diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 19:52:00 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 19:52:00 -0800 |
| commit | 2a003244171c2452236977226e6f98db72eec41b (patch) | |
| tree | 012edc4a7f295bae5bde3dfcfdbcd9eda3e5e5ee | |
| parent | ee3593e488990edd6a6fd7acf99a348d7139a052 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53872-8.txt | 53962 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53872-8.zip | bin | 804707 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 53962 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..a557991 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #53872 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53872) diff --git a/old/53872-8.txt b/old/53872-8.txt deleted file mode 100644 index 1eb5c80..0000000 --- a/old/53872-8.txt +++ /dev/null @@ -1,53962 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Bragelonnen varakreivi eli Muskettisoturien -viimeiset urotyöt II (2), by Alexandre Dumas, Translated by V. -Hämeen-Anttila - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Bragelonnen varakreivi eli Muskettisoturien viimeiset urotyöt II (2) - Historiallinen romaani Ludvig XIV:n hovista - - -Author: Alexandre Dumas - - - -Release Date: January 2, 2017 [eBook #53872] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK BRAGELONNEN VARAKREIVI ELI -MUSKETTISOTURIEN VIIMEISET UROTYÖT II (2)*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -Note: Project Gutenberg has the other volume of this work. - Volume I: see http://www.gutenberg.org/ebooks/53871 - - - - - -BRAGELONNEN VARAKREIVI - -eli - -MUSKETTISOTURIEN VIIMEISET UROTYÖT II - -Historiallinen romaani Ludvig XIV:n hovista - -Kirj. - -ALEXANDRE DUMAS - -Suomentanut V. Hämeen-Anttila - - - - - - -Ilmestynyt ensimmäisen kerran Hämeenlinnassa -Arvi A. Kariston kustannuksella -vuonna 1916. - - - - -SISÄLLYS: - - 130. Ilta Madamen luona. - 131. Tarina vedenneidosta ja sinipiiasta. - 132. Kuninkaan mieliala. - 133. Mitä vedenneito ei aavistanut sen paremmin kuin sinipiikakaan. - 134. Uusi jesuiittikenraali. - 135. Rajuilma. - 136. Sade. - 137. Tobias. - 138. Madamen neljä mahdollisuutta. - 139. Arpajaiset. - 140. Malaga! - 141. Herra de Baisemeauxin kirje. - 142. Lukija näkee mielihyväkseen, että Portos on pysynyt - täysissä voimissaan. - 143. Rotta ja juusto. - 144. Planchetin huvila. - 145. Mitä Planchetin huvilasta näki. - 146. Miten Portos, Trüchen ja Planchet d'Artagnanin ansiosta - eriävät hyvinä ystävyksinä. - 147. Portoksen esittely. - 148. Välien selvittelyä. - 149. Madame ja de Guiche. - 150. Montalais ja Malicorne. - 151. De Wardesin vastaanotto hovissa. - 152. Kaksintaistelu. - 153. Kuninkaan illallinen. - 154. Illallisen jälkeen. - 155. D'Artagnan kuninkaan antamaa tehtävää suorittamassa. - 156. Villikarjun väijytys. - 157. Manicamp umpikujassa. - 158. D'Artagnan myöntää erehtyneensä ja Manicampin olleen oikeassa. - 159. Hyvä on pitää kaksi jännettä jousessaan. - 160. Herra Malicorne Ranskan kuningaskunnan arkistonhoitajana. - 161. Matka. - 162. Naiskolmikko. - 163. Ensimmäinen kinastus. - 164. Epätoivo. - 165. Pako. - 166. Miten Ludvig puolestaan oli viettänyt ajan puoli - yhdestätoista keskiyöhön. - 167. Lähettiläät. - 168. Chaillot. - 169. Kuningas taivuttaa Madamen. - 170. Nuoren kreivittären nenäliina. - 171. Puutarhureista, tikapuista ja hovineidoista. - 172. Hiukan puusepäntyöstä ja muutamia yksityiskohtia - ylimääräisen porraskäytävän puhkaisemistavasta. - 173. Soihtukulkue. - 174. Ilmestys. - 175. Kreivittären muotokuva. - 176. Hampton Court. - 177. Madamen kuriiri. - 178. Saint-Aignan noudattaa Malicornen neuvoa. - 179. Kaksi vanhaa ystävystä. - 180. Toisen hylkäämä kauppa voidaan tehdä toisen kanssa. - 181. Karhun talja. - 182. Haudattu salaisuus esille. - 183. Kaksi ystävätärtä. - 184. Jean de la Fontaine sepittää ensimmäisen kertomuksensa. - 185. La Fontaine kaupanvälittäjänä. - 186. Markiisittaren malja. - 187. Mazarinin kuitti. - 188. Herra Colbertin konsepti. - 189. Tekijän mielestä on aika palata Bragelonnen varakreiviin. - 190. Bragelonne jatkaa tiedustuksiaan. - 191. Kaksi mustasukkaista. - 192. Kotitarkastus. - 193. Portoksen menettelytapa. - 194. Muutto, laskuluukku ja muotokuva. - 195. Kilpailijat politiikassa. - 196. Kilpailijat rakkaudessa. - 197. Kuningas ja aateli. - 198. Myrskyn jälkeen. - 199. Heu, miser! - 200. Viimeinen isku. - 201. Mitä Raoul oli aavistanut. - 202. Kolme yhtymisestään kummastunutta pöytäkumppanusta. - 203. Mitä Louvressa tapahtui Bastiljin illallisen aikana. - 204. Grimaud tuumii. - 205. Portos pääsee selvyyteen asiaa käsittämättä. - 206. Baisemeauxin seura. - 207. Vanki. - 208. Miten Mouston oli laiminlyönyt ilmoittaa lihomisestaan - Portokselle ja mitä ikävyyksiä tälle herrasmiehelle - siitä koitui. - 209. Mestari Jean Percerin. - 210. Pukunäytteet. - 211. Mistä Molièren "Porvari aatelismiehenä" on kenties - saanut alkuaiheen. - 212. Mehiläispesä, mettiäiset ja hunaja. - 213. Vieläkin illallinen Bastiljissa. - 214. Veljeskunnan suurmestari. - 215. Kiusaaja. - 216. Kruunu ja tiara. - 217. Vaux-le-Vicomten linna. - 218. Melunin viini. - 219. Nektaria ja ambrosiaa. - 220. Viekas ja viekkaampi. - 221. Colbertin hätävara. - 222. Mustasukkaisen vimmaa. - 223. Majesteettirikos. - 224. Yö Bastiljissa. - 225. Fouquetin varjo. - 226. Aamu. - 227. Kuninkaan ystävä. - 228. Miten Bastiljissa noudatettiin toimintaohjetta. - 229. Kuninkaan kiitollisuus. - 230. Valekuningas. - 231. Portos luulee olevansa herttuanarvoa tavoittamassa. - 232. Viimeiset jäähyväiset. - 233. Beaufortin herttua. - 234. Kun kello seisoi. - 235. Planchetin omaisuus arvioidaan. - 236. Herttuan omaisuus arvioidaan. - 237. Hopealautanen. - 238. Vanki ja vartijat. - 239. Lupaukset. - 240. Naisten parissa. - 241. Ehtoollinen. - 242. Colbertin vaunuissa. - 243. Kaksi jokialusta. - 244. Muskettisoturi vihjailee. - 245. Miten kuningas Ludvig XIV esiintyi vaivaisessa osasessaan. - 246. Valkoinen ja musta hevonen. - 247. Suurmiehen seuraaja. - 248. Saarelle saarretut. - 249. Aramis selittää aseman. - 250. Kuninkaan ja d'Artagnanin aatokset. - 251. Portoksen esi-isät. - 252. Biscarratin poika. - 253. Locmarian luola. - 254. Yllätys luolassa. - 255. Kuin Homeroksen sankarilaulussa. - 256. Titaanin kuolema. - 257. Portoksen hautakirjoitus. - 258. Gesvresin herttuan kierto. - 259. Ludvig XIV:n kuninkuus. - 260. Herra Fouquetin ystävät. - 261. Portoksen testamentti. - 262. Atoksen vanhuus. - 263. Atoksen näky. - 264. Kuoleman enkeli. - 265. Tiedonanto. - 266. Runoelman viimeinen laulu. - Jälkimaininta. - D'Artagnanin kuolema. - - - - -130. - -Ilta Madamen luona. - - -Kaikki kokoontuivat sitten linnassa yhteiselle aterialle ja -laittausivat senjälkeen hovipukuun. Tavallisuuden mukaan asetuttiin -pöytään kello viideltä. Jos varaamme päivällisiin tunnin ja -pukeutumiseen kaksi tuntia, oli siis jokainen valmiina kello kahdeksan -tienoissa illalla. - -Ja kello kahdeksalta alettiinkin esittäytyä Madamen luona, hänellä kun -oli tänä iltana yleinen vastaanotto, kuten sanottu. - -Kukaan ei tahtonut jäädä pois Madamen illanvietoista, sillä ne -tilaisuudet tarjosivat kaikkea sitä viehätystä, mitä kuningatar -- -hurskas ja hyväluontoinen prinsessa -- ei kyennyt antamaan omille -seuranpidoilleen. Kunnollisuuden etuihin valitettavasti liittyy se -ominaisuus, että se huvittaa vähemmän kuin häijymielisyys. Eihän -Madameakaan suorastaan voinut sanoa pahanilkiseksi. Tähän todelliseen -valioluonteeseen sisältyi liian paljon yleviä vaikutelmia ja hienoa -tunnetta, jotta sitä olisi voinut määritellä ilkeäksi. Mutta Madamella -oli vastustuskykyä, mikä avu usein osoittautuu omistajalleen -turmiolliseksi, pakottaen hänet taittumaan, missä toinen olisi -taipunut. Siitä seurasi, että iskut eivät tylpistyneet häneen kuten -Maria-Teresian pehmoiseen sielunelämään. Henrietten sydän ponnahti joka -pistoksesta, ja mikäli se ei turtunut tuskasta se antoi iskun iskusta -jokaiselle yltiöpäälle, joka uskaltausi hänen kanssaan otteluun. - -Oliko se häijyyttä vai pelkkää pahankurisuutta? Meidän mielestämme -rikaslahjaiset ja voimakkaat luonteet muistuttavat tiedon puuta, -kantaen aina kukkivalla, aina hedelmiä kypsyttävällä kaksoisoksallaan -sekä hyviä että pahoja hedelmiä. Niiden hyvät hedelmät voi eroittaa ja -poimia vain se, joka niitä halajaa, mutta hyödyttömät ja loiset -kuolevat niiden huonoja hedelmiä syötyään, ja sitä ei tarvitsekaan -pahoitella. - -Ja Madame, joka vallitsi toisena kuningattarena tai sielultaan -varmasti ensimmäisenäkin, niin, Madame teki kotinsa miellyttäväksi -keskustelulla, kohtauksilla ja sillä täydellisellä vapaudella, jota -kukin sai puheissaan käyttää, kunhan virkkoi jotakin sievää tai -hyödyllistä. Sentähden kai haasteltiinkin Madamen illanvietoissa -vähemmän kuin muualla. Madame oli karsas lörpöttelijöille ja kosti -heille julmasti: hän antoi heidän puhua. Hän vihasi myös itserakasta -vaateliaisuutta, sietämättä sitä vikaa edes kuninkaassa. Ja hän oli -ottanut perin vaikeaksi tehtäväkseen parantaa tästä taudista -Monsieurin, jolla se oli synnynnäinen. - -Muuten hän otti vastaan runoilijat, nerot ja kauniit naiset -valtiattarena, jota tämän orjat kumarsivat. Hän oli kaikessa -kujeilussaan kyllin haaveileva saadakseen runoilijat unelmoimaan; hänen -viehätyksensä oli siksi suuri, että hän kykeni loistamaan -viehkeimpienkin keskellä, ja hänen henkevyytensä riitti kiinnittämään -huomattavimmatkin henkilöt mieltyneiksi kuulijoiksi. - -On käsitettävissä, että tällaiset seura-illat siis olivat hyvin -puoleensavetäviä. Niinpä tulvikin erityisesti nuorisoa Madamen -vastaanottoihin. Ja kun kuningas on nuori, ovat hovissa jokseenkin -kaikki nuoria. - -Vanhojen rouvien nähtiin kyllä nyrpistävän nenäänsä; he olivat -kuninkaan holhousajan tai edellisen hallituskauden jänteviä -järjestelijättäriä. Mutta tähän närkästykseen vastattiin nauramalla -noille kunnianarvoisille henkilöille, jotka olivat menneet -vallanhimossaan niin pitkälle, että he Fronden aikuisissa hovipuolueen -ja parlamentin kiistoissa olivat yltyneet johtelemaan sotaväenosastoja, -Madamen sanojen mukaan yrittäen siten säilyttää viimeistä vaikutustansa -miehiin. - -Kellon lyödessä kahdeksan astui hänen kuninkaallinen korkeutensa -seuranaisten saattamana suureen saliin, tavaten siellä useita -hovimiehiä, jotka jo olivat neljännestunnin verran odotelleet. - -Kaikkien näiden ennen määräaikaa saapuneiden joukosta etsi prinsessa -sitä, jonka uskoi tulevan ensimmäisenä. Häntä ei näkynyt. Mutta melkein -samalla hetkellä, kun hän päätti tämän tarkastelunsa, ilmoitettiin -Monsieur. - -Prinssi Filip oli komea nähdä. Kaikki kardinaali Mazarinin jalokivet, --- ne nimittäin, joita ministeri ei ollut ehtinyt toimittaa syrjäiseen -talteen, -- kaikki leskikuningattaren helmet, jopa muutamia vaimonsakin -hohtokiviä oli Monsieur tänä iltana sälyttänyt asuunsa. Ja kyllä hän -loistikin kuin aurinko. - -Hänen jäljessään tuli de Guiche hitain askelin ja hyvin esitetty -katumuksen sävy kasvoillaan, hopealla ja sinisillä nauhoilla -kirjaillussa helmenharmaassa samettipuvussa; tähän kuului lisäksi -uhkeita Mechelnin pitsejä, jotka lajissaan kilpailivat Monsieurin -hohtokivien kanssa. Hatussa liehui punainen sulka. - -Madamella oli useita mielivärejä. Hän rakasti punaista seinäverhoissa, -harmaata puvuissa ja sinisiä kukkasia. - -Tuossa kunnossa herra de Guiche näytti niin muhkealta, että kukaan ei -voinut olla omistamatta hänelle erityistä huomiota. Mielenkiintoinen -kalpeus kasvoilla, jonkunlaista raukeutta silmissä, hienot, vaaleat -kädet, jotka pistäytyivät esille suurten pitsireunusten alta, -surunvoittoinen suu -- tarvitsi vain nähdä hänet todetakseen, että -Ranskan hovissa harvat kykenivät hänen kanssaan kilpasille ulkonaisessa -esiintymisessä. - -Tästä johtui, että Monsieur, joka olisi tahtonut himmentää tähdenkin, -jos sellainen olisi asetettu hänen rinnalleen, itse päin vastoin -kokonaan himmeni kaikkien mielessä. Sellaiset arvostelmat ovat kylläkin -aivan äänettömiä tuomareita, mutta silti perin varmoja ja lahjomattomia -tuomioissaan. - -Madame oli ohimennen vilkaissut de Guicheen, mutta sekin oli riittänyt -nostamaan hurmaavan punan hänen otsalleen. Madamesta de Guiche näytti -todellakin niin komealta, että hän tuskin enää pahoitteli, vaikka -tunsikin kuninkaallisen valloituksensa olevan käsistään luisumassa. -Vastustamatta tulvahti siis veri hänen poskiinsa. - -Veitikkamaisin ilmein Monsieur läheni häntä. Hän ei ollut huomannut -prinsessan punastusta, tai jos olikin sen havainnut, hän ei ollenkaan -aavistanut sen oikeata syytä. - -"Madame", virkkoi hän suudellen vaimonsa kättä, "täällä on syrjäytetty, -onneton maanpakolainen, jota tahtoisin teille suosittaa. Pyydän teitä -ottamaan huomioon, että hän on parhaita ystäviäni, ja että hyvyytenne -häntä kohtaan suuresti liikuttaisi minua." - -"Mikä maanpakolainen? Mikä onneton?" kysyi Madame, katsahtaen -ympärilleen ja kiinnittämättä suurempaa huomiota kreiviin kuin -muihinkaan. - -Nyt oli hetki työntää suojatti esille. Prinssi väistyi sivulle de -Guichen tieltä, joka nyrpeänä lähestyi Madamea, tehden hänelle -kumarruksensa. - -"Mitä!" kysyi Madame muka tavattomasti kummastuneena. "Kreivi de -Guicheko on syrjäytetty ja maanpakolainen?" - -"Juuri hän!" toisti herttua. - -"Oh", virkkoi Madame, "mutta hänethän täällä vain nähdäänkin." - -"Ah, madame, te olette kohtuuton", sanoi prinssi. - -"Minäkö?" - -"Epäilemättä. Mutta antakaa nyt anteeksi hänelle, poikaparalle." - -"Hänelle anteeksi? Mitä sitten? Mitä on minulla herra de Guichelle -anteeksiannettavaa?" - -"Mutta selitähän nyt, de Guiche. Mitä sinulle pitäisi antaa anteeksi?" -kysyi prinssi. - -"Voi, hänen kuninkaallinen korkeutensa tietää sen kyllä!" vastasi -kreivi teeskennellen. - -"No, no, antakaa nyt hänelle kätenne, madame", kehoitti Filip. - -"Jos se teitä miellyttää, monsieur." - -Ja kuvaamattomalla silmiensä ja olkapäittensä liikkeellä Madame ojensi -kauniin kätensä nuorelle miehelle, joka nosti sen huulilleen. - -Hän kai painoi siihen huulensa pitkäksi aikaa, eikä Madame vetäissyt -sitä liian nopeasti pois, koskapa herttua lisäsi: - -"De Guiche ei ole häijy, madame, eikä hän teitä suinkaan pure." - -Tämä lause, joka ei kenties pahastikaan kutkuttanut nauruhermoja, -kelpasi tekosyyksi ympäristön hillittömään hilpeyteen. - -Asema oli tosiaankin merkillinen, eikä se muutamilta kelpo sieluilta -jäänyt huomaamatta. - -Monsieur nautti vielä sanojensa vaikutuksesta, kun kuninkaan saapuminen -ilmoitettiin. - -Koettakaamme kuvailla, miltä salissa tällä hetkellä näytti. - -Keskellä, kukilla verhotun tulisijan edessä, oli Madame kahdeksi -siiveksi järjestyneine seuranaisineen, joiden liepeillä hovin perhoset -leijailivat. - -Toisia ryhmiä oli ikkunakomeroissa, kuten linnoituksen vahtisotilaat -torneissaan, kuunnellen kukin paikaltaan pääseurueesta singahtelevia -sanoja. - -Eräässä näistä ryhmistä lähinnä tulisijaa nähtiin Manicampin ja de -Guichen toimesta uuteen asemaansa korotettu Malicorne. Hänen -virkapukunsa oli ollut valmiina jo lähes kaksi kuukautta, ja hänen -silmäinsä tuli kilpaili samettitakin hohtelun kanssa, kun hän -kultanauhoissaan säteillen katseli Madamen vasemmalla puolella -äärimmäisenä seisovaa Montalaisia. - -Madame oli jutellut vieruskumppaniensa neiti de Châtillonin ja neiti de -Créquin kanssa, samalla omistaen muutamia sanoja Monsieurille, joka -vetäytyi heti syrjään, kun ilmoitettiin: - -"Kuningas!" - -Neiti de la Vallière oli vasemmalla kuten Montalaiskin, viimeisen -edellisenä rivissään; hänen oikealle puolelleen oli sijoitettu neiti de -Tonnay-Charente. Hän oli siis asetettu kuten heikoiksi epäillyt joukot, -jotka on tapana pistää kahden koetellun armeijaosaston väliin. Kahden -seikkailutoverinsa siten tukemana la Vallière kätki hiukan punoittavat -silmänsä viuhkansa taakse, ollen hyvin tarkkaavaisesti kuuntelevinaan, -mitä Montalais ja Athénais vuorotellen kuiskailivat hänen kumpaankin -korvaansa. Ehkä häntä vaivasi ikävä Raoulin lähdön johdosta tai kenties -häntä vielä rasittivat äskeiset tapaukset, jotka alkoivat saattaa hänet -puheenaineeksi hovilaisten piirissä. - -Kuninkaan nimen kaikuessa syntyi salissa suurta liikettä. - -Talon emäntänä Madame nousi ottamaan vastaan ruhtinaallista vierasta. -Mutta noustessaan hän näin tärkeälläkin hetkellä katsahti oikealleen; -de Guiche vaateliaasti omisti sen silmäyksen itselleen, mutta -kierrettyään kehän se kohdistuikin la Vallièreen, huomaten tämän -kasvoilla heleän punan ja levottoman liikutuksen. - -Kuningas astui ryhmän keskelle, joka nyt oli muuttunut yhtenäiseksi -ääriltä keskustaa kohti luonnollisesti tapahtuneen liikehtimisen -johdosta. Kaikki otsat painuivat alas hänen majesteettinsa edessä, ja -naiset taipuivat kuin hennot ja uhkeat liljat pohjatuulen puhaltaessa. - -Hänen majesteetissaan ei ollut mitään peloittavaa, tuskinpa edes -kuninkaallista tänä iltana. Hän oli vain nuori ja komea. Erityinen -hilpeän ilon ja hyväntuulisuuden sävy elähdyttää kaikkia mieliä, ja -näinpä jokainen nyt odotti itselleen hauskaa iltaa vain nähdessään, -kuinka halukas hänen majesteettinsa oli huvittelemaan Madamen luona. - -Jos ken saattoi iloisuudessa ja vilkkaudessa vetää vertoja kuninkaalle, -niin se oli herra de Saint-Aignan. Ruusunvärisissä pukineissaan ja -nauhoissaan hän säihkyi kasvoiltaankin rusoittavana, mutta vielä -ruusunhohteisemmat olivat hänen ajatuksensa, -- ja tänä iltana oli -herra de Saint-Aignanilla paljon aatoksia. Hänen hymyilevässä -mielessään itävät mietteet olivat puhjenneet tähän uuteen -kukintaan siitä huomiosta, että neiti de Tonnay-Charente esiintyi -ruusunpunaisessa puvussa kuten hänkin. Emme kuitenkaan tahtoisi väittää -viekkaan hoviherran olleen edeltäpäin tietämätön siitä, että kaunis -Athénais pukeutuisi tähän väriin. Hän tiesi varsin hyvin, miten -saada vaatturi tai joku kamarineito juttelemaan valtiattarensa -suunnitelmista. Nyt hän lähetti yhtä paljon veikeitä silmäniskuja neiti -Athénaisille kuin hänellä oli nauharuusukkeita polvihousuissaan ja -ihokkaassaan, eli siis aivan huikean määrän. - -Kun kuningas oli tervehtinyt Madamea ja kehoittanut häntä istuutumaan, -muodostui näiden kahden ympärille heti täydellinen kehä. Ludvig kyseli -Monsieurilta kylvystä ja kertoi, samalla katsellen naisia, että -runoilijat sepittelivät säkeitä näistä ihanista Valvinsin uimaretkistä; -herra Loret muka varsinkin näkyi päässeen jonkun vedenneidon uskotuksi -hänen kuvaustensa ilmeisistä tosiseikoista päättäen. - -Useat naiset pitivät velvollisuutenaan punastua. - -Kuningas käytti tätä hetkeä tähystelläkseen vapaammin ympärilleen. -Ainoastaan Montalais ei punastunut siinä määrin, että hän ei olisi -saanut tarkatuksi kuningasta, ja hän näki tämän kiihkeästi katselevan -la Vallièrea. Tuo rohkea hovineito sai kuninkaan luomaan silmänsä alas -ja pelasti täten Louise de la Vallièren siltä myötätunnon tulelta, -jonka se katse ehkä olisi suonut. Madame otti Ludvigin hoivaansa, -tehden hänelle satoja kysymyksiä, joita kukaan ei ollut mestarillisempi -keksimään kuin hän. Mutta kuningas tahtoi yleistää keskustelun; siinä -onnistuakseen hän pinnisti kaikkea älyään ja seurustelutottumustaan. -Madame taasen tahtoi kuulla sievisteleviä ylistyksiä; hän päätti saada -niitä kaikin mokomin. - -"Sire", virkkoi hän kuninkaaseen kääntyen, "teidän majesteettinne, joka -tietää kaikki, mitä valtakunnassanne tapahtuu, täytyy jo ennakolta -tuntea, mitä säkeiden aiheita herra Loret on siltä vedenneidolta -kuullut... Suvaitseeko teidän majesteettinne antaa niistä meille -jotakin vihiä?" - -"Madame", vastasi kuningas hyvin kohteliaasti, "minä en uskalla... -Muutamien yksityiskohtien kuunteleminen tuottaisi varmasti teille -itsellenne hämmennystä... Mutta de Saint-Aignan on varsin hyvä lausuja -ja muistaa pitkiä säejaksoja täydellisesti; jos jotakin unohtuu, -tekaisee hän itse. Hän on todella oiva sepittelijä." - -Näyttämölle haastettuna de Saint-Aignanin täytyi esiintyä niin edukseen -kuin suinkin taisi. Madamen kovaksi onneksi hän ajatteli vain omia -asioitaan: laiminlyöden emännän toivomat ylistelyt hän ylvästyi hiukan -kehumaan omaa hyvää onneaan. - -Luotuaan siis sadannen silmäyksen kauniiseen Athénaisiin, joka kaiken -aikaa noudatti eilistä opinkappalettaan, viitsimättä vilkaistakaan -ihailijaansa, sanoi de Saint-Aignan: - -"Teidän majesteettinne suokoon minulle anteeksi, etten kylliksi muista -säkeitä, joilla vedenneito innoitti Loretin. Mutta kun kuningaskin on -kaikki unohtanut, niin mitäpä minä poloinen olisin voinut?" - -Tällä puolustelulla hovimies ei saavuttanut Madamen suosiota. - -"Ah, Madame", lisäsi de Saint-Aignan, "nykyäänhän ei paljon merkitse, -mitä suolattoman veden impyet sanovat. Tosiaankin tekisi mieleni uskoa, -ettei enää satu mitään mielenkiintoista Vetehisen valtakunnassa. -Maakamaralla, Madame, ne suuret asiat tapahtuvat. Niin, maakamaralta, -Madame, kuuluu merkillistä..." - -"No", innostui Madame, "mitä sitten maakamaralta kuuluu?" - -"Sitä on kysyttävä sinipiioilta", vastasi kreivi. "He asustavat -metsissä, niinkuin teidän kuninkaallinen korkeutenne tietää." - -"Tiedän lisäksi, että metsänneidot ovat luonnostaan kieleviä, herra de -Saint-Aignan." - -"Se on totta, Madame; mutta kun he kertovat vain sievää ja hauskaa, -olisi sopimatonta syyttää heitä kielittelystä." - -"Kertovatko he sitten hauskoja asioita?" kysyi prinsessa -välinpitämättömästi. "Kovin te, herra de Saint-Aignan, kiihdytätte -uteliaisuuttani, ja jos olisin kuningas, haastaisin teidät meille heti -juttelemaan, mitä arvoisat metsänneidot kertoilevat, koskapa te -yksinänne täällä näytte ymmärtävän heidän kieltään." - -"Oh, mitä siihen tulee, Madame, olen kyllä hänen majesteettinsa -käskettävissä", vastasi kreivi vilkkaasti. - -"Osaako hän metsänneitojen kieltä?" virkkoi Monsieur. "Onnellinen -veitikka, tuo Saint-Aignan!" - -"Niinkuin ranskaa, monseigneur." - -"Kertokaa siis", kehoitti Madame. - -Kuningas oli hämillään; arvatenkin hänen uskottunsa sekoittaisi hänet -johonkin hankalaan seikkailuun. Häneltä ei jäänyt huomaamatta -Saint-Aignanin esipuheen herättämä yleinen mielenkiinto, jota vielä -Madamen erityinen sävy lisäsi. Vakavimmatkin näkyivät heristävän -korviansa tarkatakseen jokaista kreivin lausumaa sanaa. Yskittiin, -tultiin lähemmäksi, ja katseltiin syrjäsilmäyksin eräitä hovinaisia, -jotka paremmin kestääkseen nuo tutkivat ja tungettelevat katseet -järjestelivät viuhkojaan ja ottivat vastustajansa tulta väistävän -kaksintaistelijan asennon. - -Siihen aikaan olivat sukkelat keskustelut ja okaiset kaskut niin -muodissa, että mikä nykyaikaisessa seurassa olisi heti tuntunut -häväistysjutulta, pahennukselta tai murhenäytelmältä ja peloittanut -kaikki vieraat pakoon, se Madamen salongissa sai vieraat vain -järjestymään mukaviin asentoihin, jotta eivät menettäisi sanaakaan, -elettäkään herra de Saint-Aignanin esittämästä ilveestä, he kun -tiesivät, että olivatpa tyyli ja juoni millaiset hyvänsä, hovimiehen -hyvä aisti toki johtaisi kaikki soveliaaseen lopputunnelmaan. - -Kreivi oli tunnettu hienoksi mieheksi ja oivalliseksi kertojaksi. Hän -aloittikin rohkeasti syvän hiljaisuuden vallitessa, joka olisi -arastuttanut kaikkia muita esiintyjiä. - -"Madame, kuningas sallii, että ensiksi osoitan sanani teidän -korkeudellenne, koska väitätte olevanne toisia kuulijoita uteliaampi. -Minulla on siis kunnia sanoa teidän kuninkaalliselle korkeudellenne, -että sinipiiat mieluimmin asustavat ontoissa tammissa. Ja ollen -jumalaistaruston ihanimpia olentoja he suosivat hyvin korkeita puita, -suurimpia, mitä metsästä löytävät." - -Ikäänkuin läpikuultavan harson alta antoi tämä esipuhe aavistaa -kuuluisaa Kuninkaan tammen tarinaa, joka oli edellisenä iltana -herättänyt niin suurta kohua. Monet sydämet heti sykähtelivätkin -ilahduksesta tai levottomuudesta, ja ellei de Saint-Aignanilla olisi -ollut kirkas ja kaikuva ääni, olisi sitä pamppailua voinut kuulla. - -"Kyllä sitten Fontainebleaussa on sinipiikoja", virkkoi Madame aivan -tyynellä äänellä, "sillä minä en ole missään nähnyt komeampia tammia -kuin kuninkaallisessa puistossa." - -Nämä sanat lausuessaan hän katsahti suoraan de Guicheen, ja nyt ei -tälle jäänyt mitään valittamisen syytä kuten saadessaan edellisen -silmäyksen, jonka muistamme säilyttäneen rahtusen epämääräisyyttä, mikä -on hyvin tuskallista niin rakastavalle sydämelle. - -"Aivan oikein, madame, Fontainebleausta minä aioinkin teidän -kuninkaalliselle korkeudellenne puhua", selitti de Saint-Aignan, "sillä -se metsänneito, jonka tarina kiinnittää mieltämme, asuu hänen -majesteettinsa linnan puistossa." - -Kaikki oli valmista, toiminta alkoi: ei kuulijoilla enempää kuin -kertojallakaan ollut enää peräytymisen varaa. - -"Kuunnelkaamme", virkkoi Madame, "sillä kertomuksella ei luullakseni -ole ainoastaan kaikkea kansantarinan viehätystä, vaan varsin -nykyaikaisen selostuksenkin arvo." - - - - -131. - -Tarina vedenneidosta ja sinipiiasta. - - -"Minun on aloitettava alusta", sanoi kreivi. "No, somassa -olkikattoisessa majassa Fontainebleaussa asustaa paimenia. Muuan näistä -on nimeltään Tircis, ja hänelle kuuluu hyvin laajat alueet isiensä -perintönä. Tircis on nuori ja kaunis ja asemaltaan paimenista -ensimmäinen, joten häntä voipikin sanoa heidän kuninkaakseen." - -Keveä hyväksymisen sorina rohkaisi puhujaa, joka jatkoi: - -"Hän on yhtä voimakas kuin miehuullinenkin. Kukaan ei ole taitavampi -villipetojen pyynnissä, ei kukaan viisaampi neuvotteluissa. Kun hän -ohjaa hevosta perintötilustensa kauneilla kentillä tai johtaa alaisiaan -paimenia taito- ja voimakisoihin, luulisi Mars-jumalan heiluttavan -keihästään Trakian tasangoilla, tai pikemminkin pitäisi häntä Apollona, -päivän jumalana, kun tämä säihkyvillä tulinuolillaan valaisee maata." - -Kreivin vertauksellinen kuvaus kuninkaasta ei todellakaan ollut -huonosti valittu alkulause, ja hyvin se tehosikin läsnäolijoihin, -jotka sekä velvollisuudesta että ihastuksesta ilmaisivat -suosiotansa huumaavalla kättentaputuksella. Hyvillään näkyi olevan -kuningaskin, jota hienotuntoinen ylistys aina miellytti eikä pikku -liiallisuuksiinkaan menevänä usein pahoittanut. De Saint-Aignan -pitkitti: - -"Mutta, mesdames, Tircis paimen ei ole pelkissä kilpakisoissa -saavuttanut sitä mainetta, joka hänestä on tehnyt paimenten kuninkaan." - -"Fontainebleaun paimenten", tokaisi kuningas hymyillen Madamelle. - -"Oh", huudahti Madame, "runoilija käyttää Fontainebleaun nimitystä -mielivaltaisesti! Minä sanoisin: koko maailman paimenten." - -Kuningas unohti puolueettoman kuuntelijan osan ja kumarsi. - -"Tämän kuninkaan ansiot", haastoi Saint-Aignan imartelevan sorinan -keskellä, "ilmenevät vielä loistavammin kaunotarten parissa. Hän on -paimen, jonka sielu on yhtä herkkä kuin hänen sydämensä on puhdas. Hän -kykenee lausumaan kohteliaisuuden vastustamattoman tenhoavasti, hän -osaa rakastaa niin hienotuntoisesti, että se lupaa suloisille ja -onnellisille valloitetuille mitä kadehdittavimman osan. Hän ei -milloinkaan esiinny varomattomasti, ei aiheuta ikävyyksiä. Ken vain on -nähnyt Tirciksen ja kuullut hänen puhuvan, pitää hänestä heti; ken -häntä rakastaa ja voittaa hänen rakkautensa, on kohdannut onnensa." - -Tässä Saint-Aignan piti pikku pysähdyksen, nauttiakseen ylistelyn -riemua, ja vaikka tämä kuvaus olikin hullunkurisen korkeapiirteinen, -oli se saavuttanut suosiota varsinkin muutamien korvissa, joista -paimenen ansioita ei suinkaan ollut liioiteltu. Madame viittasi puhujaa -jatkamaan. - -"Tirciksellä", sanoi kreivi, "oli uskollinen toveri tai pikemmin harras -palvelija nimeltä... Amyntas." - -"Kas, antakaapa nähdä Amyntaksen muotokuva!" virkahti Madame -veitikkamaisesti. "Te olette niin etevä piirtelemään, herra de -Saint-Aignan!" - -"Madame..." - -"No, no, kreivi de Saint-Aignan, älkäähän vain uhratko Amyntas-parkaa! -En antaisi sitä teille koskaan anteeksi." - -"Madame, Amyntas on liian halpa-arvoinen varsinkin Tirciksen rinnalla, -ansaitakseen minkäänlaista vertaamisen kunniaa. Muutamien ystävien -laita on kuten niiden vanhan ajan orjien, jotka hautauttivat itsensä -elävinä herransa jalkojen juureen. Tirciksen jaloissa on Amyntaksen -oikea paikka; muuta hän ei pyydäkään, ja jos joskus kuninkaallinen -sankari..." - -"Kuninkaallinen paimen, tarkoittanette?" huomautti Madame, ollen -nuhtelevinaan herra de Saint-Aignania. - -"Teidän kuninkaallinen korkeutenne on oikeassa, minä erehdyin", myönsi -hovimies. "Jos sanon, paimen Tircis suvaitsee toisinaan nimittää -Amyntasta ystäväkseen ja avata hänelle sydämensä, niin se on verraton -suosio, jota jälkimmäinen pitää suurimpana onnenaan." - -"Kaikki tuo", keskeytti Madame, "osoittaa Amyntaksen ehdotonta -kiintymystä herraansa, vaan ei anna kuvaa Amyntaksesta itsestään. Älkää -häntä kylläkään imarrelko, kreivi, mutta kuvailkaa hänet kuitenkin, kun -tahdon saada hänestäkin oikeata käsitystä." - -De Saint-Aignan teki työtä käskettyä, kumarrettuansa ensin syvään hänen -majesteettinsa kälylle. - -"Amyntas", selitti hän, "on Tircistä hiukan vanhempi. Luonto ei ole -ollut tällekään paimenelle aivan tyly; sanotaanpa, että runottaret ovat -suvainneet hymyillä hänen syntyessään niinkuin Hebe myhäilee -nuoruudelle. Hän ei kunnianhimoisesti kaipaa loistoa, hän tavoittelee -rakkautta, ja ehkeipä hän siihen olisikaan ansioton, jos hänet oikein -tunnettaisiin." - -Viime sanat, joita seurasi hurmaava silmänisku, osoitti hän suoraan -neiti de Tonnay-Charentelle, joka kesti hyökkäyksen värähtämättä. Mutta -viittauksen kainous ja nokkeluus olivat tehneet hyvän vaikutuksen. -Amyntas poimi sen hedelmät suosionosoituksina, joille itse Tircis antoi -merkin suopealla nyökkäyksellä. - -"No niin", kertoi de Saint-Aignan, "Tircis ja Amyntas kävelivät eräänä -iltana metsässä haastellen sydänsurujaan. Huomatkaa, mesdames, että -tämä on jo sinipiian kertomusta, sillä mitenkäpä muutoin tiedettäisiin, -mitä Tircis ja Amyntas -- maailman hienotuntoisimmat ja vaiteliaimmat -paimenet -- puhuivat? Näin he saapuivat metsään tiheimpään keskukseen, -siellä vapaammin uskoakseen huolensa toisilleen. Mutta yhtäkkiä heidän -korviaan hipaisi puheen sorina." - -"Ahaa!" kuiskittiin kertojan ympärillä. "Nytpä tuleekin jännittävää." - -Tässä kohdassa Madame sotajoukkoaan tarkastavan valppaan kenraalin -tavoin rohkaisi silmäniskulla Montalaisia ja de Tonnay-Charentea, -joiden hän huomasi horjuvan ponnistuksesta. - -"Nämä sulosointuiset äänet", jatkoi de Saint-Aignan, "olivat -muutamien paimentyttöjen, jotka myöskin olivat tahtoneet nauttia -vilpoisesta siimeksestä ja tietäen paikan syrjäiseksi, melkein -luoksepääsemättömäksi, olivat kokoontuneet sinne vaihtamaan -mielipiteitänsä paimentelusta." - -Lause aiheutti tavattoman naurunremahduksen ja nostatti melkein -huomaamattoman hymyilyn kuninkaan kasvoille, hänen vilkaistessaan -Tonnay-Charenteen. - -"Metsänneito vakuuttaa", puhui Saint-Aignan edelleen, "että -paimentyttöjä oli kolme, kaikki nuoria ja kauniita." - -"Heidän nimensä?" kysyi Madame tyynesti. - -"Heidän nimensä!" huudahti de Saint-Aignan, kavahtaen tästä -varomattomuudesta. - -"Niin, olettehan nimennyt paimenenne; esitelkää meille jotenkuten -paimentytötkin." - -"Voi, madame, minä en ole keksijä, en mikään trubaduuri eli löytäjä, -joksi runoniekkaa ennen vanhaan sanottiin. Minä kertoilen sinipiian -sanelun mukaan." - -"Miten siis metsänneitonen nimitti noita paimenettaria? Tosiaankin -kapinallinen muisti!" - -"Madame, nuo paimentytöt... Pyydän saada huomauttaa, että naisten -nimien paljastaminen on rikkomus!" - -"Josta nainen lausuu teidät puhdistetuksi, kreivi, kunhan vain -ilmoitatte meille senkin salaisuuden." - -"He olivat nimeltään Philis, Amaryllis ja Galatea." - -"Kas vain! Odotuksesta ei ollut vahinkoa", virkkoi Madame, "sillä -siinäpä on kolme sievää nimeä. Nyt heidän kuvansa?" - -De Saint-Aignan teki taas liikkeen. - -"Edistykäämme toki järjestyksessä, pyydän, hyvä kreivi", jatkoi Madame. -"Eikö teidänkin mielestänne, sire, meidän ole ensin saatava -paimentyttöjen kuvat?" - -Kuningas oli odottanutkin tällaista vaatimusta ja alkoi tuntea -suurempaa levottomuutta, mutta ei katsonut viisaaksi närkästyttää niin -vaarallista kyselijätärtä. Sitäpaitsi hän ajatteli de Saint-Aignanin -ehkä osaavan jollakin tavoin sovittaa muotokuviinsa muutamia hienoja -piirteitä, hivelemään niitä korvia, joita hänen majesteettinsa halusi -viehättää. Tätä toivoen, tässä pelossa, Ludvig antoi Saint-Aignanille -luvan piirtää paimentyttöjen Philiksen, Amarylliksen ja Galatean kuvat. - -"No, olkoon menneeksi!" mukausi kreivi kuin päätöksensä tehnyt mies. Ja -hän aloitti. - -"Philis", sanoi Saint-Aignan, luoden ärsyttävän silmäyksen Montalaisiin -niinkuin miekkailija kehoittaessaan arvoisaa vastustajaansa -taisteluasentoon, "Philis ei ole tumma eikä vaalea, ei iso eikä pieni, -ei kylmä eikä kovin kiihkeä. Siitä huolimatta, että hän on vain -paimentyttö, on hän henkevä kuin prinsessa ja keimaileva kuin -paholainen. Hänen näkönsä on hyvin terävä, ja hänen sydämensä halajaa -kaikkea, mitä hänen silmänsä kohtaavat. Alati visertelevän linnun -lailla hän milloin hipaisee siivillään nurmikkoa, milloin lehahtaa -perhosen perässä lentämään, milloin asettuu puun latvaan uhmaamaan -pyydystäjiä, jotka tulevat häntä tavoittamaan tai koettavat pudottaa -häntä verkkoonsa." - -Kuva oli niin sattuva, että kaikkien katseet kääntyivät Montalaisiin, -joka silmää räväyttämättä ja nenä pystyssä kuunteli herra de -Saint-Aignania niinkuin olisi ollut kysymys hänelle aivan vieraasta -henkilöstä. - -"Siinäkö kaikki, herra de Saint-Aignan?" kysyi prinsessa. - -"Kah, teidän kuninkaallinen korkeutenne, tämä on vain luonnos, ja olisi -vielä paljon lisättävää. Mutta minä pelkään väsyttäväni teidän -kuninkaallista korkeuttanne tai loukkaavani paimentytön kainoutta, ja -senvuoksi saakoon vuoronsa Philiksen toveri Amaryllis." - -"Samapa se, herra de Saint-Aignan", myöntyi Madame; "me olemme -tarkkaavaisia." - -"Amaryllis on näistä kolmesta vanhin, vaikkei sentään hänenkään korkea -ikänsä", kiirehti de Saint-Aignan lisäämään, "ole kahtakymmentä -saavuttanut." - -Neiti de Tonnay-Charenten kulmakarvat olivat lauseen alussa -rypistyneet, mutta silisivät nyt heti, ja kevyt hymy häilähti hänen -kasvoillaan. - -"Hän on pitkä ja sitoo tavattoman tuuheat hiuksensa Kreikan -kuvapatsaiden kuosiin. Käynti on majesteettinen ja ryhti ylpeä. -Pikemmin hän muistuttaakin jumalatarta kuin tavallista kuolevaista, ja -jumalattarista hän etusijassa johtaa mieleen metsästävän Dianan; se -vain on eroa, että varastettuaan kerran ruusupensaassa nukkuvan Amorin -viinen hän ei tähtäilekään lemmenhaltian nuolia metsänväkeen, vaan -säälittömästi ampuu niillä kaikkia paimenparkoja, jotka sattuvat hänen -jousensa ja silmäinsä tielle." - -"Sitä häijyä paimentyttöä!" huudahti Madame. "Eiköhän hän jonakuna -päivänä haavoita itseään niillä vasamilla, joita hän niin armottomasti -sinkauttelee oikeaan ja vasempaan?" - -"Se on kaikkien paimenten toivomus", virkkoi de Saint-Aignan. - -"Ja varsinkin Amyntas-paimenen kaiketi?" huomautti Madame. - -"Paimen Amyntas on niin ujo", selitti de Saint-Aignan kainoimpaan -sävyynsä, "että jos hän sitä toivoneekin, kukaan ei ole sitä konsaan -saanut tietää, sillä hän kätkee sen ajatuksen sydämensä syvimpään -pohjukkaan." - -Hyvin imarteleva sorina vastasi tähän kertojan tunnustukseen -paimenesta. - -"Entä Galatea?" kysyi Madame. "Odotan kärsimättömästi saavani nähdä -niin taitavan käden jatkavan Vergiliuksen aloittamaa kuvaa ja muovaavan -sen valmiiksi silmäimme edessä." - -"Madame", virkkoi de Saint-Aignan, "suuren Vergilius Maron rinnalla on -nöyrä palvelijanne perin mitätön runoilija. Mutta käskynne rohkaisemana -tahdon tehdä parhaani." - -"Me kuuntelemme", sanoi Madame. - -De Saint-Aignan kurkoitti jalkaansa, kättänsä ja huuliaan. - -"Maidonvalkoisena", virkkoi hän, "kullankellertävänä kuin kypsyneet -tähkäpäät hän levittää ilmaan vaaleiden kutriensa tuoksua. Kysyy -silloin itseltään, eikö hän ole se ihana Europa, joka leikkiessään -toveriensa kanssa kukkanurmilla lahjoitti lempensä Jupiterille. -Kauneimpien kesäpäivien sinitaivasta muistuttavista silmistä säihkyy -vieno liekki, jota haaveet elvyttävät ja rakkaus hohuttaa. Kun hän -rypistää kulmiaan tai taivuttaa päänsä maahan päin, verhoutuu aurinko -suruun. Hänen hymyillessään taasen koko luonto elähtyy, ja hetkiseksi -vaienneet linnut alkavat jälleen viserrellä puissa. Varsinkin tämä", -lopetti Saint-Aignan, "varsinkin tämä paimentyttö ansaitsee koko -maailman ihailun. Ja jos hän koskaan lahjoittaa pois sydämensä, -onnellinen se kuolevainen, jonka hän suvaitsee neitsyellisellä -rakkaudellaan jumalaoittaa!" - -Kuunnellessaan tätä kuvausta Madame tyytyi runollisimmissa kohdissa -ilmaisemaan hyväksymisensä muutamilla pään kohautuksilla. Mutta oli -mahdotonta sanoa, kohdistuivatko nämä myöntymyksen merkit kertojan -taitoon vaiko kuvan luonnollisuuteen. Tästä johtui, että Madamen -ollessa julkisesti osoittamatta suosiotansa ei kukaan muukaan rohjennut -sitä tehdä, eipä edes Monsieur, joka sielussaan ajattelikin, että de -Saint-Aignan tehosti liiaksi paimentyttöjen kuvailua, suoriuduttuaan -paimenista jokseenkin nopealla siveltimellä. - -Seurue näytti siis jähmettyneeltä. De Saint-Aignan, joka oli -tyhjentänyt kaunopuheisuutensa ja värivarastonsa Galatean muotokuvan -vivahdusvilkkauteen ja odotti toisten kyhäyksiensä osaksi tulleen -suosion jälkeen kuulevansa jalkojen tömistystä tämän viimeisen -palkaksi, niin, de Saint-Aignan jähmettyi vielä enemmän kuin kuningas -ja muu seurue. - -Syntyi tovin äänettömyys, jonka Madame vihdoin keskeytti. - -"No, sire", kysyi hän, "mitä teidän majesteettinne sanoo näistä -kolmesta muotokuvasta?" - -Kuningas tahtoi itseään alttiiksi panematta tulla Saint-Aignanin -avuksi. - -"No, minun mielestäni Amaryllis on komea kaunotar", vastasi hän. - -"Minä pidän enemmän Philiksestä", virkkoi Monsieur. "Hän on hyvä ja -reipas, melkeinpä poikamainen metsänneito." - -Ja jokainen alkoi nauraa. - -Tällä kertaa katseet tähtäysivät niin suoraan, että Montalais tunsi -veren purppuraisena hehkuna nousevan kasvoihinsa. - -"No", tiukkasi Madame, "mitä nuo paimentytöt siis haastelivatkaan?..." - -Mutta loukatussa itserakkaudessaan de Saint-Aignan ei kyennyt kestämään -vereksien ja levänneiden joukkojen hyökkäystä. - -"Madame", ilmoitti hän lyhyeen, "nuo paimentytöt tunnustivat toisilleen -sydäntensä pikku taipumukset." - -"Kas, kas, herra de Saint-Aignan, olettepa te paimenrunouden ehtymätön -puro", sanoi Madame herttaisesti hymyillen, mikä hiukan reipastutti -kertojaa. - -"He sanoivat, että rakkaus on vaarallista, mutta että rakkauden puute -tietää sydämen kuolemaa." - -"Joten he päättivät...?" kysyi Madame. - -"Heidän vakaumuksekseen jäi, että on rakastettava." - -"Hyvä! Asettivatko he mitään ehtoja?" - -"Valitsemisen ehdon", selitti de Saint-Aignan. "Minun on vielä -lisättävä -- toistan sinipiian sanoja --, että yksi paimentytöistä, -luullakseni Amaryllis, kokonaan vastusti rakastamista, ja kuitenkaan -hän ei liioin kieltänyt sallineensa erään paimenen kuvan tunkeutua -sydämeensä saakka." - -"Amyntaksen vai Tirciksen?" - -"Amyntaksen, madame", vastasi Saint-Aignan kainosti. - -"Mutta silloin Galatea, tuo viehkeä, kirkassilmäinen Galatea, heti -vastasi, ettei Amyntasta, ei Alphesibeusta, ei Tityrusta eikä muitakaan -seudun komeimpia paimenia voinut verrata Tircikseen, tämä kun saattoi -varjoon kaikki miehet niinkuin tammi uhkeudessaan voittaa kaikki puut -ja lilja on muita kukkia majesteettisempi. Antoipa hän tästä -valiopaimenesta sellaisen kuvan, että kuunteleva Tircis suuruudestaan -huolimatta ei voinut olla tuntematta imarruksen mielihyvää. Täten -olivat Amaryllis ja Galatea julistaneet Tirciksen ja Amyntaksen -sydämensä valituiksi, ja noiden kahden paimentytön salaisuus oli tullut -ilmi yön varjoihin kätkeytyneen metsän salasopukassa. Tällainen, -Madame, on sinipiialla kuulemani tarina. Hän tietää kaikki, mitä -tapahtuu tammien onkaloissa ja ruohomättäillä; hän tuntee lintujen -lemmenkuiskeet ja tajuaa, mitä ne lauluissaan virkkavat. Hän ymmärtää -puiden oksissa suhisevan tuulenkin ja nurmikukkien terissä surisevien -hyönteisten kieltä. Mitä hän minulle jutteli, sen olen nyt toistanut." - -"Ja siihenkö kertomuksenne päättyykin, herra de Saint-Aignan?" kysyi -Madame, ja hänen hymynsä sai kuninkaan vapisemaan. - -"Niin, olen kertonut kaikki, Madame", vastasi de Saint-Aignan. "Tunnen -itseni onnelliseksi, jos olen kyennyt teidän korkeuttanne hetkisen -huvittamaan." - -"Liian lyhyen hetken", vastasi prinsessa, "sillä te olette -erinomaisesti kertonut kuulemanne. Mutta, hyvä herra de Saint-Aignan, -te olette siis valitettavasti saanut tietonne vain yhdeltä sinipiialta, -eikö niin?" - -"Niin, madame, yhdeltä ainoalta kylläkin." - -"Niinpä olette kulkenut pienen, mitättömännäköisen vedenneidon ohi, -joka kuitenkin tiesi paljon enemmän kuin teidän sinipiikanne, hyvä -kreivi." - -"Vedenneidon?" toistivat useat äänet aavistellen, että kertomus saisi -jatkoa. - -"Aivan niin. Sen tammen vieressä, josta puhutte ja jota sanottaneen -Kuninkaan tammeksi... vai kuinka, herra de Saint-Aignan?" - -Kreivi ja kuningas katsahtivat toisiinsa. - -"Niin, madame", myönsi de Saint-Aignan. - -"No, siellä lirisee soma pikku lähde kivikossa lemmikkien ja -satakaunojen reunustamana." - -"Luulen Madamen olevan oikeassa", virkkoi kuningas yhä levottomana ja -kälynsä joka sanaa tarkaten. - -"On varmastikin, sen takaan", vakuutti Madame. "Todisteena siitä on, -että sitä lähdettä hallitseva najadi pysäytti minut ohikulkiessani, -juuri minut." - -"Ohoh!" hymähti de Saint-Aignan. - -"Niin", puhui prinsessa edelleen, "ja sen hän teki jutellakseen minulle -asioita, joita herra de Saint-Aignan ei kertomuksessaan maininnut." - -"Oo, kertokaa te itse", kehoitti Monsieur, "te juttelette -viehättävästi." - -Prinsessa kumarsi aviopuolisonsa kohteliaisuudelle. - -"Minulla ei ole kreivin runollisia lahjoja eikä hänen kykyään kaikkien -yksityiskohtien oikeassa tehostamisessa." - -"Silti teitä kuunnellaan yhtä suurella mielenkiinnolla", virkkoi -kuningas, jo ennakolta aavistaen jotakin vihamielistä kälynsä -kertomuksessa. - -"Puhun muuten", jatkoi Madame, "tuon pienen vedenneitorukan nimessä. -Hän on herttaisin puolijumalatar, mitä olen koskaan tavannut. Ja -haastellessaan hän nauroi niin hillittömästi, että koska nauru -lääketieteellisen selviön mukaan on tarttuvaa, pyydän teiltä lupaa -hänen sanojaan muistellessani itsekin hiukan nauraa." - -Kuningas ja de Saint-Aignan, jotka näkivät monille kasvoille leviävän -jo alkua Madamen ennustamasta hilpeydestä, päätyivät tarkkaamaan -toisiansa ja kysymään katseellaan, eikö tässä ollut jotakin pientä -salajuonta. - -Mutta Madame oli varmasti päättänyt yhä uudelleen vääntää veistä -haavassa, ja hän jatkoi puhettaan viattoman vilpittömään sävyyn, joka -juuri oli hänen vaarallisimpansa. - -"Minä siis kuljin siitä", kertoi hän, "ja koska tapasin tielläni paljon -vastapuhjenneita kukkia, olivat epäilemättä Philis, Amaryllis, Galatea -ja kaikki muut paimentyttönne menneet siitä ennen minua." - -Kuningas puri huultansa. Kertomus kävi yhä uhkaavammaksi. - -"Pieni vedenneitoni", jatkoi Madame, "liritteli lauluaan purosensa -uomassa. Kun näin hänen koskevan hameeni liepeeseen, puhutellakseen -minua, en suinkaan tahtonut olla hänelle tyly, sitäkin vähemmän, koska -toisarvoinenkin jumalatar on kuolevaista prinsessaa ylempänä. Kumarruin -siis hänen puoleensa, ja heleästi nauraen hän virkkoi minulle: -'Ajatelkaahan, prinsessa...' Ymmärrätte, sire, että puhuja on -vedenneito." Kuningas nyökkäsi myöntävästi, ja Madame jatkoi: - -"'Ajatelkaahan, prinsessa, että puroni rannat juuri äskettäin olivat -mitä hupaisimman näytelmän todistajina. Kaksi uteliasta, -varomattomuuteen saakka uteliasta paimenta joutui perin hullunkurisen -kepposen uhreiksi, jonka kolme sinipiikaa heille tekivät'... Pyydän -anteeksi, etten enää muista, puhuiko hän sinipiioista vai -paimentytöistä. Mutta sillä ei liene väliäkään? Jatkakaamme siis." - -Tämän esipuheen kuullessaan kuningas huomattavasti punastui, ja -Saint-Aignan sekosi aivan hämilleen, alkaen kovin levottomasti -pyöritellä silmiään. - -"'Ne kaksi paimenta', jatkoi pieni vedenneitoni yhä nauraen, -'hiipailivat näiden kolmen neidin perässä'... Ei, tarkoitan kolmen -sinipiian; anteeksi, minä erehdyin, kolmen paimentytön. Sellainen ei -ole aina järkevää, se voi kiusata niitä, joita tuolla tavoin ajetaan -takaa. Vetoan kaikkiin täkäläisiin naisiin, ja olen varma siitä, että -yksikään heistä ei kiellä sanojeni totuutta." - -Pahoin ahdistuksissaan siitä, mitä oli tulossa, kuningas ilmaisi -mielipiteensä vain liikahduksella. - -"'Mutta', jatkoi vedenneito, 'paimentytöt olivat nähneet Tirciksen ja -Amyntaksen pujahtavan metsään ja kuutamossa tunteneet heidät puurivien -välitse'... Ah, te nauratte!" keskeytti Madame puheensa. "Malttakaa, -malttakaa, emme vielä ole lopussa." - -Kuningas kalpeni; de Saint-Aignan kuivasi hiestynyttä otsaansa. Naisten -ryhmistä kuului tukahdutettuja naurahduksia ja salaista kuiskutusta. - -"Paimentytöt, sanoin, jotka näkivät molempain paimenten tungettelun, -istahtivat Kuninkaan tammen juurelle, ja huomatessaan julkeiden -kuuntelijain saapuneen niin lähelle, etteivät kadottaisi sanaakaan -puheesta, kohdistivat he näihin viattomasti, perin viattomasti, niin -sytyttävän lemmentunnustuksen, että kaikille miehille ominainen -itserakkaus, josta järkevimmätkään paimenet eivät ole vapaita, sai nuo -maireat sanat hiiviskelijöistä kuulostamaan hunajaa makeammilta." - -Seurue ei voinut olla puhkeamatta raikuvaan nauruun. Kuninkaan silmissä -leimahti salama. De Saint-Aignan taasen antoi päänsä painua rinnalle ja -verhosi syvän pahastuksensa katkeraan naurunpurskahdukseen. - -"Hoo", virkkoi kuningas suoristautuen täyteen mittaansa, "sepä oli -tosiaan viehättävä ilveily, ja yhtä viehättävästi kerrottu. Mutta onko -totta, oikein totta, että ymmärsitte vedenneitojen kieltä?" - -"Väittää kreivikin ymmärtäneensä sinipiikojen kieltä", vastasi Madame -vilkkaasti. - -"Tietysti hän sitä ymmärtää", sanoi kuningas. "Mutta tiedättehän, että -kreivin heikkoutena on pyrkiä akatemiaan, joten hän siinä -tarkoituksessa on opiskellut kaikenlaista, mistä te onneksenne ette -tiedä mitään; ja katsoin mahdolliseksi, että vedenneitojenkin kieli -olisi ollut niitä aineita, joita te ette ole opiskellut." - -"Käsitätte, sire", vastasi Madame, "että sellaisissa asioissa ei -luoteta vain itseensä. Naisen korva ei ole erehtymätön, on pyhä -Augustinus sanonut. Niinpä olen tahtonut kysyä muidenkin mielipidettä, -ja koska vedenneitoni toki jumalattarena on polyglotti... niinhän niitä -monikielisiä nimitettäneen, herra de Saint-Aignan?" - -"Niin, madame", änkytti de Saint-Aignan ihan tyrmistyksissään. - -"Ja", jatkoi prinsessa, "koska vedenneitoni, joka jumalattarena taitaa -monia kieliä, ensin oli puhunut minulle englanninkieltä, niin pelkäsin, -kuten sanotte, ymmärtäneeni hänet väärin ja kutsutin neidit -Montalaisin, de Tonnay-Charenten ja de la Vallièren, pyytäen najadiani -toistamaan ranskaksi, mitä aikaisemmin oli minulle englanninkielellä -lausunut." - -"Ja tekikö hän sen?" kysyi kuningas. - -"Oh, hän on mitä kohteliain pikku jumalatar... Niin, sire, hän toisti -kertomuksensa. Siinä ei ole siis enää mitään epäilyksen sijaa. Eikö, -mesdemoiselles", virkkoi prinsessa kääntyen armeijansa vasempaan -siipeen päin, "eikö vedenneito puhunut aivan niinkuin olen kertonut? -Olenko missään suhteessa poikennut totuudesta?... Philis?... Anteeksi, -minä erehdyin... neiti Aure de Montalais, onko kertomukseni totta?" - -"Täydellisesti, madame!" lausui neiti de Montalais rivakasti. - -"Onko se totta, neiti de Tonnay-Charente?" - -"Aivan totta", vastasi Athénais yhtä varmasti, mutta vähemmän -kuuluvalla äänellä. - -"Entä te, la Vallière?" kysyi Madame. - -Lapsiparka tunsi kuninkaan polttavan katseen; hän ei uskaltanut kieltää -eikä valehdella. Myöntymyksen merkiksi hän painoi päänsä alas. - -Mutta hänen päänsä ei kohonnut jälleen, sillä hän oli puolittain -jähmettynyt jonkunlaisesta vilusta, joka oli kalman kylmyyttä -tuskallisempi. - -Tämä kolminkertainen todistus nujersi kuninkaan. De Saint-Aignan taasen -ei edes yrittänyt salata epätoivoaan, ja tietämättä mitä sanoa sopersi -hän: - -"Oivallinen, hyvin näytelty pila, arvoisat paimentytöt!" - -"Oikea rangaistus uteliaisuudesta", virkkoi kuningas käheästi. "Kukapa -tohtisi Tirciksen ja Amyntaksen rangaistuksen jälkeen enää yrittää -yllättää paimentyttöjen sydämen salaisuuksia? En ainakaan minä sitä -tekisi... Entä te, messieurs?" - -"En vain minä, enkä minä!" toisteli hoviherrain parvi kuorona. - -Madame riemuitsi nolostuneen kuninkaan mielenkarvaudesta: hän iloitsi -uskoen, että hänen kertomuksensa oli koko uuden lempijutun loppuna. -Monsieur puolestaan, joka oli nauranut tälle kaksoiskertomukselle -ymmärtämättä mitään siitä, kääntyi huomauttamaan de Guichelle: - -"Heh, kreivi, sinä et puhu mitään! Eikö sinulla ole mitään sanottavaa? -Säälittelet ehkä herrojen Tirciksen ja Amyntaksen kohtaloa?" - -"Minä säälin heitä kaikesta sydämestäni", vastasi de Guiche. "Sillä -onhan rakkaus niin ihana harhakuva, että sen kuvan menettäminen vain -haaveenakin on enemmän kuin elämänsä hukkaaminen. Jos nuo kaksi -paimenta siis ovat uskoneet olevansa rakastettuja ja saaneet siitä -onnellisuutta, kunnes tuon onnen sijasta eivät ainoastaan löydä -kuolettavaa tyhjyyttä, vaan vieläpä saavat kokea rakkautensa pilkkaa, -joka on tuhattakin kuolemaa pahempi, niin... niin sanonpa, että Tircis -ja Amyntas ovat onnettomimmat ihmiset, mitä tunnen." - -"Ja oikeassa olettekin, herra de Guiche", myönsi kuningas; "sillä -kuolema on tosiaankin liian ankara rangaistus pikku uteliaisuudesta." - -"Eikö vedenneitoni kertomus siis ole miellyttänyt kuningasta?" kysyi -Madame yksinkertaisesti. - -"Hoo, Madame, olkaa huoletta", virkkoi kuningas tarttuen prinsessan -käteen. "Vedenneitonne on miellyttänyt minua sitä enemmän, kun hän on -ollut todenmukaisempi, koska hänen kertomuksensa tukena -- se on -myönnettävä -- on epäämättömiä todistuksia." - -Ja näiden sanojen ohella osui la Vallièreen katse, jota ei kukaan -Sokrateesta Montaigneen asti olisi kyennyt täysin määrittelemään. - -Se silmäys ja nuo sanat olivat jo liikaa onnettomalle nuorelle tytölle. -Montalaisin olkapäähän nojautuen hän näkyi menettäneen tajuntansa. - -Kuningas nousi näkemättä tätä välikohtausta, johon kukaan muukaan ei -kiinnittänyt huomiota, ja vaikka hänen tapanaan muulloin oli viipyä -myöhään Madamen luona, jätti hän nyt hyvästi, mennäkseen asuntoonsa. - -De Saint-Aignan seurasi häntä yhtä nurjalla mielellä kuin oli -tullessaan ollut hyväntuulinen. - -Neiti de Tonnay-Charente, joka oli vähemmän herkkä liikutuksille kuin -la Vallière, ei juuri säikähtynyt, saati mennyt tainnuksiin. Ja -kuitenkin oli de Saint-Aignanin viimeinen silmäys vielä -majesteettisempi kuin kuninkaan hyvästelykatse. - - - - -132. - -Kuninkaan mieliala. - - -Kuningas meni huoneisiinsa nopein askelin. - -Kenties Ludvig XIV käveli niin joutuisasti, jotta hän ei olisi -hoippunut sekavan mielenkarvautensa typerryttämänä. - -Kukaan ei ehkä ollut oikealta syvällisemmältä kannalta käsittänyt sen -hilpeyden laatua, jonka jokainen oli pannut merkille hallitsijan -sävyssä hänen saapuessaan ja joka oli elvyttänyt kaikkia; mutta -pintapuolisinkin tarkkaaja oivalsi helposti tai ainakin luuli -tajuavansa tuon rajun lähdön, Ludvigin kasvojen äkillisen -synkistymisen. Henriette-prinsessan kujeellisuus, tuo herkälle -luonteelle ja olletikin kuninkaan luonteelle hiukan karkea ilkkuminen, -jossa hallitsijaa epäilemättä kovin tuttavallisesti käsiteltiin -tavallisena ihmisenä, siinä seurueen mielestä selitys Ludvigin -aavistamattomaan poistumiseen. - -Madame, joka muuten oli tarkkanäköisimpiä, ei kuitenkaan huomannut, -että siihen sisältyi muutakin. Hänelle oli kylliksi, että oli saanut -hieman kiusatuksi sen miehen itserakkautta, joka oli niin pian -unohtanut nimenomaiset sopimuksensa ja näytti aiheettomasti ottaneen -vasiten halveksiaksensa mitä ylevintä ja ylhäisintä valloitustaan. -Asiain kehityttyä sille kannalle oli Madamelle jonkun verran -tärkeätäkin saada kuninkaalle osoitetuksi, mitä eroa oli rakkautensa -suuntaamisessa korkealle ja halvassa lemmenleikittelyssä jonkun -maalaisjunkkarin tavoin. Noissa suurissa rakkausseikoissa tulee -oikealla tavalla tuntuviin kuninkaallisuus ja yksinvallan rajattomuus; -niillä on jotenkuten oma säännönmukaisuutensa ja sovinnainen -ilmautumisensa, niin että ne eivät ainoastaan ole halventamatta -kuningasta, vaan vielä tuottavat hänelle lepoa, viihtymystä ja yleistä -salaperäisyyden auttelemaa kunnioitusta. Mutta alentuessaan tavallisiin -rakkausseikkailuihin hän sitävastoin kohtaa pilantekoa ja ivailua -halvimpienkin alamaistensa taholta; hän menettää erehtymättömän ja -loukkaamattoman asemansa. Pienten inhimillisten harhaannusten piiriin -laskeutuessaan hän asettuu alttiiksi viheliäisille kommelluksille. -Ylvään hallitsijan ylpeydelle olikin julmana iskuna, että -kuningas-jumalasta tehtiin tavallinen kuolevainen, pistämällä häntä -sydämeen tai oikeammiten läimäyttämällä kasvoihin. Ludvig oli vielä -herkemmin valloitettavissa itserakkauden kuin rakkauden välityksellä; -Henriette oli siis viisaasti harkinnut kostonsa. Älköön kuitenkaan -luultako, että Madamella oli keskiajan sankarittarien peloittavat -intohimot ja että hän tässä menetteli tuiman vihan kannustamana. Nuori, -sorea, henkevä, keimaileva, lemmenhaluinen prinsessa päin vastoin oli -enemmän haaveellisuuden, mielikuvituksen tai kunnianhimon kuin sydämen -johtelema; niinpä juuri hän panikin alulle sen keveiden ja hetkellisten -huvikkeiden aikakauden, joka antoi leimansa Ranskan julkiselle elämälle -seitsemännentoista vuosisadan puolivälistä sadaksikahdeksikymmeneksi -vuodeksi eteenpäin. Henriette siis luuli näkevänsä asiat oikeassa -valossa, kun tiesi, että hänen lankonsa oli nyt ensimmäisenä nauranut -halpa-arvoiselle la Vallièrelle ja että hän tavoistaan päättäen ei -varmaankaan ikinä palvoisi henkilöä, jolle hän oli voinut vain -hetkeksikään nauraa. Olihan sitäpaitsi vaikuttamassa itserakkaus, tuo -pahahenki, jonka kuiskailu esittää niin suurta osaa naisen elämäksi -sanotussa draamallisessa huvinäytelmässä. - -Itserakkaus haastoi kaikissa mahdollisissa äänilajeissa, että häntä -- -prinsessaa, nuorta, kaunista, rikasta, -- ei voinut toden teolla -verrata la Vallière-parkaan, joka tosin oli yhtä nuori kuin hän, mutta -paljon vähemmin sievä ja ruti köyhä. Ja tätä Madamen päätelmää ei sovi -ihmetellä; tiedetäänhän, että suurimmat luonteet tuntevat parasta -mielihyvää vertailusta, jossa he itsekseen asettavat muita rinnalleen. - -Kysytään kenties, mihin Madame sitten oikein tähtäsi tällä niin -osuvasti suunnitellulla hyökkäyksellään? Miksi pantiin toimintaan niin -paljon voimia, ellei ollut vakavasti kysymyksessä kuninkaan -syrjäyttäminen uudesta sydämestä, johon hän toivoi sijoittuvansa? -Tarvitsiko Madamen antaa noin suurta merkitystä la Vallièrelle, jos hän -ei pelännyt tytön vaikutusta? - -Ei, Madame ei pelännyt la Vallièrea siltä kannalta kuin historioitsija -jälkeenpäin kykenee näkemään tapausten kehitystä; prinsessalla ei ollut -tietäjättären lahjoja, hän ei sen paremmin kuin toinenkaan kyennyt -lukemaan tulevaisuuden kamalaa ja kohtalokasta kirjaa. Ei, Madame -tahtoi pelkästään rangaista kuningasta siitä, että tämä oli häntä -kohtaan ryhtynyt ihan naiselliseen salamyhkäisyyteen; hän tahtoi -selvästi näyttää Ludvigille, että jos tämä käyttäisi sitä lajia -hyökkäysaseita, hän sukkelana ja ylhäissyntyisenä naisena varmasti -löytäisi mielikuvituksensa asevarastosta puolustusvälineitä, joista -kuninkaankin iskut kilpistyisivät. Ja lisäksi hän halusi osoittaa -kuninkaalle, että tällaisissa kahakoissa ei enää tule tuntuviin -kuninkuus tai että kuninkaat otellessaan omasta puolestansa kuten -tavalliset ihmiset voivat ainakin nähdä kruununsa putoavan -ensimmäisessä yhteentörmäyksessä. Jos Ludvig siis oli toivonut -saavuttavansa kaikkien hovinsa naisten lemmen heti pelkällä -katsannollaan ja luottavaisella vihjauksellaan, niin se oli -inhimillistä vaateliaisuutta, yltiöpäistä ja loukkaavaa erityisille -henkilöille, jotka olivat toisia korkeammassa asemassa, ja sentähden -oli varmaan hyödyllistä antaa kuninkaan liialliselle korskeudelle -kunnon läksytys, joka oikealla hetkellä saatuna tehoaisi koko -vastaisuudeksi. - -Siihen tapaan Madame kaiketi ajatteli. Hän oli siis vaikuttanut -hovineitojensa mieleen ja yksityiskohtaisesti valmistanut sen -ilvenäytelmän, joka nyt oli esitetty. - -Se ihan tyrmistytti kuninkaan. Sen jälkeen kun oli suoriutunut -Mazarinista hän nyt ensi kertaa näki itseään kohdelluksi aivan -ihmisenä. - -Jos sellaista karmeutta olisi ilmennyt hänen alamaistensa taholta, niin -hän olisi ryhtynyt sitä lannistamaan. Mutta ahdistella naisia ja joutua -heidän ahdisteltavakseen, hairahduttuaan pienoisten maalaisneitosten -puijattavaksi heti kun nämä vasiten ovat lähteneet Bloisin tienoilta -sellaista röyhkeätä ilvettä yrittämään, -- sen suurempaa häpeää ei -voinut kokea nuori kuningas, joka oli hyvinkin turhamainen sekä -mieskohtaisista edullisista piirteistään että kuninkaallisen valtansa -perusteella. Ei, tässä ei ollut mitään tehtävänä, -- ei käynyt -nuhteleminen, ei karkoittaminen hovista, eikä edes nyrpeily olisi -mitään hyödyttänyt. Jurottelulla olisi vain tunnustanut ivan sattuneen -arkaan kohtaan. Äkäillä naisille, -- mikä nöyryytys, etenkin kun -jälkimmäisillä on nauru kostokeinonaan! Haa, jospa kaikki vastuu ei -olisikaan jäänyt heikommalle sukupuolelle, vaan joku hovimieskin olisi -sekaantunut moiseen vehkeeseen, niin kylläpä Ludvig XIV olisi toki -saanut melkoista lievennystä mielenkarvaudelleen, voidessaan -siekailematta lähettää julkean viisastelijan Bastiljiin vedelle ja -leivälle! - -Mutta siihen kuninkaallinen kiukku pysähtyi järjen torjumana. Pitää -hallussaan armeijaa, vankiloita, melkein jumalallisen vallan valtuuksia -ja panna tämä mahti viheliäisen suutahduksen palvelukseen -- se ei -ollut arvotonta ainoastaan kuninkaalle, vaan alentavaa ihmisarvollekin. -Oli siis vain ääneti nieltävä äkänsä ja esiinnyttävä ulkonaisesti yhtä -sävyisänä ja seurusteluhaluisena kuin ennenkin. Oli kohdeltava Madamea -ystävättärenä. Ystävättärenä!... No, miksei? - -Prinsessa oli äskeisen nolostuttavan kohtauksen järjestämisessä kyllä -menetellyt kovin loukkaavasti, mutta eikö se lopultakin ollut hänen -asemassaan luonnollista? Kuka oli häntä tavoitellut aviollisen -kuherruskuukauden herttaisimpina hetkinä, puhuakseen hänelle lemmekästä -kieltä? Ken oli rohjennut laskeskella aviorikoksen ja vieläpä -sukurutsauksen mahdollisuuksia? Kuka kuninkaallisen kaikkivaltiutensa -suojaan varustautuneena oli sanonut tälle nuorelle naiselle: "Älkää -pelätkö mitään, rakastakaa Ranskan kuningasta, hän on kaikkien -yläpuolella, ja hänen valtikalla aseistettu kätensä varjelee teitä -kaikilta, tunnonvaivoiltakin?" Nuori nainen oli totellut kuninkaan -sanaa, mukautunut viettelevän äänen vihjeisiin, ja nyt siveellisesti -uhrattuaan kunniansa hän näki saavansa sen uhrauksen palkaksi -uskottomuutta, joka oli sitäkin nöyryyttävämpää, kun sen aiheena oli -paljon alempiarvoinen nainen kuin se, joka oli ensiksi luullut olevansa -rakastettu. Kieltämättömästi Madamella oli ollut syytä kostoonsa. - -Mutta tällaisella järkeilyllä hiukan hoideltuaan korskeutensa kärsimiä -vammoja Ludvig XIV hämmästyksekseen tunsi toisia kirveleviä vihlaisuja, -ja sydämessään. Vastoin tahtoaan oli hänen -- juuri kiukutellessaan -noiden kolmen neitosen hävyttömyydestä -- tunnustettava itselleen, että -hän oli antanut la Vallièren intomielisen lauselman hivellä sielunsa -sisintä: hän oli uskonut kohdanneensa puhtaan rakkauden, joka ilman -minkäänlaisia pyyteitä oli kiintynyt vain mieheen, ja hänen sielunsa -- -nuorekkaampana ja yksinkertaisempana kuin hän itse luulikaan -- oli -elähtynyt tavoittamaan tätä toista sielua, joka oli hänelle siten -paljastunut hiljaisissa unelmissaan. Rakkauden monimutkaisessa -kehityskulussa sattuu oikeastaan harvoin, että kaksi sydäntä valloittaa -yhtaikaa toisensa. Sillä alalla ei rinnakkaisuus ole sen tavallisempaa -kuin tasa-arvoisuuskaan. Toinen rakastaa melkein aina varemmin kuin -toinen, useimmiten vetäen toisen mukaansa siinä määrin kuin edellisellä -tunteella on omaa voimakkuutta. Ja sentähden kuningas nyt -hämmästelikin, että mikään sielullinen myötätunnon virtaus ei ollut -voinut siten vaikuttaa hänen sydämeensä, koska tuo tyttösen tunnustus -ei ollutkaan johtunut rakkaudesta, vaan oli kevytmielinen loukkaus -miestä ja kuningasta kohtaan. Ryhtyessään kepposeensa tuo pikku impi, -jota ankarasti arvostellen ei voinut kiittää kauneudesta, ylhäisestä -syntyperästä tai harvinaisista sielunlahjoista, niin että itse Madame -olikin juuri vähäpätöisyyden perusteella valinnut hänet omaksi -kaihtimekseen, tuo pikku impi ei ainoastaan ollut haastanut vastaansa -kuningasta, vaan vielä kerrassaan halveksinutkin häntä, valtiasta, -jonka tarvitsi muuten vain tavoittaa katseita, ojentaa kätensä, antaa -mikä hyvänsä pikku viittaus, ollakseen valloittajana naismaailmassa. - -Jo vuorokauden kuluessa oli hän vallinnut Ludvigin huomiota siinä -määrin, että tämä ei ollut ketään muuta ajatellutkaan. Hän oli -haaveillut vain pikku neitosestaan, mielikuvituksessaan varustellen -häntä kaikilla suloilla, joita häneltä puuttui. Kuningas, jonka oli -huolehdittava niin moninaisista asioista ja jota koko naismaailma -tahtoi mielistellä, oli edellisestä illasta asti omistanut jokaisen -minuutin ja jokaisen tunne-elähdyksen tähän eriskummaiseen -unelmoimiseen. - -Se oli tosiaan aivan liian hullua. - -Sen hullaannuksensa ajatteleminen vimmastutti häntä nyt niin -silmittömästi, että hän unohti kaiken muun, Saint-Aignaninkin -läsnäolon, ja purki raivostustaan mitä kiivaimpina sadatuksina. Kreivi -tosin olikin kyyristynyt loukkoon ja antoi rajuilman mennä ohi. Hänen -oma nolaannuksensa tuntui hänestä nyt mitättömältä kuninkaallisen -suuttumuksen rinnalla. Hän vertasi pientä itserakkauttaan loukatun -kuninkaan ylhäiseen korskeuteen, ja tuntien valtiaitten sielunelämää -kutakuinkin hyvin hän tiesi saavansa pelätä, että tämä vielä tyhjään -tähdätty vimma lopuksi kääntyisi rusentamaan painollaan hänet, -viattoman, kun ketään muuta ei ollut saapuvilla. - -Tuokion aikaa tuimasti käveltyään edestakaisin lattialla kuningas -yhtäkkiä pysähtyikin ja loi de Saint-Aignaniin yrmeän silmäyksen. - -"Entä sinä, de Saint-Aignan?" huudahti hän. - -Kreivi teki kysyvän liikkeen. - -"Niin, sinä olet kai ollut yhtä typerä kuin minäkin, vai mitä?" - -"Sire..." ankkasi keikari. - -"Olet antanut vetää itseäsi nenästä tuolla karkealla kolttosella!" - -"Sire", sopersi de Saint-Aignan, jonka kaikkia jäseniä alkoi tutisuttaa -kylmä väristys, "älköön teidän majesteettinne kovin kiivastuko siitä: -tiedättehän, että naiset ovat onnettomuuden tuottajiksi luotuja vajavia -olentoja, joten heiltä on mahdoton vaatiakaan hyvää." - -Kuninkaalla oli hyvää oman arvonsa tuntoa, ja hän oli jo tällä iällä -alkanut harjoitella mielenkuohujensa suhteen sitä hillintää, jolla hän -sitten hallitsi niitä koko elämänsä ajan. Hän oivalsi jo halventavansa -itseään, kun osoitti niin suurta kiihtymystä noin vähäisen aiheen -takia. - -"Ei", kielsi hän vilkkaasti, "ei, sinä erehdyt, Saint-Aignan; minä en -ole kiivastuksissani. Ihmettelen vain suuresti, että nuo kaksi pikku -tyttöä ovat niin taitavasti ja rohkeasti harhaannuttaneet meidät. -Enimmin minua nyt kummastuttaa se seikka, että kun olisimme voineet -ottaa lähemmin selkoa asiasta, luotimme vain heti hupsusti omaan -sydämeemme." - -"Oh, sydän, sire, sydän on sellainen elin, joka on ehdottomasti -rajoitettava fyysilliseen toimintaansa, antamatta sille mitään -ylivaltaa järjen suhteen. Minä puolestani tunnustan, että kun havaitsin -tuon pienokaisen niin vallanneen teidän majesteettinne sydämen..." - -"Vallanneen minun sydämenikö? Mieleni ehkä, mutta mitä sydämeeni tulee, -niin... se oli..." - -Ludvig huomasi taas ajoissa tällä puolustelulla paljastavansa vain -toisen heikkoutensa ja virkkoi keskeyttäen aloittamansa lauseen: - -"Minun ei muuten sovi moittia sitä pienokaista. Tiesinhän hänen -rakastavankin toista." - -"Bragelonnen varakreiviä, niin. Huomautin siitä teidän -majesteetillenne." - -"Niin teit, mutta se ei ollut minulle uutinen, kuten annoin sinun -luulla. Kreivi de la Fère oli minulta pyytänyt neiti de la Vallièren -kättä pojalleen. No, tämän palattua Englannista minä naitankin heidät, -kun he kerran rakastavat toisiaan." - -"Siinä totisesti tunnen kuninkaan jalomielisyyden!" - -"Älä huoli, Saint-Aignan; jättäkäämme ne asiat sikseen jo", sanoi -Ludvig. - -"Niin, sulattakaamme loukkaus, sire", mukausi hovimies alistuneesti. - -"Helppoa se muuten onkin", lausui kuningas pidätellen huokausta. - -"Ja aluksikin minä sepitän jonkun hyvän epigrammin tuosta kolmikosta. -Nimeksi sopii _Vedenneito ja Sinipiika_; se varmaankin miellyttää -Madamea." - -"Tee se, Saint-Aignan, tee vainkin", jupisi kuningas. "Luet minulle -sitten säkeesi; niitä tulee hauska kuulla. Ah, ei auta, ei auta, -Saint-Aignan", lisäsi hän hengittäen vaivalloisesti, "sen iskun -arvokkaaseen kestämiseen tarvitaan yliluonnollista voimaa!" - -Juuri kun kuningas siten varustausi enkelimäiseen maltillisuuteen, -kuului ovelta jonkun kamaripalvelijan koputus. De Saint-Aignan vetäysi -kunnioittavasti syrjään. - -"Sisään!" käski kuningas. - -Palvelija raotti ovea. - -"Mitä tahdotaan?" tiedusti Ludvig. - -Palvelija näytti kolmioksi taitettua kirjelappua. - -"Hänen majesteetilleen", ilmoitti hän. - -"Keltä se on?" - -"En tiedä; sen toi eräs vartioupseeri." - -Kuninkaan viittauksesta kamaripalvelija antoi kirjeen hänen käteensä. -Ludvig lähestyi kynttilöitä, avasi kirjeen, silmäsi allekirjoitusta ja -huudahti hiljaa. Saint-Aignan katsoi sopivaksi astua lähemmä. Kuningas -antoi palvelijalle merkin poistua. - -"Oh, hyvä Jumala!" äännähti hän sitten lukiessaan. - -"Voiko teidän majesteettinne pahoin?" kysyi Saint-Aignan levittäen -sylinsä. - -"En, en, Saint-Aignan, -- mutta luehan!" - -Hän ojensi kirjelmän kreiville, jonka katse heti suuntausi -allekirjoitukseen. - -"La Vallière!" huudahti hän. "Hoo, sire!" - -"Lue, lue!" - -Ja Saint-Aignan luki: - - 'Sire, suokaa anteeksi tunkeiluni ja se muodollisuuksien - syrjäyttäminen, jota osoitan lähettäessäni tämän kirjeen, - -- joutuisuutta tavoittaessani tuntuu minusta kirjelmä - nopeammalta kuin säännönmukainen anomus. Olen tullut asuntooni - murtuneena tuskasta ja toivottomuudesta, sire, ja rukoilen - teidän majesteettianne armollisesti myöntämään minulle - audienssin, saadakseni kertoa kuninkaalleni totuuden. - - _Louise de la Vallière_.' - -"No?" kysyi kuningas, ottaen kirjelmän ällistyneeltä kreiviltä -takaisin. - -"No?" kertasi Saint-Aignan. - -"Mitä tästä ajattelet?" - -"En oikein tiedä..." - -"Mihin suuntaan?" - -"Sire, pienoinen on kuullut ukkosen jyrisevän, ja hänet on varmaankin -pelko vallannut." - -"Mitä pelättävää hänellä olisi?" kysyi Ludvig ylväästi. - -"_Dame_, tokihan sentään, sire! Teidän majesteetillanne on montakin -syytä julmistumiseen noin häijyn pilanteon toimeenpanijoille, ja teidän -majesteettinne hyvä muisti on ikuisena uhkana johtunut ajattelemattoman -impyen mieleen." - -"Minä en näe asiaa siinä valossa, Saint-Aignan." - -"Kuninkaan täytyy nähdä paremmin kuin minä." - -"No niin, minä olen huomaavinani näissä riveissä murhetta, ahdinkoa, ja -kun muistelen muutamia piirteitä äskeisestä kohtauksesta Madamen luona, -niin..." - -Kuningas ei jatkanut lausettaan loppuun. - -"Niin teidän majesteettinne antaa puheillepääsyn", täydensi hovimies; -"se tässä kaikessa on selvintä." - -"Teen paremminkin, Saint-Aignan." - -"Mitä aiotte, sire?" - -"Ota viittasi." - -"Mutta, sire..." - -"Tiedät kai, missä Madamen seuranaisten huoneisto on?" - -"Hyvin!" - -"Ja miten sinne voi päästä?" - -"Kah, sitä en." - -"Mutta tunnethan toki jonkun, jolla on pääsy?" - -"Teidän majesteettinne on totisesti jokaisen hyvän aatoksen alkulähde." - -"Keksit keinon?" - -"Niin, tunnen nuoren miehen, joka on likeisissä väleissä erääseen -tyttöön." - -"Hovineitoon?" - -"Niin, sire, hovineitoon." - -"Tonnay-Charenteenko?" kysyi Ludvig hymyillen. - -"Ei, valitettavasti; tytön nimi on Montalais." - -"Entä miehen?" - -"Malicorne." - -"Hyvä! Ja voitko luottaa hänen apuunsa?" - -"Luullakseni, sire. Hänellä kyllä on joku avain... Ja jos on, niin sitä -saa lainaksi, sillä minä olen vastikään tehnyt hänelle palveluksen." - -"Oivallista. Lähtekäämme!" - -"Olen teidän majesteettinne käskettävissä." - -Kuningas heitti oman viittansa de Saint-Aignanin hartioille ja pyysi -tältä hänen levättinsä. Sitten he kaksistaan astuivat eteiskäytävään. - - - - -133. - -Mitä vedenneito ei aavistanut sen paremmin kuin sinipiikakaan. - - -De Saint-Aignan pysähtyi hovineitojen välikerran portaiden alapäähän -Madamen asunnon ensimmäisessä huonekerrassa. Sieltä hän ohikulkevalla -palvelijalla lähetti sanan Malicornelle, joka oli vielä Monsieurin -luona. - -Kymmenen minuutin kuluttua Malicorne saapui nenä pystyssä ja nuuskien -hämärässä. Kuningas vetäytyi takaisin, lymyten eteisen pimeimpään -osaan. Saint-Aignan sitävastoin astui lähemmäksi. Mutta ensi sanoista, -joilla hän ilmoitti toivomuksensa, Malicorne ihan kavahti. - -"Hoh, hoh, te pyydätte minua viemään itsenne hovineitosten huoneisiin?" - -"Niin." - -"Käsittänette, etten voi tehdä sellaista tietämättä, missä -tarkoituksessa sitä pyydätte." - -"Valitettavasti, hyvä herra Malicorne, minun on mahdoton antaa mitään -selitystä. Teidän pitää siis luottaa minuun ystävänä, joka eilen -pelasti teidät pulasta ja tänään pyytää teitä tekemään samanlaisen -palveluksen itselleen." - -"Mutta, monsieur, minä sanoin teille, mitä halusin. Minä tahdoin päästä -nukkumasta taivasalla, ja sellaisenhan toivomuksen voi jokainen -rehellinen mies tunnustaa, jotavastoin te ette ilmaise minulle mitään." - -"Uskokaa, hyvä herra Malicorne", intti de Saint-Aignan, "että jos -minulla olisi lupa selittää asia, niin sen tekisin." - -"Silloin on mahdotonta, hyvä kreivi, minun sallia teidän päästä neiti -de Montalaisin luo." - -"Miksi?" - -"Sen tiedätte paremmin kuin kukaan, koska olette yllättänyt minut -muurilla neiti de Montalaisia mielistelemässä. No, olisinpa minä, joka -häntä kosiskelen, kovin myötämielinen, jos noin vain avaisin teille -hänen kammionsa oven, sen myöntänette!" - -"Mitä joutavia! Kuka teille on sanonut, että minä hänen tähtensä -avainta pyydän?" - -"Kenen tähden sitten?" - -"Hän ei tietääkseni asu yksinään?" - -"Ei kylläkään." - -"Hän asuu neiti de la Vallièren kanssa?" - -"Niin, mutta teillä ei tosiaan ole enempää asiaa neiti de la Vallièren -kuin neiti Montalaisinkaan luo, ja on vain kaksi henkilöä, joille sen -avaimen antaisin: herra de Bragelonnelle, jos hän sitä minulta -pyytäisi, ja kuninkaalle, jos hän minua siihen käskisi." - -"No, antakaa sitten minulle se avain, monsieur, minä käsken teitä", -virkkoi kuningas, astuen esille varjosta ja raottaen viittaansa. "Neiti -de Montalais tulee alas teidän luoksenne siksi aikaa kun me menemme -neiti de la Vallièren luo. Meillä on todellakin asiaa vain hänelle -yksinään." - -"Kuningas!" huudahti Malicorne kumartuen hallitsijan polviin asti. - -"Niin, kuningas", lausui Ludvig hymyillen; "ja kuningas on yhtä -mielissään teidän vastustuksestanne kuin antautumisestannekin. Nouskaa, -monsieur; tehkää meille pyytämämme palvelus." - -"Kuten käskette, sire", vastasi Malicorne, astuen portaille. - -"Käskekää neiti de Montalaisin tulla alas", neuvoi kuningas, "älkääkä -hiiskuko hänelle sanaakaan käynnistäni." - -Malicorne kumarsi tottelevaisuuden merkiksi ja eteni ylemmäksi. - -Mutta nopeasta jälkiharkinnasta kuningas seurasi häntä, ja niin -rivakasti, että tavoitti jo puoliportaisiin ennättäneen Malicornen, -saapuen perille samaan aikaan kuin tämäkin. - -Silloin hän näki Malicornen raolleen jättämästä ovesta la Vallièren -lepäävän rentona nojatuolissa, ja toisessa nurkassa Montalaisin -seisovan yöpuvussa suuren kuvastimen edessä suorien hiuksiaan ja -samalla väitellen Malicornen kanssa. - -Kuningas avasi äkkiä oven ja astui sisään. - -Montalais parahti kuullessaan oven käyvän, ja huomattuaan kuninkaan hän -pakeni pois. Tämän nähdessään la Vallière puolestaan kohousi -nojatuolistaan kuin kangistunut vahakuva ja putosi sitten siihen -jälleen. Kuningas lähestyi häntä verkalleen. - -"Te haluatte audienssia, mademoiselle", virkkoi hän tytölle kylmästi. -"Olen tässä valmiina teitä kuuntelemaan. Puhukaa." - -Näyteltävälleen kuuron, sokean ja mykän osalle uskollisena de -Saint-Aignan oli istahtanut ovipieleen jakkaralle, joka sattumalta oli -asetettu siihen juuri kuin häntä varten. Oviverhona olevan korukudelman -suojassa ja selkä seinää vasten kuunteli hän siten näkymättömänä, -alistuen kelpo vahtikoiraksi, joka odottaa ja valvoo koskaan -häiritsemättä herraansa. - -Kuninkaan ärtyisestä katsannosta kauhuissaan la Vallière nousi -toistamiseen, jääden nöyrään ja rukoilevaan asentoon. - -"Sire", sopersi hän, "suokaa minulle anteeksi." - -"Heh, mademoiselle, mitä minun pitäisi teille antaa anteeksi?" kysyi -Ludvig XIV. - -"Sire, olen tehnyt suuren virheen, -- enemmänkin... suuren rikoksen." - -"Tekö?" - -"Sire, minä olen loukannut teidän majesteettianne." - -"Ette vähimmässäkään määrässä", vastasi Ludvig XIV. - -"Sire, minä pyydän, älkää osoittako minua kohtaan tuota hirveätä -totisuutta, joka ilmaisee kuninkaan oikeutettua pahastusta. Minä tunnen -teitä loukanneeni, sire; mutta minun täytyy saada teille selittää, -etten ole suinkaan tahallani teitä loukannut." - -"Ensiksikin, mademoiselle", virkkoi kuningas, "miten olisitte minua -loukannut? En sitä käsitä. Jollakin nuoren tytön leikkipuheellako, -aivan viattomalla leikkipuheella? Te olette tehnyt pilaa -herkkäuskoisesta nuoresta miehestä. Sellainenhan on hyvin luonnollista, -jokainen muu nainen olisi teidän sijassanne menetellyt samoin." - -"Ah, teidän majesteettinne musertaa minut noilla sanoilla!" - -"Ja miksi niin?" - -"Siksi, että se leikkipuhe ei ole ollut viatonta, jos olen sellaista -pilaa tehnyt." - -"No, mademoiselle", kysyi kuningas, "sekö teillä vain olikin minulle -sanottavaa, kun pyysitte puheillepääsyä?" Ja hän oli astahtamaisillaan -taaksepäin. - -Silloin la Vallière puolestaan siirrähti lähemmäksi kuningasta ja -kuumat kyyneleet silmiin kuivuneina lausui lyhyellä, katkonaisella -äänellä: - -"Teidän majesteettinne kuuli kaikki?" - -"Minkä kaiken?" - -"Kaikki, mitä puhuttiin Kuninkaan tammen alla?" - -"Minulta ei jäänyt siitä sanaakaan kuulematta, mademoiselle." - -"Ja kuultuanne puheeni teidän majesteettinne on voinut luulla, että -leikittelin teidän herkkäuskoisuudellanne?" - -"Niin, herkkäuskoisuudella, siinä sanoitte oikein." - -"Ja teidän majesteettinne ei ole aavistanut, että minunlaiseni -tyttöparka saatetaan joskus pakottaa tottelemaan toisen tahtoa?" - -"Anteeksi, mutta minä en laisinkaan käsitä, että se, jonka tahto näkyi -niin vapaasti ilmautuvan Kuninkaan tammen alla, koskaan antaisi tässä -kohden pakottaa itsensä toisen tahdon vaikuteltavaksi." - -"Oi, mutta uhka, sire!" - -"Uhka!... Kuka teitä uhkasi? Kuka uskalsi teitä uhata?" - -"Ne, joilla on siihen oikeus, sire." - -"En tunnusta kellekään uhkaamisen oikeutta valtakunnassani." - -"Suokaa anteeksi, sire, mutta teidän majesteettinne läheisyydessäkin on -kyllin korkeassa asemassa olevia henkilöitä, heidän ollakseen tai -luullakseen olevansa oikeutettuja saattamaan turmioon tytön, jolla ei -ole tulevaisuutta, ei varallisuutta, ei mitään muuta kuin maineensa." - -"Ja miten hänet saatettaisiin turmioon?" - -"Riistämällä häneltä maine häpeällisellä karkoituksella." - -"Oi, mademoiselle", virkkoi kuningas syvästi katkeroittuneena, "minä -pidän paljon ihmisistä, jotka puolustautuvat syyttämättä muita." - -"Sire!" - -"Niin, minulle on tuskallista, sen tunnustan, nähdä tämänlaatuisen, -kaiketikin helposti korjattavan asian mutkistuvan moitteista ja -syytöksistä." - -"Joita te ette siis usko?" huudahti la Vallière. - -Kuningas vaikeni. - -"Oi, sanokaahan toki!" toisti la Vallière kiihkeästi. - -"Mielipahakseni täytyy minun se tunnustaa", myönsi kuningas kylmästi -kumartaen. - -Nuorelta tytöltä pääsi haikea parahdus, ja lyöden käsiään yhteen hän -virkkoi: "Siis ette uskoa minua?" - -Kuningas ei vastannut mitään. La Vallièren kasvojen juonteet muuttuivat -tämän äänettömyyden kestäessä. - -"Te siis oletatte, että minä", huudahti hän, "että minä olen -suunnitellut tuon ilveen, tuon häpäisevän juonen, kevytmielisen -pilanteon teidän majesteetistanne?" - -"Hyvä Jumala! Eihän se ollut mitään häpäisevää ilvettä", huomautti -kuningas; "siinä ei edes ollut juonittelua: enemmän tai vähemmän hauska -leikinlasku vain." - -"Ah", huokasi neitonen epätoivoissaan, "kuningas ei usko minua, -kuningas ei tahdo minua uskoa!" - -"Enpä kyllä, en tahdo teitä uskoa." - -"Hyvä Jumala, hyvä Jumala!" - -"Kuunnelkaa: mikä on tosiaan luonnollisempaa? Kuningas seuraa minua, -kuuntelee minua, vaanii minua, ajattelitte. Kuningas tahtonee huvitella -kustannuksellani. Huvitelkaammepa hänen kustannuksellaan! Ja koska -kuningas on helläsydäminen mies, vedotkaamme sydämeen." - -La Vallière kätki kasvot käsiinsä, tukahduttaen nyyhkytyksen. Kuningas -jatkoi säälimättömästi, hän tahtoi kostaa onnettomalle uhrille kaiken -kärsimyksensä. - -"Olettakaamme siis satu, että rakastan häntä ja että sydämeni on hänet -valinnut. Kuningas on samalla kertaa niin yksinkertainen ja niin ylpeä, -että hän uskoo minua, ja sitten me juttelemme tästä kuninkaan -herkkäuskoisuudesta, ja meille tulee hauskaa." - -"Oo", huudahti la Vallière, "jo sen pelkkä ajatteleminenkin on -kauheata!" - -"Ja", jatkoi kuningas, "siinä ei ole kaikki. Jos tuo ylväs prinssi -sattuisi ottamaan pilan vakavasti, jos hän olisi kyllin varomaton siitä -julkisuudessa osoittamaan joitakin merkkejä, kas silloin kuningasta -nöyryytetään koko hovin edessä. Sitä somaa juttua kelpaisi kerran -kertoa rakastajalleni; osana myötäjäisistäni saisin esittää -puolisolleni kepposen, jolla ilkikurinen tyttönen harhaannutti -kuninkaan." - -"Sire", huudahti la Vallière hämmentyneenä, huumaantuneena, "ei -sanaakaan enempää, rukoilen. Ettekö näe, että surmaatte minut?" - -"Oh, yhä leikkiä", virkahti kuningas, alkaen kuitenkin heltyä. - -La Vallière vaipui polvilleen, ja niin rajusti, että parkettilattia -kumahti. Ristissä käsin hän voihkaisi: - -"Sire, niin ollen antaudun mieluummin häpeään kuin että minua syytetään -petoksesta!" - -"Mitä se merkitsee?" kysyi kuningas yrittämättä nostaa tyttöä ylös. - -"Sire, kun uhraan teille kunniani ja häveliäisyyteni, luotatte ehkä -uskollisuuteeni. Madamen teille esittämä kertomus on Madamen omaa -keksintöä; siinä ei ole mitään perää. Se, minkä sanoin suuren tammen -alla..." - -"No?" - -"Ainoastaan se oli totta." - -"Mademoiselle!" huudahti kuningas. - -"Sire", parahti la Vallière kiihkeiden tunteittensa vallassa, "sire, -vaikka minun täytyisi häpeästä kuolla tähän paikkaan, jota polveni -koskettavat, toistan teille, kunnes ääneni uupuu: minä sanoin teitä -rakastavani... no niin, minä rakastan teitä!" - -"Tekö?" - -"Minä rakastan teitä, sire, siitä asti kun teidät näin, siitä päivästä -saakka, kun Bloisissa, missä riuduin ikävään, teidän kuninkaallinen -katseenne sattui minuun valoisana ja elävöittävänä. Minä rakastan -teitä, sire! On majesteettirikos, sen tiedän, että minunlaiseni -tyttörukka rakastaa kuningastaan ja sen hänelle sanoo. Rangaiskaa minua -tästä rohkeudesta, halveksikaa minua ajattelemattomuuteni tähden; mutta -älkää millään muotoa uskoko, että olen teistä tehnyt pilaa, että olen -teitä pettänyt. Suonissani virtaa kuningasvallalle uskollisen suvun -verta, sire; ja minä rakastan... minä rakastan kuningastani!... Ah, -minä kuolen!" - -Ja yhtäkkiä, voimien ja äänen uupuessa, hän hengästyneenä lyyhistyi -lattialle kuin viikatteen katkaisema kukka, josta Vergilius laulaa. - -Nämä sanat, tämän rajun rukouksen kuultuaan kuninkaalle ei enää jäänyt -katkeruutta, ei epäilystä. Hänen sydämensä oli kokonaan avautunut tämän -ylevää ja rohkeata kieltä puhuvan rakkauden polttavasta henkäyksestä. -Siksipä hän kuullessaan tytön intohimoisen rakkaudentunnustuksen -herpaantuneena kätki kasvot käsiinsä. Mutta tuntiessaan noiden sormien -kouristuneesti tarttuvan hänen käsiinsä, -- tuntiessaan rakastuneen -tytön lämpimän puristuksen vaikutusta suonissaan hän vuorostaan syttyi -ja kietaisten kätensä tytön vyötäisille nosti hänet ylös ja painoi -rintaansa vasten. - -Mutta riutuneena, antaen horjuvan päänsä painua hallitsijan olkapäälle, -tämä ei enää näyttänyt elonmerkkejä. Silloin kuningas kauhistuneena -kutsui de Saint-Aignania. - -Tämä oli varovaisesti pysynyt liikkumattomana loukossaan, mutta riensi -nyt hätään, ollen pyyhkivinään kyyneltä silmänurkastaan. Hän auttoi -Ludvigia nostamaan tytön nojatuoliin, taputteli hänen käsiään ja valeli -häntä Unkarin kuningattaren hajuvedellä, innokkaasti hokien: - -"Mademoiselle, kas niin, mademoiselle, nyt se on ohi, kuningas uskoo -teitä, kuningas antaa teille anteeksi. Kah, kah, olkaa varuillanne, -muutoin liikutatte kuninkaan mieltä liian voimakkaasti, mademoiselle. -Hänen majesteettinsa on tunteellinen, hänen majesteetillaan on sydän. -Oh, peijakas, mademoiselle, katsokaahan toki, -- kuningas on aivan -kalpea!" - -Kuningas oli todellakin huomattavasti vaalennut. - -Mutta la Vallière ei liikahtanut. - -"Hyvä neiti, hyvä neiti!" jatkoi de Saint-Aignan. "Toipukaa toki, minä -pyydän, minä rukoilen; on jo aika. Muistakaa, että jos kuningas alkaisi -voida pahoin, minun täytyisi kutsua hänen lääkärinsä. Ah, hyvä Jumala, -mihin hätään olemme joutuneet! Neiti, rakas neiti, toipukaa, -ponnistakaa, joutuin, joutuin!" - -Olisi ollut vaikea käyttää suostuttelevampaa kaunopuheisuutta kuin -Saint-Aignan tässä käänteessä; mutta vielä tarmokkaampi ja -voimallisempi vaikute kuin Saint-Aignanin viihdyttely havahdutti la -Vallièren. Kuningas oli polvistunut hänen eteensä ja painoi hänen -kämmenelleen polttavia suudelmia, jotka käsille ovat samaa kuin huulten -suuteleminen tuntuu kasvoille. Tyttö toipui vihdoin, avasi raukeasti -silmänsä ja mutisi kuolevan katsein: - -"Oi, sire, teidän majesteettinne on siis antanut minulle anteeksi?" - -Kuningas ei vastannut... hän oli vielä liian liikutttunut. - -De Saint-Aignan piti velvollisuutenaan jälleen peräytyä loitommaksi... -Hän oli ymmärtänyt tulen, joka säihkyi hänen majesteettinsa silmistä. - -La Vallière nousi. - -"Ja nyt, sire", sanoi hän miehuullisesti, "nyt, kun olen puhdistautunut -teidän majesteettinne silmissä -- kuten ainakin toivon, -- sallikaa -minun vetäytyä luostariin. Siellä siunaan kuningastani kaiken ikäni ja -kuolen rakastaen Jumalaa, joka on suonut minulle onnellisen päivän." - -"Ei, ei", vastasi kuningas, "eläkää täällä siunaten Jumalaa, mutta -rakastaen Ludvigia, joka toimittaa teille onnellisen elämän, -- -Ludvigia, joka rakastaa teitä ja vannoo teille rakkautensa!" - -"Oh, sire, sire!..." - -Ja tämän epäilyksen johdosta kävivät Ludvigin suutelot niin kiihkeiksi, -että de Saint-Aignan katsoi velvollisuudekseen siirtyä oviverhon -toiselle puolelle. Mutta nämä suudelmat, joita nuorella tytöllä alussa -ei ollut voimaa vastustaa, alkoivat häntä polttaa. - -"Oi, sire", huudahti hän, "älkää saattako minua katumaan -rehellisyyttäni, sillä se todistaisi minulle, että teidän -majesteettinne vieläkin halveksii minua." - -"Mademoiselle", virkkoi kuningas äkkiä kunnioittavasti peräytyen, "minä -en rakasta enkä kunnioita mitään maailmassa niin suuresti kuin teitä, -eikä hovissani, sen vannon kaiken nimessä, ole ketään suuremmassa -arvossa pidettyä kuin te tästälähtein. Pyydän teiltä siis anteeksi -kiihtymystäni, mademoiselle; se johtui ylenpalttisesta rakkaudesta. -Mutta minä voin teille todistaa, että rakastan teitä vieläkin enemmän, -voin todistaa sen kunnioittamalla teitä niin paljon kuin vain voitie -haluta." - -Sitten hän kumartuen tytön edessä ja tarttuen hänen käteensä lausui: - -"Mademoiselle, suotteko minulle kunnian, että vastaanotatte suudelman, -jonka painan kädellenne?" - -Ja kuninkaan huulet hipaisivat kunnioittavasti ja kevyesti nuoren tytön -värisevää kättä. - -"Tästedes", lisäsi Ludvig, nousten ja vakavasti katsellen impeä, -"tästedes te olette minun suojeluksessani. Älkää puhuko kellekään -vääryydestä, jonka olen teille tehnyt, ja antakaa anteeksi muillekin, -mitä pahaa he ovat mahdollisesti teille tuottaneet. Tästälähtein te -olette niin paljon heidän yläpuolellaan, että he eivät enää edes saa -aihetta teitä sääliä, saati peloittaa." - -Ja hän tervehti neitoa hartaasti kuin temppelistä poistuen ja kutsui -sitten de Saint-Aignania, joka lähestyi peräti nöyränä. - -"Kreivi", sanoi hän, "toivoakseni mademoiselle tahtoo suoda teille -hiukan ystävyyttään sen vastineeksi, mitä minä olen hänelle iäksi -vannonut." - -De Saint-Aignan taivutti polvensa la Vallièren edessä. - -"Mikä ilo minulle", sopersi hän, "jos mademoiselle suo minulle -sellaisen kunnian!" - -"Minä lähetän teille heti toverinne takaisin", virkkoi kuningas. -"Hyvästi, mademoiselle, tai pikemmin: näkemiin! Osoittakaa minulle se -armo, että muistatte minua rukouksissanne." - -"Ah, sire", vastasi la Vallière, "olkaa huoletta. Te asutte Jumalan -kanssa sydämessäni." - -Nämä viime sanat päihdyttivät kuninkaan, joka aivan hurmaannuksissaan -vei de Saint-Aignanin alas portaita. - -Tätä ratkaisua ei Madame ollut aavistanut: ei vedenneito eikä sinipiika -ollut siitä puhunut. - - - - -134. - -Uusi jesuiittikenraali. - - -Sillaikaa kun la Vallière ja kuningas ensimmäiseen tunnustukseensa -sulattivat kaikki menneisyyden murheet, nykyhetken onnentunteet ja -tulevaisuuden sykähdyttelevät toiveet, oli Fouquet vetäytynyt linnassa -varattuun huoneeseensa ja keskusteli siellä Aramiksen kanssa juuri -siitä kaikesta, minkä Ludvig oli nyt heittänyt mielestään. - -"Sanokaahan minulle", aloitti Fouquet saatuaan vieraansa asettumaan -nojatuoliin ja itse istuuduttuaan hänen viereensä, "sanokaahan minulle, -herra d'Herblay, millä kannalla asiat ovat nykyään Belle-Islellä. -Oletteko kuullut mitään uutta?" - -"Herra yli-intendentti", vastasi Aramis, "sillä taholla kehittyy kaikki -toivomustemme mukaisesti; kulungit on lopullisesti suoritettu, ja -suunnitelmistamme ei ole mitään tullut tietoon." - -"Mutta varusväki, jonka kuningas tahtoi vaihtaa sinne?" - -"Sain tänä aamuna tiedon, että se on saapunut kaksi viikkoa takaperin." - -"Ja sitä on erityisesti kohditeltu?" - -"Mitä parhaalla tavalla." - -"Entä vanha varusväki, -- mihin se on joutunut?" - -"Se on noussut maihin Sarzeaussa ja heti siirretty Quimperiin." - -"Tiedättekö tarkemmin uusien miesten mielialasta?" - -"He ovat jo meidän puoluettamme." - -"Oletteko varma vakuutuksestanne, hyvä herra piispa?" - -"Ehdottomasti; sitäpaitsi saatte itse kuulla, miten siellä on -järjestelty." - -"Belle-Isle on vain ollut kaikista linnoituspaikoista ikävin soturien -katsantokannan mukaan." - -"Sen tiedän ja otin myös toimiakseni sikäli. Siellä on ahdasta, ei ole -yhteyttä muun maailman kanssa, ei naisia, ei peliseuraa; ja on ihan -surkeata nähdä --" lisäsi Aramis hymyillen omituiseen tapaansa -- -"kuinka suuressa määrin nuoret miehet nykyaikana etsiskelevät -huvittelua ja kuinka herkkiä he sen johdosta ovat mieltymään -henkilöihin, jotka heille kustantavat sellaista ajanvietettä." - -"Mutta jos he saavat hupia Belle-Islellä?" - -"Jos se tapahtuu kuninkaan toimesta, niin he rakastavat kuningasta, -mutta jos kuningas jättää heidät ikäviinsä ja herra Fouquet toimittaa -heille hauskutusta, niin he kiintyvät rahaministeriin." - -"Ja te olitte neuvonut isännöitsijääni, että hän heti heidän -tultuaan..." - -"Ei, heidän annettiin ensin viikkokausia kärsiä rauhassa ikävää, ja he -alkoivat nurkua väittäen, että edelliset upseerit olivat saaneet -huvitella enemmän kuin he. Silloin heille vastattiin, että heidän -edeltäjänsä olivat osanneet laittautua herra Fouquetin ystäviksi ja -että jos herra Fouquet voisi ajatella heistä samaa, pitäisi hän kyllä -erityisenä huolenaan, että hänen alueellaan viihdyttäisiin. No, se pani -heidät miettimään. Mutta isännöitsijä lisäsi heti, että hän herra -Fouquetin käskyjä rikkomatta tunsi herransa kyllin hyvin, tietääkseen -jokaisen kuningasta palvelevan aatelismiehen herättävän hänen -harrastustaan, ja että hän tulokkaita tuntemattakin tahtoi tehdä heidän -hyväkseen yhtä paljon kuin toisillekin oli oltu huomaavaisia." - -"Mainiota! Ja toivoakseni toiminta seurasi sanoja? Tiedättehän, etten -soisi nimessäni luvattavan mitään toteuttamatonta." - -"Kyllä: upseerien käytettäväksi luovutettiin meidän molemmat -kaapparialuksemme ja teidän hevosenne, ja he saivat päärakennuksen -avaimet, niin että he nyt pääsevät metsästämään ja ratsastusretkille, -täydentäen seurueitaan niistä Belle-Islen ja ympäristön naisista, jotka -eivät pelkää tulevansa merikipeiksi." - -"Ja Sarzeaussa ja Vannesissahan on paljon sellaisia naisia, teidän -korkea-arvoisuutenne?" - -"Oh, pitkin koko rannikkoa", vastasi Aramis tyynesti. - -"Ja miten on sotamiesten laita?" - -"Järjestely on tietenkin ollut suhteellista; sotamiehille tarvittiin -viiniä, hyviä ruokavaroja ja korkeata palkkaa." - -"Aivan oikein! Ja tuloksena siis on...?" - -"Että nyt voimme luottaa tähän varusväkeen, joka on jo paremmalla -kannalla kuin entinen." - -"Hyvä!" - -"Ja tällaisesta menettelystä on jatkuvaa etua: jos on Jumalan tahto, -että varusväkeä vaihdetaan aina kahdenkin kuukauden väliajoilla, -tulee kolmisen vuoden kuluessa kokonainen armeijakunta siten -vaikuteltavaksemme; yhden rykmentin sijasta saamme viisikymmentätuhatta -miestä puolellemme." - -"Niin, tiesin hyvin", sanoi Fouquet, "ettei kukaan muu kuin te voisi -osoittautua niin suuriarvoiseksi ja palkitsemattomaksi ystäväksi, herra -d'Herblay. Mutta näissä puuhissahan", lisäsi hän nauraen, "me kokonaan -unohdimme kelpo parooni du Vallonin; mihin hän onkaan joutunut? Minun -täytyy tunnustaa, että oleskellessani kolme viime päivää Saint-Mandéssa -en ollenkaan tullut ajatelleeksi ystäväämme tai muutakaan hyödyllistä." - -"Minä en unohda häntä!" vastasi Aramis. "Portos on Saint-Mandéssa -hänkin ja lihoo päivä päivältä; hänellä on aina mieliruokia ja parhaita -viinejä tarjolla, ja kävelypaikaksi olen hänelle myöntänyt pikku -puiston, jonka te olette muuten pidättänyt samaan tarkoitukseen -itsellenne. Hän alkaakin jo taas olla jalkeilla ja harjoittelee -voimiaan taivuttelemalla nuoria saarnipuita tai pirstaamalla vanhoja -tammia kuten Krotonin Milon,[1] ja kun puistossa ei ole jalopeuroja, -niin tapaamme hänet varmaankin ihan eheänä. Portoksemme on oikea urho." - -"Kyllä, mutta vähitellen hänen täytyy ikävystyäkin." - -"Ei, siitä saamme olla huoletta." - -"Hän voi ryhtyä tiedustelemaan?" - -"Hän ei tapaa ketään." - -"Mutta lopultakin hän kai odottaa tai toivoo jotakin?" - -"Minä olen antanut hänelle toiveen, jonka me jonakuna päivänä -toteutamme, ja hän elää sen elvyttelemänä." - -"Mikä hänen toivomuksensa on?" - -"Tulla esitellyksi kuninkaalle." - -"Ohoh! Millä perusteella?" - -"Belle-Islen insinöörinä, _pardieu_!" - -"Onko se mahdollista?" - -"Ihan totta." - -"Kas vain! Mutta eikö hänen pitäisi nyt palata Belle-Islelle?" - -"Välttämättömästi, ja ajattelenkin lähettää hänet sinne niin pian kuin -suinkin käy laatuun. Portoksella on paljon esiintymiskykyä; hän on -mies, jonka heikkouden tunnemme vain d'Artagnan, Atos ja minä. Portos -ei milloinkaan menetä malttiaan; hän käyttäytyy aina peräti -arvokkaasti, ja upseerien silmissä hän tuntuu aivan ristiretkien -aikuiselta ritarilta. Hän juo pöydän alle koko esikunnan, itse -tuntematta humaustakaan päässänsä; hän kykenee herättämään heissä -kaikissa ihailua ja mieltymystä. Ja jos meillä myöhemmin sattuu -joku määräys pantavaksi täytäntöön, niin Portos toteuttaa sen -kirjaimellisesti, -- hän ei anna minkään esteen silloin häiritä suoraa -suuntaansa." - -"Lähettäkää hänet siis takaisin." - -"Sitä olen jo aikonut, -- mutta vasta jonkun päivän päästä sen teen, -sillä minun täytyy sanoa teille eräs seikka: minä epäilen d'Artagnania. -Hän ei ole Fontainebleaussa, kuten kenties olette huomannut, ja -d'Artagnan ei ole milloinkaan huvikseen syrjässä tai jouten. Nyt -saatuani omat asiani kuntoon yritänkin ottaa selville, mitä -d'Artagnanilla on hommanaan." - -"Olette saanut asianne kuntoon, sanotte?" - -"Niin." - -"Siinä tapauksessa olette onnellinen mies; minä soisin voivani sanoa -samaa omasta asemastani." - -"Ettehän toki ole enää levoton?" - -"Hm!" - -"Kuningas kohtelee teitä mitä parhaiten." - -"Kyllä niin." - -"Ja Colbert antaa teidän olla rauhassa?" - -"Jokseenkin." - -"Niin ollen", sanoi Aramis seuraten ripeätä ajatusjuoksuaan, joka oli -hänen vahva puolensa, "niin ollen voimmekin miettiä eilistä ehdotustani -sen tyttösen suhteen." - -"Kenestä puhuittekaan?" - -"Oletteko jo unohtanut?" - -"En todellakaan muista." - -"Huomautin neiti de la Vallièresta." - -"Kas, totta kyllä!" - -"Oletteko siis vastahakoinen käännyttämään tyttöä puolellenne?" - -"Siinä on haittana se, että sydämeni on toisaalla; en tunne -minkäänlaista mieltymystä siihen lapsukaiseen." - -"Hohoi!" vastasi Aramis; "sydämenne vetää teitä toisaanne, sanotte?" - -"Niin." - -"_Diable_, sellaista pitää varoa!" - -"Miksi niin?" - -"Olisi vaarallista antautua sydämensä valtaan, kun tarvitsee päätänsä -siinä määrin kuin te." - -"Te olette oikeassa. Ja heti ensi kutsustanne minä jätinkin kaikki, -kuten näette. Mutta palatkaamme pienokaiseen. Mitä hyötyä luulette -minulle siitä koituvan, että kävisin hänelle huomaavaiseksi?" - -"Asia on selvä. Kuningas on oikkunaan iskenyt silmänsä häneen; niin -ainakin luullaan." - -"Ja te, jolle kaikki on selvillä, tiedätte kai muutakin?" - -"Minä tiedän, että kuningas on vaihtanut tunteitaan hyvin äkkiä: aivan -äsken hän oli ihan hullaantunut Madameen, ja vielä muutamia päiviä -sitten Monsieur valitti siitä mieltymyksestä leskikuningattarelle; -seurauksena oli aviokiistoja ja äidillisiä nuhteita." - -"Miten te tuon kaiken tiedätte?" - -"Tiedänpä vain." - -"No niin?" - -"No, tämän eripuraisuuden ja nuhtelun jälkeen ei kuningas ole enää -puhutellut tai erityisesti lähestynyt hänen kuninkaallista korkeuttaan, -vaan kääntänyt huomionsa de la Vallièreen, Madamen hovineitoon. -Tiedättekö, mitä lempiseikoissa merkitsee kaihdin?" - -"Hyvin." - -"No niin, neiti de la Vallière tietenkin on vain Madamen kaihtimena. -Käyttäkää tätä asemaa hyväksenne, sopivasti antaen tytön ymmärtää, että -hän onkin valtiattarensa välikappale. Loukattu itserakkaus helpoittaa -valloitustanne, ja tuo tyttönen luonnollisesti tutustuu kuninkaan ja -Madamen salaisuuksiin. Ja te ette voi uskoakaan, mitä kaikkea järkevä -mies voi saada aikaan jonkun salaisuuden haltijana." - -"Mutta miten lähestyä häntä?" - -"Tekö kysytte sitä minulta!" vastasi Aramis. - -"Vain syystä että minulla ei ole aikaa hänen varalleen." - -"Hän on köyhä ja halpa-arvoinen; te toimitatte hänelle kunnollisen -aseman, -- ja valloittipa hän rakastajattarena kuninkaan tai ainoastaan -pääsee läheisiin väleihin uskottuna, niin teillä on hänessä uusi -avustajatar." - -"Hyvä", mukausi Fouquet. "Mitä nyt ensin tekisimme pienokaisen -suhteen?" - -"Miten olette menetellyt, herra yli-intendentti, kun olette tahtonut -valloittaa jonkun naisen?" - -"Olen kirjoittanut hänelle rakkauteni vakuutuksia, tarjonnut -palvelulisiäni ja piirtänyt alle nimeni." - -"Onko yksikään kyennyt vastustamaan teitä?" - -"Yksi ainoa", vastasi Fouquet. "Mutta hiljakkoin hän taipui kuten -toisetkin." - -"Otatteko nyt vaivaksenne kirjoittaa?" esitti Aramis, ojentaen -rahaministerille kynää. - -"Sanelkaa!" pyysi hän. "Päässäni pyörii niin paljon muuta, etten -osaisi saada kokoon kahta riviä." - -"Samapa se", vastasi Aramis. "Kirjoittakaa siis!" - -Hän saneli: - - 'Hyvä neiti! Olen nähnyt teidät, ja teitä ei hämmästyttäne, - että olen huomannut teidät tenhoavaksi. - - Mutta sulojanne vastaavan aseman puutteessa te voitte viettää - ainoastaan syrjäytettyä elämää hovissa. - - Kunniallisen miehen rakkaus voisi -- jos teillä on ollenkaan - kunnianhimoa -- auttaa oikeuksiinsa teidän henkevyyttänne ja - viehkeyttänne. - - Minä asetan rakkauteni teidän jalkainne juureen; mutta kun - kaikkein nöyrin ja varovaisinkin kiintymys saattaa kuitenkin - panna alttiiksi hellimänsä olennon, ei noin ihastuttavan - henkilön sovi antautua vaaraan ilman tulevaisuuden vakuuksia. - - Jos suvaitsette vastata rakkauteeni, niin osoitan teille - kiitollisuuttani tekemällä teidät pysyväisesti vapaaksi ja - itsenäiseksi.' - -Tämän kirjoitettuaan Fouquet katseli Aramista. - -"Nimi vain alle", sanoi piispa. - -"Onkohan se tarpeellista?" - -"Teidän allekirjoituksenne tässä kirjeessä merkitsee miljoonaa, -- ette -ota huomioon sitä, hyvä yli-intendentti." - -Fouquet kirjoitti nimensä. - -"Kenet lähetätte nyt toimittamaan kirjettä perille?" kysyi Aramis. - -"Erään älykkään palvelijan." - -"Oletteko ihan varma hänestä?" - -"Hän on taattu graubündeniläiseni. Hm, meidän pelimme ei muuten olekaan -tässä asiassa hullumpaa." - -"Kuinka niin?" - -"Jos on totta, mitä sanoitte tuon pienokaisen tehtävästä kuninkaan ja -Madamen suhteissa, antaa kuningas hänelle luonnollisesti niin paljon -rahaa kuin hän vain saattaa haluta." - -"Kuninkaalla siis on rahoja?" kysyi Aramis. - -"_Dame_, ei muutakaan voi uskoa, kun hän ei enää pyydä minulta!" - -"Hoo, kyllä hän taas pyytääkin, olkaa varma siität" - -"Minulla on vielä suotuisampikin seikka mainittavana: olisin luullut -hänen puhuvan minulle tuosta Vauxin juhlasta, jota Colbert pyrkii -toimittamaan niskoilleni, mutta hän ei ole virkkanut siitä sanaakaan." - -"Vielä hän siitä puhuukin!" - -"Te siis pidätte kuningasta kovin säälimättömänä, hyvä herra -d'Herblay?" - -"En häntä." - -"Hän on nuori ja siis taipuvampi suopeuteen." - -"Hän on nuori ja siis heikko tai kiihkomielinen, ja herra Colbert -johtelee ilkeydellään kuninkaan heikkoutta tai herkkäluontoisuutta." - -"Näettehän pelkäävänne häntä?" - -"Sitä en kiellä." - -"Mutta silloin minä olen hukassa." - -"Kuinka niin?" - -"Minä olin kuninkaan asioissa voimakas ainoastaan rahojen perusteella, -ja nyt olen taloudellisen perikadon partaalla." - -"Ette suinkaan." - -"Mitä! Tunnetteko siis asiani paremmin kuin minä itse?" - -"Kenties." - -"Mutta jos hän kuitenkin haluaa sen juhlan pantavaksi toimeen?" - -"Silloin te järjestätte sen." - -"Entä rahat?" - -"Onko teiltä milloinkaan puuttunut varoja?" - -"Voi, jos tietäisitte, millä hinnalla sain täytetyksi viime tarpeen!" - -"Ensi kerralla se käy teiltä ihan vaivattomasti." - -"Kuka minulle antaisi rahat?" - -"Minä." - -"Annatteko te minulle kuusi miljoonaa?" - -"Kyllä." - -"Te, -- kuusi miljoonaa!" - -"Kymmenen, jos tarvitaan." - -"Totisesti, hyvä d'Herblay", sanoi Fouquet, "teidän tyyni -luottavaisuutenne peloittaa minua enemmän kuin kuninkaan suuttumus." - -"Joutavia!" - -"Mikä siis oikein olettekaan?" - -"Tokihan tunnette minut." - -"Tarkoitin: mihin tähtäätte?" - -"Minä tahdon, että Ranskan valtaistuimella tulee olla kuningas, joka on -suosiollinen herra Fouquetille, ja että herra Fouquet on minulle -suosiollinen." - -"Ah", huudahti Fouquet puristaen hänen kättänsä, "minähän jo pidän -teitä läheisimpänä miehenäni; mutta uskokaa pois, rakas d'Herblay, te -antaudutte harhaluuloihin." - -"Missä kohden?" - -"Ludvig ei ikinä käänny minua kohtaan suopeaksi." - -"En ole sanonutkaan, että Ludvig muuttuu teille suosiolliseksi." - -"Mutta juurihan pääsitte sitä sanomasta!" - -"En puhunut Ludvigista, vaan Ranskan kuninkaasta." - -"Eikö se ole samaa?" - -"Ei toki; siinä on suuri ero." - -"En ymmärrä." - -"Oivallatte piankin. Otaksukaa, että se kuningas on toinen mies kuin -Ludvig XIV." - -"Toinen mies?" - -"Niin, jonka on kiiltäminen teitä kaikesta." - -"Mahdotonta!" - -"Vieläpä valtaistuimestaan." - -"Oh, te olette järjiltänne! Ei ole olemassa ketään, joka voisi asettua -Ludvig XIV:n sijaan valtaistuimelle. En kykene havaitsemaan ketään -sellaista, en ainoatakaan." - -"Minä tiedän yhden." - -"Ellei se olisi Monsieur", vihjaisi Fouquet levottomasti silmäillen -Aramista. "Mutta Monsieur..." - -"Se ei ole Monsieur." - -"Miten saattaisi mikään hallitsijasukuun kuulumaton ruhtinas, jolla ei -olisi mitään oikeutta...?" - -"Minun tai oikeastaan teidän kuninkaanne on oleva kaikkea, mitä hänen -pitääkin olla; olkaa siitä seikasta huoleti." - -"Varokaa, varokaa, herra d'Herblay, te saatte minut vapisemaan, ja -päätäni huimaa." - -Aramis hymyili. - -"Te vapisette ja huimaannutte vähästä", vastasi hän. "Oh, te todella -pelästytätte minut." - -Aramis hymyili yhä. - -"Te nauratte vain?" ihmetteli Fouquet. - -"Ja sen päivän koittaessa tekin nauratte; nyt minun vain tulee pysyä -ainoana naurajana." - -"Mutta selittäkää toki edes hiukan!" - -"Kyllä selitän aikanaan; sillävälin älkää pelätkö mitään. Te olette -yhtä vähän Pietari kuin minä olen Vapahtaja, mutta kuitenkin minä sanon -teille: 'Heikkouskoinen, miksi epäilet?'" - -"Voi, hyvä Jumala, minä epäilen... minä epäilen, koska en näe mitään." - -"Silloin olette sokea, ja siinä tapauksessa en enää kohtele teitä -Pietarina, vaan Paavalina, ja sanon teille: 'Se päivä tulee, jona sinun -silmäsi avautuvat!'" - -"Voi", äännähti Fouquet, "kuinka mielelläni uskoisinkaan!" - -"Te ette usko, vaikka olen ainakin kymmenesti kuljettanut teidät kuilun -yli, johon olisitte yksin ollen sortunut! Te ette usko, -- te, joka -yliprokuraattorista olette kohonnut intendentin arvoon, intendentistä -pääministeriksi ja siitä olette nousemassa valtakunnan melkein -itsenäiseksi kansleriksi. Mutta ei", sanoi hän yhä hymyillen, "ei, ei, -te ette voi nähdä ettekä siis myöskään uskoa." - -Ja Aramis nousi poistuakseen. - -"Vielä sananen", virkkoi Fouquet. "Te ette ole milloinkaan ennen -puhunut minulle täten; te ette ole koskaan esiintynyt niin -luottavaisena tai oikeammiten uhmaavana." - -"Syystä että äänekkääseen puhumiseen tarvitaan vapaa sananvalta." - -"Teillä on se siis nyt?" - -"Niin." - -"Vasta saatuna?" - -"Eilisestä asti." - -"Olkaa varovainen, herra d'Herblay, te ajatte varmuuden -uhkarohkeuteen." - -"Mahtiin voi perustaa paljon rohkeutta." - -"Te olette mahtava?" - -"Olen tarjonnut teille kymmenen miljoonaa ja pidän sen summan yhä -varallanne." - -Fouquet nousi ihan hämmennyksissään. - -"Kuulkaahan", sanoi hän, "kuulkaahan: te puhuitte kuninkaiden -syöksemisestä valtaistuimelta ja asettamisesta valtaan. Herra -armahtakoon, mutta jos olen täydellä järjelläni, niin sitä te äsken -haastoitte!" - -"Niin todellakin." - -"Ja miksi puhuitte sellaista?" - -"Saattaa hyvinkin puhua valtaistuinten vallinnasta, kun itse on tämän -maailman kuninkaitten yläpuolella." - -"Oletteko siis kaikkivaltias?" huudahti Fouquet. - -"Pysyn sanoissani", vastasi Aramis. Hänen silmänsä leimusivat ja -huulensa värähtelivät. - -Fouquet heittäysi jälleen nojatuoliin ja antoi päänsä vaipua käsien -varaan. - -Aramis katseli häntä hetkisen kuten ihmiskohtaloita johteleva enkeli -olisi silmäillyt tavallista kuolevaista. - -"Hyvää yötä", toivotti hän; "nukkukaa hyvin ja lähettäkää kirjeenne la -Vallièrelle. Huomenna kai jälleen tapaamme?" - -"Niin, huomenna", vastasi Fouquet ja pudisti päätänsä kuin henkilö, -joka tointuu tajulleen. "Mutta missä parhaiten?" - -"Kuninkaan ajoretkellä, jos suvaitsette." - -"Se sopii hyvin." - -Ja he erosivat. - - - - -135. - -Rajuilma - - -Seuraava päivä valkeni synkän uhkaavana, ja kun kaikki tiesivät, että -kuninkaalliseen ohjelmaan kuului nyt ajoretki, jokainen heti silmänsä -avattuaan suuntasi katseensa taivaalle. - -Puunlatvain tasalla leijui sakeata, punertavaa usmaa, jota paksun -pilvihunnun läpi tunkeutuvat himmeät auringonsäteet olivat hädin -jaksaneet kohottaa kolmisenkymmentä jalkaa maasta. Yöllä ei ollut -laisinkaan laskeutunut kastetta, nurmikot olivat jääneet kuiviksi ja -kukkaset menettäneet tuoreutensa. Linnut livertelivät tavallista -hillitymmin lehvistöissä, jotka riippuivat kuoleutuneen -hievahtamattomina. Se omituinen sekava ja elämää uhkuva kohu, jota -auringon armaus tuntuu synnyttävän, -- se luonnon huokuminen, joka -taukoamattomasi haastaa kaikkien muiden äänten keskellä, -- oli nyt -häipynyt kuulumattomiin; syvä hiljaisuus vallitsi luomakunnassa. - -Tämä taivaan ankeus säpsähdytti kuningasta, kun hän noustuaan siirtyi -ikkunansa ääreen. Mutta kun ajoretkeä varten oli annettu kaikki -määräykset, -- kun oli toimitettu kaikki valmistukset ja olletikin kun -Ludvig toivoi tästä ajoretkestä mielikuvituksensa lupausten (ja -voimmepa sanoa sydämensä halujen) täyttymystä, päätti hän empimättä, -että sään merkeillä ei ollut mitään tekemistä jo järjestetyn ajoretken -kanssa, joka siis oli pantava toimeen vastuksia ajattelematta. -Muutamissa taivaan armoittamissa hallituskausissa on sitäpaitsi hetkiä, -jolloin voisi luulla maallisen kuninkaan tahdolla olevan vaikutusta -jumalalliseen tahtoon. Augustuksella oli Vergilius vakuuttamassa: -_Nocte pluit tota, redeunt spectacula mane_.[2] Ludvig XIV:lle saattoi -Boileau kuvailla samanlaista suopeutta Jumalan taholta kuin Augustus -uskoi saavansa osakseen Jupiterilta. - -Ludvig kävi tavallisuuden mukaan messussa, mutta on tunnustettava, että -luodun muisto jossakin määrin häiritsi Luojalle kuuluvia ajatuksia. Hän -ei jumalanpalveluksen aikana voinut pidättyä toisinaan laskeskelemasta, -kuinka monta minuuttia ja sitten sekuntia hänet eroitti siitä -onnellisesta hetkestä, jolloin huviajelu alkaisi eli Madame siis -lähtisi liikkeelle seuranaisineen. - -On kaiketi sanomattakin selvää, että linnassa ei yksikään sivullinen -tiennyt kohtauksesta, joka kuninkaalla oli ollut edellisenä iltana la -Vallièren kanssa. Kielevä Montalais olisi kenties laskenut jutun -leviämään, mutta häntä hallitsi tässä kohden Malicorne, joka oli -lukinnut hänen huulensa yhteisen edun osoittamisella. - -Ludvig XIV oli niin hurmaannuksissaan, että hän oli Madamellekin -melkein antanut anteeksi eilispäivän kolttosen. Hänen oikeastaan -sietikin olla siitä pikemmin hyvillään kuin pahoillaan. Ilman tuota -häijyyttä ei hän olisi saanut la Vallièren kirjettä, joka johti hänet -puhutteluun ja epätietoisuudesta selvyyteen. Hänen sydämensä oli niin -täynnä auvoa, ettei siihen ainakaan tällähaavaa mahtunut mitään -katkeruuden kaunaa. Sentähden Ludvig ei aikonutkaan rypistää kulmiansa -kälylleen, vaan tahtoi tervehtiä häntä vielä ystävällisemmin ja -armollisemmin kuin tavallista, -- se vain ehtona, että hän valmistuisi -ajoissa lähtemään liikkeelle... - -Sellaista Ludvig mietti messun kestäessä, väkisinkin unohtaen pyhän -toimituksen aikana yhtä ja toista, mitä kaikkein kristillisimmän -kuninkaan ja kirkon vanhimman pojan olisi tullut ajatella. Mutta Jumala -on nuorille rikkojille laupias, ja kaikki rakkaus -- harhaantunutkin -- -saa helposti armon Hänen isällisissä silmissään. Niinpä Ludvig messusta -lähtiessään ja kohottaessaan katseensa taivaalle näki pilvipeitteen -raosta jo kaistaleen puhtoista sinitaivasta. - -Hän palasi linnaan, ja kun ajoretki oli määrätty alkavaksi vasta -puoleltapäivin ja siihen oli vieläkin kaksi tuntia aikaa, ryhtyi hän -uutterasti työskentelemään Colbertin ja Lyonnen kanssa. Tämä puuhailu -ei estänyt Ludvigia samalla kävelemästä edes takaisin pöydän ja ikkunan -väliä, -- sen ikkunan nimittäin, joka oli Madamen huvimajalle päin, ja -siten hän tuli huomanneeksi pihalla herra Fouquetin. Sitten kun -kuningas oli toisiltana osoittanut rahaministerille ilmeistä -suosiollisuutta, hyörivät hovimiehet Fouquetin ympärillä -huomaavaisempina kuin milloinkaan, ja hän puolestaan näytti hyvin -tyytyväiseltä ja hymyili iloisesti, ollessaan nyt tulossa -tervehdyskäynnille kuninkaan luo. - -Fouquetin nähdessään Ludvig vaistomaisesti kääntyi Colbertiin päin. -Tämä myhäili niinikään ja näytti voitokkaan riemuitsevalta. Se ilahdus -oli hänet vallannut vastikään, kun muuan hänen kirjurinsa oli tullut -sisään ja ojentanut hänelle asiakirjakäärön, jonka Colbert oli -avaamattomana sullonut avaraan housuntaskuunsa. Mutta kun Colbertin -hymyssä aina oli pohjalla jotakin pahaenteistä, valitsi Ludvig -mieluummin katseltavakseen Fouquetin säteilevän ilmeen. Hän viittasi -yli-intendenttiä tulemaan ylös ja virkkoi sitten Lyonnelle ja -Colbertille. - -"Laatikaa mietintönne valmiiksi ja jättäkää se kirjoituspöydälleni; -minä luen sen sitten rauhallisempana hetkenä." - -Ja hän poistui huoneesta. Kuninkaan antaman merkin johdosta oli -Fouquet kiireesti noussut ylös portaita; Aramis oli ollut -pihalla yli-intendentin saattolaisena, mutta vakavana vetäytynyt -halpa-arvoisempien hovimiesten ryhmään, jonka keskeen hän katosi niin -että kuningas ei ollut häntä huomannutkaan. Ludvig kohtasi -rahaministerinsä porrassillakkeella. - -"Sire", lausui Fouquet nähdessään hallitsijansa osoittaman -armollisuuden, "teidän majesteettinne on viime päivinä ollut minulle -ylenmäärin suosiollinen. Edessämme ei nyt enää olekaan vain nuori -kuningas, vaan nuori jumala, joka hallitsee Ranskan rattoisuuden, onnen -ja rakkauden henkenä." - -Kuningas punastui. Imartelevanakin tämä kohteliaisuus oli jokseenkin -suoranainen vihjaus. Hän vei yli-intendentin siihen pikku saliin, joka -eroitti hänen työhuoneensa makuukamarista. - -"Tiedättekö, miksi kutsuin teidät?" aloitti Ludvig istuutuen -ikkunakomeron reunalle, voidakseen pitää silmällä kukkapengermiä -Madamen huvimajan toisen ulko-oven edustalla. - -"En, sire... mutta teidän majesteettinne armollisesta hymystä päättäen -teillä on jotakin ilahduttavaa sanottavana minulle." - -"Kas, teillä on ennakkokäsitys?" - -"Minä vain katselen ja näen." - -"Mutta te erehdytte." - -"Onko mahdollista, sire?" - -"Kutsuin teidät päin vastoin pahoitteluni lausumiseksi." - -"Minulle, sire?" - -"Niin, ja hyvin vakavana nuhteena." - -"Teidän majesteettinne ihan kauhistuttaa minua... ja kuitenkin odotan -täynnä luottamusta teidän oikeamielisyyteenne ja hyvyyteenne." - -"Mitä puhutaankaan, herra Fouquet, -- että te valmistelette suuria -juhlia Vauxissa?" - -Fouquet hymyili niinkuin toipilas unohdetun kuumeen -uusiintumiskohtauksen ensi väristyksessä. - -"Ja te ette ole kutsunut minua?" jatkoi kuningas. - -"Sire", vastasi Fouquet, "en ajatellut koko juhlaa, josta muuan -_ystäväni_" -- Fouquet korosti tätä sanaa -- "vasta toisiltana tahtoi -muistuttaa minua." - -"Mutta minä puhelin kanssanne sitten yöllä, ja te ette maininnut siitä -mitään, herra Fouquet." - -"Sire, miten olisin voinut toivoa teidän majesteettinne laskeutuvan -alas korkeasta piiristänne siinä määrin, että kunnioittaisitte minun -kotiani kuninkaallisella läsnäolollanne?" - -"Suokaa anteeksi, herra Fouquet, mutta tehän ette missään muodossa -puhunut minulle juhlastanne." - -"En puhunut siitä kuninkaalle -- toistan vieläkin, ensiksikin siitä -syystä, että juhlan toimeenpanemisesta ei ollut mitään lopullista -päätetty, ja toisekseen pelkäsin epäystä." - -"Ja millä perusteella pelkäsitte minun kieltäytyvän, herra Fouquet? -Olen päättänyt saattaa välimme aivan selviksi, kuten näette." - -"Arastelin katkeran pettymyksen karttelussa, sire, kun niin kovin -hartaasti halusin nähdä kuninkaan jonakuna otollisena hetkenä ottavan -vastaan kutsuni." - -"No, huomaanpa, herra Fouquet, että meidän on peräti helppo päästä -hyvään keskinäiseen ymmärrykseen. Te haluatte kutsua minut juhlaanne, -minä olen halukas tulemaan; kutsukaa, niin saatte minut vieraaksenne." - -"Mitä! Teidän majesteettinne suvaitsee vastaanottaa kutsuni?" sopersi -yli-intendentti. - -"Luulen todellakin tekeväni enemmän, monsieur", sanoi kuningas -hymyillen, "sillä minä lienen oikeastaan nyt itse tarjoutunut." - -"Teidän majesteettinne tuottaa minulle ääretöntä kunniaa ja iloa!" -huudahti Fouquet; "minun täytyy vain sanoa, kuten herra de la Vieuville -lausui teidän esi-isällenne Henrik IV:lle _Domine, non sum dignus_."[3] - -"Siihen vastaan, herra Fouquet, että jos panette toimeen juhlan, niin -minä tulen mukaan kutsuttuna tai kutsumattomana." - -"Oi, kiitos, kiitos, armollinen kuninkaani!" sanoi Fouquet kohottaen -ylpeästi päätänsä tämän suosionosoituksen johdosta, jota hän kuitenkin -sielussaan piti lopullisena häviönänsä. "Mutta miten on teidän -majesteettinne saanut tiedon unelmastani?" - -"Yleisestä huhuamisesta, herra Fouquet, joka kertoo ihmeitä teistä ja -kotinne upeudesta. Tunnette ehkä ylpeyttä siitä, että kuninkaan käy -teitä kateeksi, herra Fouquet?" - -"Se tekee minusta maailman onnellisimman miehen, sire, koska sinä -päivänä, jona kuningas todella tuntee kateutta Vauxin johdosta, minulla -on jotakin arvokasta tarjottavana hallitsijalleni." - -"No niin, herra Fouquet, valmistakaa siis juhlanne ja avatkaa talonne -ovet selälleen." - -"Ja määrätkää te, sire, päivä", esitti Fouquet. - -"Sopikaamme tasan kuukausi tästä päivästä lukien." - -"Haluaako teidän majesteettinne nyt mitään muuta?" - -"En sen enempää, herra yli-intendentti, paitsi että tästälähtein soisin -teidän pysyttelevän likelläni niin paljon kuin teille vain suinkin käy -mahdolliseksi." - -"Sire, minulla on kunnia ottaa osaa teidän majesteettinne huviajeluun." - -"Se ilahduttaa minua. Olenkin juuri lähtemässä, herra Fouquet, ja -tuolla jo naiset tulevat koolle." - -Ja niin sanoessaan kuningas ei osoittanut ainoastaan nuoren miehen -vilkastumista, vaan nuoren rakastajan intoa, kun hän peräytyi kiireesti -ikkunasta ottamaan hansikkaansa ja keppinsä, jotka kamaripalvelija toi -hänelle. Ulkoa kuului ratsujen tömistelyä ja vaununpyörien ratinaa -pihan hiekoitukselta. Kuningas riensi alas portaita. Hänen -ilmestyessään ulko-ovelle kaikki pysähtyivät. Ludvig astui suoraan -nuoren kuningattaren luo. Leskikuningatar oli jäänyt huoneisiinsa, yhä -pahemmin potien paranematonta hivutustautiansa. Maria Teresia astui -kaleeseihin Madamen kanssa ja kysyi puolisoltaan, mille suunnalle hän -halusi huviajelun ohjattavaksi. Ludvig lie nähnyt la Vallièren -- vielä -ihan kalpeana edellisen illan tapauksista -- asettuvan vaunuihin kolmen -seuralaisen kanssa ja vastasi kuningattarelle, että hän ei pitänyt -siinä kohden väliä, vaan tuli mielellään minne hyvänsä. Kuningatar -antoi silloin esiratsastajille määräyksen kääntyä Apremontia kohti. -Nämä läksivät nyi ennakolta liikkeelle. - -Kuningas nousi ratsaille. Hän saattoi muutaman minuutin ajan -kuningattaren ja Madamen ajoneuvoja, pysytellen vaununoven kohdalla. -Sää oli tuntuvasti selinnyt, mutta koko taivaankansi oli kuitenkin yhä -verhoutuneena ikäänkuin tomuhuntuun, jonka hienonhienot hiukkaset -kimmeltelivät auringon himmentyneessä hohteessa. Oli tukahduttava -helle. Mutta kun kuningas ei näkynyt säänmerkeistä välittävän, ei -kukaan tahtonut ilmaista mitään levottomuutta, ja ajeluretki suuntautui -kuningattaren ohjeen mukaisesti Apremontiin päin. Hovilaisten ryhmä -hälisi hilpeänä, ja jokainen yritti ilmeisesti unohtaa ja saada muilta -unohtumaan, mitä ikäviä huomautuksia oli edellisenä päivänä tullut -lausutuksi. Etenkin Madame oli säteilevällä tuulella. Ja näkihän -Henriette tosiaan kuninkaan kaleesiensa vierellä; ei ollut -oletettavissa, että Ludvig oli siten elähtynyt huomaavaiseksi -puolisoaan kohtaan, joten prinsessalla oli aihetta toivoon, että hänen -ruhtinaansa oli palautunut entiselleen. - -Mutta neljänneslieuen verran saateltuaan ylhäistä paria kuningas -kumarsi ystävällisesti hymyillen ja käänsi ratsunsa, antaen -kuningattaren kaleesien ja sitten ensimmäisten hovineitojen vaunujen -sekä muidenkin ajoneuvojen solua ohitseen; nähdessään hallitsijan -seisahtuneen aikoivat kyllä muutkin pysähtyä, mutta Ludvig viittasi -heitä vain kulkemaan edelleen. La Vallièren vaunujen saapuessa kuningas -lähestyi tervehtimään Madamen hovineitoja ja näkyi tahtovan lähteä -ratsastamaan nyt heidän rinnallaan, mutta silloin koko vaunujono äkkiä -seisahtui. Kuninkaan poistumisesta rauhattomana oli kuningatar saanut -tämän aikaan omien vaunujensa pysähdyttämisellä, -- ja hänellehän -kuningas olikin antanut määräysvallan ajoretken suhteen. - -Kuningas lähetti tiedustamaan, mitä hän tarkoitti ajelun -pysähdyttämisellä. - -"Mieleni tekee jatkaa jalkaisin", oli vastauksena. - -Hän varmaankin toivoi, että joskin kuningas ratsain saatteli -hovineitojen vaunuja, hän ei kehtaisi jalkaisin lyöttäytyä ihan -tyttösien kumppaniksi. - -Oltiin keskellä metsää. Se oli kaunis alku huviajelulle, kaunis -olletikin haaveilijain ja rakastuneiden mielestä. Pikku risteyksestä, -johon oli pysähdytty, erkani kolme viehättävää lehtokujaa pitkinä, -varjoisina ja mäkisinä. Sammalpohjaisina ja lehvistöjen reunustamina -näistä kukin avasi näkyviin kaidan kaistaleen taivasta toisiaan -syleilevien puunlatvojen lomitse. Taempana vilahteli kujien poikki edes -takaisin metsäkauriita, jotka hätääntyneinä olivat toviksi pää koholla -seisahtuneet keskelle tietä ja nyt pakenivat nopeina kuin nuoli, -yhdellä ainoalla loikkauksella syöksähtäen metsän suojaavaan -tiheikköön. Tuon tuostakin myös mietiskelevä kaniini istahti pystyyn, -siveli kuonoaan etukäpälillä ja vainusi ilmaa, yrittäen nuuskia, oliko -lähestyvällä häiritsijäin parvella ehkä kintereillään joku -vääräkoipinen koira tai kainalossaan tuliluikku. Koko seurue oli -laskeutunut vaunuista nähdessään kuningattaren astuvan maahan. Maria -Teresia tarttui erään hovineitonsa käsivarteen, ja luotuaan -syrjäsilmäyksen kuninkaaseen -- joka ei ollut sitä huomaavinaan -- hän -tunkeutui metsään ensimmäistä eteensä avautuvaa polkua pitkin. Kaksi -esiratsastajaa kulki hänen majesteettinsa edellä, sauvoillaan -kohotellen oksia tai siirtäen syrjään vadelmapensaiden vesoja, jotka -olisivat voineet haitata kävelyä. - -Heti maahan astuessaan oli Madame puolestaan tavannut vierellään kreivi -de Guichen, joka kumartaen asettui hänen käytettäväkseen. Monsieur oli -eilisestä uimaretkestä ihastuksissaan ilmoittanut tänäänkin mieluummin -lähtevänsä virralle, ja suoden de Guichelle vapautta hän oli jäänyt -linnaan Lotringin junkkarin ja Manicampin kanssa. Hän ei enää ollut -vähääkään mustasukkainen. Niin ollen oli häntä nyt turhaan katseltu -kulkueesta; mutta kun Monsieur oli hyvin itsekäs ruhtinas, joka yleensä -kovin niukasti lisäsi yhteistä hupia, oli hänen poissaolonsa herättänyt -pikemmin tyytyväisyyttä kuin pahoittelua. - -Kuningattaren ja Madamen esimerkkiä seuraten olivat muutkin -hajaantuneet ryhmiksi sattuman tai valintansa mukaan. La Vallièren -lähellä pysytellyt kuningas oli hypännyt ratsailta hänen avatessaan -vaunujensa oven ja tarjonnut hänelle käsivartensa. Montalais ja -Tonnay-Charente olivat heti vetäytyneet syrjään, edellinen harkiten sen -viisaammaksi, jälkimmäinen hienotunteisuudesta, -- toinen etääntyi -tehdäkseen kuninkaalle mieliksi, toinen välttääkseen esiintymästä -hänelle vastenmielisenä. - -Puolen tunnin kuluessa oli sääkin järjestäytynyt toisin. Ikäänkuin -lämpöaallon työntämänä oli harsokerros kasaantunut länteen -pilviröykkiöksi, joka vastakkaisen ilmavirran vaikutuksesta alkoi -lähestyä verkalleen ja uhkaavana. Rajuilma oli selvästi tulossa; mutta -kun kuningas ei sitä nähnyt, ei kukaan katsonut oikeudekseen ottaa sitä -huomioonsa. Kävelyretkeä siis jatkettiin. Muutamat levottomat sielut -kyllä alituiseen kohottivat katseensa yläilmoihin, ja vielä arempina -käyskentelivät monet vaunujensa ympäristöllä, aikoen etsiä niistä -suojaa rajuilman puhjetessa; mutta suurempi osa kulkuetta seurasi -kuningasta, nähdessään hänen urheasti etääntyvän metsään la Vallièren -kanssa. - -Sen nähdessään kuningas tarttui seuralaisensa käteen ja veti hänet -kapeaan sivukujaan, johon tällä kertaa kukaan muu ei rohjennut poiketa -perässä. - - - - -136. - -Sade. - - -Samaan aikaan samosi metsässä kaksi miestä juuri sille suunnalle, mihin -kuningas oli kääntynyt la Vallièren kanssa, mutta he eivät välittäneet -lehtokujasta, vaan astelivat puiden keskitse aivan huolettomina taivaan -uhkaavista merkeistä ja pää kumarassa niinkuin miettien vakavia -asioita. - -He eivät olleet nähneet de Guichea, eivät Madamea, kuningasta tai la -Vallièrea. Äkkiä hulmahti ilmassa kuin tulenlieska, ja sitä seurasi -kumea, kaukainen jyrinä. - -"Kah", virkkoi toinen miehistä, kohottaen päätänsä, "me saamme -ukonilman! Emmekö riennä takaisin vaunuihin, hyvä d'Herblay?" - -Aramis silmäsi tutkivasti taivaalle. - -"Oh", arveli hän, "ei ole vielä hätää." Ja hän pitkitti keskustelua -siitä kohdasta, johon se näkyi pysähtyneen. "Sanotte siis, että eilen -illalla kirjoittamamme kirjeen on jo täytynyt ehtiä perille?" - -"On varmastikin." - -"Kenen annoitte sen viedä?" - -"Sveitsiläisen toimitsijani, josta jo eilen mainitsin." - -"Mutta hän ei tuonut vastausta?" - -"En ole häntä vielä nähnyt. Tyttönen kaiketi oli palvelusvuorollaan -Madamen luona tai pukeutumassa, antaen hänen odottaa. Sitten oli aika -lähteä ajoretkelle, joten en voi sanoa, miten siellä kävi." - -"Te tapasitte kuninkaan ennen lähtöänne?" - -"Niin." - -"Millä mielellä hän oli?" - -"Perin armollinen tai ilkeän kavala, riippuen siitä, oliko hän -tosissaan vai teeskentelikö vain." - -"Entä juhla?" - -"Se pannaan toimeen kuukauden kuluttua." - -"Toimittiko hän itselleen kutsun?" - -"Niin itsepintaisesti, että huomasin Colbertin puuttuneen asiaan." - -"Hyvä on." - -"Eikö yö ole häivyttänyt kuvitelmianne avustuksesta, jota arvelitte -voivanne antaa minulle tässä kohden?" - -"Ei, minä olen istunut kirjoittamassa kaiken yötä, antaen tarpeelliset -määräykset." - -"Teidän tulee ottaa huomioon, että juhla ehdottomasti maksaa useita -miljoonia." - -"Minä toimitan kuusi... Hankkikaa te puolestanne kaiken varalta pari -kolme miljoonaa." - -"Te olette ihmeellinen mies, rakas d'Herblay." - -Aramis hymyili. - -"Mutta", kysyi Fouquet vieläkin hiukan levottomana, "kun te noin -vierittelette miljoonia, niin miksi ette jokunen päivä sitten siepannut -taskustanne niitä viittäkymmentätuhatta frangia Baisemeauxille?" - -"Syystä, että silloin olin köyhä kuin Job." - -"Ja nyt?" - -"Tänään olen kuningasta rikkaampi." - -"Hyvä on", sanoi Fouquet. "Minä tunnen ihmisiä ja tiedän, että te -olette mies vastaamaan vakavasta sanastanne. En tahdo yrittää riistää -teiltä salaisuuttanne; älkäämme puhuko siitä sen enempää." - -Samassa kuului valtavaa jylinää, joka yhtäkkiä räjähti hirmuiseksi -jyrähdykseksi. - -"Ohoh", virkkoi Fouquet, "sanoinhan sen!" - -"Niin", myöntyi Aramis, "palatkaamme vaunujen luo." - -"Meillä ei ole enää aikaa", vastasi Fouquet; "sade jo saavuttaa -meidät." - -Taivas oli tosiaan ikäänkuin auennut, ja raskas sadetulva humahti äkkiä -puiden latvoissa. - -"Hoo", arveli Aramis, "kyllä me ehdimme ajoneuvoihin ennenkuin lehvät -läpäisevät." - -"Parempi vetäytyä johonkin luolaan", ehdotti Fouquet. - -"Niin, mutta missä täällä olisi sellainen?" kysyi Aramis. - -"Kymmenen askeleen päässä, tietääkseni", sanoi Fouquet hymyillen, ja -katseltuaan ympärilleen hän lisäsi: "Niin, tuolla se on." - -"Kelpaapa olla niin hyvämuistinen!" huudahti Aramis, vuorostaan -hymyillen. "Mutta ettekö pelkää, että ajajanne turhaan odotettuaan -meitä otaksuu meidän palanneen toista tietä ja seuraa hovin vaunuja?" - -"Oh", hymähti Fouquet, "siitä ei ole pelkoa. Kun asetan valjakkoni -minne hyvänsä, niin ainoastaan kuninkaan nimenomainen käsky voisi saada -mieheni hievahtamaan. En sitäpaitsi luule, että ainoastaan me olemme -etääntyneet näin loitolle. Kuulen askeleita ja puheensorinaa." - -Näin sanoen Fouquet kääntyi ja avasi kepillään tiheän lehvistön, joka -oli hänen tiellään. Aramiksen katse tunkeutui aukkoon samalla kertaa -kuin yli-intendentinkin. - -"Nainen!" supatti Aramis. - -"Mies!" säesti Fouquet. - -"La Vallière!" - -"Kuningas!" - -"Kas vain", sanoi Aramis, "tietäneekö kuningaskin teidän luolanne? Se -ei minua ihmetyttäisi; hän näkyy olevan varsin säännöllisissä väleissä -Fontainebleaun sinipiikoihin." - -"Eipä väliä", tuumi Fouquet, "menkäämme sinne kuitenkin. Jos luola on -hänelle tuntematon, niin katsomme, miten hänen käy; jos hän sen tietää, -niin voimme hänen tullessaan pujahtaa tiehemme, sillä sinne johtaa -kaksi aukkoa." - -"Missä se siis nyt on?" kysyi Aramis; "sade alkaa jo valua lehvien -välitse." - -"Olemme paikalla." - -Fouquet siirsi syrjään muutamia oksia, ja näkyviin tuli syvä -kallionkolo, joka luonnontilassaan oli kokonaan kanervien, murattien ja -tuuheina riippuvien tammenlehvien peittämä. - -Fouquet näytti tietä. Aramis seurasi, mutta katsahti taaksensa juuri -luolaan astuessaan. - -"Ohoo", sanoi hän, "nuo poikkesivatkin metsään ja tulevat tänne päin." - -"No, luovutamme sitten paikkamme heille", virkkoi Fouquet hymyillen ja -vetäen Aramista viitasta; "mutta vielä en usko kuninkaan tuntevan -luolaani." - -"He tosiaan näkyvät vain etsivän tuuheampaa puuta", huomasi Aramis. - -Kuningas nimittäin katseli ilmaan eikä ympärilleen. Hän oli ottanut la -Vallièren käsivarren kainaloonsa ja piteli tytön kättä omassaan. -Neitonen alkoi liukahdella kosteassa ruohossa. Ludvig tähysti vielä -tarkemmin tienoota ja keksi valtavan, tuuhealehtisen tammen, jonka -suojaan hän vei la Vallièren. - -Tyttöparka katseli ympärilleen; hän näkyi sekä pelkäävän että toivovan, -että joku seuraisi heitä. Kuningas asetti hänet seisomaan selin runkoa -vasten, jonka laaja, lehvien suojaama ympärys oli niin kuiva kuin ei -parhaillaan olisikaan tulvimalla satanut. Itse jäi Ludvig avopäin -seisomaan hänen eteensä. Kotvasen kuluttua oksat siivilöitsivät -muutamia vesipisaroita valahtamaan kuninkaan otsalle, mutta tämä ei -sitä huomannut. - -"Oi, sire!" virkahti la Vallière, työntäen kuninkaan hattua. Mutta -hallitsija vain kumarsi, itsepintaisesti kieltäytyen panemasta sitä -päähänsä. - -"Nyt jos koskaan on aika tarjota paikkaamme", kuiskasi Fouquet -Aramiksen korvaan. - -"Nyt jos koskaan on kuunneltava menettämättä sanaakaan siitä, mitä he -keskenään haastavat", kuiskasi Aramis vastaan. - -He vaikenivatkin molemmin, ja kuninkaan ääni kuului selvästi: - -"Voi, hyvä Jumala, mademoiselle, näen tai pikemminkin arvaan teidän -levottomuutenne; uskokaa minua, pahoittelen vilpittömästi, että eroitin -teidät muusta seurueesta ja vielä toin teidät paikkaan, missä olette -alttiina sateelle. Olette ehkä jo märkä, ja teitä viluttaneekin?" - -"Ei, sire." - -"Mutta te värisette?" - -"Sire, se johtuu pelosta, että kaikkien muiden ollessa koolla -poissaoloni tulkitaan pahoin." - -"Ehdottaisin kyllä paluuta, mademoiselle; mutta katsokaahan ja -kuunnelkaa, -- voiko nyt yrittääkään lähteä liikkeelle?" - -Ukkonen tosiaan jyrähteli alinomaa, ja sade valui virtanaan. - -"Sitäpaitsi", jatkoi kuningas, "tässä ei ole sijaa pahoille puheille. -Ettekö ole Ranskan kuninkaan, valtakunnan ensimmäisen ritarin -seurassa?" - -"Se on totta, sire", vastasi la Vallière, "ja se on minulle hyvin suuri -kunnia. Omasta puolestani en pelkääkään haitallisia selityksiä." - -"Kenen puolesta sitten?" - -"Teidän, sire." - -"Minun, mademoiselle?" sanoi kuningas hymyillen. "En käsitä teitä." - -"Onko teidän majesteettinne siis jo unohtanut, mitä eilen tapahtui -prinsessan luona?" - -"Oh, heittäkäämme se silleen, pyydän, tai pikemmin sallikaa minun vain -pitää se mielessäni kiittääkseni teitä yhä kirjeestänne ja..." - -"Sire", keskeytti la Vallière, "sade valuu päällenne, ja teidän -majesteettinne on yhä avopäin." - -"Pyydän, älkäämme välittäkö muusta kuin teistä, mademoiselle." - -"Oi", huudahti la Vallière hymyillen, "minä olen maalaistyttö, tottunut -juoksentelemaan Loiren niityillä ja Bloisin puutarhoissa millä ilmalla -tahansa. Vaatteeni taasen", lisäsi hän katsahtaen yksinkertaiseen -musliinipukuunsa, "eivät ole säästelyn arvoisia, kuten teidän -majesteettinne näkee." - -"Todellakin, mademoiselle, olen jo usein huomannut, että te kaikesta -saatte kiittää itseänne ettekä asuanne. Te ette ole laisinkaan -keimaileva, ja sitä pidän suuriarvoisena ominaisuutena." - -"Sire, älkää tehkö minusta parempaa kuin olen, vaan sanokaa ainoastaan, -että minä en kykene loistelemaan." - -"Miten niin?" - -"Varojen puutteessa vain", ilmaisi la Vallière hymyillen. - -"Tunnustatte siis rakastavanne koreutta", elähtyi kuningas. - -"Sire, minusta on kaunista vain se, mitä kykenen tavoittamaan. Kaikki, -mikä on minulle liian korkealla..." - -"Onko teille yhdentekevääkö?" - -"On minulle vierasta, koska se on minulta kiellettyä." - -"Ja minusta, mademoiselle", lausui kuningas, "teillä ei ole hovissani -sitä asemaa, mikä teille kuuluu. Minulle ei varmaankaan ole kylliksi -kerrottu sukunne ansioista. Setäni on pahoin laiminlyönyt huonekuntanne -menestyksen edistämisen." - -"Ei suinkaan, sire. Hänen kuninkaallinen korkeutensa Orléansin herttua -oli aina erittäin hyväntahtoinen isäpuoltani kohtaan. Palvelukset ovat -olleet vähäpätöisiä, ja saattaa sanoa, että meille on maksettu -töittemme mukaan. Kaikille ei satu onnellisia tilaisuuksia palvella -kuningastaan loistokkaasti. En kylläkään epäile, että sellaisen -tilaisuuden ilmaantuessa sukuni olisi osoittautunut yhtä urheaksi kuin -se on ollut halukas, mutta me emme ole saaneet koettaa." - -"No, mademoiselle, kuninkaitten asiana on autella sattumaa, ja minulle -on suuri ilo mahdollisimman pian korjata kohtalon vääryydet teidän -osaltanne." - -"Ei, sire", huudahti la Vallière kiihkeästi, "suvaitkaa jättää kaikki -ennalleen." - -"Mitä, mademoiselle! Kieltäydyttekö siitä, mitä olen velvollinen ja -halukas tekemään hyväksenne?" - -"Minulle riittää yltäkyllin se kunnia sire, että sain liittyä Madamen -seurueeseen." - -"Mutta jos kieltäydyttekin omasta puolestanne, niin ottakaa ehdotukseni -vastaan edes omaistenne tähden." - -"Sire, teidän jalomielinen aikomuksenne häikäisee ja peloittaa minua, -sillä osoittaessanne armollisuutta sukuani kohtaan teidän -majesteettinne toimittaa meille kadehtijoita ja itsellenne vihollisia. -Jättäkää minut syrjäisyyteeni, sire, jättäkää minulle se onnekas -tyydytys, että tunteissani ei voi olla itsekkyyttä." - -"Ah, tuo on ihailtavaa puhetta!" huudahti kuningas. - -"Totta kyllä", kuiskasi Aramis Fouquetin korvaan; "sellaista ei Ludvig -liene tottunut kuulemaan." - -"Mutta", vastasi Fouquet, "entä jos tyttö antaa samanlaisen vastauksen -minun kirjeeseeni?" - -"No", tyynnytti Aramis, "älkäämme tehkö ennakkopäätelmiä, vaan -odottakaamme loppua." - -"Ja sitäpaitsi, hyvä herra d'Herblay", lisäsi yli-intendentti, joka ei -luonnostaan ollut taipuvainen uskomaan tuollaisia tunteenpurkauksia ihan -kirjaimellisesti, "epäitsekkyys kuninkaitten edessä on useinkin -viisaasti harkittua." - -"Sitä kyllä minäkin ajattelin", myönsi Aramis. "Kuunnelkaamme." - -Kuningas lähestyi hovineitoa, ja kun vettä yhä enemmän tihkui tammen -lehvien välitse, piti hän hattuansa kohotettuna nuoren tytön pään yli. -Tämä käänsi kauniit sinisilmänsä kuninkaallista suojaa kohti ja pudisti -päätänsä huoahtaen. - -"Voi, hyvä Jumala", huudahti kuningas, "mikä surullinen ajatus voikaan -tunkeutua sydämeenne, kun olen asettanut omani sen etuvarustukseksi?" - -"En tahdo salata sitä teiltä, sire. Olin jo äsken puuttumassa tähän -kysymykseen, -- niin vaikea kuin minun ikäiseni nuoren tytön onkin -siitä puhua --, mutta teidän majesteettinne vaiensi minut silloin. -Sire, teidän majesteettinne ei ole vapaa tällaiseen seurusteluun, -- -teidän majesteettinne on naimisissa; jokainen tunne, joka vieroittaa -teidän majesteettianne kuningattaresta, saattaen teidät ajattelemaan -minua, olisi kuningattarelle syvän surun aihe." - -Kuningas yritti keskeyttää, mutta nuori tyttö jatkoi rukoilevin elein: - -"Kuningatar rakastaa teidän majesteettianne hyvin ymmärrettävällä -hellyydellä, kuningattaren katseet seuraavat teidän majesteettinne -jokaista askelta, joka etäännyttää teitä hänestä. Kun hänellä on ollut -onni saada sellainen puoliso, rukoilee hän kyynelsilmin taivaalta saada -edelleenkin hänet omistaa, ja hän on mustasukkainen sydämenne -pienimmästäkin sykähdyksestä." - -Kuningas tahtoi jälleen puhua, mutta tälläkin kertaa la Vallière -rohkeni hänet pidättää. - -"Eikö olisi kovin moitittavaa", virkkoi hän, "jos teidän majesteettinne -niin harrasta ja ylevää hellyyttä nähdessänne antaisi kuningattarelle -perusteita luulevaisuuteen? Oi, suokaa anteeksi tämä sanani, sire! Ah, -hyvä Jumala, tiedän hyvin, että on mahdotonta tai toki pitäisi olla -mahdotonta maailman suurimman kuningattaren tuntea mustasukkaisuutta -minunlaiseni tyttöparan suhteen. Mutta kuningatar on nainen, ja muiden -naisten tavoin saattaa hänen sydämensä avautua epäluuloille, joihin -pahat kielet valavat myrkkyään. Taivaan nimessä, sire, älkää siis -välittäkö minusta! En sitä ansaitse." - -"Voi, mademoiselle", huudahti kuningas, "ettekö siis aavista, että -tuollaisella puheella muutatte kunnioitukseni ihailuksi?" - -"Sire, te sisällytätte sanoihini muuta ja enemmän kuin minä tarkoitan; -näette minut parempana kuin olen, teette minusta suuremman kuin miksi -Jumala on minut luonut. Armahtakaa minua, sire! Sillä ellen tietäisi, -että kuningas on valtakuntansa jalomielisin mies, luulisin hänen -tekevän minusta pilaa." - -"Oh, sellaista te ette tosiaankaan pelkää, siitä olen aivan varma!" -huudahti Ludvig. - -"Sire, minun täytyisi sitä luulla, jos kuningas edelleen haastaisi -minulle tuolla tavoin." - -"Olenpa kovin onneton ruhtinas", sanoi kuningas, ja hänen -pahoittelussaan ei ollut mitään teeskentelyä, "kristikunnan onnettomin -ruhtinas, kun en kykene tekemään sanojani uskottaviksi henkilölle, jota -rakastan enimmin koko maailmassa ja joka murtaa sydämeni kieltäytymällä -uskomasta rakkauteeni." - -"Kas, sire", sanoi la Vallière torjuen säveästi kuningasta, joka oli -tullut yhä lähemmäksi, "rajuilma näkyykin jo asettuvan ja sade -taukoavan!" - -Mutta juuri kun tyttöpoloinen siten tahtoi paeta omaa sydänparkaansa, -joka epäilemättä sykki liiankin yhdenmukaisesti kuninkaan sydämen -kanssa, yltyi myrsky todistamaan hänen sanansa vääriksi. Sinervä salama -valaisi metsän aavemaisella hohteella, ja tykistön yhteislaukausta -muistuttava jyrähdys kuului molempain nuorten yllä, ikäänkuin heitä -suojaavan tammen korkeus olisi vetänyt pitkäistä puoleensa. - -Nuori tyttö ei voinut olla huudahtamatta kauhusta. Kuningas painoi -hänet toisella kädellään rintaansa vasten ja ojensi toisen hänen päänsä -yli ikäänkuin turvatakseen häntä salamalta. Syntyi hetkisen -äänettömyys, jolloin tämä ryhmä, kauniina kuten kaikki mikä on nuorta -ja rakkauden innoittamaa, pysyi liikkumatta, samalla kun Fouquet ja -Aramis yhtä hievahtamattomina katselivat heitä. - -"Oi, sire, sire!" kuiskasi la Vallière. "Kuuletteko?" ja hän antoi -päänsä painua kuninkaan olalle. - -"Kyllä", virkkoi hallitsija; "näette siis, että rajuilma ei vielä -menekään ohi." - -"Sire, se on varoitus." - -Kuningas hymyili. - -"Sire, se on Jumalan uhkaava ääni." - -"No", vastasi kuningas, "minä katson äskeisen jyrähdyksen todella -varoitukseksi ja uhkaukseksikin, jos se viiden minuutin kuluessa -uudistuu yhtä rajuna ja voimakkaana; mutta jos niin ei käy, sallikaa -minun pitää ukkosta ukkosena eikä minään muuna." - -Samalla kuningas kohotti päätänsä ikäänkuin kysyäkseen taivaalta. Mutta -se näytti olevan Ludvigin puolella, sillä viiden minuutin hiljaisuus -seurasi räjähdystä, joka oli pelästyttänyt rakastavaisia. Ei mitään -uutta jyrinää kuulunut; ja kun ukkonen sitten jälleen jymisi, oli se -huomattavasti etääntymässä, niinkuin rajuilma olisi pakoon lyötynä -kiitänyt viidessä minuutissa tuulen siivillä kymmenen penikulmaa. - -"No, Louise", kysyi kuningas hiljaa, "vieläkö uhkaatte minua taivaan -vihalla? Ja koska olette tahtonut pitää salamaa enteenä, niin vieläkö -epäilette, että se ei ainakaan ennusta onnettomuutta?" - -Nuori tyttö kohotti päänsä. Sillävälin oli vesi puhkaissut lehtiverkon -ja valui kuninkaan kasvoille. - -"Voi, sire, sire!" pahoitteli tyttö, äänessään vastustamattoman -pelästyksen sävy, joka mitä syvimmin koski kuninkaaseen. "Ja minunko -tähteni", kuiskasi hän, "kuningas yhä seisoo avopäin ja sateen -valeltavana? Mutta mikä minä olenkaan?" - -"Näettehän sen", vastasi kuningas: "te olette jumalatar, joka taltuttaa -myrskyn ja loihtii sijalle päivänpaisteen." - -Tosiaankin nyt tunkeusi auringonsäde metsän läpi ja sai lehdillä -vierivät tai kohtisuoraan lehvistön lomitse putoilevat vesipisarat -kimaltelemaan timantteina. - -"Sire", sanoi la Vallière melkein voitettuna, mutta tehden viimeisen -ponnistuksen, "vielä kerran, sire, ajatelkaa mitä suruja teidän -majesteettinne saa kestää minun tähteni. Tällä hetkellä, hyvä Jumala, -teitä etsitään, teitä kutsutaan. Kuningatar on varmaan levoton, ja -Madame, voi, Madame!..." huudahti nuori tyttö nähtävästi pelon -vallassa. - -Tämä nimi vaikutti jotenkuten kuninkaaseenkin. Hän säpsähti ja päästi -la Vallièren vihdoinkin syleilystään. Sitten hän astui tielle päin -tähystämään ja palasi melkein huolestuneena la Vallièren luo. - -"Madame, sanoitte?" virkkoi hän. - -"Niin, Madame, -- Madame, joka myöskin on mustasukkainen", vastasi la -Vallière painavasti. Ja ujostelevilla, siveän pelokkailla silmillään -hän rohkeni hetkiseksi katsahtaa kuningasta kysyvästi kasvoihin. - -"Mutta", ponnistausi Ludvig vastaamaan, "Madamella ei mielestäni ole -mitään syytä olla mustasukkainen minun suhteeni, -- hänellä ei ole -mitään oikeutta..." - -"Ah!" äännähti la Vallière. - -"Hoo, mademoiselle", sanoi Ludvig melkein moittivasti, "ettehän te -kuulune niihin, joiden mielestä kälyllä on oikeus esiintyä -mustasukkaisena langostaan?" - -"Minun ei sovi tunkeutua teidän majesteettinne salaisuuksiin, sire." - -"Oh, te uskotte sitä kuten muutkin!" huudahti kuningas. - -"Minä uskon, että Madame on mustasukkainen, niin, sire", vastasi la -Vallière lujasti. - -"Hyvä Jumala", kysyi kuningas levottomasti, "oletteko tehnyt sen -huomion hänen käyttäytymisestään itseänne kohtaan? Onko Madame -osoittanut teille jotakin karsasmielisyyttä, jota te voisitte pitää -tästä mustasukkaisuudesta johtuvana?" - -"Ei suinkaan, sire, minähän olen niin vähäpätöinen!" - -"Haa, minä vain, jos niin olisi asia...!" huudahti Ludvig erityisen -tarmokkaaksi innostuen. - -"Sire", keskeytti nuori tyttö, "sade on lakannut. Tänne tulee ihmisiä, --- tulee ihmisiä, luulen." - -Ja unohtaen kaiken sovinnaisuuden oli hän tarttunut kuninkaan -käsivarteen. - -"No niin, mademoiselle", vastasi kuningas, "tulkoot he vain. Kukapa -uskaltaisi katsoa pahaksi, että olen pitänyt seuraa neiti de la -Vallièrelle?" - -"Jumalan tähden, sire! Oi, oudoksutaanhan, että olette noin kastunut, --- että olette uhrautunut minun tähteni!" - -"En ole tehnyt muuta kuin velvollisuuteni ritarina", sanoi Ludvig, "ja -onneton se, joka laiminlöisi omansa, arvostelemalla kuninkaansa -käytöstä!" - -Samassa ilmestyikin puistokäytävälle muutamia päitä, jotka näkyivät -hartaasti ja uteliaina etsivän jotakin ja huomattuaan kuninkaan ja la -Vallièren tuntuivat löytäneen etsimänsä. Siinä olivat kuningattaren -ja Madamen lähetit. Merkiksi siitä, että olivat nähneet hänen -majesteettinsa, he ottivat hatun päästänsä. Mutta la Vallièren suuresta -hämmennyksestä huolimatta kuningas säilytti kunnioittavan ja hellän -asentonsa. Kun sitten kaikki hovilaiset olivat kokoontuneet käytävälle, --- kun kaikki ihmiset olivat ehtineet nähdä, mitä huomaavaisuutta hän -oli osoittanut nuorelle tytölle seisomalla rajuilman aikana avopäin -tämän edessä, -- tarjosi Ludvig hänelle käsivartensa, vieden hänet -odottavaa ryhmää kohti ja vastasi päännyökkäyksellä jokaisen -tervehdykseen. Pitäen yhä hattua kädessään hän saattoi tytön takaisin -vaunuihin asti. - -Koska sadetta yhä jatkui pakenevan ukonilman hyvästijättönä, niin -toiset naiset, jotka kunnioituksesta eivät olleet nousseet vaunuihin -ennen kuninkaan tuloa, olivat pussikauluksitta ja viitoitta seistessään -alttiina kastumiselle, sillävälin kun kuningas mahdollisuutta myöten -hatullaan suojeli halvinta heistä pisaroilta. Kuningattaren ja -Madamen täytyi muiden mukana katsella tätä kuninkaan liioiteltua -kohteliaisuutta. Madame menetti siitä malttinsa siinä määrin, että -nyhjäisi kuningatarta kyynärpäällään ja virkkoi tälle: - -"Katsokaa, jo nyt jotakin!" - -Kuningatar sulki silmänsä kuin huimausta tuntien. Nostaen kätensä -kasvoilleen hän astui vaunuihinsa. Madame nousi hänen perässään. - -Kuningas hypähti satulaansa ja omistamatta erityistä huomiota mihinkään -vaununikkunaan hän palasi Fontainebleaun linnaan, ohjakset hevosensa -kaulalla, haavemielin ja ajatuksiinsa vaipuneena. - -Väkijoukko oli poistunut ja kavioiden kopse ja vaunujen ratina kuului -yhä heikompana, kun Aramis ja Fouquet läksivät luolastaan, ensin -varmistuttuaan siitä, että ketään ei ollut näkemässä. Äänettöminä he -saapuivat käytävälle. Aramis vilkaisi eteensä ja taakseen niin loitolle -kuin silmä kantoi ja tutkisteli katseellaan tiheikköäkin. - -"Herra Fouquet", sanoi hän sitten, "meidän täytyy kaikin mokomin saada -takaisin la Vallièrelle lähettämänne kirje." - -"Se on helppoa", vastasi Fouquet, "jos graubündeniläiseni ei ole vielä -jättänyt sitä hänelle." - -"Sen pitää joka tapauksessa olla mahdollista, ymmärrättehän?" - -"Niin, kuningas rakastanee tyttöä?" - -"Ehdottomasti, ja vielä pahempi on, että tyttö puolestaan rakastaa -intohimoisesti kuningasta." - -"Ja se merkitsee, että meidän on muutettava menettelytapaamme?" - -"Ei auta muu, -- ja hetkeäkään hukkaamatta. Teidän on hetimiten -puhuteltava la Vallièrea, ja pyrkimättä enää hänen rakastajakseen, mikä -olisi mahdotonta, ilmoittaudutte hänen hartaimmaksi ja nöyrimmäksi -palvelijakseen." - -"Sen teen", vastasi Fouquet, "ja mielelläni. Tuolla lapsella tuntuu -olevan hyvä sydän." - -"Tai hyvä äly", huomautti Aramis, "mutta silloin meillä on siihen vielä -suurempi syy." - -Ja oltuaan tovin vaiti hän lisäsi: - -"Ellen erehdy, niin tuosta tyttösestä tulee kuninkaan suurimman -rakkauden aihe. Nouskaamme vaunuihin, ja sitten täyttä vauhtia -linnaan." - - - - -137. - -Tobias. - - -Oli kulunut kaksi tuntia siitä kun yli-intendentin vaunut olivat -piispan lausumasta määräyksestä lähteneet kiidättämään heitä kahta -linnalle päin yhtä nopeasti kuin pilvet kulkeutuivat taivaalla -rajuilman viimeisessä puuskahtelussa. - -La Vallière istui huoneessaan, yksinkertainen, keveä aamunuttu yllä, ja -oli juuri lopettamassa välipalaansa pienen marmoripöydän ääressä, kun -ovi avautui ja kamaripalvelija ilmoitti, että herra Fouquet pyysi saada -esittää hänelle tervehdyksensä. Miehen oli toistettava sanomansa; -tyttönen tunsi hänen ylhäisyytensä ainoastaan nimeltä eikä voinut -aavistaakaan, mitä tekemistä hänellä saattoi olla rahaministerin -kanssa. Kun tämä kenties kuitenkin tuli kuninkaan asioissa, mikä -äskeisen keskustelun jälkeen oli käynyt mahdolliseksi, loi hän -silmäyksen kuvastimeen, sipaisi pitkiä suortuviansa ja käski päästää -vieraan sisälle. La Vallière ei silti voinut olla tuntematta melkoista -hämmennystä. Yli-intendentin vierailu ei ollut tavallinen tapaus -hovinaisen elämässä. Anteliaisuudestaan, armastelustaan ja hienosta -käyttäytymisestänsä kuuluisa Fouquet oli saanut enemmän kutsuja kuin -itse pyytänyt puhutteluja. Monissa perheissä oli yli-intendentin -läsnäolo merkinnyt loistavan seuran varmuutta, ja lukuisissa sydämissä -se oli sytyttänyt rakkautta. - -Fouquet astui kamariin kunnioittavan ryhdikkäästi, osoittaen sitä -soreata seuratottumusta, joka oli sen vuosisadan suurmiehille -ominaista; tällaista tekeytymätöntä luontevuutta ei nykyajan elämässä -enää ymmärretä, eikä se meidän päiviemme ihmisille käy tajuttavaksi -senaikuisista muotokuvistakaan, joissa taidemaalari on yrittänyt saada -silloiset arvohenkilöt esiintymään ilmielävinä. - -La Vallière vastasi Fouquetin arvokkaaseen tervehdykseen -koulutyttömäisellä niiauksella ja osoitti hänelle istuinta. Mutta -kumartaen Fouquet kieltäysi: - -"Minä en istuudu, mademoiselle, ennen kuin saan teiltä anteeksi." - -"Minultako?" kysyi la Vallière. - -"Niin, teiltä." - -"Hyväinen aika, -- mitä minulla olisi anteeksiannettavaa?" - -Fouquet tähysti nuorta tyttöä tiukasti eikä kyennyt hänen kasvoillaan -näkemään muuta kuin vilpitöntä hämmästystä. - -"Minä huomaan, mademoiselle", sanoi hän, "että te olette yhtä -jalomielinen kuin älykäskin, ja luen teidän silmistänne sen -anteeksiannon, jota olen anonut. Mutta minun täytyy; sanoa, että -minulle ei riitä huulten suosiollisuus, vaan minun on varmistuttava -sydämennekin ja ajattelunne täydellisestä leppymisestä." - -"Vakuutan vakavasti, monsieur", vastasi la Vallière, "että minä en nyt -käsitä teitä." - -"Hienotuntoisuutennekin viehättää mieltäni", virkkoi Fouquet; "te ette -tahdo saada minua punastumaan edessänne." - -"Punastumaan! Punastumaan minun edessäni! Mutta sanokaahan, mistä -teidän olisi punastuttava?" - -"Erehtyisinkö", kysyi Fouquet, "ja olisinko niin onnellinen, että -menettelyni ei olekaan pahastuttanut mieltänne?" - -La Vallière kohautti olkapäitänsä. - -"Te puhutte ehdottomasti arvoituksia, monsieur", vakuutti hän, "ja -minun näkyy olevan mahdoton päästä käsitykseen." - -"No, en tahdo olla itsepintainen", luopui Fouquet. "Sanokaa minulle -vain, että saan luottaa täydelliseen ja ehdottomaan anteeksiantoonne." - -"Monsieur", sanoi la Vallière hiukan kärsimättömästi, "voin vastata -teille vain yhdellä tavoin ja toivon sen tyydyttävän teitä. Jos -tietäisin, mitä vääryyttä olette minua kohtaan tehnyt, niin antaisin -sen teille anteeksi. Sitä suuremmalla syyllä, käsitättehän, kun en ole -mistään vääryydestä tietoinenkaan..." - -Fouquet puristi huulensa yhteen kuten Aramiskin olisi menetellyt hänen -sijassaan. - -"Voin siis toivoa", sanoi hän, "että tapahtuneesta huolimatta me jäämme -sopuisalle kannalle ja että te armollisesti uskotte kunnioittavaan -ystävyyteeni?" - -La Vallière luuli alkavansa ymmärtää. - --- Kas! -- ajatteli hän; -- en olisi uskonut herra Fouquetin niin -halukkaasti tavoittelevan uuden hovisuosion kannatusta! - -Ääneen hän lausui: - -"Teidän ystävyytenne, monsieur? Te tarjoatte minulle ystävyyttänne? -Mutta sehän on todella minulle suuri kunnia, ja se ilahduttaa mieltäni -erityisesti." - -"Minä tiedän, mademoiselle", vastasi Fouquet, "että herran ystävyys -esiintyy loistavampana ja haluttavampana kuin palvelijan; mutta -vakuutan teille, että jälkimmäinen tahtoo olla yhtä vakaa ja uskollinen -sekä ehdottomasti omista pyyteistä kieltäytyvä." - -La Vallière kumarsi; yli-intendentin äänessä ilmenikin todellista -harrastusta. - -"Minä uskon teitä", sanoi hän ojentaen kätensä, jota Fouquet puristi -lämpimästi. - -"Annattekin minulle siis takaisin sen onnettoman kirjeen?" pyysi hän. - -"Minkä kirjeen?" kysyi la Vallière. - -Taaskin Fouquet tutkisteli häntä läpitunkevalla katseellaan, kohdaten -saman suoramielisen ilmeen. - -"No, mademoiselle", lausui hän, "tämän kieltämisen jälkeen minun on -tunnustettava, että te olette aivan harvinaisen hienoluontoinen nainen, -ja minä en itse olisi kunniallinen mies, jos pelkäisin mitään noin -jalomielisen henkilön taholta." - -"Toden totta, herra Fouquet", vastasi la Vallière, "suureksi -mielipahakseni minun täytyy vain toistaa, etten laisinkaan käsitä -sanojanne." - -"Mutta vakuutatteko siis kunniasanallanne, että te ette ole saanut -minulta mitään kirjettä?" - -"Kunniasanallani", vahvisti tyttö lujasti. - -"Hyvä on, se riittää, mademoiselle. Sallikaa minun uudistaa teille -kaiken arvonantoni ja kunnioitukseni takaaminen." - -Kumartaen hän sitten poistui puhuttelemaan jälleen Aramista, joka -odotteli hänen huoneessaan, la Vallièren jäädessä ihmettelemään, oliko -yli-intendentti päästään vialla. - -"No", kysyi Aramis maltittomana, "oletteko tyytyväinen suosikkiin?" - -"Hurmaantunut", vastasi Fouquet; "hän on henkevä ja herttainen tyttö." - -"Eikö hän ollut pahastunut?" - -"Kaukana siitä; hän ei edes ollut ymmärtävinään, mitä tarkoitin." - -"Tokihan saitte kirjeenne takaisin?" - -"En saanut." - -"Ainakin pääsitte varmuuteen, että hän oli polttanut sen?" - -"Hyvä herra d'Herblay, olen jo tunnin ajan pelkästään leikkinyt -kysymyksiä ja vastauksia, ja se huvi alkaa kyllästyttää. Käsittäkää -asia: pienokainen ei ollut oivaltavinaan puhettani, -- hän ei muka -ollut saanut mitään kirjettä, ja jyrkästi asetuttuaan eroon koko -asiasta hän ei siis voinut luovuttaa kirjettä minulle takaisin tai -vannoa hävittäneensäkään." - -"Ohoh!" äännähti Aramis rauhattomana; "mitä sanottekaan!" - -"Hän vakuutti kaiken pyhän nimessä, että minulta ei ollut tullut -kirjettä." - -"Se on liikaa! Koetitteko taivutella?" - -"Olin itsepintainen häpeämättömyyteen asti." - -"Ja hän kielsi yhä?" - -"Hellittämättömästi." - -"Eikö hänessä ilmennyt mitään horjuvaisuutta?" - -"Ei hetkeksikään." - -"Ja te siis olette jättänyt kirjeemme hänen haltuunsa!" - -"_Pardieu_, mikäs auttoi!" - -"Se on suuri virhe asioissamme!" - -"Mitä lempoa te sitten olisitte minun sijassani tehnyt?" - -"Eihän häntä tosin voinut pakottaa; mutta tämä on nyt huolestuttava -vastus: sellaisen kirjeen ei sovi jäädä todistamaan meitä vastaan." - -"Oh, tyttö on jalomielinen." - -"Jos hän olisi ollut sitä toden teolla, niin hän olisi luovuttanut -kirjeen teille." - -"Hän on ilmeisesti jalomielinen, -- sen huomasin hänen silmistään, ja -sellaisessa seikassa en erehdy." - -"Uskotte siis hänen suosiollisuuteensa?" - -"Kaikesta sydämestäni." - -"No, siinä tapauksessa olemmekin nyt aloittaneet väärällä tolalla." - -"Kuinka niin?" - -"En voi enää nähdä muuta mahdollisuutta kuin että hän ei todellakaan -ole saanut kirjettä." - -"Mitä... älkää nyt...!" - -"Meille tuntemattomasta syystä ei asiamiehenne olekaan vienyt sitä -perille." - -Fouquet näpäytti kelloa. Palvelija astui sisälle. - -"Kutsukaa Tobias", käski yli-intendentti. - -Tovin kuluttua ilmestyi kynnykselle levottomasti vilkuva mies, jolla -oli lyhyet käsivarret ja köyryinen selkä. Aramiksen tiukka katse oli -havaitsevinaan oveluutta hänen suupielissään. - -"Sallitteko minun kuulustaa?" kysyi Aramis. - -"Tehkää se", myönsi Fouquet. - -Aramis liikahti puhutellakseen palvelijaa, mutta pidättyikin. - -"Ei", sanoi hän hiljaa, "hän näkisi meidän pitävän vastaustansa kovin -tärkeänä; kyselkää te, ja minä olen kirjoittelevinani." - -Aramis siirtyi pöydän ääreen selin palvelijaan, jonka eleitä ja ilmeitä -hän kuitenkin tarkkasi vastapäisestä kuvastimesta. - -"Tulehan tänne, Tobias", kutsui Fouquet. Lakeija lähestyi jokseenkin -lujin askelin. "Miten olet toimittanut asiani?" - -"Niinkuin tavallisestikin, monseigneur", vastasi mies. - -"Annahan kuulua." - -"Livahdin neiti de la Vallièren huoneeseen hänen ollessaan messussa ja -laskin kirjelmän hänen pukeutumispöydälleen." - -"Eikö siellä ollut ketään?" - -"Ei sieluakaan." - -"Ja piilouduitko sitten, niinkuin olin siltä varalta neuvonut?" - -"Pidin silmällä noin kymmenen minuuttia, kunnes hän tuli." - -"Niin että kukaan ei voinut siepata kirjettä?" - -"Ei millään muotoa, kun huoneessa ei käynyt ketään." - -"Ulkoa, niin, -- mutta jos joku tuli sisähuoneista?" - -"Ei, minä näin kätköpaikastani kamarin perälle asti." - -"Kuulehan", sanoi Fouquet, tiukasti tähystäen palvelijaa, "jos se kirje -ei ole joutunut oikeihin käsiin, niin tunnusta se minulle nyt, sillä -myöhemmin saat päälläsi maksaa mahdollisesta erehdyksestä!" - -Tobias hätkähti mutta tointui heti. - -"Monseigneur", vakuutti hän, "minä panin kirjeen siihen paikkaan kuin -sanoin ja voin puolessa tunnissa todistaa teille, että kirje on neiti -de la Vallièrella, tai sitten tuoda sen teille takaisin." - -Aramis piti tarkoin silmällä palvelijaa. - -Fouquet oli taipuisa luottavaisuuteen, kun mies oli kaksikymmentä -vuotta palvellut häntä hyvin. - -"No, hyvä on", päätti hän; "mutta toimita minulle kuitenkin se -todiste." - -Palvelija poistui. - -"Mitä nyt ajattelette asiasta?" tiedusti yli-intendentti ystävältään. - -"Minun mielestäni teidän tulee kaikin mokomin päästä varmuuteen. Jos -kirje on joutunut la Vallièrelle, niin hänen on annettava se takaisin -tai poltettava teidän nähtenne, mutta jos kirje on harhateillä, on se -saatava käsiin, vaikka meidän pitäisi maksaa siitä miljoona." - -"Luulen sentään, että te liioittelette asian tärkeyttä, hyvä piispa!" - -"Sokaistunut, sokaistunut!" mutisi Aramis. - -"Älkäämme ajatelko la Vallièrea ensiluokkaiseksi politikoksi! Tyttöhän -on vain pikku keimailijatar, joka toivoo minun jatkavan mielistelyäni; -saatuaan nyt vahvistuksen kuninkaan rakkaudelle hän haluaa kirjeelläni -pysyttää minuakin talutusnuorassa. Se on kylläkin luonnollista." - -Aramis pudisti päätänsä. - -"Te ette hyväksy käsitystäni?" sanoi Fouquet. - -"Hän ei ole keimailijatar", vastasi piispa. - -"Sanonpa teille..." - -"Minulla on kylliksi tuntemusta keimailevista naisista", keskeytti -Aramis. - -"Hyvä ystävä, hyvä ystävä!" - -"Tahdotte sanoa, että niistä tutkimuksistani on jo pitkä aika. Naiset -pysyvät sentään aina samoina." - -"Niin, mutta miehet muuttuvat, ja te olette nykyään epäluuloisempi kuin -entispäivinä", huomautti Fouquet ja lisäsi naurahtaen: "No niin, jos la -Vallière tahtoo kolmanneksen verran rakastaa minua, kuninkaan saadessa -osuudekseen kaksi kolmannesta, niin sopineeko minulle se asema?" - -Aramis nousi kärsimättömästi. - -"La Vallière ei ole koskaan rakastanut eikä koskaan rakasta ketään -muuta kuin kuningasta", takasi hän. - -"Mutta mitä siis te tekisitte?" kysyi Fouquet. - -"Kysykää pikemmin, mitä olisin tehnyt." - -"No, mitä te olisitte tehnyt?" - -"En ensiksikään olisi päästänyt tuota miestä menemään." - -"Tobiasta?" - -"Niin, -- hän on petturi." - -"Oho!" - -"Olen varma siitä. En olisi hellittänyt häntä tutkinnosta ennen kuin -hän olisi tunnustanut totuuden." - -"Aikaa on vieläkin. Kutsukaamme hänet takaisin ja kuulustakaa te -vuorostanne." - -"Se sopii." - -"Mutta ihan turhaa se kyllä on. Mies on ollut palveluksessani -kaksikymmentä vuotta, vielä kertaakaan vilpistelemättä, -- ja -kuitenkin", lisäsi Fouquet hymyillen, "se olisi ollut helppoa." - -"Kutsuttakaa hänet sentään uudestaan. Minusta nimittäin tuntuu kuin -olisin aamulla nähnyt nuo kasvot innokkaassa keskustelussa erään -colbertilaisen kanssa." - -"Missä muka?" - -"Vastapäätä talleja." - -"Joutavia! Kaikki minun väkeni pitää sen myyrän miehiä vihollisinaan." - -"Mutta hänet minä tosiaankin näin! Ja hänen ulkomuotonsa vaikutti -minuun heti vastenmielisesti, kun hän äsken astui huoneeseen." - -"Miksette sanonut mitään hänen ollessaan paikalla?" - -"Siksi että vasta nyt pääsin selvyyteen muistelussani." - -"Hitto! Te todella peloitatte minua", sanoi Fouquet ja näpäytti -pöytäkelloa. - -"Kunhan ei vain olisi jo myöhäistä", virkahti Aramis. - -Fouquet soitti heti toistamiseen ja sai huoneeseen varsinaisen -kamaripalvelijansa. - -"Tobias!" huudahti Fouquet; "toimittakaa tänne Tobias!" - -Kamaripalvelija sulki oven. - -"Jätättehän minulle vapaan toimivallan?" pyysi piispa. - -"Täydellisesti." - -"Saan käyttää kaikkia keinoja asian selvittämiseksi?" - -"Esteettömästi." - -"Peloitteluakin?" - -"Olkaa itsenäisenä tutkintotuomarina." - -Odotettiin turhaan kymmenen minuuttia. Fouquet menetti malttinsa ja -näpäytti taas kelloa. - -"Tobias tänne!" huusi hän. - -"Mutta häntä etsitään, monseigneur", vastasi kamaripalvelija. - -"Hän ei voi olla kaukanakaan, kun en ole lähettänyt häntä minnekään -asialle." - -"Menen kuulustamaan, monseigneur." - -Palvelija painoi oven jälleen kiinni. Sillävälin Aramis käveli -kärsimättömästi edestakaisin, mutta pysyi ääneti. Varrottiin vieläkin -kymmenen minuuttia. Sitten Fouquet antoi soittokellollaan sellaisen -hälytyksen, että siitä olisi kalmistokin herännyt. Kamaripalvelija -saapui samassa, ja hänen vapisemisestaan näki, että hän aavisti -tuovansa huonon sanoman. - -"Monseigneur kai muistaa väärin", puhkesi hän puhumaan ennen kuin -Fouquet ehti kysyä. "Varmaankin teidän ylhäisyytenne on antanut jotakin -Tobiaan toimitettavaksi etäämmällä, sillä hän on noutanut talleista -parhaan juoksijan ja itse satuloinut sen, monseigneur." - -"Ja..." - -"Hän on ratsastanut pois." - -"Ratsastanut pois?" karjaisi Fouquet. "On heti riennettävä tavoittamaan -hänet!" - -"No no", sanoi Aramis laskien kätensä hänen käsivarrelleen, -"tyyntykäämme. Paha on jo tapahtunut, olen varma siitä, älkäämme nyt -aiheuttako mitään hälinää, vaan harkitkaamme kolttosen seurausta, ja -torjukaamme se, jos vain voimme." - -"Lopultakaan", arveli Fouquet malttuen, "onnettomuus ei ole kovinkaan -suuri." - -"Niinkö ajattelette?" kysyi Aramis. - -"Tietenkin. On toki luvallista miehen lähettää naiselle rakkauskirje." - -"Miehen kyllä, vaan ei alamaisen, kun nainen on kuninkaan rakastettu." - -"Kah, hyvä ystävä, eihän kuningas rakastanut la Vallièrea viime -viikolla eikä oikeastaan vielä eilenkään, jolloin kyhäsin kirjeeni. En -voinut tietää kuninkaan rakkaudesta ennakolta." - -"Totta kyllä", vastasi Aramis, "mutta kirje on kovaksi onneksi -päiväämätön. Se minua pahimmin kiusaa. Voi, jospa se vain olisi -merkitty eilispäivälle, niin en olisi vähääkään huolissani teidän -tähtenne!" - -Fouquet kohautti olkapäitänsä. - -"Olenko siis holhouksessa", virkahti hän, "ja onko kuningas -ajatustenikin valtias?" - -"Olette oikeassa", myönsi Aramis; "älkäämme antako asioille sen -suurempaa merkitystä kuin niille suorastaan kuuluu. Ja sitäpaitsi... -no, jos olemme uhattuja, niin meillä on puolustuskeinojakin." - -"Hoo, -- uhattuja!" vähäksyi Fouquet; "ettehän toki lue tätä -itikanpuremaa niihin vaaroihin, jotka voivat saattaa alttiiksi asemani -tai elämäni?" - -"Ajatelkaa sentään, herra Fouquet, että itikanpurema voi surmata -jättiläisen, jos itikka on myrkyllinen." - -"Mutta joko se vastikään mainitsemanne kaikkivaltius on -herpaantumassa?" - -"Minulla on mahtia, mutta kuolematon en ole." - -"No, kiireellisintä nyt lienee Tobiaan tavoittaminen, vai mitä?" - -"Se on turhaa vaivaa", arveli Aramis; "jos olitte kiintynyt siihen -mieheen, niin koettakaa unohtaa hänet." - -"Jossakin hänen silti täytyy olla", huomautti Fouquet. - -"Totta kyllä; mutta antakaa minun toimia", vastasi Aramis. - - - - -138. - -Madamen neljä mahdollisuutta. - - -Leskikuningatar oli lähettänyt pyytämään nuorta kuningatarta luoksensa -aamupäivävierailulle. - -Jo pitemmän aikaa sairasteltuaan oli Itävallan Anna viimein alkanut -riutua kauneutensa ja nuoruutensa loistosta niin nopeasti kuin paljon -taistelleilla naisilla on tavallistakin. Ruumiillisten kärsimystensä -lisäksi hän joutui siten tuskakseen kokemaan, että häntä pidettiin enää -vain elävänä muistona hovinsa nuorten kaunotarten, nuorten älyniekkain -ja nuorten voimien keskellä. Lääkärin lauselmat ja kuvastimen -arvostelut surettivat häntä paljon vähemmän kuin hovipiirien -säälimättömät vihjeet. Niinkuin veden tunkeutuessa vanhuuttaan -rakoilevaan lastiruumaan rotat hylkäävät aluksen, samoin alkoivat -hovimiehet vieroa häntä. - -Itävallan Annaa ei tyydyttänyt vanhimman poikansakaan hetkittäinen -seurustelu. Kuningas kohteli äitiään hyvin, ehkäkin enemmän muodon -vuoksi kuin hellyydestä, ja kävi ensiksi viettämässä hänen luonaan -tunnin aamuin ja illoin. Mutta valtion ohjaksiin tartuttuaan hän oli -supistanut nämä vierailut puolituntisiksi, ja vähitellen oli aamukäynti -jäänyt kokonaan pois. Hehän näkivät toisensa messussa, ja -iltavierailukin kävi yleensä tarpeettomaksi, kun heidän sopi tavata -milloin suuremmassa seurassa kuninkaan luona, milloin Madamen -illanvietossa, johon kuningatar mielelläänkin pistäysi molempien -poikainsa vuoksi. Tästä johtui Henriette-prinsessan tavattomasti -lisääntynyt merkitys, joka teki hänen kodistaan kuninkaallisten -varsinaisen kokouspaikan. - -Leskikuningatar sai sitä nykyään tuntea. Hänen oli kipujensa tähden -usein pakko jättäytyä pois, ja hän näki silloin raskain mielin, että -pian useimmat päivät ja illat kuluisivat lohduttoman yksinäisessä -joutilaisuudessa. Hän muisteli kauhunaan, kuinka erilleen kardinaali -Richelieu oli hänet entiseen aikaan toimittanut, -- noita kamalia ja -sietämättömiä iltoja, vaikka hänellä silloin oli lohdutuksenaan nuoruus -ja kauneus, jotka aina ovat toivon lähteenä. Tästä hän johtui -suunnittelemaan hovin siirtämistä omaan huoneistoonsa, tahtoen -houkutella Madamen loistavine seurueineen tuohon synkkään ja -surulliseen asuntoon, missä Ranskan kuninkaan leski ja äiti näki jo -ainoaksi puuhakseen viihdytellä Ranskan kuninkaan aina vetistelevää -puolisoa hänen ennakkoleskeydestänsä. - -Anna mietti. - -Hän oli paljon juonitellut eläissään. Siihen onnelliseen aikaan, -jolloin hänen nuori päänsä aina onnistuen keksi uusia hankkeita, oli -hänen kunnianhimoaan ja rakkauttaan kiihoittanut häntä itseään -tulisempi ja kunnianhimoisempi ystävätär, joka oli rakastanut häntä -- -harvinaista hovissa -- ja sitten viheliäisistä syistä tullut -siirretyksi pois hänen luotansa. Vuosien vieriessä ei senjälkeen enää -kukaan muu liene voinut kerskata antaneensa hänelle hyvää neuvoa, -paitsi rouva de Motteville ja espanjalainen imettäjätär Molena, joka -kuningattaren synnyinmaan tyttärenä oli ollut hänen uskottunsa. Mutta -nyt yksinomaan eläessään menneisyydessä leskikuningatar enemmän -ajatteli herttuatar de Chevreuseä, joka oli karkoitettu pikemmin hänen -omasta tahdostaan kuin Mazarinin toimesta[4] ja kuollut maanpaossa -jonkun halpa-arvoisen aatelismiehen vaimona. Hän kysyi itseltään, mitä -herttuatar heidän nyt yhteisesti tuumitellessaan olisi antanut neuvoksi -tällaiseen tapaukseen, ja vakavasti harkitessaan oli hän kuulevinansa, -että viekas, kokenut ja älykäs nainen vastasi ivallisella äänellään: - -"Kaikki nuo nuoret pikku miehet ovat köyhiä ja ahnaita. He tarvitsevat -kultaa ja vuosikorkoja huvitteluhalunsa tyydyttämiseksi. Käyttäkää -hyväksenne heidän itsekkyyttään." - -Itävallan Anna omaksui tämän ajatuksen. Hänen kukkaronsa oli hyvin -varustettu; hänellä oli käytettävänään melkoinen summa, jonka Mazarin -oli hänelle koonnut ja tallettanut turvalliseen paikkaan. Hän omisti -Ranskan uhkeimmat jalokivet, ja varsinkin oli hänellä niin isoja -helmiä, että kuningas niitä katsellessaan aina huoahti, koska hänen -kruununsa helmet olivat vain hirssijyväsiä niiden rinnalla. -Leskikuningatar ei enää voinut vedota kauneuteensa eikä suloihinsa. -Niinpä hän heittäysi elämään rennosti, tarjoten syötiksi niille, jotka -tulivat hänen luokseen, milloin pelissä voitettavaa kilisevää kultaa, -milloin hyväntuulisuuden hetkinä taitavasti tehtyjä lahjoituksia, -milloin mukavia eläkkeitä, joita hän kielevyydellään vietteli kuninkaan -myöntämään. Täten hän pyrki kaikin voimin kannattelemaan arvoansa. - -Ensin hän koetteli tätä menettelytapaansa Madameen, jonka voittaminen -puolelleen oli hänelle kaikkein tähdellisintä. Ja niin rohkeasti kuin -Henriette luottikin älynlahjoihinsa ja nuoruuteensa, syöksyi hän -päätähavin eteensä asetettuun verkkoon. Vähitellen rikastuessaan -lahjoista ja myönnytyksistä hän alkoi yhä enemmän haluta tällaisia -ennakkoperintöjä. Samaa keinoa päätti Itävallan Anna sitten käyttää -Monsieurin ja itse kuninkaankin suhteen, aloittaen pikku arpajaisilla. - -Juuri siksi päiväksi, johon olemme päässeet, oli leskikuningatar -järjestänyt myöhäisen illatsun, jossa oli arvottavana kaksi kaunista ja -sirotekoista, jalokivillä koristettua rannerengasta. Medaljongit olivat -mitä hienoimpia vanhanaikaisia kameoita; timanttien raha-arvo ei -kylläkään ollut aivan suuri, mutta tekotavaltaan nuo koristeet olivat -niin erikoisia ja harvinaisia, että hovissa pidettiin jo erityisenä -suosiona saada ihailla niitä silloin kun leskikuningatar käytti näitä -kalleuksiaan ja tarjosi kätensä suudeltaviksi. Olivatpa hovimiehet -tästä aiheesta keksineet erinäisiä mielistelyn toisintoja, joiden -ytimenä oli ajatelma, että rannerenkaiden ihanuus olisi ollut aivan -vertaansa vailla, elleivät ne onnettomuudeksi olisi olleet niin -viehättävissä käsivarsissa kuin kuningattaren. Tämä kohteliaisuus oli -saanut kunnian tulla käännetyksi kaikille Euroopan kielille, ja -hyvinkin tuhat latinan- ja ranskankielistä säkeistöä kierteli tästä -aiheesta. - -Se päivä, jona Itävallan Anna ryhtyi toteuttamaan ensimmäisiä -arpajaisiaan, oli merkitykseltään ratkaiseva: kuningasta ei ollut -kahteen päivään kuulunut äitinsä luo, ja Madame taasen oli nyreissään -suuren sinipiika- ja vedenneitonäytöksen jälkeen. Kuningas ei kylläkään -enää ollut pahalla tuulella, mutta kaikkivaltias kiintymys kohotti -hänet hovin myrskyjen ja huvien yläpuolelle. Tässä vaiheessa tahtoi -Itävallan Anna tuottaa käännettä, ilmoittaen illalla panevansa toimeen -nuo jo ennakolta paljon puhetta aiheuttaneet arpajaisensa. Hän -puhutteli ensin nuorta kuningatarta, pyytäen tätä luokseen -aamupäiväkäynnille, kuten jo mainitsimme. - -"Tyttäreni", virkkoi hän, "ilmoitan sinulle hyvän uutisen. Kuningas on -puhunut minulle sinusta mitä hellimmin sanoin. Kuningas on nuori ja -helposti vieteltävä; mutta niin kauan kuin pysyt lähelläni, hän ei -rohkene etäytyä sinusta, johon hän sitäpaitsi on sidottu ilmeisen -hellyyden tunteilla. Pidän tänä iltana arpajaiset; tulet kai -saapuville?" - -"Minulle on kerrottu", vastasi nuori kuningatar aran moittivasti, "että -teidän majesteettinne panee arvottaviksi kauniit rannerenkaanne, jotka -ovat niin harvinaiset laatuaan, että meidän ei sopisi luovuttaa niitä -pois kruunun kalleuksista, jos ne eivät olisi joutuneet teidän -yksityiseksi omaisuudeksenne." - -"Tyttäreni", rauhoitti Itävallan Anna, joka aavisti nuoren -kuningattaren ajatuksen ja tahtoi häntä lohduttaa siitä, että tämä ei -itse ollut saanut tätä lahjaa, "on välttämätöntä, että saan Madamen -pysyväisesti liittymään meidän seuraamme." - -"Madamen?" huudahti nuori kuningatar punastuen. - -"Tietysti: etkö mieluummin tahdo, että kilpailijatar on lähelläsi -silmälläpidettävänä ja hallittavana kuin että tiedät kuninkaan olevan -hänen luonansa aina taipuvaisena häntä mielistelemään? Käytän näitä -arpajaisia houkuttimena tähän tarkoitukseen; etkö pidä sitä järkevänä?" - -"Voi, kyllä!" ilahtui nyt Maria Teresia, ja espanjatar löi käsiänsä -yhteen kuin mielistynyt lapsi. - -"Ja eihän sinulla, rakas ystäväni, enää ole pahaa mieltä siitä, etten -antanut näitä rannerenkaita sinulle, kuten alkuaan oli aikomuksenani?" - -"Oi, ei, ei, rakas anoppi!..." - -"No niin, tyttäreni, laittaudu nyt oikein sieväksi, ja tulkoon -illanvietostamme loistava hetki. Mitä hilpeämpi olet, sitä -tenhoavammalta näytät, himmentäen kaikki naiset säihkylläsi, niinkuin -asemasikin on korkein." - -Maria Teresia poistui hurmaantuneena. Tuntia myöhemmin Itävallan Anna -otti vastaan Madamen, suudellen häntä moneen kertaan tervehdykseksi. - -"Hyviä uutisia!" virkkoi hän. "Kuningas on ihastunut arpajaisiini." - -"Minä", vastasi Madame, "en ole niihin yhtä ihastunut. Minun on -mahdoton tottua näkemään sellaisia komeita rannerenkaita kenenkään muun -naisen koruina kuin teidän, kuningattareni, tai minun." - -"No, no!" sanoi Itävallan Anna, hymyllä peittäen sydämensä vihlaisua; -"älä heti pahastu, nuori ystäväni... äläkä tulkitse asioita pahimmin -päin." - -"Oh, madame, sattuma on sokea... ja minulle on kerrottu, että arpoja on -kaksisataa?" - -"Niin kyllä. Mutta vain yksi arpahan voittaa." - -"Epäilemättä. Kelle se sattunee? Voitteko te sanoa sen?" kysyi Madame -epätoivoisesti. - -"Minä ajattelen viimeöistä untani... Voi, minun uneni ovat -virkistäviä... minä nukun niin vähän." - -"Millainen uni se oli?... Sairastatteko te?" - -"En", kielsi kuningatar, ihmeteltävällä lujuudella salaten uuden -kivistävän piston povessaan. "Niin, minä näin unta, että kuningas -voitti rannerenkaat." - -"Kuningas?" - -"Aiot varmaankin kysyä, mitä kuningas tekisi rannerenkailla?" - -"Se on totta." - -"Ja kuitenkin lisännet, että olisi hyvin onnellista, jos kuningas ne -voittaisi, sillä saatuaan rannerenkaat hänen täytyisi lahjoittaa ne -jollekulle." - -"Esimerkiksi luovuttaa ne teille takaisin." - -"Siinä tapauksessa lahjoittaisin ne heti pois, sillä ethän olettane", -huomautti kuningatar hymyillen, "että minä pidän arpajaisia rahan -puutteessa; tahdon vain lahjoitella kenenkään kateutta herättämättä. -Mutta jos sattuma ei auta minua siitä pulasta, niin kyllähän tiedän, -kelle sitten tarjoan rannerenkaat." - -Näitä sanoja vahvisti niin merkitsevä myhäily, että Madamen täytyi -vastata kiitollisella suudelmalla. - -"Mutta tiedäthän muuten yhtä hyvin kuin minäkin", lisäsi Itävallan -Anna, "että kuningas ei luovuttaisi rannerenkaita takaisin minulle, jos -hän ne voittaisi." - -"Sitten hän antaisi ne kuningattarelle." - -"Ei, -- samasta syystä kuin hän ei antaisi niitä minullekaan, sillä jos -haluaisin, että ne joutuisivat kuningattarelle, en tarvitsisi siihen -hänen välitystään." - -Madame katsahti rannerenkaisiin, jotka säteilivät kotelossaan -läheisellä kuvastinpöydällä. - -"Ovatpa ne ihanat!" huokasi hän. "Mutta kah", lisäsi hän sitten, "mehän -jo aivan unohdamme, että teidän majesteettinne uni oli vain unta." - -"Minua ihmetyttäisi suuresti", vastasi Itävallan Anna, "jos uneni -pettäisi; sellaista on minulle harvoin sattunut." - -"Sitten te kelpaatte ennustajaksi." - -"Sanoinhan sinulle, tyttäreni, että tuskin koskaan näen unta. Mutta -tämä unennäkö sattuu omituisesti yhteen ajatusteni kanssa! Se sopii -niin hyvin laskelmiini!" - -"Mihin laskelmiin?" - -"Siihen esimerkiksi, että sinä voitat rannerenkaat." - -"Mutta silloinhan ei kuningas niitä voittaisikaan." - -"No", sanoi Itävallan Anna, "ei ole pitkältikään hänen majesteettinsa -sydämestä sinun sydämeesi... sinun, joka olet hänen rakastetun -sisarensa sijalla... Ei voisi siinä tapauksessa sanoa unen -valehdelleen. Näethän siis, kuinka hyvät mahdollisuudet sinulla on! -Ensiksikin unen mukaan: jos kuningas voittaa, niin hän antaa -rannerenkaat varmasti sinulle." - -"Myönnän sen yhdeksi." - -"Jos taasen itse saat voittoarvan, niin ne ovat sinun." - -"Luonnollisesti; sekin on myönnettävä." - -"Ja jos Monsieur voittaisi ne..." - -"Hoo", huudahti Madame purskahtaen nauruun, "hän antaisi ne Lotringin -junkkarille!" - -Miniän iloisuus tarttui leskikuningattareen, ja hän nauroi niin -sydämensä pohjasta, että hänen kipunsa uudistui ja sai hänet -kalpenemaan kesken hilpeytensä. - -"Mikä teitä vaivaa?" kysyi Madame säikähtyneenä. - -"Ei mikään, ei mikään, -- vain pistos kyljessä... Nauroin liiaksi... Me -olimme tulossa neljänteen mahdollisuuteen." - -"Sellaista minä en näe." - -"Anteeksi, en ole sulkenut itseäni pois voittajain joukosta, ja jos -minä voitan, saat luottaa minuun." - -"Kiitos, kiitos!" huudahti Madame. - -"Huomannet siis olevasi etusijalla ja uneni jo alkavan saada -todellisuuden perusteita?" - -"Te annatte minulle tosiaankin toivoa ja luottamusta", myönsi Madame, -"ja tällä tavoin voitettuina tulevat rannerenkaat minulle -satakertaisesti verremmiksi." - -"Illalla siis tapaamme." - -"Niin; hyvästi, rakas anoppi!" - -Miniänsä lähdettyä Itävallan Anna ryhtyi tarkastelemaan rannerenkaita. - --- Ne ovat tosiaankin hyvin kallisarvoiset, -- tuumi hän itsekseen, -- -koska niiden avulla tänä iltana voitan puolelleni sydämen ja saan -samalla tietää salaisuuden. - -Hän kääntyi tyhjään sivukammioonsa päin ja kysäisi ilmalta - -"Etkö sinäkin olisi pelannut näin, Chevreuse-parkani?" - -Ja ikäänkuin entisten aikojen tuulahduksena tämän vetoamisen kaiku -hetkellisesti palautti hänen nuoruutensa, huiman mielikuvituksensa, -menneen onnensa. - - - - -139. - -Arpajaiset. - - -Illalla olivat kaikki kokoutuneet leskikuningattaren luo kello -kahdeksaksi. - -Itävallan Anna oli laittautunut hienoimpaan juhlapukuunsa ja käyttänyt -kauneutensa rippeiden kohottamiseen kaikkia apukeinoja, mitä keimailu -voi toimittaa taitaviin käsiin. Siten hän peitteli tai oikeastaan -yritti salata tautinsa jo näkyväisiä tuhoja tältä nuoren hoviväen -parvelta, joka vielä kerääntyi hänen ihailijoikseen edellisessä luvussa -mainittujen houkuttimien ansiosta. Melkein yhtä miellytyshaluinen -Henriette ja ainiaan yksinkertaisen luonnollinen kuningatar istuivat -molemmin puolin häntä kilpailemassa hänen suosiollisuudestaan. -Hovinaiset olivat liittyneet suljetuksi ryhmäksi, tehokkaammin -puolustautuakseen nuorten miesten häijyltä leikinlaskulta keskinäisellä -sattuvien vastauksien sepittelyllä. Tällaiseen laukausten vaihtoon -varsin näppärä Montalais seisoi etummaisena, suojellen koko rintamaa -ehtymättömällä pikatulellaan. - -Saint-Aignanin kreivi oli jo ihan toivoton neiti de Tonnay-Charenten -järkkymättömän välinpitämättömyyden johdosta, joka itsepintaisuudessaan -alkoi tuntua halveksimiselta; hän yritti kääntää kaunottarelle -selkänsä, mutta ison silmäparin vastustamattoman säihkyn voittamana hän -tuon tuostakin palasi vahvistamaan tappioitansa uusilla alistumisilla, -joihin neiti de Tonnay-Charente ainiaan vastasi nolauksilla. -Kreivi-parka ei tiennyt miten olla. Athénaisin huomaavaisuuden -herättämiseksi hän viimein lähenteli kreivitär la Vallièrea niin -kunnioittavasti, että jotkut asiain kehityksestä takapajulle jääneet jo -luulivat hänen aikovan tavoitella tältä korvausta. Mutta he eivät -tienneet mitään sadesäällä sattuneesta kohtauksesta; enemmistö oli -ehtinyt kuulla siitä, ja täten selvinnyt suosikin asema oli alkanut -kerätä nuoren tytön liehakoitsijoiksi hovin taitavimpia kuten -typerimpiäkin havittelijoita. Edelliset ajattelivat itsekseen kuten -Montaigne: Eipä tiedä... Toiset tuumasivat Rabelaisin tavoin: Niin kai -sitten. - -Kuninkaalliset naiset katsastelivat oman sukupuolensa pukuja ja -katsoivat hyväksi unohtaa kuninkaallisuutensa, suvaiten aito -naisellisesti lausua purevia arvostelmia koko helmaväestä, kuten -Molière olisi sanonut. Henriette-prinsessan ja leskikuningattaren -katseet osuivat yhtaikaa la Vallièreen, jonka luokse jo mainitsimme -oikein joukolla keräännytyksi. Madame tunsi säälitöntä mielenkarvautta. - -"Todellakin", hän virkkoi kääntyen anoppiinsa päin, "tuon pienoisen la -Vallière-rukan pitäisi oikeudenmukaisesti voittaa ne rannerenkaat." - -"Se ei ole mahdollista", vastasi leskikuningatar hymyillen - -"Miksei?" - -"Kahdestasadasta arvasta ei ole riittänyt kaikkien merkitsemiseksi -luetteloon." - -"Hän ei siis ole osakkaana?" - -"Ei." - -"Sepä vahinko! Hän olisi saattanut ne voittaa ja myydä." - -"Myydäkö?" huudahti kuningatar. - -"Niin, -- hän olisi siten saanut myötäjäiset, joten hänen ei olisi -pakko mennä naimisiin ilman kapioita, kuten nyt luultavasti tapahtuu." - -"Kah, todellako? Pienokaisparka!" sanoi leskikuningatar; "eikö hänellä -ole pukuja?" - -Ja hän lausui ne sanat ikäänkuin ei olisi voinut ajatellakaan sellaista -köyhyyttä piirissään. - -"No, katsokaahan vain: olen varma siitä, että tuo hame oli hänellä jo -aamullisella ajeluretkellä, -- hän sai sen onnellisesti varjelluksi, -kun kuningas suvaitsi toimittaa hänet sateensuojaan." - -Samassa saapui kuningas. Ylhäiset naiset eivät panettelultaan olisi -sitä kenties huomanneetkaan, mutta Madame näki, että vastapäätä -lehteriä seisova la Vallière hämmentyneenä virkkoi joitakuita sanoja -ympärillään kuhiseville hovimiehille, jotka heti vetäysivät syrjään. Se -liike käänsi Madamen silmät ovelle, ja silloin vartioupseeri ilmoitti -kuninkaan. La Vallière oli tähystänyt lehterille, mutta loi nyt äkkiä -katseensa alas. - -Kuningas astui saliin. Hän oli pukeutunut aistikkaan komeasti ja -haasteli Monsieurin ja Roquelauren herttuan kanssa, lähestyen heidän -saattamanansa ensin kuningattaria ja tervehtien heitä ystävällisen -kunnioittavasti. Hän tarttui äitinsä käteen ja suuteli sitä, lausui -Madamelle muutamia kohteliaisuuksia hänen hienosta puvustaan ja aloitti -kierroksen koko hovilaispiirissä. La Vallièrea hän tervehti aivan -samaten kuin kaikkia muitakin ja palasi lopuksi kuninkaallisten naisten -luo. - -Huomatessaan, että kuningas oli suonut vain jokapäiväisen -tervehdyslauselman ajeluretkensä nuorelle sankarittarelle, hoviväki -heti päätti tästä kylmäkiskoisuudesta, että kuninkaalla oli ollut vain -oikku, joka oli jo ehtinyt haihtua. Olisi kuitenkin saattanut panna -merkille, että la Vallièren lähelle keräytyneiden hovimiesten joukossa -oli herra Fouquet, jonka kunnioittava kohteliaisuus tyynnytteli tyttöä -hänen ilmeisesti ollessaan sekavien tunteitten kuohuttelemana. -Yli-intendentti valmistausikin haastelemaan enemmän kahdenkeskisesti -neiti de la Vallièren kanssa, mutta silloin tuli heidän seuraansa -Colbert, kumartaen Fouquetille muodollisen kunnioittavasti ja näköjään -aikoen jäädä puhuttelemaan nuorta kreivitärtä hänkin. Fouquet poistui -heti. Tätä seikkaa tarkkaillen Montalais ja Malicorne vaihtoivat -silmäyksiä, joilla tuntuivat ilmaisevan toisilleen havaintojaan. - -De Guiche oli asettunut ikkunakomeroon eikä nähnyt muita kuin Madamen. -Mutta kun Madame puolestaan alinomaa suuntasi katseensa la Vallièreen, -saivat kreivinkin silmäykset yhtämittaa saman suunnan. La Vallière -tunsi vaistomaisesti tuon kaksinaisen tähtäilyn painon, joka toisaalta -sisälsi harrastusta ja toisaalta kateutta, ja hän kärsi siitä sitäkin -enemmän, kun hän ei kumppaneiltansa saanut osakseen ainoatakaan -sydämellistä sanaa eikä kuninkaalta hellää katsahdusta. Lapsiparka -tunsi mitä ahdistavinta ankeutta sielussaan. - -Leskikuningatar siirrätti nyt esiin sen pikku pöydän, jolle arpaliput -oli asetettu, ja pyysi rouva de Mottevillea lukemaan valittujen -osallisten luettelon. On sanomattakin selvää, että se oli laadittu -hovisäännön mukaisesti: kuningas ensimmäisenä, sitten leskikuningatar, -kuningatar, Monsieur, Madame ja niin edelleen. Sydämet pamppailivat -lukemisen aikana. Leskikuningattaren kutsuvieraita oli hyvinkin -kolmesataa. Jokainen odotti jännittyneesti, oliko hänen nimensä -armoitettujen joukossa. Kuningas kuunteli yhtä tarkkaavasti kuin -muutkin. - -Viimeisen nimen tultua lausutuksi huomattiin, että la Vallière puuttui -luettelosta. Kuningas punehtui ikäänkuin pahastuksissaan, mutta tyttö -ei säveänä ja alistuvana ilmaiset mitään pettymystä. Ludvig ei koko -lukemisen kestäessä ollut siirtänyt katsettaan hänestä; nuori tyttö oli -saanut siitä huomaavaisuudesta niin puhdasta iloa, että hänen -sielussaan ei ollut sijaakaan muulle ajatukselle kuin kiitolliselle -rakkaudelle. Kuningas näkyi olevan liikuttunut ja hyvillään tästä -itsekieltäymyksestä ja tahtovan lopuksi ilmaista sitä mielialaa -katseellaan, samalla kun muut luettelosta syrjäytetyt tai unohdetut -väkisinkin antausivat mielenkarvautensa valtaan. - -Malicornekin oli jäänyt pois miehistä, ja hänen irvistyksensä haastoi -niinikään osattomalle Montalaisille: - --- Emmekö vain vielä edistäkin asioitamme sille kannalle, että hän ei -meitä unohda? - --- Hoo, varmastikin! -- vastasi Aure-neidin ymmärtäväinen hymyily. - -Arpaliput jaettiin kullekin numeronsa mukaan eli edellämainitussa -arvojärjestyksessä. Sitten Itävallan Anna avasi sahviaanimassin, jossa -oli kaksisataa numeroitua helmiäislaattaa, ja ojensi sen nuorimmalle -hovineidolleen, jotta tämä ottaisi massista yhden laatan. Näitä -verkallisia valmistuksia tarkkailtiin yhä ahnaammin. De Saint-Aignan -kumartui supattamaan neiti de Tonnay-Charenten korvaan: - -"Koska meillä kumpaisellakin on numero, mademoiselle, niin -yhdistäkäämme kaksi mahdollisuuttamme. Teille rannerenkaat, jos minä -voitan; minulle teidän voittaessanne vain yksi ainokainen katse -kauneista silmistänne?" - -"Ei toki", epäsi Athénais; "pitäkää te vain rannerenkaat, jos voitatte. -Kukin puolestaan." - -"Te olette heltymätön", valitti de Saint-Aignan, "ja minä rankaisen -teitä pikku säkeistöllä: - - "Voi, Iris, liikaa kapinoit - mun valojani vastaan..." - -"Hiljaa!" kovisti Athénais; "estättehän minut kuulemasta -voittonumeroa." - -"Numero 1", lausui samassa nuori tyttö, katsahdettuaan helmiäistauluun, -jonka oli ottanut sahviaanimassista. - -"Kuningas!" huudahti leskikuningatar. - -"Kuningas voitti!" kertasi kuningatar riemastuneena. - -"Oi, kuningas! Teidän unenne!" kuiskasi Madame, ihastuksissaan -Itävallan Annalle. - -Ainoastaan kuningas ei ilmaissut mitään erityistä ilostumista. Hän vain -kiitti Onnetarta hieman kumartamalla nuorelle tytölle, joka oli -esiintynyt tämän häilyvät jumalattaren edustajana, ja otti sitten -äidiltänsä vastaan rannerenkaat lippaassaan, koko yleisön soristessa -mielittelevänä. - -"Ovatko ne siis todellakin niin sievät?" kysyi hän. - -"Katsokaa niitä ja päättäkää itse", vastasi Itävallan Anna. - -Kuningas tarkasteli koruja. - -"Kyllä tosiaan", myönsi hän; "ja medaljongit ovat ihastuttavia. -Tekotapa on hyvin hieno." - -"Hyvin hieno!" toisti Madame. - -Kuningatar Maria Teresia havaitsi heti ensi silmäyksellä selvästi, että -kuningas ei tarjoisi rannerenkaita hänelle; mutta kun hän ei näkynyt -sen paremmin ajattelevan Madameakaan, tyytyi hän tähänkin jotenkuten. -Kuningas istuutui. Likeisempiin väleihin päässeet hovimiehet tulivat -perätysten ihastelemaan lähemmältä koruja, jotka kuninkaan luvalla -piankin siirtyivät kädestä käteen. Sekä asiantuntijat että oudommat -huudahtelivat ihmetyksestä ja onnittelivat vilkkaasti kuningasta. -Naiset kävivät ilmeisen maltittomiksi nähdessään aarteen siten viipyvän -ritareilla. - -"Hyvät herrat, hyvät herrat", huomautti teräväkatseinen kuningas, -"niinhän te esiinnytte kuin rannerenkailla koristautuvat sabinilaiset: -luovuttakaa ne toki vähäksi aikaa naisillekin, jotka voinevat väittää -kykenevänsä arvostelemaan niitä pätevämmin kuin te." - -Nämä sanat tuntuivat Madamesta hänen odottamansa päätöksen enteeltä, ja -hän sai leskikuningattarenkin katseesta vahvistusta onnelliselle -aavistelulleen. - -Se hovimies, joka piteli lipasta silloin kun kuningas yleisen kohun -vallitessa lausui muistutuksensa, kiirehti laskemaan rannerenkaat -kuningatar Maria Teresian käsiin. Naisparka tiesi hyvin, että ne eivät -olleet joutumassa hänen kalleuksikseen, ja hän vain pikimmältään -silmäsi niitä ennen kuin siirsi ne Madamelle. Tämä ja vielä suuremmassa -määrin Monsieur katselivat koruja pitkään ja halukkaasti. Sitten -Henriette lähetti ne kiertämään lähimmässä naisparissa, virkkaen vain -yhden sanan, mutta äänenpainollaan ilmaisten kokonaisia lauseita: - -"Uhkeita!" - -Naiset tarkastelivat rannerenkaita sen verran kuin soveliaisuus salli, -antaen niiden sitten kulkea edelleen oikealle. - -Tällävälin kuningas puheli tyynesti de Guichen ja Fouquetin kanssa, -enemmän kuitenkin haastatellen kuin kuunnellen. Niinkuin kaikki, joilla -on ehdoton ylemmyys muihin verraten, hän oli saavuttanut keskusteluissa -sellaisen tottumuksen, että hänen korvansa otti hajallisista puheluista -vain sieltä täältä sen välttämättömän sanan, johon oli vastattava. -Hänen tarkkaavaisuutensa oli toisaalla, missä hänen katseensakin -harhailivat. - -Neiti de Tonnay-Charente oli viimeinen arpomisluetteloon otettu -osallinen, ja ikäänkuin hän olisi sikäli asettunut riviinkin olivat -hänen perästään vain Montalais ja la Vallière jäljellä. Rannerenkaiden -saapuessa näille kahdelle tuntui niiden herättämä yleinen mielenkiinto -jo tyyntyneen. Korut menettivät tärkeytensä hetkellisesti sattuessaan -noin vähäpätöiseen talteen. Se ei kuitenkaan estänyt Montalaisia -hätkähtämästä ilahduksen, kateuden ja mieliteon vallassa, kun hän näki -muhkeat jalokivet, joihin hänen katseensa kiintyi enemmän kuin -kultasepän taidonnäytteeseen. Oli ilmeistä, että jos Montalais olisi -joutunut valitsemaan raha-arvon ja taiteellisen kauneuden kesken, hän -olisi epäröimättä asettanut timantit kameain edelle. Hänen olikin -vaikea siirtää niitä toverilleen. La Vallière silmäsi koruja miltei -välinpitämättömästi. - -"Voi, kuinka komeat rannerenkaat! Ihanat, suurenmoiset!" huudahti -Montalais. "Ja sinä et hurmaannu niistä, Louise? Mutta etkö siis -olekaan nainen?" - -"Kyllähän", vastasi nuori tyttö viehättävän kaihomielisesti. "Mutta -onhan turhaa kiintyä sellaiseen komeuteen, jota emme voi omistaa." - -Kuningas oli kurkoittautunut eteenpäin, kuunnellakseen mitä nuori tyttö -sanoisi. Tuskin oli hänen äänensä värinä tauonnut hallitsijan korvissa, -kun Ludvig nousi säteilevänä ja astui piirin poikki, pysähtyen la -Vallièren luo. - -"Mademoiselle", sanoi hän, "te erehdytte: kaikilla naisilla on oikeus -koristautua." - -"Oi, sire", vastasi la Vallière, "eikö teidän majesteettinne siis tahdo -uskoa, että vaatimattomuuteni on todellista?" - -"Uskon teillä olevan kaikki hyveet, mademoiselle, vilpittömyys niihin -luettuna. Pyydänkin teitä siis sanomaan suoraan, mitä ajattelette -näistä rannerenkaista." - -"Ne ovat niin sirotekoiset, sire, että sellaisia voivat vain -kuningattaret saada." - -"Minua ilahduttaa, että se on teidän mielipiteenne, mademoiselle. -Rannerenkaat ovat teidän, kuningas pyytää teitä vastaanottamaan ne." - -Ja kun la Vallière ikäänkuin säikähtyneesti liikahti ojentamaan lipasta -kuninkaalle, työnsi Ludvig tytön vapisevan käden säveästi takaisin. - -Hämmennyksestä syntyi salissa haudan hiljaisuus, vaikka kuninkaallisten -naisten ryhmässä ei ollutkaan kuultu tai käsitetty, mitä oli -tapahtunut. Neiti de Tonnay-Charente otti ystävällisesti levittääkseen -tietoa, kun Madame viittasi häntä lähestymään. - -"Oi, hyvä Jumala", huudahti hän, "mikä onni suotiinkaan la Vallièrelle! -Kuningas lahjoitti hänelle rannerenkaat!" - -Madame puri huultansa niin lujasti, että verta tihkui esille. Nuori -kuningatar katseli vuoroin la Vallièrea, vuoroin Madamea, ja puhkesi -nauramaan. Itävallan Anna nojasi leukaansa kauniiseen käteensä ja jäi -pitkäksi aikaa sieluansa jäytävän aavistuksen ja sydäntänsä runtovan -julman säjöilyn valtaan. De Guiche näki Madamen vaalenevan ja arvasi, -mikä siihen oli syynä; hän poistui pikaisesti seurueesta ja katosi. -Malicorne pääsi pujahtamaan Montalaisin luo ja huomauttamaan tälle -yleisen puheensorinan suojassa: - -"Aure, sinulla on huostassasi meidän menestyksemme ja tulevaisuutemme." - -"Niin", vastasi tämä. - -Ja hän syleili hellästi la Vallièrea, vaikka hänen olisi kateellisena -tehnyt mielensä kuristaa hänet. - - - - -140. - -Malaga! - - -Kunnianhimon ja rakkauden täten käydessä pitkällistä kilvoitteluansa -oli muuan henkilömme, jota kenties kaikkein vähimmin sopi syrjäyttää, -joutunut kovin huomaamattomaksi, unohdetuksi, onnettomaksi. - -Niin, d'Artagnan! - -D'Artagnan oli tosiaan ikäänkuin lakannut olemasta. Hänellä ei ollut -mitään tekemistä tässä loistokkuuden ja kevytmielisyyden maailmassa. -Kaksi päivää saateltuaan kuningasta Fontainebleaussa ja katseltuaan -hallitsijansa esiintymistä milloin haaveellisessa paimenosassa, milloin -koomillisena muinaisuuden urhona, oli muskettisoturi tuntenut, että -tämä kujeilu ei riittänyt antamaan hänen elämälleen sisältöä. - -Alituiseen hänet pysähdytti joku kysymyksellä: - -"Miten tämä puku teidän mielestänne sopii minulle, herra d'Artagnan?" - -Hän vastaili rauhallisen ivallisella äänellään: - -"Kas, tehän olette komea kuin punatakkinen apina Saint-Laurentin -markkinoilla." - -Sellaisia kohteliaisuuksia d'Artagnan jakeli ollessaan sillä tuulella; -muiden asiaksi jäi päättää, kannattiko niistä kiittää. - -Harrastusta herättävänä kysymyksenä oli myös: - -"Miten te pukeudutte täksi iltaa, herra d'Artagnan?" - -Vastaus kuului: - -"Minä riisuudun." - -Ja sille naisetkin nauroivat. - -Mutta kun muskettisoturi kahden tuollaisen päivän perusteella oivalsi, -että koko leiskumiseen ei kätkeytynyt mitään vakavaa ja että kuningas -oli näköjään täydellisesti unohtanut Pariisin, Saint-Mandén ja -Belle-Islen; että herra Colbert hautoi mielessään pelkkiä värillisiä -lyhtyjä ja ilotulituksia; että naiset olivat valmistautuneet vähintään -kuukaudeksi vain antamaan ja ottamaan vastaan silmäniskuja; d'Artagnan -pyysi kuninkaalta lomaa yksityisasioitansa varten. - -Kapteenin esittäessä hänelle anomuksensa oli kuningas tanssimisen -voivuttamana juuri menemässä makuulle. - -"Tahdotteko jättää minut, herra d'Artagnan?" kysyi hän hämmästyneenä. -Ludvig XIV ei milloinkaan käsittänyt, että kukaan saattoi hänestä eritä -saatuansa ylhäiseksi kunniakseen oleskella hänen läheisyydessään. - -"Sire", selitti d'Artagnan, "minä jätän teidät, kun en voi millään -tavoin hyödyttää teitä. Oi, jospa edes voisin tanssiessanne pidellä -tasapainotankoa, niin asia olisi toinen!" - -"Mutta, hyvä herra d'Artagnan", huomautti kuningas ihan vakavasti, -"vain nuorallatanssijat käyttävät tankoa." - -"Kah, niinkö!" jatkoi muskettisoturi hienolla ivallaan; "sitä en -tiennyt." - -"Ettekö siis ole nähnyt minun tanssivan?" kysyi kuningas. - -"Kyllähän; mutta minä olen luullut, että tämä kaikki oli vasta -vaikeampien tehtävien harjoittelua. Olen erehtynyt; sitä suurempi syy -minun poistua. Sanon vieläkin, sire: te ette tarvitse minua, ja jos -asiat muuttuvat, niin teidän majesteettinne tietää kyllä, mistä minut -saa käsille." - -"Hyvä on", vastasi kuningas ja myönsi loman. - -Niinpä emme etsikään d'Artagnania Fontainebleausta; se olisi turhaa. -Mutta lukijan luvalla tavoitamme hänet Rue des Lombardsin varrelta -_Kultaisesta Huhmaresta_, arvoisan ystävämme Planchetin asunnosta. - -Kello on kahdeksan illalla; on lämmin, välikerrassa on ikkuna avoinna. -Muskettisoturin sieraimiin kohoaa mausteiden tuoksua, johon sekaantuu -katuloan huurua vähemmän hienona, mutta voimakkaampana hajuhermojen -kutkuttimena. - -D'Artagnan loikoo suunnattomassa matalaselkäisessä nojatuolissa, jalat -läheiselle jakkaralle laskettuina, koko mies niin tylppänä kulmana kuin -mittausoppi voi koskaan tuntea. Kädet ovat liittyneet ristiin pään yli, -joka on retkahtanut vasemmalle olkapäälle. Tavallisesti niin ovelat ja -eloisat silmät tuijottavat melkein verhoutuneina, ja niiden -muuttumattomana näköpisteenä on savupiippujen väliin jäänyt pikku -nurkkaus sinitaivasta, -- juuri parahultainen kaistale paikkatilkuksi -sellaiseen linssi- tai papusäkkiin, jotka olivat pohjakerran myymälän -päävarastona. - -Siten ojentautuneena, siten tylsistyneenä ikkunantakaisessa -tirkistelyssään, d'Artagnan ei enää ole soturi, ei enää kuninkaallisen -palatsin upseeri, vaan poroporvari siinä röhöttää sulatellen -päivällistänsä illallissyönnin valmisteluksi tai kuluttelee aikaansa -makuullemenoon asti, aivot puutuneina umpeen kaikilta ajatuksilta, kun -aineellisuus ankarasti vartioitsee älyn pääsyteitä ja pitää visusti -huolta siitä, että pääkuoreen ei hiivi ulkoisen mielteen sanaakaan. - -Kuten sanottua, oli jo yö tulossa. Valoja sytytettiin myymälässä, -samalla kun yläkerran ikkunat suljettiin; palovartion epätasaista -tömistelyä kuului kadulta. Mutta d'Artagnanille ei yhä ollut olemassa -muuta kuin tuo sininen kaistale taivasta. - -Muutaman askeleen päässä hänestä makasi Planchet kokonaan varjossa -rähmällään maissisäkin päällä, käsivarret leuan tukena, ja katseli, -kuinka muskettisoturi mietti, uneksi tai nukkui silmät auki. Tätä -tarkkailua oli kestänyt jo varsin kauan, ja viimein Planchet yritti -saada kohtaukseen vaihtelua. - -"Hm, hm!" äänteli hän. - -D'Artagnan ei hievahtanut. - -Maustekauppias käsitti, että oli turvauduttava tehokkaampaan keinoon, -ja perusteellisen harkinnan jälkeen hän näissä olosuhteissa katsoi -viisaimmaksi kierähtää säkiltä lattialle, saadakseen sadattaa: - -"No, minua epattoa!" - -Mutta putoamisen jyrähdyksestä huolimatta ei d'Artagnan, joka elämänsä -varrella olikin kuullut monenlaista melua, näyttänyt olevan -millänsäkään siitä. Koko mätkähdys sitäpaitsi miltei huventuikin -jyhkeiden vankkurien jyrinään, jotka kivillä lastattuina tulivat -Saint-Médéric-kadulta. - -Kuitenkin oli Planchet huomaavinaan d'Artagnanin suupielissä jotakin -hymyn värettä äänettömänä hyväksymisenä hänen määritelmälleen. Se -rohkaisi häntä kysymään: - -"Nukutteko, herra d'Artagnan?" - -"En, Planchet, en _edes_ nuku", vastasi muskettisoturi. - -"Minua kovasti surettaa, kun sanotte _edes_", pahoitteli Planchet. - -"Ka, miksi? Eikö se ole siisti sana, Planchet?" - -"On toki, herra d'Artagnan." - -"No, missä vika?" - -"Se sana vain huolestuttaa minua." - -"Selitä minulle se huolesi, Planchet", pyysi d'Artagnan. - -"Kun sanotte, että te ette edes nuku, niin se on samaa kuin että teillä -ei ole unenkaan lohdutusta. Taikka paremminkin se on kuin virkkaisitte -minulle: Planchet, minun on hirmuisen ikävä." - -"Etkö tiedä, ettei minua milloinkaan vaivaa ikävä?" - -"Paitsi nykyisin." - -"Joutavia!" - -"Herra d'Artagnan, siitä on nyt kahdeksan päivää, kun te tulitte -takaisin Fontainebleausta; kahdeksaan päivään ei teillä ole enää ollut -mitään käskyjä annettavina, ei komppaniaanne komenneltavana. Te -kaipaatte muskottien kalinaa, rumpujen pärrytystä ja koko komeutta; -kyllähän minä vanhana sotilaana sen ymmärrän." - -"Planchet", vastasi d'Artagnan, "vakuutan sinulle, että viihdyn -mainiosti." - -"Vaikka makailette siinä kuin kuollut?" - -"Ystäväiseni, silloin kun minä olin La Rochellen piirityksessä, -- -niin, ja sinä myös, -- no, meidän ollessamme La Rochellen piirityksessä -muuan arabialainen oli siellä aika peijooni tähtäämään kenttätykkejä. -Hän oli nokkela miekkonen, vaikka tummapintainen kuin sinun puotisi -oliivit. Ja kun tämä arabialainen oli syönyt vankasti tai suoriutunut -hyvästä työrupeamasta, oli hänen tapanaan heittäytyä loikoilemaan -niinkuin minä nyt ja sauhutella ties mitä loihtulehtiä pitkällä -torvella, jossa oli merenvahasta imuke; ja jos joku upseeri -ohimennessään morkkasi häntä alituisesta makailemisesta, vastasi hän -tyynesti: 'Parempi istualla kuin seisoalla, makuulla kuin istualla, -kuolleena kuin makuulla.'" - -"Se oli kolkko murjaani sekä karvaltansa että puheissaan", sanoi -Planchet; "kyllä muistan hänet hyvin. Hän katkoi protestanttien päitä -suureksi nautinnokseen." - -"Aivan oikein, ja palsamoitsi niistä sitten ehjät." - -"Niin, ja siinä puuhatessaan yrtteineen ja ruohoineen hän oli kuin -vasuntekijä pujottelemassa punonnaisiaan." - -"Niin, Planchet, niin, varmastikin sama mies." - -"Onhan sitä minullakin muistia." - -"Sen tiedän ennestään; mutta mitä sanot hänen ajatuskannastaan?" - -"Kyllähän se ajatelma minun nähdäkseni osuu kohdalleenkin, mutta yhtä -hyvin sitä voi sanoa typeräksi." - -"Selitähän lähemmin, Planchet." - -"No, onhan tosin aina parempi istualla kuin seisoalla, silloin kun -ihminen on väsynyt, -- ja erityisinä hetkinä..." Planchet hymyili -veitikkamaisesti. "Saattaa myös usein olla pahempi makuulla kuin -istualla. Mutta mitä siihen tulee, että olisi muka parempi kuolleena -kuin makuulla, niin se on minusta silkkaa pötyä. Minä annan ehdottoman -etusijan vuoteelle, ja ellette te ole samaa mieltä, niin te olette -ikävystynyt pilalle, niinkuin minulla jo oli kunnia huomauttaa teille." - -"Tunnethan Lafontainen, Planchet?" - -"Saint-Médéric-kadun rohdoskauppiaan?" - -"Ei, vaan satusepon." - -"Ahaa, -- 'Korppi kerran istui puussa'?" - -"Oikein; no, minä olen niinkuin hänen jäniksensä." - -"Onko häneltä siis jäniskin?" - -"On kaikenkaltaisia eläimiä." - -"No, mitä se jänis tekee?" - -"Uneksii." - -"Ka, ka!" - -"Ja minä olen lyöttäytynyt Lafontainen jänikseksi, -- minä -unelmoitsen." - -"Te unelmoitte?" virkahti Planchet levottomana. - -"Niin, myöntänethän talosi kyllin synkäksi, jotta se voi saada miehen -miettivälle päälle, Planchet?" - -"Teillä on kuitenkin näköala kadulle, monsieur." - -"_Pardieu_, kehutko sitä, häh?" - -"On sentään totta, monsieur, että jos asuisitte pihan puolella, teitä -ikävyst... tuota, mietityttäisi vielä enemmän." - -"_Ma foi_, enpä tiedä, Planchet." - -"Mutta jos", virkkoi maustekauppias, "jos tuumittelunne olisikin sitä -lajia, mikä johti teidät asettamaan kuningas Kaarle II:n takaisin -valtaistuimelle..." Ja Planchetilta pääsi naurahdus, jossa oli -todellista merkitystäkin. - -"Voi, Planchet-veikkoseni", sanoi d'Artagnan, "sinä käyt -kunnianhimoiseksi!" - -"Eikö ole mitään muuta kuningasta syrjäytettynä vallasta, herra -d'Artagnan, tai toista Monkia pistettävänä kirstuun?" - -"Ei, hyvä Planchet, kaikki kuninkaat könöttävät nykyään -valtaistuimellaan... kenties vähemmän tukevasti kuin minä tällä -tuolilla, mutta valtikkaa kumminkin heiluttelevat." - -Ja d'Artagnan huokasi. - -"Herra d'Artagnan", ilmoitti Planchet, "ihan minun tulee teitä surku." - -"Sinä olet kovin hyväsydäminen, Planchet." - -"Minä uumoilen pahaa, Jumala paratkoon." - -"Mitä niin?" - -"Että te laihdutte, herra d'Artagnan." - -"Ohoh!" sanoi d'Artagnan jymäyttäen rintakehäänsä, joka kumahti kuin -tyhjä haarniska; "mahdotonta, Planchet." - -"Ja katsokaas", jatkoi Planchet sydämellisen myötätuntoisesti, "jos te -alatte riutua minun luonani..." - -"No, entä sitten?" - -"Silloin tekisin onnettoman tekosen." - -"Älähän!" - -"Kyllä vainkin." - -"Mitä tekisitkään? Annas kuulla!" - -"Etsisin käsiini sen, joka tuottaa teille mielenkarvautta." - -"Vai niin, nyt haudon karvasta mieltäkin!" - -"Kyllä teitä sapettaa." - -"Ei, Planchet, ei." - -"Kyllä, sanon minä. Sisuanne kaivelee, ja te laihdutte." - -"Olenko laihtumassa? Näinköhän!" - -"Ihan silmin nähden... _malaga!_ Ja jos yhä laihdutte, niin sieppaankin -säiläni ja lähden suoraa päätä sivaltamaan herra d'Herblaylta kurkun -poikki." - -"He-heh!" äännähti d'Artagnan tempautuen istuvaan asentoon; "mitä -sanotkaan, Planchet? Mitä tekemistä herra d'Herblayn nimellä on sinun -pippuripussiesi seassa?" - -"Hyvä, hyvä! Kiukustukaa vain, ja sättikää minua, jos mielenne tekee; -mutta _morbleu_, minä tiedän mitä tiedän." - -Planchetin viime purkauksen ajaksi oli d'Artagnan asettunut siten, -ettei häneltä jäänyt näkemättä toisen ainoakaan ilme: hän -istui kyynärpäät polviin tuettuina ja kaula ojolla arvoisaan -maustekauppiaaseen päin. - -"Kuules nyt", tiukkasi hän, "selitähän vähän ja sano minulle, kuinka -saatoit äityä noin nurjamieliseksi. Herra d'Herblay, sinun entinen -esimiehesi, minun ystäväni, kirkon mies, piispaksi ylennyt -muskettisoturi -- kohottaisitko muka miekkasi häntä vastaan, Planchet?" - -"Vaikka isääni vastaan, kun näen teidät sellaisessa tilassa." - -"Herra d'Herblay, aatelismies!" - -"Viis minä hänen aateluudestaan, kun tiedän, että hän myrryttää unenne. -Ja pahat unet kuihduttavat. _Malaga!_ Minä en tahdo, että herra -d'Artagnan lähtee talostani laihempana kuin oli tullessaan." - -"Mistä peijakkaasta johdut luulottelemaan, että hän tuottaa minulle -huonoja näkyjä? Selitä, selitä, -- noh!" - -"Teillä on jo kolmena yönä ollut painajainen." - -"Minulla?" - -"Niin, teillä, ja vääntelehtiessänne te hoette: 'Aramis! Luihu -Aramis!'" - -"Kah, olenko hölpötellyt sellaista?" virkahti d'Artagnan rauhattomana. - -"Kyllä, sitä olette valittanut, niin totta kuin nimeni on Planchet!" - -"No, mitäpä siitä. Eihän unista ole taikaa." - -"On tässä tapauksessa, sillä joka kerta kun olette näinä kolmena -päivänä käynyt ulkosalla, te olette palatessanne aina tiedustanut -minulta: 'Oletko nähnyt herra d'Herblayta?' taikka toisekseen: 'Onko -tänne tullut minulle kirjettä herra d'Herblaylta?'" - -"Mutta on kaiketi luonnollista, että kaipaan kuulumisia rakkaasta -ystävästä?" sanoi d'Artagnan. - -"Ei surkastuaksenne sentään." - -"Minä rupeankin lihomaan, Planchet; annan sinulle kunniasanani." - -"Hyvä on, monsieur, se on sillä autettu; te ette totisesti syö -sanaanne!" - -"Minä heitän näkemästä unia Aramiksesta." - -"Sepä erinomaista!" - -"En enää kysele sinulta, onko herra d'Herblaylta tullut kirjettä." - -"No, kaikki on sitten kunnossa!" - -"Mutta selitä nyt minulla eräs seikka." - -"Puhukaa, monsieur." - -"Teen aina huomioita..." - -"Sen tiedän hyvin." - -"Puheessasi esiintyi äsken merkillinen voimasana..." - -"_Malaga!