diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 19:53:21 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 19:53:21 -0800 |
| commit | e4d35647b6b059b4924e1f535968658b2c395cfc (patch) | |
| tree | 07ca5d4bc75d17ffbce458aabc50df74f5df8c62 | |
| parent | 6b033da0901e25d13c125c1ce7470f1b4fc6918b (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53878-8.txt | 6703 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53878-8.zip | bin | 125839 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6703 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..36b8614 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #53878 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53878) diff --git a/old/53878-8.txt b/old/53878-8.txt deleted file mode 100644 index 4820331..0000000 --- a/old/53878-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6703 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Sydän, by Edmondo De Amicis, Translated by -Maikki Friberg - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Sydän - Kirja nuorisolle - - -Author: Edmondo De Amicis - - - -Release Date: January 3, 2017 [eBook #53878] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SYDÄN*** - - -E-text prepared by Helvi Ollikainen and Tapio Riikonen - - - -SYDÄN - -Kirja nuorisolle - -Kirj. - -EDMONDO DE AMICIS - -Mukaillen suomentanut Maikki Friberg - - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1913. - - - - -SISÄLLYS: - - Tekijän esipuhe. - Ensimmäinen koulupäivä. - Opettajamme. - Tapaturma. - Toverini. - Intomielisyyttä. - Ensi luokan opettajattareni. - Vinttikamarissa. - Koulu. - Nokikolari. - Pieni padovalainen isänmaanystävä. - Vainajain päivä. - Ystäväni Garrone. - Hiilikauppias ja herrasmies. - Veljeni opettajatar. - Äitini. - Ystäväni Coretti. - Nellin puolustaja. - Luokkamme ensimmäinen oppilas. - Kauppias. - Ylpeyttä. - Ensimmäinen lumi. - Muurarimestari. - Lumipallo. - Haavoittuneen kodissa. - Pieni firenzeläinen kirjuri. - Tahto. - Kiitollisuutta. - Apuopettaja. - Stardin kirjasto. - Sepän poika. - Viktor Emanuelin muisto. - Köyhät. - Franti erotetaan koulusta. - Sardinialainen rummunlyöjä. - Isänmaanrakkaus. - Kateutta. - Frantin äiti. - Oikeaan osunut palkinto. - Pieni juna. - Ylpeyttä. - Haavoittunut työmies. - Vanki. - Isän sairaanhoitaja. - Paja. - Sairas opettaja. - Kadulla. - Iltakoulut. - Kiista. - Kuolemansairas muurarimestari. - Kevät. - Isäni opettaja. - Parantuminen. - Työläis-ystäväni. - Garronen äiti. - Uhraus. - Apennineilta Andes-vuorille. - Kesä. - Kuuromykkä. - 32 astetta. - Äitini viimeinen lehti. - Loppututkinto. - Hyvästi. - - - - -_TEKIJÄN ESIPUHE._ - - -_Tämä kirja on aiottu etupäässä alkeisopistojen pojille, jotka ovat -noin yhdeksän-kolmentoista vuoden iässä. Sille voisi antaa myös -nimen: Lukuvuoden historia, jonka eräs italialaisen valtionkoulun -kolmannen luokan oppilas on kirjoittanut. Kun sanon: eräs -kolmannen luokan oppilas, en siltä tahdo väittää, että hän olisi -sen kirjoittanut juuri niin kuin se on painettu. Hän kirjoitteli -kykynsä mukaan vihkoon mitä oli koulussa ja sen ulkopuolella nähnyt, -kuullut ja ajatellut, ja hänen isänsä korjasi vuoden lopussa nämä -muistiinpanot koettaen mikäli mahdollista säilyttää pojan sanoja ja -ajatuksenjuoksua. Kun poika kolme vuotta myöhemmin kävi kymnaasissa, -luki hän vihon uudestaan ja lisäsi siihen vielä mitä muistissa oli -säilynyt henkilöistä ja asioista. Lukekaa tätä kirjaa, rakkaat -lapset! Minä toivon teidän saavan siitä sekä hupia että hyötyä._ - - - - -ENSIMMÄINEN KOULUPÄIVÄ. - - -Maanantaina lokakuun 17 p:nä. - -Tänään on ensimmäinen koulupäivä. - -Kuin unennäkö kului kolmikuukautinen loma-aika maalla. Äitini -saattoi minut tänä aamuna Barettin osastoon kirjoituttaakseen minut -kolmanteen alkeisluokkaan; minä muistelin hauskaa kesäelämää ja -kuljin allapäin. - -Kaikki kadut vilisivät poikia. Molemmissa kirjakaupoissa tunkeili -isiä ja äitejä, jotka ostivat koululaukkuja, paperia ja vihkoja, ja -koulun ulkopuolelle kokoontui niin paljon väkeä, että poliisilla ja -koulun vahtimestarilla oli täysi työ pitäessään sisäänkäytävää auki. -Astuessani ovesta sisään taputti joku minua olkapäälle. Se oli toisen -luokan opettajani, iloinen, punatukkainen mies, joka sanoi: - -"Nyt olemme siis ainaiseksi erotetut, Henrik." - -Minä tiesin sen kyllä, ja kuitenkin nuo sanat koskivat minuun. - -Tuskin pääsimme kulkemaan. Eteinen ja portaat olivat täynnä herroja, -rouvia, kansannaisia, käsityöläisiä, upseereja, isoäitejä ja -palvelijoita, kukin taluttaen toisella kädellä poikasta ja pitäen -toisessa todistusta, ja niin ne porisivat, että tuntui siltä, kuin -olisi oltu markkinatorilla. Minä katselin ilolla alakerroksen tuttua -eteistä, jota nyt kolme vuotta joka päivä olin kulkenut ja jossa oli -ovet seitsemään luokkahuoneeseen. Siellä oli tungosta. Naisopettajat -kulkivat edestakaisin. Opettajattareni ensi luokan ajoilta tervehti -minua ovessaan seisoen ja sanoi: "Henrik, tänä vuonna sinä joudut -yläkerrokseen. En saa edes nähdä sinun käyvän tästä ohi!" Ja hän -silmäili minua sangen surullisesti. - -Koulun johtajaa ympäröivät levottomat äidit, sillä koulussa ei ollut -enää tilaa heidän lapsilleen. Minusta tuntui siltä, kuin johtajan -parta olisi viime vuodesta käynyt valkeammaksi. - -Näin poikia, jotka olivat kasvaneet ja vanhentuneet. -Pohjakerroksessa, missä järjestäminen jo oli päättynyt, nähtiin -monta ensiluokkalaista, jotka eivät millään ehdolla tahtoneet astua -luokkahuoneeseen, vaan käyttäytyivät kuin mitkäkin vastahakoiset -pienet aasinvarsat; väkisin oli heitä sisään vedettävä. Muutamat -pakenivat taas penkeistään, toiset, jotka havaitsivat vanhempiensa -poistuvan, rupesivat itkemään, ja niin täytyi näiden jälleen palata -heitä joko lohduttamaan tai mukaansa ottamaan. Opettajattaret olivat -ihan epätoivoon joutumaisillaan. - -Pikku veljeni joutui ensi luokalle opettajatar Delcatille, minä -yläkerrokseen opettaja Perbonille. - -Kello 10 olimme kaikki luokkahuoneissamme. Meitä oli minun luokallani -54 poikaa, mutta näistä oli tuskin 15 tai 16 entisiä tovereitani -toiselta luokalta. Näiden joukossa oli kuitenkin Derossi, joka aina -saa ensimmäisen palkinnon. [Italian kouluissa jaetaan eteville -oppilaille palkintoja.] - -Minusta tuntui luokkahuone pieneltä ja synkältä muistellessani metsiä -ja vuoria, missä olin kesäni viettänyt. Muistelin myöskin toisen -luokan opettajaani, joka aina oli niin hyvä, aina nauroi kanssamme -ja sitäpaitsi oli niin pieni, että näytti ihan toveriltamme. Oikein -kipeästi koski minuun ajatus, etten enää saisi nähdä häntä ja hänen -punaisia, pörröisiä hiuksiaan. - -Nykyinen opettajamme on kookas, parraton, harmaahapsinen, otsassa -poikittainen poimu. Hänen äänensä kaikuu kolealta, ja hän tarkastelee -meitä kaikkia vakavasti, aivan kuin tahtoisi tunkea meidän -sieluihimme. Hän ei koskaan naura. - -Minä tuumin itsekseni: "Tämä on ensimmäinen päivä. Vielä on yhdeksän -kuukautta. Voi kuinka paljon työtä, kuinka paljon kokeita, kuinka -paljon vaivaa!" Halusin tavata äitiäni. Ulos mennessäni juoksin -hänen luoksensa ja tartuin hänen käteensä. Hän kuiskasi: "Rohkeutta, -poikani! Oppikaamme yhdessä." Sitten palasin tyytyväisenä kotiin. - -Mutta ei minulla ole enää entistä opettajaani ystävällisine -hymyineen, eikä koulukaan tunnu yhtä hauskalta kuin ennen. - - - - -OPETTAJAMME. - - -Tiistaina lokakuun 18 p:nä. - -Nykyinenkin opettajani miellyttää minua tämän päivän aamusta alkaen. -Astuessamme luokkaan hän istui jo paikallaan. Ovelle ilmaantui -vähän väliä hänen viimevuotisia oppilaitaan tervehtimään vanhaa -opettajaansa. - -Iloisesti he huusivat: "Hyvää päivää, herra opettaja, hyvää päivää, -herra Perboni!" - -Muutamat astuivat sisään, antoivat hänelle kättä ja hiipivät -jälleen ulos. Selvään huomasi, että he rakastivat häntä ja olisivat -mielellään jälleen palanneet hänen luokkaansa. - -Hän vastasi: "Hyvää päivää", ja puristi heidän käsiänsä, mutta ei -katsonut kehenkään erikseen. Tervehtiessään hän pysyi hyvin vakavana, -kasvot ikkunaan päin käännettyinä, ja katseli vastapäätä olevan talon -kattoa. Sen sijaan että tervehdykset olisivat häntä ilahduttaneet, ne -näyttivät häntä pikemmin vaivaavan. Sitten hän katseli meitä vuoroin -kutakin hyvin tarkasti. - -Kirjoitusta sanellessaan hän astui pulpettien väliä edestakaisin, -ja kun hän huomasi erään pojan, jonka kasvot olivat punaiset ja -turvonneet, hän keskeytti sanelemisen, otti poikasen kasvot käsiensä -väliin ja katseli häntä. Sitten hän kysyi, mikä häntä vaivasi, ja -kosketti hänen otsaansa tunnustellakseen, oliko se kuuma. - -Sillä aikaa eräs oppilas käytti tilaisuutta noustakseen seisomaan -penkille opettajan takana ja teki käsivarsillaan vekkulitemppuja -niinkuin nukke. Yht'äkkiä opettaja käännähti. Poika silloin -kiireimmiten istuutui ja odotti allapäin rangaistusta. Opettaja -pani kätensä hänen päälaelleen sanoen: "Älä tee sitä toiste!" Siinä -kaikki. Sitten hän palasi pöytänsä ääreen ja jatkoi sanelua. Kun -kaikki oli valmista, katseli hän meitä hetkisen äänetönnä ja sanoi -sitten karkealla, mutta kuitenkin ystävällisellä äänellään: - -"Kuulkaa, meidän on kokonainen vuosi oltava yhdessä. Koettakaamme -käyttää tämä vuosi hyvin. Oppikaa ja olkaa kunnollisia! Minulla ei -ole perhettä. Te olette minun perheeni. Viime vuonna oli minulla -vielä äitini; hän on nyt kuollut. Yksin olen jäänyt. Minulla ei ole -ketään koko maan päällä, minulla ei ole ketään muuta rakastettavaa, -ketään muuta ajateltavaa kuin teidät. Te olette minun poikiani. Minä -rakastan teitä, ja tärkeätä on, että tekin minua rakastatte. Toivon -ettei ketään tarvitse rangaista. Osoittakaa minulle, pojat, että -teillä on sydäntä, silloin koulumme on oleva kuin perhe, ja te olette -minun lohdutukseni ja ylpeyteni. En tahdo teiltä mitään suullista -lupausta, olen varma siitä, että teidän sydämenne jo ovat suostuneet. -Ja minä kiitän teitä siitä." - -Samassa vahtimestari avasi oven ja ilmoitti, että tunti oli -päättynyt. Me astuimme aivan hiljaa paikoiltamme. Poika, joka tuonoin -oli noussut penkissään pystyyn, läheni opettajaa ja sanoi vapisevalla -äänellä: "Opettaja, antakaa minulle anteeksi!" - -Opettaja silitti hänen päätään ja sanoi: "Mene, poikaseni!" - - - - -TAPATURMA. - - -Perjantaina lokakuun 21 p:nä. - -Lukukausi on alkanut onnettomuudella. Kun tänä aamuna kävelin kouluun -isäni saattamana ja juuri par'aikaa kerroin hänelle mitä opettaja -oli sanonut, näimme kadulla suuren ihmisjoukon, joka oli keräytynyt -koulun oven ulkopuolelle. - -Isäni sanoi heti: "Onnettomuus! Vuosi ei ala hyvin." - -Suurella vaivalla pääsimme sisään. Avara eteinen oli täynnä vanhempia -ja lapsia, joita opettajat eivät saaneet siirtymään luokkahuoneisiin. -He olivat kaikki johtajan huoneeseen päin kääntyneinä ja sanoivat -vähän väliä: "Poika parka, Robetti rukka!" - -Yli joukon näkyi poliisin kiiltävä kypäri ja johtajan kalju pää. -Samassa astui korkeahattuinen herra huoneeseen, ja kaikki sanoivat -heti: "Tuossa on lääkäri." - -Isäni kyseli eräältä opettajalta: "Mitä on tapahtunut?" - -"Pojan jalka on joutunut pyörän alle", vastasi opettaja. "Hänen -jalkansa on katkennut", sanoi toinen. "Eräs toisen luokan poika näki -kadulla kouluun tullessaan pienen ensiluokkalaisen lankeavan muutaman -askelen päässä lähestyvästä raitiovaunusta ja kävi uskaliaasti häneen -kiinni pelastaen hänet. Mutta itse hän ei kyllin nopeasti vetänyt -jalkaansa pois, ja raitiovaunun pyörä kulki sen yli. Hän on erään -tykistökapteenin poika." - -Meille tätä kerrottaessa eräs nainen syöksyi saliin kuin mieletön -työntäen väkijoukon tieltänsä. Hän oli Robettin äiti, joka oli saanut -tiedon tapahtumasta. - -Toinen nainen juoksi häntä vastaan ja heittäytyi nyyhkien hänen -syliinsä. Se oli pelastetun lapsen äiti. Molemmat riensivät -huoneeseen, josta kuului sydäntäsärkevä huuto: "Voi minun Julioni, -minun lapseni!" - -Samassa vaunut pysähtyivät oven eteen ja johtaja astui kamarista -poikanen käsivarsillaan. Lapsen kasvot olivat kalmankalpeat, silmät -olivat ummessa, ja pää nojasi johtajan olkapäätä vastaan. Kaikki -olivat äänettömiä. Kuului vain äidin nyyhkytys. - -Johtaja pysähtyi hetkeksi. Hän oli kalpea ja kohotti poikasta -vähäisen, jotta kokoontuneet näkisivät hänet. Opettajat, -opettajattaret, vanhemmat ja pojat, kaikki kuiskailivat: "Urhokas -Robetti, uljaasti tehty, rakas lapsi." Ne opettajattaret ja -pojat, jotka olivat aivan lähellä, suutelivat hänen käsiänsä ja -käsivarsiansa. - -Hän raotti silmiänsä ja sanoi: "Minun koululaukkuni." Pelastetun -lapsen äiti näytti sitä hänelle itkien ja sanoi: "Rakas enkeli, kyllä -minä tuon sen." Hän tuki myöskin runneltuneen lapsen äitiä, joka -peitti kasvonsa molemmilla käsillään. - -He astuivat ulos, asettivat poikasen mukavasti vaunuihin ja ajoivat -pois. Me muut astuimme hiljaa kouluun. - - - - -TOVERINI. - - -Lauantaina lokakuun 22 p:nä. - -Eräs tovereistani miellyttää minua muita enemmän. Hänen nimensä on -Garrone. Hän on suurin kaikista, kohta neljäntoistavuotias. Hänellä -on iso pää ja leveät hartiat. Hän on hyväluontoinen, sen näkee hänen -hymystään, mutta tuntuu siltä, kuin hänellä jo olisi täysi-käisen -ajatukset. - -Tunnen jo useita tovereitani. Eräs nimeltä Coretti miellyttää minua -myöskin. Hän käyttää aina ruskeata takkia ja kissannahkaista lakkia. - -Hän on aina hyvin iloinen. Hänen isänsä, joka on puukauppias, oli -sotavuonna 1866 Umberto-prinssin rykmentissä ja sai, kuten kerrotaan, -kolme mitalia. - -Sitten on pikku Nelli, kyttyräselkäinen raukka, nääntyneen näköinen, -laihakasvoinen. Eräs toinen on erittäin hienosti puettu; hän pyyhkii -aina tarkoin pölyn vaatteistansa ja on nimeltään Votini. - -Minun edessäni istuu poika, jota kumppanit nimittävät -muurarimestariksi, koska hänen isänsä on muurari. Hänellä on pyöreät -kasvot kuin nauris ja nykerö nenä. Hänellä on eräs erityinen taito. -Hän osaa näyttää jäniksennaamaa, ja tätä tahtovat kaikki nähdä ja -sille nauraa. Hän käyttää pientä valkeata huopahattua, jonka hän -rutistaa kokoon kuin nenäliinan ja pistää taskuunsa. - -Muurarimestarin vieressä istuu Garoffi, pitkä ja laiha poika, -jolla on haukannenä ja pienet silmät. Hän kauppaa kyniä, kuvia ja -tulitikkulaatikoita sekä kirjoittelee läksyt kynsiinsä luntatakseen -sitten salaa. - -Onpa meillä eräs pieni herrakin, sangen ylpeän näköinen, joka istuu -kahden miellyttävän pojan välillä. Toinen niistä on sepän poika, -jonka takki roikkuu polviin asti. Hän on kalpeanlainen, niin että -luulisi häntä aina kipeäksi. Hänen kasvonsakin näyttävät aina -pelästyneiltä, eikä hän koskaan naura. Toinen on punatukkainen, ja -hänen käsivartensa on hervoton, jonka tähden hän kantaa sitä aina -siteessä. Hänen isänsä on matkustanut Amerikkaan ja äitinsä myy -vihanneksia. - -Omituinen veitikka on vasemmanpuolinen naapurini, Stardi. Hän on -pieni, paksu ja kaulaton, pieni jöröjukka, joka ei puhu kenenkään -kanssa. Tuntuu siltä, kuin hän ei varsin paljoa ymmärtäisikään, mutta -aina hän tarkkailee opettajaa silmiään räpäyttämättä, otsa rypyssä, -suu tiukasti suljettuna. Ja kun häneltä jotakin kysäisee opettajan -puhuessa, ei hän ensimmäisellä eikä toisella kerralla vastaa mitään -ja kolmannella hän polkee kysyjää jalalle. - -Hänen vieressään istuu hävyttömän näköinen poikanen nimeltä Franti, -joka jo kerran on erotettu eräästä toisesta osastosta. - -Sitten meillä on veljekset, aivan toistensa näköiset ja samalla -tavalla puetut. Molemmilla on riikinkukon töyhtö hatussaan. Mutta -kaunein ja taitavin kaikista on kuitenkin Derossi, joka varmaan -tänäkin vuonna tulee ensimmäiseksi, ja opettajamme kysyy häneltä aina -silloin, kun muut eivät tiedä. - -Minä pidän myöskin Precossista, sepän pojasta, hänestä, jolla on -pitkä takki ja joka aina näyttää kipeältä; muut sanovat, että hänen -isänsä lyö häntä. Hän on sangen arka, ja joka kerta kun hän jotakin -kysyy tai jotakuta koskettaa, hän sanoo: "anteeksi"; ja hän katselee -meitä hyvillä, surullisilla silmillään. - -Mutta Garrone on paras ja suurin. - - - - -JALOMIELISYYTTÄ. - - -Maanantaina lokakuun 24 p:nä. - -Tänä aamuna oli minulla tilaisuus oikein tutustua Garroneen. Kun -astuin luokkaan -- olin hieman myöhästynyt, sillä ensi luokan -opettajattareni oli hiukan viivyttänyt minua kysellessään mihin -aikaan hänen huomenna sopisi käydä meitä tervehtimässä -- ei -opettaja vielä ollut siellä, ja kolme, neljä poikaa kiusasi Crossia, -vihanneksienmyyjän punatukkaista, heikkokätistä poikaa. He pistelivät -häntä viivoittimilla, heittivät kastanjankuoria hänen kasvoihinsa ja -nimittivät häntä raajarikoksi ja epäsikiöksi matkien hänen tapaansa -pitää kättänsä. - -Hän istui äärimmäisenä penkissään kuunnellen aivan kalpeana näitä -herjauksia ja katseli vuoroin toista, vuoroin toista rukoilevin -silmin, päästäkseen rauhaan. Mutta toiset vain pilkkasivat yhä -enemmän, ja viimein hän alkoi vavista ja vihasta vimmastua. - -Yht'äkkiä Franti kiipesi eräälle penkille ja ollen kantavinaan koppaa -kummallakin käsivarrellaan matki Crossin äitiä, niinkuin oli nähnyt -tämän tekevän poikaansa odotellessaan koulun ulkopuolella. Nyt hän -on sairaana. Moni rupesi ääneensä nauramaan. Silloin Crossi suuttui -silmittömästi, sieppasi mustepullon ja viskasi sen kiusaajaansa kohti -suurella voimalla. Mutta Franti väistyi taitavasti, ja mustepullo -lensi päin opettajaa, joka samassa astui huoneeseen. Kaikki hiipivät -äänettömästi paikoilleen ja olivat hiljaa ja peloissaan. - -Opettaja nousi aivan kalpeana lavalle ja kysyi värisevällä äänellä: -"Kuka sen teki?" - -Ei kukaan vastannut. - -Opettaja toisti kovemmalla äänellä: "Kuka sen teki?" - -Silloin Garrone, joka sääli Crossi parkaa, nousi nyreästi seisoalleen -ja sanoi päättäväisesti: "Minä sen tein!" - -Opettaja katseli häntä, katseli myöskin hämmästyneitä oppilaita ja -sanoi sitten maltillisella äänellä: "Sinä se et ollut." Ja hetkistä -myöhemmin: "Syyllistä ei rangaista. Hän nouskoon seisoalleen." Crossi -nousi istualtaan ja sanoi itkien: "He löivät ja häpäisivät minua, -minä raivostuin ja heitin -- --" - -"Istu", sanoi opettaja. "Ne, jotka ovat häntä ärsyttäneet, nousevat -seisomaan." Neljä nousi allapäin. "Te", sanoi opettaja, "olette -kiusoittaneet erästä toveria, joka ei ole tehnyt teille mitään, te -olette pilkanneet erästä onnetonta, te olette hyökänneet heikon -kimppuun, joka ei mitenkään saattanut itseään puolustaa. Tämä on -kaikkein alhaisimpia ja hävyttömimpiä tekoja, joilla inhimillinen -olento voi itseään tahrata. Hyi teitä kunnottomia!" Tämän sanottuaan -hän astui pulpettien väliin, pani kätensä Garronen leuan alle, -kohotti hänen päätään, katsoi häntä vakavasti silmiin ja sanoi: -"Sinä olet jalo sielu. Älä kuitenkaan toiste poikkea totuudesta edes -hyvässä tarkoituksessa." - -Garrone käytti tätä tilaisuutta ja kuiskasi jotain, en tiedä mitä, -opettajan korvaan. Tämä kääntyi syyllisten puoleen ja sanoi tuimasti -ja lyhyesti: "Minä annan teille anteeksi." - - - - -ENSI LUOKAN OPETTAJATTARENI. - - -Tiistaina lokakuun 25 p:nä. - -Opettajattareni piti sanansa ja tuli meitä tänään tervehtimään, juuri -kun olin äitini kanssa menossa vaatteita viemään eräälle köyhälle -vaimolle, jota sanomalehtikin oli kehoittanut auttamaan. Kokonaiseen -vuoteen emme olleet nähneet opettajatarta luonamme. Me tervehdimme -häntä kaikki hyvin iloisesti. Hän on aina samanlainen ja yhtä pieni, -viheriäinen huntu hatussa, yksinkertaisesti kammattu ja puettu, sillä -hänellä ei ole aikaa eikä halua itseään koristella. Vähän kalpeampi -hän kuitenkin on kuin viime vuonna, muutamat hiuskarvat ovat jo -valkeat, ja aina hän yskii. Äitini sanoi hänelle: "Mitenkä jaksatte, -rakas opettaja? Te ette ollenkaan säästä itseänne." -- "Ei se mitään -tee", vastasi hän surumielisesti hymyillen. -- "Te puhutte liika -kovaa", lisäsi äitini. "Te huolehditte pojistanne liian paljon." - -Se onkin aivan totta, aina hänen äänensä kuulee. Muistan vielä hyvin -sen ajan, jolloin kävin hänen koulussansa. Aina hän puhuu, jotta -poikien ajatukset eivät lähtisi lentoon, eikä hän istu ainoatakaan -silmänräpäystä. -- Olin ihan varma siitä, että hän tulisi tänään, -sillä hän muistaa aina entisiä oppilaitaan. Vuosien takaa hän vielä -muistaa heidän nimensä, kuukausitutkintojen aikana hän aina menee -johtajan luo kysymään, millaisia arvosanoja hänen entiset poikansa -ovat saaneet; hän odottaa heitä koulusta tullessa ja tarkastelee -heidän ainekirjoituksiansa nähdäkseen, ovatko he edistyneet, ja -monet heistä, jotka jo ovat lukiossa ja käyvät pitkissä housuissa ja -ovat saaneet oman kellonkin, pistäytyvät häntä tervehtimässä. Tänään -hän palasi aivan uupuneena taulukokoelmasta, jonne hän oli johtanut -poikiansa, kuten hänellä on tapana tehdä joka torstai. [Italian -kouluissa ei lueta torstaisin.] Opettajatar parka, hän on käynyt yhä -läpikuultavammaksi. Mutta aina hän vain on hyvin vilkas ja joutuu -helposti haltioihinsa, kun on kysymys hänen koulustaan. -- Pian hänen -taaskin oli mentävä tervehtimään erästä oppilastaan, satulasepän -poikaa, joka oli sairastunut tuhkarokkoon. Päällepäätteeksi oli -hänellä vielä koko kasa korjattavia vihkoja, joissa kyllä oli työtä -koko illaksi, ja vielä ennen yötä hänen täytyi antaa yksityinen -laskentotunti. "Henrik", sanoi hän minulle mennessään, "vieläkö sinä -pidät entisestä opettajastasi, vaikka jo osaatkin ratkaista vaikeita -laskuesimerkkejä ja kirjoittaa pitkiä aineita?" Hän taputti minua ja -sanoi vielä rappusia alas mennessään: "Eikö totta, sinä et unohda -minua?" Voi hyvä opettajani, enpä milloinkaan sinua unohda! Suureksi -tultuanikin olen aina sinua muisteleva ja etsivä sinut poikiesi -keskestä. Ja joka kerta, kun tieni johtaa jonkin koulun ohitse ja kun -kuulen jonkun opettajattaren äänen, muistan niitä vuosia, jotka olin -sinun koulussasi, missä opin niin monta asiaa, missä usein näin sinut -kipeänä ja väsyneenä, mutta aina toimeliaana, aina lempeänä, missä -välisti tuskastuit, kun joku piti kynää hullusti, missä vapisit, kun -tarkastaja meiltä kyseli, missä olit onnellinen, kun me käyttäydyimme -siivosti, missä aina olit hyvä ja hellä kuin äiti. En minä koskaan -maailmassa opettajaani unohda. - - - - -VINTTIKAMARISSA. - - -Keskiviikkona lokakuun 26 p:nä. - -Eilen illalla menin äitini ja Silvia-siskoni seurassa erään -sanomalehdessä mainitun vaimon luo vaatteita viemään. Minä kannoin -myttyä, Silvialla oli sanomalehti, jossa oli osoite ja nimen -alkukirjaimet. Me nousimme erään korkean rakennuksen vinttikerrokseen -ja jouduimme pitkään käytävään, jossa oli ovia molemmin puolin. -Äitini naputti äärimmäistä. Nuori, vaaleaverinen, riutuneen näköinen -vaimo avasi meille oven. Minusta tuntui, kuin olisin hänet sinisine -huiveineen jo ennenkin nähnyt. "Oletteko sen ja sen niminen sanomissa -mainittu vaimo?" kysyi äitini. -- "Olen, armollinen rouva." -- -"Tässä tuomme teille vähän vaatteita." Hän malttoi tuskin tauota -meitä kiittelemästä ja siunailemasta. Sillä aikaa havaitsin tuon -aution, pimeän huoneen nurkassa poikasen tuolin edessä polvillaan. -Selkä oli meihin päin käännettynä, ja tuntui siltä, kuin hän olisi -kirjoittanut. Ja todellakin hän kirjoitti. Paperi oli asetettu -tuolille, ja mustepullo oli lattialla. Mitenkä hän saattoi kirjoittaa -tässä hämärässä? Juuri kun tätä mietiskelen, tunnen Crossin, -vihanneskauppiaan pojan punaisen tukan ja sarkatakin, luokkatoverini -hervottomine käsineen. Kuiskasin sen äidilleni vaimon pannessa pois -vaatteita. "Hiljaa", vastasi äitini. "Ehkä hän häpee nähdä sinua nyt, -kun annat hänen äidillensä almua; älä kutsu häntä." Samassa Crossi -kääntyi; minä olin hämilläni, mutta hän vain hymyili, ja nyt äitini -työnsi minut eteenpäin hänen luoksensa. Minä tervehdin häntä, hän -kohottausi ja tarttui käteeni. -- "Olen aivan yksin tämän poikani -kanssa", sanoi Crossin äiti minun äidilleni. "Mieheni on ollut -Amerikassa jo kuusi vuotta, ja minä olen sitäpaitsi kivulloinen, -niin etten enää jaksa kulkea vihanneskoreineni ansaitakseni muutaman -soldon. [Italialaiset rahayksiköt ovat: liira = n. 2 Suomen markkaa, -soldo = n. 10 penniä, sentesimo = n. 2 penniä.] Ei ole edes jäänyt -pöytääkään, jonka ääressä Ludvig rukkani saattaisi aineitansa -kirjoittaa. Niin kauan kuin minulla vielä oli myymäpöytäni tuolla -porttikäytävässä, sai hän edes sitä käyttää, mutta nyt on sekin -minulta otettu. Eipä edes ole kynttilää, jonka valossa hän voisi -lukea silmiään tärvelemättä. Jumalan kiitos, että kuitenkin voin -pitää häntä koulussa, kun kunta antaa vihot ja kirjat ilmaiseksi. -Ludvig rukka, hän tahtoo niin mielellään oppia." - -Äitini antoi hänelle kaikki, mitä hänen kukkarossaan oli, hyväili -poikasta ja miltei itki lähtiessämme. Ja kai hän oli oikeassa -sanoessaan minulle: - -"Katso millaisissa olosuhteissa tämän köyhän pojan täytyy -työskennellä ja miten innokas hän kuitenkin on. Sinulla sitävastoin -on kaikki mukavuudet, ja kuitenkin tuntuu sinusta oppiminen -vaikealta! Yksi ainoa hänen päivätyönsä on ansiokkaampi kuin sinun -vuosityösi. Semmoisille oppilaille olisi ensi palkinto annettava." - - - - -KOULU. - - -Torstaina lokakuun 27 p:nä. - -_Niin, rakas Henrikkini, oppiminen käy sinulta kankeasti, kuten -äitisi sanoo; vielä en näe sinun astuvan kouluun päättäväisin mielin -ja säteilevän iloisena, kuten niin halusta soisin. Vastenmielisesti -sinä yhä vain sinne lähdet._ - -_Mutta kuulepa. Ajattele hiukkasen, kuinka surkea ja arvoton -elämäsi olisi, ellet koulua kävisi! Kädet ristissä sinä piankin -kyllästymisestä ja häpeästä väsyneenä, leikkikaluihisi ja koko oloosi -ikävystyneenä rupeaisit viikon lopulla kouluun pyrkimään._ - -_Kaikki, kaikki oppivat nyt juuri, poikaseni. Ajattele käsityöläisiä, -jotka koko päivän aherrettuaan vielä käyvät iltakoulua; ajattele -niitä kansannaisia, vaimoja ja tyttäriä, jotka viikon työt tehtyään -käyvät sunnuntaikoulua, sotamiehiä, jotka väsyneinä harjoituskentältä -palattuaan vielä tarttuvat kyniin ja vihkoihin. Ajattele mykkiä ja -sokeita lapsia, jotka kuitenkin oppivat! Jopa vangitkin opettelevat -lukemaan ja kirjoittamaan._ - -_Ajattele aamulla, kun astut kouluun, että samana aikana sinun -syntymäkaupungissasi menee kolmekymmentätuhatta lasta istuakseen 3 -tuntia kouluhuoneissa oppimassa kuten sinäkin! Ja vieläkin enemmän. -Ajattele niitä lukemattomia lapsia, jotka jotenkin samaan aikaan -kaikissa maissa menevät kouluun!_ - -_Koeta hengessäsi kuvitella, kuinka he sinne rientävät hiljaisia -kyläteitä, kaupunkien meluavia katuja pitkin, järvien ja merien -rantoja, täällä paahtavassa auringonpaisteessa, tuolla sumussa, -laivoilla sellaisissa maissa, joita kanavat risteilevät, hevosilla -läpi suurien tasankojen, reellä yli jäätikköjen, yli vuorten -ja laaksojen, metsien halki ja jokien poikki, yksinäisillä -vuoripoluilla, yksinään, parittain, ryhmittäin, pitkissä riveissä, -kaikilla kirjat kainaloissaan, tuhannenlaisiin eri vaateparsiin -puettuina, puhuen tuhansia kieliä, aina Suomen äärimmäisestä, lumen -ja jäiden keskellä olevasta koulusta Arabian eteläisimpiin kouluihin, -joita palmut varjostavat. Kaikkialla kulkevat monet miljoonat sadassa -eri muodossa oppimaan samoja asioita._ - -_Koeta kuvitella koko tätä sadoista kansakunnista kokoonpantua -lapsijoukkoa, tätä suuria liikettä, johon sinäkin olat osaa, ja -ajattele: Jos tämä liike lakkaisi, joutuisi ihmiskunta jälleen -raakuuden tilaan; tämä liike on maailman edistys ja kunnia._ - -_Rohkaise siis mielesi, sinä suuren joukon pieni sotilas! Kirjasi -ovat sinun aseesi, luokkasi on sinun rykmenttisi, taistelutanner -on koko maailma, ja voitto on ihmiskunnan sivistys. Älä ole -pelkurimainen sotilas, oma poikani._ - -_Isäsi_. - - - - -NOKIKOLARI. - - -Perjantaina lokakuun 28 p:na. - -Siinä koulussa, jossa siskoni Silvia käy ja joka on aivan meidän -koulumme läheisyydessä, on seitsemänsataa tyttöä. Kun eilen -illalla kuljin siitä ohitse, tulivat he kaikki ulos riemuiten -vainajainpäiväluvasta. Silloin näin jotakin kaunista. - -Vastapäätä koulua, kadun toisella puolella, seisoi pieni, -mustakasvoinen nokikolari pusseineen ja kalvinrautoineen katkerasti -itkien ja nyyhkien. - -Pari kolme toisen luokan tyttöä lähestyi häntä ja kysyi: "Mikä sinua -vaivaa, miksi itket?" Mutta hän ei vastannut, itki vain yhä rajummin. - -"Mutta sano toki, mikä sinun on ja miksikä itket", kysyivät tytöt -taaskin. Nyt kasvot vähän kohosivat -- oikeat lapsenkasvot -- ja hän -kertoi itkien käyneensä useissa taloissa nuohoamassa ja ansainneensa -30 soldoa, mutta hukanneensa nämä. Ne olivat pudonneet hänen taskunsa -ratkeamasta -- hän osoitti sitä -- ja nyt hän ei uskaltanut rahatta -palata. "Mestari lyö minua", sanoi hän nyyhkien ja antoi päänsä -jälleen vaipua käsivarrelleen epätoivoisena. Lapset katselivat häntä -hyvin vakavina. - -Sillä aikaa oli saapunut koko joukko tyttöjä, suuria ja pieniä, -köyhiä ja komeapukuisia, koululaukut käsivarsilla. Eräs suurempi, -jolla oli sininen höyhen hatussa, otti kaksi soldoa taskustaan ja -sanoi: - -"Minulla on vain kaksi soldoa, pankaamme toimeen keräys." - -"Minullakin on kaksi soldoa", sanoi eräs toinen, jolla oli punainen -puku, -- "kyllä meillä nyt kaikilla yhteensä on kolmekymmentä -soldoa". Ja he rupesivat huutamaan: "Amalia, Silvia, Annina. Yksi -soldo! Kellä on soldoja?" - -Useimmilla oli rahaa kukkien tai vihkojen ostamista varten, ja ne -he nyt ottivat esiin. Muutamat pienemmät antoivat sentesimoja. Tuo -sinitöyhtöinen kokosi kaikki ja laski ääneen: "Kahdeksan, kymmenen, -viisitoista." Mutta vielä tarvittiin lisää. Nyt tuli eräs, joka oli -muita isompi ja miltei muistutti nuorta opettajaa. Hän antoi puoli -liiraa, josta kaikki iloitsivat. Mutta vielä puuttui viisi soldoa. - -"Nyt tulevat neljännen luokan tytöt, joilla on enemmän", tiesi eräs -kertoa. He tulivat, ja soldoja rupesi satelemaan. Kaikki tytöt -asettuivat ylt'ympärille. Oli liikuttavaa nähdä pieni nokikolari -keskellä kukoistavia kasvoja ja kirjavia pukuja. Jo oli kolmekymmentä -soldoa koottu ja yhä vain keräytyi lisää. Pienet, joilla ei ollut -rahoja, eivät tahtoneet olla isoja huonommat ja antoivat sentähden -kukkakimppunsa. - -Yht'äkkiä ilmestyi ovenvartija ja huusi: "Johtajatar!" - -Tytöt hajaantuivat joka taholle kuin varpusparvi. Keskellä katua oli -vain pieni nokikolari silmiänsä pyyhkien hyvin tyytyväisen näköisenä, -kädet täynnä rahaa ja napinreijissä, taskuissa ja hatussa paljon -kukkia; maassakin hänen jalkainsa juuressa oli niitä. - - - - -PIENI PADOVALAINEN ISÄNMAANYSTÄVÄ. - -(Opettajan kertomus.) - - -Lauantaina lokakuun 29 p:nä. - -Meidän opettajallamme on tapana kertoa meille kuukausittain jokin -pieni kertomus, jonka sitten saamme kirjoittaa. Tänään hän kertoi -meille pienestä padovalaisesta isänmaanystävästä, jonka tässä nyt -koetan esittää. - -Ranskalainen laiva lähti Barcelonasta, eräästä Espanjan kaupungista, -Genovaan. Laivassa oli ranskalaisia, italialaisia, espanjalaisia -ja sveitsiläisiä. Paitsi muita matkustajia oli siellä myös eräs -italialainen yksitoistavuotias poika huonoissa vaatteissa, aivan -yksinään. Hän pysyi kaikista muista erillään kuin pieni villieläin -silmäillen heitä vain silloin tällöin hyvin vihaisesti. Mutta eipä -hän syyttä niin julmistuneelta näyttänyt. Kaksi vuotta sitten hänen -isänsä ja äitinsä, jotka olivat padovalaisia talonpoikia, olivat -myyneet hänet eräälle kuljeksivalle näyttelijäseurueelle. Kun nämä -olivat opettaneet hänelle temppujaan antaen runsaasti ruoskaa ja -niukalta ruokaa, he veivät hänet mukanaan Ranskaan ja Espanjaan. -Barcelonaan saavuttuaan hän ei enää kestänyt tuota alituista -rääkkäämistä ja nälkää, vaan pakeni hyvin surkeassa tilassa Italian -konsulin luo turvaa etsimään. Tämä oli säälistä hankkinut hänelle -paikan laivassa ja antanut hänelle kirjeen vietäväksi Genovan -poliisimestarille, jonka piti lähettää hänet takaisin vanhemmille, -näille sydämettömille vanhemmille, jotka olivat hänet myyneet. - -Poika parka oli repaleissa ja sairas. Hänelle oli luovutettu -toisen luokan hytti laivassa. Kaikki katselivat häntä ja muutamat -puhuttelivatkin, mutta hän ei virkkanut mitään. Näytti siltä, -kuin kova kohtelu ja alituinen ruoskiminen olisi hänet niin -katkeroittanut, että hän vihasi ja halveksi kaikkia. Oli kuitenkin -kolme matkustajaa, jotka eivät jättäneet häntä rauhaan, ennenkuin -saivat hänet puhumaan. Hän kertoi silloin kaikki vaiheensa sekoittaen -puheeseensa ranskaa, espanjaa ja italiaa. Nämä matkustajat eivät -olleet italialaisia, mutta he ymmärsivät häntä kuitenkin ja osaksi -säälistä, osaksi siksi, että olivat juoneet eivätkä olleet oikein -selväpäisiä, he antoivat hänelle jonkin soldon, laskivat leikkiä -hänen kanssaan ja koettivat houkutella häntä kertomaan vielä -enemmän. Samassa eräs naishenkilö astui saliin, ja ylvästelläkseen -miehet antoivat pojalle vielä enemmän rahaa huutaen: "Otapa vielä -tämäkin, kas tässä saat." Poika pisti kaikki taskuihin ja kiitti -äreällä tavallaan aivan hiljaa, mutta hänen katseensa oli ensi -kerran hymyilevä ja ystävällinen. Sitten hän kiipesi makuusijalleen, -veti uutimet eteen ja rupesi miettimään elämänsä vaiheita. Näillä -rahoilla hän saisi laivassa ollessaan monta hyvää suupalaa nähtyään -nälkää nyt jo pari vuotta, ja astuttuaan maalle Genovassa hän voisi -ostaa itselleen uuden takin käytyään repaleissa. Hänen osakseen -tulisi kotona kenties inhimillisempi kohtelu, kun hän saapuu sinne -rahaa taskussaan. Tämä raha oli hänestä koko rikkaus. Näitä hän -mietiskeli uutimensa takana sillä aikaa kuin miehet istuivat pöydän -ääressä toisen luokan salissa. He joivat ja juttelivat matkoistaan -ja maista, joita olivat nähneet, ja tulivat puhuneeksi Italiastakin. -Toinen moitti majataloja, toinen rautateitä, ja pian he kilvan -parjailivat kaikkea italialaista. Erään mielestä oli Lapissakin -parempi matkustaa, toinen ei sanonut Italiassa tavanneensa muita -kuin pettureita ja renttuja. Kolmas väitti, etteivät italialaiset -virkamiehet osanneet lukea. -- - -"Se on valistumatonta kansaa", aloitti ensimmäinen taas uudestaan. --- "Likaista", lisäsi toinen. -- "Var...", huusi kolmas ja oli -sanoa "varkaita", mutta ei ehtinyt, sillä samassa sateli soldoja -ja puolia liiroja heidän päihinsä ja hartioillensa, josta sitten -pyörivät lattialle ja pöydälle. Kaikki kolme nousivat raivostuneina -paikoiltaan ja katsoivat ylöspäin, mutta saivat vielä aika -soldokuuron. - -"Ottakaa soldonne takaisin!" huusi poika raivostuneena tullen esille -uutimen takaa. "Sellaisilta ihmisiltä, jotka parjaavat minun maatani, -minä en ota almua." - - - - -VAINAJAIN PÄIVÄ. - - -[Vainajain päivä on juhla, jota katolisissa maissa vietetään kaikkien -kuolleiden muistoksi.] - -Tiistaina marraskuun 1 p:nä. - -_Tämä päivä on omistettu kaikkien kuolleiden muistolle. Tiedätkö, -Henrik, keitä kuolleita teidän lasten etupäässä tulee muistella? -Niitä, jotka ovat teidän lasten edestä kuolleet. Kuinka monta -sellaista onkaan jo kuollut ja vieläkin kuolee! Etkö milloinkaan -ole ajatellut, kuinka raskas työ on lyhentänyt monen isän iän, -kuinka moni äiti on vaipunut ennenaikaiseen hautaan puutteiden -ja kärsimyksien takia, joita hän on kestänyt voidaksensa elättää -lapsiansa._ - -_Tiedätkö, kuinka moni mies on epätoivosta kuollut nähdessään -lastensa kärsivän kurjuutta, kuinka monen vaimon sydän on särkynyt, -kun on lapsensa kadottanut? Ajattele noita kaikkia tänä päivänä! -Ajattele kaikkia niitä opettajia, jotka ovat nuorina kuolleet -uhrattuaan kaikki voimansa koulullensa ja lapsillensa, joista eivät -ole hennoneet erota!_ - -_Ajattele lääkäreitä, jotka ovat kuolleet tarttuviin tauteihin, kun -niitä pelkäämättä vastustivat pelastaaksensa pieniä lapsia!_ - -_Ajattele niitä, jotka haaksirikoissa, tulipaloissa, nälänhädässä, -suurimmassa vaarassa ovat antaneet nuorisolle pelastukseksi viimeisen -leipäpalan, viimeisen köydenpään, viimeisen lankun, ja ilolla -uhranneet oman henkensä!