diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53921-8.txt | 5769 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53921-8.zip | bin | 114643 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 5769 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..f269487 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #53921 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53921) diff --git a/old/53921-8.txt b/old/53921-8.txt deleted file mode 100644 index 851b1e5..0000000 --- a/old/53921-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5769 +0,0 @@ -Project Gutenberg's Menneiden vuosisatain vaiheita, by August Strindberg - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Menneiden vuosisatain vaiheita - -Author: August Strindberg - -Translator: Santeri Ivalo - -Release Date: January 10, 2017 [EBook #53921] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MENNEIDEN VUOSISATAIN VAIHEITA *** - - - - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - - - - - - - - -MENNEIDEN VUOSISATAIN VAIHEITA - -Kirj. - -Aug. Strindberg - - -Suomentanut Santeri Ingman [Ivalo] - - - - - -Helsingissä, -Söderström ja Kumpp. Kustannusosakeyhtiö, -1895. - -Victor Pettersson Ja Kumpp. Kirjapaino-Osakeyhtiö. - - - - -SISÄLTÖ: - - Sananen suomalaiselle lukijalle. - Viljelty hedelmä. - Ylevämpiä tarkoituksia. - Hyvän ja pahan tiedon puu. - Paavo ja Pekka. - - - - -Sananen suomalaiselle lukijalle. - - -August Strindbergin teoksia ei ole tähän syksyyn asti yhtään suomeksi -ilmestynyt ja kumminkin on tämä ruotsalainen kirjailija myönnetty -ja myönnettävä maansa viimevuosikymmenien kaunokirjallisuuden -edustajista lahjakkaimmaksi, terävimmäksi ja säkenöivimmäksi. Tämä -omituinen seikka, joka on sitä merkillisempi, kun ruotsalaista -kaunokirjallisuutta kumminkin maassamme vuosittain koko joukko -suomennetaan, riippuu epäilemättä suurimmaksi osaksi siitä -pelottavasta huudosta, minkä Strindberg on nimelleen hankkinut -muutamilla myöhemmillä teoksillaan. - -Mutta hänen kirjallinen tuotantonsa on ollut siksi rikasta, että -siinä on varaa valita useammankinlaisten suuntain välillä. Onpa -Strindberg, paitsi aikansa olojen monipuolisena kuvaajana ja -kuvittajana, ehtinyt työskennellä m.m. myöskin todenperäisenä, -intohimottomana menneiden aikojen ja vaiheiden kertojana ja -osottaa tälläkin alalla tuota hänelle omituista, perinpohjaista ja -syvällistä aineensa tutkimista, joka antaa hänen historiallisille -tuokiokuvilleen sitä suuremman sivistyshistoriallisen merkityksen. -Hänen etupäässä, 14:ltä ja 15:ltä sataluvulta ottamansa kuvaukset, -jotka hän on koonnut kolmiosaiseen sarjaan nimeltä "Svenska Öden -och Äfventyr", ovat siitä omituiset, että niissä, samalla kuin ne -ovat aikansa mitä uskollisimpia kuvia, ilmestyy eteemme yhteiskunta -arkiasussaan, ihmiset ihmisinä, talonpojat, porvarit, soturit ja -munkit eläen ja toimien kulloinkin aikansa olojen vaikutuksen alla, -kärsien niistä ja käyttäen niitä hyväkseen. Ne ovat todellisia -ihmisiä, joita Strindberg luo eteemme noissa pienissä, sievissä -ja hauskoissa kertomuksissaan, ja siksi nuo kertomukset juuri -niin välittömästi ja täydelleen asettavat lukijan käsittämään ja -tuntemaan niitä oloja ja aikoja, joilta ne ovat. - -Strindbergin historialliset kertomukset, joista nämä neljä tähän -kirjaan suomennettua kappaletta ovat valikoidut, ovat siis kokonaan -erillään hänen muusta myöhemmästä kirjallisesta tuotannostaan. Ja -myöskin useampain muiden historiallisten kirjailijain teoksista ne -edellämainittujen ominaisuuksiensa kautta suuressa määrin eroavat. -Kertomukset ovat otetut Ruotsin yhteiskunnallisista oloista; mutta -koska kehitys Ruotsissa ja Suomessa noihin aikoihin on käynyt ainakin -johonkin määrin käsikädessä, valaisevat nuo kuvat siis myöskin -meidän maassamme vallinneita oloja. Ja siltäkin kannalta ovat nämä -kertomukset myöskin suomalaiselle lukijakunnalle yhtä hauskoja kuin -opettavia. - -_Suomentaja_. - - - - -VILJELTY HEDELMÄ - - -Kaksikymmenvuotias herra Sten Ulffot, viimeinen perillinen vanhaa -Ulffot sukua, joka on omistanut Uplannissa kolme suurta tilaa, -Väringen, Hofstan ja Löfsalan, herää eräänä päiväpaisteisena aamuna -1460-luvun lopulla makuuhuoneessaan Hofstan tilan kartanossa. Hän -on nukkunut moniaita tunteja syvää, rauhallista unta, ja nyt hänen -levännyt päänsä rupee tarkastelemaan eilispäivän tapahtumia, joilla -on ollut siihen määrään ratkaiseva merkitys nuoren herran vaiheisiin, -että hän vieläkin on ikäänkuin huumauksissaan, voimatta käsittää, -että tuo isku on kohdannut juuri häntä. Hän muistelee ihmetellen -noita eilisiä tapahtumia. Nimismies ja vouti olivat tulleet -taloon; he olivat kirjoittaneet kirjoihinsa koko talon ja kaikki -sen kalustot; olivat lukeneet pergamenttilevystä pitkän jutun ja -loppupäätös oli ollut, että Sten herra isäinsä ja omain velkojensa -vuoksi oli perin köyhtynyt ja koska Stenin isä ei ollut aikoinaan -ollut armelias muita kohtaan, määrättiin pitemmittä mutkitta, että -nuoren herran jo seuraavana päivänä tuli muuttaa pois talosta, joka -ei enää ollut hänen omansa. Ja Sten herra, joka ei koskaan ollut -tottunut käsittämään elämää raskaalta kannalta siitä yksinkertaisesta -syystä, että eläminen hänelle aina oli ollut kevyttä, hän ei osannut -panna tätäkään sydämmelleen. Köyhyys oli hänelle vielä ainoastaan -sana, jolta puuttui vastaavaa todellisuutta; hilpeällä mielellä -hän siis nyt hyppäsi vuoteeltaan ja riipasi päälleen ainoan komean -samettitakkinsa ja ainoat brabanttiverkaiset housunsa. - -Hän laski kultarahansa ja kätki ne povelleen, sillä nyt häntä rupesi -aavistuttamaan, että niillä oli jokin merkitys. Sen jälkeen laskeusi -hän arkitupaan. Se oli aivan tyhjä; tämä ei häneen kumminkaan muulla -tavoin vaikuttanut, kuin että hän nyt mielestään hengitti siellä -keveämmin. Seinään kiinnitetyllä pöydällä näkyi pyöreitä renkaita -merkkeinä oluthaarikkaista, joista toimitusmiehet siellä edellisenä -päivänä olivat juoneet olutta. Hän ajatteli, että olisipa renkaita -voinut olla useampia, jos hän itse olisi ollut mukana, tuo nyt oli -niin itaran näköistä. Päivä kuvasi kivilaattialle ikkunain värikkäitä -kuvioita, joten laattia oli mitä ihanimman mosaiikkiteoksen -kaltainen; hänen sukuvaakunansa, sudenkäpälä [ulf = susi], loisti -kuudessa eri kuviossa punasten neliöiden keskessä ja Stenin teki -hyvää polkasta noihin punasiin neliöihin, juuri käpälän kohdalle, -tunnustellakseen eikö käpälä värähtäisi; mutta aina kun hän asetti -jalkansa kehään, kuvautui käpälä hänen keltaisen, hirvennahkaisen -kenkänsä kaudolle ja kun hän astui askeleen eteenpäin, siirtyi -se hänen rinnalleen, punaisen täplän veripilkkuna helottaessa -hänen valkoiselta samettitakiltaan; musta käpälä haarallaan -olevine kynsineen ikäänkuin raastoi veristä sydäntä. Silloin tunsi -nuorukainen sydämmensä valtavasti sykähtävän ja hän meni ulos -huoneesta. Kapeita kiviportaita myöten kapusi hän yläkertaan, jossa -hänen vanhempansa eläessään olivat asuneet. Kaikki mitä irtonaista -ja kodikasta siellä oli ollut, joka juuri kodin kodiksi tekee, se -oli poissa, kannettu, kiskottu, lakastu pois. Olipa koko asunto kuin -kallioon veistetty kokoelma hautakammioita, mutta valmistettuja -ruumiittomia sieluja varten, joilla ei enää ole ruumiillisia -tarpeitakaan. - -Ainoastaan jälkiä oli elämästä jälellä. Neljästä nelikulmaisesta -harmajasta täplästä sillalla saattoi vielä nähdä, missä sänky oli -ollut, kaksi mustaa viirua merkitsi pöydän sijan ja niiden välinen -laattia oli kenkäin kuluttama ja kantanaulojen kuopille painama. -Tummahtava täplä seinässä osotti mihin vanhuksen oli ollut tapana -nojata päätään, kun hän levähtääkseen oikasi sen taaksepäin. -Liedestä oli sinkoillut hiiliä ja ne olivat polttaneet laattian -mustankirjavaksi. Äidin huoneessa oli vielä seinään kiinnitetty -kivitaulu, joka kuvasi neitsyt Maariaa lapsi sylissään; Maaria -katselee siinä toivokkailla silmillä lastaan, aavistamatta, että -hänellä on polvellaan vastainen rangaistusvanki. Sten herran valtasi -omituinen ahdistus tuota katsoessaan ja hän käveli edelleen. Salaoven -kautta nousi hän ullakolle ja sieltä katolle. Allaan näkee hän sieltä -koko tuon laajan maa-alueen, jota hän äsken on omakseen sanonut: -lehteväin kunnasten keskessä vihantina lainehtivat pellot, joissa -touko vielä äsken häntä varten kasvoi helimoidakseen ravinnoksi -kaikille niille, joiden tuli laittaa hänelle vaatteet ja ruoan, -hoitaa hänen hevosensa, hänen koiransa, hänen haukkansa, hänen -karjansa. Edellisenä syksynä hän tässä seisoi katsomassa, miten -hänen väkensä häntä varten kylvi ruista; nyt oli vennon se siitä -leikattava ja korjattava aittoihin. Äsken sai hän määrätä, milloin -tuon välkkyvän virran kalojen elinmitta oli täysi; äsken sai hän -vielä käskeä, koska petäjän tuolta aholta tuli kaatua ja koska -oli pyydettävä riista metsästä; kuuluivatpa itse tuon äärettömän -avaruuden eläjät, linnutkin, hänelle, vaikka olisivat lentäneet itse -Itävallan mahtavan keisarin alueelta. Vielä hän ei voinut käsittää, -ettei hänellä enää ollut mitään tästä kaikesta, sillä hän ei ollut -koskaan ollut mitään vailla eikä hän siis tiennyt mitä omistaminen -on; sanomatonta tyhjyyttä hän vain tunsi ja synkältä kajasti -hänelle maisema. Vasta saapuneet pääskyt liitelivät viserrellen -hänen ympärillään ja uusivat vanhoja pesiään räystään alla; toiset -löysivät pesänsä, toiset eivät; näiltä oli syksyinen sade ja talvinen -tuisku särkenyt hapraat savimajat ja pudottanut ne taloa ympäröivään -suojahautaan; mutta olipa savea pellolla, vettä virrassa ja kortta -joka mättäällä ja kodittomuuden aikana oli heillä koti joka pensaassa -ja joka ladossa katto-olkien alla; huoletta ne metsästelivät -ilmavassa alueessaan, valitsivat itselleen puolisot ja viettivät -hilpeät häänsä sinervässä kevätilmassa, jossa lemusi lehteensä -puhenneiden koivujen ja kukkivain havupuiden tuores tuoksu, tuulahdus -laihon vehmasta kasvua ja pientareen pajukon hunajaisia helpeitä. Hän -käveli kattoharjaa pitkin ja asettui seisomaan viiritangon varaan. -Ja katsellessaan siitä valkoisten keväthattarain vilkasta kulkua, -tuntui hänestä, kuin olisi hän lennellyt satujen ilmalaivassa pilvien -keskitse ja kun hän siitä taas katsoi maahan tuntui se hänestä -multaläjän ryhmäkkeeltä, joka oli viskattu alas jostakin taivaan -riinteeltä. Mutta hänessä kyti epämääräinen tunne, että hänen nyt -juuri täytyi lähteä tuonne alas kaivelemaan mullikkoon etsiäkseen -ruokaansa; hän tunsi, että hän jaloiltaan oli kiinni maassa, vaikka -hänen harhailevat katseensa valloillaan purjehtivat ylhäällä -hopeankuultavain pilvien keskessä. - -Kun hän laskeutui alas ahtaita ullakon portaita myöten, tuntui -hänestä kuin hän olisi laskeutunut johonkin puristavaan -purasimenreikään, jossa hän hiertyi yhä tiukemmalle ja tiukemmalle. -Hän kävi puutarhassa ja katsoi kuinka omenapuut tekivät kukkaa. -Kuka oli poimiva hedelmän näistä puista, jotka hän oli istuttanut, -ja joiden hedelmänkantoa hän vuosikausia oli odotellut? Hän -pilkisti tyhjään talliin; kaikki hevoset olivat poissa, paitsi yhtä -pattijalkaista raudikkoa, jolla hän ei koskaan ollut viitsinyt -ratsastaa. Koiratarhassakin hän kävi, mutta näki siellä ainoastaan -kymmenen tyhjää koppia. Silloin hänen sydämmensä katkeruus kuohahti, -sillä hän tunsi, että häneltä oli riistetty ne ainoat elävät olennot, -jotka häntä olivat rakastaneet. Kaikki muut, ystävät, vanhat -palkolliset, mökkiläiset ja päiväläiset, olivat vähitellen, sitämukaa -kuin talo köyhtyi, kylmenneet, vaan nämä olivat pysyneet entisellään. -Hän ihmetteli, ettei hän ollut tuota kaipuuta tuntenut itse -päärakennuksessa, mutta hän unhotti, että hän siellä oli kaipuuseen -vähitellen tottunut. - -Sten herra käveli pihalle. Siellä hän näki näyn, joka tuota -pikaa palautti hänet olevaan todellisuuteen. Nelipyöräisissä, -kahden härkäparin vetämissä vankkureissa oli vuorenkorkuinen -kasa talouskapineita ja huonekaluja; alimmaisena oli vanha, -taideleikkauksilla koristettu tammisänky, mahtavat vaate- ja -tavarakaapit, jotka olivat raudoitetut kuin linnat varkaiden -varalle, sekä työpöydät ja ruokapöydät; niiden päällä arkituvan -penkit, kukkamaalauksilla koristetut, äidin kangaspuut ja isoisän -korkeaselkäinen nojatuoli ja ylinnä hänen oma kätkyensä sekä pieni -rukousjakkara, johon polvistuneena äiti niin monaste oli rukoillut -kehdon vieressä; oli kasottain keihäitä, miekkoja ja kilpiä, joiden -avulla esi-isät kerran olivat valloittaneet ja puolustaneet koko -tätä vihannoivaa maata, josta hänen nyt oli määrä lähteä ulos -avaraan maailmaan ansaitsemaan leipänsä otsansa hiessä. Kaikki nämät -kuolleet esineet, jotka paikoillaan ollen olivat olleet osia hänestä -itsestään, makasivat nyt siinä kuin ruumiit, kuin juurineen maasta -kiskotut puut; siinä oli ääretön muistojen rovio, jonka hän olisi -tahtonut sytyttää palamaan. - -Jo narahti portti, nostosilta laskettiin, ajaja iskee piiskallaan -etuparia, aisat ja hihnat risahtelevat ja tuo mahtava kuorma lähtee -raskaasti rämistämään pihamaan kivitystä pitkin ja kun se kulkee -puisen sillan yli, jymisee alusta kuin ontto hautaholvi. - --- Viimeinen kuorma? kysyy portinavaaja ajajalta. - --- Viimeinen kuorma, huutaa tämä vastaan kuorman huipulta. - -Sana "viimeinen" vihlasee syvästi Sten herraa, sillä nyt tuntee hän -itse olevansa viimeinen isäinsä talossa. Mutta pitkäksi aikaa hän ei -jouda tämän mielialan haltuun antautumaan, sillä outo mies lähenee -häntä taluttaen raudikkoa, jonka hän pysäyttää siihen viereen. - --- Linna on suljettava, sanoo mies. - --- Miksi suljettava? kysyy Sten muuten vain kuullakseen oman äänensä -kaikua. - --- Siksi, että se on revittävä! Kuningas ei suvaitse niin monia -linnoja valtakunnassaan. - -Sten tarttui raudikon suitsiin ja viskautui satulaan. Kepeästi -kohottautui hän jalustimille ja ajoi pää pystössä porttiholvin kautta -ulos. Siellä ottaa hän esille kultarahan, jonka hän viskaa jälkeensä -tielle; portinvartija ja tallirenki juoksevat sitä kilvan kaappaamaan. - -Kun hän on ratsastanut laskusillan yli, seisottaa hän hetkeksi -hevosensa, odotellen kunnes kuorma on kääntynyt mutkauksen taa. -Sitten kääntää hän ratsunsa metsäpolulle ja häviää koivujen lomiin. - --- Ihmettelenpä, mikähän tuostakin mahtaa tulla, tuumii portinvartija. - --- Kuninkaan mies, knihti, vastaa tallirenki. - --- Ee-ei, siihen hänestä ei ole, ei ole sellaiseen opetettu, lukemaan -vain ja kirjoittamaan. - --- Sitten hänestä kai tulee kuninkaan kirjuri. - --- Ei tämän kuninkaan, sillä hänen isänsä oli kuninkaan luona -epäsuosiossa, syystä, että hän ei tahtonut taistella kansalaisiaan -vastaan. - --- No ruvetkoon sitten miksi haluaa. - --- Ee-ei, ei miksi haluaa. Hänen on ruvettava sellaiseen toimeen, -jota hän osaa, ja jos hän ei osaa mitään, niin hänestä ei tule mitään. - --- Juuri niin, juuri niin. Vaikken sentään tiedä, mitä pitäisi osata -esimerkiksi portinvartijan toimeen! - --- Ooh, siihen pitää olla malttia ja voimia, pitää jaksaa valvoa öitä --- ei sitä tuollainen aatelispoika voi. - --- Hm, kyllä aatelispojat osaavat öitä valvoa, se on nähty, mutta -siksi juuri taitaakin olla voimien laita niin ja näin. - --- Mutta muuten, toverini, pitäköön hän huolen itsestään. Nyt suljen -minä portin ja lähtekäämme sitten yhdessä särkemään kultarahamme. - --- Tehdään se, hän tehköön mitä tahtoo. - --- Mitä osaa, toverini; hän ei saa tehdä mitä tahtoo. - --- Aivan niin, aivan niin. - -Vitjat rasahtivat, laskusilta nousi ylös ja portti sulkeusi kumeasti -kolahtaen. - - * * * * * - -Mutta Sten herra ratsasti tuntikausia edelleen tietämättään minne hän -ratsasti. Hän tiesi vain, että tie kävi ulos maailmaan, pois kodista -ja sen suojasta. Hän näki auringon asemasta, että päivä kääntyi -iltapuolelle ja raudikon riippuva pää kertoi hänelle, että ratsu -oli uupunut. Silloin hän laskeusi selästä, kierasi suitset höllästi -pariin kertaan hevosen etujalkain ympäri ja jätti sen polun viereen -rehevään nurmikkoon laitumelle. Itse hän laskeusi levolle lehmuksen -alle. Mutta kun maa hänestä tuntui kostealta, taittoi hän muutamia -tuoreita koivuja, teki vuoteen niiden pehmeälehtisistä lehvistä, -repipä vielä vähän tuohtakin alustakseen. Ja siihen hän nukkui. -Vaan kun hän heräsi, tunsi hän tuimaa nälkää; kitalaki oli kuiva -ja kieltä ja kurkkua kirveli. Raudikkoa ei näkynyt missään; ei hän -tiennyt missä hän oli, ihmisasuntoa ei ollut näkyvissä eikä hänellä -ollut toiveita ehtiä kievariin ennen yön tuloa. Silloin hän laskeusi -polvilleen ja rukoili apua suojelusjumalaltaan ja kun hän tätä -puhutteli nimeltään, pyhä Blasius, muistui hänelle mieleen, miten -tämä pyhimys samanlaisissa oloissa oli elättänyt itsensä juurilla -ja marjoilla. Rukouksen vahvistamana katseli hän ympärilleen, mistä -hän löytäisi jotakin syödäkseen ja juodakseen. Hänen katseensa -siirtyivät koivuun. Oli juuri se aika, jolloin koivuista mahla -juoksee. Veitsellään kuori hän tuohta rungosta, pisti tuohen päät -limittäin kiinni puupuikoilla, joten siitä syntyi vedenpitävä rove. -Sitten kaiversi hän reijän puuhun ja sen kovasta rungosta lähti nyt -juoksemaan nestettä, väriltään kirkasta kuin Reiniläinen viini. -Sillävälin kun neste juoksi ropposeen, katseli hän ympärilleen -ja näki metsistyneen omenapuun, jossa oli pieniä, talventakaisia -omenoita, mustuneita jo tosin ja paleltuneita, vaan vatsantäytteeksi -kumminkin syötäviä. Muutamia hän puuhun noustuaan niistä poimi ja -söi ja sitten puisteli hän puuta, joten hedelmiä enemmältä tipahteli -maahan. Juuri oli hän tästä keksinnöstään ihastumaisillaan, kun hän -kuuli takaansa äänen, joka tylysti hänelle huusi: - --- Kuuleppas varas, mitä teet sinä siellä? - --- Ei ole varasta täällä, vastasi Sten herra. - --- Joka varastaa, se on varas, vastasi ääni. Laskeudu heti alas -puusta taikka makaat vielä tänä yönä vainajana. - -Sten herra päätti laskeutua maahan ja koettaa selittää asiansa. Hänen -edessään seisoi ankaran näköinen mies, suuri koira seurassaan. - --- Ensiksikin -- rupesi tuo virallinen mies nyt ankarasti sanelemaan --- olette raiskanneet hedelmää kantavaa puuta: sakotettakoon -kolme markkaa ja menettäköön kirveensä, seitsemästoista luku -rakennuskaaressa. - --- Luulin, että ihmisellä on oikeus poimia yleisen metsän hedelmiä, -vastasi Sten, jota ei koskaan ennen oltu tällä tavoin puhuteltu. - --- Ei ole mitään yleisiä metsiä, niitä oli ainoastaan Aatamin ja -Eevan aikoina. Muuten olin juuri säästänyt nuo omenat hapattaakseni -niillä kaalini. Mutta toiseksi olette leikelleet ja turmelleet -kauniin aisani. - --- Aisanne? - --- Niin, koivusta tuosta olin aikonut tehdä aisan. Ja te olette -kiskoneet tuohta toisen metsästä, sakotettakoon kolme markkaa, sama -luku rakennuskaaressa Kristoffer kuninkaan maalaissa. - --- Luulin olevani Luojan vapaassa luonnossa ja arvelin oikeuteni -olevan säilyttää henkeni, vastasi Sten herra hiljaisesti. - --- Luojan vapaassa luonnossa -- missä se on? Minä en tunne muita -kuin rälssitiloja, verotiloja ja ruununtiloja. Kolmanneksi: Se on -luultavasti -- minä sanon luultavasti, sillä todistuksia puuttuu -vielä -- se on teidän hevonen, joka niitylläni käy laitumella! - --- Minun se on hevonen; eihän sen toki lie tarvinnut nälkään kuolla, -kun ympärillä kasvoi vihanta nurmi! - --- Ei kenenkään tarvitse kuolla nälkään. Jokaisella on oikeus syöttää -maantien varrella, jokainen saa poimia kahmalollisen pähkinöitä ja -jokainen matkustaja saa kaataa itselleen puun kärryn akseliksi, -jos hän on joutunut hätään. Mutta te olette joutuneet kiini -nelikertaisesta varkaudesta ja siis pidän minä hevosen. - --- Ja jätätte minut yksin yöksi metsään, jossa mulla tuskin on oikeus -tehdä tulta edes lämpimikseni! - --- Joka kaataa polttopuita toisen metsästä maksakoon sakkoa kolme -markkaa... ei, sitä oikeutta teillä ei suinkaan ole. Minä huomaan, -että te ette koskaan ole omistanut mitään. - --- Ei näin menetelty ikinä isäni talossa. Siellä ei tiettykään -moisista kaarista eikä luvuista. Minun talo-oikeuteni ei ollut -koskaan niin pikkumainen kuin sinun lakisi. - -Silloin tapahtui ankarassa miehessä äkkimuutos. Varsinkin näyttää -sinuttelu mieheen mahtavasti tepsineen. Hän talutti raudikon Stenin -luo, piti jalustinta varalla ja notkisteli polvensa astuinportaaksi. - --- Anteeksi, jalosukuinen nuori herra, te olette huvimatkalla ja -teette pilaa vanhasta lainlukijasta. Mutta muutamat mustuneet omenat -eivät voine väliämme turmella. - -Sten herra, joka rakasti totuutta, epäili vähän tätä uutta -ystävyyttä, vaan kun hän kernaasti halusi päästä seikkailusta -erilleen, viskausi hän satulaan. - --- Kuule, virkkoi hän virallisesti, missä on lähin kievari? - --- Puolen penikulman matka etelään päin, jos teidän armonne ajaa -Tukholmaan. - --- Hyvä. Nyt kiitän sinua kestistä ja teen sulle pienen kysymyksen. -Sano minulle: jos hädässään varastaa, niin sehän on varkautta; mutta -jos huvikseen varastaa, mitä se on? - --- Se on pilantekoa. - --- Hyvä. Mistä tietää tuomari, onko se pilaa vai totta? - --- Sen hän kyllä näkee. - -Sten herra kannusti raudikkoa, nojautui eteenpäin ja virkkoi -mennessään: - --- Ei ukkoseni, sitä hän ei näe. - -Ja raudikko lähti nuolena ravaamaan pois hämmästyneen lainlukijan ja -hänen aisapuunsa äärestä. - -Mielessään tämä hauska juttu ja ajatellessaan pian pääsevänsä katetun -pöydän ääreen, ajeli Sten herra hilpeänä ja iloisena edelleen ja -puolentunnin kuluttua lasketti hän puomin yli kievarin pihalle, jossa -hänet herrana vastaanotettiin. Hän heittäytyi istumaan pöydän ääreen -tuvan ulkopuolelle, tilasi kanaa kastikkeen kanssa ja Travelaista -olutta, jota isäntä lupasi hankkia, vaikka hänen olisi läpi koko -kylän sitä haettava. - -Kaunis oli kevätilta, Sten herra söi ja joi mitä parhaalla -ruokahalulla, vaikkei hänestä nälän kanssa tykkänään lähtenytkään -se säikähdys, jonka hän äsken oli tyhjän vatsan ahdistaessa niin -ikävässä muodossa tuntenut. Hänen ajatuksensa eivät päässeet erilleen -lainlukijan käytöksestä ja hän aavisti, että kunhan hänen kaunis -samettitakkinsa ei enää ollut häntä suojelemassa, niin täytyi hänen, -samoin kuin jokaisen aatelittoman miehen, alistua välttämättömyyden -kovan lain alle. Hän käsitti, että hänen välttämättä täytyi yhtyä -työtätekeväksi jäseneksi yhteiskuntaan ja liittyä johonkin sen -monista ammattikunnista, jos hän aikoi elää; sillä maa kaikkine -lahjoineen oli jo muiden haltuun joutunut ja sarottain jaettu, jopa -siihen määrään, että luomisen herra sai kuolla nälkään hedelmäpuun -alle, ellei hän tahtonut hirttäytyä siihen, jotavastoin taivaan -linnuilla oli oikeus samasta puusta vapaasti hankkia ravintonsa. Hän -ihmetteli, miten ihmiset antoivat oravain ja ruisrääkkäin vapaasti -verottaa pähkinäpuita ja rukiintähkiä ja säilyttää kunniansa ja -vapautensa, kun ihmiselle ainoastaan hätätilassa myönnettiin oikeus -ottaa ravinnokseen kahmalollisen pähkinöitä. Tässä oli hänestä julma -ristiriita: hän sai pelastaa henkensä, mutta ei säilyttää sitä; -olihan kumminkin jokainen uusi ateria uusi hengenpelastus. Mutta -olivathan toiselta puolen hänen omat esi-isänsä säätäneet nämä lait -ja olihan hän itse ollut mukana niitä käyttämässä. Ketä hän sitten -moitti? Eiköhän syy ollut osaksi hänen omansa ja olivathan seuraukset -varsin luonnollisia. - -Näitä miettiessään keksivät hänen katseensa ihmisolennon, joka -suurelta maantieltä ohjasi kulkunsa suoraan kievaria kohden. Olento -tuli lähemmäs ja Sten näki tulijan olevan kolmenkymmenvuotisen -mustapintaisen miehen: pitkät käsivarret, käyrät polvet ja jalkaterät -kuin lapiot. Hartioilla roikkui haarapussi ja kädessä heilui -kyhmysauva. Kallistamalla olkapäätään viskasi mies pussinsa Sten -herran viereiselle pöydälle, istahti penkille ja kolkutti sauvallaan -pöytälautaan, joka paukahti kuin laukaus. Ja hän huusi sisään: - --- Hei, kapakoitsija, kanna tänne haarikallinen olutta arvokkaalle -sällille Tukholman seppäin ammattikunnasta. - -Kievarin isäntä, joka luuli jonkun ylhäisen herran saapuneen, riensi -ulos, vaan kun hän näki kisällin, kääntyi hän selin ja virkkoi -halveksivalla äänellä Sten herralle: - --- Tuollaisella ei ole koskaan rahaa. Ei anneta. - --- Kuule kapakoitsija, jos et pyhän Miikaelin nimessä kanna mulle -olutta, niin lähetän korkean ruunun sinun kimppuusi, virkkoi sälli -sauvaansa kohotellen. - --- Jos uhkaat, pääset hirteen kotirauhan rikkomisesta, vastasi -kievari. Et maksanut viimeksi täällä ollessasi, kerää vain pussisi -kokoon ja ala laputtaa maantielle, lautamies istuu tuolla sisässä. - --- Minä maksan sällin oluen, virkkoi Sten, joka rupesi tuntemaan -myötätuntoisuutta tuota paljastettua isoäänistä kohtaan. - --- Nuori herra on ystävällinen mies ja näkyy käsittävän mitä -matkustaja tarvitsee. Mitä maksuun tulee, niin onhan se minusta sama -kuka maksaa. Tänään minä, huomenna sinä. En kieltäydy koskaan hyvässä -seurassa. Ja onhan lukkoseppä arvokkaasta seppäammattikunnasta yhtä -hyvä kuin toinenkin matkustaja, teidän luvallanne. - --- Oikein, sälli. Ja jos oikein tuumataan, niin olemmehan kaikki -matkustajia ja kun matkustamme, niin olemmepa kaikki samanarvoisia. -Kukin kantaa omaisuutensa mukanaan. - -Sälli, joka oli saanut haarikan, pyyhkäsi lakin päästään ja lausui -juhlallisesti: - --- Pyhä Mikael ja pyhä Loyos! Sen sanottuaan taivutti hän päänsä -taaksepäin ja nielasi muutamia valtavia kulauksia, niin että -kaulalihakset aaltoilivat kuin käärmeen selkä. Sitten henkäsi hän, -kohotti haarikan toistamiseen ja virkkoi: - --- Teidän kunniaksenne, nuori herra! Ja nyt hän joi muutamain -minuuttien ajan niin että kaulajäntereet olivat kireällä kuin -silahihnat. Lopetettuaan kaatoi hän viime pisarat kynsilleen, iski -haarikan pöytään ja huusi tupaan: - --- Kaksi täyttä! Nyt minä tarjoan. - --- Ja nuori herra maksaa? kysyi kapakoitsija. Sten herra nyökäytti -päätään ja sälli jatkoi: - --- Sama se kuka maksaa. Communum bonum, kuten meidän on yhdistyksessä -tapana sanoa. Tänään minä, huomenna sinä. - --- Istu tähän sälli, virkkoi Sten, ja ruvetkaamme juttuamaan. Sinä -olet kuulemma seppä. - --- Lukkoseppä ja Tukholman arvoisan seppäkomppaniian lipunkantaja, -kunnia olkoon pyhän Mikaelin ja pyhän Loyoksen. - --- Sanoppas, onko vaikeaa tuo ammattisi? - --- Vaikeaa, niin, ei siihen joka mies kykene. Se on ammateista -vaikeinta. Se on virka maailmassa tärkeimpiä, hienoin maallikkovirka, -yhteiskunnan tuki ja turva. Eihän sepättä kukaan voi toimeen tulla. -Uskokaa minua kun sen sanon. Alkujaan se oli erään Rooman keisarin -neuvonantaja nimeltään Vulkanis, joka sepäntaidon keksi, -- ja te -kysytte, onko se vaikeaa! - --- Mutta voineehan sitä oppia, kysyi Sten herra, jota sällin puhe -enemmän huvitti kuin vakuutti. - --- Oppia? Ei nuori herra ja jalosukuinen, ei sitä voi oppia. - --- Oletpahan sinäkin sen oppinut? - --- Niin minä? Se on toinen asia, vastasi sälli syvämietteisesti ja -katseli kuin kuvia haarikan pohjasta. - --- Mutta miksi ei se voi minullekin olla toinen asia, intti Sten -herra. - --- Ojentakaapa kouranne tänne, minä pyydän, nuori herra. - -Sten laski pöydälle hentoset, valkoset kätensä. Sälli nauroi: - --- Ei kelpaa. Katsokaapas näitä. - -Hän ojensi esiin jättiläiskäpälänsä ja puristi sillä tinaista -haarikkaa, niin että se keskikohdalta kävi ohkaseksi kuin tuntilasi. - -Sten herra ei ollut sittenkään vakuutettu. - --- Ethän liene syntynyt semmoisilla käsillä. - --- Olenpa herraseni, noine käsineni juuri olenkin syntynyt. Minä -olen syntynyt sepäksi samoin kuin te olette tyhjäntoimittajaksi, -- -anteeksi. Mihin te luulette tuollaisilla eväsillä kykenevänne tässä -maailmassa? Heh! Onni teille, ettette tarvitse tehdä mitään, sillä -kaikenlaatuiseen työhön te olisitte liian köykänen. - --- Ja minä tässä juuri tuumin ruvetakseni sepäksi, virkkoi Sten -viattomasti. - --- Ei saa tehdä pilkkaa arvokkaasta ammattikunnasta, nuori herra. -Sanonpa teille muuten, että meillä on toiset ajat nyt kuin ennen; -sepästä voi tulla pormestari ja raatimies ja se herra Vulkanis, -josta äsken mainitsin, oli Itävallan keisarin neuvonantaja. Ei -pidä ylhäisenkään olla ylpeän, -- onhan tuommoista ennenkin nähty. -Lyypekkiläiset ovat kauppiaita ja ammattilaisia, vaan he hallitsevat -itsensä ja kuningas Kaarlo Knuutinpoika oli toisena päivänä kuningas, -toisena ei mitään. Jos hän olisi jotakin oppinut, olisi hän jotakin -taitanut. - --- Juuri sitähän halusin sanoa, seppä kulta. Voinpa ilmoittaa, etten -enää ole mikään aatelisherra, vaikka kuljenkin samettitakissa. - --- Kannatte pukua, hä, olematta aatelisherra? - --- Olen ollut, mutta nyt en ole mitään. Kisälli repäsi silmänsä -suuriksi, vetäytyi lähemmäs ja tarkasteli tyystin Steniä. - --- Luistaa alaspäin, niinkö? Takaperin, hä? Kovat ajat! Kun varkaat -tappelevat, saa talonpoika lampaansa takasin. Niin, niin. Ei ole -olemassa ylhäisiä sukulaisia? Eikö hienoja ystäviä edes? Siis yksin -maailmassa? Täytyy ruveta sepäksi, kun ei muuksi voi ruveta! - --- Niin, jos voin ruveta sepäksi. - --- Vai ei mitään! no se on vielä huonompi kuin sinun virkasi, Klaus. -Minun nimeni on nähkääs Klaus. No nythän voit olla ylpeä, Klaus. -Mutta minä en ole ylpeä ja suon siis mielelläni, että tarjootte mulle -haarikkaan, viimeiset olivat minun. -- Miltä tuo kana maistui? Se on -minusta sitkeän näköistä. - -Klaus hiasi hiukan hampaitaan, ikäänkuin ollen purevinaan jotakin -sitkeää. Sten vastasi: - --- Hyvä kana oli, tahdotteko jotakin pureskeltavaksi? - --- Jos voisin olla varmana, että se on syötävää, muuten en siitä -välitä. Sillä kun minä jostakin rahan maksan, niin tahdonpa silloin, -että se on kelvollista ja maukasta. - -Sten tilasi kananpaistia ja uusia oluvia ja jatkoi katkennutta -keskustelua: - --- Tahdotteko siis suosittaa minua ammattikunnallenne? - --- Koetanpa tehdä mitä voin, mutta helppo juttu se ei ole saavuttaa -vaikutusalaa sen isäntäin luona. Sattuipa onni teille, että tulitte -tutustuneeksi seuran lipunkantajaan, sillä hänen sanallaan on toki -merkitystä, vaikka hän kulkeekin pussi hartioilla, kun hän on -retkillään. - -Sten herra, joka ei ollut tottunut niin paljoon olueeseen eikä -varsinkaan niin huonoon, kuin täällä tarjottiin, rupesi käymään -uniseksi ja nousi lähteäkseen matkustajaintupaan. Mutta Klaus ei -millään ilveellä suostunut hänen ehdotukseensa. - --- Ei, istu poikani, ja juo maljallinen viiniä minun seurassani; -onhan ilta mitä ihanin eikä ole pitkä matka vuoteellekaan. Jos sinua -rupee nukuttamaan, niin keveästi minä sinut kannankin rappusia ylös. - -Mutta Sten herra ei voinut juoda enempää. Klaus suuttui ja kysyi, -kieltäytyikö Sten juomasta lipunkantajan kanssa. Sten pyysi anteeksi, -mutta hän ei voinut. Klaus piti häntä ylpeänä ja varotti häntä -siitä, se koituu omaan nilkkaan. Sten tuskin unelta enää erotti mitä -siinä puhuttiin ja kiipesi tupaan, jossa hän nousi makuulavalle; -haki siellä haparoimalla polsterin päänsä alle ja nukkui siihen -hetipaikalla. Kauan oli hän mielestään nukkunut, kokonaisen -vuorokauden, kun hän heräsi ja tunsi polton kasvoissaan, ikäänkuin -olisihan ollut keskellä säkenikköä. Hän kohottautui ja kuuli, että -koko tupa soi yhtä pirullista sääskenlaulua; sääskiä oli aivan -sakeasti huoneessa. Hieman koottuaan ajatuksiaan saattoi hän alhaalta -kuulla ihmisääniä ja kaikkien ylinnä kaikui Klaus ystävän karkea -passo: - --- Niin, sellainen perhanan sukkela poika se on. Vanhat, vanhat tutut -me muuten ollaan. On häntä hieman pilattu hienoilla vaatteilla ja -muulla sellaisella, mutta kyllä se lähtee. -- Kievari, lisää viiniä! --- Niin, katsos, hänen isänsä oli mulle vanhastaan vähän velkaa ja -nyt minä käytin tilaisuuden sen kuittaamiseen. Juo terveydeksesi, -lukkari. - -Sten hypähti pystöön ja katsoi muutamasta raosta, josta näkyi miten -Klaus istui pöydän päässä ja johti keskustelua, rinnallaan kievarin -isäntä ja toisella puolella toinen mies, nähtävästi lukkari. Pöytä -oli tuoppeja ja haarikkoja kukkurillaan eikä näkynyt vierailla olleen -jano. - -Lukkari, joka arveli sällin jo kylliksi puhuneen, korotti nyt äänensä. - --- Kuules Klaus, sinä sanot että hän ei ole mitään, ei ole missään -toimessa ja on rahaton. Tiedätkö miksi sellaista kutsutaan? - --- En. - --- Se on irtolainen. Tiedätkö mitä laki säätää kiertelevistä -irtolaisista? - --- En, en. -- - --- Joo, se säätää, että kuka tahansa saa tarttua sellaisen -maankulkijan kaulukseen, ja viedä hänet lääninputkaan, niin säätää -laki. Ja se on oikein. Sillä Jumala on alkujaan luonut ihmisen -tekemään työtä, tekemään jotakin hyödyllistä. - --- Taikka sitten olemaan rikas, pisti kapakoitsija väliin. - --- Vaiti, älä keskeytä minua. Tekemään jotakin hyödyllistä, tavalla -taikka toisella, millä tahansa. Pax! - -Lukkari keskeytti saarnansa ja pistäysi nurkan taa. - --- Sillä miehellä on pää paikoillaan, virkkoi kievari, ja nyökäytti -päätään lukkariin päin, joka jo samassa tuli takasin ja istahti -paikoilleen. - --- Otaksutaan nyt, jatkoi tämä, että on olemassa ihmisiä, jotka eivät -tahdo tehdä työtä; otaksutaan, että on ihmisiä, jotka mieluummin -tahtovat elää muiden kustannuksella... - -Klaus katsoi ylöspäin eikä ollut huomaavinaankaan, mitä puhuttiin. -Mutta lukkari nielasi kulauksen ja jatkoi: - --- Silloin kysyn minä: mitä on sellaisille ihmisille tehtävä? Voiko -siihen kukaan vastata? - -Kievarin isäntä yritti vastaamaan siihen, vaan lukkari esti sen -viuhtasten vasemmalla kädellään. - --- Voiko siihen kukaan vastata? Ei. Meidän täytyy vastata ei, sillä -me tiedämme sen osittain ja osittain ennustamme. Mutta