_ Niinkö?" - -"Aivan." - -"No, sehän sopii maustekauppiaan sadatukseksi." - -"Kyllä vainkin, -- kuivatun rusinalajin nimenä." - -"Se on minun vimmastusvalani; kun en ole pysyä nahoissani, silloin minä -lausahdan: _malaga_!" - -"Mutta minä en ole milloinkaan ennen kuullut sinun käyttävän sitä -kirousta." - -"Minulle onkin se vasta hiljan annettu, monsieur." - -Ja sen sanoessaan Planchet vilkutti veitikkamaisesti silmäänsä, -kääntäen puoleensa d'Artagnanin koko huomion. - -"Ohoi!" äännähti hän. - -"Hei vaan!" vastasi Planchet. - -"Kas, kas, Planchetilla on omat kurinsa!" - -"Perhanassa, monsieur", sanoi maustekauppias, "minä en ole niinkuin te, -minä en tahdo elää mietiskellen." - -"Siinä teet väärin." - -"Tarkoitin: ikävissäni, monsieur. Meillä on vain lyhyt aika elääksemme; -miksemme käyttäisi sitä mieluisimmalla tavalla?" - -"Näytpä olevan epikurolainen järkeilijä, Planchet?" - -"Mikä minua estäisi? Käsi on kunnossa kirjoittamiseen, sokerin ja -pippurin punnitsemiseen; jalka jaksaa tanssia ja kestää kävelyretkiä; -hampaat eivät väsy jauhamasta, vatsa sulattelee vielä vaivatta, eikä -sydänkään ole pilalle näivettynyt. No niin, monsieur..." - -"No mitä, Planchet?" - -"No, sitä juuri..." lausui maustekauppias kämmeniänsä hykerrellen. - -D'Artagnan heitti toisen jalkansa ristiin toisen yli. - -"Planchet, vanha veikko", sanoi hän, "sinä typerrytät minut -hämmästyksellä." - -"Kuinka niin?" - -"Näyttäydythän minulle ihan uudessa valossa." - -Se huomautus hiveli maustekauppiasta niin että hän oli hiertää nahan -käsistään. - -"Ahaa!" sanoi hän; "ollessani vain tyhmä, te ette ole uskonut minulla -olevan laisinkaan aivoja." - -"Hyvä, Planchet! Sattuvastipa sanoit!" - -"Tarkatkaa ajatusjuoksuani, monsieur. Minä tulin tuumanneeksi", jatkoi -Planchet, "että ilman hupia ei maailmassa saa onnea." - -"No, siinä puhut ihan paikalleen!" yhtyi d'Artagnan. - -"Tai kun hupia ei ole kovinkaan yleiseen tavattavissa, tulee ainakin -hankkia viihdykkeitä elämän kiusojen lohduksi." - -"Ja sinä lohduttelet itseäsi?" - -"Niin juuri." - -"Kerrohan, millä tavoin?" - -"Minä käytän kilpeä ikävystymisen torjumiseksi. Arvioin määräajan -kärsivällisyydelleni, ja juuri päivää ennen kuin tunnen ikävystyväni, -minä haen hauskutusta." - -"Eikö se ole sen pulmallisempaa?" - -"Ei." - -"Ja tuon kaiken sinä olet keksinyt itseksesi?" - -"Ihan itsekseni." - -"Ihme ja kumma!" - -"Mitä sanotte siitä?" - -"Minä sanon, että sinun järkeilylläsi ei ole vertaistaan koko -maailmassa." - -"No niin, noudattakaakin siis minun esimerkkiäni." - -"Tunnen kyllä kiusausta." - -"Tehkää kuten minä." - -"En parempaa pyytäisi; mutta kaikki sielut eivät ole samaa maata, ja -jos minun pitäisi hauskutella sinun tavallasi, niin kenties juuri -ikävystyisinkin hirmuisesti..." - -"Joutavia! Koettakaahan aluksi!" - -"Miten siis menetteletkään?" - -"Oletteko huomannut, että minä toisinaan katoan?" - -"Olen kylläkin." - -"Erityiseen tapaan?" - -"Niin, säännöllisin väliajoin." - -"Aivan oikein! Kas vain, te olette pannut sen merkille?" - -"Tottahan käsität, hyvä Planchet, että kun ihmiset näkevät toisensa -jokseenkin joka päivä, toisen täytyy kaivata, kun toinen on poissa? -Etkö sinä ole tietääksesikään, kun minä olen virkatoimissa?" - -"Kyllä, silloin on minulla kovin tyhjää, -- olen kuin ruumis ilman -sielua." - -"No, sen todettuamme siis jatkakaamme." - -"Minä aikoina minä katoan?" - -"Aina kuukauden puolivälissä ja viimeisenä päivänä." - -"Ja kauanko viivyn?" - -"Milloin kaksi, milloin kolme tai neljäkin päivää." - -"Mitä olette luullut minun hommailevan?" - -"Liikkuvan liikeasioissa." - -"Ja miltä olen näyttänyt kotiutuessani?..." - -"Hyvin tyytyväiseltä." - -"Näettehän nyt, te sanotte sen itse: aina tyytyväiseltä. Ja mistä -olette arvellut tyytyväisyyteni johtuvan?..." - -"Hyvistä kaupoista, -- siitä että riisisuurimain, luumujen, -jauhosokerin, kuivattujen hedelmien ja siirapin osto oli onnistunut -mieliksesi. Sinulla on aina ollut hyvinkin hienosteleva luonnonlaatu, -Planchet, ja minä en ollenkaan ihmetellyt huomatessani sinun valitsevan -alaksesi maustekaupan, joka on vaihtelevimpia ja herttaisimpia -liikehaaroja, siinä kun saa käsiteliä melkein kaikkia hyvänhajuisia -luonnontuotteita." - -"Kauniisti sanottu, monsieur, mutta kylläpä kuitenkin kerrassaan -erehdyitte!" - -"Mitä -- erehdyinkö?" - -"Luullessanne minun siten kahdesti kuussa liikkuvan täydentelemässä -varastojani. Hohoo, monsieur, kuinka hitossa on sellaista johtunutkaan -mieleenne! Ho, ho, hoo!" - -Ja Planchetin valtasi sellainen naurunröhötys, että d'Artagnan alkoi -saada mitä häpeällisimpiä epäilyksiä älynsä pätevyydestä. - -"Minun täytyy tunnustaa", sanoi muskettisoturi, "etten ole sinun -tasallasi." - -"Se on totta, monsieur." - -"Onko?" - -"Kaiketikin, koska niin sanotte; mutta yhtä suuressa arvossa minä silti -edelleenkin pidän teitä." - -"Hei, se on toki hyvä!" - -"Niin, te olette kyllä nerokas mies, ja kun on kysymys sodasta, -väijytyksistä, taktiikasta, hyökkäyksistä ja eksytysliikkeistä, -- -hitto, silloin eivät kuninkaat merkitse mitään teidän rinnallanne; -mutta mitä tulee sielunrauhaan, ruumiillisiin tarpeisiin, elämän -ryyteihin, jos niin sopii sanoa, älkää lempo soikoon puhukokaan minulle -neromiehistä, monsieur, sillä he ovat omia pyöveleitänsä." - -"Hyvä, Planchet!" virkkoi d'Artagnan kihelmöiden uteliaisuudesta; -"sinä jännität mielenkiintoani ihan tavattomasti." - -"Te olette jo nyt vähemmän ikävissänne kuin äsken, vai mitä?" - -"Minua ei vaivannut ikävä, mutta hupaisemmalta kuitenkin tuntuu sinun -ruvettuasi juttusille." - -"Kas niin, hyvä alku! Minä parannan teidät, siitä menen takuuseen!" - -"No, se kelpaa!" - -"Annatte minun koettaa?" - -"Heti paikalla." - -"Hyvä! Onko teillä täällä hevosia?" - -"On: kymmenen, kaksi-, kolmekymmentä." - -"Sellaista määrää emme tarvitse, kaksi vain." - -"Ne ovat käytettävissäsi, Planchet." - -"Hyvä! Minä otan teidät mukaani." - -"Milloin?" - -"Huomenna." - -"Minne?" - -"Hei, te kysytte liikoja." - -"Myöntänet kuitenkin, että on tärkeätä minun tietää, minne matkustan?" - -"Pidättekö maaseudusta?" - -"Keskulaisesti." - -"Olette siis kiintynyt kaupunkilaiselämään?" - -"Miten milloinkin." - -"No, minä vien teidät paikkaan, joka on puolittain kaupunkia ja -puolittain maaseutua." - -"Hyvä!" - -"Sellaiseen paikkaan, missä teillä on hauskaa, siitä olen varma." - -"Erinomaista!" - -"Ja on merkillinen sattuma, että juuri samasta paikasta on -ikävystyminen teidät vastikään karkoittanut." - -"Minut?" - -"Kuolettava ikävystyminen." - -"Fontainebleauko siis onkin matkamme määränä?" - -"Niin, Fontainebleau." - -"Sinä poikkeilet Fontainebleaussa, -- sinä?" - -"Niin oikein." - -"Mutta mitä peijakasta sinä Fontainebleaussa teet?" - -Planchet vastasi d'Artagnanille hyvin ilkikurisella silmäniskulla. - -"Sinua hyväkästä, olet hankkinut sieltä maatilan?" - -"Oh, vain palstan ja pikku pöksän." - -"Nyt sain sinut kiinni!" - -"Mutta se on totisesti siisti asumus." - -"Minä pääsen Planchetin huvilaan!" huudahti d'Artagnan. - -"Milloin vain suvaitsette." - -"Etkö sanonut huomenna?" - -"Olkoon menneeksi huomenna; sehän on jo 14. päivä eli sen päivän aatto, -jona pelkään kylläännykseni alkavan. Se on siis sovittu." - -"Sovittu on." - -"Te lainaatte minulle hevosen?" - -"Parhaani." - -"Ei, otan mieluummin säyseimmän. En ole milloinkaan ollut etevä -ratsastaja, kuten tiedätte itse, ja kauppiaana olen vielä jäykistynyt. -Sitäpaitsi", lisäsi Planchet taaskin vilkuttaen silmäänsä, "en tahdo -päätyä perille väsyksissä." - -"Mikset?" kysäisi d'Artagnan umpimähkään. - -"Sentähden että minulle ei siitä tulisikaan hauskaa", vastasi Planchet. - -Hän nousi maissisäkiltä ja oikoi itseään niin että kaikki niveleet -peräkkäin natisivat jonkunlaisena sopusointuisena rätinän sarjana. - -"Planchet, Planchet!" huudahti d'Artagnan, "eipä toden totta ole koko -maailmassa sinun vertaistasi nautiskelijaa! Voi, Planchet, kyllä näkee, -että me emme ole vielä tynnyrillistä suolaa kuluttaneet yhdessä!" - -"Kuinka niin, monsieur?" - -"Kun minä en vielä tunne sinua", vastasi d'Artagnan, "ja kun alan -lopullisesti uskoa, mitä jo hetkisen ajattelin silloin kun sinä -Boulognessa kuristit melkein hengiltä herra Wardesin kamaripalvelijan -Lubinin, nimittäin että sinä olet neuvokas mies, Planchet." - -Planchet remahti itseluuloiseen nauruun, toivotti muskettisoturille -hyvää yötä ja meni alas puotikamariinsa, jota hän käytti -makuuhuoneenaan. - -D'Artagnan otti entisen asentonsa nojatuolissa, ja hänen otsansa, joka -oli tuokioksi kirkastunut, kävi nyt miettiväisemmäksi kuin milloinkaan. - -Hän oli jo unohtanut Planchetin hupsutukset ja haaveet. - --- Niin, -- tuumi hän jälleen tarttuen niiden ajatusten lankaan, jotka -vastikään kertomamme rattoisa haastelu oli keskeyttänyt, -- niin, siinä -ongelma: - -1. saada tietää, mitä Baisemeaux merkitsee Aramikselle; - -2. minkätähden Aramiksesta ei kuulu mitään; - -3. missä Portos oleksii. - -Näissä kolmessa kohdassa piilee koko salaisuus. Ja koska ystävämme -eivät ilmaise meille mitään, -- jatkoi d'Artagnan, -- niin -turvautukaamme omaan heikkoon älyymme. Täytyy tehdä, mitä voipi, -_mordioux_ -- tai _malaga!_ kuten Planchet sanoo. - - - - -141 - -Herra de Baisemeauxin kirje. - - -Edellämainittuun päätökseen johduttuansa d'Artagnan seuraavana päivänä -pistäysikin käymään herra de Baisemeauxin luona. - -Bastiljissa oli siivoamispäivä; kanuunat oli puhdistettu ja -kiilloitettu, portaat huosittu, ja vanginvartijat ahersivat avaintensa -hankaamisessa. Varusväkeen kuuluvat sotamiehet sitävastoin kävelivät -pihoillaan sillä verukkeella, että he olivat jo ennestään kyllin -siistissä kunnossa. - -Vankilanpäällikkö vastaanotti d'Artagnanin erittäin kohteliaasti, mutta -sulki olemuksensa niin umpinaiseksi, että d'Artagnanin oveluus ei -saanut häneltä sanaakaan heltiämään. Mitä enemmän hän pysytteli -muodollisena, sitä pahemmin yltyi d'Artagnanin epäluulo. Olipa -muskettisoturi oivaltavinansa, että vankilanjohtaja toimi jonkun -hiljakkoin annetun ohjeen mukaan. Palais-Royalissa d'Artagnania -puhutellessaan ei Baisemeaux ollut suinkaan osoittautunut -kylmäkiskoiseksi ja vähäpuheiseksi mieheksi, mutta kun d'Artagnan -vasiten yritti saada hänet haastelemaan noista kiireisistä -raha-asioista, jotka olivat pakottaneet Baisemeauxin tavoittelemaan -sinä iltana Aramista, oli vankilanpäällikölle ilmestyvinään määräyksiä -annettavaksi sisäsuojissa. Hän jätti muskettisoturin niin pitkäksi -aikaa kiusaantumaan odottelussa, että tämä jo uskoi yrityksensä -turhaksi ja lähti tiehensä Bastiljista ennen kuin Baisemeaux palasi -asioiltansa. - -Mutta d'Artagnan oli käynyt epäluuloiseksi, ja kerran aavistelevaksi -herättyään ei hänen mielensä enää uinahtanut. - -Hän oli ihmisten parissa samaa kuin kissa nelijalkaisten seassa, -- -yhtaikaa levottomuuden ja kärsivällisyyden perikuva. Rauhaton kissa -pysyy yhtä vähän alallaan kuin silkkihahtuva, jota jokainen -tuulen hengähdys heiluttaa. Vaaniva kissa istuu kuin eloton -havaintopaikallaan, eikä sen väijyntää keskeytä nälkä eikä jano. -D'Artagnan hehkui maltittomuudesta, mutta hän pudisti äkkiä pois sen -tunteen niinkuin liian raskas viitta pudotetaan hartioilta. Hän -päätteli, että asia jota häneltä salattiin, oli juuri se, jonka -selvillesaaminen oli hänelle tärkeintä. Hän tuli niin ollen -ajatelleeksi, että Baisemeaux varmaankin lähettäisi tästä käynnistä -tiedon Aramikselle, jos tämä oli antanut hänelle siltä varalta ohjeita. -Ja niin tapahtuikin. - -Baisemeaux oli tuskin saattanut ehtiä takaisin vankitornista, kun -d'Artagnan jo oli asettunut väijyksiin Rue du Petit-Muscin tienoille, -mistä hän sai tarkatuksi kaikkia, jotka tulivat ulos Bastiljista. -Tunnin seistyään _Kultaisen Karhin_ porraskatoksen suojassa näki -d'Artagnan vartiosoturin pistäytyvän kadulle Bastiljista. Sen parempaa -merkkiä hän ei olisi voinut toivoa. Jokaisella vanginvartijalla -ja ovensulkijalla oli vakinaiset lomapäivänsä ja määrätyt -palvelustuntinsakin, heillä kun ei kellään saanut olla vaimoa eikä -asuntoa Bastiljissa; he saattoivat siten liikkua ulkosalla vankilasta, -mitään uteliaisuutta herättämättä. Mutta kasarmipalvelukseen komennettu -sotamies suljettiin vartiovuorolleen vuorokaudeksi kerrallaan, ja sen -tiesi d'Artagnan paremmin kuin kukaan. Tämäkään sotamies ei siis ollut -voinut palvelusasussaan päästä ulos muutoin kuin nimenomaista ja -tärkeätä asiaa toimittamaan. - -Vahtisoturi läksi astelemaan hyvin verkalleen kuten onnellinen -kuolevainen ainakin, joka on odottanut joutuvansa vielä monet tunnit -seisoksimaan vuorollaan kolkon vartiokopin edessä tai yhtä -ikävystyttävällä vallinsarvella, mutta saakin aavistamattomaksi -lahjaksi vapaahetken ja kävelyn, jotka huvikkeet vielä vähennetään -palvelusajasta. Hän suuntasi kulkunsa Saint-Antoinen esikaupunkia -kohti, hengittäen raitista ilmaa, nauttien päivänpaisteesta ja -tähystellen tyttöjä. - -D'Artagnan seurasi häntä loitolla. Hänellä ei ollut vielä mitään -suunnitelmaa. - --- Minun täytyy ensin nähdä tuon miekkosen kasvot, -- ajatteli hän. -- -Naamasta tiedän arvioida, mikä hän on lajiansa. - -D'Artagnan joudutti askeleitansa ja sivuutti sotamiehen, mikä ei ollut -vaikeata. Hän havaitsi miehen muodon jokseenkin älykkääksi ja -päättäväiseksi, mutta pani myös merkille hieman punaisen nenän. - --- Se peijakas ei sylje lasiin, -- tuumasi hän itsekseen. Samassa hän -keksi sotamiehen vyössä valkoisen paperin. -- Ahaa! Hänellä on kirje! -lisäsi d'Artagnan. -- Mutta sotamies on varmastikin liian ylpeä siitä, -että Baisemeaux on valinnut hänet lähetikseen; hän tuskin myisi -sanomaansa. - -D'Artagnanin pureskellessa kynsiään eteni sotamies yhä syvemmälle -Saint-Antoinen esikaupunkiin. - --- Hän tietysti menee Saint-Mandéhen, -- älysi muskettisoturi nyt, -- -ja silloin en saa tietää, mitä kirje sisältää... - -Se oli kerrassaan sisuttavaa. - --- Jos olisin univormussa, -- mietiskeli d'Artagnan, -- niin otattaisin -tuon penteleen kiinni kirjeineen. Ensimmäisestä vahtikojusta saisin -siihen käskyläiset. Mutta lempo minut periköön, jos ilmaisen nimeäni -tällaista temppua varten. Ryypyn tarjoamisesta hän taasen kävisi -epäluuloiseksi ja joisi minut humalaan... _Mordioux_, minulla ei ole -enää nokkeluutta, minusta on tullut vanha nauta... Voisin karata tuon -raukan kimppuun, pakottaa hänet paljastamaan miekkansa, surmata hänet -saadakseni kirjeen. No, se kävisi päinsä, jos olisi kysymyksessä -kuningattaren kirje jollekulle lordille tai kardinaalin kirje -kuningattarelle. Mutta hyvä Jumala, kuinka viheliäisiä täytyykään -niiden vehkeiden olla, joissa herrat Aramis ja Fouquet kilpailevat -Colbertin kanssa! Ihmishenkikö siitä, hoh, ei kymmentä kultarahaakaan. - -Siten miettiessään viiksiänsä sivellen näki hän pikku ryhmän -kaupunginvartijoita ja poliisikomisarion retuuttamassa mukanaan -säätyhenkilön näköistä miestä, joka rimpuili kaikin voimin vastaan. -Kaupunginvartijat olivat repineet hänen vaatteensa ja laahasivat häntä -matkassaan. Pidätetty vaati säällisempää kohtelua, väittäen olevansa -aatelismies ja soturi. Hän huomasi sotamiehemme kadulla ja huusi tälle: - -"Hoi, tänne, veikkonen!" - -Sotamies astui suoraa päätä avuntarvitsijaa kohti, ja väkijoukko -seurasi kintereillä. Silloin d'Artagnanin mieleen juolahti aatos, eikä -aivan huonokaan. - -Aatelismies alkoi valittaa tulijalle, että hänet oli eräässä talossa -äsken vangittu varkaana, vaikka hän oli ollut siellä vain -armasteluaikeissa. Sotamies säälivästi lohdutteli häntä ja antoi -neuvojaan niin arvokkaasti kuin ranskalainen sotilas aina tyydyttää -itserakkauttansa ja toveruushenkeään. Sillävälin d'Artagnan hiipi -tungoksessa hänen taakseen ja sieppasi näppärän äkillisesti paperin -hänen vyönsä alta. Se temppu oli mukava suorittaa, kun riepoiteltu -herrasmies parhaillaan nyki sotamiestä hihasta ja komisario kiskoi -pidätettyä käsipuolesta. - -D'Artagnan asettui kymmenen askeleen päässä pylvään taakse ja luki -osoitteen: - - 'Parooni du Vallon, herra Fouquetin luona, Saint-Mandéssa.' - --- Oivallista! -- ajatteli hän ja avasi sinetin repimättä sitä rikki. -Hän otti kotelosta nelitaipeisen paperin, joka sisälsi ainoastaan -sanat: - - 'Hyvä herra parooni! Suvaitkaa ilmoittaa herra d'Herblaylle - että hän on käynyt täällä Bastiljissa kyselemässä. - - Ystävällisesti - _de Baisemeaux_.' - -"Kas niin", huudahti d'Artagnan, "tämähän on varsin selkeätä. Portos on -mukana juonessa!" - -Mutta päästyään siten tarkoituksensa perille ajatteli muskettisoturi: - --- _Mordioux_, mutta nyt Baisemeauxin hylky raivostuksissaan antaa -miespoloisen kalliisti maksaa pikku pilastani... Jos hän tulee takaisin -ilman kirjettä... miten käykään hänelle silloin? Toden teolla en -tarvitse tätä lappua; kun muna on imetty, mitä silloin kuorella? - -D'Artagnan näki komisarion ja kaupunginvartijan saaneen sotamiehen -uskomaan, että he olivat oikeassa, ja lähteneen jälleen raahaamaan -vankia korjuuseen. Ihmisjoukon ympäröimänä tämä jatkoi valitteluansa. -Muskettisoturi pistäysi tungokseen, pudotti kirjeen kenenkään -huomaamatta ja poistui sitten nopeasti. Sotamies käänsi jälleen -askeleensa Saint-Mandéta kohti ja ajatteli vain aatelismiestä, joka oli -rukoillut hänen suojelustaan. - -Yhtäkkiä hän muisti kirjeen, ja katsahtaessaan vyöhönsä hän huomasi sen -kadonneeksi. Hänen pelästynyt huudahduksensa sai d'Artagnanin -hymyilemään. Miesparka pälyi tuskissaan joka taholle ja keksi viimein -kahdenkymmenen askeleen päässä takanaan tuon siunatun kirjeen. Hän -syöksähti siihen käsiksi kuin haukka saaliin kimppuun. - -Kotelo oli hiukan tomuttunut ja rypistynyt, mutta välipä sillä nyt. -D'Artagnan havaitsi, että auki väännetty sinetti kuitenkin pani miehen -aprikoimaan hyvin totisena. Kelpo sotilas lohduttausi lopuksi ja pisti -paperin takaisin vyöhönsä. - --- Menehän siitä vain, -- tuumi d'Artagnan; -- minulla on nyt aikaa. -Näyttää siltä, että Aramis ei olekaan Pariisissa, koska Baisemeaux -kirjoittaa Portokselle. Kunnon Portos, kuinka hauskaa onkaan taas -tavata hänet... ja pakista hänen kanssaan! -- iloitsi gascognelainen. - -Hän sovitti käyntinsä sotamiehen mukaan, saapuakseen herra Fouquetin -taloon neljännestuntia myöhemmin kuin hän. - - - - -142 - -Lukija näkee mielihyväkseen, että Portos on pysynyt täysissä -voimissaan. - - -D'Artagnan oli tapansa mukaan laskenut, että jokaisessa tunnissa oli -kuusikymmentä minuuttia ja jokaisessa minuutissa kuusikymmentä -sekuntia. Täsmällisen arvioimisensa ansiosta hän saapui yli-intendentin -talon edustalle juuri kun sotamies tuli tyhjin vöin ulos. - -Muskettisoturi astui portille, jota kirjailupukuinen ovenvartija piteli -vielä puoliavoinna. D'Artagnan olisi mielellään astunut sisälle nimeään -ilmaisematta, mutta se ei käynyt laatuun. Hän lausui senvuoksi nimensä. -Tämän myönnytyksen olisi pitänyt poistaa kaikki vaikeudet, kuten -ainakin d'Artagnan arveli, mutta ovenvartija epäröitsi yhä. Kun tulija -sitten toistamiseen pontevasti esittäytyi kuninkaallisen henkivartion -kapteenina, saavutti hän kuitenkin edes sen edun, että virkailija ei -suorastaan sulkenut häneltä tietä, vaikka hän ei jättänyt sitä aivan -avoimeksikaan. D'Artagnan oivalsi siitä, että vieraista oli annettu -ankarat määräykset. - -Niinpä hän päätti käyttää hätävaletta, mikä ei tuntunutkaan hänestä -tukalalta, milloin hän katsoi sen keinon edistävän valtion parasta tai -hänen omakin menestyksensä saattoi olla kysymyksessä. Hän lisäsi siis -äskeiseen selitykseensä, että hän oli vastikään lähettänyt sotamiehen -tuomaan parooni du Vallonille kirjeellisen ilmoituksen tulostaan. Se -tieto poisti kaikki esteet. Muuan lakeija tahtoi saattaa hänet perille, -mutta hän vastasi, ettei hänen tähtensä tarvinnut vaivautua, sillä hän -tiesi kyllä, missä parooni oli tavattavana. Siihen ei kellään ollut -mitään sanomista, kun vieras oli niin selvillä kaikesta; d'Artagnan sai -liikkua vapaasti. - -Muskettisoturi katsasteli porraskäytäviä, saleja, puutarhoja, -neljännestunnin ajan vaeltaen tässä kuninkaallista ylellisemmässä -talossa, jossa oli yhtä paljon ihmeitä kuin huonekalujakin, yhtä monta -palvelijaa kuin pylvästä ja ovea. - --- Totisesti, -- tuumi hän itsekseen, -- tällä talolla ei ole muita -rajoja kuin itse valtakunnan ääri. Onkohan Portos saanut päähänsä -palata Pierrefondsiin, lähtemättä herra Fouquetin luota? - -Viimein hän saapui etäiseen linnan osaan, joka oli eristetty hakatuista -kivistä rakennetulla kehämuurilla; tämän juurelta kiemurteli ylös -määrätön paljous upeita köynnöskasveja, kirjavanaan kukkasista, jotka -olivat isoja ja täyteläisiä kuin hedelmät. Muurilla kohosi määrättyjen -välimatkain päässä kuvapatsaita kainoissa tai salaperäisissä -asennoissa, -- Vestan neitsyitä suuripoimuisissa vaatetuksissa, -valppaina vartijattarina marmorihuntujensa suojasta pitäen vaivihkaa -silmällä linnan ympäristöä, -- veitikkamainen Hermes sormi suulla, -siipiänsä levittelevä Iris, unikoilla kukitettu yön jumalatar. -Tällaiset henkiolennot hallitsivat puutarhaa ja rakennuksia, jotka -pilkoittivat puiden takaa; patsaiden valkoiset ääriviivat kuvastuivat -korkeita kypressejä vasten, joiden tummat latvat nousivat suoraan -taivasta kohden. Kypressien juurilla rehoitti vuosisataisia -ruusupensastoja, kietoen tuoksuvia kukkakiehkuroitansa niiden alempiin -oksiin ja patsaiden jalustoihin. Nämä viehättävät piirteet tuntuivat -muskettisoturista ihmisneron lumoavimmilta näytteiltä. Hän haltioitui -runolliseen mielentilaan. Ajatellessaan Portoksen asuvan tällaisessa -Edenissä hän sai vanhasta kumppanistaan paljon korkeamman käsityksen; -järkevimmätkään luonteet eivät ole riippumattomia ympäristön -vaikutuksesta. - -D'Artagnan löysi portin ja siitä jonkunlaisen joustimen, jota -painamalla veräjä avautui. Itsenäinen vieras astui sisälle, sulki -portin ja lähestyi pyöreämuotoista huvimajaa, josta ei kuulunut muuta -ääntä kuin suihkukaivon kohinaa ja lintujen viserrystä. - -Huvimajan ovella hän kohtasi lakeijan. - -"Täällähän parooni du Vallon asuu?" sanoi d'Artagnan empimättä. - -"Niin, monsieur", vastasi palvelija. - -"Ilmoittakaa hänelle, että chevalier d'Artagnan, hänen majesteettinsa -muskettisoturien kapteeni, odottaa häntä." - -D'Artagnan osoitettiin vierashuoneeseen, missä odotus ei käynytkään -pitkälliseksi: hyvin tutut askeleet piankin notkahduttelivat viereisen -huoneen lattiaa, ovi avautui tai oikeastaan paiskattiin auki ja Portos -heittäysi ystävänsä syliin, ilmaisten sävyssään jonkunlaista -epäröimistä, joka hyvin soveltui hänelle. - -"Sinä täällä?" huudahti hän. - -"Entä sinä sitten?" vastasi d'Artagnan. "Parooni suvaitsee -piileskellä!" - -"Niin", sanoi Portos hymyillen jossakin määrin hämmentyneenä, "niin, -sinua kai hiukan ihmetyttää että tapaat minut herra Fouquetin luona?" - -"Ei toki; mikset sinä voisi kuulua herra yli-intendentin ystäviin? -Hänellähän on paljon ystäviä, etenkin lahjakkaiden miesten -keskuudessa." - -Portos oli siksi vaatimaton, ettei omaksunut tätä kohteliaisuutta -itselleen. - -"Olethan sitäpaitsi nähnyt minut Belle-Islellä", sanoi hän vain. - -"Sitä suurempi syy minun uskoa, että olet herra Fouquetin varsinaisia -ystäviä." - -"On kyllä totta, että minä tunnen hänet", myönsi Portos ilmeisen -neuvottomana. - -"Voi, veikkoseni", valitti d'Artagnan, "oletpa käyttäytynyt minua -kohtaan kovin pahasti!" - -"Kuinka niin?" huudahti Portos. - -"Kuinkako? Sinullahan oli niin kaunis työ tekeillä kuin Belle-Islen -linnoittaminen, etkä antanut minulle mitään tietoa siitä!" - -Portos punastui. - -"Eikä siinä kaikki", jatkoi d'Artagnan; "sinä näit minut siellä, tiesit -minun olevan kuninkaan palveluksessa, etkä silti tahtonut käsittää, -että kuningas oli käynyt halukkaaksi kuulemaan, kuka ansiokas mies -siten oli toteuttamassa suunnitelmia, joista hänelle oli annettu mitä -loistavimpia kuvauksia, -- sinä et ottanut oivaltaaksesi, että kuningas -oli lähettänyt minut vasiten tiedustamaan, kenen työtä se kaikki oli?" - -"Mitä? Kuningasko oli lähettänyt sinut tiedustamaan...?" - -"_Pardieu!_ Mutta jääköön se nyt jo silleen." - -"Ei perhanassa!" innostui Portos; "puhukaamme päinvastoin juuri siitä! -Kuningas siis tiesi, että Belle-Isleä linnoitettiin?" - -"Kah, eikö muka kuningas tietäisi kaikkea?" - -"Mutta hän ei tiennyt, kuka linnoitustöitä johti?" - -"Ei kylläkään, mutta kuvauksista päättäen hän kuitenkin aavisteli, että -sen täytyi olla etevä soturi." - -"Voi pentele!" virkahti Portos; "kunpa olisin sen tiennyt!" - -"Silloin et olisi livistänyt Vannesista, vai mitä?" - -"En totisesti. Mitä ajattelitkaan, kun et enää saanut minua siellä -käsiisi?" - -"Mietiskelin yhtä ja toista, veikkonen." - -"Vai niin, vai mietiskelit... Ja mihin johduit tuumittelussasi?" - -"Käsittämään asiain oikean tilan." - -"Kas vain, sinä olet käsittänyt?" - -"Olen kuin olenkin." - -"Mitä olet käsittänyt? Annahan kuulua!" sanoi Portos asettuen -nojatuoliin ja tekeytyen hyvin umpinaisen näköiseksi. - -"Käsitin ensiksikin, että sinä linnoitit Belle-Isleä." - -"No, se ei ollut kovinkaan vaikeata, kun näit minut hommassa." - -"Maltahan, käsitin muutakin, nimittäin että sinä linnoitit Belle-Isleä -herra Fouquetin toimesta." - -"Se on totta." - -"Ja enemmänkin; vauhtiin päästessään ei aprikoimiseni pysähdy -puolitiessä." - -"Kunnon d'Artagnan!" - -"Minä käsitin, että herra Fouquet tahtoi pitää linnoitustyöt visusti -salassa." - -"Se lienee tosiaan ollut hänen tarkoituksensa", tunnusti Portos. - -"Niin, mutta tiedätkö, minkätähden hän niitä niin salaili?" - -"Hitto vieköön, jotta asia ei tulisi tietoon!" vastasi Portos. - -"Ensiksikin siitä syystä. Mutta se halu liittyi erääseen -kohteliaisuuden suunnitelmaan..." - -"Niin", tokaisi Portos, "olenkin kuullut sanottavan, että herra Fouquet -on peräti kohtelias mies." - -"Hän tahtoi nyt osoittaa erityistä kohteliaisuutta kuninkaalle." - -"Ohoh!" - -"Se ihmetyttää sinua?" - -"Niin." - -"Sinä et tiennyt siitä?" - -"En." - -"No, minä tiedän sen, minä." - -"Olet siis ihan velho?" - -"En, kaukana siitä." - -"Miten olet saanut sen tietää?" - -"Varsin yksinkertaisella tavalla: kuulin herra Fouquetin itse sanovan -sen kuninkaalle." - -"Sanovan mitä?" - -"Että hän oli kuninkaan hyväksi linnoituttanut Belle-Islen, -luovuttaakseen varustukset lahjaksi hallitsijalleen." - -"Kas, kuulit herra Fouquetin sanovan niin kuninkaalle?" - -"Kirjaimellisesti. Lisäsipä hän vielä: 'Belle-Islen on linnoittanut -eräs ystäväni, hyvin lahjakas insinööriupseeri, jonka pyytäisin saada -esitellä teidän majesteetillenne.' 'Hänen nimensä?' kysyi kuningas. -'Parooni du Vallon', vastasi Fouquet. 'Hyvä', sanoi kuningas, -'esitelkää hänet'." - -"Sanoiko kuningas todellakin niin?" - -"Niin totta kuin nimeni on d'Artagnan!" - -"Kah, kah!" lausui Portos. "Mutta miksei minua sitten ole esitelty?" - -"Eikö sinulle ole lainkaan puhuttu siitä?" - -"On kylläkin, mutta odotella olen vain saanut." - -"Ole huoletta, kyllä sitten esittelyhetkikin tulee." - -"Hm, hm!" mutisi Portos. - -D'Artagnan ei ollut kuulevinansa; hän muutti puheenainetta. - -"Mutta sinähän näyt asuvan täällä jotensakin yksinäisenä, hyvä ystävä?" -virkkoi hän. - -"Olen aina pitänyt rauhallisuudesta. Luonteeni on taipuvainen -raskasmielisyyteen", selitti Portos huoaten. - -"Sepä merkillistä", huomautti d'Artagnan; "sitä en ole ennen -huomannut." - -"Niin olen ollut siitä asti kun aloin lueskella", ilmaisi Portos -huolestuneesti. - -"Mutta toivoakseni ei sielullinen rasitus ole sentään vahingoittanut -ruumiillista vointiasi?" - -"Hoo, ei millään muotoa." - -"Olet yhä hyvissä voimissa?" - -"Liiankin, veikkonen, liiankin." - -"Katsos, kuulin sanottavan, että ensimmäisinä päivinä tännetulosi -jälkeen..." - -"En kyennyt jäsentäkään liikuttamaan, niinkö?" - -"Mitä peijakasta!" virkahti d'Artagnan hymyillen; "ja mikä sinut niin -jäykistytti?" - -Portos huomasi puhuneensa tyhmästi ja yritti parantaa -ajattelemattomuuttaan. - -"No, näes, sain taipaleella huonoja hevosia, ja ne väsyttivät minut." - -"Enpä sitten enää ihmettelekään, että minä sinun perässäsi tullessani -näin seitsemän tai kahdeksan ratsua pakahtuneina tiepuolessa." - -"Minä olen painava, katsos", huomautti Portos. - -"Ja ruhosi sai liiaksi pehmitystä?" - -"Minusta suli ihra, ja siitä tulin sairaaksi." - -"Portos-parka!.... Ja miten on Aramis sitten pitänyt sinusta huolta?" - -"Hyvin kyllä... Hän toimitti herra Fouquetin oman lääkärin hoitamaan -minua. Mutta ajatteles, viikon kuluttua en enää saanut hengitetyksi." - -"Kuinka niin?" - -"Kamari oli liian pieni; imin keuhkoihini niin paljon ilmaa." - -"Onko se mahdollista?" - -"Niin ainakin sanottiin... Ja minut siirrettiin toiseen huoneeseen." - -"Ja siellä pääsit hengittämään?" - -"Paremmin kyllä; mutta minä en saanut mitään liikuntoa, en mitään -toimintaa. Lääkäri väitti, ettei minun sopinut hievahtaakaan -paikaltani, mutta minä päinvastoin tunsin itseni voimakkaammaksi kuin -milloinkaan ennen. Siitä johtui ikävä tapaturma." - -"Tapaturma? Älähän!" - -"Ajattele, hyvä ystävä, minä päätin tuon lääkärin typeryksen -määräyksistä piittaamatta viimein lähteä hiukan jaloittelemaan, -suostuipa hän siihen tai oli suostumatta. Niinpä käskin minua -palvelevan lakeijan tuoda vaatteeni." - -"Olit siis ilkosen alasti, Portos-poloinen?" - -"Ei, oli minulla muhkea yönuttu ylläni. Lakeija teki työtä käskettyä, -ja minä pukeuduin vaatteisiini, jotka olivat käyneet liian avariksi; -mutta se vasta oli ihme, että jalkani olivat liian isot." - -"Olipa sekin!" - -"Ja saappaani liian ahtaat." - -"Jalkasi olivat vielä turvoksissa." - -"Oikein arvasit." - -"_Parbleu!_ Ja siitäkö sattumasta aioit minulle kertoa?" - -"Niinhän tietenkin! Minä en tullut ajatelleeksi samaa kuin sinä. Minä -tuumasin itsekseni: Kun nämä saappaat ovat ainakin kymmenesti olleet -minulla jalassa, niin täytyyhän niiden mennä jalkaan yhdestoistakin -kerta." - -"Salli minun huomauttaa, hyvä Portos, että silloin et tuumannut -järkevästi." - -"Sanalla sanoen, minä istuin väliseinän lähellä ja koetin kiskoa -saapasta oikeaan jalkaani; reudoin käsin, auttelin kinnerjänteillä ja -tein hurjia ponnistuksia, kunnes molemmat vetimet äkkiä katkesivat ja -jalka ponnahti eteenpäin kuin heittokoneen ammus." - -"Heittokoneen! Sinulla on se linnoitustaitosi aina mielessä, hyvä -Portos!" - -"Jalka ponnahti kuin heittokoneesta ja tönäisi väliseinän puhki. -Veikkoseni, ihan luulin Simsonin tavoin hävittäneeni temppelin. Voi -tavatonta, kuinka paljon tauluja, posliineja, kukkamaljakoita, -seinäverhoja ja uutimentankoja romahti alas!" - -"Lempo soikoon!" - -"Siitä puhumattakaan, että seinän toisellakin puolella oli -posliinilaudakko." - -"Jonka sinä survaisit kumoon?" - -"Jonka minä sinkautin toisen huoneen perälle." - -Portos puhkesi nauramaan. - -"Se oli totisesti tavatonta, kuten sanoit!" - -Ja d'Artagnan yhtyi ystävänsä nauruun, saaden hänet hohottamaan vielä -raikuvammin. - -"Minä murskasin", sanoi Portos yltyvän hilpeyden keskeyttelemällä -äänellä, "hyvinkin kolmentuhannen frangin arvosta posliinia -- ho, ho, -ho!..." - -"Suurenmoista!" änkkäsi d'Artagnan. - -"Pirstasin neljäntuhannen frangin kuvastimet... ha, ha, ha!..." - -"Istu ja pala!" - -"Ja kattokruunu mätkähti suoraan päähäni tuhansiksi siruiksi. Hi, hi, -hi!" - -"Päähäsi!" toisti d'Artagnan sivujansa pidellen. - -"Keskelle nup... nuppia!" - -"Mutta silloin kai pääkuoresi halkesi?" - -"Ei, minähän päin vastoin sanoin, että kattokruunu särkyi kuin lasi, -jota se olikin!" - -"Ahaa, se oli lasinen kattokruunu?" - -"Venetsialaista lasia, -- harvinainen kalleus, veliseni, vertaansa -vailla, kahdensadan naulan möhkäle." - -"Ja se putosi suoraan päähäsi?" - -"Kes-kel-le... kiirettä. Aatteles, kullattu ja alhaalta korkokuvilla -somisteltu kristallipallo, ylhäällä suitsutusmalja ja sivuilla -öljytorvia, jotka sytytettyinä syöksivät tulenkieluja." - -"Kyllä ymmärrän, mutta ei kai siinä silloin ollut tulta?" - -"Onneksi ei, sillä muutoin olisin kärventynyt." - -"Ja nyt litistyikin vain pääsi?" - -"Eihän toki." - -"Eikö?" - -"Kattokruunu putosi pääkallon kuoreen, joka kuuluu olevan kuin -tavattoman vankka holvikatos." - -"Kuka sinulle on sitä sanonut, Portos?" - -"Lääkäri. Jonkunlainen kupulaki, joka voisi kannattaa itse Pariisin -Notre-Damen kirkkoa." - -"Ohoh!" - -"Niin vain kuuluu ihmisen pääkallo olevan rakentunut." - -"Puhu omastasi, veikkonen; sinun pääkallosi saattaa olla siten -muodostunut, mutta ei muiden." - -"Ehkä", myönsi Portos itsetyytyväisesti; "mutta se ainakin on varmaa, -että kattokruunu pamahti mainitulle kuvulle kuin kanuunanlaukaus, -kristalli mureni tuhansiksi siruiksi ja minä tuuperruin aika -lammikkoon..." - -"Verissäsi, Portos-parka?" - -"Ei, vaan hajunesteisiin, jotka olivat rasvaisen tahmeita kuin kerma. -Tuoksu oli ihana, mutta kerrassaan liian voimallinen, niin että minä -huumaannuin. Olet kai sinäkin joskus kokenut sellaista, d'Artagnan?" - -"Kyllä, haistellessani kieloja. Sinä siis tuiskahdit nurin iskusta ja -menit tainnuksiin ylettömästä tuoksusta, hyvä ystävä?" - -"Mutta kummallisinta kaikesta, -- ja lääkäri on kunniasanallaan -vakuuttanut minulle, ettei hän ollut milloinkaan nähnyt sellaista..." - -"Kaiketi sait ainakin jonkun kuhmun päähäsi?" keskeytti d'Artagnan. - -"Sain viisi kuhmua." - -"Mitenkä viisi?" - -"No, katsos, kattokruunun pohjassa oli viisi terävää, kullattua -koristetta." - -"Ai, ai!" - -"Ne sakarat tunkeusivat tukkani läpi, jota käytän hyvin tuuheana, kuten -näet." - -"Onneksi." - -"Ja painuivat päänahkaan. Mutta kuulehan kummaa -- sellaista sattuu -ainoastaan minulle... sen sijaan, että ne olisivat iskeneet siihen -lovia, nousikin kuhmuja. Lääkärikään ei ole voinut tyydyttävästi -selittää sitä minulle." - -"Mutta minä selitän, minä." - -"Silloin teet minulle totisesti palveluksen", sanoi Portos, vilkuttaen -silmäänsä, mikä hänellä oli jännittyneimmän tarkkaavaisuuden merkkinä. - -"Sen jälkeen kun olet ryhtynyt vaivaamaan aivojasi tieteellisillä -tutkimuksilla ja tärkeillä laskelmilla, on pääsi ahtautunut liian -täyteen tietoja." - -"Niinkö luulet?" - -"Olen varma siitä. Kun siis pääkuoresi oli jo sullottu -halkeamaisilleen, niin se ei enää voinutkaan päästää sisälle mitään -uutta ulkonaista, vaan käytti aukkoja liikamäärän laskemiseen -pinnalle." - -"Ahaa!" sanoi Portos, josta tämä selitys tuntui käsitettävämmältä kuin -lääkärin lausuma. - -"Ne viisi kattokruunun koristeiden tuottama sarvea olivat selvästikin -älynystyröitä, jotka sisällisestä pakotuksesta paisuivat ulkopuolelle." - -"Niin taisi todellakin olla", myönsi Portos, "sillä kipukin oli sitten -enemmän ulkonaista kuin sisällistä. Tunnustanpa, että kun panin hatun -päähäni ja nyrkilläni löin sen alas meidän miekkamiesten reippaaseen -tapaan, minun täytyi tarkoin suhditella lyöntiä tai muutoin tunsin ihan -kamalan läjäyksen." - -"Sen arvaan." - -"No niin", kertoi jättiläinen, "huomatessaan rakennuksen haurauden -herra Fouquet päätti antaa minulle toisen asunnon, ja siten tulin -siirtyneeksi tänne." - -"Tämähän lienee yksityinen puisto?" - -"Niin on." - -"Se salaisten kohtausten paikka, joka on niin kuuluisa -yli-intendentin lempijutuista?" - -"Sitä en tiedä; minulla ei ole ollut täällä mitään rakkausseikkailuja, -mutta puistossa saan harjoittaa lihaksiani, ja sitä lupaa käytän -tempoakseni puita juuriltaan." - -"Mitä varten?" - -"Käsivarsieni voimisteluksi ja myöskin puhdistaakseni linnunpesiä: se -on minusta mukavampaa kuin kavuta ylös." - -"Vietätpä todellista paimenelämää, hyvä Portos." - -"Niin, minä pidän pienistä munista, -- paljon enemmän kuin isojen -lintujen. Et voi aavistaakaan, kuinka herkullisen munakkaan saa -neljästä- tai viidestäsadasta keltasirkun, peipposen, kottaraisen ja -rastaan munasta." - -"Mutta viisisataa munaa -- voi tavatonta!" - -"Ne mahtuvat kohtalaiseen vihannesmaljaan", sanoi Portos. - -Hyvinkin viisi minuuttia d'Artagnan ihaili Portosta aivan kuin nähden -hänet ensi kerran. Portos puolestaan alkoi ihan säteillä mielihyvästä -ystävän katseen lämmittämänä. Edellinen kuitenkin ilmeisesti samalla -mietti uutta käännettä keskustelulle. - -"Onko sinulla täällä paljonkin huviketta, Portos?" kysyi hän viimein, -kaiketi keksittyään siinä sopivan pohjustuksen. - -"Eipä aina." - -"Sen voin käsittääkin; mitä aiot tehdä ikävystyessäsi liiaksi?" - -"Ka, enhän viivy täällä enää pitkääkään aikaa. Aramis odottaa vain -viimeisen kuhmuni siliämistä, esitelläkseen minut kuninkaalle, joka ei -kuulu sietävän sarvia." - -"Aramis on siis yhä Pariisissa?" - -"Ei." - -"Missä hän sitten on?" - -"Fontainebleaussa." - -"Yksinään?" - -"Herra Fouquetin kanssa." - -"Vai niin. Mutta tiedätkös mitä?" - -"En; sano minulle, niin saan tietää." - -"Minä luulen, että Aramis on unohtanut sinut." - -"Mitä hittoa!" - -"Siellä, katsos, ilakoidaan, tanssitaan, juhlitaan ja maistellaan -Mazarinin viinejä. Tiedätkö, että siellä esitetään joka ilta -tanssikuvaelmia?" - -"Penteleen pentele!" - -"Sentähden voin vakuuttaa, että kelpo Aramis ei siinä tuoksinassa ehdi -pitää sinua mielessään." - -"Saattaa olla niin, ja toisinaan olen sitä jo ajatellutkin." - -"Ja voisipa se koirus puijatakin sinut!" - -"Älä nyt sentään!" - -"Tiedäthän, että Aramis on ovela kettu." - -"Kyllä niin, mutta pettämään minua..." - -"Kuules nyt: pitäähän hän sinua ensiksikin korjuuseen toimitettuna..." - -"Mitäh! Korjuuseen? Olenko muka telkien takana?" - -"Olet, lempo soikoon!" - -"Senpä saisit todistaa minulle!" - -"Mikään ei ole helpompaa. Käytkö ulkosalla?" - -"En kylläkään." - -"Ratsasteletko?" - -"En ollenkaan." - -"Sallitaanko ystäviesi käydä tervehtimässä sinua?" - -"Ei nähtävästi." - -"No niin, hyvä ystävä, kun et siis käyskentele ulkosalla, et ratsastele -etkä tapaile seuraa, niin olethan suljettuna." - -"Mutta minkätähden Aramis pitäisi minua vankina?" kysyi Portos. - -"Vastaa sinä minulle ensin vilpittömästi erääseen kysymykseen, Portos", -virkkoi d'Artagnan. - -"En minä mutkittele." - -"Aramishan laati Belle-Islen linnoitusten suunnitelman, eikö niin?" - -Portos punastui. - -"Kyllä", vastasi hän, "mutta siinä onkin kaikki, mitä hän on tehnyt." - -"Aivan oikein, ja minun nähdäkseni se ei ole kovinkaan suuri saavutus." - -"Niin minäkin ajattelen." - -"No, sepä hauskaa, että olemme samaa mieltä." - -"Hän ei ole koskaan edes käynyt Belle-Islellä", huomautti Portos. - -"Kas sitä!" - -"Minä se aina kävin Vannesissa, kuten olet itsekin saattanut nähdä." - -"Näinhän tietenkin. No niin, siinähän se koko juttu onkin. Aramis -tahtoo käydä insinööristä, vaikka onkin laatinut vain suunnitelman, ja -siinä pyrkimyksessään hän koettaa painaa pelkäksi rakennusmestariksi -sinut, joka olet kivi kiveltä nostanut muurit, tornit ja vallinsarvet." - -"Rakennusmestariksi, -- siis muurariksi?" - -"Muurariksi, juuri niin." - -"Savensotkijaksi?" - -"Ihan." - -"Päiväläiseksi?" - -"Se on aivan oikea sana." - -"Ohoo, rakas Aramis, näyttääpä siltä kuin luulisit aina olevasi -viidenkolmatta vanha!" - -"Eikä sillä hyvä: hän luulee sinun olevan samalla viidenkymmenen vuoden -painostama." - -"Olisinpa tahtonut nähdä hänet siinä työssä." - -"Sanoppas muuta." - -"Luuvaloisine säärineen!" - -"Niin juuri." - -"Rakkokivineen!" - -"Aivan." - -"Kolme hammasta hemmetissä!" - -"Neljäkin." - -"Kun minulla sitävastoin... katsoppas!" - -Portos veti paksut huulet levälleen ja näytti kahta hammasriviä, jotka -eivät kylläkään olleet lumivalkoiset, mutta sileät, kovat ja terveet -kuin norsunluu. - -"Et voi uskoakaan, Portos, kuinka suuressa arvossa kuningas pitää -kauniita hampaita", tiesi d'Artagnan. "Sinun hampaasi saavat minut -tekemään päätöksen: minä esittelen sinut kuninkaalle." - -"Sinä?" - -"Miksen? Luuletko minun olevan hovissa vähemmän vaikutusvaltainen kuin -Aramis?" - -"En suinkaan." - -"Luuletko minun vähimmälläkään tavalla pyrkivän tekeytymään Belle-Islen -linnoittajaksi?" - -"Hoo, enhän toki!" - -"Vaikuttimenani saattaa siis olla vain sinun etusi." - -"Sitä en epäile." - -"No niin, minä olen kuninkaan likeisimpiä miehiä, kuten voit huomata -siitä, että kun hänelle on ilmoitettava jotakin epämieluista, se -jätetään aina minun toimekseni." - -"Mutta, hyvä ystävä, jos sinä esittelet minut..." - -"No, entä sitten?" - -"Niin Aramis pahastuu." - -"Minulle?" - -"Ei, vaan minulle." - -"Joutavia! Kun esittelyä hommataan sinulle, niin onhan samaa, kumpainen -meistä kahdesta osuu välittäjäksi." - -"Minulle pitäisi teettää pukuja." - -"Sinullahan on uhkea asu ylläsi." - -"Oh, sinun sietäisi nähdä ne, jotka olen tilannut, -- niistä tulee -paljon komeampia vaatekertoja." - -"Varo liiallisuutta; kuningas pitää yksinkertaisuudesta." - -"No, esiinnytään sitten vaatimattomasti. Mutta mitä herra Fouquet sanoo -nähdessään minun poistuneen?" - -"Kökötätkö täällä siis kunniasanasi perusteella?" - -"En juuri niinkään. Mutta olen luvannut, etten lähde täältä -ilmoittamatta hänelle." - -"Sen seikan minä toimitan selväksi. Onko sinulla mitään toimitettavaa -täällä?" - -"Minulla? Ei mitään tärkeätä ainakaan." - -"Ellet ole Aramiksen asiamiehenä missään tähdellisessä tehtävässä?" - -"_Ma foi_, en." - -"Kysyn sitä luonnollisesti ainoastaan omaa hyvääsi harrastaen. -Olisithan esimerkiksi saattanut lupautua toimittamaan sanomia ja -kirjeitä Aramiille." - -"Kah, kirjeitä, niin! Minä tosiaan lähetän hänelle eräitä kirjeitä." - -"Minne?" - -"Fontainebleaun linnaan." - -"Onko sinulla nyt mitään lähetettävänä?" - -"Mutta..." - -"Älähän huoli. Onko sinulla sellaisia kirjeitä?" - -"Juuri sain yhden." - -"Tärkeän?" - -"Arvatenkin." - -"Sinä et siis lue niitä?" - -"En ole utelias." - -Ja Portos otti taskustaan sotamiehen tuoman kirjeen, jota hän ei ollut -lukenut, mutta kyllä d'Artagnan. - -"Tiedätkö, mitä sinun tulee tehdä?" sanoi d'Artagnan. - -"Hitto, lähettää tämä hänelle niinkuin aina teen." - -"Eipäs." - -"Pitäisinkö sen muka hallussani?" - -"Ei niinkään. Mutta eikö sinulle ole ehkä sanottu, että se on tärkeä -kirje?" - -"Kyllä, hyvin tärkeä." - -"No niin, sinun pitääkin itse viedä se Fontainebleaun linnaan." - -"Aramikselle?" - -"Niin." - -"Sinä olet oikeassa." - -"Ja kun kuningas on nyt siellä..." - -"Niin tahdot käyttää tilaisuutta...?" - -"Esitelläkseni sinut kuninkaalle." - -"Ah, _corne de boeuf_, d'Artagnan, sinä olet koko peijooni keksimään -keinoja!" - -"Sen sijaan että lähettäisimme ystävällemme enemmän tai vähemmän -luotettavan sanansaattajan, me siis viemmekin itse perille kirjeen." - -"Sitä en olisi tullut ajatelleeksikaan, vaikka se on hyvinkin mukava -tapa." - -"Ja kun kirje on kiireellinen, hyvä Portos, niin lähdemmekin heti." - -"Todellakin", huomasi Portos, "mitä pikemmin lähdemme. Sitä vähemmän -viivästyy Aramikselle tarkoitettu sanoma." - -"Portos, sinä järkeilet aina erinomaisesti; terävä johdonmukaisuus -auttelee sinulla nopeata ajatuskykyä." - -"Siltäkö sinusta tuntuu?" sanoi Portos. - -"Niin, se tietenkin johtuu perusteellisesta opiskelustasi", vastasi -d'Artagnan. "Kas niin, tulehan nyt." - -"Mutta", esteli Portos, "lupaukseni herra Fouquetille?" - -"Mikä niin?" - -"Etten lähde Saint-Mandésta hänelle ilmoittamatta." - -"Voi, hyvä Portos, oletko nyt hajamielinen!" oudoksui d'Artagnan. - -"Kuinka niin?" - -"Sinähän tulet Fontainebleaun linnaan, vai mitä?" - -"Niin." - -"Siellähän tapaat herra Fouquetin?" - -"Kyllä." - -"Luultavasti kuninkaan luona." - -"Kuninkaan luona", toisti Portos majesteettisesti. - -"Ja sinä astut hänen luokseen sanoen: 'Teidän ylhäisyytenne, minulla on -kunnia ilmoittaa teille, että tulen nyt Saint-Mandésta'." - -"Ja", lisäsi Portos yhä majesteettisesti, "nähdessään minut -Fontainebleaussa kuninkaan luona ei herra Fouquet voi sanoa minun -valehtelevan." - -"Olin juuri avaamassa suuni sanomaan samaa, hyvä Portos, mutta sinä -ehätät kaikessa edelleni. Voi, Portos, kuinka onnellinen luonne sinulla -onkaan, -- ei paina sinua ikä!" - -"Eipä erityisesti." - -"Asia on siis puhuttu." - -"Niin kai sitten." - -"Sinulla ei ole enää mitään epäröimistä?" - -"Ei pitäisi olla." - -"Niinpä siis vien sinut matkassani." - -"Hyvä juttu! Lähden toimittamaan hevoseni satuloiduiksi." - -"Onko sinulla hevosia täällä mukanasi?" - -"On viisi." - -"Jotka olet toimittanut tänne Pierrefondsista?" - -"Ei, herra Fouquet on lahjoittanut ne minulle." - -"Mutta, hyvä Portos, me emme kahteen mieheen tarvitse viittä hevosta; -sitäpaitsi minulla on jo kolme Pariisissa, ja kahdeksassa olisi ihan -liikaa." - -"Siinä ei olisi liikaa, jos minulla olisi saattueeni täällä, mutta -valitettavasti on heidät pitänyt jättää!" - -"Sinä kaipaat palvelijoitasi?" - -"Kaipaan etenkin Mousquetonia. Mousquetonin puutetta tunnen alati." - -"Sinulla on verraton sydän!" sanoi d'Artagnan; "mutta kuule neuvoani: -jätä vain tänne kaikki hevosesi, niinkuin jätit sinne Mousquetonin." - -"Minkätähden?" - -"Syystä että tuonnempana, näes..." - -"No?" - -"Ka, tuonnempana saattaa olla hyväkin, että sinä et ole vastaanottanut -mitään herra Fouquetilta." - -"Nyt en ymmärrä sinua", sanoi Portos. - -"Ei tarvitsekaan." - -"Kuitenkin..." - -"Selitän sen sinulle myöhemmin, Portos." - -"Lyönpä vetoa, että se on politiikkaa." - -"Ja vielä korkeinta laatua." - -Portos taivutti päänsä politiikalle; hetkisen mietittyään hän sitten -lisäsi: - -"Tunnustan sinulle suoraan, d'Artagnan, että minä en ole mikään -politikko." - -"Sen kyllä tiedän, hiisi vieköön!" - -"Mutta ei voi sentään tietää, mihin kohtalo miestä ajaa. Olet itse -sanonut minulle, että ihmisellä on erilaisia aikoja, ja minäkin olen -huomannut sen. On päiviä, jolloin tuntuu vähemmän hauskalta vaihtaa -miekaniskuja kuin muulloin." - -"Niin kyllä minustakin." - -"En silti juuri usko kuolettaviin iskuihin." - -"Perhanassa, olethan sentään itsekin surmannut ihmisiä!" - -"Kyllä, mutta minuun ei asevoima ole niin pahasti ottanut." - -"Se on todellakin pätevä huomautus." - -"Sentähden en usko konsaan kuolevani miekanterään tai pyssynluotiin." - -"Et siis pelkää mitään?... Ahaa, kenties vettä?" - -"Ei, minähän uin kuin saukko." - -"Horkkaako ehkä?" - -"Sitä minulla ei ole milloinkaan ollut, enkä usko sitä milloinkaan -saavani, mutta sanonpa sinulle erään seikan..." - -Portos alensi ääntänsä. - -"Sano pois", kehoitti d'Artagnan, sovittaen sävynsä ystävän mukaan. - -"Tunnustan sinulle", ilmaisi Portos, "että pelkään politiikkaa ihan -kamalasti." - -"Hoh, turhia!" huudahti d'Artagnan. - -"Älä sano!" jyräytti nyt Portos mahtavalla bassolla. "Olen nähnyt hänen -ylhäisyytensä kardinaali de Richelieun ja hänen ylhäisyytensä -kardinaali de Mazarinin; toisen politiikka oli punaista, toisen mustaa. -En ole milloinkaan ollut sen paremmin tyytyväinen toiseen kuin -toiseenkaan laatuun: edelliseen kuului katkaista kaula sellaisilta -miehiltä kuin de Marillacilta, de Thoulta, Cinq-Marsilta, Chalaisilta, -Bouttevillelta, Montmorencylta, ja toisen mukaista oli hakata maahan -joukoittain frondelaisia, joita mekin olimme, veikkoseni." - -"Joita me päinvastoin emme olleet", oikaisi d'Artagnan. - -"Olimme tietenkin, sillä joskin paljastin miekkani kardinaalin -puolella, jakelin iskuja vain kuningasvallan tukemiseksi." - -"Sinä olet kunnon mies, Portos!" - -"No niin, tuommoisten huomioiden perusteella minä pelkään politiikkaa -siinä määrin, että jos nyt tässä piilee mitään valtiollista, minä -mieluummin pyörrän takaisin Pierrefondsiin." - -"Saattaisit tehdäkin siinä oikein, jos niin olisi asian laita; mutta -minun seurassani, hyvä Portos, ei ole puhettakaan politiikasta, se on -selvä totuus. Sinä olet työskennellyt Belle-Islen linnoittamisessa; -kuningas tahtoo tuntea sen taitavan insinöörin, joka on ne työt -suorittanut; sinä olet vaatimaton kuten kaikki todella ansiokkaat -miehet, ja Aramis kenties tahtoo panna sinun kynttiläsi vakan alle; -mutta silloin minä tapaan sinut ja selitän asian, vedän sinut esille, -ja kuningas palkitsee sinua, -- siinä kaikki minun politiikkani." - -"Ja minun myös, _morbleu_!" vakuutti Portos ojentaen d'Artagnanille -kätensä. - -Mutta d'Artagnan tunsi vanhastaan Portoksen kouran; hän tiesi, että -tavallinen käsi paroonin viiden sormen vangiksi joutuneena ei -rutistumatta pääsisi pihdeistä. Sentähden hän ei antanutkaan -ystävälleen kättä, vaan nyrkin, ja Portos ei edes huomannut tätä -varokeinoa. Sitten he kaksistaan lähtivät Saint-Mandésta. - -Vartiopalvelijat kyllä pistivät päänsä yhteen ja supattelivat -toisilleen huomautuksia, jotka d'Artagnan hyvin ymmärsi, mutta hän -varoi tulkitsemasta niitä Portokselle. - --- Ystävämme, -- ajatteli hän, -- oli koreasti Aramiksen vankina. Saa -nähdä, mitä seurauksia tämän salaliittolaisen vapauttamisesta koitunee! - - - - -143. - -Rotta ja juusto. - - -D'Artagnan ja Portos samosivat jalkaisin, kuten d'Artagnan oli tullut. - -Kun muskettisoturien kapteeni astui edellä _Kultaisen Huhmaren_ -myymälään ja ilmoitti Planchetille, että parooni du Vallon oli tulossa -mukaan heidän retkeilylleen, ja kun sitten Portos sisälle työntyessään -huiskautti hattunsa töyhdöllä puukynttilä-kyltin kalisemaan oven -päällä, häiritsi joku tuskallinen aavistus sitä raton odotusta, joka -seuraavan päivän varalle virkisti Planchetin mieltä. - -Mutta maustekauppiaallamme oli kultainen sydän sen hyvän ajan -kallisarvoisena jäännöksenä, jollaisena nuoruuden päivät ainiaan -kuvastuvat ihmisen vanhetessa ja esi-isien vanhuus hänen ollessaan -vielä nuori. Sisällisestä väristyksestään huolimatta, jonka Planchet -taltutti yhtä nopeasti kuin se oli ilmestynytkin, hän siis tervehti -Portosta sydämellisen kunnioittavasti. Tämä oli alussa hieman jäykkä -säätyeroituksen takia, joka siihen aikaan oli hyvin suuri paroonin ja -maustekauppiaan välillä, mutta suli piankin hyväntuulisen -tuttavalliseksi, kun havaitsi Planchetin esiintyvän peräti kohteliaasti -ja ymmärtäväisesti. Hän oli hyvillään etenkin siitä, että hänelle -suotiin tai oikeanimin tarjousi vapaus kaivella isoilla kourillaan -hedelmä- ja makeislaatikoita, manteli- ja pähkinäsäkkejä sekä -rusinakukkuja. Kunnon kauppias saikin niin ollen turhaan kehoitella -harvinaista vierastansa nousemaan välikertaan; Portos valitsi -vakinaiseksi olopaikakseen myymälän, joutuessaan asustamaan -maustekauppiaan luona ehtoopäivän, ja siellä hänen sormensa varsin -vikkelästi kopeloivat aina käsille, mitä vain nenä vainusi tai silmä -näki. - -Mehevät Provencen viikunat, maukkaat lambert-pähkinät, muhkeat -Tourainen luumut kiinnittivät Portoksen mieltä niin hyvin, että hän -maisteli niitä viisi tuntia yhteen menoon. Myllynkivinä rauskuttelivat -hänen hammasrivinsä rikki luuhedelmien kiviä, joista lattia peittyi -narskumaan kävelijäin jaloissa; huulet riipivät kerrallaan runsaita -sinipunaisia muskattirypäle-terttuja, joista solui marjoja nieluun -puolen naulan erinä. Puotipalvelijat olivat kauhuissaan kyyristyneet -loukkoon ja katselivat toisiaan rohkenematta hiiskahtaakaan. He eivät -tunteneet Portosta eivätkä olleet milloinkaan nähneet häntä. Se -jättiläisten rotu, joka oli kantanut Hugo Capetin, August Filipin ja -Frans I:n viimeisiä haarniskoja, alkoi jo tyyten hävitä. Sentähden he -ihmettelivätkin itsekseen, eikö heidän edessään ollut sadun ihmissusi, -joka aikoi suoltaa pohjattomaan mahaansa Planchetin koko varastot, -kaikki tynnyrit ja laatikot tyhjilleen. - -Nakertaessaan, haukkoessaan, murskatessaan, imiessään ja ahmiessaan -huomautteli Portos silloin tällöin maustekauppiaalle: - -"Teillä on hyvää tavaraa, Planchet-ystäväiseni." - -"Ei pitkällekään, jos tätä kestää", mutisi ensimmäinen puotipalvelija, -jonka Planchet oli luvannut ottaa seuraajakseen. Ja epätoivoissaan hän -lähestyi Portosta, jonka ruho sulki tien puotikamarista myymälään. Hän -toivoi saavansa täyttymättömän makustelijan nousemaan ja siten -kääntävänsä tämän harrastukset muuhun hommaan. - -"Mitä tahdot, ystäväiseni?" kysyi Portos suopeasti. - -"Haluaisin päästä tästä ohi, monsieur, ellei siitä ole teille liiaksi -vaivaa." - -"Pitäähän kulkemaan päästä", sanoi Portos, "eikä siitä ole minulle -vähintäkään haittaa." - -Samassa hän tarttui puotipalvelijaa vyötäisistä, nosti hänet ilmaan ja -laski hiljaa alas toiselle puolelleen, yhä myhäillen leppoisan -kohteliaasti. Säikkyneen puotipalvelijan jalat pettivät Portoksen -asettaessa hänet lattialle, niin että hän lyyhistyi taaksepäin -korkkikasalle. Nähdessään kuitenkin, kuinka säyseä tämä jättiläinen -oli, uskalsi hän yrittää uudestaan. - -"Voi, olkaa varuillanne, monsieur!" sanoi hän. - -"Mitä pitäisi varoa, hyvä mies?" kysyi Portos. - -"Voi saada poltteen ruumiiseensa." - -"Kuinka niin, ystäväiseni?" tiedusti Portos. - -"Nuo ovat kaikki kuumentavia aineksia, monsieur." - -"Mitkä ainekset?" - -"Rusinat, pähkinät, mantelit." - -"Niin, mutta jos mantelit, pähkinät ja rusinat ovat kuumentavia..." - -"Se on kieltämätöntä, monsieur." - -"Niin jäähdyttäähän hunaja." - -Hän ojensi kätensä avonaista hunajanassakkaa kohti, pistäen siihen -kauhan, jolla ostajia palveltiin, ja siemasi kelpo kulauksena puolen -naulan verran tuoretta mettä. - -"Nyt pyytäisin sinua tuomaan vettä, hyvä ystävä", sanoi hän sitten. - -"Sangolla, monsieur?" kysyi puotipalvelija teeskentelemättömästi. - -"Ei, kyllä karahvillinen riittää", vastasi Portos hyväntahtoisesti. - -Hän asetti karahvin suulleen niinkuin torvenpuhaltaja soittimensa ja -tyhjensi sisällön yhdellä henkäyksellä. - -Planchetilla vavahtelivat kaikki ne tuntojänteet, jotka vastasivat -omistuksen ja itserakkauden sielullisia säikeitä. Vanhanaikaisen -vieraanvaraisuuden kelpo edustajana hän oli kuitenkin vain -haastelevinaan hyvin huomaavaisesti d'Artagnanin kanssa ja hoki -alituiseen: - -"Voi, monsieur, tämä oli minulle suuri ilo!... oi, monsieur, osoititte -minulle liiallista kunniaa!" - -"Mihin aikaan illastamme, Planchet?" kysyi Portos; "minua jo -hiukaisee." - -Vanhempi kauppa-apulainen liitti kätensä ristiin. Toiset kaksi ryömivät -myymäläpöydän suojaan, vaistomaisesti peläten, että Portos kenties -mielisi tuoretta lihaa. - -"Me syömme täällä vain keveän aterian", sanoi d'Artagnan, "ja -illastamme varsinaisesti vasta Planchetin huvilassa." - -"Ahaa, me lähdemme siis teidän maataloonne, Planchet?" virkkoi Portos; -"sitä parempi!" - -"Te olette minulle kovin suosiollinen, herra parooni." - -_Herra parooni_ teki suurenmoisen vaikutuksen puotipalvelijoihin, jotka -hämmästelivät tuollaista ruokahalua yhä enemmän, kun se elätti niin -ylhäistä henkilöä. Toiselta puolen se arvonimi rauhoittikin heitä. He -eivät olleet milloinkaan kuulleet ihmissudesta puhuttavan _herra -paroonina_. - -"Otankin vähän korppuja eväiksi", sanoi Portos huolettomasti ja -tyhjensi ruukullisen maustekorppuja nuttunsa avariin taskuihin. - -"Puotini on pelastunut!" henkäisi Planchet. - -"Niin, kuten se juusto", huomautti ensimmäinen puotipalvelija. - -"Mikä juusto?" - -"Se hollanninjuusto, johon rotta oli nakertanut tiensä, niin että -meille jäi pelkkä kuori." - -Planchet silmäsi ympärilleen, ja nähdessään mitä Portoksen hampailta -oli säästynyt katsoi hän vertauksen liioitelluksi. - -Vanhempi kauppa-apulainen luki isäntänsä silmistä, mitä tämä ajatteli. - -"Varokaa, ettei hän tule toistamiseen", kuiskasi hän. - -"Teillä on kai hedelmiä?" sanoi Portos noustessaan välikertaan, johon -pikku iltanen ilmoitettiin katetuksi. - --- Voi! -- ajatteli maustekauppias ja loi d'Artagnaniin rukoilevan -katseen, jonka tämä puolittain oivalsikin. - -Aterian jälkeen suoriuduttiin taipaleelle. - -Oli jo myöhä, kun nämä kolme ratsastajaa, jotka olivat kuuden aikaan -lähteneet Parisista, saapuivat Fontainebleaun katukiveykselle. - -Matka oli kulunut hauskasti haastellen. Portos viihtyi varsin hyvin -Planchetin seurassa, kun tämä osoitti hänelle suurta kunnioitusta -ja innokkaasti puheli hänelle niityistään, metsistänsä ja -kaniinitarhoistaan. Portoksella oli tilanomistajan harrastukset ja -ylpeä kiintymys maatalouteen. Nähdessään noiden kahden joutuneen -vilkkaasti juttusille ratsasti d'Artagnan toiselle puolelle tietä, -heitti ohjakset hevosen kaulalle riippumaan ja irtausi koko maailmasta -kuten Portoksesta ja Planchetistakin. - -Kuu lipui hiljaa metsän sinertävien lehvien lomitse. Tasangon suloiset -tuoksut kohosivat hevosten sieraimiin ja saivat elukat korskumaan -virmasti hypähdellen. - -Portos ja Planchet alkoivat keskustella heinänteosta. - -Planchet kertoi Portokselle, että hän kypsyneemmällä iällä oli kyllä -jättänyt syrjään maanviljelyksen ja antautunut kauppahommiin, mutta hän -oli viettänyt lapsuutensa Picardiessa, sen kauneilla apilasmailla, -missä ruoho ylettyi polviin, sekä vihreiden, punahedelmäisten -omenapuiden siimeksessä, ja hän oli vakaasti vannonut palaavansa -luontoon heti kun saisi varman taloudellisen pohjan, päättääkseen -päivänsä kuten oli aloittanutkin, -- mahdollisimman lähellä maata, joka -kuitenkin viimein korjaa puoleensa kaikki ihmiset. - -"Kas, kas", sanoi Portos, "vetäydyttekin rauhaan siis jo piakkoin, hyvä -herra Planchet?" - -"Kuinka niin?" - -"Näyttehän olevan hyvässä vauhdissa sievoisen omaisuuden -hankkimiseksi." - -"No, kyllä minua on vedellyt", myönsi Planchet. - -"Sanokaahan minulle, kuinka pitkälle kunnianhimonne ulottuu ja minkä -summan olette arvioinut peräytymisenne ehdoksi?" - -"Herra parooni", sanoi Planchet vastaamatta kysymykseen, "tässä -pahoittaa nyt mieltäni muuan seikka, niin mielenkiintoinen kuin se -muuten onkin kauppamiehelle." - -"Mikä niin?" kysyi Portos katsahtaen taaksensa ikäänkuin nähdäkseen, -mikä huolestutti Planchetia, ja torjuakseen häneltä sen kiusan. - -"Entiseen aikaan", huomautti maustekauppias, "te puhuttelitte minua -vain lyhyeen Planchetiksi ja silloin olisitte sanonut: 'Miten pitkälle -ulottuu kunnianhimosi, Planchet, ja paljonko sinulla pitäisi olla ennen -kuin luovut liikkeestäsi?'" - -"Aivan oikein, totta kyllä; niin olisin menneinä päivinä sanonut", -vastasi rehellinen Portos hienotuntoisen hämmentyneesti, "mutta siihen -aikaan..." - -"Siihen aikaan minä olin herra d'Artagnanin lakeija, tahdoitte sanoa?" - -"Niin." - -"No, ka, jos en nyt olekaan enää suorastaan hänen lakeijansa olen -vieläkin hänen palvelijansa, ja sitäpaitsi minulla on sittemmin..." - -"Mitä, Planchet?" - -"Minulla on sittemmin ollut kunnia olla hänen yhtiökumppaninaan." - -"Ohhoh!" äännähti Portos. "Mitä! Onko d'Artagnankin ryhtynyt -maustekauppaan?" - -"Ei, ei", selitti d'Artagnan, jonka nämä sanat herättivät unelmistaan -ottamaan osaa keskusteluun niin nokkelasti ja nopeasti kuin hänen -sielunsa ja ruumiinsa toiminta aina esiintyi. "D'Artagnan ei ole -ryhtynyt maustekauppaan, mutta Planchet on puuttunut politiikkaan, niin -päin on asia." - -"Niin", lausui Planchet ylpeän tyytyväisesti, "me olemme suorittaneet -yhdessä pikku hankkeen, joka tuotti minulle satatuhatta ja herra -d'Artagnanille kaksisataatuhatta livreä." - -"Kas peijakasta!" sanoi Portos ihailevasti. - -"Ja sentähden, herra parooni", jatkoi maustekauppias, "minä pyydän -teitä uudestaan puhuttelemaan minua Planchetiksi ja sinuttelemaan kuten -muinoinkin. Ette voi uskoa, kuinka suuresti se ilahduttaisi mieltäni." - -"Sen teen, jos niin on asia, kunnon Planchet", lupautui Portos. - -Ja ratsastaessaan ihan Planchetin vieressä hän kohotti kätensä -taputtaakseen häntä olkapäälle sydämellisen ystävyyden merkiksi. -Onneksi hevonen liikahti samassa hiukan syrjään, niin että paroonin -käsi mätkähtikin Planchetin ratsun lautasille. Eläimeltä luhistuivat -polvet koukkuun. - -D'Artagnan alkoi nauraa, ajatellen ääneen: - -"Ole varuillasi, Planchet, sillä jos Portos alkaa pitää sinusta liian -paljon, niin hän taputtaa sinua, ja sellaisiin hyväilyihin sinä -litistyt, sillä Portos on yhä julman voimakas, näetkös." - -"Oh", vastasi Planchet, "Mousqueton ei ole kuollut, ja kuitenkin herra -parooni pitää hänestä hyvin paljon." - -"Se on totinen tosi", myönsi Portos huokaisten niin että kaikki kolme -hevosta yhtaikaa karkasivat pystyyn; "tänä aamunakin sanoin -d'Artagnanille, kuinka kovasti kaipaan Mousquetonia. Mutta sanohan -minulle, Planchet..." - -"Kiitos, herra parooni, kiitos!" - -"Annahan olla, kelpo poikaseni! Montako tynnyrinalaa sinulla on -puistoa?" - -"Puistoa?" - -"Niin. Sitten arvioitset minulle niittymaat ja metsät." - -"Missä, monsieur?" - -"Kartanosi alueella." - -"Mutta, herra parooni, eihän minulla ole kartanoa, ei puistoja, ei -niittyjä eikä metsääkään." - -"Mitä sinulla sitten on?" kysyi Portos; "ja miten siis puhutkaan -maatilastasi?" - -"Minä en ole sanonut sitä maatilaksi, herra parooni", vastasi Planchet -jossakin määrin nöyrtyneenä, "vaan pienoiseksi huvilapaikakseni vain." - -"Ahaa, minä ymmärrän!" tuumasi Portos; "sinä olet pidättyväinen -puheissasi." - -"Ei, herra parooni, minä sanon silkan totuuden: minulla on ainoastaan -kaksi vierashuonetta pöksässäni." - -"Mutta missä sinun vieraasi siis kävelevät?" - -"Ensiksikin kuninkaan metsässä, joka on hyvin kaunis." - -"Niin, se on tosiaankin komeata metsää", vahvisti Portos; "melkein yhtä -komeata kuin minun metsäni Berryssä." - -Planchetin silmät suurenivat. - -"Onko teillä metsä, joka vetää vertoja Fontainebleaun metsälle, herra -parooni?" sopersi hän. - -"On oikeastaan kaksikin, mutta berryläiseen alueeseen olen enemmän -mieltynyt." - -"Mistä syystä?" kysyi Planchet hyvin nöyrästi. - -"Sentähden etten ole vielä saanut tutkituksi sen koko pinta-alaa, ja -toisekseen, koska siellä ihan vilisee salametsästäjiä." - -"Mutta mitenkäs se riistanvarkaiden paljous voi saattaa teille metsän -niin mieluisaksi?" - -"No, katsos, ne pyytävät minun riistaani ja minä metsästän heitä; -rauhan aikana se on minulle pienoiskuva sodasta." - -Tähän kohtaan oli keskustelu ehtinyt, kun Planchet katsahtaessaan ylös -näki Fontainebleaun ensimmäiset talot jyrkkinä ääriviivoina -kuvastumassa taivasta vasten, samalla kun tiheästä ja muodottomasta -ainejoukosta yleni linnan terävähuippuinen katto, jonka liuskakivet -kimmelsivät kuunvalossa kuin suunnattoman kalan suomut. - -"Hyvät herrat", sanoi Planchet, "minulla on kunnia ilmoittaa, että -olemme nyt Fontainebleaussa." - - - - -144. - -Planchetin huvila. - - -Ratsastajat kohottivat katseensa ja huomasivat, että kunnon Planchet -oli puhunut täsmälleen totta. Kymmenen minuuttia myöhemmin he olivat -Lyon-kadulla vastapäätä _Komean Riikinkukon_ majataloa. Tuuheiden -seljapensaiden ja orapihlajain rivi muodostui humalasalkojen tukemana -läpipääsemättömäksi tummaksi aidaksi, jonka sisäpuolella näkyi -valkoinen, tiilikattoinen talo leveine räystäineen. Ikkunoista oli -kaksi kadun puolella, molemmat nyt pimeinä. Näiden keskivälin kohdalla -oli pieni veräjä pilarien kannattamalla katoksella suojattuna; sen -korkean kynnyksen yli kulki talon tavallinen pääsytie. - -Planchet laskeusi maahan ikäänkuin aikoen kolkuttaa veräjään, mutta -näkyi muuttavan mielensä, tarttui hevosta suitsista ja talutti sitä -kolmisenkymmentä askelta edemmäksi. Molemmat matkakumppanit seurasivat -häntä. Tultiin ajoportille; isäntä painoi sen ainoaksi pitimeksi -asetettua puusalpaa ja työnsi toisen puoliskon auki. Vetäen hevosta -perässään hän astui edellä pienelle pihalle, missä tuore lannan haju -ilmaisi navetan läheisyyttä. - -"Täällä on ihana tuoksu", sanoi Portos äänekkäästi, laskeutuessaan alas -satulasta; "voisinpa totisesti uskoa olevani Pierrefondsin -takapihalla." - -"Minulla on ainoastaan yksi lehmä", kiirehti Planchet vaatimattomasti -valaisemaan. - -"Minulla on kolmekymmentä", ilmoitti Portos, "tai oikeastaan en niiden -lukua tarkoin tiedäkään." - -Molempien ratsastajien tultua sisälle Planchet sulki portin heidän -jälkeensä. D'Artagnan, joka oli ainaisen ketterästi hypännyt maahan, -hengitti täysin vedoin maalaisilmaa, ja hyvillään kuin vihreitä -niittyjä ihasteleva pariisilainen nyppäsi hän toiseen käteensä kuusaman -lehvän ja toiseen ruusun. Portos oli saanut hyppysiinsä muutamia -herneenkiehkuroita, joita kiemurteli salkoristikossa, ja hän pisteli -kokonaisia palkoja makupaloikseen suihinsa. Planchet meni pieneen -vajaan herättämään raihnasta ukkoa, joka nukkui sammalvuoteella, vanha -nuttu peitteenään. Köyryselkäinen maalainen tervehti tulijaa heti -isäntänä, maustekauppiaan suureksi mielihyväksi. - -"Vie hevoset talliin, äijäseni, ja syötä hyvin", käski Planchet. - -"Kyllä vain... kyllä minä!" vastasi vanhus. "Ja noin komeat eläimet! -Niiden sietääkin saada apetta ihan pakahtuakseen." - -"Älä nyt helkkarissa, hyvä mies", puuttui d'Artagnan puheeseen; -"kohtuutta tässä tarvitaan. Kauroja ja silppua, ei mitään muuta." - -"Ja raikasta vettä minun hevoselleni", määräsi Portos, "sillä se tuntui -joutuvan kovin lämpimiinsä." - -"Olkaa vain huoletta, hyvät herrat", huomautti Planchet; "ukko Célestin -on ollut santarmina Ivryssä. Hän ymmärtää kyllä hevosten hoitoa; -tulkaahan taloon, tulkaa." - -Hän vei ystävykset tuuhealehväistä kujaa pitkin vihannestarhan ja -apilastilkkusen halki pieneen puutarhaan, jonka takaa itse rakennus jo -oli näyttänyt heille varsinaista kadunpuolista julkisivuaan. Lähemmäksi -tultaessa saattoi alakerran kahdesta avoimesta ikkunasta jo nähdä -Planchetin kamariin, kun pöydälle sytytetty lamppu osoitteli tätä -huonetta kauas puutarhaan hymyilevänä rauhan, viihtymyksen ja -rattoisuuden perikuvana. Kaikkialla, missä se valoi hohdettaan -jollekulle vanhalle fajanssiesineelle, puhtauttaan kiiltelevälle -huonekalulle tai seinässä riippuvalle aseelle, kaikkialla se kohtasi -puhtaalle kirkkaudelleen puhtaan valoheijastuksen, joka antoi esineille -herttaisen lämpöisyyden vaikutelman. - -Jasmiinien ja piippuruohojen reunustamista ikkuna-aukoista näkyi lampun -loisteessa siten myös huikaisevan lumivalkoinen damastinen pöytäliina -kahdelle hengelle katettuna. Kellertävä viini välkkyi pitkässä, -särmäiseksi hiotussa kristallipullossa, ja suuressa, sinisessä, -hopeakantisessa fajanssiruukussa vaahtosi omenaolutta. Lähellä pöytää -uinaili korkeaselkäisessä nojatuolissa noin kolmenkymmenen ikäinen -nainen, jonka kasvot säihkyivät terveyttä ja raikkautta. Hänen -helmassaan oli iso punaisenruskea kissa kiertynyt keräksi, koukistaen -käpälät alleen, ja mirrien luonteenomaisella tavalla siinä kehrätessään -puoleksi ummistunein silmin se selvästi haastoi: Minä olen -täydellisesti onnellinen. - -Ystävykset pysähtyivät ikkunan eteen ihastuneen hämmästyksen -naulitsemina, joka täytti Planchetin sielun hiljaisella riemulla. - -"Voi, sinua veitikkaa!" sanoi d'Artagnan; "nyt ymmärrän, mikä sinua -vetää retkillesi!" - -"Ja onpa siinä huikean valkoista aivinaa!" sanoi Portos jyrisevällä -äänellä, joka säikäytti kissan pakosalle ja hätkähdytti emännöitsijän -hereille. Planchet vei nyt vieraansa varsin arvokkaasti huoneeseen, -johon pöytä oli katettu, ja tervehti: - -"Salli minun, kultaseni, esitellä sinulle herra chevalier d'Artagnan, -suojelijani." - -D'Artagnan tarttui naisen käteen hovimiehen tavoin ja niin ritarillisen -soreasti kuin olisi siinä tutustunut Madameen. - -"Herra parooni du Vallon de Bracieux de Pierrefonds", lisäsi Planchet. - -Portoksen juhlalliseen kumarrukseen olisi itse Itävallan Anna ollut -tyytyväinen, tai muutoin häntä olisi sanottu kovin vaateliaaksi. - -Nyt oli Planchetin vuoro. Hän syleili mielitiettyänsä hyvinkin -sydämellisesti, ensin kuitenkin puolustautuvalla eleellä näyttäen -pyytävän vieraitten herrain lupaa siihen. Näillä ei tietysti ollut -mitään sitä vastaan. - -D'Artagnan onnitteli Planchetia. - -"Kas siinä mies, joka osaa järjestää elämänsä!" sanoi hän. - -"Monsieur", vastasi Planchet hymyillen, "elämä on pääoma, joka ihmisen -on sijoitettava mahdollisimman edullisesti..." - -"Ja sinä korjaat siitä hyvää korkoa", tokaisi Portos nauraen niinkuin -ukkonen jyrisee. - -Planchet astui takaisin emännöitsijänsä luo. - -"Rakas ystäväiseni", sanoi hän, "nämä kaksi herrasmiestä ovat paljon -vaikuttaneet elämääni. Olen usein maininnut heidän nimeään sinulle." - -"Ja vielä kahta muutakin", virkkoi nainen ilmeisellä flaamilaisella -korostuksella. - -"Onko rouva hollantilainen?" kysyi d'Artagnan, Portoksen kiertäessä -viiksiään, kuten d'Artagnan huomasi, hän kun tavallisesti tarkkasi koko -ympäristöään. - -"Ei, olen Antwerpenistä", vastasi nainen. - -"Ja hänen nimensä on Gechter", ilmoitti Planchet. - -"Mutta sinä et kai puhuttele rouvaa siksi?" sanoi d'Artagnan; "minusta -tuntuu kuin sellainen nimi vanhentaisi häntä joka kerta kun sitä -käyttäisit." - -"Ei, minun puheessani hän on Trüchen." - -"Sievä nimi", kiitti Portos. - -"Trüchen", jatkoi Planchet, "tuli luokseni Flandriasta hyveineen ja -rahasäästöineen, joita oli kaksituhatta floriinia. Hän oli paennut -kelvottoman aviomiehen luota, joka pieksi häntä. Picardielaisena olen -aina pitänyt naapuri-maakunnan -- Artoisin -- tyttäristä, ja Artoisista -on Flandriaan vain kukon askel. Hän tuli valittamaan kummi-isälleen, -joka oli minun edeltäjäni Rue des Lombardsin varrella; hän pani -liikkeeseeni kaksituhatta floriiniansa, jotka toimitin tuottaviksi, -niin että summa on nyt kasvanut kymmeneksituhanneksi." - -"Hyvä, Planchet!" - -"Hän on vapaa, hän on varakas, hänellä on oma lehmä, apunaan -palvelijatar ja ukko Célestin. Hän ompelee minulle kaikki paitani, -kutoo sukkani, tapailee minua vain kahdesti kuukaudessa ja -vaatimattomuudessaan pitää itseään onnellisena." - -"Olen todella perin onnellinen", vakuutti Trüchen hyvin avomielisesti. - -Portos kiersi viiksiensä toista puoliskoa ylöspäin. - --- Mitä lempoa! -- ajatteli d'Artagnan, -- olisikohan Portoksella jo -heti aikeita...? - -Siekailematta Trüchen ryhtyi toimekkaaksi emännäksi ja hoputti -palvelijattarensa avukseen, järjestäen vielä kahdelle hengelle tilat -pöytään ja toimittaen esille oivallisia ruokalajeja, jollaisilla saa -illallisesta kemut ja kemuista juhlan. Siinä oli tuoretta voita, -suolattua häränlihaa, anjovista ja makrillia, kaikkia Planchetin -myymälän herkkuja. Maaseutu tarjosi omina lisinä kananpoikia, -vihanneksia, monenlaista tuoretta kalaa ja metsänriistaa, ja -kostukkeeksi Planchet kantoi kellarista kymmenen viinipulloa, joita -peitti paksu, harmaa tomukerros. Tämä näky virkisti erityisesti -Portoksen sydäntä. - -"Minun onkin nälkä", sanoi hän murhaavin katsein istuutuen Trüchenin -viereen. D'Artagnan asettui hänen toiselle puolelleen, samalla kun -Planchet vaatimattomana ja hilpeänä otti sijansa vastapäätä. - -"Älkää panko pahaksenne, hyvät herrat", huomautti hän, "jos Trüchen -aterioidessamme nousee useinkin pöydästä; hänen on pidettävä huolta -yösijoistanne." - -Emännöitsijä pistäysikin monta kertaa tehtäviinsä, ja yläkerrasta -kuului sänkyjen siirtelemistä kitisevillä pyörillään. Sillaikaa miesten -seurue söi ja joi, Portos parhaiten. Sitä reippautta kelpasi katsella. -Nuo kymmenen pulloa olivat tyhjinä, kun Trüchen palasi alas tuomaan -juustoa. - -D'Artagnan oli säilyttänyt kaiken arvokkuutensa, kun Portos sitävastoin -oli hiukan höllentänyt omaansa. Tarinoitiin muinaisista taisteluista ja -laulettiin sydämen kyllyydestä. D'Artagnan esitti sitten uutta -pistäytymistä viinikellariin, ja kun Planchetin astunta ei enää ollut -yhtä varmaa kuin entiseen aikaan rintamassa, tarjousi muskettisoturien -kapteeni hänen seurakseen. He läksivät retkelleen loilotellen sellaisia -sepitelmiä, että ne olisivat karmineet flaamilaisen paholaisenkin -pintaa, ja jättäen Trüchenin pitämään Portokselle seuraa pöydässä. -Noiden kahden viinintuntijan tehdessä valintaansa talon uumenissa -kajahti ruokailuhuoneesta sellainen läiskäys kuin kahden huulen -rivakasti irtautuessa hyväillystä poskesta. - --- Portos kai luulee olevansa la Rochellessa, -- ajatteli d'Artagnan. - -He toivat ylös uuden kantamuksen pulloja. Planchet ei laulelunsa -innossa nähnyt mitään, mutta d'Artagnan, jolla aina oli silmät auki, -huomasi heti, että Trüchenin vasen poski oli punaisempi kuin oikea. -Portos myhäili Trüchenin vasemmalla puolella ja kierteli viiksiään nyt -molemmin käsin yhtaikaa, emännöitsijänkin hymyillessä tälle muhkealle -herrasmiehelle. - -Kipinöitsevä anjou-viini teki kolmesta kumppanuksesta ensin remuavia -tuulihattuja ja sitten jokeltavia taulapäitä. D'Artagnan vielä hädin -kykeni ottamaan kynttilän ja valaisemaan Planchetille tietä tämän omaan -huoneeseen ylös portaita. Planchet laahasi mukanaan Portosta, jota -Trüchen työnteli takaa, hyvin hilpeään mielialaan päässeenä hänkin. -D'Artagnan löysi itsenäisesti makuusijat ja otti selon vuoteista. -Portos retkahti omalle makuusijalleen ystävänsä riisumana, ja sitten -d'Artagnan heittäysi pitkäkseen omallensa, jupisten: - -"_Mordioux_, olinhan vannonut, etten enää maistaisi tuota keltaista -viiniä, joka on kuin tulikiveä! Hyi, lempo, jos muskettisoturit -saisivat nähdä kapteeninsa tällaisessa tilassa!" - -Ja vetäessään vuodeuutimia kiinni hän lisäsi: - -"Onneksi ei niitä osu tähän taloon." - -Planchet pääsi levolle Trüchenin kantamana, joka riisui hänet, lukitsi -ovet ja veti verhot eteen. - -"Kyllä maalla on hauskaa", sanoi Portos ojentaen säärensä sängyn -jalkopään puhki. Mutta sitä räiskähdystä ei kukaan kuullut, -- niin -hauskaa oli Planchetin huvilassa pidetty. - -Kello kahden aikaan yöllä koko talo kuorsasi. - - - - -145. - -Mitä Planchetin huvilasta näki. - - -Päivän koittaessa kaikki kolme urhoamme vielä nukkuivat hyvässä -rauhassa. Trüchen oli sulkenut ikkunaluukut ihan kuin peljäten nousevan -auringon ensimmäisen tervehdyksen ehkä tekevän kipeätä heidän raukeille -silmilleen. Musta yö siis vielä vallitsikin Portoksen vuodeuutimien -takana ja Planchetin makuusijan silkkikatoksen alla, kun d'Artagnan -ensimmäisenä havahtui uteliaan auringonsäteen pilkistäessä ikkunasta ja -hypähti vuoteestaan vikkelänä kuin tahtoen joutua etummaisena -hyökkäykseen. Ja rynnäköllä hän valtasikin Portoksen huoneen, joka oli -hänen makuusuojansa vieressä. Kunnon jättiläinen uinaili omassa -ukkosenjyrinässään, ylväästi levitellen mahtavaa ruhoansa hämyssä, -turvonneet nyrkit valahtaneina vuoteen laidalta alas matolle. - -D'Artagnan herätti kumppaninsa, joka jotensakin hyväntuulisena hieroi -silmiään. Sillävälin oli Planchetkin päässyt jalkeille ja tuli -toivottamaan hyvää huomenta kahdelle vieraalleen, jotka yhä hoippuivat -edellisen yön hummauksesta. Oli vielä varhainen aamu, mutta talossa jo -hyörittiin puuhakkaasti. Keittäjätär toimitteli armotonta teloitusta -kanatarhassa, ja ukko Célestin poimi kirsikoita puista. - -Portos ojensi suopeasti kätensä Planchetille, ja d'Artagnan pyysi saada -syleillä Trücheniä. Tämä ei kantanut mitään kaunaa voitettuja kohtaan, -vaan lähestyi Portostakin, jolle suotiin sama suosionosoitus. Portos -muiskautti häntä kädelle syvään huokaisten. Sitten Planchet tarttui -ystävyksiä kädestä ja sanoi: - -"Nyt näytänkin teille taloni; tullessamme oli täällä pimeä kuin -leivinuunissa, niin että me emme voineet nähdä mitään, mutta päiväseen -aikaan kaikki näyttää toiselta, ja toivoakseni se katsastelu maksaa -mielestänne vaivan." - -"Aloittakaamme näköalasta", esitti d'Artagnan, "sillä se on minulle -aina mieluisinta katseltavaa; olen joutunut vakinaisesti oleskelemaan -kuninkaallisissa asunnoissa, ja ruhtinaat eivät kovinkaan huonosti -valitse näkökohtiansa." - -"Näköalalle minäkin annan suuren merkityksen", virkkoi Portos. "Olen -Pierrefondsissa raivauttanut metsään neljä kujaa, jotka päättyvät -erilaisiin taustoihin." - -"Minun taustani saatte heti nähdä", sanoi Planchet johtaen vieraansa -erään ikkunan ääreen. - -"Kas, sehän on Lyon-katu!" huudahti d'Artagnan. - -"Niin, kaksi ikkunaa esittää näin mitättömän nähtävän, -- pelkästään -tuon majatalon, joka hyörinässään ja melussaan on ikävä naapuri. Tällä -puolella oli neljäkin ikkunaa, mutta toiset kaksi katsoin parhaaksi -toimittaa umpeen." - -"Siirrytään edelleen", ehdotti d'Artagnan. - -He astuivat makuusuojien yhteiseen käytävään, ja Planchet työnsi -ikkunaluukut syrjään. - -"Hei, hei!" ihastui Portos; "mikä tuolla onkaan?" - -"Metsä", selitti Planchet; "siinä kyllä on viihdyttävä näköpiiri -ainiaan sankkana viiruna, joka keväisin hohtelee kellertävänä, tummenee -kesällä vihannaksi, syksyllä saa punaisia laikkuja, ja talvella peittyy -valkoiseksi." - -"Se kyllä kelpaa, mutta samallahan se on esirippuna, joka estää -näkemästä loitommalle." - -"Niin", myönsi Planchet, "mutta tuolta näkee..." - -"Ahaa! Siinäpä on juhlallinen tanner!..." äännähti Portos. "Mutta... -mitä hittoa... ristejä, kivipatsaita --" - -"Pahus, sehän on hautuumaa!" huudahti d'Artagnan. - -"Aivan oikein", sanoi Planchet, "ja minä vakuutan, että se on hyvin -mielenkiintoinen paikka. Ei mene päivääkään jonkun joutumatta sinne -saatetuksi. Fontainebleau ei ole niinkään pieni pesä. Milloin sinne -ilmestyy nuoria, valkopukuisia neitosia lippuineen, milloin kaupungin -valtuusmiehiä tai varakkaita porvareita veisaajien ja kirkonpalvelijain -kera, ja toisinaan näkee töyhtöhattuisen upseerinkin." - -"Minä en osaa viehättyä sellaiseen", tuumasi Portos. - -"Ei se minustakaan ole erittäin hauskaa", yhtyi d'Artagnan. - -"Mutta siitä saa hartaita ajatuksia", vastasi Planchet. - -"No, sitä en kiellä." - -"Täytyyhän meidän kaikkien kerran kuolla", jatkoi maustekauppias, "ja -olen jostakin lukenut mietelmän: 'On terveellistä ajatella kuolemaa.'" - -"Kaiketi, miksei", myönteli Portos. - -"Mutta", huomautti d'Artagnan, "terveellistä on toki myös kohdistaa -huomionsa luonnon kauneuteen, värikkäihin kukkasiin, vilppaihin -virtoihin, sinisiin vuorenhuippuihin, laidattomiin lakeuksiin..." - -"Niin, en suinkaan niitä hylkisi, jos ne olisivat edessäni", selitti -Planchet. "Mutta saadessani täältä katsella vain tuota pikku -hautuumaata, joka sekin on kukitettu ruohomättäineen, Varjoisa ja -rauhallinen, minä tyydyn siihen ja ajattelen kaupunkilaisia, -esimerkiksi Rue des Lombardsin asukkaita, jotka päivittäin joutuvat -kuulemaan monen tuhannen vaununpyörän jyrinää ja hyvinkin -puolentoistasadantuhannen ihmisen jalankapsetta käytävillään." - -"Elävien sentään", tokaisi Portos, "elävien!" - -"Siksipä minulle juuri onkin lepona hiukan katsella kuolleita", -muistutti Planchet arasti. - -"Tuo lemmon Planchet on syntynyt runoilijaksi yhtä hyvin kuin -maustekauppiaaksi", virkahti d'Artagnan. - -"Monsieur", lausui Planchet, "olen niitä säyseitä olentoja, jotka -Jumala on luonut määräajaksi elämään ja havaitsemaan hyvät puolet -kaikissa maallisen olemassaolonsa ehdoissa." - -D'Artagnan istuutui ikkunan luo ja alkoi mietiskellä maustekauppiaan -elämänkatsomuksen johdosta, joka tuntui hänestä pätevältä. - -"_Pardieu_!" huudahti Portos; "meillehän jo aletaankin tuolla esittää -sitä huvinäytelmää. Eikö sieltä kuulu laulunkin hyminää?" - -"Kyllä siellä veisataan", vahvisti d'Artagnan. - -"Oh, se on vain köyhänhautaus", selitti Planchet halveksivasti. -"Ainoastaan virantoimitukseen kuuluva pappi, yksi kirkonvartija ja yksi -kuoropoika kirstun mukana. Se vainaja ei varmastikaan ole ollut maan -mahtavia." - -"Niin, saattuetta ei ole ollenkaan." - -"On sentään", oikaisi Portos, "tuolla takana kävelee joku mies." - -"Se on totta, -- viittaan kääriytyneenä", huomasi d'Artagnan. - -"No, eipä kannata katsella sitä toimitusta", arveli Planchet. - -"Päin vastoin se kiinnittää minun mieltäni", vakuutti d'Artagnan -vilkkaasti nojaten kyynärpäillänsä ikkunalautaan. - -"Kas vain, te jo tartutte kiinni", sanoi Planchet ilahtuen. "Niin kävi -minullekin: ensimmäisinä päivinä ihan tuskaannuin tekemään -ristinmerkkejä pitkin päivää, ja ainaiset virret tunkeusivat kuin -nauloina aivoihini; mutta sitten veisuu alkoi tuuditella minua, eikä -mikään lintusien livertely nyt viihdytä minua paremmin kuin tuo -hautuumaan laulu." - -"Ei minusta ole siihen hupiin", arveli Portos; "minä lähden mieluummin -alas." - -Planchet hypähti valmiina johdattamaan paroonin puutarhaan, tarjoten -hänelle kätensä. - -"Mitä! Siihenkö sinä jäätkin?" oudoksui Portos silmätessään taaksensa -d'Artagnaniin. - -"Niin, veikkoseni, niin; tulen jälkeenpäin." - -"Ka, kai Herra d'Artagnan ei valitse hullummin", sanoi Planchet. "Joko -siellä haudataan?" - -"Ei juuri vielä." - -"Ahaa, niin, hauturi kiinnittää köysiä arkun ympäri... Mutta katsokaas, -tuolta kirkkomaan toiselta kulmalta tulee nainenkin." - -"Niin, niin tekee, hyvä Planchet", haastoi d'Artagnan kiihtyneesti; -"mutta jätä minut vain, jätä, alan joutua terveellisiin mietteisiin, -älähän huoli häiritä." - -Planchetin poistuttua d'Artagnan tiukasti tähysteli puolittain suljetun -ikkunaluukun takaa, mitä hänen edessään tapahtui. - -Molemmat arkunkantajat olivat päästäneet paarihihnat irti ja soluttivat -taakkansa hautaan. Murheellisen kohtauksen ainoana katselijana seisoi -viittaan kääriytynyt mies muutaman askeleen päässä selin isoa -kypressiä vasten, pitäen kasvojansa kokonaan kätkettyinä hautauksen -toimittajilta. Viidessä minuutissa kirkon edustajat suoriutuivat -tehtävästään ja poistuivat haudan tultua luoduksi umpeen. Haudankaivaja -virkkoi heille jonkun sanan ja läksi itse perässä. Viitan suojelema -mies tervehti heitä ohimennessä ja pisti haudankaivajan kouraan jotakin -juomarahaksi. - -"_Mordioux_!" jupisi d'Artagnan; "se on totisesti Aramis!" - -Muskettisoturin vanha ystävä oli tosiaan tunnettavissa tältä taholta, -mutta tuskin oli hän kääntänyt päänsä, kun tieltä hänen lähellään -kuului naisen askeleita ja hameen kahinaa. Hän kääntyi heti sille -suunnalle ja otti hatun päästänsä juhlallisen kunnioittavasti kuin -hovimies; sitten hän johti naisen muutamien kastanjapuiden ja -lehmuksien suojaan, jotka siimestivät pramealta näyttävää hautasijaa. - -"No jo nyt otti lempo!" tuumi d'Artagnan; "Vannesin piispako -lemmenkohtauksessa! Hän on ainiaan sama abbé Aramis, joka öisin -retkeili teikarina Noisy-le-Secissä. Niin", lisäsi muskettisoturi, -"mutta hautuumaalla hän tietenkin harrastaa pyhää rakkautta!" - -Ja paatunut kapteeni purskahti nauruun. - -Puhelua kesti runsaasti puoli tuntia. D'Artagnan ei kyennyt näkemään -naisen kasvoja, kun tämä oli kääntynyt selin häneen; mutta hän saattoi -helposti havaita haastelijain jäykästä ryhdistä, muodollisista eleistä -ja taitavasti sovitellusta esiintymisestä yleensä, että he vuoroin -ahdistivat toistansa ja puolustausivat eivätkä suinkaan olleet siellä -rakkauttansa tulkitsemassa. Keskustelun lopulla nainen nousi seisoalle, -ja hän nyt niiasi syvään Aramiksen edessä. - -"Ohoo!" mutisi d'Artagnan; "tämähän kuitenkin päättyy niinkuin -lemmenkohtaus!... Ensin polvistuu teikari, sitten neitonen tulee -suostutelluksi ja viimein rukoilee vuorostaan... Kuka tuo kaunoinen -onkaan? Antaisin yhden kynteni hänen näkemisestään." - -Mutta se oli mahdotonta. Aramis poistui ensimmäisenä paikalta; sitten -nainen veti hilkan silmilleen ja läksi vastakkaiselle suunnalle. - -D'Artagnan ei voinut enää hillitä itseään. Ensin hän hyökkäsi -Lyon-kadun puoliseen ikkunaan ja näki Aramiksen katoavan majataloon. -Sitten muskettisoturi vielä tuokion tarkkasi naista, joka nähtävästi -aikoi mennä metsänlaidassa odottaviin vaunuihin. Hän käveli hiljaa, pää -kumarassa ja mietteisiin vaipuneena. - -"_Mordioux, mordioux_, minun pitää saada selko tästä naisesta", päätti -muskettisoturi, ja sen enempää ajattelematta hän riensi ulos -tavoittamaan tuntematonta. Matkalla hän hätimiten aprikoitsi, millä -keinoin saisi naisen pakotetuksi kohottamaan linnikkoansa. - --- Hän ei ole nuori, -- tuumi hän, -- ja hän on hienoston nainen. Mutta -tuon ryhdin minä hitto vieköön tunnenkin! - -Kiireinen vauhti sai hänen kannuksensa ja saappaansa nostattamaan -katukivetykseltä sellaisen oudon hälytyksen, että hän ei muuta -apukeinoa tarvinnutkaan ongelman ratkaisemiseksi; nainen nimittäin -hätääntyen luuli olevansa takaa-ajettu, mikä olikin totta, ja kääntyi -päin tavoittajaansa. - -D'Artagnan ponnahti tiepuoleen kuin olisi saanut haulipanoksen -pohkeisiinsa, kiersi kaaressa takaisin tielle ja mutisi -hämmennyksissään: - -"Chevreusen herttuatar!" - -Hän ei palannut huvilaan ennen kuin sai vanhan Célestinin vielä -kuulustamaan haudankaivajalta, kuka äsken oli haudattu. - -"Fransiskaanilainen kerjäläismunkki vain", ilmoitti ukko, "jolla ei -ollut koiraakaan kumppaninaan tässä maailmassa ja saattajanaan -viimeiseen leposijaansa." - --- Jos niin olisi asia, -- ajatteli d'Artagnan, -- ei Aramis olisi -tullut maahanpanijaisiin saapuville. Uskollisen kiintymyksen puolesta -ei Vannesin piispa ole mikään koira, -- mutta vainun, vainun! - - - - -146. - -Miten Portos, Trüchen ja Planchet d'Artagnanin ansiosta eriävät hyvinä -ystävyksinä. - - -Planchetin huvilassa eleltiin reimasti. - -Portos katkaisi yhdet tikkaat ja kaksi kirsikkapuuta ja riisti -paljaiksi vadelmapensaat, mutta ei muka vyöltänsä päässyt kumartumaan -käsiksi mansikkoihin. Trüchen, joka oli jo tuttavallisella kannalla -jättiläisen kanssa, huomautti hänelle kuitenkin: - -"Ei siinä vyö ole tiellä, vaan teidän vatsanne." - -Ihastuksissaan Portos syleili Trücheniä, joka poimi hänelle -kukkurakourallisen mansikoita ja antoi muhkean vieraan syödä ne hänen -kädestään. D'Artagnan, joka oli tällöin saapunut puutarhaan, soimasi -Portosta laiskuudesta ja säälitteli itsekseen Planchetia. - -Vankan aamiaisen nautittuaan väkevä parooni sanoi Trücheniä katsellen: - -"Minä kyllä viihtyisin täällä pitempäänkin." - -Trüchen hymyili. - -Planchet teki samoin, mutta hiukan väkinäisesti. - -"Sinun ei sovi, veikkoseni", muistutti silloin d'Artagnan, "Capuan -herkkujen takia unohtaa matkamme varsinaista päämäärää." - -"Minun esittelemistäni kuninkaalle?" - -"Niin juuri. Käväisen nyt kaupungilla valmistelemassa asiaa. Älä -sillaikaa liiku täältä, minä pyydän." - -"Enpä toki!" huudahti Portos. - -Planchet katsahti pelokkaasti d'Artagnaniin. - -"Viivyttekö kauan poissa?" kysyi hän. - -"En, hyvä ystävä, ja tänä iltana vapautan sinut kahdesta vieraasta, -jotka ovat sinulle hiukan liian vaivaloisia." - -"Voi, herra d'Artagnan, kuinka saatattekaan sanoa niin?" - -"Niin, katsos, sinulla on avara sydän mutta taloutesi on suppea. Joku -tosin voisi kahdenkin tynnyrinalan huvilatilalle ottaa vieraaksensa -kuninkaan ja mukavasti saada hänet hoivatuksi; mutta sinä et ole -syntynyt suurellisena miehenä sinä." - -"Herra Portos ei sen paremmin", mutisi Planchet. - -"Hän on tullut siksi myöhemmin, hyvä ystävä; hänellä on ollut -kaksikymmentä vuotta sadantuhannen livren vuositulot, ja viisikymmentä -vuotta on hänellä ollut kaksi nyrkkiä ja selkä, joilla ei ole koskaan -ollut vertaansa koko Ranskan kauniissa kuningaskunnassa. Portos on -hyvin suuri herra sinun rinnallasi, poikaseni, ja... enpä sanokaan -sinulle enempää, kun tiedän, että olet älykäs mies." - -"Ei, ei, monsieur, -- minä pyydän, selittäkää tarkemmin ajatuksenne." - -"Katso siis tuhottua hedelmätarhaasi, tyhjää ruoka-aittaasi, -rikkipotkaistua vierassänkyäsi, kuivilleen ehtynyttä viinikellariasi; -katso... rouva Trücheniä..." - -"Hyvä Jumala!" äännähti Planchet. - -"Portos, näetkös, on kolmenkymmenen kylän valtias; niissä on -kolmisensataa sievää alustalaisneitoa, ja Portos on peräti komea mies." - -"Voi, hyvä Jumala!" toisti Planchet. - -"Rouva Trüchen on erinomainen nainen", jatkoi d'Artagnan; "säilytä -hänet taatusti itsellesi, ymmärrätkö?" - -Ja hän löi maustekauppiasta olalle. - -Juuri sillä hetkellä huomasi Planchet Trüchenin ja Portoksen istuvan -loitompana lehtimajassa. Aito flaamilaisena veitikkamaisuudessaan -Trüchen laittoi kaksoiskirsikoista korvarenkaita Portokselle, joka -nauroi viehättyneesti kuten Simson Delilalle. Planchet puristi -d'Artagnanin kättä ja riensi lehtimajaa kohti. - -Meidän tulee oikeudenmukaisesti Portosta kohtaan mainita että hän ei -liikahtanutkaan... Epäilemättä hän ei katsonut olevansa missään -luvattomissa hommissa. Eikä Trüchenkään häiriytynyt, -- mikä kyllä -häiritsi Planchetin mielenrauhaa; mutta hän oli myymälässään nähnyt -siksi paljon hienoston tapoja, että hänkin osasi säilyttää hyvää sävyä -mielipahoissaan. - -Planchet pisti Portoksen käden kainaloonsa ja esitti, että he -pistäytyisivät katsomaan hevosia. Toinen esteli olevansa väsyksissä. -Silloin maustekauppias kysyi, eikö parooni du Vallon tulisi maistamaan -likööriä, jota hän itse valmisti ja piti verrattomana. Se tarjous toki -kelpasi paroonille. Täten Planchetin onnistui kiinnittää kilpailija -omaan seuraansa, uhraten kaikkea maisteltavaansa kodin kunnian hyväksi. - -Kahden tunnin kuluttua d'Artagnan tuli takaisin. - -"Kaikki on kunnossa", sanoi hän. "Tapasin hänen majesteettinsa -pikimmältään hänen lähtiessään metsästysretkelle; kuningas odottaa meitä -tänä iltana." - -"Kuningas odottaa minua!" huudahti Portos suoristautuen. Ja täytyy -myöntää, -- miehen sydän on kuin häilyvä laine --, että Portos ei nyt -enää omistanut Trüchenille samaa riuduttavaa herttaisuutta, joka oli -sulatellut kauniin flaamittaren sydäntä. Planchet piti hänen -kunnianhimoisia pyrkimyksiään parhaansa mukaan lämpiminä, kertoen tai -oikeammin muistutellen kaikkia edellisen hallituskauden loistokohtia, --- sen maineikkaita taisteluita, piirityksiä ja juhlahuvituksia; -erityisesti hän tällöin veti entisessä kunniassaan esille ne neljä -sankarillista toverusta, joista d'Artagnan oli alussa halpa-arvoisin -ja lopulta kohonnut muskettisoturien kapteeniksi. Hän hurmasi Portosta -kuvauksillaan tämän menneestä nuoruudesta, ylisti taitavasti tämän -hienoluontoisen ylimyksen siveyttä ja ylen tunnollista käsitystä -ystävyyden velvoituksista ja innostui tässä kaikessa henkevän -kaunopuheiseksi. Hän ihastutti Portosta, sai Trüchenin hytisemään -liikutuksesta ja herätti d'Artagnanissa haaveellista mietiskelyä. - -Kello kuuden aikaan muskettisoturi käski satuloida hevoset ja toimitti -myös Portoksen pukeutumaan. Hän kiitti Planchetia hyvästä -vieraanvaraisuudestaan ja vihjaisi muutamin epämääräisin sanoin -toimesta, joka voitaisiin hankkia tälle hovissa. Se heti kohotti -Planchetin arvoa Trüchenin silmissä, sen jälkeen kun suopean, -jalomielisen ja uskollisen maustekauppias-poloisen osakkeet jo olivat -melkoisesti laskeneet noiden kahden hienon vieraan ilmestyttyä -vertailtaviksi. Sillä sellaisia ovat naiset; he tavoittelevat sitä, -mitä heillä ei ole, ja väheksyvät ennen kaipaamaansa sitten kun ovat -sen saavuttaneet. - -Tehtyään tämän palveluksen Planchet-ystävälleen virkkoi d'Artagnan -hiljaa Portokselle: - -"Sinullahan, veikkoseni, on tuossa hyvin sievä sormus." - -"Niin, se on kolmensadan pistolin sormus", vastasi Portos. - -"Rouva Trüchen hellii muistoasi paljon paremmin, jos annat hänelle tuon -sormuksen", huomautti d'Artagnan. - -Portos epäröitsi. - -"Se ei ole mielestäsi kyllin kaunis?" oli muskettisoturi arvaavinaan. -"Niin, kyllähän ymmärrän: sinunlaisesi suuri herra ei poikkea vanhan -palvelijan luokse maksamatta runsaskätisesti vieraanvaraisuudesta; -mutta usko minua, Planchet on niin hyväsydäminen, ettei hän ajattele -sinussa sadantuhannen livren vuositulojen haltijaa." - -"Tekeepä mieleni", sanoi Portos imartelun pöyhistämänä, -"lahjoittaa rouva Trüchenille eräs pieni syrjätalo, joka minulla on -yhdysviljelyksessä Bracieuxin kanssa; se on yhtä hyvä kuin sormuskin... -kaksitoista tynnyrinalaa maata." - -"Se olisi liikaa, hyvä Portos, ainakin tällähaavaa ihan liikaa... -Säästä se tuonnemmaksi." - -Hän otti timanttisormuksen ystävänsä sormesta ja lausui lähestyen -Trücheniä: - -"Hyvä rouva, parooni ei tiedä, miten pyytäisi teitä hänen muistokseen -ottamaan tämän pikku sormuksen. Herra du Vallon on anteliaimpia ja -hienoluontoisimpia miehiä, mitä tunnen. Hän tahtoi tarjota teille -syrjätalon, joka hänellä on Bracieuxin alueella, mutta minä neuvoin -häntä luopumaan siitä esityksestä." - -"Voi!" sanoi Trüchen haltioituneena katsellen timanttia. - -"Herra parooni!" huudahti Planchet heltyneenä. - -"Rakas ystävä!" sopersi Portos ihastuksissaan siitä, että d'Artagnan -oli niin hyvin tulkinnut hänen ajatuskantansa. Ja nämä ristiin osuneet -huudahdukset olivat herttaisena loppuna päivälle, joka olisi saattanut -päättyä jonninjoutavaan selkkaukseenkin. Mutta d'Artagnan oli -saapuvilla, ja kaikkialla hän osasi järjestää asiat sellaiselle -kannalle kuin katsoi soveliaaksi. - -Niin sitten hyvästeltiin. Paroonin muistolahjan ylellisyys oli -asettanut Trüchenin oikealle sijalleen, ja hän tunsi nyt oman asemansa, -ujona ja punastuen ojentaen vain otsansa suudeltavaksi suurelle -herralle, jota kohtaan hän oli äskettäin ollut niin tuttavallinen. Itse -Planchetkin tunsi pelkkää nöyryyttä. - -Anteliaisuuden osoittamisessa kerran alkuun päästyään olisi parooni -Portos mielellään tyhjentänyt taskunsa keittäjättären ja Célestinin -palkitsemiseksi, mutta d'Artagnan pidätti hänet. - -"Minun vuoroni", sanoi hän ja antoi palvelijattarelle yhden pistolin -sekä talonmiehelle kaksi, saaden tästä osakseen kiittelyä, joka olisi -voinut riemastuttaa itse Harpagonin[5] sydäntä ja tehdä hänestä -tuhlarin. - -D'Artagnan antoi Planchetin saattaa heitä linnalle asti ja vei sitten -Portoksen siihen huoneistoon, joka oli varattu muskettisoturien -kapteenille; hänen onnistui päästä sinne niiden näkemättä, joita hän -tällähaavaa vähimmin halusi tavata. - - - - -147. - -Portoksen esittely. - - -Samana iltana kuningas kello seitsemältä otti suuressa salissa vastaan -Alankomaiden lähettilään; puhuttelua kesti neljännestunnin. Sitten hän -soi tervehdyksensä muutamille aatelismiehille ja neitosille, jotka -esiintyivät ensi kertaa hovissa. Eräässä salin loukossa seisoivat -Portos ja d'Artagnan pilarin takana keskustellen, odotellessaan -vuoroansa. - -"Tiedätkö tuoreimman uutisen?" kysyi muskettisoturi ystävältään. - -"En." - -"No, katso tuonne!" - -Portos kohosi varpailleen ja näki herra Fouquetin juhlapuvussaan -johdattelevan Aramista kuninkaan luo. - -"Aramis!" ihmetteli Portos. - -"Herra Fouquet esittelee hänet nyt kuninkaalle." - -"Haa!" äännähti Portos. - -"Sillä perusteella, että hän on linnoittanut Belle-Islen", jatkoi -d'Artagnan. - -"Entä minä?" - -"Sinä? Ka, kuten minulla jo on ollut ilo sanoa, sinä olet kelpo Portos, -jumalaisen hyvänahkainen Portos, jota senvuoksi pyydetäänkin pysymään -kiltisti alallaan Saint-Mandéssa." - -"Haa!" kertasi Portos. - -"Mutta onneksi minä olen mukana", sanoi d'Artagnan, "ja kohtsiltään on -minunkin vuoroni." - -Samassa Fouquet kääntyi kuninkaan puoleen. - -"Sire", sanoi hän, "minulla on suosionosoitus pyydettävänä teidän -majesteetiltanne: Herra d'Herblay ei ole kunnianhimoinen, mutta hän -tietää, että hänestä voi olla hallitsijalleen hyötyä. Teidän -majesteettinne tarvitsee asiamiestä Roomassa, -- vaikutusvaltaista -asiamiestä; saattaisi olla hyvä toimittaa herra d'Herblaylle -kardinaalin hattu." - -Kuningas liikahti. - -"Minä en usein esitä anomuksia teidän majesteetillenne", lisäsi -Fouquet. - -"Sitä sopii miettiä", vastasi kuningas, jolla oli tapana siten ilmaista -epäröimisensä. Siihen ei ollut sen enempää sanomista. Fouquet ja Aramis -katsahtivat toisiinsa. Mutta kuningas jatkoi: - -"Voisihan herra d'Herblay Ranskassakin palvella meitä, -- esimerkiksi -arkkipiispana." - -"Sire", muistutti Fouquet taitavana hovimiehenä, "teidän majesteettinne -on ylenpalttisen armollinen herra d'Herblayta kohtaan: arkkipiispan -arvo soveltuu kuninkaan hyväntahtoisessa järjestelyssä kardinaalin -hatun täydennykseksi, toisen tekemättä mahdottomaksi toista." - -Kuningas ihaili ministerinsä mielenmalttia ja hymyili. - -"Itse d'Artagnan ei olisi vastannut paremmin", virkkoi hän. - -Se nimi oli tuskin mainittu, kun d'Artagnan astui esiin. - -"Teidän majesteettinne kutsui minua?" sanoi hän. - -Aramis ja Fouquet siirrähtivät askeleen syrjään. - -"Sallikaa, sire", lausui d'Artagnan vilkkaasti, antaen tilaa -Portokselle, "sallikaa minun esitellä teidän majesteetillenne parooni -du Vallon, muuan Ranskan urheimpia aatelismiehiä." - -Portoksen nähdessään Aramis kalpeni; Fouquet kouristi kätensä nyrkkiin -kalvosimien suojassa. D'Artagnan hymyili heille kumpaisellekin, samalla -kun Portos silminnähtävän liikutettuna kumarsi kuninkaalle. - -"Portos täällä!" kuiskasi Fouquet Aramiksen korvaan. - -"Hiljaa, -- tässä on petos!" vastasi tämä. - -"Sire", sanoi d'Artagnan, "minun olisi jo kuusi vuotta sitten pitänyt -esitellä herra du Vallon teidän majesteetillenne, mutta jotkut ihmiset -ovat tähtien kaltaisia: he eivät liiku paikoiltaan ystäviensä olematta -heille saattolaisina. Sikermä on eroittamaton; sentähden valitsin herra -du Vallonin esittelemiseen sen hetken, jolloin teidän majesteettinne -sai nähdä herra d'Herblayn hänen rinnallaan." - -Aramis oli menettää mielenmalttinsa. Hän silmäili d'Artagnania -korskeasti kuin vastaanottaakseen haasteen, jonka tämä näytti tahtovan -hänelle antaa. - -"Ahaa, nämä herrat ovat hyviä ystävyksiä?" sanoi kuningas. - -"Mitä likeisimpiä ystävyksiä, sire, ja toinen menee vastuuseen -toisesta. Teidän tarvitsee esimerkiksi vain kysyä Vannesin herra -piispalta, miten Belle-Isle linnoitettiin." - -Fouquet hätkähti taaksepäin. - -"Belle-Islen linnoittamisen suoritti monsieur", virkkoi Aramis -kylmäkiskoisesti, osoittaen Portosta, joka kumarsi toistamiseen. - -Ludvig ihmetteli ja päätti olla varuillaan. - -"Niin", tokaisi d'Artagnan, "mutta kysykää herra paroonilta, kuka häntä -ohjaili tässä työssä." - -"Aramis", sanoi Portos ripeästi ja osoitti piispaa, joka itsekseen -aprikoitsi: - --- Mitä hittoa tämä kaikki merkitsee, ja mikä ratkaisu tälle ilveilylle -koituneekaan? - -"Kuinka?" kummeksui kuningas; "herra kardinaalin... tarkoitin -piispan... nimi on Aramis?" - -"Vanha soturinimi", selitti d'Artagnan. - -"Minua puhutellaan siksi ystävien kesken", huomautti Aramis. - -"Miksi turhaan kainostella!" huudahti d'Artagnan; "tuossa hengenmiehen -asussa esiintyy valtakuntanne etevin upseeri, pelottomin aatelismies ja -laajatietoisin jumaluusoppinut." - -Ludvig kohotti päätänsä. - -"Ja vielä insinööri", sanoi hän ihaillen Aramiksen todellakin -ihailtaviksi muuttuneita kasvoja. - -"Insinööri tilapäisesti, sire", virkkoi viimemainittu. - -"Minun entinen kumppanini muskettiväessä, sire", haastoi d'Artagnan -innokkaana, "mies, jonka neuvot ovat hyvinkin sata kertaa edistäneet -isänne ministerien suunnitelmia... sanalla sanoen, herra d'Herblay -kuului herra du Vallonin, minun ja teidän majesteetillenne tunnetun -herra kreivi de la Fèren kanssa toverusryhmään, josta monet kuulivat -puhuttavan edesmenneen kuninkaan ja holhoushallituksenkin aikana." - -"Ja on nyt linnoittanut Belle-Islen", kertasi kuningas syvällä -äänenpainolla. Aramis astahti lähemmäksi. - -"Palvellakseni poikaa", sanoi hän, "niinkuin isääkin palvelin." - -D'Artagnan katseli tarkoin Aramista tämän lausuessa nuo sanat. Piispa -sai niihin niin paljon todellista kunnioitusta, sydämellistä -uskollisuutta ja vääjäämätöntä vakaumusta, että hän, d'Artagnan, -ikuinen epäilijä, hän, erehtymätön ihmistuntija, antoi pettää itsensä. - --- Tuollaista äänensävyä ei ole valehdellessa, -- päätti hän itsekseen. - -Ludvig tuntui saavan saman vaikutelman. - -"Siinä tapauksessa", sanoi hän Fouquetille, joka levottomana odotti -tämän koettelemuksen tulosta, "katsomme kardinaalinhatun myönnetyksi. -Herra d'Herblay, minä lupaan sen teille ensimmäisessä nimityksessä. -Kiittäkää herra Fouquetia." - -Nämä sanat osuivat Colbertin korviin ja raatelivat hänen sydäntään. Hän -poistui nopeasti salista. - -"Pyytäkää tekin nyt, herra du Vallon..." sanoi kuningas. "Mielelläni -palkitsen isäni uskollisia palvelijoita." - -"Sire", ankkasi Portos, mutta hän ei kyennyt pääsemään pitemmälle. - -"Sire", tokaisi d'Artagnan, "tätä kunnon aatelismiestä ujostuttaa -teidän olemuksenne majesteettisuus, niin ylväästi kuin hän onkin käynyt -tuhatlukuista vihollista vastaan. Mutta minä tiedän, mitä hän -ajattelee, ja minä, joka olen tottuneempi katselemaan aurinkoa, otan -tulkitakseni hänen mielialansa: hän ei tarvitse mitään, hän ei halua -muuta kuin sitä onnea, että saa neljännestunnin katsella teidän -majesteettianne." - -"Te aterioitsette minun luonani tänä iltana", sanoi kuningas -tervehtien Portosta ystävällisellä hymyllä. Väkevä parooni karahti -tummanpunaiseksi ilosta ja ylpeydestä. Kuningas viittasi kädellään -hyvästiksi; d'Artagnan syleili ystäväänsä ja työnsi hänet edemmäksi. - -"Istuudu sinä minun viereeni pöytään", kuiskasi Portos hänen korvaansa. - -"Kyllä, veikkonen." - -"Aramis taitaa olla minulle nyreissään?" - -"Aramis ei ole koskaan pitänyt sinusta niin paljon kuin -nyt. Ajattelehan toki, että minä juurikään toimitin hänelle -kardinaalinhatun." - -"Se on totta", myönsi Portos. "Mutta kuulehan, suvainneeko kuningas, -että hänen ruokiansa käytetään runsaanlaisesti?" - -"Se imartelee häntä", sanoi d'Artagnan, "sillä hänellä itsellään on -kuninkaallinen ruokahalu." - -"Sepä sattuu hyvin!" virkkoi Portos. - - - - -148. - -Välien selvittelyä. - - -Aramis oli tehnyt nokkelan kierroksen tavatakseen d'Artagnanin ja -Portoksen. Hän tavoitti paroonin pilarin takana ja puristi tämän kättä. - -"Olet karannut vankilastani?" sanoi hän. - -"Älä toru häntä", pyysi d'Artagnan; "minä se päästin hänet vapauteen, -hyvä Aramis." - -"Voi, hyvä ystävä", virkkoi Aramis katsellen Portosta, "oletko voinut -jo pitkästyä odotukseesi?" - -D'Artagnan tuli Portoksen avuksi, paroonin jo tuntiessa kuumenevansa. - -"Te kirkonmiehet olette suuria politikkoja", huomautti hän Aramikselle. -"Me miekkamiehet sitävastoin käymme suoraan kohti päämäärää. Asianlaita -on sellainen, että minä olin lähtenyt tervehtimään kunnon -Baisemeauxia..." - -Aramis heristi korviaan. - -"Hei!" virkahti Portos; "tuosta johtuu mieleeni, että minulla on -Baisemeauxilta kirje sinulle, Aramis." - -Ja Portos ojensi piispalle kirjeen, jonka jo tunnemme. - -Aramis pyysi saada lukea sen, d'Artagnanin olematta millänsäkään tästä -seikasta, johon hän oli täysin valmistautunut. Aramiskin muuten -tutustui sanomaansa niin tyynin ilmein, että d'Artagnan ihaili hänen -itsehillintäänsä enemmän kuin milloinkaan. Luettuaan kirjeen piispa -pisti sen huolettomasti taskuunsa. - -"Niin, mitä olitkaan sanomassa, hyvä kapteeni?" tiedusti hän. - -"Minä sanoin", jatkoi muskettisoturi, "että olin pistäytynyt -Baisemauxin luo virkatoimissa." - -"Virkatoimissa?" toisti Aramis. - -"Niin", vastasi d'Artagnan. "Ja luonnollisesti johduimme puhelemaan -sinusta ja muista ystävistämme. Minun täytyy tosin tunnustaa, että -Baisemeaux otti minut vastaan hieman kylmästi, ja sentähden sanoin -piankin hyvästi. Mutta paluumatkalla tuli luokseni eräs sotamies ja -sanoi (hän kun nähtävästi tunsi minut siviilipuvussanikin): 'Herra -kapteeni, tekisittekö minulle sen palveluksen, että lukisitte minulle -tähän koteloon kirjoitetun nimen?' Ja minä luin: 'Parooni du -Vallonille, herra Fouquetin luona Saint-Mandéssa.' _Pardieu!_ tuumasin -itsekseni; Portos ei olekaan palannut Pierrefondsiin tai Belle-Islelle, -kuten luulin, vaan oleskelee Saint-Mandéssa herra Fouquetin palatsissa. -Mutta herra Fouquet ei nykyään ole Saint-Mandéssa, ja Portos on siis -yksin tai Aramiksen seurassa. Minäpä käyn tervehtimässä Portosta. -- Ja -niin läksin käymään ystävämme luona." - -"Oikein!" sanoi Aramis miettiväisenä. - -"Tästä sinä et kertonut minulle", huomautti Portos. - -"Ei ole sattunut aikaa, ystäväiseni." - -"Ja sinä otit Portoksen mukaasi tänne?" - -"Niin, ensin Planchetin luo." - -"Asuuko Planchet Fontainebleaussa?" kysyi Aramis. - -"Asuu, ja ihan lähellä hautuumaata", tokaisi Portos. - -"Vai ni-in! Lähellä hautuumaata?" kertasi Aramis epäluuloisesti. - --- Kas niin! -- ajatteli muskettisoturi; -- siinä on muutakin -haudattuna! - -"Niin aivan", selitti Portos. "Planchet on totisesti oiva mies, ja -hänellä on maukkaat varastot, mutta hänen huvilassaan on ikkunoita -hautuumaan puolella. Niistä on murheellinen näköala! Tänäkin aamuna..." - -"Tänä aamuna?..." kertasi Aramis yhä enemmän kiihdyksissään. D'Artagnan -kääntyi selin ja lähestyen ikkunaa alkoi rummuttaa ruutuun pikku -marssinsävelmää. - -"Tänäkin aamuna sinne meidän nähtemme juuri mullattiin joku köyhä -raukka", kertoi Portos. - -"Vai niin!" - -"Kolkkoa se on semmoinen... Minä en vain saisi eletyksi talossa, josta -alinomaa näkee ruumiita! Mutta d'Artagnanin mieltä se näytti hyvinkin -kiinnittävän." - -"Ahaa! D'Artagnan jäi katselemaan?" - -"Ei katselemaan, vaan ihan ahmimaan kuin mitäkin silmänherkkua." - -Aramis hätkähti ja kääntyi tähystämään muskettisoturia, mutta tämä oli -jo vilkkaassa keskustelussa Saint-Aignanin kanssa. Aramis jäi sentähden -vielä urkkimaan Portokselta; sitten hän puserrettuaan kaiken mehun -tästä jättiläissitruunasta viskasi kuoren syrjään, siirtyi d'Artagnania -kohti ja löi häntä olalle, kun Saint-Aignan jo oli poistunut kuninkaan -illallismääräystä toimittamaan. - -"Kuulehan, ystäväiseni!" sanoi hän. - -"Niin, rakas ystävä?" vastasi d'Artagnan. - -"Me toiset emme syö illallista kuninkaan seurassa, me." - -"Ja minä kyllä puolestani." - -"Voitko haastella kanssani kymmenen minuuttia?" - -"Kaksikymmentä. Kestää varmaan sen aikaa, ennen kuin hänen -majesteettinsa istuutuu pöytään." - -"Missä meidän sopisi keskustella?" - -"Vaikka tuolla penkillä; kuninkaan mentyä täällä saa istuakin, ja sali -on tyhjä." - -"No, istahtakaamme siis." - -He istuutuivat. Aramis tarttui d'Artagnanin käteen. - -"Tunnusta pois, hyvä ystävä", aloitti hän, "että sinä olet istuttanut -Portokseen hiukan epäluuloisuutta minua kohtaan." - -"Sen myönnän, mutta en sillä tavoin kuin sinä tarkoitat. Minä huomasin -Portoksen ikävystyneen ihan kuollakseen, ja esitelläkseni hänet -kuninkaalle tahdoin hänelle ja sinulle tehdä sen, mihin te itse ette -olisi koskaan ryhtyneet." - -"Mitä niin?" - -"Tahdoin pitää teistä ylistyspuheen." - -"Sen olet todella tehnyt etevästi; kiitos siitä!" - -"Ja minä toimitin kardinaalinhattusi lähemmäksi, kun se oli jo -luisumassa loitolle." - -"Niin kylläkin", sanoi Aramis omituisesti hymyillen; "sinä olet todella -aivan erikoinen edistämään ystäviesi menestystä." - -"Huomaat siis, etten ole toiminut muussa mielessä kuin Portoksen uran -edistämiseksi." - -"Oh, minäkin puolestani olin siinä hommassa, mutta sinulla on pitemmät -käsivarret kuin meillä." - -Nyt oli d'Artagnanin vuoro hymyillä. - -"Kuulehan", jatkoi Aramis, "meidän tulee aina olla avomielisiä -keskenämme: pidätkö minua vielä likeisenä veikkonasi, hyvä d'Artagnan?" - -"Olen siinä kohden aivan entiselläni", vastasi d'Artagnan sitoutumatta -sanoissaan liiaksi. - -"Kiitos siitä, ja olkaamme täysin vilpittömiä toisillemme" lausui -Aramis. "Sinä tulit Belle-Islelle kuninkaan asioissa?" - -"Niin, _pardieu_!" - -"Tahdoit siis riistää meiltä ilon tarjota kuninkaalle Belle-Islen -valmiiksi linnoitettuna?" - -"Mutta, hyvä ystävä, voidakseni riistää teiltä sen huvin olisi minun -ensin täytynyt tietää aikomuksenne." - -"Tulitko siis Belle-Islelle mitään tietämättä?" - -"Sinusta? No, ihan! Miten hitossa olisin voinut kuvitellakaan Aramista -niin taitavaksi insinööriksi, että hän suunnittelisi linnoituksia kuin -Polybios tai Arkimedes?" - -"Totta kyllä. Mutta aavistelit kuitenkin, että minä olin siellä?" - -"Niin, siitä minulla oli vihiä." - -"Ja Portoksen tiesit myös siirtyneen Bretagneen?" - -"Parahin ystäväiseni, minä en aavistanut, että sinusta oli tullut -insinööri, ja vielä vähemmän saatoin ottaa lukuun, että Portos -työskenteli samalla alalla. Joku roomalainen sanoi: 'Puhujaksi tullaan, -runoilijaksi synnytään'. Mutta hän ei vainkaan olisi sanonut: -'Portoksena synnytään ja insinööriksi tullaan.'" - -"Sinulla on sukkela hyväntuulisuutesi yhä säilynyt", sanoi Aramis -kylmäkiskoisesti. "Mutta jatkakaamme." - -"Tehkäämme niin." - -"Keksittyäsi meidän salaisuutemme sinä riensit ilmoittamaan siitä -kuninkaalle?" - -"Riensin sitä kiivaammin, veikkonen, kun huomasin sinun -kiirehtivän vielä vimmatummin. Kun mies, joka painaa -kaksisataaviisikymmentäkahdeksan naulaa kuten Portos, ratsastaa tiheään -vaihdettavilla vuokrahevosilla; kun luuvaloinen -- suo anteeksi, sinä -olet itse valittanut sitä minulle -- kun luuvaloinen kirkkoruhtinas -jouduttautuu päätähavin pitkälle ajotaipaleelle, silloin otaksun minä, -että näillä kahdella ystävyksellä, jotka eivät ole tahtoneet antaa -minulle tietoa pikaretkestään, on äärimmäisen tärkeitä asioita -salattavina minulta, ja tietysti minä silloin säntään liikkeelle niin -vinhasti kuin minun laiha ja nivelsäryltä säästynyt ruhoni suinkin -sallii." - -"Etkö tullut ajatelleeksi, rakas ystävä, että sinä olisit saattanut -tehdä minulle -- minulle ja Portokselle -- mitä huonoimman -palveluksen?" - -"Kyllä otin lukuun senkin, mutta te kaksi, Portos ja sinä, olitte -panneet minut esittämään surkeata osaa Belle-Islellä." - -"Suo anteeksi", sanoi Aramis. - -"Älä sinäkään ole nyreissäsi minulle", pyysi d'Artagnan. - -"Nyt siis olet selvillä kaikesta?" jatkoi Aramis. - -"_Ma foi_, en suinkaan." - -"Käsitäthän, että minun oli annettava vihjaus herra Fouquetille, hänen -ehättäytyäkseen sinun edelläsi kuninkaan luo?" - -"Sepä juuri on hämärä kohta." - -"Ei ollenkaan. Herra Fouquetilla on vihollisia, senhän myönnät?" - -"Ka, on kyllä." - -"Ja erittäinkin yksi..." - -"Vaarallinen?" - -"Suorastaan verivihollinen. No, taistellakseen sen miehen -vaikutusvaltaa vastaan on herra Fouquetin pitänyt antaa kuninkaalle -suuren kiintymyksen ja uhrautuvaisuuden todisteita. Niinpä hän oli -päättänyt hämmästyttää hänen majesteettiaan lahjoittamalla hänelle -Belle-Islen. Jos sinä olisit saapunut Pariisiin ensimmäisenä, niin -yllätyksestä ei olisi ollut puhettakaan, vaan koko lahjoitus olisi -jälkeenpäin tapahtuneena näyttänyt johtuneen pelosta." - -"Minä ymmärrän..." - -"Siinä koko salaisuus", lopetti Aramis tyytyväisenä, kun luuli -saaneensa muskettisoturin uskomaan. - -"Mutta", huomautti viimemainittu, "yksinkertaisempaa olisi ollut viedä -minut syrjään Belle-Islellä ja lausua: 'Hyvä ystävä, me linnoitamme -tätä saarta lahjaksi kuninkaalle. Sanohan meille, kenen asioilla -kuljet? Oletko herra Colbertin vai herra Fouquetin ystävä?' Kenties en -olisi vastannut mitään, mutta sinä olisit silloin lisännyt: 'Oletko -minun ystäväni?' Ja siihen olisin minä vastannut: 'Olen.'" - -Aramis painoi päänsä alas. - -"Sillä tavoin", pitkitti d'Artagnan, "sinä olisit herpauttanut minut -toiminnassani, ja minä olisin palannut kuninkaan luo sanomaan: 'Sire, -herra Fouquet linnoittaa Belle-Isleä, ja oivallisesti; mutta -Belle-Islen kuvernööri lähettää teidän majesteetillenne tällaisen -kirjelmän.' Taikka myöskin: 'Tässä tuleekin herra Fouquet itse puhumaan -toimistansa.' Minä en olisi silloin joutunut esiintymään typeränä -nahjuksena, te olisitte saaneet pitää yllätyksenne, ja meidän ei olisi -tavatessamme tarvinnut katsoa toisiamme kieroon." - -"Ja nyt sitävastoin", virkkoi Aramis, "sinä olet toiminut täydellisesti -kuin herra Colbertin ystävä. Oletko sinä hänen miehiään?" - -"En mitenkään!" huudahti kapteeni. "Herra Colbert on viheliäinen myyrä, -ja minä vihaan häntä niinkuin aiemmin Mazarinia, kuitenkaan häntä -pelkäämättä." - -"No, minä taasen pidän herra Fouquetista", sanoi Aramis, "ja olen hänen -miehiään. Sinä tunnet asemani... Minulla ei ole mitään varallisuutta. -Herra Fouquet on toimittanut minulle kunnolliset tulot, hiippakunnan; -hän on kohdellut minua erinomaisen ystävällisesti, ja minä muistan -kyllin hyvin maailman tapoja, osatakseni antaa arvoa sellaiselle -suopeudelle. Herra Fouquet on siis voittanut sydämeni, ja minä olen -asettunut hänen käytettäväkseen." - -"Se on kuten pitääkin. Sinulla on siinä hyvä isäntä." - -Aramis puristi huulensa yhteen. - -"Luullakseni parhain, mitä minulla voisi olla." - -Sitten piispa vaikeni hetkiseksi. D'Artagnan varoi keskeyttämästä -äänettömyyttä. - -"Portokselta olet kai kuullut, miten hän on sekaantunut tähän -kaikkeen?" aloitti Aramis jälleen. - -"En", vastasi d'Artagnan; "olen todella utelias, mutta minä en -milloinkaan kysele ystävältä, kun hän tahtoo piiloittaa minulta -todellisen salaisuutensa." - -"Minä siis selitän sen sinulle." - -"Ei kannata, jos se luottamus velvoittaa minua johonkin." - -"Ole huoletta; Portos on mies, johon olen kiintynyt kaikkein enimmin, -syystä, että hän on suora ja hyväsydäminen. Piispaksi tultuani -etsiskelen teeskentelemättömiä luonteita, jotka saavat minut -rakastamaan totuutta ja vihaamaan juonittelua." - -D'Artagnan siveli viiksiään. - -"Minä tapasin Portoksen; hän oli joutilaana, hänen läsnäolonsa -muistutti mieleeni entisiä hauskoja päiviä, silti häiritsemättä -nykyistä mielentilaani. Kutsuin Portoksen luokseni Vannesiin. Kun herra -Fouquet, joka on niin ystävällinen minua kohtaan, sai tietää, että -Portos oli likeinen ystäväni, lupasi hän veikkosellemme ritarimerkin -ensi tähtisateessa; siinä koko salaisuus." - -"Minä en käytä sitä väärin", sanoi d'Artagnan. - -"Sen tiedän hyvin, ystäväni; ei kellään ole todellista kunniantuntoa -suuremmassa määrässä kuin sinulla." - -"Se on minulle imartelevaa, Aramis." - -"Ja nyt..." kirkkoruhtinas tähtäsi katseensa ystävän sieluun... -"puhelkaamme nyt hiukan omista asioistamme. Tahdotko sinä tulla herra -Fouquetin ystäväksi? Älä keskeytä minua ennen kuin selitän, mitä sillä -tarkoitan." - -"Minä kuuntelen." - -"Tahdotko kohota Ranskan marskiksi, pääriksi, herttuaksi, ja hallita -miljoonan arvoista läänitystä?" - -"Mutta, hyvä ystävä", sanoi d'Artagnan, "mitä sen kaiken -saavuttamiseksi pitäisi tehdä?" - -"Ruveta herra Fouquetin mieheksi." - -"Minä olen kuninkaan mies, veikkoseni." - -"Et kaiketikaan yksinomaan?" - -"Hoo, d'Artagnan on jakamaton." - -"Arvatenkin sinulla on kunnianhimoa, tuollaisena urhoollisena kykynä." - -"Onhan kyllä." - -"No niin?" - -"No, kah, minä toivon pääseväni Ranskan marskiksi, herttuaksi, -pääriksi; mutta sen kaiken antakoon minulle kuningas." - -Aramis kiinnitti kirkkaan katseensa jälleen d'Artagnaniin. - -"Eikö kuningas ole valtias?" sanoi d'Artagnan. - -"Sitä ei kukaan kiellä, -- niin oli myöskin Ludvig XIII." - -"Mutta, hyvä ystävä, Richelieun ja Ludvig XIII:n välillä ei ollut -mitään d'Artagnania", huomautti muskettisoturi tyynesti. - -"Kuninkaan ympärillä on paljon kompastuskiviä", lausui Aramis. - -"Ei kaiketikaan kuninkaan edessä?" - -"Eipä kyllä; mutta..." - -"Kuulehan, Aramis, minä huomaan, että jokainen ajattelee itseään, eikä -milloinkaan tätä pikku ruhtinasta; no, minä tuen itseäni, tukemalla -häntä." - -"Entä ruhtinaitten kiittämättömyys?" - -"Sitä pelkäävät ainoastaan heikot." - -"Oletpa hyvin varma itsestäsi." - -"Olen kuin olenkin." - -"Mutta voisi sattua, että kuningas ei enää tarvitsisi sinua." - -"Minä uskon päinvastoin, että hän joutuu tarvitsemaan minua enemmän -kuin milloinkaan; ja ajatteles, hyvä ystävä, jos tulisi kysymykseen -jonkun uuden Condén vangitseminen, niin kuka sen ottaisi -toimittaakseen? Tämä... ainoastaan tämä koko Ranskassa." - -Ja d'Artagnan läimäytti miekkaansa. - -"Sinä olet oikeassa", sanoi Aramis kalveten. Hän nousi ylös ja puristi -d'Artagnanin kättä. - -"Nyt kutsutaan illalliselle", virkkoi muskettisoturien kapteeni; -"sallinet siis..." - -Aramis kiersi käsivartensa muskettisoturin kaulaan ja sanoi hänelle: - -"Sinunlaisesi ystävä on paras jalokivi kuninkaan kruunussa." Sitten he -erosivat. - --- Sanoinhan, että jotakin oli tekeillä, -- ajatteli d'Artagnan. - --- Täytyy jouduttaa miinan räjäytystä, -- arveli Aramis; -- d'Artagnan -on haistanut sytytyslangan. - - - - -149. - -Madame ja de Guiche. - - -Olemme nähneet, että de Guiche oli äkkiä poistunut salista sinä -päivänä, jolloin Ludvig XIV oli niin kohteliaasti tarjonnut de la -Vallièrelle arpajaisissa voittamansa ihmeelliset rannerenkaat. - -Kreivi käveli jonkun aikaa palatsin ulkopuolella tuhansien epäluulojen -ja suuren levottomuuden kiusaamana. Sitten hänen nähtiin Viisikulmion -vastapäiseltä pengermältä odottavan Madamen lähtöä. Kului runsaasti -puoli tuntia. Täällä yksinäisyydessä ei kreivillä tällähaavaa saattanut -olla kovinkaan hupaisia ajatuksia. Hän veti esille taskukirjansa ja -päätti monien epäröimisten jälkeen kirjoittaa seuraavat sanat: - -"Madame, rukoilen teitä suomaan minulle hetken puhutteluun. Älkää -säikähtykö tästä pyynnöstäni; sillä siihen ei sisälly mitään vierasta -hartaalle kunnioitukselle, jolla" j.n.e. - -Hän sulki sinetillään tämän omituisen anomuksen rakkauskirjeen tapaan -taitettuna. Samassa näki hän linnasta tulevan useita naisia, sitten -miehiä ja vihdoin melkein kuningattaren koko seurueen. Hän huomasi -joukossa la Vallièrenkin ja Montalaisin, joka jutteli Malicornen -kanssa. Viimeiseen asti hän tarkkaili vieraita, jotka äskettäin olivat -täyttäneet leskikuningattaren kabinetin. - -Madame ei yhäkään ilmestynyt esille. Hänen täytyi kuitenkin -välttämättömästi palata asuntoonsa tämän pihan kautta, ja jännittyneenä -de Guiche tähysti pengermältä pihamaalle. Lopultakin Madame tuli ulos -kahden tulisoihtuja kantavan hovipojan saattamana. Hän käveli nopeasti, -ja ovelleen päästyänsä hän huusi: - -"Pojat, on tiedusteltava kreivi de Guichea, hänen antaakseen minulle -selostuksen eräästä tehtävästä. Jos hän on vapaana, pyytäkää häntä -käymään luonani." - -De Guiche pysyi ääneti ja varjoon kätkeytyneenä; mutta heti kun Madame -oli mennyt sisälle, hyökkäsi hän pengermältä portaita alas. Hän -tekeytyi mahdollisimman välinpitämättömän näköiseksi paashien varalle, -jotka jo riensivät hänen asuntoaan kohti. - -"Ah, Madame tavoittaa minua!" jupisi hän kuohuksissaan ja rypisti -kokoon kirjeensä, joka nyt oli käynyt tarpeettomaksi. - -"Herra kreivi", sanoi toinen hovipoika hänet huomatessaan, "on -onnellista, että tapaamme teidät." - -"Mikä on, messieurs?" - -"Tulemme Madamen käskystä." - -"Madamen käskystä?" huudahti de Guiche muka ihmeissään. - -"Niin, herra kreivi, hänen kuninkaallinen korkeutensa pyytää teitä -saapumaan luoksensa. Hän sanoi, että teidän on annettava hänelle -selostus jostakin tehtävästä. Onko teillä aikaa?" - -"Olen kokonaan hänen kuninkaallisen korkeutensa käskettävissä." - -"Suvaitkaa siis seurata meitä." - -Saapuessaan prinsessan luo de Guiche tapasi tämän kalpeana ja -kiihtyneenä. Ovella oli Montalais näköjään hiukan levottomana siitä, -mitä hänen emäntänsä mielessä liikkui. De Guiche astui esiin. - -"Ah, te tulitte jo, herra de Guiche!" virkkoi Madame. "Olkaa hyvä ja -käykää sisälle... Neiti de Montalais, teidän palvelusvuoronne on -päättynyt." - -Entistä uteliaammaksi jännittyneenä Montalais kumarsi ja läksi. Madame -ja de Guiche jäivät kahden. - -Kreivi oli hyvällä tuulella, sillä Madamehan oli kutsuttanut hänet -kohtaukseen. Mutta miten oli hänen mahdollista käyttää tätä etua -hyväkseen? Madame oli niin haaveellinen henkilö! Hänen kuninkaallisella -korkeudellaan oli niin häilyväinen luonne! - -Pian tämä sen näyttikin, sillä puhjeten yhtäkkiä puhumaan hän virkahti: - -"No, eikö teillä ole minulle mitään sanottavaa?" - -De Guiche luuli Madamen arvanneen hänen ajatuksensa. Hän uskoi -- -sellaisiahan ovat rakastavaiset, herkkäuskoisia ja sokeita kuin -runoilijat ja profeetat -- hän uskoi, että prinsessa oli arvannut hänen -halunneen tällaista puhuttelua sekä myöskin tämä halun vaikuttimen. - -"On kyllä, madame", vastasi hän, "ja minusta se on kovin kummallista." - -"Se rannerenkaitten juttu?" huudahti toinen kiihkeästi. - -"Niin, madame." - -"Luuletteko, että kuningas on rakastunut? Sanokaa." - -De Guiche katseli häntä kauan. Madame loi silmänsä alas tämän sydämeen -tunkevan tähystyksen edessä. - -"Minä arvelen", virkkoi de Guiche, "että kuninkaalla on ehkä ollut -tarkoitus kiusata jotakuta täällä. Muutoin ei kuningas näyttäytyisi -niin innokkaaksi. Hän ei pelkästä sydämen hilpeydestä saattaisi tähän -asti nuhteettoman nuoret tytön mainetta vaaraan." - -"Nuhteettoman? Sen hävyttömän!" tokaisi prinsessa korskeasti. - -"Voin vakuuttaa teidän kuninkaalliselle korkeudellenne", sanoi de -Guiche kunnioittavan lujasti, "että neiti de la Vallièrea rakastaa -mies, joka ansaitsee kaikkea arvonantoa, sillä hän on rehti ritari." - -"Oh, Bragelonne ehkä?" - -"Minun ystäväni. Niin, Madame." - -"No, mitäpä se kuningasta liikuttaa, että hän on teidän ystävänne?" - -"Kuningas tietää, että Bragelonne on kihloissa neiti de la Vallièren -kanssa, ja koska Raoul on uljaasti palvellut kuningasta, ei kuningas -mene aiheuttamaan korvaamatonta onnettomuutta." - -Madame purskahti kaikuvaan nauruun, joka teki de Guicheen tuskallisen -vaikutuksen. - -"Toistan teille, madame, etten usko kuninkaan hullaantuneen la -Vallièreen; uskomattomuuteni todistuksena on, että tahdoin teiltä -kysyä, kenen itserakkautta kuningas tässä kohden yrittänee ärsyttää. -Te, joka tunnette koko hovin, auttanette minua sen seikan -selvittämisessä, sitäkin varmemmin tuloksin, koska -- niinhän -kaikkialla puhutaan -- teidän kuninkaallinen korkeutenne on hyvin -sydämellisissä väleissä kuninkaaseen." - -Madame puraisi huultansa ja keksimättä sopivaa vastausta muutti -puheenaineen. - -"Todistakaa minulle", virkkoi hän, luoden de Guicheen sellaisen -katseen, jossa koko sielu näkyi kuvastuvan, "todistakaa minulle, että -aikomuksenne oli tulla minulta kyselemään, minulta, joka kutsuinkin -teidät puhuteltavakseni." - -De Guiche veti vakavana muistikirjansa välistä kirjoittamansa lehtisen, -näyttäen sitä. - -"Sielujen sopusointua", mutisi Madame. - -"Niin", vastasi kreivi vastustamattoman hellästi, "niin sielujen -sopusointua. Mutta minä olen selittänyt teille, miten ja miksi teitä -tavoittelin, jotavastoin te, madame, ette ole minulle vielä sanonut, -minkätähden kutsutitte minut luoksenne." - -"Se on totta." Madame epäröitsi. "Nuo rannerenkaat saavat minut -suunniltani", virkkoi hän yhtäkkiä. - -"Te kai odotitte, että kuningas tarjoaisi ne teille?" arvasi de Guiche. - -"Miksipä ei?" - -"Mutta eikö kuninkaalla ennen teitä, kälyään, madame, ollut kuningatar -ajateltavanaan?" - -"Eikö hänellä ennen la Vallièrea", tokaisi Madame äkäisesti, "ollut -minua, ollut koko hovia?" - -"Vakuutan teille, madame", sanoi kreivi kunnioittavasti, "että jos -teidän kuultaisiin puhuvan noin, jos nähtäisiin punehtuneet silmänne ja --- Jumala suokoon minulle anteeksi! -- tuo silmäripsillenne nouseva -kyynel, niin, ah, kaikki sanoisivat, että teidän kuninkaallinen -korkeutenne on mustasukkainen." - -"Mustasukkainen!" huudahti prinsessa ylväästi. "La Vallièrelleko -mustasukkainen?" - -Hän odotti taivuttavansa Guichen eleellä ja sävyllään. - -"Mustasukkainen la Vallièrelle, niin, madame", toisti tämä urheasti. - -"Luulen, monsieur", sopersi prinsessa, "että julkeatte herjata minua?" - -"Minä en sitä usko, madame", vastasi kreivi hiukan kiihtyneenä, mutta -jyrkästi päättäneenä taltuttaa tämän tulisen suuttumuksen. - -"Menkää ulos!" käski prinsessa ylimmilleen ärtyneenä de Guichen -kylmäverisyydestä ja mykästä kunnioituksesta, jotka saivat hänen -sappensa kiehumaan raivosta. - -De Guiche peräytyi askeleen, kumarsi hitaasti hyvästiksi, suoristausi -valkeana kuin kalvosimensa ja virkkoi hieman muuttuneella äänellä: - -"Ei olisi kannattanut kiirehtiä tänne kokemaan näin ansaitsematonta -tylyyttä." - -Ja hän käänsi tyynesti selkänsä. - -Tuskin oli hän edennyt viittä askelta, kun Madame hyökkäsi kuin tiikeri -hänen jälkeensä ja tarttuen häntä hihasta käännytti hänet takaisin. - -"Teeskentelemänne kunnioitus", virkkoi hän vimmasta vapisten, "on -loukkaavampaa kuin herjaus. No, herjatkaa minua, mutta puhukaa toki!" - -"Ja te, madame", vastasi kreivi säveästi, vetäen miekkansa huotrastaan, -"lävistäkää rintani, mutta älkää kiduttako minua kuoliaaksi heikolla -tulella." - -Kreivin katseesta, joka kuvasti rakkautta, päättäväisyyttä ja -epätoivoakin, käsitti prinsessa, että mies, joka näennäisesti oli niin -tyyni, survaisisi miekan rintaansa, jos hän lisäisi sanankin. - -Hän tempasi kreivin käsistä säilän ja puristi hänen käsivarttaan -hurmaannuksessa, jota saattoi pitää hellyytenä. - -"Kreivi", sanoi hän, "säästäkää minua. Te näette, että kärsin, eikä -teillä ole mitään sääliä." - -Kyyneleet, jotka alkoivat tihkua tämän valtavan mielenjärkytyksen -viimeisenä vaiheena, tukahduttivat hänen äänensä. Nähdessään hänen -itkevän de Guiche sieppasi hänet käsivarsilleen ja vei hänet -nojatuoliin. Hän tuskin enää kykeni hengittämään. - -"Miksi", sopersi de Guiche polvillaan, "ette tunnusta minulle -tuskianne? Rakastatteko jotakuta? Sanokaa se minulle. Minä kuolisin -siitä, mutta vasta sitten kun ensin olen tuottanut teille lohtua ja -huojennusta, vieläpä teitä palvellutkin." - -"Ah, te rakastatte minua niin paljon!" vastasi prinsessa voitettuna. - -"Niin, minä rakastan teitä siinä määrin, madame." - -Prinsessa tarjosi hänelle molemmat kätensä. - -"Minä rakastan todellakin", kuiskasi hän hiljaa, melkein -kuulumattomasti. - -De Guiche kuuli sen. - -"Kuningastako?" kysäisi hän. - -Prinsessa pudisti lempeästi päätänsä, ja hänen hymyilynsä muistutti -niitä kirkkaita kohtia pilvien välissä, joista myrskyn jälkeen luulee -näkevänsä paratiisin avautuvan. - -"Mutta", lisäsi hän, "jalosyntyisessä sydämessä on muitakin intohimoja. -Rakkaus on runoutta, mutta sydämen elämä on ylpeyttä. Kreivi, minä olen -syntynyt valtaistuinta varten, olen ylpeä ja arka arvostani. Miksi -kuningas laskee arvottomia lähelleen?" - -"Vielä!" nuhteli kreivi. "Te herjaatte yhä tyttörukkaa josta tulee -ystäväni vaimo." - -"Olette kyllin yksinkertainen sitä uskomaan?" - -"Ellen sitä uskoisi", virkkoi nuori mies hyvin kalpeana, "niin huomenna -Bragelonnea varoitettaisiin, -- niin, jos otaksuisin tämän la -Vallièren-paran unohtaneen Raoulille vannomansa valat. Mutta ei, olisi -halpamaista pettää naisen salaisuus, olisi rikos häiritä ystävänsä -rauhaa." - -"Uskotteko", kysyi prinsessa puhjeten hurjaan nauruun, "että -tietämättömyys on onnea?" - -"Uskon", vastasi toinen. - -"Todistakaa, todistakaa toki!" kehoitti prinsessa vilkkaasti. - -"Se on helppoa, madame: Koko hovissa kerrottiin, että kuningas rakasti -teitä ja että te rakastitte kuningasta." - -"Entä sitten?" virkkoi toinen vaivalloisesti hengittäen. - -"Niin, otaksukaamme, että ystäväni Raoul olisi tullut minulle sanomaan: -'Kuningas rakastaa Madamea, kuningas on voittanut Madamen sydämen.' -Silloin olisin ehkä surmannut Raoulin!" - -"Olisi tarvittu", intti prinsessa itsepintaisena kuin aina nainen, joka -pitää itseään voittamattomana, "että herra de Bragelonnella olisi ollut -todistuksia, voidakseen teille noin puhua." - -"Joka tapauksessa on totta", vastasi de Guiche huoahtaen, "että kun -minulle ei mitään ilmoitettu, en saanut mistään tietää, ja tänään on -tietämättömyyteni pelastanut henkeni." - -"Menisittekö itsekkyydestä ja kylmäkiskoisuudessa niin pitkälle", sanoi -Madame, "että jättäisitte tuon onnettoman nuoren miehen yhä rakastamaan -la Vallièrea?" - -"Kyllä, madame, siihen päivään asti, jolloin la Vallièren syyllisyys -paljastuisi minulle." - -"Entä rannerenkaat?" - -"Ah, madame, koska te odotitte saavanne ne kuninkaalta, mitä olisin -minä voinut sanoa?" - -Todiste oli voimakas, se mursi prinsessan. Tästä hetkestä alkaen hän ei -enää yrittänyt vastaväitteitä. - -Mutta kun hän oli hyvin yleväsydäminen ja kiihkeässä sielussaan nopea -käsittämään, ymmärsi hän de Guichen suuren hienotuntoisuuden. - -Hän luki selvästi kreivin sydämestä, että hän epäili kuninkaan -rakastavan la Vallièrea, mutta ei tahtonut alentua halpaan keinoon -vahingoittaa kilpailijaa naisen ajatuksissa, vihjaamalla tai -vakuuttamalla tälle, että kilpailija mielisteli toista naista. Hän -tajusi de Guichen epäilevän la Vallièrea, mutta tahtovan antaa tytölle -aikaa kääntymään, jotta asia ei kävisi korjaamattomaksi, toistaiseksi -pidättyen suoranaisesta toiminnasta ja selvemmistä huomautuksista. - -Sanalla sanoen, prinsessa luki niin paljon todellista suuruutta, niin -paljon jalomielisyyttä rakastajansa sydämestä, että hän tunsi omansa -syttyvän tämän puhtaan liekin kosketuksesta. De Guiche, joka -pelätessään käyvänsä rakastetulleen epämieluiseksikin, pysyi hartaana -ja johdonmukaisena, kasvoi hänen silmissään sankariksi ja alensi hänet -itsensä mustasukkaiseksi ja vähäpätöiseksi naiseksi. Hän rakasti -kreiviä sen johdosta niin hellästi, ettei voinut pidättyä antamasta -hänelle siitä todistusta. - -"Olemme hukanneet paljon sanoja", lausui hän tarttuen hänen käteensä. -"Epäluuloja, levottomuutta, uhmailua, tuskaa -- luulenpa, että olemme -maininneet kaikki nuo sanat." - -"Ah, niin, madame!" - -"Poistakaa ne sydämestänne, kuten minäkin ne karkoitan omastani. Hyvä -kreivi, rakastakoon tuo Vallière kuningasta tai älköön rakastako, -rakastakoon kuningas la Vallièrea tai olkoon rakastamatta, tehkäämme -tästälähin eroitus näyteltävissämme kahdessa osassa. Te tuijotatte -silmät suurina; löisin vetoa, että te ette ymmärrä minua?" - -"Te olette niin vilkas ja herkkä, madame, että alati vapisen -pahastuttamisenne pelossa." - -"Kas vain, miten hän vapisee, se komea pelkuri!" sanoi prinsessa -viehättävän leikkisästi. "Niin, monsieur, minulla on kaksi osaa -näyteltävinä. Olen kuninkaan kasvatussisar ja hänen vaimonsa käly. Eikö -minun näin ollen ole puututtava perhejuoniin? Teidän mielipiteenne?" - -"Niin vähän kuin mahdollista, madame." - -"Myönnetään, mutta tässä on kysymys omasta arvostani, -- ja sitten, -olenhan Monsieurin puoliso." - -De Guiche huokasi. - -"Ja sen seikan", virkkoi prinsessa hellästi, "pitää kehoittaa teitä -aina puhuttelemaan minua mitä suurimmalla kunnioituksella." - -"Oi!" huudahti de Guiche langeten hänen jalkojensa juureen ja suudellen -niitä kuin hän olisi ollut jumalatar. - -"Oikeastaan", kuiskasi tämä, "luulen, että minulla on vielä yksi osa. -Sen unohdin." - -"Mikä? mikä?" - -"Minä olen nainen", virkkoi prinsessa vieläkin hiljemmin. "Minä -rakastan." - -De Guiche nousi. Prinsessa avasi hänelle sylinsä; heidän huulensa -yhtyivät. - -Verhon takaa kuului askeleita. Montalais koputti. - -"Mikä on, mademoiselle?" tiedusti Madame. - -"Herra de Guichea kysytään", vastasi Montalais, joka ehti hyvin nähdä -noiden neljän osan esittäjän hämmingin, -- sillä, olihan de Guichekin -kaiken aikaa sankarillisesti näytellyt omaansa. - - - - -150 - -Montalais ja Malicorne. - - -Montalais oli oikeassa, herra de Guichea kyseltiin niin alituiseen eri -tahoille ja monenlaisissa asioissa, että hänen oli vaikea suoriutuakaan -kaikista puhuttelijoistaan. Loukatusta ylpeydestänsä ja sisäisestä -suuttumuksestaan huolimatta ei Madame hankalassa tilanteessaan -sentähden voinut ainakaan heti moittia kreivitärtä siitä, että tämä -niin rohkeasti tuli rikkomaan puolittain kuninkaallista käskyä, jolla -hänet oli lähetetty pois. De Guiche taasen hätääntyi kerrassaan tai oli -oikeastaan joutunut äärimmäisen kuohumuksen valtaan jo ennen hovineidon -ilmestymistä; tuskin oli hän kuullut nuoren tytön äänen, kun hän -- -hyvästelemättä Madamea, kuten tavallinen säädyllisyys olisi -vertaistenkin kesken vaatinut -- syöksähti ulos huoneesta hehkuvin -sydämin ja pää pyörällä, jättäen prinsessan seisomaan käsi ojolla -jäähyväisiksi. Mutta kreivi olisikin voinut sanoa kuten Chérubin sata -vuotta myöhemmin, että hän kantoi huulillaan onnea ikuiseksi ajaksi. - -Montalais siis havaitsi rakastavaiset niin peräti hämmentyneiksi, että -hän luodessaan tutkivan silmäyksen ympärilleen saattoi täydellä syyllä -päättää itsekseen: - --- Taidanpa tällä kertaa tietää niin paljon kuin uteliainkaan nainen -voi haluta tietoonsa! - -Vaaniva katse sai Madamen sellaiseen pulaan, että hän ikäänkuin kuullen -Montalaisin mietteen ei kyennyt virkkamaan ainoatakaan sanaa -seuranaiselleen, vaan loi katseensa alas ja kiirehti makuuhuoneeseensa. -Hovineito kuuli hänen kiertävän ovensa lukkoon ja käsitti saavansa olla -yön vapaana palvelusvelvollisuudesta. Hän teki ummistuneeseen oveen -päin huonoa kunnioitusta osoittavan liikkeen, jonka piti merkitä: -"hyvää yötä, prinsessa!" ja meni alas tapaamaan Malicornea. - -Tämä oli syventynyt tähystelemään pölyttynyttä pikalähettiä, joka tuli -ulos kreivi de Guichen asunnosta. Montalais käsitti Malicornella olevan -jotakin tärkeätä mielessä; hän antoi katselmusherran rauhassa -siristellä silmiään ja ojennella kaulaansa, kunnes toinen palautui -luonnolliseen asentoon. Sitten hän napautti kosiskelijaansa olalle ja -kysäisi: - -"No, mitä uutta?" - -"Herra de Guiche rakastaa Madamea", viisasteli Malicorne. - -"Kas sitä uutista! Tiedän minä vereksemmän." - -"Ja mitä tiedät?" - -"Että Madame rakastaa de Guichea." - -"Toinenhan on toisen seikan seuraamus." - -"Eipä aina, herraseni." - -"Minunko varalleni se huomautus?" - -"Läsnäolijoita ei oteta lukuun ylimalkaisissa totuuksissa." - -"Kiitos", sanoi Malicorne. "Ja mitä kuuluu toisaalta?" hän tiedusti -edelleen. - -"Kuningas tahtoi tänä iltana arpajaisten jälkeen tavata neiti de la -Vallièrea." - -"No, miten kävi?" - -"Hän ei tavannutkaan." - -"Mitä! Eikö?" - -"Ovi oli lukittu." - -"Niin ettäkö..." - -"Kuninkaan täytyi pyörtää takaisin kuin varas, joka on unohtanut -kojeensa." - -"Kas, kas!" - -"Entä kolmannelta taholta?" kysyi Montalais vuorostaan. - -"Bragelonnen varakreiviltä saapui pikalähetti herra de Guichen luo." - -"Hyvä!" huudahti Montalais lyöden kätensä yhteen. - -"Miksi niin hyvä?" - -"Syystä että me saamme siitä hommaa. Olisikin paha jäädä nyt jouten." - -"Jakakaamme siis puuha", esitti Malicorne, "jottei synny sekaannusta." - -"Tämä ei ole kovinkaan monimutkaista", arveli Montalais. "Kolmea jo -hyvänlaiseen kehitykseen ehtinyttä juonta tarkkaillaksemme on vain -pidettävä silmällä kirjeenvaihtoa, jota niin ollen kertynee vähintään -kolme kirjelmää päivässä yhteensä." - -"Ohoh!" sanoi Malicorne olkapäitänsä kohauttaen; "vai kolme päivässä! -Sehän kelpaisi porvarillisiin oloihin, kultaseni. Palvelusvuorolla -toimiva muskettisoturi ja nuori luostariin suljettu tyttö kyllä -vaihtavat joka päivä kirjeitä tikkaiden avulla tai muurin raosta. -Sellaiset sydämet voivat mahduttaa koko runoutensa pikku lappuseen. -Mutta meillä päin... kovinpa vähän tunnetkin ylhäisintä hellyyden -lajia, Aure-kulta!" - -"No, no, lopeta jo", sanoi Montalais kärsimättömänä. "Voidaan tulla." - -"Lopetako! Vastahan olen aloittamassa. Minulla on vielä kolme pykälää -esitettävinä." - -"Hän ihan kuolettaa minut flaamilaisella hituroimisellaan", tuskastui -Montalais. - -"Ja sinä sekoitat kaikki aatokseni italialaisella ailahtelullasi. -- -Sanon siis, että meidän rakastavaisemme sepittävät kokonaisia nidoksia, -ja se vaatii aikaa." - -"Sen parempi. No, naisemme eivät missään tapauksessa kykene kätkemään -saamiansa kirjeitä." - -"Sitä en minäkään usko." - -"Herra de Guiche ei sen paremmin rohkene varjella omiaan." - -"Se on kyllä luultavaa." - -"No, minä otan pitääkseni huolta koko kirjeenvaihdosta kenenkään -tietämättä, että olen osallinen toistenkin salaisuuksista." - -"Mutta sepä juuri on mahdotonta", arveli Malicorne. - -"Ja miksi muka?" - -"Sinä et asu erikseen; olet la Vallièren huonekumppani. Hovineidon -kamarissa käydään halukkaasti urkkimassa ja penkomassa. Pelkään -sitäpaitsi pahoin kuningattaren espanjalaista mustasukkaisuutta, -- -leskikuningatarta, joka on epäileväinen kuin kaksi espanjalaista, ja -lopuksi Madamea, jonka luulevaisuus on kymmenkertaisesti -espanjalaista." - -"Ja Monsieurkin on otettava lukuun", huomautti Montalais. - -"Puhuin vasta naisista. Toisaalla on sitten Monsieur, de Guiche, -Bragelonnen varakreivi ja neljäntenä -- kuningas! Hän ei ainoastaan ole -kaikista mustasukkaisin, vaan vielä mahtavinkin. Voi, armaani!" - -"Entä sitten!" - -"Millaiseen ampiaispesään oletkaan tunkeutunut!" - -"En vielä kyllin pitkälle, jos vain tahdot seurata minua." - -"Tietysti minä pysyn mukanasi. Mutta eiköhän silti olisi viisasta -vetäytyä takaisin, kun on vielä aikaa." - -"Minä päinvastoin katson viisaimmaksi asettua hetikohta kaikkien näiden -vehkeiden johtoon." - -"Sinusta ei ole niin moninaisen vyyhden selvilläpitäjäksi", epäili -Malicorne. - -"Sinun kanssasi hoitelisin kymmenenkin sellaista juttua. Se on minun -oikeata alaani, näetkös. Olen luotu elämään hovissa niinkuin -salamanteri liekeissä." - -"Vertauksesi ei saa minua vähääkään varmistumaan, kultaseni. Olen -kuullut peräti oppineiden tietomiesten suusta, että salamantereita ei -ensiksikään ole lainkaan ja että toisekseen mikään elollinen ei -kärventymättä suoriudu tulesta." - -"Tietomiehesi saattavat olla hyvin tietäväisiä salamantereista. Mutta -he eivät kykene sanomaan mitään siihen minun väitteeseeni, että Aure de -Montalais on kutsuttu kuukauden kuluessa kohoamaan Ranskan hovin -etevimmäksi diplomaatiksi!" - -"Olkoon menneeksi, kunhan minä pääsen toiselle sijalle." - -"Se on sovittua: hyökkäys- ja puolustusliittomme säilyy." - -"Olehan vain varovainen kaikkien kirjeiden käsittelyssä." - -"Minä toimitan ne sinulle aina heti kun saan haltuuni." - -"Mitä sanomme kuninkaalle Madamesta?" - -"Että Madame yhä rakastaa kuningasta." - -"Mitä Madamelle sanomme kuninkaasta?" - -"Että hän suuresti erehtyisi, jos luopuisi pitämästä kuningasta -lähellään." - -"Mitä sanomme la Vallièrelle Madamesta?" - -"Mitä hyvänsä, -- la Vallière on meidän vallassamme." - -"Meidän vallassamme?" - -"Kahdelta puolen." - -"Kuinka niin?" - -"Ensiksikin Bragelonnen varakreivin takia." - -"Selitä." - -"Muistathan toki, että herra de Bragelonne on lähettänyt paljon -kirjeitä neiti de la Vallièrelle?" - -"Minä en unohda mitään." - -"Ne kirjeet olen minä saanut tallettaakseni." - -"Joten ne ovatkin nyt sinun huostassasi?" - -"Yhä." - -"Missä? Täälläkö?" - -"Oh, eihän mitenkään. Minulla on ne Bloisissa, pikku kammiossa, jonka -tunnet." - -"Rakkaassa pikku kammiossa, hellien muistojen kammiossa, josta toimitan -tiesi vielä ulottumaan uhkean palatsin valtiattareksi! Mutta miten sinä -ne sinne jätit? Etkö tallettanut niitä mihinkään lippaaseen?" - -"Tietysti, -- samaan lippaaseen, jossa säilytän sinulta saamiani -kirjeitä." - -"Kah, mainiota!" virkahti Malicorne. - -"Mistä noin tyytyväisenä?" - -"Siitä, ettei tarpeen tullen ole pakko rientää Bloisin linnaan niitä -noutamaan. Minulla on ne täällä." - -"Oletko tuonut lippaan mukanasi?" - -"Se oli minulle rakas, sinun muistonasi." - -"Varjelekin sitä sitten visusti, sillä siinä lippaassa on omakätisiä -kirjeitä, jotka myöhemmällä ovat hyvin kallisarvoisia." - -"Sen käsitän, _parbleu_, ja siksipä tässä nyt myhäilenkin kaikesta -sydämestäni." - -"Nyt vielä viimeinen sana." - -"Miksi viimeinen?" - -"Tarvitsemmeko apureita?" - -"Emme ketään." - -"Lakeijoita, palvelijattaria?" - -"Ah, kelvotonta väkeä! Sinä annat itse kirjeet ja otat itse vastaan. Ei -tässä auta olla ylpeänä, ja jos herra Malicorne ja Aure-neiti eivät -hoida asioitansa omin neuvoin, niin he piankin näkevät muiden ryhtyvän -niitä johtelemaan." - -"Lienet oikeassa." - -"Nyt herra de Guiche avaa ikkunansa." - -"Livistäkäämme!" - -Ja salaliittolaiset katosivat eri suunnille pimentoon. - -Kreivi ei ollut asettunut ikkunaansa ainoastaan yrittääkseen eroittaa -Madamen varjoa etäisten kaihtimien läpi, vaan hänellä oli muutakin -mietityttävää kuin rakkaus. Hän oli tosiaan saanut luokseen varakreivi -de Bragelonnen pikalähetin, joka toi hänelle kirjeen. Kreivi oli -lukenut sen jo kahdesti; se oli tehnyt häneen syvän vaikutuksen. - -"Kummallista, kummallista!" mutisi hän. "Millä mahtikeinoilla kohtalo -siis vetääkään ihmisiä päämääräänsä kohti?" Ja jälleen lähestyen valoa -hän luki kolmanteen kertaan tämän kirjeen, jonka rivit polttivat hänen -sieluaan kuten silmiänsäkin: - - 'Calais. - - Rakas Guiche! - - Olen tavannut täällä herra de Wardesin, joka on pahasti - haavoittunut miekkaillessaan Buckinghamin herttuan kanssa. - Hän on urhoollinen mies, kuten tiedät, mutta minun mielestäni - sisukas ja pahanilkinen. Hän puheli sinusta, sanoen sydämensä - suuresti kiintyneen sinuun, ja Madamesta, jota hän kiitteli - kauniiksi ja herttaiseksi. Hän on tajunnut, kehen sinä olet - rakastunut. Hän haasteli myös henkilöstä, jota minä rakastan, - ja oli osoittavinaan minua kohtaan hyvin vilkasta harrastusta, - samalla säälitellen minua hämärin sanoin, jotka ensimmältä - pahoin ahdistivat mieltäni, kunnes lopuksi päättelin, että - hän vain tapansa mukaan tekeysi salamyhkäiseksi. - - Näin on kuitenkin asia: - - Hän on muka saanut sanomia hovista, -- tietenkin vain Lotringin - junkkari voi hänelle ilmoitella sikäläisiä juoruja. Ja niiden - mukaan _huhuillaan kuninkaan tunteissa tapahtuneesta muutoksesta_. - Niissä muka puhuttiin myös _hovineidosta, joka oli antanut paljon - aihetta häijyihin huomautuksiin_. - - Nämä epämääräiset lauseet eivät sitten päästäneet unta silmiini. - Olen eilisestä asti pahoitellut suoraluontoisuuteni heikkoutta - siinä kohden, etten katsonut mahdolliseksi alentua kuulustamaan - häneltä lähempää selvitystä noihin viittauksiin, -- ja minusta - tuntui kovaltakin ottaa kenties lujille miestä, jonka vammat - olivat hädin sen verran parantuneet, että hän kykeni nyt lähtemään - Pariisia kohti, pyrkiäkseen sinne lyhyin päivämatkoin. Hän lausui - tahtovansa olla näkemässä sitä omituista näytelmää, joka siellä - ennen pitkää esitettäisiin. Näihin sanoihin hän lisäsi muutamia - onnitteluja ja heti perään surkuttelevia huomautuksia, minun - ymmärtämättä sen paremmin toista kuin toistakaan äänilajia. Olin - omien ajatusteni vallassa, kun olen aina tuntenut vastustamatonta - epäluuloa tuota miestä kohtaan. Mutta hänen matkustettuaan - kykenin harkitsemaan selvemmin. - - Tietysti hän häijyyksissään tahtoi jollakin tavoin häiritä meidän - kahden hyvää yhteisymmärrystä, mutta hänen vihjailussaan oli myös - sellaista, mikä tuntui koskevan minun ja toisen henkilön suhdetta. - Minun pitäisi lopultakin tietää, oliko siihen mitään oleellista - aiheen alkua. Kun minun täytyy heti pitkittää matkaani täältä - kuninkaan määräystä noudattaen, en voi ajatellakaan rientää vielä - herra de Wardesin jälkeen pyytämään hänen salailustaan selitystä. - Sentähden lähetän tämän kirjeen, joka ilmaisee sinulle kaikki - epäilykseni. Sinä olet yhtä minun kanssani: minä olen ajatellut, - ota sinä toimiaksesi. - - Herra de Wardes saapuu sinne piakkoin; hanki tietoosi, mitä hän - tarkoitti, ellet sitä jo tiedäkin. - - Hän väitti muuten, että herttua ennen Pariisista lähtöään oli - mitä suurimmassa määrin saanut osakseen Madamen suosiollisuuden. - Jo sekin puhe olisi heti saanut minut paljastamaan miekkani, - ellei minun olisi nähdäkseni ollut välttämättömästi asetettava - kuninkaan palvelus kaikkinaisen kiistan edelle. - - Polta tämä kirjeeni, jonka Olivain tuo sinulle; hän on varmasti - taattu välittäjä. Pyydän sinua ystävällisesti sanomaan terveiseni - neiti de la Valliérelle, jonka käsiä suutelen kunnioittavasti - ajatuksissani, kuten syleilen sinua. - - _Bragelonne_. - - J.K. -- Jos jotakin vakavaa tapahtuisi, -- sillä kaikkeahan on - ajateltava, rakas ystävä, -- niin lähetä minulle pikaviestinä - vain sana 'Tule', ollakseni Pariisissa kolmenkymmenenkuuden - tunnin kuluttua sanomasi saapumisesta.' - -De Guiche huokasi, taittoi kirjeen jälleen kokoon ja pisti sen -taskuunsa eikä tuleen, kuten Raoul oli kehoittanut: hän tahtoi lukea -sitä yhä uudestaan. - --- Millaista levottomuutta ja luottavaisuutta yhtaikaa! -- ajatteli -hän. -- Raoulin koko sielu ilmenee tässä kirjeessä; hän unohtaa siinä -kreivi de la Féren ja puhuu kunnioituksestaan Louisea kohtaan! Hän -varoittaa minua ja rukoilee minua auttajakseen. "Haa!" jupisi de Guiche -tehden uhkaavan liikkeen; "sinä sekaannut minun asioihini, de Wardes? -No, teenpä saman sinulle. Mitä Raoul-parkaan tulee, niin olkoon hän -huoletta: kyllä kaitsen aarretta, jonka hän uskoo varjeltavakseni." - -Sen lupauksen tehtyään kreivi lähetti Malicornelle pyynnön pistäytyä -hetimiten hänen luokseen, jos mahdollista. Malicorne noudatti kutsua -erityisen toimekkaasti sen haastelun johdosta, joka hänellä oli äsken -ollut Montalaisin kanssa. - -Mitä enemmän nyt de Guiche mielestään varovasti kyseli Malicornelta, -sitä selkeämmin tämä oivalsi, mitä kreivin mielessä liikkui, samalla -kun hän itse ei antanut kuulustelijalle mitään ilmi omasta -välittäjäosastaan. Niinpä olikin tuloksena neljännestunnin -keskustelusta, jolla kreivi luuli saavansa selville la Vallièren ja -kuninkaan todelliset välit, että hän ei saanut tietää sen enempää kuin -oli omin silmin nähnyt, kun sitävastoin Malicornelle selvisi, että -Raoul oli matkallaan käynyt epäluuloiseksi ja jättänyt Hesperidein -kalleuden ystävänsä vartioitavaksi. - -De Guiche luuli tehneensä kaikkensa Raoulin puolesta ja alkoi pohtia -nyt vain omaa puoltansa. Seuraavan päivän iltana tuli tiedoksi, että de -Wardes oli palannut ja käynyt ensimmäisellä tervehdyksellä kuninkaan -luona. Toipilas aikoi toisekseen lähteä Monsieurin puheille. De Guiche -kiirehti Filip-herttuan luo ennen tähän sovittua hetkeä. - - - - -151. - -De Wardesin vastaanotto hovissa. - - -Monsieur oli kohdellut de Wardesia sillä erinomaisella -suosiollisuudella, jota mielen virkistyminen aiheuttaa kaikissa -keveissä luonteissa, kun jotakin uutta tapahtuu. - -De Wardesia ei tosiaankaan ollut nähty kuukauden aikaan, joten hänessä -oli uutuuden viehätystä. Mielistellä häntä oli ensiksikin uskottomuutta -entisiä seuralaisia kohtaan, ja uskottomuudella on aina tenhonsa. -Sitäpaitsi oli hänelle annettava korvausta. Monsieur esiintyi siis mitä -armollisimpana hänelle. Lotringin junkkari pelkäsi pahoin tätä -kilpailijaansa, mutta samalla piti arvossa hänen luonnettaan, joka oli -muuten täydellinen toisinto hänen omastaan, mutta vain rohkeampi. -Senvuoksi hän liehakoitsi de Wardesia vielä maireammin kuin Monsieur. - -De Guiche oli saapuvilla, kuten sanoimme, mutta pysytteli vähän -syrjempänä, odottaen kärsivällisesti näiden sydämellisten tervehdysten -päättymistä. Puhuessaan muille ja itse Monsieurillekin de Wardes ei -ollut päästänyt de Guichea näkyvistään. Vaisto sanoi hänelle, että tämä -oli siellä hänen tähtensä. - -Toisista suoriuduttuaan hän astuikin heti de Guichen luo. He kaksi -vaihtoivat mitä kohteliaimmat tervehdykset, ja sen jälkeen de Wardes -tuli jälleen Monsieurin ja muiden herrojen puheille. Kun parhaillaan -onniteltiin tulokasta tämän paluusta, ilmoitettiin Madame. - -Prinsessa oli kuullut de Wardesin saapuneeksi. Hän tiesi yksityiskohtia -myöten hänen matkansa vaiheet ja kaksintaistelunsa Buckinghamin kanssa, -eikä ollut pahoillaan, että oli kuulemassa, mitä vihollisekseen -tietämänsä mies ensi sanoikseen lausuisi. Hänellä oli pari kolme -hovineitoa mukanaan. - -De Wardes tervehti Madamea mitä kunnioittavammin ja ilmoitti -- heti -aloittaen vihollisuudet -- olevansa valmis kertomaan ystävilleen -uutisia herra de Buckinghamista. Tämä oli suoranainen vastaus -kylmäkiskoisuuteen, jolla Madame oli häntä tervehtinyt. - -Hyökkäys oli kiivas, Madame tunsi iskun, vaikka salasikin sitä -saaneensa. Hän loi nopean silmäyksen Monsieuriin ja de Guicheen. -Edellinen punastui, kreivi kalpeni. Ainoastaan Madamella ei piirrekään -värähtänyt kasvoissa, mutta käsittäen mitä ikävyyksiä tämä vihollinen -saattaisi hänelle aiheuttaa noiden kahden kuuntelevan henkilön takia, -hän kumartui hymyillen matkustajan puoleen. - -Tämä puhui nyt muusta. Madame oli urhoollinen ja yltiöpäinenkin: -jokainen peräytyminen kannusti häntä eteenpäin. Ensimmäisen -sydämenkouristuksen jälkeen hän palasi tuleen. - -"Oletteko paljon kärsinyt vammoistanne, herra de Wardes?" kysyi hän. -"Sillä me olemme kuulleet, että te onnettomuudeksenne haavoituitte." - -Nyt oli de Wardesin vuoro säpsähtää; hän puristi huulensa yhteen. - -"En, madame", sanoi hän, "en mainittavasti." - -"Mutta näin hirvittävän helteisillä ilmoilla..." - -"Meri-ilma on raikasta, madame, ja sitäpaitsi minulla oli eräs -lohdutus." - -"Oo, sitä parempi!... Millainen?" - -"Tieto, että vastustajani kärsi enemmän kuin minä." - -"Kas, haavoittuiko hän pahemmin kuin te? Siitä en tiennyt", virkkoi -prinsessa aivan tunteettomasti. - -"Te erehdytte, madame, tai pikemminkin olette käsittävinänne sanani -väärin. Minä en tarkoita, että hän ruumiillisesti olisi kärsinyt -enemmän kuin minä; mutta hänen sydämeensä oli isketty pahasti." - -De Guiche käsitti, mihin taistelu oli kääntymässä; hän rohkaisi itsensä -antamaan Madamelle merkin, jolla rukoili tätä luopumaan ottelusta. - -Mutta vastaamatta de Guichelle, olematta häntä näkevinään, Madame yhä -hymyili. - -"Mitä!" kysyi hän. "Osuiko herra de Buckinghamia siis sydämeen? Minä en -tähän asti ole uskonutkaan, että sydämeen sattunutta vammaa voidaan -ollenkaan parantaa." - -"Ah, madame", vastasi de Wardes sievistelevästi, "kaikki naiset -luulevat niin, ja sepä tekeekin heidät meitä etevämmiksi rohkeassa -luottamuksessa." - -"Ystäväni, te käsitätte väärin", puuttui puheeseen prinssi -kärsimättömänä. "Herra de Wardes tietysti tarkoittaa, että Buckinghamin -herttuan sydämeen on koskenut muu kuin miekka." - -"Vai niin, vai niin!" huudahti Madame. "Ah, herra de Wardes laskee -leikkiä; oivallista! Tahtoisinpa sentään tietää, pitäisikö herra de -Buckingham tästä pilasta. On ihan vahinko, että hän ei ole saapuvilla, -herra de Wardes." - -Salama välähti nuoren miehen silmistä. - -"Oh", sanoi hän hammasta purren, "mielelläni hänet tapaisinkin!" - -De Guiche ei liikahtanut. Madame näkyi odottavan, että hän tulisi -apuun. Monsieur epäröitsi. - -Lotringin junkkari astui esille ja otti suunvuoron. - -"Madame", virkkoi hän, "de Wardes tietää hyvin, että sydämen haava -jollekulle Buckinghamille ei ole mitään uutta ja että sellaista on -ennenkin nähty." - -"Liittolaisen asemesta kaksi vihollista", mutisi Madame, "kaksi -hellittämätöntä, yhtynyttä vihollista!" - -Ja hän muutti puheenainetta. Keskustelun kääntäminen toiselle tolalle -on, kuten tiettyä, ruhtinaallinen etuoikeus, jota sovinnaisuus vaatii -pitämään arvossa. Haastelun jatko oli senvuoksi hillittyä; päähenkilöt -olivat näytelleet osansa. Madame vetäytyi aikaisin pois, ja Monsieur, -joka tahtoi häneltä kysellä, tarjosi hänelle käsivartensa. - -Junkkari pelkäsi pahoin, että puolisoiden välillä voisi syntyä hyvä -yhteisymmärrys, eikä tahtonut jättää heitä rauhaan kahden kesken. Hän -läksi Monsieurin huoneiden taholle, yllättääkseen hänet palatessa ja -hävittääkseen kolmella sanalla kaikki hyvät vaikutteet, jotka Madame -oli saattanut kylvää hänen sydämeensä. - -De Guiche astahti de Wardesia kohti, jonka useat aatelismiehet olivat -ympäröineet. Täten hän ilmaisi haluavansa puhella hänen kanssaan. De -Wardes antoi hänelle silmillä ja päällä merkin, että ymmärsi hänet. -Vieraille se merkki ei ilmaissut muuta kuin ystävyyttä. - -De Guiche saattoi siis kääntyä odottamaan. Pian de Wardes suoriutuikin -haastattelijoista ja lähestyi de Guichea, ja vielä uudestaan -tervehdittyään toisiaan he alkoivat kävellä rinnakkain. - -"Te olette palannut onnellisesti, hyvä herra de Wardes?" virkkoi kreivi -muodollisen vierastavasti. - -"Hyvässä kunnossa, kuten näette." - -"Ja teillä on yhä hilpeä luonnonlaatunne?" - -"Enemmän kuin koskaan." - -"Se on suuri onni." - -"Mitäpä sitä muutakaan! Kaikki on niin hupsua tässä maailmassa, kaikki -niin hullunkurista ympärillämme!" - -"Olette oikeassa." - -"Kah, oletteko te samaa mieltä?" - -"_Parbleu!_ Ja te tuotte sieltä meille uutisia?" - -"Enpä niinkään! Niitä tulin täältä kuulustamaan." - -"Puhukaahan vain. Olette sentään nähnyt ihmisiä Boulognessa, erään -ystävämme, ja siitä ei ole pitkäkään aika." - -"Ihmisiä... ystävämme?...." - -"Teillä on lyhyt muisti." - -"Ah, todellakin, Bragelonne?" - -"Aivan." - -"Joka matkusti valtion asioissa Kaarle-kuninkaan luo." - -"Juuri niin. No, eikö hän teille sanonut, tai ettekö te hänelle -sanonut...?" - -"Täytyy tunnustaa, että tuskin tiedän, mitä hänelle sanoin. Mutta mitä -hänelle en sanonut, sen kyllä tiedän." - -De Wardes oli hyvin terävä. De Guichen peräti kylmäkiskoisesta ja -arvokkaasta sävystä hän tunsi täydellisesti, että keskustelu oli -kääntymässä pahalle tolalle. Hän päätti antautua puheen johdeltavaksi, -mutta olla varuillaan. - -"Mitä siis ette hänelle kertonut, jos saan luvan kysyä?" tiedusti de -Guiche. - -"No, la Vallièren juttua." - -"La Vallièren... Mikä se on? Ja mitä kaikkea merkillistä te olettekaan -siellä saanut tietää, kun Bragelonne, joka itse oli täällä, ei ollut -sellaisesta selvillä?" - -"Tosissanneko tuota kysytte?" - -"Mitä vakavimmalla mielellä." - -"Heh, tekö, hovimies, te, joka asutte Madamen luona, olette talon -alituinen vieras, Monsieurin ystävä, te, kauniin prinsessamme -suosikki!?" - -De Guiche punastui suuttumuksesta. - -"Mistä prinsessasta te puhutte?" kysyi hän. - -"No, enhän minä tunne kuin yhden, hyvä ystävä. Minä puhun Madamesta. -Onko teillä täällä hovissa joku toinenkin prinsessa? Mitä?" - -De Guiche oli unohtamaisillaan varovaisuutensa, mutta hän oivalsi -vastustajansa tempun. Riita oli ilmeisesti syntymässä näiden kahden -nuoren miehen välillä. Mutta de Wardes tyrkytti taisteluhaastetta -Madamen nimiin, jotavastoin de Guiche tahtoi hyväksyä aiheeksi -ainoastaan la Vallièren. Tästä hetkestä lähtien he olivat kuin -miekkasilla, ja leikki jatkuisi, kunnes jompaankumpaan sattuisi. - -De Guiche kokosi siis kaiken kylmäverisyytensä. - -"Tässä ei ole vähimmässäkään määrin kysymys Madamesta, hyvä herra de -Wardes", sanoi hän, "vaan siitä, mitä juuri äsken sanoitte." - -"Ja mitä minä sanoin?" - -"Että olitte salannut Bragelonnelta jotakin." - -"Minkä te tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin", vastasi de Wardes. - -"En, kunniasanallani!" - -"Mitä joutavia!" - -"Jos te sanotte sen minulle, niin sen tiedän; muutoin en sen vannon!" - -"Mitä! Minä saavun kaukaa, kuudenkymmenen lieuen päästä; te ette ole -täältä liikahtanut; te olette nähnyt silmillänne, minkä vain kuulopuhe -on minulle kertonut, ja kuulen teidän vakavasti väittävän, että te ette -tiedä? Oh, kreivi, te olette kovapintainen!" - -"Kuten tahdotte, de Wardes; mutta minä toistan teille, etten mitään -tiedä." - -"Te ette ole tietävinänne: se on varovaisuutta." - -"Siis ette sano mitään, -- enempää minulle kuin Bragelonnellekaan?" - -"Te tekeydette kuuroksi. Olen varma, että Madame ei hillitsisi itseään -yhtä hyvin kuin te." - -"Haa, kaksinkertainen teeskentelijä", hymähti de Guiche itsekseen, -"oletpa palannut oikealle alallesi." - -"No sitten", jatkoi de Wardes, "koska meidän on niin vaikea käsittää -toisiamme la Vallièren ja Bragelonnen suhteen, haastelkaamme omista -asioistamme." - -"Mutta", väitteli de Guiche, "minulla ei ole omia asioita. Ette kai ole -minusta sanonut Bragelonnelle mitään, jota ette voisi toistaa minulle -itselleni?" - -"En. Mutta ettekö ymmärrä minua, de Guiche? Yhtä tietämätön kuin olen -muutamista asioista, yhtä kahlehdittu olen toisten suhteen. Jos -esimerkiksi olisi kysymyksessä herra de Buckinghamin suhteet -Pariisissa, niin -- koska olen matkustanut yhdessä herttuan kanssa -- -voisin teille kertoa mitä mielenkiintoisimpia seikkoja. Haluatteko, -että kerron?" - -De Guiche nosti kätensä hiestä kostealle otsalleen. - -"Ei", virkkoi hän, "sata kertaa ei, minä en ole utelias siitä, mikä ei -koske minua. Herra de Buckingham on minulle vain tuttava, Raoul -sitävastoin sydämellinen ystäväni. Minä en siis ollenkaan ole utelias -tietämään, mitä herra de Buckinghamille on sattunut, sensijaan kun -minulle on peräti mielenkiintoista tietää, mitä on sattunut Raoulille." - -"Pariisissako?" - -"Niin, Pariisissa tai Calaisissa. Minä, näettehän, olen täällä -saapuvilla: jos jotakin sattuu, on minulla tilaisuus pitää puoliani, -jotavastoin Raoul on poissa, ja ainoastaan minä olen häntä edustamassa. -Siis Raoulin asiat ennen omiani." - -"Mutta Raoul tulee takaisin." - -"Niin, tehtävänsä suoritettuaan. Sillaikaa, ymmärrättehän, en voi olla -puuttumatta tutkimaan niitä ilkeitä huhuja, joita hänestä saattaa -liikkua." - -"Sitäkin suuremmalla syyllä, kun hän viipyy jonkun aikaa Lontoossa", -sanoi de Wardes irvistäen. - -"Arveletteko niin?" kysyi de Guiche yksinkertaisesti. - -"_Parbleu!_ Luuletteko, että hänet on lähetetty Lontooseen vain -mennäkseen ja tullakseen? Ei suinkaan; hänet on toimitettu Lontooseen -oleskelemaan toistaiseksi." - -"Haa, kreivi", sanoi de Guiche tarttuen voimakkaasti de Wardesin -käteen, "sepä on Bragelonnelle hyvin ikävä arvelu ja oikeuttaa -täydellisesti, mitä hän minulle kirjoitti Calaisista." - -De Wardes kylmeni jälleen. Ivailunhalu oli tempaissut hänet mukaansa, -ja varomattomuudessaan hän oli joutunut kiikkiin. - -"No, mitä hän sitten kirjoittikaan?" kysyi hän. - -"Että te olitte lausunut muutamia katalia vihjauksia la Vallièrea -vastaan ja tuntunut pilkkaavan hänen suurta luottamustaan tähän nuoreen -tyttöön." - -"Niin kyllä tein", myönsi de Wardes, "ja odotin kuulevani Bragelonnen -varakreivin sanovan minulle, mitä mies sanoo miehelle, kun tämä häntä -suututtaa. Jos siis esimerkiksi etsisin riitaa teidän kanssanne, niin -sanoisin, että suotuaan suosionsa herra de Buckinghamille Madame -nykyisten puheiden mukaan lähetti pois komean herttuan vain teidän -hyväksenne." - -"Hoo, se ei minua loukkaisi rahtuakaan, hyvä herra de Wardes", vakuutti -de Guiche, hymyllä salaten väristyksen, joka tällä hetkellä tulisuihkun -tavoin kiiti hänen suonissaan, "peijakas, sellainen suosiohan on -hunajaa." - -"Myönnetään; mutta jos välttämättömästi tahtoisin rakentaa riitaa -kanssanne, minä etsisin vastaväitöstä ja puhuisin teille jostakin -metsiköstä, missä teillä oli kohtaus tuon maineikkaan prinsessan -kanssa, polvistumisista, kätten suutelemisista, -- ja te, joka olette -umpimielinen, herkkä ja närkäs mies..." - -"Eipä niinkään, sen vannon", virkkoi de Guiche, keskeyttäen hänet yhä -hymyillen, vaikka kalman kaivelu sydämessä. "Ei, minä vannon teille, -että se ei koskisi minuun, -- en tekisi teille mitään vastaväitteitä. -Näettekös, parahin kreiviseni, minä olen nyt kerran sellaiseksi luotu; -omissa asioissani olen kylmä kuin jää! Mutta aivan toisena esiinnyn, -kun on kysymyksessä poissaoleva ystävä, joka lähtiessään on uskonut -etunsa haltuuni. Haa, sellaisen ystävän tähden, näettekös, de Wardes, -minä olen pelkkää tulta!" - -"Minä ymmärrän teitä, herra de Guiche. Mutta sanokaa mitä sanotte, -meidän keskemme ei tällähaavaa voi tulla kysymystä Bragelonnesta eikä -siitä vähäpätöisestä tyttösestä, jota nimitetään la Vallièreksi." - -Tällöin muutamat aatelismiehet astuivat salin poikki. Kuultuaan jo -viimeksi lausutut sanat he saattoivat eroittaa tulossa olevan -jatkonkin. De Wardes huomasi sen ja pitkitti äänekkäästi: - -"Oh, jos la Vallière olisi keimailijatar kuten Madame, jonka kaiketi -kylläkin viaton veikistely on ensiksi aiheuttanut herra de Buckinghamin -lähettämisen takaisin Englantiin ja sitten teidän karkoituksenne -hovista, -- sillä olittehan hullaantunut hänen veikistelystään, -monsieur?" - -Herrasmiehet lähestyivät, de Saint-Aignan etunenässä ja Manicamp -kintereillä. - -"Eh, hyvä ystävä, mikäpä siinä auttoi!" virkkoi de Guiche hymyillen; -"minä olen narri, kuten kaikki tietävät. Otin pilan vakavalta kannalta -ja toimitin itseni häädetyksi. Mutta minä olen nähnyt erehdykseni, olen -taivuttanut turhamielisyyteni sen edessä, jolla on oikeus, ja tullut -kutsutuksi takaisin, kun esitin kunniallisen anteeksipyynnön ja lupasin -itselleni parantua viastani. Ja kuten näette, olenkin täysin -parantunut, voiden nykyisin nauraa sille, mikä neljä päivää sitten oli -murtaa sydämeni. Mutta hän, Raoul, on rakastettu; hän ei naura onneaan -uhkaaville huhuille, joiden tulkiksi te, kreivi, olette antautunut, -vaikka tiedätte yhtä hyvin kuin minä ja koko maailma, ette ne ovat -pelkkää panettelua." - -"Panettelua!" huudahti de Wardes raivoissaan siitä, että toisen -kylmäverisyys ajoi hänet satimeen. - -"Niinpä niin, panettelua. _Dame_, tuossa on hänen kirjeensä, jossa hän -sanoo, että olitte puhunut pahaa neiti de la Vallièresta ja kysyy -minulta, onko totta, mitä te olette tästä nuoresta tytöstä puhunut. -Tahdotteko, de Wardes, että otan nämä herrat tuomareiksemme?" - -Ja aivan kylmäverisesti de Guiche luki ääneen la Vallièrea koskevan -kohdan kirjeestä. - -"Nyt", jatkoi kreivi, "olen päässyt selvyyteen, että tahdoitte häiritä -kelpo Bragelonnen mielenrauhaa ja että aikeenne olivat häijyt." - -De Wardes katsahti ympärilleen nähdäkseen, saisiko miltään taholta -tukea. Mutta kun kuultiin, että Wardes joko suoraan tai välillisesti -oli herjannut päivän epäjumalaa, jokainen ravisti päätänsä, ja de -Wardes näki ainoastaan paheksuvia kasvoja. - -"Messieurs", huomautti de Guiche vaistomaisesti arvaten yleisen -mielipiteen, "keskustelumme herra de Wardesin kanssa koskee niin -arkaluontoista asiaa, että kukaan ei saisi kuulla siitä sen enempää -kuin te olette kuulleet. Vartioitkaa siis ovia, pyydän, ja jättäkää -meidät päättämään puheemme kahden kesken kuten tulee kahden -herrasmiehen, joista toinen on väittänyt toista valehtelijaksi." - -"Messieurs, messieurs!" huudahtivat läsnäolijat. - -"Teenkö mielestänne väärin puolustaessani neiti de la Vallièrea?" kysyi -de Guiche. "Siinä tapauksessa alistun tuomioon ja peruutan ne -loukkaavat sanat, jotka olen saattanut herra de Wardesia vastaan -lausua." - -"_Peste_", kirosi de Saint-Aignan, "ette suinkaan!... Neiti de la -Vallière on enkeli." - -"Itse hyve, itse puhtaus", vakuutti Manicamp. - -"Näette, herra de Wardes", sanoi de Guiche, "etten ole yksinäni -tyttörukan puolella. Hyvät herrat, vielä kerran pyydän teitä jättämään -meidät. Näettehän, että on mahdotonta olla tyynempi kuin me olemme." - -Hoviherrat poistuivat hyvin kernaasti, mennen eri oville. Molemmat -nuoret miehet jäivät kaksistaan. - -"Hyvin pelattu", virkkoi de Wardes kreiville. - -"Eikö olekin?" vastasi tämä. - -"Mitä tehdä? Minä olen ruostunut maaseudulla sillaikaa kun te, herra -kreivi, olette ihmeellisesti edistynyt malttavaisuudessa. Aina sitä -jotakin naisten seurassa oppii. Ottakaa siis vastaan onnitteluni." - -"Kiitän." - -"Ja minä esitän sen myös Madamelle." - -"Hoo, nyt, paras herra de Wardes, voimme puhua asiasta niin äänekkäästi -kuin haluatte." - -"Älkää uhmatko minua." - -"Uhmaan ihan huoletta! Te olette tunnettu pahanilkiseksi mieheksi. Jos -tuon teette, niin teitä pidetään halpamaisena raukkana ja Monsieur -hirtättää teidät tänä iltana ikkunan koukkuun. Puhukaa, paras de -Wardes, puhukaa." - -"Minua on lyöty." - -"Niin, mutta ei vielä tarpeeksi." - -"Näen, että te ette kavahtaisi mukiloimasta minua perinpohjin." - -"Ehei, vielä paremminkin." - -"Lempo soikoon, tulette pahaan aikaan, herra kreivi! Äskettäin -suorittamani leikin jälkeen ei uusi erä sovellu minulle. Olen -menettänyt liiaksi verta rannikolla. Pienimmästäkin ponnistuksesta -haavani avautuisivat ja te suoriutuisitte minusta tosiaan liian -helposti." - -"Se on totta", myönsi de Guiche, "ja kuitenkin te tullessanne näytitte -kukoistavan naaman ja kelpo käsivarret." - -"Niin, käsivarrethan kyllä vielä menettelevät, mutta koivet ovat -heikot, ja sitäpaitsi en ole pitänyt miekkaa kädessäni sen kirotun -kaksintaistelun jälkeen. Te taasen, siitä olen varma, miekkailette joka -päivä saattaaksenne väijytyksenne hyvään loppuun." - -"Kautta kunniani, monsieur", vastasi de Guiche, "on jo kulunut puoli -vuotta siitä, kun olen harjoitellut." - -"Ei, näettekös, kreivi, ajateltuani asiaa joka puolelta minä en -taistele, en ainakaan teidän kanssanne. Minä odotan Bragelonnea koskapa -sanotte, että hän se kantaa minulle kaunaa." - -"Oh, ettepä suinkaan, ette te jää Bragelonnea odottamaan", huudahti de -Guiche äärimmilleen kiihtyneenä, "sillä omien sanojenne mukaan saattaa -Bragelonne viipyä kauan, ja sillävälin teidän häijy sisunne tekisi -tehtävänsä." - -"Ottakaa toki huomioon, että minulla on pätevä este." - -"Annan teille viikon toipuaksenne." - -"Tuo on jo parempaa. Viikon kuluttua saamme nähdä." - -"Niin, niin, minä ymmärrän: viikossa voi päästä viholliseltaan pakoon. -Ei, ei päivääkään." - -"Te olette hullu, monsieur", vastasi de Wardes, vetäytyen askeleen -taaksepäin. - -"Ja te olette kurja pelkuri, ellette vapaaehtoisesti suostu -taistelemaan!" - -"Heh?" - -"Minä ilmoitan kuninkaalle, että herjattuanne la Vallièrea kieltäydytte -kaksintaistelusta." - -"Haa", äännähti de Wardes, "te olette vaarallisen kavala, herra -kunniallinen ritari." - -"Mikään ei ole vaarallisempaa kuin sen kavaluus, joka aina menettelee -muotojen mukaan." - -"Antakaa minulle siis ensin terveet koivet tai isketyttäkää suontanne, -että mahdollisuutemme tasaantuvat." - -"Ei, nyt keksin hyvän ehdotuksen." - -"Puhukaa." - -"Me nousemme molemmat ratsaille ja vaihdamme kolme pistoolinlaukausta. -Te saatte ampua ensimmäisenä. Olen nähnyt teidän luodilla näpsäyttävän -pääskysiä, ajaessanne täyttä laukkaa. Älkää kieltäkö, olen sen nähnyt." - -"Taidattepa olla oikeassa", myönsi de Wardes; "siten on mahdollista, -että surmaan teidät." - -"Siinä tekisitte minulle palveluksen." - -"Koetan parastani." - -"Onko asia sovittu?" - -"Kätenne." - -"Tässä... Kuitenkin yhdellä ehdolla: te vannotte minulle, ettette anna -tästä mitään kuninkaan tietoon." - -"En mitään, sen vannon." - -"Minä menen noutamaan hevoseni." - -"Ja minä omani." - -"Mihin ajamme?" - -"Tasangolle; tiedän siellä oivallisen paikan." - -"Lähdemmekö yhdessä?" - -"Mikä estäisi?" - -Ja kävellen tallirakennuksia kohti he astuivat Madamen heikosti -valaistujen ikkunain alitse. Pitsiverhojen takaa heijastui haamumainen -varjo. - --- Siellä on nainen, -- hymyili de Wardes itsekseen, -- joka ei -aavistakaan, että me hänen tähtensä käymme kohti kuolemaa. - - - - -152. - -Kaksintaistelu. - - -De Wardes ja de Guiche valitsivat kumpainenkin ratsunsa ja -satuloitsivat ne itse. De Wardesilla ei ollut pistooleja, mutta hänen -vastustajallaan oli kotona kaksi paria, jotka hän käväisi noutamassa ja -panosti, antaen de Wardesin sitten valita. Tämä otti sen parin, jota -hän oli entisen ystävänsä seurassa jo parikymmentä kertaa käyttänyt, -- -saman, jolla de Guiche oli nähnyt hänen pudottelevan varpusia lennosta. - -"Te ette ihmettele", virkkoi hän, "että noudatan kaikkia varokeinoja. -Aseenne ovat teille tuttuja, joten minä vain tasoitan mahdollisuuksia." - -"Se oli turha huomautus", vastasi de Guiche; "teillä on siinä oikeus -puolellanne." - -"Nyt pyydän teitä hyväntahtoisesti auttamaan minua satulaan", sanoi de -Wardes, "sillä minun on vielä vaikeanlainen nousta." - -"Mieluummin sitten taistelkaammekin jalkaisin." - -"Ei, kyllä minussa on miehen vastus, kunhan vain saan asettuneeksi -ratsun selkään." - -"Hyvä, hyvä, ei siitä sen enempää." - -Ja de Guichen tukemana pääsi de Wardes satulaan. - -"Mutta toisemme hengen tavoittamiseen innostuessamme olemmekin -unohtaneet erään seikan", pitkitti nuori mies. - -"Minkä niin?" - -"Että nyt alkaa jo olla pimeä, joten meidän on tapeltava ihan -käsikopelolta." - -"Mitäpä siitä, -- niinkin saa surmatuksi." - -"On sentään vielä otettava huomioon sekin, että kunnialliset -aatelismiehet eivät lähde kaksinkamppailuun todistajitta." - -"Hoo, teillä on yhtä hyvä halu kuin minullakin suoriutua työstä -kunnollisesti!" huudahti de Guiche. - -"Kyllä; mutta minä en soisi mahdollisesti jälkeenpäin sanottavan, että -te olette murhannut minut, tai toisessa tapauksessa itse joutuvani -syytetyksi rikoksesta." - -"Onko mitään sellaista puhuttu kaksintaistelustanne herra de -Buckinghamin kanssa?" kysyi de Guiche. "Tapahtuihan se samanlaisissa -olosuhteissa kuin tätäkin suunnittelemme." - -"Kah, silloin oli vielä valoa, ja me seisoimme reisiin asti vedessä; -rannalle oli sitäpaitsi kertynyt paljon väkeä katselijoiksi." - -De Guiche mietti tuokion, mutta se harkinta vain vahvisti hänen -sielussaan jo herännyttä ajatusta, että de Wardes tahtoi saada -todistajia johtaakseen puheen jälleen Madameen ja antaakseen -kaksintaistelulle toisen luonteen. Hän ei senvuoksi vastannut mitään, -ja de Wardesin vielä luodessa häneen kysyvän silmäyksen hän ilmaisi -pään liikkeellä, että oli parempi pysyä tänällään. - -Kiistakumppanukset siis läksivät matkaan linnasta, käyttäen -takaporttia, jonka lähellä Montalais ja Malicorne tavallisesti -kohtailivat toisiaan. Ikäänkuin käydäkseen taisteluun päivän jättämää -hellettä vastaan oli yö kerännyt sankkoja pilvijoukkoja äänettöminä ja -raskaina vyörymään lännestä itää kohti. Salamoitsematon ja jyrisemätön -kupu alkoi laskeutua kaikella painollaan maan päälle ja rakoilla tuulen -puuskahtelussa niinkuin palteestaan repeytynyt suunnaton purje. Siitä -herahteli haileita ja isoja sadepisaroita, jotka kokoilivat pölyä -kieriviksi pallosiksi. Janoisista kukkasista, lehtevistä puista ja -tiheistä pensasaidoista leijui tuhansia tuoksuja, jotka nostatat -mieleen suloisia muistoja, nuorekkaita mielikuvia, ikuisen elämän, -onnen ja rakkauden aatoksia. - -"Maa tuoksuu hyvältä", virkkoi de Wardes; "se koettaa tenhota meitä -puoleensa." - -"Minulla on johtunut mieleen muutamia seikkoja, jotka esitän -harkittaviksenne", sanoi de Guiche. - -"Mitä ne koskevat?" - -"Taisteluamme." - -"Lieneekin jo tosiaan aika ryhtyä lähemmin järjestämään sitä." - -"Ottelemmeko yleiseen vakiintuneiden ja tavallisten sääntöjen mukaan?" - -"Mitä tarkoitatte tavallisilla?" - -"Me laskeudumme ratsailta jollakin tasaisella paikalla, kiinnitämme -hevoset jotenkuten, astumme aseettomina yhteen ja etäännymme sitten -sataviisikymmentä askelta kumpainenkin, lähestyen siitä ahdistamaan -toisiamme. Siten minä kolmisen viikkoa takaperin surmasin -Follivent-paran Saint-Denisissä." - -"Suokaa anteeksi, mutta te ette ota lukuun erästä seikkaa. -Kaksintaistelussanne Folliventin kanssa, kuten olen kuullut, te -marssitte jalkaisin toisianne vastaan miekka hampaissa ja pistooli -kädessä." - -"Se on totta." - -"Mutta kun minusta ei ole tanakasti kävelemään, kuten myöntänette, niin -taistelkaamme satulassa loppuun asti, karauttaen vastakkain, ja -ampukoon ensimmäisenä se joka tahtoo." - -"Niin kai sitten on parasta; mutta on yö jo tulossa, sattuu -hukkalaukauksia helpommin kuin päivänvalolla." - -"No, kumpainenkin ampukoon ensin kaksi laukaustaan ja panostakoon -uudestaan kolmatta varten -- sen pitäisi riittää." - -"Se sopii! Mistä valitsemme kiistatantereen?" - -"Onko teillä mitään erityistä paikkaa mielessänne?" - -"Ei." - -"Näettehän tuon pikku metsikön edessäpäin?" - -"Rochin-lehdon? Hyvin." - -"Tunnetteko sen?" - -"Täydellisesti." - -"Tiedätte siis, että sen keskellä on aho?" - -"Kyllä." - -"Ratsastakaamme sinne." - -"Olkoon menneeksi." - -"Se on ikäänkuin luonnon laatima kilpa-aitaus teinensä, polkuineen, -kuoppineen ja ojineen, penkereinensä ja puistokujineen. Siellä meidän -kelpaa otella kaikessa rauhassa." - -"Minulle paikka soveltuu mainiosti, jos kerran te hyväksytte sen. Nyt -sitten lienemmekin perillä?" - -"Niin. Katsokaa tätä mukavaa tienristeystä. Mitä hohtoa tähdistä -tuikkii, kuten Corneille sanoo, se keskittyy tähän; luonnollisina -rajoina on metsän kehä maisemaesteineen." - -"Hyvä on. Sopikaamme siis vielä lopullisista ehdoista." - -"Minä esitän seuraavaa järjestelyä, -- jos tahdotte jotakin toisin, -niin sanokaa vain." - -"Kuuntelen ehdotustanne." - -"Hevosen kaatuessa on ratsastajan taisteltava jalkaisin." - -"Se on kieltämätöntä, koska meillä ei ole varahevosia." - -"Mutta se ei pakota vastustajaa laskeutumaan maahan." - -"Vastustaja saakoon toimia kuten hyväksi näkee." - -"Jos taistelijat joutuvat yhteen, niin he eivät saa uudestaan etääntyä, -vaan lopettavat ottelun lähekkäin." - -"Suostun siihen." - -"Kolme laukausta, eikä enempää, niinhän?" - -"Se kyllä riittää mielestäni. Ottakaa tästä ruutia ja luoti kolmatta -laukausta varten; minä teen samaten. Mitallinen kumpaisellekin, ja -lopun ruudin ja varaluodit me heitämme pensaikkoon." - -"Ja vannomme Kristuksen nimessä", lisäsi de Wardes, "että meillä ei ole -hallussamme mitään ylimääräisiä ampumatarpeita?" - -"Se on sovittu; minä vannon sen." - -De Guiche ojensi kätensä taivasta kohti. De Wardes teki samoin. - -"Ja nyt, hyvä kreivi", sanoi hän, "sallikaa minun huomauttaa teille, -että minua ei eksytetä: te olette Madamen rakastaja tai tulemassa -siksi. Olen saanut selville sen salaisuuden, ja te pelkäätte minun -kertovan; vaitioloni varmentamiseksi te tahdotte surmata minut. Se on -varsin luonnollista, ja teidän sijassanne minä menettelisin samaten." - -De Guiche taivutti päätänsä. - -"Mutta sanokaahan minulle", jatkoi de Wardes voitonriemuisena, -"kannattiko toimittaa niskoilleni vielä tuo ilkeä Bragelonnenkin juttu? -Olkaa varuillanne, hyvä ystävä, ärsytetty villikarju raivostuu -vaaralliseksi, ahdistettu kettukin saa jaguarin notkeuden. Niinpä minä -teidän kiusaamananne umpikujaan tavoitankin vain jommankumman ehdotonta -kuolemaa, jotta jutut loppuvat." - -"Siihen teillä on oikeus." - -"Niin, mutta ottakaa huomioon, että minä nyt teen kaikkea pahaa, mihin -kykenen. Arvannettehan ensiksikin, että minä en ole typerästi lukinnut -salaisuuttani tai oikeastaan teidän salaisuuttanne sydämeeni? Muuan -ystäväni, varsin sukkela mies, jonka te tunnette, on ajoissa päässyt -siihen osalliseksi, niin että jos minut surmataankin, teille ei ole -siitä suurtakaan hyötyä. Jos minä sitävastoin surmaan teidät, niin -kaikkea mahdollista voi tapahtua jälkeenpäin, hiisi vieköön, -- -ymmärrättehän?" - -De Guiche värähti. - -"Jos te kaadutte luodistani", jatkoi de Wardes, "niin te olette -toimittanut Madamelle kaksi sisukasta vihamiestä, jotka panevat -kaikkensa hänen asemansa kukistamiseksi." - -"Haa, monsieur", karjaisi de Guiche vimmastuneena, "älkää perustako -liikaa minun kuolemani mahdollisuuteen! Noista kahdesta vihamiehestä on -toivoakseni toinen hetimiten kylmänä, ja toisestakin suoriutunen ensi -tilassa." - -De Wardes vastasi niin pirullisella naurulla, että taikauskoinen -ihminen olisi siitä säikähtynyt. Mutta de Guiche ei ollut herkkä siinä -kohden. - -"Kaikki on luullakseni järjestettyä, herra de Wardes", sanoi hän. -"Suvainnetteko siis etääntyä vai siirrynkö minä?" - -"Ei, mielelläni säästän teiltä sen vaivan", vastasi de Wardes ja -kannusti hevosensa laukkaan. Hän ratsasti koko ahon poikki ja asettui -aukion vastapäiseen laitaan, de Guichen jäädessä alalleen omaan -reunaansa. Suunnilleen sadan askeleen päässä olivat kiistakumppanit jo -ihan näkymättömiä toisilleen, kun saarnit ja kastanjat loivat sankan -varjonsa kauas aholle. - -Kului minuutti syvässä hiljaisuudessa. Sitten kumpainenkin kuuli -varjonsa suojassa pistoolin hanan raksahtavan vireeseen. - -Tavallista taistelumenetelmää noudattaen de Guiche pani ratsunsa -laukkaamaan siinä käsityksessä, että juoksun joutuisuus ja hypähtelevä -liike olisivat kaksinaisena takeena sattumiselta. Hän suuntasi kulkunsa -suoraan sitä pistettä kohti, missä vastustajan piti hänen arvionsa -mukaan olla. Hän odotti kohtaavansa de Wardesin puolitiessä, mutta -erehtyi. Olettaen nyt, että vastustaja olikin jäänyt paikalleen -odottamaan, hän pitkitti ratsastustaan, mutta jätettyään taipaleesta -kahden kolmanneksen verran taakseen näki risteyksen äkkiä leimahtavan -valoisaksi, ja samassa luoti viheltäen katkaisi hänen hattusulkansa. -Heti seuraavassa silmänräpäyksessä, ikäänkuin edellisen leimahdus olisi -ollut toiselle valaistuksena, pamahti uusi laukaus, ja toinen luoti -osui de Guichen ratsua päähän vähän alapuolelle korvan. - -Eläin sortui maahan. - -Nämä kaksi laukausta olivat kreiville suurena yllätyksenä, tullen aivan -toiselta suunnalta kuin missä de Wardesin piti olla. Ollen hyvin -kylmäverinen mies vaaran kohdatessa hän kuitenkin ehti sovittamaan -suistumistansa, niin että ainoastaan toinen jalkaterä likistyi hevosen -alle. Onneksi elukka henkitoreissaan vielä teki liikkeen, joka auttoi -kreiviä vapauttamaan raajansa. - -Hän nousi, tunnusteli itseään ja huomasi säilyneensä eheänä. - -Tuntiessaan hevosensa myötäävän hän oli pistänyt molemmat pistoolinsa -satulakoteloihin, jotta kaatuminen ei saisi jompaakumpaa tai molempia -hyödyttömästi laukeamaan ja hän joutuisi turvattomaksi. Nyt jalkeille -päästyään hän sieppasi pistoolit ja kiirehti sille taholle, missä oli -laukausten välähtäessä nähnyt de Wardesin. Hän oli heti oivaltanut -vastustajansa tempun, joka olikin varsin yksinkertainen. - -Sen sijaan että olisi karauttanut de Guichea kohti tai jäänyt -asemapaikalleen odottamaan, de Wardes oli parinkymmenen askeleen verran -kiertänyt syrjään varjokehässä, joka peitti hänet vastustajansa -näkyvistä, ja tämän paljastaessa sivustansa oli hän paikaltaan -mukavasti kaikessa rauhassa tähdännyt tarkkaan ja siten käyttänyt de -Guichen ratsun laukkaamista edukseen. Niinpä olikin ensimmäinen luoti -hämystä huolimatta viistänyt tuskin tuumaa de Guichen päästä. De Wardes -oli niin varma tähtäyksestään, että hän odotti vastustajansa heti -suistuvan maahan, mutta lähetti vielä varoiksi perään toisen luodin, -jolloin käsi vavahti sen verran, että ratsu saikin surmansa. - -Tämä hankala sattuma saattoi kääntyä onnelliseen loppuun, jos de Guiche -jäi kykenemättömäksi liikkumaan, kunnes de Wardes ehti panostaa -kolmannen laukauksensa, jolloin vastustaja olisi hänen armoillaan. -Mutta de Guiche pääsikin tuota pikaa jalkeille, ja hänellä oli molemmat -pistoolit panostettuina. - -De Guiche käsitti aseman, oli oltava de Wardesia rivakampi. Hän juoksi -kohti, ehtiäkseen taatulle tähtäysviivalle ennen kuin toinen saisi -pistoolinsa kuntoon. - -De Wardes näki hänen lähestyvän kuin myrskytuulena. Luoti oli tiukkaan -mahtuva ja pyrki juuttumaan kiinni latasimen tielle. Hätäinen panostus -saattoi haaskata hukkaan viimeisen laukauksen. Huolellinen panostus -merkitsi ajanhukkaa ja hengen menettämistä sillä tavoin. - -Hän hypähdytti ratsunsa sivulle. De Guiche kiepahti kannoillaan ja -laukaisi juuri kun hevonen laskeusi neljälle jalalle. Luoti vei de -Wardesilta hatun. - -Toinen oivalsi saaneensa hetkisen aikaa ja panosti pistoolinsa -vireästi. Nähdessään vastustajansa pysyvän satulassa de Guiche heitti -hyödyttömäksi käyneen pistoolinsa pois ja kohotti toisen, jälleen -hyökäten kohti. Mutta jo kolmannella askeleella de Wardes äkillisesti -tähdäten ampui. Kuului kiukkuinen ärjähdys; kreivin käsivarsi koukistui -ja putosi alas, hellittäen pistoolin. Mutta de Wardes näki kreivin heti -kumartuvan, tempaavan aseensa vasempaan käteen ja rynnistävän -uudestaan. - -Se oli ratkaiseva hetki. - -"Olen hukassa", jupisi de Wardes; "hän ei ole kuolettavasti -haavoittunut." - -Mutta juuri kun de Guichen pistooli oli noussut tähtäykseen, kreivi -lyyhistyi yhtäkkiä kasaan. Hän oihkaisi tuskaisesi ja kierähti de -Wardesin ratsun jalkoihin. - -"Kas sitä!" mutisi voittaja, nykäisi ohjaksista ja iski molemmat -kannukset hevosen kupeisiin. Elukka loikkasi elottoman ruumiin yli ja -kiidätti ratsastajansa nopeasti linnaan. - -Sinne saavuttuaan de Wardes neljännestunnin ajan aprikoitsi äskeistä. -Malttamattomasti rientäessään pois taistelupaikalta hän ei ollut -varmistautunut siitä, oliko de Guiche todella kuollut. De Wardesin -kiihtynyt mieli kohdistui nyt kaksinaiseen pulmaan. De Guiche oli joko -saanut surmansa tai ainoastaan haavoittunut. Jos hän oli hengetön, niin -oliko hänen ruumiinsa siten jätettävä susien raadeltavaksi? Se oli -tarpeetonta julmuutta, koska vainaja ei voinut mitään puhua. Mutta jos -hän oli vain haavoittunutkin, sopiko hänen olla toimittamatta apua, kun -häntä muussa tapauksessa pidettäisiin villinä, jolla ei ollut mitään -parempia tunteita -- sillä itse kaksintaistelu tuskin oli salattavissa? - -Tämä näkökohta oli määräävä. De Wardes tiedusti Manicampia ja kuuli -tämän menneen levolle sitten kun oli turhaan kysellyt de Guichea -yhtyäkseen hänen seuraansa. De Wardes läksi herättämään nukkujaa ja -kertoi hänelle tapauksen. Manicamp kuunteli sanattomana, mutta hänen -kasvonsa ilmaisivat yhä lisääntyvää tarmokkuutta, jota niiden ei olisi -luullut kykenevän kuvastamaan. Ja toisen lopetettua hän virkahti vain -yhden sanan: - -"Lähtekäämme!" - -Matkalla Manicamp tuntui hyvin miettiväiseltä, ja hänen katsantonsa -synkistyi sitä mukaa kuin de Wardes lähemmin selitteli kohtausta. - -"Luulette siis, että hän on kuollut?" hän viimein virkkoi. - -"Voi, valitettavasti!" - -"Ja te taistelitte sillä tavoin ihan ilman todistajia?" - -"Hän tahtoi niin." - -"Se on kummallista!" - -"Kuinka niin kummallista?" - -"Se ei ole lainkaan de Guichen luonteen mukaista." - -"Ettehän kai epäile sanaani?" - -"Hm, hm!" - -"Te olette epäuskoinen?" - -"Hiukan... Mutta huomautan jo ennakolta, että käyn vielä -epäuskoisemmaksi, jos näen poikaparan hengettömänä." - -"Herra Manicamp!" - -"Herra de Wardes!" - -"Te tunnutte loukkaavan minua!" - -"Miten vain tahdotte kantani käsittää. Mitä voinkaan? En ole koskaan -sietänyt herrasmiehiä, jotka tulevat ilmoittamaan: 'Olen surmannut -herra sen ja sen eräässä sopessa; se on ikävä onnettomuus, mutta -tapahtui rehellisessä taistelussa.' On kutakuinkin pimeä yö sellaiseen -taisteluun, herra de Wardes!" - -"Hiljaa, nyt olemme perillä." - -Pikku aukio alkoikin jo näkyä; keskemmällä häämöitti hevosen jäykistyvä -raato. Ratsusta oikealle virui kreiviparka tummalla nurmella verissään, -kasvot maata vasten. Hän oli jäänyt paikalleen eikä näyttänyt -liikahtaneenkaan. - -Manicamp heittäysi polvilleen, kohotti ystävänsä ruumista ja havaitsi -sen kylmäksi ja hurmeiseksi. Hän laski taakkansa alas ja ojentausi -pitkäkseen koettelemaan viereltä, kunnes löysi de Guichen pistoolin. - -"_Morbleu_!" äännähti hän nousten vaaleana kuin haamu, pistooli -kädessään; "_morbleu_, te ette erehtynyt, hän on kuollut!" - -"Kuollut?" toisti de Wardes. - -"Niin, -- ja hänen pistoolinsa on panostettu", lisäsi Manicamp -sormellaan koettaen sankkia. - -"Mutta sanoinhan teille, että minä laukaisin juuri kun hän hyökkäsi -kohti ja tähtäsi minuun." - -"Oletteko ihan varma siitä, että teillä oli kaksintaistelu hänen -kanssaan, herra de Wardes? Minun täytyy tunnustaa pahoin pelkääväni, -että te vain teitte murhan. Hoo, siivolla nyt, -- te olette ampunut -pistoolinne tyhjäksi, mutta hänen pistoolissaan on luoti! Te olette -surmannut hänen hevosensakin, ja de Guiche, Ranskan parhaita ampujia, -ei ole satuttanut teihin eikä teidän ratsuunne! Kuulkaapas nyt, herra -de Wardes, teille oli onnetonta, että toitte minut tänne: kaikki tuo -veri on nousut päähäni, olen hieman päihdyksissä, ja kautta kunniani -luulenkin, että näin otollisen tilaisuuden tarjoutuessa lasketan luodin -otsaanne! Herra de Wardes, uskokaa sielunne Jumalan haltuun!" - -"Ettehän toki ajattele sellaista, herra de Manicamp?" - -"Ajattelenpa juuri lujasti." - -"Te murhaisitte minut?" - -"Ilman tunnonvaivoja, ainakaan tällähaavaa." - -"Oletteko aatelismies?" - -"On tullut olluksi paashina, joten kokeet on kyllä kaikki suoritettu." - -"Antakaa minun siis puolustautua." - -"Kyllä kai, tehdäksenne minulle saman kuin Guiche-poloiselle!" - -Ja kohottaen pistoolin Manicamp suuntasi sen de Wardesin rintaa kohti, -käsivarsi ojennettuna ja silmäkulmat päättäväisesti rypistyneinä. - -De Wardes ei yrittänyt edes paeta, hän seisoi kuin salaman iskemänä. -Kamalan hetkisen hiljaisuudessa, joka de Wardesista tuntui -vuosisadalta, kuului silloin huokaus. - -"Hei", huudahti de Wardes, "hän elää, hän elää! Auttakaa, herra de -Guiche, minut tahdotaan murhata!" - -Manicamp kavahti taaksepäin, ja molempien aatelismiesten kannattelemana -kreivi vaivalloisesti kohousi toisen käsivartensa varaan. Manicamp -viskasi pistoolin sivulle ja huudahti ilosta. De Wardes pyyhki kylmän -hien kostuttamaa otsaansa. - -"Olipa jo aika!" mutisi hän. - -"Miten on laitasi?" kysyi Manicamp de Guichelta; "millä tavoin olet -haavoittunut?" - -De Guiche osoitti musertunutta käsivarttaan ja veristä rintaansa. - -"Kreivi!" huudahti de Wardes; "minun syytettiin murhanneen teidät. -Puhukaa, pyydän, vahvistakaa, että meillä oli kunniallinen -kaksintaistelu!" - -"Se on totta", vastasi haavoittunut, "herra de Wardes taisteli -rehellisesti, ja ken hyvänsä väittää muuta, hän saa minusta -vihamiehen." - -"No, monsieur", sanoi Manicamp, "auttakaa minua nyt ensin kantamaan -ystäväparkaani, ja jälkeenpäin annan teille mitä hyvitystä vain -haluatte, -- tai jos olette kovin kiireissänne, niin tehkäämme -paremminkin: laittakaamme kreiviin nenäliinoistamme siteet ja -käyttäkäämme ne kaksi luotia, jotka vielä ovat jäljellä." - -"Ei kiitos", kieltäysi de Wardes. "Kahdesti olen tunnin kuluessa -katsellut kuolemaa hyvin läheltä: se on ruma nähdä, ja mieluummin otan -vastaan anteeksipyyntönne." - -Manicamp naurahti, ja kivuistaan huolimatta kreivikin hymyili. - -Toiset tahtoivat kantaa häntä, mutta hän vakuutti jaksavansa kävellä -itse. Luoti oli murskannut nimettömän ja pikkusormen sitten luiskahtaen -sivulle kylkiluusta, rintaan tunkeutumatta. Hänet oli siis tainnuttanut -enemmän kipu kuin vamman vaarallisuus. Seuralaiset tukivat häntä -kumpaisestakin kainalosta ja toivat hänet siten kaupunkiin sen lääkärin -luo, joka oli hoitanut kuolinvuoteella fransiskaanimunkkia, Aramiksen -edeltäjää. - - - - -153. - -Kuninkaan illallinen. - - -Kuningas oli tällävälin istuutunut pöytään, ja hänen sinä päivänä -vähälukuiset kutsuvieraansa olivat asettuneet paikoilleen molemmin -puolin, saatuaan tavanmukaisen viittauksen istuutua. - -Vaikkakaan hovisääntö ei siihen aikaan vielä ollut niin -yksityiskohtaisesti vakiinnutettu kuin myöhemmällä, oli Ranskan hovista -jo kuitenkin poissa se vanhanaikainen hyväntuulisuus ja patriarkallinen -sydämellisyys, joka siellä vallitsi vielä Henrik IV:n päivinä; sen oli -Ludvig XIII:n epäluulo vähitellen häivyttänyt, toimittaakseen sijalle -suurellista prameilua, kun hän turhaan tavoitteli majesteettista -juhlallisuutta ympäristökseen. - -Kuningas aterioitsi siis nykyään erikseen pienen pöydän ääressä, joka -neuvoskunnan puheenjohtajan pulpetin tavoin kohosi yli muiden pöytien; -sitä sanottiin pieneksi pöydäksi, mutta meidän täytyy lisätä, että se -kuitenkin oli viereisiä pöytiä isompi. Tälle pöydälle koottiin -sitäpaitsi runsain valikoima ruokalajeja, -- kalaa, metsänriistaa, -kotieläinten lihaa, hedelmiä, vihanneksia ja säilykkeitä tavattoman -monessa muodossa valmistettuina. Kuningas oli nuori ja voimakas, ahkera -metsästäjä ja innostunut kaikkinaisiin ruumiinharjoituksiin; kaikkien -bourbonien perintönä hänellä lisäksi oli vilkas verenkierto, joka -edistää ruuansulatusta ja antaa nopeasti uudistuvaa ruokahalua. Hän oli -peloittavan nirso, kärkäs morkkaamaan kokkejansa; mutta hänen -antaessaan heille tunnustuksensa hänen kiitollisuutensa ilmeni -ylenpalttisena. - -Kuningas aloitti ateriansa aina useilla liemikeitoilla, joko -hämmennettyinä yhteen tai erikseen tarjottuina; nämä hän yhdisti tai -oikeastaan eroitti lasillisella vanhaa viiniä kunkin lajin välillä. Hän -söi nopeasti ja ahnaanlaisesti. - -Portos oli kunnioittavasti odottanut kyynärpään töyttäystä -d'Artagnanilta oman vuoronsa merkiksi, mutta nähdessään kuninkaan -rivakasti ryhtyvän eri ruokalajeihin hän kääntyi muskettisoturiin ja -sanoi puoliääneen: - -"Sopinee jo käydä käsiksi, kun hänen majesteettinsa antaa noin hyvää -esimerkkiä? Katsohan vain!" - -"Kuningas syö ja keskustelee samalla kertaa", vastasi d'Artagnan; "pidä -varasi, että jos hän sattuu puhuttelemaan sinua, sinulla ei silloin ole -suu täyteen ahdettuna, sillä se olisi säädytöntä." - -"Parasta sitten olisikin, ettei maistaisi mitään", arveli Portos. -"Myönnän kuitenkin, että minun on nälkä, ja tämä kaikki tuoksuu -ärsyttävästi, koetellen sekä hajuhermoja että ruokahalua." - -"Älä ajattelekaan olla syömättä", sanoi d'Artagnan; "siten -pahastuttaisit hänen majesteettiaan. Kuninkaalla on tapana sanoa, että -ken syö vankasti, hän tekee paljon työtäkin, ja hän ei pidä siitä, että -hänen pöydässään vain makustellaan." - -"Mutta jos kerran pitää syödä, niin miten voi välttää, ettei suu ole -täynnä?" Portos huolestui. - -"On kyettävä nielaisemaan kaikki kerrallaan alas, kun kuningas -suvaitsee puhutella", neuvoi muskettikapteeni. - -"Hyvä!" - -Ja Portos kävi työhön kohteliaan innokkaasti. Kuningas kohotti tuon -tuostakin katseensa lautasestaan, ja asiantuntijana hän pani merkille -tämän pöytävieraansa oivalliset taipumukset. - -"Herra du Vallon!" sanoi hän. - -Portos oli juuri tekemisissä jänispaistin kanssa, josta hän oli -pistänyt selkäpalan puolikkaan suuhunsa. Kuullessaan nimeänsä -mainittavan hän hätkähti, teki hurjan ponnistuksen kurkkulihaksillaan -ja pakotti viipaleen kokonaisena painumaan alas. - -"Sire" vastasi hän tukahtuneella, mutta silti juuri kuuluvalla äänellä. - -"Tarjottakoon herra du Vallonille tätä karitsanselkää", sanoi kuningas. -"Pidättekö nuoresta lampaasta, herra du Vallon?" - -"Minä pidän kaikesta, sire", vastasi Portos. - -D'Artagnan kuiskasi apuna: - -"Kaikesta, mitä teidän majesteettinne suvaitsee minulle tarjota." - -"Kaikesta, mitä teidän majesteettinne vain tarjoaa", kertasi Portos. - -Kuningas nyökkäsi hyväksyvästi. - -"Mies syö vankasti, kun hän tekee paljon työtä", lausui hän hyvillään -siitä, että hänen seurueessaan oli noin voimallinen syömäri. - -Portos sai vadin viereensä ja siirsi kelpo kimpaleen lautaselleen. - -"No, mitä pidätte siitä?" kysyi kuningas. - -"Erinomaista", vastasi Portos tyynesti. - -"Onko teidän seudullanne näin hienoa lampaanlihaa, herra du Vallon?" -jatkoi kuningas. - -"Sire", vastasi Portos, "minä luulen, että meillä päin kuten muuallakin -kaikki paras ensinnäkin kuuluu kuninkaalle, mutta toisekseen, minä en -syö lammasta samalla tavoin kuin teidän majesteettinne." - -"Vai niin! Miten te sitten käytätte lampaanlihaa?" - -"Tavallisesti annan laittaa karitsan kokonaisena." - -"Koko karitsan kerrallaan?" - -"Niin sire." - -"Ja millä tavoin?" - -"No, minulla on saksalainen kokki, sire; hän täyttää karitsan pienillä -Strassburgin makkaroilla, Troyesin hanhenmaksoilla ja Pithiviersin -leivoksilla. Ties miten hän sitten saakaan karitsasta luut otetuksi -pois niinkuin lintujen suhteen menetellään, jättäen paikoilleen nahan, -joka käristyy elukan ympäri makeaksi kuoreksi. Kun sitten leikkelee -paistin kauneiksi viipaleiksi ikäänkuin jättiläismakkaran, niin siitä -tihkuu punaista mehua, joka on sekä silmälle miellyttävää että kielelle -herkullista." - -Ja Portos ihan maiskautti suutansa. - -Kuninkaan silmät suurenivat mielihyvästä, ja ottaessaan muhennettua -fasaania, jota hänelle tarjottiin, virkkoi hän: - -"Sellaista haluaisin minäkin maistaa, herra du Vallon. Kuinka? Karitsa -kokonaisena?" - -"Niin, ihan kokonaisena, sire." - -"Tarjotkaa toki fasaania herra du Vallonille: huomaan hänen osaavan -arvostella ruokia." Määräys täytettiin. Lampaaseen palaten jatkoi -kuningas: "Mutta eikö siitä tule liian rasvaista?" - -"Ei, sire, rasva sulaa ja nousee mehun pinnalle; siitä leikkelijäni -kuorii sen pois hopeakutrilla, jonka olen teettänyt vain sitä varten." - -"Ja te asutte...?" kysyi kuningas. - -"Pierrefondsissa, sire." - -"Pierrefondsissa? Missä se on? Belle-Islenkö tienoilla?" - -"Ei, sire, Pierrefonds on Soissonnaisin maakunnassa." - -"Minä vain luulin, että laidunnatte lampaitanne rannikon suolakentillä, -kun sanoitte niitä niin herkullisiksi." - -"Ei, sire, mutta kyllä minun niittyni ajavat saman asian." - -Kuningas siirtyi väliruokiin, päästämättä silti näkyvistään Portosta, -joka jatkoi hommaansa entistä halukkaammin. - -"Teillä on mainio ruokahalu, herra du Vallon", virkkoi kuningas; "te -olette mieluisa pöytäkumppani." - -"Totisesti, sire, jos teidän majesteettinne jolloinkin suvaitsisi tulla -Pierrefondsiin, niin kyllä me kahteen mieheen söisimme lampaan, sillä -teidän majesteetiltannekaan ei puutu ruokahalua." - -D'Artagnan antoi Portokselle nasevan potkaisun pöydän alla. Portos -punastui. - -"Ollessani teidän majesteettinne onnellisessa iässä", sanoi Portos -parantaakseen, "minä palvelin muskettisoturina enkä mielestäni koskaan -saanut syödä kyllikseni. Teidän majesteetillannekin on hyvä ruokahalu, -kuten minulla oli kunnia sanoa, mutta te valikoitsette niin -huolellisesti, että teitä ei voi sanoa suursyömäriksi." - -Kuningas näytti ihastuvan vastakumppaninsa kohteliaisuudesta. - -"Ettekö koettele tätä hyytelöä?" sanoi hän Portokselle. - -"Sire, teidän majesteettinne kestitsee minua niin armollisesti, että -minä rohkenen puhua suoraan." - -"Kyllä, sanokaa, herra du Vallon, sanokaa vain mielipiteenne." - -"No niin, sire, makeiden ruokien alalla minä pidän ainoastaan -piirakantapaisista, ja niidenkin tulee olla tukevia; kaikenkaltainen -vaahto paisuttaa vatsaa ja ottaa tilaa, joka minusta on turhaa siksi -tyhjille aineksille." - -"Hei, hyvät herrat", virkkoi kuningas osoittaen Portosta, "tässä näette -esikuvallisen aterioitsijan. Sillä tavoin meidän esi-isämme söivät, -jotka osasivat hoidella ruumistaan hyvin", lisäsi hänen majesteettinsa, -"kun me sitävastoin vain nokimme." - -Niin sanoessaan hän otti eteensä annoksen kinkulla silavoitua -kalkkunanrintaa. Portos puolestaan saalisti kulhollisen peltopyytä ja -rantakanaa. - -Juomanlaskija täytti vireästi hänen majesteettinsa lasin. - -"Kaatakaa herra du Vallonille minun viiniäni", sanoi kuningas. - -Tämä oli suurimpia kunnianosoituksia kuninkaallisessa ruokapöydässä. -D'Artagnan puristi ystävänsä polvea ja kuiskasi: - -"Jos vain jaksat syödä puoletkin tuosta villikarjun päästä, jonka näen -tuolla, niin ennustan, että vuoden kuluttua olet herttua ja pääri." - -"Ryhdyn siihen kohtsiltään", vastasi Portos levollisesti. - -Karjunpään vuoro tulikin pian, sillä kuningasta huvitti koetella -hauskan pöytäkumppaninsa voimia; hän ei lähettänyt Portokselle mitään -ruokaa ennen kuin oli itse sitä maistanut, Joten hän otti sirpaleen -karjuakin. Portos kunnostautui erinomaisesti; sen sijaan, että olisi -syönyt puolet, kuten d'Artagnan oli häntä kehoittanut, hän jätti muille -vain neljänneksen. - -"Ei voi muuta ajatella", sanoi kuningas puoliääneen, "kuin että -aatelismies, joka lopettaa kaikki päivänsä noin vankalla aterialla ja -hyvällä ruokahalulla, on ehdottomasti valtakuntani parhaita alamaisia." - -"Kuuletko?" kuiskasi d'Artagnan ystävänsä korvaan. - -"Kyllä, lienen tosiaan päässyt hiukan suosioon", vastasi Portos -keinuttaen tuoliaan. - -"Niin, sinulla on tuulta purjeissa. On, on ihmeellisesti!" - -Siten kuningas ja Portos yhä pitkittivät syöntiänsä muun seurueen -suureksi huviksi; jotkut olivat koettaneet kilpailla heidän kanssaan, -mutta väsyneet kesken. - -Kuningas alkoi punehtua; tämä veren virtaaminen kasvoihin oli merkkinä -siitä, että hän oli saamassa kyllikseen. Viini ei silloin vaikuttanut -kuninkaaseen elähyttävästi, kuten maistelijoihin yleensä, vaan teki -hänet synkäksi ja vaiteliaaksi. Portos päinvastoin kävi iloiseksi ja -puheliaaksi. D'Artagnanin jalan täytyi useaan kertaan huomauttaa -hänelle siitä seikasta. - -Kun jälkiruoka tuotiin sisään, ei kuningas enää ajatellut Portosta; hän -tuijotteli pääovelle, ja hänen kuultiin tuon tuostakin kysyvän, mikä -saattoikaan viivyttää herra de Saint-Aignania. - -Vihdoin, kun hänen majesteettinsa juuri syvään huoaten lopetti -keitettyä luumuannosta, ilmestyi kreivi saliin. Kuninkaan silmät, jotka -olivat vähitellen himmentyneet, kirkastuivat heti. Kreivi astui -kuninkaan pöytää kohti, ja hänen lähestyessään Ludvig XIV nousi -pöydästä. - -Kaikki tekivät samoin, -- Portos hädin ehti ahmaista mantelikakun, -jonka siirappisisus olisi kytkenyt krokotiilin leukapielet yhteen. -Illallinen oli päättynyt. - - - - -154. - -Illallisen jälkeen. - - -Kuningas tarttui Saint-Aignanin käsivarteen ja poistui hänen kanssaan -viereiseen huoneeseen. - -"Kauanhan viivyitkin, kreivi!" sanoi kuningas. - -"Tahdoin tuoda mukanani vastauksen, sire", vastasi de Saint-Aignan. - -"Hän tarvitsi siis pitkän ajan vastatakseen kirjeeseeni!" - -"Sire, teidän majesteettinne suvaitsi kirjoittaa runomitalla, ja neiti -de la Vallière tahtoi maksaa kuninkaalle samalla mitalla." - -"Säkeitä, Saint-Aignan!" huudahti kuningas. "Anna tänne, anna tänne!" - -Ludvig mursi sinetin pienestä kirjeestä, joka todella sisälsi runon; ne -säkeet on historia säilyttänyt, ja ne osoittavat enemmän tahtoa kuin -kykyä. Sellaisinaankin ne hurmasivat kuningasta, joka äänekkäästi -ilmaisi riemastustaan; mutta samassa yleinen hiljaisuus varoitti -Ludvigia, joka muutenkin pyrki huolellisesti noudattamaan -sopivaisuutta, että hänen ilonsa saattoi antaa aihetta huomautuksiin. - -Hän kääntyi takaisin ja pisti kirjelipun taskuunsa; yhdellä -harppauksella hän oli pitosalin kynnyksellä, jonka eteen vieraat olivat -kokoontuneet. - -"Herra du Vallon", sanoi hän, "olen suureksi mielihyväkseni nähnyt -teidät luonani, ja mieluista on minulle tavata teitä vastakin." - -Portos kumarsi kuin Rhodoksen kolossi ja vetäysi takaperin pois -salista. - -"Herra d'Artagnan", jatkoi kuningas, "te jäätte odotushuoneeseen -palvelusvuorolle; olen teille kiitollinen siitä, että toimititte -minulle tilaisuuden tutustua herra du Valloniin... Hyvät herrat, palaan -huomenna Pariisiin Espanjan ja Hollannin lähettiläiden hyvästelyä -varten. Näkemiin." - -Sali tyhjentyi heti. - -Kuningas tarttui de Saint-Aignanin käsivarteen ja pani hänetkin -lukemaan la Vallièren sepitelmän. - -"No, miltä se tuntuu sinusta?" kysyi hän. - -"Tenhoavalta, sire!" - -"Niin minustakin, ja jos nämä säkeet tulisivat tunnetuiksi..." - -"Ne herättäisivät runoilijain kateutta. Mutta heidän näkyviinsähän ne -eivät joudu." - -"Ja sinä näit hänen lukevan minun sepitykseni?" - -"Voi, sire, hän ihan ahmi silmillään rivejänne." - -"Pelkään niiden kyllä olleen heikkoja." - -"Sitä ei neiti de la Vallière niistä ajatellut." - -"Luuletko säkeitteni siis miellyttäneen häntä?" - -"Aivan varmasti, sire." - -"Minun pitäisi siis nyt jälleen vastata." - -"Oh, sire... näin hetikö... illallisen jälkeen? Teidän majesteettinne -rasittuisi." - -"Saatat olla oikeassa; on vahingollista työskennellä kylläisenä." - -"Olletikin runoilla, -- ja kreivittärenkin piirissä ollaan nyt -kuohuksissa." - -"Mitenkä niin kuohuksissa?" - -"Kah, sire, kaikki naiset ovat hädissään de Guiche-parkaa kohdanneesta -onnettomuudesta." - -"Hyvä Jumala, onko kreiville tapaturma sattunut?" - -"On, sire, hän on menettänyt toisen kätensä, saanut suuren haavan -rintaansa ja makaa kuolemaisillaan." - -"Voi toki! Keltä sitä kuulit?" - -"Manicamp oli vastikään kantanut hänet erään Fontainebleaun lääkärin -luo, ja huhu on levinnyt sieltä tänne." - -"Kantanut? Guiche-parka! Mutta miten se on tapahtunut?" - -"Niin, siinäpä kysymys, teidän majesteettinne." - -"Sanotpa tuon kerrassaan kummallisella äänellä, Saint-Aignan. Selitä -minulle yksityiskohtaisesti... Mitä hän sanoo?" - -"Hän ei puhu mitään... sire, mutta toiset..." - -"Kutka toiset?" - -"Jotka olivat häntä kantamassa, sire." - -"Ja keitä he olivat?" - -"Minä en tiedä, sire; mutta