_ - -_Heitä on lukemattomia, Henrik. Jokaisen hautausmaan povessa lepää -sadoittain näitä jaloja henkilöitä, jotka, jos voisivat hetkeksikään -kohottaa päätään, mainitsisivat jonkun lapsen, jolle ovat nuoruutensa -ilot, vanhojen päiviensä rauhan, kaiken rakkautensa, kaikki tietonsa, -vieläpä elämänsäkin uhranneet. Äitejä, isiä parhaassa iässään, -vanhuksia, nuorukaisia -- lapsimaailman tuntemattomia, sankarillisia -marttyyrejä -- niin suurenmoisia, ettei maa kasva niin paljon kukkia, -kuin olisimme velkapäät sirottelemaan heidän haudoillensa._ - -_Niin teitä, lapset, rakastetaan. Ajattele tänään kiitollisuudella -kaikkia näitä kuolleita! Silloin sinun suhteesi niihin, jotka -sinua rakastavat ja sinun edestäsi lyötä tekevät, on käypä paljon -paremmaksi ja hellemmäksi._ - -Äitisi. - - - - -YSTÄVÄNI GARRONE. - - -Perjantaina marraskuun 4 p:nä. - -Vaikka meillä oli vain kaksi päivää lupaa, tuntuu siltä, kuin en -olisi pitkään aikaan nähnyt ystävääni Garronea. Kuta kauemmin hänet -tunnen, sitä enemmän häntä rakastan, ja niin käy kaikkien muidenkin, -paitsi väkivaltaisten, jotka eivät sovi hänen kanssaan, koska hän -ei kärsi vääryyttä. Joka kerta kun joku isompi kohottaa kätensä -pienempää vastaan, huutaa tuo pieni: "Garrone!" -- eikä iso lyö enää. - -Hänen isänsä on koneenkäyttäjä; itse hän on tullut hyvin myöhään -kouluun, koska oli pari vuotta sairaana. Hän on luokan suurin ja -voimakkain, nostaa yhdellä kädellään penkin ja on aina hyvä. Jokaista -tarvekalua, jota häneltä pyytää, olkoon sitten lyijykynää, kumia, -paperia, kynäveistä, hän on aina valmis lainaamaan ja antamaan. -Hän ei koskaan naura eikä lörpöttele koulussa. Hän istuu aina -liikkumattomana pulpetissaan, joka on hänelle liian ahdas, selkä -hiukan kumarassa, iso pää hartioiden välissä, ja kun minä häntä -katselen, niin hän hymyilee vastaani silmät ummessa, aivan kuin -tahtoisi sanoa: "Eikö niin, Henrik, me olemme ystävät?" - -Mutta nauraa täytyy nähdessään, miten kaikki vaatteet, takki, housut -ja liivit ovat liian pienet ja ahtaat tälle isolle, väkevälle -nuorukaiselle. Lakki ei sovi hänen päähänsä, hänen tukkansa on aivan -lyhyeksi keritty, jaloissa on vahvat kengät, ja kaulus on sidottu -kuin nuora. - -Rakas Garrone! Sinut kun vain kerran näkee, voitat jo suosiota. -Kaikki pienet tahtovat mielellään istua hänen läheisyydessään. Hän -osaa myöskin hyvin laskea. Kirjansa hän aina kantaa punaisissa -nahkahihnoissa. Hänellä on helmiäisvartinen veitsi, jonka hän löysi -viime vuonna ja jolla hän kerran leikkasi sormeensa aina luuhun asti, -mutta ei kukaan koulussa sitä huomannut ja kotona hän ei liioin -valittanut, jotteivät vanhempansa säikähtyisi. Hänen kanssansa -uskaltaa laskea pilaa, eikä hän sitä pahakseen pane, mutta voi armias -sitä, joka sanoo hänen jotakin kerrottuaan: "Ei se ole totta." -Silloin hänen silmänsä säkenöivät ja hän lyöpi nyrkillään penkkiin, -että luulisi sen siihen paikkaan pirstautuvan. - -Lauantai-aamuna hän antoi soldon eräälle ensiluokkalaiselle, jonka -tapasi kadulla itkemässä, kun toiset olivat ottaneet pojan rahat eikä -hän siis voinut ostaa vihkoa. - -Kolme päivää sitten hän aloitti kahdeksansivuista kirjettä, jonka -reunat hän koristelee piirustuksilla, antaakseen sen äidillensä -nimipäivälahjaksi. Tämä äiti, joka usein noutaa poikansa koulusta, on -iso ja komea kuin hänkin ja yhtä herttainen. - -Opettaja katselee Garronea aina ystävällisesti ja joka kerta -ohi mennessään taputtaa häntä kuin nuorta hyvänsävyistä varsaa. -Minä viihdyn erittäin hyvin hänen seurassaan ja tunnen itseni -onnelliseksi, kun hän isolla, miehekkäällä kädellään puristaa minun -kättäni. Olen varma siitä, että hän uskaltaisi henkensä pelastaakseen -toverinsa, että hän antaisi lyödä itsensä kuoliaaksi toista -puolustaakseen. Sen näkee hänen silmistään. Ja vaikka hänen karkea -äänensä muistuttaa mörinää, on hänen sydämensä kuitenkin jalo, sen -tuntee kohta. - - - - -HIILIKAUPPIAS JA HERRASMIES. - - -Maanantaina marraskuun 7 p:nä. - -Eipä Garrone milloinkaan lausuisi sellaista sanaa kuin Carlo Nobis -eilen sanoi Bettille. Carlo Nobis ylpeilee siitä, että isänsä on -oikea herra, kookas, mustapartainen ja hyvin vakava. Hän saattaa -poikaansa miltei joka päivä. - -Eilen aamulla Nobis riiteli Bettin kanssa, joka on hiilikauppiaan -poika ja luokan pienimpiä oppilaita. Kun hän ei enää tiennyt mitä -vastata Bettille, koska oli väärässä, sanoi hän ääneen: "Sinun isäsi -on renttu." Betti punastui aina hiusmartoon saakka eikä sanonut -mitään, mutta kyynelet kiersivät hänen silmissään, ja kotiin tultuaan -hän toisti isälleen tämän sanan. - -Iltapäivällä tuli hiilikauppias, pieni musta mies, poikaansa -taluttaen opettajalle valittamaan. - -Sill'aikaa kuin hän selitti asiaansa opettajalle ja kaikki olivat -ääneti, kuuli Nobisin isä, joka tavallisuuden mukaan oli poikaansa -saattamassa, nimeänsä mainittavan, astui sisään ja kysyi mistä oli -puhe. - -"Tämä työmies" -- vastasi opettaja -- "on tullut valittamaan, että -teidän poikanne Carlo on Bettille sanonut hänen isäänsä rentuksi". - -Nobisin isä rypisti otsaansa ja punastui hieman. Sitten hän kysyi -pojaltaan: "Oletko todellakin sanonut tämän sanan?" - -Carlo, joka seisoi keskellä luokkaa, pikku Bettiä vastapäätä, ei -vastannut sanaakaan. - -Silloin isä otti häntä käsivarresta kiinni, työnsi hänet lähemmäksi -Bettiä, niin että molemmat pojat miltei koskettivat toisiansa, ja -sanoi: "Pyydä anteeksi!" - -Kivihiilikauppias tahtoi astua väliin ja sanoikin jo: "Ei tarvitse", -mutta herrasmies ei huolinut siitä, vaan uudisti käskynsä: "Pyydä -häneltä anteeksi! Toista minun sanani: Anna anteeksi tuo häpeällinen, -ajattelematon herjaussana, jonka äsken isästäsi lausuin, tästä -isästä, jonka kättä minun isäni pitää kunnianansa puristaa!" - -Kivihiilikauppias teki estävän liikkeen, kuin sanoakseen: "En minä -tahdo." Herrasmies ei ottanut tätä huomatakseen, ja hänen poikansa -sanoi hitaasti, matalalla äänellä, nostamatta silmiään maasta: "Anna -anteeksi tuo häpeällinen -- -- -- ajattelematon -- -- -- herjaussana, -jonka isästäsi lausuin, tästä isästä, jonka kättä minun isäni pitää -kunnianansa puristaa!" - -Silloin herrasmies ojensi kätensä hiilikauppiaalle, joka puristi sitä -voimakkaasti ja sitten yht'äkkiä työnsi poikansa Carlo Nobisin syliin. - -"Tehkää minulle se ilo, että panette pojat vieretysten istumaan", -sanoi herrasmies opettajalle. Opettaja asetti Bettin Nobisin -penkkiin. Kun pojat olivat paikoillaan, kumarsi herrasmies ja läksi. - -Kivihiilikauppias seisoi hetkisen miettiväisen näköisenä ja -tarkasteli noita molempia, vieretysten istuvia poikia. Sitten hän -lähestyi penkkiä, silmäili Nobisia ilmaisten katseessaan sekä -suosiota että surumielisyyttä, aivan kuin olisi tahtonut sanoa -jotakin. Mutta hän ei sanonut mitään. Hän kohotti kättään häntä -hyväilläkseen, mutta ei uskaltanut sitäkään. Sitten hän meni ovea -kohti, kääntyi vielä kerran katsomaan ja katosi. - -"Pankaa mieleenne tämän päivän tapahtuma, lapset", sanoi opettaja. -"Se on vuoden kaunein opetus." - - - - -VELJENI OPETTAJATAR. - - -Torstaina marraskuun 10 p:nä. - -Kivihiilikauppiaan poika kävi ennen koulua opettajatar Delcatilla, -joka tänään tuli meille tervehtiäkseen sairasta veljeäni. Hän sai -meidät sydämellisesti nauramaan kertoessaan, mitenkä tämän pojan -äiti pari vuotta sitten kantoi hänelle esiliinan täyden kivihiiliä -kiittääksensä häntä siitä, että poika oli saanut mitalin koulussa. -Hän vaati itsepintaisesti niitä ottamaan -- vaimo rukka -- eikä -tahtonut viedä niitä kotia sekä miltei itki, kun hänen kuitenkin -täytyi palata antimineen. Eräästä toisestakin vaimosta hän kertoi. -Tämä toi hänelle kerran raskaan kukkavihon, johon oli kätketty kasa -soldoja. - -Aika kului niin rattoisasti näitä kertomuksia kuunnellessa, että -veljenikin nieli rohtonsa, joita hän ei sitä ennen ollut tahtonut -ottaa. -- - -Voi miten paljon kärsivällisyyttä tarvitaan näiden ensi luokan -poikien kanssa, jotka kaikki ovat hampaattomia kuin vanhat ihmiset -eivätkä osaa ääntää s:ää eikä r:ää! Yksi yskii, toisen nenä vuotaa -verta; tuolla joku kadottaa puukenkänsä penkin alle, täällä taas eräs -on pistänyt sormeensa kynällä ja parkuu, ja kolmas, joka on ostanut -itsellensä vihon N:o 2, vaikka piti ostaa Nro 3, itkee. Yhdessä -luokassa on viisikymmentä aivan tietämätöntä pienokaista, joita pitää -opettaa lukemaan ja pitelemään kynää taikinanpehmoisissa käsissä. - -He tuovat lakritsia, nappeja, pullontulppia, tiilikiviä ja -kaikenlaista kamaa kouluun. Opettajattaren täytyy tutkia heidän -taskunsa, ja siksi he piilottavat näitä tavaroita kenkiinsäkin. - -Ja jos he edes olisivat tarkkaavaisia! Mutta jo iso kärpänen, joka -ikkunasta lentää sisään, saa heidät pois tolalta, ja kesällä he -tuovat luokkaan kukkia ja turilaita, jotka lentävät ympäri tai -putoavat musteastiaan ja vielä tahraavat vihotkin. - -Opettajattaren täytyy aina aivan kuin äidin auttaa heidän yllensä -päällysvaatteet, sitoa haavoittuneet sormet, nostaa lattialle -pudonneet lakit, valvoa etteivät he vaihda päällystakkejaan, josta -pian syntyisi hirmuinen huuto. Opettaja parat! Ja kuitenkin äidit -tulevat valittamaan: "Mitä varten minun lapseni on kadottanut -kynänsä?" "Miksi minun poikani ei mitään opi?" "Miksi ette anna minun -pojalleni, joka kuitenkin on niin taitava, kunniamitalia?" "Miksi -ette vedätä penkistä pois sitä naulaa, joka repi meidän pojan housut?" - -Hän on nuori ja iso, tämä opettajatar Delcati, siististi puettu ja -niin vilkas, kuin koko hänen olentonsa olisi vietereillä. Sangen -vähäpätöisestä asiasta hän tulee liikutetuksi ja puhuu silloin -suurella hellyydellä. - -"Lasten rakkauden te voitatte", sanoi äitini. - -"Niin kyllä", hän vastasi, "mutta kun vuosi on kulunut umpeen, ei -suurin osa enää ensinkään minusta välitä. Jouduttuaan miesopettajien -luo he miltei häpeävät olleensa naisen koulussa. Todella -alakuloiseksi käypi mieli, kun kaksivuotisen yhdessäolon kestäessä -opittuaan lasta oikein rakastamaan täytyy siitä erota." - -Tässä opettaja keskeytti puheensa. -- "Mutta sinä, pienokainen, -et ole opettajaasi unohtava", sanoi hän sitten kostein silmin, -suuteli veljeäni ja nousi mennäkseen. "Sinä et käännä päätäsi pois -tavatessamme, ethän? Sinä et luovu opettajastasi." - - - - -ÄITINI. - - -Perjantaina marraskuun 11 p:nä. - -_Veljesi opettajan läsnäollessa sinä olet käyttäytynyt tyhmästi -äitiäsi kohtaan. Älköön tämä milloinkaan enää tapahtuko. Sinun -puuttuvaa kunnioitusta ilmaiseva sanasi on tunkenut sydämeeni kuin -teräsmiekka. Minä ajattelin äitiäsi, kuinka hän vuosi sitten koko yön -valvoi kumartuneena vuoteesi yli tutkistellen hengitystäsi, kuinka -hän pelosta itki, kun luuli sinut kadottavansa. Tätä minun täytyi -ajatella, ja katkera, haikea tunne valtasi minut. Sinä solvaiset -äitiäsi! Äitiäsi, joka antaisi elämästään kokonaisen onnentäytteisen -vuoden säästääkseen sinulta tuskan hetken, joka menisi sinun tähtesi -kerjäämään, joka antaisi tappaa itsensä pelastaakseen henkesi. Kuule, -Henrik! Paina mieleesi mitä sinulle nyt sanon!_ - -_Voit olla varma siitä, että tulet kokemaan monta kovaa hetkeä, mutta -kaikkein kauhein on se, jolloin äitisi kadotat._ - -_Mitenkä oletkaan silloin muistava jokaisen katkeran hetken, jonka -hänelle olet tuottanut, ja millaisin omantunnon vaivoin oletkaan -niitä ajatteleva! Onneton! Älä toivo mitään iloa elämässäsi, jos olet -saattanut äitisi mielen murheelliseksi. Sinä kadut, pyydät häneltä -hengessäsi anteeksi, niin usein kuin häntä muistelet. Omatunto ei ole -sinulle rauhaa antava. Jokaisella suloisella, lempeällä kuvalla on -oleva surun ja soimauksen leima._ - -_Muista, Henrik, että tämä on kaikista inhimillisistä tunteista -pyhin, ja voi sitä, joka sen jalkainsa alle tallaa! Murhaajalla, -joka kunnioittaa äitiänsä, on kuitenkin vielä hyviä ja jaloja -tunteita sydämessään, jotavastoin mainehikkain henkilö, joka äitiänsä -solvaisee ja vihoittaa, on kurja. Älköön suustasi enää milloinkaan -lähtekö kovaa sanaa äitiäsi vastaan. Ja jos sellainen joskus tulisi -sanotuksi, saattakoon sinut silloin sydämesi vaatimus eikä suinkaan -pelon tunne hänen jalkainsa juureen pyytämään, että hän sovituksen -suudelmalla pyyhkisi otsastasi kiittämättömyyden tulimerkin. Minä -rakastan sinua, poikani. Sinä olet elämäni kallein toivo. Mutta -mieluummin näkisin sinut kuolleena kuin kiittämättömänä äidillesi._ - -_Isäsi_. - - - - -YSTÄVÄNI CORETTI. - - -Lauantaina marraskuun 12 p:nä. - -Isäni on antanut minulle anteeksi, mutta kun mieleni jonkin aikaa -jälkeenpäin oli alakuloinen, lähetti äitini minut portinvartijan -täysikasvuisen pojan kanssa kävelemään Corsolle. Kun olin joutunut -Corson keskikohdalle ja kuljin erään puodin edustalla vaunujen -ohitse, kuulin nimeäni mainittavan ja käännyin. Siellä oli -koulutoverini Coretti ruskeine takkeineen ja kissannahkaisine -lakkeineen. Hän hikoili ja kantoi puutaakkaa. Mies seisoi vaunujen -päällä ja kurotti hänelle puusylyksen toisensa jälkeen. Coretti otti -vastaan ja kantoi ne isänsä puotiin, jossa kiireimmiten ne pinosi. - -"Mitä sinä teet, Coretti?" kysyin. - -"Etkö näe", vastasi hän levittäen käsivarsiaan vastaanottaaksensa -kantamusta. "Minä kertaan läksyäni." - -Minä nauroin. Mutta hän puhui todenperästä ja tartuttuaan -kantamukseensa hän lausui mennessään -- -- -- "Teonsanan -taivutuksella ymmärretään sen muuttumista luvun -- -- -- luvun ja -tekijän suhteen" -- ja sitten puita pois asettaessaan ja pinotessaan --- "ajan suhteen, jossa tekeminen tapahtuu" -- ja palatessaan taas -kärryistä toista kantamusta ottamaan -- -- -- "tapamuodon suhteen". - -Se oli meidän seuraavan päivän kielioppiläksymme. "Mitäpä muuta -neuvoksi" -- sanoi hän minulle -- "minä koetan käyttää aikaa parhaan -taitoni mukaan. Isäni on mennyt ulos apulaisensa kanssa eräälle -asialle. Äitini on sairaana. Siis täytyy minun purkaa kuorma, ja -sillä aikaa minä kertaan kielioppia. Tänään meillä on hyvin vaikea -läksy. Ei se tahdo pystyä päähän. -- Isäni sanoi palaavansa kello -seitsemältä maksaakseen teille",huomautti hän miehelle, joka oli -tuonut puita. - -Vaunut ajoivat tiehensä. "Tule hetkiseksi puotiin", sanoi Coretti -minulle. Minä astuin sisään. Se oli iso huone täynnä puupinoja ja -risukimppuja; eräässä kulmassa oli vaaka. "Tänään sitä on hommaa, sen -voin sinulle vakuuttaa", jatkoi Coretti. "Minun täytyy varastella -silloin tällöin hetkinen läksyjäni varten. Kun kirjoitan lauseita, -tulee ostajia. Tuskin olen sitten taas aloittanut, niin vaunut -saapuvat. Tänä aamuna olen jo kaksi kertaa juossut puutorille, joka -on Venetsian aukealla. Tuskin enää tunnen jalkojani, ja käteni ovat -turvoksissa. Olisin ihan helisemässä, jos huomiseksi vielä olisi -piirustusharjoitus." - -Tätä puhuessaan hän lakaisi kokoon lastut ja kuivat lehdet, joita oli -tiilikivilattialla. - -"Mutta missä sinä suoritat kirjoituksesi, Coretti?" kysyin minä. - -"En suinkaan täällä, se on varma", hän vastasi. - -"Tule katsomaan!" Ja hän vei minut pieneen, puodin takana olevaan -kamariin, joka yht'aikaa oli sekä keittiö että ruokailuhuone. -Nurkassa oli pieni pöytä, jolle oli asetettu kirjoja, vihkoja ja -papereita. "Niin", hän sanoi, "toisen vastauksen olen jättänyt -keskeneräiseksi: nahasta tehdään jalkineita, kantohihnoja -- -- -- -nyt panen tähän vielä lisää: postilaukkuja". Ja hän otti kynän ja -alkoi kirjoittaa ihmeen kauniilla käsialalla... "Eikö täällä ole -ketään", kuului samassa ääni puodista. Se oli eräs vaimo, joka tuli -risuja ostamaan. "Täällä olen", vastasi Coretti ja juoksi sinne, -punnitsi risukimput, otti vastaan soldot, juoksi merkitsemään oston -erääseen isoon kirjaan ja palasi takaisin työhönsä sanoen: "Saa -nähdä, enkö pääse niin pitkälle, että saisin lauseeni päätetyksi." Ja -hän kirjoitti: "Matkalaukkuja, sotilaitten reppuja." -- "Voi minun -kahviparkaani!" huusi hän äkkiä ja kiiruhti takan luo nostamaan -kahvipannun tulelta. "Tässä on kahvia äidilleni" -- sanoi hän -- -"hyvä oli, että opin sitä keittämään. Odota hiukan, niin viemme sen -hänelle yhdessä, että hän saa nähdä sinut. Se on varmaankin hänestä -hauskaa. Viikko sitten hän joutui vuoteen omaksi. Pannu on niin -kuuma, että vielä tässä poltan sormeni. Mitä minun pitää vielä lisätä -sotilasreppujen jälkeen? Kyllä vielä muitakin kaluja valmistetaan, -mutta en minä nyt tällä hetkellä niitä hoksaa. Tule nyt äitini luo!" - -Hän avasi oven. Me astuimme toiseen pieneen huoneeseen. Siellä makasi -Corettin äiti sängyssä, valkoinen huivi sidottuna pään ympäri. - -"Täällä on kahvisi, äiti", sanoi Coretti antaen kahvikupin, "ja tässä -on eräs minun koulutoverini". -- "Nuori herra on kovin ystävällinen", -sanoi vaimo minulle, "kun tulee sairasta tervehtimään". Sil'aikaa -Coretti sovitteli tyynyt äitinsä selän taakse, järjesti peittoa, -korjasi valkeata ja ajoi kissan pois piirongilta. "Tarvitsetko -vielä mitään, äiti?" kysyi hän ottaessaan kuppia pois. "Joko olet -ottanut nuo kaksi lusikallista siirappia? Jollei pullossa enää ole, -juoksen apteekista tuomaan. Puukuormat ovat tyhjennetyt. Kello -neljältä asetan lihan tulelle, kuten olet sanonut, ja kun voi-akka -kulkee ohitse, annan hänelle kahdeksan soldoa. Kaikki käy hyvin. Älä -ensinkään huolehdi!" - -"Kiitos, poikani", vastasi vaimo. "Poika parka! Kaikkea hän -ajattelee." - -Hän vaati minua ottamaan sokeria. Sitten Coretti näytti minulle -pientä taulua, joka kuvasi hänen isäänsä sotilaspuvussa -kunniamitaleineen, jotka hän sai v. 1866 Umberto-prinssin -rykmentissä. Hänen kasvonsa olivat samanlaiset kuin pojankin, samat -vilkkaat silmät ja iloinen hymy. - -Me palasimme keittiöön. "Jo olen löytänyt jatkoa", sanoi Coretti ja -lisäsi vihkoonsa: "Siitä valmistetaan myöskin hevosen valjaita." -"Loput kirjoitan tänä iltana, sillä aion vielä kauan olla valveilla. -Sinä olet onnellinen. Sinulla on aikaa lukemiseen ja vielä -kävelemiseenkin." - -Iloisesti ja näppärästi hän sitten rupesi asettelemaan puita pukille -poikki sahattavaksi. "Tämä on voimistelemista ja hieman toisenlaista -kuin: 'Kädet ojentakaa!' Minä tahdon, että kaikki puut ovat sahatut -isän kotiin tullessa. Silloin hän on iloinen. Pahinta on, että -sahattuani tulevat t- ja l-kirjaimet niin rumia ja kiemuraisia. Mutta -mitäpä minä sille mahdan? Minä kerron opettajalle, että on täytynyt -liikuttaa käsivarsia. Pääasia on, että äiti pian paranee. Tänään -hän onkin jo vähän virkeämpi. Jumalan kiitos! Kieliopin harjoitan -huomenna kukon laulussa. Voi, täällä ovat jo vaunut pölkkyineen. -Työhön siis!" - -Puilla lastatut vaunut pysähtyivät puodin ulkopuolelle. Coretti -juoksi ulos puhutellakseen miestä. Sitten hän palasi. "Nyt en enää -saata pitää sinulle seuraa", sanoi hän minulle. "Näkemiin huomiseksi! -Sinä teit hyvin käydessäsi minun luonani. Hauskaa kävelyretkeä! Sinä -olet onnellinen." - -Ja hän ojensi minulle kätensä, riensi ensimmäistä pölkkyä -vastaanottamaan ja rupesi taas juoksemaan vaunujen ja puodin väliä -edestakaisin; kasvot punoittivat kuin ruusu kissannahkaisen lakin -alla, ja liikkeet olivat niin nopeat, että niitä ilolla katseli. - -"Sinä olet onnellinen", hän sanoi. "Voi, en suinkaan, Coretti, en. -Sinä olet onnellisempi, siksi että sinä opit enemmän ja teet enemmän -työtä, siksi että olet isällesi ja äidillesi suuremmaksi hyödyksi, -siksi että olet parempi, sata kertaa parempi ja kunnollisempi kuin -minä, rakas toveri." - - - - -NELLIN PUOLUSTAJA. - - -Keskiviikkona marraskuun 23 p:nä. - -Pikku Nelli on hyvä ja ahkera, mutta kovin laiha ja kalpea, ja -hengitys käy raskaasti. Hänellä on aina pitkä, musta, palttinainen -esiliina yllään. - -Hänen äitinsä on pieni, vaalea, mustiin puettu nainen, joka aina -koulun päätyttyä tulee häntä noutamaan, jottei hän joutuisi -tungokseen. Ensi päivinä monet pojista pilkkasivat häntä siitä -syystä, että tuo poloinen on kyttyräselkäinen, ja paukuttivat häntä -selkään koululaukuillaan. Mutta hän ei tehnyt koskaan vastarintaa -eikä liioin hiiskunut äidilleen mitään säästääksensä häntä siitä -tuskallisesta tiedosta, että hänen poikaansa ylenkatsottiin. - -Hän oli vaiti, itki ja kyyristyi pulpettia vastaan. Mutta eräänä -aamuna Garrone ryntäsi esiin ja huusi: "Joka Nelliin ensimmäisenä -koskee, sitä minä säväytän korvalle, että helähtää!" -- Franti ei -välittänyt siitä, korvapuusti läjähti, ja siitä päivästä ei kukaan -enää koskenut Nelliin. - -Opettaja asetti hänet Garronen viereen samalle penkille. Heistä -tuli ystävät. Nelli mieltyi suuresti Garroneen; tuskin on hän -päässyt huoneeseen, kun jo etsii häntä. Eikä hän milloinkaan poistu -sanomatta: "Hyvästi, Garrone." Ja samoin on Garronen laita. - -Jos Nelliltä sattuu putoamaan kynä tai kirja penkin alle, niin -Garrone kumartuu paikalla niitä ottamaan, säästääksensä häneltä -vaivan, sekä auttaa häntä asettamaan koulutarpeitaan laukkuunsa ja -takkia päälleen panemaan. Siksi Nelli pitää hänestä paljon, katselee -häntä alituisesti ja on niin onnellinen, kun opettaja Garronea -kiittää, kuin se koskisi häntä itseään. Ja sitten Nelli nähtävästi on -jo kertonut kaikki äidillensä, sekä ensi päivien solvauksista että -uudesta ystävästään, joka häntä aina puolustaa ja rakastaa. Sillä -mitä tapahtui tänä aamuna? - -Opettaja lähetti minut vähää ennen tunnin loppua johtajan luo -lukujärjestystä viemään, ja kun juuri olin johtajan huoneessa, astui -eräs kalpea, mustiin puettu nainen -- Nellin äiti -- sisään ja sanoi: -"Herra johtaja, onko minun poikani luokalla eräs Garrone niminen -oppilas?" - -"On kyllä", vastasi johtaja. - -"Tahtoisitteko olla hyvä ja kutsuttaa hänet tänne; minulla olisi -vähän hänelle puhuttavaa." - -Johtaja lähetti vahtimestarin häntä luokalta noutamaan, ja minuutin -kuluttua Garrone seisoi ovella hyvin hämmästyneen näköisenä. Vaimo -ennätti tuskin nähdä hänet, ennenkuin jo riensi vastaan, laski -kätensä hänen olkapäilleen ja sanoi: "Oletko sinä Garrone, poikani -ystävä, lapsi parkani suojelija? Oletko todellakin se rakas, urhokas -poika?" Sitten hän otti kaulastaan pienet vitjat, joissa oli risti, -ja ripusti ne Garronen kaulaliinan alle sanoen: - -"Ota tämä a pidä se pienenä muistona Nellin äidiltä, joka kiittää ja -siunaa sinua!" - - - - -LUOKKAMME ENSIMMÄINEN OPPILAS. - - -Perjantaina marraskuun 25 p:nä. - -Garrone voittaa kaikkien suosion. Derossi taas on kaikkien ihmettelyn -ja ihailun esineenä. - -Hän on saanut ensimmäisen palkinnon ja tulee tänäkin vuonna -ensimmäiseksi. Ei kukaan voi kilpailla hänen kanssaan, kaikki -tunnustavat hänen etevyytensä joka alalla. - -Hän on ensimmäinen laskennossa, kieliopissa, ainekirjoituksessa, -piirustuksessa, käsittää kaikki paikalla, onnistuu kaikessa, hänen -muistinsa on hämmästyttävä, ja koko oppiminen on hänestä leikintekoa. - -Opettaja sanoi hänelle eilen: "Jumala on suonut sinulle suuret -lahjat. Karta vain niiden väärinkäyttämistä!" Sitäpaitsi hän on iso -ja kaunis, keltakiharainen ja niin notkea, että helposti heilauttaa -itsensä pulpetin yli. - -Hän on kahdentoistavuotias, erään kauppiaan poika, käyttää aina -sinistä, kiiltävänappista takkia. Hän on aina vilkas, iloinen -ja herttainen, auttaa jokaista minkä voi, eikä kukaan vielä ole -uskaltanut sanoa hänelle tylyä tai solvaavaa sanaa. - -Ainoastaan Nobis ja Franti katselevat häntä karsain silmin, ja -Votinin silmät säkenöivät kateutta. Mutta Derossi ei sitä huomaakaan. -Muut kaikki hymyilevät hänelle tai tarttuvat hänen käteensä ja -käsivarteensa, kun hän kulkee luokalla ja miellyttävällä tavallaan -kokoilee vihkoja. - -Hän lahjoittelee kuvalehtiä, piirustuksia ja kaikenlaista tavaraa, -jota kotonaan on saanut, meille kaikille erotuksetta. Minä kadehdin -häntä aivan kuin Yotini, tunnen katkeruutta, miltei vihaa, kun kotona -suurella vaivalla valmistelen kirjoituksiani ja sitten muistelen, -että hän on jo suorittanut kaikki loistavasti ja vaivatta. Mutta -kun sitten taas tulen kouluun ja näen hänet siellä kauniina, -hymyilevänä, voitonriemuisena, ja kun kuulen miten hyvin hän osaa -vastata kaikkiin opettajan kysymyksiin, miten hän on kohtelias ja -kaikille ystävällinen, silloin haihtuu kaikki katkeruus ja viha -minun sydämestäni ja oikein hävettää, että minussa on liikkunutkaan -sellaisia tunteita. Minä tahtoisin aina olla hänen seurassaan, käydä -hänen kanssansa kaikki koulut. Pelkkä hänen läheisyytensä herättää -minussa rohkeutta, työhalua, iloisuutta ja tyytyväisyyttä. - - - - -KAUPPIAS. - - -Torstaina joulukuun 1 p:nä. - -Isäni tahtoo, että minä joka lupapäiväksi kutsun jonkun tovereista -luokseni tai käyn heitä tervehtimässä, jotta välimme vähitellen -muodostuisivat tuttavallisiksi ja ystävällisiksi. - -Sunnuntaina lähden kävelemään Votinin kanssa, joka aina on niin -hienosti puettu, aina harjaa ja siistii itseään ja kadehtii Derossia. -Tänään taas on Garoffi luonamme, pitkä, laiha poika, jonka kotkannenä -ja vilkkuvat silmät tuntuvat tarkastelevan kaikkia esineitä. - -Hän on maustekauppiaan poika ja muuten sangen omituinen. Aina hän -laskee taskussa olevia soldojaan ja käyttää kaikkia esimerkkejä -suorittaessaan hyvin näppärästi sormiaan. Kaikkea hän kokoilee, ja -nyt hänellä on jo säästöpankkikirja. Eikä ihme, sillä ei hän suotta -tuhlaa soldoakaan, ja jos hän on pudottanut penkin alle vaikka kuinka -pienen kolikon, on hän valmis etsimään sitä koko viikon. - -"Hän rakastaa kaikkea kiiltävää niinkuin harakka", sanoo -Derossi. Kaikkea mitä hän löytää, vanhoja teräskyniä, käytettyjä -postimerkkejä, nuppineuloja, kynttilänpäitä, hän kokoilee. Jo pari -vuotta sitten hän rupesi keräilemään postimerkkejä, ja hänellä onkin -niitä jo satoja kaikista maista isossa albumissa, jonka hän aikoo -myydä kirjakauppiaalle niin pian kuin se on täysi. Kirjakauppias -antaa hänelle vihkosia ilmaiseksi, koska hän on hommannut liikkeelle -uusia ostajia poikien keskuudesta. Koulussa hän hieroo joka päivä -kauppaa, siellä pidetään myyjäisiä, arpajaisia ja vaihtokauppaa. -Jälkeenpäin hän katuu kauppojaan ja vaatii tavaroitaan takaisin. - -Hän myy tupakkakauppiaalle vanhoja sanomalehtiä ja merkitsee -kauppansa pieneen vihkoseen, joka on täynnä yhteen- ja -vähennyslaskuja. Koulussa hän ei välitä mistään muusta kuin -laskennosta, ja kun hän toivoo itselleen palkkiota, niin hän tekee -sen vain päästäkseen ilmaiseksi nukketeatteriin. Minua hän miellyttää -ja huvittaa. Me olemme leikkineet kauppiasta ja käyttäneet oikein -vaakoja ja mittoja. Hän tietää kaikkien tavaroiden oikean hinnan, -tuntee mitat ja tekee tötteröitä yhtä näppärästi kuin tottunut -puotipalvelija. Hän sanoi avaavansa oman kauppaliikkeen, oikein oman -keksimänsä, heti koulun päätettyään. - -Minä annoin hänelle ulkolaisia postimerkkejä, joista hän suuresti -iloitsi, ja heti hän osasi sanoa minkä arvoinen mikin niistä oli -kokoelmassa. -- Isäni, joka oli lukevinaan sanomalehtiä, kuuli -kaiken, ja se huvitti häntä suuresti. - -Garoffilla on taskut täynnä pientä kauppatavaraa, jotka hän peittää -pitkällä, mustalla päällystakillaan, ja hän näyttää silloin aina niin -miettivältä ja toimeliaalta kuin todellinen kauppias. - -Ei mikään ole kuitenkaan niin lähellä hänen sydäntään kuin tuo -postimerkkikokoelma. Se on hänen aarteensa, josta hän aina puhuu, -aivan kuin toivoisi siitä paisuvan itselleen suurta rikkautta. -Kumppanit sanovat häntä saituriksi ja koronkiskuriksi. Miten lienee? -Mielelläni minä seurustelen hänen kanssaan, sillä häneltä opin monta -hyvää asiaa. Hän on kuin täysikasvuinen ihminen. - -Puukauppiaan poika Coretti kyllä sanoo, ettei hän luopuisi -postimerkkikokoelmastansa, vaikka hän voisi sillä pelastaa äitinsä -hengen. Isäni ei usko sitä. -- "Sinun ei pidä langettaa mitään -tuomiota hänestä", sanoi hän minulle. "Hänellä on kyllä tämä -kiihkonsa, mutta hänellä on kuitenkin sydän." - - - - -YLPEYTTÄ. - - -Maanantaina joulukuun 5 p:nä. - -Eilen olin kävelemässä Votinin ja hänen isänsä kanssa. Kun me -kuljimme Dora-Grossa-katua, näimme Stardin, jolla on tapana polkea -häiritsijäänsä jalalle, erään kirjakauppiaan ikkunan ääressä kuin -kiinnikasvaneena tarkastelemassa erästä karttaa. - -Kukaties kuinka kauan hän jo oli siinä seisonut, sillä hän tutkii -aina kadullakin. - -Tuskin hän huomasi meidän tervehdystämme. - -Votini oli hienosti puettu, liian hienosti. Hänellä oli ompeluksilla -kirjaillut saappaat hienosta nahasta, takki rihmoilla ja -silkkitupsuilla koristettu, valkoinen huopahattu ja kello. Ja voi -kuinka hän rehenteli! Mutta tällä kertaa hänen kävi nolosti. Kun -me olimme kulkeneet kappaleen matkaa puu-istutuksilla reunustettua -tietä, ja Votinin isä, joka astui hitaasti, oli jäänyt kauas -jälkeemme, istuuduimme kiviselle penkille. Siinä oli ennestään -köyhästi puettu poika, joka istui miettiväisenä, pää kumarassa. - -Eräs mies, nähtävästi hänen isänsä, astuskeli edestakaisin puiden -alla ja luki sanomalehteä. Votini asettui vieraan pojan ja minun -väliini. Yht'äkkiä johtui hänelle mieleen hieno pukunsa, ja nyt hän -tahtoi herättää naapurinsa ihmettelyä ja kateutta. - -Hän kohotti jalkaansa ja sanoi minulle: "Oletko jo nähnyt uusia -upseerisaappaitani?" Hän sanoi sen vain näyttääksensä niitä tuolle -toiselle. Mutta tämä ei ollut tietävinäänkään. - -Sitten hän laski alas jalkansa, mutta rupesi sen sijaan näyttämään -minulle silkkitupsujaan ja selitteli, vilkaisten poikaan päin, -etteivät nämä tupsut olleet oikein hänen mieleensä, vaan että -hän tahtoi vaihtaa ne hopeanappeihin. Mutta poika ei katsellut -tupsujakaan. Sitten Votini käänteli etusormensa päässä kaunista, -valkoista hattuaan. Mutta poikanen -- näytti siltä kuin hän olisi -tehnyt sen tahallaan -- ei edes vilkaissut sinnepäinkään. - -Votinia jo suututti. Hän otti esiin kellonsa, avasi sen kuoren ja -antoi minun katsella rattaita. Mutta tuo toinen vain ei kääntänyt -päätään. "Onko se kullattua hopeata?" kysyin minä. "Ei suinkaan", hän -vastasi. "Se on kultaa." "Mutta ei se ole kauttaaltaan", intin minä; -"kyllä siinä on hopeatakin". - -"Vai ei", hän vastasi ja pakottaaksensa poikaa katsomaan hän piti -kelloa hänen kasvojensa edessä ja virkkoi: "No sanopa sinä, eikö ole -kultaa?" - -Poika vastasi kuivasti: "En minä tiedä." - -"Kas, kas", huusi Votini raivostuneena, "mikä ylpeys!" - -Juuri hänen tätä sanoessaan tuli hänen isänsä kävellen ja kuuli -kaikki. Hän loi tiukan katseen vieraaseen poikaan ja sanoi sitten -omalle pojalleen kiivaasti: "Ole vaiti" -- ja kumartuen hänen -ylitsensä kuiskasi: "Poika on sokea." - -Votini kavahti pystyyn, ällistyi ja silmäsi pojan kasvoja. Hänen -silmäteränsä olivat lasimaiset, ilman eloa ja tuntoa. Votini oli -masentunut; sanaakaan virkkamatta hän loi katseensa maahan. Sitten -hän änkytti: - -"Olen pahoillani... en tiennyt..." Mutta sokea, joka oli ymmärtänyt -kaikki, sanoi surumielisesti hymyillen: "Ei se tee mitään." - -No niin, Votini tosin on ylvästeleväinen, mutta ei hänen sydämensä -kuitenkaan ole paha. Koko tällä retkellä hän ei sen koommin nauranut. - - - - -ENSIMMÄINEN LUMI. - - -Keskiviikkona joulukuun 10 p:nä. - -Hyvästi, rakkaat kävelyretket Rivolilla! - -Poikien ystävä, ensimmäinen lumi, on täällä. Eilisillasta asti sitä -on tullut suurina paksuina höytäleinä. Ilomielin katselin tänä -aamuna, mitenkä sitä tulla tuprutti vasten koulun ikkunaruutuja -ja läjäytyi kasoihin. Opettajakin katsoi ikkunasta ulos ja hieroi -käsiänsä. Ja kaikki olivat onnellisia ajatellessaan lumipalloja ja -jäätä, joka myöhemmin tulee, sekä kodikasta takkavalkeata. Stardi -yksin ei välittänyt tästä mitään. Hän oli tykkänään syventynyt -läksyynsä. - -Ja mikä riemu ulkoilmaan astuessa! Kaikki ryntäsivät pitkin katua -huutaen ja huitoen. He kahlasivat lumessa kuin koiranpenikat vedessä -ja kahmivat sitä kouran täydeltä. Koulun ulkopuolella odottavilla -vanhemmilla oli valkoiset sateenvarjot, poliisien kypärit olivat -valkeat, ja kaikki meidän koululaukkumme muuttuivat muutamassa -silmänräpäyksessä valkoisiksi. - -Kaikki hehkuivat ilosta, paitsi sepän poika Precossi, tuo kalpea -lapsi, joka ei milloinkaan naura, ja Robetti, joka pelasti toverinsa -raitiovaunun alta ja nyt kulkee kainalosauvoin. - -Eräs kalabrialainen poika, joka ei milloinkaan ennen ole lunta -koskettanut, pusersi siitä pallon ja rupesi haukkaamaan kuin omenaa. -Crossi, jonka äiti kaupitsee vihanneksia, täytti koululaukkunsa -lumella, ja pieni muurarimestari oli saada meidät naurusta -halkeamaan, sillä kun isäni tuli kutsumaan häntä huomiseksi meille, -oli hänen suunsa täynnä lunta, ja kun hän nyt ei uskaltanut sitä -niellä eikä poiskaan sylkeä, seisoi hän siinä katsellen meitä -suuttomana, sanattomana. - -Opettajatkin riensivät iloiten ja riemuiten koulusta. Ensi luokan -opettajani kulki keskellä lumipyryä koettaen suojella kasvojaan -viheriäisellä hunnullaan ja yski. Sillävälin tuli satoja tyttöjä -läheisestä naapurikoulusta hyppien ja tanssien valkoisella lumella, -mutta opettajat, poliisit ja vahtimestarit huusivat: "Kotiin! -Kotiin!" ravistaen lunta parrastaan ja viiksistään. - -Mutta heidänkin täytyi nauraa sitä iloista hyörimistä ja pyörimistä, -jolla lapset talven tuloa tervehtivät. -- -- -- - -_Te vietätte talven tuloa ilolla, mutta on satoja lapsia, joilla -ei ole vaatteita, ei kenkiä, ei tulta. On tuhansia, jotka astuvat -pitkiä, kaukaisia teitä kantaen pakkasesta punertavissa käsissään -puunkappaletta saadaksensa kouluunsa vähän lämmintä._ - -_On satoja kouluja, jotka ovat miltei lumeen haudatut ja joissa -lapset istuvat vilusta väristen tai ovat tukehtua savuun. Pelon -tuntein he katselevat noita valkeita kinoksia, jotka tuntuvat -loppumattomilta ja peittävät heidän hökkelinsä. Te riemuitsette -talven tulosta, mutta ajatelkaa myöskin niitä tuhansia olentoja, -joille talvi luottaa tuskaa ja kuolemaa!_ - -_Isäsi_. - - - - -MUURARIMESTARI. - - -Sunnuntaina joulukuun 14 p:nä. - -Pikku muurarimestari tuli tänään puettuna isänsä vanhoihin -vaatteisiin, jotka vielä olivat valkeat kipsistä ja kalkista. Isäni -toivoi hänen tuloaan vielä hartaammin kuin minä. Ja paljon iloa hän -meille tuottikin. Tuskin hän oli päässyt ovesta sisään, ennenkuin jo -kääri kokoon valkean huopahattunsa, joka oli lumesta aivan märkä, -ja pisti sen taskuunsa. Sitten hän tuli lähemmäksi, astuskellen -väsyneen työmiehen hiukan veltoin askelin, ja käänteli pyöreitä -nauriskasvojaan ja nykerönenäänsä joka taholle. Kun hän ruokasalissa -oli tarkastellut joka esinettä ja havainnut siellä muun muassa erään -hullunkurisen kuvan, niin hän osoitti jäniksennaamaa. On mahdotonta -olla nauramatta tätä nähdessään. - -Me rakensimme siltoja ja torneja puupalikoista, ja siinä hän -osoitti suurta taitoa ja näppäryyttä. Ihan ne itsestään kasvoivat -hänen taitavissa käsissään. Ja hän pysyi koko ajan vakavana kuin -täysikäinen. Tornia rakentaessaan hän kertoi minulle kotioloistaan. -He asuivat vinttikamarissa, ja hänen isänsä kävi iltakoulua -oppiakseen lukemaan ja kirjoittamaan; äiti oli Biellasta kotoisin, -ja varmaankin he häntä rakastivat, sen huomasi kaikesta. Vaatteet, -vaikka olivatkin kuluneet, olivat kuitenkin lämpimät ja hyvin -paikatut, ja kaulaliinan oli hänen äitinsä aina huolellisesti -sitonut. Hän kertoi isänsä olevan ison miehen, oikean jättiläisen. -Poika sitävastoin oli pieni. - -Iltapäivällä, kun istuimme sohvalla, saimme leivoksia ja -viinirypäleitä syödäksemme. Noustuamme ei isä antanut minun puhdistaa -sohvan selkänojaa, joka oli tullut aivan valkeaksi muurarimestarin -takista; hän pidätti kättäni ja pyyhkäisi sen sitten itse salaa. -Leikkiessämme putosi nappi muurarimestarin takista, ja kun äitini sen -ompeli kiinni, näytti poika hyvin hämmästyneeltä, punastui ja pidätti -henkeänsä. - -Hän oli niin tyytyväinen koko ajan, ettei muistanut panna lakkia -päähänsä, ja rappusissakin hän vielä tahtoi osoittaa kiitollisuuttaan -näyttämällä jäniksennaamaa. Hänen nimensä on Antonio Rabucco, ja hän -on kahdeksan vuoden ja kahdeksan kuukauden vanha. -- -- -- - -_Tiedätkö, poikani, miksi en antanut sinun puhdistaa sohvaa? Jos -olisit sen tehnyt kumppanisi nähden, olisi se ollut ikäänkuin moite -siitä, että hän oli sen tahrannut. Ja tämä olisi ollut sangen -tyhmästi ensiksikin siitä syystä, ettei hän sitä tahallaan tehnyt, ja -toiseksi siitä syystä, että vaatteet olivat hänen isänsä ja olivat -siis työssä käyneet valkeiksi._ - -_Työ ei likaa. Tomu, kalkki ja vernissa käyvät kyllä vaatteisiin, -mutta se ei ole likaa. Työ ei milloinkaan tahraa. Älä sano työstä -palaavasta työmiehestä: "Hän on likainen." Sinun pitää sanoa: "Hänen -vaatteissaan on työn jälkiä." Älä unohda tätä!_ - -_Ja rakasta pientä muurarimestaria sen tähden, että hän on toverisi -ja kunnon työmiehen poika!