NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 12165 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..6715725
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #53956 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53956)
diff --git a/old/53956-8.txt b/old/53956-8.txt
deleted file mode 100644
index e45a701..0000000
--- a/old/53956-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,12165 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Avioliitto, by Ilmari Kianto
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Avioliitto
-       Tarina tuhansien joukosta
-
-
-Author: Ilmari Kianto
-
-
-
-Release Date: January 13, 2017  [eBook #53956]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AVIOLIITTO***
-
-
-E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-AVIOLIITTO
-
-Tarina tuhansien joukosta
-
-Kirj.
-
-ILMARI KIANTO
-
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Kustannusosakeyhtiö Kirja
-1917.
-
-Isak Julinin Kirjapaino, Tampere.
-
-
-
-
-1.
-
-
-Tyttö oli 20-vuotias, mutta ei toistaiseksi mitään miehestä tietänyt.
-Vietti ei hänessä vielä ollut herännyt eikä hän kertaakaan ollut
-antanut itseään poskelle suudella. Viisitoistavuotiaaseen saakka
-lepateltuaan siinä hartaassa uskossa että kapalolapset löydettiin
-saunan lattian alta, hän sentään jo viisi vuotta oli älynnyt että
-äidit niitä yksikseen synnyttävät, mutta millä tavalla mies oli
-osallinen salaisuuteen, sitä hän ei ymmärtänyt. Epämääräisesti
-hän tosin käsitti, että hyväilyillä tai suuteluilla saattoi olla
-runollinen merkityksensä, mutta ihmeitätekevän Herran Jumalan hän
-arveli suurimmaksi tekijäksi tässä asiassa. Joka oikein perinpohjin
-olisi nämä nuoren tytön päätelmät penkonut, olisi hämmästyen
-naurahtanut pohjoismaiselle naiskasvatuksellemme.
-
-Että todella niin hullunkurisen _vähän_ saattoi tietää elämän
-tärkeimmistä asioista!?
-
-Uskonnollisten vanhempainsa kuoltua neito äkkiä joutui maailman
-kylmiin jalkoihin, ja silloin -- yksin ja orpona -- hänessä
-virisi vaistomainen uteliaisuus vastakkaiseen sukupuoleen, ja hän
-alkoi kuvitella mahdolliseksi, että joskus -- kun aika tulee --
-hänkin joutuu naimisiin niinkuin oli huomannut käyvän muutamille
-koulutovereistaan. Mutta mitään sukuvietin eloa ei hän itsessään
-vieläkään tuntenut, ja miesten mielenkiintoa naisiin hän luulotteli
-vain arvoaseman, varallisuuden, hauskan puvun tai korkeintaan
-kauniitten kasvojen aiheuttamaksi likentymishaluksi, jolla ei voinut
-eikä saanutkaan olla mitään muuta aiheuttajaa.
-
-Tytön oli helppo säilyä siveänä, koska hänellä ei ollut mitään
-taistelua kiusausta vastaan ja koska oli sattunut niin onnellisesti,
-ettei kukaan tähän asti ollut yrittänytkään häntä vietellä.
-
-Hän oli siis puhdas ja viaton, koskematon ja neitseellinen, tuore,
-terve ja kaunis -- hänestä täytyi käyttää kaikkia hyviä nimityksiä
-mitä nuoresta tytöstä yleensä käyttää voi, ja jos se yhä kohottaa
-naisen siveellistä arvoa, niin on vielä lisättävä, että tyttö myös
-oli kokolailla älykäs, ylevästi ylpeä, hauskan hilpeä, melkoisesti
-elämänhaluinen ja -- kokonaan kokematon.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mies, jonka kohtalo tämän tytön sulhaseksi satutti -- emme nyt kerro
-romaania, vaan elämää -- oli sukupuoliolemukseltaan kokolailla
-erilainen. Jo viisitoistavuotiaana koulupoikana hän oli _kuvitellut_
-ihanteellista sekä sielullista että ruumiillista yhdessäoloa impien
-kanssa uskaltamatta näitä koskaan silmiin katsoa, ja 17-vuotiaana
-hänessä oli herännyt _sukuvietti_ sellaisella voimalla että hän
-oli alkanut kuvitella olevansa saastaisin nuorukainen maan päällä,
-koska ei tietänyt miten tyydyttää himoansa; sillä sen salaisuuden
-uskominen _naissukupuolelle_ oli hänen mielestään _suurinta syntiä_,
-ja naisiin hän katsoi kuin pyhiin runollisiin olentoihin, joita
-ainoastaan avioliitossa oli oikeus lähestyä. 20-vuotiaana hän alkoi
-rukoilla Jumalalta turhaan apua viettiänsä vastaan, 25-vuotiaana hän
-luuli tulevansa hulluksi onnettomasta rakkaudesta naiseen, jota hän
-ei uskaltanut suostumuksetta lähestyä, ja 29-vuotiaana hän oli siinä
-määrin masentunut taistelusta puhtauden ihanteensa puolesta että
-uskoi jäävänsä naisettomaksi kaikeksi elämäkseen, sillä hänen oli
-täytynyt kulkea kylmänä kaikkien tarjolla olevien kiihottajattarien
-ohi -- tietysti omaksi onnekseen ja yhtaikaa kauhukseen, sillä
-oli ollut hetkiä hänen nuorenmiehen elämässään, jolloin hän oli
-toivonut naisen voivan hänet vietellä, jotta olisi päässyt kokemaan
-luonnollisen sukupuolielämän salaisuuksia. Lyhyesti sanoen: tämä
-_nuori mies_ oli paljon kärsinyt ja taistellut naisikävänsä tähden
-pysyäkseen maailman ja itsensä edessä niissä siveyden kirjoissa,
-jotka ovat ominaiset pohjoismaisen miehen monogamialuonteelle.
-
-Kun nämä kaksi nuorta ihmistä ensi kerran näkivät toisensa, ei
-kumpikaan aavistanut joutuvansa toisensa kanssa naimisiin, mutta
-kun he sitten -- sielujensa orpoudessa -- olivat toistensa huulia
-koskettaneet ja tunnustaneet halunsa avioliittoon, eivät he kumpikaan
-aavistaneet koskaan tarvitsevansa toisistaan luopua.
-
-Kaiken hyvän toivo täytti heidän sydämensä; mitä he huomasivat
-vastahakoisuuksia toisissaan, sen he uskoivat korjaantuvan
-pitempiaikaisessa yhdessäolossa, ja onnetonta avioliittoa pitivät
-he mahdottomana, sillä kumpikin vannoi pyhästi sielussaan että jos
-_heidän_ avioelämänsä vähänkin luiskahtaisi väärälle uralle, he jo
-heti alussa pelastaisivat toisensa vapaaehtoisesti ja kunniallisesti
-sallimalla toisilleen täyden vapauden. Ne olivat juhlasanoja,
-jumalaties mistä opittuja.
-
-Morsian nautti siitä että hän oli morsian ja rakastettu, josta mies
-oli pitävä huolen tässä maailmassa; sulhanen puolestaan kiitti
-Jumalaa, joka vihdoinkin oli lähettänyt hänelle neidon, joka milloin
-tahansa oli suostuvainen antautumaan _kokonaan_ hänen omakseen.
-
-Morsianta kiehtoi tyttömäinen uteliaisuus: mitenkähän itse asiassa
-naimisiin mennään... ja mitä toiset tytöt sanonevat kun näkevät
-hänet rouvana -- rouvana! hänet! -- kuinka hassua, kuinka hirveän
-juhlallista, kuinka sanomattoman hauskaa ja ihan uskomatonta satua ja
-kuitenkin totta -- kylläpä hän tässä taitaa ollakkin oikea Jumalan
-suosikki, kun näin, ilman muuta, odottamatta, pääsee naimisiin... ja
-tuleeko hänellekkin pikkuisia, herranterttunen sentään?
-
-Sulhanen puolestaan unelmoi menemällä naimisiin terveen ja
-kauniin tytön kanssa lausuvansa ikuiset jäähyväiset nuoren miehen
-ikävyyksille: _vaimo_ merkitsi hänelle ikuista lievittäjää,
-lohduttajaa, ymmärtäjää ja auttajaa niin ruumiin kuin sielun
-asioissa, vaimo oli oleva hänen henkinen toverinsa ja
-elämäntaisteluun kannustajansa ja samalla hänen onnenjakajansa. Hän
-tunsi kulkevansa kuin suloisesti polttavilla tulisilla hiilillä
-ja ajatellessaan morsiantansa paloi taivaallisesta huumasta ja
-liekkumasta, jota hän tähän asti oli vain mielikuvituksessaan
-maistanut.
-
-Nainen oli kärsimysvuosina muuttunut hänen ihanteekseen, hänen
-kaikki-kaikekseen, hänen uskontunnustuksekseen ja jumalattarekseen.
-Sillä jumalattarella oli vallassaan autuuden ihana aarnio, josta
-rakastaja saisi ikuisesti ammentaa nektaria.
-
-Liian kauvan hän oli saanut kärsiä yksinäisyyden kirottua kuivuutta
--- sitä syvemmälle hän tahtoi sukeltaa avioliiton keitaaseen kerran
-sen saavutettuaan!
-
-    Oi tyttö, tyttö -- omani!
-    Mun ruusuni, mun kaikkeni!
-    Sinuhun luotan, sinuun vain...
-
-Hänen päätään ihanasti pyörrytti ja morsiamensa kunnian puolesta hän
-oli valmis lyömään koko mailman rikki.
-
-
-
-
-2.
-
-
--- _Mirjam!_
-
--- _Orjo!_
-
--- Nyt sinä olet omani!
-
--- Ja sinä minun.
-
--- Tämä on kuin satua!
-
--- Niin, kultaseni...
-
--- Me olemme paratiisissa. En ikinä olisi uskonut että Jumala
-tällaista onnea sallii -- minulle.
-
--- En minäkään. Minä en aavistanut että elämässä on tällaistakin.
-
-Aurinko paistoi lämpimästi rantahietikkoon, jota toiselta puolelta
-siimesti juuri täyteen lehteensä puhjennut tuoksuva koivikko.
-Kesäinen laine unelmoiden liplatti sileätä rantaa vasten. Hyvin
-kaukana ulapalla siinsi punerva purje, joka häipymistään häipyi
-näköpiirin taa. -- Mirjam! sinä olet niin kaunis. Juuri tuollaisena
-minä sinusta nautin! Jos sinä aina saisit olla näin, niin minä sinua
-ikuisesti rakastaisin. Viisaat väittävät ettei tämä ole rakkautta,
-vaan aistihurmausta, mutta minä en tällä hetkellä osaa filosofoida.
-Minun henkeni kaipaa totuutta ja jumalaa, mutta minä tunnen etten
-ikinä niitä saavuta ennenkuin olen tämän onnen kokenut...
-
-Mies puhui intohimoisesti, hänen voimakas rintansa kohoili terveiden
-keuhkojen pullistamana ja hänen silmissään paloi kirkas ja
-lapsimainen tuli.
-
--- Mirjam! Sinua saatan minä suudella rajattomasti, sinä olet minulle
-kaiken kauniin huippu, kaiken puhtauden, kaiken siveyden, kaiken
-ihanteen esimaku... Sinun kauneuttasi minä väristen lähestyn kuin
-onnesta juopunut jumala... se on minulle -- minä tunnen sen koko
-sielussani -- riemuportti kuoleman erämaasta elämän omenatarhaan.
-Ajattele! Minkä kidutuksen on maailma keksinyt kauneudenjanoiselle
-nuorukaiselle: kaikki taidekokoelmat vilisevät täynnänsä hivelevästi
-maalattuja alastomuuksia, kylmään marmoriin silitettyjä naissuloja
--- sano, mitä ne auttavat meitä, jotka kaipaamme elävää kauneutta?
-Kulttuuri on niin äärettömän tekopyhää, ei kukaan toiselleen tunnusta
-himoitsevansa taiteen elävää objektia. Ja juuri me siveät kaipaamme
-sitä enin.
-
-Hän vaikeni hyväillen morsiantaan hellävaroen kuin lasta, suudellen
-häntä hulmuavista hiuksista alkaen jalkoihin saakka -- pieniin
-valkoisiin, siromuotoisiin jalkateriin, joiden varpaat tekivät
-vallattomia liikkeitä lämpöisessä hiekassa. Ja mies nautti siitä
-että nainen nautti hänen ihailustaan, hän näki Mirjamin silmäin
-välähdyksissä niin suloisia säteitä ja syvää kiitollisuutta, jonka
-sielullista sävyä hän ei ikinä voisi unhoittaa.
-
--- Neitsyeeni!
-
--- Sulhoni! Mieheni.
-
-He katsoivat toisiaan syvästi silmiin.
-
--- Minä tahtoisin sinut lävistää katseellani, nähdäkseni
-tulevaisuuteni!
-
-Se oli mies, joka näin sanoi. Mutta morsian ei vastannut, vaan
-virkkoi ainoastaan:
-
--- Nukutaan nyt yhdessä. On niin suloista kuunnella laineen
-loiskintaa.
-
-Ja hän kietoi kauniit käsivartensa lujasti miehen kaulaan.
-
-He nukahtivat tunniksi, pariksi, ehkä kolmeksikin -- eikä mikään
-heidän rauhaansa häirinnyt. Aurinko paistoi kuumasti. Pienet linnut
-vain kävivät piiskuttaen heitä katsomassa lentää pyristäen taas
-pakoon läpi lehvikon ja ikäänkuin kuiskutellen toisilleen että:
-katsokaa miten ihmislapsetkin lempivät, kuka olisi mokomaa uskonut!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mies heräsi ensimäisenä ja säpsähtäen todellisuuteen, hypähti
-istualleen ja katsoi aristuneena ympärilleen. Oliko kukaan heitä
-nähnyt? Oliko ketään soutanut sivu tai joku hiipinyt pensasten
-takana? Mutta jos oli, niin olkoon -- heidän salaisuutensahan oli
-julkinen.
-
-Hän loi lämpimän silmäyksen morsiameensa, joka oli unissaan
-irroittanut käsivartensa ystävänsä kaulasta. Miehen sydän sykähti
-tuoreitten kohtausten riemumuistoista, hän tunsi hermostonsa
-niin kylläiseksi, hän melkein tahtoi kiljahtaa siitä tietämyksen
-hekumasta, että hänellä todella vihdoinkin oli oma naisensa, ja
-muistaen kuinka monta vuotta hän turhaan oli janonnut puhdasta
-rakkautta, hänet uudelleen valtasi lemmensyleilyn hurmio.
-
-
-
-
-3.
-
-
-He nauroivat omille viattomuuksilleen asioissa, joita eivät vielä
-kokemuksesta tunteneet, ja pitivät itseänsä leikkivinä lapsina
-todellisen avioelämän kynnyksellä.
-
-Täytyi ehkä luopua turhasta ujoudesta ja kysyä neuvoa lääkäriltä.
-
-Mutta heitä nauratti vielä sittenkin samalla kun itkun kyyneleet
-joskus varjostivat heidän nuorta onneansa.
-
-Kuherruskuukausia kesti kokonaisen vuoden ennenkuin he perinpohjin
-oppivat tuntemaan avioliiton fyysilliset edellytykset.
-
-Vähitellen he alkoivat tuntea syvää huolestusta sielussaan ikäänkuin
-vaistomaisesti vapisten tulevaisuutensa edessä.
-
--- Mirjam rakas, minun käy sääli... sopersi mies.
-
--- Sääli itseäsi -- minä tahdon... vastasi nuorikko.
-
--- Mutta, kultaseni, sinä et vielä tiedä kaikkea...
-
--- Kun kerran olet sydämeni omistanut, valloita kaikki muukin.
-
--- Kuinka luonnollinen sinä olet!
-
--- Sitähän sinä juuri rakastat... Aviomies puolestaan oli lausunut
-jäähyväiset poikuutensa heikkouksille. Hän oli nyt täysi mies, joka
-kykeni tyydyttämään naisen lemmen kaipuuta, ja ennenkokematon varmuus
-täytti hänen olemuksensa.
-
-Sitä mukaa kuin oli mieheksi kypsynyt, oli hänen hermostonsa
-parantunut ja vuosikauden naimisissa elettyään hän tunsi itsensä
-harvinaisen terveeksi ja henkisesti valmiiksi taistellakseen
-olemassaolon kovaa taistelua "pahaa" maailmaa vastaan.
-
-"Olen mies!" hän ikäänkuin tunsi sielunsa syvimmässä, ajatellen
-ylpeydellä vaimoansa, neitoa, joka hänet oli pelastanut.
-
-"Olen nainen!" ikäänkuin tunsi myös toinen ihannellen miestään, joka
-edusti häntä maailman edessä.
-
-Mies tiesi naimisiin mennessään erinomaisen hyvin sukupuoliyhteyden
-merkityksen avioliitossa. Hän oli sekä nähnyt että lukenut tai
-kokeneilta ihmisiltä kuullut, kuinka suurin osa naimisissa olevia
-kaikkialla maailmassa käytti väärin avioliiton vapauksia, jotka
-yhteiskunta oli pyhittänyt. Hän tiesi että useimmat eivät kestäneet
-omien nautintojensa seurauksia, vaan sortuivat aavistamattomiin
-onnettomuuksiin, ja tiesi myös, että muutamissa tapauksissa liian
-niukka yhdyselämä samoin vaikutti vahingollisesti. Hän tiesi että
-ainoastaan täysin terveet aviopuolisot, jotka rakastavat toisiaan
-henkisesti, kestävät avioliittonsa kaikki valo- ja varjopuolet.
-
-Mies ei ollut tietämätön siitä miten hänen oma sukupuolensa
-useimmissa tapauksissa hävitti naisen alkuperäisen kauneuden ja
-siten teki naisen itselleen vastenmieliseksi. Hän tiesi myös että
-löytyi naisiakin, jotka säilyttämällä oman viehätyksensä, turmelivat
-miehiä puristamalla näistä heidän elinvoimansa. Tärkeänä onnellisen
-avioliiton ehtona hän piti sitä, että nainen, jonka mies oli valinnut
-elämänsä auttajaksi, säilyi ulkonaisestikin kauniina samalla
-kun hän tiesi, että se harvoin saattoi tapahtua. Monet kauniit
-tytöt rumentuivat jo ensimäisinä lemmen kuukausina, sangen useat
-rumentuivat toivotun esikoisensa maailmaan tulon tapahduttua, ja
-toisen ja kolmannen synnytyksensä jälkeen olivat useimmat aviovaimot
-siinä määrin muuttuneita, ettei mies enää parhaalla tahdollakaan
-voinut pitää heitä kauniina. Poikkeuksia olivat ne ikivihannat
-ruusut, jotka jokaisen uuden synnytyksen tapahduttua yhä ikäänkuin
-nuorentuivat ja kaunistuivat ja elämänhalussaan voimistuivat. Myös
-tiesi hän liian tiheiden raskaustilojen surkeat vaikutukset naiseen
--- yleensä hän teoriassa tiesi onnellisen ja onnettoman avioliiton
-tärkeimmät ehdot.
-
-Itse hän puolestaan hartaasti toivoi voivansa kulkea kultaista
-keskitietä.
-
-Orjon ja Mirjamin avioliitossa piti ilmetä elämän onnea, elämän
-järkeä, elämän iloa ja syvää vakavuutta!
-
-_Heidän_ piti osata kiertää kaikki ne salakarit, joita useimmat muut
-eivät olleet osanneet välttää.
-
-Mies se niin oli nämä asiat edeltäpäin päättänyt ja nainen hyväksyi
-ne keskustelematta kiihkeällä, lyhyellä vastahyväilyllä.
-
-Vuoden naimisissa oltuaan Mirjam alkoi tuntea itsessään oireita,
-jotka ennustivat hänen määrätyn ajan kuluttua tulevan äidiksi.
-Molemmat aviopuolisot säpsähtivät ilosta -- viime aikoina
-olikin heidän nuori avioliittonsa tunnahtanut jollakin tavoin
-vaillinaiselta, autiolta.
-
-He olivat panneet lapseensa sielunsa kaiken voiman. Kaikki mitä
-kummassakin oli parasta, oli ikäänkuin annettu tälle lapselle. Se
-lapsi oli oleva heidän hellintä sydänvertansa, se oli nouseva heidän
-kummankin yläpuolelle, se oli oleva heidän jumalallinen sankarinsa,
-jolla oli edellytyksiä taistella kavalaa maailmaa vastaan ja
-saavuttaa harvinaista onnea.
-
-Neitosen muuttumisessa äidiksi oli jotakin pyhää, ja pyhää oli
-entisen nuoren miehen kehittymisessä isäksi; mutta kaikista pyhintä
-oli se, mikä hiljaisen rukouksen hurmiossa, henkisen ikävän kaihossa,
-koko maailman arvoitus edessä, ruumiillisen kauneusnautinnon
-haltiotilassa oli jumalallisen salaperäisyyden syvyydestä esiin
-manattu!
-
-Se oli avioliiton ensimäinen ikuisesti korkea totuus, jonka edessä
-täytyi nöyrästi polvistua ja jonka tähden täytyi luopua kaikesta
-kevytmielisestä tulella leikkimisestä.
-
-Lapsi! _Heidän_ lapsensa! Mirjamin ja Orjon sydän...
-
-Oi! he kiittivät jumalaa että olivat näin onnellisessa avioliitossa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Onnellisessa? Niin. Eivät he avioliittoaan kaikista onnellisimpana
-pitäneet, mutta kaikissa tapauksissa sellaisena, joka oli läpäisevä
-elämän myrskyt! Ylpeästi he uskoivat ettei heidän avioliittonsa ikinä
-ollut muodostuva niin kolkoksi ja suorastaan kauhistavaksi kuin
-jonkun heidän naapurinsa avioelämä, ja toiselta puolen he nöyrästi
-tunnustivat olevansa alempana niiden avioliittojen suhteen, joissa
-mies ja nainen todella näyttivät sulaneen yhdeksi ymmärtäväksi
-tahdoksi, yhdeksi elämän leikkiväksi hymyksi -- sellaisia suloisia
-poikkeusilmiöitä yllätti varsinkin hopeahapsisten vanhan ajan
-avioparien joukossa. Mutta kenties olivat hekin vielä, Mirjam ja
-Orjo, kaikki läpikäytyään, kehittyvät tuollaiseksi sulosointuiseksi
-lasten lailla leikillisesti kinastelevaksi poikkeuspariksi?
-
-Heidän nuoressa avioliitossaan vivahteli nyt kummallisia varjoja
--- he eivät itsekään tienneet, mistä ne tulivat. Miksi sysimusta
-pilvenlonka äkkiä peitti auringon, joka vielä äsken tulikuumasti
-säteili, miksi yhtenä aamuna satoi lämmintä kevätvettä, toisena
-päivänä syyti jääkylmiä rakeita, jotka kipeästi ruoskivat kasvoja,
-miksi taivas ja maa joskus sekoittui veripunaiseksi myllerrykseksi,
-kuului uhkaavaa ukkosenjyrinää ja sydämen täytti hirveä pelko ja
-järkeä ikäänkuin pimitti...? Ja sitten taas oli kaikki ennallaan
-ja nuori avioelämä kukoisti lupaavana, kaikkien kadehtimana ja
-onnittelemana.
-
-Jo kihloissa ollessa -- ennenkuin he olivat mies ja vaimo -- nämä
-kummalliset varjot olivat leikkineet heidän päittensä päällitse
-samalla kepeästi häipyen uteliaan lemmen kevätkiihkoihin, jotka
-pursuivat vastustamattomalla voimalla kuni ruskeat kevätpurot
-maantieviemäreissä.
-
-Mitä oli esimerkiksi se että morsian, joka vielä äsken oli vannonut
-ikuista uskollisuutta leväten sulhonsa sylissä, yhtäkkiä sai häntä
-kohtaan omituisen kauhun ja pelon tunteen -- he olivat häämatkallaan
-erämaan halki -- ja koetti kyytipojan avulla jätättää kärryistä
-noussutta sulhastaan, juoksuttaen häntä monta kilometriä jälessään?
-Hän, Mirjam, ei itsekään oikein osannut tehdä selkoa siitä, mikä
-virma hänet silloin yllätti -- aivankuin joku kaukainen aavistus
-tuleviin aikoihin olisi häneen iskenyt vaatien neitoa pakenemaan
-tulevaa miestään. Vai oliko se itsetajuton mielijohde: aiheutuva
-magnetismin ikuisista laeista miehen ja naisen välillä, poistyönnistä
-ja luovetämisestä, salavihasta ja salarakkaudesta kahden ainaisesti
-taistelevan vastakkaisen sukupuolen kesken?
-
-Tai mikä oli se ilmiö, että sulhanen puolestaan jonakin ihanana
-kultaruskojen valostamana kesäyönä -- heidän ulkomaamatkallaan --
-kun ruusut tuoksuivat ja satakielet lauloivat avatun akkunan alla,
-yhtäkkiä kavahti polvilleen, tempasi veitsen seinältä ja välkyttäen
-terää nuoren rouvansa ihanien rintakumpujen ylitse, silmissä
-pirullinen kiilto, puhui synkkiä sanoja uhaten itseään ja koko
-maailmaa aivankuin vastanaineiden välillä olisi tapahtunut mikäkin
-traagillinen paljastus? -- ja sitten seuraavassa silmänräpäyksessä
-kaikki uhma sammui suloiseen raukenemukseen ja molemmin puolin
-pyydettiin toisiltaan hellästi anteeksi.
-
-Mistä se johtuikaan, että kumpikin toisinaan tunsi vastustamatonta
-tarvetta heittäytyä näyttelijäksi, joka deklamoi juhlallisia sanoja
-ja riehahteli kuin raivostunut jumala lukien toinen-toisensa
-edessä kaiken inhimillisyyden, kaiken säädyllisyyden, kaiken onnen
-elinehtojen ja kaiken yksilöllisyyden lakipykäliä?
-
-Jo muutamien kuukausien yhdessäolon jälkeen he olivat myöntäneet
-toisilleen että olivat menneet naimisiin perusteellisemmin tuntematta
-toisiaan ja varsinkaan tuntematta toistensa rotuominaisuuksia.
-Nuoruuden kiihkossaan he olivat päättäneet että vasta avioliitossahan
-toisiinsa saattoikin tutustua ja he ylenkatsoivat niitä, jotka kauvan
-kiduttivat toisiaan tutkimalla toistensa heikkouksia ja lopulta ehkä
-erkanivat toisistaan. Tosin morsian ensi huumauksessa oli kuvitellut
-juhlallisia häävalmistuksia ja siitä syystä ainoastaan ehdottanut
-yhden vuoden kihlausaikaa, mutta kun sulhanen oli pitänyt määrättyä
-pidättymisaikaa kaiken pahan ja vaarallisen enteenä, niin oli morsian
-tyytynyt yhteen ainoaan kuukauteen, jonka lyhyyttä hän jälkeenkin
-päin vielä siunasi. Mutta tämä ei ollut estänyt heitä molemmin puolin
-tuntemasta jotain pettymyksen tapaista, kun tuli kysymys siitä,
-mitä kumpikin pohjaltaan tahtoi ja tarkoitti. Ja silloin pilkisti
-keskustelujen takaa kaksi päinvastaista luonnetta.
-
--- Mirjam, mitä sinä oikein teet?
-
--- Minä tahdon näin!
-
--- Mutta tekisit nyt minun tähteni toisin?
-
--- Älä viitsi komentaa!
-
--- Enhän minä komenna, mutta asian itsensä vuoksi -- ymmärräthän,
-mikä on oikeata ja kaunista ja hyvää...
-
--- Voi, älä viitsi olla niin juhlallinen ja vakava!
-
--- Mutta, kultaseni...
-
--- Ei, minä en tahdo kuulla mitään!
-
-Toisella kertaa oli vastanaineiden kesken seuraavanlainen sananvaihto.
-
--- Orjo rakas, saanhan ostaa sinun laskuusi tuon hatun?
-
--- Mutta vastahan sinä ostit uuden.
-
--- Minä en tästä pidä. Tuo on muotihattu.
-
--- Minusta se on kauhean ruma.
-
--- Sinä et ymmärrä.
-
--- Ihan tosiaankin häpeän, jos ostat. Enhän minäkään pane päälleni,
-mitä et sinä hyväksy.
-
--- Voi kuinka sinä olet lapsellinen!
-
-Ja se ruma hattu tietysti ostettiin, josta tosin johtui enemmän
-kiusaa kuin iloa.
-
-Kolmannella kertaa kävi keskustelu näin:
-
--- Rakas Mirjam, älä ole niin ylpeä talonpojille.
-
--- Moukille!
-
--- Minä näin, että he loukkaantuivat käytöksestäsi.
-
--- Minä en ole tottunut heitä passaamaan!
-
--- Voisit sentään olla hieman ystävällisempi ja osaaottavampi.
-
--- En!
-
--- Mirjam!
-
--- En ikinä!
-
--- Mirjam! Älä vastusta sitä mikä on hyvää.
-
-Ja nuoren aviomiehen silmät tulistuivat. Mutta Mirjam seisoi siinä ja
-polkaisten jalkaansa sanoi vielä kerran: En sittenkään!
-
-Viiden minuutin kuluttua hän kuitenkin kiersi kätensä miehensä
-kaulaan ja sanoi muuttuneella äänellä:
-
--- Orjo, anna anteeksi!
-
-Silloin oli kaikki taas hyvin.
-
-
-
-
-4.
-
-
-Kummallinen on Suomen kesä! Se vie yhteen kihlautuneet, mutta ajaa
-erilleen vastanaineet.
-
-Orjo ja Mirjam olivat kumpikin saaneet päähänsä, että heidän piti
-kuukauden päiviksi luopua toinen toisestaan matkustamalla vanhoihin
-lapsuuden koteihinsa.
-
-He olivat ikäänkuin uteliaat kokemaan, miltä taas tuntuisi se
-yksinäisen nuoren ihmisen elämä, jota he ennen olivat eläneet. Miltä
-tuntuisi naineena miehenä sanoa tovereilleen että "vaimoni on siellä
-ja siellä" tai nuorena rouvana päätään keikauttaen huomauttaa:
-"mieheni kirjoitti minulle että..." j.n.e.
-
-Juhlallinen arvokkaisuus täytti heidän mielensä sinä päivänä,
-jona he heittivät toisilleen jäähyväissuudelmat vieraan kaupungin
-asemasillalla, josta junat kulkivat vastakkaisiin suuntiin. Kuinka
-elävästi he silloin tunsivatkaan elämän pyhän ystävyyden ja
-yhdyselämän jumalallisen salaisuuden!
-
-Orjon juna läksi ensin. Ja tuskin oli tämä kolmenkymmenen vuotias
-jäykän näköinen mies istunut kymmentä minuuttia jyrisevän junavaunun
-sopessa, kun hänet jo valtasi sellainen ikävänpuuska että hän
-itsekkin hämmästyi riippuvaisuuttaan naisesta. Ja jo ensimäiseltä
-pysähdysasemalta hän viskasi ensimäiset tunnelmat jälkeensä: "Mirjam!"
-
-Ja kuta kauvemmas hän kulki, sitä oudommalta sadulta hänen oma
-elämänsä alkoi tuntua. Hän katsoa tuijotti vaunun akkunasta sivu
-viliseviä maisemia, mutta syvän vihertävässä metsässä ja keväisten
-järvien terässinisillä laineilla ei hän keksinyt mitään muuta kuin
-sen nuoren naisen kuvan, jonka hän oli jättänyt.
-
-Silloin hän surullisesti hymyili. Mutta juna vei -- ikäänkuin
-kiskomalla kiskoen -- miestä rautatien äärimäiseen päähän ja vielä
-kyytikärryihin noustessaan hän ikäänkuin kummasteli sitä, miksi ei
-Mirjam ilmestynyt hänen rinnalleen.
-
-Kevätkylmän viileys kouristi sydämeen saakka. Heti kun hän oli
-eronnut Mirjamista, oli kesäinen lämpö kadonnut ja takatalvi uhkasi
-Pohjolaa. Eräällä taipaleella satoi niin paksulti lunta että hän
-hädintuskin pääsi eteenpäin rattailla. Häntä paleli kauheasti, hänen
-päässään oli vain olkihattu, ja ainoastaan lainailemalla majataloista
-isäntien turkkeja tai juoksentelemalla kyytikärryn sivulla hän
-pelasti henkensä. Mutta tuuli puhalsi vimmatusti pohjoisesta vasten
-matkustajan kasvoja ja talven merkit ilakoivat luonnossa; eräällä
-taipaleella juoksi kyytikärryjen perässä puolikymmentä poroa.
-
-"Minun lapsuuteni rakkaat maisemat", ajatteli nuori aviomies sinisenä
-kasvoiltaan väristen, "miksi te nyt tunnutte niin tylyiltä?"
-
-Hän muisti lukemattomat kerrat ennen maailmalta palatessaan riemusta
-sykkivin sydämin lähestyneensä vanhan maalaiskotinsa pajaporttia,
-mutta nyt hän ikäänkuin koneellisesti kohtasi vanhan isänsä, joka
-aherteli jossain ulkotyössä pihalla, ja ikäänkuin vierastavasti
-vastasi hellän vanhan äitinsä vastaanottosuudelmaan. Eikä hän myös
-siinä määrin kuin ennen ollut huvitettu talon koirista, jotka
-irvistellen, ulvoen ja häntiänsä huiskuttaen hyppelivät häntä
-vastaan, ikäänkuin kysellen: "mitä sinulle nyt oikein kuuluu?"
-
--- No, ja mihin Mirjam jäi? kysyi isäukko lauhkeasti savuja
-puhallellen hopeahelaisesta piipustaan, jonka on heti täyttänyt
-vaakunalla ja tullut saliin pojaltaan uutisia kuulemaan.
-
--- Mirjam? Se... mehän tuota... sopertaa iso poika säpsähtäen
-todellisuuteen, mutta häveten paljastaa tunteitansa. Ja lisää
-reippaasti: -- Hätäkös Mirjamilla, hänellähän oli vain junamatka.
-
--- Mutta eikö sinusta tuntunut hirveän ikävälle hänestä "erota"?
-kysyy sisar kirkkaasti veljensä silmiin katsahtaen.
-
--- Ikäväkö? letkauttaa velimies teeskennellen. -- Kaikkea sitä
-kysytäänkin. Kun on kohta neljäsataa päivää yksissä oltu, niin
-tokihan raatsii neljäksikymmeneksi päiväksi toisistaan luopua.
-
-Vanha äiti katsoo poikaansa tutkivasti ja sanoo ruotsiksi:
-
--- Minulla on ikävä, jos pappa viipyy venerannassa yhden illankaan.
-
-Orjo kuuntelee ja vastailee kysymyksiin -- tämä on hänen lapsuutensa
-rakkain paikka, jossa häntä aina on hellästi kohdeltu -- mutta hän
-tuntee sielussaan että hänen saapumisessaan tähän pyhäkköön on tällä
-kertaa jotakin vajanaista, epäluonnollista ja puolinaista.
-
-Eikä hän tunne itseään omaksi itsekseen ennenkuin on kiivennyt
-ylihuoneeseen ja purkanut Mirjamille ensimäiset vanhankodin
-tulotunnelmat pitkässä kirjeessä, joka huolellisesti lakattuna
-lähetetään postissa seuraavana aamuna.
-
-
-
-
-5.
-
-
-Ja niin alkoi nuoren avioparin ensimäinen kirjevaihto, jossa
-tapahtui se sama ilmiö mikä on lintumaailmassa tavallista
-pesimisaikana, että nimittäin uros laulaa korkeimman kuusen latvasta,
-ruikuttaa rintansa täydeltä riemuiten, loppumatonta kaihoansa
-kertoen, väliin intohimoisen katkeraakin säveltä kaijuttaen, kun
-sitävastoin pesässään hautova naaras enimmäkseen vaikenee, sydän
-kylläisenä kuunnellen ja ainoastaan silloin tällöin vastaukseksi
-lemmentoverilleen piiskuttaen.
-
-Herra Orjo oli jo ehtinyt viidesti visertää, laulaa kokonaisia
-koloratuuri-aarioita, ennenkuin sai ensimäisen vastaussirahduksen
-kauvas lentäneeltä armaaltaan. Näin vastasi Mirjam:
-
-
-Rakas Poika kultani!
-
-Kirjeesi olen saanut ja juuri toi postiljooni esperanto-korttisi,
-josta en ymmärrä muuta kuin _Mia kara Infano_. "Malvarmigis"
-sanaa, jonka olit alleviivannut, etsin sanakirjasta, mutta en
-löydä, tarkoittaako se ruskeanväristä? Kylläpähän selvän saan, kun
-huomisen päivää tavailen. Kortteja saat kirjoittaa esperantoksi,
-vaan et kirjeitä, muista se! Sinun valokuvasi olen asettanut
-kirjoituspöydällemme. -- Voi Orjo kultani, kuinka se oli vaikea se
-eroamisen hetki. Panin koko tahdonvoimani liikkeelle hillitäkseni
-itseäni itkuun purskahtamasta, vaan kun juna läksi enkä enää
-sinua nähnyt, tulvahtivat kyyneleet silmiini ja ne tyhmät ryssät
-töllistelivät kuin ihmettä, niin että lensin suoraapäätä ensiluokan
-odotussaliin ja tappelin siellä turhaan itkua vastaan. On hauska
-minun ajatella että sinä nyt olet kotonasi ja saat levätä sielun ja
-ruumiin puolesta. Olen koettanut tiedustaa meille maalta asuntoa,
-vaan en ole vielä saanut. Kuule Orjo, en minäkään oikein pidä siitä
-herratar-tittelistä, se herättää niin huomiota.
-
-Voi hyvin kultani, oma rakas Orjoni! Minulla jo alkaa tulla sinua
-ikävä. Ollappa telefooni sinne. Terveisiä kotiväelle.
-
-Sinun suutelosi -- ero-suutelosi -- oli ihana! Lämmön väreet
-sydämessäni käyvät, kun sitä muistelen. Painan ajatuksissani poskeni
-sinun poskeasi vastaan.
-
-Poika sinua? Miksi teet noin, vaikka tiedät että olen utelias.
-Parasta että sanot sen pahan asian, luulen jaksavani sen kantaa.
-Kyllä ne sinua kiusaavat.
-
-Toivoisin joka ilta saavani sinulta kirjeen. Jumala Orjoani
-siunatkoon!
-
-                                             _Mirjamisi_.
-
-P. S. "Malvarmigis" kai tarkoittaakin kylmettymistä. Ah armaani,
-ettet vilustuksestasi vain saisi seurauksia. Tämä punainen kuori ei
-ole sinun lähettämiäsi. Kello on 1/2 1 yöllä. Linnut jo visertelevät
-ja aurinko pian nousee. Kirjoita kultani sielusi tilasta.
-
-Heidän kirjeensä sattuivat vastakkain.
-
-
-Rakas Tyttö! alkoi aviomiehen pitkä kirje.
-
-Nyt kerron Sinulle, Mirjam, kappaleen nykyistä elämääni.
-
-Kirkkaan kesäyön jälkeen -- akkunat auki läpi yön -- herään kello
-8 leveässä "aviovuoteessani" siihen että oma iso mammani kiipeää
-sisään ja sanoo "Go'mor'on, min gosse" sekä laskee tuolille
-lautasen, joka on kukkuroillaan mitä makeinta lakkahilloa. Syödä
-lipostelen herkkua, haukottelen ja tunnen tuota ihanaa janoa, joka
-nykyään kohdistuu omaan pikku vaimo-kultaani. Hyppään ylös, riistän
-yöpaidan yltäni ja alan voimistelun Müllerin mukaan. Sitten ohuet
-kesähousut sääriin ja mies avojaloin alas vinnin portaita. Siellä
-mitä herkullisin päiväpaiste pihanurmella vastaan hymyilemässä.
-Aamiaisen syötyä kysyn itseltäni: hyvä herra, mikä on tämän päivän
-työ? Sisätyöt _pitäisi_ alottaa, mutta päivä on sellaisiin liian
-kaunis. Isäukko ja veliherra ehdottavat vanhan sluupin pohjan
-tervaamista. Orjo muka mainiosti joutaa! Suostun tarjoukseen --
-kaappaan raskaan tervasankon, kintaat ja nahturin ja nilkutan kohti
-venerantaa, jonne, kuten tiedät, karttuu parituhatta askelta. Noin
-kolmekymmentä askelta kerralla jaksan kantaa tervakiulua, joka pyrkii
-sotkemaan sirot housuni. Koetan juosta hölkyttää taakkoineni, mutta
-joka kolmenkymmenen askeleen päässä täytyy pysähtyäni huohottamaan.
-On varmaankin 25 astetta lämpöä. Vihdoin pääsen rantaan märkänä
-kuin kuninkaaksi voideltu. Ensi työkseni riisun vaatteet yltäni,
-peseydyn pehmoisessa järvivedessä -- mikä ihana asia -- järvi
-uinailee siinä kirkkaana peilinä -- ei ristinsielua risahda rannassa;
-saan olla rauhassa. Teen kuperkeikan pehmeässä hiekassa kuin jänis
-enkä raatsi vetää paitaa ylleni. Totisesti nämä ovat niitä hetkiä
-luonnossa, jolloin Jumala tahtoisi että ihmiset olisivat alasti
-eivätkä häpeisi! Otan nahturin ja tervakiulun (proosallinen kuva,
-mutta sluuppi on tervattava!) ja alan toimeni. Aurinko iskee ihooni,
-mutta vaikka kallo halkeaisi, en suostu itseäni peittämään. Ja
-minä tervaan, tervaan kuin taivaan enkeli Noakin arkkia ja väkevä
-tervantuoksu lemuaa sieraimissani. Sääsket juupelit karkaavat
-intohimoisesti niskaani, sääriini (sinä muistat että miehelläsi on
-sääret!), käsivarsiini... Minä tuuppailen niitä nahturini varrella
-ja joka kerta kun itikan litistän, ilmestyy ruusu ruumiiseeni. Olen
-täynnä ruskeita tervatäpliä, Saharan pantterin näköinen tai kuten
-Esau... Huomaan ilokseni että kuta useampia pläsejä annan, sitä
-välinpitämättömämmiksi muuttuvat sääsket, niin että ne lopulta eivät
-makeasta lihastani lainkaan piittaa. Ja minä saan rauhassa tervata
-sen suuren sluupin pohjan! Sitten otan pienen kylvyn ja pesen tervat
-hiekalla, vedellä ja saippualla -- aivan kuin pestään lattioita, ja
-taas moniahta karhunpenikan kuperpyllyä heleällä hietikolla, joka on
-minun Eedenini...
-
-Oh! se oli ihana ilmiö -- tuo purren pohjan tervaus alastomuudessa.
-Kuinkahan monta tuhatta taudin bakteria aurinko armias ehtikään
-ruumihistani irti nykäistä siinä teutaroidessani -- lääketieteen
-professorit laskekoot. Ja se kotirannan pehmoinen vesi! Voi Tyttöni!
-Mutta sinua, sinua kanssani kaipasin; mielikuvitukseni lensi kuin
-untuva heijaten kesäpäivän ilmassa livertävän pääskysen ajamana...
-_Sinua_ haaveilin toverikseni polttavaan aurinkoon, joka nuoren
-vereni loitsi suloisimmilla lämmöllä -- sillä lämmöllä, joka on
-elämän punainen lanka maailman harmaassa kankaassa! Oo Tyttö, Tyttö,
-pelkään tulevani hulluksi hurmauksesta, kun kuljeskellessani vetten
-vaiheilla muistelen viime kesämme paratiisillisia päiviä... siellä
-pyökkimetsissä ja merikalliolaaksoissa. -- --
-
-Jatkan kirjettäni. Sitten -- samana herranenkelin poutapäivänä --
-läksin siukkuni siveän kera Ulpukkasaareen -- ensi kertaa kahden
-vuoden jälkeen. Ilma oli hirveän kuuma, aivankuin Etelän rannoilla.
-Järvi kuin lumottu lepäsi... Ulpukkasaareen tultua alkoivat tytöt
-puhdistuspuuhansa, joka olikin retken moraalinen tarkoitus. Mutta
-keittiön savureikä oli tukossa ja minun täytyi ruveta nuohoojaksi,
-kiivetä katolle ja laskea kiviriippa alas savutorveen. Kopsis
-koli-kol! Kivi kelvoton kirposi irti nuorasta ja uuni parka tukkeutui
-yhä hullummin. Silloin läksin käpälämäkeen toiseen päähän saarta,
-sillä ukko-Papan ja herra-veljen oli määrä saapua toisella veneellä
-kalastamaan. Menin rantakivelle istumaan ja aloin lukea esperantoa
--- voidakseni heilani kanssa keskustella kymmenellä pennillä niin
-etteivät syrjäiset ymmärrä. Mutta yhtäkkiä huomasin olevani päätä
-myöten järvessä ja se siunattu esperanto jäi rantakivelle... Kun
-taas hiivin tuvalle, äkkäsin herra veljeni vuorostaan katolla
-tuiman näköisenä huutamassa, ja haromassa pitkällä lohivavalla. Sen
-tuhannen tomppeli!! Mutta uuni paran kurkusta vain ei karvas pala
-lähtenyt, ja kahvikullat täytyi keittää taivas-alla kivien päällä,
-jolloin minä nuoremmakseni tietysti sain torttuja lisäksi. Tytöt
-heippanat panivat koko tuvan kaluston mullin-mallin. Minä istuin
-keinulaudalla ja rupesin puhaltamaan huiluani, jolla jo olen oppinut
-eräitä sävelmiä, jotka kauniissa kesäillassa somasti kiiriskelevät
-yli vetten rantamain. Kuikat pitkäkaulat jokisuulla huikailivat
-kuin kissat naukuen, rantasipi lentää viilsi vikisten edestakaisin,
-lasten polskarointaa kuului kaukaa mökin rannasta... Meillä oli
-mukana sekä Killit että Kiisket ja tietysti minä olin joutilain
-sessuja uittamaan, josta ne niin virkistyivät että olivat piehtaroida
-orjanruusut saaresta sukupuuttoon. Muuan kuopi mykrää mullikossa ja
-ulvoi raivosta kun ei saanut kynsiinsä; Sitten otti herra velimies
-meistä kaikista naamataulut, jonka jälkeen minä rupesin raivaamaan
-polkuja leveämmiksi. Tätä työtä tein ainoastaan sinua haaveillen
--- sinua varten, jotteivät kovat kanervat raappisi oman kultani
-kauniita nilkkoja... sitten konsa me yhdessä siellä saaressa ollaan
-ja elellään. Tunnustanpa hurmeen nousseen päähäni kuvitellessani
-kultani jalan nousua sillä polulla, jota raivasin. Niin olin työhöni
-innostunut että käteni haavoille repelin, mutta kyllä kulta ne
-eheiksi suutelee...
-
-Elämä on niin lyhyt, -- heilahdus vain -- nauttikaamme silloin kun
-nautinto hengellemme kelpaa -- ei se aina kelpaa. Jumala! Olen ihan
-huumauksissa tätä kirjettä kirjoittaessa, mutta _sinä_ minut ymmärrät.
-
-Aurinko oli juuri vaipumassa siimekseen, kun myöhään kotimatkalle
-läksimme ja me ihailimme kesäyön soreutta ja minä soitin huilullani
-"sydämestäni rakastan..." Meillä oli punaiset lakit päässä. Ja
-kun kotivaaralle noustiin kesäyön valossa: kas siinä loisti
-kymmenhaarainen ryytimaatuomi täyteen kukkaansa puhjenneena -- niin
-paljon matkaansaa yksi lämmin päivä -- ja me riensimme taittamaan
-terttuja yöpöydillemme. Sounnit, uinnit ja saaren toimet olivat
-vaikuttaneet meissä oikean maalaisjanon, ja lapsuuden päivien
-tapaan hiivimme suoraan mamman maitokamariin juomaan sitä suloista
-kirnuhuitua valkoisesta pahkakauhasta. Olisinpa suonut että heilini
-olisi nähnyt minut viikset piimässä ja naama autuaassa poika-ajan
-irvistyksessä...
-
-Niin kotia kopsahdimme saariretkeltä ja yliskamariin kiivettyä minä
-miekkoinen paitasillani aloin kullalleni sommitella runoa, jota en
-sentään vielä huoli lähettää. Sen pääsisältö taitaa olla: "minä
-hullu, joka eron otin kesäkullan kukkeimmaksi ajaksi!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Saaos nyt kerran lemmen veri punainen kirje -- sinä, joka et koskaan
-ennen sellaista saanut ole.
-
-Sinua minulle pääskysten pesänlaitto muistuttaa, sinua etelän
-tuuloset minulle suhisevat otsaani nivelien, sinut minä hengessäni
-näen häikäisevän valkoisena kotirantani lämpöisellä hiekalla, ja kun
-laineet varpailleni lipajavat, niin sinun pienten varvastesi hipaisut
-veressäni tunnen. Ja kun vuoteeseeni yösydännä nousen, sinä taas
-siellä mielikuvituksessani odotat, minä tunnen kuinka käsivartesi
-kietoutuvat kaulaani, huulesi huuliani etsivät -- ja minä sukellan,
-sukellan, sukellan onnellisena sinun sielusi pohjiin, unhoittaen
-koko maailman... sinua juon ja sinä minua, sinä imet minun nuorta
-voimakasta vertani saadaksesi itse elämän voiman ja rakkauden...
-
-Mitä siitä, jos kärsimys kerran tulee -- nyt on kesä ja me olemme
-nuoret ja meillä on vain toinentoisemme, ja omalle Jumalallemme
-teemme tilit lempemme nautinnoista, joita puhtaalla omallatunnolla
-nautimme. Nyt on kesä ja kaikki lintuset pesivät ja uroot laulavat
-naaraille -- miksi en minäkin saisi laulaa kuin yörastas nuoren
-intohimoni helkkylaulua? Minä, joka olen täynnä henkeä, kun vaan
-aistit ovat saaneet ravintonsa! -- en minä, en kuuna kullan
-valkeana aineellisuuden kahleihin sotkeudu ja, koska sen tiedän,
-siksi rohkenen näin päästää lemmeniloni irti, tehden sen _aivan
-tahallani_ sinulle näyttääkseni, _kuinka_ mies voi ikävöidä sitä
-jota hän rakastaa. Ja nyt minä sanon sinulle, Mirjam: jos et ole
-päässyt pois maaseudulle, niin väärin olisi minun puoleltani, jos
-pyytäisin sinua yhä jäämään pölyiseen kaupunkiin -- miksi en kutsuisi
-sinua rientämään sinne, jossa lempeni sinua vartoo? tänne, jossa on
-vapaus suurin, sillä usko se: täällä olemme omat itsemme, jota ensin
-olin epäillyt. Niin, jos sinun siis on ikävä, niin tehdään muutos
-kesäohjelmassa ja sinä tulet luokseni suoraan -- oi en ymmärrä,
-kuinka tätä polttoa kestänen heinäkuun kymmenenteen päivään saakka?!
-Mutta varo itseäsi Mirjam, varo tapaturmilta: minua niin pelottaa
-etten sinua saa koskaan nähdä -- mistä kummasta tuo pelko tulee?
-Kätke tämä kirje uteliailta...
-
-Minun päivätyöhöni kuuluu myös: 1 tunti raskasta ojankaivausta
-intohimojeni taltuttamiseksi ja hengen karaisemiseksi. Kyllä
-minä pian voimistun, kunhan sinä vain saisit innon ruumistasi
-kehittämään, sillä siinä on elämän arvo, muista aina se, lapseni,
-ja sinä kestät paremmin levotonta lempijääsi, jos saat itsestäsi
-vähitellen -- naisheikkoudet hävitetyksi. Voimakasta, suloista,
-lempeätä naista Poika kaipaa ja: _silloin on Poika hyvä, jos Tyttö
-ei turhamaisuuksiin elämän-päiviänsä tuhlaa, vaan pyrkii olemaan
-luonnollisesti kaunis ja harrastaa terveydenhoitoa hyljäten
-muotihulluudet_.
-
-Hajahiuksista, avojalkaista Tyttöä sinun Orjosi enin rakastaa, vain
-sellaiselle hänen sydämensä kannel kirkkaimmin helisee!!! Muista
-tämä, lapseni, muista ja ajattele syvästi. _Sillä tämä on meidän
-elämämme sopusoinnun ehto_. Aamen.
-
-                                                   _Orjo_.
-
-
-
-
-6.
-
-
-Kaksi päivää myöhemmin, ehtimättä saada vastinetta edelliseen, nuori
-aviomies yliskammaristaan lennätti uuden kirjelmän, joka alkoi
-reunamuistustuksella:
-
-
-    Tämän kirjeen saat lukea vasta nukuttuasi
-    yön rauhassa edellisen kirjeen tunnelmissa.
-
-Jonka jälkeen seurasi vakava teksti:
-
-    _Mitalin toinen puoli_ eli
-         _Elämämme arkiharmaa_.
-
-Rakas Mirjam!
-
-Terveellistä on nyt luoda katsahdus 1. vuoden avioelämämme
-varjopuoliinkin. Sinun kanssasi, Tyttö kulta, olen minä saanut kulkea
-paratiisin ruusutarhoissa, joiden sulot ovat sieluni runollisimpia
-aarteita. Kiitos tästä! Mutta -- mistä tuli katkeruuden musta
-kyykäärme meitä kiusaamaan? Kuinka on mahdollista että kaksi ihmistä,
-jotka muutamia tunteja takaisinpäin mitä suloisimmassa sovussa
-tahtoivat sulautua toisiinsa -- yhtäkkiä perästäpäin huomaavat
-olevansa kovin tyytymättömät, vieläpä vihaiset toinentoisellensa?
-
-Onko se vain hermojen luonnollista ärtymistä?
-
-Lienee syy usein hermostossa, mutta kyllä syy piilee syvemmälläkin --
-henki-ruumiillisessa olemuksessamme.
-
-Oi Jumala, jos osaisin oikein selittää, niin tästä voisi olla hyötyä
-sekä sinulle että minulle. Sillä tahtoisithan sinäkin, rakkaani,
-että me sopusointuisesti oppisimme yhteiselämäämme viettämään,
-ettei se jonakin päivänä rikkoutuisi ja särkisi kummankin sydäntä?
-Tahtoisithan?
-
-Jos tahdot, niin sinä muistat, kuinka ikäviäkin kohtauksia meidän
-kesken on sattunut, meidän kesken, jotka lemmessä toisillemme
-antaudumme. Ja minä sanon nyt kuten ennen: kohtausten kovuuden olen
-minä yksin aikaansaanut. Minä se olen ollut se, joka olen raivostunut
-ja käyttäytynyt ryhdittömästi pikku vaimoani kohtaan. Mutta -- olen
-myös kärsinyt enempi, olen kärsinyt omasta hillitsemättömyydestäni,
-omasta onnettomuudestani. Vaan mistä onkaan onnettomuuden tunne
-johtunut? Miten minä hetkellisesti olen niin voinut raivostua
-ja synketä ja päästää kauheita sanoja tai säikytellä sinua
-äkkipikaisilla uhkauksilla? Häijyydestäkö, hulluudestako, huonosta
-sydämestäkö?
-
-Ei! Tyttö-kulta -- en liene sydämeltäni pahempi kuin kukaan muu; on
-ollut jaloja naisia, jotka ovat väittäneet sen pohjalla piilevän
-kultaakin...
-
-Hermoni ovat huonot, mutta ei sydämeni. Muista aina se!
-
-Synkistymiseni, pahapäisyyteni on -- mikäli itseäni osaan tutkia
--- aiheutunut jostakin ilmiöstä, ota _aatteellisesti_ olen
-pitänyt huonona, pikkumaisena, turhamaisena, epäkristillisenä,
-epäinhimillisenä, muotiorjallisena tai muulla tavoin siveellisesti
-vääränä. Silloin kun sinun käytöksessäsi, arvosteluissasi tahi
-teoissasi on mielestäni ilmennyt vivahdustakaan jostakin, jota pidän
-huonona tai epäjalona, niin minussa on heti noussut hylkäämisen
-hyökylaine, joka pyrkii huuhtomaan tieltään kaiken, mikä on tuon
-hyvän prinsiipin esteenä. Toisin sanoen: pikkuasioiden takaa minä
-aina näen suuren sarjan aatteita, ottaen siis pienenkin asian
-vakavalta kannalta, ja koskekoon ilmiö vaikka omaa vaimoani, sitä
-enemmän kärsin, koska ihanteeni saavat pahoja kolauksia. Kun kerran
-olen entinen fantasian lapsi, niin juuri se ettei todellisuus
-mene niinkuin olen laskenut, tekee minut pettyneeksi, ja pettymys
-herättää minussa tuskaa; tuska taas -- puhkeaa raivoon, joka pukeutuu
-määrättyihin muotoihin. Esimerkiksi jos sinä suutuksissasi lausut
-jyrkän ja varomattoman arvostelun jostakin henkilöstä, joka on
-sinua kohtaan aivan yhtä ystävällinen kuin sinä häntä kohtaan, niin
-se loukkaa minun elämänkatsomustani, ja jos lisäksi hermot ovat
-heikot, niin siitä se sitten leimahtaa se, mikä polttaa kuin tuli.
-Mutta periaate on: olkaamme oikeutta harrastavia, olkaamme ihmisiä,
-olkaamme kristityitä! Niin kauvan kun vaimoni ei loukkaa tätä
-periaatetta, niin kauvan ei minunkaan pahastumiseni ole vaarallista
-laatua.
-
-Toisella kertaa syy synkistymiseeni saattaa olla yksinomaan
-aviollinen. Esimerkiksi jos sinä -- valmistamatta minua siihen --
-heität minut yksikseni kotiin yöhön asti, itse viipyen jossakin
-huvissa, niin se sinänsä niin pieni asia on ikävöivälle mielelle
-katkera koetus, joka itsekkään luonnon takia -- sitä en kiellä
--- puhkeaa ankaraan arvosteluun. Mutta asianlaita on toinen, jos
-minut siihen valmistat sopivalla, lempeällä tavalla ja selvästi --
-silloin tyydyn eikä jälkinäytöksiä tule. Että itse ehkä myös joskus
-valmistamatta olen jättänyt sinut yksiksesi, on huonosti tehtyä,
-mutta väliin on syy ollut edeltäpäin tietämättömyys viipymisestä
-jossakin kokouksessa j.m.s.
-
-Sellaisia avioliitto-asioita on tuhansia, niiden onnellinen
-suoriutuminen riippuu sopivasta vaaran torjumisesta. Nainen, kodin
-luoja, kodin henki, on kutsumukseltaan se, jonka täytyy oppia tuo
-vaaran torjumisen taito. Kuka koleat tasoittaa, ellei hän, nainen?
-Tutki naisen elämäntehtävää, niin huomaat, että tämä taito kuuluu
-hänen sydämensä vaatimuksiin. Sillä kokemus osoittaa että milloin
-nainen asettuu odottamaan mieheltään valmista kotoisen rauhan
-luojaksi, hän on itseltään liian vähän vaativainen. Kyllä mies
-itseltään vaatii yhtä ja toista käytöksessään naistansa kohtaan,
-vaan ei ennen kuin näkee että hänen naisensa todella on nainen. Jos
-ihanteeni naisesta lienee ollut tavallista vaateliaampi, niin siihen
-on syynä kohtalo, joka minut on tehnyt runoilijaksi. Mutta ken kerran
-runoilijan kanssa on suostunut rakkauden liittoon, hänen täytyy myös
-suostua huomioonottamaan sellaisen lentävän luonteen erikoispyyteitä.
-
-Vaimo-kultani, joka olet poveani vasten itkenyt surunsuloisia
-kyyneleitä elämämme arvoituksia miettien. Olethan itse aavistanut,
-kuinka miehesi maailmankatsomus suuresti eriää siitä elämän
-haaveesta, minkä sinussa kasvatus on muodostanut. Mutta oletko
-silloin vakavasti itseltäsi kysynyt: voitko olla _sen_ Orjon
-elämäntoveri, joka pitää mitättömänä niin monta asiaa, mikä
-tavallisista ihmisistä on jonkun arvoista? Voitko tyydyttää hänen
-henkensä toverikaipausta kymmenennellä osalla siitä, mitä tyydytät
-häntä lemmelläsi ja nuorella verelläsi? Tai onko sinulla todellista
-pyrkimystä siihen että koettaisitkaan olla hänelle jossakin määrin
-tuo henkiystävä -- etkä ainoastaan hyväilyjen kahtia jakaja?
-
-Varmaan olet sinä, Mirjam jotain tällaista tuntenut, vaikka et osaa
-tunteitasi sanoiksi pukea. Olenhan iloitellut että sinä -- huolimatta
-ihmisten irvistelystä -- olet suostunut avioliittoomme ilman
-vanhanaikuista pappia. Mutta sen sinä itsekkin tunnustanet, että olet
-noihin vapaa-aatteellisuuksiin toistaiseksi kypsymätön. Sillä siihen
-sisältyy paljon muutakin kuin kansallisavioliiton sietäminen. Siihen
-sisältyy kokonainen erityisen elämänkatsantokannan omistaminen. Ja se
-luonnollisesti ei tapahdu kädenkäänteessä.
-
-Jos luonto kokonaan panee vastaan, turha on silloin toista opettaa.
-En ole se, joka "dresseeraamalla" tahtoisi vaimostaan tottelevaista.
-Jos ei yhteensulaminen ota mennäkseen luonnollisesti, saa olla
-menemättä. Mikä siitä seura sitä älkäämme turhaan kuvitelko. Pääasia
-on, että olemme rehelliset toisiamme kohtaan ja _jos_ näemme, ettemme
-opi elämään keskenämme paremmassa sovussa kuin tusinasielut, niin on
-pyhä velvollisuutemme valita se tie, jolla ainakaan emme toisiamme
-turmele.
-
-Näin on aina ollut minun vakuutukseni aviokysymyksessä. _Minä_ totta
-tosiaan en tahdo olla tusina-avioliitossa, jossa mies ja vaimo
-vähitellen kuluttavat toisensa rikki _uskaltamatta_ erota! Sellaisia
-surkeita liittoja näemme tuhansittain ympärillämme -- minua inhoittaa
-ajatella meitä yhtä kurjiksi olennoiksi. Siinä ei ole kyllin että
-ollaan jotakuinkin sietävällä kannalla ja ainoastaan yhteiskunnan
-muoto-orjuuden ja ihmisten ilkeitten kielten tähden pysytään
-osassaan. Meidän täytyy päästä sovinnolliselle kannalle, niin että
-kummallakin on toinen-toisestaan enemmän apua kuin yksin eläessä.
-Täydellisen sopusoinnun ihanteeni tosin suostuu laskemaan kadotetun
-paratiisin haaveitten joukkoon...
-
-(Kirjoittaja tunsi väsähtymistä ja hän jatkoi):
-
-Kunpa avioliittomme, oi Mirjam, kehittyisi edes oikein
-_mahdolliseksikaan_, niin siinä olisi kylliksi onnea onnettomalle
-runoilijasielulle!
-
-Nyt olen puhunut kuin se, joka uskoo olevansa ylempänä toista ja siis
-sillä oikeudella arvostelee. Jos pidät sitä vääränä ja itsekkäänä,
-niin on turha koskaan enempää yrittääkkään tähän äänilajiin. Sillä
-minä en rakasta naista enää sokeasti kuten takavuosinani ja tiedäthän
-vanhan totuuden että: jollei _minun vaimoni_ pidä minusta lujasti
-kiinni, niin solmu voi aueta -- minullahan on oma elämänhistoriani,
-jota ei ole sinulla. Sukupuolitarve ei näy takaavan avioliiton
-mahdollisuutta. Muista aina se, rakas lapseni!
-
-Lisään vielä, mitä edellisessä kirjeessäni huomautin, että jos
-sinulle on epäterveellistä jäädä sinne, niin lähde heti tänne, sillä
-täällä saat aurinkokylpyä ja rantavettä...
-
-Kuumat suudelmat Tyttöni huulille:
-
-                                      _Orjolta_.
-
-
-
-
-7.
-
-
-Viesti n:o 7 Erämaan Pyhäköstä 19 p. kesäkuuta.
-
-    Motto: Sydämeni pohjasta halveksin, jokaisen naisen
-           ravintolaneitimäistä seurahaluisuutta. Joka ei
-           osaa itseään siitä kasvattaa pois, ei ole
-           kokonaan puhdas.
-
-Mirjam ystäväni!
-
-Kahteen yöhön en ole taas nukkunut. Mieli hautoo ja sydän on niin
-alakuloinen. Sattumalta näet mainitsi tänne saapunut sisaresi siitä
-sinun junamatkastasi...
-
-En olisi uskonut, Mirjam, että sinä _vielä_ saatoit niin tehdä. Että
-menit siihen vaunuun, kun sattui tuttuja herroja. Ei mikään voi enää
-pelastaa minua siitä luulosta että minulla on -- kevytmielinen vaimo.
-
-Enkö ollut sinua siitä tarpeeksi pilkannut? Enkö kylliksi silmiäsi
-valaissut? Etkö vielä ollut sydämesi sisimmässä tuntenut, mikä
-minua sinussa aina on loukannut? Kuinka olet voinut unhoittaa ne
-kirvelevät asiat, joita sielussani olen saanut kokea juuri sinun
-kevytkenkäisyytesi tähden (jos kohta se ennen on ollut ja ehkä
-nytkin on mustasukkaisuutta)? Minun tähteni, jos minua rakastat,
-olisit voinut olla menemättä. Ainoastaan minun tähteni, olkoon se
-sitten sairautta minussa. Vaikka et siellä mitään pahaa tehnytkään,
-oli menosi kuitenkin rikos sitä henkeä vastaan, jota olen sinut
-koettanut saada ymmärtämään. Yksistään siis se että menit, olipa syy
-mikä tahansa. Kaikista enin on minua sentään myrkyttänyt se, ettet
-tästä siinä vaunussa olostasi sanaakaan minulle kirjeessäsi kertonut,
-vaikka kaikesta muusta juttelit. Minä en ole urkkinut sinun,
-matkojasi ja tuttaviasi -- en ole uskaltanut -- tämä vain sattumalta
-tuli ilmi, mutta pisti sydämeen. Siksi on sairaan ja ehkä pikkumaisen
-sieluni rauha poissa.
-
-Minä olin sinulle ennen kertonut erityisen vastenmielisyyteni
-sitä miestä vastaan, jonka kanssa antausit puheisiin muka entisen
-tuttavuuden perusteella. Minä olin hänet tavannut ilotyttöjen hyvänä
-ystävänä Pietarin pasaasheissa ja itse olit minulle kertonut hänen
-kevytluontoisuudestaan. Tyttö! Jos vähänvähääkään tajuat minua, niin
-tiedä se: Sinä valitset huonosti toverisi! Se, joka valitsee seuransa
-välittämättä siveellisestä näkökannasta, on kevytmielinen. Sinussa ei
-kuitenkaan liene toisen jalostajaa. Vai oletko niin naivi että, kun
-minä pilalla sanon sinulle: matkusta vapaasti, uskot minulle todella
-olevan samantekevää, kenen seurassa liikut? Sinä annoit ulkonaisen
-asian (mukavuuden tunteen) taas voittaa sisäisen prinsiipin. En
-olisi luullut että -- sellaisen talven jälkeen -- saatoit olla niin
-kypsymätön, kun kuulit minun suovan sinulle täyden vapauden, niin
-oli se merkki siitä, että uskoin sinun _itsestäsi_ älyävän, mitä
-velvollisuuksiisi ja oikeuksiisi aviotoverina sisältyi ja mitä ei.
-Mutta tämä taas osoittaa ettei sinulla... Mirjam, jos et sinä edes
-myönnä tehneesi vastoin parempaa tuntoasi, niin en totisesti ymmärrä,
-mihin sinun kanssasi joudun. Elämä on kokoonpantu asioista, jotka sen
-arvon määräävät.
-
-Kesäni rauha on rikkoutunut! (kirjoitti aviomies, itsekin aavistaen,
-että hänen traagillinen luonteensa vei hänet nyt liian pitkälle).
-Eikä se enää parane, jollet sinä sydämelläsi näytä että sinulla on
-hyviä harrastuksia, sisäisiä harrastuksia eikä ulkonaisia, joilla
-muutenkin olet minua haavoittanut.
-
-Pidät minua liikoja vaativaisena, mutta katso omaan olemukseesi,
-missä määrin sinä osaat usein olla ajattelematon ja sitä tietä --
-tarkoittamatta! -- loukata toisen syvimpiä ihanteita. Ja sillä
-tavalla sinä sytytät miehessäsi hänen raa'immat intohimonsa,
-hänen vihansa ja halveksumisensa, mikä sinulle itsellesi on niin
-vaarallista. Kaksi päivää olen minä sisässäni taistellut synkkää
-myrskyä vastaan ja koettanut saada sen hillityksi. En ole itseäni
-tuntenut onnelliseksi aviomieheksi ja paljon olen pahoja laskuja
-tehnyt.
-
-Kestä, nuori ihminen, opi silloin kun vielä on aika, sinulla ei ole
-oikeutta ylpistyä -- ja aseta tarkoin meidän yhteiselämämme vaaka.
-Minä en sinusta erilleen pyri, päinvastoin se on yritys yhdistää.
-
-Näin kirjoitti nyt
-
-                                                _Orjo_.
-
-Tämän jälkeen seurasi eri paperille seuraavanlainen pitkä P.S.
-reunamuistutuksineen:
-
-20 p. kesäk. Nautittava tuntia jälkeen n:o 7:n:
-
-"Jota minä rakastan, sitä minä kuritan." Luuletko sinä, Mirjam,
-että meidän sielullinen suhteemme vähääkään paraneisi, jollen
-minä yhtärintaa kuin sinulle kirjoitan "hyviä" kirjeitä, myös
-kosketteleisi todellisia tunteitani, huoliani, harmejani ja surujani?
-Olisikohan muka parempi kaikki salata ja niellä -- niinkuin muut
-tekevät? Mutta minusta on näyttänyt että sellaiset aviomiehet, jotka
-hillitsevät, itsensä mitään kovaa sanomasta puolisoilleen, ovat
-ikäänkuin etempänä puolisoittensa sydämistä ja vielä onnettomammat
-kuin ne, jotka vapaasti punnitsevat, arvostelevat tai koettavat
-saada toista tajuamaan itseään ja elämänkatsomustaan. Ja minusta on
-näyttänyt että sellaisten "siivojen" aviomiesten opetus rajoittuu
-korkeintaan kuivakiskoiseen, hieman ärtyiseen kohteluun vaimoihinsa
-nähden. Sentähden juuri olen kirjoittanut kaikesta että suhteemme --
-sitten kun persoonallisesti tavataan -- olisi edeltäpäin varustettu
-ja valmis. Hetken ruusunpunaiset tunnelmat eivät takaa pysyväistä
-yhteisymmärrystä. Täytyy olla varuillaan elämän ampumia myrkkynuolia
-vastaan. Ne suhisevat ympärillämme kuin satujen noita-vasamat.
-Juuri kun luulee olevansa oikeutettu päästämään helakan naurun ja
-nauttimaan elämästä, silloin väijyy katkeruuden jumalatar likinnä,
-jousi jännityksissä. Olethan sinäkin sen huomannut? Lapseni!
-
-Loppulause.
-
-Viime yön, tuon ikävöivän runon kirjoitettuani nukuin paremmin --
-siihen vaikutti ilman muutos, kun nyt on viileä ja sataa vettä.
-
-Lupaathan, Mirjam, sitten kun tulet, olla minua jättämättä kauvaksi
-yksikseni? Eihän siellä joukossa alhaalla paljon viisastu.
-
-Tuomiokapitulin salainen juttu meitä vastaan... ole aivan huoleti.
-Kyllä selitän kaikki. Ole luja. Varo kaikin mokomin teidän pappia.
-Ole valmis äkillisiin urkkimisiin. Pelko pois ja sydän kirkas!
-
-                                                _Orjo_.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kolme päivää turhaan odotettuaan, Orjo Korelius taas tarttui kynään.
-Hän lennätti avonaisen kortin esperantoksi, jota hän harjoitteli
-ja jota varten hän oli toimittanut toisen sanakirjan Mirjamille.
-Esperanto hänen mielestään soveltui rakastavaisten keskinäiseksi
-kieleksi, joka virheineenkin oli huvittava.
-
-_Dolcha Infano!_ hän kirjoitti. _Ho ve!_ alkoi kortti. _Chiuj vi
-virinoj estas similaj: vi postulas la leterojn de viaj amikoj kiel
-eble plej ofte, sed mem vi malmulte al viaj amikoj volas skribi. Vi
-kredeble ricevis chiujn miajn longajn leterojn? Kalkulutiu-chi jam
-estas la deka_.
-
-Senjälkeen yhteen palaan seurasi kuvaus:
-
-_Chiutage mi laboras sur la kampo aû banas en la bordo de la lago;
-mi ofte gimnastikas -- nuda -- sur la sablo, kiam la suno varmege
-brilas. Tio-chi estas gzuajzo tre saniga! La kukolo kantas en
-arbaro... Morgau estas la vespero de Johano, sed nun pluvegas, kaj
-ni, kredeble, festos tre mal-gzoje_...
-
-_Vi, mia edzino, ne forgesu min! Mi restas: via granda Knabo kaj Edzo_
-
-                                                     _Orjo_.
-
-
-
-
-8.
-
-
-27 p. kesäkuuta.
-
-Mirjam kultani!
-
-Monen yön rauhan on mieheltäsi vienyt sinun äänettömyytesi!
-
-Jolleivät syyt sellaiseen äänettömyyteen, joka tuo toiselle
-epäilyksen helvetin, ole sisäiset, niin kyllä ulkonaiset syyt
-kirjoittamattomuuteen ovat miehelle surullisimmat kuulla. Jo se että
-vaimo toisen ihmisen kautta voi lähettää miehelleen "sydämelliset
-tervehdykset" lisäyksellä ettei itse jouda kirjoittamaan, on
-sieluopillisesti sellainen menettelytapa, jota en olisi luullut
-tarvitsevani kokea _minun_ vaimoltani. Paljon helpompi on olla
-saamatta hiiskaustakaan vaimoltaan kuin toisen kirjeessä saada
-viesti ettei muka jouda vastaamaan. Aivankuin ei oltaisikaan
-naimisissa ja aivankuin suhde miehen ja naisen välillä olisi toisten
-välitettävissä! Mirjam rakas, uskon että itsekkin näin tuntisit,
-jos minä jonkun toisen kirjeessä lähettäisin _sinulle_ sydämelliset
-terveiset. Miltähän se sinusta maistuisi pitkän kirjeodotuksen
-perästä!
-
-Lapseni, Lapseni, sinä olet -- Lapsi. Minä olen sinulle kirjoittanut
-kolme kertaa viikossa ja tämä on 13:s eli 14:s viestini siitä
-kun erottiin, mutta sinä olet vastannut tuskin kolmea kertaa. En
-tarkoita, että kilpaileisit kirjeitten runsaudessa, mutta että edes
-antaisit toisen tuntea vastaanottaneesi kaikki sisäisten tuskien ja
-riemujen purkaukset mieheltäsi. Jos joku syrjäinen sattuisi tämän
-kirjeen lukemaan, tulisi hän siihen käsitykseen että se on vaimo,
-joka tässä on luopumassa lemmestään, ja mies muka "kerjäämässä"
-kadotettua onneaan. Vai onkinko niin, vastaa! -- Oi Jumala, kuinka
-pitkä on odotus! En olisi uskonut, kuinka minä jo olen ehtinyt sinuun
-kiinnikasvaa sielun ja ruumiin puolesta...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Samana päivänä, samassa paikassa, samalta Pojalta.
-
-_Samalle Sulosuulleni!_
-
-Juuri palasimme tervahaudalta ja vieläkin tuoksahtaa keuhkoissa
-tervansavulta. Nyt sataa vettä ja käki kukkuu.
-
-Kerronpa Tytölleni nyt sitä nykyajan sivistyshistoriaa. Kun minä,
-sinusta erottua, olin saapunut siihen meidän kaupunkiin, oli
-kirjeiden joukossa myös kirje isältäni. Se kirje oli tuskassa
-kirjoitettu, siinä ukko naivisti "pappien mielten rauhoittamiseksi"
-kehoitti meitä kaikessa hiljaisuudessa nyt kesän tullen vihityttämään
-itsemme papin edessä, jotta se tuomiokapitulin rettelö raukeaisi
-kesken. Ajattelinpa silloin pyörtää takaisin ja olla menemättä
-vanhaan kotiin. Mutta otin järjen avuksi ja osasin oikein laskea.
-Isäni kirje oli vain hätäisen tunnelman aiheuttama. Ja minkälainen
-kirjevaihto ukolla oli piispan viraston kanssa, sen saat sittemmin
-kuulla. Enempää ei vanhalta papilta saata vaatia. Ei sinun,
-kultaseni, tarvitse huolehtia julkisuuteen tulemista. Sinunkin
-täytyy oppia ymmärtämään että tällainen juttu kypsyttää vapauden
-aatetta koko suomessa ja ihan varmasti kapituli enemmän menettää kuin
-voittaa, jos se käy asiaan kiinni. Sillä tuhannet valistuneimmista
-ovat meidän puolellamme. Tässä vain kysytään että minun vaimoni
-kestää henkilökohtaiset ikävyydet yhtä kauniisti kuin tähänkin asti.
-Jos ei Mirjam kestä, ei Orjokaan kestä.
-
-Tietysti olisi -- jutun puhkeamisen varalta -- mainio meille, jos
-ei minun tarvitseisi ottaa virkoja vastaan pikkukaupungeissa, vaan
-saisimme elää maalla tulevan talven ja sieltä pitäen taistella. Mutta
-kuka keksii keinon -- me olemme siihen köyhät eikä toisten apuun
-saa luottaa. Muista että jos vielä 1 vuoden kestämme eteenpäin, on
-meillä hyvä kokemus ja sitten kestämme iän kaiken -- vuosi vuodelta
-yhä sulautuen toisiimme. Niinhän? Kyllä meidän nyt täytyy asettua
-jälkipuoleksi kesää tänne, jossa minä jo olen. Täällä olisi hyvä
-olla, oikein hyvä, jos -- -- -- Suokoon Jumala anteeksi, minä en
-antipatialleni mitään mahda. Mutta koettakaamme _me_ olla paljon
-yksissä; eihän ole pakko jäädä alakertaan enemmäksi aikaa kuin
-mitä syönti ja kahvitukset kaipaavat. Ne muutamat aristokraattiset
-kesävieraat -- ei kannata. Ja me muutamme heilini kanssa ihan
-varmasti joksikin viikoksi Ulpukkasaareen, jossa saamme olla
-rauhassa. Otamme kotoa vain leipää ja voita, itse kalastamme ja
-soudamme maitomme mökiltä. Siellä, saaressa, on idyllinen elämä!
-Sänkyä ei siellä ole kunnollista, mutta -- maataan lattialla. Ja
-aallot loiskivat ja vienosti suhisee länsituuli männikössä. Ja joka
-aamu saa juosta suoraan järven rantaan. Ja me olemme kahden Luonnon
-paratiisissa kuten Eva ja Adam.
-
-Jotakin on sen Ulpukkasaaren elämän varalta ostettava kaupungista
-vieraiden vuoksi (esim. viinipullo). Muuten täytyy rahojen suhteen
-olla säästeliäitä. Ei ole minulla sinulle lähettää enää kuin kymmenen
-markkaa matkakassasi vahvistukseksi, mutta sen sisään on lemmen
-sinikukkia siroitettu. Lämmin suukkonen
-
-                                            _Orjoltasi_...
-
-
-
-
-9.
-
-
-Yöauringon kaupungista 27 p. kesäkuuta klo 1/2 10 i.
-
-Orjo kultani!
-
-Kävelin äsken metsässä yksikseni, kaikki sinun kirjeesi povellani ja
-luin niitä -- ja kävelin... (istua täällä ulkona ei voi, kun on niin
-kauheasti sääskiä).
-
-Kävelin ja mietin. Siinä kirjeessä n:o 7 on paljon pahoja sanoja,
-joita tahallasi käytät, vaikka tiedät että ne äärettömästi minua
-loukkaavat. Siitä vaunussa olostani minun ei tarvitse itseäni
-puolustaa. Sanon vain että yhtä puhtaalla tunnolla kuin sinne menin,
-yhtä puhtaalla poiskin tulin, ja ajattelen että jos olisit nähnyt
-kuinka huonosti voipa olin, niin olisit pyytänytkin sinne menemään.
-Olin niin väsynyt etten jaksanut montakaan sanaa puhua, tuntui
-vain hyvältä olla puhtaammassa ilmassa, jossa ei ollut likaisia ja
-haisevia jätkiä tungokseen asti. Saat sinä kysyä minun nykyisiä
-suhteitani ja tiedän että sanovat: "eihän tuo näy enää kenestäkään
-välittävän, kun ukon sai" ja niin se onkin. Ilmaa ne ovat minulle
-kaikin! "Se yksi" matkusti täältä heti kun tulin enkä ole häntä
-kertaakaan nähnyt; myötyriksi kuului menneen.
-
-Voisikohan Täti antaa sinulle pari tyynyä? Talvella hän niitä
-tarjosi, lähettäisit ne tervavenheellä. Meillä ei ole kuin kaksi
-pitkää ja 3 lyhyttä tyynyä. -- -- -- Kirje jäi kesken kun tuli
-vieraita. Aurinko heti nousee. Esperanto-korttisi olen kääntänyt
-suomeksi. Oma Poikani! En tiedä mitä sinulle _sen runon_ johdosta
-sanon. Onko siinä kylliksi, kun sanon että vaikka kuinka moneen
-kertaan sen luen, niin aina se niin sydämeen osaa että vedet silmiin
-tulvahtaa. Pidän sitä alati muassani, yöllä pääni alla. Sisarille
-luin siitä vain kolme värssyä. Se on niin minulle kuuluvaa etten
-voisi sitä muille näyttää. Voi kuinka nauroin sille piirustuksellesi,
-nauroin niin -- oikein sydämen pohjasta kun sinä astut alas vinniltä
-selkä koukussa ja jalat kuin viikatteet linkussa. Etkä unohtanut...
-Kaukaa näytin sitä sisarille, en läheltä.
-
-Oma Orjoni! Tavataan kai me vielä. Sydäntä viiltää, kun ajattelen
-tapaturma-mahdollisuuksia. Jumala rakas varjelkoon.
-
-    Lämmin suutelo ja tulinen syleily
-        Sinun uskolliselta vaimoltasi
-
-                                     Mirjamilta.
-
-(Kirjeen reunat olivat poikkipäin täyteen kirjoitetut).
-
-Älä valvota minua öisin -- jos nukut, niin minäkin saan unta. Kätesi
-haavat kulta parantaa suuteloilla. Jospa sydämesi haavatkin parantaa
-voisin! Siihen voimaa rukoilen. Ei minulla ole muita koko maailmassa
-kuin sinä, Orjo! -- Jää hyvästi, rakas mieheni, jota minä rakastan,
-rakastan, vaikka sata mustaa kirjettä tulisi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-"Vaikka sata mustaa kirjettä tulisi!" kirjoitti nuori rouva, sulki
-kirjeen, liimasi postimerkin ja läksi viemään kirjettä postiin.
-Mutta kun hän palasi kotiinsa, oli siinä taas uusi kirje Orjolta.
-Musta kirje! Musta! Ja Mirjamin sydän värähti. Mitä, mitä olikaan
-nuoren tytön miehelään meno? Kuinka vaikeata oli arvata oman miehensä
-mielialoja! Mutta -- Orjo oli niin herkkä. Hänen Orjonsa oli kuin
-haavan lehti, joka liplatti tyynessäkin. Hänelle täytyi varmaan
-kirjoittaa hyvin kauniisti ennenkuin toinen uskoi... Mirjamin
-silmänurkissa kimalsi neuvottomuuden kyynel.
-
-Ja hän käveli rauhattomana kaksi päivää. Silloin taas lennähti kortti
-Orjolta. Postikortti -- esperantoksi.
-
-Nuori rouva oli sekä ylpeä että harmissaan. Mitä varten Orjo, jota
-hän rakasti, häntä näin jännitti? Hänellä meni vähintään tunti
-sanakirjan avulla kääntää korttia.
-
-_La versoj -- nokte -- en la subtegmento_. Niin, sieltä
-vinttikamaristaan se iso poika hänelle runoja lennätti -- yöllä.
-
-    Mi sidas en chambro de mia hejm'-domo,
-    Antau mi ripozas la verda arbaro,
-    Jen brilas la lago kiel hela spegulo,
-    Mi sentas l'odoron de fresha herbaro,
-    He! bela en Nordo estas naturo!
-    Kaj kara tie-chi por mi la somero!
-    Ho! dolcha infano! mia propra edzino!
-    Ho! sola por mi, fidela virino!
-    El tuta mia koro al vi mi sopiras,
-    Kiom mi sopiras? oni ne el-diras!
-    -- -- Jam estas la tempo por dormo perdita --
-    Sed mi, malfelicha, ne dormas sur lito,
-    Adiaû, mia dolcha, mia sterno, adiaû!
-    Renkontu kun mi kiel- ebl'- plej, baldaû!
-
-Jos ei hän kaikkea ymmärtänytkään, niin ymmärsi hän ainakin yhden
-asian: tämä kirje ei ollut musta.
-
-Tämä oli Pohjolan kirkkaan kesäyön tuoksussa huokaistu kaipaus
-hänelle, Mirjamille, jota Orjo koko sydämestään kaipasi. _Dolcha
-infano_ -- suloinen lapsi, _propra edzino_ -- oma puoliso; _fidela
-virino_ -- uskollinen nainen! ne sanat ainakin nuori rouva ymmärsi.
-
-Ja seuraavana päivänä hän käveltyään kukkaiskedolla kirjoitti Orjolle
-kirjeen.
-
-Silmät vesikiehteessä Mirjam sommitteli kirjettänsä. Hän tunsi
-sydänalassaan niin väkevää vetovoimaa ja alistuvaisuutta miehensä
-edessä, että häntä itseäänkin ihmetytti niiden muutamain kirjeiden
-anteeksiantamus, jotka häntä hiljaisuudessa kiusasivat. Hänen
-rintansa huokui syvää, ikuista, pyhää antautumista sille miehelle,
-joka hänet oli omakseen valinnut. Hän rakasti, rakasti ja yhä vain
-rakasti. Ja nyt vasta kai hän oikein rakastikin!
-
-       *       *       *       *       *
-
-_Orjon vastaus_.
-
-29 p. kesäkuuta.
-
-Vihdoinkin, Mirjam rakas, sain kirjeen Sinulta! Minä juoksin
-noustuani avopäin ja avojaloin koiran kanssa alas mäkeä, niin silloin
-tuli siskoni polkupyörällä ja antoi kirjeesi! Minä jäin tien viereen
--- koivun alle -- mättäälle -- sitä kirjettä lukemaan.
-
-Oi Tyttöni, kuinka synkkä sydämeni lämpeni! Sinä, sinä minua
-lämmitit. Minä näin minun Tyttöni, minä tunsin minun Tyttöni ja
-ihastuin. Ja tiedätkö, mitä minä Tytöstäni nyt löysin -- kenties
-ensikerran? Minä löysin Tytöstäni sitä, jota olin aina kaivannut --
-runouden tuoksua, jota en ennen hänen kirjeissään ollut tuntenut.
-Nyt se tuntui, ja minä ymmärsin että mietiskely ja erikoinen sielun
-ikävä oli pusertanut Tytöstäni hienoimman mehun -- Orjon imettäväksi.
-Kuinka kauniisti ja välittömästi kirjoititkaan sinisestä kukasta,
-jonka sinulle lähetin; se oli samalla taiteellinen kuva Pojasta,
-joka oli astumaisillaan Lemmenkukan päälle, paljaalla jalallaan,
-mutta samalla säpsähti ja kumartui taittamaan sen omalle ikävöivälle
-Mirjamilleen. Ja se fantasia, kuinka sinä haluaisit lentää luokseni,
-istahtaa avoikkunaan, suudella suurta Poikaasi "pitkään" otsalle,
-langeta polvillesi päänpuoleen vuodetta ja rukoilla onnemme
-mahdollisuutta sekä sitten rientää umpisilmin ulos -- lintusena
--- ah, se oli niin somaa ja se minua liikuttaa tänä kesäaamuna ja
-minua kaivelee ja peloittaa ettenhän vain muutamilla kirjeilläni
-ole repäissyt Tyttöni sydäntä rikki --? Ei, ei, pidä sinä vain
-kiinni omasta alkuperäisestä lemmestäsi -- välittämättä minun
-riuhtomisistani -- ja kyllä Jumala meille hyvää suo. En minä sinulle
-enää sellaisia kirjeitä kirjoita -- mutta luulen sentään niilläkin
-olevan merkitystä, täytyy sitä ihmisen joskus niellä karvaitakin
-lääkkeitä tullaksensa tuntoihinsa ja sinä olet itse sanonut että
-tarvitset luonnostasi lujaakin pitelemistä taipuaksesi hyvään.
-On tämä ero-aika sinuakin kasvattanut, ole varma. Minusta se on
-sisimmässäni ja veressäni aivan hirveätä -- tämä että vapaaehtoisesti
-suostuimme kidutukseen. Mutta minulle se ikäänkuin kuuluu luontoon
-koettaa kieltää itseltäni sitä, mikä tuntuisi suloisimmalta. Ota
-tämä huomioon, niin käsität, miksi saatan työntää luotani, vaikka
-joku ääni kuiskaa päinvastoin. Koeta aina minua oikein ymmärtää,
-sitäkin mustaa kirjettäni! Muista, Mirjam rakas, että kohtalo
-teki sinusta sellaisen miehen vaimon, jonka täytyy kokea enemmän
-kuin tusinamiesten elämäntovereiden. Sinä et ole minkään järkevän
-ja rauhallisen "konttoristin" etkä "ruununvoudin" rouva, vaan
-ihmeellinen sallimus teki sinusta sen naisen, jonka täytyy alati olla
-varuillaan, mitä milloinkin tarkoittaa se suuri Poika, jolla on sydän
-täynnä herkkiä tunteita ja pääparka kuohuksissa aatteista. Ja muista
-Mirjam että sinun osasi minun elämäntarinassani ei ole vähäinen ja
-mitä hyvää minä Mirjam Winteriltä saan, sen hyvän annan kaksinkerroin
-ihmiskunnalle.