herra de Manicamp tietää, ollen kreivin -ystävä." - -"Kuten kaikkikin ovat", huomautti kuningas. - -"Eivät niinkään", tokaisi de Saint-Aignan, "te erehdytte, sire: ihan -kaikki eivät ole herra Guichen ystäviä." - -"Mistä sen tiedät?" - -"Tahtooko teidän majesteettinne, että selitän suoraan?" - -"Tahdon tietysti." - -"No, luulen kuulleeni kahden aatelismiehen riitaantumisesta, sire." - -"Milloin?" - -"Tänä iltana, teidän majesteettinne käydessä illallispöytään." - -"Se ei merkitse mitään. Olen niin ankarin määräyksin kieltänyt -kaksintaistelut, että kukaan ei rohjenne niitä rikkoa." - -"Jumala minua varjelkoon puolustamasta ketään!" huudahti de -Saint-Aignan. "Puhun vain teidän majesteettinne käskemänä." - -"Sano siis, miten kreivi de Guiche haavoittui." - -"No, villikarjun väijytyksessä sen sanotaan sattuneen, sire." - -"Tänä iltana?" - -"Niin, nyt äsken." - -"Käsi menetettynä, haava rinnassa! Kuka hänen kanssaan oli -metsästämässä?" - -"En tiedä, sire... Mutta herra Manicampin täytyy olla kaikesta -selvillä." - -"Sinä salaat minulta jotakin, Saint-Aignan." - -"En mitään, sire, en mitään." - -"Selitä minulle siis tämä tapaturma. Johtuiko se ehkä musketin -halkeamisesta?" - -"Mahdollista kyllä. Mutta ei, sire, nyt muistankin, että de Guichen -pistooli löytyi panostettuna hänen viereltään." - -"Pistooli? Mutta eihän kai villikarjun pyyntiin varustauduta -pistoolilla." - -"Sire, kerrotaan myös, että de Guichen hevonen on saanut surmansa ja -että raato on vielä metsässä aholla." - -"Hevonen? De Guicheko lähtenyt villikarjun väijytykseen ratsain? En -totisesti ymmärrä mitään puheestasi, Saint-Aignan. Missä onnettomuus on -tapahtunut?" - -"Rochin-metsikössä, keskiaukiolla, sire." - -"Hyvä. Kutsuhan tänne herra d'Artagnan." - -De Saint-Aignan totteli, ja muskettisoturi ilmestyi tuotapikaa. - -"Herra d'Artagnan", määräsi kuningas, "te lähdette liikkeelle -salaportaiden pikku veräjästä." - -"Kyllä, sire." - -"Nousette ratsaille." - -"Kyllä, sire." - -"Ja lähdette Rochin-metsikössä olevalle aholle. Tunnetteko paikan?" - -"Sire, olen kahdesti ollut siellä kaksintaistelussa." - -"Mitä!" huudahti kuningas hämmästyneenä vastauksesta. - -"Siihen aikaan kun kardinaali de Richelieu oli säätänyt sellaisesta -kuolemanrangaistuksen, sire", selitti d'Artagnan levollisesti. - -"No, se on toista, monsieur. Menette siis sinne ja tutkitte paikan -tarkoin. Siellä on mies haavoittunut, ja tapaatte kuolleen hevosen. Te -lausutte minulle sitten käsityksenne tästä tapauksesta." - -"Hyvä on, sire." - -"On sanomattakin selvää, että tahdon kuulla oman mielipiteenne enkä -sivullisten selityksiä." - -"Tunnin kuluttua ilmoitan sen, sire." - -"Kiellän teitä puhumasta kellekään mitään sillävälin." - -"Paitsi lyhtyä pyytääkseni", huomautti d'Artagnan. - -"Niin tietenkin", myönsi kuningas hymyillen tälle vapaapuheisuudelle, -jota hän ei suvainnut muilla kuin muskettisoturien kapteenilla. - -D'Artagnan poistui pikkuportaille. - -"Kutsuttakoon nyt lääkärini", lisäsi Ludvig. - -Tämä saapui hengästyksissään kymmenen minuutin kuluttua. - -"Monsieur", käski kuningas, "te lähdette herra de Saint-Aignanin -mukana, minne hän teidät vie, ja annatte minulle sitten lausuntonne sen -potilaan tilasta, jonka tapaatte perillä." - -Henkilääkäri totteli sanattomana niinkuin tähän aikaan jo alettiin -noudattaa Ludvig XIV:n määräyksiä, ja läksi huoneesta de Saint-Aignanin -edellä. - -"Sinä, Saint-Aignan, lähetät luokseni Manicampin, ennen kuin lääkäri -pääsee häntä puhuttelemaan." - -De Saint-Aignan poistui vuorostaan. - - - - -155. - -D'Artagnan kuninkaan antamaa tehtävää suorittamassa. - - -Kuninkaan ryhtyessä viimemainittuihin toimenpiteisiin totuuden -selvillesaamiseksi d'Artagnan riensi silmänräpäystäkään siekailematta -talliin, sieppasi naulasta lyhdyn, satuloitsi itse hevosensa ja -suuntasi kulkunsa hänen majesteettinsa ilmoittamalle paikalle. -Lupauksensa mukaan hän ei ollut tavannut eikä puhutellut ketään, ja -kuten mainitsimme oli hän tunnollisuudessaan mennyt niin pitkälle, että -suoriusi matkaan kokonaan tallipoikien ja ratsaspalvelijain avutta. -D'Artagnan oli niitä, jotka pitävät kunnia-asianaan toimia vaikeina -hetkinä kaksinkertaisen tarmokkaasti. - -Annettuaan hevosensa laukata viisi minuuttia hän saapui metsään, sitoi -ratsunsa lähimpään puuhun ja tunkeusi jalkaisin aukealle asti. - -Sitten hän alkoi samoilla lyhty kädessä pitkin ja poikin aholla, -mittaillen ja tutkien, ja puolen tunnin etsiskelyn jälkeen hän palasi -ääneti hevosensa luo ja tuli miettiväisenä käymäjalkaa linnaan. - -Ludvig odotteli työhuoneessaan. Hän oli yksin ja tuherteli lyijykynällä -paperille rivejä, jotka d'Artagnan ensi silmäyksellä näki eri pitkiksi -ja moneen kertaan korjailluiksi. Tästä hän päätteli niiden olevan -runoa. - -Kuningas kohotti päätänsä ja huomasi kapteenin. - -"No, monsieur", virkkoi hän, "tuotteko minulle uutisia?" - -"Kyllä, sire." - -"Mitä olette nähnyt?" - -"Kerron teille todennäköisen asianlaidan, sire", vastasi d'Artagnan. - -"Minä halusin taattuja tietoja." - -"Tulen niin lähelle varmuutta kuin mahdollista. Aika oli sopiva -sellaisiin tutkimuksiin kuin juuri olen tehnyt: illalla on satanut ja -tiet olivat lionneet..." - -"Asiaan, herra d'Artagnan." - -"Sire, teidän majesteettinne oli minulle sanonut, että teitten -risteyksessä Rochinin metsikössä oli kuollut hevonen. Aloitin siis -teiden tutkimisella. Sanon teiden, koska aukeaman keskelle tullaan -neljää eri tietä. Vain sillä, jota seurasin, oli vereksiä jälkiä. Kaksi -hevosta oli kulkenut rinnan; niiden kahdeksan kavion jäljet olivat -hyvin selvästi painuneet liejuun. Toinen ratsastaja oli ollut enemmän -kiireissään kuin toverinsa koska hänen ratsunsa jäljet ovat aina puolen -hevosenmittaa toisista edellä." - -"Olette siis varma, että he olivat tulleet kahden?" virkkoi kuningas. - -"Niin, sire. Ne ovat olleet kaksi isoa eläintä, yhtäläiseen käyntiin -opetettuja ja tottuneita sotakomentoon, koska ovat kääntyneet -moitteettomassa vinokulmassa ympyrän portilla." - -"Sitten, monsieur?" - -"Siinä ovat ratsastajat toviksi pysähtyneet, varmaankin -taisteluehdoista sopiakseen, ja hevoset ovat käyneet levottomiksi. -Toinen ratsastajista puhui, toinen kuunteli ja tyytyi vain vastaamaan. -Hänen hevosensa kuopi jalallaan maata, mikä todistaa, että hän -tarkatessaan toisen puhetta jätti suitset höllälle." - -"Siellä on siis ollut kaksintaistelu?" - -"Kiistämättömästi." - -"Jatkakaa; te olette taitava huomioiden tekijä." - -"Toinen ratsastaja, se, joka kuunteli, jäi paikalleen; toinen karautti -aukeaman yli ja kääntyi aluksi vastustajaansa päin. Silloin paikalleen -jäänyt nelisti kahden kolmanneksen päähän ympyrän läpimitasta, luullen -käyvänsä vihollistaan vastaan, mutta tämä oli kiertänyt metsän syrjää -pitkin." - -"Ette kai tiedä heidän nimiään?" - -"En laisinkaan, sire. Mutta se, joka kiersi metsän syrjää, ratsasti -mustalla hevosella." - -"Mistä sen tiedätte?" - -"Muutamia häntäjouhia oli jäänyt kaivannon reunalla kasvaviin -vatukkapensaisiin." - -"Jatkakaa." - -"Toinen hevonen on tunnettavissa, se kun jäi kuolleena -taistelutantereelle." - -"Ja mikä sen oli surmannut?" - -"Ohimon lävistänyt luoti." - -"Oliko se pistoolin vai musketin luoti?" - -"Pistoolin, sire. Sitäpaitsi on hevosen vamma ilmaissut minulle ampujan -menettelytavan. Hän on kiertänyt metsän varjossa tavoittaakseen -vastustajansa sivulta päin. Seurasinkin askeleita ruohossa." - -"Sen mustan hevosenko?" - -"Niin, sire." - -"Pitkittäkää, herra d'Artagnan." - -"Kun teidän majesteettinne nyt tuntee kiistakumppanusten asennot, on -minun jätettävä tuonpuoliseen laitaan jäänyt ratsastaja, puhuakseni -siitä, joka ottelussa kannusti hevosensa laukkaan." - -"Olkaa hyvä." - -"Hyökkäävän ratsastajan hevonen kaatui heti laukauksesta." - -"Mistä sen tiedätte?" - -"Ratsastajalla ei ole ollut aikaa astua maahan, vaan hän on suistunut -hevosensa mukana. Näin jäljen hänen säärestään, jonka hän oli vaivoin -vetänyt hevosen alta. Eläimen ruumis oli puristanut kannuksen syvälle -maahan." - -"Hyvä. Ja mitä hän teki noustuaan?" - -"Hän säntäsi suoraan vastustajaansa kohti." - -"Joka yhä pysytteli metsän syrjässä?" - -"Niin, sire. Saavuttuaan sitten hyvälle tähtäysvälille hän pysähtyi -tanakasti; molempain kantapäiden jäljet näkyvät vierekkäin. Hän tähtäsi -viholliseensa, mutta ampui ohi." - -"Mistä tiedätte, että hän ei osannut?" - -"Löysin luodin lävistämän hatun." - -"Ah, todistuskappale!" huudahti kuningas. - -"Riittämätön, sire", vastasi d'Artagnan kylmäkiskoisesti; "se on vailla -nimikirjaimia ja vaakunaa, koristettu punaisella sulalla kuten kaikki -muut, ja nauhassakaan ei ole mitään erikoista." - -"Ja ampuiko tuon lävistetyn hatun omistaja toisen laukauksensa?" - -"Oh, sire, hänen molemmat laukauksensa olivat jo ammutut." - -"Miten olette sen saanut selville?" - -"Minä löysin pistoolin etupanokset." - -"Ja mihin joutui se luoti, joka ei tappanut hevosta?" - -"Se taittoi hatunsulan siltä, johon se oli tähdätty, ja murskasi sitten -koivunvesan aukeaman toisella puolella." - -"Mustalla hevosella ratsastava oli siis aseeton silloin kun hänen -vastustajallaan oli vielä laukaus jäljellä." - -"Sire, sillävälin kun hevosensa menettänyt ritari nousi ylös, panosti -toinen aseensa uudestaan. Siinä puuhassa hän oli kuitenkin hyvin -hätääntynyt, koska hänen kätensä vapisi." - -"Mistä senkin tiedätte?" - -"Puolet panosta oli valunut maahan, ja hän oli viskannut latasimen -kädestään, jotta sen asettaminen paikoilleen ei olisi vienyt aikaa." - -"Herra d'Artagnan, kertomanne on hyvin ihmeellinen!" - -"Nämä ovat vain huomioita, sire, ja jokainen upseeri tekisi -samanlaisia." - -"Koko kohtaus esiintyy selvänä, kun vain kuuntelee teitä." - -"Minä olen sen todellakin pannut uudestaan kokoon mielikuvituksessani; -pikku poikkeuksia tietysti sattuu." - -"Palatkaamme nyt ratsuttomaan taistelijaan. Sanoitte hänen syöksyneen -vihollistansa vastaan sillaikaa kun tämä uudestaan panosti -pistooliaan?" - -"Niin; mutta juuri hänen tähdätessään toinen laukaisikin." - -"Ohoo", äännähti kuningas, "ja se osui?" - -"Osui kamalasti, sire. Ratsunsa menettänyt kaatui kasvoilleen, -edettyään kolme horjuvaa askelta." - -"Mihin häntä sattui?" - -"Kahteen kohtaan: ensiksi oikeaan käteen, ja sitten sama luoti -haavoitti häntä rintaan." - -"Mutta miten voitte arvata tuon?" kysyi kuningas ihmetellen ja -ihaillen. - -"No, pistoolinperä oli aivan veressä, ja siinä näkyi luodin jälki ja -kappaleita murskaantuneesta latasimesta. Haavoittunut siis kaikesta -päättäen menetti nimettömän ja pikkusormen." - -"Käden suhteen kyllä myönnän teidän olevan oikeassa, mutta rinta?" - -"Sire, oli kaksi verilätäkköä puolenkolmatta jalan päässä toistaan. -Toisen lätäkön luona oli kouristunut käsi raastanut ruohoa, toisen -vieressä oli nurmi vain lakoutunut ruumiin painosta." - -"De Guiche-parka!" huudahti kuningas. - -"Vai niin, se oli herra de Guiche?" sanoi muskettisoturi tyynesti. -"Sitä aavistinkin, mutta en rohjennut siitä mainita teidän -majesteetillenne." - -"Ja miten sitä aavistitte?" - -"Olin tuntenut Grammontien vaakunan pistoolikoteloissa, jotka oli -kiinnitetty kuolleen hevosen satulaan." - -"Ja luuletteko, että hän on pahasti haavoittunut?" - -"Hyvin pahasti, koska hän heti kaatui, jääden pitkäksi aikaa samalle -paikalle. Kuitenkin hän kykeni kävelemään, lähtiessään sieltä kahden -ystävän tukemana." - -"Oletteko siis tavannut hänet palatessanne?" - -"En, mutta olen keksinyt kolmen miehen jäljet: oikean- ja -vasemmanpuolinen astuivat keveästi, mutta keskimmäinen kulki raskaasti. -Sitäpaitsi hänen askeltensa jäljissä oli veripilkkuja." - -"Nyt, monsieur, kun olette niin hyvin nähnyt taistelun, että ainoakaan -yksityiskohta ei ole teiltä jäänyt huomaamatta, sanokaa minulle pari -sanaa de Guichen vastustajasta." - -"Kah, sire, minä en tunne häntä." - -"Mutta tehän näette kaikki niin hyvin." - -"Niin, sire", vastasi d'Artagnan, "minä näen kaikki. Mutta minä en sano -kaikkea, mitä näen, ja koska se miesparka on päässyt pakosalle, niin -sallikoon teidän majesteettinne minun sanoa teille, että minä en häntä -anna ilmi." - -"Mutta, monsieur, onhan kaksintaisteluun ryhtyminen rikollinen teko." - -"Ei minusta, sire", virkkoi d'Artagnan kylmästi. - -"Monsieur", kiihtyi kuningas, "tiedättekö mitä puhutte?" - -"Täydellisesti, sire; mutta mies, joka taistelee hyvin, on minun -silmissäni, nähkääs, kunnon mies. Se on minun mielipiteeni. Te saatatte -ajatella toisin, se on luonnollista; te olette valtias." - -"Herra d'Artagnan, minä olen kuitenkin käskenyt..." - -D'Artagnan keskeytti kuninkaan kunnioittavalla liikkeellä. - -"Te olette käskenyt minun hankkia tietoja taistelusta, sire. Olen ne -teille tuonut. Jos käskette minun vangita herra de Guichen vastustajan, -niin tottelen. Mutta älkää käskekö minun antaa häntä ilmi, sillä siinä -en tottelisi." - -"Hyvä siis, vangitkaa hänet." - -"Nimetkää hänet minulle, sire." - -Ludvig polki jalkaa. Sitten hän hetkisen mietittyään virkkoi: "Te -olette kymmen-, kaksikymmen-, satakertaisesti oikeassa." - -"Se on minun mielipiteeni, sire; olen onnellinen, että se samalla on -teidän majesteettinnekin käsitys." - -"Vielä sananen... Kuka oli tullut de Guichea auttamaan?" - -"Sitä en tiedä." - -"Mutta puhuittehan kahdesta miehestä... Siellä oli siis todistajia?" - -"Ei ollut todistajia. Vielä enemmän... kun herra de Guiche oli -kaatunut, pakeni hänen vastustajansa häntä edes hoivaamatta." - -"Kurja mies!" - -"_Dame_, sire, se johtuu teidän säädöksistänne. Taistellaan hyvin, -vältetään ensimmäinen kuolema, tahdotaan välttää toinenkin. Herra de -Bouttevillen kohtalo on muistissa... _Peste_!" - -"Ja silloin tullaan pelkuriksi." - -"Ei, vaan varovaiseksi." - -"Hän on siis paennut?" - -"Niin nopeaan kuin hänen hevosensa vain jaksoi kiidättää." - -"Ja mihin suuntaan?" - -"Linnaan päin." - -"Sitten?" - -"Minulla oli kunnia ilmoittaa teidän majesteetillenne, että sitten -saapui jalkaisin kaksi miestä, jotka veivät herra de Guichen pois." - -"Miten voitte todistaa, että ne miehet tulivat taistelun jälkeen?" - -"Ka, siihen on hyvin pätevä todistus", selitti kapteeni. "Taistelun -hetkellä oli sade jo lakannut, mutta maa ei ollut ehtinyt imeä vettä -sisäänsä, vaan oli jäänyt kosteaksi, joten jalat vaipuivat syvään. -Mutta taistelun jälkeen, sillävälin kun herra de Guiche makasi -tainnuksissa, maa jähmettyi ja jäljet painuivat vähemmän syvälle." - -Ludvig löi ihailun merkiksi käsiään yhteen. - -"Herra d'Artagnan", sanoi hän, "te olette tosiaan valtakuntani nokkelin -mies." - -"Samaa ajatteli herra de Richelieu, samaa sanoi herra de Mazarin, -sire." - -"Nyt on vain nähtävä, onko tarkkanäköisyytenne virheetön." - -"Oh, sire, ihminen voi erehtyä, _errare humanum est_", virkkoi -muskettisotilas järkeilevästi. - -"Silloin te ette kuulu ihmisiin, herra d'Artagnan, sillä minä luulen, -että te ette koskaan erehdy." - -"Teidän majesteettinne sanoi, että saisimme nähdä." - -"Niin." - -"Mitä sillä tarkoitatte, jos suvaitsette?" - -"Olen lähettänyt noutamaan herra Manicampia, ja hän tulee piankin." - -"Ja tietääkö herra de Manicamp salaisuuden?" - -"De Guichella ei ole mitään salaisuuksia herra de Manicampille." - -D'Artagnan pudisti päätänsä. - -"Toistan vieläkin, että kukaan ei ollut taistelussa saapuvilla, ja -ellei herra de Manicamp ollut toinen niistä, jotka hänet veivät -pois..." - -"Hst!" varoitti kuningas. "Hän tulee. Jääkää tuonne kuuntelemaan." - -"Hyvä on, sire", virkkoi muskettisoturi. - -Samassa Manicamp ja de Saint-Aignan näyttäytyivät kynnyksellä. - - - - -156. - -Villikarjun väijytys. - - -Kuningas teki merkin muskettisoturille ja toisen Saint-Aignanille. Se -oli käskevä viittaus ja ilmaisi: - --- Olkaa ehdottomasti vaiti! - -D'Artagnan peräytyi soturin tavoin työhuoneen nurkkaan, de Saint-Aignan -nojaili suosikkina kuninkaan lepotuolin selkämykseen. - -Manicamp astui tervehtimään hallitsijaa oikea jalka edellä, hymyhuulin -ja valkoiset kädet sirosti sivulla. Kuningas nyökkäsi vastaukseksi -toisen kumarrukseen. - -"Hyvää iltaa, herra de Manicamp", sanoi hän. - -"Teidän majesteettinne on suvainnut kutsuttaa minut luoksenne", virkkoi -Manicamp. - -"Niin, kuullakseni teiltä yksityiskohtaisesti kreivi de Guichea -kohdanneesta tihutapauksesta." - -"Voi, sire, se oli onneton sattuma." - -"Olitteko te saapuvilla?" - -"En ihan, sire." - -"Mutta te tulitte paikalle vähän jälkeenpäin?" - -"Niin, sire, noin puoli tuntia myöhemmin." - -"Ja missä se sattui?" - -"Luullakseni sitä paikkaa nimitetään Rochin-metsikön aukioksi, sire." - -"Sehän on metsästäjien tavallinen kokoontumispaikka." - -"Sama juuri, sire." - -"No, kertokaa minulle, mitä tiedätte siitä onnettomuudesta, herra de -Manicamp. Kertokaa." - -"Teidän majesteettinne on ehkä jo saanut tietoja ja pelkään, että -toistelu väsyttäisi." - -"Ei, älkää turhia." - -Manicamp silmäili ympärilleen. Hän ei havainnut muuta kuin d'Artagnanin -nojaamassa selkäänsä seinälaudoitukseen levollisen, suopean ja -hyväntuulisen näköisenä, sekä Saint-Aignanin, jonka kanssa hän oli -tullut ja joka yhtä huolettomassa asennossa tuki kyynärpäätänsä -kuninkaan tuolinselkään. Hän päätti selitellä. - -"Teidän majesteetillennehan on tiettyä", hän aloitti, "että -metsästysretkillä tapaturmat ovat hyvinkin tavallisia?" - -"Metsästysretkillä?" - -"Niin, sire, -- tarkoitan villikarjun pyynnissä." - -"Ahaa!" virkahti kuningas; "tämä onnettomuus tapahtui villikarjun -väijytyksessä?" - -"Niinhän tietenkin, sire", rohkeni Manicamp vahvistaa; "eikö teidän -majesteettinne tiennyt sitä?" - -"Kuulin jotakin sellaista", vastasi kuningas pikaisesti, sillä -valehteleminen oli Ludvig XIV:lle aina vastoin luontoa. "Tapaturma -sattui siis väijymistilaisuudessa?" - -"Niin, surullista kyllä, sire." - -Kuningas oli hetkisen vaiti. - -"Mutta kuinka de Guichen päähän saattoikaan pälkähtää lähteä siten -yksikseen villikarjua väijymään?" sanoi hän sitten. - -"Sellainen on talonpoikaista yrittelyä ja omiaan miehelle, jolla ei ole -koiria ja apureita aateliseen pyyntiin kuten Grammontin markiisilla." - -Manicamp veti hartiansa kokoon. - -"Nuoruus on huimaluontoinen", hän huomautti viisaana. - -"No, jatkakaa", pyysi kuningas. - -"Niin on asia", pitkitti Manicamp arastellen ja asetellen sanansa -hitaasti peräkkäin niinkuin rämeen kantavuutta tunnusteleva, "niin on -asia, sire, että de Guiche-poloinen ihan yksinään läksi väijymään -villikarjua." - -"Onpa siinäkin metsämies! Eikö de Guiche siis tiennyt sitäkään, että -villikarju ensi laukauksesta kääntyy ahdistamaansa hätyyttämään?" - -"Niin juuri kävikin, sire." - -"Hänellä siis oli tieto pedosta?" - -"Niin, sire. Talonpojat olivat nähneet sen perunamaillanne." - -"Ja millainen se oli lajiaan?" - -"Kaksivuotias karju." - -"Niin ollen olisi pitänyt ennakolta ilmoittaa minulle, monsieur, että -de Guichella oli itsemurhan aikeita, sillä olenhan ennen nähnyt hänet -metsällä ja havainnut varsin taitavaksi erämieheksi. Ampuessaan -pysähtynyttä ja koiriin kääntynyttä otusta hän muistaa ottaa lukuun -kaikki varokeinot, vaikka onkin aseistettu ratsupyssyllä, ja tällä -kertaa hän menee villikarjua vastaan pelkin pistoolein!" - -Manicamp hätkähti. - -"Korupistoolein, jotka soveltuvat kaksintaisteluun ihmisen vaan eivät -villikarjun kanssa. Mitä hittoa!" - -"Sire, sattuu seikkoja, joita on vaikea selittää." - -"Niin kyllä, ja tämä tapaus on niitä. Mutta jatkakaa." - -Tämän selostuksen aikana olisi de Saint-Aignan kenties eleellä -varoittanut Manicampia sotkeutumasta pitemmälle, mutta kuninkaan -hellittämätön syrjäsilmäys oli pitänyt häntä aisoissa. Mitä -d'Artagnaniin tulee, niin ateenalainen Äänettömyyden patsas ei -haudannut ajatuksiaan paremmin kuin hän. Manicamp siis tälle ladulleen -lähteneenä kietoutui verkkoon yhä pahemmin. - -"Sire", sanoi hän, "asia tuntuu kehittyneen seuraavasti. De Guiche -odotteli karjua..." - -"Ratsain vai jalkaisinko?" kysyi kuningas. - -"Ratsain. Hän ampui petoa, mutta osaamatta." - -"Kömpelys!" - -"Peto syöksähti häntä vastaan..." - -"Ja hevonen sai surmansa?" - -"Ah, teidän majesteettinne tietää sen?" - -"Minulle kerrottiin, että Rochin-metsikön tienristeyksestä oli löytynyt -hevonen kuolleena. Oletin, että se oli de Guichen ratsu." - -"Niin kyllä olikin, sire." - -"No, se hevosesta; mutta miten de Guichen kävi?" - -"Hän suistui päistikkaa maahan, jolloin karju vielä tonki häntäkin, -rusentaen käden ja haavoittaen rintaan." - -"Se oli kamala onnettomuus, mutta täytyy sanoa, että se oli hänen oma -vikansa. Mennä sellaiseen kamppailuun pistooleilla! Hän oli siis -unohtanut Adoniksen sadun?" - -Manicamp raapaisi korvallistaan. - -"Se oli todellakin suurta ajattelemattomuutta", myönsi hän. - -"Miten te selitätte sen, herra de Manicamp?" - -"Sire, kaiketi se oli niin kirjoitettu kohtalon kirjaan." - -"Ahaa, te olette sallimanuskoja!" - -Manicamp liikahteli kuin tulisilla hiilillä. - -"Minä olen teille pahastuksissani, herra de Manicamp", jatkoi kuningas. - -"Minulle, sire!" - -"Niin! Mitä! Te olette de Guichen likeinen ystävä, tiedätte hänen -saaneen päähänsä tuollaisen hullutuksen, ettekä pidätä häntä?" - -Manicamp ei tiennyt mitä sanoa; kuninkaan sävy ei oikein ilmaissut -täyttä vakaumusta. Toiselta puolen ei siinä ilmennyt draamallista -ankaruutta eikä kuulustelijan tiukkuutta. Kuninkaan ääni kuulosti -enemmän ilvehtivältä kuin uhkaavalta. - -"Ja te sanotte siis", pitkitti kuningas, "että se oli todellakin de -Guichen ratsu, joka löydettiin hengettömänä?" - -"Oh, hyvä Jumala, niin, tietenkin." - -"Eikö se hämmästyttänyt teitä?" - -"Ei ollenkaan, sire: teidän majesteettinne muistanee, että herra de -Saint-Maurelta samalla tavoin surmattiin hevonen alta viime -metsästysretkellä." - -"Silloin karju sai reväistyksi mahan auki." - -"Aivan niin, sire..." - -"Jos de Guichenkin ratsu olisi tullut siten raadelluksi, niin eihän se -ihmetyttäisi minua, _pardieu_!" - -Manicampin silmät remahtivat suuriksi. - -"Mutta se on merkillistä", jatkoi kuningas, "että de Guichen hevoselta -rusentuikin pää." - -Manicamp näytti hämmentyneeltä. - -"Vai erehdynkö minä?" tiukkasi kuningas. "Eikö de Guichen ratsua -sattunut ohimoon? Myöntänette, herra de Manicamp, että se oli -eriskummainen isku." - -"Sire, te tiedätte, että hevonen on hyvin älykäs eläin; se on -nähtävästi yrittänyt puolustautua." - -"Mutta hevonen puolustautuu takajaloillaan eikä pyri puskemaan." - -"Sitten lieneekin hevonen säikähtynyt, tuiskahtanut nurin", lateli -Manicamp, "ja karju käsitättehän, sire, karju..." - -"Niin, olkoonkin hevosen käynyt sillä tavoin; mutta ratsastaja?" - -"No, se on yksinkertaista: karju on kääntynyt hevosesta mieheen, ja -niinkuin minulla jo on ollut kunnia mainita teidän majesteetillenne, se -musersi de Guichelta käden juuri silloin kun hän aikoi ampua toisen -laukauksensa; ja heti jälkeenpäin se torahampaallaan vihlaisi rintaa." - -"Tuo on todellakin peräti todennäköistä, herra de Manicamp, te olette -kaunopuheinen mies ja erinomainen kertoja." - -"Teidän majesteettinne on hyvin armollinen", sanoi Manicamp kumartaen -aivan pyörällä päästään. - -"Mutta tästä päivästä alkaen minä kiellänkin aatelismiehiltä -villikarjun pyynnin väijyksistä. _Peste_, yhtä hyvin voisi tehdä -kaksintaistelun heille luvalliseksi!" - -Manicamp säpsähti ja oli vetäytymäisillään pois. - -"Onko teidän majesteettinne tyytyväinen?" kysyi hän kuitenkin vielä. - -"Peräti; mutta älkää lähtekö vielä, herra de Manicamp", sanoi Ludvig; -"minulla on piakkoin lisää puhuttavaa." - --- Hohoi, -- ajatteli d'Artagnan, -- eipä tuokaan kelpaa meikäläisen -miehen rinnalle. - -Ja sitä mietettä seurannut huokaus saattoi merkitä: -- Hohoi, missä -meikäläiset miehet jo kaikki ovatkaan! - - - - -157. - -Manicamp umpikujassa. - - -Samassa palatsinvartija kohotti oviverhoa ja ilmoitti kuninkaan -henkilääkärin. - -"Ahaa!" huudahti Ludvig; "tässähän herra Valot tuleekin loukkaantuneen -luota. Saamme tietoja hänen voinnistaan." - -Manicamp tunsi olonsa yhä tukalammaksi. - -"Tällä tavoin pääsemme lopulliseen selvyyteen", lisäsi kuningas ja -katsoi d'Artagnaniin, joka ei silmäänsäkään räväyttänyt. - -Herra Valot astui sisään. - -Henkilöiden ryhmitys oli huoneessa ennallaan: kuningas istumassa, de -Saint-Aignan yhä nojallaan hänen tuoliaan vasten, d'Artagnan -huolettomana seinävierellä, Manicamp jäykästi seisoalla. - -"No herra Valot", aloitti kuningas, "oletteko noudattanut käskyjäni?" - -"Mitä kiireellisimmin, sire." - -"Olette käynyt virkatoverinne luona Fontainebleaussa?" - -"Niin, sire." - -"Ja siellä tavannut herra Guichen?" - -"Kyllä, sire." - -"Missä tilassa? Puhukaa suoraan." - -"Hyvin huonossa tilassa, sire." - -"Metsäkarju ei toki syönyt häntä suihinsa?" - -"Syönyt ketä?" - -"Guichea." - -"Mikä metsäkarju?" - -"Se, joka häntä raateli." - -"Herra de Guicheako muka on villisika repinyt?" - -"Niin ainakin sanotaan." - -"Pikemmin joku salametsästäjä..." - -"Mitä? Salametsästäjä..." - -"Joku mustasukkainen aviomies, joku pahoinpidelty rakastaja on -saattanut kostoksi ampua häntä." - -"Mutta mitä nyt haastattekaan, herra Valot? Eivätkö herra de Guichen -vammat ole villikarjun torahampaitten iskemiä?" - -"Herra de Guiche on haavoittunut pistoolin luodista, joka on murskannut -oikean käden nimettömän ja pikkusormen ja sitten rinnan kohdalta -tunkeutunut kylkilihaksiin." - -"Luodista! Oletteko varma, että herra de Guiche on haavoittunut -luodista?" huudahti kuningas muka ihmeissään. - -"_Ma foi_", vakuutti Valot, "niin totta kuin se on tässä, sire." Ja hän -näytti kuninkaalle puoliksi litistyneen luodin. - -Kuningas katseli esinettä, mutta ei koskenut siihen. - -"Oliko poikarukalla tuo rinnassaan?" kysyi hän. - -"Ei aivan. Luoti ei ollut läpäissyt, vaan litistynyt, kuten näette, -joko pistoolin liipaisimen suojakaarta tai rintalastan oikeata syrjää -vasten." - -"Hyvä Jumala!" huudahti kuningas vakavasti; "te ette tuosta virkkanut -minulle sanaakaan, herra de Manicamp!" - -"Sire..." - -"Mitä juttua oikeastaan olette sepustanutkaan minulle karjusta, -väijytyksestä, öisestä raatelukohtauksesta? No puhukaa." - -"Voi, sire..." - -"Minusta näyttää, että te olitte oikeassa", virkkoi kuningas kääntyen -muskettisoturien kapteeniin, "ja että on tapahtunut kaksintaistelu." - -Kuninkaalla oli ennen kaikkia suurille henkilöille suotu kyky paljastaa -alempansa ja saada heidät ärtymään toisilleen. Manicamp loi -muskettisoturiin perin moittivan katseen. D'Artagnan ymmärsi tämän -paheksumisen eikä tahtonut jäädä syytöksen painamaksi. Hän astahti -lähemmäksi. - -"Sire", sanoi hän, "teidän majesteettinne käski minun mennä -katsastamaan teitten risteystä Rochinin metsikössä ja arveluni mukaan -ilmoittaa teille, mitä siellä oli tapahtunut. Minä olen esittänyt -tekemäni huomiot, mutta en ole lausunut mitään nimiä. Hänen -majesteettinsa itse ensimmäisenä mainitsi kreivi de Guichen." - -"Hyvä, hyvä, monsieur!" virkkoi kuningas ylväästi. "Te olette täyttänyt -velvollisuutenne, ja minä olen teihin tyytyväinen; sen täytyy teille -riittää. Mutta te, herra Manicamp, ette ole täyttänyt omaanne, sillä te -olette minulle valehdellut." - -"Valehdellut, sire! Se on kova sana." - -"Keksikää toinen." - -"Sire, en sitä yritä. Olen jo onnettomuudekseni pahoittanut teidän -majesteettianne, ja pidän parhaana nöyrästi vastaanottaa moitteet, -jotka katsotte tarpeelliseksi minulle lausua." - -"Olette oikeassa, monsieur, totuuden salaaminen pahoittaa aina -mieltäni." - -"Toisinaan, sire, ei tiedä." - -"Älkää valehdelko enää, muutoin teen rangaistuksenne -kaksinkertaiseksi." - -Manicamp kumarsi kalveten. D'Artagnan tuli vielä askeleen lähemmäksi, -päättäen asettua väliin, jos kuninkaan yltyvä suuttumus kiihtyisi -määrättyjen rajojen yli. - -"Monsieur", jatkoi kuningas, "te näette, että asiaa on turha kieltää -kauemmin. Herra de Guiche on taistellut." - -"Minä en väitä vastaan, sire, ja teidän majesteettinne olisi ollut -jalomielinen, jos ette olisi pakottanut herrasmiestä valehtelemaan." - -"Pakottanut! Kuka teitä pakotti?" - -"Sire, herra de Guiche on ystäväni. Teidän majesteettinne on kieltänyt -kaksintaistelut kuolemanrangaistuksen uhalla. Vale saattoi pelastaa -ystäväni. Minä valehtelin." - -"Hyvä", jupisi d'Artagnan, "siinäpä on aika poika, _mordioux_!" - -"Monsieur", muistutti kuningas, "valehtelemisen sijasta olisi pitänyt -ehkäistä kaksintaistelu." - -"Oh, sire, teidän majesteettinne, joka olette Ranskan täydellisin -ritari, tietää hyvin, että me miekkamiehet emme koskaan ole katsoneet -herra de Bouttevillea häväistyksi sillä, että hänet mestattiin. -Häpäisevää on vihollisensa välttäminen eikä pyövelin kohtaaminen -muodollisen lainpolkemisen takia." - -"No olkoon", myönsi Ludvig XIV, "tahdonpa antaa teille tilaisuuden -korjata kaikki." - -"Jos se soveltuu herrasmiehelle, käytän sitä innokkaasti ja -mielihyvin." - -"Herra de Guichen vastustajan nimi?" - -"Ohhoh!" jupisi d'Artagnan; "joko jatkamme Ludvig XIII:n malliin...?" - -"Sire..." virkahti Manicamp moittivalla äänellä. - -"Ette näy tahtovan nimetä häntä?" - -"Sire, minä en tunne häntä." - -"_Bravo_!" äännähti d'Artagnan hyväksyvästi. - -"Herra de Manicamp, luovuttakaa miekkanne kapteenille." - -Manicamp kumarsi sirosti, irroitti hymyillen miekkansa hankauksesta ja -ojensi sen muskettisoturille. - -Mutta de Saint-Aignan kiirehti d'Artagnanin ja vangittavan väliin. - -"Sire", virkkoi hän, "teidän majesteettinne luvalla..." - -"Ole hyvä", myöntyi kuningas, ehkä sydämessään hyvilläänkin siitä, että -joku asettui hänen itsensä ja sen kiukustuksen väliin, johon hän oli -päästänyt luontonsa kiihoittumaan. - -"Manicamp, te olette urhea mies, ja kuningas osaa antaa arvoa -käytöksellenne; mutta tahtomalla liian hyvin palvella ystäviään tulee -vain vahingoittaneeksi heitä. Manicamp, te tiedätte nimen, jota hänen -majesteettinsa kysyy." - -"Se on totta, minä tiedän sen." - -"No sanokaa se siis." - -"Jos minun olisi pitänyt se sanoa, olisin sen jo tehnyt." - -"Sitten sanon sen minä, jota ei vaivaa sellainen tunnontarkka arkailu -kuin teitä." - -"Te... te olette vapaa tekemään tahtonne mukaan; mutta kuitenkin -minusta tuntuu..." - -"Oh, riittää jo jalomielisyyttä; minä en noin vain laske teitä -Bastiljiin. Puhukaa, tai minä puhun." - -Manicamp oli älykäs mies, ja hän käsitti tehneensä kylliksi, antaakseen -itsestään edullisen käsityksen. Nyt oli vain jatkettava samaan -suuntaan, voittaakseen jälleen kuninkaan suosion. - -"Puhukaa vain, monsieur", sanoi hän de Saint-Aignanille. "Minä -puolestani olen tehnyt kaikki, mihin omatuntoni on minua velvoittanut, -ja omantuntoni äänen täytyikin olla hyvin ankara", lisäsi hän -kuninkaaseen kääntyen, "koska se on voittanut hänen majesteettinsakin -käskyt. Mutta hänen majesteettinsa antaa minulle anteeksi, kun saa -tietää, että minun oli puolustettava naisen kunniaa." - -"Naisen?" kysyi kuningas levottomana. - -"Niin, sire." - -"Oliko nainen taistelun aiheena?" - -Manicamp kumarsi. Kuningas nousi ja lähestyi de Manicampia. - -"Jos se nainen on korkeassa asemassa", sanoi hän, "niin en moiti -vaiteliaisuuttanne -- päin vastoin." - -"Sire, kaikki, joilla on yhteyttä kuninkaan tai hänen veljensä -huonekunnan kanssa, ovat minun mielestäni korkeassa asemassa." - -"Veljeni huonekunnan?" toisti Ludvig XIV ikäänkuin epäröiden. "Onko -taistelu saanut alkunsa veljeni seurueeseen kuuluvasta naisesta?" - -"Tai Madamen." - -"Ah, Madamenko?" - -"Niin, sire." - -"Ja se nainen...?" - -"On eräs hänen kuninkaallisen korkeutensa Orléansin herttuattaren -hovineitoja." - -"Jonka tähden sanotte herra de Guichen taistelleen?" - -"Niin, ja tällä kertaa en enää valehtele." - -Ludvig teki hämmentyneen liikkeen. - -"Hyvät herrat", virkkoi hän läsnäolijoihin kääntyen, "suvainnette -hetkiseksi poistua. Minun on tarvis jäädä herra de Manicampin kanssa -kahden kesken. Tiedän, että hänellä on minulle esitettävänä tärkeitä -seikkoja puolustuksekseen ja että hän ei rohkene sitä tehdä todistajain -kuullen... Pitäkää miekkanne, herra de Manicamp." - -Manicamp pani miekan takaisin hankkilukseensa. - -"Se veitikka on totisesti hyvin kylmäverinen", mutisi muskettisoturi -tarttuessaan de Saint-Aignanin käsivarteen ja poistuessaan tämän -kanssa. - -"Kyllä hän pujottautuu pinteestä", kuiskasi jälkimmäinen d'Artagnanin -korvaan. - -"Ja kunniakkaasti sittenkin, herra kreivi." - -Manicamp loi Saint-Aignaniin ja kapteeniin kiitollisen silmäyksen, joka -jäi kuninkaalta huomaamatta. - --- Kas vain, -- tuumi d'Artagnan astuessaan kynnyksen yli; -- minulla -oli huono käsitys uudesta sukupolvesta, mutta erehdyinpä! Noissa -nuorissa herroissa on kuntoakin edustettuna. - -Valot astui suosikin ja kapteenin edellä ulos työhuoneesta. Kuningas ja -Manicamp jäivät kahdenkeskiseen haasteluun. - - - - -158. - -D'Artagnan myöntää erehtyneensä ja Manicampin olleen oikeassa. - - -Mennen ovelle asti kuningas vakuuttausi omin silmin, että ketään ei -ollut kuuntelemassa, ja palasi sitten äkkiä, asettuen puhuteltavansa -eteen. - -"Kas niin", virkkoi hän, "nyt kun olemme yksinämme, selittäkää minulle -asia, herra de Manicamp." - -"Mitä avomielisimmin, sire", vastasi nuori mies. - -"Ja ennen kaikkea", lisäsi kuningas, "tietäkää, että mikään ei ole -minulle niin sydämen asiana kuin naisten kunnia." - -"Sentähden koetinkin ottaa huomioon teidän hienotunteisuutenne, sire." - -"Niin, nyt käsitän kaikki. Te sanotte kysymyksen siis koskeneen -jotakuta kälyni hovineitoa, -- että asianomainen henkilö, de Guichen -vastustaja, sanalla sanoen mies, jota ette tahdo mainita..." - -"Mutta jonka herra de Saint-Aignan teille mainitsee, sire." - -"Niin; te sanotte siis, että se mies on loukannut jotakuta Madamen -huonekunnasta." - -"Niin, neiti de la Vallièrea, sire." - -"Ah!" huudahti kuningas kuin olisi sitä odottanut ja kuin tämä isku -kumminkin olisi lävistänyt hänen sydämensä. "Ah, neiti de la -Vallièreako herjattiin?" - -"En tahdo suinkaan väittää, että häntä oikeastaan herjattiin, sire." - -"Mutta toki..." - -"Minä sanon, että hänestä puhuttiin sopimattomin sanoin." - -"Sopimattomin sanoin neiti de la Vallièresta! Ja te kieltäydytte -minulle ilmoittamasta, kuka se hävytön oli...?" - -"Sire luulin sen sovituksi ja teidän majesteettinne luopuneen -vaatimasta minua ilmiantajaksi." - -"Se on totta, olette oikeassa", vastasi kuningas hilliten itään. -"Saankin muuten kyllä pian tietää, ketä minun on rangaistava." - -Manicamp näki hyvin, että tässä oli kysymyksen tärkein kohta. Kuningas -taasen huomasi joutuneensa hieman liian pitkälle ja jatkoi -rauhallisemmin: - -"Enkä suinkaan rankaise siksi, että asia koskee neiti de la Vallièrea, -vaikka pidänkin häntä erityisesti arvossa, vaan senvuoksi, että riidan -syynä on nainen. Ja minä vaadin, että hovissani kunnioitetaan naisia ja -että kartetaan kiistoja." - -Manicamp kumarsi. - -"No, antakaahan nyt kuulla, herra de Manicamp", kehoitti kuningas, -"mitä neiti de la Vallièresta puhuttiin." - -"Mutta eikö teidän majesteettinne sitä arvaa?" - -"Minäkö?" - -"Teidän majesteettinne kyllä tietää, minkälaista leikinlaskua nuoret -miehet saattavat itselleen sallia." - -"Sanottiin kaiketi hänen rakastavan jotakuta", yritti kuningas. - -"Se on luultavaa." - -"Mutta neiti de la Vallièrella on oikeus rakastaa ketä vain haluaa", -sanoi Ludvig. - -"Sitä de Guiche juuri väittikin." - -"Ja senkö vuoksi hän ryhtyi taistelemaan?" - -"Niin, sire, vain siitä syystä." - -Kuningas punastui. - -"Ja ettekö tiedä mitään enempää?" - -"Mistä asiasta, sire?" - -"No, siitä perin mielenkiintoisesta seikasta, josta juuri kerrotte." - -"Ja mitä haluaisi kuninkaani minun siitä vielä tietävän?" - -"Kah, esimerkiksi sen miehen nimen, jota la Vallière rakastaa ja jota -rakastamasta de Guichen vastustaja tahtoi häneltä evätä oikeuden?" - -"Sire, minä en tiedä mitään, en ole mitään kuullut, mitään havainnut; -mutta minä pidän de Guichea suurena sieluna, ja jos hän on tilapäisesti -ruvennut de la Vallièren suojelijan sijaiseksi, johtuu se siitä, että -tämä suojelija on liian korkeassa asemassa itse ryhtyäkseen häntä -puolustamaan." - -Nämä sanat olivat enemmän kuin läpikuultavat, ja ne saivatkin kuninkaan -punehtumaan, mutta tällä kertaa mielihyvästä. Hän taputti Manicampia -hiljaa olkapäälle. - -"Hyvä, hyvä, te ette ole ainoastaan älykäs poika, herra de Manicamp, -vaan myöskin uljas mies, ja ystävänne de Guichen kaltaiset vaeltavat -ritarit ovat minulle mieluisia. Tehän ilmoitatte sen hänelle?" - -"Teidän majesteettinne antaa minulle siis anteeksi?" - -"Täydellisesti." - -"Ja minä olen vapaa?" - -Kuningas hymyili ja ojensi kätensä Manicampille. Tämä suuteli sitä. - -"Te muuten", lisäsi kuningas, "olette oivallinen kertoja." - -"Minäkö, sire?" - -"Te olette antanut minulle erinomaisen selostuksen tuosta de Guichelle -sattuneesta tapaturmasta. Minä näen karjun syöksyvän metsästä, näen -hevosen kaatuvan kuoliaaksi, näen eläimen hyökkäävän hevosesta -ratsastajan kimppuun. Te ette kerro, monsieur, te kuvailette." - -"Sire, teidän majesteettinne suvaitsee luullakseni laskea minusta -leikkiä", virkkoi Manicamp. - -"Päinvastoin", vastasi Ludvig XIV vakavasti, "olen niin tosissani, -herra de Manicamp, että haluan teidän kertovan kaikille tämän -seikkailun." - -"Väijytysseikkailun?" - -"Niin, sellaisena kuin olette sen minulle kertonut, muuttamatta siitä -sanaakaan. Ymmärrättekö?" - -"Täydellisesti, sire." - -"Ja te kerrotte sen?" - -"Hetkistäkään viivyttelemättä." - -"Hyvä on, menkää nyt itse kutsumaan herra d'Artagnan; ettehän häntä -enää pelänne." - -"Oi, sire, kun nyt olen varma teidän majesteettinne hyvästä suosiosta, -en enää pelkää mitään." - -"Kutsukaa hänet siis", käski kuningas. - -Manicamp avasi oven. - -"Messieurs", huusi hän, "kuningas kutsuu teitä." - -D'Artagnan, Saint-Aignan ja Valot palasivat sisälle. - -"Hyvät herrat", sanoi kuningas, "kutsutan teidät ilmoittaakseni että -herra de Manicampin kertomus on minua täydellisesti tyydyttänyt." - -D'Artagnan loi lääkäriin toiselta puolen ja Saint-Aignaniin toiselta -katseen, joka merkitsi: -- No, mitä minä teille sanoin? - -Kuningas vei Manicampin ovelle ja kuiskasi: - -"Pidettäköön herra de Guichesta hyvää huolta, ja tulkoon hän kaikin -mokomin pian terveeksi. Tahdon rientää kiittämään häntä kaikkien -naisten nimessä, mutta varsinkin varoittamaan häntä uudestaan -ryhtymästä sellaiseen." - -"Vaikka hänen täytyisi kuolla sata kertaa, sire, alkaa hän sata kertaa -uudestaan, jos teidän majesteettinne kunnia on kysymyksessä." - -Tämä oli suorasukaista. Mutta olemme jo sanoneet, että kuningas Ludvig -XIV rakasti suitsutusta, ja kunhan sitä hänelle vain tarjottiin, hän ei -ollut kovin vaatelias sen laatuun nähden. - -"Hyvä on, hyvä on", virkkoi hän jättäessään Manicampille hyvästi, "minä -käyn itse de Guichen luona ja puhun hänelle järkeä." - -Manicamp poistui, astellen takaperin. - -Sitten kuningas palasi kolmen läsnäolijan luo. - -"Herra d'Artagnan!" sanoi hän. - -"Sire." - -"Sanokaahan, mistä johtuu, että näkönne on niin hämärä, vaikka teillä -tavallisesti on perin hyvät silmät?" - -"Minunko näköni hämärä, sire?" - -"Epäilemättä." - -"Täytyyhän tietysti niin olla, koska teidän majesteettinne sen sanoo. -Mutta missä suhteessa se on huono, jos rohkenen kysyä?" - -"No siinä Rochinin metsikön tapahtumassa." - -"Ahaa!" - -"Epäilemättä. Te olette ollut huomaavinanne kahden hevosen jäljet, -kahden miehen jäljet, keksinyt muka yksityisseikkoja taistelusta. -Mitään tuosta kaikesta ei ole ollut olemassa. Pelkkää mielikuvitusta!" - -"Ahaa!" äännähti d'Artagnan toistamiseen. - -"Näin on laita noiden hevosten jälkien, samoin muidenkin taistelun -merkkien. De Guiche kamppaili metsäsian kanssa siinä kaikki. Mutta se -kamppailu näkyy kaikesta päättäen olleen pitkä ja kamala!" - -"Ahaa!" äänteli d'Artagnan yhä. - -"Ja ajatella, että hetkeksikään uskoin sellaista erehdystä. Mutta te -puhuittekin niin varmana." - -"Minulla tosiaan täytyi olla silmät sokaistuina, sire", myönsi -d'Artagnan niin suopeasti, että kuningas tuli ihan hyvälle mielelle. - -"Te siis myönnätte sen?" - -"_Pardieu_, sire, kuinkas sitten!" - -"Joten nyt näette asian...?" - -"Aivan toisena kuin puoli tuntia sitten." - -"Ja mistä katsotte tämän muuttuneen käsityksenne johtuvan?" - -"No, asiahan on hyvin helposti selitettävissä, sire! Puoli tuntia -sitten palasin Rochinin metsiköstä, jossa minulla ei ollut muuta valoa -kuin tallilyhty-pahainen..." - -"Jotavastoin tällä hetkellä...?" - -"Tällä hetkellä minulla on kaikki kabinettinne kynttilät ja lisäksi -kuninkaan kaksi silmää, jotka valaisevat kuin auringot." - -Kuningas purskahti nauruun, ja de Saint-Aignan alkoi hohottaa. - -"Kävi niinkuin herra Valotin kanssa", jatkoi d'Artagnan, ottaen sanan -kuninkaan suusta: "hän ei ainoastaan kuvitellut, että herra de Guiche -oli haavoittunut luodista, vaan vielä luuloitteli kaivaneensa sen hänen -rinnastaan." - -"_Ma foi_!", virkkoi Valot, "tunnustan..." - -"Ettekö te niin uskonut?" pitkitti d'Artagnan. - -"Minun on sanottava", vastasi Valot, "etten sitä ainoastaan uskonut, -vaan että olen yhä valmis sen vannomaankin." - -"Hei, hyvä tohtori, unta kaikki!" - -"Untako?" - -"Herra de Guichen haava on unta! Luoti on unta!... ja uskokaa minua, -älkää hiiskuko siitä hupsutuksesta enempää." - -"Paikalleen puhuttu", virkkoi kuningas; "d'Artagnanin teille antama -neuvo on hyvä. Älkää puhuko unestanne enää kellekään, herra Valot, ja -annan sanani siitä, että te ette sitä kadu. Hyvää yötä, messieurs. Oi, -onpa surkeata joutua villikarjun kynsiin!" - -"Surkeata on sortua metsäkarjun raadeltavaksi!" toisti d'Artagnan hyvin -äänekkäästi. - -Ja hän toisteli tätä lausetta vielä kaikkien kulkemiensa huoneiden -läpi, ja lähtiessään linnasta hän vei Valotin mukanaan. - -"Nyt, kun olemme kahden kesken", lausui kuningas de Saint-Aignanille, -"mikä on de Guichen vastustajan nimi?" - -De Saint-Aignan katsoi kuninkaaseen. - -"Oh, älä epäröi", rohkaisi tämä, "tiedäthän, että minun täytyy antaa -anteeksi." - -"De Wardes", vastasi de Saint-Aignan. - -"Hyvä." - -Mutta mennessään yksityishuoneeseensa Ludvig XIV virkahti kiivaasti -itsekseen: "Anteeksianto ei ole unohdusta." - - - - -159. - -Hyvä on pitää kaksi jännettä jousessaan. - - -Manicamp läksi kuninkaan luota peräti onnellisena, kun oli niin hyvin -suoriutunut. Mutta aikoessaan portaitten alapäässä sivuuttaa eräät -oviverhot hän tunsi yhtäkkiä jonkun nykäisevän hihasta. - -Hän kääntyi ja näki käytävässä odottelevan Montalaisin, joka eteenpäin -kumartuneena kuiskasi hänelle salaperäisesti: - -"Monsieur, tulkaa nopeasti, minä pyydän." - -"Ja mihin sitten, mademoiselle?" kysyi Manicamp. - -"Ensiksikin sanon, että todellinen ritari ei olisi minulle lainkaan -tehnyt tätä kysymystä, vaan seurannut mitään selitystä kaipaamatta." - -"Hyvä on, mademoiselle", virkkoi Manicamp, "olen valmis käyttäytymään -todellisena ritarina." - -"Ei, se on myöhäistä, ettekä te siitä enää saisi ansiota. Me menemme -Madamen luo." - -"Ah, ah!" huudahti Manicamp. "Menkäämme Madamen luo." - -Ja hän seurasi Montalaisia, joka riensi edellä keveänä kuin Galatea. - --- Tällä kertaa, -- ajatteli Manicamp seuratessaan opastansa, -- en -usko metsästysjuttujen oikein vetelevän. Yritämmepä kuitenkin, ja -tarpeen tullen... _ma foi_, tarpeen tulen keksimme jotakin muuta. - -Montalais kiirehti yhä vinhasti eteenpäin. - --- Onpa väsyttävää, -- tuumi Manicamp, -- kun täytyy samalla kertaa -käyttää sekä aivojansa että koipiaan! - -Viimein he päätyivät perille. - -Madame oli saanut laittautuneeksi komeaan yöpukuunsa; mutta tietenkin -hän oli täten pukeutunut ennen kuin joutui kokemaan niitä -mielenliikutuksia, jotka häntä kuohuttivat. Hän odotti silminnähtävän -kärsimättömästi. Montalais ja Manicamp tapasivatkin hänet ovella -seisomassa. Kuullessaan askeleet oli Madame tullut vastaan. - -"Ah", virkkoi hän, "vihdoinkin!" - -"Tässä on herra de Manicamp", vastasi Montalais. - -Manicamp teki kohteliaan kumarruksen. Madame antoi Montalaisille merkin -poistua. Nuori tyttö totteli. - -Madame seurasi häntä ääneti silmillään, kunnes ovi sulkeutui hänen -jälkeensä. Sitten kääntyen Manicampiin: - -"Mitä kuulenkaan, herra de Manicamp?" hän kysyi. "Onko joku -haavoittuneena linnassa?" - -"Valitettavasti, Madame... Herra de Guiche." - -"Niin, herra de Guiche", toisti prinsessa. "Olin tosiaankin kuullut -siitä kerrottavan, mutta kukaan ei vahvistanut huhua. Herra de -Guichelleko se onnettomuus siis todellakin tapahtui?" - -"Juuri hänelle, Madame." - -"Tiedättehän, herra de Manicamp", tokaisi prinsessa kiihkeästi, "että -kuningas ei suvaitse kaksintaisteluita?" - -"Tietysti, Madame; mutta eikö kaksinottelu metsänotuksen kanssa ole -hänen majesteettinsa silmissä oikeutettu?" - -"Oh, ette tahtone loukata minua otaksumalla, että uskoisin järjetöntä -satua herra de Guichea haavoittaneesta villisiasta? En tiedä, missä -tarkoituksessa sitä levitetään. Ei, ei, monsieur; asian oikea laita on -tunnettu, ja tällä hetkellä herra de Guiche haavojensa tuottaman tuskan -lisäksi on vaarassa menettää vapautensa." - -"Ah, Madame", sanoi Manicamp, "sen hyvin tiedän. Mutta mitä tehdä?" - -"Oletteko tavannut hänen majesteettinsa?" - -"Olen, Madame." - -"Mitä hänelle sanoitte?" - -"Kerroin hänelle, miten herra de Guiche oli ollut saalista väijymässä, -miten karju oli syöksynyt esille Rochinin metsästä, miten herra de -Guiche oli tähdännyt sitä ja raivostunut eläin uudestaan hyökännyt -ampujan päälle, surmannut hänen hevosensa ja pahasti repinyt häntä -itseäänkin." - -"Ja uskoiko kuningas tuon kaiken?" - -"Täydellisesti." - -"Oo, te kummastutatte minua, herra de Manicamp, te kummastutatte minua -suuresti." - -Ja Madame käveli huoneessaan pitkin ja poikin, luoden tuon tuostakin -kysyvän silmäyksen Manicampiin, mutta tämä pysyi perin tyynenä ja -liikkumatta paikalla, johon oli sisälle astuessaan asettunut. Lopulta -prinsessa pysähtyi. - -"Kuitenkin", hän, virkkoi "kaikki täällä ovat yhtä mieltä siitä, että -tuolla haavoittumisella on toinen syy." - -"Ja mikä syy, Madame?" sanoi Manicamp. "Saanko tehdä teidän -korkeudellenne tämän kysymyksen?" - -"Tekö sitä kysytte, te, joka olette herra de Guichen harras ystävä ja -uskottu?" - -"Hoo, Madame, ystävä kyllä, mutta en uskottu. De Guiche on niitä -miehiä, joilla voi olla ja varmaan onkin salaisuuksia, mutta jotka -eivät niitä ilmaise. De Guiche on vaitelias, Madame." - -"No, sitten on minulla ilo kertoa teille ne herra de Guichen teiltä -pidättämät salaisuudet", sanoi prinsessa närkästyneenä. "Sillä -saattaisipa kuningas kysellä teiltä toistamiseen, ja jos tällä toisella -kerralla esittäisitte hänelle saman kertomuksen kuin ensimmäiselläkin, -hän ehkä ei siihen tyytyisi." - -"Mutta, Madame, minä luulen, että teidän korkeutenne erehtyy kuninkaan -suhteen. Hänen majesteeettinsa on ollut minuun hyvin tyytyväinen, sen -vannon teille." - -"Sallikaa minun sitten sanoa, herra de Manicamp, että se vain todistaa -hänen majesteettinsa olevan kovin helposti tyydytettävissä." - -"Luulen teidän korkeutenne olevan väärässä sellaista otaksuessanne. -Hänen majesteettinsa on tunnettu siitä, että hän ottaa huomioon vain -päteviä perusteita." - -"Ja uskotteko hänen olevan hyvillään liehakoivasta valheestanne, kun -hän huomenna saa kuulla herra de Guichen joutuneen ystävänsä herra de -Bragelonnen puolesta riitaan ja siitä kaksintaisteluun?" - -"Riitaan herra de Bragelonnen puolesta?" sanoi Manicamp tekeytyen mitä -yksinkertaisimmaksi; "mitä teidän korkeutenne suvaitseekaan minulle -puhua?" - -"Mitä ihmeellistä siinä on? Herra de Guiche on herkkä ja ärtyisä; hän -menettää helposti malttinsa." - -"Päinvastoin, Madame, herra de Guiche on minun mielestäni hyvin -kärsivällinen, eikä ollenkaan herkkä kiihtymään ilman painavia syitä." - -"Mutta eikö ystävyys ole painava syy?" kysyi prinsessa. - -"Oh, tietysti, Madame, ja varsinkin hänenlaisensa miehen sydämelle." - -"No niin, herra de Bragelonne on herra de Guichen ystävä. Ettehän sitä -tosiasiaa kiellä?" - -"Perin hyvä ystävä." - -"No, herra de Guiche ryhtyi herra de Bragelonnea puoltamaan, ja kun -herra de Bragelonne oli poissa eikä voinut taistella, taisteli de -Guiche hänen puolestaan." - -Manicamp alkoi hymyillä, nyökkäsi pari kertaa ja kohautti olkapäitään. -Nämä liikkeet merkitsivät: -- Hitto, jos sitä nyt välttämättömästi -tahdotte!... - -"Mutta puhukaa nyt toki", pyysi prinsessa kärsimättömästi. - -"Minäkö?" - -"Niin tietysti. On selvää, että olette toista mieltä kuin minä ja että -teillä on jotakin sanottavaa." - -"Minulla on sanottavana vain yksi asia, Madame: en ymmärrä rahtuakaan -siitä, minkä kertomisella olette minua kunnioittanut." - -"Mitä! Ettekö ymmärrä mitään herrojen de Guichen ja de Wardesin -välisestä riidasta?" huudahti prinsessa melkein kiukustuneena. - -Manicamp oli vaiti. - -"Kiistasta", jatkoi Madame, "joka syntyi jostakin pahansuovasta -vihjauksesta ja enemmän tai vähemmän koski erään naisen kunniaa?" - -"Ah, erään naisen? Se muuttaa asian", virkkoi Manicamp. - -"Alatte kai jo käsittää?" - -"Teidän korkeutenne suokoon minulle anteeksi, mutta en uskalla..." - -"Ette uskalla?" sanoi Madame pahastuksissaan. "Hyvä, odottakaa, sitten -minä aion uskaltaa." - -"Madame, Madame!" huudahti Manicamp ikäänkuin säikähtyneenä. "Varokaa, -mitä puhutte." - -"Haa, näyttää siltä, että jos olisin mies, taistelisitte minun kanssani -hänen majesteettinsa säännöksistä huolimatta, kuten herra de Guiche -taisteli herra de Wardesin kanssa, -- ja kaikki tuo neiti de la -Vallièren kunniasta." - -"Neiti de la Vallièren!" huudahti Manicamp, äkkiä hätkähtäen kuin ei -olisi aavistamallakaan odottanut sen nimen lausumista. - -"Oh, mikä teitä vaivaa, herra de Manicamp, kun tuolla lailla -hypähdätte?" virkkoi Madame ivallisesti. "Olisitteko te kylliksi -nenäkäs epäilemään hänen kunniaansa?" - -"Mutta eihän kaikessa tässä, Madame, ole vähimmässäkään määrässä -kysymys neiti de la Vallièren kunniasta." - -"Mitä! Kun kaksi miestä ampuu luodin toistensa otsaan naisen tähden, -sanotte te, että hänellä ei ole koko asian kanssa mitään tekemistä ja -että hänestä ei ole kysymyskään? Oh, en uskonut teitä niin sukkelaksi -hoviherraksi, herra de Manicamp." - -"Anteeksi, anteeksi, Madame", sanoi nuori mies, "mutta täten emme pääse -mihinkään tulokseen. Te suvaitsette puhua minulle toista kieltä, minä -näyn puhuvan teille toista." - -"Kuinka niin?" - -"Anteeksi, luulin ymmärtäväni teidän korkeutenne tahtovan minulle -sanoa, että herrat de Guiche ja de Wardes taistelivat neiti de la -Vallièren tähden." - -"Niinpä niin." - -"Neiti de la Vallièrenkö tähden?" toisti Manicamp. - -"Ah, hyvä Jumala, en sanonut, että herra de Guiche omakohtaisesti olisi -kiintynyt neiti de la Vallièreen; mutta hän puuttui asiaan -valtuutettuna." - -"Valtuutettuna!" - -"No, älkää nyt aina tekeytykö noin säikkyväksi. Tiedetäänhän täällä, -että herra de Bragelonne on kihloissa neiti de la Vallièren kanssa ja -että hän lähtiessään kuninkaan asialle Lontooseen antoi ystävänsä herra -de Guichen tehtäväksi pitää tätä mielenkiintoista neitosta silmällä." - -"Ah, minä en enää sano mitään. Teidän korkeutenne näkyy olevan -selvillä." - -"Tiedän kaikki, sen saatte uskoa." - -Manicamp alkoi nauraa, ja tällä hän oli vähällä raivostuttaa -prinsessan, jonka tiedämme luonteeltaan jokseenkin närkkääksi. - -"Madame", esitti vaitelias Manicamp kumartaen prinsessalle, -"haudatkaamme tämä asia, joka ei koskaan täysin selviä." - -"Oh, mitä siihen tulee, ei asialle enää mitään voi, ja selvitykset ovat -täydelliset. Kuningas saa tietää, että de Guiche on taittanut peitsensä -tuon pikku seikkailijattaren puolesta, joka tahtoo näytellä -suurellista. Hän saa tietää, että herra de Bragelonnen nimitettyä -ystävänsä, herra de Guichen, Hesperidien puutarhan vartijaksi, tämä on -virkansa puolesta puraissut markiisi de Wardesia, joka tohti kurkottaa -kätensä kultaomenaa poimimaan. Ja eihän teille, herra Manicamp, joka -olette niin hyvin selvillä kaikista asioista, ole tietämätöntä, että -kuningaskin puolestaan himoitsee tuota mainiota aarretta, ja hän -saattaa äkämystyä herra de Guichelle tytön puolustajaksi rupeamisesta. -Tiedättekö nyt tarpeeksi vai vieläkö kaipaatte muuta selitystä? -Puhukaa, kysykää." - -"Ei, Madame, en tahdo tietää mitään enempää." - -"Kuulkaa kuitenkin vielä, sillä teidän on se tiedettävä, herra de -Manicamp; kuulkaa, että hänen majesteettinsa suuttumuksella on -peloittavat seuraukset. Hänen luontoisillaan ruhtinailla puhkee -rakkaudesta johtunut vihastuminen hirmumyrskyksi." - -"Jonka te asetatte, Madame." - -"Minä!" huudahti prinsessa kiihkeän ivallisin elein. "Mistä syystä minä -sen tekisin?" - -"Siksi että te ette suosi vääriä tekoja, Madame." - -"Ja olisiko teidän mielestänne vääryyttä estää kuningasta -lempiseikkailuista?" - -"Kyllä te sentään käytte väliin herra de Guichen hyväksi." - -"Oh, johan te tulette hulluksi", virkahti prinsessa ylväästi. - -"Päinvastoin, Madame, olen selkeällä ajattelupäällä, ja minä toistan, -että te puolustatte herra de Guichea kuninkaan edessä." - -"Minäkö?" - -"Niin." - -"Ja minkätähden?" - -"Siksi että herra de Guichen asia on teidän asianne, Madame", kuiskasi -Manicamp kiihkeästi, ja hänen silmänsä olivat alkaneet hehkua. - -"Mitä tarkoitatte?" - -"Ihmettelenpä vain, Madame, että teidän korkeutenne ei ole aavistanut -verukkeeksi tuota kaksintaistelun yhteydessä mainittua la Vallièrea, -jonka nimessä herra de Guiche on tarttunut aseisiin poissaolevan -Bragelonnen varakreivin sijasta." - -"Verukkeeksi?" - -"Niin." - -"Mutta minkä verukkeeksi?" toisti prinsessa änkyttäen, sillä hän oli -Manicampin katseesta lukenut jotakin. - -"Nyt, Madame", lausui nuori mies, "olen luullakseni sanonut kylliksi, -jotta teidän korkeutenne ei syytä kuninkaan edessä de Guiche-parkaa. -Häneenhän kohdistuvat kaikki vihollisuudet, joita eräs teille hyvin -vastakkainen puolue hautoo." - -"Näytte päinvastoin tahtovan sanoa, että kaikki ne, jotka eivät rakasta -neiti de la Vallièrea, ja vieläpä jotkut niistäkin, jotka hänestä -pitävät, kantaisivat kreiville kaunaa?" - -"Ah, Madame, menettekö itsepäisyydessä niin pitkälle, ja ettekö avaa -korvianne hartaan ystävän sanoille? Täytyykö minun teidän -pahoittamisenne uhallakin, täytyykö minun vastoin tahtoani nimetä -henkilö, joka oli tämän riidan oikeana aiheena?" - -"Henkilö!" toisti Madame punehtuen. - -"Täytyykö minun", jatkoi Manicamp, "näyttää teille de Guiche-poloinen -ärtyneenä, raivostuneena ja epätoivoisena kaikkien niiden huhujen -johdosta, joita siitä henkilöstä kulkee? Pitääkö minun, jos te yhä -kieltäydytte häntä tuntemasta ja jos kunnioitus yhä estää minut häntä -mainitsemasta -- täytyykö minun muistuttaa teille Monsieurin ja lordi -Buckinghamin välisistä kohtauksista, herttuan äkillisen maastalähdön -aiheuttamista salaviittauksista? Täytyykö minun kuvailla kreivin -hartaat pyrkimykset miellyttää, palvella ja suojella sitä henkilöä, -jonka ainoan tähden hän elää, jolle ainoalle hän hengittää? No hyvä, -minä teen sen, ja muistutettuani teitä kaikesta tuosta te ehkä -ymmärrätte, että de Wardesin kauan ärsyttelemänä kreivi menetti -malttinsa ja kuullessaan vastustajansa lausuvan ensimmäisen loukkaavan -sanan tuosta henkilöstä syttyi kostoa hehkumaan." - -Madame kätki kasvot käsiinsä. - -"Monsieur, monsieur!" huudahti hän. "Tiedättekö todella, mitä puhutte -ja kelle puhutte?" - -"Silloin, Madame", pitkitti Manicamp kuin ei olisi prinsessan -huudahduksia kuullutkaan, "teitä ei enää kummastuta kreivin kiihkeä -halu etsiä riitaa, eikä hänen ihmeellinen taitonsa siirtää se teidän -eduillenne vieraalle alalle. Tässä varsinkin on hänen kykynsä ja -kylmäverisyytensä ilmennyt suurenmoisena. Ja jos henkilö, jonka tähden -kreivi de Guiche on taistellut ja vuodattanut vertaan, todella on -jossakin kiitollisuuden velassa haavoitetulle poloiselle, se ei -suinkaan perustu hänen verensä vuodatukseen ja kärsimiinsä kipuihin, -vaan sen tulee johtua hänen ryhtymisestään puolustamaan henkilöä, jonka -kunnia on hänelle kallisarvoisempi kuin omansa." - -"Oo!" huudahti Madame kuin olisi ollut yksinään. "Oo, olisiko se -todellakin tapahtunut minun tähteni?" - -Manicamp saattoi hengähtää. Hän oli sankarillisesti taistellen -voittanut levähdyksen aikaa ja käytti lomahetkeään. - -Madame puolestaan istui tovin tuskalliseen haaveiluun vaipuneena. Hänen -liikutuksensa saattoi arvata poven rajusta aaltoilusta, silmien -raukeudesta ja siitä, että hän usein painoi käden sydämelleen. Mutta -hänellä ei keimailu ollut laimeata viehtymystä, vaan päinvastoin tulta, -joka etsi ja löysi virikettä. - -"Silloin", sanoi hän, "on kreivi samalla kertaa tehnyt palveluksen -kahdelle henkilölle, sillä myöskin herra de Bragelonne on herra de -Guichelle suuressa kiitollisuuden velassa, sitäkin suuremmassa, kun -aina ja kaikkialla johdutaan uskomaan, että tämä jalomielinen ritari on -taistellut la Vallièren puolesta." - -Manicamp ymmärsi, että prinsessan sydämessä vielä kyti rahtunen -epäilyä, ja hän lämpeni vastustuksesta. - -"Kauniin palveluksen todellakin", virkkoi hän, "on jalomielinen -esitaistelija tehnyt neiti de la Vallièrelle! Kauniin palveluksen hän -on tehnyt herra de Bragelonnelle! Kaksintaistelun aiheuttama hälinä -puoliksi häpäisee tuon nuoren tytön, ja samainen hälinä tietenkin -rikkoo hänen välinsä varakreivin kanssa. Täten ei herra de Wardesin -pistoolinlaukauksella ole ollut ainoastaan yksi, vaan kolme seurausta: -hän murskaa naisen kunnian, miehen onnen, ja kenties hän on samalla -kertaa kuolettavasti haavoittanut erästä Ranskan parhaita ritareja! Ah, -Madame, teidän järkeilynne on hyvin kylmää! Te tuomitsee aina, se ei -koskaan anna synninpäästöä." - -Manicampin loppusanat häivyttivät viimeisenkin epäilyksen, joka vielä -viipyi Madamen mielessä, ehkäkään ei hänen sydämessään. Hän ei enää -ollut epäröivä prinsessa, eikä epäluuloinen, varovainen nainen; hänen -koko olemuksensa keskittyi sydämeen, joka oli tuntenut syvän haavan -vihlovaa tuskaa. - -"Kuolettavasti haavoittanut!" läähätti hän. "Oi, herra de Manicamp, -ettekö sanonut kuolettavasti haavoittanut?" - -Manicamp vastasi vain syvällä huokauksella. - -"Te sanotte siis, että kreivi on vaarallisesti haavoittuma?" jatkoi -prinsessa. - -"Voi, Madame, hän on saanut kätensä murskatuksi ja luodin rintaansa." - -"Hyvä Jumala, hyvä Jumala!" vaikeroitsi prinsessa kuumeellisesti -kiihtyneenä. "Se on kauheata, herra de Manicamp! Käsi murskattu, -niinhän sanoitte? Luoti rinnassa, laupias taivas! Ja tuo heittiö, tuo -kurja, tuo murhamies de Wardes on sen tehnyt! Tosiaankaan ei taivas ole -oikeudenmukainen." - -Manicamp näkyi olevan voimakkaan liikutuksen vallassa. Hän olikin -käyttänyt paljon tarmoa puolustuspuheensa viime osassa. Madame taasen -ei enää kyennyt harkitsemaan sovinnaisuuksia. Kun vihan tai rakkauden -intohimo hänet valtasi, ei niiden kuohumusta mikään ehkäissyt. - -Madame lähestyi Manicampia, joka oli painunut tuolille, ikäänkuin murhe -olisi ollut kylliksi riittävä puolustus tälle rikkomukselle hovitapoja -vastaan. - -"Monsieur", virkkoi prinsessa tarttuen hänen käteensä, "puhukaa -avoimesti." - -Manicamp kohotti päätänsä. - -"Onko herra de Guiche hengenvaarassa?" tiedusti Madame yhä. - -"Kaksin kerroin", selitti toinen. "Ensiksikin käden valtimon -vioittumisesta aiheutuneen verenvuodon tähden, toiseksi rinnan -haavasta, jonka lääkäri pelkäsi vahingoittaneen jotakin tärkeätä -elintä." - -"Hän saattaa siis kuolla?" - -"Kuolla, niin, Madame, ja vieläpä ilman sitä lohtua, että tietäisi -teidän tunteneen hänen uhrautumisensa." - -"Te saatte sen hänelle kertoa." - -"Minäkö?" - -"Niin; olettehan hänen ystävänsä?" - -"Minäkö kertoisin? En suinkaan, Madame; minä sanon herra de Guichelle, -jos se onneton vielä kykenee minua kuuntelemaan ainoastaan mitä olen -nähnyt, nimittäin teidän tunteettomuutenne häntä kohtaan." - -"Monsieur, oi, te ette saa menetellä niin pahasti!" - -"Sen vainkin teen, Madame, minä sanon hänelle tämän totuuden. Sillä -luonto on sentään voimakas hänen ikäisillään. Lääkärit ovat viisaita, -ja jos kreiviparka sattumalta toipuisi vammoistaan, en tahtoisi saattaa -häntä vaaraan kuolla sydämen haavasta, sitten kun ruumis on -parantunut." - -Nämä sanat lausuttuaan Manicamp nousi ja osoittaen syvää kunnioitusta -näkyi tahtovan lausua hyvästi. - -"Sanokaa minulle ainakin, monsieur", pyysi Madame, pidättäen häntä -melkein rukoilevalla sävyllä, "missä tilassa loukkaantunut on? Kuka -lääkäri häntä hoitaa?" - -"Hänen vointinsa on kovin huono, Madame. Lääkärinä on hänen -majesteettinsa oma lääkäri, herra Valot apunaan virkaveljensä, jonka -luo herra de Guiche on viety." - -"Mitä! Eikö sairasta hoideta linnassa?" huudahti Madame. - -"Voi, Madame, poikaparka oli liian heikko, jotta hänet olisi voitu -tuoda tänne asti." - -"Antakaa minulle hänen osoitteensa, monsieur", pyysi prinsessa -innokkaasti. "Minä lähetän tiedustamaan hänen vointiaan." - -"Rue du Feurre, tiilikivirakennus valkoisin ikkunaluukuin. Lääkärin -nimikyltti on oven päällä." - -"Palaatteko te nyt potilaan luo, herra de Manicamp?" - -"Kyllä, Madame." - -"Sitten teidän sopisi tehdä minulle palvelus." - -"Olen teidän korkeutenne käytettävänä." - -"Tehkää niinkuin aioitte, palatkaa herra de Guichen luo, toimittakaa -kaikki saapuvilla olevat pois ja suvaitkaa poistua itsekin." - -"Madame..." - -"Älkäämme tuhlatko aikaa turhiin selityksiin. Asia on näin, -- älkää -nähkö siinä enempää kuin siinä on, älkääkä kysykö enempää kuin teille -sanon. Minä lähetän jonkun seuranaisen, ehkä kaksi, kun on jo niin -myöhä. En tahtoisi, että he näkisivät teidät tai suoraan sanoen en -soisi teidän näkevän heitä. Tällaista arkailua täytyy varsinkin teidän -ymmärtää, herra Manicamp, te kun niin hyvin oivallatte kaikki." - -"Oh, kyllähän, Madame. Voinpa tehdä vielä enemmänkin, minä kävelen -teidän lähettiläittenne edellä. Sillä tavoin näytän heille varmasti -tien ja olisin heitä suojelemassa, jos he vastoin kaikkia otaksumia -sattuisivat varjelusta tarvitsemaan." - -"Ja siten he kaiketi myös parhaiten ilman minkäänlaista vaikeutta -pääsevät sisälle?" - -"Tietysti, Madame; sillä kulkien edellä minä poistan esteet, jos -sellaisia sattuisi." - -"Hyvä on, menkää, menkää, herra de Manicamp, ja odottakaa portaitten -alipäässä." - -"Minä lähden, Madame." - -"Malttakaas." - -Manicamp pysähtyi. - -"Kun kuulette kahden naisen tulevan alas, niin lähtekää ja seuratkaa -taaksenne katsahtamatta kreivirukan luo vievää tietä." - -"Mutta jos sattumalta tulisi portaita alas kaksi muuta henkilöä, joista -voisin erehtyä?" - -"Lyödään kolmasti hiljaa kämmeniä yhteen." - -"Hyvä on, Madame." - -"Menkää, menkää." - -Manicamp kääntyi, kumarsi viimeisen kerran ja poistui ilosta -pamppailevin sydämin. Hän tiesi hyvin, että Madamen tulo oli paras -voide potilaan haavoihin. - -Ei ollut kulunut neljännestuntiakaan, kun hän kuuli ovea varovaisesti -avattavan ja jälleen suljettavan. Sitten hän eroitti keveitä askelia, -jotka hiipivät porraskäytävää alas, ja lopulta merkiksi sovitut kolme -kämmenenlyöntiä. Uskollisena lupaukselleen hän lähti heti, päätänsä -kääntämättä suunnaten askeleensa Fontainebleaun katuja pitkin lääkärin -asuntoa kohti. - - - - -160. - -Herra Malicorne Ranskan kuningaskunnan arkistonhoitajana. - - -Kaksi viittoihinsa verhottua naista, mustasta sametista tehdyt -puolinaamiot kasvoilla, seurasi arasti Manicampin jälkiä. Ensimmäisessä -huonekerrassa loisti punaisten damastiverhojen takaa pöydälle asetetun -lampun pehmeä valo. Saman huoneen perällä lepäsi kierteispatsaisella -makuusijalla de Guiche. Vuoteen uutimet olivat saman väriset kuin ne, -jotka himmensivät lampun hohdetta. Potilaan pää oli kohotettu -kahdenkertaiselle pielukselle, silmät olivat sumeessa. Pitkät, -kiharaiset hiukset olivat epäjärjestyksessä valahtaneet nuoren miehen -kuiville ja kalpeille ohimoille ja hajautuneet vuoteelle. - -Kuume näkyi painavan leimansa koko huoneeseen. De Guiche uneksi. Hänen -henkensä seurasi pimeyden halki jotakin sellaista unihouretta, joita -Jumala lähettää manan tiellä iäisyyden maailmaan matkaaville. Pari -kolme vielä hyytymätöntä veritahraa oli lattialla. - -Manicamp nousi kiireisesti ylös portaita, mutta kynnyksellä hän -pysähtyi, työnsi hiljaa ovea, pisti päänsä huoneeseen, ja nähdessään -kaiken olevan rauhallista lähestyi varpaillaan Henrik IV:n aikuista -nojatuolia. Sairaanhoitajatar oli siihen tietysti nukahtanut. -Herätettyään hänet pyysi Manicamp häntä menemään viereiseen huoneeseen. - -Sitten hän seisoi hetkisen vuoteen ääressä epätietoisena, pitäisikö -herättää de Guiche hyvää uutista kuulemaan. Mutta samassa hän alkoi -eroittaa oviverhon takaa silkkihameiden kahinaa ja matkakumppaniensa -huohottavaa hengitystä. Ja huomatessaan väräjävän verhon jo kohoavan -hän hiipi pois vuoteen luota, seuraten sairaanhoitajatarta viereiseen -huoneeseen. Tuskin oli hän poistunut, kun verhon takaa astui kaksi -naista hänen jättämäänsä huoneeseen. - -Ensimmäisenä saapunut viittasi käskevästi seuralaistansa istahtamaan -oven vieressä olevalle jakkaralle. Sitten hän eteni rohkeasti -makuusijan ääreen, lykkäsi uutimet kokoon rautakannattimessa ja työnsi -niiden aaltoilevat poimut päänalusen taa. - -Silloin hän näki kreivin kalpeat kasvot, näki oikean käden häikäisevän -valkoiseen palttinaan käärittynä lepäävän tummakuvioisella peitteellä, -joka verhosi osan tästä tuskan vuoteesta. - -Häntä puistatti nähdessään veripisaran tiukkuvan esiin ja laajenevan -palttinassa. - -Nuoren miehen valkea povi oli paljas, ikäänkuin yön viileän viiman -olisi ollut avustettava hengitystä. Ohut rihma piteli paikoillaan -haavasidettä, jonka ympärillä sinersi läpäissyttä verta. - -Raskas huokaus pääsi nuoren naisen huulilta. Nojaten vuodepatsasta -vasten hän katseli naamionsa rei'istä tätä murheellista näkyä. Kreivin -yhteenpuristettujen hampaiden välitse kuului käheä, koriseva ääni kuin -kuolevan rinnasta. Naamioitu nainen tarttui potilaan vasempaan käteen. -Se poltti kuin hehkuva hiili. Mutta heti kun vieraan jäätävän kylmät -sormet koskettivat sitä, oli jähmetyksen vaikutus niin suuri, että de -Guiche avasi silmänsä ja koetti katsettaan elvyttäen tulla tajuihinsa. - -Ensimmäiseksi havainnokseen hän näki vuoteensa vieressä seisovan -haamun. Tämä huomio sai hänen silmänsä laajenemaan, mutta järjen -kirkasta kipinää ei niissä syttynyt. Silloin nainen antoi merkin oven -luo jääneelle seuralaiselleen. Tämä oli varmaankin oppinut ohjeensa -hyvin, sillä selvään korostetulla äänellä hän ilman pienintäkään -epäröimistä lausui: - -"Herra kreivi, hänen kuninkaallinen korkeutensa prinsessa Henriette on -tahtonut tietää, miten kestätte haavanne tuottamat tuskat, ja minun -suuni kautta tahtoo hän teille ilmoittaa surunsa kärsimyksistänne." - -Kuullessaan Madamen nimeä lausuttavan de Guiche liikahti. Hän ei vielä -ollut laisinkaan huomannut henkilöä, joka nämä sanat lausui, ja kääntyi -siis luonnollisesti ääntä kohti. Mutta kun kylmä käsi yhä puristi hänen -omaansa, palasi hänen katseensa tähän liikkumattomaan aaveeseen. - -"Tekö minulle puhutte, madame", kysyi hän heikolla äänellä, "vai onko -kanssanne joku toinen henkilö tässä huoneessa?" - -"On", vastasi haamu melkein kuulumattomasti ja laskien päänsä -alemmaksi. - -"Hyvä", ponnistausi potilas lausumaan, "kiitos. Sanokaa Madamelle, että -kuolema ei minua enää sureta, koska hän on muistanut minua." - -Kuoleman kuuluessa kuolevan huulilta ei tuskainen nainen voinut -pidättää kyyneliään, vaan ne valuivat naamion alta ilmestyen poskille -siihen kohtaan, missä se lakkasi niitä peittämästä. Jos de Guiche olisi -paremmin hallinnut aistejaan, olisi hän nähnyt niiden vierivän -kirkkaina helminä ja putoavan vuoteelle. Unohtaen naamioituksensa -nainen nosti kätensä silmilleen kuivatakseen niitä, ja koskettaessaan -ärsyttävää ja kylmää samettia hän tempasi suuttuneena naamion -kasvoiltaan, viskaten sen lattialle. - -Tämän odottamattoman, ikäänkuin pilvistä laskeutuneen ilmestyksen -nähdessään de Guiche huudahti ja ojensi käsivartensa. Mutta sanat -kuolivat hänen huulilleen, ja kaikki voima herpautui hänen suonissaan. -Hänen oikea kätensä, joka arvostelematta voimaansa oli seurannut tahdon -yllykettä, putosi takaisin vuoteelle, ja heti punertui hohtavan -valkoinen palttina suuremmasta veritahrasta. - -Samalla nuoren miehen silmät vuoroin sulkeutuivat ja avautuivat -ikäänkuin hän olisi aloittanut kamppailun kuoleman talttumattoman -enkelin kanssa. Muutamien vaistomaisten liikkeiden jälkeen pää jäi taas -liikkumattomaksi pielukselle, mutta hänen kalpeutensa oli saanut -lyijynharmaan vivahduksen. - -Naista peloitti, mutta tällä kertaa pelko vastoin tavallisuutta oli -puoleensavetävää. Hän kumartui nuoren miehen puoleen, ja hänen -henkäyksensä hiveli tämän kylmiä ja värittömiä kasvoja, joita hänen -omansa miltei koskettivat. Sitten hän painoi nopean suudelman de -Guichen vasemmalle kädelle. Se näkyi vaikuttavan kuin sähkövirran -puistatus, sillä potilas havahtui toistamiseen, avaten suuret, -ilmeettömät silmänsä, mutta vaipui sitten takaisin syvään horrostilaan. - -"Lähtekäämme", virkkoi prinsessa kumppanilleen, "lähtekäämme. Emme voi -pitempään viipyä täällä. Tekisin vielä jonkun mielettömyyden." - -"Madame, Madame! Teidän korkeutenne unohtaa naamionne", huomautti -valpas seuralainen. - -"Ottakaa se ylös", vastasi hänen emäntänsä, hiipien huumaantuneena alas -portaita. - -Ja koska ovi oli jätetty puoliksi auki, livahtivat molemmat lintuset -tästä aukosta, ja palasivat kevein askelin palatsiin. Toinen näistä -kahdesta naisesta nousi Madamen suojiin asti, jonne hän katosi. Toinen -meni hovineitojen asuntoon välikerrassa. Saavuttuaan kamariinsa -viimemainittu istahti pöydän ääreen, ja suomatta itselleen aikaa -hengähtääkään ryhtyi kyhäämään seuraavaa kirjettä: - - 'Tänä iltana Madame on ollut de Guichen luona. Kaikki käy - hyvin tältä puolen. Pidä sinä huolta omasta osastasi, ja - muista kaikin mokomin polttaa tämä lappu.' - -Hän taittoi kirjeen pitkäkäiseksi ja lähtien sitten varovasti -huoneestaan meni Monsieurin palveluksessa olevien herrasmiesten -asuntoihin johtavaan käytävään. Siellä hän pysähtyi erään oven eteen ja -rapsautettuaan siihen kaksi kertaa sujautti sisään paperin ja -poistui. Palattuaan sitten huoneeseensa hän hävitti kaikki jäljet -ulkonakäynnistään ja kirjeen kirjoittamisesta. Siinä puuhassa hän -huomasi pöydällä Madamen naamion, jonka oli emäntänsä käskystä ottanut -mukaansa, mutta unohtanut antaa tälle takaisin. - -"Ohoo", virkahti hän, "muistakaamme tehdä huomenna, minkä tänään -unohdimme!" - -Hän otti naamion, tarttuen siihen sen samettiposkesta, mutta tunsi -peukalonsa kostuneen kosketuksesta. Vilkaistessaan sormeensa hän näki, -että se ei ollut ainoastaan kostea, vaan punainen. - -Naamio oli pudonnut eräälle niistä veritäplistä, joita sanoimme olleen -lattialla, ja mustasta sametista oli veri imeytynyt sisäpuolelle -valkoista batistia tahraamaan. - -"Ah, ah!" huudahti Montalais -- sillä epäilemättä ovat lukijamme hänet -kaikista kuvaamistamme liikkeistä tunteneet. "Minä en enää anna hänelle -takaisin tätä naamiota, se on nyt liian kallisarvoinen." - -Ja seisoalle kohoutuen hän juoksi vaahterapuisen arkun luo, joka -sisälsi erilaisia pukeutumistarpeita ja hajuvesiä. - -"Ei, ei sinnekään", virkkoi hän, "sellaista talletusta ei jätetä -sattuman varaan." - -Sitten hetkisen kuluttua hän tuumi salaperäisesti hymyillen: - --- Siro naamio, joka olet värjätty uljaan ritarin verellä, sinä joudut -samaan varastoon, missä säilytetään la Vallièren ihmeellisiä kirjeitä -Raoulin kirjeiden ohella, siihen lemmenlehtisten kokoelmaan, joka -aikanaan muodostaa Ranskan ja kuningasvallan historian. Sinä tulet -herra Malicornen haltuun, -- nauroi tyttöhupakko edelleen, alkaen -riisuutua. -- Kelpo Malicornen haltuun, -- hän jatkoi sammuttaen -kynttilänsä, -- joka luulee olevansa vain katselmusherrana -Monsieurilla, mutta josta minä teen Bourbonien suvun ja kuningaskunnan -parhaiden sukujen arkistonhoitajan ja historioitsijan. Valitelkoon hän -vieläkin, se mörökölli! - -Hän laski uutimensa alas ja nukahti. - - - - -161. - -Matka. - - -Seuraavana, lähtöön määrättynä päivänä, kuningas astui kellon -yhtätoista lyödessä kuningattarien ja Madamen kanssa pääportaita pitkin -edustalla odottavia vaunujaan kohti, joiden eteen oli valjastettu kuusi -korskuvaa hevosta. - -Koko hovi odotteli matkapuvussa Hevosenkengäksi nimitetyllä pihalla. -Loistava olikin nähdä tämä satuloitujen hevosten ja valjastettujen -kuormavaunujen jono sekä virkailijoittensa, kamaripalvelijainsa ja -paashiensa ympäröimien ylhäisten herrojen ja naisten joukko. - -Kuningas astui ajopeleihinsä molempain kuningatarten kanssa. Madame -istahti omiinsa Monsieurin kera. Hovineidot noudattivat esimerkkiä, -asettuen kaksittain heille määrättyihin vaunuihin. - -Kuninkaan vaunut kulkivat etunenässä, niitä seurasivat Madamen -ajopelit, ja sitten muut hovisäännön määräämässä järjestyksessä. - -Päivä oli helteinen. Keveän tuulenviiman, jota aamusella olisi -saattanut pitää kyllin voimakkaana vilvoittamaan ilmaa, teki pilvien -takaa esiintyvä aurinko pian hehkuvaksi, ja nyt enää vain huokui kuuman -autereen läpi polttavana henkäilynä, joka nostatti matkustajien -kasvoille hienoa pölyä, saaden nämä toivomaan pian pääsevänsä perille. - -Madame oli ensimmäinen, joka valitteli kuumuutta. Monsieur vastaukseksi -heittäysi taaksepäin vaunuissa kuin pyörtymäisillään ja valeli päälleen -hajuvesiä ja ripisteli tuoksusuoloja, samalla kun hän tuon tuostakin -huokaili raskaasti. - -Silloin Madame virkkoi hänelle herttaisimpaan sävyynsä: - -"Tosiaan, monsieur, odotin teidän olevan kyllin kohtelias, jättääksenne -tällä helteellä vaunut minulle yksinäni ja itse tehdäksenne matkan -ratsain." - -"Ratsain!" huudahti prinssi niin pelästyneenä, että hyvin saattoi -nähdä, kuinka mahdoton hänen oli ottaa varten noin merkillistä -ehdotusta. "Ratsain! Mitä ajattelettekaan, madame? Ihonihan korventuisi -aivan pilalle tällaisessa tulikuumassa tuulessa." - -Madame purskahti nauramaan. - -"Te otatte minun päivänvarjoni", esitti hän. - -"Sitä olisi perin hankala pidellä!" vastasi Monsieur yksioikoisesti. -"Eikä minulla ole hevostakaan." - -"Mitä! Eikö hevosta?" vastasi prinsessa, tahtoen edes kiusoitella, -ellei saanut puolisoansa jättämään häntä yksikseen. "Te erehdytte, -monsieur, sillä näenhän tuolla mieliraudikkonne." - -"Raudikkoni?" huudahti prinssi, yrittäen liikahtaa vaununikkunaa kohti; -mutta se tuotti hänelle niin paljon vaivaa, että hän keskeyttäen -aikeensa kiirehti vaipumaan entiseen hievahtamattomaan asentoonsa. - -"Niin", virkkoi Madame, "teidän hevosenne, jota herra de Malicorne -kuljettaa." - -"Eläinparka!" vastasi prinssi. "Kyllä se saa kärsiä kuumuudesta!" - -Näin sanottuaan hän sulki silmänsä kuin kuoleva, joka vetää viimeistä -henkäystään. - -Madame puolestaan ojentausi veltosti kaleesien toiseen nurkkaan, -sulkien hänkin silmänsä, ei kuitenkaan nukkuakseen, vaan rauhassa -haaveillakseen. - -Sillävälin kuningas, istuen vaunujensa etuosassa, luovutettuaan -perimmäiset paikat kuningattarille, kärsi levottomain rakastajain -tunteiden voimakasta ristiriitaa, jota heissä syntyy, kun he koskaan -kykenemättä sammuttamaan polttavaa lemmenjanoansa aina haluavat nähdä -rakkautensa esineen, mutta sitten väistyvät puoliksi tyytyväisinä, -huomaamatta kiihoittaneensa janon vielä polttavammaksi. - -Ajaen edellä, kuten olemme sanoneet, kuningas ei voinut paikaltaan -nähdä viimeisinä kulkevia seuranaisten ja hovineitojen vaunuja. Hänen -täytyi sitäpaitsi vastata nuoren kuningattaren alituisiin kyselyihin. -Perin onnellisena omistaessaan _rakkaan puolisonsa_, kuten hän -kuninkaallisen seurustelukaavan unohtaen virkkoi, hän rasitti tätä -kaikella rakkaudellaan ja kahlehti huolenpidollaan, peläten että hänet -tultaisiin ryöstämään tai että Ludvig saisi halun jättää hänet. - -Itävallan Anna, joka ei silloin juuri muuta ajatellut kuin aika-ajoin -tempoilevia vihjauksia rinnassaan, näytti iloista sävyä, ja vaikka hän -aavisti kuninkaan levottomuuden, pitensi hän häijynkurisesti tämän -kärsimyksiä vähän väliä odottamatta uudistaen keskustelun juuri kun -hänen majesteettinsa omiin ajatuksiinsa vaipuneena alkoi hempeästi -mietiskellä salaisia lempisuhteitaan. - -Kaikki tämä, kuningattaren hellä huolehtiminen ja Itävallan Annan -kiusoittelu, alkoi tuntua sietämättömältä kuninkaasta, joka ei osannut -hillitä sydämensä sykähtelyjä. Hän tuskitteli ensin kuumuutta; se oli -alkuna muihin valituksiin. Mutta hän teki sen niin taitavasti, että -Maria Teresia ei aavistanut hänen tarkoitustaan, vaan ymmärtäen -kuninkaan sanat kirjaimellisesti ryhtyi leyhyttelemään Ludvigia -kameelikurjensulillaan. Mutta kun kuningas kuumuuden haihduttua -valitteli suonenvetoa ja jalkojen puutumista, ja kun vaunut juuri -pysähtyivät hevosia vaihtamaan, kysyi kuningatar: - -"Tahdotteko, että astun kanssanne vaunuista? Minunkin jalkani ovat -kangistuneet. Kävelkäämme muutamia askeleita jalan, ja kun vaunut -saavuttavat meidät, asetumme jälleen paikoillemme." - -Kuningas rypisti kulmiaan. Uskottomalle aviopuolisolle on kova koetus, -kun vaimo kalvavasta mustasukkaisuudesta huolimatta on kyllin -lujatahtoinen välttääkseen antamasta veruketta vihastumiseen. - -Kuningas ei kuitenkaan voinut kieltää. Astuttuaan alas hän siis tarjosi -käsivartensa kuningattarelle ja käveli tämän kanssa kappaleen matkaa, -sillävälin kun hevosia vaihdettiin. Mutta kävellessään loi hän -kateellisen silmäyksen hovimiehiin, joilla oli onni kulkea tiensä -ratsain. - -Kuningatar huomasi pian, että jalkaisin kävely ei miellyttänyt -kuningasta enempää kuin vaunuissa ajaminenkaan. Hän pyysi siis, että -siirryttäisiin takaisin ajopeleihin. - -Kuningas vei hänet vaununastuimelle asti, mutta ei noussut hänen -mukaansa. Hän vetäytyi jonkun askeleen taaksepäin, etsien vaunujonossa -sitä henkilöä, joka hänelle oli niin peräti mielenkiintoinen. - -Kuudensien vaunujen oviverhojen takaa näyttäytyivät la Vallièren -vaaleat kasvot. - -Kun kuningas seisoi liikkumattomana paikallaan haaveillen, näkemättä -että kaikki oli valmiina ja vain häntä odotettiin, hän kuuli kolmen -askeleen päästä kunnioittavasti kysyvän äänen. Siinä oli herra de -Malicorne täydessä tallimestarin asussa, pidellen vasemmalla -käsivarrellaan kahden hevosen suitsia. - -"Pyysikö teidän majesteettinne hevosta?" kysyi hän. - -"Hevosta! Olisiko teillä joku hevosistani?" kysyi kuningas, yrittäen -tuntea herrasmiestä, jonka kasvot eivät hänelle vielä olleet -tutunomaiset. - -"Sire", vastasi Malicorne, "minulla ainakin on hevonen teidän -majesteettinne varalle." - -Ja Malicorne osoitti Monsieurin raudikkoa, jonka Madame oli huomannut. -Uljas ja komeavaljainen eläin se olikin. - -"Mutta se ei ole minun hevosiani, monsieur", virkkoi kuningas. - -"Sire, hevonen on hänen kuninkaallisen korkeutensa tallista. Mutta -hänen kuninkaallinen korkeutensa ei ratsasta näin kuumalla." - -Kuningas ei vastannut mitään, vaan lähestyi innokkaasti hevosta, joka -kuopi maata kavioillaan. Malicorne liikahti pitelemään jalustinta, -mutta hänen majesteettinsa oli jo satulassa. Iloissaan tästä hyvästä -sattumasta kuningas säteilevänä karautti odottelevien kuningatarten -vaunujen luo ja virkkoi Maria Teresian peljästyneestä muodosta -huolimatta: - -"Ah, _ma foi_, keksin tämän hevosen ja käytän sitä hyväkseni. Vaunuissa -olin tukehtua. Näkemiin, mesdames." - -Sitten hän kumartuen sirosti ratsunsa pyöreätä kaulaa kohti -silmänräpäyksessä hävisi. - -Itävallan Anna kurkottautui seuraamaan häntä silmillään. Kuningas ei -ratsastanut loitollekaan, sillä päästyään kuudensien vaunujen luo hän -hillitsi hevosensa ja otti hatun päästään. Hän tervehti la Vallièrea. -Hänet nähdessään tämä hiljaa huudahti kummastuksesta, samalla -ilahtuneena punastuen. Vaunujen toisessa nurkassa istuva Montalais -vastasi kuninkaan tervehdykseen syvällä kumarruksella. Sitten hän -nerokkaana naisena tekeytyi hyvin kiintyneeksi maisemaan ja vetäytyi -vasempaan kulmaukseen. - -Kuninkaan ja la Vallièren keskustelu alkoi, kuten kaikkien -rakastavaisten haastelut, kaunopuheisin katsein ja muutamin -merkityksettömin sanoin. Kuningas selitti, että hänen oli ollut kovin -kuuma vaunuissaan. Siksi hänestä tuntui ratsastaminen oikein -keventävältä. - -"Ja", lisäsi hän, "se hyväntekijä, joka toimitti minulle ratsun, on -peräti nokkela mies, sillä hän arvasi, mitä tarvitsin. Nyt haluaisin -vain tietää, kuka tuo herrasmies on, joka niin taitavasti palveli -kuningastaan, pelastaen hänet sellaisesta julmasta vaivasta." - -Tämän haastelun aikana, joka ensimmäisestä sanasta alkaen oli -kiinnittänyt hänen huomiotaan, Montalais oli lähestynyt, asettuen niin, -että hän lauseen lopulla kohtasi kuninkaan katseen. Tästä johtui, että -kuningas kysymystä tehdessään katsoi yhtä hyvin häneen kuin la -Vallièreenkin, ja Montalais saattoi otaksua, että kysymys tehtiin -hänelle, joten hänen siis sopi siihen vastata. - -"Sire", virkkoi neitonen, "hevonen, jolla teidän majesteettinne -ratsastaa, kuulun Monsieurille, ja sitä kuljetti eräs hänen -kuninkaallisen korkeutensa miehistä." - -"Ja mikä sen herrasmiehen nimi on, jos suvaitsette, mademoiselle?" - -"Herra de Malicorne, sire." - -Nimellä oli tavallinen vaikutuksensa. - -"Malicorne?" toisti kuningas hymyillen. - -"Niin, sire", vastasi Aure. "Katsokaa, se on tuo ritari, joka ratsastaa -täällä vasemmallani." - -Ja hän osoitti todellakin Malicorneamme, joka autuaallisen näköisenä -matkasi vasemman vaununoven edessä, tietäen hyvin, että hänestä juuri -tällä hetkellä puhuttiin, mutta istuen hievahtamatta satulassaan kuin -kuuromykkä. - -"Niin, se on sama mies", vahvisti kuningas; "muistan hänen muotonsa ja -pidän nyt mielessäni hänen nimensä." - -Ja kuningas katsahti hellästi la Vallièreen. - -Aurella ei ollut enää mitään tehtävää. Hän oli esittänyt Malicornen -nimen; maaperä oli hyvä, nyt oli vain annettava siemenen itää ja -tapauksen kantaa hedelmiä. Hän siis heittäytyi takaisin loukkoonsa, -tuntien itsensä oikeutetuksi antamaan herra de Malicornelle niin paljon -suloisia merkkejä kuin vain tahtoi, koskapa herra de Malicorne oli -onnistunut miellyttämään kuningasta. Kuten hyvin saattaa ymmärtää, -Montalais käyttikin sitä etuansa runsaasti. Ja teräväkorvainen ja -viekaskatseinen Malicorne lausui sanattomasti: -- Kaikki käy hyvin. - -Tätä arvostelmaa seurasi suudelmaa mukaileva elehtiminen. - -"Ah, mademoiselle", virkkoi kuningas vihdoin, "nyt teidän vapaa -maalaiselämänne loppuu; teidän palveluksenne Madamen luona tulee -ankarammaksi, emmekä me enää näe toisiamme." - -"Teidän majesteettinne rakastaa Madamea siksi paljon", vastasi Louise, -"että te kyllä usein tulette hänen luokseen, Ja kun teidän -majesteettinne käy huoneen läpi..." - -"Oi", huudahti kuningas hellällä äänellä, joka asteittain aleni, -"vilahdukselta näkeminen ei ole tapaamista, ja kuitenkin näyttää siinä -teille olevan kylliksi." - -Louise ei vastannut mitään. Huokaus paisutti hänen sydäntään, mutta hän -tukahutti sen. - -"Teillä on suuri voima itsenne suhteen", sanoi kuningas. La Vallière -hymyili surumielisesti. "Käyttäkää sitä voimaanne rakastamiseen", -jatkoi Ludvig, "niin siunaan Jumalaa sen antamisesta teille." - -La Vallière pysyi ääneti, mutta kohotti kuninkaaseen rakkautta uhkuvan -katseen. - -Ja ikäänkuin tämä polttava silmäys olisi hänet lävistänyt Ludvig painoi -kätensä otsalleen ja kiihoittaen polvillaan hevosta karautti muutaman -askeleen edelle. - -Taaksepäin nojaten, silmät puoliksi ummessa, la Vallière hyväili -silmillään komeata ritaria, jonka töyhtö liehui tuulessa. Hän rakasti -hänen sirosti pyöristyneitä käsivarsiaan, hienoja, jänteviä sääriään, -jotka puristuivat hevosen kylkiin, tuota kauniiden hiuskiharain -ympäröimää pyöreätä päänmuotoa. Toisinaan nuo kiharat kohosivat, ja -niiden alta pilkisti esille siro, ruusunpunainen korva. - -Sanalla sanoen, lapsonen rakasti, ja rakkaus päihdytti häntä. Hetkisen -perästä kuningas palasi hänen luokseen. - -"Oi", virkkoi hän, "ettekö näe, että vaitiolonne murtaa sydämeni? Oi, -mademoiselle, kuinka armoton te olettekaan, kun olette valmis -keskeyttämään suhteemme! Täytyykö minun luulla teitä horjuvaiseksi?... -Niin, niin, minä pelkään tätä syvää rakkautta, jonka minussa -herätätte." - -"Voi, sire, te erehdytte", sanoi la Vallière; "jos minä rakastun, -kestää se rakkaus kaiken ikäni." - -"Jos te rakastutte!" huudahti kuningas ylväästi. "Mitä, ettekö siis -rakasta?" - -Tyttö kätki kasvot käsiinsä. - -"Näettekö, näettekö", virkkoi kuningas, "että minä en syytä teitä -aiheettomasti? Olettehan te häilyväinen, oikullinen, ehkä -keimailevakin! Oi, hyvä Jumala!" - -"Ei, ah ei", huudahti tyttö, "rauhoittukaa, rauhoittukaa, Sire! Ei, ei; -ei!" - -"Lupaatteko siis, että aina olette sama minulle?" - -"Ah, aina, sire." - -"Että te ette osoita sellaista kovuutta, joka murtaa sydämen, -- ette -laisinkaan noita äkillisiä mielenmuutoksia, jotka surmaisivat minut?" - -"Ei, ah, ei!" - -"Hyvä on, minä pidän lupauksista, asetan mielelläni valojen varaan ja -Jumalan haltuun kaikki, mikä koskee sydäntäni ja rakkauttani. Luvatkaa -minulle, tai oikeammin vannokaa minulle, vannokaa, että jos elämässä, -jota johdumme aloittamaan, elämässä täynnä uhrauksia, salaperäisyyttä, -tuskaa, vastoinkäymisiä ja väärinkäsityksiä, -- vannokaa, että jos -siinä elämässä olemme erehtyneet, jos olemme toisemme väärin -käsittäneet, jos olemme toisiamme loukanneet, mikä on rikos rakkautta -vastaan, -- vannokaa minulle, Louise...!" - -La Vallière säpsähti sydämensä syvimmässä. Ensi kertaa hän kuuli -kuninkaallisen rakastajansa lausuvan hänen ristimänimeään. - -Ludvig taasen riisui hansikkaansa ja kuroitti kätensä vaunuihin asti. - -"Vannokaa minulle", jatkoi hän, "että me emme joskus kinastelun jälkeen -toisistamme erinneinä koskaan anna pahastuksen kestää yön yli, vaan -riennämme käynnillä tai edes sanan lähettämällä tuottamaan toisillemme -lohdutuksen ja levon." - -La Vallière otti rakastajansa polttavan käden omiinsa, jotka olivat -kylmät, puristaen sitä hellästi, kunnes läheisen pyörän liikunnasta -säikkyvä hevonen riuhtaisi kuninkaan tästä onnestaan. - -Louise oli vannonut. - -"Palatkaa, sire", kehoitti hän, "palatkaa kuningattarien luo. Minä -tunnen siellä myrskyn nousevan, ja se uhkaa minun sydäntäni." - -Ludvig totteli, kumarsi jäähyväisiksi neiti de Montalaisille ja pani -hevosensa laukkaamaan kuningatarten vaunujen luo. - -Ohi ajaessaan hän näki nukkuvan Monsieurin. - -Mutta Madame ei nukkunut. Hän virkkoi ohikiitävälle kuninkaalle: - -"Mikä oivallinen ratsu, sire!... Eikö se ole Monsieurin raudikko?" - -Mutta nuori kuningatar ei sanonut muuta kuin: - -"Voitteko nyt paremmin, rakas herrani?" - - - - -162. - -Naiskolmikko. - - -Pariisiin saavuttuaan kuningas meni valtakunnanneuvostoon, -työskennellen osan päivästä. Kuningatar pysyi kotona leskikuningattaren -seurassa ja puhkesi itkemään heti kun oli sanonut kuninkaalle hyvästi. - -"Ah, äitini", valitti hän, "kuningas ei enää rakasta minua! Mihin minä -joudunkaan, hyvä Jumala?" - -"Aviomies rakastaa aina sellaista vaimoa kuin sinä olet", vakuutti -Itävallan Anna. - -"Voi tulla hetki, äitini, jolloin hän rakastaa muuta naista kuin -minua." - -"Mitä sinä rakastamisella ymmärrät?" - -"Oh, että aina ajattelee jotakuta, aina etsii tätä henkilöä." - -"Oletko luullut huomaavasi", kysyi Itävallan Anna, "että kuningas olisi -siten menetellyt?" - -"En, madame", vastasi nuori kuningatar epäröiden. - -"Siitä näet, Marie!" - -"Ja kuitenkin tunnustanette, äitini, että kuningas laiminlyö minua?" - -"Kuningas, tyttäreni, kuuluu koko valtakunnalleen." - -"Ja siksipä hän ei enää kuulu minulle. Täten saan nähdä itseni -hylättynä, unohdettuna, kuten niin monet kuningattaret ennen minua, kun -sitävastoin rakkaus, maine ja kunnianosoitukset suodaan muille. Oi, -äitini, kuningas on niin kaunis! Kuinka monet vielä sanovatkaan hänelle -rakastavansa häntä, kuinka monien täytyykään häntä rakastaa!" - -"On harvinaista, että naiset rakastavat kuninkaassa miestä, mutta jos -epäilyksestäni huolimatta kuitenkin sattuisi sellaista, niin toivo -pikemmin, Marie, että ne naiset todellakin rakastavat puolisoasi. -Ensiksikin rakastajattaren harras tunne haihduttaa pian rakastajan -kiihkeyden, ja toiseksi lemmekäs rakastajatar piankin menettää vallan -rakastajaa kohtaan, jolta hän ei halua mahtia eikä rikkautta, vaan -pelkkää rakkautta. Toivo siis, että kuningas rakastaa lievästi, mutta -että hänen rakastajattarensa hehkuu sitä tulisemmin!" - -"Oi, äiti, syvällä rakkaudella on uskomaton teho!" - -"Ja silti sanot olevasi hylätty?" - -"Se on totta, se on totta, minä puhun sekaisin... On kuitenkin -kärsimys, jota en voisi vastustaa." - -"Mikä?" - -"Onnellinen valinta, talous, jonka hän laittaisi omamme ohelle, -- -perhe-elämä, jonka hän löytäisi toisen naisen luota. Oi, jos koskaan -näkisin kuninkaalla lapsia... minä kuolisin siitä!" - -"Maria, Maria", vastasi leskikuningatar hymyillen ja tarttuen miniänsä -käteen, "muista tämä totuus, jonka sinulle lausun, ja olkoon se aina -lohdutuksenasi: kuningas ei voi saada kruununperillistä ilman sinua, -mutta sinä kyllä ilman häntä." - -Nämä sanat lausuttuaan, joita hän säesti vaikuttavalla -naurunpurskahduksella, leskikuningatar jätti miniänsä, mennäkseen -Madamea vastaan, jonka tulon eräs hovipoika ilmoitti. - -Madame oli hädin malttanut vaihtaa pukuaan. Silminnähtävästä -kiihtymyksestään päättäen hän hautoi mielenkiintoista suunnitelmaa, -jonka tuloksesta hän oli levoton. - -"Tulin katsomaan", virkkoi hän, "ovatko teidän majesteettinne tunteneet -väsymystä pikku matkamme jälkeen." - -"Emme ollenkaan", sanoi leskikuningatar. - -"Hiukan", vastasi Maria Teresia. - -"Minä, mesdames, olen erityisesti pahoitellut, että ratsastus lienee -uuvuttanut kuningasta." - -"Ei, ruumiinharjoitus tekee kuninkaalle hyvää." - -"Ja minä itse kehoitinkin häntä siihen", huomautti Maria Teresia -kalveten. - -Madame ei vastannut tähän mitään, mutta hänelle omituinen hymyily -värähti hänen huulillaan, leviämättä muihin osiin kasvoja. Sitten äkkiä -muuttaen puheenainetta: - -"Tapaamme palatessamme Pariisin samanlaisena kuin se oli lähtiessämme: -yhä lemmenjuonia, rettelöitä, keimailua." - -"Lemmenjuonia!... Mitä lemmenjuonia?" kysyi leskikuningatar. - -"Puhutaan paljon herra Fouquetista ja rouva Plessis-Bellièrestä." - -"Joka siis on lyöttäytynyt edellisten kymmenentuhannen joukkoon?" sanoi -leskikuningatar. "Mutta viittasit rettelöihin?" - -"Niin, meillä kuuluu olevan kahnausta Hollannin kanssa." - -"Mistä syystä?" - -"Monsieur kertoi minulle jostakin kunniaraha-jupakasta." - -"Ahaa!" huudahti nuori kuningatar; "nuo Hollannissa lyödyt -hopeamitalit... joissa nähdään kuninkaan auringon menevän pilveen. -Olette väärässä sanoessanne sitä rettelöksi; sehän on julkista -herjausta." - -"Niin kehnoa herjausta, että kuningas sitä vain halveksii", lisäsi -leskikuningatar. "Mutta mitä puhuit keimailusta? Tarkoititko rouva -d'Olonnea?" - -"En suinkaan, en suinkaan; aihe on lähempänä meitä." - -"_Casa de Usted_",[6] kuiskasi leskikuningatar huuliaan liikuttamatta -miniänsä korvaan. Madame ei kuullut mitään, vaan jatkoi: - -"Olette kai kuulleet kamalan uutisen?" - -"Oo, kyllä, herra de Guichen haavoittumisen." - -"Ja te pidätte sitä, kuten kaikki muutkin, metsästysretkellä sattuneena -tapaturmana?" - -"Niinhän tietysti", virkkoivat molemmat kuningattaret, mutta tällä -kertaa heidän mielenkiintonsa oli herännyt. - -Madame tuli lähemmäksi. - -"Kaksintaistelu", sanoi hän hiljaa. - -"Ah!" huudahti Itävallan Anna ankarasti. Hänen korvissaan oli sillä -sanalla paha kaiku, kaksintaistelut kun olivat Ranskassa olleet -kiellettyjä siitä asti kun hän siellä hallitsi. - -"Perin valitettava kaksintaistelu, joka oli maksaa Monsieurille kaksi -hänen parhaista ystävistään ja kuninkaalle kaksi uskollista -palvelijaa." - -"Ja mistä se siis johtuikaan?" kysyi nuori kuningatar salaisen vaiston -yllyttämänä. - -"Keimailusta", toisti Madame voitonriemuisesti. "Nuo herrasmiehet -väittelivät erään naisen kunniasta: toisen mielestä hänen -neitsyellisyytensä oli verrattava itse Pallas Athenen puhtauteen, -toinen taas väitti tuon naisen Venusta matkien kiihoittavan Marsia, ja -niinpä nuo herrat taistelivat kuin Hektor ja Akhilleus." - -"Venus kiihoittamassa Marsia?" hymähti nuori kuningatar itsekseen, -uskaltamatta syventyä vertaukseen. - -"Kuka se nainen on?" kysyi Itävallan Anna suoraan. "Joku hovineito, -niinhän sanoit?" - -"Sanoinko?" virkkoi Madame. - -"Niin. Luulenpa vielä, että mainitsit hänen nimensäkin." - -"Tiedättekö, että sellainen nainen on turmiollinen kuninkaallisessa -huonekunnassa?" - -"Hän on neiti de la Vallière?" virkkoi leskikuningatar. - -"Hyvä Jumala, niin, juuri se ruma tyttönen." - -"Minä luulin hänen olevan kihloissa ritarin kanssa, joka tietääkseni ei -ole herra de Guiche eikä herra de Wardes." - -"Se on mahdollista, madame." - -Nuori kuningatar otti koruompeluksen ja purki sen rauhallisuutta -teeskennellen, vaikka vapisevat sormet todistivat hänen kiihtymystään. - -"Mitä puhuitkaan Venuksesta ja Marsista?" tivasi leskikuningatar. "Onko -joku _Mars_ pelissä?" - -"Nainen sitä kehuskelee." - -"Ettäkö hän kehuskelee sitä?" - -"Se on ollut taistelun syynä." - -"Ja herra de Guiche on puolustanut Marsia?" - -"Niin, tietysti, uskollisena palvelijana." - -"Uskollisena palvelijana!" huudahti nuori kuningatar, unohtaen -mustasukkaisuuden puuskassa kaiken varovaisuutensa. "Miten -palvelijana?" - -"Koska Marsia ei voinut puolustaa muuta kuin tuon Venuksen -kustannuksella", vastasi Madame, "herra de Guiche taisteli Marsin -ehdottoman viattomuuden puolesta, vakuuttaen kai Venuksen vain tyhjää -kerskuneen." - -"Ja levittelikö herra de Wardes huhua, että Venus oli oikeassa?" kysyi -Itävallan Anna rauhallisesti. - --- Ah, de Wardes, -- ajatteli Madame, -- saatte kalliisti maksaa -haavat, jotka olette tuottanut miesten jaloimmalle! - -Ja hän ryhtyi syyttämään de Wardesia kaikella mahdollisella -kiivaudella, maksaen täten velan haavoitetun ja omasta puolestaan, -varmana siitä, että hän siten tärvelisi vihollisensa tulevaisuuden. Hän -puhui niin paljon, että jos Manicamp olisi ollut siellä, olisi hän -pahoitellut niin hyvin palvelleensa ystäväänsä, koska siitä seurasi -tämän onnettoman vihollisen perikato. - -"Kaikessa tässä", virkkoi Itävallan Anna, "minä en näe muuta kuin yhden -syyllisen -- sen la Vallièren." - -Nuori kuningatar ryhtyi jälleen työhönsä, osoittaen jäätävää kylmyyttä. - -Madame kuunteli. - -"Eikö se ole sinunkin mielipiteesi?" sanoi hänelle Itävallan Anna. -"Etkö pane hänen syykseen tätä riitaa ja kaksintaistelua?" - -Madame vastasi eleellä, joka ei ollut myöntävä enempää kuin -kieltäväkään. - -"Sitten minä en ymmärrä, mitä oikeastaan tarkoitit puhuessasi keimailun -vaaroista", jatkoi Itävallan Anna. - -"On totta", kiirehti Madame lausumaan, "että jos tuo nuori henkilö ei -olisi keimaillut, ei Mars olisi hänestä välittänyt." - -Sana "Mars" toi jälleen ohimenevän punan nuoren kuningattaren poskille, -mutta siitä huolimatta hän jatkoi aloittamaansa työtä. - -"Minä en tahdo, että hovissani täten ärsytetään miehet toisiaan -vastaan", virkkoi Itävallan Anna hitaasti. "Ne tavat olivat ehkä -hyödyllisiä aikana, jolloin jakaantuneella, kiistelevällä aatelilla ei -ollut muuta yhtymäkohtaa kuin ritarillisuus. Silloin naisilla, jotka -yksinään vallitsivat, oli etuoikeutena ylläpitää herrasmiesten kuntoa -lukuisilla kokeilla. Mutta nykyään on Ranskassa, Jumalan kiitos, yksi -ainoa valtias. Ja tämän isännän hyväksi on keskitettävä kaikki voima ja -kaikki ajatukset. Minä en siedä, että pojaltani riistetään joku -palvelijoistaan." - -Kääntyen nuoren kuningattaren puoleen hän vielä lisäsi: - -"Mitä tehdä tuolle la Vallièrelle?" - -"La Vallièrelle?" toisti kuningatar tekeytyen kummastuneeksi. "En tunne -sitä nimeä." Ja tätä vastausta seurasi sellainen jäinen hymyily, joka -sopii vain kuninkaallisille huulille. - -Madame itse oli suuri prinsessa, suuri hengenlahjoiltaan, -syntyperältään ja ylpeydeltään. Mutta tämän vastauksen paino mursi -hänet, ja hän tarvitsi hetkisen toipuakseen. - -"Hän on seuraneitojani", vastasi hän kumartaen. - -"Silloin", huomautti Maria Teresia äskeiseen tapaansa, "se on teidän -asianne, sisareni... eikä meidän." - -"Anteeksi", puuttui puheeseen Itävallan Anna, "kyllä asia kuuluu -minulle. Ja minä käsitän varsin hyvin", jatkoi hän, luoden Madameen -ymmärtäväisen katseen, "minä käsitän, miksi Henriette on minulle tämän -kertonut." - -"Teidän lausumanne sanat, madame", virkkoi englantilainen prinsessa, -"ovat pelkkää viisautta." - -"Tullessaan lähetetyksi takaisin kotiseudulleen", ehdotti Maria Teresia -säveästi, "tyttö tietenkin saisi eläkkeen." - -"Minun käsikassastani!" huudahti Madame kiivaasti. - -"Ei, ei, Henriette", keskeytti Itävallan Anna, "ei mitään hälinää, jos -suvaitset. Kuningas ei pidä siitä, että naisista levitetään pahoja -huhuja. Tulkoon tämä kaikki järjestetyksi perheen piirissä. Ehkä -suvaitset lähettää kutsumaan tuon tytön tänne. -- Sinä, tyttäreni, -tehnet hyvin ja lähtenet hetkiseksi omiin suojiisi." - -Vanhan kuningattaren pyynnöt olivat käskyjä. Maria Teresia nousi -palatakseen huoneeseensa ja Madame lähettääkseen paashin la Vallièreä -noutamaan. - - - - -163. - -Ensimmäinen kinastus. - - -La Vallière saapui leskikuningattaren luo vähääkään aavistamatta, että -häntä vastaan oli kudottu vaarallinen juoni. - -Hän luuli, että oli joku palvelus kysymyksessä, eikä leskikuningatar -ollut koskaan osoittautunut hänelle häijyksi sellaisessa tapauksessa. -Ja kun hän sitäpaitsi ei ollut välittömästi Itävallan Annan -vaikutusvallasta riippuvainen, saattoi hänellä tämän kanssa olla vain -virallisia suhteita, joissa hänen oma kohteliaisuutensa ja ylhäisen -prinsessan arvo tekivät hänen velvollisuudekseen osoittaa -mahdollisimman suurta auliutta. - -Hän lähestyi siis leskikuningatarta huulillaan rauhallinen ja lempeä -hymyilynsä, joka oli hänen paras kaunistuksensa. Kun tyttö ei astunut -kyllin lähelle, antoi Itävallan Anna hänelle merkin tulla ihan tuolin -eteen. Silloin Madame ilmestyi jälleen sisälle ja näköjään aivan -tyynenä istahti anoppinsa viereen, ryhtyen Maria Teresian aloittamaan -työhön. - -Käskyn asemesta, jonka hän oli odottanut heti saavansa, la Vallière -tarkkasi näitä valmisteluja ja silmäili uteliaasti, elleipä -levottomasti, molempien prinsessain kasvoja. - -Anna mietti. Madame säilytti välinpitämättömyyden teeskentelyn, joka -olisi voinut säikähdyttää vähemmänkin arkoja. - -"Mademoiselle", puhkesi leskikuningatar äkkiä puhumaan, ääntämisessään -murtaen espanjaksi, mikä osoitti hänen olevan tuohuksissaan, -"sallikaahan, että hiukan haastelemme teistä, kun kerran olette nyt -kaikkien puheenaineena." - -"Minäkö?" huudahti la Vallière kalveten. - -"Älkää tekeytykö tietämättömäksi, kaunokaiseni. Olettehan toki kuullut -herra de Guichen ja herra de Wardesin kaksintaistelusta?" - -"Hyvä Jumala, madame, huhu toi sen kyllä eilen minunkin korviini!" -vastasi la Vallière, liittäen kätensä ristiin. - -"Ettekö ollut sitä ennakolta aavistanut?" - -"Kuinka se olisi ollut mahdollista, madame?" - -"Siksi että, kun kaksi miestä taistelee keskenään, he eivät tee sitä -aiheetta, ja teidän pitäisi tuntea syyt noiden kahden kiistaajan -vihoihin." - -"Sitä asiaa en ollenkaan tunne, madame." - -"Itsepäinen kieltäminen on jokseenkin jokapäiväinen puolustustapa, ja -teidän, madame, joka olette niin älykäs, pitäisi välttää arkisuutta. -Jotakin muuta!" - -"Hyvä Jumala, madame, teidän majesteettinne pelästyttää minut ankaralla -sävyllänne. Olisinko onnettomuudekseni joutunut epäsuosioonne?" - -Madame alkoi nauraa. La Vallière katseli häntä tyrmistyneenä. Anna -jatkoi: - -"Epäsuosiooni!... Joutunut epäsuosiooni! Mitä kuvittelettekaan, neiti -de la Vallière? Minun täytyy ajatella ihmisiä, voidakseni heihin -kohdistaa epäsuosioni. Mutta minä ajattelen teitä nyt vain siksi, että -teistä puhutaan vähän liian paljon; ja minä en pidä siitä, että hovini -naisista puhutaan." - -"Teidän majesteettinne suo minulle kunniaa sen sanomisella", vastasi la -Vallière hätääntyneenä; "mutta minä en käsitä, miten olen saattanut -herättää huomiota." - -"Tahdon sen siis sanoa teille. Herra de Guiche kuuluu joutuneen -pakotetuksi puolustamaan teitä." - -"Minua?" - -"Juuri teitä. Se on ritarillista, ja kauniit seikkailijattaret näkevät -mielellään, että ritarit taittavat peitsensä heidän puolestaan. Minä -sen sijaan vihaan kaksintaisteluja ja siis varsinkin seikkailuja ja... -tehkää siitä omat johtopäätöksenne." - -La Vallière vaipui kuningattaren jalkoihin, mutta tämä käänsi hänelle -selkänsä. Hän ojensi kätensä Madamea kohti, ja tämä nauroi hänelle -vasten kasvoja. - -Ylpeyden tunne sai hänet nousemaan. - -"Mesdames", virkkoi hän, "olen pyytänyt saada tietää, mikä on -rikokseni. Teidän majesteettinne pitäisi se minulle ilmoittaa, mutta -minä huomaan, että teidän majesteettinne tuomitsee minut ennen kuin on -suonut minulle puhdistautumisen tilaisuutta." - -"Ohhoh", huudahti Itävallan Anna, "kuulkaahan vain noita korulauseita, -Madame, noita sieviä ajatuksia! Tämä tyttö on kuninkaallinen prinsessa, -hän on suuren Kyroksen tavoittelijoita... oikea hempeyden ja -sankarillisten eleiden ehtymätön lähde. Näkee hyvin, kaunokaiseni, että -on kehitetty sielunlahjoja kruunupäiden seurassa." - -La Vallière tunsi viittauksen vihlaisevan sydäntään; hän ei enää -kalvennut, vaan kävi valkoiseksi kuin lilja, ja kaikki hänen voimansa -pettivät. - -"Minä tahdon sanoa teille", virkkoi kuningatar halveksivasti, "että jos -yhä kehitätte tuollaisia ajatuksia, niin nöyryytätte meidät naiset -siinä määrin, että meitä hävettää esiintyä lähellänne. Palatkaa -luonnollisuuteen, mademoiselle. _A propos_, mitä äsken kuulinkaan? -Tehän lienette kihloissa?" - -La Vallière painoi poveaan, jota uusi tuska raateli. - -"Vastatkaa toki, kun teitä puhutellaan." - -"Olen, madame." - -"Kuka siis on sulhasenne?" - -"Eräs aatelismies." - -"Ja hänen nimensä on?" - -"Bragelonnen varakreivi." - -"No, se on teille hyvin onnellinen kohtalo, mademoiselle, ja -varattomana, ilman yhteiskunnallista asemaa... ilman suuria -henkilöllisiä etuja, teidän pitäisi kiittää taivasta, joka on teille -suonut sellaisen tulevaisuuden." - -La Vallière ei vastannut mitään. - -"Missä se varakreivinne oleskelee?" jatkoi kuningatar. - -"Englannissa", virkkoi Madame, "mutta huhu neidin voitoista joutuu -kyllä sielläkin hänen kuuluviinsa." - -"Oi taivas!" äännähti la Vallière epätoivoisena. - -"No niin, mademoiselle", sanoi Itävallan Anna, "nuori mies toimitetaan -takaisin, ja teidät lähetetään jonnekin hänen kanssaan. Jos olette -toista mieltä -- tytöillä on hupsuja näkökohtia --, niin luottakaa -minuun: minä laitan teidät oikealle tielle, -- olen pitänyt huolta -huonommankin arvoisista tytöistä kuin te nyt olette." - -La Vallière ei enää kuunnellut. Säälitön kuningatar lisäsi: - -"Minä lähetän teidät ensin yksinänne jonnekin, missä voitte -rauhallisemmin harkita. Mietiskely tyynnyttää veren kiihkeyttä, se -karkoittaa nuoruuden harhakuvat. Olette kai ymmärtänyt minut?" - -"Madame, madame!" - -"Ei sanaakaan!" - -"Madame, olen viaton kaikkeen siihen, mistä teidän majesteettinne -saattaa minua epäillä. Madame, katsokaa minun epätoivoani. Minä -rakastan ja kunnioitan teidän majesteettianne niin hartaasti!" - -"Olisi parempi, että te ette kunnioittaisi minua", lausui kuningatar -kylmän ivallisesti. "Olisi parempi, jos ette olisi viaton, -Kuvitteletteko ehkä, että tyytyisin menemään tieheni, jos te olisitte -tehnyt auttamattoman virheen?" - -"Oi, madame, tahdotteko surmata minut?" - -"Ei mitään ilvenäytelmää, pyydän, tai muutoin minä otan huolehtiakseni -loppuratkaisusta. Lähtekää, menkää kotiinne, ja olkoon läksytykseni -teille opiksi." - -"Madame", virkkoi la Vallière Orléansin herttuattarelle, tarttuen hänen -käsiinsä, "rukoilkaa puolestani, te kun olette niin hyvä!" - -"Minäkö!" vastasi tämä riemuitsevan pilkallisesti; "minäkö hyvä?... Ah, -mademoiselle, te ette sitä laisinkaan ajatelleet!" - -Ja hän työnsi nuoren tytön käden tylysti takaisin. - -Sen sijaan että olisi murtunut, kuten molemmat prinsessat hänen -kalpeudestaan ja kyynelistään päättäen saattoivat odottaa, sai neito -äkkiä takaisin kaiken tyyneytensä ja arvokkuutensa. Hän kumarsi syvään -ja lähti. - -"No", sanoi Itävallan Anna Madamelle, "luuletko, että hän aloittaa -uudestaan?" - -"Minua epäilyttävät lempeät ja kärsivälliset luonteet", vastasi Madame. -"Mikään ei ole rohkeampi kuin kärsivällinen sydän, mikään ei ole -varmempi itsestään kuin lempeä luonne." - -"Minä vakuutan, että hän ajattelee useammin kuin kerrat ennen kuin -jälleen katsahtaa Mars-jumalaan." - -"Ellei hän vain käytä hänen kilpeään", varoitti Madame. - -Ylpeä katse leskikuningattaren silmistä vastasi tähän huomautukseen, -jolta ei puuttunut terävyyttä, ja jokseenkin varmoina voitostaan he -menivät jälleen tapaamaan Maria Teresiaa, joka odotti heitä -levottomuuttaan peitellen. - -Kello oli silloin puoli seitsemän illalla, ja kuningas oli juuri -haukannut välipalan. Hän ei hukannut aikaa. Kun ateria oli nautittu ja -kaikki toimitukset päättyivät, tarttui hän de Saint-Aignanin -käsivarteen, käskien kreivin tulla saattajakseen la Vallièren kammioon. -Hovimieheltä pääsi äänekäs huudahdus. - -"No, mitä nyt?" sanoi kuningas. "Siihen on totuttava, ja tottuakseen -johonkin täytyy joskus aloittaa." - -"Mutta, sire, tyttöjen asunto täällä on kuin lyhty: kaikki ihmiset -näkevät, kuka sinne menee ja kuka sieltä tulee. Minun mielestäni joku -veruke... Esimerkiksi..." - -"Annahan kuulla." - -"Ehkä teidän majesteettinne tahtoisi odottaa, kunnes Madame on palannut -huoneisiinsa." - -"Ei enempiä verukkeita, ei enää odottelua! On ollut jo kylliksi -kiertelyä ja kiusallista salamyhkäisyyttä; en käsitä, miten Ranskan -kuningas häpäisisi itseään seurustelemalla lahjakkaan tytön kanssa. -_Honni soit qui mal y pense_!"[7] - -"Sire, sire, suokoon teidän majesteettinne anteeksi ehkä liiallisen -intoni..." - -"Puhu." - -"Entä kuningatar?" - -"Se on totta, se on totta! Tahdon, että kuningatarta aina -kunnioitetaan. No niin, tänä iltana vielä menen neiti de la Vallièren -luo, mutta tämän jälkeen käytän mitä verukkeita vaan tahdot. Huomenna -etsimme niitä, tänä iltana minulla ei ole aikaa." - -De Saint-Aignan ei vastannut; hän astui alas portaita kuninkaan edellä -ja pihan yli häpeäntunteen vallassa, jota ei haihduttanut edes -harvinainen kunnia saada olla kuningasta tukemassa. Tämä hovimies -nimittäin tahtoi olla sekä Madamen että molempain kuningatarten hyvässä -suosiossa. Hän ei myöskään halunnut olla epämieluinen neiti de la -Vallièrelle, ja näin monta hyvää etua yhtaikaa tavoitellessa oli vaikea -välttää vastuksia. Nuoren kuningattaren, leskikuningattaren ja itse -Madamen ikkunat olivat juuri hovineitojen pihan puolella. Jos hänet -nähtäisiin kuningasta saattamassa, johtuisi siitä kolmen suuren -prinsessan pahastuminen, kolmen naisen, joiden vaikutusvalta oli -järkkymätön; palkkiona olisi vain rakastajattaren ohimenevä mielihyvä, -ja tämä oli paljon vähemmän houkuttelevaa. - -Kreiviparka, joka niin uljaasti suojeli la Vallièrea Fontainebleaun -Viisikulmiossa ja puistossa, ei tuntenutkaan samaa rohkeutta -julkisuuden valossa. Hän keksi tyttösessä tuhansia vikoja, joita -hänen teki kovin mielensä huomautella kuninkaalle. Mutta hänen -koettelemuksensa loppui hyvin, he pääsivät pihan yli ainoankaan verhon -nousematta tai ikkunan avautumatta. Kuningas käveli nopeasti sekä -oman kärsimättömyytensä kannustamana että edellään rientävän -de Saint-Aignanin pitkien säärten vaikutuksesta. Ovella tahtoi de -Saint-Aignan vetäytyä syrjään, mutta kuningas pidätti hänet. Tätä -huomaavaisuutta ei hovilainen lainkaan kaivannut, mutta nyt hänen -täytyi seurata Ludvigia la Vallièren luo. - -Hallitsijan saapuessa oli nuori tyttö juuri saanut silmänsä -kuivatuiksi, mutta niin hätääntyneesti, että kuningas näki hänen -itkeneen. Ludvig kyseli häneltä kuin hellä rakastaja ainakin, pakottaen -häntä puhumaan. - -"Ei minua mikään vaivaa, sire", väitteli tyttö. - -"Mutta olettehan itkenyt." - -"Oh, en suinkaan, sire." - -"Katsokaahan, de Saint-Aignan, olenko minä erehtynyt?" - -De Saint-Aignan ei hämillään tiennyt mitä vastata. - -"Silmänne ainakin punoittavat, mademoiselle", väitti kuningas. - -"Se johtuu tien tomusta, sire." - -"Ei vainkaan, ei vainkaan; teillä ei nyt ole sitä tyytyväistä ilmettä, -joka teidät tekee niin kauniiksi ja viehättäväksi. Te ette katso -minuun." - -"Sire!" - -"Mitä sanoinkaan? Te ihan vältätte minun katseitani" - -Hovineito oli tosiaankin kääntänyt silmänsä syrjään. - -"Mutta, taivaan nimessä, mitä nyt onkaan tapahtunut?" kysyi Ludvig, -jonka veri oli alkanut kiehua. - -"Ei mitään, sanon vieläkin kerran, sire, ja olen valmis osoittamaan -teidän majesteetillenne, että sieluni on niin häiriintymätön kuin vain -haluatte." - -"Sielunne häiriintymätön, vaikka näen teidät hämmentyneeksi kaikessa, -eleissännekin! Olisiko teitä loukattu, pahastutettu?" - -"Ei, ei, sire." - -"Haa, se pitäisi minulle ilmoittaa!" sanoi nuori ruhtinas säkenöivin -silmin. - -"Mutta kukaan ei ole minua loukannut, sire." - -"No, muuttukaahan sitten jo taas niin haaveilevan hilpeäksi eli iloisen -surumieliseksi, jollaisena teitä ihailin tänä aamuna. No... armosta!" - -"Kyllä, sire, kyllä!" - -Kuningas polki jalkaa. - -"En voi käsittää tätä käännettä!" valitti hän. Ja hän katseli de -Saint-Aignania, joka myöskin hyvin huomasi la Vallièren synkän -raukeuden, kuten kuninkaan kärsimättömyydenkin. - -Turhia olivat Ludvigin rukoukset, turhaan hän yritti taistella tuota -onnetonta mielentilaa vastaan: nuori tyttö oli murtunut, kuolemankaan -näkeminen ei olisi häntä horroksestaan herättänyt. Kuningas vainusi -tässä kielteisessä apeudessa jotakin salaperäistä ikävyyttä; hän alkoi -epäilevästi katsella ympärilleen. - -La Vallièren kamarissa sattui olemaan Atoksen pienoiskuva. Kuningas -näki tämän muotokuvan, joka suuresti muistutti Bragelonnea, ollen -maalattu kreivin nuoruuden päivinä, la hän loi siihen uhkaavia -katseita. Ahdistuneessa mielentilassaan ja kuvaa laisinkaan muistamatta -la Vallière ei voinut vähääkään arvata, mitä kuninkaan sielussa -liikkui. Sillävälin Ludvig antautui hirveään muistelmaan, joka jo usean -kerran oli häirinnyt hänen mieltään, joskin hän oli aina karkoittanut -sen luotansa. Hän ajatteli hellää ystävyyttä, joka oli vallinnut noiden -kahden nuoren välillä heidän syntymästään. Hän muisti siitä johtuneen -kihlauksen, -- miten Atos oli Raoulin puolesta tullut häneltä pyytämään -la Vallièren kättä. Hän kuvitteli, että la Vallière Pariisiin -palattuaan oli saanut uutisia Lontoosta ja että nämä sanomat olivat -päässeet vastapainoksi sille vaikutukselle, minkä hän oli kyennyt -saamaan tytön suhteen. Ja melkein heti hän tunsi mustasukkaisuuden -vihaisen paarman pistoksen ohimossaan. - -Hän kyseli katkeroituneesti uudestaan, mutta la Vallière ei voinut -vastata; hänen olisi täytynyt sanoa kaikki, -- syyttää kuningatarta, -syyttää Madamea. Siten hänelle olisi tullut kestettäväksi avonainen -taistelu kahta suurta ja mahtavaa prinsessaa vastaan. Sitäpaitsi -hänestä tuntui, että kun hän ei tehnyt mitään salatakseen kuninkaalta, -mitä sielussaan liikkui, kuninkaan olisi pitänyt vaikenemisesta -huolimatta tajuta hänen sydämensä tunteet. Jos Ludvig todella rakasti, -täytyi hänen ymmärtää kaikki, arvata kaikki. Mitä olikaan sielujen -sopusointu, ellei jumalallinen liekki, joka valaisi sydäntä ja teki -tosirakastaville sanat tarpeettomiksi? Hän siis oli ääneti, tyytyi -huokailemaan, itkemään, kätkemään päänsä käsiin. - -Nämä huokaukset, nämä kyyneleet, jotka alussa olivat hellyttäneet ja -sitten pelästyttäneet Ludvig XIV:ttä, ärsyttivät häntä nyt. Hän ei -kyennyt sietämään vastustusta sen enempää huokauksina ja kyynelinä kuin -muussakaan muodossa. Hänen sanansa kävivät kauttaaltaan karvaiksi, -kiivaiksi ja hyökkääviksi. Tämä tuotti nuorelle tytölle uuden tuskan -entisten lisäksi. Mutta vääryydestä, jota hän katsoi rakastajansa -hänelle tekevän, hän ei ainoastaan ammentanut voimaa muiden surujensa -vastustamiseksi, vaan tämänkin koettelemuksen kestämiseksi. - -Kuningas alkoi suorastaan syyttää. La Vallière ei yrittänytkään -puolustautua; hän kärsi kaikki nämä väitökset, vastaten vain -päänpudistuksella ja lausumatta muuta kuin ne kaksi sanaa, jotka -kumpuavat syvän murheen ahdistamista rinnoista: "Hyvä Jumala, hyvä -Jumala!" - -Mutta tyynnyttämättä kuninkaan ärtymystä tämä tuskanhuudahdus vain -kartutti sitä. Se oli kuin vetoamista hänen omaansa korkeampaan -voimaan, vetoamista olentoon, joka kykeni varjelemaan la Vallièrea -häneltäkin. Sitäpaitsi hallitsija huomasi saavansa kannatusta de -Saint-Aignanilta. Tämä näki myrskyn nousevan; hän ei tiennyt, kuinka -voimakasta rakkautta Ludvig XIV saattoi tuntea, mutta aavisti kolmen -prinsessan vihan nuolten olevan uhkaamassa, tuhon kohtaavan la -Vallière-poloista, eikä ollut kyllin ritarillinen syrjäyttääkseen sitä -pelkoa, että hän itsekin sortuisi samaan turmaan. De Saint-Aignan siis -vain tuolloin tällöin mutisi joitakin sanoja ja säesti niitä -nytkähtelevillä eleillä, jotka olivat omiaan pahentamaan tilannetta ja -kehittämään riitaa, jotta välien rikkoutumisesta olisi tuloksena hänen -vapautumisensa hankalasta velvollisuudesta kulkea pihojen läpi keskellä -päivää saattelemassa mahtavaa kumppaniansa la Vallièren luo. - -Kuningas kiihtyi kiihtymistään. Hän jo astahti ovellekin päin ikäänkuin -lähteäkseen tiehensä, mutta kääntyi takaisin. Nuori tyttö ei ollut -kohottanut päätänsä, vaikka askelten äänen oli täytynyt ilmaista -hänelle, että hänen rakastajansa oli poistumassa. Kuningas pysähtyi -hetkiseksi hänen eteensä, käsivarret ristissä rinnalla. - -"Viimeisen kerran, mademoiselle", tiukkasi hän, "ettekö tahdo puhua? -Ettekö tahdo selittää syytä tähän muutokseen, tähän häilyväisyyteen, -oikkuun?" - -"Mitä minun pitäisikään sanoa, hyvä Jumala?" sopersi la Vallière. -"Näettehän hyvin, sire, että olen tällä hetkellä murtunut! Näettehän, -että minulla ei ole tahtoa, ei ajatusta, puhekykyä!" - -"Onko siis niin vaikea lausua totuutta? Vähemmillä sanoilla kuin äsken -kieltäysitte, olisitte sen voinut ilmoittaa!" - -"Mutta mistä totuuden?" - -"Kaikesta." - -Totuus nousikin la Vallièren sydämestä hänen huulilleen. Hänen -käsivartensa tekivät liikkeen avautuakseen, mutta suu jäi mykäksi, ja -kädet valahtivat jälleen alas. Lapsiparka ei vielä ollut tuntenut -itseään kyllin onnettomaksi, uskaltautuakseen sellaiseen paljastukseen. - -"Minä en tiedä mitään", sopersi hän. - -"Oih, tuo on enemmän kuin keimailua", kivahti kuningas, "enemmän kuin -oikuttelua! Se on petosta!" - -Ja tällä kertaa ei mikään häntä pidättänyt, hänen sydämensä kiivaat -sykähdykset eivät saaneet häntä kääntymään takaisin, vaan hän hyökkäsi -huoneesta epätoivoisin elein. De Saint-Aignan seurasi häntä, pyytämättä -parempaa kuin päästä lähtemään. - -Ludvig XIV seisahtui portaille ja ähkäisi tarttuen kouristuneesti -kaiteeseen: - -"Näethän, kuinka arvottomasti minua on hulluteltu?" - -"Missä kohden, sire?" kysyi suosikki. - -"De Guiche on taistellut Bragelonnen varakreivin puolesta ja tuo -Bragelonne...!" - -"Niin?" - -"Tyttö rakastaa häntä yhä! Ja toden totta, de Saint-Aignan, minä kuolen -häpeästä, jos minulla kolmen päivän kuluttua vielä on hitunenkin tätä -rakkautta sydämessäni jäljellä." - -Ja Ludvig XIV suuntasi kulkunsa jälleen omiin huoneisiinsa. - -"Ah, olinhan sitä teidän majesteetillenne sanonut", jupisi de -Saint-Aignan seuratessaan kuningasta edelleen ja vilkuessaan arasti -kaikkiin ikkunoihin. - -Onnettomuudeksi ei käynyt palatessa yhtä hyvin kuin menomatkalla. Eräs -verho kohosi, ja sen takana väijyi Madame. - -Tämä oli nähnyt kuninkaan astuvan ulos hovineitojen asunnosta. - -Kuninkaan mentyä hän nousi ja läksi kiireellisesti huoneestaan. Hän -harppasi kaksi askelmaa kerrallaan ylös portaita siihen kammioon, josta -kuningas juuri oli lähtenyt. - - - - -164. - -Epätoivo. - - -Kuninkaan mentyä oli la Vallière kohoutunut, käsivarret ojennettuina, -kuin seuratakseen, kuin pidättääkseen häntä. Mutta kun ovet -sulkeutuivat poistuneen jälkeen, kun askelten ääni häipyi etäisyyteen, -oli tyttöparalla enää vain voimia astuakseen heittäytymään -ristiinnaulitunkuvansa jalkojen juureen. - -Hän jäi siihen murtuneena, masentuneena, murheeseensa vaipuneena, -kykenemättä tajuamaan muuta kuin oman surunsa, ja senkin hän käsitti -ainoastaan vaistomaisena ahdistuksena. - -Tässä ajatustensa järkkymyksessä la Vallière kuuli oven jälleen -avautuvan. Hän säpsähti ja kääntyi, luullen kuninkaan palaavan. - -Hän pettyi. Tulija oli Madame. - -Mitä hän välitti Madamesta! Hän vaipui takaisin, laskien päänsä -rukoustuolilleen. Madame oli kuohuksissaan, ärtynyt, uhkaava, mutta -mitäpä siitä nyt? - -"Mademoiselle", aloitti prinsessa pysähtyen la Vallièren eteen, "on -kyllä kaunista polvistua, rukoilla, näytellä hurskasta; mutta vaikka -olette kuinkakin alistuvainen taivaan kuninkaalle, sopisi teidän hiukan -noudattaa maallistenkin ruhtinaitten tahtoa." - -La Vallière kohotti vaivalloisesti päätänsä kunnioituksen merkiksi. - -"Juuri äsken", jatkoi Madame, "on teille tietääkseni annettu eräs -kehoitus?" - -La Vallièren samalla kertaa tuijottava ja harhaileva katse osoitti sekä -tietämättömyyttä että unohdusta. - -"Kuningatar on teitä kehoittanut", jatkoi Madame, "pitämään itsestänne -sen verran huolta, että kukaan ei voisi teistä levitellä huhuja." - -La Vallièren katse kävi kysyväksi. - -"Niin", jatkoi Madame, "mutta teidän luotanne on lähtenyt eräs, jonka -läsnäolo on syytös teitä vastaan." - -Tyttö pysyi mykkänä. - -"Ei käy mitenkään päinsä", pitkitti Madame, "että valtakunnan -ensimmäisen täysverisen prinsessan koti antaisi huonoa esimerkkiä -hovissa, ja te olisitte sen huonon esimerkin aiheena. Ilmoitan teille -siis, mademoiselle, kenenkään todistajan kuulematta, sillä minä en -tahdo teitä nöyryyttää, -- ilmoitan teille, että olette vapaa lähtemään -tällä hetkellä ja saatte palata äitinne luo Bloisin linnaan." - -La Vallière ei voinut vaipua alemmaksi; hän ei voinut kärsiä enempää -kuin hän jo oli kestänyt. Hänen kasvojensa ilme ei muuttunut; hänen -kätensä pysyivät ristissä polvilla, kuten jumalaisen Magdalenan. - -"Kuulitteko, mitä sanoin?" kovisti Madame. - -Vain puistatus, joka värisytti koko ruumista, vastasi la Vallièren -puolesta, ja kun uhri ei antanut muita elonmerkkejä, lähti Madame ulos. - -Sitten neitonen tunsi turtuneen sydämensä alkavan jälleen toimia ja -veren, joka oli kuin hyytynyt hänen suoniinsa, vähitellen elpyvän -kierrossaan, aiheuttaen nopeampia sykähdyksiä ranteissa, kaulassa ja -ohimoilla. Asteittain enentyen nämä sykähdykset pian muuttuivat -huimaavaksi kuumeeksi, jonka houreissa hän näki kaikkien ystäviensä -hahmot pyörivässä sekamelskassa nousseina taistelemaan hänen -vihollisiansa vastaan. Hän kuuli huumaantuneissa korvissaan uhkausten -ja rakkauden sanojen sekoittuvan toisiinsa. Hän ei enää tiennyt, kuka -hän oli. Kuin voimakkaan myrskyn siivillä oli hän kohonnut maallisesta -olemuksestaan, ja etäisellä taivaanrannalla, jota kohti huimaus häntä -työnsi, hän näki hautakiven kohoavan ja haudan avaavan hänen silmiensä -eteen iankaikkisen yön kaamean synkkyyden. - -Mutta tämä unikuvien tuskallinen ahdistus tyyntyi lopuksi, muuttuen -hänen luonteensa tavalliseksi alistuvaisuudeksi. - -Toivon säde välähti hänen sydämessään kuin päivän pilke vankipoloisen -kopissa. - -Hän siirtyi ajatuksissaan Fontainebleaun tielle, missä näki kuninkaan -ratsastavan vaunujen vieressä, vakuutellen hänelle rakkauttaan, pyytäen -häneltä vastarakkautta, vannottaen häntä ja itse vannoen, että ehtoo ei -koskaan saisi laskeutua heidän kinastuksensa yli, käynnin, kirjeen tai -jonkun muun merkin tulematta muuttamaan illan kärsimystä yön levoksi. -Kuningashan oli tämän keksinyt, tämän vannottanut ja itse vannonut. Oli -siis mahdotonta, että kuningas jättäisi täyttämättä lupauksen, jonka -hän itse oli vaatinut, ellei hän ollut despootti, joka vaati rakkautta -kuten vaali tottelevaisuutta, tai niin välinpitämätön, että ensimmäinen -vastus riittäisi pysähdyttämään hänet tiellänsä. - -Kuningas, tuo lempeä suojelija, joka sanallaan, yhdellä ainoalla -sanalla kykeni lopettamaan kaikki hänen kärsimyksensä, -- liittyikö -hänkin vainoojiin? - -Oi, hänen vihaansa ei voinut kestää pitkällekään! Nyt, kun kuningas oli -yksinään, täytyi hänen kärsiä kaikkea sitä, mitä sorrettukin koki. -Mutta kuningas ei ollut kahlehdittu kuten hän; kuningas saattoi toimia, -liikkua, saapua, mutta hän voi ainoastaan odottaa. - -Ja hän odotti kaikesta sydämestään, onneton lapsi, -- sillä -mahdotontahan oli, että kuningas jäisi tulematta. - -Kello oli vasta puoli yksitoista. Kuningas tulisi tai kirjoittaisi -hänelle tai antaisi herra de Saint-Aignanin tuoda lohdun sanan. Jos hän -saapuisi, oi, riemuiten hän rientäisi tulijaa vastaan! Heti hän, -hyläten väärinkäsitetyn arkatuntoisuutensa, joka hänestä nyt näytti -joutavalta, puhkeisi huudahtamaan: "Ei niin, että minulta puuttuisi -rakkautta; vaan ne toiset eivät tahdo, että minä rakastan teitä!" - -Ja mainittava on, että mitä enemmän hän näitä mietti, sitä vähemmän -syylliseltä Ludvig hänestä näytti. Ja totta olikin, että tämä ei -tiennyt mitään. Mitä oli hänen täytynyt ajatella tytön itsepintaisesta -vaitiolosta? Olihan ihmeellistä, että kuningas, joka tunnettiin -kärsimättömäksi ja pikamieliseksi, oli niinkin kauan säilyttänyt -malttinsa. Oi, hän, la Vallière, ei tosin olisi niin menetellyt: hän -olisi kaikki ymmärtänyt, kaikki arvannut! Mutta hän oli hento -tyttörukka eikä suuri kuningas. - -Ah, jospa hän tulisi, jospa hän tulisi... Kyllä hän auliisti antaisi -hänelle kaikki äskeiset kärsimyksensä anteeksi ja rakastaisi häntä -vielä enemmän siksi, että oli saanut kärsiä! - -Ja pää käännettynä ovea kohti hän raotetuin huulin yhä odotteli -- -Jumala suokoon tuon maailmallisen ajatuksen anteeksi! -- suudelmaa, -jonka kuningas niin armaasti osasi niille painaa kuten hän oli kokenut -sinä aamuna, jolloin tämä oli ensi kerran ilmaissut rakkautensa. - -Ellei kuningas saapuisi, hän ainakin kirjoittaisi. Tämä oli toinen -mahdollisuus, vähemmän suloinen, vähemmän riemullinen kuin edellinen, -mutta se todistaisi yhtä suurta, joskin arempaa rakkautta. Oi, kuinka -ahmimalla hän lukisikaan tuon kirjeen; heti hän rientäisi siihen -vastaamaan! Sanantuojan poistuttua hän suutelisi sitä, lukisi sen -uudelleen ja yhä uudelleen, painaisi sydäntään vasten tuon siunatun -paperin, joka hänelle toisi levon, rauhan ja onnen! - -Jos kuningas sentään ei tulisikaan, eikä kirjoittaisikaan, olihan -mahdotonta, että hän ei lähettäisi Saint-Aignania, tai Saint-Aignan -tulisi omasta aloitteestaan. Kyllä hän silloin kolmannelle henkilölle -ilmoittaisi kaikki! Hallitsijan majesteetti ei olisi enää jäädyttämässä -sanaa hänen huulilleen, ja silloin ei mitään epäilystä voisi jäädä -kuninkaan sydämeen. - -La Vallièren koko olemus, sydän ja silmät, ruumis ja sielu, jännittyi -siis odotukseen. - -Hän sanoi itselleen, että tunnin ajan oli hänellä vielä toivoa, että -puoliyöhön asti kuningas voi tulla, kirjoittaa tai lähettää sanan. -Vasta puoliyöstä kaikki odotus oli turhaa, kaikki toivo mennyttä. - -Kun palatsissa vain kuului jotakin hälinää, luuli lapsonen olevansa sen -aiheena; niin pian kun eroitti askeleita pihalta, luuli hän kuninkaan -lähetin olevan tulossa. - -Hän kuuli kellon lyövän yksitoista, sitten neljänneksen yli, sitten -puoli kaksitoista. - -Minuutit kuluivat verkalleen tässä levottomuudessa, ja kuitenkin ne -pakenivat liian nopeasti. - -Kello löi kolme neljännestä. - -Puoliyö, puoliyö! Viimeinen, äärimmäinen toivonhetki oli käsissä. -Kellon viimeisen lyönnin helähtäessä viimeinen valo sammui. Viimeisen -valon mukana viimeinen toivo. - -Kuningas oli siis itse pettänyt hänet. Ensimmäisenä oli hän rikkonut -valan, jonka juuri samana päivänä oli vannonut. Kaksitoista tuntia -valan vannomisen ja laiminlyömisen välillä! Eipä harhakuva ollut kauan -kestänyt. - -Siis kuningas ei ainoastaan evännyt hänellä rakkautta, vaan vielä -halveksikin häntä, kaikkien murjomaa tyttöraukkaa. Halveksi häntä siinä -määrin, että jätti hänet alttiiksi karkoitukselle, joka oli samaa kuin -häpeällinen tuomio. Ja kuitenkin juuri kuningas oli ensimmäisenä syynä -tähän hänen häpeäänsä. - -Katkera hymyily, ainoa suuttumuksen merkki tämän pitkän taistelun -aikana, oli värähtänyt uhrin enkelimäisillä kasvoilla, näyttäytynyt -hänen huulillaan. - -Mitä tosiaan oli hänellä kuninkaan menetettyään täällä maan päällä -jäljellä? Ei mitään. Ainoastaan Jumala oli vielä taivaassa. - -Hän ajatteli Jumalaa. - -"Jumalani", virkkoi hän, "neuvo sinä itse, mitä minun on tehtävä. -Sinulta minä odotan kaikkea, sinulta on minun kaikki odotettava." Ja -hän katseli ristiinnaulitunkuvaansa, suudellen hartaasti sen jalkoja. -"Sinä", virkkoi hän, "olet Herra, joka et koskaan unohda etkä hylkää -niitä, jotka eivät sinua unohda tai hylkää; ainoastaan sinulle on -uhrauduttava." - -Silloin olisi saattanut nähdä, jos joku olisi voinut katsahtaa tähän -kammioon, -- olisi saattanut nähdä, että epätoivoinen tyttöparka teki -suuren päätöksen, muodosti äärimmäisen suunnitelman sielussaan, sanalla -sanoen astui niille korkeille Jaakopin tikapuille, jotka johtavat -sielun maan päältä taivaaseen. - -Silloin, kun hänen polvissaan ei ollut enää voimaa häntä kannattamaan, -hän vähitellen lyyhistyi rukoustuolinsa askelmille, pää painuen -ristinpuuta vasten, katse tuijottavana. Raskaasti hengittäen hän -tähysteli ikkunaruutuja, joissa päivän ensimmäinen sarastus alkoi -kajastaa. - -Kello kaksi aamulla oli hän vielä tässä hämmennyksessä tai pikemmin -hurmiossa. Hän ei enää kuulunut itselleen. - -Nähdessään aamun sinipunervan hohteen laskeutuvan palatsin katoille ja -hämärästi valaisevan hänen syleilemänsä norsunluisen Kristus-kuvan -piirteitä hän ponnistausi seisoalle, suuteli jumalallisen marttyyrin -jalkoja ja astui huoneensa portaita alas, mennessään verhoten päänsä -viitan kauluksella. Hän saapui palatsin takaportille juuri sillä -hetkellä, kun muskettisoturien kiertovartio tuli avaamaan sen, -päästääkseen sisälle ensimmäisen sveitsiläisvartioston. - -Livahtaen vahtisotilaiden taakse hän ehti kadulle ennen kuin vartion -päällikkö edes huomasi kysyä, kuka tämä nuori nainen oli, joka näin -varhain poistui palatsista. - - - - -165. - -Pako. - - -Vartio, jonka kintereillä la Vallière poistui linnasta, kääntyi -oikealle Saint-Honoré-katua pitkin, ja koneellisesti tyttö poikkesi -vasemmalle. - -Hänen päätöksensä oli tehty, hänen suunnitelmansa valmis. Hän aikoi -rientää Chaillotin karmeliittinunnien luostariin, jonka johtajattaren -ankaruuden maine pani hovimaailman naiset vapisemaan. - -La Vallière ei ollut koskaan nähnyt Pariisin elämää, hän ei ollut -koskaan kulkenut siellä jalkaisin, eikä hän olisi löytänyt tietä -tyynemmässäkään mielentilassa. Tämä selittää, miksi hän kiirehti ylös -Saint-Honoré-katua, sensijaan että olisi edennyt vastakkaiseen -suuntaan. Hän pyrki mahdollisimman joutuisasti loittonemaan -kuninkaallisesta palatsista, ja etäälle hän pian joutuikin. - -Hän oli vain kuullut sanottavan, että Chaillot sijaitsi Seinen -varrella, ja suuntasi siis askeleensa Seinelle päin. Hän poikkesi Rue -de Coqille, ja kun ei päässyt samoamaan Louvre-palatsin alueen läpi, -kiersi Saint-Germain-l'Auxerroisin kirkkoa kohti sivuten kenttää, jolle -Perrault myöhemmin rakensi pylväsrivinsä. - -Sitten hän saapui laiturikaduille. Hänen käyntinsä oli nopeata ja -kiihtynyttä, tuskin tunsi hän sitä heikkouttakaan, joka tuon tuostakin -pakotti hänet keveästi onnahtelemaan ja siten muistutti häntä -lapsuudessaan saadusta vammasta. - -Toiseen aikaan vuorokaudesta hänen esiintymisensä olisi -herättänyt vähimminkin tarkkanäköisten epäluuloa ja kiinnittänyt -välinpitämättömimpienkin ohikulkijain huomiota. Mutta puoli kolmen -aikaan aamusella Pariisin kadut ovat miltei autiot, eikä niillä näe -juuri muita kuin ahkeria käsityöläisiä, jotka rientävät ansaitsemaan -jokapäiväistä leipäänsä tai vaarallista joutoväkeä kotimatkalla -yöllisistä seikkailuista ja mässäyksistä. Edellisten päivä alkaa, -jälkimmäisten on loppumassa. La Vallière pelkäsi kaikkia näitä kasvoja, -joiden joukossa hänen tietämättömyytensä pariisilaistyypeistä teki -hänelle mahdottomaksi eroittaa rehellisiä piirteitä kyynillisistä. -Kurjuus oli hänelle peloittava mörkö, ja kaikki hänen kohtaamansa -ihmiset näyttivät kurjuuteen joutuneilta. - -Hänen pukunsa, joka oli eilisillasta jäänyt ylle, oli hieno -epäjärjestyksessäänkin; hän oli sen valinnut lähtiessään -leskikuningattaren puheille. Nähdäkseen tiensä oli hän sitäpaitsi -työntänyt kauluria sivulle, ja hänen kalpeutensa ja kauniit silmänsä -puhuivat näille kansanmiehille tuntematonta kieltä, joten pakolaisrukka -tietämättään herätti toisten raakamaisuutta ja toisten sääliä. - -La Vallière kulki siis samaan suuntaansa läähättäen ja kiireellisesti, -kunnes saapui Grève-torille. Silloin tällöin hän pysähtyi, painoi -kädellään poveansa, nojasi jotakuta rakennusta vasten ja hengähdettyään -jatkoi matkaansa entistä kiivaammin. Grève-torilla hän näki edessään -ryhmänä kolme hoipertelevaa, päihtynyttä retkua, jotka saapuivat -satamalaituriin kiinnitetystä aluksesta. Tällä oli viinilasti, ja näki -hyvin, että miehet olivat olleet perinpohjaisilla maistiaisilla. He -loilottivat juopottelusaavutuksiaan kolmella eri nuotilla, kun -rantakadulta johtavan nousukäytävän päähän tullessaan joutuivat -yhtäkkiä nuoren tytön tielle. - -La Vallière pysähtyi. - -Nähdessään hovipukuisen naisen seisahtuivat miehetkin puolestaan, ja -tarttuen yksituumaisesti toisiaan kädestä he saarsivat la Vallièren, -laulaen tälle: - - "Älä kulje ikävissäs, nytpä käydään karkeloon." - -Tyttö käsitti nyt, että miehet puhuttelivat häntä ja tahtoivat sulkea -häneltä tien. Hän yritteli paeta, mutta turhaan. Hänen jalkansa -herpautuivat, hän tunsi kaatuvansa ja parkaisi kauhuissaan. - -Mutta samassa häntä ympäröivä piiri avautui voimakkaasta puserruksesta. -Yksi kiusanhenki kellahti vasemmalle, toinen kieri virran partaalle -asti, kolmas horjui jaloillaan. Nuoren tytön edessä seisoi -muskettisoturien upseeri, kulmat rypistyneinä, uhkaava ilme kasvoilla, -käsi kohotettuna uhkausta toteuttamaan. Humalaiset pinttivät tiehensä -nähdessään univormun ja varsinkin sen käyttäjän antamaa voimannäytettä -säikähtäneinä. - -"_Mordioux_!" huudahti upseeri; "sehän on neiti de la Vallière!" - -Typertyneenä tapahtumasta ja hämmästyksissään nimensä lausumisesta -tyttö kohotti silmänsä ja tunsi d'Artagnanin. - -"Niin, monsieur", virkkoi hän, "minä tässä olen, minä kyllä", ja hänen -täytyi nojautua upseerin käsivarteen. "Tehän suojelette minua, herra -d'Artagnan?" hän lisäsi rukoilevasti. - -"Suojelen toki; mutta mihin Herran nimessä te tällä hetkellä olette -menossa?" - -"Määränäni on Chaillot." - -"Ja sinnekö aiotte Rapéen kautta? Mutta, mademoiselle, tehän todella -olette jo etääntynyt sieltä." - -"Olkaakin sitten ystävällinen, monsieur, ja opastakaa minut oikealle -tielle, saattaen minua muutaman askeleen." - -"Oi, kernaasti." - -"Mutta mistä johtuukaan, että tapaan teidät täällä? Mikä taivaan suosio -johdatti teidät minun avukseni? Minusta tosiaan tuntuu kuin näkisin -unta, kuin ajattelisin ihan sekaisin." - -"Osuin paikalle, mademoiselle, koska minulla on talo Grève-torin -varrella, tuo, jossa näkyy Pyhän Neitsyen kuva. Olin siellä eilen -vuokria keräämässä, jääden taloon yöksi. Mutta tahdoin päästä hyvissä -ajoin palatsiin tarkastamaan vartiostojani." - -"Kiitos!" sanoi la Vallière. - --- Niin, sellainen oli minun asiani, -- tuumi d'Artagnan itsekseen, -- -mutta hän, mitä toimitteli hän, ja mitä varten hän menee Chaillotiin -tällaisena hetkenä? - -Hän tarjosi tytölle käsivartensa. La Vallière tarttui siihen ja lähti -kiireesti astumaan eteenpäin. Tämä joutuisuus kuitenkin vain peitteli -suurta voipumusta. D'Artagnan huomasi sen ja ehdotti levähdystä, mutta -tyttö kieltäytyi. - -"Niinpä ette varmaankaan tiedä, missä Chaillot nyt on?" huomautti -d'Artagnan. - -"En, en kylläkään." - -"Se on hyvin kaukana." - -"Ei sillä ole väliä!" - -"Sinne on ainakin lieue käveltävää." - -"Kyllä minä jaksan!" - -D'Artagnan ei vastannut mitään. Pelkästä äänensävystä hän tunsi -todelliset päätökset. Hän pikemmin kantoi kuin talutti la Vallièrea. -Vihdoin he eroittivat kukkulat. - -"Mihin taloon te menette, mademoiselle?" kysyi d'Artagnan. - -"Karmeliittinunnain luostariin, monsieur." - -"Karmeliittiluostariin!" toisti d'Artagnan kummastuneena. - -"Niin, ja koska Jumala on lähettänyt teidät minua matkallani tukemaan, -ottakaa vastaan kiitokseni ja jäähyväiseni." - -"Karmeliittiluostariin! Teidän jäähyväisenne! Mutta rupeatteko sitten -nunnaksi?" huudahti d'Artagnan. - -"Kyllä, monsieur." - -"Te!!!" - -Tuohon sanaseen, jota me olemme koettaneet kolmella huutomerkillä tehdä -mahdollisimman ilmeikkääksi, sisältyi kokonainen runoelma; se johdatti -Vallièren mieleen entiset muistot Bloisista ja uudemmat tapaukset -Fontainebleausta; se sanoi hänelle: -- _Tekö_, joka olisitte voinut -tulla onnelliseksi Raoulin kanssa, _tekö_, joka olisitte päässyt -mahtavuuteen Ludvigin ystävättärenä, _tekö_ pukeudutte nunnanhuntuun! - -"Niin, minä, monsieur", vahvisti hän. "Minä antaudun Herran -palvelijattareksi; hylkään kokonaan tämän maailman." - -"Mutta etteköhän pety kutsumuksestanne? Ettekö lie väärin ymmärtänyt -Jumalan tahtoa?" - -"En, koskapa Jumala on sallinut, että kohtasin teidät. Ilman teitä -olisin varmaan uupunut väsymyksestä, ja koska Jumala lähetti teidät -tielleni, tahtoo hän, että saavutan päämääräni." - -"Oh", epäili d'Artagnan, "tuo näyttää minusta hiukan ongelmalliselta." - -"Olkoon miten hyvänsä", vastasi tyttönen, "nyt tiedätte aikomukseni ja -päätökseni. Minulla on vielä viimeinen suosio teiltä pyydettävänä, -samalla kun lausun teille kiitokseni." - -"Puhukaa, mademoiselle." - -"Kuningas ei tiedä, että olen paennut palatsista." - -D'Artagnan liikahti. - -"Kuningas", jatkoi la Vallière, "ei tiedä hankkeestani." - -"Kuningas ei tiedä...?" huudahti muskettisoturi. "Mutta mademoiselle, -ajatelkaa toki paremmin; te ette ota lukuun tekonne kantavuutta. -Kukaan, varsinkaan hovilaiset, ei saa tehdä mitään kuninkaan -tietämättä." - -"Minä en enää kuulu hoviin, monsieur." - -D'Artagnan katseli tyttöä yhä enemmän ihmeissään. - -"Oh, älkää käykö levottomaksi, monsieur", lisäsi tämä, "kaikki on -harkittu, ja ellei olisikaan, niin on jo myöhäistä peruuttaa -päätöstäni. Askel on otettu." - -"No, oli miten oli, sanokaa nyt sitten, mademoiselle, mitä minulta -haluatte." - -"Monsieur, pyydän teitä vannomaan sen säälin nimessä, jota ihminen on -velvollinen osoittamaan onnettomalle, sielunne jalomielisyyden kautta, -ritarikunnianne takuulla, herra d'Artagnan, että te ette sano -kuninkaalle nähneenne minua ettekä ilmoita hänelle päämäärääni." - -D'Artagnan pudisti päätänsä. - -"Miksette?" - -"Sentähden, että tunnen kuninkaan, tunnen teidät, tunnen itseni, koko -ihmissuvun. Ei, sellaista sitoumusta en tee!" - -"Niinpä en sitten siunaakaan teitä", huudahti tyttö ilmaisten tarmoa, -jota ei olisi uskonut hänellä olevan, "kuten olisin tehnyt elämäni -loppuun asti, vaan olkaa kirottu, sillä te teette minut kurjimmaksi -kaikista luoduista!" - -Olemme sanoneet, että d'Artagnan tunsi kaikki sydämestä kohoavat äänet, -ja tätä vetoamista hän ei voinut vastustaa. Hän näki kasvonpiirteiden -vääntymisen, näki jäsenten vapisemisen, koko tuon heikon ja hennon -ruumiin huojuvan nytkähtelyn, ja käsitti, että vastustus surmaisi -tytön. - -"Olkoon sitten niinkuin tahdotte", myöntyi hän, "Olkaa huoleta, -mademoiselle, minä en sano mitään kuninkaalle." - -"Oi, kiitos, kiitos!" huudahti la Vallière. "Te olette jalomielisin -ihminen maan päällä." - -Ja riemuissaan hän tarttui d'Artagnanin käsiin, puristaen niitä -omissaan. Tämä tunsi heltyvänsä. - -"Jumaliste", jupisi hän, "siinä on ihminen, joka aloittaa siitä, mihin -toiset lopettavat! Tämä on todella liikuttavaa." - -La Vallière, joka tuskastuksensa puhjetessa ylimmilleen oli vaipunut -kivelle istumaan, nousi jalkeille ja suuntasi jälleen askeleensa -karmeliittinunnain luostaria kohti, jonka ääriviivat jo selvästi -kuvastuivat auringon ensi säteissä. D'Artagnan seurasi häntä etäältä. - -Vastaanottohuoneen ovi oli raollaan. Hän pujahti siitä sisälle kuin -valju varjo ja kiittäen d'Artagnania vielä kädenliikkeellä katosi tämän -näkyvistä. - -Yksikseen jäätyänsä d'Artagnan vaipui tapahtuneen johdosta syviin -mietteisiin. - -"Tätä", hymähti hän, "voi totisesti sanoa kiperäksi asemaksi!... -Tällaisen salaisuuden säilyttäminen on hehkuvan hiilen tallettelua -taskussaan siinä toivossa, että se ei polta kangasta. Olla sitä -säilyttämättä, kun kerran on vannonut vaitiolonsa, olisi kunniaton -teko. Tavallisesti saan hyvät aatokseni viime tingassa, kun pistän -juoksuksi; mutta tällä kertaa, ellen pahoin erehdy, tarvitseekin -hölkötellä ihan hitonmoisesti, ennenkuin keksin ratkaisun tähän -juttuun... Mihin juosta?... _Ma foi_, tietenkin Pariisiin päin: se on -hyvä suunta... Mutta juoskaamme nyt vikkelästi... Neljä koipea -taivaltaisi sentään vinhemmin kuin kaksi. Valitettavasti minulla on nyt -vain kaksi ketaraani käytettävissä... Hevonen! kruununi hevosesta, -kuten kuulin lausuttavan Lontoon teatterissa!...[8] No, hei, se ei -minulle maksakaan niin paljon... Neuvoskuntatalon katupuomin luona on -muskettisoturien vartiopaikka, ja tarvitsemani yhden hevosen asemesta -saisin sieltä kymmenenkin." - -Tämän luontaisen ripeästi tekemänsä päätöksen johdosta d'Artagnan -laskeusi nopeasti ylänteeltä, saapui vahtiasemalle, valitsi sieltä -parhaan juoksijan ja lasketti kymmenessä minuutissa palatsiin. - -Palais-Royalin kello löi viisi, kun d'Artagnan kysyi kuningasta. Hänen -majesteettinsa oli mennyt levolle tavalliseen aikaansa, työskenneltyään -herra Colbertin kanssa, ja kaiken todennäköisyyden mukaan hän vielä -nukkui. - --- Kas, -- tuumi kapteeni, -- tyttö puhui minulle totta; kuningas ei -tiedä mitään. Jos hän aavistaisi vähääkään siitä, mitä on tapahtunut, -olisi koko palatsi tällä hetkellä mullisteltuna ylösalaisin. - - - - -166. - -Miten Ludvig puolestaan oli viettänyt ajan puoli yhdestätoista -keskiyöhön. - - -Lähdettyään hovineitojen asunnosta oli kuningas tavannut huoneessaan -Colbertin, joka odotteli saadakseen toimintaohjeita seuraavan päivän -juhlamenoja varten. Kuten jo olemme maininneet, oli kysymyksessä -Hollannin ja Espanjan lähettiläiden vastaanotto. - -Ludvig XIV:llä oli vakavia tyytymättömyyden aiheita Hollantia vastaan. -Suhteissaan Ranskaan olivat sen valtiopäivät jo usean kerran -vilpistelleet, ja huomaamatta asiain kärjistymistä tai siitä -välittämättä ne olivat taaskin luopuneet Euroopan kristillisimmän -kuninkaan liitosta, punoakseen kaikenlaisia juonia Espanjan kanssa. -Valtaan päästessään eli Mazarinin kuoltua oli Ludvig nähnyt tämän -valtiollisen rettelön alullaan. Nuorelle prinssille se oli vaikea -ratkaistava; mutta koska siihen aikaan koko kansa keskittyi -kuninkaaseen, oli ruumis kyllä valmis panemaan toimeen kaikki, mitä pää -päätti. Pikku suutahdus, nuoren veren ja vilkkaiden aivojen -vastustushalu riitti muuttamaan vanhan valtiollisen suunnan ja luomaan -toisen järjestelmän. Senaikuisten valtiomiesten tehtävä rajoittui -siihen, että he keskenään järjestelivät valtiokaappaukset, joita heidän -hallitsijansa sattuivat tarvitsemaan. - -Ludvig ei nyt ollut siinä mielentilassa, joka olisi kyennyt ohjaamaan -häntä viisaaseen politiikkaan. Vielä tuohtuneena kiistasta, joka -hänellä oli ollut la Vallièren kanssa, hän käveli kiihtyneenä -työhuoneessaan, perin halukkaana etsimään syytä hälinän nostamiseen, -hillittyään luontoansa jo niin kauan. - -Kuninkaan nähdessään Colbert käsitti tilanteen ensi silmäyksellä ja -arvasi hallitsijan aivoitukset. Hän päätti luovailla. - -Kun hänen herransa siis tiedusti, mitä hänen mielestään oli huomenna -lausuttava, aloitti ali-intendentti ihmettelemällä, että herra Fouquet -ei ollut seikkaperäisesti esittänyt asiaa hänen majesteetilleen. - -"Herra Fouquet", virkkoi hän, "tuntee täydellisesti tuon hollantilaisen -selkkauksen; hän vastaanottaa välittömästi kaiken sikäläisen -kirjeenvaihdon." - -Tottuneena kuulemaan herra Colbertin nälvivän rahaministeriä kuningas -sivuutti tämän letkauksen vaitiololla; hän vain kuunteli. Nähdessään -sanojensa huonon vaikutuksen Colbert kiirehti hiukan peräytymään -lausuen, että herra Fouquetissa ei sentään ollut niin suurta syytä kuin -ensimmältä saattoi näyttää, hänellä kun tällä hetkellä oli paljon muuta -mielessä. Kuningas kohotti päätänsä. - -"Mitä?" kysäisi hän. - -"Sire, ihmiset ovat vain ihmisiä, ja herra Fouquetilla on suurten -ansioittensa ohella vikansa." - -"Ah, kelläpä ei olisi vikoja, herra Colbert...?" - -"Teidän majesteetillannekin niitä kyllä on", rohkaistui Colbert, joka -osasi keveässä moitteessa sinkauttaa panoksen raskasta imartelua, -niinkuin nuoli painostaan huolimatta halkaisee ilman sitä kannattavien -hentoisten sulkien avulla. - -Kuningas hymyili. - -"Mikä vajavuus ilmenee siis herra Fouquetissa?" kysyi hän. - -"Aina se sama, sire; hänen sanotaan jälleen rakastuneen." - -"Ja kehen?" - -"Enpä juuri tiedä, sire; minä en paljon puutu niin sanottuihin -lempijuttuihin." - -"Mutta kaiketi tiedätte jotakin, koska jo tuon verran puhutte asiasta?" - -"Olen kuullut mainittavan..." - -"Mitä?" - -"Erään nimen." - -"Minkä nimen?" - -"En satu enää muistamaan." - -"Puhukaa vain suunne puhtaaksi." - -"Juttu lienee koskenut jotakuta Madamen hovineitoa." - -Kuningas säpsähti. - -"Te tiedätte siitä enemmän kuin haluatte ilmoittaa, herra Colbert", -jupisi hän. - -"Oo, sire, vakuutan, etten tiedä." - -"Mutta tunnetaanhan ne toki, Madamen hovineidot, ja johtamalla -mieleenne heidän nimensä tapaisitte ehkä sen, jota etsitte." - -"En, sire." - -"Yrittäkää." - -"Se olisi hyödytöntä, sire. Kun on kysymys sellaisten naisten nimistä, -joiden kunniasta puhutaan, on muistini vaskinen kirstu, jonka avaimen -olen hukannut." - -Kuninkaan mieli sumeni ja otsa pilvistyi. Mutta tahtoen näyttää -voivansa hallita itseänsä hän virkkoi sitten päätänsä pudistaen: - -"Päättäkäämme siitä Hollannin selkkauksesta." - -"Siis ensiksikin, sire, mihin aikaan teidän majesteettinne haluaa ottaa -lähettiläät vastaan?" - -"Aikaisin aamulla." - -"Kello yhdeltätoista?" - -"Se on liian myöhään... Kello yhdeksältä." - -"Se on kovin varhaista." - -"Ystäviin nähden sillä ei ole väliä; niiden parissa voi menetellä -vapaasti, -- ja mitä taasen vihollisiin tulee, niin on hyväkin, jos he -siitä saavat nyrpeyden aihetta. Tunnustain, etten olisi pahoillani, jos -pääsisin eroon noista suolinnuista, joiden rääkyminen jo kyllästyttää." - -"Kaikki tapahtuu kuten teidän majesteettinne tahtoo. Siis kello -yhdeksältä... Minä annan senmukaiset määräykset. Juhlallinen -vastaanottoko?" - -"Ei. Tahdon rauhallisella haastelulla selvittää heille kantaani, mutta -asiat saavat helposti katkeraa sävyä, jos on paljon ihmisiä saapuvilla. -Samalla kuitenkin tahdon päästä heistä täyteen selvyyteen, jotta -jupakkaa ei tarvitse uudestaan käsitellä alusta." - -"Teidän majesteettinne suvaitkoon vain mainita henkilöt, jotka ovat -vastaanotossa saapuvilla." - -"Minä teen heistä luettelon... Puhukaamme noista lähettiläistä. Mitä he -tahtovat?" - -"Liitossa Espanjan kanssa he eivät voita mitään; liitossa Ranskan -kanssa he menettävät paljon." - -"Kuinka niin?" - -"Liitossa Espanjan kanssa heitä saartaisivat ja suojelisivat -liittolaisensa alueet; he eivät voisi puraista niistä palasta, vaikka -mieli tekisi. Antwerpenistä Rotterdamiin on Schelden ja Maasin kautta -vain askel. Jos he tahtovat haukata espanjalaista kakkua, niin te, -sire, voitte Espanjan kuninkaan vävynä saapua kahdessa päivässä -Brysseliin ratsujoukkoinenne. On siis kylliksi riitaannuttava teidän -kanssanne ja saatava teidät kylliksi epäilemään Espanjaa, jotta te ette -sekaantuisi heidän asioihinsa." - -"Eikö silloin ole paljon yksinkertaisempaa", vastasi kuningas, "tehdä -minun kanssani luja liitto, josta minä hyötyisin jotakin, samalla kun -se heille olisi kaikessa edullinen?" - -"Ei niinkään, sillä he saattaisivat joutua teidän rajanaapureiksenne, -ja teidän majesteettinne ei ole mukava vieruskumppani. Nuorena, -kiihkeänä, sotaisena voi Ranskan kuningas antaa ankaria iskuja -Hollannille, olletikin jos hän lähenee sitä." - -"Minä ymmärrän täydellisesti, herra Colbert, ja te selitätte hyvin; -mutta lopputulos, jos suvaitsette? Mitä nuo lähettiläät minulle -sanonevat?" - -"He selittävät teidän majesteetillenne kiihkeästi haluavansa liittoa -kanssanne, mutta siinä he valehtelevat. He sanovat espanjalaisille, -että näiden kolmen valtakunnan on liityttävä Englannin kasvavaa mahtia -vastustamaan, ja sekin on vain juonta. Sillä teidän majesteettinne -luonnollinen liittolainen on nykyään Englanti, jonka laivasto voi -korvata teidän puutteenne siinä suhteessa. Vain Englanti kykenee -horjuttamaan hollantilaisten valtaa Intiassa. Englanti on lisäksi -monarkistinen maa, missä teidän majesteetillanne on sukulaissiteitä." - -"Hyvä, mutta mitä te vastaisitte?" - -"Minä vastaisin, sire, erittäin hillitysti, että Hollanti ei ole täysin -taipuvainen Ranskan kuninkaan puoleen, että hollantilaisten keskuudessa -tapaa sellaisia yleishengen oireita, jotka ovat teidän majesteetillenne -uhkaavia, ja että on lyöty eräällä häpäisevällä kirjoituksella -varustettuja mitaleja." - -"Minuako häpäiseviä?" huudahti nuori kuningas kiihtyneenä. - -"Oh, ei, sire, ei toki, -- 'häpäiseviä' ei ole oikea sana. Tarkoitin -määrättömän imartelevia alankomaalaisille." - -"Pyh, eikö muuta?" huoahti kuningas. "Mitäpä alankomaalaisten ylpeys -minua liikuttaa!" - -"Teidän majesteettinne on tuhatkertaisesti oikeassa. Kuitenkaan ei ole -koskaan huonoa valtioviisautta, -- kuningas tietää sen paremmin kuin -minä, -- olla kohtuutonkin myönnytyksen saavuttamiseksi. Jos teidän -majesteettinne herkkätuntoisesti valittaa alankomaalaisten menettelyä, -näytätte heidän silmissään paljon mahtavammalta." - -"Minkälaatuisia nuo muistorahat ovat?" kysyi Ludvig; "sillä jos niistä -puhun, täytyy minun tietää mitä sanon." - -"_Ma foi_, sire, en oikein tiedä... joku pöyhkeilevä otsikkolauselma... -Siinä koko sisältö, sanamuodolla ei ole niin väliä." - -"Hyvä, minä mainitsen 'mitaleita', niin he ymmärtävät, jos tahtovat." - -"Oh, kyllä he ymmärtävät. Teidän majesteettinne voi myöskin sivumennen -koskettaa eräitä lentolehtisiä, joita on liikkeellä." - -"En koskaan! Häväistyskirjoitukset tahraavat paljon enemmän -sepustelijoitansa kuin niitä, joita vastaan ne ovat laaditut. Herra -Colbert, minä kiitän teitä, te voitte lähteä." - -"Sire!" - -"Hyvästi! Älkää unohtako tuntia, ja tulkaa saapuville." - -"Sire, minä odotan teidän majesteettinne luetteloa." - -"Se on totta." - -Kuningas vaipui haaveiluun; hän ei ollenkaan ajatellut tuota luetteloa. -Kello löi puoli kaksitoista. Ruhtinaan kasvoilla kuvastui ylpeyden ja -rakkauden taistelu. Valtiollinen keskustelu oli suuressa määrin -taltuttanut Ludvigin ärtymystä, ja la Vallièren kalpeat, riutuvat -kasvot puhuivat hänen mielikuvitukselleen aivan toista kieltä kuin -hollantilaiset mitalit tai lentolehtiset. Hän jäi kymmeneksi minuutiksi -miettimään, olisiko hänen palattava la Vallièren luo vai eikö, mutta -kun Colbert oli kunnioittavasti vieläkin muistuttanut listasta, -punastui kuningas. Hän häpesi lemmenhuoliaan hetkellä, jolloin -valtioasiat vaativat hänen huomiotaan. Hän siis saneli: - -"Leskikuningatar... kuningatar... Madame... rouva de Motteville... -kreivitär de Châtillon... rouva de Navailles. Ja herroista: Monsieur... -herra prinssi...[9] herra de Grammont... herra de Manicamp... herra de -Saint-Aignan... ja palvelusvuorolla olevat upseerit." - -"Entä ministerit?" kysäisi Colbert. - -"Ministerit tietysti sihteereinensä." - -"Lähden toimittamaan kaikki valmiiksi, sire; ohjeena on siis: teidän -majesteettinne asunnossa huomenna." - -"Sanokaa tänään", vastasi Ludvig surunvoittoisesti, sillä kello löi -samassa kaksitoista. - -Tällä hetkellä la Vallière-parka oli menehtymäisillään murheesta ja -kärsimyksistä. - -Kuninkaan kamaripalvelija astui sisälle levollemenon huoltajaksi. -Kuningatar oli jo tunnin ajan odotellut. - -Ludvig meni huoahtaen hänen luokseen; mutta huoahtaessaankin hän kiitti -rohkeuttaan. Hän onnitteli itseään lujuudestaan rakkaudessa yhtä hyvin -kuin politiikassakin. - - - - -167. - -Lähettiläät. - - -D'Artagnan oli jokseenkin selvillä kaikesta, mitä olemme edellä -kertoneet, hänellä kun oli ystävinään kaikki palatsin hyödylliset -henkilöt, -- hovipalvelijat, jotka ylpeilivät muskettisoturien -kapteenin tervehdyksestä, sillä kapteeni oli mahtava herra. -Kunnianhimonsa ohella he olivat hyvillään siitä, että niin urhoollinen -mies kuin d'Artagnan tunnusti heille jotakin merkitystä. Täten -d'Artagnan aina aamuisin kerrotutti itselleen, mitä ei edellisenä -päivänä ollut voinut nähdä tai kuulla, sillä eihän hän kerinnyt -kaikkialle, ja näin hän omista välittömistä tiedoistaan ja muilta -hankkimastansa keräsi kimpun, jota hän mielensä mukaan kirvoitteli -ottaen sieltä minkä aseen milloinkin katsoi tarpeelliseksi. Tällä -tavoin d'Artagnanin kaksi silmää tekivät hänelle saman palveluksen kuin -Arguksen sata. Valtiolliset salaisuudet, vuodekomeroiden kuiskeet, -odotushuoneista lähtevien hovimiesten pakinat, kaikki tuli sitä tietä -kapteenin korviin, ja hän säilytti kaikki tietonsa laajan muistinsa -murtumattomassa lippaassa kalliisti ostamiensa ja uskollisesti -vartioitsemiensa kuninkaallisten salaisuuksien ohella. - -Hän siis tiesi Colbertin keskustelun kuninkaan kanssa; hän tiesi -lähettiläille aamuksi suodun audienssin; hän tiesi, että silloin tulisi -puhetta mitaleista, ja mielikuvituksessaan sommitellen kokoon tuon -keskustelun näiden muutamien piirteiden avulla hän riensi -eteishuoneeseen, ollakseen saapuvilla kuninkaan herätessä. - -Kuningas nousi varsin aikaisin, ja siitä saattoi päättää, että hänkin -oli nukkunut huonosti. Kellon lähetessä seitsemää hän hiljaa avasi -oven. D'Artagnan oli paikallaan. - -Hänen majesteettinsa oli kalpea ja näytti väsyneeltä, eikä hän ollut -vielä täysissä pukimissaan. - -"Kutsuttakaa herra de Saint-Aignan", käski hän. - -De Saint-Aignan epäilemättä odotteli sanaa, sillä hän saapui heti -kuninkaan luo täydessä asussaan. Hetkistä myöhemmin Ludvig ja suosikki -läksivät ulos, kuningas etummaisena. D'Artagnan seisoi pihanpuolisen -ikkunan ääressä. Hänen ei tarvinnut vaivautua paikaltaan, voidakseen -tarkata kuningasta, ja olisi voinut sanoa, että hän oli edeltäpäin -arvannut, mihin tämä oli menossa. - -Hallitsija suuntasi askeleensa hovineitojen asuntoon. Tämä ei -d'Artagnania ollenkaan kummastuttanut. Vaikka la Vallière ei ollutkaan -siitä hänelle mitään virkkanut, aavisti hän hyvin, että kuninkaalla oli -joku tekemänsä vääryys korjattavana. - -De Saint-Aignan seurasi herraansa kuten eilenkin, mutta sentään hiukan -vähemmän levottomana, hiukan vähemmän kiihtyneenä, sillä hän toivoi, -että kello seitsemältä aamulla ei linnan ylhäisten asukasten joukossa -vielä ollut muita valveilla kuin hän ja kuningas. - -D'Artagnan pysyi ikkunansa ääressä huolettomana ja tyynenä. Olisi -voinut vannoa, että hän ei nähnyt mitään eikä kenties aavistanut, keitä -nuo kaksi seikkailijaa olivat, jotka viittoihinsa verhottuina astuivat -pihan yli. Mutta vaikka d'Artagnan ei ollut heitä näkevinään, -ei hän hetkeksikään päästänyt heitä silmistään, ja vihellellen -muskettisoturien vanhaa marssia, jonka hän muisti vain suurissa -tilaisuuksissa, hän edeltäpäin arvaili ja laski sitä huutojen ja. -suuttumuksen myrskyä, mikä kuninkaan palattua nousisi. - -Astuessaan la Vallièren huoneeseen ja nähdessään sen olevan tyhjillään -ja vuoteen koskemattomana, kuningas todella alkoi pelätä ja kutsui -Montalaisin. Tämä riensi saapuville, mutta hänen kummastuksensa oli -yhtä suuri kuin kuninkaan. Hän ei tiennyt muuta sanoa hänen -majesteetilleen kuin että la Vallière oli hänestä kuulostanut itkeneen -osan yötä. Mutta tietäen hänen majesteettinsa käyneen siellä hän ei -ollut rohjennut udella. - -"Mutta", kysyi kuningas, "mihin luulette hänen menneen?" - -"Sire", vastasi Montalais, "Louise on hyvin hempeätunteinen, ja usein -olen nähnyt hänen nousevan ennen päivänkoittoa ja pistäytyvän -puutarhaan. Ehkä hän on siellä tänä aamunakin." - -Se tuntui kuninkaasta uskottavalta, ja hän kiirehti heti alas, -mennäkseen etsimään karkulaista. D'Artagnan näki hänen tulevan kalpeana -ja vilkkaasti jutellen seuralaisensa kanssa. Kuningas kääntyi -puutarhaan päin, ja de Saint-Aignan seurasi häntä aivan -hengästyksissään. - -D'Artagnan pysyi liikahtamatta ikkunassaan, yhä vihellellen ja olematta -mitään näkevinänsä. - -"Kas, kas", jupisi hän itsekseen, kun kuningas oli kadonnut näkyvistä, -"hänen majesteettinsa kiintymys on voimakkaampi kuin luulinkaan. Hän -osoittaa mielestäni nyt suurempaa harrastusta kuin neiti de Mancinin -asiassa." - -Neljännestunnin kuluttua kuningas ilmestyi jälleen näkyviin, etsittyään -kaikkialta. Hän oli läkähtymäisillään. Sanomattakin tiedämme, että -kuningas ei ollut mitään löytänyt. De Saint-Aignan pysytteli -kintereillä, leyhytellen itseään hatullaan ja kysellen muunnetulla -äänellä tietoja ensimmäisiltä kohtaamiltaan palvelijoilta ja muiltakin -vastaantulijoilta. Hänen tielleen osui Manicamp, joka oli vähin erin -juuri saapunut Fontainebleausta, käyttäen kokonaisen vuorokauden -taipaleeseen, josta muut olivat suoriutuneet kuudessa tunnissa. - -"Oletteko nähnyt neiti de la Vallièreä?" kysyi häneltä de Saint-Aignan. - -Yhä haaveilevana ja hajamielisenä luuli Manicamp de Guichesta -puhuttavan ja vastasi: - -"Kiitos, kreivi jaksaa vähän paremmin." - -Ja hän jatkoi kulkuansa eteishuoneeseen asti, missä tapasi -d'Artagnanin. Tältä hän pyysi selitystä, kun kuninkaan sävy oli hänen -nähdäkseen tuntunut jotenkuten hätääntyneeltä. Muskettisoturi vakuutti, -että hän oli erehtynyt; kuningas muka päinvastoin oli huiman hilpeällä -päällä. - -Kello löi kahdeksan. Tällä tunnilla Ludvig tavanmukaisesti nautti -aamiaisensa; hovisääntö määräsi, että kuninkaalla piti aina olla nälkä -kello kahdeksalta. Hän antoi kattaa pienen pöydän makuuhuoneeseensa ja -söi nopeasti. De Saint-Aignan, josta hän ei tahtonut erota, huolehti -tarjoilusta. Sitten kuningas antoi muutamia sotilaallisia -vastaanottoja, jollaikaa de Saint-Aignanin tehtävänä oli liikkua -tiedustelemassa. Kaiken aikaa ollen puuhassa, yhäti huolissaan, -herkeämättömästi odotellen de Saint-Aignania, joka oli lähettänyt -kaiken väkensä etsimään ja lähtenyt itsekin, kuningas siirtyi -työhuoneeseensa kello yhdeksän. Lähettiläätkin astuivat sisälle -ensimmäisten lyöntien kaikuessa, ja kun viimeinen lyönti kumahti, -ilmestyivät kuningatar ja Madame. - -Lähettiläitä oli kolme Hollantia ja kaksi Espanjaa edustamassa. -Kuningas loi heihin silmäyksen ja tervehti. Samassa astui sisälle -myöskin de Saint-Aignan. Hänen saapumisensa oli kuninkaalle paljon -tärkeämpi kuin lähettiläiden, olipa heitä kuinka monta tahansa ja -tulivatpa he mistä maasta hyvänsä. Ennen kaikkea antoikin kuningas de -Saint-Aignanille kysymysmerkin, johon tämä vastasi varman kieltävästi. - -Kuningas oli menettää kaiken miehuutensa; mutta kun kuningatarten, -neuvosherrain ja lähettiläiden katseet olivat kohdistuneet häneen, teki -hän voimakkaan ponnistuksen ja kehoitti viimemainittuja esittämään -sanottavansa. - -Silloin toinen Espanjan edustajista piti pitkän puheen, jossa kehui -Espanjan liiton tuottamia etuja. - -Kuningas keskeytti hänet lausumalla: - -"Monsieur, toivoakseni sen, mikä on hyvä Ranskalle, täytyy myöskin olla -varsin edullista Espanjalle." - -Nämä sanat ja varsinkin se käskevä sävy, jolla ne lausuttiin, sai -lähettilään kalpenemaan ja molemmat kuningattaret punastumaan, -nämä kun espanjattarina tunsivat vastauksen loukkaavan suku- ja -kansallisylpeyttään. - -Hollannin lähettiläs ryhtyi vuorostaan puhumaan, valitellen kuninkaan -osoittamaa ennakkoluuloisuutta hänen maatansa kohtaan. - -Kuningas keskeytti hänetkin. - -"Monsieur", virkkoi hän, "on omituista, että te tulette esittämään -valituksianne, vaikka päinvastoin minulla olisi siihen syytä, ja enhän -minäkään valita." - -"Teilläkö, sire, syytä valitukseen", kysyi hollantilainen, "ja mistä -pahasta?" - -Kuningas hymyili katkerasti. - -"Moititteko minua, monsieur", sanoi hän, "ehkä ennakkoluuloisuudesta -hallitusta vastaan silloinkin, kun se hyväksyy ja suojelee julkisia -herjaajia?" - -"Sire!..." - -"Sanon teille", jatkoi kuningas, kiihkoutuen omista kiusoistaan paljon -enemmän kuin valtiollisesta kysymyksestä, "sanon teille, että Hollanti -tarjoo turvapaikan kaikille, jotka minua vihaavat, ja varsinkin -kaikille herjaajilleni." - -"Oi, sire!..." - -"Ah, te kaipaatte todistuksia? No, niitä on helppo saada. Mistä ovat -kotoisin häväistyslehtiset, jotka esittävät minut maineettomana ja -mahdittomana hallitsijana? Teikäläiset kirjapainot niitä syytävät. Jos -minulla olisi kirjurini täällä, voisin teille luetella tuotteiden ja -painattajain nimet." - -"Sire", vastasi lähettiläs, "herjauskirjoitus ei voi olla kansan työ. -Onko kohtuullista, että sellainen mahtava kuningas kuin teidän -majesteettinne tekee kokonaisen kansan vastuunalaiseksi joidenkuiden -nälkäisten houkkioiden sepustuksista?" - -"Olkoonpa niin, voin myöntää teidän olevan oikeassa. Mutta kun -Amsterdamin rahapajassa lyötetään minua häpäiseviä mitaleja, niin onko -sekin muutamien retkujen hullutusta?" - -"Mitaleja?" sopersi lähettiläs. - -"Mitaleja, niin", toisti kuningas katsahtaen Colbertiin. - -"Olisi tarpeellista", yritti hollantilainen, "että teidän -majesteettinne voisi olla ihan varma..." - -Kuningas katseli yhä Colbertia, mutta tämä ei ollut ymmärtävinään, vaan -pysyi äänettömänä kuninkaan silmäniskuista huolimatta. - -Silloin d'Artagnan lähestyi ja ottaen taskustaan muistorahan laski sen -kuninkaan käteen. - -"Tässä on teidän majesteettinne etsimä mitali", sanoi hän. - -Kuningas otti rahan, ja silloin hän saattoi nähdä silmillään, jotka -siitä asti kun hän oli todella päässyt valtaan olivat vain leijailleet -yläilmoissa, -- silloin, sanoimme, hän saattoi nähdä Hollantia -esittävän julkean olennon, joka Josuan tavoin seisahdutti auringon. -Rahaan oli kehäkirjoitukseksi piirretty _In conspectu meo stetit sol_. - -"Minun edessäni pysähtyi aurinko!" käänsi kuningas raivostuneena. "Haa, -ette kai enää kiellä?" - -"Ja aurinko on tuo", virkkoi d'Artagnan, viitaten työhuoneen kaikissa -seinäverhoissa moninaisena säteilevään vertauskuvaan, joka kaikkialle -levitti ylvästä tunnuslausettaan: _Nec pluribus impar_.[10] - -Ludvigin kiukustus, jota hänen yksityisen mielenkarvautensa vihjaukset -yhä enemmän kiihoittivat, ei tarvinnut enää tätä yllykettä hänen -vimmastuakseen ihan suunniltaan. Hänen silmänsä säihkyivät -puhkeamaisillaan olevan kiihkeän riidan halusta. - -Colbertin ponteva katse vielä kahlitsi myrskyn. Lähettiläs yritti -puolusteluja. Hän sanoi, että kansojen turhamaisuudella ei ollut mitään -merkitystä; että Hollanti oli ylpeä voituaan niin pienillä apulähteillä -kannatella arvoansa suurena kansana ja mahtaviakin kuninkaita vastaan, -ja että kuningas toki voisi tältä kannalta katsoen antaa anteeksi hänen -kansalaistensa ymmärtämättömän turhamielisyyden. - -Kuningas näkyi etsivän neuvoa. Hän katsahti Colbertiin, mutta tämä ei -kasvojansakaan väräyttänyt. Sitten hän silmäsi d'Artagnania. Tämä -kohautti olkapäitään. - -Tuo liike avasi sulun, joka päästi kuninkaan jo liiaksi pidätellyn -suuttumuksen valloilleen. Kun kukaan ei tiennyt, mihin tämä purkaus -johtaisi, pysyivät kaikki synkkämielisesti vaiti. Siten sai toinenkin -lähettiläs sitten suunvuoron, esittääkseen hänkin anteeksipyyntöjä. - -Hänen puhuessaan ja sillävälin kun jälleen omaan haaveiluunsa vaipunut -kuningas kuunteli tätä hämmennyksestä värähtelevää ääntä kuten -hajamielinen ihminen tarkkailee vesiputouksen kohinaa, d'Artagnan -lähestyi vasemmalla puolellaan seisovaa Saint-Aignania ja virkkoi -äänenpainolla, joka oli laskettu kuninkaan korvaan ulottuvaksi: - -"Oletteko kuullut uutista, kreivi?" - -"Mitä uutista?" vastasi de Saint-Aignan. - -"No, la Vallièrestä." - -Kuningas säpsähti ja astahti vaistomaisesti puhujia kohti. - -"Mitä hänelle sitten on tapahtunut?" kysyi de Saint-Aignan äänellä, -jonka sävyn voi helposti kuvitella. - -"Heh, se lapsiparka on mennyt luostariin!" ilmoitti d'Artagnan. - -"Luostariin?" huudahti de Saint-Aignan. - -"Luostariin?" kirposi kuninkaalta kesken lähettilään puheen. Sitten hän -hovisäännön pakosta malttui, mutta kuunteli yhä. - -"Mihin luostariin?" kysyi de Saint-Aignan. - -"Chaillotin karmeliittinunnain." - -"Chaillotin karmeliittinunnain! Mistä hitosta sen olette kuuluu?" - -"Häneltä itseltään." - -"Oletteko hänet nähnyt?" - -"Minä hänet saatoin karmeliittinunnien luo." - -Kuningas tarkkasi joka sanaa. Hänen sielussaan kuohui ja kohisi. - -"Mutta miksi tämä pako?" tiedusti de Saint-Aignan. - -"Siksi että tyttöparka eilen karkoitettiin hovista", vastasi -d'Artagnan. - -Tuskin oli hän lausunut tämän, kun kuningas teki käskevän liikkeen. - -"Riittää, monsieur, riittää!" hän virkkoi lähettiläälle ja lähestyi -sitten kapteenia. - -"Kuka täällä sanoo la Vallièren menneen luostariin?" kysyi hän. - -"Herra d'Artagnan", vastasi suosikki. - -"Ja onko tuo puheenne totta?" kysyi kuningas, kääntyä muskettisoturiin. - -"Totisen totta." - -Kuningas puristi kätensä nyrkkiin ja kalpeni. - -"Te lisäsitte vielä jotakin, herra d'Artagnan", sanoi hän. - -"En tiedä enempää, sire." - -"Te lisäsitte, että kreivitär de la Vallière oli karkoitettu hovista." - -"Niin, sire." - -"Ja onko sekin totta?" - -"Tiedustelkaa, sire." - -"Ja kenen toimesta?" - -"Oh", sanoi d'Artagnan ikäänkuin katsoen sopimattomaksi, että hän olisi -todistajana siinä seikassa. - -Kuningas hypähti, jättäen sikseen lähettiläät, ministerit, hovilaiset -ja politiikan. Leskikuningatar nousi; hän oli kuullut kaikki tai -ainakin arvannut lopun. Suuttumuksesta ja pelosta horjuen yritti -Madamekin nousta leskikuningatarta seuratakseen; mutta hän vaipui -takaisin nojatuoliinsa, jonka hän vaistomaisella liikkeellä sysäsi -taaksepäin. - -"Messieurs", virkkoi kuningas, "audienssi on päättynyt. Minä annan -kohta vastaukseni, tai pikemmin ilmoitan tahtoni Espanjalle ja -Hollannille." - -Ja majesteettisella liikkeellä hän hyvästeli lähettiläät. - -"Olkaa varuillanne, poikani", sanoi närkästynyt leskikuningatar, "olkaa -varuillanne, Te ette näy hallitsevan itseänne." - -"Ah, madame", karjaisi nuori jalopeura peloittavasti liikahtaen, "ellen -hallitse itseäni, niin takaanpa varmasti vielä hallitsevani ainakin -niitä, jotka häpäisevät minua. Tulkaa kanssani, herra d'Artagnan, -tulkaa." - -Ja hän lähti salista yleisen hämmästyksen ja kauhun vallitessa. - -Kuningas astui alas portaita, aikoen rientää pihan poikki. - -"Sire", virkkoi d'Artagnan, "teidän majesteettinne erehtyy tiestä." - -"Ei, menen talliin." - -"Tarpeetonta, sire; minulla on hevoset valmiina teidän majesteetillenne -matkalle." - -Kuningas vastasi palvelijalleen vain silmäyksellä, mutta tämä silmäys -lupasi enemmän kuin kolmenkaan d'Artagnanin kunnianhimo olisi rohjennut -toivoa. - - - - -168. - -Chaillot. - - -Manicamp ja Malicorne olivat kutsumattakin seuranneet kuningasta ja -d'Artagnania. He olivat molemmin hyvin älykkäitä miehiä, mutta -kunnianhimon kannustamana ehätti Malicorne usein liian aikaisin esille, -jotavastoin Manicamp monesti myöhästyi laiskuutensa tähden. Tällä -kertaa he ehtivät täsmälleen ajoissa. Viisi hevosta oli varattu. -Kuningas ja d'Artagnan sieppasivat niistä kaksi, Manicamp ja Malicorne -samaten. Viidennen selkään nousi eräs ratsupoika. - -Koko seurue karautti täyteen laukkaan. D'Artagnan oli varmaankin itse -valinnut hevoset: ne olivat oikeita levotonta tuskaa kärsivien -rakastavien ratsuja, sellaisia, jotka eivät juosseet, vaan lensivät. -Kymmenessä minuutissa saapui ratsujoukkue pöllyävässä tomupilvessä -Chaillotiin. - -Kuningas ihan paiskautui alas satulasta. Mutta niin nopeasti kuin hän -tämän liikkeen tekikin, oli d'Artagnan jo hänen ratsunsa suitsissa -Ludvig nyökkäsi muskettisoturille kiitollisuutensa merkiksi ja heitti -ohjakset ratsupojalle. Sitten hän syöksähti pylväseteiseen ja -työnnältäen voimakkaasti ovea astui vastaanottohuoneeseen. Manicamp, -Malicorne ja ratsupoika jäivät ulkopuolelle; d'Artagnan seurasi -isäntäänsä. - -Ensimmäisenä kiinnitti vastaanottohuoneessa kuninkaan huomiota -juuri Louise, ei polvillaan, vaan viruen maassa ison kivisen -ristiinnaulitunkuvan juurella. Tyttönen oli pitkällään kostealla -paadella suojaman puolihämyssä, sillä sinne pääsi päivä ainoastaan -ahtaasta, köynnöskasvien kokonaan verhoamasta ristikkoikkunasta. Hän -oli yksinään, tajutonna, kylmänä kuin kivi, jolla hänen ruumiinsa -lepäsi. - -Nähdessään hänet tässä asennossa kuningas luuli hänen kuolleeksi ja -päästi kamalan parahduksen, joka sai d'Artagnanin astumaan luo. - -Kuningas oli jo kietaissut toisen käsivartensa neitosen ruumiin ympäri, -D'Artagnan auttoi hallitsijaansa nostamaan ylös tyttöpoloisen, jonka -kalman kosketus oli jäykistyttänyt. Ludvig otti hänet kokonaan -syliinsä, lämmittäen suudelmillaan jääkylmiä käsiä ja ohimoita. - -D'Artagnan veti koko voimallaan kellonnuorasta. Karmeliittisisaret -riensivät paikalle. Hurskaat neidot kiljahtivat paheksuvasta kauhusta, -nähdessään näiden miesten pitävän naista käsivarsillaan. Johtajatar -saapui myöskin. Mutta tuntien enemmän maailmaa kuin hovinkaan hienot -naiset hän ensi silmäyksellä eroitti kuninkaan siitä kunnioituksesta, -jota läsnäolijat hänelle osoittivat, samoin kuin siitä käskijän -sävystä, jolla tämä mullisti koko yhdyskunnan. Hallitsijan nähdessään -hän siis vetäytyi huoneeseensa, ollakseen vaarantamatta arvokkuuttansa, -mutta hän antoi nunnien tuoda kaikenlaisia elvykkeitä, Unkarin -kuningattaren hajuvesiä, mesiruohoa ja paljon muuta, käskien sitäpaitsi -sulkea ovet. - -Oli jo aikakin; kuninkaan murhe alkoi käydä kovaääniseksi ja -toivottomaksi. Ludvig näkyi päättäneen lähettää hakemaan lääkäriänsä, -mutta silloin la Vallière tuli tajulleen. - -Ensimmäiseksi hän silmänsä avatessaan näki jalkojensa juuressa -kumartuvan kuninkaan. Epäilemättä hän ei tuntenut tätä, sillä häneltä -pääsi tuskallinen huokaus. - -Ludvig katseli häntä kiihkeästi. - -Vihdoin tytön harhailevat silmät kohdistuivat kuninkaaseen. Hän tunsi -nyt ja ponnistausi irroittuakseen hänen syleilystään. - -"Mitä!" sopersi hän. "Eikö uhrini ole vielä täytetty?" - -"Oi, ei, ei!" huudahti kuningas. "Se ei täyty koskaan, sen minä vannon -teille." - -Tyttö kohousi, niin heikko ja murtunut kuin olikin. - -"Se on kuitenkin välttämätöntä", virkkoi hän, "se on välttämätöntä, -älkää pidättäkö minua." - -"Minäkö sallisin teidän uhrautua?" huudahti Ludvig. "En koskaan, en -koskaan!" - -"Hyvä", jupisi d'Artagnan, "on aika lähteä. Siitä hetkestä kun he -alkavat puhua, säästäkäämme heiltä korviemme huomio." - -D'Artagnan läksi ulos, ja rakastavaiset jäivät kahden. - -"Sire", jatkoi la Vallière, "ei sanaakaan enää, minä rukoilen, Älkää -turmelko ainoata tulevaisuutta, jota toivon, nimittäin pelastustani; -älkää hukatko kaikkeanne -- kunniaanne pelkän oikun tähden." - -"Oikun?" huudahti kuningas. - -"Oi", virkkoi la Vallière, "nyt, sire, näen selvästi sydämeenne." - -"Tekö, Louise?" - -"Ah niin, minä!" - -"Selittäkää." - -"Käsittämätön, järjetön hurmaus voi teistä hetkellisesti tuntua -riittävältä puolustukselta; mutta teillä on velvollisuuksia, jotka -eivät salli teidän rakastaa tällaista tyttöraukkaa. Unohtakaa minut." - -"Minäkö unohtaisin teidät?" - -"Se on jo tehty." - -"Mieluummin kuolisin!" - -"Sire, te ette saata rakastaa sitä, jonka olette sallinut kuluttaa -tämän yön niin julmasti." - -"Mitä sanottekaan? Selittäkää toki, mitä tarkoitatte." - -"Sanokaa, ettekö eilen aamulla pyytänyt minua rakastamaan teitä? Mitä -lupasitte minulle vastavuoroon? Lupasitte, että suuttuessanne minuun -ette koskaan sallisi puoliyön teitä yllättää ennen kuin olisitte -tarjonnut sovintoa." - -"Oi, suokaa minulle anteeksi, suokaa anteeksi, Louise! Minä olin -mustasukkaisuudesta mielipuolena." - -"Sire, mustasukkaisuus on häijy ajatus, joka katkaistuna versoo -uudestaan kuin rikkaruoho. Taaskin te joskus tulisitte luulevaiseksi ja -surmaisitte minut kokonaan. Armahtakaa minua ja antakaa minun kuolla." - -"Vielä tuollainen sana, mademoiselle, niin näette minun heittävän -henkeni jalkojenne juureen." - -"Ei, ei, sire, minä tiedän paremmin, minkä arvoinen olen. Uskokaa -sanani, niin ette syöksy turmioon kaikkien halveksiman poloisen -tähden." - -"Oi, nimittäkääpä minulle ne, joita te syytätte, nimittäkää ne!" - -"Minulla ei ole tehtävänä valituksia ketään vastaan, sire; minä syytän -vain itseäni. Jääkää hyvästi, sire! Te antaudutte vaaraan, -puhutellessanne minua näin." - -"Varokaa te, Louise; puhuessanne minulle näin te saatatte minut -epätoivoon, -- ajatelkaa paremmin!" - -"Oi, sire, sire! Jättäkää minut Jumalan haltuun, rukoilen sitä teiltä!" - -"Minä tempaan teidät Jumalaltakin!" - -"Mutta ennen sitä", huudahti ahdistettu lapsonen, "temmatkaa minut -niiden julmien vihollisten käsistä, jotka vainoavat henkeäni ja -kunniaani. Jos teillä on kylliksi voimaa rakastaa, olkaa siis kylliksi -voimakas minua puolustamaan. Mutta ei sitä, jota sanotte rakastavanne, -herjataan, ivataan, hänet on karkoitettu." - -Ja viaton lapsonen, jota suru pakotti syytöksiin, väänteli nyyhkyttäen -käsiään. - -"Teidät on karkoitettu!" huudahti kuningas. "Nyt kuulen tuon sanan jo -toistamiseen." - -"Häpeällisesti, sire. Te näette hyvin, että minulla ei enää ole muuta -suojelijaa kuin Jumala, muuta lohdutusta kuin rukous, muuta turvaa kuin -luostari." - -"Te saatte minun palatsini, saatte hovini. Oh, älkää enää pelätkö -mitään, Louise. Ne miehet tai pikemminkin naiset, jotka teidät eilen -häätivät, vapisevat huomenna edessänne. Mitä voin sanonkaan? Jo tänä -aamuna olen jyrissyt, uhannut. Voin päästää valloilleen ukkosen, jota -vielä pidätän. Louise, teidän puolestanne kostetaan kovasti. -Verikyynelillä he maksavat teidän kyyneleenne. Mainitkaa minulle vain -vihollisenne." - -"En koskaan, en koskaan!" - -"Miten sitten tahtoisitte minun iskevän?" - -"Sire, ne, joita olisi iskettävä, kimmahduttaisivat kätenne takaisin." - -"Oh, te ette minua laisinkaan tunne!" huudahti Ludvig, tuskastuneena. -"Ennemmin kuin peräytyisin, polttaisin koko valtakuntani ja kiroisin -sukuni, -- niin, minä sivaltaisin poikki tämän käsivarrenkin, jos -käsivarsi olisi kyllin veltto jättääkseen koskemattomaksi ketään, joka -on asettunut vihamieliseksi kaikkein suloisinta olentoa vastaan." - -Ja näiden sanojen vakuudeksi Ludvig iski kiivaasti nyrkillään tammiseen -väliseinään, joka vastasi kolkolla kuminalla. - -La Vallière pelästyi hänen tavatonta kiivauttansa. Tämän nuoren, -kaikkivaltiaan miehen vimmassa oli jotakin mahtavaa ja turmaista, koska -se ukkosilman lailla saattoi tuottaa kuolemaa. Hän, joka ei luullut -murheelleen löytyvän vertaa, tunsi itsensä voitetuksi tämän uhkauksiin -ja väkivaltaan puhkeavan murheen nähdessään. - -"Sire", rukoili hän, "vielä kerran, poistukaa, minä rukoilen, Tämän -turvapaikan rauha on minua jo vahvistanut, minä tunnen itseni -tyynemmäksi Jumalan kädessä. Jumala on sellainen suojelija, jonka -edessä kaikki ihmisten pienet häijyydet raukeavat tyhjiin. Sire, vielä -kerran, jättäkää minut Jumalan haltuun." - -"Sanokaa sitten suoraan", huudahti Ludvig, "että te että koskaan ole -minua rakastanut; sanokaa, että nöyryyteni ja katumukseni hivelee -ylpeyttänne, mutta että murheeni ei tuota teille tuskaa. Sanokaa, että -Ranskan kuningas ei teille enää ole rakastaja, jonka hellyys voisi -luoda onnenne, vaan itsevaltias, jonka oikku on sydämestänne katkaissut -viimeisenkin tunteellisuuden säikeen. Älkää sanoko etsivänne Jumalaa, -vaan pakenevanne kuningasta. Ei, Jumala ei ole taipumattomissa -päätöksissä mukana; Jumala sallii katumuksen ja kuulee tunnontuskat; -hän antaa anteeksi, hän tahtoo, että rakastamme." - -Louise vääntelehti kärsimyksestä kuullessaan nämä sanat, jotka saivat -veren tulena kiertämään hänen suonissaan. - -"Mutta ettekö sitten ole kuullut?" sanoi hän. - -"Mitä?" - -"Ettekö ole kuullut, että olen karkoitettu, halveksittu, -halveksittava?" - -"Minä teen teistä hovini enimmin kunnioitetun, rakastetun, kadehditun -naisen." - -"Todistakaa minulle, että te ette ole lakannut minua rakastamasta." - -"Millä tavalla?" - -"Paetkaa minua." - -"Minä todistan sen teille olemalla teitä jättämättä." - -"Mutta luuletteko siis, että sen sallisin, sire? Luuletteko, että -antaisin teidän julistaa sodan koko perhettänne vastaan? Luuletteko, -että antaisin teidän hyljätä äitinne, vaimonne ja kälynne?" - -"Ah, vihdoinkin olette heidät nimennyt! He siis ovat tämän pahan -tehneet? Kaikkivaltiaan Jumalan kautta, minä rankaisen heitä!" - -"Ja senpä vuoksi tulevaisuus minua peloittaakin, senvuoksi kieltäydyn -kaikesta, senvuoksi tahdon, että te ette kostaisi puolestani. Kyllin -kyyneleitä, hyvä Jumala, kyllin murhetta, kyllin voivotuksia jo nytkin! -Oi, koskaan en tahdo aiheuttaa valituksia, murhetta tai kyyneliä -kellekään. Olen liiaksi vaikeroinut, liiaksi itkenyt, liiaksi -kärsinyt!" - -"Ja minun kyyneleitäni, minun murhettani, minun vaikerruksiani, -- -ettekö niitä pidä minään?" - -"Älkää taivaan nimessä, sire, puhuko minulle noin! Älkää taivaan -nimessä puhuko noin! Minä tarvitsen kaiken rohkeuteni uhrini -täyttämiseen." - -"Louise, Louise, minä rukoilen sinua! Käske, määrää, kosta puolestani -tai anna anteeksi; mutta älä jätä minua!" - -"Ah, on välttämätöntä, että me eroamme, sire!" - -"Mutta sinä et siis ollenkaan rakasta minua?" - -"Oi, Jumala tietää sen!" - -"Valhetta, valhetta!" - -"Oi, ellen teitä rakastaisi, sire, niin antaisin teidän menetellä -tahtonne mukaan, antaisin kostaa puolestani! Hyvitykseksi minulle -tehdystä loukkauksesta ottaisin vastaan tarjoamanne voitonriemun, joka -olisi niin suloista ylpeydelle. Nyt sitävastoin, näette, en halua edes -rakkautenne tuottamaa ihanaa korvausta. Ja kuitenkin on teidän -rakkautenne minun elämäni, sillä tahdoinhan kuolla, kun luulin, että te -ette minua enää rakastanut." - -"Ah niin, niin, minä tiedän sen nyt, minä tunnen sen tällä hetkellä. -Sinä olet pyhin, kunnioitettavin kaikista naisista. Kukaan ei ansaitse -yhtä hyvin kuin sinä sekä minun rakkauttani ja kunnioitustani että -kaikkienkin kiintymystä ja arvonantoa; eikä kukaan joudukaan saamaan -niin suurta rakkautta osakseen kuin sinä, Louise, -- kellään ei ole -niin suutta valtaa minuun nähden kuin sinulla! Niin, minä vannon -sinulle, että tällä hetkellä murskaisin maailman kuin lasipallon, jos -se olisi tielläni. Sinä vaadit minua tyyntymään, antamaan anteeksi? -Tapahtukoon niin, minä rauhoitun. Sinä tahdot hallita lempeydellä? -Hyvä, minä olen lempeä ja säyseä. Säädä vain, miten minun on -käyttäydyttävä, ja minä tottelen." - -"Ah, hyvä Jumala! Mikä olen minä, tyttörukka, sanellakseni tavuakaan -teidänlaisenne kuninkaan ohjeeksi?" - -"Sinä olet minun elämäni ja sieluni! Eikö sielu hallitse ruumista?" - -"Oi, te siis rakastatte minua, kallis hallitsijani?" - -"Langeten molemmille polvilleni, kädet ristissä, kaikella voimallani, -mitä Jumala on minulle suonut. Minä rakastan sinua kylliksi, -uhratakseni elämäni hymyhuulin, kun vain virkat sanasen!" - -"Te rakastatte minua?" - -"Ah niin!" - -"Silloin ei minulla enää ole mitään toivomista tässä maailmassa... -Kätenne, sire, ja sanokaamme jäähyväiset! Olen saanut tässä elämässä -kaiken onnen, mitä voi osakseni tulla." - -"Oi, ei, sinun elämäsi onni vasta alkaa ja ainiaaksi. Sinulle -tulevaisuuteni, sinulle kaikkeni! Ei enää näitä eron ajatuksia, ei enää -synkkää epätoivoa. Rakkaus on meidän jumalamme, se on sydäntemme -kaipuu. Sinä elät minulle, kuten minä elän sinulle." - -Ja vaipuen tytön eteen kuningas suuteli hänen polviaan sanomattoman -riemun ja kiitollisuuden huumeessa. - -"Oi, sire, sire, tämä kaikki on unta!" - -"Miksi unta?" - -"Siksi että minä en voi palata hoviin, ja miten taasen saattaisin -pakolaisena nähdä teitä jälleen? Eikö ole parempi ottaa nunnanhuntu ja -haudata luostariin holveihin teidän rakkaudellanne balsamoituina -sydämenne viime sykähdykset ja viimeinen tunnustuksenne?" - -"Sinäkö pakosalla?" huudahti Ludvig XIV. "Kuka pidättää, kun minä -kutsun takaisin?" - -"Oi, sire, jokin, mikä on meitä voimakkaampi: maailma ja ihmisten -mielipide. Ajatelkaa sitä; te ette voi rakastaa karkoitettua naista. -Hän, jonka äitinne on tahrannut epäluulolla, hän, johon kälynne on -rangaistuksellaan painanut polttomerkin, hän on arvoton teille." - -"Hänkö arvoton, joka kuuluu minulle?" - -"Niin, siinäpä se juuri onkin, sire: siitä hetkestä, kun -rakastajattarenne kuuluu teille, on hän arvoton." - -"Ah, oletpa oikeassa, Louise, ja sinä olet perin herkkätuntoinen. No -hyvä, sinua ei ole karkoitettu." - -"Oi, te ette ole kuullut Madamea, sen hyvin huomaa." - -"Minä vetoan äitiini." - -"Oi, te ette ole nähnyt äitiänne!" - -"Hänkin? Louise-parka! Kaikki olivat siis sinua vastaan?" - -"Niin, niin, Louise-parka, joka jo taipui myrskyn käsissä, kun te -tulitte, kun te lopullisesti hänet mursitte." - -"Oi, anteeksi." - -"Te ette siis taivuta toista enempää kuin toistakaan; uskokaa minua, -onnettomuus on korjaamaton, sillä minä en koskaan sallisi teidän -käyttää voimaanne ja valtaanne." - -"Hyvä on, Louise: osoittaakseni sinulle, kuinka suuresti sinua -rakastan, teenkin sen, että menen Madamen puheille." - -"Tekö?" - -"Minä panen hänet peruuttamaan tuomionsa; minä pakotan." - -"Pakotatte? Oh, ei, ei!" - -"Se on totta; minä suostutan hänet." - -Louise pudisti päätänsä. - -"Minä rukoilen häntä, jos on tarvis", sanoi Ludvig. "Uskotko sen -jälkeen rakkauteeni?" - -Louise kohotti päätänsä. - -"Älkää koskaan nöyrtykö minun tähteni! Antakaa minun mieluummin -kuolla." - -Ludvig mietti. Hänen piirteensä synkistyivät. - -"Tahdon rakastaa yhtä paljon kuin sinä rakastat", virkkoi hän; "tahdon -kärsiä yhtä paljon kuin sinä olet kärsinyt. Olkoon se sovituksenani -sinun silmissäsi. Kas niin, jättäkäämme nämä joutavat pikkumaisuudet; -olkaamme surumme suuruiset, olkaamme yhtä voimakkaat kuin rakkautemme!" - -Näin sanoessaan hän kietaisi tytön syleilyynsä molemmilla -käsivarsillaan. - -"Ainoa omaisuuteni, elämäni, tule mukanani", rukoili hän. - -Tyttö teki viimeisen ponnistuksen, johon hän ei enää keskittänyt -kaikkea tahtoaan, sillä hänen tahtonsa oli jo voitettu, mutta silti -kaiken voimansa. - -"Ei", vastusteli hän heikosti, "ei, ei! Minä kuolisin häpeästä!" - -"Etpä, vaan sinä palaat kuningattarena. Kukaan ei tiedä lähdöstäsi... -Vain d'Artagnan..." - -"Onko siis hänkin minut pettänyt?" - -"Miten niin?" - -"Hän oli vannonut..." - -"Minä olin vannonut, etten sanoisi mitään kuninkaalle", virkkoi -d'Artagnan pistäen siromuotoisen päänsä oven raosta, "ja sanani pidin. -Minä puhuin herra de Saint-Aignanille. Ei suinkaan ole minun syyni, jos -kuningas sattui kuulemaan vai kuinka, sire?" - -"Se on totta, antakaa hänelle anteeksi", sanoi kuningas. - -La Vallière hymyili ja ojensi muskettisoturille hennon valkoisen -kätensä. - -"Herra d'Artagnan", sanoi kuningas ihastuneena, "lähettäkää noutamaan -neidille vaunut." - -"Sire", vastasi kapteeni, "vaunut odottavat." - -"Hei, siinäpä on oikea palvelijan esikuva!" huudahti kuningas. - -"Onpa sinulta mennyt aikaa sen huomaamiseen", jupisi d'Artagnan -itsekseen, kuitenkin hyvillään kiitoksesta. - -La Vallière oli voitettu; hiukan vielä epäröityään salli raukeudesta -horjuva tyttö kuninkaallisen rakastajansa viedä hänet mukanaan. Mutta -vastaanottohuoneen kynnyksellä hän riistäysi kuninkaan käsivarsilta, -palaten kivisen ristiinnaulitunkuvan luo, jota hän suuteli lausuen: - -"Jumalani, sinä olet minut vetänyt luoksesi! Jumalani, olet minut -jälleen työntänyt takaisin! Mutta sinun armosi on ääretön! Kun palaan, -unohda, että olen täältä poistunut, sillä kun minä jälleen tulen -luoksesi, tulen ainiaaksi." - -Kuninkaalta pääsi nyyhkytys, d'Artagnan kuivasi kyyneleen. Ludvig vei -nuoren naisen pois, nosti hänet vaunuihin ja sijoitti d'Artagnanin -hänen viereensä. - -Itse nousi hän ratsulleen ja karautti Palais-Royalia kohti, jonne -tultuaan hän ilmoitutti Madamelle, että tämän piti päästää hänet -hetkiseksi puheilleen. - - - - -169 - -Kuningas taivuttaa Madamen. - - -Siitä tavasta, jolla kuningas oli jättänyt lähettiläät, olisivat -vähimminkin tarkkanäköiset aavistaneet sotaa. - -Lähettiläät itse, jotka eivät paljon tienneet hovin sisäisestä -elämästä, olivat ottaneet omaan lukuunsa tuon kuuluisan lauseen: "Ellen -hallitse itseäni, hallitsen ainakin niitä, jotka minua häpäisevät." -Ranskan ja Hollannin kohtaloiden onneksi oli Colbert seurannut heitä -antaakseen muutamia selityksiä. Mutta kuningattaret ja Madame, hyvin -tuntien, mitä heidän huonekunnissaan tapahtui, olivat nuo sanat -kuultuaan poistuneet hyvin peloissaan ja karvain mielin, varsinkin -Madame tunsi, että kuninkaan viha kohdistui erityisesti häneen, mutta -rohkeana ja liiankin korskeana oli hän leskikuningattaresta tukea -tavoittamatta vetäytynyt kotiinsa, elleipä ilman levottomuutta, niin -ainakin aikomatta välttää taistelua. Tuon tuostakin Itävallan Anna -lähetti tiedustamaan, oliko kuningas palannut. Linnassa syntynyt -hiljaisuus ja Louisen häviäminen tiesi moninaista onnettomuutta, kun -tunnettiin kuninkaan ylpeä ja närkäs luonne. Mutta pitäen ryhtinsä -kaikista kuiskituista huhuista huolimatta Madame sulkeutui -huoneisiinsa, kutsui Montalaisin luokseen ja alkoi mahdollisimman -tyynellä äänellä kuulustaa tytön käsitystä tapahtumasta, Kaunopuheisen -hovineidon juuri lopettaessa esityksensä kaikenlaisin varoittelevin -sanankääntein ja kehoittaessa Madamea suvaitsevaisuuteen, jotta samaa -sävyä osoitettaisiin tarpeen tullen hänellekin, saapui herra Malicorne -ilmoittamaan, että kuningas oli tulossa prinsessan puheille. - -Montalaisin arvoisan ystävän kasvot kuvastivat äärimmäistä jännitystä; -oli ilmeistä, että kuninkaan pyytämästä puhelusta koituisi -mielenkiintoisimpia lukuja siihen kuninkaitten ja ihmisten sydänten -kuvaukseen. - -Madame jonkun verran hämmentyi lankonsa tulosta; hän ei ollut odottanut -Ludvigin toimivan näin pian eikä varsinkaan ollut ottanut lukuun, että -hän ryhtyisi asiaan aivan suoranaisesti. Naiset, jotka niin nokkelasti -käyvät epäsuoraa sotaa, ovat aina paljon taitamattomampia ja heikompia, -kun on avoin taisteluhaaste vastaanotettava. Madame, sanoimme, ei -kuitenkaan ollut niitä, jotka peräytyvät; hänellä oli päin vastainen -vika tai ansio: hän oli uhkarohkea. Malicornen tuoma viesti vaikuttikin -häneen sotatorven lailla, joka ilmoittaa vihollisuudet alkaviksi. Hän -otti ylpeästi ylös haastehansikkaan. - -Parin minuutin kuluttua kuningas nousi portaita. Punakkana -ratsastuksestaan, vaatteet pölyssä ja epäjärjestyksessä hän esittäysi -ilmeiseksi vastakohdaksi hienosti ja huolellisesti puetulle Madamelle, -joka kalpeni ihomaalinsa alla. Ludvig istuutui ilman esipuheita. -Montalais läksi huoneesta. Madame asettui istumaan vastapäätä -kuningasta. - -"Sisareni", virkkoi Ludvig, "tietänette, että neiti de la Vallière on -poistunut asunnostaan tänä aamuna ja että hän murheessaan ja -epätoivossaan on paennut luostarin turviin." - -Nämä sanat lausuessaan oli kuninkaan ääni tavattoman liikuttunut. - -"Vasta teidän majesteettinne ilmoittaa sen minulle", kierteli Madame. - -"Olisin luullut teidän saaneen sen tietää tänä aamuna lähettiläiden -vastaanoton aikana", sanoi kuningas. - -"Teidän liikutuksestanne, sire, kyllä arvasin, että jotakin erityistä -oli tapahtunut, mutta minä en ollut asiasta tarkemmin selvillä." - -Avomielinen kuningas kävi asiaansa suoraan. - -"Sisareni", sanoi hän, "miksi lähetitte pois neiti de la Vallièren?" - -"Koska hänen palveluksensa ei miellyttänyt minua", vastasi Madame -kuivasti. - -Kuningas karahti purppuranpunaiseksi, ja hänen silmänsä syöksivät -salamoita, joiden hehku uhkasi lannistaa Madamenkin rohkeuden. Hän -hillitsi itsensä kuitenkin ja lausui: - -"Teidänlaisellanne hyvällä naisella, sisareni, täytyi olla peräti -vakava syy karkoitukseen, joka ei häpäise ainoastaan nuorta tyttöä, -vaan tämän tytön koko perhettä. Tiedätte, että koko kaupunki avoimin -silmin tarkkailee hovin naisten käytöstä. Lähettää pois hovineito on -samaa kuin syyttää häntä rikoksesta tai ainakin hairahduksesta. Mikä -siis on se rikos, mikä on se hairahdus, johon neiti de la Vallière on -tehnyt itsensä vikapääksi?" - -"Koska te asetutte neiti de la Vallièren suojelijaksi", vastasi Madame -kylmäkiskoisesti, "tahdon antaa teille selityksen jollaista en olisi -velvollinen kellekään esittämään." - -"Ettekö kuninkaallekaan?" huudahti Ludvig äkäisesti liikahtaen. - -"Te olette puhutellut minua sisareksi", virkkoi Madame, "ja minä olen -kotonani." - -"Se ei muuta asiaa", sanoi nuori hallitsija häpeissään -kiihtymyksestänsä. "Te ette voi väittää, Madame, eikä kukaan -valtakunnassani voi väittää olevansa oikeutettu kieltäytymään antamasta -selityksiä minulle." - -"Kun puhutte tuossa äänilajissa", vastasi Madame synkkänä -suuttumuksesta, "ei minulle jää muuta tehtävää kuin kumartaa teidän -majesteettinne edessä ja vaieta." - -"Ei, puhukaamme asia selväksi." - -"Neiti de la Vallièrelle suomanne suojelus pakottaa minut esiintymään -kunnioittavasti." - -"Älkäämme haastako kaksimielisesti, sanon minä. Te tiedätte hyvin, että -Ranskan aateliston päämiehenä olen kaikille vastuunalainen perheiden -kunniasta. Te karkoitatte neiti de la Vallièren tai kenet muun -tahansa..." - -Madame kohautti olkapäitänsä. - -"Tai kenet muun tahansa, sanon", jatkoi kuningas, "ja kun tällä -menettelyllänne häpäisette asianomaista, vaadin minä selitystä, -vahvistaakseni tai peruuttaakseni tuomion." - -"Peruuttaaksenne minun tuomioni?" huudahti Madame ylpeästi. "Mitä! Kun -minä ajan jonkun seuranaisen luotani, te käskisitte minun ottaa hänet -takaisin?" - -Kuningas oli vaiti. - -"Se ei enää olisi vallan väärinkäyttöä; se olisi säädytöntä." - -"Madame!" - -"Oh, naisena minä nousisin sellaista aivan arvotonta menettelyä -vastaan. Muutoin en enää olisi prinsessa, jota veren siteet yhdistävät -teihin, en olisi enää kuninkaan tytär. Olisin olennoista kurjin, olisin -halvempi kuin eroitettu palvelijatar." - -Kuningas ponnahti raivosta. - -"Teidän povessanne ei syki sydän", huudahti hän. "Jos te käyttäydytte -siten minua kohtaan, sallikaa minun käyttää samaa ankaruutta." - -Harhaan ammuttu luoti voi toisinaan ratkaista taistelun. Nämä sanat, -joita kuningas ei ollut erityisesti harkinnut, sattuivat Madameen, -saaden hänet hetkeksi horjumaan. Hänellä oli syytä pelätä jonakuna -päivänä kohtaavansa kostotoimia. - -"No niin, sire", virkkoi hän, "selittäkää tarkoituksenne." - -"Minä kysyn teiltä, Madame, miten neiti de la Vallière on teitä vastaan -rikkonut?" - -"Hän on viekkain salajuonien sommittelija, mitä tunnen. Hän on -kiihoittanut kaksi ystävystä kaksintaisteluun, hän on aiheuttanut -itsestään niin häpeällisiä juoruja, että kaikki hovissa rypistävät -kulmiaan, kun vain kuulevat hänen nimeäänkin mainittavan." - -"Hänkö, hänkö?" äännähti kuningas. - -"Viehkeän ja tekopyhän kuoren alle", jatkoi Madame, "kätkee hän mitä -kavalimman ja mustimman sielun." - -"Hänkö?" - -"Te saatatte siitä erehtyä, sire. Mutta minä tunnen hänet. Hän kykenee -ärsyttämään sotaan parhaat sukulaiset ja hellimmät ystävät. Näettehän, -miten hän jo kylvää eripuraisuutta meidän välillemme." - -"Minä vakuutan teille..." yritti kuningas. - -"Sire, ottakaa huomioon, että me elimme hyvässä yhteisymmärryksessä, -mutta kielittelyllään ja viekkailla valituksillaan hän on ärsyttänyt -teidän majesteettinne minua vastaan." - -"Minä vannon", vastasi kuningas, "että hänen huuliltaan ei ole koskaan -lähtenyt katkeraa sanaa. Vannon, että hän ollessani kiihtyneessäkin -mielentilassa ei ole sallinut minun uhata ketään. Vannon, että teillä -ei ole hartaampaa, kunnioittavampaa ystävätärtä." - -"Ystävätärtä?" toisti Madame äärimmäisen halveksivasti. - -"Varokaa unohtamasta, Madame", sanoi kuningas, "että te olette nyt -ymmärtänyt minut ja että tästä hetkestä lähtien kaikki tasoittuu. Neiti -de la Vallièresta tulee se, mitä minä tahdon hänen olevan, ja hän voi -huomenna asettua valtaistuimelle, jos niin haluan." - -"Hän ei ainakaan ole sille syntynyt, ja jos voittekin määrätä hänen -tulevaisuutensa, täytyy teidän kuitenkin jättää hänen entisyytensä -silleen." - -"Madame, minä olen ollut teille erittäin suopea ja kohtelias. Älkää -pakottako minua muistamaan, että minä olen käskijä." - -"Sire, siitä olette minulle jo kahdesti huomauttanut. Minulla on kunnia -ilmoittaa teille taipuvani." - -"Suotteko minulle siis sen myönnytyksen, että neiti de la Vallière -pääsee takaisin luoksenne?" - -"Mitä se hyödyttäisi, sire, kun teillä kerran on valtaistuin hänelle -tarjottavana? Minä olen liian vähäpätöinen suojelemaan niin mahtavaa -henkilöä." - -"Olen jo saanut kylläni tuosta häijystä ja halveksivasta sukkeluudesta. -Suokaa minulle hänen armahduksensa." - -"En koskaan!" - -"Pakotatteko minut sotajalalle perheeni kanssa?" - -"Minullakin on perheeni, jonka turviin paeta." - -"Onko tuo uhkaus, ja unohdatteko itsenne siinä määrin? Luuletteko, että -sukulaisenne teitä tukisivat, jos menisitte uhmailussanne niin -pitkälle?" - -"Minä toivon, sire, että te ette pakota minua mihinkään arvolleni -sopimattomaan." - -"Minä toivoin, että te muistaisitte ystävyyttämme, -- että kohtelisitte -minua veljenä." - -Madame pysähtyi hetkiseksi. - -"En kieltäydy tunnustamasta teitä veljekseni", virkkoi hän, "jos -kohtakaan en suostu teidän majesteettinne vaatimaan vääryyteen." - -"Vääryyteen?" - -"Oi, sire, jos ilmaisisin kaikille la Vallièren käytöksen, jos -kuningattaret tietäisivät..." - -"No, no, Henriette, antakaa sydämenne puhua. Muistakaa, että olette -minua rakastanut, muistakaa, että ihmisten sydänten tulee olla yhtä -armeliaat kuin kaikkivaltiaan Herran. Älkää olko suvaitsematon -lähimmäisiänne kohtaan, -- antakaa la Vallièrelle anteeksi." - -"Minä en voi; hän on loukannut minua." - -"Mutta minun tähteni?" - -"Sire, teidän tähtenne tekisin mitä hyvänsä muuta." - -"Silloin johdatatte minut epätoivoon... Työnnätte minut käyttämään -heikkojen sielujen viimeistä keinoa, päästämään vimmastukseni -valloilleen?" - -"Sire, minä esitän teille järkeä." - -"Järkeä?... Sisareni, minä en enää ole järjilläni." - -"Sire, ajatelkaa toki..." - -"Sisareni, säälikää minua! Ensi kertaa rukoilen teitä. Sisareni, kaikki -toivoni on teissä." - -"Oi, sire, te itkette?" - -"Raivosta, niin, nöyryytyksestä. Minun, kuninkaan, on täytynyt alentua -kerjäämään! Kaiken elinaikani inhoan tätä hetkeä. Sisareni, te olette -yhdessä ainoassa lyhyessä tovissa tuottanut minulle enemmän kärsimyksiä -kuin elämäni vaikeimpinakaan hetkinä olen saattanut aavistaa." - -Ja nousten istuimeltaan kuningas päästi kyyneleensä tulvimaan. Hän itki -todellakin kiukusta ja häpeästä. - -Madamea se ei liikuttanut, sillä parhaatkaan naiset eivät korskeuden -kiihkossa tunne sääliä; mutta hän pelkäsi, että kyyneleet huuhtoisivat -kaiken inhimillisen kuninkaan sydämestä. - -"Käskekää, sire", virkkoi hän; "ja koska mieluummin tahdotte nöyryyttää -minut kuin itsenne, vaikka minun nöyryytykseni tulee julkiseksi ja teille -olen vain minä todistajana, tahdon kuitenkin totella kuningastani. -Puhukaa, sire." - -"Ei, ei, Henriette!" huudahti Ludvig kiitollisuuden valtaamana; "te -mukaudutte vain veljen pyytelyyn!" - -"Minulla ei enää ole veljeä, koskapa tottelen." - -"Tahdotteko koko valtakuntani kiitollisuuteni osoitukseksi?" - -"Kuinka suuresti te rakastatte, milloin rakastatte!" huudahti Madame. - -Kuningas ei vastannut mitään. Hän oli ottanut Madamen käden ja peitti -sen suudelmilla. - -"Siis", virkkoi hän, "te otatte takaisin tyttörukan, annatte hänelle -anteeksi, tunnustatte hänen sydämensä suuruuden ja lempeyden?" - -"Minä pidän hänet talossani." - -"Ei, te suotte hänelle jälleen ystävyytenne, rakas sisareni." - -"Minä en ole hänestä koskaan pitänyt." - -"No, mutta minun tähteni te kohtelette häntä hyvin, eikö totta, -Henriette?" - -"Olkoon menneeksi! Minä kohtelen häntä kuin tytärtänne!" - -Kuningas nousi jälleen. Tällä lauseella, joka niin turmiollisesti -kirposi Madamen huulilta, prinsessa oli tehnyt tyhjäksi uhrauksensa -ansion. Kuningas ei enää ollut hänelle mitään velkaa. - -Kuolettavasti loukattuna tämä vastasi: - -"Kiitos, Madame, iäti muistan minulle tekemänne palveluksen." - -Ja teeskennellyn kohteliaasti kumartaen hän poistui. - -Astuessaan kuvastimen ohi näki hän silmäinsä punoittavan ja polki -vihaisesti jalkaa. Mutta se oli myöhäistä; ovelle asettuneet Malicorne -ja d'Artagnan olivat jo nähneet hänen silmänsä. - --- Kuningas on itkenyt, -- ajatteli Malicorne. - -D'Artagnan lähestyi kunnioittavasti hallitsijaansa. - -"Sire", kuiskasi hän, "teidän on mentävä pikkuportaiden kautta." - -"Minkätähden?" - -"Koska tien tomu on jättänyt jälkiä kasvoihinne", sanoi d'Artagnan. -"Menkää sire, menkää." -- _Mordioux!