_ - -_Isäsi_. - - - - -LUMIPALLO. - - -Perjantaina joulukuun 16 p:nä. - -Yhä vain tulee lunta. Tänään sattui hirmuinen onnettomuus koulun -päätyttyä. Poikaparvi oli tuskin päässyt Corsolle, kun jo -puristettiin tuoreesta lumesta kovia lumipallosia ja ruvettiin niitä -nakkelemaan. Eräs herra huusi: "Jättäkää jo pojat", ja samassa kuului -sydäntäsärkevä huuto kadun toiselta puolen, ja eräs vanha mies, -joka oli pudottanut lakkinsa, horjahti taaksepäin peittäen kasvonsa -molemmilla käsillään. Hänen läheisyydessään huusi eräs poikanen: -"Tulkaa auttamaan!" ja kohta keräytyi paljon väkeä hänen ympärilleen. - -Lumipallo oli sattunut vanhuksen silmään. Pojat hajaantuivat kohta -nuolen nopeudella joka taholle. Minä seisoin erään kirjakaupan -ikkunan edustalla isääni odotellen, kun näin heitä tulevan -juoksujalassa ja pujahtavan meidän joukkoomme, aivan kuin olisivat -siinä vain ikkunaa katselleet. Siellä oli Garrone, ainainen leipäpala -taskussaan. Coretti, muurarimestari ja postimerkkien kokooja Garoffi. - -Sillä aikaa oli yhä enemmän väkeä kokoontunut vanhuksen ympärille, -ja poliisi sekä muutamat muutkin juoksivat edestakaisin huutaen ja -uhaten: "Missä on syyllinen? Kuka sen teki? Sinäkö se olit? Sanokaa -kuka sen teki!" Ja he tarkastelivat lasten käsiä nähdäkseen olivatko -ne lumesta märät. - -Garoffi seisoi minun vieressäni. Minä huomasin, että hän oli kalpea -ja vapisi. "Missä se ilkiö on?" huudettiin yhtämittaa. Nyt kuulin -Garronen kuiskaavan Garoffille: "Mene ja ilmaise itsesi. Olisi hyvin -pelkurimaista antaa syyttömän kärsiä." -- "Mutta enhän minä sitä -tahallani tehnyt", vastasi Garoffi vavisten kuin haavanlehti. -- "Se -on yhdentekevää, tee velvollisuutesi", kuiskasi Garrone. -- "Mutta -minä en uskalla." -- "Rohkaise mielesi, minä saatan sinua." - -Yhtämittaa jatkui huutaminen: "Missä on syyllinen? Kuka se on? He -ovat lyöneet hänen silmälasinsa pirstaleiksi silmään, ovat tehneet -hänet sokeaksi, senkin kunnottomat!" - -Minä luulin Garoffin vaipuvan maan alle. "Tule", sanoi Garrone -päättäväisesti, "minä puolustan sinua". Sitten hän tarttui hänen -käsivarteensa, veti häntä eteenpäin samalla tukien häntä kuin -sairasta. - -Väkijoukko käsitti heti mitä tämä merkitsi, ja muutamat juoksivat -jo vastaan nyrkit pystyssä. Mutta Garrone asettui väliin ja huusi: -"Mitä? Kymmenen miestä yhtä poikaa vastaan." Silloin he laskivat -hänet, ja poliisi vei hänet kädestä taluttaen väkijoukon keskitse -erääseen leipurinpuotiin, johon haavoitettu oli viety. Heti tunsin -hänet siksi vanhaksi virkamieheksi, joka asuu neljännessä kerroksessa -meidän talossamme. Hän istui nojatuolissa, nenäliina silmien edessä. - -"En minä sitä tahallani tehnyt", sanoi Garoffi nyyhkien ja -puolipyörryksissä pelosta. - -Pari kolme henkeä sysäsi hänet kiivaasti puotiin huutaen: "Lankea -polvillesi, pyydä anteeksi", ja viskasivat hänet maahan. Mutta -yht'äkkiä voimakkaat kädet nostivat hänet seisoalle ja päättäväinen -ääni sanoi: "Ei, hyvät herrat." - -Se oli meidän johtajamme, joka oli nähnyt kaiken. - -"Kun hänellä kerran on ollut rohkeutta tunnustaa rikoksensa, ei -kellään ole oikeutta häntä nöyryyttää." - -Kaikki olivat ääneti. - -"Pyydä anteeksi", sanoi johtaja Garoffille. Garoffi syleili vanhuksen -polvia katkerasti itkien. Tämä hapuili poikasen päätä ja silitteli -hänen tukkaansa. Silloin kaikki sanoivat: "Mene, poika, mene kotiin." - -Isäni veti minut joukosta ja kysyi: "Olisiko sinulla tällaisessa -tilaisuudessa ollut rohkeutta tehdä velvollisuutesi ja tunnustaa -rikoksesi?" Ja minä vastasin: "Olisi." -- "Anna minulle kunniasanasi, -että aina olet sen tekevä." -- "Minä annan sen, isä." - - - - -HAAVOITTUNEEN KODISSA. - - -Sunnuntaina joulukuun 18 p:nä. - -Istuessani jäljentämässä "Pieni firenzeläinen kirjuri" nimistä -kertomusta, tuli isäni ja esitti, että menisimme neljänteen -kerrokseen katsomaan, mitenkä tuo vanha herra jaksoi. - -Me astuimme melkein pimeään huoneeseen, missä ukko istui sängyssä, -monet tyynyt selkänsä lakana. Jalkopäässä istui hänen vaimonsa, ja -hänen veljensä poika leikitteli nurkassa. Ukon silmä oli sidottu. - -Hän oli mielissään nähdessään isäni, kutsui meidät istumaan ja -vakuutti jo olevansa parempi. Silmä olikin pelastettavissa ja jo -paranemaan päin. - -"Se oli onneton sattuma", sanoi hän. "Minä niin säälin sitä poika -parkaa, jonka täytyy kärsiä sellaista tuskaa." Sitten hän kertoi -lääkäristä, jonka tuloa hän juuri odotti. - -Samassa eteisen kello soi. - -"Se on lääkäri", sanoi rouva. - -Ovi aukesi -- ja kenenkä minä näin? Garoffi pitkässä mustassa -takissaan seisoo allapäin kynnyksellä, rohkenematta astua sisään. - -"Kuka se on?" kysyi sairas. - -"Se on se poika, joka heitti lumipallon", sanoi isäni. - -Sitten ukko sanoi: "Poika parka, astu lähemmäksi! Sinä olet tullut -haavoittuneen tilaa tiedustelemaan. Eikö niin? Mutta minä olen jo -parempi. Ole rauhallinen, olen jo melkein terve. -- Tule tänne!" - -Garoffi astui vuoteen luo, mutta oli niin hätääntynyt, ettei -huomannut meitäkään, ja oli vähällä purskahtaa itkuun. - -Vanhus hyväili häntä, mutta poika ei kyennyt mitään puhumaan. "Minä -kiitän sinua", sanoi vanhus. "Mene nyt kotiin ja kerro vanhemmillesi, -jotteivät he olisi levottomia, että kaikki käy hyvin!" - -Mutta Garoffi ei liikahtanut. Näytti siltä, kuin hänellä vielä olisi -ollut jotakin sanomista, mutta hän ei uskaltanut. - -"No mitä sinulla vielä on sanomista? Mitä sinä tahdot?" - -"Minä -- -- -- en mitään." - -"Voi sitten hyvin, näkemiin saakka, rakas poika! Mene nyt hyvällä -omallatunnolla!" - -Garoffi meni ovelle asti, mutta siellä hän seisahtui ja kääntyi -vanhuksen veljenpoikaan päin, joka häntä uteliaasti katseli. Samassa -hän veti takkinsa alta jonkin esineen, laski sen pojan käsiin ja -sanoi kiireesti: "Tämä on sinulle --" ja katosi kuin salama. - -Poika toi lahjan sedälleen. Siihen oli kirjoitettu: "Minä annan tämän -sinulle." - -Me katsoimme ja huudahdimme hämmästyksestä. Se oli hänen kuuluisa -postimerkkikokoelmansa, josta hän alituisesti puhui ja niin paljon -toivoi ja joka oli niin paljon vaivaa maksanut: koko hänen aarteensa. -Poika rukka! Se oli puolet hänen sydänverestään, ja sen hän nyt -lahjoitti saadakseen anteeksi. - - - - -PIENI FIRENZELÄINEN KIRJURI. - -(Opettajan kertomus.) - - -Keskiviikkona joulukuun 21 p:nä. - -Hän oli kolmannella luokalla kansakoulussa, tuo herttainen, -vaaleaverinen, kaksitoistavuotias poika, erään rautatievirkamiehen -vanhin lapsi. Isä häntä rakasti lämpimästi, jopa hellittelikin -kaikessa paitsi mikä koski koulunkäyntiä. Siinä hän oli vaativainen, -vieläpä ankarakin, sillä pojan piti pian kyetä hoitamaan virkaa -auttaakseen vanhempiaan. Sentähden hänen piti oppiman paljon vähässä -ajassa. Vaikka poika siis oli kuinkakin ahkera, kehoitti isä häntä -kuitenkin yhtenään. - -Isä oli jo jotenkin iäkäs ja sitäpaitsi ankarasta työstä ennen -aikojaan vanhentunut. Siitä huolimatta hän otti sieltä täältä -lisätyötä edistääkseen perheensä toimeentuloa ja käytti siihen -suuren osan yötä. Hiljattain hän oli eräältä kustannusyhtiöltä, -joka viikoittain lähetti sanomia ja kirjoja ympäri maata, ottanut -toimekseen kirjoittaa osoitteet ja tilaajien nimet siteisiin. -Täten hän ansaitsi viidestäsadasta isolla käsialalla kirjoitetusta -osoitteesta 3 liiraa. Mutta tämä työ väsytti häntä, ja usein -aterioiden ajoilla hän sitä valitti. - -"Minun silmäni heikkonevat", hän sanoi. "Tämä yötyö näännyttää minut." - -Eräänä päivänä sanoi poika: "Isä, anna minun auttaa sinua! Sinä -tiedät, että minä kirjoitan yhtäläistä kuin sinä." - -Mutta isä vastasi: "Ei, poikaseni, sinun täytyy lukea, koulusi on -tärkeämpi kuin minun osoitteeni. Minä en tahdo riistää sinulta -ainoatakaan tuntia. Kiitos tarjouksestasi, mutta älkäämme siitä enää -puhuko." - -Poika tiesi olevan turhaa uudistaa pyyntöänsä eikä enää virkkanut -mitään. Mutta mitä hän teki? Hän tiesi isän herkeävän kirjoittamasta -puoliyön aikana. Hän oli muutaman kerran kuullut, miten isä jälkeen -kahdentoista asetti tuolin paikoilleen ja hitain askelin lähti -huoneesta. Eräänä yönä hän odotti, kunnes isä oli vuoteessa, -pukeutui aivan hiljaa, meni varovasti huoneeseen, sytytti lampun, -istuutui kirjoituspöydän ääreen ja rupesi kirjoittamaan jäljitellen -tarkalleen isänsä käsialaa. Innolla hän kirjoitti, jos kohta -hiukan pelokkaana, ja osoitteet yhä lisääntyivät. Silloin tällöin -hän laski kynän kädestään hiukan levätäkseen, mutta alkoi jälleen -uudella innolla kirjoittaa itsekseen hymyillen. Kirjoitettuaan 160 -kappaletta hän lopetti, asetti kynän paikalleen, sammutti tulen ja -palasi varpaillaan vuoteeseensa. Seuraavana päivänä isä oli erittäin -hyvällä tuulella. Hän ei ollut huomannut mitään. Tuo työ kävi häneltä -konemaisesti ajatusten liidellessä muualla. Kirjoittamansa osoitteet -hän laski vasta seuraavana päivänä. - -Istuessaan siinä noin hyvillään hän taputti poikaa olalle ja sanoi: -"Ajattelepas, Giulio, sinun isälläsi on vielä paljon työkykyä. -Kahdessa tunnissa kirjoitin viime yönä kolmatta osaa enemmän kuin -tavallisesti. Käteni on vielä sukkela ja silmät hyvässä kunnossa." - -Ja Giulio ajatteli hyvillä mielin, miten hän paitsi rahallista -ansiota hankki isälleen myös ilon tuntea itsensä nuortuneeksi. No -hyvä, rohkeutta vain! - -Menestyksestä rohkeana poika seuraavana yönä nousi heti kellon -alettua lyödä kahtatoista ja ryhtyi työhön. Ja niin hän teki monena -yönä peräkkäin. Isä ei huomannut mitään. Ainoastaan kerran hän -ihmetteli, miten paljon talossa viljeltiin öljyä. Giulio säpsähti. -Mutta isä ei siitä sen enempää puhunut. Ja yötyö jatkui. - -Seurauksena tästä valvomisesta oli väsymys. Giulio tunsi itsensä -aamulla raukeaksi, ja illalla läksyjä lukiessaan hänen oli vaikea -pysyä valveilla. Eräänä iltana -- ensi kerran eläissään -- hän nukkui -kirjansa ääreen. "Rohkeutta, rohkeutta!" huusi isä hänelle, taputtaen -käsillään. "Työhön!" Hän hypähti ylös ja jatkoi lukuaan. - -Mutta seuraavana päivänä kävi aivan samoin, hän nukkui aina työnsä -ääreen, nousi myöhemmin aamulla, ja oppiminen näytti tulleen hänelle -vastenmieliseksi. - -Isä piti häntä silmällä ja nuhteli häntä. Hänen ei milloinkaan ennen -ollut tarvinnut sitä tehdä. "Giulio", sanoi hän eräänä aamuna, "sinä -et enää ole sama kuin ennen. Se ei minua miellytä; sinun tulee -huomata, että koko perhe asettaa sinuun toivonsa. En ole sinuun -tyytyväinen. Ymmärrätkö?" - -Tämä nuhde koski poikaan kipeästi. Näin eivät asiat voi jatkua, -ajatteli Giulio itsekseen. Minun täytyy ilmaista kaikki isälleni. - -Mutta saman päivän iltana isä sanoi iloisesti: "Ajatelkaas, olen -ansainnut osoitteiden kirjoittamisella tässä kuussa 32 liiraa enemmän -kuin edellisessä", ja samalla hän otti esiin makeisia, joita oli -ostanut viettääkseen lasten kanssa oikeata ilojuhlaa. - -Silloin Giulio rohkaisi mielensä ja ajatteli: "Ei, isä armaani, minä -en herkeä sinua auttamasta. Ponnistan viimeiset voimani, mutta tahdon -tehdä työtä sinun ja perheemme hyväksi." - -Ja isä toisti vielä: "32 liiraa enemmän, sehän on mainiota -- mutta -tuo tuossa" -- hän sanoi osoittaen Giuliota -- "tuottaa minulle -huolta". Giulio otti nuhteen ääneti vastaan ja koetti hillitä -kyyneliänsä, mutta samalla hän tunsi sydämessään sanomatonta iloa. - -Sitten hän jatkoi yhä työtään ponnistaen voimiaan. Mutta hänelle -kävi yhä vaikeammaksi voittaa väsymystänsä. Kaksi kuukautta oli -kulunut. Isä nuhteli häntä alati ja tuli hänelle päivä päivältä -nurjamielisemmäksi. - -Kerran hän meni opettajan luo ottaakseen selvää asianlaidasta. -Opettaja myönsi Giulion edistyvän jotakuinkin. Mutta entiseen tapaan -se ei enää käynyt. "Hän on uninen, haukottelee ja on hajamielinen. -Hänen aineensa ovat lyhyet, kiireesti kyhätyt ja huonosti -kirjoitetut. Kyllä hän voisi osata paljon paremmin." - -Joka ilta isä nyt moitti poikaa ankarammin kuin ennen. -- "Giulio, -sinä näet", hän sanoi, "että minä teen työtä ansaitakseni perheeni -elatuksen. Sinä et ole minulle avullisena. Sinä et sääli minua, et -äitiäsi, et veljiäsi." - -"Oi, isä, älä sano niin!" huudahti poika puhjeten kyyneliin ja -oli juuri tunnustamaisillaan kaikki. Mutta isä keskeytti hänet ja -sanoi: "Sinä tunnet meidän tilamme ja tiedät, että hyvä tahto ja -uhrautuvaisuus ovat kaikille tarpeen. Katso, minun täytyy itse ruveta -tekemään puolta enemmän työtä. Minä toivoin tässä kuussa sata liiraa -palkanlisää rautatieltä ja tänä aamuna sain kuulla, etten saakaan -mitään." - -Tämän kuullessaan Giulio jätti tunnustuksen tekemättä ja sanoi -päättäväisesti itsekseen: "Ei, isä, en kerro sinulle mitään, säilytän -salaisuuteni voidakseni työskennellä sinun hyväksesi. Huolen, jonka -sinulle tuotan, korvaan toisella tavalla; koulussa opin aivan -kylliksi. Tärkeintä on nyt auttaa sinua ansaitsemaan leipämme ja -huojentaa sinun vaivojasi." - -Ja hän työskenteli yhä, ja siten kului kaksi pitkää, raskasta -kuukautta, joiden kuluessa isän ankarat soimaukset häntä masensivat. -Mutta pahinta oli, että isä tuli poikaa kohtaan yhä kylmemmäksi, -puhutteli häntä harvoin, melkeinpä vältti Giulion katsetta. Giulio -huomasi tämän ja kärsi siitä sanomattomasti, mutta kun isä käänsi -selkänsä, lähetti poika hänelle salaa hellän suudelman. -- - -Näin kärsien hän laihtui ja kelmeni ja laiminlöi yhä enemmän -lukujansa. Hän käsitti selvään, että kaiken täytyi tulla ilmi, ja -joka ilta hän ajatteli: "Tänä yönä en enää nouse kirjoittamaan." --- Mutta aina kello kaksitoista, jolloin hänen piti toteuttaa -päätöksensä, hän sai omantunnonvaivoja. Hänestä tuntui siltä, kuin -hän poisjäämisellään varastaisi perheeltä, isältänsä liiran. Ja hän -nousi ajatellen, että isä jonakin yönä tapaisi hänet kirjoittamassa -tai että hän huomaisi asianlaidan laskiessaan osoitteet kahteen -kertaan; ja silloin ei Giulion itse olisi tarvinnut tehdä tuota -vaikeata tunnustusta. Ja niin työ jatkui yhä. - -Mutta eräänä iltana perheen aterioidessa isä puhutteli häntä erittäin -ankarasti. Äiti katseli Giuliota ja huomasi hänet huonommaksi ja -kelmeämmäksi kuin ennen. - -"Sinä olet varmaankin sairas, poikaseni", hän sanoi ja kääntyi isän -puoleen osoittaen Giulion kelmeitä poskia. - -Isä katsahti häneen ja sanoi: "Paha omatunto hänet tekee sairaaksi. -Silloin kun hän oli ahkera ja tiedonhaluinen, ei hänen ulkomuotonsa -ollut tuon näköinen." - -"Mutta hän on sairas", huudahti äiti. - -"Se on minulle yhdentekevää", sanoi isä. - -Nämä sanat olivat puukon iskuja pojan sydämelle. Oi, hän oli isälleen -nyt aivan arvoton! Isälle, joka muinoin oli vapissut kuullessaan -hänen yskivän. Ei epäilemistäkään, hän ei enää rakastanut poikaansa. --- Oi isäni, tästä pitää tulla loppu, ilman sinun rakkauttasi en voi -elää; minä sanon sinulle kaiken, minä rupean lukemaan kuten ennen. -Tulkoon mitä tahansa, kunhan sinä vain, armas isäni, minua rakastat! -Tällä kertaa aion pysyä päätöksessäni. - -Kuitenkin hän nousi seuraavana yönä jälleen vanhan tavan mukaan -vuoteeltaan. Hänen piti vielä kerta mennä katsomaan huonetta -jättääkseen sille viimeiset hellät jäähyväiset. Hän tuli -kirjoituspöydän luo ja sytytti lampun, mutta kun hän näki nuo -valkeat kääröt, joihin hän ei milloinkaan enää tulisi kirjoittamaan -osoitteita, valtasi hänet syvä suru, ja varomattomalla liikkeellä hän -tarttui kynään taas aloittaakseen. - -Samassa putosi eräs kirja kovalla kolinalla lattialle. Hän jäykistyi. -Jos isä heräisi! No, olihan hän päättänyt kumminkin selittää kaikki. -Mutta kuitenkin, miten kauheata olisi kuulla isän askelet yön -hiljaisuudessa, nähdä hänet nöyryytettynä edessään. Hän kuunteli -hengitystään pidättäen. Ei kuulunut hiiskaustakaan. Kaikki oli -hiljaa, koko talo nukkui. Isä ei ollut kuullut mitään. Hän rauhoittui -ja rupesi kirjoittamaan. Osoitteet yhä lisääntyivät. Hän kuuli vahdin -tasaiset askelet autiolla kadulla, sitten vaunujen kolinaa, ja taas -vallitsi äänettömyys, jonka ainoastaan koiranhaukunta aika-ajoin -katkaisi. Giulio vain kirjoitti. - -Sillä aikaa seisoi isä hänen tuolinsa takana. Hän oli noussut -vuoteeltaan melun kuullessaan, oli hiljaa hiipinyt huoneeseen, ja -tuossa hän nyt seisoi kumartuneena Giulion yli. Hän oli nähnyt -kynän ahkerasti lentävän paperilla, ja silmänräpäyksessä oli kaikki -selvinnyt hänelle. - -Sanomaton katumus, ääretön hellyys valtasi hänet, ja hän seisoi -äänetönnä, hengittämättä poikansa takana. - -Äkkiä Giulio huudahti. Isän kädet olivat vavisten tarttuneet hänen -päähänsä, hän peitti Giulion otsan suudelmilla. "Nyt ymmärrän, suo -minulle anteeksi, rakas lapseni! Tule, seuraa minua!" - -Ja hän vei tai oikeammin kantoi hänet äidin vuoteen ääreen, sulki -hänet äidin syliin ja sanoi: "Suutele tätä herttaista lasta, joka -kolmeen kuukauteen ei ole nukkunut ansaitakseen meille leipää." - -Äiti painoi hänet rintaansa vasten löytämättä sanoja. Vihdoin hän -virkkoi: "Mene levolle, lapseni! -- Kanna hänet vuoteeseen!" - -Isä otti hänet käsivarrelleen, kantoi hänet hänen huoneeseensa ja -asetti vuoteeseen. Syvästi huoaten hän järjesti sitten peitteen -paikoilleen. - -"Kiitos", sanoi Giulio hitaasti, "kiitos! Mutta mene sinä nyt -nukkumaan, minä olen niin onnellinen, isä." - -Mutta isä tahtoi nähdä hänen nukkuvan, istuutui vuoteen ääreen, -tarttui pojan käteen ja sanoi: "Nuku, poikaseni!" - -Ja heikontunut Giulio nukkui, nukkui monta tuntia nauttien -rauhallista, virkistävää unta. - -Kun hän heräsi, oli aurinko jo korkealla taivaalla ja isä -nojautuneena hänen rintaansa vasten. Siinä hän oli viettänyt yönsä ja -nukkui vielä, otsa Giulion povella. - - - - -TAHTO. - - -Keskiviikkona joulukuun 28 p:nä. - -Stardilla olisi tarmoa käyttäytyä samaten kuin tuo pieni -firenzeläinen kirjuri. Kaksi tapahtumaa oli tänä aamuna keskustelun -esineenä koulussa: Garoffi oli aivan haltioissaan ilosta saadessaan -postimerkkikokoelmansa takaisin, ja siihen kun oli vielä liitetty -kaksi harvinaista merkkiä Guatemalan tasavallasta. Ja Stardi sai -toisen palkinnon. - -Kaikki olivat hämmästyneet. Kukapa olisi sellaista lokakuussa -aavistanut, kun hänen isänsä toi hänet kouluun suureen vihreään -päällystakkiin käärittynä ja kaikkien kuullen sanoi: "Olkaa -kärsivällinen häntä kohtaan! Ei hänellä ole liikaa älyä." - -Kaikki pitivätkin häntä alussa houkkiona, mutta itse hän sanoi: "Joko -yritys menee männikköön tai minä onnistun" ja alkoi voimainsa takaa -lukea yöt ja päivät, kotona, koulussa ja kävelyretkilläkin, kädet -nyrkissä, huulet yhteenpuristettuina, kärsivällisenä kuin lammas, -itsepintaisena kuin aasi. Ja näin hän viimein alituisten kertauksien -avulla ja vastaamalla kumppanien pilaan vain jalallaan tönäisten on -päässyt kaikista muista edelle. - -Alussa hän ei ymmärtänyt laskentoa vähääkään, hänen kirjoituksensa -vilisivät virheitä, eikä hän saanut yhtäkään täydellistä lausetta -päässään pysymään, ja nyt hän ratkaisee kaikki esimerkit, kirjoittaa -ihan oikein ja osaa läksynsä kuin vettä valaen. Jo hänen ulkomuotonsa -osoittaa hänen rautaista tahtoansa. Hän on pieni ja tukeva, pää on -kuin kirveellä veistetty ja kaulaton, kädet lyhyet ja paksut, ääni -karkea. - -Hän lukee kaikkea, mitä vain käsiinsä saa, vanhoja sanomalehtiä ja -teatteriohjelmia, ja niin pian kuin hän saa kootuksi kymmenen soldoa, -hän ostaa itselleen kirjan. Hänellä on jo oma pieni kirjastonsa, -ja kerran hyvällä päällä ollessaan hän antoi minulle vihiä siitä, -luvaten joskus viedä minut kotiinsa sitä katsomaan. - -Hän ei juttele eikä leikittele kenenkään kanssa. Liikkumattomana kuin -kallio hän istuu penkillään ja kuuntelee opettajaansa. Kuinka paljon -sinä lienetkään tehnyt työtä, Stardi rukka! Vaikka opettaja olikin -huonolla tuulella ja kärsimätön, sanoi hän kuitenkin tänä aamuna -Stardille antaessaan hänelle mitalin: "Hyvin, Stardi! Ken kestävänä -pysyy, se kruunataan." - -Mutta hän ei ensinkään ylvästele, ei hymyile, ja tuskin hän oli -päässyt mitaleineen penkkiinsä, kun jo taas asettui pää nyrkkiä -vasten ja rupesi jos mahdollista entistä tarkkaavaisemmaksi ja -liikkumattomammaksi. - -Mutta vielä liikuttavampaa oli koulusta mennessä, kun hänen isänsä, -lyhyt ja paksu, isokasvoinen ja karkeaääninen parturi odotteli häntä. - -Hän ei ollut milloinkaan toivonut mitalia eikä ollut uskoa koko -asiaa, ennenkuin opettaja vakuuttamalla vakuutti. Ja sitten hän -rupesi nauramaan, löi poikaansa niskaan ja sanoi ääneen: "Kas se oli -urhoollisesti ja kauniisti tehty, pikku pölkkypää", ja katsoi häntä -hämmästyneenä hymyillen. Ja kaikki pojat hymyilivät paitsi Stardi. -Hänen päässään pyöri jo seuraavan päivän läksy. - - - - -KIITOLLISUUTTA. - - -Lauantaina joulukuun 31 p:nä. - -_Sinun toverisi Stardi ei koskaan moiti opettajaansa, siitä olen -vakuutettu. -- "Opettaja oli tänään huonolla tuulella, opettaja oli -kärsimätön"; sinä sanot sen tavalla, joka osoittaa suuttumusta. Mutta -ajattelepa hiukkasen, kuinka monta kertaa sinä olet kärsimätön ja -kenelle! Isällesi ja äidillesi; ja se on rikos. Sinun opettajallasi -on kyllä syytä silloin tällöin olla kärsimätön. Ajattele kuinka -monta vuotta hän jo on työskennellyt ja uuvuttanut itseänsä teidän -tähtenne, ja vaikka muutamat teistä ovatkin hyviä ja herttaisia, -on teissä paljon sellaisiakin, jotka vain hänen hyvyyttään -väärinkäyttävät. Ja kaikki te hänelle tuotatte enemmän katkeria -hetkiä kuin iloa._ - -_Ja jospa tietäisit, kuinka monesti opettaja tulee kouluun, vaikka -onkin sairas. Hänen kärsimättömyytensä on usein vain seuraus siitä, -että hän on pahoinvoipa, ja kipeästi häneen koskee, kun hän huomaa, -etteivät oppilaat ole siitä tietävinänsäkään, vaan käyttävät -tilaisuutta vaivatakseen häntä._ - -_Poikaseni, kunnioita ja rakasta opettajaasi! Rakasta häntä siksi, -että isäsikin häntä rakastaa ja kunnioittaa; siksi että hän pyhittää -elämänsä monen pojan hyväksi; siksi että hän valaisee ja laajentaa -sisäistä ihmistäsi ja kasvattaa sieluasi; siksi että monen vuoden -perästä, kun sekä minä että hän jo olemme poissa, hänen kuvansa -nousee sielussasi aina minun kuvani keralla. Ja silloin muistuu -mieleesi sellaisia surun ja väsymyksen piirteitä hänen kasvoissaan, -joita nyt et huomaakaan, ja sinä häpeet ja kadut, ettet ole häntä -kyllin rakastanut, kyllin kunnioittaen häntä kohdellut. Rakasta -opettajaasi, sillä hän on jäsen tuosta suuresta, 50.000 henkilöä -käsittävästä perheestä, joka on levinnyt ympäri koko maamme ja -työskentelee alkeisopettajina miljoonien lasten henkisinä isinä. -Hän on noita huonosti palkattuja ja vähässä arvossa pidettyjä -työmiehiä, jotka maallemme kokevat kasvattaa nykyistä sukupolvea -kunnollisempaa kansaa. Minä en voi iloita rakkaudestasi, ellet ulota -sitä kaikkiin hyväntekijöihisi, joista opettajasi on vanhempiesi -jälkeen ensimmäisen sijan saava. Rakasta häntä aivan kuin rakastaisit -minun veljeäni, rakasta häntä silloin kun hän sinua hyväilee ja -silloin kun hän sinua nuhtelee, silloin kun hän sinusta tekee oikein -ja silloin kun et saata hänen toimiansa ymmärtää; rakasta häntä -silloin kun hän on iloinen ja puhelias, mutta vielä enemmän silloin -kun näet hänet surullisena! Ja lausu aina sana "opettaja" suurimmalla -kunnioituksella, sillä isän ja äidin nimen jälkeen ei ole sanaa, -jolla olisi suloisempi sointu!_ - -_Isäsi_. - - - - -APUOPETTAJA. - - -Keskiviikkona tammikuun 4 p:nä. - -Isä oli oikeassa. Opettaja oli huonolla tuulella siksi, että hän oli -sairas. Hänen sijaansa me saimme jo kolme päivää sitten apuopettajan, -joka on pieni ja parraton ja melkein nuorukaiselta näyttävä. Tänä -aamuna sattui koulussamme ruma tapahtuma. Jo ensimmäisenä ja toisena -päivänä pojat melusivat aikalailla, siksi että tämä apuopettaja on -hyvin kärsivällinen ja ainoastaan sanoi: "Olkaa hiljaa, olkaa hiljaa, -minä pyydän!" Mutta tänä aamuna vallattomuus meni yli rajojensa. -Syntyi sellainen rähinä, ettei hänen sanojansa enää kuulunut. Hän -nuhteli ja pyysi, mutta turhaan. Pari kertaa esiintyi johtaja ovella -meitä ankarasti katsellen. Tuskin hän oli päässyt pois, ennenkuin -taas syntyi sellainen hälinä kuin markkinatorilla. - -Garrone ja Derossi kääntyivät ja koettivat merkkejä antamalla hillitä -toisia, sellainen käytös kun oli häpeä. Ei kukaan heistä välittänyt. -Ei kukaan muu pysynyt alallaan kuin Stardi, joka kyynärpäät -pulpetilla ja nyrkit ohimoilla istui luultavasti mietiskellen ihanaa -kirjastoansa, ja Garoffi haukannenineen ja postimerkkeineen; hän -järjesteli niiden nimiä, jotka olivat ottaneet arpoja ja maksaneet -kaksi sentesimoa voittaakseen erään taskussa kannettavan mustetolpon. -Toiset lörpöttelivät ja nauroivat, kiinnittivät kyniä pulpettiin ja -soittivat niillä, ampuivat toisiaan pureskelluilla paperikuulilla, -käyttäen linkoina venyviä sukkanauhojaan. - -Opettaja tarttui milloin mihinkin, ravisteli heitä ja pani seinää -vastaan seisomaan. Ei siitä mitään apua ollut. Hän ei lopulta -enää tiennyt muuta sanoa kuin: "Miksi käyttäydytte tällä tavalla? -Tahdotteko välttämättömästi, että saan nuhteita?" - -Sitten hän löi nyrkkinsä pöytään ja huusi vimmastuneella, -itkunsekaisella äänellä: "Hiljaa, hiljaa, hiljaa!" Se oli surullista -kuulla. Mutta melu vain kasvoi. Franti viskasi hänen päällensä -paperinuolen, muutamat naukuivat, jotkut löivät toisiaan päähän -kirjalla. Kaikki oli niin mullin mallin, ettei sitä kielin voi -kertoa. Samassa astui vahtimestari sisään ja sanoi: "Johtaja -kutsuu teitä, herra opettaja." Opettaja meni kiireesti ulos tehden -tuskastuneen liikkeen. Nytpä hälinä oikein nousi. Mutta yht'äkkiä -Garrone syöksähti paikaltaan, kasvot muuttuneina, nyrkkiä puiden, ja -huusi raivostuneella äänellä: "Heretkää jo! Te olette petomaisia. Te -rääkkäätte opettajaa siksi, että hän on hyvä. Jos hän teitä löisi -ja hutkisi, kyllä te silloin luikertelisitte kuin koirat. Te olette -raukkoja. Sitä, joka häntä vielä vihoittaa, odotan minä tuolla ulkona -ja lyön niin, että hampaat kurkussa kolisevat, vaikka hänen isänsä -olisi näkemässä. Sen minä lupaan." - -Kaikki olivat ääneti. Miten kaunis Garrone oli tällä hetkellä -säihkyvine silmineen! Hän oli kuin nuori jalopeura. Hän tähysteli -kaikkein rohkeimpia toista toisensa perästä, ja kaikki olivat -allapäin. Kun opettaja hetkisen kuluttua palasi, silmät punaisina, -ei kuulunut enää hiiskaustakaan. Hän oli hyvin hämmästynyt. Mutta -kun hän sitten näki Garronen värisevänä ja tulistuneena, sanoi hän -sydämellisesti, aivan kuin veljelleen: "Minä kiitän sinua, Garrone." - - - - -STARDIN KIRJASTO. - - -Torstaina tammikuun 5 p:nä. - -Minä olen nyt käynyt Stardin luona, joka asuu vastapäätä koulua, -ja kateeksi kävi nähdessäni hänen kirjansa. Hän ei ole ensinkään -varakas eikä voi ostaa itselleen monta kirjaa, mutta hän säilyttää -huolellisesti kaikki koulukirjansa ja muut vanhemmiltaan saamansa -kirjat. Joka soldon, jonka hän saa, hän panee säästöön ja vie -kirjakauppiaalle. Hän on siten jo saanut pienen kirjaston. Kun -isä huomasi tämän hänen mielitekonsa, osti hän hänelle kauniin -kirjahyllyn viheriäisine uutimineen ja sidotti melkein kaikki hänen -kirjansa erivärisiin kansiin, jotka poika itse valitsi. - -Nyt hän vain vetää erästä rihmaa, uutimet aukenevat, ja sitten näkee -kolme riviä kirjoja, kaikenvärisiä, kiiltävillä kultakirjaimilla -kaunistettuja satukirjoja, matkakertomuksia, runoja. Kuvitettujakin -kirjoja hänellä on. - -Ja hän ymmärtää niin hyvin sovitella värit yhteen. Hän panee -valkoiset punaisten, keltaiset mustien ja siniset valkoisten -rinnalle, niin että ne jo kaukaa näkee, ja kokonaisvaikutus on komea. -Hänestä on todellinen ilo ryhmitellä niitä aina uuteen järjestykseen. -Hän on hankkinut itselleen luettelon ja on aivan kuin luotu -kirjastonhoitajaksi. Hän seisoo aina kirjojensa ääressä, pyyhkii -niitä, selailee niitä sekä tarkastelee niiden siteitä. Kannattaa -nähdä millä huolella hän aukoilee niitä pyöreillä, lyhyillä käsillään -ja puhaltelee lehtiä. Kaikki näyttävät vielä aivan uusilta. Ja minä -olen jo aikaa omani repinyt. Jokaisen kirjan saanti on hänestä -juhlatilaisuus. Hän sivelee sitä, asettaa hyllylle ja ottaa jälleen -alas, tarkastelee ja vartioitsee kuin aarretta. Ei hän tunnin aikaan -näyttänyt minulle mitään muuta. Väliin hänen silmiänsä pakottaa -pelkästä lukemisesta. - -Kerran hänen isänsä, joka myöskin on tanakka, voimakas ja isopäinen -kuin poikakin, tuli sisään, löi häntä kahdesti niskaan ja sanoi -karkealla äänellään: "No, mitä sanot tästä visapäästä? Se on kova -pää, mutta jotakin tulee, sen vakuutan." Ja isän hyväillessä Stardi -ummisti silmänsä kuin iso metsäkoira. Minä en ymmärrä syytä, mutta -minä en uskaltanut laskea leikkiä hänen kanssaan, ja minusta tuntuu -ihan uskomattomalta, että hän on vain vuotta vanhempi minua. Kun -hän ovessa sanoi minulle: "Näkemiin", ei paljoa puuttunut, etten -täysikasvuisen tavalla vastannut: "Voikaa hyvin!" - -Sitten sanoin isälle kotona: "Stardi ei ole nerokas, hänellä ei -ole minkäänmoisia seurustelutapoja, hänen vartalonsa on miltei -naurettava, ja kuitenkin hän tekee minuun syvän vaikutuksen." Ja -isäni vastasi: "Syy on siinä, että hänellä on luonteen lujuutta." -Ja minä sanoin: "Tunnin kuluessa, jonka nyt olen oleskellut hänen -seurassaan, hän ei ole vaihtanut kanssani viittäkymmentä sanaa, ei -näyttänyt leikkikaluja, ei kertaakaan nauranut, ja kuitenkin olen -viihtynyt mainiosti hänen seurassaan." -- Ja isäni vastasi: "Se -johtuu siitä, että sinä kunnioitat häntä." - - - - -SEPÄN POIKA. - - -Perjantaina tammikuun 6 p:nä. - -Mutta myöskin Precossia minä kunnioitan, ja oikeastaan on liian vähän -sanottu, että häntä vain kunnioitan. Precossi, tuo sepän poika, on -pieni näivettynyt raukka, joka aina pelokkaasti katsoo syvillä, mutta -suloisilla silmillään ja tuntuu kaikille sanovan: Suokaa anteeksi! -Hän on aina kivulloinen ja lukee kuitenkin paljon. Isä tulee -usein päihtyneenä kotiin, lyö häntä aivan syyttä ja viskoo hänen -kirjansa ja vihkonsa sekaisin. Usein hän tulee kouluun mustelmia -poskissa, kasvot turvoksissa, silmät itkusta punaisina. Mutta ei hän -milloinkaan myönnä isänsä häntä lyöneen. - -"Isäsi on taas lyönyt sinua", huutavat toverit. Mutta hän huutaa -takaisin: "Ei se ole totta, ei se ole totta" vain pelastaakseen -isänsä kunnian. "Tätä lehteä sinä et ole polttanut", sanoi opettaja -eräänä päivänä osoittaessaan hänen puoleksi palanutta työtänsä. -"Olen", vastasi hän värisevällä äänellä, "se pääsi minulta -luiskahtamaan tuleen". Ja kuitenkin me kaikki tiesimme, että hänen -humalainen isänsä oli potkaissut pöydän kumoon pojan kirjoittaessa. - -Hän asuu eräässä meidän talomme vinttikamarissa. Ovenvartija kertoo -äidilleni kaikki. Ja sisareni Silvia kuuli hänen kerran itkevän, -kun isä tyrkkäsi hänet päistikkaa rappusista alas; hän oli pyytänyt -muutamia soldoja ostaakseen kieliopin. Hänen isänsä juo, on työtönnä, -ja perhe kärsii nälkää. Usein Precossi tulee syömättä kouluun ja -pureskelee salaa leivänpalaa, jonka Garrone hänelle antaa. Mutta hän -ei koskaan sano: "Minun on nälkä, isä ei anna ruokaa." - -Aina kun hänen isänsä kulkee koulun ohi hoippuvin askelin, kasvot -pöhöttyneinä, hiukset kuin tuulenpesä ja lakki kallellaan, hän jääpi -poikaansa odottamaan. Ja poika parka värisee kuin haavanlehti hänet -kadulla nähdessään. Mutta sitten hän kuitenkin juoksee hymyillen -häntä vastaan, vaikk'ei isä ole hänestä tietävinäänkään. - -Precossi parka! Hän ompelee hajalliset vihkonsa kokoon, lainaa -kirjoja lukeakseen läksynsä, kiinnittää paidanriekaleitaan -nuppineuloilla yhteen. Kerrassaan surkeata on nähdä hänen -voimistelevan isoissa kaltoissa kengissään, retkuvissa housuissaan -ja liian pitkässä takissaan, jonka hihat ovat aina kyynärpäihin -käärityt. Hän on ahkera ja oppivainen. Hän olisi ensimmäisiä -luokalla, jos hän voisi kotona rauhallisesti työskennellä. Tänä -aamuna hän tuli kouluun kynsien jäljet poskissa, ja kaikki huusivat: -"Nyt et voi enää valheeksi väittää. Isäsi on sen tehnyt. Sanopa -johtajalle, että hän toimittaa isäsi linnaan!" - -Mutta hän nousi seisomaan aivan tulipunaisena ja huusi vapisevalla -äänellä: "Se ei ole totta, isäni ei lyö minua koskaan." Mutta sitten -tunnilla vierähtivät kyynelkarpalot hänen pulpetilleen, ja kun joku -häntä katseli, koetti hän hymyillä salatakseen mielenhaikeuttaan. -Precossi rukka! - - - - -VIKTOR EMANUELIN MUISTO. - - -Tiistaina tammikuun 17 p:nä. - -Tänään kello kaksi, kun olimme kokoontuneet kouluun, kutsui opettaja -Derossin, joka asettui luokan eteen ja kauniilla, sointuvalla -äänellään rupesi meille kertomaan: - -"Tänään neljä vuotta sitten, juuri tänä tuntina, saapuivat Rooman -Pantheonin edustalle ruumisvaunut, jotka kuljettivat Viktor Emanuelin -ruumista. Viktor Emanuel II, Italian ensimmäinen kuningas, kuoli -29-vuotisen hallituskauden jälkeen, joka muodostui mainehikkaaksi ja -siunausta tuottavaksi hänen urhoollisuutensa, oikeudentuntonsa ja -rohkeutensa vuoksi. - -"Hänen ajaltaan on suuri, yhteinen italialainen isänmaa. Seitsemästä -valtakunnasta, joihin se oli hajonnut, syntyi yksi ainoa itsenäinen, -vapaa valtio. - -"Seppeleiden peittämät ruumisvaunut kulkivat kukkien sadellessa -hiljalleen eteenpäin lukemattomien ihmisjoukkojen ohi, jotka -olivat rientäneet Italian kaikista osista ja nyt seisoivat hiljaa, -henkeä pidättäen, surun valtaamina. Saattojoukon etunenässä kulki -kenraaleja, koko joukko ministereitä ja ruhtinaita, joita seurasi -jono sotavanhuksia, koko metsä lippuja, kolmensadan kaupungin -edustajat, parhaita, mainehikkaimpia miehiä, mitä kansassa oli. -Vihdoin se pysähtyi sen ylevän temppelin edustalle, missä hauta -odotti suurta vainajaa. - -"Kaksitoista haarniskoitua sotilasta kantoi arkun vaunuista. Silloin -Italian kansa lausui viimeiset jäähyväiset kuninkaalleen, joka sitä -oli niin lämpimästi rakastanut, viimeiset jäähyväiset sotilaalleen, -isälleen, historiansa siunatuimmille, onnellisimmille vuosille. Se -oli suuri, juhlallinen hetki, Tuhannesta kurkusta kaikui yht'aikaa: -'Hyvästi, jalo, hyvä, oikeuttarakastava kuningas! Sinä olet elävä -kansasi sydämessä niin kauan kuin aurinko Italiaa valaisee.' -Liput kohosivat taivasta kohti, ja Viktor Emanuel laskettiin -mainehikkaaseen hautakammioonsa." - - - - -KÖYHÄT. - - -Perjantaina tammikuun 20 p:nä. - -_On suurta uhrautua isänmaansa puolesta, mutta silti ei pidä -halveksia pienempiä hyveitä, poikani. Kun tänä aamuna tulit koulusta -ja astelit minun edelläni, näin vastaasi tulevan erään köyhän vaimon, -joka kantoi näivettynyttä, surkeannäköistä lasta ja pyysi sinulta -almua. Sinä kyllä katsoit häneen, mutta et kuitenkaan antanut mitään, -vaikka taskussasi oli soldoja._ - -_Älä totuta itseäsi kulkemaan välinpitämättömänä köyhän ohi, joka -ojentaa kättään, varsinkaan jos tämä köyhä on äiti, joka pyytää -soldon lapselleen! Ajattele, että tämä lapsi mahdollisesti kärsii -nälkää, ajattele mitä äiti silloin tuntee! Koeta kuvitella, miltä -tuntuisi omasta äidistäsi, jos hänen jonakin päivänä täytyisi -sanoa: "Henrik, tänään en voi antaa sinulle edes leipää." Kun -annan jollekulle köyhälle soldon ja hän sanoo: "Jumala siunatkoon -teitä", et voi käsittää, minkä suloisen tunteen se minussa herättää. -Minusta tuntuu sillä, kuin saisin paljon enemmän kuin olen antanut. -Ota sinäkin silloin tällöin soldo pienestä kukkarostasi ja anna -se jollekulle turvattomalle vanhukselle, leivättömälle äidille -tai orpolapselle. Köyhät pitävät lasten lahjoista, sillä ne eivät -nöyryytä heitä, koska lapset, jotka eivät mitään omista, vaan saavat -kaiken muilta, ovat heidän kaltaisiansa. Katsopa vain kuinka köyhät -aina ympäröivät kouluja. Aikaihmisen almu on lähimmäisrakkaudesta -lähtenyt, multa lapsen anti on kuin hyväily. On kuin hän soldon -ohessa myös antaisi kukan._ - -_Ajattelepa, että kun sinulla on joka lajia yllin kyllin, heiltä -puuttuu kaikki, että sinun ollessasi onnellinen he kerjäävät almua -vain siksi, etteivät kokonaan menehtyisi! Ajattele kuinka surkeata, -että keskellä näitä komeita palatseja ja valaistuja katuja, joilla -loistavat vaunut kulkevat ja samettiin puetut lapset astuvat, on -vaimoja ja lapsia, joilla ei ole leipää! Keskellä meluavia kaupunkeja -on poikasia, aivan yhtä kyvykkäitä kuin sinä, joilla ei ole enempää -syötävää kuin erämaan pedoilla. Voi lapseni, älä koskaan enää mene -almua rukoilevan äidin ohi antamalta hänelle jotain!_ - -_Äitisi_. - - - - -FRANTI EROTETAAN KOULUSTA. - - -Lauantaina tammikuun 21 p:nä. - -Franti on inhoittava poika. Kun joku isä tulee kouluun poikaansa -nuhtelemaan, iloitsee Franti. Hänen on pakko pelätä Garronea, -mutta muurarimestaria hän lyö, siksi että tämä poloinen on pieni. -Hän kiusaa Crossia hänen hervottoman kätensä takia ja härnäilee -Precossia, jota kaikki kunnioittavat; Robettiakin, joka pelasti -lapsen ja nyt liikkuu puujaloilla, hän pilkkaa. Hän pistelee kaikkia, -jotka ovat häntä heikommat, ja kun hän pui nyrkkiään, on hän oikein -raivoisa ja vaarallinen. - -Hänen matalassa otsassaan ja ilkeissä silmissään, jotka hän melkein -piilottaa lakkinsa alle, on jotain inhoa herättävää. Hän ei välitä -mistään, nauraa opettajaa päin silmiä, varastaa kun vain tilaisuuden -saapi, valehtelee hävyttömällä naamalla, tuo nuppineuloja kouluun -pistääkseen toverejaan, repii napit sekä omasta että toveriensa -takeista pelatakseen nappikuoppaa. Hänen kirjansa, vihkonsa ja -karttansa ovat rutistetut, tahratut ja repaleina. Viivoittimessa -on hampaan jälkiä, kynät ovat pureskeltuja, kynnet samaten, hänen -vaatteensa ovat täynnä tahroja ja tappeluissa saatuja ratkeamia ja -repeämiä. - -Kerrotaan, että hänen äitinsä on tullut huolista sairaaksi ja että -hänen isänsä on kolme kertaa ajanut hänet kotoa pois. Usein tulee -äiti kouluun poikansa käytöstä tiedustelemaan ja menee aina itkien -pois. Franti vihaa koulua, vihaa tovereitaan, vihaa opettajaa. -Opettaja ei aina ole huomaavinansakaan hänen konnamaisuuksiaan, mutta -siitä hän vain yltyy. - -Opettaja koetti voittaa häntä hyvyydellä, mutta sitten Franti vain -pilkkasi häntä. Nuhteita saadessaan hän oli itkevinään, peitti -kasvonsa käsillään ja -- nauroi. Hänet erotettiin kolmeksi päiväksi -koulusta, mutta hän palasi entistä ilkeämpänä. - -Derossi sanoi hänelle tuonoin: "Mutta herkeä jo, etkö näe, että -opettaja kärsii" -- ja Franti uhkaa iskeä naulan hänen ruumiiseensa. - -Tänä aamuna hänet vihdoin ajettiin koulusta kuin koira. Juuri kun -opettaja ojensi Garronelle kirjoitusvihkoa, viskasi Franti lattialle -pienen dynamiittinallin, joka räjähti kuin pyssynpamaus. - -Koko luokka hypähti seisoalleen, ja opettaja ryntäsi paikaltaan -huutaen: "Franti, tiehesi heti!" Hän vastasi: "En minä sitä tehnyt." -Ja nauroi. Opettaja sanoi vielä kerran: "Ulos täältä!" "Enkä mene", -vastasi hän. - -Silloin opettaja kiivastui, tarttui hänen käsivarteensa, ravisti -häntä ja laahasi pulpetista ulos. Hän puolustautui, kiristi hammasta -ja teki vastakynttä. Opettaja enemmän kantoi kuin talutti hänet -johtajan luo ja palasi sitten yksin luokkaan asettuen paikalleen. -Hänen päänsä vaipui kättä vasten, ja kasvojen ilme oli niin -alakuloinen ja väsynyt, että meihin oikein syvästi koski häntä -katsellessa. - -"Kolmikymmenvuotisena opettaja-aikanani ei ole vielä sellaista -tapahtunut", sanoi hän katkerasti päätään pudistaen. Ei kukaan -uskaltanut hiiskahtaa. Hänen kätensä vapisivat liikutuksesta, ja -ryppy hänen otsassaan oli niin syvä, että muistutti arpea. Opettaja -parka! Kaikki kärsivät hänen kanssaan. - -Derossi nousi ja sanoi: "Opettaja, älkää olko noin murheellinen! Me -rakastamme teitä." Hän tointui hiukkasen ja sanoi: "Palatkaamme taas -tehtäväämme!" - - - - -SARDINIALAINEN RUMMUNLYÖJÄ. - -(Opettajan kertomus.) - - -Tiistaina tammikuun 24 p:nä. - -Custozan taistelun ensimmäisenä päivänä, heinäkuun 24:ntenä 1848, -joutui noin 60 miestä meidän jalkaväkeämme suureen vaaraan. Kun -he juuri olivat miehittämässä yksinäistä taloa, joka oli pienellä -töyryllä, karkasi pari komppaniaa vihollisia heidän kimppuunsa -lähettäen sellaisen luotituiskun joka puolelta, että meikäläiset -tuskin ennättivät taloon suojaan. - -Ovet lujasti suljettuaan meikäläiset riensivät maakerroksen ja -kellarin ikkunoihin ja aloittivat kiivaan tulen hyökkääjiä vastaan, -jotka vastasivat samaan tapaan, lähestyen askel askelelta. Nämä -kuusikymmentä italialaista olivat vanhan valkopartaisen, ankaran -näköisen kapteenin komennossa. Heidän joukossaan oli myöskin -sardinialainen rummunlyöjä, neljätoistavuotias poika, joka tuskin -näytti kaksitoistavuotiaalta, pieni, oliivinvärinen, mustasilmäinen. - -Kapteeni johti puolustusta eräästä alakerroksen ikkunasta. -Hänen komentonsa kajahtivat kuin pistolinlaukaukset, eikä hänen -rautakasvoissaan havainnut vähintäkään liikutuksen merkkiä. - -Rummunlyöjä oli hieman kalpea, mutta seisoi tanakkana pystyssä. -Sitten hän kiipesi eräälle pöydälle ja nojaten seinää vasten kurotti -kaulaansa nähdäksensä ikkunasta. Hän erotti savun läpi vihollisten -valkeat univormut, jotka kentällä hitaasti lähenivät. - -Talo oli jyrkällä rinteellä, mutta sinnepäin oli vain yksi ikkuna, -sekin vinttikamariin kuuluva. Siksi eivät viholliset uhanneetkaan -tältä puolelta. Koko rinne oli vapaa. Tuli kohtasi vain huoneen -etupuolta ja sivuja. - -Mutta se oli kauhea tuli. Luoteja sinkoili kuin rakeita, muurit -murenivat, tiilet pirstautuivat ja ovet, ikkunapielet ja huonekalut -särkyivät. Puun pirstaleita, kalkkipilviä ja keittiökalujen -kappaleita lensi ilmaan. Kaikkialla pamahteli, rätisi ja ryskyi. -Siellä täällä kaatui aina joku sotilas ikkunan luota ja vietiin -syrjään. Toiset hoipertelivat huoneesta huoneeseen painaen käsiään -haavoihinsa. Keittiössä makasi jo eräs kuolleena, ammottava reikä -otsassa. Vihollisten puoliympyrä vetäytyi yhä lähemmäksi. - -Kapteeni, joka tähän asti oli seisonut järkähtämättä, teki samassa -levottoman liikkeen ja poistui pitkin askelin huoneesta. Vahti -seurasi häntä. Kolmen minuutin kuluttua tämä palasi kiireesti -takaisin ja huusi pientä rummunlyöjää käskien häntä mukaansa. Poika -seurasi. Hän juoksi portaita ylös ja astui vahdin kanssa autioon -vinttikamariin, missä tapasi kapteenin kirjoittamassa ikkunaa vasten -nojautuneena. Lattialla oli köysi. - -Kapteeni pani kirjeen kokoon ja käänsi poikaan harmaat, kylmät -silmäteränsä, jotka saivat kaikki sotilaat värisemään, ja sanoi -tuimasti: "Rummunlyöjä!" - -Tämä nosti heti kätensä ohimolle. - -Kapteeni sanoi: "Onko sinulla sydän oikealla paikalla?" - -Pojan silmät iskivät tulta. "On, herra kapteeni", vastasi hän. - -"Katso tuonne", sanoi kapteeni työntäen hänet ikkunan luo, "tuonne -tasangolle, Villafrancan lähelle, missä nuo pistimet nyt juuri -välähtelevät! Siellä meikäläiset seisovat joutilaina. Ota tämä -kirje, laskeudu tästä pienestä ikkunasta köyttä myöten, lennä kuin -nuoli rinnettä alas, aukealla tapaat meikäläiset ja anna tämä kirje -ensimmäiselle upseerille, jonka näet. Jätä tänne vyösi ja reppusi!" - -Pieni rummunlyöjä laski vyönsä ja reppunsa lattialle ja kätki -kirjeen povitaskuunsa. Vahti viskasi köyden pään ikkunasta ja piti -lujasti molemmin käsin kiinni sen toisesta päästä. Kapteeni auttoi -poikaa, joka selkä tasangolle päin laskeusi köyttä myöten. "Paina -mieleesi" -- sanoi hän -- "että tämän joukon pelastus riippuu sinun -rohkeudestasi ja voimastasi! Sen kohtalo on sinun käsissäsi." - -"Luottakaa minuun, herra kapteeni", vastasi poika ja kapusi alas. - -"Juokse kumarassa rinnettä alas!" varoitti kapteeni vielä pitäen -köyden päästä vahdin kanssa. - -"Olkaa huoleti!" - -"Jumala auttakoon sinua!" - -Muutamassa silmänräpäyksessä oli poika jo maassa. Vahti veti -köyden ylös ja katosi. Kapteeni jäi ikkunaan seisomaan ja seurasi -levottomana poikaa, joka täyttä laukkaa juoksi rinnettä alas. Hän -toivoi hänen jo päässeen onnellisesti, kun äkkiä kuusi pientä -tomupilveä, jotka kohosivat maasta aivan poikasen läheisyydessä, -ilmoitti, että viholliset olivat huomanneet hänet ja ampuneet ylängön -harjalta. Pienet tomupilvet olivat hiekkaa, jonka kuulat olivat -tupruttaneet ilmaan. Mutta rummuttaja vain juoksi kuin mieletön. -Yht'äkkiä hän kaatui. "Kuoliaaksi ammuttu", huusi kapteeni nyrkkiään -puiden. Mutta tuskin oli sana päässyt hänen suustaan, ennenkuin -hän jo taas näki pojan nousevan. "Pieni kompastus vain", sanoi hän -itsekseen ja hengitti jälleen helpommin. Ja todellakin, rummuttaja -alkoi taas voimiensa takaa juosta, mutta hän ontui. "Jalka on -nyrjähtänyt", ajatteli kapteeni. Muutamia tomupilviä nousi vielä -siellä täällä, mutta yhä etempänä pojasta. Hän oli pelastunut. -Kapteeni päästi riemuhuudon. Mutta hän jäi kuitenkin vielä ikkunan -ääreen silmillään seuraamaan poikaa pelosta vavisten, sillä kaikki -riippui nyt muutamasta tuokiosta. Ellei poika avunpyyntökirjeineen -saapunut ajoissa perille, oli näiden sotilaiden joko siihen paikkaan -kaatuminen tai antautuminen. Poika juoksi jonkin aikaa sangen -nopeasti, mutta sitten hän hiljensi vauhtia ja näkyi ontuvan pahasti. -Taas hän jatkoi juoksuaan, mutta se kävi yhä vaivalloisemmaksi; -ehtimiseen hän kompastui ja pysähtyi. "Kuula on hipaissut häntä", -ajatteli kapteeni, seurasi tarkkaan ja vavisten hänen liikkeitänsä -ja lausui rohkaisevia sanoja, ikäänkuin poika olisi voinut kuulla -häntä. Palavin silmin hän lakkaamatta mittasi pojan ja noiden -välähtelevien aseiden väliä, jotka näkyivät keskellä auringon -kultaamia vehnäpeltoja. Ja sillä aikaa hän kuuli alakerroksesta -kuulien vinkumista ja jyskettä, upseerien ja vahdin raivoisia, -käskeviä huutoja, haavoittuneiden äänekkäitä valituksia, särkyvien -huonekalujen ja muurien ryskinää. - -"Rohkeutta!" huusi hän seuraten silmillään kaukaista rummuttajaa. -"Eteenpäin! Juokse! Kas nyt hän pysähtyy, voi surkeutta! Mutta kas, -nyt hän taas juoksee." - -Eräs upseeri riensi hengästyneenä kertomaan, että viholliset jo -liehuttivat valkeata liinaa viitaten antautumaan. - -"Ei saa vastata siihen", huusi kapteeni kääntämättä silmiään pojasta, -joka jo oli tasangolla, mutta ei enää juossut, vaan hiljaa laahusti -eteenpäin. - -"No mene nyt! Juokse nyt vielä vähäisen!" sanoi kapteeni hampaitaan -kiristellen ja nyrkkiään puiden. "Kuole, lurjus, mutta juokse! -- Voi -tuota kurjaa laiskuria! Nyt hän kai istuu." - -Ja tosiaankin, poika, jonka pää tähän asti vielä oli pistänyt esiin -vehnäpellosta, oli kadonnut aivan kuin hän olisi kaatunut. Mutta -hetken kuluttua hänen päänsä näkyi uudestaan, kunnes hän vihdoin -katosi kapteenin näkyvistä pensaston taakse. - -Nyt kapteeni laskeusi kärsimättömänä alas. Kuulat vinkuivat, huoneet -olivat täynnä haavoittuneita, joista muutamat hoipertelivat kuin -juopuneet etsien tukea huonekaluista. Seinät ja lattia olivat -veriset. Ruumiita makasi poikkiteloin ovien edessä. Kuula oli -murskannut erään luutnantin oikean käsivarren. Kaikki oli savu- ja -tomupilvien peitossa. "Rohkeutta!" huusi kapteeni. "Pysykää -järkähtämättöminä! Apua tulee kohta. Vähän kestävyyttä vielä!" - -Viholliset olivat yhä lähenneet. Savun läpi saattoi jo erottaa heidän -kasvonsa, ja ammunnan keskeltä kuuluivat heidän raivoisat huutonsa. -He vaativat antaumista uhaten muuten surmata kaikki. Muutamat -pelästyneet sotilaat vetäytyivät jo ikkunasta pois. Kersantit ajoivat -heidät takaisin. - -Mutta puolustus laimeni yhä Alakuloisuus kuvastui kaikkien kasvoilla. -Vastarinta oli mahdotonta. Hetkeksi taukosi ampuminen, ja jylisevä -ääni karjaisi: "Antautukaa!" -- "Emme!" ärjäisi kapteeni eräästä -ikkunasta. Ja tuli alkoi uudestaan entistä kiivaammin ja raivoisammin -molemmilta puolin. Sotilaita kaatui, moni ikkuna oli jo ilman -puolustajaa. Ratkaiseva hetki läheni. Kapteeni huusi vimmastuneena: -"He eivät tulekaan, eivät tule!" ja riehui miekka kädessä kuin -mieletön valmiina kuolemaan. Mutta samassa tuli vahti vinttikamarista -ja kirkaisi ääneen: "He tulevat!" "He tulevat!" toisti kapteeni -riemusta huudahtaen. - -Tämän kuullessaan kaikki, sekä terveet että sairaat, vahdit ja -upseerit syöksyivät ikkunoihin, ja vastustus kävi taaskin ankaraksi. -Hetkisen kuluttua huomattiin jonkinmoista epävarmuutta ja alkavaa -epäjärjestystä vihollisten riveissä. Salaman nopeudella kapteeni -kokosi joukon maakerrokseen ja järjesti siellä pistinhyökkäyksen -vihollista vastaan. - -Sitten hän taas oli ylhäällä. Tuskin hän oli sinne päässyt, kun -jo kuului kovaa töminää, johon yhtyi raikkaita hurraa-huutoja, ja -tuolla jo italialaisten ratsumiesten kaksihuippuiset lakit näkyivät -savupilvien läpi. Heitä oli koko eskadroona, joka kiiti täyttä -laukkaa, ja miekat, jotka välähtelivät ilmassa, iskivät suhinalla -vihollisten päihin, hartioihin ja selkiin. Nyt ryntäsi myöskin tuo -pieni joukko pistimet ojennettuina ovesta ulos. Viholliset horjuivat, -joutuivat epäjärjestykseen ja pötkivät pakoon. - -Koko tanner ja tuo pieni talo oli vihollisista vapaa, ja kohta -sen jälkeen asetettiin kukkulalle kaksi pataljoonaa italialaista -jalkaväkeä ja kaksi tykkiä. - -Kapteeni palasi jäljellejääneiden sotilaittensa kanssa rykmenttiinsä, -taisteli vielä sielläkin, mutta sai viimeisessä hyökkäyksessä haavan -vasempaan käteensä. Päivä päättyi meikäläisten voitolla. - -Mutta seuraavana päivänä taistelun uudestaan alettua meikäläiset -kärsivät tappion vihollisten ylivoiman takia, vaikka he -tekivätkin urhoollista vastarintaa. Nyt ei ollut muu neuvona -kuin peräytyä Mincioon. Haavoittunut kapteeni astui koko matkan -jalkaisin väsyneine, alakuloisine sotilaineen ja saapui viimein -auringonlaskussa Mincion tienoille. Heti hän siellä rupesi -tiedustelemaan haavoittunutta luutnanttia, joka oli viety -sotasairaalaan. - -Hänelle osoitettiin erästä kirkkoa, joka kiireessä oli tehty -sairaalaksi. Sinne hän nyt meni. Se oli täynnä haavoittuneita, jotka -lepäsivät kahdessa rivissä joko vuoteissa tai lattialle levitetyillä -patjoilla. Kaksi lääkäriä ja useita sairaanhoitajia kulki kiireesti -vuoteiden väliä, ja tuontuostakin kuului tukahdutettuja huutoja ja -valitusta. - -Sisään päästyään kapteeni pysähtyi ja katseli joka taholle -löytääkseen upseerinsa. - -Samassa hän kuuli heikon äänen läheisyydessään sanovan: "Herra -kapteeni!" Hän kääntyi ja näki pienen rummunlyöjän. Tämä makasi -halvalla sotavuoteella, karkea, puna- ja valkoruutuinen ikkuna-uudin -peitteenään. Kasvot olivat kalpeat ja laihtuneet, mutta vielä hänen -silmänsä säteilivät kuin jalokivet. - -"Sinäkö se olet", kysyi kapteeni kummastuneena, mutta tapansa mukaan -tuimasti. "Hyvä! Sinä olet tehnyt velvollisuutesi." - -"Minä tein minkä voin", vastasi rummunlyöjä. - -"Oletko haavoittunut?" kysyi kapteeni sitten etsien silmillään -lähimmistä vuoteista luutnanttiansa. - -"Mitä tehdä", sanoi poikanen, joka tunsi rohkeutensa kasvaneen -haavojensa johdosta, muuten hän ei suinkaan olisi uskaltanut -puhutella tätä tuimaa päällikköänsä. "Minä juoksin aikalailla -ja koetin kumartua. Mutta he huomasivat minut. Olisin joutunut -pariakymmentä minuuttia aikaisemmin, ellei tuo kuula olisi kohdannut -minua. Onneksi löysin heti erään upseerin ja jätin hänelle -kirjelipun. Mutta kyllä oli kulku huonoa tämän kuulatervehdyksen -jälkeen. Olin janosta nääntyä, pelkäsin jääväni siihen paikkaan -ja itkin epätoivosta ajatellessani, että joka minuutin viivytys -oli syynä urhojen kuolemaan. -- Tein kuitenkin minkä voin. Olen -tyytyväinen. -- Anteeksi, herra kapteeni, näen että kätenne vuotaa -verta." - -Ja todella valui muutamia veripisaroita huonosti sidotusta kädestä. - -"Tahdotteko, että sidon sen vähän paremmin? Jos kurotatte kätenne -tänne, niin minä koetan." - -Kapteeni ojensi hänelle vasemman kätensä ja kohotti oikeata -auttaakseen poikaa siteen aukomisessa ja kiinnipanemisessa. Mutta -poika, joka tuskin sai päätään kohoamaan, kalpeni äkkiä ja hänen -täytyi heti taas laskea päänsä alas. - -"Hyvä on, hyvä on", sanoi kapteeni katsellen poikasta ja veti pois -haavoittuneen kätensä. "Sinun täytyy pitää huolta omista haavoistasi, -sen sijaan että tahdot auttaa muita. Vähäpätöisetkin haavat voivat -muuttua vaarallisiksi, jos niitä huonosti hoitaa." - -Pieni rummunlyöjä pudisti päätään. - -"Mutta sinä olet varmaankin", sanoi kapteeni poikasta tarkastaen, -"menettänyt paljonkin verta, koska olet noin heikko". - -"Verta", vastasi poika surullisesti hymyillen. "Enemmän kuin verta. -Katsokaa!" - -Ja hän veti peitteen pois. - -Kapteeni vetäytyi kauhistuneena askelen taaksepäin. Pojalla oli -vain toinen jalka jäljellä. Vasen jalka oli sahattu poikki polven -yläpuolelta ja tynkä oli kiedottu verisiin rääsyihin. - -Samassa astui pieni, paksu sotilaslääkäri kapteenin luo. "Voi", -sanoi hän osoittaen rummunlyöjää, "se on hyvin surkuteltava tapaus. -Jalka olisi helposti ollut pelastettavissa, ellei sitä olisi aivan -mielettömällä tavalla rasitettu. Sitä seurasi verenmyrkytys, ja -jalka oli pantava poikki. Mutta kerrassaan kunnon poika hän on, sen -vakuutan teille. Ei hän ole kyyneltä vuodattanut, ei kertaakaan -huutanut leikkausta tehdessäni. Kautta kunniani, oikein ylpeilen -siitä, että hän on pieni italialainen. Hän on hyvää rotua, sen -vakuutan." - -Ja lääkäri riensi eteenpäin. - -Kapteeni rypisti tuuheita kulmakarvojaan ja katseli rummuttajaa -miettivänä, levittäen huolellisesti peitteen takaisin hänen -päällensä. Sitten hän hitaasti, ikäänkuin huomaamattaan, kohotti -kätensä ja teki kunniaa. - -"Herra kapteeni", huusi poika hämmästyneenä, "mitä te teette, herra -kapteeni? Minulle?" - -Ja silloin tämä jäyhä soturi, joka ei vielä milloinkaan ollut -lausunut ystävällistä sanaa alaisilleen, sanoi hyvin hellällä ja -lempeällä äänellä: "Minä olen vain kapteeni, mutta sinä olet sankari." - -Ja sitten hän kumartui pienokaisen yli ja suuteli häntä kolme kertaa -otsalle. - - - - -ISÄNMAANRAKKAUS. - - -Torstaina tammikuun 26 p:nä. - -_Koska tuo kertomus pienestä rummunlyöjästä on liikuttanut sinun -sydäntäsi, pitäisi sinun osata helposti kirjoittaa tämänpäiväinen -aine: "Miksi rakastan Italiaa?"_ - -_Eikö ole sata vastausta juolahtanut mieleesi? Minä rakastan Italiaa -siksi, että äitini on italialainen, siksi että suonissani virtaa -italialaista verta. Siksi että maa, jonka povessa vainajat lepäävät, -joita äitini itkien kaipaa ja isäni kunnioittaa, on italialainen. -Siksi että kaupunki, missä olen syntynyt, kieli, jota puhun, kirjat, -jotka minua kasvattavat, veljeni, siskoni, toverini, kaikki ne -ihmiset, joiden keskuudessa elän, kaunis luonto, joka minua ympäröi, -kaikki, mitä näen, kuulen, opin ja rakastan, on italialaista._ - -_Sinä et vielä saata ymmärtää tätä rakkautta. Täysin tunnet sen vasta -silloin, kun olet aikaihminen ja pitkän poissaolon jälkeen jonkin -suuren laivan kannelta taas näet taivaanrannalla maasi korkeat, -siniset vuoret. Sinä tunnet sen siinä rajattomassa hellyydessä, joka -saa silmäsi kostumaan ja panee sydämesi riemusta sykkimään. Sinä -tunnet sen silloin, kun suuressa, vieraassa kaupungissa ohimennen -kuulet parin käsityöläisen puhuvan kieltäsi. Silloin sen tunnet, kun -kuulet jonkun ylenkatseellisesti puhuvan maastasi ja tunnet veren -nousevan kasvoihisi. Ja kaikkein selvimmin tunnet sen silloin, kun -isänmaasi on vaarassa. Muista, että rakkaus isänmaahan on kallis, -pyhä tunne!_ - -_Isäsi_. - - - - -KATEUTTA. Perjantaina tammikuun 27 p:nä. - - -Derossi kirjoitti tuon aineen isänmaasta kaikkein parhaiten. Ja -kuitenkin Votini oli varmaan toivonut ensi palkintoa. Täytyihän tuota -Votinia sietää, vaikka hän onkin hieman ylpeä, mutta nyt olen oppinut -häntä halveksimaan jouduttuani samaan penkkiin ja nähtyäni kuinka -hän kadehtii Derossia. Hän koettaa kilpailla hänen kanssaan ja lukea -ahkerasti, mutta Derossi voittaa hänet kymmenkertaisesti joka alalla, -ja Votini pureskelee sormiaan kiukusta. - -Myöskin Carlo Nobis kadehtii häntä, mutta hänellä on sen verran -uljuutta, ettei viitsi sitä osoittaa. - -Votini sitävastoin ei osaa sitä ensinkään peittää. Hän valittaa -kotona arvosanojaan ja moittii opettajaa vääryydestä. Ja kun Derossi -tapansa mukaan vastaa hyvin ja täsmällisesti, harmittaa se Votinia. -Hän istuu allapäin eikä ole kuulevinaan, tai koettaa nauraa, mutta -se on pelkkää mielikarvautta. Ja kun me kaikki sen tiedämme, on -meillä tapana katsella häntä opettajan kiittäessä Derossia, ja -muurarimestari näyttää jäniksennaamaa. - -Tänä aamuna esimerkiksi hänen ylpeytensä oikein pääsi valloilleen. -Opettaja astui huoneeseen ja ilmaisi koekirjoituksen tuloksen. -"Derossi on saanut kymmenen ja ensi palkinnon." Votini aivasti -äänekkäästi kiukusta. Opettaja katsoi häneen ja käsitti heti. -"Votini", sanoi hän, "älä anna kateuden hengelle valtaa! Se on mato, -joka kalvaa aivoja ja myrkyttää sydämen." - -Kaikki katselivat häntä paitsi Derossi. Votini koetti vastata, -mutta ei saanut mitään sanotuksi. Hän oli kuin kivettynyt, kasvot -kalpeina. Kun opettaja sitten jatkoi opetusta, kirjoitti Votini -suurilla kirjaimilla paperille: "_Minä en kadehdi sellaisia -palkintoja, joita annetaan suosikeille ansiotta_." Tämän paperin -hän tahtoi lähettää Derossille. Mutta sillävälin minä näin Derossin -naapurien kuiskailevan keskenänsä. Sitten he leikkasivat paperista -ison mitalin, johon oli piirretty käärme. Votinikin sen huomasi. -Opettaja pistäysi hetkiseksi ulos. Heti Derossin naapurit poistuivat -paikoiltaan ja veivät paperimitalin juhlallisesti Votinille. Koko -luokka odotti suurella jännityksellä mitä tästä seuraisi. Votini -vapisi raivosta. Derossi huusi: "Antakaa se minulle!" -- "Niin, se -onkin parempi", vastasi toiset, "sinun pitääkin antaa se hänelle". - -Derossi otti mitalin ja repi sen palasiksi. Samassa opettaja palasi -luokalle. Minä tarkastelin Votinia. Hän oli tulipunainen -- otti -paperin aivan kuin ajatuksissaan, kiersi sitä sormiensa välissä, -pisti sen suuhunsa, pureskeli sitä hiukkasen ja solahutti sen penkin -alle. Luokalta mentäessä Votini, joka vielä oli hämillään, pudotti -imupaperinsa juuri Derossin kohdalle. Derossi otti sen ystävällisesti -ja pani Votinin koululaukkuun auttaen häntä kiinnittämään sen -kantohihnoja. Votini ei uskaltanut silmiään nostaa. - - - - -FRANTIN ÄITI. - - -Lauantaina tammikuun 28 p:nä. - -Mutta Votini on parantumaton. Eilen uskontotunnilla johtajan -läsnäollessa opettaja kysyi Derossilta, tunsiko hän lukukirjassa -olevan virren, joka alkoi sanoilla: "O Jumala, et hyljää pienten -ääntä." Derossi vastasi kieltävästi, mutta Votini sanoi heti: "Minä -tiedän", ja hymyili aivan kuin olisi tahtonut sillä kiusoittaa -Derossia. Mutta eipä hän saanutkaan tiedoillaan loistaa, sillä -samassa astui Frantin äiti sisään huolestuneena, harmaat, lumesta -märät hiukset hajallaan, työntäen edellään poikaansa, joka oli -erotettu koulusta. - -Surkea oli se näytelmä, joka nyt seurasi. Vaimo rukka miltei -heittäytyi johtajan jalkojen juureen, pani kätensä ristiin ja huusi -rukoillen: "Osoittakaa minulle se armo, että otatte poikani takaisin -kouluun! Kolme päivää olen häntä kotona piilottanut, mutta jos isä -saa vihiä siitä, lyö hän pojan kuoliaaksi. Armahtakaa! En tiedä enää -mitä tehdä, mihin ryhtyä. Minä rukoilen teitä kaikesta sydämestäni." - -Johtaja koetti viedä hänet ulos, mutta hän pani vastaan itkien ja -rukoillen. - -"Jospa tietäisitte kuinka paljon huolta tämä poikanen jo on tuottanut -minulle, säälisitte varmaankin minua. Voi, armahtakaa! Minä toivon, -että hän parantaa tapansa. Ei minulla enää ole pitkää aikaa jäljellä. -Minä tunnen kuoleman läheisyyden ja ennen poismenoani tahtoisin -nähdä hänet muuttuneena, sillä" -- hän purskahti katkeraan itkuun -- -"hän on minun lapseni, minä rakastan häntä, minä kuolen epätoivoon. -Ottakaa hänet vielä kerta, herra johtaja, estääksenne suurta -onnettomuutta tapahtumasta! Tehkää se siksi, että säälitte onnetonta -sortunutta äitiä!" Ja hän peitti kasvonsa itkien ja nyyhkien. - -Franti seisoi allapäin, mutta ei osoittanut mitään liikutusta. -Johtaja tähysteli häntä, mietti hetkisen ja sanoi sitten: "Franti, -mene paikallesi!" - -Silloin vaimo otti kädet kasvoiltaan ja puhkesi lämpimiin, -loppumattomiin kiitoksiin, niin ettei johtaja saanut suunvuoroa. -Sitten hän meni ovelle päin pyyhkien silmiään ja läähättäen: -"Poikaseni, minä varoitan sinua. Olkaa kärsivällisiä häntä -kohtaan! Kiitos, herra opettaja! Te olette osoittanut kristillistä -lähimmäisrakkautta. Ole kunnollinen, poikani! Jääkää Jumalan haltuun, -rakkaat lapset! Kiitoksia, herra johtaja, ja näkemiin! Ja antakaa -anteeksi, olkaa kärsivällinen onnetonta äitiä kohtaan!" - -Ja vielä kynnykseltä rukoilevasti silmäiltyään poikaansa hän meni -huiviinsa kietoutuneena, kalpeana, kumarassa, vavisten ovesta ulos, -ja me kuulimme hänen yskänsä vielä portailta. Johtaja silmäili -Frantia vakavasti koko luokan ollessa ääneti ja sanoi sitten tavalla, -joka pani jokaisen värisemään: "Franti, sinä murhaat äitisi." - -Kaikki kääntyivät katsomaan Frantia. Tämä kurja nauroi. - - - - -OIKEAAN OSUNUT PALKINTO. - - -Lauantaina helmikuun 4 p:nä. - -Tänä aamuna tuli tarkastaja, mustiin puettu, valkopartainen herra, -palkintoja jakelemaan. Tehtyään muutamia kysymyksiä hän antoi -ensimmäisen mitalin Derossille. Mutta ennenkuin hän antoi toisen, -vaihtoi hän muutamia sanoja opettajan kanssa. Kaikki pojat arvelivat: -Kukahan tuon toisen saanee? Tarkastaja sanoi sitten ääneen: "Toisen -mitalin on ansainnut Pietro Precossi. Hän on ansainnut sen sekä -läksyjensä, käsitöittensä ja kaunokirjoituksensa että käytöksensä -vuoksi." Kaikki iloitsivat ja katsoivat Precossiin. Hän nousi -seisoalleen niin hämillään, ettei enää tiennyt missä oli. "Tule -tänne", käski tarkastaja. Precossi astui esiin. - -Tarkastaja tähysteli tutkivasti hänen vahankalpeita kasvojaan ja -heikkoja jäseniään, joita paikatut epämukavat vaatteet verhosivat, -ja hänen hyviä, surullisia silmiään, joista saattoi lukea kokonaisen -kärsimysten historian. Sitten hän kiinnittäen mitalin hänen rintaansa -sanoi: "Precossi, sinä saat tämän. Ei kukaan ansaitse sitä paremmin -kuin sinä. Tämä palkinto ei ole annettu vain sinun ymmärryksesi ja -tahtosi takia, vaan myöskin rohkeutesi ja sydämesi tähden. Eikö -niin?" sanoi hän meihin kääntyen. - -Precossi teki liikkeen, ikäänkuin olisi tahtonut niellä jotain, -ja katsahti kiitollisesti meihin. "Mene nyt, rakas lapsi", sanoi -tarkastaja, "ja Jumala varjelkoon sinua". - -Oli aika mennä kotiin. Tuskin olimme päässeet ovesta ulos, niin -kenenpä näemme eteisen päässä? Siellä seisoi Precossin isä, seppä, -kalpeana kuten ainakin, synkän näköisenä, hiukset silmillä, lakki -kallellaan päässä, käynti epävarmana. - -Opettaja kuiskasi jotakin tarkastajan korvaan. Tämä etsi kiireesti -Precossin ja johdatti hänet isänsä luo. Poika vapisi. - -Opettaja ja johtaja lähenivät myöskin, ja pojat muodostivat -suuren piirin heidän ympärillensä. "Te olette kai tämän pojan -isä"? kysyi tarkastaja tuttavallisesti. Ja vastausta odottamatta -hän lisäsi: "Minä iloitsen teidän kanssanne. Hän, nähkääs, on -viidestäkymmenestäneljästä oppilaasta ansainnut toisen mitalin. Hän -on ymmärtäväinen, hyväsydäminen poika, joka aina tekee tehtävänsä, -kelpo lapsi, joka saavuttaa kaikkien suosion ja kunnioituksen. Te -voitte olla ylpeä hänestä, sen vakuutan." - -Seppä, joka suu auki oli kuunnellut, katseli ensin tarkastajaa, -sitten johtajaa ja viimein poikaansa, joka seisoi hänen edessään -vavisten, silmät maahan luotuina. Näytti siltä, kuin hän nyt vasta -olisi muistanut, miten hän oli rääkännyt tätä pientä poloista. Ja -vasta nyt hän näytti käsittävän, miten kärsivällisesti tämä oli -kaikki kestänyt. Tuon kovan miehen kasvoilla kuvastui jonkinlainen -tylsä hämmästys, joka muuttui synkän surun ilmaukseksi ja vihdoin -osoittautui hillittömänä hellyytenä. Nopealla liikkeellä hän tarttui -poikansa päähän ja puristi sitä rintaansa vastaan. - -Me kuljimme kaikki Precossin ohi. Minä käskin häntä tulemaan Garronen -ja Crossin kanssa torstaina meille. Kaikki sanoivat hänelle jotakin -ja tervehtivät häntä. Isä katseli meitä hämmästyneenä, yhä edelleen -puristaen nyyhkyttävän poikansa päätä rintaansa vastaan. - - - - -PIENI JUNA. - - -Perjantaina helmikuun 10 p:nä. - -Precossi tuli eilen Garronen kanssa meille. Minä olen ihan varma, -että vaikka he olisivat olleet ruhtinaan poikia, ei heitä olisi voitu -ottaa vastaan suuremmalla riemulla. Garrone oli ensi kertaa meillä. -Hän näet ei mielellään käy missään, kun pitää itseänsä kovin isona -ollakseen vasta kolmannella luokalla. - -Me menimme kaikki ovelle vastaan, kun he soittivat. Crossi ei tullut, -sillä hänen isänsä on kuuden vuoden poissaolon jälkeen palannut -Amerikasta. Äitini hyväili Precossia, ja isäni esitteli hänelle -Garronen sanoen: "Hän ei ole ainoastaan kelpo poika, vaan myös -todella jalo ihminen." Precossilla oli mitalinsa mukanaan. Hän oli -hyvin onnellinen siitä, että hänen isänsä oli työssä eikä viiteen -päivään ollut juonut. Isä on niin mielistynyt poikansa seuraan, että -tahtoo hänet kanssaan pajaansa ja näkyy yleensä kerrassaan muuttuneen. - -Me rupesimme leikkimään, ja minä toin kaikki leluni esiin. Precossi -oli hyvin ihastunut nähdessään pienen junan vetureineen, joka -ihan itsestään liikkuu, kun vieteri vedetään avaimella vireeseen. -Sellaista hän ei ollut milloinkaan ennen nähnyt. Ihan hän oli -silmillään niellä nuo pienet punaiset ja keltaiset vaunut. Minä -annoin hänelle avaimen, jotta hän saisi itse panna junan käyntiin. -Hän laskeutui polvilleen eikä enää katsonutkaan muuta. - -Niin tyytyväisenä en ollut häntä milloinkaan ennen nähnyt. Hän sanoi -ehtimiseen: "olkaa hyvä, olkaa hyvä", ja torjui kaikkia kätösillään -pois tieltä, jotteivät seisauttaisi junaa. Sitten hän otti vaunut -hyvin varovasti käteensä, asetti ne jälleen lattialle aivan kuin ne -olisivat olleet lasia, pelkäsi himmentävänsä niitä hengityksellään, -rupesi niitä puhdistamaan, katseli niitä alta ja päältä ja hymyili -itsekseen. - -Me seisoimme kaikki hänen ympärillään ja katselimme häntä. Katselimme -hänen ohutta kaulaansa, noita pieniä korvia, joista eräänä päivänä -olin nähnyt vuotavan verta, isoa takkia kyynärpäihin käärittyine -hihoineen, joista hänen laihat käsivartensa pistivät esiin, nämä -käsivarret, jotka niin usein olivat koettaneet torjua lyöntejä hänen -kasvoiltaan. Tällä hetkellä minä olisin tahtonut antaa hänelle kaikki -leikkikaluni, panna kaikki kirjani hänen jalkainsa eteen, antaa -hänelle viimeisen leipäpalani, riistää vaatteet yltäni. - -Junan tahdoin ainakin antaa hänelle, mutta ensin oli isältä -pyydettävä lupa. - -Samassa pistettiin käteeni paperilippu, johon isän käsialalla oli -kirjoitettu: "_Precossi pitää junastasi. Hänellä ei ole ensinkään -leikkikaluja. Eikö sydämesi vaadi sinua tekemään jotain_?" Minä -tartuin heti junaan ja vaunuihin, laskin ne hänen käteensä ja sanoin: -"Ne ovat sinun. Ota ne!" Hän katseli minua, mutta ei ollut ymmärtää. -"Ne ovat sinun", sanoin; "minä lahjoitan ne sinulle". Hän katseli -isääni ja äitiäni vielä kummastuneempana ja kysyi: "Mutta miksi?" -Isäni sanoi: "Henrik lahjoittaa ne sinulle siksi, että sinä olet -hänen toverinsa, siksi että hän tahtoo viettää sinun juhlapäivääsi." -Precossi kysyi arasti: "Saanko... saanko minä... viedä ne kotiin?" - -"Tietysti", vastasivat kaikki. Hän oli jo ovensuussa, mutta ei -uskaltanut lähteä. Hän oli onnellinen, pyysi anteeksi, vapisi ja -nauroi yht'aikaa. Garrone auttoi häntä käärimään vaunut nenäliinaan. - -"Huomenna", sanoi Precossi, "sinun pitää tulla pajaan katsomaan miten -isäni takoo. Silloin minä annan sinulle nauloja." - -Äitini kiinnitti hänen napinreikäänsä kukkavihon käskien hänen viedä -sen kotia äidilleen. Matalalla, epävarmalla äänellään poika sanoi -päätään kohottamatta: "Kiitoksia!" Mutta koko hänen kiitollinen -sielunsa loisti hänen silmistään. - - - - -YLPEYTTÄ. - - -Lauantaina helmikuun 11 p:nä. - -Onko mahdollista! Carlo Nobis puhdistaa hihansa huolellisesti joka -kerta, kun Precossi ohimennessään tulee siihen koskeneeksi. Hän on -oikein ylpeyden perikuva, syystä että hänen isänsä on rikas herra. -Mutta on Derossinkin isä varakas. Nobis tahtoisi penkin yksinomaan -itseään varten. Peläten, että kumppanit hänet tahraavat, tarkastelee -hän kaikkia kiireestä kantapäähän ja hymyilee ivallisesti. - -Ja voi sitä poloista, joka rivissä ulos mennessämme sattuu astumaan -hänen jalalleen! Vähemmästäkin hän jo syytää parjauksia vasten -silmiä tai uhkaa tuoda isänsä kouluun. Ja kuitenkin hän tietää, -kuinka pahakseen isä pani, kun hän solvasi kivihiilikauppiaan poikaa -nimittäen hänen isäänsä rentuksi. - -En ole koskaan nähnyt ylpeämpää otusta. Ei kukaan puhuttele häntä, -ei kukaan mennessä sano hänelle hyvästiä, ei kukaan auttaisi -häntä läksyissä. Eikä hänkään siedä ketään. Varsinkin hän koettaa -kohdella Derossia ylenkatseellisesti, siksi että tämä on etevin, ja -Garronea siksi, että tämä on kaikkien suosikki. Mutta Derossi ei -ole siitä tietävinäänkään, ja kun Garronelle kertoo hänen katalasta -mielialastaan, vastaa hän: "Nobis on niin järjettömän ylpeä, ettei -häntä ilkeä edes korvalle lyödä." - -Mutta Coretti sanoi hänelle tuonoin, kun hän nauroi hänen -kissannahkaista lakkiaan: "Mene oppiin Derossin luo, jos tahdot -herrana esiintyä!" Eilen Nobis valitti opettajalle, että -kalabrialainen poika oli polkenut häntä jalalle. Opettaja kysyi -syytetyltä: "Oletko sen tahallasi tehnyt?" -- "En suinkaan", vastasi -poika avomielisesti. Ja opettaja sanoi: "Sinä olet liian ärtyisä, -Nobis." Nobis veti vanhaa nuottiaan: "Sen minä kerron isälleni." - -Mutta silloin opettaja suuttui. "Isäsi tulee nytkin sanomaan, että -sinä olet väärässä, kuten edelliselläkin kerralla. Ja sitäpaitsi -opettaja tutkii asiat koulussa." Sitten hän sanoi Nobisille -leppyisästi: "Muuta käytöksesi! Ole tuttavallinen ja ystävällinen -kumppaneillesi. Katso, täällä on köyhien ja rikkaiden, käsityöläisten -ja herrojen poikia, ja kaikki elävät sovussa ja rakkaudessa kuin -veljet, niinkuin te oikeastaan olettekin. Miks'et sinä tee niinkuin -muutkin? Niin vähällä vaivalla sinä voittaisit rakkautta, ja se -tyydyttäisi sinua itseäsikin paljon paremmin. -- Eikö sinulla ole -mitään vastaamista?" - -Nobis, joka oli kuunnellut ivallisesti hymyillen, virkahti kylmästi: -"Ei mitään." - -"Mene paikallesi", sanoi opettaja. "Minä säälin sinua. Sinä olet -sydämetön poika." - -Kaikki näytti päättyneen tähän. Mutta muurarimestari, joka istui -ensi penkillä, käänsi pyöreät, pulleat kasvonsa Nobisia päin, joka -istui viimeisessä rivissä, ja näytti hänelle niin onnistaneen ja -hullunkurisen "jäniksennaaman", että koko luokka purskahti nauruun. - -Opettaja kyllä nuhteli häntä tästä, mutta ei voinut itsekään olla -salavihkaa nauramatta. Nobiskin nauroi, mutta se ei tullut sydämestä. - - - - -HAAVOITTUNUT TYÖMIES. - - -Maanantaina helmikuun 13 p:nä. - -Nobis ja Franti ovat samankarvaisia. Molemmat he katselivat kylmästi -ja välinpitämättömästi aamullista surkeata näytelmää. Kun palasin -koulusta ja tapasin isäni kadulla, jäin vähäksi aikaa seisomaan ja -katselemaan toisen luokan pikku naskaleja, jotka olivat polvillaan -ja hankasivat katuojan jäätä takkiensa liepeillä ja lakeillaan -saadakseen sen liukkaammaksi. Samassa näimme kadun toisesta päästä -väkijoukon syöksyvän esiin. Kaikki näyttivät pelästyneiltä ja -totisilta ja puhuivat matalalla äänellä. Keskellä kulki kolme -poliisia ja heidän jäljessään kaksi miestä kantaen paareja. - -Poikasia juoksi joka taholta esiin ja yhtyi joukkoon. Se lähestyi -meitä. - -Paareilla lepäsi mies kalmankalpeana, hiukset verissä ja sekaisin, ja -verta vuoti hänen suustaan ja korvistaankin. Paarien vieressä astui -vaimo, lapsi käsivarrella. Hän näytti olevan epätoivon vallassa ja -vaikeroi yhtenään: "Hän on kuollut, hän on kuollut, hän on kuollut!" - -Vaimon jäljestä tuli poika, koululaukku kainalossa, ja nyyhkytti. - -"Mitä on tapahtunut?" kysyi isäni. - -Eräs lähellä oleva vastasi, että mies oli muurari, joka oli työtä -tehdessään pudonnut neljännestä kerroksesta. Paarien kantajat -levähtivät hetkisen. Moni käänsi kasvonsa kauhistuneena pois. - -Samassa tunsin jonkun koskettavan kyynärpäätäni. Siinä oli -pieni muurarimestari aivan kalpeana ja vapisten. Poika ajatteli -varmaankin isäänsä. Minäkin muistelin häntä. Minä saatoin kuitenkin -rauhallisesti istua koulussa siinä tiedossa, että isäni on kotona -kirjoituspöytänsä ääressä, vaaroista kaukana. Mutta kuinka monen -pojan täytyy peläten ajatella, että hänen isänsä työskentelee -korkeilla telineillä tai koneen rattaiden ääressä ja että yksi ainoa -varomaton liike, yksi ainoa harha-askel voi saattaa hänet hengiltä. -He ovat samassa asemassa kuin sotilaiden lapset, joiden isät ovat -taistelussa. - -Muurarimestari katseli sinnepäin ja vapisi yhä enemmän. Isäni huomasi -sen ja sanoi: "Mene kotiin, lapsi, mene isäsi luo! Sinä löydät hänet -terveenä ja levollisena." - -Muurarimestari alkoi astella poispäin, mutta kääntyi ehtimiseen -taaksensa. Samassa joukko lähti taas liikkeelle ja vaimo huusi -sydäntäsärkevästi: "Hän on kuollut!" -- "Ei, ei hän ole kuollut", -sanottiin joka taholta. Mutta hän ei kuunnellut, repi vain tukkaansa. - -Yht'äkkiä kuulin äkäisen äänen sanovan: "Sinä naurat!" Havaitsin -samassa erään miehen katsovan Frantia, joka vieläkin nauroi. Silloin -mies sivalsi hänen lakkinsa maahan sanoen: "Lakki pois, kunnoton, kun -työn uhria kannetaan ohitse!" - -Joukko oli jo mennyt, ja kadun keskellä näkyi verinen juova. - - - - -VANKI. - - -Perjantaina helmikuun 17 p:nä. - -Voi! Enpä ole milloinkaan kummempaa kuullut. Isäni vei minut eilen -Moncalierin läheisyyteen katsomaan erästä huvilaa, jonka hän aikoo -vuokrata ensi kesäksi. Avaimet olivat erään opettajan hallussa, joka -samalla oli isäntäväen sihteeri. Hän näytti meille huvilaa ja vei -meidät omaan huoneeseensa, jossa tarjosi juotavaa. - -Pöydällä oli suppilomaiseksi koverrettu puinen mustetolppo. - -Kun opettaja havaitsi isäni sitä katselevan, sanoi hän: "Tämä -mustetolppo on minulle hyvin kallisarvoinen. Jospa te tietäisitte sen -historian!" - -Ja hän kertoi sen meille. Joitakin vuosi sitten hän oli opettajana -Torinossa ja opetti muun muassa talvisin vankeja. Opetussalina oli -vankilan kirkko, pyöreä rakennus. Ylt'ympäri korkeissa, alastomissa -muureissa oli pieniä neliskulmaisia, rautaristikoilla suljettuja -ikkunoita, ja joka ikkunan takana oli pieni koppi. Siellä hän opetti -astellen edestakaisin kylmässä, hämärässä kirkossa. Ja vangit -lähenivät vihkoineen ja kirjoineen rautaristikkoja. Monella näistä -oppilaista oli näivettyneet, kärttyisen näköiset kasvot, pörröiset -harmaat päät ja tuijottavat silmät. - -Kopissa n:o 78 oleva vanki oli oppivaisin ja kiitollisin kaikista. -Hän oli nuori, mustapartainen, onnettoman näköinen mies. Ammatiltaan -hän oli puuseppä, ja kerran vihan vimmassa hän oli viskannut -mestarinsa päähän napakairan, niin että mies heitti henkensä. Mestari -näet oli aina ärsytellyt häntä. Tästä hänet tuomittiin kuudeksi -vuodeksi vankeuteen. Siellä hän oppi kolmessa kuukaudessa lukemaan ja -kirjoittamaan ja lueskeli mielellään. Kuta enemmän hän opiskeli, sitä -selvemmin näkyi myöskin, että hänen tapansa muuttuivat ja että hän -katui rikostaan. - -Eräänä päivänä tunnin päätyttyä hän viittasi opettajaa luoksensa ja -ilmoitti surumielin, että hänen täytyi seuraavana päivänä matkustaa -pois ollakseen lopun rangaistusaikaansa Venetsian vankilassa. Ja -sanoessaan opettajalleen hyvästi hän pyysi liikutettuna nöyrällä -äänellä saada puristaa hänen kättänsä. Opettaja kurotti hänelle -kätensä, jota mies suuteli ja kostutti kyynelillään. - -"Kuusi vuotta kului, ja minä sain uusia vaikutteita ja ajateltavia", -kertoi opettaja. "Mutta toissa päivänä tuli luokseni yksinkertaisesti -puettu mies, jonka pitkässä, mustassa parrassa jo näkyi valkeita -karvoja. Hän kysyi, olinko sen ja sen niminen opettaja? 