-
-Tämä on nyt kai viimeinen kirjeeni -- suokoon Jumala että tapaamme
-toisemme "yhtymäkaupungissa." Jospa nyt vain olisit varovainen
-junassa, laivassa ja hevosessa. Ole kultani, muista mitä Poikasi on
-sanonut, joka sekunti. Toki minäkin itseni varon, joka tulen alas
-vaarallisia koskia tervalastin päällä. Jos hukkuisin, niin sinä minun
-muistoni siunaisit ja vaikka tuntuisi mahdottomalta elää eteenpäin
-yksin, niin ehkä Jumala antaisi sinulle siihen voimaa. Jos hukkuisin,
-niin nukkuessani sinun suloasi muistaisin -- sinun syliisi olisin
-vaipuvinani kuoloon uinahtaessa! Tämä olkoon kullalleni lohdutukseksi
-annettu "aina varovaiselta mieheltään."
-
-Pois siis turha pelko, luottakaamme järkeen ja sydämeen, joiden
-johdolla -- jos niitä tottelemme -- käy aina hyvin, meni miten meni.
-Kyllä Orjo vielä saa Tyttöänsä suudella ja kyllä Mirjam pian saa
-Poikansa povea omaa sydäntään vasten painaa, painaa... Me olemme mies
-ja vaimo, vaikka maailma nurin menköön. Ja tyytyköön kukin päivä
-suruunsa.
-
-Olemme juuri lähdössä Ulpukkasaareen koukkuja kokemaan. En näet
-malta olla kotona, niin tulee sinua ikävä ja liike tuo hiukan unta
-öiksi. Toiset menivät koskille -- me purjeissa laskemme, on kova
-tuuli. Jumalan haltuun nyt Tyttöni, lämmin Lapseni, kiharakaulaiseni,
-valkopulmuseni puhdas -- suudelma sielusi soittelijalta
-
-                                            _Orjolta_.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mirjam läksi matkalle yhtymäkaupunkia kohti muutamia päiviä ennen
-kuin mitä Orjo oli laskenut vaimonsa tarvitsevan lähteä. Mies, joka
-käytännöllisissä asioissa vaati elämäntoverinsa tottelemaan järkeä
-eikä mielitekoja, ei voinut käsittää Mirjamin menettelyä muuksi
-kuin itsepäisyydeksi ja antoi taas vähäpätöisen seikan vaikuttaa
-mielialoihinsa. Mutta Mirjam ehti lähteä ennenkuin sai Orjon
-viimeiset rivit. Vaistomaisesti hän ne tunsi ja lennätti kirjelipun
-eräästä maalaiskievarista.
-
-Rakas mieheni! hän kirjoitti. -- Koska posti menee ensi yönä tästä
-sivu sinne, lyhennän iltaani kirjoittamalla kullalleni. Sydän
-sykähtelee kiivaammin ajatellessa että pian toisemme kohtaamme.
-Kuta lyhemmäksi aika kuluu siksi kun tavataan, sitä pitemmiksi
-venyvät päivät. Ja monenlaiset huolet myös ahdistavat. Vaikka eihän
-tulevaisuutta surra, kun ei tiedä, elääkökään enää huomenna; mutta
-tuon tahtoo aina unohtaa.
-
-Mukava paikka tämä kievari, kukkia joka pöydällä ja ruusupensas
-akkunan alla. Paha sumu vain soilta tunkeutuu... Olen niin väsynyt --
-viimekin yönä tuli vain kaksi tuntia nukutuksi. Koeta sinä nyt koota
-voimia ja nuku rauhallisesti yösi -- minä otsaasi silittelen, oman
-kultani ihanaa otsaa.
-
-Ole varovainen matkallasi sinäkin -- koskissa ja maanteillä.
-
-Sinua syleilen, sinua suutelen, sinua unissani uinailen -- -- Älä
-ole minulle katkera, vaan anna anteeksi tietyt ja tietämättömät
-rikokseni. Jumala siunaa Orjoani!
-
-                          Sinua kaipaava vaimosi _Mirjam_.
-
-
-
-
-10.
-
-
-Orjo ja Mirjam, kuukauden erillään olon jälkeen, elivät onnellisesti.
-Loppukesän nautittuaan luonnon vapaudesta miehen kotiseudulla he
-syksyllä siirtyivät pikkukaupunkiin ja joutuivat ennen pitkää
-suurten valtiollisten tapahtumain pyörteeseen. Ne heitä yhä lujemmin
-kiinnittivät toisiinsa, sillä niinkauvan kun ei ollut lasta,
-saattoi rouvakin olla mukana taisteluissa, kokouksissa ja juhlissa.
-Mutta saattoi sattua että Mirjam kieltäytyi lähtemästä johonkin
-juhlatilaisuuteen huolimatta siitä että Orjo häntä hartaasti pyysi.
-
--- Millä perusteella saatat kieltäytyä? kysyy mies.
-
--- Minulla ei ole sopivaa pukua! vastaa vaimo.
-
-Mies suuttuu, synkistyy. Hän menee yksin juhlatilaisuuteen, mutta
-miettii koko ajan Mirjamin sanoja. Hän tuntee muka saaneensa vaimon,
-joka panee pääpainon elämän ulkonaisiin puitteisiin -- hän, hengen
-mies, on muka osunut saamaan sellaisen vaimon! "Mirjam rakastaa
-enemmän leninkejä kuin miestään", päättelee nuori aviomies -- ja
-leppyy vasta yön tullen, kun puoliso häntä hellästi syleilee.
-
-Mutta -- miehen sieluun on iskenyt johonkin arkaan paikkaan, hän
-huokaa salaa, näkee kuvissa tulevaisuutensa ja aavistelee...
-
-Viikot vierivät.
-
-Orjo, joka ei nuorra miessä ollessaan ollut kyhäytynyt ottamaan
-osaa yhteiskunnallisiin kysymyksiin, antautui nyt koko sielultaan
-kansalliseen ja valtiolliseen taisteluun. Hän tiesi itsekkin että se
-oli hänen naimisiin menonsa ansio, mutta ikäänkuin unohti kiittää
-kohtaloansa. Ollen intohimoinen luonteeltaan hän lyhyessä ajassa
-rasitti itseään enemmällä työllä kuin mitä vasta tervehtyneen miehen
-hermosto edellytti, ja huomatessaan elämän proosan sijasta sortuvansa
-sellaiseen ihanteelliseen toimintaan, mikä ei taannut hänen
-perheelleen leipätulevaisuutta, alkoi epäillä omaa asemaansa.
-
-Ja häntä kauhistutti että oli houkutellut toisen olennon oman
-kohtalonsa kelkkaan!
-
-Miten olikaan käyvä? Mirjamhan oli raskaana -- viimeiset viikot
-olivat menossa.
-
-Aviomies oli siinä määrin levoton että hänen täytyi repäistä
-itsensä irti ympäristöstään ja -- ilman mitään tositarvista, ehkä
-pelkurimaisuudesta ja syytellen hermojaan -- lähteä matkoille
-heittäen vaimonsa niiden naisystävien haltuun, joita hyvä jumala aina
-lähettää nuorten rouvien tueksi ja turvaksi hädän uhatessa ja jotka
-näissä erityisissä elämän vaiheissa pitävät miehiä jotenkin joutavina
-olentoina.
-
-Äidiksi tuleva oli miehensä lähtiessä ollut hyvin hellä ja
-sydämellinen, mutta matkustava mies ei löytänyt rauhaa. Hän
-valvoskeli yöt läpeensä pää täynnä sotaa ja taistelua, sydän täynnä
-surua ja pahoja aavistuksia. Olemassaolon kysymys ahdisti häntä
-enemmän kuin mitä hänen mielestään kohtalon olisi ollut lupa lähettää
-koetukseksi miehelle, jota ei oma elämäntoveri siinä asiassa kyennyt
-auttamaan. Kummallakin oli nyt painajaisensa.
-
-"Mitä on tulossa?" kyselee aviomies hengessään turhaan koettaen
-nostaa tulevaisuutensa esirippua. "Miten minun käy?" kyselee
-aviovaimo peläten ensimäistä synnytystään.
-
-Hyvä Jumala, suojele häntä, vaimo-kultaani, ettei ainakaan hänen
-tarvitse minun tähteni kärsiä. Mirjam oli pyytänyt miestään
-nauttimaan vapaudestaan, mutta tämä vain hautoi heidän keskinäisiä
-asioitaan. Hän muisteli tämän ensimäisen avioliittovuotensa erilaisia
-kokemuksia ja, ikäänkuin punniten niitä kultavaa'alla, teki laskelmia.
-
-Tietysti heidän välinsä olivat hyvät, mutta mies olisi tahtonut ettei
-kahden aviopuolison elämän taivaalla häälyisi ainoatakaan tummaa
-varjoa...
-
-Yksi toivo hänellä oli nuoren avioliittonsa huolestuksessa: tuleva
-lapsi oli sitova heidät -- Orjon ja Mirjamin -- yhä lujemmin yhteen
-ja viimeisetkin harmaat hattarat olivat poistuvat täydellisen
-perheonnen tieltä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hiljaista täällä on, kirjoitti Orjo matkaltaan, voi kuinka luminen
-metsä vastakohtana kaupunkirähjälle on kaunis ja ilma puhdas;
-jumalankiitos että saan muutamiakaan päiviä hengittää hermostustani
-pois... Mutta omantunnon vaivoja minulla on että sinut jätin,
-joskohta lääkärien huostaan.
-
-Miltä nyt tuntuu, Lapseni? Miltä elämä tuntuu? Miltä minä, Poika
-polo, tuntunen?
-
-Kertoisin minä Mirjamilleni kaunista satua, jos osaisin. Pääskysen
-pojasta? Leivonlaulusta? Tunturisopulista?... On pikkuinen mökki
-järven rannalla. Kultainen mökki -- kaukana, kaukana maailman
-riidoista. Kultaisessa mökissä asuu kultainen lintu ja linnulla
-on kultainen pesä. Siinä on kultamuna ja sitä kultalintu yötä
-päivää hautoo. Ja kultalintu ajattelee: tästä pitää tulla mökin
-auringonpaiste. Ja kaikki kultaemon surut se suistaa. Ja sitten
-kerran ne molemmat kultalinnut lentävät kauvas, kauvas tänne -- jossa
-Mirjamin suuri Poika peuralla ajelee. Sen pituinen se, en osaa
-enempää.
-
-Sinä mun -- minä sun! Sinua minä syleilin, kevätkaihossa kerran
-sinuun sulauduin, ja sinä sulosi minulle annoit. Olihan se rakkautta
-se? Me joimme jumalien juomaa.
-
-Oi nouskoon henkemme kaiho siitä yöstä kirkastettuna lapsemme
-sieluun, tulkoon hänestä elämänhalusta räiskyvä keiju, joka nauraa,
-nauraa helisevää naurua niin että se itkun kyyneleet ympäriltä
-helmisimpukoiksi loitsii. Voipiko Mirjamin ja Orjon lapsesta koskaan
-tulla naurusuu-keiju? Miksikäs ei. Niinhän kultalintu, niinhän?
-
-Potkiiko _se_ veitikka?
-
-Saahan se potkia, mutta käske sen sievästi, pehmoisella töppösellä
-potkaista pikkumammaansa! Sano sille terveisiä että täällä nyt
-taattonsa petralla kultasarvisella kankaita hopeaisia kuljeskelee
-niin että tukkansa tuulessa häilyy. Tuleehan meidän prinssillemme
-kiharoita? Anna sille meidän parhaimman yhteiskatsomuksemme silmät,
-kirkkaat ja puhtaat, ja -- kisko siitä pois häijyt hermot. Niin!
-
-Kirjoita, kuinka kauvan vielä joudan olemaan poissa, kirjoittakaa
-tarkoin, jotta varmasti joudun. Ja nyt minä morsiantani suutelen ja
-painan hurjasti poveani vasten.
-
-Sinä tunnet sen!
-
-Ole hilpeä, niin minäkin olen hilpeä.
-
-                            Pikainen tervehdys
-
-                                             _Orjoltasi_.
-
-
-Rakas Orjo! lennätti Mirjam vastaan aavistamatta mitä hänelle oli
-tapahtuva kolmen päivän perästä. -- Viivy sinä vaan, luulen ettet
-myöhästy, jos kotiinnut ensi viikolla. Ja sitten hän kirjoitti:
-Sängyt olemme muuttaneet ruokasaliin ja siistineet kaikki loukot.
-Kullankukkani! Kyllä se pikkuinen potkiskelee, tulee kai isäänsä.
-
-Tulevaisuutta en ajattele, elän vain päivän kerrallaan, politiikan ja
-polemiikin olen unhoittanut, ne eivät kumpikaan kuulu luontooni.
-
-Etkö, oma kultani, voisi näiksi loppupäiviksi unohtaa politiikkaa?
-Koeta siitä irtautua, älä puhu siitä, se olisi tarpeellinen lepo
-sinulle ja tekisi kiusautuneille hermoillesi kovin hyvää. Koeta
-siellä -- täällä eivät kumminkaan anna sinulle rauhaa. Sydäntäni
-kirvelee ja vihloo aina kun muistan mitä koettelemuksia sinulla
-nykyisin on ollut ja kuinka vähän olen sinua voinut auttaa.
-
-Kyllä meistä kaikista olisi hupaisempi, jos sinäkin olisit täällä,
-vaan koetamme olla epäitsekkäitä, kun tiedämme, kuinka koko
-sielusi ja ruumiisi kaipaavat virvoitusta. Muistan aina iltaisin
-kaipauksella, kuinka suloista minun oli maata kainalossasi, kuinka
-siinä unohdin kaikki harmit ja ikävyydet, tunsin aina vain olevani
-sinua lähellä, tunsin olevani mieheni, elämäni, kaikkeni lähellä,
-sinun lähelläsi, jota rakastan ja jota sieluni rakastaa -- ilman
-sinua olisi eloni tyhjä, arvoton.
-
-Tunnen sen niin selvästi, koko olennollani. Jospa sinä, kultaseni,
-minua niin rakastaisit!
-
-Viivy, kultani, siellä niin kauvan kun toimiltasi voit.
-
-Jumala sinua vaaroista varjelkoon. Annan sinulle sellaisen suudelman,
-jossa sielu ja ruumis yhtyvät.
-
-                                                   _Mirjam_.
-
-
-
-
-11.
-
-
-Lapsi tuli.
-
-Sydänkulta! Orjon ja Mirjamin kauneudenjanon ihmekukka! Pyhä
-piltti, pieni mailmanparantaja, uuden suvun uurtaja, esi-isiensä ja
-esi-äitiensä syntein anteeksiantamus... Ja miehestä, uneksijasta,
-tuli vakava isä, ja vaimosta, tytöstä, tuli äiti, jota sekä pyhästi
-kammotti että makeasti nauratti tämä oma muutoksensa.
-
-Äsken vielä lapsia molemmat -- nyt lapsen kasvattajia. Äsken vielä
-mielestään vapaita kuin perhoset lentääkseen kukasta kukkaan -- nyt
-ikuisesti yhteensidottuja suloisella rakkauden solmulla, lapsella.
-Niin. Nyt he olivat yhteensolmittuja ja tunsivat sen molemmat.
-
-Ja he tunsivat kumpikin sielussaan että nyt, mitä ikinä heidän
-välillään sattukoonkin, heidän on kuuluminen yhteen, heidän kahden --
-kolmannen vuoksi, joka on osa heistä kummastakin.
-
-Vasta nyt he ymmärsivät elävässä kokemuksessa että lapsi on
-jumalallinen tasapainon osoittaja kahden toinen-toiselleen
-antautuneen ihmisen elämän vaakalautojen keskellä.
-
-Elämän myrskyisellä merellä vaimo on ankkuri ja mies laiva, mutta
-ankkuriköyttä ovat vain lapset. Katkaiskaa köysi: ankkuri jää iäksi
-syvyyteen ja laiva harhaa karille.
-
-Mutta silti eivät he vielä ymmärtäneet kaikkea.
-
--- Ajattele, kuinka onnelliset me sentään olemme, Mirjam.
-
--- Niin. Suutele minua.
-
--- Ja kuinka kiitolliset saamme olla että meillä nyt on lapsi.
-
--- Mutta minä tahtoisin Helsinkiin, Orjo.
-
--- Kumpaa sinä enemmän rakastat: pikku Leijoako vai minua? kysyi mies.
-
--- Minä kysyn sitä samaa sinulta, jos pitäisi valita Leijon ja
-Mirjamin välillä...
-
--- En kummastakaan luopuisi. Mutta sinä, minä pelkään, rakastut niin
-Leijoon että unhoitat minut.
-
--- Kyllä sinä uskot itsekin että minä sinua kaipaan. Kuule Orjo, sinä
-et saa koskaan nukkua eri huoneessa.
-
--- Ohoh.
-
--- Et koskaan! Minua niin peloittaa. Ja on niin hirveän ikävä.
-
--- Mutta onhan sinulla lapsi.
-
--- Ei se ole sama.
-
--- Mutta työn vuoksi.
-
--- Kyllä minä järjestän.
-
--- Niinhän minäkin haluaisin. Juuri minähän olen enin yksin...
-
--- Annas kun suutelen sinua.
-
--- Senkö tähden sinä minua suutelet että pääsisit Helsinkiin minun
-ainoita rahojani tuhlaamaan?
-
--- Hyi kuinka sinä olet ilkeä, Orjo!
-
--- Ja sinä pikku veitikka!
-
--- Nyt minä laitan sinulle oikein makeat kahvit. Mutta lupaa ettet
-käännä selkääsi...
-
--- Mutta juuri minun selkäni takanahan sinä sanot olevan niin
-turvallista.
-
--- Niin se onkin. Vaan kun sinä -- sillä lailla...
-
--- Kylläpä tämä torttu tosiaan on hyvää.
-
-He nauroivat molemmat ja nauttivat "herraa" ja "rouvaa", josta
-lumouksesta heidät pian kuitenkin irroitti omat velvollisuutensa:
-äitiä kutsui lapsen huuto ja isää leipätyö.
-
-Näytti tosiaan että ne pienet hattarat tai ne äkilliset ukkospilvet,
-jotka heidän lapsettomana aviovuotenaan olivat heidän onnensa
-aurinkoa uhanneet, nyt olivat tyysten poistuneet.
-
-Ei kukaan syrjäinen voinut muuta sanoa kuin että "herrasväki
-Korelius", sekä herra että rouva, "näyttivät onnellisilta." Ja
-vanhat, kuihtuneet rouvat loivat nuoreen, kukoistavaan Mirjamiin
-niin merkitseviä, ikäänkuin ihailevia ja samalla salakateellisia
-silmäyksiä. Minne ikinä nuori pari tuli vieraskäynnille, heidät
-otettiin erikoisen ystävällisesti vastaan. Ja kaupungin piikatytöt
-huokailivat: "Ei luulisi siitä rouvasta että on jo lapsen tehnyt --
-niin on vielä vihantaverinen kuin nuori tyttö."
-
-"Ja kuinka kaunis lapsikin heillä on!" sanoivat ihmiset.
-"Imetettäneenkö äidin maidolla?" -- "Ei kuulu äiti voivan." -- "Sääli
-niin kaunista poikalasta, tulleeko eläjää?" -- "Silloinhan siitä
-vasta tuleekin." Mutta vanhat pudistivat miettiväisinä päätään.
-
-Niin kauvan kuin Mirjamilla oli joku omaisista auttamassa häntä
-pienen lapsen hoidossa, tunsi hän että. äitinä olo oli komeaa ja
-suloista ja kantoi päänsä ylpeästi pystyssä. Mutta heti kun hän
-kadotti apulaisensa ja lapsi jäi yksinomaan palvelijattaren ja hänen
-itsensä varaan, huomasi hän ensi kerran, kuinka kiinnisitovaa oli
-äidin kotielämä. Piikatytöistä ei ollut mitään apua öiseen aikaan,
-ne nukkuivat aina kuin pölkyt jalat paljaina, pää hupussa, eivätkä
-kuulleet, vaikka olisi tykillä korvan juuressa ammuttu. Ja nuoren
-rouvan oli pakko hoitaa lapsensa yötä päivää, alituisesti sitä
-kapaloida ja kuivittaa, alituisesti sitä syöttää tuttipullosta tai
-viihdyttää tyhjällä imukkeella, kylvettää joka ilta, alituisesti
-sitä nukuttaa ja sille laulaa kauniita lauluja. Mutta siinä sivussa
-piti myös keretä satoja muita asioita: valmistaa ruokaa miehelleen,
-käydä ostoksilla, siistiä palvelijattaren huonoja jälkiä, parsia
-miehensä rikkinäisiä sukkia tai ommella kiinni hänen nappejaan,
-järjestää huonekaluja toisin, tehdä parannuksia keittiössä,
-naulata akkunaverhoja, pitää huolta omasta pukeutumisestaan, lukea
-sanomalehtiä ja seurata kirjallisuuttakin.
-
-Vielä pääsi sentään joksikin tunniksi vieraisiin miehensä kanssa,
-vielä saattoi päästä juhliin ja huveihinkin, mutta huoli lapsen
-hoidosta ja pelko kodin vartijasta seurasi nyt mukana minne ikinä
-menikään.
-
-Ja tämä kaikki oli Mirjamille, äskeiselle vapaalle neidolle, uutta ja
-ikäänkuin ennen laskematonta. Pikku Leijo, pikku Leijo -- oh, kuinka
-hän sitä kultasilmää rakastikaan, mutta --?
-
-Jotakin oli olemassa, jota hän ei sulattanut. Kyllähän Orjo auttoi
-minkä omilta töiltään ehti päivillä talousjärjestyksessä ja joskus
-hiukan yölläkin, kun lapsi huusi, mutta --? Miksi kaikki sentään oli
-näin? Tai näinkö olikin avioelämän tarkoitus? Tätäkö varten hän,
-Mirjam, oli antautunut miehelle?
-
-Oh kuinka tyhmästi hän taisikaan ajatella. Eihän heidän kannattanut
-kustantaa erityistä lapsenhoitajaa niin pienillä tuloilla kuin mitä
-Orjolla oli ja mistä sellaisia uskollisia vanhoja hoitajattaria
-saikaan? Ja sitäpaitsi: ne hemmottelivat lapsen, pilasivat sen,
-vaativat itse passausta ja orjuuttivat kotielämän. Ei, oli niin
-ihanaa, varsinkin yön aikoina, olla kahdenkesken Orjon, oman miehensä
-kanssa, maata hänen kainalossaan ja kuiskutella hänelle huoliaan
--- Orjo ei saanut syöstä perhettään aineelliseen köyhyyteen, Orjon
-täytyi keksiä hyvä toimeentulo, niin että he kaikki voisivat elää
-huolettomasti ja onnellisesti...
-
--- Rakas Mirjam, älä satuta arkaan paikkaan, minä en voi sinulle
-hankkia kaikkea, huokaa mies.
-
--- Mutta myönnäthän sinä Orjo itsekin, että meillä on vielä kaikki
-niin puutteellista... Olisi edes pesukaappi ihmistenlainen...
-
--- _Ihmistenlainen!_ huudahtaa aviomies kiihtyen. -- Taas sinä
-käytät tuota ärsyttävää sanaa. Minä sanon sinulle että pesukaappi,
-puinenkin, kelpaa meille. Kiitä että sinulla on puinenkaan!
-Saattaisihan olla, että täytyisi pestä silmänsä pakkilaatikon päältä.
-
-Ja aviomiehen sielun silmissä vilahtaa kuva heidän kotinsa
-ensimäisestä syysillasta, jolloin he käsikädessä olivat istuneet
-pakkilaatikon päällä leimuavan tulipesän ääressä ja haukanneet samaa
-voileipää -- ja olleet onnelliset.
-
--- Mirjam, muistatko...?
-
-Kun lapsi iltaisin myöhään tai aamuisin varhain nukkuu kiltisti,
-unhoittavat nuori isä ja nuori äiti ikäänkuin tuon kolmannen
-olemassaolon ja leikkivät sulhasta ja morsianta, nauttivat
-yhdyselämästään täysin siemauksin. Ja pienten odottamattomien
-ukonpilvien terävien salamain ja kohisevain kuurosateitten lomassa
-he, kaksi nuorta aviopuolisoa, tuntevat elämänsä virran solisevan
-suloisesti kuin keväisen lämpimän sateen, joka mehullaan höystää
-maan, sulattaa talven roudan ja kasvattaa tuoreen ruohon ynnä
-kukkaset kedolle.
-
--- Mirjam, sinä olet vielä kaunis, sinä olet kauniimpi kuin tyttönä
--- minä en tahtoisi sinua koskaan tehdä rumaksi! puhelee onnellinen
-aviomies.
-
-Lapsi herää ja alkaa korvia särkevästi huutaa.
-
-Nuoren rouvan silmissä välähtää, hänen jokainen hermonsa värähtää.
-
--- Odota, kuiskaa hän ja juoksee keittiöön.
-
-Kun huoneessa taas on hiljaisuus, hiipii Mirjani miehensä viereen,
-naurahtaa ja hymyillen kietoutuen miehensä syleilyyn sanoo:
-
--- Jos ei Leijoa olisi...
-
--- Niin meidän elämämme ei olisi minkään arvoinen, sanoo mies.
-
--- Lastahan minäkin tahdoin, puhuu Mirjam uinaillen, mutta sitä minä
-olen ruvennut miettimään, miksi miehet pääsevät helpommalla.
-
--- Tahtoisit tietysti olla mies?
-
--- Tahtoisin! Voi, kyllä se olisi ihanaa!
-
--- Vaikka et tiedä miehen kärsimyksiä?
-
--- Pyh!
-
--- Mirjam, niinä sanon sinulle, että mies kärsii enemmän hengessään
-kuin nainen ruumiissaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kuukaudet kuluivat. Miehen aineellinen asema kävi yhä horjuvammaksi.
-Hän teki työtä, aatteellista, taistelevaa työtä, mutta hänen työllään
-ikäänkuin ei ollut siunausta. Vaimo huomasi kaiken, joskus hänen
-vaatimuksensa huolettomammasta toimeentulosta, joskin oikeutetut,
-kuitenkin ilmitulomuodoissaan kuohahtivat yli rajojen ja saivat
-miehen loukkaantumaan, suremaan että hänelle ei muka ollut sattunut
-henkisempää elämäntoveria, joka häntä ymmärtäisi, mutta kuitenkin
-kulkivat he vielä kauniisti käsikädessä -- ja tahtoivatkin kulkea --
-elämänsä myötä- ja vastoinkäymisissä.
-
-Mirjamin täytyi luopua niin paljosta ja elää epämääräisissä
-toiveissa. Ja Orjon täytyi hammasta purren nöyrtyä kohtalonsa alle
-ja kiittää Jumalaa että oli hänellä sentään suloinen elämänjakaja
-ja iltojen toteenkäynyt ihanne; ennenkaikkea että oli hänellä suvun
-jatkaja, sydämen paras kulta, lapsukainen. Sen, kolmannen edessä, hän
-tunsi olevansa vastuunalaisempi kuin vaimonsa edessä.
-
--- Orjo, kuule yksi asia, sinä et saa minua viedä isäsi ja äitisi
-kotiin asumaan.
-
--- En minäkään, Mirjam, sitä tahtoisi, mutta aluksi olemme pakotetut
-siirtymään sinne.
-
--- Niin, suloista minustakin on päästä sinne kesäksi, mutta
-lupaathan, Orjo kulta, muuttaa talveksi Helsinkiin?
-
--- Se nähdään sitten, Mirjam. Elämä ei ole leikkiä... missään.
-
-Viikot kuluivat, kevätvirrat pauhasivat ja lumi suli humisten
-kaupungissa ja maalla.
-
-Aviopari Korelius käveli illoin kaupungin puistikoissa. Mutta mies
-näytti hiukan hermostuneelta ja nuori rouva entistä kalpeammalta ja
-antoi kärsimättömiä vastauksia miehelleen. Kotiin tultua he kuitenkin
-aina lapsensa kehdon ääressä toisiaan suutelivat, pyytäen anteeksi
-hermostuksensa.
-
-Se on totta, Orjo, minä sinua tahallani ärsytin, -- sanoo vaimo. --
-Mutta älä koskaan minua käsivarresta nipistä, se tekee minut vielä
-myrkyllisemmäksi.
-
--- Rakas Mirjam, vastaa aviomies kyyneleet silmissä, -- minä
-en ymmärrä itsekään mikä minuun menee... sen vain tiedän että
-silmänräpäyksessä, jos sinä, jonka pitäisi olla minua lähinnä,
-työnnät minut pois ja poljet sitä, mitä _minä_ pidän hyvänä, minä
-tahdon pakottaa sinua huomaamaan oman asemasi ja silloin... En osaa
-selittää.
-
-Mutta minä inhoan kaikkea ruumiillista kosketusta kurituksen
-tarkoituksessa... Kuule, meidän lastakaan ei saa koskaan lyödä.
-
--- Kunpa sinä itse sen muistaisit --!
-
-Näin he vannottivat toinen toistansa, nuori aviopari, joka oli
-lähtenyt avioelämän teräväsärmäiselle salakariselle merelle voimatta
-kumpikaan kohottaa tulevaisuutensa esirippua.
-
-Ja arkityönsä lomassa he hakivat lohdutusta toistensa rinnoilta
-pitäen tätä elämänsä kummallisena ja ehkä ainoana välikappaleena.
-
-Mutta eräänä kevätkesän iltana oli heidän kaupunkilaiskotinsa
-typötyhjä, ja nuori rouva istui matkapukimissa pakkilaatikon päällä,
-lapsi sylissä.
-
-Mies tuli ulkoa ja ilmoitti: Hevonen on pihassa, nyt lähdetään. Ja
-kohta vieri pieni matkue ulos kaupungin portista kadoten sinihaaleaan
-kevätmetsään.
-
-
-
-
-12.
-
-
-Kun ei miehellä vaimon mielestä ole oikeata virkaa, kun hänen
-toimeentulonsa on satunnaisten tulojen varassa, kun on pakko hävittää
-oma talous, repiä akkunoista kauniit verhot ja riistää seiniltä
-kultakehyksiset taulut sekä lyödä kaikki ensimäisen kodin rakkaat
-huonekalut vuosikausiksi yhteen läjään johonkin kylmään makasiiniin
-ja, luopuen kaikesta omasta, asettua epämääräiseksi ajaksi asumaan
-toisten ihmisten kotiin, osaksi tai kokonaan toisten armoille,
-kuinka hauskaan ja ystävälliseen seuraan hyvänsä -- silloin alkaa
-vaimo arvostella riippuvaista asemaansa ja tuntea itsenäisyyteen
-pyrkivässä sielussansa outoa kärsimystä, jota hän tuskin osaa
-kenellekään selittää. Hänen rouvaunelmansa ovat saaneet kovan
-kolauksen, hän kuvittelee mielessään toisten rouvain sormia, jotka
-osoittavat häneen, hän kuulee kuiskauksia, jotka nostavat veret hänen
-poskiinsa. Niitä sormenosoituksia ja niitä merkitseviä kuiskauksia
-ei kenties ole olemassakaan, -- ja hän tietää ehkä itsekkin sen
--- mutta hän aavistaa niitä voivan olla tai voivan tulla ja hän
-on kuin tulisilla hiilillä. Lisäksi vielä sukulaispiirissä, joka
-ei ole _hänen_ sukuansa, hän ei tunne itseänsä yhtä vapaaksi kuin
-toinen. Hän saa osakseen huomaavaisuutta, kenties rakkauttakin,
-kenties sydämellistä osanottoakin, mutta hänestä itsestään tuntuu
-että häntä sittenkin pidetään vieraana ja suvaitaan ainoastaan
-kohtalon satuttaman sukulaissuhteensa takia ja että jokaista hänen
-tekoaan salaa seurataan ja arvostellaan. Miniän osa! Mirjam rakasti
-miestänsä, ainakin uskoi rakastavansa -- mutta ei tahtonut taipua
-miehensä asettamiin elämänpuitteisiin ja ottaen syyksi että miehelle
-saattoi olla terveellistäkin jäädä yksikseen työskentelemään
-omiin ajatustöihinsä sekä että häneltäkin, vaimona, erillään
-ollessa välttyi mahdollisuus liian pian tulla äidiksi toiselle
-lapselle, hän käytti ensimäistä tilaisuutta päästäksensä pois Orjon
-sukulaiskodista, ja huolimatta miehensä huolestuksesta ja koko vanhan
-perhekunnan sydämellisestä kiintymyksestä heidän lapseensa, hän
-varustautui matkaan juuri sellaiseen vuoden aikaan, jolloin ihminen
-enin tuntee hellää tarvetta olla lämpöisessä, valoisassa suojassa
-ulkonaisen luonnon ankaralta uhkaukselta.
-
--- Voi Mirjam, täytyykö sinun nyt todella lähteä? kysyy aviomies
-tammikuun pakkas-aamuna, kun matkahevonen jo odottaa valjaissa.
-
--- Niin kultani, kyllä minun täytyy, vastaa nuori vaimo puuhaten
-lapsen pukemisessa.
-
--- Jättäisit edes Leijon tänne!
-
--- Ja sinäkö hoitaisit?
-
--- Niin, yhdessä muiden kanssa.
-
--- Ja ne kaikki sitten kritiseeraisivat sinä myös -- että onpa äitiä,
-kun heittää lapsensa! Ei Leijoa heitetä!
-
-Nuori isä katsoi kaihomielin pieneen punaposkiseen poikaansa, joka
-hänen mielestään oli hauskimmassa kehitysijässä oppien joka päivä
-uusia konttaustemppuja. Hän oli sille laittanut omat vasarat joilla
-poikanen kovasti kalkutteli lattiaan. Poikanen osasi jo soperrella
-muutamia sanoja ja harvinainen äly loisti sen silmistä. Isä oli
-tuntenut omituisesti ymmärtävänsä pienen piltin sielunelämää Ja nyt
-hänen täytyi erota!
-
-Kulkuset helisivät, reen jalakset kitisivät -- Mirjam läksi. Orjo
-saatteli perhettänsä puolentoista peninkulmaa ennenkuin hennoi heistä
-irtautua. Tähtien valossa palasi hän, porollansa ajaen, takaisin läpi
-synkkien metsien, elämäänsä vakavasti miettien. Hän tuskin huomasi,
-miten hurjasti poro laukkasi, hänen huulillaan tuntui Mirjamin
-erosuudelma ja hänen silmissään välähteli pikku Leijon viimeinen
-kirkas katse rekivällyjen sisästä, ja muistaessaan, kuinka pitkälle
-matkalle pikku Leijo oli raahattu halki maan, valtasi hänet kauhu ja
-pelko. Irti isästä, irti isoisästä -- sehän oli suuri synti...
-
-Hän vaipui ikäänkuin hiljaiseen rukoukseen, josta hänet havahdutti
-poron äkkinäinen seisahtuminen. Ja kun hän astui väljään
-asuinhuoneeseen, huomasi hän ensimäisenä pikku Leijon puuvasaran,
-joka oli unohtunut auki heitetyn kirjan päälle. Mitä, Jumalan
-nimessä, oli tästäkin ikävästä tuleva?...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mirjam ajoi tähtien valossa läpi lumisten korpien. Hänenkin mielensä
-pyrki olemaan ristiriitainen. Oliko hän tehnyt oikein jättäessään
-miehensä yksin? Tämä synkkä erämaa yksinäisyyden hiljaisuudessa
-kouristi kaameasti sydäntä.
-
-Hänen silmänsä kimalsivat kosteina. Leijo kultasilmä nukkui -- nukkui
-ymmärtämättä, mistä oli kysymys. Onnellinen -- onneton lapsi!
-
-Jotakin ratisi nuoren rouvan muhvin sisässä. Mirjam muisti että Orjo
-oli majatalon pihalla hyvästiä heittäessä pistänyt hänen käteensä
-paperilipun ja luvannut lukea vasta illan tullen. Orjo se oli niin
-hänen tapaistaan. Mirjam kaivoi lipun esiin ja koetti lukea tähtien
-valossa. Mutta valo oli liian lievä. Vasta yötalossa, kun Leijo
-riisuttuna nukkui, hän tuolille laskemansa kynttilän hohteessa luki
-mitä Orjo oli kirjoittanut:
-
-
-_Matkakirje Mirjamilleni_.
-
-Minne kulkenetkin -- sydäntäsi säästä elämän ikäviltä muistoilta.
-Mikä on ollutta ja mennyttä sitä ei enää voi toiseksi tehdä.
-Koettakaamme vapautua sellaisesta katumuksesta, jolla vain
-raskautamme elämäämme raskaammaksi kuin mitä se jo on.
-
-Mutta itsemme kaikinpuolinen puhdistus -- kas se on meidän
-tehtävämme. Kaivelkoon suru rintaamme, mutta hyvät päätökset ja
-toistemme hyvien puolien muistaminen tuottakoon meille lohdutusta ja
-toivoa, jolla kannattaa elää. Kun olemme kaukana toisistamme, silloin
-vasta osaamme arvostella oman käytöksemme. Ja silloin vasta varmasti
-tiedämme, miten on oltava että se toista tyydyttäisi.
-
-Ei meidän tarvitse toistemme heikkouksia enää huutaa omissatunnoissa
-me myrkyt liiaksikin tunnemme.
-
-Hiljaisuus meitä opettakoon ja yksinäisyyden valtava tuska. Jumalan
-äänen me kuulemme, jos silloin tahdomme -- oi tehkäämme siitä
-itsellemme jotakin pyhää.
-
-Kun kaitselmus meidät yhteen saattaa, muistakaamme silloin erilläolon
-vakava opetus.
-
-Oi ystävä, minulla on suuri salainen tuska ja hirveä on eriämisen
-ajatus -- mutta sinun hyvä hengettäresi palauttakoon minulle vielä
-armon ja tehköön minut paremmaksi. Meidän on pääseminen sille
-avioliiton kehitysasteelle että halki ilmojen, sanaa hiiskumattakin,
-tunnemme toistemme avuntarpeet ja kykenemme toisiamme lohduttamaan
-elämän kamalassa yksinäisyydessä.
-
-_Sinä_, Mirjami, et ole yksin niin kauvan kun lapsikultamme on sinun
-kanssasi. Tulkoon lapsesta sen hyvän jatkaja, jota ei isänsä ehkä
-jaksa perille kehittää näinä koettelemuksen aikoina.
-
-Jos kuinka köyhäksi jäänet (Mirjamin silmät sumenivat kyyneliin)
--- siinä on sinun rikas elämäntehtäväsi. Jos kärsit niinkuin minä
-omasta itsestäsi, silloin me puhdistuneempina ja kokeneempina jälleen
-ilolla voimme yhteen pyrkiä. Vapaaehtoinen eroaminen vieköön sielumme
-vapauteen ja vapaaehtoiseen rakkauden uudistumiseen.
-
-Nämä ovat hätäisiä rivejä pimeänä iltana ennen lähtöäsi. Varjele
-lastamme kaikelta pahalta. Se on pääasia. Ja mitä itseesi tulee,
-rupea tositeolla ruumiin voimiasi vahvistamaan. Ainoastaan sitä
-sinulta vaadin -- itsesi ja perheesi onneksi. Tässä asiassa tahdon
-olla "tyrannisi."
-
-                                                  _Orjo_.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Nuori rouva matkusti edelleen ja saapui vihdoin monen vaiheen jälkeen
-matkansa perille.
-
-Mirjamille oli kirjeiden kirjoittaminen jollakin tavoin
-vastenmielistä, mutta nyt hänen täytyi oppia se asia ikävöivän
-miehensä takia. Orjo oli lennättänyt hänelle kirjeen jo
-läpikulkukaupunkiinkin ja Mirjam oli siihen vastannut ainoastaan
-muutamia rivejä, kertoen miten lapsi oli suoriutunut maataipaleilla
-ja kuinka suloisesti hän oli sen kanssa nukkunut majataloissa. Mutta
-hän oli huomauttanut, ettei saanut kirjoitetuksi mitä ajatteli.
-
-Orjo rakkahani! alotti hän Etelä-Suomeen päästyään. -- Olemme
-saapuneet perille. "Ei kai sitä huvikseen sellaista matkaa tee",
-sanoivat ihmiset junassakin. Otimme II luokan makuuvaunun, vaan ahdas
-ja kuuma oli sielläkin. Leijo heräsi joka kerta kun juna pysähtyi.
-Kun maanantaina söin illallista, niin seuraava ateria oli vasta
-päivällinen keskiviikkona täällä. Ne junavaihdot olivat hankalat.
-Tapasin sentään aina auttavaisia ihmisiä, hyviä tuttaviakin. Muuan
-konduktöörikin piteli lasta, lämmitteli housuja ja kanteli isoa
-maitopulloa edestakaisin. Asemahuoneella oli renki vastassa. Leijo
-raukkanen koetti olla niin kärsivällinen, vaikka monta kertaa täytyi
-kesken unia herättää. Rouva Starck on asettanut meille täällä niin
-mukavasti ja kodikkaasti. Talon tyttö on meillä kummallakin apuna.
-Olemme koettaneet poikaa opettaa ihmistavoille. Leijo sanoi kaikille
-oudoille herroille "itä, itä" ja nauroi niin iloisesti.
-
-Kysyit tavaroistamme siellä -- läpikulkukaupungissa. Kävin niitä
-katsomassa, aukoilin laatikoita ja niin kuristavan tuntui rintaa.
-Palttoosi riippui yksin jätettynä seinällä. Vedet silmiini vierähti,
-kun tutuille ja ystäviksi käyneille huonekaluillemme viimeisen
-silmäyksen annoin. Laatikot olivat täynnä kauniita käsitöitä, peilejä
-ja tauluja, nyt ne ovat sinne kätketyt, kellekään iloa tuottamatta.
-Kultaseni, kuinka kauvan?
-
-Sivakat jäivät, mutta luvattiin lähettää jälkeeni. Jumalan haltuun
-Orjoni. En voi nyt enempää kirjoitta. Lämmin syleily
-
-                                  _vaimoltasi ja pojaltasi_.
-
-Sedälle, tädille ja kotiväellesi terveisiä. Rouva Starck lähettää
-sinulle terveisiä ja kiittää sinua, että päästit meidät tänne.
-
-
-
-
-13.
-
-
-Nyt alkoi oikea kirjevaihto ja oikea kirjetulva nuoren avioparin
-välillä. Sydämen kirjat levähytettiin auki ja monet salatut tunteet
-kaivettiin näkyviin molemmin puolin. Tosin ilmeni samaa kuin
-ennenkin: uroslinnun hurjaan lauluun naaras vastasi hillitymmin ja
-harvakseen, mutta kummankin ääni sointui ihmeellisesti yhteen elämän
-synkässä korvessa.
-
-
-    Lumen ja pakkasen maasta
-
-24 p. tammikuuta.
-
-Rakas Mirjam!
-
-Vihdoinkin lensi kirjeesi lumimyrskyn halki tänne korven hirveään
-yksinäisyyteen.
-
-Kaksi viikkoa ja kaksi vuorokautta olin alati tuskitellut, kuinka
-perille pääsitte. Kirjeestäsi ei käy selville, onko lapsi terve ja
-oletko itse?
-
-Sen että tunsit sielun kouristuksia niitä hyljättyjä huonekalujamme
-katsellessa, sen minä, kultaseni, liiankin hyvin ymmärrän. Mutta älä
-koskaan enää niistä puhu -- puhu kaikesta muusta, mutta älä niistä
-hyljätyistä huonekaluista ja särkyneestä taloudesta. Se on roskaa
-nyt puhua niistä -- meidän kesken. Ymmärrätkös? Epätoivon vimmaan
-virittää vaimo sen miehen, jolle ei omantunnon eikä Jumalan tuomio
-ole kylliksi rangaistusta... Parhainta tarkoitit, mutta älä luule
-että minä sekuntiakaan elän unhoittamatta meidän yhteistä kotia.
-
-Otetaan asia puhtaan järjen kannalta. Jos laiva on karille
-tarttunut, niin se tietysti on karilla, mutta mitä me, purjehtijat,
-siitä toisillemme valittelemme. Lempo vieköön: _elämmehän_ vielä
-eikä myrsky meitä kumpaistakaan ole mereen huuhtaissut. Olojen
-mukaan asettukaamme ja tarkastakaamme tyynesti, miten tästä on
-selviydyttävä. Ruikutukset pois.
-
-Emme liene ainoat, jotka kärsimme. Kunpa oppisimme kunnialla
-kärsimään, mitä kärsittävä on.
-
-Verta vuotaa sydämeni elämänpettymyksestä, mutta kun tyynesti
-ajattelen, niin on asiain tila aivan luonnollinen. Tiedät, ystäväni,
-että minä askaroitsen aamusta iltaan -- enkä kuitenkaan saa rahaa.
-Laiskaa ei minusta ikinä tule ja onhan sekin jotain...
-
-Älä nyt kultani hätäile -- nöyrrytä mielesi äläkä minua kaikista
-huonoimpana miehenä pidä, sillä se on sielullisesti vaarallista.
-
-Jos ei avioliittomme tätä kolausta ja sumua syysyössä kestä, niin
-sen täytyy raueta, vaikka sydämet verta tihkukoot ja elämä kuinka
-kamalalta tahansa tuntukoon. Pessimistin muuten sopisi toivoa
-elämäntoverikseen -- optimistia. Sinulla on Leijo -- minulla
-ei mitään. Jos tietäisit, miten kirvelee sinun ja kultalapseni
-kaukaisuus! Koeta ymmärtää minua ja jää tällä kertaa hyvästi,
-rauhoitu, rakkaani, ja järkeenny...
-
-                                               _Orjo_.
-
-
-Orjo kultaseni! vastasi Mirjam. -- Onpa tässä kestämistä itselle
-kullekin. Syödä vieraan ruokaa, asua vieraan huoneessa, josta ei
-tiedä minä päivänä ulos ajetaan. Niellä kaikki, salata kaikki, olla
-tyyni, vaikka kuinka sisässä kiehuisi.
-
-Kaikissa tapauksissa on rouva Starck ihmeteltävä ihminen, uhraa oman
-mukavuutensa muiden tähden, aina muista huolehtii, ottaa sydämestään
-osaa toisten iloihin ja suruihin. Ei hän ole sinullekkaan katkera.
-
-Leijo on terve ja virkku. Istuu jo aivan itsekseen lattialla ja
-kiipeää pallia vasten seisaalleen. Muka itsekseenkin nousee ylös niin
-että panee kädet ja jalat lattiata vasten ja muun ruumiin nostaa
-kohoksi ylös ja on niin hullunkurisen näköinen siinä asennossa.
-On minusta monessa suhteessa hyväkin että hennoin heittää sinun
-kotikyläsi ja saavuin rouva Starckin luo neuvoja saamaan pojankin
-suhteen. Dietti on tietysti uudestaan järjestetty, poika saa omena- ja
-taatelimuhennosta ja riisi- ja kaurapuuroa marjamehun kanssa ynnä
-maitoa melkein saman verran kuin ennenkin. Nukkuma-ajat ovat myös
-eri tavalla järjestetyt, päivällä klo 10 ja illalla klo 6 sänkyyn ja
-aamulla klo 6 -- työhön.
-
-Rakas Orjo! Sain juuri kirjeesi, jota olinkin levottomana odotellut.
-Eihän meillä ole hätää, kun terveinä pysymme. Täällä saamme olla, jos
-tahdomme, ainakin kevääseen asti. Sitten voin matkustaa kuukauden
-ajaksi entiselle kotiseudulleni ja jos sinun saaresi uusi tupa
-valmistuu, niin muutamme _sinne_ kesäksi ja elämme "kilin maidolla."
-auringonpaisteella ynnä kalalla, jota minä paraikaa opettelen
-valmistamaan -- seitsemällätoista eri tavalla.
-
-Leijo pyörii lattialla ja nauraa aina kun sivu menee. Poikanen
-ilmaisee hyvää tuultaan omituisella kurkkuäänellä -- samalla kuin
-sinä "kukko kiekua." Junamatkalla hän sai liiasta kuumuudesta
-yskän, joka nyt sentään on lääkitty vatsakääreillä. Huusi se
-lapsi niin katkerasti että vedet silmistä tippui ja minulla kävi
-niin sääliksi. Olen pitänyt vielä tähän asti niitä kääreitä rouva
-Starckin määräyksestä, mutta aijon heittää, koska poika niitä niin
-pelkää ja huutaa kun pesuvadinkaan näkee ja jos jonkun kerran pääsee
-ilman niitä, niin kiljuu ilosta ja hokee "itä -- itä" -- ylin
-tyytyväisyyden ilmaus Leijo-pojallasi. Leijo osaa jo ottaa kahdella
-kädellä kaulasta, kun pyydän, ja jos sanon: "suutele äitiä", niin
-nuolasee poskea ja suuta hyvin sievästi. Kiipeää aamuisin viereeni,
-kiertää kädet kaulaani ja on niin äärettömän suloinen. Sydäntäni
-viiltää kun sinä niinä hetkinä mieleeni tulet.
-
-Olen iloinen että se L--, joka sinulle kirjoitti niin terästävän
-kirjeen, on samaa mieltä kanssani mitä pikkupolitikoimiseen ja
-kotipitäjäsi sivistämiseen tulee. Rakas Orjo! Minä sanon nyt vielä
-viimeisen kerran -- enkä koskaan sitten sano, jos niin tahdot --
-heitä politiikka huonommille, henkisesti köyhemmille, tyynemmille
-sieluille. Sinä teet väärin itseäsi kohtaan, teet tahallasi syntiä
-luontoa vastaan ja se se sinua nyt rankaisee. Heitä pois ajoissa
--- minä rukoilen sinua sinun itsesi vuoksi. Etkö näe että se tuo
-turman sinulle ja -- meille. Lyö kädellä pöytään ja toisella otsaan
-ja sano: Jumalan nimessä minä sen hiiteen heitän. Olen saanut siitä
-jo kylliksi. En saastuta enää sieluani, aika heidätkin opettaa.
-Huutakoot ja haukkukoot, olkoon se heidän virkansa. Etkö näe että tuo
-kirottu politiikka astuu sinun ja sinussa asuvan Jumalan ihanimman
-lahjan väliin. Luonto kostaa.
-
-Rouva Starck on käymässä H:ssä ja minä olen muka emäntänä. Tänne
-jätetylle sairaalle täytyy laittaa ruokaa 5 à 6 kertaa päivässä...
-
-Leijo nukkuu, täällä on niin rauhallista. Olen lukenut Ahlgrenin
-Fru Marianne, Paulsenin En Digters Hustru, Jonas Lien Et Samliv,
-Ibseniltä jonkun näytelmän rouva S:n kanssa, ja luen paraikaa
-Strindbergiä. Täällä on myös Hilligenlei.
-
-Sano äidillesi sydämellinen tervehdys. Olen päässäni kulettanut
-koko ajan hänelle kirjettä -- kyllä hän tietää, kuinka kelvoton
-olen kirjoittamaan. Ole ystävällinen äidillesi, se tekee niin hyvää
-äiti-paran sydämelle, kaikessa hän sinua ajattelee, Jumala häntä
-siunatkoon.
-
-Älä nyt loukkaannu Poikani. Lämmin syleily _vaimoltasi_ ja pieneltä
-pojaltasi.
-
-
-Kiitos Mirjam _oikeasta kirjeestäsi!_ vastasi Orjo tähän kirjeeseen,
-lisäten heti perään: rahaa lähettää, sillä taskussani on ainoastaan
-yksi markka ja velat yhä kasvavat. Mirjam rakas: Sinun täytyy nyt
-kestää, tuntukoon miltä tahansa. Sinä et aavista, miten _minun_
-sieluni tila on. Mutta jos me molemmat valitamme, silloin ollaan
-hukassa. Olen sinulle aikonut joskus kirjoittaa vakavammankin
-kirjeen, joka koskee meitä henkisen avioliiton kannalta. Sinun
-mentyäsi näet yökaudet mietin menneitä tekojani, joita ei voi enää
-tekemättömiksi saattaa. Tässä elämässä on tärkeämpääkin kuin raha ja
-koti. Ja ne, nuo menneet tekoni, tai niiden merkitys -- se on ensin
-ratkaistava. Lyhyesti: minun hermoraivokohtaukseni kuinka ne voivat
-taata sinulle elämän? vaikka rahaakin vielä saisi? Ja -- jos en
-_minä_ parane? Tokko minua ymmärrät?
-
-Sinulle ja Leijolle suruisin, suloisin suudelma
-
-_Orjolta_.
-
-Muutamia päiviä myöhemmin perheenisä jo ilmoitti vaimolleen pian
-saavansa hiukan enemmälti rahaa. Johon Mirjam vastasi, yhtä lyhyellä
-viestillä kertomalla miten Leijolle tuli hampaita ja miten poikanen
-jo oli tutustunut "Rebekkaan."
-
-Sitten seurasi tällainen kirje.
-
-
-    Lumen ja pakkasen pitäjästä
-    14 p. helmikuuta.
-
-R. M.
-
-Usein kun olen rasittanut aivojani päivän töissä, joilla ei loppua
-ole, tulevat yöt läpivalvotuiksi. Ja silloin, yön hiljaisina hetkinä,
-painavat sielua hirveät ahdistukset. Ja muistaa niin elävästi
-kaikki, mitä on tapahtunut. Ja tuntuu silloin niin luonnottomalta
-että on yksin ja sinä lapsen kanssa siellä. "Kuinka ovat he sinne
-joutuneetkin -- mikä siihen on syynä?" Ja tuntuu ettei Jumala, se
-hirveä, salainen hallitsija, salli enää minun, miehen ja isän, teitä
-tavatakkaan?...
-
-Hyvä Jumala, mitä siis onkaan tapahtunut, millainen olen ollut
-minä, koska tällainen rangaistus minua ehkä kohtaa? Niin, niin...
-silloin ja silloin olin sellainen ja sellainen... ja siinä totuus,
-jota ei voi peittää... Onko mahdollista että minä, joka naisesta
-_niin_ haaveilin ennen, olen _sellaiseksi_ tullut? Eikö se ole unta
-vain? Ei! jokainen paikka, missä päivillä kuljen, tuo mieleeni
-muistoja ja kuvia likeisestä menneisyydestä. Minä olen ollut paha
-omalle vaimolleni. Paha? kunpa kaikki siinä olisikin. Mutta minä
-olen ollut... Ja silloin tulee niin kauhea sieluntila että sitä on
-vaikea kestää... Ja tulee ajatus semmoinenkin että koska asiat ovat
-tässä määrin pilalla, niin menköön kaikki murskaksi. Kaikki rikki
-on parempi kuin repale, jota ei voi korjata!... "Kuinka minä häntä
-syleilisin, jos hän _tällä_ hetkellä olisi tässä ja koettaisin
-korjata..." Oh! kuiskaa järkeni, useasti ennenkin olet suudellut ja
-luullut kaiken sillä paranevan, mutta jo seuraavana päivänä -- sama
-kurja näytelmä... ja hermokohtaukset...
-
-Kuinka siis luottaa pyhiin päätöksiin! Mikä se aina särkee nuo pyhät
-päätökset ja tekee minut kahta kovemmaksi vaimoni edessä? Mikä? Missä
-ovat ne hienot vieterit, ne herkät vivut, joilla kaikki keikkuu?
-Yksinomaanko minun sydämessäni? Niin kyllä... siispä olen mennyttä
-miestä... mutta... Mitä mutta? Kuinka uskallan yhä vielä ajatella,
-etten muka yksin ole syypää? Enkö voi loppuun asti nöyrtyä ja
-tunnustaa?
-
-Mutta minullahan on erikoisen salainen kyky nähdä syitä ja
-vastasyitä. Ihan sairaloisesti hautoa ja epäillä... Jospa tässäkin,
-siis... Tietysti näen! Näen... Kas tuosta ja tuosta pienenpienestä
-painimesta se riippui se ja sekin... räjähdys. Minä olin kyllä
-siivosti varottanut, hellinä hetkinä muistuttanut varomaan sitä ja
-sitä nappulaa, ettei rakas vaimoni _siihen_ koskisi... mutta, hän, se
-suun lapsi, meni koskemaan... Ei uskonut, ei aavistanut, että _niin_
-hirveä räjähdys syntyisi niin pienestä kosketuksesta! Ja sitten:
-eikö hän minua usein ärsyttänyt, _tahallaankin_ ärsyttänyt? Ja minä
-olen aina sanonut, ettei petoa saa ärsyttää ja että minussakin,
-ihmiseläimessä, on peto, kun se etsimällä etsitään pesästään. Mutta
--- mitä tämäkään auttaa, jos tietää, mistä kaikki on johtunut? Jos
-ei sitä enää voi pysäyttää tuota inhoittavaa tapaa, jolla muka
-tahtoo masentaa pahuuden?... Jos syy kokonaan olisikin minussa --
-olisi lohdullisempaa. Ainoastaan toisen tarvitseisi muuttua. Mutta
-kaksi? _Hänellä_, rakkaalla vaimollani, ovat jo omat tapansa eikä
-_hän_ niistä luovu. Oi Jumala! Oi Jumala! Armahda, herätä näkemään.
-Pienistä asioista sallitaan paisua suuria. Tulitikusta tehdään
-tulivuori. Kuka tekee?
-
-Miksi juuri minä? Siksikö että kärsin ja olen nähnyt ihanteiden
-särkyvän... ja olen salaa hyvin herkkätuntoinen, herkkätuntoisempi
-kuin hän, vaimo kultani, vaimo parkani, joka minua ei ymmärrä, siksi
-että olen... jota hän itsetiedottomasti pilkkaa; Oi! "Jos hän minua
-olisi ymmärtänyt, jos hän olisi sieluni liikkeet ja värähdykset
-ajoissa tajunnut, niistä ne milloinkin aiheutuivat -- niin ei sitä
-eikä sitäkään olisi tapahtunut!"
-
-Kuinka vähän olisikaan tarvittu! Kuinka vähän -- naista vaan. Mutta
-minähän kuulunkin haaveilevan yhä sellaista naista, jollaista ei ole?
-Ei, se on valhe _Sellaisia on_. Sellaisia on, jotka osaavat varjella
-perhesointua äkkiarvaamattomista särähdyksistä.
-
-"Aina minä vaan syytän toista ja lykkään psykologiset vaikuttimet
-toisen niskoille?"
-
-Siinäpä se, tässä on kompastuskivi, josta ei kunnialla yli pääse.
-Me olemme kahden koko avarassa maailmassa eikä kolmas osaa meitä
-sovittaa. Suutelot eivät sovita! Aistit eivät yhdistä! Mikä lihasta
-syntynyt on, se on liha, mutta mikä hengestä -- se ainoastaan on
-henki. Henkinen sopusointu? Mistä se saadaan?
-
-"Rouva Starck iskee hänen päähänsä uusia aseita minua vastaan.
-Rouva Starck vihaa minua salaa, vaikka teeskentelee ystävyyttä
-tyrkyttääksensä vähitellen vaimooni kaikki ne mielipiteet, jotka
-sitten törmäävät minun 'itsekkäisyyttäni' vastaan, kuten termi
-kuuluu. Kauniissa koulussa hän on! Rouva Starck tähtääkin salaa
-eroomme tulevaisuudessa, koska hyvin tietää että minulla on häntä
-kohtaan antipatiaa. Semmoisissa köydenpunomisissa on hän ennenkin
-rekordeja saavuttanut."
-
-Kuinka voin näin hirveästi epäillä hyväntekijääni?
-
-Koska olen niin paatunut. Saadaanpa vain nähdä. Rouva Starck on
-tietysti oikeassa, mutta rouva Starck -- on myös väärässä. Ihanteihin
-nähden on hän oikeassa, mutta indiviidiin ja välttämättömyyteen
-nähden väärässä. Kumpi on kalliimpi? Mirjamin emansipatsioniko vai
-Orjon onnellinen läpipääsy avioliitossaan? "Mirjamin on opettaminen
-sitä itsekästä ihmistä!" "Et saa taipua, vaikka katkeaisit, et
-siihen etkä siihen." "Se on sellaiselle (minulle) hemmotellulle --
-terveellistä."
-
-Kuulen ääniä kulissien takaa. Mutta tietääkö kukaan että Orjo
-Korelius on valmis ostamaan viimeiset elämän vuotensa vaikka kuinka
-kauheilla tunnonvaivoilla ja kärsimyksillä, kunhan vain saapi olla --
-oma itsensä!
-
-Ei siinä vaimo eikä lapsi-kultakaan suuria merkitse.
-
-Siispä hän sortukoon omaan mahdottomuuteensa; vaimo ja lapsi
-säästykööt. "Vaimosta ei saa, tehdä orjaa." Oi Jumala, olenko siis
-hänestä sen tehnyt? Minä? Kun joku kansankiihottaja kärsiville
-nälkäisille huutaa että he ovat orjia, niin nämä vähitellen sen
-uskovat ja alkavat raivota. Ja jos joku rouva Starck hienosti osaa
-painella oman kultani sydänvietereitä, niin kuka tietää -- eikö
-tämäkin tunne olleensa jalopeuran luolassa?
-
-"Kuinka sinä, Orjo rakas, saatat ajatella noin kauheasti?"...
-
-"Kuinka sinä, Mirjam rakas..." Niin, enempää en osaakkaan sanoa. Tämä
-oli vain yhden ainoan hetken ristiriitaisuuksien kuvaus "tuhannesta
-ja yhdestä yöstä."
-
-Se on tietysti muka "ohimenevää" kaikki. Suokoon Jumala.
-
-Usein painaa rintaani paha aavistus että sinulle ja Leijolle jotakin
-tapahtuu ja pelkään postissa hirmusanomia. Jospa voisi alottaa
-uudelleen! Tutki kultani hienoimpia neuloja sydämessäsi. Mutta sitä
-minä usein itsekin säpsähdän: kuinka voipi Mirjam minua rakastaa
-kaiken sen jälkeen, jolla olen koettanut hänen lempeään järkyttää ja
-tekeytynyt kovemmaksi kuin olenkaan?
-
-"Ei olisi kummallista, jos hän kokonaankin... sillä puoleksi luopunut
-on hän jo nyt!"
-
-"Ei olisi kummallista, jos hän turvautuisi johonkin toiseen mieheen?"
-
-"Ja minä -- johonkin toiseen naiseen?"
-
-"Vaikka ei sitä ole."
-
-Hirveätä puhetta tämä -- hermojako taas.
-
-Mitä auttaa anteeksipyytämiseni, jos kuitenkin tahdon tehdä sinut
-orjattarekseni? En usko enää hyvän voittoon itsessäni, kun ei minua
-kukaan auttane. Ja kuitenkin, hellimpinä hetkinä, rukoilen hyi, se on
-alentavaa, sanoo samalla järki.
-
-Näin minä sisässäni taistelen. Suudelma sulle ja Leijolle!
-
-                                                  _Orjo_.
-
-Tähän kirjeeseen ei kuulunut mitään vastausta. Aviomies oli neuvoton.
-Hän tuskin muisti mitä oli kirjoittanutkaan, mutta piti luonnollisena
-että vaimo aina vastaa. Mutta Mirjam oli vaiti.
-
-
-_Rakas Mirjam ja Leijo pieni!_
-
-huudahti aviomies alottaen uuden kirjeen.
-
-Turhaan olen vahtinut jokaista postia. Hyvä Mirjam, et aavista,
-mitä voit aikaansaada kirjoittamattomuudellasi. Tulee kuvitelleeksi
-niin paljon liikaa, kun on yksin kinosten keskellä. Vai oletko
-sairastunut vai onko Leijo kipeä, vai mitä oikein on tapahtunut?
-Onko rouva Starck toimeenpannut jonkun mielenliikutuskohtauksen,
-jollaista voin otaksua? Älä Jumalan nimessä anna rouva Starckin
-sekaantua väliimme, parasta hän tarkoittaa, ymmärtää paljon
-sielunliikkeitä, tekee laskuja -- mutta tekee myös vääriä laskuja,
-on aina altis tekemään elämän traagillisemmaksi kuin se todella on.
-Hän on ihmeolento, valtava persoona, mutta hänen sielunsa voima
-levittää ympärilleen sekä siunausta että myös sellaista, joka
-on jotain päinvastaista. En sitä osaa sanoa, ehkä käytän vääriä
-lausumia, mutta minä todella ajattelen niin että hänen syvällinen
-jumaluudenharrastuksensa toisinaan, käsittämättömien lakien pakosta,
-lankeaa kiroukseksi, kuten muutkin ihmiset innostuksellansa tuottavat
-pahojakin seurauksia. Eikö se ole kummallista että minä tällä tavalla
-saatan puhua entisestä hyväntekijästäni, jolle saan olla kiitollinen
-niin paljosta... ehkä koko kurjasta elämäänjäämisestänikin? Niin
-voi ihminen arvosteluissaan muuttua! Tosin minä näen hänessä jaloa
-enemmän kuin tuhannet muut ja kuolemaani asti häntä muistan, mutta
-minä en saata hänen kanssaan läheltäpitäen seurustella -- tämä lienee
-minussa jonkun inhimillisen täydellisyyden luonnollista, ikuista
-janoa.
-
-Viime kirjeeni, jossa kuvailin unettomien öitteni sielunharhailuita
-ja omantunnon tuskia, lienet osannut järjellisesti vastaanottaa?
-Lienet osannut? Vai senkö tähden juuri olet vaijennut? Etkö kerro?
-
-Kuule Mirjam, nyt jos koskaan on meillä tilaisuus vapaasti
-keskustella kaikesta, mikä elämäämme sisältyy, nyt on meillä
-tilaisuus oppia oikealta kannalta toinen-toisemme tuntemaan -- miksi,
-rakas ystävä, et tahtoisi uhrata aikaa ja vaivaa kirjevaihtoon!
-Minä soisin että näkisimme toisemme sekä myrskyssä että
-auringonpaisteella... Nyt on yö ja lumimyrsky pauhaa, olen väsynyt,
-täällä on koko päivän ollut satunnaisia vieraita ja minä olen ollut
-jäkäläretkellä ja saanut kaahlia tyhjintoimin... siksi olen väsynyt,
-ihmeellisesti väsynyt politiikasta ja muusta, mitä muut puhuvat.
-Se Hovikosken rouvakin tuli tässä ja istutti minut viereensä oman
-sänkyni reunalle ja lausuili terveisiä muka salaisilta ystäviltäni
-siellä meidän hyljätyssä kaupungissa... minä muka olin ollut sankari
-ja nyt se muka muistetaan... mutta kun saaren tuvasta mainitsin,
-alkoi hän puida nyrkkiään ja sanoi: "et saa, muista se, et saa --
-sinusta ei ole tänne -- se olisi liian romantillista." Hölynpölyä hän
-puhui, mutta sinulle pyysi terveiset toimittamaan. Tietysti ihmiset
-ovat tehneet numeron sinun poistumisestasi, näen selvästi että takana
-käy ilkeitä arveluita, sepä tietty. Talonpojatkin alkavat kysellä
-että milloin se rouva sieltä tulee... Nyt en jaksa. Oh näitä öitä,
-sinä poiskarannut lintu...
-
-26 p. helmikuuta. Lumimyrsky on yöllä peittänyt meidät taas niin että
-lapion avulla täytyy raivata tie ulos. Äiti on väsynyt jo aamusta
-alkaen, vanhukset ovat viimeaikoina väsähtäneet maailman menoon ja
-jos sattuu vieras taloon, ovat aivan onnettomat. Likeisille ollaan
-liiankin vieraanvaraisia. Et usko, kuinka sunnuntaipäivät ovat ikävät
-kaikilla on ikävä, sekä vanhuksilla että palvelijoilla, ja silloin
-vasta selvään tuntee, kuinka luonnotonta on ettei samassa talossa ole
-ainoatakaan nuorta naista -- eikä lasta, joka ilahduttaisi.
-
-Poikaseni! niin. Minä vertaan itseäni suhteessa omiin vanhempiini
-ja näen siinä asiassa paljon korjaamattomia kohtia. Minä vannon
-itselleni: _Leijon_ sielun perässä tahdon ainakin minä, isänä,
-pysyä, tahdon antaa hänestä kehittyä toisellaisen kuin miksi itse
-olen tullut, en tahdo vainota mielipiteitä, tahdon vain ohjata ja
-ymmärtää, kenties on hänestä siten tuleva parhaimpien ajatusteni
-tienraivaaja... Kyynelet pyrkivät silmiini Leijoa ikävöidessä ja minä
-sen tunnen, kuinka siinä pojassa on osa omasta sielustani...
-
-Tunnustan että kodin olemassa-olosta riippuu osaksi sisällisenkin
-suhteen eheänä pysyminen. Mutta kuitenkaan ei raha, tuo kirottu raha,
-jonka Kristus kieltää, ole elämän onnen perustus... Yötä päivää
-haudon, kuinka saada lisää rahaa... tietysti minä rakennutan tänä
-keväänä sen pikku tuvan saareen, jos suinkin varamme riittävät. Ja
-silloin -- oi ystäväni!
-
-Lumi kiipeää jo yli akkunan, jonka takana kirjoitan. Politiikasta en
-uskalla kullalleni puhua sanon vain että olen koettanut parastani.
-Villitys on yleinen joka puolueessa, elämme vaikeassa ajassa ja
-muista se, mitkä suurtapahtumat sattuivat avioliittomme toisena
-vuotena. Jää nyt hyvästi, oma kulta, koeta ymmärtää, ja jollet
-taaskaan kirjoita, niin en tiedä mikä tästä tulee.
-
-Mitä miettii oma kulta elämämme mahdollisuudesta?
-
-Naputa Leijoa minun puolestani päähän ja kirjoita joskus meidän mamma
-rukallekkin, joka vesissä silmin Leijoa kaipaa ja samoin isä-ukko,
-joka päivä-päivältä kuulee huonommin. Muista Leijon suomenkieltä ja
-ilmoita heti, kun ensi sanan sanoo. Olivatko pikku pieksut sopivat?
-
-Suudelma surevalta
-
-                                      _Orjo mieheltäsi_.
-
-Ei tähänkään kirjeeseen vielä saapunut vastausta. Aviomies oli
-nyreissään. Millainen vaimo hänellä olikaan? Eräänä maaliskuun
-aamuna hän heräsi auringonpaisteeseen ja mainioon hankikeliin ja
-muisti kaihoten että oli Mirjamin syntymäpäivä. Ja hän tahtoi
-taas kirjoittaa, mutta kirje tulvahti täyteen kyläpolitiikkaa --
-kansankiihoittajia ajeli joka päivä sydänmaillakin. Sanomalehdet
-vilisivät mieskohtaisia pilkkakirjoituksia. Orjolla onneksi oli oma
-työnsä, joka häntä siinä määrin kiinnitti että persoonapolitiikka jäi
-varjoon. Ja sen, oman työnsä nojalla, hän ainoastaan kesti Mirjamin
-vähäpuheisuuden. Hän lopetti kirjeensä terveisillä rouva Starckille
-sekä "kevyellä vasaranlyönnillä Leijon poskelle."
-
-Vihdoin hän sai kirjeen Mirjamilta.
-
-
-"Sinä ihmettelet", kirjoitti vaimo "-- mikä on syynä etten ennen
-ole kirjoittanut. Epäilet että sinua kiusatakseni en muka kirjoita.
-Olen ollut kirjoittamatta siksi etten osaa teeskennellä. Viimeisen
-edellisessä kirjeessäsi oli minulle niin paljon nielemistä ja
-punnitsemista, etten todellakaan ollut valmis sinulle kirjoittamaan.
-Se jätti minuun niin raskaan ja painostavan vaikutuksen."
-
-"Siksi että kärsin... siksi että olen nähnyt ihanteiden särkyvän...
-ja olen salaa hyvin herkkätuntoinen, herkkätuntoisempi kuin _hän_
-(minä)" -- niin sanot ja minä uskon sen täydellisesti. Kahteen
-ensimäiseen kohtaan en ollenkaan kajoa, käyn kiinni vain siihen
-herkkätuntoisuuteesi, josta näyt nauttivan ja teet siitä itsellesi
-avun, jonka nojalla nostat itsesi yläpuolelle muita. Minä,
-ei-herkkätuntoinen, tiedän että se johtuu sinun hermosairaudestasi
-ja toivon että sinä sen myös niin ymmärrät ja koetat siitä vapautua.
-"Vaimoparkasi, joka sinua ei ymmärrä!" "Siksi että olen... käsite,
-jota toinen salaa pilkkaa." -- Luuletko että "vaimoparkasi" -- nuori
-elämänhaluinen nainen -- olisi voinut rinnallasi elää ja sinun
-taisteluihisi osaa ottaa -- ainakin kärsimällä -- jollei hän sinua
-olisi ollenkaan ymmärtänyt, jollei hän sinussa näkisi parempaa kuin
-monet muut? Kaikkia sielusi värähdyksiä en ymmärrä ja se kai johtuu
-siitä että niissä on seassa suuri prosentti sairaloisuutta. Uskotkos
-Orjo että jollen olisi sinua vähääkään ymmärtänyt, olisi se rakkauden
-kipinä, jonka rintaani sytytit, aikaa sitten tuhaksi sammunut. Sinun
-hermopuuskiasi en ole koskaan -- oman elämäni uhalla -- _tahtonut_
-ymmärtää enkä sitä kipeää sielusi lankaa syvälle seurata. Olen
-sitä katsellut vain terveen silmällä, olen elänyt siinä toivossa
-että tuo sairaus vähitellen paranee, olen koettanut pettää itseäni
-katselemalla sitä sormien välitse, olen ärsyttänyt sinut tahallani
-äärimäisyyteen asti salaisessa toivossa ettet vihastuisi -- ja
-kuinka iloinen minä aina olinkaan, kun sinä olit pitkämielinen etkä
-vihastunut, vaikka kuinka koetin kuljin ja elin, elin kuin se, joka
-on pitkän aikaa raskasta taakkaa kantanut ja sitten yhtäkkiä tuntee
-itsensä vapaaksi. Kuinka lyhyitä ne nuo minun iloni hetket ovat
-olleet, mutta on niitä sentään ollut!
-
-Olen sanonut mitä jo aikoja ennen olisin voinut sanoa, mutta minun
-tunne-elämäni on niin mitätöntä, ettei siitä kannata puhua, vielä
-vähemmin kirjoittaa. Se on vain pisara hiljaista taistelua, joka ei
-ymmärtämistä kaipaa eikä ole sitä koskaan keneltäkään uskaltanut
-vaatia.
-
-En minä ole rouva Starckia uskotukseni katsonut. Osaan minä omat
-asiani tietonani pitää. Puhummehan me tietysti useastikin sinusta,
-Leijon isästä ja minun miehestäni, kuinkas muuten. Poika rukan täytyy
-saada kelkka, tilasin sen jo siskoni ostettavaksi. -- Orjo! Minulla
-olisi sinulle yksi pyyntö. Etkö sepitä meille Leijon kanssa yhteistä,
-tuutilaulua, tietenkin minun laulettavakseni? Leijo nukkuu paljon
-paremmin, jos laulaa. Osaa poika sanoa: itä, äti, tätä j.m.s. Poika
-on niin vikkelä, nousee seisaalleen, kun vaan yhdestä sormesta kiinni
-saa. Sydäntäni kirveltää ettet saa seurata ainokaisesi kehitystä etkä
-nauttia hänen suloista, viatonta seuraansa etkä nähdä niitä ilosta
-loistavia silmiä, punaisia poskia ja aina nauravaa sievää suuta!
-
-Rahakirjeesi olen saanut.
-
-Suutelo omalle Orjolleni, jota useasti muistan ja kaipaan,
-
-                                                _Mirjamiltasi_.
-
-
-
-
-14.
-
-
-Orjo Korelius tuijotti Mirjamin kirjeeseen, sillä hänen sydämeensä
-olivat sattuneet vaimon sanat: "-- -- -- mutta minun tunne-elämäni on
-niin mitätöntä ettei siitä kannata puhua, vielä vähemmän kirjoittaa.
-Se on vain pisara hiljaista taistelua, joka ei ymmärtämistä kaipaa
-eikä ole sitä koskaan keneltäkään uskaltanut vaatia."
-
-
-Rakas Oma Tyttö! lennätti hän vastaan. -- Vihdoinkin alat hiukkasen,
-hiukkasen avata sisäistä olentoasi, sitä, jota juuri olen sinussa
-tahtonut nähdä! Ja juuri siitä sinun _kannattaa_ puhua ja kirjoittaa!
-Se on ainoa silta, jota myöten me henkisesti tulemme yhteen.
-"Pisara hiljaista taistelua?" Oi Mirjam kulta, anna anteeksi, minä
-ymmärrän, ymmärrän kaikki mitä sinussa liikkui nuo sanat sielustasi
-päästäessäsi. Ne sanat minua leikkasivat, panivat sydämeni itkemään
-ja siinä itkussa oli katumusta ja vienoa sääliä ja sovituksen halua
-ja kykyä osata asettua sinun mielesi kannalle. Ja tahdoin heittäytyä
-sinun kaulaasi, langeta polvilleni, mutta sinä olit kaukana poissa,
-erotettuna, erinneenä...
-
-Ja olisin sinulle heti lennättänyt tunnelmani, mutta sitten
-tarttuivat sieluuni sanasi toisesta paikasta kirjettäsi: että jollet
-olisi minua ollenkaan ymmärtänyt, niin olisi se rakkauden kipinä,
-jonka rintaasi sytytin, aikoja sitten tuhaksi sammunut. Ja minä
-kauhistuin järjessäni ja sielunvihollinen pani minut arvostelemaan:
-"Joka noin kirjoittaa, hän ei enää rakasta, hän elää vain kauniiden
-haaveiden jäännöksillä ja pettää itsensä ja miehensä."
-
-Sentähden synkistyin ja näin olevani sen kadotuksen partaalla, jossa
-olen kauvan jo sanonut olevani, mutta jota en sisimmässäni ole
-uskonut. Ja sentähden en heti kirjoittanut, vaan kidutin itseäni. Ja
-minussa syntyi ääretön katkeruus ja onnettomuuden tunto että _sinä_
-et kirjoita, vaikenenpa tai en... Minä olisin tahtonut että juuri
-sinä, joka lapseni kanssa minun luotani poistuit, tuntisit tarvetta
-minulle paljon kirjoitella. Kohtalo ei minulle tätäkään pientä iloa
-suonut. Pakottaa sinua kirjoittamaan ei mikään mahti mailmassa voi.
-Joka postin tullen on minun koettaminen unhoittaa että minulla onkaan
-perhettä... Se on kauheaa, vaan sinä et siitä välitä.
-
-Miksi te, monet naiset, halveksitte itsessänne sitä, mikä miehelle
-on arvokasta: sielun analyseerausta, rehellistä paljastusta, olipa
-pohjalla mitä tahansa? Kaikkien värivivahdusten tutkimista sen
-edessä, jota ne koskevat? Niin olen _minä_ alati tehnyt ja jos siitä
-lienee ollut vahinkoakin, niin enemmän siitä on ollut hyötyä, sitä
-väitän.
-
-Omituisesti sinä, Mirjam, selitit sen, miksi toisinaan olet
-_tarkoituksella_ minua kiusannut ja ärsyttänyt -- vastoin parhainta
-tuntoasi? -- mutta sangen luonteenomaista se taitaa naisissa olla!
-Sanon omasta puolestani: olet antautunut vaaralliseen leikkiin
-ollessasi kuuro hirmumyrskyn lähestyvälle äänelle! Itsekseni lienen
-toki minäkin itkenyt... Jos olisin tietänyt että tähtäät johonkin
-vakavaan, niin varmaan olisin tuossa uhkapelissä useamminkin
-onneksemme onnistunut. Kaikesta tästä koeta kirjoittaa vielä
-tarkemmin itseäsi kaivelemalla, se on molemmille hyödyksi.
-
-Sinä kirjoitit ettet minun hermosairauttani ole koskaan _tahtonut_
-ymmärtää etkä sitä surullista lankaa sen syvemmälle seurata.
-
-Voi! ehkä se juuri tässä piileekin se, jota olen onnettomuudekseni
-tuntenut. Mahdollisesti alkuperäisessä luonnossani, mahdollisesti
-siinäkin että niin kauvan sain olla rouva Starckin ja muiden
-naishenkilöitten seurassa, jolloin naisen hellyys minulle esiintyi
-kaiken minussa kihisevän kipeän ymmärtäjänä, lohduttajana ja
-poistamista haluavana -- on syy ja juuri siihen että olen avioliittoa
-naisen puolelta odottanut täydellisenä miehen sielun seuraajana ja
-vaalijana, toisin sanoen: kuvitellut saavani olla yhtaikaa lapsi ja
-mies sellaisen naisen turvissa, joka yhtaikaa on sielun lääkäri ja
-hellä puoliso -- suuret, runollisen suuret vaatimukset -- mutta ne
-näyttävät syvälle minuun juurtuneen.
-
-Palaan taas siihen omakoti-kysymykseen, jota tiedän sinun yhä
-hautovan. Tunnustan että itse kärsin siitä yhtä paljon kuin sinäkin,
-mutta koska se asia toistaiseksi on mahdotonta, täytyy minun
-lohduttaa itseäni jonkunlaisella uskonnollisella katsantokannalla.
-Elämä, jos siinä on henkeä, ei riipu varoista, vaan tykkänään
-sisäisestä kohtaloonsa tyytymyksestä!
-
-Sitten on minulla seuraava tärkeä muistiinpano sinua varten: Sano
-Mirjamille että ne epäsovun oireet, mitkä nuoressa avioliitossamme
-ovat ilmenneet, ovat -- pienimpiä alkusyitä tarkoin tutkien --
-aiheutuneet siitä, ettei nuori vaimo ole pannut tarpeeksi huomiota
-oman terveenäpysymisensä säilyttämiseen; hän ei ole välittänyt
-miehensä aamukävelyvaatimuksista y.m.s:sta, vaan ainoastaan pakosta
-niihin suostunut, mikä pakosta suostuminen on miehelle ollut yhtä
-katkera ilmiö kuin alituinen vastaan paneminen.
-
-Niin, sinun parastasi olen tarkoittanut, tarkoittanut sitä että
-jos sinä ruumiillisesti saisit itsesi kukoistukseen, niin sinussa
-viriäisi sellainen varma elämänhalu, mikä minuakin, miestä,
-elähyttäisi! Olenhan aina uskonut luonnon lääkitysvoimaan ja tiedän
-kokemuksesta että kun mikään muu ei auta, luonto ainakin auttaa. Olet
-syyttänyt ajan puutetta, mutta kyllä sinun täytyy tunnustaa että
-aikaa on aina haluavalla. Monta kertaa olen harmissani yksikseni
-kuljeksinut metsissä tuntien pettymystä ettei elämäni nuori kumppani
-useinkaan ole kanssani -- en aina pyytänytkään tietäessäni kuinka
-kiusallinen pykälä se sinulle oli. Rakas Mirjam: koeta panna vieläkin
-sydämellesi tämä arkipäiväinen asia, et usko, kuinka paljon se
-merkitsee. Nytkin, kun olet poissa, kuvittelen mielessäni: "Mirjam
-hoitaa itsensä hyvin, silloin ja silloin hän menee hiihtämään
-harjulle, ihailee metsiä ja lumikiteitä, ihailee taivaan tähtiä ja
-aurinkoa ja tuntee kunnioitusta Jumalan puhdasta luontoa kohtaan;
-_hän_ oppii ihailemaan rumiakin ilmoja, joita hän ennen 'inhosi'; hän
-oppii urheilemaan luonnon elementtien uhallakin ja vastustamaan oman
-luonnon hemmotteluhimoa; päivä-päivältä hän palaa punaposkisempana
-kotiinsa Leijon luokse, silmät virkeinä, niska suorana, ryhdikkäänä
-kuin metsän sinipiika... hän -- minun vaimoni -- minuakin varten,
-samalla kuin itseään, hänen poskensa punoittavat ja povensa huokuu ja
-vartalonsa notkahtelee joustavasti; hän tahtoo että miehensä hänestä
-pitäisi, senkin tähden hänen täytyy olla kaunis -- se ei ole synti,
-se ei ole ruma ajatus."
-
-"Ja sitten kun toisemme kohtaamme, hämmästyttää hän minut
-uhkeudellaan ja on kuin morsian..."
-
-Pitääkö minun katkerasti pettyä? Täytyykö minun nähdä sinut
-kenties riutuneempana kuin mitä olit lähtiessäsi! Et ollut tosin
-huononnäköinen, mutta et myös ollut terveennäköinen, joka varmasti
-johtui siitä ettet käyttänyt tilaisuuksia ulkourheiluun. Eiköhän
-vaimo, jolla on kaksikin lasta, voisi hoitaa terveyttään?
-
-Usein minä sinua olen katsellut tällä mielellä: "Sinä vanhenet
-minulta pian, jollet tarmokkaasti ryhdy ennenaikaista kuihtumista
-vastustamaan."
-
-Itsesi iloksi, lapsesi iloksi, miehesi iloksi, ympäristösi iloksi --
-herää ja ala uusi elämä.
-
--- -- --
-
-Taas tuli posti, mutta sinulta ei hiiskaustakaan. Saanenko juoda
-katkeruuden maljan pohjaan asti.
-
-Ja kuitenkin sinua muistan ja huomaan uneksivani yhteiselämään,
-vieläpä yhdyselämäänkin, josta nyt niin kauvan olemme erillämme
-olleet. Pelkäätkö minua? Ja se ilonsäde Leijo, jota kaikki ikävöimme!
-Nyt kerron sinulle töistäni ja raha-asioista -- -- --
-
-Jospa kuitenkin kirjoittaisit kirjeitä! Millaisia tahansa, kunhan ne
-vain ovat rehellisiä.
-
-_Koetan olla kirjoittamatta_ siihen asti että saan sinulta
-vähintäänkin 4 arkkia pitkän kirjeen. Sinä kirjoitat erinomaisesti,
-paljon paremmin kuin minä, jos vain tahdot.
-
-Voi jos tulisit nyt kevätkelillä tänne! Etkö todella sitä ole
-ajatellut? Nyt täällä on niin kaunista. Kuinka kestänen kevään ilman
-sinua!
-
-Tuutulauluni seuraa, laula sitä Leijolle. Rakas oma kulta, suudelma
-sinulle hyljätyltä
-
-                                          _Orjoltasi_
-                                    (jos niin uskallan sanoa.)
-
-
-Vastauskirjeessään edelliseen Mirjam ensimäiseksi kiitti
-miestään valtakirjasta, jonka tämä oli lähettänyt. Hän kertoi
-eduskuntavaalikiihkon olevan hänenkin olinpaikallaan ylimmällään.
-
-Sosialistit pitävät joka ilta kokouksia -- "saisi olla teidänkin
-kansakoulunopettaja kuulemassa, onko herra vai talonpoika." Mirjam
-kertoi itse olleensa erästä naispuhujaa kuuntelemassa. "Olin
-alkanut tässä itsekseni tuumia, kun kaikki ovat niin villissä, että
-enköhän minä tee väärin, kun en mitään toimita puolueen hyväksi
--- vaan _sen_ puheen jälkeen sain omalletunnolleni taas rauhan."
-Sitten kertoi nuori äiti saaneensa kauniin kelkan Leijolle. Orjon
-lähettämistä rahoista hän taas kiitteli, mutta lausui huolestuksensa
-tulevaisuudesta. Tunnusti haluavansa johonkin naisille sopivaan
-virkatoimeen, josta itsekkin ansaitsisi rahoja. Mutta rouva Starck
-oli hänelle sanonut: "Jos aijot olla naimisissa ja saada lapsia,
-niin se on synti ja vääryys tulevia lapsiasi kohtaan." Sitten hän
-kertoi juuri olleensa lykkäilemässä Leijoa ulkona kokonaista toista
-tuntia. "Poika on niin kovin ihastunut kelkkaansa. Sanoin hänelle
-sinun terveisesi ja poikasi vastasi 'bäää!' Hän osaa määkiä, ammua
-ja haukkua. Käytetään joka päivä tallissa ja navetassa. Kun minä
-häntä nukutan, niin matkii lauluani, haukkuu ja määkii. Syöpi
-poika joka päivä appelsiinin ja omenan, kaura-, maissi-, riisi- ja
-mannaryynipuuroa. -- Uneksin sinusta koko viime yön", jatkoi Mirjam
-kirjettään. "Olimme aavalla merellä, myrskysi ja laiva heilui ja minä
-sinua etsin."
-
-"Mitä suunnitteluja olet tehnyt ensi kesää varten? -- Minulla olisi
-niin äärettömästi halu käväistä Helsingissä!"
-
-Sitten Mirjam taas palasi juttelemaan hauskoja kaskuja lapsesta.
-Leijo on hyvin reipas, vaikka on tulossa neljä tai viisi hammasta
-yhtäaikaa, niistä kolme syömähammasta. Poika takoi sinun tekemälläsi
-korealla vasaralla "rebekasta" pohjan irti. Hän istui hyvin
-tyytyväisenä selkäni takana ja takoi hiljakseen pitkän aikaa ja kun
-käännyin, näin kädessä pyöreän porsliinilautasen ja ihmettelin mistä
-sen oli saanut. --
-
-Leijo kultaseni istuu aina sylissä, kun häntä syötän, ja kun vatsa
-tulee täyteen, niin nostaa hän jalat pöydälle merkiksi, ja jos
-onnistuu, kastaa ne puurovadissa ja kaataa kaikki.
-
--- Mitä sinä nyt niin kirjoitat että "hyljätty Orjosi?" Anna rakas
-Orjo anteeksi etten useammin ole kirjoittanut! Olen todellakin kauhea
-ihminen, hyvin itsekäs. Tulen aina niin iloiseksi, kun saan sinulta
-kirjeen ja tunnen tutun käsialasi.
-
-Sua syleilen ja suutelen hengessä, oma mieheni ja ystäväni. Muista
-
-                                                   _Mirjamiasi_.
-
-Nuori rouva kummasteli että hänen miehensä pysyi lujana
-vaatimuksessaan ettei hän kirjoita ennenkuin saapi vaimoltaan
-"vähintään 4 arkin pituisen kirjeen." Vastinetta ei todellakaan
-tullut, kuten tavallisesti, ja sentähden Mirjam uudestaan tarttui
-kynään.
-
-
-"Etelästä" toisena vaalipäivänä...
-
-Rakas Mieheni!
-
-Koko päivän on minulla ollut tunto että sinulle pitäisi kirjoittaa.