_ -- ajatteli hän -- joskin -kuningas on pehminnyt kuin lapsi, kavahtakoon aiheuttamasta kyyneleitä -sille, jonka tähden kuningas on vetistellyt! - - - - -170. - -Nuoren kreivittären nenäliina. - - -Madame ei ollut ilkeä: hän oli vain kiihdyksissään. - -Kuninkaalla oli kyllä järkevyyttä; mutta hän oli rakastunut. - -Tuskin olivat he molemmin tehneet sopimuksensa la Vallièren -takaisinkutsumisesta, kun kumpikin koetti kääntää sitä omaksi edukseen. -Kuningas halusi nähdä la Vallièrea kaikin ajoin, mutta Madame, joka -tunsi kuninkaan karvaasti pahoittelevan äskeistä alistumistansa, ei -tahtonut vastustamatta luovuttaa tyttöä. Hän keräsi siis vaikeuksia -kuninkaan tielle. - -Tavatakseen rakastajatartaan oli kuningas kaikin mokomin pakoitettava -liehittelemään kälyänsä, -- tämä oli Madamen toimintatavan ytimenä. Kun -hän oli ottanut siihen apulaisen ja tämä oli juuri Montalais, näki -kuningas joutuvansa eristetyksi joka kerta kun hän saapui Madamen luo. -Hänet ympäröitiin, eikä häntä jätetty yksikseen. Madame osoitti -pakinoimisessaan kaikkihimmentävää hupaisuutta ja älykkyyttä, ja hänen -poistuessaan oli Montalais valmiina asettumaan sijaiseksi. Ennen pitkää -tyttö kävi kuninkaalle sietämättömäksi. Tätä tyttö odottikin. Silloin -hän lähetti tuleen Malicornen. Tämä sai sanotuksi kuninkaalle, että -hovissa oli eräs hyvin onneton nuori henkilö, ja kun kuningas kysyi, -kuka se oli, mainitsi hän neiti de Montalaisin. Kuningas virkahti -olevan aivan kohtuullistakin, että sellainen henkilö oli onneton, joka -saattoi muutkin samaan tilaan. Malicorne ryhtyi selittelemään; -- neiti -de Montalais oli antanut hänelle ohjeet. Kuninkaalle selvisi asema, ja -hän huomasi, että heti kun hän näyttäytyi, ilmestyi myöskin Madame -esille, viipyi käytävissä kuninkaan lähtöön asti ja saattoi hänet -ovelle, jotta hänen majesteettinsa ei saanut tilaisuutta etuhuoneissa -puhutella tyttöjä. - -Eräänä iltana prinsessa meni pitemmällekin. Kuningas istui naisten -keskellä, kalvosimellaan suojaten kädessään pitämäänsä kirjelappua, -jonka hän aikoi sujauttaa la Vallièren käteen. Madame aavisteli sitä, -ja kun oli vaikea estää kuningasta menemästä minne tahtoi, oli toki -yritettävä pidätellä häntä pääsemästä la Vallièren luo, tervehtimästä -tätä ja pudottamasta kirjettä hänen helmaansa viuhkan tai nenäliinan -taakse. Kuningas oli myös valppaana, peläten, että hänelle tahdottiin -virittää paulaa. Hän nousi siirtämään nojatuolinsa luontevasti neiti de -Châtillonin viereen, ryhtyen laskemaan leikkiä hänen kanssaan. -Sommiteltiin pikku pilasäkeitä. Neiti de Châtillonin luota kuningas -vetäysi Montalaisia kohti ja edelleen lähemmäksi de Tonnay-Charentea. -Näiden temppujensa avulla oli hän vihdoin saapunut la Vallièren eteen, -kokonaan peittäen hänet näkyvistä. Madame oli puuhakkaasti -korjailevinaan koruompeluksensa kukkakuviota. - -Kuningas näytti valkoisen paperin syrjää la Vallièrelle, ja levittäen -nenäliinansa haastoi tämä silmillään: -- Pankaa kirje tuohon. - -Nyt kuningas asetti oman nenäliinansa nojatuolilleen ja sai sen siitä -näppärästi putoamaan lattialle, joten la Vallièren sopi sujauttaa -omansa nojatuolille. Kuningas otti sen huolettomasti, pisti -kirjelappunsa sen poimuihin ja laski nenäliinan takaisin tuolin -selkämykselle. Nyt oli la Vallièren vain ojennettava kätensä, saadakseen -nenäliinan arvokkaine talletuksineen. - -Mutta Madame oli nähnyt kaikki. Hän sanoi Châtillonille: - -"Châtillon, olkaapa hyvä ja ottakaa kuninkaan nenäliina ylös matolta." - -Nuoren tytön rientäessä tottelemaan kuningas hämmentyi, Vallière -hätääntyi, ja toinen nenäliina nähtiin nojatuolin selkämyksellä. - -"Ah, anteeksi! Teidän majesteetillanne on kaksi nenäliinaa", virkkoi -prinsessa. - -Ja kuninkaan täytyi pistää taskuunsa sekä la Vallièren nenäliina että -omansa. Hän sai siten muistoesineen rakastetultaan, mutta rakastettu -menetti säkeistön, jonka sepittäminen oli vienyt kuninkaalta kymmenen -tuntia ja jonka neljä riviä lienevät hänestä vastanneet pitkää -runoelmaa. - -Emme kykene kuvailemaan kuninkaan kiukustusta ja la Vallièren -pettymystä. Mutta sitten tapahtui ihan uskomaton käänne. - -Kun kuningas läksi huoneisiinsa, oli Malicorne jollakin tuntemattomalla -tavalla opastettuna osuttautunut eteissuojamaan. Palais-Royalin -etuhuoneet olivat itsestään hämäriä, ja iltaisin ei Madamen asunnossa -omistettu suurtakaan huomiota niiden valaisemiseen. Kuningas piti tästä -puolihämärästä. Yleisenä sääntönä on, että rakkaus, joka saa sielun ja -sydämen alituisesti leimuamaan, ei suosi valoa muualla kuin sielussa ja -sydämessä. - -Eteinen oli siis pimeähkö; yksi ainoa hovipoika kantoi haarakynttilää -hänen majesteettinsa edellä. Kuningas käveli verkalleen ja yritti -niellä kiukkuaan. Malicorne sivuutti hänet hyvin läheltä, melkeinpä -törmäsi häneen, ja pyysi mitä nöyrimmin anteeksi; mutta pahantuulisena -kuningas vastasi jokseenkin äkäisesti, ja miesparka hiipi ääneti -tiehensä. - -Ludvig meni levolle kinasteltuaan hiukan iltasella kuningattaren -kanssa, ja seuraavana aamuna hän työhuoneeseen mennessään sai halun -suudella la Vallièren nenäliinaa. Hän kutsui kamaripalvelijansa. - -"Tuo minulle takki, joka oli eilen ylläni", virkkoi hän, "mutta varo -pudottamasta siitä mitään sisältöä." - -Käsky täytettiin, ja kuningas tutki itse takkinsa taskun. - -Hän löysi sieltä vain oman nenäliinansa. La Vallièren oli kadonnut. - -Hänen johtuessaan tästä arvailuihin ja epäilyksiin tuotiin hänelle -samassa kirje la Vallièrelta. Se kuului näin: - - 'Oli kovin ystävällistä, rakas herrani, lähettää minulle ne - kauniit säkeet! Kuinka kekseliäs ja uupumattoman harras teidän - rakkautenne onkaan! Kuka voisi olla teitä rakastamatta?' - --- Mitä tämä merkitsee? -- ajatteli kuningas. -- Tässä on joku erehdys. -"Etsi tarkoin", hän sanoi kamaripalvelijalle, "nenäliinaa, jonka piti -olla taskussani, ja jollet sitä löydä tai jos olet siihen koskenut..." - -Hän kavahti. Tehdä nenäliinan kadottamisesta valtakunnallinen asia oli -antaa hyvä aihe juorupuheille. Senvuoksi hän lisäsi: "Minulla oli sen -nenäliinan sisällä tärkeä paperi, joka oli luiskahtanut laskoksien -väliin." - -"Mutta, sire", huomautti kamaripalvelija, "teidän majesteetillanne oli -vain yksi nenäliina, ja se on tässä." - -"Se on totta", mutisi kuningas hammasta purren. "Oi, köyhyys, miten -sinua kadehdin! Onnellinen ken itse ottaa taskustaan nenäliinansa ja -kirjelappunsa." - -Hän luki uudestaan la Vallièren kirjeen, koettaen keksiä, minkä ihmeen -kautta runonen oli saapunut määräpaikkaansa. Kirjeessä oli -jälkikirjoitus: - - 'Minä toimitan sanantuojallenne tämän vastauksen, joka niin - vähän on lähetyksenne arvoinen.' - --- No, sepä hyvä! Nyt saan tietää jotakin! -- päätti hän ilahtuen. -"Kuka siellä?" huusi hän sitten; "kuka toi tämän kirjelapun?" - -"Herra Malicorne", vastasi kamaripalvelija arasti. - -"Tulkoon tänne." - -Malicorne astui sisälle. - -"Te saavutte neiti de la Vallièren luota?" virkkoi kuningas huoahtaen. - -"Niin, sire." - -"Ja te olette vienyt minun puolestani jotakin neiti de la Vallièrelle?" - -"Minäkö, sire?" - -"Niin, te." - -"En suinkaan, sire, en suinkaan." - -"Neiti de la Vallière nimenomaan sanoo niin." - -"Oh, sire, neiti de la Vallière erehtyy." - -Kuningas rypisti kulmiaan. - -"Mitä peliä tämä on?" kysyi hän. "Miksi neiti de la Vallière mainitsee -teitä sanantuojakseni?... Mitä olette vienyt hänelle? Puhukaa pian, -monsieur." - -"Sir, minä vein neiti de la Vallièrelle nenäliinan, siinä kaikki." - -"Nenäliinan... Minkä nenäliinan?" - -"Sire, sillä hetkellä, kun minä eilen täällä mielipahakseni satuin -teidän majesteettinne tielle, jota onnettomuutta valitan kaiken ikäni, -varsinkin teidän majesteettinne ilmaiseman närkästyksen jälkeen, -- -niin, sillä hetkellä, sire, minä jähmetyin epätoivosta, teidän -majesteettinne oli liian kaukana kuullakseen anteeksipyyntöäni, ja -silloin näin jotakin valkoista lattialla." - -"Ah!" äännähti kuningas. - -"Kumartuessani huomasin sen nenäliinaksi. Ensi hetkessä pelkäsin, että -tölmätessäni teidän majesteettianne vastaan olin saanut sen putoamaan -taskustanne. Mutta kunnioittavasti tunnustellessani sitä sattuivat -sormeni kirjailuun, jonka vilkaistessani havaitsin neiti de la -Vallièren nimimerkiksi. Arvellen, että neiti saapuessaan oli pudottanut -nenäliinansa, kiirehdin antamaan sen takaisin hänen tullessaan ulos. -Siinä kaikki, mitä olen neiti de la Vallièrelle vienyt, ja rukoilen -teidän majesteettianne uskomaan sanani." - -Malicorne näytti niin yksinkertaiselta, niin lohduttomalta, niin -nöyrältä, että kuningas kuunteli häntä ihan nautinnokseen, ja hän luki -tämän sattuman hänen ansiokseen kuin jonkun hyvin tärkeän palveluksen. - -"Tämä on jo toinen onnellinen kohtaamisemme, monsieur", sanoi hän. "Te -voitte luottaa ystävyyteeni." - -Tosiasia on, että Malicorne aivan mutkattomasti oli varastanut -nenäliinan kuninkaan taskusta, tehden sen niin hienosti kuin hyvän -Pariisin taskunpuhdistajat parhaimmillaan. - -Madame ei saanut koskaan tätä kepposta tietää. Mutta Montalais vihjasi -siitä la Vallièrelle, ja Vallière kertoi sen myöhemmin kuninkaalle, -joka makeasti nauraen sille julisti Malicornen suureksi politikoksi. - -Ludvig XIV oli oikeassa, niinkuin tiedämme hänen yleensäkin olleen -ihmistuntija. - - - - -171. - -Puutarhureista, tikapuista ja hovineidoista. - - -Valitettavasti ei ihmeitä voi aina sattua, jotavastoin Madamen -pahantuulisuus oli pysyväistä. - -Viikon kuluttua kuningas ei enää saanut tilaisuutta vilkaistakaan la -Vallièreen epäluuloisen katseen häiritsemättä hänen omaansa. - -Kun suunniteltiin kävelyretkeä tai huviajelua, oli Madamella -sadeseikkailun tai Kuninkaan tammen tarinan uudistumisen ehkäisemiseksi -aina varalla pahoinvoinnin kohtaus, jonka vuoksi hän ei voinut lähteä -ulos. Näin täytyi hovineitojenkin pysyä kotona. - -Minkäänlaiseen yölliseen vierailuun ei ollut tilaisuutta varsinkaan sen -jälkeen kun kuningasta oli kohdannut juuri tässä suhteessa mitä -kiusallisin vastoinkäyminen. Hän oli eräänä iltana ottanut de -Saint-Aignanin mukaansa ja aikonut pistäytyä la Vallièren luo kuten -Fontainebleaussa. Mutta hän oli tavannut ainoastaan neiti de -Tonnay-Charenten, joka oli hätääntynyt parkumaan tulta ja varkaita, -hälyttäen paikalle parven kamarineitoja, katsastajattaria ja -hovipoikia; ja de Saint-Aignan, joka oli jäänyt yksin pelastaakseen -herransa kunnian, sai leskikuningattarelta ja Madamelta ankaran -nuhdesaarnan. Lisäksi oli hänelle seuraavana päivänä saapunut kaksi -haastekirjettä Mortemartin suvulta. Vain kuninkaan väliintulo ehkäisi -kaksintaistelut. Ylläkerrottu kommellus oli johtunut siitä, että Madame -oli äkkiä määrännyt hovineitonsa vaihtamaan asuntoa, jolloin la -Vallière ja Montalais sijoitettiin emäntänsä omaan sisähuoneeseen. - -Mikään yhteys ei siis enää ollut mahdollista, ei edes kirjeitä -välityksellä. Niiden lähetteleminen Madamen kaltaisen teräväsilmäisen, -kiivasluontoisen kaitsijan vaaniessa tiesi mitä suurimpiin vaaroihin -antautumista. Voi arvata, millaiseen jatkuvan ärtyisyyden ja kasvavan -suuttumuksen tilaan nämä alituiset neulanpistot saattoivat jalopeuran. -Kuningas kiusasi itseään tuumiskelemalla keinoja, mutta kun hän ei -avannut sydäntään Malicornelle enempää kuin d'Artagnanillekaan, hän ei -saanut mitään päätetyksi. Malicorne yritti kyllä silloin tällöin -muutamilla sankarillisilla välähdyksillä rohkaista kuningasta -täydelliseen luottamukseen. Mutta vaikka tämä alussa puraisikin -syöttiä, peräytyi hän kuitenkin pian häpeäntunteen tai epäluuloisuuden -vallassa. - -Niinpä eräänä iltana kuninkaan kulkiessa puutarhan läpi ja kaihomielin -katsellessa Madamen ikkunoihin Malicorne törmäsi puksipuupensaikkoon -kätkettyjä tikapuita vasten ja virkkoi kerallaan kuninkaan takana -astuvalle Manicampille, joka ei ollut mitään huomannut: - -"Etkö nähnyt, että juuri törmäsin tikapuihin ja olin vähällä kaatua?" - -"En", vastasi Manicamp hajamielisenä, kuten tavallista: "mutta etpä -sentään näy kaatuneen?" - -"Se ei muuta asiaa! On silti yhtä vaarallista antaa tikkaiden tuolla -tavoin virua pensasrivin alla." - -"Niinpä kyllä, niihin voi loukata itsensä, varsinkin jos ei tule -varoneeksi." - -"Sitä en tarkoittanut, vaan tahdoin sanoa, että on vaarallista noin -jättää tikapuita hovineitosten ikkunain alle." - -Ludvig säpsähti huomaamattomasti. - -"Miten niin?" kysyi Manicamp. - -"Puhu kovemmin", kuiskasi Malicorne nyhjäisten häntä kyynärpäällään. - -"Miten niin?" toisti Manicamp äänekkäämmin. - -Kuningas heristi korviaan. - -"No, nämäkin tikapuut ovat yhdeksäntoista jalkaa pitkät, juuri -parahiksi ulottuakseen ikkunain alustaan." - -Vastauksen asemesta Manicamp vain haaveili. - -"Kysy minulta toki, minkä ikkunoiden", kuiskasi hänelle Malicorne. - -"Mutta mistä ikkunoista sitten puhut?" kysyi Manicamp ääneen. - -"Madamen ikkunoista." - -"Ohhoh!" - -"Kah, en tarkoita, että kukaan uskaltaisi kiivetä Madamen luo. Mutta -Madamen suojamassa nukkuvat vain ohuen väliseinän eroittamina neidit de -la Vallière ja de Montalais, jotka molemmat ovat hyvin sieviä -naikkosia." - -"Vain ohuen väliseinänkö takana?" virkkoi Manicamp. - -"Kas, tuolta näkyy hyvin kirkas valo Madamen huoneesta. Näetkö noita -kahta ikkunaa?" - -"Näen kyllä." - -"Ja himmeämmin valaistun ikkunan toisten vieressä? Näetkö senkin?" - -"Mainiosti." - -"Se on hovineitojen ikkuna. Kas, helteisen illan vuoksi neiti de la -Vallière tuolla juuri avaa ikkunaansa. Ah, kuinka hyvin voisi peloton -rakastaja nousta juttelemaan hänelle, jos aavistaisi nämä -yhdeksäntoista jalkaa pitkät tikkaat, jotka ulottuvat juuri -ikkunalaudan alle!" - -"Mutta sanoithan, että tyttö ei ole yksinään? Eikö neiti de Montalais -asu hänen kanssaan?" - -"Neiti de Montalaisia ei tarvitse ottaa lukuun. Hän on tytön -lapsuudenystävä ja peräti hartaasti kiintynyt toveriinsa, oikea kaivo, -johon voi huoletta upottaa kaikki salaisuudet." - -Ainoakaan sana tästä keskustelusta ei jäänyt kuninkaalta kuulematta. - -Olipa Malicorne huomannut kuninkaan hiljentäneen askeleitansakin, -suodakseen hänelle aikaa puhua loppuun. - -Portille saavuttua Ludvig jättikin kaikille muille hyvästi paitsi -Malicornelle. Se ei ihmetyttänyt ketään, sillä tiedettiinhän kuninkaan -olevan rakastunut ja aavisteltiin hänen sepittelevän kuutamorunoja. -Tosin ei tänä iltana ollut kuutamoa, mutta kuningas saattoi runoilla -kuitenkin. Kaikki lähtivät. Silloin kuningas kääntyi kunnioittavasti -odottelevaan Malicorneen päin. - -"Mitä te äsken puhuitte tikapuista, herra Malicorne?" hän kysyi. - -"Minäkö, sire, -- puhuinko minä tikapuista?" - -Ja Malicorne kohotti silmänsä taivaalle ikäänkuin tavoitellakseen -muististaan häipyneitä sanoja. - -"Puhuitte... yhdeksäntoista jalkaa pitkistä." - -"Ah, niin, sire, se on totta! Mutta minä puhuin herra de Manicampille, -ja olisin vaiennut, jos olisin arvannut teidän majesteettinne kuulevan -pakinaamme." - -"Ja miksi olisitte vaiennut?" - -"En olisi tahtonut toimittaa nuhteita puutarhurille, joka ne on sinne -unohtanut... miesparka!" - -"Hänelle ei tule mitään... Mutta millaiset tikapuut ovat?" - -"Tahtooko teidän majesteettinne nähdä?" - -"Kyliä." - -"Mikään ei ole helpompaa. Ne ovat tuolla, sire." - -"Pensastossako?" - -"Aivan." - -"Näyttäkää ne minulle." - -Malicorne kääntyi takaisin, vieden kuninkaan tikkaiden luo. - -"Tuossa ne ovat, sire", virkkoi hän. - -"Vetäkää ne vähän ulommaksi." - -Malicorne kiskoi tikapuut käytävälle. Kuningas käveli pitkinpuolin -niiden vieressä. - -"Hm!" virkahti hän... "Sanotte näiden olevan yhdeksäntoista jalan -pituiset?" - -"Niin, sire." - -"Yhdeksäntoista jalkaa on paljon; minä en usko niitä niin pitkiksi." - -"Tässä näkee ne huonosti, sire. Jos tikapuut olisivat pystyssä -esimerkiksi puuta tai seinää vasten, niin näkisi paremmin, sillä -vertailu auttaisi paljon." - -"Oh, ei väliä, herra Malicorne, mutta vaikea minun on uskoa, että nämä -tikapuut ovat yhdeksäntoista jalan mittaiset." - -"Vaikka tiedän, kuinka tarkkasilmäinen teidän majesteettinne on, olisin -kuitenkin valmis lyömään vetoa." - -Kuningas pudisti päätänsä. - -"On varma todistuskeino", ehdotti Malicorne. "Jokainen tietää, sire, -että palatsin pohjakerta on kahdeksantoista jalkaa korkea." - -"Se on totta, sen kyllä voi tietää." - -"No niin, nostamalla tikapuut seinää vasten voisi mitata." - -"Totta kyllä." - -Malicorne kohotti tikkaat kuin höyhenen ja asetti ne muuria vasten. Hän -valitsi tai sattuma valitsi juuri la Vallièren makuusuojan ikkunan -tähän kokeeseen. Tikapuut ulottuivat ihan ikkunan alustukeen eli -melkein ikkunalautaan asti, niin että niiden lähinnä ylimmälle -askelmalle kohonnut keskimittainen mies, jollainen kuningaskin oli, -saattoi helposti jutella kammion asujain tai oikeammin asujatarten -kanssa. - -Tuskin olivat tikkaat pystytetyt, kun kuningas kaikesta teeskentelystä -luopuen alkoi nousta puolapuita, Malicornen tukiessa tikkaita. Mutta -hän oli päässyt vasta puoliväliin, kun sveitsiläisten partio ilmestyi -puutarhaan, rientäen suoraa päätä tikapuita kohti. - -Kuningas astui kiireisesti alas ja lymysi pensasryhmään. Malicorne -ymmärsi, että hänen oli uhrauduttava. Jos hänkin kätkeytyisi, niin -etsittäisiin, kunnes hän tai kuningas tai ehkä molemmat löytyisivät. -Parempi oli, että hänet tavoitettaisiin yksin. Malicorne piiloutui -sentähden niin kömpelösti että vartijat löysivät vain hänet. - -Kiinni siepattuna Malicorne vietiin suoraan vahtimajaan, siellä hän -mainitsi nimensä, jolloin hänet heti tunnettiin. Sillävälin oli -kuningas pensasryhmästä toiseen hiiviskellen saapunut asuntonsa -pikkuportaille hyvin nolostuneena ja ennen kaikkea pettyneenä, sitäkin -enemmän, kun pidätyksen melu oli vietellyt la Vallièren ja Montalaisin -ikkunaansa ja Madamekin kahden kynttilän välissä oli ilmestynyt omaansa -kysellen mitä oli tekeillä. - -Tällaikaa oli Malicorne vedonnut d'Artagnaniin, ja tämä kiirehti hänen -kutsustaan paikalle. Mutta joskaan hänen ei ollut vaikea saada -d'Artagnania ymmärtämään yskä, ei näiden kahden nokkelan ja älykkään -miehen silti mitenkään onnistunut antaa seikkailulle sopivampaa -luonnetta. Malicornella ei ollut muuta neuvoa kuin myöntää yrittäneensä -Montalaisin luo, kuten herra de Saint-Aignan oli saanut syykseen -yrityksen tunkeutua neiti de Tonnay-Charenten huoneeseen. Madame oli -taipumaton kahdestakin syystä. Ensiksikin oli herra Malicornen yritys -hiipiä ikkunasta yön aikaan ja tikapuiden avulla Montalaisia tapaamaan -rangaistava teko, jota ei voinut jättää sikseen. Ja toiseksi, jos -Malicorne sensijaan olisi toiminut omasta puolestaan, oli ollut -välittäjänä la Vallièrelle ja eräälle henkilölle, jota hän ei tahtonut -mainita, oli rikos vielä paljon suurempi, koskapa kaikkisovittavaa -intohimoa ei silloin ollut häntä puolustamassa. - -Madame nosti siis kovan melun ja toimitti Malicornen eroitetuksi -Monsieurin palveluksesta, ollenkaan ajattelematta, sokea naisparka, -että Malicorne ja Montalais pitivät häntä vallassaan hänen de Guichen -luo tekemänsä vierailun ja monien muiden arkaluontoisten seikkain -avulla. Raivostunut Montalais tahtoi heti kostaa, mutta Malicorne -osoitti hänelle, että kuninkaan tuki oli koko maailman epäsuosiota -merkitsevämpi ja että oli kaunista kärsiä kuninkaan puolesta. - -Malicorne oli oikeassa. Ja vaikka Montalais oli nainen, jopa -kymmenkertaisesti nainen, sai hän tytön mukautumaan käsitykseensä. Ja -kiirehtikäämme mainitsemaan, että kuningaskin puolestaan oli -lohdutuksessa avullisena. Ensiksi hän maksatti Malicornelle -viisikymmentätuhatta livreä menetetyn paikan korvaukseksi. Sitten -Ludvig otti hänet omaan talouteensa, mielissään siitä, että täten sai -kostaa Madamelle kaikki kärsimykset, joita tämä oli hänelle ja la -Vallièrelle tuottanut. - -Mutta kun kuninkaalla ei enää ollut Malicornea nenäliinojaan -varastamassa ja tikapuita mittaamassa, joutui rakastajarukka -neuvottomaksi. Ei enää ollut toivoa koskaan lähestyä la Vallièreä, niin -kauan kun tämä viipyi kuninkaallisessa palatsissa. Kaiken maailman -arvonimistä ja rahasummista ei ollut tässä apua. - -Onneksi Malicorne valvoi. Hän keksi tilaisuuden tavata Montalaisin. -Tosin tyttökin puolestaan teki parhaansa päästäkseen Malicornen -pakeille. - -"Mitä teet öisin Madamen luona?" kysyi hän nuorelta tytöltä. - -"No, yöllähän minä nukun", vastasi tämä. - -"Mitä, nukutko sinä?" - -"Tietysti." - -"Mutta onhan hyvin väärin nukkua. Nukkuminen ei ole sopivaa tytölle -hänen tuntiessaan sellaista surua kuin sinä." - -"Millaista surua minä sitten tunnen?" - -"Eikö poissaoloni syökse sinua epätoivoon?" - -"Ei tietenkään, kun sinä olet saanut viisikymmentätuhatta livreä ja -paikan kuninkaan luona." - -"Mitä siitä? Kyllä sinä kovin murehdit, kun et enään näe minua niinkuin -ennen. Olet epätoivoissasi varsinkin siitä, että olen menettänyt -Madamen luottamuksen, eikö totta? Puhu." - -"Oh, kyllä se on totta." - -"No niin, se murhe estää sinut öisin nukkumasta, ja silloin sinä -nyyhkyttelet, huokailet, niistää nuhistelet nenääsi kymmenen kertaa -minuutissa." - -"Mutta, rakas Malicorneni, Madamehan ei siedä asunnossaan pienintäkään -melua." - -"Tottahan toki minä hyvin tiedän, että hän ei voi sellaista sietää, ja -sanonpa sinulle, että hän kuullessaan niin syvää surua ennen pitkää -ajaa sinut luotansa." - -"Jo käsitän." - -"Se on hyvä." - -"Mutta mitä sitten tapahtuu?" - -"Sitten la Vallière nähdessään itsensä sinusta eroitetuksi tietysti -voihkii ja valittelee yökaudet niin kamalasti, että saattaa emäntänsä -suurempaan epätoivoon kuin te molemmin." - -"Sitten hänet sijoitetaan toiseen huoneeseen." - -"Niin, mutta mihin?" - -"Mihinkö? Onko herra Kekseliäs joutunut ymmälle?" - -"En suinkaan; annettakoon hänelle mikä huone tahansa, siitä tulee -mukavampi kuin vuodekomero Madamen suojassa." - -"Totta kyllä." - -"Hyvä on; alappa nyt ruikutella valitusvirsiäsi jo tänä yönä." - -"En unohda sitä." - -"Ja vie kehoitukseni la Vallièrellekin." - -"Älä pelkää, hän nyyhkyttelee jo riittävästi itsekseen." - -"No, itkeköön hän tästälähin aivan ääneen." - -Ja he erkanivat. - - - - -172. - -Hiukan puusepäntyöstä ja muutamia yksityiskohtia ylimääräisen -porraskäytävän puhkaisemistavasta. - - - -La Vallière kyllä piti Monialaisille annettua neuvoa hupsuna, mutta -jonkun verran vastustettuaan pikemmin arkaluontoisuudesta kuin -kylmäkiskoisuudesta hänkin suostui esittämään osaansa. - -Tämä kahden neitosen poru ja surkea voihkiminen Madamen makuuhuoneen -kuuluvilla osoittausi Malicornen nerokkaimmaksi aatokseksi. Kun mikään -ei ole niin todellista kuin epätodennäköinen, niin luonnollista kuin -haaveellinen, onnistui tämä Tuhannen ja yhden yön satuja muistuttava -kepponen täydellisesti käytännössä. Madame siirsi ensiksikin -Montalaisin loitommaksi, ja la Vallièreä hän kykeni sietämään vain -vielä kolme yötä lisää. Kumpikin sai kamarinsa pikku ullakkohuoneista, -jotka sijaitsivat aatelismiesten ja virkailijain asuntojen yllä; nämä -eroitti siis ainoastaan välikatto hovineidoista. Näiden luo johtivat -erityiset portaat, jotka oli asetettu rouva de Navaillesin valvontaan, -ja kun valpas kaitsijatar oli kuullut hänen majesteettinsa -aikaisemmista yrityksistä, oli hän nyt paremmaksi varmuudeksi -varustattanut ristikoilla kamarien ikkunat ja savutorvienkin aukot. -Neiti de la Vallièren kunnia oli siis taatusti turvattu tässä -kammiossa, joka enemmän muistutti häkkiä kuin mitään muuta. Tietäessään -vastenmielisen seuranaisensa siten joutuneen hyvään talteen, ei -prinsessa enää paljonkaan käyttänyt hänen palvelustaan, joten tyttönen -sai viettää päivänsä enimmiten yksikseen. Hänen ainoaksi ajankulukseen -jäi tällöin tähystellä ikkunansa ristikosta. Eräänä aamuna hän tapansa -mukaan katsellessaan ulos näki vastapäisessä ikkunassa Malicornen, joka -piteli kädessään puusepän kulmamittaa, tarkasteli rakennuksia ja tuon -tuostakin merkitsi piirtoja paperille. Hän tähtäili siinä kuin joku -insinööri, joka juoksuhaudan sopesta laskeskelee vallinsarven kulmia -tai linnoitusmuurien korkeussuhteita. - -La Vallière tervehti. Malicorne vastasi puolestaan juhlallisella -kumarruksella ja katosi samassa ikkunasta. Tyttöä ihmetytti tämä -kylmäkiskoisuus, joka oli vierasta Malicornen aina herttaiselle -esiintymistavalle; mutta sitten hän muisti, että miespoloinen oli hänen -tähtensä menettänyt paikkansa, joten hänen täytyikin olla mieleltään -myrtynyt vahinkonsa välillistä aiheuttajaa kohtaan, koska tällä kaiken -todennäköisyyden mukaan ei milloinkaan olisi tilaisuutta sen -hyvittämiseen. Louise kykeni antamaan anteeksi loukkauksiakin saati -säälittelemään onnettomuutta. Hän olisi kysynyt neuvoa Montalaisilta, -mutta tämä oli poissa; oli nimittäin se hetki, jolloin monipuuhainen -ystävätär säännöllisesti hoiti kirjeenvaihtoaan. - -Äkkiä la Vallière näki jonkun esineen sinkoavan siitä ikkunasta, josta -Malicorne oli kadonnut, -- tulla viuhahtavan ilmasta oman ristikkonsa -lomitse ja kierivän lattialle. - -Uteliaana hän meni ottamaan esineen. Se oli rihmarulla, mutta -silkkilangan sijasta oli siihen keritty kapea paperiliuska. Tyttö kääri -sen auki ja luki: - - 'Mademoiselle! - - Minun pitäisi saada tietää kaksi seikkaa: - - Ensiksikin, onko huoneenne lattia puusta vai tiilestä, ja - toiseksi, kuinka kaukana teidän makuusijanne on ikkunasta. - - Suokaa anteeksi vaivaamiseni ja suvaitkaa vastata minulle - samalla keinolla, jota minä käytän kirjeeni lähettämiseen, -- - rihmarullalla. Mutta kun teidän olisi vaikeampaa heittää sitä - minun kamariini kuin minun oli osuttaa lähetykseni teidän - ikkunaanne, niin pudottakaa se vain ihan yksinkertaisesti alas. - - Uskokaa ennen kaikkea, mademoiselle, että olen teidän nöyrä - ja kunnioittava palvelijanne _Malicorne_. - - Olkaa hyvä ja kyhätkää vastauksenne tähän samaan kirjeeseen.' - -"Mutta ihanhan hän on jo järkensä menettänyt, miesparka!" huudahti -la Vallière ja loi surkuttelevan silmäyksen kirjelippusen lähettäjään, -jonka eroitti hänen kamarinsa puolihämyssä. - -Malicorne oivalsi kreivittären ajatuksen ja pudisti päätänsä ikäänkuin -vastatakseen: - --- Ei, ei, olkaa huoletta, minä en hulluttele. - -Tyttö hymyili epäilevästi. - --- Ei, ei, -- vakuutti toinen eleillään, -- kyllä päässäni on kaikki -ruuvit paikallaan. - -Ja hän osoitti sormella päätänsä. Sitten hän viipoitti kättänsä kuten -nopeasti kirjoittava ihminen ja hoki rukoilevalla merkkikielellä: - --- Noh, kirjoittakaa, kirjoittakaa! - -Jos tämä oli hupsuuttakin, ei tyttönen kuitenkaan nähnyt vaikeaksi -täyttää pyyntöä; hän otti lyijykynän ja kirjoitti lappuselleen: - -"Puusta." - -Sitten hän laski askeleet ikkunasta makuusijalle ja lisäsi: - -"Kymmenen askelta." - -Sen tehtyään hän silmäsi Malicorneen päin, joka kumarsi kiitollisesti -ja ilmoitti merkillä, että hän aikoi rientää alas. La Vallière käsitti -hänen menevän vastaanottamaan rihmarullaa. Hän lähestyi ikkunaa ja -pudotti kirjelappunsa Malicornen ohjeen mukaisesti. Rulla vielä vieri -laakakivillä, kun Malicorne säntäsi esiin, sieppasi sen, alkoi -hypistellä sitä kuin apina pähkinää ja juoksi samassa kreivi de -Saint-Aignanin huonetta kohti. - -Kreivi oli valinnut tai oikeastaan kärttänyt asuntonsa mahdollisimman -likeltä kuninkaan huonetta, niinkuin kasvit pyrkivät auringon säteisiin -paremmin rehoittaakseen. Hänellä oli siten hallussaan kaksi kamaria -samassa rakennuksessa, jossa Ludvig XIV asui, ja hän oli ylpeä tästä -läheisyydestä, päästessään sen perusteella helpommin hänen -majesteettinsa luo ja saadessaan väliin sattumaltakin tapailla häntä. -Parhaillaan hän varusteli huoneitansa muhkeilla seinäverhoilla siinä -toivossa, että kuningas joskus kunnioittaisi häntä käynnillään, sillä -sen jälkeen kun hänen majesteettinsa oli viehättynyt la Vallièreen, oli -hän vakinaisesti pitänyt de Saint-Aignania uskottunaan eikä tullut -hänen seurattansa toimeen öisin sen paremmin kuin päivisinkään. - -Malicorne ilmoittausi kreivin puheille eikä kohdannut mitään -vaikeuksia, hän kun oli saanut osakseen kuninkaan hyväntahtoisuutta ja -kun toisen saavuttama suosio aina auttaa hyvän tuttavankin -mahdollisuuksia. - -Kreivi kysyi heti, oliko tulijalla joku uutinen kerrottavana. - -"On suuri", vastasi vieras. - -"Ahaa!" äännähti de Saint-Aignan uteliaana kuin hovisuosikki ainakin; -"mitä onkaan tapahtunut?" - -"Neiti de la Vallière on muuttanut." - -"Mitä ihmettä?" kummeksui kreivi suurin silmin. - -"On vainkin." - -"Hänhän asui Madamen luona?" - -"Aivan. Mutta Madame kyllääntyi naapuruuteen ja sijoitti hänet -kamariin, joka on ihan teidän tulevaisen huoneistonne yllä." - -"Mitä! _Täällä_?" huudahti de Saint-Aignan hämmästyneenä ja osoitti -sormellaan yläkertaan. - -"Ei", selitti Malicorne, "_tuolla_". Ja hän viittasi vastapäisen -rakennukseen. - -"Mutta miksi siis sanoitte, että hänen kamarinsa on minun asuntoni -yllä?" - -"Koska olen varma siitä, että teidän asuntonne tulee varsin -luonnollisesti olla la Vallièren kamarin alla." - -De Saint-Aignan loi Malicorne-parkaan samanlaisen surkuttelevan katseen -kuin la Vallière neljännestuntia aikaisemmin. - -"Monsieur", huomautti Malicorne, "pyydän saada vastata ajatukseenne." - -"Mitä! Ajatukseeni?..." - -"Niin; huomaan nimittäin, että te ette ole täydellisesti käsittänyt -tarkoitustani." - -"Sen tunnustan." - -"No, tiedättehän, että kuninkaan ja Monsieurin aatelismiesten huoneet -ovat Madamen seuranaisten asuntojen alla." - -"Kyllä, koska Manicamp, de Wardes ja muut pitävät siellä majaansa." - -"Aivan oikein. No niin, monsieur, ajatelkaa sitä ihmeellistä sattumaa, -että herra de Guichelle varatut kaksi kamaria ovat juuri ne -parihuoneet, jotka sijaitsevat neitien de Montalaisin ja de la -Vallièren asunnon alla." - -"No, entä sitten?" - -"Ne kaksi kamariahan ovat nyt vapaina, koska herra de Guiche makaa -haavoittuneena Fontainebleaussa." - -"Minä vannon teille, monsieur, etten tule tästä hullua hurskaammaksi!" - -"Ah, jos minulla olisi onni olla de Saint-Aignan nimeltäni, niin -oivaltaisin asian heti paikalla." - -"Ja mitä tekisitte?" - -"Vaihtaisin heti asuntoni niihin huoneisiin, jotka herra de Guiche on -jättänyt tuolla tyhjiksi." - -"Mitä ajattelettekaan!" virkahti de Saint-Aignan halveksivasti; -"hylkäisinkö ensimmäisen kunniasijan, kuninkaan läheisyydessä, -- -etuoikeuden, joka myönnetään ainoastaan prinsseille, herttuoille ja -pääreille... Totisesti, hyvä herra de Malicorne, sallikaa minun -huomauttaa, että te olette järjiltänne." - -"Monsieur", vastasi nuori mies vakavasti, "te teette kaksi erehdystä: -nimeni on ihan lyhyeen Malicorne, ja järkeni on täydessä kunnossa." -Vetäen taskustaan paperin hän lisäsi; "Kuunnelkaa minua vielä hetkinen, -ja sitten näytän teille tämän." - -"Mielelläni", mukausi de Saint-Aignan. - -"Te tiedätte, että Madame vartioitsee la Vallièrea niinkuin Argus piti -silmällä Io-luonnotarta." - -"Niinpä kyllä." - -"Te tiedätte, että kuningas on turhaan tahtonut puhutella vangittua -kaunotarta ja että me kumpainenkaan emme ole saaneet toimitetuksi -hänelle tätä etua." - -"Te pääsitte siitä hyvin karvaasti selville, suureksi surkuttelukseni, -herra Malicorne." - -"No, miten luulisitte käyvän sille, jonka kekseliäisyys lähentäisi nuo -kaksi rakastavaista?" - -"Oh, kuningas ei rajoittaisi kiitollisuuttaan vähään!" - -"Herra de Saint-Aignan, ettekö te olisi halukas hiukan koettelemaan -kuninkaallista kiitollisuutta?" - -"Tietysti", myönsi de Saint-Aignan, "herrani suosionosoitus -velvollisuuteni täyttämisen tunnustuksena olisi minulle -kallisarvoinen." - -"Silmätkää siis tätä paperia, herra kreivi." - -"Mikä tämä on? Pohjapiirros?" - -"Niin, herra de Guichen kahdesta kamarista, joista kaiken -todennäköisyyden mukaan tulee teidän huoneistonne." - -"Oh, ei, vaikka mitä tapahtuisi!" - -"Kuinka niin?" - -"Syystä että minun asuntoani jo himoitsee monta aatelismiestä, joille -en suinkaan luovuta mukavia huoneitani: herra de Roquelaure, de la -Ferté, Dangeau." - -"Sitten jätänkin teidät, herra kreivi, ja menen tarjoamaan jollekulle -noista herroista tuon pohjapiirroksen siihen liittyvine etuineen." - -"Mutta miksi ette varaa niitä itsellenne?" tiedusti de Saint-Aignan -epäluuloisesti. - -"Syystä että kuningas ei voisi kunnioittaa minua julkisilla käynneillä, -kun hän sitävastoin kyllä pistäytyy vieraaksi jollekulle noista -herroista." - -"Mitä! Kuningasko kävisi heistä jonkun asunnossa?" - -"_Pardieu_, halukkaasti ja alinomaa! Vielä kysyttekin, kävisikö -kuningas huoneistossa, jossa hän pääsee lähestymään la Vallièreä!" - -"Kaunista lähentelyä... eri huonekerroissa ollen." - -Malicorne kiersi pikku paperisuikaleensa auki rihmarullalta. - -"Herra kreivi", sanoi hän, "pyydän teitä ottamaan huomioon tämän -tiedon, jossa ilmoitetaan, että neiti de la Vallièren kamarissa on vain -yksinkertainen puulattia." - -"No?" - -"Kah, te otatte puusepän, joka asuntoonne suljettuna paikkoja -tuntematta avaa teidän laipionne eli siis neiti de Vallièren lattian." - -"Voi, hyvä Jumala!" huudahti de Saint-Aignan kuin huikaistuneena. - -"Mikä nyt?" kysyi Malicorne. - -"Onpa siinä aika uskalias aatos, monsieur." - -"Vakuutan teille, että se kuninkaasta näyttää vain pikku -toimenpiteeltä." - -"Rakastavaiset eivät ajattele vaaraa." - -"Mitä vaaraa te siinä pelkäätte, herra kreivi?" - -"Mutta sellainen puhkaiseminen aiheuttaa tavatonta jyryä, niin että -koko linna kajahtelee?" - -"Hoo, herra kreivi, olen varma siitä, että se sahuri, jonka minä voin -teille esittää, ei häiritse vähimmälläkään melulla. Hän leikkaa kuuden -jalan neliön rohtimiin käärityllä hienolla sahalla niin sievästi, että -työskentely ei kuulu viereisiinkään huoneisiin." - -"Hohoi, hyvä herra Malicorne, te ihan huumaatte minut, hämmennätte -ajatukseni sekaisin!" - -"Minä jatkan", sanoi Malicorne tyynesti: "siihen huoneeseen, josta -olette puhkaissut laipion -- suvaitsettehan kuunnella?" - -"Kyllä." - -"Te laitatte portaat, joita myöten neiti de la Vallière pääsee alas -teidän asuntoonne tai kuningas ylös hänen luokseen." - -"Mutta ne portaathan nähdään?" - -"Ei, sillä teidän puolellanne ne kätkee väliseinä, jonka päälle -levitätte samanlaiset seinäverhot kuin kamarin pääseinillekin, ja neiti -de la Vallièren puolella on vain salaluukku, joka avautuu lattiasta -makuusijan alla." - -"Tosiaankin", äännähti de Saint-Aignan, jonka silmät alkoivat säihkyä. - -"Nyt, herra kreivi, myönnätte kyllä, että kuningas pistäytyy usein -vieraisille huoneeseen, missä on sellaiset portaat. Olletikin herra -Dangeau luullakseni mieltyy aatokseeni, ja minä lähden nyt selittämään -sitä hänelle." - -"Hei, hei, parahin herra Malicorne", huudahti de Saint-Aignan, -"minullehan te ensin puhuitte siitä, joten minulla on etuoikeus!" - -"Tahdotteko siis sitä käyttää?" - -"Tahdonko muka! Se on selvä!" - -"On totinen tosi, herra de Saint-Aignan, että annan teille täten nauhan -ensi armonosoitus-luettelossa ja kenties hyvän herttualäänityksenkin." - -"Ainakin saan siten", vastasi kreivi punehtuneena, "mielihyvästä, -tilaisuuden näyttää kuninkaalle, että hän ei suotta puhuttele minua -toisinaan ystäväkseen, -- ja se tilaisuus on teidän ansiotanne, parahin -herra Malicorne." - -"Etteköhän tule sitä vielä unohtaneeksi?" virkkoi Malicorne hymyillen. - -"Minä pidän sitä aina rakkaassa muistissa, monsieur!" - -"Minä en kylläkään ole kuninkaan ystäviä, monsieur; minä olen hänen -palvelijansa." - -"Niin, mutta jos ajattelette, että nuo portaat voivat minulle merkitä -sininauhaa,[11] arvelen minäkin puolestani, että ne teille tuottavat -aateliskirjan." - -Malicorne kumarsi. - -"Nyt on siis vain muuttaminen järjestettävä", sanoi de Saint-Aignan. - -"Kuningas ei kaiketikaan pane vastaan; pyytäkää häneltä lupaa." - -"Riennän heti hänen puheilleen." - -"Ja minä käyn hankkimassa puusepän, jota tarvitsemme." - -"Milloin hän voisi jo tulla?" - -"Tänä iltana." - -"Älkää unohtako varokeinoja." - -"Tuon hänet luoksenne side silmillä." - -"Ja minä lähetän käytettäväksenne vaunut." - -"Ilman vaakunakuvia." - -"Ja jonkun lakeijani ilman livreijaa. Se on siis sovittu." - -"Hyvä on, herra kreivi." - -"Mutta la Vallière...? Mitä hän sanoo siitä puuhasta?" - -"Minä takaan, että se herättää hänessä suurta mielenkiintoa." - -"Sen uskon." - -"Olenpa varma siitäkin, että jos kuningas ei rohkene nousta hänen -luokseen, ajaa hänet uteliaisuus alas." - -"Toivokaamme niin", sanoi de Saint-Aignan. - -"Niin, toivokaamme", toisti Malicorne. - -"Minä lähden siis kuninkaan luo." - -"Ja saatte ihmeen hyvin toimeen asianne." - -"Mihin aikaan illalla puuseppäni saapuu?" - -"Kello kahdeksalta." - -"Ja kuinka kauan arvioitsette hänen tarvitsevan sahuuseensa?" - -"Parisen tuntia, mutta sitten on vielä niin sanottu siloittelu -suoritettava. Yö ja osa huomispäivää -- oikeastaan on laskettava kaksi -päivää portaineen." - -"Kaksi päivää, -- se on pitkä aika." - -"Hitto, kun kerran ryhtyy avaamaan porttia paratiisiin, pitää sen -pääsytien olla siistissä kunnossa." - -"Olette oikeassa. Tapaamme siis piammiten. Ja ylihuomis-illaksi on -muutto valmis." - - - - -173. - -Soihtukulkue. - - -Ihastuneena kuulemastaan de Saint-Aignan suuntasi iloisin aavistuksin -askeleensa de Guichen parihuoneisiin. - -Hän, joka neljännestunti sitten ei olisi luovuttanut omia suojiaan -miljoonasta, olisi nyt ollut valmis maksamaan miljoonan saadakseen -haltuunsa tuon kiihkeästi haluamansa, onneatuottavan asunnon. Mutta hän -ei siinä kohdannut niin suuria vaatimuksia. Herra de Guiche ei vielä -tiennyt, missä hänen oli asuttava, ja oli sitäpaitsi yhä liian sairas -ajatellakin sellaisia seikkoja. De Saint-Aignan sai siis de Guichen -molemmat huoneet. Herra Dangeau puolestaan peri de Saint-Aignanin kaksi -kamaria, lahjottuaan kreivin taloudenhoitajan kuudentuhannen livren -harjakaisilla, ja katsoi tehneensä erinomaisen kaupan. Dangeaun kaksi -huonetta määrättiin de Guichen vastaiseksi asunnoksi. Herra Dangeau -puolestaan oli niin riemuissaan, että hän ei edes vaivautunut -epäilemäänkään de Saint-Aignanilla olleen mielessä mitään suurempaa -etua asunnonvaihdossa. - -Jo tuntia myöhemmin kuin oli tehnyt tämän uuden päätöksen oli de -Saint-Aignan siis noiden kahden huoneen isäntänä, ja siitä kymmenen -minuutin kuluttua Malicorne toi hänen luokseen verhoilijat. - -Sillävälin kuningas tiedusti suosikkiaan. Juostiin hakemaan de -Saint-Aignania ja tavattiin Dangeau. Tämä neuvoi Guichen luo, ja vasta -sieltä löytyi kaivattu. Mutta hän ilmestyi viivästyneenä; kuningas oli -pari kolme kertaa levottomasti liikahtanut, ennenkuin de Saint-Aignan -aivan hengästyksissään astui herransa eteen. - -"Sinäkin jätät minut?" virkkoi Ludvig XIV siihen valittavaan tapaan, -jolla Caesar kahdeksantoista vuosisataa aikaisemmin lienee lausunut _tu -quoque_. - -"Sire", selitti de Saint-Aignan, "minä en jätä kuningastani, -päinvastoin. Minä järjestelin muuttoani." - -"Mitä muuttoa? Luulin muuttosi tulleen kuntoon jo kolme päivää sitten." - -"Niin kyllä, sire. Mutta minä asun nykyisissä huoneissani epämukavasti -ja siirryn tuonne vastapäiseen rakennukseen." - -"Enkö sitä sanonut, että sinäkin jätät minut!" huudahti kuningas. "Oih, -tuo jo menee yli rajojen! Kun minulla vain oli nainen, jolle sydämeni -sykkii, niin koko perhekunta liittoutui häntä minulta ryöstämään. -Minulla oli ystävä, jolle uskoin huoleni ja joka auttoi minua niiden -taakkaa kantamaan, mutta valituksiini väsyneenä ystävä jättää minut -lupaakaan pyytämättä." - -De Saint-Aignan purskahti nauramaan. Kuningas arvasi, että tässä -kunnioituksen puutteessa piili jotakin salaperäistä. - -"Mitä on tekeillä?" hän huudahti toiveikkaana. - -"No, sire, se ystävä, jota kuninkaani parjaa, yrittelee hankkia -kuninkaalle kadotetun onnen takaisin." - -"Toimitatko sinä minut la Vallièren pariin?" kysyi Ludvig XIV. - -"Sire, en siitä vielä mene takuuseen, mutta..." - -"Mutta...?" - -"Minä toivon niin." - -"Oi, miten, miten? Sano se minulle, de Saint-Aignan. Tahdon tietää -suunnitelmasi, tahdon auttaa sinua siinä kaikin voimin." - -"Sire", vastasi de Saint-Aignan, "en vielä itsekään oikein tiedä, miten -menettelen tuumani toteuttamisessa; mutta minulla on pätevä syy uskoa, -että huomisesta alkaen..." - -"Huomisesta, sanot?" - -"Niin, sire." - -"Ai mikä onni! Mutta miksi sinä muutat?" - -"Palvellakseni teitä paremmin." - -"Miten sinä muuttaneena voit paremmin palvella?" - -"Tiedättekö, missä de Guichelle aiotut kaksi kamaria sijaitsevat?" - -"Tiedän." - -"Silloin tiedätte, mihin minä muutan." - -"Epäilemättä; mutta eipä se tieto minua hyödytä." - -"Mitä! Ettekö käsitä, sire, että sen asunnon päällä on kaksi kamaria? -Toinen on neiti de Montalaisin ja toinen..." - -"Toinen de la Vallièren, niinkö, de Saint-Aignan?" - -"Juuri niin, sire." - -"Oi, de Saint-Aignan, siinä sinulla on totisesti onnellinen ajatus, -ystävän, runoilijan ajatus! Toimittaessasi minut henkilön lähelle, -josta koko maailma tahtoo minut eroittaa, olet minulle suuriarvoisempi -kuin Pylades Oresteelle, kuin Patroklos Akhilleukselle." - -"Sire", sanoi de Saint-Aignan hymyhuulin, "epäilenpä, tokko teidän -majesteettinne yhä jakelisi minulle niin kehuvia imarteluja, jos -tuntisitte suunnitelmani koko laajuudessaan. Ah, sire, aavistelen -halvempia nimityksiä, joita eräät hovin puritaanit eivät laiminlöisi -minusta käyttää, kun he saavat tietää, mitä aion teidän majesteettinne -hyväksi tehdä." - -"De Saint-Aignan, minä menehdyn kärsimättömyydestä. De Saint-Aignan, -minä riudun. De Saint-Aignan, minä en mitenkään voi odottaa huomiseen -asti... Huomiseen! Huomiseenhan on kokonainen iäisyys." - -"Ja nyt, sire, jos suvaitsette, lähdette heti ulos haihduttamaan tuota -kärsimättömyyttä kelpo ajelulla." - -"Sinun kanssasi kylläkin. Juttelemme suunnitelmistasi ja haastelemme -hänestä." - -"Ei niin, sire, minä jään." - -"Kenen kanssa minä sitten lähden?" - -"Naisten kanssa." - -"_Ma foi_, sitä minä en tee, de Saint-Aignan!" - -"Täytyy, sire." - -"Ei, ei, tuhat kertaa ei! Minä en enää antaudu hirveään rangaistukseen -olla parin askeleen päässä hänestä, nähdä hänet ja ohikulkiessa -hipaista hänen pukuaan virkkamatta hänelle mitään. Ei, minä kieltäydyn -siitä kidutuksesta, jonka sinä uskot onneksi, mutta joka tuottaa -silmiäni polttavaa, käsiäni kuivettavaa, sydäntäni raatelevaa tuskaa. -En tahdo nähdä häntä noiden vieraitten ihmisten parissa, saamatta -hänelle kielin kertoa rakkauttani, vaikka koko olemukseni hänelle siitä -puhuu ja antaa minut kaikille ilmi. Ei, olen vannonut itselleni, etten -sitä enää tee, ja minä pidän valani." - -"Kuitenkin, sire, kuulkaahan, mitä sanon." - -"Minä en kuuntele mitään, de Saint-Aignan." - -"Siinä tapauksessa minä jatkan kuitenkin. On tärkeätä, sire, tärkeätä, -ymmärtäkää minut oikein, perin tärkeätä, että Madame seuranaisineen -poistuisi palatsista kahdeksi tunniksi." - -"Sinä hämmästytät minut, de Saint-Aignan." - -"Minulle on raskasta komennella kuningastani, mutta tässä tapauksessa -minä komennan, sire. On lähdettävä metsästys- tai huvimatkalle." - -"Mutta tuo metsästys, tuo ajelu näyttäisi oikulta, eriskummaiselta -päähänpistolta! Ilmaistessani mokomaa kärsimättömyyttä paljastan koko -hoville sydämeni, joka ei enää kuulu itselleni. Eikö jo kyllin usein -sanota, että uneksin maailman valloitusta, vaikka minun pitäisi ensin -kyetä hallitsemaan itseäni?" - -"Ne, jotka niin puhuvat, ovat nenäkästä ja vehkeilevää väkeä. Mutta -olkoot he keitä tahansa, niin jos teidän majesteettinne mieluummin -kuuntelee heitä, ei minulla enää ole mitään sanottavaa. Silloin -huomispäivä siirtyy määräämättömien ajanjaksojen joukkoon." - -"De Saint-Aignan, minä lähden tänä iltana... Tänä iltana ajan soihtujen -valossa Saint-Germainiin nukkumaan. Syön siellä huomenna aamiaisen ja -palaan Pariisiin kello kolmen tienoissa. Sopiiko se?" - -"Mainiosti." - -"Siis minä lähden tänä iltana kello kahdeksalta." - -"Teidän majesteettinne arvasi oikean hetken." - -"Ja etkö sinä tahdo sanoa minulle mitään?" - -"Asia on niin, että minä en voi mitään sanoa. Uutteruus merkitsee tässä -maailmassa jotakin, sire. Mutta sattuma näyttelee niin suurta osaa, -että pidän tapanani myöntää sille ahtaimman oven, kun se aina osaa -avata sen ylen leveäksi." - -"No minä jätän asian sinun huostaasi." - -"Siinä teette oikein." - -Näin rauhoitettuna kuningas meni suoraa päätä Madamen luo ilmoittamaan -suunnitellusta ajoretkestä. - -Madame uskoi heti, että tässä aavistamattomassa hankkeessa piili -kuninkaan puolelta salajuoni la Vallièren tapaamiseksi joko tiellä -pimeyden huomassa tai muulla tavoin. Mutta hän varoi ilmaisemasta -mitään langolleen ja vastaanotti kutsun hymyilevänä. Hän antoi -äänekkäästi määräyksiä hovineitojensa mukaantulosta, mutta itsekseen -päätti hän illalla tehdä mitä hänestä näyttäisi otollisimmalta hänen -majesteettinsa lempiseikkailujen häiritsemiseksi. - -Huviretken ehdottaja saattoi siis poistuessaan uskoa la Vallièren -tulevan mukaan ja viihdyttäytyä vainottujen rakastavaisten -surunvoittoisella onnella, kun he pelkän näkemisen avulla loihtivat -mielessään esille kaikki kielletyn omistuksen riemut. Mutta jälleen -neitojensa pariin jäätyänsä Madame virkkoi: - -"Minulle riittää kaksi tyttöä täksi illaksi: neidit de Tonnay-Charente -ja de Montalais." - -La Vallière oli aavistanut tätä iskua, ja vainoominen oli karaissut -häntä. Hän ei suonut Madamelle iloa nähdä kasvoillaan sydämessään -tuntemansa vihlaisun vaikutusta. Hän päinvastoin ilmaisi hymyssään sitä -sanomatonta lempeyttä, joka antoi hänen kasvonjuonteilleen enkelimäisen -ilmeen. - -"Minä siis, Madame, olen tämän iltaa vapaana?" virkkoi hän. - -"Niin, tietysti." - -"Käytän sitä jatkaakseni koruompelusta, johon teidän korkeutenne on -suvainnut kiinnittää huomiotanne ja joka minulla jo ennakolta on kunnia -teille tarjota." - -Ja kunnioittavasti kumarrettuaan tyttö poistui kammioonsa. Neidit de -Montalais ja de Tonnay-Charente tekivät samoin. Huhu ajoretkestä levisi -heidän mukanaan Madamen asunnosta pitkin palatsia. Kymmenen minuuttia -myöhemmin Malicorne tiesi Madamen päätöksestä ja sujautti Montalaisin -oven alitse näin kuuluvan kirjelapun: - - 'On välttämätöntä, että L.V. viettää yönsä Madamen kanssa.' - -Sovittuun tapaan Montalais ensin poltti paperin, ja sitten hän alkoi -aprikoida. Hän oli nokkela tyttö, ja pian oli hänen suunnitelmansa -valmis. - -Hetkellä, jolloin hänen oli mentävä Madamen luo, nimittäin kello -viideltä, hän riensi juoksujalkaa pihamaan yli, ja saavuttuaan -kymmenkunnan askeleen päähän siinä seisoskelevasta upseeriryhmästä hän -parahtaen hervahti sirosti polvelleen, ja kun hän nousi matkaansa -jatkamaan, nähtiin hänen ontuvan. - -Herrasmiehet riensivät häntä tukemaan. Montalais oli nyrjäyttänyt -jalkansa. Siitä huolimatta hän uskollisena velvollisuudelleen yhä -ponnisteli Madamen luo. - -"Mikä on? Miksi onnutte?" kysyi tämä. "Minä luulin teitä la -Vallièreksi." - -Montalais kertoi, miten hän pikemmin ehtiäkseen oli juossut ja siinä -nyrjäyttänyt nilkkansa. Madame näkyi häntä säälittelevän ja tahtoi heti -lähettää noutamaan lääkäriä. Mutta tyttö vakuutteli, että vamma ei -ollut vakavaa laatua. - -"Madame", virkkoi hän, "pahoittelen vain, etten voi täyttää -palvelustani, ja aioin pyytää neiti de la Vallièrea astumaan -sijaani..." - -Madame rypisti kulmiaan. - -"Mutta sitä en tehnytkään", jatkoi Montalais. - -"Ja miksi ette?" kysyi Madame. - -"Siksi että la Vallière-raukka näyttää niin iloiselta vapaasta -illastaan ja yöstään, että minulta puuttui rohkeutta pyytää häntä -vuorolleni." - -"Mitä? Onko hän niin riemuissaan?" tiedusti Madame ihmeissään. - -"No ihan hupsuuteen asti. Hän, joka aina on niin surumielinen, -lauleskeli ilosta. Tietäähän teidän korkeutenne, että hän karttaa -seuraa ja että hänen luonteessaan on hitunen villiyttâ." - -"Oh, oh, -- ajatteli Madame, -- tuo suuri riemastus ei tunnu ollenkaan -luonnolliselta!" - -"Hän on jo tehnyt valmistuksia", jatkoi Montalais, "syödäkseen -päivällistä yksinään rakkaiden kirjojensa parissa. Ja sitäpaitsi on -teidän korkeudellanne kuusi muuta neitoa, jotka kovin mielellään -tulevat mukaanne. Sentähden en edes ehdottanutkaan vaihtoa la -Vallièrelle." - -Madame oli vaiti. - -"Teinkö oikein?" jatkoi Montalais, tuntien sydämessään pikku -ahdistusta, kun näki niin huonon tehon sotajuonella, jonka tepsimiseen -hän oli luottanut niin täydellisesti, ettei ollut pitänyt tarpeellisena -keksiä mitään muuta varalle. "Hyväksyykö madame menettelyni?" toisti -hän. - -Madame ajatteli, että kuningas saattoi hyvinkin yön kuluessa lähteä -Saint-Germainista, ja kun sieltä ei ollut kuin puolenviidettä lieuen -matka Pariisiin, voisi hän tunnissa ehtiä pääkaupunkiin. - -"Sanokaa minulle", uteli hän, "eikö la Vallière edes tarjoutunut -seurueeseen teidän puolestanne, kun kuuli teidän loukkaantuneen?" - -"Oh, hän ei vielä tiedäkään tapaturmastani; mutta jos hän sen tietäisi, -en suinkaan pyytäisi häneltä mitään, mikä häiritsisi hänen -suunnitelmiaan. Minä luulen, että hän tahtoo tänä iltana toteuttaa -yksinään kuningas-vainajan herra de Saint-Marsille ehdottaman -huviohjelman: 'Olkaamme ikävissämme, herra de Saint-Mars, olkaamme -oikein ikävissämme'." - -Madame varmistui luulossaan, että tässä yksinäisyyden epuussa piili -joku salaperäinen rakkausseikkailu, joka ei saattanut perustua muuhun -kuin Ludvigin yölliseen paluuseen. Ei ollut enää epäilemistäkään, että -la Vallièrelle oli ilmoitettu tästä palaamisesta ja että tyttö sen -vuoksi niin mielellään jäi palatsiin. Se oli edeltäpäin harkittu juoni. - --- En annakaan niiden pettää itseäni, -- ajatteli Madame. Ja hän teki -varman päätöksensä. - -"Neiti de Montalais", sanoi hän, "menkääpä ilmoittamaan -ystävättärellenne, että olen hirveästi pahoillani, kun minun täytyy -häiritä hänen yksinäisyyshaaveilujaan. Mutta sen sijaan että hän -ikävöitsisi yksikseen kotona, kuten halusi, saa hän tulla kärsimään -ikävää meidän kanssamme Saint-Germainissa." - -"Voi la Vallière-parkaa!" virkahti Montalais, muka murheellisena, mutta -sydämessään riemuiten. "Oi, madame, eikö olisi mahdollista, että teidän -korkeutenne..." - -"Riittää", keskeytti Madame, "minä tahdon niin! Haluan mieluummin neiti -la Baume le Blanchin seuraa kuin kenenkään muun. Menkää, lähettäkää -hänet luokseni ja hoitakaa säärtänne." - -Montalais ei odottanut toista käskyä. Hän astui huoneeseensa, kirjoitti -vastauksensa Malicornelle ja työnsi paperin verhon alle. "Hän lähtee", -oli tämän vastauksen sanamuotona. Spartalainenkaan ei olisi -kirjoittanut lyhyemmin. - --- Tällä tavoin, -- ajatteli Madame, -- pidän häntä silmällä matkan -varrella, ja yönsä hän nukkuu minun huoneessani, joten hänen -majesteetiltaan kyllä kysytään taitavuutta, jos mielii vaihtaa -sanasenkaan neiti de la Vallièren kanssa! - -La Vallière vastaanotti lähtökäskyn yhtä välinpitämättömän lempeästi -kuin oli kuullut määräyksen kotiinjäämisestäkin. - -Mutta sisällisesti hän suuresti iloitsi ja piti tätä prinsessan -mielenmuutosta kaitselmuksen lähettämänä lohdutuksena. Vähemmän -tarkkanäköisenä kuin Madame hän asetti kaikki sattuman laskuun. - -Sillaikaa kun palatsin asukkaat, epäsuosioon joutuneita sairaita ja -jalkansa niukahduttaneita lukuunottamatta, suuntasivat kulkunsa -Saint-Germainia kohti, Malicorne tuotti työmiehensä herra de -Saint-Aignanin kuomuvaunuissa, vieden hänet la Vallièren kammion alla -olevaan huoneeseen. Luvatun loistavan palkkion houkuttelemana mies -ryhtyi innokkaan työhönsä. - -Kun kuninkaan rakennusmestareilta oli haettu mitä oivallisimmat -työkalut, muun muassa sellainen saha, joka vastustamattoman terävänä -sileästi leikkaa raudankovat tammilaahkot, edistyi työ nopeasti, ja -neliskulmainen, kahden vuoliaisen välistä valittu palanen kattoa pudota -muksahti de Saint-Aignanin, Malicornen, puusepän ja erään uskotun -palvelijan käsivarsille, joka viimemainittu oli syntynyt maailmaan -kaiken nähdäkseen, kaiken kuullakseen ja kaikesta ollakseen vaiti. - -Mutta Malicornen esittämän uuden suunnitelman vuoksi aukko puhkaistiin -katon nurkkaan. - -Syy siihen oli seuraava: - -Kun la Vallièren huoneessa ei ollut pukimoa, oli tämä pyytänyt ja juuri -samana aamuna saanutkin suuren suojuskaihtimen väliseinän puutetta -korvaamaan. Hänelle toimitettu irtoseinä riitti hyvin peittämään aukon, -joka sitäpaitsi salattiin kaikilla taidepuusepän keinoilla. Kun aukko -oli puhkaistu, pujottausi puuseppä vuoliaisten välitse la Vallièren -huoneeseen. Sinne päästyään hän sahasi lattiasta sopivan -neliönmuotoisen osan ja päällysti lattian omilla parkettiliuskoilla -aukkoon niin täydellisesti sovitetun laskuoven, että harjaantuneinkaan -silmä ei siinä voinut eroittaa muuta kuin parketin välttämättömät -saumat. - -Malicorne oli kaikki järjestänyt edeltäpäin. Kädensija ja kaksi -ennakolta ostettua saranaa kiinnitettiin tähän puukanteen. Pienet -kiertoportaat, jollaisia alettiin käyttää välikerroissa, oli uuttera -Malicorne ostanut valmiina, maksaen niistä kaksituhatta livreä. Ne -olivat pitemmät kuin tarpeellista, mutta salvumies poisti niistä -muutamia askelmia, jotta niistä tuli sopivan mittaiset. Nämä portaat, -jotka olivat määrätyt kantamaan niin ylevää taakkaa, kiinnitettiin -seinään vain kahdella muurikoukulla. Alipäästä ne upotettiin kreivin -omaan parkettilattiaan kahdella kierrevaarnalla. Kuningas olisi koko -neuvoskuntineen voinut vaaratta nousta ja laskeutua näillä portailla. - -Kaikki vasarat iskivät rohdinalustalle, jokainen viila nirhasi pää -villaan käärittynä ja terä öljyttynä. Sitäpaitsi oli meluisin työ tehty -yön aikana ja aamusella, jolloin la Vallière ja Madame olivat poissa. - -Kun kuningas kellon käydessä kahta saapui takaisin Palais-Royaliin ja -la Vallière astui huoneeseensa, oli kaikki paikoillaan, eikä pieninkään -sahajauhojen hiukkanen, ei vähäisinkään lastu ollut todistamassa -neitsytkammion pyhyyden loukkauksesta. De Saint-Aignan vain, joka -parhaansa mukaan oli tahtonut olla työssä avullisena, oli raastanut -sormensa verille ja repinyt paitansa sekä uhrannut paljon hikeä -kuninkaansa palveluksessa. Varsinkin hänen kämmenensä olivat -kauttaaltaan rakoilla, jotka johtuivat siitä, että hän oli kannattanut -tikapuita Malicornelle. Hän oli sitäpaitsi yhden erältään kantanut -portaitten viisi kappaletta, jotka olivat muodostetut kahdesta -askelmasta kukin. Voimme tosiaankin sanoa, että jos kuningas olisi -nähnyt hänet niin uutterassa uurastuksessa, olisi hän vannonut -kreiville ikuista kiitollisuutta. - -Kuten Malicorne, tarkkaan laskeskeleva mies, oli edellyttänyt, saatiin -kaikki nämä työt valmiiksi neljässäkolmatta tunnissa. Puuseppää -palkittiin neljälläkolmatta louisdorilla ja hän poistui peräti -riemuissaan; olihan se yhtä paljon kuin hän muutoin ansaitsi kuudessa -kuukaudessa. - -Kukaan ei vähääkään aavistanut, mitä neiti de la Vallièren huoneen alla -oli puuhattu. Mutta toisen päivän iltana, juuri kun la Vallière oli -päässyt Madamen palveluksesta ja astunut suojaansa, kuului heikko -rasahdus huoneen perältä. Kummastuneena hän katsahti ääntä kohti. - -"Kuka siellä?" hän huudahti pelästyneenä. - -"Minä", vastasi kuninkaan tuttu ääni. - -"Te!... te!" huudahti nuori tyttö, hetkiseksi luullen näkevänsä unta. -"Mutta missä sitten olette?... Tekö, sire?" - -"Täällä", vastasi kuningas, työntäen seinukkeen liuskoista yhden -syrjään ja ilmestyen kuin haamu huoneen perälle. - -La Vallière parahti ja vaipui koko ruumiiltaan väristen nojatuoliin. - - - - -174. - -Ilmestys. - - -La Vallière toipui pian hämmästyksestään. Kunnioittavaisella -esiintymisellään kuningas tuotti tytölle enemmän luottamusta kuin hänen -ilmestymisensä oli hätäännyttänyt ja huomatessaan, että nuorta -kreivitärtä erityisesti säikytti kysymys, miten hän oli voinut -tunkeutua kammioon, Ludvig selitti hänelle seinukkeen kätkemien -portaiden rakenteen ja vakuutti, että hän ei suinkaan ollut mikään -yliluonnollinen näky. - -"Oi, sire", virkkoi la Vallière pudistaen vaaleata päätänsä ja -hymyillen herttaisesti, "läsnä- tai poissaolevana näen teidät sieluni -silmillä yhtä selvästi joka hetki." - -"Ja se merkitsee, Louise?" - -"Oi, sen te hyvin tiedätte, sire: se merkitsee, että tyttörukka, jonka -salaisuuden te yllätitte Fontainebleaussa ja jonka te tulitte -tempaisemaan takaisin ristin juurelta, ei ole hetkeäkään teitä -ajattelematta." - -"Louise, sinä saat minun iloni ylimmilleen." - -La Vallière hymyili surullisesti ja jatkoi: - -"Mutta, sire, oletteko ajatellut, että nerokas keksintönne ei voi -meille olla miksikään hyödyksi?" - -"Ja miksei? Sano; minä kuuntelen." - -"Sentähden, sire, että asumani huone ei ole turvattu etsiskelyiltä, jos -niitä tahdotaan panna toimeen. Madame voi sattua tulemaan, ja joka -hetki vuorokaudesta toverini käyvät täällä. Oveni lukitseminen -sisäpuolelta antaisi minut ilmi yhtä selvästi kuin jos kirjoittaisin -sen päälle: 'Älkää astuko sisälle, kuningas on täällä!' Ja tiedättekö, -sire, tälläkään hetkellä ei mikään estä ovea aukenemasta ja teidän -majesteettianne tulemasta yllätetyksi minun luotani." - -"Silloinhan", vastasi kuningas myhäillen, "minut todellakin luultaisiin -aaveeksi, sillä kukaan ei voisi sanoa, mistä olen tänne tullut. -Ainoastaan kummitukset kulkevat seinien ja lattiain läpi." - -"Voi, sire, millainen seikkailu! Ajatelkaahan, mikä häväistysjuttu -siitä syntyisi! Mitään sellaista ei vielä koskaan liene sanottu -hovineidoista, eikäpä meikäläisiä tyttöparkoja ihmisten ilkeys -kuitenkaan juuri sääli." - -"Ja tästä kaikesta päätät, rakas Louiseni...? No, puhuppa, selitä -tarkoituksesi!" - -"Tarkoitan, että täytyy, ah...! Suokaa minulle anteeksi, se on hyvin -kova sana..." - -Ludvig hymyili. - -"No?" rohkaisi hän. - -"Että teidän majesteettinne täytyy juonittelujen ja yllätysten -välttämiseksi poistaa portaat. Sillä joutua nähdyksi täällä, -käsitättehän, sire, olisi suurempi onnettomuus kuin kohtaustemme -tuottama onni." - -"Mutta, rakas Louise", vastasi kuningas hellästi, "sen sijaan että -poistettaisiin portaat, joilla nousen sinun luoksesi, on olemassa -yksinkertaisempi keino, jota et ole tullut ajatelleeksi." - -"Keino... vieläkin?..." - -"Niin, vieläkin. Oi, sinä et rakasta minua niinkuin minä rakastan -sinua, Louise, koska minä olen sinua kekseliäämpi!" - -Tyttö katseli häntä. Ludvig ojensi hänelle kätensä, jota Louise -vienosti puristi. - -"Sanot", jatkoi kuningas, "että tänne tullen joutuisin yllätetyksi, -koska jokainen voi saapua huoneeseesi milloin haluaa?" - -"Niin, sire, tälläkin hetkellä, kun siitä puhutte, minä vapisen -pelosta." - -"Olkoon; mutta sinuapa ei yllätetä, jos itse laskeudut portaita pitkin -alempana oleviin huoneisiin." - -"Sire, sire, mitä sanottekaan!" huudahti la Vallière säikähtyneenä. - -"Sinä käsität minut väärin, Louise, kun otat noin pahaksesi ensi -sanastani. Tiedätkö ensinnäkin, kelle nuo huoneet kuuluvat?" - -"No, kreivi de Guichelle." - -"Ei, vaan herra de Saint-Aignanille." - -"Dianko totta!" huudahti la Vallière. - -Tämä nuoren tytön riemuitsevasta povesta singahtanut lauselma sai -ikäänkuin suloisen enteen salaman välähtämään kuninkaan lemmestä -laajentuneessa sydämessä. - -"Niin, ystävällemme herra de Saint-Aignanille." - -"Mutta, sire, minä en voi paremmin saapua de Saint-Aignanin kuin kreivi -de Guichenkaan luo", uskalsi jälleen naiseksi muuttunut enkeli -muistuttaa. - -"Miksi et voi, Louise?" - -"Mahdotonta, mahdotonta!" - -"Minun mielestäni, Louise, kuninkaan turvissa voi kaikkea." - -"Kuninkaan turvissa?" virkkoi tyttö rakkautta uhkuvin katsein. - -"Oi, uskothan toki sanaani?" - -"Minä uskon siihen poissaollessanne, sire; mutta ollessanne saapuvilla, -puhuessanne minulle, nähdessäni teidät minä en enää usko mihinkään." - -"Mitä pitäisi tehdä sinua rauhoittaakseni, hyvä Jumala?" - -"On kunnioituksen puutetta, sen tiedän, täten epäillä kuningastaan, -mutta minulle te ette ole kuningas." - -"Taivaan kiitos, sitä en tahdokaan olla! Näetkö, miten koetan kaikkeni? -Kuulehan: rauhoittaisiko sinua kolmannen läsnäolo?" - -"Herra de Saint-Aignaninko? Kyllä." - -"Tosiaankin, Louise, lävistät sydämeni moisilla epäluuloilla." - -La Vallière ei vastannut mitään, -- silmäili vain Ludvigia tuolla -kirkkaalla, sydämiin tunkevalla katseella. Sitten hän kuiskasi hiljaa: - -"Ah, ah, en teitä epäile, eivät arasteluni teihin kohdistu." - -"Suostun siis", huoahti kuningas, "siihen että herra de Saint-Aignan, -jonka onnellisena etuoikeutena on sinua rauhoittaa, on kohtauksissamme -aina läsnä; minä lupaan sen sinulle." - -"Oikeinko totta, sire?" - -"Kunniasanallani! Entä sinä puolestasi?..." - -"Oi, odottakaa, tässä ei ole kaikki." - -"Vieläkö jotakin, Louise?" - -"Oi, kyllä. Älkää väsykö niin pian, emme vielä ole puhuneet loppuun, -sire." - -"No, lävistä siis lopullisesti sydämeni!" - -"Käsitätte hyvin, sire, että näille kohtauksillemme herra de -Saint-Aignaninkin luona täytyy olla joku järjellinen syy." - -"Järjellinen syy!" toisti kuningas lempeästi moittien. - -"Epäilemättä; miettikää, sire." - -"Oi, sinä olet perin hienotunteinen, ja saat uskoa, että ainoa haluni -on tässä suhteessa vetää sinulle vertoja. Hyvä on, Louise, tapahtuu -niinkuin tahdot. Meidän kohtauksillemme tulee järkisyy, ja olen jo -keksinyt aiheen." - -"Siis, sire...?" virkahti la Vallière hymyillen. - -"Huomisesta alkaen, jos suvaitset..." - -"Huomisesta?" - -"Onko se sinusta liian myöhään?" huudahti kuningas, puristaen -molemmilla käsillään la Vallièren polttavaa kättä. Samassa kuului -käytävästä askelia. - -"Sire, sire", hätääntyi la Vallière, "joku lähestyy, joku tulee, -kuuletteko? Sire, sire, paetkaa, minä rukoilen." - -Yhdellä ainoalla harppauksella kuningas ponnahti tuoliltaan irtoseinän -taakse. - -Olipa aikakin. Kuninkaan sulkiessa seinuketta jälkeensä ovenripa -kääntyi ja Montalais näyttäytyi kynnyksellä. Sanomattakin on selvää, -että hän astui sisälle aivan luontevasti ja kursailematta. Älykäs tyttö -kyllä tiesi, että varovainen naputus ovelle olisi merkinnyt la -Vallièrelle kiusallista epäluuloisuutta hänen puoleltaan. Hän astui -siis sisälle ja nopealla silmäyksellä havaittuaan kaksi tuolia hyvin -lähellä toisiaan hän käytti niin paljon aikaa ihmeellisen vastahakoisen -oven sulkemiseen, että kuningas ehti nostaa laskuoven ja palata de -Saint-Aignanin luo. - -Heikko rasahdus, jota vähemmän tarkka korva ei olisi huomannut, ilmaisi -Montalaisille kuninkaan poistuneen. Silloin hänen onnistui sulkea -itsepintainen ovi, ja hän lähestyi la Vallièrea. - -"Jutelkaamme, Louise", virkkoi hän, "jutelkaamme _vakaasti_, jos -tahdot." - -Suuressa mielenkuohussaan Louise tunsi salaista pelkoa tuosta sanasta -"vakavasti", jota Montalais oli tarkoituksellisesti korostanut. - -"Hyvä Jumala, rakas Aure", äännähti hän. "Mikä nyt on?" - -"Asia on niin, rakas ystävä, että Madame aavistaa koko asian." - -"Minkä niin?" - -"Tarvitseeko meidän selitellä, ja etkö sinä ymmärrä, mitä tahdon sanoa? -Onhan sinun täytynyt huomata Madamen vaihtelevat mielentilat jo useiden -päivien kuluessa. Olethan nähnyt, miten hän on kutsunut sinut luokseen, -sitten lähettänyt sinut pois, sitten jälleen ottanut takaisin." - -"Se on tosiaan kummallista, mutta minä olen tottunut hänen -oikkuihinsa." - -"Maltahan vielä. Huomasithan myöskin, miten Madame suljettuaan sinut -pois huvimatkalta eilen antoi sinulle sitten määräyksen tulla mukaan." - -"Enkö sitä olisi huomannut? Epäilemättä." - -"No niin, Madamella näkyy nykyään olevan riittävästi tietoja, sillä hän -on suoraan käynyt päämääräänsä, kun hänellä Ranskassa ei enää ole -mitään asetettavana kaikkimurskaavaa tulvaa vastaan. Tiedätkö, mitä -tulvalla tarkoitan?" - -La Vallière kätki kasvot käsiinsä. - -"Minä tarkoitan", jatkoi Montalais hellittämättä, "sitä herraa, joka -mursi auki Chaillotin karmeliittiluostarin portin ja kumosi kaikki -hovin ennakkoluulot niin Fontainebleaussa kuin Pariisissakin." - -"Voi, voi!" valitteli la Vallière, yhä verhoten kasvojansa sormillaan, -joiden välitse hänen kyyneleensä vierivät. - -"Noh, älä noin antaudu surun valtaan, kun vasta olet tuskasi -puolitiessä." - -"Hyvä Jumalat" oihkaisi nuori tyttö levottomana. "Mitä sitten vielä -on?" - -"No, asia on näin. Ollen uusien apujoukkojen puutteessa täällä, kun hän -on järjestään käyttänyt molempia kuningattaria, Monsieuria ja koko -hovia, Madame on äkkiä muistanut erään henkilön, jolla muka on -oikeuksia sinuun." - -La Vallière kävi valkoiseksi kuin vahakuva. - -"Se henkilö", jatkoi Montalais, "ei ole tällähaavaa Pariisissa." - -"Laupias Jumala!" vaikersi Louise. - -"Ellen erehdy, on hän Englannissa." - -"Niin, niin", huokasi la Vallière melkein murtuneena. - -"Eikö hän ole kuningas Kaarle II:n hovissa? Sano." - -"Kyllä." - -"No, tänä iltana on Madamen kabinetista lähtenyt kirje sillä -määräyksellä, että pikalähetti pysähtymättä rientäisi Hampton Courtiin, -joka kuuluu olevan kahdentoista penikulman päässä Lontoosta sijaitseva -kuninkaallinen linna!" - -"Ja sitten?"... - -"Koska Madame kirjoittaa Lontooseen säännöllisesti kerran kahdessa -viikossa ja vakinainen postinviejä oli lähetetty sinne vasta kolme -päivää sitten, ajattelin, että vain perin tärkeä syy sai Madamen -tarttumaan kynään. Hän on laiska kirjoittamaan, tiedäthän." - -"Niin on." - -"Aavistukseni sanoo siis minulle, että se kirje kyhättiin sinun -tähtesi." - -"Minun tähteni?" toisti onneton tyttönen kuin toimimaan asetettu kone. - -"Ja nähdessäni kirjeen sulkemattomana Madamen pöydällä olin siinä -lukevinani..." - -"Olit siinä lukevinasi..." - -"Ehkäpä erehdyin." - -"Mitä?... Sano!" - -"Bragelonnen nimen." - -La Vallière nousi mitä tuskallisimman järkkymyksen vallassa. - -"Montalais", valitti hän nyyhkäisyjen tukahduttamalla äänellä, -"häipyneet ovat jo lapsuuden ja viattomuuden hymyilevät unelmat. -Minulla ei enää ole mitään sinulta eikä muiltakaan salattavaa. Elämäni -on ilmeistä ja avautuu kuin kirja kaikkien luettavaksi kuninkaasta -ensimmäiseen ohikulkijaan asti. Aure, rakas Aureni, mitä tehdä? Mitä -tästä tulee?" - -Montalais siirrähti lähemmäksi. - -"_Dame_, kysyppä neuvoa itseltäsi", sanoi hän. - -"No niin, minä en rakasta herra de Bragelonnea. Ymmärrä minua oikein, -kun sanon, etten rakasta häntä. Minä rakastan häntä kuin hellin sisar -rakastaisi kunnon veljeä; mutta hän ei ole minulta sellaista pyytänyt, -enkä minä ole hänelle sellaista luvannut." - -"No, sinä rakastat kuningasta", virkkoi Montalais, "ja se on kyllin -hyvä puolustus." - -"Niin, minä rakastan kuningasta", sopersi nuori tyttö, "ja kalliisti -olen saanut maksaa oikeuden näiden sanojen lausumiseen. No, puhu, -Montalais. Mitä voit tehdä minun puolestani tai minua vastaan -nykyisessä asemassani?" - -"Kysyhän selvemmin." - -"Mitäpä minä sanoisin?" - -"Eikö siis mitään erityisempää?" - -"Ei", virkahti Louise kummastuneena. - -"Hyvä! Silloin sinä pyydät minulta vain neuvoa?" - -"Niin." - -"Herra Raoulin suhteen?" - -"En muusta." - -"Se on arkaluontoista", vastasi Montalais. - -"Ei siinä ei ole mitään arkaluontoista. Onko minun -- pitääkseni -hänelle antamani lupauksen -- mentävä hänen vaimokseen vai kuuntelenko -yhä kuningasta?" - -"Tiedätkö, että saatat minut hyvin tukalaan asemaan", haastoi Montalais -hymyillen. "Kysyt minulta, pitääkö sinun naida Raoul, jonka ystävä minä -olen ja jolle tuottaisin kuolettavaa mielipahaa asettuessani -neuvoillani häntä vastustamaan. Ja sitten sinä puhut, ettet enää -kuuntelisi kuningasta ja minähän olen kuninkaan alamainen ja loukkaisin -häntä neuvomalla sinulle eräänlaista menettelyä. Voi, Louise, Louise, -sinä käsittelet mitä hankalinta pulmaa kovin keveästi!" - -"Et ole minua ymmärtänyt, Aure", nuhteli la Vallière loukkaantuneena -Montalaisin hiukan ilvehtivästä sävystä. "Jos puhun avioliitosta herra -de Bragelonnen kanssa, teen sen siksi, että voin naida hänet -tuottamatta hänelle mitään surua. Tai pitäisikö minun kuninkaan tahtoa -totellen saattaa kuningas anastamaan omaisuus, joka tosin kyllä on -keskinkertaista laatua, mutta jolle rakkaus luo näennäisen arvon? Minä -pyydän sinua siis neuvomaan minulle jonkun keinon kunniallisesti -selviytyä jommastakummasta, tai pikemminkin minä kysyn, kumpaisesta -voin kunniallisemmin selviytyä." - -"Rakas Louiseni", vastasi Montalais oltuaan tovin vaiti, "minä en kuulu -Kreikan seitsemän viisaan joukkoon enkä tunnusta ehdottomasti -muuttumattomia käytösohjeita. Mutta sen sijaan minulla on jonkun verran -kokemusta, ja voin sanoa sinulle, että nainen olematta perin -pulmallisessa asemassa ei koskaan pyydä sellaista neuvoa kuin sinä -minulta. Kah, sinä olet antanut juhlallisen lupauksen, ja sinulla on -kunniantuntoa. Jos siis sellaisen sitoumuksen tehtyäsi olet joutunut -pulaan, niin ei vieraan neuvo -- kaikki on rakastuneelle sydämelle -vierasta, -- ei siis minun neuvoni, sanon, voi sinua siitä pelastaa. En -siis anna sinulle minkäänlaista ohjetta, varsinkaan kun sinuna olisin -neuvon saatuani vielä enemmän ymmällä kuin ennen. Voin ainoastaan vielä -toistaa: tahdotko, että autan sinua?" - -"Oi, kyllä." - -"Hyvä, siinä kaikki... Sano minulle, missä suhteessa tahdot minulta -apua. Sano, kenen hyväksi tai ketä vastaan. Vain sillä tavoin pääsemme -tuumasta toimeen." - -"Mutta ensinnäkin", virkkoi la Vallière puristaen toverinsa kättä, -"kenen puoltajaksi tai kenen vastustajaksi sinä itse julistaudut?" - -"Sinun puoltajaksesi, jos todella olet ystäväni..." - -"Etkö sinä ole Madamen uskottu?" - -"Sitä hyödyllisempi voin olla sinulle. Ellen tietäisi mitään siltä -taholta, en voisi sinua auttaa, eikä sinulla siis olisi mitään etua -tuttavuudestamme. Ystävyysliitot elävät tällaisista molemminpuolisista -palveluksista." - -"Siitä johtuu, että samalla pysyt Madamen ystävättärenä?" - -"Tietysti. Valitatko sitä?" - -"En", sanoi la Vallière mietteissään, sillä tämä julkea avomielisyys -tuntui hänestä loukkaukselta naista ja vääryydeltä ystävätärtä kohtaan. - -"Hyvä on", vastasi Montalais, "sillä muutoin olisitkin hyvin hupsu." - -"Sinä siis avustelet minua?" - -"Kaikesta sydämestäni, varsinkin jos sinä teet minulle vastaavia -palveluksia." - -"Luulisin, että sinä et tunne sydäntäni", sanoi la Vallière, katsellen -Montalaisia suurin, kummastunein silmin. - -"_Dame_, se johtuu siitä, rakas Louiseni, että hoviin tultuamme olemme -paljon muuttuneet." - -"Miten niin?" - -"Onhan se hyvin yksikertaista. Olitko sinä siellä Bloisissa Ranskan -toisena kuningattarena?" - -La Vallière painoi päänsä alas ja hyrähti itkuun. Montalais katseli -häntä omituisesti ja tuli huoahtaneeksi: "Tyttöparka!" - -Sitten hän muuttaen sävyään hymähti: "Kuningasparka!" - -Suudellen Louisea otsalle hän poistui huoneeseensa, jossa Malicorne -odotteli häntä. - - - - -175. - -Kreivittären muotokuva. - - -Rakkaudeksi nimitetyssä taudissa kohtaukset sairauden päästyä alkuun -uudistuvat yhä lyhyemmin väliajoin. Myöhemmällä ne taas harvenevat sitä -mukaa kuin paraneminen pääsee vauhtiin. Esitettyämme tämän yleensä -selviönä ja erikseen lukumme johdantona, jatkakaamme kertomusta. - -Seuraavana päivänä, joksi kuningas oli ehdottanut ensimmäisen -tapaamisen de Saint-Aignanin luona, la Vallière työntäessään -suojuskaihdinta kokoon löysi lattialta kuninkaan käsialalla kirjoitetun -lappusen. Se oli tungettu sisälle laskuluukun raosta. Näin -hienotuntoinen postinkulku neitsytkammioon oli Malicornen keksintöä. -Nähdessään, kuinka tähdelliseksi kreivi oli joutunut kuninkaalle -asuntonsa perusteella oli orléansilainen yhä pidättänyt itselleen -sanansaattajan toimen, jotta suosikki ei pääsisi kokonaan -hallitsevaksi, ja noin yksinkertaisesti hän oli nyt suoriutunut -tehtävästä. - -La Vallière luki innokkaasti kirjelmän, jossa määrättiin kohtaamishetki -kello kahdeksi ehtoopäivällä ja neuvottiin, miten parkettilevyä oli -käytettävä ovena. - -"Laittaudu hienoksi", lisättiin jälkikirjoituksena. - -Nämä loppusanat ihmetyttivät nuorta tyttöä, mutta samalla ne -rauhoittivat häntä. Aika kului verkalleen, mutta lopultakin saapui -sovittu hetki. Täsmällisenä kuin Hero-papitar Louise kohotti juuri -kahden lyönnillä laskuluukun ja tapasi ensimmäisillä askelmilla -kuninkaan, joka kunnioittavasti odotteli ojentaakseen hänelle kätensä. -Tämä hienotuntoinen huomaavaisuus herätti tytössä ilmeistä liikutusta. -Portaiden juurella rakastavaiset kohtasivat kreivin, joka hymyillen -ja sirosti kumartaen lausui hovineidolle kiitoksensa tästä -vieraskäynnistä. - -Kääntyen sitten kuninkaaseen hän ilmoitti: - -"Sire, miehemme on tullut." - -La Vallière katsoi levottomasti Ludvigiin. - -"Mademoiselle", selitti kuningas, "olenkin itsekkäästä syystä pyytänyt -teitä pistäytymään tänne alas. Olen kutsuttanut luoksemme etevän -maalarin, joka kykenee tapaamaan täydellisen näköisyyden, ja haluaisin -teidän sallivan hänen ikuistaa piirteenne kankaalle. Jos muuten -ehdottomasti vaaditte, niin muotokuva jääköön omaan haltuunne." - -La Vallière punehtui. - -"Te näette", jatkoi kuningas, "että me emme ole täällä edes kolmisin, -vaan esiinnymme nelihenkisenä seurueena. Mutta kun meidän ei -mielestämme sovi olla kahden kesken, niin olen jumala paratkoon valmis -ottamaan mukaan niin monta kuin vain saatatte haluta." - -Tyttö puristi hennosti kuninkaallisen rakastajan sormenpäitä. -"Siirtykäämme viereiseen huoneeseen, jos teidän majesteettinne -suvaitsee", esitti de Saint-Aignan. - -Hän avasi oven ja antoi vieraittensa astua edellä. Kuningas ihaili -takaapäin lemmittynsä helmiäisvalkoista kaulaa, jolla nuoren tytön -vaaleat kutrit kähertyivät sieviksi silmukoiksi. La Vallière oli -pukeutunut paksuun, vaaleanpunaisilla röyhellyksillä somistettuun -vaaleanharmaaseen silkkiin. Pihkakivistä pujoteltu kaulanauha tehosti -hipiän puhtoista hohdetta, ja sirot ja läpikuultavat kädet pitelivät -kukkavihkoa, joka oli järjestelty orvokeista, bengalilaisista ruusuista -ja hienosti hammaslaitaisista elämänlangan-lehdistä; näiden yli kohosi -ikäänkuin tuoksutusmaljakkona yksinäinen haarlemilainen tulpaani, jonka -harmaat ja sinipunaiset värivivahdukset olivat vaatineet puutarhurilta -viiden vuoden risteytystyön, niin että tämä ihmeellinen ja muhkea -muunnos olikin tullut kuninkaalle maksamaan viisituhatta livreä. -Kukkavihon oli Ludvig tervehtiessään ojentanut neitoselle. - -Kamarissa, jonka oven de Saint-Aignan oli avannut, odotti nuori -samettitakkinen mies, jolla oli kauniit, mustat silmät ja pitkä, ruskea -tukka. Maalarilla oli kangas jo asetettuna valmiiksi telineelle, -värilautanen laitettuna kuntoon. Hän kumarsi neiti de la Vallièrelle -niin vakavan uteliaana kuin taiteilija aina ensin tarkastaa malliansa, -tervehti kuningasta hillitysti, ikäänkuin ei olisi häntä tuntenut, vaan -olettanut hänet tavalliseksi aatelismieheksi, ja kehoitti kreivitärtä -sitten asettumaan osoittamallensa istuimelle. Nuori tyttö omaksui heti -vapaan ja luontevan asennon, keksi käsilleen hypisteltävää ja ojensi -jalkansa mukavasti töyryjakkaralle. Jotta katseessakaan ei olisi mitään -epämääräisyyttä tai väkinäistä ilmettä, pyysi maalari häntä vielä -sovittamaan silmilleen jotakin harrastettavaa. Silloin Ludvig XIV -hymyillen istuutui pieluksille rakastettunsa jalkojen juureen. - -Nuori kreivitär nojailemassa taaksepäin lepotuolin selkämystä vasten ja -kuningas kohottaneena häneen ihastelevan silmäilynsä, -- siinä oli -viehättävä ryhmä, jota taiteilija vain tarkkaili kotvasen tyytyväisenä, -samalla kun de Saint-Aignan puolestaan tunsi näyn herättävän kateutta. - -Maalari sai nopeasti tehdyksi luonnoksen; sitten alkoivat ensimmäiset -siveltimen vedot loihtia harmaalle pohjalle viehkeän immen lempeitä ja -runollisia piirteitä, -- helliä silmiä ja silkkikutrien ympäröimiä -rusottavia poskia. Sillaikaa rakastavaiset haastelivat melkein -yksinomaan vain katseilla, jotka toisinaan sulivat niin raukeiksi, että -maalarin oli keskeytettävä työnsä, välttääkseen antamasta la -Vallièrelle Erysinen ilmettä. Silloin tuli de Saint-Aignan apuun: hän -lausui runosäkeitä tai kertoi tuollaisia kaskuja, joista Patru tuli -tunnetuksi ja Tallemant des Réaux kuuluisaksi. Väliin taas la Vallière -väsyi; nyt levähdettiin, ja paikalla ilmestyi kiinalaisella -posliinitarjottimella vuodenajan herkullisimpia hedelmiä ja -kaiverruskoristeisessa hopeakannussa poreilevaa sherryä lisiksi tähän -kuvaelmaan, josta maalarimme oli jäljennettävä vain päiväperhosen -esittäjä. - -Ludvig päihtyi rakkaudesta, la Vallière onnesta, de Saint-Aignan -kunnianhimosta. Maalarimme kokosi muistoja vanhoiksi päivikseen. Siten -kului kaksi tuntia; kello löi neljä, kun la Vallière nousi ja antoi -merkin kuninkaalle. Ludvig lähestyi nyt taulua ja lausui muutamia -imartelevia sanoja taiteilijalle. De Saint-Aignan ylisti -yhdennäköisyyttä vakuuttaen olevansa jo varma maalauksen eloisasta -onnistumisesta. La Vallière kiitti maalaria punastellen ja siirtyi -viereiseen huoneeseen, jonne kuningas saattoi häntä, kutsuen mukaan de -Saint-Aignanin. - -"Huomiseen siis, eikö niin?" sanoi hän la Vallièrelle. - -"Mutta, sire, ettekö ajattele, että minua varmasti vielä tullaan -tavoittamaan ollessani poissa?" - -"No, mitä siitä?" - -"Miten minun silloin käy?" - -"Te olette kovin arka, Louise!" - -"Mutta jos Madame todella lähettää kutsun?" - -"Oh", vastasi kuningas, "tuleehan toki sekin päivä, jolloin te itse -sanotte minulle, että minun on uhmattava kaikkea, ollakseni teitä enää -jättämättä." - -"Sinä päivänä, sire, olisin järjiltäni, ja teidän majesteettinne ei -saisi uskoa minua." - -"Huomiseen, Louise." - -Tyttö huokasi, mutta voimattomana vastustamaan kuninkaan pyyntöä hän -sitten lupautui: - -"Niin, koska teidän majesteettinne tahtoo." - -Näin sanoen hän keveästi nousi portaita ja katosi rakastajansa -näkyvistä. - -"No, mitä sanotte, sire?..." kysyi de Saint-Aignan hänen lähdettyään. - -"Hm, eilen pidin itseäni ihmisistä onnellisimpana, Saint-Aignan." - -"Ja tänäänkö siis kenties katsotte olevanne onnettomin kuolevainen?" -tiedusti kreivi hymyillen. - -"En, mutta tämä rakkaus on sammumaton jano; turhaan juon, turhaan ahmin -uutteruutesi hankkimia pisaroita: mitä enemmän juon, sen pahemmin -janottaa." - -"Se on hiukan omaakin syytänne, sire; teidän majesteettinnehan on -aseman tällaiseksi sovittanut." - -"Oikea huomautus." - -"Niin ollen on onnellisuuden ehtona uskoa olevansa tyydytetty ja -odottaa." - -"Odottaa! Tunnetko muka sinä, mitä se sana merkitsee!" - -"No, no, sire, älkää heittäytykö tuskailemaan. Olen jo pohtinut -tilannetta ja harkitsen juuri uutta kehittelyä." - -Kuningas pudisti toivottomasti päätänsä. - -"Mitä! Eikö teidän majesteettiinne tyydy siihenkään?" - -"No, kyllähän, hyvä de Saint-Aignan; mutta keksi, Jumalan nimessä, -keksi varmasti jotakin!" - -"Sire, minä otan pohtiakseni, sen enempää en voi luvata." - -Kuningas tahtoi vielä tarkastella muotokuvaa, kun malli ei enää ollut -nähtävissä. Hän huomautti maalarille muutamista korjattavista pikku -seikoista ja poistui sitten. De Saint-Aignan hyvästeli nyt taiteilijan -menemään. - -Tuskin oli maalari tamineinensa kadonnut, kun Malicorne pisti päänsä -oviverhojen välitse. Kreivi vastaanotti hänet avosylin, mutta silti -hieman alakuloisena sävyltään; kuninkaallisen auringon tielle osunut -pilvi loi varjonsa uskolliseen saattolaistähteenkin. - -Malicorne huomasi ensi silmäyksellä hovimiehen katsannon verhoutumisen. - -"Ohoi, herra kreivi", virkkoi hän, "jopa näen muotonne mustana!" - -"Kyllä on aihettakin, totisesti, parahin herra Malicorne. Voitteko -uskoa, että kuningas ei ole tyytyväinen?" - -"Eikö hän olekaan hyvillään portaista?" - -"Oh, kyllä portaat päinvastoin ovat miellyttäneet häntä erinomaisesti." - -"Kamarien sisustusko siis ei ole ollut hänen makunsa mukaista?" - -"Kas, sitä hän ei ole ajatellutkaan. Ei, kuningasta on pahoittanut..." - -"Sen voin minäkin sanoa, herra kreivi: hänen majesteettinsa ei -mielellään näe olevansa lemmenkohtauksessa neljäntenä. Ja ettekö te -käsittänyt sitä jo ennakolta, herra kreivi?" - -"Miten minä olisin voinut ottaa sitä lukuun, hyvä herra Malicorne, kun -en ole muuta tehnyt kuin kirjaimellisesti noudattanut kuninkaan -ohjeita?" - -"Onko hänen majesteettinsa todellakin tahtonut, että olette -saapuvilla?" - -"Ihan ehdottomasti." - -"Ja lisäksi halunnut mukaan maalarin, jonka kohtasin tuolla alhaalla?" - -"Vaatinut, herra Malicorne, vaatinut!" - -"No, kyllä sitten ymmärrän, _pardieu_, että hänen majesteettinsa on -nyreissään." - -"Nyreissään siitä, että hänen määräyksiään on täsmällisesti toteltu? -Mitä hittoa!" - -Malicorne raapi korvallistaan. - -"Mihin aikaan oli kuningas sanonut tulevansa tänne?" kysyi hän. - -"Kello kaksi." - -"Ja te olitte kotona odottamassa häntä?" - -"Puoli kahdesta saakka." - -"Kah, vai niin!" - -"Lempo, olisipa ollut kaunista minun osoittaa säntillisyyden puutetta -sellaisessa asiassa!" - -Kreiviä kohtaan tuntemastansa kunnioituksesta huolimatta ei Malicorne -voinut olla kohauttamatta olkapäitänsä. - -"Entä maalari", uteli hän, "oliko kuningas kutsuttanut hänetkin kello -kahdeksi?" - -"Ei nimenomaan, mutta minä varasin hänet tänne jo puoleltapäivin. Onhan -parempi maalarin varrota kaksi tuntia kuin kuninkaan odottaa -minuuttiakaan." - -Malicorne puhkesi hiljaiseen nauruun. - -"No, hei, hyvä herra Malicorne", sanoi de Saint-Aignan, "myhäilkää -minulle nyt vähemmän ja puhukaa enemmän." - -"Niinkö vaaditte?" - -"Minä rukoilen." - -"No niin, herra kreivi, jos haluatte, että kuningas ensi kerralla on -hiukan paremmin tyytyväinen..." - -"Huomenna hän jo tuleekin." - -"No, jos haluatte, että kuningas huomenna on tyytyväisempi..." - -"_Ventre saint-gris_, kuten hänen isoisänsä sanoi, haluanko muka! -Tottahan toki!" - -"Niinpä kuninkaan huomenna saapuessa toimittakaakin itsellenne jotakin -asiaa ulos, mutta sellaista, mitä ei sovi lykätä -- välttämätöntä -tehtävää." - -"Ohhoh!" - -"Pariksikymmeneksi minuutiksi." - -"Jättäisinkö kuninkaan yksikseen pariksikymmeneksi minuutiksi?" -huudahti de Saint-Aignan pelästyneenä. - -"No, olkoot sanani niinkuin en olisi mitään virkkanut", lausui -Malicorne vetäytyen ovea kohti. - -"Ei, ei, parahin herra Malicorne, päinvastoin jatkakaa -- minä alan jo -ymmärtää. Entä maalari, maalari?" - -"Ka, hän -- hänen pitää myöhästyä puolisen tuntia." - -"Puoli tuntia, arvelette?" - -"Niille vaihein, niin." - -"Minä teen kuten sanotte, monsieur." - -"Ja varmaankin huomaatte tehneenne hyvin. Sallitteko minun tulla sitten -hiukan kuulustamaan huomenna?" - -"Mielihyvin." - -"Minulla on kunnia olla nöyrin palvelijanne, herra de Saint-Aignan." - -Ja Malicorne peräytyi syvään kumartaen. - --- Ehdottomasti sillä miehellä on enemmän älyä kuin minulla, -- tuumi -de Saint-Aignan vastustamattoman vakaumuksen valtaamana. - - - - -176. - -Hampton Court. - - -Se paljastus, jonka näimme Montalaisin tekevän la Vallièrelle -viimeisenedellisen luvun lopulla, johtaa meidät aivan luonnollisesti -kertomuksemme päähenkilöön, kuninkaan oikun ajelemana vaeltavaan -ritaripoloiseen. - -Jos lukijamme suvaitsee meitä seurata, siirrymme siis Euroopan -myrskyisimmän salmen yli, joka eroittaa Calaisin Doverista. -Kuljettuamme sitten vihannan ja rehevän, satojen purojen uurtaman -seudun halki, joka ympäröitsee Charingin, Maidstonen ja moniaita muita -toinen toistaan somempia kaupunkeja, päädymme vihdoin Lontooseen. - -Kun edelleen olemme saaneet selville, että Raoul on aluksi viivähtänyt -White Hallin ja Saint Jamesin palatseissa ja kuulleet Monkin ottaneen -hänet vastaan ja hänen tulleen esitellyksi Kaarle II:sen parhaissa -hovipiireissä, riennämme hänen perässään kuin vainukoirat erääseen -samaisen kuninkaan kesäasumukseen, lähellä Kingstonin kaupunkia -sijaitsevaan Hampton Courtiin Thames-virran varrella. - -Joki ei tällä kohtaa vielä ole se ylväs valtatie, joka päivittäin -kuljettaa puoli miljoonaa matkustajaa, vieritellen mustaa, manalan -virran tummia aaltoja muistuttavaa vettänsä ja meuruten: "Meri olen -minäkin." - -Ei, se on vasta säyseä ja vihreänkuulakka, sammalreunainen joki, jonka -laajoissa kuvastimissa raidat ja pyökit päilyvät ja rantojen -kaislikossa siellä täällä uinuu ravistunut puinen vene leppien ja -lemmikkien reunustamassa lahdenpoukamassa. - -Rauhallisina ja viljavina leviävät maisemat sen molemmin puolin. -Tiilikivirakennus halkaisee sinistä savua tupruttavine uuninpiippuineen -kellervien ja vihreiden rautatammien paksun lehväpanssarin. -Punamekkoinen lapsi näyttäytyy ja katoo korkeassa ruohossa kuin tuulen -henkäyksessä nuokkuva unikko. Isot, valkoiset lampaat märehtivät silmät -ummessa pienten, tanakkain haapojen siimeksessä, ja pitkien -välimatkojen päässä toisistaan smaragdi- ja kultasiipiset -kuningaskalastajat kiitävät saaliin haussa pitkin veden pintaa, -vallattomasti hipoen inhimillisen virkaveljensä siimaa, kun tämä -ruuhessa istuen vaanii toutaimia ja jokisillejä. - -Tämän tummista varjoista ja leppeästä valosta kudotun paratiisin -yläpuolella kohoaa Hampton Courtin hovilinna, jonka Wolsey oli -rakennuttanut niin upeaksi asumukseksi, että kuningaskin mieltyi sitä -himoitsemaan. Niinpä tuo korskea kardinaali arkana hovilaisena -katsoikin pakolliseksi luovuttaa sen herralleen Henrik VIII:lle, jonka -silmäkulmat olivat rypistyneet kateudesta ja ahneudesta jo tätä uutta -linnaa katsellessakin. - -Hampton Court tiilimuureineen, suurine ikkunoineen, kauniine -ristikkoportteineen, Hampton Court tuhansine pylväineen, omituisine -pikkutorneineen, katettuine kävelypihoineen ja Alhambran komeutta -muistuttavine sisempine suihkulähteineen, -- Hampton Court on -suurenmoinen ruusujen, jasmiinipensaitten ja köynnöskasvien muodostama -lehtimaja. Silmiä kiehtovana ja sulotuoksuja täynnä se luo mitä -ihanimmat puitteet sille lemmenkuvaelmalle, jota Kaarle II esitti -Tizianin, Pordenonen ja Vandyken aistillisten maalausten keskellä, hän, -jolla oli taulukokoelmassaan Kaarle I:n, marttyyrikuninkaan, muotokuva -ja huoneittensa laudoituksissa puritaanien luotien reikiä. Näitä olivat -Cromwellin sotilaat ammuskelleet elokuun 24 p:nä 1648 tuodessaan Kaarle -I:n vangittuna Hampton Courtiin. - -Täällä piti hoviaan tuo yhäti huvituksista päihtynyt kuningas, tuo -kuningas, joka mieliteoiltaan oli runoilija, aikaisemmin onneton -ruhtinas, joka iloisen nautiskelun päivillä kuvasi itselleen kaikki -vastikään levottomuudessa ja kurjuudessa viettämänsä hetket. - -Ei Hampton Courtin viehkeä nurmikko, niin pehmeä, että luuli sametilla -astuvansa, eivät rehevät kukkaneliöt, jotka vyöttivät jokaisen puun -juuria ja muodostivat kehdon kahdenkymmenen jalan korkuisille -ruusupensaille, näiden kohotellessa kukintaan puhkeavia oksiaan -vesisuihkujen tavoin taivasta kohti, -- eivät isot lehmukset, jotka -taivuttelivat oksiaan pajumaisesti maahan ja lehtipukunsa tuuheudella -verhosivat kaikkea armastelua ja haaveilua, -- mikään tällainen ihanuus -ei ollut Kaarle II:n varsinaisena viehätyksenä uhkeassa Hampton Courtin -palatsissa. - -Ehkäpä hän siis rakasti siellä tuota kaunista ruskeanpunaista vettä, -jota raikas tuulonen väreilyttää Kaspian meren laajojen laineiden -lailla kuin Kleopatran tukan hulmahteluna, ehkä hän rakasti tuota vettä -mattona kelluvine krasseineen ja isoumppuisine lumpeineen, jotka -raottelivat muhkeita teriöitänsä paljastaakseen maidonvalkean kehän -keskeltä munanruskuaista muistuttavan kullanhohtavan sydämensä; ehkä -hän rakasti tuota salaperäistä, kaihoisin kuiskein soluvaa virtaa, -jonka pinnalla mustat joutsenet uiskentelivat, samalla kun pienet, -ahnaat ankat -- poikue hentoja, silkkiuntuvaisia olentoja -- -pyydystelivät kurjenmiekan lehdillä surisevia vihreitä kärpäsiä ja -sammalkätköissään lymyäviä sammakoita. Tai ehkä häntä tenhosivat -jättimäiset rautatammet kaksivärisine lehtineen, kanavien yli -rakennetut sillat, loppumattomilla lehtokujilla ammuvat hirvet ja -pensaitten pallistamilla apilatilkuilla tepastelevat västäräkit. -Sillä kaikkea tätä tapasi Hampton Courtissa. Olipa siellä vielä -valkoruusu-aidakkeita, joiden köynnökset kiipeilivät pitkin korkeita -säleikköjä nuokkuakseen sieltä tuoksuvana lumisateena takaisin maahan. -Puistossa tapasi vanhoja vihertävärunkoisia sykomoreja, joiden tyvet -kylpivät runollisessa ja rehevässä homeessa. - -Ei. Kaarle II:n viehätyksenä Hampton Courtissa olivat sen pengermillä -iltapäivisin liitelevät viehkeät haamut, joiden kauniit muodot hän -Ludvig XIV:n tavoin maalautti suureen taulukokoelmaansa, käyttäen siinä -aikansa etevintä taiteilijaa, jonka sivellin kykeni kiinnittämään -kankaalle noin monista suloisista, rakkautta säihkyvistä silmistä -välähtäneitä säteitä. - -Päivänä, jolloin saavumme Hampton Courtiin, on taivas melkein yhtä -leppoisa ja kirkas kuin Ranskassa; ilma on lämpimän kostea, -kurjenpolvet, suuren suuret hajuhernepensaat, sireenit ja auringonkukat -levittävät penkereiltä miljoonien kukkiensa huumaavia tuoksuja. - -Kello on yksi. Metsästämästä palannut kuningas on syönyt päivällistä ja -käynyt tervehtimässä varsinaista rakastajatartaan Castelmainen -herttuatarta. Tämän uskollisuudennäytteen jälkeen hän voi huoletta -sallia itselleen vaihtelua iltaan asti. - -Koko hovi ilakoitsee ja rakastelee. Tähän aikaan naiset kyselevät -vakavasti herroilta näiden mielipidettä siitä ja tästä enemmän tai -vähemmän sirosta jalasta, riippuen siitä, onko se ruusunpunaiseen vai -viheriäiseen silkkisukkaan puettu. Tähän aikaan Kaarle II julistaa, -että nainen ei pääse autuaaksi ilman vihreätä sukkaa, koskapa neiti -Lucy Stewart käyttää senvärisiä. - -Sillaikaa kun kuningas koettaa ilmaista näitä mielipiteitään, näemme -penkereen vastapäisellä pyökkikäytävällä nuoren, vakavapukuisen naisen -kävelevän toisen, sireeninkarvaiseen ja tummansiniseen pukeutuneen -rinnalla. - -He astelivat nurmikon kukkalavan yli, jonka keskeltä kohosi -pronssiseireeneillä koristettu suihkulähde, ja saapuivat rupatellen -penkereelle, jonka sivuilla tiilikivimuurista eteni puutarhaan useita -erimuotoisia syrjäkammioita. Mutta kun näissä suojissa enimmäkseen oli -väkeä, astuivat nuoret tytöt eteenpäin: toinen punastuneena ja toinen -haaveilevana. - -Vihdoin he saapuivat pengermän päähän, mistä oli avara näköala Thamesin -yli, ja löydettyään viileän suojapaikan istahtivat vieretysten. - -"Mihin menemme, Stewart?" kysyi nuorempi nainen toveriltaan. - -"Rakas Graffton, näethän hyvin, että menemme mihin sinä viet." - -"Minäkö?" - -"Sinä tietystikin! Palatsin äärimmäiseen päähän penkkiä kohti, missä -nuori ranskalainen huokaillen odottelee." - -Miss Mary Graffton nousi äkkiä. - -"Ei, ei", sanoi hän, "sinne en lähde." - -"Mikset?" - -"Palatkaamme, Stewart." - -"Kävelkäämme päinvastoin eteenpäin ja selittäkäämme ajatuksemme." - -"Mistä?" - -"Bragelonnen varakreivistä ja kaikista tekemistäsi huviretkistä, sinä -kun olet hänen ainainen ajelu- ja kävelykumppaninsa." - -"Ja siitä sinä päätät, että hän rakastaa minua tai minä häntä?" - -"Miksipä ei? Onhan hän erittäin miellyttävä herrasmies. Toivoakseni ei -kukaan minua kuuntele", lisäsi miss Lucy Stewart vilkaisten taaksensa, -mutta hänen hymynsä ilmaisi, että hän ei sentään ollut siitä kovinkaan -levoton. - -"Ei, ei", rauhoitti Mary, "kuningas on soikeassa kammiossaan herra de -Buckinghamin kanssa." - -"Herra de Buckinghamista puhuen, Mary..." - -"Mitä?" - -"Minusta näyttää, että hän on julistautunut sinun ritariksesi, -senjälkeen kun palasi Ranskasta. Miten on sydämesi laita siinä -suhteessa?" - -Mary Graffton kohautti olkapäitänsä. - -"Hyvä, hyvä! Minä kysyn sitä komealta Bragelonnelta", nauroi Stewart. -"Käykäämme nopeammin tapaamaan häntä." - -"Miksi sen tekisimme?" - -"Minulla on hänelle puhuttavaa." - -"Ei vielä. Ensin sananen. Kuulehan, sinä Stewart, joka tunnet kuninkaan -pikku salaisuudet..." - -"Niinkö luulet?" - -"Täytynee toki sinun ne tuntea, jos kenenkään! Sano, minkätähden herra -de Bragelonne on Englannissa ja mitä hän täällä tekee?" - -"Samaa kuin jokainen herrasmies, jonka hänen kuninkaansa on lähettänyt -toisen kuninkaan luo." - -"No niin; mutta vakavasti puhuen, vaikka politiikka ei olekaan meidän -vahva puolemme, tunnemme sitä kylliksi ymmärtääksemme, että herra de -Bragelonnella ei ole täällä mitään tähdellisempää tehtävää." - -"Kuuntelehan", sanoi Stewart totiseksi tekeytyen, "tahdon ilmaista -sinulle valtiosalaisuuden. Jos haluat, niin selostan sinulle -suosituskirjeen, jonka varakreivi toi Ludvig XIV:ltä hänen -majesteetilleen kuningas Kaarle II:lle." - -"Haluan tietysti." - -"Kas näin: 'Veljeni, minä lähetän luoksesi herrasmiehen hovistani. Hän -on erään hartaan ystäväni poika. Pyydän sinua kohtelemaan häntä hyvin -ja mielistyttämään hänet Englantiin!'" - -"Niinkö siinä sanottiin?" - -"Juuri niin... tai ajatus oli sama. En vastaa sanamuodosta, mutta -sisällöstä kylläkin." - -"Ja mitä johtopäätöksiä siitä teit, tai oikeammin, mitä kuningas on -siitä päätellyt?" - -"Että hänen ranskalaisella majesteetillaan oli syynsä lähettää pois -herra de Bragelonne ja naittaa hänet... jossakin Hanskan ulkopuolella." - -"Siis tuon kirjeen johdosta...?" - -"Kuningas Kaarle II otti, kuten tiedät, herra Bragelonnen loistavasti -ja ystävällisesti vastaan. Hän luovutti varakreivin asuttavaksi White -Hallin upeimman suojan, ja koska sinä olet hovin kallein helmi, kerran -hyljättyäsi hänen sydämensä... no, älähän punastu... tahtoi hän -mielellään antaa tämän verrattoman lahjan ranskalaiselle. Siksi on hän -sijoittanut sinut, kolmensadantuhannen livren perijättären, vastaisen -herttuattaren, sinut, joka olet niin kaunis ja hyvä, mukaan kaikille -retkille, joihin herra de Bragelonne on ottanut osaa. Sanalla sanoen, -se oli salahanke, jonkunlainen yhteisjuoni. Näetkö, jos tahdot -tuikahduttaa tulen ruutiin, niin tarjoan sinulle sytytyslangan." - -Miss Mary hymyili hyvin herttaisesti, mikä oli hänelle ominaista, ja -puristi toverinsa käsivartta virkkaen: - -"Vie kiitokseni kuninkaalle." - -"Kyllä, kyllä. Mutta herra de Buckingham on mustasukkainen. Ole -varuillasi!" vastasi Stewart. - -Tuskin oli nämä sanat lausuttu, kun Buckinghamin herttua astui ulos -eräästä pengermän huvimajasta, hymyilevänä lähestyen näitä kahta -naista. - -"Te erehdytte, miss Lucy", virkkoi hän, "minä en ole mustasukkainen; ja -todistan sen huomauttamalla, miss Mary, että tuolla istuu yksinään -haaveilemassa se, jonka pitäisi olla mustasukkaisuuteni aiheuttaja, -nimittäin Bragelonnen varakreivi. Poikarukka! Sallikaa siis, että jätän -teidän hurmaavan seuranne muutamiksi minuuteiksi hänelle, minun kun -tarvitsee tällävälin haastella miss Lucy Stewartin kanssa." - -Sitten hän kumarsi Lucylle. - -"Suotteko minulle kunnian", sanoi hän, "ottaa käsivartenne mennäksemme -tervehtimään kuningasta, joka odottaa meitä?" - -Näin lausuen Buckingham yhä hymyilevänä tarttui Lucy Stewartin käteen, -vieden hänet pois. - -Yksikseen jäätyänsä Mary Graffton pysyi hetkisen liikahtamatta, pää -olalle kallistettuna nuorille englannittarille ominaiseen, viehättävän -soreaan tapaan ja silmillään tähystellen Raoulia, ikäänkuin -epätietoisena, mitä tekisi. Vihdoin, kun hänen poskensa vuorotellen -vaaleten ja punehtuen olivat ilmaisseet hänen sydämessään riehuvan -taistelun, hän näkyi tekevän päätöksensä ja eteni varmoin askelin -penkkiä kohti, jolla Raoul istui haaveilemassa, kuten Buckingham aivan -oikein oli sanonut. - -Maryn keveiden askelten ääni viheriällä nurmikolla riitti -havahduttamaan Raoulin. Tämä käänsi päätänsä, havaitsi nuoren tytön ja -käveli toveria vastaan, jonka onnellinen sattuma hänelle toi. - -"Minut on lähetetty luoksenne, monsieur", tervehti Mary Graffton, -"huolitteko seurastani?" - -"Ja ketä minun on tästä onnesta kiittäminen, mademoiselle?" kysyi -Raoul. - -"Herra de Buckinghamia", vastasi Mary tekeytyen hilpeäksi. - -"Herra de Buckinghamia, joka niin intohimoisesti etsii seuraanne. -Pitääkö minun uskoa teitä, mademoiselle?" - -"Siitä näette, monsieur, että kaikki liittoutuu saadakseen meidät -viettämään parhaan tai pikemminkin pisimmän osan päivästä yhdessä. -Eilen kuningas määräsi minut istumaan viereenne pöydässä; tänään taas -herra de Buckingham pyytää minua tulemaan kumppaniksenne tälle -penkille." - -"Ja hän on poistunut jättääkseen minulle paikan avoimeksi?" kysyi Raoul -hämillään. - -"Katsokaa, tuolla hän häviää käytävän mutkaan miss Stewartin kanssa. -Onko Ranskassa tapana olla näin hyväntahtoisen kohtelias, herra -varakreivi?" - -"Mademoiselle, minä en juuri tiedä sanoa, miten Ranskassa tehdään, kun -tuskin olen ranskalainen. Olen viettänyt aikani monissa maissa ja -melkein aina soturina. Sitten olen elänyt kauan maaseudulla. Minä olen -sivistymätön." - -"Englannissa olonne ei teitä miellyttäne?" - -"Enpä tiedä", virkkoi Raoul hajamielisenä ja päästäen huokauksen. - -"Mitä, ettekö tiedä?..." - -"Anteeksi", sanoi Raoul, ravistaen päätänsä ja kutsuen ajatuksiaan -takaisin. "Anteeksi, minä en kuullut." - -"Oi", huoahti nuori nainen vuorostaan, "perin väärin Buckinghamin -herttua teki lähettäessään minut tänne!" - -"Väärin?" toisti Raoul vilkkaasti. "Olette oikeassa; minä olen jörö -seuranpitäjä ja ikävystytän teitä. Herra de Buckingham teki väärin -lähettäessään teidät tänne." - -"Juuri siksi", vastasi nuori nainen vakavalla, värähtelevällä -äänellään. "Juuri siksi, että seuranne ei ole minulle ikävää, on herra -de Buckingham ollut väärässä lähettäessään minut luoksenne." - -Raoul punastui vuorostaan. - -"Mutta", huomautti hän, "miten herra de Buckingham lähettää teidät -minun luokseni, ja miten te itsekään tulette? Herra de Buckingham -rakastaa teitä, ja te rakastatte häntä..." - -"Ei", vastasi Mary vakavasti, "ei! Herra de Buckingham rakastaa minua, -koska hän rakastaa Orléansin herttuatarta. Ja minulla taasen ei ole -mitään lemmentunteita herra de Buckinghamia kohtaan." - -Raoul katseli nuorta naista kummastuneena. - -"Oletteko te herra Buckinghamin ystävä, varakreivi?" kysäisi tyttö. - -"Herra herttua kunnioittaa minua ystävän nimityksellä siitä asti kun -tapasimme toisemme Ranskassa." - -"Olettekin siis vain tuttavukset?" - -"Ei niinkään; sillä herttua on perin hyvä ystävä herrasmiehelle, jota -rakastan kuin veljeä." - -"Kreivi Guichellekö?" - -"Niin, mademoiselle." - -"Ja hän rakastaa Orléansin herttuatarta?" - -"Mitä nyt puhuttekaan?" - -"Ja on saavuttanut hänen vastarakkautensa", jatkoi nuori nainen -tyynesti. - -Raoul painoi päänsä alas. Miss Mary Graffton pitkitti huokaisten: - -"He ovat hyvin onnellisia!... No, jättäkää minut nyt, herra de -Bragelonne, sillä herttua antoi teille hyvin ikävän tehtävän -toimittaessaan minut kävelykumppaniksenne. Tunteenne ovat toisaalla, -tuskin suotte minulle almuna edes henkevyyttänne. Myöntäkää, -myöntäkää... Tekisitte pahoin, herra varakreivi, jos koettaisitte -kieltää." - -"Madame, minä myönnän sen." - -Tyttö katseli häntä. - -Hän oli perin vaatimaton ja kaunis. Hänen silmänsä olivat niin -kirkkaat, niin lempeän avomieliset, ja niissä kuvastui niin -päättäväinen ilme, että Maryn kaltaiselle hienostuneelle naiselle ei -saattanut juolahtaa mieleenkään ajatus jöröttelijästä tai -yksinkertaisesta miehestä. - -Hän näki vain, että muukalainen kaikesta sydämestään vilpittömästi -rakasti toista naista kuin häntä. - -"Niin, minä ymmärrän", hän virkkoi; "te olette rakastunut Ranskassa." - -Raoul kumarsi. - -"Tietääkö herttua siitä rakkaudesta?" - -"Kukaan ei siitä tiedä", vastasi Raoul. - -"Ja niiksi te sen minulle ilmoitatte?" - -"Mademoiselle..." - -"No, puhukaahan." - -"Minä en voi." - -"Minun on siis ennätettävä selityksen edelle. Te ette tahdo sanoa -minulle mitään, koska nykyisin uskotte, että minä en rakasta herttuaa, -koska näette, että kenties olisin rakastanut teitä, ja koska olette -sydämellinen ja hienotuntoinen herrasmies, joka ette ole edes hetken -huviksi ottanut vastaan teille ojentuvaa kättä, ette ole vastannut -huulteni hymyilyyn, vaan nuorenakin miehenä olette mieluummin sanonut -minulle, kauniille naiselle: 'Minulla on rakastettuni Ranskassa!' No -niin, kiitos teille, herra de Bragelonne; olette jaloluontoinen -herrasmies, ja senvuoksi pidän teistä vieläkin enemmän... ystävänä. -Älkäämmekä nyt enää puhuko minusta, vaan haastelkaamme teistä. -Unohtakaa, että miss Graffton on teille puhellut itsestään. Sanokaa -minulle, miksi olette murheellinen. Ja minkätähden viime päivinä olette -alkanut näyttää entistä alakuloisemmalta?" - -Raoulia liikutti sydämen pohjaan asti tuon äänen lempeä ja surullinen -sävy. Hän ei kyennyt löytämään sanaa vastaukseksi. Nuori tyttö tuli -taas hänen avukseen. - -"Surkutelkaa minua", virkkoi hän. "Äitini oli ranskatar. Voin siis -sanoa itsekin olevani ranskalainen syntyperältäni ja sielultani. Mutta -henkeni hehkua vaimentaa alituisesti Englannin sumu ja raskasmielisyys. -Toisinaan unelmoin kultaa ja suurenmoista onnea; mutta äkkiä sumu -laskeutuu painavana tukahduttamaan haaveeni. Tälläkin kertaa on käynyt -niin. Anteeksi, kylliksi tästä. Antakaa minulle kätenne ja kertokaa -surunne ystävälle." - -"Olette ranskatar, sanotte, ranskalainen vereltänne ja sielultanne!" - -"Niin, eikä ainoastaan äitini, kuten sanoin, ollut ranskatar. Mutta kun -isäni, Kaarle I:n ystäviin kuuluen, oli maanpaossa Ranskassa, olen sekä -prinssin kruununperimysriidan aikana että protektorin eläessä -kasvatettukin Pariisissa. Kuningas Kaarle II:n palatessa valtaan muutti -isäni takaisin Englantiin täällä miltei heti kuollakseen, isäparka! -Silloin Kaarle kuningas teki minusta herttuattaren ja lisäsi -eläkettäni." - -"Onko teillä vielä ketään sukulaista Ranskassa?" kysyi Raoul -kiinnostuneena. - -"Minulla on sisar, seitsemän tai kahdeksan vuotta itseäni vanhempi. Hän -oli Ranskassa naimisissa ja on jo leski. Hänen nimensä on rouva de -Bellière." - -Raoul liikahti. - -"Tunnetteko hänet?" - -"Olen kuullut sen nimen." - -"Hänkin rakastaa, ja viime kirjeistä näen, että hän on onnellinen; hän -saa siis vastarakkautta. Minulla, samoinkuin teille, herra de -Bragelonne, on puolet hänen sielustaan, mutta ei suinkaan puolta hänen -onnestaan. Mutta puhukaamme teistä. Ketä te Ranskassa rakastatte?" - -"Nuorta, suloista, liljanvaaleata tyttöä." - -"Mutta jos hänkin rakastaa teitä, niin miksi olette murheellinen?" - -"Minulle on kerrottu, ettei hän enää rakasta minua." - -"Ette toivoakseni usko sellaista huhua?" - -"Se, joka minulle kirjoitti, ei ole piirtänyt nimeänsä alle." - -"Salainen ilmianto! Oh, siinä on joku petos", virkkoi miss Graffton. - -"Kas tässä", sanoi Raoul, ojentaen nuorelle tytölle sata kertaa läpi -lukemansa kirjelapun. - -Mary Graffton otti sen käteensä ja luki: - - 'Herra varakreivi, teillä on kylliksi syytä huvitella siellä - Kaarle II:n kauniiden naisten kanssa, sillä Ludvigin luona - teitä saarretaan rakkautenne linnassa. Jääkää ainiaaksi - Lontooseen, varakreivi-parka, tai palatkaa nopeasti Pariisiin.' - -"Ei mitään nimimerkkiä", huomautti miss Mary. - -"Ei." - -"Älkää sitä siis suotta uskoko." - -"Niin, mutta tässä on toinen kirje." - -"Keltä?" - -"Herra de Guichelta." - -"Ah, se muuttaa asian! Ja mitä sanoo se kirje?..." - -"Lukekaa." - - 'Ystäväni, olen haavoittunut, sairas. Tule takaisin, - Raoul, tule. - - De Guiche.' - -"Ja mitä aiotte tehdä?" kysyi nuori tyttö, tuntien sydäntään -kouristavan. - -"Aikomukseni oli tuon kirjeen saadessani heti pyytää kuninkaalta -lähtölupaa." - -"Ja milloin saitte kirjeen?" - -"Toispäivänä." - -"Se on päivätty Fontainebleaussa." - -"Kummallista kyllä, vaikka hovi on Pariisissa. Niin, minä olisin -lähtenyt. Mutta mainitessani aikomuksestani kuninkaalle hän purskahti -nauramaan, lausuen: 'Herra lähettiläs, mistä syystä te matkustaisitte -pois? Kutsuuko hallitsijanne teitä takaisin?' Punastuin ja jouduin -hämilleni, sillä olihan kuningas lähettänyt minut tänne, enkä ole -saanut mitään palaamiskäskyä." - -Mary rypisti miettivästi kulmiaan. - -"Ja jäättekö te?" kysyi hän. - -"Täytyy, mademoiselle." - -"Entä rakastettunne?..." - -"No?..." - -"Kirjoittaako hän teille?" - -"Ei koskaan." - -"Ei koskaan! Oi, eikö hän teitä siis rakasta?" - -"Ainakaan ei hän ole lähtöni jälkeen minulle mitään kirjoittanut." - -"Kirjoitteliko hän teille ennen?" - -"Toisinaan... Oh, toivoakseni hänellä on ollut joku este." - -"Tuolla tulee herttua. Hiljaa!" - -Buckingham ilmestyi tosiaankin lehtokujan päästä yksinään ja hymyillen. -Hän käveli verkkaan ja haastelijain luo päästyään ojensi näille -kätensä. - -"Oletteko päässeet yksimielisyyteen?" tiedusti hän. - -"Mistä?" kysyi Mary Graffton. - -"Siitä, mikä voisi tehdä teidät onnelliseksi, rakas Mary, ja Raoulin -vähemmän onnettomaksi." - -"En käsitä tarkoitustanne, mylord", kummasteli Raoul. - -"Tämä on ajatukseni, miss Mary. Tahdotteko, että lausun sen monsieurin -kuullen?" kysyi herttua hymyillen. - -"Jos mielitte sanoa", vastasi nuori tyttö ylpeästi, "että olisin -taipuvainen rakastamaan herra de Bragelonnea, on se tarpeetonta, koska -olen sen jo itse hänelle lausunut." - -Buckingham mietti, mutta jäi vastoin tytön odotusta hämmentymättä, -virkkaen: - -"Senvuoksi, että tunnen teidät hienotuntoiseksi ja varsinkin -uskolliseksi sieluksi, jätin teidät herra de Bragelonnen pariin. Hänen -sairas sydämensä saattaa parantua teidänlaisenne lääkärin käsissä." - -"Mutta, mylord, ennenkuin puhuitte minulle herra de Bragelonnen -sydämestä, te puhuitte omastanne. Tahdotteko siis, että lääkitsen kaksi -sydäntä samalla kertaa?" - -"Se on totta, miss Mary, mutta teidän täytyy myöntää, että pian -luovuin hyödyttömästä pyrkimyksestä, tunnustaen oman vammani -parantumattomaksi." - -Mary ajatteli hetkisen. - -"Mylord", virkkoi hän, "herra de Bragelonne on onnellinen. Hän rakastaa, -ja häntä rakastetaan. Hän ei siis kaipaa minunlaistani lääkäriä." - -"Herra de Bragelonne", sanoi Buckingham, "on vaarallisesti -sairastumaisillaan, ja hänen sydämensä tarvitsee hoivaa enemmän kuin -koskaan ennen." - -"Selittäkää, mitä tarkoitatte, mylord", virkahti Raoul pikaisesti. - -"Selitän sen vähin erin. Mutta jos haluatte, voin heti ilmoittaa -Marylle sen, mitä teidän ei sovi kuulla." - -"Mylord, te asetatte minut kidutuspenkkiin. Varmaan tiedätte jotakin." - -"Tiedän miss Mary Grafftonin hurmaavimmaksi olennoksi, mitä sairas -sydän saattaa tiellään kohdata." - -"Mylord, johan teille sanoin, että Bragelonnen varakreivi rakastaa -muualla", pisti neitonen väliin. - -"Se on hänellä erehdys." - -"Tiedätte siis, herttua, että olen erehtynyt?" - -"Kyllä." - -"Mutta ketä hän sitten rakastaa?" huudahti nuori tyttö. - -"Hän rakastaa naista, joka ei ole hänen arvoisensa", sanoi Buckingham -siihen hitaan levollisuuden sävyyn, joka saattaa kotiutua ainoastaan -englantilaisen päässä ja sydämessä. - -Miss Mary Graffton päästi parahduksen, joka yhtä paljon kuin -Buckinghamin lausumat sanat sai de Bragelonnen posket kalpenemaan -äkillisestä liikutuksesta ja kauhun väristyksestä. - -"Herttua", huudahti hän, "äskeiset sananne ovat senlaatuiset, että minä -sekuntiakaan viivyttelemättä riennän Pariisiin etsimään niihin -selitystä." - -"Te jäätte tänne", sanoi Buckingham. - -"Minäkö?" - -"Sama mies." - -"Ja miksi niin?" - -"Siksi että teillä ei ole oikeutta lähteä ja että naisen tähden ei -jätetä kuninkaan palvelusta, vaikkapa hän olisi rakastamisen -arvoinenkin, kuten Mary Graffton." - -"No, kertokaa minulle sitten." - -"Sen kyllä teen. Mutta jäättekö te?" - -He olivat päässeet näin pitkälle, ja kaiketikin Buckingham oli -ryhtymässä kertomaan, ellei kaikkea mitä oli tapahtunut, toki kaikkea, -mitä tiesi. Mutta samassa ilmestyi kuninkaan lakeija pengermän -taustalle, rientäen sivuhuonetta kohti, missä kuningas haasteli miss -Lucy Stewartin kanssa. Tämä mies kulki pölyisen pikalähetin edellä, -joka näkyi vastikään astuneen ratsultansa. - -"Ranskan kuriiri! Madamen kuriiri!" huudahti Raoul tuntiessaan -herttuattaren palvelijain käyttämän livreijan. - -Lakeija ja sanansaattaja ilmoittautuivat kuninkaalle herttuan ja miss -Grafftonin vaihtaessa merkitsevän silmäniskun. - - - - -177. - -Madamen kuriiri. - - -Kaarle II todisteli parhaillaan miss Stewartille, että tämä oli hänen -mielenkiintonsa ainoa kohde, luvaten tytölle samanlaista rakkautta kuin -hänen äidinisänsä Henrik IV oli osoittanut Gabriellelle. Kovaksi -onnekseen oli Kaarle valinnut pahan hetken, sillä miss Stewart oli -tänään saanut päähänsä ärsyttää kuninkaan mustasukkaisuutta. Ja tuo -vakuutus, jolla Kaarle II oli toivonut hellyttävänsä hänet, saikin -tytön purskahtamaan nauruun. - -"Oi, sire, sire", huudahti hän iloisuuden lomasta, "jos olisin kyllin -häijy tiukatakseni teiltä todistusta, kuinka helppo olisi nähdä teidän -puhuvan tyhjää!" - -"Kuulkaa", vastasi hänelle Kaarle, "te tunnette Rafaelin maalaamat -tauluni, tiedätte, kuinka suuressa arvossa niitä pidän. Koko maailma -kadehtii niitä. Tiedätte vielä, että isäni ostatti ne Vandykellä. -Tahdotteko, että vielä tänään lähetän ne teille?" - -"Oh, en", vastasi nuori tyttö; "älkää suinkaan sitä tehkö, sir. Minä -asun liian ahtaasti, voidakseni majoittaa sellaisia vieraita." - -"Sitten lahjoitankin teille Hampton Courtin, sijoittaakseni maalaukset -tänne." - -"Olkaa vähemmän jalomielinen, sire, ja rakastakaa sensijaan kauemmin, -siinä kaikki mitä pyydän." - -"Minä rakastan teitä iäti. Eikö se riitä?" - -"Te laskette leikkiä, sire." - -"No, tahtoisitteko, että itkisin?" - -"En, mutta tahtoisin nähdä teidät hiukan totisempana." - -"Suuri kiitos, kaunokaiseni, mutta varsin vakavana olen ollut -muodoltani kestäessäni neljätoista vuotta maanpakoa, köyhyyttä, -kurjuutta. Minusta näyttää velkani jo maksetulta, ja totisuus -rumentaakin." - -"Eipä niinkään, -- katsokaa nuorta ranskalaista." - -"Oh, Bragelonnen varakreiviä! Vai tekin? Lempo soikoon, kaikki naiset -tässä hullaantuvat häneen, toinen toisensa perään! Hänellä sentään on -syytäkin alakuloisuuteen." - -"Ja minkätähden?" - -"Kas kas, pitäisikö minun ilmaista teille valtiosalaisuudet?" - -"Täytyy, jos sitä kerran tahdon, koskapa vakuutitte olevanne valmis -tekemään mitä minä vain haluan." - -"No niin, häntä ikävystyttää tässä maassa. Kas niin! Oletteko -tyytyväinen?" - -"Ikävystyttääkö häntä?" - -"Kyllä, ja se todistaa, että hän on tomppeli." - -"Miksikä tomppeli?" - -"Tietysti, -- ettekö sitä käsitä? Minä sallin hänen rakastaa miss Mary -Grafftonia, ja sittenkin hän on ikävissään!" - -"Kah, minusta näyttää, että ellei miss Lucy Stewart teitä rakastaisi, -te etsisitte lohtua rakastamalla miss Mary Grafftonia." - -"En sitä luule. Ensiksikin tiedätte hyvin, että Mary Graffton ei -rakasta minua, ja hukatun rakkaudenhan voi unohtaa vain uutta lempeä -löytämällä. Mutta ei ollutkaan kysymys minusta, vaan tuosta nuoresta -miehestä. Eikö luulisi, että se, jonka hän on jättänyt Ranskaan, on -joku Helena -- Helena ennen Parista tietenkin?" - -"Onko hän siis jättänyt jonkun?" - -"Tarkoitan, että hänet on jätetty." - -"Poika rukka! Mutta minkätähden hän lähtikään pois?" - -"Luuletteko, että hän on lähtenyt omasta halustaan?" - -"Pakostako siis?" - -"Hän oli saanut määräyksen, rakas Stewartini, määräyksen vetäytyä -syrjään." - -"Millaisen määräyksen?" - -"Arvatkaa." - -"Kuninkaan käskyn?" - -"Oikein." - -"Ah, te avaatte silmäni!" - -"Älkää siitä toki hiiskuko mitään." - -"Tiedätte hyvin, että vaiteliaisuudessa olen miehen veroinen. Siis -kuningas lähetti hänet pois?" - -"Niin." - -"Ja hänen poissaollessaan Ludvig vie häneltä rakastetun." - -"Niin, ja tiedättekö, sensijaan että poika parka kiittäisi kuningasta, -hän valittelee!" - -"Kiittäisi kuningasta siitä, että hän vie hänen rakastettunsa. Ah, tuo -mitä nyt sanotte, sir, on peräti halventavaa naisille yleensä ja -rakastajattarille erittäin." - -"Mutta käsittäkää minua toki! Jos kuningas veisi häneltä jonkun miss -Grafftonin tai miss Stewartin, niin olisin hänen kanssaan samaa mieltä, -eikä hän minusta olisi tarpeeksikaan epätoivoissaan; mutta hän on vain -laiha, ontuva tytöntyrä... Hiiteen koko uskollisuus, niinkuin -ranskalaiset sanovat. Hylätä rikas köyhän tähden, rakastavainen -petturin vuoksi, onko moista ennen nähty?" - -"Luuletteko, että Mary toden teolla haluaa miellyttää varakreiviä, -sire?" - -"Kyllä sitä luulen." - -"No, varakreivi tottuu Englantiin. Marylla on älykäs pää ja kun hän -jotakin tahtoo, ajaa hän tahtonsa perille." - -"Rakas miss Stewart, varokaa niin herkästi uskomasta kreivin kotiutuvan -maahamme. Ei ole vielä pitkääkään aikaa -- toispäivänä se tapahtui, -- -kun Bragelonne tuli pyytämään minulta lähtölupaa." - -"Ja te epäsitte?" - -"Totta kai sen tein! Veljeni, kuningas, tahtoo kaikin mokomin -pysyttää hänet poissa. Ja mitä minuun tulee, niin asia kutkuttaa -itserakkauttani. Älköön sanottako, että tuo _young man_ on uhmaillut -Englannin jalointa ja suloisinta viehäkettä, jonka olen hänelle -tarjonnut..." - -"Olettepa te kohtelias, sire", virkkoi miss Stewart suipistaen sirosti -suutansa. - -"Minä en ota lukuun miss Stewartia", oikaisi kuningas, "hän on -kuninkaallinen syötti, ja koska minä olen siitä tärppinyt, ei -toivoakseni kukaan muu häneen iske silmäänsä. Sanalla sanoen, en halua, -että olen turhaan mielitellyt tätä nuorta miestä. Hän jää luoksemme, ja -hän nai täältä, tai _God damn me!_" - -"Ja varmaankaan hän naituansa ei siitä teidän majesteettinne ollenkaan -pahoittele, vaan päinvastoin tuntee kiitollisuutta, -- sillä kaikki -koettavat häntä miellyttää, yksinpä Buckingham, joka -- uskomatonta -kyllä -- koettaa asettua varjoon hänen tieltään." - -"Ja vieläpä miss Stewartkin, joka sanoo häntä hurmaavaksi ritariksi." - -"Kuulkaahan, sire, te olette kylliksi kehunut miss Grafftonia. Puhukaa -minulle hiukan Bragelonnestakin vuorostaan. Mutta muuten, sire, te -olette viime aikoina käynyt ihmeellisen hyväluontoiseksi. Ajattelette -poissaolevia, annatte loukkaukset anteeksi, olette melkein täydellinen. -Mistä se johtuu?..." - -Kaarle II alkoi nauraa. - -"Siitä, että te annatte itseänne rakastaa", virkkoi hän. - -"Hoo, kyllä siihen lienee muu syy!" - -"No, teenhän toki veljelleni Ludvig XIV:lle mieliksi." - -"Esittäkää joku parempi vielä." - -"No, oikea syy on, että Buckingham suositteli minulle tätä nuorta -miestä, lausuen: 'Sire, Bragelonnen varakreivin hyväksi luovun jo miss -Grafftonia tavoittelemasta; tehkää te kuten minäkin.'" - -"Oi, herttua on todellakin kunnon mies." - -"Kas niin! Hurmaantukaa nyt Buckinghamista. Näyttää siltä, että tänään -tahdotte ajaa minut epätoivoon." - -Samassa naputettiin oveen. - -"Kuka rohkenee häiritä meitä?" huudahti Kaarle kärsimättömästi. - -"Tosiaankin, sire", sanoi Stewart, "siinä on mies, joka -_sallii itselleen_ äärimmäistä narrimaisuutta, ja teitä siitä -rangaistakseni..." - -Tyttö meni itse avaamaan ovea. - -"Ah, sanansaattaja Ranskasta", virkkoi miss Stewart. - -"Lähetti Ranskasta!" huudahti Kaarle. "Ehkä sisareltani?" - -"Niin, sire", vastasi palatsinvartija, "ylimääräinen kuriiri." - -"Käykää sisälle, käykää sisälle", kehoitti Kaarle. - -Sanansaattaja astui kuninkaan eteen. - -"Teillä on kirje Orléansin herttuattarelta?" kysyi kuningas. - -"Niin, sire", vastasi kuriiri, "ja niin kiireellinen, että olen -kuluttanut vain kuusikolmatta tuntia tuodessani sitä teidän -majesteetillenne ja kuitenkin menetin kolme neljännestuntia -Calaisissa." - -"Tunnustettavaa intoa", kiiti kuningas. - -Hän avasi kirjeen ja remahti sitten nauramaan. - -"En toden totta", huudahti hän, "tätä enää ymmärrä!" Ja hän luki -kirjeen toistamiseen. - -Miss Stewart tekeytyi tyyneksi, koettaen pidättää kiihkeätä -uteliaisuuttaan. - -"Francis", kuningas kääntyi kamaripalvelijan puoleen, "annettakoon -tälle reippaalle pojalle virvokkeita ja toimitettakoon hänet nukkumaan. -Ja löytäköön hän huomenna herätessään viidenkymmenen guinean kukkaron -pielukseltaan." - -"Sire!" - -"Mene, ystäväni, mene! Sisarellani oli kyllä syytä kehoittaa -rientämään; asia on kiireellinen." - -Ja hän alkoi nauraa entistä rajummin. Sanantuoja, lakeija ja miss -Stewart eivät tienneet, mitä tästä ajatella. - -"Äh", äännähti kuningas, kääntyen nojatuolissaan, "ja kun ajattelen... -montako hevosta oletkaan ajanut pilalle?" - -"Kaksi." - -"Kaksi hevosta tämän uutisen tähden! Se on hyvä; mene, ystäväni, mene." - -Kuriiri lähti kamaripalvelijan kanssa. - -Kaarle meni ikkunan luo, avasi sen ja kumartui ulos. - -"Herttua", huusi hän, "Buckinghamin herttua, paras Buckinghamini, -tulkaa!" - -Herttua riensi paikalle, mutta huoneen kynnykselle päästyään ja -huomatessaan miss Stewartin hän epäröitsi astua sisään. - -"Tule toki ja sulje ovi, herttua." - -Herttua totteli, ja nähdessään kuninkaan niin iloisella päällä hän -lähestyi hymyillen. - -"No, rakas herttuani, kuinka pitkälle olet päässyt ranskalaisesi -kanssa?" - -"Hm, olen hänen suhteensa aivan epätoivoissani, sire." - -"Kuinka niin?" - -"Koska ihailtava miss Graffton tahtoo hänet naida, mutta Bragelonne ei -tahdo." - -"Mutta se ranskalainenhan on sitten oikea karhu!" huudahti miss -Stewart. "Myöntäköön tai kieltäköön, mutta tulkoon tästä loppu." - -"Mutta", sanoi Buckingham vakavasti, "te tiedätte tai teidän pitäisi -tietää, madame, että herra de Bragelonne on rakastunut toisella -taholla." - -"Silloin", virkkoi kuningas, tullen miss Stewartin avuksi, "ei mikään -ole yksinkertaisempaa. Sanokoon Bragelonne suoraan: ei." - -"Oh, minä olen hänelle koettanut todistella, että hän oli väärässä, kun -ei vastannut myöntävästi!" - -"Sinä olet siis ilmaissut hänelle, että hänen la Vallièrensa pettää -häntä?" - -"Niin kylläkin, ja aivan selvästi." - -"Ja mitä hän silloin teki?" - -"Hän hypähti kuin olisi tahtonut ponnahtaa salmen yli." - -"Tekipä kerran jotakin", innostui miss Stewart. "Se on toki -onnellista!" - -"Mutta", jatkoi Buckingham, "minä ehkäisin hänet. Otin Maryn avukseni, -ja toivoakseni hän nyt ei lähdekään, niinkuin ilmaisi aikovansa." - -"Aikoiko hän todella lähteä?" huudahti kuningas. - -"Hetkisen epäilin, tokko mikään inhimillinen mahti voisi häntä -pidättää. Mutta Maryn silmät ovat tähdätyt häneen, -- hän jää." - -"Siinä erehdyt, Buckingham", virkahti kuningas ääneensä nauraen. "Se -onneton on edeltäpäin tuomittu." - -"Tuomittu mihin?" - -"Petettäväksi, ja se ei mitään olekaan. Mutta hän on tuomittu myöskin -näkemään sen, ja se merkitsee paljon." - -"Etäällä ollen ja miss Grafftonin tukemana hän kestää iskun." - -"Heh, ei suinkaan, siinä ei ole välimatkan eikä miss Grafftonin -kevennystä. Bragelonne lähtee tunnin kuluessa Pariisiin." - -Buckingham säpsähti, miss Stewartin silmät suurenivat kummastuksesta. - -"Mutta, sire, teidän majesteettinne tietää hyvin, että se on -mahdotonta", sanoi herttua. - -"Päinvastoin, paras Buckingham, nyttemmin on mahdotonta, että se jäisi -tapahtumatta." - -"Sire, ajatelkaa, että tuo nuori mies on kuin jalopeura." - -"Sen kyllä otan lukuun, Villiers." - -"Ja että hänen vihansa on hirvittävä." - -"Sitä en kiellä, rakas ystävä." - -"Jos hän näkee onnettomuutensa läheltä, sitä pahempi aiheuttajalle." - -"Olkoon; mutta mikäs auttaa?" - -"Jos se olisi itse kuningaskin", huudahti Buckingham, "en vastaisi -hänestä!" - -"No, kuninkaalla on muskettisotureita suojanaan", lausui Kaarle -tyynesti. "Minä tiedän sen, minä, joka olen odottanut hänen puheilleen -pääsyä Bloisissa. Hänellä on herra d'Artagnan. Hitonmoinen vartija! En -pelkäisi kahdenkymmenen Bragelonnesi kiukkua, jos minulla olisi neljä -sellaista palvelijaa kuin herra d'Artagnan." - -"Oi, mutta teidän majesteettinne, joka olette niin hyvä, miettikää -toki", kehoitti Buckingham. - -"Katso", virkkoi Kaarle II, antaen kirjeen herttualle, "lue ja vastaa -itse. Mitä tekisit minun asemassani?" - -Buckingham otti hitaasti Madamen kirjeen ja luki liikutuksesta väristen -seuraavat sanat: - - 'Sinun, minun tähteni, kaikkien kunnian ja pelastuksen tähden - lähetä herra de Bragelonne heti takaisin Ranskaan. - - Uskollinen sisaresi - _Henriette_.' - -"Mitä siitä sanot, Villiers?" - -"Totisesti, sire, en mitään", vastasi herttua hämmästyneenä. - -"Sinäkö", virkkoi kuningas teeskennellen, "kehoittaisit minua -tottelemattomuuteen, kun sisareni näin hartaasti pyytää?" - -"En suinkaan, en suinkaan, sire, mutta kuitenkin..." - -"Et lukenut jälkikirjoitusta, Villiers; se on taitteen alla ja jäi -aluksi minultakin huomaamatta." - -Herttua kohotti taitetta, ja sen alta ilmestyi todellakin seuraava -rivi: "Tuhannet terveiset niille, jotka minua rakastavat." - -Herttuan kalpeneva otsa vaipui alas; lehti vapisi hänen sormissaan kuin -paperi olisi muuttunut paksuksi lyijylevyksi. Kuningas odotti hetkisen, -mutta nähdessään Buckinghamin pysyvän vaiti hän jatkoi: - -"Seuratkoon hän siis kohtaloaan, kuten me omaamme. Jokaisella on -kärsimyksensä tässä maailmassa. Minulla on ollut omani, ja olen -kärsinyt omaistenikin puolesta, olen kantanut kahdenkertaisen ristin. -Hiiteen huolet nyt! Mene, Villiers, ja hae se herrasmies luokseni." - -Herttua avasi sivusuojan ristikko-oven ja näyttäen kuninkaalle -vieretysten käveleviä Raoulia ja Maryä sanoi: - -"Oi, sire, se on julma isku miss Graffton-poloiselle!" - -"Hei, hei, huuda", käski Kaarle II, rypistäen mustia kulmakarvojaan. -"Ovatko kaikki siis niin tunteilevia? Kas, tuossa miss Stewartkin näkyy -kuivailevan silmiään. Hornaan koko ranskalainen!" - -Herttua kutsui Raoulia, ja rientäen tarttumaan miss Grafftonin käteen -hän toi nuoren miehen kuninkaan luo. - -"Herra de Bragelonne", virkkoi Kaarle II, "pyysittehän minulta -toispäivänä lupaa palata Pariisiin?" - -"Kyllä, sire", vastasi Raoul, hämmästyen heti kuninkaan ensi sanoista. - -"Ja minä muistaakseni annoin kieltävän vastauksen, hyvä varakreivi?" - -"Niin, sire." - -"Ja oletteko ollut minulle siitä vihoissanne?" - -"En, sire, sillä teidän majesteettinne epäsi sen varmaan hyvin -pätevistä syistä. Teidän majesteettinne on liian viisas ja hyvä, -menetelläksenne toisin kuin tulee." - -"Lienen esittänyt teille syyksi, että Ranskan kuningas ei ollut -kutsunut teitä takaisin?" - -"Niin, sire, siten te minulle todellakin vastasitte." - -"No, minä olen miettinyt asiaa, herra de Bragelonne. Vaikka kuningas ei -nimenomaan ole määrännyt paluupäiväänne, kehoitti hän minua tekemään -olonne Englannissa hauskaksi. Mutta koska pyysitte minulta lupaa -matkustaaksenne, tietänee se, että oleskelunne Englannissa ei teitä -miellytä?" - -"Sitä en ole tarkoittanut, sire." - -"Mutta pyyntönne todisti ainakin, että paremmin viihtyisitte muualla", -huomautti kuningas. - -Raoul kääntyi oveen päin, jonka pieleen miss Graffton nojasi kalpeana -ja voipuneena. Hänen toinen kätensä oli laskeutunut Buckinghamin -käsivarrelle. - -"Te ette vastaa", jatkoi Kaarle. "Ranskalainen sananlasku puhuu totta: -'Ken ei virka mitään, hän myöntää.' No niin, herra de Bragelonne, -mielestäni voin täyttää tahtonne. Voitte matkustaa Ranskaan, milloin -haluatte; minä annan teille siihen luvan." - -"Sire...!" huudahti Raoul. - -"Oo!" kuiskasi Mary, puristaen Buckinghamin käsivartta. - -"Ehditte vielä tänä iltana Doveriin", pitkitti kuningas. "Vuoksi nousee -kello kahdelta aamulla." - -Hämmästynyt Raoul änkkäsi muutamia sanoja, jotka olivat puoliksi -kiitosta, puoliksi anteeksipyyntöä. - -"Sanon teille siis jäähyväiset, herra de Bragelonne, ja toivotan teille -kaikkinaista menestystä", virkkoi kuningas nousten istuimeltaan. -"Suonette minulle sen ilon, että otatte vastaan tämän timantin, jonka -olin aikonut häälahjaksi." - -Miss Graffton näkyi olevan pyörtymäisillään. - -Raoul otti sormuksen; käsiensä sitä koskettaessa hän tunsi polviensa -horjuvan. - -Hän lausui muutamia kohteliaisuuksia kuninkaalle ja miss Stewartille -sekä meni etsimään Buckinghamia, sanoakseen tälle jäähyväiset. - -Kuningas käytti tätä hetkeä poistuakseen. - -Raoul tapasi herttuan ulkopuolella yrittelemässä rohkaista miss -Grafftonia. - -"Pyytäkää häntä jäämään, mademoiselle", jupisi Buckingham. - -"Minä pyydän häntä lähtemään", vastasi miss Graffton reipastuen. "En -ole niitä naisia, joiden ylpeys voittaa sydämen äänen. Jos häntä -Ranskassa rakastetaan, palatkoon hän Ranskaan ja siunatkoon minua, joka -olen neuvonut häntä lähtemään sinne, missä hänen onnensa odottaa. Mutta -jos häntä taas ei enää rakasteta, tulkoon hän takaisin. Minä yhä -rakastan häntä, eikä hänen vastoinkäymisensä halventaisi häntä minun -silmissäni. Sukuni vaakunakilvessä olevat sanat on Jumala piirtänyt -sydämeeni: _Habenti parem, egenti cuncta_. 'Rikkaalle vähän, köyhälle -kaikki.'" - -"Epäilen, ystäväni", virkkoi Buckingham Raoulin tullessa, "löydättekö -sieltä kotimaastanne sen arvoista, minkä tänne jätätte." - -"Uskon tai ainakin toivon", sanoi Raoul synkästi, "että rakastettuni on -minun arvoiseni. Mutta jos on totta, että rakkauteni on arvoton, kuten -olette koettanut minulle vakuutella, herra herttua, riuhtaisen sen -sydämestäni, vaikkapa minun samalla täytyisi temmata sydänkin -rinnastani." - -Mary Graffton katsahti häneen äärettömän säälin ilmein. - -Raoul hymyili surullisesti. - -"Rakas neiti", hän virkkoi, "kuninkaan minulle antama timantti oli -aiottu teille. Sallikaa minun tarjota se teille. Jos menen Ranskassa -naimisiin, lähetätte sen minulle takaisin; ellen, niin pitäkää se." - -Ja jättäen hyvästi hän poistui. - --- Mitä hän tarkoittaa? -- ajatteli Buckingham Raoulin puristaessa -kunnioittavasti miss Maryn kättä. - -Miss Mary ymmärsi katseen, jonka Buckingham häneen loi. - -"Jos se olisi kihlasormus", virkkoi hän, "en ottaisi sitä vastaan." - -"Mutta tarjoattehan hänelle kuitenkin paluuta luoksenne." - -"Voi, hyvä herttua!" huudahti nuori tyttö nyyhkyttäen; "minunlaistani -naista ei hänenlaisensa mies koskaan ota lohdutuksekseen." - -"Siis uskotte, että hän ei palaa?" - -"Ei koskaan", vastasi miss Graffton tukahtuneesti. - -"No niin, minäpä sanon teille, että hän kotiin saavuttuaan näkee -onnensa murskatuksi, kihlattunsa menetetyksi... kunniansa tahratuksi... -Mitä hänelle siis jää jäljelle teidän rakkautenne arvoista? Oi, -sanokaa, Mary, te, joka tunnette itsenne!" - -Miss Graffton laski valkean kätensä Buckinghamin käsivarrelle, ja -sillävälin kun Raoul pakeni huimaavaa vauhtia lehmuskujalle, tyttö -lausui raukealla äänellä "Romeon ja Julian" säkeet: - - "On ero valittava elämäksi, - tai jääminen ja matka kuolemaan." - -Miss Graffton palasi asuntoonsa valjuna ja äänettömänä kuin varjo. - -Buckingham toimitti Pariisiin palaavan kuriirin mukaan kirjeen -Madamelle ja de Guichelle. - -Kuningas oli sanonut oikein. Kello kaksi aamulla oli vuoksi korkealla, -ja Raoul astui laivaan, joka oli purjehtimassa Ranskaan. - - - - -178. - -Saint-Aignan noudattaa Malicornen neuvoa. - - -Kuningas valvoi la Vallièren muotokuvan valmistumista ehtymättömällä -harrastuksella, joka yhtä paljon johtui mahdollisimman eloisan -näköisyyden saavuttamisen halusta kuin pyrkimyksestä saada lopullinen -valmistuminen venymään pitkälle. Uskollisesti hän tarkkaili jokaista -siveltimen vetoa, odotti luonnospiirteen tai kokeillun värivivahduksen -viimeistelyä ja esitti maalarille erinäisiä muutoksia, joihin tämä -kunnioittavan kuuliaisesti mukausi. - -Kun maalari myöhästeli Malicornen vihjauksen mukaan ja Saint-Aignan -näki tarpeelliseksi pistäytyä tuokioksi ulkosalle, silloin paljon -ilmaisevat äänettömyyden hetket yhdistivät huokauksissa kaksi sielua, -jotka hyvin luontuivat ymmärtämään toisiansa ja suuresti kaipasivat -häiriintymättömän ihastelun rauhaa. Silloin minuutit kuluivat kuin -taikavoiman kiidättäminä, ja kuningas vetäysi niin likelle -rakastettuansa, että hänen hehkuva katseensa ja kuuma hengityksensä -ihan polttivat. Kun sitten etuhuoneesta kuului melua maalarin saapuessa -tai Saint-Aignan anteeksipyydellen palasi, sai kuningas kiireesti -sanoiksi, la Vallière vastaili hätäisenä, ja heidän silmänsä haastoivat -de Saint-Aignanille, että he hänen poissaollessaan olivat eläneet -vuosisadan. Sanalla sanoen -- Malicorne, filosofi tietämättään, oli -osannut antaa kuninkaalle ruokahalua yltäkylläisyydessä ja kaipuuta -omistuksen varmuudessa. - -La Vallièren pelkokaan ei toteutunut. Kukaan ei saanut vihiä siitä, -että hän päivisin oli pari kolme tuntia poissa huoneestaan. Hän oli -valittanut huononvointisuutta, ja niiden, jotka tulivat hänen luokseen, -piti koputtaa oveen. Näppärän kekseliäs Malicorne oli saanut -sommitelluksi akustisen koneiston, jonka välityksellä la Vallière -kykeni kuulemaan de Saint-Aignanin asuntoon, milloin hänen omaan -huoneeseensa pyrki vieraita. Kenenkään näkemättä ja ketään uskottua -apuria tarvitsematta hän silloin riensi yläkertaan, kenties -oudoksuttaen viivästyneellä ilmestymisellään, mutta eksyttäen silti -epäluuloisimmankin mielen. - -Malicorne oli ensimmäisen kohtauksen jälkeisenä päivänä kuulustanut -asemaa de Saint-Aignanilta. Kreivin oli täytynyt tunnustaa, että -neljännestunnin vapaus oli saattanut kuninkaan mitä ilahtuneimmalle -tuulelle. - -"Pitää lisätä annos kaksinkertaiseksi", arveli Malicorne, "mutta -huomaamattomasti; odottakaa, kunnes pääsevät oikein makuun." - -Makuun päästiin niin hyvin, että kun de Saint-Aignan astui sisälle -neljäntenä päivänä juuri maalarin jo järjestäessä kompeitaan kokoon, -huomasi hän la Vallièren kasvoilla närkästyksen varjon, jota tyttönen -ei kyennyt salaamaan. Kuningas taasen ilmaisi pahastuksensa ihan -selvästi, hyvin merkitsevällä olkapäiden kohautuksella. Silloin la -Vallière punastui. - --- Hyvä! -- ajatteli Saint-Aignan; -- herra Malicorne tulee -ihastuksiinsa tänä iltana. Ja niin kyllä kävikin. - -"On ilmeistä", hän illalla sanoi kreiville, "että neiti de la Vallière -olisi suonut teidän vielä viipyvän ulkosalla ainakin kymmenen -minuuttia." - -"Ja kuningas puoli tuntia, parahin herra Malicorne." - -"Te olisitte kuninkaalle huono palvelija", huomautti Malicorne, "jos -epäisitte hänen majesteetiltaan tuon puolen tunnin tyydytyksen." - -"Mutta maalari?" muistutti Saint-Aignan. - -"Minä otan hänet huolekseni", tarjousi Malicorne. "Sallikaa minun vain -ensin ottaa opastusta kasvonilmeistä ja olosuhteista; ne ovat minun -taikomisvälineitäni, ja silloin kun ennustajat astrolabilla mittaavat -auringon ja kuun korkeuden ja tähtiasentojen etäisyydet, minä tyydyn -tarkkaamaan, ovatko silmänaluset mustuneet ja kaareutuvatko suupielet -ylös- vai alaspäin." - -"Tarkatkaa siis!" - -"Sen teen." - -Ovela Malicorne saikin otollisen tilaisuuden havaintoihinsa, sillä -samana iltana kuningas käväisi Madamen luona kuningatarten kanssa, ja -hän oli niin surkean näköinen, huokaili niin raskaasti ja katseli la -Vallièrea niin peräti kaihoisasti, että Malicorne lopuksi kuiskasi -Montalaisille: - -"Huomenna!" - -Ja hän meni maalarin luo Rue des Jardins-Saint-Paulin varrelle -ilmoittamaan, että istunnot oli keskeytetty kahdeksi päiväksi. - -Saint-Aignan ei ollut kotosalla, kun la Vallière seuraavana päivänä -kohotti laskuluukun ja pujahti jo tutuksi käyneeseen huoneistoon. -Kuningas tapansa mukaan odotti portaissa kukkavihkoa pidellen ja sulki -hänet syliinsä tervehdykseksi. - -La Vallière silmäsi liikuttuneena ympärilleen eikä lausunut mitään -muistutusta siitä, että ainoastaan kuningas oli saapuvilla. - -He istuutuivat. Ludvig nojaili pieluksien vieressä, joille Louise -asettui, ja kallisti päänsä lemmityn helmaan ikäänkuin saaneena -turvapaikan, josta häntä ei voitu karkoittaa. Hän piti hellän -silmäyksensä kiinteästi tähdättynä impeen ja tämä puolestaan vastasi -samaten katseeseen, niinkuin olisi se hetki koittanut, jolloin mikään -ei enää voinut estää näitä kahta sielua sulautumasta yhteen. Tyttösen -lempeistä puhtoisista silmistä paistoi yhä voimistuva säihky, jonka -säteet tavoittelivat kuninkaallisen rakastajan sydäntä, ensin -elvyttävinä ja sitten riuduttavina. - -Vapisevien polvien kosketuksen kuumentamana, väristen auvosta, kun -Louisen käsi hiveli hänen hiuksiansa, kuningas huumautui -onnellisuudesta, samalla kun hän kuitenkin odotti joka hetki näkevänsä -maalarin tai de Saint-Aignanin astuvan sisälle. Tässä tukalassa -aavistelussa hän taltutti veriinsä tohahtelevaa kiusausta, tyynnytti -sydäntään ja hermojansa horroksiin, torjui luotansa todellisuuden, -seuratakseen varjokuvaa. - -Mutta ovi ei avautunut, eivät edes verhot häilähdelleet. Salaperäinen -ja aistihurmainen hiljaisuus raukaisi lintujakin niiden kullatussa -häkissä. - -Voitettuna kuningas käänsi päänsä ja painoi polttavat huulensa la -Vallièren yhteenliittyneihin käsiin; tämä menetti kaiken ajatuskykynsä -ja puristi ne kouristuneesti rakastajansa huulia vasten. Ludvig -kierähti huojuen polvilleen, ja kun la Vallière ei muuttanut päänsä -asentoa, joutui kuninkaan otsa nuoren naisen huulten tasalle, ja -hurmiossaan tämä hienosti hipaisi suudelmalla noita tuoksuvia hiuksia, -jotka hyväilivät hänen poskiaan. - -Kuningas sieppasi hänet syliinsä, ja hänen vastustamattaan he -vaihtoivat ensimmäisen oikean suudelmansa, sen hehkuvan aistimuksen, -joka muuttaa rakastamisen tunnepäihtymykseksi, ja tämä kaiken maallisen -unohdus laskeusi ikäänkuin pilvenä heidän menneisyytensä ja -tulevaisuutensa väliverhoksi. - -Ihmeellisen haavetilan kestäessä alkoi sitten pitkällinen jyskytys -yläkerrasta ensin häiritä la Vallièrea, vaikka hän ei täydellisesti -havahtunut todellisuuteen. Mutta pitkittyessään tuo jyty kävi -vähitellen ymmärrettäväksi, se palautti nuoren naisen onnekkaasta -haltioitumistilasta, hän kohosi hätääntyen ja sanoi epäjärjestyksessään -lumoavana: - -"Joku odottaa minua ylhäällä. Ludvig, Ludvig, ettekö kuule?" - -"Eh, etkö sinä ole se, jota minä odotan!" vastasi kuningas hellästi. -"älä tästälähtein välitä muiden odottelusta." - -Mutta toinen pudisti säveästi päätänsä. - -"Salattu onni!" sanoi hän, kaksi isoa kyyneltä silmäripsissä; "se on -samaa kuin kätketty mahti... Ylpeyteni tulee olla vaiti kuten -sydämenikin." - -Hälytys uudistui. - -"Eroitan Montalaisin äänen", virkkoi Louise syöksähtäen ylös portaita. -Mutta kuningas ei raskinnut luopua hänestä, vaan seurasi mukana, -suudellen hänen kättänsä ja hameen päärmettä. - -"Niin, niin", toisti la Vallière kurkottauduttuaan jo puoliväliin ylös -laskuluukusta, "niin, Montalais minua kutsuu, on tapahtunut jotakin -hyvin tärkeätä." - -"Mene siis, sydänkäpyseni", myönnytti kuningas, "mutta tule pian -takaisin." - -"Oi, enhän enää tänään. Hyvästi, hyvästi!" - -Ja hän kumartui vielä kerran suutelemaan rakastajaansa, sitten -pujahtaen kammioon. - -Montalais todellakin odotti ovella kiihdyksissään ja kalpeana. - -"Pian, pian", hän sanoi, "hän on tulossa ylös!" - -"Kuka? Kuka tulee?" - -"Hän! Kyllä sen arvasinkin." - -"Mutta sano toki, kuka hän? Peloitat minua hirveästi." - -"Raoul", hengähti Montalais. - -"Minä, niin", virkkoi iloinen ääni pääportailta. - -Kirkaisten la Vallière kavahti taaksepäin. - -"Tässä olen, tässä olen, rakas Louise", huudahti Raoul rientäen -huoneeseen. "Oi, tiesinhän, että sinä yhä rakastat minua!" - -La Vallièren kasvot kuvastivat kauhistusta ja hän teki kiivaasti -moittivan liikkeen; hän ponnisteli puhuakseen ja kykeni ääntämään vain: - -"Ei, ei!" Ja hän vaipui Montalaisin syliin vielä sopertaen: "Älkää -tulko lähelleni!" - -Montalais antoi torjuvan merkin Raoulille, joka oli pysähtynyt -kynnykselle kuin kivettyneenä eikä yrittänytkään tulla sisemmäksi. -Sitten ystävätär vilkaisi suojuskaihtimeen päin. - -"Oh, sitä varomatonta!" hän jupisi; "hän ei ole edes ummistanut -laskuluukkua!" - -Ja hän astahti kamarin nurkkaan, vetääkseen ensin seinukkeen suoraksi -ja sen takana sitten sulkeakseen luukun. Mutta tästä nousi samassa -kuningas, joka oli kuullut la Vallièren kirkaisun ja riensi apuun. Hän -polvistui lemmittynsä eteen ja alkoi pikaisesti kysellä Montalaisilta, -joka väkisinkin hämmentyi vastuksistaan. - -Mutta juuri kun kuningas painui polvensa varaan, kuului -porrassillakkeelta tuskan huudahdus ja käytävästä askeleita. Kuningas -tahtoi rientää katsomaan, kuka siellä oli, ja Montalais pidätteli häntä -turhaan. Ludvig päästi la Vallièren kiirehti ovelle, mutta Raoul oli jo -etääntynyt, niin että kuningas näki vain varjon vilahtavan käytävän -kulman taakse. - - - - -179. - -Kaksi vanhaa ystävystä. - - -Sillä välin kun hovissa jokainen ajatteli omia asioitaan, asteli -Grève-torin takana muuan mies salamyhkäisesti rakennukseen, jonka jo -tunnemme siitä, että d'Artagnan oli metelipäivänä karkoittanut muutamia -mellakanjohtajia omasta talostaan sitä kautta pakosalle. - -Rakennuksen pääportti oli Baudoyer-aukion puolella, ja se kohosi varsin -kookkaana puutarhain keskellä, jotapaitsi sitä suojelivat uteliaiden -korvilta Saint-Jean-kadun pajat kalkkeellaan, niinkuin kivinen muuri ja -tiheät istutukset antoivat katseilta rauhan. - -Mainitsemamme mies kulki lujin askelin, vaikka hän ei enää ollut nuori. -Tummasta viitasta ja sen alta esiinpistävästä pitkästä miekasta olisi -voinut päätellä hänen liikkuvan seikkailuretkellä, ja jos joku olisi -vielä saanut silmätyksi noita ylöspäin kierrettyjä viiksiä ja hienoa, -sileätä hipiää leveän röytäisen hatun suojassa, niin eikö hän olisi -pitänyt selvänä, että tässä oli kysymys lempiseikkailusta? - -Tuskin oli ritari astunut taloon, kun Saint-Gervaisin torninkello löi -kahdeksan. Ja kymmenen minuutin kuluttua tulikin palvelijan saattama -nainen kolkuttamaan samalle portille; tämän avasi heti vanha -palvelijatar. - -Sisäpuolelle tultuaan nainen kohotti huntuansa. Hän ei enää ollut -kaunotar, mutta nainen yhäti; hänen nuoruutensa oli mennyttä, mutta hän -oli vielä vilkasliikkeinen ja komean näköinen. Kallisarvoisella ja -aistikkaalla puvullaan hän peitteli ikää, jota ainoastaan Ninon de -l'Enclos[12] kykeni hymyillen vastustamaan. - -Edellä saapunut ritari tuli pylväseteisessä vastaan ja sanoi antaen -hänelle kätensä: - -"Hyvää iltaa, rakas herttuatar." - -"Hyvää iltaa, rakas Aramis", vastasi herttuatar. - -Hänet johdettiin upeasti kalustettuun salonkiin, jonka korkeita -ikkunoita päivän viimeiset säteet kultasivat muutamien kuusien tummain -latvuksien läpi tunkeutuen. - -He istuutuivat vierekkäin, mutta kumpainenkaan ei ajatellut pyytää -valoa sytytettäväksi, joten he hautausivat huoneen hämyyn niinkuin -olisivat tahtoneet jättäytyä molemminpuoliseen unohdukseen. - -"Te ette ole antanut minulle mitään elonmerkkiä sen koommin kuin -keskustelimme Fontainebleaussa, chevalier", aloitti herttuatar; "minun -täytyy tunnustaa, etten ollut vielä koskaan niin hämmästynyt kuin -nähdessäni teidät fransiskaanimunkin hautajaisissa ja huomatessani, -että te olitte päässyt eräitten salaisuuksien perille." - -"Voin selittää teille läsnäoloni hautuumaalla, -- voin kertoa, miten -olen saanut tietoni", vastasi Aramis. - -"Mutta ennen kaikkea puhukaamme hiukan itsestämme", sanoi herttuatar. -"Olemmepa jo kauan olleetkin hyviä ystävyksiä." - -"Niin, madame, ja jos Jumala suo, pysymme samalla kannalla aina, -joskaan emme enää pitkälti." - -"Se on varmaa, chevalier, ja tämä käyntini on siitä todistuksena." - -"Meillä ei ole enää samoja harrastuksia kun entispäivinä, rouva -herttuatar", huomautti Aramis hymyillen tässä hämyssä arastelematta, -kun ei voinut pistää silmään, mitä puutteellisuuksia myhäily saattoi -paljastaa entiseen verraten. - -"Ei, chevalier, toiset harrastukset meillä nyt on. Kullakin ikäkaudella -on omansa, mutta kun puhelemalla käsitämme toisiamme nykyään yhtä hyvin -kuin muinoin puhelematta, niin haastelkaamme tässä tuokion aikaa, jos -teille sopii." - -"Palvelukseksenne, herttuatar. Kah, niin, miten muuten olettekaan -löytänyt asuntoni? Ja miksi olette nähnyt vaivan?" - -"Miksikö? Sen olen jo sanonut, -- uteliaisuudesta. Tahdoin tietää, mitä -välejä teillä oli tuohon fransiskaanimunkkiin, jonka kanssa minulla oli -asioita ja joka kuoli niin omituisissa olosuhteissa. Kun kohtasimme -toisemme siellä kirkkomaalla vastikään ummistetun haudan ääressä, -olimme kumpainenkin siinä määrin järkkyneitä, ettemme saaneet mitään -erityisempää uskotuksi toisillemme." - -"Totta kyllä, madame." - -"No niin, tuskin olin teistä erinnyt, kun jo pahoittelin. Olen aina -ollut erittäin halukas tietämään asioita; siinä minä kai muistutan -jossakin määrin rouva Longuevilleä, vai kuinka?" - -"En tiedä", vastasi Aramis vältellen. - -"Muistelin siis", jatkoi herttuatar, "kuinka meillä oli kaikki jäänyt -keskeneräiseksi hautuumaalla. Te ette ollut maininnut, millä -perusteella olitte osunut saattamaan tuota fransiskaanimunkkia -viimeiseen leposijaansa, enkä minäkään ollut huomauttanut teille, mitä -hän oli minulle merkinnyt. Minusta tällainen avomielisyyden puute -tuntui arvottomalta kahden hyvän ystävän kesken ja hain tilaisuutta -lähestyäkseni teitä, jotta saisin osoittaa, että Marie Michon-vainaja -on jättänyt maan päälle rikasmuistoisen varjon." - -Aramis kumartui herttuattaren kättä kohti ja painoi sille kohteliaan -suudelman. - -"Löytämiseni on täytynyt olla jokseenkin vaikeata", hän virkkoi. - -"Kyllä hiukan", myönsi herttuatar vastahakoisesti palautuen tähän -seikkaan, jota Aramis niin piti mielessään; "mutta tietäen teidät herra -Fouquetin ystäväksi minä kuulustelin hänen lähistöstään." - -"Ystäväksi? Oh, siinä liioittelette, madame", huudahti chevalier. -"Jalomielisen suojelijan suosiollisuutta saavuttaneena pappiparkana -minä olen ministerin kiitollinen ja uskollinen palvelija, mutta sen -enempää en hänelle merkitse." - -"Hän toimitti teille piispannimityksen?" - -"Niin, herttuatar." - -"Mutta sitenhän komea muskettisoturi saikin tilaisuuden vetäytyä -mukavasti lepoon." - --- Sinun jo sietäisi syrjäytyä kaikesta valtiollisesta juonittelusta! --- ajatteli Aramis. "No", lisäsi hän, "te siis tiedustelitte herra -Fouquetin ympäristöstä?" - -"Se oli helppoa. Te olitte ollut hänen seuralaisenaan Fontainebleaussa -ja sitten pistäytynyt pikimmältään hiippakuntaanne, joka lienee -Belle-Isle-en-Mer?" - -"Ei, ei toki, madame", oikaisi Aramis. "Hiippakuntani on Vannesin -piiri." - -"Sitä tarkoitinkin. Luulin vain, että Belle-Isle-en-Mer..." - -"Se on muuan herra Fouquetin maakartano, siinä kaikki." - -"Ah, niinkö! Minulle kerrottiin, että siitä oli tehty linnoitus, -- -mutta tehän olettekin soturi, rakas ystävä." - -"Olen kokonaan vieraantunut siltä alalta sen jälkeen kun antausin -kirkon mieheksi", sanoi Aramis nyrpeänä. - -"No, mitäpä siitä... Kuulin teidän palanneen Vannesista, ja silloin -lähetin kysymään ystävältänne kreivi de la Fèreltä." - -"Ahaa!" äännähti Aramis. - -"Hän on varovainen mies: hän vastasi olevansa ihan tietämätön -osoitteestanne." - --- Ainiaan Atos, -- ajatteli piispa; -- mikä on läpeensä hyvää, se -säilyy sellaisenaan. - -"Sitten... tiedättehän, että minä en voi näyttäytyä täällä, kun -leskikuningatar yhä katsoisi minun olevan tiellä." - -"Se on mielestäni ihmeellistä." - -"Oh, se johtuu kaikenlaisista syistä. Mutta se nyt sikseen... Minun -täytyy vain hymyillä, mutta onneksi tapasin herra d'Artagnanin. Eikö -hän ole entisiä ystäviänne?" - -"Ystävänä pidän häntä nykyäänkin, herttuatar." - -"Hän antoi minulle opastusta, neuvoen tiedustamaan Bastiljin -kuvernööriltä." - -Aramis värähti, ja hänen silmissään välähtänyttä leimausta ei hämykään -salannut tarkkanäköiseltä ystävättäreltä. - -"Bastiljin kuvernööriltä!" toisti hän; "ja miksi juuri häneltä?" - -"D'Artagnan sanoi, että herra de Baisemeaux oli saanut osakseen -suosiollisuuttanne." - -"No, kyllä niin." - -"Ja ainahan suosijansa osoitteen tietää." - -"Se on totta. Ja Baisemeaux siis ilmoitti sen teille?" - -"Hän neuvoi kirjoittamaan Saint-Mandéhen." - -"Kirjeenne onkin tässä, ja se on minulle kallisarvoinen, koska saan -sitä kiittää käyntinne tuottamasta mielihyvästä", sanoi Aramis. - -Herttuatar hengähti tyytyväisenä, kun oli näin sievästi suoriutunut -esittelystään. Aramis ei hengähtänyt. - -"Olimme siis tulleet vierailuunne Baisemeauxin luona", hän jatkoi -kysyvällä äänenpainolla. - -"Siitä ei ole sen enempää sanottavana", vastasi toinen hymyillen. -"Ajatukseni ovat jo edempänä." - -"Leskikuningattaren yrmeydessäkö?" - -"Vielä edempänä", selitti herttuatar, "ihan toisella alalla... Asia on -yksinkertainen", hän lisäsi tehden päätöksen. "Te tiedätte kai, että -minä elän herra de Laicquesin kanssa?" - -"Kyllä, madame." - -"Hänen puolisonsa asemassa?" - -"Niin kerrotaan." - -"Me asumme Brysselissä." - -"Aivan niin." - -"Tiedättekö myös, että lapseni ovat saattaneet minut häviöön, -riistäneet puille paljaille?" - -"Voi, sehän on surkeata, herttuatar!" - -"Kamalaa! Minun on täytynyt käyttää kekseliäisyyttä elääkseni ja -varsinkin säästyäkseni viettämästä ihan mitätöntä olemassaoloa." - -"Sen voin käsittää." - -"Minulla oli sekä vihamielisyyksiä että ystävyyden harrastuksia vielä -hoideltavina; mutta luottoni oli mennyttä, suojelijat olivat -vieraantuneet." - -"Ja te kun olette osoittanut suosiollisuuttanne niin monille!" virkkoi -Aramis säveästi. - -"Sellaista on maailman meno, chevalier. Mutta minä osuin sitten -Espanjan kuninkaan puheille..." - -"Ahaa!" - -"Hän oli juuri virallisesti vahvistanut jesuiittien veljeskunnalle -suurmestarin, kuten tapa on..." - -"Vai niin! Sekö on tapana!" - -"Ettekö tiennyt hänen valtuuksiansa tässä kohden?" - -"Suokaa anteeksi, olin hajamielinen." - -"Niin, teidänhän täytyykin olla sellaisesta selvillä, kun olitte niin -tuttavallisissa väleissä fransiskaanimunkkiin." - -"Äskeiseen suurmestariin, tarkoitatte?" katsoi Aramis parhaaksi sanoa -suoraan. - -"Aivan... No, olin siis Espanjan kuninkaan puheilla. Hän halusikin -osoittaa minulle hyväntahtoisuutta, ja paremman tilaisuuden puutteessa -hän suositteli minua Flandriassa, minua ja Laicquesia, saaden siten -toimitetuksi minulle eläkkeen veljeskunnan rahastosta." - -"Jesuiittijärjestön!" - -"Niin. Luokseni saapui suurmestari, tarkoitan fransiskaanimunkki, -järjestämään suhteita, koska minun piti veljeskunnan sääntöjen mukaan -esiintyä tekemässä sille palveluksi. Tiedättehän, että sikäläisistä -varoista ei makseta vuosirahoja muulla perusteella?" - -"Sitä en tiennyt." - -Rouva de Chevreuse pysähtyi kotvaseksi katselemaan Aramista, mutta ilta -alkoi jo olla hyvin pimeä. - -"No, sääntönä se on", hän sitten jatkoi. "Minusta piti siis näyttää -olevan jotakin hyötyä. Minä silloin tarjousin matkustelemaan -veljeskunnan asioissa, ja niinpä minut vihittiin salaiseksi -matkavaltuutetuksi. Käsitättehän, että tämä tapahtui vain muodon -vuoksi." - -"Tietysti." - -"Ja sillä tavoin minä sain toki melkoisen eläkkeen." - -"Hyvä Jumala, herttuatar, kertomanne on minulle tikarin isku! Teidänkö -on ollut pakko heittäytyä jesuiittien vuosirahan nauttijaksi!" - -"Ei, chevalier, vaan Espanjan, vaikka asia näennäisesti sovittiin -näin." - -"Noh, omantuntonne kannalta voitte sanoa niin, herttuatar, mutta -käytännössä on asia tunnustettava hyvinkin samaksi." - -"Ei, ei suinkaan." - -"Mutta on kai sentään suuresta omaisuudestanne tähteenä..." - -"On Dampierre, siinä kaikki." - -"Hyvä vielä niinkin." - -"Näköjään, -- mutta Dampierre on kiinnitetty lainoista melkein täyteen -arvoonsa ja jo hiukan rapistunut kuten omistajattarensakin." - -"Ja sitä voi leskikuningatar katsella kuivin silmin?" virkkoi Aramis, -jonka utelias katse ei kyennyt enää läpäisemään hämyssä. - -"Niin, hän on unohtanut kaikki." - -"Te lienette kyllä sopivin keinoin pyrkinyt takaisin suosioon, -herttuatar?" - -"Olen, mutta vastassani on merkillisenä sattumana, että pikkukuningas -on perinyt rakkaan isänsä karsasmielisyyden minua kohtaan. Ah, sanotte, -minä olen nyt hyljeksittäviä naisia enkä enää niitä, jotka herättävät -mieltymystä!" - -"Rakas herttuatar, käykäämme jo varsinaiseen asiaanne, sillä minä -luulen, että me voimme olla hyödyllisiä toisillemme." - -"Niin olen minäkin ajatellut. No niin, Fontainebleaun matkallani oli -kaksinainen päämäärä. Ensiksikin olin saanut kutsun tuolta -tuntemaltanne fransiskaanimunkilta... Miten muuten olittekaan tullut -tuntemaan hänet? Olen kertonut teille omista kokemuksistani, mutta te -ette ole vastannut samalla mitalla." - -"Tutustuin häneen hyvin luonnollisesti: olin opiskellut hänen kanssaan -jumaluustiedettä Parmassa. Meistä oli tullut ystävykset, mutta -sittemmin olivat virkatehtävät, matkat ja sodat pitäneet meitä erossa." - -"Tiesittehän kuitenkin, että hän oli jesuiittien suurmestari?" - -"Aavistelin kyllä." - -"Mutta miten ihmeessä tekin osuitte samaan ravintolaan, missä -veljeskunnan matkustavaiset kokoontuivat?" - -"Aivan sattumalta", vastasi Aramis tyynellä äänellä. "Olin menossa -herra Fouquetin luo linnaan, päästäkseni hänen majesteettinsa -vastaanottoon; tien varressa kohtasin miesparan kuolemansairaana ja -tunsin hänet. Jatkon te tiedätte, hän heitti henkensä minun -käsivarsieni kannattelemana." - -"Niin, mutta jättäen teille taivaassa ja maan päällä niin suuren -vallan, että te hänen valtuudellaan saatoitte määräillä kuten -hallitsija." - -"Sain häneltä tosiaan joitakuita tehtäviä." - -"Mitä minun osalleni?" - -"Sen olen teille jo sanonut. Kaksitoistatuhatta livreä maksettavaa. -Lähetin teille osoituksen, -- ettekö vielä ole nostanut rahoja?" - -"Kyllä, kyllä. Voi, rakas piispa, teidän sanotaan antavan noita -määräyksiä niin salaperäisen juhlallisesti ja niin ylhäisen -majesteetillisesti, että teidät yleiseen uskotaan korkean vainajan -seuraajaksi." - -Aramis punastui kärsimättömästi. Herttuatar jatkoi: - -"Olen kuulustanut asiaa Espanjan kuninkaalta, ja hän huomautti minulle, -että jesuiittien suurmestarin tulee olla veljeskunnan sääntöjen mukaan -espanjalainen, -- jota te ette ole." - -Aramis vastasi vain: - -"Siinä näette, herttuatar, että te olitte väärillä jäljillä, sillä -luotattehan kuninkaan kantaan asiassa?" - -"Hm, olen sittemmin tullut ajatelleeksi erästä seikkaa, hyvä Aramis." - -"Mitä niin?" - -"Te tiedätte, että minä mietin jonkun verran kaikkea." - -"Oh, kyllä vainkin, herttuatar." - -"Osaattehan espanjankieltä?" - -"Jokainen frondelaisena toiminut ranskalainen osaa sitä." - -"Olette oleskellut Flandriassa?" - -"Kolme vuotta." - -"Ja Madridissakin?" - -"Viisitoista kuukautta." - -"Niinpä voittekin saada Espanjan kansalaisoikeudet milloin vain -haluatte." - -"Niinkö luulette?" äännähti Aramis ikäänkuin aivan uutta kuullen. - -"Epäilemättä... Kahden vuoden oleskelu valtakunnassa ja maan kielen -tunteminen ovat ehtona. Teillä on pääsykelpoisuutta liiemmältikin." - -"Mihin tähtäätte, hyvä rouva?" - -"No, minä olen hyvissä väleissä Espanjan kuninkaaseen..." - --- En ole huonoissa minäkään, -- ajatteli Aramis. - -"Jos tahdotte", jatkoi herttuatar, "niin pyydän kuningasta tekemään -teistä fransiskaanimunkin seuraajan." - -"Ooh, herttuatar!" - -"Ellette jo ole saanut sitä nimitystä." - -"Enhän mitenkään!" - -"No, sen palveluksen siis voisin teille tehdä." - -"Miksette ole sitä tehnyt herra de Laicquesille, herttuatar? Siinä on -lahjakas mies, ja te rakastatte häntä." - -"Kyllähän niin, mutta se nyt ei ole sopinut. No, tahdotteko?" - -"En, kiitos, hyvä herttuatar!" - -Tämä vaikeni ajatellen: - --- Hänet on nimitetty. - -"Kun siten kieltäydytte tarjouksestani", aloitti rouva Chevreuse -jälleen, "niin enpä rohkenekaan pyytää teidän kannatustanne omaksi -hyväkseni." - -"Oh, pyytäkää vain huoletta." - -"Mutta se on turhaakin, jos teillä kerran ei ole valtaa pyyntöni -täyttämiseen." - -"Teen mitä suinkin voin." - -"Tarvitsen varoja Dampierren laittamiseksi kuntoon." - -"Vai niin", sanoi Aramis kylmäkiskoisesti; "rahoistako on kysymys?... -No, herttuatar, millainen summa se olisi?" - -"Kah, melkoinen." - -"Paha juttu! Tiedättehän, että minä en ole rikas?" - -"Ette te, mutta veljeskunta. Jos te olisitte suurmestari..." - -"Nyt tiedätte, etten ole." - -"Mutta teillä on ystävä, jonka täytyy olla rikas: herra Fouquet." - -"Fouquet? Madame, hän on häviön partaalla." - -"Niin kyllä puhutaan, mutta sitä en ole tahtonut uskoa." - -"Miksette?" - -"Syystä että minulla on muutamia kardinaali Mazarinin kirjeitä -- eli -Laicquesin hallussa on --, ja niistä ilmenee merkillisiä tilejä." - -"Millaisia?" - -"Ne koskevat myytyjä valtionobligatioita, otettuja lainoja, en oikein -muistakaan. Niistä ainakin käy selville, että yli-intendentti on velkaa -valtiorahastoon kolmisentoista miljoonaa, Mazarinin omakätisesti -vahvistamien laskelmien mukaan. Se on vakava asia." - -Aramis puristi kyntensä kämmeniin. - -"Mitä!" virkahti hän; "teillä on sellaisia kirjeitä, ettekä ole -ilmoittanut niistä herra Fouquetille?" - -"Kas, tällaisia talletuksia pidetään varalla", vastasi herttuatar; "kun -tulee tarvis, niin ne otetaan esille." - -"Ja nyt on otollinen aika?" - -"Niin, rakas ystävä." - -"Ja te aiotte näyttää ne herra Fouquetille?" - -"Mieluummin puhun asiasta teidän kanssanne." - -"Teidän täytyy tosiaankin olla ahtaalla, ystävätärparka, kun saatte -tuollaista mieleenne, -- te kun aina piditte herra de Mazarinin -kirjelmiä kovin huonossa arvossa." - -"Olen todella pulassa." - -"Tällaiseen tunnottomaan keinoon turvautuminen on tietysti ensin -tuottanut teille tuskallista taistelua sielussanne", virkkoi Aramis -kylmästi. - -"Oh, jos olisin tahtonut tehdä pahaa enkä hyvää", vastasi rouva de -Chevreuse, "niin sen sijaan että pyytäisin veljeskunnan suurmestarilta -tai herra Fouquetilta niitä viittäsataatuhatta livreä, jotka -tarvitsen..." - -"Viisisataatuhatta livreä!" - -"Ei enempää. Onko se mielestänne paljon? Sen verran vähänkin menee -Dampierren kuntoonsaamiseen." - -"Kai sitten, madame." - -"Olin sanomassa, että minä tähän pyyntöön tyytymättä olisin voinut -mennä tapaamaan entistä ystävätärtäni leskikuningatarta; hänen -puolisovainajansa kirjeet olisivat kelvanneet suosituksekseni, ja -sitten minun olisi sopinut huomauttaa: 'Madame, tahtoisin saada kunnian -vastaanottaa teidän majesteettinne Dampierressä; sallikaa minun laittaa -kartanoni kuntoon.'" - -Aramis ei vastannut sanaakaan. - -"No", kysyi herttuatar, "mitä ajattelette?" - -"Hiukan yhteenlaskua", sanoi Aramis. - -"Ja herra Fouquet ryhtyy sitten vähentämään, minun yrittäessäni vielä -kertolaskua. Me olemme hyviä laskeskelijoita ja voimme kyllä saada -yhteisen tuleman." - -"Suotteko minulle miettimisaikaa?" esitti Aramis. - -"Ei, tällaisessahan asiassa on meikäläisten kesken heti päästävä -ratkaisuun: kyllä tai ei." - --- Tuo on tyhjää mahtailua, -- ajatteli piispa; -- on mahdotonta, että -Itävallan Anna ottaisi kuunnellakseen tuollaista naista. - -"No niin?" tiukkasi herttuatar. - -"Minua ihmetyttäisi suuresti, madame, jos herra Fouquetilla olisi -tällähaavaa käytettävissään sellainen summa." - -"Ei siitä sitten sen enempää", lausui herttuatar; "Dampierre -korjautukoon miten vain käy laatuun." - -"Ette varmaankaan ota raskaalta kannalta tätä vastusta?" - -"En, minä kyllä suoriudun." - -"Niin, kaiketi kuningatar tekee hyväksenne sen, mihin yli-intendentti -ei kykene", oli piispa arvelevinaan. - -"Hoo, tottahan toki... Teidän mielestänne ei kenties olisi mukavaa -minun puhua yli-intendentille suoranaisesti niistä kirjeistä?" - -"Siinä menetelkää miten mielitte, herttuatar. Herra Fouquet tuntisi -itsensä syylliseksi tai syyttömäksi; mutta minun luullakseni hän -edellisessä tapauksessa olisi liian ylpeä sitä tunnustamaan, ja -viattomana hän taasen peräti julmistuisi sellaisesta uhkauksesta." - -"Te järkeilette aina erinomaisesti", sanoi herttuatar nousten. - -"Aiotte siis tehdä kuningattarelle ilmiannon herra Fouquetista?" -virkkoi Aramis. - -"Ilmiannon?... Hui, se on ruma sana. En ryhdy ilmiantajaksi, rakas -ystävä; kyllähän te tunnette politiikkaa siksi hyvin, että tiedätte, -millä tavoin tällainen asema järjestyy: minä vain asetun rahaministeriä -vastaan." - -"Niin oikein." - -"Ja puoluesodassa -- ase kuin ase." - -"Tietenkin." - -"Kerran päästyäni jälleen sovintoon leskikuningattaren kanssa minä voin -olla vaarallinen." - -"Siihen teillä on oikeus." - -"Minä käytänkin sitä, hyvä ystävä." - -"Ettehän liene tietämätön siitä, että herra Fouquet on mitä -parhaimmissa väleissä Espanjan kuninkaan kanssa, herttuatar?" - -"Saattaapa olla." - -"Jos käytte taisteluun häntä vastaan, kuten sanotte, ryhtyy kai hänkin -toimiin teidän suhteenne." - -"Ah, minkäpä sille voi!" - -"Hänelläkin on siihen oikeus, vai mitä?" - -"Tietysti." - -"Ja ollen läheisissä tekemisissä Espanjan kanssa hän varmaankin käyttää -tätä ystävyyttä aseenansa." - -"Tahdotte sanoa, että hän pääsee yhteistoimintaan jesuiittien -suurmestarin kanssa, hyvä Aramis." - -"Niin voi sattua, herttuatar." - -"Ja että minulta silloin lakkautetaan eläkkeeni siltä taholta." - -"Pahoin pelkään sitä." - -"Täytyy lohduttautua. Oh, mitä pelkäämistä rouva de Chevreusella onkaan -Richelieun jälkeen, frondelaisliikkeen yli eläneenä, maanpakonsa -kestettyään?" - -"Neljänkymmenenkahdeksantuhannen livren eläke sentään!..." - -"Niin, onhan se rahaa." - -"Ja lisäksi tiedätte, että puoluesodassa isketään vihollisen -ystäviinkin." - -"Ah, te tarkoitatte, että se ulottuu Laicques-parkaankin?" - -"Sitä on jokseenkin mahdoton välttää, herttuatar." - -"No, hänen vuosirahansa on vain kaksitoistatuhatta livreä." - -"Niin; mutta Espanjan kuninkaalla on vaikutusvaltaa, jotta hän herra -Fouquetin neuvosta saattaa toimittaa herra Laicquesin telkien taakse." - -"Siitä ei minulla ole suurtakaan pelkoa, hyvä ystävä, sillä Itävallan -Annan kanssa sovintoon päästyäni minä kyllä saisin Ranskan vaatimaan -Laicquesin vapauttamista." - -"Ehkä kyllä. Mutta teillä on muuta pelättävää." - -"Mitä siis?" kysyi herttuatar teeskennellyn pelokkaasti. - -"Te tiedätte, että kun on kerran liittynyt veljeskuntaan, siitä ei -pääse hevillä eroon. Sen asioissa tietoon saadut salaisuudet ovat -arkaluontoisia, paljastajalleen turmiollisia." - -Herttuatar mietti tovin. - -"Tuo on vakavampaa", myönsi hän sitten; "tahdon vielä ajatella." - -Ja pimeässäkin Aramis tunsi ystävättärensä katseen koettavan tunkeutua -hänen sydämeensä hehkuvana kuin kuumennettu rauta. - -"Tehkäämme hiukan tiliä", sanoi Aramis, ollen varuillaan sujauttaen -kätensä ihokkaan alle, missä hänellä oli tikari piiloitettuna. -"Eläkkeenne lakkauttaminen ja Laicquesin vuosirahan lopettaminen -merkitsee teille kuudenkymmenentuhannen livren tappiota. Koetan keksiä, -mitä voitte saada sille vastapainoksi." - -"Viisisataatuhatta livreä kuningattarelta." - -"Sitä ette voi ottaa lukuun varmana eränä." - -"Tiedän keinon, jolla saan sen häneltä varmasti", virkahti herttuatar -ajattelemattaan. - -Chevalier heristi korviaan. Tämä vastustajan hairahdus sai hänen -älykkyytensä asettumaan niin varuilleen, että toinen siten menetti -saavuttamansa edun, piispan käyttäessä tuota lähtökohtaa tärkeiden -johtopäätösten tekemiseen. - -"Jos olettaisinkin, että saatte nuo rahat", huomautti hän, "niin -menetätte kuitenkin kaksin verroin, koska puolen miljoonan korot -vastaavat vain puolta kuudenkymmenentuhannen livren taatusta -eläkkeestä." - -"Ei, se tulojen vähennys on vain ihan tilapäinen, kestäen ainoastaan -sen aikaa kun herra Fouquet on ministerinä; arvioitsen hänen -valtakautensa vielä korkeintaan pariksi kuukaudeksi." - -"Vai niin!" äännähti Aramis. - -"Olen avomielinen, kuten näette." - -"Kiitän teitä, herttuatar; mutta väärin silti oletatte, että -veljeskunta herra Fouquetin jouduttua epäsuosioon alkaisi jälleen -suorittaa teille eläkettänne." - -"Tiedän keinon veljeskunnan suostuttamiseen, kuten saan -leskikuningattarenkin anteliaaksi." - -"Sittenpä meidän kaikkien täytyykin laskea alas lippumme teidän -edessänne, herttuatar. Teille voitto, teille riemu! Rukoilen teitä vain -olemaan armollinen kymbaalien ja pasuunain kuuluttaessa valtiuttanne!" - -"Miten on mahdollista", aloitti herttuatar jälleen, piispan -ivallisuudesta välittämättä, "että te säikähdätte vaivaista -viidensadantuhannen livren summaa, kun teiltä -- tahdoin sanoa -ystävältänne, anteeksi: suojelijaltanne -- siten säästettäisiin -puoluetaistelun suuret hankaluudet?" - -"Sen sanon teille nyt suoraan, herttuatar: tuon puolen miljoonan -jälkeen vaatisi herra de Laicques osuuttansa, tietenkin toiset -viisisataatuhatta, ja teidän kahden jälkeen tulisi vuoro lapsillenne, -auttamillenne omaisille, köyhillenne, ties keille kaikille. Mutta -parista pahastakaan kirjeestä ei kannata maksaa kolmea tai neljää -miljoonaa. Hyväinen aika, herttuatar, kuningattaren timanttikoristeet -olivat toki enemmän arvoiset kuin nuo Mazarinin allekirjoittamat -lappuset, ja mitenkään ne eivät tulleet maksamaan neljättäosaakaan -siitä summasta, joka meiltä soluisi tähän juttuun." - -"Niin kai, niin kai; mutta kauppias määrää tavaralle oman hintansa, ja -ostajan asia on hankkia se tai jättää silleen." - -"No, aivan totta puhuen, herttuatar, ilmoitan teille lopultakin sen -syyn, minkätähden en osta kirjeitänne: ne ovat väärennettyjä." - -"Jopa nyt!" - -"Siitä ei ole epäilemistäkään, sillä olisihan tosiaan liian -merkillistä, että kun juuri Mazarin aiheutti välienne rikkoutumisen -kuningattaren kanssa, te kuitenkin olisitte ollut likeisissä suhteissa -kardinaaliin. Tuo tuntuisi siltä kuin olisitte teeskennellyt -kuningattaren edessä, -- ja siinä tulisi aavistelleeksi intohimoa ja... -totisesti en tahdo virkkaa sen enempää." - -"Sanokaa vain." - -"Ja antaumusta." - -"Saattaa niin olla; mutta kyllä kirjeiden sisältö vain on oikea." - -"Vakuutan teille, herttuatar, että te ette voi käyttää niitä -kuningattaren luona." - -"Oh, voin käyttää kaikkia perusteita hänen luonansa, mikä vain on -tarvis." - --- No, räkätä vain, hohkanärhi! -- ajatteli Aramis; -- sihise, kyy! - -Mutta herttuatar oli puhunut kyllikseen ja teki lähtöä. - -Aramis toimitti hänelle vielä nöyryytyksen -- koston toisen tukalasta -juonimisesta. Hän soitti kelloa. Salonkiin ilmestyi heti valoa, ja -haarakynttiläin luodessa hohteensa herttuattaren kuihtuneille kasvoille -piispa kohdisti pitkän ivallisen katseen noihin kalventuneihin ja -painuneihin poskiin, kiillottomiin silmiin ja yhteenpuristuneihin -huuliin, jotka eivät kyenneet salaamaan mustuneita ja harvalukuisia -hampaita. Itse hän ojensi sirosti esiin suorat ja jäntevät säärensä, -nosti ylevän päänsä pystyyn ja hymyili näyttääkseen hampaitaan, joilla -vielä oli valossa jonkun verran hohtoa. Elähtänyt keimailijatar tunsi -pilkallisen maailmanmiehen piston; juuri hänen vieressään oli iso -kuvastin, jossa hänen huolellisesti salailtu raihnaisuutensa kävi -ilmeiseksi vastakohdan tehostamana. - -Huojuvin askelin ja hätäisyyden huumaamana hän silloin riensi ulos edes -hyvästelemättä Aramista, joka kumarsin rohkeana ja pulskana kuin -entiseen aikaan muskettisoturina ollessaan. Kepeän keikarimaisesti -lipui Aramis lattian yli, saattaakseen häntä ovelle asti. - -Rouva de Chevreuse viittasi palvelijaansa sieppaamaan jälleen musketin -olalleen ja läksi tiehensä talosta, jossa kaksi hellää ystävystä ei -ollut päässyt yhteisymmärrykseen, syystä että he olivat ymmärtäneet -toisiaan liian hyvin. - - - - -180. - -Toisen hylkäämä kauppa voidaan tehdä toisen kanssa. - - -Baudoyer-aukion talosta ajoi Chevreusen herttuatar suoraan kotiinsa, -epäilemättä peläten, että häntä voitaisiin pitää silmällä. Mutta heti -kun oli varmistunut siitä, että kukaan ei ollut seurannut häntä taloon, -hän käski avata toiselle kadulle johtavan puutarhaportin ja ajoi -Croix-des-Petits-Champs-kadulle, jonka varrella herra Colbert asui. - -Ilta oli jo ehtinyt yöksi, ja synkäksi yöksi; tyyntynyt Pariisi verhosi -suvaitsevaiseen varjoonsa valtiollista vehkeilyään hommaavan -herttuattaren samoin kuin yksinkertaisen porvarisnaisen, joka -kaupungilla illallisissa myöhästyneenä kierteli rakastajansa -käsikynkässä pisintä tietä aviolliseen asumukseensa. - -Rouva de Chevreuse oli kyllin tottunut yölliseen politiikkaan, -tietääkseen että ministeri ei kotonaankaan koskaan kätkeydy nuorilta ja -kauneilta toimistojen tomua pelkääviltä naisilta tai vanhoilta, perin -viisailta rouvilta, jotka kavahtavat virastohuoneiden varomatonta -kaikua. - -Kamaripalvelija vastaanotti herttuattaren pylväseteisessä ja suoraan -sanoen hyvin huonosti. Mies meni niin pitkälle, että hän tulijan kasvot -nähtyään selitti ihan sopimattomaksi tulla sellaisella hetkellä siinä -iässä häiritsemään herra Colbertin viimeistä iltatyötä. - -Mutta suuttumatta rouva de Chevreuse kirjoitti muistikirjansa lehdelle -nimensä, paljon melua aiheuttaneen nimen, joka niin monet kerrat oli -kiusallisesti soinut Ludvig XIII:n suuren kardinaalin korvissa. Hän -piirsi tuon nimen aikakauden suurten herrojen isolla, epävarmalla -käsialalla, taittoi paperin hänelle ominaiseen tapaan ja antoi sen -sanaa virkkamatta palvelijalle, mutta niin käskevän näköisenä, että -henkilöitänsä vainuamaan tottunut miekkonen aavisti prinsessaa ja -painaen päänsä alas riensi herra Colbertin luo. - -Sanomattakin on selvää, että ministeriltä lehtisen avatessaan pääsi -pikku huudahdus ja että palvelija, jolle siitä kyllin selvisi -salaperäisen vierailun mielenkiintoisuus, palasi juoksujalkaa -herttuatarta noutamaan. - -Tämä nousi siis jokseenkin raskaasti komean, uuden talon ensimmäiset -portaat ja levähdettyään hetkisen sillakkeella, jottei astuisi -hengästyneenä sisälle, hän ilmestyi herra Colbertin eteen, joka itse -piteli työhuoneensa kaksoisovia auki. Herttuatar pysähtyi kynnykselle -tarkkaamaan miestä, jonka kanssa hän oli joutumassa tekemisiin. - -Ensi näkemällä tuo pyöreä, raskas, paksu pää tuuheine kulmakarvoineen, -tuo epämiellyttävä nyrpeys kasvoissa, jolle pappien päähinettä -muistuttava patalakki antoi painostuneen sävyn, -- sanalla sanoen, ei -mikään miehen olemuksessa ennustanut herttuattarelle suuria vaikeuksia -kaupanhieronnassa, mutta eipä myöskään suurta mielenkiintoa ehdoista -väiteltäessä. Sillä ei näyttänyt siltä, että tuo karkea luonne oli -herkkä hienon koston tuottamalle tenholle tai myrttyneen kunnianhimon -tunteille. Mutta kun herttuatar lähempää katsahti noihin pieniin, -mustiin, läpitunkeviin silmiin ja keksi kuperan otsan ankaran -pituuspoimun sekä huomaamattoman venähdyksen huulissa, joissa -joukkoihmiset näkivät typeränsekaista hyväntuulisuutta, muutti hän -mielipidettään, ajatellen itsekseen: -- Olen osannut oikeaan mieheen. - -"Mikä tuottaa minulle vierailunne kunnian, madame?" kysyi intendentti. - -"Apunne tarvis, monsieur, ja se apu, jota te tarvitsette minulta." - -"Minua ilahduttaa, madame, kuulla lauseenne edellinen osa; mutta -jälkimmäisen suhteen..." - -Rouva de Chevreuse istahti nojatuoliin, jonka herra Colbert hänelle -siirsi. - -"Herra Colbert, tehän olette raha-asiain intendentti?" - -"Niin, madame." - -"Ja te pyritte yli-intendentiksi?..." - -"Madame!" - -"Älkää kieltäkö; se pitkittäisi keskusteluamme tarpeettomasti." - -"Kuitenkaan, madame, vaikka olen perin hyväntahtoinen ja kohteliaskin -niin ansiokkaalle naiselle kuin te olette, ei mikään saisi minua -tunnustamaan, että pyrin syrjäyttämään ylempäni." - -"En ole suinkaan puhunut teille syrjäyttämisestä, herra Colbert. -Olisinko sattunut mainitsemaan sen sanan? En sitä usko. Sana korvata on -vähemmän hyökkäävä ja kieliopillisesti sopivampi, kuten herra de -Voiture lausui. Minä väitän siis että te pyritte korvaamaan herra -Fouquetin." - -"Herra Fouquetin menestys, madame, on pysyväistä laatua. Herra -yli-intendentti esittää nykyisin Rhodoksen jättiläispatsaan osaa: -laivat purjehtivat hänen alitseen kukistamatta häntä." - -"Minä olisin käyttänyt juuri samaa vertausta. Niin, herra Fouquet -näyttelee Rhodos-saaren kolossia; mutta muistan kuulleeni Conrartin... -akatemian jäsen, luullakseni... kertoneen, että kun rhodolainen -jättiläiskuva kaatui, niin kauppias, joka oli sen suistanut maahan... -tavallinen kauppias, herra Colbert... lastautti neljäsataa kameelia sen -pirstaleilla. Kauppias on toki paljon heikompi kuin raha-asiain -intendentti!" - -"Madame, voin vakuuttaa, etten koskaan kukista herra Fouquetia." - -"Tahdotte siis, herra Colbert, itsepintaisesti arastella kanssani -ikäänkuin ette tietäisi, että olen rouva de Chevreuse ja vanha, -- -toisin sanoen, että olette tekemisissä naisen kanssa, joka on -harjoittanut politiikkaa herra de Richelieun kera ja jolla ei enää ole -aikaa hukattavana. No, kun menettelette näin harkitsemattomasti, -lähdenkin tästä etsimään älykkäämpiä henkilöitä, jotka ovat kiihkeämpiä -luomaan onnensa." - -"Missä suhteessa, madame, missä?" - -"Te annatte minulle huonon käsityksen nykyajan toimekkuudesta, -monsieur. Vannonpa, että jos minun aikanani nainen olisi mennyt -tapaamaan herra de Cinq-Marsia, joka kuitenkaan ei ollut mikään suuri -nero, ja sanonut hänelle kardinaalista, mitä minä juuri sanoin teille -herra Fouquetista, niin herra de Cinq-Mars olisi heti paikalla -työntänyt rautansa tuleen." - -"No, no, madame, hiukan kärsivällisyyttä." - -"Myönnättekin siis haluavanne korvata herra Fouquetin?" - -"Kyllä, jos kuningas antaa hänelle eron." - -"Taaskin liikoja sanoja! On ilmeistä, että kun ette vielä ole -karkoituttanut herra Fouquetia, niin ette ole kyennyt sitä tekemään. Ja -minä olisin epäkelpo esittäytymään, jos saapuessani luoksenne en toisi -teille, mitä teiltä puuttuu." - -"Mielipahakseni minun täytyy yhä väittää vastaan, madame", virkkoi -Colbert vaitiolon jälkeen, joka antoi herttuattarelle tilaisuuden -täydellisesti pohjata hänen teeskentelynsä syvyyden; "mutta minun on -huomautettava, että jo kuuden vuoden kuluessa on ilmianto toisensa -jälkeen tehty herra Fouquetia vastaan hänen tasapainonsa silti koskaan -järkkymättä." - -"Aikansa kullakin, herra Colbert. Noiden ilmiantojen tekijät eivät -käyttäneet de Chevreusen nimeä, eikä heillä ollut kuuteen herra de -Mazarinin kirjeeseen verrattavia todisteita nimenomaisesta -väärinkäytöksestä." - -"Väärinkäytöksestä?" - -"Rikoksesta, jos niin haluatte." - -"Rikoksesta! Herra Fouquetinko tekemästä?" - -"Ei mistään muusta... Kah, onpa ihmeellistä, -- nythän ette enää -näytäkään niin kylmäkiskoiselta ja välinpitämättömältä, herra Colbert." - -"Onko rikos tiedossanne?" - -"Minua ilahduttaa, että sillä on teihin jotakin vaikutusta." - -"Oh, sisältyyhän siihen sanaan peräti paljon, madame!" - -"Siihen sisältyy rahaministerin valtakirja teille ja karkoitustuomio -tai Bastiljiin sulkeminen herra Fouquetille." - -"Anteeksi, rouva herttuatar, on melkein mahdotonta, että herra Fouquet -häädettäisiin maanpakoon. Vangitseminen, epäsuosioonkin joutuminen -olisi jo paljon!" - -"Oo, minä tiedän mitä sanon", vastasi rouva Chevreuse jämeästi. "Minä -en elä niin kaukana Pariisista, etten tietäisi, mitä täällä tapahtuu. -Kuningas ei rakasta herra Fouquetia ja menettää hänet mielellään, jos -hänelle varataan siihen tilaisuus." - -"Sen tilaisuuden pitää olla hyvä." - -"Se on kylliksi hyvä, -- niin että arvioitsenkin sen -viiteensataantuhanteen livreen." - -"Miten niin?" kysyi Colbert. - -"Tarkoitan, monsieur, että pitäen tätä tilaisuutta käsissäni, en siirrä -sitä teidän haltuunne vähemmästä kuin viidestäsadastatuhannesta -livrestä." - -"Oikein, madame, minä käsitän. Mutta koska olette määrännyt -myyntihinnan, tarkastakaamme myöskin tavaran laatua." - -"Oh ihan pikku erä: kuusi kirjettä herra de Mazarinilta kuten jo -sanoin; mutta näitä alkuperäisiä asiapapereita ei voi suinkaan pitää -liian kalliina, jos ne epäämättömästi todistavat herra Fouquetin -kavaltaneen itselleen suuria rahasummia." - -"Epäämättömästi?" tutkaisi Colbert ilosta kiiluvin silmin. - -"Epäämättömästi! Haluatteko lukea kirjeet?" - -"Kaikesta sydämestäni! Jäljennökset tietenkin." - -"Niin tietysti." - -Herttuatar veti povestaan pienen, samettiliivin litistämän -paperipinkan. - -"Lukekaa", kehoitti hän. - -Colbert tarttui kiihkeästi papereihin ja ahmi niiden sisällön. - -"Mainiota!" hän huudahti. - -"Hyvin selvää, eikö niin?" - -"On, madame, on. Herra de Mazarin näkyy jättäneen rahoja herra -Fouquetille, ja tämä on ne pitänyt. Mutta mitä rahoja?" - -"Kas niin, mitä rahoja? Jos meille syntyy kauppa, lisään näihin -kirjeisiin seitsemännen, josta saatte viimeiset tiedot." - -Colbert mietti. - -"Entä alkuperäiset kirjeet?" - -"Tarpeeton kysymys, ikäänkuin minä utelisin teiltä, herra Colbert, -olisivatko minulle antamanne rahapussit täysinäiset vai tyhjät." - -"Sattuvasti sanottu, madame." - -"Onko kauppa sovittu?" - -"Ei sentään." - -"Mitenkä?" - -"On eräs seikka, jota emme ole kumpikaan tulleet ajatelleeksi." - -"Mikä se on?" - -"Herra Fouquetia ei voi tässä tapauksessa kaataa muutoin, kuin -oikeusjutun kautta." - -"Niin." - -"Julkisella häväistyksellä." - -"Niin. Entä sitten?" - -"Mutta hänen niskoilleen ei voi toimittaa sellaista oikeusjuttua ja -häväistystä." - -"Miksei?" - -"Siksi että hän on parlamentin yliprokuraattori ja Ranskassa -hallitusvirastot, sotajoukko, oikeuslaitos, kauppa, kaikki liittyy -toisiinsa hyväntahtoisuuden ketjulla, jota nimitetään yhteishengeksi. -Niinpä, madame, parlamentti ei koskaan sallisi, että sen tärkein mies -haastettaisiin tuomioistuimen eteen. Ja jos hänet sinne tuotaisiin -kuningasvallan käskystä, ei häntä siellä koskaan tuomittaisi." - -"Ah, _ma foi_, herra Colbert, tuo ei kuulu minuun." - -"Sen tiedän, madame, mutta se koskee minua ja vähentää esittämienne -asiakirjain arvoa. Miten minua hyödyttäisi rikoksen todistus ilman -tuomion mahdollisuutta?" - -"Pelkästään epäillyksikin joutumalla herra Fouquet menettää -ministerinsalkkunsa." - -"Suurikin asia!" huudahti Colbert, jonka synkät piirteet äkkiä -välähtivät kirkkaiksi vihan ja koston ilmeestä. - -"Ah, ah, herra Colbert", virkahti herttuatar, "suokaa minulle anteeksi! -En tiennyt teitä noin herkkätuntoiseksi. No hyvä on. Koska tahdotte -enemmän kuin minulla on, niin älkäämme puhuko asiasta enempää." - -"Puhukaamme, madame, puhukaamme sentään. Mutta kun arvopaperinne ovat -laskeneet, niin alentakaa vaatimuksiannekin." - -"Te tingitte?" - -"Se on välttämätöntä sille, joka tahtoo rehellisesti maksaa." - -"Paljonko minulle tarjoatte?" - -"Kaksisataatuhatta livreä." - -Herttuatar nauroi hänelle vasten silmiä. - -"Malttakaas", virkahti hän sitten kuitenkin äkkiä. - -"Suostutteko te?" - -"En vielä, mutta minulla on toinen ehdotus." - -"Puhukaa." - -"Te annatte minulle kolmesataatuhatta livreä." - -"En, en!" - -"Oh, ottakaa tai jättäkää... Eikä siinä olekaan kaikki." - -"Vieläkö muuta?... Te käytte mahdottomaksi, rouva herttuatar." - -"Vähemmän kuin luulette. En pyydä teiltä rahallista etua lisää." - -"Mitä sitten?" - -"Palvelusta. Tiedätte, että olen aina hellästi rakastanut -kuningatarta." - -"No?" - -"No niin, haluan päästä hänen majesteettinsa puheille." - -"Kuningattarenko?" - -"Niin, herra Colbert, kuningattaren. Hän on kyllä jo aikoja sitten -lakannut olemasta ystäväni, mutta hän voi siksi jälleen tulla, jos -siihen toimitetaan tilaisuus." - -"Hänen majesteettinsa ei enää ota ketään vastaan. Hän kärsii paljon. -Tiedätte hyvin, että hänen sairautensa kohtaukset uudistuvat yhä -useammin." - -"Siksi juuri tahtoisinkin tavata hänen majesteettiaan. Ajatelkaahan, -että meillä Flandriassa tämä sairaus on varsin yleistä." - -"Syöpäkö? Hirvittävä, parantumaton tauti." - -"Älkää uskoko sitä, herra Colbert. Flaamilainen talonpoika elää -kutakuinkin luonnontilassa; hänellä ei oikeastaan ole vaimoa, vaan -naaras." - -"Entä sitten, madame?" - -"Niin, herra Colbert, miehen poltellessa piippuaan tekee nainen työtä. -Hän ammentaa vettä kaivosta, valjastaa muulin tai aasin, rupeaa itsekin -kuormajuhdaksi. Kun hän säästelee itseään vähän, kolhaisee hän -itsensä tuon tuostakin, ja usein häntä lyödäänkin. Syöpä aiheutuu -ruhjevammasta." - -"Se on totta!" - -"Flaamittaret eivät siitä kuole. Kärsiessään liiaksi he menevät -etsimään apua. Ja Brüggen beguininunnat ovat mainioita parantamaan -kaikkia kipuja. Heillä on arvokkaita vesiä, ulkonaisia ja -erikoisrohtoja. Minä tuon kuningattarelle Brüggen beguiniluostarin -lääkevettä, joka voi parantaa hänen majesteettinsa. Näette, herra -Colbert, että olisi ihan arveluttavaa estää minua pääsemästä -kuningattaren luo." - -"Te olette peräti älykäs nainen, herttuatar, te saatatte minut ymmälle. -Arvaan kuitenkin, että tähän suureen armeliaisuuteen kuningatarta -kohtaan kätkeytyy joku pieni omakin pyyde." - -"Yritänkö sitä salata, herra Colbert? Puhuitte pienestä -henkilökohtaisesta edusta? Tietäkää, että minulla on siinä suurikin -yksityinen harrastus, ja sen tahdon teille lyhyesti todistaa. Jos te -hankitte minulle puheillepääsyn hänen majesteettinsa luo, niin tyydyn -pyytämiini kolmeensataantuhanteen livreen. Muussa tapauksessa pidän -kirjeeni, ellette vitkastelematta suorita niistä viittäsataatuhatta." - -Nousten tämän ratkaisevan sanan lausuttuaan vanha herttuatar jätti -herra Colbertin tuskalliseen hämmennykseen. Enempi tinkiminen oli -käynyt mahdottomaksi; kaupanteon raukeaminen olisi ollut suuri tappio. - -"Madame", sanoi hän piankin, "minulla on ilo suorittaa teille nuo -satatuhatta écua." - -"Oo!" virkahti herttuatar. - -"Mutta miten saan alkuperäiset kirjeet?" - -"Mitä yksinkertaisimmalla tavalla, paras herra Colbert. Keneen te -luotatte?" - -Vakava rahamies hytkähti hiljaiseen nauruun, joka sai hänen tuuheat -mustat kulmakarvansa yölepakon siipien tavoin nousemaan ja laskemaan -hänen kellertävän otsansa syvälle juovalla. - -"En kehenkään", lausui hän. - -"Oh, kyllä kai teette poikkeuksen itsenne suhteen, herra Colbert?" - -"Mitä sillä tarkoitatte, rouva herttuatar?" - -"Tarkoitan, että jos vaivautuisitte tulemaan kanssani paikkaan, missä -kirjeet ovat, jätettäisiin ne teidän omiin käsiin ja te voisitte ne -tarkastaa, varmistua niiden alkuperäisyydestä." - -"Se on totta." - -"Te varaisitte mukaanne satatuhatta écua, koska minäkään en luota -kehenkään." - -Herra intendentti punastui kulmakarvojaan myöten. Kuten kaikki -numeroiden käsittelyyn täysin perehtyneet miehet, oli hän matemaattisen -rehellinen hävyttömyyteen asti. - -"Minä otan lupaamani summan mukaani, madame", sanoi hän, "kahtena -rahastostani suoritettavana maksuosoituksena. Riittääkö se teille?" - -"Olisivatpa nuo maksuosoituksenne kahdelle miljoonalle asetettuja, -herra intendentti!... Minulla on siis kunnia näyttää teille tie." - -"Sallikaa, että valjastutan hevoseni." - -"Minulla on vaunut ulkopuolella, monsieur." - -Colbert yskähti epäröivästi. Hetkisen hän kuvitteli, että herttuattaren -ehdotus oli ansa, että portilla ehkä odotettiin, että tämä nainen, joka -oli myynyt salaisuutensa sadastatuhannesta écusta Colbertille, -varmaankin oli tarjonnut salaisuuttaan samasta summasta herra -Fouquetille. - -Kun hän näytti kovin empivältä, katsahti herttuatar häntä silmiin. - -"Ajatte mieluummin omissa vaunuissanne?" kysyi hän. - -"Myönnän sen." - -"Arveletteko, että saattaisin teidät johonkin satimeen?" - -"Rouva herttuatar, te olette niin veikeä, ja minä olen niin -vakavaluontoinen, että viatonkin leikkisä tepponen voisi tuottaa -minulle ikävyyksiä." - -"Niin, tosiaankin te pelännette? No hyvä, valjastuttakaa vaununne ja -ottakaa niin monta palvelijaa kuin haluatte... Mutta muistakaahan... -mitä kahden teemme, sen ainoastaan me tiedämme; mitä kolmas saisi nähdä, -sen julistamme kaikelle maailmalle. Minä en tässä kuitenkaan inttele: -vaununi seuraavat teidän ajopelejänne, ja pidän itseni tyydytettynä, -kun saan nousta teidän vaunuihinne ajaakseni kuningattaren luo." - -"Kuningattarenko?" - -"Oletteko sen jo unohtanut? Mitä, onko mielestänne haihtunut väliehto, -joka minulle on niin tärkeä! Hyvä Jumala, kuinka vähän se teille -merkitsikään! Sen tietäen olisin vaatinut teiltä kaksinkertaista -hintaa." - -"Olen miettinyt, rouva herttuatar; minä en teitä seuraakaan." - -"Niinkö!... Miksette?" - -"Koska luotan teihin rajattomasti." - -"Te olette peräti kohtelias!... Mutta saadakseni käsiini ne satatuhatta -écua...?" - -"Ne ovat tässä." - -Intendentti piirrälsi muutamia sanoja paperille, jonka antoi -herttuattarelle. - -"Te olette saanut maksun", virkkoi hän. - -"Kaunis piirre, herra Colbert, jonka tahdon teille palkita." - -Näin lausuessaan hän remahti nauramaan. Madame de Chevreusen nauru oli -kaameata räkätystä. Ken tuntee nuoruuden, uskon, rakkauden, elämän -sykkivän suonissaan, kuuntelee mieluummin itkua kuin tuollaista kolkkoa -virskumista. - -Herttuatar avasi miehustansa, vetäen poveltaan pienen, tulipunaisella -nauhalla sidotun paperipinkan. Hakaset olivat kirvonneet hänen -hermostuneiden sormiensa rajusta kosketuksesta. Paperin tempaamisesta -ja hankauksesta naarmuttunut hipiä paljastui ujostelemattomasti näistä -omituisista alkuvalmistuksista kummastuneen intendentin silmien eteen. -Herttuatar nauroi yhä. - -"Kas tässä", toimitti hän, "herra de Mazarinin omakätiset kirjeet. Ne -ovat teillä, ja vielä kaupanpäällisiksi Chevreusen herttuatar on -riisuutunut nähtenne, ikäänkuin olisitte ollut... En tahdo mainita -nimiä, jotka synnyttäisivät teissä ylpeyttä tai kateutta. Nyt, herra -Colbert", hän jatkoi kiinnittäen nopeasti hakasia ja nauhoja pukunsa -rintamuksessa, "se hyvä onnenne on lopussa. Seuratkaa minua -kuningattaren luo." - -"En tee sitäkään, madame. Jos joutuisitte uudestaan hänen -majesteettinsa vihoihin ja kuninkaallisessa palatsissa tiedettäisiin, -että minä olen teidät esitellyt, niin kuningatar ei ikinä antaisi sitä -minulle anteeksi. Ei, minulla on palatsissa uskollisia apureita, jotka -toimittavat teille puheillepääsyn, saattamatta minua ikävyyksiin." - -"Miten tahdotte, kunhan vain pääsen." - -"Miksi nimitittekään niitä Brüggen hurskaita naisia, jotka parantavat -sairaita?" - -"Beguininunniksi." - -"Te olette beguininunna." - -"Ehkä; mutta minun täytyy lakata sitä olemasta." - -"Se on teidän asianne." - -"Anteeksi, anteeksi! En tahdo joutua vaaraan, että minulta evätään -luoksepääsy." - -"Sekään ei kuulu minuun, madame. Minä käsken kirjeellisesti, että hänen -majesteettinsa palvelusvuorolla olevan kamarijunkkarin ensimmäinen -lakeija päästää sisälle beguininunnan, joka tuo tehokkaan lääkkeen -hänen majesteettinsa tuskien lieventämiseksi. Te viette minulta kirjeen -ja varaatte itsellenne lääkettä ja esitätte tarpeelliset selitykset. -Tarpeen tullen tunnustan beguininunnan, mutta en ota tietääkseni mitään -rouva de Chevreusesta." - -"Hyvä niinkin." - -"Tässä on suosituskirje, madame." - - - - -181. - -Karhun talja. - - -Colbert ojensi kirjelapun herttuattarelle ja siirsi säveästi sivulle -istuimen, jonka taakse tämä oli vetäytynyt. Rouva de Chevreuse tervehti -keveästi ja poistui. - -Intendentti oli heti varmistautunut Mazarinin käsialasta ja tarkistanut -kirjeiden lukumäärän oikeaksi. Hän soitti nyt käsikirjurinsa saapuville -ja pyysi tätä hakemaan hänen puheilleen parlamenttineuvos Vanelin. -Sihteeri vastasi, että herra neuvos oli juuri tullut taloon -tavallisuuden mukaan selostamaan intendentille senpäiväisen -parlamentinistunnon pääkohtia. - -Colbert lähestyi lamppua, luki kardinaalivainajan kirjeet uudestaan ja -hymyili usean kerran, nähdessään mitä kaikkea merkitystä näillä -aavistamattomasti saaduilla todistuskappaleilla oli. Laskien ison -päänsä käsien varaan hän tuokioksi vaipui syvään mietiskelyyn. - -Tällävälin astui Colbertin työhuoneeseen vantteran luiseva, -jäykkäpiirteinen ja kyömynenäinen mies, jonka vaatimaton varmuus -ilmaisi sekä joustavaa että päättäväistä luonnetta, -- notkeata -herransa edessä, joka saattoi viskata hänelle luun, mutta lujaa koirien -parissa, joiden ehkä olisi tehnyt mieli käydä kiistaan saaliinjaosta. -Hänellä oli kainalossaan paksu tukku asiakirjoja; hän asetti sen -samalle kirjoituspöydälle, jonka ääressä Colbert istui kyynärpäihinsä -nojaten. - -"Hyvää iltaa, herra Vanel", toivotti jälkimmäinen aatoksistaan -havahtuen. - -"Hyvää iltaa, monseigneur", vastasi Vanel luontevasti. - -"Teidän on sanottava monsieur", huomautti Colbert sävyisästi. - -"Monseigneuriksi puhutellaan ministereitä", virkkoi Vanel -järkkymättömän levollisesti; "te olette ministeri!" - -"En vielä!" - -"Olette minun silmissäni; joka tapauksessa tunnen teidän -_ylhäisyytenne_ itseeni verraten, ja jos ette mielellänne suo minun -puhuttelevan teitä siksi muiden kuullen, sallikaa minulle oma tapani -kahden kesken." - -Colbert kohotti päänsä lampun tasalle ja koetti Vanelin kasvoista -lukea, minkä verran tässä nöyrän kiintymyksen vakuutuksessa oli -vilpittömyyttä. Mutta parlamenttineuvos kykeni kestämään -monseigneurinsakin tähystyksen. Colbert huokasi. Hän ei ollut saanut -mitään selville Vanelin muodosta: Vanel saattoi olla rehellinen. -Rahaministeri ajatteli, että tämä hänen alaisensa virkamies oli -kuitenkin ylempänä häntä yhdessä suhteessa: esimiehen oli täytynyt -alistua hänen vaimonsa tenhoon. Hänen juuri surkutellessaan tämän -virkasielun osuutta elämästä Vanel veti tyynesti taskustaan tuoksutetun -kirjeen, joka oli sinetöity punaisella lakalla, ja ojensi sen -intendentille. - -"Mikä se on, Vanel?" - -"Kirje vaimoltani, monseigneur." - -Colbert yskäisi. Hän otti kirjeen, avasi ja luki sen sekä pisti -taskuunsa, sillaikaa kun Vanel rauhallisena selaili paperitukkuaan. - -"Tehän olette työteliäs mies, Vanel?" virkahti suojelija yhtäkkiä. - -"Kyllä, monseigneur." - -"Kahdentoista tunnin aherrus ei peloita teitä?" - -"Uurastan viisitoistakin tuntia päivässä." - -"Mahdotonta! Parlamentin neuvokselle ei voi riittää kolmea tuntia -pitemmälti työtä sen asioissa." - -"Minä laadin taulukkoja eräälle ystävälleni, joka palvelee -tilivirastossa, ja joutohetkinäni opiskelen hepreaa." - -"Tehän olette saavuttanut arvossapidetyn aseman parlamentissa?" - -"Luulen kyllä, monseigneur." - -"Teidän tuskin kannattaisi sentään homehtuakaan neuvoksen istuimelle." - -"Mitä tehdä paremmin edistyäkseen?" - -"Ostaa virka." - -"Millainen?" - -"Oikein huomattava toimi. Pienet kunnianhimot ovat kiusallisimmat -tyydyttää." - -"Pienet kukkarot, monseigneur, ovat vaikeimmat täyttää." - -"Ettekö näe edessänne mitään suoranaista tavoitettavaa?" kysyi Colbert. - -"En minkäänmoista." - -"Minun mieleeni on johtunut muuan asema, mutta sen ostamiseen ilman -rasitusta tarvittaisiin kuninkaallista omaisuutta: yliprokuraattorin -virka ei ole tavallisen varallisuuden ulottuvissa." - -Nämä sanat kuullessaan Vanel tähtäsi Colbertiin katseen, jonka -himmeydessä kuvastui pelkkää nöyryyttä, mutta intendentti joutui -kuitenkin aprikoitsemaan, eikö se silmäys kyennyt tunkeutumaan -syvällekin. - -"Mitä puhuttekaan parlamentin yliprokuraattorin virasta, Monseigneur?" -oudoksui Vanel. "En tiedä muuta sellaista asemaa kuin herra Fouquetin." - -"Aivan niin, hyvä neuvos." - -"Te ette pysähdy vähään, monseigneur; mutta ennen kuin tavara ostetaan, -sen pitänee olla myytävänä?" - -"Minä luulen, herra Vanel, että se virka olisi piankin tarjolla..." - -"Mitä! Herra Fouquetko luovuttaisi korvauksesta yliprokuraattorin -valtuudet?" - -"Niin puhutaan." - -"Möisi viran, joka tekee hänet loukkaamattomaksi? Ohoh!" Ja Vanel -puhkesi nauruun. - -"Peloittaisiko teitä ottaa se haltuunne?" kysyi Colbert vakavasti. - -"Peloittaisiko! Ei suinkaan..." - -"Eikä haluttaisikaan?" - -"Monseigneur tekee minusta pilaa", sanoi Vanel; "kuinka ei -parlamenttineuvoksella olisi halua kohota yliprokuraattoriksi?" - -"No niin, herra Vanel... sanon teille, että se virka tulee tarjolle." - -"Monseigneur kyllä sanoo." - -"Siitä on huhu liikkeellä." - -"Minä vain vakuutan, että se on mahdotonta; mies ei ikinä heitä pois -kilpeä, jolla voi suojella kunniaansa, menestystään ja henkeään." - -"Toisinaan esiintyy hupsuja, jotka uskovat olevansa kaikkien pahojen -sattumusten yläpuolella, herra Vanel." - -"Ehkä niin, monseigneur; mutta sellaiset hupsut eivät missään -tapauksessa haaskaa etujansa niiden Vanel-parkojen hyödyksi, joita -maailmassa on." - -"Mikseivät?" - -"Kun nämä ovat köyhiä." - -"On kyllä totia, kuten sanoin, että herra Fouquetin virka ehdottomasti -tulee maksamaan aimo summan. Mitä te uhraisitte siihen, herra Vanel?" - -"Kaikki, minkä omistan, monseigneur." - -"Siis minkä verran?" - -"Kolmesta- neljäänsataantuhanteen livreen." - -"Ja paljonkohan lunastukseen menisi?" - -"Vähintään puolitoista miljoonaa. Tiedän siitä tarjotun -seitsemäntoistasataatuhatta herra Fouquetin taipumatta; mutta jos hän -nyt tuntisi tarpeelliseksi luovuttaa sen, -- mitä en kylläkään voi -uskoa, vaikka olenkin sellaista hiukan kuullut..." - -"Ahaa! Teillekin on siis sentään vihjattu jotakin! Kuka siitä puhui?" - -"Herra de Gourville... herra Pélisson, -- oh, se on ilmassa." - -"No niin, jos herra Fouquet tahtoisi myydä...?" - -"Niin hän voisi tyytyä puoleentoista miljoonaan ainoastaan -käteiskaupassa. En siis voisi siihen kuitenkaan puuttua, eikä kellään -ole puoltatoista miljoonaa heti lyödä pöytään." - -Colbert keskeytti neuvoksen käskevällä kasvojen ilmeellä ja alkoi -miettiä. Nähdessään herransa totisuuden ja hänen osoittamansa -itsepintaisen harrastuksen tässä asiassa Vanel odotti ratkaisua, -rohkenematta avustaa sitä. - -"Selittäkää minulle tarkoin", virkkoi Colbert sitten, -"yliprokuraattorin viran valtuudet." - -"Niihin kuuluu oikeus nostaa kanne ketä hyvänsä Ranskan alamaista -vastaan, joka ei ole täysiverinen prinssi, tai epuuttaa jokaista -ranskalaista vastaan tehty syytös, joka ei kohdistu kuninkaaseen tai -prinssiin. Yliprokuraattori on kuninkaan oikea käsi sekä syyllisen -toimittamisessa rangaistukseen että myöskin oikeuden soihdun -sammuttamisessa. Niinpä herra Fouquet saattaakin pitää puoliansa itse -kuningasta vastaan, yllyttämällä tuekseen parlamentin; kuningaskin -taasen kaikesta huolimatta säästelee häntä, saadakseen julistuksensa -virallisesti voimaan ilman rettelöitä. Yliprokuraattori on varsin -hyödyllinen, mutta myös vaarallinenkin väline valtioelämässä." - -"Tahdotteko tulla yliprokuraattoriksi, Vanel?" kysäisi Colbert äkkiä -muuttaen katsantonsa ja äänensä maireiksi. - -"Minäkö", huudahti tämä. "Mutta onhan minulla ollut kunnia huomauttaa -teille, että minulta puuttuu siihen vähintään yksitoistasataatuhatta -livreä." - -"Lainaatte sen erän koolle ystäviltänne." - -"Minulla ei ole itseäni varakkaampia ystäviä." - -"Kunnon mies!" - -"Kunpa kaikki ajattelisivat niinkuin te, monseigneur!" - -"Hyvä jo niinkin, että minulla on se käsitys, ja tarpeen tullen menen -takuuseen puolestanne." - -"Varokaa puheenpartta, monseigneur: ken takaa, hän maksaa." - -"Siitä en ole huolissani." - -Vanel nousi ihan järkkyneesti tästä niin äkillisesti, niin -aavistamattomasti tarjotusta suunnattomasta palveluksesta, kun sitä -kannatusta lupasi mies, jonka sanoja kevytmielisimmätkään eivät koskaan -pitäneet joutavana puheena. - -"Älkää laskeko minusta leikkiä, monseigneur!" lausui hän kuitenkin. - -"Joutukaamme, herra Vanel. Sanoitte herra Gourvillen jo puhuneenkin -teille herra Fouquetin asiasta?" - -"Huomautti siitä myös Pélisson." - -"Suoraanko vai viittauksena?" - -"Aluksi he lausuivat, että parlamentin jäsenten pitäisi keskuudestaan -koota pari kolme miljoonaa herra Fouquetille, suojelijalleen ja -etevimmälle edustajalleen." - -"Ja mitä te vastasitte?" - -"Sanoin puolestani lahjoittavani kymmenentuhatta livreä, mikäli tulisi -tarvis." - -"Haa, te siis pidätte hänestä?" huudahti Colbert, ja hänen katseessaan -leimahti viha. - -"En, mutta herra Fouquet on meidän yliprokuraattorimme; hän on -velkaantumassa, joutumassa häviöön, ja meidän on pelastettava -parlamentin kunnia." - -"Sekin valaisee minulle, minkätähden hän on ainiaan turvassa niin kauan -kuin hoitaa sitä virkaa", sanoi Colbert. - -"Herra Gourville lisäsi siihen: 'Almun tarjoaminen olisi sentään joka -tapauksessa nöyryyttävää herra Fouquetille, ja hän kieltäytyisi siitä. -Mutta lunastakoon parlamentti häneltä yhteistoiminnalla ja arvokkuutta -noudattaen yliprokuraattorinviran, niin kaikki käy hyvin, yhteinen -kunnia ei joudu alttiiksi eikä herra Fouquetin itsetuntoa loukata.'" - -"Tuo on nimenomainen hanke." - -"Siksi minäkin sen otaksuin, monseigneur." - -"No niin, herra Vanel, menkää heti tapaamaan herra Gourvilleä tai -Pélissonia. Tai tunnetteko ketään muuta herra Fouquetin likeistä -ystävää?" - -"Olen hyvä tuttava herra de la Fontainen kanssa." - -"Runoniekka la Fontainen?" - -"Saman juuri; hän sepitti säkeitä vaimolleni siihen aikaan, kun herra -Fouquet oli perheeni ystäviä." - -"Kääntykääkin siis hänen puoleensa, päästäksenne rahaministerin -puheille otollisimpana hetkenä." - -"Mielelläni; mutta rahat?" - -"Sopimuksenne määräpäiväksi ja -hetkeksi teille tulee puuttuva summa -haltuunne, herra Vanel; olkaa siitä huoletta." - -"Tämä on ihan tavatonta anteliaisuutta, monseigneur! Te himmennätte -kuninkaan, menette edelle rahaministeristä." - -"Malttakaa... älkäämme käyttäkö sanoja väärin. Minä en lahjoita teille -neljäätoistasataatuhatta livreä, herra Vanel: minulla on lapsia." - -"Niin, niin, lainastahan on kysymys." - -"Minä lainaan sen summan, niin." - -"Pyytäkää mitä korkoa ja vakuutta vain haluatte, monseigneur; olen -valmis noudattamaan määräyksiänne, ja täytettyäni toivomuksenne minä -yhä toistan, että te anteliaisuudessa olette kuninkaan ja herra -Fouquetin yläpuolella. Ehtonne siis?" - -"Kahdeksan vuoden maksuaika." - -"Oh, se on erinomaista!" - -"Kiinnitys itse virkatuloihin." - -"Se on mukavin vakuus. Onko muuta?" - -"Odottakaahan: pidätän itselleni oikeuden lunastaa teiltä viran -sadanviidenkymmenentuhannen livren lisähyvityksellä, jos te ette sen -hoitamisessa noudata kuninkaan etujen ja minun suunnitelmieni mukaista -suuntaa." - -"Ahaa!" äänsi Vanel hätkähtäen. - -"Onko siinä edellytyksessä mitään teille soveltumatonta, herra Vanel?" -kysyi Colbert kylmästi. - -"Ei, ei!" vastasi toinen pikaisesti. - -"No niin, voimme siis laatia sopimuksemme milloin tahansa. Rientäkää -nyt herra Fouquetin ystävien luo..." - -"Minä lennän..." - -"Ja hankkikaa pääsy yli-intendentin puheille." - -"Kyllä, monseigneur." - -"Olkaa taipuisa myönnytyksiin, ja asian tultua järjestetyksi..." - -"Pyydän häneltä heti allekirjoitusta." - -"Varokaa sitä kaikin mokomin!... Älkää koskaan puhuko hänen kanssaan -kirjallisista tai suullisistakaan vakuutuksista ikäänkuin purkamisen -pelossa, kuuletteko? Te tärvelisitte sillä koko homman!" - -"No, mutta mitä siis tehdä, monseigneur? On kovin vaikea..." - -"Koettakaa vain sievästi saada hänet lyömään kättä päälle... -Menkäähän!" - - - - -182. - -Haudattu salaisuus esille. - - -Leskikuningatar istui makuuhuoneessaan Palais-Royalissa rouva de -Mottevillen ja _señora_ Molinan kanssa. Kuningasta oli iltaan asti -odotettu tulevaksi, mutta häntä ei ollut kuulunut; Itävallan Anna oli -hyvin kärsimättömäksi käyden lähettänyt jo usean kerran tiedustamaan -häntä. Tuntui olevan ukkosta ilmassa. Hovimiehet ja -naiset välttelivät -toisissa etuhuoneissa ja käytävissä, ollakseen puhumatta hankalista -seikoista. - -Kruununprinssi oli aamusella lähtenyt kuninkaan kumppaniksi -metsästysretkelle. Madame oli sulkeutunut kotosalle nyreänä koko -maailmaa kohtaan. Leskikuningatar taasen oli nyt lausunut rukouksensa -latinaksi, mutta ryhtynyt sitten puhtaalla Kastilian murteella pitämään -perhepakinaa kahden ystävättärensä kanssa; rouva de Motteville ymmärsi -valtiattarensa äidinkieltä aivan hyvin, vaikka hän itse käyttikin -keskustelussa ranskaa. Ensin nämä kolme naista ehdyttivät kaikki -teeskentelevän kohteliaat puheentavat sen surkean totuuden -vahvistamiseksi, että kuninkaan käytös sai kuningattaren, -leskikuningattaren ja koko sukukunnan ihan kuolemaan mielipahasta; -valituin sanoin sitten eri puolilta mitä ankarimmin tuomittiin neiti de -la Vallièren esiintyminen, ja lopuksi leskikuningatar päätti nämä -soimaukset huokaisemalla raskaasti Molinalle: - -"_Estos hijos!"_ - --- Voi niitä lapsia! -- äidin suussa se oli paljon merkitsevä valitus -tuolla äänenpainolla lausuttuna, ja ties mitä siihen liittyikään -Itävallan Annan ajatuksissa, hänellä kun oli synkistyneeseen sieluunsa -kätkettynä kummallisia salaisuuksia. - -"Niin", säesti Molina, "ja lapsille äidit uhrautuvat." - -"Niille on yksi äiti uhrannut kaikkensa", virkahti leskikuningatar ja -ikäänkuin aikoi sanoa enemmän, mutta kun hän samassa kohotti katseensa -valjun Ludvig XIII:n luonnollisessa koossa maalattuun muotokuvaan, -tuntui hänestä puolisovainaja saavan jälleen säihkyä himmeihin -silmiinsä, levittävän sieraimiaan vihan valtaamana, sanattomana -elähtyvän uhkaamaan. - -Itävallan Annan viime sanoja seurasi syvä hiljaisuus. Señora Molina -alkoi pöyhiä ison ompeluvasun nauhoja ja pitsejä. Rouva de Motteville -oli kummastuksekseen havainnut, että uskotun ja valtiattaren kasvojen -ilme oli yhtaikaa pikimmältään ilmaissut jotakin keskinäistä -ymmärtämystä, ja hienotuntoisena hovinaisena hän loi silmänsä alas, -yrittämättä enää mitään nähdä, mutta sitä huolellisemmin heristäen -korviansa. - -Hänen huomioonsa tuli kuitenkin enää vain painokas "hm!" perin -varovaiselta espanjalaiselta duennalta ja huokaus, joka tuntui ihan -puuskauksena puhkeavan leskikuningattaren povesta. - -Hän nosti heti päätänsä. - -"Koskeeko taas?" hän kysyi. - -"Ei, Motteville, ei; miksi niin luulisit?" - -"Teidän majesteettinne voihkaisi." - -"Olet tosiaan oikeassa; niin, tunnen hiukan vihlovan." - -"Herra Valot lienee tässä lähellä, Madamen luona." - -"Mitä varten siellä?" - -"Madamella on hermovaivansa." - -"Tauti siinäkin! Herra Valotin ei pitäisi sellaiseen puuttuakaan, kun -toinen lääkäri parantaisi Madamen..." - -Rouva de Motteville kohotti taas päänsä kummastuneena. - -"Toinen lääkäri kuin herra Valot?" hän sanoi; "kuka siis?" - -"Työ, Motteville, työ... Voi, jos kukaan on sairas, niin toinen -miniäparkani!" - -"Teidän majesteettinne myöskin." - -"En paljonkaan tänä iltana." - -"Ei ole sanomista, madame!" - -Ja ikäänkuin rouva de Mottevillen varoituksen vahvistukseksi viilsi -samassa tuima tuska leskikuningattaren sydäntä, saaden hänet -vaalentuneena heittäytymään taaksepäin lepotuolissa. Sairasta näytti -uhkaavan äkillinen taintumus. - -"Lääkkeeni!" sopersi hän. - -"Jo, jo!" vastasi Molina askeleitansa jouduttamatta, mennessään -noutamaan kullatusta kaapista ison vuorikristallipullon, jonka hän toi -avattuna emännälleen. Tämä hengitti sitä kiivaasti huohottaen useaan -toviin ja mutisi: - -"Näillä kohtauksilla Luoja ottaa henkeni. Tapahtukoon hänen pyhä -tahtonsa!" - -"Ei pahoinvoinnista kuole", virkkoi Molina asettaen pullon takaisin -kaappiin. - -"Joko meni ohitse, teidän majesteettinne?" kysyi rouva de Motteville. - -"Voin kyllä paremmin." - -Ja Itävallan Anna laski sormensa huulilleen, kehoittaakseen -espanjalaista uskottuansa olemaan enää viittaamatta entisyyteen. - -Mutta rouva de Motteville virkahti vuorostaan kotvasen kuluttua: - -"Omituista!" - -"Mikä on omituista?" kysyi leskikuningatar. - -"Muistaako teidän majesteettinne sitä päivää, jona ensi kerran tunsitte -tätä kipua?" - -"Minä muistan, että se oli kovin murheellinen päivä, Motteville." - -"Se oli aikaisemmin merkinnyt riemullista vuosipäivää teidän -majesteetillenne; juuri kolmekolmatta vuotta ennen sitä päivää ja -samalla tunnillakin oli teidän kunniakas poikanne syntynyt -kuninkaaksemme." - -Leskikuningatar kirahti, painoi otsan käsiinsä ja vaipui tuokioksi -äänettömyyteen. Muisteliko hän jotakin vai miettikö? Vai säjöilykö -häntä vielä vihloi? Señora Molina loi rouva de Mottevilleen melkein -raivostuneen katseen, -- määrin se tuntui nuhteelta, ja kun arvoisa -rouva ei osannut ajatellakaan kajonneensa mihinkään kolkkoon -salaisuuteen, alkoi hän vain etsiä puhdistusta omaltatunnoltaan. -Silloin Itävallan Anna äkkiä kohoutui sanoen: - -"Syyskuun viides päivä! Niin, kipuni tosiaan alkoi syyskuun -viidentenä... Suuri ilo toisena vuonna, suuri tuska toisena. Suuri -tuska", hän lisäsi hyvin hiljaa, "liian suuren ilon sovituksena!" - -Itävallan Anna näytti nyt menettävän muistojensa ja -ajattelunsa johtolangan; hän jäi epämääräisiin mietteisiin, silmät -läpitunkemattoman synkkinä, kädet veltosti riipuksissa. - -"Meidän on mentävä levolle", muistutti señora Molina. - -"Hetimiten, Molina." - -"Jättäkäämme kuningatar", lisäsi itsepintainen espanjatar. - -Rouva de Motteville nousi. Leskikuningattaren valjuille poskille herui -hiljalleen niin kirkkaita ja isoja kyyneleitä kuin lapsen surussa, ja -sen nähdessään Molina kiinteästi tähtäsi häneen mustat ja valppaat -silmänsä. - -"Niin, niin", sanoi Itävallan Anna pikaisesti. "Jätä meidät vain, -Motteville; menehän." - -Sana _meidät_ kuulosti epämieluisalta ranskalaisen suosikin korvissa. -Se merkitsi, että oli tekeillä jotakin salaisuuksien tai muistojen -selvittelyä, -- että keskustelun mielenkiintoisimmassa vaiheessa oli -saapuvilla yksi henkilö liikaa. - -"Riittääkö Molina teidän majesteettinne palvelukseen?" kysyi ranskatar. - -"Kyllä", vastasi espanjatar omasta takaa. - -Rouva de Motteville niiasi. Mutta samassa avasi oviverhot vanha -kamarineito, ulkonaisestikin sellaisessa asussa, jota Espanjan hovissa -oli käytetty 1620-luvulla. Hän yllätti leskikuningattaren -kyynelehtivänä, rouva de Mottevillen viisaasti peräytymässä ja señora -Molinan harjoittamassa pikku diplomatiaa, ja kursailematta lähestyen -ryhmää hän ilahtuneesti huusi valtiattarelleen: - -"Apukeino, apukeino!" - -"Mikä apukeino, _chica_?" tiedusti Itävallan Anna. - -"Teidän majesteettinne tautiin", vastasi kamarineito. - -"Kuka sen tuo?" kysyi rouva de Motteville innokkaasti. "Herra Valot?" - -"Ei, muuan nainen Flandriasta." - -"Flandriasta? Espanjasta?" kysyi leskikuningatar. - -"En tiedä." - -"Kuka hänet on tänne lähettänyt?" - -"Herra Colbert." - -"Hänen nimensä?" - -"Hän ei sanonut sitä." - -"Mikä hän on asemaltaan?" - -"Sen hän selittää itse." - -"Miltä hän näyttää?" - -"Hän on naamioitu." - -"Käy katsomassa, Molina", käski leskikuningatar. - -"Sitä ei tarvita", lausui äkkiä oviverhojen takaa sekä luja että lempeä -ääni, joka säpsähdytti molempia hovinaisia ja sai leskikuningattaren -rajusti hätkähtämään. Samassa ilmestyi naamioitu nainen uutimien -aukkoon ja sanoi ennen kuin leskikuningatar ennätti virkkaa mitään: -"Minä tulen Brüggen beguiniluostarista ja tuon todellakin lääkkeen, -joka voi parantaa teidän majesteettinne." - -Kaikki olivat vaiti. Beguininunna ei liikahtanut askeltakaan edemmäksi. - -"Puhukaa", käski sitten leskikuningatar. - -"Sitten kun olemme yksinämme", vastasi tuntematon. - -Itävallan Anna loi kumppaneihinsa silmäyksen, ja nämä vetäytyivät pois. -Beguininunna lähestyi silloin kuningatarta, kunnioittavasti tervehtien -häntä. Sairas katseli epäluuloisesti tätä naista, joka niinikään -tähysti häntä säihkyvin silmin naamionsa rei'istä. - -"Ranskan kuningatar onkin siis kovin sairas", aloitti Itävallan Anna, -"koska Brüggen beguiniluostarissa asti tiedetään hänen kaipaavan -parannusta?" - -"Teidän majesteettinne ei ole toivottomasti sairas, Jumalan kiitos!" - -"Mutta miten saatoitte tietää, että minulla on kipuja?" - -"Teidän majesteetillanne on Flandriassa ystäviä." - -"Ja ne ystävätkö ovat lähettäneet teidät tänne?" - -"Niin, madame." - -"Mainitkaa heidät minulle." - -"Mahdotonta, madame, ja hyödytöntä, koska teidän majesteettinne sydämessä -ei jo ole herännyt eloon muistoja." - -Itävallan Anna kohotti päänsä, yrittäen naamionkin suojasta sanojen -salamyhkäisyydestä saada selville, kuka häntä puhutteli näin -tuttavalliseksi heittäytyen. Ylpeätä arvokkuuttansa loukkaavasta -uteliaisuudestaan maltittomaksi käyden hän sitten lausui: - -"Ettekö tiedä, madame, että kuninkaallisia henkilöitä ei puhutella -naamioituna?" - -"Suvaitkaa se minulle, madame", vastasi beguininunna nöyrästi. - -"En voi sitä suvaita, mutta suon kyllä anteeksi, jos nyt riisutte -naamionne." - -"Olen tehnyt valan, madame, autellakseni surevia tai kärsiviä, -antamatta heidän koskaan nähdä kasvojani. Minä olisin voinut tuottaa -lievikettä ruumiillenne ja sielullenne; mutta koska teidän -majesteettinne epää sen minulta, niin peräydyn. Hyvästi, madame, -hyvästi!" - -Nämä sanat lausuttiin niin säveän kunnioittavasti, että kuningattaren -pahastus ja epäluuloisuus tasaantui hänen uteliaisuutensa vähentymättä. - -"Olette oikeassa", hän myönsi; "kärsivien ei sovi halveksia Jumalan -lähettämää lohtua. Puhukaa, madame, -- ja kunpa voisittekin tuottaa -minulle ruumiillista huojennusta, kuten sanoitte!... Voi, minä -valitettavasti pelkään, että Jumala aikoo ankarasti koetella voimiani!" - -"Puhukaamme ensin hiukan sielusta, jos sallitte", sanoi nunna; "olen -varma siitä, että sekin kärsii." - -"Sieluni?" - -"On jäytäviä syöpävikoja, joiden toiminta pysyy näkymättömissä. Ne -jättävät hipiälle puhtaan valkoisuuden, ne eivät juomuta ihoa -sinertävillä sakkanesteillä. Potilaan povelle kumartuva lääkäri ei -kuule niiden taukoamattomia hampaita lihaksissa, niiden hivutusta -veressä; mutta milloinkaan ei rauta eikä tuli ole tappanut tai -taltuttanut niitä kuolettavia vitsauksia. Ne asustavat ajatuselämässä -ja riuduttavat sen; ne paisuvat sydämessä ja saavat sen pakahtumaan. -Sellaiset vainolaiset voivat käydä kohtalokkaiksi kuningattarillekin; -ettekö te kärsi niistäkin?" - -Anna kohotti käsivartensa, joka hohti valkoisena ja siromuotoisena kuin -hänen nuoruudessaankin. - -"Mainitsemanne koettelemukset", hän sanoi, "kuuluvat meidän elämäämme, -maan mahtavien, joille Jumala on uskonut yksilöiden kaitsemisen. -Milloin niiden taakka käy liian raskaaksi, Vapahtaja huojentaa -kuormaamme rippituolissa. Niinä hetkinä me kirvoitamme salaiset -huolemme. Mutta kaikkien ylin Herra jakaa koettelemukset luotujensa -voimien mukaan, ja minullekaan ei kuormani ole ylivoimainen: -lähimmäisteni salaisuuksien tallettamiseen olen Luojalta saanut -kylliksi vaiteliaisuuden kykyä, ja kaikkiin omiini ei rippi-isän -luotettavuus ole riittävä." - -"Huomaan, että olette ainiaan yhtä miehuullinen vihollistenne suhteen, -madame, mutta teillä ei tunnu olevan luottamusta ystäviinne." - -"Kuningattarilla ei ole ystäviä; jollei teillä ole minulle muuta -sanottavaa, -- jos tunnette vain olevanne taivaan innoittama -ennustamaan minulle, niin jättäkää minut rauhaan, sillä minä pelkään -tulevaisuutta." - -"Minä olisin luullut", virkkoi beguininunna päättävästi, "että teitä -peloittaa pikemmin menneisyys." - -Tuskin oli hän saanut sanat suustansa, kun kuningatar suoristautuen -huudahti lyhyen käskevästi: - -"Puhukaa! Puhukaa suoraan, selittäkää tarkoituksenne joutuin ja -selvästi, taikka..." - -"Älkää uhatko, kuningatar", keskeytti beguininunna sävyisästi. "Olen -tullut luoksenne kunnioittavan osanoton vallassa, ystävättären -puolesta." - -"Todistakaa se siis! Keventäkää tilaani älkääkä ärsyttäkö." - -"Se todistaminen käy helposti, ja teidän majesteettinne saa nähdä, enkö -todella edusta ystävätärtä." - -"No niin?" - -"Mitä onnettomuutta teidän majesteetillenne on sattunut kolmenkolmatta -vuoden kuluessa?..." - -"No, moniakin suuria onnettomuuksia. Ensiksikin menettänyt puolisoni." - -"En puhu sellaisista tappioista. Tahdoin kysyä, onko... nykyisen -kuninkaamme syntymästä asti... ystävättären esiintymistapa tuottanut -mitään murhetta teidän majesteetillenne." - -"En käsitä teitä", vastasi kuningatar, ja liikutustansa salatakseen hän -puri hampaansa yhteen. - -"Esitän asiani siis selvemmin. Muistaahan teidän majesteettinne, että -kuningas syntyi syyskuun viidentenä päivänä 1638 neljänneksen yli -yksitoista?" - -"Kyllä", änkkäsi kuningatar. - -"Puoliyhdeltä", jatkoi beguininunna, "oli _dauphin_[13] jo tunnustettu -Ranskan kruununperilliseksi; Meauxin arkkipiispa oli antanut -hänelle hätäkasteen kuninkaan ja teidän nähtenne. Kuningas läksi -Saint-Germainin vanhan linnan kappeliin kuulemaan kiitosmessua." - -"Ihan niin", jupisi kuningatar. - -"Teidän majesteettinne synnytys oli tapahtunut edesmenneen Monsieurin, -prinssien ja hovinaisten läsnäollessa.