minä vastaan -näin: Cur tuus benevolentium! Pax! - -Hän joi pikarin pohjaan ja nousi kävelemään, päästäkseen turmelemasta -puhettaan loppusanojen huonolla käännöksellä. - -Sten herra viskausi uudelleen vuoteelleen ja kätki päänsä patjan -alle. Hänestä tuntui, että hän oli maannut jo toisen vuorokauden, -kun hän heräsi siitä, että joku jalka sangen tuntuvalla tavalla -liikuskeli vuoteella. Sten hypähti istualleen ja näki seinäaukosta -pilkoittavan aamusen sarastuksen valossa ystävänsä Klaun, joka -nähtävästi ei uskaltanut nojautua alaspäin, seisovan yhdellä jalalla -ja, pidellen kurkihirrestä kiini, toisella jalallaan etsivän -vuoteelta nukkuvaa ystävätään. Hakiessaan hän ähkyi ja hoki: missä -sinä! missä sinä! Ja kun hän vihdoin näki hämärikössä Stenin kasvot, -asettui hän seisomaan molemmille jaloilleen ja virkkoi: - --- Tiedätkö sinä mikä sinä olet, hä? Tiedätkö sinä, että olet -löysäläinen? Löysäläinen juuri, irtolainen, joka joudut putkaan, jos -et syö toisen leipää, koska sulla ei ole omaa, hä? Tiedä siis, että -nimismies on kintereilläsi ja jos et ennen päivän valkenemista ole -matkoissasi, niin olet putkassa. Ymmärrätkö? - -Sten ymmärsi, että putkasta oli puhe; olihan hän jo yöllä siitä -jotakin kuullut. Mutta hän ei ymmärtänyt, miksei ollut lupa -kulkea maantietä työnhaussa ja turhaan koki Klaus panna parastaan -selittääkseen hänelle, että hänellä täytyi joko olla työtä taikka -omaisuutta sen ja sen verran. Sten herra, joka vankilaa kammoi kuin -kuolemaa, suostui kumminkin kohta ottamaan hevosensa tallista, -jättämään harvoista kultarahoistaan muutamia Klaulle, joka lupasi -suorittaa maksut kievarin isännälle; tämä taas ei muuta toivonutkaan, -kuin että Sten lähtisi matkoihinsa, koska on rangaistus sillekin, -joka irtolaisia pitää talossaan. Sten sanoi sepälle jäähyväiset ja -lupasi käydä hänen luonaan Tukholmassa. - -Taas istui hän hevosen selässä; kesken unensa oli hänen täytynyt -lähteä, lähteä ajettuna majatalosta, paeta vankilaan joutumista. Ja -hän päätti vahvasti ajaa pysähtymättä, ennenkuin tuli pääkaupunkiin. - - * * * * * - -Kahta vuorokautta myöhemmin, eräänä lauvantai-iltana, pysäytti Sten -raudikkonsa Brunkebergharjun korkeimmalle kunnaalle, sillä kohdalla, -jossa sen katkasee Norrström virran pohjoinen haara. Ensi kertaa -näki hän edessään pääkaupungin, tuon merkkipaikan, jossa mahtavat -alituiseen taistelivat vallasta. Molempain virranhaarain välisillä -pienillä kalliosaarilla lepäsi tuossa tornien ja muurien ympäröimänä -se yhteiskunta, johon hänen nyt oli pyrittävä jäseneksi. Taistelu -kuningas Kaarlo Knuutinpojan ja arkkipiispa Jöns Bengtinpojan välillä -oli kuumimmillaan, mutta Stenille oli yhdentekevää, kumpi heistä -oli voitolla, sillä hänen isänsä oli ollut kuninkaan epäsuosiossa -ja arkkipiispan suvun ja hänen sukunsa välillä oli vallinnut vanha -vihainen riita. Kun nyt iltapäivän aurinko loi vaakasuoria säteitään -lippuun, joka liehui linnan korkeimmasta tornista, näki hän siinä -Bonde-suvun vaakunan, venheen, kuvastuvan valkoista pintaa vastaan ja -siitä hän älysi, kuka sillä hetkellä oli isäntänä. Rauha näytti tosin -tällä hetkellä vallitsevan, vaan vaikeaa oli siltä päästä sisään -kaupungin portista. Hänen oli kai kaikissa tapauksissa ilmaistava -nimensä kirjoihin pantavaksi, ehkä piti hänen tehdä selko matkansa -tarkoituksesta, miksi hän tuli ja mistä hän tuli. - -Hän oli perin uupunut ja siksi tuntuivat vaikeudet kahta suuremmilta, -muurit ylikäymättömiltä. Hän oli kuin piirittäjä, joka siinä mietti -parhaita keinoja päästäkseen tuohon kaupunkiin, jossa hän luuli -löytävänsä ainoan paikan, missä hän saattoi ansaita leipänsä sillä, -mitä hän oli oppinut, kirjallisilla tiedoilla. - -Istuessaan siellä kukkulalla vakavissa mietteissään, kuulee hän -äkkiä vuoren juurelta iloisten äänien rähinän, johon sekaantuu -rumpujen ja huilujen pärinää. Klaaran luostarista tulevan tien -mutkauksesta lainehtii esiin iloinen joukko, joka vuoroin häviää -vuoren eteläisellä rinteellä olevain vihantain puutarhain taakse, -vuoroin taas tulee näkyviin. Saattue lähenee. Etummaisena ratsastaa -nuorukainen, seppele otsallaan ja kädessä köynnöksillä kierretty -keihäs; hänen perässään huilunsoittajia ja rummunlyöjiä koristettuina -tuoreilla lehvillä ja niiden jälessä parvi naamioittuja nuorukaisia, -puettuina mitä hullunkurisimpiin roomalaiskreikkalaisiin pukimiin. -Mutta viimeisenä ajaa hevoskaakin seljässä turkkiin puettu poika, -tuuhea tekoparta leuvassaan ja valkonen tukka, -- esittäen talvea. -Se oli toukokuujuhlan kulkue, joka oli Klaaran metsikössä käynyt -kevättä tervehtimässä. Sten päättää käyttää tilaisuutta hyväkseen, -ajaa rinnettä alas ja yhtyy juhlakulkueesen sekä saapuu sen keskessä -kaupunkiin kenenkään estämättä, vaikka hän tosin olikin huomaavinaan, -että itse porttiholvissa terävä silmäpari häntä tyystiin tarkasteli. -Hän ei voinut olla ajattelematta, kuinka vahdin ymmärrettävä -johtopäätös: iloiset ihmiset eivät ole vaarallisia, oli koitunut -hänen hyödykseen, hänen, joka ei suinkaan ollut erittäin iloinen. -Saavuttuaan molempain siltojen yli ja niiden porttien läpi, tuntui -hänestä olo turvallisemmalta. - -Juhlakulkue pysähtyi Suurtorin partaalle ja siellä se hajaantui, -kokoontuakseen taas illemmalla Raatihuoneen kellariin, jolla oli -erityinen lupa olla auki koko tämän yön, koska myöhäsen kevään ja -kuninkaan voiton johdosta nyt vietettiin näin myöhänen toukokuunjuhla. - -Sten herra meni asumaan erääseen ravintolaan Mustainveljesten -kadun varrelle; talossa oli pyhän Laurentiuksen kuva portin päälle -maalattuna. Hevonen vietiin talliin ja mies ohjattiin makuutupaan. -Siellä oli ääretön joukko vuoteita, mutt'ei istuimia ensinkään ja -kun Sten herrasta ilta oli liian kaunis paneutuakseen heti maata, -meni hän ulos kaupunkiin hakemaan saunaa tai uimapaikkaa. Kadulle -tultuaan masentui hänen mielensä ensiksi nähdessään nuo kapeat -solat, joita kaduiksi kutsuttiin ja joita myöten kulki kalpeita -ihmisiä, verettöminä, ummehtuneen ilman heikontamina; siellä ne -astelivat likalätäköissä, joihin porttien kautta kaikki liiat vedet -juoksutettiin. - -Ihmisiä virtaili edestakaisin, edestakaisin; hän ihmetteli, ettei -tuo virta koskaan päättynyt, ettei nuo ihmiset koskaan väsyneet. -Itse kadulla, joka oli pyöreistä mukulakivistä laskettu, oli raskas -kävellä eikä hän voinut käsittää, miksi ihmiset olivat vedättäneet -kokoon sellaisia kiusankappaleita ja tehneet tien kivisemmäksi kuin -se oli. Taivasta ei näkynyt kuin vaaleanharmaa viiru talorivien -lomassa ja nuo korkeat porraskäytävät tuntuivat Jaakopinportailta, -joita sielut turhaan kokevat kiipeillä ylös noista löyhkivistä, -mustista haudoista. Stenin pää kävi pyörälle, häntä häirittiin -myötään: milloin jokin kantaja töykkäsi häntä, milloin ehti hevonen -polkasemaan hänen jalkaansa, milloin jysähti hän päistikkaa jotakin -ikkunalautaa vastaan. Kaikki nämä ihmiset olivat keräytyneet tälle -pikkuiselle saarelle, rakentaneet asuntonsa päällekkäin niinkuin -mehiläiset kekonsa -- miksi? Auttaakseenko toisiaan? Sitä hän ei -uskonut. - -Kun hän oli kyselemällä ehtinyt Itäisen muurin vieressä olevan -saunan luo, valtasi hänet hillitön halu kylpeä ja peseytyä puhtaaksi -kaikesta tuosta ryönästä, jota hän täällä milteipä hengitti sisäänsä. -Yhteisessä riisumishuoneessa näki hän suuren joukon ihmisiä, -kaikensäätyisiä, sillä nyt oli lauvantai-ilta. Hämärikössä hän ei -voinut erottaa, minkä näköisiä ne olivat, vaan häntä puistatti se -kitkerä hien haju, joka seuraa ruumiillista työtä. Riisuuduttuaaan -otti hän liinan vyötäreilleen ja meni saunaan. Keskellä saunaa oli -tavattoman suuri, muurattu liesi, jossa paloi mahtava lieska; tämän -ympärillä katon rajalla oli puisia lauteita, joilla istui miehiä, -toiset vitsoen toisiaan vastoilla, toiset juoden olutta. Muutamat -kookkaat, karkealuiset naiset, hameet vyötäreille käärittyinä, -viskasivat vettä kuumuneelle uunille, josta suitsusi huurupilviä, -mihin kylpevät nauraen ja kirkasten ikäänkuin kietoutuivat. Siellä -melkein kuin kiehui alastomia ruumiita, tuuheita partoja, hehkuvia -katseita. Mutta millaiset olivat nuo ruumiit! Hän oli näkevinään -metsistyneiden petojen lauman, karvaisia rintoja ja raajoja, jotka -tuskin olisivat tarvinneetkaan vaatteita peitteekseen ja kun ne, -jotka odottivat lauteille pääsöään, tanssivat tulen ympärillä, -muistui hänelle mieleen vanhat noitasadut, joissa kerrottiin -männingäisten kantavan päätään kainaloissaan ja katselevan -ympärilleen ainoalla otsassa olevalla suurella silmällään. Ei -yhtään heistä voinut hän ruveta puhuttelemaan, vaikka he olivatkin -ihmisiä niinkuin hänkin; mutta eiväthän he kumminkaan olleet hänen -kaltaisiaan, eivät puhuneet eivätkä nauranneet kuten hän eikä ollut -heillä ruumiskaan hänen ruumiinsa näköinen. Sääret olivat näillä -leipureilla käyrät kuin lehmällä, jalkaterät olivat sisäänpäin -taipuneet niin että varpaat kävivät yhteen; kasvoista oli yön -valvonta ja kuumuus riistänyt kaikki lihakset ja kaiken rasvan. -Uhrautuivatko nämä ihmiset todellakin kanssaihmistensä puolesta, kun -he rupesivat tällaisiksi vaivasiksi, vai pakottiko heitä siihen hätä? -Sepillä olivat olkapäät kuin lapion laatat, käsivarret pitkät kuin -moukarinvarret ja jalat ulospäin taipuneet, niin että heidän täytyi -vuoron päältä viskata toinen ja toinen jalka eteenpäin päästäkseen -kulkemaan; räätäreillä kapeat rintakehät, kaarenmuotoiset, puikon -levyiset sääret, selät koukussa. Tiesivätköhän nuo kaikki, että -he tekemällä itsensä näin vaivaisiksi antoivat muille tilaisuuden -pysymään kauniina? Hänen kauneusaistinsa loukkautui jo niin, että -hän tahtoi mennä tiehensä, mutta sitten hän muisti, että täytyihän -hänen itsensä myöskin alistua saman kohtalon alaiseksi täyttääkseen -velvollisuutensa tässä yhteiskunnassa, johon hän oli tuomittu -jäseneksi, maksaakseen esi-isiensä ajattelemattomuuden, he kun -olivat riistäneet häneltä sen kohtalon, jonka osallisuuteen hän oli -syntynyt, -- hän muisti sen ja jäi. Mutta, ajatteli hän tuota laumaa -katsellessaan, eivät kalastajat, maanviljelijät eikä metsästäjät -siellä kotona maalla olleet tuon näköisiä. He olivat kuin metsän -puut, suorat joskin oksaiset. Tässä kaupunkilaistyössä oli tehty -jokin virhe, mutta hän ei voinut keksiä mikä. - -Sten kävi ujosti erään jättiläisnaisen luo ja kysyi, voisiko hän -saada vannaskylvyn. Akka katseli hänen valkohipiäisiä kasvojaan ja -hänen pieniä käsiään ja työnsi hänet toiseen pienempään huoneeseen, -jossa oli muutamia tyheitä kylpyammeita. - --- Oikeahan tämä on herraslapsi, virkkoi eukko ja katseli häntä kauan -tutkistellen. Varmaankin on tuo tullut väärään paikkaan, vaan sama -se, kyllä täällä puhdas tulee. - -Ja kuin lapsen laski hän nuorukaisen kylpyammeeseen ja rupesi häntä -pesemään. - --- Mitäs hittoja, milt'eipä ettei hivuttaessa nahka kulu puhki. On -se ero ihmisten välillä, -- kas tätäkin. Jalka kuin neitosella, -melkein näkee miten veri suonissa virtaa. Olenpa varma, ettei näillä -hienoilla ihmisillä ole verikään samanlaista kuin meillä. Entä kädet! -Ikäänkuin tuolla pyhän Johanneksen kuvalla Neitsyt Maarian kirkossa, --- ei ne ole työtä tekemään luodut, ei totta tosiaan. - -Pestyään nuorukaisen nosti eukko hänet varovaisesti jakkaralle, -jossa hellävaroen häntä pyyhki, ikäänkuin peljäten jonkun jäsenen -taittuvan. Otti sitten kamman ja rupesi sukimaan hänen vaaleita -kiharoitaan, puhellen itsekseen. - --- Silkinhienoa ja kullankarvaista. Siitä voisi kutoa messurinnustan -itse piispalle. - -Sääski lensi avatusta ikkunaluukusta sisälle ja asettui Stenin -paljaalle olkapäälle; eikä sen kauan tarvinnut hakea, ennenkuin löysi -kohdan, mihin upottaa imukärsänsä, sillä iho oli maidonvalkoinen -ja pehmyt lämpösen kylvyn jälestä. Eukko keskeytti työnsä ja -katseli melkein hämmästyen, miten tuo kutsumaton vieras imi verta -nuoresta herrasta; hän näki, miten vaalenpunerva veri täytti sääsken -läpikuultavan ruumiin ja miten tämä iloisesti kohotteli etujalkojaan -ikäänkuin pidelläkseen kiini saalistaan. Silloin tarttui pesijätär -hyppysten päillä kiini sääsken siipiin ja piti sitä valoa vastaan. - --- No mikä se on? kysyi Sten herra käännähtäen jakkaralla. - -Eukko oli kovin innoissaan, joten hän ei heti ehtinyt vastaamaan. -Vihdoin hän virkkoi: - --- Sääski se on. - --- Joka on saanut sisäänsä aatelisverta, niinkö? Luuletko nyt, muija, -että se on muita sääskiä parempi? - --- Sitäpä ei tiedä, virkkoi eukko, vielä tarkastellen uhriaan. Veri -on vettä sakeampi. Paljo olen ikänäni sääskiä nähnyt, mutta tämä on -jotain erinomaista. Tekisipä mieleni antaa sen jäädä eloon. - --- Katsellaksesiko, miten se käyttäytyisi toisia sääskiä kohtaan? -Tahtoisit ehkä nähdä, miten se synnyttäisi pieniä jalosukuisia -sääskiä, aatelisherroja ja neitosia, jotka lepäisivät silkillä ja -antaisivat muitten elättää itseään! Ei, saatpa nähdä, että se on -yhtä aateliton kuin kaikki muut, että sillä on veri samanlainen -kuin toisilla ja että, se on yhtä herkkä kuolemaan kuin tavallinen -kisällisääski. - -Sten herra hosasi kädellään eukon hyppysiä kohden ja jälelle jäi -ainoastaan pieni vaaleanpunainen pilkku eukon etusormelle. - --- Kas, enkö sitä juuri sanonut, se on vaaleaa kuin pellava. - --- Se on vain ohkasempaa, se on kohta kuin silkka vesi ja juuri -siksi, näetkös, tulevat aateliset kuolemaan, mutta orjat tulevat -elämään. - -Siihen päättyi keskustelu. Sten herra kiitti ja meni takasin saunaan, -jossa meteli nyt, oluen ja kuumuuden vaikutuksesta, oli huumaava. -Kiireesti hän pujottelihe kylpeväin lomitse pukuhuoneeseen, jossa -vaivoin löysi vaatteensa nahkahousujen, puserojen ja paitojen -korkeiden kasojen alta. - -Kadulle tultuaan ohjasi hän taas askeleensa Suurtorille. Raatihuone -oli valaistu. Suuri porttikäytävä, joka vei kellariin, oli -köynnöksillä, vaakunoilla ja lipuilla koristettu. Huilujen ja -rumpujen iloisten sävelien houkuttelemana laskeusi hän leveitä -portaita myöten alaspäin. Vaikka hänestä tuntui mahdottomalta, -että ihmiset keräytyivät huvittelemaan maan alle, kun maa oli -suuri ja kaunis, täytyi hänen kumminkin myöntää, että raatihuoneen -kellari mahtavine, köynnöksillä kierettyine pilareineen oli komean -näköinen; sinne tänne oli pistetty vihkonen vuokkoja, kieloja ja -voikukkia. Suuret viini- ja oluttynnyrit muodostivat pitkiä käytäviä -ja tiskiä koristi äärettömän suuri tynnyri, jonka seljässä Baccus -ratsasti. Hiekoitettuja sivukäytäviä varjostivat nuoret kuuset ja -katajat ja laattialle oli yltyleensä sirotettu havuja. Soittajat -istuivat korkealla jättiläistynnyrillä ja ristiholveista riippui -tynnyrinvanteita, joissa paloi öljylamppuja ja vahakynttilöitä. -Ääretön ihmisjoukko, osaksi naamiopukuisena, osaksi juhlapukuisena, -oli ryhmittynyt pöytien ympärille taikka kuljeskeli tynnyrien välisiä -käytäviä pitkin. Ilo näytti yleiseltä ja vilpittömältä, olihan siihen -luonnollinen aihe, kevään tulo, joskin toinen vähemmin luonnollinen, -kuninkaan kolmas paluu. - -Sten kulki yksin iloisten ryhmien keskitse toivomattakaan tapaavansa -yhtään ystävää. Janoissaan oli hän saunan jälestä, mutta ei pyytänyt -juotavata, sillä hän ei kehdannut juoda yksin. Kävellessään siinä -tunsi hän äkkiä, että joku häntä katseli. Hän kääntyi ja näki pienen, -kellertävän, kuivuneen, kapearintaisen miehen, joka pöydän puutteessa -oli istahtanut kumotun tynnyrin ääreen ja hakenut kapanmitan -tuolikseen; miehellä oli edessään ruukullinen reiniläistä viiniä ja -vieressä kaksi viheriää lasia. Hän oli yksin ja joi toisesta lasista. --- Ettekö suvaitse istua tähän, nuori herra? kysyi hän heikolla, -sihisevällä äänellä ja rupesi samassa rykimään. -- Näen, että te -olette yksin ja niin olen minäkin. - -Sten katseli kysyvin silmäyksin tyhjää lasia; rykivä mies kaatoi -viiniä siihen ja haki tyhjän nassakan, jolle kutsui vierastaan -istumaan. Sten kiitti, istui ja joi kellertävän miehen kanssa. - --- Minua ryvittää äärettömästi, virkkoi tämä, mutta älkää olko siitä -millännäkään. Kevät on pahin aika rintatautisille. -- Niin, taas -on kevät, jatkoi hän sitten surunvoittoisesti, aivan kuin toinen -sanoisi: niin, taas on syksy! - --- Joisitte makeita viinejä happamain asemesta, virkkoi Sten, jotakin -sanoakseen. - --- Ei, rintatautini ei ole sitä laatua. -- Ja hän todisti väitteensä -uudelleen rykäsemällä. -- Olen kirjuri kaupungin vaatevarastossa -ja siellä tämmöisen yskän saa. Villasta lähtenyt pöly tunkeupi -keuhkoihin ja kasautuu sinne, -- sillä paikalla ei elä koskaan -kuuttaneljättä vuotta vanhemmaksi. Minä olen nyt viidenneljättä -ikäinen, sanoi hän katkerasti hymähtäen ja tyhjensi lasinsa. - --- Valitseisitte toisen toimen, virkkoi Sten ystävällisesti ja -lapsellisesti. - --- Valitseisin? Ei niitä valita, nuori herra. Kaupunkiyhteiskunta -on rakennus, jossa jokainen on paikalleen muurattu kivi; jos -hän liikahtaa, niin koko rakennus romahtaa. Mutta yhteiskunta -teki varomattomuuden, kun ei kieltänyt minun ammatissani olevia -ihmisiä menemästä naimisiin, sillä kun ihminen ei voi mennä -naimisiin ennenkuin kolmenkymmenen ijässä ja hänen jo täytyy kuolla -kuudenneljättä vanhana, niin joutuvat lapset tuonne alas. - -Hän viittasi sormellaan laattiata kohden. - --- Katsokaas, ihmisluonteessa on pyrkimystä ylöspäin, -- ylöspäin, -sillä tarkotetaan, että hän pääsisi työtä tekemästä. Sinne me -rientoilemme ja ähertelemme. Kahdella tavalla voi päästä ylöspäin: -rehellisellä ja epärehellisellä. Jälkimmäinen keino on mukavin, vaan -se voi päättyä äkkijyrkänteesen. Minä olen aina ollut rehellinen. - -Rummunsoittaja rämäytti korkealta tynnyrilavaltaan muutamia -rummunpäräyksi, joka merkitsi, että joku tahtoi puhua. - -Ylös köynnöksillä koristetulle tynnyrille nousi nyt kookas olento, -puettu nahkoilla reunustettuun vaippaan, jossa oli punanen -verkavuori, ja päässään pyöreä karvalakki. Se oli kaupungin -pormestari. - --- Nyt hän esittää kuninkaan maljan, kertoi vaatekirjuri. Kolmatta -kertaa hän jo pitää tämän maljapuheen, kolme kertaa hän on kironnut -kuninkaan ja juonut arkkipiispan ja Tanskan kuninkaan kunniaksi! -Todellinen kaupungin kansalainen, nähkääs, juo aina sen kunniaksi, -jolla valta on, sillä se, jolla kulloinkin on valta, se pystyy -suojelemaan kauppaa ja kaupungin asukkaina ovat kauppiaat, -- muita -ei oteta laskuun. - -Sten kuuli sanan sieltä, toisen täältä pormestarin puheesta, -sillävälin kuin keltaihoinen mies kuiskaili hänen korvaansa: - --- Kauppias istuu lämpösessä huoneessaan! Hän kirjoituttaa kirjeen -myöjälle ja kysyy mitä tavara maksaa. Sitten kirjoituttaa hän kirjeen -ostajalle ja kysyy paljoko tämä tavarasta antaa. Ja sitten ostetaan -ja sitten myödään. Se on: toinen voittaa ja toinen tappaa. Jos ostaja -ja myöjä saisivat tavata toisensa ja sopia kaupasta, ei tarvittaisi -ketään kauppiasta, mutta he eivät saa tavata toisiaan, sillä on -olemassa jotakin sellaista, jota kutsutaan privileegioiksi. Ja -privileegiot johtuvat vallasta. - -Riemuhuudot katkasivat sekä pormestarin puheen että kirjurin -kuiskaukset; ja kun huudot olivat tauonneet, silloin kohottivat -kaikki lasinsa ja huusivat hurraata, kaikki, paitsi kirjuri, joka -nousi ylös ja hiivasi lasinsa sitä tynnyriä vastaan, jolla puhuja -seisoi. - -Innostuneesta juhlajoukosta kuului tämän johdosta huudahdus kuin -ikään tulen irtipäästyä ja jo seuraavassa tuokiossa viskoivat -voimakkaat kädet kirjuriraukan kellarin portaita kohden, johon Sten -näki hänen häviävän yhä ryiskellen; rykivän käheä ääni kaikui miesten -huutojen ja rumpujen pärinän keskitse. - -Pormestari vaati vielä kerran sananvuoroa, -- tällä kertaa teki hän -sen kaupungin torvenpuhaltajan välityksellä -- ja hän ilmoitti, -että kaupungin neuvosto oli päättänyt tarjota viiniä yleisölle -sen ilahduttavan tapahtuman johdosta, että kuningas oli palannut -pääkaupunkiinsa. - -Viinitynnyri vyörytettiin esiin, nostettiin jalustalle ja ilo oli -parhaillaan. Mutta taas tuli uusi käänne. Eräästä pienemmästä -sivuhuoneesta, joka oli vuokrattavana yksityisiä pitoja, häitä y.m. -varten, tuli ulos hääsaattue, huilunsoittajat ja lipunheiluttajat -etunenässä; saattueen piti suurten salien läpi kulkea ulos, -vastanaineiden kotiin. Mutta siitäpä ei päässytkään. Mieliala -oli kellarissa liian repäsevä, tällaista tilaisuutta ei jätetty -käyttämättä. - --- Piiriin, tanssimaan morsiamen ruunusta! kaikui moniääninen -kehoitus ja seuraavassa silmänräpäyksessä olivat jo kaikki nuoret -miehet kiertäneet kehän morsiamen ympäri, joka oli kiskastu irti -sulhonsa rinnalta. Morsian oli kukoistava kaksikymmenvuotias, sulho -kuihtunut kolmikymmenvuotias, kalpea ja sairaloisen näköinen kuin tuo -äskeinen kirjuri. - -Stenin huomio kääntyi hyljättyyn sulhoon eikä hän käsittänyt, miksi -hänen kävi miestä sääli, vaikka olihan nyt miehen onnellisin päivä. -Sillävälin oli kumminkin sitastu huivi morsiamen silmille, piiri -tempasi Steninkin mukaansa ja huimaavassa pyörteessä kierrettiin nyt -nuorikon ympärillä muutamia tanssin kehiä, kunnes äkkiä pysähdyttiin. -Morsian ojensi käsivartensa ja kietoi ne haparoiden Stenin kaulaan; -nuorukainen laskeusi punastuen polvilleen, suuteli nuorikon kättä -ja meni, seppeleen saatuaan, piirin sisään tanssimaan morsiamen -kanssa, joka oli vallan hurmaantunut sellaisesta kohteliaisuudesta. -Tanssittuaan meni Sten sulhon luo, lausui tälle muutamia -kohteliaisuuksia hänen morsiamestaan ja pyysi saada juoda heidän -onnekseen. Vaikkakin halaten pois räyhäävästä seurasta ei tämä voinut -olla vastaamatta maljaan ja ilmaisi ohimennen olevansa kaupungin -vaatevaraston kirjuri. Sten ei voinut pidättää tuskansekaisen -hämmästyksen huudahtusta sen kuullessaan, mutta enempiä mietteitä -hän ei siitä ehtinyt lausua, sillä samassa tempastiin sulho piirin -keskelle, hänen täytyi siinä tanssia nuorikkonsa kera. Sten kävi -raskaaksi mieleltään, hänelle palasi muistoon ennen kuvissa näkemänsä -kuolemantanssi. Mies raukka, ajatteli hän, mies raukka ja tyttö parka! - -Mutta ilo oli tänä iltana rajaton. Kohta raivattiin pöydät ja penkit -syrjälle, pitihän morsiuspiikainkin saada tanssia; ehdotettiin -soihtutanssia, joka oli häissä tavallinen. Tytöt saivat tulisoihdut -käsiinsä ja heidän tuli nyt, tarjoamalla soihdut nuorukaisille, -kutsua näitä tanssimaan. - -Sten oli vetäytynyt sivummas levähtämään ja seisoi siinä kylmää -seinää vastaan nojaantuneena, katsellen kaiholla, miten sulho, -poskillaan viinin kypsyttämät syysruusut, hääri rauhatonna -morsiamensa ympärillä, jonka joukko nuoria miehiä piiritti. Taas -tunsi hän itsensä niin yksinäiseksi tässä hulmuavassa joukossa; -kaikki ne vaikutukset, jotka viime vuorokaudella olivat häneen -tarttuneet, nousivat haamuina hänen muistoonsa ja järkyttivät hänen -väsynyttä mieltään. Hän sulki silmänsä ja kohta kävi kaikki pimeäksi; -hänestä tuntui, kuin laattia olisi vajonnut hänen altaan ja korvissa -humisi kuin vesi hukkuvan ympärillä. Voimakkaasti hänen täytyi -ponnistaa pysyäkseen pystössä, hän avasi silmänsä, mutta ei nähnyt -aluksi muuta, kuin tumman, epämääräisesti liikkuvan esineryhmän. -Vaan vähitellen se järjestyi ja hänestä näytti, kuin valkonen pilkku -olisi syttynyt liekkimään mustaa taustaa vastaan; se laajeni, se -läheni, sille kasvoivat muodot ja ikäänkuin vaippa äkkiä olisi -vedetty syrjään kuvan edestä, ilmeni hänen eteensä valkopukuinen -nainen. Se oli aivan valkoinen, silmät lempeät kuin Neitsyt Maarian, -hapset hopeaa ja kultaa, varmaan ei voinut sanoa kumpaako, kasvoilla -lämpönen, valkonen ja pehmyt väri kuin villan hienolla nukalla; -toisessa kädessä oli tytöllä soihtu, jonka hän ojensi Stenille; -tämä otti sen itsetiedottomasti käteensä, tarttuen samassa vapaalla -kädellään tytön kämmeneen, jonka tämä hänelle tarjosi. Se oli -kaunista nähdä. Kun Sten tarkasteli tytön pientä, pehmoista kättä, -jonka tämä niin ystävällisesti laski hänen kouraansa, oli hänestä -hänen oma kätensä sen rinnalla suuri ja karkea kuin pesijättären -saunassa. - -Stenin täytyi johtaa tanssi. Tilaa aukeni ja hän lähti tyttönsä -rinnalla kävelemään aaltoilevain väkijoukkojen keskitse; milloin -he erkanivat silmänräpäykseksi toisistaan, milloin yhtyivät taas; -milloin kietoutui hänen käsivartensa tytön vyötäreille, jota se -puristi ja veti lähelleen, milloin tuli toinen poika ja vei hänet -loitommalle, mutta kuinka siinä kierreltiinkin, aina he löysivät -toisensa ja nuorukainen valaisi tytölle tien kohottamalla soihtunsa -korkealle. Mieli teki pojalla sanoa tytölle jotain kaunista aina -kuin he tapasivat toisensa, mutta hän ei saanut sanoja esille, hän -ei voinut muuta kuin vaijeta katsellessaan tytön silmiin. Sitä hän -ihmetteli, mistä oli kotosin tuo noin valkoinen käsi ja noin pieni -jalka, joka pistihe esiin hameen helman alta ja jonka sirot muodot -selvästi kuvastuivat silkkisen kengän kautta, niin että saattoi -lukea nuo somatekoiset varpaat, joita kukkaiskedoilla kasvatetun -prinsessankin olisi sopinut kadehtia. - -Mutta kun tanssi taukosi ja Sten oli heittänyt tulisoihdun -kädestään, viipyi tyttö vielä hetkisen hänen rinnallaan, ikäänkuin -sanoakseen jotakin taikka odotellen, että Sten jotain virkkaisi. -Mutta nuorukaisen kieli oli kuin halvattu; vaan nopeana kuin -salama ja arvelematta mitä hän teki tarttui hän tytön kaulaan ja -suuteli hänen molempia poskiaan, niinkuin veli suutelee sisartaan. -Hälinä nousi koko hääjoukossa ja Steniä ympäröivät äkkiä uhkaavat -nyrkit ja kostoisat katseet. Mutta muitten vieraitten mielestä -nuo molemmat nuoret olivat niin kauniit ja Stenkin niin viattoman -näköinen, punastuessaan siinä rohkeata tekoaan, että he astuivat -väliin sovittamaan. Häärahvas vaati rangaistusta. Silloin astui -esille iloluontoinen vanha ukko, tunnettu kaupunginneuvoston -jäsen, ja selitti, että pahantekijä oli hetipaikalla rangaistava; -mutta katsoen siihen vapauteen, joka päivän merkityksen johdosta -oli myönnetty, sai laki jäädä unhotuksiin ja itse loukattu neito, -arvokkaan vaakamestarin tytär, olla tuomarina jos hän -- lisäsi -ukko leikillisesti, -- tunsi itsensä niin syvin loukatuksi. -Tämä hyväksyttiin yleisellä riemulla. Mutta Sten seisoi siinä -hämmästyneenä, voimatta käsittää, että hänen prinsessansa äkkiä -olikin muuttunut työmiehen tyttäreksi. - -Nuori tyttö oli niin hämillään, että milteipä itku tunkeutui kurkkuun -eikä hän saanut sanaa sanotuksi; vihdoin eräs hänen nuorista -ystävättäristään tunkeusi esiin ja kuiskasi jotakin hänen korvaansa. -Tuo hädän hetkenä annettu hyvä neuvo näytti tekevän hämilleen -joutuneen tuomarin taas iloiseksi ja tuskin kuultavalla äänellä -lausui hän tuomion: - --- Nuoren herran pitää laulaa! - --- Laulaa, niin laulaa hänen pitää, huusi hyväksyen tuo hilpeä joukko -ja Sten herra oli tuomittu. - -Voimakkaat käsivarret nostivat hänet pöydälle ja sinne hänelle -ojennettiin kilpikonnan luusta tehty kitara, jonka eräs kaupungissa -oleskeleva italialainen maalari oli tuonut mukanaan. Ei ollut kukaan -kysynyt osasiko tuomittu laulaa, otaksuttiin vain, että sitähän toki -jokainen aatelisherra lie saanut oppia. - -Hiljaisesti näppäili Sten ensiksi muutamia säveliä kitaralla toipuen -sillävälin hämmästyksestään; ihmisjoukko hänen ympärillään asettui -kuin meri myrskyn jälestä. Mitäpä hän laulaisi? Alhaalta nousi kuumia -huuruja häntä kohden, oluen, viinin ja palaneen vahan katkua, joten -hän meni melkein huumauksiinsa; silmäinsä edessä näki hän yhdessä -mylläkässä punaisia kasvoja, valonvälkettä, tynnyreitä, köynnöksiä -ja kukkia. Hänen sormensa hivelivät kitaran kieliä eikä hän voinut -löytää, mitä hän etsi; alhaalla laattialla vallitsi vihdoinkin täysi -äänettömyys, mutta saattoihan jo seuraavassa tuokiossa tuo monipäinen -peto pitkästyä odottamiseen, käydä kärsimättömäksi ja hyökätä hänen -kimppuunsa. Silloin sattuivat hänen katseensa noihin sinisiin -silmiin ja pehmosiin, valkosiin poskiin, joissa vielä oli punaisia -täpliä, jälkiä hänen suuteloistaan, kitaran äänet rupesivat soimaan -ja hän tunsi vastakaikua omassa rinnassaan. Soitettuaan hetkisen -helakasti rupesi hän heikolla äänellä, joka kumminkin vähitellen sai -vahvuutta, laulamaan lapsena oppimaansa romanssia, provenkalisten -lemmenlaulujen tapaan. Hän innostui omasta laulustaan ja oli ennen -pitkää täydellisesti laulunsa mielialan vallassa. - -Hän kuvaili siinä muinaisajan ritaria, joka asui linnassaan -jylhän vuoren rinteellä ja sieltä ankaruudella ja säälittä -kohteli ympäristön asukkaita. Ritarilla oli poika, jota hän aikoi -samanlaiseksi jälkeisekseen. Vaan lumivyöry tuli, hautasi linnan -ja sen haltijan alleen, -- poika vain pelastui; mutta hän ei ollut -mitään, ei omistanut mitään, rakastui lopuksi mökin tyttöön ja -hänestä tuli mökin onnellinen asukas. - -Vaatimaton laulu, mutta sydämmeen käypä. Kuulijat olivat liikutetut, -ja Sten sai täydellisen anteeksiannon. Toiset tytöt tosin arvelivat, -että siinä olisi voinut olla enemmänkin rakkautta, mutta Sten -vastasi, että sitä kyllä tulee jälestäkäsin. Vaan samassa astui tuo -hyvänluontoinen neuvosmies laulajan luo, kiitti laulusta, kietoi -käsivartensa hänen kaulaansa ja lähti hänen kanssaan kävelemään -erääseen sivuhuoneeseen, jossa hän istutti Stenin penkille ja -itse asettuen kädet ristissä hänen eteensä lausui teeskennellyllä -tuomarinpontevuudella: - --- Se oli laulu se, herrani, vaan nyt on luulemma puheenkin vuoro! -Teillä on suru sydämmessänne, ettekä ole oikealla retkellä. -Luikahdittehan passitta sisään kaupunkiin, niin, niin, te näette, -että täällä kyllä pidetään miehistä huoli eikä niitä niin paljo -olekaan, ettei niitä lukea jaksaisi. - -Sten säikähti jo aivan pahanpäiväiseksi, vaan tuo hyväluontoinen -neuvosmies tyynnytti häntä, pyysi häntä istumaan ja kertomaan -vaiheensa, sitten heistä tulisi ystävykset. - -Huomaten, että hänen tarinansa kaikissa tapauksissa täytyi tulla -kerrotuksi, suostui Sten mielellään kertomaan sen kahdenkesken -ystävälliselle henkilölle, jolta siltäkin ystävällinen mieliala -saattoi olla poissa jo huomenna, kun viini oli lakannut -vaikuttamasta. Hän kertoi senvuoksi kaikki, salaamatta mitään. Kun -hän oli lopettanut, virkkoi neuvosmies: - --- Nyt siis haette tointa, voimiinne ja kykyynne soveltuvaa; te -osaatte kirjoittaa, hyvä, kaupunki tarvitseekin juuri kirjurin, sillä -tänä iltana tuli yksi paikka aukinaiseksi. - --- Vaatevarastossako? kysyi arasti Sten, synkästi aavistaen, että -kohtalo hänelle oli juuri sen paikan valmistanut. - --- Siellä juuri. - --- Tuo miesparka erotetaan siis virastaan varomattomuutensa takia? - --- Luonnollisesti. Kaupunki on valtakunnan avain. Niiden joukossa, -jotka vartioivat avainkaappia, ei saa olla pettureita. - --- Sitä paikkaa en voi ottaa vastaan, selitti Sten muistaen sitä -ystävyyttä, jota onneton kirjuri oli häntä kohtaan osottanut. - --- Toisen kuolo, toisen leipä! Häpeättekö astua ruumiin yli? Mitäpä -on vaelluksemme täällä muuta, kuin taistelua hengestä; istumme ja -vaanimme, että toinen kuolisi ja kannettaisiin edestämme pois? Kuinka -tuli minusta neuvosmies? Joo, minä odotin, että kuusi neuvosmiestä -edestäni kuoli. Kuinka pääsen pormestariksi? Niin, minä saan odottaa -kunnes hän, joka on tuolla etuhuoneessa, kuolee edestäni. Ja sitä -saan ehkä odottaa kauan, lisäsi hän huoaten. -- Mitä tuohon eron -saaneeseen tulee, tunnen vilpitöntä sääliä häntä kohtaan, mutta -samalla olen iloinen, että te pelastutte pulasta. - --- Mutta hänellähän on vaimo ja lapsia? - --- Hyvin surullinen on heidän laitansa! Vaan kun mies nyt itse -tavallaan on luopunut toimestaan, niin on se vapaa ja jos te ette -halua ottaa sitä vastaan, niin ette suinkaan tee itsellenne ettekä -hänelle palvelusta. Meidän kesken sanoen, ajattelimmehan kyllä vähän -kukin mielessämme samoin kuin hän, mutta sellaista ei saa tuoda ilmi. -Minä olen vanha mies, herraseni, ja olen jo nähnyt elämää. Se on nyt -kyllä nurinkurista ja kieroa, mutta eihän sitä pirukaan voi auttaa. -Vielä on samettitakkinne puhdas, vaan huomenna se on jo likanen, -ylihuomenna repaleinen ja tiedättekö mikä sitä seuraavana päivänä -olette? Ette enää aatelisherra, vaan seikkailija, löysäläinen. -Totelkaa neuvoani, nuori mies! Hankkikaa leipää niinkauan kuin -sametti kestää, ja koettakaa sitten pitää puolianne. -- Miettikää nyt -päivän ehdotustani ja tulkaa maanantai aamuna raastupaan. Hyvää yötä, -olkaa ymmärtäväinen! - -Sten nousi ja meni suureen saliin. Mutta siellä oli hänestä nyt -autioa ja tyhjää, kun jo häärahvas oli poistunut. Väsyneenä ja -monenlaisten mielenliikutusten masentamana, päätti hän mennä kotiinsa. - -Majataloon päästyään ja makuuhuoneeseen kiivettyään rupesi hän -tarkastelemaan samettitakkiaan. Viiniä oli sen päälle kaadettu, -maantien tomu oli siihen painanut ruskean leimansa, kainalojen alta -oli sen hiki syönyt, -- se oli sangen surkean näköinen. Hän meni -maata ja nukkui ihmetellessään, missähän kaupungin rautavaaka -mahtoi siaita. Yöllä hän näki unta tanssivansa kuolemantanssia -vaatekirjurein kanssa, tappelevansa raadoista, -- heräsi, nukkui taas -rautavaakaa ajatellen, ajatellen helliä jäähyväisiä samettitakilleen -ja päättäen varmasti hankkia leipää ensiksi yhdelle suulle ja sitten -kahdelle. - - * * * * * - -Kaunis toukokuu ei pitänyt lupauksiaan. Vielä satoi lunta -omenakukkain päälle eikä aurinkoa näkynyt kahteen viikkoon. -Kaksi kamalaa viikkoa on Sten, Ulffot suvun, Väringen, Hofstan -ja Löfsalan tilusten omistajain, viimeinen jälkeläinen, seisonut -kylmässä, kosteassa vaatevarastohuoneessa merenpuoleisen sataman -varrella. Aikuisesta aamusta myöhään iltaan on hän seissyt