-Olen koettanut vakuuttaa itselleni että se on aivan tarpeetonta,
-koska nimittäin olen lähettänyt kaksikin kirjettä peräkkäin muutamien
-päivien kuluessa -- ja tämä on kolmas. Kävin minäkin äänestämässä
-ja juhlalliselta se tuntui. Eivätköhän miehetkin nyt ala meitä --
-enemmän kuin ennen -- respekteerata? -- -- --
-
-Rakas Orjo! On sunnuntai-ilta myöhäinen. Kirjoitan tätä vuoteessa --
-ei tunnu unta tulevaksi. Leijo lapsemme nukkuu vieressäni, kuulen
-hänen tasaisen hengityksensä. Posket punoittavat valkoista tyynyä
-vasten ja pieni suu on puoliavoinna -- tekee mieli painaa huulensa
-suuta vasten, vaan ei henno herättää.
-
-Minä kaipaan sinua useasti -- itkin äsken yksikseni -- jos sinä
-sairastuisit ja jos tapaturma sattuisi. Jumala rakas, pyhä
-varjelkoon! Olen koettanut itseäni tutkia ja kaivella -- vaikka
-on kauheaa katsoa elämää silmiin -- paljon helpompi on elää päivä
-kerrassaan. Niin, surulla muistan, kuinka monta kertaa olet uhannut
-minusta eron ottaa. Vaikea on sitä ajatella minun ja vaikea siitä
-kirjoittaa. Olen koettanut ajatella ja tutkia asiaa -- ja luulen,
-Orjo, ettei se olisi meille suuremmaksi onneksi. Entisyys ja kalvava
-omatunto myrkyttäisi kaiken onnen, jos sitä enää voisi löytää. Minä
-luulen että luonto, elämä ja sallimus on päättänyt meidät yhdistää
-ja meidän tulee kumpaisenkin puhdistua ja parantaa itsemme. Täytyy
-ajatella että tämä aika on meille koettelemus -- jos me sen läpi
-pääsemme, niin, rakas Orjo, silloin tietäisi _sille_ arvon panna,
-kun se on taistelulla saavutettu -- on taisteltu omaa pahuuttamme
-vastaan. Paljon se meiltä vaatii -- kunpa oppisimme ymmärtämään,
-miten meidän on elettävä, _nyt kun olemme nuoria ja elämänhaluisia_
-emmekä vielä vanhoja, jolloin kaikki on loppuun kulutettu ja elämä
-mennyttä. Pitää huomata itsessään viat -- ei niitä toisesta etsiä --
-vain yötunnelmia nämä -- tuttuja sinulle.
-
-Osaan Leijolle tekemäsi tuutilaulun ulkoa. Ensimäinen on oikein
-hyvä, on niin hauska laulaa sinun tekemääsi laulua -- kiitoksia, isä
-kulta. -- Pian se poika todellakin osaa juosta, kävelee jo, niinkuin
-sanotaan, puuta myöten. Hampaita on kohta suu täynnä -- niinkuin ehkä
-jo olen kertonutkin. Leijo on oppinut uuden sanan: paappu = lamppu.
-
-Sinä purat ajatuksiasi _oman-kodin_ suhteen. Olenhan minäkin
-puolestani tunnustanut etteivät huonekalut eikä oma-koti tee ihmisiä,
-kahta ihmistä onnelliseksi, jos ei parempaa sidettä ole -- siinä emme
-muistaakseni milloinkaan ole olleet erimielisiä. Mutta minä luulen
-että miehen ja vaimon tarve saada oma koti on luonnon vaatimus.
-Sinä, joka nautit enemmän luonnosta, ymmärrät sitä enemmän ja elät
-luonnollisemmin kuin esimerkiksi minä ja muut proosalliset sielut
-minun kanssani -- sinun olisi pitänyt huomata että villinä, s.o.
-luonnollisesti elävät eläimet, uros ja naaras, aina rakentavat "oman
-kodin." Ei mies-ikään päässyt karhunpoika vie nuorta miniäänsä mamman
-ja papan luo, vai kuinka? Sinä sen paremmin tiennet?
-
-Tuota ensimäistä kirjettäni en ajatellut lainkaan lähettää, mutta
-menköön -- älä huoli kovin kritikoida. Minun ulkona olemisesta sinä
-kirjoitit aika epistolan. Voisin siihen vastata ja tehdä pieniä
-muistutuksia. Muuta ei minulla ole puolustuksekseni sanomista
-kuin että: jos et sinä olisi niin paljon siitä puhunut että koko
-asia rupesi kyllästyttämään, niin ehkäpä minä olisin halukkaammin
-hoitanutkin terveyttäni, s.o. kävellyt ja hiihdellyt -- mutta kun
-sinä aloit pakottaa, niin luonto teki tenän. Ehkä olet itsekin
-kokenut että jos sinulle sattuu kiivas väittely jonkun kanssa ja se
-toinen ihan hullunkurisesti suutahtaa ja käyttäytyy tyhmästi, niin
-silloin sinä et vihastu, vaan ihmettelet ja arvostelet ja moitit
-mielessäsi sitä toista, joka ei sen enempää osaa luontoaan hallita
--- vastakohdat synnyttävät vastakohtia. Jos sinä olisit huonosti
-hoitanut terveyttäsi, niin ehkä minä olisin tullut innokkaaksikin
-terveydenapostoliksi tahi päinvastoin.
-
--- -- Älä sinä, Orjo Poika, vaadi minulta pitkiä kirjeitä. Tiedäthän
-ettei kirjeiden kirjoittaminen kuulu minun avuihini. Minua,
-kultaseni, niin nukuttaa -- suo anteeksi -- ettei kynä tahdo kädessä
-pysyä. Mitä tarkoitat kun kirjoitat "Orjolta_si_, jos niin uskallan
-sanoa?"
-
-(Olen niin vihainen noille siunatuille _kun_ ja _kuin_ sanoille.
-Minun korvani ei sano, milloin on ero tehtävä niiden välillä.
-Lohdutan itseäni sillä että te kirjanoppineet olette eroitukset
-niille keksineet -- meille tyhmille loukkauskiviksi. Eivätkä minun
-päähäni säännöt takomallakaan mene, jos en niitä ymmärrä).
-
-Saat sinä minulta satakin suudelmaa, jos tulet noutamaan. Sinä
-kuoppaposki ja punahuuli poika!
-
-Syleily Orjolleni
-
-                                             _Mirjamilta_.
-
-
-Oma kulta! vastasi aviomies kirjeessään. -- Viime yönä kuutamossa
-saavuin kotiin peurallani syrjäkylistä, joissa olen ajellut sieluni
-ikävissä, miettien jumalaties mitä kaikkea. Minulla on näet viikko
-takaisinpäin tapahtunut täydellinen työnseisaus ja se on hyvin
-arveluttava asia. Huomaan liiaksi miettiväni omaa ikävääni, joka
-johtuu sinun kaukanaolostasi...
-
-Miksi riistää itseltään ainoakin elämän ilon värähdys -- tämä
-erillään-olo on muuttunut kidutukseksi, jonka laatua Sinä ehkä et
-ymmärrä...
-
-Rakas Mirjam! Terveellinen on ollut meille tämä pieni erillään-olo,
-mutta älköön sitä jatkuko enempää kuin tarvis vaatii. Ajat ovat
-siksi levottomat että mitä tahansa voipi tapahtua -- miksi emme
-siis kiiruhda yhteen? Ja miksi emme vielä toistaiseksi saata tavata
-toisiamme täällä, jonne kohtalo kuitenkin on niin paljon kalliita
-muistoja meille säilyttänyt? Täällähän lempemme syttyi kevätauringon
-paisteessa, kevätpurojen solinassa, täällähän kultapoikamme ensi
-kuukausiaan eleli. Minä onneton en tosin voi sinulle vielä tarjota
-omaa kotia sanan aineellisimmassa katsannossa, mutta ehkä sinä minun
-avullani osaat asiat niin järjestää että sellainenkin saadaan...
-
-Etkö voi lähteä matkalle jo nyt heti tämän kirjeen saatuasi?
-Ihanat kevättalven päivät -- hauska matkustaa. Minä siirtyisin
-kulmahuoneeseen ja sinä saisit Leijon kanssa asua tässä aurinkoisessa
-salissa... Appesi ja anoppisi ovat jo pari viikkoa olleet poissa
-ja yhä viipyvät yli pääsiäisen. Mamma rukka lähtiessään ihan itki
-valittaen että sinä muka olit täältä paennut siitä syystä että pidit
-häntä, anoppiasi "kavalana ihmisenä." Niin ne vanhat ymmärtävät meitä
-nuoria! Mirjam, Mirjam, mitä olet tehnyt? Pistäydy vain Helsingissä,
-jos haluat, mutta älä tuhlaa, ottaa niin lujalle saada lisää rahaa.
-
-Jos ei sinun sielusi jano vedä sinua miehesi luo tänä keväänä,
-niin minulla ei ole mitään sanomista! Vaijetkoon silloin kieli ja
-kirjevaihtokin, joka ei näy kannattavan, kuten luulin.
-
-_Ei minusta ole avioeroon_, älä sinä ikinä sellaista usko, vaikka
-ihannetaistelussani tulenkin sentapaista kuvitelleeksi. Tulkoon
-ero luonnollisesti, jos tulee, ei näin väkinäisesti ja väkivaltaa
-itsellemme tehden. Vai kuinka? Rientäkäämme yhteen uudella onnella ja
-uskolla, tuli mikä tuli! Hyi kuinka tämä jo maistuukin iljettävältä:
-neljä kuukautta -- yksi kolmasosa vuotta jo erillään.
-
-Täällä me yhdessä päätämme sitten, mitä on tehtävä, täytyykö miehen
-leipänsä tähden "tuppautua vaikkapa siihen virkaan, jota Juppiter
-vihaa." Kun ensin saisi sielunsa siivotuksi, niin sitten pyrkisi
-vaikka kuivaksi kuvernööriksi! kirjoitti Orjo.
-
-Ole varovainen junamatkoilla! lisäsi hän kuvitellen jo vaimonsa
-matkustusta.
-
-Toimintaan Mirjam ja viisaaseen ratkaisuun. Jos tulosi jäisi kesään,
-niin menisi kesäkin erossa -- tässä tulee mies hulluksi eikä saata
-tehdä mitään. Älä kuuntele rouva Starckin kieltoa -- tai ehkei hän
-kielläkkään?
-
-"Jos aijot olla naimisissa" j.n.e. Jään nyt odottamaan pikaista
-tietoa, rahaseikkojen älä anna häiritä tuloasi -- ne selviävät
-kyllä. Oi kunpa en tarvitseisi saada murhaavaa tietoa! lopetti Orjo
-juhlallisesti ja mieli liikutuksissa.
-
-Kevät oli tosiaankin mennyt hänen päähänsä ja huilannut koko miehen
-niin ettei hän nähnyt mitään muuta kuin oman hillittömän kaihonsa!
-
-
-2 p. huhtikuuta.
-
-Rakas Orjo!
-
-Illalla sain kirjeesi, jossa ehdotat minun sinne palaamistani
-vanhempiesi kotiin, isoon, aurinkoiseen huoneeseen. Hyvin
-houkuttelevaltahan se kuuluu.
-
--- Et sinä näy osaavan asettua minun kannalleni. Et sinä tietenkään
-huomannut, kuinka minä koko siellä viime olin-aikanani kärsin.
-Koko elämä tuntui joutavalta. Ympäristön katkera kritiikki painoi
-kuormana. Vaikka olenkin niin vähän kehittynyt ihminen, en kuitenkaan
-voinut olla huomaamatta tuon ympäristön alituista vaanimista kaikesta
-mitä tein tai olin tekemättä. Kirjoitin kerran rouva Starckille minkä
-käsityksen sain siellä olostani -- "kaikki kulkevat ja kritiseeraavat
-toisiaan", minä siihen luettuna. Erotus minun ja muiden välillä on
-kumminkin siinä että toiset pitävät oikeutenaan arvostella minua,
-mutta samaa oikeutta ei ole minulla, sillä he: sinun vanhempasi,
-sinä, sisaresi ja veljesi -- he ovat _omassa kodissaan:_ minä
-sitävastoin armosta heidän leivässään. Sinä et ymmärrä, kuinka minä
-salaisesti kärsin joka ikinen päivä. Työ ei luistanut, se oli vain
-väkinäistä, tunsi itsensä hyödyttömimmäksi ihmiseksi maan kamaralla.
-Oletko koskaan ajatellut, millä silmällä omaisesi (vanhempasi olkoot
-pelistä pois luetut) sinua katselevat. "Se on vain Orjo, joka niin
-sanoo." Oletko ajatellut miten heidän arvostelunsa (heidän, jotka
-ovat sinut lapsesta saakka tunteneet) vaikuttavat minuun? Luuletko
-etten minä siitä kärsi ja etteivät ne minuun vaikuta! Luuletko
-esiintyväsi itsellesi edullisessa valossa sisariesi ja veljiesi
-keskellä. _Vaikuttaako_ se minuun?
-
-Olet minua välisti, noin sivumennen, moittinut umpimieliseksi.
-Olet samalla ajatellut että mitäpä sillä niin vähän kehittyneellä
-naisella juuri olisikaan sanomista. Tällä en tahdo kieltää etten
-ole vähän kehittynyt -- myönnän sen täydellisesti -- vaikka sillä
-hetkellä kun sen _häneltä_ kuulin ja sinun kasvoissasi kieltämättömän
-hyväksymisen luin -- niin, sillä hetkellä odotin, toivoin, että sinä,
-minun mieheni, olisit sille toiselle, jonka kanssa olin eläessäni
-pari sanaa vaihtanut, että olisit sille sanonut: "mutta minä en näe
-hänessä mahdottomuutta kehittyäkseen!" Sinä et olisi voinut sanoa:
-"miten voitte niin sanoa vaimostani, jota ette tunne?" Sinä et olisi
-voinut sitä sanoa siksi että tietysti kasvoissani on tyhmyyden leima,
-koska vieras ihminenkin kykenee niistä sen lukemaan!
-
-Jospa sinulla sentään on ollut syytä sanoa minua umpimieliseksi!
-Jospa lienetkin huomannut että pitkien aikojen takaa minulta on
-purkautunut asioita, joista ennemmin olisi pitänyt huomauttaa!
-Oletko ajatellut, miksi olen salannut? Olet tietenkin tekaissut
-johtopäätöksen -- hän on luonnostaan sellainen -- -- --. Vaan
-luonnostani minä _en_ ole umpimielinen, katkera pettymys on minut
-siksi tehnyt. Mitä sinä ymmärrät "hyvällä ystävällä?" Minä ymmärrän
-että hyvä ystävä on se, jolle voin vapaasti ja peittelemättä uskoa
-suruni ja iloni, huoleni ja toiveeni. Hyvä ystäväni ymmärtää minua,
-jakaa kanssani surut ja ilot, ohjaa minua. Kun uskon ajatukseni ja
-elämäni hänelle, niin tiedän ettei hän niitä muille juttele, minun
-ei tarvitse kieltää häntä puhumasta niistä, hän ei sitä tee, vaikka
-kaskisinkin. Tieto siitä että voin vapaasti hänelle kaikki uskoa,
-ettei hän pakottamallakaan petä luottamustani, tekee hänet elämäni
-ystäväksi. Jos jompikumpi noista puuttuu, niin hän ei voi olla minun
-paras ystäväni. Luulen että tuo asia on avioliitossa hyvin tärkeä ja
-yksi sen elinehtoja.
-
-Oletko _sinä_ minun luotettuni ja minä sinun? Sinä et voi salata
-ajatuksiasi. Ennen sinä purit kaikki rouva Starckille, nyt minulle.
-Mitä et sano minulle, sanot muille, ja minä kuulen heiltä. Muutoin
-kävisi sinulle kuin höyrykattilalle, jota vertausta jossakin
-kirjeessäsi itse käytit.
-
-Minä en ole voinut sinun kanssasi vapaasti puhua. Jos olen sitä
-tehnyt, niin olen katunut.
-
-Minulla, Orjo, ei ole koskaan ollut hyvää ystävää. Luulin _sinusta_
-saavani. Petyin, kärsin ja opin salaamaan sisimmän itseni. Kuinka
-äärettömän suloiselta olisikaan usein tuntunut, jos olisin voinut
-sinulle kaikki puhua -- vaan vaikenin. Tulin umpimieliseksi. --
-Miksi? Siksi että sinä olet _liian avomielinen_. Olet paljastanut
-minut vieraille ihmisille, kun vähiten olin sitä odottanut. Jos
-sinulla oli minulle neuvottavaa eli varoittamista, et tehnyt kuin
-ystävä, et puhunut kahdenkesken, kuka tahansa sai nähdä sinut minua
-nöyryyttämässä. Muistat kai, että kun eräs rouva kirjoitti tuhman
-ja loukkaavan kirjeen sinulle minusta, niin julistit hävyttömän
-syytöksen ruokapöydässä kaikkien kuullen -- muut häpesivät, et sinä.
-Kuulijat veivät asian kulusta tiedon tuolle rouvalle ja -- hän sanoi
-katkerasti katuneensa varomattomuuttaan että sinulle kirjoitti.
-Tahdoit kasvattaa minua. Et aavista, kuinka äärettömästi minua
-loukkasit! Jos se olisi ollut joku muu, vaan oma mieheni --!
-
-En minä nytkään tätä kirjettä kirjoittaessani voi olla varma, ettet
-sinä tämän saatuasi julista vaikutelmaasi ruokapöydässä ja kuuluuta
-kylillä.
-
-Eikö sinulla, Orjo, ole muuta minulle sanomista tai mitään minulle
-luvattavaa ennenkuin luoksesi pyydät? Täytyykö minun sitä sinulta
-pyytää ja vaatia? Jospa _siitä_ olisit kirjoittanut!
-
-Sinä tiedät mistä sinä ja minä meidän avioliitossamme olemme _enin_
-kärsineet, mikä sinulta vie omantunnon rauhan ja minulta ihmisarvon
-omissa silmissäni. Sinä olet aina luullut ja luulet että _sinä_
-siitä enempi kärsit. Olet sanonut että minussa asuu oppositsiooni
-kaikkea vastaan mitä sinä teet ja sanot. On siinä perääkin. Mutta
-mistä se johtuu? Armelias luonto on antanut minulle sen suojellakseni
-itsenäisyyttäni sinun yliherruuttasi vastaan. Ymmärrätkö että
-muutoin olisin painunut maan tasalle. Sinä panet minulle täyden
-kuorman, vaadit minusta vaimon, äidin itsellesi ja lapsellesi,
-sairaanhoitajan ja tahdottoman orjan. Vaadit että minun pitäisi
-tunkeutua ei ainoastaan sielusi terveisiin soppiin, vaan ymmärtää
-myös sielusi hermosairaat värähdykset. Ja sitten kun minä tuohon asti
-olisin päässyt, mitä minusta olisi vielä jälellä? Olisin väsynyt ja
-hermostunut, hermostuneempi kuin sinä. Miksi ei rouva Starck voinut
-hoitaa sinua ja erästä toista kauvemmin, miksi hän vain pikimmältään
-käy sen toisen luona? Sinä tiedät ettei hän olisi voinut sinua hoitaa
-ja että kaikki hänen voimansa olivat lopussa, jonka vuoksi hänen
-täytyi karkoittaa teidät pelastaakseen itsensä teidän hänen päälleen
-panemasta kuormasta, joka oli hänet musertaa. Ja kuitenkin rakasti
-hän teitä niin paljon! Tuon kaiken sinä tiedät ja tästä huolimatta
-voit ajatella, vieläpä vaatia että _minun_ velvollisuuteni on kaivaa
-ja tuntea sairaat hermovärähdyksesi. Minun luonnollinen vaistoni
-sanoi jo avioliittomme alussa: "niin kauvan kun voit siitä itsesi
-varoa, niin sinulla on voimaa myös miestäsi parantaa ja -- sehän on
-elämäni suuri salainen toivo!"
-
-Jossakin edellisistä kirjeistäsi paheksuit sitä että minä en
-ollut tahtonut seurata tuota sinun kipeätä punaista lankaasi sen
-syvemmälle. Ja selitit että juuri sitä sinä naiselta vaaditkin ja
-että samalla kun sinä siis saisit olla yhdellähaavaa _mies_ ja
-_lapsi_, minun, vaimon, piti olla _sielun lääkäri_ ja _hellä puoliso_.
-
-Lausumme molemmat mielipiteemme täydellä vakaumuksella ja ne ovat nyt
-kokonaan vastakkaiset. Luuletko että vielä kerran asiaa mietittyäsi
-voisimme päästä onnellisempaan suhteeseen?
-
-Sinussa asuva (ehkä tietämättäsi ja tahdostasi riippumattomana)
-esi-isiltä peritty pakanallinen yliherruuden henki, tuo
-itsekkäisyyden henki, sokaisee silmäsi. Se pyrkii lannistamaan
-vaimosi itsenäisyyden, pyrkii tekemään vaimostasi orjattaren. Sinä
-olet toiselta puolen imenyt itseesi nykyaikuisen hengen siinä että
-asetat hänelle täydet vaatimukset. "Meidän avioliittomme onni
-riippuu sinusta, sinusta yksin se riippuu, ei minusta!" on sinulla
-tapana sanoa minulle. Ajatteletko samalla kuinka suuren kuorman
-ja vastuunalaisuuden sinä sälytät vaimosi hartioille? Oi jos minä
-näillä riveilläni voisin saada sinun silmäsi avautumaan, jotta
-älyäisit, uskoisit että avioelämän onni riippuu meistä kummastakin!
-Mikä pinttynyt, tuhma, itsekäs henki onkaan tuon harhauskon sinun
-sydämeesi juurruttanut? Sitä uskoa vastaan sinussa minä taistelen
-henkeen ja vereen. Minä en salli sen tappaa minun sisällistä
-itsenäisyyttäni, persoonallisuuttani, sinulle ja minulle surmaksi.
-
-Tuo sinun pakanallinen henkesi se kiihoittaa sinua barbaarisiin
-menoihin oman vaimosi suhteen. Tuskin tunnustat minun kuolematonta
-sieluani, tuskin ymmärrät, mitä väkivalta vaikuttaa naisen sydämeen?
-Kuinka se häpeästä toisen tähden ja kärsimyksestä itsensä tähden
-kutistuu -- sitten oman itsensä säilyttämisvaisto sen nostaa ja
-senjälkeen seuraa -- oppositsiooni.
-
-Huomaatko, tahdotko suoraan ja rehellisesti, epäitsekkäästi nöyrtyä
-itsesi edessä ja tunnustaa, missä syy ja juuret ovat siihen
-onnettomuuden tuntoon, josta jo kumpikin olemme kärsineet ja jota
-olemme koettaneet väärästä päästä parantaa!
-
-Sinä luulet että minä vain hetkellisesti tuosta asiasta olen
-kärsinyt. Sinä et usko että se on ollut minulla alituisena
-painajaisena, sielun jyrsijänä ja mielen katkeroittajana.
-
-Minä olen odottanut että sinä sinun vaimosi, poikasi ja tulevien
-lapsiesi äidin sielulle vannoisit pyhän valan, ettet ikinä vaimosi
-sieluun tai ruumiiseen kajoo tarkoituksessa lyödä häntä. Toivossani,
-joka minua elähytti sinut jättämään yksiksesi, petyin. Oliko
-mielestäsi toiveeni itsekäs ja epäoikeutettu?
-
-Vasta sitten kun olemme vapautuneet tästä sielujemme nakertajasta,
-voimme täysin rinnoin nauttia yhdyselämästämme.
-
-Tämän luettuasi ehkä sanot minua sydämettömäksi. Orjo! Jos ei
-vaaralliseen, syvään haavaan uskalla katsoa eikä ottaa selkoa, mistä
-se on tullut ja miten se on hoidettava, niin voi se haava tuottaa
-kuoleman. Ajoissa on sitä hoidettava.
-
-Odotan.
-
-Onko välttämätöntä asettua kesäämme viettämään juuri sinne, missä
-sinä olet? Etkö halua paikan muutosta? Etkö tahtoisi asettua asumaan,
-jos saisin vuokratuksi, johonkin yksinäiseen mökkiin näillä mailla?
-
-Ajattelet ehkä että minä sinua repimällä revin, huomaten vikoja vain
-toisessa. Minä teen ankaraa tiliä myös omien vikojeni suhteen. En
-katso tarpeelliseksi laulaa niitä sinulle, tiedäthän ne entuudesta.
-
-Jos minua _oikein_ ymmärrät, niin näet ja uskot etten minä näitä
-ikäviä asioita ole ottanut puheeksi tarkoituksella loukata sinua
-tai vähimmässäkään koston halussa tai viskatakseni kaiken syyn
-sinun päällesi ja pestäkseni itseni vioistani... Jos minua _oikein_
-ymmärrät, niin tiedät että minussa asuu ihana, ääretön kaiho ja usko
-että me molemmat voimme tulla onnellisiksi. Uskon hyvän voittoon
-sinussa ja itsessäni -- toistemme avulla.
-
-Rakas Orjo, oma kallis mieheni! Ymmärrä minua oikein. Jos en toivoisi
-ja uskoisi meistä parempaa, niin jättäisin sinun ja omat vikani
-entiselleen rehoittamaan. Toivotko sitä mieluummin? Voitko lukea
-tämän kirjeen ilman katkeruutta ja voitko uskoa että mitä olen
-kirjoittanut, on elämän katkeraa kokemusta, jota ei vastaväitteet voi
-pois puhaltaa.
-
-Näin kirjoittaa
-
-                                      _odottava vaimosi_.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Laineet kävivät korkeina kahden ihmiselämän molemmilla merillä.
-
-Samana päivänä, jona oli saanut vaimonsa pitkän kirjeen, tarttui
-aviomieskin kynäänsä.
-
-
-Miehesi kotipaikalta 8 p. huhtikuuta.
-
-Verisesti kostit, Mirjam! Murhaava oli kirjeesi! Ensimäinen
-vaikutelma -- mykkä kauhu. Sanoilla en voi selittää, mitä tunsin. Jos
-olisin tehnyt entisen katkeran luonteeni mukaan, olisin lennättänyt
-sinulle seuraavanlaisen vastauksen:
-
-"Koska sinulla on niin kauhea kuva miehestäsi että se on särkenyt
-minun kauniimman kuvani sinusta, niin tyytykäämme siis kumpikin
-kohtaloomme. Emme enää ikinä näe toisiamme."
-
-Mutta rakkauden ja hyvän toivon ja vilpittömän parannushalun
-maailmassa ei koskaan saa tehdä näin, vaan sydämensä Jumalalle
-ainoastaan puhutaan hiljaisuudessa: "anna minulle voimaa voittaakseni
-heikkouteni ja tullakseni paremmaksi ihmiseksi!" Siinä kaikki --
-siinä on laki ja profeetat.
-
-Minä en ole sinulta tähän saakka muuta "vaatinut" kuin että
-koettaisit olla minulle hellä toveri -- ja varoisit ärsyttämästä
-minussa piilevää petoa, jollainen näkyy asuvan parhaimmissakin
-ihmisissä, aivan yhtähyvin naisissa kuin meissä miehissä.
-
-Se ei ole ollut liika vaatimus, sen vakuuttaa minulle puhdas omatunto
-ja terve järki.
-
-Sinä et ole tätä vaatimusta kyennyt joka hetki täyttämään --
-paremmin kuin minäkään sinun erikoisvaatimuksiasi tahi oikeammin
-sanoen mielitekojasi -- ja sentähden on "peto" sinulle jo näyttänyt
-kyntensä. Nyt sinä vaadit hirveällä innostuksella että tuo peto on
-kytkettävä rautahäkkiin, mutta itse et puolestasi anna minkäänlaista
-takausta ettet petoa rautaristikonkin läpi härnää. Vertauksilla
-puhuen.
-
-Minä en sinulta vaadi mitään lupauksia, mutta että itseltäni
-vaadin vaikeimpiakin, se sinun olisi pitänyt osata laskea, kun
-kerran uskalsin sinua kehoittaa luokseni tulemaan. Sehän olin
-juuri minä, joka avioliittomme päävaaran ensin otin puheeksi;
-jossakin kirjeistäni olisi pitänyt näkyä kylliksi hienotuntoista
-itsensä itkua, mutta se ei sinulle näy riittäneen, lienet kaikkea
-pitänyt vain krokodiilin kyyneleinä? Ja persoonallisessa puhelussa,
-milloin asia minua synkistytti, sinä joskus saatoit kieltää siihen
-kajoamastakaan ja selitit antaneesi anteeksi. Nyt näkyy ettet
-vieläkään ole anteeksi antanut, vaan että olet pannut "korvan
-taa" ja kun hyvä tilaisuus sattui, kuten nyt, käytät tätä aseena
-rauhanhierojaa vastaan.
-
-Et ole _voinut_ antaa anteeksi!
-
-Ja nyt kohdistat kaikki elämänehdot tuohon yhteen ainoaan haavaan.
-Ymmärrä minua! sanot. Voi Mirjam, enkö ymmärtäisi liiankin hyvin.
-Useammin kuin uskotkaan olen katsonut lyömääni haavaan ja rukoillut
-Jumalalta apua ja voidetta mutta jos se yhä on auki eikä ehkä parane
-koskaan, niin sille ei kukaan mitään voi. Jos ei terve järki ja
-syiden syvä tajuaminen paranna, niin eivät ainakaan ihmeet paranna.
-Lisään vielä: jos ei rakkaus lääkitse, niin silloin se ei olekkaan
-oikeaa rakkautta.
-
-Elämän iskemät haavat eivät näy sinuun vaikuttavan silloin kun ne
-ovat isketyt, vaan vasta pitkän aikaa jälestäpäin -- minuun ne
-vaikuttavat heti, mutta aika ne parantaa. Olen jo kylliksi katunut
-tapahtuneita mielenosoituksia -- terve järki ei myönnä enempää,
-itsesäilyttämisvietti on minullakin ja pidän sitä jumalien lahjana.
-Ja viisasten elämänsääntö on aina ollut tämä: entisyyttä et
-katumuksen ruikutuksilla voi tekemättömäksi tehdä, mutta tulevaisuus
-nykyhetken hyvinpäin tekemisen kautta on aina mahdollinen. Se on
-aina ollut rouva Starckinkin ohje, mutta en sitä tässä mainitse
-hänen vaikutuksestaan. Sillä liika kärsimys kuluttaa ihmisen. Sinun
-tähänastisen elämäsi aiheuttama kohtalo tai karma ei ole niin julma
-että tarvitseisi puhua kuoleman haavasta -- se on kuvittelua. Me
-olemme kaikki kuorman vetäjiä ja silloin tällöin vain saamme huoahtaa
-ja nauttia lepoa.
-
-Ei elämältäkään saane liikoja vaatia. Minä siltä olen liikoja
-vaatinut, sitä katkerammalta siis tuntuu kuorman vetäminen.
-Sinua, nuorta kuormanvetäjää, on isketty niinsanoakseni vain
-yhdeltä puolelta, minua on ruoskittu aina ja joka suunnalta,
-vastaantulijatkin ovat minua sivallelleet, onko kummallista että olen
-syvimpääni myöten katkeroitunut.
-
-Mutta kuitenkin: kuormaani vedän huolimatta pilkkanaurusta, ja
-Jumalan tahdosta jaksan vetää kuormani ehkä yhtä korkealle vuorelle
-kuin toisetkin...
-
-Avomielisyydestäni osuit jotenkin oikeaan, mutta aivan väärä on
-otaksuma että voisin _sellaisista_ kirjeistä kuin viimeisesi
-ruokapöydässä keveästi puhella tai sitä kellekään näytellä.
-
-Mutta ei minun avomielisyyteni pitäisi olla kovin suuri vika, vaan
-pikemmin päinvastoin, se kuuluu vapaamielisyyteeni ja taisteluuni
-ennakkoluuloja vastaan ja varsinkin rehellisyyden pyrkimykseeni;
-todentotta ei haittaisi, jos ihmiset yleensä olisivat vähemmin
-umpimielisiä. Myönnän että avomielisyyteni joskus on livahtanut
-pahan palvelukseen aivan kuten umpimielisyys sinua on pilannut.
-Luulen että osaksi erehdyt itsetutkimuksessasi että umpimielisyytesi
-muka aiheutuisi siitä että pelkäät minun kaikkea muille juttelevan.
-Heitä nyt pois moinen epäluulo ja heittäydy koko sielusi kaiholla
-sen syliin, jota parempaa ei kohtalo _sinulle_ suonut; vaikka
-luulen maailmassa olevan huonompiakin miehiä kuin mikä minä satun
-olemaan. Mistä ihmeestä sinä olet päähäsi saanut että minä muka
-pidän sinua niin kehittymättömänä? -- monta kertaa olen salaa
-iloinnut havainnoistani, sinun eteenpäin pääsystäsi, ja monessa
-käytännöllisessä ja myös tervehenkisessä asiassa pidän sinua itseäni
-taitavampana. Ja kehitysmahdollisuuksiasi en ikinä ole epäillyt.
-
-Palaan vielä syntiini, jota uskallan silmiin katsoa. Avioliitossa
-voi olla pahempaakin kuin sellainen mielenosotustapa. Psyykillinen
-"nipistäminen" on totuudenmukaisesti vähintään yhtä raakaa kuin
-fyysillinen. Minä en hyväksy kumpaakaan. Mutta vaikea on tuomita,
-mikä ilmiö milloinkin on kamalin. Sinä olet liiaksi kohdistuvainen
-ulkonaisiin ilmiöihin -- minä taas olen nähnyt ulkonaiset ilmiöt aina
-sisäisten elämännäkemysten vertauskuvina ja vaikuttimina. Jos sinä
-heti alussa olisit oppinut asioita samoin ajattelemaan, ei olisi
-tullut, mikä nyt on tullut.
-
-Enkös ole sinulle monesti kuolemantuskassa kuiskannut, _millä
-tavalla_ vältät vaaran --? Huono lienen ollut, mutta en koskaan
-niin huono että olisin ihmisrajojen ulkopuolella. On tässä
-myös huomioonotettava etten tahdo olla minkään etiketin enkä
-perhe-sovinnaisuuksien orja.
-
-Valhetta se on että sinusta muka orjatarta olen tahtonut. Sen
-epäluulon olet nyt imenyt jostakin Ellen Keyn kirjoista tai jonkun
-emansipeeratun neidin tai miehestään eronneen naisen evankeliumista.
-Sinusta ei ikinä orjatarta tule! Se, mikä sinusta näyttää minussa
-olevan tyranniksi pyrkijää, on vain se että todella olen tahtonut
-olla johtavana sieluna semmoisessa, missä olen luullut olevani selvä- ja
-kaukonäköisempi kuin oma nuorikkoni -- eikä se suinkaan ole mitään
-onnettomuuteen viepää. Mutta sinä kai pidät pakanallisena herruutena
-jo sitä että pyydän ("vaadin") sinua nappeja ompelemaan tai kanssani
-kävelemään ulos omaksi hyödyksesi. Jos olisin pakanallinen barbaari,
-niin aikaa sitten olisin hälyyttänyt sinut tänne asti minua
-auttamaan, sillä vaatteeni ovat kaikki hajalla ja minua hävettää että
-vanhan äitini täytyy niitä korjata. Mutta vaikka repaleet ylläni
-roikkuisivat, niin en sinua maallisten asiain takia huolisi vaimon
-virkaan pyytää -- talonpojilla se kyllä on tavallista.
-
-Oman työni tuloksista tahdon sinulle kertoa seuraavaa (seurasi
-selonteko Orjo Koreliuksen voitoista ja tappioista maailman
-markkinoilla).
-
-Niin usein tekisi mieli neuvotella, mutta _sinä_ olet kuin
-poispyyhkäisty. Ja kiire olisi, aika ei odota ja monet tilaisuudet
-liukuvat hukkaan. Suurin osa aikaani päivin ja öin menee nyt
-miettiessä, hautoessa, miten järjestää asiat, jotta pääsisimme yhteen
-mutta tässä on kalvamassa koko avioliittokysymys, jonka edessä
-kuolema irvistelee, tapaturma väijyy ja ikuinen ero uhkaa...
-
-Tällainen erilläänolo, kun kerran _työnteko häiriytyy_, ei enää
-lainkaan ole järjellistä. Ja minusta tuntuu kuin sinultakin, tuon
-painajaisesi jyrsiessä, aika rientäisi hukkaan. Meiltä nuorilta
-ihmisiltä! Eikö meidän velvollisuutemme ole olla kovassa touhussa?
-Meillä ei ole lupa laiskotella, ei viikkoakaan, täytyy olla alati
-aisoissa, katso ympärillesi: kuka levähtää? Pari viikkoa olen ollut
-työkyvytön, odotellut kuin hullu, kuvitellut jo kulkusen helinää ja
-monesti jo kantanut hengessäni Leijon sisään... Työssä ja eteenpäin
-pyrkimisessä juuri oikea elämä onkin. Silloin vasta lepohetket
-kääntyvät nautinnoksi.
-
-Kirjeesi iski kuin pommi kesätuumiini. Olin näet tehnyt seuraavan
-suunnitelman: Koska on hiukan varomatonta ruveta vielä oikeata
-taloa laittamaan, niin koetan rakennuttaa ainoastaan pienen,
-siistin majan Ulpukkasaareen, erikseen kalapirtistä, tuollaisen
-valkoisen pyhäkön, jossa on valoisa akkuna ja jossa... Se ei tulisi
-maksamaan kuin enintään... Täten voisi ajatella saaressa asumista
-_kesällä_. Mutta -- kirjeesi tuli -- ja nyt en tiedä... Taisi mennä
-kaikki rakennushalukin, kun ei sinulla ole mitään vetoa tänne. Ja
-yksin ei minusta ole... Jos eron tahdot, silloin lakkautan kaikki
-"isänmaalliset suunnitelmat." En lakkauta, vaan ne itsestään
-lakkaavat, enkä minä kestä jäämistä tänne, jossa kaitselmus minun
-antoi sinuun tutustua. Ja kuitenkin: sinun _on_ eroaminen, jos
-herännyt sydämesi pelkää elämän taistelua. Sen vain tiedän että kun
-sinulle tammikuun pakkaspäivänä hyvästit heitin -- sinä muistat --
-en silloin halunnut eroa _etkä sinäkään_. Parantumista vain molemmat
-kaihosimme!
-
-Olen iloinen että nyt näytät kehittyneen sille asteelle että myönnät
-mitä aina olen tyrkyttänyt: ettei avioliiton onni riipu rahoista,
-vaan asiain sisällisestä tilasta. Mutta rouva Starckin ilmapiirissä
-piilee aina kummallisia "henkiä", jotka voivat pilata kahden
-ihmisen kaikki laskelmat. Näiden henkien piiri ympäröipi nyt sinua.
-(Sairaan sielunelämän ymmärtämisestä en huoli enää puhua, se näkyi
-johtaneen "minun kultani" kerrassaan harhaan). Taas palaan kirjeesi
-polttopisteisiin. Minä _olen_ ymmärtänyt että sinä kärsit anoppilassa
-ollessasi. Ja tottahan onkin että "meillä kaikki kulkevat ja
-arvostelevat toisiaan", mutta ei se niin _vaarallista_ ole kuin miksi
-sitä uskottelet. Minäkin siitä kärsin vuosikausia, mutta asetuin itse
-vielä arvostelevammalle kannalle ja ainoastaan siten pahasta pääsin.
-En usko että minun vanhempani olisivat koskaan tarkoittaneet sinun,
-miniänä, tuntevan että muka armosta olet täällä. Sitä paitsihan
-minä olen koettanut maksaakkin osamme. Kyllä sinua on kaivattu ei
-ainoastaan pikku Leijon vuoksi, vaan itsesikin vuoksi, usko minua.
-Luulen että kuvitteluissasi olet mennyt liian pitkälle tehden suuria
-numeroita pienistä asioista.
-
-Muuten olen kanssasi tietysti samaa mieltä että meidän _ei pitäisi_
-asua kummankaan sukumme piirissä -- minä myös siitä kärsin. Vaan
-elämän kohtalo on nyt toistaiseksi siten satuttanut. Eikö ihmisen
-pitäisi nöyrästi ottaa kohtalonsa vastaan, vaikka kirveleekin? Jos
-kesällä käy laatuun muualla asuminen, niin menisihän tuo vielä
-paremman puutteessa näilläkin maisemilla.
-
-Jotakin pyhää on minulle täällä järven rantamilla... Ja kun tuntee
-että se täytyy ennemmin tai myöhemmin kadottaa, niin koettaa
-viimeisiin asti... Muista Mirjam sinäkin, kuinka terveellinen paikka
-tämä on ja kesällä vapaa: millainen hiekka! Millaisia mökkejä
-alkuperäisine ihmisineen. Luonnon raikasta melankoliaa minä rakastan.
-Sitä ei muualla ole tarjolla. Ja talvella peurat ja syksyisin karhut
-ja lintumetsät...
-
-Olisiko sinusta synti, jos pikku Leijo saisi pahojen ilmojen tullen
-soutaa kanssani isoisänsä ja isoäitinsä luo?...
-
-Olen kirjoittanut yhteen perään uuvuksiin asti. Ehkä eivät aivoni
-ole täydessä toimessa, mutta minusta tuntuu kuin minulla ei olisi
-sinulle muuta sanottavaa kuin rehellisesti ja ilman intriigejä tämä:
-En tiedä! _En tiedä mitä nyt on tehtävä_.
-
-Kirjeesi oli minulle yllätys. Uusi kärsimysjakso alkaa -- ja yöt
--- niin, mitäpä ne kuuluvat avioliittoon. Miksi et kirjoittanut
-varemmin niinkuin nyt vasta kirjoitit? Vahinko että minussa heräsi
-yhteenpalaamisen kaiho ennenkuin sinussa. Minä olen sydänmaalainen,
-sinä taas olet joutunut maailman sulatusuuniin. Oh kuinka hyvin minä
-kaiken ymmärrän. Se on olevinaan hyvin hienoa rouva Starckin puolelta
-tuo vapauden vaaliminen... Jumala suokoon menestystä, sanon vain.
-
-Loppusanaa en vielä sanokkaan. Ehkä ei ole tarvis vielä sanoakkaan.
-Anteeksi etten malta olla ivaa käyttämättä näin vakavalaatuisessa
-kirjeessä. Katkeruus ja iva ovat rintatoverit. Katkeruus voi johtua
-oikeutetusta surusta.
-
-Hyi kuinka olen kyllästynyt noihin surkeisiin sanoihin: suru, tuska,
-kärsimys. Olen näet ikäni ollut pakotettu niitä käyttämään. Kotiseutu
-minut kuitenkin on paljosta painajaisesta vapauttanut. Jos sinulla
-on joku muu hyvä nainen sijaasi lähettää, niin anna tulla pian!
-Koetan olla katselematta kuvaasi, joka on pöydälläni ja vuoteeni
-yläpuolella. Leijon kuvaan en viikkokausiin ole uskaltanut katsoa
-ettei se saastuisi -- huonon isänsä silmäyksestä. No niin, sittenhän
-nähdään, kun poika kasvaa ja elää saanee -- --
-
-
-Yöpuoleen sam. p:nä.
-
-Kun kerran nuotti on mennyt tällaiseksi, saa olla loppuun asti.
-Mutta tiedäthän että minun onnettomuuteni aina on ollut sanoissa,
-joita ihmiset pitävät milloin suloisina, milloin myrkyllisinä. Olen
-kadottanut sinut näkyvistäni enkä ikäänkuin tiedä, millaiselle
-kulkijalle oikein perään huudan. Tuntuu kuin maa horjuisi jalkaini
-alla. Heittäydyn välinpitämättömäksi. Mutta kun tahdon olla
-rehellinen, sanon: jään odottavalle kannalle. (Huomaa nyt että olen
-väsynyt päivän mielenliikutuksista). Ah, sinäkinhän mainitsit jotain
-odottavasi -- että mitä minulla muka on tarjottavaa, jos niinkuin
-suvaitset tulla. Mitäkö minulla on tarjottavaa? Jollet sitä osaa
-edeltäpäin laskea, niin kai olet utelias. (Kuinka huonosti nämä
-sukkeluudet sopivat!) Olemme pelottaneet toisemme pahanpäiväisesti.
-Sinusta ei liene mitään se että minun kevääni, kesäni, syksyni ja
-koko elämäni menee yhteen ainoaan jännitykseen. Lienet oppimaisillasi
-tuon suuren taidon, mikä on monella naisella: kokeilla miehen elämän
-kustannuksella. Sentähden sanon yhä: mitäs teet, se tee pikemmin.
-Odotan sähkösanomaa.
-
-
-9 p. huhtikuuta.
-
-Yön jälkeen, jonka laatua ei kannata kuvata, jatkan ajatuksiani.
-Minua kirvelee että juuri silloin kun luonnon ääntä kuunnellen pyysin
-sinua palaamaan luokseni, sinä viskasit sydämeeni räjähtävän pommin
-aivankuin anarkisti: "koska et muuta taktiikkaa, tässä sulle!"
-
-Mutta toinen ääni sanoo: Mirjam teki oikein että vihdoinkin purki
-sisunsa! Miehellä ei ole oikeutta pahastua, koska on itse pyytänyt
-toista paljastamaan sydämensä salaisuuden.
-
-Niin. Mutta tiesinhän tuon kaiken. Jos kohta! väittää epäitsekäs
-arvostelu.
-
-Omatuntoni sanoo: minä olen monta kertaa kirjoittanut pahoja kirjeitä
-vaimolleni ja _hän_ on ne pitänyt hyvänään -- miksi ei hän siis saisi
-kerrankin hämmästyttää minua avomielisyydellä, jota pidän hyveenä?
-Tässä kai koko totuus piileekin. Mirjam hyvin tunsi, kuinka vaikeata
-sydämensä purkaminen on, mutta hän teki sen kerrankin luottaen
-ystävän vakuutukseen. Eikö niin? Ja se häntä helpottaa ja parantaa
-myrkystä, jota hän tuntee nielleensä syyttömästi. Mutta lupauksen
-vaatiminen palaamisen ehtona? Se on sittenkin kipeä kohta. Kuinka
-paljon minullakin olisi toiveita vaimolleni, mutta on täytynyt
-niistä luopua. Sillä kuinka hän voisi sellaista luvata, jota hän ei
-itse pidä pahana? Esimerkiksi hiustensa kähertämisen välttämistä
-tai leveäsuisten, pitsireunaisten hihojen poisjättämistä. Eihän
-ihminen semmoisesta voi luopua ennenkuin hänellä on määrätty vakaumus
-että tuollainen on luonnollista tunnetta vastaan. Silloin se menee
-itsestään. Kaikista semmoisista henkilöllisistä tavoista ei miehen
-ole lupa loukkaantua, vaan on opittava sellaista kärsivällisesti
-sietämään. Sillä nehän ovat pikkuasioita. Niitä on arkielämä täynnä.
-Toivoa toisenkin mielipidettänsä kunnioittavan on lupa, mutta vaatia
-ei sovi. Pääasiaa on silmällä pidettävä. Pääasia on oikea sisällinen
-suhde. Halu kulkea toistensa rinnalla läpi elämän.
-
-Sinä puhut oman persoonallisuutesi säilyttämisestä ja
-itsesuojeluksesta. Se on kaikki minulle hyvin tuttua rouva Starckin
-kodista ja romaaneista. Minä olen aina ollut individuaalisen vapauden
-puolustaja. Mutta miksikä minusta tuntunee että sinä olet imenyt
-sisääsi jotakin, joka sinulle ei ole eduksi.
-
-Jos hyvin valtavasti ruvetaan puhumaan oman persoonallisuutensa
-säilyttämisestä, niin johtopäätös on pian tämä: pois avioliitto, ei
-mitään siteitä! Onhan aivan järkeen pystyvä selviö että _jos tahdomme
-olla täydellisesti itsenäiset, emme saa olla naimisissa_. Sekä mies
-että vaimo usein niin tuntee. Ja kuitenkin nuo hullut pyrkivät
-avioliittoon! Miksi? Sukupuolihimonko tähden? Ei suinkaan yksinomaan
-sentähden, vaan luonnon kuiskausta kuunnellen: että elämässä muka
-_täytyy_ elää kaksittain, tulkoon mikä tulkoon! Ja monet ajattelevat:
-siinä elämä onkin ja täytyy olla että opitaan edes yhden ihmisen
-kanssa yhdessä elämään, vaikka pyyteet käyvät vastakkain.
-
-Ennen ajattelin: jos vähänkin riitaa tulee, eroan enkä tahdo kiduttaa
-toista enkä itseäni.
-
-Nyt ajattelen: Riitaa on opittava välttämään avioliitossa -- siinä
-koko kristillinen totuus.
-
-Mutta jos naimisissa oleva nainen ajattelee: tahdon olla
-täydellisesti vapaa ja "oma herrani", niin tietysti sellaisen
-naisen täytyy pysyä erillään avioliitosta. Jos sinulla, Mirjam,
-esimerkiksi olisi joku tärkeä yhteiskunnallinen tehtävä, jos
-olisit intohimoinen taiteilija, kiertävä puhuja t.m.s., niin en
-ihmetteleisi, jos pitäisit eroamista järkevämpänä. Tosin jäisit
-varoittavaksi esimerkiksi, joka ehkä turhaan nosteleisi niskojaan
-"itsekkäitä avioherroja vastaan." Osaksi olet tuon kuvan jo itsestäsi
-antanut ja minä ihmettelen (ihailenkin) itsekieltäytymistäsi. Sinun
-näkyy olevan helpompi olla erilläsi kuin minun. Ja jos se todella
-on sinulle luonnollista, niin tiedäthän että meidän avioliittomme
-rakennettiin vapaaehtoiselle yhdessä elämiselle. Harmittaa vain että
-yhteiskunnalle siinäkin tuli annetuksi joku sitoumus. Omantunnon
-avioliitto näkyisi olevan parempi.
-
-Meidän avioliittomaineemme alkaa kai jo muutenkin olla mennyttä.
-Kaikki alkavat minua katsella mykkinä: "mitähän heidän välillään
-lienee että talvikausi ilman pakkoa noin eletään erillään?" Mutta
-ihmisten puheista ei pitäisi välittää. Ei siis omaistenkaan. Sinä
-näyt aivan liiaksi kääntäneen huomiosi siihen mitä jotkut minua
-huonosti tuntevat minusta tai sinusta sanovat.
-
-Mirjam, sanon sinulle teeskentelemättä: julmasti olen kärsinyt sinun
-poissaolostasi ja ainoan lapseni kadottamisesta näköpiiristäni,
-mutta -- olen valmis kärsimään loppuun asti ja koetan nöyrtyä
-_Jumalani_ edessä ajatellen: minun on kulkeminen ristin tietä (luen
-näinä päivinä Buddhaa ja Tolstoita). Etsin lohdutusta joka paikasta,
-mutta turhaan. Kauheinta on nöyrtyä ajatukseen: avioliittokin on
-itsekkäisyyttä?!
-
-Kuule Mirjam, _jos_ emme enää tapaa toisiamme tässä maailmassa,
-niin siltä varalta sanon muutamia asioita -- -- -- (seurasi joku
-"viimeinen tahto"). No niin, se olikin pääasia, muusta Jumala huolen
-pitää. Naurettavaahan se on että mies näin puhuu, mies, joka on
-täysissä ruumiin ja sielun voimissa ja elelee komeassa huoneessa
-kevätauringon paisteessa ja syö hyviä ruokia valmiista pöydästä.
-Mutta periaatteeni on aina: täytyy olla varuillaan.
-
-Tosi aikomukseni, jos sinä et vapaaehtoisesti suostu olemaan
-vaimonani enää, on: heti tiedon tultua lähteä Etelä-Suomeen ja
-hankkia piletti valtameren taa, sillä minneppä muuanne tällaiset
-"rentut" osaavat paeta kuin tuonne kaikkien rappiolle joutuneiden
-luvattuun maahan! Mahdollista kyllä että meren -- aalto pyyhkäisee
-minut syvyyteen, mutta sehän ei kuulu asiaan. Minun on jo kauvan
-tehnyt mieleni toisiin maihin, sillä Suomea pidän hyvin surkeana
-maankolkkana, jonka "isänmaanrakkaus" on vienyt minut, yksilön,
-harhaan. Se on ollut epäjumalanpalvelusta, jolla olen suitsuttanut
-matkien esi-isien henkeä.
-
-Kirje ei vieläkään loppunut, vaan jatkui näin:
-
-Siinä tapauksessa että tunnet kauhutta voivasi jatkaa yhdyselämää,
-mutta et suostu palaamaan tänne, koeta hankkia lainaksi varoja.
-Jos saat jostakin rahaa, niin mielelläni suostun luopumaan
-tuumastani jäädä tänne. Jos kuitenkin joku sydänvärähdys panisi
-sinut suuntaamaan siipesi näille kurjille perukoille, niin lennätä
-siitä viesti heti postitse ja sähkölankoja myöten. Täällä on vielä
-melkolailla lunta. Pääsisin jonkun verran sinua vastaan...
-
-Sinulla on nyt valintavapaus. Huomautan että kirjeet ovat aina
-kirjeitä, elämä ja todellisuus eivät aina pilkulleen vastaa kirjeiden
-äkkipikaista sisältöä. Otan senkin seikan huomioon sekä itseni että
-sinun suhteen.
-
-Viime postissa lähetin sinulle rahaa. Riittääkö summa?
-
-Hyvästi nyt Mirjam. Mitäpä minä muuta uskaltaisin sanoa? Sinä olet
-niin kaukana. Ja lapsi rukka -- myös. Koetan repiä teidät kummatkin
-synkästä sydämestäni ja purra hammasta. Tämähän on alennukseni
-aikakausi kaikissa suhteissa.
-
-                                            _Orjo Korelius_.
-
-
-Tämä pitkän pitkä kirje ei päättynyt tavanmukaiseen lentosuudelmaan.
-
-
-
-
-15.
-
-
-Mirjam luki miehensä kirjeen vapisevin sydämin loppuun saakka.
-
-Tahallaanko Orjo hänen kirjeensä oli noin väärin käsittänyt? Eihän
-hän puolestaan koskaan ollut tarkoittanut avioeroa. Hänhän tunsi
-itsensä Orjon omaksi, tahtoi heittäytyä hänen syliinsä minä hetkenä
-hyvänsä, välillä oli vain tuo pieni ehto, jonka hän oli ollut
-pakotettu asettamaan itsensä, miehensä ja lapsensa vuoksi. Mirjam
-itki ja ikävöitsi ja odotti hänkin puolestaan että erillä-olon
-pakko poistuisi. Mutta hän oli toivonut saavansa viettää kesänsä
-Etelä-Suomessa, jonne Orjokin tulisi. Nyt oli hänen pakko palata
-Orjon kotiseudulle niin, hänen oli pakko, pakko.
-
-Ja hän alkoi haaveilla uutta tupaa kaukaisen erämaan saarella,
-uutta tupaa, jonka Orjo häntä varten rakennuttaisi. Siinä olisi
-kolmiosainen akkuna... Muutamia uusia tuoleja, pinnasohva ja
-keinutuoli... Niin, kävihän sekin laatuun paremman puutteessa.
-
-Hän huokasi syvään ja lähetti vastauksen menemään:
-
-
-Rakas mieheni!
-
-_En minä rupea väittelemään kumpi meistä on oikeassa_. Mutta vasta
-sulan tullen sinun luoksesi palaan. Elämä näyttäköön, olenko ollut
-oikeassa vai väärässä!
-
-Sitten seurasi selostus mitä uusia sanoja pikku Leijo oli oppinut:
-
-"Sanoo kellon niin hassusti että aina täytyy nauraa ja matkii kukkoa
-vinkuvan saranan äänellä." Mirjam lopetti lyhyen vastauskirjeensä
-sanoilla:
-
-Lämmin ja uskollinen suudelma
-
-                                      omalta Mirjamiltasi.
-
-
-Orjo oli odottanut vaimonsa vastinetta yksitoista vuorokautta ja
-vihdoin sen saatuansa rauhoittui.
-
-Mutta Mirjam ei tietysti ollut voinut aavistaa, mitä tuo odottaminen
-miehelle oli ollut. Mitkä tuliset helvetinhiilet häntä olivat
-polttaneet, kun ei tietänyt, mitä oli tulossa ja mielikuvitus
-työnteli hirmukuviansa, joita pyrki uskomaan tosiksi. Kun kuvittelu
-ja pelko syöpyi veriin, ei ihminen enää hallinnut kohtaloansa. Mutta
-eikö Mirjamkin ollut samallainen mielenhautoja? Hänhän oli päästänyt
-yhden ainoan mielihauteen sydämelleen ja antoi sen pilata elämänsä
-onnen. Olihan tärkeämpiäkin elämänehtoja kuin se, minkä Mirjam oli
-maininnut...
-
-Orjo ei ollut uskonut oman asemansa surkeutta, vaan oli jännittänyt
-hermojansa yötä päivää kuulostaen, eikö muka Mirjamin ja Leijon
-matkahevosen kulkusia kuulu korpitiellä. Ei ollut kuulunut! Haave oli
-hullu!
-
-Kevätöiden hiljaisina hetkinä hän oli kuvitellut vaimonsa
-takaisintuloa puhuakseen hänelle kaikki puhtaaksi, sopiakseen,
-sointuakseen Jumalan ja kaiken hyvän tahdon nimessä, puristaakseen
-heidän yhteisen lapsensa ihanaveriset kasvot rintaansa vasten,
-lapsen, jota hän väkistenkin oli tuntenut rakastavansa -- mutta
-Mirjam ei ollut suvainnut kiirehtiä.
-
-Se se katkeroitti aviomiestä. Eikö hänen tahtonsa ollutkaan vaimolle
-pyhä? Miksi Mirjam kuunteli enemmän rouva Starckin neuvoja kuin
-miehensä esityksiä? Eikö hän olisi saattanut nöyrtyä sen vertaa että
-olisi taipunut asumaan yhdenkään kuukauden ennen järven sulamista
-saman katon alla kuin Orjon vanha äiti. Eikö se ollut hirveätä
-ylpeyttä?
-
-Mies oli tuntenut olevansa suuressa henkisessä hädässä. Hän oli
-päästänyt hätähuudon, mutta vaimo ei ollut tuota hätähuutoa
-säikähtänyt. Mitä täytyikään ajatella sellaisesta vaimosta?
-
-Mirjam oli sanonut miestänsä julmaksi orjuuttajaksi, mutta itseänsä
-hän ei pitänyt sellaisena. Eikö hän nyt jarruttamisellaan tulonsa
-suhteen ilmeisesti vaatinut miestänsä tanssimaan oman pillinsä mukaan?
-
-Orjo muisteli kaikkea, missä Mirjamin taipumaton tahto ennenkin oli
-ilmennyt ja hän uskoi saaneensa vertaisensa vastustajan. Kuinka
-monesti hän muka jo oli saanut kärsiä nuoren vaimonsa takia,
-varsinkin siinä, mikä koski vaimon suhdetta ja käytöstapaa ulospäin.
-Aviomiehen odotuksesta hermostunut mieli rupesi epämiehekkäästi
-moittimaan poissa olevaa vaimoa kaikellaisesta.
-
-Oliko hänen Mirjaminsa muka kertaakaan palavalla tuskalla ja
-elämän rauhan himolla koettanutkaan etsiä neuvoa ja lohdutusta
-ja aatteenratkaisua uskonnolliselta alalta? Mirjamhan oli tähän
-asti ollut kovin vähän huvitettu ihanteesta koettaa sovittaa
-lähimmäisrakkauden oppia arkipäiväiseen elämään. Häntä, Orjoa,
-kohtaan oli Mirjam tosin ollut parempi kuin Orjo vaimoansa kohtaan,
-mutta ulospäin paljon enemmän pahaa verta oli Miriamissa ollut
-ympäristöään vastaan... J.n.e.
-
-Mirjam yhä ikäänkuin _vaati_ lupauksia! Mutta eihän Orjokaan tahtonut
-panna vaimolleen mitään ehtoja. Eikä avioelämä vähääkään näyttänyt
-kirkastuvan tämän erillään olemisen kautta, sillä kirjevaihto vei --
-vastoin kaikkia laskuja -- yhä kauemmas toisistaan ja sai kummankin
-pelotetuksi.
-
-Erillään olo oli terveellinen ja oikeutettu ainoastaan niin kauvan,
-kuin molemmat aviopuolisot sitä tahtoivat. Orjossa vilahti katkera
-kuva: Mirjam olisi kai jo kokonaan irti hänestä, ellei lasta olisi!
-Heillä, Orjolla ja Mirjamilla oli -- tiukalle ottaen siksi paljon
-vaatimuksia toinentoiselleen, että jos niistä ankarasti tahtoi kiinni
-pitää, niin sovinto oli mahdoton.
-
-Vaatimusten ja ehtojen tietä eivät he voineet päästä yhteen, sillä
-ne päinvastoin veivät erilleen ja repivät uusia haavoja. Oliko siis
-mitään siltaa, jota myöten kaksi toisiinsa tyytymätöntä saattoi
-päästä yhteen? kysyi aviomies itseltään.
-
-Hän muisteli _suloisia hetkiä_ Mirjamin ja itsensä välillä ja
-kuiskasi itsekseen; niistä puista on silta tehtävä! Jos ne ovat liian
-hentoja, katketkoot silloin suistuvat he yhdessä elämän virtaan,
-mutta se oli kaikissa tapauksissa luonnollisempaa kuin uhalla korpeen
-lähteminen kumpikin eri puolelle virtaa.
-
-He olivat kylliksi toisiaan ampuneet myrkkynuolilla, joilla vain
-villit ampuvat! He olivat ehkä käyttäneet väärin vapaata tahtoaan!
-
-Kuinka suuria raukkoja he olivatkaan, etteivät kärsineet elää
-yksikseen; siispä heidän oli pakko tyytyä naimisissa oloonsa!
-
-Kuvitella avioliiton yhdellä iskulla tulevan täydelliseksi, oli
-lapsellinen ajatus! Aste asteelta täytyi kehityksen käydä. Ja pakko
-oli tyytyä toinentoiseensa semmoisinaan.
-
-Näistä mietelmistään Orjo kyhäsi kirjeen ja lähetti Mirjamille.
-
-Mutta hän tuskin tiesi kirjoittavansa mielialojaan. Erillä-olon
-luonnottomuus kalvoi häntä yhä kiihtyvällä voimalla ja teki hänet
-työkyvyttömäksi. Ihminen, joka ei kyennyt työtä tekemään, kerkesi
-aivoissansa ajatella liian paljon surullisia asioita.
-
-Eräänä kevätyönä hän ei nukkunut silmänräpäystäkään, hänessä oli kova
-kuume ja sydän löi niin rajusti että koko hänen vuodelaitoksensa ja
-yöpöytä hänen vieressään tärisi kuin sähkön vaikutuksesta.
-
-Hän kuvitteli joka hetki sydänhalvausta. Mutta aamulla varhain
-oli hän jo renkien kanssa kevätjään ulapalla -- hän näet vedätti
-vanhaa rakennusta Ulpukkasaarelle rakennuttaakseen sen tuvan, josta
-hän Mirjamille oli kirjoittanut. Tuntikausia sai Orjo kaahloa
-kevätvedessä jalat likomärkinä, vaikka hänen päätään unettoman yön
-perästä muutenkin kivisti. Onneksi pääsi hän illalla saunaan, mutta
-tauti yhä paheni muuttuen arveluttavaksi vaivaksi. Päiväkausia tunsi
-hän pääkallonsa ympäri jäytävää kolotusta kuvitellen aivojensa
-menevän sekaisin. Eikä hän voinut käsittää, niiksi hän mitä lyötä
-tahansa yrittäen tunsi itsensä niin heikoksi ja väsyi perinpohjin.
-Hän etsi turhaan virvoitusta kyläläisten ontelosta seuraelämästä
-ottamalla kuin unessa osaa heidän pieniin huvituksiinsa.
-
-Mielensä oli ärtyinen. Mutta toisin vuoroin hänet yllätti kohtaloonsa
-hiljaisesti alistuvainen tunnelma.
-
-Ja silloin hän istui kirjoittamaan kirjettä Mirjamille. Mirjamille,
-joka niin harvoin hänen kirjeisiinsä vastasi, koska hän, Orjo,
-lähetti kirjeitä niin satamalla, ettei niihin kaikkiin vastaaminen
-olisi ollut mahdollista muille kuin korkeintaan hänelle itselleen.
-
-
-    "Soi vienosti murheeni soitto,
-    Soi kauniisti kantelo soi,
-    Mut hellemmin heläjä hälle,
-    Joka murheen mun rintaani toi!"
-
-Niin -- kirjoitti hän -- Sinä, Mirjani, olet murheen mun rintaani
-tuonut, sinulle kanteleellani tahdon vielä hellästikin soittaa. Aina
-kun tuota laulua ajattelen, kuulen sinun sitä laulavan ja näen sinut
-ilmielävänä edessäni. Eikä minuun mikään niin koske kuin tuo laulu
-sinun laulamanasi. Ja minä värähdän kun sitä muistan ja tahtoisin
-itkien heittäytyä sinun kaulaasi ja kuiskata sinulle pyhiä sanoja ja
-sinut kokonaan ymmärtää... että sinäkin minut kokonaan ymmärtäisit.
-Muistatko, Mirjam, kevätöitä täsmälleen kolme vuotta takaisinpäin
-ajassa? Muistatko kahden lempeä janoavan kevätsuuteloita hiljaisessa
-kammiossa, kun erämaa ympärillä nukkui ja ainoastaan metsälinnut
-saloilla soivat ja purot syvyyksissä kohisivat? Me olimme silloin
-kahdenkesken Jumalan edessä ja ihmeellinen pyhyys oli rinnoissamme,
-jotka janosivat hyvää ja kaikkea kaunista. Ihmeellinen oli se kevät,
-ihmeelliset olimme me, avioliittoa uneksivaiset ihmiset. Ihmeellinen
-oli nuoren miehen kärsimys silloin, se värähteli hengen maailmoissa,
-joiden sisältöä ei yksikään ihmiskieli vielä ole voinut kertoa...
-sillä se jää iäksi kertomattomaksi salaisuudeksi. Ihmeellinen oli _se
-tyttö_, se nuori morsian, se kaunis, kokematon Lapsi sen kuumasti
-kaihoavan sulhasen sylissä.
-
-Sellaisenako sinut tahtoisin takaisin? Tahtoisin enkä tahtoisi.
-Itseni ehkä takaisin tahtoisin sellaisena kuin olin sinua ensi
-kerran suudellessani, ujo mies, joka vasta ensi kerran suuteli
-naista 30-vuotiaana, johon asti oli pidättynyt kaikesta nautinnosta
-ja luonnollisuudesta. Itseni ehkä sellaisena takaisin tahtoisin
-voidakseni lähteä uudestaan sille taipaleelle, jolle kipeästi
-himoitsin päästä!
-
-Sinua, Lasta, sellaisena kuin silloin olit, en takaisin tahtoisi...
-en muussa kuin yhdessä suhteessa... että et minulle koskaan ollut
-ollut kova... ja ettei sinussa vielä ollut sitä, minkä elämän
-toverisi karkeus sinussa on kasvattanut -- uhkaa ja ylpeyttä ja
-kostonhalua ja erilleen pyrkimystä -- kuten minusta _nyt_ näyttää.
-Tahtoisimme kumpikin takaisin osan itseämme tuon kevään ajalta, joka
-ei ikinä palaa.
-
-En sinua saa takaisin edes sellaisena kuin olit kaupunkikotimme
-ensi syksynä, jolloin eräänä alakuloisena syyspäivänä hiivit
-valokuvaajalle ja hämmästytit minut suloisimmalla kuvalla, mikä
-minulla sinusta on -- nuoren, kodin hiljaiseen onneen tyytyvän,
-mieheensä luottavan (ah, minä itken) ja häntä vielä puhtaasti
-rakastavan nuoren vaimon kuvalla. Kuinka sinä oletkaan kaunis siinä
-kuvassa -- sitä et itse koskaan ole arvannut -- ei muut sitä ehkä
-näe, vaan minä... Sinun sielussasi oli silloin kohtaloonsa tyytymys
-ja samalla ilmeni siinä äidiksi kaihoavan naisen surunsuloinen sävy
-ja harras, salainen rukous että sinun miehestäsi, johon _tahdoit_
-luottaa koko sydämelläsi, kariseisi pois kaikki karkeudet ja että se
-terve ja hyvä ainoastaan pääsisi hänessä kehittymään.
-
-Ah Mirjam, minä itken sitä mikä on menetetty... minä itken ruusuja,
-kielonkukkasia, jotka joku paha voima on tallannut lokaan... itseäni
-itken ja olen joka hetki pakahtumaisillani surmin, jota ei kukaan voi
-lohduttaa ja jota ei oma järki pysty painamaan unhoksiin.
-
-Ymmärtänetkö, huonosti kohdeltu ystävä, mitä itken erämaan
-hirmuisessa yksinäisyydessä, autiossa keväässä, jota nyt saan
-viettää, jota nyt täytyy viettää?...
-
-Ei, minä en voi enempää kirjoittaa tätä lajia, se käy liiaksi
-arimpiin sydänkerroksiin.
-
-Siitä on vain kolme vuotta. Nyt olen minä isä, mutta -- sellainen
-isä, jolta ainoa päivänsäde on otettu pois -- sydän verensä oma...
-
-                                                   Hyvästi!
-
-P. S. jatkoi onneton aviomies: Venheen olen tilannut ja keinutuolia
-sinua varten olen tiedustellut. On minulla sinulle yksi pyyntö: osta
-jostakin punaista vaatetta saarivenheemme purjeeksi -- kuuletko,
-välttämättä meillä täytyy olla punapurje, se on nyt minun intohimoni,
-anna nyt olla, tee mielikseni, hanki ja neulo valmiiksi. Huomautan
-vielä kerran etten huoli muusta kuin punaisesta purjeesta, se
-on poika-ajoista asti ollut "salainen unelmani"... sen pilkotus
-siintävällä, välkkyvällä kesävedellä. Se olkoon tulevan suvemme ainoa
-ylellisyysesine. Ja sitten hän kertoi myötä- ja vastoinkäymisistään
-tuon pienen tuulentupa-rakennuksensa suhteen lopettaen sanoilla:
-Rakas Mirjam, en tiedä enää mitään muuta kuin että näin on kauheata
-olla ja elää!
-
-
-Mutta Mirjamin vastaus tähänkin kirjeeseen viipyi ja Orjon
-hermojännitys kohosi korkeimmilleen.
-
-Hän kaahlaili yli kevätpurojen päästäksensä postitoimistoon, mutta
-silloin kun hän enin kaipasi ei hän postista saanut hiiskaustakaan
-vaimoltaan. Hän käveli synkkänä takaisin ajatellen että koko maailma
-oli hänet hyljännyt. Turhaan hän koetti tehdä henkistä työtä, sillä
-hänen yöleponsa oli huono. Ja saadaksensa rauhaa sielullensa ryhtyi
-hän toisinaan raskaisiin ruumiillisiin töihin, jotka taas liiaksi
-häntä rasittivat. Eräänä yönä hän vapisten koko ruumiiltaan tunsi
-ettei voi päivääkään enää elää näin suuressa kidutuksessa, vaan että
-hänen täytyy lähteä matkalle. Pois täältä, minne tahansa, mutta
-pois...!
-
-Kun Orjo aamulla heräsi, työntyi talon renkipoika hänen huoneeseensa
-ja laski lattialle laatikon. Silloin hän muisti että oli hänen
-syntymäpäivänsä, jonka hän luuli Mirjamin unohtaneen. Nyt näki
-hän hämmästyksekseen että laatikko oli Mirjamilta ja arvasi että
-se oli tahallaan pidätetty tähän aamuun asti. Orjo avasi laatikon
-sängyssään ja raskas paino oli pudonnut hänen sydämeltään ja häveten
-malttamattomuuttaan hän ajatteli: "Kun hätä on suurin on Jumala
-lähinnä."
-
-Hän avasi varovaisesti lahjalaatikon ja hänen tunteensa oli
-suloinen sen aistikasta sisältöä tutkiessa. Kaikki oli sinne
-rakkaalla kädellä järjestettyä... sinivuokko-rukat sammaleeseen ja
-sanajalat, jotka ikäänkuin kuiskasivat: "lempi on satasärmäinen!"
-Sieltä löytyi anarkistinen matkatyyny (pommit), vallankumous-kynä
-ja juhlapaita, porvarilliset mansettinapit ja siunatuksi lopuksi
-sokuriappelsimi-kakku. Sentähden vain että olivat Mirjamilta, ne
-Orjosta tuntuivat suloisilta vastaanottaa -- vaikka hän tunsi
-ettei ollut lahjoja ansainnut. Mutta kaikista enin tunsi hän
-mielenliikutusta lukiessaan sen kevätkirjeen, minkä Mirjam oli
-pistänyt lahjojen sekaan.
-
-
-Rakas Ystäväni! kirjoitti sima Mirjam. -- Orjo! nyt on
-syntymäpäiväsi. Sinä olet siellä ja minä täällä. Täytyy koettaa
-katsoa elämää ja oloja niiden valoisalta puolelta. Olemme nuoria,
-ja terveitä. Meillä on herttainen ja kaunis Leijo-poikamme ja
-tulevaisuus on edessämme! Heti kun keli tulee, niin sinä ilmoitat
-ja minä ja poikanen pidämme itsemme lähtövalmiina heti ilmoituksen
-saatuamme tulemme luoksesi.
-
-Isälle iloksi syntymäpäivänään ilmoitan että poikasi kävelee.
-Suloisena ja naurusuin hän tepastelee pienillä jaloillaan huoneesta
-huoneeseen. Jos ovi sattuu olemaan kiinni, niin taputtaa käsin ovea
-ja sanoo tä-tä ja jos ei vastausta kuulu, niin tä-tä-tä-tä! ja
-silloin ei enää voi olla avaamatta, vaikka tietää, missä vaarassa
-vesisangot ja ruokakaapit ovat. Poika vetää väliin sylin täyden
-astioita kaapista ja rouva Starckinkin valtaa heikkous että sanoo:
-antaa tuon nyt vain, kun sillä on niin hauska! Poika on niin
-lystikkään näköinen nytkin, kiertelee ympäri lattiaa, toisessa
-kädessä vasara ja toinen tasapainoa varten hiukkasen koholla. Leijon
-pukuna on nyt punainen mekko, punaiset sukat, mustat matalat kengät
-ja kellertävä esiliina.
-
-Tämä laatikko sisältää sinulle tarpeelliset kapineet.
-
-Lämmittäköön paita kultani povea, sivelköön tyyny kultani poskea
-pehmeästi, vaikka oletkin karkea, lentäköön kynä kultani käteen,
-kun hän sinua kiireessä kaipaa, lumotkaa napit kultani silmät,
-sula Mirjamin mesileipä Orjon suussa ja kuiskatkaa te sinivuokot
-kullalleni että pian on kesä ja me yhdymme -- sinä ja minä -- me
-taistelemme kaikin voimin pahaa vastaan itsessämme saavuttaaksemme
-elämässämme rauhan.
-
-Kultalapsemme tepastelee tuores männynoksa kädessä.
-
-Keväinen suudelma
-
-                                           _Tytöltäsi_.
-
-
-"Tytöltäsi!" huudahti Orjo lumouksen vallassa, tuntien sydämensä
-syvimmässä, kuinka _oma_ Mirjam hänelle sentään oli, tuo herttainen
-olento, joka kirjoitti niin teeskentelemättömästi, vaikka suru
-ikäänkuin kurkisteli riviensä takaa.
-
-Ja hän tunsi ääretöntä kiitollisuutta Mirjamia kohtaan.
-
-Kaikki oli ollut vain sairaaloista kuvittelua!
-
-Mirjamista tuoksahti nuoruutta, onnellista äitiä, Leijo-kaunokaisen
-synnyttäjää.
-
-Hän ei enää tahtonut kostaa pahaa pahalla!
-
-Kaikista suloisinta oli Orjon kuulla että Mirjam nyt ilman verukkeita
-lupasi todella palata miehensä luokse elämään. Hän, Orjo, oli ollut
-tulemaisillaan jonkunlaiseksi raivohulluksi liiaksi haudotusta
-yksinäisyystunnelmastaan. Tuo kolkkojen ajatusten, yötäpäivää
-jäytäminen oli varmaankin painanut hurjan leiman koko hänen
-ulkonaiseen olentoonsa ja häntä hävetti nyt antaa itsensä sellaisena
-takaisin Mirjamille.
-
-Ja vaikka hän tunsi itsensä onnelliseksi, niin häntä samalla pelotti
-itsensä ja Mirjamin puolesta. Jaksaisiko Mirjam panna kaikki sielunsa
-voimat liikkeelle parantaakseen miehensä siitä viasta, jonka nimeä
-hän ei soisi kenenkään kuolevaisen mainitsevan?
-
-Jos ei Mirjam häntä auta silloin kun kohtaus ensi kerran tulee,
-silloin on hän iäksi onneton ja he joutuvat molemmat turmioon!
-
-Niin vakavaksi on se asia nyt kehittynyt sen jälkeen kun Mirjam itse
-siihen on kajonnut. Auttaako vaimo miestään silloin kun tämä sitä
-kipeimmin tarvitsee, ymmärtääkö hän surmata pahan itiöt alkuunsa?
-Tajuaako hän, millä lääkkeillä tuollainen tauti torjutaan?
-
-
-Orjo Korelius kiiruhti kiittämään vaimoaan tämän odottamattomista
-lahjoista ja kauniista kirjeestä, vastaten itse puolestaan pitkällä
-kirjeellä, jossa hän kosketteli kaikkia mahdollisia avioasioita
-ja varsinkin Mirjamin paluumatkan käytännöllisiä puolia. Liittäen
-kirjeeseen rahaa, hän lopetti nöyrästi sanoilla: Jumalan hyvä henki
-tuokoon sinut takaisin!
-
-Mirjam vastasi: Heitä nyt mustat silmälasit nurkkaan tai palavaan
-pesään ja pane kirkkaat, ruusunhohteiset lasit silmillesi, kun
-vaimosi ja poikasi luoksesi saapuvat!
-
-Johon Orjo vielä viimeisimmäksi lennätti: Hullusti ovat asiat
-menneet, monet laskelmat ovat pettäneet, mutta sellaista on elämä.
-Jumala sinua ja poika-kultaa tapaturmilta varjelkoon!
-
-
-Kirjevaihto oli siihen loppunut tällä kertaa ja sydänten jäät sulivat
-kilpaa talven viimeisten lumien kanssa.
-
-Mutta matka Mirjamin olopaikalta Orjon kotiseudulle oli pitkä ja
-vaivaloinen.
-
-Ja yhtäkkiä tapahtui kevään tulossa aavistamaton seisaus. Viikon
-päivät näytti lämpömittari pakkasasteita ja iloiset kevätpurot
-lakkasivat tyrskimästä. Aristuneina ja säikähtyneinä katselivat
-pohjolaan palanneet linnut luonnon kolkkoutta, metsässä oli laulu
-lakannut ja ihmeellinen alakuloisuus täytti ilman. Lumet maanteillä
-olivat monin paikoin jääneet sulamatta ja kulku oli mitä kurjin, ei
-päässyt kärryillä eikä reellä.
-
-Ja huolestuneet ihmiset valittivat puutetta ennustaen kesän
-myöhästymistä ja surkeata hallavuotta. Huoli valtasi Orjonkin: miten
-ihmeen lailla oli Mirjam pienokaisilleen pääsevä läpi lumien pitkin
-kohvettuneita, kuoppaisia erämaan teitä?
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pohjolan kevät?
-
-Kuinka alakuloinen se joskus osaa olla. Kun rantaporeet suurissa
-järvissä ovat katkaisseet säännöllisen talvikukin, kun kulkuset ovat
-lakanneet kilajamasta siintävillä ulapoilla ja useimmat näreviitat
-kaatuneet kuin kokonainen rykmentti sotilaita kahteen riviin
-keväisellä sotatanterella, kun hauskat metsätiet ovat muuttuneet
-törröttäviksi kanervikoiksi ja ikävän repaleisiksi mättäiköiksi,
-joiden lätäköissä talviset kulun jälet kuultavat -- silloin yhtäkkiä
-kehitys keskeytyy, jälellä olevat lumet kangistuvat koviksi hangiksi,
-viima viiltää pohjoisesta, iloiset rantaporeet vetäytyvät riittaan,
-kaatuneet viitat tarttuvat vatsastaan kiinni ja jäiset kentät
-kieltäytyvät tykkänään sulamasta. Ja haikeasti laulaen lentävät
-joutsenet korkealla avaruudessa kaartaen yli jäiden ja palaavat
-jonkun matkaa takaisinpäin etelää kohti etsien sulia salmia ja
-aukinaisia virran suvannoita. Kuka olisi sitä uskonut? ikäänkuin
-kuiskaisee viluisessa ilmassa. Päivän sävy on harmaja kuin uhkaisi
-lunta sataa ja jonakin yönä tosiaankin viskaa maisemille silmiä
-huikaisevan takatalven. Joskus yöhämärän saapuessa loimahtaa räikeän
-punainen iltarusko mustien kuusten lomasta, mutta kaikki ilo sammuu
-taas toivottomaan tylsyyteen. Ei näytä tapahtuvan kerrassaan mitään,
-asiat eivät edisty sinne eikä tänne. Tosin suurella suolla sydänyön
-hetkinä, semminkin ennen auringon nousua, käy kummallinen kuhina,
-salaperäinen liike ja sorina. Hijoo ja soittaa, huutaa huikahuttaa,
-rämähtää nauruun kuin kummitus, sirrittää ja kurluttaa, kuiskaa ja
-kiroaa -- ihminen ei tiedä, kuka se oikein näin hulluttelee ja mitä
-nuo äänet tarkoittavat. Luulisi siellä rämesuolla pikku pirujen
-olevan hippasilla, huiskivan toisiaan hännillään ja painiskelevan
-toistensa kanssa lämpimikseen. Lentää tupsahtaa yökulkijan eteen
-aavemainen pörröinen olento, kiepsahtaa matalan puun latvaan ja
-sieltä katsoa pöllistää suurin kultarenkaisin silmin: mikä se sinäkin
-muka olet?...
-
-Mutta jänikset ovat riemuissaan. Ne loikkivat pitkässä ketjussa
-kaikilta suunnilta kohti erämaan suurinta taloa, pujahtavat läpi
-seiväsaidan ja kyykkivät onnellisina laihopeltojen pälvissä jyrsien
-hileissä heläjäviä viheriöitä tai rahkankeltaisia ruohoja. Jänikset
-ikäänkuin ajattelevat: kunpa tätä aina kestäisi -- näitä hiljaisia
-kylmiä kevätöitä, jolloin ei maamiehen toukotyöstä tule mitään! Ja
-ne heittävät iloista kuperkeikkaa, tanssivat vastakkain pehmoisine
-kapaloineen tuontuostakin höristäen pitkiä korviaan kartanoon päin,
-jossa renkipojat hiiviskelevät piikojen makuuaitan lähettyvillä.
-
-
-Orjo Korelius, nuorta vaimoansa luokseen odottava aviomies, ei
-saanut rauhaa huoneessaan, vaan vietti kevätyönsä vahtien jäniksiä
-laihopellolla. Hän oli vyöryttänyt suuren ammeen laihopellon laitaan
-ja istui kyljellään törröttävän ammeen sisässä hievahtamatta ja pyssy
-ojolla.
-
-Siinä oli hyvää aikaa tehdä luonnosta havainnoita ja samalla antaa
-ajatustensa kulkea omassa elämässään.
-
-Jänikset?... Hän tuijottaa, tuijottaa, tuijottaa... Hänestä tuntuu
-että nyt, aivan kohta, tulla hipsuttaa jänöjussi pitkin peltoa.
-Hän pidättää hengitystään, terästää silmäteriään... Valkoinen
-kivikö vai jänis? Hän tuijottaa kiveen, tuijottaa tuijottamistaan
-ja mielikuvitus häntä pettää. Valkoinen kivi liikahtaa, se on siis
-jänis, ei... on sittenkin... nyt se taas liikahti... nyt se nousee
-pystyyn, huojuttaa hiljaa ruumistaan, se on siis jänis, mutta liian
-kaukana, ei kannata sinne asti ampua, täytyy odottaa... eiköhän tule
-likemmäksi... Kun ei se vaan lähtisi karkuun, kun ei vaan saisi
-vihiä...
-
-Hän pitää pyssynpiippua tiukasti sitä kohden ojennettuna...
-Kummaltakaan puolelta ei tapahdu mitään... Nyt se taas liikahti --
-ei. Jos uskaltaisi nousta seisaalleen että näkisi paremmin?
-
-Hän nousee hiljaa, kurkistaa, terästää silmiään -- peijakas: se on
-sittenkin kivi, valkoinen, jäniksen kokoinen. Mutta juuri samassa
-kun hän nousee seisomaan, pinkasee todellinen jänis sivultapäin,
-aivan hänen läheltään. Hän säpsähtää, hämmästyy, ei tiedä mitä
-tehdä, mutta ojentaa vaistomaisesti pyssynsä pakenevaa kohti ja
-laukaisee. Kajahtaa hirvittävä pamaus autiossa yössä. Seuraavassa
-silmänräpäyksessä huomaa ampuja juoksevansa jäniksen perässä, joka
-on haavoittunut... se raukka potkii vimmatusti maassa, pyörii kuin
-väkkärä heittäen katkennutta säärtään... ampuja kolhaisee sitä
-pyssynsä perällä, mutta kolvi sattuu suureen peltokiveen ja halkeaa,
-hän tarttuu jänistä kädellä takajalkaan ja paiskaa elukan pään kiveen
--- kaikki on käynyt muutamassa silmänräpäyksessä. Hengästyneenä hän
-selvenee ajattelemaan: miksi tapoin? Tämähän oli julma kuolema. Hän
-tietää olleensa petomainen, mutta nauttii onnistumisestaan: tarkoitus
-on saavutettu, vaaniminen ei ole mennyt turhaan. Eikä kenenkään
-tarvitse seikkaperäisesti tietää, _miten_ jänis sai surmansa, kunhan
-vain hänestä, saajasta, sanotaan: kas, saitko jäniksen? Sehän nyt
-mukavaa.
-
-Mutta toisena yönä, istuessaan pyssyineen pellon pientarella,
-hän ajattelee enempi omaa elämäänsä kuin jänisten kuolemaa. Ja
-jonkunlaisella välinpitämättömyydellä hän tuijottaa liikahteleviin
-valkoisiin esineisiin yöhämärissä, suurten metsäin siimeksessä, eikä
-ammu ainoatakaan laukausta.
-
-Ja hänen mielensä on selittämättömän raskas, ja hänen sydämensä
-kirvelevän kipeä. Koko erämaa hänen ympärillään ikäänkuin
-pilkkaa häntä, syyttää häntä jostakin kamalasta, tuomitsee hänet
-salarikolliseksi.
-
-Mirjamin kuva väikkyy hänen sielussaan, hän kuvittelee tulista
-suudelmaa, mutta kaiken sulon verhoaa paksu sumu, joka kivistää päätä
-ja samentaa silmiä.
-
-Mikä hänen on -- hän ei enää ymmärrä mitään ja hän häpeää
-äärettömästi tylyyttään omaa vanhaa äitiään kohtaan, mutta ei kykene
-kohoamaan suosta. Hänen hermonsa ovat herkistyneet, kipeytyneet
-kireimmilleen...
-
--- -- -- --
-
-Mutta avioliiton Jumala korvasi kaikki hänen kärsimyksensä.
-
-Silloin kun hänen sielunsa oli surullisimmillaan, ruumiinsa
-sairaimmillaan, silloin kun hän kädet kohmetuksissa vilustuksissaan
-hiipi nukkuvaan taloon ja oli juuri sukeltamaisillaan vuoteeseensa
-väristen joka jäseneltään, juuri silloin ilmestyi Mirjam hänen
-eteensä punoittavin poskin, liehuvin kiharin, kirkkaasti sädehtivin
-silmin.
-
--- Hyvä Jumala, nytkö sinä tulit?
-
--- Niin Orjo, miksi et tullut vastaan?
-
-Huomenna olisin lähtenyt...
-
--- -- -- --
-
--- Herranterttu, tuossahan on Leijo -- hyvä Jumala: tämäkö nyt on
-Leijo, minun poikani?
-
-Perhekohtaus oli hurmaava, sydäntä huimaavasti hivelevä, onnen
-paisuma niin väkevä ettei sanoja löytynyt.
-
-Ja kumpikin ikäänkuin ihmetteli, miten ihmiselämässä tuhansien
-tuskanhetkien yhteenlasketut summat yhdessä silmänräpäyksessä
-häviävät olemattomiin ja miten ihminen itse siunaa omia kärsimyksiään
-silloin kun hän sitä ihanammin tuntee onnensa nautintoa.
-
-Nyt se jo nukahti, Leijo kulta, katso kuinka hait on kaunis!
-
-He seisoivat molemmat lapsen vuoteen ääressä ja tunsivat onnensa.
-
-
-
-
-16.
-
-
-Kesän riemut!
-
-Häikäisevät auringonpaisteet heleällä rantahiekalla -- idyllimäiset
-aurinkokylvyt perheen kesken -- onnen raikkaat ilonhetket
-täydellisessä vapaudessa ympärillä ikuisesti autio, pyhästi huokaava
-erämaa kuni Jumalan yrttitarha!
-
-Suloista on elämä silloin! Miehen sielussa leikkivät yhtaikaa
-poikuus, nuoruus ja miehuus; vaimon rinnassa kisailevat kilvan
-hajahapsi tyttö, tulinen morsian ja onnekas äiti. Elämän nautinto on
-se pyhä kirja, jota mies ja nainen yhdessä lukevat kuni uskovaiset
-raamattuansa. Koko maailman sulon salaisuus hymyilee miestä ja
-naista varten, Jumala on kuin hyvä vieras, joka saa tulla ja mennä
-mielensä mukaan -- _he_ ovat kahden, sillä se kolmas on heidän
-omaa vertaan, joka ei häiritse. Jos on huolia, niin ne lykätään
-huomiseen, tänään paistaa aurinko, huomenna voipi pilvi pimentää
-taivaan. Siis uinailkaa! Antakaa koivujen keveäin varjojen välkkyä
-silmäkalvoissanne, ojentakaa jäsenenne jumalaisen auringon suutelojen
-hiveltäväksi! Synti olisi Pohjolan kesäauringon alla tehdä syviä
-sielun leikkauksia tai kohdistua järjen kuiviin laskelmiin. Niinkuin
-itse elämä on vain kerran, niin Pohjolan suvikin riemuineen on
-välttämätön huuman tarjous ihmisen iloa janoitsevassa sydämessä...