'Kuka te -sitten olette?' kysyin. -- 'Minä olen vanki n:o 78', vastasi hän. -'Te opetitte kuusi vuotta sitten minua lukemaan ja kirjoittamaan. -Jos muistatte, ojensitte minulle eron hetkenä kätenne. Nyt on -rangaistusaikani ohitse, ja minä olen tullut tänne pyytämään, että -te... olisitte armollinen ja vastaanottaisitte minulta pienen -muiston, jonka olen teitä varten vankilassa valmistanut. Tahdotteko -ottaa sen minulta muistolahjaksi?' Minä seisoin siinä sanaakaan -virkkamatta. Mutta hän käsitti vaitioloni siten, etten olisi -välittänyt lahjasta, ja katsoi minuun kuin olisi tahtonut sanoa: -'Kuuden vuoden kärsimykset eivät siis ole riittäneet puhdistamaan -käsiäni.' Mutta hänen kasvojensa ilme oli niin perin surullinen, että -heti kävin kiinni hänen tarjoamaansa esineeseen, ja tässä se nyt on." - -Me katselimme mustetolppoa tarkasti. Näytti siltä, kuin se olisi -suurella kärsivällisyydellä koverrettu naulan kärjellä. Siihen -oli kaiverrettu vihko ja viistosti sen poikki kynä. Ympärille oli -kirjoitettu: "Opettajalleni. N:o 78. Muistoksi. Kuusi vuotta!" ja -pienemmillä kirjaimilla: "Kestävyyttä ja toivoa!" - -Opettaja ei virkkanut enää mitään, ja me sanoimme jäähyväiset. Mutta -astellessamme Moncalierista Torinoon en saanut mielestäni vankia -pienen ikkunan ääressä, hänen eroaan opettajastansa, tuota vankilan -komerossa koverrettua mustetolppoa, joka kertoi niin paljon. Yölläkin -näin siitä unta ja tänä aamuna rupesin taas sitä samaa ajattelemaan --- -- -- aavistamatta mikä hämmästyttävä uutinen minua odotti tänään -koulussa. - -Tuskin olin istuutunut uudelle paikalleni Derossin viereen ja -kirjoittanut laskuesimerkkini, kun jo rupesin kertomaan toverilleni -vangista, mustetolposta, kaiverretusta kynästä ja vihosta ja -kirjoituksesta, joka oli sen ympärillä. Derossi säpsähti nämä -sanat kuullessaan ja katseli vuoroin minua, vuoroin Crossia, -vihanneskaupustelijavaimon poikaa, joka istui selin meihin ja näytti -tykkänään kiintyneen esimerkkiinsä. - -"Hiljaa", sanoi hän sitten matalalla äänellä käyden minun käteeni. -"Tiedätkö mitä? Crossi kertoi minulle toissa päivänä nähneensä -Amerikasta palanneen isänsä kädessä puusta koverretun mustetolpon. -Kuusi vuotta -- -- -- Hän sanoi isänsä olleen kuusi vuotta Amerikassa --- -- --, mutta hän olikin vankilassa. Crossi oli siihen aikaan vielä -niin pieni, ettei hän sitä muistanut, eikä äiti ole tahtonut puhua -hänelle mitään rikoksesta. Älkäämme mekään hiiskuko asiasta." - -En saanut mitään sanotuksi, silmäni olivat kuin naulitut Crossiin. - - - - -ISÄN SAIRAANHOITAJA. - -(Opettajan kertomus.) - - -Lauantaina helmikuun 18 p:nä. - -Sateisena maaliskuun päivänä ilmestyi Napolin sairashuoneen -ovenvartijan luokse poikanen talonpoikaisissa vaatteissa, sateesta -märkänä, pieni mytty kainalossa, ja kysyi isäänsä osoittaen erästä -kirjettä. Hänen kasvonsa olivat soikeat ja ruskeahkot, silmät -miettiväiset, ja puoliavoimesta suusta loistivat valkeat hampaat. - -Hän oli kotoisin eräästä kylästä Napolin tienoilta. Hänen isänsä, -joka vuosi sitten oli matkustanut Ranskaan työnhakuun, oli joitakin -päiviä sitten palannut Napoliin, missä oli heti äkillisesti -sairastunut ja tuskin ehtinyt ilmoittaa perheelleen kotiintulostaan -ja sairaalaanmenostaan. Vaimo joutui epätoivoon tästä tiedosta ja -olisi heti tahtonut mennä miestään katsomaan, mutta sairas tyttö ja -muutaman kuukauden ikäinen pienokainen kiinnittivät hänet kotiin. -Ei ollut muuta neuvoa kuin lähettää vanhin poika isää etsimään ja -auttamaan. Hän sai muutamia soldoja matkaa varten ja kulki jalkaisin -useita penikulmia. - -Ovenvartija silmäili hänen kirjettään ja kutsui sitten erästä -sairaanhoitajaa pyytäen tätä opastamaan poikaa isän luo. - -"Kuka isäsi on?" kysyi sairaanhoitaja. Poika mainitsi nimen väristen -ja peläten surullisia tietoja. - -Sairaanhoitaja ei muistanut nimeä. "Ulkomaalta tullut vanha työmies?" -"Työmies kyllä", vastasi lapsi yhä huolestuneempana, "mutta ei kovin -vanha. Ulkomaalta hän myöskin oli." - -"Milloinka sairaalaan tullut?" kysyi sairaanhoitaja taaskin. - -Poika silmäili kirjettä ja vastasi: "Noin viisi päivää sitten, -luullakseni." - -Sairaanhoitaja mietti hetkisen. Sitten asia näytti yht'äkkiä johtuvan -hänen mieleensä, sillä hän sanoi: "Kah, neljännessä kerroksessa, -viimeinen sija." - -"Onko hän vaarallisesti sairaana ja miten hän nyt jaksaa?" kysyi -poika levottomasti. - -Sairaanhoitaja katseli häntä vastaamatta. Sitten hän sanoi: "Tule!" - -He astuivat portaita ylös, tulivat vihdoin leveään käytävään ja -seisahtuivat erään salin ovelle, josta näkyi vuoteita kahdessa -pitkässä rivissä. "Tule", sanoi sairaanhoitaja sisään astuessaan. -Poika rohkaisi mielensä ja seurasi silmäillen oikealle ja vasemmalle -noita riutuneita sairaita, joista muutamat lepäsivät silmät ummessa -kuin kuolleet, toiset taas tuijottivat kattoon. Muutamat uikuttivat -kuin pienet lapset. Huone oli hämärä, ja väkevä lääkkeiden haju -tuntui joka paikassa. Kaksi laupeudensisarta kulki edestakaisin -pullot käsissä. - -Sairaanhoitaja pysähtyi erään vuoteen ääreen salin perimmäisessä -kolkassa, veti uutimet syrjään ja sanoi: "Tässä on isäsi." - -Poika purskahti itkuun, mytty putosi hänen kädestään, hän nojasi -päätään sairaan olkaa vasten ja tarttui hänen käteensä, joka -liikkumatta oli peitteellä ojennettuna. Sairas ei hiiskahtanut. - -Poika kohottautui vähäisen, tarkasteli isäänsä ja rupesi uudestaan -itkemään. Silloin sairas loi häneen pitkän katseen ja näytti, kuin -olisi tuntenut hänet. Huulet vain eivät liikkuneet. Voi isä parka, -miten oli muuttunut! Poika ei ollut mitenkään tuntea häntä. Hiukset -olivat käyneet harmaiksi, parta kasvanut pitkäksi. Kasvot olivat -turvoksissa ja punaiset, silmät pienemmät, huulet pullistuneet, koko -ulkomuoto oli muuttunut. Ainoastaan otsa ja kulmakarvain kaari oli -entisellään. Hän hengitti vaivalloisesti. - -"Isä, oma isäni", sanoi poika. "Minä olen täällä. Etkö tunne minua? -Minähän olen Ciccillo, sinun oma poikasi kotikylästä; olen tullut -tänne, äiti lähetti. Katso, etkö tunne minua? Sano vain sananen!" -- -Mutta sairas sulki silmänsä vähän aikaa poikasta tarkasteltuaan. - -"Isä, isä! Mikä sinun on? Minä olen sinun poikasi, sinun Ciccillosi." - -Mutta sairas ei enää liikahtanut, ja hengitys kävi raskaasti. - -Silloin poikanen otti itkien tuolin ja istuutui odottamaan -kääntämättä silmiään isänsä kasvoista. "Lääkäri kulkee kai pian tästä -ohi käydessään sairaita katsomassa", ajatteli hän. "Hän sanoo minulle -jotakin." Ja hän vajosi surullisiin mietteisiin, muisteli monta -seikkaa isästään, lähtöpäivää, hänen viimeisiä jäähyväisiään laivan -kannelta, toiveita, joita perhe tähän matkaan oli kiinnittänyt, -toivottomuutta, jonka tämän viimeinen kirje oli synnyttänyt. -Kuolemaakin hän ajatteli. Hän näki äitinsä surupuvussa, perheen -kurjuudessa. Näin hän istui pitkän aikaa. Kevyt käsi kosketti hänen -olkapäätänsä. Hän säpsähti. - -Se oli laupeudensisar. - -"Mikä minun isääni vaivaa?" kysyi hän nopeasti. - -"Onko hän sinun isäsi?" kysyi sisar ystävällisesti. - -"On. Äitini lähetti minut hänen luoksensa. Mikä hänen on?" - -"Rohkeutta, lapsi", vastasi sisar, "pian tulee lääkäri". Ja hän -poistui muuta sanomatta. - -Puolen tunnin päästä hän kuuli kellon kilisevän ja näki lääkärin -apulaisensa seurassa astuvan huoneeseen. He aloittivat käyntinsä -pysähtyen jokaisen vuoteen luona. Tämä odottaminen tuntui pojasta -iankaikkisuudelta, ja hänen epätoivonsa kasvoi kasvamistaan. Lääkäri -oli pitkäkasvuinen, kumara vanhus, kasvot vakavat. Jo ennenkuin -hän poistui naapurivuoteelta, nousi poika seisomaan ja alkoi itkeä -lääkärin lähetessä. - -Lääkäri katseli häntä. "Hän on sairaan poika", selitti -laupeudensisar. "Tänä aamuna hän on tullut maalta tänne." - -Lääkäri pani kätensä pojan olalle, sitten hän kumartui sairaan -puoleen, koetti hänen valtimoansa, kosketti hänen otsaansa ja kääntyi -lopuksi sisaren puoleen tehden muutamia kysymyksiä. Tämä vastasi, -että kaikki oli entisellään. Lääkäri näkyi hetkisen miettivän, sitten -hän sanoi: "Menetelkää samoin kuin tähänkin asti." - -Silloin poika rohkaisi mielensä ja sanoi itkun tukahduttamalla -äänellä: - -"Mikä minun isääni vaivaa?" - -"Koeta rauhoittua, lapsi", sanoi lääkäri laskien uudestaan kätensä -hänen olkapäälleen. "Hänellä on ruusu kasvoissa. Se on vaarallista. -Mutta vielä on toivoa. Hoida häntä. Sinun läsnäolosi voi tehdä -hänelle hyvää." - -"Mutta hän ei tunne minua!" huudahti poika epätoivoisesti. - -"Kyllä hän sen vielä tekee... kenties jo huomenna. Toivokaamme -parasta." - -Poika olisi mielellään kysellyt enemmän, mutta ei uskaltanut. - -Lääkäri poistui, ja sitten alkoi Ciccillon sairaanhoitajatoimi. Kun -hän ei tiennyt muuta tehdä, asetteli hän peitettä, piti sairaan -kädestä kiinni, torjui pois kärpäset, kumartui pienenkin huokauksen -kuullessaan sairaan ylitse, ja kun sisar toi jotain juotavaa, tarttui -hän lasiin tai lusikkaan ja tahtoi itse antaa sitä. Sairas kyllä -katseli häntä silloin tällöin, mutta ei kuitenkaan millään tavalla -osoittanut tuntevansa häntä. - -Näin kului ensi päivä. Yönsä poika nukkui kahdella tuolilla huoneen -nurkassa ja aamulla hän aloitti jälleen rakkaudentyönsä. Tänään -osoittivat sairaan silmät jo jonkinlaista tajuntaa. Niissä kuvastui -epäselvä kiitollisuudenilme pojan hellästi puhuessa, ja kerran hän -liikutti huuliaan ikäänkuin jotakin sanoakseen. Joka kerta, kun hän -nukahdettuaan heräsi, näytti siltä, kuin hän olisi etsinyt pientä -hoitajaansa. Lääkäri, joka kahdesti kävi katsomassa, huomasi hänet -vähän paremmaksi. Illempänä antaessaan sairaalle juomista luuli -poikanen huomaavansa heikon hymyn hänen pöhöttyneillä huulillaan. -Tästä hän uudestaan rohkaisi mielensä ja rupesi toivomaan. -Voittaakseen näille toiveilleen edes heikkoa vastakaikua hän rupesi -kertomaan. Hän puhui laveasti äidistä, pikku siskoista, paluumatkasta -kotiin ja kehoitti sairasta lämpimin, sydämellisin sanoin -rohkaisemaan mielensä. Ja vaikk'ei hän tiennyt, ymmärsikö sairas -hänen puhettaan, kertoi hän sentään yhä uudelleen, sillä hän luuli -kuitenkin huomanneensa, että sairas mielihyvällä kuunteli itse äänen -kaikua ja nautti sen sydämellisyydestä ja lempeydestä. Ja näin kului -toinen päivä, vieläpä kolmas ja neljäskin, ja parantumisen merkit ja -uudistuneet taudinkohtaukset vaihtelivat alinomaa. - -Poika oli niin kiinni toimessaan, että tuskin malttoi kahdesti -päivässä pureskella kuivaa leipää ja juustoa, jota sisar hänelle -toi. Muuten hän ei tiennyt mitään ympäristöstään. Ei hän havainnut -ohikulkevia sisaria, ei omaisiaan tervehtimässä käyvien vieraiden -itkua ja epätoivoa eikä niitä surkeita kuvia, jotka kuuluvat -sairaalan päiväjärjestykseen. Päivät vierivät, ja hän istui -alituisesti isänsä luona tarkkaavaisena ja huolehtivana, vapisten ja -peläten jokaista hänen hengenvetoaan, häilyen toivon ja epätoivon -välillä. - -Viidentenä päivänä sairaan tila huononi yht'äkkiä tuntuvasti. - -Kun lääkäri tuli, pudisti hän päätänsä, kuin ei olisi enää mitään -toivottavaa, ja poika vaipui tuolille purskahtaen nyyhkytyksiin. -Mutta aina oli sentään jotakin lohduttavaistakin. Vaikka sairaan -tila huononikin, luuli poika huomaavansa tajunnan palaavan. Sairas -katseli poikaa yhä tarkemmin ja kasvavalla hellyydellä, ei tahtonut -vastaanottaa lääkkeitä ja juotavaa keltään muulta, ja usein hän -liikutti huuliaan, kuin olisi tahtonut sanoa jotakin. Ja kerran hän -sen teki niin selvään, että poikanen äkillisen toiveen elähdyttämänä -tarttui hänen käteensä ja sanoi iloisesti: "Rohkeutta, rohkeutta vain -vähän, isä! Sinä paranet, ja me lähdemme yhdessä kotiin äidin luo. -Hiukan kärsivällisyyttä vielä." - -Oli kello 4 iltapuolella, ja poika oli juuri antautunut toivon ja -valoisamman mielialan valtaan, kun hän viereisestä huoneesta kuuli -läheneviä askelia ja äänen, joka lausui vain kolme sanaa: "Jumalan -haltuun, sisar", mutta ne saivat hänet kuitenkin hypähtämään -paikaltaan. Samassa hetkessä astui mies mytty kainalossa huoneeseen. -Poika päästi vihlovan huudon hänet nähdessään ja jäi seisomaan -kuin lattiaan naulittuna. Mies kääntyi, katseli häntä ja huudahti: -"Ciccillo!" ja syöksyi hänen luokseen. - -Poika vaipui miltei tiedottomana isänsä syliin. - -Sisaret, sairaanhoitajat ja apulaislääkärit, kaikki riensivät luo ja -katselivat kummissaan heitä. - -Poika ei saanut mitään sanotuksi. "Voi minun Ciccilloani!" huusi isä -luotuaan sairaaseen tarkkaavan katseen. "Ciccillo, lapseni, kuinka -sinä tänne olet tullut? He ovat saattaneet sinut vieraan vuoteen -ääreen. Ja minä kun jo pelkäsin, etten enää saisi nähdä sinua, -kun äiti kirjoitti lähettäneensä sinut. Ciccillo parka! Montako -päivää olet jo täällä ollut? Kuinka tämä erehdys oli mahdollinen? -Minä paranin pian. Nyt olen jo terve, tiedäpä. Ja äiti. Ja sairas -tyttö? Ja pikku kultamunamme! Kuinka he jaksavat? Nyt lähden -sairashuoneesta. Tule, menkäämme! Voi hyvä Jumala! Kuka olisi -tällaista aavistanut." - -Poika sai ainoastaan suurella vaivalla soperretuksi muutaman sanan -ja vastatuksi isän kysymykseen. "Voi, kuinka olen iloinen! Kauheita -päiviä olen viettänyt." Eikä hän tauonnut isäänsä hyväilemästä, mutta -hän ei liikahtanut paikalta. - -"Tule", sanoi isä. "Vielä tänä iltana olemme kotona. Mennään!" Ja hän -veti häntä luoksensa. - -Poika kääntyi katsomaan sairasta. - -"No tuletko vai etkö?" kysyi isä kummastellen. - -Poika silmäili vielä kerran sairasta, joka juuri sillä hetkellä avasi -silmänsä ja katsoi häntä vakavasti. - -Silloin pojan ahdistetusta sydämestä vihdoin puhkesi oikea sanatulva. -"Ei, isä. Odota! Ei, en minä voi. Hän katselee minua alituisesti. -Alussa luulin häntä sinuksi. Minä pidän hänestä. Hän etsii minua -silmillään, kun tahtoo juoda. Hän tahtoo, että aina pysyn hänen -läheisyydessään. Nyt juuri hän on hyvin heikko. Ole kärsivällinen! -Minulla ei ole sydäntä jättää häntä. En tiedä oikein, mutta minuun -niin koskee. Huomenna kyllä tulen kotiin, mutta anna minun viipyä -vielä vähän! En voi jättää häntä nyt juuri. Katso, kuinka hän -tarkastelee minua! En tiedä kuka hän on, mutta hän kaipaa minua. Hän -muuten kuolisi yksinään. Jätä minut tänne, rakas isä!" - -"Kelpo poika", virkkoi apulaislääkäri. - -Isä katsoi ihmeissään poikaan, sitten sairaaseen. "Kuka se on?" hän -kysyi. - -"Talonpoika kuten tekin", vastasi apulaislääkäri "Muualta tullut -sairaalaan samana päivänä kuin tekin. Hänet tuotiin tänne -tiedottomana, eikä hän voinut mitään sanoa. Ehkä hänellä on perhe -jossakin kaukana. Hän luulee kenties teidän poikaanne omakseen." - -Sairas katseli poikaa lakkaamatta. - -Isä sanoi Ciccillolle: "Jää sitten!" - -"Hänellä on vain lyhyt aika jäljellä", lisäsi apulaislääkäri. - -"Jää sitten", toisti isä. "Sinulla on sydäntä. Minä menen heti kotiin -rauhoittamaan äitiä. Tässä saat hiukan rahaa tarpeitasi varten. Voi -hyvin, kunnon poikani! Näkemiin!" - -Hän syleili häntä, katsoi vakavasti silmiin ja meni. - -Poika palasi vuoteen ääreen, ja sairas näytti rauhoittuvan. Ciccillo -jatkoi taas sairaanhoitajatointaan, ei tosin enää itkien, mutta -samalla huolellisuudella ja samalla kärsivällisyydellä kuin ennenkin. -Hän antoi sairaalle juomista, järjesti peitteitä, hyväili hänen -kättänsä ja puhutteli häntä ystävällisesti ja rauhoittavasti. Hän -hoiti häntä koko sen päivän, koko yön ja vielä koko seuraavan päivän. -Mutta sairaan tila yhä vain huononi. Hänen kasvonsa muuttuivat -sinisiksi, hengitys nopeammaksi, levottomuus kasvoi, sekavia ääniä -pääsi hänen suustaan, ja pöhöttyminen yhä eneni. Illalla sanoi -lääkäri käydessään hänen luonaan, että tämä kaiketi oli hänen -viimeinen yönsä. Silloin Ciccillo yhä enensi huolenpitoaan eikä -hetkeksikään kiinnittänyt huomiotaan muualle. Ja sairas katseli -häntä yhtämittaa, liikutti vieläkin silloin tällöin huuliaan -suurella vaivalla, aivan kuin olisi tahtonut sanoa jotakin. Ääretön -hellyys kuvastui hänen silmissään, jotka kävivät yhä pienemmiksi -ja himmeämmiksi. Ja tämän yön valvoi poikanen alusta loppuun hänen -luonaan, kunnes aamu alkoi sarastaa ja sisar näyttäytyi. Hän lähestyi -vuodetta, silmäili sairasta ja kiiruhti pois. Parin minuutin kuluttua -hän palasi lääkärin kanssa. - -"Hän tekee loppua", sanoi lääkäri. - -Poika tarttui sairaan käteen. - -Sairas avasi silmänsä, katsahti häneen ja sulki ne uudelleen. - -Tällöin pojasta tuntui, kuin sairas olisi puristanut hänen kättänsä. - -"Hän puristi minun kättäni!" huudahti hän. - -Lääkäri kumartui sairaan yli, ja sisar otti ristiinnaulitunkuvan -seinältä. - -"Hän on kuollut!" huudahti poika. - -"Mene, poikani", sanoi lääkäri. "Sinun pyhä toimesi on päättynyt. Se -palkka, jonka tällä olet ansainnut, tulkoon elämässä moninkertaisesti -osaksesi! Jumala suojelkoon sinua! Hyvästi!" - -Sisar, joka oli hetkeksi poistunut, palasi nyt tuoden kädessään -orvokkeja, joita oli lasissa ikkunalla, ja antoi ne pojalle sanoen: -"Minulla ei ole muuta annettavaa. Ota nämä muistoksi sairaalasta!" - -"Kiitoksia", sanoi poika ottaen kukkavihon toisella kädellään ja -pyyhkien toisella kyyneliä silmistään. "Mutta minun on käytävä pitkä -matka jalan, ja ne lakastuisivat tiellä." Hän hajoitti kukkavihon -ja sirotti kukat kuolleen vuoteelle. "Nämä minä jätän rakkaalle -vainajalleni muistoksi. Kiitos, sisar! Kiitos, herra lääkäri! -Hyvästi, isä raukka!" - -Ja tämän sanottuaan hän otti myttynsä kainaloonsa ja meni matkaansa -väsynein askelin. Päivä oli jo silloin koittanut. - - - - -PAJA. - - -Maanantaina helmikuun 20 p:nä. - -Precossi tuli eilen illalla muistuttamaan minua, että kävisin -katsomassa hänen isänsä pajaa, joka on täällä saman kadun varrella. -Ja kun tänä aamuna isäni kanssa menin kaupungille, poikkesimme -hetkeksi sinne. - -Kun astuimme ovesta sisään, näimme Precossin istuvan tiilikasalla. -Hän lueskeli läksyään, kirja polvellaan. - -Hän nousi heti ja tuli meitä vastaan. Huone oli avara ja täynnä -hiilentomua. Seinillä riippui moukareja, pihtejä, kankia ja rautaa -jos jonkinlaista. Nurkassa paloi ahjossa tuli, johon eräs poika -puhalteli palkeilla. Precossin isä seisoi alasimen ääressä, ja sälli -piti rautatankoa tulessa. - -Tuskin oli seppä meidät huomannut, ennenkuin jo nosti lakkiaan -huutaen: "Terve tuloa! Kas tuossa on se kunnon poika, joka -lahjoitti meidän pojalle junan. Hän on tullut katsomaan miten -pajassa työskennellään. Heti paikalla saatte nähdä." Ja tätä -sanoessaan hän hymyili. Hänen kasvonsa eivät enää olleet niin -julmannäköiset kuin ennen, eikä katsekaan ollut niin karsas. Sälli -ojensi hänelle toisesta päästä tulikuuman rautatangon, jonka seppä -asetti alasimelle. Siitä piti tehtämän kaiderauta satamakadun -ristikkoaitaan. Seppä kohotti moukariaan ja rupesi takomaan hehkuvaa -tangonpäätä käännellen sitä joka puolelle, sysäten sen väliin -alasimen keskelle, väliin sivulle. Ja kummallista oli nähdä, miten -nopeat, raskaat vasaranlyönnit saivat raudan taipumaan, vääntymään ja -laajenemaan, kunnes se vihdoin sai siron kukkalehden muodon, aivan -kuin olisi ollut sormin muodostettu vahankappale. - -Sill'aikaa Precossi katseli meitä tyytyväisenä, kuin olisi tahtonut -sanoa: Huomatkaa kuinka isä osaa tehdä työtä! - -"Onko pikku herra nyt nähnyt, kuinka sitä tehdään?" kysyi seppä -näyttäen minulle valmista kappaletta, joka muistutti piispansauvaa. -Sitten hän pani sen pois ja työnsi toisen kangen tuleen. - -"Todella hyvin taitavasti tehty", sanoi isäni. Ja hän jatkoi: "Te -siis teette työtä nyt taas. Hyvä tahto on jälleen palannut." - -"Niin, se on palannut", vastasi käsityöläinen pyyhkien hikeä -otsaltaan ja punastuen. "Ja tiedättekö, kuka sen on minulle antanut? -Tämä kunnon poika, joka ahkeruudellaan on tuottanut isälleen kunniaa, -sill'aikaa kuin isä hävitti sekä tavaransa että palkkansa ja kohteli -häntä kuin eläintä. -- Pikku kääpiöni, tule tänne, että saan nähdä -kasvosi!" - -Ja poika riensi hänen luokseen. Isä nosti hänet alasimelle pystyyn -kannattaen häntä käsivarsista, ja poikanen hyväili isäänsä sivellen -kätösillään hänen nokisia kasvojaan. "Kas niin", sanoi seppä ja laski -hänet lattialle. - -"Niin tosiaankin, Precossi", sanoi isäni hymyillen. - -Ja sanottuaan hyvästit sepälle ja hänen pojalleen hän saattoi minut -kadulle. - -Ulos astuessani sanoi Precossi: "Suo anteeksi", ja pisti taskuuni -paperikäärön täynnä nauloja, ja minä pyysin hänet meille katsomaan -ikkunastamme karnevaalia. [Karnevaali-juhlaa vietetään katolisissa -maissa paaston aikana leikkisällä juhlakulkueella.] - -Kadulla sanoi isäni: "Sinä olet antanut hänelle junasi, mutta vaikka -se olisi ollut kultaa ja jalokiviä, olisi se kuitenkin ollut pieni -lahja pojalle, joka on kääntänyt isänsä paremmalle tielle." - - - - -SAIRAS OPETTAJA. - - -Lauantaina helmikuun 25 p:nä. - -Eilen illalla, kun palasin koulusta, kävin tervehtimässä sairasta -opettajaani. Liika työ on tehnyt hänet kipeäksi. Viisi opetustuntia -päivässä, sitten voimistelutunti ja vielä pari tuntia iltakoulussa. -Siis hyvin vähän aikaa nukkumiseen, syötävä aina kovassa kiireessä, -ja aamusta iltaan kiireesti ja hengästyneenä riennettävä toisesta -toimesta toiseen. Hän on turmellut terveytensä. Niin sanoo äitini. - -Äitini jäi portaille odottamaan minua, ja minä lähdin yksin ylös -kiipeämään. Neljännessä kerroksessa pysähdyin pienen oven eteen ja -soitin. - -Palvelija saattoi minut pieneen, köyhään, puolipimeään huoneeseen, -missä opettajani oleskeli. Hän makasi pienessä rautasängyssä. Hänen -partansa oli kasvanut pitkäksi. - -Hän varjosti kädellään silmiänsä paremmin nähdäkseen ja huudahti -ystävällisellä äänellä: "Vai Henrik!" - -Minä lähenin vuodetta, hän laski kätensä minun olalleni ja sanoi: -"Hyvä poikani! Hyvin teit, kun tulit sairasta opettajaasi katsomaan. -Minä voin hyvin huonosti, kuten näet, rakas poikani. Kuinka koulussa -käy? Ja kuinka toverisi jaksavat? Kaikki hyvin, eikö totta, vaikk'ei -minua olekaan? Te tulette varsin hyvin toimeen ilman vanhaa -opettajaannekin." - -Minä tahdoin kieltää, mutta hän keskeytti minut: "Niin, niin. Minä -tiedän jo, ettette minua vihaa." Ja hän huokasi. - -Minä katselin muutamia seinällä olevia valokuvia. - -"Katso", sanoi hän, "nämä kaikki ovat minun entisiä oppilaitani, -jotka viimeisinä parina kymmenenä vuotena ovat antaneet valokuvansa -minulle. Kunnon poikia! Ne ovat minun muistojani. Kuollessani on -viimeinen katseeni kohtaava heitä, heitä kaikkia, joiden keskessä -olen koko aikani elellyt. Sinäkin kai annat minulle valokuvasi, kun -jätät koulun?" - -Sitten hän otti pöydältä appelsiinin ja antoi sen minulle sanoen: -"Minulla ei ole muuta annettavaa; se on sairaan lahja." - -Minä katselin häntä, ja sydämeni oli murheellinen, en tiedä miksi. - -"Kuule", sanoi hän, "minä toivon paranevani, mutta ellen tulisi -terveeksi, niin koeta edistyä laskennossa, sillä se on sinun heikko -puolesi! Tee luja ponnistus siinä varmassa vakaumuksessa, että se -onnistuu, sillä usein edistymisen esteenä ei ole puuttuva tarkkuus, -vaan jonkinlainen ennakkoluulo." - -Puhuessaan hän hengitti vaivalloisesti, ja selvään näki, että -hän kärsi. "Minulla on paha kuume", huokasi hän, "olen miltei -puolikuollut. Minä pyydän siis sinua, ryhdy laskentoon, suorita -esimerkkisi. Ei se ensi kerralla onnistu. Mutta sitten pitää levätä -vähäisen ja alkaa taas. Ei käy vieläkään. Taas lepoa ja uusi yritys! -Ja niin vähitellen eteenpäin ilman liikarasitusta! Tervehdi äitiäsi! -Älä enää kiipeä näitä portaita! Pian tapaamme toisemme koulussa. Ja -jollei niin kävisi, niin muista välisti kolmannen luokan opettajaasi, -joka rakasti sinua!" - -En voinut pidättää kyyneliäni. "Kumarru vähän tännepäin", käski hän. -Minä painoin pääni tyynylle ja hän suuteli otsaani. Sitten hän sanoi: -"Voi hyvin", ja käänsi kasvonsa seinään päin. Minä riensin portaita -alas syleilläkseni äitiäni. - - - - -KADULLA. - - -Lauantaina helmikuun 25 p:nä. - -_Minä tarkastelin sinua ikkunasta, kun tänä iltana tulit opettajasi -luota. Sinä syöksyit erästä rouvaa vastaan. Ota vaari siitä, miten -kuljet kadulla. Sielläkin on velvollisuuksia. Kun sinä kerran -kotonasi pidät huolta liikkeistäsi ja kävelystäsi, miks'et sitä -tekisi myöskin kadulla, joka on kaikkien koti. Ajattele sitä, Henrik! -Joka kerta kun tapaat voimattoman vanhuksen, köyhän vaimon lapsi -käsivarrella, raajarikon tai raskaasta työstä kumartuneen miehen tai -surupukuisen perheen, väisty kunnioittaen heidän tiellään. Sillä -meidän tulee kunnioittaa harmaita hapsia, köyhyyttä, äidinrakkautta, -raajarikkoisuutta, työtä ja kuolemaa._ - -_Kun joku on joutumaisillaan hevosten jalkoihin, niin vedä hänet -pois, jos hän on lapsi; huomauta häntä, jos hän on täysikasvuinen. -Kun tapaat itkevän lapsen yksinään kadulla, niin kysy aina mikä -häntä vaivaa. Nosta sauva, jonka vanhus pudotti. Kun kaksi lasta on -joutunut kahakkaan, niin mene erottamaan heidät. Jos kaksi miestä -tappelee, niin poistu, sillä tällaiset raakuuden näytökset vain -loukkaavat ja koventavat sydäntä. Ja kun näet poliisien kuljettavan -jotakuta henkilöä, niin älä ole yhtä utelias ja julma kuin tuo suuri -joukko, joka asettuu häntä katselemaan. Tuo kuljetettava saattaa olla -viatonkin._ - -_Herkeä juttelemasta ja nauramasta toveriesi kanssa kohdatessasi -paarit, joilla kuljetetaan sairasta, tai ruumissaaton, sillä et -tiedä, vaikka jo huomenna saisit saattaa jonkun omasta kodistasi._ - -_Katsele osanotolla kaikkia hyväntekeväisyyslaitoksien lapsia, jotka -kulkevat parittain kadulla, sokeita, mykkiä, orpoja ja turvattomia._ - -_Kun tapaat jonkun, jolla on ruumiillinen vamma tai epämuodostuma, -niin älä ole sitä näkevinäsi. Sammuta aina palava tai hehkuva -tulitikku, jonka tapaat tielläsi, sillä se voi tulla syypääksi -jonkun kuolemaan. Vastaa aina kohteliaasti vieraalle, joka kyselee -tietä. Älä naura katsoessasi jotakuta silmiin. Älä juokse, paitsi -hätätilassa, äläkä huuda. Pidä katua arvossa. Kansan sivistystä -arvostellaan etupäässä sen mukaan, kuinka se käyttäytyy kadulla. -Siellä missä kadulla näkee raakuutta, tapaa sitä myöskin kodeissa._ - -_Tutki katuja. Opi tuntemaan kotikaupunkisi, sillä jos huomenna -joutuisit muualle, olisit iloinen siitä, että se on mielessäsi, että -ajatuksissasi voit kuvailla tuon oman kaupunkisi, pienen isänmaasi, -joka useiden vuosien kuluessa on ollut koko maailmasi, missä -äitisi taluttamana astuit ensimmäiset askelesi, sait ensimmäiset -vaikuttimesi, löysit ensimmäiset ilosi. Tämä kaupunki on muuttunut -sinun äidiksesi. Se on antanut sinulle opetusta, ilonaihetta ja -suojelusta. Opi tuntemaan sen oloja, sen kansaa. Jos kuulet jonkun -sitä solvaavan, niin nouse puoltamaan sitä._ - -_Isäsi_. - - - - -ILTAKOULUT. - - -Torstaina maaliskuun 2 p:nä. - -Eilen illalla isä vei minut katsomaan iltakoulua, jota pidetään -meidän koulurakennuksessamme. Se oli jo aivan valaistu, ja työmiehet -rupesivat kokoontumaan. Juuri sisään astuessamme olivat johtaja ja -opettajat hyvin vihoissaan, sillä vähää ennen oli sisään heitetty -kivi särkenyt ikkunaruudun. - -Vahtimestari oli heti juossut ulos ja tarttunut erääseen ohikulkevaan -poikaan. Mutta Stardi, joka asuu vastapäätä koulua, oli tullut ja -vakuuttanut: "Ei se tämä poika ole. Minä näin omin silmin, että -Franti sen viskasi. Ja hän sanoi minulle: 'Varo itseäsi, jos tästä -hiiskut!' Mutta minä en pelkää häntä." - -Vähitellen kiintyi koko huomioni käsityöläisiin, jotka parittain ja -ryhmittäin tulivat sisään. Ja heitä oli kolmatta sataa. En koskaan -ollut aavistanut, kuinka kaunis tällainen iltakoulu on. Siellä oli -väkeä kaksitoistavuotiaasta pojasta parrakkaaseen mieheen saakka, -jotka kaikki tulivat työstään ja nyt kantoivat vihkoja ja kirjoja -käsissään. Siellä oli kirvesmiehiä, lämmittäjiä kasvot mustina, -muurareja kädet kalkista valkeina, leipurinsällejä, joilla vielä -oli hiuksissa jauhoja, ja koko huone tuoksui vernissalle, nahalle -ja öljylle. Kaikki pujahtivat penkkeihinsä ja ryhtyivät työhönsä. -Muutamat menivät opettajien luo vihkoineen neuvoja saadakseen. - -Kaikki luokkahuoneiden ovet olivat auki, ja minä olin aivan -hämmästynyt nähdessäni, miten kaikki tunnin alettua tarkkasivat ja -seurasivat opettajaa. Ja sentään suurin osa heistä, kertoi johtaja, -oli tullut suoraa päätä työstään illallista syömättä ja varmaankin -nälissään. Puolen tunnin opetuksen jälkeen rupesi kaikkein pienimpiä -nukuttamaan. Muutamat nukahtivat pää pulpettia vastaan ja heräsivät -vasta opettajan lähestyessä. - -Toisin oli isojen laita. He olivat koko ajan hereillä. Suu auki -ja silmää räpäyttämättä he seurasivat opettajan esitystä. Oudolta -tuntui minusta nähdä penkeissämme parrakkaita miehiä. Me astuimme -yläkertaankin, ja minä juoksin heti oman luokkani ovelle katsomaan. -Omalla paikallani näin siellä mustaviiksisen miehen, käsi siteessä. -Se oli luultavasti loukkaantunut jossakin koneessa, mutta hän -kirjoitti sillä, vaikka se kävi hitaasti. Hauskinta oli minusta -kuitenkin nähdä pikku muurarimestarin isä poikansa paikalla. Siellä -tämä jättiläinen istui ahtaaseen pulpettiin litistettynä, käsi -poskella ja silmät kirjassa niin tarkkaavaisena, että tuskin uskalsi -hengittää. - -Eikä se ollut mikään sattuma, että hän juuri sillä paikalla istui. -Heti ensi iltana kouluun tullessaan hän oli sanonut: "Herra johtaja, -olkaa hyvä ja näyttäkää minulle pikku jäniksennaamani paikka." Siksi -hän näet aina nimittää poikaansa. - -Isäni tahtoi, että olisimme loppuun asti, ja sitten poistuessamme -näimme kadulla vaimoja, lapset käsivarrella, odottamassa miehiään. -Miesten tullessa tehtiin vaihdos. Isät ottivat pienokaiset -käsivarrelleen ja antoivat vihot ja kirjat vaimoilleen, ja niin he -nyt yhdessä rupesivat kotiin päin kulkemaan. Katu oli hetkisen täynnä -väkeä ja hälinää. Sitten kaikki hiljeni, emmekä me nähneet muuta kuin -johtajan kumaran, väsyneen vartalon, kun hän asteli kotiinsa. - - - - -KIISTA. - - -Maanantaina maaliskuun 20 p:nä. - -Coretti sai hiljattain palkinnon, mutta vaikka hän sen sai ja minä -jäin ilman, ei meidän riitamme kuitenkaan siitä alkanut tänä aamuna. -Ei se ollut kateutta. Mutta kuitenkin olin väärässä. - -Opettaja oli asettanut hänet minun viereeni. Kirjoittaessani -kuukautista kertomustamme muurarimestaria varten, joka nykyään on -sairaana, hän tyrkkäsi kyynärpäätäni, niin että paperille tuli aika -mustetahra. Minä suutuin ja sanoin hänelle ruman sanan. Hän vastasi -hymyillen: "En minä sitä tahallani tehnyt." Minun olisi pitänyt -uskoa se, koska tunnen hänet. Mutta hänen hymynsä ei miellyttänyt -minua ja minä ajattelin: "Kas nytkös hän on olevinaan, kun on saanut -palkinnon." Ja vähän sen jälkeen sysäsin häntä rajusti kostaakseni. -Hän lensi tulipunaiseksi ja sanoi kohottaen sormeansa: "Sinä -varmaankin teit sen tahallasi." Opettaja katsoi meihin, ja Coretti -laski sormensa alas, mutta sanoi: "Minä odotan sinua tuolla ulkona." - -Minua hävetti, raivoni laimeni, ja minä kaduin. - -Ei, Coretti ei voinut tehdä sitä tahallaan. Hän on hyvä, ajattelin. -Minä muistelin sitä kertaa, jolloin kävin hänen kotonaan ja näin, -kuinka hän puuhasi ja auttoi sairasta äitiään ja kuinka iloinen hän -sittemmin oli meillä käydessään ja kuinka hän miellytti isääni. -Paljon olisin antanut, jos tuo sana olisi jäänyt sanomatta, tuo -vääryys tekemättä. Ja minä ajattelin neuvoa, jonka isäni olisi -antanut: "Oletko väärässä?" -- "Olen." -- "Siis pyydä anteeksi!" -Mutta tähän minulla ei ollut rohkeutta, minä häpesin nöyrtyä. -Katselin häntä salavihkaa ja näin, että hänen takkinsa oli olkapään -kohdalta kulunut, ehkäpä paljosta puiden kantamisesta. Sydämessäni -tunsin itseni jo aivan leppyneeksi ja ystävälliseksi ja sanoin -itsekseni: "Rohkeutta!" Mutta sanat "anna anteeksi" tarttuivat -kurkkuuni. - -Hän katseli minua vähänväliä ja tuntui olevan enemmän pahoillaan -kuin suuttunut. Mutta sitten minäkin taas katselin häntä uhalla -osoittaakseni, etten pelännyt. - -Hän toisti: "Tuolla ulkona tapaamme toisemme." Ja minä: "Niin, -ulkona tavataan." Ja taas muistelin mitä isäni oli sanonut: "Jos -olet väärässä, niin puolusta itseäsi, mutta älä lyö!" Ja minä sanoin -itsekseni: "Niin, minä kyllä puolustan itseäni, mutta en lyö." Mutta -minä olin tyytymätön, murheellinen, enkä edes kuunnellut opettajaa. - -Viimein tuli hetki, jolloin mentiin kotiin. Kun olin kadulla -yksinäni, huomasin, että hän seurasi minua. Minä pysähdyin -odottamaan, viivoitin kädessä. Hän lähestyi minua, minä kohotin -viivoitinta. - -"Ei, Henrik", sanoi hän hymyillen hyvää hymyänsä ja työntäen -viivoittimeni syrjään. "Olkaamme taaskin ystävät kuten tähän -astikin." Minä jäin muutamaksi hetkeksi hämmästyksestä -liikkumattomaksi, sitten oli kuin joku olisi pannut kätensä minun -olalleni ja työntänyt minut hänen syliinsä. Hän syleili minua ja -sanoi: "Ei mitään tappelua meidän kesken, eikö totta?" - -"Ei milloinkaan, ei milloinkaan", vastasin minä. Ja me erosimme -tyytyväisinä. - -Kotiin päästyäni kerroin kaikki isälleni. Mutta kun luulin -saavuttavani hänen hyväksymisensä, synkistyivät hänen kasvonsa ja -hän sanoi: "Sinun olisi ensin pitänyt ojentaa kätesi, koska olit -väärässä." Sitten hän sanoi: "Eikä sinun olisi koskaan pitänyt -tarttua viivoittimeen toveriasi vastaan, varsinkin kun hän on -Corettin lainen poika, joka jo osaa kantaa isänsä työkuormaa." Ja -hän otti viivoittimen kädestäni, katkaisi sen ja viskasi kappaleet -nurkkaan. - - - - -KUOLEMANSAIRAS MUURARIMESTARI. - -Torstaina maaliskuun 28 p:nä. - - -Pieni muurarimestarimme on kovin sairaana. Opettaja kehoitti meitä -menemään häntä katsomaan. Garrone, Derossi ja minä päätimme lähteä. -Stardikin olisi tullut, mutta kun opettajamme oli käskenyt meidän -kirjoittaa aineen erään isänmaanystävän muistopatsaasta, sanoi hän -menevänsä sitä tarkastamaan voidakseen sitä paremmin kuvata. Me -kysyimme silloin vlpeältä Nobisilta, tahtoiko hän yhtyä meihin, -mutta hän kieltäytyi lyhyesti. Ja Votinikin teki esteitä, ehkäpä sen -tähden, että pelkäsi päällystakkinsa tahrautuvan kalkkiin. - -Me menimme heti koulun päätyttyä kello neljä. - -Ulkona satoi kuin saavista kaataen. Kadulla sanoi Garrone: "Mitä -ostaisimme", kilistellen kahta soldoa taskussaan. Jokainen antoi pari -soldoa, ja me ostimme kolme appelsiinia. - -Kiipesimme kapeita vintinportaita ja pysähdyimme ovelle. - -Derossi otti mitalinsa ja kätki sen taskuunsa. Me kysyimme miksi hän -niin teki. - -"En oikein itsekään tiedä, mutta minusta tuntuu, kuin olisi -hienotunteisempaa tulla ilman sitä. Se voisi näyttää jonkinlaiselta -ylvästelyltä." Me naputimme oveen, ja pikku muurarimestarin isä, tuo -jättiläiskokoinen työmies, tuli avaamaan. Hänen kasvonsa osoittivat -huolestumista ja kärsimystä. "Keitä te olette?" kysyi hän. Garrone -vastasi: "Me olemme teidän poikanne koulutovereita ja olemme tulleet -tuomaan hänelle kolme appelsiinia." - -"Voi minun poika poloistani", puhkesi hän puhumaan päätään pudistaen. -"Pahasti pelkään, ettei hänessä enää ole teidän appelsiinienne -syöjää." Ja hän pyyhki silmiään karhealla kädellään. - -Hän pyysi meitä astumaan sisään, ja siellä ahtaassa vinttikamarissa -me näimme muurarimestarimme pienessä rautasängyssään. Hänen äitinsä -istui toivottoman näköisenä vuoteen ääressä peittäen kasvonsa -käsillään ja käänsi tuskin päätään meidän lähestyessämme. Seinällä -riippui jokunen suti, muurarinlasta ja kalkkiseula. Vuoteen -jalkopäähän oli levitetty muurarin kalkista valkea takki. Poika parka -oli laihtunut ja kalpea. Nenännykerökin oli käynyt kapeammaksi, ja -hengitys oli lyhyt. Voi hyvä, rakas, reipas toverini, kovin minuun -koski surullinen tilasi ja paljon olisin antanut saadakseni nähdä -sinun taas tekevän jäniksennaaman, pikku muurarimestari. - -Garrone pani appelsiinin päänalukselle hänen kasvojensa lähelle. -Tämän tuoksu herätti hänet. Hän tarttui siihen kohta, mutta antoi -sen sitten pudota ja katsoa tuijotti Garronea. "Minä se olen", sanoi -tämä, "olen Garrone, etkö tunne minua?" - -Heikko hymy näkyi hetken hänen kasvoillaan. Hän sai vaivalla kätensä -nousemaan peitteen päältä ja kurotti sitä Garronelle, joka otti sen -molempien käsiensä väliin ja sanoi: "Kärsivällisyyttä vain, pikku -muurarimestari, pian olet terve ja tulet jälleen kouluun. Silloin -opettaja asettaa sinut istumaan minun viereeni. Oletko sitten -tyytyväinen?" Mutta muurarimestari ei vastannut mitään. Hänen äitinsä -purskahti itkuun. "Voi minun pikku poikaani! Hän on niin hyvä ja -reipas, ja Jumala tahtoo ottaa hänet pois." "Rauhoitu", huusi muurari -epätoivoissaan, "tai tulen hulluksi!" - -Sitten hän sanoi huolestuneena: "Menkää kotiin nyt, pojat, ja -kiitos käynnistänne!" Sairas oli taas ummistanut silmänsä ja näytti -kuolleelta. "Voisinko palvella teitä millään tavalla?" kysyi Garrone. --- "Et, hyvä poika, kiitos vain, mene nyt kotiin." Ja näin sanoen hän -työnsi meidät ystävällisesti ovesta ulos. - -Mutta tuskin olimme ehtineet portaiden puoliväliin, ennenkuin -jo kuulimme hänen huutavan: "Garrone, -- Garrone!" Kaikki kolme -riensimme takaisin. "Garrone!" huusi muurari ilosta säihkyvin silmin. -"Hän on maininnut sinun nimesi. Hän tahtoo nähdä sinut. Jo kaksi -päivää hän on ollut puhumatta ja nyt hän on pari kertaa maininnut -nimesi. Voi hyvä Jumala, jospa se olisi hyvä merkki!" -- "Näkemiin", -sanoi Garrone meille, "minä jään tänne". Ja sitten hän palasi isän -kanssa huoneeseen. Derossin silmissä kiilsivät kyynelet. "Itketkö -muurarimestarin takia?" kysyin. "Kyllä kai hän paranee, koska on jo -puhunutkin." -- "Niin minäkin luulen", vastasi Derossi, "mutta nyt en -ajatellut häntä. Tuumin vain, kuinka jalo ja hyvä Garrone on." - - - - -KEVÄT. - - -Lauantaina huhtikuun 1 p:nä. - -Huhtikuun ensimmäinen päivä! Vain kolme kuukautta enää! Tämä aamu -on kaikkein kauneimpia. Olin hyvin tyytyväinen koulussa, sillä -Coretti pyysi minua tulemaan isänsä ja hänen kanssaan, kun he menevät -kuninkaan tuloa katsomaan. Ja äitini oli luvannut viedä minut -katsomaan erästä lastenkotia. - -Myöskin muurarimestarin parantuminen ilahdutti minua, ja sitäpaitsi -kuulin opettajani eilen sanovan isälleni hänen ohikulkiessaan: "Hyvin -käy, hyvin käy." Mutta ennen kaikkea oli kaunis aamu. - -Koulun ikkunasta näkyi sininen taivas. Puutarhan puut olivat täynnä -umppuja, ja ympärillä olevien talojen ulkopuolisille ikkunalaudoille -oli pantu kukkaruukkuja. Opettaja ei nauranut, sillä sitä hän ei -tee koskaan, mutta hän oli kuitenkin niin hyvällä tuulella, että -tuo poikittainen poimu hänen otsassaan tuskin näkyi, ja hän selitti -leikillisesti erästä laskuesimerkkiä mustalla taululla. Selvään -näki, että hän nautti raittiista ilmasta, joka tulvi avoimista -ikkunoista täynnä versovan kasvillisuuden tuoretta tuoksua ja -muistutti kävelyretkistä luonnon helmassa. Hänen selitellessään -kuului lähikadulta sepän takomista ja vastapäätä olevasta talosta -kehtolaulua, jolla joku äiti tuuditteli lastansa nukuksiin. Hän -keskeytti yht'äkkiä opetuksensa, jäi tätä kuuntelemaan ja sanoi -ikkunasta katsoen: "Taivas hymyilee, äiti laulaa, kunnon mies tekee -työtä ja pojat opiskelevat. Voi kuinka tämä kaikki on kaunista!" - -Kun astuimme luokasta ulos, huomasimme, kuinka kaikki olivat iloisia. -He kulkivat rivissä nauraen ja hyräillen kuin lupapäivän aattona. -Opettajat laskivat leikkiä, vanhemmat keskustelivat ja nauroivat -keskenään, ja Crossin äidillä, vihannesmyyjällä, oli niin paljon -orvokkeja, että koko eteinen täyttyi niiden tuoksusta. En ollut -vielä koskaan tuntenut sellaista riemua kuin tänä aamuna, varsinkin -nähtyäni äitini kadulla minua odottamassa. Ja rientäessäni häntä -vastaan huusin: "Olen niin iloinen. En ymmärrä mikä siihen on -syynä." Mutta äitini sanoi hymyillen: "Sen tekee kaunis ilma ja hyvä -omatunto." - - - - -ISÄNI OPETTAJA. - - -Tiistaina huhtikuun 11 p:nä. - -Eilen olin isäni kanssa hauskalla retkellä. - -Kun hän toissa päivänä luki sanomalehteä, pääsi häneltä yht'äkkiä -ihmettelyn huudahdus. Sitten hän sanoi: "Ja minä kun luulin hänen jo -vuosia sitten kuolleen. Tiedäpä, että minun ensimmäinen opettajani, -joka on jo kahdeksankymmenenneljän vuoden vanha, elää vielä. Minä -tässä luen, että ylihallitus on antanut hänelle kuusikymmenvuotisesta -palveluksesta kunniarahan. Kuusikymmentä vuotta! Ja vasta kaksi -vuotta sitten hän on luopunut toimestaan. Opettaja parka! Hän -asuu tunnin rautatiematkan päässä täältä, samassa kylässä kuin -meidän vanha puutarhurimme. -- Henrik", hän jatkoi, "menkäämme -häntä tervehtimään". Ja koko illan hän puhui vain tästä vanhasta -opettajastaan. - -Tämä nimi palautti hänen muistiinsa satoja seikkoja hänen koulu -ajaltaan, tovereistaan ja äitivainajastaan. "Crosetti", puhkesi hän -sanomaan, "oli jo silloin nelikymmenvuotias, kun minä olin hänen -luokallaan. Tuntuu aivan siltä, kuin näkisin hänet vielä. Vartalo -oli hiukan kumarassa, silmät kirkkaat ja kasvot parrattomat. Hän -oli kyllä ankara, mutta samalla hyväntahtoinen kuin isä. Ei mikään -jäänyt häneltä huomaamatta. Talonpojasta hän oli tarmokkaan työn ja -monen vastuksen kautta kohonnut. Oikea kunnon mies! Äitini kunnioitti -häntä, ja isäni kohteli häntä kuin hyvää ystävää ainakin. Miksi -hän nyt asunee tässä maakylässä, kaukana Torinosta? Ei suinkaan -hän minua enää tunne. Mutta eipä haittaa. Kyllä minä tunnen hänet. -Neljäkymmentäneljä vuotta on kulunut siitä. Ajattele, lapseni, -neljäkymmentäneljä vuotta! Huomenna käymme häntä katsomassa." - -Jo eilen aamulla kello yhdeksän olimme asemalla. Olisin suonut -Garronen tulevan mukaan, mutta hän ei voinut äitinsä sairastumisen -takia. Juna kiiti vihreiden nurmikenttien ja kukoistavien puistojen -ohitse, ja joka hengenveto täytti keuhkot sulotuoksuisella ilmalla. -Isäni oli iloinen ja tyytyväinen. Ehtimiseen hän laski kätensä minun -olalleni ja puhutteli minua miltei kuin ystävää. - -"Voi opettaja rukkaani", sanoi hän. "Hän oli isäni jälkeen -ensimmäinen, joka osoitti minulle hyvyyttä. Muutamia hänen hyviä -neuvojaan ja paria ankaraa nuhtelua, jotka vielä kotiin mennessäni -saivat itkun nousemaan kurkkuuni, en unohda koskaan. Aivan näen -hänet vielä hengessäni, kuinka hän kouluun tullessaan aina samoilla -liikkeillä asetti keppinsä nurkkaan ja takkinsa naulaan. Ja joka -päivä hän oli yhtä tarkka, iloinen ja tunnokas, kuin joka päivä -olisi ollut hänen ensimmäisensä koulussa. Muistan vielä, mitenkä hän -kirjoittaessani huusi: 'Bottini, Bottini, etusormi suoraan!' Varmaan -hän on paljon muuttunut neljänkymmenenneljän vuoden kuluessa." - -Perille saavuttuamme etsimme käsiimme entisen puutarhurinvaimon, -jolla oli oma pieni kauppapuoti erään syrjätien varrella. Hän otti -meidät vastaan suurella riemulla ja rupesi kertomaan perheestään. -Mies, joka kolme vuotta sitten oli mennyt Kreikkaan työnhakuun, oli -kotiin odotettavissa. Vanhin tyttö oli kuuromykkäinkoulussa. Sitten -hän neuvoi meille opettajan kotiin johtavan tien. - -Me läksimme astumaan kylätietä, joka johti kukoistavien pensaikkojen -halki pienelle kummulle. - -Isäni ei enää virkkanut mitään. Hän näytti tykkänään vaipuneen -muistoihinsa. Väliin hän hymyili itsekseen ja sitten taas pudisti -päätään. - -Yht'äkkiä hän pysähtyi sanoen: "Kas tuolla hän tulee. Lyön vaikka -veikkaa, että hän on tuossa." - -Meitä vastaan tuli pieni valkopartainen ukko, leveälierinen hattu -päässä. Hän nojautui sauvaansa; kulku oli vaivalloista, ja kädet -vapisivat. - -"Hän se on", toisti isäni jouduttaen askeliaan. - -Päästyämme aivan hänen läheisyyteensä pysähdyimme. Vanhuskin -seisahtui ja katseli isääni. Kasvot olivat vielä nuorekkaat ja silmät -eloisat ja kirkkaat. - -"Oletteko", kysyi isäni hattuaan kohottaen, "opettaja Vincenzo -Crosetti?" - -Vanhus nosti hänkin hattuaan ja vastasi hieman vapisevalla äänellä: -"Olen." - -"Suvaitsetteko", kysyi isäni tarttuen vanhuksen käteen, "että eräs -entinen oppilaanne puristaa kättänne ja tiedustelee vointianne? Olen -tullut Torinosta teitä tervehtimään." - -Vanhus katseli häntä hämmästyneenä. "Te teette minulle liian suuren -kunnian... en tiedä... oppilaani, sanoitte?... Suokaa anteeksi... -nimenne?" - -Isäni mainitsi nimensä, Alberto Bottini, sekä milloin ja missä oli -ollut hänen koulussaan, lisäten: "Te ette tietysti enää muista minua. -Mutta minä tunnen teidät mainiosti." - -Opettaja seisoi mietiskellen, silmät maahan luotuina, ja höpisi pari -kertaa itsekseen isäni nimen. Tämä katseli häntä sillä aikaa päätään -kääntämättä ja hymyilevin kasvoin. - -Mutta sitten vanhus kohotti päätään ja sanoi hitaasti: "Alberto -Bottini? Insinööri Bottinin poika, joka asui Consolata-torin -varrella?" - -"Aivan sama", vastasi isäni kurottaen hänelle molemmat kätensä. - -"Siinä tapauksessa" -- sanoi vanhus -- "sallikaa, rakas herra, -sallikaa, että minä..." Ja hän lähestyi isääni ja syleili häntä. -Hänen harmaa päänsä tuskin ulottui isäni olkapäihin. Isäni painoi -poskensa hänen otsaansa vastaan. - -"Tahdotteko olla hyvä ja tulla kanssani", sanoi opettaja. Ja -vastausta odottamatta hän kääntyi menemään kotiinsa päin. Kohta -pysähdyimmekin pienen kaksiovisen talon edustalle. - -Opettaja avasi oven ja kehoitti meitä astumaan sisään. Kovin -yksinkertainen oli tämä huone. Eräässä kolkassa oli hänen vuoteensa, -toisessa pieni pöytä ja kirjahylly, muuten vain neljä tuolia ja -seinällä vanha kartta. Hyvä omenain tuoksu tuntui ilmassa. - -Me istuimme. Isäni ja opettaja katselivat toisiaan äänettöminä. - -"Bottini", huudahti opettaja sitten luoden katseensa -tiilikivilattiaan, jossa auringon säteet tanssivat. "Niin, minä -muistan aivan hyvin. Teidän äitinne oli jalo nainen. Te istuitte -ensi vuonna yhteen aikaan ensimmäisessä penkissä vasemmalla ikkunan -lähellä. Enköhän vieläkin muistane jotain?" Hän näytti mietiskelevän. -"Teillä oli kihara tukka, ja vilkas te myöskin olitte, eikö niin? -Toisena vuonna te sairastitte kurkkutautia. Kun teidät sitten jälleen -tuotiin kouluun isoon huiviin käärittynä, olitte hyvin laihtunut. -Siitä on neljäkymmentäneljä vuotta, eikö niin? Te olette hyvin -ystävällinen, kun vielä muistatte vanhaa opettajaanne. Muitakin -entisiä oppilaitani on tässä takavuosina käynyt minua katsomassa." -Hän kysyi isäni ammattia. Sitten hän sanoi: "Iloitsen teidän -käynnistänne kaikesta sydämestäni. Minä kiitän teitä. Pitkään aikaan -ei kukaan ole käynyt, ja suuresti pelkään, että te olette viimeinen." - -"Mitä te nyt puhelette!" sanoi isäni. "Olettehan vielä terve ja -voimakas. Ette saa sellaista otaksua." - -"Älkää puhuko!" vastasi opettaja. "Katsokaa miten käteni vapisevat!" -Ja hän osoitti niitä. "Se on huono merkki. Jo kolme vuotta sitten, -vielä koulussa ollessani, se alkoi. Ensin en siitä välittänyt. Luulin -sitä ohimeneväksi. Mutta päinvastoin se yhä vain eneni. Koittipa -vihdoin päivä, jolloin en enää saanut kirjoitetuksi. Voi sitä päivää, -jolloin ensi kerran tahrasin erään oppilaani vihon! Se oli kuin pisto -minun sydämeeni. Jonkin aikaa koetin vielä vaivalla jatkaa. Mutta -viimein en kyennyt enää. Kuusikymmenvuotisen koulutyön jälkeen minun -täytyi nyt jättää kouluni, oppilaani ja työni. Ja se oli raskasta, -hyvin raskasta. Annettuani viimeisen tuntini saattoivat kaikki minut -kotiin ja juhlivat minua mutta minä olin murheellinen, käsitin, että -elämäni työ oli loppunut. Jo vuotta ennen olin kadottanut vaimoni ja -ainoan poikani. Nyt minulla on parin sadan liiran eläke. En toimita -enää mitään. Päivät tuntuvat mahdottoman pitkiltä. Ainoa ajanviettoni -on selailla vanhoja koulukirjojani, sanomalehtikokoelmiani ja -muutamia kirjoja, joita olen saanut. Tuossa ne ovat", sanoi -hän osoittaen kirjahyllyään. "Ne ovat minun muistojani -- koko -menneisyyteni. Ei minulla ole mitään muuta koko maailmassa." - -Mutta sitten hän jatkoi iloisemmalla äänellä: "Minulla on tässä -teille jotain näytettävää, joka varmaan hämmästyttää teitä." - -Hän nousi, meni pöytänsä luo ja avasi erään laatikon, joka sisälsi -useampia nuoralla kokoonsidottuja kääröjä, kaikki numeroilla ja -päivämäärillä varustettuja. Hetkisen etsittyään hän avasi erään -niistä, selaili sitä vähäisen, veti sitten esiin kellastuneen paperin -ja antoi sen isälleni. Se oli eräs hänen koulukirjoituksistaan -neljäkymmentäneljä vuotta sitten. Sen ylälaitaan oli kirjoitettu: -"Alberto Bottini, sanelu, huhtikuun 3 p:nä 1838." Isäni tunsi -paikalla koulupoikakäsialansa ja alkoi nauraen lukea kirjoitusta. -Mutta sitten nousivat kyynelet hänen silmiinsä. - -"Nämä", sanoi opettaja osoittaen kääröjä, "ovat minun muistojani. -Vuosittain talletin kultakin oppilaalta jonkin kirjoituksen, jotka -sitten järjestin ja numeroin. Silloin tällöin selailen niitä, luen -rivin sieltä, toisen täältä, ja silloin johtuvat tuhannet seikat -mieleeni. On kuin näkisin menneet ajat. Voi kuinka monet vuodet ovat -jo vierineet ohitseni! Minä suljen silmäni, ja heti näen sadoittain -lapsenkasvoja. Ties kuinka monet heistä jo ovat kuolleetkin. Monet -muistan vielä selvästi, varsinkin parhaat ja huonoimmat, ne, jotka -tuottivat minulle iloa, ja ne, joista oli surua ja huolta, sillä -luonnollisesti oli niin suuressa joukossa sekä toista että toista. -Mutta nyt on jo niinkuin olisin toisessa maailmassa, ja kaikki he -ovat minusta yhtä rakkaita." - -Hän istuutui jälleen ja tarttui käteeni. - -"Ettekö muista mitään minun tekemääni kujetta?" kysyi isäni hymyillen. - -"En, hyvä herra, en tällä hetkellä", vastasi vanhus. "Mutta uskon -kyllä, että tekin sellaisia teitte. Yleensä olitte kuitenkin -ymmärtäväinen poika. Muistan vielä mitä rajatonta hellyyttä te -osoititte äidillenne... Mutta kovin oli ystävällistä, että tulitte -minua katsomaan. Kuinka olettekin voinut irtaantua toimistanne tänne -tullaksenne?" - -"Kuulkaa, herra Crosetti", sanoi isäni vilkkaasti, "minä muistan -vielä, kun ensi kerran tulin kouluun äitini saattamana. Siihen asti -olin aina ollut hänen seurassaan, ja kun hänen nyt piti jättää minut -tuntemattoman henkilön haltuun kahdeksi tunniksi, oli se hänestä, -kuin minut olisi syösty ulos avaraan maailmaan. Yhteiskunta riisti -nyt häneltä pojan, jota hän ei voinut toivoa milloinkaan saavansa -kokonaan takaisin. Hän oli liikutettu, ja minä myöskin. Hän ilmoitti -minut vapisevalla äänellä ja puhui puolestani opettajalle. Vielä -mennessään hän nyökkäsi minulle ovenraosta kostein silmin. Ja -samassa te teitte liikkeen, ikäänkuin olisitte tahtonut sanoa: -'Luottakaa minuun, hyvä rouva.' Tätä liikettä ja katsetta, joka -ilmoitti, että olitte täysin ymmärtänyt äitini huolen, ja jolla -lupasitte suojelusta ja hellää huolenpitoa hänen kultamunilleen, -sitä en koskaan unohtanut. Se on minut nyt tuonut tännekin Torinosta -neljänkymmenenneljän vuoden kuluttua teitä sydämellisesti kiittämään." - -Opettaja ei vastannut. Hän silitteli tukkaani, ja sitten hänen -kätensä solui olalleni. - -Sill'aikaa isäni tarkasteli noita alastomia seiniä, kehnoa vuodetta, -ikkunalaudalla olevaa kuivaa leipäpalaa ja pientä öljylamppua, ja -tuntui siltä, kuin hän olisi tahtonut sanoa: "Opettaja rukka! Tämä -siis on koko palkkasi kuusikymmenvuotisesta työstä." - -Mutta vanhus oli tyytyväinen ja rupesi taas vilkkaasti juttelemaan -meidän perheestämme, muista opettajista ja isäni koulutovereista. -Isänikin muisti muutamia, ja niin he paikkailivat ja täydensivät -toistensa muistoja. - -Mutta sitten isäni keskeytti pakinoimisen ja pyysi opettajaa kylään -syömään aamiaista kanssamme. Hän vastasi lämpimästi: "Minä kiitän -teitä, minä kiitän teitä", mutta näytti epäilevältä. Isäni tarttui -hänen molempiin käsiinsä ja uudisti pyyntönsä. - -"Mutta kuinka minä voin syödä" -- sanoi opettaja -- "näillä -onnettomilla käsilläni, jotka aina vapisevat? Se jo häiritsee -muitakin." - -"Me kyllä autamme teitä, herra opettaja", sanoi isäni. Ja silloin -vanhus suostui, vaikka pudistelikin päätänsä. - -"Tämä on ihana päivä", sanoi hän ovea sulkiessaan, "ihana päivä, -rakas Bottini. Minä vakuutan, että tulen muistamaan sen koko -elinaikani." - -Isä tarjosi käsivartensa opettajalle. Tämä kävi siihen kiinni -taluttaen minua toisella kädellään, ja niin me astuimme kylätietä. -Tapasimme kaksi avojalkaista tyttöä, jotka ajoivat lehmiä, ja pojan, -joka risukimppu kainalossa juoksi ohitsemme. Opettaja selitti, että -ne olivat oppilaita, jotka aamulla veivät karjaa laitumelle ja -aamupäivin työskentelivät avojaloin niityllä. Illalla he panivat -kengät jalkaansa ja menivät kouluun. Muutoin emme nähneet ketään. - -Pian jouduimme ravintolaan ja istuimme ison pöydän ääreen, opettaja -keskelle, ja rupesimme aterialle. Ravintola oli rauhallinen kuin -luostari'. Opettaja oli juhlatuulella, ja liikutus lisäsi tuota -värisemistä, niin että hän tuskin saattoi syödä. Isäni leikkeli -hänelle lihan, taittoi leivän ja pani suolaa hänen lautaselleen. -Juodessa hänen täytyi pitää lasista molemmin käsin, ja sittenkin se -kalisi hänen hampaitansa vastaan. - -Mutta hän jutteli vilkkaasti ja innokkaasti entisistä ajoista, -oppikirjoista, joita käytettiin hänen nuoruudessaan, opetusohjelmista -ja tarkastajista. Oikein hän vielä tuntui nuorelta puhellessaan -siinä ilosta loistavin kasvoin. Ja isäni tarkasteli häntä, kasvoilla -samanlainen ilme, jonka niin usein kotona olin havainnut, kun hän -katselee minua ystävällisesti, mutta ajatukset kuitenkin tuntuvat -olevan muualla. - -Ja ovensuussa seisoi ravintoloitsija ja muutamia kyläläisiä, jotka -tyytyväisinä katselivat meitä, aivan kuin siten olisivat tahtoneet -näyttää pitävänsä arvossa sitä huomaavaisuutta, jota me osoitimme -heidän kylänsä opettajalle. - -Kello kahden tienoissa meidän täytyi palata asemalle, jonne vanhus -välttämättömästi tahtoi meitä saattaa. Isä tarjosi taas hänelle -käsivartensa. Minua hän otti jälleen kädestä kiinni, ja minä sain -kantaa hänen keppiänsä. Ihmiset pysähtyivät meidän jälkeemme -katsomaan, sillä kaikki tunsivat vanhuksen. Muutamat tervehtivätkin. -Tiellä kuului eräästä ikkunasta raikkaita pojanääniä, jotka tavasivat -ja lukivat. Vanhus pysähtyi ja näytti käyvän murheelliseksi. - -"Koskee niin kipeästi", selitti hän, "kuulla poikien ääniä koulusta -pääsemättä sinne. Kuusikymmentä vuotta olen kuunnellut tätä musiikkia -ja oppinut sitä rakastamaan. Nyt olen perheetön. Ei minulla ole enää -lapsia." - -"Ei, herra opettaja", sanoi isäni taas kävelyä jatkaen, "teillä on -vielä monta lasta pitkin maailmaa hajaantuneina, ja he muistavat -teitä kuten minäkin nyt". - -Vanhus nojasi hetkeksi harmaata päätään isäni olkapäätä vastaan ja -puristi samassa minun kättäni. - -Me olimme jo asemalla, ja juna seisoi siinä lähtövalmiina. "Voikaa -hyvin, rakas opettaja", sanoi isäni suudellen hänen molempia poskiaan. - -"Hyvästi, kiitoksia", vastasi opettaja tarttuen vapisevilla -käsillään isäni käteen ja puristaen sitä rintaansa vastaan. Minä -havaitsin, että hänen kasvonsa olivat kyynelistä kosteat. Isäni -sysäsi minut vaunuihin, mutta ennenkuin hän itse nousi, otti hän -nopeasti opettajan kädestä hänen karkean, koristamattoman sauvansa -ja antoi sijaan oman hopeanuppisen keppinsä, johon hänen nimensä oli -kaiverrettu, sanoen: "Pitäkää se pienenä muistona minulta!" Opettaja -esteli ja koetti antaa sitä pois, mutta silloin isäni oli jo vaunussa -ja ovi suljettu. - -"Hyvästi, rakas opettaja!" - -"Hyvästi, poikani", vastasi hän junan jo liikkeelle lähtiessä, "ja -Jumala siunatkoon teitä siitä lohdutuksesta, jonka olette hankkinut -köyhälle vanhus paralle". - -"Näkemiin", huusi isäni liikutettuna. - -Mutta opettaja pudisti päätään ikäänkuin sanoakseen: "Emme koskaan -enää tule toisiamme tapaamaan." - -"Totta kai", toisti isäni, "näkemiin siis!" - -Ja vanhus vastasi kohottaen vapisevan kätensä taivasta kohti: "Tuolla -ylhäällä." - -Ja niin hän katosi meidän näkyvistämme. - - - - -PARANTUMINEN. - - -Torstaina huhtikuun 20 p:nä. - -Kukapa olisi voinut aavistaa silloin, kun niin iloisena palasin -isäni kanssa pieneltä retkeltämme, etten kymmeneen päivään pääsisi -ulkoilmaan. - -Minä olen ollut sairaana, oikein hengenvaarassa. Olen kuullut -äitini nyyhkivän, olen nähnyt isäni kalpeana tuijottavan minuun ja -kuullut Silvia-siskoni ja pikku veljeni puhuvan hiljaa, olen nähnyt -lääkärimme, hänen, jolla on silmälasit, seisovan vuoteeni ääressä ja -puhuvan sellaista, jota en ensinkään ymmärtänyt. Minä olin jo vähällä -sanoa ikuiset jäähyväiset kaikille. - -Voi äiti rukkaani! Kolme, neljä päivää olin ihan tiedoton, tunnoton, -niin että kaikki tapahtumat ympärilläni tuntuivat hämärältä -unennäöltä. Minusta tuntui siltä, kuin olisin vuoteeni ääressä -nähnyt ensiluokan opettajani, joka koetti nenäliina suun edessä -pidättää yskäänsä, jottei häiritsisi minua. Hämärästi muistan myöskin -opettajani kumartuneen vuoteeni yli, ja kuin sumussa näin Derossin -vaaleat kiharat ja Crossin punatukkaisen pään ja Garronen, joka toi -minulle appelsiinin ja heti taas juoksi tiehensä, koska hänen äitinsä -oli kipeä. - -Kun sitten heräsin ikäänkuin pitkästä unesta ja tunsin olevani -parempi, näin isäni ja äitini hymyilevän ja Silvia-siskoni ilosta -hyppivän. Voi kuinka se uni oli ollut pitkä ja ikävä! Sitten tilani -parani päivä päivältä. Muurarimestari tuli minua katsomaan ja sai -minut ensi kerran nauramaan jäniksennaamallaan. Nyt vasta hän on -siinä oikea mestari, kun hänen kasvonsa ovat sairauden jälkeen -käyneet vähän pitemmiksi. Coretti kävi minun luonani, ja Garoffikin -tuli ja lahjoitti minulle kaksi arpaa, sillä hänellä on nykyjään -arvottavana viisiteräinen kynäveitsi. - -Eilen nukkuessani oli Precossi käynyt ja pannut kätensä minun -poskelleni herättämättä minua. Voi kuinka puut olivat tulleet -vihreiksi muutamissa päivissä ja kuinka minä kadehdin poikia, joiden -näin rientävän kouluun kirjat kainalossa, kun isä kantoi minut -ikkunan luo! Mutta pian minäkin sinne taas pääsen. Hartaasti halajan -nähdä toverini, pulpettini, puutarhan ja kadut, kuulla, kaikki mitä -sillä aikaa on tapahtunut ja taas istua kirjojen ja vihkojen ääreen. -Tuntuu siltä, kuin en olisi nähnyt niitä kokonaiseen vuoteen. - -Äiti rukka, miten hän on laihtunut ja käynyt kalpeaksi! Isä rukka, -kuinka väsyneeltä hän näyttää! Ja voi noita hyviä tovereitani, jotka -kävivät minua tervehtimässä astuen varpaillaan vuoteeni ääressä. -Minua surettaa ajatella, että minun täytyy kerran erota heistä. -Derossi ja kenties jotkut muut tulevat jatkamaan opintoja kanssani, -mutta kaikki muut? Kun olen päättänyt neljännen luokan, silloin -hyvästi! Me emme enää tapaa toisiamme. He eivät enää tule minun -vuoteeni luo, kun olen kipeä. Garrone, Precossi, Coretti, kelpo -pojat, rakkaat toverit, teitä en näe silloin enää koskaan. - - - - -TYÖLÄIS-YSTÄVÄNI. - - -Perjantaina huhtikuun 21 p:nä. - -_Miksi, Henrik, "ei koskaan enää"? Se riippuu sinusta itsestäsi. -Kun olet päättänyt neljännen luokan, niin menet lukioon, ja heistä -tulee käsityöläisiä. Mutta te jäätte samaan kaupunkiin kenties -moneksi vuodeksi, ja miks'et silloin tapaisi heitä? Kun sinä olet -lukiossa tai yliopistossa, menet tervehtimään heitä puoteihin ja -työhuoneisiin, ja sinulle on tulevaisuudessa tuottava paljon iloa -tavata entisiä koulutovereitasi työn miehinä. Tahtoisin mielelläni -tietää, etkö aina menisi tapaamaan Corettia ja Precossia, vaikka -he olisivat missä tahansa. Sinä menet heidän luoksensa ja vietät -tuntikausia heidän seurassaan ja pian olet huomaava, jos tahdot -maailmaa tutkia, kuinka monta asiaa sinä heiltä opit, asioita, joita -et saa tietää mistään muualla. Sinä saat selkoa heidän ammateistaan -ja isänmaasi oloisia._ - -_Jollet sinä ylläpidä näitä tultavuuksiasi, on sinun sangen vaikea -vastaisuudessa solmia samanlaisia ystävyydenliittoja oman piirisi -ulkopuolella. Silloin tulet elämään ja liikkumaan aina samassa -seurapiirissä, ja sellainen ihminen on kuin opinhaluinen, joka -lukee vain yhtä kirjaa. Pane siis päämääräksesi tästä hetkestä -alkaen säilyttää nämä jalot ystäväsi ja kohtele heitä aina samalla -ystävyydellä juuri siitä syystä, että he ovat käsityöläisten poikia!_ - -_Opi halveksimaan tuota ihmisien erottelemista varallisuuden ja -säädyn mukaan. Vain halpamieliset antavat sellaisten seikkain määrätä -mielipiteensä ja käytöksensä. Tiedäpä, että nämä työmiehet ovat -aikoinaan vuodattaneet verensä tämän maan vapauttamiseksi ja että nyt -heidän työnsä ja vaivansa pelloilla ja työhuoneissa on tehnyt sen -viljavaksi ja kukoistavaksi._ - -_Rakasta Garronea, rakasta Precossia, rakasta Corettia, rakasta -muurarimestaria, sillä näissä pienissä käsityöläisissä on sielun -aateluutta. Tee se varma päätös, ettet anna minkään onnen vaiheen -vieroittaa itseäsi näistä nuoruudenystävistä. Lupaa, että -kolmenkymmenen vuoden kuluttua tunnet Garronen jollakin asemalla -nokisena koneenkäyttäjänä... mutta ei siihen lupausta tarvitakaan. -Olen varma siitä, että heti juokset häntä tervehtimään, vaikka olisit -senaattori._ - -_Isäsi_. - - - - -GARRONEN ÄITI. - - -Lauantaina huhtikuun 29 p:nä. - -Kouluun palattuani kuulin heti surullisen uutisen. Garrone oli ollut -koulusta poissa useita päiviä, sillä hänen äitinsä oli ollut kipeä ja -kuollut perjantaina. - -Eilen aamulla opettaja sanoi meille heti kouluun päästyään: "Garronea -on kohdannut suurin onnettomuus, mikä lapsen osaksi voi tulla. -Hänen äitinsä on kuollut. Huomenna hän aikoo palata kouluun. Pojat, -kunnioittakaa sitä ääretöntä surua, joka hänen sydäntänsä raatelee. -Tervehtikää häntä ystävällisesti, mutta älköön kukaan naurako tai -laskeko leikkiä hänen kanssaan." - -Ja tänä aamuna Garrone astui luokkaan hiukan myöhemmin kuin muut. - -Kipeästi koski minuun nähdessäni hänet. Hän oli laihtunut, hänen -silmänsä olivat punaiset ja hänen käyntinsä epävarma. Näytti siltä, -kuin hän olisi sairastanut kokonaisen kuukauden. Tuskin häntä enää -tunsi. Hän oli mustiin puettu, ja meidän kävi häntä kovin sääliksi. -Kaikki tuskin uskalsivat hengittää, he vain katsoivat häntä. Kun hän -oli päässyt sisään ja nähnyt koulun, josta hänen äitinsä miltei joka -päivä oli käynyt häntä noutamassa, ja penkin, jossa niin monesti oli -istunut äitiään muistellen ja odotellen, hän purskahti epätoivoiseen -itkuun. - -Opettaja veti hänet luokseen, painoi rintaansa vastaan ja sanoi: -"Itke, itke, rakas lapsi, se helpottaa, mutta rohkaise mielesi! -Äitisi ei ole enää täällä, mutta hän näkee sinut, rakastaa sinua ja -elää läheisyydessäsi; ja kerran saat hänet jälleen nähdä, sillä sinä -olet jalo ja rehellinen sielu niinkuin hänkin. Rohkaise mielesi!" -Näin sanottuaan hän talutti hänet pulpetin luo minun viereeni. En -uskaltanut katsoa häneen. - -Hän otti esiin kirjansa ja vihkonsa, joita ei ollut avannut moneen -päivään. Nähtyään lukukirjan kannella olevan kuvan, joka esitti äitiä -lastaan taluttamassa, hän purskahti uudestaan itkuun ja painoi päänsä -käsivarttansa vastaan. - -Opettaja antoi meille merkin käskien jättämään hänet rauhaan, ja -opetus alkoi. - -Olisin mielelläni sanonut hänelle jotakin, mutta en tiennyt mitä. -Laskin vain käteni hänen käsivarrelleen ja kuiskasin: "Älä itke!" - -Hän ei vastannut mitään, tarttui vain käteeni. Ulos mentäessä ei -kukaan puhutellut häntä. Kaikki antoivat hänen olla häiritsemättä ja -kulkivat kunnioittavan hiljaisina. - -Minä näin äitini, joka odotti minua, ja juoksin häntä syleilläkseni. -Mutta hän työnsi minut hiljaa luotaan ja katsoi Garroneen päin. En -ymmärtänyt heti syytä. Mutta sitten huomasin, että Garrone, joka -seisoi hiukan syrjempänä, katseli minua. Hänen katseensa oli niin -surullinen, kuin se olisi sanonut: "Sinä hyväilet äitiäsi, mutta minä -en voi sitä koskaan enää tehdä. Sinun äitisi elää, minun on kuollut." - -Nyt käsitin, miksi äitini oli työntänyt minut luotaan, ja menin -kotiin ojentamatta hänelle kättäni. - - - - -UHRAUS. - - -Tiistaina toukokuun 9 p:nä. - -Silvia-siskoni tulee äitiini, hänellä on samanlainen hellä, jalo -sydän. - -Kun eilen istuin kirjoittamassa, astui Silvia varpaillaan luokseni ja -kuiskasi hiljaa: "Tule kanssani äidin luo. Olen kuullut vanhempiemme -keskustelevan tänä aamuna. Isä sanoi onnistuneensa huonosti jossakin -yrityksessä; äiti koetti rohkaista häntä. Me olemme ahdingossa, -ymmärrätkö? Ei ole enää ollenkaan rahaa. Isä sanoi, että on tehtävä -uhrauksia, jotta pääsisimme jälleen entisellemme. Se on myöskin -meidän asiamme, eikö totta. Oletko valmis? No hyvä. Minä puhun siitä -äidille, ja sinä lupaat kunniasanallasi tehdä mitä minä esitän." - -Tämän sanottuaan hän otti minua kädestä ja vei äidin luo, joka istui -ompelemassa miettivän näköisenä. Minä istuin toiselle puolelle -sohvaa, Silvia toiselle, ja sitten hän sanoi yht'äkkiä: "Minulla -olisi sinulle puhuttavaa. Meillä molemmilla on sinulle jotakin -sanomista." Äiti katsoi meihin hämmästyneenä. Ja Silvia aloitti: -"Isällä ei ole rahaa, eikö totta?" -- "Mitä sinä sanot", vastasi -äitini. "Ei siinä ole perää. Mistä sinä semmoista olet kuullut? Kuka -on sanonut?" - -"Minä tiedän sen", sanoi Silvia päättävästi. "Kuule, äiti, me -tahdomme myöskin tehdä uhrauksia. Sinä lupasit minulle päivänvarjon -toukokuun lopulla, ja Henrik odottaa värilaatikkoa. Me emme tahdo -niitä. Me emme tahdo, että niihin suotta tuhlataan rahaa. Me olemme -aivan yhtä tyytyväiset ilmankin. Ymmärrätkös?" Äiti koetti vastata, -mutta Silvia sanoi: "Me olemme sen jo valmiiksi miettineet. Ja niin -kauan kuin isällä ei ole rahaa, emme tahdo hedelmiä emmekä mitään -herkkuja. Keitto riittää, ja aamulla me syömme vain leipää. Siten -menot vähenevät, kulunkeja meistä kyllä sittenkin on. Ja me lupaamme, -että aina saat nähdä meidät tyytyväisinä. Eikö niin, Henrik?" -- -"Niin", vastasin minä. -- "Aina iloisina, kuten tähänkin asti", -toisti Silvia keskeyttäen äidin, joka näytti tahtovan sanoa jotakin -vastaan. "Ja jos vielä muita uhrauksia on tarpeen vaatteiden tai muun -suhteen, olemme heti valmiit. Voisimmehan myydä leikkikalumme ja -lahjamme, minä tuon kaikki tavarani tänne. -- Ja sitten minä rupean -sinun palvelijaksesi, emmekä teetä enää mitään ulkona. Minä teen -työtä sinun kanssasi aamusta iltaan, teen mitä vain tahdot. Olen -valmis kaikkeen, kaikkeen", huusi hän ja kietoi käsivartensa äidin -kaulaan, "jotta ei isällä ja äidillä enää olisi huolia, jotta taas -voisitte olla onnellisia ja elää Silvianne ja Henrikkinne iloksi, -jotka teitä niin sanomattomasti rakastavat". - -Voi, en koskaan ole nähnyt äitiäni niin iloa säteilevänä kuin näitä -sanoja kuunnellessaan. Hän suuteli meitä otsalle itkien ja nauraen, -saamatta kotvan aikaan mitään sanotuksi. Ja sitten hän vakuutti, että -Silvia oli käsittänyt väärin, että kaikeksi onneksi emme olleetkaan -puutteessa. Hän kiitti meitä monta kertaa ja kertoi kaikki isälle -hänen kotiin tultuaan. Isä ei virkkanut mitään. - -Mutta kun minä seuraavana päivänä istuin ruokapöytään, löysin -ilokseni ja surukseni värilaatikon, ja siskoni löysi päivänvarjonsa. - - - - -APENNINEILTA ANDES-VUORILLE. - -(Opettajan kertomus.) - - -Torstaina toukokuun 11 p:nä. - -Monta vuotta sitten läksi pieni genovalainen kolmetoistavuotias -työmiehenpoika ihan yksinään Genovasta Amerikkaan äitiänsä etsimään. - -Äiti oli pari vuotta aikaisemmin matkustanut Argentiinan tasavallan -pääkaupunkiin Buenos Airesiin etsiäkseen siellä paikkaa jossain -varakkaassa perheessä ja siten mitä pikimmin ansaitakseen niin -paljon, että voisi saada perheensä tilan parannetuksi, sillä se oli -useiden onnettomuuksien johdosta joutunut velkoihin ja kurjuuteen. - -Hän ei suinkaan ollut ensimmäinen äiti, joka Italiasta matkusti siinä -tarkoituksessa. Moni rohkea vaimo oli ennen häntä tehnyt tuon pitkän -matkan ja joitakin vuosia palveltuaan palannut kotiin tuoden mukanaan -muutamia tuhansia liiroja, jotka oli saanut säästetyksi siellä -maksetuista suurista palkoista. - -Äiti itki katkeria kyyneliä erotessaan pojistaan, joista toinen -oli kahdeksantoista-, toinen yksitoistavuotias. Mutta hän oli -uskalias ja toiveita täynnä. Matka onnistui hyvin, ja heti Buenos -Airesiin päästyään hän oli erään genovalaisen kauppiaan, miehensä -serkun välityksellä, joka jo useita vuosia oli asunut sielläpäin, -onnistunut saamaan hyvän paikan varakkaassa genovalaisessa perheessä, -joka maksoi hänelle hyvän palkan ja kohteli häntä kaikin puolin -hyvin. Jonkin aikaa hän ylläpiti omaistensa kanssa säännöllistä -kirjeenvaihtoa. Keskinäisen sopimuksen johdosta mies lähetti -kirjeet serkulleen, joka ne sitten toimitti vaimolle, ja tämä antoi -taas hänelle vastaukset, jotka hän pani menemään Genovaan lisäten -itsekin väliin pari riviä niihin. Kun vaimo kuukausittain ansaitsi -kahdeksankymmentä liiraa eikä niistä mitään kuluttanut, lähetti hän -aika-ajoin kotiin kauniin summan, jolla kelpo mies maksoi kaikkein -kiireellisimmät velat ja sai kunniallisen nimensä ja maineensa -pelastetuksi. Ja sillä aikaa hän itse työskenteli ahkerasti ja oli -tyytyväinen tuloksiin eläen siinä toivossa, että vaimo pian palaisi, -sillä ilman häntä tuntui koti tyhjältä ja kolkolta. Varsinkin nuorin -poika, joka oli äitiinsä kovin kiintynyt, kävi yhä alakuloisemmaksi -eikä voinut tottua hänen poissaoloonsa. - -Kun lähdöstä oli noin vuosi kulunut, saapui lyhyt kirje, jossa äiti -valitti voivansa pahoin, ja sen jälkeen ei enää kuulunut mitään. -He kirjoittivat kaksi kertaa serkulle, mutta tämä ei vastannut. He -kirjoittivat argentiinalaiselle perheelle, jonka luona vaimo palveli, -mutta vastausta ei kuulunut. Ehkäpä kirje ei ollut saapunutkaan -perille, kun osoite oli vaillinainen. Peläten jotain onnettomuutta -he kirjoittivat Buenos Airesiin Italian konsulille pyytäen häntä -tiedustelemaan asiaa. Kolmen kuukauden kuluttua he saivat konsulilta -vastauksen, missä tämä ilmoitti, että kaikki haku oli ollut turhaa. -Vaikka hän oli pannut ilmoituksen lehtiin, ei kukaan tullut antamaan -minkäänmoisia tietoja. Oli luultavaa, että tämä hyvä, mutta arka -äiti, peläten perheelleen syntyvän joitakin ikävyyksiä siitä, että -hän oli ottanut palvelijan paikan, ei ollut ilmoittanutkaan oikeata -nimeään. - -Taas kului kuukausia ilman minkäänlaisia tietoja. Isä ja pojat olivat -hyvin murheissaan, ja varsinkin oli nuorin niin masentunut, ettei -mikään häntä enää lohduttanut. Mitä tehdä, kenen puoleen kääntyä? -Isän ensimmäinen ajatus oli matkustaa Amerikkaan vaimoaan etsimään. -Mutta työ? Kukapa sillä aikaa elättäisi poikia? Eikä vanhin poikakaan -voinut matkustaa, sillä hän rupesi juuri siihen aikaan ansaitsemaan -ja oli siis tarpeen kotona. Ja tässä tuskassa he elivät. Joka päivä -oli toisensa kaltainen, aina vain uudistuivat samat surulliset -puheet, tai he istuivat ääneti ja katselivat alakuloisina toisiaan. - -Eräänä iltana sanoi Marco, pienempi pojista, päättäväisesti: "Nyt -minä itse matkustan Amerikkaan äitiäni etsimään." -- Isä pudisti -päätään surullisesti eikä vastannut mitään. Se oli kyllä kaunis -ajatus, mutta mahdoton toteuttaa. Kolmetoistavuotiaana lähteä -kuukauden kestävälle matkalle Amerikkaan! Mutta poika pysyi -itsepintaisesti tässä ajatuksessa. Hän pyysi tänään, huomenna, joka -päivä hyvin maltillisesti, mutta samalla hän esitti syynsä niin -selvään ja perusteellisesti kuin täysi-ikäinen. "Moni muukin on -mennyt sinne, vieläpä minua pienemmätkin. Kun kerran olen laivassa, -pääsen yhtä hyvin perille kuin joku toinenkin. Sinne päästyä ei -ole muuta tekemistä kuin etsiä serkun puoti. Siellä on monta -italialaista, kyllä joku minulle sen kadun osoittaa. Kun kerran -olen löytänyt serkun, on äitikin löydetty. Jos taas en tapaisiltaan -serkkua, menen konsulin luo ja otan selon argentiinalaisesta -perheestä. Tulkoon mitä tulee, kyllä siellä niin paljon työtä on, -että minäkin jotain saan, edes paluupiletin ansaituksi." - -Ja näin hän vähitellen sai isänsä vakuutetuksi. Isä piti häntä -suuressa arvossa, sillä hän tiesi, että Marcolla oli rohkeutta ja -ymmärrystä, että hän oli tottunut puutteeseen ja kieltäymyksiin ja -että kaikki nämä ominaisuudet kasvaisivat hänessä kaksinkertaisiksi, -kun hänellä oli mielessään tuo kallis päämäärä, löytää äitinsä, -jota hän rakasti yli kaiken. Sattui vielä niin hyvin, että eräs -isän tuttavista oli hyvä ystävä erään laivankapteenin kanssa, ja -tämä kuultuaan pojan tuumista lupasi hankkia hänelle vapaalipun -kolmannessa luokassa Argentiinaan. Silloin isä viimeinkin pitkällisen -viivyttelyn jälkeen antoi suostumuksensa, ja matka päätettiin. Poika -sai pieneen laukkuun vähän vaatteita, taskuunsa hiukan rahoja ja -serkun osoitteen, ja eräänä kauniina huhtikuun iltana he saattoivat -hänet laivaan. Hyvästi jättäessään isä sanoi kyynelet silmissä: -"Rohkeutta, Marconi! Sinä matkustat pyhän asian takia, ja Jumala on -sinua auttava." - -Marco rukka! Hänellä oli luja luonne, jota hän vielä kaikin tavoin -oli koettanut karaista matkaa varten. Mutta kun kaunis Genova katosi -taivaanrannan taakse ja hän oli aavalla merellä suuressa laivassa, -joka oli täynnä tuntemattomia siirtolaisia, yksinäisenä, outona, -vieressään vain pieni laukku, joka sisälsi koko hänen omaisuutensa, -silloin ääretön alakuloisuus valtasi hänet. Kaksi päivää hän oli -pitkänään etukannella kuin koira, ei syönyt juuri mitään, mutta itku -oli koko ajan kurkussa. Kaikenlaisia surullisia ajatuksia pyöri hänen -päässään, ja kaikkein surullisin palasi itsepintaisesti ehtimiseen -takaisin, se ajatus, että hänen äitinsä oli kuollut. Levottomissa -unissaan hän näki usein erään oudon henkilön, joka katseli häntä -säälivästi ja sitten kuiskasi: "Äitisi on kuollut." Ja silloin hän -aina heräsi päästäen tukahdutetun hätähuudon. - -Sitten hän taas rohkaisi mielensä, kun oli kuljettu Gibraltarin -salmen läpi ja päästiin Atlantin valtamerelle. Mutta se -oli vain pieni huojennus. Tämä ääretön meri, yhä enenevä -kuumuus, siirtolaisparkojen alakuloisuus ja hänen oma kasvava -yksinäisyydentunteensa oli kerrassaan masentaa hänet. Kun päivät -olivat niin tyhjät, niin toistensa kaltaiset, ei hän edes voinut -erottaa niitä, vaan ne sulivat kaikki yhteen sellaiseksi sekasorroksi -kuin sairaana ollessa. Hänestä tuntui, kuin hän olisi ollut merellä -jo koko vuoden. Ja joka aamu herätessään hän tunsi uutta kauhua -ajatellessaan pitkää matkaansa, yksinäisyyttään ja tätä suunnatonta -vedenpaljoutta. Ja nuo lentävät kalat, jotka tuontuostakin -kapsahtivat kannelle, kuuman vyöhykkeen ihmeelliset auringonlaskut -veren- ja tulenpunaisine pilvineen, nuo öiset fosforivalot, jotka -saivat koko meren loistamaan kuin hehkuvat laavavirrat, kaikki tämä -tuntui hänestä paljon enemmän unennäöltä kuin todellisuudelta. -Toisinaan taas, kun ilma oli sateinen ja myrskyisä, hänen täytyi -istua kajuuttaan suljettuna, missä kaikki häilyi ja tärisi, kesken -sairaiden valituksia ja hätähuutoja. Poika luuli viimeisen hetkensä -tulleen. - -Sitten oli meri taas tyyni ja herttainen, mutta silloin vallitsi -sietämätön kuumuus ja ikävystyttävä yksitoikkoisuus. Ne olivat -loppumattomia ja ikäviä päiviä, jolloin hikoilevat matkustajat -viruivat liikkumattomina pöydillä ja tuoleilla ja näyttivät -kuolleilta. - -Matka ei tuntunut loppuvan koskaan. Vettä ja taivasta, taivasta ja -vettä, tänään samoin kuin eilen, huomenna samoin kuin tänään -- aina -ja iankaikkisesti. Tuntikausia hän seisoi nojaten laivan parrasta -vastaan ja katseli tätä ääretöntä merta huolestuneena, levottomana -äitiään muistellen, kunnes hänen silmänsä ummistuivat ja pää vaipui -olkapäätä vastaan. - -Unissaan hän sitten taas näki tuon tuntemattoman, joka säälien -katseli häntä ja kuiskasi hänen korvaansa: "Äitisi on kuollut." Tämä -ääni sai hänet yht'äkkiä havahtamaan ja taas avoimin silmin jatkamaan -samoja unia ja tuijottamaan kohden taivaanrantaa. - -Matkaa kesti kaksikymmentäseitsemän päivää. Mutta viimeiset päivät -olivat parhaat. Ilma oli kaunis ja raikas. Hän oli tutustunut -erääseen hyväntahtoiseen lombardialaiseen. Tämä matkusti Amerikkaan -etsimään poikaansa, joka oleskeli maanviljelijänä Rosario nimisessä -kaupungissa. Hän kertoi tälle vanhukselle kaikki perheolonsa ja -huolensa, ja usein tämä sitten taputti poikasen päätä ja sanoi: -"Rohkeutta vain, pienokainen! Sinä löydät vielä äitisi terveenä -ja reippaana." Tämä seura vahvisti häntä, ja hänen surulliset -aavistuksensa alkoivat vähitellen hälvetä ja hänen mielialansa -kävi levollisemmaksi. Laivan etukannella istuen vanhan talonpojan -vieressä, joka poltti piippunysäänsä, kauniin tähtitaivaan alla, -keskellä laulavia maanmiehiään, hän kuvaili sata kertaa ajatuksissaan -tuloansa Buenos Airesiin, näki jo itsensä sillä määrätyllä kadulla, -löysi puodin ja hyökkäsi serkkua vastaan. "Mitenkä äitini jaksaa? -Missä hän on? Tulkaa! Antakaa, minä menen heti hänen luoksensa!" He -juoksevat yhdessä, rientävät portaita ylös, ovi avautuu... Mutta -tähän päättyivät hänen äänettömät yksinpuhelunsa, ja mielikuvitus -suli sanomattomaan hellyydentunteeseen. - -Kahdentenakymmenentenä seitsemäntenä päivänä Genovasta lähdettyä he -pääsivät perille. Oli kaunis, valoisa toukokuun aamu, kun laiva laski -ankkurin mahtavassa La Plata-joessa, jonka varrella tuo suuri Buenos -Aires, Argentiinan tasavallan pääkaupunki, sijaitsee. - -Tämä ihana ilma oli hänestä kuin hyvä enne. Hän oli ihan pakahtua -ilosta ja malttamattomuudesta. Äiti oli enää vain muutaman penikulman -päässä. Jonkin tunnin kuluttua hän saisi jo nähdä hänet. Ja nyt -hän siis oli Amerikassa, uudessa maailmassa, ja hänellä oli ollut -uskallusta tulla tänne aivan yksin. Koko pitkä, vaivalloinen matka -ei nyt enää merkinnyt mitään. Se tuntui kuin unennäöltä, josta hän -juuri oli herännyt. Hän oli niin onnellinen, ettei hän kummastunut -eikä huolestunut, vaikka tarkastellessaan taskujaan huomasi toisen -rahakäärönsä olevan poissa. Hän oli näet jakanut pienen aarteensa -kahtia, jotta ei kadottaisi kaikkea yht'aikaa. Se oli laivassa -varastettu, ja nyt oli hänellä vain muutamia liiroja jäljellä. Mutta -mitä hän siitä, nyt kun oli äitinsä läheisyydessä. Laukku selässä hän -astui monen muun italialaisen keralla pieneen laivaan, joka kuljetti -heidät rannan läheisyyteen, sitten taas Andrea Doria nimiseen -veneeseen, josta hänet laskettiin satamassa maihin, puristi vanhan -lombardialaisen ystävänsä kättä ja läksi pitkin askelin astumaan -kaupunkiin päin. Päästyään ensimmäiselle kadulle hän pysähdytti -ohikulkevan miehen ja pyysi häntä neuvomaan tietä "Taiteidenkadulle". - -Sattumalta hän tuli puhutelleeksi erästä italialaista työmiestä. Tämä -katseli häntä uteliaasti ja kysyi, osasiko hän lukea. Poika nyökäytti -päätään. "No hyvä", sanoi työmies osoittaen katua, jota oli kulkenut. -"Mene vain yhtämittaa suoraan eteenpäin ja lue tarkkaan kaikissa -kulmissa katujen nimet. Viimein kyllä löydät senkin kadun, jota -etsit." Poika kiitti ja läksi astuskelemaan pitkin edessään olevaa -katua. - -Se oli suora, loppumattoman pitkä ja kaita katu. Molemmin puolin oli -pieniä valkeita taloja, jotka muistuttivat huviloita. Katu oli täynnä -käveleviä ja ajavia, vaunuja ja rattaita, jotka synnyttivät huumaavan -melun. Siellä täällä liehui ilmassa suuria, erivärisiä lippuja, -joihin oli isoilla kirjaimilla kirjoitettu mihin aikoihin laivat -lähtivät eri kaupunkeihin. Vähän matkaa kuljettuaan hän näki oikealla -ja vasemmalla poikkikatuja, jotka nekin kulkivat aivan suoraan niin -pitkälle kuin silmä kantoi, olivat matalien valkeiden huoneiden -reunustamat ja täynnä vaunuja ja ihmisiä. - -Kaupunki tuntui ihan siltä, kuin sillä ei olisi ollut alkua eikä -loppua. Tuntui, että vaikka olisi kulkenut päiviä ja viikkoja, olisi -yhä vain kestänyt noita suoria katuja, aivan kuin koko Amerikka olisi -ollut pelkkinä katuina. Hän katseli tarkkaan katujen nimiä. Ne olivat -niin outoja, että hän tuskin osasi niitä lukea. Joka kadun kulmassa -hän tunsi sydämensä rajusti sykkivän ajatellessaan, että se ehkä oli -etsitty katu. - -Hän tarkasteli kaikkia vaimoja siinä toivossa, että ehkä jo kadulla -tapaisi äitinsä. Hän näki erään edessään kulkevan, joka pani hänen -sydämensä seisahtumaan. Hän saavutti hänet ja huomasi, että se olikin -neekerivaimo. - -Taaskin hän tuli kadunristeykseen, luki ja jäi seisomaan kuin maahan -kiinni kasvanut. Se oli Taiteidenkatu. Hän kääntyi kulmasta ja luki -n:o 117. Serkun puoti oli 175. Hän kiirehti kulkuaan, juoksi pikemmin -kuin astui. N:o 171:n luona hänen täytyi seisahtua hengähtämään. Hän -sanoi itsekseen: "Oi äiti, äiti! Onko totta, että minä jo kohta saan -nähdä sinut?" Hän juoksi eteenpäin ja saapui pieneen rihkamakauppaan. -Siinä se nyt oli. Hän astui sisään. Kauppapöydän takana oli -harmaapäinen nainen, joka katsoi häneen silmälasiensa läpi ja kysyi -espanjankielellä: - -"Mitä tahdot, poika?" - -"Onko tämä", kysyi poika saaden vaivoin sanan suustaan, "onko tämä -Francesco Merellin puoti?" - -"Francesco Merelli on kuollut", vastasi nainen nyt italiankielellä. - -Pojasta tuntui siltä, kuin hän olisi saanut piston rintaansa. - -"Milloin hän kuoli?" - -"Kyllä siitä jo on aikoja", vastasi nainen, "useita kuukausia. Kauppa -kävi huonosti, ja hän etsi itsellensä toista paikkaa. Kerrotaan, että -hän muutti Bahia Blancaan, kauas täältä. Mutta tuskin hän sinne ehti, -ennenkuin jo kuoli. Puoti on nyt minun." - -Poika kalpeni. Sitten hän sanoi nopeasti: "Merelli tunsi minun -äitini, joka palveli erään herra Mequinezin luona. Hän yksin olisi -saattanut sanoa minulle, mistä voin löytää äitini. Olen tullut -Amerikkaan äitiäni etsimään. Merelli lähetti meille usein kirjeitä. -Minun täytyy löytää