siinä, -kynä kovettuneiden sormien lomassa, ja kirjoittanut paperille -kaikkia vaatteita ja vaatelajeja, joita äsken avautunut laivaliike -oli ruvennut tuomaan kaupunkiin. Ei hän oikeastaan ymmärrä, miksi -ne ovat muistiin kirjoitettavat, miks'ei yhtähyvin kirjoiteta -katukiviä, lumihiuteita taikka vedenpisaroita; mutta hän on -noudattanut vanhojen neuvoa ja hän puristaa huulensa kokoon aina -kun hänet valtaa kysymisen halu. Läpi sen huoneen, jossa hän -seisoo, kulkee myötään kantajia ja kauppiaita, joiden jaloissa -kulkeupi lunta ja lokaa sisään ja joiden matkassa raaka ulkoilma -vapaasti virtaa huoneeseen. Vaatemytty toisensa perästä viskataan -suunnattoman suurelle pöydälle ja niistä pölähtää ilmaan pilvellinen -tupehduttavaa tomua. Vielä häntä ei ryvitä, mutta hän tuntee, että -hengitys käy vaikeammaksi eikä se kevene siitä, että hän näkee, -miten vilu on polttanut rakoille hänen valkoset kätensä ja muuttanut -ne punasiksi pahkaroiksi. Eräänä päivänä hän meni parturiin ja sai -siellä kuvastimessa nähdä kasvonsa. Hän luuli, että siinä hänen -edessään oli toinen ihminen, sillä eipä hän tuntenut omikseen -noita laihtuneita, kellertäviä kasvoja, täynnä ihonäppylöitä ja -pörröttävää parransänkeä. Hänen jalkansa oli lumi räntä ja kosteus -niin turmellut, ettei hän voinut käyttää tavallisia kenkiä, vaan -täytyi hänen kulkea kallokkaissa. Valkosen takkinsa oli hän vaihtanut -pitkään ruskeaan kauhtanaan ja töyhtölakin asemasta oli päässä -leveälierinen hattu. Kun palkka oli huono, täytyi hänen syödä hyvin -huokeahintaisissa ruokapaikoissa ja niissä sai ainoastaan suolaista -ruokaa, johon tottumatonna hän rupesi potemaan keripukkia. Kerran hän -siitä valitti eräälle vanhemmalle toverilleen, mutta silloin tämä -nuhteli häntä, sanoi, että oli ihmisiä, jotka tekivät enemmän työtä -kuin Sten eivätkä saaneet palkkaa ollenkaan, itse hän ei ollut syönyt -tuoretta ruokaa sittenkuin jouluksi. Tämä toveri, sama mies, joka -vietti häänsä raastuvan kellarissa, kadehti Steniä siksi, että tämä -jo niin nuorella ijällä oli saanut samanlaisen paikan, jota hän itse -oli odottanut kymmenen vuotta. - --- Toiset ihmiset saavat kaikki ilmaiseksi tässä maailmassa eivätkä -kumminkaan ole tyytyväisiä. - -Sten kadehti miehen verrattain lujaa terveyttä, hänen paleltumattomia -käsiään ja jalkojaan, ja hänen talttunutta maailmankatsantoaan. Hän -taas selitti, että Stenin kaikki kärsimykset johtuivat siitä, että -poikaa oli kasvatuksessa hemmoteltu eikä opetettu työtä tekemään, ja -sen vakuutuksensa uudisti hän kerran toisensa perästä. - -Elämäntaistelussaan tunsi Sten ruumiinvoimainsa lopulleen riutuvan; -toveri selitti, että jos hän kaatuikin, niin kaatui hän rehellisessä -taistelussa, jota ei aatelisritarin suinkaan tarvinnut hävetä. -Stenin mielestä hänen sielunvoimansakin höltyivät tässä alituisessa, -murhaavassa numerojen kirjoittamisessa, vaan toveri väitti, että syy -ei ollut työn, vaan kasvatuksen. - -Kaikki vika siis kasvatuksessa! Ja kumminkin hänellä oli ollut kaksi -hoitajatarta ja kotiopettaja, opettaja rooman ja kreikan kielissä, -opettaja tanssissa, soitannossa ja runonteossa! Tuota hän ei voinut -käsittää! Mutta onneton hän oli, siitä hän ei päässyt. - -Nyt hän jo tiesi, missä rautavaaka siaitsi. Mutta mitäpä siitä apua! -Hän oli erään messun aikana tavannut tytön kirkossa, mutta tämä oli -säikähtänyt hänen muuttunutta muotoaan ja toverit vaatevarastossa -kertoivat sittemmin, että tyttö oli sanonut Stenin niin pahasti -kuihtuneen. Vielä lisäksi he kertoivat, että rautavaa'an hoitajalla -oli vähän rahaa koolla, hän antoi tyttärelleen huolellisen -kasvatuksen ja tahtoi häntä hyviin naimisiin, joten siellä ei -kirjuripojan kannattanut kenkiään kuluttaa. - -Eräänä päivänä Sten lopullisesti kyllästyi numerojen kirjoittamiseen -tuossa pimeässä putkassa. Mieluummin mitä ruumiintyötä tahansa kuin -tätä loppumatonta kirjoittamista, josta ei koskaan näkynyt jälkiä -eikä tullut päätä! Hän jätti paikkansa. Se tapahtui keskellä kuuminta -kesää. Hän käveli katua ylös, toista alas, ilman päämäärää ja ilman -toivoa. Ajattelematta mitään, tarkasteli hän teloja ja kylttejä, -ikäänkuin niistä hakeakseen selvitystä hämärälle elinkysymykselleen. -Hänen katseensa kiintyivät suureen hevosenkenkään, joka riippui -tangon nenässä. Vanhat muistot heräsivät hänessä, muistot kievarista, -raudikosta ja maantiestä. Pihalta kuului vasarain kalsketta. Hän -pistäysi pajaan ja näki rotevakasvuisen miehen, joka sepitti -hevosenkenkää. Hidasta työtä se oli, mies läähätti ja hikoili vasaraa -heiluttaessaan. Mutta Stenistä oli hilpeän näköistä, kun säkeneet -räiskivät alasimen ympäri ja lämmin siinä myös näytti olevan. Mutta -sepästä ei se näyttänyt olevan hauskaa, hän keskeytti työnsä, istahti -hirren pätkälle ja katseli synkin silmin miten rauta alasimella -jäähtyi. Ja taas, ikäänkuin pahan omantuntonsa ajamana, haki hän -ahjosta tulisen raudan ja tuli takasin vielä alakuloisempana. -Hän laski raudan alasimelle ja istahti sitä katsomaan, ikäänkuin -odotellen että se itsestään siinä olisi muuttanut muotoaan. Sitä -tehdessään käännähti hän niin päin, että Sten näki hänen kasvonsa -ja samassa hän tunsi Klaun. Heti meni hän tämän luokse ja tervehti -tuttavallisesti. Klaus katseli häntä ensiksi kummastellen ja -tunnettuaan vihdoin Stenin, heittäysi hyvin kylmäksi. Vaan äkkiä -kirkastuivat hänen kasvonsa, ikäänkuin hänessä olisi syntynyt uusi -ajatus: - --- Kuules, vieläkö sinä olet vapaana? Vapaanahan Sten kylläkin oli. - --- Sinusta täytyy pyhän Ansgariuksen nimessä tulla seppä. Nyt vasta -näen sinusta, että olet sepäksi syntynyt. Ihme, miten sitä toisinaan -voi nähdä hullusti. Sullehan on kasvaneet kädet, sittenkuin viimeksi -tavattiin ja kätevyyden saavutat pian. - --- Eiköhän se ole kovin vaikea ammatti mulle, joka en ole siihen -nuoruudestani harjaantunut. - --- Vaikeaa! Mitä hittoja, ei se ole vaikeampaa kuin mikä muu ammatti -tahansa. Sille nimittäin, jolla on siihen taipumusta. Kuules, meidän -täytyy ruveta hyviksi ystäviksi. Me laitamme, että täällä tulee -oikein hauska. Mestari istuu kapakassa kaiket päivät ja me saamme -täällä työskennellä kahden. - -Stenistä oli tämä tarjous niin hyvä kuin joku toinenkin ja hänestä -Klaus tuntui olevan kuin tuki. Hän suostui siis. - --- No, sitten mennään suoraa päätä sällien majataloon ja ilmoitetaan -sinut asianomaisella tavalla oppilaaksi. - -He kävelivät puheenjohtajan luo, joka otti Klaun vastaan sellaisella -halveksivalla käytöksellä, että Steniltäkin rupesi kunnioitus tätä -kohtaan horjumaan. Mutta hän otettiin oppilaaksi ja sen uuden arvon -kunniaksi juotiin useampia oluthaarikkoja muutamassa kapakassa; -illalla juopunut mestari hyväksyi hänet palvelukseensa. Yön makasi -Sten pajassa. - -Aamulla, kun Avemariaa soitettiin Mustainveljesten luostarissa, -herätti Klaus Stenin kovasti tutistamalla. - --- Laita tuli ahjoon ja herätä minut kun se palaa. Lepään vielä vähän. - -Sten puhalteli ja lietsoi puolentunnin ajan ja kun hän vihdoin oli -saanut ahjon hehkumaan, meni hän herättämään Klauta. - --- Pane rauta tuleen ja herätä minut sitten kun se on punanen. -Vetäsen vielä tässä pienen unen, virkkoi Klaus, ja kääntyi seinään -päin. - -Kun rauta oli tulipunainen, meni Sten herättämään Klauta. - --- Tao sinä rautaa, tao se sormen hienoiseksi, sillaikaa kuin minä -tästä nouseskelen, virkkoi Klaus haukotellen. - -Sten meni pajaan, vaan nyt oli rauta mustaa. Hän polki palkeita ja -sai sen taas punaseksi. Sitten otti hän sen pihtien väliin ja kantoi -alasimella. Mutta ennenkuin hän ehti moukariin tarttua, oli se musta. -Tätä kävelyä Sten jatkoi, kunnes väsyi. Silloin meni hän taas Klaun -luo. Tämä kuorsasi ääneensä, pajanahan oli hän vetänyt päänsä päälle, -ettei häntä päivän valo häiritseisi. Sten valitti kyvyttömyyttään. -Klaus kävi kärsimättömäksi. - --- Voipa piru kuinka olet tuhma. Etkö voi pidellä pihtiä toisessa -kädessä ja moukaria toisessa. - -Ei, sitä ei Sten voinut. - --- No, hae nyt edes kannullinen olutta, sinä perhanan poika! - -Steniä hävetti lähteä kadulla olutkannua kantamaan, vaan kun Klaus -äkäsenä uhkaili, juoksi hän tottelevana asialle. - -Aamu oli kaunis, päivä paistoi kadulle, jota myöten rouvat ja -neitoset kävelivät torille. Kun Sten tuli kapakasta oluthaarikko -kädessään, pysähtyi hän äkkiä kuin kivettyneenä; hän näki edessään -kasvot, jotka katselivat häntä säälillä ja hämmästyksellä. Hän -yritti palaamaan takasin, vaan ei voinut ahdingolta, hän yritti -tervehtimään, vaan kädet olivat kannussa kiini. - -Tyttö jatkoi matkaansa ja Sten juoksi itkien sepän pihalle. - --- Mitä hittoja sinä itket, vetelys? virkkoi Klaus, joka oli tullut -pihalle vastaanottamaan aamuryyppyään. - -Sten ei vastannut. Klaus asetti laudan istuimekseen seinän vierelle, -niin että hänellä siitä oli selkänojaa, ja istui siihen. - --- Nyt tehdään työtä, virkkoi hän, pani kädet ristiin ja nojausi mitä -mukavimpaan asentoon. -- Saat aluksi takoa kylmää rautaa, että totut -moukaria pitelemään. - -Sten nosti moukarin. Se oli hänelle liian raskas. Hän löi alasimelle -ja Klaus laski: - --- Yks ja kaks -- ja yks ja kaks -- ja yks ja... - --- Niin, niin, siinä sen nyt tunnet, minkälaista on työmiehen -tehtävä. Se on toista kuin makailla höyhenpatjoilla ja syödä -vasikanpaistia! - --- Yks ja kaks -- yks ja kaks -- -- Vai luulet sinä, että voipi -tottua seisomaan päivänpaisteessa, kun ahjo hehkuu vasten silmiä ja -savu pursuaa nenään. Ei poikani, ei siihen totu. -- Ja mitä luulet -kauniin tytön sanovan, kun seppä tulee nokikourineen ja tahtoo häntä -tapailla vyötäreiltä? Älä koske minuun, ilkiö, sanoo hän. -- Saattaa -sitä mennä naimisiin jos tulee muutamia kolikkoja kerätyksi, mutta -silloin saakin tyytyä rumimpaan, josta ei kukaan muu huoli. -- Kaks -ja yks ja... - --- Kuule, muistatko, kun istuit ja söit kananpoikaa kastikkeen kanssa -kievarissa? Mulla oli suolanen silakka pussissani! Sinulla oli -hevonenkin, muistaakseni, perhana vie, ja samettinen takki! Missä -on nyt hevosesi? Hä! Vieläkö se seisoo isäsi linnantallissa ja syö -kauroja? Ja muistatko, kun minä sulle kuvailin, miten herra Vulkanis -oli neuvonantaja Rooman keisarin hovissa? Ja sinä uskoit sen todeksi! -Hahaha! Ei, se joka on seppä, se ei ole muuta kuin seppä. Siinä sen -kuulet! - -Sten väsyi. - --- Laiskuttaako sinua, perhanan poika? virkkoi Klaus. - --- Herkeä kutsumasta minua perhanan pojaksi, siihen en ole tottunut. - --- Ehkä hänen armonsa on tottunut kutsuttamaan itseään enkeliksi, -ivasi Klaus. - -Sitä nimeä oli Sten todella aikoinaan tottunut kuulemaan, mutta siitä -hän ei puhunut mitään. Hän takoi taas. - --- Yks ja kaks -- ja yks ja kaks ja yks ja... Ei, kyllä tätä jo -riittää, sen osaamme. Kavenna nyt rautatanko; jos se ehtii jähtyä, -on työ vaikeampaa, mutta iskettävä on sittenkin. -- Juoksen tästä -vähän asialle, ja jos ukko tulee pajaan, niin sano hänelle, että -lankomieheni on tullut maalta käymään. Mutta jos et ole kaventanut -rautatankoa siksi kuin palaan, niin minä kaventelen takajalkojasi, -niin että saat sillinä uida, muista se. - -Sten oli perin väsynyt, ja vakuutti, ettei hän voinut työskennellä -yksin. Ja hän sanoi suoraan, ettei hän ollut tullut tänne Klaun -edestä työtä tekemään sillaikaa kuin tämä loikoi kapakassa. - -Silloin Klaus tulistui: - --- Oletpa ukkoseni, juuri sitä varten olet tänne tullut. Juuri -sitä varten. Katsos, minä olen tehnyt työtä kolmekymmentäviisi -vuotta ja sinä et ole tehnyt mitään: nyt olen minä aatelismies ja -annan sinun tehdä edestäni työtä! Eikö se niin ole tapana suuressa -aatelismaailmassa? - -Klaus ojentausi penkillään, nojasi seinää vastaan ja pani kädet -ristiin rinnalle sekä jatkoi: - --- Niin, minä olen nyt sellainen perhananmoinen aatelismies! Saatpa -nähdä, millaiset herranpäivät mulla tulee olemaan. Rikas minusta -ei tule, mutta lihava. Sinä katselet minua ikäänkuin et hyväksyisi -mielipiteitäni. Etkö ymmärrä! Herrat tämän tavan itse ovat keksineet. -Se on vallan mainio mielipide. - -Sten lausui vereksimpänä mielipiteenään, että Klaus oli lurjus. - --- Käy hakemassa väkimoukari, niin saat sillä takoa rangaistukseksesi. - -Stenissä veri lähti kiehumaan ja hän kohotti rautakangen Klauta -vastaan. Mutta samassa hän tunsi jotain ruumiissaan repeävän ja hän -kaatui taijotonna maahan. - - * * * * * - -Kun Sten heräsi tajuihinsa, makasi hän sairaalan vuoteella ja oli -tuomittu pariksi kuukaudeksi liikahtamatta makaamaan, sillä eräs -verisäiliö oli haljennut ja parantuminen oli hyvin epätietoista. -Siinä samassa suuressa salissa oli vuode vuoteen vieressä ja kohta -kun niistä yksi tyhjeni, oli aina toinen odottamassa sille paikalle -päästäkseen. Täällä hän näki miten ruumiillisen työn tekijöillä aina -oli tapaturmia tarjolla, joista eivät ylemmät luokat tienneet mitään. -Milloin oli haava kirvesmiehen jalassa, milloin oli muurari pudonnut -telineiltä. Eräänä päivänä tuotiin sinne oluenpanijatar, joka oli -kaatanut iholleen kuumaa panosta, toisena tinavaluri, joka valaessaan -oli polttanut polvensa. - -Ei ollut hän ennen koskaan käsittänyt, että ihmisellä voisi olla niin -monenlaisia kärsimyksiä ja kun hän vertasi entistä elämätään näiden -elämään, rupesi hän aavistamaan miten oli syntynyt tuo legenda, että -rikas mies oli mahdoton pääsemään taivaan valtakuntaan. - -Täällä hän nyt siis makasi koko kesän näkemättä ilmaa ja luonnon -vehreyttä. Katkeralla mielellä hän ajatteli, miten vuoden kauniin -aika kului ja hän muisteli mitä milläkin ajalla ja minäkin päivänä -toimitetaan maalla. Huoneessa vilisi munkkikaapuja, risti kohotettiin -miltei joka päivä jonkun vuoteen luona kärsivän lohduttamiseksi. -Sten keskusteli usein munkkien kanssa, eikä hän voinut olla -yhtymättä heidän lausuntoon, että maailma oli viheliäisyyden laakso; -ja kun hänellä tuskat kävivät koviksi, oli helpotus tarkastella -ristiinnaulittua, joka kiemurteli tuskissaan ja nyt hän ymmärsi, -miten kristinusko oli voinut saavuttaa niin paljo kannattajia. - -Eräänä päivänä kun hänen tuskansa olivat kovimmillaan, tuli Klaus -häntä tervehtimään. Tämä oli saanut kuulla, että Sten makasi -kuolemaisillaan ja tunsi tarpeen puhutella potevaa jos mahdollista -lohduttaakseen häntä. Mutta karastakseen luontonsa meni hän ensiksi -kapakkaan, joten hän saapui sairaalaan jotenkin toisella kymmenellä. - -Kun hän sai nähdä Stenin, jonka hipiä taas oli käynyt valkoseksi -ja jonka kädet olivat hienot kuin ennen, heräsi hänessä vanha -kunnioituksen tunne ja hänen täytyi itsekseen myöntää, että kumminkin -oli olemassa ihmisiä parempia ja huonompia. Hän nimitti Steniä -nuoreksi herraksi, käski hänen ajatella sielunsa tilaa ja katua -syntejään; ei ollut Stenin syytä surra kuolemaansa, sillä seppäin -ammattikunta tulisi saattamaan hänet hautaan ja sitten viettämään -hautajaiset, joiden vertaisia ei ennen ole nähty. Sitten puhui hän -kautta rantain kuinka sääli olisi, jos sairashuone saisi Stenin -vaatteet hänen kuoltuaan sekä kehui ohimennen hänen takkinsa vaatetta -erinomaiseksi; housujakin voi varsin helposti vähän muuttaa. Muuten -käski hän Stenin tarkoin katsomaan, oliko taskuissa mitään. Sitten -siirtyi hän puhumaan siitä, kuinka anteeksiantamatonta on, että -vanhemmat rupeavat hankkimaan kasvatusta lapsilleen; siten tekevät he -nämä kuin vaivaisiksi. Stenistä olisi tullut hyvä seppä, jos häntä -olisi lapsuudesta opetettu vasaraa käyttämään ja siinä tapauksessa -olisi hän jo tässä ijässä voinut mennä naimisiin vaakamestarin -tyttären kanssa; tämä on nyt sen sijaan mennyt kihloihin erään -soturin kanssa, mutta siitä Stenin ei pidä välittää, eihän hänellä -kumminkaan enää ole pitkää elämisen aikaa ja hän, Klaus, tulisi -kyllä kantamaan lippua ruumissaaton edessä osottaakseen, että hän -puolestaan oli vainajalle antanut kaikki anteeksi. - -Tämä viimeinen ajatus pani Klaun jalot tunteet siihen määrään -liikkeeseen, että hän purskahti itkemään ja itki niin, kuin -ainoastaan juopunut sen tehdä voi. - -Mutta Klaus ei koskaan saanut kantaa lippua Stenin hautasaatossa -ensiksikään syystä, ettei hän ollutkaan lipunkantaja ja toiseksi -syystä, että Sten kostui. - -Eräänä syyspäivänä laskettiin hän sairaalasta pois sillä -todistuksella, ettei hän enää ollut sairas, mutta ettei hän -myöskään koskaan voinut tulla niin terveeksi, että hän olisi saanut -tehdä työtä. Nyt hän tunsi koko sen totuuden, jonka Klaus oli -lausunut: kasvatus oli riistänyt häneltä keinot elättää henkeään. -Hän kulki turhaan ympäriinsä tässä jo valmiissa yhteiskunnassa -hakien paikkaansa; uinailijalle ei ollut paikkaa ollenkaan tässä -mehiläiskeossa. No, hyvä, eipä siis muuta kuin paeta koko tästä -keosta ja hakea toinen, jossa työmehiläiset elättävät kuhnureita. Hän -rupesi ajattelemaan luostarilaitosta, jossa ei tehty työtä, mutta -sillä elettiin hyvin hyvästi ja jossa sai käyttää aikaansa sellaisiin -yleviin rientoihin kuin taiteeseen ja kirjallisuuteen; hän ihmetteli, -ettei hän jo ennen ollut heittäytynyt luostarin helmaan. - -Kepein askelin käveli hän Mustainveljesten luostariin Itäisen -Pitkänkadun varrelle ja soitti. Porttiluukku aukesi ja muuan -palveleva veli kysyi Stenin nimeä ja asiaa. Sten sanoi nimensä ja -pyysi puhutella luostarin päämiestä luostariin tulonsa johdosta. -Portti aukesi ja Sten pääsi puutarhaan, jossa hänen käskettiin -odottaa. - -Priori istui parastaikaa konttorihuoneessa ja tarkasteli -taloudenhoitajan kanssa vero- ja maakirjoja; monet huolestuttavat -merkit osottivat luostarin tulojen vähentyvän. Tuumittava oli, miten -nämä taas saataisiin kohoamaan entiselleen; se oli vaikeaa, kun -alituisesti vaadittiin uusia apurahoja sotaan harhaoppisia vastaan. -Silloin ilmoitettiin hänelle Sten Ulffotin asia ja pyyntö. - --- Ulffot, Väringen, Hofstan ja Löfsala tilojen omistaja, sekö? -huudahti priori ja teki ristinmerkin. Hänhän tulee kuin itsensä -pyhän Dominikon lähettämänä. Minä tunnen Löfsalan mainiot tilukset: -tuhatkaksisataa tynnyrinalaa viljeltyä maata, paitsi niittyjä ja -metsiä, sahoja ja myllyjä ja erinomaista kalavettä. Laskekaa hänet -sisään, laskekaa kaikin mokomin! Ja sanokaa hänet tervetulleeksi -Herran nimessä! - --- Herra priori, virkkoi taloudenhoitaja, malttakaa vähän. Löfsala -on kyllä kaunis, vahinko vain, ettei sen nykyisellä omistajalla ole -halua hengelliseen säätyyn. - --- Nykyisellä? - --- Niin, Ulffotin suku on saanut väistyä kaikista tiluksistaan ja -suvun viimeinen jäsen lienee seikkailija, joka on koetellut yhtä ja -toista, pystymättä mihinkään. - --- Mitä sanot, mitä? Hm, se on toinen asia, mitä sellaisella voi -tehdä? - --- Ei siitä ei ole hyötyä eikä kunniaa; suita meillä on kyllin -syömässä eikähän tämä ole mikään ruokkimislaitos. - --- Niin juuri, virkkoi priori. -- Mutta kuka hänelle sen sanoo. -Tyytymättömänä ei saa koskaan laskea ketään luostarista, se oli pyhän -Dominikon viisain ja kauniin sääntö. Tahdotko sinä, veli Franciscus, -mennä puutarhaan puhuttelemaan tuota nuorta miestä? Selitä hänelle -vähän, varota häntä, niin, sinä ymmärrät! Mutta me jatkakaamme, -taloudenhoitaja! - -Veli Franciscus oli pitkä mies, uhkaavan näköinen ja tuumiltaan -tympäsevä, jota käytettiin vierottamaan luostarista sellaisia -pyrkijöitä, jotka eivät olleet, kuten palvelevain veljesten oli -tapana sanoa, "tuottelijaita". Sillä dominikaanein munkkikunta oli -valtava valtiollinen mahti, jonka myötään täytyi olla ruhtinaiden -kanssa riidassa vallasta ja tavarasta, eikä se ollut mikään -hengellinen kasvitarha taivaan valtakuntaan valmistamista varten. - -Kun Franciscus sai nähdä Stenin, vähäpätöisen, kuihtuneen miehen, -arveli hän voivansa kaikessa lyhykäisyydessä suoriutua koko -tehtävästä. - --- Mitä haette täältä luostarista? kysyi hän pitkittä valmistuksitta. - --- Haen rauhaa, jota ei maailma anna, vastasi Sten. - --- Harhaan käytte silloin. Tämä on taistelevan kirkon asesali eikä -täällä saavuteta rauhaa koskaan. - --- Mutta taistelun jälkeen tulee lepo, pisti Sten väliin, vaan tämä -ärsytti munkkia, joka tahtoi pitkittä selityksittä suoriutua tästä -palkattomasta työstä. - --- Sanokaa suoraan mitä haette ja puhukaa totta. Sanokaa näin: En -jaksa kaivaa enkä kehtaa kerjätä, siksi tahdon tulla tänne syömään. -Sanokaa siten, niin ette valehtele. - -Sten tunsi munkin osuneen johonkin määrin paikoilleen ja vastasi -koristelematta: - --- Olette valitettavasti oikeassa. - -Hämmästyen tästä odottamattomasta myöntymisestä ja hieman mieltyen -Stenin lapselliseen käytökseen, vei munkki Stenin peremmäs puutarhaan -ja jatkoi keskustelua: - --- Tunnen elämänvaiheenne ja ymmärrän mielialanne ja olemuksenne -salaisuuden. Kun luonto saa itsekseen vaikuttaa, syntyy siitä -loistavia tuloksia; kun ihminen sekaantuu asiaan ja tahtoo auttaa, -tulee siitä epäonnistunut tekele. Te luulette, että viljelys on -kehitystä; se on ainoastaan sairaloista kehitystä. Katsokaa tätä -päärynäpuuta. Se on vesa eräästä päärynäpuusta Santa Luciasta -Espanjasta, jossa sitä on viljelty viisisataa vuotta. Teistä on -mainiota, että se voi kasvaa kauniita hedelmiä, jotka meistä hyvältä -maistuvat. Mutta niin ei luonto ajattele; se on luonut makean -hedelmätertun siementen vuoksi, joiden tulee lisääntyä ja jatkaa -sukua. Katsokaas tätä hedelmää, kun halkasen sen! Näettekö siinä -siemeniä! Ette. Viljelys on riistänyt siltä siemenet. Ja katsokaa -tuota omenaa, joka loistaa noin punakylkisenä! Se on englantilaisen -omenapuun sekaletta. Siinä on vielä siemeniä, vaan jos niitä kylvän, -ei niistä koskaan kasva hedelmääkantavaa puuta. Ja jos tulee kylmä -talvi, paleltuu tämä arka sekakasvi, mutta kotiperäinen, happamen -hedelmän kasvava omenapuu säilyy. Ei pidä ruveta ihmisiä viljelemään, -varsinkin kun se aina tapahtuu muitten kustannuksella. Meidän maamme, -meidän karu ilmanalamme, ei se sovi sellaiseen hedelmäviljelykseen! -Olenko puhunut kylliksi selvään? Surkuttelen teitä, nuori mies, mutta -auttaa teitä en voi! Beati possidentes, onnelliset ne, jotka ovat -ehtineet pitää varansa. Vanhempanne pitivät kerran varansa, vaan -eivät kyenneet saavuttamaansa säilyttämään. - -Sen jälkeen kääntyi hän puhumaan jokapäiväisistä asioista kuljettaen -Steniä porttia kohden. - --- Näkyy tulevan aikuinen talvi tänä vuonna, ainakin -pihlajanmarjoista päättäen. - -Oli saavuttu portille, munkki avasi sen kohteliaasti ja virkkoi: - --- Hyvästi, herraseni! - -Kun portti pamahti kiinni Stenin selän takana, tunsi hän, että -hän nyt oli ainaiseksi suljettu ulos yhteiskunnasta ja hän kokosi -sielun ja ruumiin voimansa viimeiset tähteet, tehdäkseen lopullisen -päätöksen. Mutta hänen tahtonsa oli lamaantunnt ja ajatuksensa -seisahtunut. Oli tullut hämärä. Hän jatkoi kulkuaan kaltevaa katua -alas merenpuoleiseen rantaan päin, aivan kuin jos häntä olisi -johtanut maan vetovoima, joka veti alaspäin. Hänen jalkansa osuivat -kulkemaan kapeaan solaan, joka oli aivan pimeä, likanen ja haiseva. -Mutta hän käveli edelleen, käveli ohkasta valonviirua kohden, joka -loisti solan päästä. Hän saapui vesiportille, joka oli jätetty -raolleen ja jonka läpi kuun säteitä pääsi tunkeutumaan katveikkoon. -Avattuaan portin seisoi hän laajan vedenkalvon reunalla, jota -Siklasaaren päältä nouseva kuu hopeoi. Veden loivat laineet leikkivät -tasaisesti kuutamossa ja hienonen, mereltä päin käyvä tuuli toi -raittiita lehahduksia ulapalta. Sten astui portin edustaiselle -kapealle kynnykselle ja veti portin taakseen lukkoon, ajattelematta -tarkemmin mitä hän teki. Samalla rupesivat kaikki kaupungin kellot -läppäämään iltasoittoa ja muureilla oleva vahti pärisytti rummulla -iltataptonsa, kehottaen ihmisiä käymään levolle. Sten otti lakin -päästään, lankesi polvilleen ja rukoili. Rukoiltuaan nousi hän -seisomaan, käänsi selkänsä meren puolelle, laski käsivarret ristiin -rinnalleen ja ojentaen katseensa tähtiä kohden antoi hän ruumiinsa -vaipua taaksepäin, ikäänkuin levolle laskeutuessaan. - -Kimalteleva vedenkalvo avautui kuin musta hauta, joka heti taasen -sulkeutui, ja pinnassa näkyi suuri pyöreä kehä, kuin gloria -pyhimyskuvissa; se laajeni, siitä kasvoi useampia renkaita, jotka -ohentuivat ja tasoittumistaan tasoittuivat. Aavikon loivat laineet -palasivat kohta takasin ja leikkivät hyppien kuutamossa kuin eivät -äsken olisi säikähtäneetkään. - - - - -YLEVÄMPIÄ TARKOITUKSIA - - -Niin oli kylmä pienessä maalaiskirkossa, että hengitys huurusi -savuna papin ja laulavain kuoripoikain suusta. Olkia oli levitetty -kirkon savilaattialle, että sanankuulijat, jotka seisaaltaan -messua kuuntelivat, tarkeneisivat myöskin polvistua, jota heidän -täytyi tehdä aina kun pojat pientä tiukua soittivat. Paljo oli -kirkossa väkeä tänään, sillä odotettiinpa harvinaista tapausta -jumalanpalveluksen jälestä. Papin piti näet varottaa kahta riitaista -aviopuolisoa, jotka elivät epäsovussa, mutta jotka eivät saaneet -erota, kun eivät olleet tehneet varsinaista aviorikosta; kumpanenkaan -ei myöskään tahtonut karkurina luopua kodistaan eikä lapsistaan. -Messu-uhri oli päättynyt ja kirkuvalta kaikui "miserere" vilusta -väriseväin äänien sitä laulaessa. Punasena helotti päivänpaiste -jäisiä ikkunoita vastaan, sytytettyjen vahakynttiläin valoa ei -näkynyt ollenkaan, ne kuultivat vain keltasina täplinä, jonka -ympärillä lämmennyt ilma huurusi kuin keväinen auer. - -Agnus Dei, qvi tollis peccata mundi, veisasi pappi ja pojat -lauloivat, seurakunnan yhtyessä: miserere! Siinä kuului syviä, -karkeita miesääniä ja kimeitä, hentoja naisääniä. Miserere, armahda -meidän päällemme! - -Epätoivoisena hätähuutona kaikui viimeinen miserere, ja samassa -astuivat molemmat aviopuolisot katveesta esiin ja lähtivät kävelemään -suurta käytävää myöten alttaria kohden. Mies oli pitkä ja romuluinen, -ruskea parta, keinuva käynti. Nainen pieni, hentonen olento, sirot -piirteet ja pehmoset, sulavat liikkeet. Huntu peitti puolittain hänen -kasvonsa, joten näkyvissä oli ainoastaan surevannäköiset, siniset -silmät ja palanen kalpeita poskia. - -Pappi rukoili hetkisen ääneti itsekseen ja kääntyi sitten seurakunnan -puoleen. Hän oli nuori mies, vielä vajaata kolmenkymmeninen, jonka -terveet, hyväntahtoiset kasvot eivät oikein näyttäneet soveltuvan -hänen papilliseen pukuunsa eikä niihin ankariin sanoihin, joita hän -lausui. Molemmat aviopuolisot olivat jo aikuisemmin ripittäneet -itsensä hänelle ja piispan erityisestä käskystä hän nyt piti -nuhdesaarnansa. Riitaiset puolisot olivat näet käyneet piispan luona -ja pyytäneet, että heidän avioliittonsa purettaisiin, mutta tämä -ei ollut voinut siihen suostua, kun kanooninen laki myönsi eron -vasta synnin tapahduttua, hedelmättömyyden perustuksella muutamissa -tapauksissa, sekä jos toinen aviopuolisoista oli karannut kodistaan -ja perheestään. - -Pappi alkoi puheensa kuivalla, sisällöttömällä äänellä, ikäänkuin hän -ei olisi itsekään uskonut mitä hän sanoi. - -Avioliiton, sanoi hän, on Jumala itse rakentanut, hän, joka miehen -kylkiluusta teki vaimon miestä varten, tälle avuksi. Koska siis mies -on ensiksi luotu ja vaimo myöhemmin, pitää vaimon olla miehelleen -alamaisen ja totella häntä herranaan. - -(Tällä paikalla teki tuo pieni hunnutettu pää liikkeen, ikäänkuin -haluten sanoa jotakin). - -Miehen puolestaan täytyy kohdella vaimoaan arvokkuudella, koska -vaimo on miehen kunnia ja mies siten kunnioittaa itseään vaimossaan. -Niinpä sanoo Paavalikin kirjeessään Korinttilaisille, seitsemännessä -luvussa, neljännessä värsyssä, johon Grationon kirkkosääntö juuri -perustuu: Vaimolla ei ole itsellään valtaa ruumiinsa yli, vaan -miehellä. - -(Huntupäinen ruumis vavahti kiireestä kantapäähän saakka, vaan mies -nyökytti hyväksyvästi papin sanoihin. Pappi, joka nyt loi katseensa -vaimoon, muutti äänensä sydämmellisemmäksi.) - -Kun opetuslapset tulivat Jesuksen luo ja kysyivät, saisiko mies erota -vaimostansa, vastasi hän ja sanoi: Mitä Jumala on yhdistänyt, sitä -ihmiset älkööt erottako. Ja siitä syystä ei kirkko myönny avioliiton -hajoittamiseen. Kun maallinen laki nyt myöntää eroa muutamissa -tapauksissa, on se tullut tavaksi ihmisten pahuuden tähden eikä sitä -kirkko voi hyväksyä. - -Elämä ei ole mikään kukkaistarha eikä meidän pidä siltä liikoja -vaatia. Hän itse, joka siinä nyt saarnasi, oli myöskin naimisissa. -(Tähän aikaan oli katoolisten pappien vielä lupa mennä naimisiin.) -Siksi hän saattoikin olla ratkaisijana tässä kysymyksessä; hän tiesi, -miten toisen aina täytyy mukautua toisen mukaan, jos mieli välttää -riitaa ja toraa. Hän oli itse vihkinyt nämä nuoret aviopuolisot ja -nähnyt heidän ensi lempensä onnen, hän oli ristinyt heidän lapsensa -ja nähnyt isyyden ja äitiyden pyhittävän heidän rakkautensa. Hän -palautti heidän muistoonsa noita haihtumattomia hetkiä, jolloin -he eheimmiten nauttivat elämästä ja tulevaisuus oli koittavana -kesäpäivänä heidän edessään. Näiden muistojen nimessä pyysi hän -heitä ojentamaan toisilleen kätensä ja unhottamaan kaiken, mikä -oli tapahtunut sittenkuin eripuraisuuden henki oli päässyt heidän -sydämmiinsä. Tämän kristillisen seurakunnan läsnäollessa pyysi hän -heitä uudistamaan sen liiton, jonka he itsekkäisyydessään olivat -koettaneet rikkoa. - -Hetken ajan vallitsi nyt kirkossa syvä äänettömyys ja jännityksellä -odottava seurakunta siirtyi tungeskellen lähemmäs alttaria. - -Aviopuolisot seisoivat liikkumattomina. - -Silloin näytti pappi käyvän kärsimättömäksi ja äänellä, joka vapisi -surua ja vihaa, alkoi hän taas puhumaan. - -Hän puhui vanhempain velvollisuudesta lapsiaan kohtaan, Jumalan -vihasta leppymättömiin sydämmiin, ja hän sanoi suoraan, että -avioliiton tarkoitus ei ollut ensinkään olla huvitteluna -kuumaverisille ihmisille, vaan keinona suvun lisääntymiseen ja -- -tähän pani hän erittäinkin painon -- kasvatukseen. Sitten antoi hän -heille viikon miettimisaikaa ja käski heidän mennä rauhassa. - -Tuskin oli hän viime sanansa lausunut ja viitannut kädellään -jäähyväisiksi, kun jo tuo nuori nainen käännähti ja lähti. Kylmänä -ja tyyneenä hän kulki väkijoukon keskitse ja katosi suuren käytävän -kautta. - -Mies viivähti tuokion ja kääntyi sitten ristikäytävää kulkemaan, -josta päästiin ulos pienen portin kautta. - -Kun pappi asteli kotiinsa vaimonsa rinnalla, joka oli kuunnellut -messua, kysyi häneltä hänen vaimonsa lauhkealla, mutta nuhtelevalla -äänellä: - --- Uskotko itse tuota mitä sanoit? - --- Sinä olet omatuntoni, eukko rakas, ja tunnet ajatukseni. Säästä -siis minua hiukankaan, sillä nuo lausumani sanat lyövät minua kuin -ruoskat. - --- Ota vain vastaan se kuritus. Sinä tunnet ripistä, että näiden -aviopuolisojen liitto ei ole oikea avioliitto. Sinä tiedät, että -nainen tuo on marttyyri, jonka henki voidaan pelastaa ainoastaan sen -kautta, että hän saa eron miehestään; sinä tiedät sen, ja kehotat -häntä kulkemaan turmiotaan kohden. - --- Kirkolla näetkös, on ylevämmät tarkoitukset, jotka eivät salli sen -ajatella pikkuihmisten mukavuutta ja hyvinvointia. - --- Minä luulin, että ihmisten hyvinvointi, heidän onnellisuutensa, -olisi kirkon ylevin tarkoitus. Mikä on sitten kirkon ylevämpi -tarkoitus? - --- Jumalan valtakunnan lisääntyminen maan päällä, vastasi pappi vähän -mietittyään. - --- No niin, Jumalan valtakunnan, virkkoi vaimo. Mutta Jumalan -valtakunnassahan on ainoastaan onnellisten asuinsijat -- siis pitää -kirkon tehdä ihmiset onnellisiksi? - --- Niin, korkeammalta kannalta katsoen! - --- Korkeammalta? Voiko sitä katsoa kahdelta kannalta? - --- Pikkunen hupakko voi kysyä enemmän kuin kymmenen viisasta voi -vastata, virkkoi pappi, painaen vaimonsa kättä. - --- Mutta huonostihan on silloin laita viisaiden viisauden, sillä mitä -he sitten vastaavat, kun viisas kysyy, kun kaikki maailman viisaat -tulevat kysymään, intti vielä tuo pikkunen hupakko. - --- Silloin ne vastaavat, että he eivät tiedä mitään, kuiskasi pappi. - --- Olisit sanonut sen ääneen, olisit sanonut sen tänään kirkossa. -Eihän omatuntosi kumminkaan ole tyytyväinen sinuun tänään. - --- Siis täytyy minun saada omatuntoni vaikenemaan, sanoi pappi, ja -suuteli vaimoaan, joka juuri oli ehtinyt etehiseen. - --- Sitäpä et voi, väitti vaimo, et niin kauan kuin pidät minusta ja -kaikkein vähimmin tällä tavoin. - -He kopistivat lumen jaloistaan ja astuivat pieneen pappilaansa, jossa -heitä vastaan juoksi kaksi pientä, tervettä poikaa suutelemaan isää -ja äitiä. Vanhemmat olivat äärettömän tervetulleet senkin vuoksi, -että maukas sunnuntaipäivällinen odotti valmiina kirkosta palaavia. - -Pappi heitti päältään pitkän, ruumiinmukaisen kirkkokauhtanansa ja -pukeusi porvarilliseen arkitakkiin, jossa asussa hän ei kumminkaan -koskaan näyttäytynyt seurakuntalaistensa silmäin edessä. Pöytä -oli katettu. Laattia oli lumivalkoinen ja siihen sirotetut havut -tuoksuivat metsältä. Isä siunasi ruoan ja perhe asettui syömään, niin -iloisena ja maailman tyytyväisenä, kuin jos ei sydäntä olisi koskaan -särkynyt ylevämpiä tarkoituksia varten. - - * * * * * - -Lumi oli sulanut, maa huurusi ja uhoili siittämisen halusta. -Pappila oli keskellä sitä yksitoikkoista Uplannin lakeutta, jossa -Rasbon pitäjä sijaitsee. Mihin vain silmä katsoi, näkyi ainoastaan -kivikkomaata, savikkopeltoa ja siellä täällä lomassa katajapehkoja, -jotka näyttivät maata myöten ryömivän välttääkseen alituista tuulta. -Kaukana taivaan rannassa näkyi metsänrinnan korkeimpain puiden -latvoja, ikäänkuin vajoamaisillaan olevan laivan mastoja. Tupansa -eteläiselle puolelle oli pappi istuttanut muutamia puita ja muokannut -kappaleen maata, johon hän oli kylvännyt talven yli kestäviä kukkia -ja kasviksia, joita, äkkinäiset kuin olivat