-
-Mutta sitten saapuu syksy. Yrttitarhan lempeät lehvät karisevat
-maahan ja alastoman koivun takaa näkyy pukimissaan värisevä ihminen,
-aallot ärjyvät mustina murheellisia rantoja vastaan, hirvittävä
-pimeys väijyy metsässä, ja aurinko, Jumalan silmä, on vihainen ja
-sapenkarvainen.
-
-Ja kuta kolkommaksi luonnon sävy muuttuu, sitä vastuunalaisemmiksi
-tuntevat itsensä ne, jotka kesän riemuja siunasivat, ja jokaisen pois
-lentävän lehden mukana irtaantuu heidänkin sieluistaan ruusuinen
-haituva elämän haaveesta.
-
-Todellisuus on kova ja sen todellisuuden pohjasävelenä soipi raha,
-joka kilajaa kivistä maata vasten ja jota säveltä ihmisen vasten
-tahtoaankin täytyy kuunnella. Elämän todellisuus -- sieluton,
-armoton, kova kuin raha ja rahan valta, johon ei Jumalan sormi ulotu!
-
-Mirjam ja Orjo, jotka vielä äsken kesäisen päivän rinnassa
-värähtelivät onnensa nautinnosta, tunsivat taas syksyn tullen
-vahvoihin vaatteisiinkin pukeutuneina sisällisen paljautensa, ja tuo
-tuntemus heitä kauhistutti, vavahdutti, pani jotakin yrittämään.
-
-Mutta kun aviomies tahtoi rakentaa elämänsä kotoisen korven pohjalle,
-niin vaimo päinvastoin piti sitä elämän onnettomuutena ja vaati
-muuttoa kauvas pois liikemaailman keskuuteen.
-
-Mies huokasi, hän aavisti jotakin siellä maailman rannalla, hänen
-henkinen silmänsä tähtäsi pitemmälle tulevaisuuteen. Mutta vaimo
-huokasi myös, hänkin näki näkyjä -- jos hänen täytyisi jäädä tähän
-erämaahan, jota hänen miehensä rakasti.
-
-Ja erämaa heidän ympärillään myös huokasi.
-
-"Siellä, maailman rannalla, on kultapilviä", kuvitteli Mirjam
-mielessään: "Siellä on virat, tuhannet ansiotoivot, sivistys
-välineet, talousvälineet, mukavuudet, teatterit, telefoonit -- siellä
-on miehenikin oikea paikka ja minun, hänen vaimonsa elämän keidas."
-
-"Voi lapsiamme!" huokasi Orjo aavistuksissaan. "Voi meitä itseämme!
-Mitä jää meistä jälelle ja mihin kaikkeen siellä tarttunemmekaan?"
-
-Mutta ymmärräthän sinä, rakas Orjo, puhui Mirjani vesissä silmin,
-että meidän elämämme täällä erämaassa menee hukkaan; ei täällä ole
-mitään, ei mitään ei sinun uusi tupasikaan tullut valmiiksi niinä
-inhoan tätä vanhaa tupaa -- ja minun on ikävä.
-
--- Eikö minun sitten ole ikävä! huudahti aviomies kohoten kirjainsa
-ja paperiensa äärestä. Hän tunsi henkisen pistoksen joka kerta
-kun vaimonsa häntä muistutti asunnosta. -- Mutta sitä vartenhan
-juuri olemme avioliittoon menneet että yhdessä kantaisimme
-elämän ikävät...ja tuo suloinen lapsemme: eikö se ole meidän
-päivänpaisteemme?
-
-Hän syleili Leijoa, joka juoksenteli pitkin puolipimeän vanhan
-kalatuvan maalaamatonta lattiaa, johon poikanen, aavistamatta äitinsä
-mielitekoja, oli sangen tyytyväinen.
-
-Orjo otti työkirveensä ja meni ulos. Vettä satoi taivaan täydeltä,
-koko maailma oli harmaja ja ikävä ja alakuloisesti roiskuivat
-lokakuun kylmät laineet saaren rantoja vastaan. Ei ollut ihme, että
-naisen hento luonto värisi vilusta tässä ympäristössä.
-
-Mies seisahtui katselemaan syksyistä luontoa; tässä erämaan
-kolkkoudessa oli hänelle itselle kuitenkin jotakin rakasta. Ja
-muistot kultaisista päivistä vilahtelivat hänelle vesimärkänä
-kohisevan metsän lomitse...
-
-Oh! kuinka yksinäisiä he tosiaankin olivat kuni kaksi avutonta
-erillään mailmasta, mutta eikö rakkaus ollut se voima, jonka piti
-elähdyttää kurjinkin perukka?
-
-Orjo ryhtyi totuttuun työhönsä: särkemään halkoja kaatuneista puista.
-Usein hän näin oli innostunut ruumiilliseen työhön ja palasi vasta
-hämärissä tupaan rasittuneena, läpimärkänä ja nälkäisenä kuin susi.
-
-Mutta kun yöpimeä tuli ja myrsky pauhasi tuvan akkunain alla, silloin
-he molemmat, Mirjam ja Orjo, puristautuivat ikäänkuin hukkuvat
-pelastusta etsien toinen toiseensa, vannoen yhteenkuuluvaisuuden
-pyhiä valoja. Ja silloin Mirjam suudellen miestään kuiskutteli:
-
-Lupaathan Orjo, lupaathan --? Ja aviomies, hurmautuen häntä
-rakastavan vaimonsa suloudesta ja imeytyen häneen kuin pieni lapsi,
-kuiskasi vastaan:
-
--- Se, joka suutelee vaimoansa suoraan sydämeen, ei voi vastustaa
-oman kultansa tahtoa.
-
-Mirjam sai tahtonsa perille. Orjo perheineen muutti pääkaupunkiin.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Se oli elämiin taistelun, olemassa olon taistelun ja kunnian
-taistelun aikaa! Kaikki aviomiehen voimat tulivat käytäntöön,
-hänen täytyi yhtaikaa olla käytännön mies ja hengen ritari. Hän
-ei saanut säikähtää mitään vastoinkäymisiä, hänen täytyi katsoa
-uhkaavaa puutetta vasten kasvoja ja uskoa omiin voimiinsa, vaikka
-maailma musteni hänen silmissään ja vaikkei hän tuntenut suurtakaan
-luottamusta tähän maailmaan.
-
-Hänen täytyi olla ylpeä tuntiessaan itsensä liian halvaksi ison
-maailman vilinässä, hänen täytyi olla rohkea tuntiessaan itsensä
-pelkuriksi maailman markkinoilla.
-
-Korvesta ihmisten ilmoille ajettu karhu -- hänen täytyi muristen
-näyttää hampaansa kaikille, jotka hänen henkeään vaanivat, hänen
-täytyi yhtaikaa hyökätä vihollisen kimppuun ja yhtaikaa suojella
-perhettään, laatia sille lämmin pesä, hankkia sille ruokaa ja
-huvitusta.
-
-Nuorena miehenä ei Orjo Korelius olisi kyennyt niin paljon työtä
-tekemään ja toisista ihmisistä huolehtimaan kuin mihin hän nyt
-kykeni. Yksinomaan se että oli naimisissa, antoi hänelle voimaa,
-tarmoa ja toimintakykyä. Alituisesti uhkaava hätä ja ympärillään
-vaaniva hengen vaara kehitti hänet muiden ihmisten tasalle, ja
-velvollisuuksia, joista hän ennen ei ollut tietänyt, piti hän nyt
-pyhinä vaatien itseltänsä kaikkea, mitä vaimokin vaati.
-
-He eivät saaneet elää niin tai näin, vaan määrätyllä tavalla, heidän
-ei sopinut alistua alemmiksi kuin mitä heidän oma elämänkuvansa
-sisälsi.
-
-Mirjam, saadessaan toivomuksensa toteen, elostui myös miehensä
-taistelun rinnalla. Hän loi miehellensä kodin, jossa tämä saattoi
-sekä tehdä työtä että nauttia perheen isän onnea. Ja kuinka
-äärettömästi hän sielussaan olikaan kiitollinen miehelleen, joka
-hänet oli pelastanut erämaan kolkosta kohtalosta, kuten hän sitä
-oli pitänyt! Nyt _hänkin_ saattoi nauttia elämästä ottamalla osaa
-kaikkeen siihen, mitä hän uskoi sukupuolensa elinehdoksi. _Ei_
-tarvinnut iänkaiken pestä pyykkiä virsut jalassa tai paistaa nokisia
-kaloja hellaresun hiiloksella jossakin kurjassa erämaan kalasaaressa,
-jossa ei nähnyt ainoatakaan ihmistä -- nyt sai milloin mieli teki
-pukeutua kauniisti ja vetää korkeakantaiset, sirot jalkineet
-jalkaansa, heittää kauniin kepsin hartioilleen ja juosta kaupungille
-pitämään iloista pakinaa muiden nuorten rouvain kanssa, tavata
-tyttöaikuisia tovereitaan teatterissa tai kahvilassa, istua taiteesta
-nauttien konsertissa tai pistäytyä ostoksien lomassa elävissä kuvissa
-noin vaan huvikseen, noin vaan sivumennen niinkuin kaikki muutkin
-tekivät -- ja sitten virkistyneenä palata täyttämään velvollisuuksia
-lastansa ja miestänsä kohtaan, niitä, jotka kuuluvat tunnolliselle
-puolisolle.
-
-Lapsi! niin: tosin se kiinnitti vähän liiaksi, Leijo kullankukkanen,
-mutta nuori rouva tunsi rakastavansa pientä poikasta enemmän kuin
-mitä tyttönä oli uskonut naisen tarvitsevan rakastaa noita pieniä,
-avuttomia olentoja.
-
-Mirjam oli toistamiseen raskaana. Mutta hän oli itse sitä
-tahtonutkin, hän ei tiennyt lasten olemassaolosta vielä muuta kuin
-hyvää ja hän halusi kiihkeästi leikkitoveria Leijolle, pientä,
-kultakutrista tyttöä...
-
-Senjälkeen hän aikoi olla jonkun aikaa vapaana -- se asia täytyi
-jotenkin Orjon kanssa järjestää, hän ei tiennyt _miten_, mutta
-jotenkin niin että olisi mukava molemmin puolin. Ihanaa oli olla
-avioliitossa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Orjo teki työtä epätoivon vimmalla, mutta hänen työnsä oli viimeinkin
-lähtenyt luistamaan ja hän nautti siitä että kykeni sitä tekemään.
-
-Sanomattomilla vaikeuksilla oli tämä työn rauha hankittu. Kokonaisen
-perheen ja entisen taloustavaraston muuttaminen kaukaisesta
-pohjolasta outoon, kylmään pääkaupungin seutuun oli vaatinut paljon
-puuhaa ja paljon kärsivällisyyttä, ja vielä sitten kun kaikki
-huonekalusto ja talous oli saatu kuntoon ja mies luuli saavansa
-istahtaa erämaassa alottamaansa työtä jatkamaan, oli sattunut
-odottamattomia ikävyyksiä. Perheen täytyi keskellä talvea muuttaa
-huvilasta, toiseen huvilaan ja ennenkuin kaikki jälleen oli
-paikoillaan, kului paljon aikaa.
-
-Vihdoinkin näytti rauha koittaneen ja elämä lipui häiritsemättä.
-Kauniissa huvilassa, jossa Orjo ja Mirjam ynnä pikku Leijo asuivat,
-vallitsi suuri hiljaisuus. Metsä humisi akkunain alla ja kolmen sadan
-metrin päässä jyrisivät junat säännöllisesti ohi huvilan -- ihminen
-tottuu pian äärimmäisyyksiin: erämaan huokauksiin ja sivilisatsionin
-suhinaan.
-
-Orjo kiiruhti työtään Mirjaminkin tähden. Hän kuvitteli Mirjamin
-synnytyksen aikaansaavan jotakin häiriötä sitä asiaahan ei koskaan
-tiennyt varmasti.
-
-Eräänä iltana oli Mirjam iloisena palannut pääkaupungista käytyään
-huveissa ynnä lääkärissä, joka oli hänet tarkoin tutkinut ja
-vakuuttanut synnytyksen tapahtuvan parin viikon kuluttua. Mutta
-kotiin tultuaan oli nuori rouva äkkiä mitä iloisimmasta mielialasta
-kiihtynyt viattomaan kuvastumiseen siitä että sekä Orjon että
-palvelustytön lamppu oli savustanut. Nämä olivat kumpikin koettaneet
-asiaa salata, mutta Mirjamin herkkä nenä haisti heti salaisuuden.
-Enempää ei tarvittu.
-
-Keskellä yötä heräsi Orjo Mirjamin vaikerruksiin -- poltot olivat
-alkaneet, mutta pääkaupunkiin oli mahdoton päästä junalla ennen
-aamua, koska junat eivät yöllä kulkeneet. Ainoatakaan lääkäriä ja
-ainoatakaan kätilöä ei asunut huvilan ympäristössä. Huvila oli
-lisäksi kovin yksinäinen ja eristetty muista, sydäntalven yö oli
-pimeä ja tuuli suhisi synkästi metsässä.
-
-Aviomies käsitti vaaran suuruuden, silmänräpäyksessä hänen aivoissaan
-kulkivat kamalat kuvat, mutta hän ihmetteli omaa tyyneyttään,
-jolla koetti vaimentaa vaimonsa vaivoja ja ennenkaikkea saada
-hänet luopumaan pelosta. Mirjamin sisar Oihonna, nuori kokematon
-tyttö, joka vasta oli päässyt lyhyistä hameista ja joka paraikaa
-oli käymässä perheessä, säikähti, herätettynä raskaasta unesta,
-puolikuoliaaksi sisarensa puolesta, mutta merkillisesti pani hätä
-hänetkin järkevästi toimimaan. Kuin valkoinen jänis hyppäsi neito
-yöpaidassaan ravistelemaan piikatyttöä hereille, jonka pimitettyyn
-pöllönpäähän jumalainen järjen kipinä ihmeellisesti iski. Suin päin,
-hiukset tappuroina, toinen jalka sukatta ja nuttu nurin työntyi
-lihava hämäläistallukka ulos ovesta ja läksi juoksemaan -- juoksemaan
-kuin hullu. Tuskin hän itsekään tiesi minne juoksi, mutta Jumala
-ohjasi hänen lösähtelevät töppösensä suureen herraskartanoon, suoraan
-vanhan tallirengin akkunan alle, ja siinä hän piti sellaista meteliä
-kuin varpunen, joka valtaa pääskyseltä pesän, hän kiljui, huitoi
-käsillään, selitti ja vannotti renkiä kaikkien pyhien ja pahojen
-nimessä. Senjälkeen hän tuulena pyörsi takaisin ja ilmoitti sydän
-kurkussa odottaville että hevonen pian saapuu. Piika oli kuin mikäkin
-Sven Tuuvan sisar -- päätteli Orjo mielessään kiittäen Jumalaa
-tästä ensimäisestä pelastuksen mahdollisuudesta. Tosin sinä hetkenä
-ei leikillä ollut sijaa hänen sydämessään. Mirjam? -- aviomies ei
-voinut olla hengessään tyrmistymättä, hänen Mirjaminsa näytti kovin
-kummalliselta ja miehen sydäntä kouristi -- hänhän, aviomies, oli
-syypää siihen että Mirjam noin vääntelehtine oudossa vaivassa...
-
-Oihonna auttoi siskoaan, hän oli hirveässä hädässä ja hänen
-tyttösydämessään riehui jännittävä neuvottomuus, mutta tulevan naisen
-vaistolla hän tajusi että äidiksi tulon edellä kävi kamala leikki
-elämästä ja kuolemasta -- missä määrin Orjo oli syypää Mirjam-siskon
-tilaan, sitä tyttö ei selvästi käsittänyt; jonakin silmänräpäyksenä
-hän tunsi katkerasti vihaavansa Mirjamin miestä, mutta sitten
-yhtäkkiä oli älyävinään että mies oli viaton ja että tässä yksistään
-oli kysymys Jumalan laeista.
-
-Mirjam olisi saanut häntä vaikka potkaista -- tänä hetkenä tyttö
-olisi suudellut siskonsa kengän kärkiä.
-
-Hevosmies saapui ja Mirjam talutettiin rekeen. Oihonna istui
-hänen viereensä, Orjo asettui kyytimiehen rinnalle ajuripukille,
-ruoskan siima vingahti ja tuulen humistessa korkeassa petäjikössä
-läksi yöllinen matkue kiireesti liikkeelle. Kuinka hullunkurista
-ajaa hevosella Helsinkiä kohti aivan rautatien laitaa -- kuinka
-kummallisia näkemyksiä vilahtikaan sielussa, sellaisia, joita ei
-ihminen tunne silloin kun juna kulkee!
-
-Orjo Korelius, joka oli vetäissyt anturasaappaat jalkaansa ja
-heilutteli niitä ajuripukilla istuen, kuvitteli olevansa ritari, jota
-kauhea louhikäärme ajoi takaa ja joka pakeni rakastettunsa kanssa.
-Tuolla kaukana kajastaa merenrantalinna... jos vain kerkeää sen
-muurien sisään, niin on onni pelastettu...?
-
-Piiskan siima vinkui ja kolisten lensi reki eteenpäin. Oihonnan
-kalpeat tyttökasvot häämöttivät yhtenä ainoana kysymysmerkkinä: miten
-siskon käy? miten siskon käy?
-
-Metsän pimeydestä sukelsi matkue pääkaupungin sähköllä valaistuihin
-esikartanoihin. Sairaaloita, kasarmeja, tehtaita, huviloita ja
-yleisiä rakennuksia vilisi sivutse. Pian kaikuivat kaupungin
-kivitaloseinät hevosen kavioiden kaijuttamina. Kadut olivat
-tyhjimmillään, jossakin keskikaupungilla vilahti silmään juopunut
-herra ja katutyttö. Kuinka Pyhältä tuntuikaan Orjosta tätä taustaa
-vasten katsottuna avioliitto, kuinka vakavasti hän syvimmässä
-huolestuksessaankin tunsi kiitollisuutta elämänsä Kaitselmusta
-kohtaan, ettei _hän_ koskaan ollut kuulunut siihen miesjoukkoon,
-jolla oli omallatunnollaan katusyntinsä... Kuinka iljettäviltä ne nyt
-tuntuivatkaan, kun yksiavioisuuden rakkaudessa siitetty lapsi oli
-tulossa maailmaan!
-
-Yökello korkeassa kivirakennuksessa helisi hurjasti ja kohta oli
-Mirjam riisuttuna vuoteessa. Hän hymyili tuskallisesti -- kuinka
-hullua ettei ollut saanut jäädä kotiin. Oihonna, anna minun
-yöpaitani! Orjo, älä mene pois! Oihonna, muistitko lähtiessä katsoa,
-oliko Leijo peitossa? Neiti, milloin tohtori tulee? Mikä on tuo
-lasiarkku? Miksi ei sitä viedä pois?
-
-Aviomies katseli ihmeissään pientä lasiarkkua, jonka kannen alla
-makasi parin kilon painoinen ihmisolento, jonka hengitys oli äänetön
-kuin kukkaisen.
-
--- Miksi se on pantu koteloon?
-
--- Ei pysy muuten lämpimänä.
-
--- Kenen se on?
-
--- Se on muutaman luutnantin rouvan esikoinen.
-
--- Ja siitäkinkö tulee ihminen? -- Kätilöneiti naurahti ja koppasi
-lasiarkun toiseen huoneeseen.
-
-Jumalankiitos että Mirjam oli saatu laitokseen ennenkuin asia oli
-tapahtunut. Oihonnan kasvoille oli puna palannut ja Orjo tunsi
-hurjaa epämääräistä iloa. Aamu oli vielä varhainen ja koska miehellä
-oikeastaan ei ollut mitään tekemistä laitoksella, päätti hän
-matkustaa ensimäisellä junalla takaisin Leijon luo ja palata taas
-kaupunkiin.
-
-Väikkyen toivon ja epätoivon välillä, oli hänen mielensä hyvin
-herkkä. Tuntui yhtaikaa mukavalta ja kammottavalta. Rautatieasemalle
-kiiruhtaessaan läpi aamuhämäräisen kaupungin hän katseli
-vastaantulevia koululapsia aivan kuin ne olisivat tulleet eri
-maailmasta. Ja konduktöörin kanssa hän puheli kuin korkea virkamies
-keveästi ja suvaitsevasti itse kuunnellen omaa ääntään. Elämä vilskui
-hänen silmissään suurina heilahduksina.
-
-Ja kun hän saapui pikku Leijon luo, niin hän ymmärsi että hänen
-elämänsä satu tähän asti oli verrattain onnellinen, onnellisempi kuin
-tuhansien muiden... Ja silloin iski häneen kammottavana epäluulona
-että Mirjam kuolee hänen selkänsä takana.
-
-Nyt, nyt juuri -- huono mies että jättikin vaimonsa! -- hänen täytyy
-rientää takaisin, mutta -- juna lähtee vasta tunnin kuluttua. Hän
-tarttui vaistomaisesti kynään ja kirjoitti itselleen -- Jumalalleen
--- kirjeen tietämättä itsekään, miksi täytyi kirjoittaa.
-
-
-18 päivä helmikuuta klo 10 a. p.
-
-Kun tunnin päästä palaan Hikiin, johon läpi yön ajettiin hevosella,
-en tiedä, täytyykö minun tavata vaimoni kuolleena. Kaikki
-mahdollisuudet kuvastelevat mielessäni ja sieluni on levoton.
-
-Ystävä! Nuori vaimoni! Jos sinä poistut minulta -- en tiedä, miten
-sen iskun kestän. Tahtoisin niin paljon toiseksi, mitä ei voi enää
-muuttaa. Sinä olet minulle ollut hyvä vaimo... Jumala sen tietää mitä
-tunnen.
-
-En minä kuitenkaan jaksa uskoa että sinun _vielä_ täytyisi kuolla,
-vaikka tuskissa huutelet. En usko että kohtalo _niin_ julma voisi
-olla että sellaisen kärsimyksen lisäksi lähettäisi. Minä koetan
-rukoilla sinun pelastustasi elämään. Itseäsi varten, lastasi varten
-ja minua varten. Nyt minä lähden...
-
-
-Kun hän saapui laitokselle, tuli lääkäri korridoorissa häntä vastaan
-ja ilmoitti iloisesti irvistäen:
-
--- Gratulor, herra Korelius, teille on syntynyt kaunis tyttö.
-
-Kaunis tyttö! kaikui Orjon sielussa ja hän astui ylpeänä vaimonsa
-vuoteen viereen. Ja häntä ikäänkuin hävetti äskeinen pelkonsa.
-
--- Suutele minua, Orjo! sanoi Mirjam kimaltelevin silmin.
-
-Orjo kumartui suutelemaan vaimoansa. Sitten hän piteli vaimonsa kättä
-ja sanoi:
-
--- No kävihän se, kultani!
-
--- Kävihän se, vastasi Mirjam melkein kuiskaamalla. Hänen kasvonsa
-olivat ihanan kalpeat ja kaikki kärsimättömyys oli niiltä hävinnyt.
-Orjo ajatteli itsekseen: "Heissä on jotakin pyhää juuri silloin kun
-he ovat synnyttäneet."
-
--- Katso nyt isä tyttöäsi! Sinun silmäsi ja nenäsi, mutta minun suuni
-ja korvani!
-
--- Tokko sen näkee?
-
--- Ihan selvästi!
-
--- Eikö sille anneta ruokaa? kysyi isä.
-
--- Ei vielä... naurahti äiti heikosti.
-
-Sitten hän pyysi Orjoa poistumaan.
-
--- Minua muokataan ja pestään -- ja sitten minun täytyy nukkua.
-Hyvästi, kultani, suutele Leijoa. Tulethan huomenna? --
-
-Orjo palasi huvilaan yhdessä Oihonnan kanssa, joka oli enemmän kuin
-onnellinen asiain hyvästä menosta.
-
-Kotiin tultuaan aviomies kirjoitti muistiinpanopaperinsa toiselle
-puolelle seuraavaa:
-
-Jumalan kiitos! Se on tapahtunut onnellisesti. Ihmettelen
-tuntemattoman, hänen, jota sanomme Jumalaksi, armoa minua kohtaan.
-Tahdon koettaa -- ja kukapa sitä ei tahtoisi -- painaa syvälle
-muistiini että meidän pitää kaikessa kaikkina hetkinä kohdella
-toinen toistamme hyvin ja lempeästi, niin ettei silloin, kun kuolema
-meidät erottaa -- ja senhän täytyy kerran tapahtua -- jäisi mitään
-sieluamme kaivelemaan, jos emme näyttäneet vainajalle sitä hyvää
-kokonaisuudessaan, mitä meissä on, oli ja aina oleva on.
-
-
-
-
-17.
-
-
-Heillä oli nyt kaksi lasta, Leijo ja Maila, he saivat asua
-pääkaupungin piirissä, käydä teattereissa ja konserteissa ja ottaa
-osaa suuriin isänmaallisiin juhlallisuuksiin. Sitäpaitsi olivat he
-tilaisuudessa tutustumaan merkkihenkilöihin eikä mikään estänyt
-heitä kutsumasta luokseen vieraita. Orjon työ oli siinä määrin
-edistynyt ja onnistunut etteivät he toistaiseksi tunteneet mitään
-rahanpuutetta, Mirjam sai vapaasti valita leninkikankaansa, hattunsa
-ja kevätkepsinsä. Pimeän syksyn ja ankaran talven jälkeen koitti mitä
-ihanin kevät ja he nauttivat täysin siemauksin auringonpaisteesta
-eteläsuomalaisilla metsäkallioilla. Näyttipä todella itse elämä
-hymyilevän onnellisesti näille kahdelle erämaasta tulleelle
-ihmiselle, joita yhdisti uskollinen aviorakkaus ja terveet, kauniit
-pienokaiset.
-
-Mutta mitä oli se että vaimon silmäin ilmeet ja vastaukset joskus
-panivat miehen syvästi miettimään tai että miehen ankarat sanat
-toisinaan kipeästi loukkasivat vaimon sydäntä? Olivatko ne vain
-sulkulauseita rakkauden kauniissa tarinassa? Aviopuolisot eivät
-itsekään sitä ymmärtäneet, heistä melkein tuntui kuin joku heidän
-ulkopuolellaan oleva voima, "paha", heitä silloin tällöin olisi
-ärsyttänyt toisiaan vastaan. Hyvän hetken tullen he käsikaulassa
-nauroivat tätä pahan ilmestymistä ja päättivät pyhästi olla
-varuillaan sen kavalia hyökkäyksiä vastaan.
-
--- Katso armaani, meidän riitammehan on kerrassaan naurettava, aiheet
-ovat niin vähäpätöiset ettei niitä kehtaisi ihmisille edes selittää.
-
--- Niin ovatkin, me olemme ihan hullut, jos mokomasta suutumme
-toisiimme, kun kerran pääasiat ovat reilassa.
-
-Ja he katsovat toisiaan ystävinä silmiin, suutelevat toisiansa
-ja silittelevät toistensa käsiä ja hiuksia ja uskovat pysyvänsä
-onnellisina kautta koko elämän. Ja lapsiaan he rakastavat
-intohimoisesti; varsinkin isä on kultasitein ja koko hengeltään
-kiintynyt esikoiseensa, jonka olemukseen hän tietää kylväneensä
-sydämensä ja järkensä parhaimmat kultamurut ja jonka hän uskoo
-nostavan hänen sukunsa henkiseen aateluuteen.
-
-Mutta miksi tämä sama mies, tämä onnellinen isä ja vaimoaan hellivä
-rakastaja, joskus ihmisten nähden vieroo vaimoansa ikäänkuin vaimo ei
-olisi hänen vertaisensa ja ikäänkuin hän vaatisi että vaimon ihmisten
-nähden pitää muuttua täydelliseksi ja viehättävimmäksi olennoksi
-mitä milloinkaan on nähty; miksi hän tästä tunteesta tekee itselleen
-salaisen kärsimyksen ja ikäänkuin harmittelee että on _sitoutunut
-yhteen ainoaan naiseen?_
-
-Tai miksi noiden herttaisten lasten nuori äiti joskus lakkaa olemasta
-äiti ja ikäänkuin katkeroituu omasta kohtalostaan ja _vaikeroi
-velvollisuuksiaan_ aivankuin kadehtien kaikkia niitä rouvia, joilla
-ei ole lasta ja niitä naisia, jotka vielä ovat vapaat miesten edessä?
-
-He häpeävät kumpikin huonoja tunteitaan ja koettavat niitä
-karkoittaa, ovat onnelliset toistensa kanssa kodin ja yön
-hiljaisuudessa ja sietävät toisiaan päivän töissä teroittaen alati
-itselleen: me kaksi kuulumme nyt kertakaikkiaan yhteen eikä se enää
-ole muuten mahdollistakaan. Ja aivan samoinhan näkyvät elävän muutkin!
-
-Se juuri että kaikki muutkin ihmiset elävät parittain ja taistelevat
-samoja taisteluja kuin hekin ja ottavat avioliitosta saman onnen
-kuin hekin, se se juuri heitä lohduttaa ja panee heidän järkensä
-päättelemään: näin on välttämätöntä olla, näin on jumalallinen
-järjestys, näin on lorun lopuksikin _hyvä olla_.
-
-He näkevät kumpikin oman elämänsä suuntaviivojen hiukan erkanevan
-toisistaan, mutta kuvittelevat niiden kulkevan yhdessä uomassa ja
-silloin kun ei kuvittelu heitä vakuuta, turvautuvat he salaiseen
-rukoukseen, uskonnolliseen tunnelmaan että suuntaviivat kaikissa
-tapauksissa ovat samat, koskapa heidän onnensa sitä vaatii.
-
-Ovathan he menneet rakkaudesta naimisiin, mies hurmauksissaan naisen
-sulosalaisuuksiin, tyttö sydänjuuriaan myöten luottamuksellisessa
-ihastuksessa miehensä kunniaan.
-
-Onnettomuutta ei saa olla, onnettomuutta ei saa tulla, he tietävät
-kiertää avioliiton salakarin -- _he_ eivät tahdo olla tusinaihmisiä,
-joiden avioelämästä juoruttaisiin pahoja.
-
-"He näyttävät niin onnellisilta!" niinhän maine heistä saneleekin ja
-he ovat tyytyväiset etteivät ihmiset heistä ainakaan _tiedä_ mitään
-pahaa.
-
--- Kuinka sääli että meidän täytyy muuttaa pois tästä huvilasta,
-jossa kenties olemme viettäneet onnellisimman talvemme!
-
--- Niin, muistatko Orjo, kuinka tuntui yksinäiseltä ennen siellä
-pikkukaupungissa, kun ei ollut yhtään lasta? Ja nyt on kaksi
-tuollaista kullannuppusta...
-
--- Mutta minne ihmeeseen me tästä pakenemme kesäksi, kun sinä et
-suostu palaamaan erämaahan?
-
--- Onhan Suomessa sinisiä järviä ja viheriöitä rantoja joka paikassa!
-vastasi Mirjam.
-
--- On, mutta sittenkin... Ulpukkasaari...?
-
--- Hyi! En palaisi sinne, vaikka maksettaisiin! huudahti nuori rouva.
-
--- Älä sano niin, Mirjam...! Et ehkä tiedä, mitä osaa erämaan saari
-meidän elämässämme näyttelee.
-
--- Niin, mutta -- -- --
-
-       *       *       *       *       *
-
-He viettivät kesänsä Keski-Suomessa kirkkaasti päilyvien vetten
-vaiheilla, hämäläisten kukkaniittyjen keskessä eräässä vanhassa
-aateliskartanossa, jossa satavuotiset lehmukset suloisesti
-siimestivät kesän herttaista hellettä. He nauttivat kesästänsä niin
-syvästi ja perinpohjaisesti kuin ikinä ihminen luonnosta nauttia voi
-unohtaen kaiken muun ympärillään, maailman ja heimon. Isä pyhitti
-päivänsä rakkaudelleen omaan perheeseensä, nuori äiti ikäänkuin
-haaveili uudelleen tyttöaikuiset ihanteensa ja kokosi voimia
-tuntematonta tulevaisuutta varten.
-
-Tämä on meidän onnellisin kesämme -- puheli Orjo hengessään uinaillen
-päivästä päivään niinipuun katveessa Leijonsa kanssa leikkien tai
-ottaen perheensä seurassa aurinkokylpyjä uimarannan hietikolla.
-Tunnen ettemme tulevaisuudessa näin lämmintä sydänten kesää saa
-viettää -- miksi emme? sitä en ymmärrä, mutta minä aavistan sen,
-aavistan...
-
-Hän tunsi selittämätöntä tuskaa sydämessään, selittämätöntä
-painostusta, joka häntä väijyi ikäänkuin aave ruusupensasten
-takana... Joskus häntä hämäläiskesän ihanimmillaan ollen vihiäsi
-huimaava ikävän tunne -- pohjaton kaiho syntymäseuduilleen
-pohjoiseen, jossa ei omena kypsynyt, vaan jossa ihminen ikäänkuin oli
-vapaampi...
-
-Hämeen maa kesäisessä kukoistuksessaan oli hänestä, pohjolaisesta,
-ikäänkuin ääretön, kaunis, hyvinhoidettu hautausmaa, jonka
-kukkakummuilla mehiläiset pitivät iloista pörinäänsä, ja jossa
-ihminen kuvitteli olevansa paratiisin yrttitarhoissa, mutta jossa yön
-tullen tuntui kaamealta...
-
--- Mirjam, meidän pitäisi palata erämaahan...!
-
--- Orjo! sinä olet hullu!
-
--- Mirjam, joku kauhea vaara uhkaa meitä...
-
--- Aina sinä kuvittelet turhia!
-
--- Mirjam, minun henkeni kärsii...
-
-Ole nyt vaiti, huomenna minä matkustan vuokraamaan taas hauskan
-asunnon Helsingin läheltä.
-
--- Tapahtukoon sinun tahtosi, kunpa se olisi Jumalan tahto.
-
-Mirjamissa oli uskoa elämään, tarmoa ja toimintakykyä, jota ilman ei
-Orjo mitenkään olisi osannut elämäänsä järjestää.
-
-
-
-
-18.
-
-
-Yhden talven he vielä viettivät pääkaupungin piirissä, mutta se oli
-heidän elämänsä kauhein talvi. Sillä ei päivän eikä yön rauhaa enää
-ollut heidän kodissaan siitä saakka kuin pikku Leijo sai hirveän
-tarttumataudin ja lääkärit tuomitsivat hänet kuolemaan.
-
-Turhaan he huusivat Jumalan apua, turhaan he itkien syleilivät
-toisiaan ja vannoivat pyhiä valoja, turhaan he nöyrtyivät ja
-parantuivat kaikesta itsekkäisyydestä -- ikäänkuin koston Jumalan
-viha lepäsi heidän päällään ja kidutti heidän viatonta lastaan.
-
-He olivat molemmat tulemaisillaan hulluiksi epätoivosta, ääretön
-nääntymys ja rasituksesta syntynyt väsymys aiheutti heissä
-hermostumiskohtauksia, joiden todellista sisältöä ei mikään
-kieli kykeneisi kertomaan. Sillä Leijo, esikoinen, oli heidän
-aviorakkautensa pyhin hedelmä, heidän elämänsä ainoa yhteinen
-suuntaviiva...
-
-       *       *       *       *       *
-
-"Viimeisen kerran...
-
-"Opeta meitä Jumala että me loppuun asti kestäisimme!
-
-"Anna meille anteeksi, sinä pieni ja puhdas, jonka pyhyyden olemme
-ajattelemattomuudessa kadottaneet!
-
-"Nyt vasta ymmärrämme, mitä on rakkauden kärsimys -- se on se
-sieluntila, kun vastoin sisintä tahtoaan joutuu rakkaimpansa
-salamurhaajaksi.
-
-"Jollemme sinua tänne olisi tuoneet, oi Leijo, niin kenties sinä
-vielä olisit terve ja lupaava!
-
-"Sinä olet uhriksi joutunut, sinä viaton, jonka edessä pyhästi
-värisemme.
-
-"Jumala, Jumala! missä sinä olet, etkö sinä kuule meidän
-rukouksiamme, katumuksiamme ja lupauksiamme?"
-
-Näin syyttelivät epätoivoiset vanhemmat itseänsä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Leijon kuoleva ruumis ja iäksi poistuva henki se oli, joka ajoi
-avioparin takaisin erämaahan. Sekä Mirjamin että Orjon elämä oli nyt
-muserrettu.
-
-
-
-
-19.
-
-
-Silloin kun kuoleman kauhea käsi ensi kerran kohosi nuorta
-avioliittoa vastaan, silloin kun onneton äiti kärsivän lapsensa
-vuoteen äärestä hetkeksi oli paennut oman miehensä turviin etsien
-häneltä turhaan pelastusta ja silloin kun molemmat kauhun silmin
-tuijottaen yön pimeyteen hervottomina, sydämissänsä rääkättyinä
-olivat heittäytyneet toistensa syliin tahtoen toisiinsa puristumalla
-huutaa yhdessä jumalallista apua -- _silloin_ oli heidän kolmannen
-lapsensa luomiskäsky lausuttu.
-
-Heidän esikoisensa poistui -- Jumalan surmaamana, kuten he sitä
-arvostelivat -- mutta Mirjamin ikäänkuin korvaukseksi kiihkeästi
-kaipaama, pian syntyvä raskaudentila ennusti uutta elämää. He eivät
-kumpikaan tienneet, olivatko tehneet oikein vai väärin sytyttäessään
-elämää kuoleman kurjan kuilun ääressä ja sentähden kummankin
-tunne-elämä kulki nyt ensi kertaa väkinäisesti eteenpäin perheen
-lisäystä tai oikeastaan perheen täydentämistä odotellessa. Sitä ei
-tahdottu ajatella, mutta sitä oli pakko ajatella, tässä oli ikäänkuin
-kaitselmus kaiken johtajana ja heidän oli alistuminen kohtaloon.
-Intohimoisina, iskun saaneina ihmisinä he tiesivät että tyhjyys on
-korvaamaton, mutta kaikkiluova, iäti pulppuava luonto pyrki heitä,
-kahta masentunutta ihmistä, ikäänkuin uhmaten lohduttamaan...
-
-Heidän oma kotinsa oli taas särkynyt, huonekalut oli lyöty läjään ja
-kiireessä jätetty vierasten ihmisten huostaan, erämaa huokui taas
-heidän ympärillään -- tämä sama erämaa, jonka Mirjam peläten oli
-hyljännyt, vaan jonne hän kovan koettelemuksen ruoskimana jälleen oli
-paennut.
-
-Nöyrtyneenä! kuten miehensäkin niinkauvan kuin lapsen kuoleman kauhu
-hänet täydellisesti masensi. Kiitollisena! niinkauvan kuin hän näki,
-kuinka ventovieras on ihminen suuressa hädässä vieraalla seudulla ja
-niinkauvan kuin hän tunsi helpotusta toisten ottaessa sydämellisesti
-osaa hänen suruunsa. Anteeksipyytävänä! Ja anteeksi antavana!
-niinkauvan kuin hän uskoi ettei miehensäkään elämä mitenkään olisi
-pelastunut, ellei tämä olisi päässyt suruansa kantamaan rakkaaseen
-erämaahansa.
-
-Erämaahan, jossa ei ollut edes lääkäriä!
-
-Erämaahan, josta varovaisen aviovaimon täytyi paeta kaupungin turviin
-joka kerta kun uusi lapsi oli tulossa maailmaan.
-
--- -- -- --
-
-Heidän välinsä olivat nyt niin hellät, niin surunsuloiset; yhteinen
-kärsimys oli tehnyt heidät lempeämmiksi -- kohtalo nöyrryttää, mutta
-aika lääkitsee haavat. Aika panee myös unhoittamaan vakavimmatkin
-opetukset.
-
-Kylmänä lokakuun päivänä Mirjam matkusti uutta lastansa saamaan.
-
-Ja vasta silloin kun he taas olivat erillään, pääsivät heidän
-viimeaikaisten aviotunteidensa kerät purkautumaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Rakas Orjo!
-
-Perille olen päässyt, kunpa vain kaikki muukin olisi ohitse. Koko
-matkan, varsinkin yöt, olen ollut sellaisessa sielun jännityksessä
-että hiki on virrannut pitkin kasvoja ja ruumista. Avonaisen akkunan
-ääressä olen kolme viimeistä yötä istunut paitasillani ja kuitenkin
-olen ollut kuin höyrykaapissa. Siinä pitkässä koskivenheessä oli niin
-mainio matkustaa; en olisi koskaan uskonut, kuinka mukava venekyyti
-sieltä alas on, sillä eihän voi löytyä helpompaa matkustuskeinoa.
-Saa istua ja maata mielensä mukaan, eikä ole jyrinää ja saa syödä
-milloin tahtoo ja hengittää puhdasta ilmaa, niin että aivanhan siinä
-sairaskin terveeksi tulee. Ensimäiseksi yöksi jouduin tosin surkeaan
-paikkaan, lesken luo, jolla oli kahdeksan lasta hinkuyskässä ja
-russakoita vilisten. Minut olisivat kyllä ottaneet toiseen taloon,
-mutta en tahtonut luopua laupeuden sisarista, joita katsottiin hyvin
-epäluuloisesti. Kaiken varalta tahdoin pysyä neitien seurassa ja
-hyvin he olivatkin ystävällisiä ja auttavaisia eivätkä pyrkineet
-"käännyttämään"; sairaanhoitajatar teki sivistyneen vaikutuksen.
-Syötin heille evääni niinkuin mammasi ennusti. Toisena päivänä
-erosimme venhekyydistä, mutta kärrykulku oli niin vaikea etten toista
-mokomaa taivalta olisi voinut istua. Renkutti niin pahasti että
-sain poltteita ja kivistyksiä ja oli kylmempi kuin venheessä. Olit
-kai puhunut niille matkatovereille, koska sanoivat että olit niin
-huolissasi. Sairaanhoitajatar sanoi olevansa äitivainajan vanha tuttu
-ja syöneensä monet kerrat kotonani. Olen toistaiseksi yksityisten
-ystäväin hoidossa ja hyvä minulla on sen puolesta olla. Kirjoitan
-illemmalla lisää. -- Kävin juuri laitoksella, mutta kyllä se on
-ikävää että pääsy sinne on niin epävarma. Kävin lääkärissäkin ja hän
-sanoi että asiat ovat niinkuin pitää, ja sanoi saavan odottaa milloin
-tahansa, niin ettei kai ole pitkä matka ankariin tuskiin. Kunpa vain
-kaikki olisi ohitse! En ole ennen ollut näin äärettömän levoton,
-ja kunpa ei vain pahaa lapselle sattuisi tai se olisi jotenkin
-epämuodostunut -- minähän se kyllä joutaisin pois tästä maailmasta...
-Tunnustan ettei tällä hetkellä taas ole halua kuollakseni -- mutta
-kovin pimeältä vain tuntuu, kun ei ole _kotia_. Et sinä sitä ymmärrä
-mitä se on. Olenhan kiitollinen -- tahi koetan olla -- että on
-minulla ainakin yksi lapsi ja mies, joita rakastan... Huolimatta
-kaikesta pahasta tahtoisin sinua suudella, jos kuolinhetkeni nyt
-tulee -- ja koeta sinä tehdä samoin. Itkevä hyvästini ja terveiset ja
-kiitokset teille kaikille.
-
-Mirjam.
-
-
-Orjolla oli paljon työtä ja hän pidätti itsensä kirjoittamasta pitkiä
-kirjeitä tyydyttäen vaimoaan aluksi vain postikorteilla. "Toisyönä
-olin Ulpukkasaaressa", ilmoitti hän, "ja näin sinutkin unissani --?
-Myrskyä, vettä ja lumiräntää -- lienee sielläkin kauheata. Etpäs
-lähettänytkään sitä nukenpäätä Mailalle! Tyttönen livertelee kuin
-lintu. Odotan sinulta pian lisätietoja, ymmärräthän --?"
-
-
--- Rakas Orjo! En kirjoita montakaan sanaa, sillä olen kovin
-kiusautunut tästä pitkästä odotuksesta. Olen aina vaan odottanut,
-odottanut että seuraavassa postissa muka ehkä jo saatan ilmoittaa.
-En asukkaan laitoksella, vaan herrasväki B:n luona, jotka ovat hyvin
-ystävällisiä ihmisiä. Maila parkaa muistan usein. Kirjoita hänestä
-jotain, olen niin kaivannut ainokaisestani tietoja. Tämä toinen
-tyttölapsi (tiedämmehän että se on tyttö) potkii ja pyörii ja antaa
-itseään odottaa kuin mikäkin prinsessa ollakseen isälleen sitä
-tervetulleempi -- pikku raukka. Jos et saa mitään tietoja, niin se
-on merkki että asiat ovat entisellään. Saunassa kuljen kuudestikin
-viikossa. Terveiset kaikilta täkäläisiltä ystäviltäsi. Viime yönä
-uneksuin sinusta.
-
-                                  Suutelo Mirjamiltasi.
-
-
-Toista kuukautta oli kulunut Mirjamin lähdöstä eikä vieläkään
-odotettu viesti ollut erämaahan saapunut. Orjo lankesi vanhaan
-helmasyntiinsä, hänestä alkoi tuntua että Mirjam kestää pitkänkin
-kirjeen, kirjeen, jossa sanotaan kaikki. Ja eräänä marraskuun iltana,
-aavistamatta että juuri seuraavana päivänä Mirjamin odotus oli
-loppuva, hän istahti pöytänsä ääreen ja -- antoi tulla.
-
-    Loppuun asti luettava,
-    syrjäisiltä varottava.
-
-Yksin ollen itseni kanssa, pitkien pimeiden öiden suuressa
-hiljaisuudessa, sieluni sisimmässä soipi epätoivon, surun ja pelon
-synkkä kieli.
-
-Koko elämäni näyttää sortuvaiselta ja järki epäilee
-uudesta-rakentajan voimaa.
-
-Muistot kalvavat. Ikävät, kauheat, uskomattomat ja kuitenkin todet.
-
-Mikä olin ennen? Miksi olen tullut?
-
-Avioliittomme??
-
-Minä tiedän että ainoastaan yksi kymmenestä tuhannesta on
-onnellisempi, mutta miksi juuri minun piti kehittyä sellaiseksi?
-
-Minä, avioliittoon mennessäni, tartuin ihanteeni täyttymiseen kuin
-hukkuva oljenkorteen. Ehkä on se sopimaton vertaus. Minä tarkoitan:
-uskoin naisen lemmen ikipelastavaan voimaan. Tiesin ettei kukaan
-ole enkeli. Mutta en aavistanut että nainen, jolle minä kerran ja
-vihdoin antauduin, koskaan voisi herättää sielussani julmuutta. Jos
-mielikuvituksessani oli kuvia, niin itseeni nähden en niitä uskonut.
-En uskonut että minä voisin muuttua todella pahaksi, raa'aksi ja
-hetkellisesti niin hirveäksi pedoksi, ettei ihminen sen syvemmälle
-surkeuteen voi langeta. En uskonut että avioliitto, järjellisesti
-ja siveellisesti perustettu, voi aiheuttaa aviopuolisoissa, jotka
-rakkaudessa ovat toisiaan jumalaisesti lähestyneet toistensa turvaa
-etsien, henkisiä itsemyrkytyksiä...
-
-Sinä olit viaton tyttö, tahdoit rakastaa puhtaasti... Mikä siis
-aiheutti ensimäisen kolhauksen? Sinä et tuntenut minun nuorenmiehen
-aikuisen elämänkärsimykseni vuosikymmenen pitkään ärsytettyä,
-pilattua hermostoa. Minä uskoin hermostoni paranevan sinun terveytesi
-kautta ja alussa minä sainkin ihmeellisesti henkisiä voimia. Sinä
-et aavistanut runoilijasielun _kuluttavaa voimaa_. Sinä et ollut
-haaveillutkaan joutuvasi minunlaiseni aatteellisen toimimiehen
-elämäntoveriksi. Sinä aavistit vaistomaisesti -- alussa -- että
-asemasi naisena oli tuleva erikoiseksi -- sinun neuvonpyyntösi olivat
-liikuttavan puhtaat ja ylevät. Mutta kukaan nainen ei aavista että
-sukupuolielämä voi sekä parantaa että turmella, jollei heti alussa
-osata olla tahtolujia, hilliintyväisiä. Minä tiesin sen hyvin, olin
-nähnyt seurauksia, olin kuullut tuhansien hyvien tyttöjen muuttuneen.
-
-Milloin minä sinut pilasin? Jumalani, milloin?
-
-Minä tiedän kaikki, muistan kaikki pienimpiäkin yksityiskohtia
-myöten... Mutta muistan myös henkisiä ristiriitoja heti alussa, jo
-ennen kuin olimme toistemme omat. Minä uskoin ruumiillisen yhtymisen
-sielulliseen voimaan. Sinä myös uskoit...
-
-Kuinka kävikään?
-
-Nöyryytyksen hetkenä tunnustan itselleni: minä se hänet pilasin.
-Minä, joka naisesta uskoin ihanampaa kuin muut, minä sen tein, vedin
-hänet _alas_ luokseni. Minä vaadin enempää kuin mitä vaatia saapi.
-Oi jumala, vaatinenko vieläkin enempää kuin mitä siveellisesti ja
-aviollisesti vaatia sopii?
-
-Mitä luonnotonta vaadin? -- En mitään?
-
-Mutta minä pelkään, _etten muistanutkaan vaatia mitään itseltäni_, ja
-se olisi ollut onnemme ensimäinen ehto.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Meidän jokapäiväisen elämämme ilmiöt eivät ole pahaa unta. Ne ovat
-tosia.
-
-Kokemus todistaa ettei ihminen helposti voi muuttua. Että ei ole
-todellista tahtoakaan muuttumiseen, vaikka sen kuinka hartaasti
-päättäisi. Kuilu, jonka reunaa alati on pakko astua, vetää
-tuontuostakin alas, jalka livettää.
-
-Hiljaisuudessa kuvittelen sinua sellaiseksi kuin hyvinä hetkinäsi
-olet ja tunnen silloin että voin sinun kanssasi ja _tahdon_ sinun
-kanssasi elää elämän loppuun.
-
-Mutta sitten lentää musta varjo ja minä sanon itselleni: onko minulla
-oikeus jatkaa avioelämääni, jos ilmiöt jatkuvat yhä samoina kuin
-ne nyt ovat ja ovat vuosia olleet? Eikö se ole rikoksellista, eikö
-se ole syntiä pyhää vastaan, eikö se ole imelää valhetta ja halpaa
-itsekkäisyyttä? Onko meillä muuta edessä kuin kärsimys ja ero...?
-
-Mutta lapsi? Lapset?
-
-Minä rakastan perhe-elämää. Rakastan sisimmässäni polttavasti,
-lapsellisesti ja yksinkertaisesti. Minä tiedän että kaksi ihmistä,
-joilla on onni omistaa lapsia, saavat nauttia jumalien ruokaa
-nähdessään rakkautensa hedelmät ympärillään. Se on ikuista mannaa
-korvessa. Elämän älykkäimmät opettajat ovat sen aina kokeneet.
-Minä uskon sokeasti näitä, sillä minä olen jo kylliksi kokenut
-ettei auringon alla, maailman turhuuden huminassa, sen alituisissa
-riidoissa, ole suurempaa todellista tukea kuin omat lapset. Sillä
-osaammehan iloita lasten iloista ja kärsiä lastemme tähden -- ja se
-on oikeata elämää. Ja meillä on ääretön velvollisuus lapsia kohtaan.
-Me emme saa myrkyttää lapsia sillä myrkyllä, jolla olemme toisiamme
-heikontaneet. Lasten täytyy saada tuntea avioliittomme varmuus ja
-eheys. Ja lasten olemassa-olon täytyy meidät yhdistää, vaikka ikävät
-kokemukset miten tahansa meitä koettavat erilleen kiskoa.
-
-Tässä ehkä piileekin avioliiton ainoa pyhyys, jota emme ennen
-aavistaneet?
-
-Olen tuntenut henkistä pahoinvointia. Kaikki on yhtenä kaaoksena
-ja minä itse olen mitätön repale tuon sekasorron keskessä. Suhteet
-sukuuni, ennenkaikkea se tukahduttava tila, jota saa kokea vain
-sentähden että olen pyhittänyt elämäni voimat epäviralliseen isänmaan
-palvelukseen. Olen saanut kokea syvää loukkausta siltä taholta,
-jolta sitä vähin odottaisi... He eivät aavista miten minä loka
-päivä imen pyhän vihan siemeniä tällaisen ymmärtämättömyyden ja
-osanottamattomuuden vaikutuksesta. Ja kuinka siitä itse kärsin...
-Minun on juominen tämä kalkki pohjaan saakka, ja luulen kyllä että
-sen kestän.
-
-Mutta arveluttavampaa on, jos et sinäkään, rakas ystävä, minua tässä
-suhteessa ymmärrä? Ilolla ja ylpeydellä muistelen niitä hetkiä,
-jolloin sinä olet minua auttanut...
-
-En sinulle saata kertoa kaikkea sitä mielen raskautta, mikä johtuu
-siitä ettei meillä ole omaa kotia ja että varsinkin pikku Mailan
-täytyy toistaiseksi olla muiden turvissa. Se on kyllä totta että
-osaksi lapsen asema täten on parempi kuin se olisi yksinomaan
-ja yksipuolisesti äiti-armaansa luona, sillä, kuten tietty,
-aniharva äiti osaa lastaan kohdella johdonmukaisesti -- ja sinun
-hermostumisesi on monesti varmasti ollut vaarassa pilata lasta.
-Mutta ei kaikki silti täälläkään mene kuten pitäisi. Tällä en sano
-etteivät asiat voisi olla paljon huonomminkin kuin mitä ovat.
-Olkaamme kiitolliset siitäkin mitä olemme saaneet ettei elämä
-ylpeyden tähden meitä yhä pahemmin rankaiseisi! Mirjam! Kun Leijon
-kuoleman alkuaiheena täytyy pitää juuri sitä että hänet väkisten
-raastettiin pois täältä erämaasta, jossa häntä olisi turvannut
-isovanhempainsa rakkaus, niin minä keväällä, kun Maila tuotiin,
-tein sen salaisen pyhän lupauksen että vaikka itse joutuisimme
-mihin tahansa, pikku tyttö saisi, jos tahdotaan, olla ja leikkiä
-isovanhempainsa luona niin kauvan kuin _he_ elävät. Sen verran
-ainakin pitää meidän onnettomuudesta viisastua. Rakas Mirjam, koeta
-olla samaa mieltä kanssani tässä äläkä päästä äideille tavallista
-itsekkyyttä valloille. Lapset kuuluvat elämälle ja ihmiskunnalle
-eivätkä vanhempainsa (meidän) itsekkäille mieliteoille. Sinä olet
-niin epäluuloinen! Jumalan tähden, sinun täytyy karistaa päältäsi
-sellaiset heikkoudet. Monesti sinä olet epäillyt minunkin rehellisiä
-tarkoitusperiäni ja minä kärsin siitä. Ainoa mitä pelkään, on
-hullun papinkisällin fanaattinen huoli siitä, että lasta ei ole
-kirkollisesti kastettu. Pappi-raiska voipi raivonsa hetkinä tehdä
-mitä tahansa. Kuinka kärsinkään siitä kun lapseni viattomuudessaan
-pyrkii "setän sylliin", ja tuo, joka uskoo lapseni joutuvan
-helvettiin, kajoo häneen... Suokoon Jumala että lapsi vielä kerran
-voisi taistella typeriä ennakkoluuloja vastaan kuten isänsä nyt,
-hänen pienenä ollessaan. On jo yö. Minun yöni eivät ole normaalit,
-milloin sydänvika, milloin muu kiusa, jota en käsitä -- tietysti
-minäkin kannan ruumiissani ne "vieraat ainekset", jotka vievät
-hautaan. Kuinka kummallista ajatella sitäkin kaikessa toivossa ja
-elämänvaiheessa. Oletko huomannut yksinäisyyden jumalläheisyyttä? Nyt
-sammukoon lamppuni.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Muistan iltoja, öitä, aamuja ja päiviä nuoressa avioelämässämme,
-joita olisi parempi olla muistamatta, mutta kun sellaisia yhä voi
-tulla, täytyy ajatella mitä ne oikeastaan ovat olleet. Ei esimerkiksi
-ole aina lausuttu toinen toiselleen hyvää-yötä ja hyvän-huomenen
-raikas toivotus on aikoja sitten hyljätty! Voi, ne ovat olleet
-kolkkoja ja raatelevia öitä. Ei sentähden että tuo pikku temppu on
-jäänyt suulla tekemättä, vaan sentähden että on täytynyt koventaa
-sydämensä ja kuolettaa jalot tunteet ja tehdä mielenosoituksia
-toisilleen. Mielenosoituksia, _rangaistuksia_ aviopuolisoiden kesken!
-Onko mitään epäilyttävämpää, arveluttavampaa?
-
-Onko koskaan ollut mitään hyötyä sellaisesta? Yhä syvemmälle syntiin
-on sydän parka paatunut.
-
-Eikö ilkeä _ajatus_, huono ajatus ystävästään ole yhtä vaarallinen
-ja kurja kuin ruumiillinen väkivalta, vaikka arki-ihmiset katsovat
-ainoastaan muotoihin ja näkyviin tekoihin?
-
-_On_, henki-ihmisten kesken se niin on, he sen tietävät, jos tahtovat.
-
-Aivan pienistä alkutekijöistä alkaa raskas kärsimys, tuo onneton
-mielihaude, synkkä painajainen. Jos ei elämän ystävä ole se lääkäri,
-joka tuon taudin perussyitä tuntisi, niin tämä tietämättömyys yhä
-enemmän kiihdyttää taudin kulkua. Kuta enemmän sisäelämää vietän,
-kuta vähemmän ulkona liikun ja ainoastaan _aijon_ suorittaa henkisiä
-töitä -- sitä herkempi olen lankeamaan tuon mieliäreyden uhriksi ja
-näen kaiken ympärilläni surkeassa valossa. Mielikuvitukseni kenties
-hiipoo entisiä nuoruuden ajan naisihanteita silloin kun järkeni
-pettyneenä kuljeksii nykyisen todellisuuden raunioilla. Jokainen
-äänen väre, jokainen silmäin sävy, jokainen liike, jokainen toiminta
-sisään- ja ulospäin lankeaa arvosteluni alaiseksi -- --
-
-"Miksi sinä aina moitit?" kysyy vaimo aavistamatta mitä polkuja
-poloinen taas kulkee.
-
-En tiedä, lieneekö nuoruuden aikainen hermosairauteni jättänyt
-miehuuteni olentoon sellaiset jälkimainingit että elämä minulle
--- verrattain siedettävissäkin olosuhteissa -- tuntuu usein
-tukahduttavalta. Saatan hävetä herkkyyttäni ja raukkamaisuuttani,
-kuten sitä kai järeätekoiset ihmiset sanovat, mutta ei ole helppo
-irtaantua omasta luonnostaan. Sinä, Mirjam, olet kai myös tehnyt
-miehestäsi vaatimuskuvan -- kuinka sanoisin -- ja kun ei todellisuus
-vastaa haavekuvaa, olet katkera. Kuitenkaan ei mikään onnellinen
-avioliitto perustu kuvien saavutukseen, vaan kaiketikin kykyyn luopua
-kaikista kuvista ja uhrautua. Mutta minä en voi uhrautua. Siis
--- mikä onkaan lopputulos? Voin hartaasti haaveksia uhrautuvani;
-todellisuudessa en sitä tee, en ainakaan siinä määrin kuin pitäisi.
-
-Sen hirveimmän (sinun mielestäsi) aviomiesvian syytä olen ennenkin
-koettanut analyseerata toivossa siten päästä irti siitä paheesta.
-Väitän vieläkin että sen vian olemassaolo aiheutuu erikoisesta
-sielullisesta _ärsytyksestä_. Jumala sen tietää, miten aviopuoliso
-voipi toiseen vaikuttaa salaman nopeudella niin että toinen
-silmänräpäyksessä hairahtuu polkemaan elämän perustuslakeja ja
-unhoittaa ihmisarvonsa (tarkoittaen sitä nostaa). Jumala sen tietää,
-sanon. Minulla on hyvin kehittynyt kyky silmänräpäyksessä muistamaan
-kaikki yhteenkuuluvat ilmiöt, ne putoavat yhtaikaa vaakalaudalle,
-synnyttävät hirveän painon -- minun vihastukseni, jonka täytyy
-johonkin purkaantua. Kun siis joku vivahdus minua loukkaa, käy
-sydämeni läpi samalla kertaa kaikkein entisten loukkausten ja
-kärsittyjen tuskien raateleva puuska, ja minä lankean -- kun minun
-annetaan langeta! kun ei minua kukaan siitä siveellisesti estä, kun
-en pysty itseäni hillitsemään...
-
-Oi Jumala etten tähän heikkouteeni kerran tarvitseisi kokonaan sortua!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ehkä olen muutenkin sairaaloisen herkkä suhteessa ihmisiin, mutta
-se johtuu kai osaksi antautumisestani sille alalle, jossa täytyy
-tutkia ihmisten heikkouksia ja jossa tulee vastaanottaneeksi
-hienoja aistimuksia, joiden ohi tavallinen ihminen menee tyynesti
-ja kärsimättä. Taistelijaluonto, puhdistusta vaativa, totuutta
-ja rehellisyyttä vaativa, kristillisyyttä arvosteleva -- itse
-kaihossa sen ytimiin, nähden alati ettei itsekään malliksi kelpaa
-tämä avuttomuus tekee välinpitämättömäksi hyvänkin luonteen,
-epäsuotuisissa olosuhteissa, henkisen ymmärtämättömyyden keskellä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mikä on yhtenä syynä, jotenkin tavallisena, avioliittojen
-kylmenemiseen, aviopuolisoiden jäykistymiseen toinen-toisensa
-suhteen? Usea mies menee naimisiin huumaantuneena _neitseen_
-kauneudesta, ruumiillisesta, vaikka sitä kyllä runollisesti
-sielulliseksi uskotellaan. Mutta jo jonkun vuoden kuluttua useimman
-kulttuurinaisen, joka ei itseään erityisesti varjele ja hoida (puku
-ei paljon merkitse) ruumiillinen viehätysvoima alkaa miehen aistien
-edessä haihtua ja vähenee vähenemistään aivan luonnon ja terveen
-järjen pakosta. Jos nyt henkinen viehätysvoima yhtärintaa vähenee,
-jos ei se pysy entisellään tai kasva yli ruumiillisen, kuten joskus
-nähdään, niin jääpi miehelle liian vähän vetovoimaa naiseen, jollei
-oteta lukuun lapsia, elämän pieniä pelastusrenkaita.
-
-Tämä nyt on miehen puolelta sanottua, "tuon itsekkään, huonon
-miehen", mutta sehän voisi yhtä hyvin olla naisen puolelta huomattua.
-Minä luulen ettei tätä ilmiötä vastaan kukaan voi järkevästi
-väittää. Luulenpa ymmärtäväni niiden miesten "onnen", joilla
-esimerkiksi saattaa olla hyvinkin kuihtuneen näköinen vaimo, mutta
-jotka sydänjuuriaan myöten ja erottamattomasti ovat kiintyneet
-elämänsä toveriin. Sellaisilla vaimoilla on varmasti joku henkinen
-viehätyskyky, sillä ei kukaan mies voi pelkästä velvollisuudesta olla
-naimisissa, ei ainakaan tyytyväisesti. Joko henki tai ruumis tai
-molemmat yhteensä ylläpitävät avioliiton pyhyyttä.
-
-Taas on yö, kun tätä kirjoitan. Tulee nykyään valvotuksi suuressa
-hiljaisuudessa ja alituisessa aivorasituksessa. Öisin tunnen
-vuoteessani selittämätöntä pahoinvointia, osaksi sielullista, osaksi
-ruumiillista (aamuisin selkäytimen alaosassa).
-
-En tahtoisi nukkua ollenkaan, tahtoisin painaa elämäni mustan hevosen
-juoksemaan syöttämättä taipaleen loppuun saakka. Harmittaa että
-täytyy syöttää: mennä levolle ja nukkua -- pakosta ettei tulisi
-voimattomaksi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Viime yönä olin omituisesti kipeä, nukuin tuskin kolmea tuntia.
-Sydämessä ja aivoissa tuntui kipua, ilmaa en saanut keuhkoihin
-(vaikka tuulotan), sydän ikäänkuin taukosi toimimasta, käsivarret;
-menivät heikoiksi, todentotta -- luulin kuolevani. Kuvittelin
-tuberkuloosia, olin muka saanut tarttuman. Tämä on kummallinen tila,
-ei voi nousta ylös, makaa vain tuntikausia kauhistuneena... Koko
-päivän olen tuntenut samaa voimattomuutta, olen koettanut virkistyä
-hiihtämisellä... Jotakin pahaa on ruumiissani, joka minua uhkaa,
-tällaista en ennen ole tuntenut, vaikka mitä lienenkin kokenut.
-Pelkään mennä sänkyyn taas täksi yöksi, kaikista parasta olisi, jos
-minua väkisin kuljetettaisiin läpi hiljaisten metsien, kun tähdet
-loistavat taivaalla jaa tuuli suhisee...
-
-Tulee ajatelleeksi omaa loppuaan, kun niin moni ystävä ja tuttava
-kesken työtään temmataan pois. (Ei minulla ole muuta huolta kuin
-sinä lapsinesi ja suuri velkani pikkuvainajalle!). Joskus ajattelen
-huolestuneena sitä että ymmärtävätköhän asiaankuuluvasti haudata
-minua, niin ettei mikään papillinen kaava minua loukkaa. Ja sitten
-minua huolettaa etten ole hankkinut itselleni hautauspaikkaa
-jonnekkin metsään, esimerkiksi vastapäätä Ulpukkasaarta... kuinka
-mielelläni lepäisinkään Leijon vieressä, mutta koska tämä paha ja
-pakanallinen seurakunta ei antaisi minulle rauhaa, niin sentähden
-vain en tahtoisi jäädä yleiselle hautausmaalle. Pikku Leijo joutui
-sinne pakosta, hädän tähden, Jumala kyllä antaa hänelle rauhan, siitä
-olen varma.
-
-Ei ole yhdentekevää, miten minut haudattaisiin tai että minut
-haudattaisiin jollakin tavoin vastoin omia aatteitani. Mutta soisin
-kyllä henkisten ystäväini haudallani laulavan ja puhuvankin niin että
-läsnäolevaiset ymmärtäisivät ja saisivat tuntea että ihmisen henki,
-kirkkoa kammoava -- ja juuri se -- on kunnioitettava ja pyhä. En
-itserakkaudesta tätä luule sanovani, vaan johdonmukaisuuden puolesta.
-Rakas Mirjam, ei olisi kauheata nuorena kuolla, jos vain ei olisi
-velvollisuuksia ja keskenjääneitä tehtäviä eikä elossaolevia, joille
-ei saa tahallaan murhetta tuottaa. Mutta nyt tulin poikenneeksi
-aineestani.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Elämässä minä olen kiinni enkä kuolemassa. Yhteiselämämme edes
-vähäksikään parantamiseksi koetan muististani kaivella kokemuksiani.
-Olen maininnut ärsytyksen synnin avioliitossa. Se esiintyy myös
-niissä tapauksissa, kun vaimo miehensä kuullen ja nähden kohtelee
-lasta (yhteistä) jollakin sellaisella tavalla, minkä varmasti tietää
-olevan vastenmielistä miehelleen. Vaimo, tuskastuneena perhe-elämän
-rasituksiin, näyttää kuinka hänellä on muka oikeus menetellä lapsensa
-suhteen niinkuin hänen hermostonsa kulloinkin vaatii, sentähden että
-lapsi on _oma_ ja sentähden ettei isä jouda lasta hoitamaan.
-
-(Nyt en taas uskalla tänä yönä jatkaa -- tuntuu niin epäilyttävältä
-ja kädet pyrkivät vavahtelemaan. Hyvää yötä. Kaikki tämä -- oikein
-ajatellen -- on seurausta sielullisista koettelemuksista, sydämen
-iskuista ja kitumuksista, milloin mistäkin syystä, joita ei kaikkia
-jaksa luetella.)
-
-
-
-
-20.
-
-
-Aviomiehen pitkä kirje keskeytyi, sillä Mirjamilta oli saapunut
-seuraava kertomus:
-
-
-Rakas Orjo! Viikko taaksepäin oli vihdoin se vaikea ja peljätty
-päivä. Yöllä rupesi nipistelemään, mutta kovemmat poltot alkoivat
-vasta kello 7 aamulla ja silloin tuli kätilökin ja sitten kesti
-niitä julmia polttoja kello 11 aamulla ja sitten tuli tyttö kuin
-pamaus -- ainoastaan yksi työntöpoltto ja lapsi oli maailmassa.
-Kyllähän minäkin olin toivonut ja sydämessäni rukoillut että se
-olisi poika, varsinkin sinun tähtesi, vaan olemmeko me mitkään
-määrääjät ja ehkä tuo sielu olisi tullut onnettomaksi miehenä. Kun
-minä ajattelen niitä pitkiä tuskan öitä ja päiviä, joita tämä lapsi
-on koko kohdussaoloaikansa saanut minun kauttani osakseen, niin minä
-kauhistun, sillä yksin Jumala tietää, mitä minä olen sillä aikaa ja
-koko sen ajan kärsinyt. Ei ole minulla ollut yhtä tuskatonta yötä
-eikä surutonta päivää sitä lasta kantaessani. Olen niin tuskani ja
-polttoni sielussani salannut, ettei sinulla voi olla tietoakaan,
-kuinka kauheasti olen kärsinyt ja hammasta purrut ja itseni
-jäykistänyt sinua ja muita pettääkseni, sillä itku on alituiseen
-asunut kurkussani. Mutta olen aina lapsesta saakka hävennyt
-näyttämästä tunteitani; sisässäni on ollut kuin toinen ihminen ja
-aivan toinen on siellä pappilan pihalla tallustellut ja äitisi kanssa
-puhellut. Olen siellä kuunnellut omaa puhettani ikäänkuin toisen
-henkilön ja samanlaista se on täälläkin.
-
-En mennytkään laitokselle; se on aivan mahdoton paikka ja se rouva
-on hyvin häijy. Minullekin se on ollut niin äkäinen että sinne
-oli aivan mahdoton mennä. Kerron toiste tarkemmin. Hyvin hyviä ja
-ystävällisiä ovat talonväkeni, ja rouva on niin ihastunut pikku
-tyttöön että ottaisi sen vaikka omakseen. Tämä tyttö on hyvin
-sievä, pyöreäposkinen, isosilmäinen ja sillä on _enempi_ hiuksia
-kuin isällään. Sillä on koko päälaki paksun, pitkän, mustan tukan
-peittämä. Se tukka tosiaan on niin vahva ja suloinen että ihan
-naurattaa. Terve tyttö se on ja tähän asti kiltti. Kirjoita, miten
-Mailan puhe on kehittynyt ja onko hän minkään tarpeessa? Viikon
-päästä täällä on markkinat ja sieltä ostan Mailalle nuken pään.
-
-Yötä päivää mietin, minne menen lapseni kanssa. Ei käy mitenkään
-ajan pitkään täysihoidossa oleminen. Vuokraisin täällä huoneen ja
-keittiön, jos ei tämä paikka olisi niin tautinen, hinkuyskä raivoaa
-paraikaa. Parin viikon kuluttua kai minun olisi lähdettävä, vaikka
-se on sielussa vielä selviämätön seikka. Mitä sanot, jos laittaisin
-itseni virka-alalle?
-
-_Mirjam_.
-
-
-Vaimon kirje pani miehen miettimään, mutta hän koetti aluksi
-kohdistua vain yhteen asiaan.
-
-
-Mirjam! kirjoitti hän heti vastaan. -- Lapset ovat Jumalan lahja.
-Minä sen tiedän ja olen kokenut, sentähden minä iloisesti vastaanotan
-uutiseni että sinulle on lapsi syntynyt. Lapsiahan minä juuri tahdon
-eikä niitä koskaan voi syntyä meille liian paljon, siitä olen
-vakuutettu. Vaikka ne tuottaisivat kuinka paljon tahansa huolta ja
-kärsimystä, niin se sulo, jonka ne tuottavat -- ja kaikki yhteensä
--- on kuitenkin parempi kuin ei mitään, sillä tämä on elämä. Kunpa
-sinäkin sen aina näin käsittäisit, vaikka miten kävisi. Tervetuloa!
-lausun siis sille pienelle tytölle --, vaikka se onkin tytti vain.
-Me otamme sen kiitollisuudella vastaan. Vaikka se onkin kauhean
-kärsimysajan alussa siinnyt ja kohdussa elämän kolkkoja kysymyksiä
-osakseen saanut niin, kuka tietää, ehkä Jumala anteeksi antaa, ehkä
-Kaitselmus on lempeämpi kuin epäluulon siipi huiskaa, ehkä, niin ehkä
---? Ja vaikka ei, niin me otamme sen vastaan sittenkin, opetukseksi,
-itsekasvatukseksi, rukoukseksi... En tahtoisi olla taikauskoinen,
-mutta sanonpa, leikillä kohtalon kanssa kisaten: harvinaistako jotain
-se merkitsee että neitsyt syntyi mailmaan 13 päivänä tähtikuuta?
-
-Olin valmistunut kuulemaan sen tuntemattoman kuolemankin samalla kuin
-syntymän ja huokaamaan salaperäisen huokauksen, mutta nyt todella
-kiitän Jumalaa että näin kävi.
-
-Kerron sinulle asioistani -- -- -- Mutta milloin kestät muita kuin
-onnittelukirjeitä? Et saa nousta vuoteestasi, et saa paljon lukea. En
-nyt osaa muuta mitä sinä tahtoisitkaan, pikku äiti?
-
-                                       _Pikkutyttöjen isä_.
-
-
-Postikortti.
-
-Rakas Orjo! Kaikki hyvin, jos ei vaan olisi niin kova hermopäänsärky.
-Anna tulla se pitkä kirje. Tyttö on sinun kuvasi täydellisesti.
-Sydämellinen tervehdys!
-
-                                                   _Mirjam_.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Orjo jatkoi kesken jäänyttä pitkää kirjettään.
-
-Mirjam! Minä iloitsen että nyt jälestäpäin itse osaat analysoida
-sielusi tilaa raskaana-olosi aikana. Se osoittaa että pidät
-siveellisenä velvollisuutena tutkia, mitä ihminen kunakin
-elämänsä vaiheen hetkenä on itselleen ja ympäristölleen. Siitä
-analysoimis-kyvystä ei ole pitkä askel taitoon osata tutkia ja
-tunnustaa itselleen ja muille, mitä ihminen on myös kunakin
-nykyhetkenään, mitä hänessä liikkuu ja mistä kaikki aiheutuu.
-
-Sinun kärsintäsi viime kantamisesi aikana on ollut luonnollista. Minä
-sen joskus unhoitin, ehkä useinkin, mutta monta kertaa -- ollessani
-sielullisesti suoraan sanoen pakomatkoilla -- sen otin huomioon ja
-se oli lievänä lohdutuksena kauheassa epätoivossani. Minä, ollen
-itse kipeä ja pakotettu näyttämään vieraita kasvoja, kohdistuin
-sinun kärsimyksesi tuottamiin ulkonaisiin mielenosoituksiin enkä
--- valitettavasti -- itse kärsimykseen. Se oli vaikea kestettävä,
-hyvinkin raateleva, josta sinulla -- vuorostasi -- ei ole enemmän
-aavistusta kuin minulla sinun kärsimyksestäsi.
-
-Mutta olkaamme ennen kaikkea rehelliset. Ne ulkonaiset ilmiöt, jotka
-johtuivat sinun sisäisestä tuskastasi, olivat ilmaantuneet myös
-_ennen_ raskaudentilaasi, jo vuosikausia, elimmepä missä tahansa.
-Minä muistan. -- Ei missään ollut kylliksi hyvä: jos yhdessä
-paikassa oli vapaus yhdestä ikävästä, niin totisesti toisessa oli
-orjuus toisen ikävän kanssa. Tämä on rehellisesti tunnustettava,
-jos tahdomme tutkia, milloin ja miksi sisäisen kärsimyksen ja
-pahoinvoinnin _ulkonaiset_ ilmiöt -- ovat näyttäytyneet avioelämämme
-eri aikoina.
-
-Nyt olisi tärkeintä nykyisyys ja siitä johtuva tulevaisuus.
-Menneisyyttähän ei koskaan saa takaisin eikä sitä siis kannata
-kaivella. Onnen myyrät ne ihmiset, jotka ikäänkuin poispyyhkäisemällä
-masentavat entisyytensä varjot!
-
-Sinun kärsimyksesi oli, sanoin, luonnollista, se oli inhimillisesti
-käsitettävää, mutta ei suinkaan joka kohdassa oikeutettua tai
-välttämätöntä. Sillä jos sellaista pidetään välttämättömänä, niin
-sehän olisi samaa kuin myöntää naiselle täydellisen mielivallan
-oikeus raskautensa aikana, joka ei ole lyhyt. En tahdo enempää
-sanoa, kiitän Jumalaa ettei pahempaa päässyt tapahtumaan ei sinulle
-eikä minulle. Meidät piti yhdistää _erään kaikista pyhimmän
-yhteisen kärsimyksen_ -- se ei yhdistänytkään, vaan vähempiarvoiset
-tuskat meidät taas erottivat tai: annoimme niiden itsemme erottaa,
-osoittauduimme _huonoiksi ihmisiksi_ -- siinä koko totuus.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Minua tuskastutti eräässä kirjeessäsi se että olit takertunut
-miettimään tuota sen muutaman virkamiehen aikaansaamaa pikkuhäiriötä
-meidän omakotisuunnitelmassamme. Sen asian sinä annoit laajasti
-vaikuttaa sydämeesi ja ripität minua etukäteen, asioita tuntematta,
-mutta täydellisesti vaikenet asioista, joiden olisi pitänyt sinulle
-olla tärkeämpiä minun vaimonani. Tarkoitan jaksamattomuuttasi
-ottamaan osaa niihin voittoihin, joista olin kirjoittanut ja jotka
-olivat yleistä, ihmiskunnallista laatua, jollaisiin naisenkin
-pitäisi innostua. Minua hämmästyttää että sinä minua moitit
-rettelöhaluisuudesta, vaikka itse sait aikaan sen että tuo anomus
-silloin lähetettiin -- se juuri on pahentanut asian ja ainakin tällä
-kertaa olit sinä vaikuttajana.
-
-Kunpa sinä, rakkaani, voisit nähdä sen ominaisuutesi että sinä
-useissakin asioissa saatat olla kiihoittajana, ärsyttäjänä, mutta
-sitten kun asiat ovat saaneet arveluttavan käänteen, sinä -- peset
-kätesi. Tämä ehkä on sellaista, jota nainen aniharvoin ottaa
-tunnolleen, sillä naiselta, sikäli kuin olen kokenut, näkyy saattavan
-silmänräpäyksessä haihtua tietoisuus omasta entisestä menettelystään
-ja omat häijyt ajatuksensa yleensä ihmisistä. Hän ei ikäänkuin huomaa
-koskaan _ajatelleensa ääneen_, tai ilmaisseensa mielenosoituksia.
-Sangen ikävää! että minä näin kovasti olen ollut pakotettu vastaamaan
-hermostumisesi johdosta. Koeta painaa tämä julkinen juttu unhoon tai
-ota sitten itse osaa, mutta älä arvostele toista väärin, auttamatta
-asiaa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Minnekkö joudut lapsesi kanssa? Mirjam! Tämä kysymys on yhteydessä
-koko elämämme kanssa, tiedä se. Siinä ei saa tehdä miten tahansa, se
-on vaarallista ja voi tuottaa ikuisen katumuksen ja kadotuksen.
-
-Minä pidän luonnollisena että niinkauvan kun sinulla on mies, joka
-elää ja uskoo voivansa vaimonsakin kanssa mitenkuten elää, sinä pyrit
-sinne, jossa tiedät miehesi olevan, olkoot olosuhteet mitkä tahansa.
-
-Kysymyksen vaikeus ja sinun tänne tulosi arveluttavat kohdat
-riippuvat kokonaan sinun suhteestasi minuun ja ainoastaan osaksi
-suhteestasi minun vanhempaini kotiin. Jos vaimo antaa arvoa
-perhe-elämälle, tapahtukoon se vaikka väliaikaisessakin kodissa, niin
-hän suostuu vaikeuksiinkin, joita muuten ei missään puutu, vaikka
-sinä mitä kuvittelisit, sinä paratiisiuskoja!
-
-Äitini on maininnut ettei hänellä ole mitään vastaan, jos me
-perustamme oman talouden sivurakennukseen. Pitäisikö hankkia kaksi
-palvelustyttöä? -- muutenhan sinä olet ankkurissa. Mistä ottaa
-palvelustyttöjä? Ehkä voipi sovitella, ei tämä nyt mahdoton asia
-liene. Talvi täällä ei ole ikävä. Mainio ilmanala. Talviurheilut...
-Se on elämänkultaa se, jota ihminen ei saisi hyljätä ylpeästi. Lapsia
-täytyy ajatella, lapsia, elämän toiveita ja aarteita, kultakipunoita.
-
-Sinäkö virka-alalle? Ajattele nyt vähän. Ihmiset osoittavat
-sormellaan: mies ei muka jaksa elättää rouvaansa! Ihmisten puheista
-viisi, mutta muuten. Eiköhän tämä ole osaksi mieliharhaa tai uhmaa?
-Pitäisihän nykyisillä rahavaroillamme päästä yli talven, jos
-pysyttelee poissa kaupungeista eikä tuhlaa.
-
-Minä ajattelen näin: Sinä uskallat tulla tänne, vaikka ei sinulla
-täällä ole parempia ystäviä kuin minullakaan. Millä mitalla me
-mittaamme, pitää meille mitattaman. Emme me ilmaiseksi saa rakkautta,
-vaikka ylpeydessämme olemme sille ahnaat.
-
-Sinun tulosi tänne on mielestäni välttämätöntä ainakin silloin kun
-minä olen poissa pikku Mailankin vuoksi, sillä Jumala näkyy tehneen
-lapsesta hyvän ja meillä on syytä olla kiitollisia ja huomaavaisia.
-Jos et sinä saavu tänne jo jouluksi, niin on minulla hyvin ikävä,
-mutta se hyvä siitä on että hiljaisuudessa voin suorittaa erään työn,
-jonka tuntien olevani velkaa tälle maailmalle -- ja vasta sitten olen
-kai vapaa mies sekä hautaan että haaveisiin. Niin, minulla hullulla
-on eräs haave, huolimatta kaikesta. Ja se koskee myös sinua...
-
-Toinen asia on se että olen aikonut ulkomaille.
-
-Minä, Jumalan kiitos, olen eräässä suhteessa nyt päässyt terveeksi --
-vaikka kuolisinkin jonakin yönä sydäntautiin -- ja se terveeksi pääsy
-on tapahtunut melkoisella sielun ponnistuksella ja resignatsionilla.
-Mutta kuitenkaan en tunne _vielä_ olevani sillä korkeimmalla hengen
-asteella, jolla mies _voisi_ olla -- minä vielä joskus, työhuolten
-lomassa, muistan naisen olemassaolon. Minun haaveeni perustuu
-tulevaisuuteen, sellaiseen, olkoon se lähempänä tai kauvempana,
-jolloin me kumpikin taas ansaitsemme toinen-toisemme ja olemme
-kasvaneet joksikin, min että kykenemme antamaan elämän meiltä
-ryöstetyn aarteemme aate-vastineelle -- -- -- sinä ymmärrät, oi
-Mirjam!
-
-Nyt on sydänyön hetki ja koko kartano nukkuu; kuutamo kirkkaasti
-valaisee kauniita maisemia. Mirjam? Koeta ymmärtää elämän roskaa
-ja elämän romantiikkaa -- miksi me kokoilemme roskaa emmekä ole
-näkevinämme runoutta, jota on yhtä paljon ympärillämme? Jos olemme
-rikollisia ja huonoja -- miksi emme voi olla kelvollisia ja kauneutta
-etsiviä? Elämä eletään vain kerran, vain kerran -- ja me vanhenemme.
-
-Kosketan vielä suhdetta vanhempaini kotiin. Monta kertaa kauhistelen
-itsekseni että minä, aikamies, näin asetun elelemään vanhusten
-kotiin, josta jo olin päättänyt luopua silloin kun pääkaupungin
-puoleen muutimme. Julkisesti osoittamani vastakohtaisuus uskonnon
-alalla oli minut erottanut henkisesti isästä, äidistä ja kaikista
-sisaruksista, kuten tiedät; kova kohtalo ajoi meidät vielä kerran
-etsimään lohdutusta täältä. Leijon sairauden aikana oli äitimuorin
-sielussa tapahtunut joku liikuttava muutos, hänhän rukoili tulemaan
-tänne ja me tulimme. Huomaa: _sinäkin_ tulit, Mirjam, on nähtävästi
-asioita, joita ei kokenut ihminenkään aavista. Minua kammotti se
-huonosti salattu poistyöntämisen aije, joka pian ilmaantui kaikissa
-meikäläisissä. Minusta se oli siveellisesti väärää ja siihen nähden
-asetuin kapinalliseksi. Minun täytyi jotakin päättää, maksoi mitä
-maksoi.
-
-Olen tänne jäänyt järkevistä syistä -- minun täytyy ottaa huomioon
-monet tärkeät edut, sekä henkiset että tietysti myös aineelliset,
-ja niellä sielussani vahinkojen karvaat palat. Kuka tietää,
-olisinko kestänyt elämäni sisäisiä koetuksia, jos olisi viime
-aikoina oleskellut tylyssä ympäristössä ventovieraiden keskellä?
-Luonto myös lääkitsee ihmistä ja minä rakastan korpea, se on tullut
-osaksi henkistä olemustani. Muualla olisin vaipunut niin raskaaseen
-synkkämielisyyteen ettei mikään enää olisi minua pelastanut.
-
-Minua kauhistuttaa suhteitten parantumattomuus. Mutta
-sivistyshistoriasta luulen löytäneeni sellaisenkin lehden, jolla
-kerrotaan, kuinka eräänlaiset taistelijat tässä maailmassa
-ovat saaneet syvimmät haavansa omien omaistensa henkisen
-käsittämättömyyden vuoksi. Minkä sille teenkään, jos luonto,
-perinnöllisyys ja itse elämä minut teki siksi joksi teki? Sehän on
-vanha tarina että vasta kuoltua... en sano loppuun.
-
-Mainitsemani suhteet käyvät katkerammiksi sen tosiasian tähden
-että sinä, Mirjam, niiden painoa lisäät, sillä sinussa vallitsee
-vastenmielisyys moniakin minun sukulaisiani kohtaan. Niinkauvan
-kun et sellaista pientä ja kuluttavaa tunnetta onnistu elämän
-kärsimyksissäkään itsestäsi kiskomaan pois ja säästämään _minua_
-kyllästymisesi tunnelmilta, niin kauvan vaikeutat olojemme nykyistä
-ja ehkä ainaista oikein järjestämistä. Satoja kertoja minä turhaan
-olen sinua rukoillut: sinä et ole parantunut ja luulottelet että
-täten voipi menetellä iänkaiken muka vahingoittamatta avioelämän
-pyhintä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Näin pitkälle on tultu. Se on surullinen totuus ja ihan itsellenikin
-uskomaton että olen ruvennut tuntemaan pelkoa koko henkisessä
-hermostossani, pelkoa -- suhteeni vuoksi omaan vaimooni. Sitä
-se ainoastaan on merkinnyt tuo silloin tällöin sattunut katkera
-huomautukseni että esimerkiksi tahdon olla eri huoneessa tai eri
-puolella -- jotta ei _syntiä_ lisättäisi. Kun ihannekuva särkyy
--- tai sanokaamme siedettäväkään perheonnen kuva, niin alkaa
-vaistomaisesti -- halusta pelastaa sekä itsensä että toinen -- pyrkiä
-ruumiillisesti eroon. Se ei ole samaa kuin aviollinen ero, joka on
-kai henkistä laatua ja jossa ruumis on jotenkin yhdentekevä elementti
--- silloin kun sukuvietin loistoaika on loppunut ja lasten maailmaan
-tulo puhdistanut veret ja mielikuvituksen.
-
-
-Kun minä kaikesta koetan puhua, niin se kaiketikin johtuu luonteeni
-avomielisyydestä, jota aina on pidetty yhtähaavaa minun vahvimpana
-ja heikoimpana puolenani. Jos yleensä muissakin avioliitoissa
-oltaisiin näin avomieliset, niin olen varma siitä etteivät elämän
-tunteet suhteissa aviopuolisoiden kesken olisi vähääkään kauniimmat
-kuin mitä minä tässä olen esiintuonut. Tällä väitän että avioliitot
-meidän piireissämme ovat huonot ja täynnä kurjuutta. (Tolstoin
-kristillisessä opissa tuodaan esiin räikeä kuva avioliiton
-todellisuudesta.) Lyhyesti sanoen: minun ja sinun yhteiselämä on
-"yhtä hyvä" kuin muidenkin.
-
-Tahtoisin että _meidän_ pitäisi olla korkeammalla asteella eikä lipua
-alemmaksi. Lieneekö muuta jalostumisen tietä kuin uskonto? Oman
-kärsimyksen synnyttämä veljeyden kaihon uskonto...
-
-Meidän kaltaisten ihmisten _täytyy_ kärsiä. Jospa huomaisimme
-toistenkin kärsivän, niin ymmärtäisimme ettei elämässä tarvitse
-olla niinsanottuja iloja, vaan on se alituista kaihoa onneen. Jos
-me itse särkemällä särjemme portaat tuohon saavuttamattomaan onnen
-ihanteeseen, niin jäämme helvetilliseen pimeyteen. Miksi siis emme
-varoisi särkemästä noita portaita? En osaa tässä tällä kertaa
-ajatuksiani paremmin kertoa. Saattaa miehelläkin olla itku alati
-sydänalassa kuten naisella ja täytyy silti katsoa elämää silmiin ja
-hymyillä.