äitini." - -"Poika parka", sanoi nainen. "Nyt ovat hyvät neuvot kalliita. Minäpä -kysyn puotipojalta. Hän tunsi Merellin juoksupojan. Ehkäpä hän tietää -jotakin." - -Hän meni puodin perälle ja kutsui poikaa, joka heti tuli. -"Muistatko", kysyi nainen, "veikö Merellin poika silloin tällöin -kirjeitä eräälle vaimolle, joka palveli eräässä argentiinalaisessa -perheessä?" - -"Mequinezilläkö?" sanoi poika. "Kyllä, rouva, aina joskus. He asuvat -tuolla Taiteidenkadun päässä." - -"Voi rakas rouva, kiitoksia", huusi Marco. "Sanokaa minulle myös -talon numero! Ettekö tiedä? Antakaa jonkun johdattaa minut sinne! -Tule sinä, poika! Minulla on vielä soldoja." - -Hän puhui niin lämpimästi, ettei puotipoika edes odottanut emäntänsä -käskyä, vaan sanoi: "Mennään sitten!" - -Hän riensi nopein askelin ovesta ulos. - -Kiireesti, sanaakaan vaihtamatta he menivät eteenpäin, kunnes -pääsivät pitkän kadun päähän, astuivat erään valkoisen talon -porttikäytävään ja pysähtyivät kauniin rautaristikon eteen, jonka -takana levisi piha täynnä istutuksia. - -Marco soitti kelloa. - -Eräs neitonen tuli avaamaan. - -"Täällä asuu eräs perhe Mequinez, eikö niin?" kysyi poika -levottomasti. - -"Asui", neiti vastasi, ääntäen italiankieltä kuin espanjaa. "Mutta -nyt me asumme täällä." - -"Ja mihin he sitten ovat muuttaneet?" kysyi Marco vavisten. - -"Cordovaan." - -"Cordovaan!" huusi Marco. "Missä on Cordova ja se henkilö, joka -palveli heidän luonaan, minun äitini! Palvelija oli minun äitini. -Ovatko he ottaneet äitini mukaansa?" - -Neitonen katseli häntä ja vastasi: "En tiedä. Ehkä isäni voi antaa -jonkinmoisia tietoja. Hän tutustui heihin ennen heidän poismuuttoaan. -Odottakaa hetkinen!" - -Hän riensi pois ja palasi kohta isänsä kanssa, joka oli kookas, -harmaapartainen herra. Tämä katseli vähän aikaa genovalaisen pojan -miellyttävää vartaloa, valkeita kiharoita ja kotkannenää ja kysyi -sitten huonolla italiankielellä: - -"Äitisi on genovalainen?" - -"On", vastasi Marco. - -"Hyvä, tämä genovalainen palvelija on seurannut heitä, sen tiedän -ihan varmaan." - -"Ja minne he ovat menneet?" - -"Cordovan kaupunkiin." - -Poika huokasi ja sanoi sitten kohtaloonsa nöyrästi alistuneena: - -"No sitten minäkin lähden Cordovaan." - -"Voi poika rukka", sanoi herra katsellen häntä säälien. "Cordovaan on -täältä sata penikulmaa." - -Marco kalpeni ja nojautui rautaristikkoon. - -"Katsotaanpa -- katsotaan mitä tässä voisi tehdä", sanoi herra -osaaottavaisesti ja avasi oven. "Tule hetkeksi tänne sisään. Ehkäpä -tästä vielä selviää jokin keino." Hän käski häntä istumaan ja -kertomaan koko elämäkertansa, kuunteli kaikkea hyvin tarkasti ja -kysyi sitten lyhyesti: "Sinulla ei ole rahaa, eikö totta?" - -"On minulla vielä... vähäisen", vastasi Marco. - -Herra mietti hetkisen. Sitten hän istui pöytänsä ääreen, kirjoitti -kirjeen, sulki sen ja antoi pojalle sanoen: "Kuule, pieni -italialainen, ota tämä kirje ja mene Bocaan. Se on pieni, puoleksi -genovalainen kaupunki kahden tunnin matkan päässä täältä. Kuka -tahansa saattaa neuvoa sinulle tien sinne. Mene sinne ja etsi se -herra, jolle tämä kirje on kirjoitettu ja jonka siellä kaikki -tuntevat. Hän pitää huolen siitä, että pääset huomenna Rosarion -kaupunkiin, ja siellä hän taas voi mainita jonkun henkilön, joka -auttaa sinua, niin että pääset Cordovaan ja löydät siellä Mequinezin -perheen ja äitisi. Ota kuitenkin tämä." Ja hän laski muutamia -liiroja hänen käteensä. "Mene nyt! Ole uskalias! Kaikkialla tapaat -maanmiehiäsi, eivätkä he jätä sinua avutta. Hyvästi!" - -Poika vastasi: "Kiitos!" Muita sanoja hän ei löytänyt, vaan astui -laukkuineen ulos. Erottuaan pienestä oppaastaan hän käänsi askelensa -Bocaan päin, sydän täynnä surua, mutta myöskin hämmästystä, -nähdessään tämän suuren meluavan kaupungin, jonka katuja hän nyt -asteli. - -Kaikki mitä tapahtui tästä hetkestä seuraavaan päivään asti, jäi -hänen muistiinsa epäselväksi ja sekavaksi, kuin kuumetautisen -houreet, niin väsynyt, levoton, toivoton ja kiihtynyt hän oli. Yönsä -hän lepäsi halvassa majassa Bocassa erään satamalastaajan vieressä -ja istui sitten miltei koko päivän lankkukasan päällä katsellen -kuin unissaan tuhansia laivoja, proomuja ja veneitä. Seuraavan -päivän iltahämärässä hän istui suuressa, hedelmillä lastatussa -purjelaivassa, jota kaksi auringon paahtamaa genovalaista kuljetti -Rosarioon. Näiden maanmiesten ääni ja tuo rakas, tuttu murre, jota he -puhuivat, lohdutti taas vähän hänen mieltään. - -He lähtivät, ja matkaa kesti kolme päivää ja neljä yötä ja herätti -pienessä matkustajassa yhtämittaista ihmettelyä. - -Kolme päivää ja neljä yötä tällä mahtavalla Parana-virralla, jonka -rinnalla Italian suuri Po-joki on kuin pieni puro ja jonka pituus on -kuin monta Italiaa. Laiva kulki hitaasti tätä ääretöntä vesitietä -ylöspäin. Kuljettiin ohi pitkien saarien, jotka ennen muinoin olivat -olleet käärmeiden ja tiikerien pesäpaikkoja ja nyt oranssipuiden ja -pensaikkojen peittämillä muistuttivat vedessä uiskentelevia metsiä. -Väliin mentiin ahtaita kanavia, joista tuskin enää luuli ulos -pääsevänsä; sitten saavuttiin taas aavoille ulapoille, jotka olivat -kuin suuret, tyynet järvet; sitten taas purjehdittiin mutkikkaita -salmia tiheäkasvuisten saarien välissä. Kaikkialla vallitsi syvä -hiljaisuus. Kuta kauemmaksi he kulkivat, sitä alakuloisemmaksi tämä -suuri virta teki Marco paran. Hän kuvitteli äitinsä olevan sen -lähteillä ja matkan kestävän vuosikausia. Kahdesti päivässä hän söi -laivamiesten kanssa kuivaa leipää ja vähäisen suolaista sianlihaa. -Kun laivamiehet näkivät hänet alituisesti surumielisenä, eivät -he puhutelleet häntä. Öisin hän makasi kannella ja heräsi usein -yht'äkkiä säikähtäen kuun kirkasta loistetta, joka valaisi näitä -äärettömiä vesiä ja kaukaisia rannikoita, ja silloin sydän ihan kuin -pusertui kokoon. - -"Cordova!" Hän toisti tätä nimeä: "Cordova!" Se oli kuin noiden -ihmeellisten kaupunkien nimet, joista saduissa puhuttiin. Mutta -sitten hän ajatteli: "Äitinikin on kulkenut tätä samaa tietä, nähnyt -nämä saaret ja rannat." Ja silloin nämä seudut eivät enää tuntuneet -niin oudoilta ja yksinäisiltä, koska äidin silmäkin oli niitä -katsellut... - -Yön hiljaisuudessa eräs laivamies lauleskeli. Tämä ääni johdatti -hänen mieleensä ne laulut, joilla äiti oli tuudittanut hänet -pienenä nukuksiin. Kun hän viimeisenä yönä kuuli nämä sävelet, hän -rupesi nyyhkimään. Laivamies keskeytti laulunsa. Sitten hän huusi: -"Rohkeutta, rohkeutta, poika! Ei sovi, että genovalainen itkee, -siksi että on kaukana kotitienoilta. Genovalaisethan vaeltavat halki -maailman voitonriemuisina ja jalomaineisina." Nämä sanat rohkaisivat -pojan mieltä. Hän tunsi genovalaisen veren virtaavan suonissaan, -kohotti uljaasti otsaansa ja laski puristetun nyrkkinsä peräsimelle. - -"No hyvä", puhui hän itsekseen. "Vaikka minun pitäisi marssia läpi -koko maailman, vielä matkustaa vuosikausia, kulkea jalan satoja -penikulmia, niin eteenpäin vain olen pyrkivä, kunnes löydän äitini. -Vaikka sitten puolikuolleena pääsisinkin perille ja heti vaipuisin -hengettömänä hänen jalkainsa juureen, kun hänet vain kerran vielä -saan nähdäkseni." Ja sitten hän saapui rusottavassa aamuauringon -valossa rauhoittuneena, miltei juhlallisin mielin Rosarion -kaupunkiin, joka sijaitsee Parana-virran aavalla rannalla, missä -satojen eri maista tulleiden laivojen liputetut mastot kuvastuivat -veteen. - -Heti rantaan laskettua hän astui laukkuineen kaupunkiin etsiäkseen -sitä argentiinalaista herraa, jolle hänellä oli vietävänä -suosituskirje Bocasta. Rosario oli hänestä kuin vanha tuttu -kaupunki. Siellä olivat nuo samat, pitkät, suorat kadut, samat -valkoiset, matalat talot. Kattojen yli kulki joka suuntaan -sähkö- ja puhelinlankoja, jotka näyttivät jättiläissuurelta -hämähäkinverkolta. Kaikkialla oli hevosten, ihmisten ja vaunujen -synnyttämää melua. Hän miltei huumautui ja luuli uudestaan olevansa -Buenos Airesissa ja kulkevansa serkkua etsimässä. Tunnin verran hän -näin käyskenteli, kääntyi väliin sinne, väliin tänne ja luuli aina -vain tulevansa samoille kaduille. Uudistettujen kyselyjen avulla -hän viimeinkin löysi uuden suosijansa talon. Hän soitti. Ovella -näyttäytyi iso, vaaleaverinen äreä mies, joka näytti jonkinlaiselta -taloudenhoitajalta ja kysyi tylysti, vieraasti ääntäen: - -"Mitä sinä tahdot?" - -Poika mainitsi herran nimen. - -"Herra" -- vastasi taloudenhoitaja -- "matkusti eilen illalla -perheineen Buenos Airesiin". - -Poika jäi mykäksi. - -Sitten hän sammalsi: "Mutta minä... minulla ei ole ketään täällä. -Olen aivan yksin." Ja hän antoi kirjeensä. - -Taloudenhoitaja otti sen, luki ja sanoi sitten nyreästi: "Minä en voi -sinua auttaa. Kun herra kuukauden kuluttua palaa, annan sen hänelle." - -"Mutta minä, minä olen yksin, olen avun tarpeessa", huudahti poika -rukoilevalla äänellä. - -"Ei se minuun koske", vastasi toinen. "Sinun maastasi on Rosariossa -jo yllin kyllin roskaväkeä. Korjaa vain pikimmiten luusi täältä ja -kerjää Italiassa." Ja hän sulki portin hänen silmäinsä edessä. - -Poika jäi seisomaan kuin kivettynyt. - -Sitten hän hitaasti nosti laukun selkäänsä ja poistui murtunein -sydämin. Tässä kauheassa mielenliikutuksessa häntä vaivasivat -tuhannet surulliset ajatukset. Mitä tehdä? Minne mennä? Rosariosta -Cordovaan oli vielä kokonaisen päivän junamatka. Hänellä oli vain -muutamia liiroja. Mutta kun niistä tämän päivän menot maksettiin, ei -jäänyt juuri mitään. Mistä saada rahoja rautatielipun lunastamiseen? -Hän osasi tehdä työtä! Mutta keneltä sitä pyytää? Rupeaisiko -kerjäämään? Ei, ei. Tulla poisajetuksi, herjatuksi, nöyryytetyksi -niinkuin äsken. Ei koskaan, ei koskaan, ennen vaikka kuolla! - -Ja näin ajatellessaan ja tuota silmänkantamatonta katua uudestaan -mittaillessaan hän tunsi rohkeutensa menneeksi. Hän heitti laukkunsa -katukäytävälle, istui sille nojaten muuriin, ja kätki kasvonsa -käsiinsä äänettömässä epätoivossa. - -Ohikulkevat tyrkkivät häntä. Vaunujen tärinä täytti kadun. Muutamat -poikaset jäivät suu avoinna töllistelemään häntä. Näin hän istui -jonkin aikaa. - -Yht'äkkiä eräs ääni sai hänet säpsähtämään, ääni, joka puhutteli -häntä italiankielellä sanoen: - -"Mikä sinua vaivaa, poika?" - -Hän kohotti päätään, hypähti jaloilleen ja päästi kummastuneen -huudon: "Te täällä!" - -Se oli tuo vanha lombardialainen talonpoika, joka oli matkalla -osoittanut hänelle ystävyyttä. Talonpojan hämmästys ei ollut vähempi. -Poika ei antanut hänelle aikaa kyselyihin, vaan kertoi kiireesti -kaikki vaiheensa. -- "Nyt olen rahatta. Minun täytyy tehdä työtä. -Voi, hankkikaa minulle jotakin tehtävää, jotta voisin saada kootuksi -muutamia liiroja! Voin tehdä kaikkea, kantaa tavaroita, lakaista -katuja, toimittaa asioita, työskennellä pellolla. Olen varsin -tyytyväinen karkeaan leipään, kun vain saan niin paljon, että pääsen -matkustamaan, että saan tavata äitini. Tehkää minulle se palvelus ja -etsikää minulle työtä! Jumalan tähden työtä, muuten olen hukassa!" - -"Kas niin", sanoi talonpoika, katsoen ympärilleen ja kynsäisten -korvantaustaan. "Ikävä juttu! Tehdä työtä, se on pian kyllä -sanottu... Katsotaanpa! Eiköhän olisi mahdollista täällä oleskelevien -maanmiesten keskuudesta saada kootuksi kolmekymmentä liiraa." - -Poika loi silmänsä häneen, ja toivo alkoi uudestaan elää hänen -rinnassaan. - -"Tule kanssani", sanoi talonpoika. - -"Minne?" kysyi poika tarttuen laukkuunsa. - -"Tule vaan!" - -Talonpoika läksi astumaan, ja Marco seurasi häntä. He kulkivat -pitkän matkan vieretysten sanaakaan vaihtamatta. Talonpoika pysähtyi -erään pienen ravintolan edustalle, jonka kyltissä oli tähti ja sen -ympärillä kirjoitus: "La estrella de Italia" [Italian tähti]. - -Hän kurkisti sisään ja sanoi sitten pojan puoleen kääntyen: "Me -tulemme oikealla hetkellä." He astuivat suureen huoneeseen, jossa -oli monta pöytää, ja niiden ympärillä istui miehiä syöden, juoden ja -puhuen. Vanha lombardialainen läheni ensimmäistä pöytää, ja tavasta, -millä hän tervehti siellä istuvia, saattoi päättää, että hän oli -hiljattain istunut heidän seurassaan. He kilistelivät lasejaan ääneen -puhuen ja nauraen. "Toverit", sanoi lombardialainen, pitemmittä -mutkitta esitellen Marcon. "Täällä on eräs köyhä poika, meidän -maanmiehemme, joka on tullut ihan yksinään Buenos Airesiin äitiään -etsimään. Mutta siellä hänelle sanottiin: 'Ei äitisi olekaan täällä, -hän on Cordovassa.' Hän astuu purjelaivaan ja saapuu kolmen päivän ja -neljän yön perästä Rosarioon tuoden mukanaan pienen suosituskirjeen. -Perille päästyään hän antaa kirjeensä. Se ei merkitse mitään. Herra -on poissa. Hänellä ei ole ainoatakaan sentesimoa. Hän on täällä yksin -ja aivan epätoivossa. Ja sillä pojalla on sydäntä. Katsotaanpa, -emmekö voisi koota niin paljoa, että saisimme hänelle Cordovaan -matkalipun, jotta hän löytäisi äitinsä. Emme suinkaan voi jättää -häntä tänne kuin koiraa." - -"Ei, ei millään ehdolla! Kukapa siihen suostuisi", kaikki huusivat -yhteen suuhun ja löivät nyrkkinsä pöytään. "Meidän maanmiehemme! Tule -tänne, pienokainen! Me olemme siirtolaisia. Katsokaa, kuinka pulska -poika! Rahat esiin, pojat! Hyvä! Ja yksin sinä olet tullut. Kas siinä -on sydän paikallaan. Kyllä me lähetämme sinut äitisi luo, usko pois." - -Ja yksi nipisti häntä poskesta, toinen laski kätensä hänen olalleen, -kolmas otti laukun hänen selästään. Nekin siirtolaiset, jotka -istuivat vähän etäämpänä toisissa pöydissä, nousivat paikoiltaan -ja tulivat lähemmäksi. Pojan elämänvaiheet kiersivät ympäri koko -ravintolan. Lähihuoneesta tuli kaksi argentiinalaista miestä. Eipä -kestänyt kymmentäkään minuuttia, ennenkuin lombardialainen oli saanut -kerätyksi neljäkymmentäkaksi liiraa hattuun, jota piti kädessään. - -"Näetkös", sanoi hän sitten poikaan kääntyen, "kuinka nopeasti kaikki -käy Amerikassa!" - -"Juo vähäisen", huusi eräs toinen kurottaen hänelle viinilasia. "Juo -äitisi terveydeksi!" Kaikki kohottivat lasejaan. Ja Marco toisti: -"Äitini terveydeksi!" Mutta ilo puristi hänen kurkkunsa kokoon, hän -asetti lasin pöydälle ja heittäytyi vanhan ystävänsä kaulaan. - -Seuraavana päivänä aamun koittaessa hän oli jo matkalla Cordovaan -rohkeana, hymyilevänä, täynnä iloisia aavistuksia. Mutta ei ole -sellaista iloa, joka kestäisi kauan, kun luonto oikein osoittaa -nurjaa muotoaan. Ilma oli kylmän harmaa ja kolkko. Juna, joka oli -melkein tyhjä, kiiti silmänkantamatonta asumatonta tasankoa. Marco -oli yksinään suuressa, sangen pitkässä vaunussa, joka muistutti -sellaisia, missä haavoitettuja kuljetetaan. Hän katsoi oikealle ja -vasemmalle, mutta ei nähnyt muuta kuin äärettömän erämaan, missä -kasvoi siellä täällä pieni omituinen puu, jonka runko ja oksat olivat -koukistuneet ja kitukasvuiset. Sellaisia hän ei vielä milloinkaan -ollut nähnyt. Ne näyttivät melkein huolestuneilta ja vihaisilta. Tuo -synkkä, niukka, surullinen kasvillisuus antoi tasangolle äärettömän -suuren kalmiston leiman. Hän nukahti puoleksi tunniksi ja katseli -taaskin maisemaa. Aina vain sama näky. Rautatieasemat olivat kuin -autioita erakkomajoja, ja junan seisahtuessakaan ei kuulunut yhtään -ääntä. Hän oli mielestään kuin hylätty ja kadonnut keskelle erämaata. -Joka asemaa hän luuli viimeiseksi ja arveli, että nyt seuraa tuo -kamala, salaperäinen villien maa. Jääkylmä tuuli puhalsi vasten -hänen kasvojansa. Kun hän huhtikuun loppupuolella Genovassa oli -noussut laivaan, eivät hänen omaisensa tulleet ajatelleeksi, että -hän Amerikassa saisi maistaa talvea, ja olivat vain pukeneet hänet -kesävaatteisiin. Jonkin tunnin kuluttua häntä rupesi viluttamaan, -ja kaikki nuo edellisten päivien väsymykset, vaivat ja kärsimykset, -kaikki unettomat yöt alkoivat nyt vaikuttaa. Hän nukkui kauan -ja heräsi viimein kylmästä kankeana, tuntien pahoinvointia. Ja -hän turisi sanomatonta kauhua kuvitellessaan sairastuvansa ja -kuolevansa matkalle. Sitten hänen ruumiinsa heitettäisiin tälle -synkälle, autiolle tasangolle ja joutuisi koirien ja petolintujen -raadeltavaksi, kuten ne kuolleet hevoset ja lehmät, joita hän -oli nähnyt siellä täällä junan läheisyydessä, mutta joista hän -aina oli kauhulla kääntänyt silmänsä muualle. Pahoinvointi lisäsi -hänen levottomuuttaan, ja luonnon kolkko hiljaisuus pani hänen -mielikuvituksensa liikkeelle äärimmäisyyksiin asti. Oliko sitten -varmaa, että hän saisi tavata äitiänsä Cordovassa? Jos tuo herra -Taiteidenkadun varrella olikin erehtynyt! Ja jos hän oli kuollut! -Näitä ajatellessaan hän uudestaan nukkui, näki unta, että oli jo -Cordovassa, mutta että siellä huudettiin joka ovesta, joka ikkunasta: -"Ei äitisi ole täällä, ei hän ole täällä, ei ole." Hän heräsi siihen, -kavahti pystyyn ja näki vaunun perällä kolme parrakasta miestä -kirjaviin saaleihin kiedottuina. He katselivat häntä ja puhuivat -keskenään matalalla äänellä. Salaman nopeudella hänessä heräsi -epäluulo, että ne olivat murhamiehiä, jotka tahtoivat tappaa hänet -varastaakseen hänen laukkunsa. Viluun ja pahoinvointiin liittyi -vielä pelkokin. Liikkeelle päässyt mielikuvitus ei tuntenut enää -rajoja. Miehet katselivat häntä yhtämittaa. Eräs heistä jo lähestyi -häntä. Hän kadotti tykkänään tajunnan ja hyökkäsi kädet ojossa häntä -vastaan huutaen: "Ei minulla ole mitään, olen vain köyhä poika. Olen -Italiasta ja etsin äitiäni. Olen ihan yksin, älkää tehkö minulle -pahaa!" - -Miehet ymmärsivät hänet heti ja tunsivat sääliä. He hyväilivät häntä -ja koettivat lohduttaa häntä lausuen sanoja, joita hän ei ymmärtänyt. -Kun he huomasivat hänen hampaittensa kalisevan vilusta, kietoivat he -yhden isoista saaleista hänen ympärilleen ja käskivät hänen istua, -jotta hän taas nukkuisi. Ja sen hän tekikin, niin pian kuin alkoi -hämärtää. Kun he sitten herättivät hänet, oltiin jo Cordovassa. - -Voi kuinka vapaasti hän nyt hengitti, kuinka kiihkeästi hän juoksi -vaunuista. Heti hän kysyi eräältä rautatienpalvelijalta, missä -insinööri Mequinez asui. Mies mainitsi hänelle erään kirkon nimen. -Talo oli aivan kirkon läheisyydessä. Poika riensi matkaansa. Yö -oli. Hän saapui kaupunkiin ja luuli taas uudestaan tulleensa -Rosarioon nähdessään samat suorat kadut, joiden varrella olivat nuo -valkeat, matalat rakennukset ja joita taas yhtä pitkät ja suorat -poikkikadut leikkasivat. Mutta kaduilla oli vähän väkeä. Kun hän -lyhdyn valossa tarkasteli ihmisiä, huomasi hän heidän olevan oudon -näköisiä, kasvojen värin tummanvihreän. Siellä täällä hän näki -omituisesti rakennetun kirkon kohoavan suurena ja mustana öistä -taivasta kohti. Kaupunki oli pimeä ja hiljainen. Mutta pojasta se -tuntui ystävälliseltä, sillä se oli kuitenkin toista kuin tuo ääretön -erämaa, jota hän vast'ikään oli kulkenut. Hän kyseli eräältä papilta, -löysi pian kirkon ja talon ja veti vavisten kellonnuoraa, puristaen -toisen kätensä rintaansa vastaan saadaksensa hiljenemään sykkivän -sydämensä, joka oli pakahtua. - -Vanha nainen tuli avaamaan, lyhty kädessä. - -Poika ei vähään aikaan saanut mitään sanotuksi. - -"Ketä etsit?" kysyi vaimo espanjankielellä. - -"Insinööri Mequineziä", vastasi Marco. - -Vanhus teki liikkeen ikäänkuin ristiäkseen kätensä ja vastasi päätään -pudistaen: "Sinäkin tahdot tavata insinööri Mequineziä. Minusta -tuntuu tosiaankin siltä, kuin tästä jo pitäisi tulla loppu. Nyt on -jo kolme kuukautta käyty meitä vaivaamassa. Ei näy riittävän, että -se seisoi sanomalehdissä. Olisi kai painettava kadunkulmiinkin, että -herra Mequinez asuu Tucumanissa." - -Poika teki epätoivoisen liikkeen. Sitten hän puhkesi raivoon: "Se -on kuin kirous. Kai minun vielä täytyy kadulle kuolla löytämättä -äitiäni... Tulen hulluksi, tappakaa minut ennen... Voi hyvä -Jumala!... Mikä sen kaupungin nimi on? Missä se on? Kuinka kaukana se -on?" - -"Poika parka", sanoi vanhus sääliväisesti, "eihän se ole mikään pieni -matka. Noin neljä- tai viisisataa penikulmaa." - -Poika peitti kasvonsa käsillään ja nyyhkytti: "Ja nyt... mitä minun -pitää tehdä?" - -"Niin, mitäpä nyt sanoisin sinulle, pieni raukka! Minä en tiedä." - -Mutta silloin eräs ajatus juolahti hänen mieleensä ja hän sanoi -kiireesti: "Kuule, tässä pistää jotakin päähäni. Minä tiedän jotakin. -Mene tuonne vastapäätä, oikealle puolelle katua. Kolmannen portin -kohdalla löydät pihan. Siellä on eräs 'capataz', eräs kauppias, joka -huomenna lähtee vaunuineen härkineen Tucumaniin. Mene ja tiedustele, -ottaisiko hän sinut mukaansa, jos tarjoat hänelle palvelustasi. Hän -ehkä antaa sinulle sijan vaunuissaan. Riennä!" - -Poika tarttui laukkuunsa, kiitti ja juoksi tiehensä. Parin minuutin -kuluttua hän oli suurella, lyhtyjen valaisemalla pihalla, missä -monta miestä asetti hedelmäsäkkejä suuriin vaunuihin, jotka -pyöreine kattoineen ja korkeine pyörineen muistuttivat markkinoilla -esiintyvän teatteriseurueen huonetta. Iso, parrakas mies, valko- ja -mustaruutuinen takki yllä, suuret saappaat jalassa, johti työtä. -Poika läheni häntä ja esitti arasti asiansa, kertoen myöskin -tulevansa Italiasta ja etsivänsä äitiänsä. Capataz, karavaanin -johtaja, tarkasti häntä kiireestä kantapäähän ja vastasi sitten -kuivasti: "Ei ole tilaa." - -"Minulla on viisitoista liiraa", vastasi poika rukoilevalla äänellä. -"Ne minä annan teille. Matkan kestäessä teen työtä. Ammennan vettä -ja juotan juhtia, teen mitä tahansa. Vähäisen leipää riittää minulle -ruoaksi. Voi, minä pyydän teitä, ottakaa minut mukaanne, hyvä herra!" - -Mies katseli häntä uudestaan ja vastasi sitten ystävällisemmin: -"Ei ole paikkaa... ja sitäpaitsi... emme menekään Tucumaniin, vaan -erääseen toiseen kaupunkiin, Santiago dell' Esteroon. Meidän täytyisi -jättää sinut tielle, ja sitten sinun olisi vielä kuljettava pitkä -matka jalan." - -"Voi, minä teen vaikka mitä", huusi Marco. "Minä kyllä kävelen, -älkää sitä ensinkään ajatelko. Kyllä minä sitten jollakin tavalla -pääsen perille. Antakaa minulle vain paikka vaunuissanne, hyvä herra! -Jumalan tähden, älkää jättäkö minua tänne yksin!" - -"Mutta ajattele, lapsi, että se on kahdenkymmenen päivän matka!" - -"Ei se tee mitään." - -"Se on vaivalloinen matka." - -"Kyllä minä kestän kaikki." - -"Sinun täytyy kulkea ihan yksin." - -"En minä pelkää mitään, kunhan vain löydän äitini. Armahtakaa minua!" - -Mies kohotti lyhtyä ja katseli hänen kasvojaan. Sitten hän sanoi: -"Olkoon menneeksi!" - -Poika suuteli hänen kättänsä. - -"Tämän yön saat nukkua vaunuissa", sanoi kauppias jättäessään hänet. -"Huomenna kello neljä tulen herättämään sinut. Hyvää yötä!" - -Seuraavana aamuna kello neljä tuo pitkä vaunurivi lähti tähtien -tuikkeessa hirmuisella melulla liikkeelle. Jokaisten vaunujen -eteen oli valjastettu kuusi härkää, koko härkälauma seurasi vielä -jäljestä, jotta aina olisi vaihtaa, kun ensimmäiset uupuivat. Marco -sijoitettiin yhteen näistä vaunuista säkkien päälle, ja sinne -hän piankin nukkui. Kun hän jälleen heräsi, oli koko vaunujono -pysähtynyt yksinäiselle paikalle ja kaikki miehet istuivat piirissä -vasikan-neljänneksen ympärillä, joka oli pantu maahan pistetyn -seipään päähän paistumaan suuren, tuulessa liehuvan valkean ääreen. -Sitten he söivät kaikki yht'aikaa, panivat pitkäkseen levähtämään -ja jatkoivat taas matkaa. Ja näin matka jatkui säännöllisesti kuin -sotilasmarssi. Joka aamu kello viisi lähdettiin liikkeelle, sitten -pysähdyttiin kello yhdeksän. Iltapäivällä viiden tienoissa taas -mentiin eteenpäin, kunnes kello kymmenen sijoituttiin yötä varten. -Ajajat ratsastivat vaunujen vieressä ja ajoivat härkiä pitkillä -seipäillä. - -Poika viritti tulen, kun oli valmistettava ruokaa, syötti härkiä, -puhdisti lyhdyt ja nouti vettä. - -Maisema liukui hänen ohitsensa kuin epäselvä näky, laajat metsät -käyrine ruskeine puineen, kylät sinne tänne hajaantuneine taloineen. -Niin pitkälle kuin silmä kantoi, oli suuria lakeuksia, valkean suolan -peittämiä, ehkäpä entisten suurien suolajärvien pohjia, ja joka -puolella rajatonta tasankoa, autiomaata, hiljaisuutta. Ani harvoin -kohtasi pari kolme ratsastajaa, joita seurasi koko lauma irtonaisia -hevosia. Kuin tuulispää ne suhahtivat ohitse. Päivät olivat toistensa -kaltaiset aivan kuin merellä, tuskastuttavat, loppumattomat. -Mutta ilma oli kaunis. Ajajat kävivät sitävastoin päivä päivältä -vaateliaammiksi, aivan kuin Marco olisi ollut heidän palvelijansa. -Muutamat kohtelivat häntä raa'asti ja uhaten. Ja kaikki käyttivät -hyväkseen hänen palveluksiaan armahtamatta. Hänen täytyi kantaa -raskaita taakkoja häränruokaa ja mennä pitkien matkojen päästä vettä -tuomaan. Eikä hän edes öisin saanut nukutuksi, vaan vaunujen ankara -tärinä, kovat puuvieterit ja rattaiden alituinen kolina vaivasivat -häntä lakkaamatta. - -Päällepäätteeksi nousi tuuli. Hieno, punertava pöly, joka peitti -kaiken, tunkeutui vaunuihinkin, täytti silmät ja korvat, tunkeutui -vaatteidenkin alle, vaikeutti näkemistä ja hengittämistä ja teki olon -sietämättömäksi. Väsymyksen ja unettomuuden valtaamana, likaisena ja -rikkirevittynä, parjattuna ja pahoin kohdeltuna aamusta iltaan Marco -parka joutui päivä päivältä yhä surkeampaan tilaan ja olisi varmaan -tykkänään menettänyt rohkeutensa, ellei kulkueen johtaja aika-ajoin -olisi sanonut hänelle ystävällistä sanaa. Usein hän salaa itki -vaunun nurkassa, pää painettuna laukkua vastaan, joka tuskin sisälsi -enää muuta kuin riekaleita. Joka aamu hän nousi yhä heikompana ja -alakuloisempana ja sanoi itsekseen katsellen tuota ääretöntä, tylyä -tasankoa: "Tämän päivän iltaa en enää näe. En näe. Tänään kuolen -tielle." Ja vaivat lisääntyivät ja huono kohtelu yhä eneni. Eräänä -aamuna, kun hän oli hiukan myöhästynyt vedentuonnissa, eräs miehistä -löi häntä päällikön läsnäollessa. Ja siitä päivästä rupesivat muutkin -samaa tapaa noudattamaan. He pitivät häntä pilkkanaan, antoivat -käskyjen ohessa myöskin korvapuustin sanoen: "Pistä se reppuusi, -maankulkija, ja vie äidillesi!" Viimein hän ei enää kestänyt. Hän -sairastui. Kolme päivää hän makasi kuumeessa peitteen alla vaunuissa -eikä nähnyt ketään muuta kuin päällikön, joka tuli antamaan hänelle -juomista ja koettamaan hänen valtimoaan. Hän luuli menehtyvänsä -siihen paikkaan ja huusi epätoivossaan äitiään, mainiten hänen -nimeään satoja kertoja. "Voi äiti, äiti! Auta minua! Tule luokseni, -sillä minä kuolen! Voi äiti rukka, en saa enää nähdä sinua. Äiti -rukka, sinä löydät minut kuolleena tieltä." Ja hän pani kädet ristiin -rinnalle ja rukoili. Vähitellen hän kuitenkin rupesi paranemaan -päällikön huolehtiessa hänestä ja tuli terveeksi. Mutta samassa -myöskin lähestyi kauhea päivä, jolloin hänen täytyi jäädä yksin. He -olivat jo olleet kaksi viikkoa matkalla, kun tulivat sille kohdalle, -missä Tucumaniin kulkeva maantie eroaa Santiago dell' Esteron tiestä. -Päällikkö ilmoitti nyt, että heidän oli erottava. Hän antoi pojalle -muutamia neuvoja tien suhteen, sitoi laukun hänen selkäänsä, jottei -se olisi kävellessä haittana, ja sanoi hänelle hyvästi lyhyesti, -aivan kuin olisi pelännyt osoittavansa liikutusta. Poika sai -tuskin tilaisuuden puristaa hänen kättänsä ja kiittää. Toisetkin -miehet, jotka olivat häntä tylysti kohdelleet, näyttivät tuntevan -jonkinlaista sääliä nähdessään hänen nyt jäävän yksin ja viittoivat -hyvästiksi poistuessaan. Marco vastasi kättään heiluttaen ja katseli -vaunujonoa, kunnes se katosi tasangon punaiseen pölyyn, ja sitten hän -alakuloisena jatkoi matkaansa. - -Olipa kuitenkin eräs seikka, joka lohdutti häntä alusta pitäen. -Monipäiväisen matkan jälkeen aavalla, yksitoikkoisella tasangolla hän -näki nyt edessään mahtavan, korkean, sinisen vuorenselänteen valkeine -huippuineen, joka miltei muistutti Alppeja ja herätti hänessä -sellaisen tunteen, kuin hän olisi lähestynyt kotia. Se oli Andien -vuorijono, Amerikan mannermaan selkäranka, joka ulottuu Tulimaasta -Pohjois-Jäämereen asti läpi sadankymmenen leveysasteen. - -Sekin seikka lohdutti häntä, että ilma kävi yhä lämpimämmäksi kuta -kauemmin hän astui, sillä hän läheni kuumaa vyöhykettä. Pitkien -matkojen päässä hän tapasi huoneryhmiä ja pienen kauppapuodin, josta -hän osti jotakin syödäkseen. Hän tapasi ratsastavia miehiä ja näki -usein vaimoja ja lapsia, joiden ihonväri oli mullankarvainen, silmät -viistot ja poskipäät ulkonevat, liikkumattomina istuvan maassa. -He katselivat häntä tuijottaen ja seurasivat häntä silmillään -vielä kauan aikaa kääntäen päätään hitaasti kuin koneet. Ne olivat -intiaaneja. - -Ensi päivänä hän kulki, kunnes voimat loppuivat. Sitten hän -nukkui puun alle. Seuraavana päivänä hän ei enää jaksanut kävellä -niin paljon, ja rohkeus alkoi vähetä. Kengät olivat rikki, jalat -aristuneet ja vatsa huonosta ruoasta heikontunut. Illempänä hänet -valtasi sanomaton kauhu. Kotimaassaan hän oli kuullut puhuttavan -Amerikassa olevan käärmeitä. Hän luuli jo kuulevansa niiden -sihinää, seisahtui, jatkoi taas kulkuaan, ja kylmät väreet kulkivat -pitkin hänen selkäänsä. Välisti hän hiljalleen itki eteenpäin -laahustaessaan. Sitten hän taas ajatteli: "Voi kuinka äitini kärsisi, -jos hän tietäisi miten minua hirvittää!" Ja tämä ajatus taaskin -rohkaisi hänen mieltään. Sitten hän pelkoaan haihduttaakseen rupesi -ajattelemaan äitiä, muisteli kaikkia hänen sanojaan hänen Genovasta -lähtiessään, tuota tuttua liikettä, jolla hän asetti peitteen hänen -ympärilleen iltaisin vuoteessa, ja miten hän kantoi häntä ennen -pienempänä käsivarsillaan. Ja hän sanoi itsekseen: "Saanenkohan -koskaan enää nähdä sinua, rakas äiti? Pääsenkö matkani perille, äiti?" - -Ja yhä eteenpäin hän kulki, eteenpäin, läpi outojen metsien, laajojen -sokeriruokoviljelyksien, äärettömien ruohoaavikkojen, ja aina hän -näki edessään nuo mahtavat siniset vuoret, vuoret, joiden korkeat -huiput näyttivät ulottuvan taivaaseen asti. Neljä päivää, viisi -päivää -- kokonainen viikko kului. -- Hänen voimansa vähenivät -yhä, hänen jalkansa vuotivat verta. Vihdoin eräänä iltana auringon -laskussa hänelle sanottiin: "Tucuman on viiden penikulman päässä -täältä." Hän päästi riemuhuudon ja joudutti käyntiään, aivan kuin -tuo sanoma olisi antanut kaikki hänen voimansa takaisin. Mutta -se oli vain hetkellinen harhatunne. Voimat raukesivat yht'äkkiä, -ja hän kaatui aivan uupuneena erään ojan partaalle. Mutta sydän -sykki ilosta. Tuo tumma, tähdikäs taivas ei ollut milloinkaan -ennen tuntunut hänestä niin ihanalta. Hän katseli sitä pitkällään -ruohikossa maaten ja ajatteli, että äiti ehkä juuri samaan aikaan loi -katseensa tähtitaivasta kohti. Ja hän sanoi: "Oi äiti, missä olet? -Mitä teet tällä hetkellä? Muisteletko poikaasi, ajatteletko Marcoasi, -joka on niin lähellä sinua?" - -Marco parka, jos olisit nähnyt missä tilassa äitisi tällä hetkellä -oli, olisitpa tehnyt äärimmäisen ponnistuksen päästäksesi muutamia -tunteja varhemmin perille. Hän oli sairaana, vuoteen omana erään -komean talon alakerroksessa. Siinä talossa asui Mequinezin perhe. -Tämä oli suuresti mieltynyt palvelijaansa ja toimitti hänelle mitä -huolellisinta hoitoa. Vaimo parka oli jo silloin kivulloinen, -kun insinööri Mequinez muutti Buenos Airesista, eikä Cordovan -terveellinen ilmakaan häntä voimistanut. Kun hän ei sitten saanut -vastausta kirjeisiinsä, ei mieheltä eikä serkulta, valtasi hänet -surullinen aavistus, että varmaankin hänen omaisiaan oli kohdannut -jokin onnettomuus. Yhtämittainen levottomuus, epätietoisuus siitä, -mitä oikeastaan piti tehdä, lähteäkö vai jäädä, kalvava pelko saada -huonoja sanomia kotoa päin, kaikki tämä oli huonontanut hänen -tilaansa. - -Jo kaksi viikkoa hän oli ollut vuoteen omana. Hänen henkensä -pelastamiseksi oli leikkaus tarpeen. Samassa hetkessä kun Marco häntä -huusi, seisoi isäntäväki hänen vuoteensa ääressä ja koetti lempeästi -houkutella häntä suostumaan tähän leikkaukseen, mutta hän vain -kieltäytyi itkien. Eräs taitava lääkäri oli jo viikko sitten turhaan -käynyt talossa siinä tarkoituksessa. "Ei, rakas isäntäväkeni", hän -sanoi, "ei se ole miksikään hyödyksi, sillä minulla ei ole kyllin -voimia. Minä vain kuolisin lääkärin käsiin. Antakaa minun ennen -kuolla näin. Minulla ei ole enää mitään tässä maailmassa. Parempi on, -että kuolen, ennenkuin kuulen niistä onnettomuuksista, jotka ovat -kohdanneet perhettäni." - -Hänen isäntäväkensä koetti kyllä kaikin tavoin rohkaista häntä ja -johtaa hänen ajatuksensa toiseen suuntaan, sanoen, että hän saisi -kyllä vielä vastauksen viimeiseen kirjeeseensä, joka oli lähetetty -suoraan Genovaan. Hänen pitäisi nyt vain suostua tuohon leikkaukseen -perheensä, rakkaiden poikiensa takia. Mutta tämä ajatus vain lisäsi -sitä tuskaa ja alakuloisuutta, joka jo kauan oli painanut hänen -mieltänsä. Hän purskahti itkuun ja huusi käsiään väännellen: "Voi -minun lapseni, minun poikani! Ehk'eivät he enää ole elossakaan. Paras -on, että minäkin kuolen. Minä kiitän teitä, hyvä isäntäväkeni, kiitän -teitä kaikesta sydämestäni. Mutta parempi on kuitenkin, että kuolen. -En minä kuitenkaan enää paranisi leikkauksen jälkeen, siitä olen -varma. Kiitän teitä ystävällisestä huolenpidostanne. Turhaa on, että -lääkäri taas ylihuomenna tulee. Minä tahdon kuolla. Se on nyt kerran -sallittu, ja minä olen valmis." - -Mutta toiset vain koettivat häntä lohduttaa ja sanoivat aina -uudelleen: "Älkää toki sellaista puhuko!" Ja he tarttuivat hänen -käteensä eivätkä herenneet häntä kehoittamasta. Mutta hän ummisti -silmänsä ja nukkui kuolonkaltaiseen uneen. Ja isäntäväki jäi hetkeksi -hänen vuoteensa ääreen seisomaan ja katseli säälien tätä ihmeteltävää -äitiä, joka perhettään auttaakseen oli tullut tänne ja nyt oli paljon -kärsittyään kuolemaisillaan kuudentuhannen penikulman matkan päässä -kodistaan. Onneton, rehellinen, kelpo vaimo rukka! - -Seuraavan päivän aamuna Marco astui laukku selässä, kumarassa ja -ontuen, mutta täynnä toivoa Tucumaniin, joka on Argentiinan valtion -nuorimpia, mutta kukoistavimpia kaupunkeja. Hän luuli uudestaan -näkevänsä Cordovan, Rosarion ja Buenos Airesin. Samanlaiset kadut -ja valkeat talot, mutta kaikkialla oli rehoittava kasvillisuus, -sulotuoksuinen ilma, ihmeellinen valo ja niin kirkkaansininen taivas, -ettei hän ollut sellaista nähnyt Italiassakaan. Katuja kulkiessaan -hän tunsi taas samaa mielenjännitystä kuin Buenos Airesissakin. Hän -tarkasteli kaikkia ikkunoita, ovia ja taloja, kaikkia ohikulkevia -siinä toivossa, että näkisi äitinsä. Hän olisi tahtonut kysyä -jokaiselta vastaantulijalta, mutta ei uskaltanut. Kaikki, jotka -seisoivat joutilaina ovillaan, kääntyivät katsomaan tätä tomuista, -repaleista poikaa, joka näytti tulevan kaukaa. Ja poika etsi kaikkien -noiden ihmisten joukosta sellaista henkilöä, jonka puoleen voisi -luottamuksella kääntyä taas tuota arkaa asiaansa tiedustelemaan. -Samassa hänen katseensa osui kauppapuodin kylttiin, jossa oli -italialainen nimi. Sisällä istui silmälasi-mies ja kaksi naista. Hän -lähestyi hitaasti ja kysyi rohkaisten mieltään: "Voisitteko sanoa, -hyvä herra, missä Mequinezin perhe asuu?" - -"Insinööri Mequinezkö?" kysyi kauppias. "Niin, hän juuri", poika -vastasi hiljaa. "Mequinezin perhe", sanoi kauppias, "ei ole -Tucumanissa". - -Pojalta pääsi kauhea tuskanhuuto, ikäänkuin hän olisi saanut -surmaniskun. - -Kauppias ja naiset säpsähtivät ja naapurit juoksivat katsomaan. "Mikä -sinua vaivaa, poika?" kysyi kauppias, veti hänet puotiin ja käski -istumaan. "Ei tässä toki ole syytä joutua epätoivoon. Mequinezin -perhe ei tosin asu täällä, mutta eipä täältä etäälläkään, vain jonkin -tunnin matkan päässä Tucumanista." - -"Missä, missä?" huusi Marco hypäten paikaltaan kuin unesta herännyt. - -"Vain viidentoista penikulman päässä", jatkoi mies, "Saladillo-joen -rannalla, jonne aikovat rakentaa suuren sokeritehtaan. Siellä on -herra Mequinezin talo, jokainen sen tuntee, ja jo muutaman tunnin -kuluttua voit olla perillä." - -"Noin kuukausi sitten olin siellä", sanoi eräs nuori mies, joka -huudon kuullessaan oli kiiruhtanut paikalle. - -Marco katseli häntä suurin silmin ja kysyi sitten yht'äkkiä kalveten: - -"Näittekö herra Mequinezin palvelijan, italialaisen vaimon?" - -"Genovalaisenko? Näin kyllä." - -Marco puhkesi hermostuneeseen nyyhkytykseen, joka oli puoleksi -naurua, puoleksi itkua. Sittenhän huusi kiihkeästi ja päättäväisesti: -"Mitä tietä sinne mennään? Sanokaa pian... mitä tietä... minä menen -nyt heti, näyttäkää minulle tie!" - --- "Mutta sinä tarvitset siihen matkaan koko päivän", sanoivat kaikki -yht'aikaa. "Sinä olet väsynyt. Sinun pitää levätä ensin. Voithan -huomenna aikaisin lähteä liikkeelle." - -"Mahdotonta -- mahdotonta", vastasi poika. "Sanokaa minnepäin -on mentävä! En odota enää silmänräpäystäkään. Nyt heti lähden -liikkeelle, vaikkapa täytyisi kuolla tielle." - -Kun he näkivät hänen järkähtämättömyytensä, eivät he enää -koettaneetkaan vastustaa. "Jumala johdattakoon sinua", he sanoivat. -"Seuraa vain metsätietä, ja onnea matkalle, pikku italialainen!" - -Eräs mies saattoi hänet kaupungin ulkopuolelle, osoitti hänelle tien, -antoi muutamia neuvoja ja jäi hänen jälkeensä katsomaan. Muutaman -minuutin kuluttua katosi ontuva poika laukku selässä suurien puiden -taakse, joita oli molemmin puolin tietä. - -Tämä yö oli hirveä Marcon äidille. Hänellä oli kamalia tuskia, -ja hänen valituksensa olivat sydäntäsärkeviä. Vähänväliä hän -sai kuumekohtauksia. Naiset, jotka häntä hoitivat, olivat aivan -epätoivoon joutumaisillaan. Emäntä kävi ehtimiseen häntä katsomassa. -Kaikki alkoivat pelätä, että leikkaus myöhästyisi, jos odotettaisiin -lääkärin tuloa seuraavaan päivään. Mutta selvään huomasi myös, kun -kuume vähän helpotti, ettei hänen pahin vaivansa ollut ruumiillinen -tuska, vaan se levottomuus, jota hän tunsi ajatellessaan perhettään. -Riutuneena, perikadon partaalla, kasvot aivan muuttuneina hän repi -tukkaansa hirmuisessa epätoivossa ja huusi: "Hyvä Jumala! Täytyykö -minun kuolla näin kaukana! Kuolla heitä näkemättä! Voi poika parat, -jotka jäävät orvoiksi, rakkaat lapseni, Marco, joka vielä on niin -pieni, vain tuon korkuinen, mutta niin hyvä ja herttainen! Te ette -tiedä, millainen poika hän oli. Voi hyvä rouva, jospa olisitte -nähnyt! Minä en saanut häntä kaulastani irtautumaan lähtiessäni. Hän -nyyhkytti niin, että hänen sydämensä oli pakahtua, aivan kuin olisi -tiennyt, ettei enää näkisi äitiänsä. Marco parka, rakas