kylmään ilmanalaan, oli -täytynyt talveksi peittää oljilla. Pieni puro, joka tuli pohjoisesta -päin, metsästä, oli juuri siksi suuri, että siinä saattoi ruuhella -soutaa kun pysytteli keskellä virtaa. - -Rasbon pappi Dominus Pietari oli herännyt päivän noustessa, suudellut -vaimoaan ja lapsiaan ja mennyt kirkkoon, joka oli ainoastaan muutaman -kivenheiton päässä pappilasta. Hän oli lukenut aamumessun, siunannut -päivän työn ja kävellyt iloisena ja elämänhaluisena kotiinsa. Leivot, -jotka varmaankaan eivät välitä rumasta eikä kauniista, laulelivat -ilmassa kivisten peltojen yläpuolella, ikäänkuin siunatakseen laihaa -maata. Vesi porisi ojissa, joiden partailla näkyi kavioiden jälkiä. -Hän oli palannut kirkosta, juonut aamumaitonsa etehisessä ja seisoi -nyt puutarhassa kaivamassa talvipeittoa pois kukkaispengerten päältä. -Sitten haki hän kuokan ja rupesi kääntämään uinuavaa maata. Aurinko -paahtoi lämpimästi, työ, johon hän oli tottumaton, pani hänen verensä -liikkeeseen. Hän hengitti syvään täyteläistä kevätilmaa ja tunsi -olemuksensa niin onnelliseksi, kuin jos hän olisi herännyt uuteen -elämään. Vaimo avasi ikkunaluukun päivän puolella ja seisoi siinä -puoleksi puettuna katsellen miehensä työtä. - --- Tämä on toista kuin nyökkyä kirjojen ääressä, virkkoi mies. - --- Olisit ruvennut maanviljelijäksi, sanoi vaimo. - --- Enpä saanut ruveta, eukkoseni. Tämä tuntuu suloiselta selässä ja -rinnassa. Miksi olisi Jumala antanut meille kaksi pitkää käsivartta, -ellemme niitä käyttäisi. - --- Niin, ei niitä lukemiseen tarvita. - --- Ei, mutta lumen luomiseen, halon hakkuuseen, maan kuokkimiseen ja -lasten kantamiseen, siihen ne ovat tarkoitetut. Se tekee rikoksen, -joka niitä ei käytä. Ja me hengen miehet, me muka emme saa koskea -tähän syntiseen maahan! - --- Vait, virkkoi vaimo ja pani sormen suulleen. -- Lapset kuulevat! - -Mies otti hatun päästään ja kuivasi hiestyneen otsansa. - --- Otsasi hiessä täytyy sinun syödä leipäsi, niin on kirjoitettu. -Kuinka ihanaa onkin tämä hikoileminen. Se on toista kuin se kylmä -tuskan hiki, joka tukan kautta nousee, kun ei voi keksiä selitystä -jollekin hämärälle ongelmalle taikka kun epäilyksen henget polttavat -verta, niin että se valuu suonissa kuin kuuma hiekka. Näetkö, kuinka -käsivarren lihakset jännittyvät halusta saada liikkua; näetkö, kuinka -sinertävät suonet paisuvat, kuin keväiset purot jään sulattua; rinta -laajenee niin suureksi, että se pingoittaa puseron ompeleita... Niin -tämä on toista... - --- Vait, sanoi vaimo taas varotellen ja lisäsi johtaakseen -keskustelun toiselle, vaarattomammalle tolalle: -- Olet vapauttanut -kukkaset pakkokahleista, vaan oletpa unhottanut elukkaraukat, jotka -ovat olleet kytkettyinä pimeään omettaan koko pitkän talven. - --- Niin, oikein, virkkoi pappi laskien kuokan kädestään, mutta nyt -lapset ulos näkemään niiden iloa! - -Viipymättä meni pappi omettaan, joka oli rakennussarjan päässä. -Hän irroitti molemmat lehmät kytkyistään, avasi lammaskarsinan ja -vasikkain soimen sekä siirtyi sitten toiselle puolelle avaamaan -sikoläätin. Kellokas tuli ensiksi ulos ja asettui ometon ovelle; -valo näytti huikasevan sen silmiä, kun se ojensi päänsä eteenpäin -ja tunnusteli kuonollaan päivänpaistetta. Sitten se varovasti -laskeusi portaita alas, henkäsi syvään, jotta kylkilihakset -pullistuivat; haisteli sitten maata ja ikäänkuin heränneenä iloisiin -menneenkesäisiin muistoihinsa, heilautti se häntänsä ylös ja -laukkoi hyppien pihatantereelle, siitä mäelle kivien ja pensaiden -poikki laskien yhdellä hypyllä kaivoluukun yli. Samassa tuli jo -kirjolehmäkin ulos ja vasikat ja lampaat ja viimeksi porsaat. -Mutta niiden jälestä juoksi pappi karahka kädessä, sillä hän oli -unhottanut sulkea puutarhan veräjän; ja nyt alkoi kilpajuoksu, johon -molemmat pojatkin sydämmensä innolla ottivat osaa, ajaakseen elukat -pois aituuksesta. Mutta kun vanha palvelijatar sai nähdä Dominus -papin juoksevan puseroisillaan elukkain jälestä tanhualla, säikähti -hän, että mitähän ihmiset sanovat, ja hyppäsi ulos ikkuna-aukosta; -vaimo seisoi portailla ja nauroi koko tapaukselle, nauroi niin -herttaisesti, että koko piha kajahteli. Nuori pappi oli yhtä iloinen -kuin nuo irtilasketut elukat, hän nautti kuin lapsi nähdessään -näiden riemun talvivankilan auettua ja unhotti siinä riemussa sekä -seurakunnan että piispan, juoksi vain semmoisenaan kylätietä pitkin -estääkseen elukkoja menemästä toukopellolle. - -Silloin kuuli hän vaimonsa huutavan häntä nimeltään ja näki -käännähtäessään vieraan naisen seisovan tämän rinnalla etehisen -portailla. Hämillään ja suuttuneena korjasi hän pukunsa, suki hiukset -hatun alle ja palasi kotiin päin, taivuttaen matkalla kasvonsa -juhlallisen näköisiksi. - -Kun hän tuli lähemmäs, tunsi hän tuon hennon naisen samaksi, jota hän -kirkossa oli varottanut epäsovusta avioliitossa. Hän oivalsi, että -nainen tahtoi häntä puhutella, ja pyysi hänen astumaan sisään. Lupasi -itse heti tulla sinne, muutettuaan toisen takin päälleen. - -Toiseen takkiin puettuna ja toisessa mielialassa astui hän tuokion -kuluttua tupaan, jossa tuo epäsopuinen aviopuoliso odotti. Hän -kysyi vaimon asiaa. Tämä kertoi sopineensa miehensä kanssa, että -hän, vaimo, lähtisi pois kotoaan, koska ei avioeroa muulla ehdolla -myönnetty. Pappi kävi kärsimättömäksi ja rupesi juuri vetämään esiin -kirkkolakia ja Korintilaisepistoloita, kun hän avonaisen ikkunan -kautta kuuli hiekan narahtelevan puutarhankäytävällä: hän tunsi niin -hyvin nuo kepeät, pehmeät askeleet ja hiekkajyväin narina tunkeutui -hänen sydämeensä saakka. - --- Teko, joka teillä on mielessänne, vaimo, on epätoivoisen rohkea, -mutta se on sittenkin rikos. - --- Ei ole rikos, te vain sanotte sitä siksi, vastasi vaimo niin -varmasti, kuin jos hän toivottomina öinä ja päivinä jo olisi sen -asian kyllin selväksi miettinyt. - -Pappi suuttui ja tapaili jo joitakin ankaroita sanoja masentaakseen -niskottelijan, vaan samassa hän taas kuuli hiedikon merkitsevästi -risahtavan puutarhassa. - --- Te annatte seurakunnalle huonon esimerkin, sanoi hän siis -ainoastaan. - --- Huonomman annan, jos paikoilleni jään, vastasi vaimo. - --- Te jäätte perinnöttömäksi. - --- Sen tiedän. - --- Te turmelette maineenne. - --- Senkin tiedän, vaan kestän sen, tietäen olevani viaton. - --- Entä lapsenne? - --- Sen otan mukaani. - --- Mitä sanoo miehenne siitä? Ei teillä ole oikeutta ottaa lastanne -lähtiessänne karkuun kotoanne. - --- Eikö oikeutta ottaa omaa lastani? - --- Lapsen omistajia on aina kaksi. - --- Mutta eihän silloin Salomonin viisaus riitä riitaamme -ratkaisemaan. Vaan minä ratkaisen sen sittenkin, kunhan vain saan -tämän jutun päättymään. Tulin luoksenne pyytämään valoa, ja te -johdatte minut pimeään käytävään, jossa sammutatte tulet ja menette -tiehenne. Yhden asian minä sittenkin tiedän: missä rakkaus loppuu, -siellä on jälellä ainoastaan syntiä ja alentumista, minä en tahdo -elää synnissä, ja siksi lähden. - -Ulkopuolelta kuului kiivasta hengitystä, kuin jos joku olisi hillinyt -mielenliikutuksensa. Papin sydämmessä oli ankara taistelu. Sitten hän -virkkoi: - --- Kirkon palvelijana voin vedota ainoastaan Herran sanaan ja se on -kova kuin kallio; ihmisenä voin sanoa ainoastaan sen, mihin sydämmeni -kehottaa, mutta mikä ehkä on syntiä, sillä ihmissydän on horjuva ja -heikko. Mene rauhassa äläkä hajoita, mitä Jumala on yhdistänyt. - --- En mitä Jumala on yhdistänyt, vaan mitä aviopuolisojen vanhemmat -ovat yhteen nitoneet. Eikö sanaakaan ole teillä mulle lohdutukseksi -antaa sille raskaalle tielle, jota lähden kulkemaan? - -Pappi pudisti kiellellen päätään. - --- Jumala suokoon, ettei teille koskaan annettaisi kiviä, kun te -pyydätte leipää, virkkoi vaimo melkein uhaten ja lähti. - -Pappi viskasi päältään virkatakin, huoahti ja koetti vapautua tuon -keskustelun jättämistä raskaista tunteista. Kun hän tuli ulos, tapasi -hän vaimonsa ja virkkoi tälle, että hän sydämmestään sääli tuota -vaimoparkaa. - --- Miks'et sitä sanonut hänelle? kysyi vaimo, joka näytti tuntevan -keskustelun. - --- On asioita, joita ei saa sanoa, vastasi mies. - --- Kenen vuoksi niitä ei saa sanoa? - --- Kenen vuoksi? -- Kirkko samoin kuin valtio ovat, ystäväni, Jumalan -säätämiä laitoksia, mutta epätäydelliset, sillä niitä hoitavat -heikot ihmiset. Ei saa siis ihmisille myöntää, että nämä laitokset -ovat epätäydelliset, sillä siten he joutuisivat epäilemään näiden -jumalallista alkuperää. - --- Mutta jos nyt ihminen, nähden niiden epätäydellisyyden, sittenkin -rupeaisi epäilemään niiden jumalallista alkuperää ja jos hän vielä -tutkimalla saisi selville, ettei sitä jumalallista alkuperää olisi -olemassakaan... - --- Minä luulen, keskeytti pappi, kaikki pyhät siitä varjelkoot, että -epäilyksen viettelijä on päässyt hallitsemaan aikakautemme ilmassa. -Etkö tiedä, että se oli ensimmäinen kysyjä, joka syöksi ihmisen -kadotukseen. -- Eipä suotta ole paavin lähettiläällä ollut syytä -viime kirkolliskokouksessa kutsua tätä maata turmeltuneeksi. - -Vaimo katsoi miestään tutkiskellen, laskiko tuo leikkiä, ja mies -vastasi hymähdellen merkiksi, ettei se ollut kokonaan tottakaan. - --- Älä laske tällaista pilaa, virkkoi vaimo. Voinhan uskoa sinun -puhuvan vakavasti. Enkäkä tiedä koskaan, milloin vakavalta kannalta -puhut, milloin leikin. Sinä uskot osaksi mitä puhut, vaan osaksi -et. Sinä olet niin horjuva kuin jos itse olisit noiden epäilyksien -vallassa. - -Päästäkseen vaipumasta syvemmälle tähän kysymykseen, jota hän tahtoi -välttää, ehdotti pappi, että he lähtisivät venheellä soutamaan virtaa -alas erääseen kauniiseen paikkaan, jossa oli lehtimetsää ja jossa -syötäisiin päivällinen. - -Kohta istuikin pappi airoissa ja viheriä ruuhi lipui poikki veden -kalvon; lapset koettivat venheestä tapailla menneenkesäisiä rytejä, -joiden kuivissa lehdissä kevättuuli lauloi ikäänkuin heräämistään -talven unesta. Pappi oli pukenut päälleen tuon kepeän arkipuseron, -jota hän kutsui "vanhaksi ihmisekseen" ja hän souti voimakkaasti tuon -puolen penikulman matkan pienelle koivikkokunnalle, joka oli saarena -siinä kivikko-ahojen keskessä. Sillaikaa kuin vaimo laittoi esiin -ruokaa, juoksi hän lasten seurassa poimimassa vuokkoja ja voikukkia, -opetti poikia ampumaan jousipyssyllä ja teki heille pajupillejä. -Hän kiipesi puissa ja piehtaroi nurmessa niinkuin poikanen, juoksi -hevosena suitset suussaan lasten raikkaasti sille nauraessa. Hän -kävi yhä rajummaksi ja kun pojat rupesivat ampumaan pilkkaan siihen -siniseen virkatakkiin, jonka hän oli ripustanut puuhun, nauroi -hän aivan haletakseen. Vaan vaimo silmäili varovasti ympärilleen, -näkyisikö ihmisiä ketään, jotka tuota katseleisivat. - --- Ah, anna minun olla ihmisenä Luojan vapaassa luonnossa! huudahti -mies, eikä vaimollakaan ollut siihen mitään sanomista. - -Päivällinen oli asetettu ruohokkoon ja papilla oli niin nälkä, että -hän unhotti lukea ruokarukouksen, josta syystä lapsetkin muistuttivat: - --- Isä ei lue pöytälukua. - --- Minä en näe mitään pöytää, vastasi pappi ja kahmasi peukalollaan -voita. Tälle nauroivat pienokaiset äärettömästi. - --- Pidä jalat pöydän alla, Pekka, sanoi isä. -- Älä nosta jalkojasi -pöydälle, Niilo, virkkoi hän toiselle. Ja pienokaiset nauroivat, -nauroivat niin että olivat syödessään läkähtyä; ei ollut koskaan -ennen ollut näin hauska, isä ei ollut koskaan ollut näin iloinen ja -hänen täytyi lausua sukkeluutensa uudelleen ja uudelleen ja aina ne -herättivät saman riemun. - -Mutta ilta läheni ja täytyi lähteä kotiin päin. Tavarat kerättiin -kokoon ja mentiin veneeseen. Vielä kesti iloa hetkinen, mutta -sitten uupui nauru ja pienokaiset nukkuivat äitinsä polvelle. Isä -kävi äänettömäksi ja vakavaksi, niinkuin liian naurun jälestä aina -käydään, ja kuta lähemmäs kotia tultiin, sitä vakavampana hän istui. -Koetti hän toisinaan lausua jotain iloista, mutta se tuntuu sekin nyt -surunvoittoiselta. Aurinko loi viistoon säteensä laajojen ketojen -poikki, tuuli oli tyyntynyt, hievahtamaton hiljaisuus ja rauha -vallitsi luonnossa, silloin tällöin vain kuului karjan ammontaa tai -käen intohimoista kukuntaa. - --- Käki kuuluu pohjoisesta, ennustaa surua, virkkoi pappi, siten -ikäänkuin tulkiten tuota pitkällistä, alakuloista mielialaa. - --- Ei ole merkitystä muuta kuin sen ensi kukunnalla ja aamulla se jo -kukkui auvoa idästä, lohdutteli vaimo. - -Jo näkyivät ometan katot ja niiden päällitse kirkon torni. He -laskivat valkamaan, isä otti molemmat nukkuvat pienokaiset -käsivarsilleen ja kantoi heidät tupaan. Suuteli sitten vaimoaan -ja kiitti hauskasta päivästä, -- hänen oli vielä mentävä kirkkoon -iltamessua lukemaan. - -Otti kirjansa ja läksi. Tielle tultuaan soivat jo iltakellot. -Hän joudutti askeleitaan. Kirkon pihalla hän näki ihmisiä -liikkuvan. Se oli jotain harvinaista, sillä tavallisesti oli -lukkari yksin kuuntelemassa iltamessua. Pappi rupesi ajattelemaan, -oliko joku nähnyt hänet koivikossa taikka oliko kukaan kuullut -hänen keskusteluaan vaimonsa kanssa. Oikein hänet tuska valtasi -tullessaan kirkon portille, sillä siinä hän näki kaksi hevosta -komeissa satulatamineissa sekä Upsalan hiippakunnan arkkidiakoonin -palvelijoineen. Diakooni näytti odottaneen häntä ja pyysi saada -puhutella häntä messun jälestä. - -Ei ollut pappi koskaan rukoillut iltarukoustaan niin palavalla -innolla ja tuska sydämmessään pyysi hän kaikkia pyhiä suojelemaan -itseään ja seurakuntaa tuntemattomia vaaroja vastaan. Tuon -tuostaankin hän silmäili ovelle, jossa diakooni seisoi kuin pyöveli -uhriaan odotellen ja lausuttuaan aamenen meni hän tyynein askelin -vastaanottamaan iskua, sillä hän oli jo varmana, että jotain -onnetonta tulisi tapahtumaan. - --- En tahtonut tulla teitä kotoanne tapaamaan, niin rupesi -arkkipiispan lähettiläs puhumaan, koska asiani on sitä laatua, että -se vaatii rauhaisen ja pyhitetyn paikan, joka vahvistaa sydämmiämme -ja mieliämme. Minun on ilmoitettava teille eräs kirkolliskokouksen -päätös, joka syvästi tulee koskemaan papiston yksityisen elämän -sisällisimpiin oloihin. - -Hän keskeytti puheensa nähdessään uhrinsa tuskan ja antoi hänelle -pergamenttikäärön, jonka tämä kehitti auki ja luki: - -Dilectis in Christo fratribus! -- rakkaille veljille Kristuksessa!... -Episcopus Sabiniensis, apostolicae sedis legatus -- Sabinian piispa, -paavillisen istuimen lähettiläs... - -Silmät lensivät sirotekoisten kirjainten poikki kunnes ne äkkiä -pysähtyivät erääseen riviin, joka näytti olevan tulella kirjoitettu, -sillä nuoren papin kasvot muuttuivat tuhan karvaisiksi ja silmät -näyttivät sammuvan. - -Diakoonin näkyi käyvän miestä sääli ja hän virkkoi: - --- Kuten näkyy, kirkon vaatimukset ovat ankaria; ennen vuoden loppua -tulee kaikkien pappien avioliitojen olla purettuja; sillä oikea -Herran palvelija ei voi elää lihallisessa liitossa naisen kanssa -saastuttamatta sitä pyhää virkaa, jota hänen on hoidettava, hänen -sydämmensä ei voi jakautua Kristuksen ja vaimon siemenen synnillisten -jälkeläisten välille. - --- Mitä Jumala on yhdistänyt, sitä älkööt ihmiset erottako, huoahti -pappi, saatuaan kiini ensimmäisen selvän ajatuksen. - --- Tämä koskee ainoastaan seurakuntaa. Kun kristillisen kirkon -ylevämmät tarkoitukset sitä vaativat, muuttuu rikoskin laiksi. -Huomatkaa tarkoin tämä erotus: "älköön _ihminen_ sitä erottako". On -siis kysymys ainoastaan ihmisen esiintymisestä erottajana. Mutta -tässä on erottajana Jumala, palvelijainsa kautta, hän erottaa mitä -Jumala on yhdistänyt. Tässä tapauksessa ei siis ole sama laki kuin -kaikissa muissa tapauksissa. - --- Mutta onhan Jumala itse aviokäskyn säätänyt? väitti murtunut mies. - --- On kyllä, mutta siksi hänellä onkin oikeus purkaa se. - --- Vaan eihän Herra vaatine tätä uhria heikoilta palvelijoiltaan? - --- Herra vaati Abrahamin uhraamaan poikansa Iisakin. - --- Mutta siinä sydämmiä murtuu. - --- Niin, sydämmiä murtuu, niiden täytyy murtua, että ne olisivat -Herralle sitä palavampia. - --- Voiko tämä olla laupiaan Jumalan tarkoitus? - --- Laupias Jumala jätti ainoan poikansa ristinpuuhun naulittavaksi! -Maailma ei ole pyrintöjemme päämäärä. Turhuutta, katoovaisuutta! Ja -voitte lohduttaa itseänne lukemalla kirkkomme antamia ohjeita... - --- Ei, kaikkivaltias Jumala, älkää viitatko minua ohjeisiin. Taivaan -nimessä, herra diakooni, antakaa mulle kipene toivoa; kastakaa -sormenne pää ja sammuttakaa tämä epätoivon tuli, jonka olette -sytyttäneet. Sanokaa, että se ei ole mahdollista, sanokaa että tämä -kaikki on ehdotus, jota ei ole hyväksytty. - -Diakooni osotti sinettiä ja virkkoi: - --- Presentibus consulentibus et consentientibus... se on päätetty -ja vahvistettu. Ja kirkon ohjeissa on, nuori ystäväni, sellainen -viisauden aarre, että ne kyllä voivat valaista sokaistuneen mielen; -hyvän neuvon tahdon antaa hyvälle ystävälle: lukekaa niitä aikuisin -ja myöhään ja saatte nähdä, että te tyynnytte ja tasotutte. - -Nuori pappi ajatteli niitä kiviä, joita saman päivän aamuna oli -tarjonnut epätoivoiselle vaimolle ja hän notkisti päänsä kohdanneen -iskun alle. - --- Nauttikaa siis lyhyttä lupa-aikaanne, virkkoi diakooni. Kesätuuli -on taas tuntunut, maa on pukeutunut kukkasiin ja suvilinnut laulavat -maassamme. Pyhän Sylvesterin päivänä, joulukuun viimeisenä, tulee -talonne olla puhdas juurikuin itse Herraa Kristusta vastaanottamaan, --- tämä on määrätty pannan uhalla. Voitte sillävälin tutkia tuota -sinetöittyä käskykirjettä -- älkääkä unhottako kirkon ohjeita. - -Hän nousi valkosen hevosensa selkään ja ratsasti pois, ehtiäkseen -vielä ennen yön tuloa toiseen pitäjään levittämään kuin kalman -sanansaattaja surua ja kurjuutta. - -Rasbon pappi, herra Pietari, oli murtunut. Hän ei uskaltanut mennä -kotiinsa, hän hyökkäsi kirkkoon ja lankesi polvilleen alttarin eteen. -Auki olivat kullatun alttarikaapin ovet ja illan punertavat säteet -valaisivat Vapahtajan kulkua Golgatalle. Tällä kertaa ei pappi -ollut uhkaavan ja rankaisevan Jumalan välikappale, vaan hän makasi -rangaistuna seurakuntana kasvoillaan ja huusi armoa. Hän kohotti -silmänsä Kristukseen, vaan hän ei löytänyt sääliväisyyttä. Vapahtaja -joi kalkin, mikä hänelle tarjottiin ja joi sen pohjaan; hän kantoi -ristin rikkirevityssä selässään ylös jyrkkää rinnettä, jossa hän -oli mestattava. Mutta ristinpuussa riippuvan yläpuolella avautui -taivas. Oli siis olemassa jotain näiden kärsimysten yläpuolella, -niiden takana. Pappi rupesi tutkimaan syitä tämän suuren ihmisuhrin, -jonka nyt piti tapahtua yli kaikkien maiden. Kirkko oli nähnyt, miten -ihmiset rupesivat epäilemään pappien oikeutta olla rankaisijoina -ja tuomareina, sillä ihmiset olivat huomanneet nämä tuomarit -inhimillisiä heikkouksia täyteläisiksi. Nyt tuli papiston osottaa, -että se saattoi Kristuksen vuoksi repiä sydämmen rinnastaan ja laskea -sen alttarille. Mutta, niin jatkoi hänen kapinoiva sydämmensä, onhan -kristinusko hävittänyt ihmisuhrit. Ajatukset kulkivat omia teitään -ja hän mietti: ehkäpä oli jokin ajatus noissa muinoisten pakanain -uhreissa. Abraham oli pakana, sillä hän ei tuntenut Kristusta, ja hän -oli valmis uhraamaan poikansa Jumalan käskystä. Kristus uhrattiin, -kaikki pyhät marttyyrit uhrattiin, miksi oli häntä siis säästettävä? -Eihän ollut siihen mitään syytä, ja hänen täytyi myöntää, että jos -mieli voida vaatia, että kansa häntä uskoi, täytyi sen myös voida -vaatia häntä uhraamaan rakkaimpansa, itsensä, sillä hän ja hänen -vaimonsa, olivathan he yhtä. Se hänen täytyi myöntää ja hän tunsi -omituisen uuden nautinnon ajatellessaan niitä kauheita kärsimyksiä, -jotka hänellä olivat odotettavissa; siihen tuli ylpeys lisäksi, -joka tarjosi marttyyrin ruunua; se kohotti hänet korkealle tämän -seurakunnan yläpuolelle, jota hän oli tottunut katselemaan ylhäältä -alttarilta, mutta joka nyt oli ruvennut kohottelemaan päätään ja -uhkaavasti lähentelemään tätä ylevätä paikkaa. - -Tämän ajatuksen vahvistamana nousi hän ja meni alttarikehän -sisäpuolelle. Hän ei ollut enää muserrettu syntinen, vaan vanhurskas, -jolla oli oikeus seistä Kristuksen rinnalla, koska hän oli kärsinyt -yhtä paljo kuin tämä. Hän katseli ylpeästi noita rukousjakkaroita, -jotka pimeässä näyttivät polvistuneilta rukoilijoilta ja hän -singautti vanhurskaan rangaistustuomion heitä kohtaan, koska he -eivät tahtoneet uskoa hänen saarnaansa. Hän tempasi takkinsa -auki ja näytti heille verisen rintansa, jossa oli tyhjä paikka, -koska hän siitä oli lahjoittanut sydämmensä Jumalalle. Hän käski -epäuskoisten pistää kätensä hänen kylkeensä ja uskoa. Hän tunsi -kasvavansa kärsimyksestä ja hänen kiihoittunut mielikuvituksensa -sai hänet horrostilaan, niin että ajatus hetkeksi seisattui ja hän -luuli olevansa sama kuin Kristus. Etemmäs hän ei voinut päästä ja -hän lupsahti kokoon kuin purje, jonka tuuli on repinyt rikki ja -kiskonut irti mastosta. Samassa tuli suntio sulkemaan kirkkoa. Kotiin -kävellessään tunsi hän itsensä onnettomaksi, kun oli kadottanut tuon -rohkean mielialansa ja hän olisi palannut kirkkoon takasin, ellei -joku epäselvä velvollisuuden tunne olisi vetänyt häntä kotiin. Kuta -lähemmäs hän tuli, sitä enemmän horjui hänen äsköinen vakuutuksensa, -sitä köykäsemmäksi hän tunsi itsensä. Mutta kun hän astui tupaansa -ja vaimo avatuin sylin otti häntä vastaan ja huolestuneena kysyi, -miksi hän oli viipynyt, ja kun hän tunsi lämmön lehahtavan vastaansa -liedestä ja näki ruusuposkisten lastensa rauhaisan unen, silloin hän -tunsi minkä arvoista oli se, josta hänen tuli luopua. Ja hän avasi -selkiseljälleen sydämmensä, johon hänen nuori verensä tulvi. Ja hän -tunsi taas ensi lempensä kaikkea murtavan voiman, joka voi kestää -kaikki ja myötään virkistyä uuteen voimaan, ja hän vannoi, ettei -hän koskaan hylkäisi sydämmensä lemmittyä. Molemmat aviopuolisot -tunsivat itsensä nuortuneiksi, he istuivat rinnakkain puoleen yöhön -ja puhuivat tulevaisuudestaan luoden rohkeita tuumia, miten he -välttäisivät uhkaavan vaaran. - - * * * * * - -Kesä kului onnellisilta aviopuolisoilta kuin ihana unelma, jonka -kestäessä he aivan unhottivat, että heidän oli siitä herättävä. - -Sillävälin levisi seurakuntaan tieto paavin käskykirjeestä ja -jonkinlaisella vahingonilolla sitä kuunneltiin. Osaksi syystä, että -seurakuntalaiset kernaasti soivat henkisten herrainsa kerran joutuvan -pieneen kiirastuleen, osaksi taas, koska he luulivat pappien nyt -tulevan huokeammiksi, kun näiden täytyi elää ilman perhettä. Vielä -oli seurakunnassa joukko hurskaita ihmisiä, jotka pitivät kaikkea, -mikä lähti piispasta ja paavista, suoraan taivaasta lähteneenä. -He keskustelivat asiata puolelta ja toiselta ja tulivat siihen -johtopäätökseen, että papin ja naisen välisen lihallisen liiton -täytyi olla syntiä. Nämä hurskaat ihmiset, jotka heti käskykirjeen -saavuttua olivat odottaneet näkevänsä syntisten naisten poistuvan -pappiloista, rupesivat pitämään nurinaa, kun ei heidän paimenensa -ollenkaan ollut asiasta tietääkseen. Nurina kasvoi yhä yleisemmäksi -sen jälkeen kuin salama syyskesällä sattui iskemään kirkon torniin. -Syksyllä tuli kato. Silloin kuului julkihuutoja ja hurskaat -lähettivät lähetyskunnan pappilaan ilmoittamaan, että he eivät -aikoneet nauttia sellaisen papin tarjoamia sakramentteja, joka eleli -synnissä. He vaativat, että hän heti herkeäisi makaamasta vaimonsa -vieressä, jolle hän ei enää saanut tehdä lapsia, koska näitä tietysti -oli pidettävä äpärinä; ja he uhkasivat tulella puhdistaa pappilansa, -ellei se vanhan vuoden päättyessä olisi puhdas. - -Osottaakseen seurakuntalaisilleen, ettei hänen avioliittonsa enää -ollut lihallista liittoa, siirrätti pappi suuren kahdenmaattavan -sänkynsä ulos tanhualle ja nukkui näistä puolin keittiössä. - -Hetkeksi vaikeni napina, mutta papissa rupesi näkymään ilmeinen -muutos. Hän kävi useammin kirkossa kuin tarve vaati ja viipyi siellä -iltamyöhään asti. Vaimoaan kohtaan hän kävi kylmäksi ja suljetuksi, -hän ikäänkuin pelkäsi tavata tätä. Tuntikausia saattoi hän istua -lapset polvellaan hyväillen niitä, mutta virkkamatta sanaakaan. - -Pyhäinmiesten päivän seutuvissa kävi tuomiokapitulin diakooni -uudelleen herra Pietarin luona ja he keskustelivat hyvin kauan. Yön -lepäsi Pietari sen jälkeen ullakossa ja nukkui siellä seuraavinakin -öinä. Vaimo ei sanonut mitään, hän näki kaikki muutokset, voimatta -puuttua mihinkään. Hänen sielunsa ylpeys kielsi häntä lähestymästä -miestään ja kun mies rupesi syömäänkin eri ajoin, tapasivat he -harvoin toisensa. Pietari herra kävi kasvoiltaan harmajaksi ja silmät -vajosivat syvälle päähän. Iltaruokaa hän ei syönyt koskaan ja makasi -laattialla, ainoastaan hylkeennahka alustanaan. - -Joulu joutui. Pietari herra tuli muuanna iltana paria päivää ennen -jouluaattoa tupaan ja asettui lieden ääreen. Vaimo korjaili lasten -vaatteita. Kauan vallitsi huoneessa kiusallinen äänettömyys. Vihdoin -virkkoi mies: - --- Lasten pitäisi saada jotain jouluksi. Kukahan lähtenee kaupunkiin? - --- Minä lähden, vastasi vaimo, ja otan lapset mukaani. Tahdotko niin? - --- Olen rukoillut Jumalaa, että hän ottaisi tämän kalkin minulta, -mutta hän ei ole tahtonut. Ja minä olen vastannut hänelle: -tapahtukoon sinun tahtosi, ei minun. - --- Tiedätkö varmasti, että se on Jumalan tahto? kysyi vaimo nöyrästi. - --- Niin varmaan kuin sieluni elää! - --- Minä matkustan huomenna isäni ja äitini luo, he odottavat minua, -sanoi vaimo sieluttomalla, mutta varmalla äänellä. - -Pappi nousi ja meni äkkiä ulos, ikäänkuin kuultuaan -kuolemantuomionsa. Oli pakkasilta, tähdet liekkivät kalpeansinervällä -taivaalla ja ääretönnä levisi luminen lakeus tuon toivottoman -kulkijan eteen, jonka tie näytti kulkevan suoraan noiden alimpana -taivaan rannalla olevan tähtien luo, jotka tuntuivat nousevan ylös -valkosesta maasta. Hän käveli, käveli, pois, pois, kauas; vaan -hänessä oli tunne kuin liekoon sidotulla hevosella, joka juoksee -nuoran pituudelta ja sitten äkkiä tempautuu takasinpäin juuri kun se -luulee olevansa vapaa. Hän meni valoisten majojen ohi ja näki miten -niissä pestiin ja puhdistauttiin, keitettiin ja leivottiin lähenevän -joulun varalle. Hänessä heräsi ajatus millaiseksi hänen oma joulunsa -muodostuisi. Koti tyhjä, kylmä, valoton, poissa vaimo, poissa -lapset. Hänen jalkojaan poltteli, mutta ruumista paleli. Hän käveli, -käveli, tietämättä minne. Vihdoin hän tapasi itsensä seisomassa -erään tuvan edustalla. Ikkunaluukut olivat suljetut, mutta hieno -valonviiru tunkeusi ulos, luoden kellertävän valon lumikkoon. Hän -meni lähemmäs, katsoi sisään raosta. Hän näki huoneen, jossa pöydille -ja penkeille oli ladottu vaatteita: pieniä lapsenpaitoja, sukkia, -puseroita. Arkku oli auki ja sen kannelta riippui valkonen naisen -puku, jonka kapea mieluista herätti hänen huomiotaan: sen rinnustassa -näkyi neitseellisen poven painama pyörylä; toiseen olkapäähän oli -kiinnitetty viheriä seppele. Oliko tuo hautapuku vaiko hääpuku? -Omituista, miksi morsiamia ja vainajia puetaan samaan pukuun. Varjon -näki hän kuvastuvan seinää vasten; se oli väliin pitkä, joten se -taittui ja hävisi kattoon asti, väliin se vaipui alas aina laattiaan -saakka. Vihdoin pysähtyi varjo valkoselle puvulle. Pieni pää kuvastui -niin selvästi vaalealle taustalle. Tuon otsan, tuon nenän, suun ja -leuvan oli hän nähnyt ennen. Missä hän sitten oli? Varjo vaipui -arkkuun ja valon eteen ilmenivät kasvot, niin kalpeat, ettei ne -voineet olla elävän kasvot, niin kalpeat, niin sanomattoman kärsivän -näköiset. Kasvot kääntyivät häntä kohden ja katsoivat hänen silmiinsä -niin syvästi, että ne tuntuivat polttavan ja hän tunsi kyynelien -valuvan poskiltaan ja sulattavan lunta ikkunalaudalta. Silloin -kävivät silmät tuolla sisällä niin lauhkeiksi, niin rukoileviksi, -että hän, luuli näkevänsä pyhän Katariinan rukoilevan armoa keisari -Deciuksen vaunujen ääressä. Niin, sehän se olikin ja hän itse oli -keisari. Pitikö hänen antaa tuolle armo? Ei, antakaa keisarille -mikä keisarille tulee, sanotaan sanassa, ja taivaan ja maan pitää -hukkuman, mutta minun sanani ei koskaan huku. Ei armoa! Mutta hän -ei voinut kestää noita katseita taipumatta ja hänen täytyi olla -väkevänä; siksi oli hänen pakko poistua. - -Puutarhassa, jossa lumi oli peittänyt hänen pienet -kukkaispenkereensä, niin että ne olivat pienten lastenhautojen -näköiset, kuljeskeli hän edestakaisin. Ketähän lepäsi noissa pienissä -haudoissa? Hänen lapsensa! Hänen terveet, punaposkiset lapsensa, -jotka Jumala oli käskenyt hänen uhrata, niinkuin Abraham uhrasi -Iisakin. Mutta Abrahamia Jumala vain pelotteli, hänen ei tarvinnut -uhrata poikaansa! Oliko se sama Jumala, joka opetti ihmisille -rakkautta, mutta käyttäytyi näin säälimätönnä? Hänen täytyi lähteä -hakemaan tuota Jumalata, hakemaan sitä sen omasta huoneesta ja -pyytämään siltä selitystä. Hän käveli ulos puutarhasta, käveli -tanhuan poikki tietä kohden. Siinä hän jysähti tavattoman suurta -ruumisarkkua vastaan, kahden hengen ruumisarkkua. Ei, sehän oli -sänky. Siihen oli tehty vuode hempeimmästä, äsken sataneesta lumesta, -joka oli pehmoista kuin untuvat ja lämmintä kuin elävän sydän. Sepä -oli hekkumallinen vuode, siinä olisi Cleopatran sopinut viettää häitä -Goliathin kanssa. -- Hän puri hampaillaan sängyn laitaa niinkuin -koira, jonka nuoret hampaat kutkuvat. Tummaihoinen Cleopatra tuota -valkoista lumea vastaan, sitä sopisi nähdä! Edelleen käveli hän -kinosten halki ja tapasi pienen näreen, joka oli nojallaan halkopinoa -vastaan. Se oli joulukuusi, sen ympärillä lapset olisivat tanssineet, -jos olisivat eläneet. Mutta samassa hän muisti, että hänen oli -mentävä hakemaan sitä Jumalaa, joka oli riistänyt häneltä hänen -lapsensa. Kirkko ei ollut kaukana, vaan kun hän saapui sen ovelle, -oli se lukittu. Silloin hän suuttui, potki lunta maasta, kunnes sai -käsiinsä kiven ja sillä rupesi hän jyskyttämään ovea, niin että -kirkko kumeasti kajahteli kuin ukkosen jyristessä. Ja sillävälin hän -huusi: - --- Ulos sieltä sinä Molok, joka lapsia syöt, ulos te pyhät Katariinat -ja kaikki muut pyhimykset, tulkaa esiin, niin saatte otella ottelun -Rasbon keisari Deciuksen kanssa! Hä! Tuletteko te sieltä takaapäin, -te manalan laumat! - -Hän kääntyi selin kirkkoon ja asteli hautuumaalle päin, jossa hän -vimmatulla voimalla taittoi kasvavan lehmuksen! Tämä aseenaan lähti -hän taistelemaan niitä pieniä puuristejä vastaan, jotka hänestä -sotajoukkona ryntäsivät häntä vastaan. Ne eivät väistyneet ja hän -käveli kuin kuoleman viikate niiden keskessä ruhjoen niitä maahan; -eikä hän herennyt, ennenkuin hän oli kaatanut jokaikisen, niin että -maa oli hautaristien peitossa. - -Vaan vielä eivät hänen voimansa olleet lopussa. Nyt hänen piti -kerätä kokoon kaatuneet ja haavoitetut -- taitetut ristit. Kuorman -toisensa perästä hän kantoi kirkon seinustaa vastaan ja pinoi sinne -erään ikkunan alle. Sitten kiipesi hän sen pinonsa päälle, löi -lasisen ikkunan rikki ja meni kirkkoon. Revontulet valaisivat kirkon -aivan kirkkaaksi, ja niiden valossa ryhtyi hän uuteen taisteluun. -Rukousjakkarat pieksi hän sälöiksi ja sitten osuivat hänen katseensa -alttarille, jonka kohokuvassa Isä Jumala istui valtaistuimellaan -pilven sakarella, kädessään lain salama. Hän pani kätensä ristiin -rinnalleen, katseli silmästä silmään tuota ankaraa miestä, joka istui -pilvien päällä: - --- Tule alas, niin taistellaan! huusi hän. - -Kun ei vastausta kuulunut hänen kehoitukseensa, tarttui hän särettyyn -jakkaraan ja viskasi sen alttarikuvaa kohden. Se sattui erääseen -kipsiseen koristukseen, joka romahtaen putosi maahan, levittäen -pölypilven pudotessaan. - -Hän otti toisen kalikan, viskasi sen epätoivon kiihtyvällä raivolla -ja jo putosi pilvi maahan hänen ääneensä nauraessa, salama tipahti -kaikkivaltiaan kädestä ja tuokion kuluttua jysähti itse raskas -kohokuva kamalasti kolisten alttarille, särkien siellä kynttiläjalat. - -Mutta silloin säikähti itse pilkkaaja, pakeni ja juoksi ulos -ikkunasta. - - * * * * * - -Aamulla jouluaaton edellisenä päivänä oli eräs pitäjäläinen nähnyt -pappilan tiellä omituisen näyn. Reki oli lähtenyt pappilasta, siinä -oli ollut nainen, kaksi lasta ja renki ja se oli ajanut länttä -kohden. Idästäpäin oli neljänneksen matkaa reen jälestä juossut -pitäjän pappi, joka kovasti huutaen oli pyytänyt rekeä pysähtymään. -Mutta tämä oli jatkanut matkaansa pitkin maantietä ja hävinnyt tien -mutkaukseen. Silloin oli pappi langennut kinokseen, vielä kaatuessaan -nyrkki pystössä taivasta kohden. - -Myöhemmin saatiin tietää, että pappi oli huonona sairaana ja -kerrottiin, että paholainen, kiukussaan kun ei ollut voittanut Herran -palvelijaa lankeamaan hänen viettelyksiinsä tuossa taistelussa -avioliiton purkamisesta, oli mitä kamalimmalla tavalla raivonnut -kirkossa; mutta saadakseen valtaa Herran huoneessa, oli hän ensiksi -särkenyt ristit vainajain haudoilta. Ja tämä kaikki kohotti Pietari -herran papillista arvoa, tuottipa se hänelle melkein pyhän miehen -leiman, ja pitäjän hurskaat olivat siitä erittäin hyvillään, koska -saattoivat kehua itseään, että he olivat olleet vaikuttimena pappilan -puhdistumiseen. - - * * * * * - -Kolme kuukautta makasi hän sairaana ja vasta huhtikuussa hän sai -käydä ulkoilmassa. Mies oli tällävälin vanhentunut. Kasvot olivat -ankarapiirteiset ja teräväkulmaiset, silmät olivat kiillottomat, suu -puoliauki ja selkä kumarassa. Tuvan eteläseinustalla oli hänellä -penkki, jossa hän istuskeli päiväpaisteessa vaipuneena menneisyyden -unelmiin; noilta unelmilta puuttui jo kaikkea todellisuutta, -varsinkin kun hän ei ollut