-
-
-Pikku Mailan puheen kehitys? Hyvin selvästi ääntelee ja matkiskelee.
-Hyvin reipas ja pateettinen äänen sävy. Isä antaa! Mamma antaa!
-Sylliin. Rattastaa. Kiikutaan. Koira haukkuu. Syömään. Ulosii.
-Kelkalla! Tuulee. Pimiä. Posti tuli. Tuhma tyttö. Nukkumaan. Sika
-panne öh öh pannee!
-
-Lopuksi ilmoitan että tulevalla viikolla aijon matkustaa Helsinkiin.
-Asiat ja henki niin vaatii. Mailaa käy sääli -- kuka "tyttiä" sillä
-aikaa ulkona käyttää?
-
-Jumalan haltuun, Mirjam.
-
-                                                  _Orjo_.
-
-
-
-
-21.
-
-
-Olipa siinä, Orjon pitkässä kirjeessä kun se vihdoin lähetettiin --
-sulattamista Mirjamille! Mirjam rukalle, joka ei vielä ollut toipunut
-lapsivuoteestaan ja sai taistella odottamattomien jälkiseurausten
-kanssa, jotka sanomattomasti häntä sielullisestikin kiusasivat. Hän
-oli itkenyt vähää ennen kirjeen saapumista tietämättä itsekään, miksi
-piti itkeä, mutta kirjeen luettuaan hän hysteerisesti nauroi. Eikä
-hän tiennyt sitäkään, miksi nyt nauroi. Yksi ajatus oli selvä: Orjo
-matkustaa pääkaupunkiin ja käypi hänenkin luonaan.
-
-Ja siihen mielikuvaan hän tarttui. Parasta olla miettimättä kaikkea
-sitä, mihin Orjo tyhjentävässä purkauksessaan oli koskettanut! Hänen
-päätänsä huimasi oudosti, kun hän tarttui kynään vastatakseen jotakin
-miehensä kirjeeseen:
-
-
-Rakas Orjo! Pitkää kirjettäsi en todellakaan ole vielä sulattanut.
-Mutta -- olen iloinen tietäessäni saavani sinut edes vähäksi aikaa
-luokseni... Aja suoraan minun luokseni!... Viime kirjeeni kirjoitin
-makuultani ja montakin asiaa jäi pois. Tiedäthän sanomattanikin
-kuinka rakasta on minulle kaikki se työ, missä sinä olet onnistunut
-ja mistä olet mainetta niittänyt. Lämpöisellä sydämellä sinua odotan
-ja on kuin se vanha hapatus pyyhkäistäisiin kauttaaltaan pois, kun
-saan sinut syliini sulkea.
-
-                                             _Mirjamisi_.
-
-
-Kun hän oli vastineensa lähettänyt, niin häntä taas omituisesti
-nauratti. Ja päätä huimasi ankarasti. Sitten tuli pitkä itkun puuska,
-jota kesti koko yön. Puoleksi tajuten mitä tekikään hän kyynelsilmin
-hoiteli koneellisesti kaksiviikkoista lasta, jolla ei vielä ollut
-nimeäkään.
-
-"Pieni raukka, mikähän sinustakin tullee?"...
-
-"Eivät miehet ymmärrä naistensa elämän tuskia!"
-
-Hän eli kuin huumeessa, yöt ja päivät häämöttivät kuin paksun savun
-sisästä. Ja eräänä joulukuun iltana, kun kolmiviikkoinen tavallista
-enemmän kirkui ja nuori äiti oli pyörryksissä kivusta, joka oli tehdä
-hänet hulluksi, kolisteltiin kovasti etehisessä ja ovikello soi
-kuuluvasti.
-
-"Se on hän!" selvisi nuorelle rouvalle ja seuraavassa
-silmänräpäyksessä työntyi turkkipäällinen mies hänen eteensä uhoten
-huurretta ja pakkasta.
-
-He seisoivat hetken ikäänkuin hämmästyneinä katsoen toisiaan silmiin
-ennenkuin tervehtivät.
-
--- Täälläkö asut?
-
--- Täällä.
-
-"Jos hän tietäisi, kuinka tuskin pysyn seisaallani."
-
-"Hän näyttää niin kauniilta!" ajatteli aviomies salaten riemunsa.
-
-Ja sitten vasta kun oli turkkinsa riisunut, hän huomasi ja muisti
-lapsen, joka lepäsi pienessä korissa.
-
--- Katso isä lastasi! Mirjam hymyili jollakin tavoin surullisesta.
-
-Orjo kumartui katsomaan pienokaista sanattomana.
-
--- On se kummallista, puhui hän sitten, kun sitä aluksi ei koskaan
-tahdo uskoa omakseen.
-
-Kyllä se vain on omasi: sinun silmäsi minun suuni! sanoi Mirjam
-hellästi katsoen mieheensä. Orjo? Yksi suudelma!
-
--- Minä kai maistun lumelle ja jäälle koko mies.
-
--- Orjo rakkaani...
-
--- Sinä näytät niin heikolta, Mirjam?
-
--- Niin, Orjo...
-
--- Älä huoli itkeä... Meidän asiamme eivät ole nykyään kovinkaan
-huonosti.
-
-Aviomies otti vaimonsa polvilleen ja silitteli hänen hiuksiaan.
-
--- Oletko tilannut minulle yösijan?
-
--- Etkö nukukkaan minun kanssani?...
-
-Kysymykset töksähtivät vastakkain.
-
-Kuinka suloista olisi sinun kanssasi olla, kun sinä minua aina näin
-piteleisit, saneli Mirjam ikäänkuin itsekseen pää painuneena miehensä
-syliin.
-
--- Väsyisit --? äänsi mies.
-
--- En koskaan, Orjo, en koskaan. Eikä koskaan pääsisi niitä katkeria
-ajatuksia sydämeen...
-
-He söivät yhdessä illallista iloisten kaupunkilaisten seurassa, jotka
-osoittivat huomaavaisuutta tätä maalaisparia kohtaan. Ja erämaan
-hiljaisuudesta vasta saapuneeseen aviomieheen tarttui ikäänkuin
-kaupunkilainen vilkkaus, josta hän itse tunsi nauttivansa. Mirjam
-katseli ihaillen ja kadehtien miestään, joka näytti niin terveeltä ja
-elämänhaluiselta.
-
-Mutta he nukkuivat erikseen, ja aamulla kun Mirjam saattoi miehensä
-rautatieasemalle, oli hänellä itku kurkussa. Elämä tuntui olevan
-täynnä pistäviä okaita ja jokainen Orjon sana, mikä lausuttiin
-terveesti ja terävästi, tunkeutui hänen sydämeensä omituisesti kipeää
-tehden. Ennen junan lähtöä otti mies vaimoltaan lupauksen että tämä
-heti kävisi lääkärinsä luona.
-
-"Hänessä on jotain liian särmikästä", vilahti Mirjamin sielussa
-tunnelma.
-
-"Hänessä on jotain niin surullista", vilahti ajatus Orjon aivoissa.
-
-Pitkällä junamatkalla mies koetti olla muistamatta vaimoansa, mutta
-Mirjamin hento kuva häälyi alituisesti hänen sydämellään. Ja eräällä
-yöasemalla junan seisoessa hän ymmärsi että Mirjam odotti mieheltään
-yhä vahvistuksen sanaa. Hän kirjoitti lyijykynällä:
-
-
-Rakas Lapsi! Ole kiitollinen siitä mitä vielä on jäljellä ettei
-tarvitseisi tulla katkeraksi kaiken häviämisestä. Muistan sinua
-sydämen lämmöllä. Tulet terveeksi -- odotat minua siellä, niin
-palaamme yhdessä kotiin ("kotiin"). Ja se pikku sirkka oli ja on
-oleva kaunis...
-
-
-Kymmenen päivän kuluttua Orjo saapui takaisin vaimonsa luo ajurireki
-kukkuroillaan taloustavaraa ja joululahjoja. Hänen asiansa olivat
-onnistuneet loistavasti, hän oli saanut rahaa ja mainetta enempi kuin
-itse oli osannut laskea.
-
--- Ajattele, minulle pistettiin käteen ihan suuri summa! kertoi hän
-loistavin silmin. -- Ja sitten minä ajattelin että tämä on minun
-onnistunein jouluni ja sentähden minä pidin oikeana, kerrankin
-ilahduttaa sinua ja lapsia. Nyt Mirjam, pistä Sirkka turkkiin ja
-lähde raittiisti mukaan!
-
--- Mitä sinä ostit minulle?
-
--- Ai ai sitä naisen uteliaisuutta! Siellähän sitten näet. Yhden
-salaisuuden voin ilmaista: ostin sinulle koko tusinan -- tutteja.
-
--- Veitikka! Nehän ovat pikku Sirkan joululahjoja.
-
--- Mutta joudu nyt, hyvä ystävä. Minä jo tilasin sinulle ja Sirkalle
-pulskan kuomuajurin. Ajetaankin herroiksi kahdella hevosella
-erämaahan!
-
-Orjon reippaus tarttui Mirjamiinkin. Punertavassa pakkasessa, kun
-savut nousivat pystysuorasti taivaalle, he jättivät pikkukaupungin
-selkänsä taakse ja helisevin valjain riensivät kohti korpea. Orjo
-ajoi eri hevosella, Mirjam lapsineen ja uusi palvelustyttö ajoivat
-kuomussa. Oli vain muutamia päiviä joulupyhiin ja ilma täynnä sitä
-juhlallista tunnelmaa, mikä aina ikäänkuin leijaa huurteisilla
-maanteillä ennen Suomen joulua. Mirjamilla oli hauska kyytimies, ukko
-Puumanni, joka oli tunnettu hyvästä ajotaidostaan. Lakkaamalta ukko
-Puumanni puheli hevoselleen, maiskutti suullaan, sihisteli nenällään
-ja massahutti huulillaan. Väliin hän oriilleen laulaa luikahuttikin
-ja siinä laulussa oli kolmea kieltä: ruotsia, venättä ja latinaa.
-Mies oli niin kiintynyt ajokonserttiinsa ettei aina huomannut, miten
-kuomussa istujille kävi.
-
-Ajetaan huristetaan metsätietä, tähdet kiiluvat pitkien puiden
-välitse, kulkuset kilajavat, aisakello pompattaa ja Puumanni laulaa
-ja massahuttelee. Yhtäkkiä kuomu kaatuu ja kuomun sisäiset lentää
-tupsahtavat suinpäin ojaan. Puumanni vain ajaa ja laulaa.
-
--- Puumanni! Seis! Voi hirveätä!
-
--- Hä, ka perk... tammefaan, tpruu eqvus asinus, hingst loshatjonkka!
-
-Siellä makaavat naisrukat -- kinoksessa. No, ei mitään hätää, suussa
-vain vähän lunta. Reki nostetaan pystyyn ja aijotaan ajaa eteenpäin.
-Silloin vasta Mirjam, joka on säikähtänyt kovasti, kaipaa yhtä kääryä.
-
--- Puumanni, Puumanni herrannimessä, missä on _lapsi?_ Mirjam
-valaisee sähkölampulla, sydän kurkussa.
-
--- Täällähän tämä fröökkynä makaa! nauraa tirskuttaa Puumanni naama
-kaksinkerroin ja kaivaa ojan pohjalta pehmeän mytyn ja ojentaa äidin
-syliin vällyjen alle. -- Vähällä oli jäädä völistä mamman pieni
-jouluporsas!
-
--- Voi teitä Puumanni, kiittäkää jumalaa että näin helpolla pääsitte!
-
-Ja taas ajetaan eteenpäin yli mäkien ja vaarojen ja rannattomien
-rämeiden; ja kulkuset kilajavat, tähdet kiiluvat ja Puumanni laulaa
-lurittaa oriilleen.
-
-Orjo saapuu onnellisena ja ylpeänä kotiin -- vanhustensa kotiin,
-jossa pikku Maila pellavapää sinisilmä riemuissaan juoksee sylistä
-syliin hieman vierastaen äitiään.
-
-Ja joulukuusen kynttilät syttyvät ja ylellinen, pehmeä tunnelma
-viriää erämaan heimon keskessä, jonka sydämissä sentään on niin
-paljon keskinäistä rakkautta ja iloa. Vanha polvi ja nuori polvi.
-Lapset ja lastenlapset!
-
-
-
-
-22.
-
-
-Aviomiehen sielussa tapahtui jotakin. Hän ei itsekään ymmärtänyt
-mitä se oli. Aivankuin elämä olisi hänen edessään auennut laveana,
-_alakuloisena_, loppumattomana suona, josta oli toivotonta koettaa
-kävelemällä päästä ylitse. Hän tunsi että hän sen jaksaisi kävellä
-loppuun asti, jos hänen rinnallaan aina, joka hetki, olisi suloinen
-olento, joka hänelle hellästi puhelisi ja silloin tällöin tarttuisi
-häntä käteen ja rohkaiseisi häntä. Mutta -- hän kuuli usein
-ympärillään ääniä, jotka häntä kiusasivat ja hän kysyi kauhistuneena,
-miksi juuri hänen täytyi tehdä näin ikävää taivalta.
-
-Tiesihän hän maailmassa olevan suloisempiakin säveliä -- miksi hän
-ei rientänyt niitä kuulemaan, miksi hän kidutti itseään tarkoin
-seuraamalla jokaista soraääntä?
-
-Orjon hermosto oli jollakin tavoin pilalla ja Mirjamin myös -- eikä
-kumpikaan ymmärtänyt, miksi näin piti olla.
-
-Elämän käytännölliset asiatko ne heidät molemmat pilasivat, vai
-olivatko molemmat toisilleen henkisesti sopimattomat!
-
-Miksi kumpikin toistaan niin usein kiihkeästi puhutteli aivankuin
-he olisivat olleet -- pakkoystävyksiä? Ja miksi kumpikin kärsi
-sydämessään verisesti siitä että tiesi tuottavansa toiselle
-kärsimyksiä?
-
-Olihan heillä onnelliset hetkensä joka kolmas päivä -- katsoivathan
-he silloin toisiaan silmästä silmään ja suutelivat toisiaan niin
-kauniisti, niin lämpimästi, niin uskollisesti ja tekivät hyviä
-lupauksia, vilpittömiä päätöksiä... Ja kuitenkin, kaksi kolmatta
-osaa heidän elämästään oli jollakin tavoin sietämätöntä, avutonta ja
-ikävää, pientä riitaa ja suurta surua -- murhe toinen toisensa tähden.
-
-Mitä Jumalan nimessä sellainen avioelämä olikaan?
-
-Kenties kaikki oli vain satunnaista, vain väliaikaista...?
-
-Miestä tuo häiriö enin kiusasi, vaimo siihen tuskin käänsi
-huomiotakaan -- Mirjam, joka aina vakuutti rakastavansa miestänsä
-ja oli usein aivan hämmästyksissään, jos Orjo sellaista epäilikään.
-Mirjam, arvosteli mies hengessään, ei ole itsetietoinen elämästään --
-hänelle tarvitaan niin paljon ennenkuin _hän_ huomaa, missä asti jo
-ollaan menossa myötämäkeen.
-
-Ja Orjo oli äärettömän levoton tämän oman huolestuksensa suhteen.
-Miksi paiseeksi se olikaan kasvava?
-
-Tuntui että piti ryhtyä johonkin ratkaisevaan...
-
-Tuntui että ainakin piti saada rauhassa miettiä asemaansa ja sitten
-päättää, mitä oli tehtävä.
-
-Ulpukkasaaren pyhään yksinäisyyteen hän oli usein paennut elämänsä
-kohtaloa arvioimaan nyt ei sekään riittänyt.
-
-Kesken kesäisiä kiireitään hän yhtäkkiä repäsi itsensä irti kaikesta,
-sanoi kiireelliset, hellät hyvästit Mirjamille, joka ikäänkuin ei
-mitään aavistanut, suuteli pikku Mailaa ja pikku Sirkkaa kehdossa ja
-astui koskivenheeseen.
-
-Oi koski, sinä ikuisesti pauhaava elämän runo, joka tuuditat
-suloiseen unhoitukseen! Oi koski, sinä ikuisesti kumpuava
-kultasuoni, joka johdat alas laveaan vapaaseen maailmaan! Oi koski,
-sinä ikuisesti viekoitteleva, vaarallinen elementti, joka panet
-unhoittamaan salakarit ja väijyvät kallionkielet!
-
-Mirjam, Mirjam, minun suomalainen Loreleyni, miksi sinä et istu
-kalliolla tänä valoisana kesäyönä; ja laula matkamiehelle hurmaavaa
-jäähyväislaulua! Siksikö vain että sinä olet perheen äiti, vuodesta
-vuoteen, kesästä kesään lapsenkehtoon kytketty?
-
-Katso, orjanruusut kukkivat erämaan kosteikossa ja valkoiset kielot
-hymyilevät kainoa hymyänsä jokirannoilla! Kuule: käki kultarinta
-helkyttää lakkaamatta kaksikielistä kanneltansa erämaan lammen
-rannalla ja yörastas häntä säestää lehtolaaksosta. Ja peilityynellä
-jokisuvannolla uiskentelee musta mykkä ja loiskahtelee hopeanhohtava
-lohi yöperhoa tavotellen...
-
-Mutta mitä varten kaikki tämä luonnon kauneus ja pohjolan kesän lyhyt
-hurma, jos ei _Mirjam_ siitä nauti, jos ei Mirjam, minun elämäni
-valittu, siitä nauti eikä nauttia saa?...
-
-Orjo oli kummallisessa sieluntilassa. Hän tajusi ikäänkuin puolittain
-vain että oli lähtenyt yksin pitkälle matkalle ilman todellista
-päämäärää. Ja kuta kauvemmas hän ehti, kuta etäämpänä mies älysi
-olevansa sieltä, missä hänen sydämensä oli hautonut elämän onnea,
-sitä surullisemmaksi hän muuttui, sitä aremmaksi ja orvommaksi
-itsensä tunsi. Ajoiko hän uhmaten takaa saavuttamatonta ihannetta?
-Jo ennen merilaivaan astumista hänet yllätti kotiseudun kaiho ja
-hän piti itseänsä puolihulluna että aikoi muka Sveitsiä ja Rheiniä
-ihailemaan hän, Ulpukkasaaren erakko.
-
-Mitä varten, _mitä varten?_ Kannattiko hänen elämässään enää
-mikään -- sen jälkeen kun hän oli tehnyt ikävän havainnon omasta
-kohtalostaan, sen jälkeen kun Mirjam ei enää hänelle merkinnyt sitä,
-mitä vaimon _piti_ merkitä rakkautta janoavalle miehelle? Mirjam
-häntä rakasti -- tavallaan -- mutta se ei häntä _tyydyttänyt:_ oliko
-hän puolestaan koskaan asettanut sydämelleen kysymystä, tyydyttikö
-Mirjamia Orjon lainen mies? Ajattelipa mitä tahansa, tulos oli aina
-sama: heidän, Mirjamin ja Orjon välit eivät olleet kirkkaat, eivät
-olleet varmat eivätkä lujaa tulevaisuutta ennustavat. Ja kuitenkin
-oli Orjonkin puolelta olemassa niin sanomattoman paljon kiintymystä
-vaimoonsa, luottamusta, jota ei voinut itseltään kieltää.
-
-Hän tunsi sen joka kerta, kun matkaltaan lennätti viestejä erämaiseen
-kotiinsa.
-
-
-Lübeck 11 p. heinäkuuta
-
-Mirjam!
-
-Hirveän meritaudin kuvaamattomissa tuskissa, rikkona ja paikaltani
-pääsemättömänä värisi herpautuneiden aivojeni läpi kaikki se
-ihmisonnettomuus, mikä aiheutuu terveyden puutteesta. Silloin
-älysin, kuinka sanomattoman paljon pyhää ja hyvää pelastaa itselleen
-se ihminen, joka harrastaa terveytensä hoitoa. Ja muistin surulla
-kaikkea, mikä on laiminlyöty meidänkin kesken -- Sinunkin puolesta.
-Oi, minä olisin tahtonut silloin huutaa sinua henkesi herkimpään
-korvaan: ole oman onnesi seppä, älä tee mitään, minkä tiedät
-hiuskarvaakaan vievän sinua pois terveydestä. Terveys on kultaa,
-se on elämän voimaa, se -- naisessa -- on elämän kauneutta. Sille
-kauneudelle ainoastaan mies ihanaa arvon antaa, ruumiin terveydelle,
-josta sielun ilmiöt ehdottomasti riippuvat; se se lopuksikin voittaa,
-kaikki muu haihtuu...
-
-Muistin, kuinka meistä kuka tahansa saapi kuolla kurjiin vaivoihin
-ilman että toinen on lohduttamassakaan. Mutta joka jo alussa on
-terveydenhoidon oivaltanut, hän välttää kamalimmat karit. Me emme
-saisi elämässä nauttia -- terveytemme kustannuksella, sillä sitä
-suurempi on kärsimys. Jos onnistumme terveiksi tulemaan -- ja niin
-käy, jos tahdomme -- niin me totisesti löydämme parhaimmat nautinnot.
-
-Mitä minä täällä teen, valeterve mies, joka väliin ei kykene kahteen
-vuorokauteen syömään yhtä lusikallista maitoa ja jota pyörryttää
-mieto sikaari? Mitä _minä_ täällä teen, Ärjän seljän soutaja? Vieras
-maa, vieras kieli! Mainiot kauppamakasiinit, mitä ne minuun kuuluvat?
-Ja ulkonaisesti iloiset ihmiset: Ei ole ystävää -- minulla.
-
-Enpä uskonut että saksalainen rantakaupunki jo saattaa olla niin
-pulska paikka ja hienoasuinen. Saksassa näyttää pennikin olevan
-arvossa pidetty ropo, ei kuten meillä siellä korvessa. Näkyisi täällä
-olevan naistavaraa... No, tämähän onkin koematka minulle. Mutta
-miksi sinulle kirjoitan? Minä --? Me, jotka... Voi Jumala ettei voi
-pyyhkäistä pois todellisesti elettyä. Ja eikö se voi muuttua? Vai
-onko samantekevää jos mies joutuu hornan tuuttiin? _Kuka_ kiinnipitää?
-
-Rakkaat ovat minulle lapset. Niiden puolesta pelkään. Ja rukoilen
-sinua: kärsi, ole kiitollinen! Ettei kävisi kuten ensin. Sitä en
-kestäisi -- minä.
-
-Lienen väsynyt mies. Lienee liika huima hyppäys äärimmäisestä
-erämaasta Saksan rannoille viidessä vuorokaudessa. Levähdän yön
-hotellissani ja huomenna koetan matkustaa Hamburgiin.
-
-Sinua ja lapsia kaitselmus pyhä suojelkoon.
-
-
-Rhein-virralta, laivan kannelta.
-
-Rakas Mirjam!
-
-Kuutamoilta ja kypsyvät viinitarhat, tuhansia vilkkuvia tulia
-mustassa virrassa, satoja ritarilinnoja huimaavassa korkeudessa.
-Saksalaisten ylioppilasten laulua: Ich weiss nicht was soll es
-bedeuten dass ich so traurig bin... Loreley-kallio sivuutettu...
-Tässä istun, pohjolan koskien huurteinen mies, enkä tiedä mistä
-lienee näin mieleni murheinen. Es ist eine alte Geschichte, että minä
-olen parantumaton romantikko, joka tietysti kaipaan sitä prinsessaa,
-jonka tänä yönä ryöstäisin tuolta jostakin korkealta, mutta pelkään
-että jos moiselle retkelle lähden, noista ritarilinnojen reijistä
-lentää vastaani vain naakkoja ja haikaroita.
-
-Mirjam! Tämä on helvetin ikävää, kun mies näin matkustaa _yksikseen_,
-tämä on jo idiotismin rajoilla ja, tuota ajatusta tukahduttaakseni,
-juon tietysti kolme juomalasillista hapanta viiniä mukautuakseni
-turistien tuhmiin tunnelmiin. Minulla on kirvelevä kaiho, sillä mitä
-hittoa aviomies yksikseen tekee Rheinillä? Ja kysyä sopii: olisiko
-siinäkään enempi järkeä, jos kahden matkustaisi?
-
-
-Zürich, 17 heinäkuuta, sunnuntai-aamu.
-
-Rakas Mirjam! Kirjoittelen kirjeitä ehkä liian paljon, en tiedä
-itsekään, miksi pitää kirjoittaa. Niitä mahtaa tulla tukuttain sinne
-yhdessä postissa, mutta minulle jokainen tunti on kuin kokonainen
-uusi päivä. Mitäpä muutakaan osannen tällä panoraama-matkallani.
-Tietysti voisin kirjoittaa sanomalehtiin ja ansaita rahaa, mutta en
-tee sitäkään.
-
-Niin. Minusta on koko Saksanmaa satua, sen kaupungit hämmästyttävät,
-sen Rhein-joki suurenmoinen ja sen kulttuuritaso ihmeteltävä.
-Ihmeellisintä on se, etteivät ihmiset täällä, kuten Suomessa näytä
-käyttävän väärin nautintoaineitaan. Ei kukaan kiroile, ei kukaan
-riitele. Kaikki menee hienossa järjestyksessä. Rautatieasemat
-kaikkine mukavuuksineen ovat ensin merkittävät. Sieltä löytyy kaikki
-mitä ihminen tarvitsee -- paitsi _rakkaus_.
-
-Ja kaikki ilmestyy automaattisesti, tarvitsee vain pudotella kymmen- ja
-25-pennisiä rakoihin, niin lähtee sekä voileivät että desäärit.
-Koko Mosel-virran -- viinin muodossa -- voi saada juoksemaan kranasta
-suuhunsa, ken vain syöttää rakoa ja samoin kai koko Rhein-virran
-voi juoksuttaa vatsaansa. Sanoin että automaattinen kehitys täällä
-saavuttaa satumaisen huippunsa. Kuka tietää vaikkapa vielä sattuisi
-eteeni sellainenkin paikka, jossa pudottamalla peililasien väliseen
-rakoon kultarahan, miehen eteen liukuisi se ihana prinsessa, jota
-pohjolan herra ritari hakee. Tai saisi nähdä Muhammedin paratiisin
-ja kylpeä mantelimaitovirrassa. Jo Frankfurt am Mainin Keisarikatua
-kulkiessa muistan eräässä akkunassa nähneeni paratiisin päänaluksen
-luultavasti saman, jota Eva neitsyt käytti nukkuessaan sillä aikaa
-kun Jumala valmisti Aadamia aviosyleilyyn. Paradieskopfkissen! Kyllä
-sieltä olisi saanut vaikka kultaiset töppöset.
-
-Kummallista saapua Sveitsiin. Pikajuna kiiti läpi loppumattomien
-viinimäkien, ja kuule Mirjam: siellä riippui melkein luonnollisessa
-koossa Kristus ristinpuulla viinitarhojen keskessä. Hehkuvan kuuma,
-sininen auer leijaili ilmassa. Maisemat olivat meheviä. Vuoria,
-kukkuloita, syviä laaksoja. Niin saavuin Baseliin, jonka Sant
-Gotthard hotellissa huomiotani herättivät ihanat ikkunalasimaalaukset.
-
-Tiedätkös mitä on saksalainen vuode? Se on lumivalkoinen vuori
-paljaita untuvia. Sinulle sopiva! Minulle ei! Sillä minusta se on
-suoraan sanoen -- aistillisuuteen ja hekumallisuuteen viettelevä.
-Baselista ajoin tänne Zürichiin. Päivä oli hirveän kuuma, päätä
-pyörrytti, paita ihossa kiinni, tuon tuostakin sukelsi pikajuna
-kallioiden sisään ja kaikki pimeni ympärillä. Luulen että me menimme
-monta kilometriä maan alitse, kallioiden läpi. Siitä arvaat,
-kuinka huimaavan korkeat ovat vuorimaisemat. (Muistatko kuinka
-häämatkallamme iloisessa maassa otimme suukkoja tunnelissa?) Zürichin
-asemalle saavuttua olin peräti väsynyt ja tuska sydämessä. Siinä
-hirveässä vilinässä kaiken maailman kansallisuuksien keskessä piti
-minun toimia täydellä järjellä saadakseni ensinnäkin ranskalaista
-rahaa kukkaroni täyteen, sitten ruokaa, sitten tavarat säilyyn,
-sitten hotellin tietooni j.n.e. Olin niin väsynyt että tuskin pysyin
-seisaallani, mutta viiniä saatuani tulin tietysti huumaukseen. Siitä
-oli se hyvä että uskalsin ruveta puhumaan kielillä ja kielillä
-puhuminen vei minut vihdoin taivaan portille: kirjoitan tätä kirjettä
-600 metrin korkeudesta, Zürichin hienoimmasta matkailijapalatsista.
-En osaa sanoin kuvailla hotellin loistoa ja luonnon ihanuutta.
-Puistot, soitot, kukat, sähkövalot, terrassit -- kaikkialla tyyliä.
-
-Kirkonkellot kaikuvat sinisessä avaruudessa, et voi uskoa, kuinka
-sointuvasti. Sinun, Mirjam kulta, pitäisi saada täällä asua yksi
-päiväkään. Minä tahtoisin nyt levähtää, hengittää, miettiä ja
-rauhoittua. Sehän on matkani tarkoitus. Jää hyvästi Mirjam.
-
-
-München 21 p. heinäkuuta.
-
-Mirjam!
-
-Suurella vaivalla löysin eilen tässä isossa maailman kaupungissa
-Haupt-Postin ja sain kirjeesi. Palatessani asuntooni yllätti
-kova sade ja minä pakenin likimpään Restaurantiin ja koska en
-ollut syönyt eilisillasta saakka ja nyt oli jo kello 5, tilasin
-härkäpaistia nälkääni. Sattui olemaan hieno paikka. Join puoliskon
-jotakin Pitsporteria ja tietysti viini nousi uupuneen uroon
-nivuksille. Niin luin kirjeesi ja se tuntui hyvältä... Maailma
-tanssi silmissäni jossakin määrätyssä tahdissa, sähkövalot vilisivät
-ja ulkona rankkasateessa automobiilit ja raitiot kilisivät.
-Takanani kaukana puhuttiin kai ruotsia, rupesin kuuntelemaan,
-mutta silloin herra ja rouva, vieraita kuten minäkin, alkoivat
-puhua ranskaa. Eivät ehkä olleetkaan Suomesta, olin huumeessani
-vähällä blaskata itseni. Hekin joivat viiniä kuten kaikki täällä
-aterioidessaan tekevät. Sateen lakattua läksin kaupungille ja jouduin
-Bayer-strasselle! Mikä ääretön liike kaduilla! Ja sitä korean
-kapistuksen ylenpalttisuutta loistavissa makasiineissa, niin että
-jos katsomaan rupeaa, ehdottomasti hullautuu. Eksyin, harhailin,
-kyselin poliiseilta, neuvoivat kohteliaasti, mutta yhä eksyin.
-Vihdoin sentään, aterioituani automaatissa, osuin yksityisasuntooni
-jotenkin mitättömään pensiooniin. Siinä odotti minua taas tuo
-kirottu saksalainen vuode -- untuvia, valkoisia vuoria. Pidä akkuna
-auki, jos korvasi kestää räminää ja jyryä läpi kesäisen yön! Satoja
-automobiileja, sähkövaunuja ja kuormajättiläisvankkureita huristaa
-ohi. Tänään sain aamiaisekseni kahvikupin, pari hyvin pientä
-pullakikaraa ja niihin kuuluvat pari viiden pennin kokoista voilevyä.
-Niin ja lisäksi 3 -- sanoo kolme -- sokeripalaa. Sepäs oli ravitseva
-aamiainen pohjoissuomalaiselle! Pyysin lisää sokeria, tuotiin toiset
-3 pientä sirua -- voi pirua -- jätin yhden emännälle.
-
-Syöneenä miehenä kelpasi lähteä kaupungin merkillisyyksiä tutkimaan.
-Neue Pinakothek -- Alte Pinakothek -- älä luule niitä apteekeiksi --
-National Museum -- Baijerin Luonnontieteellinen museum j.n.e. Niissä
-näkee tämän maailman kehityksen Aatamin askeleista Zeppeliiniin asti.
-
-Kummallista että pääni kesti niin paljon yhdessä päivässä.
-Kuljin varmaankin kolme kilometriä läpi salien, joissa on satoja
-vahtimestareita. Huomenna jatkan näitä tutkimuksiani, joista
-tunnen "kovasti viisastuvani." Kaupunkihan on täynnä kuninkaiden
-patsaita, leijonia, suihkukaivoja, taivaan enkeleitä j.m.s.
-Münchenin olutmaneesit ovat kuin myrskyävä Atlanti -- niihin mahtuu
-myriaadi seidelinjuojia. Mainiot viinipaikat naisille ovat nuo
-automaattiravintolat -- ajatteleppa Mirjam, jos siellä erämaassa
-olisi petäjissä kranoja, joista helmeilevä viini loriseisi
-huomaamatta kahvikuppiisi!
-
-En puhu sinulle mitään samettipöksyistä enkä silkkipaidoista. Mikä
-intohimo sekin ihmisessä lienee: tiedustella kaikissa Euroopan
-kaupungeissa pohjolaiselle eukolleen -- silkkistä paitaa! Muuten
-soisin sydämeni pohjasta että kerran pääsisit viikoksi Müncheniin
-itse -- muutamia tuhansia taskussa. Osaan minäkin tuhlata niin kauvan
-kuin kultakolikot helisevät. Pelkäänpä Sveitsin nurkalla menettäneeni
-sata frangia päivässä. Hullu olen, tietysti tulee katumus, jahka raha
-loppuu.
-
-En minä epäsiveyttä täällä ole nähnyt, mutta enhän ole öisin
-liikkeellä ollutkaan. Baijerin katoliikit lienevät paljon
-ihmisellisempää väkeä kuin muiden saksalaisten kaupunkien asukkaat.
-Mutta enpä ole vielä tavannut niin kaunista naista että olisin
-hullaantunut.
-
-Tietysti vapautensa kukoistusiässä oleva, ikävöivä, kauneutta turhaan
-janoova yksinäinen mies tulee maailman vilinässä ajatelleeksi
-naistenkin seuraa, mutta minähän olen luonteeltani, näissä asioissa
-naurettava raukka, nahjus ja hölmö. Mieleni on niin surullinen. Enhän
-minä osaa _nauttia_ suuren maailman elämästä enkä _vapaudesta_. Ja
-lisäksi: sielulliset ristiriidat, alituinen hautominen: seuraukset --?
-
-Se on hyvä, sanoo joku. Itse sanon: olen onneton. Sillä mitä minulla
-on odotettavissa lähimmässä tulevaisuudessa? Eikö karkea kokemus
-todista jotain? Voiko suhde muuttua? Voinko parata? Ja voitko sinä
-estää itsestäsi ne syyt, jotka mielestäni ainakin osaksi heikkouteni
-aiheuttavat? Kärsin julmasti! Tuntuu kuin kuolisin, vaikkapa
-sinne elävänäkin pääsisin. Kohtalo, kohtalo, kohtalo! Tulee taas
-tukahduttava, ikävä yö -- saksalaisessa vuoteessa: hirveä yöajo
-akkunani alla; mitä pirua ne ajavat yöllä nuo Baijerin kuninkaat ja
-portot? Laskeudun alas kadulle kävelemään viedäkseni tämän kirjeen
-laatikkoon. Lapsilleni suudelma rakastavalta isältä. Ja sinulle,
-Mirjam, suudelma
-
-                                              _Orjolta_.
-
-
-Kun Orjo oli pudottanut kirjeensä postilaatikkoon, istahti hän
-hetkeksi hämärään puiston penkille. Vieras maa kuhisi hänen
-ympärillään ja hän vaipui mietteisiinsä. Yhtäkkiä hän havahtui
-siitä että joku naisolento istuutui hänen viereensä ja alkoi häntä
-puhutella. Orjo vilkasi naiseen, mutta käänsi heti katseensa suoraan
-eteenpäin jääden kiinteästi tuijottamaan pimeyteen. Ja vaikka nainen
-häntä yhä lähenteli ja kuiskasi hänelle jotakin, ei mies hievahtanut.
-Silloin nainen ilkeästi nauraen nousi ylös ja läksi tiehensä.
-
-Kiihkeästi tykyttävin sydämin, jollakin tavoin katkerana itselleen
-ja koko maailmalle, palasi Orjo yömajaansa ja sukelsi vuoteeseensa.
-Koko hänen ruumiinsa värisi ikäänkuin kylmässä. Siinä se taas oli
-näyttäytynyt -- tuo hänen elämänsä sfinksi, ilotyttö, jota hän
-inhosi. Baijerin ilma huljui niin pehmoisena ja kepeänä hänen
-ympärillään, Isarkoski välkähteli sähkövaloissaan, kiiltävillä,
-sulosointuisesti soivilla umpinaisilla automobiileilla ajettiin
-ajamistaan hänen akkunansa alla -- mutta hän, lumisen maan mies, ei
-osannut nauttia niinkuin olisi tahtonut. Tuo ikuinen ristituli --
-todellisuus ja mielikuvitus!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hän sivuutti Dresdenin -- sillä hänen kukkaronsa alkoi laihtua
--- ja ajoi suoraan Berliniin. Satunnaisen matkatoverinsa,
-juutalaisen ylioppilaan, seurassa hän kulki milloin kävellen,
-milloin voimaomnibuksella ajaen, milloin maan alitse tai kattojen
-ylitse junalla kiitäen ympäri yöllistä Saksan pääkaupunkia nähden
-kaikkialla loistoa, suuruutta ja koneellista elämänmukavuutta.
-Mutta Friedrichstrassen katuelämä häntä mietitytti -- hänelle
-sanottiin että tällä kadulla melkein jokainen naishenkilö oli rahalla
-ostettavissa.
-
-Saattoiko maailma todella olla niin kevyt tai oikeammin: miksi se oli
-niin raskas??
-
-Hän tahtoi tutustua Berlinin mysterioihin, mutta -- hän oli
-luonteeltaan siihen mahdoton. Hän kirosi ihmisten siveettömyyttä ja
-kirosi itseään -- _mitä_ hänellä, siveellisellä aviomiehellä, oli
-tekemistä maailman turmeltuneissa markkinakaupungeissa. Joskus hän
-tunsi naisten heittävän uteliaita silmäyksiä häneen, mutta hän ei
-niihin kääntänyt huomiota. Väliin hän ihmetteli parittain kävelevien
-tyttöjen nuoruutta, mutta sanoi itsellensä: mitäpä se minuun kuuluu?
-
-Uupuneena sielultaan hän katujen vilinästä kiipesi hotelliinsa. Ei,
-ei ollut hänestä kalaksi sameaan virtaan. Ja kuitenkin hän ikäänkuin
-kirosi nuoren miehen aikaansa että oli ollut -- liian siveä.
-
-Kummallista! sanoi hän itselleen. -- Minä kuljin kymmenen vuotta
-pyhimyksenä, silloin kun se minulle oli vaikeinta, ja nyt ikäänkuin
-tahtoisin saada takaisin tuon ajan, jolloin minusta itsestäni
-riippui, olinko pyhimys vai syntinen. Kuinka perinpohjin mies voipi
-_muuttua_ siveelliseltä pohjaltaan! Piruko minua vaivaa? Lienen
-halvin aviomiesten joukossa, kun saatan edes _kuvitella_ muita naisia
-kuin omaani!
-
-Mutta kaikista erikoisinta tässä on se että pysyn loppuun asti
-_uskollisena_ hänelle!
-
-Orjo Korelius muisti samalla pienet lapsensa ja lämmin virta täytti
-hänen sydämensä. Ja hän kiitti Jumalaa että hänellä oli vaimo ja
-lapset erämaan kätkössä.
-
-Kukaties se sittenkin on elämän kalleinta kultaa -- perhe-elämä
-eristettynä maailmasta?
-
-Hän nukahti hymyillen ja nukkui rauhallisesti.
-
-
-Rakas Mirjam!
-
-Luin kirjeesi Unter den Lindenillä. Kiitos! Se oli kaunis,
-kauniimpi kuin mitä minun lienevät olleet. Joskus olen matkallani
-tahtonut kirjoittaa hyvinkin synkän kirjeen. Entisyyden kokemus --
-tulevaisuuden pelko.
-
-Jääpi nyt kirjoittamatta. Mutta saanko minä milloinkaan oikein
-_levähtää?_ Ja saanko vielä koettaa, lähteekö minusta enää mitään,
-vai onko kaikki lopussa? Siihen tarvitaan erityistä sielun rauhaa.
-Mutta -- minä pelkään. Heti tultuani alkaa elämä ahdistaa minua
-taloudellisilla vaatimuksilla. Hyvä Jumala -- minähän olen vain se
-mikä olen. Jumala tietää etten minäkään ristissä käsin ole tahtonut
-istua. Ihminen sentään on oikeutettu joskus lepoa nauttimaan.
-Varsinkin surussa -- suuressa, ikuisessa -- ja ikuisessa taistelussa.
-
-Mirjam! Miksikä sinun kirjeesi ovat aivan päinvastaiset kuin
-todellisuuden vaikutus?? Siinä on minulle miettimistä.
-
-Olen ristiriitaisissa tunnelmissa, minkä vaikuttaa osaksi se harmi
-että olen -- rahatta. Turhaan postista, tiedustin ja tiedustan yhä
-rahalähetystä, joka oli tilattu tänne. Muuten ei minulla ole hätää,
-vaan -- eräät tuliaiset voivat jäädä ostamatta. Pois, pois! Berlin
-jääpi jotenkin vähälle tutkimiselle. Ei minusta oikein tänne. Hurina
-hirveä, ihmiset juoksevat. Alku oli lupaava, loppu huono. Ei ainoata
-tuttavaa. Ja Berlinin saksalaisiin mahdoton tutustua. Nyrpeyden leima
--- naistenkin nenien päissä.
-
-Lapsilleni sydämen syleily. Isä palaa kotiin!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Elokuun ihanat, pehmeät ilmat Perä-Pohjolassa ovat alkaneet.
-Päivillä paistaa aurinko etelämaisen kuumasti ja vaahtoharjat
-laineet välkkyvät marmorivalkoisina hypellen pitkin sinimustia
-järven ulapoita. Rannat ovat vehmaimmallaan: koivut, raidat, lepät
-ja pajupensaat koettavat kilvan peittää tumman rantarakon ja
-kanervaisen manteren rajaviivaa. Yöt ovat hämärän hempeät, täynnä
-tuoretta tuoksua, ja aamun kimmeltävä laine heleällä hiekkarannalla
-on hekumallinen kylpeä. Linnunpoikaset ovat hilpeimmillään, marjat
-makeimmillaan, kukat puutarhoissa loistavimmillaan -- koko luomakunta
-kukoistavimmillaan.
-
-Mirjam lapsineen ja palvelustyttöineen viettää vapaata elämää
-Ulpukkasaarella. Hän käy puettuna niin keveästi että elokuun pehmeä
-ilma esteettömästi pääsee hyväilemään hänen ruumistaan, ohi soutava
-taikauskoinen kalamies saattaisi häntä luulla saaren haltiattareksi:
-valloillaan aaltoavat valkealla kaulalla pitkät suortuvat, lyhyt on
-punainen hame ja helmojen alta vilkkuvat nilkat ja pienet jalat.
-
-Ja saaren haltiattarella on toverinaan pieni keijukainen,
-hohtavasilmäinen, pellavapäinen tyttönen Maila. Yhdessä he käyvät
-kylpemässä auringonpaisteisella rannalla, yhdessä he tutkivat
-pikkulinnun pesiä, yhdessä poimivat marjoja ja kukkasia ja yhdessä
-istuvat mäntyjen välisessä keinussa. Mutta joskus on Mirjamin sylissä
-myös toinen, pienempi keiju, Sirkka, joka ei vielä osaa kävellä.
-Ja keinu kesäinen heiluu ja nuori äiti laulaa sydänkäpysilleen
-kauneimmat laulunsa:
-
-    Lapseni mun, lapseni mun,
-    Tuulan tuulan tei!
-    Nouse kiikku, sävel soi,
-    Laulan kunnes lakastun,
-    Lapseni mun, lapseni mun --
-    Muuta mulla ei!
-
-Mirjam on onnellinen. Mutta silloin tällöin kesäpäivän
-kirkkaimmillaan ollen hän yhtäkkiä säpsähtää ja katsahtaa
-peljästyneenä ympärilleen: näkeekö kukaan häntä?
-
-Mutta seuraavassa silmänräpäyksessä katkera varjo väistyy hänen
-kasvoiltaan, hän väljentää hiukan hameensa miehustaa ja kuljeskelee
-ympäri saarta avojaloin hyräillen kuin nuori tyttö. Elämä on
-yhtäkaikki suloista.
-
-Ja hän naurahtaa ääneen, kun huomaa aina vaan ja joka askeleella
-muistavansa Orjoa.
-
-"Hänelle minä kuulun ja nyt taas -- sitä enemmän."
-
-"Häntä rakastan."
-
-"Oh! että naisen pitää... niin ikävöidä miestä!"
-
--- Huhuu! Kuka huutaa?
-
-Mirjam säpsähti yhtäkkiä omia ajatuksiaan ja kuulosti henkeään
-pidättäen.
-
--- Hoi! Hoooi! Tuokaa ve--nettä. Hoi! kuului ääni selvästi
-vastapäiseltä rannalta.
-
-Rouvan veret pysähtyivät hämmästyksestä. Ja vasta seuraavassa
-silmänräpäyksessä hän ymmärsi ettei veneenhuutaja ollut kukaan muu
-kuin Orjo, joka palasi ulkomaaretkeltään. Iloinen sykähdys kävi
-läpi hänen ruumiinsa ja hän läksi juoksemaan pitkin saarta huutaen
-palvelustyttöä.
-
--- Katri, kierrätä vene. Minä tulen mukaan. Se on hän -- Orjo.
-
-Vene keikkui aalloilla. Mirjam ohjasi.
-
--- Älä souda! pysäytti rouva palvelustyttöään. Hänestä oli yhtäkkiä
-ruvennut näyttämään ettei, rantakivellä seisoja ollutkaan hänen
-miehensä, vaan joku ventovieras herra. Tuollainen hieno panamahattu
-päässä, korkeat kaulukset ja tumma mantteli --?
-
-Ja Mirjamia kauheasti ujostutti punainen hameensa ja paljaat jalkansa.
-
-Mutta rantakivellä seisova herrasmies heilautti käsilaukkuaan ja
-huusi:
-
--- No, tule nyt vaan!
-
-Se oli sittenkin hän, se oikea.
-
-Orjo varjeli venettä töksähtämästä kiveen ja hyppäsi kapsäkkeineen
-veneeseen.
-
--- Päivää -- päivää.
-
-Orjoa harmitti, miksi ei Mirjam ollut saattanut soutaa yksikseen ja
-samoin Mirjam huomasi vasta nyt tehneensä tuhmasti, että oli ottanut
-palvelustytön mukaan.
-
-Hän näet ujosteli suutelemasta miestään palvelustytön läsnäollessa.
-
-Kummallista, sanoi Orjo puolittain kuin itsekseen saapua Berlinistä
-suoraapäätä Ulpukkasaareen? Et voi aavistaa Mirjam, _miltä_ se
-tuntuu!...
-
-
-
-
-23.
-
-
-Vähitellen, aste asteelta, pala palalta heidän elämänsä tuli
-myrkytetyksi. Turhaan kumpikin teki hyviä päätöksiä, turhaan he
-lukivat hyviä kirjoja, turhaan katselivat hyviä ihmisiä ja turhaan
-rukoilivat Jumalaa. Turhaan he omaan epäsopuunsa tuskastuneina
-vannoivat uutta rakkautta ja syleilivät toisiansa hetkien huumassa.
-
-Turhaan oli Orjo tehnyt ulkomaanretkensä saadakseen voimia ja rauhan
-näkökantoja -- sietääksensä omia ja Mirjamin hermoja.
-
-Ja turhaan odotti Mirjam taas lasta, jonka saamiseen kumpikin
-suloisen sopusoinnun hetkenä oli sydämensä pohjasta suostunut
-toivossa vielä kerran vastaanottaa poikalapsen iäksi kadotetun
-esikoisen sijaan.
-
-Kaikki turhaan! Avioliiton hengetär kuljetti heitä ikäänkuin kädestä
-vetäen väkisin pitkin pimeitä polkuja, jotka kaartelivat pohjattomien
-kuilujen reunoilla.
-
-Yksi askel vain syrjään -- ja ihminen olisi pelastumattomissa. Ja
-kuitenkin heistä kummastakin tuntui että kaikki paha oli heidän
-välillään vain pahaa unta ja että todellisuuden _täytyi_ olla toinen.
-
-Sillä tietysti he toisiaan rakastivat -- sehän oli koettua,
-tunnettua, nähtyä -- tietysti he toinen toisensa parasta tahtoivat!
-
-
-On marraskuun ilta. Orjolle on marraskuu jostakin syystä kaikista
-kauhein kuukausi. Hänen synkkämielisyytensä on silloin niin raskas
-ettei sillä ole enää rajoja. Hänestä tuntuu että kaikki loppuu, ettei
-hän kestä omaa elämäänsä, jonka ikävän syyt hän löytää ympäristöstään
-eikä koskaan itsestään, josta kuitenkin monet, ehkä raskaimmat
-olisivat olleet etsittävissä!
-
-Kaikki loppuu varmaan pian, sanoo Orjo itseksensä ja kauhistuu
-oman tunteensa todellisuutta. Joko minä -- taikka hän -- taikka
-molemmat... Hän ei tiedä selvästi, mutta jotakin hirveätä tapahtuu?
-
-Ja silloin hänellä tulee sääli itseään. Jos nyt kuolen, sanoo hän
-itselleen, niin ei kukaan osaa selittää, _mikä_ sitä miestä vaivasi.
-Jospa jätän selityksen, tunnustuksen, paljastuksen pöytälaatikkooni,
-niin ainakin saavat vihiä.
-
-Tuo ajatus tyynnyttää häntä hetkeksi, hän tarttuu siihen kuin hukkuva
-oljenkorteen. Ei hän niin paljon omaa vaimoaan tarkoittanut --
-raivosi yleensä avionsa onnettomuuden vuoksi omalta yksipuolisella
-kannaltaan.
-
-"Itselleni -- jälkeenjääneille -- kohtalon varalta." kirjoittaa hän
-kuoren päälle ja sitten alkaa selitys, paljastus, aviomiehen purkaus.
-
-
-Elämän hirmumyrskyissä... 8 p. marraskuuta.
-
-Se ei ole totta, kuten yleisesti sanotaan, että aviomiehet ovat
-häijyjä vaimoilleen. Se on verinen vääryys siinä suhteessa että
-syyt, miksi aviomies voipi tulla julmaksi (ei häijyksi), lankeavat
-ulkopuolelle miehen syyntakeisuutta.
-
-Jos aviomies, vaimo, joka antautui avioliittoon rakastaaksensa
-miestänsä ja tulevia lapsiansa, rikkoo avioelämän pyhintä sääntöä
-vastaan, joka on yhteinen, alati _näkyvä_, alati jatkuva rakastava
-käytös lapsia kohtaan; jos hän vuodesta vuoteen, päivästä päivään
-_ärsyttää_ omaa aviomiestään näyttämällä äidinoikeuden varjoa
-miehen edessä, s.o.: tekemällä pahaa _sanoilla_ tai käytöksellä
-lapsille, joita mies ei minään silmänräpäyksenä salli loukattavan;
-jos hän täten myrkyttää kodin päätunteen, jonka pitäisi olla
-kärsivällinen sopusointu; jos hän täten, tuhansia muita pahoja
-lisäämällä saapi aikaan niinsanotun kotihelvettitunteen aviomiehen
-rinnassa, aviomiehen, joka on pettynyt ihanteissaan, niin silloin
--- jos aviomies puolestaan unohtaa sopivaisuuden rajat ja sielunsa
-tuskissa esiintyy järjettömänä petona järjestystä aikaan saadaksensa,
-silloin -- _hän_ on oikeassa ja vaimo väärässä; miehen puolella on
-se totuuden Jumala, joka näkee läpi ihmisten juonien. Hän sortuu
-ehkä helvettiinsä, jossa hän omin käsin onnettomuutensa surmakiveä
-liikuttelee, mutta -- ikuinen syytös, syiden kiro, lepää hänen elämän
-toverinsa petoksen tehneessä sydämessä.
-
-Hän, nainen, raiskasi pyhän -- siksi mies hävitti kodin viimeisenkin
-mahdollisuuden. Naisella ei pyhinkään ollut pyhää -- mies tahtoi
-kaiken tai ei mitään. Mies tahtoi varjella avioliiton kukkia
-polkeutumasta -- lastensa hermoja äidin väärältä oikeudelta -- siksi
-traagillinen, ainoastaan syvien sielujen ymmärtämä kohtalon laki
-pakotti hänet itsensä kiskomaan rakkaat kukkaset (lapset) juurineen
-irti maasta. _Mies itkee jo vuosia edeltäpäin_ nähden psykologiset
-seuraukset siitä tai toisesta metoodista, nainen ei näe kuin lentävän
-hetken: -- siksi mies lentävässä hetkessä, kantaen hirmuisia
-aavistusten, kuormia, raukeaa itsensä hillitsemisessä...
-
-Syvimmin onnettomat, hienotunteisimmat sielut muuttuvat sellaisissa
-avioissa, kuluttavan tulen uhreina, raakatuntoisimmiksi.
-
-Miehellä, raivotessaan vihdoinkin petona, ei ole silmäinsä edessä
-mitään muuta kuin särjetty ihanteensa: ihminen, joka häntä on
-kiduttanut, on sekin vain _paha aate_, jonka hän uhmaa hetkessä
-hävittää.
-
-Hän kärsii hyvyytensä tähden -- siksi hän muuttuu pahaksi maailman
-silmissä.
-
-Ulkonaiset tapaukset ovat kuitenkin toisarvoisia totuuksia.
-Päätotuudet ovat sisäiset, ja mies, joka hyvän aatteen, ihanteensa
-tähden, on sortunut pahaksi, on marttyyri, ei muuta, kuin elämän
-marttyyri, viaton...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kolme päivää kului -- eikä kumpikaan, ei aviomies eikä aviovaimo,
-toivottanut toiselleen hyvää yötä eikä hyvää huomenta, vaan kumpikin
-paadutti sydäntään. Eikä kumpikaan näiden päivien kuluessa, ei
-ruokapöydässäkään, virkkanut toiselleen ystävällistä sanaa,
-ainoastaan jonkun syrjäisen kuullen sanottiin muodon vuoksi joku
-arkipäiväinen asia.
-
-Vihdoin kävi tämä jännitys yli voimain ja vaimo hiipi itkien miehensä
-vuoteeseen ja syleili häntä rajusti. Ja mies myös itki oman elämänsä
-katkeruutta, mutta siunasi hellän hetken puuskaa antaen ja saaden
-kaikki anteeksi. Sitten taas nousi pilviä. Vaimo osoitti hermostusta
-lapsia kohtaan, ei jaksanut ottaa vastaan miehensä tovereita eikä
-pitänyt miehensä esityksistä että vieraille täytyi antaa erikoisissa
-tapauksissa ruokaa ja tarjota yösija.
-
--- Koeta nyt rakas Mirjam tulla järkiisi! Minähän saan ihan hävetä
-sinun tähtesi!
-
--- Eivätkö voi mennä muualle! Minä en jaksa. Ja rouvan silmät
-leimahtivat vihasta.
-
--- Mutta muista nyt, rakas Mirjam, että ihmiselle on arvokkaampaa
-olla ystävällinen niillekkin, jotka meitä kohtaan ovat
-epäystävällisiä.
-
-Ei, minä en tahdo!
-
-Silloin veret karkasivat aviomiehen kasvoihin ja hän raivostui. Ja
-perhekohtaus tapahtui...
-
-Orjo sulkeutui huoneeseensa ja läähätti kiihkeästi. Hänen ensimäinen
-ajatuksensa oli ampua itsensä. Sitten häntä äkkiä väsytti ja hän
-nukahti pöytäänsä vasten.
-
-Ei kummaltakaan puolelta tapahtunut lähestymistä moneen päivään.
-Päinvastoin: poistyöntämisen tunne yhä paisui. Lastenhuoneessa
-tapahtui joka päivä surkeita näytelmiä -- raskaudentilassa oleva
-naisparka siellä purki elämänsä katkeruutta pikkutyttöihin, jotka
-eivät osanneet olla äitinsä mieliksi.
-
-Orjo oli mielellään lastensa kanssa. Hän piteli niitä sylissään,
-hyväili hellästi, kiikutteli jalallaan ja konttailikin leikkien.
-Mutta äiti ikäänkuin ei ollut sitä huomaavinaan. Hän jatkoi
-menettelyään ja oli aviomiehen mielestä järjetön menettelyissään.
-
-Kun ukkosenilmaa oli jatkunut viikon päivät, silloin Orjo taas
-tarttui kynäänsä ryhtyen tekemään selkoa asemasta. Vaikka hänen
-vaimonsa oli raskaudentilassa, joka selvitti paljon, ei hän voinut
-olla tekemättä ankaria syytöksiä.
-
-
-Suru on tuhat kertaa arvokkaampi asia kuin kotihelvetti! -- kirjoitti
-hän. Joko sinun tai minun on edes lyhyeksikään aikaa lähdettävä
-talosta!
-
-Sinä olet ärsyttänyt minun kärsimykseni siihen huippuun ettei minulla
-kohta ole muuta jälellä kuin rientää lopettamaan onneton sisäinen
-elämäni rakkaimpani pyhimmällä haudalla...
-
-Minä en ole nukkunut taaskaan moneen yöhön hirveän hermojännityksen
-ja kurjan vihan takia. Tietäköön koko maailma, että kun minä vihaan
-huonoja ominaisuuksia, vääriä tekoja tai halpaa menettelyä, minulle
-ei merkitse mitään, _kuka_ joutuu vihani alaiseksi.
-
-Tuhansia kertoja olen sinua varoittanut sinun nykyisestä
-helmasynnistäsi, joskus harvoin olet sinä vikasi tunnustanut, mutta
-heti taas siihen sortunut.
-
-Sinun helmasyntisi, juuri se vika, mikä tekee minut onnettomaksi,
-avuttomaksi ja kurjaksi aviomieheksi, on sanoilla sanottuna (vaikka
-ei kuvattuna) tämä: Sinä et kestä elämän _arkea!_ Sinä vaatisit
-että ympärilläsi aina olisi sunnuntain vapaus, sinä tahtoisit
-päästä _helpolla_. Lasten muka pitäisi olla semmoiset ja semmoiset,
-vaan ei sellaiset kuin todella ovat. Sinä olet pienimmissäkin
-vastoinkäymisissä tuskainen, sinä kadotat kymmenesti päivässä
-kärsivällisyytesi, malttisi, järkesi ja itsehillitsemiskykysi.
-
-Kysymys ei ole nyt siitä, mistä ja milloin ihminen on siveellisesti
-oikeutettu rankaisemaan lapsia, vaan siitä, miten, missä
-henki-ilmakehässä, missä hermotilassa ja ennenkaikkea millä sanoilla
-ja miten vaikuttavalla käytöksellä tuo kuritus tapahtuu. Sinä rikot
-kauheasti elämän siveellisiä sääntöjä vastaan tekemällä jokaisesta,
-huomaa _jokaisesta_ alle 1-vuotiaan lapsen "virheestä" suuren
-numeron. Sinä _kostat_ -- vaan et _kasvata_, kuten väität. Sinä
-seuraat omia hermojasi etkä säästä lastasi, vielä vähemmän miehesi
-hermoja. Omat hermot sinulla aina ovat etunenässä, niiden mukaan
-komento tapahtuu. Kaikkialla vain sinä, sinä itse -- hermostunut
-riehuva egoismi.
-
-Sinä olet väärin sanonut että minun läsnäoloni sinua kiihoittaa
-olemaan liian kova lapsille. Minua poissa ollessani olet sinä
-samallainen, joskus pahempikin juuri sentähden että saat muka
-rauhassa tehdä niin kuin haluttaa.
-
-Tämä sinun riehumisesi, alituinen, päivästä toiseen jatkuva, useasti
-päivässä uudistuva hermostumisesi ja monilla tylyillä sanoilla
-riehuminen lastesi kanssa -- _se_ on tehnyt minut kipeäksi, pilannut
-minunkin hermoni, jotka eivät enää kestä pieniäkään koetuksia.
-Samalla on se kasvattanut minussa kauhean pelon -- minun täytyy
-alituisesti aamusta iltaan _olla varuillani_ ja peljätä vaimoani
--- omaa vaimoani. Ymmärrätkö sinä, missä asti ollaan? Sinun
-velvollisuutesi on hoitaa lapsia niin kauvan kuin he ruumiillisesti
-ja taloudellisesti ovat likinnä äitiään, mutta sinä -- aina kun
-pieninkään henkinen arvostelu tapahtuu -- pidät oikeutenasi vihastua
-ja tyrkyttää lapsia isän hoidettavaksi. Sinä et tahdo ymmärtää
-rehellistä työnjakoa, sinä tahdot aina vain kostaa ja päästä helpolla.
-
-Minä rakastan lapsiani, minä rakastan niitä sielullisesti, melkein
-intohimoisesti ja tiedän että _ne_ ovat meidän hyvät hengettäremme
-pahan maailman keskessä -- sinä rakastat vain _aika-ajoittain_, et
-joka hetki, sillä moninkertaisten hermostumisiesi hetkinä sinä et
-rakasta, vaan työnnät pois.
-
-Kalleimpamme, pyhimpämme, ainoimpamme!
-
-Kunpa sinä kerrankin tahtoisit ymmärtää, miten vähitellen, aste
-asteelta, vuosien pitkään, alituisesti antamalla aihetta ja
-aiheuttamalla noita häpeällisiä kohtauksia -- miehen, aviomiehenkin
-sydän myrkyttyy, myrkyttyy, repeilee ja lopuksi paatuu jääkylmäksi.
-Läpi koko minun hermostoni on jo mennyt tämä asia, ja sinun äänesi
-kuuleminen heikkoina hetkinä -- kun lapsia varoittelet -- vaikuttaa
-pahasti. Enkä minä jaksa ajatella mitään muuta. Tunnen voimakkaasti
-minkä tunnen. Ja sinun pitäisi tietää miten minunkaltaiseni mies
-tuntee: hän näkee kaiken perspektiivissä taakse ja eteen. Hänelle
-syntyy tuhat kuvaa ja viriää tuhat muistoa tai johtopäätöstä yhdestä
-kipinästä, yhdestä asiasta, sattumasta tai tapahtumain yhteydestä.
-Minulla on muistossa raatelevia totuuksia rakkaan vainajan ajalta,
-jotka sinulta ovat unohtuneet ja saavatkin unohtua... Voi vaimoni,
-miksi sinä et viisastunut hänen kuolemastaan? Ettei vaan taas...!
-Olihan hetkiä, jolloin sinussa näkyi syvä, uskonnollinen itsetunto.
-Mutta sinä annoit entisen ohjelman vaikuttaa ja maailman voittaa.
-Sinä lankesit vielä Pahemmin, tahdoit taaskin jollekkin -- Jumalalle
--- ostaa. Aina vain jollekkin kostaa. Se on _sinun_ temperamenttisi.
-Kostamisperiaatteella sinä koetat tämän elämän läpi kulkea ja vaadit
-elämältä palkintoa -- koston jälkeen!
-
-Oi! minä pelkään sinua. Sinä itse olet saanut miehesi sinua
-pelkäämään. Tuhannet taistelut, tuhannet sopimukset, tunnustukset,
-katumiset, neuvot, alistumiset ja tuhannet ikävät päivät, yöt
-ja helvetintunteet -- eivät ole mitään opettaneet. Sinä et ole
-tahtonutkaan olla varovainen. Ja tämä johtuu sinun ikuisesta
-itsekkäisyydestäsi, vastustushalustasi, kiusanteon halustasi,
-parantumattomasta kostonhimostasi.
-
-Sinä olet niitä, joka et tiedä kuilujen vaarallisuutta. Yksi askel
-vielä ja luonnon lain välttämättömyydellä ihminen syöksyy syvyyteen
-ja on kadotettu itseltään ja muilta. Sinä tanssit mieletöntä tanssia
-kuilun reunalla!
-
-Jos sinä enemmän rakastaisit lapsiasi -- vaikka et miestäsi teoilla
-rakasta -- niin sinä tekisit kaikissa asioissa toisella tavalla. Sinä
-_säästäisit_ heille elämän. Mutta sinä et huoli laskea eteenpäin,
-sinä elät vain hetkien oikuissa.
-
-Ja näin on minulta mennyt luottamus. Mistä, asiasta me poloiset enää
-voimme todenteolla ja pyhästi sopia? Mistä voimme enää haaveilla,
-iloita, uneksia?
-
-Kaikki asiat talonrakennukset, raha-asiat, lasten kohtalo -- kaikki
-kärsivät tästä meidän välisestä hirveästä sydänten erosta. Me olemme
-jo kauvan olleet erotetut. Joskus on _luultu_ oltavan lähellä
-toisiaan -- muutaman minuutin kuluttua onkin selvennyt että kaunis
-näky on ollutkin vain valheellinen kangastus.
-
-Näin on ollut alusta asti. Lapset, suloisemmat, joiden piti yhdistää
-kaksi vastakkaista luonnetta, ovatkin joutuneet -- ne viattomat
-rakkaat -- välikappaleiksi eroon.
-
-
-Ei mikään enää ole pyhää. Ei pyhin kärsimyskään, ei pyhin surun
-aarrekkaan...
-
-Vaimoani ei kiinnitä mikään pyhä asia, mikä miestänsä kiinnittää.
-Ja mies paatuu, tulee kylmäksi. Hän on jo päässyt yli sen asteen,
-jolloin mies vaatii vaimoltaan ainoastaan ruumiillista kauneutta ja
-miellyttäväisyyttä, mutta kun sisäinen kuva tummenee, kun _sekin_
-rumenee, missä ovat silloin yhdyssiteet?
-
--- _Lapsissa_.
-
-Meillä ei ole mitään muuta yhteistä kuin lapset.
-
-
-Minä en kestä! huudahtaa aviomies jatkaen tutkimustaan.
-
-Minä suren siinä määrin oman kotini, oman avioelämäni rauhattomuutta,
-oman ihanteeni särkymistä naisen suhteen, naisen, joka _olisi voinut_
-olla elämän sulostuttaja, mutta joka ei tahtonut, ei älynnyt niitä
-hienoja vaikuttimia -- että tahdon päästä häpeästä.
-
-Tuliset hiilet, nämä hirveät ristiriidat, luonnollisesti johtavat
-miehen raivoamaan...
-
-Sinä et kuule kellojen, hätäkellojen soittoa...
-
-Sinä olet kuuro...
-
-Minä tunsin itsessäni suurta, salattua voimaa. Tahdoin sen antaa
-isänmaalle, kansalle, ihmiskunnalle, vieläpä sinulle ja koko
-perheelleni. Sinä tulit väliin -- sinä häiritsit, sinä sekoitit
-ajatukseni, kulutit -- kulutat miestäsi -- tosin pienillä asioilla,
-mutta kylliksi runsailla, jotta ne vähitellen murtavat voimani.
-
-Ja se, sekin tekee katkeraksi. Lisäksi sinun vuosia jatkuvat
-suhteesi, antipatiasi talossa oleskelevia kohtaan.
-
-Minun ystäväni pitäisi olla sinun ystäväsi, minun vihamieheni pitäisi
-olla sinun -- en tarkoita kirjaimellisesti -- mutta sinä revit
-tässäkin.
-
-Kun kaiken, kaiken panee yhtenä päivänä vaakalaudalle, kaiken
-kauhean, jo kestetyn kokemuksen, niin hämmästyy...
-
-Ei paremmatkaan vetäjät kestä, jos kuormaa tunnottomasti lisätään.
-Minä en koskaan pese käsiäni synneistäni, mutta en myös koskaan
-tunnusta itseäni pahemmaksi kuin olen.
-
-_Nainen_, onko sinulla vielä mitään tekemistä perheessä?
-Yhdennellätoista hetkelläsi ja minun yhdennellätoista hetkellä?
-
-Säilytä tämä surkea kirje -- todistuksena, joka tarvitaan.
-
-En enää voi vaijeta, sentähden kirjoitan. Minä rakastan lapsia ja
-totuutta.
-
-Enkä enää mitään pyydä, vaan suorastaan -- varoitan.
-
-Hän sulki tämän kirjeen kuoreen ja kirjoitti päälle:
-
-
-_Vaimolleni_ -- _Itselleni_ -- _Jumalani edessä!_
-
-Ja kuoren alareunaan hän lisäsi: _Ystävilleni kovan kohtalon varalta
-psykologian ymmärtämiseksi_.
-
-
-Jätti kirjeen pöydälleen, pukeutui hiljaa, otti suksensa ja painui
-metsän hämärään.
-
-Hän ei tiennyt minne mennä, mutta jonnekkin oli mentävä -- -- --
-
-       *       *       *       *       *
-
-Lumipuhdas luonto? Vienosti syttyväiset iltatähdet! Hauskasti
-liukuvat sukset ja raikas talvinen sää, ympärillä juhlallinen avaruus!
-
-Eivätkö ne kaikki olleet Jumalan suuruuden, Jumalan laupeuden ja
-Jumalan käsittämättömyyden todistuksia?
-
-Kuinka mitätön, pieni, halpa oli ihminen kiiluvan tähtitaivaan alla!
-
-Miksi hän teki itsensä onnettomammaksi kuin ehkä olikaan?
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aviomies ajatteli:
-
-Yritin rikoksen tielle. Saatanhan kääntyä takaisin. Vielä ei ole
-myöhäistä! Vielä ei ole mitään sellaista tehty, mikä ei paraneisi.
-Ja tästä kaikesta ei tarvitse kenenkään tietää. Se on -- meidän
-kahdenkeskisiä salaisuuksia.
-
-Kaikki minun puoleltani on enemmän tai vähemmän -- näyttelemistä.
-Tehtyä ankaruutta! Ja kenties on koko Mirjamin käytöskin
-näyttelemistä vain. Tai ainakin ohimenevää. Hyvä Jumala -- hänhän on
-viimeisillään.
-
-Heittäkäämme naamarit pois, niin olemme taas luonnollisia ihmisiä!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ja kovan myrskyn jälkeen tuli jälleen tyven. Ihana, jumalainen,
-hiljainen, pohjolan lämmin tyven, jossa orjanruusut punoittavat
-rannoilla...
-
-
-
-
-24.
-
-
-Tammikuun pakkasyönä kiitää kiireellinen matkue pitkin lumista
-valtatietä. Edellä ajaa mies porolla, jäljessä juoksee hevonen
-rekineen, jossa paitsi kyytimiestä istuu kaksi naista. Tiuvut,
-kulkuset ja aisakello helisevät, poron kaviot naksuvat ja hevosreen
-jalakset narisevat -- yksikään ihmisistä ei puhu mitään.
-
-Ensimäisessä kievarissa vaihdetaan kiireesti hevosia ja matkue vierii
-äänettömänä eteenpäin yli korkeiden vaarojen ja läpi ulapoiden
-rämeiden.
-
-"Miten käy? miten käy? Kerkeämmekö vai tapahtuuko onnettomuus?"
-
-Matkaa on viisi penikulmaa.
-
-Toisessa kievarissa valtaa matkustajat raukea väsymys ja he
-nukahtavat vaatepäällä yhdeksi tunniksi. Sitten taas jatketaan matkaa
-pimeässä talviyössä yli mäkien, poikki loppumattomien rämekorpien.
-
-Poromies edellä ajattelee: miten käynee jälessätulevan? Hyvä Jumala,
-mikä tulisikaan, jos se tapahtuisi keskellä taivalta, reessä...?
-
-Hän muistaa että on kerran ennenkin saattanut synnytystuskassa olevaa
-vaimoaan. Silloinkin oli jännitys suuri, mutta kaikki kävi hyvin.
-Vaan se olikin pääkaupungissa -- nyt ollaan synkässä korvessa, jossa
-ei ole kätilöitä joka kylässä eikä lääkäriä joka pitäjässä.
-
-Tie suikertelee metsässä, painautuu notkoihin, nousee kunnaille,
-laskeutuu taas metsäjärvien jäille, joilla käy hyytävä viima.
-Poromiehen parta on valkeana kuurasta. Kaakon taivaalla siintää
-heikko aamurusko luoden kalpean kajastuksen yli alakuloisten
-rämemaisemain. Ei risahdusta missään, kitukasvuiset kelohongat soilla
-ojentelevat kuin vilussa väristen paljaita käsivarsiaan. Masea mieli
-valtaa ajajan, mutta hän koettaa sen karkoittaa pois, arvostellen sen
-yön valvomisesta johtuvaksi sielun autiudeksi.
-
-Vähät minusta -- mutta _hän?_ Hän pysäyttää poronsa, pidättää
-hengitystään ja kuuntelee. Minne jäikään hevoskyyti? Ei kuulu
-aisakelloa. Ettei vaan...?
-
-Pakkanen kovenee, keli sitkastuu, taivaan ranta kelmenee
-kelmenemistään ja yön haamotus häipyy.
-
-"Voi tätä viheliäistä erämaata! Voi näitä loppumattomia taipaleita!
-Että ovatkin ihmiset tänne raivanneet itselleen tyyssijansa -- tänne
-kylmään avaruuteen, jossa on vain ikuinen taistelu hallaa vastaan."
-
-Jo kuuluu aisakellon kalkatus kaukaa takaapäin -- "sieltä hän tulee,
-hän, minun elämäni toveri erämaassa. Hän, jonka minä..."
-
-Ja porolla-ajaja heittäytyy pulkkaansa ja läiskäyttää lämsäänsä.
-
-Tullaan kolmanteen kievariin, päivä juuri valkenee, yli lumisten
-peltojen, jonka keskessä harmaa talo nukkuu...
-
--- Mirjam, miltä nyt tuntuu?
-
--- Nyt on hyvä, ei tunnu miltään. Matkustajat tulevat iloiselle
-mielelle, kun pääsevät pakkasesta lämpimään huoneeseen. Isäntä ja
-emäntä ovat niin harvinaisen ystävällisiä ihmisiä, eivät mitenkään
-lupaa lähteä ilman aamiaista ja kahvia.
-
--- Mihinkä sitä nyt reissutaan? Ja läpi öiseen?
-
--- Tämä minun eukkoni vain vähän tuulottelee, sille tuli niin ikävä
-Syrjäkorvessa!
-
-Aviomies ihmettelee itseänsä että uskaltaa jo leikkiä laskea, kun
-vaara näyttää olevan ohitse.
-
-Ja vaimo myös iskee iloisesti silmää ja nauraa. Eilisiltaiset kauheat
-väänteet ovat unohtuneet ja ruokahalu on mainio.
-
--- Mirjam, minä saatan sinua kaikissa tapauksissa perille asti.
-
-Ja he lähtevät taas taipaleelle. -- Perille saavuttua on Mirjam
-kummissaan ettei hänen asiallaan näytä olevan mitään kiirettä. Ihan
-hävettää! Ja sellaista hiidenhamppua kun pidettiin ja koluttiin läpi
-öiseen...
-
-Hän eroaa illan tullen Orjosta, miehestään, reippain mielin:
-
--- Ei minulla ole mitään hätää. Täällä on hyvä olla. Ja asia tietysti
-käy hyvin.
-
--- Ole nyt kaikissa tapauksissa varovainen, ja hoida itseäsi, sanoo
-aviomies.
-
--- Kirjoitathan Orjo taas kirjeitä?
-
--- Sitä tuskin tarvitsee sanoa. Rakas ystävä, voi nyt oikein hyvin.
-
-Hihna huiskahtaa ja poromies katoaa pimeään yöhön. Elämä on
-reippautta.
-
-
-
-
-25.
-
-
-28 p. tammikuuta.
-
-Rakas Mirjam!
-
-Taas paistaa aurinko ja taas kirjoitan sinulle. Tänä aamuna kello
-6 nousin ylös pikku Mailan vierestä, valjastin poroni ja kyyditsin
-postineidin pakkasessa postiin. Ja ajatteles mitä tapahtui: Mykrämäen
-alla, kun nykäsin, jäi hihna käteeni -- poro oli yön aikana purrut
-sen niin ohueksi että se katkesi. Emme uskaltaneet porolle ilmaista
-sen irtioloa, vaan annoimme sen itsestään mennä ja se menikin
-totuttuun paikkaansa.
-
-Minä olin nyt vihdoinkin varma siitä että saan, viestin sinusta
-tai sinulta. Mutta kun postilaukut aukaistiin -- ei hiiskausta? Ja
-minä kun luulin että kohtalo sallii sinun synnyttää lapsemme 26
-päivä tammikuuta -- sinä ymmärrät minut! Miten siis lienee -- missä
-ihmeessä se viipyy? Tämähän on hullunkurista: koko Syrjäkorpi ja
-Suopunki, vieläpä koko Kieringin kihlakunta vartoo päivästä toiseen
-että "milloin Orjo Koreliuksen uusin teos ilmestyy maailmaan?" Ne
-eivät ymmärrä että äidin kohdussakin saattaa vallita "lakko." Mutta
-Jumala ehkä suopi sen pienen pakkastiaisen tulla tähän maailmaan sitä
-valmiimpana.
-
-No, niinhän näyttivätkin viimeiset tilimme että pahimmassa
-tapauksessa lapsi syntyy vasta tammikuun ja helmikuun vaiheilla. Ne
-ovat oikullista herrasväkeä ne meidän lapset: ne suvaitsevat tulla
-joskus kahta viikkoa aikaisemmin (jos lamppu savustaa!) tai kahta
-viikkoa myöhemmin (kun eivät toiset lapset kiiruhda).
-
-Maanantai-aamuna tietysti taas vahdin viestiä, kukasties ajan
-pyhäiltana ensimäiseen kievariin: eikö postimies mitäkuta olisi
-urkkinut. Käskeppä nyt siis heti jonkun pistää pienikään raportti
-yksityisesti Syrjäkorven postimiehelle, niin en tyhjään aja yöllä
-kievariin tähtien valossa. Vaikka ei asia olisi valmiskaan, ilmoituta
-sekin.
-
-Ihmeen suloiset ovat pikku tyttimme, molemmat. Jospa ne itse voisivat
-muistaa kaikki seikat sitten kun isoiksi tulevat, jos nimittäin
-kaitselmus suo niiden jäädä eloon. Meidän täytyy olla valmiit ne myös
-kadottamaan. Kun kerran kalleimpamme olemme kadottaneet, emme saa
-ajatella niin ylpeästi.
-
-Ja kuitenkin toivon koko sielustani että ne saisivat jäädä
-eloon. Varmasti niissä _nyt_ ovat elonmerkit. Maila oli sinun
-lähdettyäsi jollakin tavoin kipeä, mutta nyt on tytti entistä
-terveempi, ei huuda eikä juonittele, syöpi hyvin, nauttii kaikesta,
-räiskyttää ympärilleen elämänilon kultaa ja kehittyy puheissaan
-hämmästyttävästi. Tyttöä on käytetty saunassa ja nykyään on se häneen
-tepsinyt hyvin. Sekä Mailaa että Sirkkaa käytetään joka päivä ulkona
-tuulottelemassa ja luulenpa että tämä murun komennukseni tekee hyvää
-Agnes siskosi huonoille keuhkoille. Terveellinen pikku pakko ei
-ole "alentavainen sisarellesi", kuten "rouva Korelius" joskus on
-suvainnut ajatella.
-
-Se tässä nykyisessä elämässä on parasta että kun ei mitään
-hermokohtausten rähäkkää koskaan ilmene, lapsetkin ovat aivan kuin
-muuttuneet. Se on ihan ihmeellistä! Minuun he nyt tietysti enemmän
-turvautuvat ja panenhan useinkin aikaa heidän kantelemiseensa
-olkapäilläni. Tätiään he kunnioittavat.
-
-Esimerkkinä Mailan kehityksestä saatan mainita, kuinka hän tänään
-juoksi kamariini nukke sylissään ja käski minun "sanoa paljon
-kiitoksia Maijalle!" Kysäsin: "mistä hyvästä minun piti häntä
-kiittää? Tai mitä hän siis on tehnyt?" Ja Maila vastasi totisena:
-"Se on tehnyt isot asiat housuun!" Tietysti minä silloin otin
-nukkea kädestä ja sanoin: "paljon kiitoksia!" ja Maila juoksi
-riemastuksissaan saliin -- hän oli voittanut tarkoituksensa. Sitten
-hän tuli sanomaan: "Loviisa on _hämmästynyt_!"
-
--- Mistä niin? utelin minä.
-
--- Kelkasta! vastasi tyttö. Kun selitin että ihminen hämmästyy
-tavallisesti silloin, kun jotakin yhtäkkiä tapahtuu, niin katsoi hän
-veitikkamaisesti silmiin ja sanoi: niinkö? Ihminenkö? Hämmästyykö?
-mutta väitti yhä että olipa Loviisakin aikalailla tänä aamuna
-_hämmästynyt_. Sitten hän kävi huokaisemassa: "Minulla pitäisi olla
-paljon työtä!"
-
--- Kyllä sinulle, lapsi kulta, tulee paljon työtä, kunhan kasvat
-isoksi! arvelin minä isänä.
-
-"Voi!" sanoi hän kirkkain silmin. Ja meni huutamaan tädilleen että
-hänellekkin tulee kerran _paljon työtä!_
-
--- Loviisallekkin tulee paljon työtä!
-
--- Ei! sanoin minä. -- Loviisa jääpi nukeksi, vaan sinä kasvat
-ihmiseksi.
-
-Hän mietti, mutta hyväksyi mielipiteeni.
-
--- Eikö äiti kirjoittanutkaan? hän kysyi tänä aamuna, mutta vastasi
-itse heti perään: Ei äiti jaksa kirjoittaa!
-
-Kerran minä ilmoitin että äidille tulee pikku lapsi.
-
--- Mistä se tulee? kysyi Maila uteliaasti. Luuletko että minä
-vastasin vanhan tavan mukaan että äiti muka löytää lapsen saunan
-lattian alta t.m.s. Ei, vaan minä ainoastaan painostin että _äidille
-tulee_ ja vain sentähden ettei Maila ymmärrä, jätin sanomatta että
-äiti itse tekee lapsen isälle (kuten kansa sanoo). Mirjam! Sinun
-ei tarvitse luulla etten minä kiitollisuudella vastaanottaisi
--- kolmattakin tyttöä. Tietysti poika olisi henkisiä haaveitani
-likempänä, mutta eihän noita tyttöjäkään joka mies saa ja sentähden
-ne, varsinkin pieninä, ovat sokeria suolan päälle. Kyllä lastensaanti
-on jotakin erinomaista, sano sinä mitä tahansa.
-
-Lapsissahan me uudestaan elämme oman itsemme. Jospa sen muistaisimme
-silloin kun väsymme oman heikkoutemme takia.
-
-Oi, elämän murhetta emme saa päästää myrkyttämään lyhyttä
-vaellustamme maan päällä!
-
-Ilo, ei kevytmielisyys, vaan siveellisiin saavutuksiin perustuva ilo,
-on parempi kuin tuo ikuinen mököttäminen ja kaikkeen kyllästyminen.
-
-Mutta se riippuu eräästä salaisuudesta -- terveydenhoidosta.
-
-Jos sinäkin...? niin et... Te sisarukset olette mököttäjäsukua,
-jonkunlaisia märehtijöitä, pieninisäisiä nisäkkäitä, jotka vaativat
-että ihmisen terveyden pitää kestää alituisessa huone-ilmassa. Minäpä
-sanon: jollei teistä jokainen ala uhrata, omaa järkensä käskystä,
-aikaa luonnollisiin virkistyksiin, niin te, jokainen varpunen,
-kuolette harmajan kuoleman harmaan räystään alle. Syrjäinen sen
-parhaiten tietää.
-
-_Sinun_ täytyy vahvistua. Sinun täytyy päästää ärtyisistä
-hermosäikeistäsi ja kohottaa Koreliuksenkin uusi sukupolvi! Se on
-sinun kunnia-asiasi. Nyt et sitä jaksane ajatella, lue tämä siis
-sitten kun jaksat.
-
-Oh, kuinka paljon minullakin olisi sisätyötä, vaan kuinka rakkaalta
-tuntuu ajella peuralla kimmeltäviä lumia. Virkisty!
-
-                                                     _Orjo_.
-
-
-Suopunki, 29 p. tammikuuta.
-
-Rakas Mieheni!
-
-_Poika!!!_
-
-Syntyi meille 27 päivä, perjantai-iltana klo 11.45. Olemme molemmat
-terveet. Painoi yli 3 kg. Kovempia polttoja kesti tunnin -- -- --
-
-Saanko mennä täältä viikoksi kaupunkiin? lapselleni on luvattu
-hoitaja siksi aikaa. En tiedä sopivampaakaan tilaisuutta, vai
-tiedätkö sinä?
-
-Sydämellisin syleily pikku tytöille ja isälle
-
-                                           _Mirjamilta_.
-
-
-Syrjäkorvesta 31 p. tammikuuta.
-
-Nyt sinä olet itsesi kunnostanut, Mirjam!
-
-Kun minä sunnuntai-iltana klo 1/2 10 istuin Metsälän majatalossa
-ja postiaisakello juuri oli soinut pihalla ja isäntä emäntineen
-ryntäsi sisään kysyen: "arvatkaapa, _kumpaa_ sukupuolta?" niin olinpa
-viimeisessä salaisessa jännityksessä, mutta hengessäni -- varalta
--- alistuen nurjien kohtaloiden alle -- vastasin jotenkin synkästi:
-"mikäpä se muu olisi kuin kolmas tyttö!" niin iloisestippa hämmästyin
--- vaikka se niin juuri oli muka laskettu -- kun isäntä ja emäntä
-yhteen kurkkuun nauroivat: "ettepä arvanneetkaan!"
-
-Ja lipussa, joka oli postimiehen rintalaukussa, seisoi _omakätinen_
-kirjoituksesi: "Sanokaa miehelleni että hänelle syntyi poika
-perjantaina. Mieheni tulee teitä vastaan tahi tapaatte hänet Metsälän
-majatalossa." Ja alla oli nimesi ja erittäin oli onnittelu-kortti
-sikäläisiltä tuttavilta ja erittäin kirje sinulta virkalaukussa.
-
-Niin mukavalta, satumaiselta tämä kaikki tuntui etten oikein tiennyt
-_miten päin_ piti pulkassa kotiin ajaa!
-
-Tähdet tuikkivat kirkkaasti sinä yönä ja pohjoistaivaalla roihusivat
-oikeat revontulten patsaat, ja minä ajaa hyristin koskien kohina
-korvissani yli talvisten siltojen, läpi nukkuvien metsien pakkasessa
-ja -- lauloin ja katselin tähden lentoa ja toivoin ja pelkäsin
-yhtaikaa, mutta kaikki esiintyi nyt niin juhlallisessa tunnelmassa
-ja peura oli ihmeissään ja luuli kai minun olevan humalassa, sillä
-se tuskin älyää pikkulasten maailmaantuloa. Ja minä muistelin Ismael
-Amiria erämaassa ja hänen saarnansa poika- ja tyttölapsista, kuinka
-taivaan tähdet tanssivat riemusta, vaikka tyttölapsikin syntyy.
-
-Ja tytöt ovat pieninä suloiset ja neitseinä huumaavat, mutta -- siinä
-kaikki. Nietzsche sanoo että nainen kelpaa ainoastaan rakkauteen,
-vaan ei -- minun mielestäni -- maailman ja suvun eteenpäin vientiin.
-
-Mikä nimeksi? ajattelin siinä tähtiyönä porolla palatessa ja
-kuvittelin että jotakin sen olla pitää "tähtivaloa tai peuran
-laukkausta tai pohjanpaloa."
-
-Niin ajaa helskytin kotiin ja huusin unenpöpperössä olevalle
-Agnekselle, jonka näin oven raosta että "poika tuli!" ja sitten
-juoksin naulaamaan suuren plakaatin, sinikynällä kirjoitetun,
-keskikuistin ulko-ovelle siskoani varten että hän aamulla varhain
-postiin mennessään _älyäisi_ antaa Rekke Rissasella kapulan
-kuriirille, hyvät toppakahvit minun laskuuni.
-
-_Tietysti poika!_ minä kirjoitin ylpeästi tuohon plakaatiin, jonka
-sydänyöllä naulasin keskikuistin oveen.
-
-Ja niin koko vanha pappila täytettiin uuden prinssin
-ilmestysmanifestilla ja piikatyttäret hyppivät kuin vasikat
-karsinassa. Ja aamustapäivin jo ajaa karahutti poromiehiä ja hiihteli
-muita "ystäviä" onnittelemaan ja herra isäni ja rouva äitini ja --
-Kielevä Kreeta pitivät varpajaisia meidän puolella.
-
-Mutta Maila tyllykkä huusi suun täydeltä, säkenöivin silmin:
-"Mailalla veikko! Missä se on se äidin poika? Syntynytkö? Onko se
-syntynyt? Voi ihmettä! Minkälainen _pää_ sillä on? Onko sitä --
-harjattu?"
-
-Minä, onnellinen isä, nauroin katketakseni, vaan Sirkka hymyili ja
-kopsutti jalkojaan, se sinihilkka, suloinen syyskukkanen.
-
-Ja aurinko paistoi yli pakkaskiteisten peltojen ja poro sai päivän
-kunniaksi täyden pesuvadillisen ohrataikinaa, jota se on oppinut
-syömään leipäkoulussaan.
-
-Ja onpa kuin itse taivaan Jumala tällä erää suosisi poikani
-maailmaantuloa, sillä juuri samassa postissa, jossa sinun kirjeesi
-tuli, saapui minulle kokonainen iso seteli rahaa -- omaa rahaa. Tosin
-se tuli kovan taistelun perästä, mutta tulihan kumminkin.
-
-Ilmoita se piltille!
-
-Voi kuinka minua kaivelee ettei rinnoistasi heru luonnollista
-ravintoa sille pienelle. Sentähden kai kaikki lapsemme ovat niin
-herkät... Hoidatko itsesi nyt hyvin? Määrätty aika, muista se, vaikka
-niiltä tuntuisi. Koko sinun hermostosi vaatii korjausta. Kummallista
-että _heti_ kysyt, sopiiko sinun matkustaa kaupunkiin. Tietysti saat,
-_jos_ se mielestäsi on sopivaa. Ja tietysti minä varustaudun siihen
-että kun sanot meneväsi viikoksi, viivytkin neljä viikkoa.