[14] Kuninkaan henkilääkäri -Bouvard ja hovikirurgi Honoré oleskelivat etuhuoneessa. Teidän -majesteettinne vaipui uneen kello kolmen tienoissa; ettekö nukkunutkin -noin seitsemään asti?" - -"Kyllä niin; mutta kerrottehan tuossa sellaista, mitä koko maailma -tietää." - -"Olen tulossa kohtaan, josta vain harvat tietävät, madame. Vain -harvatko, sanoin? Voi, oikeastaan vain kaksi, sillä joskin se alkuaan -oli viiden tietona, on asianomaisten kuolema sittemmin varmistuttanut -salaisuutta. Kuningas lepää esi-isiensä parissa, kirvoittajavaimo -Péronne seurasi pian perässä, Ja Laporte on jo unohtunutkin." - -Kuningatar avasi suunsa vastatakseen; pyyhkäistessään kasvojansa hän -tunsi jääkylmän kätensä kohtaavan polttavia hikihelmiä. - -"Kello oli kahdeksan", pitkitti tuntematon nainen. "Kuningas söi -hyvällä ruokahalulla illallista; hänen ympärillään raikui iloinen riemu -ja kemujen ratto, kansanjoukot hälisivät ulokkeiden alla, ja päihtyneet -ylioppilaat kantoivat riemukulussa sveitsiläisiä muskettisotureita ja -kaartilaisia yltympäri kaupunkia. Yleisen innostuksen tavaton meteli -sai dauphanin hiukan kitisemään hoitajattarensa rouva de Hausacin -sylissä, se värähdytteli Ranskan tulevaista kuningasta, jonka sitten -avautuville silmille näyttäytyi kaksi kruunua kehdon jalkopäässä. Äkkiä -teidän majesteettinne päästi vihlovan kirahduksen, ja rouva Péronne -ilmestyi jälleen päänalusenne viereen. Lääkärit aterioitsivat -syrjäisessä huoneessa. Palatsi oli jäänyt palvelusvuoroja ja vartioita -vaille, tyhjentynyt omille oloilleen, sen jälkeen kun yleisö kerran oli -ensin saanut sinne vapaan pääsyn. Tutkittuaan teidän majesteettinne -tilaa apuvaimo huudahteli hämmästyksestä; hän otti teidät syliinsä -surkeillen ja epätoivoisena ja lähetti Laporten ilmoittamaan -kuninkaalle, että hänen majesteettinsa kuningatar tahtoi tavata hänet -huoneessaan. Laporte oli kylmäverinen ja viisas mies, kuten tiedätte, -madame. Hän ei lähestynyt kuningasta pelästyneenä palvelijana, joka -tuntee tärkeytensä ja tahtoo itsekin säikyttää; hymyhuulin hän astui -valtiaansa tuolin viereen ja sanoi: 'Sire, kuningatar on hyvin -onnellinen ja tuntisi vielä suurempaa iloa, jos saisi hetkiseksi nähdä -teidän majesteettinne.' Sinä päivänä Ludvig XIII olisi lahjoittanut -kruununsa kerjäläiselle, joka olisi hänelle toivottanut taivaan -siunausta! Hilpeänä, elostuneena, vilkkaana kuningas nousi pöydästä -sanoen veitikkamaisesti kuten Henrik IV olisi saattanut virkkaa: 'Hyvät -herrat, minä pistäydyn vaimoni luo.' Hän saapui teidän vuoteenne -ääreen, madame, juuri sillä hetkellä kun rouva Péronne ojensi häntä -kohti toista prinssiä, sievää ja tervettä kuten ensimmäinenkin, sanoen: -'Sire, Jumala ei tahdo, että Ranskan kuninkuus joutuu naisperimyksen -vaaraan.' Ensimmäisessä liikutuksessaan kuningas hypähti lapsen luo ja -huudahti: 'Kiitetty olkoon Jumala!'" - -Beguininunna vaikeni havaitessaan, kuinka tuskallisen silmäyksen -valtaan leskikuningatar oli joutunut. Itävallan Anna oli hervahtanut -taaksepäin lepotuolissaan; pää kumarassa ja tuijottavin silmin hän -kuunteli miltei tajuamattomana, huulet liikkuivat kiihkeästi joko -rukouksessa Jumalalle tai sadatuksessa tätä tuntematonta tunkeilijaa -vastaan. - -"Voi, älkää luulko", huudahti nunna, "että kuningatar oli huono äiti, -joskin hän on antanut tämän prinssin viettää vaivaista elämää loitolla -valtaistuimesta! Oi, ei... hän on vuodattanut viljalti kyyneliä -poloisen tähden, ja kuumilla suudelmilla hän hyvästeli pienokaisparkaa, -kun valtiolliset näkökohdat tuomitsivat Ludvig XIV:n kaksoisveljen -suljettavaksi viheliäiseen syrjäisyyteen!" - -"Hyvä Jumala, hyvä Jumala!" mutisi leskikuningatar heikosti. - -"Pianhan", pitkitti beguininunna ripeästi, "kuningas alkoi vapista -Ranskan menestyksen ja valtion rauhan puolesta, kun hän jo seuraavana -hetkenä oivalsi, että hänen yhdenikäisillä pojillaan oli yhtäläinen -oikeus valtaistuimeen. Hän kutsui heti työhuoneeseensa kardinaali de -Richelieun, joka tunnin ajan harkittuaan asemaa lausui vakaumuksenaan: -'Teidän majesteetillenne on syntynyt kruununperillinen, ja Jumala on -varalta antanut tällekin seuraajan; mutta nykyään tarvitsemme -ainoastaan ensinmainittua, joten kätkekäämme toinen Ranskalta niinkuin -Jumala oli hänet salannut omilta vanhemmilta. Kruununperillinen -merkitsee valtiolle rauhaa ja turvallisuutta; kaksi kilpailemassa -vallasta tuottaa kansalaissotaa ja järkyttää kuningasvaltaa.'" - -Itävallan Anna nousi rivakasti, vaaleana ja kädet nyrkissä. - -"Te tiedätte liikaa", hän sanoi kumealla äänellä, "koska olette -kajonnut valtiosalaisuuteen. Olette muka kuullut sen ystäviltä, mutta -ne ovat kehnoja, petollisia ystäviä. Te olette heidän kätyrinsä -rikoksessa, joka tässä on tekeillä. Alas nyt naamio, muutoin annan -henkivartioni kapteenin vangita teidät. Oh, tuo salaisuus ei minua -peloita! Te olette saanut sen haltuunne, mutta minä otan sen takaisin; -sen täytyy jäykistyä poveenne, sillä tästä hetkestä alkaen ei se eikä -henkennekään enää kuulu teille!" - -Ja leskikuningatar lähestyi beguininunnaa, antaakseen pontta -uhkaukselleen. - -"Oppikaa tuntemaan hylättyjen ystävienne uskollisuus, rehellisyys ja -vaiteliaisuus", lausui tämä siepaten naamion kasvoiltaan. - -"Chevreusen herttuatar!" huudahti Itävallan Anna. - -"Teidän majesteettinne ohella ainoa osallinen koko salaisuudesta." - -"Oi, tulkaa suutelemaan minua, herttuatar", mutisi Itävallan Anna. -"Kuinka voittekaan siten leikitellä kuolettavalla tuskallani -- se on -ystävänsä surmaamista!" - -Ja nojaten päätänsä vanhan herttuattaren olkaa vasten hän puhkesi -karvaihin kyyneliin. Mutta entinen uskottu lausui ontolla äänellä: - -"Kuinka nuorekas te vielä olettekaan, kun voitte itkeä!" - - - - -183. - -Kaksi ystävätärtä. - - -Leskikuningatar katseli rouva de Chevreusea ylpeästi, mutta virkkoi -sitten: - -"Luulen että viime sanoissanne onnittelitte minua. Tähän asti, -herttuatar, olin luullut mahdottomaksi, että yksikään ihmisolento voisi -tuntea itsensä vähemmän onnelliseksi kuin Ranskan entinen kuningatar." - -"Madame, te olette tosiaankin ollut murheen murjoma äiti, mutta noiden -isoisten koettelemusten ohella, joista me kaksi ihmisten ilkeyden -eroittamaa vanhaa ystävätärtä äsken haastelimme, -- noiden -kuninkaallisten onnettomuuksien rinnalla on teillä ilojakin, jotka -tosin vain vähäisessä määrin tulevat tuntuviin, mutta kuitenkin ovat -koko maailman suuresti kadehtimia." - -"Mitä iloja?" kysyi Itävallan Anna katkerasti. "Kuinka voit sitä sanaa -ollenkaan käyttää, herttuatar, kun vastikään tunnustitte, että sekä -ruumiini että sieluni tarvitsevat lääkintää?" - -Rouva de Chevreuse kokosi kotvasen ajatuksiaan. - -"Kuinka loitolla kuninkaalliset ovatkaan muista ihmisistä!" hän sitten -huomautti. - -"Mitä tarkoitatte?" - -"Tahdoin sanoa, että he ollessaan niin kovin kaukana kaikesta arkisesta -unohtavat muiden ihmisten elämäntarpeet, -- niinkuin afrikkalaisen -vuoristoseudun asukas vehmaiden pengermiensä helmassa, joita -lumirinteiltä solisevat purot raikastuttavat, ei tule ollenkaan -ajatelleeksi, miten tasangon matkalaisia saattaa menehtyä janoon ja -nälkään päivänpolttamilla kedoilla." - -Leskikuningatar punehtui hiukan; hän oli oivaltanut viittauksen. - -"Tiedättekös", hän sanoi, "on tosiaan pahoin tehty, että teidät -jätettiin ihan oman onnenne varaan." - -"Oh, kuningas kuuluu perineen isänsä vihamielisyyden minua kohtaan, -madame! Hän karkoittaisi minut, jos tietäisi, että olen palatsissa." - -"En voi sanoa, että kuningas ajattelisi teistä suosiollisesti, -herttuatar", vastasi leskikuningatar; "mutta minä kaiketi voisin... -salaisesti..." - -Herttuattaren huulet vetäysivät halveksivaan hymyyn, joka herätti -puhujassa rauhattomuutta. - -"Oli muuten kovin hyvä, että tulitte tänne", kiirehti hän lisäämään. - -"Kiitos, madame!" - -"Vaikkapa vain kumotaksenne huhun kuolemastanne, -- suureksi ilokseni." - -"Oliko minun tosiaan kerrottu kuolleen?" - -"Kaikkialla." - -"Lapseni eivät kuitenkaan olleet esiintyneet surupuvussa." - -"Kas, tiedättehän, herttuatar, että hovi muuttaa usein majaa; herrat -d'Albert de Luynes sattuvat harvoin näkyviimme, ja alituisessa -hyörinässämme jää paljonkin julkisen elämän ilmiöitä huomaamatta." - -"Teidän majesteettinne ei kuitenkaan olisi pitänyt uskoa sitä huhua." - -"Miksi? Voi, me olemme kuolevaisia; ettekö näe, että minä, vanhempi -siskonne, kuten entiseen aikaan sanoimme -- jo kallistun hautaa kohti?" - -"Jos teidän majesteettinne uskoi minut kuolleeksi, niin teitä on -ainakin täytynyt hämmästyttää, että minusta ei ollut kuulunut mitään -ennen." - -"Kuolema toisinaan yllättää ihmisen hyvin äkillisesti." - -"Oi, teidän majesteettinne, kun sielut tallettavat sellaisia -salaisuuksia kuin äsken mainitsemamme, tuntevat ne ensin kevennyksen -tarvetta, joka on tyydytettävä! Iäisyyteen valmistauduttaessa laitetaan -kaikki vanhat paperit järjestykseen." - -Leskikuningatar hätkähti. - -"Teidän majesteettinne voi varmalla tavalla saada tietoonsa minun -kuolemani", jatkoi herttuatar. - -"Kuinka?" - -"Siten että teidän majesteetillenne heti seuraavana päivänä luovutetaan -nelinkertaisessa kotelossa kaikki mitä on jäänyt jäljelle meidän -entisestä salaisesta kirjeenvaihdostamme." - -"Ettekö ole polttanut...?" huudahti Itävallan Anna säikähtyen. - -"Voi, rakas hallitsijattareni", vastasi herttuatar, "ainoastaan -petturit polttavat kuninkaallisia kirjelmiä!" - -"Petturitko?" - -"Niin juuri: tai he ovat polttavinaan, mutta pidättävätkin itselleen ja -myyvät sitten." - -"Hyvä Jumala!" - -"Uskolliset ystävät sitävastoin vaalivat tällaisia aarteita kuin -silmäteräänsä; sitten he jonakuna päivänä tulevat tapaamaan -kuningatartansa ja sanovat hänelle: 'Madame, minua alkaa ikä painaa, -tunnen riutuvani. On vaara tarjolla, että minä kuolen ja teidän -majesteettinne salaisuus tulee ilmi; ottakaa siis tämä arveluttava -paperi ja polttakaa se itse.'" - -"Vaarallinen paperi! Mikä?" - -"Mitä minuun tulee, niin hallussani onkin tosiaan vain yksi, mutta se -koskee kovin hankalaa asiaa." - -"Voi, herttuatar, sanokaa, sanokaa!" - -"Se on se kirjelappunen elokuun toiselta päivältä 1644, jossa käskitte -minun käydä Noisy-le-Secissä rakasta ja onnetonta lasta katsomassa. -Teidän omalla käsialallanne, madame, mainitaan siinä 'rakas onneton -lapsi'." - -Syntyi syvä hiljaisuus; kuningatar tutkisteli kuilua, rouva de -Chevreuse viritteli ansaansa. - -"Niin, onneton, kovin onneton!" mutisi tovin kuluttua Itävallan Anna; -"kuinka murheellista elämää se pikku poloinen viettikään, saadakseen -sitten, ennenaikaisen ja surkean lopun!" - -"Onko hän kuollut?" huudahti herttuatar vilkkaasti, ja leskikuningatar -pani halukkaasti merkille äänen sävyssä ilmenevän vilpittömän -mielenkiinnon. - -"Kuollut keuhkotautiin, kuollut unohdettuna, kuihtuneena, näivettyneenä -niinkuin rakastajan antamat kukkaset, jotka lemmitty kätkee maailman -silmiltä lippaaseensa lakastumaan." - -"Kuollut!" toisti herttuatar, ja hänen pettynyt ilmeensä olisi suuresti -ilahduttanut leskikuningatarta, jollei sitä olisi epäilyksen vivahdus -lieventänyt. "Kuoliko hän Noisy-le-Secissä?" - -"Siellä tietysti, -- hovimestarin sylissä, sen kunnon palvelijan, joka -ei sitten elänytkään enää pitkälti hänen jälkeensä." - -"Sen arvaa: niin suuri suru ja salaisuus käy kovin raskaaksi kestää." - -Itävallan Anna ei ollut tajuavinaan tämän huomautuksen ivallista sävyä. -Rouva de Chevreuse jatkoi: - -"Minä vain muutamia vuosia takaperin tiedustin itse Noisy-le-Secissä -tämän onnettoman lapsen kohtaloa, ja häntä ei siellä pidetty kuolleena; -sentähden en heti alussa osoittanut suruani teidän majesteetillenne. -Voi, jos olisin aavistanut niin käyneen, en mitenkään olisi kajonnut -näin murheelliseen tapaukseen, joka nyt on tietysti elvyttänyt teidän -majesteettinne mielessä kovin tuskallisia muistoja!" - -"Sanotte, että lasta ei siellä mainittu kuolleeksi?" - -"Ei, madame." - -"Mitä siis kerrottiin?" - -"Kuulin... mutta se tietenkin oli joutavaa puhetta." - -"Sanokaa kuitenkin." - -"Niin, jonakuna iltana vuoden 1645 tienoissa oli muka tullut komea ja -majesteettinen nainen vaunuissa tienhaaraan, samaan risteykseen, -tiedättehän, missä minä odottelin uutisia nuoresta prinssistä silloin -kun teidän majesteettinne suvaitsi lähettää minut Noisy-le-Seciin. -Naamiostaan ja suojelevasta viitastaan huolimatta oli hänet oltu -huomaavinaan ylimysnaiseksi, epäilemättä hyvinkin ylhäiseksi, ja -hovimestarin sanottiin tuoneen hänelle lapsen." - -"No -- ja sitten?" - -"Seuraavana päivänä hovimestari ja lapsi olivat kadonneet -paikkakunnalta." - -"Kas, siinä on kyllä hiukan tottakin, sillä lapsiparka kuoli aivan -äkillisesti sellaiseen kohtaukseen, jotka lääkärien lausuman mukaan -pitävät pienokaisten elämää seitsemänteen vuoteen asti hiuskarvan -varassa." - -"Aivan epäilemättömästihän teidän majesteettinne on oikeassa; kukaan ei -voi tietää sitä asiaa paremmin kuin te, madame. Mutta eikö muuten ole -kummallista..." - --- Mitä nyt vielä? -- ajatteli kuningatar. - -"Se henkilö, joka oli ilmoittanut minulle nämä tiedot, käynyt -kuulustamassa lapsen vointia, se henkilö..." - -"Olitteko uskonut sellaisen tehtävän jollekulle? Voi, herttuatar!" - -"Puhumaton olento kuten teidän majesteettinne ja minä; olettakaamme, -että se olinkin minä itse. Niin, matkustaessaan jonkun ajan kuluttua -Tourainessa..." - -"Tourainessa?" - -"Hän näki hovimestarin ja lapsen -- anteeksi, luuli näkevänsä -kumpaisenkin elossa, varsin terveinä ja hyvässä voinnissa; toista ei -vielä vanhuus painanut, toinen oli päässyt nuoruutensa alkavaan -kukoistukseen! Sillä tavoin niitä huhuja lähtee liikkeelle; eipä enää -osaa uskoa mitään tässä maailmassa! Mutta minä väsytän teidän -majesteettianne. Oi, se ei ollut tarkoituksenani, ja lausunkin teille -nyt hyvästi vieläkin lopuksi vakuuttaen kunnioittavaa kiintymystäni." - -"Malttakaahan, herttuatar, -- antakaa minun nyt kuulla hiukan teistä -itsestännekin." - -"Minusta! Oh, madame, älkää alentako huomiotanne siinä määrin!" - -"Mutta olettehan varhaisin ystävättäreni! Ette suinkaan ole minulle -pahastuksissanne, herttuatar?" - -"Hyvä Jumala, kuinka se olisi mahdollista! Olisinko tullut teidän -majesteettinne puheille, jos mielialani olisi sillä kannalla?" - -"Rakas herttuatar, vanhuus tavoittaa meidät; meidän täytyy liittoutua -kuolemaa vastaan, joka jo uhkaa meitä." - -"Te saatatte minut onnelliseksi noin lempeillä sanoilla, madame." - -"Kukaan ei ole minua rakastanut ja palvellut niin sydämellisesti kuin -te, herttuatar." - -"Muistaako teidän majesteettinne sen?" - -"Aina... Sallikaa minulle joku ystävyyteni osoitus, herttuatar." - -"Voi, madame, koko olemukseni kuuluu teidän majesteetillenne!" - -"No, minkä todisteen voin antaa?" - -"Kuinka?" - -"Pyytäkää minulta jotakin." - -"Minäkö pyytäisin!" - -"Niin, tiedänhän, että te olette kaikkia omia pyyteitä vailla, mitä -jaloin ja ylväin sielu." - -"Älkää ylistäkö minua liiaksi, madame", sanoi herttuatar jo huolestuen. - -"En voi koskaan kiittää teitä ansionne mukaisesti." - -"Ikä ja onnettomuudet muuttavat ihmistä paljon, madame." - -"No, sitten minulla on hyvät toiveet!" - -"Miten niin?" - -"Entinen kaunis, ylpeä, ihailtu Chevreusen herttuatar olisi vastannut -minulle hylkivästi: 'Minä en halua teiltä mitään.' Jos teillä on ollut -onnettomuuksia ja jos ne kerran muuttavat ihmisluontoa, niin kenties -nyt otattekin vastaan tarjoukseni, kun lausun kaikesta sydämestäni -tahtovani sitä." - -Herttuattaren katse ja hymy kirkastui herttaiseksi; hänet oli -viehätetty otolliseen tilanteeseen, ja hän ei enää kierrellyt, kun -kuningatar uudestaan kehoitti: - -"Puhukaa, kultaseni, -- mitä tahdotte?" - -"Minun siis täytyy selittää?..." - -"Empimättä." - -"No, teidän majesteettinne kyllä voi tuottaa minulle sanomatonta iloa, -ehtymätöntä onnellisuutta..." - -"Ryhdymme heti järjestämään asiaa", virkahti kuningatar käyden hieman -levottomaksi. "Mutta ennen kaikkea, hyvä Chevreuse, ottakaa sentään -huomioon, että minua nykyään vallitsee poikani, kuten ennen -aviopuoliso." - -"Enhän toki ano liikoja, rakas kuningatar." - -"Puhutelkaa minua Annaksi niinkuin vanhaan aikaan, se olisi suloista -kaikua kauniista nuoruudesta." - -"Luvallanne. No niin, kunnioitettu valtiattareni, rakastettu Anna..." - -"Vieläkö osaat espanjankieltä?" - -"Kyllä." - -"Esitäkin siis pyyntösi espanjaksi." - -"Suoraan sanoen: suokaa minulle se kunnia, että tulette muutamiksi -päiviksi vieraisille Dampierreen." - -"Siinäkö kaikki?" huudahti kuningatar hämmästyneenä. - -"Niin." - -"Eikö mitään muuta?" - -"Armias taivas, te ette tunne minua, jos ette käsitä, että pidän sitä -kaikkein suurimpana hyvänätyönä, mitä voin elämässäni kohdata! Voitteko -siis suostua?" - -"Kyllä, kaikesta sydämestäni." - -"Oi, kiitos!" - -"Ja minua ilahduttaisi hyvin suuresti", jatkoi kuningatar -epäluuloisena, "jos läsnäolostani voisi olla sinulle jotakin -hyötyäkin." - -"Hyötyäkö?" huudahti herttuatar nauraen. "Oh, ei, ei, -- mutta -tuhatkertaisesti mielihyvää, viihdytystä, lohtua kyllä. Minulla siis on -lupauksenne?" - -"Se on sovittu." - -Herttuatar tarttui valtiattaren kauniiseen käteen ja suuteli sitä -kiihkeästi. - --- Hän on pohjaltaan hyvä nainen, -- ajatteli kuningatar, -- ja... -hänellä on jalomielinen sielu. - -"Teidän majesteettinne", aloitti herttuatar jälleen, "voitteko suoda -minulle kaksi viikkoa valmistusaikaa?" - -"Tietysti, -- mutta mitä varusteletkaan?" - -"Kukaan ei ole tahtonut lainata minulle sataatuhatta Dampierren -kuntoonsaamiseen, kun minun on tiedetty olleen hovin epäsuosiossa. -Mutta kun tulee tiedoksi, että summa tarvitaan teidän majesteettinne -vastaanottamiseen, ovat kaikki Pariisin rahastot minulle tarjona." - -"Vai niin!" sanoi kuningatar ymmärtävästi nyökäten; "satatuhatta écua! -Kartanosi korjauksiin tarvitaan sen verran varoja?" - -"Juuri se verran." - -"Ja kukaan ei ole suostunut antamaan sinulle lainaa?" - -"Ei kukaan." - -"Minä lainaan, jos sallit, herttuatar." - -"O, en rohkenisi..." - -"Suo minulle se ilo. Puhun oikein tosissani... eikähän satatuhatta écua -oikeastaan ole paljon." - -"On minusta." - -"Oh, tiedän kyllä, että sinä et ole koskaan antanut hyvittää -vaiteliaisuuttasi ansionmukaisesti. Siirrä nyt vain tuo pöytä tänne, -herttuatar, kirjoittaakseni sinulle maksuosoituksen, jonka saat esittää -herra Colbertille, -- ei, herra Fouquetille, joka on paljon -kohteliaampi mies." - -"Maksaako hän?" - -"Jollei hän lunasta sitä, niin minä toimitan rahat; mutta ensi kertaa -hän minun asiassani epäisi." - -Kuningatar kyhäsi maksumääräyksen ja antoi sen herttuattarelle, -hyvästellen hänet sitten sydämellisellä syleilyllä. - - - - -184. - -Jean de la Fontaine sepittää ensimmäisen kertomuksensa. - - -Sen verran niistä vehkeilyistä. Ylen moninaisena esiintyvä ihmisäly on -saanut vapaasti kehittyä niissä kolmessa kuvauksessa, jotka -kertoelmamme on esittänyt. Saattaahan vielä nyt valmistelemassammekin -kuvaelmassa kyllä ilmetä politiikkaa ja juonia, mutta sen pontimet ovat -niin salatut, että näkee ainoastaan kukkaset ja maalaukset, aivan kuin -markkinateatterissa näyttämölle ilmestyvä jättiläisolento kävelee sen -ruhoon kätketyn lapsen pienten ja hentojen jalkojen ja käsivarsien -liikuttamana. - -Palatkaamme Saint-Mandéhen, missä yli-intendentti tapansa mukaan -vastaanottaa valitun epikurolaisseuransa. - -Jo jonkun aikaa oli isännällä ollut kovia koettelemuksia. Jokaisella -talossa oli tuntua ministerin ahdingosta. Ei enää mitään suuria ja -huimia juhlakemuja. Raha-asiain hoito oli Fouquetin verukkeena, eikä -koskaan, kuten Gourville nerokkaasti sanoo, ole ollut valheellisempaa -tekosyytä, -- kun rahoja ei ollut hoidettavina lainkaan. - -Herra Vatel pinnisti aivojaan ylläpitääkseen talon mainetta. Mutta -puutarhurit, jotka olivat varustaneet taloa tuotteillaan, valittivat -joutuvansa häviöön maksun myöhästymisestä. Espanjalaisten viinien -välittäjät lähettelivät velkomuksia, joita kukaan ei suorittanut. -Yli-intendentin pestaamat kalastajat Normandian rannikolla arvioivat, -että jos he pääsisivät käsiksi saataviinsa, niiden tuotto sallisi -heidän asettua mantereelle. Tuore merikala, joka myöhemmin tuotti -Vatelille surman,[15] oli aivan lakannut saapumasta. - -Mutta säännöllisenä vastaanottopäivänä Fouquetin ystävät tulivat -sentään tavallista lukuisampina. Gourville ja abbé Fouquet juttelivat -raha-asioista, -- toisin sanoen, apotti lainasi joitakuita pistoleja -Gourvillelta. Istuen ristissä säärin Pélisson lausuili loppusanoja -puheeseen, jolla Fouquet aikoi avata parlamentin uuden istuntokauden. -Ja tämä puhe oi oikea mestarinäyte, Pélisson kun sepitti sitä -ystävälleen, sovitellen siihen siis kaikenlaista hyvää, mitä hän ei -suinkaan olisi viitsinyt itseään varten keksiä. Pian tulivat puutarhan -perältä Loret ja la Fontaine, väitellen helpoista loppusoinnuista -Maalarit ja soittotaiteilijat lähestyivät vuorostaan ruokasalia. Kellon -lyödessä kahdeksan syötiin säntillisesti illallinen, intendentti ei -koskaan odotuttanut. - -Kello oli puoli kahdeksan; ruokahalu karttui jo jokseenkin tuntuvaksi. -Kun kaikki vieraat olivat kokoontuneet, Gourville meni suoraan -Pélissonin luo, herätti hänet unelmista ja vei keskelle salia, jonka -ovet hän oli sulkenut. - -"No", virkkoi hän, "mitä uutta?" - -Pélisson kohotti älykästä ja säveätä päätänsä. - -"Minä olen lainannut kaksikymmentäviisituhatta livreä tädiltäni. Ne -ovat tässä maksuosoituksina." - -"Hyvä", vastasi Gourville, "ei enää puutu kuin -satayhdeksänkymmentäviisituhatta livreä ensi maksusta." - -"Mistä maksusta?" kysyi la Fontaine sellaisella äänellä kuin olisi -sanonut: -- Oletteko lukenut Barukia? - -"Hän on suurenmoinen!" huudahti Gourville. "Mitä! Juuri tehän -ilmoititte meille, että eräs herra de Fouquetin velkojista aikoi -myyttää hänen pikku maatilansa Corbeilin; tehän ehdotitte yleistä -keräystä kaikilta Epikuroksen ystäviltä; te sanoitte muuttavanne -rahaksi Château-Thierryn tiluksista jonkun, toimittaaksenne oman -osuutenne, ja tänään tulette kysymään: mikä maksu?" - -Yleinen nauru tervehti tätä purkausta, saaden la Fontainen punastumaan. - -"Anteeksi, anteeksi", virkkoi hän, "minä en ollut sitä unohtanut. Oh, -en; minä vain..." - -"Sinä vain et enää muistanut", vastasi Loret. - -"Siinäpä totuus. Hän on aivan oikeassa. Unohtamisen ja -muistamattomuuden välillä on suuri ero." - -"Siis", lisäsi Pélisson, "te tuotte sen myydystä tiluksestanne saadun -rovon?" - -"Myydystäkö? En." - -"Ettekö olekaan muuttanut rahaksi maapalstaa?" kysyi Gourville -kummastuneena, sillä hän tunsi runoilijan epäitsekkyyden. - -"Vaimoni ei tahtonut", vastasi viimemainittu. - -Uutta naurua. - -"Mutta matkustittehan sitä varten kuitenkin Château-Thierryyn?" - -"Kyllä, ja vieläpä ratsain." - -"Jean-parka!" - -"Käytin kahdeksaa eri hevosta ja tulin perille ihan murjottuna." - -"Oivallinen ystävä!... Mutta siellähän sitten saitte levätä?" - -"Levätäkö? Vielä mitä! Siellä minulla olikin paljon puuhaa." - -"Miten niin?" - -"Vaimoni oli veikistellyt miehelle, jolle aioin myydä palstan. Tämä -peruutti kauppansa, ja minä haastoin hänet kaksintaisteluun." - -"Oikein!" virkkoi runoilijatoveri. "Ja te taistelitte?" - -"En oikein osaa sanoa." - -"Ettekö tiedä siitä sen paremmin?" - -"No, vaimoni sekaantui peliin sukulaisineen. Minä seisoin -neljännestunnin ajan miekka kädessä, mutta en haavoittunut." - -"Entä vastustaja?" - -"Ei vastustajakaan. Hän ei ollut saapunut paikalle." - -"Erinomaista!" huudettiin kaikilta tahoilta. "Kyllä te varmaan -tulistuitte?" - -"Kovin. Sain vielä nuhan ja vaimoltani kotiripityksen." - -"Oikeinko totta?" - -"Ihan. Lopuksi hän paiskasi päähäni leivän, ison leivän." - -"Ja te?" - -"Minäkö? Minä kaadoin koko pöydän hänen ja vieraitten päälle. Sitten -nousin ratsuni selkään, ja tässä nyt olen." - -Kukaan ei olisi voinut pysyä vakavana tätä sankaritarinaa kuullessaan. - -"Siinäkö kaikki, mitä olette tuonut?" kysyttiin la Fontainelta, kun -naurun remu oli vähän hiljentynyt. - -"Kah, eipä niinkään! Sain oivallisen aatoksen." - -"Kertokaa!" - -"Oletteko huomanneet, että Ranskassa kirjoitellaan paljon iloisia -runoja?" - -"Tottahan toki", vastasi seurue. - -"Ja että", jatkoi la Fontaine, "niitä hyvin vähän painetaan?" - -"Lait ovat tosiaan ankaria." - -"No niin, harvinainen tavara on kallista tavaraa, ajattelin minä. -Senvuoksi ryhdyin sepittämään pientä, tavattoman vallatonta -runomittaista juttua." - -"Ohoo, rakas runoilija!" - -"Erinomaisen mehevää." - -"Ahaa!" - -"Tavattoman ujostelematonta." - -"Hei, hei, pentele!" - -"Minä sijoitin siihen", jatkoi runoilija kylmäverisesti, "kaikki -lemmekkäät sanat, mitä löysin." - -Kaikki olivat katketa naurusta urhoollisen runoilijan täten asettaessa -nimilaattaa tavaralleen. - -"Ja", pitkitti hän, "minä ponnistelin voittaakseni kaikki mitä -Boccaccio, Aretino ja muut mestarit ovat sen laatuista luoneet." - -"Hyvä Jumala!" huudahti Pélisson. "Mutta sittenhän se tuomitaan." - -"Luuletteko niin?" kysyi la Fontaine yksinkertaisesti. "Vannon, etten -tehnyt sitä itseni tähden, vaan yksinomaan herra Fouquetin hyväksi." - -Tämä ihmeellinen loppu sai läsnäolijat mielihyvästä säteilemään. - -"Ja minä möin tuon sepitelmän ensimmäisen painoksen kahdeksastasadasta -livrestä", huudahti la Fontaine käsiään hykerrellen. "Hartauskirjoista -maksetaan puolta vähemmän." - -"Olisi ollut parempi", virkkoi Gourville nauraen, "kyhätä kaksi -hartauskirjaa." - -"Se on liian pitkäveteistä eikä herätä kylliksi kirjoitushupia", -vastasi la Fontaine tyynesti. "Kahdeksansataa livreäni on tässä -pienessä massissa; minä tarjoan ne." - -Ja hän laskikin uhrinsa epikurolaisten rahastonhoitajan käsiin. - -Sitten tuli Loretin vuoro, joka antoi sataviisikymmentä livreä. -Toisetkin tyhjensivät taskujaan. Kaiken kaikkiaan siten kertyi koolle -neljäkymmentätuhatta livreä, kun lahjoitukset laskettiin. Koskaan ei -ollut kauniimpia kolikoita kilahtanut armeliaisuuden jumalaiseen -vaakakuppiin, missä hyviä sydämiä ja hyviä aikomuksia punnitaan -tekohurskaitten väärää mammonaa vastaan. - -Rahoja kilisteltiin vielä, kun yli-intendentti astui tai pikemmin -puikahti saliin. Hän oli kuullut kaikki, ja nyt nähtiin tämän miehen, -joka oli vieritellyt niin monia miljardeja, -- tämän pohatan, joka oli -tyhjentänyt kaikkien riemujen maljan, poiminut kaikki kunnian laakerit; -nähtiin tämän suuren sielun, tämän hedelmällisen neron, joka hehkuvan -sulatuspannun lailla oli niellyt maailman mahtavimman valtakunnan -aineellisen ja henkisen omaisuuden, -- nähtiin Fouquetin astuvan -kynnyksen yli kyyneleet silmissä ja työntävän hienot, valkoiset -sormensa kultaan ja hopeaan. - -"Vaivainen almu", lausui hän hellällä ja värähtävällä äänellä, "joka -häviät suuren kukkaroni pienimpään poimuun; mutta sinä olet äärilleen -täyttänyt sen, jota mikään ei koskaan tyhjennä -- sydämeni! Kiitos, -ystävät, kiitos!" - -Ja koska hän ei voinut syleillä kaikkia läsnäolevia, jotka -filosofisuudestaan huolimatta vetistelivät hekin, syleili hän la -Fontainea virkkaen: - -"Poikaparka, joka minun tähteni olette saanut selkäänne vaimoltanne ja -toimittanut itsellenne tuomion rippi-isältänne!" - -"Ei se tee mitään!" vastasi runoilija. "Odottakootpa saamamiehenne -kaksi vuotta, niin olen ehtinyt tekaista satasen uutta juttua, jotka -kukin kahtena painoksena toimittavat jo velan maksetuksi." - - - - -185. - -La Fontaine kaupanvälittäjänä. - - -Fouquet puristi la Fontainen kättä hyvin sydämellisesti. - -"Rakas runoilijani", sanoi hän, "kirjoittakaa sata tarinaanne ei -ainoastaan niiden kahdeksankymmenen pistolin vuoksi, jotka jokainen -niistä tuottaa, vaan myöskin rikastuttaaksenne kieltämme sadalla -mestariteoksella." - -"Ohoo!" äännähti la Fontaine ylväästi; "ei pidä luulla, että minä olen -tuonut herra yli-intendentille ainoastaan tämän aatoksen ja nuo -ensimmäiset kahdeksankymmentä kultarahaa." - -"Hei!" huudahdeltiin joka taholta; "herra de la Fontaine onkin tänään -äveriäs!" - -"Siunattu olkoon antimenne, jos se tuottaa minulle miljoonan tai pari", -virkkoi Fouquet hilpeästi. - -"Juuri niin", vastasi la Fontaine. - -"Nopeasti, nopeasti!" huusi seura. - -"Olkaa varuillanne", kuiskasi Pélisson la Fontainen korvaan, "teillä on -ollut suuri menestys tähän asti, älkää sinkauttako nuoltanne yli -maalin." - -"En suinkaan, herra Pélisson, ja teidän käytännöllinen järkevyytenne -antaa minulle varmaan hyväksymisensä." - -"On kysymys miljoonista?" sanoi Gourville. - -"Minulla on täällä viisitoistasataatuhatta livreä, herra Gourville", -vakuutti runoilija lyöden rintaansa. - -"Hiiteen jo Château-Thierryn pöyhistely!" huusi Loret. - -"Tässä ei ole ammennettava taskuista, vaan aivoista", huomautti -Fouquet. - -"Kas, herra yli-intendentti", sanoi la Fontaine, "te ette ole -yliprokuraattori, vaan runoilija." - -"Se on totta!" huudahtivat Loret, Conrart ja muut saapuvilla olevat -kirjailijat. - -"Te olette, sanon, runoilija ja maalari, kuvanveistäjä, tieteitten ja -taiteitten ystävä; mutta, tunnustakaa pois, tuomarin kauhtana ei teille -sovi." - -"Sen tunnustan", myönsi Fouquet hymyillen. - -"Te ansaitsisitte päästä akatemiaan, mutta te kaiketi kieltäytyisitte?" - -"Niin luulen; älkööt akateemikot panko sitä pahakseen." - -"No, mutta kun ette tahdo kuulua akatemiaan, miksi sitten tahdotte -kiintyä parlamenttiin?" - -"Ohoh", tokaisi Pélisson, "puhutaanko täällä politiikkaa?" - -"Minä kysyn", jatkoi la Fontaine, "soveltuuko herra Fouquetille -kauhtana vai eikö?" - -"Se riippuu vaatturista", intti Pélisson, saaden naurun vastaansa. - -"Käyttäjästä on kysymys", virkkoi Loret. - -"Jos riisutte yliprokuraattorilta kauhtanan", selitti Conrart, "niin -meillä on herra Fouquet, ja sitä muodonvaihdosta emme koskaan -pahoittele. Mutta koska ei ole yliprokuraattoria ilman kauhtanaa, -väitämme herra de la Fontainen kanssa, että sellainen vaatetus on -todellinen pelätti." - -"_Fugiunt risus leporesque_", lausui Loret. - -"Pakenee nauru ja hilpeys", tulkitsi eräs oppinut. - -"Minä en kääntäisi _lepores_ sillä tavalla", huomautti Pélisson -vakavasti, siirtäen koron ensi tavulle. - -"Ja miten te sen kääntäisitte?" kysyi la Fontaine. - -"Kääntäisin näin: 'Jänikset pakenevat herra Fouquetin nähdessään.'" - -Naurun purskahduksia, joihin yli-intendentti yhtyi. - -"Miksi jänikset?" vastusti Conrart närkästyneenä. - -"Siksi, että jänistä karmii nähdä herra Fouquetia parlamentaarisen -voimansa tunnusmerkeissä." - -"Ohoo!" hymähtelivät runoilijat. - -"_Quo non ascendant_", virkkoi Conrart, "minusta näyttää -yliprokuraattorin kauhtana sietämättömältä." - -"Ja minusta välttämättömältä", tokaisi itsepäinen Pélisson. "Mitä te, -Gourville, siitä ajattelette?" - -"Kauhtana on minun nähdäkseni kyllä hyvä", vastasi tämä, "mutta samalla -ajattelen, että puolitoista miljoonaa olisi vieläkin parempi." - -"Ja minä yhdyn Gourvilleen", huudahti Fouquet katkaisten keskustelun -mielipiteensä ilmaisulla, jonka tietysti täytyi olla kaikkia muita -painavampi. - -"Puolitoista miljoonaa!" murahti Pélisson. "_Pardieu_, tunnenpa -intialaisen sadun..." - -"Kertokaa se minulle", kehoitti la Fontaine; "minunkin pitäisi tuntea -se." - -"Kertokaa, kertokaa." - -"Kilpikonnalla oli kuori", aloitti Pélisson, "jonka suojaan se -vihollistensa uhatessa vetäytyi. Eräänä päivänä sanoi joku sille: -'Kylläpä sinulla kesäisin on kuuma tuossa asunnossasi, ja se estää -sinua näyttämästä sulojasi. Tarhakäärme tuolla maksaisi sinulle -kilvestäsi puolitoista miljoonaa.'" - -"Hyvä!" nauroi yli-intendentti. - -"Ja sitten?" kysäisi la Fontaine, jonka harrastusta erityisesti -kiinnitti tarinan loppuponnen kuuleminen. - -"Kilpikonna möi kuorensa, jääden alastomaksi. Korppikotka sattui elukan -näkemään, ja nälkäisenä se puhkaisi tältä kupeet yhdellä ainoalla -nokkansa iskulla ja söi sen suuhunsa." - -"_Ho mythos deloi_?"...[16] virkkoi Conrart. - -"Että herra Fouquetin on hyvä pitää kauhtanansa." - -La Fontaine otti asian vakavasti. - -"Te unohdatte Aiskhyloksen", hän sanoi vastustajalleen. - -"Mitä se merkitsee?" - -"Kaljupään Aiskhyloksen." - -"No?" - -"Aiskhyloksen, jonka pääkalloa ilmassa lentävä korppikotka, -arvattavasti teidän korppikotkanne -- suuri kilpikonnilla herkuttelija --- luuli kiveksi, paiskaten kuoreensa käpristyneen kilpikonnan hänen -kaljuunsa." - -"Hei, hiisi vieköön, la Fontaine on oikeassa", lausui Fouquet, joka oli -käynyt miettiväiseksi; "jokainen korppikotka, kun sen tekee mieli -kilpikonnan paistia, tietää hyvin, miten voi ilmaiseksi murskata sen -kuoret. Perin onnellisia kilpikonnat, joiden kopasta tarhakäärme maksaa -puolitoista miljoonaa. Tuotakoonpa minulle sellainen antelias matelija -kuin tuo teidän sadussanne mainittu, Pélisson, niin myyn hänelle -kuoreni." - -"_Rara avis in terris_!"[17] huudahti Conrart. - -"Kuten musta joutsen, eikö niin?" lisäsi la Fontaine. "No, sellaisen -mustan linnun olen minä löytänyt." - -"Oletteko löytänyt prokuraattorinvirkani ostajan?" huudahti Fouquet. - -"Olen, monsieur." - -"Mutta herra yli-intendentti ei ole koskaan sanonut myyvänsä sitä", -yritti Pélisson väittää. - -"Anteeksi, te itse olette siitä puhunut", virkkoi Conrart. - -"Sen voin todistaa", vakuutti Gourville. - -"Hän omaksuu vain ne kauniit puheet, joita hän minun pidettävikseni -laatii", sanoi Fouquet nauraen. "No, kuka se ostaja olisi, la -Fontaine?" - -"Aivan musta lintu, parlamenttineuvoston jäsen, kelpo sielu itsessään." - -"Hänen nimensä?" - -"Vanel." - -"Vanel!", huudahti Fouquet. "Vanel! Hän, jolla on vaimona...?" - -"Juuri sama, -- hänen aviomiehensä, aivan niin, monsieur." - -"Se oiva mies!" virkkoi Fouquet harrastavasti. "Pystyisikö hän -yliprokuraattoriksi?" - -"Hän tahtoisi olla kaikkea mitä tekin, monsieur", sanoi Gourville, "ja -tehdä ihan kuten te olette tehnyt." - -"Hoo, sehän on hyvin hauskaa! Kertokaapa, la Fontaine." - -"Hyvin yksinkertaista. Tapaan hänet toisinaan. Vastikään näin hänen -käyskentelevän Bastiljin torilla, juuri kun menin ottamaan pikkuvaunut -Saint-Mandéhen." - -"Hän kaiketi vakoili vaimoaan, -- varmastikin hän oli siinä hommassa", -keskeytti Loret. - -"Ei, Herran nimessä, ei!" lausui Fouquet säveästi. "Hän ei ole -mustasukkainen." - -"No, hän astuu luokseni, lentää kaulaani, vie minut läheiseen -viinitupaan ja haastaa minulle kiusojaan." - -"Onko hänellä vastuksia?" - -"On, hänen vaimonsa kiihoittaa hänen kunnianhimoaan." - -"Ja hän sanoi teille...?" - -"Että hänelle on puhuttu virasta parlamentissa, että herra Fouquetin -nimeä on mainittu ja että rouva Vanel siitä lähtien haaveilee -yliprokuraattorin puolison arvoa. Naisrukka kuuluu tulevan ihan -sairaaksi, ellei hän siitä öisin näe unta." - -"Perhana!" - -"Vaimoparka!" virkahti Fouquet. - -"Malttakaas. Conrart väittää aina, että minä en osaa tehdä kauppoja. -Saattepa nähdä, miten tämän asian hommasin." - -"Antakaa kuulua!" - -"'Tiedättekö', sanoin Vanelille, 'että sellainen virka on -julman kallis?' 'Kuinka paljon suunnilleen?' kysyi hän. 'Herra -Fouquet on hylännyt siitä seitsemäntoistasadan tuhannen livren -tarjouksen.' 'Vaimoni', vastasi Vanel, 'on arvioinut sen noin -neljääntoistasataantuhanteen'. 'Käteistä', virkoin minä. 'Niin, hän on -myynyt maatilansa Guiennessä ja saanut siten rahoja.'" - -"Se on komea kasa kaapata yhdellä kertaa", virkkoi abbé Fouquet -mielevästi, puuttuen nyt vasta puheeseen. - -"Rouva Vanel-parka!" mutisi Fouquet. - -Pélisson kohautti olkapäitään. - -"Häijyläinen!" hän kuiskasi Fouquetin korvaan. - -"Aivan niin!... Olisi vain ihanaa käyttää häijyläisen rahoja sen pahan -korvaamiseen, mihin enkeli on minun tähteni uhrautunut." - -Pélisson katseli ihmeissään Fouquetia, jonka ajatukset tästä hetkestä -kohdistuivat uuteen päämäärään. - -"No", kysyi la Fontaine, "mitä sanotte kaupanvälityksestäni?" - -"Se on erinomainen homma, paras runoilija!" - -"Niin", virkkoi Gourville; "mutta juuri se kehuu hevosta ostavansa, -jolla ei edes ole suitsien hintaa." - -"Vanel perääntyisi, jos hänen sanoihinsa tartuttaisiin", jatkoi abbé -Fouquet. - -"En luule sitä", sanoi la Fontaine. - -"Mitä te siitä tiedätte?" - -"Te puhutte noin, kun ette vielä tunne kertomukseni ratkaisua." - -"Kah, jos sillä on ratkaisukin", huudahti Gourville, "niin miksi -viivytellä tiellä?" - -"_Semper ad adventum_, eikö niin?" virkkoi Fouquet ylhäisen, -kielivirheisiin horjahtavan herran tapaan. - -Latinankielen tuntijat taputtivat käsiään. - -"Kertomukseni ratkaisu", selitti la Fontaine, "on niin peräti pätevä, -että Vanel, se sitkeä lintu, tietäessään minun lähtevän Saint-Mandéhen -pyysi minua ottamaan hänet mukaansa." - -"Ohoo!" - -"Ja esittelemään hänet, jos mahdollista, monseigneurille." - -"Joten...?" - -"Joten hän odottelee tuolla Bel-Airin nurmella." - -"Kuin kovakuoriainen." - -"Te sanotte sen, Gourville, tuntosarvien vuoksi,[18] häijy ilveilijä!" - -"No, herra Fouquet?" - -"Kah, eihän sovi, että rouva Vanelin aviomies kylmetyttää itsensä -talomme ulkopuolella. Lähettäkää noutamaan hänet la Fontaine, te kun -tiedätte, missä hän on." - -"Kiirehdin sinne itse." - -"Minä tulen mukaanne rahasäkkejä kantamaan", tarjousi abbé Fouquet. - -"Ei mitään tyhmää leikinlaskua", varoitti Fouquet ankarasti. "Tehtäköön -kauppa vakavalla mielellä, jos sopimus syntyy; mutta olkaamme ennen -kaikkea vieraanvaraisia. Pyytäkää puolestani anteeksi siltä kunnon -mieheltä, la Fontaine, ja sanokaa hänelle, kuinka pahoillani olen, kun -tietämättänikään annoin hänen odottaa." - -La Fontaine oli jo lähtenyt. Onneksi Gourville seurasi häntä, sillä -intoutunut runoilija erehtyi tiestä, juosten Saint-Mauria kohti. - - - - -186. - -Markiisittaren malja. - - -Neljännestuntia myöhemmin herra Vanel johdettiin yli-intendentin -työhuoneeseen, jonka olemme ympäristöineen kuvailleet kertomuksemme -alussa. Nähdessään hänen tulevan sisälle Fouquet kutsui Pélissonin, -supattaen muutaman minuutin tämän korvaan. - -"Muistakaa tarkoin", sanoi hän, "että kaikki hopeatavarat, kaikki -pöytäkalusto ja jalokivet sälytetään vaunuihin. Otatte mustat hevoset, -kultaseppä seuraa teitä, lykkäätte illallisen siksi, kun madame de -Bellière saapuu." - -"Pitääkö rouva de Bellièrelle ilmoittaa siitä ennakolta?" kysyi -Pélisson. - -"Tarpeetonta, minä pidän siitä huolen." - -"Hyvä on." - -"Menkää, ystäväni." - -Pélisson lähti, vajavasti käsittäen, mutta kaikkien tosiystäväin tavoin -luottaen tahtoon, johon alistui. Siinä on valiosielujen voima. Epäilys -kuuluu vain alempiin luonteisiin. - -Vanel kumarsi siis yli-intendentille. Hän aikoi pitää puheen. - -"Istukaa, monsieur", kehoitti Fouquet kohteliaasti. "Kuulutte haluavan -saada virkani?" - -"Monseigneur..." - -"Paljonko voitte siitä maksaa?" - -"Teidän asianne, monseigneur, on määrätä summa. Tiedän, että teille on -tehty tarjouksia." - -"Minulle on kerrottu, että rouva Vanel on arvioinut sen miljoonaan -neljäänsataantuhanteen livreen." - -"Enempää ei meillä olekaan." - -"Voitteko luovuttaa rahat heti?" - -"Minulla ei ole summaa nyt mukanani", vastasi Vanel yksinkertaisesti, -pelästyen tätä koruttomuutta, tätä suurenmoista suoruutta, hän kun oli -odottanut taistelua, ovelia temppuja, viekkaita shakkivetoja. - -"Milloin voitte sen tuoda?" - -"Milloin monseigneur haluaa." Mies vapisi peläten Fouquetin pitävän -häntä pilanaan. - -"Ellei olisi vaivaloista näin illalla, sanoisin nyt heti..." virkkoi -Fouquet. - -"Oi, monseigneur..." - -"Mutta", keskeytti Fouquet, "jättäkäämme suoritus ja allekirjoitus -huomisaamuun." - -"Olkoon niin", myönsi Vanel jähmettyneenä, ällistyksissään. - -"Kello kuuteen", ehdotti Fouquet. - -"Kello kuuteen", säesti Vanel. - -"Jääkää hyvästi, herra Vanel! Sanokaa rouva Vanelille, että suutelen -hänen käsiään." - -Ja Fouquet nousi. - -Silloin Vanel, jolle veri tulvi päähän niin että hän alkoi tuntea -huimausta, tokaisi hätäisenä: - -"Monseigneur, monseigneur, annattehan minulle siis sananne?" - -Fouquet käänsi päätänsä. - -"_Pardieu_!" virkahti hän. "Entä te?" - -Vanel epäröitsi, häntä puistatti, mutta lopuksi hän ojensi arasti -kätensä. Fouquet avasi ja tarjosi ylväästi omansa. Tämä rehellinen käsi -kostui hetkiseksi teeskentelijän nihkeästä kämmenestä; Vanel puristi -Fouquetin sormia paremmin varmistuakseen. - -Yli-intendentti vapautti hiljaa kätensä. - -"Hyvästi!" sanoi hän. - -Vanel siirtyi takaperin ovelle, syöksyi etuhuoneiden läpi ja pintti -tiehensä. - -Tuskin oli Fouquet jättänyt hyvästi Vanelille, kun hän jäi hetkiseksi -miettimään. - -"Eipä voisi tehdä liikaa naisen tähden, jota on rakastanut", hymähti -hän. "Marguerite tahtoo päästä yliprokuraattorin rouvaksi. Miksi en -hänelle sitä iloa soisi? Nyt kun arinkaan omatunto ei voisi minua -mistään soimata, ajatelkaamme naista, joka rakastaa minua. Markiisitar -de Bellière on varmaan tuolla." - -Hän osoitti sormellaan salaovea. - -Teljettyään itsensä huoneeseen hän avasi oven maanalaiseen käytävään, -astuen nopeasti Vincennesin talon ja omansa välille sovitettua -yhtymäpaikkaa kohti. Hän ei ollut huolinut ilmoittaa ystävättärelleen -kellonsoitolla, varma kun oli, että tämä ei koskaan jäisi sovittuihin -kohtaamisiin saapumatta. - -Markiisitar oli todellakin tullut. Hän odotteli. Yli-intendentin -askeleet ilmaisivat hänelle tämän saapuvaksi, ja hän riensi ottamaan -vastaan oven alitse pistetyn kirjelapun: - -"Tule, markiisittareni; sinua odotetaan illallisille." - -Onnellisena ja toimeliaana rouva de Bellière astui vaunuihinsa -Vincennesin lehtokujassa. Perillä hän ojensi kätensä Gourvillelle, joka -paremmin miellyttääkseen isäntäänsä vartosi hänen tuloaan -pihanpuolisilla ulkoportailla. - -Markiisitar ei ollut nähnyt Fouquetin mustien hevosten höyryävinä ja -vaahdosta valkeina tuovan takaisin Saint-Mandéhen Pélissonia ja samaa -kultaseppää, jolle rouva de Bellière oli myynyt pöytähopeansa ja -jalokivensä. Pélisson vei tämän miehen työhuoneeseen, josta Fouquet ei -ollut vielä poistunut. Yli-intendentti kiitti kultaseppää noiden -kalleuksien säilyttämisestä, vaikka tällä oli ollut oikeus ne myydäkin. -Hän loi silmänsä yhteislaskelmaan, joka nousi kolmeentoistasataan -tuhanteen livreen. Sitten hän istahtaen pöytänsä eteen kirjoitti -neljäntoistasadantuhannen livren maksuosoituksen, joka oli näytettäessä -suoritettava hänen rahastostaan huomenna ennen puoltapäivää. - -"Sadantuhannen livren hyvitys!" huudahti kultaseppä. "Ah, monseigneur, -onpa se jalomielistä!" - -"Ei ollenkaan, ei ollenkaan, monsieur", virkkoi Fouquet taputtaen häntä -olalle; "on kohteliaisuuksia, joita ei voi koskaan maksaa. Jos hyvitys -osapuilleen korvaakin kauppavoiton, jonka olisitte saanut, jää vielä -rahojenne korot." - -Näin lausuessaan hän irroitti kalvosimestaan timanttinapin, jonka sama -kultaseppä useasti oli arvioinut kolmentuhannen pistolin hintaan. - -"Ottakaa tämä muistoksi minulta", hän sanoi kultasepälle, "ja jääkää -hyvästi; te olette kunnon mies." - -"Ja te, monseigneur", huudahti kultaseppä syvästi liikuttuneena, -"olette jalomielinen herra." - -Fouquet antoi kelpo kultasepän poistua eräästä sivuovesta. Sitten hän -meni vastaanottamaan rouva de Bellièreä, jota kaikki vieraat jo -ympäröivät. - -Markiisitar oli aina kaunis, mutta tänään hän säteili. - -"Eikö teidänkin mielestänne, hyvät herrat", virkkoi Fouquet, "madame -tänä iltana ole verrattoman ihana? Tiedättekö minkätähden?" - -"Siksi että madame on naisten kaunein", yritti joku. - -"Ei, vaan siksi, että hän on naisten parhain. Ja kuitenkin..." - -"Kuitenkin?" hymyili markiisitar. - -"Kuitenkin ovat kaikki madamen tänä iltana käyttämät hohtokivet -mukailtuja." - -Rouva de Bellière punastui. - -"Ohoh!" huudahtelivat vieraat. "Sellaista voi pelotta sanoa naisesta, -joka omistaa Pariisin uhkeimmat timantit." - -"No?" kuiskasi Fouquet Pélissonille. - -"Niin, olen vihdoin käsittänyt", vastasi tämä, "ja hyvin olettekin -tehnyt." - -"Se ilahduttaa minua", sanoi yli-intendentti hymyillen. - -"Monseigneur, pöytä on katettu", huusi Vatel majesteettisesti. - -Vieraat tulvehtivat vähemmän verkkaan kuin ministerien juhlissa on -tapana ruokasaliin, missä heitä odotti uhkea näky. - -Kaapeilla, sivupöydillä ja suurella pöydällä kukkien ja valojen -keskellä säteilivät häikäisevän hohtavina mitä uhkeimmat kulta- ja -hopeakalustot. Ne olivat jäännöksiä muinaisesta upeudesta, -taideluomista, joita Medicien tuottamat firenzeläiset mestarit olivat -veistäneet, takoneet, valaneet ja muovailleet kukkapöytiä varten siihen -aikaan kun Ranskassa vielä oli kultaa. Nämä kansalaissotien päivinä -piiloitetut ihmeelliset aarteet olivat arasti ilmestyneet kätköistään -hyväntapaisten Fronden taistelujen väliaikoina, jolloin suuret herrat -surmasivat toisiaan, vaan eivät ryöstäneet. Kaikki nämä kapineet olivat -merkityt madame de Bellièren vaakunalla. - -"Hei", huudahti la Fontaine, "niissä on P. ja B.!" - -Mutta kaikkein merkillisimmältä näytti pöydässä se kohta, johon Fouquet -oli varannut paikan markiisittarelle. Hänen lautasensa edessä kohosi -timanteista, safiireista, smaragdeista ja muinaisaikaisista kameoista -sommiteltu pyramidi. Vähän-Aasian vanhojen kreikkalaisten kaivertama -sardonyks mysialaisesta kullasta taottuine puitteineen, hopealle -sommitellut muinaisen Aleksandrian omituiset mosaiikit, Egyptin -Kleopatran raskaat rannerenkaat komeilivat laajalla Palissyn[19] -emaljoimalla lautasella, jota Benvenuton valama kullattu pronssinen -kolmijalka kannatteli. - -Markiisitar kalpeni nähdessään, mitä hän ei enää koskaan ollut voinut -toivoa silmiensä eteen. Voimakkaiden tunne-elähdysten airuena valtasi -syvä hiljaisuus salissa olevan ällistyneen ja levottoman seurueen. - -Fouquet ei antanut viittaustakaan karkoittaakseen kirjavapukuisia -palvelijoita, jotka ahkerina muurahaisina juoksentelivat isojen -astiakaappien ja tarjoilupöytien ympärillä. - -"Messieurs", virkkoi hän, "tässä näkemänne kalleudet kuuluvat madame de -Bellièrelle, joka nähdessään erään ystävänsä jonakuna päivänä pulassa -lähetti kultasepälle kaiken tämän kullan ja hopean sekä tuon eteensä -pinotun jalokivipaljouden. Tuollainen kaunis ystävättären teko täytyy -teidänlaisenne ystävien ymmärtää. Onnellinen se ihminen, jota niin -rakastetaan! Tyhjentäkäämme madame de Bellièren malja." - -Suunnaton hyväksymisen myrsky seurasi hänen sanojaan, saaden -naispoloisen vaipumaan tuolille mykkänä, pyörtymäisillään. Hän oli -menettänyt tajuntansa kuin muinoin Kreikan linnut lentäessään -yläilmojen halki Olympon kenttien ylitse. - -"Ja sitten", lisäsi Pélisson, jota kaikki hyve liikutti, kaikki kauneus -tenhosi, "juokaamme myöskin _hänen_ terveydekseen, joka elähdytti -madamen noin kauniiseen tekoon. Sillä sellainen mies varmaan ansaitsee -rakkautta." - -Nyt tuli markiisittaren vuoro. Hän nousi kalpeana ja hymyilevänä, -ojentaen lasinsa vapisevin käsin. Värähtelevät sormet hipaisivat -Fouquetin sormia, samalla kun raukeat silmät yhä janosivat rakkautta, -joka niin voimakkaana paloi tuon miehen jalomielisessä sydämessä. - -Näin ritarillisesti alkaneena tuli illallisesta pian todellinen juhla. -Kukaan ei enää hieronut älynystyröitään, sillä kaikki olivat -sukkelalla päällä. La Fontaine unohti Gorgnyn-viininsä sallien Vatelin -kaataa hänelle Reinin ja Espanjan rypäleiden mehua. Abbé Fouquet suli -niin herttaiseksi, että Gourville lausui hänelle: - -"Olkaa varuillanne, hyvä abbé! Jos olette noin murea, niin teidät -syödään." - -Hetket kuluivat täten rattoisasti siroitellen ruusuja vieraitten -päälle. Vastoin tapaansa yli-intendentti ei lähtenyt pöydästä ennen -kuin viimeisetkin jälkiruokaherkut olivat tarjotut. Hän hymyili -useimmille vieraille siinä suloisessa päihtymyksessä, joka syntyy -sydämen hurmaantuessa ennen päätä, ja vasta ensi kertaa hän oli -katsahtanut kelloon. - -Äkkiä vierivät vaunut pihamaalle, ja -- kummallista kyllä -- niiden -jyty kuului melun ja laulannan keskellä. - -Fouquet heristi korviaan ja käänsi sitten katseensa etuhuoneeseen päin. -Hän luuli sieltä eroittavansa jalan askeleita, ja hänestä tuntui kuin -ne eivät olisi polkeneet maata, vaan hänen omaa sydäntään. - -Vaistomaisesti hän siirsi jalkansa, johon rouva de Bellièren jalka jo -pari tuntia oli nojannut. - -"Herra d'Herblay, Vannesin piispa", ilmoitti ovenvartija. - -Ja Aramiksen synkkä ja miettiväinen muoto näyttäytyi kynnyksellä kahden -runneltuneen kukkaköynnöksen välissä, joiden siteet lampun lieska oli -polttanut poikki. - - - - -187. - -Mazarinin kuitti. - - -Fouquetilta olisi päässyt ilon huudahdus hänen nähdessään uuden -ystävänsä, ellei tulijan jäinen sävy ja hajamielinen katse olisi häntä -hillinnyt. - -"Autatteko meitä jälkiruokien arvostelussa?" hän kysyi kuitenkin. "Vai -peloittaneeko teitä hulluttelumme melu?" - -"Monseigneur", vastasi Aramis kunnioittavasti, "minä aloitan pyytämällä -teiltä anteeksi, että häiritsen hilpeätä seurusteluhetkeänne. Sitten -pyydän saada hupinne jälkeen hetkisen puhutella teitä asioista." - -Kun sana "asioista" oli saanut muutamat epikurolaiset tarkkaavaisiksi, -nousi Fouquet pöydästä. - -"Asioihin aina heti käsiksi, herra d'Herblay", hän virkkoi; "saamme -olla tyytyväisiä, kun ne tulevat vasta aterian lopulla." - -Näin sanoen hän tarttui rouva de Bellièren käteen, tämän katsellessa -häntä jotenkuten levottomana. Hän vei markiisittaren läheisimpään -saliin, uskottuaan hänet seurueen järkevimpien huostaan. - -Itse hän tarttui sitten piispan käsivarteen ja asteli työhuoneeseensa. -Sinne päästyään Aramis unohti muodollisen kunnioittavaisuuden. Hän -istahti ja lausui: - -"Arvatkaa, kenet näin tänä iltana?" - -"Hyvä chevalier, tuolla tavoin aloittaessanne olen aina varma, että -ilmoitatte minulle jotakin ikävää." - -"Tälläkään kertaa ette erehdy, rakas ystävä", vastasi Aramis. - -"Älkää näännyttäkö minua odotuksella", sanoi Fouquet hitaasti. - -"No niin, tapasin rouva de Chevreusen." - -"Vanhan herttuattaren?" - -"Niin." - -"Vai hänen haamunsako?" - -"Ei, kyllä se oli vanha naarassusi itse." - -"Hampaattomana?" - -"Ehkä kyllä, mutta kynnet tallella." - -"No, miksi hän minulle vihoittelisi? Minä en ole kitsas naisille, jotka -eivät ujostele suotta. Tämä ominaisuus tehoaa aina sellaiseenkin -naiseen, joka ei enää uskalla yllytellä rakkautta." - -"Rouva de Chevreuse tietää hyvin, että te ette ole kitsas, koskapa hän -tahtoo teiltä kiristää rahoja." - -"Hitto! Millä verukkeella?" - -"Oh, häneltä ei koskaan puutu perusteita. Tällainen hänellä nyt on..." - -"Minä kuuntelen." - -"Herttuatar näkyy omistavan muutamia herra de Mazarinin kirjeitä." - -"Se ei minua kummastuta; prelaatti oli kohtelias naisille." - -"Niin, mutta nämä kirjeet eivät koske vainajan lempiseikkailuja. Ne -kuuluvat käsittelevän raha-asioita." - -"Se ei ole yhtä hupaista." - -"Ettekö aavistakaan, mitä aion sanoa?" - -"En ollenkaan." - -"Ettekö sitten koskaan ole kuullut syytöstä rahojen kavaltamisesta?" - -"Sata kertaa, tuhannen kertaa! Siitä asti kun olen asiain johdossa, -paras d'Herblay, en ole juuri muusta kuullutkaan puhuttavan. Aivan -kuten teitä piispana moititaan jumalattomuudesta, muskettisoturina -pelkuruudesta, samaten syytetään rahaministeriä alati kassojen -kehvellyksestä." - -"Hyvä; mutta puhukaamme täsmällisemmin, sillä herra de Mazarin on -herttuattaren sanojen mukaan täsmällinen." - -"Mitä esittäen?" - -"Herttuatar puhui jostakin kolmentoista miljoonan summasta, jonka -käyttöä teidän muka olisi hyvin vaikea selittää." - -"Kolmetoista miljoonaa!" huudahti yli-intendentti heittäytyen -takakenoon nojatuolissa, voidakseen kohottaa katseensa kattoon. -"Kolmetoista miljoonaa... Oh, lempo! Minun täytyy etsiä niitä, nähkääs, -kaikkien muiden miljoonien joukosta, joiden varastamisesta minua -syytetään." - -"Älkää laskeko leikkiä, monseigneur, asia on vakava. Herttuattarella on -varmasti nuo kirjeet, ja niiden täytyy olla tärkeitä, koska hän -kauppasi niitä viidestäsadastatuhannesta livrestä." - -"Siitä hinnasta voi sietää aikamoisen parjauksen", vastasi Fouquet. -"Hei, mutta nyt tiedänkin, mihin tuo juttu tähtää." - -Fouquet purskahti sydämelliseen nauruun. - -"Sitä parempi!" virkkoi Aramis yhä levottomana. - -"Muistan jo tasan kolmentoista miljoonan asian. Niin, todellakin; ne -ovat olleet minulla." - -"Te ilahdutatte minua suuresti. Selittäkäähän vähän." - -"Ajatelkaas, ystäväni, signor Mazarini -- Jumala olkoon hänen -sielulleen armollinen! -- kerran voitti nämä kolmetoista miljoonaa -riidanalaisten maa-alueiden luovutuksesta Valtelinessa. Hän pyyhkäisi -ne pois valtion tilien tulopuolelta, vaikka antoi suorittaa ne minulle, -ja peri summan sitten minulta ylimääräisiin sotakuluihin." - -"Hyvä. Silloinhan niiden käyttö selviää virallisista lähteistä." - -"Ei niinkään, sillä kardinaali oli maksattanut ne minun nimelleni ja -lähetti minulle sitten vain kuitin." - -"Mutta se kaiketi on tallella?" - -"Onhan toki!" huudahti Fouquet nousten etsimään ison, helmiäisellä ja -kullalla silatun mustapuisen kirjoituspöytänsä laatikoista. - -"Minä ihailen teissä erityisesti", virkkoi Aramis todellakin -ihastuneena, "ensiksikin tavatonta muistianne ja toiseksi -kylmäverisyyttänne sekä sitä täydellistä järjestystä, jossa pidätte -asioitanne, vaikka pohjaltanne olettekin suoranainen runoilija." - -"Järjestys johtuu mukavuudenhalusta", sanoi Fouquet, "säästyäkseni -hakemisen vaivasta. Siten tiedän, että Mazarinin kuitti on kolmannessa, -M-kirjaimella merkityssä lokerossa; avaan tämän säilyn, ja heti on -tarvittava paperi käsissäni. Löytäisin sen yölläkin ilman kynttilää." - -Ja hän tunnusteli varmalla kädellä paperipinkkaa, joka oli avatussa -lokerossa. - -"Vieläpä", jatkoi hän, "muistan tuon lappusen kuin se olisi silmieni -edessä. Se on tukevaa paperia, hiukan rosoista, syrjät kullatut! -Mazarin oli tipauttanut mustetta päivämäärän laitaan. Kah", kummeksui -hän, "nyt se hylky tuntuu ihan tietävän, että sitä etsitään, ja -suvaitsee kätkeytyä juuri tarpeelliseksi tullessaan." Ja -yli-intendentti kurkisti lokeroon. - -Aramis oli noussut. - -"Merkillistä!" äännähti Fouquet. - -"Muistinne pettää, ystäväni; etsikää toisesta pinkasta." - -Fouquet otti paperipinkan, tarkastaen sen vielä uudelleen. Sitten hän -kalpeni. - -"Älkää niin itsepintaisesti siitä hakeko", sanoi Aramis; "tutkikaa -muualta." - -"Hyödytöntä, hyödytöntä; minä en koskaan erehdy. Ainoastaan minä -järjestelen tällaisia papereita. Kukaan muu ei avaa tätä laatikkoa; -olen laitattanut siihen salalukon, jonka koneistoa yksikään muu ei -tunne." - -"Mitä siitä sitten päätätte?" kysyi Aramis huolestuneena. - -"Että Mazarinin kuitti on minulta varastettu. Rouva de Chevreuse oli -oikeassa, herra chevalier; minä olen kavaltanut yleisiä varoja, olen -vienyt kolmetoista miljoonaa valtion rahastosta, olen varas, herra -d'Herblay." - -"Monsieur, monsieur, älkää hermostuko, älkää kiihtykö." - -"Miksen kiihtyisi, chevalier? Syytä on kylliksi. Suunnaton oikeusjuttu, -selvä tuomio, ja ystävänne yli-intendentti voi seurata virkaveljeään -Enguerrande de Marignya ja edeltäjäänsä Samblançayta Montfauconin -mestausmäelle." - -"Oh", virkahti Aramis hymyillen, "ei se niin vain luista." - -"Eikö? Mitä siis luulette rouva de Chevreusen noilla kirjeillä -tällävälin tehneen? Sillä te kai hylkäsitte ne?" - -"Niin, suoraa päätä. Arvelen hänen menneen myymään niitä herra -Colbertille." - -"No, näettekö?" - -"Sanoin sitä arvelevani, -- voisin sanoa olevani varmakin, sillä minä -käskin vakoilla häntä. Lähdettyään minun luotani hän meni kotiinsa ja -ajoi sitten takaportin kautta Croix-des-Petits-Champs-kadulle -intendentin taloon." - -"Siis oikeusjuttu ja häväistys, kohdaten kuin ukkosen isku, sokeasti, -raa'asti, säälimättä." - -Aramis lähestyi rahaministeriä, joka vapisi nojatuolissaan, avattujen -laatikkojensa ääressä. Laskien kätensä tämän olalle hän lausui -sydämellisesti: - -"Älkää kuitenkaan unohtako, että herra Fouquetin asemaa ei voi verrata -Samblançayn tai Marignyn pälkääseen." - -"Ja miksei, hyvä Jumala?" - -"Siksi, että noita ministereitä vastaan todella nostettiin oikeusjuttu -monista ilmeisistä rikoksista ja tuomio saatettiin loppuunsa, -jotavastoin teidän suhteenne ei voi käydä niin." - -"Enhän minäkään voi puhdistautua selvästä rikosoikeudellisesta -kanteesta." - -"Rikollisetkaan, jotka kykenevät löytämään turvapaikan, eivät ole -vaarassa." - -"Ettäkö pelastautuisin paolla?" - -"En puhu siitä, vaan te unohdatte, että tällaiset oikeusjutut nostaa -parlamentti yliprokuraattorin aloitteesta. Kun te itse olette -yliprokuraattori, niin ettehän tahtone asettua omaksi syyttäjäksenne?" - -"Oih!" huudahti Fouquet äkkiä, lyöden nyrkkiään pöytään. - -"No, mikä nyt?" - -"Minä en enää olekaan yliprokuraattori" - -Aramis vaaleni vuorostaan lyijynharmaaksi. Hän puristi sormiaan yhteen -niin että nauskui ja leimautti hurjistuneen silmäyksen Fouquetia kohti. - -"Ette enää ole yliprokuraattori?" sanoi hän korostaen joka tavua. - -"En." - -"Mistä asti?" - -"Siitä on kulunut neljä tai viisi tuntia." - -"Malttakaahan nyt", keskeytti Aramis kylmästi, "te ette liene oikein -järjillänne. Tyyntykää." - -"Sanon teille", vastasi Fouquet, "että minulle äsken tarjottiin -miljoona neljäsataatuhatta livreä virastani, ja minä myin sen." - -Aramis tyrmistyi sanattomaksi, ja hänen viekkaille ja pilkallisille -kasvoilleen ilmestynyt synkkä säikähdys teki yli-intendenttiin -suuremman vaikutuksen kuin kaiken maailman häly ja puheet. - -"Te olitte siis kovassa rahan tarpeessa?" sanoi hän vihdoin. - -"Niin, suorittaakseni erään kunniavelan." - -Ja hän kertoi muutamin sanoin piispalle rouva de Bellièren auliin -jalomielisyyden ja millä tavoin hän oli katsonut velvollisuudekseen sen -korvata. - -"Sehän oli kaunis piirre", myönsi Aramis. "Ja se maksoi teille...?" - -"Juuri täsmälleen virkani luovutussumman, neljätoistasataatuhatta -livreä." - -"Ja te otitte sen vastaan noin vain, sen enempää harkitsematta? Voi -varomatonta ystävääni!" - -"En ole vielä saanut rahoja, mutta suoritus tapahtuu huomenna." - -"Asia ei siis olekaan lopullisesti valmis?" - -"Sitä täytyy pitää päätettynä, kun olen antanut kultasepälle -puolenpäivän aikaan rahastostani suoritettavan maksuosoituksen, sillä -ostaja toimittaa summan tänne kello kuuden ja seitsemän välillä." - -"Jumalan kiitos!" huudahti Aramis, lyöden kätensä yhteen. "Hanke ei -vielä ole ehdottomasti ummessa, koska ette ole saanut maksua." - -"Mutta kultaseppä?" - -"Te saatte ne rahat minulta neljännestä vailla kaksitoista." - -"Malttakaas hetkinen! Minä allekirjoitan sopimuksen tänä aamuna kello -kuudelta." - -"Pyh, vakuutan teille, että jätätte sen tekemättä." - -"Olen antanut sanani, chevalier." - -"Jos olette, niin otatte takaisin, siinä kaikki." - -"Oh, mitä sanottekaan?" huudahti ministeri, ja hänen äänessään saattoi -kuulla rehellisen vakaumuksen. "Fouquetko peruuttaisi annetun -lupauksen!" - -Vastaukseksi ministerin melkein ankaraan katseeseen Aramis loi häneen -tuikean silmäyksen. - -"Monsieur", lausui hän, "luulisinpa ansaitsevani kunniallisen miehen -nimen, vai kuinka? Sotilaan viitassa olen viisisataa kertaa pannut -elämäni vaaraan; papin kauhtanaan puettuna olen tehnyt vieläkin -suurempia palveluksia Jumalalle, valtiolle ja ystävilleni. Sana on sen -henkilön arvoinen, joka sen antaa. Milloin hän sen pitää, se on -puhdasta kultaa, mutta se on viiltävä miekka, jos hän ei tahdo siinä -pysyä. Hän puolustautuu silloin tuolla sanalla kuin kunnia-aseella, jos -nimittäin sanansa peräyttävä kunniallinen mies on kuoleman vaarassa eli -panee enemmän alttiiksi kuin hänen vastustajansa saattaa voittaa. -Silloin, monsieur, vedotaan Jumalaan ja omaan oikeuteen." - -Fouquet painoi päänsä alas. - -"Minä olen", virkkoi hän, "itsepäinen ja hienostumaton -bretagnelaisparka; sielussani ihailen ja pelkään teitä. En sano, että -pidän sanani siveellisestä voimastani; saattaapa vaikuttimena olla vain -tottumuskin. Mutta ovathan tavalliset ihmiset kyllin yksinkertaisia -tätä tapaa ihaillakseen. Se on ainoa hyveeni, ja suokaa minulle siitä -koituva kunnia." - -"Vahvistatte siis huomenna virkanne myynnin, luopuen aseesta, jolla -puolustautuisitte kaikkia vihollisianne vastaan?" - -"Minä kirjoitan alle." - -"Te uhraudutte käsistä ja jaloista sidottuna petollisen kunnian -peikolle, jota herkkätuntoisimmatkin halveksisivat?" - -"Minä kirjoitan alle." - -Aramis huokasi syvään, katsahtaen ympärilleen maltittomana kuin mies, -joka tahtoo murskata jotakin. - -"Meillä on vielä yksi keino", sanoi hän, "ja toivottavasti ette -kieltäydy sitä käyttämästä." - -"En suinkaan, jos se on laillinen... kuten kaikki, mitä te ehdotatte, -rakas ystävä." - -"En tiedä mitään laillisempaa kuin että ostaja luopuisi kaupasta. Onko -hän ystäviänne?" - -"Kyllä... mutta..." - -"Jos jätätte asian minun huostaani, en epäile onnistumista." - -"Kernaasti jätän teille kaiken toimivallan." - -"Kenen kanssa olette kaupoissa? Mikä hän on miehiään?" - -"En tiedä, tunnetteko parlamentin jäseniä?" - -"Suurelta osalta. Onko hän joku puhemiehistä?" - -"Ei, pelkkä neuvos." - -"Kas sitä!" - -"Nimeltään Vanel." - -Aramis karahti tulipunaiseksi. - -"Vanel!" huudahti hän nousten tuoliltaan. "Vanel, Marguerite Vanelin -aviomies?" - -"Juuri niin." - -"Entisen rakastajattarenne?" - -"Niin, hyvä ystävä; hän on saanut halun päästä yliprokuraattorin -rouvaksi. Olin mielestäni miespoloiselle tosiaan sen velkaa, ja tuntui -samalla hauskalta tehdä hänen vaimolleen mieliksi." - -Aramis astui suoraan Fouquetin luo ja tarttui hänen käteensä. - -"Tiedättekö", hän kysyi tyynesti, "rouva Vanelin uuden rakastajan -nimeä?" - -"Ah, onko hänellä uusi rakastaja? Sitä en tiennyt, joskin paljon -joutavaa on minulle puhuttu." - -"Hänen nimensä on Jean-Baptiste Colbert, hän on raha-asiain intendentti -ja asuu Croix-des-Petits-Champsin kadulla, siellä, minne rouva de -Chevreuse on tänä iltana mennyt tarjoamaan Mazarinin kirjeitä -myytäviksi." - -"Hyvä Jumala!" sopersi Fouquet kuivaillen hiestyvää otsaansa. "Onko se -siis totta! En tullut ollenkaan muistaneeksi koko huhua." - -"Alkanette jo käsittää?" - -"Että olen hukassa, kyllä." - -"Eikö mielestänne kannattaisi pitää sanastaan hiukan vähemmän kiinni -kuin Regulus?"[20] - -"Ei", sanoi Fouquet. - -"Itsepintaiset ihmiset", jupisi Aramis, "menettelevät aina niin, että -heitä ihaillaan." - -Fouquet ojensi hänelle kätensä. - -Kallisarvoinen, kultakuvioilla koristettu kilpikonnankuorinen kello -uuninkamanalla kajahdutti kuusi lyöntiään aamulla. - -Ovi narahti eteisessä. - -"Herra Vanel", ilmoitti Gourville työhuoneen ovelta, "kysyy, voiko -monseigneur ottaa hänet vastaan." - -Fouquet käänsi katseensa Aramiksen silmistä ja vastasi: - -"Pyytäkää herra Vanelia astumaan sisälle." - - - - -188. - -Herra Colbertin konsepti. - - -Tässä keskustelun kohdassa astuessaan sisälle Vanel oli Aramikselle ja -Fouquetille vain lausetta päättävä piste. Mutta tulijalle täytyi -Aramiksen läsnäolon Fouquetin työhuoneessa merkitä enemmän. Hän -tähtäsikin Vannesin piispan sekä hienopiirteisiin että päättäväisiin -kasvoihin heti kummastuneen katseen, joka pian muuttui tutkivaksi. -Fouquet taasen oli todellisena valtiomiehenä hilliten itsensä jo -häivyttänyt tahtonsa voimalla katsannostaan Aramiksen paljastuksen -aiheuttaman liikutuksen merkit. Hän ei siis enää ollut onnettomuuden -murjoma, hätäkeinoja keksimään häätynyt mies. Hän oli nostanut päänsä -pystyyn ja ojentanut kätensä tervehdykseksi Vanelille. Hän oli -pääministeri, hän oli kotonaan. - -Aramis tunsi yli-intendentin. Kaikessa hänen sydämensä herkkyydessä, -kaikessa hänen sielunsuuruudessaan ei ollut mitään ihmetyttävää -piispalle. Tämä tyytyi siis toistaiseksi sellaisen henkilön vaikeaan -osaan, joka katselee ja kuuntelee oppiakseen ja käsittääkseen, silti -valmiina myöhemmin tehokkaasti puuttumaan keskusteluun. - -Vanel oli silminnähtävästi kuohuksissaan. Hän lähestyi kumartaen -keskelle huonetta. - -"Minä tulin..." hän aloitti. - -Fouquet nyökäytti päätänsä. - -"Te olette täsmällinen, herra Vanel!", sanoi hän. - -"Liikeasioissa, monseigneur", vastasi Vanel, "on säntillisyys -mielestäni hyve." - -"Kyllähän, monsieur." - -"Anteeksi", keskeytti Aramis, osoittaen sormellaan Vanelia ja kääntyen -Fouquetin puoleen; "anteeksi, tämä on kai se mies, joka haluaa ostaa -virkapaikan?" - -"Minä, niin", vastasi Vanel kummastuneena äärimmäisen korskeasta -sävystä, jolla Aramis oli lausunut kysymyksensä. "Mutta miten saan -puhutella henkilöä, joka minulle suo kunnian..." - -"Puhutelkaa minua monseigneuriksi", vastasi Aramis kuivasti. - -Vanel kumarsi. - -"Kas niin, hyvät herrat", kiirehti Fouquet, "mitäpä tässä kursailla. -Käykäämme asiaan." - -"Kuten monseigneur näkee", virkkoi Vanel, "minä odotan ohjeitanne." - -"Minä päinvastoin odottelin", vastasi Fouquet. - -"Mitä monseigneur odotteli?" - -"Ajattelin, että teillä ehkä olisi jotakin minulle sanottavaa." - --- Ohoo! -- ajatteli Vanel; -- hän on miettinyt, minä olen menettänyt -pelin! -- Mutta rohkaistuen sanoi hän: "Ei, monseigneur, ei mitään, ei -niin mitään, paitsi minkä teille eilen esitin, -- sen olen valmis -teille toistamaan." - -"Kuulkaahan, suoraan puhuen, herra Vanel, eikö kauppa ole teille hiukan -rasittava? Sanokaa pois." - -"Kyllähän puolitoista miljoonaa livreä, monseigneur, on melkoinen -summa." - -"Niin suuri", jatkoi Fouquet, "että olen ajatellut..." - -"Te olette ajatellut, monseigneur?" hätääntyi Vanel. - -"Niin, olen ajatellut, että teillä mahdollisesti ei olisi tilaisuutta -kaupan päättämiseen nyt heti." - -"Oh, monseigneur!..." - -"Rauhoittukaa, herra Vanel, minä en moittisi teitä sananne -peruuttamisesta, kun se ilmeisesti johtuisi kykenemättömyydestä sitä -pitämään." - -"Kyllä, monseigneur, te moittisitte minua ja syystä", väitti Vanel; -"sillä ainoastaan yltiöpää tai narri menee sitoumuksiin, joita ei voi -täyttää. Sovittua asiaa olen aina pitänyt kuin jo tekona." - -Fouquet punastui. Aramis hymähti kärsimättömästi. - -"Teidän ei silti pitäisi noudattaa periaatetta liiallisuuteen asti, -monsieur", sanoi yli-intendentti, "sillä ihmismieli on muuttuvainen ja -täynnä pieniä, aivan anteeksiannettavia, jopa toisinaan varsin -kunnioitettaviakin oikkuja. Moni on eilen toivonut, mitä tänään katuu." - -Vanel tunsi kylmän hien valuvan otsalta poskilleen. - -"Monseigneur!..." sopersi hän. - -Hyvillään näki Aramis yli-intendentin noin varmoin ottein esiintyvän -väittelyssä, joten hän vain nojasi kyynärpäällään läheisen -kuvastinpöydän marmorilevyyn ja alkoi hypistellä pientä -malakiittipäistä kultaveistä. - -Fouquet antoi sanojensa vaikuttaa; sitten hän katkaisi äänettömyyden -lausumalla: - -"Katsokaas, hyvä herra Vanel, tahdon teille selittää tilanteen." -Vanelia pöyristytti. "Te olette kunnon mies, kuten minäkin", jatkoi -Fouquet, "te käsitätte asian heti." Vanel horjui. "Minä halusin myydä -eilen." - -"Monseigneur teki enemmänkin kuin halusi myydä; monseigneur myi." - -"No, ehkä niin! Mutta tänään minä teiltä suosionosoituksena anon -takaisin sanaa, jonka minulta saitte." - -"Sananne minä sain", kuului Vanelin vastaus kuin taipumaton kaiku. - -"Minä tiedän sen. Siksipä rukoilen teitä, herra Vanel. Kuuletteko? Minä -rukoilen teitä päästämään minut lupauksestani..." - -Fouquet pysähtyi. Tuo lause "minä rukoilen teitä", jonka välitöntä -vaikutusta hän ei huomannut, oli matkallaan raadellut hänen kurkkuaan. -Yhä leikkien veitsellään Aramis tähysti Vanelia katsein, jotka näkyivät -tahtovan tunkeutua hänen sielunsa sisimpään. Vanel kumarsi. - -"Monseigneur", virkkoi hän, "olen hyvin liikuttunut minulle -osoittamastanne kunniasta, kun neuvottelette kanssani tapahtuneesta -tosiasiasta, mutta..." - -"Ei mitään estelyä, paras herra Vanel!" - -"Ah, monseigneur, ajatelkaa toki, että olen tuonut rahat; minulla on -ostosumma mukanani." Ja hän avasi ison salkun. "Tässä, monseigneur", -sanoi hän, "on kauppavälikirja vaimoni maatilan myynnistä. Se on -laillisesti siirretty, varustettu tarpeellisilla allekirjoituksilla, ja -tämä sitä vastaan saatu ja näytettäessä suoritettava maksuosoitus on -käteistä rahaa. Sanalla sanoen, kauppa on päätetty." - -"Paras herra Vanel, ei ole mitään asiaa maailmassa, olkoonpa kuinkakin -tärkeä, jota ei peruutettaisi hyvän palveluksen tekemiseksi..." - -"Totta kyllä..." mutisi Vanel typerästi. - -"Hyvän palveluksen tekemiseksi miehelle, josta täten hankkii ystävän", -täydensi Fouquet. - -"Se kyllä on totta, monseigneur." - -"Sitä suuremmalla syyllä ystävän, herra Vanel, mitä tärkeämpi palvelus -on. No, monsieur, mitä päätätte?" - -Vanel oli vaiti. - -Tällävälin oli Aramis koonnut huomioitaan. Vanelin kapeat kasvot, syvät -silmäkuopat, pyöreästi kaareutuvat kulmakarvat olivat ilmaisseet -Vannesin piispalle ahnaan ja kunnianhimoisen luonteen. Taistella toista -intohimoa vastaan toisen avulla oli Aramiksen menettelytapa. Hän näki -Fouquetin voitettuna, lannistettuna, ja hän syöksyi kahakkaan uusin -asein. - -"Anteeksi, monseigneur", huomautti hän, "mutta täytyyhän teidän toki -havaita, että herra Vanelille olisi kovin epäedullista luopua nyt enää -kaupasta." - -Vanel katseli piispaa suurin silmin. Hän ei ollut odottanut siltä -taholta kannatusta. Fouquetkin pysähtyi piispaa kuuntelemaan. - -"Niinpä", jatkoi Aramis, "herra Vanel on myynyt puolisolleen kuuluvan -maatilan, ostaakseen virkanne, monseigneur. No, se on lopullinen -liiketoimi, ja sellaista puolentoista miljoonan juttua ei voi -peräännyttää melkoisitta tappioitta, suuritta hankaluuksitta." - -"Niin juuri", vahvisti Vanel, jonka sydämen sopukasta Aramiin leimuava -katse riuhtaisi totuuden. - -"Hankaluuksitta", jatkoi Aramis, "jotka muodostuvat kulungeiksi, ja -rahamenot on aina ensin otettava lukuun tällaisessa sovittelussa." - -"Niin, niin", myönteli Fouquet, joka alkoi ymmärtää ystävän -tarkoituksen. - -Vanel jäi mykäksi, hänkin oli käsittänyt. Aramis huomasi tämän -kylmyyden ja pidättyväisyyden. - --- Kas vain, -- tuumi hän itsekseen, -- olet varovainen, rumilas, -kunnes saat kuulla summan. Mutta ei hätää, lähetänpä sinulle sellaisen -kolikkotulvan, että tupehdut. - -"Tarjoankin herra Vanelille hyvityksenä satatuhatta êcua", ehdotti -Fouquet jalomielisyydessään. - -Sievä summa. Ruhtinaskin olisi tyytynyt moisiin kaupanpurkajaisiin. -Satatuhatta écua olisi siihen aikaan riittänyt kuninkaan tyttären -myötäjäisiksi. - -Vanel ei hievahtanut. - --- Aika veijari, -- ajatteli piispa. -- Hänelle täytyy pulittaa pyöreä -puoli miljoonaa. -- Ja hän antoi merkin Fouquetille. - -"Teidän kulunne näkyvät nousevan enempään, hyvä herra Vanel", sanoi -yli-intendentti. "No, enhän voi tällaisessa asiassa tinkiä. Niin, te -olette tietenkin myynyt tuon maa-alueen liian halvasta. Tosiaan, missä -olikaan järkeni? Kirjoitankin teille viidensadantuhannen livren -maksuosoituksen, ja sittenkin jään teille kaikesta sydämestäni -kiitollisuuden velkaan." - -Vanel ei osoittanut mitään ilon tai ahnehtimisen merkkejä. Hänen -kasvonsa jäivät järkähtämättömiksi, ainoakaan lihas ei niissä -värähtänyt. - -Aramis loi rahaministeriin epätoivoisen katseen. Sitten hän astui -Vanelin luo, tarttuen mahtaville miehille ominaisella tuttavallisella -liikkeellä hänen nuttunsa kaulukseen. - -"Herra Vanel", hän sanoi, "te ette ajattele vaivojanne, ette rahojen -sijoitusta, ette maatilanne myyntiä; teidän mielessänne liikkuu jotakin -korkeampaa. Minä käsitän sen. Pankaa merkille sanani!" - -"Kyllä, monseigneur." - -Ja onneton alkoi vapista; kirkkoruhtinaan silmien tuli poltti häntä. - -"Sentähden tarjoan teille korvausta yli-intendentin puolesta, -- en -kolmeasataatuhatta livreä, enkä viittäsataatuhatta, vaan miljoonan. -Miljoonan, kuuletteko?" - -Ja hän ravisti miestä hermostuneesti. - -"Miljoonan!" toisti Vanel aivan kalpeana. "Miljoonan, -- se edustaa -nykyisen korkokannan mukaan kuudenkymmenenkuudentuhannen livren -vuosituloa." - -"Noh, monsieur", sanoi Fouquet, "tuota ei käy hylkääminen. Vastatkaa -siis; suostutteko?" - -"Mahdotonta..." jupisi Vanel. - -Aramis puristi huulensa yhteen, ja jotakin valkean pilven kaltaista -valahti hänen kasvoilleen, näyttäen uhkaavan ukkosta. Hän ei päästänyt -Vanelia irti. - -"Olette ostanut viran puolestatoista miljoonasta livrestä, eikö niin? -No hyvä, teille maksetaan nuo puolitoista miljoonaa livreä. Silloin -olette voittanut viisitoistasataatuhatta käymällä täällä herra -Fouquetille kättä lyömässä. Kunniaa ja hyötyä samalla kertaa, herra -Vanel." - -"Minä en voi", vastasi Vanel koleasti. - -"Vai niin!" lausui Aramis, joka oli niin tiukasti kouraissut miehen -takkia, että hänen päästäessään kätensä irti Vanel horjahti sysäyksestä -taaksepäin. "Vai niin! Näkee kyllin selvästi, mitä varten olette tänne -tullut." - -"Niin, sen näkee", säesti Fouquet. - -"Mutta..." virkahti Vanel yrittäen suoristaa ryhtiään näiden kunnian -miesten heikkouden edessä. - -"Heittiö korottaa äänensä, luulen!" virkkoi Aramis valtiaan sävyyn. - -"Heittiö?" kertasi Vanel. - -"Roisto, aioin sanoa", paransi Aramis tyyntyneenä. "No, esittäkää nyt -joutuin tätä myyntiä koskeva asiakirjanne, monsieur. Teillä on se -varmaan taskussanne aivan valmiina, kuten salamurhaajalla on pistooli -tai tikari hihaan kätkettynä." - -Vanel nurkui. - -"Riittää!" huusi Fouquet. "Asiakirja tänne!" - -Vanel kopeloi vapisevin käsin taskuaan. Hän veti sieltä lompakkonsa, -josta putosi paperi, sillaikaa kun hän tarjosi toisen Fouquetille. - -Aramis hyökkäsi sieppaamaan arkin, sillä hän oli tuntenut käsialan. - -"Anteeksi, se on kauppasopimuksen konsepti", ehätti Vanel -huomauttamaan. - -"Sen hyvin näen", vastasi Aramis, ja hänen hymynsä oli purevampi kuin -ruoskan isku, "ja ihmeekseni huomaan sen olevan herra Colbertin -käsialaa. Tässä, monseigneur, katsokaa." - -Hän ojensi luonnoksen Fouquetille, joka heti totesi asian. Täynnä -raappeita, jälkeenpäin lisättyjä sanoja, oli tämä reunoiltaan mustunut -paperi elävä todistus Colbertin salavehkeistä, paljastaen kaikki -uhrille. - -"No?" mutisi Fouquet. - -Nolostunut Vanel näkyi etsivän koloa, mihin hautautua. - -"Niin", lausui Aramis, "ellei nimenne olisi Fouquet, ellei vihollisenne -nimi olisi Colbert, ellei teillä olisi edessänne muita kuin tuo kurja -hylky, niin sanoisin: kieltäytykää... tällainen todistus tekee tyhjäksi -kaikki lupaukset. Mutta ne luulisivat teidän pelkäävän ja kavahtaisivat -teitä vähemmän. Kas niin, monseigneur." - -Hän antoi ystävälleen kynän. "Kirjoittakaa alle", kehoitti hän. - -Fouquet puristi Aramiksen kättä, mutta asiakirjan sijasta hän näyttikin -aikovan piirtää nimensä piispan esittämään konseptiin. - -"Ei, ei siihen paperiin", sanoi Aramis vilkkaasti, "vaan tuohon. Toinen -on liian kallisarvoinen siitä luopuaksenne." - -"Oh, eipä niin", vastasi Fouquet, "minä asetan nimeni herra Colbertin -alkuperäiseen sepitelmään ja lisään: 'tunnustettu omakätiseksi'." - -Hän kirjoitti. - -"Tässä, herra Vanel", sanoi hän sitten. Vanel otti paperin, antoi -maksun ja aikoi livistää. - -"Hetkinen!" pidätti Aramis. "Oletteko aivan varma, että summa on -oikein? Se on tarkistettava, herra Vanel, varsinkin kun se on herra -Colbertin suoritus naiselle. Ah, se arvoisa herra ei ole yhtä -runsaskätinen kuin herra Fouquet." - -Ja tavaillen maksuosoituksen jokaista sanaa Aramis vuodatti pisara -pisaralta kaiken äkänsä ja halveksumisensa tuohon viheliäiseen -olentoon, joka sai usean minuutin ajan kärsiä tätä rangaistusta. Sitten -hänet lähetettiin pois, eipä edes ääneen lausutuin sanoin, vaan -kädenviittauksella, niinkuin lakeija käsketään tiehensä. - -Vanelin mentyä ministeri ja kirkkoruhtinas katselivat hetkisen -äänettömänä toisiaan. - -"No", virkkoi Aramis katkaisten ensimmäisenä vaitiolon, "mihin -vertaatte ihmistä, joka joutuneena taistelemaan haarniskoitua, -aseistettua, vimmaista vihollista vastaan riisuu itsensä alastomaksi, -viskaa pois aseensa ja lähettää vastustajalleen hempeitä suudelmia? -Vilpittömyys, herra Fouquet on ase, johon konnat usein vetoavat kunnon -ihmisiä vastaan, onnistuenkin siinä. Kunnon ihmisten pitäisi siis myös -käyttää juonta lurjuksia vastaan. Näkisitte, kuinka voimakkaita he -olisivat, silti pysyen kunniallisina." - -"Heidän sanottaisiin silloin menetelleen lurjusten tavoin", vastasi -Fouquet. - -"Ei ollenkaan; sellaista sanottaisiin rehtiyden leikiksi, Mutta koska -nyt olette suoriutunut tuosta Vanelista, koska olette hylännyt ilon -musertaa hänet sananne peräytyksellä, koska olette antanut itseänne -vastaan käytettäväksi ainoan aseen, joka voi meidät saattaa -turmioon..." - -"Oi, ystäväni", lausui Fouquet murheellisesti, "te muistutatte -filosofista opettajaa, josta la Fontaine meille tuonnoin kertoi... Hän -näkee lapsen hukkumassa veteen ja pitää sille kolmiosaisen esitelmän." - -Aramis hymyili. - -"Filosofi kyllä, opettaja kyllä; hukkuva lapsikin tässä on, mutta se -lapsi pelastetaan, kuten saatte nähdä. Ja puhukaammekin heti asioista." - -Fouquet katseli häntä kummastuneena. - -"Ettekö te minulle hiljakkoin uskonut suunnittelevanne jotakin juhlaa, -jonka aiotte panna toimeen Vauxissa?" - -"Oh", virkkoi Fouquet, "se oli siihen hyvään aikaan!" - -"Juhlaa, johon kuningas luullakseni oli itse kutsuttanut itsensä?" - -"Ei, hyvä piispa, vaan juhlaa, johon herra Colbert oli neuvonut -kuningasta kutsuttautumaan." - -"Ah niin, koska se oli liian kallis hanke voidaksenne selviytyä siitä -turmaan joutumatta." - -"Niin. Entiseen hyvään aikaan, kuten teille sanoin, oli ylpeytenäni -näytellä vihamiehilleni apulähteitteni runsautta. Pidin kunnia-asiana -lyödä heidät hämmästyksellä, loihtimalla miljoonia sieltä, missä he -aavistelivat vain vararikkoa. Mutta tänään on minun tehtävä tiliä -valtion, kuninkaan ja itseni kanssa. Tänään minusta tulee kitsastelija; -aion näyttää maailmalle, että osaan käytellä ropoja kuin ennen -rahasäkkejä, ja huomisesta lähtien, myytyäni ajopelini, pantattuani -upeat taloni, lopetettuani suuret menoni..." - -"Huomisesta lähtien", keskeytti Aramis tyynesti, "te, rakas ystäväni, -valmistelette herkeämättä tuota Vauxin juhlaa, jota on kerran -mainittava kauniin aikanne uljaimpien uhkeuksien joukossa." - -"Te olette hullu, hyvä chevalier." - -"Minäkö? Älkää ajatelkokaan sellaista." - -"Mitä! Tiedättekö, kuinka paljon kaikkein vaatimattominkin juhla -Vauxissa maksaisi? Neljä, viisi miljoonaa." - -"En puhu teille kaikkein vaatimattomimmasta juhlasta, hyvä -yli-intendentti." - -"Mutta kun juhla pidettäisiin kuninkaalle", jatkoi Fouquet, "niin -minulta kuluisi kymmenen tai kaksitoista miljoonaa." - -"Te kulutatte kaksikymmentä miljoonaa, jos tarvitaan", virkkoi Aramis -kylmäverisesti. - -"Mistä ne otan?" huudahti Fouquet. - -"Se on minun asiani, herra yli-intendentti, älkääkä olko hetkeäkään -levoton. Rahat ovat käytettävissänne ennemmin kuin olette saanut -juhlaohjelmanne valmiiksi." - -"Chevalier, chevalier!" huudahti Fouquet huimausta tuntien; "mihin te -minut viette?" - -"Sen kuilun toiselle puolelle, johon olitte putoamassa", vastasi -Vannesin piispa. "Tarttukaa vain minun viittaani; älkää pelätkö." - -"Kunpa olisitte sen sanonut minulle aikaisemmin, Aramis! Oli päivä, -jolloin olisitte voinut pelastaa minut yhdellä miljoonalla." - -"Sen sijaan että tänään... sen sijaan että tänään antaisin -kaksikymmentä", sanoi prelaatti. "No, ei väliä!... Syy on -yksinkertainen, ystäväni. Sinä päivänä, josta puhutte, minulla ei ollut -sitä tarvittavaa miljoonaa saatavissani. Tänään hankin helposti ne -kaksikymmentä." - -"Jumala kuulkoon teitä ja pelastakoon minut!" - -Aramis alkoi hymyillä omituiseen tapaansa. - -"Jumala kuulee minua aina", vakuutti hän. "Ehkä se johtuu siitä, että -rukoilen hyvin äänekkäästi." - -"Minä jättäydyn kokonaan teidän haltuunne", kuiskasi Fouquet. - -"Oh, minä en käsitä asiaa niin. Minähän juuri olen kokonaan teidän -palveluksessanne. Ja te, joka olette mitä henkevin ja nerokkain mies, -järjestätte juhlat pienimpiä yksityisseikkoja myöten. Minä vain..." - -"Vain?" virkkoi Fouquet, joka oli oppinut tuntemaan välilauseitten -arvon. - -"Niin, jättäessäni teille yksityiskohtien keksimisen minä otan osalleni -toimeenpanon valvomisen." - -"Mitä tarkoitatte?" - -"Tarkoitan, että tekisitte minusta siksi ajaksi ylihovimestarin, -ylitarkastajan, jonkunlaisen _factotumin_, joka toimii sekä -vartiopäällikkönä että taloudenhoitajana. Minä järjestän ihmiset -liikkeelle ja hoidan kaikkia avaimia. Te annatte kylläkin käskyjänne, -mutta minulle. Ne kulkevat minun suuni kautta perille, käsitättehän?" - -"En, en, minä en käsitä." - -"Mutta suostutte?" - -"_Pardieu_, kyllä, ystäväni!" - -"Muuta ei tarvita. Kiitos vain, ja laatikaa kutsuluettelonne." - -"Ja keitä minä kutsun?" - -"Kaikki!" - - - - -189. - -Tekijän mielestä on aika palata Bragelonnen varakreiviin. - - -Lukijamme ovat nähneet tässä kertomuksessa uuden ja edellisen -sukupolven seikkailujen kehittyvän rinnakkain. - -Viimemainittuun ryhmään kuuluville muinaisen kunnian heijastus, tämän -maailman tuskallisten kokemusten muisto. Heillepä myöskin sydämet -valtaava rauha, joka sallii veren turtua kirvelleiden, mutta jo -arvettuneiden haavojen ympärille. - -Edellisille itserakkauden ja rakkauden taistelut, karvaat murheet ja -kielin kertomattomat riemut: elämä muistojen asemesta. - -Jos kertomuksemme sivukohtauksissa joku välimuotokin on esiintynyt -lukijan nähtäväksi, johtuu se tuolta kaksinaiselta värilautaselta -kumpuavista vivahdusrikkaista muunteluista, kun kahden kuvauksen -sattuessa vieretysten nämä sekoittuvat toisiinsa, yhdistäen vakavan ja -keveän sävynsä. Toisen liikutukset löytävät leponsa toisen liikutusten -kuohussa. Järkevästi haasteltuaan vanhusten kanssa mielellään karkeloi -yltiöpäisen nuorison parissa. - -Ja emmekö siis, milloin kertomuksemme langat eivät tiukasti liitä -lopettamaamme lukua alkavaan, tarkistaisi työtämme suuremmalla huolella -kuin itse Ruysdael käytti siirtyessään kevätmaiseman käsittelystä -kuvaamaan syystaivasta? Kehoitamme lukijaa tekemään samaten ja -johtamaan mieleensä Raoul de Bragelonnen siinä kohdassa, mihin hän -viime kuvauksessamme jäi. - -Huumaantuneena, säikähtyneenä, epätoivoissaan tai pikemmin järjiltään -tuskastuneena, tahdottomana, ilman päämäärää, hän pakeni kohtauksesta, -jonka lopun oli nähnyt la Vallièren huoneessa. Kuningas, Montalais, -Louise, tuo huone, tuo omituinen poissulkeminen, -- Louisen murhe, -Montalaisin pelästys, kuninkaan suuttumus, kaikki ennusti hänelle -onnettomuutta. Mutta minkälaista? - -Lähteneenä Lontoosta sentähden, että häntä oli varoitettu vaarasta, -näki hän heti ensi askeleella sen varoituksen aiheelliseksi. Eikö se -ollut kylliksi rakastajalle? Kyllä tosiaankin, mutta se ei riittänyt -jalolle sydämelle, joka ylpeästi tahtoi viimeiseen asti luottaa -yhtäläiseen vilpittömyyteen kuin hänen omanakin elämänohjeenaan oli. - -Raoul ei kuitenkaan etsinyt selityksiä sieltä, mistä mustasukkaiset tai -vähemmän ujot rakastajat olisivat kiirehtineet sitä tavoittamaan. Hän -ei mennyt sanomaan armaalleen: "Louise, etkö sinä enää rakasta minua? -Louise, rakastatko toista?" Rohkeana miehenä, yhtä hyvänä ystävänä kuin -uskollisena rakastajanakin, tarkoin sanansa pitävänä ja uskoen muiden -sanaan Raoul ajatteli: -- De Guiche on kirjoittanut minulle -varoittaakseen, de Guiche tietää jotakin; menen kysymään de Guichelta, -mitä hän tietää, ja sanomaan hänelle, mitä olen nähnyt. - -Matka sinne ei ollut pitkä. De Guiche, joka pari päivää sitten oli -tuotu Fontainebleausta Pariisiin, alkoi toipua vammoistaan ja käveli jo -hiukan kamarissaan. - -Hän huudahti ilosta nähdessään Raoulin astuvan sisään pitkällisen -poissaolon jälkeen. Raoul huudahti tuskasta nähdessään de Guichen niin -kalpeana, laihtuneena ja surullisena. Kaksi sanaa ja liike, jolla -potilas torjui Raoulin käsivarren riittivät viimemainitulle ilmaisemaan -totuuden. - -"Niin sitä käy!" virkkoi Raoul istahtaen ystävänsä viereen; -"rakastetaan ja kuollaan!" - -"Ei, ei vainkaan kuolla", vastasi de Guiche hymyillen, "koskapa olen -ylhäällä ja syleilen sinua." - -"Oh, minä ymmärrän kyllä." - -"Ja minäkin ymmärrän sinut. Sinä uskottelet itsellesi, että olen -onneton, Raoul?" - -"Valitettavasti!" - -"Ei; minä olen onnellisin ihminen maan päällä! Kärsin ruumiillisesti, -mutta en sydämessäni, en sielussani. Jospa tietäisit!... Oi, minä olen -äärettömän onnellinen!" - -"No, sitä parempi!" vastasi Raoul. "Hyvä on, jos sitä vain kestää." - -"Se on jo päättynyt; mutta minulle on siitä kylliksi kuolemaani asti, -Raoul." - -"Sinulle; en sitä epäile. Mutta hänelle..." - -"Kuulehan, ystävä, minä rakastan häntä... koska. Mutta sinä et -kuuntele." - -"Anteeksi." - -"Sinä olet mietteissäsi?" - -"Niin kyllä. Ensiksikin sinun terveytesi..." - -"Ei se ole aiheena." - -"Rakas ystäväni, tekisit mielestäni väärin, jos sinä ottaisit -kuulustellaksesi minulta." - -Ja "sinä"-sanan korostamisesta ilmeni ystävälle täydellisesti, -minkälaatuinen ja kuinka vaikeasti parannettava hänen tautinsa oli. - -"Tuon sanot, Raoul, sen johdosta, mitä sinulle kirjoitin." - -"Niin... Haluaisin haastella siitä, sitten kun olet kertonut minulle -omat riemusi ja tuskasi." - -"Hyvä veikkoseni, puhukaamme sinusta, juuri sinusta, aivan heti!" - -"Kiitos! Minulla on kiire... olen kuin liekeissä... saavuin tänne -Lontoosta puolta lyhyemmässä ajassa kuin valtion kuriirit siihen -matkaan tavallisesti käyttävät. No, mitä sinä tahdoit?" - -"Enpä mitään muuta, ystäväni, kuin saada sinut tulemaan." - -"Tässä olen." - -"Sitten on hyvä." - -"On siinä kai muutakin?" - -"_Ma foi_, ei!" - -"De Guiche!" - -"Kautta kunniani!" - -"Et ole väkivaltaisesti riuhtaissut minua toiveistani, et ole pannut -minua kuninkaan epäsuosiolle alttiiksi kehoittamalla palaamaan vastoin -hänen määräyksiään, etkäpä ole herättänyt sydämessäni mustasukkaisuuden -käärmettä sanoaksesi minulle: 'Hyvä on, nuku vain rauhallisesti!'" - -"Minä en sano: 'nuku rauhassa', Raoul; mutta ymmärrä minua oikein, minä -en voi enkä tahdo sanoa muuta." - -"Oi, ystäväni, keneksi minua luulet?" - -"Kuinka niin?" - -"Jos tiedät, niin miksi salaat? Jos et tiedä, miksi varoitit minua?" - -"Se on totta, tein väärin. Oh, minä kadun sitä, näetkös, Raoul. On -helppo kirjoittaa ystävälle: 'tule!' Mutta nähdä se ystävä silmäinsä -edessä, tuntea hänen värisevänä, huoltavana odottavan sanaa, jota ei -uskalla hänelle lausua..." - -"Uskalla vain! Minulla on rohkeutta, ellei sinulla olisikaan!" huudahti -Raoul epätoivoissaan. - -"Voi, nyt olet kohtuuton ja unohdat puhuvasi poloisen potilaan -kanssa... joka on puolet sinun sydäntäsi... No, tyynnyhän toki! Minä -sanoin sinulle: 'tule!' Sinä olet tullut. Älä pyydä enempää -onnettomalta de Guichelta." - -"Sinä kehoitit minua tulemaan, toivoen minun joutuvan näkemään jotakin, -eikö niin?" - -"Mutta..." - -"Älä epäröi! Minä olen nähnyt." - -"Ah!..." äännähti de Guiche. - -"Tai ainakin luulin..." - -"Kas niin, sinä epäilet. Mutta jos jo epäilet, ystäväparka, niin mitä -onkaan enää minulla tehtävänä?" - -"Minä näin la Vallièren hämmennyksissään... Montalaisin -säikähtyneenä... kuninkaan..." - -"Kuninkaan?" - -"Niin... Sinä käännät pääsi pois... Vaara on siellä, onnettomuus uhkaa -sieltä. Kuningashan on siihen syynä?" - -"En sano mitään." - -"Oi, näin sinä sanot tuhatkertaisesti enemmän! Tosiasioita, taivaan -tähden, tosiasioita, rukoilen! Ystäväni, ainoa ystäväni, puhu! Sydämeni -on lävistetty, verta vuotava; minä kuolen tuskaan!..." - -"Jos niin on asia, rakas Raoul", vastasi de Guiche, "niin rauhoitat -omantuntoni, ja minä puhun varmana siitä, etten sano muuta kuin -lohdutusta siihen epätoivoon verraten, jonka vallassa näen sinun -olevan." - -"Minä kuuntelen, minä kuuntelen..." - -"No", virkkoi kreivi de Guiche, "voin sinulle sanoa, minkä kuulisit -ensimmäisen vastaantulijan suusta." - -"Ensimmäisen vastaantulijan! Siitä jo puhutaan?" huudan Raoul. - -"Ennen kuin sanot: 'siitä puhutaan', ystäväni, ota sentään huomioon, -mistä kaikesta voidaan saada puheenaihetta. On totisesti vain kysymys -pohjaltaan perin viattomista asioista, ehkä kävelyretkestä..." - -"Ah, huvikävelystä kuninkaan kanssa?" - -"Niinhän tietenkin, kuninkaan kanssa. On kai kuningas hyvin usein ollut -kävelyllä naisten keralla, eikä siitä silti..." - -"Et olisi kirjoittanut minulle, toistan vieläkin, jos se kävely olisi -ollut aivan luonnollinen." - -"Tiedän kyllä, että kuninkaalle olisi paremmin sopinut sen myrskyn -aikana etsiä suojaa kuin seisoa avopäin la Vallièren edessä; mutta..." - -"Mutta...!" - -"Kuningas on niin kohtelias!" - -"Oi, de Guiche, de Guiche, sinä surmaat minut!" - -"Vaietkaamme siis." - -"Ei, jatka. Sitten on seurannut toisia kävelyjä?" - -"Ei, -- tuota noin, kyllä; olihan se seikkailu tammen alla. Sitäkö -tarkoitat? En siitä tiedä mitään." - -Raoul nousi. De Guiche yritti heikkoudestaan huolimatta tehdä samoin. - -"Katsos", virkkoi hän, "en lisää enää sanaakaan. Olen puhunut liikaa, -tai liian vähän. Toiset antavat sinulle tietoja, jos tahtovat tai -voivat. Minun tehtäväni oli sinua varoittaa, ja sen olen tehnyt. Valvo -nyt itse asioitasi." - -"Kyselläkö? Ah, et ole ystäväni, kun minulle sellaista neuvot", sanoi -nuori mies epätoivosta murtuneena. "Ensimmäinen, jolta kysyisin, olisi -ehkä ilkimys tai hölmö. Edellinen valehtelisi kiusatakseen minua, -jälkimmäinen tekisi vieläkin pahempaa. Voi, de Guiche, de Guiche, ennen -kuin kahta tuntia olisi kulunut, olisin kuullut kymmenen valhetta ja -joutunut kymmeneen kaksintaisteluun! Pelasta minut! Eikö ole parasta -tietää onnettomuutensa?" - -"Mutta minä en tiedä mitään, sanon! Makasin haavoittuneena, kuumeessa; -olin menettänyt tajuntani, eikä minulla tuosta kaikesta ole muistissani -jäljellä kuin hämärä heijastus. Mutta, _pardieu_, etsimme etäältä, -vaikka oikea mies on kättemme ulottuvissa! Eikö d'Artagnan ole -ystäväsi?" - -"Hei, se on totta, se on totta!"... - -"Mene siis hänen luokseen. Hän valaisee sinulle silmiesi ärtymättä." - -Lakeija astui sisään. - -"Mikä on?" kysyi de Guiche. - -"Herra kreiviä odotetaan posliinihuoneeseen." - -"Hyvä. Sallitko, rakas Raoul? Tunnen itseni ihan ylpeäksi siitä, että -nyt kykenen taas kävelemään!" - -"Tarjoisin sinulle käsivarteni, de Guiche, ellen aavistaisi, että -odottaja on nainen." - -"Luulen niin", myönsi de Guiche hymyillen, ja hän jätti Raoulin. - -Tämä pysyi liikkumattomana, ajatuksiinsa vaipuneena, muserrettuna kuin -kaivosmies, jonka päälle holvi on luhistunut. Hän on haavoittunut, -hänen verensä vuotaa, hänen ajatuksensa keskeytyy, hän yrittää toipua -ja pelastaa järkensä avulla henkeään. Muutama minuutti riitti Raoulille -hänen haihduttaakseen näiden kahden paljastuksen aiheuttaman -huimauksen. Hän oli jo saanut ajatustensa langoista kiinni, kun hän -äkkiä luuli oven läpi eroittavansa Montalaisin äänen posliinihuoneesta. - --- Hän! -- huudahti Raoul mietteissään. -- Niin, se on hänen äänensä. -Kah, siinäpä nainen, joka voisi sanoa minulle totuuden. Mutta kyselenkö -häneltä täällä? Hänhän kätkeytyykin minulta; tulee varmaankin Madamen -asioissa... Minä käyn häntä kotonaan tapaamassa. Hän selittää minulle -säikähdyksensä, pakonsa, sen kömpelön tavan, jolla minut häädettiin. -Hän kertoo minulle kaiken tuon... sitten kun herra d'Artagnan, joka -tietää kaikki, on vahvistanut sydäntäni. Madame... keimailijatar... No -niin, keimailijatar, mutta hyvinä hetkinään hän rakastaa. Keimailevana -hän on oikullinen kuin kuolema ja elämä, mutta hän saa de Guichen -kiittämään itseään onnellisimmaksi ihmiseksi. Se mies ainakin kävelee -ruusuilla. Lähdetään! - -Hän poistui kreivin asunnosta, ja nuhdellen itseään, että oli puhunut -de Guichelle vain omista asioistaan, hän saapui d'Artagnanin luo. - - - - -190. - -Bragelonne jatkaa tiedustuksiaan. - - -Kapteeni oli palvelustoimessaan; hänellä oli vartioviikkonsa. -Vaipuneena nahkaiseen nojatuoliin, kannus lattiaan iskettynä, miekka -säärten välissä, hän viiksiään kierrellen luki suurta kirjetukkua. - -D'Artagnan murahti ilosta nähdessään ystävänsä pojan. - -"Raoul, poikaseni", sanoi hän, "miten onkaan kuningas tullut -kutsuneeksi sinut takaisin?" - -Nämä sanat kuulostivat pahalta nuoren miehen korvaan; hän vastasi -istahtaessaan: - -"Totisesti en tiedä mitään siitä! Tiedän vain, että olen tullut." - -"Hm!" äännähti d'Artagnan, kääntäen kirjeet kokoon ja luoden -merkitsevän silmäyksen puhujaan. "Mitä sanotkaan, poikaseni? Ettäkö -kuningas ei ole sinua kutsunut takaisin ja kumminkin olet täällä? En -tuota oikein ymmärrä." - -Raoul oli jo kalpea, hän kieritteli hattuaan väkinäisin ilmein. - -"Millaista naamaa sinä näytätkään, lempo soikoon, -- ja mitä -hautajaiskeskustelua onkaan haastelusi!" huudahti kapteeni. -"Englannissako sellaista oppii? _Mordioux_, olen minäkin ollut -Englannissa ja palannut sieltä virkkuna kuin peipponen, Hellitähän -kielesi kantimia!" - -"Minulla on liian paljon sanottavaa." - -"Ahaa! Miten isäsi jakselee?" - -"Suokaa anteeksi, rakas ystävä; aioin kysyä sitä teiltä." - -D'Artagnan jännitti katseensa kahta terävämmäksi, tuon katseen, jolta -mikään salaisuus ei jäänyt kätköön. - -"Sinulla on huolia?" virkkoi hän. - -"_Pardieu_, sen te hyvin tiedätte, herra d'Artagnan." - -"Minäkö?" - -"Niin juuri. No, älkää nyt tekeytykö kummastuneeksi." - -"En tekeydy kummastuneeksi, ystäväni." - -"Hyvä kapteeni, tiedän varsin hyvin, että löisitte minut sekä -älykkyydessä että voimain mittelyssä. Tällä hetkellä, näettekös, olen -hölmö, olen pieni itikka. Minulla ei ole aivoja eikä käsivartta, mutta -älkää halveksiko minua; auttakaa minua. Sanalla sanoen, olen luoduista -kurjin." - -"Ohhoh, miksi niin?" kysyi d'Artagnan, riisuen vyönsä hellyttäen -hymyilyään. - -"Siksi että neiti de la Vallière pettää minua." - -D'Artagnanin kasvoissa ei näkynyt mitään ilmeen muutosta. - -"Pettää sinua, pettää sinua! Onpa siinä suuria sanoja. Kuka ne sinulle -on opettanut?" - -"Kaikki ihmiset." - -"Oh, jos kaikki ovat sitä sanoneet, täytyy asiassa olla jotakin perää. -Ei savua ilman tulta. Se on hupsua, mutta niin on asia." - -"Te siis uskotte?" huudahti Bragelonne kiihkeästi. - -"Ah, jos tahdot nojautua minun käsitykseen!..." - -"Epäilemättä." - -"Minä en sekaannu sellaisiin asioihin, kuten hyvin tiedät." - -"Mitä, ettekö parhaan ystävänne pojan tähden?" - -"Aivan niin: jos olisit muukalainen, sanoisin sinulle... ka, en yhtään -mitään... Tiedätkö, miten Portos elelee?" - -"Monsieur", huudahti Raoul puristaen d'Artagnanin kättä, "isälleni -vannomanne ystävyyden nimessä!" - -"Oh, pentele! Sinä olet hyvin sairas... uteliaisuudesta." - -"En uteliaisuudesta, vaan rakkaudesta." - -"Kas, toinen suuri sana! Jos sinä todella olisit rakastunut, paras -Raoulini, niin olisi aivan toista." - -"Mitä tarkoitatte?" - -"Jos rakkautesi olisi niin vakavaa, että uskoisin aina voivani puhua -sydämellesi... Mutta se on mahdotonta." - -"Vakuutan teille, että rakastan Louisea ihan rajattomasti." - -D'Artagnan luki silmillään Raoulin sydämen sisimmät elähtelyt. - -"Mahdotonta, sanon sinulle... Olet kuin kaikki nuoret ihmiset; sinä et -ole rakastunut, vaan hullaantunut." - -"No, entä jos nyt olisi vain niinkin?" - -"Järkimiehen ei ole koskaan onnistunut ohjata löyhässä kallossa asuvia -aivoja. Olen siinä suotta väsyttänyt leukojani satakin kertaa -elämässäni. Kuunnellessasi et minua kuulisi, kuultuasi et minua -ymmärtäisi, ymmärtäessäsi et minua tottelisi." - -"Voi, koettakaa, koettakaa!" - -"Sanon vielä: jos onnettomuudekseni tietäisin jotakin ja olisin kyllin -tyhmä sen sinulle ilmaisemaan... Sinä sanot olevasi ystäväni?" - -"Oi, niin." - -"No, silloin me riitaantuisimme. Sinä et koskaan antaisi minulle -anteeksi, että murskaisin unelmasi, kuten rakastavaiset sanovat." - -"Herra d'Artagnan, te tiedätte kaikki; te jätätte minut pulaan, -epätoivoon, kuolemaan! Se on kauheata!" - -"No, no!" - -"Minä en koskaan valita, sen tiedätte. Mutta koska isäni ja Jumala -eivät milloinkaan antaisi anteeksi, jos murskaisin pääni pistoolin -laukauksella, niin menen kerrotuttamaan itselleni ensimmäisellä -vastaantulijalla sen, mitä te kieltäydytte minulle ilmoittamasta. -Väitän hänen valehtelevan..." - -"Ja tapat hänet? No jo! Mutta kernaasti minun puolestani! Tapa, -poikani, tapa, jos se sinua huvittaa. Samoin haastavat minulle -hammastautiset: 'Ai, kun repii! Tahtoisin purra rautaa.' Minä vastaan -heille: 'Puraiskaa, ystäväiseni, puraiskaa sisukkaasti, niin pääsette -hampaastanne.'" - -"Minä en tapa, monsieur", virkkoi Raoul synkästi. - -"Ohoo, niin oikein, tuo on sitä uudenaikaista röyhistelyä! Sinä -surmautat itsesi, eikö niin? Voi, kuinka liikuttavaa, ja jo toki -minäkin sinua surisin! Kai samalla myös pahoittelisin: 'Olipa siinä -lopultakin tuhma turhimus, se pikkuinen Bragelonne, kaksin verroin -ääliö! Olin kuluttanut aikaani opettaakseni hänet pitelemään oikealla -tavalla miekkaa, ja se hupsu meni varrastuttamaan itsensä kuin hanhi -paistinpuikkoon.' Juokse, Raoul, juokse surman kitaan, ystäväni. En -tiedä, kuka sinulle on sellaista logiikkaa opettanut; mutta Jumala -minut tuomitkoon -- kuten englantilaiset sanovat, -- ellei se mies -huiputtanut isältäsi maksuansa." - -Raoul painoi ääneti pään käsiinsä ja mutisi sitten: - -"Ei ole ystäviä, ei!" - -"Pyh!" sanoi d'Artagnan. - -"On vain ivailijoita ja välinpitämättömiä." - -"Loruja! Minä en ole ivailija, vaikka olenkin suupaltti. Ja -välinpitämätön! Jos sitä olisin, niin olisin jo neljännestunti sitten -lähettänyt sinut hornan kattilaan; sillä sinä tekisit ilosta -hurmaantuneen ihmisen murheelliseksi, ja murhemielisen aivan -pökerryttäisit. Mitä, nuori mies, tahtoisitko, että ryhtyisin -vieroittamaan sinua armaastasi ja herättämään sinussa inhoa naisiin, -jotka ovat ihmiselämän kunnia ja ihanin onni?" - -"Monsieur, puhukaa, puhukaa, niin siunaan teitä!" - -"Eh, nuori ystäväni, luuletko ehkä, että olen sullonut päähäni nuo -jutut puusepästä ja maalarista, portaista ja muotokuvasta sekä tuhannet -muut toisiaan hassummat tarinat?" - -"Puuseppä! Mitä se puuseppä merkitsee?" - -"_Ma foi_, enpä tiedä! Kerrotaan jonkun puusepän puhkaisseen erään -lattian." - -"La Vallièrenko huoneessa...?" - -"En tiedä missä." - -"Kuninkaanko luona?" - -"Ka, jos se olisi tapahtunut kuninkaan luona, niin kylläpä sen sinulle -sanoisin, kai maar?" - -"Kenen luona sitten?" - -"Olenhan jo tunnin ajan uuvuttanut itseäni sinulle toistelemalla, etten -tiedä." - -"Entä maalari sitten? Muotokuva?" - -"Kuningas kuuluu teettäneen jonkun hovinaisen muotokuvan." - -"La Vallièrenko kuvan?" - -"Ohoi, aina sinulla on vain se nimi huulillasi! Kuka sinulle la -Vallièresta puhuu?" - -"Mutta ellei ole hänestä kysymys, niin miksi tahdotte, että asia minua -koskisi?" - -"Minä en tahdo, että se sinua koskisi. Mutta kun kyselet, niin vastaan. -Sinä tahdot tietää herjausjutut, ja minä kerron niitä sinulle. Pidä -hyvänäsi." - -Raoul löi epätoivoissaan otsaansa. - -"Tästä ihan kuolee!" virkkoi hän. - -"Sen olet jo sanonut." - -"Niin, olette oikeassa." - -Ja hän astahti poistuakseen. - -"Mihin menet?" kysyi d'Artagnan. - -"Menen tapaamaan erästä, joka minulle sanoo totuuden." - -"Kuka se on?" - -"Muuan nainen." - -"Neiti de la Vallière itse, eikö niin?" tiedusti d'Artagnan hymyillen. -"Haa, sepä mainio ajatus! Etsit lohdutusta, saatkin sitä pian. Ei tyttö -toki itsestään pahaa puhune." - -"Erehdytte, monsieur", vastasi Raoul; "nainen, jonka puoleen käännyn, -kyllä sanoo minulle paljon pahaa." - -"Montalais, -- löisin vetoa?" - -"Niin, Montalais." - -"Ah, hänen ystävättärensä? Siinä asemassa nainen suuresti liioittelee -hyvän tai pahan. Älä puhu Montalaisille, Raoul hyvä." - -"Ette te siitä syystä tahdo minua Montalaisista loitontaa." - -"No en, sen myönnän... Ja miksi leikkisinkään kanssasi kuin kissa -hiiriparalla? Sinä herätät minussa tosiaankin sääliä. Ja jos haluan, -ettet tällä hetkellä puhuisi Montalaisille, teen sen siksi, että sinä -paljastaisit salaisuutesi ja sitä käytettäisiin väärin. Odota, jos -voit." - -"Minä en voi." - -"Huono juttu! Näetkös, Raoul, jos minulla olisi mitään aatosta... Mutta -minulla ei sellaista ole." - -"Luvatkaa, ystäväni, minulle myötätuntonne; se riittää, Ja jättäkää -minut selviytymään asiasta omin avuin." - -"Hahhaa, sotkeutuakseni juuri pahimmin! Istahda tämän pöydän ääreen ja -ota kynä." - -"Mitä varten?" - -"Kirjoittaaksesi Montalaisille ja pyytääksesi häneltä kohtausta." - -"Ah!" virkahti Raoul, tarttuen kiihkeästi kapteenin ojentamaan kynään. - -Yhtäkkiä ovi aukeni, ja sisälle astui muskettisoturi, lähestyen -d'Artagnania. - -"Herra kapteeni", sanoi hän, "täällä on neiti de Montalais, joka -tahtoisi teitä puhutella." - -"Minua?" murahti d'Artagnan. "Tulkoon hän sisälle, Ja saanpa nähdä, -minuako hän tahtoo puhutella." - -Viekas kapteeni oli vainunnut oikein. Sisälle astuessa Montalais näki -Raoulin ja huudahti: - -"Monsieur, monsieur... Anteeksi, anteeksi, herra d'Artagnan!" - -"Kaikesta sydämestäni, mademoiselle", vastasi d'Artagnan. "Tiedän -hyvin, että ne, jotka minua tällä iälläni etsivät, ovat kipeästi apuni -tarpeessa." - -"Minä hain herra de Bragelonnea", selitti Montalais. - -"Kuinka hyvin sattuikaan! Minäkin tavoitin teitä." - -"Raoul, etkö tahdo mennä neidin kanssa?" - -"Hyvin kernaasti." - -"Mene siis!" - -Ja hän työnsi Raoulin lempeästi huoneesta. Sitten hän tarttui -Montalaisin käteen. - -"Olkaa hyvä tyttö", kuiskasi hän; "säästäkää poikapoloista ja säästäkää -tyttörukkaa." - -"Ah!" vastasi Montalais yhtä hiljaa. "Minä en häntä joudu -puhuttelemaan." - -"Kuinka niin?" - -"Madame häntä lähetti noutamaan." - -"Kas, vai Madame!" huudahti d'Artagnan. "No hyvä, ennen kuin tuntikaan -on kulunut, on poika parantunut." - -"Tai kuollut!" lisäsi Montalais säälivästi. "Hyvästi, herra -d'Artagnan!" - -Ja hän riensi yhtymään Raouliin, joka odotteli kaukana ovesta hyvin -jännittyneenä ja levottomana hänen jättäytymisestään kapteenin -puheille, mikä ei luvannut mitään hyvää. - - - - -191. - -Kaksi mustasukkaista. - - -Rakastajat ovat helliä kaikessa, mikä koskee heidän rakastettuaan. -Tuskin oli Raoul nähnyt Montalaisin, kun hän kiihkeästi suuteli tämän -kättä. - -"No, no", virkkoi nuori tyttö surumielisesti. "Suudelmanne on väärällä -perusteella, paras herra Raoul, -- hyödytön, hukkaan osunut." - -"Kuinka?... mitä?... selittäkää, rakas Aure-neiti!..." - -"Madame selittää teille kaikki. Hänen luokseen olen teitä viemässä." - -"Mitä ihmettä!..." - -"Hiljaa, -- eikä tuollaisia säikähtyneitä katseita! Ikkunoilla on -täällä silmät ja seinillä suuret korvat. Suvaitkaa olla tuijottamatta -minuun enää; puhukaa minulle äänekkäästi sateesta, kauniista ilmasta ja -Englannin viehätyksistä." - -"Mutta..." - -"Oih, minä varoitan teitä: en tiedä missä, mutta jossakin täällä täytyy -Madamella olla avoin silmä ja vaaniva korva. Ymmärrättehän, ettei -mieleni tee tulla karkoitetuksi tai vankilaan suljetuksi. Puhukaamme -siten kuin sanoin tai olkaamme kerrassaan puhumatta." - -Raoul puristi kätensä rajusti nyrkkiin, reipastutti askeleitansa ja -otti rohkean muodon, mutta sellaisena lujana katsantona, jolla -lannistumaton tuomittu menee rangaistustaan kärsimään. Tarkkaavin -silmin ja nenä pystyssä vainuten kaikkialle tepsutteli Montalais -keveästi hänen edellään. Raoul osoitettiin heti Madamen huoneeseen. -- -Noh, -- ajatteli hän, -- päivä kuluu minun saamatta mitään tietää. De -Guiche sääli minua liiaksi; hän on liittynyt yhteen Madamen kanssa, ja -ystävällisellä juonella he koettavat siirtää kysymyksen ratkaisua. -Miksei minulla täällä ole kunnon vihollista... esimerkiksi sitä de -Wardesin käärmettä! Hän purisi, se on totta; mutta minä en jäisi enää -epäselvyyteen... Epäröidä... epäillä... parempi kuolla. - -Raoul seisoi Madamen edessä. Hurmaavampana kuin koskaan lepäili -Henriette nojatuolissaan, sirot jalat kirjaillulla samettipieluksella. -Hän leikki pienen, tuuheasilkkisen kissan kanssa, joka pureskeli hänen -sormiaan ja riippui hänen kaularöyhelönsä silkkipunoksissa. - -Madame haaveili niin syvissä mietteissä, että havahtui unelmistaan -vasta kun Raoul toistamiseen huomautti: - -"Teidän korkeutenne tahtoi puhutella minua?" - -Madame pudisti päätänsä kuin unesta heräten. - -"Hyvää päivää, herra de Bragelonne", virkkoi hän; "niin, minä lähetin -teitä kutsumaan. Olette siis palannut Englannista?" - -"Teidän kuninkaallisen korkeutenne palvelijana." - -"Kiitos! Jättäkää meidät, Montalais." - -Montalais lähti. - -"Voinette suoda minulle muutamia minuutteja, herra Bragelonne?" - -"Koko elämäni kuuluu teidän kuninkaalliselle korkeudellenne", vastasi -Raoul kunnioittavasti, aavistaen jotakin synkkää kaikkien näiden -kohteliaisuuksien takana; mutta tämä uhka ei ollut hänelle -vastenmielinen, koska hän oli varma, että se johtui jonkunlaisesta -sukulaisuudesta hänen omien ja Madamen tunteitten välillä. Kaikki hovin -älykkäät ihmiset tunsivatkin prinsessan omituisen luonteen oikullisen -tahdonlujuuden ja tavattoman vallanhalun. Madamea olivat kuninkaan -ihailun osoitukset sanomattomasti imarrelleet; Madame oli antanut -itsestään puheenaihetta ja herättänyt kuningattaressa sen kuolettavan -mustasukkaisuuden, joka jäytävänä matona tuhoo kaiken naisellisen -onnen; lääkitäkseen loukattua ylpeyttään Madame oli sitten avannut -sydämensä rakkaudelle. Meille on tunnettua, mitä Henriette oli tehnyt -kutsuakseen takaisin Ludvig XIV:n karkoittaman Raoulin. - -Kuka selvittää tämän kiehittämättömän vyyhden rakkautta ja -turhamaisuutta, sanomatonta hellyyttä ja suunnatonta petollisuutta? Ei -kukaan, ei edes se häijy enkeli, joka virittää keimailunhalun naisten -sydämessä. - -"Herra de Bragelonne", sanoi prinsessa hetkisen vaitiolon jälkeen, -"oletteko hyvillänne paluustanne?" - -Bragelonne katsahti prinsessa Henrietteen, nähden hänet kalpeana siitä, -mitä hän kätki, mitä hän pidätti, mitä hänen sydämensä hehkui -ilmaisemaan. - -"Hyvilläni?" virkkoi hän. "Missä suhteessa olisin hyvilläni tai -pahoillani, Madame?" - -"Siinä kohden tietysti, mitä teidän ikäisenne ja muotoisenne mies -enimmin harrastaa." - --- Ripeästi hän käykin asiaan käsiksi! -- ajatteli Raoul vavahtaen. -- -Mitä hän aikonee sydämelleni kuiskata? - -Säikkyen hän halusi siirtää tuonnemmaksi toivomansa, mutta niin kauhean -hetken, jolloin saisi kaikki tietää. Hän vastasi: "Madame, olin -jättänyt tänne hellän ystävän täysin terveenä ja tapaan hänet -sairaana." - -"Tarkoitatte herra de Guichea?" lausui prinsessa järkkymättömän -tyynenä. "Olen kuullut, että hän on teille hyvin rakas kumppani." - -"Niin on, Madame." - -"No, on totta, että hän haavoittui; mutta hänen vointinsa on jo -parempi. Oh, herra de Guichea ei tarvitse surkutella", huomautti Madame -nopeasti, mutta paransi sitten sanojaan. "Vai onko hänen tilansa -tukala? Onko hän valitellut? Vaivaako häntä joku meille tuntematon -huoli?" - -"Puhun ainoastaan hänen vammastaan, Madame." - -"No, ei sitten mitään, sillä herra de Guiche kuuluu reippaasti toipuvan -siitä seikkailustaan. Niin, herra de Bragelonne, olenpa varma, että -tekin mieluummin soisitte ruumiinne haavoittuneen!... Sellaisestahan -pian paranee." - -Raoul säpsähti. -- Hän palaa siihen, -- ajatteli hän, ah!... - -Mutta ääneen hän ei virkkanut mitään. - -"Mitä arvelette?" kysäisi Henriette. - -"En osaa sanoa mitään, Madame." - -"Ette sano mitään! Ettekö siis ole samaa mieltä kanssani? Oletteko siis -tyytyväinen?" - -Raoul astui lähemmäksi. - -"Madame", pyysi hän, "teidän kuninkaallinen korkeutenne tahtoo sanoa -minulle jotakin, mutta teidän luontainen jalomielisyytenne pakottaa -teitä käyttämään sääliväistä kieltä. Älköön teidän korkeutenne minua -enää säästäkö! Minä olen voimakas ja kuuntelen." - -"Ah", vastasi Henriette, "mitä nyt ajattelettekaan?" - -"Sitä, mitä teidän korkeutenne tahtoo minulle tehdä ymmärrettäväksi." - -Ponnistuksistaan huolimatta Raoul vapisi nämä sanat lausuessaan. - -"Se on kyllä julmaa", jupisi prinsessa; "mutta koska olen -aloittanut..." - -"Niin, Madame, koska teidän korkeutenne on suvainnut aloittaa, niin -suvaitkaa sanoa kaikki..." - -Henriette nousi äkkiä ja käveli muutaman askeleen huoneessa. - -"Mitä herra de Guiche teille sanoi?" tiedusti hän. - -"Ei mitään, Madame." - -"Ei mitään! Eikö hän selittänyt teille mitään? Oi, kuinka hyvin hänet -siitä tunnen!" - -"Hän kaiketi tahtoi minua säästää." - -"Ja tuota ystävät nimittävät ystävyydeksi! Mutta herra d'Artagnan, -jonka luota tulette, toki kertoi jotakin?" - -"Ei sen paremmin, Madame." - -Henriette liikahti kärsimättömästi. - -"Tiedättehän ainakin, mitä hovissa huhutaan?" virkkoi hän. - -"En tiedä yhtään mitään, Madame." - -"Ettekö ukonilma-seikkailuakaan?" - -"En ollenkaan." - -"Ettekä kohtausta metsässä?" - -"En kohtausta metsässäkään!..." - -"Ettekä pakoa Chaillotin luostarista?" - -Raoul, joka taipui kuin sirpin kohtaama kukka, pakottausi -yli-inhimillisellä ponnistuksella hymyilemään, vastaten sanomattoman -säveästi: - -"Minulla on kunnia vakuuttaa teidän kuninkaalliselle korkeudellenne, -etten tiedä yhtään mitään. Olen Englannista saapuva unohdettu poloinen. -Täkäläisten ihmisten ja minun välillä meurusi niin paljon kuohuvia -aaltoja, että teidän korkeutenne mainitsemien asiain kaiku ei ole -ulottunut minun korviini." - -Henrietteä liikutti tämä kalpeus, tämä säyseä uljuus. Hänen sydämensä -vallitsevana tunteena oli tällä hetkellä palava halu häivyttää -onnettoman rakastajan mielestä se olento, joka tälle tuotti niin suurta -kärsimystä. - -"Herra de Bragelonne", lausui hän, "mitä ystävänne eivät ole tahtoneet, -sen tahdon minä tehdä teille, sillä minä kunnioitan teitä ja pidän -teistä. Saatte nyt minusta oikean ystävän. Te seisotte pää pystyssä -kuten kunnon miehen tulee, ja minä en tahdo, että teidän täytyisi -taivuttaa se pilkan edessä ja kenties jo viikon päästä halveksumisenkin -painamana." - -"Oi", äännähti Raoul kalmankalpeana, "onko asia jo niin pitkällä?" - -"Ellette tiedäkään", sanoi prinsessa, "näen teidän ainakin aavistavan. -Tehän olitte kihloissa neiti de la Vallièren kanssa?" - -"Niin, Madame." - -"Senvuoksi olen velvollinen valmistamaan teitä siihen, että piakkoin -karkoitan neiti de la Vallièren seurueestani..." - -"Karkoitatte la Vallièren!" huudahti Bragelonne. - -"Varmasti. Luuletteko, että ikuisesti mukaudun kuninkaan kyyneliin ja -valitusvirsiin? Ei, taloni ei kauemmin saa tarjota turvaa mokomalle -elämälle. Mutta tehän horjutte..." - -"En, Madame, anteeksi", ponnistausi Bragelonne väittämään, "hetkellinen -pahoinvointi vain. Teidän kuninkaallinen korkeutenne kunnioitti minua -mainitsemalla, että hänen majesteettinsa oli itkenyt, rukoillut." - -"Kyllä, mutta turhaan." - -Hän kertoi Raoulille Chaillotin retken ja kuninkaan epätoivoisen paluun -sieltä; hän kertoi oman taipumisensa armahtavaisuuteen, mutta mainitsi -myös, millä purevalla huomautuksella hän -- loukattu prinsessa, -nöyryytetty keimailijatar -- oli masentanut kuninkaallisen vihan. - -Raoul painoi päänsä alas. - -"Mitä nyt ajattelette?" kysyi Madame lopuksi. - -"Kuningas rakastaa häntä!" vastasi nuori mies. - -"Mutta te sanotte tuon siihen tapaan kuin tyttö ei rakastaisi häntä." - -"Voi, minä muistelen vielä aikaa, jolloin hän rakasti minua, madame." - -Henriette ihaili hetkisen tätä ylevää uskomattomuutta. Sitten hän -olkapäitään kohauttaen virkkoi: - -"Te ette usko minua? Oi, miten _te_ häntä rakastatte, kun voitte -epäillä, tokko _hän_ rakastaa kuningasta!" - -"Epäilen siihen asti, kunnes saan todistuksen. Anteeksi, minulla on -hänen sanansa, ja hän on jalosukuinen tyttö." - -"Todistuksenko?... Olkoon menneeksi, tulkaa!" - - - - -192. - -Kotitarkastus. - - -Raoulin edellä mennen prinsessa vei hänet pihan yli siihen -rakennukseen, missä la Vallière asui, ja nousten portaita, joita Raoul -juuri samana aamuna oli käyttänyt, hän pysähtyi sen huoneen oven eteen, -missä nuori mies oli saanut omituisen vastaanoton Montalaisilta. - -Hetki oli hyvin valittu prinsessan suunnitteleman tuuman -toimeenpanemiseksi. Linna oli tyhjillään; kuningas, hovin herrat ja -naiset olivat lähteneet Saint-Germainiin. Vain Henriette, tietäen -Bragelonnen tulon ja ajatellen käyttää tätä hyväkseen, oli tekeytynyt -pahoinvoivaksi ja jäänyt kotiin. Madame oli siis varma, että he eivät -tapaisi ketään la Vallièren huoneessa tai Saint-Aignaninkaan asunnossa. -Vetäen kaksoisavaimen taskustaan hän astui hovineitonsa kamariin. - -Bragelonne upotti katseensa tähän huoneeseen, tuntien sen, ja jo -ensimmäinen vaikutelma tuotti hänelle kärsimystä. Prinsessa katseli -häntä, ja hänen harjaantunut silmänsä huomasi, mitä nuoren miehen -sydämessä liikkui. - -"Olette pyytänyt minulta todistuksia", virkkoi hän; "älkää siis -ihmetelkö, että niitä teille esitän. Ellette usko itsellänne olevan -rohkeutta niitä sietää, on nyt vielä aika peräytyäksemme." - -"Kiitos, madame", vastasi Bragelonne; "mutta minä olen tullut tänne -varmistumaan. Olette luvannut saada minut vakuuttumaan. Tehkää niin." - -"Tulkaa siis sisälle", sanoi Madame, "ja sulkekaa ovi jälkeenne." - -Bragelonne totteli, ja kääntyen prinsessaan päin hän loi häneen kysyvän -silmäyksen. - -"Tiedätte kai, missä olette?" lausui Henriette. - -"Kaikesta päättäen, madame, uskon olevani neiti de la Vallièren -huoneessa." - -"Oikein." - -"Mutta pyydän huomauttaa teidän korkeudellenne, että tämä huone on -huone, eikä mikään todistus." - -"Odottakaa." - -Prinsessa astui makuusijan jalkopään taakse, käänsi irtoseinän kokoon -ja kumartui parkettilattiaa kohden. - -"Tässä", näytti hän, "kumartukaa itse nostamaan tuo laskuluukku." - -"Laskuluukku?" huudahti Raoul kummastuneena, sillä d'Artagnanin sanat -alkoivat palata hänen mieleensä, ja hän muisteli tämän maininneen -jotakin sellaista. Mutta turhaan hänen katseensa etsi rakoa, joka olisi -ilmaissut aukon, tai rengasta, jonka avulla olisi voinut nostaa jonkun -osan lattiaa. - -"Ah, se on totta!" nauroi madame Henriette. "Minä unohdin neljännen -parkettikuution salaisen joustimen. Painakaa puussa olevan oksan -kohdalta, siinä opastus. Painakaa itse varakreivi, -- kas tähän." - -Kalpeana kuin kuolema painoi Raoul peukalollaan mainittuun kohtaan; -heti tottelikin joustin, ja laskuovi kohosi itsellään. - -"Hyvin nerokas laite", virkkoi prinsessa, "ja näkee arkkitehdin -tienneen, että pontimelle oli varattu hento käsi. Ja kansi nousee ihan -vaivatta!" - -"Portaat!" huudahti Raoul. - -"Niin, ja sirot ovatkin", sanoi prinsessa Henriette. "Katsokaa, -varakreivi, näissä portaissa on kaidepuu suojelemassa hentoja -henkilöitä putoamasta, kun uskaltautuvat niitä alas, Niinpä minäkin -rohkenen niille astua. No, seuratkaa minua, varakreivi, seuratkaa." - -"Mutta ennen kuin seuraan teitä, madame, sanokaahan, minne nämä -askelmat vievät?" - -"Ah niin, minä unohdin." - -"Minä kuuntelen, madame", virkkoi Raoul henkeään pidätellen. - -"Tietänette, että herra de Saint-Aignan asui melkein seinätysten -kuninkaan kanssa?" - -"Kyllä, madame, sen tiedän. Niin oli laita ennen lähtöäni ja useankin -kerran oli minulla kunnia käydä häntä tapaamassa siellä." - -"No, hän on saanut kuninkaalta luvan vaihtaa tuntemanne mukavan ja -kauniin huoneiston niihin kahteen vähäpätöiseen suojaan, joihin portaat -johtavat ja jotka ovat puolta pienemmät ja kymmenesti loitompana -kuninkaan huoneista, vaikka hovin herrasmiehet tavallisesti eivät -halveksi hänen majesteettinsa läheisyyttä." - -"Hyvä on, madame", vastasi Raoul; "mutta suvaitkaa jatkaa, sillä vielä -en ymmärrä mitään." - -"No, sattui niin", pitkitti prinsessa, "että tämä herra de -Saint-Aignanin asunto sijaitsee neitojeni ja erityisesti la Vallièren -asunnon alla." - -"Mutta mitä tarkoitusta varten tämä laskuovi ja nämä portaat?" - -"Kas, sitä en tiedä! Tahdotteko, että astumme herra de Saint-Aignanin -asumukseen? Kenties sieltä keksimme arvoitukseen selityksen." - -Ja näyttäen esimerkkiä Madame astui edellä. Raoul seurasi häntä -huoaten. Jokainen nariseva askelma lähensi häntä sen huoneen -salaperäisyyksiin, joka vielä säilytti la Vallièren huokauksia ja hänen -sulojensa tuntua. Huohottavin henkäyksin vetäen sieraimiinsa -tuoksuttunutta ilmaa Bragelonne tunsi, että nuori tyttö oli siitä -kulkenut. Näiden huurujen -- näkymättömien, mutta varmojen todistusten --- jälkeen tulivat kukkaset, joita tyttö rakasti, kirjat, jotka tämä -oli valinnut. Jos Raoulilla vielä olisi ollut pienintäkään epäilystä, -olisi hän sen menettänyt nähdessään tämän salaisen sopusoinnun Louisen -hienostuneen maun ja näiden jokapäiväisten esineiden välillä. -Huonekaluissa, verhojen valinnassa, vieläpä parketin heijastuksissa oli -la Vallière ilmielävänä varakreivin silmien edessä. - -Mykkänä ja murtuneena ei hänellä enää ollut mitään tiedusteltavaa, hän -vain seurasi säälitöntä opastajatartaan kuten rikollinen pyöveliään. -Julmana niinkuin herkkäaistinen ja hermostunut nainen saattaa olla, -Madame ei säästänyt häneltä ainoatakaan yksityiskohtaa. Mutta täytyy -sanoa, että hänet vallanneesta apeudesta huolimatta ei mikään näistä -yksityiskohdista olisi jäänyt Raoulilta huomaamatta, vaikka hän olisi -ollut yksinkin. - -Naisen onni, kun se onni tulee hänelle kilpailijalta, tuottaa -mustasukkaiselle kidutusta. Mutta Raoulin kaltaiselle mustasukkaiselle, -tälle ensi kertaa sappeutuvalle sydämelle Louisen onni tiesi -häpeällistä kuolemaa, ruumiin ja sielun surkastumista. Hän tajusi -kaikki: hellät kädenpuristukset, lempeä haastavat kasvot, jotka -lähestyivät toisiaan kuvastimen edessä ikäänkuin paremmin piirtääkseen -kuvan muistiinsa, kun näkivät toisensa kaksinaisesti. Hän aavisti -näkymättömän suutelon paksujen, alaslaskeutuvien, pidäkkeistään -irroitettujen uutimien takana. Niiden varjoon kätkettyjen leposohvien -kaunopuheisuus aiheutti hänen sielussaan kuumeista tuskaa. - -Tämä ylellisyys, tämä hurmaantunut hienouden tavoittelu, tämä perin -tarkka huolenpito rakastetun olennon säästämisestä kaikelta -mielipahalta tai pyrkimys tuottaa hänelle mieluinen yllätys, -- kaikki -tämä kuninkaallisen mahdin moninkertaistuttama rakkauden voima koski -Raouliin kuolettavana iskuna. Oi, mikäli mustasukkaisuuden -kivisteleville tuskille on lievennystä olemassa, sitä voi tuottaa -tietoisuus voitokkaan kilpailijan alemmuudesta, kun sitä vastoin jonkun -jumalan kaikkivallalla varustettu kilpakosija, jolla on nuoruutta, -kauneutta, suloja, aiheuttaa hehkuvimman helvetin tuntoa, kielin -kertomatonta kidutusta! Näinä hetkinä tuntuu itse taivaan Herra -asettuneen hylättyä rakastajaa vastaan. - -Vielä viimeinen murhe oli varattu Raoul-poloiselle. Prinsessa Henriette -kohotti silkkiverhoa, ja sen takaa tuli näkyviin la Vallièren -muotokuva. Ja vieläpä Louise siinä esiintyi nuorena, kauniina, -iloisena, elämää uhkuvana, koska kahdeksantoistavuotiaalla elämä ja -rakkaus ovat samaa. - -"Louise", mutisi Bragelonne, "Louise! Se on siis totta? Oi, sinä et ole -minua koskaan rakastanut, sillä koskaan et ole minua katsellut noin." - -Ja hänestä tuntui kuin sydän olisi pakahtunut hänen povessaan. - -Madame melkein kadehti tätä murhetta, vaikka hän hyvin tiesi, että -hänellä ei ollut mitään kadehtimisen syytä ja että de Guiche rakasti -häntä yhtä suuresti kuin Bragelonne la Vallièreä. - -Raoul yllätti Henrietten katseen. - -"Oi, anteeksi, anteeksi!" virkkoi hän. "Tiedän, että minun pitäisi -paremmin hillitä itseäni seistessäni teidän edessänne, Madame. Mutta -älköön Herra, maan ja taivaan Jumala, koskaan iskekö teitä niin kovin -kuin minua tällä hetkellä on lyöty! Sillä te olette nainen, ettekä -varmaankaan voisi kestää sellaista murhetta. Suokaa minulle anteeksi, -olen vain vähäpätöinen ritari, kun te kuulutte niiden onnellisten, -kaikkivoipain, valittujen heimoon..." - -"Herra de Bragelonne", vastasi Henriette, "sellainen sydän kuin teidän -ansaitsee kuningattaren sydämen huomion ja huolenpidon. Olen ystävänne, -monsieur, enkä ole tahtonut, että petollisuus myrkyttäisi ja pilkka -tahraisi kaiken elämänne. Minä olen kaikkia niin sanottuja ystäviänne -rohkeampana (teen poikkeuksen herra de Guichen suhteen) toimittanut -teidät takaisin Lontoosta. Minä olen hankkinut teille tuskalliset, -mutta parantumisellenne välttämättömät todistukset, jos olette uljas -rakastaja ettekä mikään kyynelehtivä Amadis. Älkää kiittäkö minua, -pikemminkin säälikää, ja palvelkaa kuningasta yhtä hyvin kuin ennen." - -Raoul hymyili katkerasti. - -"Ah, se on totta", sanoi hän, "minä unohdin, että kuningas on herrani." - -"On kysymyksessä vapautenne, henkenne!" Raoulin kirkas ja läpitunkeva -katse osoitti Henriettelle, että hänen viimeinen perustelunsa ei ollut -niitä, jotka vaikuttaisivat tähän nuoreen mieheen. "Olkaa varuillanne, -herra de Bragelonne", täydensi hän; "sillä ellette punnitsisi kaikkia -tekojanne, nostaisitte suuttumuksen raivon ruhtinaassa, joka helposti -kiivastuu järjen ääntä kuulemattomaksi. Syöksisitte murheeseen kaikki -ystävänne ja omaisenne. Taipukaa, alistukaa, parantukaa." - -"Kiitos, Madame", sanoi Raoul. "Pidän teidän korkeutenne antamaa neuvoa -arvossa ja koetan sitä noudattaa. Mutta vielä sana, pyydän." - -"Puhukaa." - -"Olisiko varomatonta kysyä teiltä, miten olette saanut ilmi näiden -portaiden, laskuluukun, muotokuvan salaisuudet?" - -"Aivan yksinkertaisella tavalla. Voidakseni valvoa taloani minulla on -omat avaimet seuranaisteni huoneisiin. Minusta tuntui omituiselta, että -la Vallière niin usein sulkeutui kammioonsa; samoin kummastutti minua -de Saint-Aignanin asunnon muutto, ja ihmettelin myöskin, että kuningas -niin säännöllisesti kävi joka päivä tapaamassa kreiviä, niin suuri -suosikki kuin tämä olikin. Sanalla sanoen minusta oli merkillistä, että -tätä kaikkea tapahtui teidän poissaollessanne ja että hovin tavat -olivat muuttuneet. En tahdo, että kuningas pitää minua pilanaan, en -tahdo olla hänen lemmenvehkeittensä väliverhona. Nyyhkyttelevän -la Vallièren jälkeen tulisi nauravan Montalaisin, laulavan -Tonnay-Charenten vuoro. Sellainen ei ole arvoni mukaista. Karkoitin -ystävyyteni aiheuttaman arkailun, keksin salaisuuden... Haavoitan -tunteitanne mutta vielä kerran, suokaa minulle anteeksi, minulla oli -velvollisuus täytettävänä. Se on nyt tehty, olen varoittanut. On -puhkeamassa myrsky, -- etsikää suojaa." - -"Kuitenkin teette jonkun johtopäätöksen, Madame", vastasi Bragelonne -lujasti; "sillä te ette edellytä, että sanaa hiiskumatta alistun -häpeään ja petokseen, jotka minua kohtaavat." - -"Te menettelette siinä suhteessa miten hyväksi näette, herra Raoul. -Älkää vain ilmaisko lähdettä, mistä olette kuullut totuuden. Ainoastaan -tätä teiltä pyydän, ainoastaan tätä vaadin palkkana teille tekemästäni -palveluksesta." - -"Älkää pelätkö, Madame", virkkoi Bragelonne katkerasti. - -"Olen itse lahjonut lukkosepän, jonka apua rakastavaiset olivat -käyttäneet. Te olette varsin hyvin voinut tehdä samoin, eikö niin?" - -"Niin, Madame. Teidän kuninkaallinen korkeutenne ei anna minulle mitään -muuta ohjetta, ei aseta muuta ehtoa kuu että minä en ilmaise teitä?" - -"En muuta." - -"Pyydänkin siis saada viivähtää täällä vielä hetkisen." - -"Yksiksennekö?" - -"Oh, ei, Madame. Sillä ei ole väliä; voin toimittaa tehtäväni teidän -nähtenne. Pyydän teiltä minuutin aikaa kirjoittaakseni sanasen -jollekulle." - -"Se on uhkarohkeata, herra de Bragelonne. Varokaa!" - -"Kukaan ei voi tietää, että teidän kuninkaallinen korkeutenne on -suvainnut opastaa minut tänne. Piirränkin kirjeeseen muuten nimeni." - -"Olkaa hyvä, monsieur." - -Raoul oli jo vetänyt esille muistikirjansa ja nopeasti kyhännyt -tyhjälle lehdelle seuraavat sanat: - - 'Herra kreivi! Älkää ihmetelkö, että löydätte tämän - nimikirjoituksellani varustetun paperin ennen kuin eräs - ystäväni, jonka pian lähetän luoksenne, saa kunnian - selittää teille käyntini tarkoituksen. - - _Raoul de Bragelonne_.' - -Hän kääri paperiliuskan kokoon, pisti sen rakastavaisten huoneeseen -johtavan oven avaimenreikään, ja varmistauduttuaan, että paperi de -Saint-Aignanin palatessa ei voinut jäädä tältä näkemättä, saapui -prinsessan luo, joka jo oli ehtinyt portaitten yläpäähän. - -Ulkona käytävässä he erosivat. Raoul oli kiittävinään hänen -korkeuttaan, Henriette surkutteli tai oli kaikesta sydämestään -surkuttelevinaan onnetonta, jonka hän juuri oli tuominnut niin kauheaan -rangaistukseen. - -"Oi", virkahti hän nähdessään tämän poistuvan kalpeana ja verestävin -silmin, "oi, jos olisin sen tiennyt, niin olisin salannut totuuden -tuolta poikapoloiselta!" - - - - -193. - -Portoksen menettelytapa. - - -Tähän pitkään kertomukseen sijoittamiemme henkilöiden moninaisuudesta -johtuu, että kukin heistä pääsee esiintymään vain vuoronsa jälkeen, -sikäli kuin juoni ehdottomasti vaatii. Siksipä ei lukijoillamme ole -ollut tilaisuutta tavata Portos-ystäväämme sen jälkeen kun hän palasi -Fontainebleausta. - -Kuninkaan osoittaman suosiollisuuden kunnia ei ollut ollenkaan -muuttanut arvoisan aatelismiehen tyyntä ja sydämellistä luonnetta. Hän -vain kulki pää pystymmässä kuin tavallista, ja jotakin suurenmoisen -ylvästä ilmeni hänen ryhdissään siitä asti kun hänelle oli suotu armo -aterioida kuninkaan pöydässä. Hänen majesteettinsa ruokasali oli -tehonnut Portokseen eräällä erityisellä tavalla. Bracieuxin ja -Pierrefondsin herra muisteli mielellään, että noilla merkillisillä -päivällisillä monilukuiset palvelijat ja joukko upseereja vieraiden -takana antoivat aterialle loistoa ja täyttivät juhlallisesti huoneen. -Portos päätti suoda herra Moustonille jonkunlaisen virka-aseman, -järjestää muunkin väkensä arvoasteittain ja hankkia saattueekseen oman -upseerikunnan, mikä ei ollut tavatonta suurille päälliköille, koskapa -edellisellä vuosisadalla sellaista komeutta kannattivat herrat de -Tréville de Schomberg ja de la Vieuville, puhumattakaan kardinaali de -Richelieusta, Condén prinssistä ja sotamarski de Bouillon-Turennesta. -Miksipä ei hän, kuninkaan ja Fouquetin ystävä, parooni, sotainsinööri -ynnä muuta, nauttisi kaikista suuren varallisuuden ja huomattavien -ansioitten tuottamista viehätyksistä? - -Aramis, jonka tiedämme paljon seurustelleen herra Fouquetin kanssa, -jätti hänet usein yksikseen, ja d'Artagnankaan ei virkatoimiensa tähden -päässyt paljon seurustelemaan hänen kanssaan, Portos oli omasta -puolestaan jo hiukan kyllästynyt Trüchenin ja Planchetin rattoon, ja -niinpä hän yllätti itsensä haaveilemasta, tietämättä siihen varsinaista -syytä. Mutta jos joku olisi häneltä kysynyt: "puuttuuko sinulta mitään, -Portos?" olisi hän epäilemättä vastannut myöntävästi. Syödessään kerran -päivällistä asunnossaan, joissa tilaisuuksissa Portos koetti muistella -yksityiskohtia kuninkaan päivällisistä, -- puolittain iloisena hyvän -viinin vaikutuksesta, puolittain suruissaan kunnianhimoisten tuumiensa -painosta, -- oli Portos vaipumassa alkavaan ruokalepoon, kun hänen -kamaripalvelijansa tuli ilmoittamaan, että herra de Bragelonne halusi -häntä puhutella. - -Portos astui viereiseen saliin, tavaten siellä nuoren ystävän siinä -mielentilassa, jossa tiedämme hänen olleen. - -Raoul tuli kättelemään Portosta, joka ihmetellen hänen vakavuuttaan -tarjosi hänelle tuolin. - -"Rakas herra du Vallon", virkkoi Raoul, "minun on pyydettävä teiltä -palvelusta." - -"Se sattuu mainiosti, nuori ystäväni", vastasi Portos, "minulle on -lähetetty kahdeksantuhatta livreä tänä aamuna Pierrefondsista. Jos siis -olet rahan tarpeessa..." - -"Ei, ei rahasta ole kysymys. Kiitos, oivallinen ystäväni." - -"Sitä pahempi! Olen aina kuullut sanottavan, että se on harvinaisin -palvelus, mutta helpoin täyttää. Tuo lause on kiinnittänyt huomiotani; -toistelen mielelläni lauseita, jotka herättävät minussa mielenkiintoa." - -"Sydämenne on yhtä hyvä kuin järkenne on terve." - -"Olet kovin ystävällinen. Kai syöt päivällistä?" - -"On, minun ei ole nälkä." - -"Häh! Mikä inhoittava maa se Englanti onkaan!" - -"Eipä sentään, mutta..." - -"Näetkös, ellei siellä saisi oivallista kalaa ja mainiota lihaa, ei -oleskelua siellä voisi sietää." - -"Niin... Minä tulin..." - -"Minä kuuntelen. Salli minun vain virkistää itseäni. Pariisissa syödään -suolaista. Uh!" - -Ja Portos käski tuoda pullon samppanjaa. Täytettyään sitten Raoulin -lasin ennen omaansa hän kulautti aimo siemauksen ja sanoi tyytyväisenä: - -"Tarvitsin tämän kuunnellakseni sinua tarkkaavasti. Nyt olen kokonaan -käytettävänäsi. Mitä pyydät, rakas Raoul? Mitä haluat?" - -"Lausukaa minulle mielipiteenne kiistakysymyksistä, hyvä ystäväni." - -"Mielipiteeni?... Ka, selitäppä ajatustasi vähän tarkemmin", vastasi -Portos hieroen otsaansa. - -"Tarkoitan: oletteko avulias, kun sattuu rettelöitä hyvien ystävienne -ja vieraiden henkilöiden kesken?" - -"Oh, enhän minä koskaan paljoksu vaivojani sellaisissa palveluksissa." - -"Hyvä! Mutta mitä silloin teette?" - -"Ystävieni joutuessa kiistaan on minulla erityinen periaate." - -"Millainen?" - -"Että menetetty aika on korvaamaton ja että asian voi parhaiten -järjestää, kun vielä ollaan kuumentuneina selkkauksesta." - -"Ah, niinkö! Se on teidän periaatteenne?" - -"Ehdottomasti. Kiistan jälkeen toimitankin siis riitapuolet hetimiten -saapuville." - -"Niinkö?" - -"Käsität, että tällä tavoin täytyy asian välttämättömästi järjestyä -kuntoon, mutkistumatta." - -"Luulisin", virkkoi Raoul kummastuneena, "että näin menetellen täytyisi -riidan päinvastoin..." - -"Ei sinne päinkään. Ajattelehan, että minulla on elämässäni ollut noin -satakahdeksankymmentä tai satayhdeksänkymmentä säännöllistä -kaksintaistelua, lukuunottamatta satunnaisia miekkailueriä ja -yhteentörmäyksiä." - -"Se on kaunis luku", sanoi Raoul vastoin tahtoaankin hymyillen. - -"No, ei se mitään; minä olen niin suopea!... D'Artagnan laskee -kaksintaistelunsa sadoissa. Totta onkin, että hän on kova ja pureva, -sitä olen hänelle usein sanonut." - -"Te siis", jatkoi Raoul, "tavallisesti sovittelette kiistat, joita -ystävänne uskovat huostaanne?" - -"Ei ole ainoatakaan tapausta, missä en lopuksi olisi onnistunut saamaan -juttua sovitetuksi", sanoi Portos niin säyseästi ja luottavaisesti, -että se sai Raoulin hypähtämään. - -"Mutta", virkkoi tämä, "onko sellainen sovittelu edes kunniallista?" - -"Oh, siitä vastaan. Ja siksipä selitänkin sinulle toisen periaatteeni. -Niin pian kun ystäväni on uskonut asiansa minulle, menettelen -seuraavasti: lähden siinä tuokiossa tapaamaan hänen vastustajaansa, -varustaen itseni kohteliaisuudella ja kylmäverisyydellä, joita -sellaisissa tilaisuuksissa ehdottomasti tarvitaan." - -"Siksi kai", huomautti Raoul katkerasti, "te saattekin tuollaiset -kunniakysymykset järjestymään niin nopeasti ja varmasti?" - -"Arvatenkin. Menen siis vastustajan luo ja sanon hänelle: 'Monsieur, -teidän täytyy käsittää, kuinka suuresti olette loukannut ystävääni.'" - -Raoul rypisti kulmiaan. - -"Toismaan, varsin useinkin", pitkitti Portos, "ystävääni ei ole -ollenkaan loukattu, vieläpä hän on itse ensimmäisenä solvaissut. -Arvostele siitä, haastelenko taitavasti." Ja Portos räjähti nauruun. - --- Totisesti, -- ajatteli Raoul tämän hilpeyden jyristeessä, -- -totisesti minulla on huono onni. De Guiche jäähdyttelee minua, -d'Artagnan ilvehtii minulle, Portos on pehmeä kuin villa; kukaan ei -tahdo _ratkaista_ asiaa minun tavallani. Ja minä kun käännyin Portoksen -puoleen löytääkseni miekan, enkä mitään järkeilyä!... Minua vainoaa -kova onni! - -Portos tyyntyi ja jatkoi: - -"Olen siis heti ensi lauseella vahvistanut vastustajan olevan -väärässä." - -"Miten kukin käsittää", virkkoi Raoul hajamielisesti. - -"Eipä niinkään, se on varmaa. Olen saanut hänet asetetuksi kierolle -puolelle, ja juuri tästä lähtökohdasta käytän kaiken kohteliaisuuteni, -ajaakseni tuumani onnelliseen päätökseen. Lähestyn siis herttaisesti -hymyillen, ja tarttuen vastustajan käteen..." - -"Oh!" äännähti Raoul kärsimättömästi. - -"'Monsieur', sanon hänelle, 'nyt kun tiedätte loukanneenne, ei asian -korjautumista tarvitse epäilläkään. Ystäväni ja teidän välillänne tulee -tästedes kysymykseen vain sievin menettelytapa. Tehtävänäni on siis -antaa teille ystäväni miekan mitta.'" - -"Häh?" havahtui Raoul. - -"Maltahan!... 'Ystäväni miekan mitta. Minulla on hevonen portilla; -ystäväni odottaa kärsimättömästi siinä ja siinä paikassa teidän -mieluisaa saapumistanne. Vien teidät mukanani, matkalla noudamme -todistajanne, asia järjestyy sillä kuntoon...'" - -"Ja", virkkoi Raoul kiukusta kalpeana, "te solmitte sovinnon -kohtauspaikalla?" - -"Mitä hittoa?" ähmistyi Portos. "Sovinnon? Miksi sen tekisin?" - -"Sanoittehan, että asia järjestyy sillä kuntoon..." - -"Epäilemättä, koska ystäväni odottaa." - -"No, vaikka hän odottaakin..." - -"Hänhän odottaa norjistaakseen sääriänsä. Vastustaja sensijaan on vielä -aivan jäykkä ratsastuksesta. He käyvät heti asentoon, ja ystäväni -tappaa vastustajansa. Siinä se." - -"Ah. tappaako!" huudahti Raoul. - -"_Pardieu_!" vakuutti Portos. "Otanko minä koskaan ystävikseni -sellaisia, jotka antavat surmata itsensä? Minulla on satayksi ystävää, -ja niiden etupäässä ovat arvoisa isäsi, Aramis ja d'Artagnan, kaikki -virkeinä elossa tietääkseni!" - -"Oi, rakas parooni", huudahti Raoul, ilonsa ylenpalttisuudessa lentäen -Portoksen kaulaan. - -"Hyväksyt siis menettelytapani?" kysyi jättiläinen. - -"Hyväksyn sen niin täydellisesti, että turvaudun siihen vielä tänään, -viivyttelemättä, heti paikalla. Te olette mies jota etsin." - -"Hyvä, olen valmis. Sinä tahdot taistella?" - -"Ehdottomasti." - -"Varsin luonnollista... Kenen kanssa?" - -"Herra de Saint-Aignanin." - -"Tunnen hänet... herttainen poika, joka oli hyvin kohtelias minulle -sinä päivänä, kun minulla oli kunnia aterioida kuninkaan pöydässä. -Hänelle olisin kaikin mokomin vastavuoroon kohtelias, vaikka se ei -kuuluisi tapoihinikaan. Kas vain, hän on siis loukannut sinua?" - -"Kuolettavasti." - -"Hitto! Voin siis sanoa kuolettavasti?" - -"Enemmänkin, jos tahdotte." - -"Tämähän käy hyvin." - -"Näin on kai asia sitten järjestyksessä?" sanoi Raoul hymyillen. - -"Selvä on... Missä odotat häntä?" - -"Ah, anteeksi, tämä on hiukan arkaluontoista. Herra de Saint-Aignan on -kuninkaan suuri suosikki." - -"Niin olen kuullut sanottavan." - -"Ja jos minä tapan hänet?" - -"Varmasti tapat. Mutta oma asiasi on ryhtyä varokeinoihin sen johdosta. -Nykyään se tosin ei olekaan vaikeata; jos olisit elänyt meidän -aikanamme, olisi ollut toista." - -"Rakas ystävä, ette käsittänyt tarkoitustani. Minä tahdoin sanoa, että -kun herra de Saint-Aignan on kuninkaan ystävä, on vaikeampi ryhtyä -toimeen, kuningas kun voisi ennakolta saada vihiä..." - -"Eikä saa! Tunnethan menettelytapani! 'Monsieur, olette loukannut -ystävääni, ja...'" - -"Niin, sen tiedän." - -"Ja sitten: 'Monsieur, hevonen on portilla.' Minä tuon hänet siis -mukanani ennen kuin hän ehtii ketään puhutella." - -"Jos hän antaa noin vain tuoda itseään?" - -"_Pardieu_, senpä haluaisin nähdä! Hän olisi ensimmäinen. Kyllähän -nykyajan nuoret miehet tosin... mutta, pyh, minä tuon hänet väkisin, -ellei muu auta!" - -Ja sanojensa tehostukseksi Portos nosti Raoulin tuolilta ilmaan. - -"Hyvä on", sanoi nuori mies nauraen. "On enää jäljellä vain kysymyksen -esittäminen herra de Saint-Aignanille." - -"Minkä kysymyksen?" - -"Riitakysymyksen." - -"No, mutta sehän mielestäni on jo selvillä." - -"Ei, hyvä herra du Vallon, meidän -- nykyajan miesten, kuten sanotte -- -tapoihin kuuluu selittää loukkaantumisen perusteet." - -"Uuden järjestelmänne mukaan, niin. No, kerro siis juttusi..." - -"Tuota..." - -"Lempo, mokomaa jahkailua! Ennen vanhaan ei meidän koskaan tarvinnut -sommitella selityksiä. Tapeltiin, koska jouduttiin tappeluun. Minä -puolestani en tiedä parempaa syytä." - -"Olette oikeassa, ystäväni." - -"Mutta annahan siis kuulla ne perusteesi." - -"Kävisi liian pitkäksi kertoa kaikkea. Mutta kun on kuitenkin -esitettävä jotakin nimenomaista..." - -"Niin, niin, lempo soikoon, sen uudenaikaisen menetelmän mukaan." - -"Koska, sanon, on vedottava erityisiin seikkoihin ja asia silti -toiselta puolen on laatuaan hankala ja vaatii ehdotonta -salassapysymistä..." - -"Ohoh!" - -"Niin huomauttakaakin ainoastaan -- hän kyllä ymmärtää -- hänen -loukanneen minua ensiksikin asuntoaan muuttamalla." - -"Muuttamalla?... Hyvä", virkkoi Portos alkaen laskea sormillaan. -"Sitten?" - -"Rakennuttamalla uuteen asuntoonsa laskuluukun." - -"Käsitän", sanoi Portos; "laskuluukun. Saakeli, se on vakavaa! Sen -arvaa, että sinun on täytynyt siitä raivostua. Että se veitikka -laitattaakin laskuluukkuja sinulta kysymättä! Laskuluukkuja, -jumaliste!... Minulla ei ole sellaisia, ellen ota lukuun vankiluolaa -Bracieuxissa!" - -"Voitte lisätä", jatkoi Raoul, "että olen saanut syvää loukkaantumisen -aihetta myöskin muotokuvasta, jonka herra de Saint-Aignan hyvin -tietää." - -"Kah, vieläkö muotokuvakin?... Mitä, -- asunnon muutto, laskuluukku ja -muotokuva! Mutta, ystäväni", sanoi Portos, "yksikin noista valituksen -aiheista riittäisi nostamaan koko Ranskan ja Espanjan ritariston -kiistakannalle, ja se ei merkitse vähää." - -"Olette siis mielestänne nyt kylliksi evästetty, hyvä ystävä?" - -"Mainiosti. Otan nyt mukaani varahevosen. Valitse kohtauspaikkasi ja -odotellessasi harjoittele hyökkäysasentoja perinpohjin norjistuaksesi. -Siten pääset parhaimmillesi." - -"Kiitos! Odotan Vincennesin metsässä Minimesin luona." - -"Se sopii... Mistä herra de Saint-Aignanin voi tavata?" - -"Kuninkaan palatsista." - -Portos soitti isoa kelloa. Hänen palvelijansa saapui. - -"Juhlapukuni", virkkoi hän tälle; "hevoseni ja talutusratsu." - -Palvelija kumarsi ja poistui. - -"Tietääkö isäsi tästä?" kysyi Portos. - -"Ei, minä kirjoitan hänelle." - -"Entä d'Artagnan?" - -"Ei d'Artagnankaan. Hän on niin varovainen ja olisi estänyt minut." - -"D'Artagnan on sentään hyvin neuvokas mies", sanoi Portos kummastellen -rehdissä vaatimattomuudessaan, että oli ajateltu häntä, vaikka -d'Artagnan oli olemassa. - -"Rakas herra du Vallon", vastasi Raoul, "älkää kyselkö enempää, pyydän -hartaasti. Olen sanonut kaikki, mitä minulla oli sanottavaa. Odotan -vain toimintaa, ja odotan sitä ankarana ja ratkaisevana, jollaiseksi te -osaatte sen valmistaa. Siksi teidät valitsinkin." - -"Kyllä otan tuottaakseni sinulle tyydytystä", takasi Portos. - -"Ja muistakaa, rakas ystävä, että paitsi meitä älköön kukaan saako -tietää tästä ottelusta." - -"Oh, sellaiset tapaukset huomataan aina", vastasi Portos, "kun metsästä -löytyy hengetön ruumis. Ah, ystäväni, lupaan kaikkea, paitsi ruumiin -salaamista. Raato viruu paikallaan ja nähdään, sitä ei käy auttaminen. -Periaatteeni mukaan en hautaa. Se haiskahtaa salamurhalta. Jotakinhan -pitää vaarantaa, kuten normandialainen sanoo." - -"Rakas, rohkea ystäväni, työhön!" - -"Luota minuun", vakuutti jättiläinen, tyhjentäen pullonsa sillävälin -kun lakeija levitti erään huonekalun päälle upean hoviasun pitseineen. - -Raoul puolestaan poistui, tuumien itsekseen salaisen ilon vallassa: - --- Haa, uskoton kuningas, kavala kuningas! En voi sinua tavoittaa enkä -tahdokaan, koska kuninkaat ovat pyhiä persoonia; mutta rikostoverisi, -liehittelijäsi, edustajasi, se kunnoton joutuu sovittamaan rikoksesi! -Minä surmaan hänet, sijaisesi, ja senjälkeen ajattelemme Louisea! - - - - -194. - -Muutto, laskuluukku ja muotokuva. - - -Hyvin mielissään tällaisesta virkistävästä tehtävästä Portos säästi -puoli tuntia ajasta, jonka hän tavallisesti käytti juhla-asuun -laittautuessaan. - -Miehenä, joka oli tullut kosketuksiin suuren maailman kanssa, oli hän -aluksi lähettänyt lakeijan tiedustamaan, oliko herra de Saint-Aignan -kotona. Tällä oli vastattu, että kreivi de Saint-Aignan oli saanut -kunnian seurata kuningasta Saint-Germainiin, niinkuin koko hovikin, -mutta saapuisi kohdakkoin takaisin. Sen kuullessaan Portos kiirehti de -Saint-Aignanin asuntoon ja tuli perille juuri kun kreivi oli vedättänyt -saappaat jalastaan. - -Huvimatka oli ollut ihana. Yhä rakastuneempana, yhä onnellisempana -kuningas osoittautui herttaiseksi kaikille; hän esiintyi jumalallisen -armollisena, kuten sen ajan runoilijat sanoivat. Muistamme, että herra -de Saint-Aignanissa oli runoilijan vikaa, ja hän oli mielestään -osoittanut sitä kyllin huomattavissa tilaisuuksissa, jotta häneltä ei -tätä nimitystä kiellettäisi. Väsymättömänä loppusointujen -sommittelijana hän oli kaiken matkaa siroitellut nelisäkeistöjä, -kuusisäkeistöjä ja madrigaleja ensiksi kuninkaalle ja sitten la -Vallièrelle. Ludviginkin runosuoni oli pulpahdellut; hän oli tekaissut -distikonin. La Vallière taasen oli rakastuneiden naisten tapaan -kyhännyt kaksi sonettia. Näemme siis, että Apollo oli tänään korjannut -hyvänlaisen saaliin. - -Pariisiin palattuaan de Saint-Aignan -- ennakolta tietäen, että hänen -runojaan levitettäisiin -- ryhtyikin vielä hiukan hiomaan niiden -ulkoasua ja viimeistelemään sisältöä. Senvuoksi hän hellän isän tavoin, -joka on hankkeissa laskea lapsensa maailmalle, kyseli itseltään, -pitäisikö yleisö näitä hänen mielikuvituksensa luomuksia sattuvina, -virheettöminä ja viehättävinä. Keventääkseen siinä kohden sydäntänsä -herra de Saint-Aignan siis kertasi itsekseen madrigalia, jonka hän oli -muististaan esittänyt kuninkaalle ja luvannut kotiin palattuaan antaa -hänelle kirjoitettuna: - - Ilkamoivat silmäs, Iris, eivät haasta aina, - mitä ajatukses kuiskii hiljaa sydämeen; - miksi viehätyn mä silti niiden ikeeseen, - kun ne ilkkuu, veitikat, niin varman voitokkaina? - -Tämä lemmenliverrys oli varsin sievä, mutta se ei tuntunut de -Saint-Aignanista täydelliseltä, kun hän suullisesta lausunnasta oli sen -siirtänyt paperille. Monet olivat pitäneet sitä hurmaavana, tekijä -ensimmäisenä; mutta uudestaan tarkastellessaan ei hän enää ollut siihen -yhtä ihastunut. Istuen pöytänsä ääressä sääret ristissä de Saint-Aignan -siis toisteli korvallistaan raapien: - - "Ilkamoivat silmäs, Iris, eivät haasta aina... - -"Oh", mutisi hän, "tuo kyllä on moitteeton. Lisäisinpä vielä, että se -hiukan muistuttaa Ronsardia tai Malherbeä juuri mielikseni. -Valitettavasti ei toisen säkeen laita ole sama. Hyvällä syyllä -sanotaan, että ensimmäinen rivi on helpoin sepittää." - -Ja hän jatkoi: - - "Mitä ajatukses kuiskii hiljaa sydämeen... - -"Hm, ajatus muka kuiskii sydämeen! Miksei sydän yhtä hyvin ajatuksiin? -Minä puolestani en siinä näe mitään estettä. Miten hitossa olen nämä -kaksi säepuoliskoa juuri näin päin kiekannut? Kolmas toki on hyvä: - - "miksi viehätyn mä silti niiden ikeeseen... - -"vaikka loppusointu ei olekaan täyteläinen... ja _ikeeseen_ on lyhyellä -tavullaan runojalan nousussa... _Ma foi_, abbé Boyer, joka on suuri -runoilija, on murhenäytelmässään _Oropaste eli Valheellinen Tonaxare_ -käyttänyt ihan samaa daktyliä, siitä puhumattakaan, että herra -Corneille ei sitä arastele _Sophonisbe_-tragediassaan. Menköön siis -_ikeeseen_. Niin, mutta säe on nenäkäs. Muistan kuninkaan juuri siinä -kohdassa purreen kynttänsä. Tosiaankin, siinä ikäänkuin sanotaan neiti -de la Vallièrelle: 'Mistä johtuu, että olet minut loihtinut?' Olisi -tainnut olla parempi sanoa: - - "Kiitos taivaan tuomiosta niiden ikeeseen. - -"_Tuomiosta!_ Kas siinä vasta kohteliaisuus! Kuningas tuomittuna la -Vallièrelle... Ei!" - -Hän yritti: - - "Mutta taivas tuntuu tämän kaiken säätäneen... - -"Eipä hullumpaa, vaikka _tämän kaiken säätäneen_ onkin heikkoa. Mutta, -_ma foi_, eihän nelisäkeistössä voi olla pelkkiä sattuvia sanoja! _Kun -ne ilkkuu, veitikat_. Ilkkuu kelle? Mille? Hämärää... No, siitä -hämäryydestä ei ole haittaa; koska la Vallière ja kuningas ovat -minut ymmärtäneet, niin jokainen ymmärtää. Niin, mutta tämä on -surullisinta... tämä viimeinen säepuolisko: _niin varman voitokkaina!_ -Väkinäinen määritelmä loppusoinnun vuoksi! Kääntää la Vallièren kainous -voitonvarmuudeksi! Se ei ole onnistunutta. Minä joudun kaikkien -virkaveljieni, kaikkien musteentuhrijain hammasteltavaksi. Minun -runojani nimitettäisiin suuren herran sepustuksiksi, ja jos kuningas -kuulee sanottavan, että olen kehno runoilija, saattaa hän sitä vielä -uskoakin." - -Ja kuiskiessaan näitä ajatuksia sydämelleen tai purkaessaan sydäntänsä -ajatuksiin kreivi riisuutui täydellisemmin. Hän oli juuri vaihtanut -takkinsa ja liivinsä kotinuttuun, kun hänelle tultiin ilmoittamaan -parooni du Vallon de Bracieux de Pierrefondsin vierailu. - -"Heh", virkkoi hän, "mikä nimikimppu se onkaan? En tunne sitä -ollenkaan." - -"Hän on herrasmies", vastasi lakeija, "jolla on ollut kunnia syödä -päivällistä herra kreivin kanssa kuninkaan pöydässä hänen -majesteettinsa oleskellessa Fontainebleaussa." - -"Kuninkaan luona Fontainebleaussa?" huudahti de Saint-Aignan. "Hei, -nopeasti, nopeasti kutsu se herrasmies sisälle." - -Palvelija kiiruhti tottelemaan. Portos saapui. - -Herra de Saint-Aignanilla oli hovimiehen muisti; ensi silmäyksellä hän -siis tunsi maalais-aatelisherran, jolla oli niin kummallinen maine ja -jota kuningas oli niin armollisesti kohdellut Fontainebleaussa, -vaikkakin jotkut läsnäolleet upseerit olivat hiukan hymyilleet. Hän -lähestyi siis Portosta kaikin hyväntahtoisuuden ilmein, mikä -Portoksesta näyttikin aivan luonnolliselta, hän kun vastustajan edessä -kohotti korkealle mitä täydellisimmän kohteliaisuuden lippua. - -De Saint-Aignan antoi lakeijan, joka oli osoittanut Portoksen sisälle, -asettaa tulijalle tuolin. Viimemainittu, joka ei nähnyt mitään -liioiteltua näissä muodollisuuksissa, istahti ja yskäisi. Molemmat -herrasmiehet vaihtoivat tavanmukaiset tervehdykset, jonka jälkeen -kreivi isäntänä aloitti. - -"Mitä onnellista sattumaa saan kiittää käynnistänne, herra parooni?" - -"Minulla on kunnia kohtsiltään selittää se teille, herra kreivi", -vastasi Portos, "mutta anteeksi..." - -"Mikä on, monsieur?" kysyi de Saint-Aignan. - -"Huomaan rikkovani tuolin." - -"Ette suinkaan, monsieur", sanoi de Saint-Aignan, "ette suinkaan." - -"Kyllä vainkin, herra kreivi, kasaan se painuu; ja käypä vielä niin, -että jos vitkastelen, putoan lattialle, ja se asento olisi aivan -sopimaton siihen vakavaan osaan, mikä minulla on teidän luonanne -esitettävänä." - -Portos nousi. Oli jo aikakin, tuoli oli luhistunut muutaman tuuman. De -Saint-Aignan etsi silmillään vankempaa istuinta vieraalle. - -"Nykyaikaiset huonekalut", sanoi Portos tämän etsiskelyn aikana, "ovat -tulleet naurettavan hennoiksi. Nuoruudessani, jolloin kuitenkin -heittäysin istumaan paljon rennommin kuin nykyisin, en muista koskaan -särkeneeni tuolia, paitsi käsivarsillani majataloissa." - -De Saint-Aignan nauroi sydämellisesti tälle leikkipuheelle. - -"Mutta", jatkoi Portos asettuen leposohvalle, joka naukuenkin kesti, -"valitettavasti ei ole tästä kysymys." - -"Mitä, valitettavasti? Olisitteko te onnettoman sanoman tuoja, herra -parooni?" - -"Onnettoman sanoman, aatelismiehellekö? Oh, ei, herra kreivi", vastasi -Portos ylevästi. "Minä tulen vain ilmoittamaan, että olette hyvin -julmasti loukannut erästä ystävääni." - -"Minäkö, monsieur!" huudahti de Saint-Aignan. "Minäkö olisin loukannut -jotakuta ystäväänne? Ja ketä, jos saan kysyä?" - -"Herra Raoul de Bragelonnea." - -"Minäkö loukannut de Bragelonnea?" ihmetteli de Saint-Aignan. "Ah, -monsieur, mutta sehän on aivan mahdotonta! Sillä herra de Bragelonne, -jota en oikeastaan juuri tunnekaan, on Englannissa. En ole edes nähnyt -häntä hyvin pitkään aikaan, saati siis loukannut." - -"Herra de Bragelonne on Pariisissa, monsieur", vastasi Portos -järkkymättömänä; "ja mitä loukkaamiseen tulee, vakuutan sen olevan -totta, koska hän on itse minulle niin sanonut. Niin, herra kreivi, te -olette julmasti, kuolettavasti loukannut häntä, toistan sen." - -"Mutta mahdotonta, herra parooni, vannon, mahdotonta!" - -"Sitäpaitsi", lisäsi Portos, "ette voi olla tietämätön tästä seikasta, -koska herra de Bragelonne sanoi ilmoittaneensa teille siitä kirjeellä." - -"En ole saanut mitään kirjettä, monsieur, vakuutan sen -kunniasanallani." - -"Sepä omituista!" vastasi Portos. "Ja mitä Raoul sanoo..." - -"Tahdon todistaa teille, etten ole mitään saanut", virkkoi de -Saint-Aignan. - -Hän soitti kelloa. - -"Basque", kysyi hän lakeijaltaan, "montako kirjettä on tänne -poissaollessani tullut?" - -"Kolme, herra kreivi." - -"Ja ne ovat?..." - -"Herra de Fiesquen kirjelappu, rouva de la Fertén lähettämä ja herra de -las Fuentesin kirje." - -"Siinäkö kaikki?" - -"Kaikki, herra kreivi." - -"Sano totuus, tämän herran edessä, totuus, kuuletko? Minä vastaan -sinusta." - -"Monsieur, olihan vielä lappunen neiti..." - -"Neiti...? Joutuin, anna kuulua." - -"Neiti de la Val..." - -"Riittää", keskeytti Portos hienotuntoisesti. "Hyvä on, minä uskon -teitä, herra kreivi." - -De Saint-Aignan lähetti palvelijansa pois, mennen itse sulkemaan ovea. -Mutta kun hän palatessaan sattumalta katsahti eteensä, näki hän -viereisen huoneen ovessa avaimenreiässä riippumassa sen merkillisen -paperin, jonka Bragelonne lähtiessään oli siihen pistänyt. - -"Mikä tuo on?" hän oudoksui. - -Portos, joka istui selin tähän huoneeseen, kääntyi. - -"Ohoo!" virkahti hän. - -"Kirjelappu avaimenreiässä!" kummasteli de Saint-Aignan. - -"Se saattaakin olla meidän, herra kreivi", virkkoi Portos. -"Katsokaapa." - -De Saint-Aignan otti paperin. - -"Kirjelappu herra Bragelonnelta!" hän huudahti. - -"Kah, olin oikeassa. Hoo, kun minä sanoa jotakin..." - -"Sen on herra de Bragelonne itse tuonut tänne", jupisi kreivi kalveten. -"Mutta tuo on kelvotonta! Miten hän on tänne tunkeutunut?" - -De Saint-Aignan soitti vielä. Basque saapui jälleen. - -"Kuka on käynyt täällä sillaikaa kun olin huviajelulla kuninkaan -kanssa?"' - -"Ei kukaan, monsieur." - -"Mahdotonta! Jonkun täällä on täytynyt käydä?" - -"Mutta, monsieur, kukaan ei ole voinut päästä sisään, koska minulla oli -avaimet taskussani." - -"Kuitenkin oli tämä kirjelappu pistetty avaimenreikään. Joku on sen -siihen pannut; ei kai se itsestään ole tullut?" - -Basque levitti käsivartensa ehdottoman tietämättömyyden merkiksi. - -"Luultavasti on herra de Bragelonne sen siihen pistänyt", arveli -Portos. - -"Sitten hän olisi käynyt täällä?" - -"Epäilemättä, monsieur." - -"No, mutta minullahan oli avain taskussani", toisti Basque -itsepintaisesti. - -De Saint-Aignan rypisti paperin sen luettuaan. - -"Tässä piilee jotakin", jupisi hän ajatuksiinsa vaipuneena. - -Portos jätti hänet hetkiseksi miettimään. Sitten hän palasi -tehtäväänsä. - -"Suvaitsetteko, että jälleen käymme asiaan?" kysyi hän kääntyen de -Saint-Aignaniin, kun lakeija oli poistunut. - -"Luulen sen ymmärtävänikin tästä näin omituisella tavalla ilmestyneestä -kirjeestä. Herra de Bragelonne ilmoittaa minulle ystävän tulosta..." - -"Minä olen hänen ystävänsä; hän siis ilmoittaa teille minut." - -"Esittääkseen minulle haasteen?" - -"Juuri niin." - -"Ja hän valittaa loukanneeni häntä?" - -"Julmasti, kuolettavasti!" - -"Millä tavalla, jos suvaitsette? Sillä hänen menettelynsä on liian -salaperäistä; minun pitää nähdä siinä edes jotakin järkeä." - -"Monsieur", vastasi Portos, "ystäväni täytyy olla oikeassa, ja jos -hänen menettelynsä kenties onkin salaperäistä, syyttäkää siitä vain -itseänne." - -Portos lausui nämä viimeiset sanat niin varmalla luottamuksella, että -henkilön, joka ei paljon tuntenut hänen tapojansa, täytyi uskoa niihin -sisältyvän äärettömän paljon merkitystä. - -"Salaperäistä, olkoon! Tarkastakaamme tuota salaperäisyyttä", kehoitti -de Saint-Aignan. - -Mutta Portos kumarsi. - -"Tietenkin pidätte sopivana, etten puutu yksityiskohtiin, monsieur", -virkkoi hän, "ja oivallisista syistä." - -"Sen saattaa ymmärtää. Niin, monsieur, hipaiskaamme siis vain. No, -monsieur, minä kuuntelen." - -"Ensiksikin, monsieur", sanoi Portos, "olette muuttanut asuntoa?" - -"Se on totta, minä olen muuttanut", vahvisti de Saint-Aignan. - -"Te myönnätte sen?" tutkaisi Portos ilmeisesti tyytyväisenä. - -"Enkö sitä myöntäisi? No kyllä, myönnänhän minä. Miksi sitten en sitä -myöntäisi?" - -"Olette myöntänyt. Hyvä!" merkitsi Portos kohottaen yhden sormen. - -"No, mutta, monsieur...! Miten on asunnonmuuttoni voinut vahingoittaa -herra de Bragelonnea? Vastatkaa, selittäkäähän. Sillä minä en käsitä -yhtään mitään kaikesta tuosta puheestanne." - -Portos pidätti hänet. - -"Monsieur", lausui hän vakaana, "tämä tekonen on ensimmäinen niistä, -jotka herra de Bragelonne esitti teitä vastaan. Koska hän sen esittää, -on hän tuntenut itsensä loukatuksi." - -De Saint-Aignan polkaisi kärsimättömästi jalkaansa. - -"Tuo näyttää minusta pelkältä riidan rakentamiselta", virkkoi hän. - -"Ei voisi tulla kysymykseen kehno riita niin uljaan miehen kanssa kuin -Bragelonnen varakreivi on", tokaisi Portos. "Mutta teillä ei ole siis -mitään lisättävää tähän muuttoasiaan, vai kuinka?" - -"Ei. Sitten?" - -"Ah, sitten! Mutta ottakaa huomioon, monsieur, että tämä on jo ruma -seikka, johon te ette vastaa tai pikemminkin vastaatte huonosti. Mitä, -monsieur, te muutatte asuntoa, se loukkaa herra de Bragelonnea, ja te -ette sano mitään puolustukseksenne? Hyvä on!" - -"Mitä!" huudahti de Saint-Aignan, jota toisen jäykkä vakaisuus ärsytti. -"Mitä, tarvitseeko minun kysyä herra de Bragelonnelta, saanko muuttaa -vai enkö? Älkää toki, monsieur!" - -"Välttämätöntä, monsieur, välttämätöntä. Kuitenkin myöntänette, että -tämä ei ole mitään toiseen syytöskohtaan verrattuna." - -Portos otti ankaran muodon. - -"Laskuluukku, herra kreivi, laskuluukku!" - -De Saint-Aignan kävi tavattoman kalpeaksi. Hän työnsi tuoliaan niin -äkkiä taaksepäin, että Portos kaikessa yksinkertaisuudessaankin huomasi -iskun osuneen paikalle. - -"Laskuluukku", jupisi de Saint-Aignan. - -"Niin, monsieur, selittäkää se, jos voitte", tuumi Portos päätänsä -pudistaen. - -De Saint-Aignan painoi otsansa alas. - -"Oi, minut on petetty", mutisi hän; "tiedetään kaikki!" - -"Kyllä vain tiedetäänkin", vakuutti Portos, joka ei tiennyt mitään. - -"Näette minut siitä hämmentyneenä", jatkoi de Saint-Aignan, "niin -hämmentyneenä, että olen aivan suunniltani!" - -"Paha omatunto, monsieur. Oh, asianne ei ole hyvä!" - -"Monsieur!" - -"Ja kun yleisö saa tietää ja asettuu tuomitsemaan..." - -"Oi, monsieur", huudahti kreivi kiihkeästi, "sellaista salaisuutta ei -sovi rippi-isänkään kuulla!" - -"No, koetamme katsoa", lupasi Portos, "mitä voimme tehdä sen -estämiseksi leviämästä." - -"Mutta, monsieur", jatkoi de Saint-Aignan, "onko herra de Bragelonne -tunkeutuessaan tämän salaisuuden perille oikein selvittänyt itselleen, -mihin vaaraan hän antautuu ja saattaa muut?" - -"Herra de Bragelonne ei joudu mihinkään vaaraan, eikä pelkää mitään, ja -sen saatte te Jumalan avulla pian kokea." - --- Mies on ihan villitty, -- ajatteli de Saint-Aignan. -- Mitä hän -minusta tahtookaan? -- "Kuulkaahan, monsieur", lisäsi hän sitten -ääneen, "eikö ole parasta painaa koko asia unohduksiin?" - -"On vielä otettava lukuun muotokuva!" jyräytti Portos ukkosena, joka -sai kreivin veren hyytymään. - -Koska muotokuva oli la Vallièren ja asiassa ei enää ollut mitään muuta -selityksen mahdollisuutta, tunsi herra de Saint-Aignan silmiensä -kokonaan avautuvan. - -"Ah", huudahti hän, "ah, monsieur, nyt muistan herra de Bragelonnen -olleen kihloissa hänen kanssaan!" - -Portos omaksui tärkeän muodon. Se oli tietämättömyyden -majesteettisuutta. - -"Ei ollenkaan kuulu minuun eikä teihinkään", sanoi hän, "onko ystäväni -tarkoittamanne henkilön kanssa kihloissa vai eikö. Ja tuon varomattoman -sanan lausuminenkin kummastuttaa minua. Se saattaa vahingoittaa -asiaanne, monsieur." - -"Te olette, monsieur, nero, hienotuntoisuus ja rehtiys ruumistuneina -samassa henkilössä. Käsitän nyt kaikki, mistä on kysymys." - -"Sepä hyvä!" arveli Portos. - -"Ja", jatkoi de Saint-Aignan, "te olette ilmoittanut minulle asian mitä -älykkäimmin ja peräti valituin sanoin. Kiitos, monsieur, kiitos!" - -Portos röyhistäysi. - -"Mutta kun nyt tiedän kaikki, sallikaa minun selittää..." - -Portos ravisti päätänsä, tahtomatta kuunnella; mutta de Saint-Aignan -pitkitti pikaisesti: - -"Olen epätoivoissani, näettekös, tämän johdosta. Mutta mitä olisitte te -tehnyt minun asemassani? Niin, meidän kesken sanottuna, mitä olisitte -tehnyt?" - -Portos kohotti päänsä. - -"Ei ole ollenkaan kysymys siitä, mitä minä olisin tehnyt, nuori mies. -Te tunnette nuo kolme valituskohtaa, vai kuinka?" - -"Mitä ensimmäiseen, asunnonmuuttoon, tulee, monsieur -- ja tässä minä -vetoan älykkääseen ja kunnioitettuun mieheen, -- pitikö minun, -saatoinko minä olla tottelematta korkean tahdon viittausta?" - -Portos oli virkkamaisillaan jotakin, mutta de Saint-Aignan ennätti -edelle. - -"Ah, suoruuteni tehoaa teihin", sanoi hän tulkiten eleen omalla -tavallaan. "Te tunnette minun olevan oikeassa." - -Portos ei vastannut mitään. - -"Käyn puhumaan tuosta onnettomasta laskuluukusta", jatkoi de -Saint-Aignan, nojaten kättään Portoksen käsivarteen. "Siitä pahan -syystä ja välineestä, siitä laskuovesta, joka rakennettiin tietämäänne -tarkoitusta varten. No niin, toden totta, luuletteko, että minä -vapaasta tahdostani olisin sellaiseen paikkaan puhkaisuttanut aukon, -joka... Ei, sitä ette usko, ja tässäkin te aavistatte, arvaatte, -ymmärrätte tahdon, joka on omani yläpuolella. Te käsitätte -viettelyksen, puhumattakaan rakkaudesta, tuosta vastustamattomasta -huumauksesta... Hyvä Jumala!... onneksi olen tekemisissä miehen kanssa, -jolla on sydäntä ja tunteellisuutta. Mikä onnettomuus ja häväistys -ilman sitä kohtaisikaan tuota lapsiparkaa... ja häntä... jota en tahdo -nimittää!" - -Turtuneena ja hämmennyksissään de Saint-Aignanin kaunopuheisuudesta ja -vilkkaista eleistä Portos istui suorana ja liikkumattomana tuolillaan -ja pinnisteli ottaakseen vastaan tämän sanatulvan, josta hän ei -ymmärtänyt tuon taivaallista. Hänen onnistuikin edes ulkonaisesti -pysytellä mukana. Vauhtiin päässyt hoviherra antoi äänelleen uuden -vivahduksen ja pitkitti yhä kiihtyvin elein: - -"Mitä muotokuvaan tulee -- sillä ymmärrän sen olevan pääasiallisena -valituksen aiheena, -- niin olenko siinäkään syypää? Kuka halusi saada -hänen muotokuvansa? Minäkö? Kuka hänet tahtoo omistaa? Minäkö?... Kuka -kuvan maalasi? En kai minä? Ei, tuhat kertaa ei! Tiedän hyvin, että -herra de Bragelonnen täytyy olla tuskastuksen vallassa, tiedän kuinka -julmia tuollaiset onnettomuudet ovat. Kas, minäkin kärsin siitä. Mutta -vastustus ei ole mahdollista. Taistelisiko hän? Sitä naurettaisiin. -Itsepintaisuudella hän vain syöksisi itsensä turmioon. Te vastannette -minulle, että epätoivo on hulluutta; mutta te itse olette järkevä ja -olette minut ymmärtänyt. Näen teidän vakavasta, miettiväisestä, jopa -hämmästyneestäkin muodostanne, että tilanteen erikoisuus on teihin -vaikuttanut. Palatkaa siis herra de Bragelonnen luo, kiittäkää häntä, -kuten minä itse häntä kiitän, siitä että on valinnut välittäjäkseen -niin ansiokkaan miehen kuin teidät. Uskokaa, että minä puolestani jään -ikuiseen kiitollisuuden velkaan sille, joka niin taitavasti, niin -nerokkaasti on sovittanut riitamme. Ja koska tämä salaisuus, paha -kyllä, on joutunut neljän tietoon kolmen asemesta, -- tämä salaisuus, -joka voi perustaa kunnianhimoisimmankin henkilön onnen, -- iloitsen -toki saadessani jakaa sen juuri teidän kanssanne, monsieur, iloitsen -sydämeni pohjasta. Tästä hetkestä lähtien käyttäkää siis minua, minä -jättäydyn kokonaan palvelukseenne. Mitä on minun tehtävä puolestanne? -Mitä on minun pyydettävä, jopa vaadittavakin? Puhukaa, monsieur, -puhukaa." - -Ja senaikaisten hovimiesten tutunomaisen ystävälliseen tapaan -Saint-Aignan hypähti Portoksen kaulaan ja sulki hänet hellästi -syliinsä. Portos antoi tämän tapahtua, pysyen tavattoman tyynenä. - -"Puhukaa", toisti de Saint-Aignan; "mitä pyydätte?" - -"Monsieur", virkkoi Portos, "minulla on hevonen tuolla alhaalla. Suokaa -minulle ilo nähdä teidän nousevan sen selkään. Se on oivallinen ratsu -eikä tee teille mitään kepposia." - -"Nousta ratsaille! Mitä varten?" kysyi de Saint-Aignan uteliaana. - -"No, ratsastaaksenne kanssani sinne, missä herra de Bragelonne meitä -odottaa." - -"Ah, hän arvatenkin haluaisi puhua kanssani, tahtoisi kuulla -yksityiskohtia. Voi, se on hyvin arkaluontoista! Mutta tällä hetkellä -en voi; kuningas odottaa minua." - -"Kuningas odottakoon", sanoi Portos. - -"Mutta missä sitten herra de Bragelonne nyt on?" - -"Vincennesin metsässä Minimesin luona." - -"Äh, laskemmeko leikkiä?" - -"Emme kai, en minä ainakaan." - -Ja Portos jäykisti kasvonpiirteensä mitä ankarimman näköisiksi. - -"Mutta Minimeshän on kaksintaistelijain kohtauspaikka? Mitä tekemistä -minulla siellä olisi?" - -Portos veti verkalleen säilänsä. - -"Tässä on ystäväni miekan mitta", virkkoi hän. - -"_Corbleu!_ Mies on hullu!" huudahti de Saint-Aignan. - -Portoksen korvat karahtivat punaisiksi. - -"Monsieur", lausui hän, "ellei minulla olisi kunnia olla teidän -kodissanne ja valvoa herra de Bragelonnen etuja, heittäisin teidät -ikkunasta ulos. Mutta jääköön se nyt toistaiseksi, ettekä te -odotuksesta häviä mitään. Tuletteko Minimesin kentälle, monsieur?" - -"Heh!..." - -"Tuletteko vapaaehtoisesti?" - -"Mutta..." - -"Minä kannan teidät, ellette lähde hyvällä! Olkaa varuillanne!" - -"Basque!" huusi herra de Saint-Aignan. - -Palvelija astui sisään. - -"Kuningas kutsuu herra kreiviä", ilmoitti hän. - -"Se on eri asia", sanoi Portos; "kuninkaan palvelus ennen kaikkea. -Odotamme siellä iltaan asti, monsieur." - -Ja tervehtien de Saint-Aignania tavanomaisen kohteliaasti Portos lähti -mielissään, kun oli taaskin sovitellut riita-asian. - -De Saint-Aignan katseli hänen jälkeensä. Sitten hän nopeasti sieppasi -uudestaan nuttunsa ja liivinsä, riensi pukuaan järjestellen kuninkaan -luo ja jupisi mennessään: - -"Minimesiin!... Minimesiin!... Saapa nähdä, mitä kuningas tähän -taisteluhaasteeseen vastaa. Se kohdistuu tosiaankin häneen, _pardieu_!" - - - - -195. - -Kilpailijat politiikassa. - - -Apollolle hedelmällisen huviretken jälkeen, jolloin kukin maksoi -veronsa runottarille, kuten näiden palvelijat siihen aikaan sanoivat, -kuningas tapasi herra Fouquetin häntä odottelemassa. - -Ludvigin perässä tuli herra Colbert, joka oli tavoittanut hänet eräässä -käytävässä ikäänkuin olisi häntä väijynyt ja seurasi häntä kateellisena -ja valvovana varjona. Synkkäpiirteinen, jyhkeä pää ja räikeän komea -puku sai Colbertin jossakin määrin muistuttamaan ruumispaarien perässä -astuvaa flaamilaista läänitysherraa. - -Vihollisensa nähdessään pysyi herra Fouquet tyynenä, koettaen koko -seuraavan kohtauksen aikana noudattaa ylemmän vaikeata käytöstä sydämen -pursuessa halveksumista, jota kuitenkaan ei tahdo edes ilmaista -pelosta, että silläkin osoittaisi liian suurta kunniaa vastustajalleen. -Colbert ei peitellyt solvaisevaa iloaan. Hänestä herra Fouquet oli -pelannut huonosti ja auttamattomasti hävinnyt, vaikka koitos ei vielä -ollutkaan loppunut. Colbert oli noussut siitä valtiomiesten koulusta, -joka ihailee vain taitavuutta, pitää arvossa vain menestystä. - -Lisäksi Colbert ei ollut ainoastaan kateellinen. Hän todella harrasti -kaikesta sydämestään kuninkaan etua, koska hän sisimmässään oli -numeroasioissa mitä rehellisin mies. Täten Colbert saattoi itsekseen -vedota vihaaville hyvin tervetulleeseen verukkeeseen, että hänellä -vihatessaan herra Fouquetia ja syöstessään tämän perikatoon oli -valtakunnan hyvä ja kuninkaan arvo silmämääränään. - -Mikään näistä seikoista ei jäänyt Fouquetilta huomaamatta. Vihollisensa -isojen sieraimien läpi ja silmäluomien alituisesta liikkeestä -huolimatta hän katseellaan tunki Colbertin sydämen syvimpään. Hän näki -siis kaikki, mitä tuossa sydämessä liikkui: vihan ja voitonriemun. -Mutta kun hän kaikki nähdessään itse tahtoi pysyä läpitunkemattomana, -kirkasti hän kasvonsa, sai huulilleen sen herttaisen myötätuntoisen -hymyilyn, johon vain hän kykeni, ja virkkoi antaen tervehdykselleen -samalla kertaa mitä ylevimmän ja luontevimman kimmoisuuden: - -"Sire, näen teidän majesteettinne hilpeästä muodosta, että ajelu on -tehnyt teille hyvää." - -"Se oli tosiaankin ihanaa, herra yli-intendentti, ihanaa! Olisi -totisesti pitänyt teidänkin tulla retkellemme mukaan, kun olin teitä -kutsunutkin." - -"Olin työssä, sire", vastasi yli-intendentti. - -Fouquetin ei edes tarvinnut kääntää päätänsä; hän ei vilkaissut herra -Colbertiin. - -"Ah, maaseutu, herra Fouquet!" huudahti kuningas. "Hyvä Jumala, kuinka -mielelläni soisin aina voivani elää maalla, vapaassa ilmapiirissä, -puiden alla!" - -"Oi, toivoakseni ei teidän majesteettinne vielä ole väsynyt -valtaistuimeen?" sanoi Fouquet. - -"En, mutta vihantien metsikköjen valtaistuimet ovat hyvin pehmeät." - -"Tällä puheella teidän majesteettinne elvyttää parhaat toivomukseni. -Minulla oli juuri esitettävänä teille pyyntö." - -"Kenen puolesta, herra yli-intendentti?" - -"Vauxin sinipiioilta, sire." - -"Ahaa!" huudahti Ludvig XIV. - -"Kuningas on suvainnut antaa minulle lupauksen", jatkoi Fouquet. - -"Niin, minä muistan." - -"Vauxin juhlat, ne komeat juhlat, eikö niin, sire?" tokaisi Colbert, -yrittäen päästä mukavasti osalliseksi keskusteluun. - -Syvässä halveksumisessaan Fouquet ei ottanut noita sanoja huomioonsa. -Hän ei tuntunut olevan tietoinen Colbertin läsnäolostakaan. - -"Teidän majesteettinne tietää", pitkitti hän, "että haluaisin -tiluksillani Vauxissa vastaanottaa rakastettavimman ruhtinaan, -mahtavimman kuninkaan." - -"Olen luvannut, monsieur", sanoi Ludvig XIV hymyillen, "ja kuningas ei -syö sanaansa." - -"Ja minä, sire, ilmoitin juuri teidän majesteetillenne, että olen -täydellisesti teidän käskettävänänne." - -"Lupaatteko minulle paljon ihmeitä, herra yli-intendentti?" - -Ja Ludvig XIV katsahti Colbertiin. - -"Ihmeitäkö? Oh, ei, sire, sellaisia en mene takaamaan; toivon voivani -hankkia hiukan huvia, kenties hiukan unohdustakin kuninkaalleni." - -"Ei, ei, herra Fouquet", vastasi kuningas. "Minä pidän kiinni ihmeistä. -Oh, tehän olette loihtija, tunnemme kykynne, tiedämme teidän löytävän -kultaa, vaikka sitä ei olisi maailmassakaan. Ihmiset sanovat teidän -tekevän sitä." - -Fouquet tunsi iskun lähteneen kaksinkertaisesta viinestä, hän tunsi -kuninkaan samalla kertaa sinkauttaneen nuo sekä omasta että Colbertin -jousesta. Hän naurahti. - -"Hoo", sanoi hän, "ihmiset tietävät hyvin, mistä kaivoksesta sen kullan -ammennan. Tietävät ehkä liiankin hyvin. Muuten", hän lisäsi ylpeästi, -"voin vakuuttaa teidän majesteetillenne, että Vauxin juhlien -kustannuksiin tarkoitettu kulta ei saa verta eikä kyyneliä vuotamaan. -Hikeä ehkä, mutta se palkitaan." - -Ludvig jäi hämilleen. Hän tahtoi katsahtaa Colbertiin. Tämä olisikin -halunnut vastata, mutta uskollinen, jopa kuninkaallinen kotkan katse -Fouquetin silmistä pysähdytti sanat hänen huulilleen. - -Sillävälin oli kuningas toipunut. Kääntyen Fouquetin puoleen hän -virkkoi: - -"Te siis laitatte kutsunne?" - -"Niin, sire, jos teidän majesteettinne suvaitsee." - -"Miksi päiväksi?" - -"Milloin teille sopii, sire." - -"Tuo on hetkessä toimivan taikurin puhetta, herra Fouquet. Minä en -rohkenisi sanoa niin paljon." - -"Teidän majesteettinne tekee milloin hyvänsä mitä vain kuningas voi ja -mitä kuninkaan tulee tehdä. Ranskan kuninkaalla on palvelijoita, jotka -kykenevät kaikkeen hänen toimissaan tai huvituksissaan." - -Colbert koetti katsahtaa yli-intendenttiin nähdäkseen, tiesivätkö nuo -sanat vähemmän vihamielisiin tunteisiin palaamista. Mutta Fouquet ei -ollut vastustajaansa vilkaissutkaan. Colbertia ei hänelle ollut -olemassa. - -"No, viikon päästä, tahdotteko?" ehdotti kuningas. - -"Viikon päästä, sire." - -"Nyt meillä on tiistai; ehkä siirrämme seuraavaan sunnuntaihin?" - -"Lykkäys, jonka teidän majesteettinne suvaitsee myöntää, edistää -suuresti töitä, joihin arkkitehtini ryhtyvät lisätäkseen kuninkaan ja -hänen ystäviensä huvia." - -"Ja ystävistäni puhuen", vastasi kuningas, "miten heitä käsittelette?" - -"Kuningas on määrääjä kaikkialla, sire. Teidän majesteettinne tekee -luettelon ja antaa käskynsä. Kaikki, jotka suvaitsette kutsua, ovat -hyvin kunnioitettuja vieraitani." - -"Kiitos!" lausui kuningas liikuttuneena yleväsävyisesti esitetystä -ylevästä ajatuksesta. - -Fouquet jätti sitten hyvästi Ludvig XIV:lle, kun oli muutamin sanoin -kosketeltu eräiden virka-asiain järjestelyä. Hän tajusi, että Colbert -jäisi kuninkaan luo, että hänestä puhuttaisiin ja että kumpikaan ei -häntä säästäisi. Tyydytys antaa viimeinen, hirvittävä isku -viholliselleen näytti hänestä korvaukselta kaikesta siitä, mitä hänet -saatettaisiin kärsimään. - -Kosketettuaan jo ovea hän siis pyörähti kerkeästi takaisin, kääntyen -kuninkaaseen päin. - -"Anteeksi, sire, anteeksi!" sanoi hän. - -"Anteeksi mikä, monsieur?" virkkoi ruhtinas säveästi. - -"Vakava virhe, jonka huomaamattani tein." - -"Virhe, tekö tehnyt virheen? Ah, herra Fouquet, täytyneehän minun suoda -teille anteeksi! Mitä tai ketä vastaan olette rikkonut?" - -"Kaikkea sopivaisuutta vastaan, sire. Unohdin ilmoittaa teidän -majesteetillenne hyvin tärkeän seikan." - -"Minkä?" - -Colbertia puistatti. Hän aavisti ilmiantoa. Hänen käytöksensä oli -paljastunut. Sana Fouquetilta vain, varmasti esitetty todistus, niin -Ludvig XIV:n nuorekkaan suoramielisyyden edessä haihtuisi Colbertin -kaikki suosio. Hän vapisi pelosta, että sellainen uhkarohkea isku -kukistaisi hänen suurenmoisten hankkeittensa telineet, ja tosiaankin -tämä isku oli niin mukava antaa, että mainio pelaaja Aramis ei olisi -sitä lyönyt laimin. - -"Sire", virkkoi Fouquet huolettomasti, "koska olette suvainnut antaa -minulle anteeksi, teen tunnustukseni kevein sydämin: tänä aamuna myin -yhden viroistani." - -"Yhden viroistanne!" huudahti kuningas. "Minkä sitten?" - -Colbert kävi kalmankalpeaksi. - -"Sen, sire, joka minulle antoi ison kauhtanan ja ankaran muodon: -yliprokuraattorin viran." - -Kuningas ei voinut pidättää huudahdustaan ja katsahti Colbertiin. Otsa -hikeä valuen tämä tunsi olevansa pyörtymäisillään. - -"Kelle myitte viran, herra Fouquet?" kysyi kuningas. - -Colbert nojasi uuninreunusta vasten. - -"Eräälle parlamenttineuvokselle, sire, nimeltään Vanel." - -"Vanel?" - -"Herra intendentti Colbertin ystäviä", lisäsi Fouquet verrattoman -välinpitämättömästi, sellaisin unohduksen ja tietämättömyyden ilmein, -joita maalari, näyttelijä ja runoilija turhaan yrittäisivät tavata -siveltimellä, eleellä tai kynällä. Lopetettuaan, murskattuaan Colbertin -tämän ylemmyytensä painolla yli-intendentti kumarsi jälleen kuninkaalle -ja lähti puolittain saavuttaneena kostonsa hallitsijan hämmästyksellä -ja suosikin nöyryytyksellä. - -"Onko mahdollista?" virkahti kuningas itsekseen Fouquetin poistuttua. -"Onko hän myynyt tuon viran?" - -"On, sire", vastasi Colbert merkitsevällä äänenpainolla. - -"Hän on hullu!" uskalsi kuningas huomauttaa. - -Tällä kertaa Colbert ei vastannut; hän oli aavistanut herransa -ajatuksen. Tämä ajatuskin kosti hänen puolestaan. Hänen vihaansa yhtyi -valtiaan kateus; hänen kukistamissuunnitelmaansa liittyi kuninkaan -epäsuosion uhka. - -Colbert oivalsi, että tästedes ei hänen vihamielisyytensä mahtavaa -rahaministeriä kohtaan enää tapaisi vastustelua kuninkaan taholta. -Fouquetin ensimmäistä virhettä, jota voitaisiin käyttää tekosyynä, -seuraisi nopeasti hänen rangaistuksensa. Fouquet oli heittänyt pois -parhaan aseensa, kilpailijan kostonhalu korjasi sen käytettäväkseen. - -Kuningas kutsui Colbertin Vauxin juhliin. Tämä kumarsi kuin mies, joka -on varma itsestään; hän otti vastaan kutsun kuin tehdäkseen -palveluksen. - -Ludvig oli kutsuluetteloa laatiessaan ehtinyt de Saint-Aignanin nimeen, -kun päivystävä kamarijunkkari ilmoittikin kreivin. - -Colbert vetäysi viisaasti pois kuninkaallisen lemmenairuen saapuessa. - - - - -196. - -Kilpailijat rakkaudessa. - - -De Saint-Aignan oli lähtenyt Ludvig XIV:n luota tuskin kaksi tuntia -sitten. Mutta rakkautensa ensi kuumeessa täytyi kuninkaan edes puhua la -Vallièresta, milloin tämä ei ollut hänen silmiensä edessä. Ja ainoa -henkilö, jolle hän saattoi huoletta haastaa, oli de Saint-Aignan, joten -tämä teikari oli käynyt hänelle välttämättömäksi. - -"Ah, sinäkö siinä, kreivi?" huudahti hän tulijan nähdessään, kaksin -verroin hyvillään suosikin ilmestymisestä, kun hänen ei enää tarvinnut -katsella Colbertia, jonka nyreät kasvot aina saivat hänet alakuloiselle -tuulelle. "Sepä hyvä! Hauska nähdä sinua. Tulethan kai matkalle?" - -"Matkalle, sire?" kysyi de Saint-Aignan. "Mille matkalle?" - -"Nauttimaan herra yli-intendentin meille järjestämästä juhlakaudesta -Vauxissa. Ai, de Saint-Aignan, näet kerrankin juhlat, joiden rinnalla -meidän huvittelumme Fontainebleaussa on vain lasten leikkiä!" - -"Vauxissa? Yli-intendentti toimittaa teidän majesteetillenne juhlat -Vauxissa, eikö muuta?" - -"Eikö muuta! Kelpaako sinun muka sitä väheksyä! Tiedätkö, sinä -ylimieliseksi tekeytyvä, että kun kuulet herra Fouquetin vastaanottavan -minut Vauxissa sunnuntaista viikon päähän, ihmiset ihan henkensä -kaupalla tavoittelevat pääsyä näihin juhliin? Sanon sinulle siis -toistamiseen: sinä tulet mukaan, de Saint-Aignan." - -"Kyllä, ellen siihen mennessä ole lähtenyt pitemmälle ja vähemmän -hupaiselle retkelle." - -"Minne?" - -"Manan majoille, sire." - -"Hui!" virkahti Ludvig XIV nauraen. - -"Ei, puhun vakavasti, sire", sanoi de Saint-Aignan. "Minut on kutsuttu -ja vieläpä sellaisella tavalla, etten juuri tiedä, miten siitä voisi -kieltäytyä." - -"En ymmärrä sinua, ystäväni. Sinulla tosin on runollisia taipumuksia, -mutta älä sentään noin hämärän suurelliseksi heittäydy." - -"No niin, jos teidän majesteettinne suvaitsee minua kuunnella, en -koettele kauemmin kuninkaani kärsivällisyyttä." - -"Selitä vainkin." - -"Tunteeko kuningas parooni du Vallonin?" - -"Kyllä, _pardieu!_ Isävainajani uskollinen palvelija, ja hän on myös -oiva pöytäkumppani, _ma foi!_ Sillä kaiketi puhut hänestä, joka oli -kanssamme päivällisillä Fontainebleaussa?" - -"Aivan. Mutta teidän majesteettinne unohti lisätä hänen -ansioluetteloonsa: rivakka ihmisten teurastaja." - -"Mitä! Herra du Vallon tahtoo surmata sinut?" - -"Tai surmauttaa, ja se on aivan samaa." - -"Jopa nyt!" - -"Älkää naurako, sire; minä puhun silkkaa totta." - -"Ja sinä sanot, että hän tahtoo toimittaa sinut hengiltä?" - -"Se on tällä hetkellä sen arvoisan herrasmiehen aikomus." - -"Ole huoletta, minä puolustan sinua, jos hän on väärässä." - -"Ah, siihen kuuluu 'jos'!" - -"Tietysti. No, vastaa nyt kuin olisi kysymys jostakusta toisesta, -Saint-Aignan-poloiseni. Onko hän väärässä vai oikeassa?" - -"Teidän majesteettinne saa kohta päättää." - -"Mitä olet hänelle tehnyt?" - -"Oh, en hänelle mitään; mutta näyttää siltä, että olen tehnyt jotakin -eräälle hänen ystävälleen." - -"Jokseenkin samaa. Ja kuuluuko hänen ystävänsä niihin kuuluihin -neljään?" - -"Ei, yksi niistä neljästä urhosta on hänen isänsä, siinä kaikki." - -"Mitä olet pojalle tehnyt? Annahan kuulua." - -"_Dame!