koko aikana saanut sanakaan viestiksi -niiltä, joita hän kerran oli kutsunut omikseen. - -Ja taas tuli toukokuu, toi mukanaan kukkia ja linnunlaulua. Pietari -herra käveli puutarhassaan ja näki miten siellä rikkaruoho rehotti. -Hänen rakkaat, paljolla työllä kasvattamansa talven yli kestävät -kukkaset olivat paleltuneet ja lakastuneet, kun ei kukaan ollut -pitänyt huolta niiden peittämisestä. Siinä roikkuivat ne nyt -maatumaisillaan vetelinä limoina. Ei hänen pälkähtänyt päähänkään -ruveta muokkaamaan multapenkereitä, kylvääkseen niihin jotakin, sillä -eihän ollut kenen edestä hän nyt olisi tehnyt työtä, eikä ollut -hoitavaa kättä, joka olisi luvannut pitää huolen kasvavista taimista. -Hän pysähtyi aidan luo ja katseli poikki maiseman. Aava tasanko kylpi -päiväpaisteessa, pieni puro porisi hilpeästi sen halki ja houkutteli -hänen silmäänsä seuraamaan lainevähäisten loiskintaa; ne ikäänkuin -vetivät puoleensa ja kutsuivat häntä seuraamaan mukana etelää kohden, -sinne, jossa ne yhtyivät pääjokeen. Hän irroitti venheensä ja -istuutui siihen sekä antoi sen, airoihin koskematta, virran mukana -vieriä alaspäin. Ja niin kului pari tuntia. - -Äkkiä tunsi hän lehteä tekeväin koivujen raikasta tuoksua ja -kevätkukkain lemua. Hän kohotti alas vaipuneen katseensa; tasanko oli -loppunut ja hän oli tuon pienen koivikkokunnaan juurella. Selvinä -virkosivat hänessä menneenkesäiset muistot: ne olivat kepeitä, -valoisia kuvia, jotka pilkistivät esiin vuokkojen ja voikukkien -lomitse. Hän nousi maihin ja astui kummulle. Tässä he olivat -päivällistä syöneet. Tässä, tällä oksalla, oli virkatakki riippunut, -jota pojat pitivät pilkkanaan jousipyssyllä ampuessaan. Hän näki -puukkonsa kärjen tekemän reijän koivun kyljessä, josta hän oli -vuodattanut mahlaa, pienokaisten maatessa suut auki siinä alla. Hän -löysi puunuolen ruohokosta; tätä nuolta he silloin olivat miehissä -hakeneet, se oli paras nuoli, minkä hän oli tehnyt, lensikin yli -korkeimman koivun latvan. Innostuen käveli hän ympäriinsä ja haki -kuin lintukoira pensaissa ja ruohokossa; käänteli kiviä, siirteli -oksia, kaivoi kuivuneiden lehtien alustaa. Mitä hän haki, sitä -hän ei tiennyt, mutta hän tahtoi löytää jotakin, jotakin, joka -olisi muistuttanut tuota lempivää naista. Vihdoin pysähtyi hän -vaarainpensaan luo; muutamasta oksasta riippui pieni kaistale punasta -villavaatetta; tuuli sitä heilutti ja se lepatti siinä kuin kaunis -perhonen -- neulaan pistetty perhonen; tuli toinen tuulenpuuska, -käänteli sitä, joten se muuttui verisen sydämmen muotoiseksi, -- -sydämmeksi, joka oli rinnasta irti kiskottu ja ripustettu oksalle -uhrilehtoon. Hän otti rievun käteensä, piti sitä suunsa edessä, -hengitti sitä vastaan, suuteli sitä ja kätki sen povelleen. Tällä -paikalla oli äiti juossut väkisillä poikainsa kanssa, he olivat -tuossa juuri polkasseet hänen helmalleen. - -Murheellinen mies vaipui istumaan ruohokkoon ja itki. Hän huusi -nimeltään rakasta puolisoaan, heittäysi suulleen ja nyyhki siinä -siksi, kunnes vaipui puolihorroksiin. - -Herättyään jäi hän vielä hetkeksi suljetuin silmin makaamaan -ruohikkoon ja kohotettuaan väsyneen päänsä osuivat hänen katseensa -pitkään, korkeaan jokiruokoryhmäkkeeseen, joiden kellertävät -tertut kuultivat kultaisilta tähkäpäiltä päiväpaisteessa. Itku oli -tyynnyttänyt häntä ja vaikuttanut ruumiissa jonkinlaista helpotuksen -tunnetta; suru ja ilo oli lakannut ja hänen sielunsa oli rauhallinen -ja välinpitämätön. Jokiruokovihkoa hän tarkasteli ainoastaan siksi, -että se juuri sattui hänen silmäinsä näköviivan kohdalle. Hienonen -tuuli heilutti vihkoa ja sen liikenne vaikutti virkistävästi -itkeneisiin silmiin. Mutta äkkiä herkesivät ruo'ot heilahtelemasta, -kuului risahdus ja käsi näkyi taivuttavan syrjälle korkeita ruokoja, -päivän valo lankesi samassa hentosille naisen kasvoille, joita -korkean ruo'on pehmeät tertut hivelivät. Paikoillaan makasi mies -ja katseli tuota viehättävää näköä, niinkuin katsellen kaunista -taulua. Silloin osuivat heidän katseensa vastakkain -- nuo katseet -sytyttivät ikäänkuin tulen hänen sammuneisiin kasvoihinsa. Hänen -ruumiinsa kohosi kuin itsestään maasta ja hänen jalkansa veivät häntä -eteenpäin; hänen käsivartensa oikenivat syleilyyn ja seuraavassa -tuokiossa tunsi hän pienen, lämpösen olennon lepäävän vasten hänen -kovaa rintaansa, jonka taas täyttivät elämän henkäykset, ja pitkä -suutelo sulatti jään, joka niin kauan oli pitänyt hänen henkeään -vankina. - - * * * * * - -Viikkoa, paria myöhemmin tuli arkkidiakooni käymään Rasbon -pappilassa. Hän tapasi Pietari herran kukoistavana ja elämäänsä -tyytyväisenä. Diakoonilla oli Pietari herralle asiaa, jota hänen oli -vähän vaikea tuoda esille ja hän alkoi hiukan hämillään: - --- Seurakunnassa on liikkunut huhuja, jotka ovat ehtineet aina -piispan kuuluville saakka. Kaikkia huhuja tosin ei pitäisi uskoa, -mutta onhan puoleksi todistusta jo siinä, että huhu sellainen voi -päästä liikkeelle. Suoraan asiaan käydäkseni, -- kerrotaan, että -teillä olisi ollut yhtymys jonkun naishenkilön kanssa. Arkkipiispa on -kyllä huomannut sen myrskyn, jonka paavin antama käsky avioliittojen -purkamisesta on synnyttänyt. Pyhä isä itse on myöntänyt, että tuo -uusi laki on kova ja on hän sen vuoksi ajatellut erityisen salaisen -myönnytyksen, -- licencia occulta, -- kautta hieman lievittää pappien -elämää. Nainen on nyt kerran kodin hyvä haltija. - -Tässä ääni tyrehtyi kurkkuun ja hiljaisella, tuskin kuultavalla -äänellä kuiskasi piispan lähettiläs salaisen myönnytyksensä. - -Pietari herra vastasi: - --- Kirkkoko ei salli papin pitää vaimoa, vaan kyllä jalkavaimoa? - --- Ei niin raakoja sanoja. Me kutsumme sitä forsiaksi, -emännöitsijäksi. - --- No hyvä, jos minä tahtoisin ottaa vaimoni jalkavaimokseni, eikö -kirkolla olisi mitään sitä vastaan? - --- Ei niin, ei niin. Minkä muun tahansa, häntä ei. Kirkon ylevämpi -tarkoitus, muistakaa sitä! - --- Niin, niin, kirkon _ylevämpi_ tarkoitus! Siis ainoastaan -perintöoikeuden kumoamista varten ja saadakseen haltuunsa papiston -tilukset vaatii kirkko tätä avioeroa, se ei siis ollutkaan synnin -takia. Te pidätte siis ylevämpänä tarkoituksena toisen omaisuuden -väkivaltaista anastamista. Hyvä, sen kirkon kanssa en minä tahdo -olla missään tekemisissä. Pankaa minut pannaan: minä tulen pitämään -kunnianani, että minut suljetaan tämän mainion kirkon yhteydestä. -Pankaa minut viralta pois: ennenkuin olette kirjoittaneet erokirjan, -olen minä jo niin kaukana, ett'ette löydä minun jälkiäni. - -Herra diakooni, viekää terveiseni pyhälle isälle, sanokaa, että -minä en suostu hänen likaseen tarjoukseensa, sanokaa, että ne -jumalat, joita esi-isämme palvelivat, olivat paljo suuremmat, kuin -nämä roomalaiset parittajat ja veronperijät; kertokaa hänelle, -että tapasitte miehen, joka tulee pyhittämään koko jälellä olevan -ikänsä käydäkseen ristiretkeä tätä paavillista kirkkoa vastaan, joka -tahtoo uhrata ihmisiä elävältä, kuin pakanatkin tyytyivät ensiksi -tappamaan uhrinsa. Ja nyt, herra diakooni, ottakaa kirkolliset -ohjeenne ja laputtakaa tiehenne. Te olette näennäisillä "ylevämmillä -tarkoituksillanne" olleet tappaa kaksi ihmistä yksin tällä -paikkakunnalla, koko valtakunta huutaa kirousta teidän päällenne. -Viekää minun kiroukseni mukananne, taittakaa niskanne matkalla, -iskeköön teihin pitkäisen salama ja raastakoot teitä maantierosvot. -Vaivatkoot teitä painajaisina pahat tekonne ja hävittäkööt ilkeät -ihmiset teidän talonne ja tavaranne. Sillä minä suljen teidät ulos -kaikkien rehellisten ihmisten yhteydestä, samoin kuin suljen itseni -pois roomalaisen kirkon yhteydestä. -- Ulos! - -Diakooni ei viipynyt kauan pappilassa eikä Pietari herrakaan jäänyt -sinne moneksi hetkeksi hänen jälkeensä. Sillä häntä odottivat -hänen vaimonsa ja lapsensa koivikkokunnaalla, matkalla siihen -uudisasuntoon, jonka Pietari aikoi perustaa metsien syvyyteen -Vestmanlannin rajoille. - - - - -HYVÄN JA PAHAN TIEDON PUU - - -Kesäkuun aurinko paahtoi kuumasti Harmajain veljesten luostarin -suvenpuoleiseen seinään; luostari sijaitsi sillä saarella, joka -nyt kantaa Ritariholman nimen. Tuo eteläinen seinä oli rakennettu -kivijalalle, joka oli pystytetty aivan vesirajaan rannalle. Seinässä -oli ikkuna-aukko ja siinä makasi veli Franciscus ryntäillään, puoli -ruumista seinän ulkopuolella. Hän antoi päivän makeasti paistaa -ojennetuille raajoilleen ja katseli, miten piki suli lastukatolta -ja tippui alas veteen; aina kun vesipisara räiskähti vedenkalvoon, -hyökkäsi siihen salakkaparvi katsomaan, olisiko siitä syötäväksi, -mutta eihän siitä ollut; vedenkalvoon muodostui vain joukko rasvaisia -renkaita, jotka kimaltelivat kaikilta vesikaaren väreiltä. Tätä -veli Franciscus katseli mahallaan maaten, päivän paahtaessa hänen -ajettua päälakeaan. Mutta hänen selkänsä takana itse suuressa salissa -istui pitkän pöydän ääressä kaksitoista nuorta munkkia, joiden piti -kirjoittaa kaksitoista kappaletta erästä anekirjaa, sen mukaan kuin -veli Franciscus heille saneli. Mutta veli Franciscuksella ei ollut -kiirettä eikä nuorilla munkeilla myöskään, sillä olipa viljalti aikaa -luostareissa tänä rappeutumisen aikakautena, jolloin papit ja ritarit -taistelivat valtakunnasta ja voittaja aina oli valmis jättämään sen -enintarjoavalle, etupäässä ulkolaiselle. - --- Litteris, -- saneli veli Franciscus aukosta Mälarille päin, niin -kovalla äänellä, että salakat säikähtyneinä lähtivät kuin nuolet -pakoon joka taholle. - --- Emme kuulleet, vastasivat nuo kaksitoista kirjuria salista. - --- Litteris... huusi munkki uudelleen käännähtämättä paikaltaan. - -Nyt kitisivät hanhenkynät vasikannahkaa vastaan ja taas oli -salissa kaikki äänetöntä sangen pitkän ajan. Mutta ulkopuolella -luostariseinää vilkastui elämä. Pieni venonen lipui hiljalleen sen -puomin reunalle, joka kierti Harmajain veljesten luostaria; venettä -meloi eräs mustaveljesmunkki, jolla oli veneessään vesikippo ja -onkivapa. Tultuaan puomin luo, sitoi hän venheensä paaluun kiini, -pujotti lieron onkeensa ja viskasi sen veteen. Tämä huvitti veli -Franciscusta suuressa määrin. - --- Nykkiikö? kysyi hän. Mustaveljes katsahti ylös. - --- Ka, päivää Frans, mitä sinä siellä teet? - --- Me kirjoittelemme tätä siunattua anekirjaa niitä varten, jotka -tulevat ilmiantamaan hussilaisia. Eikö teillekin ole laitettu tätä -kesähuvitusta? - --- On, siellä ne poikaraukat kirjoittelevat minkä ehtivät, vaan minä -luikahdin vesille. Onhan nyt niin kuuma, ettei pysy koossa. - --- Pyh, kauhean kuuma! -- Inspecturis -- huusi hän saliin päin kun -kuuli sieltä kasvavaa kohinaa. - --- Emme kuulleet! vastattiin sisältä. - --- Inspecturis -- senkin kuurokorvat! Ettekö kuule, mitä minä -sanelen. -- Et sinä siinä ahvenia saa, melo tänne lähemmäs seinää, -niin saat nähdä toisen metelin. - -Mustaveli irrotti venheensä ja solautti sen puomin alitse -sisäpuolelle, jääden aivan sen ikkunan alle, jossa veli Franciscus -loikoili. - --- Onko teidän kummisetä kotona? kysäsi onkija viskattuaan taas -siimansa ulos. - --- Ukko on Uplannissa häissä, on ollut siellä jo kaksi viikkoa ja -häitä kestää kolme. Kyllä hän mahtaa olla komean näköinen, kun hän -sieltä vihdoin koteutuu. - --- Noo, oletko kuullut? Olet kai kuullut? kuiskaili musta veli. - --- Mitä, mitä? vastasi Franciscus ja pujottautui kauemmas ikkunasta. - --- Arkkipiispa... - --- Odota vähän, sanoi Franciscus ja saneli taas. Amici sincerrimi... -Mitä hän on tehnyt? - --- Ah, sehän on vallan kamalaa! - -Hän pani kätensä torveksi suun eteen ja kuiskasi: - --- Incesteri, violatio! - --- Mitä, virkkoi Franciscus ja terotti korvansa. -- Ei, onko siinä -perää. Kerroppas lähemmin! -- Odotahan, tulen heti. - -Hän hävisi hetkeksi huoneeseen ja jätti siellä paavillisen anekirjeen -eräälle noista kahdestatoista saneltavaksi. Palasi sitten takasin -ikkunaan ja jatkoi keskusteluaan mustanveljen kanssa, jolla lienee -ollut hyvin huvittavaa kerrottavanaan, koska Franciscus väliin nauroi -niin ääneensä, että hän hytkähteli ikkunalaudalla; mustaveli oli niin -innostunut kertomiseensa, ettei hän huomannut, miten pikeä tippui -hänen valkoselle vaipankaulustallen. - -Kopioimista jatkettiin sillävälin entisellä hitaisuudella -kirjoitussalissa. Se oli suuri huone, yhdistetty yhdeksi kahdesta -eri huoneesta; vielä näki muurikaaren seinässä, joka, samoin -kuin kaksi pilaria, osotti missä väliseinä oli ollut. Eteläisen -seinämän viereisen pöydän ympärillä istuivat, kuten on mainittu, nuo -kaksitoista jäljentäjää, mutta peremmässä osastossa oli luostarin -kirjasto. Pitkillä, kapeilla pöydillä oli siellä muutamia satoja -kirjoja, vitjoilla kiinnitettyinä pöydän jalkoihin. - -Siinä oli kokoelma dekretaaleja eli roomalaisen kirkon -perustuslakeja, legendoja, messukirjoja, evankelioita ja -psalttareita, toiset taiteellisemmin, toiset huonommin kirjailtuja -ja koristeltuja maalattuine ja kullattuine alkukirjaimineen. Näiden -aarteiden kohdalla oli erityinen pöytä ja sen edessä nojatuoli, -jossa eräs harmaaveli istui ja nukkui. Hän oli kirjastonhoitaja. -Levottomain aikain vaikutuksesta ja osaksi Saksassa heränneen -Hussilais- ja talonpoikaissodissa ilmenneen myrskyn takia oli -Harmajain veljesten päähallitus -- toivoen saavuttavansa kansan -suosion, jota se tulojen takia tarvitsi -- julkisesti kuuluttanut, -että luostarin kirjasto oli yleisön käytettävänä kahtena päivänä -viikossa, tunnin kumpasenakin. Tätä hengellisten lahjain kaunista -ja aulista tarjoilemista oli yleisö kumminkin pitänyt jommoisenakin -korutekona, koska harvat saattoivat käyttää kirjastoa hyväkseen, kun -se oli auki ainoastaan parhaalla työajalla, ja koska vielä harvemmat -osasivat lukea, sekä vihdoin, koska oli kovin tarkoin valikoitu, mitä -kirjoja pidettiin esillä yleisön käytettävänä. - -Kirjastonhoitajan virka ei siis ollut rasittava, päinvastoin hyvin -haluttu, sillä siinä hän sai hyvän tilaisuuden levätä häiritsemättä. - -Eikä veli Martin ollutkaan rasitetun näköinen, nukkuessaan siinä -istualtaan. Hänen kasvoistaan, jotka olivat valahtaneet rintaa -vastaan, saattoi lukea mitä suurinta maallista tyytyväisyyttä. -Terveellinen hiki helmeili kiiltävältä otsalta ja hänen leukansa -lihavilla laitumilla retkeilivät kärpäset rauhassa. Väliin hän -maiskautti kieltään ikäänkuin jos hän olisi nähnyt unta makeasta -ruoasta, väliin kohotti hän kätensä huiskauttaakseen pois kärpäsen, -joka kutkutti hänen suupieltään, mutta käsi ei koskaan kohonnut kuin -puoliväliin, siitä se retkahti takasin alas polvelle. Kun sitten -kärpäset jättivät hänen hetkeksi rauhaan, pannakseen pisteitään -auki oleviin suuriin pergamenttikirjoihin, vaipui hän oikein syvään -uneen; säännöllisesti ja hyvässä järjestyksessä hän hengitti, puhalsi -voimakkaasti hengen ulos ja sai siten soimaan huultensa lomassa hyvin -musikaalisen sävelasteikon. - -Sillävälin oli mies, jolla ei ollut munkkiveljeskunnan pukua, tullut -saliin ja pysähtynyt ovelle. Hän oli pitkä, voimakas, keski-ikäinen -mies, tukka paksu kuin jalopeuralla ja kaunis täysiparta, joka -valahti alas rinnalle. Hän näytti varakkaalta käsityöläiseltä, joka -itse tekee työtään, sillä hänen kätensä olivat sangen karkeat, siellä -täällä mustissa pilkuissa. - -Varovasti katseli hän ympärilleen ja tarkasteli terävillä -silmäyksillä nukkuvaa munkkia. Sitten hän rykäsi. - -Nukkuja teki levottoman liikkeen, ikäänkuin hän olisi nähnyt jotakin -ilkeää unta. Hänen hengityksensä hiljeni ja kotvasen kuluttua hän -aukasi lihavat silmänsä. - --- Mitä te tahdotte? - --- Anteeksi, hurskas isä, halusin ainoastaan katsella erästä kirjaa. - -Veli Martin, joka jo oli saanut hierastuksi unen silmistään ja käynyt -kärtysälle tuulelle, huomasi nyt tuon tungeskelevan miehen tomuset ja -kuluneet kengät. Ahaa! ajatteli hän, siinä on taas yksi. - --- Mene ulos ja pyyhi jalkasi, huudahti hän. Mies meni oven -ulkopuolelle, pyyhkäsi lakillaan kenkiään ja tuli takasin. - -Tämäpä ei ollut veli Martinin tuumain mukaista. Hän haki uutta -poisajosyytä. - --- Sinäkö tahdot katsella kirjaa, etkä ole oppinut pesemään käsiäsi. - -Nuo kaksitoista puhtaaksikirjoittajaa, jotka kuulivat tuon -muistutuksen, purskahtivat nauramaan. - -Vaan mies oikasi vartensa suoraksi ja virkkoi: - --- Olen oppinut sen taidon ja käyttänyt sitä myöskin; mutta työ, -herraseni, tekee käden tummaksi, eivätkä kumminkaan ole laiskan -valkoset kädet aina puhtaammat. - -Martin kohotti kätensä ja pureskeli lyhyviksi leikattuja kynsiään. -Sitten kääntyi hän kirjurein puoleen ja virkkoi: - --- Hereticus ille! [Tuo on kerettiläinen.] - --- Licet inspiciat! Est homo impudicus et valdepeniculosus, qvam in -oculis habere opus est, virkkoi kirjurien esilukija. [Antaa hänen -katsella (kirjoja). Hän on häpeämätön ja vaarallinen mies, jota -täytyy pitää silmällä.] - -Ovella seisova mies loi katseensa alas, -- tekikö hän sen salatakseen -ivahymynsä munkkien huonon latinan johdosta vaiko häveten, ettei hän -ymmärtänyt tuota klassillista kieltä, sitä oli vaikea päättää. - --- Astu lähemmäs vain, saat katsella mitä täällä on esillä. - --- Onko pyhä raamattu esillä? kysyi mies nöyrästi. - -Martin avasi silmänsä suuriksi, sillä raamattua pidettiin -kiellettyjen ja siis kätkettyjen kirjain joukossa, mutta tätä hän ei -tahtonut myöntää ja siksi lausui hän jotakin muuta. - --- Onko? Onpa kyllä! Mitä toisintoa haluatte? Septuagintaa, vulgata, -kaldaica, graeca, syriaca, mikä niistä? Sanokaa vain. - --- Olen hyvin kiitollinen jos saan katsella kreikkalaista, virkkoi -mies. - -Martin oli sen näköinen, kuin jos hän olisi saanut iskun otsaansa ja -puhtaaksi-kirjoittajat seisauttivat hetkeksi kynänsä. Johan nyt oli -luostarin, korkean opin ja valkosten käsien arvo ja kunnia vaarassa. -Martin koetti vielä erästä mutkaa pelastaakseen sen. - --- He kaine dietäke? kysyi hän. - --- Hä kainä diatäkä, vastasi mies oikasten munkin lausumistavan. - -Nyt kävi oppinut munkki hämilleen, tuo mies varmaankin salaa oikean -karvansa. - --- Se on tällä kertaa lukon takana, vastasi hän, ja pyhäin kirjain -hoitaja on matkustanut pois vieden avaimet mukaansa. Mutta ettekö -suvaitse katsella niitä epistoloita, jotka täällä ovat esillä. - -Mies kiitti ja lähestyi äänetönnä kirjapöytää, jonka ääressä hän pian -vaipui lukemaan. - -Martin kävi raskasmieliseksi, mietti ja aprikoi ja olisi epäilemättä -taas vaipunut unetarten valtaan, ellei äkkinäinen huuto ikkunan -äärestä olisi häntä nostattanut. Veli Franciscus, joka ikkunasta oli -tarinoinut mustanveljen kanssa, hypähti näet esiin ja huusi: - --- Oletteko kuulleet, oletteko kuulleet? Oletteko kuulleet siitä -uudesta keksinnöstä, joka on tehty Saksassa? - -Ei, ei kukaan ollut kuullut. - --- Joo, saksalaiset ovat tehneet sellaisen keksinnön, ettei kirjoja -enää tarvitse kopioida. Se kai teitä ilahduttaa? sanoi hän kääntyen -kirjurien puoleen, jotka laskivat kynät käsistään ja olivat -vilpittömän iloisen ja innostuneen näköisiä. - -Kirjapöydän ääressä istuva mies jännitti kuulonsa, vaan oli kumminkin -lukevan näköinen. - --- Kerro veli, kerro, huusivat kirjurit ja veli Martin, jonka tämä -uutinen oli saanut liikkeelle mukavasta tuolistaan. - --- Asianlaita lienee yksinkertaisesti ainoastaan se, että leikellään -kirjaimet puuhun kuin leimasimet ja niistä ladotaan sanat kokoon. - -Pettymyksen ja hämmästyksen huudahdus kuului vastauksena tähän -tiedonantoon. - --- Eikö muuta! Mutta varmaankin käy sittenkin kirjoittaminen -nopeammin. - --- Siitäpä se nyt on kysymys, väitti Franciscus. Kun kerta on -leikannut kirjaimet, niin niillä voi sitten leimata kymmenentuhatta -kertaa. - -Munkit puistelivat päätään ja näyttivät sangen epäuskoisilta. - --- Sitäpä sietää ensiksi nähdä, ennenkuin uskoo. Tätänykyä on ilmassa -niin paljo kaikenlaista uutta. - --- Niin, se on kyllä totta, jatkoi veli Franciscus. Ette liene -kuulleet arkkipiispan viime urostöistä. Se on uskomatonta, mutta -totta se on. Incesteri! Ajatellappa nyt vanhaa ukonkääppänää! - -Yleisellä naurulla tervehdittiin tätä uutista Ruotsin kirkon -päämiehestä ja hänen hieman vapaasta elelemisestään. - -Keräyttiin veli Franciscuksen ympärille saamaan lähempiä tietoja -noista jännittävistä yksityisseikoista. Vaan samassa kuului kello -kilahtavan. - --- Nyt uimaan, huudahtivat nuo kaksitoista ja viskasivat kynät -pöydälle. - --- Ensiksi on messu luettava, muistutti isä Martin tehden -ristinmerkin, joka kumminkin tuli vatsan kohealla tehdyksi. - --- Sille me nyt -- -- - -Martin keskeytti ajoissa nuoren munkin lauseen, sillä samassa rykäsi -muukalainen kirjojen ääressä. Hänet oli keskustelun innossa kokonaan -unhotettu. Nyt kävi veli Franciscus levottomaksi ja hän jatkoi -toiseen suuntaan tuon katkenneen lauseen: - --- Sille me nyt, kuten ainakin, panemme suuren arvon. - -Ja hän lukea lorutti siinä seisoessaan Ave Marian, joka tuli kuin -myllyn torvesta, ja jonka loppusanat "secula seculorum" kaikki -kertasivat langeten silmänräpäykseksi polvilleen. - -Muukalainen ei tehnyt ristinmerkkiä eikä langennut polvilleen, vaan -poistui hiljaa ja siivosti. - --- Mikäs piru se tuo oli? kysyi Franciscus vihasesti muukalaisen -poistuttua. - --- Olipahan kirjastossa kävijä. - --- Etkö sinä voi pitää roistoväkeä loitommalla? - --- Voin kyllä, vastasi Martin hämillään, mutta tämä ei ollut -roistoväkeen kuuluva. Hän osasi kreikankieltä, arvattavasti latinaa -myöskin. - --- Mutta ei tehnyt ristinmerkkiä! Pitäkää silmällä sitä miestä, se on -varmaankin kerettiläinen! - -Verkalleen laskeusi munkkiseurue uimaan Mälariin ja sitten syömään -maukkaan päivällisensä. - - * * * * * - -Harmaaveljekset olivat uineet, sitten menneet viileään ruokasaliin -ja syöneet siellä tuoretta haukia sekä mansikkamaitoa. Ruoan jälkeen -oli nuoremmille annettu viittaus, että he saisivat lähteä järvelle -soutelemaan, mutta sen luvan he käyttivät siten, että menivät -puutarhaan nukkumaan. Veli Martin, Franciscus ja muutamat muut -vanhemmat jäivät istumaan ruokasaliin ja kannattivat sinne hyvää -klarettiviiniä, jonka lääketiedettä taitava veli sanoi terveelliseksi -niitä tauteja vastaan, jotka kovan kuumuuden seurauksina raivosivat -kaupungissa. Viini avasi sydämmet ja hellitti kielet. Oltiin -kohta vilkkaasti keskustelemassa menneistä muistoista, nykyisistä -oloista ja tulevista toiveista. Ei ollut asiaankuulumatonta yhtään -saapuvilla sitomassa puheen vapautta, toinen tiesi mitä toinen -ajatteli, joten seurustelu kävi sitäkin herttasemmaksi. He nauttivat -niinkuin taiteilija kappaleen päätyttyä, niinkuin naamioittu, kun -hän saa laskea pois naamarinsa, niinkuin syömäri, kun saa hellittää -suolivyötään. - --- On se sittenkin myönnettävä, että kirkko on kovin vanhentunut -laitos, virkkoi Martin. - --- Semmoisena kuin se nyt on, myönnettäköön se, vastasi Franciscus, -mutta sillä on ollut ajatus, silläkin, kerran. Sillä kuten keisarin -tuli valvoa kansojen aineellista etua tuli paavin valvoa niiden -henkistä, mutta koska maallisella vallalla on runsaampi puoli -huolehdittavanaan, tulee keisari elämään kauemmin kuin paavi. - --- No niin, paavin päivät ovat luetut ja kirkon myöskin, kun ne -kerran ovat niin pahasti paljastaneet itsensä. Rooman paavi julistaa -Avignonin paavin pannaan ja päinvastoin; maallikkojen mielestä on -hauska kuulla noita haukkumasanoja eikä kukaan nyt enää usko paavia. - --- Ihmettelenpä, ovatko ihmiset koskaan oikein uskoneet kirkkoa -ja sen oppeja. Mitähän nuo, esimerkiksi, ajattelevat niistä -epäsiisteistä kuvista, joita kuvanveistäjät huvikseen ovat -veistelleet vanhoihin kirkkoihin, tuo munkki ja nunna esim. -Linköpingissä? Ja mitä ovat he ajatelleet aasijuhlista ja -karnevaalesta, joita papisto suvaitsee, ja joissa seurakunta -tekee ivaa jumalanpalveluksesta aina alttariin saakka. Eikö -siinä jo jotenkin selvästi tunnusteta kirkon heikkouksia. -Näemmehänkin kaikkialla tuota puoleksi peitettyä epäilystä kirkon -kaikkivoipaisuutta kohtaan ja kun Jumala kerran on luonut sekä lihan -että hengen, niin onhan siinä jo myönnytys, että lihallakin on -oikeutensa. - --- Totta puhut! Pakanuus pilkistelee taas esiin sieltä ja täältä. -Sillä pakanuudessa oli myöskin ajatus, suuri ajatus, joka ei koskaan -kuole pois: se palveli luonnonvoimia ja ne ovat ikuiset. Kristinusko -palvelee ihmistä, joka on kuolevainen. Tiedämmehän miten ensimmäiset -kristityt Roomassa rakensivat uudelleen vanhat temppelit kirkoiksi --- mitäpä kristitty kirkko onkaan muuta kuin kreikkalainen temppeli, -jonka katto on tehty kupevaksi? Tehtiinhän vanhoista Apollonkuvista -Kristuksen kuvia. Luonto ei suvaitse mitään jaksotonta kehitystä, -sanoo vanha pakanallinen filosoofi ja hän on epäilemättä oikeassa. - --- Veljethän puhuvat kuin pakanalliset filosoofit, huomautti nyt veli -Antonius, keski-ikäinen munkki, jonka piirteet olivat vilkkaat ja -tarmokkaat. Jos joku meitä kuulisi, niin eipä olisi meillä pitkälti -roviolle, se on varmaa. - --- Mutta nyt ei kukaan kuule, väitti Martin. Ja mitä me täällä -puhumme, onhan se samaa mitä kaikki ajattelevat. - --- Niinhän se melkein Huss'kin ajatteli ja siksi hän poltettiin, -vastasi Antonius. - --- Kukapa takaa ettei Huss ollut oikeassa, väitti Martin. - --- Kukapa piru sen takaa? toisti Franciscuskin ja kohotti maljansa, -johon kaikki yhtyivät äänekkäästi nauraen, jotta korkeat ristiholvit -kajahtelivat. - --- Maailma tahtoo tulla petetyksi, jatkoi hän yltyneenä suosiosta. No -hyvä, pettäkäämme sitä. Rooman paavilla on kaksikymmentä jalkavaimoa -ja Upsalan arkkipiispa on tehnyt sukurutsauksen. Mutta tämä ei estä -paavia eikä piispaa antamasta syntejä anteeksi sille, joka maksaa -niin taikka niin suuren rahasumman! Onhan tässä äärettömän selvä -ihmisyyden piirre: minä annan anteeksi itselleni, ergo annan minä -anteeksi muillekin. - --- Mutta Hussille ei annettu anteeksi, intti vielä Antonius. - --- Hän ei tahtonut anteeksi, vastasi Franciscus, eikähän lahja voi -muuttua lahjaksi, ellei ole vastaanottajaa. - --- Maailma tahtoo tulla petetyksi, sanoit äsken, jatkoi Antonius. -Eiköhän se mahda olla vanha vale! Eiköhän olisi oikeampaa sanoa -näin: Maailma on petetty, siis pitäisi meidän sitä valaista. -Sitä mieluummin, kuin maailma maksaa meille siitä, että me sitä -valaiseisimme. - --- Mutta emmekö me sitä sitten tee? väitti kirjastonhoitaja Martin. -Emmekö ole avanneet kirjastomme sille ja panneet esille kirjojamme? - --- Olemme, olemme asettaneet esille kirjat, joista ei meille vaaraa -ole, vaan vaaralliset olemme pistäneet lukkojen taa. - --- Vaan eihän saa antaa lasten leikkiä veitsillä. - --- Ei lasten! Mutta tässä on kysymys täyskasvuisista. - --- Kuka voi sanoa minulle, keskeytti Franciscus, joka pelkäsi -että keskustelu livahtaisi vaaralliselle alalle, kuka voi sanoa -mitä tarkoitetaan sillä, kun paratiisin puuta kutsutaan hyvän- ja -pahantiedonpuuksi? - --- Luulisinpa, vastasi Martin, sen merkitsevän sitä, että tieto tekee -ihmiselle hyvää sen kautta, että se tekee hänet voimakkaaksi ja pahaa -sen kautta, että se tekee hänelle -- kuinka sanoisin? -- pahaa! - --- Minä taas luulisin, väitti Antonius, hyvän- ja pahantiedonpuun -merkitsevän sitä, että tieto kantaa sekä hyviä että huonoja -hedelmiä, sillä mikä on yhdelle hyväksi, se on usein pahaksi -toiselle. Otaksutaan, että joku menisi ilmoittamaan kansoille, ettei -paavi voikaan antaa syntejä anteeksi. Se tieto tekisi kansoille -hyvää, mutta paavi ei silloin voisi valloittaa eikä ryöstää -kaunista Siciliaa, kuten hän nyt tekee, sillä hänellä ei olisi -varoja sodankäyntiin. Eikä olisi kovin lihavat päivät meilläkään, -jotka saamme osamme tuosta kannosta, mutta sicilialaisilla olisi -hyvät päivät, sillä he saisivat olla rauhassa ja saisivat korjata -ratsuhevosten tallaamattomina viinisatonsa. Kun siis nyt paavin -lähettiläs parin viikon perästä tulee tänne myömään aneita sotaa -varten Hussilaisia vastaan, olisi meidän annettava kansalle -hyväntiedonpuusta hedelmät. - --- Ei ei, nyt menet Antti liian pitkälle, nyt menet hiiteen. Eihän -tässä toki lie tarkoitus toisiaan kavaltaa. Pitää pysyä yhdessä. -Yhdessä! - --- Niin, ei se kannata karsia vitsoja oman selkänsä varalle, kannatti -Franciscuskin. Jos kirkko on mätä, niin lutistuu se itsestään kokoon, -ei meidän tarvitse sitä töykätä. - --- Olisihan epärehellistä, jos me ilmiantaisimme rikostoverimme, kun -itsekin olemme rikollisia, lisäsi Martin. - --- Vaan entäs jos muut sen tekevät, intti Antonius. - --- Se on taas toinen asia. - --- Minkä me ilmiantajalle siinä tapauksessa teemme? kyseli tuo -itsepäinen Antonius. - --- Me? Me teemme mitä meidän on käsketty. Ei meidän ole määrättävä, -mitä tehtävä on. Ja se, joka puhdas on, viskatkoon ensimmäisen kiven. - --- Silloin ei koskaan yhtään kiveä viskattaisi, jatkoi Antonius. - --- Miksikä pitäisi sitten viskellä kiviä? keskeytti Franciscus taas. -Eikö tässä voi elää kiviä viskelemättä? Minä ainakin voin. Mutta jos -veljet suostuvat ehdotukseeni, menemme puutarhaan viskelemään sen -sijaan keiloja. Ilta rupee käymään viileäksi, liikkuminen tyynnyttää -vertamme, niin että voimme hyvin nukkua. Onko kellään sitä vastaan? - -Ei ollut kellään vastaan ja kohta olivat luostarin vanhimmat -puistossa keiliradalla. Pallot jyrisivät ja keilat kaatuilivat -hilpeästi. - -Mutta selältä souti lehtipukuisia venheitä, jotka palasivat -huvimatkoilta luonnon helmasta. Nuoret tytöt lauloivat ja pojat -viiltelivät viulua. Vanhat miehet ja naiset kuuntelivat soittoa ja -katselivat vakavina, kuinka ilta-aurinko laskeusi taivaan rannalle. - -Yksi venhe souti aivan läheltä luostarin muuria. - --- Mitähän nuo pyhät miehet tekevät siellä näin kauniina iltana, -arveli eräs emäntä. - --- Kuulostaa siltä, kuin vedättäisivät he halkoja puista siltaa -myöten, vastasi muuan vanha mies. - --- Taikka lierittäisivät pääkalloja lautakattoa pitkin, lisäsi muuan -nuorukainen. - --- Se kuuluu niin kamalalta, huomautti nuori tyttö. - --- Ei niillä raukoilla ole kovin hauska, jatkoi tuo vanha nainen ja -nyökytteli merkitsevästi päätään. - -Tuokion kuluttua soivat Harmaaveljesten luostarikirkon kirkonkellot. -Airot seisattuvat, viulut vaikenevat ja venheet lipuvat ääneti -selällä. Miehet paljastavat päänsä ja naiset tekevät ristinmerkin. -Pieni kirkonkello kalkuttaa herkeämättä, ikäänkuin sillä olisi kiire, -ja toinen kello Mustainveljesten luostarista vastaa sen ääneen, -ikäänkuin ymmärtäen, mikä harmaaveljeksillä on mielessä. Ja yhtaikaa -molemmat vaikenevat ja harmaaveljesten luostarimuurin korkeiden -kivimuurien yli kuuluu iltalaulu "salve regina", terve taivaan -jumalatar, nuorten munkkien sitä laulaessa. Se kajahtaa veden yli ja -etelärannan vuoret vastaavat kumahdellen. - -Vanha nainen venheessä pyyhkii silmänsä ja perässä istuva vanha mies -nostaa kasvonsa taivasta kohden, ikäänkuin nähdäkseen noita kauniita -säveleitä. - -Mutta kun viimeiset säveleet ovat vaijenneet laskeutuvat airot taas -veteen ja taas rupee siellä jyrinä käymään luostarin pihalla. - --- Kummapa, kun niiden täytyy tehdä työtä näin myöhään illalla, -lausuu tuo vanha nainen. - --- En minä usko niiden työtä tekevän, arvelee nuorukainen. - --- Mitä luulet heidän sitten jyristävän? kysyy tyttö. - --- Minä luulen että ne peijakkaat heittävät keilaa, kuiskaa -nuorukainen tytön korvaan. - - * * * * * - -Rautatorin varrella oli toisten rakennusten lomassa kapea, kahden -ikkunan levyinen talo, neljän kerroksen korkuinen. Alimmaisessa -kerroksessa oli kumminkin ainoastaan yksi ikkuna, sillä toisen tilan -anasti portti, joka oli hyvin kapea ja matala ja avasi tiehyeen -yhtä kapeaan ja matalaan porttikäytävään. Portin yläpuolelle oli -muurattu vuolukivestä muovailtu eläimen pää, joka yhtä paljo oli -lohikäärmeen kuin nahkasiipisen pään näköinen, mutta jonka silmät -olivat selkiseljällään ikäänkuin ne olisivat tarkastelleet kaikkia, -mitä torilla tapahtui; suu sillä oli auki juurikuin olisi aikonut -puhua, mutt'ei saanut hämmästykseltä sanaa suustaan. Eniten näytti -sen tuijottavain silmäin huomiota kiinnittävän kaakinpuu, joka -oli keskellä toria. Tämä oli nerokas keksintö, siinä oli yhdessä -häpeäpaalu, jossa pienempiä lainrikkojia piiskattiin ja hirsipuu, -jossa suurempia hirtettiin. - -Alakerran ikkunana oli puotinikkuna, jonka edustaiselle lavalle oli -pantu näytteitä kirjapainotaidon tuotteita semmoisina kuin tämä taito -esiintyi ennen Gutenbergin aikoja. Sellaisia olivat aapiskirjat, -puuveistoksilla painetut raamatulliset kuvat, joiden alla oli -lyhyt teksti, almanakat, korttipakat y.m. sentapaiset. Kaikki nämä -olivat leikatut puutauluihin ja siitä oli painos kädellä vedetty -ilman mitään painoa; tätä taidetta oli Euroopassa harjoitettu sata -vuotta ennen Gutenbergia. Mutta kun tämä painotapa oli kallis ja -vaivaloinen, oli se tuskin voinut kilpailla puhtaaksikirjoittajain -teosten kanssa ja nämä pitivät sitä siis hyvin vaarattomana -kilpailijana. - -Puoti-ikkunan sisäpuolella, joka oli järjestetty tiskiksi, istui -sen omistaja Hannu, ammattinimeltään "kirjemaalari" ja harjoitti -ammattiaan pienen pöydän ääressä, josta hän hyvästi näki tiskille -ja, tarvitsematta nousta paikoiltaan, saattoi tehdä kauppaakin -ostajain kanssa. Kylttinään käytti hän seivästä, jonka nokkaan hän -joka päivä ripusti uuden, tavallisesti väritetyn, painokuvan, joka -veti puoleensa oppipoikain ja piikojen huomion, uudelleen joka päivä. -Väliin siinä kuvattiin syntiinlankeemusta, väliin sitä tai tätä -pyhimystä, kädessä haarasauva, ratas tai miekka, väliin taas aivan -maallisiakin kuvia jostakin ulkomaisesta päivän tapahtumasta, joka -aina keräsi ympärilleen sakean