-
-Mutta siitä hyvästä täytyy sinun minulle tuoda sitä raittiusmiesten
-kiroamaa vaarallista juomaa, sillä minä tahdon joskus murheessa ja
-sairaudessa "lohdutusta ystäväin seurassa" -- hymm.
-
-Ja se tietenkin kannattaa aivan yhtä hyvin ja huonosti kuin joku
-muukin ylellisyys. Siinä sait!
-
-Suostunpa suostun siis lopultakin, ja sinulle voi olla hyväksi,
-jos vain lapsen suhteen raahdit lähteä -- nythän tosin on helpoin
-siitä erota ennenkuin sydän tarttuu -- mutta muista se että
-rakennuspuuhista ei tule mitään, jos me nyt rupeamme omilla varoilla
-paljon matkustelemaan.
-
-Se sinun unelmoitu _oma kotisi?_ Yhden asian vain tiedän varmasti
-tällä kertaa: Sinä sait minulle pojan ja minä ylistän sinua ja
-suutelen sinua hengessäni. --
-
-                                              _Orjo_.
-
-P. S. Hänen nimensä! Keijo Varjomo? Sortimo Sotavalo? Sano sinä!
-
-
-Suopunki 3 p. helmikuuta.
-
-Rakas Orjo!
-
-Ei sitä nimeä! Tähtiä eli jotain tähtitaivaasta minäkin sen tahtoisin
-muistuttavan.
-
-Sinun kirjeesi oli niin hyvä ja niinkuin suloista voidetta kipeille
-haavoille, niin että katkeruus kaikki mielestä katoaa ja hyvä saa
-vallan. Tahdon säilyttää, viime kirjeesi, kaikki hyvä tulee sinusta
-siinä niin näkyviin ja kuinka sinä katsot asioita kauniisti. Ei
-minusta ole vielä kirjoittajaksi. Siitä hammaslääkärille menosta ei
-tule mitään, tohtori pitää liian heikkona, vaan vielä talvikelin
-aikana minun täytyy päästä ja rahat pyydän muualta. Lupaathan Orjo
-että ennen vappua saan käydä hammaslääkärissä?
-
-Ensi viikolla, jos ei erikoista tapahdu, tulemme kotiin pikku
-siskojen luo. Ei suinkaan sieltä mahtaisi joutaa kukaan nainen
-noutamaan ja sinä voisit samalla tulla, jos tahtoisit? Se sinun
-"ryyppyturkkisi" pitäisi saada tänne. Saan minä täältä kumppanin
-lasta tuomaan, jos ei muuten sovi. Pitäisi antaa sana sille uudelle
-palvelustytölle että tulisi palkasta sopimaan. Jos ei Lyydi tule,
-niin otan Outin.
-
-Enpä sano, _minkänäköinen_ poika on. Kiltti tuo vain on ja suloinen.
-
-Lämmin tervehdys isälle ja pikku tytöille.
-
-                                               _Mirjamilta_.
-
-Mailan Loviisalle seuraa tossut.
-
-P. S. 5 p. sunnuntaina. Tämä kirje on ollut postissa jo mutkan, vaan
-jäi pois. Hyvin voimme ja luulen kykeneväni matkustamaan, odotan vain
-sieltä tietoja. Rouvat täällä ovat kantaneet minulle hyvyyksiään:
-alaglassit, hyytelöt ja sokerikakut. En voi sinne tultuani saunaan
-mennä. Agnes hommaisi sinisen hameeni kuntoon.
-
-Pienet kullannuppuseni, kuinka minulla on teitä ikävä! Ajattelen että
-istut siellä, lapsukaiset polvillasi ja juttelet eli loruat pikku
-pojasta.
-
-                                 Olkaa tervehdityt _Mirjamilta_.
-
-
-Syrjäkorven Kontiosta Suopungin Sulolaan 6-7 p. helmikuuta.
-
-Koko kartano nukkuu eikä tiedä tuon taivaallista, kuinka pakkanen,
-puhurin poika, kiljuu nurkissa. Uteliaana kurkistan lämpömittariin,
-joka tällä haavaa osoittaa -26 astetta Cels. Ja kuu kumottaa kuin
-hullu aave ja tähdet pitävät pientä sirinää kuni miljoonat hopeiset
-porokulkuset. Oh kuinka minä nautin tällaisella kuivalla pakkasella,
-olinpa sisällä tai ulkona; ilma on niin kevyt hengittää ja järki on
-selvä ja sydän vielä enemmän paikoillaan kuin Runebergin Dufvalla,
-Runebergin, jonka syntymäpäivää muka eilen vietimme raahaamalla
-Orpokodin neitejä pulkissamme siinä määrin että porot uhkasivat tehdä
-lakon. Minä "suomalaistutan" neiti Brandia metsäherra Bukefalon mitä
-suurimmaksi kauhuksi ja olen varma siitä että tämän kylän juoruakat
--- niihin luettuina monta maskuliiniakin -- sanovat: "Orjo, nainut
-mies, hakkailee neiti Brandia!" Se oli näet minun vuoroni eilen
-käydä "leimaamassa Koskenlinnan puita", vaan tulevana sabbattina
-taas on sen kenraalin pojan virkavuoro. Ja hänet minä naitan Gisela
-neidin kanssa niin että helähtää ja pulkka kolahtaa portinpieleen.
-Kuvitteleppas lisäksi: hyvin vakavalla naamalla eilen tuumiskelin
-pororetkestä kahdenkesken neitsyt Abbedissan kera Suopunkiin.
-Olisitpas vain nähnyt hänen silmiensä loistoa! Mutta Jeppe
-Niilonpoika hänet hylkäsi -- sen rumilaan -- kun "Kirppu" väsähti
-Rakkauden törmässä ja herra Knaapen täytyi ruveta rahtimieheksi
-saamatta viittä penniä kilolta. Mutta enpä juttele siitä eilisestä
-sen enempää, sillä sen enempää siitä eivät paremmatkaan osaa kertoa.
-
-Ja nyt sinun kirjeesi vastaus: Pysy siellä vielä toistaiseksi äläkä
-turhaan hätiköi muka lähteäksesi pakomatkalle Egyptiin Betlehemissä
-syntyneen piltin kera, vaikka Herodes pelotteleisikin. Sehän on
-vasta kaksiviikkoinen ensi perjantai-iltana; ei sitä nyt panna 30
-asteen pakkaseen, ja mikä pääasia: Sinä, koska olet heikko, _et
-saa vielä tulla tänne_. Näin sanoo oma miehesi. Minä en ota sinua
-vielä vastaan, mutta lupaan ja uhkaan itse ensin käydä rauhallisesti
-nuuskimassa asiain todellista tilaa ensi pyhän tienoissa ja viivyn
-pari päivää, mutta Sinä et sittenkään saa lähteä vielä minun
-matkaani, vaan jäät koreasti sinne vielä ainakin yhdeksi, mutta
-mieluimmin kahdeksi viikoksi ja tulet vasta sitten kun poikanen on
-1 kuukauden ikäinen. Saat luvan totella käskyäni, sillä minulla
-on aivan järkisyyt kieltooni, vieläpä sydämenkin syyt, jos oikein
-ymmärtänet etkä ole epäluuloinen.
-
-Mitä siihen tulee että nyt, sikäläisen lääkärin lausunnon mukaan,
-olet muuttanut ohjelmasi kaupungissa käynnin suhteen, niin sanon vaan
-että kun kerran tulet Syrjäkorpeen ja kiinnyt kolmen lapsen äidiksi
-ja ne puolestaan sinuun kaikilla juonillansa ja sielunvarpaillansa,
-niin älä usko että sinulla silloin on helppo repäistä itseäsi irti ja
-lähteä ennen vappua matkoille. Jääpi lähtemättä, siitä olen varma, et
-näy osaavan laskea, mitä on sattuva...
-
-Mutta nyt, juuri siitä situatsiosta, missä olet, olisi sinun
-helpoin päästä tuolle reissulle, jos vain ehtisit vahvistua ennen
-maaliskuuta. Ja meille, lapsille ja minulle, olisi helpoin kestettävä
-_yhteenperään jatkuva erilläolo_ -- näes tottumus, tottumus, tuo
-ihmeellinen, jonka takana häämöttää _toivo_ sen aina kestää,
-mutta voisihan sattua että toisen erilläolon takana ei olisikaan
-samaa toivoa ja silloin ei kumpikaan, et edes sinä, kestäisi
-erkanemista. Punnitse siis. Matkarahoista älä puhu tuhmuuksia:
-sinulla yksinkertaisesti ei ole kassoja eikä anteliaita ystäviä
-luonnollisesti minä annan rahat. Ajattelen näinkin: menköön tosiaan
-yhteenperään kaupunkiloihin tuulottelemaan rauhan ja ponnistusten
-jälkeen, kukasties se nyt juuri on tuiki välttämätöntä, sillä
-keväästä alkaen tai hetikin ovat taas edessä syrjäkorpelaiset
-rahtikuormat, joita eivät heikot kestä Siis _vahvistusta!_ -- sehän
-myös on paras kaunistumiskeino, jos sitä ajattelet.
-
-Ikäväkö? Sinullako ikävä pikkutyttöjä -- nyt, kun sinulla on
-_poikanen?_ Mitä sinä hulluttelet? Vai minun kirjeenikö, jossa
-kuvailin lapsiani, sinussa sellaisen kaihon viritti? Ei ole oikeutta
-aina ikävöidäkkään, tiedäppäs se, sinä kolmen lapsen hermostunut
-äiti, joka näyt unhoittavan elämän vastoinkäymiset, kun olet kolme
-viikkoa Suopungin Sulolassa eikä tarvitse vaihtaa kuivia pöksyjä
-Sirkalle tai valvoa ja hermotella Mailan vieressä, Maila luulikin,
-joka kynsii niin riivatusti unissaan yöllä, kihnuttaa, kitisee
-ja muuta semmoista proosallista. Mutta _me_, kotiväki, kaikki
-järjestään, nyt _kestämme kunnialla_ nuo ilmiöt, eikä koskaan vielä
-ole ollut rähäkkää lasten takia _siitä asti kun menit_, hyvä ja
-arvoisa rouva, eikä koskaan kukaan ole juossut portaille ulvomaan
-että missä se piika Kaija taas lurjustelee muka --! Niin, rakas
-Mirjam, ja oletko unhoittanut että rakas miehesi, joka muka on
-hengen mies ja aikoo sillä elättää kolme lasta ja _rakentaa talon
-paperista_, oletko unhoittanut että hänkin yhä asuu kotonaan eikä
-hänellä ole muuta työhuonetta kuin pieni nurkkakammio, jonne --?
-Vaan sinä tulla tupsahtaisit noin heikkona ja minä saisin heti kokea
-kaikki huolet. Sillä sinua piirittävät tyttösemme kuin kesäkärpäset
-etkä kestäisi hermoillasi kolmea yötä enempää. Mitä hyötyä, mitä
-iloa, mitä siunausta siis kenellekään?
-
-Ennemmin minä maksan 50 markkaa Suopungin Sulolassa olostasi kuin
-Syrjäkorvessa 100 markan tappion joka kuukaudelta, mikä sairauden ja
-hermoheikkouden takia menee hukkaan. Sehän lienee selvää logiikkaa.
-
-... Ja nyt se "kukko" taas laulaa viereisessä huoneessa, älä siis
-minua kolmasti kiellä. Pyykinpesijättäretkin arvelevat ettei rouvan
-pitäisi hätäillä sen poikasensa tulon kanssa. Me emme kukaan halaja
-sinua nähdä _heikkona_, otappas se huomioosi, rakas ystävä, ja
-muistaos että olet perheen äiti, oikean perheen, joka sinulta paljon
-odottaa. Ja niin kiduttavaa kuin olkoonkin -- _sinulle_ on parempi
-olla minusta erilläsi koko talvi ja osaksi senkin tähden pakotan
-itseni, pitääkseni itseni kurissa ja miehuuden voimassa, urheiluun
-ja kaikenlaisille matkoille. Täytyy kestää kaikki aviolliset asiat,
-kun kerran on ja tahtoo olla avioliitossa ja koettaa tehdä parastansa
-lasten vuoksi ja äidin sydämen lepyttämiseksi.
-
-Ja minä, aviomies, olen nyt kahleeton vanki. Minulla on täysi vapaus
-enkä minä sitä käytä väärin. Mutta hittoko tässä nyt saarnaamaan
-sukupuolimoraalista, se ei ollut tarkoitus. Taitaa olla ihan sydänyö
--- poro helistelee sarvitiukujaan, vaan onpa sillä jäkälävuori
-edessään.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Voi jos sinä Mirjam kuuden vuoden avioelämän jälkeen oppisit
-kerrankin sen hyvän tavan että _luottaisit_ minuun etkä minusta
-ajatteleisi mitä tahansa ensimäisen vaikutelman mukaan, miltä
-milloinkin näytän, millaista kieltä käytän tai miten sinun
-läsnäollessasi käyttäydyn. Jos tietäisit erään psykoloogisen ujouden
-ja jos tietäisit minun luonteeni perinnäiset vastakohtaisuudet,
-niin useinkin välttyisi elämässämme monta monituista pahaa, mikä on
-kumpaakin myrkyttänyt. Sinä panet niin typerästi paljon merkitystä
-siihen mitä esimerkiksi sanon sinusta vierasten kuullen -- sinä
-esiinnyt sovinnaisena ihmisenä, tuomitset juuri niinkuin toiset
-porvarissielutieteen lakien mukaan etkä jaksa asettua yläpuolelle
-kaiken niinkuin sinun, juuri sinun, minunlaiseni "kummallisuuden"
-elämäntoverina, pitäisi. Tuhatverroin voittaisit elämän paraita
-voittoja, omantunnon ja rakkauden tyydytyksiä, jos minuun luottaisit
-ja kuunteleisit sydämeni pohjasäveleitä -- tietäen myös minkä ikuisen
-surun sävelen siellä täytyy soida ja mistä tuskastus tulee.
-
-Onko elämässä suurempaa kuin hyvä ymmärrys, luottamus toisiinsa,
-suloinen sopu ja yhteys, jota oikeastaan ei kuolemakaan eroita,
-kun käsitämme itsemme henkiolentoina, jotka kaihoamme rauhaa ja
-totuutta... pois kaikesta vääryydestä ja pettymyksistä.
-
-Nyt on tosiaan yö. Jää hyvästi!
-
-                                                  _Orjo_.
-
-
-7 p. tammik. Seur. aamuna.
-
-Rakas Mirjam! Olipa tavallaan onni ettet äitinä ollut kotona juuri
-kuluneena yönä. Mailalle sattui näet sellaista... vaan nyt on kaikki
-hyvin. Sinullahan oli tapana aina, vaikka uskoit lapset muille,
-syrjästä kärsiä toisten puolesta ja siten vain saada toisetkin
-kärsimään. Toivotaan että asiat tästä lähtien paranevat. Mutta
-piika Kaijan kanssa et tulisi päivääkään toimeen, koska Kaija nyt
-on morsian ja ison talon tuleva emäntä. Ja kuitenkin Kaija on paras
-palvelijatar mitä meillä milloinkaan on ollut. Kaikki riippuu vain
-siitä ettei kajoa hänen arkoihin hermoihinsa, vaan puhuttelee
-ihmistä ihmisenä. Kaija viipyisi itse puolestaan mieluusti vappuun
-asti, mutta sulhasen suku näyttää rettelöivän "keruun" takia ja
-vaatisi löysäämään. Tietysti minun isäntänä on annettava täysi
-vapaus Kaijalle, sillä onhan hän kansan käsitystavan mukaan nyt
-jo avioliitossa ja saapi makailla sulhasensa kanssa niin paljon
-kuin haluttaa. Kummastelen vaan sitä kylmyyttä ja tyyneyttä, mikä
-morsiamessa on ilmennyt kihlautumisen jälkeen; ei näy pitävän mitään
-kiirettä. Minä niin pelkään että kun sinä saavut, heti menevät
-välit rikki Kaijaan ja hän lähtee ennen omaa päätöstään. Ei siskosi
-Agneskaan aina osaa koskettaa Kaijaa oikealla tavalla. Minuun tuo
-palvelijatar luottaa aivan ihmeesti ja keskusteleisi mieluusti
-syvemminkin avioliitto-asioista. Ja Anteri, sulhasensa, on siivoin
-poika-nahjus mitä tällä renttukylällä on valittavissa ja epäilemättä
-kunniallisin tulos, mitä niin tuhmasta kodista kuin Anterin voi
-odottaa. Heistä tulee mukava pari... Mutta se nyt ihmettä etten
-saa kirjoitetuksi sitä mitä tavottelen -- tuppaa aina väliin muita
-juttuja ja paperi loppuu ennenkuin on päässyt alkuunkaan. Jotakin
-sisällisesti vakuuttavaa se oli, jota sanoani piti sinulle, juuri
-sinulle. Ajatteleppa nyt rakas vaimoni: olisitko sinä koskaan uskonut
-että pikku Leijo vainaja, jolle tahdoimme uhrata kaikki, nyt,
-kuoltuaan _elättää_ äitiään, isäänsä ja pikkusiskojaan. Mutta vaikka
-saisin miljoonan, tahtoisin sittenkin esikoiseni elävänä takaisin.
-
-Jota en koskaan, en koskaan saa! -- -- --
-
-Oi Jumala, minä en _saa_ panna arvoa tavaralle -- kaikki tämä katoaa
-pian, mutta henki vain jääpi sekä sinusta että minusta ja lapsista.
-
-Voi jos sinä vahvistuisit ja saisit oikean ryhdin. Eihän elämä
-valittamalla parane ja murhe syvä raatelee jokaista, usko minua.
-Kunpa sinä luottaisit, luottaisit minuun ja lähentyisit minua
-silloin, kun olen muka kaikista kauvimpana. Mirjam. Koeta ymmärtää
-että synkkämielisyys saa minussa vallan kokemusten perusteella ja
-minä -- pelkään sinua aivan luonnollisista syistä samalla kuin
-itseäni ja omaa mahdottomuuttani. Suren! Mutta jos _sinussa_ olisi
-ryhtiä, niin minä olisin onnellisin ihminen.
-
-Makaa nyt rauhallisesti äläkä mieti mitään meistä ja Syrjäkorvesta.
-Ja sitten kun vahvistut jaloillesi, ala liikuskella siellä
-Suopungissa -- siellä, sillä täällä harakatkin nauravat sinun pihalla
-käynneillesi.
-
-Suudelma
-
-                                                   avio-ukolta.
-
-
-
-
-26.
-
-
-Pojan nimeksi pantiin Jormo Tähtikajo. Olipa se juhlailta, jolloin
-piltti tuotiin Suopungista Syrjäkorpeen. Pienet tytöt kävivät kilvan
-kurkistamassa koriin ja Maila esiintyi kuin mikäkin pikku äiti
-veljensä suhteen huolehtien sen kapalosta ja tuttipullosta. Orjo oli
-juuri saapunut kotiin monen penikulman poromatkalta pitkin viimaisia
-järvenselkiä, joilla kova pakkanen pani jäät ulahtelemaan.
-
-Mirjam näytti hänen mielestään kalpealta, mutta kuten ennenkin
-synnytysten jälkeen, miellytti vaimo ulkonaisesti miestä.
-
--- Niinhän sinä taas olet kuin nuori tyttö! kuiskaa aviomies, kun
-lapset jo nukkuvat ja Mirjam on hiipinyt miehensä luo.
-
-Mirjam nauttii uinailevin silmin miehensä hellyydestä.
-
-Äkkiä vaimo säpsähtää.
-
--- Orjo! kuiskaa hän peljästyneenä. Ymmärräthän sinä? Minä en tahdo
-tulla enää...
-
--- Et, et, kultaseni.
-
-Talvi kuluu onnellisesti. Lapset tosin kirkuvat, sotkevat ja
-juonittelevat, mutta yhtärintaa ne sulostuttavat elämää, kehittyvät
-nopeasti ja virittävät herttaisuudellaan lämpimiä sydämen tunteita.
-Aviopuolisoilla ei ole ainoastaan suloiset hetkensä yöllä, vaan usein
-päivilläkin he poski poskea vasten neuvottelevat yhteisistä asioista.
-Vihdoinkin näet on saatu tilaisuus rakentaa oma koti metsään ja nyt
-pohditaan paraikaa piirustuksia.
-
-Sekä herra että rouva piirustavat, Mirjam tahtoo näin, Orjo noin.
-Varsinkin sunnuntaisin piirustetaan innokkaasti.
-
--- Täytyy katsoa tulevaisuuteen, -- sanoo aviomies. -- Lapset
-kasvavat ja tarvitsevat ainakin viiden huoneen osalleen.
-
--- Mutta keittiö täytyy olla erikseen, -- sanoo rouva. -- Ja kuule
-Orjo, eikö sinusta sittenkin tunnu että pieni sali olisi hauska?
-Kun meillä kerran on samettisohvatkin. Minä laittaisin gobeliinit
-seinille.
-
--- Hyvä ihminen! huudahtaa aviomies. -- Sinä alotat aivan väärästä
-päästä. Kuka nyt puhuu dekoratsiooneista ennenkuin on kahta hirttä
-salvoksessa!
-
-Palvelustytön komeron ainakin pyyhkäiseisin pois, huomauttaa rouva
-kiihkeästi.
-
--- Sinähän olet hirveä aristokraatti! vastaa herra. -- Etkö
-suvaitseisi piikatyttöjenkin peilailevan rauhassa?
-
--- Kyllä ne seisovat peilien edessä muutenkin, väittää rouva. --
-Komeroa vastustan siitä syystä että ne ovat vain lian pesäpaikkoja...
-
--- Mutta täytyyhän nykyaikana... huomauttaa mies ja sitä hauskaa
-kinastelua jatkuu vielä vierastenkin kuullen, joille ei saateta olla
-puhumatta mistään muusta kuin tästä rakennuspiirustuksesta.
-
-Sitä mietitään ja suunnitellaan yön hiljaisuudessakin; sekä herra
-että rouva saattavat yövuoteilla herättää toinen toisensa ja kuiskata
-että "nytpä olen keksinyt miten _se_ tehdään!"
-
-Ja iloinen kiihko loistaa kummankin silmistä.
-
-Vihdoinkin saadaan piirustus siihen kuntoon että se alkaa kumpaakin
-tyydyttää.
-
-Pikkutytöt kuuntelevat uteliaina isän ja äidin monia keskusteluja
-tulevasta uudesta kodista, ja pikku Mailan ja pikku Sirkan
-mielikuvitus on kovassa liikkeessä. -- Järvenkö rannalle? kyselee
-Maila hehkuvin mielin vaaleita hiuksiaan puistellen. -- Tekeekö isä
-veneenkin? Mahtuuko sinne uuteen kotiin lapsetkin? Mahtuuko Jormokin?
-Ja vaikka äitille tulisi monta tuhatta lasta, niin mahtuivatko
-kaikki, isä?
-
--- Näytä isä, mihin nurkkaan _minun_ sänkyni pannaan? Laitetaanko
-nukeillekkin oma pirtti? Äitipä on sanonut että kanakamarikin tulee!
-livertelee Maila kiikkuen isänsä polvella.
-
-Mutta pikku Sirkka katsoo hyvin totisena isäänsä ja sopottaa
-korostaen viime tavuuta: "akna-komero! akna-komero!" "Herrajumala!"
-ajattelee perheenisä itsekseen. "Olenpa ryhtynyt elämäni ehkä
-tärkeimpään ja arimpaan asiaan."
-
-Häneltä vaaditaan melkoista toimintakykyä. Syrjäkorven olosuhteet
-ovat niin oikulliset ja hän ryhtyykin tarmolla kaikkiin asioihin.
-Pitää tehdä urakoita, pitää matkustella, määritellä, mittailla ja
-tarkastella.
-
-"En antaisi itseäni iltikseen, mutta kyllä tämä näyttää nielevän
-miehen kokonaan!" sanoo hän huokaisten päivien puuhista.
-
-Mirjam! Et usko kuinka paljon siinä omassa kodissa on esitöitä.
-
-Niin, Orjo kulta, kunpa sinä jaksaisit!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kevät saapuu korpeen. Toinen päivä on lämminpaisteinen, toivorikas --
-toinen kylmä, toivoton, uhkaava.
-
-Niin on ihmiselämässäkin. Orjolla ja Mirjamilla ei ole sydänten
-kaunista kevättä. Joku paha voima pilaa sen heiltä -- joku
-vuosisatojen takainen kylmän ilman lintu ääntelee heidän sydämissään
-ja itse he kolkoin mielin, kauhu sielussa, kuuntelevat haaskalinnun
-laulua...
-
-Oi herra Jumala, _mitä_ se on? Miksi ei mies ole tyytyväinen
-vaimoonsa, miksi ei vaimo kykene tyydyttämään miehensä ihannetta? Vai
-onko vaimo todella niin vaikeasti siedettävä kuin mies väittää, tai
-onko mies todella niin mahdoton kuin mitä syrjästä näyttää?
-
-Jumala, totuuden tuomari, joka kaiken tuntee, tietää
-avio-onnettomuuksien alkusyyt ja perusaiheet, mutta kuinka harvoin
-_hän_, tuo tutkimaton, ihmisiä valaisee! Kuinka harvoin _hän_ ojentaa
-pelastavan kätensä heille, jotka hukkuvat omien sydäntensä veriin!
-
-Orjo on rakennusasiamatkoillaan.
-
-Mirjam seisoo Orjon kirje kädessään surullinen hymy huulillaan;
-jotka ovat tiukasti yhteen puserretut. Nyt vasta, käydessään Orjon
-huoneessa, hän yllätti miehensä kirjeen, kirjeen, jossa ei ole mitään
-osoitetta eikä omistusta, mutta jonka tarkoituksen hän liian hyvin
-tietää.
-
-
-11 päivä toukokuuta.
-
-Taas erillään! Taas tuo matkamiehen ikuinen taakka: kiusallisten
-perhekohtausten muisto. Ja lievityksenä katkerassa suolassa tuo
-laimea, tekopyhästi, muodinmukaisesti hellä jäähyväis-suutelu!
-
-Ja tämän pienen kultasirun on tarkoitus tasoittaa tuhansien päivien
-ja tuhansien öiden aikana kertynyt raskaan kokemuksen paino?
-
-Minkälaisia punnitsijoita olemme! Näemme selvään että pienen
-kultasirun on mahdoton voittaa painossa rauta- ja lyijyromua.
-
-Ja tämä on se avioliiton pyhä vaaka, Jumalan edessä tarkistettu,
-lasten ja isänmaan kunniaksi aijottu --.
-
-Oi, tuhatkertainen oi!
-
-       *       *       *       *       *
-
-En jaksa jatkaa, en jaksa alituisesti painostaa samaa asiaa.
-
-Tämä on minulle itselleni uskomaton totuus että _minun_ on käynyt
-näin.
-
-Sydänvika -- mielenliikutuksista aiheutuva hermoärtyisyys
--- alituisista kohtauksista johtuva synkkämielisyys työhön
-kykenemättömyydestä kotirauhattomuuden vuoksi riippuva... kun tämä
-kaikki on näin, niin _mitä_ onnen mahdollisuutta onkaan enää olemassa?
-
-Kaikki hyvät voimat ovat kulutetut loppuun -- lapset ainoa yhdysside
-ynnä taloudellinen välttämättömyys, ihmisten tuomio -- siinä tekijät.
-
-Mutta miehen on annettava ja saatava _anteeksi_ siltä, jonka hän itse
-on kanssansa avioliittoon houkutellut? Hän näkee onnettomuutensa
-puhkeavan kuin hirmumyrskyn -- se on luonnon laki -- kaikki merkit
-viittaavat turmioon -- ei ole enää ainoatakaan asiaa, ei ainoatakaan
-muistoa, joka olisi kokonaan puhdas ja pyhä. Kaikki mitä mies tahtoo,
-sitä ei tahdo vaimo! Kaikki, mitä vaimo tekee, tuottaa miehelle
-sielun tuskaa --!
-
-Minulle ei jää mitään pyhimmän rakkauteni murtumisen jälkeen --
-ei mitään. Minä olen aina yksin ja jos mies itkee, niin itkee hän
-yksin...
-
--- -- --
-
-Sentähden minä, sieluni suuressa hädässä tuntien omien voimaini
-epäilyttävästi vähenevän -- ehdottaisin viimeisenä pelastuskeinona:
-
-Siirry, Mirjam, maksoi mitä maksoi, _pois_ koko paikkakunnalta siksi
-ajaksi, jona minä koetan ponnistella oman kodin rakentamiseksi. Ota
-nuorin lapsi mukaasi ja -- Jumala kanssasi! Minä koetan rahalla ja
-sanomalehtikuulutuksilla hankkia hoitajan Sirkalle, sillä itse en
-jouda, muuten hukkuu viimeinenkin työ.
-
-Tiedän että suuri tuska on näin kestettävä, vaara tyttärillemme
-ja itsellemme, mutta miksikä tahallaan järkevät ihmiset kiduttaa
-kuoliaiksi Toisiaan?
-
-Sinä et rakasta minua nyt -- ja minun surulliset tunteeni sinua
-kohtaan ovat niin rikkosiipiset kootkaamme voimaa siveellisesti,
-vaikka elämän toivo meidän luonteen vikoihimme nähden onkin niin
-vähäinen.
-
-
-Minulla oli kerran suuri ihanne avioelämästäni minun piti tulla
-malliksi -- nyt minä häveten käännyn pois maailmasta ja sanon:
-en kelpaa naisen toveriksi, mutta lapset minua rakastavat, minua
-ihailevat ja minua ymmärtävät, ja minä lapsia... Jumala sen
-tietää!... Olen kipeä selittämättömällä tavalla enkä pyydä sinulta
-sääliä, sillä siihenkään ei ole oikeutta.
-
-Minä en sinua tyydytä, sinä et minua mitä me siis _kidutamme
-toisiamme?_ Mieti Mirjam, toimi, ajattele että elämä kärjistyy kerran
-tulenpolttavaksi piikiksi...
-
-Mitä ihminen kylvää, sitä niittää.
-
-
-Tässä kirjoituksessa ei ollut allekirjoitusta. Eikä Mirjam sitä
-kaivannutkaan. Katkera hymy hänen huuliltaan oli hävinnyt, hän
-rutisti kirjeen kouraansa ja vaipui miehensä pöytää vasten. Hän ei
-itkenyt, vaan ajatteli. Tunsi, muisti ja taisteli.
-
-_Mirjam rukoili_...
-
-
-
-
-27.
-
-
-Oli päätetty molemmin puolin ettei neljättä lasta vielä saanut
-tulla. Se sattuisi kovin sopimattomaan aikaan. Mirjam kyllä
-itsekseen oli miettinyt että pieni varaveikko Jormolle olisi hyvä
-olemassa, mutta senhän saattoi "hommata" sitten vähän tuonnempana,
-kun rakennushuolista olisi päästy ja toiset lapset olisivat vähän
-vaurastuneet. Ja samoin oli Orjokin mielessään päättänyt.
-
-Mutta Cupido, lemmen himon jumala, oli puolestaan päättänyt rangaista
-aviopuolisoita hämmästyttämällä heitä heidän salaisen toivomuksensa
-ennenaikaisella toteuttamisella.
-
-Mitenkä se oikein pääsi tapahtumaan, sitä he itsekään eivät tarkoin
-huomanneet. Jonakin juhla-aattona, jonakin valoisana kevätkesän yönä,
-jolloin tuomi kukkii ja käki helskyttää sinihaalean korven kainalossa
-ja hieno koivun lehvän tuoksu täyttää maan... Jonakin sellaisena
-hetkenä, jolloin koko luomakunta seisoo pyhän värähtämättömänä
-nauttien makeiden nesteidensä runsaudesta ja kuvastellen omaa
-voimaansa kuni peilistä... jolloin korkeiden rantojensa välillä
-vellonut vesiulappa on tyyneksi lauhtunut ja kirkkailla pinnoillaan
-uhmailee taivaan kauneutta... Jolloin yörastas intohimoisesti
-kertoo sydämensä tulipunaista tarinaa sille, joka sitä ei ennen ole
-sattunut kuulemaan, ja jolloin korven rotkossa piilevä koski ikuisen
-pauhinansa huumalla lumoaa rauhattoman ihmisen ja pakottaa hänet
-unhoittamaan taivaan ja maan...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kuukauden kuluttua Mirjam kalvenneena, yhteenpuristetuin huulin,
-syösten säihkyvän vihan silmäyksen ulkotöistään väsyneenä ja märkänä
-palaavaan mieheensä tiuskasi: Minä en kestä!
-
-
-Kahden kuukauden kuluttua Orjo kirjoitti
-
-
-Rakas Riepuseni!
-
-Niin se nyt vaan on harmaja totuus monen vuoden kokemuksen jälkeen,
-tuhansien toivomusten, pettymysten ja särkymysten perästä, että minä
-myös puolestani _en kestä_.
-
-Itse tiedämme syyn kaikkeen surkeuteen: olemme _sopimattomat
-toisillemme_. Ja moraalinen syy: kun rakkaus puuttuu, puuttuu kaikki.
-Sen syyn tunnustanet sinäkin silloin kun järki puhuu?
-
-On liian monta arkaa seikkaa, jotka ilmenevät joka päivä, mutta jo
-yksistään sisäinen köyhyys, sisäinen kauheus, _sisäinen onnettomuus_,
-sympatian puute, on jotakin, jota ei saa jatkua ulkonaisen
-kustannuksella.
-
-Kun mies on _paha vaimolleen_ -- kuten termi arkikielessä kuuluu ja
-vaimo _häijy miehelleen_ koko seurakunnan nähden, niin tietysti on
-avioero välttämätön jonkunlaisenkaan rauhan ehtona. Jumala ei rakasta
-riitaa!
-
-Tätä minä nyt puuhaan salaisuudessa -- se on ehkä osaksi
-sairaloisuutta, hermolamausta, mutta järjellistä se on. Lasten
-kohtalo siinä on kärsittävin kohta, mutta Jumala ehkä antaa sen
-kautta _heille_, mitä ei meille suotu.
-
--- --
-
-Aviomies luonnollisesti aikoi enemmän kuin mitä kykeni
-toimeenpanemaan! Hän tiesi itse vallan hyvin että esimerkiksi
-sellainen ratkaisu kuin avioero oli hänenlaiselleen hentosieluiselle
-miehelle ylivoimainen voitettava.
-
-Mutta _kirjoittaa hän osasi_, uhata hän osasi ja suusanoilla
-ääriviivoja maalaamaan hän oli vuosien kuluessa vaimonsa kanssa
-väitellessä oppinut -- jyrkät sanat, jyrisevät ajatukset, räikeät
-päätökset, hetken puuskassa ulospurskahtavat tunteet: _ne_ olivat
-hänen kirouksensa, _ne_ olivat hänen siunauksensa -- hänen vahvat ja
-samalla heikoimmat puolensa.
-
-Mutta miksi, miksi -- kuitenkin kaikitenkin hänen kohtalokseen oli
-tullut salaisesti hautoa niin kauheata asiaa kuin on avioero? Sitä
-hän miehenä mietiskeli _alkaen pitää elämäänsä kadotettuna_, huonona
-ja hukkaan menneenä.
-
-
-
-
-28.
-
-
-Mutta tänä kesänä heidän omaa kotiaan vihdoinkin oli alettu rakentaa.
-
-Siellä -- humisevassa metsässä, pihkan ja koivulehden ja honkaisten
-lastujen tuoksussa, nyt kuluivat perheen isän päivät ja yönsäkin
-hän siellä läheisyydessä vietti soutaen salmen yli Ulpukkasaareen.
-Viikosta viikkoon, kuukaudesta kuukauteen hän näin eleli yksin
-pienessä saaressaan keittäen itse ruokansa ja kahvinsa, jota hän
-sai tarjota tilillä käyville työmiehilleen. Usein hän aamusta
-iltaan saakka viipyi rakennuksellaan valvoen sen kaikkia töitä,
-joissa hänellä entuudesta ei ollut mitään kokemusta, vaan jotka
-työt väkistenkin panivat aatteen miehen harkitsemaan käytännöllisiä
-asioita. Ja usein hän läpiväsyneenä, viimeisten työmiesten, mentyä
-levolle, itse palasi lepäämään.
-
-Aniharvoin oli Mirjam lasten kanssa hänen luonaan saaressa, joskus
-harvoin oli hänellä miehinen toveri, tavallisesti oli hän aivan
-yksin, mutta usein oli sentään seuralaisenaan valkoinen, töpöhäntä;
-pappilan koira.
-
-Ihminen ei ole aivan yksin, ei sielullisestikaan, jos hänellä on
-yksinäisyytensä jakajana valpas koira, joka milloin tahansa on
-valmis isäntänsä kanssa kapulaa vetämään, häntä kädelle nuolasemaan.
-Orjo ajatteli useinkin: paljon parempi olla hyvän koiran kanssa ja
-ikävöidä ihmistä kuin huonon ihmisen kanssa ja kaivata koiraa...
-Kenties tämä vertaus koirasta ja ihmisestä minussa on jäännöstä
-muinaisesta raakalaismetsämiehestä, joka naisetta eleli erämaissa,
-mutta minä en tunnettani häpeä. Sillä tämä tunne perustuu minussa
-ylevimpään ihanteeseen mitä ihmisellä on: rakkauden, sovinnollisen
-arkielämän kaipaukseen. Ymmärrän hyvin erakkojen sielunelämän: he
-ovat paenneet yksinäisyyteen päästäksensä pakoon kahden ihmisen
-välisiä tulenlieskoja, jotka polttavat sydämet pilalle. Hiljaisuus
-on pyhää minullekkin, hiljaisuudessa täydellisesti oivallan omat
-heikkouteni ja tiedän välttäväni tuhansia kiusauksia toisten
-heikkouksien suhteen. Kadotan paljon elämän lämpöä ja nautintoa ja
-kentiesi niinsanottua karaistustakin, mutta kokoan samalla voimia
-uusiin välttämättömiin taisteluihin, joita avioliitossa on.
-
-Yksinäisyydessä hymyilen pienelle kukkaselle ja varon sitä
-taittamasta; kahden ollen polkaisen sen päälle karkeasti nauraen.
-Yksinäisyydessä on murheeni tasaisesti jäytävä syvä kipu; kahden
-ollen pistää se minua kuin tylsällä, likaisella, myrkyttävällä
-keihäällä. Yksinäisyys ikävöivä, paheeton -- on siis pyhempi kuin
-kahden elo. Mies miettii Jumalaa ja tuntee ihmiset omassa muistissaan.
-
---
-
-Orjo, aviomies, pienten lasten isä, joka rakennutti kotia korpeen,
-nautti ja kärsi yhtaikaa tästä rakennuksensa valvomistyöstä.
-
-Luomistyö oli ihanaa, omien keksintöjen, omien käsialojen
-käytäntöönpano oli jotakin alkuperäisen viehättävää, tulevaisuuteen
-voimakkaalla tavalla vaikuttavaa.
-
-Siinä oli jotakin ylvästeltävää, suurenmoista ja sulostuttavaa, _että
-mies rakensi kotia vaimolleen ja lapsilleen_, jotka tähän asti olivat
-saaneet heittelehtiä maailman jaloissa! Mikä lintu hän olikaan ollut
-käki -- joka oli asunut toisen pesässä!
-
-Ja hän työskenteli kaksin käsin rakennuksensa ääressä, milloin
-raivaten metsää, milloin mitaten lauistettuja rakennushirsiä, milloin
-merkiten akkunain ja ovien sijoja, milloin vastaanottaen sammalia,
-milloin neuvotellen rakentajansa kanssa tai tehden sopimuksia uusien
-työmiesten kanssa. Joka lauvantai oli hänellä ankara tilipäivä ja
-paljon markkoja luisti viikossa hänen kättensä läpi. Kysyttiin rahaa,
-aina vaan rahaa ja ilman rahaa ei yksikään hirsi liikahtanut, ei
-yksikään lastu lentänyt, ei yksikään saha vinkunut. Työn humina oli
-hänestä kuin ihana soitto metsässä.
-
-Joskus hän kesäyön hämärässä seisoi honkaisen rakennuksensa ylimmällä
-telineellä katsoen alas katottomiin huoneisiinsa. Ja hänen sydämensä
-sykki voimakkaasti.
-
-"Jumala tietää mitä elämää olen elävä näissä huoneissa sitten kun
-niissä on lattiat, akkunat, laipiot ja tulipesät?"
-
-Hän näki haamuja: tuosta ovesta tulee Mirjam ja sanoo hänelle...
-Tuolla lattialla pyörivät hänen lapsensa huutaen ja iloisesti
-mellastaen. Tuossa istuu hän itse päivän työstä uupuneena...
-Tuossa on heidän mukava makuuhuoneensa, jonne he hiipivät sitten
-kun kaikki äänet ovat hiljenneet... Ja pirtin, valoisan, siistin,
-avaran arkihuoneen suuressa leivinuunissa räiskää talven pakkasessa
-loimottava honka valkea, jonka ääressä isäntä paahtaa suksiaan ja
-emäntä leipoo makeita leipiä... Ja kaikki on niin kodikasta... Onni
-ja rauha vallitsee, jokainen päivä on ilon ja työn raitis päivä...
-
-Se oli hänelle uutta kummallista satua koko tämä rakennuspuuha.
-Väliin hän ikäänkuin ei uskonut itseään isännäksi, omistajaksi tuolle
-talolle, joka viikosta viikkoon kohosi ylös taivasta kohden ja näytti
-niin lupaavalta.
-
-Syksy saapui, mutta talo ei vielä tänä suvena joutunut
-valmiiksi. -- -- --
-
-Myrskyt pauhasivat Ulpukkasaaren rannoilla, vaahtopäissä
-jättiläisaalloissa keikkui Orjon vene. Yöt olivat pimeät ja hornan
-kolkko kohina kävi ympäri saaren louhikkorantoja. Mutta Orjo vain
-_eli omaa elämäänsä_ ja valvoi rakentamistyötä. Öisin hän usein luki
-paksuja kummallisia kirjoja kummallisista asioista, jotka omituisesti
-sekaantuivat hänen uniinsa. Hänellä oli sielun horroshetkiä, jolloin
-hän todella luuli lentävänsä ilmojen korkeudessa tai kuljeksivansa
-syvällä maan alla.
-
-Väliin hän unhoitti missä oli, mitä varten oli, siellä missä oli.
-
-Äärettömän yksinäiseksi hän itsensä tunsi ja pakotti itsensä
-surullisesti hymyilemään, kun muisti että hänellä -- tuolla, ulapan
-toisella puolella -- oli vaimo ja lapset. Mirjamin haamu nousi
-hänen sielunsa silmien eteen suloisena, lempeänä, tyttömäisenä,
-mutta seuraavassa silmänräpäyksessä sekoittui tuohon armaaseen
-kuvaan jotakin katkerata ja aviomies tunnusti itselleen: Hän on
-nyt kertakaikkiaan sellainen! Ja minä olen tällainen. Ja meidän
-välillämme on ollut sitä ja sitä ja tulee varmasti olemaan... sitä ja
-sitä...
-
-Hänhän oli koko nuorenmiehen elämänsä läpi suitsuttanut _kultaiselle
-tytölle, joka häntä aina rakastaisi eikä koskaan hänelle olisi tyly_.
-Ja hänhän oli aina uskotellut itselleen että jos kukaan, niin hän,
-sellaisen kultasieluisen tytön ansaitsi. Oli hirveintä kohtalon kiroa
-ettei hän, Orjo Korelius, _sellaista_ tyttöä ollut saanut...
-
-Mirjamin haahmo väikkyi hänen edessään, kun myrsky mylvi ja saaren
-puut sohisivat peloittavasti, ja hän näki Mirjamin kauniit puolet,
-ainoastaan kauniit, sillä heikot puolet hupenivat suuren sydämellisen
-kaipauksen hetkinä olemattomiin, tuntuivat niin vähäpätöisiltä ja
-vaarattomilta ettei niitä kannattanut muistellakkaan.
-
-Silloin mies kiitti Jumalaa että oli hänellä elämän toveri, joka ei
-häntä tahtonut hyljätä ei surussa eikä ilossa. Tätä kuvaa hän tahtoi
-säilyttää sielussansa, se antoi hänelle voimaa ja toimintatarmoa.
-
-Mirjamin kaunis -- se kauniimpi -- kuva sydämessään Orjo viikon
-vankeuden jälkeen kovassa vastamyrskyssä jaksoi soutaa yli suuren
-ulapan ja kantaa raskaita taakkoja... Iloisesti huohottaen hän
-juoksujalkaa tuli vanhaan kotiin kuvitellen Mirjamin käsivarsien
-kiertymistä kaulaansa ja Mirjamin huulien lämmintä suudelmaa.
-
-Mutta silloin -- Yhtäkkiä... Tuo kaunis kuva mureni sirpaleiksi ja
-_arkisen proosan_ hyökylaine löi aviomiehen rintaa vasten ja koko
-maailma sumentui hänen silmissään.
-
-Avioliitto? -- -- --
-
-Mies muuttui murheelliseksi, sitten hän kirosi kohtalonsa ja lopuksi
-näki hän vain haavoja, haavoja, jotka olivat revenneet auki ja
-kirvelivät julmasti...
-
-
-
-
-29.
-
-
--- Etkö sinä tiedä että minä olen raskaana?
-
--- Tiedän, Mirjam, tiedän...
-
--- Taas!
-
--- Niin, niin.
-
--- Se on _sinun_ syysi!
-
--- Mirjam, älä tee syntiä!
-
--- Minä en olisi tahtonut vielä.
-
--- En minäkään.
-
--- Se sattuu niin äärettömän sopimattomasti. Minä olen niin vihainen,
-niin vihainen että tahtoisin lyödä koko maailman murskaksi!
-
--- Me otamme sen _sittenkin_ kiitollisuudella vastaan, Mirjam kulta.
-
--- Helppo _sinun_ on sanoa! Helppo _teidän miesten_ on sanoa. Hyi
-kuinka minä inhoan miehiä!
-
--- Mutta sinähän olet aina sanonut että kadehdit miehiä?
-
--- Niin kadehdinkin. Siksi inhoankin. Sinä pääset nytkin huviretkelle
--- minun täytyy matkustaa kuin kuritushuoneeseen.
-
--- Sellainen on _naisen kohtalo_!
-
--- Naisenko kohtalo? Sen ei _tarvitse_ olla sellainen. Kuuletko, sen
-_ei_ tarvitse!
-
--- Mutta se _on_. Ja jääpi. Ja on _aina_ ollut.
-
--- Mutta minä en jaksa. Minä hyppään koskeen. Kun ajattelen mitä
-kaikkea taas on läpikäytävä... Oih!
-
--- Muista silloin Mirjam, kuinka paljon mies kärsii naisensa vuoksi
-_henkisesti_.
-
--- Se ei ole mitään _siihen_ verraten!
-
--- Se _on_. Ja _se_ se juuri onkin.
-
--- Mutta miksi, miksi hyvä Jumala minun pitää...? Pelasta minut
-tästä, vapauta minut tästä.
-
--- Rakas ystävä, tyynny nyt. Eletään päivä kerrallaan. Ja usko minua
-että et yksin kärsi me kärsimme siitä molemmat. Mutta muistathan sinä
-sen ihanan kesäyön...
-
--- Älä puhu _siitä_. Älä puhu...
-
--- Tässä ei ole mitään muuta pahaa kuin että sinä yhtä vuotta liian
-varhain nyt tulit tuohon tilaan.
-
--- Mutta sen me päätämme Orjo että _tämän_ jälkeen ei saa tulla
-yhtään lasta. Ei yhtään! Ei milloinkaan!
-
--- Niin, Mirjam. Mutta...
-
--- Vanno se!
-
--- En vanno, vaan lupaan.
-
--- Vahvista lupauksesi suutelolla!
-
--- Mirjam kulta! Pikku raukka!
-
--- En ole raukka! Et saa sanoa!
-
--- No?
-
--- Ota paremmin kiinni. -- --
-
--- Sinä taidat sittenkin minua rakastaa, Mirjam?
-
--- Älä vaadi sanoja. Näethän -- tiedäthän. Voi kuinka minun tulee
-ikävä taas jättää sinut.
-
---...
-
--- Ja anna nyt, rakas kulta, anteeksi että olen sinua loukannut. Että
-olen ollut paha...
-
--- Mirjam, tällaisina hetkinä kokenut aviomies ei sano mitään.
-Ei kerrassa mitään! Tietysti hän sydämessänsä pyyhkäisee kaikki
-katkeruudet pois ja pyytää itsekin anteeksi, mutta kun tietää,
-millainen pyörä on elämä...
-
--- Niin se on!
-
--- Ne tuhannet kauniit päätökset...?
-
--- Mutta kenties _minä_ paranen. Oi Orjo, kuinka minä unelmoin
-tulevaisuutta... sellaisia kesiä, jolloin en ole raskaana... ja me
-sinun kanssasi asumme siellä uudessa kodissa...
-
--- Rakas ystävä, sinä haaveilet!
-
--- Anna minunkin kerran haaveilla. Siitähän sinä pidät. Itsehän
-haaveilet enemmän. Kukaties minä kuolen synnytykseen.
-
--- Et, Mirjam, et kuole. Kaikki käy hyvin. Siinä asiassa kestät.
-Mutta hermoseurauksia et näy kestävän.
-
--- Moni rouva minun asemassani olisi jo kuollut.
-
--- Nykyajan naiset ovat niin heikot. Älä pahastu, jos sanon sentään,
-että moni rouva sinun asemassasi kestää _vielä paremmin kuin sinä_.
-Ei yksikään!
-
--- Mutta minä voin näyttää esimerkkejä. Eläviä todistuksia...
-Elämäniloisia, sitkeitä, lujia, luonnollisia, lempeitä ihmisiä,
-joilla on ollut tai joilla on esimerkiksi kahdeksan lasta.
-
--- Lampaita!
-
--- _Naisia!_ Mainioita naisia!
-
--- Miesten mielestä!
-
--- Tietysti. Mutta kenties sellaisilla äideillä on joku tytärkin,
-joka sanoo samaa. Ja eivätkö tyttäret ole naisia?
-
--- Miksi et nainut _sellaista_ naista?
-
--- Siksi että _sinä_ satuit sen naisen sijalle. Miksi et sinä
-valinnut _sellaista_ miestä, joka ei olisi halunnut lapsia! --
-
--- Halusinhan minä... alussa... Orjo, sinä et saa olla paha. Sinä
-vääristelet tahallasi Älä, rakas ystävä, puhu enää -- minua niin...
-nukuttaa...
-
--- Mutta...
-
-285
-
--- Puhutaan sitten aamulla lisää. Nukutaan nyt. Älä vedä kättäsi
-pois. Orjo... rakas...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mikä siinä taas auttoi. Mirjam matkusti halki Suomen synnyttääkseen
-viidennen lapsensa. Ei yksikään lapsista saanut syntyä kotona. Se oli
-niin päätetty -- varovaisuuden vuoksi. Ja muutenkin -- rauhan vuoksi.
-
-Mies jäi taas yksin toisten lasten vahdiksi Ja teki työtä kuin hullu.
-
-
-
-
-30.
-
-
-Jättiläisköngäs 20 p. maaliskuuta.
-
-Rakas Orjo!
-
-Poikahan se taas tuli ensimäisen lapsemme näköinen: hyvin sievä suu
-ja leuka, tummat silmät, suora nenä. Se saa äitinsä maitoa.
-
-Asiat tapahtuivat näin (sinähän aina vaadit minua kertomaan). Läksin
-lauvantai-iltana klo 10:n junassa -- menee vain 10 min. tällä
-matkalla -- olin näet alkanut tuntea vähän nipistystä, vaan kun tulin
-"könkäälle", niin kaikki katosi ja ylihoitajattaren ja Mirdjan kanssa
-naurettiin vielä klo 3 yöllä meidän huviretkeä ja aijoimme palata
-ensi junassa takaisin. Niin sitten alkoikin taas vähän poltella ja
-hoitaja rupesi tarkastamaan että joko poltot todellakin alkavat,
-ja ajattele: poika tulla tupsahti siihen paikkaan. -- Sen pituinen
-se. Tohtori on kovasti kieltänyt saven, liidun ja kalkin syönnin
-sanoen että voin helposti saada suolikalkkeutuman eikä saa enää antaa
-lapsillekaan siellä. Vieläkö poropolvesi juonittelee? Muista antaa
-hieroa käsivarsiasi. Pikku Mailalle ja Sirkalle äidiltä suutelo
-"kirjeistään" -- oli niin kovin hauska kuulla Mailan pakinoita --
-kirjoita toistekin äidille. Ei ole paperia enempää! Pitääkö Jormolle
-lähettää uusi kolttu?
-
-Mirdjan luota 18/5.
-
-
-Rakas Orjo!
-
-Kaikki kirjeesi olen saanut ja kiitän sinua niistä, sillä tuntuu
-keventävältä aina kuulla että lapset ovat terveinä -- alakuloisuus
-kuitenkin aina valtaa mieleni kirjeesi luettuani ja sydämelläni on
-suuri painostus jota en ole tähän saakka voinut pois heittää. Mistäpä
-minä voisin takuuseen mennä minä, joka jo vaistomaisesti vien käden
-silmien turvaksi suojellakseni edes ne iskuilta. Ja minä en tahdo
-katsoa toisia asioita selviksi, koska tunnen itseni sen verran että
-minkä kerran saan sydämessäni -- enkä vain järjellä päätetyksi,
-niin se pakottaa minut toimintaan. Annan kohtalon heitellä -- teen
-minkä kykenen, mitä en jaksa, siitä ei omatunto minua syytä. Se
-tiehaara, josta niin varmana puhuit ja joka osoitti kuinka vähän
-sinä todellakin vaimoasi tunnet -- jospa olisit nähnyt minun suuni
-ilmeen sitä lukiessa! -- niin: se tiehaara kyllä jossakin varmasti
-häämöttää, mutta vielä se ei ole vaativana eteeni auennut ja _sen
-vuoksi tulen takaisin sinne_, vaikka en lähtiessäni todellakaan
-ollut varma, _palaanko sinne enää_. Turhaa on taistella tutkainta
-vastaan, turhaa on koettaa kohtaloaan muuttaa, odotan vain mitä se
-tuo, en sure, en iloitse, sillä enhän tiedä, _mikä_ se on. En ole
-koskaan katunut naimisiin menoani sinun kanssasi, sillä tunsin niin
-voimakkaasti, niin voimakkaasti kuin tuntea voi: että _sinä_ olit
-siinä _minun_ kohtaloni, että kaikki mitä on seurannut, on minun
-kohtaloani, jota en ole voinut muuttaa, ja vaikka minulle koko
-maailma olisi huutanut että tulen onnettomaksi, olisin sittenkin
-mennyt kanssasi naimisiin siinä määrin vaativana ja kauheana
-_pakkona_ se päälleni lankesi ja minä tunsin ja ymmärsin sen selvästi.
-
-Minulla oli silloin kihlasormusmatkalla -- sinä muistat -- tarkoitus
-jättää sinut (jolloin juoksutin sinua kärryjen perässä) ja paeta
-kauvas pois ja tein jo päätöksen, mutta sitten minua nauratti oma
-päätökseni, sillä niin selittämättömän voimakkaasti tunsin, kuinka
-turhaa on koettaa _kohtaloaan välttää_.
-
-Kesäkuun alussa menemme Rekijärvelle, jossa Mirdja vihitään.
-Yöauringon kaupunkiin en mene -- se siitä. Noin viikkoa ennen
-juhannusta joutunen Syrjäkorpeen. Onko sinulla paljon sitä vastaan
-että Agnes tulisi meille kesäksi? Hän tulisi yhtä matkaa minun
-kanssani eikä sinun tarvitseisi hänen matkojaan maksaa. Tämä nuorin
-poikamme on levoton lapsi enkä minä jaksa sitä öillä yksin hoitaa,
-en parhaalla tahdollakaan; ja tiedät, kuinka vaikeaa on rahallakaan
-saada lapsenhoidossa apua päiviksi, mitä sitten öiksi. Koeta siis
-antaa myöntävä vastaus. Sataiset markkasi olen saanut ja kiitän sinua
-niistä ja ymmärrän kuinka vaikeaa sinulle on rahaa lähettää, kun on
-itselläsikin tiukka. Jos _se_ tiehaara olisi eteeni avautunut, niin
-menisin entiselle alalleni ja ottaisin kaikki lapset luokseni ja
-sinut myös -- _nyt_ tulen sinun luoksesi. Suuri helpoitus olisi vain
-minulle, kun voisin _itse ansaita_. Sitä minä aina haaveilen ja jos
-nyt asuisimme kaupungissa, niin eihän se mikään mahdottomuus olisi --
-nyt kun emme enää lapsia tahdo.
-
-Kunpa saisit siellä muurarin uutistalollemme; mutta älä saata meitä
-hirmuvelkoihin kaupunkilaisten mestarien vuoksi! Koeta nyt ottaa asia
-reippaasti, eihän tätä ikuisesti kestä ja mikä jää, se jääköön --
-emme me ikuisesti rakenna emmekä kiduta itseämme yhden talon takia.
-Sano sille Verkkaiselle että laittaa osansa valmiiksi kunnes emäntäsi
-tulee. Ruokakonttorin hyllyt saa minun tultuani laittaa ja odotelkoon
-Verkkainen vuosikauden loppusatoja, koska meitäkin odotuttaa Äläkä
-pidä niin paljon puhetta rahapulastasi: eihän _siellä_ huutosi auta,
-kiusaa vain omaisiasi.
-
-Mailalle ja Sirkalle tuopi äiti omatekoiset nuket, Jormolle torven.
-Mitäs isälle?
-
-Suutelo lapsikultaisilleni.
-
-                                                   _Mirjam_.
-
-P. S. Tarvitsetko pitkiä saranoita? Kysyn sitä siksi että menen pian
-kaupungissa käymään. Otetaanko pirttiin kattolamppu ja akkunaverhot!
-Sano Jormo pojulle että äiti tuopi suuriäänisen torven ja takin.
-
-
-Mirdjalasta 27/5.
-
-Rakas Orjo!
-
-Tulenhan minä, koska omatuntoni ja sydämeni niin vaatii. Täältä
-lähden 10 päivä kesäkuuta Rekijärvelle Mirdjan kanssa, jossa hänet
-vihitään 12 p:nä. Viivyn siellä ainoastaan muutaman päivän ja alotan
-sitten matkustukseni maan halki Syrjäkorpeen asti -- tietysti ilman
-Agnesta, koska sinä niin tahdot, vaikka tietänet, kuinka vaikeaa on
-pienen lapsen kanssa matkustaminen; -- siis tulen yksistään pojan
-kanssa "ilman seuranaisia."
-
-Pääasia on että sinä ja siellä olevat lapset olette terveet, vaikka
-kovin on lamauttavaa sinun rahapulasi -- tuntuu kuin en voisi ihmisiä
-silmiin katsoa, sillä _niin minua hävettää_ ja kiusaa huonot,
-raha-asiamme. Etkö voisi koettaa olla niistä _puhumatta_ minun
-vuokseni, vaikka se sinusta ehkä on joutavaa -- vaan minun vuokseni
-koeta salata muilta, sillä niin pahalta se minusta tuntuu etten soisi
-siitä tarpeettomasti puhuttavan. Se viepi minulta kaiken elämisen
-mahdollisuuden ja viimeisenkin elämän ilon -- tieto ettei ole leipää
-lapsille... että täytyy kituuttaa, kituuttaa...
-
-Etkö voisi ajatella mahdollisuutta mennä ensi talveksi opettajaksi
-kaupunkiin? -- saisit palkan kesältäkin ja minä jäisin lasten kanssa
-Syrjäkorpeen...
-
-Menisin vaikka Rajapostiin, jotta pahimmasta pulasta pääsisimme.
-Toimita minulle paikka -- puhun täydellä aikomuksella ja olisin
-iloinen, jos voisin saada paikan -- ottaisin kaikki lapset mukaan --
-koeta!
-
-Suutelo rakkaille lapsukaisille ja isälle myös, jos ottaa vastaan.
-
-Kaikille terveiset
-
-                                                _Mirjamilta_.
-
-J. K. Ehkä se "valtion mestari" laittaisi ne kaapit ja sinun huoneesi
-sohvan!?
-
-       *       *       *       *       *
-
-Orjo puuhasi hikipäin.
-
-Koko talven hän oli tulipalopakkasessa ajellut porollaan vanhan ja
-uuden asunnon väliä, ottanut vastaan rahtikuormia, tehnyt urakoita
-ja itsekkin työskennellyt rakennuspaikalla. Keväällä jäiden lähdön
-aikana oli hän makaillut öitäkin rakennuspaikalla vuoteenaan keko
-höylänlastuja jossakin ulkohuoneen nurkassa. Ja kevätyön kuulaassa
-kirkkaudessa oli hän väräjävin sydämin katsellut yli korkean metsän
-ja sinimustan jääulapan, kuunnellen kuni ensi kerran koskien kohinaa
-ja kevätkäen kukuntaa. Silloin oli hänen omakotipuuhansa tuntunut
-ihmeelliseltä sadulta ja Mirjamin poissaolo oli sen sadun tehnyt
-vielä jännittävämmäksi. Vanhassa kodissa oli hän joka yö nukkunut
-suloisen pikku tyttönsä Sirkan kanssa, joka äidin puutteessa oli
-täydellisesti turvautunut isäänsä -- millä hellyydellä tuo pieni
-tytti olikaan joka aamu kiivennyt omasta pienestä sängystään isän
-tilavaan vuoteeseen ja kietonut hennot lapsenkäsivartensa isänsä
-partaiseen kaulaan. Silloin oli isä aina kaihoten muistanut Mirjamia
-ja tuntenut niin selvästi sydämessään että lapset tarvitsivat
-äitiä... ja että kumpikin oli kultainen kappale lapsen sydämelle --
-sekä isä että äiti.
-
-Nyt oli kesä saapunut, vedet olivat auenneet ja rakennuspaikalla
-hurisi entistä vilkkaampi työ. Jokainen yksityiskohta oli Orjon
-itsensä muodosteltava -- hänen rakennusmiehensä Matti Verkkainen
-oli yksinkertainen mies, joka ei itsestään paljon älynnyt ja joka
-pyrki tekemään kaiken päin mäntyyn, ellei miestä joka hetki sormella
-neuvottu.
-
--- Miten tämä oikein tehhään?
-
-Joka nurkassa kävi kalske, akkunoita ja ovia pisteltiin paikoilleen,
-laipioita ja lattioita syntyi, portaita, parvekkeita, patsaita
-ja kaidekapuloita veistettiin ja höylättiin, työ oli vihdoinkin
-alkanut edistyä. Muurarit saapuivat kaukaisesta kaupungista --
-maalaismuurarit eivät uskaltaneet tehdä kahta uunia päällekkäin --
-ja iloinen työnkuhina ja pauke kävi rakennuksella. Tuhansia kiloja
-multaa ja hiekkaa kohosi köysissä kiikkuen rakennuksen ullakoille,
-kelat pyörivät ja vinkuivat, muuraripojat kantoivat tiiliä ja
-saviliejua ja esiliinarintainen muurarimestari huuteli korkealla
-äänellä telineillään seisten: "Ruukki -- ruuk-ki!" Muurarimestari,
-tulipunanaamainen mies, oli kuin mikä laivan kapteeni, joka komensi
-koko laitosta -- oli kuin uutisrakennus olisi ollut laiva, joka ei
-liikahtanut ilman mestarin huutoa.
-
-Kaikista vaikeinta oli sammalen kuivaus; siinä sai isäntä itse
-tehdä monta päivätyötä, kun vesisade tuon tuostakin turmeli kaikki
-varustukset.
-
-Orjosta tuntui kuin ei työ loppuisi koskaan ja että joka paikassa
-piili vahingon vaara.
-
-Urakkamiehet väliin pettivät, päivätyöläiset osasivat nylkeä ja
-kiskoa, kaikki käyttivät hyväkseen työnantajan pakkoa saada kotinsa
-pian valmiiksi.
-
-Kurja kolikko! huudahteli Orjo tuontuostaan ollen alituisessa
-kiristävässä kirjevaihdossa rahanhankkijainsa kanssa. Väliin hän
-selvästi huomasi, kuinka vahingoniloisesti joku työmies hymyili
-pyytämänsä rahasummat saatuaan -- aniharvoin Orjo vastusteli
-työmiestensä vaatimuksia tahtoen olla kaikkien kanssa sovinnollisissa
-väleissä. Jos joku joskus saikin liikaa paikkakunnan tavallisen
-käsityksen mukaan, niin hän koetti ajatella että sellainen oli
-hän itsekin ja sellaisia ovat kaikki ihmiset -- kaikille kelpaa
-raha eikä sitä koskaan tule liikaa. Ja työmies, joka jotakin tekee
-ja saa siitä rahaa, on monta vertaa ansiokkaampi ihmisenä kuin
-herrasmies-virkamies, jolla on korkea palkka huonostikin hoidetusta
-työstään.
-
-Kohta, kohta oli hänen rakennuksensa joutuva valmiiksi ja silloin hän
-pääsee työmiehistä, urakoista ja ikuisista lauvantaitileistä!...
-
-Ja kohta, kohta palajaa Mirjam takaisin viimeisen lapsen kanssa ja
-silloin he muuttavat uuteen kotiin ja alottavat uuden elämän!
-
-Uuden elämän? Niin, sillä se täytyy alottaa nyt -- kahdennellatoista
-hetkellä -- muuten käy huonosti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Orjo purjehti kevätkesän myrskyissä edestakaisin suurta ulappaa --
-aina yksin, aina yksin, mutta ikuisessa toivossa.
-
-_Toivo_ se on, joka hänelle antaa voimia alituisiin rasituksiin,
-ruumiin ja sielun ponnistuksiin. Ihana toivo että elämä Mirjamin
-kanssa on -- kaikesta kokemuksesta huolimatta -- sulava rehelliseen
-sopusointuun. Nythän näet vihdoin Mirjamin oma haave on toteutumassa
--- oma koti.
-
-Hänhän, rakas vaimo, on aina vakuuttanut että silloin vasta, kun
-heillä on oma koti, hän, Mirjam lakkaa nurisemasta. Silloin alkaa
-hänen luonnollinen toiminta-alansa -- hänen haaveensa päästä
-ansaitsemaan syrjään, juuri nyt kun hänelle aukenee oma koti, _se_ on
-tietysti lapsellista harhaa, jota hän ei missään tapauksessa kykene
-täyttämään.
-
-Oi kuinka hänellä, Orjolla, on ikävä Mirjamiansa! Millä kaiholla hän
-häntä odottaa kehtaamatta sanoa tovereilleen, kuinka yksipuolisen
-autiolta hänen elämänsä tuntuu.
-
-Sillä nyt on kesä ja valoisat kesäyöt, tuomi kukkii ja koivikot
-verhoutuvat hienonvihreään, tuores tuoksu lemahtelee yli päilyvien
-vesirantojen, kuikat huutelevat joenniskassa ja pääskyset hautovat
-pieniä muniaan.
-
-Juhannus lähestyy! Syrjäkorven syvänsalaperäinen, pohjan kaihoisa
-juhannus, valkeuden hääpäivä ja hääyö.
-
-Missä viipyy Mirjam?
-
-Jo on juhannusaatto, Orjon rakennuksella ovat kaikki työt
-keskeytetyt, Syrjäkorven kansa soutelee sadoin venhein
-kirkkorantaan, nuotiot palavat, suuret kahvipannut höyryävät,
-jätkäin silkkihuivit leiskahtelevat, karttuunihameet kahisevat kylän
-raitilla -- ristirahvas pyhitteleiksen, puhdisteleiksen nauttien
-itsetiedottomastikin valkeuden juhla-aatosta...
-
-Missä viipyy Mirjam?
-
-Orjo on pukeutunut nuorenmiehen aikuiseen vaaleaan kesäpukuunsa,
-on ajellut partaisen leukansa sileäksi ja pistänyt päähänsä
-ylioppilaslakin ja tuntee itsekkin nuorentuneensa...
-
-_Missä viipyy Mirjam?_
-
-Hän ei saa rauhaa kotona, hän hyppää polkupyöränsä selkään ja ajaa
-penikulman vastaan. On jo myöhäinen juhannusaaton ilta, metsä
-uinailee, ääretön hiljaisuus vallitsee maantiellä, joka maailmalta
-vetää -- tuo loputon tie, joka ihmisen nielee ja tuo.
-
-Mies istuu tuntikauden äänetönnä paadella maantien ojan reunalla
-ja odottaa joka sekunti näkevänsä Mirjamin tulevan kyytikärryissä.
-Hän on näkevinään hänen haahmonsa ojelmuksen äärimmäisessä päässä,
-korkean mäen huipulla, vaalea hieno kesähattu kuvastuneena taivaan
-rantaa vasten... millainen hattu Mirjamilla taas lieneekään?
-
-Orjo vähän naurahtaa itsekseen, purasee viiksiään kuin nuorukainen ja
-samalla ikäänkuin häpeää itseään että pitää hänellä, aikamiehellä,
-neljän lapsen isällä, olla näin riivatun _ikävä_...
-
-Hän tuijottaa ja koettaa olla mitään ajattelematta -- on jollakin
-tavalla niin hyvä olla, tuntuu jollakin tavalla niin täyteläiseltä
-sydämessä ja verisoluissa -- merkitseisiköhän se sitä että Mirjam on
-lähestymässä?
-
-Hän katsoo kelloaan, katsoo kellertävää tyhjää maantietä ja päättää
-hieman katkeroituneena ettei Mirjam enää mitenkään voi tulla tänä
-iltana -- pienen lapsen kanssa.
-
-Oh! millainen autio juhannusyö hänelle tulikaan. Koko Suomen kansa
-viettää sydänjuhlaansa, mutta hän, aviomies, saa tässä istua
-metsäkivellä ilman naista, ilman omaansa, ilman ketään, joka hänestä
-välittää...
-
-Ja Orjo ajaa hurjasti takaisin ja hiipii nukkumaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mies on tuntikauden levännyt horroksissa, kun kärryt jyrisevät aivan
-hänen akkunansa alla ja alaslaskettujen verhojen lomitse hän näkee
-vilahduksen nuoresta naisesta, joka korkea, kaunis, muodikas hattu
-päässä hypähtää keveästi alas kärryistä. Hänen edellään kantaa joku
-rippikoulupoika pientä koria hyvin varovaisesti käsivarsillaan.
-Kolkutetaan ulko-oveen, palvelijatar rientää avaamaan, tulijat
-pääsevät saliin, jossa pari lapsista nukkuu hoitajattaren kanssa.
-_Sitten on kaikki hiljaista_. Orjolla on sydän kourassa, hänen
-aistimuksessaan väikkyy tyttömäisen nuori nainen, joka naurahtelee
-iloisesti, jonka huulet ovat punaiset ja tuoreet ja posket
-hienonpunehtivat... Hän kuulee jonkun ikäänkuin kiireesti riisuutuvan
-viereisessä huoneessa; seuraavassa silmänräpäyksessä rasahtaa ovi ja
-sulkeutuu samalla, mutta sisään on pujahtanut joku -- ja yhtäkkiä se
-ruusuhuulinen olento _sukeltaa hänen luokseen_, painautuu lämpimästi
-häntä vastaan...
-
--- Oi Jumala! kuiskaa aviomies, tämähän on sittenkin onni, sulo,
-hurma, kaikki kaikessa, ainoa auringon alla... _Oma vaimoni!!_
-
--- _Oma mieheni!_ kuiskaa Mirjam. -- Nyt minä tulin!...
-
-
-
-
-31.
-
-
-Aviomiehen pöytäalmanakasta löydämme seuraavat muistiinpanot:
-
-_Heinäkuu_.
-
-1 päivä: Yksin yli järven -- Korpilinnalleni.
-
-2 päivä: Myrsky raivosi. Sain työskennellä tiilimiehenä aamusta
-iltaan ja väsyin kovasti. Ei toveria saaren yössä.
-
-3 päivä: Saaren vanki, orjain vanki, ei pilkota ystävän purjetta.
-
-4 päivä: Yksin hyvä. Yksin ikävä. Työn ruoska.
-
-5 päivä: Kolme tulipesälaitosta valmiina Korpilinnassa.
-
-6 päivä: Neljäs tulimuuri tekeillä. Välilattiaan hinattu viiden
-tuhannen kilon paino raaka-ainetta.
-
-7 päivä: Vanhan kodin pyhä rauha. Mirjamin sulot.
-
-8 päivä: Ratkaiseva viikko rakennuksella. Lattiat -- tulisijat. Törky
-pois.
-
-12 päivä: Elämä tai kuolema!
-
-13 päivä: Yhdestoistatuhannes markka menossa.
-
-14 päivä: Sunnuntai-idylli kukkivan puun alla.
-
-15 päivä: Harvinaisia ja kaukaisia vieraita Ulpukkasaarella. He
-nimittävät saartani "Lycksalighetens ö." Etelämaisen kuuma ilma.
-Kylvemme aalloissa.
-
-16 päivä: Mirjam tahallaan tulematta ja se onkin kai -- parempi. Hän
-nimittäin ei kärsi "hienoja vieraita" epähienossa paikassa -- en saa
-ikinä hänen päähänsä, että Ulpukkasaaren maja on vieraille mieluisa.
-Hän on kauhean hermostuksissaan että otin vieraani vastaan _ennenkuin
-Korpilinna on valmis_. Mutta vieraani nauttivat äärettömästi ja
-_me_ tulemme hyvin toimeen palvelustytön kanssa, jonka Mirjam on
-lähettänyt "passaamaan." -- Päivälliseksi sentään uskalsimme vanhaan
-kotiin, mutta kylläpä Mirjamilla oli ponnistamista ottaessaan
-hyvillä kasvoilla vastaan vieraita. Minulle, aviomiehelle, oli hän
-neljännestuntia ennen uhannut antaa kyytiä, kun en ollut joutanut
-onkimaan hänelle suurta lohta päivälliseksi. Sitä _aviovaimon
-silmäystä!_ sitä äänen sävyä! oi herra Jumala! Minä ajattelen
-että jos vaimo kerran rakastaa miestään, hänen täytyy osata olla
-ystävällinen hänelle ilman kymmenen markan juhlalohtakin. Vai onko
-lupa olla vihainen ja vierasten edessä näytellä sovinnaista roolia?
-Tietysti annan anteeksi tämän -- yhden tuhansista pienistä synneistä.
-
-18 päivä: Muurarin tili 540 markkaa.
-
-25 päivä: _Korpilinna valmis_. Matti Verkkaista en sentään olisi
-päästänyt pois. Paljon on hutiloitua...
-
-26 päivä: Muutto alkanut yli päilyväin vetten. Kuinka paljon
-jokainen huonekalu kertookaan elämän vaiheista! Minähän kuljetan
-tässä kuormittain ihmisten sieluja ja kohtaloita. Tuo yöpöytä... tuo
-sohva... tuo pesukaappi... tuo taulu...? Sirpaleita ja sirpaleiden
-keräilemistä on koko ihmisen elämä! Kuinka onnellisia ovatkaan kaikki
-ne, joilla ei ole edes omaa kapsäkkiä -- ei muistoja repelemässä.
-Olin minäkin onnen poika -- silloin kun ei ollut muuta omaa kuin
-_kapsäkki_...
-
-29 päivä: Mirjamin ja kaikkien lapsukaisten kera muutimme soutaen ja
-purjehtien suurella veneellä ihanimpana kesäiltana uuteen kotiimme,
-jonne palvelustyttö edeltäpäin oli kierrättänyt oman lehmän.
-Lehmänkin? Meille? -- Nyt se siis alkaa...
-
-
-Tässä kohden voimme keskeyttää pöytäallakkamerkinnöt ja tehdä asiaa
-valaisevia lisäyksiä.
-
-Kun perhe tuona kauniina kesäiltana oli saapunut uutistalon rantaan
-ja kaikki lapset ja tavarat olivat kannetut ylös törmää ja iloinen
-hälinä kävi kaikissa valkeanhohtavissa huoneissa, yllätti Orjon,
-isännän, yhtäkkiä sydäntä kiristävä kaihon tunnelma ja hän sanoi
-itselleen: "Tämä on nyt meidän ensimäinen yömme Korpilinnassa?"
-
-Joku Mirjamin venheessä lausuma sana, joku erityinen äänen sävy, oli
-häneen sattunut -- oliko hän tarpeettoman herkästi loukkaantunut
-tai oliko se ehkä pahimmassa tapauksessa oikkua tai itsekkäisyyttä,
-tuskin hän itsekään tiesi.
-
-Mutta mitään sanomatta kenellekään hän hiljaa laskeusi takaisin
-rantaan, lykkäsi venheen vesille ja souti yön hämärässä vastapäiseen
-saareen, Ulpukkasaareen, joka nukkui hopeankirkkaitten rantojen
-keskessä niin runollisena ja samalla niin hyljättynä. Ja paneutui
-maata samalle vuoteelle, jolla hän niin monta monituista yötä
-oli _yksin_ maannut. Hän ikäänkuin ei vielä hennonnut repäistä
-itseänsä irti siitä elämän asemasta, jossa hän viime ajat oli
-elänyt: ikuisesti toivovan, _rauhan linnaa_ kaipaavan, mutta
-yksinäisyydessään julmasti kärsivän aviomiehen asemasta. Tuossa
-kesäyön pehmeässä hämyssä, peilikirkkaan salmen toisella puolella,
-kohosi hänen uusi kotinsa -- sinne oli Mirjam juuri saapunut kaikkine
-lapsineen, siellä ja _vain siellä_ oli hänen elämänsä punainen lanka
--- hän tiesi sen, tunsi sen kaikilla aisteillaan -- ja kuitenkin hän
-oli ikäänkuin pelännyt omaa onneansa, omaa kohtaloansa ja paennut
-tänne -- entiseen hiljaisuuteen.
-
-_Mitä mahtoikaan Mirjam ajatella!_ Millä tunteilla vaimo saattoi
-mennä nukkumaan oman kotinsa ensimäisenä yönä, kun oma mies tahallaan
-häntä _vältti!_ Katsahtiko hän kummissaan salmen toiselle puolelle ja
-näki Orjon pienen venheen?...
-
-Erämaan saaressa piilee hento punainen orjanruusu. Se on jo kukkinut
-aikansa, ei kukaan sitä ole ihaillut, sen terälehdet ovat levällään,
-sen kauneus hempeimmällään, sen lemmenjano huumaavimmallaan, se on
-niin herkkä vaikutuksille. Älä puhalla, oi pohjoistuuli, liian kovaa,
-älä kulje ihminen liian varomattomasti sen lähitse, muuten ruusu
-varistaa lehtensä ja jää paljaaksi...
-
-Orjo katseli _uutta kotiansa_ saaren tuvan akkunasta ja oli
-näkevinään siellä koko perheen, itsensäkin... Toinen Orjo oli täällä
-yksinänsä _elämän suuren peilin edessä_, toinen lepäsi tuolla
-Mirjamin vieressä aviomiehen suurten sulojen ja katkerain surujen
-sylissä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Etelämaiset, kuumat, kuivat ilmat jatkuivat. Lämpömittari osoitti
-joka päivä varjossa 30 astetta, auringon paiste oli niin tulinen että
-puinen pinta poltteli paljaita jalkoja, järvivesi oli lämmintä kuin
-keitetty. Uutistalolla olivat yöt tukahduttavat, sillä ympärillä
-seisova metsä oli lähettänyt noihin uusiin valoisiin huoneisiin
-miljoonittain silmälle tuskin näkyviä polttiaisia, jotka vastoin
-tavallisuutta purivat sisälläkin tunkeutuen vaatteiden alle ja saaden
-ihmisen ruumiin kirvelevään, kutisevaan poltteeseen.
-
-Ainoastaan saaressa oli viileämpää ja sinne Orjo yhä vieläkin
-tuon tuostakin pakeni, väliin keskellä yötäkin. Mutta vähitellen
-hän kotiintui uuteen taloonsa ja alkoi nauttia sen kaikista
-viehättäväisyyksistä.
-
-Oma koti!
-
-Hän näki Mirjamin nauttivan oman kodin vapaudesta; tuollaisena
-tulikuumana sunnuntaipäivänä vaelsi koko perhe alastomana
-hiekkarannalle. Pieni poika, toisella vuodella oleva Jormo,
-juoksenteli kuin enkeli nauttien sanomattomasti alastomuudestaan,
-pienet tytöt leijailivat kuin perhoset veden äärellä tuontuostakin
-heittäytyen piehtaroimaan. He eivät kuulleet mitä isä ja äiti
-keskustelivat. Ja Mirjam ja Orjo makasivat onnellisina heidän
-keskellään...
-
--- Muistatko Mirjam sitä kesää, jolloin meillä ei ollut vielä yhtään
-lasta? sanoo aviomies haukotellen.
-
--- -- --
-
--- Muistatko miten käsikädessä aina menimme veteen, ja kun tuli
-kylmä, niin taas kuivasimme toisemme auringonpaisteessa ja lämmitimme
-toisemme. Muistatko sen tunteen kun varistaa hienoa lämmintä hiekkaa
-toinen-toisensa iholle...
-
-Mirjam kääntyi sirosti kuumalla hiekalla ja nauroi niin että
-valkoiset hampaat näkyivät.
-
--- Me osasimme nauttia silloin vapaudesta ja luonnosta. Me osasimme
-ainakin juoda nautinnon maljan pohjaan saakka...
-
--- Niin, Orjo, _se_ oli onnellista aikaa...
-
--- Niin, Mirjam, ja joka kerta kun minä muistan sitä kesää --
-oikeastaan niitä oli kaksikin -- niin minä kiitän Jumalaa että niin
-teimme! Siunaan onneamme!
-
--- Niin minäkin!
-
--- Nyt minä kannan sinut veteen ja viimeinkin opetan uimaan. --
-
--- Älä, älä, hyvä ihme, Orjo, Orjo! -- voi hirveätä -- älä hukuta --
-kuuletko -- pelastakaa -- Orjo -- huh -- päästä -- no kyllä sinä!...
-
-Mirjam huusi ja potki niin että lapset säikähtivät ja Orjon oli pakko
-päästää hänet irti.
-
--- En lähde koskaan sinun kanssasi uimaan! uhkasi Mirjam maalle
-päästyään.
-
--- Rakas ystävä, niinhän sinä olet kerskunut jo kahdeksan vuotta ja
-kuitenkin aina pyydät niin kauniisti: "Orjo kulta, lähdetään yhdessä
-uimaan!"
-
-Mirjam nauroi ja lapset telmivät.
-
-Orjo heittäytyi veteen ja ui syvälle.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kuumat ilmat muuttuivat yhtäkkiä kylmiksi. Kuin puukolla katkaisten
-loppuivat kesän keveät riemut. Hirveät sateet alkoivat, jotka
-koettelivat uutistalon kattoja ja antoivat paljon lisätyötä
-isännälle. Pian puhkesi ilma lumimyrskyksi, joka kaatoi metsää kuin
-viikate ruista. Korpilinnankin ympärillä sortui kaunista puistoa
-ryskyen maahan.
-
-Eivätkä korpilinnalaiset päiväkausiin päässeet liikahtamaan
-minnekään, ei vesitse eikä maitse.
-
-Monenlaisia vaikeuksia ilmestyi taloudellisessa suhteessa.
-
-Odottamattomia vastoinkäymisiä sattui.
-
-He, tämä nuori perhe, olivat aivan eristetyt muusta maailmasta.
-Ei ollut heillä edes naapuria -- talonpoikaistalot piilivät
-kaukana myrskyävien vetten takana. Ei mitään hevostietä, ei kunnon
-metsäpolkua, ei laivaliikettä, ei telefooniyhteyttä. Aalto pauhasi ja
-petäjät tohisivat, korpit lensivät koikkuen yli salmen, kömpelösti
-luovien tuulessa. Ja syyssäiden valjuina kuutamoöinä huuteli huuhkaja
-kaamean karussa takalistossa...
-
-
-Silloin, eräänä lokakuun sysisynkkänä yönä, kolkon korpiluonnon
-painostaessa mieltä, pitkien petäjien tohistessa ja jäisten laineiden
-hyrskytessä akkunain alla pilkkopimeässä avaruudessa, jossa: silmä
-ei mistään päin erottanut valon pilkettä -- tapahtui Korpilinnassa
-jotakin.
-
-Tapahtui että kaksi ihmistä pitkällisen vilkkaasta maailmasta
-erilläolon ja luonnon kaamean kaihon vaikutuksesta tahtoi etsiä
-toistensa seuraa sydämen palavasta pakosta.
-
-Ja puristautua toinen toiseensa kiinni _ikäänkuin hukkuvaiset_,
-kontettuvaiset myrsky-yössä.
-
-       *       *       *       *       *
-
--- Mirjam, rakas... rauhoitu!
-
-Mutta vaimo vapisi koko ruumiiltaan:
-
--- Kuuletko Orjo, minä en tahdo! Se ei saa olla totta! Se ei saa! Se
-ei saa...
-
-Hänelle tuli hysteerinen kohtaus. Mies koetti epätoivoissaan nauraa.
-
--- Älä ole lapsellinen, Mirjam. Eihän vielä tiedä... Rauhoitu Jumalan
-nimessä. Rauhoitu!
-
-Mutta Mirjam ei rauhoittunut enää. Hän peitti itsensä huppuun --
-tahtoi peittää itsensä koko maailmalta -- kauhun kyynel silmässä...
-
-Silloin aviomieskin huokasi syvään, aavistaen, tuntien kaikilla
-hermoillaan, että jokaista onnen hetkeä seurasi elämässä pitkällinen
-kärsimys.
-
-Myrsky ympärillä pauhasi, luonto otti sokeana, väkevänä osaa ihmisten
-kohtaloihin.
-
-Ja yökynttilä Korpilinnassa puhallettiin sammuksiin. Sitten oli
-kaikki hiljaa. -- --
-
-
-
-
-32.
-
-
-Mirjamin raskaaksi tulemisesta nyt oli seurauksena sanoin
-selittämätön sielullinen suhde miehen ja vaimon välillä. Mies itse
-suri tätä asiaa enempi kuin uskalsi vaimolleen myöntää, jotta ei
-häntä yhä kiihottaisi.
-
--- Orjo, minä en tahdo!
-
--- Mutta täytyyhän sinun alistua Jumalan tahtoon.
-
-Aviomies ei itsekään hyväksynyt käsitettä Jumalan tahto.
-
--- Minä kuolen synnytykseen. Ja jos en synnytykseen, niin
-jälkiseuraukseen. Lääkäri sanoi jo viime kerralla...
-
--- Rauhoitu, rakas Mirjam. Sinä tiedät, jos tahdot, että minä otan
-osaa sinun onnettomuuteesi, mutta me emme saa sitä suurentaa. Ei
-tapahdu ensi kertaa että vaimo tulee raskaaksi vasten avioliiton
-järkeä. Kun ei todellisuutta voi tyhjäksi tehdä, niin siihen on pakko
-tyytyä. Ja sinä kyllä kestät vielä tämänkin, jos itse tahdot.
-
--- En!
-
--- Tietysti sinä väität kaikkea järkevää vastaan, vaikka mitä
-sisässäsi tuntisit. Minä sanon sinulle ainoastaan että ole varovainen.
-
--- Kaikki katsovat minuun että taasko se... Minä saan hävetä.
-
--- Sano heille että se on _minun_ häpeäni. Että miehesi... Taikka --
-sanon sen itse. Minä kuljen pää pystyssä.
-
--- Tietysti!
-
--- Älä ole niin katkera, Mirjam. Sinä teet väärin että minua
-yksistään syytät.
-
-Mirjam tyrskähti itkemään ja heittäytyi kasvoilleen, nyyhkien,
-miehensä työhuoneen sänkyyn. Oli keskipäivän aika sydäntalvella.
-
--- -- --
-
--- Rakas, onneton ystäväni! kuiskasi mies suudellen itkevää vaimoaan,
-joka makasi siinä niin avuttomana, niin neuvottomana miehensä
-työhuoneessa, jonne hän hetkiseksi oli paennut lasten melua,
-väsyneenä yön valvomisesta pienemmän pojan Erhon takia. -- Koeta
-nyt kaikin mokomin tyyntyä. Ja ajattele järkevästi. Eihän vielä ole
-kaikki elämän mahdollisuus hukassa. Tiedätkö _mitä_ olen ajatellut?
-
--- Mitä?
-
--- Että sinä matkustat jo nyt ajoissa pois kotoa.
-
--- Niinhän sinä aina...
-
--- Ei Mirjam, ihan vakavasti. Sinun itsesi hyväksi. Näethän sinä
-ettet kestä, _ettet jaksa olla yhtaikaa emäntä ja lastenhoitajatar ja
-samalla raskaana_.
-
--- Ja palvelijatar!
-
--- Juuri niin. Siksipä sinun täytyy saada levähtää. Perinpohjin
-levähtää!
-
--- Ja minä taas jättäisin kotini? Mitä sinä luulet että kylän rouvat
-sanoisivat?
-
--- Sinä olet liian arka tyhmien ihmisten juoruille.
-
--- Ja kuka hoitaisi lapset?
-
--- Minä hankkisin lastenhoitajan. Vaikkapa siskosi Agnes tulisi taas.
-Siihenkin suostuisin, kun _sinä_ vain pääsisit rauhaan.
-
--- Agnes ei pääse ennenkuin kesällä.
-
--- Ottaisin siis vieraan.
-
--- Jonkun kaupunkineidin?
-
--- Kenet tahansa, älä siitä huolehdi. Minuun tulee heti tarmo, kun
-sinä olet poissa.
-
--- Kyllähän se kannattaisi!
-
--- Minä hankkisin sinulle matkarahat vaikka kiven kolosta. Vaikka
-minä sinua ikävöinkin hirveästi -- tiedäthän sen -- niin se toiselta
-puolelta minua säästäisi. Saattaisin rauhassa tehdä henkistä työtä.
-Sinun hermosi, Mirjam... Joka päivä...
-
--- Minä en matkusta, en voi...
-
--- Rakas ystävä! Tottele minun neuvoani. Vältät suuren vaaran.
-Pelastat itsesi, pelastat minut ja lapsesi. Koko lähin
-tulevaisuutemme riippuu tästä. Minä sen tunnen, näen, aavistan...