_ Olen auttanut jotakuta ryöstämään häneltä mielitietyn." - -"Ja sinä tunnustat sen?" - -"Täytyy tunnustaa, kun se on totta." - -"Siinä tapauksessa olet väärässä." - -"Ah, olenko väärässä?" - -"Olet, ja totisesti, jos hän tappaa sinut..." - -"Noh?" - -"Niin hän tekee oikein." - -"Ah, se on siis mielipiteenne, sire?" - -"Pidätkö menetelmää huonona?" - -"Pidän sitä ripeänä." - -"Nopea oikeus on hyvää oikeutta, oli esi-isäni Henrik IV:n tapana -sanoa." - -"Kirjoittakoon siis kuningas nopeasti armahduksen vastustajalleni, joka -odottelee Minimes-kentällä surmatakseen minut!" - -"Hänen nimensä ja pergamentti." - -"Sire, teidän majesteettinne pöydällä on pergamentin palanen, ja hänen -nimensä taasen..." - -"Hänen nimensä taasen?" - -"On Bragelonnen varakreivi, sire." - -"Bragelonnen varakreivi?" huudahti kuningas, jonka leikkisyys vaihtui -mitä suurimmaksi hämmästykseksi. - -Hetkisen vaitiolon jälkeen, jollaikaa hän pyyhki otsaltaan valuvaa -hikeä, hän jupisi: - -"Bragelonne!" - -"Niin vain, sire", virkkoi de Saint-Aignan. - -"Bragelonne, joka oli kihloissa...?" - -"Oi, hyvä Jumala, niin! Bragelonne, joka oli kihloissa..." - -"Mutta hänhän oli Lontoossa!" - -"Kyllä, mutta voin vakuuttaa, sire, että hän ei enää ole siellä." - -"Vaan Pariisissa?" - -"Minimesissä, odotellen minua, kuten minulla oli kunnia teidän -majesteetillenne sanoa." - -"Ja tietää kaikki?" - -"Ja vielä paljon muutakin! Ehkä kuningas tahtoo nähdä tämän kirjeen, -jonka hän on minulle toimittanut..." - -Ja de Saint-Aignan veti taskustaan lukijoillemme tutun lappusen. - -"Kun teidän majesteettinne on lukenut nuo rivit, saan kunnian selittää, -miten paperi tuli käsiini." - -Kuningas luki kirjeen kiihtyneenä. - -"Niin?" kysyi hän sitten heti. - -"No, teidän majesteettinne tuntee erään taiteellisesti taotun lukon, -jolla suljetaan eräs mustapuinen ovi, ja tietää, että se ovi eroittaa -erään huoneen eräästä sinivalkoisesta pyhätöstä." - -"Tietysti, se on Louisen kammio." - -"Niin, sire. No, sen lukon reiästä minä tämän kirjeen löysin. Kuka sen -on sinne pannut? Herra de Bragelonne vai paholainenko? Mutta kun kirje -tuoksuu ambralta eikä tulikiveltä, päätän lähettäjäksi varakreivin." - -Ludvig painoi päänsä alas ja näytti vaipuneen surullisiin mietteisiin. -Ehkä hänen sydämessään tällä hetkellä tuntui jotakin katumuksen -tapaista. - -"Oi", virkkoi hän, "se salaisuus on tullut ilmi!" - -"Sire, teen kyllä parhaani, jotta salaisuus kuolee siihen rintaan, joka -sen kätkee", sanoi de Saint-Aignan aivan espanjalaislaatuisen urheasti. -Ja hän liikahti ovea kohti, mutta kuningas viittasi hänet pysähtymään. - -"Mihin nyt?" kysyi Ludvig. - -"No, sinne, missä minua odotetaan, sire." - -"Mitä varten?" - -"Taistelemaan tietenkin." - -"Taistelemaan?" huudahti kuningas. "Hetkinen, jos suvaitset, kreivi!" - -De Saint-Aignan ravisti päätänsä kuin uppiniskainen lapsi, jota -tahdotaan estää hyppäämästä kaivoon tai leikkimästä veitsellä. - -"Mutta kuitenkin, sire..." virkahti hän. - -"Ensiksikään", sanoi kuningas, "en ole selvillä asiasta." - -"Oh, mitä siihen tulee, suvaitkoon teidän majesteettinne kysellä", -vastasi de Saint-Aignan, "niin kyllä selitän." - -"Kuka on sinulle sanonut, että herra de Bragelonne on tunkeutunut -mainittuun huoneeseen?" - -"Tämä kirjelappu, jonka löysin avaimenreiästä, kuten minulla oli kunnia -teidän majesteetillenne ilmoittaa." - -"Kuka on sinulle sanonut, että hän itse on sen sinne pannut?" - -"Kuka muu olisi uskaltanut ryhtyä sellaiseen tekoon?" - -"Olet oikeassa. Millä tavoin hän oli tunkeutunut asuntoosi?" - -"Se on peräti pulmallinen juttu, kaikki ovet kun olivat suljetut ja -avaimet lakeijani Basquen taskussa." - -"No, sitten on lakeijasi lahjottu." - -"Mahdotonta, sire." - -"Miksi mahdotonta?" - -"Siksi, että jos hänet olisi lahjottu, ei poikarukkaa olisi saatettu -turmioon selvästi ilmaisemalla hänen toimineen kätyrinä. Sillä häntä -olisi voitu myöhemminkin tarvita." - -"Oikein. Nyt olisi vain yksi otaksuma jäljellä." - -"Saa nähdä, sire, onko se otaksuma sama, joka on juolahtanut minun -mieleeni?" - -"Ajattelin, että hän on tullut portaista." - -"Kah, sire, se tuntuu minusta enemmän kuin luultavalta." - -"Sittenkin on välttämätöntä, että joku on myynyt laskuoven -salaisuuden." - -"Myynyt tai luovuttanut." - -"Miksi se eroitus?" - -"Siksi, sire, että jotkut henkilöt, ollen kavaltajan palkkion -yläpuolella, antavat eivätkä myy." - -"Mitä tarkoitat?" - -"Oi, sire, teidän majesteettinne on kyllin terävä asian arvaamiseen, -säästääksenne minut hankalasta paljastuksesta." - -"Olet oikeassa -- Madame!" - -"Ah!" äännähti de Saint-Aignan. - -"Madame, joka on käynyt levottomaksi muutostasi." - -"Madame, jolla on hovineitojensa huoneiden avaimet ja joka on kyllin -voimakas ilmaisemaan, mitä ei kukaan muu paitsi teidän majesteettinne -ja hän voisi kertoa." - -"Ja sinä uskot kälyni liittyneen Bragelonneen?" - -"Hm, hm, sire..." - -"Menneen niin pitkälle, että on ilmaissut hänelle kaikki nuo -yksityiskohdat?" - -"Kenties pitemmällekin." - -"Pitemmällekin!... Puhu." - -"Kenties hän on saattanutkin varakreiviä." - -"Minne? Alas huoneisiisiko?" - -"Pidättekö asiaa mahdottomana, sire?" - -"Ooh!" - -"Kuulkaa. Kuningas tietää, rakastaako Madame hajuvesiä?" - -"Kyllä hän pitää niistä, sen tavan on hän oppinut äidiltäni." - -"Varsinkin rautayrtin tuoksusta?" - -"Mieluimmin." - -"No niin, asuntoni tuoksuu rautayrtiltä." - -Kuningas jäi miettiväiseksi. - -"Mutta", virkahti hän hetkisen vaitiolon jälkeen, "miksi Madame -liittoutuisi Bragelonnen kanssa minua vastaan?" - -Nämä sanat lausuessaan, joihin de Saint-Aignan olisi helposti voinut -vastata sanoilla: "naisen mustasukkaisuutta", kuningas tunnusteli -ystävänsä sydämen sisintä, nähdäkseen oliko tämä päässyt selville hänen -kuherteluistaan kälynsä kanssa. Mutta de Saint-Aignan ei ollut mikään -keskinkertainen hovimies. Hän ei kevytmielisesti puuttunut -perhesalaisuuksiin, hän oli kyllin paljon seurustellut runotarten -kanssa, muistaakseen Ovidius Naso-paran,[21] jonka silmät saivat -vuodattaa kovin paljon kyyneliä rikoksensa sovittamiseksi, kun olivat -nähneet jotakin meille tietymätöntä Augustuksen hovissa. Hän siis -taitavasti sivuutti Madamen salaisuuden. Mutta osoitettuaan -teräväpäisyyttä todistelemalla, että Madame oli tullut Bragelonnen kera -hänen asuntoonsa, hän viehättyi toki sikäli myötäämään itserakkaudelle, -että yritti esittää edes muunlaisen uskottavan selityksen. - -"Miksikö?" toisti de Saint-Aignan. "Unohtaako teidän majesteettinne -siis, että kreivi de Guiche on Bragelonnen varakreivin likeinen -ystävä?" - -"En käsitä, mitä yhteyttä sillä olisi tämän kanssa", vastasi kuningas. - -"Ah, anteeksi, sire!" virkkoi de Saint-Aignan. "Minä vain luulin, että -herra de Guiche oli Madamenkin hyvä ystävä." - -"Olet oikeassa", myönsi kuningas; "ei ole tarvis etsiä enempää, isku on -tullut siltä taholta." - -"Ja eikö kuningas ole sitä mieltä, että se isku on torjuttava -toisella?" - -"Kyllä, mutta ei sellaisella kuin Vincennesin metsässä jaellaan", -arveli kuningas. - -"Teidän majesteettinne unohtaa", sanoi de Saint-Aignan, "että minä olen -aatelismies ja että olen saanut haasteen." - -"Tämä asia ei koske sinua." - -"Mutta minua Minimesissä jo toista tuntia odotetaan, sire, -- minua, -joka esiinnyn syyllisenä ja joudun häväistyksi, ellen noudata kutsua." - -"Aatelismiehen ensimmäinen velvollisuus on kuuliaisuus kuninkaalleen." - -"Sire..." - -"Minä käsken sinun jäädä!" - -"Sire..." - -"Tottele." - -"Niinkuin teidän majesteettinne tahtoo, sire." - -"Sitäpaitsi kaipaan selvyyttä tähän asiaan; tahdon tietää, kuinka on -uskallettu tehdä minusta niin rohkeata pilaa, että on tunkeuduttu -rakkauteni suloisimpaan pyhättöön. Niitä, jotka ovat sen tehneet, de -Saint-Aignan, ei ole sinun asiasi rangaista, sillä he eivät ole -koskeneet sinun kunniaasi, vaan minun." - -"Rukoilen, että teidän majesteettinne ei antaisi vihanne langeta herra -de Bragelonneen, joka ehkäkin on menetellyt varomattomasti, mutta ei -kunnottomasti." - -"Riittää! Minä osaan eroittaa oikean väärästä vihani ylimmilläänkin -ollessa. Ja ennen kaikkea, ei sanaakaan tästä Madamelle!" - -"Mutta miten menetellä herra de Bragelonnen suhteen, sire? Hän alkaa -tietenkin etsiä minua, ja..." - -"Minä puhun tai lähetän sanoman hänelle ennen iltaa." - -"Vielä kerran, sire, rukoilen teitä, olkaa suopea." - -"Olen kyllin kauan ollut suopea, kreivi", sanoi Ludvig XIV rypistäen -kulmiaan. "On aika osoittaa eräille henkilöille, että minä olen isäntä -talossani." - -Tuskin oli kuningas lausunut nämä sanat, jotka ilmaisivat uuden -närkästyksen vain yhtyvän aikaisemman muistoon, kun kamarijunkkari -näyttäytyi kynnyksellä. - -"Mitä nyt?" kysyi kuningas; "miksi tullaan kutsumatta?" - -"Sire", vastasi upseeri, "teidän majesteettinne on kertakaikkiaan -antanut minulle määräyksen päästää kreivi de la Fère esille joka kerta -kun hänellä on teidän majesteetillenne asiaa." - -"Siis?" - -"Herra kreivi de la Fère odottaa puheillepääsyä." - -Kuningas ja de Saint-Aignan vaihtoivat nämä sanat kuullessaan katseen, -joka sisälsi enemmän levottomuutta kuin kummastusta. Ludvig epäröitsi -hetkisen. Mutta tehden melkein heti päätöksensä hän sanoi: - -"Mene, de Saint-Aignan, mene Louisen luo ilmoittamaan hänelle, mitä -meitä vastaan hankitaan. Muista sanoa hänelle, että Madame jälleen -aloittaa vainoamisensa ja että hän on pannut liikkeelle henkilöitä, -jotka olisivat menetelleet viisaammin pysyessään syrjässä." - -"Sire..." - -"Jos Louise säikähtyy", jatkoi kuningas, "rauhoita häntä. Sano hänelle, -että kuninkaan rakkaus on lävistämätön kilpi. Jos hän, kuten -aavistelen, jo tietää kaikki tai on jo puolestaan saanut kärsiä jonkun -hyökkäyksen, vakuuta hänelle", lisäsi Ludvig vihasta ja kuumeesta -väristen, "vakuuta hänelle että tällä kertaa en tyydy häntä -puolustamaan, vaan kostan hänen tähtensä, ja niin ankarasti, että -tästälähtein ei kukaan enää uskalla silmiänsäkään kohottaa häneen!" - -"Onko siinä kaikki, sire?" - -"Kaikki. Mene nopeasti ja pysy uskollisena, sinä, joka elät tämän -helvetin keskellä ilman minua houkuttelevan paratiisin toivoa." - -De Saint-Aignan vannoi mitä kiihkeimmin uskollisuuttaan. Tarttuen -kuninkaan käteen ja suudellen sitä hän lähti säteilevänä huoneesta. - - - - -197. - -Kuningas ja aateli. - - -Ludvig reipastausi ottamaan herra de la Fèren vastaan kirkkain kasvoin. -Hän kyllä arvasi, että kreivi ei tullut sattumalta. Hän aavisti -hämärästi tämän käynnin tärkeyden, ja Atoksen kaltaiselle miehelle, -niin etevälle ja arvossapidetylle henkilölle, ei saanut ensi näkemällä -esiintyä mitään ikävästi vaikuttavaa. Kun nuori kuningas oli -vakuuttautunut näennäisestä tyyneydestään, käski hän ohjata kreivin -sisälle. - -Parin minuutin kuluttua saapui Atos kuninkaan eteen juhlapuvussa -kaikkine kunniamerkkeineen, joita vain hänellä oli oikeus käyttää -Ranskan hovissa, ja hänen muotonsa oli niin vakava ja arvokas, että -kuningas ensi silmäyksellä saattoi todeta aavistustensa osuneen -oikeaan. - -Ludvig astahti kreiviä kohti ja ojensi hänelle hymyillen kätensä, jonka -yli tämä kunnioittavasti kumartui. - -"Herra kreivi de la Fère", virkkoi kuningas nopeasti, "olette täällä -niin harvinainen vieras, että minulle on erittäin hauska tavata -teidät." - -Atos vastasi kumartaen: - -"Soisin kyllä, että minulla olisi onni aina oleskella teidän -majesteettinne luona." - -Tuo vastaus, siinä äänilajissa lausuttuna, merkitsi ilmeisesti: -- -Soisin kuuluvani kuninkaan neuvonantajiin, säästääkseni hänet tekemästä -virheitä. - -Kuningas tunsi sen, ja päättäen tämän miehen edessä säilyttää -mielentyyneyden edut arvoasemansa etujen mukana sanoi hän: - -"Minä näen, että teillä on jotakin sydämellänne." - -"En olisi muutoin sallinut itselleni vapautta saapua teidän -majesteettinne luo." - -"Puhukaa avoimesti, monsieur; olen kovin halukas tyydyttämään teitä." - -Kuningas istahti. - -"Olen varma", vastasi Atos rahtusen liikuttuneella äänellä, "että -teidän majesteettinne antaa minulle täyden tyydytyksen." - -"Ah", virkkoi kuningas hiukan ylväästi, "tulette esittämään jonkun -valituksen?" - -"Se ei ole valitus", vastasi Atos, "paitsi jos teidän majesteettinne... -Mutta suokaa minun aloittaa alusta, sire." - -"Minä odotan." - -"Kuningas muistaa, että herra de Buckinghamin lähdön aikaan minulla oli -kunnia puhutella teidän majesteettianne." - -"Niin, jokseenkin siihen aikaan... muistan kyllä. Mutta keskustelun -aiheen... sen olen unohtanut." - -Atos säpsähti. - -"Minulla on kunnia muistuttaa siitä kuninkaalleni", virkkoi hän. "Oli -kysymys eräästä teidän majesteetillenne silloin esittämästäni -pyynnöstä, ja se koski avioliittoa, jonka herra de Bragelonne halusi -solmia neiti de la Vallièren kanssa." - --- Nyt siihen tullaan, -- ajatteli kuningas. "Jo muistankin", hän sanoi -ääneen. - -"Sillä kertaa", jatkoi Atos, "kuningas oli niin hyvä ja jalomielinen -minua ja herra de Bragelonnea kohtaan, että ainoakaan teidän -majesteettinne lausumista sanoista ei ole haihtunut mielestäni." - -"Ja...?" virkahti Ludvig. - -"Mutta pyytäessäni herra de Bragelonnelle neiti de la Vallièren kättä -teidän majesteettinne kuitenkin vastasi kieltävästi." - -"Se on totta", myönsi Ludvig kuivasti. - -"Esittäen syyksi", kiirehti Atos lisäämään, "että morsiamelta puuttui -yhteiskunnallista asemaa." - -Ludvig ponnistausi kuunnellakseen kärsivällisesti. - -"Että", pitkitti Atos, "häneltä puuttui varallisuutta." - -Kuningas vaipui syvemmälle nojatuoliinsa. - -"Että hän oli jokseenkin halpasyntyinen." - -Uusi kärsimättömyyden merkki kuninkailta. - -"Ja että hän ei ollut kauniskaan", lisäsi Atos vielä säälimättä. - -Tämä viimeinen rakastajan sydämen lävistävä nuoli sai kuninkaan -kimmahtamaan. - -"Monsieur", lausui hän, "onpa teillä perin hyvä muisti!" - -"Muistini on aina tarkka, kun saan suureksi kunniakseni puhutella -kuningasta", vastasi kreivi hätääntymättä. - -"No, sanoin siis tuon kaiken!" - -"Ja siitä kiitän teidän majesteettianne suuresti, koska sananne, sire, -todistivat hyvin imartelevaa huolenpitoa herra de Bragelonnesta." - -"Te johdatte mieleeni myöskin", huomautti kuningas painokkaasti, "että -olitte hyvin haluton tuohon avioliittoon?" - -"Se on totta, sire." - -"Ja että teitte pyyntönne vastahakoisesti?" - -"Niin, teidän majesteettinne." - -"Vieläpä muistan, sillä minun muistini on melkein yhtä hyvä kuin -teidän, niin, muistan teidän lausuneen, että te ette uskonut neiti de -la Vallièren oikein rakastavan herra de Bragelonnea. Ettekö nimenomaan -sanonut niin?" - -Atos tunsi iskun, mutta hän ei peräytynyt. - -"Sire", sanoi hän, "pyydän teidän majesteetiltanne vieläkin anteeksi, -mutta siinä asiassa on muutamia kohtia, jotka käyvät ymmärrettäviksi -vasta loppuselvityksessä." - -"No, millainen se loppuselvitys on?" - -"Teidän majesteettinne oli sanonut siirtävänne avioliiton tuonnemmaksi -herra de Bragelonnen etua silmälläpitäen." - -Kuningas oli vaiti. - -"Nyttemmin herra de Bragelonne on niin onneton, että hän ei kauemmin -voi olla pyytämättä teidän majesteettinne ratkaisua." - -Kuningas kalpeni. Atos katseli häntä kiinteästi. - -"Ja mitä... tahtoo... herra de Bragelonne?" kysyi kuningas epäröiden. - -"Juuri samaa, mitä minä tulin kuninkaalta anomaan viime puhuttelussani: -teidän majesteettinne suostumusta hänen avioliittoonsa." - -Kuningas ei puhunut mitään. - -"Mainitut esteet ovat tasaantuneet tieltämme", jatkoi Atos. "Varaton, -halpasyntyinen ja kauneudeltaan vajava neiti de la Vallière on -sittenkin ainoa sopiva morsian herra de Bragelonnelle, koska varakreivi -kaikesta sydämestään rakastaa häntä." - -Kuningas puristi käsiään yhteen. - -"Epäröitseekö kuningas?" kysyi kreivi menettämättä rahtuakaan -lujuudestaan enempää kuin kohteliaisuudestansakaan. - -"Minä en epäröi... minä epään", vastasi kuningas. - -Atos mietti hetkisen. - -"Minulla oli kunnia huomauttaa kuninkaalle", virkkoi hän säveästi, -"että mitkään vastukset eivät ole ehkäisseet herra de Bragelonnen -tunteita ja että hänen päätöksensä näyttää horjumattomalta." - -"On olemassa minun tahtoni; kaiketi se on este?" - -"Vakavin kaikista", vastasi Atos. - -"No niin!" - -"Sallittakoon meidän nöyrimmästi tiedustaa teidän majesteetiltanne -syytä tähän epäykseen." - -"Syytä?... Kysymys?" huudahti kuningas. - -"Pyyntö, sire." - -Kuningas nojasi molemmilla nyrkeillään pöytään. - -"Te olette vieraantunut hovitavoista, herra de la Fère", sanoi hän -äkäisellä äänellä. "Hovissa ei kysellä kuninkaalta." - -"Se on totta, sire; mutta ellei kysellä, johdutaan oletuksiin." - -"Oletuksiin! Mitä se merkitsee?" - -"Alamainen tulee selvyyttä kaivatessaan melkein aina epäilleeksi -hallitsijan avomielisyyden puutetta..." - -"Monsieur!" - -"Ja hänen uskollinen luottamuksensa alkaa horjua", jatkoi Atos -pelottomasti. - -"Luullakseni erehdytte", sanoi kuningas, jolle kävi vaikeaksi hillitä -suuttumustaan. - -"Sire, minun käy pakolliseksi tavoittaa muualta, mitä luulin teidän -majesteetiltanne saavani. Teidän vastauksenne sijasta minun täytyy itse -keksiä selitys." - -Kuningas nousi. - -"Herra kreivi", virkkoi hän, "olen suonut teille kaiken vapaan aikani." - -Tämä oli hyvästijättö. - -"Sire", vastasi kreivi, "en ole ehtinyt sanoa kuninkaalle, mitä minulla -oli lausuttavaa, ja minä näen teidän majesteettianne niin harvoin, että -minun on käytettävä tilaisuutta." - -"Te olitte otaksumissa; nyt olette siirtymässä loukkauksiin." - -"Oi, sire, minäkö loukkaisin kuningastani? En koskaan! Olen kaiken -ikäni kannattanut sitä vakaumusta, että kuninkaat ovat muita ihmisiä -ylempänä, eivät ainoastaan arvoltaan ja voimaltaan, vaan myöskin -sydämen jaloudessa ja henkisissä avuissa. En sallisi itselleni koskaan -uskottaa, että kuninkaani, joka on antanut minulle sanansa, siihen -sanaan kätkisi jonkun sivutarkoituksen." - -"Mitä se merkitsee? Minkä sivutarkoituksen?" - -"Selitän ajatukseni", sanoi Atos kylmästi. "Jos teidän -majesteetillanne, evätessänne herra de Bragelonnelta neiti de la -Vallièren käden, oli muuta mielessä kuin varakreivin onni..." - -"Näette hyvin, monsieur, että loukkaatte minua." - -"Jos teidän majesteettinne vaatiessanne viivytystä varakreivin -avioliitolle vain halusi poistaa tieltä neiti de la Vallièren -kihlatun..." - -"Monsieur, monsieur!" - -"Sitä nimittäin olen kuullut kaikkialla sanottavan, sire. Kaikkialla -puhutaan teidän majesteettinne rakastumisesta neiti de la Vallièreen." - -Kuningas repi hansikkaansa, joita hän jotakin tehdäkseen oli muutaman -minuutin ajan pureskellut. - -"Onnettomia ne", huudahti hän, "jotka puuttuvat minun asioihini! Minä -olen tehnyt päätökseni, minä murskaan kaikki esteet." - -"Mitkä esteet?" tiedusti Atos. - -Kuningas pysähtyi kuin pillastunut hevonen, jonka suupieltä kuolannet -raatelevat. - -"Minä rakastan neiti de la Vallièrea", lausui hän sitten äkkiä yhtä -ylevästi kuin kiivaastikin. - -"Mutta", keskeytti Atos, "se ei estä teidän majesteettianne naittamasta -neiti de la Vallièrea herra de Bragelonnelle. Uhraus on kuninkaan -arvoinen ja herra de Bragelonne, joka jo on palveluksillaan -kunnostautunut ja jota voi pitää uljaana miehenä, ansaitsee sen. Täten -siis kuningas uhratessaan rakkautensa osoittaa samalla kertaa -jalomielisyyttä, kiitollisuutta ja hyvää valtioviisautta." - -"Neiti de la Vallière", sanoi kuningas jämeästi, "ei rakasta herra de -Bragelonnea." - -"Kuningas tietää sen?" kysyi Atos, luoden häneen syvän katseen. - -"Minä tiedän sen." - -"Sitten olette tiennyt sen vain vähän aikaa. Sillä jos teidän -majesteettinne olisi tiennyt sen ensi kertaa pyytäessäni, olisitte -vaivautunut sen minulle sanomaan." - -"Vain vähän aikaa." - -Atos oli hetkisen vaiti. - -"Sitten en laisinkaan käsitä", virkkoi hän, "että kuningas lähetti -herra de Bragelonnen Lontooseen. Tuo karkoitus kummastuttaa hyvällä -syyllä niitä, joille kuninkaan kunnia on kallis." - -"Kuka puhuu kuninkaan kunniasta, herra de la Fère?" - -"Kuninkaan kunnia, sire, on koko hänen aatelistonsa kunnia. Kun -kuningas loukkaa jotakuta aatelismiehistään eli siis tuottaa haittaa -hänen kunnialleen, kärsii hänen oma kunniansa sen kolauksen." - -"Herra de la Fère!" - -"Sire, lähetittekö Bragelonnen varakreivin Lontooseen ennen kuin -tulitte neiti de la Vallièren rakastajaksi, vai jälkeenkö?" - -Ärtyneenä, varsinkin kun tunsi itseänsä hallittavan, kuningas tahtoi -kädenliikkeellä viitata Atokselle hyvästi. - -"Sire, sanon teille kaikki", vastasi kreivi. "Minä en lähde täältä -saamatta teidän majesteetiltanne tyydytystä tai hankkimatta sitä itse. -Lähden tyytyväisenä, jos olette minulle todistanut olevanne oikeassa; -tyytyväisenä, jos olen teille todistanut, että olette väärässä. Oi, te -kyllä kuuntelette minua. Olen vanha, ja sydämeni sykkii kaikelle, mitä -kuningaskunnassa on todella suurta ja todella voimakasta. Olen -aatelismies, joka olen vuodattanut vertani isänne ja teidän edestänne, -koskaan pyytämättä mitään teiltä, yhtä vähän kuin isältännekään. En ole -tehnyt vääryyttä kellekään tässä maailmassa ja olen toimittanut -tunnustettavia palveluksia kuninkaille. Te varmasti kuuntelette minua! -Tulin vaatimaan teitä tilille erään palvelijanne kunniasta, -palvelijanne, jota olette loukannut valheella tai jonka te heikkoudesta -olette pettänyt. Tiedän ärsyttäväni teidän majesteettianne; mutta -tosiasiat surmaavat meidät. Tiedän teidän miettivän millä -rangaistuksella kostaisitte suorapuheisuuteni; mutta tiedän myöskin, -mitä rangaistusta anon teille Jumalalta, kertoessani Hänelle teidän -petollisuutenne ja poikani onnettomuuden." - -Kuningas käveli pitkin askelin huoneessaan, käsi povella, pää jäykästi -pystyssä, leimuavin silmin. - -"Monsieur", huudahti hän äkkiä, "jos olisin kuningas teille, olisitte -jo saanut rangaistuksenne. Mutta minä olen vain ihminen, ja minulla on -oikeus tämän maan päällä rakastaa niitä, jotka rakastavat minua -- -harvinainen onni!" - -"Teillä ei ole sitä oikeutta ihmisenä enempää kuin kuninkaanakaan. Jos -olisitte tahtonut menetellä rehellisesti, olisi teidän pitänyt ajoissa -ilmoittaa asiasta herra se Bragelonnelle, sen sijaan että lähetitte -hänet maanpakoon." - -"Luulenpa tosiaan väitteleväni!" keskeytti Ludvig XIV sillä -majesteettisuudella, jonka vain hän kykeni niin merkillisesti antamaan -katseelleen ja äänelleen. - -"Minä toivoin saavani teiltä vastauksen", sanoi kreivi. - -"Saatte pian tietää vastaukseni, monsieur." - -"Te tiedätte nyt ajatukseni", huomautti kreivi. - -"Unohditte puhuvanne kuninkaalle, monsieur; se on rikos!" - -"Te unohditte, että olette tärvellyt kahden ihmisen elämän; se on -kuolemansynti, sire!" - -"Poistukaa jo!" - -"En ennen kuin olen sanonut teille: Ludvig XIII:n poika, aloitatte -hallituskautenne huonosti, aloittaessanne sen naisenryöstöllä ja -vilpillisyydellä! Sukuni ja minä irtaudumme kaikesta siitä hartaasta -rakkaudesta ja kunnioituksesta teitä kohtaan, jonka olin pojallani -vannottanut Saint-Denisin hautaholvissa jalojen esi-isienne tomun -ääressä. Teistä on tullut vihollisemme, sire, emmekä tästälähtein ole -tekemisissä muuta kuin Jumalan, ainoan herramme kanssa. Muistakaa se!" - -"Uhkaatteko te?" - -"Oi, en!" vastasi Atos surumielisesti. "Sydämessäni ei ole -uhkamielisyyttä enempää kuin pelkoakaan. Jumala, josta teille puhun, -sire, kuulee sanani. Hän tietää, että kruununne kunnian ja -koskemattomuuden edestä vielä nytkin vuodattaisin kaiken sen veren, -joka kahdenkymmenen vuoden kansallis- ja ulkomaisissa sodissa on -minulle säästynyt. Voin siis teille vakuuttaa, etten uhkaa kuningasta -enempää kuin ihmistäkään. Mutta sanon teille: menetätte kaksi -palvelijaa, kuoletettuanne isän sydämestä uskon ja pojan sydämestä -rakkauden. Toinen ei enää usko kuninkaan sanaan eikä toinen ihmisten -vilpittömyyteen ja naisen puhtauteen. Toiselta on kunnioitus ja -toiselta tottelevaisuus kuollut. Hyvästi!" - -Tämän sanottuaan Atos taittoi miekkansa polvellaan, asetti sen molemmat -päät verkalleen lattialle, ja tervehtien raivosta ja häpeästä -tukehtuvaa kuningasta lähti huoneesta. - -Hervottomana nojautuen pöytäänsä vasten Ludvig toipui vasta parin -minuutin kuluttua, nousten silloin äkkiä soittamaan kiihkeästi kelloa. - -"Kutsukaa herra d'Artagnan!" lausui hän säikähtyneelle ovenvartijalle. - - - - -198. - -Myrskyn jälkeen. - - -Epäilemättä lukijamme ovat jo ihmetelleet, miten Atos niin parahiksi -saapui kuninkaan luo, kun eivät ole hänestä kuulleet pitkään aikaan. -Koska tehtävämme romaaninkirjoittajana ennen kaikkea on kytkeä -tapaukset toisiinsa melkein kohtalokkaalla johdonmukaisuudella, on -meillä kyllä vastaus heti valmiina. - -Uskollisena kunniakysymysten järjestäjänä oli Portos Palais-Royalista -lähdettyään mennyt tapaamaan Raoulia Minimesin luo Vincennesin -metsikköön ja kertonut hänelle pienimpiä yksityiskohtia myöten -haastelunsa Saint-Aignanin kanssa, mainiten lopuksi, että kuninkaan -kutsu suosikille arvattavasti aiheuttaisi vain hetkellisen -viivähdyksen, joten kreivi kuninkaan luota päästyään kiirehtisi Raoulin -lähettämää haastetta noudattamaan. - -Mutta vähemmän herkkäuskoisena kuin iäkäs ystävänsä oli Raoul Portoksen -kertomuksesta päättänyt, että jos de Saint-Aignan meni kuninkaan luo, -kertoisi hän tälle kaikki. Ja jos de Saint-Aignan kertoisi asian -kuninkaalle, kieltäisi kuningas häntä saapumasta miekkailupaikalle. -Tämän mietiskelynsä johdosta oli hän siis jättänyt Portoksen kentälle -odottelemaan sen tuskin luultavan tapauksen varalta, että de -Saint-Aignan tulisi sinne. Vielä oli hän kieltänyt Portosta viipymästä -niityllä tuntia tai puoltatoista pitempään. Mutta sen ehdotuksen oli -parooni jyrkästi hylännyt, päinvastoin asettuen sinne kuin olisi -tahtonut aivan juurtua Minimesin kentälle ja vaatien Raoulilta -lupauksen palata isänsä luota omaan kotiinsa, jotta Portoksen lakeija -tietäisi, mistä häntä etsiä, jos herra de Saint-Aignan ilmestyisi. - -Bragelonne oli lähtenyt Vincennesistä ja rientänyt suoraa päätä Atoksen -luo, joka jo toista vuorokautta oleskeli Pariisissa. - -D'Artagnan oli kirjeellä ilmoittanut kreiville Raoulin palanneen -Englannista. Tämän näkeminen ei siis tullut isälle varsinaisena -yllätyksenä, ja ojennettuaan hänelle kätensä ja syleiltyään häntä -kreivi viittasi häntä istumaan. - -"Tiedän, että tulet luokseni niinkuin tullaan ystävän luo, varakreivi, -kun itketään ja kärsitään. Sano minulle, mikä sinut tänne tuo?" - -Nuori mies kumarsi ja aloitti kertomuksensa. Useankin kerran -tukahduttivat kyyneleet hänen äänensä, ja kurkkuun pidätetty itku -keskeytti puheen. Kuitenkin hän selitti loppuun asti. - -Luultavasti Atos jo tunsi, miten asian laita oli, koska tiedämme -d'Artagnanin hänelle kirjoittaneen; mutta tahtoen loppuun asti -säilyttää luonteensa melkein yli-inhimillisen tyyneyden ja -huolestumattomuuden vastasi hän: - -"Raoul, minä en usko mitään noista huhuista. En usko mitään siitä, jota -pelkäät. Kyllähän luottamusta ansaitsevat henkilöt ovat tuosta -lemmenseikkailusta jo minullekin kertoneet, mutta sielussani ja -omassatunnossani pidän mahdottomana, että kuningas olisi häpäissyt -aatelismiestä. Menen siis takuuseen kuninkaasta ja lähden etsimään -sinulle todistusta sanoihini!" - -Huojuen kuin juopunut omin silmin näkemänsä ja järkkymättömän -luottamuksensa välillä mieheen, joka ei koskaan ollut valehdellut, -Raoul kumarsi ja tyytyi vastaamaan: - -"Menkää siis, kreivi; minä odotan." - -Ja hän istui pää molempiin käsiinsä kätkettynä. Atos pukeutui ja läksi. -Tästä käynnistä kuninkaan luona olemme lukijoillemme juuri kertoneet; -he ovat nähneet kreivin astuvan hänen majesteettinsa huoneeseen ja -poistuvan sieltä. - -Kun hän palasi kotiinsa kalpeana ja synkkänä, istui Raoul vielä -epätoivoisessa asennossaan. Kuullessaan ovien avautuvan ja isänsä -askelten lähenevän nuori mies kuitenkin kohotti päätänsä. - -Atos oli kalpea, avopäin ja vakavan näköinen; hän jätti päällysnuttunsa -ja hattunsa lakeijalle, viittasi tätä poistumaan ja istahti Raoulin -luo. - -"No, monsieur", kysyi nuori mies keikahduttaen surumielisesti päänsä -alas, "oletteko nyt vakuuttunut?" - -"Olen, Raoul; kuningas rakastaa neiti de la Vallièrea." - -"Hän siis myöntää sen?" huudahti Raoul. - -"Ehdottomasti", virkkoi Atos. - -"Entä Louise?" - -"Häntä en nähnyt." - -"Mutta kuningas puhui hänestä teille? Mitä hän sanoi?" - -"Että tyttö rakastaa häntä." - -"Oi, nyt näette, nyt näette, monsieur!" - -Ja nuori mies teki epätoivoisen liikkeen. - -"Raoul!", jatkoi kreivi, "saat uskoa, että sanoin kuninkaalle kaikki, -minkä itse olisit sanonut, ja mielestäni lausuin sen sopivasti, vaikka -lujin sanoin." - -"Ja mitä te sanoitte, monsieur?" - -"Sanoin, Raoul, että kaikki oli lopussa hänen ja meidän välillämme ja -että sinä et enää puuttuisi hänen palvelukseensa; sanoin, että itsekin -tästälähtein asetun hänestä eroon. Nyt minun on enää saatava selville -vain yksi seikka." - -"Mikä niin, monsieur?" - -"Oletko tehnyt päätöksesi." - -"Päätökseni? Missä suhteessa?" - -"Rakkauden ja..." - -"Puhukaa, monsieur!" - -"Ja koston osalta. Sillä pelkään, että tuumit kostoa." - -"Oi, monsieur, rakkauden... ehkä joskus myöhemmin onnistun -riuhtaisemaan rinnastani. Jumalan ja teidän viisaitten kehoitustenne -avulla uskon siihen kykeneväni. Kostoa en ole uneksinut muuta kuin -häijyn ajatuksen valtaamana; sillä enhän minä olisi voinut oikealle -rikolliselle kostaa. Olen siis luopunut kostonhankkeesta." - -"Et niin ollen enää ajattele etsiä riitaa herra de Saint-Aignanin -kanssa?" - -"En, monsieur. Haaste on annettu; jos herra de Saint-Aignan ottaa sen -vastaan, niin pysyn siinä. Mutta ellei hän noudata sitä, jääköön asia -sikseen." - -"Ja de la Vallière?" - -"Ettehän toki ole vakavasti pitänyt mahdollisena, että aikoisin kostaa -naiselle", vastasi Raoul niin surumielisesti hymyillen, että se -pulpahdutti kyyneleen silmäripsien reunaan tälle miehelle, joka niin -usein oli kumartunut omien ja muiden murheitten yli. - -Hän ojensi Raoulille kätensä, johon tämä kiihkeästi tarttui. - -"Siis, kreivi, pidätte aivan varmana, että onnettomuus on korjaamaton?" -kysyi nuori mies. - -Atos ravisti vuorostaan päätänsä. - -"Lapsiparka!" kuiskasi hän. - -"Te luulette minun vielä toivovan", virkkoi Raoul, "ja surkuttelette -minua. Oh, minulle on vain niin hirveän tuskallista, näettekös, -ansionsa mukaan halveksia häntä, jota olen niin suuresti rakastanut. -Jospa olisin jotakin häntä vastaan rikkonut, niin olisin onnellinen ja -antaisin hänelle anteeksi." - -Atos katsahti surullisena poikaansa. Nuo Raoulin lausumat muutamat -sanat näkyivät kirvonneen hänen omasta sydämestään. - -Tällä hetkellä lakeija ilmoitti d'Artagnanin. Se nimi kajahti hyvin -erilaiselta Atoksen ja Raoulin korvissa. - -Muskettisoturi astui huoneeseen, epämääräinen hymy huulillaan. Raoul -seisoi liikkumatta, Atos astui ystäväänsä kohden, ja hänen kasvoillaan -oli omituinen ilme, joka ei jäänyt Bragelonnelta huomaamatta. -D'Artagnan vastasi Atokselle vain silmäniskulla; sitten hän mennen -Raoulin luo tarttui tämän käteen. - -"Ka", virkkoi hän, puhuen samalla kertaa sekä isälle että pojalle, -"lasta lohduttelemassa, näen mä?" - -"Ja sinä, joka aina olet niin hyvä", sanoi Atos, "tulet tässä vaikeassa -tehtävässä avukseni." - -Näin lausuessaan Atos puristi molemmin käsin d'Artagnanin kättä. Raoul -luuli huomaavansa, että tähän puristukseen sisältyi jotakin erityistä, -mitä sanat eivät ilmaisseet. - -"Niin", vastasi muskettisoturi, sipaisten vapaalla kädellään -viiksiänsä, "niin, minä tulin myös..." - -"Olkaa tervetullut, chevalier, ei tuomanne lohdutuksen vaan itsenne -tähden. Minä olen lohdutettu." - -Ja Raoul yritti hymyillä, mutta se myhäily oli murheellisempaa kuin -mikään kyynel, minkä d'Artagnan eläissään oli nähnyt vuotavan. - -"Hyvä on!" virkkoi d'Artagnan. - -"Mutta", jatkoi Raoul, "te saavuitte juuri kun herra kreivi oli -kertomaisillaan minulle yksityiskohtia käynnistään kuninkaan luona. -Sallinette hänen jatkaa?" - -Ja nuoren miehen silmät näkyivät tahtovan katsoa muskettisoturin -sydämen pohjaan. - -"Käynnistään kuninkaan luona?" virkkoi d'Artagnan niin luontevasti, -ettei ollut mahdollista epäillä hänen kummastustaan. "Oletko ollut -kuninkaan puheilla, Atos?" - -Atos hymyili. - -"Olen", sanoi Atos, "olen haastatellut häntä." - -"Ah, ettekö tosiaan tiennyt, että kreivi oli käynyt hänen -majesteettinsa luona?" kysyi Raoul puolittain rauhoittuneena. - -"_Ma foi_, en! En ollenkaan." - -"No, sitten olen levollisempi", sanoi Raoul. - -"Miksikä levollisempi?" kysyi Atos. - -"Monsieur", ilmaisi Raoul, "suokaa anteeksi, mutta tuntien ystävyyden, -jolla minua kunnioitatte, pelkäsin teidän voineen hiukan liian -kiivaasti esittää hänen majesteetilleen minun murheeni ja oman -närkästyksenne, niin että kuningas..." - -"Että kuningas mitä?" toisti d'Artagnan. "Kah, päätähän lauseesi, -Raoul." - -"Pyydän vieläkin anteeksi, herra d'Artagnan", sanoi Raoul. "Myönnän -hetkisen pelänneeni, että te ette saapunutkaan tänne herra -d'Artagnanina, vaan muskettisoturien kapteenina." - -"Sinä olet hupsu, Raoul-rukkani", huudahti d'Artagnan, mutta hänen -naurunräjähdyksessään olisi tarkka huomioiden tekijä saattanut kaivata -suurempaa avonaisuutta. - -"Sitä parempi!" virkkoi Raoul. - -"Niin, hupsu, ja tiedätkö, mihin sinua neuvon?" - -"Puhukaa, monsieur, -- teidän suustanne tullen täytyy neuvon olla -hyvä." - -"No niin, neuvon sinua etsimään hiukan lepoa, kun olet rasittunut -matkastasi, käynnistäsi Guichen, Madamen ja Portoksen luona ja lisäksi -Vincennesin ratsastusretkestä. Mene maata, nuku kaksitoista tuntia, ja -kun heräät, niin laukkauta kelpo hevonen uuvuksiin." - -Ja vetäen hänet luokseen hän syleili varakreiviä kuin tämä olisi ollut -hänen oma poikansa. Atos teki samaten, mutta isän suudelma näkyi olevan -vieläkin hellempi ja puristus voimakkaampi kuin ystävän oli ollut. - -Nuori mies katsahti toistamiseen näihin kahteen mieheen, pinnistäen -kaikki sielunvoimansa päästäkseen heidän ajatustensa perille. Mutta -hänen katseensa tylpistyi muskettisoturin hymyileviin kasvoihin ja -kreivi de la Fèren tyyneen ja leppeään muotoon. - -"Ja mihin menet, Raoul?" kysyi viimemainittu nähdessään Bragelonnen -tekevän lähtöä. - -"Kotiini, monsieur", vastasi tämä vienolla ja surullisella äänellä. - -"Sieltä sinut siis tapaa, varakreivi, jos sinulle on jotakin -ilmoitettavaa?" - -"Niin, monsieur. Arveletteko, että sattuisi jotakin minulle -ilmoitettavaa?" - -"Mistäpä sen tietää!" - -"Niin, uusia lohdun sanomia", virkkoi d'Artagnan, työntäen Raoulia -säveästi ovea kohti. - -Nähdessään tällaisen huolettomuuden ystävysten jokaisessa eleessä Raoul -läksi kreivin luota ilman muita huolia kuin oman murheensa tunne. - -"Jumala olkoon ylistetty!" lausui hän itsekseen. "Saan siis kiinnittää -ajatukseni vain omaan kohtalooni." - -Ja kääriytyen viittaansa sillä tavoin, että se kätki vastaantulijoilta -hänen masentuneet kasvonsa, astui hän ulos palatakseen omaan -asuntoonsa, kuten oli Portokselle luvannut. - -Ystävykset olivat katselleet poistuvaa nuorta miestä säälinsekaisin -tuntein. Mutta kumpainenkin oli ilmaissut mielialansa eri tavalla. - -"Raoul-parka!" oli Atos huoahtaen virkkanut. - -"Raoul-parka!" oli d'Artagnan sanonut olkapäitään kohauttaen. - - - - -199. - -Heu, miser![22] - - -"Raoul-parka!" oli Atos virkkanut. "Raoul-parka!" oli d'Artagnan -hymähtänyt. Koska nämä kaksi niin lujaluontoista miestä häntä -säälittelivät, täytyi Raoulin tosiaan olla hyvin onneton. - -Ja kun hän jätettyään pelottoman ystävän ja lempeän isän oli joutunut -yksikseen ja muisti kuninkaan tunnustaman hellyyden, joka häneltä -riisti rakkaimman, tunsi hän sydämensä pakahtuvan, kuten jokainen -meistä on tuntenut ensimmäisen unelman särkyessä, ensi lemmen -pettäessä. - --- Oi, valitteli hän, -- kaikki on siis mennyttä! Ei enää mitään -elämässä! Ei mitään odotettavaa, ei mitään toivottavaa! Niin sanoi -minulle Guiche, niin sanoi isäni, niin sanoi herra d'Artagnan. Kaikki -tässä maailmassa on vain houretta! Kymmenen vuotta tavoittamani -tulevaisuus oli unta! Sydäntemme liitto oli haavetta! Pelkän rakkauden -ja onnen elämä oli tyhjää! - --- Hupsu, joka näin julkisesti haaveilen ystävieni ja vihollisteni -nähden, jotta edellisten mieli mustuu kärsimyksistäni ja jälkimmäiset -nauravat murheilleni!... Täten onnettomuuteni tulee julkiseksi -häpeäkseni, yleiseksi juorujen aiheeksi, ja huomenna minua ivaten -osoitetaan sormella! - -Ja vaikka Raoul oli isälleen ja d'Artagnanille luvannut tyyntyä, lausui -hän muutamia synkkiä uhkauksen sanoja sielussaan. - --- Ja kuitenkin, -- jatkoi hän, -- jos nimeni olisi de Wardes ja jos -minulla samalla kertaa olisi herra d'Artagnanin joustavuus ja tarmo, -niin hymyhuulin saisin naiset uskomaan, että tuo petturi, jota olen -rakkaudellani kunnioittanut, ei jätä minulle mitään kaihoa, -- että -ainoastaan pahoittelen, kun hänen uskollisuudenteeskentelynsä eksytti -minua. Jotkut ilveilijät mairittelisivat kuningasta minun -kustannuksellani, mutta minä asettuisin väijymään irvihampaiden tielle, -rangaisten heistä muutamia. Minua pelättäisiin, ja kaadettuani -kolmannen lurjuksen jalkojeni juureen naiset jumaloitsisivat minua. - --- Niin, täten olisi minun meneteltävä, eikä itse la Fèren kreivi minua -siitä moittisi. Eikö hänkin ole nuoruudessaan kokenut samaa kuin minä -nyt saan kokea? Eikö hän ole korvannut rakkautta päihtymyksellä? Usein -on hän minulle siitä kertonut. Miksen minäkin korvaisi rakkautta -nautintojen huumeella? Hän oli kärsinyt yhtä paljon kuin minä kärsin, -kenties enemmän! Toisen ihmisen elämäkerta on siis samanlainen kuin -toisenkin, lyhyempi tai pitempi murhenäytelmä, enemmän tai vähemmän -surullinen koettelemus! Koko ihmiskunnan ääni on vain yksi ainoa pitkä -valitushuuto. - --- Mutta mitä merkitsevät toisten tuskat sille, joka kärsii? -Lieventääkö toisen rintaan isketty vamma ammottavaa haavaa omassamme? -Tyrehdyttääkö vieressämme valuva veri oman veremme vuotamasta? -Vähentääkö maailman tuska oman sydämemme polttavaa kivistystä? Ei, -jokainen kärsii omasta edestään, jokainen kamppailee oman murheensa -kanssa, itkee omia kyyneliään. - --- Ja mitä onkaan elämäni tähän asti ollut? Kylmä ja hedelmätön tanner, -jolla aina olen taistellut muiden puolesta, en koskaan itseni. Milloin -kuninkaan edestä, milloin naisen tähden. Kuningas on minut pettänyt, -nainen hylännyt. Voi minua onnetonta... Naiset! Enkö siis voisi antaa -kaikkien naisten sovittaa yhden tekemää rikosta? Mitä siihen -tarvittaisiin?... Olla ilman sydäntä tai unohtaa sellaisen saaneensa; -olla luja heikkojakin kohtaan, puristaa herkeämättä, vaikka tunteekin -uhrin nykertyvän. Mitä sen saavuttamiseksi vaaditaan? Nuoruutta, -kauneutta, voimaa, urheutta, rikkautta. Minulla on tai on oleva kaikki -tuo. - --- Entä kunnia? Mitä on kunnia? Opinkappale, jonka kukin käsittää -omalla tavallaan. Isäni usein sanoi miinalle: 'Kunnia on se arvonanto, -jota olemme velvolliset muille ja ennen kaikkea itsellemme -osoittamaan.' Mutta de Guiche, Manicamp ja varsinkin de Saint-Aignan -sanoisivat: 'Kunnia on kuninkaansa halujen ja mielitekojen -palvelemista.' kunnia on helppoa ja tuottavaa. Sellaisen kunniantunnon -avulla voin säilyttää paikkani hovissa, tulla kuninkaan kamariherraksi, -saada uljaan rykmentin komennettavakseni, kunnia kohottaa minut vielä -herttuaksi ja pääriksi. - --- Tahra, jonka tuo nainen on minuun painanut, murhe, jolla hän on -särkenyt lapsuudenystävänsä Raoulin sydämen, ei koske vähääkään herra de -Bragelonnea, hyvää upseeria, uljasta kapteenia; hän niittää kunnian -laakereita ensimmäisessä ottelussa, ja hänestä tulee sata kertaa -enemmän kuin neiti de la Vallière kuninkaan jalkavaimona tänään on. -Sillä kuningas ei nai neiti de la Vallièrea, ja mitä julkisemmin Ludvig -hänet julistaa rakastajattarekseen, sitä paksummaksi kutoo sen häpeän -otsarivan, jonka hän viskaa seppeleeksi hänen ohimoilleen. Ja samassa -määrässä kuin häntä halveksitaan, kuten itse häntä halveksin, saan minä -kerskailla. - --- Ah, olimme kulkeneet yhdessä, hän ja minä, ensimmäisen, kauneimman -kolmanneksen elämäämme, käyneet käsi kädessä nuoruuden ihanaa, -kukitettua polkua, ja nyt me saavumme tienhaaraan, missä hän eroaa -minusta, ja lähdemme kumpikin eri suuntaan, etääntyen yhä loitommaksi -toisistamme. Ja saavuttaakseni matkani pään, oi Herra, olen yksinäni, -toivotonna, menehtyneenä! Voi minua onnetonta!... - -Raoul oli ehtinyt näin pitkälle synkissä mietteissään, kun hänen -jalkansa koski koneellisesti hänen asuntonsa kynnystä. Hän oli saapunut -tänne näkemättä katuja, joita kulki, tietämättä, miten oli osannut -perille. Hän työnnälsi ovea, alkaen nousta portaita. - -Kuten useimmissa asumuksissa siihen aikaan oli porraskäytävä pimeä ja -välitasanteet hämäriä. Raoulin asuntoon oli noustava yksi askelmajakso. -Hän pysähtyi soittamaan. Olivain tuli vastaan, ottaen hänen käsistään -miekan ja päällysviitan. Raoul avasi itse eteisestä pieneen saliin -johtavan oven. Huone oli nuoren miehen asunnoksi varsin rikkaasti -sisustettu ja täynnä kukkia, joita Olivain herransa maun tuntien oli -kiirehtinyt hänelle hankkimaan siitä välittämättä, kiinnittäisikö tämä -siihen huomiotaan vai eikö. - -Salissa oli la Vallièren muotokuva, jonka tyttö itse oli piirtänyt ja -antanut Raoulille. Tämä tummalla damastilla päällystetyn suuren -leposohvan yläpuolelle ripustettu kuva oli ensimmäinen esine, jota -kohden Raoul suuntasi askeleensa, ensimmäinen esine, johon hän loi -katseensa. Raoul muuten noudattikin tässä vanhaa tottumustaan; aina -hänen kotiin tullessaan tämä kuva ennen muita veti hänen silmänsä -puoleensa. Nyt, kuten aina, hän meni suoraan muotokuvan luo ja nostaen -polvensa leposohvalle pysähtyi sitä surumielisesti katselemaan. - -Hänen käsivartensa olivat ristissä rinnalla, pää hieman koholla, katse -tyyni ja verhottu, suupielet katkerassa hymyssä. Hän silmäili -jumaloitua kuvaa. Sitten kaikki äskeiset mietteet muistuivat hänen -mieleensä, kaikki hänen kärsimyksensä kouristivat hänen sydäntään, ja -pitkän tuskantovin jälkeen hän äännähti kolmannen kerran: "Voi minua -onnetonta!" - -Tuskin oli hän nämä sanat lausunut, kun kuuli huokauksen ja voihkaisun -takanaan. - -Nopeasti kääntyen hän huomasi huoneen nurkkaan kumartuneena seisomassa -hunnutetun naisen, jonka hän sisään astuessaan oli kätkenyt avaamansa -oven taakse, eikä sittemmin selin seisten ollut häntä havainnut. - -Hän astui naista kohden, jonka läsnäoloa ei kukaan ollut ilmoittanut, -tervehtiäkseen ja tiedustaakseen vieraan asiaa. Mutta yhtäkkiä -alaspainunut pää kohosi, sivulle heitetty linnikko paljasti kasvot, ja -hän näki edessään valkoisen, murheellisen olennon. - -Raoul peräytyi kuin aaveen edestä. - -"Louise!" huudahti hän niin epätoivoisesti, ettei luulisi ihmisäänen -sellaista parahdusta soinnuttavan sydämen kaikkien säikeitten -katkeamatta. - - - - -200. - -Viimeinen isku. - - -Neiti de la Vallière, sillä hän se oli, astahti lähemmäksi. - -"Niin, -- Louise", kuiskasi tyttö. - -Mutta tällä perin lyhyellä väliajalla oli Raoul ehtinyt toipua -hämmästyksestään. - -"Te, mademoiselle?" kysyi hän, lisäten sitten sanoin kuvaamattomalla -äänensävyllä: "Te täällä?" - -"Niin, Raoul" toisti nuori tyttö; "niin, minä odotin teitä." - -"Anteeksi; sisälle tullessani en tiennyt..." - -"Niin, olin pyytänyt Olivainia olemaan teille mainitsematta..." - -Hän epäröitsi, ja kun ei Raoulkaan kiirehtinyt hänelle vastaamaan, -syntyi hetkisen äänettömyys -- äänettömyys, jonka kestäessä olisi -voinut kuulla näiden kahden sydämen tykytykset. Ne eivät enää sykkineet -yksiäänisesti, mutta kumpikin yhtä rajusti. - -Louisen oli puhuttava. - -"Minun täytyi teidät tavata", hän ponnistausi lausumaan, "oli aivan -välttämätöntä, että tulisin puheillenne... itse... yksinäni... En ole -kavahtanut toimenpidettä, jonka täytyy jäädä salaiseksi, sillä -ainoastaan te, herra de Bragelonne, sen ymmärtäisitte." - -"Tosiaan, mademoiselle", sopersi Raoul aivan säikähtyneenä ja -huohottaen, "siitä hyvästä käsityksestä huolimatta, joka teillä on -minusta, täytyy minun tunnustaa, etten minäkään..." - -"Tahdotteko osoittaa minulle sen suosion, että istahdatte minua -kuuntelemaan?" keskeytti hänet Louise lempeimmällä äänellään. - -Bragelonne katseli häntä hetkisen. Sitten hän surullisesti pudistaen -päätänsä istuutui tai pikemmin lysähti tuolille. - -"Puhukaa", sanoi hän. - -Tyttö vilkaisi vaivihkaa ympärilleen. Tämä katse oli rukous, joka anoi -salassapitämistä paljon kaunopuheisemmin kuin hänen vastikään -lausumansa sanat. - -Raoul nousi, astui ovelle, avasi sen ja huusi: "Olivain, en ole -kenenkään tavattavissa." - -Sitten hän kääntyi takaisin, tullen la Vallièren luo. - -"Tätäkö halusitte?" virkahti hän. - -Mikään ei voi kuvata vaikutusta, jonka tämä lause teki Louiseen, -tarkoittaessaan: -- Näette, että minä vielä ymmärrän teitä. - -Hän otti nenäliinansa pyyhkäistäkseen kapinallisen kyynelen -silmänurkastaan. Hetkisen perästä hän reipastausi puhumaan. - -"Raoul" hän virkkoi, "älkää kääntäkö minusta noita hyviä ja rehellisiä -silmiänne. Te ette kuulu niihin miehiin, jotka halveksivat naista -siksi, että hän on lahjoittanut sydämensä, kun tämä rakkaus tietää -heille onnettomuutta tai loukkaa heidän ylpeyttänsä." - -Raoul ei vastannut mitään. - -"Ah!" jatkoi la Vallière. "On liiankin totta, että asiani on huono, ja -vaikea on minun löytää sopivaa lausetta alkaakseni. No, koetanhan tehdä -parastani, kertoakseni teille koristamatta kaikki. Kun puhun totta, -löydän aina suoran tien pimeydessä, epäröimisessä ja vastuksissa, jotka -minun täytyy voittaa huojentaakseni ylivuotavaa sydäntäni, kun se -tahtoo tyhjentää tunteensa jalkojenne juureen." - -Raoul pysyi yhä ääneti. - -La Vallière katseli häntä ilmeellä, joka näkyi haastavan: -- Rohkaiskaa -minua! Lausukaahan sananen, taivaan tähden! - -Mutta Raoul oli yhä vaiti, ja tytön täytyi jatkaa. - -"Juuri äsken", virkkoi hän, "herra de Saint-Aignan kävi kuninkaan -puolesta luonani." - -Hän loi silmänsä alas. Raoul taasen käänsi katseensa poispäin, jottei -näkisi mitään. - -"Herra de Saint-Aignan kävi kuninkaan puolesta luonani", toisti tyttö, -"ja ilmoitti minulle, että te tiedätte kaikki." - -Ja hän koetti katsoa kasvoihin häntä, joka niin monien iskujen lisäksi -sai vielä tämän; mutta hänelle oli mahdotonta kohdata Raoulin silmiä. - -"Hän sanoi minulle, että teissä on noussut minua vastaan oikeutettu -viha." - -Tällä kertaa Raoul katsahti tyttöön, ja halveksiva hymy värähti hänen -huulillaan. - -"Oi", jatkoi Louise, "pyydän, älkää sanoko, että olette tuntenut minua -kohtaan muuta kuin vihaa. Odottakaa, Raoul, kunnes olen sanonut kakki, -odottakaa, kunnes olen puhunut loppuun." - -Tahtonsa voimalla Raoul pakotti otsansa kirkastumaan; poimu hävisi -hänen suupielestään. - -"Ja ensiksikin", sanoi la Vallière, "ensiksi pyydän teiltä -jalomielisimmältä ja ylevimmältä mieheltä -- anteeksi, rukoilen sitä -kädet ristissä, kumartunein otsin. Vaikka jätinkin teidät -tietämättömäksi siitä, mitä minussa tapahtui, en toki koskaan olisi -suostunut teitä pettämään. Oi, minä rukoilen teitä, Raoul, pyydän sitä -polvillani, vastatkaa minulle, vaikkapa sananne olisi herjaus. -Mieluummin solvaus huuliltanne kuin epäily sydämestänne!" - -"Ihmettelen teidän ajatustenne ylevää hienoutta, mademoiselle", vastasi -Raoul, yritellen pysyä tyynenä. "Ja petetty tietämättömyyteen on siis -rehellistä; mutta pettäminen näkyy olevan väärin, ja sitä te ette -tekisi." - -"Monsieur, kauan luulin, että rakastin teitä yli kaiken, ja niin kauan -kuin tähän rakkauteeni uskoin minä tunnustin teitä rakastavani. -Bloisissa minä rakastin teitä. Kuningas kävi Bloisissa; luulin teitä -vielä rakastavani. Olisin vannonut sen alttarilla. Mutta päivä tuli, -jolloin huomasin erehdykseni." - -"No niin, sinä päivänä, mademoiselle, koskapa minä teitä yhäti -rakastin, olisi oikeudenmukaisuus vaatinut teitä minulle ilmoittamaan, -että oma rakkautenne oli sammunut." - -"Sinä päivänä, Raoul, päivänä, jolloin näin sydämeni sisimpään, -päivänä, jolloin tunnustin itselleni, että te ette ollut ajatusteni -ainoa esine, päivänä, jolloin silmieni eteen aukeni toinen tulevaisuus -kuin olla ystävättärenne, lemmittynne, puolisonne, ah, sinä päivänä, -Raoul, ette enää ollut lähelläni." - -"Te tiesitte olinpaikkani, mademoiselle. Olisi pitänyt kirjoittaa." - -"Raoul, minä en uskaltanut. Raoul, olin kurja pelkuri. Mitäpä saatoin -tehdä, Raoul! Minä tunsin teidät niin hyvin, tiesin niin hyvin, että -rakastitte minua, ja tämä tietoisuus sai minut vapisemaan, kun vain -ajattelinkin murhetta, jonka teille aiheuttaisin. Ja se on niin totta, -Raoul, kuin että tällä hetkellä teille puhuessani, teidän eteenne -kumartuneena, sydän pakahtumaisillaan, ääni uupuen nyyhkytyksistä, -kyyneleet silmissä, minulla ei ole muuta puolustusta kuin -avomielisyyteni, ei muuta murhetta kuin se, jonka luen teidän -silmistänne." - -Raoul yritti hymyillä. - -"Ei", lausui nuori tyttö syvällä vakaumuksella, "ei, te ette saa tehdä -minulle sitä vääryyttä, että teeskentelisitte edessäni. Te kyliä -rakastitte minua, te olitte varma rakkaudestanne, te ette pettänyt -itseänne, ette valehdellut omalle sydellenne, kun sitävastoin minä, -minä...!" - -Ja aivan kalpeana, käsivarret ojennettuina pään yli hän hervahti -polvilleen. - -"Kun sitävastoin te", täydensi Raoul, "sanoitte minua rakastavanne ja -rakastitte toista!" - -"Ah, niin!" huudahti poloinen lapsi. "Ah, niin, minä rakastan toista; -ja tätä toista... hyvä Jumala! -- sallikaa minun se sanoa, koska se on -ainoa puolustukseni, Raoul -- tätä toista minä rakastan enemmän kuin -elämääni, enemmän kuin rakastan Jumalaa. Antakaa rikokseni anteeksi tai -rangaiskaa petokseni, Raoul. En ole tullut tänne puolustautumaan, vaan -sanomaan teille: Te tiedätte, mitä rakastaminen on! No niin, minä -rakastan! Rakastan siinä määrin, että antaisin henkeni, antaisin -sieluni rakastettuni edestä! Jos hän koskaan lakkaa minua rakastamasta, -kuolen murheeseen, ellei Jumala minua vahvista, ellei Herra minua -armahda. Raoul, olen tullut tänne alistuakseni tahtoonne, olkoon se -millainen tahansa; kuollakseni, jos vaaditte kuolemaani. Surmatkaa -minut siis, Raoul, jos sydämessänne uskotte, että ansaitsen kuoleman." - -"Varokaa, mademoiselle", sanoi Raoul; "naisella, joka pyytää kuolemaa, -ei ole petetylle rakastajalleen enää muuta annettavaa kuin verensä." - -"Olette oikeassa", vastasi tyttö. - -Raoul huokasi syvään. - -"Ja te rakastatte voimatta unohtaa?" huudahti Raoul. - -"Minä rakastan tahtomatta unohtaa, haluamatta rakastaa ketään muuta", -vastasi la Vallière. - -"Hyvä!" virkkoi Raoul. "Olette todellakin sanonut minulle kaikki, mitä -teillä oli sanottavaa, kaikki, mitä saatoin toivoa tietäväni. Ja nyt, -mademoiselle, on minun vuoroni pyytää teiltä anteeksi. Minä olin -vähällä tulla esteeksi elämänne tiellä; minä olinkin väärässä, -pettäessäni itseäni minä autoin teitä itseänne pettämään." - -"Oi", äännähti la Vallière, "en teiltä niin paljon pyydä, Raoul." - -"Kaikki on ollut minun syyni, mademoiselle", jatkoi Raoul. "Tuntien -elämän ongelmat paremmin kuin te olisi minun asiani ollut teitä -valaista. Minun ei olisi sopinut rakentaa epävarmalle pohjalle; minun -olisi pitänyt saattaa sydämenne puhumaan, kun sitävastoin tuskin olen -huulianne puhuttanut. Toistan, mademoiselle, että pyydän teiltä -anteeksi." - -"Se on mahdotonta, mahdotonta!" huudahti Louise. "Te laskette minusta -leikkiä!" - -"Miksikä mahdotonta?" - -"Niin, on mahdotonta olla noin hyvä, noin jalo, noin täydellinen." - -"Pitäkää varanne!" virkkoi Raoul katkerasti hymyillen. "Sillä kohta -sanotte ehkä, etten ole teitä rakastanutkaan." - -"Oi, te rakastatte minua hellänä veljenä! Sallikaa minun sitä toivoa, -Raoul." - -"Hellänä veljenä? Luopukaa siitä erehdyksestä, Louise. Minä rakastin -teitä rakastajana, puolisona, hellimpänä teitä rakastavista miehistä." - -"Raoul, Raoul!" - -"Veljenäkö? Oi, Louise, minä rakastin teitä niin, että olisin uhrannut -teille kaiken vereni pisara pisaralta, kaiken lihani pala palalta, koko -iäisyyteni hetki hetkeltä." - -"Raoul, Raoul, Jumalan tähden!" - -"Minä rakastin teitä niin paljon, Louise, että sydämeni on kuollut, -uskoni horjuu ja silmäni sammuvat. Rakastin teitä niin paljon, etten -enää näe mitään maan päällä enkä taivaassa." - -"Raoul, Raoul, ystäväni, rukoilen teitä säästämään minua!" huudahti la -Vallière. "Oi, jospa olisin tiennyt!..." - -"On myöhäistä, Louise. Te rakastatte, olette onnellinen. Luen ilonne -kyyneltenne välistä. Oikeudentuntonne juoksuttamien kyynelten takaa -tunnen rakkautenne aiheuttamat huokaukset. Louise, Louise, te olette -tehnyt minusta ihmisten kurjimman. Poistukaa, minä vannotan teitä. -Hyvästi, hyvästi!" - -"Antakaa minulle anteeksi, minä rukoilen!" - -"Ah, enkö ole tehnyt enemmänkin? Enkö ole teille sanonut, että yhä -rakastan teitä?" - -Louise kätki kasvot käsiinsä. - -"Ja sanoa teille tämä -- ymmärrättekö, Louise? -- sanoa se teille -tällaisella hetkellä, sanoa se teille niinkuin minä sen sanon, on -ilmoittaa teille kuolemantuomioni. Hyvästi!" - -La Vallière aikoi ojentaa kätensä häntä kohti. - -"Me emme enää saa nähdä toisiamme tässä maailmassa", sanoi Raoul. - -Tyttö tahtoi huudahtaa. Hän sulki kädellään hänen suunsa. Louise -suuteli tätä kättä ja meni tainnuksiin. - -"Olivain", kutsui Raoul, "ottakaa tämä nuori nainen ja kantakaa hänet -vaunuihinsa, jotka odottavat portilla." - -Olivain nosti hänet ylös. Raoul liikahti rynnätäkseen la Vallièreä -kohti ja antaakseen hänelle ensimmäisen ja viimeisen suutelon. Sitten -hän äkkiä pysähtyen virkkoi: - -"Ei, se onni ei ole minua varten. En ole Ranskan kuningas, en tahdo -varastaa!" - -Ja hän astui takaisin huoneeseensa, sillävälin kun lakeija kantoi yhä -tainnuksissa olevan la Vallièren vaunuihin. - - - - -201. - -Mitä Raoul oli aavistanut. - - -Kun Raoul oli lähtenyt, kun häntä saattavat kaksi huudahdusta olivat -värähtäneet ilmaan, jäivät Atos ja d'Artagnan kahden kesken. - -Atoksen kasvot saivat heti saman odottavan ilmeen, joka niillä oli -ollut d'Artagnanin saapuessa. - -"No, rakas ystävä", virkkoi hän, "mitä tulit minulle ilmoittamaan?" - -"Minäkö?" kysyi d'Artagnan. - -"Niin tietysti. Ei sinua noin ilman aikojaan lähetettäne?" - -Atos hymyili. - -"Peijakas!" murahti d'Artagnan. - -"Autan sinua alkuun, rakas ystävä. Kuningas on raivoissaan, eikö niin?" - -"No, täytyypä myöntää, että hän ei ole tyytyväinen." - -"Ja sinä tulet...?" - -"Hänen käskystään, aivan oikein." - -"Siis minua vangitsemaan?" - -"Iskit naulaa kantaan, rakas veikkonen." - -"Sitä odotinkin. Lähtekäämme!" - -"Oh, lempo soikoon!" huudahti d'Artagnan. "Kovinpa sinulla on kiire!" - -"Pelkään viivyttäväni sinua", sanoi Atos hymyillen. - -"Minulla on aikaa. Etkö muuten ole utelias tietämään mitä tapahtui -kuninkaan ja minun kesken?" - -"Jos viitsit sen kertoa, ystäväni, kuuntelen mielelläni." - -Ja hän osoitti d'Artagnanille suurta nojatuolia, johon tämä heittäysi -mukavaan asentoon. - -"Minä todella haluan selostaa keskusteluamme, tiedätkös", jatkoi -d'Artagnan, "sillä se oli mielenkiintoinen kylläkin." - -"Puhu pois." - -"No niin, kuningas kutsutti minut luokseen." - -"Heti lähtöni jälkeenkö?" - -"Sinä olit vielä portaiden alimmilla askelmilla, kuten muskettisoturit -minulle sanoivat. Minä saavuin. Ystäväni, hän ei ollut punehduksissa, -hän oli sinervä. En vielä tiennyt, mitä oli tapahtunut. Mutta lattialla -näin kahdeksi kappaleeksi taitetun miekan. - -"'Kapteeni d'Artagnan!' huudahti kuningas minut nähdessään. 'Sire', -vastasin minä. - -"'Täältä juuri läksi herra de la Fère, ja hän oli hävytön!' 'Hävytön?' -huudahdin sellaiseen äänensävyyn, että kuningas äkkiä pysähtyi. - -"'Kapteeni d'Artagnan', huomautti hän hammasta purren, 'te kuuntelette -ja tottelette minua'. 'Se on velvollisuuteni, sire.' - -"'Olen tahtonut säästää tältä herrasmieheltä, josta minulla on muutamia -hyviä muistoja, solvauksen vangituttaa hänet luonani.' - -"'Ah, ah!' virkahdin minä tyynesti. 'Mutta', pitkitti hän, 'teidän on -otettava vaunut.' - -"Minä liikahdin. - -"'Jos teistä on vastenmielistä itse vangita hänet', jatkoi kuningas, -'lähettäkää tänne henkivartioni kapteeni.' - -"'Sire', vastasin minä, 'ei ole tarvis henkivartion kapteenia, koska -minä olen palvelusvuorolla.' - -"'En tahtoisi tuottaa teille ikävää mieltä', sanoi kuningas suopeasti, -'sillä te olette aina palvellut minua hyvin, herra d'Artagnan.' - -"'Tässä ei ole kysymystä minun mieliteoistani, sire', vastasin minä. -'Olen palvelusvuorolla, siinä kaikki.' - -"'Mutta', kummeksui kuningas, 'minun tietääkseni kreivi on ystävänne?' - -"'Vaikka hän olisi isäni, sire, olisin yhtä valmis tottelemaan.' - -"Kuningas katseli minua; tarkattuaan järkkymättömiä kasvojani hän -näytti tyytyväiseltä. - -"'Te vangitsette siis kreivin?' kysyi hän. - -"'Tietysti, sire, jos annatte minulle siihen määräyksen.' - -"'Hyvä on, annan teille määräyksen.' - -"Minä kumarsin. - -"'Missä kreivi on, sire?' - -"'Te etsitte hänet.' - -"'Ja vangitsen hänet siis missä vain tapaan?' - -"'Niin... mutta koettakaa tavata hänet kotonaan. Jos hän on -paluumatkalla tiluksilleen, lähtekää Pariisista ja ottakaa hänet tiellä -kiinni.' - -"Minä tein kunnioittavan kumarruksen. - -"'Noh?' kysyi kuningas, kun jäin paikalleni. - -"'Minä odotan, sire.' - -"'Mitä odotatte?' - -"'Vangitsemiskäskyn allekirjoittamista.' - -"Kuningas näytti vastahakoiselta. Olikin uusi mahtitemppu -kysymyksessä, oli vahvistettava mielivaltainen oikku varmaksi -toiminnaksi. Hän otti verkalleen ja nyreästi kynän ja kirjoitti: - - "'Määräys chevalier d'Artagnanille, muskettisoturieni - päällikkökapteenille, vangita herra kreivi de la Fère, - missä vain hänet tapaa.' - -"Sitten hän kääntyi minuun päin. Minä odotin silmää räpäyttämättä. -Epäilemättä hän luuli tyyneydessäni näkevänsä uhmailua, sillä hän -piirrälsi nimensä alle rivakasti, antaen paperin sitten minulle. - -"'Menkää!' huudahti hän. - -"Minä tottelin ja tässä nyt olen." - -Atos puristi ystävänsä kättä. - -"Lähtekäämme!" virkkoi hän. - -"Oh", sanoi d'Artagnan, "sinulla on varmaan joitakuita pikku asioita -järjestettävinä, ennenkuin lähdet asunnostasi!" - -"Minullako? Ei ensinkään." - -"Mitä!..." - -"Hyvä Jumala, ei. Tiedäthän, d'Artagnan, että olen aina ollut -vaatimaton matkustavainen maan päällä, valmis lähtemään kuninkaani -käskystä maailman ääriin, valmis muuttamaan tästä maailmasta Jumalani -käskystä. Mitä tarvitsee valmistaunut ihminen? Matkalaukun tai -ruumiskirstun. Olen valmis tänään, kuten aina, rakas ystävä. Vie minut -siis." - -"Mutta Bragelonne?..." - -"Olen kasvattanut hänet samoissa periaatteissa, jotka olen itselleni -omaksunut, ja huomasithan, miten hän sinut nähdessään heti arvasi -tulosi syyn. Olemme hänet hetkeksi eksyttäneet jäljiltä; mutta ole -huoletta, hän aavistaa kylliksi epäsuosioni, jotta hän ei ylenmäärin -säikähdä. Lähtekäämme." - -"Lähtekäämme", säesti d'Artagnan tyynesti. - -"Ystäväni", sanoi kreivi, "kun olen taittanut miekkani kuninkaan edessä -ja heittänyt palaset hänen jalkojensa juureen, olen kai vapautunut sitä -sinulle jättämästä." - -"Olet oikeassa; ja mitä hittoa sinun miekallasi tekisinkään?" - -"Kävelenkö edessäsi vai takanasi?" - -"Käsikynkässäni", vastasi d'Artagnan. Ja hän tarttui kreivin -käsivarteen, astuakseen alas portaita. - -Grimaud, joka oli kohdannut heidät eteisessä, katseli levottomana -heidän lähtöään. Hän tunsi kylliksi elämää, aavistaakseen tässä olevan -jotakin kätkettynä. - -"Kah, sinäkö siinä, kunnon Grimaud!" virkkoi Atos. "Me lähdemme..." - -"Ajelemaan vaunuissani", keskeytti d'Artagnan ystävällisellä pään -nyökäytyksellä. - -Grimaud kiitti d'Artagnania irvistyksellä, joka nähtävästi oli aiottu -hymyilyksi, ja saattoi ystävyksiä vaunujen ovelle. Atos nousi -ajopeleihin ensimmäisenä, d'Artagnan seurasi häntä lausumatta ajajalle -sanaakaan. Tämä vaatimaton ja hiljainen lähtö ei herättänyt mitään -huomiota naapuristossa. Kun vaunut olivat ehtineet rantakaduille, sanoi -Atos. - -"Näyt vievän minut Bastiljiin?" - -"Minäkö?" virkkoi d'Artagnan. "Minä vien sinut mihin tahdot mennä, en -minnekään muualle." - -"Miten niin?" ihmetteli kreivi. - -"_Pardieu_!" huudahti d'Artagnan. "Käsittänethän, että olen ottanut -tehtävän vain saadakseni sinut toimimaan vapaasti. Ethän odota, että -noin vain tunnottomasti ja häikäilemättä veisin sinut vankilaan! Jos -minulla ei olisi ollut muuta mielessä, olisin jättänyt homman -henkivartion kapteenille." - -"Siis...?" kysyi Atos. - -"Siis, toistan sinulle, me menemme minne tahdot." - -"Rakas ystävä", sanoi Atos syleillen d'Artagnania, "tästä tunnen sinut -hyvin." - -"Peijakas, asia näyttää minusta aivan yksinkertaiselta. Ajaja vie sinut -Cours-la-Reinen tulliportille. Sieltä löydät hevosen, jota olen -käskenyt pitää varalla. Sillä hevosella ajat kolme vuoroa perätysten, -ja minä pidän huolta, etten saavu kuninkaan luo kertomaan lähdöstäsi -ennen kuin on mahdoton sinua tavoittaa. Tällä välin ehdit le Havreen ja -sieltä Englantiin. Siellä sinua odottaa sievä talo, jonka ystäväni -herra Monk on minulle lahjoittanut, puhumattakaan kestiystävyydestä, -jota Kaarle-kuningas ei suinkaan ole sinulle tarjoamatta. No, mitä -sanot tästä suunnitelmasta?" - -"Vie minut Bastiljiin", lausui Atos hymyillen. - -"Tyhmää itsepintaisuutta!" sanoi d'Artagnan. - -"Ajattele toki." - -"Mitä?" - -"Että sinä et enää ole kahdenkymmenen korvilla. Usko minua, veikkonen, -puhun ihan vakavasti: vankila on surma meidän ikäisillemme. Ei, ei, -minä en salli, että riudut vankihuoneessa. Pelkkä sen ajatteleminenkin -viipoittaa päätäni!" - -"Ystävä", vastasi Atos, "Jumala on onneksi antanut minulle yhtä -kestävän ruumiin kuin sielunkin. Usko minua, pysyn lujana viimeiseen -hengenvetooni asti." - -"Mutta tuo ei ole lujuutta, rakas ystävä, vaan hupsuttelua." - -"Ei, d'Artagnan, tämä on korkeinta järkeä. Älä luule, että rahtuakaan -pohdin kanssasi kysymystä, saatatko minut pelastamalla itsesi turmioon. -Olisin tehnyt sen, minkä sinä teet, jos pako olisi minulle sopinut. -Olisin siis vastaanottanut sinulta, minkä sinä epäilemättä -samanlaisessa tilaisuudessa olisit ottanut minulta vastaan. Ei, tunnen -sinut liian hyvin viitatakseni siihen kohtaan." - -"Ah, kunpa noudattaisit neuvoani", sanoi d'Artagnan, "kyllä minä -juoksuttaisin kuningasta perässäsi!" - -"Hän on kuningas, rakas ystävä." - -"Oh, samantekevää minulle! Olkoon vainkin kuningas, mutta minä -vastaisin hänelle surkeilematta: 'Sire, vangituttakaa, karkoittakaa, -surmauttakaa ken tahansa Ranskassa ja Euroopassa; käskekää minun -vangita tai lävistää tikarilla ken hyvänsä, vaikkapa oma veljenne, -mutta älkää ikinä koskeko kehenkään neljästä muskettisoturista, tai -_mordioux_..," - -"Hyvä ystävä", vastasi Atos tyynesti, "tahtoisin saada sinut -varmistumaan eräästä seikasta, nimittäin että haluan tulla vangituksi, --- että ennen kaikkea toivon vangitsemista." - -D'Artagnan kohautti olkapäitään. - -"Mitäpä siitä haastella!" jatkoi Atos. "Asia on niin, että jos -päästäisit minut menemään, palaisin itse tarjoutumaan pidätettäväksi. -Tahdon osoittaa tuolle nuorelle miehelle, jota hänen kruununsa loisto -häikäisee, tahdon osoittaa hänelle, että hän on ihmisistä ensimmäinen -vain olemalla myöskin jalomielisin ja viisain. Hän rankaisee minua, -vangitsee minut, rääkkää minua, olkoon niin! Hän käyttää valtaansa -väärin, ja minä tahdon tutustuttaa hänet tunnontuskiin, -- -odottaessani, että Jumala opettaa hänelle, mitä rangaistus on." - -"Tiedän liian hyvin, veikkoseni", vastasi d'Artagnan, "että kieltosi on -kielto. En enää yritä vakuutella. Sinä tahdot joutua Bastiljiin?" - -"Niin tahdon." - -"Menkäämme sinne!... Bastiljiin!" lisäsi d'Artagnan ajajalle. - -Ja heittäytyen takakenoon vaunuissa hän pureskeli viiksiään niin -kiihkeästi, että se Atokselle ilmaisi jonkun päätöksen syntyneen tai -olevan syntymässä ystävän aivoissa. - -Puhe taukosi vaunuissa, ja ne vierivät edelleen yhtä nopeasti eli yhtä -verkalleen. Atos tarttui muskettisoturin käteen. - -"Ethän ole minulle suutuksissa, d'Artagnan?" tiedusti hän. - -"Suutuksissa? Oh, _pardieu_, en! Minkä sinä teet sankaruudesta, sen -olisin minä tehnyt itsepäisyydestä." - -"Mutta uskothan, että Jumala kostaa puolestani, d'Artagnan?" - -"Ja tunnen maan päällä henkilöitä, jotka siinä auttavat jumalaa", -vastasi kapteeni. - - - - -202. - -Kolme yhtymisestään kummastunutta pöytäkumppanusta. - - -Vaunut olivat saapuneet Bastiljin ensimmäiselle portille, missä -vahtisotilas pysähdytti tulijat. Mutta d'Artagnanin tarvitsi virkkaa -vain sananen, ja ajopelit päästettiin sisälle. Hallintopihalle johtavaa -katettua pääkujaa ajettaessa d'Artagnan -- jonka ilveksensilmä huomasi -kaikki, vieläpä tunkeusi muurienkin läpi -- huudahti yhtäkkiä: - -"Hei, mitä minä näenkään?" - -"No", virkkoi Atos tyynesti, "kenet näet, ystäväni?" - -"Katsohan tuonne päin!" - -"Pihaanko?" - -"Niin, mutta nopeasti, joudu." - -"Siellä on vaunut." - -"Aivan!" - -"Tuodaan jotakuta onnetonta vankiraukkaa, kuten minutkin." - -"Olisipa se hullunkurista...!" - -"Minä on käsitä." - -"Kiirehdi vielä katsahtamaan nähdäksesi, kuka noista vaunuista astuu -ulos." - -Samassa tuli toinen vahtisotilas pysähdyttämään d'Artagnania. -Virallisista muodollisuuksista suoriuduttaessa Atos saattoi nähdä sadan -askeleen päässä miehen, jota ystävä oli hänelle osoittanut. Tämä -henkilö astui juuri vaunuista hallintorakennuksen portaiden edessä. - -"No", kysyi d'Artagnan, "näetkö hänet?" - -"Kyllä; harmaapukuinen mies." - -"Mitä siitä sanot?" - -"Enpä oikein tiedä. Harmaapukuinen mies astumassa ulkovaunuista, siinä -kaikki." - -"Atos, löisin vetoa, että se on hän." - -"Kuka hän?" - -"Aramis." - -"Aramisko vangittu? Mahdotonta!" - -"En sano, että hänet on vangittu, koska näemme hänet yksinään -vaunuissa." - -"Mitä hän sitten täällä tekee?" - -"Oh, hän tuntee Baisemeauxin, vankilanpäällikön", vastasi -muskettisoturi salamielisesti. "_Ma foi_, saavumme juuri hyvään -aikaan!" - -"Miten niin?" - -"Nähdäksemme." - -"Olen hyvin pahoillani tästä kohtauksesta, joka on hänelle kiusallinen -ensiksikin siksi, että hän näkee minut, ja toisekseen syystä että hänet -nähdään." - -"Viisaasti päätelty." - -"Valitettavasti ei Bastiljin kohtauksissa auta mikään; vaikka -yhteentörmäystä välttääkseen tahtoisikin peräytyä, se ei käy laatuun." - -"Kuulehan, Atos, minulla on tuuma. On säästettävä Aramikselta -mainitsemasi mielipaha." - -"Mitä tehdä?" - -"Kas näin... tai selittääkseni paremmin, anna minun kertoa asia omalla -tavallani. En kehoita sinua valehtelemaan, se kun olisi sinulle -mahdotonta." - -"No niin?" - -"Ka, minä valehtelen kahden edestä; se on ylen helppoa gascognelaisen -luonteelle ja tottumukselle!" - -Atos hymyili. Vaunut pysähtyivät minne edellisetkin olivat -seisahtuneet, ihan hallintorakennuksen eteen. - -"Sovittu siis?" kuiskasi d'Artagnan ystävälleen. - -Atos nyökkäsi myöntymyksen merkiksi. He nousivat portaita. Jos -lukijamme ihmettelevät, että he niin helposti olivat päässeet -Bastiljiin, on muistettava, että d'Artagnan ulkoportilla, joka oli -ankarimmin vartioitu, oli ilmoittanut tuovansa valtiovankia. Mutta -kolmannella portilla, koska he kerran jo olivat sisällä, hän virkkoi -vahtisotilaalle vain: "Herra Baisemeauxin luo." - -Pian he olivat vankilanpäällikön ruokasalissa, jossa d'Artagnanin -silmät ensinnä kiintyivät Aramiksen kasvoihin. Tämä istui Baisemeauxin -vieressä, odotellen hyvää ateriaa, jonka tuoksu jo leijui kautta -huoneiston. - -Jos d'Artagnan teeskentelikin ihmetystä, niin Aramis ei sitä -teeskennellyt. Hän säpsähti nähdessään molemmat ystävänsä, ja hänen -mielenliikutuksensa oli ilmeinen. - -Sillävälin Atos ja d'Artagnan tervehtivät, ja kummastunut Baisemeaux, -hämillään näiden kolmen vieraansa yhtymisestä, alkoi tuhansin elein -kierrellä ja kaarrella heidän ympärillään. - -"Kas vain!" virkahti Aramis. "Mikä sattuma...?" - -"Samaa kysymme sinulta", vastasi d'Artagnan. - -"Olemmeko kaikin saapuneet tyrmään teljettäviksi?" huudahti Aramis, -tekeytyen hilpeäksi. - -"Hehheh", naurahti d'Artagnan, "kyllähän nämä seinät hitonmoisesti -haiskahtavat vankilalta. Herra Baisemeaux, tehän tuonnoin kutsuitte -minut illalliselle?" - -"Minä?" huudahti Baisemeaux. - -"Kah, näytätte kuin pilvistä pudonneelta! Ettekö enää muista?" - -Baisemeaux kalpeni, punastui, tarkkasi häntä silmäilevää Aramista ja -änkytti lopuksi: - -"Kyllä... kovin mielissäni... mutta... kuolemakseni... minä en... voi -kurjaa muistia!" - -"Noh, minä olen väärässä", sanoi d'Artagnan muka närkästyneenä. - -"Mitenkä väärässä?" - -"Muistan nähtävästi päin honkia." - -Baisemeaux ryntäsi hänen luokseen. - -"Älkää välittäkö muotoseikoista, hyvä kapteeni", lepytteli hän, -"minulla on huonoin pää koko kuningaskunnassa. Kun olen poissa -kyyhkysteni parista ja niiden lakan ulkopuolella, en ole kuusi viikkoa -palvelleen sotamiehen arvoinen." - -"Nyt siis kuitenkin muistatte!" virkkoi d'Artagnan pontevasti. - -"Niin, niin", vastasi vankilanpäällikkö epäröiden, "minä muistan." - -"Olimme silloin kuninkaan luona; te kerroitte minulle kaikenlaisia -juttuja asioistanne herrojen Louvièresin ja Tremblayn kanssa." - -"Ah, aivan niin!" - -"Ja herra d'Herblayn hyväntahtoisuudesta teitä kohtaan." - -"Oo!" huudahti Aramis katsahtaen onnetonta vankilanpäällikköä aivan -suoraan silmiin. "Sanoitte, että teillä oli huono muisti, herra -Baisemeaux!" - -Tämä keskeytti muskettisoturin äkkiä. - -"Aivan niin, olette oikeassa! Minusta tuntuu kuin olisin siellä vielä. -Pyydän tuhannen tuhatta kertaa anteeksi! Mutta tietäkää, paras herra -d'Artagnan, että te millä hetkellä tahansa, kutsuttuna tai kutsumatta, -olette isäntä talossani, te ja ystävänne herra d'Herblay", sanoi hän -kääntyen Aramiksen puoleen, "sekä monsieur", hän lisäsi kumartaen -Atokselle. - -"Olenkin ajatellut tätä", vastasi d'Artagnan. "Syy tulooni on seuraava: -kun minulla tänä iltana ei ollut mitään tehtävää kuninkaallisessa -palatsissa, tahdoin tulla koettelemaan arkiruokaanne, ja tiellä tapasin -sitten herra kreivin." - -Atos kumarsi. - -"Herra kreivi, joka saapui hänen majesteettinsa luota, jätti minulle -määräyksen, joka vaatii nopeata toimeenpanoa. Kun olimme täällä -lähellä, tahdoin kuitenkin edes tulla puristamaan kättänne ja -esittelemään teille tämän herrasmiehen, josta puhuitte minulle niin -edullisesti kuninkaan luona samana iltana kun..." - -"Mainiota, mainiota! Kreivi de la Fère, luullakseni?" - -"Aivan niin." - -"Herra kreivi on tervetullut." - -"Ja hän illastaa teidän molempien kanssa, eikö niin? Minä, poloinen -vainukoira, juoksen sillävälin virkatoimessani. Teitä onnellisia -kuolevaisia!" hän lisäsi huoahtaen kuten Portos olisi saattanut tehdä. - -"Te lähdette siis?" huudahtivat Aramis ja Baisemeaux samaan iloisen -kummastuksen tunteeseen yhtyneinä. - -D'Artagnan huomasi vivahduksen. - -"Jätän tilalleni", hän virkkoi, "ylevän ja oivallisen pöytäkumppanini", -ja hän löi Atosta hiljaa olkapäälle. Tämäkin oli ihmeissään eikä voinut -olla sitä hiukan osoittamatta. Mutta sen huomasi ainoastaan Aramis, -sillä herra Baisemeaux ei ollut yhtä terävä kuin nuo kolme ystävystä. - -"Mitä! Menetämmekö me teidät?" toisti kelpo vankilanpäällikkö. - -"Pyydän teiltä tuntia tai puoltatoista. Minä palaan jälkipöytään." - -"Oh, me odotamme", ehdotti Baisemeaux. - -"Siinä ette tekisi mielikseni." - -"Palaatko sinä?" virkkoi Atos epäilevästi. - -"Varmasti", vastasi ystävä, puristaen merkitsevästi hänen kättään. -"Odota minua, Atos", hän lisäsi matalammalla äänellä; "ole hilpeä, -äläkä Jumalan tähden puhu asioista!" - -Uusi luottamuksellinen kädenpuristus sai kreivin varmistumaan siitä, -että oli välttämätöntä pysyä varovaisena ja tutkimattomana. - -Baisemeaux saattoi d'Artagnania ovelle. - -Monin sukoilevin sanoin kävi Aramis nyt Atokseen käsiksi, Päättäneenä -saada tämän puhumaan. Mutta Atoksella oli kaikki sielunlahjansa -korkeimmassa asteessa. Tarpeen tullen hän oli maailman ensimmäinen -puhuja; mutta hän olisi ennen kuollut kuin hiiskahtanut sanaakaan, jos -asiat vaativat vaitioloa. - -Kymmenen minuutin kuluttua d'Artagnanin lähdöstä nämä kolme -herrasmiestä siis asettuivat aivan erinomaisen keittotaidon herkuilla -runsaasti katettuun pöytään. Lämpimät ruokalajit suurissa astioissa, -säilykkeet ja mitä erilaisimmat viinit esiintyivät vuoronsa jälkeen -tällä kuninkaan kustannuksella tarjoillulla aterialla, jonka -menoarviosta herra Colbert olisi helposti voinut säästää kaksi -kolmannesta, silti ketään Bastiljissa laihduttamatta. Kuitenkin -ainoastaan Baisemeaux söi ja joi vankasti. Aramis ei hylkinyt mitään, -vaan maisteli kaikkea. Liemen ja kolmannen väliruokalajin jälkeen Atos -ei enää nauttinut mitään. - -Keskustelu oli sellaista kuin se saattoi olla kolmen luonteeltaan ja -tarkoituksiltaan niin erilaisen henkilön välillä. Aramis ei lakannut -kyselemästä itseltään, mistä merkillisestä syystä Atos oli jäänyt -Baisemeauxin luo, vaikka d'Artagnan oli sieltä poistunut, ja miksi -d'Artagnan oli lähtenyt vaikka Atos oli jäänyt. Atos koetti tutkia -Aramiksen sielun koko syvyyttä, -- mitä tuo verukkeista ja salajuonista -elävä mies mielessään hautoi. Tarkkaavaisesti tätä tähyillessään kreivi -nimenomaan haistoi hänellä olevan jotakin tärkeätä hankkeissa. Sitten -hänkin keskittyi omiin asioihinsa, kysellen itseltään, miksi d'Artagnan -oli niin omituisen äkkiä lähtenyt Bastiljista, jättäen sinne niin -huonosti esitellyn, niin epävirallisesti luovutetun vangin. - -Mutta me emme pysähdy näitä henkilöitä tutkistelemaan. Jätämme heidät -runsaan aterian tähteiden ääreen -- leikeltyjen salvukukkojen, -peltopyyn viipaleiden ja herra de Baisemeauxin vieraanvaraisen veitsen -silpomien kalojen pariin, seurataksemme d'Artagnania. - -Hypäten vaunuihin, jotka olivat hänet tuoneet, huusi muskettisoturi -ajajan korvaan: - -"Kuninkaan palatsiin, niin että kaviot iskevät tulta!" - - - - -203. - -Mitä Louvressa tapahtui Bastiljin illallisen aikana. - - -Herra de Saint-Aignan oli toimittanut tehtävänsä neiti de la -Vallièren luona, kuten on edellä ilmennyt. Mutta parhaallakaan -kaunopuheisuudellaan hänen ei onnistunut saada nuorta tyttöä -varmistumaan siitä, että hänellä oli kyllin voimakas suojelija -kuninkaassa ja että hän ei tarvinnut ketään muuta maailmassa, kun -hallitsija oli häntä puolustamassa. Itkettynyt Louise päinvastoin jo -ensi sanasta, jolla kuninkaan uskottu mainitsi suuren salaisuuden -ilmitulon, päästi äänekkäitä parahduksia ja antautui niin kokonaan -murheen valtaan, että kuningas ei olisi pitänyt sitä itselleen -mairittelevana, jos hän johonkin huoneen nurkkaan piiloutuneena olisi -voinut olla todistajana. Lähettinä de Saint-Aignan pahastui siitä kuten -hänen herransa olisi saattanut tehdä, ja saapui kuninkaalle -ilmoittamaan näkemänsä ja kuulemansa. Me siis tapaamme hänet hyvin -kiihtyneenä Ludvigin luona, joka itse oli vieläkin kiihtyneempi. - -"Mutta", virkkoi kuningas hovimiehelleen, kun tämä oli lopettanut -kertomuksensa, "mitä hän on sitten päättänyt? Näenkö hänet edes heti -ennen illallista? Tuleeko hän, vai onko minun mentävä hänen luokseen?" - -"Luulen, sire, että jos teidän majesteettinne tahtoo hänet nähdä, on -välttämätöntä, että te ette ota ainoastaan ensi askelta, vaan kuljette -vastaan koko tien." - -"Ei mitään minulle! Hänen sydämensä riippuu siis vielä niin paljon -Bragelonnessa?" jupisi Ludvig XIV hampaittensa välistä. - -"Oi, sire, se ei ole mahdollista, sillä teitä neiti de la Vallière -rakastaa, ja rakastaa kaikesta sydämestään. Mutta te tiedätte, että -herra de Bragelonne kuuluu tuohon jäykkään rotuun, joka näyttelee -roomalaisia sankareita." - -Kuningas hymyili heikosti. Hän tiesi, mistä oli kysymys. Atos oli juuri -lähtenyt hänen luotaan. - -"Mitä neiti de la Vallièreen tulee", jatkoi de Saint-Aignan, "hänet on -kasvatettu leskiherttuattaren perheessä, siis hyvin ankaratapaisessa -kodissa. Nuo kaksi kihlattua ovat vannoneet muodollisia pikkuvaloja -kuutamossa ja tähtien tuikkeessa, ja katsokaas, sire, niitä on nyt -hiton vaikea äkkipäätä ratkoa!" - -De Saint-Aignan luuli vielä voivansa naurattaa kuningasta, mutta -Ludvigin heikko hymyily vaihtuikin päinvastoin mitä täydellisimmäksi -vakavuudeksi. Hän tunsi jo esimakua niistä omantunnon kaiveluista, -joita kreivi de la Fère oli d'Artagnanin kanssa haastellessaan luvannut -hänelle tuottaa. Hän ajatteli, että nuo kaksi nuorta ihmistä olivat -tosiaankin toisiaan rakastaneet ja vannoneet toisilleen uskollisuutta, -että toinen heistä oli pitänyt sanansa ja toinen oli liian rehellinen -säästyäkseen valansa rikkomisen aiheuttamilta sieluntuskilta. - -Ja tunnonvaivojen yhteydessä kalvoi mustasukkaisuus ankarasti kuninkaan -sydäntä. Hän ei virkkanut enää sanaakaan ja sensijaan että olisi mennyt -äitinsä, kuningattaren tai Madamen luo hiukan ilostuakseen ja -naurattaakseen naisia kuten hänellä oli tapana sanoa, heittäytyi hän -avaraan nojatuoliin, jossa hänen maineikas isänsä Ludvig XIII niin -monet päivät ja vuodet oli tuntenut ikävää Baradasin ja Cinq-Marsin -seurassa. - -De Saint-Aignan ymmärsi, että kuningas ei tällä hetkellä ollut -huvitettavissa. Viimeisenä apulähteenään hän rohkaistui lausumaan -Louisen nimen. Kuningas kohotti päätänsä. - -"Mitä teidän majesteettinne tekee tänä iltana? Pitääkö ilmoittaa neiti -de la Vallièrelle?" - -"_Dame_, mielestäni hänelle on ilmoitettu!" vastasi kuningas. - -"Lähdetäänkö ajelemaan?" - -"Ajelemastahan juuri on tultu", vastasi kuningas. - -"Siis, sire?" - -"Siis mietiskelkäämme, de Saint-Aignan, mietiskelkäämme kukin -kohdastamme. Kun neiti de la Vallière on murehtinut murheensa" -- -tunnonpistokset tekivät työtään, -- "suvainnee hän antaa meille tietoja -itsestään!" - -"Ah, sire, voitteko käsittää sen hartaan ja uskollisen sielun noin -väärin?" - -Kuningas nousi punaisena kiukusta; mustasukkaisuus puri vuorostaan. De -Saint-Aignanista alkoi asema näyttää tukalalta, mutta silloin oviverho -kohosi. Kuningas teki äkillisen liikkeen; hänen ensimmäinen ajatuksensa -oli, että hänelle saapui kirje de la Vallièreltä. Mutta lemmenviestin -tuojan asemesta hän näki muskettisoturiensa kapteenin mykkänä seisovan -ovensuussa. - -"Herra d'Artagnan!" virkahti kuningas. "Ah!... Mitä kuuluu?" - -D'Artagnan katsahti de Saint-Aignaniin. Kuninkaan silmät kääntyivät -samaan suuntaan. Näiden katseiden tarkoitus olisi ollut jokaiselle -selvä, saati de Saint-Aignanille. Hovimies kumarsi ja lähti. Kuningas -ja d'Artagnan jäivät kahden kesken. - -"Onko tehtävänne täytetty?" kysyi kuningas. - -"On sire", vastasi muskettisoturien kapteeni vakavalla äänellä, "olen -pannut toimeen käskynne." - -Kuningas ei keksinyt enää mitään sanottavaa. Mutta ylpeys kielsi häntä -jäämästä siihen. Kun kuningas on tehnyt päätöksen, vaikka vääränkin, -täytyy hänen todistaa kaikille tekonsa näkijöille ja ennen kaikkea -itselleen, että hän niin menetellessään on ollut oikeassa. Tätä varten -on olemassa keino, melkein pettämätön keino, nimittäin vikojen -etsiminen uhrista. - -Mazarinin ja Itävallan Annan kouluttama Ludvig tiesi paremmin kuin -kukaan ruhtinas on koskaan tiennyt, mitä kuninkaan alaan kuului. Ja hän -yritti koetella tuota tietämystään tässä tilaisuudessa. Hetkisen -vaitiolon jälkeen, ja tuumiskeltuaan itsekseen, mitä tässä olemme -ääneen lausuneet, jatkoi hän huolettomasti: - -"Mitä kreivi sanoi?" - -"Ei mitään, sire." - -"Mutta ei suinkaan hän antanut vangita itseään sanaa hiiskumatta?" - -"Hän sanoi odottaneensa vangitsemista, sire." - -Kuningas kohotti ylväästi päänsä. - -"Otaksun, että kreivi de la Fère ei jatkanut kapinallisuuttaan", -virkkoi hän. - -"Ensiksikin, sire, mitä te nimitätte kapinallisuudeksi?" kysyi -muskettisoturi tyynesti. - -"Onko kuninkaan silmissä kapinallinen se henkilö, joka ei ainoastaan -anna sulkea itseään Bastiljiin, vaan vielä vastustaa niitä, jotka -kieltäytyvät häntä sinne viemästä?" - -"Jotka kieltäytyvät häntä sinne viemästä?" huudahti kuningas. "Mitä -minä kuulen, kapteeni? Oletteko hullu?" - -"En luule, sire." - -"Puhutte henkilöistä, jotka eivät tahtoneet vangita herra de la -Fèreä?..." - -"Niin, sire." - -"Ja keitä ne henkilöt ovat?" - -"Tietenkin ne, joiden tehtäväksi teidän majesteettinne sen oli -antanut", sanoi muskettisoturi. - -"Mutta teidänhän toimeksenne minä sen annoin", huudahti kuningas. - -"Niin, sire, minun." - -"Ja te sanotte, että määräyksestänne huolimatta aioitte jättää -vangitsematta henkilön, joka oli minua solvaissut?" - -"Se kyllä oli ehdottomasti aikomukseni, sire." - -"Haa!" - -"Vieläpä hänelle ehdotin, että hän nousisi hevosen selkään, jonka olin -hänelle varannut Conférencen tulliportille." - -"Ja missä tarkoituksessa olitte varannut sen hevosen?" - -"No, sire, jotta kreivi pääsisi le Havreen ja sieltä Englantiin." - -"Te siis kavalsitte minut, monsieur?" huudahti kuningas säkenöiden -hurjaa ylpeyttä. - -"Aivan." - -Ei ollut mitään vastattavaa tuolla sävyllä lausuttuihin sanoihin. -Kuningas tunsi niin jäykän vastarinnan, että häntä tyrmistytti. - -"Niin menetellessänne oli teillä ainakin joku syy, herra d'Artagnan?" -kysyi hän majesteettisesti. - -"Minulla on aina peruste, sire." - -"Se teko ei ainakaan johtunut ystävyydestä, siitä ainoasta syystä, jota -saattaisitte pitää pätevänä, ainoasta, jolla voisitte puolustautua, -sillä olinhan teitä tässä suhteessa tahtonut säästää." - -"Minuako, sire?" - -"Enkö ollut antanut teille ehdon valtaa pidättää kreivi de la Fère tai -olla pidättämättä?" - -"Kyllä, sire; mutta..." - -"Mutta mitä?" kiivaili kuningas. - -"Mutta ilmoittaen, sire, että ellen minä häntä vangitse, niin -henkivartionne kapteeni tekisi sen." - -"Enkö kohdellut teitä kyllin ritarillisesti, kun en pakottanut teitä -itseänne ryhtymään asiaan?" - -"Minua kyllä, sire; ette ystävääni." - -"Enkö?" - -"Ette suinkaan, koskapa ystäväni joka tapauksessa olisi vangittu, -teinpä sen sitten minä tai vartion kapteeni." - -"Ja tuo on teidän uskollisuuttanne, monsieur? Uskollisuutta, joka -järkeilee, joka valitsee? Te ette ole soturi, monsieur!" - -"Odotan teidän majesteettinne sanovan, mikä olen." - -"Te olette frondelainen!" - -"Senjälkeen siis kun Frondea ei enää ole, sire..." - -"Mutta jos puheenne on totta..." - -"Minä puhun aina totta, sire." - -"Mitä varten tulitte tänne? Sanokaa!" - -"Tulin lausumaan kuninkaalle: sire, kreivi de la Fère on -Bastiljissa..." - -"Se ei suinkaan ole teidän ansiotanne, kuten näkyy." - -"Totta, sire. Mutta sittenkin hän on siellä, ja koska hän on siellä, on -tärkeätä, että teidän majesteettinne sen tietää." - -"Haa, herra d'Artagnan, te uhmailette kuningastanne!" - -"Sire..." - -"Herra d'Artagnan, ilmoitan teille, että käytätte kärsivällisyyttäni -väärin." - -"Päinvastoin, sire." - -"Mitenkä päinvastoin?" - -"Minäkin tulin vangituttamaan itseni." - -"Tekö vangituttamaan itsenne?" - -"Tietysti. Ystävälleni tulee siellä ikävä, ja minä olen saapunut -ehdottamaan teidän majesteetillenne, että sallisitte minun olla hänen -seuranaan. Sanokoon teidän majesteettinne vain sanan, niin vangitsen -itse itseni; en siihen tarvitse henkivartion kapteenia, siitä menen -takuuseen." - -Kuningas hyökkäsi pöydän luo ja sieppasi kynän kirjoittaakseen -d'Artagnanin vangitsemiskäskyn. - -"Muistakaa, että tämä tapahtuu iäksi, monsieur", huudahti hän -uhkaavalla äänellä. - -"Sen kyllä arvaan", vastasi muskettisoturi; "sillä kerran tehtyänne -tämän kauniin tekosen ette enää uskaltaisi katsoa minua silmän." - -Kuningas viskasi kynän kiivaasti kädestään. - -"Menkää tiehenne!" ärjäisi hän. - -"Oh, en, sire, -- suvaitkoon teidän majesteettinne minun vielä -kieltäytyä." - -"Mitä, ettekö mene?" - -"Sire, minä tulin puhuakseni säveästi kuninkaalle. Kuningas on -valitettavasti kuohuksissa, mutta siitä huolimatta sanon -hallitsijalleni kaikki, mitä minulle on hänelle sanottavaa." - -"Eronpyyntönne, monsieur", huudahti kuningas, "eronpyyntönne!" - -"Sire, te tiedätte kyllä, että virkaeroni ei ole minulle -vastenmielinen, koskapa Bloisissa sinä päivänä, jolloin teidän -majesteettinne epäsi kuningas Kaarlelta ystäväni kreivi de la Fèren -hänelle antaman miljoonan, esitin eronpyyntöni kuninkaalle." - -"No, kiirehtikää sitten." - -"Ei, sire; sillä tässä ei ole kysymys eronpyynnöstäni. Teidän -majesteettinne oli tarttunut kynään, lähettääksenne minut Bastiljiin. -Miksi muutitte mielenne?" - -"D'Artagnan, itsepäinen gascognelainen! Kumpi meistä on kuningas, tekö -vai minä? Sanokaa." - -"Te, sire, valitettavasti." - -"Mitä, valitettavasti?" - -"Niin, sire; sillä jos minä olisin..." - -"Jos te olisitte kuningas, hyväksyisitte herra d'Artagnanin -kapinallisuuden, niinkö?" - -"Aivan varmasti!" - -"Todellakin?" - -Kuningas kohautti olkapäitään. - -"Ja minä sanoisin muskettisoturieni kapteenille", jatkoi d'Artagnan, -"sanoisin hänelle, katsellen häntä leppeillä silmillä enkä tulisilla -hiilillä -- niin, sanoisin hänelle: 'Herra d'Artagnan, unohdin olevani -kuningas. Astuin alas valtaistuimeltani solvaamaan aatelismiestä.'" - -"Monsieur", huudahti kuningas, "luuletteko olevan ystävällenne -puolustukseksi, että viette hänestä hävyttömyydessä voiton?" - -"Oh, sire, minä menen kyllä pitemmälle kuin hän", virkkoi d'Artagnan, -"mutta se on teidän syynne. Minä sanon teille, mitä tuo perin -hienotuntoinen mies ei ole haastanut, sanon: Sire, te olette uhrannut -hänen poikansa, ja hän puolusti poikaansa. Te olette uhrannut hänet -itsensä; kun hän puhui teille kunnian, uskon ja hyveen nimessä, -työnsitte te hänet luotanne, ajoitte pois, toimititte vankityrmään. -Minä olen kovempi kuin hän, sire, ja sanon teille: Valitkaa, sire! -Haluatteko ystäviä vai lakeijoita, sotilaita vai kumarrustaitureita, -todellisia miehiä vai narreja? Tahdotteko, että teitä rakastetaan vai -että teitä pelätään? Jos mieluummin haluatte halpamielisyyttä, -juonittelua, pelkurimaisuutta, sire, niin sanokaa se. Silloin me -lähdemme, me, jotka olemme muinaisen kunnon viimeisiä jäännöksiä, jopa -sen ainoita esikuvia; me, jotka olemme palvelleet ja samalla kenties -rohkeudessa ja ansioissa voittaneet monia jälkimaailmalle tunnettuja -suuria miehiä. Valitkaa, sire, ja tehkää valintanne nopeasti. -Säilyttäkää, mitä teillä vanhassa aatelistossanne vielä on suuria ja -yleviä miehiä; hovikeikareita teille aina on kylliksi tarjolla. -Kiirehtikää lähettämään minut Bastiljiin ystäväni luo. Sillä ellette -ole osannut kuunnella kreivi de la Fèreä, kunnian säveintä ja jalointa -ääntä; ellette osaa kuunnella d'Artagnania, vilpittömyyden -suorapuheisinta ja tuiminta tulkkia, niin olette huono kuningas, ja -huomenna olette kuningasparka. Huonoja kuninkaita kammotaan; heikot -kuninkaat syöstään vallasta. Tämä oli minulla teille sanottavaa, sire; -oma syynne, että pakotatte minut menemään näin pitkälle." - -Kuningas heittäytyi kylmänä ja kalmankalpeana taaksepäin -nojatuolissaan. Oli ilmeistä, että jos ukkonen olisi iskenyt hänen -jalkojensa juureen, ei se olisi häntä enemmän kummastuttanut. Näytti -siltä kuin hänen hengityksensä olisi salpautunut ja hän ollut -kuolemaisillaan. Tuo vilpittömyyden tuima ääni, kuten d'Artagnan oli -sitä nimittänyt, oli lävistänyt hänen sydämensä kuin terävä miekka. - -D'Artagnan oli sanonut kaikki mitä hänellä oli ollut lausuttavaa. - -Ymmärtäen kuninkaan vimmastuksen hän veti miekan huotrastaan, ja -lähestyen kunnioittavasti Ludvig XIV:ttä hän asetti sen pöydälle. - -Mutta raivostuneella eleellä kuningas työnsi säilän pois, ja se putosi -pöydältä, vierien d'Artagnanin jalkoihin. Kaikesta kylmäverisyydestään -huolimatta ei muskettisoturi voinut hillitä itseään. Hän vaaleni -vuorostaan ja virkkoi suuttumuksesta kuohuen: - -"Kuningas voi syöstä sotilaan epäsuosioon, voi ajaa hänet maanpakoon, -voi tuomita hänet kuolemaan. Mutta olkoonpa hän vaikka satakertaisesti -kuningas, hänellä ei ole oikeutta solvaista häntä hänen miekkaansa -häpäisemällä. Sire, Ranskan kuningas ei ole koskaan halveksuen -työntänyt pois minunlaiseni miehen kalpaa. Tälle tahratulle miekalle, -muistakaa se, sire, ei tästälähin ole muuta huotraa kuin oma sydämeni -tai teidän. Minä valitsen omani, sire; kiittäkää siitä Jumalaa ja -pitkämielisyyttäni." - -Sitten hän syöksähti miekkaansa kohden. - -"Langetkoon vereni teidän päällenne, sire!" huudahti hän. - -Ja tukien miekan kahvaa lattiaan hän ojensi nopealla liikkeellä terän -rintaansa vasten. - -Mutta vielä joutuisammin ehätti kuningas kietaisemaan oikean -käsivartensa muskettisoturin kaulaan ja vasemmallaan tarttumaan -miekkaan keskeltä terää, pistäen sen ääneti huotraan. - -Jäykkänä, kalpeana ja yhä vapisten salli d'Artagnan apuaan antamatta -kuninkaan tehdä tämän kaiken. - -Sitten Ludvig heltyneenä palasi pöydän luo, otti kynän, piirsi muutamia -rivejä, varusti ne allekirjoituksellaan ja ojensi paperin d'Artagnanin -käteen. - -"Mikä tämä on, sire?" kysyi kapteeni. - -"Määräys herra d'Artagnanille heti päästää vapaaksi kreivi de la Fère." - -D'Artagnan tarttui kuninkaan käteen, suudellen sitä. Sitten hän käänsi -paperin kokoon, pisti sen nahkakölterinsä poveen ja läksi. - -Ei kuningas eikä kapteeni virkkanut sanaakaan. - --- Oi, ihmissydän, kuninkaitten kompassi! -- huoahti Ludvig yksin -jäätyään. -- Milloin opin lukemaan sinun poimuistasi kuin avoimen -kirjan lehdiltä? Mutta minä en ole huono kuningas, en heikko kuningas; -olen vain vielä lapsi. - - - - -204. - -Grimaud tuumii. - - -D'Artagnan oli luvannut herra Baisemeauxille palata jälkiruokien -maisteluun, ja hän piti sanansa. Oli juuri esillä hienoja viinejä ja -liköörejä, joista vankilanpäällikön kellarin ihmeellisen runsas varasto -oli kuuluisa, kun muskettisoturin kapteenin kannukset kilahtivat -käytävässä ja hän itse ilmentyi kynnykselle. - -Atos ja Aramis olivat näytelleet umpimielistä, eikä kumpikaan ollut -päässyt toisensa perille. Oli aterioitu, haasteltu paljon Bastiljista, -kuninkaan viime käynnistä Fontainebleaussa, juhlista, jotka herra -Fouquet aikoi panna toimeen Vauxissa. Ylimalkaisista asioista oli -juteltu ylenpalttisesti, mutta kukaan muu kuin Baisemeaux ei ollut -kajonnut yksityisiin. - -D'Artagnan tulla tuoksahti keskelle keskustelua. Hän oli vielä kalpea -ja kuohuksissa kohtauksestaan kuninkaan kanssa, Baisemeaux kiirehti -asettamaan hänelle tuolin. Kapteeni otti täytetyn lasin ja kulautti sen -pohjaan. Atos ja Aramis huomasivat kumpikin ystävänsä kiihtymyksen. -Baisemeaux sitävastoin näki ainoastaan hänen majesteettinsa -muskettisoturien kapteenin, jota hän kiirehti juhlimaan. Miehellä, joka -oli lähellä kuningasta, oli kaikki oikeudet herra Baisemeauxin -huomaavaisuuteen. Mutta vaikka Aramis oli nähnyt tämän järkkymyksen, ei -hän voinut arvata sen syytä. Vain Atos luuli hänet ymmärtävänsä. -Hänelle d'Artagnanin paluu ja varsinkin tämän hätääntymättömän miehen -hämmennys merkitsi: "tulen pyytämästä kuninkaalta jotakin, mutta hän on -minulta evännyt", ja hän uskoi varmasti olevansa oikeassa. Atos -hymyili, nousi pöydästä ja iski silmää d'Artagnanille, ikäänkuin -muistuttaakseen hänelle, että heillä oli muuta tehtävää kuin ruokailla -yhdessä. - -D'Artagnan ymmärsi, vastaten toisella merkillä. Tämän mykän haastelun -nähdessään Aramis ja Baisemeaux loivat toisiinsa kysyvän silmäyksen, ja -Atos otaksui, että hänen oli selvitettävä tilanne. - -"Seikka on sellainen, ystäväni", virkkoi kreivi hymyillen, "että sinä, -Aramis, olet syönyt illallista valtiollisen pahantekijän ja te, -Baisemeaux, vankinne kanssa." - -Herra Baisemeauxilta pääsi kummastuksen, melkeinpä ilon huudahdus. -Kunnon Baisemeaux oli ylpeä linnoituksestaan. Hän oli aina hyvillään -tulojensa lisääntymisestä, mutta vielä enemmän hän pani arvoa vankiensa -yhteiskunnalliselle asemalle. - -Aramis taasen omaksui tilanteeseen soveltuvan katsannon ja sanoi: - -"Ah, paras Atos, suo anteeksi, mutta minä melkein aavistin tätä. -Kaiketi joku Raoulin tai la Vallièren selkkaus?" - -"Ah", virkahti Baisemeaux. - -"Ja", jatkoi Aramis, "sinunlaisesi ylhäinen aatelisherra on unohtanut, -että on enää olemassa vain liehittelijöitä; olet käynyt kuninkaan luona -ja sanonut hänelle mitä kuuluu?" - -"Oikein osattu, ystäväni." - -"Siis", sopersi Baisemeaux vapisten havainnosta, että oli niin -tuttavallisesti aterioinut hänen majesteettinsa epäsuosioon joutuneen -miehen kanssa; "siis, herra kreivi...?" - -"Niin, hyvä herra kuvernööri", vastasi Atos, "ystäväni herra d'Artagnan -esittää teille tuon paperin, joka pistää esiin hänen költerinsä aukosta -ja varmastikin on minun vangitsemiskäskyni." - -Baisemeaux ojensi kätensä tavanmukaisen joustavasti. Mutta d'Artagnan -vetikin esille kaksi paperia, antaen niistä toisen vankilanpäällikölle. -Baisemeaux levitti sen auki ja luki puoliääneen, samalla katsellen -Atosta arkin ylitse ja keskeytellen itseään: - -"'Määräys chevalier d'Artagnanille...' hyvä on... 'vangita herra kreivi -de la Fère'. Oi, monsieur, mikä tuskallinen kunnia minulle saada teidät -hoitooni!" - -"Te saatte kärsivällisen vangin, monsieur", virkkoi Atos lempeällä ja -tyynellä äänellään. - -"Ja vangin, joka ei jää luoksenne kuukaudeksikaan, paras herra -kuvernööri", sanoi Aramis, sillävälin kun Baisemeaux vangitsemiskäskyä -pidellen merkitsi kuninkaallista tahtoa rekisterikirjaansa. - -"Eikä edes päiväksikään tai oikeammin yöksikään", lisäsi d'Artagnan, -esittäen kuninkaan toisen määräyksen, "sillä teidän on nyt -jäljennettävä myöskin tämä, jossa käsketään heti päästää kreivi -vapaaksi." - -"Haa", huudahti Aramis, "siinä säästät minulla homman d'Artagnan!" - -Ja hän puristi merkitsevästi kapteenin ja samalla Atoksen kättä. - -"Mitä!" ihmetteli jälkimmäinen. "Antaako kuningas minulle vapauteni -takaisin?" - -"Lue, rakas ystävä", vastasi d'Artagnan. - -Atos otti paperin ja luki. - -"Se on totta", sanoi hän. - -"Oletko pahoillasi?" kysyi d'Artagnan. - -"Oi, en, päinvastoin. Minä en suo pahaa kuninkaalle, ja suurimpana -onnettomuutena saattaisi kuninkaille toivoa, että he tekisivät jonkun -vääryyden. Mutta sinulla on täytynyt olla siitä paljon ikävyyttä, eikö -niin? Kas, myönnä pois, ystäväni." - -"Ikävyyttä! Eikä mitä!" vakuutti muskettisoturi hymyillen. "Kuningas -tekee kaikkea, mitä vain haluan." - -Aramis katsahti d'Artagnaniin ja näki hyvin, että tämä valehteli. Mutta -Baisemeaux ei nähnyt mitään muuta kuin d'Artagnanin mahdin, tuntien -mitä syvintä kunnioitusta miestä kohtaan, joka teetti kuninkaalla mitä -tahtoi. - -"Ja kuningas vain karkoittaa Atoksen?" kysyi Aramis. - -"Ei, eipä oikeastaan; kuningas ei ole siinä suhteessa mitään -virkkanutkaan", selitti d'Artagnan. "Mutta matkustaminen on mielestäni -parasta, mitä kreivi saattaa tehdä, ellei hän välttämättömästi tahdo -mennä kuningasta kiittämään." - -"En tosiaankaan", tokaisi Atos myhäillen. - -"Niin, mielestäni on kreiville parasta", toisti d'Artagnan, "vetäytyä -linnaansa. Muuten, rakas Atos, puhu, pyydä; jos joku olinpaikka on -sinulle mieluisampi kuin toinen, teen kaikkeni sen sinulle -hankkiakseni." - -"Ei, kiitos", lausui Atos; "mikään ei voi olla minulle mieluisampaa, -rakas ystävä, kuin palata yksinäisyyteeni, istua puitteni siimekseen -Loire-virran rannoille. Niinkuin Jumala on sielun kärsimysten korkein -parantaja, on luonto paras lääke. Olen siis vapaa, monsieur?" hän -lisäsi kääntyen Baisemeauxin puoleen. - -"Niin, herra kreivi, uskoakseni ja toivoakseni, ellei", virkkoi -vankilanpäällikkö hypistellen ja käännellen noita kahta paperia -kädessään, "ellei vain herra d'Artagnanilla ole vielä kolmatta -paperia." - -"Ei, hyvä herra Baisemeaux, ei", vakuutti muskettisoturi, "teidän on -pidettävä kiinni toisesta. Siihen meidän on tyydyttävä." - -"Voi, herra kreivi", sanoi Baisemeaux Atokselle, "ettepä tiedä, mitä -menetätte! Minä olisin asettanut teidät kolmenkymmenen livren -muonitukselle kuin kenraalit. Mitä sanonkaan! Viidenkymmenen livren -päivärahalle, kuten ruhtinaat, ja joka ilta olisitte aterioinut -niinkuin tänään." - -"Sallikaa, monsieur", sanoi Atos, "että pidän keskinkertaisuuteni." Ja -d'Artagnaniin kääntyen hän kehoitti: "Lähtekäämme, ystäväni." - -"Mennään", vastasi d'Artagnan. - -"Onko minulla ilo saada sinut matkatoveriksi, veikkoseni?" kysyi Atos. - -"Ainoastaan portille, rakas ystävä", selitti d'Artagnan, "ja senjälkeen -sanon sinulle, kuten sanoin kuninkaalle: 'Olen palvelusvuorolla.'" - -"Mutta sinä, rakas Aramis", virkkoi Atos hymyillen, "seurannet minua? -La Fère on Vannesin tiellä." - -"Minulla, ystäväni", sanoi prelaatti, "on tänä iltana kohtaus -Pariisissa, enkä voisi jäädä pois tärkeitä etuja haittaamatta." - -"Sitten, rakas ystävä", lausui Atos, "salli minun ennen lähtöäni -syleillä sinua. Ja suuri kiitos teille, paras herra Baisemeaux, -hyväntahtoisuudestanne ja ennen kaikkea siitä näytöstä, jonka annoitte -minulle Bastiljin jokapäiväisestä ruokajärjestyksestä." - -Ja syleiltyään Aramista ja puristettuaan herra Baisemeauxin kättä sekä -saatuaan kummankin onnentoivotukset matkalle Atos läksi d'Artagnanin -kanssa. - -Sillävälin kun loppusuoritus Palais-Royalin näytökseen esitettiin -Bastiljissa, palatkaamme kertomaan, mitä tapahtui Atoksen ja -Bragelonnen asunnoissa. - -Kuten olemme nähneet, oli Grimaud seurannut herraansa Pariisiin; kuten -olemme sanoneet, oli hän ollut saapuvilla Atoksen lähtiessä. Hän oli -nähnyt d'Artagnanin pureskelevan viiksiään, nähnyt herransa nousevan -vaunuihin ja tarkannut kummankin kasvonilmeitä. Hän oli tuntenut -molemmat kyllin kauan nähdäkseen heidän levollisuudennaamionsa lävitse, -että jotakin vakavaa oli tekeillä. - -Heti kun Atos oli lähtenyt, alkoi hän miettiä. Silloin hän muisti, -kuinka omituiseen tapaan isäntä oli hänelle sanonut hyvästi, -- tuon -kaikille muille paitsi hänelle huomaamattoman hämin hänen -tyynimielisessä ja suoratahtoisessa herrassaan. Hän tiesi, että Atos ei -ollut ottanut mukaansa muuta kuin mitä hänellä oli päällään, ja -kuitenkin hän luuli havainneensa, että hän ei poistunut tunniksi, -eikäpä päiväksikään. Äänenpaino, jolla Atos Grimaudista erotessaan oli -lausunut sanan "hyvästi", ennusti pitkää poissaoloa. - -Kaikki tämä palasi mieleen vanhukselle, joka oli niin hartaasti -kiintynyt ylevään kreiviin, ja se toi mukanaan tyhjyyden ja -yksinäisyyden kammon, joka aina valtaa rakastavien henkilöiden sydämen. -Kaikki tämä, sanomme, saattoi kunnon Grimaudin hyvin murheelliseksi ja -olletikin kovin levottomaksi. - -Selvittämättä itselleen menettelyään kreivin lähdön jälkeen hän -harhaili pitkin huoneistoa ikäänkuin etsien herransa jälkiä ja -muistuttaen tässä -- kaikella hyvällä on yhtäläisyyttä -- uskollista -koiraa, joka osaamatta olla huolissaan isäntänsä poissaolosta -ikävöitsee häntä. Mutta kun Grimaudissa eläimen vaistoon yhtyi ihmisen -ymmärrys, tunsi Grimaud samalla kertaa sekä ikävää että huolestusta. - -Löytämättä mitään johtolankaa, näkemättä mitään tai keksimättä mitään -varmennusta epäluulolleen, Grimaud ryhtyi _kuvittelemaan_, mitä kaikkea -oli saattanut tapahtua, mielikuvitus on hyvien sielujen apulähde tai -pikemmin rangaistus. Tosiaankaan ei koskaan tapahdu, että jalo sielu -kuvittelee poissaolevan ystävän onnelliseksi tai hilpeäksi. Matkalle -lentänyt kyyhkynen herättää kotiin jääneessä toverissaan aina -pelontunteita. Grimaudin levottomuus muuttui siis peloksi. Hän kertasi -mielessään kaikki, mitä oli tapahtunut: d'Artagnanin kirjeen Atokselle, -jonka kirjeen saatuaan viimemainittu oli näyttänyt niin murheelliselta; -Raoulin vierailun Atoksen luona ja miten tämä senjälkeen oli pyytänyt -tuomaan kunniamerkit ja juhlapukunsa; käynnin kuninkaan puheilla ja -Atoksen synkän muodon sieltä palatessa; sitä seuranneen selvittelyn -isän ja pojan välillä, jonka jälkeen Atos oli niin surumielisesti -syleillyt Raoulia ja Raoul niin alakuloisena lähtenyt kotiinsa; sekä -vihdoin d'Artagnanin, joka saapui viiksiään pureskellen ja jonka kanssa -kreivi sitten oli astunut vaunuihin. Kaikki tämä muodostui hyvin -selväksi viisiosaiseksi murhenäytelmäksi, varsinkin niin terävälle -erittelijälle kuin Grimaud oli. - -Ja Grimaud ryhtyi varsin häikäilemättömiin keinoihin. Hän meni etsimään -isäntänsä jättämän ihokkaan taskusta herra d'Artagnanin kirjeen. Se oli -vielä siellä ja kuului näin: - - 'Hyvä veliseni: Raoul tuli minulta pyytämään tietoja neiti - de la Vallièren käytöksestä nuoren ystävämme oleskellessa - Lontoossa. Minä olen poloinen muskettisoturien kapteeni, jonka - korvissa kaiken päivää kaikuvat kasarmin ja katujen juorut. - Jos olisin sanonut Raoulille, mitä luulin tietäväni, olisi - poikaparka siitä kuollut. Mutta minä olen kuninkaan palveluksessa, - enkä voi lörpötellä kuninkaan asioista. Jos sydämesi käskee, - niin ryhdy toimiin! Asia koskee enemmän sinua kuin minua, - melkein yhtä paljon kuin Raoulia.' - -Grimaud riuhtaisi puoli hyppysellistä hiuksia päästänsä. Jos hänen -tukkansa olisi ollut runsaampi, olisi hän kiskaissut isomman tukon. - --- Siinä, --. älysi hän, -- on arvoituksen ydin. Tyttönen on tehnyt -kepposiaan. Se mitä hänestä ja kuninkaasta kerrotaan, on totta. Nuori -herramme on petetty, ja hän näkyy sen tietävän. Kreivi on ollut -kuninkaan puheilla ja sanonut hänelle mitä pitikin. Ja sitten kuningas -on lähettänyt d'Artagnanin järjestämään asiaa. Voi, hyvä Jumala, herra -kreivi on palannut ilman miekkaa! - -Tämä havainto sai hien nousemaan kunnon miehen otsalle Hän ei -siekaillut sen enempää, vaan painoi hatun päähänsä ja riensi Raoulin -asuntoon. - -Louisen lähdettyä oli varakreivi hillinnyt suruansa, ellei rakkauttaan, -ja joutuessaan katsahtamaan eteenpäin tuolle vaaralliselle tielle, -jolle häntä hulluus ja kapinanhalu ajoivat oli hän ensi silmäyksellä -nähnyt isänsä kuninkaan vihan maalitauluna, koska Atos ensimmäisenä oli -asettunut tätä vastustamaan. - -Tällä selväjärkisen myötätunnon hetkellä nuori mies muisti täsmälleen -Atoksen salaperäiset silmäniskut, hän muisti d'Artagnanin -odottamattoman käynnin ja seuraukset tästä yhteenotosta hallitsijan ja -alamaisen välillä kuvastuivat hänen pelästyneiden silmiensä eteen. - -Palveluksessa oleva ja siis vartiopaikkaansa kiinnitetty d'Artagnan ei -suinkaan saapunut Atoksen luo vain tätä huvittaakseen. Hän oli tullut -jotakin sanomaan. Ja tämä jokin tiesi niin tukalissa olosuhteissa -onnettomuutta tai vaaraa. Raoul vapisi ajatellessaan, että hän -itsekkyydessään oli unohtanut rakkautensa tähden isänsä, ryhtyen -etsimään epätoivon haaveilua tai epätoivon nautintoa, silloin kun -kenties olisi ollut lyötävä takaisin Atokseen välittömästi kohdistuva -isku. - -Tämä ajatus sai hänet hypähtämään. Vyöttäen miekkansa kupeelleen hän -riensi ensin isänsä asuntoon. Tiellä hän kohtasi Grimaudin, joka -vastakkaiselta suunnalta tullen oli yhtä innokkaasti rientämässä -ottamaan selkoa asiain tilasta. Nämä kaksi miestä törmäsivät toisiinsa, -kumpainenkin joutuneena samaan mielikuvituksensa piirtämän kehän -pisteeseen. - -"Grimaud!" huudahti Raoul. - -"Herra Raoul!" läähätti Grimaud. - -"Herra kreivi voi hyvin?" - -"Oletteko nähnyt hänet?" - -"En; missä hän on?" - -"Minä etsin häntä." - -"Entä herra d'Artagnan?" - -"Lähti hänen kanssaan." - -"Milloin?" - -"Kymmenen minuuttia teidän lähtönne jälkeen." - -"Miten he menivät?" - -"Vaunuissa." - -"Mihin aikoen?" - -"En tiedä." - -"Ottiko isäni rahaa?" - -"Ei." - -"Miekan?" - -"Ei." - -"Grimaud!" - -"Herra Raoul!" - -"Minä luulen, että herra d'Artagnan tuli..." - -"Kreiviä vangitsemaanko?" - -"Niin, Grimaud." - -"Olisin sen vannonut!" - -"Minne päin he menivät?" - -"Rantakaduille päin." - -"Bastiljinko suuntaan?" - -"Ah, hyvä Jumala, niin." - -"Nopeasti, juoskaamme!" - -"Niin, juoskaamme!" - -"Mutta mihin sitten?" kysyi Raoul äkkiä, näyttäen lamaantuneelta. - -"Menkäämme herra d'Artagnanin luo; sieltä saanemme jotakin tietää." - -"Ei, jos asia salattiin minulta isäni luona, salataan se kaikkialla. -Lähtekäämme... Oi, hyvä Jumala, tänäänhän minä olen hullu, hyvä -Grimaud." - -"Miksi niin?" - -"Unohdin herra du Vallonin." - -"Herra Portoksenko?" - -"Joka yhä odottaa minua! Ah! Sanoinhan sinulle, että olen hullu." - -"Joka odottaa teitä, missä sitten?" - -"Vincennesissä Minimesin luona!" - -"Ah, hyvä Jumala!... Onneksi se on Bastiljin tiellä." - -"Joutukaamme!" - -"Monsieur, minä menen satuloimaan hevoset!" - -"Tee niin, ystäväni." - - - - -205. - -Portos pääsee selvyyteen asiaa käsittämättä. - - -Kunnon Portos, uskollisena kaikille muinaisen ritarillisuuden laeille, -oli päättänyt odottaa kreivi de Saint-Aignania päivänlaskuun asti. -Ja kun hovimies ei ollut tulossa, -- kun Raoul oli unohtanut -sekundantilleen tästä ilmoittaa, ja kun miekkailupaikalla odottaminen -alkoi tuntua mitä tuskallisimman pitkästyttävältä, oli Portos eräällä -portinvartijalla tuottanut muutamia pulloja hyvää viiniä ja ison -kimpaleen paistia, jotta hän aikansa kuluksi edes saisi silloin tällöin -vetää tulpan ja pistää palasen poskeensa. Hän oli jo ehtinyt -äärimmäisilleen, viimeisiin muruihin, kun Raoul saapui Grimaudin -saattamana täyttä laukkaa ratsastaen. - -Nähdessään tiellä nämä kaksi kiirehtivää hevosmiestä ei parooni -epäillyt, että ne olivat hänen miehensä, ja nousten heti pehmeästä -ruohosta, johon hän oli mukavasti istuutunut, hän alkoi norjistella -polviaan ja ranteitaan, jupisten: - -"Kauniita tapoja! Nyt se vintiö viimeinkin saapuu. Jos olisin poistunut -paikaltani, ei hän olisi tavannut ketään ja olisi käyttänyt sitä -hyväkseen." - -Sitten hän suoristausi tanakasti seisomaan sotilaalliseen asentoon, -pullistaen voimakkaalla vartalonsa liikkeellä valtavan rintansa komean -kaarevaksi. Mutta de Saint-Aignanin sijasta hän huomasi Raoulin, joka -epätoivoisin elein lähestyi häntä, huudellen: - -"Oi, rakas ystävä! Oi, suokaa anteeksi! Voi, kuinka onneton olenkaan!" - -"Raoul!" huudahti Portos ihmeissään. - -"Olitteko suuttunut minulle?" huudahti Raoul, tullen syleilemään -Portosta. - -"Suuttunutko? Mistä sitten?" - -"Siitä, että teidät näin unohdin. Mutta, nähkääs, pääni on ihan -pyörällä." - -"Oh, siitä viisi!" - -"Jos tietäisitte, ystäväni..." - -"Oletko tappanut hänet?" - -"Kenet?" - -"De Saint-Aignanin." - -"Ah, ei ole kysymys de Saint-Aignanista." - -"Mistä sitten vielä?" - -"Asia on niin, että kreivi de la Fère lienee parhaillaan vangittuna." - -Portos teki liikkeen, joka olisi voinut kaataa muurin. - -"Vangittu!... Kuka hänet olisi vanginnut?" - -"D'Artagnan!" - -"Se on mahdotonta", sanoi Portos. - -"Mutta kuitenkin totta", vakuutti Raoul. - -Portos kääntyi Grimaudin puoleen, ikäänkuin etsien vahvistusta -väitteelle. Grimaud nyökäytti päätänsä. - -"Ja mihin hänet on viety?" kysyi Portos. - -"Luultavasti Bastiljiin." - -"Mistä sitä päättelet?" - -"Tiellä tiedustelimme henkilöiltä, jotka olivat nähneet vaunut. Ja -toiset olivat huomanneet niiden ajavan sisään Bastiljiin." - -"Hohhoh!" murahti Portos, astuen pari askelta. - -"Mitä aiotte tehdä?" kysyi Raoul. - -"Minäkö? En mitään. Enpä vain salli, että Atos jää Bastiljiin." - -Raoul lähestyi kelpo paroonia. - -"Tiedättekö, että vangitseminen on tapahtunut kuninkaan käskystä?" - -Atos katseli nuorta miestä kuin sanoakseen hänelle: "Mitä se minuun -kuuluu?" Tämä mykkä kieli oli Raoulista niin kaunopuheista, että hän ei -enempää kysellyt. Hän nousi hevosensa selkään. Grimaudin auttamana oli -Portos jo tehnyt samoin. - -"Valmistakaamme suunnitelmamme", virkkoi Raoul. - -"Niin", vastasi Portos, "juuri niin, laatikaamme suunnitelma." - -Raoul päästi raskaan huokauksen ja pysähtyi äkkiä. - -"Mikä vaivaa?" kysyi Portos. "Huimausko?" - -"Ei, vaan voimattomuus! Luulottelemmeko me kolme voivamme valloittaa -Bastiljin?" - -"Haa, jos d'Artagnan on siellä", vastasi Portos, "en ole menestyksestä -varma." - -Raoul ihaili tätä yksinkertaisuudesta johtuvaa sankarillista -luottamusta. Nämä olivat tosiaankin niitä mainioita miehiä, jotka -kolmisin tai nelisin uhmailivat armeijoja ta: hyökkäsivät linnoja -vastaan! Nämä miehet, jotka olivat säikähdyttäneet kuoleman ja jääneet -elämään melskeisen ajanjakson jälkeen, olivat yhä voimakkaampia kuin -vankimmat nuorten joukosta. - -"Monsieur", sanoi hän Portokselle, "olette herättänyt minussa aatoksen. -On ehdottomasti tavattava herra d'Artagnan." - -"Epäilemättä." - -"Hänen on täytynyt palata kotiinsa, vietyään isäni Bastiljiin." - -"Tiedustelkaamme ensin Bastiljista", virkkoi Grimaud, joka puhui vähän, -mutta hyvin. - -He kiirehtivät linnoituksen edustalle. Eräs niitä sattumia, joita -Jumala sallii lujatahtoisille ihmisille, sai Grimaudin yhtäkkiä -havaitsemaan nostosillan isolle portille kääntyvät vaunut. Tämä -tapahtui sillä hetkellä, jolloin d'Artagnan palasi kuninkaan luota, -kuten tiedämme. - -Turhaan Raoul kannusti hevostaan saavuttaakseen vaunut ja nähdäkseen, -keitä niissä ajoi. Hevoset olivat jo pysähtyneet tuon jälleen -sulkeutuvan ison portin toiselle puolelle, kun vahtipaikalla seisova -ranskalainen vartija tölmäsi Raoulin hevosen kuonoon musketillaan. - -Raoul käännähti pois mielissään siitä, että saisi tietää jotakin noista -vaunuista, jotka olivat sulkeneet haltuunsa hänen isänsä. - -"Olemme hänet tavoittaneet", virkkoi Grimaud. - -"Kun hiukan odotamme, palaavat vaunut varmasti, eikö niin, ystäväni?" - -"Ellei d'Artagnan ole myöskin vangittuna", vastasi Portos, "siinä -tapauksessa on kaikki mennyttä." - -Raoul ei vastannut mitään. Kaikki oli mahdollista. Hän neuvoi Grimaudia -viemään ratsut Jean-Beausiren sivukadulle, jotta vältettäisiin -herättämästä epäluuloa, ja hän itse jäi terävillä silmillään vaanimaan -d'Artagnanin tai vaunujen paluuta. - -Tämä oli hyvä tuuma. Eikä ollut kulunut kahtakymmentäkään minuuttia, -kun portti avautui jälleen ja vaunut tulivat näkyviin. Häikäisy esti -Raoulia eroittamasta vaunuissa olijain kasvoja. Grimaud vannoi -nähneensä kaksi henkilöä, vakuuttaen toisen niistä isännäkseen. Portos -katseli vuoroin Raoulia, vuoroin Grimaudia, koettaen ymmärtää heidän -ajatuksensa. - -"On ilmeistä", sanoi Grimaud, "että jos herra kreivi on noissa -vaunuissa, niin hänet on joko vapautettu tai häntä viedään toiseen -talletuspaikkaan." - -"Sen saamme nähdä suunnasta, jolle he kääntyvät", tuumi Portos. - -"Jos hänet päästetään vapaaksi", huomautti Grimaud, "viedään hänet -kotiinsa." - -"Se on totta", myönsi Portos. - -"Vaunut eivät käänny sille taholle", sanoi Raoul. - -Ja todellakin hevoset olivat juuri häipyneet Saint-Antoinen -esikaupunkiin. - -"Rientäkäämme", ehdotti Portos; "hyökkäämme vaunujen kimppuun tiellä ja -keholtamme Atosta pakenemaan." - -"Kapinaa!" mutisi Raoul. - -Portos loi Raouliin silmäyksen, joka oli hyvin hänen aikaisemman -katseensa arvoinen. Raoul vastasi siihen vain puristaen hevosensa -kylkiä kannuksillaan. - -Muutamaa silmänräpäystä myöhemmin olivat kolme ratsastajaamme -saavuttaneet vaunut, ja he seurasivat niitä niin läheltä, että hevosten -hengitys kostutti ajopelien kuomia. - -D'Artagnan, jonka aistit aina valvoivat, kuuli kavioiden kapseen. Juuri -silloin oli Raoul käskenyt Portoksen karauttaa vaunujen ohi katsomaan, -kuka oli Atoksen seurassa. Portos totteli, mutta ei voinut nähdä -mitään; verhot olivat lasketut alas. - -Kiivastus ja levottomuus voitti Raoulin. Tuo salaperäisyys yllytti -hänet ryhtymään voimakeinoihin. - -D'Artagnan puolestaan oli täydellisesti tuntenut Portoksen. Hän oli -samaten nahkauutimien alta eroittanut Raoulin ja ilmaissut tekemänsä -huomiot kreiville. Kumppanuksia halutti nähdä, ryhtyisivätkö Raoul ja -Portos äärimmäisyystoimenpiteisiin. - -Niin tapahtuikin. Pistooli ojolla Raoul karkasi käsiksi ensimmäiseen -vaunuhevoseen, käskien ajajan pysähdyttää. Portos tarttui itse mieheen -ja nosti hänet alas istuimelta. Grimaud siirsi seisautettujen vaunujen -oviverhoa syrjään. - -Raoul levitti käsivartensa huudahtaen: - -"Herra kreivi! Herra kreivi!" - -"Kas, sinäkö, Raoul!" virkkoi Atos ilon innossa. - -"Eipä hullumpaa!" lisäsi d'Artagnan, räjähtäen nauramaan. - -Ja molemmat syleilivät nuorta miestä ja Portosta, joka oli heidät -kahmaissut käsivarsiinsa. - -"Kunnon Portos, oivallinen ystäväni!" huudahti Atos. "Aina olet -kaltaisesi!" - -"Hän on vielä kaksikymmenvuotias", sanoi d'Artagnan, "_Bravo_, Portos!" - -"Lempo soikoon!" vastasi Portos hiukan hämillään; "me luulimme sinun -olevan vankina." - -"Ja olimmekin vain ajelemassa herra d'Artagnanin vaunuissa", vastasi -Atos. - -"Me olemme seuranneet teitä Bastiljista asti", vastasi Raoul -epäluuloisella ja nuhtelevalla äänellä. - -"Jonne olimme poikenneet syömään illallista kunnon herra Baisemeauxin -kanssa. Muistatko Baisemeauxia, Portos?" - -"_Pardieu_, aivan hyvin." - -"Ja me tapasimme Aramiksenkin." - -"Bastiljissako?" - -"Niin, samassa illallispöydässä." - -"Ah!" huoahti Portos rauhoittuen. - -"Hän lähetti sinulle tuhannet terveiset." - -"Kiitos!" - -"Mihin herra kreivi matkustaa?" kysyi Grimaud, jota hänen isäntänsä jo -oli palkinnut hymyilyllä. - -"Me lähdemme kotiin maalle." - -"Mitenkä?... Suoraa päätäkö?" - -"Suoraa päätä." - -"Ilman matkatavaroita?" - -"Niinhän vainkin! Raoulin toimeksi olisi jäänyt lähettää minulle -kapineeni tai tuoda ne palatessaan luokseni, jos hän pääsee -pistäytymään sinne." - -"Ellei mikään häntä enää pidätä Pariisissa", sanoi d'Artagnan lujin, -tikarina vihlaisevin katsein, sillä hän avasi uudestaan nuoren -miespoloisen haavat, "ellei mikään häntä pidätä, tekee hän viisaasti, -Atos, seuratessaan sinua." - -"Mikään ei enää pidätä minua Pariisissa", vastasi Raoul. - -"Me lähdemme siis", virkahti Atos heti. - -"Entä herra d'Artagnan?" - -"Oh, minä olin saattamassa Atosta vain tulliportille ja palaan -Portoksen kanssa." - -"Hyvä on", sanoi tämä. - -"Tule, poikani", lisäsi kreivi, laskien käsivartensa lempeästi Raoulin -kaulaan ja syleillen häntä vielä. "Grimaud", jatkoi hän, "sinä palaat -hiljalleen Pariisiin ja otat mukaasi parooni du Vallonin hevosen, sillä -Raoul ja minä nousemme tässä ratsaille ja luovutamme vaunut näille -kahdelle herrasmiehelle, heidän palatakseen kaupunkiin. Päästyäsi -asuntooni kokoat vaatteeni ja kirjeeni sekä lähetät kaikki meille." - -"Mutta", huomautti Raoul koettaen saada kreiviä puhumaan, "kun palaatte -toisella kertaa Pariisiin, ei tänne jää teille liinavaatteita eikä -muita tarpeita, ja se on kovin hankalaa." - -"Luulen, Raoul, että kuluu hyvin pitkä aika, ennen kuin palaan -Pariisiin. Viime oleskelumme täällä ei ole minua kehoittanut uusiin -pääkaupunginmatkoihin." - -Raoul painoi päänsä alas, virkkamatta enää mitään. - -Atos astui vaunuista, nousten hevosen selkään, jolla Portos oli -ratsastanut, ja eläin näytti tästä vaihdoksesta olevan peräti -hyvillään. - -Oli syleilty, oli pudistettu käsiä, oli annettu monta todistusta -ikuisesta ystävyydestä. Portos oli luvannut ensi tilassa viettää -kuukauden Atoksen luona. Samaten lupasi d'Artagnan käyttää siihen -ensimmäisen lomansa. Syleiltyään sitte Raoulia vielä viimeisen kerran -hän virkkoi: - -"Poikani, minä kirjoitan sinulle." - -Nämä d'Artagnanin sanat sisälsivät paljon, hän kun ei koskaan -kirjoitellut. Raoul heltyi kyyneliin asti. Hän riuhtaisi itsensä -muskettisoturin käsistä ja lähti. - -D'Artagnan astui Portoksen keralla vaunuihin. - -"Kas niin, rakas ystävä", virkkoi hän, "onpa tämä ollut päivä!" - -"On niinkin", vahvisti Portos. - -"Kyllä sinä varmaan olet uuvuksissa." - -"En kovin. Kuitenkin menen hyvissä ajoin levolle, ollakseni huomenna -valmis." - -"Ja mihin valmis?" - -"_Pardieu_, lopettamaan, mitä olen aloittanut." - -"Sinä saat minut vapisemaan, veikkoseni; näytäthän aivan tuohtuneelta. -Mitä hittoa oletkaan pannut alulle, jota ei vielä olisi saatettu -loppuun?" - -"Kuulehan siis: Raoul ei ole taistellut. Niin ollen on minun -taisteltava!" - -"Kenen kanssa?... Kuninkaanko?" - -"Mitä, -- kuninkaan?" virkkoi Portos hämmästyneenä. - -"Niin juuri, suuri lapsi, kuninkaan kanssa!" - -"Vakuutan sinulle, että kysymyksessä on herra de Saint-Aignan." - -"Sitäpä sinulle halusinkin sanoa. Otellessasi sen herrasmiehen kanssa -paljastat miekkasi kuningasta vastaan." - -"Ah", äännähti Portos muljauttaen silmiään, "oletko siitä varma?" - -"_Pardieu_!" - -"No, miten sitten on asia järjestettävä?" - -"Koetamme saada aikaan kelpo illallisen. Muskettisoturien kapteenin -pöytä on varsin mukiinmenevä. Siellä näet de Saint-Aignanin keikarin ja -juot hänen terveydekseen." - -"Minäkö?" huudahti Portos. - -"Mitä!" sanoi d'Artagnan. "Kieltäydytkö tyhjentämästä kuninkaan -maljaa?" - -"Mutta, _corboeuf_! Enhän puhu kuninkaasta, vaan herra de -Saint-Aignanista." - -"No, kun sinulle vakuutan, että se on samaa." - -"Ah... hyvä siis!" myöntyi Portos voitettuna. - -"Kai käsität?" - -"En", sanoi Portos; "mutta vähät siitä!" - -"Niin, välipä sillä", vastasi d'Artagnan. "Menkäämme illalliselle, -Portos." - - - - -206. - -Baisemeauxin seura. - - -Emme ole unohtaneet, että d'Artagnan ja kreivi de la Fère Bastiljista -lähtiessään olivat jättäneet sinne Aramiksen kahden kesken Baisemeauxin -kanssa. - -Kuvernööri ei hituistakaan huomannut, että keskustelu kärsi hänen -kahden vieraansa poistumisesta. Hänestä olivat jälkiruokaviini ja -Bastiljin liköörit oivallisia. Hän uskoi, sanomme, että jälkipöydässä -tarjoiltu viini oli riittävä elvyke kirvoittamaan jokaisen rehdin -miehen kielenkantimen. Linnanpäällikkö tunsi huonosti hänen -kunnianarvoisuuttaan, joka ei koskaan ollut niin umpimielinen kuin -jälkipöydässä. Mutta hänen kunnianarvoisuutensa tunsi mainiosti herra -Baisemeauxin, luottaessaan siihen, että kunnon kuvernöörin niin -tehokkaaksi katsoma keino kyllä tosiaan tepsisi isäntään itseensä. - -Näköjään laimenematta keskustelu kuitenkin todellisuudessa riutui. -Sillä paitsi että Baisemeaux haastoi melkein yksin, puheli hän vielä -yksinomaan Atoksen merkillisestä vangitsemisesta ja sitä niin nopeasti -seuranneesta vapauttamismääräyksestä. - -Baisemeauxilta ei muuten ollut jäänyt huomaamatta, että molemmat -määräykset, vangitsemis- kuten vapauttamiskäskykin, olivat kuninkaan -omakätisesti kirjoittamia. Ja hänen majesteettinsa otti siten -vaivautuaksensa ainoastaan tärkeiden asianhaarojen johdosta. Kaikki -tämä oli Baisemeauxille hyvin mielenkiintoista ja samalla kovin -hämärää. Mutta kun se Aramikselle oli jo perin selvää, ei tämä -kiinnittänyt tapaukseen samaa huomiota kuin kunnon vankilanjohtaja. - -Sitäpaitsi Aramis harvoin häiriytyi mistään, eikä vielä ollut edes -huolinut mainita herra Baisemeauxille, minkä vuoksi hän itsekään oli -tänne saapunut. - -Mutta juuri kun Baisemeaux oli parhaassa pohdinnan vauhdissa, keskeytti -Aramis hänet yhtäkkiä. - -"Sanokaa minulle, hyvä herra Baisemeaux", virkkoi hän, "eikö teillä -Bastiljissa koskaan ole muita hauskutuksia kuin ne, joissa olen saanut -kunnian olla mukana täällä pari kolme kertaa käydessäni?" - -Käänne oli niin odottamaton, että vankilanjohtaja viirin tavoin, joka -äkkiä saa tuulenvastaisen sysäyksen, pysähtyi kesken lauseensa. - -"Hauskutuksia?" toisti hän. "Niitähän minulla on alituisesti, -monseigneur." - -"Ohoo, vai niin! Ja nämä hauskutukset...?" - -"Ovat kaikenlaatuisia." - -"Varmaankin saatte vieraita?" - -"Vieraita? Ei, käynnit eivät ole tavallisia Bastiljissa." - -"Vai ovat vierailut harvinaisia?" - -"Hyvin harvinaisia." - -"Oman seurannekin puolelta?" - -"Mitä nimitätte seurakseni?... Vankejaniko?" - -"Oh, ei. Vankinne!... Tietenkin te käytte heitä katsomassa, eivätkä he -tule teidän luoksenne. Tarkoitan sitä seuraa, hyvä herra Baisemeaux, -johon olette vakinaisesti kuuluva." - -Baisemeaux katsoa tuijotti Aramikseen. Sitten hän virkkoi, ikäänkuin -hänen hetkellinen otaksumansa olisi ollut mahdoton: - -"Oh, minulla on nykyisin hyvin vähän seuraa. Täytyy tunnustaa, paras -herra d'Herblay, että oleskelu Bastiljissa näyttää hienon maailman -ihmisistä villiltä ja kolkolta. Naiset varsinkaan eivät tule tänne -luokseni ilman jonkunlaista kauhua, jota minun on ylen vaikea -tyynnyttää. Ja ihmehän olisikin, jos eivät naisparat hiukan vapisisi -nähdessään nämä synkät luolat ja ajatellessaan, että niissä asuu -onnettomia vankeja, jotka..." - -Ja mitä enemmän Baisemeaux tuijotti piispan kasvoihin, sitä enemmän -kelpo vankilanjohtajan mieli kangistui, kunnes se kokonaan herposi. - -"Ei, te ette käsitä, hyvä herra Baisemeaux", sanoi Aramis, "te ette -käsitä... Minä en puhu seurasta ylimalkaan, vaan eräästä erityisestä -seurasta, nimenomaan järjestöstä, jossa te olette jäsenenä." - -Baisemeaux oli pudottaa täyden lasillisensa muskattiviiniä, jota hän -juuri kohotti huulilleen. - -"Jäsenenä", sopersi hän, "jäsenenä?" - -"Aivan niin, jäsenenä", toisti Aramis mitä kylmäverisimmin. "Ettekö -kuulu erääseen salaseuraan, hyvä herra Baisemeaux?" - -"Sala-?!" - -"Salaiseen tai salaperäiseen yhdistykseen?" - -"Oi, herra d'Herblay!..." - -"No, älkää suotta kieltäkö." - -"Mutta uskokaa..." - -"Minä uskon, mitä tiedän." - -"Vannon teille...!" - -"Kuunnelkaa minua, hyvä herra Baisemeaux, minä väitän että kuulutte, ja -te kiellätte. Jommankumman meistä täytyy olla oikeassa, ja toinen on -välttämättömästi väärässä." - -"No?" - -"No, pian pääsemme selvyyteen." - -"Antakaahan kuulla", sanoi Baisemeaux, "antakaa kuulla." - -"Juokaa toki ensin muskattinne, hyvä herra Baisemeaux", virkkoi Aramis. -"Mitä ihmettä! Te näytätte aivan säikähtyneeltä." - -"En suinkaan, en ollenkaan, en." - -"Juokaa siis." - -Baisemeaux maistoi kulauksen, mutta se meni väärään kurkkuun. - -"No niin", jatkoi Aramis, "ellette, sanon, kuulu erääseen salaiseen -yhdistykseen, tai salaperäiseen, miten tahdotte -- nimi ei mitään -merkitse, -- ellette kuulu sellaiseen seuraan, johon tässä vihjailen, -niin silloin ette ymmärrä mitään siitä, mitä nyt aion teille sanoa, -siinä kaikki." - -"Oh, saatte olla jo edeltäpäin varma, että minä en sitä voi oivaltaa." - -"Senpä näemme." - -"Niin, koettakaahan." - -"Siihen olen tulossa. Jos taasen olette sen seuran jäseniä, vastaatte -esitykseeni heti myöntävästi tai kieltävästi." - -"Lausukaa kysymyksenne", sopersi Baisemeaux vapisten. - -"Mutta te kyllä tunnustanette", jatkoi Aramis yhä järkkymättömän -tyynesti, "että tietenkään ei voi kuulua yhdistykseen ja nauttia sen -jäsenille suotuja etuja, olematta itse velvollinen muutamiin pikku -palveluksiin?" - -"Se olisi tosiaan selvää", änkkäsi Baisemeaux, "jos..." - -"No niin", pitkitti Aramis, "yhdistyksessä, josta teille puhun ja johon -te ette olekaan kuuluvinanne..." - -"Sallikaa", hätääntyi Baisemeaux, "en kuitenkaan tahtoisi ehdottomasti -sanoa..." - -"Tässä järjestössä sitoo kaikkia siihen kuuluvia linnoitusten -kuvernöörejä ja päälliköitä erityinen heiltä vaadittu lupaus." - -Baisemeaux kalpeni. - -"Se sitoumus", jatkoi Aramis lujalla äänellä, "on tällainen..." - -Baisemeaux nousi sanomattoman mielenliikutuksen vallassa. - -"Sanokaa, rakas herra d'Herblay", mutisi hän, "sanokaa." - -Silloin Aramis mainitsi tai pikemminkin saneli samanlaisella äänellä -kuin olisi kirjasta lukenut seuraavan pykälän: "Sanottu linnoituksen -päällikkö tai kuvernööri päästää tarpeen vaatiessa tai vangin pyynnöstä -sisälle veljeskuntaan kuuluvan rippi-isän." - -Hän pysähtyi. Baisemeaux näki tuskin eteensä, niin surkeassa tilassa -hän oli. - -"Onko tämä sitoumuksen sanamuoto?" kysyi Aramis tyynesti. - -"Monseigneur!..." voihkasi Baisemeaux. - -"Ah, alatte luullakseni ymmärtää?" - -"Monseigneur", huudahti Baisemeaux, "älkää tuolla tavoin leikkikö -ylemmyydellänne. Sorrun kovin mitättömäksi rinnallanne, jos te -ilkikurisesti haluatte houkutella minulta hallintoni pikku -salaisuudet." - -"Ah, ei, älkää pettäkö itseänne, hyvä herra Baisemeaux. En tutki teidän -hallintonne pikku salaisuuksia, vaan tahdon päästä teidän omantuntonne -salaisuuksien perille." - -"No, vaikka omatuntonikin, rakas herra piispa, mutta ottakaa hiukan -huomioon tukala asemani." - -"Se ei ole suinkaan tavallinen, herra kuvernööri", jatkoi taipumaton -Aramis, "jos kuulutte tarkoittamaani järjestöön. Mutta se on aivan -luonnollinen, jos te vapaana kaikista sitoumuksista olette vastuussa -ainoastaan kuninkaalle." - -"Niin, monsieur, niin, minähän tottelen ainoastaan kuningasta. Ketä -Jumalan nimessä pitäisi ranskalaisen aatelismiehen totella muuta kuin -kuningasta?" - -Aramis ei silmäänsäkään räväyttänyt, vaan jatkoi lempeällä äänellään: - -"On hyvin mieluista ranskalaiselle aatelismiehelle, ranskalaiselle -kirkon palvelijalle, kuulla niin ansiokkaan miehen lausuvan uskollisen -mielialansa noin rehellisesti ja tuon kuultuaan kyetä luottamaan -sanoihinne." - -"Oletteko siis epäillyt muuta, monsieur?" - -"Minäkö? En suinkaan." - -"Te uskotte minua?" - -"Minä uskon nyt ehdottomasti, monsieur", sanoi piispa painokkaasti, -"että te ette kieltäisi kuuliaisuutta esimiehiltä, jos kerran olisitte -vapaaehtoisesti lupautunut heidän johtoonsa." - -"Esimiehiltä?" parahti Baisemeaux. - -"Niin sanoin." - -"Herra d'Herblay, te ilvehditte vielä, eikö niin?" - -"Tietysti on helpompikin palvella yhtä herraa kuin useata. Mutta kun -silti tunnutte olevan pulassa, hyvä herra Baisemeaux, niin se -luonnollisesti on omaa syytänne eikä johdu minun erehdyksestäni." - -"Ei suinkaan", vastasi ahdistettu vankilanjohtaja entistä enemmän -hämillään. "Mutta mitä nyt? Te nousette?" - -"Niin, kyllä." - -"Lähdettekö?" - -"Täytyy jo mennä." - -"Kuinka omituinen te olettekaan minua kohtaan, monseigneur!" - -"Minäkö omituinen? Mitenkä niin?" - -"Voisi luulla, että teitä huvittaa pidellä minua piinapenkissä?" - -"Mahdotonta! En millään muotoa soisi teidän joutuvan ikävälle -mielelle." - -"Jääkää siis." - -"Minä en voi." - -"Ja miksette?" - -"Siksi, että minulla ei ole täällä mitään tehtävää ja että minulla -päinvastoin on velvollisuuksia muualla." - -"Velvollisuuksia näin myöhään?" - -"Niin. Käsittäkää toki, hyvä herra Baisemeaux. Siellä, mistä tulin, -ilmoitettiin minulle: 'Sanottu linnoituksen päällikkö tai kuvernööri -päästää tarpeen vaatiessa ja vangin pyynnöstä sisälle veljeskuntaan -kuuluvan rippi-isän.' Olen saapunut, mutta te ette ymmärrä sanomaani, -ja minä palaan ilmoittamaan noille henkilöille, että he ovat erehtyneet -ja että heidän on lähetettävä minut muualle." - -"Mitä! Te olette...?" huudahti Baisemeaux hirmustuneena katsellen -Aramista. - -"Veljeskunnan ripittäjä", virkkoi Aramis ääntään muuttamatta. - -Mutta vaikka nämä sanat lausuttiinkin varsin säveästi, vaikuttivat ne -linnanpäällikköön kuin ukkosen isku. Baisemeaux kävi tuhankarvaiseksi, -ja hänestä näyttivät Aramiksen kauniit silmät kahdelta tuliselta -miekalta, jotka tunkivat hänen sydämensä pohjaan. - -"Ripittäjä!" sopersi hän. "Tekö, monseigneur, olette veljeskunnan -lähettämä ripittäjä?" - -"Niin; mutta meillä ei ole mitään tekemistä toistemme kanssa, koska te -ette ole veljeskunnan jäsen." - -"Monseigneur..." - -"Ja veljeskuntaan kuulumattomana te aivan luonnollisesti kieltäydytte -noudattamasta sen käskyjä." - -"Monseigneur, minä pyydän", hätäili Baisemeaux, "suvaitkaa kuunnella -minua." - -"Mitä varten?" - -"Monseigneur, minä en sano, etten kuuluisi veljeskuntaan..." - -"Ahaa!" - -"Minä en sano, että kieltäytyisin tottelemasta." - -"Äskeinen kuitenkin suuresti vivahti vastustukseen, herra Baisemeaux." - -"Ah, ei, monseigneur, ei. Minä tahdoin vain varmistua..." - -"Varmistua mistä?" tiukkasi Aramis perin halveksivasti. - -"En mistään, monseigneur", peräytyi Baisemeaux matalalla äänellä ja -kumartaen kirkkoruhtinaan edessä. "Olen joka aika ja joka paikassa -esimiesteni käytettävänä. Mutta..." - -"Hyvä on! Tuo kuulostaa paremmalta." - -Aramis istahti takaisin tuolille ja ojensi lasinsa Baisemeauxille, joka -ei kyennyt sitä täyttämään, kun hänen kätensä vapisi niin rajusti. - -"Sanoitte 'mutta'", aloitti piispa jälleen. - -"Niin", puolusteli Baisemeaux-parka, "kun minulle ei ollut ennakolta -ilmoitettu, en ollenkaan saattanut odottaa..." - -"Eikö evankeliumissa sanota: 'Valvokaat, sillä sitä hetkeä ei tiedä -kenkään paitsi Jumala?' Eikö veljeskunnan säännöissä sanota: -'Valvokaat, sillä mitä minä tahdon, sitä on teidän aina tahdottava?' Ja -mistä syystä ette olisi odottanut ripittäjää, herra Baisemeaux?" - -"Koska Bastiljin vangeista ei tällä hetkellä ole kukaan sairaana, -monseigneur." - -Aramis kohautti olkapäitään. - -"Mitä te siitä tiedätte?" virkkoi hän. - -"No, minusta näyttää..." - -"Herra Baisemeaux", sanoi Aramis heittäytyen taaksepäin nojatuolissaan, -"tuossa tulee palvelijanne, jolla on teille jotakin sanottavaa." - -Baisemeauxin palvelija tosiaan näyttäytyi kynnyksellä. - -"Mikä on?" kysyi Baisemeaux vilkkaasti. - -"Herra kuvernööri", ilmoitti palvelija, "teille tuodaan laitoksen -lääkärin raportti." - -Aramis silmäili Baisemeauxia kirkkain ja varmoin katsein. - -"No, käskekää sanantuoja sisälle", sanoi hän. - -Mies astui huoneeseen, tervehti ja antoi raportin. Baisemeaux vilkaisi -siihen, kohottaen sitten päätään. - -"Bertaudièren kakkonen on sairas!" ihmetteli hän. - -"Miksi siis sanoitte, hyvä herra Baisemeaux, että kaikki laitoksenne -asukkaat olivat terveinä?" lausui Aramis välinpitämättömästi. - -Hän kulautti siemauksen muskattiviiniä, irroittamatta katsettaan -kuvernööristä. Tämä nyökkäsi raportin tuojalle, ja miehen poistuttua -hän huomautti vavahtelevalla äänellä: - -"Pykälässä sanottaneen: 'vangin pyynnöstä'?" - -"Niin siinä sanotaan", vastasi Aramis. "Mutta kuulustakaahan, mitä -teistä nyt tahdotaan, hyvä herra Baisemeaux." - -Joku aliupseeri nimittäin pisti päänsä esille ovenraosta. - -"Taasko jotakin?" kiivastui Baisemeaux. "Enkö enää saa hetkenkään -rauhaa?" - -"Herra kuvernööri", sanoi kersantti, "Bertaudièren numero kaksi on -antanut vartijansa toimeksi pyytää teiltä rippi-isää." - -Baisemeaux oli vähällä kaatua tuoliltaan. Aramis ei viitsinyt häntä -rauhoittaa, kuten hän ei ollut huolinut häntä peloitellakaan. - -"Mitä siihen vastaan?" äännähti Baisemeaux. - -"Mitä vain tahdotte", sanoi Aramis puristaen huulensa yhteen. "Se on -teidän asianne; minä en ole Bastiljin kuvernööri." - -"Sanokaa", huudahti Baisemeaux nopeasti, "sanokaa vangille, että hänen -pyyntönsä täytetään." - -Aliupseeri poistui. - -"Oi, monseigneur, monseigneur!" änkytti Baisemeaux. "Kuinka olisin -saattanut arvata?... Kuinka olisin voinut aavistaa." - -"Kuka teidän käski arvata? Kuka käski aavistaa?" vastasi Aramis -ylenkatseellisesti. "Veljeskunta aavistaa, veljeskunta tietää, -veljeskunta näkee. Eikö se riitä?" - -"Mitä teidän kunnianarvoisuutenne määrää?" kysyi Baisemeaux. - -"Minäkö? En mitään. Minä olen vain pappipoloinen, vain vaatimaton -ripittäjä. Käskettekö minun mennä sairaan luo?" - -"Oi, monseigneur, minä en teitä siihen käske, vaan pyydän." - -"Hyvä on. Viekää minut siis sinne." - - - - -207. - -Vanki. - - -Senjälkeen kun Aramis näin omituisesti oli muuttunut veljeskunnan -lähettämäksi ripittäjäksi, Baisemeaux ei enää ollut sama mies. - -Tähän asti oli Aramis arvoisalle vankilanpäällikölle ollut kirkonmies, -jolle hänen oli osoitettava kunnioitusta, ystävä, jolle hän oli -kiitollisuudenvelassa. Mutta mullistava paljastus oli hänelle tuottanut -esimiehen, jolle hän oli vain käskyläinen. - -Hän sytytti itse lyhdyn, kutsui vanginvartijan ja kääntyi Aramiksen -puoleen. - -"Olen monseigneurin käskettävänä", virkkoi hän. - -Aramis vain nyökkäsi, viitaten sitten kuvernööriä astumaan edellä. -Baisemeaux siis lähti liikkeelle piispan saattamana. - -Oli kaunis, seesteinen ilta. Näiden kolmen miehen askeleet kumahtelivat -pengermäin laakakivillä, ja vanginvartijan vyöstä riippuvien avainten -kilinä kuului tornikerroksiin asti, ikäänkuin muistuttaakseen niiden -asukkaille, että vapaus ei ollut heidän tavoitettavissaan. - -Olisi voinut sanoa, että Baisemeauxissa tapahtunut muutos oli ulottunut -vanginvartijaan asti. Asianomaisen tornin avainten hoitaja oli piispan -ensimmäisen käynnin aikana osoittautunut uteliaaksi ja kyseliääksi, -mutta nyt hän esiintyi mykkänä ja kovin totisen näköisenä. Hän käveli -pää kumarassa ja näytti ihan tahtovan sulkea korvansa. - -Täten saavuttiin Bertaudière-tornin juurelle, ja sen kaksi porrasjaksoa -noustiin ääneti ja jokseenkin verkalleen, sillä totellessaankaan ei -Baisemeaux suinkaan ollut innostuneen kuuliainen. - -Viimein tultiin tyrmän ovelle. Vartijan ei tarvinnut etsiä avainta, se -oli hänellä valmiina. Ovi avattiin. - -Baisemeaux aikoi astua vangin luo, mutta pidättäen hänet kynnykselle -Aramis virkkoi: - -"Ei ole kirjoitettu, että kuvernöörin on kuultava vangin rippi." - -Baisemeaux kumarsi ja päästi Aramiksen ohitsensa. Ottaen lyhdyn -vanginvartijan kädestä piispa astui sisälle ja viittasi sulkemaan oven -jälkeensä. - -Hän jäi hetkiseksi seisomaan, heristäen korviansa kuunnellakseen, -poistuivatko Baisemeaux ja vanginvartija. Varmistuttuaan yhä heikommin -kuuluvista askelista, että nämä olivat lähteneet tornista, hän sitten -asetti lyhdyn pöydälle ja katseli ympärilleen. - -Vihreällä sarssikankaalla päällystetyllä makuusijalla, aivan -samanlaisella kuin Bastiljin muutkin vuoteet, paitsi että se oli -uudempi, lepäsi leveiden, puoliksi suljettujen uutimien takana se nuori -mies, jonka luokse jo kerran ennen olemme piispan saattaneet. Vankilan -tavan mukaan ei pidätetyllä ollut valoa. Iltakellon soitua oli hänen -täytynyt sammuttaa kynttilänsä. Näemme, kuinka etuoikeutettu hän -sentään oli, koska hänelle oli myönnetty harvinainen lupa pitää valoa -iltasoittoon asti. - -Lähellä vuodetta olevalle isolle, käyräjalkaiselle, -nahkapäällysteiselle nojatuolille oli laskettu ihmeen uusilta näyttäviä -vaatekappaleita. Pieni pöytä, jolla ei näkynyt kirjoja, ei papereita, -ei mustetta, ei kyniä, kyyhötti hylättynä ikkunan edessä. Moniaat vielä -täydet lautaset toisella pöydällä todistivat, että vanki oli tuskin -koskenutkaan viime ateriaan. - -Aramis näki nuoren miehen vuoteelleen ojentuneena, kasvot puolittain -käsivarsien peitossa. - -Vieraan tulo ei saanut häntä muuttamaan asentoansa; hän odotti tai -nukkui. Aramis sytytti kynttilän, työnsi nojatuolin hiljaa taammaksi ja -lähestyi vuodetta, sävyssään ilmaisten kunnioittavaa harrastusta. - -Nuori mies kohotti päätänsä. - -"Mitä minusta tahdotaan?" hän kysyi. - -"Ettekö halunnut rippi-isää?" - -"Kyllä." - -"Syystä että olette sairas?" - -"Niin." - -"Oletteko pahoinkin sairas?" - -Nuori mies loi Aramikseen läpitunkevan katseen ja vastasi vain: - -"Kiitän teitä osanotostanne." - -Hetkisen vaiti oltuaan hän lisäsi: - -"Olen nähnyt teidät jo ennen." - -Aramis kumarsi. Tutkistelevalla tähystyksellään oli vanki varmaankin -lukenut Vannesin piispan kasvonpiirteistä, että tämän kävijän luonne -oli pohjaltaan kylmäkiskoinen, viekas ja vallanhaluinen, -- ja se ei -nuoren miehen asemassa juuri vaikuttanut rauhoittavasti. Hän -virkahtikin samassa: - -"Jaksan jo paremmin." - -"Siis?" kysyi Aramis. - -"Kun vointini on parempi, en mielestäni enää erityisemmin tarvitsekaan -ripittäjää." - -"Ettekö pidä tarpeellisena edes sitä jouhipaitaa, jota mainittiin -leivästänne löytämässänne kirjelapussa?" - -Nuori mies säpsähti, mutta ennenkuin hän ehti myöntää tai kieltää -jatkoi Aramis: - -"Ettekö myöskään välitä hengellisestä miehestä, jolta teillä oli tärkeä -tiedonanto odotettavana?" - -"Jos niin on", lausui vanki, vaipuen takaisin päänaluselleen, "niin se -on toista. Minä kuuntelen." - -Aramis katseli häntä nyt tarkemmin ja kummeksui tuota koruttoman ja -luontevan majesteettisuuden sävyä, jota ei koskaan saavuteta oppimalla, -ellei Jumala ole sitä istuttanut vereen tai sydämeen. - -"Käykää istumaan, monsieur", kehoitti nuori mies. - -Aramis totteli kumartaen. - -"Miltä teistä tuntuu Bastiljissa?" kysyi piispa. - -"Varsin hyvältä." - -"Ettekö kärsi?" - -"En." - -"Ette kaipaa mitään?" - -"En mitään." - -"Ette vapauttakaan?" - -"Mitä te nimitätte vapaudeksi, monsieur?" kysyi vanki taisteluun -aikovan miehen äänellä. - -"Ymmärrän vapaudella kukkia, ilmaa, päivänvaloa, tähtiä, onnea saada -juoksennella, minne kaksikymmenvuotiaat, jäntevät jalkanne tahtovat -kantaa." - -Nuori mies hymyili, mutta olisi ollut vaikea sanoa, johtuiko se -alistumisesta vai ylenkatseesta. - -"Katsokaa", haastoi hän, "minulla on tuossa japanilaisessa maljakossa -kaksi ruusua, jotka eilen poimittiin umppuina kuvernöörin puutarhasta. -Ne puhkesivat tänä aamuna, avaten purppurateriönsä silmäini edessä. -Kunkin kukkalehtensä lauetessa ne levittivät hurmaavaa tuoksuaan; -kammioni on sitä aivan täynnä. Nämä kaksi ruusua, näettehän, ovat -lajinsa ihanimpia; ja ruusut ovat viehkeimmät kukkasien joukossa. -Miksikä siis toivoisin muita kukkia, kun minulla on kaikkein -kauneimmat?" - -Aramis katseli nuorta miestä ihmetellen. - -"Jos kukkaset tietävät vapautta", jatkoi vanki surumielisesti, "on -minulla siis vapaus, koska minulla on kukkia." - -"Oi, mutta ilmaa", huudahti Aramis, "ilmaa, joka on niin välttämätön -elämälle?" - -"Kah, monsieur, lähestykää ikkunaa", pitkitti vanki; "se on auki. -Taivaan ja maan välillä tuuli vierittelee jäisiä ja tulisia -pyörteitään, lauhkeita usviaan ja leppeitä leyhkiään. Sieltä henkäilevä -ilma hyväilee kasvojani, kun noustessani tuolini selkänojalle istumaan --- etsien kädelläni tukea ristikosta -- kuvittelen uivani avaruudessa." - -Mitä kauemmin nuori mies puhui, sitä enemmän piispan otsa synkkeni. - -"Valoa?" selitti toinen edelleen. "Minulla on enemmänkin kuin valoa, -minulla on aurinkoa. Kuvernöörin lupaa kysymättä, ilman vanginvartijan -seuraa, se saapuu joka päivä minua ystävänä tervehtimään. Se pistäytyy -sisään ikkunasta, se muodostaa kammiooni pitkän suunnikkaan, joka -ulottuu ikkunasta aina vuodeverhojeni ripsuja hapuilemaan. Tämä -sädejuova kasvaa kello kymmenestä puoleenpäivään ja kutistuu kello -yhdestä kolmeen hitaasti, niinkuin sille tänne riennettyään olisi -ikävää minut jättää. Viimeisen säteen kadotessa olen nauttinut sen -läsnäolosta viisi tuntia. Eikö se riitä? Minulle on kerrottu, että on -onnettomia, jotka murtavat kiveä louhoksissa, työmiehiä, jotka -ahertavat maanalaisissa kaivoksissa näkemättä juuri koskaan aurinkoa." - -Aramis kuivasi otsaansa. - -"Mitä taasen tähtiin tulee, jotka ovat armaita katsella", jatkoi nuori -mies, "ovat ne kaikki toistensa kaltaisia, paitsi loistoltaan ja -suuruutensa puolesta. Minulla on siinä suhteessa hyvä onni: ellette -olisi sytyttänyt tätä kynttilää, olisitte voinut nähdä sen kauniin -tähden, jota katselin vuoteeltani ennen tuloanne ja jonka säteily -hyväili silmiäni." - -Aramis painoi päänsä alas: hän tunsi tämän synkän filosofian -- -vankeuden elämänkatsomuksen -- hulahtavan karvaana aaltona ylitseen. - -"Minulta ei siis puutu kukkia, ilmaa, päivänvaloa eikä tähtiä", lausui -nuori mies yhä yhtä tyynesti. "Sitten on vielä liikunto. Enkö kävele -kaikin päivin kuvernöörin puutarhassa, jos on kaunis ilma, ja täällä, -jos sataa -- raikkaassa ulkoilmassa lämpimällä, kylmällä lämpimässä, -kun rautauunini häätää pakkasenkin tunnun talvella? Ah, uskokaa, -monsieur", lisäsi vanki äänenpainolla, joka ei ollut aivan vapaa -katkeruudesta, "ihmiset ovat tehneet hyväkseni kaikki, mitä voin -toivoa, kaiken, mitä ihminen saattaa haluta." - -"Ihmiset, olkoon!" virkkoi Aramis kohottaen jälleen päänsä. "Mutta -minusta näyttää, että unohdatte Jumalan." - -"Olen todellakin unohtanut Jumalan", vastasi vanki järkähtämättä. -"Mutta miksi minulle sitä sanotte? Mitä hyödyttää puhua vangeille -Jumalasta?" - -Aramis katseli suoraan silmiin tätä omituista nuorta miestä, jossa -marttyyrin alistuminen yhtyi vapaa-ajattelijan hymyyn. - -"Eikö Jumala ole kaikessa?" jupisi hän moittivasti. - -"Sanokaa kaiken lopussa", vastasi vanki lujasti. - -"Olkoon niin!" mukausi Aramis. "Mutta palatkaamme lähtökohtaamme." - -"Hyvin kernaasti minun puolestani", vastasi nuori mies. - -"Olen teidän rippi-isänne." - -"Niin." - -"Ja katumuksentekijänä olette te velvollinen sanomaan minulle -totuuden." - -"Siihen ei minulla ole mitään muistuttamista." - -"Jokainen vanki on tehnyt rikoksen, joka on aiheuttanut hänen -pidätyksensä. Minkä rikoksen te olette tehnyt?" - -"Samaa kysyitte nähdessänne minut ensi kerran." - -"Ja te vältitte vastausta silloin kuten nytkin." - -"Ja miksi tänään luulette, että teille vastaisin?" - -"Koska minä tänään olen teidän ripittäjänne." - -"Jos tahdotte minun sanovan, minkä rikoksen olen tehnyt, selittäkää -siis minulle, mitä rikos on. Sillä kun en ole tietoinen mistään -omantuntoni nuhteesta, johdun sanomaan, etten ole rikollinen." - -"Maailman suurten silmissä ei aina ole rikollinen vain siksi, että on -tehnyt rikoksia, vaan silläkin perusteella, että tietää sellaisia -tehdyiksi." - -Vanki kuunteli hyvin tarkkaavasti. - -"Niin", sanoi hän oltuaan hetkisen vaiti, "minä käsitän. Niin, olette -oikeassa, monsieur, saatan kyllä sillä tavalla olla rikollinen suurten -silmissä." - -"Ah, te tiedätte siis jotakin?" virkkoi Aramis luullen vilahdukselta -nähneensä panssarin sauman, vaikkakaan ei vikaa varuksessa. - -"Ei, en tiedä mitään", vastasi nuori mies; "mutta ajattelen toisinaan -ja sanon itselleni noina hetkinä..." - -"Mitä sanotte itsellenne?" - -"Sanon, että jos tahtoisin ajatella enemmän, tulisin pian hulluksi tai -arvaisin monta asiaa." - -"Ja silloin?" kysyi Aramis kärsimättömästi. - -"Silloin minä pidätyn." - -"Pidätytte?" - -"Niin, pääni käy raskaaksi, ajatukseni synkistyvät, ja tunnen sortuvani -ikävään; toivottelen..." - -"Mitä?" - -"En oikein tiedä, sillä minä en tahdo päästää itseäni haluamaan -sellaista, mitä minulle ei ole, kun yleensä olen niin tyytyväinen -siihen, mitä minulla on." - -"Pelkäättekö kuolemaa?" kysyi Aramis hiukan levottomana. - -"Kyllä", hymähti nuori mies. - -Aramis näki tuon hymyn kylmäkiskoisuuden ja vavahti. - -"Oh, koska pelkäätte kuolemaa, tiedättekin enemmän kuin tahdotte -sanoa!" huudahti hän. - -"Mutta", vastasi vanki, "mistä johtuu, että te, joka olette saanut -minut pyytämään teitä tänne, -- että te, joka pyydettyäni astutte -luokseni luvaten jotakin merkillistä paljastusta -- mistä johtuu, että -tällä hetkellä te puhuttelutattekin minua? Koska me kumpikin käytämme -naamiota, säilyttäkäämme se molemmin tai heittäkäämme se yhtaikaa -kasvoiltamme." - -Aramis tunsi huomautuksen voiman ja oikeutuksen. - --- En ole tekemisissä tavallisen ihmisen kanssa, -- ajatteli hän. -"Kuulkaa, onko teillä kunnianhimoa?" hän kysyi ääneen, valmistelematta -vankia puheen uuteen käänteeseen. - -"Mitä on kunnianhimo?" kysyi nuori mies. - -"Se on", vastasi Aramis, "tunne, joka työntää ihmisiä toivomaan enemmän -kuin hänellä on." - -"Sanoin olevani tyytyväinen, monsieur; mutta mahdollisesti erehdyn. En -tiedä, mitä kunnianhimo merkitsee, mutta kenties minulla on sitä. -Avatkaa sieluni, en pyydä parempaa." - -"Kunnianhimoinen", sanoi Aramis, "on se, joka tavoittelee jotakin -asemansa yläpuolelta." - -"Minä en tavoittele mitään asemani yläpuolelta", lausui nuori mies niin -varmasti, että se sai Vannesin piispan vielä kerran vavahtamaan. - -Hän vaikeni. Mutta nähdessään vangin kiihkeät silmät, rypistyneen otsan -ja miettiväisen muodon huomasi kyllä, että hän ei suinkaan odottanut -äänettömyyttä. Tämän hiljaisuuden katkaisi Aramis. - -"Te valehtelitte minulle teidät ensi kertaa nähdessäni", sanoi hän. - -"Valehtelinko?" huudahti nuori mies kohoten vuoteellaan, sellainen sävy -äänessä ja sellainen salama silmissä, että Aramis ehdottomasti -peräytyi. - -"Tarkoitin", oikaisi hän kumartaen, "että salasitte minulta, mitä -tiedätte lapsuudestanne." - -"Ihmisen salaisuudet ovat hänen omiansa, monsieur", sanoi vanki, -"eivätkä ensimmäiselle kysyjälle kerrottavia!" - -"Se on totta", myönsi Aramis, kumartaen syvempään kuin äskeisellä -kerralla, "aivan totta, suokaa anteeksi. Mutta olenko vielä tänäänkin -teille ensimmäinen tulokas? Minä pyydän teitä, vastatkaa, -_monseigneur_!" - -Tämä arvonimi aiheutti vangissa lievää hämmennystä, mutta hän ei sen -kuullessaan silti näyttänyt ollenkaan kummastuneelta. - -"En tunne teitä, monsieur", virkkoi hän. - -"Oi, jos rohkenisin, tarttuisin käteenne ja suutelisin sitä." - -Nuori mies liikahti ikäänkuin ojentaakseen hänelle kätensä. Mutta -salama, joka oli leimahtanut hänen silmistään, sammui luomien reunaan, -ja käsi vetäytyi takaisin kylmänä ja uhmaavana. - -"Suudella vangin kättä!" epäsi hän päätänsä pudistaen. "Mitä se -kannattaisi?" - -"Minkätähden", kysyi Aramis, "sanoitte viihtyvänne täällä? Miksi -sanoitte minulle, että te ette halua mitään? Miksi tosiaankin minulle -sillä tavoin puhumalla estätte minua olemasta avomielinen vuorostani?" - -Sama salama välähti kolmannen kerran nuoren miehen silmissä; mutta, -kuten jo kahdesti ennen, se sammui mihinkään tulokseen johtamatta. - -"Te epäilette minua?" sanoi Aramis. - -"Miksi niin tekisin, monsieur?" - -"Oh, hyvin yksinkertaisesta syystä: jos tiedätte, mitä teidän täytyy -tietää, on teidän epäiltävä koko maailmaa." - -"Älkää silloin kummastelko, että epäilen, koska aavistelette minun -tietävän, mitä en tiedä." - -Aramiksessa tämä tarmokas vastustus herätti ihmettelevää ihailua. - -"Oi, te saatatte minut epätoivoon, monseigneur!" huudahti hän, lyöden -nyrkillään nojatuoliin. - -"Ja minä en ymmärrä teitä, monsieur." - -"No, koettakaa minua käsittää." - -Vanki tarkkasi kiinteästi Aramista. - -"Joskus minusta näyttää", jatkoi tämä, "että minulla on etsimäni mies -silmieni edessä... ja sitten..." - -"Ja sitten... se mies häviää, niinkö?" sanoi vanki hymyillen. "Sitä -parempi!" - -Aramis nousi. - -"Tosiaan", virkkoi hän, "minulla ei ole mitään sanottavaa ihmiselle, -joka varoo minua siinä määrin kuin te epäilyssänne." - -"Eikä minulla", lisäsi vanki samassa äänilajissa, "mitään sanottavaa -ihmiselle, joka ei tahdo käsittää, että vangin on varottava kaikkia." - -"Vanhoja ystäviäänkin?" lausui Aramis. "Oi, se on liiallista -varovaisuutta, monseigneur!" - -"Vanhoja ystäviäni? Olisitteko te vanhoja ystäviäni, monsieur?" - -"Miettikäähän", kehoitti Aramis, "ettekö enää muista nähneenne muinoin -kylässä, jossa ensimmäisen lapsuutenne aika kului...?" - -"Tiedättekö sen kylän niinen?" kysyi vanki. - -"Noisy-le-Sec, monseigneur", vastasi Aramis varmasti. - -"Jatkakaa", pyysi nuori mies kasvojen väreiden ilmaisematta myöntämistä -tai kieltämistä. - -"Kuulkaa, monseigneur", sanoi Aramis, "jos ehdottomasti tahdotte tätä -peliä jatkaa, niin jääkäämme tähän. Minä tulin ilmoittaakseni teille -paljon asioita, se on totta. Mutta minun on saatava nähdä, että teillä -puolestanne on halua tulla ne asiat tietämään. Ennenkuin puhun, -ennenkuin ilmaisen niin tärkeitä seikkoja kuin nyt mielessäni kätken, -olisi minun tarvinnut -- sen myöntänette -- saada hiukan apua, ellei -avomielisyyttä, -- hiukan myötätuntoa, ellei luottamusta. No niin, te -sulkeuduttekin teeskenneltyyn tietämättömyyteen, joka herpaannuttaa -kieleni... oh, ei sillä tavoin kuin te luulette! Sillä olkaapa miten -tietämätön tahansa, tekeytykää kuinkakin välinpitämättömäksi, siitä -huolimatta olette yhtä hyvin, mikä olette, monseigneur, eikä mikään -- -kuulkaa, ei mikään! -- voi teitä toiseksi tehdä." - -"Lupaan teille", vastasi vanki, "kuunnella kärsivällisesi. Mutta -sittenkin minusta tuntuu, että minulla on oikeus toistaa teille jo -tekemäni kysymys: kuka te olette?" - -"Muistatteko viisi- tai kahdeksantoista vuotta sitten nähneenne -Noisy-le-Seciin saapuneen ritarin, seurassaan nainen, joka oli -tavallisesti puettuna mustaan silkkiin ja piti tulipunaisia nauhoja -hiuksissaan?" - -"Kyllä", vastasi nuori mies. "Kerran kysyin sen ritarin nimeä, ja -minulle sanottiin hänen olevan abbé d'Herblay. Kummastellessani -kirkonmiehen sotilaallista ulkomuotoa sain selitykseksi, että siinä ei -ollut mitään ihmeteltävää, hän kun oli ollut kuningas Ludvig XIII:n -muskettisotureita." - -"No niin", sanoi Aramis, "tuo entinen muskettisoturi, tuo silloinen -abbé, sittemmin Vannesin piispa ja tänään teidän ripittäjänne, se olen -minä." - -"Tiedän sen. Olin teidät tuntenut." - -"No, monseigneur, jos tiedätte tuon, on minun lisättävä siihen eräs -seikka, jota ette tiedä, -- nimittäin että jos kuningas aavistaisi tuon -muskettisoturin, tuon abbén, tuon piispan, tuon rippi-isän täälläolon -tänä iltana, niin se, joka luoksenne saapuakseen on kaikki uskaltanut, -näkisi huomenna pyövelin kirveen välähtävän synkemmän ja toivottomamman -vankiluolan pohjalla kuin omanne." - -Kuunnellessaan näitä voimakkaasti korostettuja sanoja oli nuori mies -noussut vuoteellaan ja tuijotti nyt yhä syvempään ja kiihkeämmin -Aramiksen silmiin. - -Tämän tutkinnan tuloksena näkyi vanki käyvän vähän luottavaisemmaksi. - -"Niin", mutisi hän, "niin, minä muistan täydellisesti. Nainen, josta -puhutte, tuli kerran teidän kanssanne ja kaksi muuta kertaa naisen -kanssa..." - -Hän pysähtyi. - -"Naisen kanssa, joka saapui teitä katsomaan kerran kuukaudessa, eikö -niin, monseigneur?" - -"Niin." - -"Tiedättekö, kuka se nainen oli?" - -Salama näkyi olevan leimahtamaisillaan vangin silmistä. - -"Tiedän, että hän oli hovin naisia", virkkoi hän. - -"Muistatteko hyvin tuon naisen?" - -"Oh, muistelmani eivät juuri voi olla sekavia siinä suhteessa", kertoi -nuori vanki. "Näin sen naisen kerran noin viidenviidettä ikäisen miehen -kanssa; näin hänet kerran teidän ja sen mustapukuisen naisen keralla, -jolla oli tulipunaisia nauhoja hiuksissa; näin hänet senjälkeen vielä -kaksi kertaa saman rouvasihmisen seurassa. Nuo neljä henkilöä sekä -opettajani eli hovimestarini ja vanha Perronnette, vanginvartijani ja -vankilanpäällikkö ovat ainoat, joita koskaan olen puhutellut, ja -melkein ainoat elolliset, mitä koskaan olen nähnyt." - -"Mutta sittenhän te olitte vankeudessa?" - -"Jos olen täällä vankeudessa, olin siellä verrattain vapaana, vaikka -vapauteni oli hyvin rajoitettu. Talo, josta en lähtenyt ulos, suuri -puutarha, jonka muurien yli en voinut kiivetä, sellainen oli asuntoni; -te tunnette sen, koska olette siellä käynyt. Tottuneena elämään noiden -muurien ja seinien sisällä ei minulla muuten ollut haluakaan sieltä -lähteä. Käsitätte siis, monsieur, että kun en ole tästä maailmasta -mitään nähnyt, en osaa mitään toivoa, ja minulle jotakin kertoessanne -on teidän kaikki selitettävä." - -"Sen teenkin, monseigneur", virkkoi Aramis kumartaen, "sillä se on -velvollisuuteni." - -"No, sanokaa sitten aluksi, kuka opettajani oli." - -"Kunnon herrasmies, monseigneur, ennen kaikkea rehellinen mies, joka -samalla kertaa kasvatti sekä ruumistanne että sieluanne. Antoiko hän -teille koskaan valittamisen aihetta?" - -"Oi, ei, monsieur, päinvastoin. Mutta tämä herrasmies sanoi minulle -usein, että vanhempani olivat kuolleet. Valehteliko hän vai puhuiko hän -totta?" - -"Hänen oli pakko noudattaa saamiansa määräyksiä." - -"Hän siis valehteli?" - -"Osittain. Isänne on kuollut." - -"Entä äitini?" - -"Hän on kuollut teiltä." - -"Mutta elääkö hän muille?" - -"Kyllä." - -"Ja minut" -- nuori mies katseli Aramista -- "on tuomittu elämään -vankilan pimennossa?" - -"Ah, niin luulen!" - -"Ja tämä senvuoksi", jatkoi nuori vanki, "että olemassaoloni tässä -maailmassa ilmaisisi suuren salaisuuden?" - -"Suuren salaisuuden, niin kyllä." - -"Suljettaakseen Bastiljiin sellaisen lapsen kuin minä olin siihen -aikaan täytyy viholliseni olla hyvin mahtava." - -"Hän on." - -"Siis mahtavampi kuin äitini?" - -"Miksi niin?" - -"Koska äitini olisi minua puolustanut." - -Aramis epäröitsi. - -"Mahtavampi kuin äitinne, niin, monseigneur." - -"Jotta imettäjäni ja se herrasmies vietiin pois ja minut heistä siten -eroitettiin, olin siis, taikka he olivat, suurena vaarana -vihollisilleni?" - -"Niin, vaarana, josta vihollisenne vapautui toimittamalla mainitun -herrasmiehen ja imettäjänne pois tieltä", vastasi Aramis tyynesti. - -"Pois tieltä?" kysyi vanki. "Mutta millä tavalla heidät poistettiin?" - -"Varmimmalla tavalla", vastasi Aramis; "he kuolivat." - -Nuori mies kalpeni heikosti, nostaen vapisevan käden kasvoilleen. - -"Myrkystäkö?" kysyi hän. - -"Myrkystä." - -Vanki mietti hetkisen. - -"Jotta nuo kaksi viatonta olentoa", jatkoi hän, "minun ainoat -seuralaiseni, murhattiin samana päivänä, täytyy vihamieheni olla hyvin -julma tai välttämättömyyden ahdistama, sillä kunnon herrasmies ja tuo -naisparka eivät koskaan olleet tehneet kellekään pahaa." - -"Välttämättömyys on ankara teidän suvussanne, monseigneur. Minuakin -pakottaa välttämättömyys suureksi mielipahakseni teille ilmoittamaan, -että opettajanne ja imettäjänne surmattiin." - -"Oh, te ette minulle ilmoita mitään uutta", virkahti vanki rypistäen -kulmiaan. - -"Kuinka niin?" - -"Minä aavistin sitä." - -"Miksi?" - -"Tahdon sanoa sen teille." - -Molempien kyynärpäittensä varaan kohoutuen lähestyi nuori mies -Aramiksen kasvoja ilmeeltään niin arvokkaana, lujana ja uhmaisenakin, -että piispa tunsi innostuksen sähkön nousevan kuihtuneesta sydämestä -kipinöimään kylmästi harkitsevissa aivoissaan. - -"Puhukaa, monseigneur. Huomautin teille jo, että vaarannan henkeni -teille haastellessani. Niin halpa-arvoinen kuin se onkin, rukoilen -teitä ottamaan sen vastaan omanne lunnaiksi." - -"No niin", jatkoi nuori mies, "syy, jonka perusteella päättelin, että -ne olivat surmanneet imettäjäni ja opettajani..." - -"Jota te nimititte isäksenne." - -"Niin, jota minä puhuttelin isäkseni, vaikka hyvin tiesin etten ollut -hänen poikansa..." - -"Kuka on antanut teidän aavistaa...?" - -"Samaten kuin te olette liian kunnioittava ystäväksi, oli hän liian -kunnioittava isäksi." - -"Minulla", sanoi Aramis, "ei ole aikomusta tekeytyä toiseksi." - -Nuori mies nyökäytti päätänsä ja jatkoi: - -"Epäilemättä en ollut määrätty pysymään ikuisesti teljettynä, ja tätä -saa minut uskomaan -- varsinkin nyt -- se huoli jolla minusta -koetettiin kasvattaa mahdollisimman täydellistä ritaria. Herrasmies, -joka oli seurassani, opetti minulle kaikkea, mitä itse osasi: -matematiikkaa, hiukan mittausoppia, miekkailua, ratsastusta. Joka aamu -olin alhaalla eräässä salissa aseharjoituksissa ja ratsastelin -puutarhassa. Niin, eräänä aamuna kesällä, kun oli kovin helteinen -päivä, minä nukahdinkin siihen alakerran saliin. Kasvattajani -kunnioitusta lukuunottamatta ei siihen asti mikään ollut antanut -minulle vihiä oikeasta asemastani. Elin kuin lapset, kuin linnut, kuin -kasvit ilmasta ja päivänpaisteesta; olin juuri täyttänyt viisitoista." - -"Siitä on siis kahdeksan vuotta?" - -"Niin, niille vaihein; olen haipunut ajanlaskusta." - -"Anteeksi, mutta mitä teille sanoi opettajanne, kannustaakseen teitä -työhön?" - -"Hän sanoi, että ihmisen on koetettava luoda itselleen maan päällä -onni, jonka Jumala on häneltä syntyessä kieltänyt. Hän lisäsi, että -köyhänä, hylättynä orporukkana voin luottaa ainoastaan itseeni ja että -kukaan ei välittänyt tai koskaan välittäisi minusta. -- Olin siis -tuossa alakerran salissa, johon miekkailutunnistani väsyneenä nukahdin. -Opettajani oli yläkerran huoneessa juuri pääni kohdalla. Äkkiä kuulin -kuin opettajani olisi päästänyt pikku huudahduksen. Sitten hän kutsui: -'Perronnette, Perronnette!' Hän huuteli imettäjääni." - -"Niin, kyllä tiedän", sanoi Aramis; "jatkakaa, monseigneur, jatkakaa." - -"Epäilemättä hän oli puutarhassa, sillä opettajani astui kiireellisesti -portaita alas. Minä nousin levottomana, kuullessani hänen sävyssään -rauhattomuutta. Hän avasi eteisestä puutarhaan johtavan oven, yhä -huhuten: 'Perronnette, Perronnette!' Alasalin ikkunat antoivat pihalle, -niiden luukut olivat suljetut, mutta eräässä niistä oli rakonen, josta -näin opettajani lähestyvän isoa, melkein työhuoneensa ikkunain alla -sijaitsevaa kaivoa. Hän kumartui arkun yli, katsahti kaivoon ja päästi -uuden huudahduksen, samalla säikähtyneesti liikehtien. Paikaltani -saatoin sekä nähdä että kuulla." - -"Jatkakaa, monseigneur, pyydän", virkkoi Aramis. - -"Emäntä Perronnette riensi opettajani huudoista paikalle. Opettajani -astui häntä vastaan, tarttui hänen käsivarteensa ja talutti häntä -kiihkeästi kaivon arkulle. Sitten he molemmin kumartuivat kaivon yli ja -opettajani valitti: - -"'Katso, katso, mikä onnettomuus!' - -"'No, no, tyyntykää', sanoi Perronnette. 'Mikä on hätänä?' - -"'Tuo kirje', huusi opettajani, 'näetkö kirjettä?' - -"Ja hän ojensi kätensä kaivon pohjaa kohti. - -"'Mikä kirje?' kysyi imettäjäni. - -"'Kirje, jonka näet tuolla alhaalla; se on kuningattaren viime kirje!' - -"Sen sanan kuullessani säpsähdin. Opettajaniko, hän, joka muka oli -isäni ja lakkaamatta neuvoi minulle vaatimattomuutta ja nöyryyttä, -hänkö kirjeenvaihdossa kuningattaren kanssa! - -"'Kuningattaren viime kirjekö?' huudahti emäntä Perronnette, -osoittamatta kummastusta muusta kuin että kirje oli kaivon pohjalla. -'Ja miten se sinne joutui?' - -"'Sattuma, Perronnette, omituinen sattuma! Olin astumassa huoneeseeni; -kun silloin avasin ovea, ja ikkunakin oli auki, syntyi äkillinen -ilmavirta. Näin paperin lentävän ulos, tunsin sen kuningattaren viime -kirjeeksi ja juoksin parahtaen ikkunan luo. Paperi leijaili hetkisen -ilmassa ja putosi sitten kaivoon.' - -"'No, sanoi Perronnette, 'kun kirje on pudonnut kaivoon, on se samaa -kuin poltettu, ja koska kuningatar itse polttaa kaikki kirjeensä joka -käynnillään...' - -"Joka käynnillään! -- Tuo nainen siis oli kuningatar?" keskeytti vanki -puheensa. - -Aramis nyökkäsi myöntävästi. - -"'Epäilemättä, epäilemättä', jatkoi vanha herra, 'mutta tämä kirje -sisälsi toimintaohjeita. Miten nyt tiedän niitä noudattaa?' - -"'Kirjoittakaa nopeasti kuningattarelle, kertokaa hänelle asia niinkuin -se tapahtui, niin että kuningatar kirjoittaa hukkuneen sijaan uuden.' - -"'Voi, kuningatar ei uskoisi tätä tapaturmaa', sanoi miespoloinen -päätänsä ravistellen. 'Hän luulisi, että olen tahtonut pidättää tämän -kirjeen itselleni, sensijaan että antaisin sen takaisin hänelle kuten -muutkin, ja että käyttäisin sitä aseena häntä vastaan. Hän on niin -epäluuloinen, ja herra de Mazarin niin... se italialainen hirmuhenki -kykenisi ensimmäisestä epäluulosta myrkyttämään meidät!'" - -Aramis hymyili, liikuttaen melkein huomaamattomasti päätänsä. - -"'Tiedät, Perronnette, kuinka pelokkaita ja valonarkoja he molemmat -ovat Filipin suhteen!' - -"Minuahan nimitettiin Filipiksi", keskeytti vanki. - -"'No, sitten ei ole aikaa tuumiskella', päätti emäntä Perronnette, -'täytyy hinauttaa joku alas kaivoon.' - -"'Niin, jotta paperin noutaja lukisi kirjoituksen noustessaan!' - -"'Etsikäämme kylästä joku lukutaidoton. Silloin voitte olla -rauhallinen.' - -"'Olkoon, mutta eikö kaivoonlaskettava aavistaisi paperin tärkeyttä, -kun senvuoksi pannaan ihmishenki alttiiksi? Kuitenkin sain sinulta -tuuman, Perronnette. Niin, joku laskeutuu kaivoon, ja se olen minä!' - -"Mutta tästä ehdotuksesta emäntä Perronnette alkoi kovin itkeä ja -parkua. Hän rukoili kyynelsilmin vanhaa herraa niin hartaasti, että -tämä lupasi mennä noutamaan kylliksi pitkät, kaivon pohjaan ulottuvat -tikapuut, sillävälin kun Perronnette itse lähtisi vuokratilalle asti -etsimään päättäväistä nuorukaista, jolle uskotettaisiin, että kaivoon -oli pudonnut paperiin kääritty jalokivi, ja koska -- huomautti -opettajani -- paperi vedessä laukeaa taitteistaan, ei olisi -ihmeellistä, että löydettäisiin vain avoin kirje. - -"'Sillävälin on kirjoitus ehkä jo ehtinyt liueta', huomautti emäntä -Perronnette. - -"'Vähät siitä, kunhan vain saamme kirjeen. Antaessamme sen takaisin -kuningattarelle näkee hän kyllä, ettemme ole häntä pettäneet, ja kun -näin ollen emme herätä herra de Mazarinin epäluuloa, ei meillä ole -mitään häneltä pelättävänä.' Tämän päätöksen tehtyään he erkanivat. -Työnsin ikkunaluukkua, ja nähdessäni opettajani hankkiutuvan sisälle -heittäydyin pieluksilleni. Pääni humisi kaikesta kuulemastani. -Opettajani raotti ovea heti jälkeenpäin, ja luullen minun nukkuvan -sulki sen jälleen hiljaa. Samassa minä nousin uudelleen kuuntelemaan -ja eroitin poistuvien askelten ääntä. Silloin menin takaisin -ikkunaluukulleni ja näin opettajani lähtevän ulos emäntä Perronnetten -kanssa. Olin yksin talossa. - -"Heti kun he olivat sulkeneet portin jälkeensä, hyppäsin ikkunasta -ulos, vaivautumatta kiertämään eteisen kautta, ja juoksin kaivolle. - -"Sitten kumarruin minäkin vuorostani, kuten olin nähnyt opettajani -tekevän. Jotakin vaaleata värähteli vihertävän veden karehtivissa -renkaissa. Se valoisa täplä tenhosi silmiäni ja veti minua puoleensa. -Huohottaen tuijotin siihen. Kaivo imi minua laajan suunsa hyisellä -huolinnalla puoleensa. Kuvittelin vedenkalvosta eroittavani -tulikirjaimia tuolla kuningattaren käsien koskettamalla paperilla. - -"Silloin, tietämättä mitä tein ja tuollaisen vaistomaisen sysäyksen -kiihoittamana, joka ajaa vaarallisille vieruille, kiersin köyden toisen -pään kaivonpylvään tyveen ja annoin sangon laskeutua veteen noin kolmen -jalan syvyydelle, suurella vaivalla vältellen koskettamasta tärkeätä -paperia. Sen valkeahko väri alkoi jo vaihtua vihertäväksi, osoittaen -sen olevan likoamassa upuksiin. Ottaen siekaleen kostutettua palttinaa -käsiini luisuin köyttä myöten kuiluun. - -"Nähdessäni riippuvani tumman lähteensilmän yläpuolella, nähdessäni -taivaan pienenevän ylläni alkoivat kylmät väreet karmia selkäpiitäni, -minua huimasi, ja hiukset nousivat päässäni pystyyn. Mutta tahtoni -voitti kaikki -- pelästyksen ja pahoinvoinnin tunteen. Saavutin veden -ja syöksähdin siihen, pitäen toisella kädelläni kiinni, samalla kun -toisella kurkoittausin ottamaan kallisarvoista paperia, joka lohkesi -sormissani kahtia. - -"Kätkin molemmat kappaleet ihokkaani poveen, ja kavuten jaloillani ylös -seiniä, kannattaen itseäni käsillä, ponnistelin ketteränä ja kiireisenä -kaivonarkulle, jonka aivan huuhtelin alaruumiistani valuvalla vedellä. - -"Päästyäni siten saaliineni kaivosta riensin juoksujalkaa -auringonpaisteeseen ja saavuin puutarhan perälle, missä oli pikku -metsikön tapainen. Sinne tahdoin paeta. - -"Astuessani piilopaikkaani soi suuren portin avaamista ilmoittava -kello. Opettajani oli tulossa takaisin. Ei ollut aikaa tuhlata! - -"Laskin olevan kymmenen minuuttia käytettävänäni, ennenkuin hän -saavuttaisi minut, jos hän, arvaten olopaikkani, tulisi suoraan minua -kohti; kaksikymmentä minuuttia, jos hänen pitäisi etsiä minua -pitemmälti. - -"Se riitti lukeakseni tuon tärkeän kirjeen, ja minä kiirehdin -sovittamaan yhteen sen molempia kappaleita. Kirjaimet olivat jo -alkaneet hävitä. Siitä huolimatta onnistuin kuitenkin saamaan -sisällöstä selvän." - -"Mitä siitä ilmeni, monseigneur?" kysyi Aramis hyvin uteliaana. - -"Kyllin paljon, monsieur, uskoakseni että kasvattajani oli aatelismies -ja että Perronnette, olematta ylhäinen nainen, oli enemmän kuin -palvelijatar. Vieläpä havaitsin, että minulla oli jotakin syntyperää, -koska Anna-kuningatar ja pääministeri Mazarin minusta niin -huolehtivat." - -Nuori mies pysähtyi aivan liikuttuneena. - -"Ja miten sitten kävi?" kysyi Aramis. - -"Opettajani kutsuma työmies ei löytänyt kaivosta mitään, vaikka -myllersi sen perin pohjin. Opettajani taasen huomasi kaivonarkun -märäksi. Sitäpaitsi en minäkään ollut niin hyvin kuivanut -päivänpaisteessa, että Perronnette ei olisi havainnut vaatteitteni -nihkeyttä. Kylmän veden vaikutuksesta ja ilmitulon pelosta sain vielä -ankaran kuumeen, jonka tuottamassa houriossa kerroin kaikki. Oman -tunnustukseni opastamana kaitsijani päällepäätteeksi löysi -kuningattaren kirjeen palaset pielukseni alta." - -"Ah", huudahti Aramis, "nyt käsitän!" - -"Siitä lähtien on kaikki arvailua. Onneton herrasmies ja naisparka -eivät kaiketikaan uskaltaneet pitää tapahtumaa salassa vaan -kirjoittivat siitä kuningattarelle ja lähettivät hänelle revityn -kirjeen." - -"Ja senjälkeen", virkkoi Aramis, "teidät vangittiin ja tuotiin -Bastiljiin?" - -"Kuten näette." - -"Sitten teidän molemmat palvelijanne hävisivät?" - -"Ah, niin!" - -"Älkäämme haastelko kuolleista", jatkoi Aramis, "vaan ajatelkaamme, -mitä voimme tehdä eläväin hyväksi. Te sanoitte minulle olevanne -alistunut kohtaloonne?" - -"Ja minä toistan sen teille." - -"Ettekä välitä vapaudesta?" - -"Niin sanoin." - -"Olette ilman kunnianhimoa, ette kaipaa mitään, ette ajattele mitään?" - -Nuori mies oli vaiti. - -"No", kysyi Aramis, "te vaikenette?" - -"Mielestäni olen puhunut kylliksi", vastasi vanki, "ja nyt olisi teidän -vuoronne. Minä olen väsynyt." - -"Teen tahtonne mukaan", sanoi Aramis. - -Hän mietti, ja syvän juhlallisuuden ilme levisi hänen kasvoilleen. Hän -oli ilmeisesti päässyt tärkeimpään kohtaan sen osan esittämisessä, jota -varten hän oli vankilaan tullut. - -"Ensin vielä kysymys..." hän virkkoi. - -"Mikä? Puhukaa." - -"Talossa, missä asuitte, ei kaiketi ollut minkäänlaista kuvastinta?" - -"Mitä se nimitys merkitsee?" kysyi nuori mies. "Minä en sitä edes -tunne." - -"Kuvastimella tarkoitetaan välinettä, joka heijastaa esineet, tehden -mahdolliseksi nähdä esimerkiksi omat kasvonpiirteensä erityisesti -valmistetussa lasissa, kuten te näette minun kasvoni välittömästi -silmillänne." - -"Ei, siinä talossa ei ollut mitään kuvastinta", vastasi nuori mies. - -Aramis katseli ympärilleen. - -"Ei ole täälläkään", virkkoi hän; "samoihin varokeinoihin on ryhdytty -täälläkin." - -"Missä tarkoituksessa?" - -"Sen saatte pian tietää. Mutta, suokaa anteeksi, te kerroitte minulle, -että teille oli opetettu matematiikkaa, tähtitiedettä, miekkailua ja -ratsastusta. Ette maininnut mitään historiasta." - -"Toisinaan opettajani kertoi kuningas Ludvig Hurskaan, Frans I:n ja -Henrik IV:n suurteoista." - -"Siinäkö kaikki?" - -"Siinä jokseenkin." - -"No niin, minä käsitän, sekin on tapahtunut laskelman mukaan. Kuten -teiltä oli poistettu nykyisyyttä heijastavat kuvastimet, samaten on -teidät jätetty tietämättömäksi historiasta, joka kuvastaa menneisyyttä. -Vangitsemisenne jälkeen teiltä on kielletty kirjat. Näin ollen teiltä -on jäänyt paljon seikkoja tuntemattomiksi, joiden avulla olisitte -voinut täydentää muistojanne tai saada valaisevampaa käsitystä -olostanne." - -"Se on totta", myönsi nuori mies. - -"Kuunnelkaa, kun kerron teille muutamin sanoin, mitä Ranskassa on -tapahtunut näinä kolmenakolmatta tai neljäskolmatta vuonna eli -otaksutusta syntymäpäivästänne asti, -- sanalla sanoen, siitä hetkestä -saakka, joka on kohtalonne alkuna." - -"Puhukaa." - -Ja nuori mies kävi jälleen vakavaksi ja miettiväiseksi. - -"Tiedättekö, kuka kuningas Henrik IV:n poika oli?" - -"Ainakin tiedän, kuka häntä seurasi valtaistuimella." - -"Miten sen tiedätte?" - -"Eräästä kuningas Henrik IV:ttä esittävästä rahasta, jossa oli -vuosiluku 1610, sekä toisesta, Ludvig XIII:n kuvalla leimatusta -vuodelta 1612. Otaksuin, että kun oli vain kaksi vuotta näiden rahojen -välillä, täytyi Ludvig XIII:n olla Henrik IV:n seuraaja." - -"Tiedätte niin ollen", virkkoi Aramis, "että viimeksi hallinnut -kuningas oli Ludvig XIII?" - -"Sen tiedän", vastasi nuori mies hiukan punehtuen. - -"No, tuolla ruhtinaalla oli paljon hyviä aatteita, paljon suuria -suunnitelmia, mutta ne jäivät aina toistaiseksi silleen onnettomien -aikojen ja niiden taistelujen vuoksi, joita hänen ministerillään -Richelieullä oli kestettävänä Ranskan aatelistoa vastaan. Hän itse -(minä puhun kuningas Ludvig XIII:sta) oli heikkoluontoinen. Hän kuoli -jo nuorena ja surullisesti." - -"Minä tiedän sen." - -"Häntä oli kauan pahoin huolestuttanut se seikka, että hänellä ei ollut -jälkeläisiä. Tämä on hyvin tuskallista ruhtinaille, joiden on jätettävä -maan päälle muutakin kuin muisto, jotta heidän aatteensa kehittyisivät, -jotta heidän työnsä jatkuisi." - -"Kuoliko kuningas Ludvig XIII lapsettomana?" kysyi nuori vanki -hymyillen. - -"Ei, mutta pitkään aikaan ei hänellä ollut onnea saada perillistä. -Kauan hän uskoi kuolevansa kokonaan. Ja tämä ajatus oli suistanut hänet -syvään epätoivoon, kun sitten yhtäkkiä hänen puolisonsa, Itävallan -Anna..." - -Vanki säpsähti. - -"Tiesittekö", pitkitti Aramis, "että sen kuningattaren nimi oli -Itävallan Anna?" - -"Jatkakaa", virkkoi nuori mies vastaamatta. - -"Yhtäkkiä", jatkoi Aramis, "Itävallan Anna ilmoitti olevansa siunatussa -tilassa. Tämä uutinen aiheutti suurta iloa, ja kaikki merkit ennustivat -onnellista synnytystä. Vihdoin, syyskuun 5 päivänä v. 1638, hän sai -pojan." - -Aramis katseli puhetoveriaan ja luuli huomaavansa tämän kalpenevan. - -"Te saatte kuulla", sanoi Aramis, "asian, jonka harvat ihmiset voivat -tällä hetkellä kertoa. Sillä se on salaisuus, jonka luullaan joutuneen -kuolleiden kanssa hautaan tai uponneen rippituolin syvyyteen." - -"Ja te aiotte ilmaista minulle sen salaisuuden?" kysyi nuori mies. - -"Oh", virkkoi Aramis äänenpainolla, jota ei voinut käsittää väärin, "en -luule vaarantavani salaisuutta uskoessani sen vangille, jolla ei ole -mitään halua lähteä Bastiljista." - -"Kuuntelen, monsieur." - -"Kuningatar synnytti siis pojan. Mutta kun koko hovi oli kajautellut -riemuhuutoja tämän uutisen johdosta, kun kuningas oli näyttänyt -vastasyntyneen kansalleen ja aatelistolleen, kun hän oli iloisena -asettunut pitopöytään tätä onnellista syntymää juhlimaan, silloin -kuningatar yksinänsä kammiossaan sai toistamiseen kivut ja saattoi -maailmaan toisen pojan." - -"Oh", virkahti vanki, ilmaisten tietävänsä enemmän kuin oli myöntänyt, -"luulin, että Monsieur syntyi vasta..." - -Aramis kohotti sormensa. - -"Malttakaa, minä jatkan", sanoi hän. - -Vanki päästi kärsimättömän huokauksen ja odotti. - -"Niin", pitkitti Aramis, "kuningatar sai toisen pojan -- toisen pojan, -jonka kätilö Perronnette otti syliinsä." - -"Perronnette!" jupisi nuori mies. - -"Riennettiin heti saliin, missä kuningas söi päivällistä, ja -kuiskattiin hänelle, mitä oli tapahtunut. Hän nousi pöydästä ja saapui -puolisonsa luo. Mutta tällä kertaa hänen kasvonsa eivät enää -osoittaneet riemua, vaan niissä kuvastui kauhunsekainen tunne. Kaksoset -muuttivat katkeruudeksi ilon, jonka yhden ainoan pojan syntyminen oli -aiheuttanut, kun nähkääs (mitä nyt sanon, on teille varmaan -tuntematonta) Ranskassa vanhin poika seuraa isäänsä valtaistuimella." - -"Kyllä senkin tiedän." - -"Ja kun lääkärit ja oikeusoppineet väittävät olevan syytä epäillä, -tokko lapsi, joka ensimmäisenä lähtee äitinsä kohdusta, on Jumalan ja -luonnon lain mukaan todella aikaisempi..." - -Vangilta pääsi hillitty huudahdus, ja hän kalpeni vaaleaksi kuin -palttina, jolla hän lepäsi. - -"Käsitätte nyt", pitkitti Aramis, "että kuningas, joka niin -riemastuneesti oli nähnyt sukunsa jatkuvan, luonnollisesti joutui -epätoivoon. Hän ajatteli, että kun hänellä nyt oli kaksi poikaa, -kenties vielä julistamaton vastasyntynyt kiistelisi esikoisoikeutta -toiselta, joka oli tullut maailmaan kaksi tuntia aikaisemmin ja silloin -tunnustettu perintöruhtinaaksi. Näin tämä myöhempi poika, käyttäen -hyväkseen jonkun puolueen pyyteitä tai oikkuja, voisi kerran kylvää -valtakuntaan eripuraisuutta ja nostattaa kansalaissotaa, tällä tavoin -kukistaen juuri sen hallitsijasuvun, jota hänen olisi pitänyt -vahvistaa." - -"Oh, minä käsitän, minä käsitän!..." jupisi nuori mies. - -"Niin", jatkoi Aramis, "ja senvuoksi toinen Itävallan Annan pojista -arvottomaan tapaan eroitettiin veljestään, pantiin häpeälliseen -takavarikkoon, syöstiin mitä syvimpään unhoon. Senvuoksi tämä toinen -poika on hävinnyt, ja hävinnyt niin täydellisesti, että Ranskassa tätä -nykyä ainoastaan hänen äitinsä tietää hänen olemassaolostaan." - -"Niin, hänen äitinsä, joka on hylännyt hänet!" huudahti vanki -epätoivoisesti. - -"Ja sitäpaitsi", puhui Aramis edelleen, "se mustapukuinen ja -punanauhainen nainen, ja vihdoin..." - -"Vihdoin te, niinkö? Teillä, joka tulette minulle kaiken tämän -kertomaan, joka saavutte herättämään sielussani uteliaisuutta, vihaa, -kunnianhimoa ja ehkä kostonhaluakin; teillä, monsieur, joka olette -odottamani mies, kirjelapun minulle lupaama mies, niin, teillä, jonka -Jumala lienee lähettänyt luokseni, täytyy olla mukananne..." - -"Mitä?" kysyi Aramis. - -"Ludvig XIV:n muotokuva, hänen, joka nykyään on Ranskan -valtaistuimella." - -"Tässä on kuva", vastasi piispa, antaen vangille mitä oivallisimman -emaljimaalauksen, jossa Ludvig XIV esiintyi ylväänä, komeana ja -ikäänkuin ilmi elävänä. - -Vanki sieppasi kiihkeästi muotokuvan ja tuijotti siihen kuin olisi -tahtonut sen syödä silmillään. - -"Ja tässä, monseigneur", lisäsi Aramis, "tässä on kuvastin." - -Aramis antoi vangille aikaa vertailunsa tekemiseen. - -"Niin korkealla, niin korkealla!" jupisi nuori mies, ahmien katseellaan -Ludvig XIV:n muotokuvaa ja omia kuvastimen heijastamia kasvojaan. - -"Mitä siitä ajattelette?" sanoi Aramis. - -"Ajattelen, että olen hukassa", vastasi vanki, "että kuningas ei -koskaan anna minulle anteeksi." - -"Ja minä", lausui piispa, luoden vankiin innostusta hehkuvan, -painokkaan katseen, "ihmettelen, kumpi näistä kahdesta on kuningas, -- -sekö, jota muotokuva esittää, vai sekö, jonka piirteet tämä peililasi -heijastaa." - -"Kuningas, monsieur, on se, joka on valtaistuimella", vastasi nuori -mies surumielisesti; "se, joka ei viru vankilassa, vaan päinvastoin -lähettää sinne muita. Kuninkuus on valtaa, ja näette hyvin, että minä -olen voimaton." - -"Monseigneur", vastasi Aramis osoittaen aivan erikoista kunnioitusta, -"kuningas, tarkatkaa sanojani, on, jos niin tahdotte, se, joka astuen -ulos vankilasta osaa pysyttäytyä ystäviensä hänelle tarjoamalla -valtaistuimella." - -"Monsieur, älkää johdattako minua kiusaukseen", virkkoi vanki -katkerasti. - -"Monseigneur, älkää lannistuko", jatkoi Aramis itsepintaisen -tarmokkaasti. "Olen tuonut teille kaikki syntymänne todisteet; -tarkastakaa niitä, varmistukaa siitä, että olette kuninkaan poika, ja -sitten toimikaamme." - -"Ei, ei, se on mahdotonta." - -"Ei muutoin", vastasi piispa ivallisesti, "paitsi jos sukunne kohtalona -on, että valtaistuimelta pois suljetut prinssit kaikki ovat pelkureita -ja kunnottomia, kuten setänne, Orléansin Gaston, joka kymmenen kertaa -ryhtyi salaliittoon veljeään Ludvig XIII:tta vastaan." - -"Ryhtyikö setäni, Orléansin herttua, salahankkeisiin veljeänsä -vastaan?" huudahti prinssi pelästyneenä. "Tahtoi sysätä hänet -valtaistuimelta?" - -"Kyllä, monseigneur, niin on asia." - -"Mitä minulle sanottekaan, monsieur?" - -"Totuuden." - -"Ja oliko hänellä ystäviä .. hartaita kannattajia?" - -"Niinkuin minä teillä." - -"No, mitä hän sai aikaan? Hänen yrityksensähän raukesivat?" - -"Kyllä, mutta se oli aina hänen oma vikansa. Ja lunastaakseni -- ei -elämäänsä, sillä kuninkaan veljen henki on pyhä ja loukkaamaton, -- -vaan vapautensa, teidän setänne uhrasi kaikkien ystäviensä hengen, -toisen toisensa perään. Nykyisin hän onkin tämän valtakunnan historian -häpeätahra, ja hyvinkin sata aatelissukuamme kiroaa hänen nimeänsä." - -"Käsitän, monsieur", hymähti prinssi. "Ja heikkoudesta vai -petollisuudestako setäni antoi surmata ystävänsä?" - -"Heikkoudesta, ja se on ruhtinaissa aina samaa kuin petos." - -"Eikö voi olla onnistumaton myöskin tietämättömyydestä ja -kykenemättömyydestä? Luuletteko, että minunlaiselleni ei ainoastaan -kaukana hovista, vaan loitolla maailmasta kasvatetulle vankiraukalle -kävisi mahdolliseksi auttaa niitä ystäviään, jotka koettaisivat häntä -palvella?" - -Ja kun Aramis aikoi vastata, huudahti nuori mies äkkiä niin kiihkeästi, -että se ilmaisi hänen suonissaan virtaavan veren voiman: - -"Puhumme täällä ystävistä, mutta minkä ihmeellisen sattuman kautta -minulla olisi ystäviä, minulla, jota kukaan ei tunne ja jolla ei -sellaisten hankkimiseen ole vapautta, rahoja eikä valtaa?" - -"Mielestäni on minulla kunnia tarjoutua teidän kuninkaalliselle -korkeudellenne." - -"Oi, älkää nimittäkö minua niin! Se kuulostaa ivalta, se on julmaa. -Älkää johtako minua uneksimaan muusta kuin vankilan muureista, jotka -sulkevat minut sisäpuolelleen. Sallikaa minun vielä rakastaa tai edes -sietää orjuuttani ja unhoitettua tilaani." - -"Monseigneur, monseigneur! Jos te vielä toistatte noita toivottomia -sanoja, jos nähtyänne todistukset syntyperästänne yhä jäätte henkisesti -vaivaiseksi, tarmottomaksi ja tahdottomaksi, niin noudatan -toivomustanne, poistun ja luovun palvelemasta isäntää, jolle niin -hartaana tahdoin vihkiä elämäni ja tarjota apuni." - -"Monsieur", vastasi prinssi, "eikö ennenkuin sanoitte minulle kaikki, -minkä olette sanonut, olisi pitänyt ajatella, että nyt olette ainiaaksi -särkenyt sydämeni?" - -"Olen sitäkin ajatellut, monseigneur." - -"Puhuaksenne minulle suuruudesta, vallasta, jopa kuninkuudestakin, -monsieur, ette olisi saanut valita vankilaa! Tahdotte saada minut -uskomaan loistoon, ja me lymyämme yössä. Te ylistelette minulle -kunniaa, ja sanamme tukahtuvat tämän viheliäisen vuoteen uutimiin! Te -annatte minun vilahdukselta nähdä kaikkivaltiutta, ja minä kuulen -käytävästä vanginvartijan askeleet, jotka saavat teidät itsenne -vapisemaan enemmän kuin minut! Tehdäksenne minut hiukan vähemmän -epäuskoiseksi toimittakaa minut ulos Bastiljista, antakaa ilmaa -keuhkoilleni, kannukset jalkoihini, miekka käteeni. Silloin alamme -ymmärtää toisiamme." - -"Aikomukseni onkin teille antaa kaikki tuo ja vielä enemmänkin, -monseigneur. Mutta tahdotteko te?" - -"Kuulkaa vielä, monsieur", keskeytti prinssi. "Minä tiedän, että täällä -on vartijoita jokaisessa käytävässä, salpoja joka ovessa, kanuunia ja -sotamiehiä joka portilla. Millä voitatte nuo vartijat, millä naulaatte -umpeen tykit? Millä murratte salvat ja puomit?" - -"Monseigneur, miten saitte kirjelapun, jolla teille ilmoitettiin minun -tuloni?" - -"Vanginvartijan voi lahjoa tuomaan kirjettä." - -"Jos voi lahjoa yhden vartijan, voi niitä lahjoa kymmenen." - -"No niin, minä myönnän, että on mahdollista toimittaa vankipoloinen -ulos Bastiljista, mahdollista kätkeä hänet kuninkaan väen ulottuvista, -mahdollista mukavasti elättää onnetonta jossakin tuntemattomassa -turvapaikassa." - -"Monseigneur!" virkahti Aramis hymyillen. - -"Myönnän, että ken tuon minulle tekisi, olisi jo enemmän kuin ihminen. -Mutta kun sanotte minua prinssiksi, kuninkaan veljeksi, niin mitenkä -voitte hankkia minulle arvon ja vallan, jonka äitini ja veljeni ovat -minulta riistäneet? Miten voisitte tehdä minusta voittajan niissä -taisteluissa ja puoluesodissa, joita tällöin koituisi osakseni, -- -varjella minut vihollisteni nuolilta? Ah, ajatelkaa sitä, monsieur! -Heittäkää minut huomenna johonkin mustaan luolaan vuoren onkalossa, -mutta kunhan hankitte minulle ilon vapaana kuunnella virran kohinaa ja -kedon surinaa, vapaana katsella seestä sinitaivasta tai myrskyn -ukkospilviä, on siinä jo kylliksi. Älkää luvatko enempää, sillä -tosiaankaan ette voisi minulle enempää antaa, olisi rikos pettää minut, -koska nimitätte itseänne ystäväksi." - -Aramis kuunteli yhä äänettömänä. - -"Monseigneur", sanoi hän hetkisen mietittyään, "minä ihailen suoraa ja -lujaa järkevyyttä, joka ilmenee sanoissanne. Olen onnellinen, kun olen -aavistanut kuninkaani." - -"Vielä, vielä!... Oi, Jumalan tähden", huudahti prinssi puristaen -jääkylmillä käsillään polttavan hien peittämää otsaansa, "älkää tehkö -minulle vääryyttä! Minun ei tarvitse tulla kuninkaaksi, monsieur, -ollakseni onnellisin ihmisistä." - -"Ja minä, monseigneur, tarvitsen teidät kuninkaaksi ihmiskunnan onnen -vuoksi." - -"Ah", virkkoi prinssi uuden epäluulon herätessä, "mitä moittimista siis -ihmiskunnalla on veljeäni vastaan?" - -"Unohdin sanoa, monseigneur, että jos suvaitsette antautua minun -johdettavakseni ja suostutte tulemaan maailman mahtavimmaksi -ruhtinaaksi, silloin olette palvellut kaikkien niiden ystävien etuja, -joita olen asianne puolelle hankkinut. Ja niitä ystäviä on paljon." - -"Paljon?" - -"Ja ennen kaikkea he ovat vaikutusvaltaisia." - -"Selittäkää." - -"Mahdotonta! Minä selitän, sen vannon meitä kuulevan Jumalan edessä, -oikeana päivänä, silloin kun näen teidät Ranskan valtaistuimella." - -"Entä veljeni?" - -"Te määräätte hänen kohtalostaan. Säälittekö häntä?" - -"Häntäkö, joka näännyttää minut vankiluolassa? Ei, minä en sääli -häntä!" - -"Hyvä sitten!" - -"Hän olisi voinut itse tulla tänne vankilaan, tarttua käteeni ja sanoa -minulle: 'Veliseni, Jumala on luonut meidät toisiamme rakastamaan eikä -taistelemaan toisiamme vastaan. Minä saavun luoksesi. Julma -ennakkoluulo tuomitsi sinut unohdettuna menehtymään kaukana ihmisten -parista ilman mitään elämän riemuja. Tahdon ottaa sinut viereeni -istumaan, tahdon vyöttää kupeellesi isämme miekan. Käytätkö tätä -lähestymistä tukehduttaaksesi minut tai pakottaaksesi minua? Tartutko -tuohon miekkaan vuodattaaksesi vereni?...' -- 'Oi, en', olisin hänelle -vastannut; 'katson sinut pelastajakseni ja tahdon kunnioittaa sinua -herranani. Sinä annat minulle paljon enemmän kuin Jumala on minulle -antanut. Sinulta sain vapauden, sinulta sain oikeuden rakastaa ja -nauttia rakkautta tässä maailmassa.'" - -"Ja olisitteko pitänyt sananne, monseigneur?" - -"Oi, niin totta kuin elän!" - -"Jotavastoin nyt...?" - -"Jotavastoin nyt tunnen, että minulla on syyllisiä rangaistavina..." - -"Millä tavoin, monseigneur?" - -"Mitä sanotte tästä yhdennäköisyydestä, jonka Jumala on antanut minulle -ja veljelleni?" - -"Sanon, että siinä yhdennäköisyydessä oli salliman viittaus, jolle -kuningas ei olisi saanut ummistaa silmiään. Sanon, että äitinne teki -rikoksen, jakaessaan erilaista onnea ja erilaista hyvyyttä niille, -jotka luonto hänen kohdussaan oli muodostanut niin yhtäläisiksi. Ja -minä päättelen, että rangaistuksena voi olla ainoastaan tasapainon -palauttaminen." - -"Mitä se merkitsee?" - -"Tarkoitan, että kun hankin teille takaisin paikkanne veljenne -valtaistuimella, astukoon veljenne teidän tilallenne vankiluolaan." - -"Ah, vankilassa kärsii paljon, varsinkin kun on niin täysin siemauksin -juonut elämän maljasta!" - -"Teidän kuninkaallinen korkeutenne on aina vapaa tekemään niinkuin -tahdotte. Rangaistuanne voitte antaa anteeksi, jos hyväksi näette." - -"Hyvä. Ja nyt yksi asia, monsieur!" - -"Puhukaa, ruhtinaani." - -"Se on, että minä en kuuntele teiltä enää mitään paitsi Bastiljin -ulkopuolella." - -"Olin juuri sanomassa teidän kuninkaalliselle korkeudellenne, että -minulla on kunnia käydä täällä luonanne vain kerran vielä." - -"Milloin sitten?" - -"Päivänä, jona ruhtinaani lähtee näiden synkkien muurien sisältä." - -"Kuulkoon Jumala sananne! Miten siitä minulle ilmoitatte?" - -"Tulemalla tänne teitä noutamaan." - -"Te itsekö?" - -"Ruhtinaani, älkää lähtekö tästä huoneesta muutoin kuin minun -seurassani, tai jos joku poissaollessani teitä siihen pakottaa, -muistakaa, että se ei tapahdu minun tahdostani." - -"Siis ei sanaakaan kenellekään paitsi teille?" - -"Ei kenellekään muulle kuin minulle." - -Aramis kumarsi syvään. Prinssi ojensi hänelle kätensä. - -"Monsieur", hän virkkoi sydämestä haastavalla äänellä, "minulla on -teille vielä sananen lausuttavana. Jos olette kääntynyt puoleeni -saattaaksenne minut turmioon, jos toimitte vihollisteni kätyrinä, jos -keskustelustamme, jonka aikana olette tutkinut sydämeni aivoitukset, -seuraa minulle jotakin vankeutta pahempaa eli kuolema, niin olkaa -siunattu, kun olette lopettanut kärsimykseni ja muuttanut tyyneksi -rauhaksi ne kuumeiset, vihlovat tuskat, jotka ovat minua kahdeksan -vuoden ajan raadelleet." - -"Monseigneur, odottakaa, niin saatte nähdä, miten teidän on minua -tuomittava." - -"Sanoin, että siunaisin teitä ja antaisin teille anteeksi. Mutta jos -päinvastoin olette saapunut antamaan minulle takaisin aseman, jonka -Jumala oli minulle määrännyt onnen ja kunnian päivänpaisteessa, -- jos -teidän avullanne voin elää ihmisten muistossa ja tuottaa suvulleni -kunniaa mainetöillä tai kansalleni tekemilläni palveluksilla, -- jos -tästä kaikkein alhaisimmasta tilasta, missä nyt riudun, teidän -jalomielisen kätenne tukemana kohoan kunnian kukkuloille, niin silloin -teille tulkoon siunausteni ja kiitosteni ohella puolet vallastani ja -kunniastani! Sekin on teille liian pieni palkka; te ette koskaan saa -täyttä osaanne, sillä minä en koskaan kykenisi jakamaan kanssanne -kaikkea sitä onnea, jonka te minulle tuottaisitte." - -"Monseigneur", sanoi Aramis nuoren miehen kalpeuden ja innostuksen -liikuttamana, "teidän ylevyytenne täyttää mieleni ilolla ja ihailulla. -Teidän asianne ei ole minua kiittää, vaan ennen kaikkea niiden -kansojen, jotka te onnellistutatte, jälkeläistenne, jotka te teette -maineikkaiksi. Niin, silloin minä olen lahjoittanut teille enemmän kuin -elämän, olen antanut teille kuolemattomuuden." - -Nuori mies ojensi kätensä piispalle. Tämä suuteli sitä polvistuen. - -"Oi!" huudahti prinssi viehättävän kainosti. - -"Tämä on ensimmäinen kunniatervehdys, ensimmäinen uskollisuudenvala -tulevalle kuninkaallemme", virkkoi Aramis. "Kun näen teidät jälleen, -saan sanoa: 'Hyvää huomenta, sire!'" - -"Siihen asti", huudahti nuori mies painaen valkoiset ja laihtuneet -sormensa sydämelleen, "siihen asti ei enää unelmia, ei enempää -mielenjärkytystä! Sydämeni murtuisi siitä. Oi, monsieur, kovin on tämä -vankityrmäni pieni, kovin matala tuo ikkuna, kovin ahtaat ovat ovet! -Mitenkä niin paljon ylpeyttä, loistoa, onnea on tänne päässyt ja tänne -mahtunut?" - -"Teidän kuninkaallinen korkeutenne saa sydämeni paisumaan ylpeydestä -väittäessänne, että minä olen tuon kaiken tuonut." - -Hän kolkutti samassa ovea. - -Vanginvartija tuli Baisemeauxin kera avaamaan; levottomuuden ja pelon -vallassa olikin viimemainittu jo alkanut kuunnella ovella. Onneksi ei -kumpikaan puhujista ollut innostuksen ylimmilleenkään kuohahtaessa -unohtanut vaimentaa ääntänsä. - -"Olipa se rippi!" ihmetteli vankilanpäällikkö, yrittäen nauraa. "Kuka -uskoisi, että erakko, melkein kuollut ihminen, olisi tehnyt niin -monilukuisia ja niin pitkää tunnustusta kaipaavia syntejä?" - -Aramis ei vastannut mitään. Hän kiirehti lähtemään Bastiljista, sillä -hänen säilyttämänsä salaisuuden taakka teki sen muurien painostuksen -kaksin verroin raskaammaksi. - -"Puhukaamme liikeasioista, paras kuvernööri", virkkoi hän, kun he -olivat ehtineet Baisemeauxin asuntoon. - -"Ah!" voihkaisi virkamies. - -"Teidänhän tulee saada minulta kuittaus siinä -sadanviidenkymmenentuhannen livren asiassa?" sanoi piispa. - -"Ja suorittaa summan ensimmäinen kolmannes", lisäsi onneton -vankilanpäällikkö huokaisten ja astui kolme askelta rautakaappiaan -kohti. - -"Tässä on kuitti", sanoi Aramis. - -"Ja tässä ovat rahat", vastasi herra Baisemeaux kolminkertaisesti -huoahtaen. - -"Määräyksenäni oli ainoastaan jättää kuitti -viidestäkymmenestätuhannesta livrestä; rahojen vastaanottamisesta -ei ollut puhetta. Hyvästi, herra kuvernööri." - -Aramis poistui, jättäen Baisemeauxin kummastuksesta ja ilosta -tukehtumaisilleen tuon ruhtinaallisen lahjan vuoksi, jonka Bastiljin -ylimääräinen rippi-isä oli niin auliisti luovuttanut. - - - - -208. - -Miten Mouston oli laiminlyönyt ilmoittaa lihomisestaan Portokselle ja -mitä ikävyyksiä tälle herrasmiehelle siitä koitui. - - -Atoksen lähdettyä Pariisista olivat d'Artagnan ja Portos tavanneet -toisiaan harvoin. Toinen oli ollut väsyttävässä palveluksessa kuninkaan -palatsissa ja toinen tehnyt suuria huonekalujen ostoksia. Nämä hän -aikoi viedä kartanoihinsa, toivoen niiden avulla hankkivansa eri -asumuksiinsa hiukan sitä hovin ylellisyyttä, jonka häikäisevästä -loistosta hän oli nähnyt vilahduksen kuninkaan luona. - -Eräänä aamuna aina uskollinen d'Artagnan saadessaan hiukan lomaa -virkatoimiltaan ajatteli Portosta, ja levottomana, kun ei ollut kuullut -hänestä kahteen viikkoon, hän suuntasi kulkunsa paroonin hotelliin, -missä yllätti ystävänsä vuoteesta nousemassa. - -Arvoisa parooni näytti miettiväiseltä, jopa surulliseltakin. Hän istui -puolialastomana vuoteellaan koivet riipuksissa katsellen lattialle -kasailtuja pukimia monenlaisille ripsuineen, nauhoineen, kirjailuineen -ja räikeine, epäsointuisine väreineen. Alakuloisissa unelmissa kuin la -Fontainen jänis Portos ei nähnyt d'Artagnanin sisääntuloa, varsinkaan -kun tämän sillä hetkellä verhosi välissä seisova herra Mouston, jonka -laajaruhoisuuden -- vaikka se jo yksistäänkin olisi riittänyt kätkemään -hänen taakseen miehen -- vielä teki kaksin verroin tehokkaammaksi -tulipunaisen takin levittäminen esille. Tätä taloudenhoitaja paraikaa -näytti isännälleen, pitäen sitä hihoista, jotta sitä voisi paremmin -tarkastella kaikilta puolin. D'Artagnan pysähtyi kynnykselle, -silmäillen miettiväistä Portosta. Kun näiden lattialla viruvien -epälukuisten pukujen katseleminen nostatti tuon kelpo herrasmiehen -rinnasta raskaita huokauksia, ajatteli muskettisoturi, että oli jo aika -herättää hänet tuskallisesta tarkastelustaan, ja rykäisi ilmoittaakseen -läsnäolonsa. - -"Ah", huudahti Portos, jonka kasvot kirkastuivat ilosta, "ah, sinäkö, -d'Artagnan! Nyt saan vihdoin jonkun aatoksen!" - -Nämä sanat kuullessaan ja aavistaen, mitä takanaan tapahtui, Mouston -vetäytyi syrjään, hymyillen herttaisesti isäntänsä ystävälle. Siten -tämä vapautui mahtavasta esteestä, joka oli sulkenut häneltä pääsyn -peremmälle. Nousten pystyyn, niin että hänen tukevat polvensa -nauskahtivat, riensi samassa Portos kahdella harppauksella lattian yli, -pysähtyen d'Artagnanin eteen ja puristaen häntä sydäntään vasten; se -hellyys näkyi päivä päivältä kasvavan. - -"Hei", sanoi hän, "olet aina tervetullut, rakas ystävä! Mutta tänään on -tulosi minulle mieluisampi kuin koskaan." - -"Kah, kah, miksi täällä noin murhemielin ollaan?" virkkoi d'Artagnan. - -Portos vastasi apealla katseella. - -"No, kerrohan toki, Portos, veikkoseni, ellei se ole salaisuus." - -"Ensiksikin tiedät, hyvä ystävä", sanoi Portos, "että sinulta ei -minulla ole mitään salaisuuksia. Ilmoitan sinulle mielipahani syyn." - -"Maltas, Portos, salli minun ensin vapautua näistä veran, satiinin ja -sametin röykkiöistä." - -"Oh, astu päälle vain", rohkaisi Portos surkeasti. "Se on roskaa -kaikkityyni." - -"Älä peijakas, roskaako, Portos? Verkaa, joka maksaa kaksikymmentä -livreä kyynärä, uhkeata satiinia, ruhtinaallista samettia!" - -"Nuo asut ovat siis sinusta...?" - -"Loistavia, Portos, loistavia! Lyön vetoa, että kellään Ranskassa ei -ole tällaista vaatekertain paljoutta, ja edellyttäen, että sinä et enää -teettäisi ainoatakaan, vaikka eläisit sata vuotta -- mikä ei minua -kummastuttaisi, -- olisit vielä kuolinpäivänäsi uusissa pukimissa, -tarvitsematta nähdä räätälin varjoakaan tästä päivästä hamaan siihen -asti." - -Portos ravisti päätänsä. - -"Kuulehan, ystäväni", virkkoi d'Artagnan, "tuo luonteellesi vieras -synkkämielisyys pelästyttää minua. Rakas Portokseni, poistakaamme se -surun aihe, mitä pikemmin, sitä parempi." - -"Niin, ystäväni, poistakaamme se", yhtyi Portos, "jos se vain käy -päinsä." - -"Oletko saanut ikäviä uutisia Bracieuxista, ystäväni?" - -"Ei, siellä on hakattu metsää, ja se tuotti kolmanneksen yli arvion." - -"Ovatko sitten kalalammikkojesi padot Pierrefondsissa särkyneet?" - -"Ei, ystäväni, niistä on toimitettu pyydystys, ja myynnin ylijäämä -riitti kaloittamaan kaikki lähiseudun lammikot." - -"Olisiko Vallon luhistunut maanjäristyksestä?" - -"Ei, veikkonen, päinvastoin: ukkonen iski sadan askeleen päähän -linnasta ja puhkaisi lähteen maasta paikalla, joka kärsi täydellistä -vedenpuutetta." - -"No, mitä sitten on tapahtunut?" - -"Ka, olen saanut kutsun Vauxin juhliin", ilmoitti Portos kolkosti. - -"No, syytä kyllä valitella! Kuningas on hovinsa piirissä aiheuttanut -sata kuolettavaa riitaa hylkäämällä kutsuehdotuksia. Ah, rakas ystävä, -sinä lähdet siis mukaan Vauxin juhliin? Kas, kas, kas!" - -"Niin, hyvä Jumala!" - -"Saat siellä nähdä jotakin oikein komeata, ystäväni." - -"Hm, komeata siellä kaiketi on." - -"Kaikki, mikä on suurta Ranskassa, kokoontuu sinne." - -"Voi!" oihkaisi Portos riuhtaisten epätoivoissaan hyppysellisen hiuksia -päästänsä. - -"Hyväinen aika", huudahti d'Artagnan, "oletko sairas, ystäväni?" - -"Minä olen vankassa kunnossa kuin Pont-Neuf, lempo soikoon! Ei siinä -vikaa." - -"Mutta missä sitten?" - -"No, kun minulla ei ole vaatteita." - -D'Artagnan oli kuin kivettynyt. - -"Ei vaatteita, Portos, ei vaatteita", oudoksui hän, "vaikka näen tuossa -lattialla hyvinkin viisikymmentä pulskaa pukua!" - -"Viisikymmentä kylläkin, mutta yksikään ei sovi minulle." - -"Mitä, eikö yksikään sovi sinulle? Mutta tottahan ne on tehty mitan -mukaan?" - -"Tietysti", vastasi Mouston; "mutta minä olen onnettomuudeksi lihonut." - -"Vai olette lihonut?" - -"Siinä määrin, että olen tullut paksummaksi, heh, paljon paksummaksi -kuin herra parooni. Uskoisitteko moista, monsieur?" - -"_Parbleu_, kyllähän sen näkee!" - -"Kuuletko, hölmö?" sanoi Portos. "Sen näkee!" - -"Mutta, hyvä Portos", huomautti d'Artagnan hiukan kärsimättömästi, "en -sittenkään ymmärrä, miksi pukusi eivät sopisi yllesi, vaikka Mouston -onkin lihonut." - -"Selitän sen sinulle, ystäväiseni", virkkoi Portos. "Muistanet -kertoneesi minulle eräästä roomalaisesta sotapäälliköstä, -Antoniuksesta, jolla aina oli seitsemän metsäsikaa paistinvartaissa eri -asteisiin kypsennettyinä, jotta hän voisi pyytää päivällistään mihin -aikaan vuorokaudesta hänen vain teki mielensä syödä. No niin, koska -minä millä hetkellä tahansa voisin saada kutsun hoviin ja viipyä siellä -viikon päivät, päätin aina pitää seitsemän vaatekertaa valmiina -sellaista tilaisuutta varten." - -"Oivallisesti harkittu, Portos; mutta sellaisia seikkoja noudattaakseen -täytyy miehellä ollakin sinun äveriäisyytesi, puhumattakaan ajasta, -jonka menettää mittaa otettaessa, muodit vaihtuvat niin usein." - -"Siinä suhteessa juuri", virkkoi Portos, "luulinkin voivani kehua -jotakin perin nerokasta keksineeni." - -"Annahan kuulua. _Pardieu_, en sinun nerokkuuttasi epäile." - -"Muistanet, että Mouston on ollut heiverö?" - -"Niin, siihen aikaan kun häntä nimitettiin Mousquetoniksi." - -"Mutta muistatko myöskin ajankohdan, jolloin hän alkoi lihota?" - -"En täsmälleen. Pyydän teiltä anteeksi, paras Mouston." - -"Oh, ei monsieurissa ole vikaa", sanoi Mouston herttaisesti, "monsieur -oli Pariisissa, ja me olimme Pierrefondsissa." - -"No niin, rakas Portokseni, on siis ollut joku ajankohta jolloin -Mouston alkoi lihoa. Sitä kai tahdoit sanoa?" - -"Niin, ystäväiseni, ja siihen aikaan olin siitä hyvin mielissäni." - -"Sen, lempo soikoon, kyllä uskon!" myönsi d'Artagnan. - -"Sinä käsität", jatkoi Portos, "että se säästi minulta paljon vaivaa?" - -"En, rakas ystävä, en vielä käsitä; mutta kunhan selität..." - -"Asia on näin, ystäväni. Kuten sanoit, mittojen otattaminen tuottaa -ensiksikin ajanhukkaa, vaikka se tapahtuisi ainoastaan kahdesti -kuukaudessakin. Ja sitten voi sattua olemaan matkoilla, ja kun tahtoo -aina pitää seitsemän pukua varattuina... Ja, ystäväni, minua kammottaa -antaa jonkun mittailla itseäni. On herrasmies tai ei ole sitä, tuhat -tulimmaista! Antautua jonkun veitikan mitattavaksi, joka arvioi sinua -jaloissa, tuumissa ja linjoissa, on nöyryyttävää. Ne huomaavat sinut -liian ontevaksi täältä, liian ulkonevaksi tuolta; ne tuntevat vahvat ja -heikot puolesi. Kun pääsee mittaajan käsistä, muistuttaa linnoituksia, -joiden kulmaukset ja muurien paksuuden joku vakoilija on käynyt -nuuskimassa." - -"Tosiaan, hyvä Portos, sinulla on perin omintakeisia mielipiteitä." - -"No, ymmärräthän, kun on insinööri..." - -"Ja kun on linnoittanut Belle-Islen, aivan oikein, ystäväni." - -"Mieleeni juolahti siis ajatus, joka ilman herra Moustonin -laiminlyöntiä olisi varmasti ollut oivallinen." - -D'Artagnan loi silmänsä Moustoniin, mutta tämä vastasi katseeseen -keveällä ruumiinsa liikahduksella, jolla hän tahtoi sanoa: -- Saatte -nähdä, onko tässä minun syytäni. - -"Onnittelin siis itseäni", jatkoi Portos, "nähdessäni Moustonin -lihovan, ja vieläpä kaikin voimin avustinkin hänen vaurastumistaan -ravitsevalla ruualla, yhä toivoen, että hän ympärysmitaltaan paisuisi -minun tukevuuteeni ja että hän silloin voisi otattaa mittaa itsestään -minun asemestani." - -"Haa, _corboeuf_!" huudahti d'Artagnan. "Minä käsitän... Se säästi -sinulta aikaa ja nöyryytystä." - -"_Parbleu!_ Arvaat siis iloni, kun puolentoista vuoden hyvin -järjestetyllä ruokinnalla -- sillä minä vaivauduin itse ruokkimaan sitä -vietävää..." - -"Oh, kylläpä minä siinä parhaani mukaan autoin, monsieur", huomautti -Mouston kainosti. - -"Ka, onhan se totta. Arvaat siis iloni, kun eräänä aamuna huomasin, -että Moustonin täytyi, aivan kuin minun itsenikin, litistyä kulkeakseen -pienestä salaovesta, jonka ne pahuksen rakennusmestarit ovat tehneet -rouva du Vallon-vainajan kamariin Pierrefondsin linnassa. Tuosta ovesta -puhuen muuten, ystäväiseni, kysyisin sinulta, joka tiedät kaikki, miksi -nuo arkkitehdin hölmöt, joilla virkansa puolesta pitäisi olla varma -silmämitta, saavat päähänsä tehdä ovet niin ahtaiksi, että niistä -voivat kulkea vain laihat henkilöt." - -"Nuo pikku ovet", vastasi d'Artagnan, "ovat aiotut rakastelijoille, ja -rakastajahan on tavallisesti sorja ja hentovartaloinen." - -"Rouva du Vallonilla ei ollut armastajia", keskeytti Portos -majesteettisesti. - -"Aivan oikein, veikkonen", vastasi d'Artagnan; "mutta arkkitehdit ovat -ajatelleet sitä tapausta, että sinä kenties menisit uusiin naimisiin." - -"Ah, se on mahdollista!" sanoi Portos. "Ja nyt, kun olen saanut -selityksen liian kaitaisiin oviin, palatkaamme Moustonin lihomiseen. -Mutta huomaa, että nämä kaksi asiaa koskettavat toisiaan, ystäväni. -Olen aina pannut merkille, että aatokset yhdistyvät pareiksi. Ihmettele -siis tätä ilmiötä, d'Artagnan: puhuin sinulle Moustonista, joka oli -lihava, ja tulimme rouva du Valloniin..." - -"Joka oli laiha." - -"Hm, eikö se ole tavatonta?" - -"Rakas ystävä, eräs oppinut tuttavani, herra Costar, on tehnyt saman -huomion kuin sinäkin ja nimittää sitä kreikankielisellä sanalla, jonka -olen unohtanut." - -"Haa, huomioni ei siis olekaan uusi?" huudahti Portos hämmästyneenä. -"Minä luulin sen totuuden keksineeni." - -"Hyvä ystävä, se oli jo Aristoteleen aikana tunnettu tosiasia, toisin -sanoen lähes kaksituhatta vuotta sitten." - -"No, kyllä se silti on yhtä oikea", virkkoi Portos ihastuneena, kun oli -sattunut yhteen vanhanajan viisasten kanssa. - -"On tietenkin. Mutta palatkaamme Moustoniin. Olemme jättäneet hänet -aivan silmin nähden lihomaan." - -"Niin, monsieur", myönsi Mouston. - -"Ka niin", sanoi Portos. "Mouston kostui siis niin mainiosti että hän, -saavuttamalla minun ympärysmittani, täytti rohkeimmatkin toivomukseni, -ja siitä saatoin eräänä päivänä varmistua nähdessäni tuon veijarin yllä -yhden ihokkaistani jota hän käytti takkinaan, -- nuttua, jonka pelkkä -kirjaus oli sadan pistolin arvoinen!" - -"Minä vain koetin, monsieur", tokaisi Mouston. - -"Siitä hetkestä lähtien", jatkoi Portos, "päätin siis, että Mouston -ryhtyisi neuvotteluihin kaikkien vaatturieni kanssa ja otattaisi mittaa -minun nimessäni ja sijastani." - -"Mainiosti harkittu, Portos; mutta Mouston on puolitoista jalkaa -lyhyempi sinua." - -"Aivan niin. Mutta mitta otettiin maahan asti, jolloin lieve ulottui -minulle juuri polven yläpuolelle." - -"Olipa se oiva onni sinulle, Portos! Sellaista ei satu kellekään -muulle!" - -"Voi lempo, kannattaa tuosta nyt onnitella! Se tapahtui juuri -siihen aikaan -- noin puolikolmatta vuotta sitten, jolloin lähdin -Belle-Isleen. Silloin kehoitin Houstonia teettämään itselleen puvun -joka kuukausi, jotta minulla aina tarpeen tullen olisi jokaisen muodin -mukainen vaatekerta." - -"Ja olisiko Mouston laiminlyönyt noudattaa ohjeitasi? Ai, ai, se olisi -pahasti, Mouston!" - -"Päinvastoin, monsieur, päinvastoin!" - -"Ei, hän ei ole unohtanut teettää pukuja, mutta hän unohti ilmoittaa -minulle lihomisestaan." - -"_Dame_, se ei ole minun vikani, monsieur, räätälinne ei siitä minulle -ilmoittanut." - -"Joten", jatkoi Portos, "tuo veijari on kahden vuoden aikana varttunut -kahdeksantoista tuumaa miehustaltaan, ja kaksitoista viimeksi tehtyä -pukua ovat asteittain jalasta puoleentoista jalkaan liian väljät." - -"Mutta ne toiset, läheltä sitä aikaa, jolloin vyötärysmittanne oli -sama?" - -"Ne eivät enää ole muodissa, rakas ystävä, ja jos ne pukisin ylleni, -näyttäisin saapuvan Siamista ja olleen hovista poissa kaksi kokonaista -vuotta." - -"Ymmärrän pulasi. Sinulla on uusia pukuja -- montako niitä onkaan? -- -kolmekymmentäkuusi? Ja kuitenkaan ei sinulla ole ainoatakaan -vaatekertaa! No, täytyy teettää seitsemäsneljättä; ne kuusineljättä saa -Mouston." - -"Ah, monsieur", sanoi Mouston tyytyväisenä, "totta on, että monsieur on -aina ollut hyvin antelias minua kohtaan." - -"_Parbleu_, luuletko, etten olisi sitä itse hoksannut tai että menot -olisivat minua pidättäneet? Mutta ei ole enää kuin kaksi päivää Vauxin -juhliin. Eilen sain kutsun, tuotin Moustonin tänne pikakyydillä -pukuvarastoni kanssa, vasta tänä aamuna sain tietää minua kohdanneen -onnettomuuden, eikä ole ainoatakaan vähääkään ajanmukaista vaatturia, -joka ottaisi valmistaakseen minulle puvun tästä ylihuomiseen." - -"Kullalla kirjaillun asun tietenkin?" - -"Sellaisen tarvitsen ehdottomasti!" - -"Me järjestämme sen. Sinä matkustat vasta kolmen päivän päästä. Kutsut -ovat keskiviikoksi, ja nyt on sunnuntaiaamu." - -"Se on totta; mutta Aramis kehoitti minua olemaan Vauxissa -neljäkolmatta tuntia aikaisemmin." - -"Mitä, Aramisko?" - -"Niin, Aramis minulle kutsun toi." - -"Ah, oivallista, minä käsitän. Sinä sait kutsun herra Fouquetilta." - -"Enpä, vaan kuninkaalta, hyvä ystävä! Kutsukirjeessä sanotaan -nimenomaan: 'Herra parooni du Vallonille annetaan tiedoksi, että -kuningas on suvainnut asettaa hänet kutsulistalleen..." - -"Hyvä on; mutta herra Fouquetin kanssa sinä matkustat." - -"Ja kun ajattelen", huudahti Portos polkaisten parketin puhki, "kun -ajattelen, että minulla ei ole pukua! Ihan pakahdun kiukusta! Tahtoisin -totisesti kuristaa jonkun tai repiä jotakin siekaleiksi!" - -"Älä kurista ketään, äläkä revi mitään, Portos. Minä järjestän kaiken -tuon. Ota yllesi joku kuudestaneljättä nutustasi ja tule kanssani -räätäliin." - -"Pyh, palvelijani on jo tänä aamuna juossut niiden kaikkien luona." - -"Myöskin herra Percerininkö?" - -"Kuka herra Percerin on?" - -"Hän on kuninkaan räätäli, _parbleu_!" - -"Ah, niin, niin", sanoi Portos, joka tahtoi näyttää tuntevansa -kuninkaan vaatturin ja ensi kerran kuuli tätä nimeä mainittavan; "herra -Percerinillä, kuninkaan räätälillä, hitto, ajattelin, että ainakin -hänellä olisi liian kiire." - -"Epäilemättä onkin. Mutta ole sinä huoletta, Portos. Hän tekee minun -tähteni mitä ei tekisi jonkun toisen mieliksi. Mutta sinun täytyy antaa -ottaa mittasi, ystäväni!" - -"Huh", huoahti Portos, "se on ikävää, mutta minkäpä sille sitten voi!" - -"Peijakas, teethän vain kuten muutkin, ystäväni! Niinkuin kuningaskin." - -"Mitä, otetaanko kuninkaastakin mitta? Ja hän sietää sitä?" - -"Kuningas on keikaileva, rakas ystävä, ja sinä olet sitä myöskin, sano -mitä sanot." - -Portos hymyili voitokkaasti. - -"Menkäämme siis kuninkaan räätälin luo!" virkkoi hän. "Ja koska hän -ottaa mittaa kuninkaasta, _ma foi_, voinen mielestäni minäkin antaa -hänen mitata runkoni." - - - - -209. - -Mestari Jean Percerin. - - -Hoviräätäli Jean Percerinillä oli jokseenkin iso talo -Saint-Honoré-kadun varrella lähellä Rue de l'Arbre-Seciä. Siinä oli -mies, jolla täytyi olla hyvä aisti kauniiden kankaitten, sirojen -kirjausten ja vaikuttavien kuosien käyttelyssä, sillä suku oli isästä -poikaan toiminut kuninkaitten vaattureina Kaarle IX:n päiviltä asti. Se -olikin ollut pätevä alku, sillä tämän hallitsijan tiedetään usein -saaneen varsin vaikeasti tyydytettäviä hienostelun oikkuja. - -Senaikuinen Percerin oli hugenotti kuten Ambroise Paré, ja hänet oli -säästänyt vainolta Navarran kuningatar, ihana Margot -- kuten tätä -nimitettiin -- sillä perusteella, että ainoastaan hän oli kyennyt aivan -moitteettomasti sommittelemaan niitä ihmeellisiä ratsastuspukuja, joita -valtiatar mielellään käytti peitelläkseen erinäisiä salattaviksi -katsomiansa ruumiillisia virheitä. - -Pelastettu Percerin oli sitten kiitollisena valmistellut sieviä -ihonmukaisia mustia asuja, Katarina-kuningattaren säästeliäisyyteen -soveltuvina, ja tämä hallitsijatar osoitti lopulta mieltymystä -pitempiinkin haasteluihin hugenotin kanssa, jolle hän oli jo kauan -näyttäytynyt armolliseksi. Mutta Percerin oli ymmärtäväinen mies: hän -oli kuullut sanottavan, että hugenotille ei mikään ollut vaarallisempaa -kuin Katarina-kuningattaren hymyily, ja huomattuaan tämän myhäilevän -hänelle useammin kuin tavallisesti hän kiirehti kääntymään -katolilaiseksi koko perheensä keralla. Siten laittauduttuaan -nuhteettomalle kannalle hän pääsi Ranskan kruunun mestarivaatturin -korkeaan asemaan. - -Keikarikuningas Henrik III:n hallitessa tämä asema kohosi Kordillerien -korkeimpien huippujen tasalle. Percerin oli ollut nokkela mies kaiken -ikänsä, ja säilyttääkseen tämän maineensa haudankin taakse hän varoi -viivyttelemästä kuoleman kanssa; sentähden hän sievästi muutti manalle -juuri parahiksi, kun hänen mielikuvituksensa alkoi väsähtää. - -Häneltä jäi poika ja tytär, kumpikin perimänsä nimen arvoisia: poika -oli rohkea ja tarkkakätinen leikkaaja, tytär kunnostausi kirjailussa ja -koristuksien suunnittelussa. - -Tämän toisen Percerin-polven menestys vakaantui Henrik V:n ja Marie de -Medicisin häistä sekä edellämainitun kuningattaren muhkeista -hautajaisista, kun sitä vielä auttoi joku sen ajan hienostelijain -johtotähden herra de Bassompierren kehaiseva lauselma. - -Herra Concini ja hänen puolisonsa Galigai, jotka sittemmin loistivat -Ranskan hovissa, tahtoivat saada italialaisia kuoseja käytäntöön ja -kutsuivat vaattureita Firenzestä. Mutta isänmaallisuus ja itserakkaus -kannustivat Percerinin kilpasille, ja hän työnsi varjoon nämä -muukalaiset _brocatelle en application_-sommitelmillaan ja -verrattomilla solmuneuleillaan, -- siinä määrin, että Concini itse -ensimmäisenä kääntyi pois maanmiehistään eikä enää huolinut kenenkään -muun kuin ranskalaisen hovivaatturin valmistamista puvuista. Hänen -taidokkaista käsistään lähtenyt ihokas siis olikin hovisuosikilla -yllänsä sinä päivänä, kun Vitry pistoolinlaukauksellaan lävisti häneltä -pään Louvren pikkusillalla. Se mestari Percerinin pukimon taideteos -niin ollen oli pariisilaisten huvina silloin repiä tuhansiksi palasiksi -niiden maallisten jäännösten ohella, joiden somistukseksi se oli -valmistettu. - -Siitä suosiollisuudesta huolimatta, jota Percerin oli saanut Concino -Concinin taholta osakseen, kuningas Ludvig XIII jalomielisyydessään ei -tuntenut mielenkarvautta vaatturiansa kohtaan, vaan piti häntä -vakinaisessa palveluksessaan. Ludvig Oikeamielisen juuri antaessa tämän -suurenmoisen osoituksen mielenlaadustaan oli Percerin saanut -kasvatetuksi ammattialalleen kaksi poikaa. Näistä toinen suoritti -ratkaisevan kokeensa Itävallan Annan häissä, keksien kardinaali de -Richelieulle sen muhkean espanjalaisen asun, jossa hän silloin tanssi -_sarabanden_; hän valmisti sittemmin puvut _Mirame_-draamaan[23] ja -ompeli vanhemman Buckinghamin viittaan ne kuuluisat helmet, joiden -kohtalona oli joutua siroitelluiksi Louvren juhlasalin permannolle. - -Ihminen nousee helposti maineeseen, saadessaan toimittaa -vaatetustarpeet sellaisille historian loistokuville kuin Buckinghamin -herttualle, herra de Cinq-Marsille, neiti Ninonille, Beaufortin -herttualle ja Marion de Lormelle. Isänsä kuollessa olikin Percerin III -kohonnut korkeimmalle kunnian kukkulalle. - -Tämä samainen Percerin III, elähtäneenä, mainehikkaana ja äveriäänä, -piti vielä Ludvig XIV:ttä vaatteissa. Hänellä ei enää ollutkaan poikaa, -ja se oli hänelle suurena mielipahan aiheena, kun valtakunnan -voimallisin vaatturisuku siis oli sammumassa; mutta hän oli kyllä -hankkinut useita oppilaita, joista saattoi toivoa hyvää. Hänellä oli -omat kuomivaunut, maakartano, lakeijoita, jotka esiintyivät koko -Pariisin upeimmissa livreijoissa, ja Ludvig XIV:n erityisellä -valtuutuksella ajokoiraparvikin. Jonkunlaista suojelevaisuutta -osoittaen hän vaatetti herroja de Lyonnea ja Letellieriä; mutta -- -valtion salaisuuksiin perehtyneenä ja valtioviisaana miehenä -- hän ei -ollut koskaan saanut herra Colbertin tilaamia pukuja onnistumaan. -Tällainen ilmiö ei ole selitettävissä, mutta sen saattaa tajuta. Suuret -sielut saavat kaikilla aloilla elähtelynsä näkymättömistä ja -nimeämättömistä aistimuksista; ne toimivat itsekään oikein tietämättä -kaikkia vaikuttimiansa. Percerin Suuri -- sillä vastoin tavallisuutta -ansaitsi Percerineistä juuri viimeinen nimen kantaja tällaisen -lisämaineen -- leikkasi sisäisen innoituksen johtelemana hameen -kuningattarelle tai housut kuninkaalle; hän keksi erikoisen levätin -Monsieurille, irtolaahuksen Madamelle; mutta kaikessa nerokkuudessaan -hän ei kyennyt noudattamaan herra Colbertin mittasuhteita. - -"Se mies", hän usein hymähteli, "on minun kykyjeni ulkopuolella, ja -minä en saisi häntä katselluksi tämän työpajani pynttäyksessä." - -On siten sanomattakin selvää, että Percerin oli herra Fouquetin -vaatturi ja että yli-intendentti ylisteli häntä suuresti. - -Percerin oli lähes kahdeksankymmenen vanha; kuitenkin hän oli vielä -vireä -- ja samalla niin kuiva, sanoivat hovilaiset, että hän ihan -ritisi. Hänen maineensa ja varallisuutensa on niin suuri, että näiden -teikarien johtoasemaan joutunut Condén prinssi antoi hänelle -käsivartensa, puhellessaan mestarin kanssa puvuista, ja että -vähimminkään maksuhaluiset hovin herrasmiehet eivät koskaan rohjenneet -aivan pahoin vitkastuttaa hänen laskujaan, sillä mestari Percerin -valmisti puvun velaksi kerran, mutta toista vaatekertaa oli turha -tilata ennen kuin edellisestä oli suoritus selvänä. - -On käsitettävää, että tuollaisen vaatturin ei tarvitse tavoitella -asiakkaita ja että hänen on päinvastoin vaikea vastaanottaa uusia. -Percerin kieltäysikin laittamasta pukuja porvareille tai kovin -verekseltään aateloiduille. Kerrottiinpa, että kardinaali Mazarin -olikin eräänä kauniina päivänä sujauttanut aateliskirjan itse mestarin -taskuun, kun tämä oli ilmaiseksi pannut aivan erityistä huolta -täydellisen kardinaali-juhlapuvun valmistamiseen. - -Percerinillä oli melkoisesti sukkeluutta ja häijynkurisuutta ja -korkeasta iästään huolimatta hän vielä lujalla kädellä otti mittaa -naisten vyötäröistä, niin että hänessä sanottiin olevan veitikkaakin. - -Tämän taituriylimyksen taloon siis d'Artagnan vei murhemielisen -Portoksen. Matkalla parooni haastoi ystävälleen: - -"Varo saattamasta minunlaiseni miehen arvokkuutta vaaraan, hyvä -d'Artagnan, tuon Percerinin julkeuden tähden, hän kun kuuluu olevan -kovin töykeä mies; minä sanon sinulle ennakolta, veikkonen, että jos -hän ei ota kohditellakseen minua, annankin hänelle kuritusta." - -"Minun esittelemänäni", takasi d'Artagnan, "ei sinun tarvitse pelätä -mitään, hyvä ystävä, vaikkapa olisit... mitä et ole." - -"Ka, minä vain..." - -"Mitä nyt? Onko sinulla ehkä jotakin Perceriniä vastaan? sano." - -"Minä luulen, että tässä äsken..." - -"No, mitä äsken?" - -"Taisin lähettää Mousquetonin tuonnimisen veijarin luokse." - -"Noh, entä sitten?" - -"Ja se hyväkäs kieltäysi laittamasta minulle juhlapukua." - -"Oh, tietenkin joku väärinymmärrys, joka heti selviää, Mouston on ollut -sekaannuksissa." - -"Kenties." - -"Hän on tietenkin erehtynyt nimestä." - -"Se on mahdollista. Tuo Moustonin vietävä ei ole koskaan kunnollisesti -muistanut nimiä." - -"Minä otan koko homman huolekseni." - -"Mainiota." - -"Pysähdytä vaunut, Portos; olemme perillä." - -"Tässäkö se on?" - -"Niin." - -"Mitä, tässäkö? Olemmehan vasta hallien kohdalla, ja sinä sanoit talon -olevan Rue de l'Arbre-Secin kulmassa." - -"Totta kyllä, mutta ethän tahtone, että hevosemme nousevat edellämme -olevien vaunujen päälle?" - -"En kylläkään." - -"Tai että nuo vaunut ajavat niiden yli, jotka ovat lähinnä edellä?" - -"En, en." - -"Etkä myöskään vaatine, että nuo toiset vaunut kaivautuisivat niiden -kolmen- tai neljänkymmenen valjakon alitse, jotka ovat saapuneet -paikalle ennen meitä?" - -"Kah, kautta kunniani, sinä olet oikeassa! Onpa siinä hitonmoinen jono, -veikkoseni!" - -"On niinkin." - -"Ja mitä peijakasta ne täällä tekevät?" - -"Yksinkertainen juttu: odottavat vuoroansa." - -"Joutavia! Olisivatko muka Bourgogne-hotellin näyttelijät muuttaneet -tänne?" - -"Ei, pääsyvuoroansa herra Percerinille." - -"Mutta sittenhän meidänkin on odotettava?" - -"Olkaamme me älykkäämpiä ja vähemmän ylpeitä kuin he! Me astumme -maahan, tunkeudumme paashien ja lakeijain välitse ja suoriudumme -tuotapikaa räätälin luokse, -- sen takaan, olletikin jos sinä astelet -edellä." - -"Lähdetään", mukausi Portos. - -Ja laskeutuen vaunuista ystävykset samosivat jalkaisin taloa kohti. - -Tungos johtui siitä, että Percerinin katuovi oli lukossa ja tämän -edessä seisoi lakeija, joka selitteli ylhäisen vaatetaiteilijan -ylhäisille asiakkaille, että herra Percerin ei tällähaavaa voinut -vastaanottaa ketään. Mahtava palvelija oli erästä suurta herraa kohtaan -niin suosiollinen, että ilmaisi tälle kaikessa luottamuksessa -yksityiskohtiakin, joita sitten toisteltiin pitkin katua: herra -Percerinillä oli puuhanaan viisi pukua kuninkaalle, ja näin täpärässä -tilanteessa hän oli sentähden sulkeutunut työhuoneeseensa tuumimaan -niiden kuosia väriä ja koristelua. - -Siihen selitykseen monet tyytyivätkin ja pyörsivät takaisin hyvillään -siitä, että toki saivat tällaisen uutisen kerrottavakseen. Mutta -sitkeämpinä pysyivät toiset vain itsepintaisesti karttamassa, että ovi -avautuisi heille. Jälkimmäisten joukossa oli kolme Pyhän Hengen -ritaria, joiden piti esiintyä tanssikuvaelmassa; tämä oli -auttamattomasti tärveltymässä, elleivät nuo kolme suuruutta saaneet -asujansa suuren Percerinin omakätisesti leikkaamina. - -Työntäen edellään Portosta, joka raivasi tien auki ihmisryhmien läpi, -d'Artagnan pääsi pitkien pöytien ääreen, joiden takana räätälinkisällit -ahkeroitsivat ja antoivat selityksiä parhaansa mukaan. Unohdimme -mainita, että katuovella oli tahdottu torjua Portos kuten muutkin; -mutta d'Artagnan oli noussut portaita ja lausunut lyhyeen: "Kuninkaan -nimessä!" Hänelle oli pääsy mutkaton, ja hän oli tuonut ystävänsä -kerallaan. - -Niin, noilla miespoloisilla oli kova urakka, kun he yrittivät -soveliaimmalla tavalla vastailla poissaolevan mestarinsa puolesta -niiden liiketuttavien vaatimuksiin, jotka syyllä tai toisella olivat -selviytyneet konttorihuoneeseen asti; alituiseen piti heidän -pysähdyttää neulansa, saadakseen kielensä paremmin käyntiin, ja milloin -loukattu ylpeys tai pettynyt odotus syyti jonkun silmille liian tuiman -soimausryöpyn, sukelsi ahdistettu tuskaannuksissaan ihan näkymättömiin -pöydän alle. Yrmeiden ylimysten jono esiintyi monia mielenkiintoisia -yksityiskohtia tarjoavana kuvaelmana. - -Nopea- ja varmakatseinen muskettisoturien kapteeni sai yhdellä -silmäyksellä käsityksen asemasta. Mutta hipaistuaan kaikkia ryhmiä tämä -katse pysähtyi erääseen mieheen, joka oli vastapäätä istuutunut -jakkaralle, niin että vain pää ulottui näkyviin häntä suojaavan -myymäläpöydän takaa. Tämä henkilö oli noin neljänkymmenen ikäinen ja -raskasmielinen katsannoltaan; kasvot olivat kalpeat, silmät säteilivät -sydämellisesti. Nojaten leukaansa käteen hän uteliaana ja tyynenä -harrastajana tarkkasi aatelista yleisöä. Mutta nähdessään ja ilmeisesti -tuntiessaan d'Artagnanin hän veti hattunsa silmilleen. Kenties juuri -tämä liike veti muskettisoturin katseen puoleensa, jossa tapauksessa -asianomainen saavutti sillä aivan päinvastaisen tuloksen kuin oli -tarkoittanut. Mies oli muuten hyvin yksinkertaisessa asussa ja saattoi -vähemmän tarkkanäköisten liiketuttavien silmissä hyvinkin käydä -pelkästä vaatturinapulaisesta, joka ompelupöydän takana kyyrötellen -pisteli täsmällisiä neuleita verkaan tai samettiin. Joka tapauksessa -oli miehellä liian usein nenä pystyssä, hänen kyetäkseen tehokkaasti -työskentelemään sormillansa. - -D'Artagnan ei ollut eksytettävissä; hän näki hyvin, että jos mies -tekikin työtä, se varmastikaan ei koskenut kankaita. - -"Hei", sanoi hän kääntyen tätä puhuttelemaan, "onko teistä siis -räätälinkisälli sukeutunut, herra Molière?"