lauman uteliaita katselijoita. - -Tänä aamuna, moniaita päiviä kirjemaalarin edelläkerrotun luostarissa -käynnin jälkeen, oli hän ripustanut tankoonsa kuvan, jossa kaksi -paavia tappeli samasta tuolista ja alempana oli kansanjoukko, jonka -suista lähti suikaleita, varustettuina kirjoituksella: Anathema! -Taulu kuvasi siis molempain paavien taistelua vallasta, sekä kansaa, -joka vaati heitä pannaan. - -Muuan porvari kävi myymälän ohi, näki kuvan, pysähtyi ja katsoi. -Sitten sanoi hän kirjemaalarille: - --- Mitä julkeutta tämä on? - --- Niin, kas semmoista julkeutta ne nyt harjoittavat pyhät isät -Roomassa ja Avignonissa, vastasi Hannu. - --- Minä kysyn, kuinka uskallat tehdä tällaista häväistystä, piirtää -pyhän kirkon päämiesten irvikuvia. - --- Sen selitän sitten myöhemmin, vastasi Hannu. - --- Varo vain itseäsi, uhkaili porvari. Vähää myöhemmin käveli siihen -tuo nuori mies joka oli istunut lehtiin puetussa venheessä nuoren -tytön vieressä. Hän oli nimeltään Niegels ja oli raastuvan kirjuri. - --- Päivää, Hannu, virkkoi hän, mitä ukkoja sulla on tuossa? Ahaa, -Rooman pyhät! Miks'et ota meidän omia kotoisia pyhiä? - --- Luulisin sen olevan haitaksi asialle, jos kävisi suorastaan -henkilöiden kimppuun. - --- Mutta mitäpä voit asian hyväksi tehdä, kun joka paikassa on -henkilö. - --- Etkö käy sisään, sanoi Hannu. Miksi siellä ulkona huutelet? - -Niegels astui myymälään ja istui kohta jakkaralle Hannun viereen. - --- Oletko kuullut, että arkkipiispa on varastanut tuomiokirkonkin -rahaston? puhui Niegels. - --- En ole sitä kuullut, mutta kyllä muuta inhottavaa. - --- No, luuletko asian tulevan sen kautta autetuksi, että yleensä -saarnataan varkautta vastaan, luuletko siitä olevan hyötyä, että -seitsemättä käskyä julkiluetaan. Ei, tässä täytyisi osottaa -kansalle, että hänen pyhyytensä, joka tuomitsee ihmisiä kuolemaan -kirkonvarkaudesta, itse on kirkonvaras, vaikka kansa siitä huolimatta -osottaa hänelle miltei jumalallista kunnioitusta. - --- Onko hän todellakin varastanut? - --- On. Hän ei ainoastaan ole sitä tunnustanut, vaan hän kehuukin -siitä. Hän väittää, että on olemassa erityinen siveyslaki niitä -varten, jotka johtavat kansojen kohtaloita; hän väittää, että -he ovat porvarillisten lakien yläpuolella ja että näitä lakeja -voidaan "ylevämpiä tarkoituksia varten" syrjäyttää. Tiedätkö, että -harmaaveljekset ovat perustaneet keiliradan ja että luostarin abotti -on tullut kotiin ja pitänyt pääalttarilta messun juopuneessa tilassa, -tiedätkö, että mustillaveljeksillä on roomalainen saunalaitos eräässä -maanalaisessa holvissa ja että he viimeisillä pääsiäisrahoilla -ovat ostaneet viisikymmentä tynnyriä parasta Espanjanviiniä? Kerro -kaikesta tästä, niin teet kansalle palveluksen, josta se on sinua -kiittävä. - --- Joudun roviolle. Mutta siitä vähät, vaan tällaiseen toimeen -pitäisi olla suuri ja nuhteeton mies. - --- Suuria miehiä ei ensiksikään ole olemassa, sillä me olemme kaikki -pieniä, ja nuhteettomia toiseksi ei löydy, sillä me olemme kaikki -syntisiä, ja kolmanneksi olet sinä vähemmin syntinen kuin muut. Sinä -olet paennut Varhemin luostarista -- siinä teit oikein --, mutta -halpamaista tekoa et ole koskaan tehnyt. - --- En ole tehnyt, mutta en tahtoisi tuomita, ettei minuakin -tuomittaisi! - --- Ei tässä ole tarkoitus tuomita, tässä on vain tarkoitus tehdä -tuomarit polkeenalaisiksi. Sillä he ovat asettuneet tuomitsemaan, et -sinä. - --- Pitkinä öinä olen tätä asiaa ajatellut; kuulen toisinaan äänen, -joka minua kutsuu, mutta en pidä itseäni sen arvoisena, että -asettuisin profeetaksi, siihen pitäisi olla pyhä mies. - --- Ei ole olemassa pyhiä miehiä! Ja vielä sanon sulle toisen asian; -sinun pitäisi tuntea itsesi rikolliseksi, kun vaikenet, sillä se, -joka ei ilmianna rikosta, jonka hän tuntee, hän on itse syypää. - --- Miksi juuri minun pitäisi se tehdä? - --- Siksi että sinä olet saanut lahjat! Luuletko ihmisille annettavan -lahjoja hänen omaksi huvikseen? -- Vaan mikä sulla tuossa on? - -Hannu oli koko keskustelun ajan sahaillut kaiverrettua puutaulua -pieniin palasiin. - --- Se on uusi keksintö, josta luultavasti tulee olemaan hyötyä meidän -asiallemme. Sanon meidän, Niegels, koska luotan sinuun! -- Näetkös -näitä pieniä puuneliöitä, joita sahailen irti. Kun ne makaavat -noinikään sekasin yhdessä läjässä, eivät ne ole vaarallisemmat kuin -epäjärjestyksellinen kansanjoukko, jonka pari tusinaa ratsumiestä -voi polkea jalkoihinsa. Mutta jos järjestän nämä riveihin ja ladon -yhteen ne, jotka yhteen kuuluvat, niin käyvät ne peljättäviksi kuin -kansallinen sotajoukko ja jos sitten panen lipunkantajan huippuun, -rientävät ne rohkeina ja halukkaina taisteluun. Ne tulevat aina -voittamaan, jos niitä hyvin johdetaan. - --- Ne ovat kirjaimia, vai miten? - --- Ne ovat kirjaimia. Kirjaimista syntyy sanoja ja sanojen kautta -lausutaan ajatuksia. - --- Niin yksinkertaista! Eikä sitä kukaan ennen ole keksinyt! - --- Olisi se kai keksitty jo ennenkin, jos sitä ennen olisi tarvittu. - --- Mistä olet tämän oppinut? kysyi Niegels, joka kävi miettiväksi ja -hypelteli punasta partaansa. - --- Olen oppinut sen paikassa, jossa muuten ollaan tiedoistaan hyvin -ahnaina. Harmajainveljesten luostarin kirjasalissa. Ja samassa -paikassa kuulin kirjurien riemastuvan. - --- Miksi riemastuvan? - --- Koska he luulevat kirjoitustyön nyt loppuvan. - --- Eikö sitten enää tarvitseisi kirjoittaa, sepä olisi mainiota? -Vieppäs tuo keksintösi kaupungin pormestarille, niin pääsen minä -kirjoittelemasta heidän julistuksiaan ja taksojaan. Siitähän koittaa -ihana aika! - --- Sen teenkin, mutta mulla on sillä toiset tarkoitukset, suuremmat -tarkoitukset! - -Mustaveljesmunkki kulki myymälän ohi ja pysähtyi katsomaan paaveja -kuvaavaa taulua. Hän loi Hannuun vihaisia silmäyksiä, joita tämä ei -kumminkaan huomannut, repäsi äkkiä taulun alas ja käveli tiehensä. - --- Sinä, Niegels, jatkoi Hannu, sinä olet nuori ja uskollinen. Oletko -varma, että aina tulet pysymään yhtä herkkänä ja palavana? Etkö -pelkää, että tulet katsomaan asioita toiselta kannalta, kun joudut -naimisiin tuon rikkaan porvarin tyttären kanssa? - --- Minä? En koskaan. Sanonpa sulle vielä seikan. Siinä taistelussa, -jota olen kehottanut sinua alkamaan mädännyttä kirkkoa vastaan, -joka levittää oppeja, joita papit eivät itsekään usko, siinä ovat -sinun puolellasi kaikki valistuneet kansalaiset, niin onpa mulla -mahtavia ystäviä itse munkkienkin joukossa. Tapaan toisinaan -erään fransiskaanimunkin nimeltä Antonius; hän puhuu paljo näistä -asioista... Vaan sitä ei tarvita. Käy eteenpäin sinä ja saat nähdä, -kuinka joukot järjestyvät perässäsi, ja niiden joukossa näet -ensimmäisinä Niegelsin. Vaan minun täytyy lähteä, näen morsiameni -tulevan tuolta katua alas. Jää hyvästi! - -Niegels meni, vaan kun hän tuli kadulle, huomautti hän Hannulle, että -kuva oli poissa tangon päästä. Hannu synkistyi, vaan kiinnitti heti -tankoon toisen samanlaisen taulun. - -Ja sitten istui hän taas työhönsä, järjesti riveihin noita pieniä -puupulikoita erään matalan laatikon pohjalle. - -Myymälästä pihalle päin vievä ovi aukesi ja sieltä astui sisälle -hänen vanha sisarensa, joka hänen vaimonsa kuoltua hoiti taloutta -hänelle ja hänen pojalleen. - --- Oliko tuo Niegels taas täällä? kysyi sisar. Kuulin hänen kavalan -äänensä. - --- Oli hän täällä. Mutta elä ole epäluuloinen häntä kohtaan. - --- Varo itseäsi, hän on kettu. Te puhelitte niin äänekkäästi, -että minä kuulin joka sanan. Hän kyllä tarkoittaa mitä hän sanoo, -mutta huomenna hän peruuttaa kaikki. Elä luota häneen. Mutta minä -tiedän, että mitä teet, se on oikein; ja jos teet oikein, voit tehdä -tehtäväsi yksin. Kärsi Kristuksen vuoksi, mutta elä kärsi toisten -koston puolesta eläkä ajattele tulevaa voittoa. - --- Ei niin, Katri kulta, elä niin puhu. Sen kärsimme, minkä tekomme -ovat ansainneet, emme enempää. -- Oletko nyt hyvä ja istut täällä -myymälässä, kunnes minä pistäyn pormestarin luona tunniksi, pariksi. -Ja pidä silmällä kylttiä, sitä tänään näkyy ihmisillä tekevän mieli. - -Hän vaihtoi takkia ja meni raastupaan, jossa hän pian tapasikin -pormestarin. Tämä oli hyväntahtoinen mies, joka kernaasti olisi -tahtonut, vaan ei voinut, tehdä mitään valaistakseen kansaa -näkemään kaikkia niitä petoksia, joita papisto ja munkit totuuksina -tarjoilivat. Hän kuunteli tarkkaavasti Hannun kertomusta uudesta -keksinnöstä ja sen eduista ja lupasi heti koettaa käyttää -sitä raastuvan tarpeisiin. Sitten siirtyivät he vakavimpiin -keskusteluaineisiin. - --- On kuulunut valituksia sinun kylttikuvistasi, virkkoi pormestari. -Sinun täytyy olla varovainen. - --- En voi olla. - --- Ystäväsi sanovat, että turmelet asiasi piirustuksillasi. - --- Jos kansa osaisi lukea, kirjoittaisin sille kirjoja; minun täytyy -puhua sen kieltä, jotta se minua ymmärtäisi. - --- Aijot nyt siis kirjoja myöskin? - --- Niin aijonkin. - --- Hannu, tiedätkö mikä kohtalo sinua uhkaa? - --- Tiedän! Yhtä asiaa vain pelkään. Poikani... - --- Kuule ystäväni! Tiedäthän salaisen veljesliiton valan auttaa -toinen toistaan; etkö luota meihin? - --- Toisinaan luotan, toisinaan en. Kaikki tahtoisivat kirveen -heiluvaksi, vaan ei kukaan halua olla varressa. En minäkään halua, -mutta käyn kuitenkin varteen vastoin tahtoani. Minä tunnen kuinka -ne, jotka ovat takanani, tunkevat minua eteenpäin ja minä en vetäydy -syrjään. Sano mulle, veli, jos tapaat murhaajan, ethän tyydy -siihen, että luet hänelle asianomaiset pykälät rikoslaista. Etkö -ota murhaajaa lujille ja hirtä häntä? Tai voitko rangaista murhaa -muulla tavoin? Tapahtuuko murhaa ilman murhaajaa? En pyydä vastausta -tähän kysymykseen, sillä oikeastaan kysynkin itseltäni. Ajattelen -näin: enhän oikeastaan aijo hävittää itse laitosta, sillä kirkko -on itsessään hyödyllinen laitos, ei, miesten kimppuun minun täytyy -käydä, laitoksen kelvottomain hoitajain. Enhän tahdo sanoa, että -kaikki arkkipiispat ovat lurjuksia, sillä se ei olisi totta, vaan -minä tahdon osottaa sormellani juuri tätä erityistä arkkipiispaa, -sukurutsaajaa ja ryöväriä. En käy paavin kimppuun sen vuoksi, että -hän on kirkon päämies, sillä olkoon mielellään kirkolla, kun se on -yhteiskunta, päämies, ei, minä tarkoitan erityisesti Benedictusta, -siveetömyydessä eläjää, julmuria, jolla kumminkin on pyhyyden -arvonimi. - --- Luuletko sinä, että minä tuomarina olen iloissani tuomitessani -ketään kuolemaan; enhän minä kumminkaan tuomitse, heidän rikokset -ovat tuominneet heidät ja minä julkiluen ainoastaan tuomion. Pyöveli, -joka panee kuolemantuomion toimeen, ei ole murhaaja, mutta hän ei -siltä nuku rauhallisesti. - --- Niin, ei ole hauska olla pyövelinä. - --- Mutta jonkun siinä toimessa täytyy olla. Koko tämä yhteiskunta, -jota kutsutaan kirkoksi, on satapäinen peto: yhdeksänkymmentä -yhdeksän sen päistä kasvaa uudelleen, yksi ainoa on kuolevainen. Iske -se poikki! Se on ylinnä! - --- Minä isken. Ja nyt hyvästi. Muistele poikaani, minä muistelen -sinun neljää lastasi ja multa saavat riistää kielen suusta, ennenkuin -ketään petän. - --- Mene rauhassa, veljeni. Ainoastaan me, jotka olemme valheen -nähneet, mutta uskaltamatta sitä ilmaista, ainoastaan me tunnemme, -miten me olemme taistelleet, sen on ainoastaan taivas nähnyt, ja -mitä me olemme rikkoneet salatessamme totuuden, sen on Jumala meille -anteeksi antava. Mutta pitemmälle tämä ei saa mennä, sillä silloin -meistä tulee valehtelijoita. Alttari on rakennettu, uhri on siihen -nostettu ja kansa odottaa, että taivaan tuli on sytyttävä alttarin. -Tempaa nyt käsinesi tuli alas, niin kansa on uskova ja vapautuva. -Amen Jeesuksen nimeen. - -Amen, toisti Hannu ja meni. - - * * * * * - -Turhaan oli koko syyskauden odotettu paavin lähettilästä, mutta nyt -marraskuussa hän tuli. Hän tuli kuin mahtava maallinen ruhtinas, -seurassaan parisataa ratsumiestä ja suuri parvi munkkeja. Tukholma -oli pukeutunut juhlapukuun; ikkunoista riippui kirjavia vaatteita, -liput liehuivat talojen räystäiltä. Kirkot olivat auki, kellot -soivat, urut pauhasivat, messuja laulettiin ja poltettiin pyhää -savua! Tukholman suurkirkko oli puettu juhlapukuun; kynttilöitä paloi -kaikilla alttareilla, joka kappelissa pidettiin jumalanpalvelusta, -niissä kihisi pappeja kuin mehiläiskeoissa ja paksu savu nousi kuin -pirtistä, joten pyhäinkuvat tuskin hämärsivät savupilvien keskitse. -Kynttiläjalat olivat koristetut vaatekukkasilla ja havunoksilla ja -holveista näkyi riippuvan lippuja, joihin oli kuvattu pyhäinkuvia; -alttari oli peitetty punasella vaatteella. Kuninkaallinen vahti -seisoi jo kirkon portilla; sen oli estettävä kansaa tulvaamasta -kirkkoon, ennenkuin ne, joilla oli etuoikeus, olivat päässeet -paikoilleen. - -Ensiksi tulivat ammattikunnat puheenjohtajineen ja lipunkantajineen; -he kävelivät avopäin ja pitivät kynttilää kädessään; sitten tuli -kirkollisia seurueita, jotka esiintyivät suurella mahtipontisuudella. -Jokainen yhdistys asettui kappelinsa edustalle. Sitten tulivat -mustatveljekset eli dominikaanit luostaristaan kantaen edessään -mustasta puusta veistettyä ja harsolla peitettyä ristiinnaulittua -Kristusta; munkit mustanvalkoisissa pukimissaan olivat yöperhosten -näköiset, jotka lepattivat siipiään kynttiläin ympärillä. Sitten -kuninkaallinen seurue juhlapuvussa, mutta kuningas itse oli -poissa sodassa. Sen jälkeen pormestari ja raati ja lopuksi taas -sotilasvahti. Kun kirkko oli täysi, rupesi koko seurakunta veisaamaan -mahtavaa misereereä, -- Herra armahda meitä! - -Nyt astui arkkipiispa esiin pääalttarin eteen. Hän oli viidenkymmenen -vuotias mies, kasvot kalman kalpeat. Silmät olivat ikäänkuin -laskosten peitossa ja silmännurkista lähti leviämään tummahtavia -juovia. Suu oli kuin veitsellä viilastu ja kun ääni sen avasi, -loistivat sieltä hampaat valkosina ja terävinä kuin suden kidasta. - -Laulu vaikeni ja urut yksin soittivat pauhaavaa "jubilate"-säveltä, -johon rummut, pasuunat ja puusoittimet yhtyivät ja samassa astui -suuresta portista sisälle paavillinen lähettiläs seurueineen. -Arkkipiispa astui alas alttarilta ja kävi lähettilästä vastaan ja -kun he käytävällä tulivat vastakkain, lankesivat he polvilleen ja -suutelivat toisiaan. Arkkipiispa nousi ensiksi ja huusi: Tehkäät -ovet korkeiksi ja portit laveiksi, että kunnian kuningas mahtuu -temppeliimme. Siunattu olkoon hän, kuin tulee Herran nimeen, Hosianna! - -Urut vaikenivat ja arkkipiispa piti tervehdyspuheensa Kristuksen -edustajan apostolille, joka on kuunnellut Vapahtajan kehoitusta ja -käynyt kaikkeen maailmaan julistamaan totuutta ja antamaan syntejä -anteeksi. Rooman pyhä isä on vihdoinkin kuullut pienen pohjoisen -kansan huokaukset päästä osallisuuteen Kristuksen armosta ja -lähettänyt opetuslapsensa tätä armoa anniskelemaan. Sitten kuvasi -arkkipiispa niitä luuloteltuja vaivoja ja vaaroja, joita tämän Herran -palvelijan on ollut kestettävänään tällä pitkällä ja vaarallisella -matkalla ja päätti puheensa vielä laulettavaan Hosiannaan. - -Paavin lähettiläs vastasi ja kutsui arkkipiispaa totuuden -todistajaksi, ei siksi, että tämä oli kutsunut häntä apostoliksi, -vaan siksi että hän, arkkipiispa, oli totuuden totuuden todistaja. -Sitten kertoi hän tulonsa syyt. Kerettiläiset, anttikristukset, jotka -eri nimellisinä ovat kohottaneet päätään Saksassa, ovat käyneet pyhän -isän ja pyhän kirkon kimppuun, vaikka jo viisikymmentä vuotta sitten -on poltettu eräs heidän päämiehistään, Huss niminen. Surulla on pyhä -isä nähnyt sen epäuskon, joka tällä aikakaudella puhaltaa kuin jäinen -tuuli hänen viinitarhansa ylitse, hän on itkenyt verikyyneleitä -kansojen puolesta; mutta nyt on hänet vallannut pyhä viha, hänellä -ei enää ole oikeutta tuota kärsivällisesti sietää, nyt täytyy hänen -kurittaa uppiniskaisia vitsoilla ja ruoskilla, hän on polkeva -jalallaan käärmeen päätä. Siksi levittää hän nyt kehoituksen koko -kristikuntaan, vaatii kaikkia nousemaan yhtenä miehenä ja uhraamaan -maallisia tavaroitaan Kristuksen jalkain juurelle, siten hankkien -itselleen katoomattomia tavaroita taivaassa. - -Tämän puheen loputtua nousivat molemmat korkeat papit alttarille, -suuri käytävä tyhjeni, sen molemmille puolille asettui munkkeja ja -porvaristoa. Mustainveljesten luostarin priori meni lähettilään -luo ja julkiluki tervehdyskirjoituksen, jonka hän sitten antoi -lähettiläälle. - -Kun tässä aika rupesi käymään pitkäksi, alkoi odottavissa ryhmissä -kuulua kuiskaavaa keskustelua. Mustaveljes Andreas, jota kutsuttiin -"suureksi kalastajaksi" ja johon tutustuimme hänen ollessa -onkimatkalla Harmajainveljesten luostarin edustalla, kääntyi -toverinsa puoleen ja kuiskasi: - --- Onko sinusta arkkipiispa totuuden todistajan näköinen? - --- Hän on minusta palovartijan näköinen, vastasi toinen. - --- Palovartijan? - --- Niin, hänellä on niin mustat silmäin ympärystät. - -Nyt lähti Harmajain veljesten priori viemään tervehdystään. Veli -Martin, kirjastonhoitaja, loi katseen pitkin tasasta kivilaattiaa, -nojasi päänsä veli Franciscuksen puoleen ja kuiskasi: - --- Tuopa olisi mainio keilirata. - -Sitten oli pormestarin vuoro tulla esiin. Hän kävi vapisevin askelin -ja katseet maahan luotuina. Koska hän ei taitanut latinan kieltä, -oli hän saksaksi kirjoituttanut puheensa. Siinä hän lausui kaupungin -tervehdyksen, selitti että kaupunki on hyvin onnellinen, kun se -on saanut nähdä apostolin, jota se on kauan odottanut, ja että -kaupunki tulee tekemään kaiken voitavansa avustaakseen totuutta sen -taistelussa valhetta vastaan. - -Tällä paikalla hän kohotti silmänsä, mutta sattui katsahtamaan -syrjään ja näki muutaman pylvään takana Hannun, jonka silmistä -singahteli ikäänkuin tulisia nuolia häntä vastaan. Hetkeksi kävi -kirkossa kaikki aivan äänettömäksi, pormestari seisoi siinä mykkänä -ja vasta arkkipiispa sai kuivasti rykäsemällä hänelle hänen -puhelahjansa takasin. Pormestari jatkoi puhettaan. Porvaristo, joka -aina on ollut kuninkuuden vankin tuki, on myöskin oleva kirkon, -ainoan autuaaksi tekevän kirkon, vartija. Sitä pitemmälle hän ei -voinut lukea, sillä hänen silmiään samenti. Jättäen kirjoituksensa -kumarsi hän ja palasi paikoilleen. Taas alkoivat urut soida ja -laulajat yhtyivät niiden säveliin; mutta se tuntui laimealta ja -hengettömältä, tuo laulu, ihmiset olivat jo väsyneitä ja nälkäisiä. - --- Tiedätkö mitä meille tänään annetaan päivälliseksi? kysyi Martin -Franciscukselta. - --- Syntein anteeksi antamusta! - --- Mutta sepä osasi valehdella, tuo pormestari. - --- Tottapa sillä oli pakko. - -Jubilate, recordate et earum potestate, niin kaikui laulu, jolla -aikaa kirkon palvelijat kantoivat esiin suurta arkkua, johon -seurakunnan tuli uhrata rahojaan pyhän kirkon puolustukseksi ja -saada niistä syntinsä anteeksi. Portit avattiin ja vahdit laskivat -yleisön sisään. Kirkon loistava komeus heitä häikäisi, savustushuurut -huumasivat heitä, laulu ja urkujen ääni tempasi heidät mukaansa ja -heidät valtasi pelko ja kunnioitus Kristuksen apostolia kohtaan, -joka seisoi arkkipiispan vieressä alttarin edustalla. He lankesivat -polvilleen, valittivat ja huokasivat ja ryömivät niin eteenpäin -käytävää pitkin. Se oli liikuttavaa nähdä ja nuo molemmat alttarin -edustalla seisovat Auguuritkin näyttivät hetkeksi joutuvan -haltioihinsa nähdessään tämän ihmissielujen virran, naisia, ukkoja ja -lapsia, vierivän heitä kohden, siihen missä he seisoivat Kristuksen -ristin juuressa, raha-arkku edessään. Mutta tottuneet kun olivat -toimittamaan temppelivirkaa, pääsivät he kohta taas viralliseen -mielialaansa, oikasivat vartalonsa suoriksi ikäänkuin jumalankuviksi, -joiden edessä kansan tuli polvistua uhraten alttarille, -- arkkuun. - -Kolmen tunnin ajan vieri virta eteenpäin ja pääsi taas juoksemaan -ulos pienestä kuoriovesta; lähettiläs ja arkkipiispa olivat -väsymyksestä ja nälästä kalpeat kuin liina, niin että heidän -toisinaan täytyi nojautua alttarin aitaa vastaan levähtääkseen, ja -heidän täytyi myötään vaihtaa toista ja toista jalkaa, joita kansa -tuli suutelemaan. - -Laulajat olivat uupumuksesta vaijenneet ja ainoastaan uruista lähti -vielä verkalleen valittavia ääniä. Munkit keskustelivat puoliääneen -ja porvaritkin olivat väsähtäneet hartauteen, sillä he istahtivat -portaille, pylväiden jalustoille, muurinreunoille ja mihin pääsivät. - -Vihdoin väsyi vahtikin ja portit suljettiin. Silloin näkyi vihdoinkin -virralle pää tulevan. Taas päästiin hengittämään; arkku oli täysi, -niin täysi, että erään diakoonin täytyi lähteä kantamaan pienempään -hopea-astiaan viimeisiä antimia. - -Kun urkujen ja laulajain viimeinen ääni oli haihtunut ja lähettiläs -ja arkkipiispa lankesivat polvelleen, lopettaakseen juhlan -hiljaisella rukouksella, silloin juuri, kun he olivat nostamassa -käsivaatteen peittääkseen kasvonsa siihen, rupesivat molemmat -vapisemaan, niin että he tuskin polvillaan pysyivät ja toinen katsoi -toistaan ikäänkuin epäillen omia silmiään. Heidän pukunsa liepeestä -oli rukousjakkaralle pudonnut kaksi paperilehteä, joissa oli suurilla -kirjaimilla luettavana: "Voidaanko ostaa syntejä anteeksi?" ja sen -alapuolella: "Helpompi on rikkaan tulla taivaan valtakuntaan kuin -neulan mennä kameelin silmän läpi". - -Ikäänkuin saman ajatuksen valtaamana kätkivät he paperit taskuihinsa -ja kääntyivät siunaten seurakunnan puoleen. Vaan silloin kuului -yltyleensä koko kirkossa kahiseva ääni, ikäänkuin tuulen -heilutellessa kuivunutta lehdikköä; sihistiin ja kuiskattiin ja -joka toisella munkilla oli kädessään paperi jonka hän oli löytänyt -laattialla taikka tavannut poistuvan kansanjoukon jaloissa ja johon -oli painettu: "Voidaanko ostaa synnit anteeksi?" Arkkipiispa ja -lähettiläs menivät sakaristoon. Silloin vasta kohosi kirkossa kova -surina, se yltyi, paisui kohinaksi ja kohta kuului huutojakin. - -Puolta tuntia myöhemmin oli kirkko tyhjä. Vaan sen laattialla oli -yltänään valkosia paperilappuja. - - * * * * * - -Kun Hannu iltapäivällä tuli kotiinsa, istui hänen sisarensa pienessä -kamarissaan ja ompeli. Myymälä oli suuren anejuhlan johdosta -suljettu, luukut kiini ja takassa paloi tuli. - --- Niegels oli täällä, puhui sisar. - --- Vai niin, vastasi Hannu. No mitä hän tahtoi? - --- Hän oli hyvin pahoillaan, koska hän on menettänyt virkansa. - --- Onko hän menettänyt virkansa? - --- On. Kun julistukset nyt painetaan, on viisi raastuvan kirjureista -joutunut joutilaiksi. On lyöty arpaa, kenen pitäisi erota ja arpa -on määrännyt hänet. Mutta pahempi on, että hänen tuleva appensa on -purkanut kihlauksen. - --- Poika raukka! Ei niin hyvää, ettei se tuottaisi jotakin pahaakin. -Toisen leipä toisen kuolo. - --- Niin, sinä olet ollut aina hyvä häntä kohtaan, senhän hän itse -myönsi, kun kävi täällä lainaamassa sinun painolaatikkosi. - --- Lainaamassa? Minun painolaatikkoni? - --- Niin, hän sanoi sinun luvanneen. - --- Minun? - -Hannu meni nopeasti myymälään ja haki. Sitten tuli hän taas kamariin. - --- En ole koskaan antanut hänelle lupaa. Kummaa, miten hän niin -saattoi sanoa! Onneksi otti hän pienemmän. - --- Niin, niin, minä varotin sinua luottamasta häneen. No, miltä -näytti kirkossa? - --- Loppu oli hyvä. - --- Ehkä ei ole vielä loppua nähtykään? - --- Missä on poikani? - --- Hän on naapurissa leikkimässä. - --- Haluaisin nähdä häntä. - --- Tuon hänet heti. Sinä olet niin murheellisen näköinen, rakas veli. - --- Olen murheellinen kuollakseni, sillä pelkään, että taakkani käy -liian raskaaksi. - --- Ajattele Kristusta! - --- Minä ajattelen, mutta sydämmeni tuntuu kutistuvan rinnassani, kun -ajattelen lastani ja sinua! - --- Poika kulta, jos asiasi on oikea, ei voi sinua mikään murjoa, ja -minä tiedän, että se on oikea. Jos olen nurkunut ja nuhdellut sinua, -on se tapahtunut syystä, että olen ollut peloissani sinun puolestasi. -Jos pahimminkin kävisi, olethan toki kuollut hankkiaksesi vapautusta -muiden sydämmille. Mutta Hannu, elä horju, sillä ihmiset ovat pahoja. -Elä näytä että vapiset, sillä silloin he sanoisivat, että sinä kadut. -Muista, että ehkä kohta saat tavata lapsesi äidin. - --- Mutta mitä hän mulle sanoo, kun olen menettänyt poikanikin? - -Vanha nainen nousi ja vastasi säihkyvin silmin: - --- Hän on sanova sulle näin: sinä kävit katkeraan kuolemaan -pelastaaksesi poikasi ja muiden pojat valheen kahleista ja siksi saat -istua Karitsan valtaistuimen vieressä. Niin on hän sanova. - -Sisar meni ulos ja palasi sieltä tuoden kahdeksanvuotiaan pojan, joka -oli leikistä punottavana ja joka vastenmielisesti oli katkaissut -leikkinsä tullakseen kotiin. Hän istui nurjamielisenä nurkkaan eikä -tahtonut tervehtiä isäänsä ja kun isä pyyhki kiharat hänen otsaltaan -ja tahtoi häntä hyväillä, nykäsi hän olkapäitään ja kääntyi poispäin. -Sanomattoman tuskan katse näkyi silloin isän silmässä ja siitä sisar -niin heltyi, että hän tahtoi torua poikaa. Mutta isä tyynnytti häntä -ja virkkoi ainoastaan: - --- Ihmisluonne! Semmoisia olemme kaikki olleet! - -Hän meni pieneen myymäläänsä ja sytytti lamppunsa. Nyt sen piti -tapahtua! Täällä ahtaassa kammiossa piti noiden pienten sotajoukkojen -järjestyä ja sieltä ne olivat ohjattavat tuohon suureen taisteluun. -Hän heitti takin päältään ja rupesi latomaan ilman käsikirjoitusta, -sillä hän ajatteli lauseen samalla. Eilen oli hän käynyt laitoksen -kimppuun, nyt piti käydä laitoksen hoitajain. - -Hän teki keskeyttämättä työtä koko yön. Puolenyön aikana meni hän -kamariin, jossa vanha sisar ja poika nukkuivat. Siinä makasi hänen -poikansa niin punaposkisena, uneksi kai leikeistään, koska hymyili -ja heilutti käsiään. Isä katseli häntä kauan. Julmia ajatuksia, -katkeroita nuhteita nousi hänen mielessään. Hän muisti, kuinka hän -kerran viivottimella oli lyönyt näitä hentoja pikku sormia, kun ne -olivat tuhrineet hänen työpöytänsä ja turmelleet kokonaisen yön työn. -Sitä hän nyt katui. Hän nojautui alaspäin ja suuteli tuota pientä -kättä, joka näytti pitelevän kiini joistakin näkymättömistä suitsista -ja ajavan pienten punaisten puuhevosten ilmavaa valjakkoa poikki -sinervillä tekokukilla peitetyn niityn ja läpi metsien, joissa kasvoi -omenia kantavia joulukuusia. - -Sitten kääri hän peiton tarkemmin pienokaisen ympäri ja korjasi -patjan pään alle; luki hiljaisen rukouksen ja meni työhönsä taas. - - * * * * * - -Samainen yön pimeys, joka peitti vaippaansa vanhan kivitalon -Rautatorin varrella, vallitsi myöskin Harmajainveljesten luostarin -ympärillä. Mälarilta tuleva kylmä lounaistuuli pieksi lumihiutaleita -pitkäin rakennusten seiniä vastaan ja heilutti vanhaa, ravistunutta -sarvi-ikkunaa pohjoisella sivustalla. Se loisti kuin yöllä -hehkuva hukansilmä, tuo punankellervä ikkuna, sillä sisällä paloi -tuli. Ja sen valossa istui tuossa pienessä, lämpösessä kamarissa -kirjuri Niegels hypistellen punasta partaansa, nojautuneena Hannu -kirjemaalarin pienen painolaatikon yli. Mutta hän ei ollut yksin, -sillä hänen rinnallaan seisoi kirjastonhoitaja Martin ja kopioitsija -Franciscus, molemmilla lasillinen punasta reininviiniä kädessään. - --- En huomaa mitään keinoa, miten hänen kimppuunsa pääsisi, sanoi -Niegels. Hän ei ole mikään pyhimys, mutta ei ole myöskään koskaan -tehnyt halpamaista tekoa. - --- Ei ole nyt siitä kysymys, väitti Martin. Hänellä on kansa -puolellaan, sillä hän on oikeassa, siitä ei ole eri mieltä. Meidän on -vain riistettävä häneltä tuo hänen arvonsa ja vaikutusvaltansa. - --- Se on totta, sanoi Niegels. Vaan ovatko kaikki keinot luvallisia? - --- Kaikki keinot ovat luvallisia. - --- Minun sydämmeni tuskin myöntyy siihen, sanoi Niegels. - --- Eihän nyt ole vielä monta tuntia kulunut anteeksiannosta, arveli -Franciscus. - --- Heretkää lörpöttelemästä! virkkoi Martin. Aika kuluu ja huomenna -hänen täytyy kukistua. Asiaan siis. Mitä on meidän kirjoitettava? -Eikö hän elä yhdessä sisarensa kanssa? Hyvä, kirjoita siis: Hän elää -yhdessä sisarensa kanssa. - --- Mutta sehän on epäilyttävää, kaksimielistä, huomautti Niegels. - --- Minusta se on kylliksi selvää. -- Jatkoa vain. Hän on poistunut -Varnhemin luostarista, siinä hän tietysti teki oikein, vaan -kirjoita: Hän on ajettu pois luostarista ja nyt hän kostaa -häväistyskirjoituksilla. Entä sitten? Eikö voi sanoa että hän on -Hussilainen? - --- Kyllä hän on Hussin kirjoituksia lukenut, vaan jos häntä sanoo -Hussilaiseksi, joutuu hän roviolle. - --- Hyvä, siis kutsumme häntä Hussilaiseksi, se on hyvä sana. Mutta -jott'ei näyttäisi siltä, kuin me tahtoisimme kostaa hänelle, on kansa -ärsytettävä häntä vastaan, niin että se itse astuu ensi askeleen. -Kirjoita että hänellä on kotonaan kerettiläiskirjoituksia ja että hän -siellä harjoittaa noituutta. - --- Mutta sehän on rumaa valetta, tuumi Niegels pureskellen kynäänsä. -Kansa hyökkää hävittämään hänen myymälänsä. - --- Juuri niin. Harjoittaa noituutta siis. Kirjoita. - --- Olettepa te kelpo väkeä, virkkoi Franciscus lämmitellen käsiään -liekin edessä. - -Ja nuo punertavat vahakynttilät, joita hurskaat ihmiset olivat -luostarille lahjoittaneet, saadakseen sieluilleen rauhan, itkivät -verenpunaisia kyyneleitä valaistessaan tätä halpamaista tekoa, -valaistessaan noita Iskariothin likaisia käsiä, jotka häpäisivät -ihmishengen kauniinta, valistuksen palvelukseksi tehtyä keksintöä. -Tuon harmajan huoneen, jossa pöly pälyili lukinverkkojen lomissa, -täytti vahan ja viinin katku, vahan, jonka ahkerat mehiläiset olivat -keränneet kokoon kukkaisniityiltä, ja viinin, jonka aurinko kovasta -kallionrinteestä oli kerännyt ravitseviin rypäleihin. - - * * * * * - -Marraskuun aurinko valaisi lumenpeittoisia katuja ja toreja aamulla -anejuhlan jälkeisenä päivänä. Hannu istui myymälässään kuten -tavallisesti, vaan oli väsyneen näköinen; pelottava tyyneys vallitsi -hänen kasvoillaan, kuten kuolemaan tuomitun kasvoilla, joka tietää -että hänen täytyy kuolla, mutt'ei tiedä hetkeä milloin. Kivinen -elukanpää portin yläpuolella oli kuurosta valkea ja jääpuikkoja -riippui sen suupielistä. Kaakinpuu oli kamalan näköinen niinkuin -tavallisesti. Mutta ihmiset, jotka liikkuivat kaduilla, olivat -tavallista vilkkaammat. He pysähtelivät nurkissa ja keräysivät -aina jonkun lukutaitoisen ympärille, joka ääneensä luki isosta -paperilevystä. Ryhmä rähisi ja hajaantui. Näin ei tapahtunut -ainoastaan Rautatorilla, vaan kaikilla aavemmilla paikoilla, joissa -näitä papereita löytyi milloin; keskellä katua, milloin nurkkiin -naulattuina. Että hämminki oli suuri, sen voi ymmärtää julistuksen -otsakirjoituksesta, joka oli näin kuuluva: Täydellinen todistus että: -1:ksi arkkipiispa ei ole mikään totuuden todistaja; 2:ksi, että -paavin lähettiläs ei ole mikään apostoli ja 3:ksi, että pyhä isä ei -ole pyhä. - -Kun Hannu istui siinä ikkunansa ääressä, koputettiin ovelle ja talon -isäntä astui heti huoneeseen. - -Huomispäivänä olet sinä Hannu kirjeenmaalari poissa tästä talosta, -sinä ja koko joukkosi. - --- Miksi niin, jos saan kysyä? - --- Tässä ovat syyt, sanoi isäntä ja antoi hänelle paperin, johon -oli painettu jotakin hyvin huonolla painolla, mutta kumminkin siksi -selvästi, että sen saattoi lukea. Hän luki: "Todenperäinen kertomus -siitä petturista ja Hussilaisesta, joka väärällä nimellä Hannu -kirjeenmaalari elää yhdessä sisarensa kanssa ja joka, kostoksi -siitä, että hän on karkotettu Varnhemin luostarista, on julaissut -vääräuskoisen häväistyskirjoituksen pyhästä kirkosta kieltäen siinä -Jumalan ja hänen pyhän sakramenttinsä". - -Hannu kietoi takin tiukemmin ympärilleen ja tunsi rintaansa kylmävän. -Tätä hän toki ei ollut voinut aavistaa. - -Silloin kuuli hän huudahduksen sisältä kamarista, sydäntä särkevän -huudon, juurikuin ihmisen pudotessa heikon jään läpi veteen. -Hän juoksi sinne ja näki sisarensa makaavan kankeana ja mykkänä -laattialla ja hänen vieressään oli tuo kamala paperi. Erääseen -nurkkaan oli poika lymynnyt ja katseli sieltä tuijottavin silmin, -ikäänkuin peljäten itkeäkin. Siihen jäi Hannu seisomaan, voimatta -tehdä mitään sisarensa virvoittamiseksi, ja hän kirosi sitä hetkeä, -jolloin hän oli opettanut tämän lukemaan. Vihdoin notkistui hän -alas ja kohotti hänen kättään. Se oli vielä lämmin ja pehmyt, mutta -valtimo oli lakannut tykyttämästä. Hänen seuraava ajatuksensa oli: -kuka on pitävä huolta pojastani? Useampia ajatuksia hän ei ennättänyt -ajatella, sillä nyt kuului kumea meteli torin puolelta. Hän meni -myymälään ja näki nyt suuren ihmisjoukon keräytyneen torille. Kaikki -puhuivat yhtaikaa, kaikkien kasvot olivat käännetyt myymälän ikkunaa -kohden. Se näytti tuo joukko mustalta seinältä, jossa oli valkosia -pilkkuja. Hän meni tiskin luo, mutta karjunta kuului sieltä häntä -vastaan, hän nojautui ulos ikkunasta, antaen merkin, että hän tahtoi -puhua. Hetkeksi vaikeni kansanjoukko. - --- Mitä te haette? kysyi hän vapisevalla äänellä. - -Uusi huuto kuului vastaukseksi hänen kysymykseensä. Hän koetti -katsella, tunteakseen joitakuita katumetelin johtajia, vaan hänen -silmiään samensi; kaikki oli sekavaa. Äkkiä syntyi liikettä -tungoksessa ja sen keskeltä tunkeutui esiin nuoria miehiä, jotka -hän kohta tunsi ystävikseen. Mutta näiden katseista, joissa ennen -oli ollut luottamusta ja uskoa, niistä leimahteli nyt tulta, ja nuo -kädet, joita hän niin usein oli puristanut, kun yhteisiä valoja -vannottiin, ne kohosivat nyt häntä vastaan. Nuorin kaikista, jonka -posket paloivat pettymyksen vihaa, astui aivan tiskin luo ja lausui -puoliääneen: - --- Kavaltaja, sinä olet turmellut meidän pyhän asiamme likaisilla -käsilläsi! Sinä teit meidät kostosi välikappaleeksi, munkki, sinä -olet ollut väärä profeetta, sinä sukurutsaaja! - --- Sen