-Tämä on välttämätön leikkaus ettei pahempaa seuraisi... Mirjam, minä
-pelkään...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tuhansien taloushuolien myllerryksessä kiemurtelee kaksi ihmistä
-turhaan ojentaen käsiänsä taivasta kohden. Yksi sunnuntai ei pysty
-pyhittämään kuutta arkipäivää, sydämen syvät rukoukset särkyvät
-ulkonaisen elämän särmäisiin kompastuskiviin. Ja niitä ilmestyy
-tavallista enemmän juuri siiloin kun poloinen mielestään kantaa liian
-raskasta taakkaa. Aineelliset vahingot ovat kuin pirun salaisia
-ansoja, joilla hän pyytää surmata ihmisen sisällisyyttä ja usein
-hän hävitystyössään onnistuu. Mutta huono palvelija on huolekkaan
-emännän ikuinen kidutus. Se on paha aika ja nurjat yhteiskuntaolot,
-jotka kasvattavat huonoja palvelijoita tuhansien kotien kiusaksi.
-Ainoastaan ne puoluekiihkoilijat joilla ei itsellä tarvitse olla
-palvelijoita, voivat ilkkua kotien kohtaloa ja syytää syyt yläluokan
-niskoille.
-
-Korpilinnassa riehui arkielämä, neljän lapsen suloiset suut
-vaikuttivat väliin hermostuttavilta, ja Mirjamilla, joka kantoi
-viidettä (oikeastaan kuudetta, sillä esikoinen oli kuollut)
-lasta sydämensä alla, oli täysi työ järjestää tätä elämää. Ainoa
-palvelustyttö, mikä hänellä oli apuna, oli suulas ja typerä, mutta
-rouvan oli pakko tyytyä tähänkin ja kiittää ettei tyttö juossut
-pois. Sillä syrjäiseen Korpilinnaan, jossa ei ollut renkejä eikä
-tansseja, ei kukaan oikea palvelijatar halunnut. Lasten pyykit ovat
-nykyaikaisten hattu- ja hansikashimoisten piikatyttöjemme kauhu;
-ennemmin he kumartuvat suutelemaan suutarin sälliä pikiselle poskelle
-kuin kajoavat herrasväen lasten vaateriepuihin. Sillä rakkautta hekin
-janoovat ymmärtämättä että vierasten lapsilla olisi minkäänlaista
-tekemistä rakkauden kanssa. Syrjäkorven piiat ainakaan eivät
-rakastaneet pieniä, viattomia lapsia, menetellen siinä aivankuin
-pystykorvakoirat, jotka nuoremmalla iällään purevat lapsia, mutta
-aikuisille heiluttavat häntäänsä. Pankaa tuollainen hännänheiluttaja,
-lihava, terve, paksupalmikkoinen piikatyllerö hoitamaan pientä lasta
-yhtenäkään yönä, jolloin talon rouva on väsynyt tai kipeä -- neitsyt
-moukka nukkuu kuin tukki, ja vaikka tykillä ammuttaisiin hänen
-korvansa juuressa, niin hän vain nukkuu, kunnes talon rouva hänet
-aamulla herättää valmista kahvia juomaan. Jumala on moukille, noille
-meidän palvelijoillemme, antanut hyvät hermot, joita herrasväen
-syystä sopii kadehtia.
-
-Mirjam ei päässyt viikkokausiin missään käymään, hän oli aina kiinni
-lapsissa ja taloudessa.
-
--- Sinun täytyy käydä edes kävelemässä, muistutti mies.
-
--- Missä minä käyn, eihän täällä ole tietäkään.
-
--- Joka luontoa rakastaa, löytää aina virkistyskeinot. Olenhan
-sinulle, Mirjam kulta, ostanut hyvät sukset.
-
--- Minä tahdon poron!
-
-Mirjam sai poronkin -- urheilu erämaassa oli raikasta, mutta ei
-mikään voinut parantaa hänen hermojansa. Saattoi sattua että Mirjam
-tuskaantui lastensa hoitoon ja kantoi väkisten Jormon miehensä
-huoneeseen.
-
--- Hoitakoon isä!
-
--- Hoitaisin mielelläni, mutta ymmärräthän että se enemmässä määrin
-on mahdotonta minulle. _Työnjako_ olla täytyy...
-
-Viikon pari hän suostui pitämään poikaa yöllä luonaan ja toimitti
-kaikki yötehtävät täsmällisesti. Mutta silloin hän, yön hiljaisina
-hetkinä, sielussaan hyvin ymmärsi, miltä Mirjamista mahtoi tuntua.
-Hän häpesi itseään että hänen täytyi Mirjamille olla _niin kova_
-ja vaatia häntä yksin hoitamaan kaikki lapset. Hän, miehinen mies,
-tunsi ettei viikkokausia kestäisi. Mutta, ajatteli hän -- tai koetti
-ajatella -- lasten hoidonhan täytyy naisilla olla verissä, he ovat
-siihen tottuneet, vaikka sitä valittavatkin.
-
--- Sinulla ei ole _henkisen työn huolia_ niinkuin minulla,
-puolustelihen aviomies Mirjamia vastaan, -- Elämän helpointa työtä on
-sittenkin kaikki ruumiillinen, aineellinen askaroiminen, varsinkin
-kun ei tarvitse pitää huolta rahatuloista. Minulla on _ikuiset
-rahahuoleni_, minun vastuullani on koko perheen elatus ja jos minä
-rupean yhtaikaa emännäksi ja elättäjäksi, niin jompikumpi toimi
-kärsii tappiota.
-
--- Eihän sinun tarvitsekkaan kuin _auttaa_!
-
--- Niin sinä sanot etkä huomaa, miten paljon _aikaa_ minun täytyy
-joka päivä uhrata perheelleni ja talolleni. Minä rakastan lapsia --
-näethän -- ja intohimoisesti tahtoisin tehdä aineellisia töitä, mutta
-minun täytyy, täytyy _pidättyä kaikesta, muuten kuolemme nälkään_...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Heillä oli väliin kauheita yhteentörmäyksiä.
-
--- Minä tiedän nyt että sinä, sinä Mirjam, olet häirinnyt koko minun
-työni. Se on iäksi pilassa! Minä en enää haudo päässäni mitään muuta
-kuin sinua ja sinun käytöstäsi. Viheliäistä että _minun_ elämäni
-yhden ainoan naisen tautta piti mennä turmioon. Kirottu kohtalo!
-
--- Orjo! Rauhoitu!
-
-Mutta aviomies yhä raivostui; hänellä nousi veri päähän, silmät
-terästyivät, nyrkit kohosivat vaimon kasvojen edessä, hän karjui kuin
-karhu...
-
-Ja silloin, jos ei Mirjam ymmärtänyt oikeassa silmänräpäyksessä
-koskettaa miestänsä sydämeen tai heittäytyä rohkeasti hänen
-kaulaansa, silloin tapahtui jotakin julmaa, jotakin häpeällistä,
-jotakin kaikista surkeinta, mitä avioliitossa olla voi.
-
-Monesti Orjo vavisten ja likomärkänä ruumiiltaan, kysyi itseltään,
-Mirjamin poistuttua, oliko kaikki totta, mitä hän oli tehnyt, mitä
-hän oli sanonut.
-
-"Minä olen hullu!" --
-
-Tyynenä hetkenä hän sitten älysi että raivokohtaukset johtuivat
-pitkällisestä hermojen pingoituksesta ja sydämen hauteluista, surusta
-ja vähitellen kerääntyneiden katkeruuksien sarjasta. Täytyi johonkin
-_purkaa_ itseänsä! Miksi ei Mirjam sitä ymmärtänyt? Miksi ei Mirjam
-häntä _varonut?_ Miksi ei hän käyttänyt naisellisia kykyjään? Mieshän
-on peto -- jos hänessä peto herätetään, mutta nainen on leijonan
-kesyttäjä... eikö Mirjam ole niitä naisia, joka _sen ymmärtää_?...
-
-Samoin on Mirjaminkin laita. Hänenkin sydämeensä kerääntyi
-katkeruuden muruja sellainen kasa että niiden jonakin päivänä täytyi
-purkaantua. Ja vaimo piti luonnollisena _purkaa kaiken miehelleen_
--- kaiken, mitä hän tunsi kaunaa maailmaa vastaan. Mies piti
-sydämettömänä että hänet sotkettiin asioihin, joihin hän ei kuulunut.
-Ja siitä hän aina lopuksi, turhaan varotettuaan, suuttui vaimolleen.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kuinka äärettömästi he kumpikin siitä kärsivät että olivat sortuneet
-toisiaan ankarasti arvostelemaan!
-
-Aviomiehelle tuli hetkiä, jolloin hän sydämensä syvyydestä etsi
-pelastusta sanomalla ainoastaan:
-
--- Mirjam, eroa minusta. Minun käy sinua _sääli_.
-
-Taikka hän sanoi näin:
-
--- Minä eroan sinusta. Näin on _synti_ elää. Parempi pelastaa
-sirpaleita kuin antaa koko laivan mennä haaksirikkoon.
-
-Mutta ei kumpaakaan tapahtunut. He repivät turhaan itseään irti
-toisistaan.
-
--- Mikset sinä matkusta, oi Jumala! Taikka pakotatko minut
-matkustamaan!
-
-Väliin otti Mirjam ääneti vastaan kaikki Orjon raivosyytökset. Ja se
-liikutti aviomiestä vielä enemmän.
-
-Usein hän ärtyneenä Mirjamin äänestä ja suuttuneena jostakin pienestä
-epäjärjestyksestä talossa taikka piston saaneena Mirjamin vihaisista
-silmäyksistä, paiskoen ovia ja hyvästiä sanomatta, kovia sanoja
-huudellen, _pakeni pois kotoaan_ ja viipyi yön kylällä. Mutta heti
-kun hän oli päässyt matkan päähän, valtasi hänet ääretön _katumus_
-ja tuska ja hän tahtoi kääntyä takaisin. Eikä kuitenkaan koskaan
-kääntynyt.
-
-Hän ikäänkuin uhmasi koettaa, kuinka paljon mies kestää omia
-syntejään.
-
-Ja kulki _kuin pahantekijä_ kylällä. Kummallista ettei häntä
-vangittu...
-
-Vierasten ihmisten parissa hän ikäänkuin selveni siitä kauheasta
-humalasta, jossa hän eli kotona. Hermohumalluksesta...
-
-314 314
-
-Ja silloin astui Mirjamin haamu hänen eteensä aivan toisena kuin
-kotona.
-
-Silloin hän vasta aina muistikin että Mirjamhan oli raskaana ja että
-raskaaksi tulo oli tapahtunut vasten hänen hartainta haluaan.
-
-Ja hän päätti sietää tyynellä pontevuudella Mirjamin epänormaalisia
-mielenosoituksia.
-
-"Huomispäivästä alkaen! Huomisaamusta!"...
-
-
-
-
-33.
-
-
-Maaliskuun illan kuutamossa oli Orjo kylältä yllättänyt nuoren tytön,
-joka iloisesti huudahtaen tarttui hänen käteensä ja puhutteli häntä
-kuin omaa veljeä. Aviomies hieman säpsähti tätä tuttavallisuutta ja
-ystävällistä ääntä -- siitä oli niin pitkät ajat kun kukaan syrjäinen
-nuori neito häneen oli huomiotaan kääntänyt ja erämaan elämän
-yksipuoliset olosuhteet olivat painaneet hänen olentoonsa ikäänkuin
-jotakin virallista kovaa. Hän vastasi tytön tervehdykseen jäykästi ja
-katsahtaen häneen vierastavasti sanoi:
-
--- Oihonna! Oletpa tainnut kasvaa sitten viime näkemästä?
-
-Tyttö nauroi niin että valkoiset hampaat näkyivät. Hän oli juuri
-täyttänyt kaksikymmentänsä ja oli kukoistavimmallaan. Hän oli
-nuorempana hiukan pelonsekaisella kunnioituksella kohdellut sisarensa
-miestä, joka oli häntä lähes toiset kaksikymmentä vanhempi, mutta nyt
-hän jonkunlaisella iloisella varmuudella katsoi lankoansa, joka siinä
-seisoi hänen edessään hilpeän helakassa lappalaispukimessa.
-
--- Olen porolla postissa, selitti lankomies, -- ja ottaisin sinut
-heti pulkkaani, mutta sinulla on tietysti kapsäkit ja koffertit
-ja sen seitsemät hattuaskit, ja sentähden sinun täytyy ajaa
-hevoskyydillä.
-
--- Hattuaskit! nauroi tyttö puuhkaansa heilutellen. Jätetään tavarat
-kievariin ja minä lähden sinun kanssasi porolla.
-
--- Sinäkö porolla? kummasteli mies ivallisen terävästi. -- Tuskin
-olet elämässäsi poroa nähnytkään?
-
--- En olekkaan, mutta saattaahan tuota kerran koettaa.
-
--- Hyvä on, neiti tekee siis hyvin ja lähtee pulkkaan.
-
-He laskeutuivat pihalle, jossa sarvipää poro täysissä valjaissa
-seisoi kytkettynä koivuun.
-
--- Miten tässä istutaan? ihmetteli tyttö.
-
--- Minun sylissäni, arvoisa fröökkynä kaupunkilainen.
-
--- Voi hirveätä... älä vain kaada minua. Orjo-hyvä! Ai...
-
-Poro oli jo liikkeessä ja otteli komeata laukkaa alas rinnettä, josta
-tie laskeutui järven jäälle.
-
--- Siunaa nyt itsesi ja pane buuat ja muffit nenäsi eteen ja pidä
-suusi tukossa, muuten tierat lentävät kurkkuusi.
-
-Tyttö oli niin hämmästyksissään kovasta vauhdista että vasta jäälle
-tultua selvisi tajuntaan.
-
--- En olisi lähtenyt, jos olisin tiennyt!...
-
--- Jänisten kanssa on hauska ajaa, sanoi lankomies rauhallisesti,
-hoputtaen vahvaa poroa, joka oli tottunut kahta henkeä vetämään.
-Sitten hän ystävällisemmin lisäsi:
-
--- Ole nyt aivan rauhallinen, Oihonna, kaikki käy hyvin.
-
-Kun olivat ajaneet metsätietä ja pitkien puiden varjot vilisivät
-heidän ympärillään ja koko korpi hiljaisena seisoi kahta puolta tietä
-edessään, virkkoi tyttö:
-
--- Voi kuinka piti sattua mainiosti. Näin kaunis kuutamoilta!... Sinä
-kiidätät minua kuin mikä ritari linnaasi.
-
-Mutta Orjo ajatteli itseksensä pitäen tyttöä väkinäisesti sylissään:
-"Mitähän tuokin letukka erämaan kuutamosta ymmärtää."
-
-Kuitenkin hänestä tuntui jollakin tavoin mieluisalta että sai opastaa
-Oihonnaa Korpilinnaan ja että tyttö uhmaten oli suostunut porokyytiin.
-
-Samalla häntä vihlasi joku onea tunne. Aivankuin hän nyt vasta,
-yhdeksän vuoden avioliiton jälkeen, olisi herännyt oivaltamaan että
-todella oli aviomies ja yhteen ainoaan naiseen sidottu. Ettei saanut
-kääntää mitään huomiota nuorten neitojen ulkomuotoon, solakkaan
-vartaloon, neitseellisesti ulospäin ponnahteleviin jalkoihin, huulten
-hymyyn, äänen sointuun ja silmien säteisiin.
-
-Surunsuloiset muistot hivelivät ikäänkuin kiireesti hipaisemalla
-käväisten hänen sydämessään, hän muisti oman nuoruutensa tuhannet
-haaveilut, nuoruuden kärsimykset, vihdoin kihloihin menonsa nuoren
-suomalaisen neidon kanssa, muisti hurmaavat nautintonsa ja sitten...
-yhtäkkiä... koko entisen elämän vastapainoksi töksähti _nykyisyys_. --
-
--- Onko Mirjam terve? Ovatko lapset terveet? Nyt vasta Oihonna
-kyseli. Orjo vastasi hänen kysymyksiinsä aivankuin kaikki hänen
-kodissaan olisi paraatikunnossa. Hän iloitsi Mirjamin puolesta, joka
-aina kaipasi sisariaan.
-
-Poro juoksi hurjaa vauhtia, tie muuttui mutkaiseksi, kuoppaiseksi
-ja pulkka nakkelehti kovasti. Yhtäkkiä he molemmat paiskautuivat
-suin päin kinokseen ja poro pyörähti ympäri jääden kiinni ajajan
-kintaaseen.
-
-Orjo koppasi tytön kinoksesta ja naurahti:
-
--- Pulkassa istuessa ei saa ajatella mitään. Me kai ajattelimme
-molemmat. Sentähden kuperruttiin. Sattuikos sinuun?
-
--- Ei mitään. Huh!...
-
--- Kohta päästään perille.
-
-Poro harppaili vilkkaasti, sen kaareilevien sarvien varjo liiteli
-kuin monipäinen kummitus pitkin tien kallasta, tiuvut helisivät
-kileän kirkkaasti ja kevättä tuoksuva hanki kimmelsi miljoonina
-salaperäisinä jalokivinä.
-
-Korpilinna kohosi heidän eteensä kuin satulinna kuutamon sylistä...
-
--- Näinkö suurenmoinen koti Mirjamilla ja sinulla on? huudahti tyttö.
--- En ollut tällaista kuvitellutkaan. Totta tosiaan!
-
--- Ole hyvä ja astu sisään!
-
-Mirjam juoksi avopäin portaille ja huusi iloisesti tuleville:
-
--- Onko Oihonna siellä?
-
--- On, on, terve! kuului vastaan hyökkäävän siskon ääni. -- Kuule
-Mirjam: minäkin tulin porolla!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mirjam otti huostaansa Oihonnan, ja usein yksin maatessaan
-huoneessaan kuuli Orjo sisarusten puhelevan myöhäiseen yöhön saakka.
-
-"Se nyt on sitä heikäläisten rupatusta", arvosteli mies itsekseen.
-
-Hän ei ollut kääntänyt tyttöön sen suurempaa huomiota. Ainoastaan se
-maaliskuun kuutamoilta, jolloin oli tuonut Oihonnan poron pulkassaan
-ja jolloin olivat kaatuneet kinokseen, oli jollakin tavoin pamahtanut
-miehen mieleen.
-
-"Reipas tyttö", arvosteli lankomies, "mutta aika äkäpussi."
-
-Jokapäiväisen elämän hyörinässä hän näet silloin tällöin oli saanut
-nuoren kälynsä suusta kuulla kiivaita vastaväitöksiä, jotka väliin
-saivat hullunkurisen huiman muodon.
-
--- Riippuu siitä, kuinka _minä_ tahdon! oli tyttö painostanut. --
-Minä saan menetellä aivan niinkuin _minä_ haluan. Yleisöllä ei ole
-minkäänlaista tekemistä sen asian kanssa! Auki tai kiinni! Kylässä
-tai kotona!
-
-Oihonna oli näet juuri farmaseuttitutkintonsa suorittanut ja se
-oli hänen elämänsä ylpeys. Hän oli ollut ainoa tyttö, joka läpäisi
-tutkinnoissa -- muut tytöt olivat saaneet repposet. Siitä oli hän
-kerskahtaen kertonut sisarilleen.
-
-Joskus kuuli Orjo Oihonnan tiuskaisten vastaavan Mirjamille. --
-Huolimatta siitä että sisarukset intohimoisesti rakastivat toisiaan.
-
-Joskus Orjoa Oihonnan käytös suorastaan suututti.
-
--- Jos neiti on rasittunut, niin laitetaan neidille oma huone
-että saapi levähtää! sanoi hän kerran Mirjamin puolesta, joka oli
-äärettömän kiitollinen, milloin vain Oihonna häntä auttoi lasten
-hoidossa.
-
--- Minä en ole sinun piikasi! huudahti Oihonna puolestaan kerran
-Orjolle. -- Minä en ole tullut teille halkoja kantamaan! Minä teen
-mikä _minua_ huvittaa!
-
-Ja niin Oihonna tekikin. Mikä häntä huvitti, joskus halonkin
-kantaminen -- sitä hän vain teki. Jos häntä yhtäkkiä huvitti heittää
-työnsä kesken, niin hän hyvällä omallatunnolla pukeutui prameaan
-kyläpukuun ja läksi vierailemaan. Mirjamin kohtaloa hän sentään
-säälitteli. Ja ainoastaan se hänet ajoi takaisin, varsinkin jos hän
-sattui saamaan jonkun kylän herroista itseään saattamaan. Silloin
-hän saapui iloisena ja komeana Korpilinnaan, loistavin silmin ja
-tyytyväisenä osaansa. Oihonna aivan intohimoisesti kaipasi herrojen
-seuraa. Ne olivat häntä kohtaan aina niin huomaavaisia ja kertoivat
-"fiksuja" juttuja. Ja "sakissa" oli niin hauska humpsailla visiitiltä
-visiitille.
-
-Sitten oli Oihonna viikkokausia käymättä Korpilinnassa.
-
-Kevätjäiden aikana Orjo hänet houkutteli taas tulemaan Korpilinnaan,
-koska Oihonna toistaiseksi oli vapaa virastaan ja sai matkustaa
-maailmalle milloin halusi. Oihonna suostui entistä nöyrempänä
-auttelemaan Mirjamia, jolla ei ollut kyllin pelastusta palvelijoista.
-Mutta herroistansa ei tyttö hevillä luopunut. Hän laittoi aina niin
-että niitä oli hänen ympärillään. Muuten oli inhoitta van ikävää.
-Paitsi jos sai lukea romaania. Mutta pienet seikkailut erämaan
-karussa luonnossa tuntuivat hauskoilta. Tässä luonnossa oli jotain...
-sähkönsekaista...
-
-Orjolle jäi mieleen miten hän taas opasti Oihonnaa läpi synkän korven
-pitkin metsäpolkua, kun ei vielä veneellä päässyt. Tytöllä oli
-selässään kantamus vaatteitaan, mutta Orjolla oli raskas taakka.
-
--- Anna omasi minulle, kyllä tämä mies on tottunut kuormia kantamaan,
--- kehoitti hän tyttöä, kun olivat levähtäneet kaatuneen hongan
-päällä.
-
-Mutta Oihonna ei antanut. Suurin osa hänen tavaroistaan oli jo alussa
-tuupattu Orjon laukkuun. Ja Orjon kukkaroon oli tyttö työntänyt
-rahansa.
-
--- Minulla ei ole taskua!
-
--- Niin, milloinka naisilla on taskut? oli lankomies murissut. --
-Tahtoisinpa nähdä senkin päivän valkenevan että naisella olisi yhtä
-monta taskua kuin miehellä!
-
-Oihonna oli vain nauranut. Hänen jalkansa nousi niin keveästi
-kivisellä metsäpolulla. Ja hän saattoi väsymättä seurata nopeasti
-Orjoa. Posket hehkuivat.
-
--- Olet sinä melkoinen kävelijä, kehui lankomies. -- Mirjamia minun
-aina täytyy odottaa.
-
--- Eikö Mirjam pysy sinun perässäsi? ihmetteli Oihonna.
-
-He olivat pitkän aikaa ääneti. Orjolla teki mieli mainita jotakin,
-mutta hän ei kertonut mitään.
-
-Hän sanoi ainoastaan:
-
--- Taas sitä tullaan kotiin. Mikähän ne kaikki työt siellä... Minulla
-olisi niin hirveästi tehtäviä, kattojen maalaukset, ovien ja akkunain
-maalaukset, pihan raivaukset. Ja kohta pannaan koko talo nurin, kun
-aletaan lattioita ja laipioita korjata. Pitäisi tässä kalastaakkin.
-Mikähän tästäkin kesästä tullee. Se kai menee vilahtamalla vaan.
-
-Vielä hän lisäsi:
-
--- Taitaa tulla levoton kesä. Mirjam ja lapset saavat siirtyä
-muutamiksi viikoiksi saareen.
-
--- Sinäkö jäät yksin Korpilinnaan? kysyi Oihonna hajamielisesti.
-
--- Niin kai, vastasi Orjo.
-
-Hänestä tuntui jollakin tavoin turvalliselta että Mirjamin sisko
-tuli heidän perheensä jäseneksi. Oli hänellekkin, Orjolle, mielen
-vaihteeksi. Itse hän sitä ihmetteli.
-
--- Mitä sinä Oihonna tyhjää kiirehdit maailmalle?
-
--- Ei, kyllä minä lähden juhannuksen jälkeen, sanoi tyttö.
-
-He saapuivat taloon.
-
--- -- --
-
-Orjo riehui kovissa jätkän töissä kiipeillen talonsa katolla. Illoin
-hän pitkin sinistä kevätjäätä lykkäsi pienintä venettä saaren sulaan
-kokien rysiään, joista sai suuria haukia. Eräänä lauvantai-iltana,
-kun sauna parhaillaan tupruutti sakeata sauhua, viskasi Orjo
-jättiläissiveltimensä maahan ja huusi naisille:
-
--- Tulkaa katsomaan nyt! Jäät lähtevät ja katot ovat punaiset.
-
-Järvellä kävi kohina kuin koskessa. Soristen ja omituisesti mylvien
-pakenivat jäät tuulen ahtaminapa salmi aukeni sulanleveänä uutistalon
-eteen.
-
--- Oihonna, lähdetkö rysille?
-
--- Voi lähden! Vai lähteekö Mirjam? kysyi tyttö.
-
--- Mene vaan Oihonnan kanssa! Hän pitää soutelemisesta, sanoi Mirjam,
-seisoen rannalla avopäin ja väljässä puvussa. Toiset lähtivät.
-
--- Minä soudan!
-
-Soutaessaan tyttö pyrskähti nauruun.
-
--- Mikä nyt?
-
--- Nenäsi on maalissa!
-
--- Se ei ole ensi eikä viime kerta. Kohtahan sauna joutuu, arveli
-lankomies.
-
-Hän hieroi kuitenkin kasvonsa puhtaiksi kylmällä vedellä ja sanoi
-sitten:
-
--- Housujani minä tässä en rupea pesemään. Työmies on työnsä
-karvainen.
-
-He saivat saaren rannasta seitsemän haukea. Oihonna käänsi päänsä
-pois joka kerta kun Orjo tarttui puukkoonsa pistääksensä hauvin
-kuoliaaksi. Ilta-aurinko välkkyi niin somasti laineilla, jotka
-aivan kuin opettelivat liikkumaan talven kangistuksesta päästyään.
-Pajupensaat rannalla näyttivät jollakin tavoin houkuttelevilta.
-
--- Voi, eikö käväistä saarella? ehdotti Oihonna.
-
--- Käväistään vaan.
-
-Äänettöminä kävelivät he ylös leveätä polkua pienten majojen luo.
-
--- Tiedätkö Oihonna että tämä polku on Mirjamin ja minun raivaama.
-
--- Niinkö?
-
--- Silloin kun ei ollut yhtään lasta...
-
--- Kyllä te mahdoitte täällä nauttia? sanoi Oihonna.
-
--- Nautimmepa hyvinkin. Mirjamilla väliin ei ollut hamettakaan
-päällään.
-
--- Nyt sinä narraat! nauroi tyttö.
-
-"Jos hänelle kertoisi kaikki", ajatteli aviomies itsekseen. "Olisi
-soma nähdä hänen hämmästyksiään, nuoret tytöt ovat niin riivatun
-uteliaita ja kuitenkin niin tavattoman tekopyhiä. Oihonna tuskin
-uskoisi, jos kuulisi Mirjamin aviosalaisuuksista."
-
-Hän ei sanonut mitään. Näytteli vain Oihonnalle kalamajaa, keinua ja
-omaa tupaansa, jonka oveen oli orjanruusukiehkuran sisään maalattu
-sanat:
-
-    "_Erakon pyhäkkö_."
-
--- Mutta sinähän olit jo naimisissa silloin kun tämän tuvan rakensit?
-kummasteli tyttö.
-
--- Ihminen voi naimisissakin olla erakko, sanoi Orjo hiljaa.
-
-Sitten he eivät taas kotvaan puhuneet. Pois lähtiessä Orjo virkkoi:
-
--- Tämä saari kätkee paljon suloisia ja surullisiakin muistoja. Yksin
-käyden minä täällä... kuljen aivan kuin hautausmaalla.
-
--- Sinä, Orjo, otat kaikki niin raskaasti, huomautti tyttö
-sydämellisesti.
-
--- Hm, pani lankomies.
-
-He astuivat veneeseen. Mutta kaukaa tuulen ajamat jäälautat olivat
-uudestaan tukkineet salmen ja rysiltä palaajain täytyy kiertää niemen
-kautta.
-
-Hauska heistä vain oli kummastakin tämä ensimäinen vesiretki tänä
-suvena. Ja Mirjam oli ihmeissään, kun sai niin paljon suuria haukia.
--- Sauna on valmis! ilmoitti hän. -- Sinäkö Orjo menet ensiksi?
-
-       *       *       *       *       *
-
-Sitten he, Oihonna ja Orjo, tyttö ja mies, useinkin olivat yhdessä
-milloin kalalla, milloin kylällä. Oihonna alkoi yhä enemmän luottaa
-sisarensa mieheen ja Orjo puolestaan piti kälyänsä hauskana
-seuratoverina, jolle saattoi rupatella mitä milloinkin ja joka
-mielenkiinnolla kuunteli varsinkin miehen kertomia rakkausjuttuja.
-Kertoipa Orjo väliin omistakin, nuorenmiehen aikuisista
-rakastumisistaan ja "suhteistaan" niin avomielisesti että Oihonna
-silmät suurina häntä ihmetteli:
-
--- No se on tuo Orjo!
-
--- Ihan totta! toimitti toinen. -- Mitä syytä minulla olisi salata
-mitään. Nämähän ovat minun ihanimpia muistojani -- nyt jälestäpäin.
-Minä rakastin _sitä tyttöä_ niin sydämeni pohjasta, minä en nähnyt
-mitään muuta aurinkoa maailmassa, hän oli minun tulipunainen kukkani
-päivän touhussa ja yön hourussa, minä kirjoitin hänelle tulisia
-kirjeitä, hän vastasi minulle yhtä suloisesti, minä tahdoin mennä
-naimisiin hänen kanssaan ja kuitenkin --
-
--- No mikset mennyt, hupsu?
-
--- Älä sano hupsuksi, Oihonna -- se oli vakava sielullinen prosessi.
-Minä en kertaakaan häntä suudellut, vaikka niin kauheasti halutti.
-
-Voi sinua Orjo, kun semmoista kerrot!
-
--- Johan sanoin että voin kertoa kaiken. Kun ihminen on täydellisesti
-voittanut jonkun kärsimyksen, niin voihan siihen vapaasti koskettaa.
-Mutta silloin --
-
--- Oliko hän kaunis!
-
--- Komea kuin ruhtinatar! Ja kenties hän olikin -- ruhtinatar.
-
--- Ajatteles Orjo! huudahti tyttö.
-
--- Niin, ajatteles, Oihonna!
-
--- Mutta miksi ihmeessä sinä hänet hylkäsit?
-
--- Niin! Kysy sitä ja sano se! Se kirottu patriotismi. Meidän
-hyvinkouluutettu kansalliskiihkomme. Kielieroavaisuus ja niin
-edespäin. No, ei puhuta, sanoi Orjo hiukan synkeänä.
-
--- Ahaa, kadutpas! letkautti tyttö.
-
--- Kadun, Oihonna, ainoastaan sitä etten kertaakaan suudellut enkä
-syleillyt sitä ihanaa naista. _Sitä ihanaa ruhtinatarta!_
-
--- Hyi, sinua, Orjo! huudahti taas tyttö.
-
--- Hyi, sinua Oihonna, _sinä_ et ymmärrä mitään!
-
--- Miksi siis kerrot minulle, koska minä en muka ymmärrä?
-
--- Siksi että se sinua huvittaa.
-
--- Olet kenties rakastanut muitakin kuin sitä?
-
--- Herranterttu, Oihonna, olenhan toki. Voin laskea rakastamani tytöt
-sentään yhden käden sormilla, ja se ei suinkaan ole paljon näin
-sydämelliselle miehelle. En ole koskaan ollut Don Juan...
-
--- Miksi et niiden toisten kanssa sitten joutunut naimisiin?
-
--- Samasta kirotusta syystä: en päässyt koskaan niin sanoakseni
-_lihaan ja vereen asti_ -- en koskaan _uskaltanut suudella_.
-
--- Hyi sinua, Orjo!
-
--- Ja minä sanon: hyi sinua, Oihonna, ettet älyä elämän pyhimpiä
-sala-aarteita. Minä en sinulle kerro, _mitä_ se on merkinnyt nuoren
-miehen elämässä ettei ole kulkenut ja suudellut tyttöjä niinkuin
-sinun liehtarisi.
-
--- Minun!?
-
--- Niin. Sinä tietysti tahdot nekin salatuiksi.
-
--- Se on jokaisen oma asia! sanoi tyttö säihkyvin silmin, joista
-leimahti ikäänkuin uhmaa: "älä vain kajoa minun salaisuuksiini!"
-
--- Tietysti! lopetti Orjo.
-
-Näin he juttelivat ja leikkiä laskivat. Orjo tunsi itsensä niin
-vapaaksi Oihonnan seurassa.
-
-"Kummallista!" hän ajatteli. "Tuommoinen iso tytön möhkäle vaan ja
-kelpaa minulle sielun ruuaksi täällä erämaassa."
-
-Joskus oli heillä pieniä salaisuuksia Mirjamin suhteen silloin kun
-Mirjam oli hermostunut. Piti esimerkiksi salata vieraiden tulo
-Korpilinnaan ettei Mirjam nostaisi hälinää.
-
--- Se on parempi ettei Mirjam tiedä mitään.
-
--- Niin onkin! myönsi Oihonna.
-
-Ja kerrankin he verkonlaskusta sateella soutivat sovittuun paikkaan
-vahtimaan kirjelippua, jossa vierasten tulo seuraavana päivänä oli
-ilmoitettava. Mirjam torui heitä pitkästä viipymisestä aavistamatta
-syytä.
-
-Mutta kun vieraat sitten saapuivat odottamatta, niin Mirjam
-pani toimeen ikävän mielenosoituksen ja suututti kylän rouvat
-pahanpäiväisesti. Josta Oihonna puolestaan vannoi Orjolle,
-että hän ei ikinä enää rupea salaamaan Mirjamilta ihmisten
-vieraissakäynti-aikomuksia. Mutta Orjo sanoi:
-
--- Tekipä niin tai näin, kummassakin tapauksessa Mirjam pitää
-hälinää. Voi, kuinka se on ikävää.
-
--- Eihän se niin kummallista ole, puolsi Oihonna sisartaan. -- Teillä
-on talo nurin, joka huonetta korjataan ja Mirjam odottaa lasta.
-
--- Mutta Mirjamin tylyys vieraille aiheutuu ainoastaan turhamaisesta
-ylpeydestä, väitti Orjo Miksi pitää olla niin korska ettei saata
-ottaa vieraita vastaan olosuhteiden mukaan? Varsinkin kauniina
-kesäpäivänä. Kun kerran isäntä ottaa, niin ottakoon emäntäkin. Se
-on tyhmä vieras, joka kaipaa hienoa salonkia luonnon helmassa. Minä
-tahtoisin että Mirjam asettuisi luonnolliselle kannalle...
-
-Aviomies todellakin kärsi siitä että hänen vaimonsa aina vieraan
-tullen ajatteli vain salonkia hyviä leipomuksia ja kaikkea ulkonaista
-prameutta unhoittamalla ihmissydämet. "Voiko hän olla minun vaimoni?"
-kysyi aviomies itseltään, "joka takertuu mokomiin vähäpätöisyyksiin."
-
-Mirjamin katkeruus kävi päivä-päivältä hänelle raskaammaksi kestää.
-Ja hän huomasi että Oihonnaakin se rasitti. Kesän tullen oli Oihonna
-useana iltana lykännyt venheen vesille ja paennut pikku Mailan ja
-Sirkan kanssa saareen yöksi. Joskus tapahtui että Orjo saattoi
-neitosta saareen ja istui hänen kanssaan saaren tuvassa myöhään
-yöhön asti. Molemmat olivat silloin tavallista vähäpuheisemmat ja
-katselivat salakaihoavin silmäyksin tyynen ulapan taa laskevaa
-aurinkoa. Sitten nousi Orjo äänettömänä, hyväili telmiviä pieniä
-tyttöjään ja ojensi kätensä Oihonnalle. Oihonna tarttui vähän
-kummastellen lankonsa käteen.
-
--- Hyvää yötä.
-
-Orjo souti mietteissään taloonsa Mirjamin luo. Harvoin he enää
-nukkuivat yhdessä. Saattoi tapahtua että kumpikin yösydännä hiipi
-toisensa vuoteeseen hellänä ja pelastusta etsivänä, uinaili muutamia
-tunteja käsivarsi kierrettynä puolison ympäri, mutta aamulla taas oli
-kaikki kuin sumua, satua, unta...
-
-Talouden hoito, meluavat lapset ja raskaana olo -- ne rasittivat
-Mirjamia ja tekivät hänestä katkeran perheen äidin, jonka rakastavaa
-sydäntä Orjo ei enää löytänyt jokapäiväisen elämän hyörinästä.
-
-Aviomies vaati että naisen sydämen piti näkyä arkielämän kaikissa
-ilmiöissä eikä hän ottanut syykseen vähimmässä määrinkään Mirjamin
-surkeutta.
-
--- Jos et jaksa elää, sanoi hän aina uudestaan, niin heitä kaikki
-ja lähde pois kotoa. Minä kyllä tulen toimeen jonkun aikaa ilman
-sinuakin. Lähde kultani, lähde Jumalan nimessä, pelasta itsesi ja
-minut -- sillä _näin on synti elää_ ja näin vain epäsopumme yhä
-kasvaa. Vai pitääkö minun sinut väkisin toimittaa pois niinkuin
-mielisairaan?
-
-Mutta Mirjam ei lähtenyt. Hänen oli vastenmielistä ajatella
-poismatkustusta. Hän rakasti ja vihasi omaa kohtaloansa, rakasti ja
-vihasi yhtaikaa eikä selvästi tajunnut asemaansa.
-
-Kuinka sanomattomasti hän olisikaan toivonut _että_ mies nurisematta
-olisi sietänyt hänen kaikkia purkauksiaan ja pahoja tuuliaan! Silloin
-hän vasta häneen olisi kiintynyt! Mutta Orjo osasi olla niin ankara.
-
-
-
-
-34.
-
-
-Juhannusaatto!
-
-Aurinko paistaa tulikuumasti Korpilinnan etelärinteeseen. Järven
-laineet kimaltelevat kirkkaasti. Koivun lehvät lemuavat. Käki
-kukkuu. Tuomi tuoksuu Ulpukkasaaren rannassa. Hietikot heloittavat.
-Iloiset purjeet pilkoittavat ulapalla. Syrjäkorven kansa soutelee
-ja purjehtii kovalla äänellä puhellen pitkissä venheissänsä
-kirkkorantaan. Joka suunnalta näkyy venheitä ja purjeita. Juhla-aaton
-tunnelma tarttuu kaikkiin. Köyhänkin mökin ukko ottaa aitasta
-eheimmän takkinsa ja työntyy juhlille. Satoja ihmisiä soutaa
-Korpilinnan sivu.
-
-Orjo istuu alastomana uimahuoneensa sillalla ja paistattelee itseään
-päivän paahteessa. Sitten hän hyppää veteen ja sukeltaa. Hän on juuri
-saanut ensimäisen lattian maalatuksi -- nyt täytyy joutua juhlille.
-
-Pikkutytöt ja Jormo puetaan myös juhlapukuihin. Mirjam ja Oihonna
-ovat pari päivää ommelleet. Lapset juoksevat iloisina ylös portaita
-näyttämään itseään isälleen.
-
-Orjo katselee pienokaisiaan, heidän kesäisiä pukujaan, nauharuusuja
-ja polvihousuja ja sanoo:
-
--- No kylläpä te nyt olette koreat.
-
-Pikku Maila keikahuttaa päätään ja kysyy:
-
--- Olemmeko me isän mielestä liika hienot?
-
-"Liika hienot!" Mistä ihmeestä arvaa viisivuotias tyttö noin kysyä?
-
-Orjo pukeutuu itsekkin ulkomaalaiseen polvihousupukimeensa, pistää
-jalkaansa lumivalkoiset urheilujalkineet, miettii hetken ottaakko
-ylioppilaslakki vai korea töyhtöhattu, ja rientää rantaan nostamaan
-purjetta. Punavalkoinen purje liehahtelee iloisesti, kutsuvasti
-rannassa, venheen punainen laita loistaa siniaaltoja vasten. Kaikki
-näyttää tänä päivänä niin lupaavalta.
-
-Orjo tuntee itsensä nuorekkaaksi. Hän on reippaalla tuulella, hän on
-tehnyt työtä koko viikon -- kannattaa levähtää juhlapäivinä. Hän on
-miehuutensa parhaassa iässä.
-
-Mirjam ei halua lähteä juhlille. Hän jääpi -- hänenhän täytyykin
-jäädä -- kotimieheksi Erhoa hoitamaan. Piika Kaijakin kun lähtee...
-
--- _Kukapas muu jäisi!_ Et ainakaan sinä! sanoo Mirjam Orjolle. Siinä
-on hiukan surullista katkeruutta hänen äänessään.
-
-Oihonna astuu venheeseen lumivalkoisessa pukimessa, lumivalkoiset
-kengät jaloissa.
-
-Venhe irtaantuu rannasta, purje pullistuu, lapset heiluttavat
-käsiään äidille, joka seisoo surullisena rantakivellä. Nopeasti
-etääntyy pursi rannasta myötätuulen painamana kohti iloista ulappaa.
-Orjo pitelee melaa ja purjetta, hänen sielussaan on Mirjamin kuva,
-_Mirjamin, joka jäi seisomaan rantakivelle_, silmissään hellä loiste
-lapsille...
-
-Mutta Orjon edessä teljolla istuu Oihonna, nuori, elämään vielä
-väsymätön neito, nuoruutensa kukoistuksessa.
-
-Ja Orjo, joka pitelee melaa, ei voi olla katsomatta Oihonnaa suoraan
-silmiin. Tyttö katsoo vastaan.
-
-Orjosta tuntuu että on suloista katsoa Oihonnan silmiin. Kuka oikein
-on Oihonna?
-
-... Aivan kuin mies sitä ensi kerran miettisi. Miksi hänen on
-jollakin tavoin _hyvä olla_ Oihonnan kanssa? Ei mitään hermostusta.
-Oihonna hoitelee niin hellästi Orjon lapsia -- aivankuin ne olisivat
-hänen omiaan.
-
-Orjo puristaa melaa ja kiinnittää purjetta, venhe lentää, kokka
-hyrskii. "Miksi ei Mirjam ole samanlainen kuin Oihonna?"
-
-Aviomies ei voi olla vertailematta sisaruksia. Ja vaikka hän tietää
-että lasten synnyttäminen muuttaa useimmat tytöt toisen näköisiksi,
-niin hän sittenkin tunteessaan kapinoi että Mirjamkin on muuttunut.
-
-"Vaimo on kautta vuosituhansien vaimo", ajattelee hän viihdyttäen
-itseään. "Me miehet rakastamme vaimojamme niinkauvan kun he meistä
-ovat viehättävät, mutta emme suinkaan läpi elämän. Napoleon oli
-kenties oikeassa tunnustaessaan että mies vaimonsa raskauden aikana
-kaipaa toistakin naista. Tuo ikuinen riitakysymys. _Minä_ en ikinä
-uskonut tulevani sille asteelle! Ja _nyt_ kuitenkin... aivankuin...
-tunnustan ainakin haaveilevani..."
-
-Venhe kiitää, aallot hyrskivät.
-
--- Eikös olekin mainiota? kysyy Orjo.
-
--- No on totisesti! vastaa Oihonna. -- Sinä istut siellä perässä kuin
-mikä prinssi töyhtö päässä.
-
--- Entäs sinä siellä keulassa? Aivankuin olisit konserttiin menossa.
-Primadonna!
-
--- Ohoo!
-
-Oihonna ei osannut vähääkään laulaa. Orjo muisti sen ja hänessä
-välähti taas vertaus: "Mirjam sentään laulaa niin kauniisti. Mirjam
-on siinä suhteessa lahjakkaampi, naisellisempi. Eivätköhän ne
-naiset, joilta puuttuu laulun lahja, ole jollakin tavoin sydämeltään
-vajanaiset?"
-
-"Mutta Oihonna _pitää_ laulusta. Hänen sydämensä kaipaa suloisia
-säveliä. Kerran soitteli Orjo hänelle yli salmen lämpimänä kesäaamuna
-ja Oihonna kuunteli saaren akkunassa. Vai voisiko se olla hänessä
-vain muotia?"
-
--- Lapset, lapset, ei saa nousta laidalle!
-
-Iloisesti halkoi venhe viivasuoraan yli ulapan ja laski vanhaan Orjon
-lapsuudentuttuun valkamaan.
-
-Vanhan pappilan metsä tuoksahti niin suloiselle, kun Orjo ja Oihonna
-kolmen lapsen kanssa nousi ylös kartanoon, joka upeili kukkivien
-suurten tuomien takana vihantien peltojensa ja nurmipiennartensa
-keskessä. Akkunan alla oli valkoinen ruusupensas, ja Orjo ja Oihonna
-taittoivat sivumennen itselleen juhannuskukat rintaan.
-
--- Ohhoh! vastaanottivat vanhukset, sieltäpä koreina tullaan. Eikö
-Mirjam olekkaan mukana? Ja lapsikullat...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Orjo ja Oihonna olivat palanneet kylältä, jossa ei mitään juhannuksen
-viettoa ollut näkynyt. Heti kun aurinko painahti metsän reunan taa,
-tuli yö viileäksi. Heitä hiukan vilusti ohuissa pukimissaan.
-
-Vanha pappila nukkui. He kiipesivät yläkertaan, jonka pohjoispäässä
-oli kummallinen kaksiosainen huone, joista toinen oli pimeä ja
-alempana, toinen avara ja valoisa. Huoneita erotti toisistaan
-ainoastaan suuri, läpinäkyvä, verhoton _lasiovi_. Orjon ja Oihonnan
-saapuessa Korpilinnasta oli vanha ruustinna sanonut: Tehän olette
-yhtä perhettä, saatatte nukkua pohjoispäässä molemmat.
-
-Orjolle oli vuode tehty pimeään huoneeseen, Oihonnalle valoisaan;
-lapset makasivat perempänä.
-
-Orjo ja Oihonna, kiivettyään yläkertaan, menivät molemmat ensiksi
-valoisan huoneen akkunaan. Se oli sellainen akkuna, jonka ääreen
-jokaisen täytyi mennä ennenkuin aikoi nukkumaan.
-
--- Katso Oihonna, katso tätä erämaan juhannusyön näköalaa! puheli
-Orjo puolittain kuiskaamalla. -- Katso tuota kaukaista järven selkää,
-katso tuota totista rämekorpea, katso pientaren pihlajia ja noita
-ikuisia pappilan riihiä. Tätä olen lapsuudestani saakka ihmetellyt,
-_mitä_ tämä kaikki sisältää. Ja tiedätkö, mitä siinä on!
-
--- Mitä siinä sitten on? kysyi Oihonna tuijottaen kesäyön valkeuteen.
-
--- _Alakuloisuutta!_ Ei mitään muuta kuin alakuloisuutta! saneli Orjo
-itsekkin alakuloisena. -- Pohjatonta, muuttumatonta erämaan kankeata
-henkeä. Tekee mieli hypätä akkunasta alas heilimöivään ruispeltoon ja
-huudahtaa: herää kirottu velho!
-
--- Sinähän nyt kummasti puhut, Orjo!
-
--- Puhunko, Oihonna?
-
-Orjo etsi tytön katsetta. Tyttö katsahtikin häneen ja Orjo koetti
-tunkeutua syvemmälle sinne, jonne päästään ainoastaan silmien valon
-kautta.
-
-Mutta tyttö ikäänkuin säpsähti: "älä huoli kulkea niin syvälle." Hän
-sulki äkkiä silmiensä portin, jonka jokainen neitsyt paiskaa kiinni
-milloin pelkää varkaita.
-
-Oihonna haukotteli toverillisesti ja ojensi kätensä:
-
--- Hyvää yötä Orjo! Mene nyt nukkumaan!
-
-Orjo tarttui tytön käteen ja sanoi leikillisesti:
-
--- Lasiovenko taa?...
-
-Oihonna ei mitään sanonut.
-
-Orjo silmähti ympärilleen. Siinä makasivat hänen lapsensa niin
-suloisesti punoittavin poskin vuoteissaan. Lasioven edessä seisoi
-tavattoman leveä, kahdenmaattava vanhanaikuinen sänky, joka
-nähtävästi tällä kertaa oli aijottu Oihonnaa varten. Nurkassa, hiukan
-lasioven suojassa, oli tosin yksi varavuode pakkilaatikkojen päällä,
-mutta sen makauksia ei oltu järjestetty. "Tuossa leveässä vuoteessa
-me makasimme Mirjamin kanssa, silloin kun meillä ei vielä ollut
-lapsia", muisti Orjo. "Ja meistä se oli maailman suloisin sänky",
-lisäsi hän ajatuksissaan ja huokasi huoneen täydeltä.
-
--- Mitäs huokailet? tokaisi tyttö tahallaan proosallisesti.
-
--- No en kerrassa mitään! pani toinenkin tarttuen taktiikkaan.
-
-Ja hän astui huolimattomaksi tekeytyen pimeään huoneeseen ja
-riisuutui nopeasti.
-
-Mutta hänellä oli äärettömän ikävä. Tällainen juhannusyön vietto
-oli hänestä järjetöntä. Sydän kaipasi jotakin iloisempaa, jotakin
-vapauttavampaa.
-
-Hän makasi vuoteessaan ja häneen tuli omituinen hermokuume eikä
-hän voinut nukkua. Hiki vuoti virtanaan hänen ruumiistaan. Hän
-tahtoi pestä ruumiinsa, mutta huomasi ettei pesukojeita ollut hänen
-huoneessaan, ne olivat kaikki lasioven takana. Hän oli siitä jollakin
-tavoin hyvillään.
-
-Lasioven läpi näkyi se leveä sänky ja hän kuvitteli Oihonnan siinä
-nukkuvan. Hän tuskin uskalsi katsoa suoraan lasioven läpi, ettei
-Oihonna tuntisi hänen katsettaan. Mutta yön kuluessa hän huomasi
-ettei leveässä sängyssä ketään ollutkaan. Hän nousi lattialle ja
-näki lasioven läpi Oihonnan nukkuvan nurkkavuoteessa. Miksei Oihonna
-siis ollut mennytkään nukkumaan hänelle aijottuun sänkyyn, vaan oli
-vetäytynyt syrjään? Orjoa tämä neidon ujous viehätti.
-
-Ennenkaikkea hän tunsi että Oihonna oli neito. Miksi hän _nyt_ sen
-niin tunsikin?
-
-Hän pidätti hengitystään ja kuuli oman sydämensä rajun sykinnän. Nyt
--- komensi hän järkeään, mutta järjen tiellä oli joku ihmeellinen
-jarru, hän ei liikahtanut, makasi vaan ja -- värisi hikimärkänä...
-
-Ääretön ikävä häntä kalvoi, pohjaton toisen ihmisen kaipaus. Yön
-tunnit kuluivat -- Orjo vaipui horrokseen, kummalliseen horrokseen,
-josta ei itse ymmärtänyt, oliko se unta vai totta. Hän ikävöi, ikävöi
--- yhtäkkiä avautuu lasiovi ja Oihonna laskeutuu kirkkain silmin ja
-hymyhuulin _hänen luokseen_, tulee vuoteen viereen, silittelee Orjon
-päätä, kumartuu suutelemaan otsalle -- Orjo itkee liikutuksesta:
-tule! hän kuiskaa, tyttö kulta! Tule ja lohduta!
-
-Mutta silloin -- mitä tämä on? -- tyhjyys, pimeä huone...
-
-Orjo säpsähtää: hieroo silmiään, -- _milloin_ Oihonna meni?
-Hän _uskoo Oihonnan käyneen_, hän ei siinä löydä muuta kuin
-luonnollisuutta ja hän siunaa, kuinka suloinen oli Oihonna ja
-luonnollinen.
-
-Hän uskoo Oihonnan _todella käyneen_ -- Jumala hänet muka lähetti,
-kuuli miehen rukouksen, lähetti -- mutta tuskin tiesi tyttö
-itsekään, mii _korkeampi voima_ hänet pani unessa tekemään. Näin hän
-intohimonsa vallassa kuvittelee.
-
-Hänen täytyy saada selko, _kävikö_ tyttö vai oliko hänen
-tuntemuksensa horroslumousta. Ja Orjo nousee ja hiljaa naputtaa
-lasioveen.
-
--- Oihonna!
-
-Neidon vuoteesta kuuluu risahdus.
-
--- Älä säikähdä, Oihonna, -- sanoo Orjo miehekkään rauhallisesti --
-minä käyn ottamassa _pesuvettä_.
-
--- _Käy vaan!_ sanoo Oihonna.
-
-Orjo astuu sisään, menee pesukaapille, näkee Oihonnan vetäneen peiton
-hiuksiinsa asti... Orjo palaa huoneeseensa, ja huuhtelee ruumiinsa
-raittiilla pyyheliinalla... Ja hän palaa yhtäkkiä takaisin ja astuu
-suoraan Oihonnan vuoteelle istuutuen reunalle.
-
--- _Oihonna! älä pelkää!_ kuiskaa hän. -- Ethän pelkää minua?
-
--- _En!_ sanoo tyttö lujasti, mutta vetää häveliäästi peiton
-silmiinsä saakka ja _pyörähtää selin_.
-
--- Kuule Oihonna, kummallinen asia, jatkaa Orjo, -- sano minulle
-rehellisesti: _olitko sinä äsken minun luonani?_
-
--- Mitä sinä hulluttelet? mutisee tyttö.
-
--- Sinä _olit_ minun luonani! sanoo Orjo.
-
--- Älä viitsi, Orjo!
-
--- Sinä _olit_ minun luonani! vakuuttaa aviomies. -- Ilmielävänä!
-äsken!
-
--- _Mene pois, Orjo!_
-
--- Pelkäätkö?
-
--- En!
-
--- No älä siis käske pois. Anna minun edes istua hiukan. Minä en ole
-nukkunut koko yönä. Minulla on niin äärettömän _ikävä_...
-
-Tyttö ei sano mitään.
-
--- Oihonna, älä ujostele, anna minun pidellä sinua kädestä.
-
-Hän tavottelee tytön kättä, mutta tyttö kätkee sen.
-
-Orjo istuu hievahtamatta, puhumatta. Tyttö makaa selin häneen,
-peitto hiuksiin asti vedettynä. On niin äärettömän hiljaista että
-luulisi lastenkin kuolleen. Vaalea kesäyö kajastelee huoneessa. _Eikä
-mitään tapahdu_. Mutta syvän hiljaisuuden takana, miehen rinnassa,
-hermostossa, aivoissa, järjessä ja sydämessä riehuu kova taistelu.
-Mitä minä teen? Miksi en tee jotakin? Juuri nyt? Juuri tällä hetkellä?
-
--- Mene nyt, Orjo hyvä! lausuu tyttö rukoilevasti peiton alta.
-
-Yksi ainoa äänen siveä sulosävy tekee Orjosta hyvän ihmisen.
-
-Hän menee. Palaa huoneeseensa, panee lasioven kiinni ja nukahtaa
-aamu-uneen.
-
-Palvelijatar kolkuttaa ulko-oveen, tuopi raskasta teetarjotinta.
-
-Orjo säpsähtää: _mitähän_ palvelijatar mahtaakaan ajatella, kun ovi
-on _sisäänpäin säpissä_ ja he, Oihonna ja Orjo, lukkojen takana --
-kahden.
-
-Oihonna vielä makaa, odottaa että Orjo ensin pukeutuisi.
-
--- Oihonna! sanoo Orjo lähtiessään alakerrokseen täydessä
-juhlapuvussaan. -- Älä huoli kertoa sitten kotona että minä istuin
-sinun vuotees reunalla. Tiedäthän että Mirjam on siinä tilassa...
-
--- Enpä tietystikään! vastaa Oihonna.
-
-Orjo ei huomaa neidon äänessä mitään muutosta. Ja hän iloitsee ettei
-Oihonna ole hänen suhteensa sen ujompi. Vielä likemmäs hän häntä
-tahtoisi päästä, vielä likemmäs -- hän tahtoisi tehdä Oihonnasta
-suloisen _välittäjän_ itsensä ja Mirjamin välille. Tyttö on varmasti
-kaitselmuksen lähettämä pelastaja, sovittaja ristiriidassa...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraava yö.
-
-Oihonna ja Orjo ovat olleet kylän herrain ja naisten seurassa.
-On leikitty ulkoilmassa avaralla nurmipihalla ja oltu hurjalla
-tuulella. Oihonna on ollut leikin kuningatar ja Orjo leikin
-kuningas. Sillä molemmat ovat mainioita kilpajuoksijoita eivätkä
-helposti antaudu kiinni. Molemmilla taipuu ruumis äkkikäänteissä,
-molemmilla on vahvat keuhkot. "Te olette pulska pari", ovat muut
-kilpajuoksijat tunnustaneet. Oihonna on johtanut uutta leikkiä
-"Kolmas pyörä pois" ja nauranut sydämensä pohjasta. Orjo on tuntenut
-itsensä tänä juhannusiltana kymmentä vuotta nuoremmaksi, jollei
-vieläkin nuoremmaksi kuin silloin kun hän meni kihloihin Oihonnan
-sisaren kanssa. Jospa hän _silloin_ olisi ollut näin vahva! Näin
-elämänhaluinen ja seuravilkas? Ja jospa hänen eteensä silloin olisi
-sattunut noin komea tyttö --!
-
-Hän ei voi olla ajattelematta Oihonnaa. Oihonna on -- sen hän huomasi
-vasta ulkoleikissä -- hurmaava. Kummallista ettei hän sitä ennen ole
-huomannut! Kyllä hän on tiennyt että kälytyttö on nuori, mutta ei
-hän ole ennen tiennyt että hän myös todella voi viehättää miestä.
-Hän on pitänyt häntä kiukkupäisenä, rumanpuoleisena tyttönä -- ja
-nyt yhtäkkiä? Valkoinen leninkikö, valkoiset jalkineetko -- nuo
-neitseellisesti ulospäin ponnahtelevat jalatko sen tekevät? Ei -- he
-kuuluvat _sielullisesti_, salaperäisesti yhteen -- hän ja Oihonna --
-siitä tämä kasvava kiintymys.
-
-Orjo on salaisesti huumeissaan ja äärettömän onnekas ettei Oihonna
-ole mitään huomannut toisen yön nukkumisesta. Ettei hän siitä ole
-puhunut alakerroksessa eikä pyytänyt uutta yösijaa.
-
-He astuvat taas yhdessä Oihonnan huoneeseen ja menevät pohjan
-valoisan akkunan eteen.
-
-Ja Orjo alkaa puhua.
-
-Hän puhelee nyt Mirjamista. Uskoo Oihonnalle nykyiset huolestuneet
-tunteensa Mirjamin suhteen. Mainitsee muutamia piirteitä Mirjamissa.
-Selittää, millä tavalla Mirjam on häneen vaikuttanut. Koko hänen
-elämäänsä! Ja mitä siitä _olisi_ voinut tulla, jos Mirjam olisi ollut
-vähän toisenlainen. Edes vähänkään...
-
--- Miksikä menitte naimisiin? sanoo Oihonna.
-
--- Niin, miksi! sanoo Orjo alakuloisesti. -- Tiedätkö, Oihonna, minun
-piti joutua onnellisimpaan avioliittoon -- juuri minun -- minulla oli
-siihen edellytykset...
-
--- Ja minä luulen, Orjo, sanoi Oihonna jollakin tavoin pidättäen
-itseään, että sinunlaisesi miehen kanssa ei kestäisi kukaan muu kuin
--- Mirjam.
-
--- Mitä sinä puhut, Oihonna? huudahtaa aviomies. -- Senkö tähden vain
-että hän on sisaresi, sinä teet hänestä parhaan?
-
--- Niin, vastaa Oihonna kiivaasti, minulle tekee niin pahaa, kun sinä
-arvostelet Mirjamia!
-
--- Minähän koetan vain selittää asemaani. He ovat pitkän aikaa vaiti.
-
--- Mene nyt nukkumaan, Orjo! sanoo Oihonna.
-
--- En mene, sanoo Orjo jäykästi, alakuloisesti. -- Sinulle juuri minä
-tahdon puhua. Tiedät että Mirjam on raskaana...
-
--- Mutta herrannimessä, miksi saatat hänet siihen tilaan iskee
-Oihonna säälimättömästi.
-
-Orjo iskee häneen silmänsä sanojen asemesta. Sitten hän sanoo:
-
--- Sinä et ole naimisissa, Oihonna, etkä vielä tiedä avioliiton
-salaisuuksia.
-
--- Enkä tahdokaan tietää. Mene nyt!
-
--- Oihonna! sanoo Orjo hetken mietittyään tytön kiihkoa. Suo anteeksi
-että sinua valvotan, mutta tämä on ehkä niitä harvoja tilaisuuksia,
-jolloin saan sinulle vapaasti puhua. Oletko ajatellut että Mirjamin
-ja minun välit ovat jo sellaiset...
-
--- Ottakaa avioero! sanoo Oihonna. Ja sitten hän kuin itsekseen
-huokaisee:
-
--- Voi jos Mirjam saisi edes kuolla. Sellaisten kärsimysten jälkeen...
-
--- Ja sinä Oihonna uskot tietysti että Mirjam on viaton ja ettei
-minulla ole kärsimyksiä. _Minulla!_ sanoo hän painostavasti samalla
-tuntien kuinka mahdotonta ihmisen on todistaa kokemuksiaan toiselle.
-
--- Uskon kyllä, mutta...
-
-He keskustelevat ja väittelevät yli puolen yön. Väliin tyttö
-luottavasti kirkkain silmin katsoo Orjoon, sisarensa mieheen, ja
-muuttaa äänensä lempeäksi.
-
-Vihdoinkin ojentaa Orjo kätensä ja Oihonna tarttuu siihen. Orjo
-pitelee tytön kättä tavallista kauvemmin omassaan ja sanoo:
-
--- Minä tahdoin vain nähdä, oliko sinussa _sydäntä_ vai ei. En mitään
-muuta tarkoittanut. Eikä sinun tarvitse peljätä että minä tänä yönä
-tulen sinua häiritsemään.
-
-Hän vetäytyi lasioven taa ja meni pian vuoteeseensa. Unta odotellessa
-kaikui hänen sydämessään vain yksi lause Oihonnan suusta: "Mirjam
-sinusta aina on puhunut niin lämpimästi -- se ei voi olla muuta kuin
-rakkautta."
-
-Oh tätä helvetinpolttavaa _ristiriitaa!_ Miksi eivät ihmiset edes
-avioliitossa ole sitä mitä he todellisissa tunteissaan ovat?
-Kaikkialla naamarit!
-
-Orjo nukahti väsyneenä. Mutta tänä toisena yönä oli _Oihonnan vuoro
-valvoa_ ja hikoilla vuoteessaan.
-
-
-
-
-35.
-
-
-Kesä oli kauneimmallaan. Nurmi tuoksui, lehtipuut lemusivat
-pöyhistelehtien rannoilla, linnut liversivät kiitosta poikueista,
-jotka olivat kohta valmiit lentämään pesästään -- vesilinnuilla uivat
-poikueet pitkänä jonona perässä.
-
-Laine oli haalea ja kimmelsi raukeana, aurinko paistoi huumaavan
-kuumasti. Ja erämaan saaren vehmaita rantoja kiersi jättiläisseppele
-ummuilleen puhjenneita helakanpunaisia orjan ruusuja, joiden juurilla
-hohteli lumivalkoinen kaino kielonterttu, levittäen suloista, väkevää
-tuoksua läpi vakavan havumetsän.
-
-Sellaisena päivänä Orjo ja Oihonna läksivät Ulpukkasaaresta
-noutaaksensa postin kylältä. Kun he jo olivat menossa puolivälissä
-salmea, huusi Mirjam heidän peräänsä:
-
--- Mitä varten Oihonnan piti mukaan? Eihän tuo soudakkaan! Yhtä
-hyvinhän _minä_ voisin istua perässä joutilaana.
-
-Orjo oli henkeään pidättäen ja airoja koholla lepuuttaen kuunnellut,
-kun Mirjam alkoi huutaa. Nyt hän mitään vastaamatta laski aironsa
-veteen ja nykäisi venheen voimakkaaseen liikkeeseen.
-
-Oihonna näytti neuvottomalta eikä osannut mitään vastata sisarelleen.
-
--- Siinä se taas oli, äänsi Orjo kuin itsekseen.
-
-Mutta kuta edemmäs he pääsivät saaresta, jossa Mirjam eleli lasten
-kanssa, sitä iloisempi mieliala valtasi väkistenkin kummankin. Luonto
-oli _liian kaunis_ pitääksensä heitä siinä synkässä mielentilassa,
-jonka nykyään joka päivä Mirjamin ja Orjon välinen hermotila
-vaikutti. Tuntui vapauttavalta päästä pariksikaan tunniksi irti
-kotihengestä! Oihonna tunsi sen yhtä hyvin -- Oihonna, jonka täytyi
-auttaa Mirjamia lastenhoidossa ja jonka hermot eivät kestäneet
-yövalvontaa senkään vertaa kuin lasten äidin.
-
-Orjo, soutaessaan etuteljolla, alkoi kertoa iloisia juttuja
-Oihonnalle. Ja Oihonna innostui kyselemään, vieläpä poikkesi
-tavallisesta umpimielisyydestään ja kertoi hänkin puolestaan
-tuttavuuksistaan. Kertoi uljaasta laulajanuorukaisesta, joka oli
-hänen kanssaan leikkinyt kuin lapsi.
-
--- Ei olisi kummallista, jos häneen kaikki tytöt rakastuisivat!
-Hänellä on niin kauniit silmät.
-
--- Pyh! pani Orjo ylimielisesti. -- Kaikenlaisia mamsselleja sinäkin
-Oihonna ihastelet.
-
--- Annas nyt minäkin soudan! pyysi Oihonna äkkiä ikäänkuin muistaen
-Mirjamin sanat.
-
--- Tule vaan, sanoi Orjo ja asettui itse venheen pohjalle olkihattu
-silmäin päälle, mutta niin että voi tirkistää soutavaan neitoon. Ja
-siitä hän sitten alkoi lasketella yhä hauskempia juttuja.
-
--- Sinä olet mainio! kehui Oihonna nauraen.
-
--- Ja tämähän on kerrassaan ihanteellista syntisten vaellusta,
-riemuitsi Orjo, -- antaa nuoren tytön kauniina kesäpäivänä tuuditella
-itseään yli ulapan. -- Kuules Oihonna, me taidamme nyt soutaa suoraan
-paratiisiin...
-
-Hän iski katseensa iloisesti niin syvälle Oihonnan silmiin ettei
-tyttö ehtinyt eikä nähtävästi tahtonutkaan niitä sulkea tuolla
-ennenmainitulla sulkulaitoksella.
-
-"Oihonna on suloinen", ajatteli aviomies. "Jumala on hänet lähettänyt
-minulle Mirjamin katkeruuden balsamiksi. Minun on niin helppo ja hyvä
-olla Oihonnan kanssa, kuljinpa missä hyvänsä. Minun ei tarvitse kuin
-katsahtaa häntä silmiin ja saada yksi vastakatse, niin kaikki hätä ja
-onnettomuus sielussani tyrehtyy ja minä kiitän Jumalaa että elämässä
-sentään on auringonsäteitä."
-
--- Oihonna, joko väsyt? Sinä soudat hurjasti. Kyllä minä tulen...
-
--- Lepää sinä vaan, maalarimestari. Ja tyttö souti raittiisti. Kun he
-olivat saapuneet kylän rantaan, niin he kaahlimalla molemmat astuivat
-alas venheestä nauttien lämpöisestä rantavedestä.
-
--- Ihan tekisi mieli uimaan! sanoi tyttö. Jos uitaisiin yhdessä?
-laski mies pilaa.
-
--- Jää sinä uimaan -- minä menen edeltä postiin.
-
-Mutta he menivät yhdessä, istuivat kumpikin tienreunaan toinen
-toiselle puolelle rantatietä ja panivat jalkineet jalkaansa ennenkuin
-astuivat sisään kylän piiriin. Rinnakkain he sitten -- valkoisissa
-jalkineissa -- astuivat kylän raitille.
-
-Ja minne mies meni, sinne seurasi neitokin, ja Orjosta tuntui
-että Oihonna häntä piti hyvänä ystävänä, joka tiesi mitä tahtoi.
-Tuttavat katsoivat heitä hymyhuulin, uteliaat kurkistivat akkunoista,
-kauppiaat olivat heille kohteliaat...
-
-Miksi heistä yhtäkkiä niin väkevästi tuntuikaan että he kuuluivat
-yhteen, _he_ -- juuri he, kuvitteli Orjo tytönkin puolesta, -- vaikka
-kohtalo heidät oli eroittanut ennenkuin yhteenkuuluvaisuus tuli
-selville? Tyttö muka tunsi sen itsetiedottomasti -- hän ei olisi
-sitä ikinä kenellekään tunnustanut! -- mutta Orjo sekä tunnusti sen
-itselleen että oli valmis tunnustamaan sen koko maailmalle... Hän,
-Orjo ja tuo Oihonna, olivat muka jumalallisen järjestyksen mukaan
-_luodut_ toisilleen...
-
-Se oli suloinen pyörrytys kesähelteessä suurten kyläkoivujen
-siimeksessä. Orjo ei tehnyt itselleen selkoa, mitä hänessä paraikaa
-tapahtui, hän antautui huumeelleen ja nautti myötävirrasta, ja
-hänestä näytti että tyttö laski huimaa vauhtia sitä samaa myötävirtaa
-hänen rinnallaan. Mutta yhtäkkiä mies tuli surulliseksi, hän muisti
-että Oihonna pian lähtee pois paikkakunnalta -- kenties iäksi --
-kenties menee kihloihinkin jonkun kanssa ja _hänen_, Orjon, kaunis
-kesäidylli särkyy. Hän jää yksin Mirjaminsa kanssa -- oh, saattaa
-tapahtua että Mirjam kuolee -- _hänen_ elämänsä käy yhä orvommaksi,
-mutta Oihonna on silloin poissa ja luultavasti siteissä jonkun
-kanssa. Luonteensa mukaan hän aina näin ajatteli vain itseään ja
-omien intohimojensa tyydytystä.
-
-Oliko synti ajatella että Oihonna jollakin tavoin voisi joutua
-Mirjamin tilalle, jos Orjo jäisi leskeksi?
-
--- -- --
-
-"Oihonna lentää minulta kuin lintu käsistä. Enkö voi ja enkö saa
-hänelle antaa mitään merkkiä mitä hänestä sisimmässäni ajattelen?"
-
-Aviomies ei suinkaan selvästi ajatellut, kaikki oli hänessä vain
-väkevää vaistoa, herkkää, hellää tunnelmaa.
-
-Hän säpsähti itseänsä: "Minäkö, rehellisin aviomies, joka en edes
-nuorena miehenä ole vietellyt ainoatakaan tyttöä, minäkö nyt, lasten
-isänä, suunnittelen niinsanottua luvatonta rakkautta -- vaimoni
-seljän takana?"
-
-Orjo ja Oihonna palasivat venheelleen. Päivä paistoi yhä hempeämmin.
-He riisuivat taas jalkineensa ja lykkäsivät kaahlien venettä
-ennenkuin siihen nousivat.
-
--- Minä soudan ensiksi, sanoi Orjo ja riisui takkinsa niin että
-ohut keltainen kesäliivi tuli näkyviin ja väljät silkkipaidan hihat
-lepattivat tuulessa.
-
-Oihonna ohjasi venhettä. Hän katsoi Orjoon hymyilevin huulin ja Orjo
-antoi katseensa tuontuostakin viivähtää neidon silmissä. Heidän
-keskustelunsa oli niin toverillista, niin sydämellistä.
-
--- Miksi et sinä Oihonna jää Korpilinnaan, kun Mirjam matkustaa! Minä
-olin sinuun niin tyytyväinen, kun kerran viikon olit emäntänä ja
-Mirjam viipyi pappilassa, puhelee Orjo.
-
-Mutta tyttö sanoo:
-
--- Ei, kyllä minä matkustan yhdessä Mirjamin kanssa. Mutta minähän
-tulen syksyllä takaisin.
-
--- Jumala ties, tuletkokaan, epäilee Orjo.
-
--- Miksi en tulisi? kysyy tyttö huolettomasti.
-
--- Siksi että muuttolinnut, jotka kerran kesällä ovat lentäneet
-etelään, eivät palaa vielä syksyllä takaisin.
-
--- Näyt pitävän minua lintuna.
-
--- Lintuhan sinä olet...
-
-Airot loiskuttavat, laine kimmeltää, lenseä etelätuuli puhaltaa
-unisesti pitkin ulappaa.
-
--- Minne asti sinä soudat? kysyy tyttö.
-
--- Tuonne Tuuliniemen kohdalle, vastaa mies miettivästi.
-
-Todentotta: Orjo miettii jotakin, punnitsee sielussaan ja näyttää
-hajamieliseltä.
-
--- Mikä sinulle tuli, Orjo? kysyy tyttö osanottavasti. -- Sinä
-muutuit yhtäkkiä aivan kalpeaksi?
-
--- Nukuin taas huonosti viime yönä...
-
--- _Minä_ tulen nyt soutamaan, pyytää tyttö.
-
--- _Ei vielä_, vastaa aviomies. Hän katsahtaa ympärilleen. Ei
-ainoatakaan muuta venhettä ole näköpiirissä, kaukaisten mökkien
-rannoilla ei näy ainoatakaan ihmistä, kesähelteen hiljaisuus
-leijailee aalloilla. Soutaja katsoo tyttöön rukoilevasti, sielullinen
-tuska värähtää hänen silmissään -- hän tuntee itsensä heikoksi kuin
-kaatuvainen ja tahtoisi tarttua kiinni johonkin ettei kaatuisi...
-
--- _Päästä minut nyt soutamaan_, Orjo hyvä! pyytää tyttö kauniisti.
-
--- _Tule siis!_ vastaa soutaja ja nousee seisoalleen. "Nyt jos
-koskaan tai ei koskaan", leimahtaa hänessä sekava päätös. Oihonna
-astahtaa häntä vastaan solakkana ja viehkeänä valkoisessa puvussaan
--- heidän täytyy sivuuttaa toisensa niin likeltä että kummankin on
-pakko väistää toisiansa.
-
-Ja silloin yhtäkkiä Orjo kiertää käsivartensa lujasti Oihonnan
-vartalon ympäri, kallistaa päänsä ja painaa pikaisen _suudelman_
-neidon huulille...
-
-Oihonna riuhtaisee itsensä hurjasti irti, viskautuu teljolle,
-tarttuu airoihin ja iskee airon lavat niin raivokkaasti veteen että
-vesi roiskahtaa korkealle molemmin puolin venettä. Hän on niin
-hämmästynyt, ettei muutamiin sekunteihin saa sanaa suustaan, hänen
-kasvoillaan käy kummallinen värileikki, suupielet värähtelevät,
-silmät iskevät vihan kipunoita, hän puristaa yhtaikaa huuliaan yhteen
-ja airoja voimakkailla kourillaan. Sitten hän purskahtaa puhumaan:
-
--- Tätäpä en koskaan olisi uskonut Orjo Koreliuksesta! Jos keneenkään
-olen _luottanut_, niin sinuun! Hyi!
-
-Orjo, rikollinen aviomies, nähdessään suhteensa nyt muuttuneen,
-on silmänräpäyksessä tajunnut vaaran suuruuden ja asettuu
-puolustusasemaan. Hän ryömii niin lähelle Oihonnan jalkoihin että
-tyttö aivan hyvin voisi potkaista häntä kasvoihin siinä soutaessaan
-paljain pohkein.
-
--- Älä suutu, Oihonna. Sinä olet -- lähinnä Mirjamia -- ainoa tyttö
-koko maailmassa, jota _minä_ olen suudellut.
-
-Tästä, siitä ettei ollut _uskaltanut_ suudella, vaikka olisi alati
-kauheasti halunnut, koetti hän aina saada itselleen erikoista ansiota!
-
--- Hyi! pani tyttö sähisten kuin kissa ja kiskoi intohimoisesti
-airoillaan.
-
--- Mutta minulla halutti sinua suudella, halutti niin kauheasti --
-tämä kaunis kesäpäivä -- oliko siinä mitään pahaa?
-
--- Ja vasten toisen tahtoa! sähisi neito.
-
--- Mutta milloin te tytöt ilmoitatte tahtonne? Ette milloinkaan!
-muistutti Orjo. -- Tehän aina teeskentelette.
-
--- Se riippuu siitä, kenelle teeskentelee! sanoi tyttö ankarasti,
-purren huuliaan tiukasti yhteen ja soutaen vimmatusti. Orjo oli varma
-siitä ettei tyttö tiennyt tällä kertaa soutavansa mainiosti. Hänen
-mielenkuohunsa valui airojen kärkiin.
-
--- Oihonna, Oihonna, Oihonna!?
-
-Orjo katsoi voimakkaasti tyttöä kasvoihin etsien hänen silmäystään.
-
-Mutta tyttö koetti kääntää päätään oikealle ja vasemmalle
-silminnähtävästi harmitellen että täytyi näinkin paljon itseään
-näyttää. Ettei päässyt pakoon!
-
--- Oihonna, jatkoi Orjo rauhallisesti, rauhoittavasti, sisässään
-väristen oudosta pelosta, -- katso minua silmiin -- niinkuin
-ennenkin. Katsothan?
-
-Tyttö naurahti kummallisesti, mutta Orjon sydän riemuitsi salaa
--- hänestä näytti että Oihonnan vihastus oli jo lauhtumassa, että
-se oli vain hämmästystä ja että hänen silmiensä raoista pilkisti
-ystävällinen säde Orjoa vastaan.
-
-Sitten kumpikin oli pitkän aikaa ääneti ja vene liukui kohisten
-pitkin selkää.
-
-Ulpukkasaari oli näkyvissä ja lasten iloiset huudot alkoivat raikua
-rantahiekalta korviin.
-
--- Aijotko kertoa Mirjamille? kysyi Orjo matalalla äänellä.
-
--- Enpä tietysti! tiuskasi tyttö.
-
-Orjosta näytti että tyttö tahallaan tekeytyi kovemmaksi kuin olikaan.
-
--- Lupaan etten sinua toista kertaa suutele. Kunhan vaan et minua
-pelkää. Se minulle on tärkeintä ettet minua pelkää! saneli aviomies
-surunvoittoisesti. Hän näki Mirjamin laskeutuvan rantaan...
-
--- Ethän minua pelkää? kysyi hän vielä kerran kuiskaamalla. Ja
-Oihonna vastasi lyhyesti:
-
--- En.
-
-Tämän jälkeen he kumpikin ottivat päällensä sen naamarin, jota heidän
-viime aikoina aina oli täytynyt käyttää Mirjamin läsnäollessa. Venhe
-töksähti hiekkaan ja lapset kiipesivät kilvan venheeseen. Mirjam
-seisoi taampana.
-
-
-
-
-36.
-
-
-Sitten vasta tapahtui _räjähdys_. Suudelma oli vain sytytyslanka,
-dynamiitti oli tytössä ja sytyttäjänä toimi mies, joka tulitikkujensa
-kanssa varomattomasti liikkui ruutikellarin lähellä.
-
-Asia kehittyi seuraavasti. Sitten kun Oihonna oli toipunut suudelman
-vaikuttamasta mielenliikutuksesta -- hänelle sattui aina suuttumuksen
-jälkeen kouristus-kohtaus, jonka hän tarkoin salasi -- souti Orjo
-saareen ja pyysi Mirjamin kautta, että Oihonna saisi tulla hänelle
-toveriksi maalaamaan pirtin laveata lattiaa Korpilinnassa.
-
-Minä olen niin sielullisesti tympääntynyt ainaiseen maalaamiseen
-etten mitenkään jaksa yksin sitä maalata tänä iltana, selitti hän
-Mirjamille.
-
--- Mutta saatanhan minä tulla, -- ehdotti Mirjam.
-
--- Sinä?
-
-Orjo katsoi kummastuneena vaimoonsa.
-
--- Niin, olemmehan ennenkin maalanneet yhdessä, huomautti Mirjam.
-
--- Ei, sanoi aviomies, Oihonnalle on se helpompaa ja ymmärräthän,
-Mirjam rukka, miksi minä en sinua tahdo seurakseni nykyään.
-
--- No miksi? kysyi vaimo.
-
--- Siksi että teemme syntiä sanoillamme.
-
--- Ja Oihonnan kanssa ette tee? sanoi vaimo.
-
--- Emme ainakaan sanoilla.
-
--- Hyvä on, sanoi Mirjam ja huusi sisartaan: Oihonna, lähde nyt Orjon
-kanssa.
-
--- Mutta enhän ole milloinkaan maalannut, sanoi tyttö.
-
--- Minä opetan, sanoi aviomies. --
-
-Kummallista tosiaan oli että Mirjam antoi perään ja että Oihonna
-taipui! Orjo oli salaisesti hämmästyksissään. Jos kohta oli totta
-että hän oli tympääntynyt työhönsä, jota hänen aina täytyi tehdä
-yksikseen, niin oli hän tällä kertaa ainoastaan kokeeksi pyytänyt
-tyttöä toverikseen, nähdäkseen oliko Oihonna todella antanut hänelle
-anteeksi suudelman.
-
-Pian oli Oihonna puettuna Mirjamin vanhaan hameeseen ja
-maalipuseroksi lupasi Orjo hänelle omansa Korpilinnan puolelta.
-
-Mies pani merkille että tyttö nyt venheeseen astuttuaan erikoisesti
-varoi paljaita jalkojaan näkymästä. "Miksi hän noin?" ajatteli mies.
--- "Tahtooko hän olla minua kiihoittamatta? Eikö hän usko etten häntä
-toistamiseen suutele?"
-
--- Sinä olet niin maalaisemännän näköinen, virkkoi Orjo.
-
-"Merkillistä", hän ajatteli samalla: _"hän_ saa panna päällensä
-kuinka ruman puvun tahansa, minä pidän hänestä sitä enemmän."
-
-Reippaasti kävivät he työhön käsiksi. Suuri maalimalja pantiin
-keskelle avaraa lattiaa ja kumpikin kävi siihen kastamassa
-jättiläissuurta sivellintä. Hyvin likellä toinen toistaan he
-maalasivat palkin palkilta -- Orjo kummasteli ettei tyttö pyrkinyt
-hänestä kauvemmaksi, vaikka oli siihen tilaisuudessa. Mutta paitsi
-suurta maalimaljaa seisoi lattialla myös kaksi pienenpientä
-lasimaljaa, joita kumpikin maalari siirteli takanaan ja kun olivat
-maalanneet määrätyn alueen, ottivat he pienet lasimaljat käteensä ja
-maistoivat tilkan kullankeltaista nestettä. Ja silloin tyttö aina
-nauroi niin että hampaat hohtivat.
-
--- Kippistä!
-
--- Kippis!
-
--- Sinä olet kekseliäs, Orjo.
-
--- Sima mehiläiselle ei tee koskaan pahaa. Vahinko ettei punssia ole
-enempi.
-
--- Minulle on tässäkin kylliksi.
-
--- Sinä lipostelet kuin kärpänen maitoa.
-
--- Sinä olet minua sanonut linnuksi, mehiläiseksi ja kärpäseksi.
-Mikähän lopulta lienen? nauroi tyttö iloisesti.
-
--- Kun vaan varot ettet pistä kuin ampiainen, niin minä puolestani
-olen tyytyväinen. Sinä olet mainio maalari!
-
--- Älä nyt imartele!
-
--- Ihan tosiaan. Sinun kanssasi joutuu työ ja aika rientää hauskasti.
-Tämä on minun suloisin maalauspäiväni. Kerran me Mirjamin kanssa...
-
--- No, mikset sano? kysyi tyttö.
-
--- Niin, muistan vaan, kun viime syystalvena eräänä yönä Mirjamin
-kanssa maalasimme tätä samaa lattiaa.
-
--- Mitä siinä sitten oli ihmeellistä? uteli tyttö huolettomasti.
-
--- Se vain että olimme hyvin vähillä vaatteilla, kun pirtti oli
-lämmitetty niin kuumaksi.
-
--- Nyt sinä taas liioittelet, Orjo.
-
--- Kysy Mirjamilta.
-
-He vaikenivat. Orjo muisti, kuinka suloiselta tuo talviyö hänestä
-oli tuntunut, kun isäntä ja emäntä lasten nukkuessa kynttiläin ja
-lamppujen kirkkaassa valossa puuhailivat. Mirjam ei silloin vielä
-ollut tietänyt tulleensa raskaaksi...
-
--- Oihonna, nyt minä maalaan sinun nimesi lattiaan. Ikuiseksi
-muistoksi!
-
-Tyttö katsoi veikeänä, kun Orjo siveltimellään kiireesti kaarteli
-valtavan isoja kirjaimia.
-
--- Sinä olet taiteellinen.
-
--- Vähintäänkin! Paha vaan että tämä, koreus täytyy hävittää.
-Hävitäppäs likka oma nimesi.
-
--- Hävitetään yhdessä.
-
-Kilvan he tuhrivat palkit sileäksi niin että pensselit tupsahtivat
-yhteen.
-
--- Joko sinua väsyttää?
-
--- Ei vähääkään!
-
--- Maalataan sitten yhdessä etehisenkin lattia.
-
-Ja he jatkoivat työtään.
-
-Aurinko ei vielä ollut laskenut päilyväin salmien taa, kun he
-lykkäsivät veneen vesille palataksensa saareen illalliselle.
-
--- Nytpä ruoka maistaa!
-
-Orjo tunsi itsensä niin tyytyväiseksi tämän päivän työhön. Näin juuri
--- hän ajatteli sen käydä pitää. Kun nuori tyttö olisi rinnalla
-muissakin puuhissa, niin elämä olisi silkkiä eikä mieli milloinkaan
-pääsisi masentumaan. Hän tahtoi pyhästi varoa ettei enää koskaan
-loukkaisi Oihonnaa odottamattomilla lemmenpuuskilla. Siinä oli
-hänelle, aviomiehelle, kylliksi että sai seurustella neidon kanssa
-toverillisesti ja vapaasti. Ja hän oli äärettömän kiitollinen
-Oihonnalle että Oihonna oli käyttäytynyt aivankuin heidän välillään
-ei mitään olisi tapahtunut.
-
-Voi kuinka minä olen tyytyväinen että sinä minua autoit tänä iltana,
-sanoi Orjo meloen hiljaa venettä. Millä minä sinut palkitsen? Uskotko
-että minä maksan sinulle tästä illasta ainakin markan neliömetriltä
-maalauspalkkaa. Sanokaamme summamutikassa viisikymmentä markkaa.
-
--- Miksi ei sata? laski tyttö leikkiä.
-
--- Olkoon menneeksi, Oihonna. Minä maksan sinulle sata markkaa.
-
--- Sinä?
-
--- Minä!
-
--- Et ikinä raahtisi, jos olisin niin hullu että tahtoisin!
-
--- Sepä nähdään! väitti Orjo salaperäisesti. Sinä näyt luulevan minua
-visuksi. Minä olen valmis sinulle lahjoittamaan -- koko Korpilinnan.
-
--- Älä viitsi! pani tyttö.
-
--- Niin, sanoi aviomies synkästi. -- Mitä minä tällä talolla teen.
-Ihminen ei näy olevan sen onnellisempi, vaikka on uhkea talo...
-
--- Vaimosi ja lastesi koti? äänsi Oihonna.
-
--- Niin vaimoni ja lasteni koti! sanoi Orjo venyttäen sanoja, tuskin
-katsoen tyttöön.
-
-He astuivat saarelle.
-
--- Mirjam, sinä et usko, _kuinka hyvä Oihonna on maalaamaan!_
-
-Enempää ei Orjo sanonut, mutta hän ei aavistanut raapaisseensa tulen
-sytytyslankaan. Oihonna huusi vimmastuneena:
-
--- Häpeä Orjo _kiittämästä_ minua vaimosi kustannuksella! Kun sinä
-kiität minua, niin sinä tahdot häpäistä Mirjamia -- _se on aivan
-samaa_.
-
--- En suinkaan, sanoi Orjo hillityllä äänellä, tykkänään
-hämmästyneenä ja kuin puusta pudonneena.
-
--- Älä viitsi valehdella! moitti Oihonna täydellisesti muuttuneena
-haahmoltaan, silmät hehkuen ja ääni väristen vihasta. -- Älä viitsi
-valehdella sinä, joka aina moitit vaimoasi.
-
--- Oihonna, hyvä ystävä, tule järkiisi! sanoi Orjo, mutta jokainen
-hänen hyväkin sanansa oli nyt uutta tulta tappuroihin.
-
--- Älä huoli sanoa minua hyväksi ystäväksesi. Sinä, sinä, joka olet
-Mirjamille _paha_!
-
--- Mutta Oihonna --?
-
--- Pidä suusi kiinni. Sinä, sinä -- minä _inhoan sinua!_ Kuuletko:
-minä inhoan. Orjo, Orjo, mitä sinä olet tehnyt Mirjamille...
-
-Oihonna hyrskähti hysteeriseen itkuun. Nyrkit koholla Orjoa kohti
-sanoi hän:
-
--- Minä olen nähnyt mustelmia Mirjamin käsivarressa. Mitäs sanot,
-Orjo?
-
--- Minä en sano mitään muuta kuin että niitä asioita sinä, Oihonna,
-et ymmärrä, lausui aviomies kalpeana sisällisestä kidutuksesta.
-
--- Inhottava mies!
-
--- Vaikene Jumalan nimessä, tyttö!
-
--- Inhottava mies! toisti Oihonna polkien jalkaa.
-
-Orjon nyrkki paukahti pöytään niin että rystyset veristyivät.
-
--- Älä lyö nyrkkiäsi vaimosi edessä. Mirjam! huusi tyttö vihansa
-vallassa: _Tuollaisen miehen_ kanssa _minä_ en eläisi päivääkään
-yhdessä.