lapsukaiseni! -Minä luulin sydämeni halkeavan. Voi jospa silloin olisin kuollut, -juuri sillä hetkellä, kun jätin hänelle hyvästi! Äiditön lapsi parka, -hän, joka niin suuresti rakasti minua ja vielä kauan olisi minua -tarvinnut. Äidittä, kurjuuteen joutuneena, hänen täytyy kerjätä. -Minun oman Marconi täytyy nälkäisenä kurottaa kättään. Voi hyvä -Jumala, ei milloinkaan! En tahdo kuolla. Lääkäri! Kutsukaa hänet -heti! Hänen pitää tulla, hänen pitää tehdä leikkaus! Käyköön vaikka -kuinka, kun hän vain pelastaa henkeni. Tahdon jäädä eloon, tahdon -parantua, lähteä täältä jo huomenna. Lääkäri tänne! Auttakaa, -auttakaa!" - -Ja hoitajat pitelivät hänen käsistään, hyväilivät häntä, koettivat -rauhoittaa, rukoilivat hänen kanssansa ja puhuivat Jumalasta -ja toivosta. Ja sitten taas hänen mielialansa kävi hirveän -alakuloiseksi. Hän itki, repi pitkiä, harmaita hiuksiansa, valitti -kuin pieni lapsi, huokasi pitkään vähänväliä ja supatti itsekseen: -"Oi Genova, kotini, kaunis meri... Voi minun Marconi, Marco parkani! -Missä nyt olet, lapsi rukkani?" -- - -Oli puoliyön aika, ja hänen Marco-poikansa käveli keskellä -aarniometsää levähdettyään useita tunteja. Suuret puut, oikeat -jättiläiskasvit, kohosivat kuin kirkontornit korkeuteen, ja -niiden tuuheat latvat muodostivat, katoksen, jonka läpi kuu -loi kirkkaan valonsa. Puolihämärässä hän näki kaikenmuotoisia -runkoja. Niitä oli suoria, kaarevia, mutkikkaita, ristikkäitä, ja -ne näyttivät uhkaavilta ja taisteluhaluisilta. Muutamat olivat -maassa ja muistuttivat kaatuneita pylväitä. Ne olivat rehoittavien -köynnöskasvien peittämät ja ympäröimät. Sitten oli taas toisia -puuryhmiä pystysuoraan ylöspäin pyrkivine runkoineen kuin kimppu -jättiläispeitsiä, joiden kärjet näyttivät koskettavan pilviä. Se oli -suurenmoista, täysi labyrintti outoja kasveja, komein ja samalla -kauhistuttavin näky, mitä hän eläissään oli nähnyt. - -Monta kertaa hänet valtasi hirmuinen pelko. Mutta heti hän silloin -käänsi ajatuksensa äitiin. Ja hän astui väsyneenä, verisin jaloin -keskellä tätä ääretöntä metsää, missä etäällä joskus häämötti -ihmisasunto, joka näiden puiden juurella tuntui pieneltä kuin -muurahaispesä, tai näkyi jokin puhvelihärkä tien vieressä nukkumassa. -Hän oli väsynyt, mutta ei tuntenut sitä, yksin, mutta ei pelännyt. -Luonnon suuruus teki hänen sielunsakin suuremmaksi, äidin läheisyys -synnytti hänessä miehen mieltä ja voimaa. Kun hän muisteli -valtamerta, kaikkia kauhuja, voitettuja kärsimyksiä, kestettyjä -vaivoja, niin se sai hänen jalon genovalaisen verensä nopeammin -virtaamaan ja otsansa kohoamaan. Ja kumma kyllä, vaikka hänen äitinsä -kuva parinvuotisen eron tähden oli hieman himmentynyt, niin se -juuri tällä hetkellä astui hänen eteensä aivan kirkkaana. Hän näki -hänen kasvonsa selvemmin kuin pitkiin aikoihin, näki hänet aivan -läheisyydessään kirkastettuna, puhelevana, näki hänen huuliensa ja -silmiensä pienimmätkin liikkeet, hänen ruumiinasentonsa. Ja kaikki -nämä muistot jouduttivat hänen askeliansa ja synnyttivät hänen -sydämessään niin sanomattoman hellyyden ja rakkauden tunteet, että -kyynelet valuivat hänen silmistään. Kulkiessaan eteenpäin pimeässä -hän puhutteli äitiään, lausui sanoja, joita tahtoi kuiskata hänen -korvaansa: "Minä olen täällä, rakas äiti. En koskaan enää jätä sinua. -Me palaamme yhdessä takaisin kotiin, ja laivalla olen aina sinun -läheisyydessäsi, sinuun kyyristyneenä, eikä kukaan saa minua sinusta -erotetuksi, ei kukaan, ei koskaan, niin kauan kuin sinä elät." - -Hän ei edes huomannut, että kuun hopeinen valo puiden latvoista -vähitellen haihtui rusottavaan aamuruskoon. - -Jo kello kahdeksan saman päivän aamuna seisoi Tucumanin lääkäri, -nuori argentiinalainen, apulaisineen sairaan vuoteen ääressä -vielä viimeisen kerran houkutellakseen häntä suostumaan tuohon -leikkaukseen. Rouva ja herra Mequinez yhtyivät lääkärin pyyntöihin. -Mutta kaikki oli turhaa. Vaimo paran voimat olivat niin vähissä, -ettei hän enää luottanut mihinkään leikkaukseen. Hän oli ihan varma -siitä, että kuolisi joko heti tai ainakin jonkun tunnin kuluttua, -suotta kärsittyään hirmuisia vaivoja. Lääkäri vakuutti monta kertaa: -"Mutta leikkaushan on aivan vaaraton. Teidän pelastuksenne on ihan -varma, kun teillä vain on hiukkanen rohkeutta. Ja yhtä varma on -teidän kuolemanne, jos kieltäydytte." Ne olivat suotta lausuttuja -sanoja. "Ei", sanoi vaimo hiljaa. "Kuolla minulla on rohkeutta, -mutta ei enää turhaan kärsiä. Kiitos, herra tohtori! Se on sallittu. -Antakaa minun kuolla rauhassa!" Lääkäri ei enää kehoittanut, eikä -kukaan puhunut mitään. Silloin vaimo käänsi kasvonsa emäntäänsä -päin ja esitti raukealla äänellä viimeiset määräyksensä. "Rakas -rouva", hän sanoi vaivoin ja ähkyen, "lähettäkää minun vähät rahani -ja muut tavarani perheelleni... konsulin kautta! Minä toivon, että -he kaikki ovat elossa. Sydämeni sanoo sen minulle näinä viimeisinä -silmänräpäyksinä... Ja olkaa niin hyvä ja kirjoittakaa... että -aina olen heitä ajatellut, heidän edestänsä työskennellyt... -poikieni edestä... ja että ainoa suruni oli se, etten saanut heitä -enää nähdä... mutta että kuolin toivossa... tyytyväisenä... heitä -siunaten, ja että tervehdin miestäni... vanhinta poikaani... -pienempää, omaa Marcoani... jota aina viime hetkeen olen sydämessäni -kantanut..." Ja yht'äkkiä kohottautuen hän huusi pannen kätensä -ristiin: "Voi minun Marconi, minun lapseni, minun elämäni!" - -Mutta kun hänen kyyneleiset silmänsä sitten harhailivat ympäri, -huomasi hän, ettei emäntänsä ollutkaan enää siellä. Häntä oli -salaa kutsuttu ulos. Hän etsi isäntäänsä. Tämäkin oli kadonnut. -Läheisestä huoneesta kuului kiireisiä askelia, hiljaista supatusta -ja tukahdutettuja huutoja. Sairas loi katseensa ovelle ja odotti. -Muutaman minuutin kuluttua hän näki lääkärin astuvan sisään, -omituinen ilme kasvoissa, sitten isännän ja emännän, myöskin -muuttuneen näköisinä. Kaikki kolme katselivat häneen omituisesti ja -vaihtoivat hiljaa keskenään muutamia sanoja. Hänestä tuntui, kuin -olisi lääkäri sanonut emännälle: "Parempi nyt oitis." Sairas ei -ymmärtänyt... - -"Josefa", sanoi emäntä vapisevalla äänellä. "Minä tuon teille hyvän -uutisen. Valmistakaa sydämenne vastaanottamaan iloista sanomaa." - -Vaimo katseli häntä tarkasti. - -"Uutisen", jatkoi emäntä, ääni yhä enemmän väristen, "joka on -tuottava teille sanomatonta riemua". - -Sairas avasi silmänsä. - -"Valmistautukaa tapaamaan erästä henkilöä... jota te suuresti -rakastatte." - -Vaimo kohotti päätään kiivaalla liikkeellä ja katseli välkkyvin -silmin vuorotellen emäntää ja ovelle päin. - -"Erästä henkilöä", sanoi emäntä kalveten, "joka nyt juuri... -odottamatta on saapunut". - -"Kuka se on?" huusi vaimo luonnottomalla, puserretulla äänellä. Ja -kohta sen jälkeen hän päästi vihlovan huudon, istui vuoteessaan -liikahtamatta, silmät selällään, kädet ohimoilla, kuin olisi nähnyt -ilmestyksen toisesta maailmasta. - -Marco seisoi kynnyksellä repaleisena, tomuisena, pitäen lääkärin -kädestä kiinni. - -Vaimo huudahti kolme kertaa: "Jumala, hyvä Jumala, hyvä Jumala!" - -Marco syöksyi eteenpäin, äiti kurotti laihtuneita käsivarsiansa ja -puristi hänet rintaansa vasten jalopeuran voimalla, puhkesi sitten -itkunsekaiseen nauruun, kunnes vaipui hengästyneenä tyynylle. Mutta -pian hän jälleen toipui ja huusi riemun valtaamana Marcoa suudellen: -"Kuinka sinä olet täällä? Miksi? Sinäkö se todellakin olet? Voi -kuinka olet kasvanut. Kuka sinut on tänne tuonut? Oletko yksin? Etkö -ole kipeä? Oletko sinä todellakin Marco? Eikö se ole vain unennäköä? --- Voi puhu!" Mutta sitten hän yht'äkkiä sanoi muuttuneella äänellä: -"Ei, älä puhu, odota!" Ja kääntyen lääkäriin hän sanoi nopeasti: -"Nyt pian, herra tohtori, minä tahdon parantua, olen valmis. Älkää -viivytelkö silmänräpäystäkään! Viekää Marco pois, ettei hän kuule! -Marcoseni, ei se ole mitään. Sitten jälkeenpäin kerrot minulle -kaikki. Vielä yksi suudelma. Mene! Tässä nyt olen, herra tohtori." - -Marco vietiin pois. Isäntäväki poistui myöskin, ja lääkäri sulki oven. - -Herra Mequinez tahtoi viedä Marcon rakennuksen toiseen päähän. Mutta -se oli ihan mahdotonta. Hän oli kuin maahan naulittu. - -"Mitä se on?" hän kysyi. "Mikä äitiäni vaivaa? Mitä he hänelle -tekevät?" - -Herra Mequinez, joka yhä koetti vetää häntä pois, puhui hiljaa: -"Kuule, minä sanon sen sinulle. Äitisi on kipeä, leikkaus on tarpeen. -Tule nyt, niin selitän sinulle kaikki." - -"En", vastasi poika. "Tahdon jäädä tänne. Voittehan sen täälläkin -sanoa." - -Vieläkin insinööri teki ponnistuksen saadakseen hänet pois, mutta -poika pelästyi ja alkoi vapista. - -Samassa kajahti vihlova huuto, kuin kuolettavasti haavoitetun -parahdus, läpi koko talon. - -Poika kirkaisi yhtä tuskaisesti: "Äitini kuolee!" - -Samassa lääkäri näkyi ovella sanoen: "Äitisi on pelastettu." - -Poika katsoi häneen hetkisen, heittäysi sitten hänen jalkoihinsa ja -huudahti: "Kiitoksia, herra tohtori!" - -Mutta, lääkäri nosti hänet maasta ja sanoi: "Nouse, uljas poika! Sinä -se olet äitisi pelastanut." - - - - -KESÄ. - - -Keskiviikkona toukokuun 24 p:nä. - -Kertomus pienestä Marcosta on viimeisiä kuukausikertomuksia. Ei ole -enää kuin kaksi kuukausitutkintoa, kaksikymmentäkuusi työpäivää, -kuusi torstaita ja viisi sunnuntaita. Lukuvuoden lähestyvä -päättyminen tuntuu jo ilmassakin. Puut ovat lehdessä ja kukassa ja -luovat tumman varjon voimistelutelineille. Pojat ovat kesäpuvuissa. -On niin mukavaa nähdä heidän tulevan luokistaan. Kaikki on aivan -toisin kuin edellisinä kuukausina. Pitkä, hartioille riippuva -tukka on leikattu lyhyeksi, kaulat ja sääret ovat paljaat. Näkee -jos jonkinmoisia olkihattuja, joiden nauhat riippuvat pitkin -selkää, kaikenvärisiä paitoja ja kaulaliinoja. Moni tulee hatutta -kouluun, ikäänkuin olisi kotoa karannut. Toiset käyttävät valkeita -voimisteluvaatteitaan. Eräs pieni poika opettaja Delcatin luokalta -on aivan punaisiin puettu kiireestä kantapäähän. Hän on kuin -keitetty krapu. Monet ovat merimiespuvussa. Lystillisin on kuitenkin -muurarimestari, jolla on päässään iso olkihattu kuin mikäkin -katto. Se tekee hänet ihan sienen näköiseksi. Oikein naurattaa, -kun hän sitten sen alla näyttelee jäniksennaamaansa. Corettikin on -vaihtanut kissannahkalakkinsa harmaaseen silkkiseen matkalakkiin. -Votinilla on hyvin soma skottilainen puku. Crossilla on rinta -paljaana. Precossilla on iso sininen sepänpaita. Ja Garoffi? Kun -hän on heittänyt yltään päällystakkinsa, joka peitti koko hänen -tavaravarastonsa, niin kaikki hänen rihkamilla täytetyt taskunsa -tulevat näkyviin ja arpaluettelot pistävät esiin niistä. Nyt kaikki -näyttävät mitä ovat tuoneet: putkenkappaleita, nuolia lintujen -ampumista varten, ruohoja, turilaita, jotka tulevat taskuista esiin -ja kömpivät hitaasti pitkin nuttua. Useat pikkuisista antavat -opettajattarilleen kukkakimppuja. Opettajattaretkin kaikki ovat -heleänvärisissä kesävaatteissa. Nyt on kirsikkain ja perhosien, -katumusiikin ja kävelyretkien aika. Monet neljännen luokan -pojista ovat jo uineet Po-joessa. Kaikkien ajatukset liikkuvat -vain lupa-ajassa. Joka päivä iloitaan siitä, että taaskin on yksi -lukupäivä ohitse, ja yhä maltittomampina mennään kouluun. Minun -mieltäni vain painaa nähdä Garronea surupuvussa ja ensi luokan -opettajatartani, joka käy yhä kalpeammaksi ja ehtimiseen yskii. - - - - -KUUROMYKKÄ. - - -Sunnuntaina toukokuun 28 p:nä. - -Toukokuu ei voinut päättyä paremmin kuin tämänaamuisella retkellä. -Eteisen kelloa soitettiin, ja kaikki juoksivat katsomaan. Minä kuulin -isäni hämmästyneellä äänellä sanovan: "Tekö täällä, Yrjö?" Se oli -meidän puutarhurimme, joka juuri vast'ikään oli tullut Genovasta -saavuttuaan sinne edellisenä päivänä Kreikasta, missä oli ollut kolme -vuotta rautatietöissä. Hänellä oli iso mytty kainalossa. Hän oli -hieman vanhentunut, mutta oli kuitenkin vielä iloinen ja punaposkinen. - -Isäni tahtoi häntä sisään, mutta hän kieltäysi ja kysyi sitten -vakavana: "Mitenkä perheeni jaksaa? Kuinka on pienen Gigiani laita?" -"Varsin hyvin joku päivä sitten, jolloin hänet tapasin", vastasi -äitini. - -Yrjö huokasi syvään. "Jumalan kiitos! Minulla ei ollut rohkeutta heti -mennä tämän kuuromykän luo saamatta ensin vähän tietoja hänestä. -Jätän myttyni tänne ja kiiruhdan häntä tapaamaan. Kolmeen vuoteen -en ole tyttö raukkaani nähnyt. Enpä ole kolmeen vuoteen tavannut -ainoatakaan omaistani." - -Isäni sanoi minulle: "Mene saattamaan!" - -"Suokaa anteeksi, vieläkin sananen", sanoi puutarhuri jo portailla -ollessaan. - -Mutta isäni keskeytti hänet: "Millainen on toimeentulo ollut?" - -"Hyvä, Jumalan kiitos", puutarhuri vastasi. "Olenhan minä tuonut -jonkin soldon mukanani. Mutta minulla oli aikomus kysyä, mitenkä tuon -pienen mykän opetus onnistuu. Kertokaa minulle jotakin siitä. Kun -hänet viimeksi näin, oli hän kuin eläin, pieni poloinen. Onko hän -oppinut tekemään merkkejä? Tosin vaimoni kirjoitti, että hän oppii -puhumaan ja edistyy. Mutta minä arvelin itsekseni, että mitä hyötyä -siitä on, kun en kuitenkaan itse osaa tehdä noita merkkejä. Mitenkä -voimme ymmärtää toisiamme? Mutta onhan sekin jo hyvä, että nuo -onnettomat ymmärtävät toisiaan. Kuinka hän siis on edistynyt?" - -Isäni hymyili ja vastasi: "En sano mitään. Saatte itse nähdä. -Rientäkää nyt vain!" - -Me astuimme ulos. Kuuromykkäinlaitos on aivan lähellä. Astuessamme -katua joutuisasti puutarhuri puhui surullisesti: "Voi, minun Gigia -parkani on syntymästään saakka ollut kuuromykkä. Hänen suustaan en -ole koskaan saanut kuulla isän nimeä, hän ei milloinkaan ole kuullut -minun häntä tyttärekseni nimittävän, ei ole vielä kuullut yhtäkään -sanaa. Mutta Jumalan kiitos, että eräs jalo, hyväntahtoinen herra on -ottanut suorittaakseen hänen koulumaksunsa. Kolmeen vuoteen hän ei -ole ollut kotona. Nyt hän jo on yhdennellätoista. Sanokaapa minulle, -onko hän kasvanut? Onko hän iloinen?" - -"Pian saatte itse nähdä", vastasin minä yhä jouduttaen kulkuamme. - -"Mutta missä laitos on? Vaimoni vei lapsen sinne minun poissa -ollessani. Minusta tuntuu, kuin sen pitäisi olla tällä kohdalla." - -Olimme jo päässeet perille ja astuimme vastaanottohuoneeseen. -Vahtimestari tuli meitä vastaan. "Minä olen Gigia Voggin isä", sanoi -puutarhuri. "Tyttäreni -- pian, pian!" - -"Heillä on nyt juuri välitunti", vastasi vahtimestari. "Kyllä minä -ilmoitan opettajalle." Ja hän riensi pois. - -Puutarhuri ei enää voinut puhua eikä levollisesti seisoakaan. Hän -katseli seinällä olevia kuvia näkemättä kuitenkaan mitään. Ovi -avautui, ja mustiin puettu opettajatar astui sisään taluttaen kädestä -pientä tyttöä. - -Isä ja tytär katselivat toisiaan hetkisen. Sitten he huudahtaen -syöksyivät toistensa syliin. - -Tytöllä oli yllään puna- ja valkearaitainen hame ja harmaa esiliina. -Hän on minua vähän isompi. Hän itki ja piti isästään kiinni kietoen -molemmat käsivartensa hänen ympärilleen. - -Isä irtautui, katseli lasta ilosta loistavin silmin kiireestä -kantapäähän, raskaasti hengittäen, ikäänkuin olisi kävellyt nopeasti, -ja huusi: "Voi, miten hän on kasvanut! Kuinka kauniiksi hän on -tullut! Voi minun rakas Gigiani, minun pieni mykkä raukkani! Oletteko -te, hyvä neiti, opettaja? Sanokaapa hänelle, että hän tekisi vähän -merkkejä, jotta minäkin ymmärtäisin jotakin! Vähitellen minäkin -tahdon oppia nuo merkit." - -Opettajatar hymyili ja sanoi sitten hiljaa tytölle: "Kuka tämä mies -on, joka on tullut sinua tapaamaan?" - -Ja tyttö vastasi karkealla, omituisella, soinnuttomalla äänellä kuin -villi, joka ensi kerran puhuu meidän kieltämme: "Hän on isäni." - -Puutarhuri astui askelen taaksepäin ja huudahti kuin mieletön: -"Hän puhuu! Onko se mahdollista? Kuinka se on mahdollista? Sinähän -puhut, lapseni! Sano minulle, osaatko sinä puhua!" Ja uudestaan hän -syleili häntä ja suuteli kolmasti otsalle. "Mutta eikö täällä sitten -puhutakaan merkkien avulla, neiti? Eikö sormilla, näin? Mitä tämä on?" - -"Ei, herra Voggi", vastasi opettajatar, "ei merkeillä. Se oli vanha -tapa. Täällä opetetaan uuden tavan mukaan, puhelemistavan mukaan. -- -Ettekö tietänyt sitä?" - -"Voi, en minä tietänyt mitään", vastasi puutarhuri hämmästyneenä. -"Olen ollut poissa kolme vuotta. Kyllä he ovat minulle siitä -kirjoittaneet... mutta en ole ymmärtänyt mitään. Olen sellainen -pöllöpää. Voi tyttäreni, sinä siis ymmärrät minua, sinä kuulet minun -ääneni. Vastaa vähäisen. Kuuletko minua? Kuuletko mitä sanon?" - -"Voi ei, hyvä mies", sanoi opettajatar. "Ei hän kuule ääntä, -sillä hän on kuuro. Hän ymmärtää vain huulten liikkeistä mitä te -puhutte, mutta hän ei kuule teidän ääntänne ja sanojanne. Ei hän -edes kuule sitä, mitä itse sanoo. Hän puhuu siksi, että olemme -opettaneet hänelle mitenkä on huulia ja kieltä liikutettava eri -ääniä lausuttaessa, miten on rintaa ja kurkkua ponnistettava äänen -syntymistä varten." - -Puutarhuri ei ymmärtänyt vielä, vaan seisoi suu auki. Hän ei uskonut -vielä. - -Hän kuiskasi tyttärensä korvaan: "Sano minulle lapseni, oletko -iloinen siitä, että isäsi on tullut!" - -Lapsi katseli häntä miettiväisen näköisenä eikä virkkanut mitään. - -Opettajatar nauroi. Sitten hän sanoi: "Hyvä ystävä, hän ei saata -vastata, kun ei näe suunne liikkeitä. Te kuiskasitte hänen korvaansa. -Uudistakaa kysymys ja katsokaa häntä silmiin." - -Isä katsoi kiinteästi tytön kasvoihin ja toisti: "Oletko iloinen -siitä, että isäsi on palannut eikä koskaan enää jätä sinua?" - -Tyttö, joka katseli tarkkaan isänsä huulia, ikäänkuin olisi tahtonut -tunkea suun sisään, vastasi avomielisesti: "O-len hy-vin i-loi-nen -sii-tä, et-tä o-let pa-lan-nut etkä kos-kaan e-nää jä-tä mi-nu-a." - -Isä suuteli häntä riemun valtaamana ja teki sitten joukon kysymyksiä -tullakseen oikein vakuutetuksi hänen puhetaidostaan. - -"Mikä on äitisi nimi?" - -"An-to-ni-a." - -"Mikä on pikkusiskosi nimi?" - -"A-de-lai-de." - -"Mikä tämä laitos on?" - -"Kuu-ro-myk-käin-lai-tos." - -"Paljonko on kaksi kertaa kymmenen?" - -"Kak-si-kym-men-tä." - -Me luulimme puutarhurin hymyilevän ilosta, mutta hän purskahtikin -yht'äkkiä itkemään. Sekin oli pelkkää iloa. "Rohkeutta vain", sanoi -opettajatar. "Teillä on syytä iloita eikä itkeä. Katsokaa, te -saatatte tyttärennekin itkemään. -- Te olette siis tyytyväinen." - -Puutarhuri puristi opettajattaren kättä monta kertaa sanoen: "Kiitos, -kiitos, satakertainen kiitos, arvoisa opettajatar! Suokaa anteeksi, -etten tiedä muuta sanoa!" - -"Mutta hän ei osaa ainoastaan puhua", sanoi opettajatar. "Teidän -tyttärenne osaa myöskin kirjoittaa ja laskea. Hän tuntee kaikkien -tavallisten esineiden nimet ja on lukenut vähän historiaa ja -maantiedettäkin. Nyt hän on ensi luokalla. Mutta kun hän on -suorittanut seuraavat kaksi luokkaa, tietää hän jo paljon enemmän. -Päästyään täältä hän saattaa opetella jotakin ammattia. Meillä on -kuuromykkiä, jotka palvelevat myymälöissä ja osaavat siellä puhella -ostajan kanssa yhtä hyvin kuin muutkin." - -Puutarhuri hämmästyi uudelleen. Näytti siltä, kuin hänen ajatuksensa -olisivat toistamiseen joutuneet sekaisin. Hän katseli tytärtään ja -hieroi otsaansa. - -Opettajatar kääntyi vahtimestarin puoleen ja sanoi: "Kutsukaa tänne -joku valmistavan luokan oppilas!" - -Vahtimestari palasi hetken kuluttua tuoden mukanaan kuuromykän, joka -oli oleskellut laitoksessa jonkun päivän. - -"Tämä", sanoi opettajatar, "on yksi niitä, joille me opetamme -alkeita. Minäpä näytän teille, kuinka tätä tehdessä menetellään. Nyt -tahdon tytön lausumaan e:n." Opettajatar avasi suunsa samaan tapaan -kuin e:tä lausuttaessa. Hän viittasi lasta avaamaan suunsa samalla -tavalla. Lapsi totteli. Nyt opettajatar osoitti, että hänen piti -saada ääni syntymään. Lapsi äänsi, mutta tulikin e:n sijaan o. "Ei", -sanoi opettaja, "ei se ole oikein". Ja hän tarttui lapsen molempiin -käsiin, pani toisen kurkkunsa päälle ja toisen rintansa päälle ja -lausui uudestaan "e". Lapsi, joka oli käsillään tuntenut kurkun ja -rinnan liikkeet, avasi taas suunsa ja lausui oikein selvään "e". -Samalla tavalla opettajatar sai hänen lausumaan d:n ja h:n. "Oletteko -nyt ymmärtänyt?" kysyi hän sitten puutarhurilta. - -Tämä oli käsittänyt, mutta nyt se oli hänestä vielä entistä -kummempaa. "Ja tällä tavalla siis oppii puhumaan?" kysyi hän hetkisen -mietittyään opettajaa katsellen. "Teillä on kärsivällisyyttä -näin neuvoa kaikkia ja lausua heille joka sana moneen kertaan -vuosi toisensa perästä. Te olette pyhimys, enkeli paratiisissa. -Ei ole palkintoa teitä varten koko maan piirissä. Voi, jättäkää -minut vähäksi aikaa tyttäreni kanssa kahden kesken, vain viideksi -minuutiksi!" - -Ja hän veti tyttärensä erikseen ja rupesi kyselemään, ja tämä -vastasi. Isä nauroi ilosta säihkyvin silmin, löi nyrkkiään polviinsa, -tarttui tyttärensä käsiin ja katseli häntä niin autuaallisen -näköisenä, kuin olisi kuullut äänen taivaasta. - -Sitten hän taas kääntyi opettajattaren puoleen sanoen: "Saisinkohan -kiittää johtajaa?" - -"Johtaja ei ole täällä", vastasi opettajatar. "Mutta erästä toista -henkilöä teidän olisi kiittäminen. Täällä jokainen pikku tyttö -jätetään jonkun isomman huostaan, joka on ikäänkuin äiti ja sisar -yht'aikaa. Gigia on uskottu erään seitsentoistavuotiaan kuuromykän -huostaan. Hän on leipurin tytär, erittäin hyväluontoinen, ja rakastaa -Gigiaa kaikesta sydämestään. Hän on koko ajan joka aamu auttanut -häntä pukeutumisessa, kammannut hänen tukkansa, opettanut häntä -ompelemaan, pitänyt hänen tavaransa kunnossa ja ollut hänelle hyvänä -seurana. Gigia, kuka on sinun holhoojasi täällä laitoksessa?" - -Tyttö hymyili ja vastasi: - -"Ca-te-ri-na Gior-da-no." Sitten hän sanoi isällensä: "Hän on niin -hyvä." - -Vahtimestari oli opettajattaren käskystä mennyt ulos, ja hetkisen -kuluttua nuori, vaaleaverinen, terveen näköinen nainen astui -huoneeseen. Hänelläkin oli yllään punaraitainen hame ja harmaa -esiliina. Hän jäi ovelle seisomaan ja punastui. Sitten hän hymyillen -laski päänsä alas. Puutarhurin tytär juoksi häntä vastaan, otti häntä -kädestä kiinni ja vei hänet isänsä luo sanoen karkealla äänellään: -"Ca-te-ri-na Gior-da-no." - -"Voi sitä kelpo tyttöä!" huudahti isä. "Jumala siunatkoon häntä ja -antakoon hänelle onnea ja lohdutusta! Rehellinen työmies, köyhä -perheenisä toivottaa sitä hänelle kaikesta sydämestään." - -Iso tyttö hyväili pientä, pää yhä alaspäin ja hymyili. - -"Tänään voitte ottaa tyttärenne mukaanne", sanoi opettajatar. - -"Niin, minä otan hänet", vastasi puutarhuri. "Minä vien hänet -perheeni luo Gondoveen ja tuon hänet huomenna takaisin. Älkää luulko, -että minä jätän hänet sinne." - -Tyttö riensi vaatteita muuttamaan. - -"Kolme vuotta on jo kulunut siitä, kun hänet viimeksi näin", jatkoi -puutarhuri. "Nyt hän jo puhuu. Kyllä minä vien hänet Condoveen. -Mutta ensin tahdon kuitenkin näyttää hänet tuttavilleni Torinossa. -Voi, mikä kaunis päivä! Se on oikea lohdutus. Annapa kätesi tänne, -Gigiani!" - -Tyttö, joka jo oli palannut päällystakki yllä ja pieni lakki päässä, -antoi kätensä isälleen. - -"Ja nyt sulimmat kiitokset", sanoi puutarhuri ovella. "Kaikkia minä -kiitän sydämestäni. Ja vielä minä tulen kerran tänne teitä kaikkia -kiittämään." - -Hän jäi hetkeksi seisomaan, palasi sitten vielä takaisin, etsiskeli -jotakin liivintaskustaan ja sanoi sitten ääneen: "Vaikka olenkin -köyhä mies, annan tässä kaksikymmentä liiraa laitosta varten. Se on -uusi, kaunis kultaraha." - -"Ei millään tavalla, hyvä mies", sanoi opettajatar liikutettuna. -"Ottakaa rahanne takaisin. Minä en voi sitä ottaa vastaan. Ei se -kuulu minulle. Teillä on ollut suuri vaiva sitä ansaitessanne. Kyllä -me silti olemme kiitolliset teidän hyväntahtoisuudestanne." - -"Ei", vastasi puutarhuri itsepintaisesti, "minä jätän sen tänne". - -Mutta opettajatar pisti rahan hänen taskuunsa muitta mutkitta. Ja nyt -hänen oli suostuminen, vaikka päätään pudistaen. Vielä kerran hän -sanoi jäähyväiset, otti sitten tyttärensä kädestä ja riensi ulos. - -Ja tytär sanoi mennessään karkealla äänellään: - -"Voi kuin-ka au-rinko on kau-nis!" - - - - -32 ASTETTA. - - -Perjantaina kesäkuun 16 p:nä. - -Viisi viimeistä päivää on kuumuus ollut oikein sietämätön. Mutta nyt -onkin jo täysi kesä. Kaikki alkavat jo väsyä; keväinen ruusuinen -väri on jo kadonnut, kaula ja jalat käyvät kalpeammiksi, päät -horjuvat sinne tänne, ja silmät ummistuvat. Nelli parka, joka kovin -kärsii kuumuudesta, on kalpea kuin vaha, nukahtaa vähän väliä, -pää vihkoon nojautuneena. Silloin Garrone asettaa avoimen kirjan -hänen eteensä, jottei opettaja näkisi häntä. Crossi laskee punaisen -päänsä pulpetille, niin että näyttää melkein kuin se olisi ruumiista -erillään. Nobis valittaa, että meitä on liian monta ja että me -myrkytämme häneltä ilman. Ja voi, miten nyt täytyy ponnistaa, jotta -oppisi jotakin. Minä katselin ikkunasta noita kauniita puita, -joiden tummassa varjossa niin mielelläni tahtoisin juoksennella, ja -koulupenkillä istuminen tuntuu nyt sekä ikävältä että harmittavalta. -Mutta sitten taas rohkaisen mieleni tavatessani hyvän äitini, joka -minua aina koulusta tullessani katselee nähdäkseen olenko kalpea. -Hän kysyy aina mitenkä jaksan, ja kun hän aamuisin kello kuudelta -minut herättää, hän sanoo: "Rohkeutta! Nyt on vain niin ja niin monta -päivää jäljellä, sitten olet vapaa ja saatat levätä, saat kävellä -puistojen varjossa." Ja hän on oikeassa muistuttaessaan minulle -sellaisista pojista, joiden täytyy työskennellä ulkona kedolla -polttavassa auringonpaahteessa tai seisoa lasitehtaissa päiväkaudet -kaasuliekin yli nojautuneena ja jotka kaikki nousevat aamuisin paljon -aikaisemmin kuin me eivätkä saa mitään loma-aikaa. Rohkeutta siis! - -Derossi on aina ensimmäinen kaikista; ei kuumuus eikä uni häntä -uuvuta, aina hän on vilkas ja iloinen kuten talvellakin, hän oppii -vaivatta ja saa kaikki ympäristössään hyvälle tuulelle, aivan kuin jo -hänen äänensä sointu raitistaisi ilman. - -Virkku ja tarkkaavainen on myöskin tuo itsepintainen Stardi, joka -pureskelee huuliaan unta estääksensä, ja kuta enemmän hän väsyy ja -kuta kuumempi on, sitä lujemmin hän kiristää hampaitaan ja aukoo -silmiään, kuin tahtoisi niillä niellä opettajansa. Eikä väsymys -liioin ole voittanut Garoffia. Hän valmistelee ahkerasti viuhkoja -punaisesta paperista, koristelee niitä vanhoilla kuvilla ja myy -niitä kahdesta sentesimosta kappaleen. Mutta urhoollisin kaikista -on Goretti. Hän poloinen nousee viideltä auttaakseen isäänsä -puunkannossa. Kello yhdeltätoista hän ei saa enää koulussa silmiään -pysymään auki, ja pää vaipuu rintaa vastaan. Mutta hän koettaa vain -pysyä pystyssä, lyö kädellään niskaansa, pyytää lupaa mennäkseen -ulos valelemaan kasvojansa vedellä, antaa naapurinsa ravistaa ja -nipistellä itseään. Mutta kaikista varokeinoista huolimatta hän ei -enää tänä aamuna voinut pidättää itseään, vaan vaipui sikeään uneen. -Opettaja huusi ääneen "Goretti!" Hän ei kuullut. Opettaja toisti -äkäisesti: "Goretti!" Silloin nousi kivihiilikauppiaan poika, joka -asuu hänen läheisyydessään, ja sanoi: "Hän on tänä aamuna tehnyt -työtä kello viidestä seitsemään. Hän on kantanut risuja." Opettaja -antoi hänen nukkua ja jatkoi opetusta noin puoli tuntia. Sitten hän -hiljaa läheni Corettin pulpettia ja herätti hänet varovaisesti. Kun -Goretti näki opettajan edessään, hypähti hän pelästyneenä pystyyn. -Mutta opettaja otti hänen päänsä käsiensä väliin, suuteli hänen -otsaansa ja sanoi: "Ei sinun tarvitse itseäsi soimata, poikaseni. -Sinun unesi ei ollut laiskuuden unta, se oli työtä seuraava lepo." - - - - -ÄITINI VIIMEINEN LEHTI. - - -Lauantaina heinäkuun 1 p:nä. - -_Kouluvuosi on siis päättynyt, Henrik. Nyt kun olet eroamaisillasi -opettajistasi ja tovereistasi, on minun kerrottava sinulle ikävä -uutinen. Isäsi täytyy toimiensa takia muuttaa Torinosta pois, ja me -kaikki seuraamme tietysti häntä. Tulevana syksynä me lähdemme. Sinun -täytyy muuttaa koulua. Se on sinusta surullista, eikö niin? Sillä -minä olen varma siitä, että sinä rakastat tätä vanhaa kouluasi, missä -olet neljän vuoden aikana työskennellyt ja iloinnut, missä niin kauan -olet aina samoina tunteina nähnyt samat pojat, samat opettajat, samat -vanhemmat, oman isäsi ja äitisi, jotka sinua riemulla odottivat; -vanhaa kouluasi, missä sinun henkesi on ikäänkuin puhjennut, missä -olet niin monta hyvää toveria tavannut, missä joka sana, jonka -kuulit, tarkoitti sinun parastasi, eikä yksikään mielipaha, jota sait -kokea, ollut hyödytön. Ota tämä hellä tunne mukaasi ja sano kaikille -näille tovereillesi sydämelliset jäähyväiset. Muutamat heistä tulevat -kokemaan onnettomuuksia, toiset saattavat pian kadottaa äitinsä -ja isänsä, jotkut kuolevat nuorina, toiset kenties vuodattavat -verensä taistelukentällä. Useimmat heistä tulevat kunnioitettaviksi -käsityöläisiksi ja rehellisiksi perheenisiksi. Ja kukapa tietää, -kuinka moni heistä vielä tulee tekemään maallensa suuria palveluksia -ja lisäämään sen mainetta. Eroa siis heistä hellästi. Jätä tälle -suurelle perheelle osa sydämestäsi, tälle perheelle, joka otti -sinut lapsena vastaan ja jonka sinä nyt nuorukaisena jätät. Koulu -on kuin äiti, Henrik. Se otti sinut minun sylistäni, kun tuskin -vielä osasit selvästi puhua, ja nyt se antaa sinut minulle takaisin -isona, väkevänä, ahkerana. Olkoon se siunattu, äläkä sinä koskaan -sitä unohda! Ja mahdotontahan onkin, että sinä unohtaisit koulusi. -Sinä kehityt mieheksi, matkustat ympäri maailmaa, olet näkevä suuria -kaupunkeja ja ihmeteltäviä muistopatsaita ja olet ne taas unohtava. -Mutta tämän vaatimattoman valkean rakennuksen pienine puutarhoineen, -missä henkesi ensimmäiset kukat puhkesivat, sen olet aina näkevä -silmäisi edessä._ - -_Äitisi_. - - - - -LOPPUTUTKINTO. - - -Perjantaina heinäkuun 7 p:nä. - -Tämä tärkeä päivä oli siis käsissä. Kello kahdeksalta me kaikki -olimme koulussa, ja neljänneksen yli kahdeksan meidät kutsuttiin -neljä kerrallaan isoon eteishuoneeseen. Siellä oli suuri, vihreällä -veralla katettu pöytä, jonka ääressä johtaja ja neljä opettajaa -istui, muiden muassa meidän opettajamme, herra Perboni. Minä olin -ensimmäisten kutsuttujen joukossa. Opettaja rukka! Tänä aamuna -oikein näin, miten paljon hän meistä piti. Meiltä kyseltäessä hän -seurasi meitä koko ajan silmillään, kävi levottomaksi, kun me olimme -epävarmoja, mutta iloiseksi, kun annoimme hyviä vastauksia, ja hänen -katseensa oli sekä varoittava että rohkaiseva. Vaikka siellä olisi -ollut jokaisen oppilaan oma isä, ei kukaan heistä olisi saattanut -osoittaa suurempaa osanottoa. Minä olisin tahtonut huutaa hänelle -kymmenkertaisen kiitoksen kaikkien kuullen. Ja kun muut opettajat -sanoivat minulle: "Hyvä on, saat mennä", loistivat hänen silmänsä -tyytyväisyydestä. Minä palasin heti luokkaan isääni odottamaan. - -Melkein kaikki toverit olivat vielä siellä. Minä istuin Garronen -viereen. En ollut juuri iloinen. Ajattelin, että me nyt viimeisen -kerran istumme näin vieretysten. En ollut vielä ilmoittanut -Garronelle, etten tule jatkamaan koulua hänen kanssansa, vaan että -muutan isäni kanssa Torinosta pois. Hän istui kumarassa piirustellen -kiemuraisia koristeita isänsä valokuvan reunaan. Hänen isänsä on -kookas, väkevä mies ja näyttää yhtä vakavalta ja rehelliseltä kuin -poikakin. Hänen siinä kumarassa istuessaan, paita edestä hiukan -avoimena, minä näin hänen paljaalla, leveällä rinnallaan sen -kultaisen ristin, jonka Nellin äiti hänelle lahjoitti huomattuaan -hänen suojelevan hänen poikaansa. - -Mutta minun täytyi vihdoinkin hänelle ilmoittaa, että me aioimme -muuttaa pois. Sanoin siis hänelle: - -"Garrone, ensi syksynä isäni lähtee Torinosta ainiaaksi." -- Hän -kysyi, lähdenkö minäkin; minä vastasin myöntävästi. - -"Etkö enää käykään neljättä luokkaa meidän kanssamme?" kysyi hän -minulta. - -Minä vastasin: "En." Hän oli hetkisen ääneti jatkaen piirustamistaan. -Sitten hän kysyi päätään kohottamatta: "Vieläkö sitten muistat -kolmasluokkalaistovereitasi?" - -"Muistan kyllä", vastasin, "kaikkia, mutta varsinkin sinua -- ennen -muita. Kuka voisikaan unohtaa sinut?" - -Hän katsoi minuun tiukasti ja vakavasti silmillään, jotka puhuivat -sanomattoman paljon. Sitten hän ojensi minulle vasemman kätensä -asettuen kuin olisi piirtänyt oikealla kädellään, ja minä puristin -tätä voimakasta, rehellistä kättä molempien käsieni välissä. - -Samassa opettaja astui sisään kasvot punaisina ja sanoi hiljaa ja -nopeasti: "Hyvä on! Tähän asti on kaikki käynyt hyvin. Pojat, joita -ei vielä ole kuulusteltu, jatkakoot samaan tapaan. Minä olen varsin -tyytyväinen." Ja hänen äänensä oikein värähteli ilosta. - -Tämä ilo oli koko hänen palkkansa yhdeksän kuukauden työstä ja -vaivasta. Siksi hän oli niin paljon mielipahaa kestänyt, niin usein -tullut väsyneenä ja sairaana kouluun. Tämä oli ainoa palkka, jonka -hän meiltä pyysi kaikesta rakkaudestaan ja hellästä huolestaan. Nyt -minusta tuntui siltä, kuin säilyttäisin hänet aina juuri noin iloisen -näköisenä mielessäni. - - - - -HYVÄSTI. - - -Maanantaina heinäkuun 10 p:nä. - -Kello yksi olimme viimeisen kerran koulussa kuullaksemme tutkinnon -tulokset ja saadaksemme todistuksemme. Kadut vilisivät vanhempia. -Heitä oli eteishuonekin täynnä, ja muutamat olivat astuneet -luokkahuoneisiin tunkeillen opettajan lavalle asti. Meidän -luokkahuoneessamme oli heitä myöskin huoneen täydeltä. Siellä -oli Garronen isä, Derossin äiti, seppä Precossi, rouva Nelli, -vihanneksienmyyjä, muurarimestarin ja Stardin isät sekä monta muuta, -joita en ollut koskaan ennen nähnyt. Kaikkialla kuului kuisketta ja -suhinaa aivan kuin kadulla. - -Opettaja tuli sisään, ja kaikki vaikenivat. Hänellä oli todistukset -käsissään. Hän rupesi lukemaan niitä: "Precossi siirretään luokalta -ja saa kuusikymmentä ääntä seitsemästäkymmenestä. Coretti siirretään, -viisikymmentäviisi ääntä seitsemästäkymmenestä. Muurarimestari -ja Crossi siirretään. Ernesto Derossi siirretään ja saa -seitsemänkymmentä ääntä seitsemästäkymmenestä sekä ensi palkinnon." --- Läsnä olevat vanhemmat, jotka kaikki tunsivat hänet, huusivat: -"Hyvä, hyvä, Derossi." Ja hän pudisti vaatimattomasti kauniita -kiharoitaan hymyillen ja silmäillen äitiään, joka viittaisi hänelle -kädellään. - -Garoffi, Garrone ja kalabrialainen pääsivät luokalta. Sitten jäi -kolme tai neljä luokalle ja eräs heistä rupesi itkemään, siksi -että hänen isänsä, joka seisoi ovella, katsoi häntä uhkaavasti. -Mutta opettaja sanoi isälle: "Ei se aina ole lapsen syy, se -voipi myöskin riippua olosuhteista." Sitten hän luki: "Nelli -siirretään, kuusikymmentäkaksi ääntä seitsemästäkymmenestä." -- -Hänen äitinsä lähetti hänelle lentomuiskun. -- "Stardi siirretään, -kuusikymmentäseitsemän ääntä seitsemästäkymmenestä." Tätä kaunista -kiitosta kuullessaan hän ei kuitenkaan edes hymyillyt eikä laskenut -nyrkkiään ohimoiltaan. Viimeinen, joka mainittiin siirretyksi, oli -Votini. Hän oli taas erittäin hienosti puettu ja kammattu. - -Kaikki nimet luettuaan opettaja sanoi: "Pojat, nyt olemme tässä -viimeisen kerran yhdessä. Me olemme työskennelleet vuoden yhdessä ja -olemme tästälähinkin hyvät ystävät. Eikö niin? Minusta tuntuu hyvin -ikävältä erota teistä, rakkaat pojat." Hän pysähtyi hetkeksi; sitten -hän jatkoi: "Jos olen silloin tällöin osoittanut kärsimättömyyttä -tai liiallista ankaruutta tahi vääryyttä, niin suokaa se minulle -anteeksi!" - -"Ette suinkaan", vastasivat vanhemmat, ja useat oppilaat vakuuttivat: -"Ei koskaan." - -"Suokaa minulle anteeksi ja pitäkää minut rakkaassa muistossa", -toisti opettaja. "Tulevana vuonna ette ole enää minun luokallani, -mutta minä näen teidät kuitenkin ja te tulette aina pysymään -sydämessäni. Näkemiin, rakkaat pojat!" - -Tämän sanottuaan hän astui meidän keskellemme. Kaikki ojensivat -käsiään hänelle, tarttuivat hänen käsivarsiinsa ja takkinsa -liepeisiin. Viisikymmentä ääntä sanoi yhtaikaa: "Näkemiin, -herra opettaja! Voikaa hyvin, muistakaa meitä." Ei kukaan hänen -poistuessaan voinut salata liikutustaan. - -Me menimme kaikki sekaisin ulos. Samaten tekivät muidenkin luokkien -oppilaat. Sielläpä nyt melua ja tungosta syntyi, kun kaikki, sekä -vanhemmat että oppilaat, yhtaikaa sanoivat jäähyväisiä. Opettajatar, -punainen sulka hatussaan, seisoi keskellä pienokaisiaan, jotka -muodostivat kuin muurin hänen ympärilleen ja antoivat hänelle tuskin -tilaa hengittää, ja toisen opettajattaren hatun he olivat innossaan -miltei rutistaneet kiinnittäessään hänen napinreikiinsä ja takkiinsa -kukkia. Robetti, joka tänä päivänä ensi kerran oli kainalosauvoitta, -oli yleisen huomion ja ihastuksen esineenä. Kaikkialla kuuli -sanottavan: "Syksyllä siis, lokakuun kahdentenakymmenentenä päivänä. -Näkemiin!" Me sanoimme toisillemme hyvästit. Ja voi, kuinka kaikki -pikkumaisuudet nyt unohdettiin! Votini, joka aina ennen oli -kadehtinut Derossia, oli ensimmäisenä valmis heittäytymään hänen -syliinsä. Minä kättelin muurarimestaria, ja hän näytti minulle -viimeisen kerran jäniksennaamansa. Minä kättelin Precossia, kättelin -Garoffia, joka ilmoitti minun voittaneen hänen viime arpajaisistaan -paperipuristimen, jonka hän nyt antoi minulle. Liikuttavaa oli nähdä, -miten Nelli riippui Garronessa aivan kuin ei olisi voinut irtautua. -Kaikki keräytyivät Garronen ympärille. "Hyvästi, Garrone! Hyvästi, -näkemiin!" Ja häntä syleiltiin, puristettiin ja kiiteltiin, niin että -hänen isänsä hämmästyneenä katseli ja hymyili. Garrone oli viimeinen, -jota minä kadulla syleilin. Hän suuteli minua otsalle. Sitten juoksin -isäni ja äitini luo. Isäni kysyi: "Oletko nyt jättänyt hyvästit -kaikille tovereillesi?" Minä vastasin myöntäen. "Jos on joku, jolle -olet tehnyt vääryyttä, niin mene pyytämään häneltä anteeksi." -- "Ei -ole ketään." -- "Hyvästi sitten", sanoi isäni liikutettuna silmäillen -koulua viimeisen kerran. Ja äitini toisti: "Hyvästi!" Enkä minä -voinut sanoa mitään. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SYDÄN*** - - -******* This file should be named 53878-8.txt or 53878-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/3/8/7/53878 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/53878-8.zip b/old/53878-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 3005d57..0000000 --- a/old/53878-8.zip +++ /dev/null |