valehtelet! vastasi Hannu. Olen rankaissut, mutta en -kostanut; sallimalla ei ole aseita paljo valittavanaan, kun sen -täytyy hakea rangaistusvälikappaleensa heikkojen kuolevaisten -joukosta. Kysy taivaalta, miksei se käytä salamataan, tulvaansa -taikka maanjäristyksiä, kun se tahtoo herättää ihmisiä; se olisi -viisaampaa, sillä silloin te uskositte! Ja voimattomia olisivat -näitä vastaan valhe ja valheen isä, jotka nyt ovat voittaneet. -Uskoitteko te Kristukseen, kun hän astui paljastamaan fariseuksia -ja kirjanoppineita? Te ripustitte hänet ristiin, pantuanne valheen -hänen tuomarikseen! Luuletteko Hannu kirjemaalarin haluavan parempaa -kohtaloa kuin hän? - -Uusi huuto rämähti ja yksinäinen ääni kuului huudon keskestä: - --- Hän vertaa itseään Kristukseen, tuo jumalanpilkkaaja! Kivittäkää -hänet! - -Ja nyt notkistui tuo aaltoileva joukko maahan, niinkuin vilja -ukkossateella, hakemaan kiviä. Vaan lunta oli satanut paksusti -katukuville ja rahvas oli jaloillaan polkenut lumen kovaksi. -Mutta raivo synnytti kekseliäisyyttä, iskettiin irti jääpuikkoja -ikkunalaudoilta ja rännien alta, särettiin kyltit ja portinsalvat. - -Hannu hyökkäsi kamariin, otti pojan käsivarrelleen paetakseen pihan -kautta ulos. Mutta silloin välähti hänessä äkkiä ajatus, että jos hän -pakenee, niin ei kukaan usko hänen paljastuksiaan ja hän tunnustaisi -siten itse väärin tehneensä. Hän otti pojan mukaansa ja palasi -kamariin. - -Mutta silloin hänestä äkkiä tuntui kuin koko talo olisi lutistunut -hänen päälleen; jäitä ja kiviä sinkoili sisään ja tuon huumaavan -metelin keskitse kuuli hän poikansa huudon; jääpuikko oli käynyt -tämän kasvoihin. Hannu tunsi tuon heikon ruumiin värisevän ja -nytkähtelevän ja vihdoin kangistuvan ja jäykistyvän. Vieläkään -hän ei tosin tahtonut paeta, vaan hän ei tahtonut myöskään jättää -rakkaintaan maailmassa ryövärien käsiin. Hän sulki oven, nosti -poikansa, joka jo oli kankea ja raskas kuin puukuva, vuoteelle, -peitti sen patjoilla ja heittäytyi itse hänen päälleen makaamaan, -ikäänkuin suojellakseen häntä kun katto romahtaisi alas. - -Siinä hän vielä makasi, kun kaupunginpalvelijat mursivat oven auki. -Ja kun nämä astuivat sisään ja Hannu näki, että he eivät olleet hänen -ystäviään, kiitti hän Jumalaa, että hän oli joutunut vihollisten -käsiin. Silmänräpäykseksi pyysi hän aikaa sanoakseen jäähyväiset -omaisilleen. Kun hän sitten oli tullut vakuutetuksi, ettei -kumpasenkaan niistä, joita hän enin oli rakastanut, enää tarvinnut -peljätä maailman pahuutta, tyyntyi hän ja jättäysi mielellään -järjestysmiesten valtaan. - - * * * * * - -Linnankirjurien tuvassa istui Niegels, joka kiitettäväin ansioittensa -vuoksi oli nimitetty linnankirjuriksi, kirjoittaen puhtaaksi -kuninkaan ja hänen neuvostonsa säätämää julistusta. Julistus sisälsi -armollisen kiellon, ettei kukaan yksityinen saisi ilman kuninkaan -erityistä lupaa käyttää sitä uutta keksintöä, joka äsken oli tullut -Saksasta ja jonka hyötyä epäiltiin, koska se oli voinut antaa aihetta -sellaiseen julmaan väärinkäytökseen, kuin viime päivinä oli nähty -(tällä tarkoitettiin Hannun kirjoitusta arkkipiispaa vastaan eikä -Niegelsin kirjoitusta Hannua vastaan). - -Ylikirjuri istui saman pöydän ääressä Niegelsiä vastapäätä katsellen -kuinka tämä kirjoitti ja syrjemmässä uunin luona istui ylimmäinen -kirjuri pitäen silmällä, että ylikirjuri valvoi Niegelsiä. - --- Missä aijot sinä saada paikan? kysyi ylikirjuri Niegelsiltä. - --- En tiedä saanko paikkaa ollenkaan, vastasi Niegels. Olen muuten -aikonut seistä vahtien joukossa. - --- Jos tahdot, saat minun vintinluukkuni, sanoi yläkirjuri. Sieltä -voit nähdä paremmin kuin kukaan muu -- ikkunoihin ei sovi, ne olen -luvannut muille, kuten tiedät. - -Niegels kiitti ja lupasi saapua niin hyvissä ajoin kolmantena -joulupäivänä, että hän ehtisi ylikirjurin luo Rautatorin varrelle -ennenkuin vahti tuli sulkemaan portit. Sillä rautatorilla oli Hannu -kirjeenmaalari poltettava. - - * * * * * - -Päivää ennen jouluaattoa käveli pormestari sillan yli pohjoiselle -rannalle ja ohjasi kulkunsa Pyhän Jaakopin kirkkoa kohden. Oli -hyvin kylmä, lumi risahteli kuin sirkka hänen astuessaan. Ihmiset -kääntyivät häntä katsomaan, ihmetellen mihinkähän pormestari meni. -Kun hän saapui Brunkebergin vuoren rinteelle, pysähtyi hän ja -silmäili varovasti ympärilleen, näkisikö kukaan hänen kulkunsa; -ja kun hän luuli olevansa turvassa, pujahti hän äkkiä kaalimaiden -lomitse kulkemaan sivupolkua myöten ja seisattui vihdoin hyvin -sievän, punaseksi maalatun, tuvan eteen, jonka ympärillä kasvoi -pieni puutarha. Veräjän edessä oli suuri häkkireki täynnä koivuisia -varpukimppuja ja kuorman huipulla joulukuusi. - -Pormestari koputti ovelle ja ulos astui pieni, kuiva ukonkääppänä, -hyvin ystävällisen näköinen. - --- Kas, herra pormestari, käykää sisään, elkää seisoko ulkona -pakkasessa. - -Pormestari esteli, ei tahtonut käydä sisään. Hän osotti sormellaan -kuormaa ja virkkoi: - --- Se on siis tässä? - --- Tässä on. Ja siinä onkin oikein mainioita, kuivia koivunvarpuja, -joita toimme Soimasta, -- tuon kuusen otin mukaani lapsille -joulukuuseksi, se ei kuulu asiaan. Halot ovat rannassa rautavaakan -vieressä, kuuden korttelin pituisia kuusihalkoja, kuivia kuin -lastuja, kesällä jo hakattuja. - --- Se on hyvä, virkkoi pormestari. Mutta kuulkaas nyt vielä eräs -asia. Halot ja varvut palavat kyllä hyvin, mutta tässä tapauksessa, -kun nyt sekä sattuu olemaan joulu, että paavin lähettiläs on -saapuvilla, pitäisi saada jotakin erinomaista, harvinaista toimeen. -Siitä on tehtävä oikein komea rovio, jotakin, joka silmäänkin -vaikuttaa ja jää mieleen. - --- Oikea joulunuotio, virkkoi mies, ikäänkuin tutkiskellakseen -pormestarin sisimmäisiä tarkoituksia. - --- Niin. Laita siis rovio näin: Pohjalle kaksi kuormaa olkia. - --- Rukiinolkia, vai? - --- Se on sama. Sitten viisi puutaa tulikiveä, joka on tasasesti -kylvettävä olkien väliin. - --- Ettei näykään. Jaha! - --- Sitten varvut! Halot ladot pohjustan neljään nurkkaan ja joka -pinon väliin panet kaksi tervatynnyriä. Saat ottaa kuusi miestä -avuksesi, että koko rovio syttyy yhtaikaa. - --- Komealta se tuo kuuluu, mutta minäpä en usko, että ympärillä -olevat talot sietävät sellaista kuumuutta. Kahdeksan tervatynnyriä! - --- Mutta onhan siinä kivitaloja yltympäriinsä. - --- No niin, olkoon menneeksi. Mutta hän ei ennätä sanoa sanaakaan, -ennenkuin hän on tupehtunut ja kansasta on aina hauskaa, kun ne -ensiksi vähän puhuvat. - --- Mutta hänhän on juuri kielletty puhumasta, sitävartenhan -pannaankin oljet ja tulikivi. Tee nyt niinkuin olen käskenyt, eläkä -poikkea käskyistäni. Oletko ymmärtänyt? - -Hän oli ymmärtänyt. - --- Hauskaa joulua ja jää hyvästi, virkkoi pormestari mennessään. - -Pyöveli kumarsi ja jäi miettiväisenä seisomaan eteisen portaille. - - * * * * * - -Kova oli pakkanen ja selkeä ilma kolmantena joulupäivänä. Rautatori -oli muuttanut muotonsa. Hirsipuu oli siirretty pois ja sen sijalle -rakennettu äärettömän suuri rovio keskessä olevan paalun ympärille. -Katujen suissa oli sotilasvahdit ja kaikki torille johtavat kadut -olivat väkeä täynnä. Talojen portit olivat suljetut, mutta ikkunoissa -istuivat neuvosten ja ylimysten rouvat turkiksiin puettuina, sillä -nuo viheriästä lasista ja sarviaineista tehdyt ikkunat olivat otetut -pois, että paremmin näkisi. Katoilla istuivat porvarit vaimoineen, -lapsineen, sällineen ja palvelijoineen, heillä oli vielä eväät ja -juomapullot mukana, ettei tulisi kylmä eikä nälkä odotellessa. Torin -keskellä kulki pyöveli ynnä hänen kuusi renkiään, kaikki puetut -punaisiin vaatteisiin, tulukset ja taula kädessä. - -Tori oli sangen pieni, joten toiselta puolen kuuli mitä toisella -puhuttiin. - --- Kuulkaas nyt, virkkoi eräs leipurinsälli, joka istui korkealla -katonharjalla ja puhalsi käsiinsä, jos ette kohta tee tulta, niin -menen minä tieheni, sillä täällä pian paleltuvat sormet. Ja kaikilla -katoilla sille naurettiin, mutta rouvat ikkunoissa kätkivät kasvonsa -turkinkaulustoihinsa. - -Rautavaakan kello, joka oli rannan puolella toria, löi kahtatoista. -Mustainveljesten luostarista, jonka pää oli pohjoisen syrjäkadun -varrella, rupesi samalla kuulumaan urkujen soittoa, mutta rähinä -sekotti säveleet kuulumattomiin. - -Nyt avautui ylikirjurin talon päädyssä ullakon luukku ja sieltä -pistihe esiin punapartainen pää; se oli linnankirjuri Niegelsin. - --- Elkää sytyttäkö ullakkokamaria, huusi eräs satulasepän sälli -vastapäiseltä katolta, viitaten siten Niegelsin punaseen partaan, -ja nyt kohtasi nauru Niegelsiä joka taholta; tuo häneen kiintynyt -huomio nähtävästi ärsytti häntä, koska hän ollen mistään välittämättä -ojensi ruumiinsa kauas ulos katsoen ylös taivaalle, kuinka selkeä -se oli. Silloin hän näki hirrenpään, joka pistihe ulos seinästä -juuri ullakonaukon yläpuolelta. Turhamaisuus sai hänessä vallan ja -herättääkseen vielä enemmän huomiota, päätti hän tehdä uhkarohkean -tempun. Hän oli taipusa ruumiiltaan, notkeasti tarttui hän hirteen -kiini ja viskausi ylöspäin, jotta hän tuli istumaan kahenreisin -hirren päähän. - -Kuului hyvähuutojen humina ympäröiviltä katoilta ja rouvat -liehuttivat nenäliinojaan, joten satulaseppä kävi kateelliseksi ja -virkkoi: - --- Lähdetkö ajamaan puuhevosella tässä pakkasessa! - -Vaan Niegels pani kätensä ristiin rinnalleen ja nojautui taapäin -seinää vasten. - -Nyt avasivat vahdit käytävän ja harmaaveljekset marssivat sisään. -Martin ja Franciscus tervehtivät rouvien ikkunaan päin. - --- Kas piru kun on kaunis tuo voudin rouva, virkkoi Martin. - --- On, sen kyllä tiedän, ja tuo karvalakki pukee häntä vielä -mainiosti, sillä muuten hänen otsansa on ruma, huomautti Franciscus. - --- Tässä käy kylmäksi seistä, virkkoi Martin ja kätki kätensä -kauhtanan alle. - --- Arkkipiispa ei kuulu tulevankaan saapuville, sanoi Franciscus -tömistellen jalkojaan. - --- Hän kai pitää itseään muulla tavoin lämpimänä. - -Rumpujen ääni rupesi kuulumaan, yhä kasvaen läntiseltä kadulta -päin. Knihtijoukko liikahti tietä tehdäkseen ja yleisö koetti -kurottaa kaulojaan nähdäkseen tulevia. Ääni läheni, rivit aukesivat -ja kuolemaan tuomittu tuli näkyviin. Hänen pukunsa päälle oli -pujotettu kellertävä liinapusero, johon oli ommeltu punasia -tulenliekkejä; hänen päässään oli korkea pergamenttihattu ja siihen -oli suurilla kirjaimilla maalattu: "Hereticus". Hänen takanaan astui -mustiaveljeksiä peitetyin kasvoin, kädessä kynttilöitä ja ristejä. -Niiden jälessä pormestari, vouti ja sotaväkeä. Heidän torille -saavuttua suljettiin katu taas, Hannu talutettiin roviolle ja -sidottiin vitjoilla paaluun kiini. Vouti astui esiin ja julkiluki -tuomion. Hannu seisoi hyvin tyyneenä ja hänen katseensa olivat -alaspäin luodut, joten hän ei näyttänyt enää ollenkaan ajattelevan -tätä näkyväistä maailmaa. - -Rummut pärähtivät, pyöveli ja hänen renkinsä iskivät tulta. -Seuraavassa silmänräpäyksessä rupesivat pienet, keltaset liekit -nuoleskelemaan tuomitun jalkoja. Hän rykäsi kerran, kohotti päätään -ja vaipui kokoon riippumaan vitjojen varaan, -- rikkihöyryt olivat -tukehduttaneet hänet. - -Suhinana kuului pitkin katsojain joukkoja tyytymättömiä pettymyksen -huudahduksia. Raivostuneina ja kuin merkin annettua viskasivat -mustatveljekset palavat kynttilänsä roviolle. Oljet leimahtivat -ilmiliekkiin, varvut räiskivät, tervatynnyrit rupesivat palamaan ja -katoilla olevan yleisön riemuksi täytti koko torin yksi ainoa savun -ja tulen sekainen patsas. Mutta tätä riemuhuutoa seurasi kamala -tuskanhuuto, jonka päästi Niegels hirrenpäästä. Tuuli oli viskannut -liekit hänen puolelleen ja kun hän yritti pelastautumaan ullakon -luukusta sisään, olikin tämä tupsahtanut kiini. Hän ei ylettynyt -kurottamaan katon harjalle ja jäi käsivarsistaan riippumaan tuossa -paahtavassa kuumuudessa. Märkä nahka hänen saappaidensa ympärillä -paloi ja kutistui puristaen hänen varpaitaan kuin ruuvipenkki, vaipan -solki poltti hänen kaulaansa ja tuli pusersi silmät ulos hänen -nokisista kasvoistaan. Punanen parta hiiltyi juuriaan myöten ja -kynnet irtausivat sormista. Vihdoin hän tuskasta huudahtaen hellitti -hirrestä irti ja putosi maahan, kolistellen matkalla päänsä kylttien -rautatankoihin. - -Mutta ei ollut siinä aikaa ajatella häntä, joka jo oli kuollut maahan -ehtiessään. Kuumuus kiihtyi äärettömäksi. Palaneen kerettiläisen -ruumis roikkui mustana möhkälennä tulipunaisista rautavitjoista, -kuusiset halot olivat syttyneet palamaan, tuuli kiihtyi ja levitti -yltympäriinsä pilvittäin säkeniä ja savua. Munkit, jotka seisoivat -lähimpinä, yrittivät pakoon, mutta talojen asukkaat olivat jo -hyökänneet pois ikkunain äärestä eikä ollut ketään, joka olisi -avannut heille portit. Nihdit seisoivat liikkumattomina, heitä tunki -toiselta puolen ahtava ihmisjoukko, joka täytti torille laskevat -kapeat kadut ja joka ei voinut päkähtää paikaltaan. Tuli kiihtyi -ja hätähuudot kaikuivat yhä korkeammalle. Läheiset talot rupesivat -hiiltymään, kyltit syttyivät palamaan ja rautavaakan kello, jonka -vitjoja kuumuus oli kutistanut, rupesi surisemaan ja lyömään tunteja -ja puolia juurikuin tuomiopäivän lähetessä ja ajan loppuun kuluessa. -Kivinen pää Hannu kirjeenmaalarin portin yläpuolella halkesi ja -paukahti alas, kattotiilet lohkeilivat ja kalkki irtausi seinistä. -Kun tuli vihdoin talttui ja knihdit keihäillään saivat väkijoukkoon -avatuksi lomaa, pelastaakseen munkit, makasi likasella lumella -yltänään kuolleita ja kuolevia, harmaita kaapuja ja mustia kaapuja. - - * * * * * - -Mutta kansa, joka myöhemmin keräysi kapakoihin juttelemaan -tapahtumasta, tarinoi yhtä ja toista. - --- Olipa vahinko, ettei arkkipiispa ollut mukana! - --- Hänelle ehkä jo etukäteen haisi käry. - --- Säälipä harmaita veljeksiä, jotka paistuivat juuri päivällisajan -lähetessä. - --- Säälikö heitä? Hehän sen itse sytyttivät! Ei, enemmän sääli oli -kirjeenmalaria! Muistatteko, kuinka kauniita pelikortteja hän teki! -Saattepa nähdä, että häntä tulette kaipaamaan. - - - - -PAAVO JA PEKKA - - -Purevan kylmänä, kuoleman hiljaisena peittää jouluyö pääkaupungin; -kaikki elämä on kuin paleltunutta, tuulikaan ei pääse liikahtelemaan -ja tähdet tuikkivat kuin läähättäen pieninä liekkeinä ylläpitääkseen -henkeään. Yksinäinen yövahti hölkkäilee lämpimikseen kadulla, vanhat -puurakennukset paukahtelevat, kun pakkanen puristelee hirsiä kokoon. - -Kauppias Paavo Hörningin talossa Draktorille vievän sivukadun -varrella on emäntä jo noussut vuoteeltaan, mutta ei uskalla -sytyttää kynttilää eikä panna takkaan tulta, sillä vielä eivät -ole soineet aamukellot; mutta hän odottaa joka hetki saadakseen -kuulla kaupungin kirkon pikkukellon läppäävän, hän tuntee näet -ruumiissaan, että kellon pitäisi käydä neljättä, joten jo kyllä -olisi aika ruveta tulen tekoon. Koko perheen on näet määrä lähteä -Spångan kirkkoon aamujumalanpalvelukseen ja sitä ennen on sille -ehdittävä saada syötäväksi jotakin lämmintä. Hän hakee pimeän päässä -esiin juhlavaatteensa, jotka hän illalla laski eräälle tuolille, -ja sonnustakse pimeässä niin hyvin kuin voi. Mutta kun odotusaika -tuntuu käyvän liian pitkäksi ja pimeys häntä kiusaa, pistää hän tulen -pieneen sarvilyhtyyn, luottaen siihen, etteivät vartijat rupea sen -vuoksi metelöimään eikä joulurauhaa rikkomaan, ja hän sipsuttelee nyt -siellä ympäriinsä pienissä matalissa huoneissa. - -Isä nukkuu vielä kissanunta ja pikku Sven on vielä aivan unelmiensa -vallassa, vaikka hänellä onkin päänsä alla puuhevonen ja kädessä -höyhenpallo. Karina, joka syksyllä pääsi ripille, nukkuu myöskin -uudinten takana ja hän on ripustanut uuden samettiröijynsä ja -Böhminkristallista tehdyn helminauhansa sängyn nurkkapatsaaseen. -Joulupuu punaisine omenoineen ja Espanjan pähkinöineen heittää pitkän -repaleisen varjonsa huoneeseen, joten siellä tuntuu melkein kamalan -näköiseltä puolipimeässä. Mutta äiti menee keittiöön ja herättää -Liisan, joka nukkuu seinänviereisellä penkillä ja tämä lennähtää -tuiskuna pystyyn ja sytyttää kynttilän, hän näet ei pelkää, sillä -hän on hyvä tuttu yövahdin kanssa ja keittiö onkin sitäpaitse pihan -puolella. Vaan äiti koputtaa luudan varrella keittiön kattoon -herättääkseen Ollin, puotipojan, joka nukkuu siellä ullakkokamarissa -ja Olli vastaa jymäyttäen kolme kertaa saappaallaan laattiaan. - -Sitten menee äiti takaisin perheen makuuhuoneeseen ja ompelee -napin isän kiilloitettuun pyhäpaitaan, jossa on suuri, kova ja -poimureunainen kaulusta, ottaa sen jälkeen kaapista Svenin punaset -sukat, tarkastelee niitä valoa vastaan ja pistää neuleen sinne, -toisen tänne. Herättää sitten Karinan, joka pistää pienet, sievät, -kylvyn jälestä puhtoset jalkansa olkitohveleihin ja rupee pukeutumaan -uutimen takana, -- asutaan näet hyvin ahtaalla. Ja nyt herää Sven, -jolla on poskessa puuhevosen painama punanen jälki, ja hän rupee heti -heittelemään palloaan, joka lentää uutimen yli, mutta tulee sieltä -heti takasin, vaan lennähtääkin palatessaan isän kasvoille; isäkin -siitä herää, rupee haukottelemaan, toivottaa hyvää huomenta ja hyvää -joulua suuresta sängystään, joka on tehty pienen talon malliseksi. - -Pikkuveli tahtoo juosta uutimen taa katsomaan sisaren joululahjoja, -vaan sisar huudahtaa, kieltää tulemasta, hän parhaillaan peseytyy. - -Nyt vasta soi kirkossa aamukello ja kaikki toivottavat toisilleen -Jumalan rauhaa. Äiti sytyttää haarakynttilät suuressa huoneessa -ja Sven tulee sinne, istuutuu paitasillaan joulukuusen alle ja -kuvittelee itselleen ja muille, että hän on metsässä; ohimennen -purasee hän erästä omenaa takapuolelta, ettei sitä muka nähtäisi, -vaan omena rupeekin pyörimään narun päässä ja silloin tulee äiti ja -sanoo että hän antaa piiskoja, ellei poika heti mene pukeutumaan. - -Vaan Liisa tekee tulen takkaan, liekki humajaa piipussa ja samassa -pannaan maitopannu tulelle; äiti levittää liinan arkihuoneen -suurelle ruokapöydälle ja asettaa kuppeja esiin; mutta isän paikalle -asettaa hän kiilloitetun hopeamaljan. Hän tasottaa ja poimuttaa -voin voiastiassa, leikkaa esiin joulukakkua ja joulusilavaa, sillä -pitäähän saada palan purastuksi ennenkuin lähdetään joulukirkkoon. - -Olli on jo hyvän aikaa ollut jalkeilla, käynyt tallissa, herättänyt -rengin ja sukinut raudikot. Yhdessä vetävät he reen liiteristä ja -pölyyttävät vällyt. Ennen pitkää ajavat he jo kirkkoreen kadulle -ja Olli sytyttää tulisoihdon, joka niinkuin tulipalo valaisee -huonerivit. Renki läiskäyttää piiskallaan merkiksi, että valmiita -ollaan ja raudikot, parihevoset, korskuvat ja kaappivat kavioillaan -maata, siten ilmaisten kärsimättömyytensä. Sisällä kauppiaan -tuvassa juoksevat ihmiset edestakaisin hakien päällysvaatteitaan; -pukeudutaan turkkeihin ja kallokkaihin, vyöt vyötetään vyötäreille -ja karvakintaat käteen. Karina, joka ensiksi on valmiina, saa -mennä ulos tarjoamaan miehille lämpöstä olutta. Isäkin on valmiina, -kulauttaa pikarillisen lämmitettyä ranskanviiniä ja astuu pihalle. -Äiti sulkee ja lukitsee kaikki ovet ja tulee viimeisenä ulos Svenin -ja Liisan kanssa ja niin ollaan kaikki kadulla. - -Reki on mahtavan suuri, tilava kuin purjevene; kolme on -istuinlautaakin. Etummaiseen asettuvat isä ja äiti ja pikku Sven, -toiseen Karina ja Olli ja takimmaiseen, taappäin istuttavaan, renki -Juho ja Liisa, jotka pitävät tulisoihtoja käsissään. Isä istahtaa -viimeiseksi, sillä hänen on ensin tarkastettava, että rinnukset -ovat hyvin kiini ja että suitset ja mäkivyöt ovat kohallaan; kun -hän sitten istahtaa rekeen, niin reuna rasahtaa. Hän ottaa suitset -käsiinsä, kysyy vielä, onko mitään unhotettu, heilauttaa ruoskaa, -katsoo päätään nyökäyttäen vanhan puutarhansa ikkunoihin ja niin -sitä lähdetään. Ensin Suurtorille, siellä on kokouspaikka, johon on -määrä saapua Tukholman hevosia omistavain porvarien, kaikki keskenään -hyviä ystäviä. Tuollahan nuo jo istuvat reissään lihavat oluenpanijat -ja laihat leipurit; koko torin valaisevat heidän savuavat -tulisoihtonsa. Piiskat läiskivät, kulkuset kilisevät ja niin lähtee -koko saattokulkue liikkeelle katua alas ja ulos kaupungin pohjoisesta -portista. - --- Saapa nähdä, miten veli Pekka ottaa meidät vastaan tänä vuonna! -lausuu Paavo eukolleen kun on vähän tyynnytty ja tasaannuttu ajavissa -riveissä. - --- Miten niin? kysyy eukko hiukan huolissaan. - --- Eihän sillä mitään syytä ole, mutta saattaa olla, että minä otin -häneltä hyvänlaisen hinnan keväillä suoloista ja hän kuuluu siitä -olleen hiukan myrkyissään, ovat ihmiset puhuneet. - --- No, vaikka niin olisikin, niin tokko tuo tuota nyt osottanee. -Ettehän te niin usein tapaa toisianne ja olettehan aina veljeksinä -pitäneet toisianne, vaikk'ette oikeita veljeksiä olekaan. - --- Mutta Pekka on pitkämielinen ja jos hän kerran on päässyt -suuttumaan, niin tuskin siitä mitään tulee Karinan ja Matin aijotusta -liitosta. Saa nyt nähdä. - -Pikku Sven istuu heiniin vaipuneena keskessä ja pitelee kiini -suitsiperistä, luulotellen että hän se siinä ajaa. Puotipoika Olli -koettaa panna vireille lämpöisiä keskusteluja Karinan kanssa, vaan -tämän ajatukset pyörivät toisaalla eikä hän vastaa paljo mitään. -Mutta Liisa antaa kursailematta rekitoverinsa pistää hänen kätensä -omaan suureen rukkaseensa ja pitelee toisin ajoin tulisoihtoa, kun -Jussin kättä rupee kylmämään. - -Ajetaan Brunckebergin harjua alas, siitä järvelle ja niin eteenpäin -Upsalan tietä pitkin ja kohta rupeevat aamupimeässä männikön lomitse -vilkkumaan tulet Solnan kirkosta, kauppias Paavo eroo toisista -porvareista, hän näet lähtee ajamaan Vesteråsin tietä pitkin Spångan -kirkolle. Svenillä on kohta hyvin paljo ihmeellistä nähtävänään; -suuria joulukuusia on molemmilla puolin tietä ja niitä tulisoihtu -aina toisinaan valaisee, vaan sitten ne taas häipyvät pimeään; -hän luulee näkevänsä keijukaisia puunrunkojen takana, jossa ne -heiluttavat punasia hattujaan, vaan isä kertoo hänelle, että se on -ainoastaan soihdun punertava valo, joka siellä heijastelee, isä on -näet valistunut kaupunkilainen, joka ei enää usko keijukaisia. Mutta -Svenin mielestä nuo suuret joulukuuset juoksevat kilpaa reen rinnalla -ja tähdet tanssivat niiden latvoissa, mutta äiti kertoo, että Jumala -asuu tähdissä ja että tähdet tänään siitä syystä iloisina tanssivat, -koska Jesuslapsi on syntynyt, ja sen Sven varsin hyvin oivaltaa. - -Kumina kuuluu hevosten kavioiden alla, ajetaan sillan poikki; metsä -harvenee, tasanko leviää esiin ja sen keskessä siellä täällä pieniä -koivikkokunnaita. Näkyy tuli erään tuvan ikkunasta, tulisoihtu näkyy -tuolla rientävän eteenpäin jo kaukaa aavikon yli loistaa kointähti -suurena ja kauniina. Olli kertoo Karinalle, että se oli juuri tuo -tähti, joka opasti paimenet Betlehemiin, mutta sen tietää Karina -ennestään, kauppakaupungissa tiedetään kaikki ja Olli on maalta. - -Viimeisen kerran kääntyy tie ja hoikkasten, lehdettömien lehmuspuiden -lomitse näkyy kirkko loistossaan. Kirkonmäelle on yleisö heittänyt -tulisoihdut suureen rovioon, jonka ääressä ajurit lämmitteleivät -vietyään hevoset kirkontalliin. Paavo ukko huiskasee ruoskalla -kauniissa kaaressa ylös rovion ympäri, antaen raudikkojen, komeain -rotuhevosten, korskahdella ihmetellen katselevain talonpoikain edessä. - -Kirkon ovella he jo tapaavat Pekan ja hänen vaimonsa ynnä heidän -pitkän poikansa. Siinä tervehditään ja syleillään, toivotetaan -hyvää joulua ja kysellään voimisia. Vähän vielä lörpötellään yhtä -ja toista, sitten soivat kellot yhteen ja silloin menevät kaikki -kirkkoon. Kylmä on, kuin jos istuisi meressä, mutta se ei tunnu, -sillä täällä palelee hyvässä seurassa; eikähän sitä jouda pakkasta -muistamaan kun kuuntelee saarnaa ja veisuuta; nuorilla sitäpaitse on -niin paljo katsomistakin, kynttilöitä ja ruunuja ja he pistäytyvät -käytävän poikki salavihkaa tuttaviaan tervehtimässä. - -Kun aamujumalanpalvelus vihdoin on päättynyt ja ihmiset lappavat -ulos kirkkomäelle, ovat tähdet sammuneet, mutta itäinen taivas on -punasenkellertävä niinkuin kypsä kesäomena. Kaupunkivieraat kävelevät -reippain askelin veli Pekan kotiin. - -Kivenheiton päässä kirkosta on näet verotalonpojan Pietari Matinpojan -suuri talo, jossa on leivintupa, vierastupa ja erityinen makuutapa. -Veräjänpatsaaseen on kiinnitetty puimaton ohralyhde, josta varpuset -jo ovat rientäneet saamaan jouluruokaansa. Tuvan ovella on kaksi -paksussa kuurassa olevaa kuusta. Pekka asettuu juhlallisesti -ovipieleen ja lausuu velipuolensa ynnä tämän vaimon ja perheen -tervetulleiksi ja sitten astuvat kaikki tupaan ja heittävät turkit -yltään. Emäntä on jo etukäteen juossut kotiin ja seisoo takan -ääressä lämmittämässä olutta; poika Matti auttaa Karinalta raskaat -matkaturkit ja pikku Sven vyöryy jo jouluolissa, jotka puolen -kyynärän korkuudelta peittävät luvan laattian. Isäntä vie kauppiaan -ja hänen vaimonsa kunniapaikalle pöydän päähän ja he istahtavat -siellä niiden sinipunaisten verhojen alle, joihin on kudottu -Kristuksen talo Jerusalemiin ja tietäjät itäisiltä mailta. - -Komean näköinen on tuo pitkä ruokapöytä, siinä ei ole käden levyistä -täplää, jota ei jokin malja tai kuppi peittäisi. Se on katettu -siihen koko jouluksi ja kaikki talossa olevat ruokavarat ovat -siihen asetetut näkyviin. Kokonainen sianpää irvistelee punaselta -puulautaselta ja sen ympärillä on monenlaisia herkkuja, paisteja, -rintalihoja, kieliä, maksoja. On suolakalaa, on kuivaakalaa, on -voiastioita ja suola-astioita ja leipää on monenlaista, joulukakkuja -pieniä ja suuria; kuohuvaa jouluolutta on lemuavissa katajakipoissa, -joilla on luonnonkäyrät kääkät. Aamurusko punoittaa pieniä, -viheriäisiä, jääkuurassa olevia ikkunoita, tuntuu melkein siltä kuin -olisi kesä ulkona, mutta sisässä levittää suuri pystyvalkea ihanata -lämpöään. -- Isäntä ottaa puukkonsa, leikkaa viipaleita leivästä, -viiltää peukalolla voita päälle ja kehottaa vieraitaan tekemään -samoin. Ja kun on juotu tuopillinen lämpöstä olutta, silloin avaa -harvasanainen Pekka keskustelun, -- Paavo on hieman hämillään istunut -siinä miettien, mistä hän sen alkaisi. - --- Hyvä kai oli keli kaupungista vai miten? - --- Mainio, vastaa Paavo. -- Nämä minun raudikkoni juoksevatkin kuin -siivillä lentäen. - -Mutta Pekka ei pidä kaupunkilaisten tavasta pitää komeita -syöttiläshevosia eikä ole koskaan tietääksenkään, kun Paavo niillä -ajaa ja niitä kehuu. - --- Onko ostettu paljo ohria jouluksi? jatkaa Pekka. - --- Hinta on huokea, nuo perhanan Liiviläiset saivat erinomaisen sadon -viime syyssä. - --- Ja sitä et soisi heille! Elä sadattele vuodentuloa, veljeni, et -tiedä vielä milloin sinäkin sitä tarvitset. - --- Mutta onhan minunkin elettävä! - --- Kynnä, karhitse ja kylvä, niin saat sinäkin sadon! - --- Joko taas jouduttiin kiistaan? - --- Siitä joudumme aina kiistaan. Pappi rukoilee kirkossa Jumalalta -hyvää vuodentuloa ja kaupunginkauppias se nurkuu, kun Jumala sadon -antaa. Hyi sellaista väkeä, joka elää toisten hädästä! - -Paavo aikoi vastata, vaan silloin ehtivät molempain eukot väliin ja -rukoilivat, että miehet muistaisivat pitää joulurauhaa arvossa. - -Velipuolet vaikenivat, vaan katselivat tuimin silmin toisiaan. Mutta -Matti ja Karina joivat tuopin samasta reunasta ja eukot katselivat -myhähdellen toisiaan. - --- Annappas mulle suola-astia, virkkoi Pekka ja oikasi käsivartensa. -Matti ojensi isälleen suola-astian, vaan sattui varistamaan vähän -laidalta pöydälle. - --- Elä kaatele jumalanviljaa, virkkoi Pekka, suola on tänä vuonna -kovin kallista. - -Paavo tunsi pistoksen, vaan malttoi vielä mielensä. Eukot rupesivat -keskustelemaan muista asioista ja myrsky meni ohi. Kun oli heretty -syömästä, menivät Paavo ja Pekka pihalle jalottelemaan ja katselemaan -vainioita ja karjataloja. Ensiksi he pistäysivät ometassa. - --- Mitäpä tästä maksat? kysyi Pekka vetäen sonnia hännästä. - --- Jos teet siitä härän ja tuot sen keväillä kaupunkiin, niin silloin -sanon. - --- Ei se mutka vetele, minun sonniani ei viedä kaupunkiin. - --- Saadaanpa nähdä, virkkoi Paavo. - --- Saadaanko nähdä, hä? Olen kyllä kuullut teidän elkeistänne, vaan -ei ne vielä ole onnistuneet. Elä nuolase ennenkuin tipahtaa. - --- Saadaan nähdä, saadaan nähdä! Pekka ei tahtonut kysellä tarkemmin. -He jatkoivat kävelyään talliin. - --- Entä tästä, mitä tästä maksat? kysyi Pekka ja nosti mustan oriinsa -takajalkaa. -- Kymmenen korttelia lanteilta. - --- Minun oikeapuolinen raudikko on yksitoista ja vasemmanpuoleinen -puoliyhdettätoista korttelia, kehahteli Paavo. - -Sitä ei Pekka kuullutkaan, hän avasi oriin suun näyttäen sen terveitä -hampaita. - --- Tuo hevonenpa on kuin lammas, virkkoi Paavo. -- Noin jos tekisit -raudikolleni, niin et kuuntelisi enää käen kukuntaa. - --- Kukin puhuttelee vertaistaan, sanoi mylläri kun puhutteli emäsikaa. - -Keskustelu ei päässyt vauhtiinsa. Katseltiin lampaita, katseltiin -porsaita, mutta Paavo oli kovin arvostelevalla päällä tai siirtyi -keskustelu raudikkoihin ja se vaikutti aina häiritsevästi. Jouduttiin -vihdoin taas ulkoilmaan ja tehtiin retki pelloille. Lumi peitti -maan, ei siis voinut lausua mitään viljelysten laadusta, vaan Pekka -osotti mihin syysvilja oli kylvettynä, mihin hän aikoi touon panna ja -missä kesanto tulisi olemaan. Katsottiin sitten kuinka kuivia halot -olivat ja koetettiin olkia, olivatko nuo hapanneet. Vielä silmäiltiin -kanakoppiin ja arvosteltiin oliko hanhilla tarpeeksi lämmin vai -liiaksiko oli. - -Tällävälin oli tullut aamupäivä ja kohta soitettiin -päiväjumalanpalvelukseen. Silloin mentiin taas kirkkoon ja otettiin -siellä pienet unet päivällisen alle ja taas oli ruoka-aika käsissä. -Syötiin pitkään ja vahvasti, kolme tuntia kesti ateriaa ja sen -päälle vietettiin hämärähetkeä. Ukot lepäsivät kumpanenkin eri -penkillä puolinukuksissa; eukot istuivat takan ääressä, jonka -hiilos valasi parahiksi, ei ollut liian valoisa eikä pimeä, ja -tarinoivat leipomuksistaan ja kuteistaan. Matti ja Karina istuivat -siimeksessä vierekkäin pienellä arkulla ja kuiskailivat siellä -omista asioistaan. Puotipoika Olli oli turvautunut Liisaan ja renki -Jussi talon piikaan ja he istuivat olissa laattialla ja arvuuttivat -toisilleen arvoituksia, jotka panivat pikku Svenin pään vallan -pyörälle. - -Vaan takan hiilos kävi yhä unisemmaksi ja keskustelut verkkasemmiksi. -Ukkojen penkiltä kuului kuorsauksia, eukotkin nyökyttivät päätään -istualtaan ja Matti ja Karina vetäytyivät yhä lähekkäämmäs. Rengeiltä -ja piioilta olivat arvuutukset loppuneet ja koko talo lepäsi kohta -mitä suloisimmassa iltapäiväunessa. - -Talon emäntä heräsi ensimmäisenä ja silloin oli jo pilkkosen pimeä. -Hän puhalsi takkaan, sytytti siitä päreen ja pani tulet kynttilöihin. -Ukot heräilivät vähitellen ja liikettä rupesi kuulumaan. Pojat, -tytöt ja eukot istuivat uudelleen sytytetyn takkavalkean ympäri -syömään pähkinöitä ja kertomaan satuja. Paavo haki esiin mukanaan -tuomansa viininassakan, josta he Pekan kanssa ottivat kulauksia -keskustellessaan ja korttia iskiessään -- sehän oli sopivin keino -pitkäin talvisten iltain viettämiseen. Täytettyään maljansa ja -kipattuaan -- Pekka huomautti ohimennen, että tämä Espanjanviini oli -hänestä liian imelää -- puuttui Paavo rohkeasti ja suoraan siihen -keskustelukysymykseen, joka olisi ollut selville saatava. - --- No, veli Pekka, jos nyt tahdot puhua itse asiallisesta asiasta, -niin elä enää ääneti istu, vaan avaa sanalippaasi. - --- Se on minusta oikea tuuma, virkkoi Pekka. Minä olen aina ollut -sitä mieltä, että kun oikea Abraham tulee, niin silloin Saara -tanssii. Hyvä! Paljoko lyöt pöytään pojasta? - --- Saman minkä sinä tytöstä. - -Pekka kynsi korvallistaan. - --- Se riippuu siitä, minkälainen vuosi nyt saadaan. Häävalmistuksiin -tarvitaan rahaa ja jos ei tule hyvää vuotta, ei tule myöskään rahoja. -Ei tiedä ollenkaan miten käy, lumeni satoi syksyllä rukiinlaiholle -pellon vielä ollessa aivan sulana. - --- Aivan niinkuin tahdot, vuodentulosta riippuu mullakin rahantulo, -annetaan vain olla syksyyn, puhui Paavo. Ja silloin pannaan molemmat -sama mitta pöytään ja lyödään tuumat lukkoon, siitä se onni lähtee -nousemaan. - --- Hyvä, hyvä, nyt annetaan sen asian olla; tyttö ja poika saavat -odottaa kunnes ruis on heilimoinut. - -Ja he ottivat taas ryypyn. Vaan nuoret olivat työntäneet oljet -syrjälle ja ruvenneet leikkimään laattialle. - -Pekka ja Paavo istuivat hetkisen ja katselivat leikkiä, haukkasivat -ryypyn aina väliin. Viini reipastutti vähitellen Paavon mielen ja -hänessä heräsi halu saada vireille vilkkaampi keskustelu. Ja hän -tiesi kyllä mistä päästä hänen oli alotettava. - --- Noo, Pekka, alkoi hän, tuletko kaupunkiin tämän talven kuluessa? - -Pekka irvisti kuin vihanen koira, luimistellen kulmain alta Paavoa, -puhuisiko tuo vakavalta kannalta, ja vastasi: - --- E-en, luultavasti en tule. - --- Olet siis vielä yhtä vihanen kaupungille kuin kymmenen vuotta -sitten. Hä? Et tahdo nähdä koko paikkaa, niinkö? - --- En tarvitse sitä, mutta se ei voi elää ilman minua. - --- Niin, eikö totta! - --- Totta se on. Lihaa ja heiniä mulla on, olutta ja leipää mulla -on, on hedelmiä, halkoja, vaatteita, huoneita. Mihin minä kaupunkia -tarvitsen? Rakennan taloni, kynnän peltoni, hakkaan halkoni; eukko -kehrää lankaa, kutoo vaatteet, leipoo ja panee olutta. Entä sinä? -Sinä verotat viljaani, tullaat metsääni, tyhjennät aittani. Sinä -asetut kalliolle, joka on paljas kuin tuo kämmeneni; et kynnä, et -kylvä, mutta siltä niität ja kokoot aittoihisi. Syöt minun leipääni, -juot oluttani, poltat halkojani, kehräät villojani, -- istut kuin -munkki laiskana ja perit kymmenyksen. Mitä annat siitä mulle takasin? - --- Kuules nyt veli, alkoi Paavo. Etkö saa multa suoloja, sokuria... - --- Suoloja! Sinä et valmista suoloja ja ellet olisi vääryydellä -vikuroinut, niin ettemme sinun välitystäsi tarvitseisi, et saisi -niilläkään meitä nylkeä. Entä sokurisi? En tarvitse sokuriasi, mulla -on mehiläisiä! - --- Etkö saa multa rautaa? - --- Rautaa! Mistä otat sinä rautasi, katuojista, vai? - --- Etkö saa multa viiniä? - --- Missä on sinun viinitarhasi, hä? Katoilla, hä? - --- Etkö saa multa hopeaa, kultaa? - --- Mitäs sillä tekisin jos sitä sulla olisikin? Voinko tehdä siitä -veistä, sahranterää, lapiota, hevosenkenkää -- hopeasta tai kullasta? -Höpsistä! En huoli siitä. Se on tarpeetonta kaikki tuo ja ellei olisi -niin monta hullua, jotka ostavat romujasi, niin nälkään kuolisit. -Ajatteleppas, jos kaikki maalaiset yhtäkkiä palaisivat järkiinsä -eivätkä näkisi vaivaa vaihtamalla viljaansa sinun rihkamiisi, mitäpä -silloin söisit? Hä? - --- Söisin! Eihän sitä syömistä varten eletä. - --- Mutta syödään elämistä varten. Vaan se, joka syö toisen leipää, -sillä on myös varoja pitää kilparatoja ja kapakoita, sillä on varoja -painattaa kirjoja, joissa opetetaan, että kaikki, minkä laiska -tekee, on hyvää ja että on kunniallista varastaa, kunhan vaan ottaa -viikatteen käteensä, sitoo rievun riuvun nenään, kulkee vieraaseen -maahan ja huutaa: nyt on sota! - --- Aina sinä mainitset tuon kilparadan! Maksammehan siitä itse -kuninkaalle, saanemme siis pitää sen rauhassa! - --- Vai itse maksatte! Kuinkas se olikaan? Kun se ensiksi oli -rakennettava, oli kaupungin se määrä maksaa; mutta te valititte -aikoja huonoiksi, talonpoika ei tahtonut ostaa rihkamaanne. Mitäs -silloin teitte? Joo, silloin korotitte suolan hinnan -- elä -kieltelekään, minä muistan sen, muistan sen peto soi vielä kerran! -Siten sai talonpoika maksaa kilparadan ja muut huvituksenne, sillä -teidän täytyy huvitella, kun nyt kerran asutte siellä kuin mehiläiset -keossaan näkemättä aurinkoa tai kuuta. - -Viini rupesi nousemaan päähän ja Pekan silmissä nuo -vihattavat roturaudikot rupesivat häämöittämään jonkinlaisina -kaupunkilaiskomeilun sormiintuntuvina esimerkkeinä. - --- Ja vaikkei sulla ruohoa ole sen vertaa, mitä voisi leuvallasi -kasvaa, on sulla siltä varoja pitää kahta rotuhevosta. Mitähän nuo -mahtanevat syödä? Sokuriako vai suoloja? Rusinoitako vai manteleita? -Ja mitä tekevät nuo hevosesi? Vetävätkö auraa, vedättävätkö hirsiä? -Kuljettavatko kuormia? Ei, siihen ne eivät kelpaakaan. Tiedän -kyllä, mitä ne vedättävät, vaikken sano, mutta tiedän myös, että -katunne eivät ole minun naurismaitani pitemmät. Ka niin, laiskojen -se kannattaa! Minunkin tekisi, hitto soi, mieli heittäytyä -laiskaksi. Kuule muori, haluttaako sinunkin ruveta laiskaksi, niin -saadaan rotuhevoset, joilla on lankkinahkaiset silat ja längissä -hopeanappulat? Hei, muori, ruvetaan laiskoiksi, niin saamme ajaa -sinisessä saanireessä piikoinemme, renkeinemme ja pistää jalkamme -saukonnahkaisiin pusseihin, saamme nukahtaa aamupäivillä samettilakit -päässä ja juoda Espanjanviiniä sokurin kanssa. Se sopii, muori, me -ruvetaan laiskoiksi! - -Paavoa suututti. - --- Minä luulen, että espanjanviini maistuu ja vaikuttaa, vaikket ole -sitä istuttanut etkä puristanut, virkkoi hän. - -Pekka tunsi, että tuossa tuli jotakin hävitöntä, mutta oli liiaksi -innostuneella päällä keksiäkseen heti, mitä se oli. - --- Viini, sanot sinä. Kuule, minä luulen sinä lenkoilet tässä. -Muistappas poika, että sulla on selkänahkaa! Jos toinen niistää -räkänsä silkkihuiviin, toinen kankaalle, niin voivat he siltä samasta -kupista syödä. Ja vaikka muutamalla onkin poimukaulusta hartioilla, -niin saa sitä siltä puhua ihmisiksikin. On tässä kummempia nähty, -saattaisi tuota herrastella vähän pienemmällä kepillä kuin -korennolla! Olenko minä sinun suuhusi katsonut? Etkö luule, että -mulla on juomista itsellänikin. Vie viinisi ja viruta! Ja tule ulos -pihalle niin koetellaan! - -Pekka viskasi maahan tähteen pikaristaan ja nousi ulos mennäkseen. -Eukot pitelivät Paavoa kiinni ja rukoilivat, että hän Herran tähden -pysyisi erillään. Pian Pekka leppyy, joulurauhaa ei saa häiritä. -Pekka on kateellinen, siinä koko syy. Paavo aikoi heti palata -kotiinsa kaupunkiin, vaan taipui vähitellen jäämään ja otti osaa -nuorten leikkiin sillaikaa kuin Pekka oli ulkona vilvoittelemassa. - -Ei kulunut pitkää aikaa, ennenkuin ikkunalle kopautettiin ja -hetken kuluttua myöskin ovelle ja kun avattiin ovi, tuli Pekka -sisään, puettuna nurin käännettyyn lammasnahkaturkkiin ja hyppeli -joulupukkina tasakäpälin tuvassa, niin että olet pärisivät -yltympäriinsä. Sisässä olijat pakenivat muka tuoleille ja penkeille -ja ilo oli kohta taas ylimmillään, syötiin ja juotiin kaikessa -sovussa yöhön asti. Ja sitten mentiin maata. - -Kun joulupäivät olivat kuluneet, matkusti Paavo perheineen takasin -kotiinsa ja Matti ja Karina olivat silloin kihloissa. Häät olivat -pidettävät ensi syksynä, jos saatiin runsas sato ja kauppa kävi -hyvin. Ja siten alkoi uusi vuosi toivorikkaana nuorukaisille, -vanhoille se alkoi tuoden uusia ponnistuksia. - - * * * * * - -Kun marraskuussa satoi ensimmäisen lumen, valjasti Pekka mustan -oriinsa saanireen eteen ja lähti Matin kanssa ajamaan kaupunkiin, -kuulustellakseen miten häitten laita oli. Sato oli saatu verrattain -hyvä, joten Pekka saattoi nuorten myötäjäisiksi uhrata aika sievän -summan. Keli oli mainio, Pekka oli hyvällä tuulella, vaikkei -voinutkaan salata vähäistä levottomuutta, kun taas kymmenen vuoden -perästä piti ajaa tuonne kaupunkiin, jossa hänellä viimeksi oli -ollut kaikenlaisia pieniä ikävyyksiä, jotka olivat tehneet koko -kaupungin hänelle vastenmieliseksi. Siitä syystä ei Mattikaan ollut -saanut koskaan käydä kaupungissa, vaan oli nyt ensikertaa näkemässä -niitä kaikenmoisia ihmeellisiä asioita, joita kaupungista palaavat -maalaiset olivat lisäellen ja koristellen hänelle kertoneet ja jotka -olivat tuntuneet saduilta. - -Matka kului nopeasti, musta oli hyvä juoksijahevonen eikä kulunut -aikaakaan, ennenkuin he kuulivat Norrbro-sillan jymisevän hevosen -kavioiden alla. Matti oli vallan huumauksissaan kaikesta minkä näki. -Millaisia taloja, vuorein korkuisia, ja noin aivan toinen toisensa -vieressä! - --- Kumma, miten ne voivat olla hyviä naapureita, me maalla tuskin -neljänneksen matkan päässä pysymme riitelemättä! Ja kuinka paljo -kirkkoja, jo nämä ihmiset mahtavat olla hurskaita! Ja raatihuoneko -tuo keskellä kylää; siellähän saa oikeutta joka päivä! - -Mutta Pekka vain virnisteli eikä vastannut. - -He tulivat tulliportille, joka kohteliaasti avattiin ja suljettiin -ilman että reestä tarvitsi nousta. Matista se oli kaunis tapa, hän -tiesi kuinka vaivaloista on aina nousta veräjiä aukomaan. Pekka löi -ruoskalla hevosta, jotta se lähti juoksemaan, sillä pitihän komeasti -kaupunkiin. Mutta silloinkos remahti huuto heidän takanaan ja heidän -eteensä työntyi kaksi sotilasta keihäät ojossa, kolmas tarttui mustan -kuolaimiin ja pysäytti reen. - --- Aijotko paeta, kirotun talonpojan lurjus! huusi portinvartija, -joka nyt oli ehtinyt perille. - --- Paeta? kysyi Pekka nöyrästi, muistaen muinaisia tapaturmiaan. - --- Suus kiini ja seuraa mukana! Ja niin talutettiin musta, takasin -portinpieleisen talon eteen, jossa matkustajat saivat odottaa puolen -tuntia, ennenkuin reki oli tarkoin tutkittu ja heidän nimensä -kirjoihin pantu. Heitä varotettiin ajamaan käyden ja niin saivat he -vihdoin lähteä. - -Kun he saapuivat kaduille, rupesivat jalakset piirtämään kiviin, -sillä lumi oli kulunut pois. Musta veti ja ponnisti, mutta askel -askeleelta vain päästiin eteenpäin eivätkä he käsittäneet, miten -se saattoi olla niin raskasta. Pekka löi mustaa selkään, mutta -tämä veti minkä jaksoi, reidet olivat pingoitetut ja tulta iski -jalasten alla. Matti istui ja katseli korkeita talorivejä ja -ihmetteli niitä merkillisyyksiä, joita seinissä näkyi; tuossa -hevosenkenkä, tässä vaununpyörä, viulu tai pasuuna, täällä vaatteita, -haarniskoita, pyssyjä, tässä leipurin rinkilä, tässä puusepän pöytä, -tässä teurastajan lammas! -- Niillä kai mahtaa olla niin ahdasta -taloissaan, virkkoi Matti isälleen. Vaan samassa kävi lumipallo hänen -lakkiinsa, joka lensi reestä, ja ennen pitkää olivat reen kannakset -täynnä huutavia poikia. - --- Menettekö vai... virkkoi Pekka. - -Pojat vain härnäsivät näyttämällä kieliään. Silloin huiskasi -Pekka ruoskallaan, vaan huiskasi niin onnettomasti, että ruoskan -letka kävi erään leipurioppilaan kasvoihin, jolla oli vehnäsvakka -käsivarrellaan; tämä pudotti vakan ja rämähti kamalasti ulvomaan. -Ihmisiä hyökkäsi siihen ja muuan julmistunut seppä nousi rekeen, löi -Pekkaa vasten kuonoa ja nenää, niin että tulta iski silmissä. - --- Lyötkö sinä poikaa, sinä tolvanan maamoukka, huusi hän. - -Matti yritti menemään väliin häätääkseen sepän pois isänsä kimpusta, -vaan silloin asettui ihmisjoukko tämän puolelle ja siitä syntyivät -yleiset pieksäjäiset Matti ja Pekka olivat jo saaneet aimo -selkäsaunan kun kaupunginpalvelijat vihdoin ehtivät hätään, panivat -kirjoihinsa maalaisten nimet ja kutsuivat heidät raastupaan. - --- Täällähän on surkeampi olo kuin vihollisen maassa, sanoi Pekka, -täällähän ei edes saa puolustautua. - --- Mitä sinä sitten täällä teet, lannanvetäjä, rähisi seppä. - --- Minäkö. Minunhan sitä täytyy tuoda teille ruokaa, sillä muuten -kuolisitte nälkään, vastasi Pekka. - --- Kuulkaapa sitä toukkaa, ihmetteli seppä. Ei ne tiedä hävystä -mitään, nuo tunkionnuolijat, kun tulevat ihmisiin. Mutta kyllä -minä...! - -Musta pääsi taas jatkamaan matkaansa ja vaikka reki oli poikia -mustanaan, täytyi sen vetää kitkutta katua ylös. - --- On se merkillistä, virkkoi Matti, että poikaviikarit täällä saavat -ilmaiseksi ajella. - --- Kas, se on semmoinen tämä kaupungin laki. - --- Mutta ei maalaki semmoista suvaitse. - --- Maalakipa ei olekaan voimassa täällä. - -Niin ehtivät he vihdoin Suurtorille. Tähän Pekka pysäytti mustan ja -nousi reestä. Pojat olivat tyytymättömät, kun eivät saaneet kauemmas -ajaa, mutta Pekka pyysi nöyrimmästi anteeksi. Hän haki jotakin, johon -hän sitoisi hevosensa siksi aikaa, kun hän tiedusteli veljensä Paavon -asuntoa, jota hän ei enää muistanut. Silloin näki hän keskellä toria -paalun, jossa oli rengas ja se hänestä oli mainio keksintö, siihen -sitoi hän katselijain nauraessa mustan kiini, ollen välittämättä -noitten joutilaitten pilkkapuheista. Sitten kääntyi hän sen puoleen, -joka vähimmin nauroi ja kysyi kauppias Paavoa. Mutta kaupungissa oli -viisikymmentä Paavo nimistä kauppiasta, joten siitä oli mahdoton -saada selvää. Pekalla ja Matilla oli nälkä ja he lähtivät ensi hätään -hakemaan kapakkaa syödäkseen, ainahan sen Paavon sitten löytää, onhan -se siksi suuri kauppamies. - -Kävellessään siinä tulivat he rautatorille. Siellä oli hevosmarkkinat -ja paljo nähtävätä. - --- Mutta katso isä, sanoi Matti, eivätkö olekin tuossa sedän -roturaudikot? - -Pekka katseli suurin silmin. Olivat kuin olivatkin ne veli -Paavon roturaudikot, jotka niin usein olivat hänen silmissään -kummitelleet. Hänessä heräsi syntinen halu ostaa elukat ja hän -kysyi hintoja. Hinta oli sangen korkea. Mutta miten riemastuisikaan -hänen sydämmensä, jos hän saisi ajaa näillä veljensä portille ja -huutaa rengille: riisu roturaudikot valjaista, vie roturaudikot -talliin, anna roturaudikoille kauroja! Olisipa myöskin soma nähdä -talonpoikain hämmästystä, kun hän niillä ajaisi kotiinsa ja musta -juoksisi irtaaltaan perästä. Hän antoi myöjälle käsirahaa, lupasi -illemmalla tulla perimään hevoset. Kaupan vahvikkeeksi syötiin -vähän ruokaa ja juotiin hiukan olutta Rautatorin varrella olevassa -kapakassa ja myöjältä sai Pekka senkin tietää, missä Paavo asui: -seitsemäs poikkikatu vasemmalla kädellä. Pekka ja Matti rupesivat -laskemaan poikkikatuja Pitkänkadun varrella, vaan he eivät ehtineet -koskaan puoliväliinkään, sillä heidän täytyi myötään pysähtyä -katsomaan sisään myymälöihin, joissa näkyi niin paljo outoa tavaraa. -Kadulla oli sitäpaitse hyvin ahdas ja vaikea päästä eteenpäin, he -töksähtelivät sekä jalka- että hevosmiehiin ja usein heitä töykittiin -kylkeen tai selkään, niin että he joutuivat laskuissaan sekasin ja -saivat palata Rautatorille alkamaan alusta. Kun he sitä väliä olivat -muutamia kertoja kävelleet, rupesi heitä väsyttämään ja janottamaan -ja he pistäysivät kapakkaan. Vaan kun he tulivat sieltä ulos, eivät -he tienneet missä oli oikea, missä vasen, oli näet jo ruvennut -hämärtämäänkin. Silloin muisti Pekka mustan, joka ei ollut saanut -mitään syödäkseen eikä juodakseen ja kauan kyseltyään osasivat he -vihdoin Suurtorille. Mutta hevosen ja reen sijalla odotti siellä -kaksi kaupunginpalvelijaa, jotka, kirjoitettuaan kirjoihinsa Pekan -ja Matin nimet, veivät heidät putkaan talteen yöksi. Pekka tahtoi -puolustaa vapauttaan väkivaltaa vastaan, vaan silloin hän viskattiin -kumoon ja kädet sidottiin selän taa. Hän pyysi selitystä, vaan se -luvattiin hänelle seuraavana päivänä, luvattiinpa niin että tuntui. - -Vangittuina vietiin molemmat erääseen raastuvan alla olevaan pitkään -holvikattoiseen huoneeseen, jossa oli ihmistä kaikenikäistä ja -näköistä. Sarvilyhdystä heijasti heikko valo putkassa oleviin, jotka -istuivat taikka loikoivat penkeillä pitkin seiniä. Talonpojat eivät -koskaan ennen olleet nähneet tämänkaltaisia ihmisiä eikä tämmöisessä -tilassa olevia, repaleiset vaatteet, revityt kasvot, hurjat liikkeet. -Mutta kuinka kurjia ja masennettuja nuo ihmiset lienevät olleetkin, -yhdessä seikassa he olivat kuitenkin yksimielisiä, nimittäin -halveksiessaan ja sättiessään viimeksi saapuneita. He puhuttelivat -heitä haukkumalla ja remahtivat pilkalliseen nauruun, aina kun Pekka -avasi suunsa, vaikka he juuri itse puhuivat huonoa, turmeltunutta -kieltä. - --- Ottakaa tuoli ja istukaa, huusi muuan puolijuopunut jätkä heille -heidän tullessaan. - -Pahaa aavistamatta kiitteli Matti ja rupesi katselemaan missä tuolia -olisi, vaan silloin kaikki pärskähtivät nauramaan. - -Jätkä, joka nähtävästi suurten ruumiinvoimiensa ja liikkuvan kielensä -perustuksella oli valinnut itsensä puheenjohtajaksi, rupesi nyt -tulokkaita tutkimaan. - --- Mitä olette tehneet, talonpojat, koska teille on suotu kunnia -astua tähän jalosukuiseen seuraan? - --- Emme ole mitään tehneet, vastasi Matti, vaikka isä viittaili häntä -olemaan vaiti. - --- Aivan samasta syystä siis kuin mekin, virkkoi jätkä. Mutta -jos me emme tee mitään, niin se on meidän oikeutemme, mutta te, -talonpojat, te olette luodut työtä tekemään! Vaan te ette tee -työtä, ette viitsi. Pengotte hiukan maata kevätpuoleen, viskaatte -sinne muutamia kourallisia ohria ja kuljeskelette sitten joutilaina -katsellen miten se kasvaa. Onko se työtä? Tulee sitten kesä: silloin -pidätte talkoita, tuotte tanssimalla heinän latoihin ja panette -toimeen juomingit! Syksy kun tulee niin te menette maata, ja makaatte -siinä koko pitkän talven! Onko tämä työtä? Kunpa teidät vietäisiin -Elfsborgin vankilaan kiviä louhomaan, silloin saisitte tuntea työtä. - --- Jos kateeksesi käy, niin rupea talonpojaksi, virkkoi Pekka. - --- Minä talonpojaksi? Hyi hittoja, rupeaisinpa sitten mieluummin -pyöveliksi. Kateeksi --, sanotko kateeksi? Käykö minun kateeksi? -Tulkoonpa joku sitä väittämään! Tiedättekö miksi täällä istun? Jos -sen sanoisin, niin saisitte nähdä käykö minun talonpoikaa kateeksi! - --- No sano, sano, kehotti Pekka. - --- Sanonko, hä, sinä sen ruissäkki! Se on sinun vikasi, juuri -sinun! Tunnetko kauppias Paavo Hörningin, et, häntä et tietysti -tunne. No hyvä, hänellä on viljakauppa ja viime kevännä antoi hän -erään talonpojan petkuttaa itseään ja uskoi täydellä todella, että -nyt tulisi katovuosi, osti viljaa minkä vain ostaa sai, niin että -hänellä on aitat täpösen täydet. Mutta sitten tuli talonpoika taas -ja valehteli, että siitä tulikin hyvä satovuosi; viljan hinta -laskeusi niin, että kauppias Paavo joutui ahtaalle, hänen täytyi -myödä hevosensa ja laskea pois työväkensä. Ja siten minä jäin -työttä, olin irtolaisena ja jouduin tänne. Kas, ne ovat kaikki -talonpoikaislurjusten juonia! - -Matin silmät olivat suurina ja Pekka kävi alakuloiseksi. - --- Ikävätä on kuulla mitä sanot, mutta eihän se minun vikani ole, -että Jumala antaa hyvän vuodentulon, puhui Pekka. - --- Pidä suusi aivan lukossa. Eikö ole sinun vikasi, että sinä kylvät -niin tuhottoman paljo viljaa, että kauppiaat menevät nurin. Ole -tyytyväinen siihen, mitä sulla on, niin saavat muutkin elää. Tekisipä -hieman mieleni sinua löylyyttää, kun tuota kaikkea ajattelen. -Löylyytänkö häntä, hä? - -Seurakunnassa olivat mielipiteet eroavia. Muuan suutarinsälli -vastusti ehdotusta, koska oli huomannut, että leipä huoistui -kun talonpojat saivat runsaasti viljaa. Muuan rihkamakauppiaan -palveluksessa oleva saksalainen puotipoika oli hyviin vuosiin -tyytyväinen, sillä silloin ostivat talonpojat niin mielellään hänen -rihkamiaan. Muuan huilunsoittaja, joka liikkui ympäriinsä apina -selässään, ei kyllä vastustanut talonpojan pieksämistä, mutta -hyviä vuosia hän suosi, koska silloin oli mainiot markkinat. Eräs -teurastaja tarjousi auttamaan talonpojan pieksämistä, sillä kun -nämä saavat hyvän sadon, nousee härkäin hinta korkeaksi. Muuan -halkokauppias ei tahtonut lyödä ketään, mutta sen hän oli huomannut, -että kun talonpoika saa hyvän sadon, käy hän ylpeäksi eikä tahdo -myödä halkoja; toisin katovuosina, silloin saa syödä lihaa joka päivä -ja halkoja saa miltei ilmaseksi. Suutari tahtoi nyt korjata äskeistä -lausuntoaan siihen nähden, että hän nyt halkokauppiaan huomautuksen -johdosta muisti nahan hinnan aina huoistuneen, kun talonpojan täytyi -teurastaa karjansa. Rihkamakauppias korjasi myöskin edellisen -lausuntonsa, sillä kaupunkilaiset, hänen varsinaiset ostajansa, -ostavat saman verran olipa hyvä vuosi tai kato, sillä aina he jollain -mutkalla korjaavat kärsimänsä tappion. - -Jätkä, joka ristiin käyvistä lausunnoista ei päässyt mihinkään -johtopäätökseen, arveli omasta puolestaan, että talonpoika kaikissa -tapauksissa tarvitsi rökkiinsä, periaatteen kannalta, eihän -selkäsauna ainakaan haitaksi ole. Mutta kun hän horjuvin askelin -läheni Pekkaa, löi Matti, joka oli astunut väliin, yhdellä iskulla -kurittajan maahan. Ja tämä, joka ei tarvinnut muuta kuin päästä -pitkäkseen levätäkseen sameaa päätään, hän käytti nyt tilaisuutta -ja jäi siihen makaamaan ja kun muiden ei tehnyt mieli kulkea samaa -tietä, vallitsi kohta holvissa äänetön rauha. - -Pekka ja Matti riisuivat turkit yltään ja tekivät vuoteen, -levätäkseen yönsä. - --- Tämähän on aivan kuin olisi joutunut tanskalaisten käsiin, tuumasi -Pekka turkkiin kääriytyessään, ja kumminkin täällä ollaan olevinaan -omain maamiesten joukossa. Mutta saatanee kai oikeutta huomenna. - -Matti oli siitä hyvin epätoivoisena, ei hän uskonut, että kaupungin -laki voisi antaa heille oikeutta ja hän pysyi siis hyvin nolona. -Tavallisuuden mukaan luki hän iltarukouksensa ääneensä. Rukoili -äidin ja morsiamen puolesta, pyysi Jumalaa suojelemaan heitä tulelta -ja muilta vaaroilta, rukoili hyvää vuodentuloa ja hyvää esivaltaa -ja lopuksi pyysi hän Jumalaa varjelemaan kaikkia ihmisiä, hyviä ja -pahoja. - -Tämä harvinainen tapaus herätti taas vireille läsnäolevan -seurakunnan eroavat mielipiteet. Teurastaja sanoi ulkokultaisuudeksi -rukoilla vihollistensa puolesta, sillä vihollista vastaanhan -täytyy puolustautua, sehän on jokaisen velvollisuus. Suutari teki -myrkyllisiä huomautuksia rukouksen johdosta hyvän sadon puolesta, -sehän oli yhtä kuin rukoilla kanssaihmistensä häviötä, sanoi hän, -viitaten äskeiseen kertomukseen kauppias Paavosta. Huilunsoittaja -arveli, että esivallan puolesta ei pitäisi rukoilla, sillä sehän -se rakentaa vankilat, jotka ovat kalliit ja tarpeettomat. Hän ei -käsittänyt, mitä vankiloilla tehdään, kun ihmisellä on luonnollinen -oikeus nauttia vapauttaan korkeimpana onnenaan. Hänellä ja hänen -apinallaan ei ole koskaan ollut kotia, vaan he voivat hyvin, -kunhan vain saavat olla vapaina. Halkokauppiaan mielestä ei ollut -oikein rukoilla Jumalaa puuttumaan tulipaloasioihin; maksetaanhan -palovartioille palkka, -- talonpojat ovat kai sitä mieltä, ettei -kenenkään pitäisi uskaltaa polttaa tulta takassaan, josta taas -halonkauppias piti. Esivalta hänestä oli aivan tarpeeton, sillä -jos eivät ihmiset tahdo pitää huolta itsestään ja omaisuudestaan, -niin olkoot pitämättä, esivalta vain joutavastaan sotkeutuu muitten -asioihin. - -Pekka ja Matti, jotka olivat väsyneitä ponnistuksistaan ja -huolistaan, nukkuivat näiden käsittelyjen vielä kestäessä ja -kohta nukkui koko seurakunta. Kuului vain nukkujain huokauksia ja -kuorsauksia. Multa apina ei voinut nukkua. Se juoksi ympäriinsä ja -haki kaikista mahdollisista taskuista leipäpalaa, mutta ei löytänyt -mistään. Se haki olkien alta ja tukisti muuatta nukkujaa, joka kirosi -unimielissään ja nukkui taas. Se kiipesi ylös ja sammutti lyhdyn. -Mutta silloin se säikähti pimeätä, haki kopeloimalla huilunsoittajan -ja rupesi puhaltamaan hänen pilliinsä, mutta sai sutkauksen isäntänsä -kädestä. Nyt sen päähän näkyi pälkähtäneen uusi ajatus. Se haki -juopuneen jätkän, puri tämän takista kaikki napit irti ja viskeli -niitä ilmaan, niin että ne sataa rapisivat nukkujain päälle. Hetkeksi -syntyi siitä levottomuutta ja liikettä, vaan kun tämä oli tyyntynyt, -rupesi apina repimään jätkän takkia pieniksi rievuiksi, jotka se -sitten kehritti kokoon keräksi. Sen tehtyään lankesi se polvilleen -ja pani kätensä ristiin, niinkuin oli nähnyt isäntänsä tekevän, kun -ansio oli ollut huono. Sitten pani se kerän päänsä alle ja nukkui -siihen. - -Kun Pekka ja Matti aamulla heräsivät, seisoi vanginvartija vieressä, -viedäkseen heidät oikeuden eteen. Pekka luotti vielä oikeuteen, mutta -Matti epäili sitä suurimmassa määrin. Kun he tulivat tuomarin eteen -oli tällä kova kiire eikä hän muuta kuin luki tuomion, jonka mukaan -talollinen Pekka Spångan pitäjästä oli syytetty: 1:ksi siitä, että -hän oli koettanut välttää tullitarkastusta kaupungin portilla, 2:ksi -siitä, että hän oli ruoskalla lyönyt erästä poikaa ja 3:ksi siitä, -että hän oli sitonut hevosensa torille kaakinpuuhun. Hän tuomittiin -näistä rikoksista maksamaan sakkoja. Pekka pyysi saada selittää -asiansa. Tuomari käski hänen vaikenemaan, ei ole lupa puhua omassa -asiassaan. Pekka kysyi, kuka sitten saisi puhua, mutta hän vietiin -ulos ja sai maksaa sakot. - --- Se on kaupunginlakia tämä! sanoi hän Matille, kun he olivat -tulleet ulos ja saaneet hevosensa ja rekensä. Mutta nyt me istumme -rekeen ja ajamme kotiin. Roturaudikot lähetämme noutamaan toisella -kertaa ja veli Paavo saa odottaa ja sinä myös, Mattiseni. Pian yksi -vuosi kuluu kun mies on nuori. - -Matti napisi ja pyysi, että hän edes saisi käydä tervehtimässä -morsiantaan, mutta Pekka oli taipumaton. He ajoivat kotiin päin. -Mutta kun he olivat ehtineet kaupunginportin ulkopuolelle, kääntyi -Pekka selin reessä ja ojensi kieltään: - --- Ähäs, sinä vietävä! Mutta jos vielä kerran jalallani tuon portin -sisäpuolelle astun, niin vieköön minut paholainen. Jos teillä on -minulle asiaa niin tulkaa luokseni maalle. - -Kun he ehtivät ulkopuolelle kaupunkia, Solnan tielle rupesi Pekka -äkkiä tirkistelemään hyvin tyystin eteensä hevosen korvien lomitse. - --- No vie sun vietävä, jos minä keskellä päivää näkyjä näen. Kuules -Matti, vilkkuuko sinusta jotakin punasta tuolla edelläpäin? - -Vilkkui Matistakin siellä jotakin punasta. He läiskäsivät Mustaa -ruoskalla ja pian he olivatkin tavanneet hevoskauppiaan, joka -kaupungissa turhaan oli odottanut raudikkojen ostajaa. - -Siinä maantiellä tehtiin kaupat ja ylpeänä kuin kauppias Paavo -konsanaankin valjasti Pekka raudikot rekensä eteen, sitoi Mustan -taakse ja lähti tuhannen viuhkaa ajamaan kotiinsa. Ja kun he ajoivat -pihalle, seisoi eukko tuvan ovella ja luuli että sieltä vävy -ajoi, mutta kun hän sai kuulla miten asianlaita oli, virkkoi hän -mielipahoissaan: - --- Enkö sitä sanonut! Kunhan ihmiset pääsevät kaupunkiin, niin ne -kohta ylpistyvät. - -Mutta ukko oli iloissaan, enin iloissaan siitä, että hän taas oli -kotonaan ja raudikot tekivät hänet vielä sitäkin iloisemmaksi. Ja -ajatellessaan, että Paavolle oli käynyt vähän ohraisesti, hykerteli -hän hyppystään ja taluttaessaan rotuhevosia talliinsa, puheli hän -itsekseen: sen sait veli lenkoudestasi! - -Mutta Matti ei ollut iloinen. Vuosi on odottavalle pitkä aika ja hän -kyllä tiesi, että kun maito kerran rupee myrtymään, niin on se ennen -pitkää aivan hapan. - - * * * * * - -Tänä jouluna ei Paavo tullut Spångaan viettämään joulupyhiä, vaikka -Pekka oli tarjoutunut hakemaan hänet roturaudikoilla; kauppiailla on -nyt niin paljo työtä, sanoi hän. - -Tuli kevät ja vilja kasvoi kauniina niityllä. Vaan syksyllä, -heinänteon aikana, rupesi satamaan, satoi yöt päivät yhtenään, niin -että vilja märkäni ja heinät happanivat, -- siitä tuli täydellinen -kato. - -Pekan täytyi lähettää rotuhevoset kaupunkiin myötäviksi. Vaan -ei ollut apua siitäkään; kun oli rehun puute, täytyi myödä -nautaeläimiäkin. Renki vei härät kaupunkiin, vaan toi ne takaisin, -hinta oli näet kovin huono kun kaikki ihmiset toivat sinne elukkansa -myötäviksi. Silloin kävi Pekka levottomaksi, sillä hän odotti Paavon -tulevan Mikonpäivän tienoissa. Hän ajatti siitä syystä härkänsä -Dannemooraan, jossa hinta vielä oli parempi. - -Mikon päivä, syyskuun 29:s, oli käsissä. Emäntä seisoi takan ääressä -keittäen makkaroita. Matti muutti ullakossa juhlavaatteet päälleen. -Mutta Pekka juoksi levottomana edestakaisin, pistäysi aina väliin -tien mutkaan katsomaan, eikö renkiä jo näkyisi palaavan rahojen -kanssa, sillä tänään oli Paavo luvannut tulla ja tänään siis olisi -rahojen pitänyt olla pöydällä. Pieniä vastoinkäymisiä oli Pekalla -ollut pitkin vuotta ja hänessä kyti aavistus, ettei tästäkään tulisi -aivan iloinen päivä. - -Päivä paistoi kauniisti, mutta syksyinen pohjoistuuli puhalteli -vinhana, joten lämmin oli yhdellä puolella tupaa ja kylmä toisella; -ja niin tuntui Pekasta sisällisestikin olevan. Olihan hän aivan varma -siitä, että renki oli saanut härät kaupaksi, mutta tämä viipyminen -häntä kumminkin huoletti. Hän odotti Paavon tuloa, että kerrankin -päästäisiin naimiskaupoista selvilleen, vaan hän pelkäsi sitä myös. -Ja niissä tunteissa hän käveli maantietä edestakaisin, silmäili -pohjoiseen päin, eikö renkiä näkyisi ja silmäili etelään päin, joko -velipuoli sieltä ajaisi; toisen vuoron puhalsi pohjoistuuli rintaan, -toisen selkään, toisen vuoron paahtoi päivä selkään, toisen rintaan. -Vihdoin hän etelästäpäin kuuli vaununpyörien sillalla kumajavan ja -hetkisen oli kaikki äänetöntä. Hän seisoi liikkumatonna ja katseli -kaupunkiin päin, varjosti silmiään kämmenellään ja katseli. Se tuli, -jota hän pelkäsi, täytyihän sen tulla. Hän näki kaksi punertavaa -hevosenpäätä lehdikon lomassa ja niiden takaa näkyi kuin talon katto -liikkuvan. Se oli Paavo, joka tuli ajaen roturaudikkojen vetämissä -vaunuissa. Hänellä oli siis vaunut! Ne hän oli ansainnut katosyksynä; -nälänhätä oli lahjoittanut hänelle takaisin hänen roturaudikkonsa. - -Pekan teki mieli juosta kotiin ja mennä uunin taa maata, mutta Paavo -ja hänen naisväkensä olivat jo huomanneet hänet ja liehuttivat -jo liinojaan hänelle. Pekka nosti lakkiaan ja oli arastelevinaan -päivän säteitä. Matti juoksi ulos ja avasi vaununovet. Emäntä -seisoi niinkuin tavallisesti eteisen portailla ja rupesi nöyrästi -tervehtimään, kun näki vaunut. Tultiin niin tupaan, jossa muori -oli vieraiden varalle leiponut ja laittanut herkkuja monenlaisia. -Paavo kertoi kelistä ja tuoreimmista sotauutisista, Pekka -lausui mielipiteensä kirkon kymmenyksistä, muori piti huolta -makkarankeitosta ja Matilla ja Karinalla oli niin paljo keskenäistä -tarinaa, ettei jouduttu puhumaankaan kadosta, ei raudikoista eikä -muista rauhalle aroista asioista. - -Syötyään menivät ukot ulos. Mutta Pekan ei tehnyt mieli näytellä -karjaansa eikä aittojaan ja Paavo vältti tarkasti koskettelemasta -rotuhevosiin. Vaan vihdoin tuli itse pääasia puheeksi, jota Pekka -juuri enin pelkäsi. Paavo näet alkoi puhumaan: - --- No Pekka, oletko valmis nyt kauppoihin? Lapset kulkevat täällä ja -lakastuvat ja aika kuluu hukkaan. - -Pekka silmäili tietä pitkin pohjoiseen päin ikäänkuin odotellen -sieltä vastausta. - --- Viipynet kai täällä iltapäivään, saadaan sitten puhella tarkemmin. - --- Ehkä et saa summaa kokoon. Se olisi vahinko, sillä moni muu on -kysellyt tyttöä. - --- Minäkö kokoon! Sepäs nyt! Ei minun tavarani niin valeen ruostu -ja vaikken rikastukaan katovuosista, niin enpä juuri köyhdykkään. -Ainahan niitä tuloja on. - --- No, koska niin on, niin ole hyvä ja lyö lautaan, minun pitäisi -ehtiä kotiin päivälliselle. - -Pekka kävi levottomaksi. - --- Iltapuoleen, vastasi hän tyyneesti. Kun kerran on näin kauan -odotettu, niin voidaan vielä hetkeksi tyyntyä, eihän sullakaan toki -hengen hätä liene. - -Samassa kuului kavioiden kopsetta pohjoisesta päin. Sieltä ratsasti -renki ilman härkiä, siis rahat ovat tuossa. Pekalla mieli riemastui -ja hän virkkoi: - --- Vaan jos olet pulassa, veli, niin voinhan antaa vaikka paikalla. - -Renki tuli lähemmäs, vaan hän ei ollut yksin. Hänen rinnallaan -ratsasti aseellinen mies, joka piti kädessään köyden toista päätä, -jonka toinen pää oli sidottu rengin kalvosten ympäri. - -Hevoset saapuivat veräjälle ja pysähtyivät. Pekka seisoi äänettömänä. - --- Hoi, kuulkaapa miehet! huusi aseellinen voutirenki. Verotalonpoika -Pekka on vastoin lakia lähettänyt renkinsä kulkukaupalle maaseudulle. -Mitä hän siihen vastaa? - --- Missä ovat härkäni? kysyi Pekka. - --- Ne ovat menetetyt! vastasi voutirenki. Toiselta kerralta menee 400 -markkaa sakkoja, kolmannelta kerralta kuolemanrangaistus. - --- Kuka sen lain on säätänyt? - --- Sen on säätänyt kuningas! - --- Ennenmuinoin me itse laadimme lakimme. Koska olemme siitä -oikeudesta luopuneet? - --- Silloin kun neuvosto ja herrat luopuivat. - --- Heille ei ole koskaan annettu valtuutta luvata kuninkaan varastaa -härkämme. - --- Punnitse sanasi, Pekka, punnitse Herran tähden, varoitti Paavo. - --- Suus kiini, Paavo. Se olet juuri sinä ja sinun kumppanisi, -jotka vehkeilette siellä kaupungissa ja kirjoittelette lakeja -omaksi eduksenne. Näin siellä hommataan: kuningas tarvitsee rahaa -kilparatoihin ja kunniaportteihin; silloin hän ottaa kauppiaalta ja -kauppias ottaa talonpojalta. Kuka voi estää minua myömästä missä -tahdon? - --- Laki, vastasi nihti. Mutta älä rähise siinä äläkä nalkuta, vaan -päästä renkisi irti ja anna hevosilleni ruokaa. - -Pekka suuttui silmittömäksi. Hän juoksi tupaan ja raivosi. Hän otti -leipilaipion ja pyyhkäsi sillä kaikki pois pöydältä, niin että kupit -ja kipot kirpoilivat maahan. Hän särki ikkunat, ajoi tuvassa olijat -pellolle ja ruhjoi murusiksi pöydät ja penkit. Vuoroin oli hän -orsilla, vuoroin uunilla. Ja koko ajan hän sadatteli ja ulvoi, niin -että vaahto tirskui suusta. Hän pureskeli lasia, taittoi tinalautasia -kappaleiksi ja potki voipyttyjä pitkin laattiaa. Ja sitten asettui -hän ovelle huutamaan: - --- Ulos, pois, te helvetin varkaat! Ennen maailmassa oli lakina -oikeus, nyt on vääryys lakina. Varkaat laativat lakia rehellisille -ihmisille ja varastavat sitten lain turvissa! Sinäkin rihkamasaksa, -joka et tee työtä et hölynpölähdystä, mutta syöt minun leipääni, -tiedätkö, että sinä siis olet minun leivässäni? Mulla olisi oikeus -pieksää sinut, kun olet huonekurini alainen. Ja sinä, varkaiden -kätyri, kuninkaan virkamies! Mitä teet _sinä_ leipäsi edestä? Sinä -perit veroja, juuri niin. Minä teen työtä ja sinä perit! Ja niin -te teette kaikki! Te peritte, te viette kaikki. Jos ajan tiellä, -jos pysähdyn lepäämään, jos sidon hevoseni, jos puolustan itseäni, -jos kuritan poikavekaraa, niin te kirjoitatte sen kirjoihinne ja -peritte multa maksun. Pyhä isä, neitsyt Maaria ja kaikki pyhimykset, -varjelkaa järkeäni! Vie sinä Paavo, vie rotuhevosesi ja naaraksesi, -vie pois ja vie pian! Ja jos rohkenette näyttäytyä minun taloni -seutuvilla, niin muistakaa missä minä olen! Osta sinä itsellesi -vävy kaupungista, jossa saat kaikesta hyvän hinnan, voit ehkä siinä -kaupassa petkuttaa jonkun hyvistä ystävistäsi! Jos minut olette -saaneetkin vaivaseksi kerjäläiseksi, niin en minä tähän happane. Sen -minä sanon ja sitten sanon amen, kiitän Jumalaa hyvästä ja pahasta, -amen! - -Mutta Paavo ja hänen naisväkensä olivat jo tuon kamalan saarnan -kestäessä valjastaneet raudikot, kiivenneet vaunuihin ja ajoivat -veräjän kautta maantielle. Sinne päästyään, virkkoi Paavo: - --- Pekka raukka, josta tuli hullu! - -Sen koommin eivät Pekka ja Paavo tavanneet toisiaan. Eikä Matti -koskaan saanut Karinaa, sitä ei voitu auttaa, hän ei saanut. Sillä -asiat olivat nyt kerran sillä kannalla eikä niitä kukaan voinut -muuttaa. Eikä niitä ole muutettu vieläkään. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Menneiden vuosisatain vaiheita, by -August Strindberg - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK MENNEIDEN VUOSISATAIN VAIHEITA *** - -***** This file should be named 53921-8.txt or 53921-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/3/9/2/53921/ - -Produced by Anna Siren and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/53921-8.zip b/old/53921-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 6a64721..0000000 --- a/old/53921-8.zip +++ /dev/null |