-
--- Mitä sinulla on muuta sanomista, Oihonna? äänsi Orjo voittaen
-vihansa ja varustautuen kuulemaan lisää.
-
--- Mitäkö _minulla_ on sanomista! huusi tyttö katkeran ivallisella
-äänellä, joka syvästi viilsi rakastajan sydämeen. Minulla on
-sanomista paljonkin. Paitsi että sinä olet julma vaimollesi, sinä
-lisäksi olet _siveetön raukka!_
-
--- Oihonna!? Tyttö!
-
--- Niin juuri. Sinä olet rivo, raaka, roistomainen -- raiskaaja!
-
--- Oihonna! Punnitse sanasi, taikka --
-
--- Lyö, lyö minuakin niinkuin Mirjamia! Minä sanon sinulle totuuden
-kerrankin vasten naamaa.
-
--- Peruuta heti sanasi: _raiskaaja!_ Orjo oli vaistomaisesti
-hypähtänyt tytön eteen.
-
--- En peruuta. Sinä olet niin inhoittava etten löydä sanoja.
-Sinä inhottava mies käytät hyväksesi asemaasi ja mainettasi
-viekotellaksesi nuorelta tytöltä kunnian -- nuorelta tytöltä, jolla
-ei ole mitään muuta kuin kunniansa.
-
--- Sinä tarkoitat suudelmaa venheessä! Voi sinua, Oihonna, kuinka
-sinä saatat Mirjamin kuullen pettää pyhän vaitiololupauksesi? Kuinka
-sinä saatat haavoittaa Mirjamia? Sinä, sinä, sinä juuri olet _nyt_
-tehnyt Mirjamille pahaa enempi kuin minä ikinä voin tehdä. En olisi
-uskonut sinua niin -- kunniattomaksi.
-
-Hän tunsi näin sanoessaan, että hänen puolustuksensa oli onttoa.
-Hänen oli nyt syy.
-
--- _Minä_ olen kunniallinen ihminen! huusi Oihonna. -- _Minä_ olen
-siveellinen, mutta sinä olet raukka -- sinä olet tahtonut minut
-raiskata.
-
--- Älä valehtele Oihonna. Jumala sinua rankaisee!
-
-Orjo Korelius puhui ja vetosi usein _Jumalaan_. Millä oikeudella?
-kysyi hän aina samalla tunnossaan.
-
--- _Sinua_ Jumala rankaisee! huusikin tähän tyttö hillittömän vihan
-vallassa. -- _Sinun_ ei tarvitse puhua Jumalasta. _Sinä_ et saa
-koskaan mainita Jumalan nimeä. Äläkä koskaan enää esiinny puhumaan
-Leo Tolstoista sinä, jota _minä_ inhoan. -- -- --
-
-Mirjam oli tyrehtyneen näköinen. Oihonna huohotti ja käänsi kasvonsa
-akkunaan päin. Vanhassa kalatuvassa vallitsi hämärä.
-
--- Mutta _hänen_ täytyy pyytää anteeksi Oihonnan _täytyy_ peruuttaa
-sanansa, sanoi Orjo mielikarvaasti ja kokonaan murtuneena taistelusta.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Syömätönnä, aivankuin ruoskittuna sielun ja ruumiin puolesta,
-syöksyi onneton aviomies venheeseensä ja souti autioon taloonsa. Oma
-koti? Hän tuskin tiesi, mihin nurkkaan, lattialle paiskautui maata.
-Koko maailma oli hänen silmissään _muuttunut_, kaikki hyvän usko
-rusentunut ja kaikki ihannekuvat särkyneet -- -- -- --
-
-"Raiskaaja." Kun hän rupesi tarkoin tutkimaan intohimonsa viittauksia
-ja kiusauksia, sitä perimmäistä päämäärää, joka hänen vaistossaan
-oli juhannus-yönä ja tuona venheretkipäivänä häämöttänyt, valtasi
-hänet kauhea epäilys: ehkä Oihonnolla ei ollutkaan todellista syytä
-_peruuttaa?_ Omatunto! Totuus!
-
-
-
-
-37.
-
-
-"Mutta minä rakastan häntä sittenkin!" sanoi Orjo seuraavana aamuna
-taas heräten todellisuuteen autiossa talossaan, jossa ainoastaan
-työmiehet jyskivät varhaisesta aamusta. "Ja nyt vasta rakastankin
-Oihonnaa, ankarinta moittijaani, minkä milloinkaan olen tavannut,
-rakastan intohimoisesti! Ja tämä jos mikään -- on kurjuus. Tämä --
-jos mikään on onnettoman rakkauden kärsimys."
-
-Hän muisteli kaikki ja kauhistui eilisiltaista tapahtumaa.
-Nöyryytyksen kyynel kimmelsi hänen silmässään. Yhtäkkiä avautui ovi
-ja Mirjam tuli sisään kantaen tarjotinta. Mirjam oli noussut varhain,
-soutanut yksikseen salmen poikki.
-
-Vaimo kävi miehensä kaulaan. Mutta aviomiehessä, joka ei ollut
-varustautunut vaimonsa tuloon, vaan ikäänkuin joka silmänräpäys
-odotti Oihonnan ilmestymistä, herätti tämä vaimon tuleminen
-vastenmielisen, surkean tunteen; hän muisti mitä Oihonna oli sanonut
-Mirjamin käsivarsista ja hän osasi laskea että Mirjam varomattomasti
-oli jotakin sisarelleen ilmaissut -- Mirjam, joka oli vakuuttanut
-miehelleen ettei hän ikinä ilmaise aviosalaisuuksiaan.
-
-Oliko hän itse säilyttänyt ne?
-
-Ja Orjossa, "raiskaajaksi" tuomitussa aviomiehessä, leimahti
-nöyrtymättömän, omaa vikaa huomaamattoman luonteen äkillinen viha,
-joka ikäänkuin luonnon pakosta jatkui samassa äänilajissa kuin mitä
-Oihonna illalla oli purkanut.
-
--- Sinä tulet minun luokseni! _Sinä!_
-
--- Niin. _Kukas_ sitten?
-
--- Tietysti se, jonka on tultava.
-
--- Oihonnako?
-
--- Niin.
-
--- Oihonna ei tule. Rakas Orjo, minä tulin sovinnollisessa
-tarkoituksessa...
-
--- Mene...
-
-Orjo nousi sellaiseen raivoon että Mirjamin täytyi poistua.
-Kalpeana, lujasti purren huuliansa, hän laskeutui alas rantaan ja
-souti takaisin saareen. Orjo tunsi joka hetki että olisi voinut
-huutaa Mirjamin takaisin, mutta hän ei hievahtanut huoneestaan.
-Hänen luonteeseensa kuului että jos mikä asia meni vastoin hänen
-mieleistään järjestystä, niin hän polki muut järjestykset karkeasti
-jalkoihinsa.
-
-Kannattiko ottaa huomioon mitään muuta kuin Oihonnaa, jonka _täytyi_
-pyytää anteeksi! Vasta sitten saattoi hengittää ja ajatella vaimoa ja
-muita. Vasta sitten...
-
-Oliko Oihonna sittenkin sanonut hänelle _totuuden?_
-
-Orjo ei ymmärtänyt -- ja kuitenkin hän vaistomaisesti hapuili
-Oihonnan sielun käännettä. Tyttö oli äärettömän ylpeä -- suudelman
-tuottama alennus ja se, että hänen _sisarensa_ mies, joka _löi_
-omaa vaimoansa, yritti _häntä vietellä_, pani hänen hermonsa
-pingoitukseen. Hän uhmaa, kantaa hymyhuulin salaisen harminsa
--- silloin yhtäkkiä joku hipaisee varomattomalla kädellä hänen
-sydämeensä - oh, hän ei ole mikään leikkipallo. Ja silloin jännitys
-laukeaa, kaikki viha ja halveksiminen mitä hän ajan pitkään on
-koonnut tyttösydämessään, purkaantuu sisaren miestä vastaan.
-
-Tunnit kuluivat. Orjo ei mennyt saareen. Hän koetti tehdä töitään,
-mutta työt kävivät nyt huonosti. Sydämen karvaudella hän muisti,
-kuinka monta kertaa Oihonna yksikseen tai pikku Mailan kanssa oli
-soutanut yli salmen ja tuonut hänelle ruokaa. Kuinka suloista hänestä
-oli ollut että juuri Oihonna -- eikä kukaan muu -- oli hänelle tuonut
-ruokaa ja kuinka kiitollinen hän salaisesti oli ollut Mirjamille,
-joka sen salli mitään epäilemättä. Kuinka kevyt oli ollut hänen
-askeleensa kun hän kesken vaikeata laipiomaalaustaan hyppäsi alas
-telineiltä ja juoksi rantaan vetämään Oihonnan venettä, jota aallot
-pieksivät kiviä vasten... oh, hän oli ollut valmis kantamaan Oihonnan
-käsillään ylös törmää, jokainen sen tytön liike oli ollut hänelle
-kultaa _nyt_ hän sen tunsi. Nyt hän sen vasta tunsi, kun kaikki oli
-kadotettu!
-
-Hän ei tahtonut tunnustaa mitään rikkoneensa ja rupesi, hetkeksikään
-luopumatta intohimostaan, asiaansa itselleen selittämään ja
-kaunistelemaan. Hänhän _oli_ kulkenut paratiisissa helvetti
-ympärillään -- ja nyt oli hänet sieltä ulosajettu. Siksi vain että
-hänkin -- maailman ikiviisaita sääntöjä uhmaten -- oli ojentanut
-kätensä _kielletyn puun_ hedelmään! Siksi vain että hän kerran oli
-istunut tytön sängyn reunalla juhannusyönä ja sitten kesäpäivän
-huumassa järjettömän mielijohteen pakosta (vasten omaa luontoansa)
-koettanut suudella tyttöä. Ainoastaan suudella! Mutta hänestä oli
-tehty -- raiskaaja. Hänestä???
-
-Jos hän tahtoi raiskata viattoman tytön, toki hän olisi menetellyt
-toisella tapaa. Siihenhän oli ollut tilaisuutta juhannusöinä, jolloin
-hän oli tytön kanssa lukittujen ovien takana -- siihenhän oli ollut
-tilaisuutta kevätmetsissä ja saariretkillä, missä tahansa autiossa
-erämaassa, jossa ei edes huuto voinut pelastaa ihmistä.
-
-Mitä, jos hän _kirjoittaisi_ Oihonnalle, koettaisi saada tyttöä
-entiselleen, koettaisi hänelle selittää väärinymmärrykset!
-
-Orjo keskeytti työnsä ja kirjoitti Oihonnalle kirjeen. Hän vuodatti
-siihen sydämensä avomielisiä tunteita salaamatta suhdettaan
-vaimoonsa, selittämällä kuinka onneton hän oli ja mitä hän tyttöön
-nähden oli tarkoittanut. Ja hänestä tuntui että tytön _täytyi_
-leppyä, muuten ei Oihonna ollutkaan tyttö.
-
-Palvelijattaren kanssa hän laittoi tämän kirjeen saareen ja selitti
-ettei hän tule syömään koko päivänä ellei neiti hänelle lähetä
-vastausta. Mutta Oihonna ei tullut.
-
-Tuli vain Mirjam.
-
--- Sinä ajoit minut aamulla pois. Nyt tulen uudestaan. Sinun
-katsettasi aamulla en ikinä unhoita niin paljon ilkeyttä siinä oli.
-Ja nyt minä sanon sinulle, Orjo, että vaikka sinä tappaisit minut,
-niin ei sinun tarvitse luulla etten minä kaikkea ymmärtäisi, etten
-sinua täydellisesti _näkisi läpi_.
-
--- Anna tulla! sanoi Orjo kolkosti.
-
--- Oihonna on kertonut minulle sinun lähentelyistäsi tarkemmin.
-Kaikkea muuta pahaa minä olisin sinusta uskonut, mutta en tätä!
-Minä olen aina vannonut sisarilleni ja ystävilleni että Orjossa
-saattaa olla heikot puolensa, mutta miesten tavallista heikkoutta --
-uskottomuutta avioliitossa -- hänessä ei ole eikä voi olla. Minä olen
-pitänyt sinua miesten miehenä... Ja _nyt_ -- --
-
--- Mirjam, sinä olet raskaana. Oihonna panee sinuun mitä tahansa ja
-sinä uskot. Sinä uskot sisartasi enemmän kuin omaa miestäsi. Mitä on
-silloin enää jäljellä avioliitosta! puolustelihe mies nääntyneesti.
-
--- Sinä kirjoitteletkin hänelle. Imeliä kirjeitä! Minun selkäni
-takana!
-
--- Ei suinkaan! sanoi mies. -- Sinä saat lukea jokaisen kirjeen,
-minkä kirjoitan. Jonka nimittäin Oihonna näyttää.
-
--- Ja oletko sinä niin itserakas että luulet Oihonnan lukevan sinun
-ainoatakaan kirjettäsi? Minun selkäni takana! Tiedä että hän inhoaa
-sinua. Sinä olet liannut hänet -- hän tuntee itsensä likaiseksi.
-
--- Mirjam, älä ärsytä. Jumalan nimessä, älä ärsytä minua nyt. Minä
-olen vaarallinen. Minä voin tehdä -- mitä tahansa tässä sielun
-tilassa.
-
--- Älä Orjo puolusta itseäsi. Se on aivan turhaa. Minä näen sinut
-läpi.
-
-Mirjam, sinä olet aina kerskunut ettet ole mustasukkainen. Mitä tämä
-nyt tietää?
-
--- Mustasukkaisuutta se ei olekaan. Tässähän on edessä tosiasiat.
-
--- Sen helvetin tytön typerät luulottelut! huudahti aviomies
-kiristäen hampaitaan, puristaen nyrkkejään. Se on naurettavaa!
-
-Hänen sydämeensä kävi kipeää että hän pakotti itsensä sanomaan
-Oihonnaa "helvetin tytöksi."
-
--- Orjo, sinä olet _alentunut_ minun silmissäni eilisillasta saakka!
-
--- Ja sinä olet _alentunut_ minun silmissäni! kiljahti mies. Hän
-koetti sitten jatkaa tyynemmin:
-
--- Mirjam, sinä tiedät mitä kaunista meidän välillämme on ollut ja
-sinä tiedät vieläkin minun rauhanehtoni. Sopusointua minä kaipaan,
-ainoastaan sinun ystävällistä käytöstäsi... joka päivä... ei mitään
-muuta...
-
--- Sinun rauhan ehtosi! sanoi vaimo, hymähtäen...
-
--- -- --
-
-Keskustelu kehittyi kauheaksi kohtaukseksi.
-
-Orjo souti myrskynä saareen.
-
--- Minun täytyy tavata Oihonnaa! kiljui hän kauheassa sisällisessä
-raivossa.
-
-Mutta heti kun neito hänet näki, huusi hän:
-
--- Minä inhoan sinua! Sinä olet imelä mies. Imelä! Ja luuletko sinä
-että minä ikinä lukisin _sinun_ kirjeitäsi. Ja vaikka kirjoittaisit
-kuin kuuluisan kirjan tahansa, niin _minä_ sinua inhoan ja inhoan
-_sinun_ kirjojasi.
-
--- Oihonna! sanoi Orjo. -- Katso ettet pingoita jännettä liian
-kireälle. Muista kenelle puhut. Ettet enää ole tyttökamarissa...
-
--- Mene pois, hävytön mies!
-
--- -- --
-
-Sellainen oli heidän kohtauksensa. Miehen ja tytön. Ja Mirjam seisoi
-heidän välillään.
-
-Ja hyvää yötä sanomatta aviomies taaskin syöksyi alas venheelleen
-ja souti autioon taloonsa, johon ei vaimo häntä seurannut yöksi...
-Hän ei nähnyt kesäyötä ympärillään, kaikki luonnonihanuus hänen
-sielussaan oli yhtä sakeata sumua...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kaikki kävi yhtenä kuohuna, koko elämä vilisi yhtenä sykkyräisenä,
-sotkuisena vyyhtinä, jossa ei ollut alkua eikä loppua. Päivät
-kadottivat valonsa, yöt hiljaisuutensa -- Orjo ei tiennyt miten
-vuorokaudet menivät eikä eroittanut enää viikon päiviä. Ei
-kukaan käynyt hänen luonaan -- ja ainoastaan kerran päivässä toi
-palvelustyttö ruokaa välttäen isännän katsetta.
-
-"Onko Jumalaa?" kysyi, aviomies yksinäisyyden kirouksessaan. "Tällä
-tavalla voi tappaa vahvankin ihmisen." Mikä oli hänelle Ulpukkasaari,
-pyhien muistojen saari? Se oli muuttunut yhtäkkiä vihollislinnaksi,
-jota hän turhaan koetti valloittaa Hänen oli taisteltava kahta
-vastaan: uskottomuudesta syyttävää vaimoansa ja törkeästä
-lähentelystä syyttävää tyttöä vastaan.
-
-Tätä sieluntilaa oli mahdoton sietää tulematta hulluksi erämaan
-yksinäisyydessä.
-
-
-
-
-38.
-
-
-Väittelyä, yhteentörmäyksiä, syyttelyä jatkui. Ihanteellinen erämaan
-saari, jossa kielot ja ruusut kukoistivat, oli muuttunut kolmen
-ihmisen temmellystantereeksi. Kolmen ihmisen, joista ei yksikään
-näyttänyt ymmärtävän toistaan! Joista ei yksikään tahtonut antaa
-perään eikä myöntää erehtyneensä.
-
-Uskomatonta, mutta totta -- taistelu riehui elämästä ja kuolemasta.
-Eikä yksikään tahtonut enää muistaa sitä Jumalaa, joka tänä
-päivänäkin antoi aurinkonsa paistaa ja ruusujensa punoittaa.
-
--- Pakene! sanoi Orjo, mutta tyttö ei lähtenyt.
-
--- Minä suojelen Mirjamia! sanoi hän.
-
-Tuli tuulinen kesä-aamu, laineet hyrskivät rajusti saaren rantoja
-vastaan.
-
-Nämä kolme ihmistä olivat tänä aamuna päättäneet lähteä kyläläisten
-kanssa _huviretkelle_. Miksi? -- sitä tuskin kukaan heistä tajusi
--- kenties etsivät he pelastusta vierailta ihmisiltä. "Nyt tai ei
-koskaan!" päätti onneton aviomies. Synkästi leimahti hänen silmänsä,
-kun Oihonna astui samaan venheeseen.
-
-Kova vasta-aallokko hyökyi ulapalta, jokaisen kolmen oli pakko
-tarttua airoihin. "Nyt tai ei koskaan!"
-
--- -- -- --
-
-Orjo hyppäsi kuin tiikeri yhdellä harppauksella tytön eteen.
-
--- Peruuta, sanon minä!
-
--- En! vastasi tyttö.
-
--- Jumalan nimessä, peruuta herjauksesi! karjui mies kalpeana,
-seisoen keikkuvassa venheessä, jota aallot alkoivat ajaa rantaanpäin.
-
--- Hullu mies! sanoi Oihonna.
-
-Hullu! Hullu! Hullu olenkin sinun tähtesi! huusi Orjo.
-
--- Lyö! uhmasi tyttö.
-
--- En lyö! huusi mies itkunsekaisella äänellä kärsien äärettömästi
-siitä että Oihonna ei häntä sen paremmin ymmärtänyt.
-
-Samalla paiskautui venhe kivikkorantaa vasten ja kaikki hyppäsivät
-maalle. Orjo seurasi kuin tiikeri Oihonnaa, joka takertui
-pensaikkoon. _Lyö!_ huusi tyttö uudelleen. _En lyö!_ vastasi mies
-verestävin silmin. -- En lyö _sinua!_ Teen pahempaa. _Suutelen sinua
-pirun suudelmalla_. Raiskaan sinut todenteolla!...
-
-Silloin tapahtui jotakin ihmeellistä. Seurasi hiljaisuus, jossa vain
-kuului aaltojen kova pauhina. Oliko Orjon silmissä joku säde, joka
-tunki Oihonnan sieluun vai itsekkö taivaan Jumala tuli apuun _ei
-kumpikaan ymmärtänyt_. Seuraavassa silmänräpäyksessä vaan tarttui
-Oihonna Orjon käteen, siveli sitä hellästi ylhäältä alas saakka ja
-silmissä suloinen loiste huudahti:
-
--- _Rakas Orjo, minä olen erehtynyt sinusta_ -- _minä peruutan, anna
-anteeksi_ -- älä ole vihainen.
-
-Molemmilla -- kiilsivät kyyneleet silmissä. Mirjam seisoi mykkänä
-syrjässä ja näki ja kuuli kaiken.
-
--- Ja missä ikinä minut kohtaat, saneli Orjo, pidellen Oihonnaa
-kädestä, tiedä että minä olen sinusta ajatellut _puhtainta ja
-parhainta_ ja tahtonut sinua kohtaan ainoastaan _ystävyyttä_.
-
-Niin, sanoi tyttö täydellisesti muuttuneena. He olivat niin hämillään
-omasta äkillisestä mielenkäänteestään ettei kumpikaan sitten, kun
-sovinto tapahtui, kyennyt mitään lisäämään.
-
--- Lähdetään siis, sanoi Orjo hiljaa. -- Mirjam, tule!
-
-Aivan äänettöminä he asettuivat venheeseen ja läksivät kolmihangassa
-soutamaan vastatuuleen. He soutivat jokainen kaikin voimin, sillä
-aallokko ärjyi ankarana ja tuuli yhä kiihtyi. Elämä totisesti ei
-ollut leikkiä! Anteeksiantamus ja kiintymys toiseen ihmiseen --
-ne ne yksin antoivat voimia ruumiillisen olemassaolon taisteluun.
-Soutamiseenkin!
-
--- -- --
-
-Seuraavana aamuna varhain souti Orjo kovassa kesämyrskyssä yli salmen
-ja laski venheensä saaren takaiseen manteren rantaan. Mirjamin katse
-häntä seurasi -- Mirjamin, joka istui orjanruusupensaan vieressä
-saaren rannassa ja huiskutti valkoista liinaa Vaimon silmissä kimalsi
-kyynel. Koko yön hän oli syleillyt Orjoansa ja puhunut hänelle helliä
-asioita. Oli miten olikaan -- _he kaksi_ kuuluivat yhteen.
-
-Vielä sitten kun oli vetänyt venheensä yli kuohuvan rantarakan ja
-tarttunut kapsäkkiinsä, näki mies vaimonsa istuvan saaren rannassa,
-jota aamuaurinko valaisi.
-
-Hän heilautti matkalaukkuansa ja poistui kiireesti metsään. Metsän
-takaa löytyi polku, joka johti joen niskaan. Kosket pauhasivat
-ikuista kohinaansa viihdyttäen ihmeelliseen surunsuloiseen lepoon.
-
-Mutta Oihonna yhä nukkui saaren tuvassa perinpohjin väsyneenä
-edellisen päivän mielenliikutuksista. Havumetsä humisi hänen
-ympärillään ja lapset uinuivat nähden suloisia unia.
-
-Neito ei ollut välittänyt sanoa hyvästiä Orjolle, vaikka tiesi hänen
-matkustavan. Eikä mies ollut tahtonut häntä _enää häiritä_.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Alas kuohuvia, häränsilmin mulkoilevia koskia käy miesten matka
-avioelämän ikuisessa virrassa. On välillä suloisia suvannoita, on
-runollisia kukkarantoja, on idyllisiä kesämajan paikkoja. Mutta
-miehet vain niistä nauttia keskenään saavat, ei ole heillä sukupuolta
-vastakkaista suvantojen suloja jakelemassa. He _yksin_ tietävät
-niiden salaperäisyydet, niiden pyhät viehätysvoimat, hepä koskien
-surmakarit välttää taitavat ja osaavat katsoa kuolemata suoraan
-silmiin, silloin kun vaimot kotona askartelevat.
-
-Ja hiljainen, pitkä, salakaihoinen kuni pyhäilta erämailla on
-aviomiesten vaellus valtamerta kohden, turhaan he kaipaavat kauniita
-nymfejä sulostuttajikseen. Laulu tai viina -- siinä miesten ikävän
-ikuiset impyset avioelämän vipajavalla virralla.
-
-Saattaa kuulostaa kauhealta proosalta, mutta siinä piilee
-ihmissielun ikuinen romantiikka -- tuossa _aviomiehen yksinäisessä
-matkustuksessa_. Kotona vaimo ja lapset, seljän takana kidutettu
-rakkaus, suloisesti kirvelevät muistot, edessä ikuisesti nuori
-maailma, joka ei enää ole heidän. Sydän parka on hihnoilla puristettu
-heidän matkavaippaansa -- he eivät ole varmasti tienneet, pitääkö se
-ottaa mukaan vai kotiinko jättää -- varalta ovat sen viime hetkessä
-vaippaan kääräisseet.
-
-Sydän parka!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kumpi on synti: tuores rakkausko vai rakkaus, joka ei ole kestänyt
-tulikoetuksiansa?
-
-       *       *       *       *       *
-
-Voiko olla pyhää rakkautta siellä missä on riitaa?
-
-       *       *       *       *       *
-
-Minä rakastan teitä kumpaakin! kirjoitti aviomies matkaltaan, mutta
-ainoastaan toiselle hän kirjoitti näin: "minä rakastan sinua!"
-
-Sille, jota hän oli paljon rakastanut ja joka häntä yhä rakasti,
-hän kirjoitti: "minä kiitän sinua." Ja vielä hän kirjoitti hänelle
-hurmaavan kirjeen, joka suuresti lohdutti surevaa.
-
-Sillä mies pelkäsi vaimonsa kuolevan pian tulevaan synnytykseen eikä
-tahtonut raskauttaa hänen viimeisiä hetkiään.
-
-Kuka voi enempi vaatia onnettomalta aviomieheltä? Hän täytti
-velvollisuutensa, tyydytti vaimonsa. Ja jäi väristen odottamaan, mitä
-kauheata kohtalo vielä lähettäisi. Kauheata tai kaunista? Ei hän
-osannut laskea kumpaa oli tulossa...
-
-Täyttikö hän todella velvollisuutensa? Oliko hänellä edes täydellistä
-käsitystä siitä, mikä on miehen velvollisuus? Tuskansa hetkinä hän
-sitä epäili!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Ne olivat oikeastaan suuren sielullisen hädän merkkejä Orjossa --
-nuo kauniit kirjeet, joita hän lennätteli oikealle ja vasemmalle,
-vaimolleen ja kälylleen. Mahdollista on, että jos hänen olisi
-onnistunut saada niihin vastaukset heti, häiden sydämensä olisi
-asettunut. Ihminen seisoo niin usein teiden risteyksessä ja vain
-pieni sattuma määrää, mitä tietä hän lähtee kulkemaan. Joka on
-purkanut sydämensä, mutta ei ole saanut pienintä tunnustusta
-rehellisyydelleen, hän ei kestä tuota yksin-seisomista teiden
-risteyksessä ja turhan odotuksen katkeruus uhkaa hänessä jälleen
-herättää kapinoitsijan olevia oloja vastaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kun Orjo saapui matkaltaan takaisin kotiinsa, tuntui Korpilinna
-tyhjältä -- _Mirjam ja Oihonna olivat sieltä poistuneet_ ja lisäksi
-kerrottiin Oihonnan siepanneen pikku Sirkan mukaansa kesämatkoilleen.
-Mailan, Jormon ja pikku Erhon hoitajaksi oli ilmestynyt Agnes,
-kolmas Mirjam-sisaruksista, sama, joka joskus ennenkin oli ollut
-Orjon taloudenhoitajana ja jonka seuraan aviomies aina oli tyytynyt
-ainoastaan pakosta sielullista sympatiaa näet ei koskaan näyttänyt
-voivan syntyä Orjon ja Agneksen välille, mutta toisiaan sietämään
-nämä kaksi sentään kokolailla olivat oppineet.
-
-Agnes oli sisarusten mielestä enkeli ja Orjonkin täytyi tunnustaa
-että hänessä oli paljon hyväntahtoisuutta ja uhrautuvaisuutta,
-mutta Orjoon teki Agneksen ulkomuoto jollakin tavoin epäedullisen
-vaikutuksen, joka pikemmin herätti sääliä kuin myötätuntoa, niinkuin
-aina ihminen, jonka Jumala on antanut syntyä viallisena. Orjo oli
-usein itseänsä nuhdellut armahtamattomasta arvostelustaan, mutta hän
-ei sille mitään mahtanut että Agneksen _silmät_ hänestä kiiluivat
-juuri kuin käärmeen silmät, joiden kummallinen pisto sai unhoittamaan
-että niitäkin silmiä sentään kantoi nuo neito, joka haaveili miehen
-rakkautta.
-
-Luonto oli merkillisesti päättänyt kiusata Mirjamin miestä kahden
-sisaren erilaisilla silmillä: Oihonnan ja Agneksen. Oihonnan silmät
-virittivät hänessä ikuisen valon ja sulon toiveita, viehkeätä
-viileyttä, jossa ihmisen riehuva rinta tyyntyy; Agneksen silmät
-veivät hänet väkisten maanalaiseen pimeyteen ja auttamattomaan
-epätoivoon. Ja siinä välillä leimahtelivat Mirjamin silmät -- milloin
-kauniina, luottavaisina, rakkautta janoovina, milloin ylpeinä ja
-vihan säteitä singoten!
-
-Orjo, saavuttuaan kotiinsa, johon lapsetkin juuri olivat saaresta
-tuodut takaisin, koetti olla huomaamatta häneen nyt tähdättyjä
-silmiä, vieläpä itse ihmetteli että saattoi antautua Agneksen kanssa
-niin ystävällisiin väleihin. Mutta sisässään hän tunsi kauhistavan
-kaipauksen, ja alkukesän järisyttävät tapaukset alkoivat uudestaan
-kangastella hänen sielussaan. Mitä, _mitä_ oli hänen tehtävä? Eikö
-ollut kohtalon ivaa että hänen sellaisen kesäidyllin jälkeen täytyi
-tyytyä -- -- --
-
-       *       *       *       *       *
-
-Tuosta myrskyisestä kesäpäivästä saakka, jolloin venhe oli
-paiskautunut saaren rantaan ja venheessä olevat hypänneet maalle
-taistelemaan elämästä ja kuolemasta ja jolloin miehen ja tytön
-välillä oli tapahtunut jumalallinen sovinto -- _niinkuin mies sitä
-luuli_ -- siitä päivästä saakka ei Orjo ollut nähnyt Oihonnan silmiä
-eikä kuullut hänestä hiiskausta. Turhaan oli hän kirjeiden kautta
-pyytänyt Oihonnalta kolmeakaan sanaa vastaukseksi, turhaan hän oli
-vedonnut sukulaisuuteen ja halunnut tietää edes pikku Sirkasta,
-jonka kälyneito oli siepannut vähän ominpäinsä -- "varmaan jostain
-hyvästä motiivista", kuten isä oli lapsestaan kirjoittanut. Oihonna
-oli joko polttanut tai repinyt kaikki lankonsa lähettämät kauniit
-kirjeet, mahdollisesti hän ne oli jättänyt tykkänään lukemattakin
-peläten jotenkin takertuvansa intohimoisen miehen kultauistimiin.
-Tämä neidon vaiteliaisuus katkeroitti Orjoa sanomattomasti ja käänsi
-hänen ajatustensa suunnan. "Jos me olemme kerran ystävykset", hän
-päätteli, "niin sitä ystävyyden suhdetta ei sovi hävetä, sen täytyy
-jollakin tavoin ilmaantua. Ystävän täytyy ystävälle vastata, jos tämä
-sitä pyytää. Ja on suorastaan rikos olla käyttämättä kynää ja paperia
-silloin kun se kirjoitettu sana palvelee sielun tarpeita."
-
-Mitä oli ollut tuo kaunis sovinto myrskyisenä kesä-aamuna?
-
-Mies kauhistui, kun sitä _nyt_ -- ilman tukea -- harkitsi.
-
-Valhesovinto? Kavala temppuko vain? nuoren tytön mestarinäyte,
-mihin pirullisuuksiin hän naisena kykenee äärimmäisessä tapauksessa
-lisätäksensä miehen kärsimystä? Jumalalliset säteet tytön silmissä
--- silloin -- teeskenneltyä loistettako vain? Käsivarren hively
-ja sulosointuinen ääni -- pirullisinta kiemailuako vain? Ja
-suloiset sanansa "älä ole enää vihainen, rakas Orjo" -- näyttelijän
-fraaseja? Oi Jumala! Tuo anteeksipyyntö oli ollut ehkä vain
-hätäkeino, aiheutunut äärimmäisestä _pelosta_. Pelosta sillä tyttöön
-vaikutti lopultakin vain pelko, sen oli hän huomannut tytön omista
-kertomuksista. Sisarellisesta luottamuksesta ei siis puhettakaan.
-Koko näytelmän takana tytön puolelta oli ollut -- _inho_.
-
-Orjo vääntelehtihen sisäisessä tuskassa. Nyt hän muisti, kuinka
-Mirjam -- suudelman salaisuuden tietää saatuaan -- oli vakuuttanut
-miehelleen että Oihonna oli aina salaisesti inhonnut lankomiestään jo
-ennen kuin tiesi tämän häntä koskaan julkenevan lähestyä. Inhonnut
--- pelännyt -- vihannut ja ainoastaan Mirjamin tahdosta ulkonaisesti
-osoittanut kunnioitustaan. Oliko se totta, vai oliko Mirjam --
-saadakseen itserakkaan miehensä luopumaan lemmenhullutuksestaan --
-valehdellut? Kadehtivan naisen vakuutuksia toisesta naisesta vaikkapa
-omasta siskostaan -- ei tietänyt koskaan taata.
-
-Mutta nyt mies itsekin alkoi epäillä että tyttö häntä todella
--- inhosi. Ja sitä avuttomammin hän tunsi vaipuvansa rakkauden
-huumeeseensa. Kuta _julmempi_ toinen oli, sitä hempeämmin toinen
-_kerjäsi_. Rakastaja on kuin koira, joka potkittuna tahtoo nuolla
-sitä jalkaa, joka häntä potkaisi. Orjo kirosi omaa kohtaloansa, sillä
-hän tiesi vaipuvansa siihen hyllyvään suohon, josta eivät väkevätkään
-miehet omin voimin päässeet ylös.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pian saapui viesti: "Mirjam onnellisesti synnyttänyt. Tytti kaunis ja
-terve, äiti tyytyväinen, vaikka hieman heikko. Kaikki hyvin."
-
-Agnes pani kätensä ristiin ja sanoi: Jumalan kiitos! samalla
-säpsähtäen omaa hartauttaan.
-
-Orjo, viidennen elävän lapsensa isä, ei puhunut mitään. Sulkeutui
-huoneeseensa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-"Olisin tahtonut pojan Oihonnasta -- ja sitten olisi kaikki saanut
-räjähtää vihdoinkin rikki!"
-
-Se oli vain illusiooni, kaikkea aihetta vailla, _hullunkurinen
-ajatuslento_.
-
-Jollei se ollut ikuisuuden tyhjään siniavaruuteen häipyvä Jumalan
-tahto, mahdoton toteuttaa maan typerissä kehyksissä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Hän näkee elämän edessään henkensä silmillä. Mirjam palaa kotiin.
-Viidennen lapsen huuto täyttää talon. Sama kurjuus kuin ennenkin --
-vielä kauheampi. Ikuinen epäsopu! Hermot molemmin puolin pilassa.
-Aineellinen puute paisumassa. Ei pelastusta minnekään päin. Ei edes
-yhdyselämän nautintoa. Ja ympärillä -- hengetön erämaa.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Aviomies viskaa kaksi kirjettä postilaatikkoon Toinen on osoitettu
-neiti Oihonnalle ja sen sisältö on tämä: "Jos olet viisas, älä enää
-koskaan palaa näille maille!"
-
-Sen mitä enin tahtoo, hän kieltää.
-
-
-Toinen kirje on Mirjamille synnytyslaitokseen.
-
-Älä tule sinäkään! Minä en sinua ota vastaan. Ja lasta, jonka
-raskautesi aikana niin monta kerta olet kironnut, älä myös _tänne_
-lähetä. Se annettakoon jollekin lapsettomalle perheelle -- ainakin
-vuodeksi Huomaa: _minä_ rakastan sitäkin lasta, mutta _sinun_ tähtesi
-tapahtukoon verinen leikkaus. Ymmärrät hän, että se on välttämätöntä.
-Ja ymmärräthän miksi en sinua odota kotiin pitkään aikaan. Mirjam --
-pelasta nyt vihdoinkin itsesi. Sanon sinulle yhden asian: suurinkin
-suru on tuhatvertaa arvokkaampi kuin helvetin kärsimys. Mirjam! sinä
-olet heikko nyt -- minä arvaan -- mutta ilmoita minulle, heti kun
-luulet kestäväsi sen ainoan kirjeen, jonka jumalallinen kohtalo on
-pannut minun kirjoitettavakseni. Odotan _sitä_ tietoa.
-
-_Orjo_
-
-
-"Hirveä mies!" hän ajatteli vaistomaisesti, pudotettuaan kirjeen
-laatikkoon. "Hirveä mies, joka lähettää tuollaisia kirjeitä loppuun
-asti uupuneen vaimonsa synnytysvuoteelle."
-
-Mutta järki vakuutti hänelle: "Nyt tai ei koskaan! Täten varustan
-hänet ottamaan vastaan pahimman. Minun on kaikin voimin estettävä
-hänet ainakaan palaamasta kotiin."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Julmimman uhkauksen palkitsi vaimo hellimmällä vastauksellaan:
-
-
-Rakas Orjo! Olet minulle rakas kaikissa elämän koettelemuksissakin.
-
-Meille on syntynyt lapsi, olen siitä kiittänyt jumalaa ja rukoilen
-että saisin anteeksi kiittämättömyyteni kaikkivoipaa luontoa vastaan.
-Hän on todellakin kaunis ja terve tyttö, hänellä ovat sinun silmäsi
-ja minä suutelen niitä ja kyynel himmentää näköni. Ei hän, viaton
-lapsi, tuota kenellekään onnettomuutta, ei isälle eikä äidille, kyllä
-Jumala meitä auttaa.
-
-Olen rukoillut Jumalaa ja Jumala on kuullut minua, kun olen
-sydämeni syvyydessä nöyrtynyt Hänen edessään, ja Hän, Hyvä Henki,
-on antanut minun tuntea suloista sielun puhtautta. Ja minä rukoilen
-sinun puolestasi, sillä minä ymmärrän että sinä olet suuressa
-sielun tuskassa. Kunpa vielä saisin armon kerran rukoilla yhdessä,
-käsikädessä, sinun kanssasi Häntä, omantuntoni Jumalaa, sillä monesti
-on Hän kuullut rukoukseni, vaikka olen sen niin kiittämättömästi
-unehuttanut. Jumala siunaa armossasi sinua, varjele Jumala sinua
-kaikilta tuulien ja myrskyjen vaaroilta, siunaa lapsiamme, joita
-en voi kyynelittä muistella, ja suojele kotiamme ja anna sen kodin
-säilyä lapsilleni siellä mäntyjen keskessä!
-
-Armahda Jumala meitä kaikkia, mitä me olemme rikkoneet -- ja pitkäkö
-on elinaikamme.
-
-Olen lähdössä -- huomenna -- tuttavaini luo maaseudulle, vaikka
-epätietoista on, tulenko sinne elävänä, sillä _sydämeni_ on niin
-heikko eikä ota ollenkaan vahvistuakseen ja kaikki rasitus olisi
-kielletty... Anna minulle Orjo _anteeksi ylpeyteni ja pahuuteni_,
-olen sinua rakastanut, vaikka niin huonosti olen sen voinut
-_näyttää_. Jumala meitä auttakoon! Suutelen hengessä sinua ja kaikkia
-lapsiamme:
-
-                                                 _Mirjam_.
-
-Unhoita loukkaukseni ja pane kehykseen oma kuvasi kihlauksemme
-ajoilta. Tee se, minä pyydän sitä, ystäväni. Ehkä saan nimittää
-lastamme Hilleviksi?
-
-       *       *       *       *       *
-
-Orjon silmiin nousivat kyyneleet. Hän painoi Mirjamin kirjettä
-sydäntänsä vasten. Oh, mitä säveliä soittikaan _nyt_ aviovaimon sydän
-ja kuinka likellä kuolemaa hän kukaties oli ollut saadessaan Orjon
-uhkauksen, josta hän ei maininnut sanaakaan!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta kuoren sisässä oli vielä toinenkin kirje, samoin kuin
-edellinenkin lyijykynällä kirjoitettu, yläreunassa muistiinpano:
-
-
-Yöllä 28-29 heinäk. unen poissa pysyessä, sydämen rajusti sykkiessä.
-
-Rakas Orjo, mieheni, minä rukoilen sinua sisareni Oihonnan puolesta,
-että jättäisit hänet rauhaan, sillä minun täytyy nyt sanoa
-sinulle, mitä en olisi koskaan muutoin sanonut, nimittäin että
-hänellä on kauhea kouristustauti, jonka hän voi saada pienestäkin
-mielenliikutuksesta ja montakin kertaa päivässä, sekä rasituksesta
-että yön valvonnasta. Sen vuoksi käy hän yhä kiukkuisemmaksi eikä
-hänen hermonsa kestä ketään meistä sisaruksista pitempää aikaa,
-niinkuin ne eivät kestäneet sinuakaan. Jätä hänet nyt rauhaan joka
-suhteessa, ettet suurempaa turmiota hänelle tuottaisi. Ne kohtaukset
-hänellä ovat niin kauheita että minä olin seuraavan päivän -- tiedät
-mitä päivää tarkoitan -- aivan kipeä. Ja rakas Orjo, minä rukoilen
-sinua ettet tästä kellekään hiisku, kaikkein vähimmin Oihonnalle
-itselleen. Jätä hänet joka suhteessa rauhaan ja anna hänen kulkea
-omia teitään sekaantumatta hänen asioihinsa, lupaa ja vanno, rakas
-Orjo, minulle se meidän kummankin sielun rauhoitukseksi. Rukoilen
-sinulta sitä Jumalan nimessä, Oihonnan sisarena ja sinun vaimonasi ja
-viattomain lastesi
-
-                                                      _äitinä_.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Orjo tunsi syvää mielenliikutusta siitä mitä sai tietää, mutta
-samalla hän tunsi että olisi ollut parempi, jos ei Mirjam tätä toista
-kirjettään olisi lähettänyt. Sillä niin pian kun asia koski Oihonnaa,
-hän tahtoi olla täydellisesti itsenäinen, ja ollen luonnostaan
-kapinallinen halusi kaikista vähiten noudattaa hänen neuvoaan, joka
-oli ollut valtavana aiheuttajana Oihonnan kahtalaiseen käytökseen.
-
-
-
-
-39.
-
-
-Uhmaten Mirjamin ihanan kirjeen suloista vaikutelmaa vastaan, Orjo
-ryhtyi avioliittonsa kauheimpaan sairasleikkaukseen tahtoen kylmästi
-kuin tiedemies pysyä kiinni järjellisissä kokemuksissaan. "Nyt tai ei
-koskaan!" kaikui infernaalinen huuto hänen itsekkäässä sydämessään,
-joka ei löytänyt hoivaa kesän lämpimissä iloissa, jotka joka päivä
-leikkivät hänen ympärillään.
-
-"Jos lykkään viikonkaan eteenpäin, niin se jääpi tekemättä", tunsi
-hän. "Avioerokirje jääpi kirjoittamatta joka _on_ kirjoitettava,
-käyköön miten käyköönkin. Se on yhdeksän vuoden avioelämän kypsyttämä
-kalman kukka, luonnon surullisesta pakosta sielun pohjamudista
-versonut."
-
-Hänen päätään pyörrytti, hän jätti usein kynän ja pakeni vesille tai
-metsään, mutta palasi aina uudestaan huoneeseensa pakottaen itsensä
-kuin rikoksentekijä kolkkoon tehtäväänsä.
-
-Orjo Korelius lähetti "aviokirjeensä" kuolemanheikolle vaimolleen,
-joka sen saatuaan oli menettää viimeisenkin henkensä. Voiko kuvitella
-mitään julmempaa? Tapahtui Jumalan ihme että Mirjam _kesti_ tuon
-odottamattoman iskun. Mutta äärettömästi hän siitä kärsi. Miehensä
-menettely vaivasi häntä siinä määrin että hän junassa matkustaessaan
-vieraassa seudussa ei uskaltanut ilmaista olevansa Orjo Koreliuksen
-rouva -- olihan Orjo hänet kieltänyt ja hän _häpesi_ tunnustaa
-olevansa sellaisen miehen vaimo. Mutta olisi väärin kieltää
-aviomiehen kirjeensisällöltä kaikki arvo. Täytyi tuntea Orjo Korelius
-sydänjuuria myöten, käsittääkseen että hänkin todella _tarkoitti_
-parasta. Hänen taistelutapansa vain oli ajattelemattomasti
-valittu; hän ei koskaan osannut laskea, mikä räjähdysvoima saattoi
-olla hänen henkisillä pommeillaan ja ponnistuksillaan. Hän oli
-liiaksi romantikko, liiaksi kirjailija osataksensa asettua
-elävän todellisuuden kannalle. Hän oli näkevinään -- ja näkikin
--- kaikki kuin kirjassa kirjanlehdillä ja häntä _huvitti_ tämä
-vastakohtaisuuksien ja julmien jännitysten leikki. Itse hän monesti
-oli kironnut tätä luonteensa ominaisuutta samalla kuin hän jo
-kuvitteli että ihmiset hänet _ymmärtävät oikein_.
-
-Mirjamilla, joka ei ollut romantikko eikä kirjailija, oli äärettömän
-vaikea seurata mukana tässä mielikuvituksen hillittömässä
-piirileikissä. Ei kohtalo suotta sentään ollut häntä määrännyt
-kirjailijan vaimoksi ei moni hänen asemassaan olisi siinäkään määrin
-ymmärtänyt Orjo Koreliusta kuin juuri _Mirjam_.
-
-Mirjam parka! Tuo uskollinen sielu!
-
-Orjo Korelius ei avioerokirjeellään luonnollisestikaan ollut
-tarkoittanut täyttä totta. Hän vain tahtoi nähdä, _mitä_ se Mirjamiin
-vaikuttaisi ja eikö se vaikuttaisi hyvään päin? Hän tahtoi aina vain
-kasvattaa, kasvattaa vaimoaan.
-
-Totta myös olihan hänessä syttynyt salainen, mieletön haave että
-Oihonna, Mirjamin sisko, jotenkin joutuisi hänen kärsimystensä
-lievittäjäksi ja että Mirjam parka siis saisi hävitä
-näyttämöltä. Tämä julma mieliteko sekin oli tietysti vain hänen
-romantikko-aivojensa itsepintaisia päähänpistoja. Kuka mittaa ihmisen
-sydämen salaisuudet?
-
-Orjo Korelius yhtaikaa pelkäsi ja toivoi kamalan kirjeensä
-seurauksia. Saattoipa hänelle tulla hetkinen hiljaisuudessa, jolloin
-hän hartaasti rukoili että Jumala tekisi hänen hyökkäyksensä
-voimattomaksi.
-
-Jumala kuulikin hänen rukouksensa. Mirjam palasi kotiin! Mirjam
-palasi -- niinkuin ennenkin. Ihanana kesäisenä yönä Mirjam palasi
-ihanan lapsensa kanssa ja suoraapäätä hän syöksyi miehensä luo --
-rauha oli palannut Korpilinnaan. "Anna anteeksi!"
-
-Aviopuolisot kiittivät kumpikin Jumalaa ja kävivät ilolla uuteen
-elämäntaisteluun.
-
-Viidennen lapsensa he nimittivät Karma Hilleviksi -- Karman lapsihan
-se näet oli tuo suloinen pieni, sinisilmä tyttö.
-
-Mutta -- Orjo Koreliuksen Oihonna-haave ei vieläkään ollut
-hellittänyt. Kerran syttyneenä elämän syvissä kärsimyksissä se yhä
-etoi hänen sydänjuuriaan. Nyt se oli ottanut vain luonnottoman muodon
--- koska mies ei saanut vastarakkautta, niin hän antoi romanttisen
-_vihan_ täyttää sydämensä. Jumalaties mitä hän oikein kuvitteli,
-mutta hän koetti _estää_ Oihonnan jälleensaapumisen paikkakunnalle.
-Hän ei muka "vastannut seurauksista." Tyttö kuitenkin saapui. Orjo
-asettui sotakannalle Oihonna ei saanut edes käydä Korpilinnassa ja
-jos Orjo hänet milloin tapasi kylällä, niin ei aviomies tervehtinyt
-kälyään. Sillä tavalla hän häntä "rankaisi." Tätä surkeata suhdetta
-kesti kuukausimääriä. Mirjamista se kuitenkin oli parempi kuin mikään
-hellä suhde, jollaisen hän hämmästyksekseen oli raskautensa tilan
-aikana Orjossa ensi kerran keksinyt Orjossa, joka ei koskaan ollut
-pyrkinytkään olemaan uskoton.
-
-Sisarukset olivat tosin neuvottomat, _mitä_ Orjon kolkko käytös
-oikein tarkoitti. Myöhäsyksyn synkimpinä päivinä -- aviomiehen
-tuntiessa itsensä erämaan vangiksi -- tuo Orjon ystävyydenkaiho otti
-niin julman muodon että hän kauhukseen itsekin huomasi jo olevansa
-hulluuden rajoilla. Hän lähetti uhkauskirjeen Oihonnalle -- Oihonnan
-piti nöyrtyä -- muuten hän, Orjo, ampuu tytön...
-
-Se oli rakkauden sairautta. Oihonna itki itkunsa, mutta koveni
-kovenemistaan. Mitä oli tuolla julmalla miehellä tekemistä hänen
-kanssaan?
-
-Eräänä yönä Orjo luki läpi paksun venäläisen rikosromaanin. Siinä
-kerrottiin tytöstä, jolle kohtalo oli kova. Tämä Dostojevskyn
-kirja yhtäkkiä hellytti Orjo Koreliuksen sydämen ja hän
-vertasi mielikuvituksessaan kirjan tyttöä Oihonnaan. Lempeä
-anteeksiantamuksen henki valtasi hänet ja seuraavana iltana hän
-muuttuneena miehenä pujahti Oihonnan luo ja katsoen syvästi silmiin
-ja tarttuen lujasti neitoa käteen, teki hänen kanssaan sovinnon.
-Oihonna myös tuli liikutetuksi ja pyysi moninkerroin anteeksi oman
-käytöksensä. Orjo ei voinut olla nauttimatta Oihonnan kauniista
-katseesta...
-
-"Kaikki tulee hyväksi -- Jumalankiitos." "Epäitsekäs ystävyys on
-elämän kultaa." Orjon askeleet läpi kolkon korven illan pimeässä
-olivat kepeät ja raskas taakka hänen seljässään ei painanut. Mies eli
-_hengellään_. Mirjamkin iloitsi, kun kuuli Orjon vihdoinkin sulaneen
-ja heittäneen pois kaikki joutavat.
-
-Tuli talvi. Orjo sai yhtäkkiä päähänsä lähteä pienelle
-virkistysretkelle pääkaupunkiin. Tällaisia lyhyitä pääkaupunkiretkiä
-hän oli tehnyt melkein joka vuosi, tavallisesti ennen joulua. Ne
-olivat keitaita hänen henkisessä Saharassaan. Mirjam parka ei koskaan
-päässyt mukaan noille retkille, sillä hänhän oli kiinni lapsissaan.
-
-Sinä iltana kun Orjo teki matkapäätöksensä, lainasi Oihonna hänelle
-poronsa. Orjo ihmetteli Oihonnan hyväntahtoisuutta ja ajaessaan
-pulkalla tähtien valossa Korpilinnaansa hänestä yhtäkkiä alkoi
-tuntua että Oihonnalla on joku salaisuus. Mirjam, kuullessaan Orjon
-lähtevän pääkaupunkiin, teki pikaisen päätöksen ja läksi mukaan
--- ei kuitenkaan tarkoituksessa seurata pääkaupunkiin asti, vaan
-vieraillaksensa välillä olevassa pikkukaupungissa. Oihonna näytti
-iloiselta sisarensa puolesta ja saattoi porollaan matkustavaisia
-kauvas jään ulapalle. Kuu paistoi. Ensimäisessä kievarissa Mirjam
-ilmaisi Oihonnan salaisuuden: Oihonna oli kihloissa!
-
-Musertavana yllätyksenä tämä tieto tuli Orjolle Ja minkä kirjeen hän
-taas lieneekään lennättänyt Oihonnalle! Itsekkäisyys ja särkyneen
-haaveen viimeinen leimahdus olivat miehessä jälleen saaneet vallan.
-
-Mirjam teki parhaansa. Hän oli niin hellä -- kuinka hän nauttikaan
-että joskuskaan sai lapsihuolista vapaana näin kahdenkesken matkustaa
-_oman_ miehensä kanssa ja rauhallisesti nukkua yhdessä majatalossa ja
-hotellissa.
-
-Mutta sellaista _armoa_ kesti niin vähän aikaa. Oli aina kiire.
-Ja tiukat raha-asiat estivät heitä nytkin yhdessä matkustamasta
-pääkaupunkiin asti. Kirottu raha! Tuo kirottu raha!
-
-Joka särki ihmisen onnen! -- Orjo matkusti siis yksin. Hänellähän
-oli vapaa asunto pääkaupungissa. Ja sellainen toveri, joka piti
-häntä luonaan kuin pidetään piispaa pappilassa. Orjo sai muutamassa
-vuorokaudessa herkutella sekä aineellisesti että henkisesti enemmän
-kuin Mirjam parka kahdessa vuodessa. Hän sai käydä teatterissa
-ja istua samppanjapöydässä, kuulla musiikkia ja saada, lämmintä
-osanottoa elämäänsä, niittää kiitosta ja kunniaa. Kuinka hän sitä
-tarvitsikaan, _ansaitsikaan_ erämaansa vankeuden jälkeen se on totta
-se -- mutta Mirjam, _miksi_ piti Mirjamin aina jäädä niin vähille?
-Orjo Korelius, korpikirjailija, tulee ilon huumaamana teatterista
--- hotellin kautta ja miettii elämäänsä. Kello on 12 yöllä. Hän
-muistaa Mirjamin, muistaa kaukaisen kotinsa, muistaa lapselliset
-rakkaushaaveensa, kuutamoporot ja Oihonnan... Omatunto käskee hänen
-kirjoittaa Mirjamille ennenkaikkea Mirjamille.
-
-Hän tarttuu kynään ja kirjoittaa:
-
-
-Rakas Mirjam!
-
-Minä lienen hullu mies, mutta minä rakastan sinua vielä, kuuletko,
-ymmärrätkö, uskotko enää mitään elämämme repaleisuuden jälkeen
-erämaan hiljaisen kuoleman kynnyksellä?
-
-Ettenkö sinulle, ainokaiselle, arvoa, osaisi antaa, suutelenhan
-sinua hengessäni sillä _sinä_ olet, olet, olet minua rakastanut,
-vaikka kohtalon kirot sinua ovat kiusanneet, mutta sinä olet minusta
-kiinni pitänyt etkä uhkauksiani sydämeesi laskenut. Sinä olet
-ollut kaunis silloin kun minä olen ollut ruma ja vaikka itsekkin
-tietämättäsi olisit ollut ruma silloin kun _minun_ sieluni kauneutta,
-himoitsi, niin en sinua nyt nuhtele. Oh pulmuseni lumella lakealla
-Lapin auringon laaksossa, _ole minun vielä_, vaikka ei päivä enää
-valkeneisi...
-
-Totta se on että _kaipaan_ ihanan naisen ihaninta rakkautta,
-mutta täällä istun nytkin yksikseni ylpeänä, "siveänä", ketään
-löytämättömänä orpona, ja ymmärrän hyvin että _minun_ vaimoni on
-se, joka minulle on viisi lasta synnyttänyt. Ja jos Oihonna minut
-palkitsi odottamattomalla menettelyllä, niin mitäpä se meihin kahteen
-kuuluu. Kun _kaukana_ sitä syvemmin miettii; niin tekee mieli
-uudestaan saada ja antaa anteeksi koko maailman rakkauden tähden,
-sillä rakkaus on syreenikukkainen yössä, sulon suruinen pensas, jota
-ei saa repiä, sillä se on luotu ihmiskunnan lohduttajaksi -- voi
-hyvä Jumala, kuinka minä kerran saisin teidät kaikki, jotka olette
-minulle hyvyyttänne osoittaneet, ymmärtämään _mitä_ miehen kärsivässä
-sielussa liikkuu ja kuinka hän hengessään siunaa, siunaa -- ainakin
-sitten kun kaikki on katoamaisillaan käsistä.
-
-Kestä siis ainokaiseni, ylpeyteni, uskollisuuteni -- sinä, jonka
-vaistot usein ovat _oikeat_, ota minun vakuutukseni vastaan, vaikka
-minusta mitä pahaa kuulisit; totuutta minä etsin kuin kiljuva
-jalopeura saalista nälissänsä, mutta minä tiedän kyllä että elämäni
-kohtalo on päätetty...
-
-Minä sanon sinulle kaikki, jos vielä tapaamme ja kuinka minä
-kärsinkään häpeästä etten sinua voinut tuoda mukaani tänne asti --
-sinua, joka osaisit nauttia pääkaupungin mukavuuksista paljon enemmän
-kuin minä, sinä suuri lapsisielu, ennenkaikkea _nainen_, joka kaipaa
-pehmoista sivelyä, suloisia säveliä ja silmäin hivelyä... Silitän
-sinun tukkaasi, kärsinyt nuori äiti, erämaan kahleeton vanki, kiitän
-sinua kestämyksistäsi, anon sinulta anteeksi kaikki tuottamani
-ikävyydet ja olisin onnellinen, jos saisin kuolla rauhassa sinun
-syliisi silloin kun elämä minut väsyttää...
-
-Kenties uusi päivä vielä kaikki muuttaa voi, mutta minusta vain
-tuntuu kuin vielä tarvittaisiin _vuosia_... Suutelen sinua, Mirjam,
-rakastan sinua, mutta _en vanno mitään_, olen rehellinen, kaipaan
-sinussa enempi kuin ehkä antaa voit ja vaatia voin, mutta tyydyn,
-_koetan_ tyytyä sinuun, sinun kauneuteesi, uskollisuuteesi -- --
-
-Jos sinä minut oikein ymmärrät, niin tiedä että en ainakaan Oihonna
-nimisen tytön takia voi sinulle enää tulla uskottomaksi. Orjo
-Korelius on _liian hyvä_ koettaakseen toista kertaa pettää itseään...
-Oh teitä, jotka poljette sydämen jalkoihinne. Mutta sinulle, Mirjam,
-kuuletko, ainoa suuteloni joulukuussa vuonna 19--.
-
-                                                   _Mieheltäsi_.
-
-
-Näin hän kirjoitti, aviomies. Eräänä iltana hän joutui vanhan herran
-kanssa ravintolaan. Keskiyön aikana palatessaan asuntoonsa tunsi Orjo
-Korelius olevansa huumauksissa täysinäisestä viinipullosta, jonka oli
-kolmen tunnin kuluessa juonut pohjaan. Ajuri alkoi häntä puhutella.
-
--- Tahtooko herra tyttöin luo? Kyllä minä vien...
-
--- Hyvä on, sanoi Orjo Korelius. Mutta samassa hänet valtasi
-hirvittävä siveellinen suuttumus.
-
--- Hävetkää! hän huusi. -- Hävetkää, ajuri, että kehtaatte houkutella
-rehellisiä ihmisiä _semmoisille_ teille. Minä ilmiannan teidät!
-
-Ja kovalla äänellä yhä ilmaisten suuttumustaan hän palasi asuntoonsa.
-"Minä en siihen kypsy koskaan!" hän itsekseen sanoi jollakin tavoin
-alakuloisena.
-
-"Miksi ei, miksi ei hän nuorena miehenä ollut elänyt kuten toverit?"
-
-Niin ei varmaan nyt, aviomiehenä, moista moskaa kuvitteleisi.
-
-"Jokainen joka katsoo naiseen himoitaksensa häntä, hän on jo
-sydämessänsä tehnyt huorin."
-
-Orjo Korelius nukahti.
-
-Seuraavana iltana hän matkusti pohjoiseen. Turhaan oli hän hankkinut
-rahaa ja sähköttänyt Mirjamille. Mirjam sähkötti vastaan ettei tule.
-Mirjamin tavatessaan Orjo avomielisesti tunnusti että oli vihdoinkin
-"vähällä ollut" joutua pääkaupunkilaiseen porttolaan.
-
--- Niin minä luulinkin että _nyt_ lankeat, sanoi Mirjam.
-
-Mutta hän oli sanomattoman onnellinen ettei hänen aviomiehensä
-koskaan ollut sortunut lokaan. Ja hän uskoi vahvasti ettei Orjo
-Korelius koskaan lankeaisikaan.
-
-Orjo, jonka koko elämänmenestys juuri perustuikin hänen
-siveellisyysihanteeseensa! Orjo, joka oli päätänsä korkeampi satoja
-tovereitansa! Orjo Korelius, jonka ainoa elämän voima juuri pulikin
-tässä harvinaisessa säilyneisyydessä ja joka vaikutti ympäristöönsä
-kohottavasti.
-
-Mirjam oli aina ollut salaa ylpeä miehestänsä. Kuinka onnellisiksi,
-puhtaiksi ja lapsellisiksi he taas tunsivatkaan itsensä maatessaan
-majatalossa, talven pakkanen ympärillään.
-
-Uskollinen avioelämä se oli sentään lopultakin elämän kirkkainta
-kultaa.
-
-Orjo ja Mirjam palasivat onnellisina Korpilinnaan, reki täynnä
-joululahjoja lapsukaisille. Hi nyt enää Oihonnan kihloissa olo
-suuresti aviomiestä häirinnyt. Kuukauden päästä tyttö matkusti
-sulhasensa luo. Ja puolen vuoden kuluttua Orjo Korelius jo muisteli
-Oihonna-haavettansa kuin hassua unennäköä. Mitä hittoa se _häneen_
-oli kuulunut? Paljon melua -- tyhjästä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Mutta samana keväänä tuli Mirjam jälleen raskaaksi. Vastoin kummankin
-aviopuolison todellista tarkoitusta...
-
-Mirjamin hermostus taas jatkui. Orjon synkkämielisyys sai
-aika-ajoittain arveluttavan muodon.
-
-Hän tunsi rakastavansa vaimoansa niin kauvan kun tämä hänelle oli
-_hyvä_, niin kauvan kun tämä häntä ei myrkyttänyt, niin kauvan kun
-tämä ei kapinoinut kaikkea sitä vastaan, mitä mies piti oikeana
-ja pyhänä. Mutta aniharva päivä oli sellainen. Aniharva päivä
-oli, että kumpikaan aviopuolisoista tunsi voittavansa itsensä ja
-itsekkäisyytensä. Mirjam saattoi väittää tosissaan että Orjo hänet
-oli pilannut -- rakkauden kitsaudella.
-
-Hyvä Jumala -- kuinka monta monituista syvän onnen yötä he, nämä
-kaksi aviopuolisoa, olivatkaan erämaan hiljaisuudessa toinen
-toiselleen tuottaneet. Mutta he vaativat nähtävästi kumpikin -- liian
-paljon.
-
-Aviomies oli hukkumaisillaan töidensä tulvaan, töiden, jotka eivät
-kuitenkaan tuottaneet sitä taloudellista hyvinvointia, jota ne
-tarkoittivat.
-
-Nälkäkuolemako? Huutokauppako? Vai itsemurha?
-
-Orjo Koreliuksen täytyi käydä läpi kaikkien alennusasteiden.
-Alituisesti hän oli sortumaisillaan ahdinkoonsa. Mutta alituisesti
-ihme se oli -- hän silti pelastui pahimmasta ja elämäntaistelu jatkui.
-
-Lukemattomia perhekohtauksia sattui.
-
-Jumala, tuomarien tuomari, tutkikoon missä määrin kumpikin
-aviopuolisoista oli syyllinen!
-
-Viisi pientä lasta, palvelijapula, taloudellinen ahdinko,
-Korpilinnan syrjäinen asema, rouvan raskaanaolo, miehen työn orjuus,
-kurjat rahatulot älkää kysykö enempää. Se oli kärsimyksistä,
-koettelemuksista _rikasta_ elämää. Jokaisen viikon taistelu oli
-kokonainen kirja elämänhistoriassa, mutta kukaan ei sitä historiaa
-joutanut muistiin kirjoittamaan.
-
-Korpilinnassa ennen kaikkea _elettiin_.
-
-Aniharvoin kävi vieras. Mutta jos kävi, niin sellainen päivä ja
-sellainen yö -- oli kuin suuri juhla talossa.
-
-Vieras toi elämäntoivon taloon, mutta vieraan lähdettyä -- tuntui
-elämä yhä raskaammalta Miksi, miksi he. Orjo ja Mirjam, olivat
-asettuneet näin erikseen korpeen?
-
-Ettei vaan tämä eristys kerran ollut tuottava jotakin turmiota?
-
-Kumpikin tunsi sen painon ja sanoin selittämättömän epätoivon.
-
-Oli onni onnettomuudessa että kohtalo heitä pakotti ankaraan työhön.
-Mutta usein, sangen usein, he tunsivat _liian työn_ rasituksen ja se
-pilasi heidän keskinäiset suhteensa.
-
-Mieltä järkyttävä oli taas Mirjam paran pakkolähtö kaukaiseen
-kaupunkiin synnyttämään kuudetta lastansa. Yli mustan, peilikirkkaan
-jääulapan Orjo Korelius vaimoansa lykkäsi kelkalla. Kuun sirppi
-helotti taivaalla -- musta jää tuntui kammottavalta.
-
-Ääretön säälin tunne valtasi aviomiehen... Hän tunsi kyllä
-rakastavansa Mirjamia, mutta jollakin _avuttomalla tavalla_. Ja sitä
-alakuloisemmaksi kävi hänen oma mielensä. Mitä saattoikaan hän tehdä?
-Nytkin täytyi hänen antaa Mirjam paran matkustaa ypöyksin yli 200
-kilometriä. Sillä koti, talo, talous, työt, lapset sitoivat alati
-isännän tai emännän.
-
--- -- --
-
-Niin oli Mirjam siis taas poissa ja Orjo sai miettiä asemaansa. Yön
-unettomina hetkinä hän rukoili Jumalalta että Mirjam hänet ymmärtäisi
-_oikein_, ymmärtäisi että mies jollakin tavoin oli henkisesti
-väsähtänyt vaimoonsa. Hän, Orjo, kaipasi henkistä seuraa, mutta mistä
-hän sen erämaassa koskaan saisi, sitä hän ei tietänyt.
-
-"Kenties minä Mirjamia rakastan sortuneena murtuneena, lyötynä,
-hyljättynä syvimmin."
-
-Orjo Korelius oli suuressa tuskassa. Elämä oli käynyt ylenmäärin
-velvottavaksi -- hän teki työtä ja valvoi lastensa kanssa.
-
-Miksi hänestä taas tuntuikaan välttämättömältä ettei Mirjam
-saisi pian palata kotiinsa! Miksi häntä taas himoitti kirjoittaa
-Mirjam rukalle ankara erokirje? Oliko se -- tuollainen kirjeen
-kirjoittaminen lapsivuoteessa olevalle vaimolle -- hänen
-helmasyntinsä?
-
-Jumala yksin hänet ymmärsi, joka tiesi _miten_ Mirjam viime aikoina
-oli häneen vaikuttanut. Ja Orjo Korelius tahtoo ennenkaikkea tehdä
-työtänsä, sitä työtä, jota hän piti elämän ainoana tehtävänä. Mirjam
-rukan läsnäolo oli niin usein sitä työtä häirinnyt. Isänmaansa
-tähdenkö mies siis vaimonsa uhrasi? Kelpasiko se syyksi?
-
-
-Rakas Orjo! kirjoitti vihdoin Mirjam kaupungista ja se kirje saapui
-parahiksi Orjolle jouluaattona, kun äiditön perhe vanhaan tapaan oli
-viettämässä talven suurinta juhlaa vanhassa pappilassa. En minäkään
-voi olla lähettämättä sinulle joulutervehdystä, vaikka minä kuuntelen
-sydämenääntä.
-
-Ja onhan minullakin _joululahja_ sinulla -- jatkoi Mirjam kirjeessään
-ainoa ja paras mitä voin antaa, terve ja vankka _poika_ (painaa
-lähes 4 kg), jonka kuitenkin sain elävänä maailmaan _painamalla ja
-nielemällä tuskalliset mielialat_. Ja tämä on niin kaunis lapsi, suu
-ja leuka kuin Erholla, silmät, nenä ja otsa kuin sinulla. Se on niin
-suloinen tämä poika muistuttaa olennoltaan aivan Jormoa ja sillä on
-niin elämänhaluinen ääni.
-
-Olin odottanut että kirjoittaisit jotain rauhallista ja lohduttavaa,
-kun sinä yksin tiedät mitä minun sydämeni eniten kaipaa. Miksi
-paadutat sydämesi? _On siellä rakkautta minulle, kun vain pyyhit
-pölyt ja roskat pois_ niinkuin minä ja annat _epäitsekkäisyyden_
-valon siihen langeta.
-
-En olisi saanut tätä kirjettä kirjoittaa, sillä kuume piirittää
-minun sänkyäni ja saa nähdä, pääsenkö sen kidasta elävänä. (Orjo
-ei aavistanut, kuinka kuolemanheikko Mirjam parka todella oli!)
-Yötä päivää saan sitä vastaan taistella -- (jatkui uskollisen
-vaimon kirje), yöllä se ei anna lepoa, päivällä ei rauhaa ja aina
-sillä on kita auki valmiina nielemään. Oi Orjo, kirjoita minulle
-sitä mitä tiedät minun sieluni halajavan ja mitä voit antaa! Enhän
-ole äitinä liikoja pyytänyt -- lapsukaisia minulla on kauhean
-ikävä --! Kansanopistonjohtajan paikkaa koetetaan sinulle hommata.
-Lähetän sinulle ensi kuussa vähäsen "lehmä-rahaa." Miten minä
-sinulle kirjoittaisin että ymmärtäisit, kuinka suuresti tarvitsen
-sielullisesti sinun apuasi. Minun sydänjuureni ovat kasvaneet
-kiinni, rakas Orjo! Kannan syliisi pienen poikamme ja revityn ja
-aina toivossa palavan sydämeni -- ne ovat minun joululahjani sinulle
-otatko ne vastaan? --
-
-(Kivienkin olisi pitänyt vuotaa verta tästä liikuttavasta vaimon
-kirjeestä). Anna jokaiselle lapselle suutelo ja kuiskaa korvaan että
-se oli äidiltä ja anna Keijon suudella sinua kummallekin poskelle ja
-suulle -- se on myöskin
-
-                                                 _Äidiltä_.
-
-Jumala teitä kaikkia siunatkoon.
-
-
-Saatuaan tämän kirjeen lyijykynällä kirjoitetuksi, vaipui Mirjam,
-kuolemankaltaiseen horrokseen -- niin heikko hän oli.
-
-Jumala ei kuitenkaan hänen sallinut vielä kuolla.
-
-Sanoimme jo että sielujen maailmassa olisi luullut kivienkin
-hikoilevan verta tai huutavan apua tällaisen kirjeen jälkeen. Mutta
-Orjo Korelius oli itse sairas, sydämeltään sairas ja rikkirepeytynyt
-mies, eikä hän jaksanut vastata hyvän vaimonsa hätähuutoon sillä
-tavalla kuin Jumala käski. Hän oli vakuutettu siitä että Mirjam
-pikaisella kotiintulollaan taas lankeaisi samaan hermostukseen, joka
-vain kiihdyttäisi aviomiehen tuskia ja pahentaisi sitä helvettiä,
-jona hän oli alkanut omaa avioliittoansa salaisesti pitää.
-
-Mies parka tuskin tiesi mitä teki. Kyllä hän vastasi Mirjamin
-sydänsanoihin omillakin sydänsanoillaan, mutta heti perään hän
-lennätti ankaran määräyksen että Mirjamin nyt vihdoinkin piti tulla
-järkiinsä ja sijoittua jonnekin muualle asumaan muutamiksikaan
-kuukausiksi että hän, Mirjam, tulisi _terveeksi_ ja että Orjo kotona
-ehtisi suorittaa ne tärkeät työt, jotka mies tunsi olevansa velkaa
-itselleen ja isänmaalleen. Tässä ei vielä sinään olisi ollut mitään
-pahaa, mutta Orjo lankesi taas entiseen helmasyntiinsä: _puhumaan
-avioerosta_. Puhumaan avioerosta Mirjamille, vaimolleen, joka häntä
-niin sydämellisesti rakasti ja kaipasi juuri synnytettyään kuudennen
-lapsensa?!
-
-Tuskin hän, mies polo, itsekään edes aavisti, _kuinka julmana_
-hän esiintyi! Ja heikkoon Mirjam parkaan sattui tämä erämaasta
-heitetty pommi keskelle verilämmintä sydäntä -- maailma pimeni hänen
-silmissään.
-
-Mutta hän kokosi _viimeiset voimansa_, viimeisen ryhtinsä rukoillen
-kaikkien pyhien nimessä _viimeistä armoa_ mielestään kovalle
-kohtalolleen. Ja silloin kun Orjo vähin häntä odotti, silloin -- heti
-toinnuttuaan -- hän sieppasi lapsen, joka vielä ei ollut kolmenkaan
-viikon ikäinen, ja istui rekeen. Ja 35 asteen pakkasessa, avonaisessa
-reessä, hän lähti ajamaan yli 200 kilometriä kohti sitä paikkaa,
-joka kuitenkin oli _hänen kotinsa_, hänen lastensa ja hänen miehensä
-koti -- hänen ainoan elämän kohtalonsa tyyssija, jota eivät pahat
-voimat saaneet häneltä kieltää. Hän tunsi kaikki oikeutensa ja
-velvollisuutensa syvästi -- se olisi kauhea aviomies, joka ei ottaisi
-häntä vastaan?
-
-Ja kuitenkin: kuinka hän vapisi, värisi, Mirjam raukka, jo yksistään
-tuon kamalan _ajatuksen_ edessä että Orjo ei häntä vastaan ottaisi?
-
-Saattoiko _hänen_ Orjonsa olla niin sydämetön?
-
-Ei, ei, tuhatkertaa ei.
-
-Onni oli vieläkin palaava heidän kotiinsa, heidän kauniiseen,
-kalliiseen Korpilinnaansa, jonka _arvon_ hän vasta maailmalla,
-vierasten jaloissa, oikein tajusi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Orjo oli näinä tammikuun pakkaspäivinä, tuntiessaan henkistä
-erakkuutta, valjastanut poronsa ja kiidättänyt naapuripitäjään.
-Sieltä oli hän palannut parin reippaan toverin kanssa kotiinsa
-ja rientänyt illan tullen vanhaan pappilaan 80-vuotisen isänsä
-nimipäiville. Keskellä yötä porotoverukset nyt, ajellen jääulappaa,
-palasivat Korpilinnaan. Kytkiessään poroaan patsaaseen kummasteli
-Orjo, miksi talon vierashuoneen akkunasta pilkoitti tuli keskellä
-yötä.
-
-Hän hyökkäsi katsomaan... Kun mies tempasi oven auki, hämmästyi hän
-mitä näki: Siinä istui Mirjam, hajalla hiuksin, kauniina, kalpeana,
-nöyränä, pelokkaana vapisten ja odottaen vuoteen reunalla valkoisessa
-yöpuvussaan, ja hänen ympärilleen oli ladottu kaikenlaisia tuliaisia
-ja herkkuja, vartavasten Orjolle ja lapsille.
-
--- Mirjam? Sinäkö se olet? Herra Jumala...
-
-Vaimo raukan silmät paloivat. Hän odotti -- ja vapisi -- nytkö,
-nytkö Orjo oli antava hänelle viime iskun? Mutta seuraavassa
-silmänräpäyksessä oli Mirjam Orjon sylissä ja aviomies puristi
-vaimoansa kuumasti rintaansa vasten.
-
--- Jumala siunatkoon sinua että kuitenkin tulit! mies sanoi.
-
--- Rakas Orjo!
-
-Mirjam sukelsi yhä tiiviimmin miehensä syliin ja suuteli häntä
-rajusti.
-
-Vieraat järjestettiin yläkertaan nukkumaan. Aviomies, jota vaimo
-kutsui, laskeusi alakertaan.
-
-Siinä oli taas kaksi maailman onnellisinta ihmistä, maailman
-hetkellisesti onnellisin mies ja hetkellisesti onnellisin vaimo.
-Kaikki kauhea oli unhoitettu, kaikki kamala pois pyyhkäisty.
-Luottamus ja rakkaus oli palannut, kumpikin kiitti Jumalaa, että
-asiat olivat niinkuin olivat: että oli heillä _koti_ talviyön
-pimeässä korven keskessä, koti -- ja kuusi tervettä lasta.
-
--- Voi Orjo, kuinka minä olen kiitollinen että _otit minut vastaani_
-kuiskaa Mirjam tunkien päänsä miehen povea vasten.
-
--- Pulmuseni, anna anteeksi kauheat aikomukseni! puhuu aviomies
-suudellen vaimoansa.
-
-Mirjam, hänen Mirjaminsa, on aarre ja ihme vaimojen sarjassa. Vaikka
-hänellä on ollut niin _kova_ elämä kuin ainoastaan Mirjam _itse_ sen
-tietää, niin on hän sentään säilyttänyt sulonsa ja viehätyksensä. Ja
-Mirjam itsekkin kertoo hymyhuulin, miten tohtori siellä kaupungissa,
-kun hän tuli ilmoittautumaan synnytykseen, oli erehtynyt hänen
-suhteensa ja kysynyt: "Onko se rouvan _ensimäinen_ lapsi?" _Niin_
-nuorelta, tyttömäiseltä hän oli näyttänyt seitsemän lapsen äiti,
-Mirjam Korelius.
-
--- Ja nyt me nukumme _aina_ yhdessä -- kuiskaa Mirjam onnekkaana --
-minä en anna sinun nukkua yksiksesi yläkerrassa. Kuuletko, joka yö,
-joka yö -- me emme eroa koskaan eikä mitään pahaa saa enää tulla
-meidän väliimme.
-
--- Sitä minäkin toivoisin, Mirjam, sanoo Orjo, ettei mitään pahaa
-tulisi meidän väliimme. Että meidän avioliittomme vain kirkastuisi
-ilta-aurinkoonsa mennessä. -- Mutta ei se käy laatuun, huomauttaa
-hän, aina nukkua yhdessä. Kyllä minun täytyy siellä yläkerrassa...
-
--- Voi, voi! valittaa Mirjam.
-
--- Tule sinä _sinne_ niin usein kuin haluat, sanoo Orjo.
-
--- -- --
-
--- Ja tämä on meidän viimeinen lapsemme!
-
--- Niin olkoon.
-
--- Emme _saa_ enää...!
-
--- Emme saa.
-
-Ja aviopuolisot nukahtavat toistensa syleilyyn. Kuuluu vain heidän
-yhtäaikainen hengityksensä. Tähdet kiiluvat taivaan korkeudessa.
-Pakkanen paukahtelee honkaisen talon nurkissa.
-
-Mutta etehisen takana, avarassa tuvassa, kirahtaa se viimeinen,
-pitkältä matkalta tuotu poikalapsi. Elämänoikeutta hänkin huutaa.
-
-
-
-
-40.
-
-
-Orjon ja Mirjamin avioelämässä oli nyt kuudennen lapsen jälkeen
-tullut eräänlainen sielullinen "kesäpäivän seisaus." Sen korkeammalle
-ei heidän aurinkonsa enää voinut nousta, _valoa_ oli yllinkyllin,
-jos he sitä tahtoivat ja taisivat hyväkseen käyttää. Heidän oli
-kiireesti sitä hyväkseen käytettävä saadakseen nauttia sen viljalajin
-hedelmistä, jonka kohtalo oli heidän elämänpeltoonsa kylvänyt. Heillä
-oli jo niin paljon kokemusta rakkauden kalliin vainionsa hoidosta,
-että _jos_ he sen laiminlöisivät, niin he saisivat iänkaiken sitä
-katua.
-
-He tiesivät että maailma vilisi täynnä onnettomia avioliittoja --
-monta monituista kertaa he olivat kiitos sydämessään nukahtaneet
-toistensa rintoja vasten ja tunteneet että he ympäristöönsä nähden
-olivat _onnellinen pari_. Mirjamin sydän, joka avioliiton alkuvuosina
-usein oli aika-ajoittaisella kylmenemisellään tai kovuudellaan
-tuottanut Orjolle sanomattomia kärsimyksiä ja kauheita aavistuksia,
-oli nyt 12-vuotisen yhdyselämän vaiheiden ja vaikeuksien jälkeen
-alkanut kiintyä yhä syvemmin mieheen, jonka hän tunsi elämänsä
-kohtalon jakajaksi ja jonka hän ennenkaikkea tunsi _omakseen_.
-
-Orjo Korelius oli puhdas naisista -- tämä, Mirjamin mies, ei
-ollut koskaan kuulunut kenellekään muulle naiselle eikä saisi
-koskaan tulevaisuudessakaan tulla kuulumaan kenellekään muulle. Ei
-edes hetkellisesti! Se oli Mirjamin harras usko, se oli _hänen_
-avioelämänsä perustuslaki.
-
-Kuinka outoja kärsimyksiä olikaan Mirjamille aiheutunut viime
-aikoina, kun Orjo oli julkisuudessa päästänyt jonkun varomattoman
-ihailusanan joistakin muistakin naisista kuin hänestä! Kuinka saattoi
-aviomies edes _sanoilla_ ylistää toisia naisia? Se oli Mirjamille
-käsittämätöntä, Orjo selitti avomielisesti, _mitä_ hänen sydämessään
-liikkui.
-
-Hänellä oli _ikävä_.
-
-Ikävä -- Mirjamin kanssa kahdenkesken? Ei! hän kaivannut mitään muuta
-kuin vierasta seuraa, erämaan henki, -- väitti hän, oli tukahduttava.
-
-Näin tuli Mirjamiin mustasukkaisuus. Tämä mustasukkaisuus kehittyi
-sairaloisuuteen saakka, ennenpitkää se nousi sellaiseen huippuun että
-aviomieskin kauhistui. Mitä, mitä ihmettä Mirjam oikeastaan luuli
-Orjosta?
-
-Orjo Koreliusko voisi tulla uskottomaksi?
-
-Itse hän ei sitä koskaan -- tämä mies -- uskonut _tahtomallakaan_
-voivan tapahtua. Siinä määrin olivat hänen siveydelliset ihanteensa
-jo lapsuudesta saakka kiteytyneet hänen puhtautta harrastavaan
-sydämeensä.
-
-Oihonna?
-
-Eihän hän kieltänytkään _haaveilujansa_, mutta hän oli lukemattomat
-kerrat huomannut että käytännössä haave oli mahdotonta. Niin oli
-ollut tähän asti.
-
-Sellaista naista ei tullut hänen eteensä, joka saisi hänet unohtamaan
-rakkaudenliittonsa Mirjamin kanssa -- -- --
-
-_Mutta jospa vielä oli tuleva?_
-
--- -- --
-
-Ja niin oli koittanut heidän avioelämänsä kolmastoista vuosi, jolloin
-kumpikin kaihosi _jotakin suurta vapauttavaa ratkaisua_.
-
-_Mikä_ se oli oleva, sitä he eivät kumpikaan tienneet.
-
-Kuolemako? Uusi elämäkö? Vai joku harvinainen tapaturma? -- -- --
-
-Hiljaisessa Korpilinnassa riehui suuri sielullinen taistelu. Hätä oli
-molemmilta puolilta niin hirvittävä että koko elämänjärjestys meni
-nurin.
-
--- Ei, minä en kestä! vaikeroi Mirjam sukeltaen miehensä syliin.
-
--- Ei, en minäkään! vakuutti Orjo työntäen itkevän vaimonsa pois ja
-ollen hänelle ankara omantunnon vaivoihin saakka.
-
-Mikä, mikä ihme vaivasi Mirjamia? Ja mikä, mikä ihme vaivasi Orjoa?
-Ei kumpikaan selvästi ymmärtänyt. Vielä yksi kuukausi -- ja kumpikin
-sen ymmärsi.
-
-_Toinen nainen_ oli ilmestynyt Mirjamin ja Orjon väliin. Toinen
-nainen, jota ei kumpikaan _tuntenut_. Ja niinkuin hukkuva, hirveässä
-hädässä pelastustaan hapuileva, haaksirikkoon tuomittu, tarttui Orjo
-Korelius tämän naisen käteen.
-
-Rakkaus? Uusi Rakkaus?
-
-Hän, mies, tahtoi elää, elää, elää! Mihin jäisi Mirjam, Mirjam parka
-kuusine lapsineen? Sitä ei hukkuva mies _jaksanut_ loppuun asti
-ajatella...
-
-       *       *       *       *       *
-
-Se, mikä ennen oli ollut uskomatonta, se tuli nyt uskottavaksi.
-Tutkimattoman kohtalon hyökyaalto oli temmannut mukaansa erämaan
-yksinäisen miehen.
-
-"Minäkin tahdon _elää_!" mies huusi kaikkien kuullen ja salaperäinen
-virta vei häntä hurjaa vauhtia pois Korpilinnasta...
-
-Mies kuuli Mirjamin sydäntä särkevän valitushuudon -- tyrmistyi,
-tahtoi pelastaa, auttaa, temmata mukaansa, mutta -- Mirjam ei
-hievahtanut, ei lähtenyt, ei uskaltanut... Mies näki Mirjamin
-vain viuhtovan valkoista liinaa, jonka kyynelet olivat kastelleet
-läpimäräksi -- kuuli _viimeisen valitushuudon_, viimeisen
-_varoitushuudon_... Sitten hän ei enää mitään kuullut eikä nähnyt.
-Henkensä silmillä vain aviomies kaiken _ymmärsi_. Ja rukoili
-Jumalalta armoa. Mutta -- Jumala ei kuullut hänen rukoustaan. Jumala
-ei kuullut...
-
-Ja tämä oli nyt Mirjamin ja Orjon _avioliiton loppu_.
-
-
-
-
-Orjon ääni kadotuksesta.
-
-(Epiloogi.)
-
-
-Älkää tuomitko tulevia ennenkuin olette lukeneet sen "Tunnustuksen",
-jonka Erämaan Lapsi vielä on velkaa yhteiskunnalle. Niin totta kuin
-Jumala on Rakkauden Isä, niin totta toivon vielä voivani kaiken
-kertoa alusta loppuun saakka, mitä minulle tapahtunut on sen jälkeen
-kun Mirjamistani erosin.
-
-
-Oi Mirjam! Täällä maan alla maaten väsyneenä taisteluihini en löydä
-sopivia sanoja pyytääkseni sinulta anteeksi mitä kauheita kärsimyksiä
-sinulle lienenkin tuottanut. Sen tiedän vain, että olet uskollisin
-nainen, mitä milloinkaan olen elämäni polulla kohdannut, perheen
-äiti, josta olen ylpeä viimeisellä tuomiolla. Suokoon Elämämme Herra,
-että sinun kaltaisia aviopuolisoita edes tulevaisuudessa kasvaisi
-tämän maan tyttäristä! Kuolema ja kirous kaikille, jotka avioliiton
-häpäisevät! Mirjam! Kasvata pienet tyttäremme yhtä lujiksi kuin olet
-itse ollut ja opeta pikkupoikamme miehiksi, jotka ajoissa ymmärtävät
-sukupuolielämän hirvittävät vaarat.
-
-Ja usko minua Mirjam parka: minua ei ole saastuttanut _avioero_
-sinusta, vaan minä olen syösty helvetilliseen kärsimykseen ja sanoin
-kuvaamattomaan rangaistukseen _vain siitä syystä_, etten onnellisina
-vuosinamme sinua oikein arvostanut. Tuota sinun lujuuttasi ja
-kaunista uskollisuuttasi!
-
-Rangaistukseni ja kärsimykseni tietää saaden sinä kenties olet
-ojentava puhtaan kätesi vetääksesi viimeisellä hetkellä miehen ylös
-maan uumenista?
-
-En tiedä, rakas Mirjam, kannattaako se _enää_, mutta sanon tämän
-vain, _jos_ se sinua lievittää.
-
-Itse en näe lohdutusta missään. Itse en enää eheäksi saa sitä mikä
-on rikki revitty. Totisesti minun elämäni kirkkaimmat tähdet ovat
-sammuneet sakeaan sumuun. Rohkenenko tämän sumun sisästä ylistää
-Elämäni Herraa korkeistakin hetkistä?
-
-Niin. Rakkautta, naisen hellivää rakkautta olen hulluuteen saakka
-kaivannut kaiken elämäni iän -- siksi on minulle näin käynyt. Lienen
-niitä sieluja kaikkeudessa, joille ei ole ollut eduksi syntyä tälle
-planeetalle.
-
-Vaan jos se on totta, että ihmisten sielut sikiävät uusiin
-ruumiisiin, niin _täytyy_ vielä kerran minunkin saada uudestaan elää
-maan päällä. Silloin on Orjo Korelius vihdoin _onnellinen!_
-
-Tässä ensimäisessä vaelluksessaan ei hän näet ole _löytänyt_ sitä
-naista, joka olisi _vastannut_ hänen palavaan, sammumattomaan
-rakkauden kaihoonsa.
-
-Anna anteeksi esitunnustukseni, Mirjam. Kiiruhdan lisäämään: Sinä
-kuitenkin olit _vaimoni_ ja _sellaisena_ sinua kunnioitan, säälin ja
-rajattomasti ihailen.
-
-Mutta toista minä _rakastan_. Intohimoisesti, hulluuteen saakka
-rakastan minä sitä toista, joka tuli Sinun ja minun väliin. Ja minä
-kysyn Kaikkeuden Herralta: onko tällainen rakkaus syntiä?
-
-(Hailuoto 27/6 1917.)
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AVIOLIITTO***
-
-
-******* This file should be named 53956-8.txt or 53956-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/3/9/5/53956
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/53956-8.zip b/old/53956-8.zip
deleted file mode 100644
index 0d24304..0000000
--- a/old/53956-8.zip
+++ /dev/null