[24] - -"Sh, herra d'Artagnan", vastasi toinen säveästi; "taivaan tähden, te -annatte minut ilmi!" - -"No, mitä pahaa siinä olisi?" - -"Ei tosin pahaa, mutta..." - -"Mutta siitä ei nähtävästi koituisi hyvääkään, niinkö?" - -"Ei vainkaan, sillä hommanani on saada rauhassa tarkkailla oivallisia -henkilökuvia." - -"Tehkää niin, tehkää, herra Molière. Käsitän kyllä, mitä harrastusta -tällainen piiri herättää teissä, ja... ja minä en tahdo häiritä -tutkimuksianne." - -"Kiitos!" - -"Mutta asetanpa ehdoksi, että sanotte minulle, missä herra Percerin -toden teolla on." - -"Kah, mielelläni: työhuoneessaan. Mutta..." - -"Mutta sinne ei ole menemistä?" - -"Luoksepääsemätön!" - -"Kaikilleko?" - -"Jokainoalle. Hän johdatti minut tänne, saadakseni mukavasti tehdä -havaintoja, ja sitten hän poistui pyhäkköönsä." - -"No niin, parahin herra Molière, tehän käytte ilmoittamassa hänelle, -että minä olen täällä, -- niinhän?" - -"Minäkö?" huudahti Molière, sävyltään kuin urheana koirana, jolta -tahdotaan kiskaista laillisesti saatu luu; "minäkö hievahtaisin -tähystyspaikaltani? Voi, herra d'Artagnan, kuinka kova te voittekaan -olla!" - -"Ellette hetikohta käy ilmoittamassa tuloani herra Percerinille, rakas -herra Molière", sanoi d'Artagnan hiljaa, "niin tietäkää, että silloin -minä en toimitakaan katseltavaksenne ystävää, jonka olen tuonut -mukanani." - -Molière viittasi huomaamattomalla liikkeellä Portokseen. - -"Tuo mies, eikö niin?" hän kysyi. - -"Aivan." - -Molière tähtäsi vantteraan parooniin tuollaisen katseen, jotka penkovat -sydämiä ja munaskuita. Tutkimus kaiketi näytti hänestä lupaavan hyviä -tuloksia, sillä hän nousi heti ja pujahti viereiseen huoneeseen. - - - - -210. - -Pukunäytteet. - - -Sillävälin väenpaljous vähitellen poistui, jättäen jokaiseen -leikkauspöydän kulmaan nurkuvan murahduksen tai uhkauksen, kuten -valtameren hiekkasärkillä laineet jättävät hiukan vaahtoa tai -murskautuneita leviä, kuohahtaessaan pakovedellä takaisin rannasta. - -Kymmenen minuutin kuluttua näyttäytyi Molière jälleen, viitaten -oviverhon takaa d'Artagnanille. Tämä riensi esille, vetäen Portoksen -mukanaan ja kuljettaen hänet jokseenkin monimutkaisten käytävien kautta -Percerinin työhuoneeseen. Hihat ylöskäärittyinä vanhus pöyhi isoilla -kultakukkasilla kirjailtua kangasta, löytääkseen siitä kauniita -heijastuksia. - -D'Artagnanin huomatessaan hän laski kankaan käsistään ja tuli vastaan, -ei säteilevänä eikä liehakoivana, mutta silti jotensakin kohteliaana. - -"Herra kaartinkapteeni", virkkoi hän, "suonette minulle anteeksi, mutta -minulla on kova kiire." - -"Niin kai, kuninkaan pukujen valmistamisessa? Minä tiedän sen, paras -herra Percerin. Kuulutte tekevän hänelle kolme?" - -"Viisi, hyvä herraseni, viisi!" - -"Kolme tai viisi, siitä en käy levottomaksi, mestari Percerin ja tiedän -teidän tekevän niistä maailman komeimmat." - -"Se tiedetään, totta kyllä. Kun ne kerran ovat tehdyt, ovat ne maailman -komeimmat, sitä en kiellä. Mutta sitä ollakseen täytyy niiden ensin -olla olemassa, ja siihen, herra kapteeni, minä tarvitsen aikaa." - -"Pyh, vielä kaksi päivää, se on paljon enemmän kuin teiltä niihin -menee, herra Percerin", virkkoi d'Artagnan perin levollisena. - -Percerin kohotti päänsä kuin mies, joka ei ole tottunut -vastaväitteisiin, edes oikkusanojensa vastustamiseen. Mutta d'Artagnan -ei kiinnittänyt mitään huomiota kuuluisan kirjokangasmuovailijan -synkkenevään muotoon. - -"Hyvä herra Percerin", jatkoi hän, "minä tuon teille liiketuttavan." - -"Ah, ah!" äännähti Percerin nyrpeänä. - -"Herra parooni du Vallon de Bracieux de Pierrefondsin", jatkoi -d'Artagnan. - -Percerin yritti tervehdystä, kohtaamatta mitään myötätuntoista yrmeässä -Portoksessa, joka huoneeseen astumisestaan asti oli katsellut vaatturia -alta kulmain. - -"Hyviä ystäviäni", lopetti d'Artagnan. - -"Minä palvelen monsieuria", vastasi Percerin, "mutta myöhemmin." - -"Myöhemmin? Ja milloin sitten?" - -"No, kun saan aikaa." - -"Niin sanoitte jo palvelijalleni", keskeytti Portos tyytymättömänä. - -"Se on mahdollista", myönsi Percerin, "minulla on melkein aina kiire." - -"Hyvä mies", virkkoi Portos mielevästi, "aina on aikaa, kun vain -tahtoo." - -Percerin karahti aivan tummanpunaiseksi, ja iän vaalentamilla -vanhuksilla se on vaarallinen enne. - -"Monsieur", hän ärähti, "saa kernaasti teettää pukunsa muualla, -totisesti!" - -"No, no, Percerin", lepytteli d'Artagnan, "tänään ette ole tavallinen. -Malttakaas, virkan teille sanasen, joka saa teidät syleilemään -polviamme. Monsieur ei ole ainoastaan minun ystäväni, vaan myöskin -herra Fouquetin likeisiä seuralaisia." - -"Ahaa", hymähti räätäli, "se on toista! Onko herra parooni herra -yli-intendentin miehiä?" kysyi hän sitten Portokseen kääntyen. - -"Minä olen mies omasta takaa", tiuskaisi Portos, kun juuri samassa -verho kohosi päästämään näyttämölle kolmannen henkilön. - -Molière teki havaintoja. D'Artagnan nauroi. Portos noitui. - -"Paras Percerin", kehoitti d'Artagnan, "tehkää asu herra paroonille; -minähän sitä teiltä pyydän." - -"Teidän tähtenne en kiellä, herra kapteeni." - -"Mutta ei sillä hyvä. Teidän on valmistettava se puku heti" - -"Mahdotonta ennen kuin viikon kuluttua." - -"Se olisi samaa kuin kieltäytyä sitä laisinkaan valmistamasta, hänen -kun on niissä vaatteissa esiinnyttävä Vauxin juhlissa." - -"Sanon vieläkin, että se on mahdotonta", toisti itsepäinen vanhus. - -"Ei toki, paras herra Percerin, varsinkaan kun minä teitä pyydän", -virkkoi vieno, metallinheleä ääni ovelta, saaden d'Artagnanin -heristämään korviansa. - -Se oli Aramiksen ääni. - -"Herra d'Herblay!" huudahti räätäli. - -"Aramis", jupisi d'Artagnan. - -"Kah, piispamme!" sanoi Portos. - -"Hyvää päivää, d'Artagnan! Hyvää päivää, Portos! Hyvää päivää, rakkaat -ystävät!" tervehti Aramis. "Kas niin, Paras herra Percerin, valmistakaa -puku monsieurille, ja takaan, että silloin teette herra Fouquetille -mieluisan työn." - -Ja hän antoi näitä sanojaan seurata liikkeen, joka merkitsi: "Suostukaa -ja antakaa heidän mennä!" -- Piispalla näkyi olevan mestari Perceriniin -enemmän vaikutusvaltaa kuin itse d'Artagnanillakin, sillä räätäli -kumarsi myöntymisen merkiksi. - -"Käykää tuonne antamaan mittanne", määräsi hän tylysti, kääntyen -jälleen Portokseen. - -Portos punastui uhkaavasti. - -D'Artagnan aavisti myrskyä ja kutsui Molièreä. - -"Hyvä herraseni", virkkoi hän tälle puoliääneen, "mies jonka näette, -pitää itselleen häpeällisenä, että mitataan sitä lihaa ja niitä luita, -jotka Jumala on antanut hänen osakseen. Tutkikaahan tuota tyyppiä, -mestari Aristofanes, ja käyttäkää hyväksenne." - -Molière ei kaivannut kehoitusta; hän ahmi silmillään parooni Portosta. - -"Monsieur", hän sanoi tälle, "jos suvaitsette tulla minun kanssani, -otatan teistä puvun mitan, mittaajan teihin ollenkaan koskematta." - -"Ah", virkkoi Portos, "mitä sanottekaan, ystäväni?" - -"Ei kyynärpuuta eikä jalanmittaa lasketa saumoillenne. Tämä on -keksimämme uusi menettelytapa, ottaaksemme mittaa arvohenkilöistä, -joiden herkkätuntoisuudelle halpasäätyisten käsien kosketus on -vastenmielistä. On hienoluontoisia henkilöitä, jotka eivät voi sietää -mittausta, ja minunkin mielestäni se toimitus loukkaa ihmisen -luontaista majesteettia, ja jos te, monsieur, osutte olemaan sitä -lajia..." - -"Luulenpa olevani, hitto soikoon!" - -"No, se sattuu mainiosti, herra parooni, te saatte uuden keksintömme -mukaan puvun." - -"Mutta miten hiidessä siinä menetellään?" ihastui Portos. - -"Monsieur", virkkoi Molière kumartaen, "jos tahdotte minua seurata, -niin saatte nähdä." - -Aramis katseli jännittyneesti tätä näytelmää. Hän luuli d'Artagnanin -eloisuudesta huomaavansa, että tämä lähtisi Portoksen kanssa, ollakseen -mukana niin lupaavasti alkaneen huvinäytelmän loppusuorituksessa. Mutta -terävänäköisyydestään huolimatta Aramis erehtyi. Portos ja Molière -lähtivät kahden. D'Artagnan jäi Percerinin luo. Minkätähden? Tietenkin -vain pelkästä uteliaisuudesta, muka nauttiakseen vielä muutamia -minuutteja hyvän ystävänsä Aramiksen seurasta. - -Kun Molière ja Portos olivat hävinneet näkyvistä, d'Artagnan lähestyi -Vannesin piispaa, mutta se näkyi tälle olevan erityisen vastenmielistä. - -"Sinäkin olet kai pukua teettämässä?" - -Aramis hymyili. - -"En ole", vastasi hän. - -"Mutta menethän Vauxin juhliin?" - -"Menen kyllä, mutta ilman uutta asua. Unohdat, rakas d'Artagnan, että -poloinen Vannesin piispa ei ole kyllin rikas teettääkseen pukua joka -juhlaan." - -"Pyh!" virkahti muskettisoturi hymyillen. "Entä runot, emmekö niitä -enää sepittele?" - -"Oi, d'Artagnan", sanoi Aramis, "siitä on jo pitkä aika, kun olen -sellaisia turhanpäiväisyyksiä ajatellut." - -"Kas vain!" huudahti d'Artagnan uskomattomana. - -Sillä välin oli Percerin uudestaan syventynyt kirjokankaitten -tarkasteluun. - -"Etkö huomaa", kysyi Aramis hymyillen, "että pahoin häiritsemme tätä -kunnon miestä, rakas d'Artagnan?" - -"Haa, haa", tuumi muskettisoturi itsekseen, "siispä minä häiritsen -sinua, ystäväiseni!" Sitten hän jatkoi kuuluvasti: "No niin, -lähtekäämme; minulla ei ole täällä enempää tekemistä, ja jos sinä olet -yhtä vapaa kuin minäkin, rakas Aramis..." - -"Ei, minä halusin..." - -"Ah, sinulla on jotakin erityistä sanottavaa Percerinille? Kas, kun et -minua siitä heti varoittanut!" - -"Erityistä kylläkin", myönsi Aramis, "mutta ei sinulta salattavaa, -d'Artagnan. Minulla ei koskaan, sen voit uskoa, ole mitään niin -yksityistä asiaa, ettei sinunlaisesi ystävä saisi sitä kuunnella." - -"Ah, ei, ei, minä lähden", intti d'Artagnan, vaikka hänen äänessään -tuntui selvä uteliaisuuden sävy. Sillä toisen hyvinkin peitelty -hermostus ei ollut välttänyt hänen huomiotansa, ja hän tiesi, että -tuossa tutkimattomassa sielussa kaikki, jopa näennäisesti -vähäpätöisimmätkin seikat, tavallisesti tähtäsivät päämäärään -- -tuntemattomaan päämäärään, jonka muskettisoturi tietoisena ystävänsä -luonteesta kuitenkin käsitti ehdottomasti tärkeäksi. - -Aramis puolestaan näki d'Artagnanin epäluulon ja pyysi hartaasti: - -"Jäähän toki, asia on aivan yksinkertainen." Sitten hän kääntyi -räätälin puoleen. "Paras herra Percerin..." virkkoi hän. "Olenpa hyvin -mielissänikin, että olet täällä, d'Artagnan." - -"Ah, todellako?" ihmetteli gascognelainen kolmannen kerran entistä -vähemmän eksyttävänä. - -Percerin ei hievahtanut. Vetämällä hänen kädestään kankaan, jota hän -miettiväisenä katseli, Aramis herätti hänet rajusti. - -"Paras herra Percerin", sanoi hän tälle, "minulla on täällä lähellä -herra le Brun, herra Fouquetin maalareita." - --- Ah, mainiota! -- ajatteli d'Artagnan; -- mutta miksi le Brun? - -Aramis silmäili d'Artagnania, joka oli katselevinaan seinälle -ripustettuja kuparipiirroksia. - -"Tahdotte hänelle teettää puvun, sellaisen kuin epikurolaiset -käyttävät?" kysyi Percerin. - -Sanoessaan tämän hajamieliseen tapaan arvoisa räätäli yritti siepata -kirjokankaansa kappaletta takaisin. - -"Epikurolais-asunko?" kysyi d'Artagnan tutkivasti. - -"Niin, niin", virkkoi Aramis, herttaisin hymynsä huulillaan; "on -kirjoitettu, että tämä rakas d'Artagnan saa tietää kaikki salaisuutemme -tänä iltana; niin, ystäväni, niin. Olet kai kuullut puhuttavan herra -Fouquetin epikurolaisista?" - -"Tietysti. Eikö se ole jonkunlainen runoilijain seura, johon kuuluvat -la Fontaine, Loret, Pélisson, Molière ja keitä ne kaikki lienevätkään? -Sillähän on akatemiansa Saint-Mandéssa?" - -"Juuri niin. No, me annamme runoilijoillemme univormut ja järjestämme -heidät rykmentiksi kuhinkaan palvelukseen." - -"Oh, oivallista, minä arvaan. Herra Fouquet aikoo yllätystä -kuninkaalle. No, olkaa vain huoletta! Jos tuo on herra le Brunin -salaisuus, en siitä hiisku." - -"Aina viehättävä, ystäväni. Ei, herra le Brunilla ei ole tässä asiassa -mitään tekemistä. Häntä koskeva salaisuus on vielä paljon tärkeämpi!" - -"Jos se on tätä tärkeämpi, silloin tahdon olla mieluummin sitä -tietämättä", virkkoi d'Artagnan, ollen lähtevinään. - -"Astukaa sisälle, herra le Brun, astukaa sisälle", kutsui Aramis avaten -oikealla kädellään sivuoven ja vasemmalla pidättäen d'Artagnania. - -"_Ma foi_, en käsitä tästä mitään!" sanoi Percerin. - -Aramis piti paussin, kuten sanotaan teatterikielessä. - -"Paras herra Percerin", virkkoi hän, "te teette viisi pukua -kuninkaalle, eikö niin? Kullalla kirjaillun nutun, verkaisen -metsästystäkin, samettisen vaatekerran, satiinipuvun ja viidennen -vaatekerran firenzeläisestä silkistä?" - -"Niin. Mutta mistä tuon kaiken tiedätte, monseigneur?" kysyi Percerin -hämmästyneenä. - -"Se on hyvin yksinkertaista, monsieur. Esiintyyhän siellä metsästys, -juhla-ateria, konsertti, huvimatka ja iltaseura. Nuo viisi kangaslajia -määrää siis hovisääntö." - -"Te tiedätte kaikki, monseigneur!" - -"Ja paljon muutakin vielä, hohei", jupisi d'Artagnan. - -"Mutta", huudahti räätäli voitonriemuisena, "ettepä tiedä, monseigneur, -vaikka olettekin kirkkoruhtinas, eikä kukaan muukaan saa sitä tietää -- -sen tietää vain kuningas ja neiti de la Vallière ja minä, -- minkä -väriset nuo kankaat ovat ja millaisia koristuksia käytetään, mikä on -leikkausmalli, kokonaisvaikutus ja kuosi tässä kaikessa." - -"Heh", virkkoi Aramis, "sitä varten juuri tulinkin pyytääkseni teitä -sen minulle ilmoittamaan, paras herra Percerin." - -"Hi vähä mitään!" huudahti räätäli pelästyneenä, vaikka Aramis oli -lausunut kertomamme sanat vienoimmalla, hunajaisimmalla äänellään. - -Vaatimus tuntui herra Percerinistä tarkemmin ajateltuna niin -tavattomalta, niin naurettavalta, että hän ensin hihitti aivan hiljaa, -sitten ääneen, ja lopuksi hohotti. D'Artagnan matki häntä, ei siksi, -että asia hänestä näytti niin hullunkuriselta, vaan jotta Aramis ei -pääsisi kylmenemään. Tämä antoi heidän nauraa kahden. Vasta heidän -tyynnyttyään hän jatkoi: - -"Ensi kuulemalla", sanoi hän, "tuntuu kai siltä kuin antautuisin -järjettömyyksiin? Mutta d'Artagnan, joka on itse viisaus, sanoo teille, -että minä en voisi olla tuota tietoa pyytämättä." - -"Saammehan nähdä", virkkoi muskettisoturi tarkkaavaisena ja -ihmeellisellä vainullaan haistaen, että tähän asti oli ollut vain -pikkukahakoita ja että taistelun hetki lähestyi. - -"Saamme nähdä", mukasi Percerin epäuskoisesti. - -"Minkätähden", jatkoi Aramis, "herra Fouquet pitää juhlat kuninkaalle? -Eikö hän tee sitä miellyttääkseen hänen majesteettiansa?" - -"Epäilemättä", myönsi Percerin. - -D'Artagnan nyökäytti hyväksyvästi päätänsä. - -"Kaikenlaisella kohteliaisuudella? Muutamilla sukkelilla keksinnöillä? -Valmistamalla sarjan samanlaisia yllätyksiä kuin äsken puheena ollut -epikurolaistemme muodostaminen rykmentiksi?" - -"Aivan oikein!" - -"No niin, parhaaksi yllätykseksi on nyt suunniteltu hanketta, johon -tarvitaan ensiksikin hyvää ystävääni herra le Brunia: hän on mies, joka -piirustaa hyvin täsmällisesti." - -"Niin", vahvisti Percerin, "olen nähnyt monsieurin tauluja ja pannut -merkille, että puvut olivat hyvin huolellisesti maalatut. Senvuoksi -olenkin heti suostunut tekemään hänelle vaatekerran, olkoon se sitten -herrojen epikurolaisten mallinen tai omaa kuosiaan." - -"Me otamme vastaan tarjouksenne ja myöhemmin käytämme sitä hyväksemme, -monsieur. Mutta tällä hetkellä herra le Brun ei tarvitse pukuja, jotka -hänelle itselleen teette, vaan kuninkaalle valmistamianne." - -Percerin ponnahti taaksepäin, eikä tyyni ja erittäin arvostelukykyinen -d'Artagnankaan pitänyt sitä liiallisena kiihkomielisyytenä, sillä -Aramiksen uskaltamaan ehdotukseen sisältyi niin paljon kummallisia ja -pöyristäviä mahdollisuuksia. - -"Kuninkaan pukuja! Antaa kuninkaan pukuja kellekään?... Oh, totta -toisen kerran, herra piispa, teidän armonne on hullu!" huudahti -tyrmistynyt räätäli. - -"Auta minua toki, d'Artagnan", virkkoi Aramis yhä hymyilevämpänä ja -tyynempänä, "auta minua suostuttaa monsieuria; sillä sinähän -ymmärtänet?" - -"Hoh, hoh, enpä liioin, sen tunnustan." - -"Mitä, ystäväni, etkö ymmärrä herra Fouquetin tahtovan toimittaa -kuninkaalle sen yllätyksen, että hän löytää muotokuvansa Vauxissa sinne -saapuessaan, -- ja muotokuvan yhtäläisyyden on oltava ihmeteltävän -sattuva, joten sen täytyy esittää hänen majesteettiaan juuri siinä -puvussa kuin hänellä kuvan paljastuspäivänä on?" - -"Ah, niin", huudahti muskettisoturi melkein vakuuttuneena, sillä niin -todenmukainen oli selitys, "niin, rakas Aramis, olet oikeassa! Ja -onnellinen ajatus se onkin. Lyömmekö vetoa, että se on sinun keksimäsi, -Aramis?" - -"En tiedä", vastasi piispa huolimattomasti, "onko se minun vai herra -Fouquetin..." - -Sitten hän vilkaisten kysyvästi Percerinin kasvoihin, havaittuaan -d'Artagnanin epäröimisen, lausui: - -"No, herra Percerin, mitä te siitä sanotte? Antakaa kuulla." - -"Minä sanon, että..." - -"Että teillä on vapaus evätä, aivan oikein, sen hyvin tiedän, enkä aio -teitä suinkaan pakottaa, paras herraseni. Vieläpä käsitän hyvin -hienotuntoisuutenne, kieltäytyessänne kannattamasta herra Fouquetin -päähänpistoa. Pelkäätte, että näyttäisi siltä kuin tahtoisitte -imarrella kuningasta. Sydämen jaloutta, herra Percerin, sydämen -jaloutta!" - -Räätäli änkytti jotakin. - -"Se olisi tosiaankin hyvin kaunista imartelua nuorelle ruhtinaalle", -jatkoi Aramis. "'Mutta', sanoi minulle herra yli-intendentti, 'jos -Percerin epää, vakuuttakaa hänelle, että se ei ollenkaan vahingoita -häntä minun silmissäni ja että häntä yhä kunnioitan. Silti...'" - -"Silti...?" toisti Percerin levottomana. - -"'Silti'", jatkoi Aramis, "'minun on pakko sanoa kuninkaalle' -- paras -herra Percerin, käsitätte, että tässä puhuu herra Fouquet, -- 'on pakko -sanoa kuninkaalle: -- Siro, minulla oli aikomus tarjota teidän -majesteetillenne kuvanne; mutta kunnioitettavasta, ehkäkin liiallisesta -hienotunteisuudesta herra Percerin oli sitä vastaan.'" - -"Vastaan!" huudahti räätäli pelästyneenä tästä vastuunalaisuudesta. -"Minäkö vastustaisin, mitä herra Fouquet haluaa, mitä herra Fouquet -tahtoo, kun on kysymyksessä tehdä kuninkaalle mieliksi? Kyllä siinä -lausuitte häijyn sanan, herra piispa! Minäkö vastustaisin! Oi, minun -suustani ei se sana lähtenyt, Jumalan kiitos! Otan muskettisoturien -kapteenin todistajakseni. Eikö totta, herra d'Artagnan, että minä en -ole sanallakaan pannut vastaan?" - -D'Artagnan teki kieltäytyvän merkin, ilmaisten haluavansa pysyä -puolueettomana. Hän aavisti juonta, huvi- tai murhenäytelmää, ja hän -sadatteli itseään, kun ei kyennyt sitä arvaamaan; mutta toistaiseksi -hän tahtoi pysyä asiasta erillään. - -Mutta Percerin, sen ajatuksen ahdistamana, että saatettaisiin kertoa -kuninkaalle hänen vastustaneen tälle aiottua iloista yllätystä, oli jo -asettanut tuolin le Brunille ja ryhtyi kiireisesti ottamaan kaapista -neljää loistavaa pukua, viidennen vielä ollessa työntekijäin käsissä. -Mainitut mestariteokset hän vuoronsa jälkeen puki yhtä monen -bergamolaisen mallinuken ylle. Nämä vahakuvat oli tuotu Ranskaan -Concinin aikana, ja Percerin II oli saanut ne marski d'Ancrelta sen -jälkeen kun italialaiset räätälit olivat ammattikilpailussaan joutuneet -tappiolle. - -Maalari ryhtyi piirtämään ja sitten värittämään pukuja. Mutta Aramis, -joka silmillään tarkkasi kaikkia työn vaiheita ja läheltä valvoi -taiteilijaa, pysähdytti hänet yhtäkkiä. - -"Pelkään, että te ette ole tavannut oikeata vivahdusta, paras herra le -Brun", huomautti hän. "Värinne pettävät teidät, ja kankaalla häviää se -täydellinen yhtäläisyys, joka meille on aivan välttämätön. Pitäisi -käyttää enemmän aikaa hienojen vivahdusten tarkkaamiseen." - -"Se on totta", sanoi Percerin; "mutta aikaa meiltä puuttuu, ja sille en -minä mitään mahda, sen myönnätte, herra piispa." - -"Silloin koko homma menee pilalle", lausui Aramis tyynesti, -"värivivahdusten epätodellisuuden tähden." - -Ja kuitenkin le Brun jäljensi kankaita ja koristuksia mitä -uskollisimmin, piispan kykenemättä oikein salaamaan kärsimättömyyttänsä -tämän tunnollisuuden johdosta. - --- Hei, hei, mitä penteleen sekasotkua täällä pelataan? -- ihmetteli -muskettisoturi yhä. - -"Tosiaan, tuo ei käy", virkkoi Aramis. "Herra le Brun, sulkekaa -maalilaatikkonne ja käärikää kankaanne kokoon." - -"Mutta täällä onkin, monsieur", huudahti maalari närkästyneenä, "aivan -viheliäinen valaistus." - -"Hyvä ajatus, herra le Brun, hyvä ajatus! Jos saisi näytekappaleet -kankaista, niin kenties aikaa voittaen ja paremmassa valaistuksessa..." - -"Oh", innostui le Brun, "silloin vastaan kaikesta!" - --- Kas niin! -- tuumi d'Artagnan. -- Siinä näkyykin olevan asian ydin. -Tarvitaan näyte joka kankaasta. _Mordioux!_ Hellinneeköhän niitä tuolta -Perceriniltä? - -Viimeisissä varustuksissaan lyötynä ja sitäpaitsi Aramiksen -tekoherttaisuuden harhaannuttamana Percerin leikkasi viisi -näytetilkkua, antaen ne Vannesin piispalle käteen. - -"Näin on parempi. Eikö sinunkin mielestäsi", virkkoi Aramis -d'Artagnanille, "häh?" - -"Minun mielipiteeni, paras Aramis", vastasi d'Artagnan, "on se, että -sinä olet aina sama." - -"Ja senvuoksi aina sinun ystäväsi", sanoi piispa miellyttävän -sointuvalla äänellä. - -"Niin, niin", myönsi d'Artagnan ääneen. Sitten itsekseen: -- Vaikken -pääsekään metkujesi perille, kaksinkertainen jesuiitti, en ainakaan -tahdo olla rikostoverisi, ja jotta en siksi tulisi, on minun aika -lähteä täältä. "Hyvästi, Aramis", hän sanoi ääntänsä korottaen; -"hyvästi, minä menen Portoksen luo." - -"Odotahan", pyysi Aramis pistäen näytteet taskuunsa; "minä olen -toimittanut tehtäväni, ja mielelläni vaihtaisin vielä sanasen ystävämme -kanssa." - -Le Brun kääri kapineensa kokoon, Percerin pani puvut takaisin kaappiin, -Aramis painoi kädellään taskuaan, varmentuakseen näytetilkkujen -tallessaolosta, ja kaikki kolme lähtivät työpajasta. - - - - -211. - -Mistä Molièren "Porvari aatelismiehenä" on kenties saanut alkuaiheen. - - -D'Artagnan tapasi Portoksen viereisessä salissa, ei enää ärtyneenä, ei -enää karvaalla mielellä, vaan leveästi hymyilevänä, säteilevänä, -herttaisena. Hän jutteli Molièren kanssa ja tämä katseli häntä -jotenkuten kuin epäjumalaa, niinkuin ihminen, joka ei ole koskaan -nähnyt mitään oivallisempaa eikä edes mitään sen laatuista. - -Aramis meni suoraan Portoksen luo, tarjoten hänelle hienon, valkoisen -kätensä, joka upposi vanhan ystävän jättiläiskouraan, -- tämä oli -toimitus, johon Aramis ei koskaan uskaltautunut eräänlaista -levottomuutta tuntematta. Mutia sitten kun ystävällinen kädenpuristus -oli suoritettu tuottamatta liian suurta tuskaa, Vannesin piispa kääntyi -Molièreen. - -"No, monsieur, tuletteko kanssani Saint-Mandèhen?" - -"Tulen kaikkialle, mihin te johdatte, monseigneur", vastasi Molière. - -"Saint-Mandéhen!" huudahti Portos ihmeissään, kun näki ylpeän -kirkkoruhtinaan noin tuttavallisesti seurustelevan räätälinkisällin -kanssa. "Mitä, Aramis, vietkö sinä tämän hyvän miehen Saint-Mandéhen?" - -"Vien", vastasi Aramis hymyillen, "aika on täpärällä." - -"Eikä, rakas Portos", jatkoi d'Artagnan, "herra Molière muuten olekaan -aivan se, miltä hän näyttää." - -"Mitä?" kysyi Portos. - -"Ka, monsieur on mestari Percerinin ensimmäisiä apulaisia. Häntä -odotetaan Saint-Mandéhen koettamaan herra Fouquetin tilaamia -epikurolaisten juhlatamineita." - -"Aivan niin", vahvisti Molière. "Niin, monsieur." - -"Tulkaa siis, paras herra Molière", kehoitti Aramis, "jos nimittäin -olette päättänyt tehtävänne herra du Vallonin kanssa." - -"Kaikki on valmista", vastasi Portos. - -"Ja oletko tyytyväinen?" kysyi d'Artagnan. - -"Täysin tyytyväinen", myönsi Portos. - -Molière jätti hyvästi Portokselle monin kohteliain kumarruksin ja -puristi kättä, jonka muskettisoturien kapteeni hänelle salavihkaa -ojensi. - -"Monsieur", varoitti Portos lopuksi muhoillen, "olkaa ennen kaikkea -täsmällinen." - -"Huomenna saatte pukunne, herra parooni", takasi Molière. Ja hän lähti -Aramiksen kanssa. - -Sitten d'Artagnan tarttui Portoksen käsivarteen ja kysyi: - -"Mitä tuo räätäli sinulle oikeastaan teki, rakas Portokseni, kun olet -häneen niin tyytyväinen?" - -"Mitäkö hän minulle teki, ystäväni? Mitäkö hän minulle teki?" huudahti -Portos innoissaan. - -"Niin, minä kysyn, mitä hän sinulle teki." - -"Ystäväni, hän kykeni tekemään, mitä kukaan räätäli ei ole ennen -tehnyt: hän otti mittani minua laisinkaan koskettamatta." - -"Jopa nyt! Kerro se minulle, ystäväni." - -"Ensiksikin, kunnon veikko, mistä lieneekään käyty noutamassa sarja -kaikenkokoisia mallinukkeja. Toivoivat löytävänsä minunkin kokoiseni, -mutta isoinkin niistä, joka esitti sveitsiläiskaartin portinvartijaa, -oli kaksi tuumaa liian lyhyt ja puoli jalkaa liian hoikka varreltaan." - -"Vai niin?" - -"Niin oli, kuten minulla on kunnia sinulle sanoa, paras d'Artagnan. -Mutta hän on suuri mies tai ainakin suuri räätäli, tuo herra Molière; -hän ei siitä joutunut vähääkään ymmälle." - -"Ja mitä hän teki?" - -"Oh, se kävi hyvin yksinkertaisesti. Onpa jumal'avita tavatonta -typeryyttä, että kukaan ei ole sitä keksintöä ennen älynnyt! Monen -monituiset vaivat ja nöyryytykset olisivat minulta silloin säästyneet!" - -"Puhumattakaan puvuista, rakas Portokseni." - -"Niin, hyvinkin kolmestakymmenestä hukkaan haaskatusta vaatekerrasta." - -"No, hyvä Portos, selitähän nyt minulle herra Molièren menetelmä." - -"Molièrenkö? Niinkö häntä nimität? Tahtoisin muistaa hänen nimensä." - -"Niin, tai sano Poqueliniksi, jos pidät siitä paremmin." - -"Ei, minusta on Molière mukavampi. Kun haluan johtaa mieleeni hänen -nimensä, ajattelen _volièreä_,[25] ja koska minulla on sellainen -Pierrefondsissa..." - -"Sehän sopii hyvin, ystäväni. Entä se herra Molièren menetelmä?" - -"Kas näin: sensijaan että olisi minut jäsennellyt, kuten kaikki muut -räätälin hölmöt tekevät, -- pakottanut minut koukistamaan lanteitani, -taivuttamaan niveliäni, alistumaan kaikenlaisiin halventaviin ja -siivottomiin temppuihin." - -D'Artagnan nyökäytti hyväksyvästi päätänsä. - -"'Monsieur', hän virkkoi minulle, 'hienon miehen on itse mitattava -itsensä. Suvaitkaa astua tämän kuvastimen eteen.' Minä tein niin. -Täytyy tunnustaa, etten oikein ymmärtänyt, mitä se kunnon herra Volière -minusta tahtoi." - -"Molière." - -"Kah, niin, Molière, Molière. Mutta minä pelkäsin yhä mittaamista. -'Varokaa', sanoin hänelle senvuoksi, 'mitä minulle teette; minä olen -paha kutiamaan, sen teille sanon.' Mutta pehmeällä äänellään (hän on -hyvin säädyllinen räätälinkisälli, ystäväni, se täytyy myöntää), mutta -pehmeällä äänellään virkkoi hän vain: 'Monsieur, jotta takki istuisi -hyvin, on se tehtävä ääripiirteittenne mukaan. Ne taasen heijastuvat -tarkalleen kuvastimesta. Me otamme mitan teidän kuvastanne.'" - -"Kah, lempo!" sanoi d'Artagnan. "Sinä siis peilailit! Mutta mistä -voitiin saada kuvastin, jossa sinä kykenit näyttäytymään kiireestä -kantapäähän?" - -"Rakas ystävä, oli esillä sama kuvastin, joista kuningaskin itseään -katselee." - -"Mutta hänen majesteettinsahan on puolitoista jalkaa sinua lyhyempi?" - -"No, miten nyt asian laita lieneekään, -- kaiketi on tahdottu imarrella -kuningasta, sillä minullekin se kuvastin oli liian tilava. Niinpä se -olikin liitetty korkeudeltaan kokoon kolmesta venetsialaisesta -lasilevystä, ja leveyttä oli saatu samanlaisista levyistä -klinkkerisaumauksella kiinnitettyinä." - -"Voi, veikkonen, kuinka sinä käyttelet tietosanoja! Missä hitossa olet -tuollaiseen perehtynyt?" - -"Belle-Islellä. Aramis puhui sellaisista seikoista arkkitehdille." - -"Ah, niinkö! Palatkaamme kuvastimeen, ystäväni." - -"Kunnon herra Volière siis..." - -"Molière." - -"Niin, oikein, Molière. Saat nähdä, rakas ystäväni, että tästälähin -muistan hänen nimensä liiankin hyvin. Se kunnon herra Molière ryhtyi -siis piirtämään ääriviivojani liidulla kuvastimeen, tarkoin seuraten -käsivarsieni ja olkapäitteni kaarevuutta, ja hän lausui siinä -mietelmän, jota pidän erinomaisena: 'Puku ei saa häiritä kantajansa -liikkeitä.'" - -"Tosiaankin", myönsi d'Artagnan, "se on mainio periaate, jota -valitettavasti ei aina noudateta." - -"Mutta sitten minä vasta hyvilleni tulin, kun hän alkoi sitä kehittää." - -"Hei, kehittikö hän sitä ohjetta edelleen?" - -"_Parbleu_!" - -"Selitäppä sitä kehittämistä." - -"'Edellytämme', jatkoi hän, 'että vaikeassa tilanteessa tai tukalassa -asemassa voi takki olla hartioilla, eikä miehellä ole halua sitä -riisua...'" - -"Se on totta", sanoi d'Artagnan. - -"'Niinpä', jatkoi herra Volière..." - -"Molière!" - -"Molière, niin. 'Niinpä', jatkoi herra Molière, 'teidän esimerkiksi -tarvitsee vetää miekkanne huotrasta, monsieur, ja teillä on takki -selässänne. Mitä silloin teette?' - -"'Minä heitän takin pois', vastasin minä. - -"'Se olisi tarpeetonta', intti hän vuorostaan. - -"Mitä, kuinka niin?" - -"'Sanon, että takin pitää olla hyvin tehty. Sen pitää olla niin hyvin -tehty, että se ei mitenkään teitä purista, edes miekkaa vetäessänne.' - -"'Kah, kah!' - -"'Heittäytykäähän asentoon', jatkoi hän. Minä tein sen niin rivakasti, -että kaksi ikkunaruutua helähti säpäleiksi. - -"'Ei se mitään tee, ei se mitään', rauhoitti hän, 'pysykää vain -asennossanne'. Minä kohotin vasemman käsivarteni ilmaan, kyynärvarsi -sirosti kaartuneena, kalvosin alastyönnettynä ja ranne taivutettuna, -sillävälin kun oikea käsivarsi puoliksi ojennettuna tuki miehustaa -kyynärpäällä ja rintaa ranteella." - -"Niin", virkkoi d'Artagnan, "oikea asento, akateeminen -miekkailuasento." - -"Sinäpä sen sanoit, ystäväni. Sillävälin Volière..." - -"Molière!" - -"Ka, totisesti, ystäväni, nimitänkin häntä mieluummin... mikä se hänen -toinen nimensä olikaan, jonka mainitsit?" - -"Poquelin." - -"Nimitän häntä mieluummin Poqueliniksi." - -"Ja miten muistat sen nimen paremmin kuin toisen?" - -"Katsos... Nimihän on Poquelin, eikö niin?" - -"On." - -"No, minun tarvitsee vain muistaa madame Coquenard." - -"Miksi hyväksi?" - -"Muutan _Coquen Poqueksi, nardin liniksi_, ja Coquenardin asemesta -minulla on Poquelin." - -"Mainiota!" huudahti d'Artagnan ällistyneenä... "Hei, ystäväni, minä -kuuntelen sinua ihmeissäni." - -"Tuo Coquelin piirsi siis käsivarteni kuvastimeen." - -"Anteeksi, Poquelin." - -"Miten minä sitten sanoin?" - -"Sanoit Coquelin." - -"Ah, aivan oikein! Se Poquelin piirsi siis käsivarteni kuvastimeen. -Mutta hän käytti siihen aikaa, hän katseli minua paljon, sillä -kelpasihan katsellakin. 'Väsyttääkö tämä teitä?' kysyi hän. -- -'Hiukan', vastasin minä nytkähdyttäen polvitaipeitani; 'mutta kyllä -vielä voin tunnin kestää'. -- 'Ei, ei, sitä en salli! Meillä on täällä -avuliaita poikia, jotka lukevat kunniakseen kannattaa käsivarttanne, -niinkuin ennen kannateltiin profeettain käsivarsia heidän rukoillessaan -Herraa.' -- 'Hyvä on!' vastasin minä. -- 'Eihän se tuntune teistä -nöyryyttävältä?' -- 'Ystäväni', sanoin hänelle, 'on luullakseni suuri -ero kannattelun ja mitanottamisen välillä.'" - -"Peräti järkevästi havaittu eroitus", keskeytti d'Artagnan. - -"Sitten", jatkoi Portos, "hän antoi merkin. Kaksi kisälliä tuli apuun; -toinen kannatti vasenta käsivarttani, sillaikaa kun toinen erinomaisen -sievästi piti ylhäällä oikeata. - -"'Kolmas mies!' kutsui hän. - -"Kolmas kisälli saapui. - -"'Kannatelkaa monsieuria lanteista', käski hän. - -"Mies kannatteli minua lonkilta." - -"Ja niin sinä seisoit asennossa?" kysyi d'Artagnan. - -"Aivan, ja Poquenard piirsi minut kuvastimen pintaan." - -"Poquelin, ystäväni." - -"Poquelin, olet oikeassa. Ka, tahtoisin häntä sittenkin mieluummin -nimittää Volièreksi." - -"Niin, ja etkö jo voisi kertoa loppuun?" - -"Sillävälin Volière hahmoitteli minut kuvastimeen." - -"Se oli oiva tapa." - -"Pidän todellakin erinomaisesti tästä menetelmästä. Se on niin -kunnioittavaa ja antaa jokaiselle arvonsa mukaisen osan." - -"Ja homma päättyi...?" - -"Kenenkään minua koskettamatta, ystäväni." - -"Paitsi niitä kolmea poikaa, jotka sinua kannattelivat?" - -"Niin tietenkin; mutta olen luullakseni sinulle jo selittänyt -kannattelun ja mittailun eroituksen." - -"Se on totta", vastasi d'Artagnan, tuumien sitten itsekseen: -- -Totisesti, ellen pahoin erehdy, olen tässä toimittanut oivan makupalan -Molièren veitikalle, ja varmaan näemme tuon kohtauksen joskus luonnosta -siirrettynä johonkin huvinäytelmään. - -Portos myhäili. - -"Mikä naurattaa?" kysyi häneltä d'Artagnan. - -"Tunnustanenko tuota? No, minä iloitsen onnestani." - -"Oh, en tosiaankaan tunne onnellisempaa ihmistä kuin sinä olet. Mutta -mikä uusi onnenpotkaus sinulla taas on ollut?" - -"Niin, niin, rakas ystävä, onnittele minua." - -"En parempaa pyydä." - -"Näyn olevan ensimmäinen, josta otettiin mittaa tällä uudella tavalla." - -"Oletko siitä varma?" - -"Melkein. Muutamat merkitsevät silmäniskut Volièren ja toisten -kisällien välillä ilmaisivat sitä minulle." - -"No, veikkonen, en sitä Molièressä ihmettele." - -"Volière, paras d'Artagnan!" - -"Oh, ei, ei nyt toki! Sallin sinun kernaasti nimittää häntä Volièreksi, -mutta minä sanon häntä yhä Molièreksi. -- No niin, en sitä, sanoin, -Molièressä ihmettele, sillä hän on nerokas poika, ja sinä kai -herätitkin hänessä tuon mainion ajatuksen." - -"Siitä on hänelle varmaan vastaisuudessa hyötyä." - -"Totta kai! Luulen kyllä, että hänellä siitä hyötyä on, vieläpä -paljonkin! Sillä näetkös, ystäväni, Molière on kaikista tunnetuista -räätäleistämme se, joka parhaiten osaa pukea paroonimme, kreivimme ja -markiisimme... heidän mittansa mukaan." - -Tämän lausuman jälkeen, jonka sattuvaisuutta ja syvämielisyyttä emme -tässä tarkastele, d'Artagnan ja Portos lähtivät mestari Percerinin -talosta ja palasivat vaunujensa luo. Lukijan luvalla jätämme heidät, -yhtyäksemme Molièreen ja Aramikseen Saint-Mandéssa. - - - - -212. - -Mehiläispesä, mettiäiset ja hunaja. - - -Äkäisenä d'Artagnanin osumisesta niin pahimmoikseen mestari Percerinin -luo palasi Vannesin piispa varsin huonolla tuulella Saint-Mandéhen. -Molière sitävastoin oli haltioissaan siitä, että oli saanut niin oivan -aiheen kehitelläkseen ja tiesi, mistä jälleen tapaisi alkuperäistä -tyyppiä, sitten kun ensi luonnoksesta oli kokonainen sarja kohtauksia -sommiteltava, mitä hilpeimmällä mielellä siis hän astui yli-intendentin -kotiin. - -Koko keskikerran vasen puolisko oli Pariisin kuuluisimpien -epikurolaisten hallussa. Näillä talon likeisimmillä ystävillä oli -kullakin oma osastonsa, missä he nyt kennoissaan hyörivien mettiäisten -tavoin uurastivat valmistaakseen hunajaa siihen kuninkaalliseen -herkutteluun, jota herra Fouquet suunnitteli tarjottavaksi hänen -majesteetilleen Ludvig XIV:lle Vauxin juhlissa, jotta siinä henkinenkin -puoli tulisi ulkonaista loistoa vastaavaksi. - -Leuka käteen tuettuna kaivoi Pélisson prologi-perustuksia -kolminäytöksiselle huvinäytelmälle nimeltä _Kiukustuneet_; tämän -esittämisestä vastasi näyttelijäseurueensa johtajana draamataituri -Poquelin-Molière, kuten d'Artagnan häntä nimitti, vaikka Portos -paremmin muisteli häntä Coquelin-Volièrenä. - -Loret ammatillisena selostajana jo osoitti nykyaikaisen -sanomalehtimiehen yritteliästä eteensäkatsomista: hän kyhäsi taidokasta -kertomusta Vauxin juhlallisuuksista ennen kuin näihin oli päästykään. - -La Fontaine harhaili kaikkien keskessä hämmentyneenä, hajamielisenä, -häiritsevänä, sietämättömänä haamuna, pörräten ja suristen jokaisen -olan takana kaikenmoisia runosepittelyn tyhmyyksiä. Hän tuli Pélissonin -kiusaksi niin monta kertaa, että tämä viimein suutahtaen nosti päätänsä -ja sanoi: - -"Poimikaa minulle edes loppusointu, la Fontaine, koska kehutte -vaeltavanne Parnasson puutarhoissa." - -"Minkä pariksi sitä haluatte?" kysyi satuseppo, kuten rouva de Sévigné -häntä muistelmissaan nimittää. - -"Edellinen loppusana on _valkenee_." - -"_Tarkenee_", vastasi la Fontaine. - -"Ohoh, veikkonen, on mahdoton puhua tarkenemisesta, kun ylistelee -Vauxin hienouksia", huomautti Loret syrjästä. - -"Sitäpaitsi se ei loppusointu olekaan", sanoi Pélisson. - -"Mitä! Eikö se päde?" huudahti la Fontaine kummastuneena. - -"Ei; teillä on paha tapa, ystäväiseni, ja se estää teitä koskaan -pääsemästä ensiluokkaiseksi runoilijaksi: te hyväksytte ihan laimeita -loppusointuja!" - -"Haa, niinkö arvelette, Pélisson?" - -"Niin vainkin, hyvä ystävä. Teidän tulisi ottaa huomioon, että -loppusointu ei ole koskaan hyvä, jos vain on saatavissa parempi." - -"Sittenpä en enää ikänäni kirjoitakaan muuta kuin suorasanaista", -päätti la Fontaine, joka oli ottanut Pélissonin nuhteen vakavalta -kannalta. "Oi, olin kyllä itsekin jo usein johtunut epäilemään vain -patustelevani runoudessa! Niin se on totinen tosi." - -"Älkää sanoko niinkään, hyvä ystävä; runomuodosta luopuminen tekisi -tuotantonne liian suppeaksi laadultaan, ja satusäkeenne sisältävät -paljon hyvää." - -"Ja aluksikin", la Fontaine pitkitti omaa ajatusjuoksuaan, "minä poltan -satasen vastavalmistunutta pätkää." - -"Missä ne sepitelmät ovat?" - -"Päässäni." - -"Mutta, hitossa, jos niitä ei ole vielä paperille pantu, niin ettehän -voi niitä polttaa?" - -"Totta kyllä", älysi la Fontaine. "Kuitenkin, jollen polta niitä..." - -"Niin, miten käykään, jos ette polta niitä?" - -"Käy niin ikävästi, että ne jäävät mieleeni enkä voi niitä koskaan -unohtaa." - -"Lempo!" äännähti Loret; "sehän on vaarallista! Sellaisesta tulee -hulluksi!" - -"Kirottua! Mitä tehdä?" päivitteli la Fontaine. - -"Minäpä keksin keinon", virkkoi Molière, joka oli juuri saapunut -kuulemaan. - -"Millaisen?" - -"Kirjoittakaa ne ensin ja pistäkää sitten tuleen." - -"Sehän onkin yksinkertaista, ja sitä en sentään olisi ikinä oivaltanut! -Nerokas mies tämä peijakkaan Molière!" kiitteli la Fontaine, mutta -lisäsi sitten otsaansa lyöden: "Haa, sinusta ei ole koskaan muuksi kuin -aasiksi, Jean de la Fontaine." - -"Mitä sanottekaan, hyvä ystävä?" ihmetteli Molière lähestyen -runoilijaa, jonka syrjähuomautus oli osunut hänen korvaansa. - -"Minä sanon pysyväni taitamattomana aasina, rakas ammattiveikko", -vastasi la Fontaine raskaasti huokaisten ja silmät murheen sumeessa. -"Niin, ystäväiseni", hän jatkoi yhä alakuloisempana, "minä kuulun -sepustavan viheliäisiä loppusointuja." - -"Siinä ei ole perää." - -"Niin on asia! Minä olen tolvana." - -"Kuka sitä on sanonut?" - -"Hitto, -- Pélisson. Ettekö sanonutkin, Pélisson?" - -Jälleen sepittelyynsä syventyneenä Pélisson varoi enää puuttumasta -keskusteluun. - -"Mutta jos Pélisson on sanonut teitä tolvanaksi", huudahti Molière, -"niin hän on pahasti loukannut teitä." - -"Niinkö luulette?..." - -"Tosiaankin, hyvä la Fontaine, neuvoni on, että te aatelismiehenä ette -jätä sellaista herjausta rankaisematta." - -"Hohoi!" äännähti la Fontaine. - -"Ettekö ole koskaan taistellut?" - -"Kerran, ystäväiseni, erään jääkäriluutnantin kanssa." - -"Mitä hän oli teille tehnyt?" - -"Kuului vietelleen vaimoni." - -"Ahaa", sanoi Molière hieman kalveten.[26] - -Mutta kun la Fontainen tunnustus oli saanut toiset jälleen lähestymään, -Molière säilytti huulillaan veitikkamaisen hymyn, joka oli ollut niiltä -häipymäisillään, ja haastatteli satuseppoa edelleen: - -"Ja mikä oli kaksintaistelun tuloksena?" - -"Tulos oli sellainen, että kiistakentällä vastustajani löi aseen -kädestäni ja sitten esitti minulle anteeksipyynnön, luvaten olla enää -koskaan astumatta talooni." - -"Ja te piditte itseänne tyydytettynä?" kysyi Molière. - -"En toki, päin vastoin! Sieppasin säiläni takaisin maasta ja sanoin: -'Suokaa anteeksi, monsieur, minä en ole taistellut kanssanne siitä -syystä, että olitte vaimoni rakastaja, vaan koska minulle sanottiin, -että minun piti taistella. Mutta kun minä en ole koskaan ollut -onnellinen ennen kuin siitä lähtein, niin suvaitkaahan ystävällisesti -edelleenkin käydä talossa, kuten ennen, taikka -- _morbleu!_ -- -aloittakaamme uudestaan!' Sillä tavoin", lopetti la Fontaine, "hänen -oli pakko jäädä armastelemaan vaimoani ja minä olen edelleen pysynyt -maapallon onnellisimpana aviomiehenä." - -Kaikki remahtivat nauruun. Molière vain pyyhkäisi silmiänsä kädellään. -Miksi? Kenties kuivatakseen kyyneleen, kenties tukahduttaakseen -huokauksen. Voi, tiedetään, että Molière kyllä oli siveyssaarnaaja, -mutta ei filosofi. - -"Joka tapauksessa", hän huomautti palaten keskustelun lähtökohtaan, -"Pélisson on loukannut teitä." - -"Kah, niin, se on totta; olin sen jo unohtanut." - -"Ja minä vedän hänet siitä tilille teidän puolestanne." - -"Se sopii, jos pidätte sitä välttämättömänä." - -"En voi muuta, ja lujille hänet otan." - -"Malttakaa", virkahti la Fontaine. "Tahdon kuulla mielipiteenne." - -"Mistä?... Tästä loukkauksestako?" - -"Ei, sanokaa minulle, eikö _valkenee_ toden teolla voi saada -loppusoinnukseen _tarkenee_?" - -"Kyllä minä ne soinnuttaisin yhteen." - -"Hitto, tiesinhän sen!" - -"Ja minä olen eläissäni sepittänyt satatuhatta senkaltaista säettä." - -"Satatuhatta?" huudahti la Fontaine. "Nelinkertaisesti enemmän kuin -herra Chapelain suunnittelee _Orléansin neitsyeen_. Tästä aiheestako -tekin olette ne satatuhatta säettä sepittänyt, hyvä ystävä?" - -"Kuulkaa nyt sitä! Ainiaan hajamielinen!" sanoi Molière. - -"On varmaa", jatkoi la Fontaine, "että esimerkiksi _valaistu_ ja -_lupaus_ ovat loppusointuja." - -"Varsinkin monikossa." - -"Niin, varsinkin monikossa, koska ne eivät silloin soinnu yhteen -ainoastaan kahdella kirjaimella, vaan ihan viidellä; samoin paranisivat -_valkenee_ ja _tarkenee_. Pankaapas _valkenee_ ja _tarkenee_ monikkoon, -hyvä Pélisson", kehoitti la Fontaine mennen lyömään ammattiveljeänsä -olalle, kokonaan unohtaneena kärsimänsä loukkauksen, "niin ei ole -vikaa loppusoinnuissa." - -"Hä?" murahti Pélisson. - -"Hitto! Molière sanoo niin, ja hän on pätevä asiassaan; hän vakuuttaa -itse sepittäneensä satatuhatta säettä." - -"Hei, hän on kerran päässyt vauhtiin!" virkkoi Molière nauraen. - -"Se on samaa kuin käyttäisi sointuparina _komeat_ ja _rauhaisat_, jotka -sopivat erinomaisesti, -- siitä panen pääni pantiksi." - -"Mutta..." yritti Molière. - -"Puhun tästä teille", jatkoi la Fontaine, "koska te lienette -sommitellut näytelmäesitystä juhliin, vai kuinka?" - -"Kyllä, _Kiukustuneet_." - -"Aivan oikein, -- niin olikin, _Kiukustuneet_; niin, nyt muistan. No, -luulisinpa, että kappaleellenne olisi jonkunlainen prologi perin hyvä -olemassa." - -"Epäilemättä, erinomainen etu." - -"Ah, te yhdytte käsitykseeni?" - -"Siinä määrin, että olinkin pyytänyt juuri teitä kirjoittamaan sen -prologin." - -"Olitteko pyytänyt minua kirjoittamaan prologin?" - -"Olin, juuri teitä; vieläpä kieltäydyttyänne pyysin teitä hommaamaan -siihen työhön Pélissonia, joka parhaillaan sepittääkin sitä." - -"Kah, sitäkö Pélisson on laatimassa? Totisesti, hyvä Molière, te voitte -väliin olla aivan oikeassa." - -"Milloin niin?" - -"Kun sanotte minua hajamieliseksi. Se on ilkeä vika; tahdon parantua -siitä, -- ja minä sepitän teille prologinne." - -"Mutta Pélissonhan sen tekee!" - -"Aivan oikein! Oh, minua epattoa! Täydellä syyllä Loret sanoi minua -tolvanaksi!" - -"Ei sitä Loret ole sanonut, hyvä ystävä." - -"No, sanoipa tuon kuka hyvänsä, se ei muuta asiaa! Kappaleenne nimi on -siis _Kiukustuneet_. No, kelpoittaisittehan te loppusoinnuksi -_pahaksuneet_?" - -"Tarkkaan harkiten kyllä." - -"Ja vieläpä _kummastuneet_!" - -"Ka, en oikeastaan!" - -"Se olisi uskallettua, niinkö? Mutta mikä siinä niin arveltaisi?" - -"Päätteet olisivat niin samoja." - -"Minä luulisin", muisti nyt la Fontaine, eläytyen Molièresta, -tavoittaakseen Loretia, "minä luulisin..." - -"Mitä te luulisitte?" tokaisi Loret kesken lauselmansa. "No, sanokaa -joutuin." - -"Tehän nimittäin sepitätte siinä _Kiukustuneiden_ prologia?" - -"Äh, en, _mordieu!_ Se on Pélissonin puuhana!" - -"Ahaa, niin, Pélisson!" huudahti la Fontaine siirtyen Pélissonin luo. -"Minä luulisin", hän jatkoi, "että Vauxin luonnotarten..." - -"Hei mainiota!" kiljaisi Loret. "Vauxin luonnotarten! Kiitos, la -Fontaine; teiltä sain kaksi loppusäettä selostukseeni: - - "Ja nähtiin Vauxin luonnotarten - parastaan panneen juhlaa varten." - -"Kas sitä, -- siinä ponnekkaat loppusoinnut", arvosteli Pélisson; "jos -te rakentelisitte säkeenne siten, la Fontaine, niin kyllä kelpaisi!" - -"Mutta niinhän tehnenkin, koska Loret juuri sanoi minulta saaneensa nuo -kaksi kehuttavaa säettä." - -"No, jos pystytte sellaiseen sommitteluun, niin sanokaapa, millä tavoin -te aloittaisitte prologini?" - -"Minä lausuisin esimerkiksi: _Oi luonnotar_... _niin_... Tähän -asettaisin jonkun teonsanan toisen partisiipin akkusatiiviin ja -jatkaisin: _nähdä saamme_." - -"Mutta se teonsana, teonsana?" tiukkasi Pélisson. - -"_Ihailuun mahtavimman kuninkaamme_", jatkoi vain la Fontaine. - -"Mutta teonsana, teonsana?" vaati Pélisson itsepintaisesti. "Se toisen -partisiipin kaikkiratkaiseva akkusatiivi?" - -"No, kah: _tulleen_. - - "Oi luonnotar, min tulleen nähdä saamme - ihailuun mahtavimman kuninkaamme." - -"Te panisitte: _min tulleen_, te?" - -"Miksi en?" - -685 - -"_Min_. _min_!" - -"Voi, hyvä ystävä", pahoitteli la Fontaine, "te olette ylettömän -pikkumainen!" - -"Siitä puhumattakaan", arvosteli puolestaan Molière, "että toinen säe -sisältää jo kuluneen määritelmän, hyvä la Fontaine." - -"No, siitähän sitten näkee, että minä olen epäkelpo, tolvana, kuten -sanoitte." - -"Minä en ole sellaista koskaan sanonut." - -"No, niinkuin Loret sanoi." - -"Ei sitä Loretkaan väittänyt, vaan kaiketi Pélisson." - -"No niin, Pélisson oli satakertaisesti oikeassa. Mutta ennen kaikkea -olen nyt pahoillani eräästä seikasta, hyvä Molière: me emme taidakaan -saada epikurolaispukujamme." - -"Toivoitte omaanne juhlaa varten?" - -"Niin, juhlaa varten, ja sitten käyttääkseni juhlan jälkeen arkisenakin -asuna. Taloudenhoitajattareni vastikään huomautti minulle, että -nykyinen pukuni oli käynyt jo pahoin hauraaksi." - -"Lempo soikoon, hänellä oli syytäkin: se alkaa jo näyttää rihmoilta!" - -"Voi, katsokaas", selitti la Fontaine, "minä tulin unohtaneeksi sen -maalle työhuoneeseeni, ja kissani..." - -"Mitä kissallanne oli sen kanssa tekemistä?" - -"Kissani penikoitsi siihen, niin että se hautui kauhtuneeksi." - -Molière puhkesi nauruun. Pélisson ja Loret noudattivat esimerkkiä. - -Samassa ilmestyi esiin Vannesin piispa, pidellen kainalossaan -asemakartta- tai pergamenttikääryä. - -Niinkuin kuoleman enkeli olisi jähmettänyt kaiken hupsutelevan ja -kepeän mielikuvittelun, -- niinkuin nuo kalpeat kasvot olisivat -säikähdyttäneet sulottaret, joille Ksenokrates uhrasi, -- työsuojamassa -syntyi heti hiljaisuus, jokaisen sulkeutuessa totiseksi ja tarttuessa -jälleen kynäänsä. - -Aramis jakoi läsnäolijoille kutsukirjelmät ja lausui heille -kiitollisuuden sanoja herra Fouquetin puolesta. Hän huomautti, että -yli-intendentillä oli kiireellistä hommaa työhuoneessaan, joten hän ei -päässyt heitä nyt tapaamaan, vaan pyysi heitä lähettämään hänelle -hiukan näytteitä senpäiväisestä sepittelystään, jotta hän niiden -parissa saisi sitten unohtaa yötyönsä väsymyksen. - -Kaikki otsat painuivat alas niistä sanoista. Itse la Fontaine asettui -erään pöydän ääreen ja pani kynän joutuisasti rapisemaan -veliinipaperilla; Pélisson kirjoitti puhtaaksi prologinsa; Molière -antoi osuudekseen viisikymmentä pikaisesti luonnosteltua säettä, joihin -oli saanut innoituksensa käynnistä Percerinin luona; Loret luovutti -selostuksensa noista ihmeellisistä juhlista, jotka hän oli ennakolta -loihtinut silmiensä eteen. Aramis sai siten saaliinsa kuin iso -mustapukuinen, purppura- ja kultakoristeinen kuhnuri, sitten poistuen -tästä mehiläispesästä omaan huoneeseensa, vaiteliaana ja omia -asioitansa pohtivana. Ovelta hän kuitenkin vielä huomautti: - -"Muistakaa hyvät herrat, että me lähdemme kaikin huomis-iltana." - -"Siinä tapauksessa minun on ilmoitettava kotiin", virkahti Molière. - -"Voi, niin, Molière-poloinen!" huoahti Loret hymyillen; "hänen kotonaan -_rakastetaan_." - -"_Rakastetaan_, niin", vastasi Molière säveästi ja kaihomielisesti -hymyillen, "mikä ei silti merkitse, että _häntä_ rakastetaan." - -"Minua kyllä rakastetaan Chãteau-Thierryssä, siitä olen ihan varma", -tokaisi la Fontaine. - -Aramis palasi samassa huoneeseen, oltuaan poissa vain hetkisen. - -"Tuleeko ketään minun mukaani?" kysyi hän. "Lähden Pariisiin, -keskusteltuani herra Fouquetin kanssa neljännestunnin verran. Tarjoan -tilaa vaunuissani." - -"Hyvä, minulle sopii!" sanoi Molière. "Otan vastaan, minulla on -kiireitä." - -"Minä illastan täällä", päätti Loret. "Herra de Gourville on minulle -luvannut äyriäisiä. - - "Hän on minulle luvannut äyriäisiä... - -"Etsikääpä loppusointu, la Fontaine." - -Aramis läksi nauraen niin sydämestään kuin hän aina osasi. Molière -seurasi häntä. He olivat portaiden juurella, kun la Fontaine raotti -ovea ja huusi: - - "Kun vietämme kunnon läksiäisiä, - hän on sinulle luvannut äyriäisiä." - -Epikurolaisten naurunpurkaukset yltyivät, kantautuen Fouquetin -kuuluviin, kun Aramis avasi hänen työhuoneensa oven. Molière oli -ottanut toimekseen käskeä valjastaa hevoset, Aramiksen mennessä -mainitsemaansa pikku puheluun yli-intendentin luo. - -"Oh, kuinka tuolla naureskellaan!" sanoi Fouquet huoahtaen. - -"Ja te ette naura mukana, monseigneur?" - -"Minusta ei ole enää naurajaksi, herra d'Herblay." - -"Juhlat lähenevät." - -"Varat vähenevät." - -"Enkö ole teille sanonut, että se on minun asiani?" - -"Olette kyllä luvannut minulle miljoonia." - -"Ne saatte seuraavana päivänä kuninkaan tultua Vauxin linnaan." - -Fouquet tähtäsi Aramikseen syvän silmäyksen ja pyyhkäisi kosteata -otsaansa kylmällä kädellä. Piispa käsitti, että yli-intendentti epäili -hänen vakuutustansa ja tunsi raskaasti oman kykenemättömyytensä -hankkimaan tarvittavia rahoja. Miten saattoikaan Fouquet olettaa, että -vähäpätöinen piispa, entinen abbé, entinen muskettisoturi, voisi ne -hankkia? - -"Miksi epäillä?" kysyi Aramis. - -Fouquet hymyili pudistaen päätänsä. - -"Vähäuskoinen mies!" lisäsi piispa. - -"Rakas herra d'Herblay", vastasi Fouquet, "jos minä kukistun..." - -"No, jos?" - -"Niin kaadun ainakin niin korkealta, että muserrun lankeemuksessani." - -Sitten hän ravisti päätänsä ikäänkuin irtautuakseen ajatuksistansa ja -kysyi: - -"Mistä tulette, rakas ystävä?" - -"Pariisista." - -"Pariisista? Ah!" - -"Niin, Percerinin luota." - -"Ja mitä tekemässä olette itse käynyt Percerinillä, --. sillä enhän voi -otaksua, että te siinä määrin harrastaisitte runoilijaimme pukuja?" - -"Ei, minä kävin valmistamassa yllätystä." - -"Yllätystä?" - -"Niin, teidän suodaksenne sen kuninkaalle." - -"Onko se kalliskin?" - -"Oh, teidän tarvitsee antaa siitä vain sata pistolia le Brunille." - -"Maalaus? Kah, sepä hauskaa. Ja mitä se taulu esittää?" - -"Sen selitän myöhemmin. Samalla kertaa myös tarkastin runoilijaimme -asuja, vaikkette olisi sitä luullut." - -"Kas vain! Ja tuleeko niistä muhkeita, hienoja?" - -"Komeita kerrassaan! Ei ole monellakaan ylimyksellä niin upeata pukua. -Saadaan nähdä, mikä ero on rikkauden ja ystävyyden hovisaattueen -välillä." - -"Aina sukkela ja ylevämielinen, hyvä kirkkoruhtinaani!" - -"Teidän koulussanne." - -Fouquet puristi hänen kättänsä. - -"Ja minne nyt olette menossa?" hän kysyi. - -"Lähden Pariisiin, saatuani teiltä erään kirjelmän." - -"Kirjelmän kelle?" - -"Herra de Lyonnelle." - -"Mitä te oikeusministeristä tahdotte?" - -"Tarvitsen hänen allekirjoitustaan vapautusmääräykseen." - -"Mitä! Bastiljistako haluatte saada jonkun päästetyksi?" - -"Niin, minun on käynyt säälikseni erästä nuorta miesparkaa, joka -melkein lapsukaisena teljettiin tyrmään jo pian kymmenen vuotta sitten, -kun oli sepittänyt latinankielisen säeparin jesuiittoja vastaan." - -"Kahdesta latinankielisestä säkeestä! Onko se onneton istunut -vankilassa kymmenen vuotta sellaisesta?" ihmetteli Fouquet. - -"On." - -"Eikö hän ole rikkonut millään muulla tavoin?" - -"Noita säkeitä lukuunottamatta hän on yhtä viaton kuin te ja minä", -sanoi Aramis. - -"Te vakuutatte sen?" - -"Kunniasanallani!" - -"Mikä hänen nimensä on?" - -"Seldon." - -"Tuo on totisesti tavatonta! Te olette tiennyt tuon, ettekä ole puhunut -minulle siitä mitään?" - -"Vasta eilen hänen äitinsä kääntyi puoleeni, monseigneur." - -"Onko hän köyhä vaimo?" - -"Äärimmäisessä kurjuudessa." - -"Laupias Jumala", pahoitteli Fouquet. "Sinä sallit toisinaan sellaisia -vääryyksiä, että voin käsittää, miksi on onnettomia, jotka epäilevät -Sinua! Malttakaas, herra d'Herblay." - -Fouquet otti kynän ja kirjoitti nopeasti muutamia rivejä -virkaveljelleen Lyonnelle. - -Aramis otti kirjeen ja teki lähtöä. - -"Odottakaa", pyysi Fouquet vielä. - -Hän avasi kirjoituspöytänsä laatikon ja ojensi hänelle ne kymmenen -lappua, jotka sai sieltä käsiinsä. Ne olivat tuhannen livren seteleitä. - -"Niin", sanoi hän, "toimittakaahan poika pois vankilasta ja antakaa -tämä avustus äidille; mutta älkää millään muotoa sanoko hänelle, että -hän on siten kymmenentuhatta livreä rikkaampi kuin minä, sillä silloin -hän arvelisi, että minä olen surkea rahaministeri. No, toivoakseni -Jumala siunaa niitä, jotka ajattelevat Hänen köyhiänsä." - -"Sitä minäkin toivon", lausui Aramis suudellen Fouquetin kättä. - -Hän riensi pois, taskussaan kirje Lyonnelle ja setelitukko Seldonin -äidille, ja otti mukaansa Molièren, joka oli jo alkanut käydä -kärsimättömäksi. - - - - -213. - -Vieläkin illallinen Bastiljissa. - - -Bastiljin isotauluinen kello kumahdutti seitsemän lyöntiään illalla, -- -tuo kuuluisa kello, joka kaikkien muiden valtiovankilaan kuuluvien -laitteiden tavoin oli kidutusvälineenä, muistuttaen vangituille -jokaisen kärsimyshetken tarkoitusta. Bastiljin kellotaulu, joka -useimpien silloisten ajannäyttäjäin tapaan oli kuvioilla koristettu, -esitti pyhää Pietaria kahleissa, Tämä oli vankiparkojen illallistunti. -Jyhkeillä saranoillaan vongahtelevat ovet avasivat pääsyn tarjottimille -ja vasuille. Nämä sisälsivät ruokalajeja, joiden herkullisuus, kuten -olemme herra Baisemeauxilta itseltään kuulleet, oli sovitettu tyrmään -teljetyn aseman mukaan. Tunnemme tässä kohden herra Baisemeauxin -teoriat, hänen, joka itse oli keittotaidon saavutusten ylimmäinen -jakelija, kuninkaallisen linnoituksen pääkokki, ja jonka täysiä vasuja -kannettiin jyrkkiä portaita ylös tuottamaan jotakin lohtua vangeille -ruoka-annoksillaan ja rehellisesti täytetyillä viinipulloillaan. - -Samaan aikaan oli herra vankilanpäällikön ruokailuhetki. Hänellä oli -tänään pöytävieras, ja paistinvarras oli tavallista raskaampi -käännellä. - -Viiriäisten reunustamia ja silavoitua nuorta jänistä reunustavia -paistettuja peltopyyn poikasia, lihaliemessä keitettyä kanaa, uunissa -kypsytettyä ja valkoviinillä kostutettua kinkkua, Guipuzcoan artisokkia -ja krapukeittoa -- siinä herra kuvernöörin ruokalista, liemiruokia ja -leikkeleitä mainitsematta. Pöydässä istuen Baisemeaux hykerteli käsiään -ja katseli Vannesin piispaa, joka ratsastussaappaissa, harmaassa -puvussa ja miekka kupeellaan lakkaamatta puhui nälästään ja osoitti -mitä kiihkeintä kärsimättömyyttä. Herra Baisemeaux de Montlezun ei -ollut tottunut hänen kunnianarvoisuutensa monseigneur de Vannesin -tuttavallisuuksiin, ja tänä iltana hilpeäksi käynyt Aramis uskoi -hänelle pikku kaskun toisensa jälkeen. Kirkkoruhtinaassa näkyi entinen -muskettisoturi hiukkasen elpyneen. Piispa lähenteli puheessaan -vallatonta leikkiä. Herra Baisemeaux taasen antautui joukkoihmisen -alttiudella kokonaan sen neljännestunnin tenhoon, minkä hänen vieraansa -huoleton avomielisyys hänelle soi. - -"Monsieur", virkkoi hän, "sillä tosiaankaan en uskalla teitä tänä -iltana puhutella monseigneuriksi..." - -"Eikä ole tarviskaan", sanoi Aramis; "sanokaa vain monsieuriksi, -- -minulla on pitkävartiset saappaat." - -"Ja tiedättekös, monsieur, kenestä te minua muistutatte tänä iltana?" - -"En, _ma foi_", vastasi Aramis kaataen itselleen viiniä, "mutta -toivoakseni muistutan jotakuta kunnon pöytäkumppania." - -"Muistutatte kahtakin. Monsieur François, sulkekaa tuo ikkuna, -ystäväni; veto saattaisi tuntua hänen kunnianarvoisuudestaan pahalta." - -"Ja lähteköön hän täältä!" lisäsi Aramis. "Illallispöytä on valmiiksi -katettu, me aterioitsemme kyllä palvelijattakin. Tuttavusten kesken, -hyvän ystävän seurassa, minä mielelläni..." - -Baisemeaux kumarsi kunnioittavasti. - -"Minä mielelläni", jatkoi Aramis, "hyvin mielelläni palvelen itse -itseäni." - -"Lähtekää, François", käski Baisemeaux. "Sanoin siis, että teidän -armonne johtaa mieleeni kaksi henkilöä: toinen on hyvin kuuluisa, hän -on edesmennyt kardinaali, tuo suuri kardinaali, la Rochellen -valloittaja, jolla oli samanlaiset saappaat kuin teilläkin. Onko -totta?" - -"On vainkin", myönsi Aramis. "Entä toinen?" - -"Toinen on eräs muskettisoturi, hyvin komea, hyvin uljas, hyvin rohkea -ja hyvin menestyvä, joka rupesi papista muskettisoturiksi ja -muskettisoturista papiksi." - -Aramis suvaitsi myhäillä. - -"Sitten", jatkoi Baisemeaux hänen kunnianarvoisuutensa hymyn -rohkaisemana, "hänestä tuli piispa, ja piispasta..." - -"Ah, pysähtykäämme Herran tähden!" virkkoi Aramis. - -"Sanoin teille, monsieur, että teette minuun kardinaalin vaikutuksen." - -"Lakatkaamme, paras herra Baisemeaux. Te sen sanoitte, minulla on -ritarin saappaat, mutta silti en tahdo tänäkään iltana joutua -selkkaukseen kirkon kanssa." - -"Teillä on kuitenkin pahoja aikeita, monseigneur." - -"Oh, sen myönnän, pahoja, kuten kaikki, mikä on maallista." - -"Te juoksentelette naamiossa kaupungilla ja katuloilla?" - -"Niinkuin sanoitte, naamiossa." - -"Ja käyttelette yhä miekkaa?" - -"Niinpä kai, mutta ainoastaan kun minut siihen pakotetaan. Suvaitkaahan -kutsua François." - -"Teillä on viiniä tuossa." - -"En kaipaa nyt lisää viiniä, mutta täällä on kuuma, ja ikkuna on -suljettuna." - -"Minä annan sulkea ikkunat illallista syödessä, jotta en kuulisi -vahtikiertoja ja lähettien töminää." - -"Ah, niinkö...? Kuuluuko tänne, kun ikkuna on auki?" - -"Liian hyvin, ja se häiritsee. Te käsitätte." - -"Mutta täällä tukehtuu. François!" - -François astui sisään. - -"Avatkaa, pyydän, mestari François", virkkoi Aramis. "Te sallitte, -rakas herra Baisemeaux?" - -"Monseigneur on täällä kotonaan", vastasi kuvernööri. - -Ikkuna avattiin. - -"Kuulkaahan", sanoi herra Baisemeaux, "nyt kai tunnette itsenne sentään -hiukan yksinäiseksi, kun herra de la Fère on palannut kotihaltiainsa -luo linnaansa? Hän on kai hyvin vanha ystävä?" - -"Tiedätte sen yhtä hyvin kuin minäkin, Baisemeaux, koska olette ollut -muskettisoturina kanssamme." - -"Pyh, ystävieni kanssa en laske pulloja enkä vuosia." - -"Olettekin oikeassa. Mutta minä en herra de la Fèreä ainoastaan -rakasta, paras kuvernööri, vaan kunnioitan häntä." - -"Hm, minä puolestani, omituista kyllä, myönnän ylemmyyden herra -d'Artagnanille. Siinä on mies, joka juo reimasti ja pitkään! Sellaiset -pojat antavat ainakin kuulla mitä ajattelevat." - -"Baisemeaux, päihtykäämme tänä iltana, hummatkaamme kuten ennen -vanhaan. Ja jos sydämeni pohjassa jokin kirveltää, lupaan teille, että -saatte nähdä sen kirkkaasti kuin näkisitte lasiinne pudotetun -timantin." - -"Oiva ehdotus!" innostui Baisemeaux. - -Ja hän kaatoi runsaasti viiniä ja kulautti sen ilosta väristen, kun -hänelläkin oli jotakin osaa piispan suureen syntiin. - -Juodessaan hän ei huomannut, kuinka tarkkaavasti Aramis kuunteli melua -isolta pihalta. - -Linnaan tuli lähetti kellon lähestyessä kahdeksaa, kun François oli -tuonut viidennen pullon pöytään; ja vaikka tuo airut piti melkoista -rytäkkää, ei Baisemeaux kuullut mitään. - -"Ah, lempo sen vieköön!" ärähti Aramis. - -"Minkä sitten? Kuinka niin?" kysyi Baisemeaux. "Toivoakseni ette -tarkoita viiniä ettekä sen tarjoojaa?" - -"En, vaan hevosta, joka yksinään pitää pihalla sellaista jytyä kuin -kokonainen ratsuväen osasto." - -"Hoo! Joku sanantuoja", vastasi vankilanpäällikkö, kaataen lasinsa -uudelleen täpötäyteen. "Niin, lempo sen periköön ja niin väleen, -ettemme hänestä sen koommin kuule! Hip, hurei!" - -"Te unohdatte minut, Baisemeaux! Lasini on tyhjä", virkkoi Aramis, -osoittaen häikäisevää kristallia. - -"Kautta kunniani, te hurmaatte minut... François, lisää viiniä!" - -François astui sisään. - -"Viiniä, vintiö, ja parhainta!" - -"Kyllä, monsieur; mutta... täällä on lähetti." - -"Hiiteen hän! Johan sen sanoin." - -"Mutta kuitenkin, monsieur..." - -"Jättäköön hän kirjelmänsä kansliaan; tarkastamme sen huomenna. -Huomenna on aikaa, huomenna hyvä päivä", lasketteli Baisemeaux, laulaa -rallattaen näitä viime lauseitaan. - -"Ah, monsieur", mutisi sotilas vastoin tahtoaankin, "monsieur..." - -"Olkaa varuillanne", tokaisi Aramis, "olkaa varuillanne." - -"Minkätähden, rakas herra d'Herblay?" uhmaili Baisemeaux -puolipäihtyneenä. - -"Kuriirin tuoma kirje linnoituksen komendantille on toisinaan määräys." - -"Melkein aina." - -"Eivätkö määräykset tule ministereiltä?" - -"Tietystikin, mutta..." - -"Ja eivätkö nuo ministerit ainoastaan varmenna kuninkaan -nimikirjoitusta?" - -"Saatatte olla oikeassa. Mutta silti se on kovin kiusallista, kun istuu -runsasvaraisessa pöydässä hyvän ystävän kanssa! Ah, anteeksi, monsieur, -unohdan, että te olettekin minun illallisvieraanani ja että puhun -tulevalle kardinaalille." - -"Jättäkäämme kaikki tuo, rakas Baisemeaux, ja palatkaamme -käskyläiseenne." - -"No niin, mitä hän teki, se François?" - -"Hän nurisi." - -"Se oli väärin." - -"Joka tapauksessa hän nurisi, kuulkaa; on siis jotakin tavallisuudesta -poikkeavaa tekeillä. On mahdollista, että François ei nurkunutkaan -väärin, vaan että te erehdytte kieltäytyessänne häntä kuuntelemasta." - -"Erehdynkö? Minäkö olisin väärässä Françoisin edessä. Sepä hittoa!" - -"Tarkoitan säännöttömyyttä virallisen järjestyksen kannalta. Suokaa -anteeksi, että katsoin velvollisuudekseni tehdä teille tämän -huomautuksen, kun asia toki saattoi olla tärkeä." - -"Hoo, voitte olla oikeassa", sammalsi Baisemeaux. "Kuninkaan käsky on -pyhä! Mutta määräykset, jotka saapuvat illallista syödessä, sanon sen -vieläkin, piru ne..." - -"Jos olisitte tehnyt tuon suurelle kardinaalille, eh, paras herra -Baisemeaux, ja jos määräys olisi ollut kiireellinen..." - -"Minä teen sen, jotta en häiritsisi piispaa. Eikö se riitä -puolustukseksi, _morbleu_!" - -"Älkää unohtako, Baisemeaux, että olen kantanut soturin viittaa ja -tottunut kaikkialla kohtaamaan käskyjä." - -"Te siis tahdotte...?" - -"Tahdon, että täytätte velvollisuutenne, ystäväni. Niin, minä pyydän -teitä tekemään sen, ainakin tämän sotilaan esimerkiksi." - -"Sopiihan niinkin", myöntyi Baisemeaux. François odotti yhä. - -"Tuotakoon minulle se kuninkaan käsky", virkkoi Baisemeaux ojentautuen. - -Ja hän lisäsi hiljaa: "Tiedättekö, mikä se on? Sanonpa sen teille; -jotakin mielenkiintoista, jotakin tähän tapaan: 'Varokaa tulta -ruutisäiliön läheisyydessä!' Tai: 'Pitäkää silmällä sitä tai sitä, hän -on taitava karkuri!' Hohoi, jospa tietäisitte, monseigneur, kuinka -monet kerrat minut ovat yhtäkkiä herättäneet makeimmasta, sikeimmästä -unestani nuo ratsastavat lähetit, jotka rientävät täyttä neliä minulle -sanomaan tai pikemminkin tuomaan minulle tämäntapaisen kirjelmän: -'Herra Baisemeaux, kuuluuko mitään uutta?' Näkee hyvin, että ne, jotka -tuhlaavat aikaansa sellaisten määräysten kirjoittelemiseen, eivät ole -koskaan Bastiljissa nukkuneet. Muutoin he tuntisivat paremmin muurien -paksuuden, virkailijaini valppauden, kiertovahtieni lukuisuuden. Mutta -minkäpä sille mahtaa, monseigneur! Heidän tehtävänsä on kirjoitella -minulle kiusatakseen minua, kun olen rauhassa, häiritäkseen minua, kun -olen onnellinen", lisäsi Baisemeaux, kumartaen Aramikselle. "Tehkööt he -siis, mitä heille kuuluu." - -"Ja tehkää te, mitä teille kuuluu", täydensi piispa hymyillen, mutta -hänen kiinteä katseensa oli leppoisasta äänensävystä huolimatta -käskevä. - -François palasi. Baisemeaux otti hänen kädestään ministeristön -lähettämän määräyksen. Hän mursi verkalleen kuoren ja luki yhtä -vitkallisesti kirjeen. Aramis oli juovinaan ja tarkkasi isäntäänsä -kirkkaan lasin lävitse. Luettuaan lausahti Baisemeaux: - -"Enkö sitä teille juuri sanonut?" - -"Mitä niin?" kysyi piispa. - -"Vapautuskäsky. Oliko tämä nyt hyväkin syy meitä häiritä!" - -"Hyvä uutinen sille, jota se koskee, sen toki myöntänette, paras -kuvernööri." - -"Ja kello kahdeksalta illalla!" - -"Se on armeliaisuutta." - -"Armeliaisuutta, kyllä kai; sitä se on tuolle veitikalle, joka -värjöttelee ikävissään, vaan ei minulle, joka huvittelen", murisi -Baisemeaux äkämystyneenä. - -"Onko se teille tappio? Viedäänkö teiltä tuottoisa vanki?" - -"Mitä vielä! Kurja rotta, viiden frangin muonituksella!" - -"Näyttäkäähän", pyysi herra d'Herblay, "jollei se ole arkaluontoista?" - -"Ei suinkaan; lukekaa." - -"Ulkopuolelle on merkitty _kiireellinen_. Huomasittehan sen?" - -"On sekin! _Kiireellinen!_... ja mies on istunut täällä kymmenen -vuotta! Nyt on muka kiire toimittaa hänet ulos, heti tänä iltana, kello -kahdeksalta!" - -Ja kohauttaen äärimmäisen halveksivasti olkapäitänsä Baisemeaux -paiskasi määräyksen pöydälle ja ryhtyi jatkamaan ateriaansa. - -"Kyllä niillä on metkunsa", sopotti hän suu täynnä ruokaa; "jonakuna -kauniina päivänä pidättävät miehen, ruokkivat häntä kymmenen vuotta ja -kirjoittelevat: 'Pitäkää sitä veitikkaa tarkoin silmällä!' tai: -'Pitäkää häntä lujalla!' Ja sitten kun on tottunut katselemaan -vangittua vaarallisena henkilönä, kirjoittavat yhtäkkiä, ilman syytä, -ilman mitään edelläkäypää ilmoitusta: 'Laskekaa menemään.' Ja vielä -liittävät kirjeeseen: _kiireellinen!_ Myöntänette, monseigneur, että -tuommoinen ähmistyttää." - -"Niin kylläkin! Se sapettaa", sanoi Aramis, "mutta määräys pannaan -täytäntöön." - -"Ka, ka, pannaanhan se täytäntöön!... Mutta hiukan kärsivällisyyttä -sentään!... Ei minun tässä toki tarvitse orjanakaan liehtoa." - -"Hyväinen aika, kaikkein paras herra Baisemeaux, kuka sitä väittää? -Tunnetaanhan teidän riippumattomuutenne." - -"Jumalan kiitos!" - -"Mutta tunnetaan myöskin hyvä sydämenne." - -"No, paha en ole!" - -"Ja teidän tottelevaisuutenne ylempiänne kohtaan. Kun on ollut soturi, -nähkääs, Baisemeaux, niin ei ikinä unohda kuuliaisuutta." - -"Niinpä tottelenkin täsmällisesti, ja huomisaamuna tuo vanki päästetään -vapauteen." - -"Huomenna?" - -"Heti päivän valjetessa." - -"Miksei tänä iltana, koska kerran kuninkaallinen vapauttamiskäsky on -nimenomaan merkitty kiireelliseksi?" - -"Siksi, että me nyt illastamme ja että meilläkin on kiire." - -"Rakas Baisemeaux, vaikka olenkin puettuna ratsusaappaisiin, tunnen -olevani pappi, ja armeliaisuuden käskyt velvoittavat minua enemmän kuin -nälkä ja jano. Se onneton on kärsinyt kyllin kauan, koska juuri äsken -sanoitte, että hän on ollut hoidokkinanne kymmenen vuotta. Lyhentäkää -hänen koettelemustaan. Onnellinen hetki odottaa häntä, suokaa se -hänelle pikimmiten. Jumala palkitsee sen teille paratiisissaan -vuosikausien autuudella." - -"Te haluatte sitä?" - -"Minä pyydän sitä." - -"Näin kesken aterian?" - -"Pyydän sitä; sellainen työ on kymmenen _benediciten_[27] arvoinen." - -"Tapahtukoon niinkuin tahdotte. Mutta sitten saamme syödä jäähtyneitä -ruokia." - -"Vähät siitä!" - -Baisemeaux kumartui taaksepäin, soittaakseen Françoisia, Ja aivan -luonnollisesti hän tällöin kääntyi ovea kohti. - -Määräys oli jäänyt pöydälle. Aramis käytti hyväkseen hetkeä, jolloin -kuvernööri katseli muualle, vaihtaakseen paperin toiseen, taskustaan -vetämäänsä ja samalla tavalla laskostettuun. - -"François", huusi vankilanpäällikkö, "kutsuttakoon saapuville herra -majuri ja Bertaudièren avainten hoitaja." - -François poistui kumartaen, ja pöytäkumppanukset jäivät jälleen kahden -kesken. - - - - -214. - -Veljeskunnan suurmestari. - - -Miesten kesken syntyi tovin äänettömyys, jollaikaa Aramis ei päästänyt -vankilanpäällikköä silmistään. Tämä näytti vain puolittain taipuvaiselta -häiriytymään kesken illallisen, ja oli selvää, että hän etsi jotakin -veruketta, hyvää tai huonoa, viivytelläkseen ainakin jälkiruokiin asti. -Sellaisen tekosyyn hän äkkiä näkyi löytäneenkin. - -"Ah", huudahti hän, "mutta sehän on mahdotonta!" - -"Mitä, mahdotontako?" kysyi Aramis. "Katsokaammehan, hyvä ystävä, mikä -on mahdotonta." - -"On mahdoton päästää vankia vapauteen tähän aikaan vuorokaudesta. Mihin -hän Pariisia tuntematta osaa mennä?" - -"Hän menee minne voi." - -"Näettekös, yhtä hyvin voisi päästää sokean liikkeelle." - -"Minulla on vaunut, vien hänet minne hän haluaa." - -"Teillä on vastaus valmiina kaikkeen... François, menkää sanomaan -linnanmajurille, että hän avauttaa herra Seldonin kopin, Bertaudièren -kolmosen." - -"Seldonin?" virkkoi Aramis hyvin yksinkertaisesti. "Sanoitteko -Seldonin?" - -"Sanoin Seldonin; sehän on vapautettavan nimi." - -"Oh, te tarkoitatte Marchialia", sanoi Aramis. - -"Marchialia? Vielä mitä! Ei, ei, Seldon hän on." - -"Luullakseni te erehdytte, herra Baisemeaux." - -"Minä luin vapautuskäskyn." - -"Minä myös." - -"Ja minä näin Seldonin nimen tuon kokoisilla kirjaimilla." Herra -Baisemeaux näytti sormeaan. - -"Minä taas luin Marchialin tämän korkuisilla." Ja Aramis näytti kahta -sormea. - -"Kah, ottakaamme asiasta selvä", ehdotti Baisemeaux, varmana itsestään. -"Paperi on tuossa, tarvitsee vain silmätä sitä." - -"Minä luen: 'Marchiali'", vastasi Aramis avaten Paperin. "Katsokaa!" - -Baisemeaux katseli, ja hänen käsivartensa herpaantuivat. - -"Niin, niin", hän huudahti pelästyneenä, "niin, Marchiali. Siihen on -todellakin kirjoitettu Marchiali! Se on aivan totta!" - -"Ah!" - -"Mitä! Mies, joka on antanut niin paljon puheenaihetta? Mies, josta -minua joka päivä varoitettiin pitämään niin tarkkaa huolta?" - -"Määräykseen on kirjoitettu Marchiali", toisti taipumaton Aramis. - -"Se täytyy tunnustaa, monseigneur, mutta en tästä ymmärrä kerrassaan -mitään." - -"Täytyy toki uskoa silmiään." - -"_Ma foi_, -- että siinä tosiaankin on Marchiali!" - -"Vieläpä hyvin selvästi kirjoitettuna." - -"Se on tavatonta! Minä näen vielä sen määräyksen ja irlantilaisen -Seldonin nimen. Minä näen sen. Ah, ja muistanpa, että nimen alla oli -mustetahra." - -"Ei, siinä ei ole mustetta; ei, siinä ei ole mitään tahraa." - -"Oh, kyllä tosiaankin oli! Muistan sen siitäkin, että sormeni -hieraisivat läikän päälle siroitettua hiekkaa." - -"No, olkoon miten hyvänsä, rakas herra Baisemeaux", huomautti Aramis, -"ja mitä tahansa lienettekin nähnyt, määräys on allekirjoitettu, ja -siinä käsketään vapauttamaan Marchiali, mustetahroin tai -tahroitta." - -"Marchialin vapautuskäsky on allekirjoitettu", toisti Baisemeaux -koneellisesti, yrittäen selvittää ajatuksiaan. - -"Ja te päästätte matkoihinsa tuon vangin. Jos sydämenne käskee teitä -vapauttamaan myöskin Seldonin, niin en sitä lainkaan tahdo vastustaa." - -Aramis tehosti tätä lausetta hymyllä, jonka iva lopullisesti karkoitti -Baisemeauxin päihtymyksen, antaen hänelle rohkeutta. - -"Monseigneur", virkkoi hän, "tuo Marchiali on kaiketikin juuri sama -vanki, jota taannoin eräs pappi, _veljeskuntamme_ lähettämä rippi-isä, -saapui niin käskeväisenä ja salaperäisesti tapaamaan?" - -"Sitä en tiedä, monsieur", vastasi piispa. - -"Siitä ei kuitenkaan ole pitkä aika, paras herra d'Herblay." - -"Ehkäkään ei; mutta meidän keskuudessamme, monsieur, ei ole hyvä, että -ihminen tänään enää tietää, mitä eilinen ihminen on tehnyt." - -"Joka tapauksessa", huomautti Baisemeaux, "jesuiittaripittäjän käynti -on tuottanut tuolle miehelle onnea." - -Aramis ei vastannut mitään, vaan ryhtyi jälleen syömään ja juomaan. -Mutta Baisemeaux ei koskenut enää mihinkään pöydältä, vaan otti vielä -kerran vapautuskäskyn tarkoin tutkiakseen. - -Tämä tutkistelu olisi tavallisissa olosuhteissa nostanut punan -kärsimättömän Aramiksen korviin; mutta Vannesin piispa ei niin vähästä -suuttunut, varsinkaan kun hän oli itselleen kuiskannut, että -kiivastuminen oli vaarallista. - -"Menettekö vapauttamaan Marchialin?" kysyi hän. "Kah, onpa tämä sherry -ytimekästä ja hyvältä tuoksuvaa, paras kuvernööri!" - -"Monseigneur", vastasi Baisemeaux, "minä vapautan vangitun Marchialin, -kun olen ensin kutsuttanut määräyksen tuoneen lähetin ja häneltä -kyselemällä päässyt asiasta varmuuteen..." - -"Määräykset ovat sinetöidyt, eikä niiden sisältöä kuriiri tunne. Mistä -siis voitte varmistua, jos saan kysyä?" - -"Olkoon, monseigneur; mutta minä lähetän kysymään ministeristöstä, ja -silloin herra de Lyonne joko pidättää määräyksen tai hyväksyy sen." - -"Mitä se kaikki hyödyttää?" virkkoi Aramis kylmästi. - -"Mitä hyödyttää?" - -"Niin, kysyn, mitä hyötyä siitä on?" - -"Siitä on se hyöty, ettei erehdy, monseigneur, -- ettei laiminlyö -kunnioitusta, johon alempi on velvollinen ylemmilleen -- ettei koskaan -jätä täyttämättä virkansa vaatimuksia, jotka on ottanut täyttääkseen." - -"Hyvä, te sanoitte tuon niin kaunopuheisesti, että minun täytyy teitä -ihailla. On totta, että alempi on velvollinen kunnioittamaan ylempiään. -Hän on rikollinen, jos hän erehtyy, ja häntä rangaistaisiin, jos hän -laiminlöisi velvollisuutensa tai rikkoisi palveluksensa säännöt." - -Baisemeaux katseli piispaa kummastuneena. - -"Siitä johtunee", jatkoi Aramis, "että te ryhdytte kysymään neuvoa -tyynnyttääksenne omaatuntoanne?" - -"Niin, monseigneur." - -"Ja että te ylempänne teitä käskiessä tottelette?" - -"Sitä ette voi epäillä, monseigneur." - -"Tietysti tunnette kuninkaan nimikirjoituksen, herra Baisemeaux?" - -"Tunnen, monseigneur." - -"Eikö se ole tässä vapauttamiskäskyssä?" - -"Totta kyllä, mutta se saattaisi..." - -"Ollako väärennetty?" - -"Sellaista on nähty, monseigneur." - -"Olette oikeassa. Entä herra de Lyonnen nimikirjoitus?" - -"Näen sen kyllä määräyksessä. Mutta koska voi väärentää kuninkaan -allekirjoituksen, voi vielä helpommin väärentää herra de Lyonnen, eikö -totta?" - -"Te siirrytte johtopäätöksestä toiseen jättiläisaskelin, herra -Baisemeaux", lausui Aramis, "ja teidän perustelunne ovat eittämättömiä. -Mutta mihin sitten nojaatte otaksuessanne nämä allekirjoitukset -väärennetyiksi?" - -"Siihen, että allekirjoittajat eivät ole saapuvilla. Mikään ei varmista -hänen majesteettinsa nimikirjoitusta, eikä herra de Lyonne ole täällä -minulle sanomassa, että hän on itse piirtänyt nimensä." - -"Niinpä niin, herra Baisemeaux", myönsi Aramis, suunnaten -vankilanpäällikköön kotkankatseensa, "hyväksyn niin empimättä -epäilyksenne ja tapanne niitä selittää, että tartun heti kynään, jos -minulle sellaisen annatte." - -Baisemeaux antoi kynän. - -"Tyhjä paperi, mikä tahansa", lisäsi Aramis. - -Baisemeaux antoi paperin. - -"Ja että kirjoitan minäkin, joka olen kieltämättömästi saapuvilla -- -eikö totta? -- määräyksen, jota tiedän teidän varmasti uskovan, vaikka -olettekin perin epäluuloinen." - -Baisemeaux kalpeni tästä jäätävästä vakuutuksesta. Hänestä tuntui -piispan vastikään niin hymyilevä ja iloinen sävy käyneen niin synkäksi -ja turmaa uhkaavaksi, että huoneen vahakynttilät muuttuivat -kuolinkappelin tuohuksiksi ja laseissa päilyvä viini alkoi punoittaa -verenä. - -Aramis otti kynän ja kirjoitti. Pelästynyt Baisemeaux luki hänen -olkansa yli. - -"A.M.D.G.", kirjoitti piispa ja piirsi ristin näiden neljän kirjaimen -alle. Sitten hän jatkoi: - - 'Meidän tahtomme on, että herra Baisemeaux de Montlezun, - kuninkaan vankilanpäällikkö Bastiljin linnassa, pitää hänelle - tuotua määräystä lainvoimaisena ja panee sen heti täytäntöön. - - Allekirjoittanut: d'Herblay, - veljeskunnan suurmestari Jumalan armosta.' - -Tämä teki kuvernööriin niin syvän vaikutuksen, että hänen piirteensä -jäykistyivät, huulet jäivät auki ja silmät tuijottivat. Hän ei -liikahtanut, ei edes äännähtänyt. - -Suuressa salissa ei kuulunut muuta kuin pienen, kynttiläin ympärillä -lentelevän kärpäsen surina. - -Viitsimättä edes vilkaista mieheen, jonka hän oli saattanut niin -kurjaan tilaan, Aramis veti taskustaan pienen kotelon, jossa oli mustaa -lakkaa. Hän taittoi kirjoituksensa kokoon, painoi siihen povellaan -ihokkaan alla riippuvalla sinetillä arvokirjaimensa, ja tämän tehtyään -hän yhä ääneti ojensi paperin herra Baisemeauxille. - -Kädet säälittävästi vapisten tämä loi sumean ja villin katseen -sinettiin. Viimeinen liikutuksen välähdys kuvastui hänen piirteissään, -ja hän vaipui kuin salaman iskemänä tuolille. - -"No, no", sanoi Aramis pitkän äänettömyyden jälkeen, jonka aikana -Bastiljin kuvernööri oli ehtinyt hiukan toipua, "älkää saattako minua -uskomaan, rakas Baisemeaux, että veljeskunnan suurmestarin läsnäolo -peloittaa teitä kuin itse Jumala olisi ilmestynyt, ja että hänen -näkemisestään kuolee. Rohkeutta! Nouskaa, antakaa minulle kätenne ja -totelkaa." - -Rauhoittuneena, elleipä tyydytettynä, Baisemeaux totteli, suuteli -Aramiksen kättä ja nousi. - -"Hetikö?" jupisi hän. - -"Oh, ei mitään liioittelua, isäntäni; asettukaa paikallenne ja -antakaamme tuon oivallisen jälkiruuan maistua." - -"Monseigneur, minä en toivu sellaisesta iskusta, minä, joka olen -nauranut, laskenut leikkiä kanssanne, -- joka olen uskaltanut kohdella -teitä vertaisenani!" - -"Vaiti, veikkonen", vastasi piispa, joka tunsi, kuinka tiukkaan jousi -oli jännitetty ja kuinka vaarallista olisi ollut sitä katkaista, -"vaiti! Eläkäämme kumpikin omaa elämäämme: sinulle suojelukseni ja -ystävyyteni, minulle kuuliaisuutesi. Kun nämä kaksi veroa on täsmälleen -maksettu, saamme jatkaa iloamme." - -Baisemeaux mietti. Hän tajusi heti, mitä seurauksia olisi siitä, että -häneltä täten väärän määräyksen nojalla kiristettiin vanki; mutta -ottaen samalla huomioon suurmestarin virallisen käskyn hänelle antaman -vakuuden hän ei tuntenut tuon kiristyksen painoa. - -Aramis arvasi hänen ajatuksensa. - -"Rakas Baisemeaux", virkkoi hän, "te olette hupsu. Luopukaa toki -miettimisistänne, kun kerran minä vaivaudun ajattelemaan puolestanne." - -Ja hänen tehtyään uuden liikkeen Baisemeaux kumarsi vielä. - -"Miten on minun siinä meneteltävä?" kysyi hän. - -"Miten menettelette vapauttaessanne vangin?" - -"Minulla on ohjesääntö." - -"No, seuratkaa ohjesääntöänne, ystäväiseni." - -"Minä menen majurini kanssa vangin kammioon ja tuon hänet ulos, milloin -hän on tärkeä henkilö." - -"Mutta tuo Marchiali ei liene tärkeä henkilö?" sanoi Aramis -huolettomasti. - -"Enpä tiedä", vastasi vankilanpäällikkö. Tuntui kuin hän olisi sanonut: -Teidän asianne on se minulle ilmoittaa. - -"No, ellette sitä tiedä, olen minä oikeassa. Toimikaa siis tuon -Marchialin suhteen niinkuin hän olisi niitä vähäpätöisiä." - -"Hyvä, ohjesääntö on selvä." - -"Ah!" - -"Ohjesääntö sanoo, että vanginvartija tai joku alemmista virkailijoista -tuo vangin kuvernöörin luokse kansliaan." - -"Sepä viisaasti järjestettyä. Entä sitten?" - -"Sitten vangille annetaan takaisin ne arvoesineet, jotka hänellä oli -vankilaan suljettaessa, vaatteet ja paperit, jos ministerin käsky ei ole -toisin määrännyt." - -"Mitä sanoo ministerin käsky tähän Marchialiin nähden?" - -"Ei mitään, sillä tuolla onnettomalla ei ollut tänne saapuessaan -jalokiviä, ei papereita, tuskin vaatteitakaan." - -"Katsokaa, kuinka yksinkertaista tämä on! Tosiaankin, Baisemeaux, te -luotte kaikesta hirviöitä. Jääkää siis tänne ja tuottakaa vanki -virkahuoneeseenne." - -Baisemeaux totteli. Hän kutsui apulaisensa ja ojensi käskykirjeen, -jonka soturi silmää räväyttämättä vei asianomaiselle. - -Puoli tuntia myöhemmin kuultiin pihalla oven jälleen sulkeutuvan. Se -oli vankitornin ovi, joka oli päästänyt saaliinsa vapauteen. - -Aramis sammutti huonetta valaisevat kynttilät, jättäen palamaan vain -yhden, oven taakse. Tämä värähtelevä valo ei sallinut silmien tarkasti -eroittaa esineitä. Epävarmuudellaan ja liikkuvaisuudellaan se sai -muodot ja varjot näkymään kaksinkertaisina. - -Askeleet lähenivät. - -"Menkää miehiänne vastaan", kehoitti Aramis Baisemeauxiä. -Vankilanpäällikkö totteli. Upseeri ja vanginvartijat poistuivat. -Baisemeaux astui sisään vapaaksi päästetyn seuraamana. - -Aramis oli asettunut varjoon; hän näki kenenkään häntä itseään -näkemättä. - -Liikuttuneella äänellä Baisemeaux ilmoitti nuorelle miehelle -määräyksen, joka hänelle palautti vapauden. Tämä kuunteli -hievahtamatta, sanaa virkkamatta. - -"Teidän on vannottava, ohjesääntö niin määrää", lisäsi -vankilanpäällikkö, "että te ette koskaan ilmaise mitään Bastiljissa -näkemäänne tai kuulemaanne." - -Vanki huomasi ristiinnaulitun kuvan; hän ojensi kätensä ja vannoi -huulillaan. - -"Nyt, monsieur, olette vapaa. Mihin aiotte mennä?" - -Vanki käänsi päätänsä kuin etsiäkseen takaansa jotakin turvaa, mihin -hänen olisi ollut luotettava. Silloin Aramis astui esille varjosta. - -"Olen täällä", virkkoi hän, "tarjoamassa monsieurille palvelusta, jota -suvaitsette minulta pyytää." - -Vanki punastui heikosti ja astui empimättä Aramiksen luo tarttuen hänen -käsivarteensa. - -"Antakoon Jumala teille pyhän suojansa!" lausui ääni, jonka lujuus sai -vankilanpäällikön säpsähtämään yhtä paljon kuin sanamuoto häntä -hämmästytti. - -Puristaen Baisemeauxin käsiä virkkoi Aramis hänelle: - -"Kiusaako määräykseni teitä? Pelkäättekö, että se löydettäisiin -luotanne, jos tultaisiin etsimään?" - -"Minä haluan sen säilyttää, monseigneur", vastasi Baisemeaux. "Jos se -löydettäisiin luotani, olisi se kyllä varma merkki, että turmani on -tullut, mutta siinä tapauksessa te olisitte minulle voimakas ja -viimeinen auttaja." - -"Koska olisin rikostoverinne, tarkoittanette?" vastasi Aramis, -kohauttaen olkapäitään. "Hyvästi, Baisemeaux!" - -Hevoset odottivat, kärsimättöminä nytkäytellen vaunuja. - -Baisemeaux saattoi piispaa alas portaita. Aramis antoi toverinsa nousta -vaunuihin edellä, astui niihin sitten itse ja sanoi ilman enempää -kyytimiehelle: - -"Ajakaa!" - -Vaunut pyörivät jymisten pihojen kiveyksellä. Lyhtyä kantava kersantti -riensi hevosten edellä, antaen jokaiselle vartiolle määräyksen päästää -ajopelit menemään. - -Sinä aikana, joka tarvittiin kaikkien telkien avaamiseen, Aramis ei -vetänyt henkeänsäkään, ja olisi voinut kuulla hänen sydämensä lyönnit -rinnan seinämiä vasten. Vaunujen toisessa nurkassa kyyristelevä vanki -ei myöskään antanut mitään elonmerkkiä. - -Edellisiä voimakkaampi tärskähdys ilmaisi vihdoin, että oli kuljettu -viimeisenkin vallihaudan sillan yli. Sen takana vaunut vielä -pysähtyivät uloimmalle portille, josta päästi Saint-Antoinen kadulle. -Ei enää muureja oikealla eikä vasemmalla; kaikkialla avoin taivas, -vapaus ja elämä vastassa. Tarmokkaan käden hillitsemät hevoset kulkivat -käyden esikaupungin keskukseen asti. Siellä ne alkoivat ravata. - -Vähitellen -- joko ne sitten kuumenivat liikunnosta tai niitä -kiihoitettiin -- hevoset alkoivat kiitää yhä nopeammin ja Bercyyn -saavuttua oli eläinten tulisuus niin yltynyt, että ajopelit tuntuivat -lentävän. Näin ne juoksivat Villeneuve-Saint-Georgesiin, jossa oli -varattu hevosten vaihto. Kahden sijaan valjastettiin vaunujen eteen -neljä, jotka kiidättivät niitä Melunia kohti, kunnes pysähdyttiin -hetkiseksi Sénartin metsään. Määräys oli epäilemättä edeltäkäsin -annettu kyytimiehelle, sillä Aramiksen ei tarvinnut hänelle tehdä -viittaustakaan. - -"Mikä on?" kysyi vanki ikäänkuin heräten pitkästä unesta. - -"On siten, monseigneur", vastasi Aramis, "että ennenkuin ajamme -edemmäksi meidän on juteltava, teidän korkeutenne ja minun." - -"Odotan siihen tilaisuutta, monsieur", vastasi nuori prinssi. - -"Parempaa emme voisi saada, monseigneur. Olemme täällä keskellä metsää, -missä kukaan ei voi meitä kuulla." - -"Entä ajomies?" - -"Tämän aseman kyytimies on kuuromykkä, monseigneur." - -"Luotan täydellisesti teihin, herra d'Herblay." - -"Suvaitsetteko jäädä tänne vaunuihin?" - -"Kyllä, täällä istumme mukavasti, ja minä rakastan näitä ajopelejä; ne -ovat minut tuottaneet vapauteen." - -"Odottakaa, monseigneur... Vielä yksi varokeino. Olemme isolla -valtatiellä. Voisi kulkea ratsastajia tai ajopelejä, matkalla kuten -mekin, ja jos nähdään meidät pysähtyneinä, saatettaisiin luulla meidän -olevan pulassa. Välttäkäämme avun tarjouksia, jotka häiritsisivät -meitä." - -"Käskekää kyytimiehen piiloittaa vaunut jollekulle sivukujalle." - -"Juuri sitä halusinkin, monseigneur." - -Koskettaen kuuromykkää Aramis antoi hänelle merkin. Mies astui maahan, -tarttui kahta ensimmäistä hevosta suitsista ja talutti ne -sametinpehmeään kanervikkoon ruohoittuneella ja sammaltuneena -polveilevalla kujalla, jonka perukkaan pilvet tänä kuuttomana yönä -loivat mustetahroja tummemman varjon. - -Tämän tehtyään mies heittäytyi pitkäkseen penkereelle lähelle -hevosiaan, jotka oikealta ja vasemmalta hapuilivat terhometsän nuoria -vesoja. - -"Minä kuuntelen teitä", sanoi nuori prinssi piispalle; "mutta mitä -siinä puuhailette?" - -"Puran panoksia pistooleista, joita emme enää tarvitse, monseigneur." - - - - -215. - -Kiusaaja. - - -"Prinssini", virkkoi Aramis kääntyen vaunuissa seuralaisensa puoleen, -"niin heikko ihminen kuin olenkin, keskinkertainen hengenlahjoiltani, -vähäpätöinen ajattelevien olentojen joukossa, ei minulle koskaan ole -sattunut, että olisin keskustellut jonkun henkilön kanssa näkemättä -hänen ajatuksiaan sen elävän naamion lävitse, joka levittäytyy järkemme -yli sen ilmautumista pidättämään. Mutta tänä iltana, tässä tummennossa -ja ollessanne noin varovaisen hillityssä mielentilassa, en voisi mitään -lukea piirteistänne, ja jokin sanoo minulle, että minun on työläs saada -teitä avomieliseen haasteluun. Rukoilen teitä siis, -- en itseni -tähden, sillä alamaiset eivät saa painaa mitään ruhtinaitten vaa'assa, -vaan rakkaudesta teihin, -- että kätkette muistiinne jokaisen sanani, -jokaisen äänenväreilyni. Niissä vakavissa olosuhteissa, joihin olemme -joutuneet, niillä on kaikilla niin suurta merkitystä ja arvoa kuin -milloinkaan maailmassa lausutuilla sanoilla on ollut." - -"Minä kuuntelen", vastasi nuori prinssi päättäväisesti, "mitään -toivomatta, mitään pelkäämättä siitä, mitä minulle sanotte." - -Ja hän vaipui vielä syvemmälle vaunujen pieluksiin, ikäänkuin ei -ainoastaan koettaen estää kumppaniansa häntä näkemästä, vaan vieläpä -muistamasta hänen olemassaoloansakaan. Varjo lankesikin tummana ja -läpikuultamattomana oksistaan toisiinsa kietoutuneiden puiden latvoista -vaunujen päälle, mutta näiden leveä katos olisi tuskin päästänyt -sisälle ainoatakaan sädettä, vaikka joku valohiukkanen olisi -pujahtanutko metsäkujan sumupatsaiden väliin. - -"Monseigneur", jatkoi Aramis, "te tunnette Ranskaa nykyisin ohjaavan -hallituksen historian. Kuningas on lähtöisin vangitusta lapsuudesta, -kuten teidän on ollut, syrjäytetystä, kuten teidän, ahtaalle -rajoitetusta, kuten teidän. Mutta sen sijaan, että hän teidän -tavallanne olisi kärsinyt vankilan orjuutta, yksinäisyyden -syrjäisyyttä, kätkössäolon ahtautta, on hänen täytynyt kokea kaikki -kurjuutensa, kaikki nöyryytyksensä, kaikki kiusansa päivänvalossa, -kuninkuuden säälimättömän auringon kirkkaudessa, valon huuhtelemassa -paikassa, missä jokainen pilkku näyttää likaiselta saastalta, missä -ihanuuskin voi himmentyä tahraksi. Kuningas on kärsinyt, hänessä on -katkeruutta, ja hän tahtoo kostaa. Hänestä tulee huono kuningas. En -sano, että hän vuodattaisi verta kuten Ludvig XI ja Kaarle IX, sillä -hänellä ei ole kuolettavia loukkauksia kostettavina; mutta hän kuluttaa -alamaistensa rahat ja omaisuuden, koska hän on kärsinyt vääryyttä -itsekkäiden pyyteiden ja rahallisten etujen taholta. Arvioidessani tuon -ruhtinaan ansioita ja vikoja omantuntoni mukaan minun täytyy -lopputulokseksi asettua tuomitsevalle kannalle." - -Aramis pysähtyi. Hän ei tehnyt sitä kuunnellakseen, oliko metsässä yhä -yhtä hiljaista, vaan kootakseen ajatuksensa ja antaakseen sanoilleen -aikaa syöpyä kuuntelijansa tajuntaan. - -"Jumala tekee hyvin kaikki, mitä hän tekee", jatkoi Vannesin piispa; -"olen siitä niin varmasti vakuuttunut, että olen jo kauan onnitellut -itseäni, kun hän on minut valinnut tallettamaan salaisuutta, jonka -ilmisaamisessa olen teitä avustanut. Vanhurskaalle ja edeltäpäin -näkevälle Jumalalle oli tämän suuren työn toimeenpanemiseksi tarpeen -terävä, uupumaton ja asiaansa luottava välikappale. Se välikappale olen -minä. Minulla on terävyyttä, sitkeätä uupumattomuutta ja vakaumusta. -Minä hallitsen salaperäistä väkeä, jonka tunnuslause on sama kuin -Jumalasta sanotaan: _Patiens quia aeternus_!"[28] - -Prinssi liikahti. - -"Arvaan, monseigneur", lausui Aramis, "että kohotatte päätänne -kummastuneena tästä minun hallitsija-asemastani. Te ette tiennyt -olevanne tekemisissä valtiaan kanssa. Oi, monseigneur, hyvin halvan, -perinnöttä jätetyn kansan kuninkaan kanssa! Se on halpa, koska sillä on -voimaa vain ryömiessään; perinnötön, koska kansani ei milloinkaan, ei -juuri milloinkaan tässä maailmassa korjaa eloa kylvämästään siemenestä -tai nauti viljelemiään hedelmiä. Se tekee työtä ajatusperäisen -käsitteen puolesta, se kokoo yhteen kaikki voimahiukkasensa -muodostaakseen niistä _miehen_ ja otsansa hiessä kerätäkseen tämän -ympärille usvapilven, josta hänen neronsa tulee vuorostaan luoda -kaikkien kristikunnan kruunujen loiston kultaama sädekehä. Sellainen -mies istuu vieressänne, monseigneur. Näin ollen käsitätte, että hän on -suuressa tarkoituksessa vetänyt teidät syvästä kuilusta ja että hän -tässä valtavassa suunnitelmassaan tahtoo kohottaa teidät maanpiirin -mahtavien ja itsensäkin yläpuolelle." - -Prinssi kosketti keveästi Aramiksen käsivartta. - -"Te puhutte", hän virkkoi, "siitä uskonnollisesta ritarikunnasta, jonka -päällikkö te olette. Sanojenne mukaan on minulle seurauksena, että te -minä päivänä hyvänsä voitte kukistaa valtaan koroittamanne, tahtoen -pitää luomuksenne täydellisessä hallinnassanne." - -"Ei, siinä teidän kuninkaallinen korkeutenne erehtyy", vastasi piispa; -"minä en antautuisi tähän hurjaan yritykseen teidän kanssanne, ellei -minulla olisi kaksinaista etua kaappauksen onnistumisesta. Kun teidät -kerran korotetaan, niin se tapahtuu ainiaaksi. Noustessanne te voitte -potkaista kumoon astinlaudan ja sinkauttaa sen kierimään niin -etäälle, että sen näkeminen ei teitä koskaan muistuta edes -kiitollisuudenvelasta." - -"Oi, monsieur!" - -"Teidän liikutuksenne, monseigneur, johtuu ylevästä luonnonlaadusta. -Kiitos! Uskokaa, että tavoittelen enempääkin kuin kiitollisuutta. Olen -varma siitä, että päästyänne valtanne kukkulalle te pidätte minua -entistä ansiollisempana olemaan ystävänne, ja silloin me kahden, -monseigneur, saamme aikaan niin suuria saavutuksia, että niistä -puhutaan vuosisatoja." - -"Sanokaahan minulle, monsieur, sanokaa minulle peittelemättä, kuka olen -tänään ja mitä ajattelette tulevaiseksi asemakseni." - -"Te olette kuningas Ludvig XIII:n poika, olette kuningas Ludvig XIV:n -veli, olette Ranskan valtaistuimen luonnollinen ja oikeutettu -perillinen. Pitäessään teidät luonansa, kuten on pidetty Monsieur, -nuorempi veljenne, kuningas olisi säilyttänyt itselleen oikeuden olla -laillinen hallitsija. Vain lääkärit ja Jumala voisivat väittää hänen -laillisuuttaan vastaan, lääkärit rakastavat aina enemmän olevaa kuin -olematonta kuningasta. Jumala menettelisi väärin vahingoittamalla -ruhtinaassa kunnon miestä. Mutta Jumala on tahtonut, että teitä -vainottaisiin, ja se vainoaminen pyhittää teidät nyt Ranskan -kuninkaaksi. Teille siis koitui oikeus valtaan, koska se tahdottiin -teiltä kokonaan evätä; teille tuli oikeus kruunuun, koska sen loiste -tyyten peitettiin teiltä, vaikka tunnustettiinkin teidän olevan -jumalaista verta, koska sitä ei uskallettu vuodattaa, kuten on -vuodatettu palvelijoiden. Nyt näette, mitä se Jumala on tehnyt -hyväksenne, jota niin usein olette syyttänyt siitä, että Hän muka on -ollut kaikessa teitä vastaan. Hän on lahjoittanut teille veljenne -piirteet, vartalon, iän ja äänen, ja kaikki vainonne syyt muuttuvat -teidän voitollisen ylennyksenne perusteiksi. Huomenna, ylihuomenna, -ensi tilassa, te kuninkaallisena aaveena, Ludvig XIV:n elävänä varjona -nousette hänen valtaistuimelleen, jolta ihmiskäden täytäntöönpantavaksi -uskottu Jumalan tahto on hänet palaamattomasti syössyt." - -"Ymmärtääkseni", sanoi prinssi, "ei vuodateta veljeni verta." - -"Te yksin ratkaisette hänen kohtalostaan." - -"Tuota salaisuutta, jota on käytetty minua vastaan..." - -"Te käytätte sitä häntä vastaan. Mitä teki hän sen kätkeäkseen? Hän -kätki teidät. Hänen ilmettynä kuvanaan te olisitte paljastanut -Mazarinin ja Itävallan Annan juonen. Teillä, prinssini, on sama syy -kätkeä se, joka vankina jää teidän muotoiseksenne, niinkuin te -kuninkaana olette hänen vastikkeensa." - -"Mutta minun täytyy yhä kysyä: kuka saa hänet vartioitavakseen?" - -"Se, joka piti teitä huostassaan." - -"Te tunnette tuon salaisuuden ja olette käyttänyt tietoanne minun -hyväkseni. Kuka muu tuntee sen?" - -"Leskikuningatar ja rouva de Chevreuse." - -"Mitä he tekevät?" - -"Eivät mitään, jos niin tahdotte." - -"Kuinka niin?" - -"Miten he tuntisivat teidät, jos menettelette sillä tavoin että teitä -ei tunneta?" - -"Se on totta. Mutta on vakavampia vaikeuksia." - -"Puhukaa, ruhtinaani." - -"Veljeni on naimisissa; minä en voi ottaa veljeni vaimoa." - -"Minä toimitan niin, että Espanja suostuu avioliiton purkamiseen. Uuden -politiikkanne etu vaatii sitä kuten inhimillinen siveystunnekin. -Kaikki, mitä tässä maailmassa on todella jaloa ja todella hyödyllistä, -saa ansaitun osansa." - -"Eristetty kuningas nostaa melun." - -"Kehen hän vetoaa? Seiniin?" - -"Pidätte hänen lähimmäksi ympäristökseen joutuvia henkilöitä siis niin -taattuina?" - -"Näissä olosuhteissa, kyllä. Jumalan suunnitelmat eivät sitäpaitsi voi -pysähtyä näin kauniiseen alkuun. Koko hanke täydentyy itsestään kuin -matemaattinen laskelma. Eristetty kuningas ei koidu teille samaksi -haitaksi kuin te olette ollut hallitsevalle kuninkaalle. Jumala on -tehnyt hänen sielunsa korskeaksi ja luonnostaan kärsimättömäksi. Hän on -sitäpaitsi veltostuttanut hänet ja riisunut häneltä aseet, antamalla -hänen tottua kunniaan ja ylimmän vallan käyttöön. Jumala, joka on -tahtonut, että teille kunnioittavasti mainitsemani matemaattinen -laskelma päättyisi teidän astumiseenne valtaistuimelle ja teille -turmiollisen tuhoamiseen, on määrännyt, että voitetun kärsimykset pian -loppuvat omienne jälkeen. Hän on siis valmistanut tuon sielun ja tuon -ruumiin lyhyttä tuskaa varten. Suljettuna vankilaan, halpana -yksityishenkilönä, vain epäillen todellista asemaanne, kaikkea vailla, -olette te vakavaan elämään tottuneena kestänyt. Mutta veljenne ei -vangittuna, unohdettuna, pidätettynä kykene kestämään onnettomuuttaan, -ja Jumala ottaa hänen sielunsa omalla ajallaan, toisin sanoen piankin." - -Kun Aramis oli synkässä erittelyssään päässyt tähän, kuului metsän -helmasta tuollainen huuhkajan kolkko ja pitkitetty huhuilu, joka saa -jokaisen muun elollisen säpsähtämään. - -"Mieluummin määrännen kukistetun kuninkaan maanpakoon", virkkoi Filip -väristen; "se olisi inhimillisempää." - -"Kuningas ratkaisee asian mielensä mukaan", vastasi Aramis. "Olenko nyt -selvästi esittänyt tehtävän? Olenko johdellut ratkaisun teidän -kuninkaallisen korkeutenne toivomusten ja edellytysten mukaisesti?" - -"Kyllä, monsieur, kyllä. Ette ole mitään unohtanut, ellette sentään -kahta seikkaa." - -"Ensimmäinen niistä?" - -"Puhukaamme siitä heti samalla avomielisyydellä, jota vastikään olemme -keskustelussamme käyttäneet. Puhukaamme vaikutteista, jotka voivat -tuhota rakentamamme toiveet; puhukaamme meitä uhkaavista vaaroista." - -"Ne olisivat tavattomat, äärettömät, peloittavat ja voittamattomat, -ellei -- kuten olen teille sanonut -- kaikki liittyisi tekemään niitä -tuiki tyhjiksi. Ei ole mitään vaaroja teille eikä minulle, jos teidän -kuninkaallisen korkeutenne lujuus ja pelottomuus ovat yhtä suuret kuin -se ulkonainen yhtäläisyys, jonka luonto on antanut teille ja -kuninkaalle. Toistan teille, ei ole vaaroja, vaan ainoastaan vastuksia. -Tuon sanan löydän kaikista kielistä, enkä ole sitä koskaan kyennyt -ymmärtämään. Jos olisin kuningas, poistaisin sen sanavarastosta -järjettömänä ja tarpeettomana." - -"Kyllä toki, monsieur, on olemassa hyvin vakava este, ylipääsemätön -vaara, jonka te unohdatte." - -"Ah!" virkahti Aramis. - -"On omantunnon ääni, on raatelevan katumuksen tuska." - -"Niin, se on totta", sanoi piispa; "on sydämen heikkous, josta te minua -muistutatte. Oh, olette oikeassa, se on todellakin arveluttava vastus. -Ratsu, joka pelkää vallihautaa, hyppää sen keskelle ja saa surmansa! -Ihminen, joka vapisten laskee säilänsä, paljastaa vihollisensa -miekanterälle aukkoja ja päästää kuoleman luokseen! Se on totta, se on -totta!" - -"Onko teillä veljeä?" kysyi nuori mies Aramikselta. - -"Minä olen yksinäni maailmassa", vastasi tämä liipaisimen rasahdusta -muistuttavalla kuivakiskoisella ja jämeällä äänellä. - -"Mutta rakastattehan jotakuta maan päällä?" lisäsi Filip. - -"En ketään! Kyllä tosiaankin, minä rakastan teitä." - -Nuori mies vaipui min syvään äänettömyyteen, että oma hengitys kuulosti -Aramiksesta kovaääniseltä. - -"Monseigneur", jatkoi hän, "en ole sanonut kaikkea, mitä minulla oli -teidän kuninkaalliselle korkeudellenne lausuttavana. En ole tarjonnut -ruhtinaalleni kaikkia niitä terveellisiä neuvoja ja hyödyllisiä -apulähteitä, joita minulla on. Ei ole annettava salaman välähtää varjoa -rakastavan silmiin; ei sovi antaa kanuunan juhlallisten pamahdusten -jyristä säyseän, levossa ja maaseudun rauhassa viihtyvän korvissa. -Monseigneur, teidän onnenne on aivan valmiina ajatuksissani; minä annan -sen kirvota huuliltani, poimikaa se kallisarvoisena itsellenne, joka -olette niin paljon rakastanut taivasta, viheriöiviä niittyjä ja -puhdasta ilmaa. Minä tiedän riemujen maan, aavistamattoman paratiisin, -maailman sopukan, missä te yksinänne, vapaana, tuntemattomana saatte -metsiköissä, kukkakentillä, lirisevien vesien partaalla unohtaa Jumalaa -kiusaavan inhimillisen hulluuden teille tällä hetkellä kasaaman -kurjuuden. Oi, kuunnelkaa minua, ruhtinaani, minä en laske leikkiä! -Minulla nähkääs on sielu, ja minä arvaan, mitä omanne pohjalla liikkuu, -arvaan ahdinkonne laadun. Minä en ota teitä epätäydellisenä, -heittääkseni teidät tahtoni sulatuspannuun, oikkuni tai kunnianhimoni -valinkauhaan. Kaikki tai ei mitään. Te olette masentunut, sairas, -melkein tukehtunut siitä liiallisesta ilmasta, jota tunnin ajan -kestäneen vapautenne on teille täytynyt antaa. Se on minulle varmana -merkkinä siitä, että te ette tahdo kauan hengittää runsain, pitkin -siemauksin. Tyytykäämme siis vaatimattomampaan, voimiimme paremmin -suhtautuvaan elämään. Jumala on todistajani, vakuutan hänen -kaikkivaltansa kautta, että tahdon rakentaa onnenne tästä -koettelemuksesta, johon olen teidät saattanut." - -"Puhukaa, puhukaa!" virkkoi prinssi niin vilkkaasti, että se sai -Aramiksen miettimään. - -"Minä tiedän", jatkoi kirkkoruhtinas, "Ali-Poitoussa kolkan, jonka -olemassaoloa ei kukaan ole loitompana aavistanut. Kymmenen -neliöpenikulmaa maata, eikö se ole mahtava alue? Kymmenen -neliöpenikulmaa, monseigneur, ja kaikki vesien saartelemaa, nurmien ja -kaislan peittämää. Nuo laajat rämeet lepäävät paksuun vihviläviittaan -puettuina, syvinä, äänettöminä, hymyilevän auringon alla. Kaikkialla -näkee metsää kasvavia pikku saaria. Jotkut kalastajaperheet elelevät -siellä laiskasti isoilla raidasta ja lepästä tehdyillä lautoillaan, -joiden lattialle on levitetty kaislakerros ja katto punottu tukevista -ruo'oista. Nuo alukset, nuo uivat asunnot liikkuvat tuulen varassa -minne sattuu. Kun ne joutuvat koskettamaan rantaa, tapahtuu se niin -pehmeästi, että uinaileva kalastaja ei sysäyksestä herää. Hänellä -syntyy halu nousta maalle vain hänen nähdessään rantakana- tai -hyyppäparvia, kuikka- tai kurmitsajoukkueita, tavisorsia tai kurppia, -joita hän saalistaa ansalla tai muskettinsa luodilla. Hopeanhohtavat -järvisillit, jättimäiset ankeriaat, jäntevät hauet, harmaanpunervat -ahvenet täyttävät joukoittain hänen verkkonsa. Hänen tarvitsee vain -valita lihavimmat ja päästää loput menemään. Kaupunkilainen tai sotilas -ei kuuna päivänä ole tuohon seutuun tunkeutunut. Ilmanala on siellä -leppeä. Muutamain kukkulain rinteillä viihtyvät siellä viiniköynnökset, -joille mehevä maaperä tarjoo ravintoa, kypsyttäen niiden mustanpuhuvat -ja valkoiset rypäleet kauniin täyteläisiksi. Kerran viikossa lähtee -ruuhi noutamaan yhteisestä uunista lämpimän, kellervän leivän, jonka -tuoksu jo kaukaa hyväilee nenää. Siellä elelette kuin muinaisaikain -patriarkka, mahtavana herrana villakoirinenne, onkinenne, pyssyinenne -somassa kaislamajassanne, nauttien yltäkyllin metsän antimista ja -tuntien täyttä turvallisuutta. Täten vietätte vuodet, kunnes -tuntemattomaksi muuttuneena olette pakottanut Jumalan luomaan -kohtalonne uudestaan. Tässä kukkarossa on tuhannen pistolia, -monseigneur; se on enemmän kuin tarvitsette ostaaksenne koko tuon -rämetienoon, josta olen teille puhunut; se riittää teille elääksenne -siellä niin monta vuotta kuin teillä on päiviä elettävinä; se riittää -runsaasti tekemään teistä mainitun alueen rikkaimman, vapaimman, -onnellisimman ihmisen. Ottakaa pastaan avomielisesti ja arvelematta -niinkuin tarjoankin. Riisumme heti valjaista kaksi hevosta; kuuromykkä -palvelijani vie teidät -- yöt vaeltaen, päivät nukkuen -- seudulle, -josta teille puhuin, ja minulle jää ainakin se tyydytys, että tiedän -tehneeni ruhtinaalleni palveluksen, jota hän itse toivoi. Minä olen -silloin luonut onnellisen ihmisen. Jumala katselee sitä suuremmalla -mielihyvällä kuin jos olisin nostattanut voimakkaan miehen. Tässähän ei -liene mitään vaikeutta tiellä. -- No, mitä vastaatte, monseigneur? -Tässä rahat. Oh, älkää epäröikö! Poitoussa ei teitä uhkaa mikään vaara, -ellei rämetienoon horkka. Mutta sikäläiset viisaat kyllä parantavat -teidät sellaisista kohtauksista keltaisten kolikkojenne palkitsemina. -Jos sitävastoin valitsette sen toisen osan, tiedättehän, asetutte -alttiiksi salamurhaajalle valtaistuimella tai kuristamiselle -vankilassa. Kautta autuuteni, sanon sen nyt, kun olen punninnut -molempia vaihtoehtoja, kautta elämäni, minä horjuisin!" - -"Monsieur", vastasi nuori prinssi, "sallikaa minun -- ennenkuin teen -päätökseni -- astua näistä vaunuista, kävellä maassa ja kysyä neuvoa -siltä ääneltä, jolla Jumala puhuu vapaassa luonnossa. Kymmenen minuutin -kuluttua vastaan." - -"Olkaa hyvä, monseigneur", sanoi Aramis kunnioittavasti kumartaen, -sillä perin juhlalliselta ja ylevältä oli kajahtanut ääni, joka nuo -sanat lausui. - - - - -216. - -Kruunu ja tiara. - - -Aramis oli astunut alas nuoren miehen edellä ja piteli hänelle -vaununovea avoinna. Laskiessaan jalkansa sammalelle vallantavoittelija -ilmeisesti vapisi koko ruumiissaan ja käveli vaunujen ympäri muutamin -kömpelöin, melkein horjuvin askelin. Näytti siltä kuin vankiparka olisi -ollut aivan tottumaton liikkumaan ihmisten polkemalla maankamaralla. - -Oli elokuun 14 päivä, ja kello läheni yhtätoista illalla. Isot pilvet -olivat rajuilman enteinä peittäneet taivaan, ja niiden poimuihin katosi -kaikki valo, joten pimeys verhosi koko maiseman. Tuskin eroittausivat -kujan suut näreiköstä harmaalla, läpikuultamattomalla puolihämyllä, -jonka tarkemmin tähystäessään havaitsi tuon täydellisen pimeyden -keskellä. Mutta ruohosta kohoavat tuoksut ja vieläkin tuikeammat ja -tuoreemmat tammien lemut, haalea ja öljynpehmeä ilma, joka häntä ensi -kertaa ympäröitsi niin moneen vuoteen, sanomaton vapauden nautinto -paljaan taivaan alla, kaikki tuo haastoi prinssille niin tenhoavaa -kieltä, että hän äsken osoittamastaan pidättyväisyydestä tai melkein -tekeytymisestä huolimatta antautui liikutuksensa valtaan ja riemun -huokaus kohosi hänen rinnastaan. - -Sitten hän vähitellen nosti raskaaksi käynyttä päätänsä, hengittäen -keuhkoihinsa ilman leyhäyksiä, kun ne eri tuoksuilla kyllästettyinä -lehahtelivat hänen elostuneita kasvojaan vasten. Laskien kätensä -ristikkäin povelleen ikäänkuin estääksensä tämän uuden onnen -pakahduttamasta sydäntään, hän ahmi halukkaasti tätä outoa ilmaa, joka -öisin täyttää korkeiden metsien holvikatoksen. Tuo taivas, joka -häämöitti yläpuolella, vesi, jonka kohinan hän kuuli, eläimet, joiden -ääniä liikkui pimennossa, eikö tämä ollut ihanaa todellisuutta? Eikö -piispa ollut houkkio uskoessaan, että tässä maailmassa oli muutakin -unelmoitavaa? - -Nämä maalaiselämän päihdyttävät, kaikista huolista, kaikesta pelosta ja -pakotuksesta vapaat kuvat, tämä onnellisten päivien valtameri, joka -lakkaamatta päilyy nuoressa mielikuvituksessa -- siinä oli todella -syötti, johon tyrmän kivilattian riuduttama, Bastiljin ohuen ilman -kalventama vankipoloinen olisi hyvin saattanut tarttua. Tätä muistamme -Aramiksen hänelle tarjonneen, luvatessaan hänelle vaunuihin varatut -tuhannen pistolia ja esittäessään hänelle, minkä maallisen paratiisin -Ali-Poitoun erämaat kätkivät maailman silmiltä. - -Tällaisia ajatuksia liikkui Aramiksen mielessä hänen tarkatessaan -ahdistuneen levottomasti Filipin riemastusten hiljaista kulkua ja -nähdessään hänen vähitellen vaipuvan yhä syvempiin mietteisiin. - -Niin, haltioitunut prinssi kuului maahan enää vain jalkojensa -kosketuksella, sillä hänen sielunsa oli lentänyt Jumalan jalkojen -juureen, rukoillen kaikkivaltiasta lähettämään valonpilkkeen tähän -epäröimiseen, jonka täytyi ratkaista hänen koko tulevaisuudekseen. -Hetki oli kauhea Vannesin piispalle. Hän ei ollut koskaan istunut niin -kohtalokkaan hetken todistajaksi. Tämä teräksinen sielu, tottuneena -leikkimään elämässä vain raukeavilla vastuksilla, tuntematta itseään -koskaan alemmaksi, sortumatta milloinkaan voitetuksi, jäisikö hän -onnistumattomaksi suuressa suunnitelmassaan senvuoksi, ettei ollut -aavistanut muutamien raikkaiden henkäysten ja kastepisaroista -kostuneiden puunlehvien vaikutusta ihmisruumiiseen? - -Epäilyksensä tuskan naulitsemana liikkumattomaksi Aramis siis katseli -tätä murheellista temmellystä Filipin sielussa, josta kaksi -salaperäistä enkeliä keskenään taistelivat. Kärsimystä kesti ne -kymmenen minuuttia, jotka nuorukainen oli pyytänyt. Tämän iäisyyden -aikana Filip ei lakannut tähystelemästä taivasta rukoilevin, surullisin -ja kostein silmin. Aramis ei herjennyt tarkkaamasta Filipiä ahnain, -hehkuvin, tuimin katsein. - -Yhtäkkiä nuoren miehen pää painui kumaraan. Hänen ajatuksensa -laskeutuivat jälleen maan päälle. Hänen katseensa näkyi jäykistyvän, -otsa rypistyi, suun seuduille muodostui hurjan rohkeuden piirre. Sitten -tuo katse kävi vielä kerran tuijottavaksi, mutta tällöin siinä kuvastui -maallisen loiston liekki, nyt se muistutti Saatanan katsetta vuorella, -kun hän Jeesusta vietelläkseen näytti tälle maailman valtakunnat ja -niiden kunnian. - -Aramiksen silmä muuttui jälleen yhtä leppeäksi kuin se oli ollut -synkkä. Silloin Filip tarttui nopealla ja hermostuneella liikkeellä -hänen käteensä. - -"Menkäämme", hän virkkoi, "menkäämme sinne, mistä voi tavoittaa Ranskan -kruunun!" - -"Onko se teidän päätöksenne, ruhtinaani?" vastasi Aramis. - -"Se on päätökseni." - -"Peruuttamaton?" - -Filip ei edes huolinut sitä vahvistaa. Hän tähysti tiukasti piispaa, -ikäänkuin kysyäkseen tältä, oliko mahdollista, että mies koskaan -peruutti tehtyä päätöstänsä. - -"Nuo silmäykset ovat luonnetta kuvastavia tulinuolia", virkkoi Aramis -kumartuen Filipin käden yli. "Teistä tulee suuri, monseigneur, siitä -vastaan." - -"Palatkaamme, jos suvaitsette, siihen keskustelumme kohtaan, mihin se -meiltä jäi. Luullakseni sanoin teille, että _tahdoin_ harkita kanssanne -kahta seikkaa, ensiksikin vaaroja ja vastuksia. Tämä kohta on -ratkaistu. Toisena kohtana ovat ne ehdot, jotka minulle asettaisitte. -Teidän vuoronne on puhua, herra d'Herblay." - -"Ehdot, ruhtinaani?" - -"Epäilemättä. Te ette pysäytä minua tielle minkään pikkuseikan tähden, -ettekä tee minulle sitä vääryyttä, että otaksuisitte minun uskovan -teidät aivan pyyteettömäksi tässä asiassa, paljastakaa siis minulle -kiertelyttä ja pelotta sisimmät ajatuksenne." - -"Sen teen, monseigneur. Kun kerran tulette kuninkaaksi..." - -"Milloin se tapahtuu?" - -"Se tapahtuu huomenillalla, sanokaamme yöllä." - -"Selittäkää minulle, millä tavalla." - -"Tehtyäni ensin kysymyksen teidän kuninkaalliselle korkeudellenne." - -"Olkaa hyvä." - -"Minä olin lähettänyt teidän kuninkaallisen korkeutenne luo erään -miehistäni, antaen hänen toimekseen jättää teille vihkosen tiheään -kirjoitettuja ja huolellisesti laadittuja tiedonantoja, jotta teidän -korkeutenne saisi tarkan selvyyden kaikista nykyisen hovinne -muodostavista sekä siihen vastaisuudessa kuuluvista henkilöistä." - -"Minä olen kaikki ne kuvaukset lukenut." - -"Tarkkaavaisesti?" - -"Osaan ne ulkoa." - -"Ja oletteko ne myöskin ymmärtänyt? Anteeksi, minä voinen kysyä tätä -Bastiljiin suljetulta poloiselta. Sanomattakin on selvää, että viikon -päästä minulla ei enää ole mitään kyseltävä teidänlaiseltanne mieheltä, -joka kaikkivaltaisuudessaan nauttii vapauttansa." - -"Kyselkää minulta siis. Tahdon olla oppilaana, jonka on kerrattava -viisaalle mestarilleen sovittu läksy." - -"Ensiksikin perheestänne, monseigneur." - -"Äidistäni, Itävallan Annastako? Kaikista hänen huolistaan ja -surullisesta taudistaan? Oi, minä tunnen hänet, minä tunnen hänet!" - -"Toisesta veljestänne?" virkkoi Aramis kumartaen. - -"Olitte liittänyt noihin tiedonantoihin niin oivallisesti piirrettyjä -ja väritettyjä muotokuvia, että minä niiden avulla tunnen henkilöt, -joiden luonne, tavat ja elämäkerta minulle ilmenevät selityksissänne. -Veljeni Monsieur on komea, tummanverevä, kalpeakasvoinen mies; hän ei -rakasta vaimoaan Henrietteä, jota minä, Ludvig XIV, olen hiukan -rakastellut ja jolle vieläkin keimailen, vaikka hän tahtoessaan -karkoittaa neiti de la Vallièren aiheutti minulle paljon kyyneliä." - -"Varokaa sen tyttösen silmiä", virkkoi Aramis. "Hän rakastaa -vilpittömästi nykyistä kuningasta. On vaikea pettää rakastavan naisen -katsetta." - -"Hän on vaaleaverinen, sinisilmäinen, ja hänen hellyytensä kyllä -ilmaisee minulle, kuka hän on. Hän ontuu hiukan, hän kirjoittaa joka -päivä kirjeen, johon minä annan herra de Saint-Aignanin vastata." - -"Tunnetteko hänet?" - -"Aivan kuin hänet näkisin, ja minä tiedän hänen viimeiset minulle -sepittämänsä säkeet, samoin kuin oman runopukuisen vastaukseni." - -"Hyvä on. Tunnetteko ministerinne?" - -"Colbertilla on rumat ja synkät, mutta nerokkaat piirteet, otsalle -valuva tukka; iso, jykevä, täyteläinen pää. Hän on herra Fouquetin -verivihollinen." - -"Hänen suhteensa ei meidän tarvitse olla huolissamme." - -"Ei, koska teidän ehdottomasti täytyy minulta vaatia hänen -karkoittamistaan, eikö niin?" - -Täynnä ihailevaa ihmettelyä Aramis tyytyi lausumaan: - -"Teistä tulee hyvin mahtava, monseigneur." - -"Näette", lisäsi prinssi, "että osaan läksyni mainiosti, Ja Jumalan ja -teidän avullanne välttänen kompastuksia." - -"Hovissanne on vielä hyvin kiusallinen silmäpari, monseigneur?" - -"Niin on, muskettisoturien kapteeni herra d'Artagnan, teidän -ystävänne." - -"Minun ystäväni, se täytyy myöntää." - -"Hän, joka saattoi la Vallièren Chaillotin luostariin, -- joka vei -Monkin kirstuun suljettuna kuningas Kaarle II:lle -- joka on perin -hyvin palvellut äitiäni ja jolle Ranskan kruunu on tavattoman suuressa -kiitollisuudenvelassa. Vaaditteko minua karkoittamaan hänetkin?" - -"En koskaan, sire. D'Artagnan on mies, jolle otollisella hetkellä otan -ilmoittaakseni kaikki. Mutta olkaa varuillanne, sillä jos hän pääsee -jäljillemme ennen sitä paljastusta, niin teidät tai minut otetaan -kiinni ja surmataan. Hän on toimekas mies." - -"Minä muistan neuvonne. Puhukaa minulle herra Fouquetista. Mitä hänestä -tahdotte tehdä?" - -"Hetkinen vielä, pyydän, monseigneur. Anteeksi, jos minulta näkyy -puuttuvan kunnioitusta, kun teiltä yhä kyselen." - -"Se on teidän velvollisuutenne ja myöskin oikeutenne." - -"Ennenkuin käymme puhumaan herra Fouquetista, kieltää omatuntoni minua -unohtamasta erästä toista ystävääni." - -"Herra du Vallonia, Ranskan Herkulesta? Hänen menestyksensähän on -varma." - -"Ei, hänestä minä en aikonut puhua." - -"Siis kreivi de la Fèresta?" - -"Ja hänen pojastaan, meidän kaikkien neljän pojasta." - -"Tuosta pojasta, joka riutuu rakkaudesta veljeni petollisesti -riistämään la Vallièreen! Olkaa huoletta, osaan kyllä toimittaa tytön -hänelle takaisin. Sanokaa minulle eräs asia, herra d'Herblay: Unohtaako -ihminen vääryydet rakastaessaan? Antaako mies anteeksi naiselle, joka -on pettänyt? Onko se ranskalaiselle hengelle ominaista? Onko se -ihmissydämen lakien mukaista?" - -"Mies, joka rakastaa syvästi, niinkuin Raoul de Bragelonne, unohtaa -lopulta rakastettunsa rikkeen. Mutta minä en tiedä, unohtaako Raoul." - -"Tässäkö kaikki, mitä halusitte puhua minulle ystävästänne?" - -"Kaikki." - -"Sitten herra Fouquetista. Mikä on minun hänestä tehtävä?" - -"Yli-intendentti, kuten ennenkin, pyydän." - -"Olkoon niin! Mutta tänään hän on pääministeri." - -"Ei aivan." - -"Tietämätön ja hämmentynyt kuningas, jollainen minusta tulee, tarvitsee -pääministeriä." - -"Eikö teidän majesteettinne tarvitse ystävää?" - -"Minulla on niitä vain yksi; se olette te." - -"Myöhemmin saatte muita, vaikka ette koskaan yhtä hartaita, maineenne -kartuttamiseen yhtä kiihkeitä." - -"Teistä tulee pääministerini." - -"Ei heti, monseigneur. Se herättäisi liiaksi loukkaannusta ja -kummastusta." - -"Isoäitini Maria Mediciläisen pääministeriksi tuli herra de Richelieu -vain Luçonin piispana, kuten te olette Vannesin piispa." - -"Näen, että tiedonantoni ovat suuresti hyödyttäneet teidän -kuninkaallista korkeuttanne. Järkenne ihmeellinen terävyys täyttää -mieleni ilolla." - -"Tiedän kyllä, että herra de Richelieusta kuningattaren turvissa pian -tuli kardinaali." - -"On parempi", sanoi Aramis kumartaen, "että minusta tulee pääministeri -vasta sitten kun teidän kuninkaallinen korkeutenne ensin on toimittanut -minulle kardinaalin nimityksen." - -"Siksi pääsette ennen kuin kahta kuukautta on kulunut, herra d'Herblay. -Mutta se on hyvin vähän. Te ette loukkaa minua pyytämällä enemmän, vaan -saattaisitte minut murheelliseksi, jos tyytyisitte tuohon." - -"Niinpä minulla onkin muutamia suurempia toivomuksia, monseigneur." - -"Puhukaa, puhukaa!" - -"Herra Fouquet ei ainiaan kykene asioiden johtoon, hän vanhenee pian. -Hän pitää huvittelusta; nykyään se vielä käy päinsä hänen työnsä -kärsimättä haittaa, hän kun on säilynyt hyvinkin nuorekkaana, mutta se -nuoruuden jäännös hupenee ensimmäiseen murheeseen tai sairauteen, mitä -hänelle sattuu. Me säästämme häneltä murheen, koska hän on kunnon mies -ja ylevä sielu. Me emme voi säästää häntä sairaudelta. Siinä kohden -olemme siis selvillä. Kun olette maksanut kaikki veikanne herra -Fouquetille ja saanut valtion raha-asiat järjestykseen, jääköön hän -kuninkaaksi runoilijoittensa ja maalariensa hoviin. Me olemme tehneet -hänet rikkaaksi. Tultuani sitten teidän kuninkaallisen korkeutenne -pääministeriksi voin hoitaa omiani ja teidän harrastuksianne." - -Nuori mies katseli puhetoveriaan. - -"Mainitsemamme herra de Richelieu", virkkoi Aramis, "erehtyi suuresti -pyrkiessään hallitsemaan ainoastaan Ranskaa. Hän antoi kahden -kuninkaan, Ludvig XIII:n ja itsensä, jakaa saman valtaistuimen, vaikka -hän olisi voinut heidät mukavammin sijoittaa kahdelle eri -valtaistuimelle." - -"Kahdelle valtaistuimelle?" ihmetteli nuori mies haaveillen. - -"Niin juuri", jatkoi Aramis tyynesti; "kardinaali, joka on Ranskan -pääministeri ja kaikkein kristillisimmän kuninkaan suosion tukena; -kardinaali, jonka käytettäväksi hänen herransa, kuningas, antaa -aarteensa, armeijansa, neuvoskuntansa, sellainen mies hoitaisi -asemaansa huonosti, käyttäessään apulähteitänsä vain Ranskan hyväksi. -Teistä muuten", lisäsi Aramis katsahtaen syvälle Filipin silmiin, "ei -tule isänne kaltainen hento, hidas ja kaikkeen väsynyt kuningas. Teistä -tulee lujatahtoinen hallitsija, jonka miekka on voimakas, ja -valtiutenne rajat eivät tyydyttäisi teitä: minä olisin silloin teidän -tiellänne. Mutta älköön mikään salainen ajatus koskaan hipaisko, saati -sitten horjuttako ystävyyttämme. Minä tulen teille antaneeksi Ranskan -valtaistuimen, te lahjoitatte minulle Pyhän Pietarin tuolin. Kun teidän -uskolliseen, lujaan ja aseistettuun mahtiinne liittyy sellaisen paavin -valta kuin minusta tulee, ei Kaarle V, joka omisti kaksi kolmannesta -sivistyneestä maailmasta, eikä Kaarle Suuri, joka omisti sen kokonaan, -ulotu edes vyötäisiinne. Minulla ei ole liittolaisia, minulla ei ole -ennakkoluuloja, minä en syökse teitä kerettiläisten vainoihin, en -jouduta teitä perhesotiin. Minä sanon teille: 'Meille molemmille kuuluu -maailma, minulle sielut ja teille ruumiit.' Ja koska minä kuolen -ensimmäisenä, jää perintöni teille. Mitä sanotte suunnitelmastani, -monseigneur?" - -"Minä sanon, että teette minut onnelliseksi ja ylpeäksi, kun olen nyt -ymmärtänyt teidät, herra d'Herblay. Teistä tulee kardinaali, ja -kardinaalina olette minun pääministerini. Ja sitten te osoitatte -minulle, mitä on tehtävä, jotta teidät valitaan paaviksi. Minä teen -sen. Pyytäkää minulta vakuuksia." - -"Se on tarpeetonta. En aio koskaan toimia teidän voittamatta siitä -jotakin. En koskaan nouse muutoin kuin nostaen teitä ylemmälle -askelmalle. Pysyttelen teistä aina kyllin etäällä säästyäkseni -kateudeltanne, ja olen aina kyllin lähellä kannattaakseni etuanne ja -hoidellakseni ystävyyttänne. Kaikki tämän maailman sopimukset -rikkoutuvat siksi, että niiden sisältämä etu kallistuu toiselle -puolelle. Meidän välillämme ei koskaan käy siten; minä en tarvitse -vakuuksia." - -"Veljeni... siis... häviää?..." - -"Aivan yksinkertaisesti. Me sieppaamme hänet vuoteeltaan sormen -painallusta tottelevan lattian avulla. Nukahdettuaan kruunu päässä hän -herää vankeudessa. Siitä hetkestä alkaen te yksin käskette, ja rakkain -pyrintönne on säilyttää minut lähellänne." - -"Se on totta! Tuossa käteni, herra d'Herblay." - -"Sallikaa minun, sire, mitä kunnioittavimmin polvistua eteenne. Me -syleilemme toisiamme sinä päivänä, kun kummallakin on vallanmerkki -otsalla: teillä kruunu, minulla tiara." - -"Syleilkää minua tänäänkin, ja olkaa enemmän kuin suuri, enemmän kuin -älykäs, enemmän kuin ylevä nero, -- olkaa minulle hyvä, olkaa minun -isäni!" - -Aramis oli heltymäisillään prinssin sanoista. Hän aavisti sydämessään -ennen tuntematonta liikutusta; mutta tämä vaikutelma haihtui hyvin -pian. - --- Hänen isänsä! -- ajatteli hän. -- Niin, _pyhä_ isä! - -Ja he astuivat jälleen vaunuihin, jotka vierivät nopeasti -Vaux-le-Vicomten tielle. - - - - -217. - -Vaux-le-Vicomten linna. - - -Penikulman päässä Melunista sijaitseva herraskartano Vaux-le-Vicomte -oli Fouquetin rakennuttama 1635. Silloin olivat Ranskassa rahat -vähissä. Mazarin oli kerännyt talteensa mitä vain saattoi kiskoa, ja -muut varat olivat Fouquetin käytettävinä. Mutta muutamilla ihmisillä on -hedelmällisiä heikkouksia ja hyödyllisiä paheita: syytäessään miljoonia -tähän palatsiin oli Fouquet tullut nostattaneeksi esiin kolme suurta -miestä: rakennuksen arkkitehdin Levaun, puutarhain suunnittelijan Le -Nôtren ja huoneiden taiteellisen sisustajan Le Brunin. - -Jos tätä maalaislinnaa vastaan saattoi tehdä mitään muistutusta, niin -se huomautus kohdistui rakentelun tavattomaan suurpiirteisyyteen ja -muhkeuteen; sananlasku puhuu vieläkin auranaloissa sen katosta, jonka -kunnossapitäminen nielee meidänkin päivinämme pikku omaisuuksia, kuten -kaikkina aikoina. Astuessaan sisälle tilavasta karyatidien -kannattelemasta ristikkoportista näkee heti edessään avaran -linnanpihan, jonka taustalla varsinainen asuinrakennus kohoaa; pihan -ympäryskehäksi kaivetut syvät vallihaudat ovat suojatut komealla -kivisellä kaiteella. Ylen uljaana nousee kiviportailtaan keskustan -eturakennus vallitsemaan aluetta kuin kuningas valtaistuimella, -tukenaan neljä kulmarakennusta, joiden mahtavat joonilaiset pylväät -majesteettisina päättyvät korkealla kattoräystäisiin. Arabeskeilla -somistetut päätyveistokset ja pilarien otsikot tehostavat kaikkialla -upeutta ja soreutta, ja kaiken yli kaareutuvat kupulaet edustavat -juhlallista ylevyyttä. - -Tämä alamaisen rakennuttama maahovi muistuttaa paljon suuremmassa -määrin kuninkaallista palatsia kuin ne loistorakennukset, jotka Wolsey -katsoi pakolliseksi luovuttaa valtiaallensa, pelätessään tämän -kateutta. - -Mutta jos tässä palatsissa mikään erityinen kohta herättää aivan -poikkeuksellista ihailua uhkealla aistikkuudellaan, -- jos tällöin -sisäsuojienkaan loistelias järjestely ylellisine kultauksineen sekä -runsaine maalauksinensa ja veistokuvineen ei kenties tunnu suurimmalta -saavutukselta, niin parhaaksi ihmeeksi osoittautuu Vauxin puisto ja -puutarha-alue. Sikäläiset suihkulähteet, jotka v. 1653 herättivät -lumoutunutta hämmästystä, tenhoavat ainutlaatuisina merkillisyyksinä -vielä nykyään. Kuninkaat ja ruhtinaat ihastelivat noita ilmaputouksia, -ja mitä tulee sikäläiseen kuuluisaan luolaan, joka koitui niin monien -ikimuistoisten säkeiden aiheeksi, -- Pélissonin ja la Fontainen -haastelussa mainittujen luonnotarten olosijaan, niin sallittakoon -meidän olla yrittämättäkään kuvata sen kauneuksia, sillä me emme -haluaisi ilmeistä vajavuuttamme arvostelluksi. Vaikka puisto oli vasta -kahdeksan vuotta vanha, kohottelivat sen rungot jo tuuheita latvuksia -korkealle, kun Le Nôtre oli taitavasti jouduttanut raharuhtinaan -toivomusten toteutumista. Hän ei ainoastaan ollut siirrättänyt puita -taimitarhoista, joissa ne olivat päässeet kaksinkertaiseen kasvun -vauhtiin huolellisesti muokatussa ja voimakkaaksi höystetyssä mullassa; -vieläpä oli jokainen lähitienoilta tavattu lupaavan näköinen nuori puu -kaivettu maasta juurineen ja istutettu puistoon. Kannattihan Fouquetin -ostaa kasvavia puita tähän mielitekoonsa, kun hän oli lunastanut kolme -kylää tiluksinensa puiston perustamiseen. - -Herra de Scudéry kertoo tätä palatsia kuvatessaan, että herra Fouquet -oli puiston ja puutarhain kastelemiseksi antanut jakaa erään joen -epälukuisiksi puroiksi ja yhdistää lähitienoon lähteensilmät -vesirikkaiksi vuolteiksi. Tuo herra de Scudéry jaarittelee tästä -Valterren palatsista paljonkin, yksityiskohtaisesti syventyessään -sen hauskuuksiin. Me menettelemme viisaammin, kun kehoitamme -uteliaita lukijoita mieluummin käymään Vauxissa kuin lukemaan tuon -_Clélie_-teoksen. Pariisista on Fouquetin entiseen loistokartanoon vain -yhtä monta penikulmaa kuin _Cléliessä_ niteitä. - -Tämä muhkea maahovi oli nyt valmis vastaanottamaan _maailman suurimman -kuninkaan_. Herra Fouquetin ystävät olivat kuljettaneet sinne vaunuissa -hänen näyttelijänsä ja kulissinsa, hänen kuvanveistäjä- ja -maalaripiirinsä, kun taasen toiset olivat huolehtineet etevien -kynänkäyttäjien saapumisesta paikalle, koska täytyi olettaa, että -juhlallisuuksissa tarvittaisiin paljon ennakolta arvaamatontakin -kiireellistä sepittelyä. Luonnottarinakin suihkulähteet esiintyivät -vähäisessä määrin säveinä, pursuttaessaan ilmoille kristalliakin -kirkkaampaa vettä, valellen pronssisia tritoneja ja nereidejä auringon -säteissä kimmeltävillä vaahtolaineilla. Armeija palvelusväkeä -juoksenteli työkunnittain pihoilla ja avaroissa käytävissä, silloin kun -Fouquet, joka oli tullut vasta samana aamuna, asteli tyynenä ja -terävänäköisenä jakelemassa viimeisiä määräyksiään, toimitsijainsa -ensin suoriuduttua katselmuksestaan. - -Oli elokuun 15 päivä, kuten sanottu. Aurinko kilotti suoraan alas -marmori- ja pronssijumalain hartioille; se kuumensi veden -kalalammikoissa ja kypsytti hedelmätarhassa nuo oivalliset persikat, -joita kuningas kaipasi vielä viisikymmentä vuotta myöhemmin, kun hän -_suureksi valtiaaksi_ suenneena virkkoi jollekulle Marlyssa, huomaten -uhkeita lajeja puuttuvan puutarhoistaan, jotka olivat maksaneet -Ranskalle kaksin verroin enemmän kuin Vauxin komeuteen oli käytetty: - -"Te olette liian nuori ollaksenne koskaan maistanut herra Fouquetin -persikoita!" - -Oi jälkimuistoa, oi maineen kuuluisuutta, oi tämän maailman kunniaa! -Mies, joka osasi niin hyvin arvostella ansioita, -- valtias, joka oli -saanut haltuunsa Nicolas Fouquetin perinnön, ottanut häneltä -palvelukseensa Le Nôtren ja Le Brunin, lähettänyt hänet elinkautiseksi -valtiovankilaan, -- hän muisti nyt pelkästään persikoista tämän -voitetun, tukahdutetun, unohduksiin painuneen vastustajansa! Kyllä oli -kannattanut Fouquetin syytää kolmekymmentä miljoonaa vesisäiliöihinsä, -kuvanveistäjiensä sulattimoihin, runoilijainsa käsikirjoituksiin, -maalariensa salkkuihin, luullen pysyvänsä jälkimaailman mielessä. -Tulipunainen ja pakahtumaisilleen mehevä persikka säleikön lehvistä -vilkkuvana, suippojen lehtiensä vehmaasta suojasta hohtelevana, tämä -pienoinen kasvikunnan tuote riitti elvyttämään suuren kuninkaan -muistossa Ranskan viimeisen yli-intendentin surullisen varjon! - -Varmana siitä, että Aramis oli jakanut työvoiman tehokkaalla tavalla -sekä huolehtinut ovien vartioimisesta ja asuntojen kuntoonpanemisesta -kuninkaan saattuetta varten, Fouquet kohdisti huomionsa vain -kokonaisvaikutukseen. Gourville näytteli hänelle ilotulitusten -sovittelua; Molière opasteli häntä teatterissaan, ja samaten tarkasteli -rahaministeri kappelin, juhlasalit ja lehterit. Ihan uupuneena laskeusi -linnanherra juuri alas portaita, kun näki Aramiksen, joka viittasi -hänelle. - -Yli-intendentti kiirehti ystävänsä luo, joka pysähdytti hänet ison, -vastavalmistuneen taulun eteen. Hikipäässä uurastikin taidemaalari Le -Brun vielä kankaansa edessä, maalin tahrimana, kalpeana uupumuksesta ja -innostuksesta, nopealla siveltimellään antaen sille viimeisiä -kosketuksia. Se oli odotetun kuninkaan muotokuva siinä juhla-asussa, -jota Percerin oli suvainnut ennakolta näyttää Vannesin piispalle. - -Fouquet asettui taulun eteen, joka vereksessä kosteudessaan tuntui ilmi -elävältä. Hän katseli muotoa, arvioitsi työtä, ihaili, ja kun ei -kyennyt keksimään tämän Herkules-saavutuksen arvoista palkkiota, hän -kiersi käsivartensa maalarin kaulaan ja syleili tätä. Yli-intendentti -tärveli siinä tuhannen pistolin puvun, mutta hän oli elähdyttänyt Le -Brunin mielen. - -Se oli ylpeä hetki taiteilijalle, mutta karvas huomio herra -Percerinille. Tämä oli köpittänyt paikalle Fouquetin takana ja -ihastellut Le Brunin taulussa pukua, jonka hän oli valmistanut -hallitsijalle, -- taideteosta, hän sanoi, jolle ei ollut vertaa muualla -kuin herra yli-intendentin vaatetuskammiossa. - -Hänen päivittelynsä keskeytti palatsin harjalta annettu merkki. -Melunin takana, jo silloin metsättömällä lakeudella, olivat Vauxin -tähystäjät havainneet kuninkaan ja kuningatarten kulkueen: hänen -majesteettinsa oli saapumassa Melunin kaupunkiin pitkine vaunu- ja -ratsastajajonoineen. - -"Tunnin päästä", virkkoi Aramis Fouquetille. - -"Tunnin päästä", toisti tämä huoaten. - -"Ja kansa vielä kysyy, mitä hyötyä kuninkaallisista juhlista on!" -jatkoi Vannesin piispa teennäisesti nauraen. - -"Voi, ihmettelen sitä minäkin, vaikken kuulu yleisöön." - -"Minä selitän sen teille neljänkolmatta tunnin kuluttua, monseigneur. -Omaksukaa nyt vain hilpein sävynne, kun on ilon päivä." - -"No niin, uskokaa minua, jos tahdotte, d'Herblay", lausui -yli-intendentti liikuttuneena ja sormellaan viitaten näköpiirin -reunasta soluvaan kuninkaalliseen kulkueeseen, "hän ei pidä paljonkaan -minusta, enkä minä juuri paremmin hänestä, mutta ties mistä johtuukaan, -että hän nyt lähestyessään taloani..." - -"Mitä niin?" - -"Nyt lähestyessään hän on minulle pyhempi, enemmän kuningas, melkein -kallis." - -"Kallis? Kyllä", tokaisi Aramis leikkien sanalla kuten myöhemmin abbé -Terray lausui kaksimielisesti Ludvig XV:sta. - -"Älkää tehkö pilaa, d'Herblay; minä tunnen, että jos vain hän tahtoisi, -rakastaisin tuota nuorta miestä." - -"Minulle sitä ei tarvitse sanoa", huomautti Aramis, "vaan mieluummin -herra Colbertille." - -"Colbertille!" huudahti Fouquet. "Miksi?" - -"No, hän voi sen johdosta toimittaa teille kuninkaan käsikassasta -apurahan, päästyään yli-intendentiksi." - -Aramis kumarsi lähteäkseen, ammuttuansa tämän nuolen. - -"Minne olette menossa?" kysyi Fouquet synkistyneenä. - -"Huoneeseeni vaihtamaan pukua, monseigneur." - -"Mihin olettekaan majoittunut, d'Herblay?" - -"Toisen huonekerran siniseen kamariin." - -"Juuri kuninkaan makuuhuoneen yläpuolelle?" - -"Ihan." - -"Kuinka asetuittekaan niin hankalasti? Tuomitsette itsenne aivan -hievahtamattomaksi!" - -"Minä nukun tai luen vuoteellani kaiken yötä, monseigneur." - -"Entä palvelijanne?" - -"Oh, minulla on vain yksi mukanani." - -"Eipä paljon!" - -"Esilukijani riittää minulle. Näkemiin, monseigneur; älkää väsyttäkö -itseänne liiaksi. Säilyttäkää vointinne vireänä kuninkaan tuloksi." - -"Saanhan taas pian nähdä teidät? Ja ystävänne du Vallonin?" - -"Hän on saanut viereisen huoneen ja pukeutuu paraikaa." - -Fouquet nyökkäsi hymyillen ja läksi liikkeelle kuin ylipäällikkö, joka -katsastaa etuasemia, saadessaan merkin vihollisen lähestymisestä. - - - - -218. - -Melunin viini. - - -Kuningas oli todella saapunut Meluniin vain aikeissa matkata suoraa -päätä edelleen. Nuori hallitsija oli huvittelunhaluinen. Koko -taipaleella hän oli ainoastaan kahdesti nähnyt la Vallièren, ja -arvaten mahdottomaksi puhutella tätä nyt ennen kuin yöllä Vauxin -puutarhassa vastaanottojuhlallisuuksien jälkeen, hän piti kiirettä -majoittumisellaan rahaministerinsä luokse. Mutta hän ei ottanut -laskelmassaan lukuun muskettisoturiensa kapteenia eikä myöskään -intendentti Colbertia. - -Kalypson tavoin, joka ei kyennyt lohduttautumaan Odysseuksen lähdöstä, -gascognelaisemme mieltä yhä kaiveli, että hän ei voinut oivaltaa, -minkätähden Aramis oli pyytänyt Perceriniltä nähdäkseen kuninkaan uusia -pukuja. - --- Se vain on varma tosi, -- vakuutti tämä terävästi päättelevä sielu -itsekseen, -- että piispa-ystäväiselläni oli siinä joku erityinen -tarkoitus. - -Turhaan hän kuitenkin vaivasi aivojaan. Hän oli kylläkin nokkela -käsittämään kaikkia hovijuonia, ja Fouquetin aseman hän tunsi paremmin -kuin tämä itse. Sentähden hän olikin saanut mieleensä mitä -kummallisimpia epäilyksiä, kun tuli tieto näistä juhlallisuuksista, -jotka olisivat köyhdyttäneet rikkaankin miehen, niin että koko hanke -häviön partaalle suistuneella esiintyi mahdottomana ja järjettömänä. Ja -lisäksi oli d'Artagnania pahasti kiusannut jo muutaman viikon ajan -Aramiksen salaperäinen toiminta, kun levoton piispa oli palannut -Belle-Isleltä ja tullut Fouquetin ylimmäksi järjestysmieheksi, -sekaantuen tämän kaikkiin asioihin ja alinomaa poiketen asioimaan -Bastiljin kuvernöörin kanssa. - --- Aramiksen kaltaisista miehistä, -- tuumi hän, -- pääsee paremmalle -puolelle ainoastaan miekka kädessä. Niin kauan kuin Aramis oli soturi, -oli toivoa hänen voittamisestaan, mutta hänen vedettyään költerinsä -päälle messukasukan ei maallikko mahda hänelle juuri tuon taivaallista. -Mitä hänellä voineekaan olla mielessään? Ja d'Artagnan pohti jälleen -tiukasti. "Mitäpä tuo lopultakaan minuun kuuluu, jos hän ainoastaan -tahtoo kukistaa herra Colbertin?" virkahti hän sitten. "Näinköhän tuo -nyt muuta hautoneekaan?" - -D'Artagnan hieroi otsaansa, hedelmällistä seutua, josta hänen -hyppysensä olivat pusertaneet esiin niin monta kaunista ja hyvää -aatosta. Nytkin keinoksi tarjousi neuvotella Colbertin kanssa; mutta -vanha ystävyys kiinnitti häntä liiaksi Aramikseen, joten hän heti -hylkäsi ajatuksen liittoutumisesta piispan piirin katkerimman -vihamiehen kanssa. Sitäpaitsi hän itsekin oli karsas intendentille. - -Olisi saattanut avata sydämensä kuninkaalle. Mutta kuningas ei -kaiketikaan olisi oivaltanut hänen epäluuloisuuttaan, kun se ei -perustunut ainoaankaan selvään tosiseikkaan. - -Viimein hän päätti heti ensi kerralla tavatessaan käydä suoraan -puheisiin Aramiksen kanssa. - --- Minä otan hänet kahden kynttilän väliin, suorasukaisesti, -äkkiarvaamatta, -- suunnitteli muskettisoturi; -- panen hänet käsi -sydämellä vastaamaan minulle... mihin? No, jotakin hänen pitää minulle -selvitellä, _mordioux_, sillä tässä piilee juonta! - -Hiukan tyyntyneenä oli d'Artagnan sitten suoriutunut -matkavalmistuksista, huolehtien siitä, että kuninkaan vielä jokseenkin -vähäinen sotilassaattue tuli hyvin johdelluksi ja järjestyneeksi. -Näistä kapteenin kohenteluista oli tuloksena, että kuningas -Melunin edustalle tultaessa suostui asettumaan muskettisoturien, -sveitsiläistensä ja ranskalaisen rakuunavartionsa etunenään, ikäänkuin -pikku armeijan päällikkönä. Colbert silmäili tätä aseväkeä hyvillä -mielin, mutta olisi suonut sitä olevan vielä kolmanneksen lisää. - -"Miksi?" kysäisi kuningas. - -"Osoittaaksemme yhä suurempaa kunniaa herra Fouquetille", vastasi -intendentti. - --- Syöstäksesi hänet häviöön sitä joutuisammin, -- ajatteli d'Artagnan. - -Armeija ilmestyi siten Melunin luo, jonka arvohenkilöt toivat -kuninkaalle kaupungin avaimet, samalla ilmoittaen, että -kaupungintalolle oli kunniakäynnin virvokkeeksi varattu tienoon viiniä -maljan tyhjentämiseen. - -Kuningas, joka oli odottanut pysähtymättä pääsevänsä kaupungin läpi -yhtämittaa perille asti, punehtui ärtymyksestä. - -"Kuka tomppeli minulle on tuottanut tämän viivytyksen?" murisi hän -hampaittensa välistä, pormestarin pitäessä tervehdyspuhettaan. - -"En minä vain", vastasi d'Artagnan; "mutta luulenpa, että ajatus on -lähtöisin herra Colbertista." - -Colbert kuuli nimeänsä mainittavan. - -"Mistä on kysymys, herra d'Artagnan?" hän tiedusti. - -"Tekö olette järjestänyt, että kuninkaalle tarjotaan täällä Brien -viiniä?" - -"Niin, monsieur." - -"Teille siis kuuluu kuninkaan antama nimitys." - -"Mikä nimitys, monsieur?" - -"Mikä se nyt olikaan... Malttakaas... ääliö... ei, ei, tomppeli, -tomppeli, nauta, -- niin lausui hänen majesteettinsa siitä miehestä, -joka hänet pysähdytti maistelemaan Melunin viiniä." - -Tämän laukauksen jälkeen d'Artagnan levollisesti taputti hevosensa -kaulaa. Colbertin iso pää karahti punaiseksi kuin kalkkunan heltta. -Nähdessään intendentin piirteet niin rumentuneiksi kiukusta ei -muskettisoturi heittänytkään vielä siihen; puhuja lasketteli yhä -lauseitaan, ja kuningas tulehtui silmin nähden. - -"Hitto vieköön", virkkoi kapteeni tyynesti, "kuningas voi saada -aivohalvauksen. Mistä lemmosta saittekaan mokoman päähänpiston, herra -Colbert? Teillä on huono onni." - -"Monsieur", sanoi intendentti suoristautuen, "se johtui innokkuudestani -palvelemaan kuningasta." - -"Pyh!" - -"Monsieur, Melun on hyvä kaupunki, joka maksaa säällisesti veronsa; sen -asukkaita olisi paha loukata." - -"Kas sitä! Minä, joka en ole rahamies, olisin voinut havaita -aatoksessanne vain sen perusteen, että mielenne teki hiukan sapettaa -herra Fouquetia, joka tuolla linnassaan odottelee meitä hetimiten -saapuviksi." - -Letkaus osui paikalleen. Colbert oli lyöty laudalta ja vetäytyi syrjään -korvat luimussa. Onneksi oli puhe nyt päättynyt. Kuningas tyhjensi -lasillisensa kaupungintalon edustalla, ja kulkue läksi jälleen -liikkeelle. Ludvig pureskeli huuliaan, sillä päivä oli kääntymässä -illaksi, kaikki toivo kävelystä la Vallièren keralla häviämässä. - -Kuninkaan matkueen asettumiseksi Vauxin linnaan tarvittiin kaiken -ennakolta sovitun järjestelyn mukaan vähintään neljä tuntia. -Hytkähdyttelevän kärsimättömyyden vallassa Ludvig nyki ohjaksista, -päätyäkseen perille ennen pimeän tuloa; mutta uusi vastus ilmeni heti -kun oltiin jälleen jatkamassa kulkua. - -"Eikö kuningas jää yöksi Meluniin?" kysyi Colbert herra d'Artagnanilta. - -Intendentillä oli yhä senpäiväinen huono käsityskykynsä, kun hän siten -kääntyi nyt puhuttelemaan muskettisoturien päällikköä. Tämä oli -huomannut, että kuninkaan oli vaikea hillitä maltittomuuttaan. Mutta hän -ei halunnut antaa hallitsijansa saapua yli-intendentin vieraaksi -muutoin kuin kunnollisen saattueen keskessä, koko väkensä keralla; tämä -taasen merkitsi viivytystä, jonka täytyi vimmastuttaa jo ärsytettyä -valtiasta. Miten oli tämä ristiriita sovitettava? D'Artagnan käytti -hyväkseen Colbertin kysymystä ja esitti sen sellaisenaan kuninkaalle. - -"Sire", hän virkkoi, "herra Colbert tiedustaa, eikö teidän -majesteettinne asetu yöksi Meluniin?" - -"Yöksi Meluniin! Ja mitä varten?" kivahti Ludvig XIV. "Yöksi Meluniin! -Kuka lempo on voinut sellaista ajatellakaan, kun herra Fouquet odottaa -meitä tänä iltana?" - -"Pelkäsin vain teidän majesteettinne kovin myöhästyvän", tokaisi -Colbert innokkaasti. "Hovisäännön mukaan ei kuningas voi ottaa -asuntoaan vieraassa paikassa ennen kuin miehistö on majoitettu ja -kaikki vartiot asetettu paikoilleen." - -D'Artagnan kuunteli tarkkaavasti, viiksiänsä pureskellen. Kuningattaret -olivat niinikään huomaavaisina. He tunsivat väsymystä; he olisivat -tahtoneet päästä levolle ja ennen kaikkea pidättää kuningasta -lähtemästä illalla kävelylle Saint-Aignanin ja hovinaisten kanssa, -kuten kävi helposti laatuun, kun hovisääntö sulki heidät ensimmäisten -vastaanottojuhlallisuuksien jälkeen lopuksi iltaa huoneisiinsa, -hovinaisten ollessa vapaita heti palvelustehtäviensä päätyttyä. - -Kuningas tajusi nämä eri harrastukset ja tunsi aseman kiusallisuuden -kovin kipeästi, pureskellessaan ratsuraippansa kahvaa. Miten selviytyä -tästä? D'Artagnan oli tekeytynyt herttaisen puolueettomaksi, Colbert -seisoi pönäkkänä. - -"Kuulkaamme kuningattaren mielipidettä siitä", päätti Ludvig XIV -vihdoin, lähestyen kuninkaallisia naisia. - -Ja hänen ystävälliseen sävyyn sattunut huomaavaisuutensa tunkeusi -Marie-Thérèsen suopeaan ja jalomieliseen sydämeen; vapaasta -ratkaisuvallastaan kieltäytyen kuningatar vastasi kunnioittavasti: - -"Minä aina mielelläni noudatan kuninkaan toivomusta." - -"Missä ajassa ehtisimme linnaan?" tiedusti Itävallan Anna -vaivalloisesti puhuen ja kädellään painellen kipeätä poveaan. - -"Teidän majesteettinne vaunuissa menisi näin hyvällä tiellä tunti", -vastasi d'Artagnan. Kuningas katsahti häneen. "Kuningas ratsastaa sinne -neljännestunnissa", kiirehti kapteeni lisäämään. - -"Niin ollen pääsisi vielä perille päivänvalolla." - -"Mutta kuninkaalla ei ole mitään hyötyä ajan voittamisesta", muistutti -Colbert säveästi, "kun kerran sotilassaattue on ensin majoitettava." - --- On siinä paksupäisyyttä! -- ajatteli d'Artagnan; -- jos minua -huvittaisi nolata sinut ihan mahdottomaksi olemaan paikassasi, niin -voisin sen tehdä muutamalla sanalla. - -"Kuninkaan sijassa", hän lausui ääneen, "minä jättäisin saattueeni -taammaksi ja lähtisin ystävänä herra Fouquetin luo, joka on -ritarillinen arvohenkilö; ratsastaisin linnaan vain vartiopäällikön -kanssa, saaden tästä menettelystä yhä suurempaa ylevyyttä ja -loukkaamattomuuden kunnioitusta." - -Ilahdus säihkyi kuninkaan silmissä. - -"Siinäpä hyvä neuvo, mesdames", sanoi hän. "Lähtekäämme ystävänä -ystävän luo. Ajakaa rauhallisesti, herrat vaunujen ohjaajat; ja me, -messieurs, eteenpäin!" - -Kaikki ratsumiehet kiirehtivät kuninkaan perässä taipaleelle. Colbert -kätki karvaan ilmeensä hevosensa kaulan taakse. - --- Suoriuduinpahan hänestä, -- tuumi d'Artagnan nelistäessään, -- -saadakseni vielä tänä iltana puhella Aramiksen kanssa. Onhan sitäpaitsi -Fouquet kunniallinen mies, -- _mordioux_, kun minä sen sanoin, niin sen -täytyy olla totta. - -Niin tapahtui, että kellon lähetessä seitsemää illalla kuningas -ilmestyi Vauxin ristikkoportin eteen ilman torvien toitotusta ja -etujoukkoja, ilman tiedustuspartioita tai muskettisoturien saattuetta. -Fouquet oli jo puoli tuntia odotellut siellä avopäin huonekuntansa ja -ystäviensä ympäröimänä. - - - - -219. - -Nektaria ja ambrosiaa. - - -Fouquet piteli jalustinta kuninkaalle, joka maahan laskeutuessaan -suoristausi sirosti ja armollisen suopeana ojensi isännälle kätensä. -Hallitsijan pikku vastustuksesta huolimatta toinen kohotti sen -kunnioittavasti huulilleen. - -Kuningas tahtoi odottaa etupihalla vaunujen saapumista. Siihen ei -suurta kärsivällisyyttä tarvittukaan, kun tiet oli yli-intendentin -määräyksestä tasoitettu niin erinomaiseen kuntoon, että Melunin ja -Vauxin väliltä ei olisi löytänyt munan kokoista kiveä. Kuin matolla -vierien toivatkin ajopelit tärisyttämättä ja väsyttämättä kaikki naiset -kello kahdeksalta perille. Heidät otti vastaan ministerin puoliso, ja -heidän saapuessaan välähti päivänkirkas valo kaikista puista, -maljakoista ja marmoripatsaista. Tätä lumousta kesti, kunnes heidän -majesteettinsa olivat kadonneet palatsin sisäsuojamiin. - -Kaikki nämä ihmeet, jotka kronikoitsija on kerännyt tai pikemmin -säilyttänyt selostuksessaan, uhaten kilpailla romaaninkirjoittajan -kanssa, -- tämän voitetun yön, parannetun luonnon häikäisevän loiston -kaikkine hupineen, kaikenlaatuisine ylellisyyksineen aistien ja hengen -tyydyttämiseksi laadittuna yhdistelmänä, kaiken tämän Fouquet -todellakin tarjosi kuninkaalleen tässä loihditussa sopukassa, jonka -vertaista ei kukaan Euroopan hallisija siihen aikaan voinut kehua -omistavansa. - -Emme käy tässä puhumaan niistä suurista iltakemuista, joita kaikki -kuninkaalliset vieraat kunnioittivat läsnäolollaan, -- emme niiden -jatkona olleesta konsertista ja keijukaiskarkelosta. Kohdistamme -huomion kuninkaaseen, jonka kasvot alussa näyttivät hilpeiltä, -avomielisiltä ja onnellisilta, mutta pian saivat synkän, väkinäisen ja -ärtyneen ilmeen. Hän muisti oman asuntonsa ja tuon vaivaisen komeuden, -joka oli vain kuninkuuden väline olematta inhimillisesti puhuen -kuninkaan omaisuutta. Louvren upeat maljakot, Henrik II:n, Frans I:n, -Ludvig XI:n huonekalut ja pöytäkalustot olivat vain historiallisia -muistomerkkejä. Ne olivat pelkkiä taide-esineitä, kuninkaanviran -vanhoja peruja. Fouquetin komeus oli yksilöllistä ja esitti hänen omaa -aistikkuuttansa sekä tekotavaltaan että aineen valinnassa. Fouquet söi -kulta-astioista, joita taiteilijat olivat valaneet ja kaivertaneet -häntä varten. Fouquet joi viinejä, joiden nimetkin olivat Ranskan -kuninkaalle tuntemattomia, -- joi pikareista, joista jokainen oli -kallisarvoisempi kuin koko kuninkaallinen viinikellari. - -Mitä sanoisimme saleista, seinäverhoista, tauluista, palvelijoista, -kaikenlaisista virkailijoista? Mitä sanoisimme palveluksesta, -jossa järjestys korvasi seurustelusäännöt, vieraitten hyvinvointi -ennakko-ohjeet, kun kestittävien hupi ja tyydytys oli ylimpänä lakina -kaikille isäntäänsä totteleville? Tuo kiirehtivien, meluamattomien -ihmisten parvi, tuo suuri vieraiden joukko, joka lukumäärältään silti -oli palvelusväkeä pienempi, nuo lukemattomat ruokalajit kulta- ja -hopea-astioissaan, säihkyvät valovirrat, peräti harvinaisten kukkien -paljous, joka oli vain esimakua luvatusta juhlanvietosta, hurmasi -kaikki läsnäolijat, ja nämä todistivat moneen kertaan ihailuaan, eivät -äänellä tai liikkeellä, vaan äänettömyydellä ja tarkkaavaisuudella -- -noilla kahdella hovilaisten käyttämällä kielellä, joita valtiaan -läsnäolo ei pidättele. - -Mutta kuninkaan silmät laajenivat mielenkarvaudesta; hän ei uskaltanut -enää katsahtaa kuningattareen. Ylpeydessään kaikkia muita luotuja -korskeampana Itävallan Anna koetti musertaa juhlien toimeenpanijan -osoittamalla halveksumista kaikelle, mitä hänelle tarjottiin. -Hyväsydäminen ja elämää ikävöivä nuori kuningatar sitävastoin ylisteli -Fouquetia, soi hyvällä ruokahalulla ja kyseli useiden tarjottujen -hedelmäin nimiä. Fouquet vastasi, että hän ei niitä itsekään -tiennyt, kertoen saavansa niitä ansareistaan, joissa hän usein itse -kokeili ulkomaisilla harvinaisuuksilla. Kuningas käsitti hänen -hienotunteisuutensa, ja se nöyryytti häntä vain yhä enemmän. Kuningatar -tuntui hänestä hiukan maalaiselta, ja Itävallan Anna muistutti -liiaksi Juno-jumalatarta. Itse hän koetti huolellisesti säilyttää -kylmäkiskoisuutensa, pidättyä sekä liiallisesta halveksimisesta että -yksinkertaisesta ihastelusta. - -Mutta Fouquet oli ennakolta oivaltanut tämän kaiken: hän oli niitä -miehiä, jotka osaavat ottaa lukuun seurauksia edeltäkäsin. Kuningas oli -nimenomaan selittänyt haluavansa Fouquetin luona aterioidessaan jättää -silleen hovisäännön ja istua pöydässä koko juhlayleisön kanssa. -Ministeri oli kuitenkin saanut sovitetuksi, että kuninkaan päivällinen -tarjottiin tavallaan erikseen tässä yhteisessäkin tilaisuudessa. -Kokoonpanoltaan merkilliseen ateriaan kuului kaikkea, mistä kuningas -erityisesti piti, kaikkia hänen tavanomaisia mieliruokiaan, joten -Ludvigilla, valtakuntansa vankimmalla syömärillä, ei ollut mitään -aihetta verukkeeseen, että hänellä ei ollut ruokahalua, ja Fouquet meni -pitemmällekin: hän oli kuninkaan määräyksestä istuutunut itsekin -pöytään, mutta heti kun liemiruuat oli tarjoiltu, nousi hän omasta -kohdastaan palvelemaan hallitsijaa, hänen puolisonsa asettuessa -leskikuningattaren nojatuolin taakse seisomaan. Junon ylenkatse ja -Jupiterin nyrpeys eivät kyenneet vastustamaan tätä ylenpalttista -herttaisuutta. Leskikuningatar söi San-Lucarin viiniin kastetun -sokerileivoksen, ja kuningas maisteli kaikkea, virkkaen ministerille: -"Olisi mahdotonta, herra yli-intendentti, maukkaammin varustaa -ruokapöytää." - -Silloin koko hovi ryhtyi ruokiin käsiksi niin innokkaasti kuin Egyptin -heinäsirkkaparvi hyökkää vihantaan laihoon. - -Lopulta kuningas nälkänsä tyydytettyään jälleen synkistyi -- sitäkin -karvaammin, kun oli katsonut pakolliseksi osoittaa hyväntuulisuutta -välillä, ja hänen nurjamielisyyttään lisäsi sekin käsitys, että hänen -saattueensa ilmaisi mielihyväänsä isännälle muka liiaksi. - -D'Artagnan, joka söi lujasti ja joi viininsä sekoittamattomana, vaikka -siltä ei näyttänyt, aterioitsi rauhassa edelleen, olematta mitään -huomaavinansa, mutta kuitenkin kaiken aikaa tehden hyödyllisiä -havaintoja. - -Aterian päätyttyä kuningas ei tahtonut menettää iltakävelyään. Puisto -oli valaistu, ja ikäänkuin Vauxin herran käytettäväksi asettuen -hopeoitsi kuukin timanteillaan ja fosforihohteellaan tiheikköjä ja -lammikoita. Varjoisilla käytävillä tuntui virkistävä viileys, ja ne -olivat niin pehmeiksi hiekoitetut, että niitä asteli ihan -nautinnokseen. Juhlatunnelmasta ei enää puuttunut mitään, kun kuningas -osuikin tapaamaan la Vallièren erään lehdon mutkassa, saaden -tilaisuuden puristaa hänen kättänsä ja kuiskata hänelle: "minä rakastan -sinua", kenenkään muun sitä kuulematta kuin saattelevan d'Artagnanin ja -edellä astuvan herra Fouquetin. - -Lumottu yö kävi myöhäiseksi. Kuningas kysyi huonettaan, ja heti syntyi -yleinen hyörinä. Kuningattaret saatettiin luuttujen ja huilujen -sävelissä suojiinsa, ja kuningas näki makuuhuoneeseensa noustessaan -muskettivartionsa, jonka herra Fouquet oli haetuttanut Melunista ja -kutsunut illalliselle. - -D'Artagnan menetti kaiken epäluuloisuutensa. Hän oli väsyksissä, hän -oli syönyt hyvän aterian ja tahtoi kerran elämässään nauttia juhlasta -todellisen kuninkaan luona. - --- Herra Fouquet, -- päätti hän, -- on minun mieheni! - -Se unenjumalalle vihitty huone, johon kuningas johdettiin monin -juhlallisuuksin, ansaitsee lyhyen kuvauksen kertomuksessamme. Se oli -palatsin kaunein ja avarin suoja. Le Brunin sivellin oli sen -kupukatossa esittänyt ihania ja kaameita unelmia, joita Morfeus kutoo -kuninkaille yhtä hyvin kuin tavallisille kuolevaisille. Kaiken -suloisen, mitä uni tuottaa, kaikki, mitä sillä on tarjottavana -hunajanmakeata, hyväntuoksuista, kukkia ja nektaria, hekumaa tai -aistimusten lepoa, oli maalari käyttänyt freskojensa värittelyyn. -Sommittelu oli toiselta osaltaan yhtä viehkeä kuin se toisaalta oli -synkkä ja hirvittävä. Myrkkyjuomalla täytetyt maljat, nukkujan pään yli -välkkyvä miekka, kauheasti naamioidut noidat ja peikot, ilmiliekkiä tai -sysimustaa yötä pelättävämpi puolihämy olivat noiden ihanien taulujen -puitteina. - -Kuningasta puistatti hänen astuessaan upeaan kamariin. Fouquet kysyi, -vaivasiko häntä jokin. - -"Minua nukuttaa", vastasi Ludvig jokseenkin kalpeana. - -"Haluaako teidän majesteettinne heti yöpukunne?" - -"En, minun on vielä puhuteltava muutamia henkilöitä", virkkoi kuningas. -"Kutsuttakoon herra Colbert." - -Fouquet kumarsi ja poistui. - - - - -220. - -Viekas ja viekkaampi. - - -D'Artagnan ei ollut menettänyt aikaa; sellainen ei ollut hänen -tapojaan. Tiedusteltuaan Aramista hän oli juossut hakemaan, kunnes -tapasi tämän. Niin pian kun kuningas oli saapunut juhliin, oli Aramis -vetäytynyt huoneeseensa, kaiketi vielä miettimään jotakin uutta -kohteliaisuutta hänen majesteettinsa huvittamiseksi. - -D'Artagnan ilmoitti tulostaan ja tapasi Vannesin piispan Portoksen ja -useiden uudenaikaisten epikurolaisten seurassa siinä toisen huonekerran -komeassa suojamassa, jota seinäverhojensa mukaan nimitettiin siniseksi -kamariksi. - -Aramis tuli syleilemään ystäväänsä, tarjoten hänelle parhaan istuimen. -Ja kun kaikki muskettisoturin vaiteliaisuudesta huomasivat, että hän -halusi puhutella piispaa kahden kesken, lausuivat epikurolaiset -hyvästi. Portos jäi alalleen. Mutta runsaan aterian nautittuaan hän -olikin nukahtanut nojatuoliinsa. Tämä kolmas läsnäolija ei siis -häirinnyt haastelua. Hän kuorsasi kaikuvasti, ja tämän basson -poljennossa saattoi jutella kuin muinaisaikaisen lausuntalaulun -säestyksellä. - -D'Artagnan tunsi, että hänen oli keskustelu aloitettava. Esitettävä -asia oli laatuaan hankala, ja hän katsoi paremmaksi ryhtyä siihen -mutkattomasti. - -"No, nyt siis ollaan Vauxissa!" virkkoi hän. - -"Niinpä vainenkin, d'Artagnan. Pidätkö tästä oleskelusta?" - -"Paljon, ja myöskin herra Fouquetista." - -"Eikö hän ole herttainen?" - -"Herttaisempi ei voisi olla." - -"Sanotaan, että kuningas esiintyi häntä kohtaan alussa -kylmäkiskoisesti, mutta hänen majesteettinsa kuuluu pehmenneen?" - -"Etkö siis itse ollut näkemässä, kun mainitset niin sanotaan?" - -"En, minulla oli puuhaa noiden herrojen kanssa, jotka täältä läksivät, -kun huomiseksi on ohjelmassa näyttämöesityksiä ja piiriratsastuksia." - -"Kas, kas, sinäkö täällä olet juhlallisuuksien järjestäjänä -- sinä?" - -"Minä olen aina suosinut haaveellisia huveja, tiedäthän; minussa on -ollut jonkun verran runoilijaa milloin millekin alalle." - -"Niin, sepitithän viehättäviä säkeitäkin, joita kyllä vielä muistelen." - -"Ne olen itse unohtanut. Mutta mielelläni opin muiden sepittämiä, -sellaisten kykymiesten kuin Molièren, Pélissonin la Fontainen." - -"Tiedätkös, Aramis, mikä ajatus pälkähtikään päähäni äsken -juhla-aterialla?" - -"En. Puhu pois. En sitä muutoin arvaisi; sinulla on niitä niin paljon!" - -"Ka, juolahti mieleeni, että Ranskan oikea kuningas ei ole Ludvig XIV." - -"Häh?" äännähti Aramis väkisinkin tähdäten muskettisoturiin merkillisen -katseen. - -"Ei, vaan herra Fouquet." - -Aramis hengähti ja hymyili. - -"Sinä olet kateellinen kuten muutkin!" hän virkkoi. "Lyömmekö vetoa, -että tuon lauseen on herra Colbert kuiskannut korvaasi?" - -Mielistelläkseen Aramista d'Artagnan kertoi Colbertin vastoinkäymiset -Melunin pysähdyksen aikana. - -"Hylky miehekseen se Colbert!" tokaisi Aramis. - -"On totisesti!" - -"Ja ajatella", lisäsi piispa, "että se kehno neljän kuukauden kuluttua -on ministerisi!" - -"Pyh!" - -"Ja että sinä palvelet häntä kuin Richelieuta, kuin Mazarinia." - -"Samaten kuin sinä palvelet Fouquetia", sanoi d'Artagnan. - -"Se kuitenkin erona, rakas ystävä, että Fouquet ei ole Colbert." - -"Se on totta." - -Ja d'Artagnan tekeytyi murheellisen näköiseksi. - -"Mutta", hän lisäsi tuokion kuluttua, "miksi sanoitkaan minulle, että -Colbertista tulee neljässä kuukaudessa ministeri?" - -"Senvuoksi, että Fouquet ei pysy siinä asemassa", vastasi Aramis. - -"Ollen joutumassa häviöön, vai mitä?" kysyi d'Artagnan. - -"Kerrassaan." - -"Miksi hän sitten panee toimeen suuria juhlia?" kysyi muskettisoturi -niin luonnollisen hyväntahtoisella äänellä, että se hetkiseksi eksytti -piispan. "Kas, kun et sinä ole neuvonut häntä luopumaan sellaisesta?" - -Jälkimmäinen lause tuntui liialliselta. Aramis kävi jälleen -epäluuloiseksi. - -"Hänen on hoideltava välejään kuninkaaseen", selitti piispa. - -"Syöksemällä itsensä turmioon?" - -"Niin, turmioon hänen tähtensä." - -"Omituinen laskelma!" - -"Välttämättömyys." - -"En käsitä, rakas Aramis." - -"Niin on asia; olethan huomannut herra de Colbertin kasvavan -vihamielisyyden." - -"Ja että herra Colbert kannustaa kuningasta vapautumaan -yli-intendentistä." - -"Se on päivänselvää." - -"Ja että herra Fouquetia vastaan juonitellaan." - -"Sekin tiedetään." - -"Näyttääpä omituiselta, että kuningas liittyy miestä vastaan, joka -tulee tuhlanneeksi omaisuutensa häntä miellyttääkseen." - -"Niin kyllä", myönsi Aramis verkalleen, yhä epäluuloisena, mutta -uteliaana kajoamaan puheenaiheeseen eräältä toiselta puolen. - -"On monenlaista hullutusta", pitkitti d'Artagnan, "enkä minä pidä -kaikista niistä, joihin sinä antaudut." - -"Millaisia ne ovat?" - -"Illalliskemut, tanssiaiset, konsertit, huvinäytelmät, -piiriratsastukset, keinotekoiset vesiputoukset, raketit ja -ilotulitukset, juhlavalaistukset ja lahjat, -- kaikki tuo kyllä lienee -asianmukaista; mutta eivätkö nuo melkoiset kustannukset jo olisi -riittäneet? Tarvitsiko...?" - -"Mitä?" - -"Tarvitsiko esimerkiksi sisustaa uudestaan kokonainen talo?" - -"Oh, se on totta! Huomautin siitä herra Fouquetille, mutta hän vastasi, -että jos hän olisi kyllin rikas, tarjoaisi hän kuninkaalle uuden -linnan, uuden uutukaisen tuuliviireistä kellareihin asti, uuden -kaikkine kalustuksineen, ja että hän kuninkaan lähdettyä polttaisi koko -komeuden, jotta mitään ei jäisi muiden nautittavaksi." - -"Tuo on silkkaa espanjalaissuurellisuutta!" - -"Sitä hänelle sanoin, mutta silloin hän lisäsi: 'Ken minua neuvoo -säästäväisyyteen, on viholliseni.'" - -"Se on mielettömyyttä, sanon sinulle, niinkuin se muotokuvakin." - -"Mikä muotokuva?" virkahti Aramis. - -"Kuninkaan muotokuva, se yllätys..." - -"Yllätys?" - -"Niin, jota varten sinä otit mallitilkkuja Perceriniltä." - -D'Artagnan pysähtyi. Hän oli sinkauttanut nuolen. Nyt oli enää vain -mitattava sen kantavuus. - -"Se on pieni kohteliaisuus", vastasi Aramis. - -D'Artagnan astui suoraan ystävänsä luo, tarttui hänen molempiin -käsiinsä ja katsoi häntä silmiin. - -"Aramis", kysyi hän, "vieläkö minusta hiukan pidät?" - -"Vieläkö pidän!" - -"Hyvä! Teeppä silloin mielikseni. Miksi otit Perceriniltä näytetilkkuja -kuninkaan puvuista?" - -"Tule kanssani kysymään sitä Le Brun-poloiselta, joka on ahertanut -niiden parissa kaksi päivää ja kaksi yötä." - -"Aramis, tuo on totta maailmalle; mutta minulle..." - -"Tosiaankin, d'Artagnan, sinä kummastutat minua!" - -"Ole hyvä minulle. Sano minulle totuus. Ethän kai tahtoisi, että -joutuisin ikävyyksiin?" - -"Rakas ystävä, sinä käyt käsittämättömäksi. Mitä hiton epäluuloja -oikeastaan haudot?" - -"Uskotko vaistoihini? Ennenhän niihin luotit. No niin, vaistoni sanoo -minulle, että sinulla on joku salattu suunnitelma." - -"Minullako suunnitelma?" - -"En ole siitä varma." - -"_Pardieu_!" - -"En ole siitä varma, mutta valalle menisin." - -"Kuulehan, d'Artagnan, sinä tuotat minulle raskasta mielipahaa. Jos -minulla tosiaan on suunnitelma sinulta kätkettävänä, niin teen -velvollisuuteni, eikö niin? Jos minun taasen tulisi ilmaista sinulle -joku suunnitelma, niin enhän toki kiertelisi." - -"Ei, Aramis, ei, on suunnitelmia, jotka paljastetaan vasta otollisella -hetkellä." - -"Sitten, ystäväiseni", vastasi piispa nauraen, "se otollinen hetki ei -ole vielä tullut." - -D'Artagnan pudisti surumielisesti päätänsä. - -"Ystävyys, ystävyys", pahoitteli hän, "tyhjä sana! Siinä mies, joka -sitä häneltä pyytäessäni antaisi hakata itsensä palasiksi minun -tähteni." - -"Se on totta", myönsi Aramis ylevästi. - -"Ja tuo mies, joka vuodattaisi puolestani jokaisen veripisaransa, ei -avaa minulle pienoista sopukkaa sydämestään. Ystävyys, sen toistan, on -vain varjo ja houkutin, kuten kaikki muukin, mikä maailmassa -kimmeltää!" - -"Älä haasta tuohon tapaan meidän ystävyydestämme", vastasi piispa -lujalla ja vakuuttavalla äänellä. "Se ei ole sitä lajia, josta puhut." - -"Katso minua, Aramis. Meitä on nyt kolme neljän asemesta. Sinä eksytät -minua, minä epäilen sinua, ja Portos nukkuu. Kaunis ystäväkolmikko, -eikö olekin? Kaunis jäännös!" - -"Voin sinulle sanoa vain yhden seikan, d'Artagnan, ja sen vakuutan -sinulle evankeliumin kautta. Minä olen kiintynyt sinuun kuten ennenkin. -Jos koskaan olen osoittamatta sinulle luottamusta, se tapahtuu muiden -eikä sinun tai itseni tähden. Kaikesta, mitä teen ja missä onnistun, -tulee sinullekin osasi. Lupaa minulle sama suosio, puhu!" - -"Ellen erehdy, Aramis, niin nuo sanat ovat tällä hetkellä lausuttuina -täynnä jalomielisyyttä." - -"Mahdollista kyllä." - -"Sinulla on salahankkeita herra Colbertia vastaan. Jos vain siitä on -kysymys, _mordioux_, niin sano se minulle! Minulla on pihdit, joilla -voi vetää hampaan ulos." - -Aramis ei voinut pidättää halveksivaa hymyä, joka vilahti hänen -ylväillä piirteillään. - -"Ja jos haudon salajuonia herra Colbertia vastaan, mitä pahaa siinä -olisi?" - -"Se on sinulle liian vähän, etkä sinä Colbertia kukistaaksesi ole -käynyt pyytämässä näytetilkkuja Perceriniltä. Oi, Aramis, me emme ole -vihollisia, me olemme veljiä. Sano minulle, mihin aiot ryhtyä, ja saat -d'Artagnanin sanan siitä, että ellen voi sinua auttaa, vannon pysyväni -puolueettomana." - -"Minä en aio ryhtyä mihinkään", intti piispa. - -"Aramis, ääni puhuu minulle, se valaisee minua; se ääni ei ole minua -koskaan pettänyt. Sinulla on hankkeita kuningasta vastaan!" - -"Kuningasta?" huudahti Aramis pahastusta teeskennellen. - -"Sinun kasvosi eivät saa minua harhaantumaan. Kuningasta vastaan, -toistan." - -"Auttaisitko minua?" virkkoi Aramis, naurunsa ivallinen värähdys vielä -äänessään. - -"Aramis, tekisin enemmän. Minä en ainoastaan auttaisi sinua, en pysyisi -ainoastaan puolueettomana, vaan minä pelastaisin sinut." - -"Sinä olet hullu, d'Artagnan." - -"Minä olen viisaampi meistä kahdesta." - -"Sinä, joka epäilet minun tahtovani salaa murhata kuninkaan!" - -"Kuka siitä puhuu?" virkkoi muskettisoturi. - -"No, ymmärtäkäämme toki toisiamme; en käsitä, mitä voi tehdä -lailliselle kuninkaalle, kuten meidän, ellei häntä murhaa." - -D'Artagnan ei vastannut mitään. - -"Sinulla on sitäpaitsi vartijasi ja muskettisoturisi täällä", huomautti -piispa. - -"On kyllä." - -"Te ette ole herra Fouquetin luona, vaan kotona." - -"Se on totta." - -"Ja tälläkin hetkellä on herra Colbert antamassa kuninkaalle kaikkia -niitä neuvoja herra Fouquetia vastaan, joita sinä ehkä itse tahtoisit -hänelle antaa, ellen minä olisi pelissä." - -"Aramis, Aramis! Jumalan tähden, ystävän sana!" - -"Ystävän sanalla, tämä on totuus. Jos aion sormellanikaan koskea -Itävallan Annan poikaan, tämän maan oikeaan kuninkaaseen; ellei minulla -ole vakava aikomus langeta maahan hänen valtaistuimensa juureen, ellei -ajatuksissani huomispäivä täällä Vauxissa ole kuninkaani päivistä -kunniakkain, iskeköön minut salama kuoliaaksi, sen sanon." - -Aramis oli valaansa lausuessaan kääntänyt kasvonsa huoneensa -vuodekomeroon päin, jossa d'Artagnan -- muutenkin istuen selin siihen --- ei voinut aavistaa ketään olevan kätkettynä. Piispan vakuutuksen -hartaus, sanojen tarkoituksellinen hitaus, vannomisen juhlallisuus -antoivat muskettisoturille mitä täydellisintä tyydytystä. Hän tarttui -Aramiksen molempiin käsiin ja puristi niitä sydämellisesti. - -Aramis oli kalpenematta kestänyt nuhteet, mutta ylistyksiä kuullessaan -hän punastui. Petetty d'Artagnan oli hänelle kunniakas saavutus. -Luottavainen d'Artagnan saattoi hänet häpeämään. - -"Lähdetkö jo?" kysyi hän syleillen ystävää punastuksensa salaamiseksi. - -"Kyllä, virkani kutsuu minua. Minun on kuulusteltava yön tunnussana." - -"Missä sinä nukut?" - -"Kuninkaan eteishuoneessa kaiketikin. Entä Portos?" - -"Vie sinä hänet täältä, sillä hän pauhaa kuin kanuuna." - -"Ah... eikö hän asukaan luonasi?" kysyi d'Artagnan. - -"Ei suinkaan. En tiedä, missä hänen huoneensa on." - -"Hyvä on!" virkkoi muskettisoturi, jolta tämä kumppanusten ero poisti -viimeisetkin epäluulot. - -Ja hän tönäisi Portosta olkapäähän. Tämä mörisi vastaukseksi. - -"Tule!" kehoitti kapteeni. - -"Kah, d'Artagnan, rakas veikkonen! Mikä merkillinen sattuma sinut on -tänne tuonut? Ah, se on totta, minähän olen Vauxin juhlilla!" - -"Komeassa puvussasi." - -"Siinä menetteli herra Coquelin de Volière hyvin herttaisesti, eikö -totta?" - -"Sh!" hillitsi Aramis. "Sinähän astut permannot puhki." - -"Se on totta", vahvisti muskettisoturi. "Tämä huone on kupulaen -yläpuolella." - -"Enkä minä ole ottanut sitä asesaliksi", lisäsi piispa. "Kuninkaan -huoneessa on unen viihdykkeitä lakena. Älä unohda, että minun -parkettini on sen päällystyksenä. Hyvää yötä ystäväni, kymmenen -minuutin kuluttua olen unen helmoissa." - -Ja Aramis saattoi heitä hiljaa nauraen ulos huoneestaan. Sitten hän -lukitsi nopeasti salvat, tukki ikkunat ja kutsui: - -"Monseigneur, monseigneur!" - -Filip tuli esille vuodekomerosta, työntäen makuusijan taakse asetetun -verho-oven syrjään. - -"Kylläpä se d'Artagnan on kovin epäilevällä kannalla", virkkoi hän. - -"Ah, te tunsitte d'Artagnanin, eikö totta?" - -"Ennenkuin hänen nimeänsäkään mainitsitte." - -"Hän on muskettisoturienne kapteeni." - -"Hän on _minulle_ hyvin uskollinen", vastasi Filip, korostaen sanaa. - -"Uskollinen kuin koira, puree joskus. Ellei d'Artagnan tunne teitä -ennenkuin _toinen_ on poistettu, voitte iäti luottaa häneen, sillä jos -hän ei ole nähnyt mitään, pysyy hän uskollisuudessaan, ja jos hän näkee -liian myöhään, ei hän gascognelaisena koskaan tunnusta joutuneensa -petetyksi." - -"Sitä ajattelin. Mitä nyt teemme?" - -"Te asetutte tähystyspaikalle tarkkaamaan kuninkaan levollemenoa, -nähdäksenne mitä pikku muodollisuuksia teidän on vuoteeseen -laskeutuessanne noudatettava." - -"Hyvä on. Mihin asetun?" - -"Istuutukaa tälle telttatuolille. Minä siirrän parkettia. Te katsotte -tästä aukosta, joka vastaa kuninkaan huoneen kupulakeen laitettuja -valeikkunoita. Näettekö?" - -"Näen kuninkaan." - -Ja Filip säpsähti kuin vihollisen ilmestymisestä. - -"Mitä hän tekee?" - -"Hän on aikeissa pyytää jotakuta miestä istuutumaan lähelleen." - -"Herra Fouquetia?" - -"Ei, ei se hän ole; malttakaas..." - -"Muistiinpanot, ruhtinaani, muotokuvat!" - -"Mies, jota kuningas pyytää istuutumaan luoksensa, on Colbert." - -"Colbertko kuninkaan luona?" huudahti Aramis. "Mahdotonta!" - -"Katsokaa." - -Aramis vajotti katseensa parketin uurteeseen. - -"Niin", myönsi hän, "Colbert itse. Oi, monseigneur, mitä saammekaan -kuulla ja mihin tuo tuttavallisuus johtaa?" - -"Ei se ainakaan tietäne hyvää herra Fouquetille!" - -Prinssi ei erehtynyt. Olemme nähneet, että Ludvig XIV oli kutsuttanut -Colbertin ja että tämä oli saapunut. Keskustelu oli alkanut sellaisella -erikoisella suosiollisuudella, jota kuningas hyvin harvoin osoitti. -Tosin hallitsija oli yksinään alamaisensa kanssa. - -"Istuutukaa, Colbert." - -Ilonsa innossa intendentti, joka oli pelännyt virkaeroa, kieltäytyi -tästä tavattomasta kunniasta. - -"Ottaako hän tarjouksen vastaan?" kysyi Aramis. - -"Ei, hän jää seisomaan." - -"Kuunnelkaamme, ruhtinaani." - -Ja tuleva kuningas ja tuleva paavi kuuntelivat kiihkeästi noita -yksinkertaisia kuolevaisia, jotka olivat heidän jalkainsa alla ja -valmiina heidän muserrettavikseen, mikäli he tahtoivat. - -"Colbert", virkkoi kuningas, "te olette tuottanut minulle tänään paljon -ikävyyksiä." - -"Sire... minä tiesin sen." - -"Hyvä! Pidän tuosta vastauksesta. Niin, te tiesitte sen. Se oli -rohkeata menettelyä." - -"Alistuin vaaraan saattaa teidän majesteettinne tyytymättömäksi, mutta -minun täytyi myöskin uskaltaa salata teiltä totinen etunne." - -"Entä sitten? Pelkäsittekö jotakin puolestani?" - -"Vaikkapa vain ruuansulatushäiriöitä, sire", virkkoi Colbert. "Sillä -kukaan ei tarjoa kuninkaalleen moisia juhlia muuta kuin näännyttääkseen -hänet herkkuihin." - -Tämän karkean leikkipuheen jälkeen Colbert odotteli hyvillä mielin sen -vaikutusta. Ludvig XIV, valtakuntansa turhamaisin ja herkkätuntoisin -mies, antoi vielä tämänkin sukkeluuden Colbertille anteeksi. - -"Tosiaankin", myönsi hän, "herra Fouquet on tarjonnut minulle liian -uhkean aterian. Sanokaahan, Colbert, mistä hän ottaa noiden tavattomien -kulujen peittämiseen tarvittavat rahat? Tiedättekö?" - -"Kyllä sen tiedän, sire." - -"Selittäkäähän minulle hiukan." - -"Se on helppoa, ihan pennilleen." - -"Tiedän teidät tarkaksi laskuissa." - -"Se on ensimmäinen ominaisuus, jota voi vaatia raha-asiain -intendentiltä." - -"Kaikilla ei sitä ole." - -"Kiitän teidän majesteettianne niin imartelevan ylistyksen -lausumisesta." - -"Herra Fouquet on siis rikas, hyvin rikas, ja sen, monsieur, tietävät -kaikki." - -"Kaikki, sekä elävät että kuolleet." - -"Mitä tuo tarkoittaa, herra Colbert?" - -"Elävät näkevät herra Fouquetin varallisuuden; he ihmettelevät sen -vaikutusta ja paukuttavat käsiään. Mutta kuolleet, jotka ovat meitä -viisaammat, tietävät syyt ja syyttävät." - -"No, johtuuko herra Fouquetin rikkaus erityisistä syistä?" - -"Intendentin virka suosii usein niitä, jotka sitä hoitavat." - -"Teidän on minulle puhuttava luottavaisemmin; älkää pelätkö mitään, -olemmehan aivan yksin." - -"Omantuntoni kannattamana ja kuninkaani turvissa minä en koskaan pelkää -mitään, sire", vakuutti Colbert kumartaen. - -"No, jos siis kuolleet puhuisivat..." - -"Ne puhuvat toisinaan, sire. Lukekaa." - -"Ah", kuiskasi Aramis prinssille, joka kuunteli hänen vieressään, -tarkaten jokaista tavua, "koska olette täällä kuninkuuttanne oppimassa, -monseigneur, niin kuunnelkaa oikein ruhtinaallista kehnoutta. Pääsette -todistajaksi näytelmään, jonka laatuisia vain Jumala yksin tai -pikemminkin perkele keksii ja panee toimeen. Kuunnelkaa tarkkaan, siitä -on teille hyötyä." - -Prinssi jännitti huomaavaisuuttansa ja näki Ludvig XIV:n ottavan -Colbertin kädestä tämän ojentaman kirjeen. - -"Kardinaalivainajan käsialaa!" virkahti kuningas. - -"Teidän majesteetillanne on hyvä muisti", vastasi Colbert kumartaen; -"on mainio ominaisuus työhön määrätylle kuninkaalle, että hän noin -tuntee käsialat ensi näkemällä." - -Ludvig luki Mazarinin kirjeen, jonka lukijamme tuntevat rouva -Chevreusen ja Aramiksen kiistasta, niin että se ei ilmaisisi mitään -uutta, jos sen tässä esittäisimme. - -"En oikein käsitä", lausui kuningas hyvin innostuneena. - -"Teidän majesteettinne ei vielä tunne rahaministeriön virkailijain -tapoja." - -"Näen, että on kysymys herra Fouquetille annetuista varoista." - -"Kolmestatoista miljoonasta. Sievä summa!" - -"Niin todellakin... No, puuttuvatko nuo kolmetoista miljoonaa yleisistä -tileistä? En tätä oikein ymmärrä, sanon. Miksi ja miten olisi tuo -vaillinki mahdollinen?" - -"En sano mahdollinen; sanon todellinen." - -"Väitätte kolmetoista miljoonaa puuttuvan tileistä?" - -"Minä en sitä sano, vaan tilikirjat." - -"Ja tämä herra Mazarinin kirje ilmoittaa tuon summan käytön ja -vastaanottajan nimen?" - -"Kuten teidän majesteettinne voi vakuuttautua." - -"Niin, tosiaankin, siitä ilmenee, että herra Fouquet ei ollut -palauttanut noita kolmeatoista miljoonaa." - -"Ja se puutos ilmenee yhä tileissä, sire." - -"No, niinpä...?" - -"Niinpä, sire, koska herra Fouquet ei ole palauttanut noita -kolmeatoista miljoonaa, on hän ne siirtänyt omiin varoihinsa, ja -sellaisella summalla voi kustantaa hyvinkin nelinkertaisesti saman -komeuden kuin teidän majesteettinne kykeni hankkimaan Fontainebleaussa, -missä emme tuhlanneet kuin kaikkiaan kolme miljoonaa, kuten -muistanette." - -Oli kömpelön miehen suussa hyvin taitava mustaaminen vedota juhliin, -joissa kuningas Fouquetin vihjauksesta ensi kertaa huomasi hänen -alemmuutensa. Colbert maksoi Vauxissa, mitä Fouquet oli hänelle tehnyt -Fontainebleaussa, ja kelpo rahamiehenä hän suoritti sen korkoineen. -Saatettuaan kuninkaan tähän mielentilaan ei Colbertilla enää ollut -paljonkaan tehtävänä. Hän tunsi sen; kuningas oli käynyt synkäksi, -Colbert odotti hallitsijansa ensi sanaa yhtä kärsimättömänä kuin Filip -ja Aramis sitä vartosivat korkealta tähystyspaikaltaan. - -"Tiedättekö, mitä kaikesta tuosta seuraa, herra Colbert?" virkkoi -kuningas hiukan mietittyään. - -"En, sire, sitä en tiedä." - -"Siitä seuraa, että jos tuo kolmentoista miljoonan anastaminen -voitaisiin näyttää toteen..." - -"Mutta se on toteen näytetty." - -"Tarkoitan, että jos se tehtäisiin julkiseksi, herra Colbert..." - -"Luullakseni julkaistaisiin se huomenna, jos teidän majesteettinne..." - -"Jos en olisi herra Fouquetin vieraana", täydensi kuningas varsin -arvokkaasti. - -"Kuningas on kaikkialla kotonaan, sire, ja varsinkin asumuksissa, -joiden rakentaminen on maksettu hänen varoillaan." - -"Minusta tuntuu", huomautti Filip hiljaa piispalle, "että arkkitehdin, -joka on tämän kupulaen rakentanut, on täytynyt sen tarkoitusta -aavistaen laittaa se niin, että sen voi syöstä herra Colbertin -kaltaisten mustien heittiöiden niskaan." - -"Minäkin ajattelin sitä", vastasi Aramis; "mutta herra Colbert on niin -lähellä kuningasta tällä hetkellä!" - -"Se on totta, siitä seuraisi uusi vallanperimys." - -"Ja nuorempi veljenne korjaisi kaikki hedelmät, monseigneur. No, -olkaamme hiljaa ja kuunnelkaamme edelleen." - -"Meidän ei tarvitse kauan kuunnella", sanoi nuori prinssi. - -"Miten niin, monseigneur?" - -"Siksi, että minä en kuninkaana vastaisi enää mitään." - -"No, mitä tekisitte?" - -"Odottaisin huomisaamuun miettiäkseni." - -Ludvig XIV kohotti vihdoin silmänsä, ja huomaten Colbertin vielä -tarkkaavaisena odottavan hän sanoi äkkiä muuttaen puheenainetta: - -"Herra Colbert, huomaan ajan käyvän myöhäiseksi; menen nukkumaan." - -"Ah", virkahti Colbert, "minä saan..." - -"Huomiseen. Aamulla olen tehnyt päätökseni." - -"Hyvä on, sire", vastasi Colbert vimmoissaan, vaikka hän kuninkaan -edessä hillitsi itsensä. Ludvig viittasi kädellään, ja intendentti -poistui takaperin ovea kohti. - -"Palvelusväkeni!" huudahti kuningas. - -Tultiin laittamaan kuningasta vuoteeseen. Filip aikoi poistua -tähystyspaikaltaan. - -"Vielä hetkinen", pyysi Aramis tavanmukaisen säveästi; "se, mikä nyt -tapahtui, on vain yksityisseikka, emmekä siitä enää huomenna mitään -välitä. Mutta kuninkaan riisuutuminen, makuullemenon pikku järjestelmä, --- kah, monseigneur, se on tärkeätä! Oppikaa, oppikaa asettumaan -vuoteeseenne, sire. Katsokaa, katsokaa!" - - - - -221. - -Colbertin hätävara. - - -Historia kertoo kyllin yksityiskohtaisesti seuraavan päivän julkiset -tapaukset, yli-intendentin loistavan juhlaohjelman lukuisat numerot. -Kaksi suurta kirjoittajaa on kuvannut _Vesiputouksen ja Ryöppysuihkun_ -suuren kiistan sekä _Kruununlähteen ja Luomakunnan_ mahtavan kuvaelman -niin selkeästi, että siihen ei ole mitään lisättävänä. Päivä oli siis -lyhyeen sanoen omistettu huvituksiin ja ilakoimiseen; käytiin -huviajelulla, nautittiin virvokkeita, katseltiin huvinäytelmää, jossa -Portos suureksi ihmetyksekseen tunsi herra Coquelin de Volièren -esittämässä osaa _Kiusanhengissä_, "hupsussa kurielussa", kuten parooni -du Vallon tätä nykyään sillä nimellä annettua kappaletta arvosteli. - -La Fontainella oli siitä varmastikin parempi käsitys, -- kirjoittihan -hän ystävälleen Maucroulle: - - "Se näytelmä on Molièren, - ja hän ei saanut suinkaan väärin - kiitosta kuulla koko hovin; - tuo nimi kuuluu kukaties - viel' yli Roomankin, ja kovin - halusta suon sen: siin' on mies!" - -Tuosta näkee, että la Fontaine oli ottanut varteen Pélissonin -kehoituksen ja alkanut pitää huolta sattuvammista loppusoinnuista. - -Portos oli kyllä muuten samaa mieltä la Fontainen kanssa siitä, että -Molière oli mies kerrassaan -- mutta vaatturit mittausapulaisena, -jotavastoin parooni ei teatterialalla havainnut häntä muuksi kuin -ilvehtijäksi. - -Mutta vielä hautoen edellisenä iltana näkemäänsä ja tuntien Colbertin -valaman myrkyn vaikutusta osoittausi kuningas kylmäkiskoiseksi, -pidättyväksi ja vaiteliaaksi koko tämän päivän, joka niin loistavan -rikkaana kaikenlaisista yllätyksistä tuntui nostattavan _Tuhannen ja -yhden yön_ ihmeitä hänen askelistaan. Mikään ei saanut hänen -katsantoansa kirkastumaan; hänen sielunsa pohjalla ilmeisesti paisui -karvautta, joka sai lisiä syrjäisistäkin seikoista, niinkuin lähde -epälukuisista pikkupuroista laajentuu joeksi. Vasta puolenpäivän aikaan -hänen sävynsä hiukan selkisi; epäilemättä hän oli päässyt päätökseen. - -Aramis saatteli häntä askel askelelta sekä hänen ajatuksissaan että -kävelyssään ja varmistui nyt siitä, että hänen odottamansa tapaus ei -enää lykkäytyisi pitkällekään. - -Tällä kertaa Colbert oli ihan kuin yhteistoiminnassa Vannesin piispan -kanssa, ja jos hänen jokainen neulanpistonsa kuninkaan sydämeen olisi -tapahtunut Aramiksen käskysanasta, ei hän olisi voinut toimia sen -tehokkaammin. - -Arvattavasti tuntien tarvetta synkän aikeen hetkelliseen unohtamiseen -kuningas näytti kaiken päivää yhtä ahkerasti tavoittelevan neiti de la -Vallièren seuraa kuin hän koetti kartella haastelua sekä Colbertin että -Fouquetin kanssa. - -Tuli ilta. Kuningas oli lausunut haluavansa lähteä kävelylle vasta -pelierän jälkeen. Illallisen jatkoksi hän siis ensin istuutui -pelipöytään, voitti tuhannen pistolia, pisti nämä taskuunsa ja nousi -sanoen: - -"Lähtekäämme puistoon, hyvät herrat." - -Siellä hän tapasi naiset. Sanoimme kuninkaan voittaneen tuhannen -pistolia ja korjanneen ne saaliikseen. Mutta herra Fouquet oli osannut -menettää kymmenentuhatta, niin että hovilaisillekin oli jakaantunut -melkoinen määrä taskurahoja, saaden heidän kasvonsa kuvastamaan pelkkää -mielihyvää ja hyväntuulisuutta. Samaa ei voinut sanoa kuninkaasta, -jonka otsa yhä pysyi varsin pilvistyneenä, vaikka hänkään ei ollut -välinpitämätön pelivoitostaan. Erään kujan mutkassa odotteli häntä -Colbert, varmaankin sovitussa kohtauksessa, sillä Ludvig, joka oli -häntä vältellyt, teki hänelle merkin ja tunkeusi intendentin keralla -syvemmälle puistoon. - -Mutta myöskin la Vallière oli pannut merkille kuninkaan synkkinä -hehkuvat katseet, ja kun hänen rakkaudelleen ei ollut mitään -läpitunkematonta valtiaan sielussa, oli hän tajunnut, että tämä -pidätelty äkäisyys uhkasi jotakuta. Hän asettui koston tielle niinkuin -laupeuden enkeli. Kovin murheellisena, sekavalla mielellä ja puolittain -suunniltaan tuskaannuksesta, kun oli joutunut niin pitkäksi aikaa eroon -rakastajastaan, rauhattomana tuon aavistelemansa sisäisen kuohumuksen -johdosta, hän ensin näyttäysi kuninkaalle hämmentynein ilmein, joita -Ludvig pahantuulisuudessaan tulkitsi epäedullisesti. Kun he sitten -olivat kahden kesken -- tai melkein yksinään, sillä nähdessään nuoren -tytön oli Colbert kunnioittavasti pysähtynyt kymmenen askeleen päähän, --- lähestyi kuningas la Vallièrea ja tarttui hänen käteensä. - -"Mademoiselle", hän virkkoi, "voinko ilman hienotunteisuuden loukkausta -kysyä teiltä, mikä teitä vaivaa? Povenne kohoilee, silmänne ovat -kosteat." - -"Voi, sire, jos olen murheissani, niin se on teidän majesteettinne -suruisuudesta tarttunutta." - -"Minäkö suruissani? Oh, te näette nyt huonosti, mademoiselle." - -"Ei, suru ei ole mieltäni painamassa." - -"Mikä siis, sire?" - -"Nöyryytys." - -"Nöyryytys? Oi, mitä sanottekaan?" - -"Minä tarkoitan, mademoiselle, että missä minä olen, siellä ei kukaan -muu saisi esiintyä valtiaana. Mutta katsokaahan vain, eikö tämän alueen -kuningas pimitä varjoon minua, Ranskan hallitsijaa. Haa", hän jatkoi -hammasta purren ja kädet nyrkissä, "kun vielä ajattelen, että tämä -mahtimies..." - -"Niin?" äännähti la Vallière peloissaan. - -"Että tämä mahtimies on epärehellinen palvelija, joka korskeilee -minulta varastamillaan varoilla... Mutta minä muutankin moisen -häpeämättömän virkanousukkaan juhlan sellaiseksi nolaukseksi hänelle, -että nuo hänen runoilijainsa laulamat Vauxin luonnottaret vielä kauan -säilyttävät sen muistissaan." - -"Oi, teidän majesteettinne..." - -"Kas, mademoiselle, aiotteko te käydä herra Fouquetin puolelle?" -kivahti Ludvig. - -"En, sire, kysyn teiltä vain, oletteko saanut varmoja tietoja, Teidän -majesteettinne on usein tullut tuntemaan hovikanteluiden arvon." - -Ludvig viittasi Colbertia lähestymään. - -"Puhukaa, herra Colbert", käski nuori hallitsija, "sillä luulenpa -tosiaan, että neiti de la Vallière tässä tarvitsee teidän sanaanne, -uskoakseen kuninkaan sanaa. Ilmoittakaa neidille, mitä herra Fouquet on -tehnyt. Ja te, mademoiselle, -- oh, se ei käy pitkälliseksi, -- -suvaitkaa hyväntahtoisesti kuunnella, minä pyydän." - -Minkätähden Ludvig niin hartaasti vaati sitä? Selitys on aivan -yksinkertainen: hänen sydämensä ei ollut levollinen, hän uumoili tässä -kolmentoista miljoonan jutussa jotakin rumaa ja salaperäistä vehjettä -ja olisi suonut, että la Vallièren puhdas sydän olisi varkauden -ajatuksen vieraannuttamana yhdellä sanalla hyväksynyt sen päätöksen, -jonka hallitsija oli tehnyt, vaikka epäröitsikin panna sitä täytäntöön. - -"Puhukaa, monsieur", kehoitti la Vallière Colbertia, joka oli astunut -esiin; "puhukaa, koska kuningas tahtoo, että kuulen selityksenne. No, -sanokaa, mikä rikos on ilmennyt herra Fouqetista?" - -"Kah, ei kovinkaan vakava, mademoiselle", vastasi musta juonittelija; -"pelkkä luottamuksen väärinkäyttö..." - -"Sanokaa, sanokaa se, Colbert, ja sitten jättäkää meidät ja menkää -ilmoittamaan herra d'Artagnanille, että minulla on määräyksiä -annettavina hänelle", lausui kuningas. - -"Herra d'Artagnanille!" huudahti la Vallière; "ja mihin herra -d'Artagnania tarvitaan, sire? Rukoilen teitä sanomaan sen minulle." - -"_Pardieu_, vangitsemaan tuo mahtaileva havittelija, joka pyrkii -kohottautumaan minun taivaalleni." - -"Vangitsemaan herra Fouquet, sanotte?" - -"Kas, se hämmästyttää teitä?" - -"Omassa talossaan?" - -"Miksei? Jos hän on rikollinen, niin hän ei kotonansakaan ole syytön." - -"Herra Fouquet, joka juuri käyttää viimeiset varansa kunnianosoituksiin -kuninkaallensa?" - -"Uskon teidän tosiaankin puolustavan kavaltajaa, mademoiselle." - -Colbert puhkesi hiljaiseen nauruun. Ludvig käännähti katsomaan, mistä -se sihinä kuului. - -"Sire", sanoi la Vallière, "herra Fouquetia en puolusta, vaan teitä -itseänne." - -"Minuako?... Te puolustatte minua?" - -"Sire, te häpäisette itseänne sellaisella määräyksellä." - -"Häpäisenkö?" mutisi kuningas kalveten kiukusta. "Totisesti, -mademoiselle, te ilmaisette omituista kiihkoa käsityksenne -lausumisessa." - -"En omaksu kiihkoa sanoihini, sire, vaan teidän majesteettinne -palvelemiseen", vastasi ylevä nuori tyttö. "Yhtä kiihkeästi omistaisin -siihen tarpeen tullen henkenikin." - -Colbert tahtoi murista. Silloin la Vallière -- tämä lakea olento -- -kääntyi häntä vastaan ja pakotti intendentin katseensa leimahduksella -vaikenemaan. - -"Monsieur", hän virkkoi, "kun kuningas toimii hyvin, en lausu mitään, -vaikka toimenpide olisikin kolaus minulle tai omaisilleni; mutta -kuninkaan huonosta toiminnasta muistutan, joskin hän sillä edistäisi -minun tai niiden etua, jotka ovat minulle rakkaita." - -"Mutta kaiketi minäkin olen hartaasti kiintynyt kuninkaaseen, -mademoiselle", rohkeni Colbert huomauttaa. - -"Niin, monsieur, me olemme kumpikin kiintyneet omalla tavallamme", -vastasi la Vallière sellaisella äänenpainolla, että se tunki nuoren -kuninkaan sydämeen. "Mutta minä rakastan häntä niin lujasti, että koko -maailma sen tietää, niin puhtaasti että itse kuningaskaan ei epäile -rakkaudessani mitään itsekkyyttä. Hän on minun kuninkaani ja herrani, -minä olen hänen nöyrä palvelijansa; mutta ken koskee hänen kunniaansa, -hän kajoaa minun elämääni. Ja vakuutan vieläkin, että kuninkaan -neuvominen vangituttamaan herra Fouquet täällä kotonansa häpäisee -kuningasta." - -Colbert painoi päänsä alas, sillä hän tunsi kuninkaan luopuvan -puoleltansa. Mutta samalla hän kuitenkin jupisi: - -"Mademoiselle, minun tarvitsisi lausua vain sananen." - -"Älkää sitä lausuko, monsieur, sillä minä en ottaisi sitä kuullakseni. -Mitä se hyödyttäisikään? Te tarkoitatte, että herra Fouquet on tehnyt -rikoksia? No, senhän tiedän, koska kuningas on sen sanonut; kun kerran -kuningas on lausunut uskovansa syytöksen, niin en siihen tarvitse -vahvistusta toisen suusta. Mutta vaikkapa herra Fouquet olisi ihmisistä -kehnoinkin, niin lausun suoraan julki, että hän on nyt loukkaamaton -kuninkaan taholta, koska kuningas on hänen vieraanansa. Vaikka tämä -palatsi olisi rahan väärentäjäin ja rosvojen tyyssija, niin hänen -kotinsa on turvattu, koska täällä on hänen vaimonsa, -- ja sitä -suojapaikkaa ei sovi pyövelien raastaa!" - -La Vallière vaikeni. Vastoin tahtoaankin kuningas ihaili hänen -esiintymistään; tuon äänen lämpö ja puolustuksen ylväys voittivat -hänet. Colbert taipui tappioon epätasaisessa taistelussa. Viimein -kuningas hengähti, pudisti päätänsä ja ojensi kätensä la Vallièrelle. - -"Mademoiselle", hän sanoi säveästi, "miksi puhuttekaan minua vastaan? -Tiedättekö, mitä tuo kurja tekee, jos annan hänelle toiminnan aikaa?" - -"Mutta, hyvä Jumala, eikö hän ole saalis, joka aina pysyy vallassanne?" - -"Entä jos hän livistääkin pakoon?" huudahti Colbert. - -"No, kuninkaan ikuiseksi kunniaksi jäisi sen tilaisuuden myöntäminen -näissä oloissa herra Fouquetille; ja mitä rikollisemmaksi hän -paljastuu, sitä suuremmaksi käy kuninkaan ylemmyys tähän kehnouteen ja -häpeään verraten." - -Ludvig suuteli la Vallièren kättä, vaipuen hiljaa polvilleen. - --- Olen hukassa, -- ajatteli Colbert. - -Sitten hänen kasvonsa äkkiä kirkastuivat. - --- Hei, en, enpä vielä! -- hän päätti itsekseen. - -Ja sillaikaa kun kuningas jättimäisen lehmuksen katveen suojassa -syleili la Vallièrea kaikella hellittämättömän rakkauden kiihkolla, -Colbert tyynesti penkoi lompakkoaan ja otti sieltä kirjeen muotoon -taitetun paperin. Tämä oli kenties jo hiukan kellahtava, mutta sen -täytyi olla hyvin kallisarvoinen, koska intendentti myhäili sitä -katsellessaan. Sitten hän siirsi vihaa säihkyvän silmäyksensä -viehättävään ryhmään, jonka nuori tyttö ja kuningas loivat varjokseen -puun siimeksessä, kun lähestyvien soihtujen hohde jo alkoi levitä -tummentoon. - -Ludvig huomasi soihtujen loisteen heijastumassa la Vallièren valkoiseen -hameeseen. - -"Lähdetään, Louise", hän kehoitti; "tuolta tullaan." - -"Mademoiselle, mademoiselle, -- tullaan", lisäsi Colbert jouduttaakseen -nuoren tytön poistumista. - -Louise katosi nopeasti puiden väliin. Kun sitten kuningas suoristausi, -polvistuttuaan nuoren tytön edessä, huomautti Colbert: - -"Kah, neiti de la Vallière on pudottanut jotakin." - -"Mitä niin?" kysyi kuningas. - -"Jonkin paperin, kirjeen, -- tuossa näkyy jotakin valkoista, sire." - -Kuningas kumartui kiireesti ottamaan paperin, rypistäen sen käteensä. - -Samassa ilmestyi kaikkialle sainioita, muuttaen koko näyttämön ihan -kuin päivänpaisteeksi. - - - - -222. - -Mustasukkaisen vimmaa. - - -Tämä kirkas valo, kaikkien osoittama into, Fouquetin uusi -kunnianosoitus kuninkaalle saivat hänet siirtämään päätöksensä -toimeenpanon toistaiseksi, varsinkin kun la Vallière oli sitä jo -melkoisesti horjuttanut Ludvig XIV:n sydämessä. Kuningas katseli -Fouquetia jotenkuten kiitollisena siitä, että tämä oli hankkinut -la Vallièrelle tilaisuuden näyttäytyä niin jalomielisenä ja niin -voimakkaasti vaikuttaa hänen sydämeensä. - -Nyt oli viimeisten ihmeitten hetki. Tuskin oli rahaministeri vienyt -kuninkaan linnaa kohti, kun Vauxin kupukatolta välähti majesteettisesti -jyristen tulimeri, joka häikäisevän aamuruskon lailla valaisi -kukkasarkojen pienimmätkin piirteet, Ilotulitus alkoi. Kahdenkymmenen -askeleen päässä Vauxin isäntäväen ympäröimästä ja juhlimasta -kuninkaasta koetti Colbert synkkäin mietteittensä itsepäisyydellä -kiinnittää Ludvigin huomiota jälleen niihin ajatuksiin, jotka näytelmän -komeus oli jo liian loitolle karkoittanut. - -Yhtäkkiä kuningas, aikoessaan ojentaa kätensä Fouquetille, tunsi siinä -sen paperin, jonka la Vallière kaiketikin oli palatessaan pudottanut -hänen jalkojensa juureen. Lemmenajatuksen vastustamaton magneetti veti -nuorta ruhtinasta rakastetun muistoon. Tämän tulituksen yhä ihanammaksi -käyvässä hohteessa, joka sai ihastuksen huutoja kohoamaan lähiseudun -kylistäkin, kuningas luki kirjelapun, otaksuen sen olevan la Vallièren -hänelle tarkoittama lemmenlehtinen. - -Lukiessa alkoivat hänen kasvonsa kalveta, ja tuo tuhatväristen -heijastusten valaisema mykkä viha oli kauhea katsella ja olisi saanut -kaikki läsnäolijat vapisemaan, jos he vain olisivat voineet katsahtaa -mitä kamalimpien intohimojen raatelemaan sydämeen. Hänelle ei -mustasukkaisuutensa ja raivonsa enää suonut lepoa. Siitä hetkestä asti, -jolloin hän oli päässyt selville kolkosta totuudesta, katosi kaikki -sääli, leppeys, vieraanvaraisuuden pyhyys. Ei paljon puuttunut, ettei -hän sydäntään vihlovassa tuimassa tuskassa, vielä liian heikkona -salaamaan kärsimystään, päästänyt hätähuutoa ja kutsunut vartijoitansa -ympärilleen. - -Tuon kirjeen, jonka Colbert oli heittänyt kuninkaan jalkoihin, lukija -lienee jo arvannut samaksi, joka oli kadonnut graubündeniläisen -Tobiaksen mukana Fontainebleaussa, Fouquetin tehtyä yrityksensä la -Vallièren sydämen voittamiseksi puolelleen. - -Fouquet näki kalpeuden, aavistamatta sen syytä; Colbert näki vihan ja -riemuitsi lähestyvästä myrskystä. - -Fouquetin ääni herätti nuoren ruhtinaan jurosta haaveilusta. - -"Mikä teidän majesteettianne vaivaa?" kysyi yli-intendentti -herttaisesti. - -Ludvig teki ponnistuksen, voimakkaan ponnistuksen. - -"Ei mikään", virkkoi hän. - -"Pelkään teidän majesteettinne kärsivän." - -"Kärsivän todellakin, kuten jo sanoin, monsieur; mutta se ei tee -mitään." - -Ja odottamatta ilotulituksen loppua kuningas suuntasi askeleensa linnaa -kohti. Fouquet seurasi hallitsijaa. Kaikki muut lähtivät heidän -perässään. - -Viimeiset raketit paloivat surullisesti kenenkään katselematta. - -Yli-intendentti yritti vielä kysellä Ludvig XIV:ltä, mutta ei saanut -mitään vastausta. Hän otaksui jotakin kahnausta sattuneen Ludvigin ja -la Vallièren välillä puistossa, -- että siitä oli johtunut epäsopu ja -että kuningas, muutenkin äreänlaisena luonteeltaan, mutta hartaana -intohimoisessa rakkaudessaan, vihoitteli kaikille läsnäolijoille, koska -hänen rakastajattarensa oli hänelle nyrpeänä. Tämä ajatus riitti -Fouquetia rauhoittamaan, vieläpä hän sydämellisesti ja lohduttavasti -hymyili nuorelle kuninkaalle, kun tämä toivotti hänelle hyvää yötä. - -Eikä siinä kaikki, mitä kuninkaan oli kestettävä. Hänen täytyi alistua -jäähyväismuodollisuuksiin oikein siihen juhlalliseen tapaan, jolla hän -hovissaan kävi levolle. Olihan lähtö sovittu seuraavaksi päiväksi; -vieraiden oli kiitettävä isäntänsä ja lausuttava kohteliaisuuksia hänen -kahdestatoista miljoonastaan. Ludvig ei keksinyt mitään muuta -ystävällistä Fouquetin hyvästelyksi kuin nämä sanat: - -"Herra Fouquet, te saatte vielä kuulla minusta; lähettäkää noutamaan -tänne herra d'Artagnan, pyydän." - -Ja Ludvig XIII:n veri, joka oli niin kauan pysynyt hillittynä, kiehui -silloin melkein talttumattomana hänen suonissaan, ja hän oli aivan -valmis katkaisuttamaan Fouquetilta kaulan niinkuin hänen edeltäjänsä -oli surmauttanut Ancren marskin. Hän peitti kamalan päätöksensä vain -hymyllä, tuollaisella kuninkaallisella hymyllä, jotka ovat -valtiokaappausten salamoita. - -Fouquet tarttui kuninkaan käteen, suudellen sitä. Ludvigin koko ruumis -värähti, mutta hän sieti rahaministerin huulten kosketuksen. Viisi -minuuttia myöhemmin d'Artagnan, jolle oli toimitettu kuninkaan käsky, -astui Ludvig XIV:n huoneeseen. - -Aramis ja Filip olivat omassa suojassaan, yhä tarkkaavaisina, yhä -kuunnellen. - -Kuningas ei antanut muskettisoturien kapteenille aikaa astua hänen -nojatuolinsa luo, vaan riensi häntä vastaan. - -"Pitäkää huolta", huudahti hän, "että kukaan ei pääse tänne." - -"Hyvä, sire", vastasi soturi, jonka tarkka silmä oli jo aikaa sitten -huomannut hallitsijan kasvojen kolkkouden. - -Annettuaan määräyksen ovella hän palasi kuninkaan luo. - -"Kuuluuko jotakin uutta, sire?" kysyi hän. - -"Paljonko miehiä teillä on täällä?" tiedusti kuningas antamatta muuta -vastausta kysymykseen. - -"Mihin tarpeeseen, teidän majesteettinne?" - -"Paljonko miehiä teillä on?" toisti kuningas jalkaansa polkien. - -"Minulla on muskettisoturit." - -"Ja sitten?" - -"On kaksikymmentä vahtisotilasta ja kolmetoista sveitsiläistä." - -"Paljonko väkeä tarvitaan..." - -"Mihin?..." kysyi veteraani, jonka isot silmät säilyttivät tavallisen -tyyneytensä. - -"Herra Fouquetin vangitsemiseen." - -D'Artagnan astahti taaksepäin. - -"Herra Fouquetin vangitsemiseeni" kertasi hän ihmeissään. - -"Aiotteko tekin sanoa, että se on mahdotonta?" huudahti kuningas kylmän -ja vihaisen vimmaisesti. - -"Minä en koskaan sano, että mikään on mahdotonta", vastasi d'Artagnan -kovin loukkaantuneena. - -"No, työhön siis!" - -D'Artagnan kiepahti leveillä koroillaan ja astui ovea kohti. Matka ei -ollut pitkä; hän eteni sen kuudella askeleella. Mutta ovella hän -pysähtyi. - -"Anteeksi, sire", virkkoi hän. - -"Mitä?" kysyi Ludvig. - -"Tätä vangitsemista varten haluaisin kirjallisen käskyn." - -"Miksi niin? Eikö kuninkaan sana teille enää riitä?" - -"Siksi että kuninkaan vihapäissään lausuma sana voi muuttua -suuttumuksen talttuessa." - -"Ei mitään lörpöttelyä, monsieur! Teillä on toinen ajatus." - -"Oh, minulla on aina ajatuksia, ja ajatuksia, joita muilla -valitettavasti ei ole", vastasi d'Artagnan nenäkkäästi. - -Vimmastuksensakin kuohahduksessa kuningas taipui tämän miehen edessä -niinkuin hevonen notkistaa kinnerjänteensä vankan taltuttajan -tempaisusta. - -"Teidän ajatuksenne?" huudahti hän. - -"Se on tämä, sire", vastasi d'Artagnan. "Te vangitutatte miehen -ollessanne vielä hänen vieraanansa; se johtuu suuttumuksesta. Vihanne -lauhduttua kadutte sitä. Tahdon, että silloin voin näyttää teille -allekirjoituksenne. Ellei se autakaan asiaa, osoittaa se ainakin, että -kuninkaan ei sopisi kiukustua." - -"Ei sopisi kiukustua?" karjaisi Ludvig vimmoissaan. "Eikö isävainajani, -eikö isoisäni, jotka myöskin olivat kuninkaita, koskaan tulistunut, -kuolema ja kirous?" - -"Teidän isänne, teidän isoisänne kiivastuivat ainoastaan kotonaan." - -"Kuningas käskee kaikkialla niinkuin kotonaan." - -"Se on imartelijain lause ja varmaankin herra Colbertin keksimä; mutta -se ei ole totta. Kuningas on kotonaan joka asunnossa häädettyään sieltä -omistajan." - -Ludvig puri huultansa. - -"Mitä!" jatkoi d'Artagnan. "Miehen, joka teitä miellyttääkseen syöksee -itsensä perikatoon, tahdotte te vangituttaa! _Mordioux_, sire, jos -minun nimeni olisi Fouquet ja minulle tehtäisiin tuo, niin sytyttäisin -yhtaikaa kymmenen ilotulituslaitetta, lennättääkseni ilmaan itseni ja -kaiken muun. Mutta sama se, minä tottelen käskyänne." - -"Tehkää niin!" virkkoi kuningas. "Mutta onko teillä kylliksi väkeä?" - -"Luuletteko, sire, että minä ottaisin edes korpraalia mukaan? Herra -Fouquetin vangitseminen, senhän voi lapsikin suorittaa. Herra Fouquetin -vangitseminen on samaa kuin absinttilasin kulautus. Irvistyttää, siinä -kaikki." - -"Entä jos hän puolustautuu?..." - -"Hänkö? Älkäähän nyt! Hänkö puolustautuisi, kun tällainen jyrkkä -toimenpide tekee hänestä kuninkaan ja marttyyrin? Ka, jos hänellä on -miljoonakin jäljellä, jota epäilen, löisin vetoa, että hän maksaisi sen -tällaisesta lopusta. No niin, sire, minä menen." - -"Malttakaas!" virkkoi kuningas. - -"Ah, mikä on?" - -"Älkää saattako hänen vangitsemistaan julkiseksi." - -"Se on vaikeampaa, se." - -"Minkätähden?" - -"Sentähden että mikään ei ole helpompaa kuin astua Fouquetia -piirittävien tuhatkunnan innostuneen ihmisen keskelle ja sanoa hänelle: -'Kuninkaan nimessä, monsieur, vangitsen teidät!' Mutta mennä hänen -luokseen, puljailla hänen kanssaan, saartaa hänet jollekin shakkilaudan -ruudulle, jotta hän ei pääse livahtamaan, riistää hänet kaikkien -vieraittensa parista ja pitää häntä vangittuna minkään pahoittelevan -huudahduksen kuulumatta ulommaksi, siinä on todellinen, oikea, -äärimmäinen vaikeus, ja sen toimen antaisin hyvin kernaasti -taitavampien tehtäväksi." - -"Sanokaa vielä: 'Se on mahdotonta!', niin suoriudutte pikemmin. Ooh, -hyvä Jumala, onko ympärilläni ainoastaan henkilöitä, jotka estävät -minua täyttämästä tahtoani!" - -"Minä en estä teitä mistään. Olkoon se sanottu." - -"Vartioikaa herra Fouquetia, kunnes huomenna olen tehnyt päätökseni." - -"Se tapahtuu, sire." - -"Ja noustessani palatkaa saamaan uudet määräykseni." - -"Kyllä." - -"Nyt jätettäköön minut yksikseni." - -"Ettekö tarvitse Colbertiakaan?" virkkoi muskettisoturi, sinkauttaen -lähtiessään viime nuolensa. - -Kuningas säpsähti. Kostonajatuksensa vallassa hän oli unohtanut -sydämystymisensä aiheen. - -"Ei", epäsi hän, "ei ketään tänne! Jättäkää minut!" - -D'Artagnan lähti. Kuningas sulki itse ovensa ja alkoi mitellä -vimmatusti lattiaa kuin haavoitettu sonni, joka laahaa väkälippuja -perässään. Vihdoin hän alkoi lohduttaa itseänsä ulvahtelemalla: - -"Haa, sitä kurjaa! Hän ei ainoastaan varasta rahojani, vaan tuolla -kullalla hän lahjoo kirjurini, ystäväni, kenraalini, taiteilijani, -vieläpä ryöstää rakastettuni! Ah, siksipä se kavala petturi häntä niin -urheasti puolusti!... Se oli kiitollisuutta!... Kuka tietää... ehkä -rakkauttakin?" - -Hän vaipui hetkiseksi näihin tuskallisiin mietteisiinsä. - --- Himokas kuin satyyri! -- ajatteli hän syvässä vihassa, jota -ylvästelevä nuoriso tuntee ikämiehiä kohtaan, jos nämä vielä -haaveilevat rakkautta. -- Rakasteleva fauni, joka ei ole koskaan -tavannut vastahakoisia, -- tytöntylleröiden mielistelijä, joka -lahjoittelee kulta- ja timanttikukkia ja pitää taiteilijoita -maalailemassa hempukoitaan jumalattariksi puettuina! - -Kuningas vapisi epätoivosta. - --- Hän ryvettää minulta kaikki, -- jatkoi hän. -- Hän hävittää minulta -kaikki! Hän tappaa minut! Tuo mies on minulle liikaa! Hän on -veriviholliseni! Hän kukistukoon! Minä vihaan häntä!... vihaan -häntä!... vihaan häntä!... - -Hän takoi nyrkillään tuolinsa selkänojaa, kavahtaen koholle kuin -kaatumatautinen. - --- Huomenna, huomenna!... Oi sitä kaunista päivää! -- jytisi hän. -- -Auringon noustessa, vain minun ollessani sen kilpailijana, tuo mies -suistuu niin alas, että vihaani sortuneita raunioita katseltaessa -vihdoinkin tunnustetaan minut häntä suuremmaksi! - -Kykenemättä kauemmin hillitsemään itseänsä kuningas kaatoi nyrkkinsä -iskulla vuoteensa viereen asetetun pöydän, ja melkein itkien, -tuntemaansa tuskaan tukehtumaisillaan, hän syöksyi hursteillensa -täysissä tamineissaan, pureskellakseen kangasta ja etsiäkseen lepoa -ruumiillensa. - -Vuode voihkaisi taakan painosta, ja muutamia kuninkaan läähättävästä -rinnasta kirvonneita huokauksia lukuunottamatta ei Morfeuksen kammiosta -enää kuulunut mitään. - - - - -223. - -Majesteettirikos. - - -Se loveenlangenneen vimma, joka oli vallannut kuninkaan hänen -ajatellessaan Fouquetin kirjettä la Vallièrelle, vaimeni vähitellen -ankeaan uupumukseen. Terveyttä ja elämää uhkuvan nuoruuden tarvitsee -heti korvata voimankulutuksensa; se ei tunne sellaista loputonta -unettomuutta, joka saattaa myöhemmällä iällä syöstä onnettoman -samanlaiseen kidutukseen kuin tarun Prometeuksen kuvataan kokeneen -maksansa kasvaessa mikäli korppikotka sitä nokki. Miehuuden parhaissa -voimissa ollen tai vanhuuden heikkoudessa ihminen siten saa melkein -ehtymätöntä kannustusta sieluntuskilleen, mutta äkillisen surun -yllättämä nuori mies uuvuttaa itsensä huudahteluun ja suoranaiseen -riehumiseen nurjaa käännettä vastaan, kunnes tämä myötäämättömänä -sortaa hänet maahan, jolloin hän ei enää tunne kärsimyksensä pahinta -vihlomista. - -Ludvig talttui neljännestunnissa; sitten hän herkesi puristelemasta -nyrkkejään ja korventamasta katseillaan vimmansa näkymättömiä -villitsijöitä. Hän ei enää hurjilla sanoilla sadatellut Fouquetia ja la -Vallièrea, vaan suistui raivosta epätoivoon ja tästä tylsään apeuteen. -Hänen jonkun aikaa vääntelehdittyään vuoteella käsivarret valahtivat -hervottomina sivulle, pää painui raskaasti pitsireunaiselle aluselle, -voimattomat jäsenet vavahtelivat lihaksien keveästä nytkymisestä, ja -rinnasta puhkesi enää harvakseltaan huokauksia. Kiukusta raukeat ja -kyynelistä verestävät silmät kääntyivät Morfeus-jumalan kuvaan, joka -kamarin somistelua vallitsevana oli antanut suojamalle nimensä, ja tämä -unen valtias siroitteli täysistä käsistään kuninkaan päälle -valmupölyänsä, niin että hallitsija hiljalleen ummisti silmänsä ja -nukahti. - -Suloinen ja keveä ensi uinahdus useinkin kohottaa ruumiin ylös -vuoteelta ja sielun maanpinnalta, ja tässä tilassa tuntui kuninkaasta -sitten ikäänkuin lakeen maalattu Morfeus olisi katsellut häntä ihan -inhimillisillä silmillä. Jotakin kirkasta oli liikkuvinaan ylhäällä -kupukatossa, -- synkkä unikuvasikermä näytti siirtyneen hetkiseksi -päästämään näkyviin ihmisilmestyksen, joka piteli kättänsä suulla ja -miettivästi katseli häntä, ja ihmeellistä: tämä mies oli niin kuninkaan -näköinen, että Ludvig olisi luullut kuvastimeen heijastuvansa, ellei -noita kasvoja olisi syvällisen säälin tunne pilvistyttänyt. - -Sitten hänestä tuntui kupulaki hiljalleen etääntyvän, häipyvän -näkyvistä, Le Brunin maalaamien kuvien hämärtyessä kaukaisuuteen. -Makuusijan hievahtamattomuus oli muuttunut verkalliseksi ja tasaiseksi -liikunnoksi, jossa oli eroittavinaan säännöllistä huojuntaa niinkuin -laivan levätessä leppeillä laineilla. Kuningas ajatteli luonnollisesti -näkevänsä unta, jossa vuodeuutimia yhteenkytkevä kultakruunu loittoni -kuten sen kiinnekohta kupulaessakin, niin että kruunua kaksin käsin -kannatteleva suojelushenki tuntui turhaan kutsuvan kuningasta tämän -vaipuessa pois sen turvista. - -Makuusija painui yhäti alas. Silmät auki antausi Ludvig tämän julman -näköhäiriön valtaan. Viimein tummeni kuninkaallisen kamarin valaistus, -ja ilmaan tunkeusi jotakin selittämätöntä kylmyyden ja kaameuden -hönkää. Ei enää ollenkaan näkynyt maalauksia, kultakoristeita, -samettiverhoja, vaan tummanharmaiden muuriseinäin varjo vain tiheni -molemmin puolin. Makuusija laskeusi vieläkin, mutta minuutin kuluttua, -joka kuninkaasta tuntui vuosisadalta, se pysähtyi mustaan ja hyytävään -ilmakerrokseen. Valo pilkoitti nyt kamarista vain niinkuin päivä -häämöittää kaivon pohjalle. - --- Näen hirmuista unta! -- ajatteli Ludvig. -- On aika havahtua. -Hereille nyt! Jokainen on kokenut tällaista; ei ole ainoatakaan -ihmistä, joka tukehduttavan painajaisen ahdistamana ei ole vakuuttanut -itselleen näkevänsä vain unta, tukenaan se tajunnan rahtunen, joka -valvoo aivojen pohjukassa silloin kun kaikki muu inhimillinen -tietoisuus on sammuksissa. - -Mutta valveille ponnistautuessaan Ludvig havaitsikin olevansa ihan -hereillä, avosilmin. Silloin hän katsahti ympärilleen. - -Hänen kumpaisellakin sivullaan seisoi aseistettu mies, molemmat väljään -viittaan verhoutuneina, ja kasvoja peitti naamio. - -Toinen mies piteli kädessään pientä lamppua, jonka punainen hohde loi -kajoansa kolkoimmalle näyttämölle, mitä kuningas saattaa nähdäkseen -saada. - -Ludvig vakuutti sielussaan, että hänen untansa yhä kesti ja että sen -lopulliseksi hälventämiseksi tarvitsi vain liikuttaa käsiään tai saada -äänensä kuuluviin. Hän hypähti alas sängystä ja tunsi seisovansa -kostealla maaperällä. Silloin hän virkahti lampun pitelijälle: - -"Mitä tämä on, monsieur? Mistä tällainen pila johtuu?" - -"Tämä ei ole pilaa", vastasi kumea ääni. - -"Oletteko herra Fouquetin väkeä?" kysyi kuningas hätkähtäen. - -"Vähänpä on väliä, kenen väkeä olemme!" vastasi haamu. "Te olette -meidän vallassamme, sillä hyvä." - -Enemmän kärsimättömänä kuin säikähtyneenä kuningas kääntyi toiseen -naamioituun. - -"Jos tämä on ilveilyä", hän lausui, "niin ilmoittakaa heti herra -Fouquetille, että minä pidän sitä sopimattomana ja kiellän sitä -pitkittämästä." - -Puhuteltu oli tavattoman kookas ja vanttera mies. Hän seisoi suorana ja -järkähtämättömänä kuin marmorimöhkäle. - -"No niin", lisäsi kuningas jalkaa polkien, "ettekö vastaa?" - -"Emme me vastaa, pikku herraseni", järäytti jättiläinen, "sillä mitäs -tässä on vastattavaa, paitsi että te olette oikea kiusankappale, jonka -herra Coquelin tai Volière on unohtanut äskeisen näytelmänsä -luettelosta." - -"Mutta mitä minusta siis tahdotaan?" karjaisi kuningas kädet puuskassa. - -"Sen saatte tietää myöhemmällä", ilmoitti lampunkantaja. - -"Missä nyt olen?" - -"Katsokaa!" - -Ludvig tähysteli paikkaa, mutta naamioidun kohottaessa lamppuaan hän -näki vain kosteita seiniä, joilla siellä täällä kimmelsi etanain -hopeisia viiruja. - -"Ohoh, vankiluola?" äännähti kuningas. - -"Ei, maanalainen holvi." - -"Joka johtaa...?" - -"Suvaitkaa seurata meitä." - -"En hievahda tästä!" ärjäisi Ludvig. - -"Jos niskuroitsette, nuori ystäväni", varoitti vankempi vangitsija, -"niin sieppaan teidät viittaan kiedottuna kainalooni, ja oma on -vahinkonne, totisesti, jos siihen tukehdutte!" - -Niin sanoen puhuja ojensi levättinsä alta uhkaavan kouran, ja itse -Krotonin Milo olisi mielellään suonut nyrkkinsä sellaiseksi nuijaksi -sinä päivänä kun hän sai onnettomaksi aatoksekseen murskata viimeisen -tammensa. - -Kuningasta kammoksutti väkivalta, sillä hän käsitti, että nämä kaksi -miestä, joiden valtaan hän oli joutunut, eivät näin pitkälle mentyään -enää perääntyisi äärimäisyyksistäkään. Hän pudisti päätänsä. - -"Olen nähtävästi joutunut salamurhaajien paulaan", hän sanoi. -"Lähtekäämme!" - -Miehistä ei kumpikaan hiiskunut mitään tähän. Lampun pitelijä läksi -liikkeelle edellä, kuningas seurasi häntä, ja toinen naamioitu asteli -perässä. Siten samottiin pitkää ja mutkittelevaa holvikellaria myöten, -jonka monilla portailla kuningas useaan kertaan kuuli veden kohinaa -yläpuoleltaan. Lopuksi tultiin pitkään, rautaovella ummistettuun -käytävään. Etumies otti vyössään kilisseestä kimpusta avaimen, ja kun -ovi narahtaen päästi ilmaa sisälle, Ludvig tunsi sitä kyllästettyä -tuoksua, jota puut huokuvat helteisen kesäpäivän jälkeen. Hetkiseksi -hän pysähtyi epäröiden, mutta kintereillä kulkenut roteva vartija -työnsi hänet ulos. - -"Vielä kerran", sanoi Ludvig käännähtäen henkilöön, joka ylettömässä -röyhkeydessään oli kajonnut hallitsijaansa, "mitä teillä on mielessä -Ranskan kuningasta vastaan?" - -"Koettakaa nyt unohtaa se sana", varoitti lampun pitelijä sellaisella -äänellä, joka keskeytti kaiken väittelyn. - -"Teilata teidät pitäisi moisesta puheesta", lisäsi jättiläinen -sammuttaessaan kumppaninsa ojentaman lampun; "mutta kuningas on liian -suopea." - -Se uhkaus sai pidätetyn liikahtamaan niin rajusti, että olisi voinut -luulla hänen tahtovan paeta; mutta voimamiehen käsi kouraisi hänen -olkaansa ja naulitsi hänet alalleen. - -"Mutta minne nyt olemmekaan menossa?" tuskastui kuningas. - -"Tulkaa", vastasi edellä astunut mies jotenkuten kunnioittavasti, -johtaen vankinsa vaunuja kohti, jotka näkyivät odottavan. Ajopelit -olivat kokonaan puunlehvien kätkössä. Kaksi korvistaan kytkettyä -hevosta oli ohjasperillä sidottu ison tammen alimpiin oksiin. - -"Nouskaa", määräsi sama mies avatessaan vaununoven ja laskiessaan alas -astinlaudan. - -Kuningas totteli, istuutuen vaunujen perälle; paksuilla täytteillä -sisustettu ovi lyötiin heti lukkoon, kun hänen saattajansakin oli -hypännyt vaunuihin. Jättiläinen taasen päästi hevoset irti, valjasti ne -itse ja ponnahti tyhjälle ajopukille. Samassa vaunut vierivät täyttä -vauhtia liikkeelle, poikkesivat Pariisin valtatielle, saivat Sénartin -metsässä uudet vetäjänsä, jotka oli kytketty puuhun kuten edellisetkin. -Ajaja suoriutui nopsasti valjastuksesta, ja matkaa jatkettiin -joutuisasti Pariisia kohti, jonne tultiin kolmen tienoissa aamulla -Saint-Antoinen esikaupungin portista, sitten kun ajaja oli huutanut -vahtisotilaalle: "Kuninkaan määräys!" Kulku suunnattiin nyt Bastiljin -alueelle ja suoraan hallintotalon edustalle. Höyryten hevoset -seisahtuivat pääportaiden juurelle. Vartiokersantti riensi eteen. - -"Herättäkää herra kuvernööri!" huusi ajaja ikkunoita täristävällä -äänellä. - -Tätä ääntä lukuunottamatta, joka varmaan kajahti vielä kaupungin -ulkomuurista, oltiin sekä vaunuissa että linnassa hiirenhiljaa. -Kymmenen minuutin kuluttua ilmestyi herra Baisemeaux yökaavussaan -ulko-ovensa kynnykselle. - -"Mitä nyt vielä?" hän kysyi. "Ketä siinä tuotte?" - -Vaunuista astui mies, joka kuiskasi pari sanaa ajajalle. Tämä laskeusi -heti maahan, sieppasi jalkojensa juuressa olleen musketin ja ojensi sen -suun vankinsa rintaa vasten. - -"Ja ammu paikalla, jos hän yrittää puhua!" lisäsi kumppani ääneen. - -"Hyvä!" vastasi toinen yksikantaan. - -Varoituksensa lausuttuaan vangin saattaja nousi ylös portaita, joiden -tasanteella kuvernööri odotti. - -"Herra d'Herblay!" huudahti tämä. - -"Sht!" hillitsi Aramis. "Käykäämme sisälle." - -"Voi, hyvä Jumala! Mikä ajaakaan teidät tänne tämmöisellä hetkellä!" - -"Hankala erehdys, hyvä herra de Baisemeaux", vastasi Aramis -levollisesti. "Kävi selville, että te tois-iltana olittekin oikeassa." - -"Missä kohden?" kysyi kuvernööri. - -"No, sen vapauttamismääräyksen suhteen, rakas ystävä." - -"Selittäkää, monsieur... tuota, monseigneur", pyysi kuvernööri -ihmetyksen ja kauhun jännityksessä. - -"Yksinkertainen juttu: muistattehan, hyvä herra de Baisemeaux, että -teille lähetettiin käsky erään vangin päästämisestä vapaalle jalalle?" - -"Niin, Marchialin." - -"Emmekö tosiaankin luulleet sen koskevan Marchialia?" - -"Kyllähän, mutta muistakaa sentään, että minua epäilytti -- että minä -en tahtonut suostua, kunnes te pakotitte minut siihen." - -"Oh, mitä sanaa käytättekään, rakas Baisemeaux!... suostutinhan vain." - -"Vaikka nyt olisitte suostuttanutkin... ja te hänet veitte -vaunuissanne." - -"No niin, se oli erehdys, hyvä herra de Baisemeaux. Se huomattiin -ministeriössä, niin että minä nyt tuonkin teille kuninkaan määräyksen -laskea vapaaksi Seldonin... miesparan... skotlantilaiseksiko häntä -sanoitte?" - -"Seldonin? Oletteko tällä kerralla varma?" - -"No, lukekaa itse", sanoi Aramis ojentaen hänelle määräyksen. - -"Mutta tämähän on sama määräys, joka minulla olikin käsissäni!" -hämmästeli Baisemeaux. - -"Mitä ihmettä!" - -"Tämä on se lappu, jonka silloin illalla vakuutin nähneeni. Perhana, -tunnenhan mustetahran." - -"Minä en tunne sitä seikkaa, mutta minä sen teille nyt tuon." - -"Entä toinen?" - -"Mikä toinen?" - -"Marchiali?" - -"Hänet toin takaisin." - -"Mutta se ei riitä minulle. Palautukseen tarvitaan uusi määräys." - -"Älkää nyt joutavia, rakas Baisemeaux; te puhutte kuin lapsi! Missä se -entinen vapautuskäsky on?" - -Baisemeaux riensi ottamaan sen esille kaapista. Aramis sieppasi -paperin, repäisi sen kylmäkiskoisesti neljäksi siekaleeksi ja sytytti -nämä lampusta. - -"Mutta mitä teettekään?" parkaisi Baisemeaux hirmustuneena. - -"Miettikäähän hiukan asemaa, rakas kuvernööri", virkkoi Aramis -järkkymättömän tyynesti, "niin näette, kuinka mutkaton se on. Teillä ei -enää ole määräystä, joka myöntää Marchialille vapauden." - -"Voi, hyvä Jumala, ei, ja minä olen hukassa!" - -"Ettehän suinkaan, koska minä tuon Marchialin teille takaisin. Ja heti -kun hän on hallussanne, jää asia sille kannalle kuin hän ei olisi -kopistansa poistunutkaan." - -"Ah!" äännähti kuvernööri hölmistyneenä. - -"Selvästi. Te suljetatte hänet paikalla lukkojen taakse." - -"Sen uskon!" - -"Ja luovutatte minulle tuon Seldonin, jonka tämä uusi määräys -vapauttaa. Täten on vastuunne korjattu. Käsitättehän?" - -"Minä... minä..." - -"Te käsitätte", täydensi Aramis. "Hyvä on!" - -Baisemeaux liitti kätensä ristiin. - -"Mutta lopultakin, minkätähden tuotte tuon Marchialin tänne uudestaan, -kun kerran nimenomaan tahdoitte saada juuri hänet hoivaanne?" huudahti -onneton kuvernööri mitä surkeimman tuskaannuksen vallassa. - -"Teidänlaiseltanne ystävältä", sanoi Aramis, "teidänlaiselta auliilta -palvelijalta ei sovi salata mitään." Ja alentaen ääntänsä hän supatti -vankilanpäällikön korvaan: "Te tiedätte mitä yhdennäköisyyttä saattaa -havaita tuon onnettoman ja..." - -"Ja kuninkaan välillä, kyllä." - -"No niin, arvatkaapa, mihin Marchiali heti ensimmäiseksi käyttikään -vapauttansa?" - -"Mistä minä sellaisia tietäisin?" - -"Hän yritti esiintyä Ranskan kuninkaana." - -"Varjelkoon!" hämmästyi Baisemeaux. - -"Hän ryhtyi hankkimaan kuninkaallista vaatetusta ja ilmaisi pyrkivänsä -valtaan." - -"Taivasten tekijä!" - -"Siksi minä hänet tuon takaisin, hyvä ystävä. Hän on hullu ja haastaa -hulluutensa koko maailmalle." - -"Miten hänen suhteensa nyt menetellä?" - -"Se on yksinkertaista: älkää antako hänen päästä yhteyteen kenenkään -kanssa. Ymmärrättehän, että kun hänen mielettömyytensä on nyt tullut -kuninkaan korviin, hänen majesteettinsa on raivostuksissaan; hän oli -säälitellyt vangin kovaa kohtaloa ja näki saaneensa suopeuden palkaksi -katalaa kiittämättömyyttä. Painakaa siis nyt mieleenne, hyvä herra -de Baisemeaux, että teille on vastuu lisääntynyt; nyt uhkaa -kuolemanrangaistus niitä, jotka antavat hänen joutua puheisiin muiden -kuin minun tai itse kuninkaan kanssa. Kuulettehan, Baisemeaux, -kuolemanrangaistus!" - -"Kuulen toki, _morbleu_!" - -"Ja menkää nyt alas ja saattakaa tuo riivaantunut raukka takaisin -tyrmäänsä, ellette katso sopivammaksi toimittaa häntä ensin tänne -ylös." - -"Mitä se kannattaisi?" - -"Niin, parempi kaiketi on saada hänet suoraa päätä korjuuseen." - -"On totisesti!" - -"No niin, lähtekäämme sitten." - -Baisemeaux käski pärryttää rumpua ja läpätä kelloa varoitukseksi, että -kukaan ei saanut astua pihalle vankia kuljetettaessa. Paikkojen tultua -turvallisiksi hän meni noutamaan vaunuista vankia, jota Portos -ohjeelleen uskollisena yhä hallitsi musketillaan. - -"Siinäkö sinä hylky nyt olet!" ärjäisi Baisemeaux nähdessään kuninkaan. -"Hyvä on, hyvä on!" - -Ja pakottaen vangin astumaan maahan hän vei saaliinsa Bertaudièren -kakkoseen, saattueenansa Portos, joka ei ollut luopunut naamiostansa, -ja Aramis, joka oli asettanut omansa jälleen kasvoilleen. Perillä -vankilanpäällikkö avasi oven siihen kammioon, jossa Filip oli kuusi -vuotta voihkinut. - -Kuningas astui tyrmään sanaakaan hiiskumatta. Hän oli kalpea ja -riutuneen näköinen. - -Baisemeaux sulki oven hänen jälkeensä, kiersi avainta kahdesti lukossa -ja palasi Aramiksen luo. - -"On totinen tosi", hän virkkoi tälle hiljaa, "että hän muistuttaa -kuningasta, -- mutta vähemmän sentään kuin te sanotte." - -"Ei hän siis teitä saisi kannattajakseen", vastasi Aramis hymyillen. - -"Eipä jumaliste!" - -"Te olette oivallinen ihmistuntija, hyvä Baisemeaux", kiitti Aramis. -"Päästäkää nyt Seldon vapaaksi." - -"Aivan oikein; minä unohdin... Menen antamaan määräyksen." - -"Oh, huomenna on aikaa." - -"Huomennako? Ei, ei, ihan heti sen pitää tapahtua. Jumala varjelkoon -minua siekailemasta hetkeäkään!" - -"No, käykää sitten hommiinne käsiksi; minä lähden omille asioilleni. -Mutta se on siis selvää?" - -"Mikä on selvää?" - -"Että kukaan ei pääse vangin luo muutoin kuin kuninkaan määräyksestä, -jonka minä itse tuon?" - -"Siihen saatte luottaa. Hyvästi, monseigneur!" - -Aramis kääntyi kumppaniinsa. - -"No, niin, Portos veikkoseni, nyt takaisin Vauxin linnaan, ja joutuin!" - -"Se on keveä ponnistus, kun on uskollisesti palvellut kuningastaan ja -siinä pelastanut maansa", sanoi Portos. "Meidän kevennyksemme huojentaa -hevosiakin. Taipaleelle!" - -Ja vapautuneina vangista, joka tosiaan oli saattanut tuntua piispasta -raskaalta, vaunut vierivät Bastiljin nostosillan yli, joka jälleen -vedettiin ylös heidän takanaan. - - - - -224. - -Yö Bastiljissa. - - -Kärsimys tässä elämässä suhtautuu ihmisen voimiin. Emme väitä, että -Jumala aina mittaa olennoille tuskaa sen mukaan kuin ne voivat kestää; -se ei olisi täsmällisesti sanottu, koskapa Jumala sallii kuoleman, ja -toisinaan se onkin ainoa turva sieluille, jotka ruumiissaan kärsivät -liian tuimaa ahdistusta. Kärsimys suhtautuu voimiin siinä -merkityksessä, että heikko tuntee saman onnettomuuden suurempana kuin -vahva. Mistä alkuaineksista siis on ihmisen voima kokoonpantu? Eikö se -johdu etupäässä harjoituksesta, tottumuksesta ja kokemuksista? Tätä -emme vaivaudu edes todistelemaan, se kun on sekä henkinen että -fyysillinen selviö, jonka totuutta kukaan ei epäile. - -Kun nuori kuningas tyrmistyneenä ja murtuneena näki joutuvansa -Bastiljin koppiin, kuvitteli hän aluksi, että kuolema oli unen -kaltainen, että silläkin oli näkynsä. Hän kuvitteli, että sänky oli -syöksynyt makuuhuoneen lattian läpi, murskaten nukkujan hengettömäksi, -ja jatkaen kuninkuusunelmaansa. Ludvig XIV-vainaja näki unta -sellaisista elämässä mahdottomista kauhuista kuin valtaistuimelta -syöksemisestä, vankilaan sulkemisesta ja äsken kaikkivaltiaan -hallitsijan loukkaamisesta. - --- Olla aistittavana aaveena saapuvilla omassa tuskallisessa -kärsimyksessään, häilyä käsittämättömässä olotilassa todennäköisyyden -ja todellisuuden rajamailla, nähdä kaikki, kuulla kaikki ainoankaan -tuollaisen tuskanaiheen hämärtymättä, eikö se ole, -- mietti kuningas -itsekseen, -- kauhea rangaistus, sitäkin kauhistavampi, kun se saattaa -olla ikuinen? - --- Tämäkö nyt on sitä, jota sanotaan iäisyydeksi, manalaksi? -- jupisi -Ludvig XIV, kun ovi Baisemeauxin omin käsin työntäisemänä sulkeutui -hänen jälkeensä. - -Hän ei edes katsahtanut ympärilleen, ja tässä kammiossa, selkä jotakin -muuria vasten, hän antautui kamalan kuolemanotaksumansa valtaan, -sulkien silmänsä, säästyäkseen näkemästä jotakin vielä pahempaa. - --- Mitenkä minä kuolin? -- hän ihmetteli puolittain tajuttomana. -- -Olisiko makuusija saatu keinotekoisesti sortumaan? Mutta ei, minä en -muista mitään ruhjoutumista, mitään kolahdusta... Ehkä minut -pikemminkin aterialla myrkytettiin tai levätessäni tukehdutettiin vahan -huuruihin, kuten kävi isoisäni äidille Jeanne d'Albretille? - -Yhtäkkiä tämän huoneen kylmyys ikäänkuin vaippana valahti Ludvigin -hartioille. - --- Olen nähnyt, -- jatkoi hän, -- isäni asetettuna kuninkaallisessa -puvussaan ruumispaareilleen. Tuo kalpea, perin tyyni ja riutunut muoto, -nuo ennen niin näppärät, tunnottomiksi muuttuneet kädet, nuo -kangistuneet sääret, kaikki tuo ei todistanut unennäköjen täyttämää -tilaa. Ja kuinka paljon unia Jumalan kuitenkin olisi pitänyt lähettää -vainajalle... tuolle kuolleelle, jonka edellä niin monet hänen itsensä -ikuiseen uneen syöksemät uhrit olivat joutuneet tuonelan tielle... Ei, -hän oli yhä kuningas: hän esiintyi valtiaana vielä kuolinvuoteellaan -niinkuin ennen samettipäällyksisessä nojatuolissaan. Hän ei ollut -mitään luovuttanut majesteetistaan. Kun Jumala ei häntä rangaissut, Hän -ei saata rangaista minuakaan, joka en ole mitään tehnyt. - -Omituinen melu kiinnitti nuoren miehen huomiota. Hän katsahti ja näki -rautauunin kamanalla, kömpelöllä freskomaalauksella suoritetun -jättimäisen ristiinnaulitunkuvan alapuolella, kamalan ison rotan -jyrsimässä kovaa leivänkannikkaa, samalla tutkistellen majan uutta -asukasta älykkäällä ja uteliaalla katseella. - -Kuningasta peloitti ja ellotti; kimakasti parahtaen hän peräytyi ovea -kohti, ja ikäänkuin olisi tarvittu tuo täydestä sydämestä puhjennut -huuto, jotta hän jälleen tuntisi itsensä, Ludvig käsitti olevansa -elävä, järjillään ja luonnollisen tietoisuutensa säilyttänyt. - -"Vankina", huudahti hän, "minä, minä olen vankina!" - -Hän etsi silmillään kelloa, soittaakseen. - --- Bastiljissa ei ole pöytäkelloja, -- hän ajatteli sitten, -- ja minut -on suljettu Bastiljiin. Mutta miten minut vangittiin? Se on tietysti -Fouquetin juoni. Minut on Vauxissa vietelty ansaan. Fouquet ei voi olla -yksinään tässä hankkeessa. Hänen kätyrinsä... tuo ääni... oli herra -d'Herblay; minä tunsin hänet. Colbert oli oikeassa. Mutta mitä Fouquet -tahtoo? Tuleeko hänestä hallitsija minun sijaani? Mahdotonta! Tai -kuinka lienee?... -- mietti kuningas yhä synkemmin. -- Veljeni, -Orléansin herttua, hankkii kenties minua vastaan samaa, mitä setäni -kaiken ikänsä yritteli isääni vastaan. Mutta kuningatar, äitini, la -Vallière? Oi, la Vallière, hänet jätettäisiin Madamen käsiin! Rakas -lapsi, niin, niin, hänet ne ovat varmaan sulkeneet tyrmään niinkuin -minutkin! Meidät on iäksi eroitettu toisistamme! - -Vain ajatellessaankin tätä eroa rakastaja puhkesi huokauksiin, -nyyhkytyksiin ja vaikerrukseen. - --- Onhan täällä kuvernööri, -- aloitti hän taas raivoissaan. Minä puhun -hänelle. Kutsukaamme. - -Hän kutsui. Mikään ääni ei vastannut hänen omaansa. Hän otti tuolin, -käyttäen sitä aseena tukevan tammioven kolkutukseen. Puu kumahteli -puuta vasten, synnyttäen synkkiä kaikuja syvässä porraskäytävässä; -mutta mikään elävä olento ei vastannut, ei ainoakaan. - -Tämä oli kuninkaalle uusi todistus siitä kunnioituksen puutteesta, -jolla häntä Bastiljissa kohdeltiin. Sitten huomattuaan ensimmäisen -vihanpuuskansa jälkeen ristikkoikkunasta pistäytyvän kultasuunnikkaan, -joka varmaan merkitsi kirkasta aamunkoittoa, Ludvig alkoi huutaa, ensin -hiljaa, sitten voimakkaasti. Mitään vastausta ei kuulunut. - -Parikymmentä muuta peräkkäistä yritystä jäi yhtä tuloksettomiksi. - -Kapinallisesti kuohuva veri nousi kuninkaan päähän. Tämä käskemään -tottunut luonne vapisi tottelemattomuutta kohdatessaan. Hänen vimmansa -paisui. Vanki murskasi tuolin, joka oli liian raskas hänen käsilleen, -ja käytti sitä muurinmurtimena ovea vastaan. Hän huiteli niin -voimakkaasti, että hiki alkoi valua hänen otsaltaan. Meteli pauhasi -yltyvänä ja hellittämättömänä. Jotkut tukahdutetut huudot vastasivat -siihen sieltä täältä. - -Nuo äänet tekivät kuninkaaseen omituisen vaikutukset - -Hän pysähtyi kuuntelemaan. Ne olivat vankien, hänen entisten uhriensa, -nykyisten toveriensa elonmerkkejä. Ne kohosivat kuin usva paksujen -kattojen, vankkojen muurien lävitse. Ne syyttivät vielä tuon melun -aiheuttajaa, kuten huokaukset ja kyyneleet epäilemättä kaikessa -hiljaisuudessa syyttivät heidän vankeutensa määrääjää. Riistettyään -vapauden niin monelta ihmiseltä saapui kuningas viemään heiltä unenkin. -Tämä ajatus uhkasi tehdä hänet hulluksi. Hän ponnisti voimansa tai -pikemmin tahtonsa kaksinkertaiseksi, janoten tietoa tai ratkaisua. -Tuolin selkänoja aloitti jälleen toimensa. Tunnin päästä Ludvig kuuli -jotakin käytävästä ovensa takaa, ja voimakas vastaisku ovelle hiljensi -hänen omansa. - -"Hohhoo, oletteko hullu?" kysyi karkea ääni. "Mikä teitä tänä aamuna -riivaa?" - --- Tänä aamuna? -- ajatteli kuningas ihmeissään. - -Sitten hän virkkoi ääneen kohteliaasti: - -"Monsieur, oletteko Bastiljin kuvernööri?" - -"Hyvä mies, vaikka aivonne ovatkin pilalla, ei teidän silti tarvitse -pitää tuollaista hirveätä melua. Olkaa hitossa hiljaa." - -"Oletteko te kuvernööri?" kysyi kuningas uudestaan. - -Joku ovi sulkeutui. Vanginvartija oli lähtenyt tiehensä viitsimättä -vastata sanaakaan. - -Kun kuningas oli varmistunut hänen lähdöstään, ei hänen raivonsa enää -tuntenut rajoja. Ketteränä kuin tiikeri ponnahti hän pöydältä ikkunaan, -ravistaen sen rautaristikkoa. Hän puhkaisi ruudun, joka pirstaleina -helähti pihalle. Hän huusi niin että ääni kävi käheäksi: "Kuvernööri, -kuvernööri!" Tätä polttavan kuumeen kaltaista puuskaa kesti tunnin -ajan. - -Tukka epäjärjestyksessä ja otsalle liimautuneena, puku revittynä ja -pölyisenä, liinavaatteet riekaleina kuningas pysähtyi vasta kun hänen -voimansa olivat lopen ehtyneet, ja nyt hän käsitti muurien -säälimättömän paksuuden ja sementti-iskoksen lujuuden, jota oli turha -yrittää särkeä, -- jonka vain tilittämätön ajanhammas saattoi hivuttaa. - -Hän painoi otsansa ovea vasten ja antoi sydämensä vähitellen -rauhoittua; uusi, voimakas sykähdys olisikin sen pakahduttanut. - --- Tulee hetki, -- ajatteli hän --, jolloin minulle tuodaan ravintoa, -kuten kaikille vangituille. Silloin näen jonkun, puhun, ja minulle -vastataan. - -Kuningas koetti muistella, milloin Bastiljin asujaimille tarjottiin -ensimmäinen ateria. Mutta hän ei edes sitä seikkaa tiennyt. Julmana, -jumottavana tikariniskuna koski häntä tunnonpisto siitä, että oli -elänyt viisikolmatta vuolta, ollut kuninkaana ja nauttinut onnea, -ajattelematta mitä kaikkea saa kärsiä onneton, jolta vapaus on -vääryydellä riistetty. Tätä miettiessään kuningas punastui häpeästä. -Hän tunsi, että Jumala salliessaan tämän kauhean nöyryytyksen vain -maksoi ihmiselle sen kidutuksen, jota tämä ihminen oli aiheuttanut -monille muille. - -Mikään ei voinut olla vaikuttavampaa saattamaan uskonnon piiriin tätä -tuskien tunnon säikähdyttämää sielua. Mutta Ludvig ei uskaltanut edes -polvistua rukouksessa Jumalan eteen, anoakseen häneltä tämän -koettelemuksen loppua. - --- Jumala tekee hyvin, -- ajatteli hän, -- Jumala on oikeassa. -Menettelisin raukkamaisesti pyytäessäni Jumalalta mitä niin usein olen -lähimmäisiltäni kieltänyt. - -Hän oli päässyt tähän kohtaan mietiskelyssään tai oikeammin -sieluntuskassaan, kun äskeinen melu uudestaan kuului hänen ovensa -takaa, mutta tällä kertaa sitä seurasi avainten kilinä ja salpojen -rauske sinkilöissään. - -Kuningas ponnahti eteenpäin, mennäkseen sisääntulijaa vastaan. Mutta -äkkiä muistaen, että sellainen liike ei ollut kuninkaan arvon mukainen, -hän pysähtyi, otti ylevän ja tyynen asennon, joka olikin hänelle -helppoa, ja odotteli selin ikkunaan kääntyneenä, voidakseen hiukan -salata äskeistä kiihtymistään uudelta tulijalta. - -Tämä oli ainoastaan vanginvartija, joka toi täytetyn ruokavasun. -Kuningas katseli miestä levottomasti, odottaen hänen puhuvan. - -"Hei-hei", virkkoi mies, "te olette rikkonut tuolinne, sen hyvin -arvasin. Mutta ihanhan te olette villiintynyt kaistapääksi!" - -"Monsieur", vastasi kuningas, "varokaa kaikkia puheitanne; asia on -teille perin vakava." - -Vartija asetti vasunsa pöydälle, katsellen puhuttelijaan. - -"Häh?" äännähti hän ihmeissään. - -"Noutakaa kuvernööri tänne", lisäsi kuningas ylevästi. - -"Kah, poikaseni", sanoi vanginvartija, "te olette aina ollut varsin -hyväntapainen; mutta hulluus tekee pahapäiseksi, ja me tahdomme teitä -varoittaa. Te olette rikkonut tuolin ja melunnut; se on rikos, joka -rangaistaan pimeällä kopilla. Luvatkaa minulle, ettette sellaista tee -toiste, niin en hiisku kuvernöörille mitään." - -"Minä tahdon tavata kuvernöörin", vastasi kuningas silmäänsä -räpäyttämättä. - -"Hän käskee viedä teidät pimeään koppiin, muistakaa se." - -"Minä tahdon! Kuuletteko?" - -"Hoh, nyt on taas hurja ilme silmissä! No, otanpa veitsenne pois!" - -Ja vanginvartija teki niinkuin oli sanonut, sulki oven ja lähti, -jättäen kuninkaan hämmästyneemmäksi, onnettomammaksi, yksinäisemmäksi -kuin koskaan. - -Turhaan hän alkoi uudestaan jyskyttää tuolinkappaleilla, turhaan -lennätti kulhot ja lautaset ulos ikkunasta; mitään vastausta ei enää -kuulunut. - -Kahden tunnin perästä hän ei enää ollut kuningas, aatelismies, ihminen, -järkiolento. Hän oli hullu, joka raapi kyntensä verille oveen, koetti -repiä irti lattiansa kivilaattoja ja karjui niin kauheasti, että vanha -Bastilji tuntui vapisevan perustuksiaan myöten, kun oli tohtinut nousta -herraansa vastaan. - -Kuvernööri ei ollenkaan häiriytynyt. Vanginvartijat ja vahdit olivat -esittäneet raporttinsa; mutta mitäpä siitä? Eivätkö mielipuolet olleet -sangen tavallisia vieraita linnoituksissa, ja eivätkö muurit olleet -heitä vahvemmat? - -Aramiksen sanojen vaikutuksen alaisena, täydellisesti kuninkaansa -määräyksen kannalle asettuneena ei herra Baisemeauxilla ollut muuta -toivomusta kuin että riivaantunut Marchiali olisi kyllin mielenvikainen -hirttäytyäkseen vuodekatokseensa tai vaikkapa ikkunansa ristikkoon. - -Tästä vangista, näet, ei ollut juuri mitään tuloja, ja hän kävi -hankalammaksi kuin oli kohtuullista. Tämä Seldonin ja Marchialin -vaihtaminen toisiinsa, nämä vapauttamiset ja uudestaanvangitsemiset, -kaikki yhdennäköisyydestä johtunut sekaannus, koko juttu oli saanut -hyvin mukavan ratkaisun. Baisemeaux luuli huomanneensa, että herra -d'Herblaykään ei sitä kovin pahoitellut. - -"Ja tosiaan", virkkoi Baisemeaux majurilleen, "tavallinenkin vanki on -jo kyllin onneton kopissaan; hän kärsinee siksi paljon, että voisimme -hänelle säälistä toivoa kuolemaa. Sitä suuremmalla syyllä, kun -tuollainen vanki tulee mielipuoleksi, reuhtoo kuin hullu koira ja -aiheuttaa melua Bastiljissa. Silloin ei totisesti ole enää -armeliaisuutta vain toivoa hänelle kuolemaa vaan olisi hyvä työ, jos -aivan hiljaa sammuttaisi häneltä elonkipinän." - -Ja tämän päälle kelpo kuvernööri nautti toisen aamiaisensa. - - - - -225. - -Fouquetin varjo. - - -Vielä huumeissaan kuninkaan kanssa sattuneesta keskustelustaan -d'Artagnan kyseli itseltään, oliko hän aivan täydellä järjellään, oliko -kohtaus todellakin tapahtunut Vauxissa, oliko hän muskettisoturien -kapteeni ja oliko herra Fouquet linnan omistaja, jonka -vieraanvaraisuutta Ludvig XIV oli nauttinut, Nämä mietiskelyt eivät -olleet päihtyneen ajatuksia. Kuitenkin oli Vauxissa reimasti juhlittu, -ja herra yli-intendentin viinit olivat ylenpalttisesti vuotaneet. Mutta -gascognelainen oli kylmäverinen mies; hän osasi teräksistä miekkaansa -koskettaessaan henkisesti haarniskoitua sen metallin kylmyydellä, -milloin suuret tilanteet sitä vaativat. - --- Kas niin, -- tuumi hän lähtiessään kuninkaan huoneesta, -- tässä -olen nyt aivan historiallisesti viskattuna kuninkaan ja ministerin -kohtaloihin. Saadaan kirjoittaa, että gascognelaiskuopus d'Artagnan on -laskenut kätensä herra Nicolas Fouquetin, Ranskan raha-asioiden -yli-intendentin kaulukseen. Jälkeläiseni, jos niitä saan, omaksuvat -tästä vangitsemisesta itselleen mainetta, kuten herrat de Luynes Ancren -marski-paran rippeistä. Kuninkaan tahto on sopivalla tavalla pantava -täytäntöön. Ken tahansa osaa kyllä sanoa herra Fouquetille: "Miekkanne, -monsieur!" Mutta kuka hyvänsä ei kykene säilyttämään herra Fouquetia -kenenkään parkaisematta. Miten on siis meneteltävä, jotta herra -yli-intendentti siirtyisi ylimmästä suosiosta alimpaan epäsuosioon, -- -jotta hän näkisi Vauxin muuttuvan vankiluolaksi, jotta hän maistettuaan -Ahasveruksen suitsutusta hipaisisi Hamanin pylvästä, saisi uhakseen -Enguerrand de Marignyn[29] kohtalon? - -Tässä d'Artagnanin otsa kävi surkean synkäksi. Muskettisoturilla oli -epäilyksensä. Hänen tuntoansa kaiveli jättää tuolla tavoin kuolemaan -(sillä varmaan Ludvig XIV vihasi Fouquetia) rehdiksi tunnustettu mies. -Niin, se oli todellakin omantunnon kysymys. - --- Minusta näyttää, että ellen tahdo olla raukka, -- tuumi d'Artagnan, --- on minun ilmoitettava herra Fouquetille kuninkaan ajatus hänestä. -Mutta jos petän herrani salaisuuden, olen uskoton ja kavaltaja, ja se -rikos on sotalaeissa niin ankarasti rangaistava, että olen taistelussa -nähnyt kymmenittäin onnettomia ripustetuiksi puiden oksiin, kun ovat -tehneet vähässä, mitä omatuntoni käskee minun tehdä paljossa. Ei, -mielestäni täytyy älykkään miehen taitavammin suoriutua tästä -pälkäästä. No, olenko minä sitten älykäs? Sen saattaa asettaa, -väittelyn alaiseksi, koskapa neljänkymmenen vuoden ajalla olen hoitanut -asioitani sillä tavalla, että jos vielä omistan ainoankin kultarahan, -saan kiittää onneani. - -D'Artagnan puristi päätänsä käsillään, nyhtäisi väkisinkin muutamia -haivenia viiksistään ja lisäsi: - --- Mistä syystä olisi herra Fouquet joutunut epäsuosioon? Voisi -ajatella kolmea seikkaa: ensiksi koska herra Colbert ei hänestä pidä; -toiseksi, koska hän on tahtonut mielistellä neiti de la Vallièrea; -kolmanneksi, koska kuningas rakastaa herra Colbertia ja neiti de la -Vallièrea. Mies on hukassa! Mutta astuisinko minä, miehinen mies, hänen -päänsä päälle, kun hän sortuu naisten ja virkasielujen juoniin? Hyi -toki! Jos siinä on vaaraa, niin torjun sen; jos häntä vain vainotaan, -pidän silmäni auki! Olen tullut siihen kohtaan, ettei kuningas eikä -ihminen voi vaikuttaa mielipiteeseeni. Jos Atos olisi täällä, -menettelisi hän kuten minä. Siis, sensijaan että menisin tylysti herra -Fouquetin luo pidättämään hänet ruumiillisesti ja korjaamaan hänet -talteen, koetan käyttäytyä kuten hyvätapaisen miehen tulee. Se -aiheuttaa puhetta, myöntäkäämme; mutta hyvää puhetta. - -Ja kohottaen terhakalla liikkeellä hankkiluksensa hihnan olkapäälleen -d'Artagnan meni suoraa päätä herra Fouquetin luo, joka sanottuaan -naisille jäähyväiset valmistautui rauhallisesti nukkumaan päivän -voitoista. - -Ilma oli vielä hyväntuoksuinen tai myrkytetty, miten päin sen käsittää, -ilotulitusten hajusta. Kynttiläin hohde oli riutumassa, köynnöksistä -kirvonneita kukkia putoili maahan, tanssijain ja hovilaisten ryhmät -harvenivat saleissa. - -Ystäviensä keskellä, jotka onnittelivat häntä ja ottivat vastaan hänen -onnittelujaan, yli-intendentti jo puolittain sulki väsyneet silmänsä. -Hän halusi lepoa, hän oli sortumassa monen päivän laakereista -kasautuneelle kunniavuoteelle. Olisi saattanut sanoa, että hänen päänsä -painui tätä juhlaa varten otettujen uusien velkojen kuormasta. - -Fouquet oli juuri vetäytynyt kammioonsa hymyilevänä ja miltei -näännyksissä. Hän ei enää nähnyt; vuode veti häntä puoleensa, tenhosi -häntä. Kupusalissa hallitseva Morfeus-jumala, jonka taiat Le Brunin -sivellin oli kuvittanut kattoon, oli laajentanut valtaansa -viereisiinkin suojamiin ja siroitellut voimakkainta valmutehoaan talon -herran silmiin. - -Melkein yksikseen jääneenä oli herra Fouquet jo kamaripalvelijansa -riisuttavana, kun d'Artagnan näyttäytyi kynnyksellä. - -Kapteeni ei ollut koskaan kyennyt yleistymään hovissa. Turhaan nähtiin -hänet aina ja kaikkialla, hän teki erikoisen vaikutuksensa aina ja -kaikkialla. Tämä on muutamien luonteiden etuoikeutena, he muistuttavat -siinä salamaa tai ukkosta. Jokainen tuntee heidät; mutta heidän -ilmestymisensä kummastuttaa ihan kuin oudon tulijan, joka ei kuulu -siihen paikkaan luonnollisesti. - -"Kah, herra d'Artagnan!" huudahti Fouquet, toinen käsi jo hihasta -ulkona. - -"Palvelukseksenne", vastasi muskettisoturi. - -"Käykää toki sisään, rakas herra d'Artagnan." - -"Kiitos!" - -"Tuletteko esittämään minulle joitakin arvosteluja juhlasta? Te olette -nerokas mies." - -"Oh, en." - -"Häiritäänkö teitä palveluksessanne?" - -"Ei ollenkaan." - -"Asutteko ehkä epämukavasti?" - -"Asun mainiosti." - -"Sepä ystävällistä tyytyväisyyttä; olen kovin hyvilläni imartelevista -sanoistanne." - -Tämä lause merkitsi epäilemättä: -- Paras d'Artagnan, menkää nukkumaan, -koska teillä on vuode, ja sallikaa minun tehdä samoin. - -Kapteeni ei näkynyt ymmärtäneen. - -"Menettekö te jo nukkumaan?" sanoi hän yli-intendentille. - -"Kyllä. Olisiko teillä minulle jotakin ilmoitettavaa?" - -"Ei mitään, monsieur, ei mitään. Te nukutte siis täällä?" - -"Kuten näette." - -"Monsieur, te olette tarjonnut kuninkaalle oikein komeat juhlat." - -"Luuletteko niin?" - -"Oh, loistavat!" - -"Onko kuningas tyytyväinen?" - -"Ihastunut." - -"Olisiko hän pyytänyt teitä minulle siitä ilmoittamaan?" - -"Hän ei valitsisi itselleen niin arvotonta sanansaattajaa, -monseigneur." - -"Te teette itsellenne vääryyttä, herra d'Artagnan." - -"Onko tuossa vuoteenne?" - -"On. Miksi kysytte? Ettekö ole tyytyväinen omaanne?" - -"Pitääkö puhua teille avomielisesti?" - -"Varmaan." - -"No, en ole." - -Fouquet säpsähti. - -"Herra d'Artagnan", virkkoi hän, "ottakaa minun huoneeni." - -"Riistäisinkö sen teiltä? En koskaan!" - -"Mitä sitten tehdä?" - -"Sallikaa minun jakaa se kanssanne." - -Herra Fouquet tuijotti muskettisoturiin. - -"Ah, ah!" virkahti hän. "Te tulette kuninkaan luota?" - -"Niin tulen, monseigneur." - -"Ja haluaisiko kuningas, että nukkuisitte minun huoneessani?" - -"Monseigneur..." - -"Hyvä on, herra d'Artagnan, hyvä. Te olette täällä isäntänä. Niin, -monsieur." - -"Minä vakuutan teille, monseigneur, etten tahdo käyttää väärin..." - -Herra Fouquet kääntyi kamaripalvelijaansa päin. - -"Jättäkää meidät", virkkoi hän. - -Palvelija poistui. - -"Teillä on minulle jotakin puhuttavaa, monsieur?" sanoi hän -d'Artagnanille. - -"Minullako?" - -"Teidänlaatuisenne mies ei tule juttelemaan minunlaiseni kanssa tähän -aikaan vuorokaudesta ilman painavia syitä." - -"Älkää kyselkö minulta." - -"Päinvastoin, mitä te minusta haluatte?" - -"Ainoastaan teidän seuraanne." - -"Menemmekö puutarhaan", virkahti yli-intendentti yhtäkkiä, "puistoon?" - -"Ei", vastasi muskettisoturi innokkaasti, "ei." - -"Mikä estää?" - -"On viileätä..." - -"No, myöntäkää toki, että tulette minua vangitsemaan", sanoi -yli-intendentti kapteenille. - -"En suinkaan!" vakuutti tämä. - -"Niinpä pidätte minua silmällä?" - -"Kunniasananne varassa, niin, monseigneur." - -"Kunniasanani?... Se on toista! Vai niin, minut pidätetään kotonani?" - -"Älkää niin sanoko." - -"Minä päin vastoin huudan sen julki!" - -"Jos te huudatte, täytyy minun pakottaa teidät vaikenemaan." - -"Oivallista! Väkivaltaa kodissani? Ah, hyvä on!" - -"Me emme ollenkaan ymmärrä toisiamme. Kah, tuolla on shakkilauta; -pelatkaamme, jos teitä huvittaa, monseigneur." - -"Herra d'Artagnan, olen siis epäsuosiossa?" - -"Ette ollenkaan, mutta..." - -"Mutta minua kielletään poistumasta teidän valvonnastanne?" - -"Minä en käsitä sanaakaan puheestanne, monseigneur; ja jos tahdotte, -että poistun, ilmoittakaa vain minulle." - -"Rakas herra d'Artagnan, teidän esiintymisenne tekee minut hulluksi. -Minä olin sortumaisillani uneen, te olette minut ravistanut valveille." - -"Sitä en koskaan anna itselleni anteeksi, ja jos te tahdotte sovittaa -minut itseni kanssa..." - -"Niin?" - -"Niin nukkukaa tuossa minun nähteni; ihastuisin siitä ikihyväksi." - -"Tarkastuksen alaisena?..." - -"Niinpä lähdenkin siis." - -"Nyt en käsitä teitä ollenkaan." - -"Hyvää yötä, monseigneur!" - -Ja d'Artagnan oli tekevinään lähtöä. Mutta Fouquet riensi hänen -perässään. - -"Minä en mene nukkumaan", virkkoi hän. "Vakavasti puhuen, koska -kieltäydytte kohtelemasta minua miehenä ja koetatte kuka on ovelampi, -niin panenpa teidät tunnustamaan todellisen kantanne niinkuin -metsäkarju nostatetaan vastarintaan." - -"Kyllä kai!" vastasi d'Artagnan väkinäisesti hymyillen. - -"Käsken valjastaa hevoseni ja pistäydyn Pariisiin", uhkasi Fouquet, -luoden läpitunkevan katseen muskettisoturien kapteeniin. - -"Kah, jos sen teette, monseigneur, niin se muuttaa asian." - -"Te vangitsette minut?" - -"En, mutta minä lähden mukananne." - -"Riittää, herra d'Artagnan", sanoi Fouquet kylmästi. "Teillä ei turhaan -ole älykkään ja kekseliään miehen mainetta; mutta minun kanssani kaikki -tuo on tarpeetonta. Suoraan kohti! Pieni palvelus: minkätähden -vangitsette minut? Mitä olen tehnyt?" - -"Oh, en tiedä mitään teoistanne; mutta minä en vangitsekaan teitä... -tänä iltana..." - -"Tänä iltana!" huudahti Fouquet kalveten. "Mutta huomenna?" - -"Ka, emmehän ole vielä huomisessa, monseigneur. Kuka voi mennä -takuuseen huomisesta?" - -"Joutuin, joutuin, kapteeni! Sallikaa minun puhutella herra -d'Herblayta." - -"Voi, se käy mahdottomaksi, monseigneur! Minulla on määräys valvoa, -että te ette puhuttele ketään!" - -"Herra d'Herblayta, kapteeni, ystäväänne!" - -"Monseigneur, kenties ystäväni herra d'Herblay ei olisi ainoa, jonka -kanssa minun pitäisi estää teitä haastelemasta?" - -Fouquet punastui ja osoittaen kohtaloonsa alistumista virkkoi: - -"Monsieur, olette oikeassa. Te annatte minulle läksyn, jota en olisi -saanut aiheuttaa. Kukistuneella ihmisellä ei ole oikeutta mihinkään, ei -edes niiden puolelta, joiden onnen hän on rakentanut, sitä vähemmän -niiltä, joille hän ei koskaan ole päässyt tekemään palvelusta." - -"Monseigneur!" - -"Se on totta, herra d'Artagnan: te olette minuun nähden aina asettunut -hyvään suhteeseen, -- asemaan, joka sopii minua vangitsemaan määrätylle -henkilölle. Te ette ole minulta koskaan mitään pyytänyt!" - -"Monseigneur", vastasi gascognelainen tämän kaunopuheisen ja ylevän -murheen liikuttamana, "tahdotteko antaa minulle kunniasananne, että te -ette poistu tästä huoneesta?" - -"Mitä se hyödyttää, paras herra d'Artagnan, koska te vartioitsette -minua täällä? Pelkäättekö, että ryhtyisin taistelemaan valtakunnan -uljainta miekkaa vastaan?" - -"Siitä ei ole kysymys, monseigneur. Mutta minä menen hakemaan -puheillenne herra d'Herblayn ja jätän teidät tuokioksi yksin." - -Fouquetilta pääsi riemun ja kummastuksen huudahdus. - -"Hakemaan herra d'Herblayta! Jätättekö minut yksin!" ihmetteli hän -laskien kätensä ristiin. - -"Missä herra d'Herblay asuu? Sinisessä kamarissako?" - -"Niin, ystäväni, niin." - -"Ystävänne! Kiitos siitä nimityksestä, monseigneur, jonka minulle -tänään suotte, ellette lienekään sitä minusta ennen käyttänyt." - -"Ah; te pelastatte minut!" - -"Tästä lienee hyvinkin kymmenen minuutin matka siniseen huoneeseen -edestakaisin?" kysäisi d'Artagnan. - -"Niille vaihein." - -"Ja herättääkseni piispan, joka nukkuu hyvin, milloin nukkuu, ja -ilmoittaakseni hänelle asian, tarvinnen viisi minuuttia. Viivyn siis -kaikkiaan neljännestunnin poissa. No, monseigneur, antakaa minulle -sananne, että te ette millään keinoin yritä paeta ja että palatessani -löydän teidät täältä." - -"Sanani annan, monsieur", vastasi Fouquet puristaen muskettisoturin -kättä hartaan kiitollisesti. - -D'Artagnan läksi. - -Fouquet katsoi hänen jälkeensä, odotti ilmeisen maltittomana oven -sulkeutumista ja hyökkäsi sitten etsimään avaimiansa. Hän avasi -muutamia huonekaluihin kätkettyjä salalaatikoita, haki turhaan joitakin -arvattavasti Saint-Mandéhen jääneitä papereita, joita hän näkyi kovin -kaipaavan, ja ottaen sitten kiireisesti kirjeitä, sopimuksia ja muita -asiakirjoja hän kasasi ne yhteen tulisijan marmorilaatalle ja pisti ne -pikaisesti palamaan, välittämättä edes nostaa tiellä olevia -kukkaruukkuja pois. - -Tämän tehtyään hän äärettömästä vaarasta pelastuneen ihmisen lailla, -jonka voimat jättävät hänet, kun tuhon pelko on ohi, lysähti uupuneena -nojatuoliin. - -D'Artagnan astui sisälle, tavaten Fouquetin samassa asennossa. Kunnon -muskettisoturi ei ollut laisinkaan pelännyt, että Fouquet sanansa -annettuaan edes ajattelisi sen rikkomista. Mutta hän oli arvellut, että -tämä käyttäisi hänen poissaoloansa vapautuakseen kaikista papereista, -kaikista muistiinpanoista, kaikista sopimuksista, jotka voisivat tehdä -hänen jo kylläkin vakavan asemansa vielä arveluttavammaksi. Tuulta -ennustelevan vainukoiran tavoin nostaen päätänsä hän haistoikin -odottamansa savunkäryn ilmassa ja sen todettuaan nyökkäsi tyytyväisenä. - -D'Artagnanin tullessa sisälle oli Fouquetkin puolestaan kohottanut -silmänsä, eikä mikään kapteenin ele ollut jäänyt häneltä huomaamatta. -Miesten katseet osuivat yhteen; kumpainenkin näki, että he sanaa -vaihtamatta olivat ymmärtäneet toisensa. - -"No", kysyi Fouquet ensimmäisenä, "entä herra d'Herblay?" - -"_Ma foi_, monseigneur", vastasi d'Artagnan, "herra d'Herblay -varmaankin pitää öisistä kuutamokävelyistä Vauxin puistossa ja -sommittelee siellä säkeitä joidenkuiden runoilijainne kanssa. -Asunnossaan hän ei ainakaan ollut." - -"Mitä, eikö?" huudahti Fouquet, jolta viimeinenkin toivo sammui. Sillä -selittelemättä itselleen, millä tavoin Vannesin piispa voisi häntä -auttaa, hän käsitti, että hän toden teolla saattoi odottaa apua -ainoastaan häneltä. - -"Tai jos hän on kotona", jatkoi d'Artagnan, "on hänellä ollut syynsä -olla vastaamatta." - -"Mutta ettekö sitten kutsunut sillä tavalla, että hän kuulisi, -monsieur?" - -"Ette otaksune, että jo poikettuani määräyksistäni, jotka kieltävät -minua hetkeksikään teitä jättämästä, niin, ette otaksune minua niin -hupsuksi, että olisin herättänyt koko talon, jolloin minut olisi voitu -nähdä Vannesin piispan käytävässä ja herra Colbert olisi saanut -todetuksi, että olen antanut teille aikaa paperienne polttamiseen?" - -"Paperieni?" - -"Tietysti; sen olisin ainakin minä teidän sijassanne tehnyt. Kun -minulle avataan ovi, käytän sitä hyväkseni." - -"No niin, kiitos; minäkin käytin sitä." - -"Ja siinä teitte hyvin, _morbleu!_ Jokaisella on pikku salaisuutensa, -jotka eivät koske muita. Mutta palatkaamme Aramikseen, monseigneur." - -"No niin, sanon teille, te kutsuitte liian hiljaa, joten hän ei -kuullut." - -"Kutsuttakoon Aramista kuinka hiljaa tahansa, monseigneur, hän kuulee -aina, milloin hän katsoo hyväksi kuulla. Toistan siis lauseeni: Aramis -ei ollut kotona, monseigneur, tai hänellä oli -- ollakseen ääntäni -tuntematta -- perusteita, joista minä en tiedä ja joista ehkä ette -itsekään tiedä, vaikka hänen korkea-arvoisuutensa Vannesin piispa onkin -teidän läänitysmiehenne." - -Fouquet huoahti, nousi, astui kolme neljä askelta huoneessaan ja istahti -sitten syvän masennuksen ilme kasvoillaan upealle, hienoilla pitseillä -reunustetulle samettivuoteelleen. - -D'Artagnan katseli häntä säälin vallassa. - -"Olen eläissäni nähnyt vangittavan monta ihmistä", sanoi muskettisoturi -surumielisesti. "Olin saapuvilla herra de Cinq-Marsia, samaten herra de -Chalais'ta vangittaessa, kun vielä olin hyvin nuori. Näin herra de -Condén ja prinssien vangitsemisen, näin vangittavan herra de Retzin ja -herra Brousselin. Kah, monseigneur, ikävä sanoa, mutta kaikista noista -henkilöistä te tällä hetkellä enimmin muistutatte sitä kunnon -Brousselia. Ei paljon puutu, ettette hänen malliinsa pistä lautasliinaa -lompakkoonne ja kuivaa suutanne papereillanne. _Mordioux_, -teidänlaisellenne miehelle, herra Fouquet, ei sovi tuollainen -alakuloisuus. Jos ystävänne näkisivät teidät...!" - -"Herra d'Artagnan", vastasi yli-intendentti murheellisesti hymyillen, -"te ette laisinkaan käsitä minua. Juuri siksi, että ystäväni eivät ole -saapuvilla, näette minut tällaisena. Minä en voi elää eristettynä! Minä -en ole mitään yksinäni. Muistakaa, että olen käyttänyt kaiken aikani -hankkiakseni ystäviä, joista toivoin saavani tukea. Myötäkäymisessä -kaikki nuo onnelliset -- ja minun kauttani onnelliset -- äänet yhtyivät -ylistys- ja kiitoskuoroon. Pienimmässäkin vastoinkäymisessä nuo -vähäpätöisemmät äänet säestivät sopusoinnussa oman sieluni napinaa. -Yksinäisyyttä en ole koskaan tuntenut. Köyhyys, aave, jonka olen -toisinaan vilahdukselta nähnyt ryysyissään viittovan tieni päässä, -- -köyhyys on peikko, jonka kanssa useat ystäväni jo vuosikausia ovat -leikkineet, -- jota he runoissaan ylistävät, jota he hyväilevät, jonka -he tekevät minulle rakkaaksi! Köyhyys, siihen kyllä suostun, sen -tunnustan, sen lausun tervetulleeksi kuten perinnöttömän siskon; sillä -köyhyys ei tiedä yksinäisyyttä, karkoitusta, vankilaa! Voisinko koskaan -olla onnettomasti köyhä sellaisten ystävien seurassa kuin Pélissonin, -la Fontainen, Molièren, ja kun minulla on sellainen rakastajatar -kuin...? Oi, mutta yksinäisyys minulle, meluavan maailman miehelle, -pitojen ja nautintojen miehelle, minulle, joka elän vain muiden -kautta!... Ah, jospa tietäisitte, kuinka yksinäinen olen tällä hetkellä -ja miten te, joka eroitatte minut kaikesta, mitä rakastin, näytätte -minusta yksinäisyyden, tyhjyyden ja kuoleman airuelta!" - -"Mutta sanoinhan jo teille, herra Fouquet", vastasi d'Artagnan -sydämensä pohjasta liikuttuneena, "sanoinhan jo teille että -liioittelette. Kuningas pitää teistä." - -"Ei", virkkoi Fouquet, pudistaen päätänsä, "ei!" - -"Herra Colbert teitä vihaa." - -"Colbert? Mitä minä hänestä!" - -"Hän saattaa teidät häviöön." - -"Oh, siinä uhmaan häntä: olen jo häviöllä." - -Yli-intendentin tehdessä tämän omituisen tunnustuksen d'Artagnan -katseli merkitsevästi ympärilleen. Vaikka hän ei avannut suutansa, -ymmärsi Fouquet hänen ajatuksensa niin hyvin, että lisäsi: - -"Mitä tehdä tällä upeudella, kun ei enää kykene sitä kannattelemaan? -Tiedättekö, mitä hyötyä meille varakkaille on suurimmasta osasta -rikkauttamme? Loistollaan se saa meidät vain inhoamaan kaikkea, mikä ei -ole yhtä loistavaa. Vaux! sanotte te, Vauxin ihmeihanuudet, eikö niin? -No, entä sitten? Mitä tehdä näillä ihmeillä? Millä voin häviön -partaalle jouduttuani juoksuttaa vettä aallotarteni uurniin, millä -sytyttää tulta salamanterieni sisuksiin, millä lietsoa ilmaa -merenhaltioitteni rintaan? Ollakseen kyllin rikas, herra d'Artagnan, -tarvitsisi olla liian rikas." - -D'Artagnan pudisti päätänsä. - -"Oh, arvaan hyvin ajatuksenne", vastasi Fouquet innokkaasti. "Jos teillä -olisi Vaux, niin te myisitte sen ja ostaisitte maakartanon. Sen -tiluksilla olisi metsiä, hedelmätarhoja, viljavainioita; maa elättäisi -isäntänsä. No, neljästäkymmenestä miljoonasta saisitte kai kokoon..." - -"Kymmenen miljoonaa", keskeytti d'Artagnan. - -"Ette miljoonaakaan, hyvä kapteeni. Ei kukaan Ranskassa ole kyllin -rikas maksaakseen Vauxista miljoonaa ja pitääkseen sen siinä kunnossa -kuin se on. Kukaan ei voisi, kukaan ei sitä osaisikaan." - -"Peijakas!" huudahti d'Artagnan. "Tottahan nyt miljoonan..." - -"Entä sitten?" - -"Ei sekään ole kurjuutta." - -"Mutta tulee sitä hyvin lähelle." - -"Kuinka?" - -"Oh, te ette käsitä. Ei, minä en tahdo myydä Vauxin linnaa. Minä -lahjoitan sen teille, jos haluatte." - -Ja Fouquet säesti sanojaan omituisella olkapäiden kohautuksella. - -"Lahjoittakaa se kuninkaalle, niin teette paremman kaupan." - -"Kuningas ei kaipaa sitä lahjaa", virkkoi Fouquet. "Hän ottaa sen -varsin sievästi ilman mitään kursailua, jos hänen mielensä tekee. -Siksipä mieluummin soisinkin sen häviävän. Kah, herra d'Artagnan, jos -kuningas ei olisi kattoni alla, ottaisin tämän kynttilän, menisin -kupoolin alle pistämään tulen kahteen säästettyyn laatikolliseen -raketteja ja ilotulitusaineita ja polttaisin palatsini tuhaksi." - -"Pyh!" hymähti muskettisoturi huolimattomasti. "Ette kuitenkaan voisi -polttaa puutarhoja, ja ne täällä ovat oivallisinta." - -"Muuten", jatkoi Fouquet kolkosti, "mitä minä sanoinkaan, hyvä Jumala! -Polttaa Vaux! Hävittää palatsini! Mutta Vaux ei ole minun; sen -rikkauksiin, sen ihmeisiin on tosin nautinto-oikeus sillä, joka ne on -maksanut. Mutta oleellisesti nämä ihanuudet kuuluvat niille, jotka ne -ovat luoneet. Vaux kuuluu Le Brunille, Vaux kuuluu Le Nôtrelle, -Pélissonille, Levaulle, la Fontainelle, Vaux kuuluu Molièrelle, joka -täällä on esityttänyt _Kiusanhenget_-ilveilynsä. Sanalla sanoen Vaux -kuuluu jälkimaailmalle. Näette hyvin, herra d'Artagnan, että minulla ei -enää ole linnaani." - -"Kas", virkkoi d'Artagnan, "tuota ajatusta minä rakastan ja siitä -tunnen jälleen herra Fouquetin. Se saa minut unohtamaan Broussel-paran -enkä näe enää vanhan frondelaisen vetistelyä. Jos olette vararikon oma, -monseigneur, niin suhtautukaa asiaan tyynesti; tekin, _mordioux_, -kuulutte tulevaisuudelle, eikä teillä ole oikeutta itseänne -pienentää! Katselkaahan minua, joka muka olen teitä ylempi, koska -teidät vangitsen. Kohtalo, joka jakelee osat tämän maailman -huvinäyttelijöille, on minulle antanut vähemmän kauniin, vähemmän -hauskan kuin teillä oli. Minä näettekös kuulun niihin, joiden mielestä -kuningasten ja mahtimiesten osat ovat arvokkaampia kuin kerjäläisten ja -lakeijain. Parempi on näyttämölläkin, muuallakin kuin maailman -näyttämöllä, esiintyä komeassa puvussa ja märehtiä kaunista kieltä kuin -höylätä lattiaa ruojukengällä tai hyväilyttää selkärankaansa rohtimiin -käärityillä kepeillä. Sanalla sanoen, te olette yltäkyllin käytellyt -kultaa, olette käskenyt, olette nauttinut. Minä olen laahannut -kammitsaani, totellen ja kärsien. No niin, vaikka olenkin vähäarvoinen -teidän rinnallanne, monseigneur, vakuutan teille, että tekojeni muisto -on minulle kiihoittimena, joka estää minua liian pian taivuttamasta -vanhaa päätäni. Minä pysyn loppuun asti hyvänä ratsuhevosena ja kaadun -suorana, aivan ehjänä ja elävänä, huolellisesti valittuani paikkani. -Tehkää te kuten minäkin, herra Fouquet; siitä ei asianne pahene. -Sellaista tapahtuu vain kerran teidänlaisillenne miehille. Kaikki -riippuu siitä, että silloin säilyttää vain tanakan ryhdin. On -latinankielinen sananlasku, jonka muodon olen unohtanut, mutta sisällön -muistan, sillä useammin kuin kerran olen sitä miettinyt; se kuuluu: -'Loppu työn kaunistaa.'" - -Fouquet nousi, laski käsivartensa d'Artagnanin kaulaan ja painoi hänet -rintaansa vasten, samalla kun hän toisella kädellään puristi hänen -kättänsä. - -"Se oli kaunis saarna", kiitti hän hetkisen vaitiolon jälkeen. - -"Muskettisoturin saarna, monseigneur." - -"Te olettekin kiintynyt minuun, koska sanotte minulle kaiken tuon." - -"Kukaties." - -Fouquet kävi jälleen miettiväiseksi. Kotvasen kuluttua hän kysyi: - -"Mutta missä lieneekään herra d'Herblay?" - -"Niin, tosiaankin!" - -"En rohkene pyytää teitä häntä etsimään." - -"Jos pyytäisittekin, en sitä enää tekisi, herra Fouquet. Se olisi -varomatonta. Se saattaisi tulla tiedoksi, ja Aramis, jolla ei ole -mitään osaa kaikkeen tähän, voisi joutua ikävyyksiin ja tulla vedetyksi -kanssanne samaan onnettomuuteen." - -"Niinpä odotan päivää", virkkoi Fouquet. - -"Niin, se on parasta." - -"Mitä teemme kunnes aamu valkenee?" - -"En ollenkaan osaa sanoa, monseigneur." - -"Tehkää minulle palvelus, herra d'Artagnan." - -"Hyvin mielelläni." - -"Te vartioitsette minua, minä pysyn paikoillani; silloin toimitte -täydellisesti ohjeittenne mukaan, eikö niin?" - -"Tietenkin." - -"No niin, jääkäähän minun varjokseni! Minä rakastan enemmän sitä varjoa -kuin mitään muuta." - -D'Artagnan kumarsi. - -"Mutta unohtakaa olevanne muskettisoturien kapteeni d'Artagnan; -unohtakaa, että minä olen raha-asiain yli-intendentti Fouquet, ja -puhukaamme minun asioistani." - -"Peijakas, se on okaista!" - -"Todellako?" - -"Niin; mutta teidän tähtenne, herra Fouquet, olen valmis -mahdottomiinkin." - -"Kiitos. Mitä kuningas sanoi teille?" - -"Ei mitään." - -"Ah, noinko te juttelette?" - -"Lempo!" - -"Mitä ajattelette asemastani?" - -"En mitään." - -"Kuitenkin, jos vain tahdotte..." - -"Teidän asemanne on vaikea." - -"Missä suhteessa?" - -"Siksi että olette kotonanne." - -"Olkoon se kuinka vaikea tahansa, käsitän sen hyvin." - -"_Pardieu_, luulotteletteko, että kellekään muulle osoittaisin niin -suurta avomielisyyttä?" - -"Mitä, -- avomielisyyttäkö? Oletteko te ollut minulle avomielinen, kun -kieltäydytte ilmoittamasta pienintäkään seikkaa?" - -"No, niin huomaavaista mutkittelua sitten." - -"Sen uskon paremmin." - -"Ka, monseigneur, kuulkaahan, miten olisin menetellyt jonkun toisen -kanssa kuin teidän. Olisin saapunut ovellenne palvelijainne poistuttua, -tai elleivät ne olisi olleet poissa, olisin odottanut heidän lähtöään -ja kaapannut heidät yksitellen kuin pesästään karkoitetut kaniinit; -olisin pistänyt heidät putkaan, ojentautunut käytävänne matolle ja -aavistamattanne pidellen teitä toisella kädelläni olisin säilyttänyt -teidät herrani aamiaiseksi. Siten olisi välttynyt kaikki juoruilu, -kaikki vastustus, kaikki melu; mutta myöskään ei herra Fouquet olisi -saanut asiasta edeltäpäin tietää, ei olisi tullut kysymykseen mitään -pidättyväisyyttä, mitään sellaisia myönnytyksiä, joita hienotuntoiset -miehet ratkaisevalla hetkellä tekevät toisilleen. Olisitteko -tyytyväinen sellaiseen menetelmään?" - -"Se saa minut vapisemaan." - -"Eikö totta? Olisi ollut surullista ilmestyä huomenna äkkiarvaamatta -vaatimaan miekkaanne." - -"Oi, monsieur, silloin olisin kuollut häpeästä ja vimmasta!" - -"Te esitätte kiitollisuutenne liian kaunopuheisesti; minä en ole -suinkaan tehnyt kylliksi, uskokaa minua." - -"Totisesti, monsieur, ette saa minua koskaan sitä tunnustamaan." - -"No niin, monseigneur, jos olette tyytyväinen minuun, jos olette -toipunut kolauksesta, jota olen parhaani mukaan koettanut lieventää, -antakaamme ajan lentää. Te olette lopen uuvuksissa, teidän on -mietiskeltävä. Pyydän teitä hartaasti, nukkukaa tai olkaa nukkuvinanne -vuoteellanne tai vuoteessanne. Minä nukahdan tähän nojatuoliin, ja -uneni on niin sikeätä, että kanuunanlaukauksetkaan eivät minua -herättäisi." - -Fouquet hymyili. - -"Teen kuitenkin poikkeuksen", jatkoi kapteeni, "sen tapauksen varalta, -että avattaisiin ovea, näkyväistä tai salaista -- mentäisiin ulos tai -tultaisiin sisään. Oh, silloin on korvani äärimmäisen herkkä! -Pieninkin narahdus säpsähdyttää minua. Se johtuu luontaisesta -vastenmielisyydestä. Menkää tuonne, tulkaa tänne, kävelkää pitkin -lattiaa; kirjoittakaa, hävittäkää kirjoituksia, repikää rikki, -polttakaa; mutta älkää koskeko avaimeen tai lukkoon, älkää kajotko -ovenripaan, sillä silloin te kavahduttaisitte minut jalkeille, ja se -ärsyttäisi hirveästi hermojani." - -"Tosiaankin, herra d'Artagnan", virkkoi Fouquet, "te olette älykkäin ja -kohteliain mies, mitä tunnen, ja vain yhtä asiaa pahoittelen, nimittäin -että olen joutunut tuntemaan teidät näin myöhään." - -D'Artagnan päästi huoahduksen, joka merkitsi: - --- Ah, ehkä olette saanut sen kokemuksen liian aikaisin! - -Sitten hän vaipui nojatuoliinsa, Fouquetin puolittain makaavassa -asennossa tukiessa itseään kyynärpäällään ja mietiskellessään -seikkailuaan. - -Ja jättäen kynttilän palamaan odottelivat molemmat täten aamun koittoa, -ja milloin Fouquet huokaili liian äänekkäästi, d'Artagnan kuorsasi sitä -kovemmin. - -Ei kukaan, ei edes Aramis tullut heidän lepoaan häiritsemään; mitään -melua ei kuulunut suuressa talossa. - -Ulkona kunniavahdit ja muskettisoturien partiot narskuttivat hiekkaa -saappaillaan; se tiesi nukkuville sitä turvallisempaa lepoa. Tähän on -enää vain lisättävä tuulen humina ja suihkulähteiden suhina, jotka -jatkavat keskeytymätöntä leikkiään välittämättä niistä pikkuseikoista, -jotka muodostavat ihmisen elämän ja kuoleman. - - - - -226. - -Aamu. - - -Bastiljiin suljetun ja siellä epätoivoissaan telkiä ja ristikkotankoja -vastaan ponnistelevan kuninkaan surullisen kohtalon vastapainoksi ei -muinaisten kronikoitsijain kaunopuheisuus jättäisi asettamatta -kuninkaallisen vuodeteltan alla uinailevaa Filipiä. Eipä niin, että -tuollainen retooristen vaikutusten etsiminen aina olisi hylättävää tai -aina harhaan siroittelisi niitä kukkia, joilla tahdotaan historiaa -koristaa. Mutta meille suotaneen anteeksi, että tässä siloitamme -vastakohdan ja esitämme oman harrastuksemme mukaan toisen taulun, joka -muodostuu edellisen täytteeksi. - -Nuori prinssi laskeutui alas piispan suojasta, kuten kuningas oli -laskeutunut unenjumalan kammiosta. Herra d'Herblayn painalluksesta -kupukatto hiljaa vaipui, ja Filip joutui kuninkaallisen sängyn eteen, -joka oli jälleen kohotettu ylös, senjälkeen kun se oli sijoittanut -vankinsa maanalaisten holvien uumeniin. - -Yksinään tässä loistossa, yksinään kaikessa mahtavuudessaan, yksinään -astumassa esitettäväkseen säädettyyn osaan Filip tunsi sielunsa ensi -kertaa aukenevan niille tuhansille liikutuksille, jotka ovat -kuninkaansydämen elonsykähdyksiä. - -Mutta hän kävi kalpeaksi katsellessaan tuota tyhjää, veljensä ruumiista -vielä rutistunutta vuodetta. - -Tämä mykkä rikostoveri oli palannut pantuaan työnsä täytäntöön. Sen -kanssa palasivat rikoksen jäljet; se haastoi syylliselle avomielistä ja -karkeata kieltä, jota rikokseen osallinen ei koskaan häikäile käyttää -kumppanilleen. Se puhui totta. - -Kumartuessaan paremmin nähdäkseen huomasi Filip veljensä kylmästä -hiestä vielä kostean nenäliinan, hiestä, joka oli tihkunut Ludvig XIV:n -otsasta. Tuo merkki peloitti Filipiä niinkuin Abelin veri hirmustutti -Kainia. - --- No, tässä nyt katselen kohtaloani suoraan silmiin, -- tuumi Filip -itsekseen, silmät hehkuen tulta ja kasvot kalmankalpeina. -- Tuleeko -siitä peloittavampi kuin vankeuteni on ollut surullinen? Muistanko aina -kuunnella sydämeni arastelua, kun ajatukseni pyrkivät joka askeleella -valtaan... No niin, kuningas on levännyt tässä vuoteessa; tuon kuopan -on hänen päänsä painanut pielukseen, tämä nenäliina on hänen -katkeruutensa kyynelistä pehminnyt, ja minä epäröin laskeutua tälle -vuoteelle, puristaa kädelläni tätä kuninkaan vaakunalla ja -nimikirjaimilla merkittyä nenäliinaa...! No, seuratkaamme herra -d'Herblayta, joka tahtoo, että työ olisi jo astetta ylempänä kuin -ajatus; seuratkaamme herra d'Herblaytä, joka aina ajattelee itseään ja -nimittää itseään rehelliseksi mieheksi, kun ei ole närkästyttänyt tai -pettänyt muita kuin vihollisiansa. Tässä vuoteessa olisin minä -levännyt, ellei Ludvig XIV olisi äitimme rikoksen perusteella sitä -minulta riistänyt. Tämä Ranskan vaakunalla kirjailtu nenäliina olisi -kuulunut minun käytettäväkseni, jos, kuten herra d'Herblay on -huomauttanut, minut olisi jätetty paikalleni kuninkaalliseen kehtoon. -Filip, Ranskan poika, asetu jälleen vuoteeseesi! Filip, Ranskan ainoa -kuningas, ota takaisin vaakunakilpesi! Filip, Ludvig XIII:n ainoa -mahdollinen perillinen, älä tunne sääliä anastajaa kohtaan, jota -tälläkään hetkellä ei kaivele katumus kaikesta, mitä olet saanut -kärsiä! - -Näin pääteltyänsä Filip ruumiinsa vaistomaisen vastahakoisuuden uhalla, -tahtoaan painostavasta puistatuksesta ja kauhusta huolimatta asettui -kuninkaalliseen vuoteeseen, pakottaen lihaksensa painumaan Ludvig XIV:n -vielä lämpimälle sijalle, samalla kun hän laski hiestä kostean -nenäliinan otsalleen. - -Kun Filipin pää vaipui taaksepäin pehmoiseen patjaan, huomasi hän -otsansa yläpuolella Ranskan kruunun, jota tiedämme kultasiipisen -enkelin kannatelleen. - -Kuvitelkaamme nyt mielessämme tämä synkkäkatseinen ja ruumiiltaan -värisevä kuninkaallinen tungettelija. Hän muistuttaa myrsky-yönä -eksynyttä tiikeriä, joka kaislikon ja tuntemattoman rotkon kautta on -harhaantunut etsimään suojaa poissaolevan jalopeuran luolasta. -Kissansukuinen haju viettelee sitä puoleensa, tuo sen tavallisen -asumuksen haalea huuru. Se löytää kuivan ruohovuoteen, murskattuja, -ytimestä tahmeita luita. Se saapuu, tirkistelee leimuavalla ja -terävällä katseellansa varjoon; se ravistaa vettä valuvia jäseniään, -liejun ryvettämää turkkiaan ja kyyristyy raskaasti, paksu kuono -valtavien käpälien päällä, valmiina nukkumaan, mutta yhtä valmiina -taisteluun. Tuon tuostakin luolan rakosista välähteli salama, -vastakkain iskevien oksien jyty, vinkuen putoava kivet, epämääräinen -vaaran aavistus vavahduttaa sen tästä uupumuksen tuottamasta -horrostilasta. - -Jalopeuran makuusijalla nukkuminen saattaa kutkuttaa kunnianhimoa, -mutta makaaja ei voi toivoa nukkuvansa sillä rauhallisesti.. - -Filip tarkkasi kaikkia ääniä, hän antoi sydämensä ailahdella -kaikkinaisten peloitusten henkäyksissä. Mutta luottaen suurenmoisen -päätöksensä moninkertaiseksi tekemään voimaansa hän odotti heikkoutta -tuntematta, että joku ratkaiseva seikka osoittaisi hänelle, mihin hän -kelpasi. Hän toivoi, että joku suuri vaara valaisisi häntä, kuten -myrskyn fosforiheijastukset näyttävät purjehtijoille, kuinka korkeina -ne aallot kuohuvat, joita vastaan he kamppailevat. - -Mutta mitään ei sattunut. Äänettömyys, levottomien sydämien -verivihollinen, kunnianhimoisten kammottavin mörkö, kietoi kaiken yötä -varastetun kruunun alla lepäävän Ranskan vastaisen kuninkaan paksuun -usvaansa. - -Aamuyöstä livahti kuninkaalliseen kammioon olento, joka pikemmin -muistutti varjoa kuin ruumiilla varustettua ihmistä. Filip odotti sitä -eikä siis kummastunut. - -"No, herra d'Herblay?" virkkoi hän. - -"Niin, sire, kaikki on päättynyt!" - -"Mitenkä?" - -"Aivan niinkuin odotimme." - -"Vastustusta?" - -"Vimmattua: parkua, huutoja." - -"Sitten?" - -"Sitten huumaantunutta ällistystä." - -"Mutta lopuksi?" - -"Lopuksi täydellinen voitto ja ehdoton äänettömyys." - -"Aavistaako Bastiljin kuvernööri mitään?..." - -"Ei ollenkaan. Yhdennäköisyys on menestyksemme takeena." - -"Mutta ajatelkaahan, että vanki tietysti selittelee. Sainhan minäkin -siihen tilaisuuden, vaikka oli taisteltava paljon vankempaa valtaa -vastaan kuin omani." - -"Siitä kaikesta olen jo huolehtinut. Muutaman päivän päästä, ehkä -pikemminkin, jos tarvis tulee, toimitamme pidätetyn vankilastansa ja -karkoitamme hänet niin etäiseen maahan..." - -"Maanpaosta voi tulla takaisin, herra d'Herblay." - -"Niin kauaksi, sanoin, että ihmisen ruumiilliset voimat ja hänen -elämänsä mitta eivät riittäisi paluuseen." - -Taaskin nuoren kuninkaan ja piispan katseet liittyivät kylmässä -yhteisymmärryksessä. - -"Entä herra du Vallon?" kysyi Filip kääntääkseen puheen toisaalle. - -"Hän esittäytyy luonanne tänään ja onnittelee teitä salavihkaa siitä, -että pelastuitte vallantavoittelijan vehkeestä." - -"Mitä hänestä tehdään?" - -"Herra du Vallonista?" - -"Herttua, eikö niin?" - -"Herttua kyllä", vastasi Aramis omituisesti hymyillen. - -"Miksi nauratte, herra d'Herblay?" - -"Nauran teidän majesteettinne ennakkonäkemystä." - -"Mitä sillä tarkoitatte?" - -"Teidän majesteettinne kaiketi pelkää, että tuosta Portos-parasta -tulisi kiusallinen todistaja, ja tahdotte hänestä päästä." - -"Nimittämällä hänet herttuaksi?" - -"Varmaan. Te tapatte hänet; hän kuolee ilosta, ja salaisuus hautautuu -hänen kanssaan." - -"Oh, hyvä Jumala!" - -"Minä menetän hänessä peräti hyvän ystävän", virkkoi Aramis tyynesti. - -Tällä hetkellä ja kesken näitä joutavia pakinoita, joihin molemmat -salaliittolaiset kätkivät ilonsa ja ylpeytensä menestyksestä, Aramis -kuuli jotakin, mikä sai hänet heristämään korviansa. - -"Mitä nyt?" kysyi Filip. - -"Aamu valkenee: tulee ensimmäisen toimenpiteenne hetki, sire." - -"Miten?" - -"No, ennen kuin eilen illalla laskeuduitte levolle tähän vuoteeseen, -olitte luultavasti päättänyt tehdä jotakin tänä aamuna päivän -koittaessa?" - -"Minä sanoin muskettisoturieni kapteenille", vastasi nuori mies -vilkkaasti, "että odotan häntä." - -"Jos hänelle niin sanoitte, niin hän on tulossa, sillä hän on -täsmällinen mies." - -"Kuulen astuntaa eteishuoneesta." - -"Se on hän." - -"Hei, aloittakaamme hyökkäys!" huudahti nuori kuningas päättäväisenä. - -"Varokaa", hillitsi Aramis. "Hyökkäyksen aloittaminen d'Artagnanista -olisi mielettömyyttä. D'Artagnan ei tiedä mitään, d'Artagnan ei ole -mitään nähnyt, d'Artagnanilla ei ole kaukaisintakaan aavistusta -salaisuudestanne. Mutta jos hän tunkeutuu tänne nyt ensimmäisenä, niin -hän vainuaa tapahtuneen jotakin, mistä hänen on otettava vaari. -Katsokaas, sire, ennen kuin päästätte tänne d'Artagnanin, täytyy meidän -hyvin tuulettaa huone tai laskea tänne niin paljon väkeä, että -valtakunnan herkkävainuisin ajokoira hämääntyy kaksienkymmenien -erilaisten jälkien harhaannuttamana." - -"Mutta miten lähettää hänet pois, kun kerran olen luvannut hänelle -puhuttelun?" huomautti prinssi, kärsimättömänä mittelemään voimiansa -noin pelättävän vastustajan kanssa. - -"Minä otan sen huolekseni", tarjousi piispa, "ja aluksikin aion antaa -iskun, joka pökerryttää miehemme." - -"Hänkin voi sitten iskeä", lisäsi kuningas vilkkaasti. - -Samassa kuuluikin ulkoa koputusta. Aramis ei ollut erehtynyt. -D'Artagnan siellä ilmoitti tulostaan. - -Näimme hänen viettävän yönsä filosofoiden herra Fouquetin kanssa; mutta -muskettisoturi oli sitten melko lailla väsynyt nukkumisen -teeskentelystä, ja heti kun aamun kajo ilmestyi sinervällä hohteellansa -valaisemaan yli-intendentin huoneen uhkeita kattoreunuksia, nousi -d'Artagnan nojatuolistaan, kohensi miekkaansa, siveli pukuaan hihalla -ja harjasi hattuaan kuten vartioväen sotilas, joka on menossa -korpraalinsa tarkastettavaksi. - -"Te lähdette?" kysyi Fouquet. - -"Niin, monseigneur; entä te?" - -"Minä jään." - -"Kunniasanallanne?" - -"Kunniasanallani." - -"Hyvä. Minä muuten menenkin vain saamaan vastauksen, tiedättehän." - -"Kuulemaan tuomioni, tarkoitatte." - -"Ka, minussapa on vähän vanhaa roomalaista: tänä aamuna noustessani -huomasin, että miekkani ei ollut tarttunut mihinkään kurenauhaan ja -että olkavyö oli hyvässä asennossa. Se on pettämätön merkki." - -"Menestystä ennustava?" - -"Niin, ajatelkaahan: joka kerta kun tämä kirottu puhvelinnahka takertui -selkääni, tiesi se rangaistusta herra de Trévillelle tai rahojen -epäämistä herra de Mazarinin kassasta. Jos taas miekka takertui itse -olkavyöhön, ennusti se kiusallista tehtävää, jollaisia minulle on -sattunut kautta elämäni. Joka kerta kun miekka tanssi huotrassaan, -odotti minua onnellinen kaksintaistelu. Aina kun se havahtumisen -hetkellä lipsahti pohkeitten väliin, sain lievän haavan, ja jos se -kokonaan luiskahti huotrasta, tiesin tuotapikaa jääväni lepäämään -taistelutantereelle ja saavani parin, kolmen kuukauden ajan tyytyä -haavuriin ja kääreisiin." - -"En totisesti aavistanut teidän hankkivan niin valaisevia tietoja -säilältänne", virkkoi Fouquet heikolla hymyllä taistellen masennustansa -vastaan. "Onko teillä pistin- vai lyömämiekka? Onko sen kärki loihdittu -vai teräkö taiottu?" - -"Miekkani, näettekös, on osa omaa ruumistani", haastoi vain soturi -edelleen. "Olen kuullut sanottavan, että jotkut ottavat osviittaa -säärensä jumotuksesta tai ohimonsa jyskytyksestä. Minä saan ennemerkit -miekastani. No niin, se ei ole ilmoittanut minulle mitään tänä aamuna. -Kah, tosiaankin, solahtihan se juurikään aivan itsestään hankkiluksen -mutkanpohjaan. Tiedättekö, mitä se ennustaa?" - -"En." - -"No, se tietää, että tänään saan toimittaa vangitsemisen." - -"Ah", virkkoi yli-intendentti pikemmin kummastuneena kuin -pahastuksissaan tästä suorapuheisuudesta, "ellei miekkanne kuitenkaan -ole ennustanut teille mitään ikävää, niin vangitsemiseni siis -tyydyttääkin mieltänne?" - -"Teidän vangitsemisenne! Teidän?" - -"Tietysti... jos enteenne..." - -"Eihän se koske teitä, kun kerran jo eilen toimitin tämän pidätyksen. -Sentähden olen huoletta tämän päivän hommista." - -Ja ihan hellän herttaisesti lausuttuaan nämä sanat kapteeni jätti -hyvästi herra Fouquetille, mennäkseen kuninkaan luo. - -Hän oli astumassa huoneen kynnyksen yli, kun Fouquet virkkoi: - -"Viimeinen suopeuden osoitus." - -"Olkoon menneeksi, monseigneur." - -"Herra d'Herblay, -- sallikaa minun tavata herra d'Herblaytä." - -"Minä toimitan hänet luoksenne." - -D'Artagnan tuskin uskoi osanneensa niin oikeaan. Oli sallittu, että -hänen päivänsä kuluisi aamun antamien merkkien mukaan. - -Hän siis ilmestyi koputtamaan kuninkaan ovelle, kuten edellä -mainitsimme. Ovi aukeni. Kapteeni saattoi luulla itse kuninkaan tulleen -sitä avaamaan; tämä otaksuma ei ollut mahdoton sen kiihtymyksen -jälkeen, jonka valtaan muskettisoturi oli edellisenä iltana Ludvig -XIV:n jättänyt. Mutta valmistautuessaan kunnioittavasti tervehtimään -kuningasta hän näkikin edessään Aramiksen pitkät ja järkkymättömän -tyynet kasvot. Ei paljon puuttunut, ettei hän parahtanut, -- niin -yletön oli hänen ihmetyksensä. - -"Aramis!" huudahti hän. - -"Hyvää huomenta, rakas d'Artagnan", vastasi kirkkoruhtinas kylmästi. - -"Täällä?" änkytti muskettisoturi. - -"Hänen majesteettinsa", virkkoi piispa, "pyytää ilmoittamaan, että hän -lepää rasittavan yön jälkeen." - -"Ah!" äännähti d'Artagnan, kykenemättä käsittämään, miten eilen niin -karsaasti katseltu Vannesin piispa oli kuudessa tunnissa ylennyt -suurimmaksi onnen kantamoiseksi, mitä kuninkaallinen vuodekomero oli -konsaan nostattanut. - -Tosiaankin, välittääkseen hallitsijan kammion kynnyksellä kuninkaan -tahdon, toimiakseen Ludvig XIV:n puhemiehenä, käskeäkseen hänen -nimessään parin askeleen päässä hänestä, tyytyi apurin merkitä paljon -enemmän kuin itse Richelieu oli koskaan ollut Ludvig XIII:lle. - -D'Artagnanin ilmeikäs silmä, hänen raolleen jäänyt suunsa ja pystyssä -harittavat viiksensä sanoivat tämän kaiken mitä kaunopuheisimmin -ylväälle suosikille, joka ei siitä ollut millänsäkään. - -"Suvaitkaakin, herra muskettisoturien kapteeni", jatkoi piispa, "olla -tänä aamuna päästämättä sisälle muita kuin korkeimpia henkilöitä heidän -vastaanottoajallaan. Hänen majesteettinsa tahtoo vielä nukkua, -pidättyen ensimmäisistä aamupuhutteluista." - -"Mutta, herra piispa", huomautti d'Artagnan valmiina vastustelemaan ja -ennen kaikkea ilmaisemaan epäluuloja, joita kuninkaan äänettömyys -hänessä herätti, "hänen majesteettinsa on määrännyt minulle varhaisen -esittelyn." - -"Siirtäkäämme se, siirtäkäämme", lausui vuodekomeron perältä kuninkaan -ääni, joka sai muskettisoturin säpsähtämään. - -Hän kumarsi ällistyneenä, hölmistyneenä ja Aramiksen musertavan hymyn -tyrmistyttämänä, sitten kun nuo sanat olivat lausutut. - -"Ja sitten", jatkoi piispa, "vastauksena siihen, mitä tulitte -tiedustamaan kuninkaalta, hyvä herra d'Artagnan, tässä on määräys, joka -teidän on heti luettava. Se koskee herra Fouquetia." - -D'Artagnan otti ojennetun paperin. - -"Vapauttamiskäsky?" mutisi hän. "Ah!" - -Ja häneltä pääsi vielä toinen, edellistä merkitsevämpi "ah!" - -Tämä käänne selitti hänelle Aramiksen läsnäolon kuninkaan luona; se -osoitti, että hankkiakseen herra Fouquetille armahduksen, täytyi -Aramiksen olla hyvin suuresti kuninkaan suosiossa, mikä suosio -vuorostaan selitti sen uskomattoman ponnekkuuden, jolla herra d'Herblay -jakeli määräyksiä hänen majesteettinsa nimessä. - -Osan ymmärtäminen riitti d'Artagnanille kaiken ymmärtämiseksi noin -pitkälle. Hän tervehti ja peräytyi lähteäkseen. - -"Minä tulen mukanasi", virkkoi piispa. - -"Mihin sitten?" - -"Herra Fouquetin luo; tahdon nauttia hänen riemastuksestaan." - -"Voi, Aramis, kylläpä sinä äsken ihan hämäännytit minut", sanoi -d'Artagnan vielä. - -"Mutta nythän käsität?" - -"_Pardieu_, enkö käsittäisi!" lausahti kapteeni. -- En totisesti, -- -jupisi hän hampaittensa välistä, -- en, minä en käsitä. Mutta sama se, -tottelen hallitsijan käskyä. - -Sitten hän lisäsi: "Käykää edellä, monseigneur." - -D'Artagnan saattoi Aramista Fouquetin luo. - - - - -227. - -Kuninkaan ystävä. - - -Fouquet odotteli ahdistunein mielin. Hän oli jo palauttanut oveltaan -useita palkollisia ja ystäviä, jotka olivat ehättäneet hänen -tavanmukaisten puhutteluhetkiensä edelle; mainitsematta mitään asemansa -mullistumisesta hän vain kysyi jokaiselta, missä Vannesin piispa -saattoi olla tavattavana. - -Nähdessään d'Artagnanin ja piispan saapuvan kumppanuksina hän -ilahtui yhtä rajattomasti kuin oli viimeksi tuskitellut tilanteen -toivottomuutta. Aramiksen näkeminen oli yli-intendentille ikäänkuin -korvaus vangitsemisen onnettomuudesta. - -Kirkkoruhtinas oli vaitelias ja totinen; d'Artagnanin sävy ilmaisi -ääretöntä ihmettelyä asiain uskomattoman kehityksen johdosta. - -"No, kapteeni, tehän toittekin herra d'Herblayn?" - -"Ja vielä parempaakin, monseigneur." - -"Mitä muka?" - -"Vapauden." - -"Olenko vapaa?" - -"Olette. Kuninkaan määräys." - -Fouquet tyynnyttäysi kysymään katseellaan Aramikselta. - -"Niin vainkin, ja voitte kiittää Vannesin piispaa", jatkoi d'Artagnan, -"sillä hän se varmastikin on saanut aikaan kuninkaan mielenmuutoksen." - -"Oh!" äännähti Fouquet enemmän nöyryytettynä palveluksesta kuin -kiitollisena hyvästä tuloksesta. - -"Mutta kun suojelet herra Fouquetia", pitkitti d'Artagnan Aramikseen -kääntyen, "niin etkö tee jotakin myös minun suhteeni?" - -"Mitä vain mielit, veikkonen", vastasi piispa levollisella äänellään. - -"Haluan vain vastausta erääseen seikkaan, ollakseni tyytyväinen. Miten -on sinusta tullut kuninkaan suosikki, kun eläissäsi olet puhutellut -häntä vain kahdesti?" - -"Sinunlaiseltasi ystävältä ei sovi mitään salata", vastaa Aramis -viekkaasti. - -"Mainiota! Annahan tulla." - -"No niin, luulet minun tavanneen kuninkaan vain kahdesti, mutta asia -onkin siten, että niin on tapahtunut hyvinkin sata kertaa. Me olemme -vain kätkeneet välimme, siinä kaikki." - -Ja yrittämättäkään pohtia uutta punehdusta, jonka tämä paljastus -karahdutti d'Artagnanin hiusmartoon asti, Aramis kääntyi -yli-intendenttiin, joka hämmästeli yhtä paljon kuin muskettisoturikin. - -"Monseigneur", sanoi hän, "kuningas on antanut toimekseni lausua -teille, että hän on teidän ystävänne enemmän kuin koskaan ja että niin -anteliaasti järjestetty, ihana juhlimisenne on syvästi liikuttanut -hänen sydäntään." - -Hän kumarsi samassa Fouquetille niin kunnioittavasti, että tämä, -kykenemättä ollenkaan oivaltamaan näin voimallista valtioviisautta, jäi -mykäksi, ajatuksettomaksi ja hievahtamattomaksi. - -D'Artagnan puolestaan luuli ymmärtävänsä, että näillä kahdella -miehellä oli jotakin erityistä sanottavaa toisilleen, ja hän oli -tottelemaisillaan sitä kohteliaisuuden vaistoa, joka sellaisessa -tapauksessa kiirehdyttää ovelle miehen, kun tämä tuntee läsnäolonsa -käyneen toisille kiusalliseksi; mutta toisaalta häntä pidätteli -tällaisen merkillisen salaperäisyyden yllyttämä kiihkeä uteliaisuus. - -Silloin Aramis käännähti häneen päin ja sanoi säveästi: - -"Ystäväiseni, muistanethan kuninkaan peruutuksen aamuvastaanotoistaan?" - -Ne sanat olivat varsin selvät. Muskettisoturi älysi tarkoituksen, -kumarsi Fouquetille ja hieman ivallisen kunnioittavasti Aramikselle ja -katosi. - -Yli-intendentin oli ollut maltittomuudessaan tukala odottaa tätä -hetkeä. Hän syöksähti sulkemaan oven ja sanoi palatessaan piispan luo: - -"Rakas herra d'Herblay, onpa jo aika teidän selittää minulle, mitä on -tekeillä. Olen totisesti ihan ymmällä." - -"Käymme nyt selittämään kaikkea", lupasi Aramis istuutuen ja viitaten -isäntäänsäkin asettumaan nojatuoliin. "Mistä on aloitettava?" - -"Ennen kaikkea muuta merkillistä sanokaa minulle suoraa päätä, -minkätähden kuningas vapauttaa minut." - -"Teidän olisi pikemmin pitänyt kysyä, minkätähden hän pidätytti -teidät." - -"Minulla on siitä asti ollut aikaa ajatella, ja luullakseni tähän -äkilliseen toimenpiteeseen oli jonkunlainen kademielisyys -kannustamassa. Juhlani on sisuttanut Colbertia, ja hän on keksinyt -jonkun vehkeen minua vastaan, -- esimerkiksi käyttäen aiheenaan -vaikutustamme Belle-Islellä?" - -"Ei, Belle-Islestä ei vielä ole ollut kysymystä." - -"Mistä sitten?" - -"Muistattehan tuon kolmentoista miljoonan kuittauksen, jonka herra de -Mazarin toimitti varastetuksi?" - -"Hoo, kyllä! No?" - -"Teidät on lausuttu varkaaksi." - -"Hyvä Jumala!" - -"Eikä siinä kaikki. Muistanette kirjeen, jonka lähetitte -la Vallièrelle?" - -"Voi tosiaan!" - -"Sen avulla teidät esitettiin luihuksi petturiksi ja viettelijäksi." - -"No, kuinka hän siis onkaan antanut minulle anteeksi?" - -"Niin pitkällä emme vielä ole selittelyssämme. Haluan saada koko aseman -valkenemaan teille täydellisesti. Ottakaa siis huomioon, että kuningas -tietää teidät syypääksi yleisten varojen kavaltamiseen. Oh, _pardieu_, -ettehän ole mitään kavaltanut, mutta kuningas ei voi olla pitämättä -teitä ilmeisenä rikollisena, kun todisteet näyttävät vääjäämättömiltä." - -"Suokaa anteeksi, en näe..." - -"Näette piankin. Lisäksi kuningas, luettuaan tarjouskirjelmänne la -Vallièrelle, luulee olevansa varmasti selvillä aikeistanne tämän -kaunottaren suhteen, eikö niin?" - -"Epäilemättä. No, loppuun." - -"Tulen siihen. Kuningas on siis verivihollisenne, leppymätön kuolemaan -asti." - -"Sen käsitän. Mutta olenko minä siis niin mahtava, että hän ei -vimmaisessa vihassaankaan rohjennut syöstä minua tuhoon niillä -keinoilla, joita heikkouteni tai kova onneni oli hänelle antanut -aseiksi?" - -"Olemme todenneet", jatkoi Aramis omaansa, "että teidän välinne ovat -auttamattomasti rikkoutuneet Ludvigin kanssa." - -"Joskin hän silti säästää minut." - -"Niinkö luulette?" virkahti piispa luoden yli-intendenttiin tutkivan -silmäyksen. - -"Sydämen vilpittömyyteen uskomatta uskon itse tapahtuman." - -Aramis kohautti olkapäitänsä. - -"Miksi Ludvig muutoin olisi antanut teidän tuodaksenne äskeisen -sanoman?" kysyi Fouquet. - -"Hän ei ole antanut mitään toimekseni." - -"Eikö mitään!..." huudahti yli-intendentti tyrmistyneenä. "Mutta entä -tämä määräys?..." - -"Kah, niin, onhan siinä määräys." - -Aramis lausui tuon niin kummallisesti, että Fouquet ei voinut olla -hätkähtämättä. - -"Kas, te salaatte minulta jotakin, sen näen", hän sanoi. - -Aramis vain siveli leukaansa valkoisilla sormillaan. - -"Karkoittaako kuningas minut maanpakoon?" - -"Älkää kyselkö kuten lasten leikissä, jossa tavoitellaan kätkettyä -esinettä tiu'un mukaan, kun tämä soidessaan antaa epämääräistä vihiä -piilopaikan läheisyydestä." - -"Puhukaa siis!" - -"Arvatkaa." - -"Te peloitatte minua!" - -"Joutavia!... Silloin arvaatte ihan väärään suuntaan." - -"Mitä Ludvig onkaan teille sanonut? Ystävyytemme nimessä, älkää -peitelkö mitään." - -"Ludvig ei ole sanonut minulle mitään." - -"Te ajatte minut kuolettavaan kärsimättömyyteen, d'Herblay. Olenko yhä -yli-intendentti?" - -"Niin kauan kuin haluatte." - -"Mutta mikä merkillinen vaikutusvoima teillä nyt näin äkkiä onkaan -hänen majesteettinsa mieleen?" - -"Eipä erikoinen!" - -"Te saatte hänet toimimaan mielenne mukaan." - -"Niin kyllä luulen." - -"Se on ihan luonnotonta." - -"Niinkin sanottaneen." - -"D'Herblay, meidän liitomme nimessä, ystävyytemme nimessä, kautta -kaiken, mitä teillä on maailmassa kalleinta, puhukaa avoimesti, minä -rukoilen. Mistä johtuu, että te olette siten edistynyt kuninkaan -suosiossa? Tiedänhän, että hän ei pitänyt teistä." - -"Kuningas on _nyt_ kyllä kiintynyt minuun", sanoi Aramis. - -"Teille on sattunut jotakin erityistä hänen kanssaan?" - -"Niin." - -"Kenties yhteinen salaisuus?" - -"Salaisuus, niin." - -"Sellainen salaisuus, joka muuttaa hänen majesteettinsa harrastukset?" - -"Todellisella etevyydellänne olette oivaltanut aseman ihan sattuvasti, -monseigneur. Minä olen tosiaan saanut ilmi salaisuuden, joka kääntää -Ranskan kuninkaan harrastukset uusille urille." - -"Ah!" äännähti Fouquet pidättyväisenä kuten hienostunut mies aina -karttaa utelua. - -"Ja te saatte arvostella vakuutukseni pätevyyttä", jatkoi Aramis; -"voitte päättää, erehdynkö sen salaisuuteni merkityksestä." - -"Kuuntelen innokkaasti, koska hyväntahtoisesti päästätte minut siitä -osalliseksi. Ottakaa kuitenkin huomioon, että minä en ole pyytänyt -teiltä avomielisyyttä niin pitkälle." - -Aramis kokosi ajatuksiaan. - -"Älkää puhukokaan", huudahti Fouquet. "Voitte vielä pitää sen -tallessanne." - -"Muistatteko Ludvig XIV:n syntymän?" aloitti kuitenkin piispa, katse -luotuna alas. - -"Kuten eilispäivän." - -"Oletteko kuullut puhuttavan siitä mitään erityistä?" - -"En, paitsi että kuningas ei muka ollutkaan Ludvig XIII:n todellinen -poika." - -"Se ei merkitse mitään meidän eikä valtakunnan asioissa. On isänsä -poika, sanoo Ranskan laki, kellä on lainmukainen isä." - -"Totta kyllä, mutta rodun laatuun nähden se on vakava seikka." - -"Toisarvoinen kysymys. Ette siis ole tuosta tapauksesta tiennyt mitään -erityistä?" - -"En mitään." - -"No, siitä salaisuuteni alkaa." - -"Ah!" - -"Kuningatar ei synnyttänyt yhtä poikaa, vaan kaksoiset." - -Fouquet kohotti päätänsä. - -"Ja toinen on kuollut?" hän sanoi. - -"Saattepa kuulla. Näistä kahdesta pojasta olisi tullut koitua äitinsä -ylpeys ja Ranskan toivo; mutta heikkona ja pahoihin aavistuksiin -luontuvana kuningas pelkäsi, että oikeuksiltaan tasa-arvoisten -veljesten kesken syntyisi selkkauksia, ja hän toimitti tieltä toisen -heistä." - -"Toimitti tieltä, sanotte?" - -"Malttakaahan... Molemmat lapset varttuivat: toinen valtaistuimella, ja -te olette hänen ministerinsä; toinen syrjässä ja eristettynä..." - -"Ja hän?" - -"On minun ystäväni." - -"Hyvä Jumala, mitä haastattekaan, herra d'Herblay! Ja mitä se -prinssipoloinen tekee?" - -"Kysykää ensiksikin, mitä hän on tehnyt." - -"Niin, niin." - -"Hänet kasvatettiin maaseudulla ja teljettiin sitten Bastiljiksi -nimitettyyn linnoitukseen." - -"Onko mahdollista!" huudahti yli-intendentti ristissä käsin. "Toinen -oli kuolevaisista onnellisin, toinen kärsivistä onnettomin." - -"Ja onko hänen äitinsä tietämätön siitä?" - -"Itävallan Anna tietää kaikki." - -"Entä Ludvig?" - -"Kah, Ludvig ei tiedä siitä mitään." - -"Sepä hyvä!" äännähti Fouquet. - -Tämä huudahdus tuntui säpsähdyttävän Aramista. Hän loi huolestuneen -silmäyksen puhujaan. - -"Suokaa anteeksi, keskeytin teidät", virkkoi Fouquet. - -"Sanoin siis", jatkoi Aramis, "että tuo prinssiparka oli ihmisistä -onnettomin; mutta Jumala, joka ajattelee kaikkia luotujansa, päätti -tulla hänen avukseen." - -"Haa, kuinka?" - -"Se kuuluu kertomukseeni. Hallitseva kuningas... käsitättehän, -minkätähden nimitän häntä hallitsevaksi kuninkaaksi." - -"En .. miksi?" - -"Syystä että kumpaisenkin olisi pitänyt olla kuninkaita syntynsä -laillisella perusteella. Onko se teidänkin mielipiteenne?" - -"On kyllä." - -"Varmasti?" - -"Se on ehdoton käsitykseni. Kaksoiset ovat kuin yksi olento kahdessa -ruumiissa." - -"Olen hyvilläni siitä, että noin etevä ja taattu lainoppinut antaa -tämän lausunnon. Olemmehan siis aivan selvillä siitä, että heillä -molemmilla on samat oikeudet?" - -"Se on selvää... Mutta, hyvä Jumala, mikä merkillinen juttu!" - -"Ette ole vielä perillä. Kärsivällisyyttä!" - -"Oh, maltan toki kuunnella." - -"Jumala tahtoi nostattaa sorretulle kostajan, -- tuen, jos pidätte -sen sanan parempana. Sattui, että hallitsevalla kuninkaalla, -vallananastajalla... olettehan kai tässä minun kannallani -- -vallananastukseksi lienee sanottava tyyntä, itsekästä asettumista -nauttimaan perintöä, josta oikeuden mukaan olisi korkeintaan puolet -käytettävänä?" - -"Vallananastus on oikea sana." - -"Jatkan siis. Jumala tahtoi, että vallananastaja sai ensimmäiseksi -ministerikseen lahjakkaan ja ylevämielisen miehen, joka lisäksi oli -urhea mies." - -"Hyvä, hyvä", huudahti Fouquet. "Minä ymmärrän: te olette luottanut -siihen, että minä autan teitä korjaamaan Ludvig XIV:n onnettomalle -veljelle tehdyn vääryyden? Olette ajatellut oikein; minä annan -kannatukseni. Kiitos, d'Herblay, kiitos!" - -"Siitä ei ole kysymystäkään. Te ette anna minun lopettaa", sanoi Aramis -järkkymättömänä. - -"Minä olen ääneti." - -"Olin selittämässä, että herra Fouquet hallitsevan kuninkaan -ministerinä joutui kuninkaan nurjamielisyyden alaiseksi; liian auliisti -kuunnellen katkeran vihamiehen juonia ja kuiskeita kuningas pahoin -uhkasi hänen taloudellista asemaansa, vapauttaan ja ehkä henkeänsäkin. -Mutta yhä tuon uhratun prinssin hyväksi Jumala salli, että herra -Fouquetilla vuorostaan oli harras ystävä, joka tiesi sen -valtiosalaisuuden ja tunsi olevansa kyllin voimakas saattamaan sen -julki, oltuaan siksi voimakas, että oli kyennyt kaksikymmentä vuotta -tallettamaan sitä sydämessään." - -"Älkää menkö pitemmälle", puuttui Fouquet puheeseen ylevien aatosten -kuohuttamana; "nyt käsitän kaikki. Te olette käynyt tapaamassa -kuningasta saadessanne tiedon vangitsemisestani; olette rukoillut -häntä, hän on kieltäytynyt teitä kuuntelemasta; silloin olette uhannut -salaisuudella, uhannut paljastaa sen, ja säikkyen on Ludvig XIV:n -täytynyt puhumisenne pelosta myöntää, mitä hän jalomieliseltä -väliintuloltanne epäsi. Nyt oivallan, nyt oivallan! Te pidätte -kuningasta siten vallassanne, aivan niin!" - -"Te ette oivalla laisinkaan", vakuutti Aramis, "ja taaskin katkaisitte -suotta selitykseni, hyvä ystävä. Ja sallikaa minun huomauttaa, että te -tuossa päätelmässänne ette ole johdonmukainenkaan ettekä kylliksi käytä -muistianne." - -"Kuinka niin?" - -"Tiedättehän, minkä otin keskustelumme pohjaksi?" - -"Kyllä, hänen majesteettinsa vihan minua vastaan, -- talttumattoman -vihan; mutta mikä viha voisikaan vastustaa moisen paljastuksen uhkaa?" - -"Moisen paljastuksen? Kah, siinähän juuri johdutte harhapäätelmään. -Mitä! Te oletatte, että jos olisin Ludvigille vihjannut tietojani, minä -vielä tällä hetkellä olisin elossa?" - -"Tuskin on kymmentäkään minuuttia kulunut siitä kun olitte kuninkaan -luona." - -"Vaikka! Hänellä ei olisi ollut aikaa surmauttaa minua, mutta -suukapulan hän olisi minulle saanut ja lähettänyt minut maanalaiseen -luolaan. Puhukaamme järkevästi, _mordioux_!" - -Ja tästä muskettisoturien voimasanasta, sellaisen miehen -itseunohduksena, joka ei muuten koskaan unohtanut esiintymisensä -vaatimuksia, täytyi Fouquetin käsittää, millaiseen intoutumisen tilaan -Vannesin tyyni, umpimielinen piispa oli joutunut. Se värisytti häntä. - -"Ja toisekseen", aloitti jälkimmäinen jälleen, hillittyään -mielenkuohunsa, "olisinko minä se mies, mikä olen, -- olisinko -todellinen ystävä, jos jo jouduttuanne kuninkaan vihoihin syöksisin -teidät alttiiksi vielä peloittavammalle nuoren hallitsijan tunteelle? -Tällöinhän ei häneltä varastaminen merkitsisi enää mitään, hänen -rakastajattarensakaan mielisteleminen ei painaisi paljon, mutta esittää -teidät pitelemässä hallussanne hänen kruunuaan ja kunniaansa -- hohoi, -omin käsin hän tuotapikaa raastaisi sydämen rinnastanne!" - -"Ettekö ole ollenkaan antanut hänelle vihiä salaisuudesta?" - -"Mieluummin olisin niellyt kaikki myrkyt, joilla Mithridates -kahdenkymmenen vuoden aikana karkaisi itseään kuolemalta." - -"Mitä siis olette tehnyt?" - -"Ah, nyt olemme päässeet siihen, monseigneur. Luulen piankin -herättäväni teissä jonkunmoista harrastusta. Tahdottehan vielä hiukan -kuunnella minua?" - -"Tahdonko! Vapisenhan jännityksestä." - -Aramis kiersi kertaalleen huoneen, varmistausi yksinäisyydestä ja -hiljaisuudesta ja palasi istuutumaan nojatuolin viereen, jossa Fouquet -yltyvää ahdistusta tuntien odotti hänen selityksiään. - -"Olen unohtanut mainita teille", aloitti Aramis jälleen, rahaministerin -jännittäessä tarkkaavaisuutensa äärimmilleen, "olen unohtanut -merkillisen seikan, joka koskee noita kaksoisia: Jumala on tehnyt -heidät niin yhdennäköisiksi, että ainoastaan hän itse osaisi heidät -eroittaa toisistaan, jos kutsuisi heidät tuomiolleen. Heidän äitinsä ei -siihen pystyisi." - -"Onko se mahdollista!" huudahti Fouquet. - -"Samat ylväät kasvonjuonteet, sama käynti, sama ryhti, sama ääni!" - -"Mutta ajatuskanta, älynlahjat, elämäntuntemus?" - -"Oh, siinä kaikessa he ovat eri tasoilla, monseigneur. Niin, -sillä Bastiljin vangille on tunnustettava ehdoton ylemmyys -veljeensä verraten, ja jos tämä onneton uhri tyrmästään siirtyisi -valtaistuimelle, ei Ranska -- paitsi kenties historiansa alkupuolella --- olisi vielä koskaan ollut henkisesti etevämmän ja luonteeltaan -jalomman valtiaan ohjattavana." - -Fouquet antoi valtavan salaisuuden raskauttaman otsansa hetkiseksi -painua käsien varaan. Aramis vetäysi lähemmäksi. - -"Eri tasoilla nuo Ludvig XIII:n kaksoispojat ovat teihin nähden, -monseigneur", hän sanoi kiusaajatointansa kehittäen, "jälkimmäinen ei -tunne Colbertia." - -Fouquet nousi heti valjuin ja vääristynein kasvonpiirtein. Isku ei -ollut osunut vain sydämeen, vaan suoraan tunkeutunut älyyn. - -"Minä ymmärrän", hän virkkoi, "te ehdotatte minulle salaliittoa." - -"Siihen suuntaan." - -"Sellaista yritystä, jotka muuttavat valtakuntain kohtalot kuten tämän -keskustelun alussa sanoittekin." - -"Ja yli-intendenttien, -- niin, monseigneur." - -"Suoraan lausuen te esitätte, että avustaisin Ludvig XIII:n nyt vankina -olevan pojan asettamisessa sen pojan sijalle, joka paraikaa lepää -Morfeus-salissa?" - -Aramiksen sai kolkko tietonsa kamalasti hymyilemään. - -"Olettakaamme niin!" myönsi hän. - -"Mutta", jatkoi Fouquet kiusallisen äänettömyyden jälkeen, "te ette ole -tullut ajatelleeksi, että tällainen valtiollinen hanke mullistaisi koko -valtakunnan ja että kuningas on kuin epälukuisia juuria työntänyt puu, -jonka kiskaiseminen paikaltaan toisen istuttamiseksi sijalle ei antaisi -tilaisuutta maaperän lujittumiseen: uusi kuningas ei pääsisi turvatuksi -myrskyn jättämältä tuulahteluita, joka huojuttaisi runkoa haperilla -tiloilla." - -Aramis hymyili yhä. - -"Ottakaa huomioon", pitkitti Fouquet lämmeten tuollaisesta -hengenvoimasta, joka muutamassa silmänräpäyksessä oivaltaa jonkun -suunnitelman ja johtelee sen yksityiskohtiinsa asti, kaukonäköisesti -havaiten kaikki seuraamukset ja kooten yhteen tulokset, "ottakaa toki -huomioon, että meidän olisi kerättävä puolellemme koko aatelisto, -papisto ja kolmas sääty, -- syöstävä syrjään hallitseva ruhtinas, -häväistävä hirmuisella paljastuksella Ludvig XIII:n hautaa, -toimitettava kuolemaan ja kunniattomaksi Itävallan Anna, tuomittava -elinaikaiseen onnettomuuteen toinenkin nainen, nuori kuningatar, ja -että kaikesta tästä suoriuduttuamme, -- jos sellaiseen loppuun -mitenkään edes pääsisimme..." - -"En käsitä teitä", keskeytti Aramis kylmäkiskoisesti. "Tuossa -puheessanne ei ole ainoatakaan tähän tilanteeseen osuvaa sanaa." - -"Mitä!" äännähti yli-intendentti ihmeissään; "ettekö syvenny -käytännölliseen puoleen, -- teidänlaisenne mies? Rajoitutteko -valtiollisen harhaunelman lapsekkaaseen ihasteluun, punnitsematta -toimeenpanon mahdollisuutta, välittämättä todellisuudesta? Voinko uskoa -tätä?" - -"Hyvä ystävä", virkkoi Aramis antaen sanalleen jonkunlaista -ylenkatseellisen tuttavallisuuden sävyä, "miten Jumala menettelee -asettaakseen kuninkaan sijalle toisen?" - -"Jumala!" huudahti Fouquet; "Jumala antaa määräyksen välittäjälleen, -joka tempaa tuomitun, korjaa hänet pois ja jättää valtaistuimen -tyhjäksi seuraajalle. Mutta se välittäjähän on kuolema. Voi, taivas, -herra d'Herblay, olisiko ajatuksissanne...?" - -"Sellaista ei ole kysymyksessä, monseigneur. Te ammutte tosiaan yli -maalin. Ludvig XIV:ko kuolemaan, Jumalan menettelyäkö seurattaisiin -äärimmäisillään? Ei. Tahdoin sanoa teille, että Jumala suorittaa -päätöksensä mullistuksitta, aiheuttamatta hälyä ja rynnistelyä, ja että -Jumalan innoittamat ihmiset voivat samaten suunnitella hankkeensa, -ryhtyä siihen ja panna sen täytäntöön." - -"Mitä tarkoitattekaan?" - -"Minä tarkoitan, hyvä ystävä", vastasi Aramis jälleenkin korostaen -viime sanaa samaan tapaan kuin äsken, "minä tarkoitan, että jos vangin -vaihtamisessa kuninkaan sijalle on tapahtunut mullistusta, häväistystä -tai mitään vastustelunkaan hälinää, en usko teidän kykenevän sitä -todistamaan." - -"Mitä nyt?" huudahti Fouquet valkeampana kuin nenä, jolla hän pyyhki -ohimoitansa. "Sanotte...?" - -"Käykää kuninkaan kamariin", jatkoi Aramis levollisesti, "vaikka -tiedätte salaisuuden, ette varmastikaan voi mistään omasta -havainnostanne päättää, että Bastiljin vanki lepää veljensä vuoteella." - -"Mutta kuningas...?" änkkäsi Fouquet herpaantumaisillaan kauhusta. - -"Mikä kuningas?" kysyi Aramis säveimmällä äänenpainollaan; -"vihaajanneko vai suosijanne?" - -"E-eilinen...?" - -"Eilispäivän valtias? Rauhoittukaa; hän on saanut Bastiljissa saman -kopin, jossa hänen uhrinsa oli jo liian kauan nääntynyt." - -"Armias taivas! Ja kuka hänet sinne vei?" - -"Minä." - -"Te?" - -"Niin, ja mitä yksinkertaisimmalla tavalla. Korjasin hänet talteen -viime yönä, ja hänen vaipuessaan varjoon toinen kohosi valoon. Enpä -luule sen herättäneen melua. Salama ilman jyrähdystä ei ketään -valveuta." - -Fouquet päästi kumean parahduksen ikäänkuin näkymättömän iskun saaneena -ja puristi päätänsä kouristunein käsin. - -"Te olette tehnyt tuon?" sopersi hän. - -"Varsin näppärästi. Mitä ajattelette tempusta?" - -"Olette syössyt kuninkaan valtaistuimelta? Sulkenut vankilaan?" - -"Tehty se on." - -"Ja se pantiin toimeen täällä, Vauxissa?" - -"Niin, täällä, Morfeus-salissa. Eikö se olekin ihan kuin rakennettu -sellaista kaappausta varten?" - -"Ja tuo tapahtui...?" - -"Viime yönä." - -"Nyt yöllä?" - -"Kello kahdentoista ja yhden välillä." - -Fouquet liikahti ikäänkuin karatakseen Aramiksen kimppuun, mutta -pidätti itsensä. - -"Vauxissa! Minun luonani!..." sanoi hän tukahtuneella äänellä. - -"Niinhän tietenkin. Linna on teidän, olletikin nyt, kun Colbert ei voi -sitä teiltä enää riistää." - -"Minun luonani piti sellaisen rikoksen tapahtua!" - -"Rikoksen!" äännähti Aramis hämmästyen. - -"Katalan rikoksen!" jatkoi Fouquet kiihtyen yhä enemmän. "Tihutyön, -joka on salamurhaa kurjempi, -- mustan petoksen, joka ainiaaksi -häpäisee nimeni ja tuomitsee minut jälkimaailman kammoamaksi!" - -"Tehän houritte, monsieur", tokaisi Aramis, ja hänen äänessään -värähteli nyt rauhattomuutta; "puhutte liian kovaa: varokaa!" - -"Minä huudan vielä niin äänekkäästi, että koko maailma kuulee." - -"Herra Fouquet, varokaa!" - -Fouquet käännähti tähystämään tiukasti kirkkoruhtinasta. - -"Niin", hän sanoi, "te olette häväissyt minut panemalla toimeen -tuollaisen ilkityön vierastani vastaan, joka kavallusta aavistelematta -nukkui rauhallisesti kattoni alla! Voi, turma minulle!" - -"Turma sille, joka kattonne alla hautoi omaisuutenne ja henkenne -hukkaa! Unohdatteko sen?" - -"Hän oli vieraani, hän oli kuninkaani!" - -Aramis nousi verestävin silmin ja vavahtelevin huulin. - -"Olenko tekemisissä mielettömän kanssa?" virkahti hän. - -"Olette tekemisissä kunniallisen miehen kanssa." - -"Hullu!" - -"Miehen, joka estää teitä täyttämästä rikostanne." - -"Hullu!" - -"Miehen, joka mieluummin kuolee, mieluummin surmaa teidät, kuin sallii -häpeänsä täyttyä." - -Ja Fouquet syöksähti tarttumaan miekkaansa, jonka d'Artagnan oli -laskenut vuoteelle; päättäväisesti häilähti välkkyvä säilänterä -ilmassa. - -Aramis rypisti kulmakarvojaan ja sujautti kätensä povelleen ikäänkuin -asetta tapaillen. Fouquet huomasi sen liikkeen, ylväänä ja ylevänä hän -heitti pois kalpansa, joka kieri seinän |a makuusijan väliin, ja -lähestyen Aramista hän laski aseettoman kätensä tämän olalle. - -"Monsieur", hän lausui, "minulle olisi suloista kuolla tähän, -säästyäkseni näkemästä häpeääni, ja jos vielä tunnette mitään -ystävyyttä minua kohtaan, rukoilen teitä antamaan minulle kuoleman." - -Aramis seisoi vaiti ja liikkumattomana. - -"Ette vastaa mitään?" - -Aramis nosti vitkaan päänsä, ja vielä kerran pilkahti toivon säde hänen -silmissään. - -"Harkitkaa kaikkea, mikä meitä odottaa, monseigneur" pyysi hän. "On -vain tapahtunut oikeus, ja Ludvig elää, mutta hänen vankinaolonsa -pelastaa teidän henkenne." - -"Niin", vastasi Fouquet, "te olette saattanut toimia minun hyväkseni, -mutta minä en ota vastaan palvelustanne. Silti en tahdo syöstä teitä -tuhoon. Teidän on lähdettävä linnasta." - -Aramis tukahdutti särkyvästä sydämestä pyrkivän voihkauksen. - -"Minulla on vieraanvaraisuuden velvoitus teitäkin kohtaan", jatkoi -Fouquet majesteettisesti; "teitä älköön perikö hukka sen paremmin kuin -sitäkään, jonka te olitte määrännyt tuhon omaksi." - -"Mutta teidät perii", ennusti Aramis kumealla äänellä; "teidät perii, -teidät perii!" - -"Myönnän enteet, herra d'Herblay; mutta mikään ei voi minua pidättää. -Teidän on poistuttava linnastani, ja poistuttava Ranskasta; suon neljä -tuntia laittautuaksenne suojaan kuninkaalta." - -"Neljä tuntia?" äännähti Aramis pilkallisesti ja epäuskoisena. - -"Fouquetin sanalla! Kukaan ei sitä ennen lähde ajamaan teitä takaa. -Saatte neljän tunnin etumatkan niistä, jotka kuningas tietysti heti -lähettää teitä tavoittamaan." - -"Neljä tuntia!" toisti Aramis ärjähtäen. - -"Se riittää yltäkyllin ehtiäksenne ajoissa rannikolle ja sieltä meritse -Belle-Islelle, jonka annan turvapaikaksenne." - -"Aah!" jupisi Aramis. - -"Olkoon Belle-Isle varattuna puolestani teille niinkuin omistan -kuninkaalle turvalliseksi Vauxin. Menkää, d'Herblay, menkää; niin kauan -kuin minä elän, ei hiuskarvaakaan katkea päästänne." - -"Kiitos!" virkkoi Aramis synkeän ivallisesti. - -"Lähtekää siis, ja antakaa minulle kätenne, jotta yhteisvoimin -rientäisimme -- te pelastamaan henkeänne ja minä kunniaani." - -Aramis veti esiin kätensä, jonka oli kätkenyt poveensa. Se oli -punaisena verestä; hän oli raadellut ihoansa kynsillään ikäänkuin -kurittaakseen lihaansa itse ihmiselämää turhempien suuriluuloisten -suunnitelmien raukeamisesta. Fouquet tunsi kauhistusta ja sääliä; hän -avasi Aramikselle sylinsä. - -"Minulla ei ollut asetta", mutisi tämä nurjamielisen ja kamalan -näköisenä kuin Didon[30] varjo. - -Fouquetin käteen kajoamatta hän sitten käänsi kasvonsa toisaanne ja -peräytyi pari askelta. Hänen viimeinen sanansa oli sadatus; hänen -viimeinen liikkeensä oli manaus tuon käden viuhtaisemana, josta silloin -pirahti pari pisaraa hänen vertansa Fouquetin kasvoihin. - -Ja molemmin he syöksähtivät kamarista salaportaille, jotka johtivat -sisäpihalle. - -Fouquet käski tuoda esiin parhaat hevosensa. Aramis pysähtyi niiden -portaiden juurelle, jotka veivät Portoksen kamariin. Hän aprikoitsi -pitkän tovin, sillaikaa kun Fouquetin kaleesit vierivät täyttä vauhtia -liikkeelle pääpihan kiveykseltä. - --- Lähteäkö yksin? -- tuumi Aramis; -- ilmoittaako prinssille?... Haa, -kadotus!... Ilmoittaa prinssille ja sitten mitä?... Lähteäkö hänen -kanssaan?... Laahata kaikkialle mukanaan syyttävä todiste?... Sota... -hellittämätön kansalaissota?... Voi, ilman apukeinoja... mahdotonta!... -Mitä hän tehnee ilman minua?... Oh, kukistuu kuten minkin... Mutta ken -tietää?... Täyttyköön sallimus!... Hän oli tuomittu, jääköön -silleen!... Jumala!... Paholainen!... Sinä ihmisen neronhengeksi -sanottu kurjan ilveen mahti, sinä et ole muuta kuin vuoriston -tuulahdusta epävarmempi ja hyödyttömämpi hengähdys; sinä suljet -puuskuntasi piiriin kaikki, järkyttelet vaikka vuoriakin, ja äkkiä -murrut lahoon puuristiin, kun sen takana elää toinen näkymätön voima... -jonka sinä kenties kiellät ja joka kostaa sinulle, musertaen sinut edes -sitä kunniaa suomatta, että lausuisi sinulle nimensä!... Hukassa!... -Minä olen hukassa!... Mitä tehdä?... Mennäkö Belle-Islelle?... Niin. Ja -Portos jää tänne haastamaan kaikille siitä seikkailusta! Portos kenties -joutuu kärsimään!... Ei, sitä en siedä. Olen yhtä hänen kanssaan; hänen -tuskansa on minun. Portos lähtee kerallani, hän seuratkoon minun -kohtaloani, ei auta muu. - -Ja Aramis kiirehti ylös kenenkään näkemättä, kuinka peloissaan hän oli -hätäisyytensä joutumisesta huomatuksi ja kenties epäillyksi. - -Vastikään Pariisista palannut Portos nukkui vanhurskaan unta. Ruumis -oli unohtanut uupumuksensa niinkuin henki oli ajatuksista vapautunut. - -Aramis astui sisälle keveänä kuin varjo ja laski jäntevän kätensä -jättiläisen olalle. - -"Hei, Portos, hei", varoitteli hän. - -Portos kohousi ja avasi silmänsä vielä ihan pökerryksissään. - -"Me lähdemme", ilmoitti Aramis. - -"Ah!" äännähti Portos. - -"Lähdemme ratsain ja lasketamme vinhemmin kuin olemme konsaan -kiitäneet." - -"Ah!" toisti Portos. - -"Pukeudu, veikkonen." - -Ja hän autteli jättiläistä kuntoon ja sulloi hänen taskuihinsa kullan -ja timantit. Siinä puuhassa herätti pikku rasahdus hänen huomiotansa. - -D'Artagnan silmäili heitä ovelta. - -Aramis hätkähti. - -"Mitä lempoa te siinä niin hoppuisina touhuatte?" ihmetteli -muskettisoturi. - -"Sht!" kuiskasi Portos. - -"Lähdemme kuninkaan asialle", lisäsi piispa. - -"Kylläpä teidän kelpaa!" sanoi muskettisoturi. - -"Puh!" vastasi Portos; "minä olen väsyksissä, -- olisin mieluummin -vielä nukkunut. Mutta kuninkaan toimissa..." - -"Näitkö herra Fouquetia?" kysyi Aramis d'Artagnanilta. - -"Juurikään, -- vaunuissaan." - -"Ja mitä hän sanoi sinulle?" - -"Näkemiin!" - -"Eikö muuta?" - -"Mitä hänen olisi pitänyt muuta sanoa? Enhän minä enää ole yhtään -mitään teikäläisten tultua suosioon!" - -"Kuulehan", lausui Aramis syleillen muskettisoturia, "sinun hyvä aikasi -on palannut; sinun ei tarvitse enää kadehtia ketään." - -"Vielä mitä!" - -"Ennustan sinulle täksi päiväksi tapausta, joka erinomaisesti edistää -asemaasi." - -"Niinkö!" - -"Tiedäthän minun olevan selvillä asioista?" - -"Ka, kyllä vainkin!" - -"No, Portos, oletko valmis? Mennään!" - -"Mennään, mennään!" - -"Ja syleilkäämme d'Artagnania." - -"Totisesti!" - -"Ratsut?" - -"Niistä ei ole täällä puutetta. Tahdotko minun hevoseni?" tarjosi -d'Artagnan. - -"Minulla on tallissa omia", sanoi Portos. - -"Hyvästi! Hyvästi!" - -Pakolaiset nousivat ratsaille muskettisoturien kapteenin saattamina; -tämä piteli jalustinta Portokselle ja seurasi ystäviänsä katseellaan, -kunnes he hävisivät näkyvistä. - --- Jokaisessa muussa tilaisuudessa, -- ajatteli gascognelainen, -- -luulisin noiden miesten olevan karkumatkalla; mutta tänään on -politiikka niin muuttunut, että tuollaista sanotaan kuninkaan tehtävän -toimittamiseksi. No, kernaasti minun puolestani! Minulla on omat -hommani. - -Ja hän palasi miettiväisenä huoneeseensa. - - - - -228. - -Miten Bastiljissa noudatettiin toimintaohjetta. - - -Fouquet ajoi niin että hevosten kaviot iskivät tulta. Tiellä häntä -kauhistutti kuulemaansa miettiessään. - --- Mitä olivatkaan, -- ajatteli hän, -- nuoruudessaan nuo ihmeelliset -miehet, jotka vielä raihnauden iässä kykenevät luomaan tuollaisia -suunnitelmia ja panemaan ne silmää räpäyttämättä täytäntöön? - -Väliin hän kysyi itseltään, eikö kaikki, mitä Aramis hänelle oli -kertonut, ollut vain unta. Tai eikö tämä satu voinut olla juuri hänelle -viritetty ansa, ja eikö hän, Fouquet, Bastiljiin saapuessaan ehkä -kohtaisi vangitsemiskäskyä, joka lähettäisi hänet vallasta syöstyn -kuninkaan toveriksi? - -Tässä mielessä hän jätti matkalla hevosia vaihdettaessa muutamia -suljettuja määräyksiä. Nämä hän osoitti d'Artagnanille ja kaikille -sotaväenosastojen päälliköille, joiden uskollisuutta ei voinut epäillä. - --- Tällä tavoin, -- tuumi Fouquet, -- vangittuna tai vangitsematta olen -tehnyt palveluksen, jonka olen velkapää kunnian asialle. Määräykset -saapuvat vasta minun jälkeeni, jos palaan vapaana eikä sinettejä ole -vielä ehditty murtaa. Sitten otan ne takaisin. Jos viivyn, on minua -kohdannut onnettomuus. Silloin saan apua itselleni ja kuninkaalle. - -Näin valmistuneena hän saapui Bastiljin edustalle. Yli-intendentti oli -ajanut puolen kuudetta lieuen matkan tunnissa. - -Mitä ei koskaan ollut sattunut Aramikselle Bastiljissa, se tuli -Fouquetin osaksi. Vaikka hän kuinkakin vetosi nimeensä, vaikka hän -todisteli, kuka hän oli, hän ei voinut mitenkään päästä sisälle. - -Pyytämällä, uhkaamalla, käskemällä hän sai vahtisotamiehen ilmoittamaan -eräälle aliupseerille, joka vuorostaan vei tiedon majurille. -Kuvernööriä ei tämän vuoksi olisi rohjettu häiritä. - -Vaunuissaan linnoituksen portilla Fouquet nieleskeli pahastustansa, -odotellen aliupseerin paluuta. Tämä saapui vihdoin jokseenkin nyrpeän -näköisenä. - -"No", kysyi Fouquet kärsimättömänä, "mitä majuri sanoi?" - -"Ka, _herraseni_", vastasi soturi, "majuri nauroi minulle vasten -naamaa. Hän sanoi, että herra Fouquet on Vauxissa ja että herra Fouquet -Pariisissakaan ollen ei nousisi vuoteeltaan tähän aikaan." - -"_Mordieu_, te olette houkkioita kaikkityyni!" huudahti ministeri -hypäten ulos vaunuistaan. - -Ja ennen kuin aliupseeri ehti sulkea porttia Fouquet pujahti sen raosta -sisälle, juosten pihaan sotilaan hälytyshuudoista huolimatta. - -Fouquet riensi edelleen välittämättä miehen melusta, ja vihdoin -päästyään kintereille tämä huuteli seuraavan portin vahdille: - -"Pitäkää varanne, pitäkää varanne siellä!" - -Vahtisotilas laski peitsensä ministeriä kohti; mutta vantterana ja -vikkelänä sekä sitäpaitsi suuttumuksesta kiihdyksissään tämä tempasi -peitsen sotamiehen kädestä ja hyväili sillä hanakasti hänen -hartioitaan. Liian lähelle pyrkinyt aliupseeri sai hänkin osansa -löylystä. Molemmat kiljuivat raivoisasti, ja tähän hälyyn lähti -liikkeelle koko ensimmäinen etuvartio-osasto. - -Näistä joku tunsi yli-intendentin ja huudahti: - -"Monseigneur!... Voi, monseigneur!... Pysähtykää te muut!" - -Ja hän pysäytti todellakin vartijat, jotka valmistautuivat kostamaan -toveriensa puolesta. - -Fouquet käski, että hänelle avattaisiin ristikkoportti, mutta -ohjesääntöön vedoten siitä kieltäydyttiin. - -Hän käski silloin ilmoittaa kuvernöörille; mutta tämä oli jo kuullut -melun portilta. Hän riensi paikalle kaksikymmenmiehisen vartio-osaston -etunenässä ja majurin seuraamana, luullen hyökättävän Bastiljia -vastaan. - -Baisemeauxkin tunsi Fouquetin ja laski miekkansa, jota hän jo heilutti -kädessään. - -"Ah, monseigneur!" änkytti hän. "Anteeksi, anteeksi!..." - -"Monsieur", virkkoi yli-intendentti palavissaan, "minä onnittelen -teitä; täällä on erinomainen komento." - -Baisemeaux kalpeni, luullen sanojen olevan vain ivaa raivokkaan -vihanpurkauksen enteenä. Mutta Fouquet oli jo ehtinyt hengähtää ja -kutsui viittaamalla vahtisotilasta ja aliupseeria, jotka hieroivat -selkäänsä. - -"Kaksikymmentä pistolia vahtisotilaalle", virkkoi hän, "viisikymmentä -upseerille. Onnittelen virkainnostanne, messieurs, puhun siitä -kuninkaalle. Nyt me kahden kesken, herra Baisemeaux." - -Ja yleisen tyytymyksen sorinassa hän seurasi kuvernööriä -hallintorakennukseen. - -Baisemeaux vapisi häpeästä ja levottomuudesta. Piispan aamuisella -käynnillä näytti nyttemmin olevan seurauksia, joista virkamies saattoi -hyvällä syyllä säikkyä, sitäkin enemmän, kun Fouquet lyhyeen ja -käskevin katsein sanoi: - -"Monsieur, te olette tänä aamuna tavannut herra d'Herblayn?" - -"Kyllä, monseigneur." - -"Heh, monsieur, ettekö kauhistu rikosta, johon olette antautunut -osalliseksi?" - --- Kas niin! -- ajatteli Baisemeaux, -- Sitten hän lisäsi ääneen: - -"Mitä rikosta, monseigneur?" - -"On tapahtunut rikos, josta teidät voitaisiin revittää hevosilla -neljäksi kappaleeksi, monsieur, muistakaa se! Mutta nyt ei ole aika -kiihoittua. Viekää minut heti vangin luo." - -"Minkä vangin?" virkkoi Baisemeaux väristen. - -"Te ette ole tietävinänne! No, ettehän muuta voi. Sillä tosiaankin, jos -te tunnustaisitte osallisuutenne moiseen tihutyöhön, niin hukka teidät -perisi. Tahdon siis olla uskovinani tietämättömyyttänne." - -"Minä pyydän, monseigneur..." - -"Hyvä on. Viekää minut vangin luo." - -"Marchialin luo?" - -"Kuka se Marchiali on?" - -"Se pidätetty mies, jonka herra d'Herblay tänne toi aamuin varhain." - -"Nimitetäänkö häntä Marchialiksi?" kysyi yli-intendentti, jonka -varmuutta Baisemeauxin yksinkertaiset vakuuttelut alkoivat horjuttaa. - -"Niin, monseigneur, sillä nimellä hänet on täällä merkitty kirjoihin." - -Fouquet katsahti Baisemeauxin sydämen pohjaan. Hän luki sieltä -ihmistottumuksella, joka aikaa myöten muuttuu voimaksi, ehdotonta -vilpittömyyttä. Ja kun hetkisen tarkkasi noita kasvoja, miten -saattoikaan otaksua Aramiksen ottaneen moista luottamusmiestä? - -"Hän on siis", virkkoi Fouquet kuvernöörille, "sama vanki, jonka herra -d'Herblay vei täältä toispäivänä?" - -"Niin, monseigneur." - -"Ja toi takaisin tänä aamuna?" lisäsi Fouquet innokkaasti, käsittäen -heti Aramiksen suunnitelman koneiston. - -"Niin on asia, monseigneur." - -"Ja hänen nimensä on Marchiali?" - -"Marchiali. Jos monseigneur on tullut tänne viedäksenne hänet pois, -sitä parempi; minä aioin hänestä vielä kirjoittaa." - -"Mitä hän siis tekee?" - -"Tästä aamusta asti hän tuottaa minulle tavatonta kiusaa; hänellä on -sellaisia raivokohtauksia, että luulisi hänen kukistavan koko -Bastiljin." - -"Minä tosiaankin vapautan teidät hänestä", sanoi Fouquet. - -"Ah, sepä hyvä!" - -"Viekää minut hänen koppiinsa." - -"Monseigneur kai antaa minulle määräyksen..." - -"Minkä määräyksen?" - -"Kuninkaan käskyn." - -"Malttakaas, kyhään sen heti." - -"Se ei riittäisi, monseigneur; tarvitaan kuninkaan oma allekirjoitus." - -Fouquet näytti taaskin ärtyneeltä. - -"Kun te olette niin tunnontarkka vankien ulospäästämisessä", virkkoi -hän, "niin näyttäkää minulle siis määräys, jolla hänet vapautettiin." - -Baisemeaux näytti Seldonin vapauttamiskäskyä. - -"Hm", äännähti Fouquet, "Seldon ei ole Marchiali." - -"Mutta Marchialia ei ole vapautettu, monseigneur; hän on täällä." - -"Sanoittehan, että herra d'Herblay hänet vei täältä ja toi tänne -takaisin." - -"Minä en sitä sanonut." - -"Te sanoitte sen niin selvään, että luulen sen vielä kuulevani." - -"Se oli sitten kieleni lipsahdus." - -"Olkaa varuillanne, herra Baisemeaux!" - -"Minulla ei ole mitään pelättävää, monseigneur; kantani on oikea." - -"Uskallatteko sitä väittää?" - -"Vannoisin sen vaikka apostolin edessä. Herra d'Herblay toi minulle -määräyksen vapauttaa Seldon, ja Seldon vapautettiin." - -"Minä sanon teille, että Marchiali on lähtenyt Bastiljista." - -"Se olisi minulle todistettava, monseigneur." - -"Sallitteko minun nähdä hänet?" - -"Monseigneur, joka hallitsette tässä valtakunnassa, tietää sangen -hyvin, että kukaan ei pääse vankien luo ilman kuninkaan nimenomaista -määräystä." - -"Pääsihän herra d'Herblay." - -"Se olisi todistettava, monseigneur." - -"Vielä kerran, herra Baisemeaux, varokaa sanojanne." - -"Tosiasiat puhuvat." - -"Herra d'Herblay on kukistettu." - -"Herra d'Herblayko kukistettu? Mahdotonta!" - -"Näettehän, minkä vaikutuksen hän on teihin tehnyt." - -"Minuun vaikuttaa kuninkaan palvelus, monseigneur. Minä täytän -velvollisuuteni. Antakaa minulle määräys häneltä, niin pääsette -sisälle." - -"Kah, herra kuvernööri, saatte sanani siitä, että jos ensin sallitte -minun päästä vangin luo, jätän teille heti kuninkaan määräyksen." - -"Antakaa se nyt, monseigneur." - -"Ja jos sen minulta kiellätte, vangitutan teidät paikalla kaikkine -upseereinenne." - -"Ennen kuin ryhdytte sellaiseen väkivaltaisuuteen, monseigneur, ottakaa -huomataksenne", lausui Baisemeaux hyvin kalpeana, "että me tottelemme -vain kuninkaan käskyä ja että te voitte yhtä hyvin saada sellaisen -herra Marchialin tavataksenne kuin tehdäksenne minulle niin paljon -pahaa, viattomalle.". - -"Se on totta", huudahti Fouquet raivoissaan, "se on totta! No, herra -Baisemeaux", jatkoi hän vakaalla äänellä, vetäen onnetonta lähemmäksi, -"tiedättekö, minkätähden niin kiihkeästi haluan puhutella tuota -vankia?" - -"En, monseigneur, ja suvaitkaa huomata, miten te minua säikytätte; minä -vapisen, olen pyörtymäisilläni." - -"Pian teitä pyörryttää vielä pahemminkin, herra Baisemeaux, kun palaan -tänne kymmenentuhannen miehen ja kolmenkymmenen tykin voimalla." - -"Hyvä Jumala! Ihanhan teidän ylhäisyytenne tulee hulluksi!" - -"Kun nostatan teitä ja kirottuja tornejanne vastaan koko Pariisin -väestön, kun murran porttinne ja hirtätän teidät Coin-tornin sakaraan!" - -"Monseigneur, monseigneur, taivaan tähden!" - -"Annan teille kymmenen minuutin miettimisajan", lisäsi Fouquet tyyneksi -pidättyen. "Istahdan tähän nojatuoliin odottamaan. Jos kymmenen -minuutin kuluttua vielä vastustatte, niin lähden, ja pitäkää minua niin -hulluna kuin vain haluttaa, mutta te saatte nähdä!" - -Baisemeaux polki jalkaansa kuin epätoivoon joutunut mies, mutta hän ei -vastannut mitään. - -Tämän nähdessään Fouquet sieppasi kynän, kastoi sen musteeseen ja -kirjoitti: - - 'Määräys herralle kauppiaskunnan esimiehelle kutsua kokoon - kansalliskaarti ja marssittaa se kuninkaan palveluksessa - Bastiljia vastaan.' - -Baisemeaux kohautti olkapäitänsä; Fouquet kirjoitti: - - 'Määräys Bouillonin herra herttualle ja Condén herra prinssille - ryhtyä johtamaan sveitsiläisiä ja henkivartiojoukkoja sekä - marssia hänen majesteettinsa palveluksessa Bastiljia vasaan...' - -Baisemeaux mietti. Fouquet kirjoitti: - - 'Määräys jokaiselle sotilaalle, porvarille tai aatelismiehelle - Pidättää ja vangita ritari d'Herblay, Vannesin piispa, - rikostovereinensa, jotka ovat: 1. herra Baisemeaux, Bastiljin - kuvernööri, epäilty maankavalluksesta, kapinasta ja - majesteettirikoksesta...' - -"Pysähtykää, monseigneur", huudahti Baisemeaux. "En tästä ymmärrä -kerrassaan mitään. Mutta vaikkapa pelkkä järjettömyyskin tässä pitäisi -peliänsä, johtuisi siitä täällä kahdessa tunnissa niin suuria -onnettomuuksia, että kuningas minua tuomitessaan toki harkitsee, teinkö -väärin rikkoessani toimintaohjettani tuollaisen uhan alaisena. -Menkäämme vankitorniin, monseigneur; te saatte tavata Marchialin." - -Fouquet syöksähti ulos huoneesta, ja Baisemeaux seurasi häntä, -kuivaillen otsastaan tihkuvaa kylmää hikeä. - -"Tämäpä kauhea aamu!" päivitteli hän. "Tällainen häpeä!" - -"Astukaa nopeasti!" hoputti Fouquet. - -Baisemeaux antoi vanginvartijalle merkin kävellä heidän edellään. Hän -pelkäsi toveriansa. Tämä huomasi sen. - -"Heittäkää jo lapsellisuutenne!" sanoi hän äkäisesti. "Jättäkää mies -tänne; ottakaa itse avaimet ja näyttäkää minulle tietä. Kukaan ei saa -olla kuulemassa, mitä täällä tapahtuu. Ymmärrättekö?" - -"Ah!" huudahti Baisemeaux epäröiden. - -"Vieläkö nyt!" tiuskaisi Fouquet. "No, kieltäytykää vain, niin lähden -Bastiljista tuodakseni toisen viestin." - -Baisemeaux painoi päänsä alas, otti avaimet ja nousi yksinään -ministerin kanssa tornin portaille. - -Mikäli he astuivat ylemmäksi näitä mutkikkaita kiertoportaita, sikäli -alussa hillitysti kuulunut sorina muuttui äänekkäiksi huudoiksi ja -kamaliksi sadatuksiksi. - -"Mitä tuo on?" kysyi Fouquet. - -"Siellä on teidän Marchialinne", selitti kuvernööri, "sillä tavalla -mielipuolet mekastavat!" - -Hän säesti vastausta silmäyksellä, joka sisälsi pikemmin loukkaavia -vihjauksia kuin kohteliaisuutta herra Fouquetille. - -Tätä puistatti. Edellisiä kauheammasta kiljahduksesta hän tunsi -kuninkaan äänen. Hän pysähtyi porrassillakkeelle, ottaen avainkimpun -Baisemeauxin kädestä. Tämä luuli, että uusi mielenvikainen aikoi -murskata hänen kallonsa. - -"Kah", esteli hän, "herra d'Herblay ei minulle laisinkaan puhunut -tästä!" - -"No, avaimet tänne vain!" sanoi Fouquet, temmaten ne hänen kädestään. -"Mikä on sen oven avain, jota etsin?" - -"Tämä." - -Kammottava huuto, jota seurasi hirvittävä isku oveen, kajahdutti -porraskäytävää. - -"Vetäytykää pois!" virkkoi Fouquet uhkaavalla äänellä Baisemeauxille. - -"En parempaa pyydäkään", jupisi tämä. "Siinä on kaksi raivohullua -joutumassa vastatusten. Varmaan heistä toinen syö toisen." - -"Lähtekää", toisti Fouquet. "Jos astutte jalallanne tähän -porraskäytävään ennen kuin teitä kutsun, niin muistakaa, että joudutte -Bastiljin kurjimman vangin sijalle." - -"Minä kuolen tästä, siitä ei epäilystäkään!" murisi Baisemeaux -hoippuessaan pois. - -Vangin huudot kajahtelivat yhä peloittavampina. Varmistauduttuaan -siitä, että Baisemeaux oli ehtinyt portaitten alimmalle askelmalle, -Fouquet työnsi avaimen ensimmäiseen lukkoon. - -Tällöin hän kuuli selvästi kuninkaan käheän äänen raivoisana parkuvan: - -"Apuun! Minä olen kuningas! Apuun!" - -Toisen oven avain ei ollut sama kuin ensimmäisen. Fouquetin täytyi -etsiä kimpusta. - -Sillävälin kuningas huumaantuneena, hulluna, vimmaantuneena kiljui -täyttä kurkkua: - -"Fouquet on minut tänne saattanut! Apuun Fouquetia vastaan! Minä olen -kuningas! Kuninkaan avuksi Fouquetia vastaan!" - -Tämä karjunta raateli ministerin sydäntä. Kirkumista säestivät -hirvittävät iskut oveen tuolilla, jota kuningas jälleen käytti -muurinmurtimena. Fouquet onnistui löytämään avaimen. Kuninkaan voimat -olivat uupuneet, hän ei enää puhunut ymmärrettäviä sanoja, hän mylvi. - -"Kuolema Fouquetille!" ulvoi hän. "Kuolema konnalle!" - -Ovi avautui. - - - - -229. - -Kuninkaan kiitollisuus. - - -Nuo kaksi miestä, jotka olivat syöksymässä vastakkain, pysähtyivät -äkkiä toisensa nähdessään ja päästivät kauhun huudon. - -"Tuletteko minua surmaamaan, monseigneur?" kysyi kuningas tuntiessaan -Fouquetin. - -"Kuningas tuossa tilassa?" kuiskasi ministeri. - -Tosiaan ei olisi voinut kuvitella kauheampaa ilmestystä kuin kuninkaan -ulkonäkö oli sillä hetkellä, jolloin Fouquet hänet yllätti. Hänen -pukunsa riippui repaleina; avoin ja rikkirevitty paita imi itseensä -hikeä ja verta, jota tiukkui hänen rinnastaan ja raavituista -käsivarsistaan. - -Villinä, kalpeana, suu vaahdossa, tukka pystyssä Ludvig XIV esitti kuin -yhteen ainoaan patsaaseen koottuna epätoivon, nälän ja pelon ilmetyn -kuvan. Fouquet oli niin järkkynyt, niin murheissaan, että hän riensi -avoimin sylin ja kyyneleet silmissä kuningasta kohti. - -Ludvig uhkasi pölkyntyngällä, jota hän oli niin raivokkaasti käyttänyt. - -"Oi", huudahti Fouquet väräjävällä äänellä, "ettekö tunne uskollisinta -ystäväänne?" - -"Ystävä, tekö?" toisti Ludvig hammasta purren vihassa ja kiireistä -kostoa janoten. - -"Kunnioittava palvelija", lisäsi Fouquet langeten polvilleen. - -Kuningas pudotti aseensa. Lähestyen häntä Fouquet suuteli hänen -polviaan ja otti hänet hellästi käsivarsiensa väliin. - -"Kuninkaani, lapsukaiseni", pahoitteli hän, "teidän on täytynyt -hirveästi kärsiä!" - -Tilanteen muutoksesta tointuen jälleen tajulleen katsahti Ludvig -itseään, ja häpeissään epäjärjestyksestään, häpeissään hullusta -raivostaan, häpeissään toisen osoittamasta suojeluksesta hän peräytyi. - -Fouquet ei ensinkään käsittänyt tätä liikettä. Hän ei oivaltanut, että -kuninkaan ylpeys ei koskaan antaisi anteeksi niin suuren heikkouden -todistajaksi osumista. - -"Tulkaa, sire, te olette vapaa", sanoi hän. - -"Vapaa?" toisti kuningas. "Te päästätte minut vapaaksi rohjettuanne -tehdä minulle väkivaltaa?" - -"Ette suinkaan usko", huudahti Fouquet loukkaantuneena, "ette suinkaan -usko, että minä olen syypää tähän tihutyöhön?" - -Ja nopeasti, kiihkeästi hän kertoi hallitsijalle koko salahankkeen, -jonka yksityiskohdat ovat meille tunnetut. - -Kertomuksen aikana Ludvig kärsi mitä suurinta levottomuutta, ja kun -Fouquet oli lopettanut, teki uhanneen vaaran suuruus häneen vielä -paljon valtavamman vaikutuksen kuin hänen kaksoisveljeään koskeva -tärkeä salaisuus. - -"Monsieur", virkkoi hän äkkiä Fouquetille, "tuo kaksoissynnytys on -valhe; on mahdotonta, että teidätkin olisi siinä petetty." - -"Sire!" - -"On mahdotonta, sanon teille, epäillä äitini kunniaa ja kuntoa. Ja -pääministerini ei siis vielä ole rangaissut rikollisia?" - -"Miettikää tarkoin, sire, ennenkuin kiivastutte", vastasi Fouquet. -"Veljenne syntymä..." - -"Minulla on vain yksi veli: se on Monsieur. Te tunnette hänet yhtä -hyvin kuin minäkin. On olemassa salaliitto, sanon teille, Bastiljin -kuvernööristä alkaen." - -"Älkää tehkö liian pikaisia johtopäätöksiä, sire; tuo mies on -harhaantunut prinssin yhdennäköisyydestä." - -"Yhdennäköisyydestä? Mitä joutavia!" - -"Tuon Marchialin täytyy kuitenkin olla hyvin teidän majesteettinne -näköinen, koska kaikkien silmät siinä erehtyvät", väitti Fouquet. - -"Järjettömyyttä!" - -"Älkää sanoko niin, sire. Ihmisten, jotka ryhtyvät uhmaamaan -ministerienne, äitinne, upseerienne, koko huonekuntanne katseita, -täytyy olla hyvin varmoja yhdennäköisyydestä." - -"Tosiaan", jupisi kuningas; "missä ne henkilöt sitten ovat?" - -"Vauxissa tietenkin." - -"Vauxissa! Sallitteko heidän yhä olla siellä?" - -"Kiireellisintä oli mielestäni vapauttaa teidän majesteettinne. Sen -velvollisuuden olen täyttänyt. Nyt teemme mitä kuningas käskee. Minä -odotan." - -Ludvig mietti hetkisen. - -"Kootkaamme joukkoja Pariisissa", sanoi hän. - -"Siitä on määräykset jo annettu", vastasi Fouquet. - -"Oletteko antanut määräyksiä?" huudahti kuningas. - -"Tätä varten kyllä, sire. Teidän majesteettinne saa tunnin päästä -johdettavakseen kymmenentuhannen miehen armeijan." - -Vastauksen asemesta kuningas tarttui Fouquetin käteen niin kiihkeästi, -että oli helppo nähdä, kuinka epäluuloisena hän tähän asti oli pysynyt -ministeriänsä kohtaan tämän väliintulosta huolimatta. - -"Ja näillä joukoilla", jatkoi kuningas, "menemme piirittämään teidän -talossanne kapinallisia, jotka varmaan ovat sinne jo järjestäytyneet ja -varustaneet asemaansa." - -"Se hämmästyttäisi minua", vastasi Fouquet. - -"Minkätähden?" - -"Siksi, että paljastettuani heidän päällikkönsä, yrityksen sielun, koko -hanke näyttää minusta rauenneen." - -"Oletteko paljastanut valeprinssin?" - -"En, en ole nähnyt häntä." - -"Kenet sitten?" - -"Yrityksen johtaja ei olekaan tuo onneton. Hän on vain välikappale, -joka näkyy koko iäkseen olevan tuomittu kurjuuteen." - -"Ehdottomasti!" - -"Salahankkeen järjestäjä on abbé d'Herblay, Vannesin piispa." - -"Teidän ystävänne?" - -"Hän _oli_ ystäväni, sire", vastasi Fouquet ylevästi. - -"Se on teille onnetonta", sanoi kuningas vähemmän jalomielisesti. - -"Sellaisessa ystävyydessä ei ollut mitään häpeällistä, niin kauan kun -hänen rikoksensa oli minulle tuntematon, sire." - -"Olisi pitänyt nähdä se ennakolta." - -"Jos minussa on vikaa, jättäydyn teidän majesteettinne käsiin." - -"Ah, herra Fouquet, en suinkaan sitä tarkoittanut!" vastasi kuningas -suuttuneena itselleen, kun oli noin paljastanut ajatustensa -katkeruuden. "No, naamiosta huolimatta, jolla tuo kurja peitti -kasvonsa, aavistelinkin kyllä hämärästi, että ilkityön toimeenpanija -saattoi olla hän. Mutta tuolla salahankkeen johtajalla oli apumies. Hän -uhkasi minua Herkules-voimillaan. Kuka hän on?" - -"Epäilemättä hänen ystävänsä parooni du Vallon, entinen -muskettisoturi." - -"D'Artagnanin kumppani? Kreivi de la Fèren toveri? Haa", huudahti -kuningas viime nimen lausuttuaan, "älkäämme unohtako salaliittolaisten -ja herra de Bragelonnen suhdetta!" - -"Sire, sire, älkää menkö liian pitkälle. Herra de la Fère on Ranskan -kunniallisin mies. Tyytykää siihen, mitä teille tarjoan." - -"Mitä minulle tarjoatte? Hyvä, sillä tehän tarjonnette minulle -syylliset?" - -"Mitä teidän majesteettinne sillä käsittää?" kysyi Fouquet. - -"Tarkoitan", vastasi kuningas, "että kun saavumme sotavoimin Vauxin -linnaan, teemme puhdasta jälkeä kyykäärmeiden pesässä, niin että mitään -ei säästy sikiämään. Eikö niin?" - -"Surmauttaako teidän majesteettinne heidät?" huudahti Fouquet. - -"Viimeiseen mieheen!" - -"Oi, sire!" - -"Ymmärtäkäämme toisiamme oikein, herra Fouquet", sanoi kuningas -korskeasti. "En elä enää siinä ajanjaksossa, jolloin omavaltainen murha -oli kuninkaitten ainoa, viimeinen keino. En, Jumalan kiitos! Minulla on -parlamenttini, jotka tuomitsevat minun nimessäni! Minulla on -mestauslavoja, joilla korkein tahtoni pannaan täytäntöön!" - -Fouquet kalpeni. - -"Rohkenen huomauttaa teidän majesteetillenne", virkkoi hän, "että -kaikki oikeudenkäynti näistä asioista tuottaisi ikuista häpeää -valtaistuimen arvolle. Ei käy päinsä, että Itävallan Annan ylhäinen -nimi joutuisi rahvaan hammastettavaksi." - -"Oikeuden täytyy tapahtua, monsieur." - -"Niin, sire; mutta kuninkaallinen veri ei saa vuotaa mestauslavalla!" - -"Kuninkaallinen veri! Uskotteko te sitä?" huudahti kuningas -raivostuneena, polkien jalkaa permannon kivilaakaan. "Tuo -kaksoissynnytys on keksitty juttu. Varsinkin siinä sepityksessä näen -herra d'Herblayn rikoksen. Sen konnuuden rankaisemisen katson vielä -välttämättömämmäksi kuin heidän väkivaltaisuutensa, heidän -loukkauksensa kostamisen." - -"Kuolemalla rankaisemisen?" - -"Niin, kuolemalla, monsieur." - -"Sire", haastoi yli-intendentti lujasti, ja hänen kauan kumarruksissa -ollut päänsä kohosi ylpeänä, "teidän majesteettinne katkaisuttakoon -pään veljeltänne Ranskan Filipiltä, jos tahdotte. Se koskee teitä, ja -kysynette tässä äitinne, Itävallan Annan, mieltä. Mitä hän säätää, on -hyvin säädetty. Minä en siis tahdo asiaan enää sekaantua, en edes -kruununne kunnian tähden. Mutta minulla on teiltä armo pyydettävänä, ja -minä pyydän sitä." - -"Puhukaa", virkkoi kuningas ministerin viime sanoista hämmentyneenä. -"Mitä tahdotte?" - -"Herra d'Herblayn ja herra du Vallonin armahdusta." - -"Murhamiesteni?" - -"Kahden kapinoitsijan vain, sire." - -"Oh, minä ymmärrän, että pyydätte armoa ystävillenne." - -"Ystävilleni!" toisti Fouquet syvästi pahoillaan. - -"Ystävillenne, niin; mutta valtakuntani turvallisuus vaatii varoittavaa -rangaistusta syyllisille." - -"En tahdo huomauttaa teidän majesteetillenne, että juuri olen -toimittanut teille takaisin vapautenne, pelastanut elämänne." - -"Monsieur!" - -"En tahdo muistuttaa, että jos herra d'Herblay olisi tahtonut esittää -salamurhaajan osaa, olisi hän ilman muuta voinut riistää teidän -majesteetiltanne hengen tänä aamuna Sénartin metsässä, ja kaikki olisi -päättynyt siihen." - -Kuningas säpsähti. - -"Päähän tähdätyllä pistoolinlaukauksella", jatkoi Fouquet, "olisivat -Ludvig XIV:n kasvot ruhjoutuneet muodottomiksi, ja se olisi ainiaaksi -vapauttanut herra d'Herblayn." - -Kuningas vaaleni pelosta, vältettyä vaaraa ajatellessaan. - -"Jos herra d'Herblay", pitkitti yli-intendentti, "olisi ollut -salamurhaaja, ei hänen olisi suunnitelmassaan onnistuakseen tarvinnut -kertoa sitä minulle. Hänen toimitettuaan oikean kuninkaan pois tieltä -olisi käynyt mahdottomaksi aavistaa väärää. Jos Itävallan Anna olisikin -tuntenut vallananastajan, olisi tämä sittenkin ollut hänen poikansa. -Herra d'Herblayn omantunnon mukaan oli vallananastaja yhtä hyvin -kuningas, jonka suonissa virtasi Ludvig XIII:n veri. Sitäpaitsi -olisi salaliittolainen nauttinut turvallisuutta, salassaoloa, -rankaisemattomuutta. Pistoolinlaukaus olisi hänelle kaiken tuon -antanut. Kiitos hänelle teidän pelastuksenne nimessä, sire!" - -Sensijaan, että kuningasta olisi liikuttunut tämä hyvin todenmukainen -esitys Aramiksen jalomielisyydestä, hän tunsi julmaa nöyryytystä. Hänen -hillitön ylpeytensä ei voinut tottua ajatukseen, että joku oli pitänyt -käsissään, sormensa päästä riippuvana, kuninkaallisen elämän lankaa. -Jokainen Fouquetin sanoista, jotka tämä uskoi tehokkaiksi armahduksen -hankkimisessa ystävilleen, vuodatti uuden myrkkypisaran Ludvig XIV:n -muutenkin raadeltuun sydämeen. Mikään ei siis voinut häntä taivuttaa, -ja kiihtyneenä kääntyen Fouquetin puoleen hän sanoi: - -"En toden totta oivalla, monsieur, miksi pyydätte noille miehille -armoa! Mitä hyödyttää pyytää sellaista, minkä voi anomattakin saada!" - -"Minä en käsitä teitä, sire." - -"Se on kuitenkin helppoa. Missä minä olen?" - -"Bastiljissa, sire." - -"Niin, vankiluolassa. Minuahan pidetään hulluna?" - -"Se on totta, sire." - -"Eikä kukaan voi tuntea minua täällä muuna kuin Marchialina?" - -"Varmasti ei." - -"No niin, älkää muuttako mitään tilanteesta! Jättäkää mielipuoli -Bastiljin tyrmään lahoamaan, niin herrat d'Herblay ja du Vallon eivät -tarvitse armahdustani. Heidän uusi kuninkaansa pitää heitä -palkittavina." - -"Teidän majesteettinne loukkaa minua, sire, ja te olette väärässä", -vastasi Fouquet kuivasti. "Minä en ole sellainen lapsi, eikä herra -d'Herblay ole niin älytön, että olisimme unohtaneet kaiken tuon. Ja jos -olisin tahtonut tunnustaa uuden kuninkaan, kuten te sanotte, ei minun -suinkaan olisi tarvinnut tulla murtamaan Bastiljin portteja teidät -täältä riistääkseni. Se on itsestään selvää. Viha hämmentää teidän -majesteettinne järkeä. Ette muuten aiheetta loukkaisi sitä -alamaistanne, joka on teille tehnyt suurimman palveluksen." - -Ludvig huomasi menneensä liian pitkälle; hän muisti, että Bastiljin -portit olivat yhä suljetut hänen jälkeensä, samalla kun vähitellen -avautuivat ne sulut, joiden takana jalomielinen Fouquet pidätteli -suuttumustaan. - -"En sanonut niin teitä nöyryyttääkseni, Jumala varjelkoon, monsieur!" -selitti hän. "Mutta kun käännytte puoleeni armonanomuksella, vastaan -teille omantuntoni mukaan. Ja minun omantuntoni mukaan nuo rikolliset -eivät ansaitse mitään armahdusta." - -Fouquet ei vastannut. - -"Minun kantani on ylevä kuten teidänkin", jatkoi kuningas, "sillä minä -olen teidän vallassanne. Sanonpa, että se on ylevämpikin, koska te -asetatte minut asemaan, josta voi riippua vapauteni ja elämäni, -- -koska epääminen voisi merkitä niiden uhraamista." - -"Olin tosiaankin väärässä", myönsi Fouquet. "Niin, näytti siltä, että -tahdoin kiristää armahduksen. Minä kadun sitä ja pyydän teidän -majesteetiltanne anteeksi." - -"Ja anteeksi saattekin, rakas herra Fouquet", virkkoi kuningas, ja hymy -kirkasti jälleen hänen kasvojaan, joita niin monet tapaukset olivat -eilisestä saakka synkistäneet. - -"Minulla on armahdukseni", jatkoi ministeri itsepäisesti; "mutta herrat -d'Herblay ja du Vallon...?" - -"Eivät sitä milloinkaan saa, niin kauan kuin minä elän", vastasi -kuningas taipumattomana. "Tehkää minulle se palvelus, ettette siitä -enää puhu." - -"Teidän majesteettianne totellaan." - -"Ja ettekö kanna siitä minulle mitään kaunaa?" - -"Oh, en, sire! Minähän arvasin sen ennakolta." - -"Te uskoitte ennakolta, että kieltäytyisin noita herroja armahtamasta?" - -"Olin siitä varma, ja olen toiminutkin sen mukaisesti." - -"Mitä sillä tarkoitatte?" huudahti kuningas kummastuneena. - -"Herra d'Herblay saapui, niin sanoakseni, jättäytymään minun käsiini. -Herra d'Herblay tuotti minulle onnen pelastaa kuninkaani ja maani. Minä -en voinut tuomita herra d'Herblaytä kuolemaan. En myöskään voinut -jättää häntä teidän majesteettinne hyvin oikeutetulle vihalle -alttiiksi. Se olisi ollut samaa kuin surmata hänet itse." - -"No, mitä olette tehnyt?" - -"Sire, annoin herra d'Herblaylle parhaat hevoseni, ja heillä on neljän -tunnin etumatka kaikilta niiltä, jotka teidän majesteettinne saattaa -lähettää heidän jälkeensä." - -"Olkoon!" jupisi kuningas. "Mutta maailma on kyllin laaja, jotta minun -pikajuoksijani kykenevät saavuttamaan hevosenne jonkun tunnin -etumatkasta huolimatta." - -"Suomalla hänelle nuo neljä tuntia, sire, olen hänelle lahjoittanut -henkensä. Hän jää elämään." - -"Miten niin?" - -"Ratsastettuaan rivakasti, yhä kulkien neljän tunnin matkan teidän -muskettisoturienne edellä, hän saapuu linnaani Belle-Islelle, missä -olen luvannut hänelle turvapaikan." - -"Olkoon! Mutta unohdatte antaneenne Belle-Islen minulle." - -"En ystävieni vangituttamista varten." - -"Siis otatte sen minulta takaisin?" - -"Siihen kylläkin, sire." - -"Muskettisoturini valtaavat sen, ja sillä hyvä." - -"Sitä eivät tee muskettisoturinne, eikä edes armeijanne, sire", vastasi -Fouquet jämeästi. "Belle-Isleä on mahdoton valloittaa." - -Kuningas kävi kalmankalpeaksi, salama leimahti hänen silmistään. -Fouquet tunsi olevansa hukassa; mutta hän ei ollut niitä, jotka -väistyvät, kun kunniantunto kutsuu. Hän kesti kuninkaan sisukkaan -katseen. Tämä nieli raivonsa ja oli tovin vaiti. - -"Lähdemmekö Vauxin linnaan?" virkahti hän sitten. - -"Olen teidän majesteettinne käskettävänä", vastasi Fouquet> kumartaen -syvään; "mutta en luule, että kuningas voi laiminlyödä pukunsa -muuttamista ennen kuin esiinnytte hovin edessä." - -"Me ajamme Louvren kautta", sanoi Ludvig. "Lähtekäämme." - -Ja he astuivat ulos pelästyneen Baisemeauxin silmäin edessä, joka -taaskin näki Marchialin poistuvan ja riuhtaisi loputkin niistä vähistä -hiuksista, jotka hänellä vielä oli päässänsä. Tosin Fouquet antoi -hänelle vangista kuittauksen, jonka alle kuningas piirsi: "_Nähty ja -hyväksytty_, LUDVIG." -- ja sen mielettömyyden Baisemeaux -- -kykenemättömänä sovittamaan kahta ajatusta yhteen -- otti vastaan -sankarillisella nyrkiniskulla, jonka hän paukautti omiin leukaperiinsä. - - - - -230. - -Valekuningas. - - -Sillävälin anastajakuningas näytteli rohkeasti osaansa Vauxissa. - -Filip antoi määräyksen, että hänen aamuvastaanottoonsa[31] -päästettäisiin arvohenkilöt, jotka jo olivat valmiina esittäytymään -kuninkaalle. Hän päätti ryhtyä tähän herra d'Herblayn poissaolosta -huolimatta. Lukijamme jo tietävät syyn tämän viipymiseen; mutta -prinssi, joka ei luullut tätä poissaoloa pitkälliseksi, tahtoi -huimapäitten tavoin koetella kuntoaan ja onneansa kaukana kaikesta -varjelusta ja ohjauksesta. - -Toinenkin syy pakotti häntä siihen. Itävallan Anna oli saapumassa, -syyllinen äiti astuisi uhratun poikansa eteen. Ja Filip ei tahtonut -saada mahdollisen heikkoutensa todistajaksi miestä, jonka silmissä -hänen tästedes oli pyrittävä esiintymään hyvin voimakkaana. - -Filip avasi oven molemmat puoliskot, ja moniaita henkilöitä astui -äänettöminä sisään. Kamaripalvelijainsa häntä pukiessa Filip ei -liikahtanutkaan. Hän oli eilen tarkannut veljensä eleitä. Hän näytteli -kuningasta niin hyvin, ettei herättänyt mitään epäluuloja. - -Täysissä tamineissaan, metsästystakkiinsa puettuna, otti hän sitten -vierailijat vastaan puhuttelulla. Hänen muistinsa ja Aramiksen -tiedonannot ilmoittivat hänelle kaikkein ensiksi Itävallan Annan, jota -Monsieur piti kädestä, ja sitten Madamen herra de Saint-Aignanin -seuraamana. Hän hymyili nähdessään näiden henkilöiden kasvot, ja häntä -värisytti tuntiessaan äitinsä. - -Nämä jalomuotoiset ja vaikuttavat, kärsimysten riuduttamat kasvot -puhuivat hänen sydämelleen sen kuuluisan kuningattaren puolesta, joka -oli uhrannut lapsensa valtakunnan aatteelle. Hänen äitinsä oli hänestä -kaunis. Hän tiesi Ludvig XIV:n häntä rakastavan ja teki itselleen -lupauksen myöskin rakastaa häntä, eikä tulla julmaksi vitsaukseksi -hänen vanhuudessaan. - -Hän katsahti veljeensä hyvin käsitettävällä hellyydellä, Tämä ei ollut -mitään anastanut, ei mitään hänen elämässään turmellut. Sivuhaarana -kohotti hän runkoaan, huolehtimatta ylennyksestä tai elämän -majesteetista. Filip lupasi olla hyvä veli tälle prinssille, jolle -riitti nautintojen ostamiseen kelpaava kulta. - -Hän tervehti ystävällisesti Saint-Aignania, joka hymyili ja kumarteli, -kumarteli ja hymyili, ja ojensi vapisevan käden kälylleen Henriettelle, -jonka kauneus häntä ihmetytti. Mutta hän näki tämän prinsessan silmissä -kylmyyden häivettä, joka miellytti häntä heidän vastaisia suhteitaan -huojentavana enteenä. - --- Kuinka paljon helpompi minun tuleekaan, -- ajatteli hän, -- olla -tuon naisen veljenä kuin hänen rakastajanaan, jos hän osoittaa minulle -kylmäkiskoisuutta, jota veljelläni ei saattanut olla häntä kohtaan ja -joka minulle on velvollisuutena. - -Ainoastaan kuningattaren puhuttelua hän tällä hetkellä pelkäsi. Hänen -sydäntään ja sieluaan oli niin raju koettelemus horjuttanut, että ne -lujasta karkaisustaan huolimatta eivät ehkä kestäisi uutta järkkymystä. -Onneksi ei Maria Teresia saapunutkaan. - -Sitten Itävallan Anna aloitti poliittisen haastelun siitä -vastaanotosta, jonka herra Fouquet oli tarjonnut Ranskan -kuningashoville. Hän sekoitti vihollisuuksiinsa kuninkaalle omistettuja -korulauseita, huolenpitoa hänen terveydestään, pieniä äidillisiä -imarruksia ja valtioviisasta viekkautta. - -"No, poikani", virkkoi hän, "oletteko lähemmin ajatellut suhdettanne -yli-intendenttiin?" - -"Saint-Aignan", kehoitti Filip, "menkäähän tiedustamaan kuningattaren -vointia." - -Nämä sanat olivat ensimmäiset, jotka Filip lausui aivan äänekkäästi, ja -heikko ero Ludvig XIV:n ja hänen äänensä välillä tuntui äidin herkissä -korvissa. Itävallan Anna loi tuijottavan katseen poikaansa. - -De Saint-Aignan läksi. Filip jatkoi: - -"Madame, kuten tiedätte, en pidä siitä, että herra Fouquetista puhutaan -pahaa, ja te olette itsekin lausunut hänestä minulle hyvää." - -"Se on totta; ja kysynkin vain teidän mielialaanne hänen suhteensa." - -"Sire", huomautti Henriette, "minä olen aina pitänyt herra Fouquetista. -Hänellä on hyvä aisti, ja hän on kunnon mies." - -"Yli-intendentti, joka ei koskaan kitsastele", lisäsi Monsieur, "ja -maksaa kullassa kaikki saatavat, mitä minulla on häneltä perittäviksi -sattunut." - -"Täällä arvostelee jokainen liian paljon omien harrastustensa -kannalta", sanoi vanha kuningatar. "Kukaan ei katso valtakunnan etua. -Tosiasia on, että herra Fouquet syöksee valtion vararikkoon." - -"Kah, äitiseni", vastasi Filip hiljemmin, "asetutteko tekin herra -Colbertin kilveksi?" - -"Miten niin?" ihmetteli vanha kuningatar. - -"Sitä vain", vastasi Filip, "että kuulen teidän puhuvan niinkuin -haastaisi vanha ystävättärenne rouva de Chevreuse." - -Tämän nimen kuullessaan Itävallan Anna kalpeni ja puristi huulensa -yhteen. Filip oli ärsyttänyt naarasleijonaa. - -"Mitä puhuttekaan rouva de Chevreusesta", virkkoi hän, "ja millä -tuulella tänään olettekaan minua kohtaan?" - -Filip jatkoi: - -"Eikö rouva de Chevreuse aina haudo salajuonia jotakin vastaan? Eikö -rouva de Chevreuse ole käynyt teitä tapaamassa, äitini?" - -"Monsieur, nyt haastatte minulle sillä tavalla", vastasi vanha -kuningatar, "että luulen kuulevani isänne puhuvan." - -"Isäni ei pitänyt rouva de Chevreusesta, ja hän oli oikeassa", sanoi -prinssi. "Minäkään en häntä siedä, ja jos hän saa päähänsä saapua -muinaisen tapansa mukaan kylvämään eripuraisuutta ja vihaa rahan -kerjuun varjolla, niin..." - -"Niin?" kysäisi Itävallan Anna ylpeästi, itse lietsoen myrskyä. - -"Niin silloin", vastasi nuori mies päättäväisesti, "karkoitan rouva de -Chevreusen valtakunnastani ja hänen kanssaan kaikki salavehkeilijät ja -juonien punojat." - -Hän ei ollut laskenut näiden kauheiden sanojen kantavuutta tai ehkä hän -tahtoi koettaa niiden vaikutusta, kuten pitkäaikaista jumotusta potevat -yrittävät keskeyttää tuskansa yksitoikkoisuuden puristamalla haavaansa, -aiheuttaakseen itselleen hetkiseksi tuimemman kivistyksen. - -Itävallan Anna oli pyörtymäisillään; hänen avonaiset, mutta elottomat -silmänsä eivät tovin aikaan nähneet mitään. Hän ojensi käsivartensa -toiselle pojalleen, joka heti syleili häntä, pelkäämättä ärsyttävänsä -kuningasta. - -"Sire", jupisi leskikuningatar, "te kohtelette julmasti äitiänne." - -"Missä suhteessa, madame?" vastasi tämä. "Minä puhun ainoastaan rouva -de Chevreusesta, ja asettaako äitini tuon markiisittaren valtakuntani -ja oman henkilökohtaisen turvallisuuteni edelle? No niin, sanon teille, -että rouva de Chevreuse on saapunut Ranskaan lainatakseen rahaa, ja hän -on kääntynyt herra Fouquetin puoleen myydäkseen tälle erään -salaisuuden..." - -"Salaisuuden?" huudahti Itävallan Anna. - -"Jonka mukaan herra yli-intendentin tileissä on kavalluksia. Mutta se -on valetta", lisäsi Filip. "Herra Fouquet suuttui ja ajoi hänet -tiehensä, pitäen kuninkaan kunnioitusta kaikenlaisten salavehkeilijäin -juoniin yhtymistä parempana. Silloin rouva de Chevreuse myi salaisuuden -herra Colbertille, mutta koska hän on täyttymätön ja kun hänelle eivät -riitä tuolta virkamieheltä kiristämänsä satatuhatta écua, on hän -tunnustellut korkeammalta, löytäisikö syvemmistä hetteistä pulppuavia -lähteitä... Onko se totta, madame?" - -"Te tiedätte kaikki, sire", myönsi kuningatar pikemmin levottomana kuin -ärtyneenä. - -"Näin ollen", pitkitti Filip, "on minulla kylläkin syytä pahastukseen -tuota syöjätärtä kohtaan, joka on hovissani kutonut salavehkeitä -toisten häpäisemiseksi ja toisten saattamiseksi turmioon. Jos Jumala on -sallinut joitakuita rikoksia tapahtuvan, jotka Hän on kätkenyt -laupeutensa varjoon, en myönnä rouva de Chevreusella olevan valtaa -Jumalan suunnitelmien vastustamiseen." - -Filipin puheen loppuosa oli niin suuresti kiihdyttänyt -leskikuningatarta, että hänen poikansa tuli häntä sääli. Hän tarttui -äidin käteen ja suuteli sitä hellästi. Äiti ei tuntenut, että tähän -sydämen kapinoimisen ja katkeruuden uhalla annettuun suudelmaan -sisältyi todellinen anteeksianto kahdeksan vuoden kauheista -kärsimyksistä. - -Filip salli hetkisen äänettömyyden kätkeä syntyneen liikutuksen. Sitten -hän jatkoi tavallaan hilpeästi: - -"Emme matkusta vielä tänään; minulla on suunnitelmia." - -Ja hän kääntyi ovea kohti, toivoen siellä näkevänsä Aramiksen, jonka -viipyminen alkoi häntä painostaa. - -Leskikuningatar tahtoi sanoa hyvästi. - -"Viipykää, äitini", virkkoi prinssi; "tahdon sovittaa teidät herra -Fouquetin kanssa." - -"Mutta enhän minä ole herra Fouquetille vihoissani; pelkäsin vain hänen -tuhlaavaisuuttaan." - -"Me järjestämme sen ja otamme huomioon ainoastaan yli-intendentin hyvät -puolet." - -"Mitä teidän majesteettinne oikeastaan etsii?" kysyi Henriette -nähdessään kuninkaan yhä katselevan ovelle päin ja haluten lennättää -nuolen hänen sydämeensä; sillä hän otaksui kuninkaan odottavan la -Vallièrea tai kirjettä tältä. - -"Sisareni", vastasi nuori mies, arvaten hänen ajatuksensa sen -tarkkanäköisyyden avulla, jota hän tästedes sai tilaisuuden näytellä, -"sisareni, minä odotan erittäin arvossapidettävää miestä, mitä -taitavinta neuvonantajaa, jonka tahdon esitellä teille kaikille ja -sulkea teidän kaikkien suosioon. Ah astukaa toki sisälle, d'Artagnan!" - -D'Artagnan ilmestyi esille. - -"Mitä teidän majesteettinne tahtoo?" - -"Sanokaahan, missä Vannesin piispa, teidän ystävänne, on." - -"Mutta, sire..." - -"Odotan häntä enkä näe hänen tulevan. Mentäköön häntä hakemaan." - -D'Artagnan jäi hetkiseksi hämilleen. Mutta ajatellen, että Aramis oli -lähtenyt kenenkään tietämättä Vauxista kuninkaan asialle, teki hän pian -sen johtopäätöksen, että kuningas halusi johtaa muita harhaan. - -"Sire", vastasi hän, "tahtooko teidän majesteettinne ehdottomasti, että -herra d'Herblay kutsutaan tänne?" - -"En sano ehdottomasti", vastasi Filip; "en häntä niin kovin tarvitse. -Mutta jos hänet tavattaisiin..." - --- Oikein arvasin, -- päätteli d'Artagnan. - -"Se Vannesin piispako?" kysyi Itävallan Anna. - -"Niin, madame." - -"Herra Fouquetin ystäviä?" - -"Niin, madame; entinen muskettisoturi." - -Itävallan Anna punehtui. - -"Hän kuuluu niihin neljään urhoon, jotka ennen tekivät niin paljon -ihmeitä." - -Vanhaa kuningatarta kadutti, että oli pyrkinyt puraisemaan; hän lopetti -keskustelun säilyttääkseen mitä hampaita hänellä vielä oli jäljellä. - -"Mikä tahansa valintanne onkin, sire", hän virkkoi, "pidän sitä -oivallisena." - -Kaikki kumarsivat. - -"Joudutte hänessä näkemään", jatkoi Filip, "herra de Richelieun -syvällisyyden ilman herra de Mazarinin ahneutta." - -"Pääministerikö, sire?" kysyi Monsieur peljästyneenä. - -"Kerron sen teille, veljeni; mutta kummallista, että herra d'Herblay ei -ole jo täällä!" Hän kutsui: "Ilmoitettakoon herra Fouquetille, että -minulla on hänelle puhuttavaa... Oh, teidän kuultenne, teidän -kuultenne; älkää menkö pois." - -Herra de Saint-Aignan palasi, tuoden tyydyttäviä uutisia -kuningattarelta, joka pysyi vuoteessaan vain varovaisuussyistä ja jotta -hänellä olisi voimia kaikessa noudattaa kuninkaan tahtoa. - -Sillävälin kun kaikkialta etsittiin herra Fouquetia ja Aramista, nuori -kuningas jatkoi rauhallisesti kokeitaan, ja kaikki, perheen jäsenet, -upseerit, palvelijat tunsivat kuninkaan hänen eleistään, äänestään ja -tavoistaan. Filip sovitti kaikkien kasvoihin rikostoverinsa Aramiksen -toimittamat uskolliset tiedonannot ja piirustukset ja käyttäytyi niin -virheettömästi, ettei herättänyt pienintäkään epäluuloa häntä -ympäröivien mielessä. - -Piankaan ei mikään voinut saattaa vallananastajaa levottomaksi. -Ihmeellisen helposti oli Kaitselmus kukistanut maailman korkeimman -onnenlapsen, asettaakseen sijalle halvimman! - -Filip ihmetteli tätä Jumalan hänelle osoittamaa hyvyyttä ja käytti sitä -merkillisen luonteensa kaikilla apulähteillä edukseen. Mutta hänestä -tuntui kuin toisinaan olisi varjo häilähtänyt himmentämään hänen -kunniansa sädekehää: Aramista ei kuulunut. - -Keskustelu kuninkaallisen perheen kesken oli vaimennut. Mietiskelyynsä -vaipuneena kuningas unohti hyvästellä veljeänsä ja madame Henrietteä. -Nämä oudoksuivat ja alkoivat vähitellen tuskastua. Itävallan Anna -kumartui poikaansa kohti, lausuen hänelle muutamia sanoja -espanjankielellä. - -Filip ei laisinkaan osannut tätä kieltä; hän kalpeni odottamattomasta -vastoinkäymisestä. Mutta ikäänkuin järkkymättömän Aramiksen henki olisi -verhonnut hänet erehtymättömyydellään, Filip ymmälle joutumisen -asemesta nousi. - -"No, mitä? Vastatkaa", kehoitti Itävallan Anna. - -"Mitä melua se on?" kysyi Filip, kääntyen salaportaitten ovea kohti. - -Samassa kuultiin äänen huutavan: - -"Tätä tietä, tätä tietä! Vielä muutama askelma, sire!" - -"Herra Fouquetin ääni?" sanoi d'Artagnan, joka oli lähellä -leskikuningatarta. - -"Herra d'Herblay ei voine olla kaukana", lisäsi Filip. - -Mutta hän näki mitä hän ei ollenkaan aavistanut näkevänsä niin lähellä -itseään. - -Kaikkien silmät olivat kääntyneet ovea kohti, mistä herra Fouquet oli -tulossa. Mutta hän ei sieltä nyt astunutkaan sisälle. - -Hirvittävä huuto kajahti huoneen kaikista nurkista, kuninkaan ja -läsnäolijain päästämä tuskallinen parahdus. - -Harvoin saavat ihmiset, edes nekään, joiden kohtalo sisältää mitä -omituisimpia aineksia ja ihmeellisimpiä tapahtumia, nähdä sellaista -näytelmää, joka tällä hetkellä esiintyi kuninkaallisessa salissa. - -Puoleksi suljetuista ikkunaluukuista virtaavaa valoa himmensivät -leveät, paksulla silkillä sisustetut samettiverhot epävarmaksi. Tässä -pehmoisessa puolihämyssä silmät vasta vähitellen laajenivat, ja kukin -läsnäolija näki toiset pikemmin aavistamalla kuin katseillaan. -Kuitenkin johtuu tällöin huomio kiintymään jokaiseen ympäröivään -yksityiskohtaan, ja ilmaantuva uusi esine näyttää kirkkaalta kuin olisi -auringon valaisema. - -Näin tapahtui myöskin Ludvig XIV:lle, kun hän kalpeana ja otsa rypyssä -ilmestyi salakäytävän oviverhon alta. Hänen takanaan näyttäytyivät -Fouquetin ankaruutta ja murhetta kuvastavat kasvot. - -Leskikuningatar piti Filipiä kädestä; Ludvig XIV:n huomatessaan hän -kiljahti niinkuin olisi kohdannut kummituksen. Monsieur tunsi huimausta -ja käänsi päänsä edessään näkemästään kuninkaasta siihen, jonka -vieressä hän seisoi. Madame astahti eteenpäin luullen näkevänsä -lankonsa heijastuvan kuvastimesta, -- hyvinkin luonnollinen harhaluulo. - -Molemmat ruhtinaat, kumpikin voipuneina -- sillä me jätämme -kuvailematta Filipin hirvittävän mielenjärkytyksen -- ja puristaen -kätensä kouristuneesti nyrkkiin, mittasivat toisiansa katseillaan ja -syöksivät silmänsä terävinä kuin tikarit toistensa sieluun. Mykkinä, -läähättävinä, kumartuneina näkyivät he olevan valmiit ponnahtamaan -vihollisen niskaan. - -Tuo tavaton yhtäläisyys, joka ilmeni kasvoissa, eleissä, vartalossa, -kaikessa, jopa sattuman määräämässä vaatetuksessakin (sillä Ludvig XIV -oli käynyt Louvresta noutamassa sinipunervan samettipuvun), -tämä täydellinen molempien prinssien samankaltaisuus saattoi -leskikuningattaren sydämen aivan sekaannuksiin. - -Hän ei kuitenkaan vielä aavistanut totuutta. On onnettomuuksia, joita -kukaan ei suostuisi elämässä vastaanottamaan sellaisinansa. Uskotaan -mieluummin yliluonnollista, mahdotonta. - -Ludvig ei ollut ottanut lukuun mitään vastuksia. Hän odotti sisään -astuessaan ilman muuta tulevansa tunnustetuksi. Elävänä aurinkona hän -ei sietänyt ajatustakaan yhtäläisyydestä kenenkään kanssa. Hän ei -myöntänyt, että mikään tulisoihtu ei olisi jäänyt pimeydeksi -himmentymättä, niin pian kun hän antoi voitokkaan säteensä valaista. - -Filipin nähdessään pelästyikin hän ehkä enemmän kuin kukaan muu hänen -ympärillään, ja hänen äänettömyytensä ja hievahtamattomuutensa olivat -sinä ajatusten kokoamisen ja tyyneyden asteena, joka käy voimakkaiden -vihanpurkausten edellä. - -Mutta kuka voisi kuvailla Fouquetin mielenliikutusta ja hämmästystä, -kun hän katseli tätä hallitsijansa elävää muotokuvaa? Fouquet -ajatteli, että Aramis oli oikeassa, että tämä uusi tulokas oli yhtä -puhdasrotuinen kuningas kuin toinenkin, ja että hylätäkseen kaiken -osallisuuden jesuiittien suurmestarin niin taitavasti toimeenpanemaan -valtiokaappaukseen täytyi olla hullu kiihkoilija, arvoton koskaan -ryhtymään mihinkään poliittiseen tekoon. - -Ja Ludvig XIII:n verenhän Fouquet uhrasi Ludvig XIII:n verelle; -itsekkäälle kunnianhimolle hän uhrasi ylevän kunnianhimon; -säilyttämisen oikeudelle hän uhrasi omistamisen oikeuden. Hänen -kompastuksensa koko laajuus selvisi hänelle, kun hän vain loi silmänsä -vallantavoittelijaan. - -Kaikki, mitä Fouquetin sielussa liikkui, jäi läsnäolevilta huomaamatta. -Hänellä oli viisi minuuttia keskittääkseen ajatuksiansa tähän -omantunnon kysymykseen; viisi minuuttia, -- viisi vuosisataa, joiden -kuluessa molemmat kuninkaat omaisineen tuskin ehtivät hengähtää kauhean -mielenjärkytyksensä jälkeen. - -Selkä seinää vasten, seisten vastapäätä Fouquetia, nyrkki otsallaan, -katse tuijottavana d'Artagnan kyseli itseltään selitystä näin -ylettömään ihmeeseen. Hän ei olisi heti voinut sanoa, minkätähden hän -epäili; mutta hän tiesi varmasti että hän ei ollut aiheetta epäillyt ja -että tähän kahden Ludvig XIV:n kohtaukseen sisältyi koko pulmallisuus, -joka viime päivinä oli tehnyt Aramiksen käytöksen muskettisoturille -niin epäiltäväksi. - -Mutta näitä ajatuksia verhosivat paksut hunnut. Tämän näytöksen -esittäjät ikäänkuin uivat raskaan unestaheräämisen usvissa. - -Äkkiä Ludvig XIV kärsimättömämpänä ja käskemään tottuneempana riensi -erään ikkunaluukun luo, jonka hän paiskasi selki selälleen, reväisten -verhot pois. Kirkas valovirta tulvahti huoneeseen ja sai Filipin -peräytymään vuodekomeroon asti. - -Tätä liikettä Ludvig kiihkeästi käytti hyväkseen ja kääntyi -kuningattaren puoleen virkkaen: - -"Äitini, ettekö tunne poikaanne, kun täällä jokainen on erehtynyt -kuninkaastansa?" - -Itävallan Anna säpsähti ja kohotti käsivartensa taivasta kohti, -kykenemättä lausumaan sanaakaan. - -"Äitini", sanoi Filip tyynellä äänellä, "ettekö tunne poikaanne?" - -Ja nyt Ludvig vuorostaan peräytyi. - -Itävallan Anna taasen menetti tasapainonsa omantunnon survaisujen -sattuessa hänen sydämensä ja tajuntaansa. Kenenkään tukematta, sillä -kaikki olivat kuin kivettyneinä, hän vaipui nojatuoliinsa päästäen -heikon huokauksen. - -Ludvig ei voinut kestää tätä näytelmää ja häväistystä. Hän syöksähti -d'Artagnanin luo, jota alkoi huimata, niin että hän horjui hapuillen -ovenpieltä tuekseen. - -"Tänne, muskettisoturi!" käski hän. "Tarkatkaa meidän kasvojamme ja -sanokaa, kumpi meistä, hänkö vai minä, on kalpeampi." - -Tämä huudahdus havahdutti d'Artagnanin ja sai hänen sydämessään -tottelevaisuuden kielen värähtämään. Hän ravisti päätänsä ja enempää -epäröimättä astui Filipin luo, laski kätensä hänen olalleen ja sanoi: - -"Monsieur, olette vankini!" - -Filip ei kohottanut silmiään taivaaseen, hän ei liikahtanut paikaltaan, -missä hän seisoi kuin lattiaan naulittuna, kiinteästi tuijottaen -kuninkaalliseen veljeensä. Hän syytti tätä ylvään äänettömänä kaikesta -entisestä onnettomuudestaan, kaikista vastaisista kärsimyksistään. -Tämän sielusta nousevan haasteen edessä kuningas tunsi voimainsa -pettävän; hän loi silmänsä maahan ja vei nopeasti pois veljensä ja -kälynsä, unohtaen äitinsä liikkumattomana nojailemaan kolmen askeleen -päähän pojastaan, jonka hän toistamiseen antoi tuomita kuolemaan. Filip -lähestyi Itävallan Annaa ja virkkoi tälle lempeällä ja ylevän -liikuttuneella äänellä: - -"Ellen olisi teidän poikanne, kiroisin teitä, äitini, kun olette tehnyt -minut näin onnettomaksi." - -D'Artagnan tunsi väristyksen ytimissään. Hän tervehti kunnioittavasti -nuorta prinssiä ja lausui tälle puolittain kumartaen: - -"Anteeksi, monseigneur, minä olen vain sotilas, ja uskollisuudenvalani -olen tehnyt sille, joka lähti tästä huoneesta." - -"Kiitos, herra d'Artagnan. Mutta miten on herra d'Herblayn käynyt?" - -"Herra d'Herblay on turvassa, monseigneur", vastasi ääni heidän -takaansa, "ja niin kauan kuin minä elän ja olen vapaa, ei kukaan -katkaise hiuskarvaakaan hänen päästänsä." - -"Herra Fouquet!" huudahti prinssi surumielisesti hymyillen. - -"Antakaa minulle anteeksi, monseigneur", pyysi Fouquet polvilleen -langeten; "mutta se, joka täältä juuri lähti, oli minun vieraani." - -"Siinä", hymähti Filip huoahtaen, "kunnon ystäviä ja jaloja sieluja. Ne -saavat minut ikävöimään tätä maailmaa. Käykää edellä, herra d'Artagnan, -minä tulen." - -Juuri kun muskettisoturien kapteeni oli lähtemäisillään, saapui -Colbert, ojensi d'Artagnanille kuninkaan käskyn ja poistui. - -Luettuaan d'Artagnan rypisti raivoissaan paperin. - -"Mitä siinä on?" kysyi prinssi. - -"Lukekaa, monseigneur", vastasi muskettisoturi. - -Filip luki Ludvig XIV:n käden hätäisesti piirtämät sanat: - - 'Herra d'Artagnan vie vangin Sainte-Margueriten saarille. - Hän peittää hänen kasvonsa rautanaamiolla, jota vanki - kuoleman uhalla ei saa kohottaa.' - -"Se on paikallaan", sanoi Filip alistuvasti, "Olen valmis." - -"Aramis oli oikeassa", kuiskasi Fouquet muskettisoturille, "tämä on -kuningas aivan yhtä hyvin kuin toinenkin." - -"Paremminkin!" vastasi d'Artagnan. "Häneltä puutumme vain minä ja te." - - - - -231 - -Portos luulee olevansa herttuanarvoa tavoittamassa. - - -Käyttäen hyväkseen Fouquetin myöntämää aikaa Aramis ja Portos tuottivat -nopeudellaan kunniaa ranskalaiselle ratsastustaidolle. - -Portos ei kylläkään käsittänyt, mitä tehtävää varten häntä pakotettiin -moiseen vauhtiin; mutta koska hän näki Aramiksen raivokkaasti -kannustavan ratsuaan, iski hän itsekin vimmatusti nirkot hevosensa -kupeisiin. - -Täten he olivat nopsasti jättäneet kahdentoista lieuen taipaleen -itsensä ja Vauxin välille. Sitten täytyi vaihtaa hevosia ja järjestää -jonkunlaiset kyytivuorot. Eräässä vaihtopaikassa Portos jo -rohkaistuikin varovasti kysymään Aramikselta. - -"Hst!" vastasi tämä. "Tyydy siihen tietoon, että menestyksemme riippuu -joutuisuudestamme." - -Ikäänkuin Portos olisi vielä ollut vuoden 1626 muskettisoturina ilman -ropoa taskussa ponnisti hän eteenpäin. Menestyksen taikasana merkitsee -aina jotakin ihmisen korvaan. Se kuiskaa _kylliksi_ niille, joilla ei -ole mitään, ja _liiemmälti_ niille, joilla on riittämiin. - -"Nyt minusta tehdään herttua", virkkoi Portos ihan ääneen puhuen -itsekseen. - -"Se on mahdollista", vastasi Aramis hymyillen omalla tavallaan, -Portoksen hevosen porhaltaessa hänen edelleen. - -Sillävälin Aramiksen aivot hehkuivat; ruumiillisen ponnistelun ei vielä -ollut onnistunut taltuttaa sielun toimintaa. Kaikkinainen mylvivä viha, -pureva, vihlova tuska, kuolettava uhka myllersi ja kalvoi ja riehui -voitetun kirkkoruhtinaan mielessä. - -Hänen kasvonsa ilmaisivat hyvin näkyviä merkkejä tästä hurjasta -kamppailusta. Vapaana suurella valtatiellä antautumaan edes hetken -vaikutusten valtaan Aramis ei häikäillyt sadatella jokaista hevosen -syrjähyppäystä, jokaista tien epätasaisuutta. Kalpeana, toisinaan -kuumaa hikeä valuen, toisinaan kuivana ja jääkylmänä hän ruoski hevosia -ja raateli niiden kyljet verille. - -Portoksenkin, jonka pääheikkoutena ei ollut tunnonherkkyys, se hurjuus -sai voihkimaan. Täten he kiitivät kahdeksan pitkää tuntia ja saapuivat -Orléansiin. - -Kello oli neljä iltapäivällä. Vedoten muistoihinsa Aramis ajatteli, -että mikään ei osoittanut kiinnijoutumista mahdolliseksi. - -Olisi ollut ennenkuulumatonta, että Portosta ja häntä vangitsemaan -pystyvä ratsastajajoukkue olisi voinut hankkia riittävästi -vaihtohevosia, edetäkseen neljänkymmenen lieuen[32] matkaa kahdeksassa -tunnissa. Vaikka siis ottikin lukuun takaa-ajon, mikä ei sekään ollut -ehdottoman varmaa, olivat pakolaiset hyvinkin viisi tuntia edellä -tavoittajistaan. - -Aramiksen mielestä ei levähtäminen ollut varomattomuutta, mutta matkan -viivyttelemätön jatkaminen tuotti täydellisen turvan. Tosiaankin, vielä -kahdenkymmenen lieuen ratsastus samalla vauhdilla, viimeisenä rajuna -ponnistuksena, -- silloin ei kukaan, ei edes d'Artagnan, kykenisi -saavuttamaan kuninkaan vihollisia. - -Portoksen mielipahaksi päätti siis Aramis jälleen noustavaksi -ratsaille. Kiidettiin kello seitsemään illalla; yhden ainoan -kievarinvälin takana enää oli Blois. - -Mutta siinä tulikin eteen pirullinen vastus, joka sai Aramiin -hätääntymään. Kievarissa ei ollut hevosia. - -Kirkkoruhtinas ihmetteli, millä lemmon vehkeillä hänen vihollistensa -oli onnistunut riistää häneltä keino rientää edelleen, -- häneltä, joka -ei tunnustanut sattumaa jumalaksi, häneltä, joka kaikessa näki syyn ja -seurauksen lain ja tahtoi mieluummin uskoa, että kievarinisännän epäys -sellaisena hetkenä ja sellaisella seudulla johtui korkeammalta taholta -tulleesta määräyksestä, -- määräyksestä, joka oli annettu pakenevan -kuninkaantekijän pidättämiseksi. - -Mutta juuri kun hän oli pikaistumaisillaan joko saadakseen selityksen -tai hevosen, juolahti hänen mieleensä ajatus. Hän muisti, että kreivi -de la Fère asui niillä tienoin. - -"En olekaan matkalla pitemmälle, en täyttä kyytiväliäkään", sanoi hän. -"Antakaa minulle kaksi hevosta käydäkseni tervehtimässä erästä -ystävääni, läänitysherraa, joka asuu tässä lähellä." - -"Ketä läänitysherraa?" kysyi kievarinisäntä. - -"Kreivi de la Fèreä." - -"Ooh", vastasi mies paljastaen kunnioittavasti päänsä, "hyvin arvossa -pidettävä aatelismies. Mutta vaikka kovin kernaasti tekisinkin hänelle -mieliksi, en voi luovuttaa teille kahta hevosta edes hetkiseksi; kaikki -asemani hevoset on Beaufortin herttua tilannut." - -"Ah!" huudahti Aramis pettyneenä. - -"Mutta", jatkoi kyytiaseman hoitaja, "jos suvaitsette nousta pienille -rattaille, jotka minulla on, valjastutan niiden eteen vanhan, sokean -hevosen. Sillä on enää vain koipensa jäljellä, mutta se kuljettaa -teidät kreivin luo." - -"Siitä kelpaa maksaa louisdori", virkahti Aramis. - -"Ei, monsieur, se ei koskaan maksa muuta kuin écun. Sen hinnan -suorittaa minulle herra Grimaud, kreivin taloudenhoitaja, joka kerta -kun hän käyttää kärryjäni, enkä minä tahdo, että herra kreivillä olisi -syytä moittia minua liian kalliin maksun kiskomisesta ystäviltään." - -"Olkoon niinkuin tahdotte", virkkoi Aramis, "varsinkin niinkuin on -mieluista kreiville, jota en suinkaan tahdo pahoittaa. Te saatte -écunne; mutta onhan minulla kai oikeus antaa teille louisdori hyvästä -tuumastanne." - -"Epäilemättä", vastasi kärryjen omistaja hyvin mielissään. - -Ja hän valjasti itse vanhan hevosensa naukuvien rattaiden eteen. -Sillävälin oli Portoksen tepastelua hupainen katsella. Hän kuvitteli -keksineensä salaisuuden ja kävi aivan levottomaksi odotuksesta, -ensiksikin koska vierailu Atoksen luona oli hänelle erittäin mieluinen -ja toiseksi koska hän toivoi saavansa sekä hyvän vuoteen että vankan -illallisen. - -Kun kyytiaseman hoitaja oli saanut hevosensa valjaisiin, käski hän -erään renkinsä kyyditä vieraat la Fèreen. - -Portos istuutui Aramiksen viereen kärryjen takaosaan ja kuiskasi tämän -korvaan: - -"Minä ymmärrän." - -"Ahaa!" vastasi Aramis. "Ja mitä ymmärrät, rakas ystävä?" - -"Me menemme kuninkaan puolesta tekemään jonkun suuren ehdotuksen -Atokselle." - -"Pyh!" hymähti Aramis. - -"Älä sano mitään", lisäsi kunnon Portos koetellen ruumiinsa painolla -pysyttää kärryjä tasassa tärskähdysten välttämiseksi; "älä sano mitään, --- minä arvailen." - -"Niin, aivan niin, ystäväni, arvaile, arvaile!" - -Kellon lähestyessä yhdeksää illalla saavuttiin Atoksen luo komeassa -kuutamossa. - -Tämä ihmeellinen kirkkaus ilahdutti Portosta sanomattomasti; mutta -Aramista se näkyi melkein yhtä paljon häiritsevän. Hän mainitsi tästä -jotakin Portokselle, joka vastasi: - -"Kas, minä arvailen vieläkin: käyntimme on salainen!" - -Nämä olivat hänen viimeiset sanansa ajopeleissä. Kyytimies keskeytti -heidät lausuen: - -"Messieurs, olette perillä." - -Portos astui tovereineen rattailta pikku linnan portilla. - -Täällä tapaamme nyt Atoksen ja Bragelonnen, jotka kumpainenkin olivat -la Vallièren uskottomuuden tultua ilmi hävinneet näyttämöltä. - -Jos mikään lause on totta, niin tämä: suuret murheet kätkevät itseensä -lohdutuksen siemenen. Raoulinkin kirvelevä haava oli lähentänyt isää -häneen, ja Jumala tietää, kuinka lempeitä ne lohdun sanat olivat, jotka -pulppusivat jalosydämisen Atoksen kaunopuheisilta huulilta. - -Vamma ei ollut arvettunut, mutta juttelemalla poikansa kanssa, -sekoittamalla hiukan omaa elämäänsä nuoren miehet elämään, oli Atoksen -lopulta onnistunut saada hänet käsittämään, että tämä ensimmäisen -uskottomuuden tuottama tuska on välttämätön melkein jokaiselle -ihmiselle ja että tuskin kukaan on rakastanut saamatta sitäkin kokea. - -Raoul kuunteli usein, mutta hän ei ottanut kuullakseen, Mikään ei -korvaa rakkauden todella lumoamalle sydämelle rakastetun muistoa ja -ajattelua. Silloin oli Raoulin tapana vastata isälleen: - -"Monsieur, kaikki mitä sanotte on totta. En luule, että kukaan on -sydämessään niin paljoa kärsinyt kuin te; mutta te olette -sielunlahjoiltanne liian suuri, liian paljon onnettomuuksien -koettelema, ollaksenne sallimatta ensi kertaa kärsivälle sotilaalle -hänen heikkouttansa. Minä maksan veron, jota en suorita toistamiseen. -Sallikaa minun sukeltaa niin syvälle suruuni, että unohdan itseni, että -uppoan siihen, kunnes henkeni turtuu." - -"Raoul, Raoul!" - -"Kuulkaa, monsieur: koskaan en voi tottua ajatukseen, että Louise, -puhtain ja vilpittömin naisista, on voinut niin kevytmielisesti pettää -rehellisen ja rakkaudesta hehkuvan miehen. En koskaan voi karaistua -näkemään noiden lempeiden ja hyvien kasvojen muuttuvan tekopyhäksi, -irstaisuutta kätkeväksi naamioksi. Louise perikadossa! Louise -kunniattomana! Ah, monsieur, se on minulle paljon katkerampaa kuin -Raoulin hylkääminen, kuin Raoulin onnettomuus!" - -Silloin Atos käytti voimalääkettä. Hän puolusti Louisea Raoulia -vastaan, koettaen todistaa tytön petollisuutta oikeaksi hänen -rakkautensa tähden. - -"Nainen, joka olisi suostunut kuninkaaseen siksi, että hän on -kuningas", virkkoi hän, "ansaitsisi kunnottoman nimen, mutta Louise -rakastaa Ludvigia. Ollen kumpikin nuoria he ovat unohtaneet, kuningas -arvonsa, tyttö valansa. Rakkaus sovittaa kaikki, Raoul. Nuo kaksi -nuorta rakastavat toisiaan vilpittömästi." - -Ja annettuaan tämän tikarinpiston Atos huokaisten näki Raoulin -hypähtävän haavansa kivistyksestä ja pakenevan metsän tiheikköön tai -etsivän turvaa kammiostaan, josta hän tunnin kuluttua saapui kalpeana, -vapisevana, mutta talttuneena. Siten hän palasi Atoksen luo hymy -huulilla, tarjoten hänelle kätensä, kuten kuritettu koira liehittelee -hyvälle isännälleen rikoksensa sovittamiseksi. Raoul kuunteli vain -heikkouttaan ja tunnusti vain murheensa. - -Näin kuluivat päivät sen näytöksen jälkeen, jossa Atos oli niin -voimakkaasti kiihoittanut kuninkaan hillitöntä ylpeyttä. Poikansa -kanssa puhuessaan hän ei koskaan viitannut tähän kohtaukseen; koskaan -hän ei kertonut yksityiskohtia tästä tarmokkaasta hyökkäyksestä, joka -ehkä olisi lohduttanut nuorta miestä näyttämällä hänelle kilpailijansa -lannistettuna. Atos ei tahtonut, että loukattu rakastaja unohtaisi -kuninkaalle tulevan kunnioituksen. - -Ja kun Bragelonne kiihkeänä, raivokkaana, synkkänä halveksivasti -mainitsi kuninkaan sanoja tai puhui ylimielisesti luottamuksesta, jolla -jotkut houkkiot uskoivat valtaistuimelta viskattuun lupaukseen, -- kun -Raoul kulkien kaksi vuosisataa linnun nopeudella, joka lentäen salmen -yli siirtyy maanosasta toiseen, päätyi ennustamaan aikoja, jolloin -kuninkaat osoittautuisivat ihmisiä pienemmiksi, Atos virkkoi hänelle -tyynen kirkkaalla, mutta vaikuttavalla äänellään: - -"Olet oikeassa, Raoul. Kaikki se, mistä puhut, on tapahtuva: kuninkaat -menettävät arvovaltansa niinkuin aikansa tuikkineet tähdet kadottavat -loistonsa. Mutta kun se hetki koittaa, Raoul, olemme me maan tomua. Ja -paina mieleesi mitä sinulle sanon: tässä maailmassa täytyy kaikkien -- -miesten, naisten ja kuninkaitten -- elää nykyisyydessä; me saamme elää -tulevaisuuden mukaan vain Jumalalle." - -Tällaisia haastelivat tapansa mukaan Atos ja Raoul astellessaan puiston -pitkällä lehmuskujalla, kun äkkiä soi kello, jolla ilmoitettiin -ruokatunnit tai vierailut. Koneellisesti ja kiinnittämättä siihen -huomiota kreivi käänsi poikineen askeleensa päinvastaiseen suuntaan, ja -käytävän päähän päästyään he näkivät Portoksen ja Aramiksen. - - - - -232. - -Viimeiset jäähyväiset. - - -Raoul huudahti ilosta ja puristi Portosta hellästi käsivarsillaan. -Aramis ja Atos syleilivät toisiaan vanhusten tapaan. Pelkkä tervehdys -tuntui kysymykseltä Aramikselle, joka heti virkkoi: - -"Ystäväni, me emme viivy kauan luonasi." - -"Ah!" äännähti kreivi. - -"Ainoastaan sen aikaa", tokaisi Portos, "että ehdin sinulle kertoa -onneni." - -"Hei", riemuitsi Raoul. - -Atos vilkaisi ääneti Aramikseen, jonka synkkä sävy hänestä jo oli -näyttänyt olevan hyvin vähän sopusoinnussa Portoksen hyvien uutisten -kanssa. - -"Millainen onni teitä on kohdannut? Antakaahan kuulla", kehoitti Raoul -hymyillen. - -"Kuningas tekee minusta herttuan", supatti kunnon Portos -salamyhkäisesti nuoren miehen korvaan, "elinkautisen herttuan!" - -Mutta Portoksen syrjähuomautukset olivat aina kyllin voimakkaita, jotta -kaikki kuulivat. Hänen kuiskauksensa saavuttivat äänivarain laajuudessa -tavallisen mörinän asteikon. Atos kuuli ja päästi huudahduksen, joka -sai Aramiksen säpsähtämään. Tämä tarttui Atoksen käsivarteen, ja -pyydettyään Portokselta lupaa puhua hetkisen kreivin kanssa kahden -kesken hän virkkoi: - -"Rakas Atos, sinä näet minut murheen murtamana." - -"Murheen?" huudahti kreivi. "Voi, rakas veikkonen!" - -"Parilla sanalla kerrottuna on asia näin: olin tehnyt salaliiton -kuningasta vastaan; yritys meni myttyyn, ja tällähaavaa minua -epäilemättä etsitään." - -"Sinua etsitään!... Salaliitto!... Eh, ystäväni, mitä sanotkaan?" - -"Surullinen totuus. Olen kerrassaan hukassa." - -"Mutta Portos... tuo herttuan arvonimi... mitä se merkitsee?" - -"Siinä onkin mielenkarvauteni kipein aihe; juuri siltä kohdalta on -haavani syvin. Uskoen ehdottomaan menestykseen vedin Portoksen mukanani -salahankkeeseen. Hän lyöttäytyi siihen, kuten tiedät hänen ryhtyvän -hommiin, kaikin voimin ja mitään tietämättä, ja niinpä hän on nyt niin -sotkeutunut minun vaaraani, että hän on tuhon oma niinkuin minäkin." - -"Hyvä Jumala!" - -Ja Atos kääntyi jälleen Portokseen päin, joka myhäili heille -herttaisesti. - -"Minun on selitettävä sinulle koko asema. Kuuntele minua", jatkoi -Aramis. - -Ja hän selosti seikkailunsa. Atos tunsi kertomuksen aikana otsansa -useasti kostuvan hiestä. - -"Se oli suurenmoinen tuuma", virkkoi hän sitten, "mutta se oli suuri -virhe." - -"Josta olen saanut rangaistukseni, Atos." - -"Enkä minä sanokaan sinulle koko ajatustani." - -"Sano pois." - -"Se oli rikos." - -"Hengen asia, sen tiedän, -- majesteetinloukkaus!" - -"Portos, Portos-parka!" - -"Mitäpä tehdä? Menestys, kuten sanoin, näytti varmalta." - -"Herra Fouquet on rehti mies." - -"Ja minä olen hupsu, kun niin huonosti arvostelin häntä", myönsi -Aramis. "Voi ihmisviisautta! Voi myllynkiveä, joka rouhii valtavasti ja -jonka eräänä päivänä putoava hiekkajyvä käsittämättömällä tavalla -pysähdyttää pyörimisestään." - -"Sano timantti, Aramis. No, onnettomuus on tapahtunut. Mitä nyt aiot -tehdä?" - -"Minä vien Portoksen mukanani. Kuningas ei koskaan tahtoisi uskoa, että -tuo kunnon mies on toiminut kaikessa yksikertaisuudessaan; hän ei -koskaan uskoisi, että Portos tällä menettelyllään luuli palvelevansa -kuningasta. Hän saisi päällänsä maksaa minun virheeni, ja sitä en -tahdo." - -"Mihin hänet viet?" - -"Ensiksi Belle-Islelle. Se on valloittamaton turvapaikka. Sitten -minulla on meri ja alus purjehtiakseni joko Englantiin, missä minulla -on paljon suhteita..." - -"Sinäkö Englantiin?" - -"Niin, tai Espanjaan, missä minulla on niitä vielä enemmän." - -"Viedessäsi Portoksen maasta saatat hänet häviölle, sillä kuningas -otattaa takavarikkoon hänen omaisuutensa." - -"Kaikki on edeltäpäin ajateltua. Kerran Espanjaan päästyäni osaan saada -sovinnon aikaan itseni ja Ludvig XIV:n välillä ja toimittaa Portoksen -jälleen suosioon." - -"Sinulla näkyy olevan vaikutusvaltaa, Aramis!" virkkoi Atos -varovaisesti. - -"Paljon, ja sitä käytän ystävieni hyväksi, rakas Atos." - -Näitä sanoja seurasi vilpitön kädenpuristus. - -"Kiitos", vastasi kreivi. - -"Ja tästä puheen tullen", sanoi Aramis, "myöskin sinä olet tyytymätön; -ja Raoulillakin on valituksen aiheita kuningasta vastaan. Noudattakaa -esimerkkiämme. Tulkaa Belle-Islelle, sitten saamme nähdä... Vakuutan -teille kunniasanallani, että kuukauden kuluttua on syttynyt sota -Ranskan ja Espanjan välillä tämän Ludvig XIII:n pojan tähden, joka -myöskin on infantti ja jota Ranskassa pidetään epäinhimillisesti -vangittuna. Mutta kun Ludvig XIV ei halua tästä syystä sotaa, takaan -teille sopimuksen, joka tuottaa grandin arvon Portokselle ja minulle -sekä tekee ranskalaisen herttuan sinusta, kun jo olet espanjalainen -grandi. Tahdotko?" - -"En. Minä suon mieluummin, että minulla on syytä nuhdella kuningasta -jostakin. Sukuni luonteenomaisena ylpeytenä on pyrkimys esiintyä -kuningassukuja ylevämpänä. Jos suostuisin ehdotukseesi, joutuisin -kiitollisuudenvelkaan kuninkaalle. Voittaisin siten epäilemättä tässä -maailmassa, mutta menettäisin omassatunnossani. Kiitos vain." - -"Myönnä sitten kaksi pyyntöäni, Atos. Anteeksiantosi..." - -"Oh, sen kyllä saat, jos todellakin olet tahtonut kostaa sortajalle -heikon ja sorretun puolesta." - -"Se riittää minulle", vastasi Aramis yöhön häipyvästi punehtuen. "Ja -anna nyt minulle kaksi parasta hevostasi, päästäksemme seuraavaan -kievariin, koska minulta äsken evättiin vaihtoratsut sillä syyllä, että -herra de Beaufort matkustaa näillä seuduin." - -"Saat kaksi parasta hevostani, Aramis, ja minä pyydän sinua pitämään -huolta Portoksesta." - -"Panen kaikkeni siihen. Vielä yksi sana: menettelenkö hänen suhteensa -sopivasti?" - -"Kyllä, nyt kun paha on jo tehty. Kuningas ei antaisi hänelle anteeksi, -ja sitäpaitsi sinulla on aina, sanokoon hän siitä mitä tahansa, -tukenasi herra Fouquet, joka ei sinua hylkää, hän kun itsekin -sankarillisesta otteestaan huolimatta on suuressa vaarassa." - -"Olet oikeassa. Senpävuoksi vältänkin purjehtimasta heti tieheni; sillä -ilmaisisin pelkoa ja tunnustautuisin syylliseksi. Juuri sentähden jään -ranskalaiselle maaperälle. Mutta Belle-Isle on oleva minulle mitä maata -vain haluan: englantilaista, espanjalaista tai roomalaista. Kaikki -riippuu lipusta, jonka kohotan." - -"Miten niin?" - -"Minähän olen Belle-Islen linnoittanut, eikä kukaan valtaa Belle-Isleä -minun sitä puolustaessani. Ja sitten, kuten äsken sanoit, minulla on -puolellani herra Fouquet. Belle-Isleä vastaan ei voida hyökätä ilman -Fouquetin allekirjoittamaa suostumusta." - -"Se on totta. Mutta ole sentään varovainen. Kuningas on ovela ja -voimakas." - -Aramis hymyili. - -"Suljen Portoksen suojaasi", toisti kreivi eräänlaisella kylmällä -hellittämättömyydellä. - -"Kohtalomme on yhteinen, kreivi", vastasi Aramis samaan sävyyn. - -Atos kumarsi puristaen Aramiksen kättä ja meni syleilemään Portosta -kiihkeän sydämellisesti. - -"Enkö minä syntynyt onnellisena?" höpisi tämä riemuisaan, -kääriytyessään viittaansa. - -"Tule, rakas ystäväni", kehoitti Aramis. - -Raoul oli mennyt edellä antamaan määräyksiä ja satuloittamaan hevoset. - -Ryhmä oli jo jakautunut. Atos näki molempien ystäviensä olevan -lähtemäisillään. Jokin sumun tapainen välähti hänen silmiensä eteen ja -painoi hänen sydäntään. - --- Omituista! -- ajatteli hän. -- Mistä johtuu tämä haluni syleillä -Portosta vielä toisen kerran? - -Samassa olikin Portos pyörähtänyt takaisin, tullen levitetyin -käsivarsin vanhaa ystäväänsä vastaan. - -Tämä viimeinen syleily oli hellä kuin nuoruudessa, kuin niinä aikoina, -jolloin sydän oli lämmin ja elämä uhkui auvoa. - -Sitten Portos nousi ratsaille. - -Aramis saapui myöskin kietomaan käsivartensa Atoksen kaulaan. - -Viimemainittu näki heidän valtatiellä häipyvän varjoon valkoisine -viittoineen. Kahden aaveen lailla he suurenivat etääntyen maasta, -eivätkä he hävinneet sumuun tai notkoon: silmänkantaman päässä näkyivät -molemmat ponnahtaneen ylös ja ikäänkuin haihtuvan usvana pilviin. - -Silloin Atos tuntien kouristusta sydämessään kääntyi kartanoa kohti ja -virkkoi Bragelonnelle: - -"Raoul, en tiedä, mikä aavistus minulle sanoo, että näin nuo kaksi -miestä viimeisen kerran." - -"Minua ei ihmetytä, monsieur, että teillä on sellainen aavistus", -vastasi nuori mies, "sillä samaa tunnen itsekin tällä hetkellä; minäkin -ajattelen, etten enää koskaan näe herra du Vallonia enkä herra -d'Herblayta." - -"Oh, sinä", sanoi kreivi, "sinä puhut muiden seikkojen murehduttamana, -sinä näet kaikki mustana. Mutta sinä olet nuori, ja jos niin käy, ettet -enää tapaa noita vanhoja ystäviä, niin se merkitsee, että heitä ei enää -ole tässä maailmassa, jossa sinulla itselläsi vielä on monta vuotta -elettävänä. Mutta minä..." - -Raoul pudisti säveästi päätänsä, nojautuen kreivin olkaa vasten, eikä -kumpikaan enää löytänyt sanoja sydämensä ylitsevuotaville tunteille. - -Yhtäkkiä kavioiden kapse ja jotkut äänet Bloisin tien äärimmäisestä -päästä saivat heidän huomionsa kiintymään sille taholle. - -Ratsastavat soihdunkantajat heiluttivat iloisesti valojaan puiden -lomissa, kääntyen tuon tuostakin takaisin, ollakseen etääntymättä liian -loitolle seurueesta. Nuo liekit, tuo melu, tuo tusinan upealoimisen -hevosen nostama tomupilvi yön helmassa omituisena vastakohtana -Portoksen ja Aramiksen varjojen hiljaiselle ja kaamealle katoamiselle. - -Atos palasi kotiin. Mutta hän ei ollut vielä ehtinyt porraspengermälle, -kun ristikkoportti alkoi leimuta. Kaikki soihdut pysähtyivät punaten -tien. Kuului huuto: "Beaufortin herttua!" - -Atos ryntäsi edustalle. Herttua oli jo astunut alas ratsultaan, -katsellen etsivästi ympärilleen. - -"Tässä olen, monseigneur", virkkoi Atos. - -"Kah, hyvää iltaa, rakas kreivi!" tervehti prinssi sillä avomielisellä -sydämellisyydellä, jolla hän voitti kaikki puolelleen. "Onko liian -myöhä ystävälle?" - -"Ah, prinssini, astukaa sisälle!" kehoitti kreivi. - -Ja herra de Beaufortin nojatessa Atoksen käsivarteen he astuivat -Raoulin seuraamina huoneisiin. Tämä kulki kunnioittavasti ja kainosti -prinssin upseerien parissa, joiden joukossa hänellä oli moniaita -ystäviä. - - - - -233. - -Beaufortin herttua. - - -Prinssi kääntyi juuri kun Raoul, jättääkseen hänet yksin Atoksen -kanssa, sulki oven ja aikoi siirtyä upseerien mukana viereiseen saliin. - -"Tässä on kaiketi se nuorukainen, jota olen herra prinssin kuullut niin -paljon kiittelevän?" kysyi herra de Beaufort. - -"Hän juuri, monseigneur." - -"Hän on soturi! Hän ei ole täällä liikaa, pyytäkää häntä jäämään, -kreivi." - -"Jää, Raoul, koska monseigneur sen sallii", virkkoi Atos. - -"Onpa hän kookas ja komea, _ma foi_!" jatkoi herttua. "Antaisitteko -hänet minulle, monsieur, jos häntä teiltä pyytäisin?" - -"Mitä tarkoitatte, monseigneur?" sanoi Atos. - -"Niin, minä tulin tänne lausumaan teille jäähyväiseni." - -"Jäähyväisenne, monseigneur?" - -"Niin, oikein totta. Ette aavistanekaan, mitä minusta tulee?" - -"No, se, mitä olette aina ollut, monseigneur, urhoollinen prinssi ja -oivallinen aatelismies." - -"Minusta tulee afrikkalainen ruhtinas, beduiiniylimys. Kuningas -lähettää minut valloitusretkelle arabialaisten maahan." - -"Mitä sanottekaan, monseigneur?" - -"Se on kummallista, eikö olekin? Minä, koko olemukseltani -pariisilainen, joka olen hallinnut esikaupungeissa ja jota nimitettiin -kauppahallien kuninkaaksi, matkustan Maubertin torilta Djidgellin -minareettien juurelle; muutun frondelaisesta seikkailijaksi!" - -"Oh, monseigneur, ellette te kertoisi minulle tuota..." - -"Se ei tietenkään olisi uskottavaa? Uskokaa minua kuitenkin, ja -jättäkäämme hyvästi. Sellaista on, kun pääsee suosioon jälleen." - -"Suosioon?" - -"Niin. Te hymyilette? Ah, rakas kreivi, tiedättekö, miksi minä -suostuin? Tiedätteköhän sitä?" - -"Siksi, että teidän korkeutenne rakastaa kunniaa yli kaiken." - -"Oh, ei, ei ole kunniakasta, nähkääs, lähteä paukuttelemaan muskettia -noita villejä vastaan. Kunniaa en siitä toivo ja luultavammin löydän -sieltä jotakin aivan muuta... Mutta olen tahtonut ja tahdon -- -kuuletteko, rakas kreivi? -- että elämäni saisi tämän viimeisen särmän -kaikkien niiden eriskummaisten kimaltelujen jälkeen, joita näiden -viidenkymmenen vuoden kuluessa olen nähnyt siinä heijastuvan. Sillä -täytyyhän teidän tunnustaa, että on jokseenkin omituista kuninkaan -poikana synnyttyään, sodittuaan kuninkaita vastaan, kuuluttuaan -aikakautensa mahtajiin, kannateltuaan hyvin arvoansa, tunnettuaan -Henrik IV:ntensä ja oltuaan Ranskan suuramiraalina, mennä Djidgelliin -tapettavaksi, kaikkien noiden turkkilaisten, saraseenien ja maurien -keskuuteen." - -"Monseigneur, te tehostatte tavattomasti tuota asiaa", lausui Atos -levottomana. "Kuinka saatatte otaksua, että niin kurja kynttilänhattu -sammuttaisi niin loistavan elämän liekin?" - -"Ettekö luule, te oikeamielinen ja vaatimaton mies, etten lähdettyäni -Afrikkaan tätä naurettavaa tarkoitusperää varten koettaisi siitä -suoriutua ilman naurettavuutta? Enkö antaisi puheenaihetta itsestäni? -Ja onko minulla nykyään, herra Linssin, herra de Turennen ja useiden -muiden maanmiesteni aikaan, onko, sanon, minulla, Ranskan amiraalilla, -Henrik IV:n pojalla, Pariisin kuninkaalla, muuta keinoa tulla -mainituksi kuin antaa surmata itseni? _Cordieu_, siitä puhutaan, sen -vakuutan! Minut surmataan taistellessani kaikkia vastaan. Ellei siellä, -niin muualla." - -"No, monseigneur", vastasi Atos, "siinäpä liioittelua, ja sitä ette ole -koskaan osoittanut muussa kuin urheudessa." - -"Peijakas, rakas ystävä, onhan se urheutta, että lähtee uhmaamaan -keripukkia, punatautia, heinäsirkkoja, myrkytettyjä nuolia, kuten -isoisäni Ludvig Hurskas! Tiedättekö, että niillä veitikoilla on vielä -myrkytettyjä nuolia? Ja sitten, te tunnette minut luullakseni jo hyvin -ja tiedätte, että kun jotakin tahdon, niin tahdon sitä todella." - -"Te tahdoitte lähteä Vincennesin vankasta vankilasta, monseigneur." - -"Oh, te autoitte minua siinä, mestarini. Ja tästä puhuen, minä -silmäilen sinne ja käännyn tänne huomaamatta vanhaa ystävääni, herra -Vaugrimaudia.[33] Miten hän jakselee?" - -"Herra Vaugrimaud on yhä teidän korkeutenne mitä kunnioittavin -palvelija", virkkoi Atos hymyillen. - -"Minulla on tuolla sata pistolia, jotka tuon hänelle perinnöksi. -Testamenttini on tehty, herra kreivi." - -"Ah, monseigneur, monseigneur!" - -"Ja käsitätte, että jos nähtäisiin Grimaudin nimi testamentissani..." - -Herttua räjähti nauruun. Kääntyen sitten Raoulin puoleen, joka tämän -keskustelun alusta oli vaipunut syvään haaveiluun: - -"Nuori mies", virkkoi hän, "tunnen täkäläisestä kellarista erään -vouvray-viinin, -- luulenpa..." - -Raoul hyökkäsi huoneesta palvellakseen herttuaa. Tällävälin herttua -tarttui Atoksen käteen. - -"Mitä tahdotte hänestä tehdä?" hän kysyi. - -"En mitään nykyisin, monseigneur." - -"Ah, niin, minä tiedän; siitä asti kun kuningas rakastaa... -la Vallièrea." - -"Niin, monseigneur." - -"Se kaikki on siis totta?... Luulen hänet tunteneeni, sen pikku -Vallièren. Hän ei ole mielestäni kaunis..." - -"Ei, monseigneur", myönsi Atos. - -"Tiedättekö, ketä hän minusta muistuttaa?" - -"Muistuttaako hän teidän korkeuttanne jostakusta?" - -"Hän johtaa mieleeni nuoren, varsin viehättävän tytön, jonka äiti asui -halleissa." - -"Ahaa!" virkkoi Atos hymyillen. - -"Siihen vanhaan hyvään aikaan!" lisäsi herra de Beaufort. "Niin, -Vallière muistuttaa tuota tyttöä." - -"Joka sai pojan, eikö niin?" - -"Luulen niin", vastasi herttua teeskentelemättömän huolettomasti, -herttaisella lyhytmuistisuudella, jonka sävyä ja äänenvärettä ei mikään -voisi tulkita. "No, tuossa on nyt Raoul-parka, joka tietenkin on teidän -poikanne, häh?" - -"Hän on minun poikani, niin, monseigneur." - -"Kah, poikaparan on kuningas syrjäyttänyt, ja siitä ollaan -nyrpeillään?" - -"Paremmin, monseigneur, -- pysytään erossa." - -"Aiotteko sallia pojan tuolla tavoin nääntyä? Se on väärin. Kas, -antakaa hänet minulle." - -"Tahdon pitää hänet luonani, monseigneur. Minulla ei ole maailmassa -muita kuin hänet. Ja niin kauan kun hän tahtoo viipyä..." - -"Hyvä, hyvä", vastasi herttua. "Kuitenkin olisin hänet pian -reipastuttanut entiselleen. Vakuutan teille, että hän on sitä ainesta, -josta Ranskan marskit leivotaan, ja olen nähnyt useitakin sellaisia -sukeutuvan samanlaisesta taikinasta." - -"Paljon mahdollista, monseigneur; mutta kuningas nimittää Ranskan -marskit, eikä Raoul koskaan ota vastaan mitään kuninkaalta." - -Raoulin tulo katkaisi keskustelun. Hänen edellään asteli Grimaud, -kantaen vielä varmoin käsin tarjotinta, jolla oli lasi ja pullo -herttuan mieliviiniä. Nähdessään vanhan turvattinsa tämä huudahti -mielihyvästä. - -"Grimaud! Hyvää iltaa, Grimaud", virkkoi hän; "miten hurisee?" - -Palvelija kumarsi syvään, yhtä onnellisena kuin jalo puhuttelijansakin. - -"Olemmehan ystävyksiä!" sanoi herttua, ravistaen tarmokkaasti kunnon -Grimaudin olkapäätä. - -Toinen, vielä syvempi ja riemukkaampi kumarrus Grimaudilta. - -"Mitä näen, kreivi? Ainoastaan yksi lasi!" - -"Minä en juo teidän korkeutenne kanssa, paitsi jos teidän korkeutenne -kutsuu", sanoi Atos ylevän vaatimattomasti. - -"_Cordieu_, olittekin oikeassa antaessanne tuoda vain yhden lasin! -Juomme siitä molemmat, kuten kaksi aseveljeä. Te ensiksi, kreivi." - -"Osoittakaa minulle suosio täydellisenä", virkkoi Atos, työntäen lasin -hiljaa takaisin. - -"Te olette herttainen ystävä", vastasi Beaufortin herttua, tyhjentäen -ja antaen sitten kultapikarin toverilleen. "Mutta ei siinä kaikki", -jatkoi hän; "minulla on vielä jano, ja tahdon juoda tuon komean pojan -maljan. Minä tuon onnea, varakreivi", virkkoi hän Raoulille; "toivokaa -jotakin juodessanne lasistanne, ja rutto minut periköön, ellei -toivomuksenne toteudu." - -Hän ojensi pikarin Raoulille, joka kiirehti kostuttamaan huuliaan ja -sanoi yhtä ripeästi: - -"Minä toivoin jotakin, monseigneur." - -Hänen silmissään paloi synkkä tuli, veri oli noussut hänen poskiinsa. -Hymyillessäänkin hän säikähdytti Atosta. - -"Ja mitä te toivoitte?" jatkoi herttua vaipuen nojatuoliinsa, samalla -kun hän antoi takaisin pullon ja ojensi kukkaron Grimaudille. - -"Monseigneur, lupaatteko myöntää minulle, mitä toivoin?" - -"_Pardieu_, johan sen sanoin!" - -"Minä toivoin, herra herttua, pääseväni kanssanne Djidgelliin." - -Atos kalpeni eikä voinut salata levottomuuttaan. Herttua katsahti -ystäväänsä ikäänkuin auttaakseen tätä väistämään odottamattoman iskun. - -"Se on vaikeata, rakas varakreivi, hyvin vaikeata", virkkoi hän -jokseenkin hiljaa. - -"Anteeksi, monseigneur, minä olin varomaton", vastasi Raoul lujalla -äänellä; "mutta kun te itse kehoititte minua toivomaan..." - -"Toivomaan, että jättäisit minut?" sanoi Atos. - -"Oi, monsieur... voitteko sitä uskoa?" - -"No niin, _mordieu_!" huudahti herttua. "Pikkuinen varakreivi on -oikeassa. Mitä hän täällä tekee? Näivettyy mielenkarvauteen." - -Raoul punehtui; prinssi jatkoi innostuneena: - -"Sota on hävitystä. Siinä on kaikki voitettavissa, ainoastaan henki -menetettävissä, -- paha kyllä silloin!" - -"Sen mukana muisti", tokaisi Raoul vilkkaasti, "ja hyvä on silloin!" - -Nähdessään Atoksen nousevan ikkunaa avaamaan hän katui, että oli -puhunut niin pikaisesti. Tuolla liikkeellä kreivi epäilemättä salasi -liikutustaan. Raoul syöksähti hänen luokseen. Mutta Atos oli jo niellyt -surunsa, sillä kääntyessään takaisin valoihin hän näytti kirkkaat, -tyynet kasvot. - -"No", virkkoi herttua, "lähteekö hän siis vai eikö hän lähde? Jos hän -lähtee, kreivi, tulee hänestä minun adjutanttini, poikani." - -"Monseigneur!" huudahti Raoul notkistaen polvensa. - -"Monseigneur", huudahti kreivi, tarttuen herttuan käteen, "Raoul tekee -mitä hän tahtoo." - -"Oh, ei, monsieur, vaan mitä te tahdotte!" keskeytti nuori mies. - -"Tuhat tulimmaista!" innostui prinssi vuorostaan. "Ei tässä aja kreivi -eikä varakreivi tahtoaan perille, vaan minä. Otan pojan mukaani. -Sotalaivastossa odottaa loistava tulevaisuus, ystäväni." - -Raoul hymyili vielä niin murheellisesti, että se tällä kertaa koski -kipeästi Atoksen sydämeen, ja kreivi vastasi hänelle ankaralla -katseella. - -Raoul käsitti kaikki; hän palautti tyyneytensä ja varoi itseään niin -hyvin, että häneltä ei enää luiskahtanut sanaakaan. - -Herttua nousi huomatessaan ajan jo myöhäiseksi ja lausui nopeasti: - -"Minulla on kiire; mutta jos minua moititaan siitä, että olen -kuluttanut aikaani rupattelemalla ystävän kanssa, niin vastaan, että -olen hankkinut hyvän tarjokkaan." - -"Anteeksi, herra herttua", keskeytti Raoul, "älkää sanoko sitä -kuninkaalle, sillä minä en siinä palvele kuningasta." - -"Heh, ystäväni, ketä sinä sitten palvelet? Ei ole enää se aika, jolloin -olisit voinut sanoa: 'Minä olen herra de Beaufortin miehiä.' Ei, -nykyisin kuulumme kaikki kuninkaalle, suuret ja pienet. Jos siis -palvelet minun laivoissani, ei ole epäilystäkään, rakas varakreivi, -ettet palvelisi kuningasta." - -Atos odotti jonkunlaisella levottomalla ilolla, minkä vastauksen Raoul, -kuninkaan jyrkkä kilpakosija, antaisi tähän pulmalliseen seikkaan. Isä -toivoi, että vastus kukistaisi halun. Hän melkein kiitti herra de -Beaufortia, jonka kevytmielisyys tai jalomielinen harkinta oli -saattanut kyseenalaiseksi pojan -- hänen ainoan ilonsa -- lähdön. - -Mutta pysyen yhä lujana ja tyynenä Raoul vastasi: - -"Herra herttua, mainitsemanne hankaluuden olen jo mielessäni -selvittänyt. Minä palvelen laivoissanne, koska suvaitsette minut ottaa -mukaanne; mutta minä palvelen siellä mahtavampaa herraa kuin -kuningasta. Palvelen Jumalaa." - -"Jumalaa! Mitä sillä tarkoitat?" huudahtivat Atos ja prinssi yhtaikaa. - -"Tarkoitukseni on vannoutua valmistumaan Maltan ritariksi", ilmoitti -Bragelonne, lausuen sanansa yksitellen, ja ne tuntuivat hyisemmiltä -kuin talven myrskyjen jälkeen lehvättömistä puista putoilevat pisarat. - -Tämä viime isku sai Atoksen horjumaan, ja prinssi itsekin kävi -epävarmaksi. - -Grimaud päästi kumean voihkauksen, pudottaen pullon, joka särkyi -lattiaan kenenkään kiinnittämättä siihen huomiota. - -Herra de Beaufort katsahti nuoren miehen kasvoihin ja näki hänen -piirteistään, vaikka silmät olivatkin alasluodut, päättäväisyyden -hehkun, jonka edestä kaiken täytyi väistyä. - -Atos taasen tunsi hyvin tämän hellän ja taipumattoman sielun. Hän ei -otaksunut voivansa saada häntä kääntymään valitsemaltaan epätoivoiselta -tieltä. Hän puristi herttuan ojennettua kättä. - -"Kreivi, minä matkustan kahden päivän päästä Touloniin", virkkoi herra -de Beaufort. "Tuletteko vielä Pariisiin minua tapaamaan, jotta saan -tietää päätöksenne?" - -"Minulla on kunnia saapua sinne kiittämään teitä kaikesta -hyvyydestänne, prinssini", vastasi kreivi. - -"Ja tuokaa joka tapauksessa varakreivi mukaan, joko hän sitten seuraa -minua matkalle tai ei", lisäsi herttua. "Hänellä on minun sanani, ja -minä en häneltä vaadi kuin omanne." - -Siveltyään täten hiukan palsamia isällisen sydämen haavaan herttua -tyynnytti vanhaa Grimaudia, joka räpytteli silmiään enemmän kuin oli -luonnollista, ja yhtyi seurueeseensa pengermällä. - -Levähtäneet ja kauniin yön virkistämät hevoset kiidättivät herransa -tuotapikaa loitolle linnasta. Atos ja Bragelonne jäivät yksikseen, -katsellen toisiaan kasvoista kasvoihin. - -Kello löi yksitoista. - -Isä ja poika olivat vaiti keskenään, mutta jokainen älykäs katselija -olisi huomannut, että tuo äänettömyys sisälsi itkua ja nyyhkytystä. - -Mutta nämä kaksi miestä olivat luonteeltaan niin terästyneitä, että -jokainen mielenliikutus hautautui iäksi heidän sydämeensä, jos he -kerran olivat päättäneet sen sinne kätkeä. - -Ääneti ja melkein huohottaen he viettivät siten tunnin ennen puoliyötä. -Vain kello ilmoitti heille lyönneillään, kuinka monta minuuttia oli -kestänyt heidän sielujensa tekemää tuskallista matkaa menneisyyden -muistojen ja tulevaisuuden pelon äärettömyydessä. - -Atos nousi ensimmäisenä, virkkaen: - -"On myöhä... Huomiseen, Raoul!" - -Raoul nousi vuorostaan, tullen syleilemään isäänsä. - -Tämä piteli häntä rintaansa vasten ja virkkoi muuttuneella äänellä: - -"Kahden päivän päästä olet siis minut jättänyt, jättänyt ainiaaksi, -Raoul?" - -"Monsieur", vastasi nuori mies, "olin tehnyt suunnitelman, aioin -lävistää sydämeni miekallani. Mutta te olisitte pitänyt minua -raukkamaisena; luovuin siitä ajatuksesta, ja siten kävi -välttämättömäksi, että eroamme." - -"Sinä lähdet ja jätät minut, Raoul." - -"Kuunnelkaa minua vielä, monsieur, minä pyydän. Ellen matkusta, niin -kuolen täällä murheeseen ja rakkauteen. Minä tiedän, kuinka kauan -minulla vielä on elon aikaa kotosalla. Lähettäkää minut nopeasti pois, -monsieur, muutoin näette minun kurjasti kuolevan kotona silmienne -edessä. Tämä tuska on voimakkaampi kuin tahtoni, tuimempi kuin kykenen -kestämään. Näettehän, että kuukaudessa olen elänyt kolmekymmentä vuotta -ja että elämäni lähestyy loppuaan." - -"Siis", vastasi Atos kylmästi, "matkustat aikomuksella surmauttaa -itsesi Afrikassa? Oh, sano se suoraan... Älä valehtele." - -Raoul kalpeni ja oli vaiti kaksi sekuntia, jotka hänen isälleen olivat -kaksi kauheaan kärsimyksen tuntia. Sitten hän lausui äkkiä: - -"Monsieur, olen luvannut antautua Jumalalle. Korvauksena uhraamastani -nuoruudesta ja vapaudesta pyydän Häneltä ainoastaan, että Hän säilyttää -minut teille, koska te olette side, joka vielä yhdistää minut tähän -maailmaan. Jumala yksin voi antaa minulle voimia muistamaan, että olen -teille kaikki velkaa ja että minun on ennen kaikkea ajateltava teitä." - -Atos syleili hellästi poikaansa ja sanoi hänelle: - -"Sinä vastasit minulle kelpo miehen tavalla; kahden päivän päästä -olemme herra de Beaufortin luona Pariisissa, ja silloin sinä teet -niinkuin sopivaksi katsot. Olet vapaa, Raoul. Hyvää yötä." - -Ja hän astui verkalleen makuuhuoneeseensa. - -Raoul meni alas puutarhaan, viettäen siellä yönsä lehmuskäytävällä. - - - - -234. - -Kun kello seisoi. - - -Atos ei enää hukannut aikaa vastustaakseen tätä järkähtämätöntä -päätöstä. Hän käytti kaiken huolenpitonsa toimittaakseen herttuan -hänelle suomina kahtena päivänä kaikki Raoulin matkatarpeet kuntoon. -Tämä puuha kuului kunnon Grimaudille, ja hän antautui siihen heti perin -hartaasti ja älykkäästi, niinkuin tiedämme hänelle olleen luontaista. - -Atos antoi kunnon palvelijalle määräyksen ohjata kuormaston Pariisiin, -kun tavarat saataisiin sälytetyiksi, ja jotta herttuan ei tarvitsisi -odottaa tai edes kaipailla Raoulia hän lähti heti seuraavana päivänä -herra de Beaufortin vierailun jälkeen poikansa kanssa matkalle -pääkaupunkia kohti. - -Nuori mies tunsi helposti käsitettävää liikutusta palatessaan Pariisiin -kaikkien noiden henkilöiden keskuuteen, jotka olivat hänet tunteneet ja -häntä rakastaneet. - -Kaikki kasvot muistuttivat tälle paljon kärsineelle jostakin vaivasta, -tälle paljon rakastaneelle jostakin hänen rakkauttaan koskevasta -seikasta. Pariisia lähestyessään Raoul luuli kuolevansa, ja sinne -päästyään häntä ei oikeastaan enää ollut olemassa. Kun hän saapui de -Guichen luo, ilmoitettiin hänelle, että kreivi oli Monsieurin luona. - -Raoul riensi Luxembourgin tielle, ja perille päästyään hän muistamatta -saapuvansa paikkaan, missä la Vallière oli oleksinut, kuuli niin paljon -soitantoa, hengitti niin suloisia tuoksuja, eroitti niin heleätä ja -hilpeätä naurua ja näki niin paljon tanssivia varjoja, että ilman -armeliasta naista, joka huomasi hänet surumielisenä ja kalpeana erään -oviverhon suojassa, hän olisi jäänyt siihen muutamiksi minuuteiksi ja -sitten lähtenyt tiehensä koskaan palaamatta. - -Mutta, kuten sanoimme, ensimmäisissä etuhuoneissa hän oli pysähtynyt -vain ollakseen sekoittumatta kaikkiin noihin onnellisiin ihmisiin, -joita hän kuuli liikkuvan viereisissä saleissa. Ja kun eräs Monsieurin -palvelija, tuntien hänet, oli häneltä kysynyt, tahtoiko hän tavata -Monsieuria vai Madamea, oli Raoul hänelle tuskin vastannut, vaan vaipui -penkille oven samettiverhojen viereen katsellen kelloa, joka oli tunti -sitten seisahtunut. - -Palvelijan mentyä oli tullut toinen, joka tiesi paremmin, ja tämä oli -kysynyt Raoulilta, tahtoiko hän ilmoitettavan herra Guichelle. Tämäkään -nimi ei ollut ravistanut Raoul-parkaa hereille. Mutta perään antamatta -oli palvelija alkanut kertoa, että de Guiche oli juuri keksinyt uuden -arpajaisleikin, jota hän paraikaa opetti naisille. - -Avaten silmänsä suuriksi kuin Teofrastoksen hajamielinen, Raoul ei -ollut enää vastannut; mutta hänen surunsa oli siitä lisääntynyt parilla -vivahduksella. - -Pää kallellaan, jalat hervottomina, suu huokauksista raollaan Raoul oli -istunut täten unohdettuna eteisessä, kun äkkiä hame kahahti erään tähän -käytävään avautuvan salin ovissa. - -Nuori, sievä ja naurava nainen saapui, toruen erästä palvelevaa -virkamiestä ja puhuen hyvin vilkkaasti. Virkailija vastasi tyynin, -mutta varmoin lausein. Oli pikemmin kysymyksessä rakastuneitten -sanakiista kuin hovilaisten väittely, joka loppuu naisen sormien -suutelemiseen. Huomatessaan Raoulin nainen vaikeni äkkiä ja työnsi -virkaherraa syrjään. - -"Tiehesi siitä, Malicorne", sanoi hän; "en luullut täällä olevan -ketään. Olen sinulle silmittömästi suutuksissani, jos joku on meidät -kuullut tai nähnyt!" - -Malicorne pakeni todellakin. Nuori nainen läheni takaapäin Raoulia, -kurkoittaen veitikkamaisia kasvojaan. - -"Monsieur on hienotuntoinen mies", aloitti hän, "ja epäilemättä..." - -Hän keskeytti puheensa päästääkseen huudahduksen. - -"Raoul!" hän virkkoi punehtuen. - -"Neiti de Montalais!" kummasteli Raoul kuolemaa valjumpana. - -Hän nousi horjuen ja aikoi kävellä pois liukkaalla mosaiikilla. Mutta -tyttö oli ymmärtänyt tuon hurjan ja julman tuskan, hän tunsi, että -Raoulin paossa oli syytös tai ainakin epäluulo häntä kohtaan. Yhä -valppaana naisena hän ei mielestään voinut päästää käsistään -puolustautumisen tilaisuutta, mutta Raoul, jonka hän pysähdytti -keskellä tätä käytävää, ei näkynyt tahtovan taistelutta antautua. - -Raoul kohteli häntä niin kylmällä ja hämmentyneellä sävyllä, että jos -jompikumpi heistä olisi tässä yllätetty, ei kukaan hovissa olisi enää -jäänyt epätietoiseksi neiti de Montalaisin kompastuksesta. - -"Ah, monsieur", virkkoi hän ylenkatseellisesti, "menettelynne ei sovi -aatelismiehelle. Sydämeni vaatii minua puhumaan teille; te saatatte -minut häpeän vaaraan epäkohteliaalla käytöksellänne; siinä teette -väärin, monsieur, ja sekoitatte ystävänne vihollisiinne. Hyvästi!" - -Raoul oli vannonut itselleen, että hän ei koskaan puhuisi Louisesta -eikä koskaan antautuisi niiden pariin, jotka ehkä olivat tytön nähneet. -Hän siirtyi toiseen maanosaan, ollakseen milloinkaan kohtaamatta -mitään, mitä Louise oli nähnyt, mitään, mitä hän oli koskettanut. Mutta -hänen ylpeytensä saaman ensimmäisen kolauksen jälkeen, kun hän oli -vilahdukselta nähnyt Montalaisin, tämän Louisen toverin, joka johti -hänen mieleensä Bloisin pikku tornin ja hänen nuoruutensa ilot, hänen -järkensä kokonaan himmeni. - -"Anteeksi, mademoiselle; aikomukseni ei suinkaan ole eikä saata olla -käyttäytyä epäkohteliaasti." - -"Haluatteko jutella kanssani?" virkkoi tyttö, myhäillen muinaista -hymyään. "No, tulkaa sitten muualle, sillä täällä meidät voitaisiin -yllättää." - -"Minne?" kysyi Raoul. - -Tyttö katsoi epäröiden kelloa. Mietittyään hän jatkoi: - -"Minun huoneeseeni; meillä on tunti aikaa haastella." - -Ja liidellen keijukaista keveämpänä hän nousi suojaansa Raoulin häntä -seuratessa. Siellä hän sulki ovensa ja sanoi jättäen kamarineidolleen -viitan, jota hän siihen asti oli pitänyt käsivarrellaan: - -"Te etsitte herra de Guichea?" - -"Niin mademoiselle." - -"Minä menen kohta pyytämään häntä tänne, kun olen ensin puhellut -kanssanne." - -"Olkaa niin hyvä, mademoiselle." - -"Oletteko minulle vihoissanne?" - -Raoul katseli häntä hetkisen, luoden sitten silmänsä alas. - -"Olen", virkkoi hän. - -"Te luulette, että sormeni ovat olleet mukana juonessa, josta aiheutui -suhteenne rikkoutuminen?" - -"Rikkoutuminen!" toisti Raoul katkerasti. "Oi, mademoiselle, suhde ei -voi särkyä siellä, missä ei koskaan ole rakkautta ollutkaan." - -"Erehdys", vastasi Montalais; "Louise rakasti teitä." - -Raoul säpsähti. - -"Ei lemmellä, sen tiedän; mutta hän rakasti teitä, ja teidän olisi -pitänyt naida hänet ennen Lontooseen lähtöänne." - -Raoul puhkesi kolkkoon nauruun, joka pöyristytti Montalaisia. - -"Te sanotte minulle tuon hyvin keveästi, mademoiselle!... Voiko naida -kenet vain tahtoo? Te unohdatte siis, että kuningas jo säilytti itseään -varten rakastajatartansa, josta puhumme." - -"Kuulkaa", pyysi nuori nainen edelleen, puristaen Raoulin kylmiä käsiä -omissaan, "te olette ollut aivan väärässä. Teidän ikäisenne mies ei saa -jättää yksikseen hänen ikäistänsä naista." - -"Maailmassa ei siis enää ole uskollisuutta", virkahti Raoul. - -"Ei, varakreivi", vastasi Montalais tyynesti. "Kuitenkin minun täytyy -sanoa teille, että jos hänelle osoittamanne kylmän ja filosofisen -rakkauden asemesta olisitte herättänyt Louisessa hehkuvan lemmen -tunteet..." - -"Riittää, mademoiselle, minä pyydän teitä", keskeytti Raoul. "Tunnen -teidän kaikkien, naisten ja miesten, kuuluvan toiseen vuosisataan kuin -itseni. Te osaatte herttaisesti nauraa ja laskea leikkiä. Mutta minä -rakastin neiti de..." Raoul ei voinut lausua hänen nimeään. "Minä -rakastin häntä; no niin, minä uskoin häneen! Tänään olen siitä päästyt, -kun en häntä enää rakasta." - -"Oi, varakreivi!" huomautti Montalais, näyttäen hänelle kuvastinta. - -"Tiedän, mitä tahdotte sanoa, mademoiselle: että olen kovin muuttunut, -niinkö? No, tiedättekö mistä syystä? Se johtuu siitä, että kasvoni ovat -sydämeni kuvastin: sisus on muuttunut niinkuin kuorikin." - -"Oletteko löytänyt lohtua?" kysyi Montalais kirpeästi. - -"En, minä en koskaan saa lohtua." - -"Teitä ei voi ollenkaan ymmärtää, herra de Bragelonne." - -"Siitä vähät välitän. Itse ymmärrän itseäni liiankin hyvin." - -"Ettekö ole edes yrittänyt puhua Louiselle?" - -"Minäkö!" huudahti nuori mies säkenöivin silmin. "Minäkö! Miksi ette -suoraa päätä neuvo minua häntä naimaan? Ehkäpä kuningas siihen tänään -suostuisikin!" - -Hän nousi hyvin kuohuksissaan. - -"Näen", lausui Montalais, "että te ette ole parantunut ja että -Louisella on yksi vihollinen lisää." - -"Vihollinen lisää?" - -"Niin, lemmikkejä ei suosita Ranskan hovissa." - -"Oh, niin kauan kuin hänellä on rakastajansa häntä puolustamassa, -riittänee se toki? Hän on valinnut itselleen sellaisen, että viholliset -eivät mahda hänelle mitään. Ja sitten", hän lisäsi äkillisen -pysähdyksen jälkeen, "olettehan te, mademoiselle, Louisella -ystävättärenä." - -Hänen sanoissaan oli vivahdus ivaa, joka ei kilpistynyt vastustajan -rintahaarniskasta. - -"Minäkö?" sanoi Montalais. "Oh, ei! Minä en enää kuulu niihin, joita de -la Vallière suvaitsee katsellakaan, mutta..." - -Tämä merkitsevä, uhkauksia ja myrskyjä sisältävä "mutta", tämä "mutta", -joka surujen ja murheiden enteenä hänen ennen niin hellästi -rakastamalleen tytölle rajusti sykähdytti Raoulin sydäntä, tämä -Montalaisin kaltaiselle naiselle niin paljon tietävä "mutta" keskeytyi -jokseenkin voimakkaasta rytinästä, jonka keskustelijat kuulivat -vuodekomerosta päin laudoituksen takaa. - -Montalais heristi korviansa, ja Raoul oli jo nousemassa, kun nainen -astui esille aivan tyynenä salaovesta, jonka hän sulki jälkeensä. - -"Madame!" huudahti Raoul, tuntien kuninkaan kälyn. - -"Minua onnetonta!" kuiskasi Montalais, syöksähtäen -- vaikka liian -myöhään -- prinsessan eteen. "Minä olen erehtynyt kokonaisen tunnin!" - -Hän ehti kuitenkin ilmoittaa Raoulia kohti astuvalle Henriettelle: - -"Herra de Bragelonne, madame." - -Nämä sanat kuullessaan prinsessa peräytyi, vuorostaan parahtaen. - -"Teidän kuninkaallinen korkeutenne", lateli Montalais liukaskielisesti, -"on siis armollisesti tahtonut ajatella noita arpajaisia ja..." - -Prinsessa alkoi olla pahoin hämillään. - -Raoul kiirehti lähtemään, arvaamatta vielä kaikkea, ja kuitenkin hän -tunsi häiritsevänsä. - -Madame valmisteli jotakin välityslausetta, saadakseen aikaa -toipumiseen, kun samassa avautui kaappi vuodekomeroa vastapäätä ja -siitä astui sisälle herra de Guiche aivan säteilevänä. Kalpein näistä -neljästä, se täytyi myöntää, oli vieläkin Raoul. Ja kuitenkin prinsessa -oli pyörtymäisillään ja nojautui makuusijan patsaaseen. - -Kukaan ei rohjennut häntä tukea. Näin kului kotvanen peloittavassa -äänettömyydessä. - -Raoul käsitti; hän astui kreivin luo, jolla sanomaton liikutus sai -polvet vapisemaan, ja tarttui hänen käteensä. - -"Rakas kreivi", hän virkkoi, "sano Madamelle, että olen kyllin onneton -ansaitakseni anteeksiannon; sano hänelle myöskin, että olen rakastanut -elämässäni ja että minulle tehdyn petoksen kammo saa minut -leppymättömäksi kaikkea muuta petosta kohtaan, mitä ympärilläni -tapahtuu. Siksipä, mademoiselle", hän lisäsi hymyillen Montalaisille, -"en koskaan ilmaise tätä salaisuutta, en koskaan mainitse ystäväni -käynneistä luonanne. Hankkikaa Madamelta, joka on niin lempeä ja -jalomielinen, hankkikaa häneltäkin anteeksianto, kun hän juuri yllätti -teidät. Olette kumpikin vapaita, rakastakaa toisianne, olkaa -onnellisia!" - -Prinsessa tunsi hetkisen sanoin kuvaamatonta epätoivoa. Hänestä oli -Raoulin osoittamasta hienotuntoisuudesta huolimatta vastenmielistä -nähdä näin ajattelemattomasti jouduttautuneensa toisen armoille. Häntä -ärsytti myöskin pakko pujahtaa tämän huomaavaisen viekkauden tarjoamaan -piiloreikään. Vilkkaana ja herkkähermoisena hän taisteli näiden kahden -mielenkarvauden pistelyä vastaan. - -Raoul ymmärsi hänet ja tuli vielä kerran avuksi. - -"Madame", kuiskasi hän polvistuen hänen eteensä, "kahden päivän päästä -olen kaukana Pariisista, ja kun kaksi viikkoa on kulunut, olen kaukana -Ranskasta, eikä minua enää koskaan nähdä." - -"Te matkustatte?" virkahti Madame ilahtuen. "Herra de Beaufortin -kanssa." - -"Afrikkaan!" huudahti de Guiche vuorostaan. "Sinä, Raoul? Oi, ystäväni, -Afrikkaan kuolemaan!" Unohtaen kaikki, unohtaen, että hän tarjotun osan -muistamattomuudella paljasti prinsessan vielä pahemmin kuin -läsnäolollaan, hän lisäsi; "Kiittämätön, joka et edes ole kysynyt -mielipidettäni!" - -Ja hän syleili ystäväänsä. - -Tällävälin oli Montalais toimittanut Madamen pois ja itsekin hävinnyt. - -Raoul laski käden otsalleen ja virkkoi hymyillen: - -"Olen nähnyt unta." Sitten hän kääntyi de Guicheen, joka vähitellen -kiinnitti hänen huomionsa, ja sanoi vilkkaasti: "Ystäväni, en salaa -mitään sinulta, joka olet sydämeni valiotoveri. Minä menen sinne -kuolemaan, salaisuutenne ei elä vuottakaan rinnassani." - -"Oi, Raoul! Olethan mies!" - -"Tunnetko ajatukseni, de Guiche? Kas tässä: turpeen alle kätkettynä -minä elän todellisempaa elämää kuin viime kuukauden aikana. Olen -kristitty, ystäväiseni, ja jos tällaista kärsimystä jatkuisi, en -vastaisi enää sielustani." - -De Guiche tahtoi tehdä vastaväitteitä. - -"Ei sanaakaan enää", kielsi Raoul. "Annan sinulle neuvon, ystäväni. Se, -mitä sinulle aion lausun, on paljoa tärkeämpää." - -"Miten niin?" - -"Epäilemättä sinä panet alttiiksi paljon enemmän kuin minä, koska sinua -rakastetaan." - -"Oh!..." - -"Minulle tuottaa ihanaa iloa, että voin sinulle näin puhua! No niin, de -Guiche, varo Montalaisia." - -"Hän on hyvä ystävätär." - -"Hän oli... hänen ystävänsä... tiedäthän. Hän on ylpeydestä hänet -menettänyt." - -"Sinä erehdyt." - -"Ja nyt, kun hän on hänet menettänyt, tahtoo hän riistää häneltä sen -ainoan, millä tuota naista minun silmissäni voi puolustaa." - -"Minkä sitten?" - -"Hänen rakkautensa." - -"Mitä sillä tarkoitat?" - -"Tarkoitan, että on punottu salajuoni häntä, kuninkaan rakastettua -vastaan, salajuoni Madamen omassa talossa." - -"Voitko sitä uskoa?" - -"Olen siitä varma." - -"Montalaisko sen on aikaansaanut?" - -"Katsele häntä vähimmän vaarallisena vihollisista, joita pelkään... sen -toisen vuoksi." - -"Selitähän paremmin, ystäväni, ja jos voin sinut käsittää..." - -"Sanalla sanoen: Madame on ollut mustasukkainen kuninkaasta." - -"Sen tiedän." - -"Oh, älä pelkää mitään! Sinua rakastetaan, sinua rakastetaan, de -Guiche. Käsitätkö noiden kahden sanan arvon? Ne merkitsevät, että voit -kulkea pää pystyssä, voit nukkua yösi levollisesti, voit kiittää -Jumalaa joka hetki elämässäsi. Sinua rakastetaan, se merkitsee, että -voit kuulla kaikkea, vieläpä onnestasi huolehtivan ystävän neuvonkin. -Sinua rakastetaan, de Guiche, sinua rakastetaan! Sinä et vietä noita -kamalia, noita loppumattomia öitä, joiden kaameudessa muiden, kuolemaan -vihittyjen ihmisten silmät kirvelevät kuivina ja sydämet palavat -poroksi. Sinä elät kauan, jos noudatat saiturin esimerkkiä, kun hän -pala palalta, muru murulta hyväilee ja kerää timantteja ja kultaa. -Sinua rakastetaan! Salli minun sinulle sanoa, mitä on tehtävä, jotta -sinua alati rakastettaisiin." - -De Guiche katseli jonkun aikaa tuota onnetonta, epätoivosta puolihullua -nuorta miestä, ja hän tunsi sydämessään ikäänkuin tunnonpistoksen oman -onnensa tähden. Raoul tyyntyi kuumeisesta innostuksestaan, ja hänen -kasvonsa ja äänensä saivat jäykistyneen sävyn. - -"Tuotetaan kärsimystä sille", virkkoi hän, "jonka nimen soisin vielä -voivani lausua. Vanno minulle, ettet ainoastaan ole sitä edistämättä, -vaan että tilaisuuden tullen tyttöä vielä puolustatkin, kuten olisin -itse tehnyt." - -"Minä vannon sen", vastasi de Guiche. - -"Ja lupaa minulle, että jonakuna päivänä, kun olet hänelle tehnyt -jonkun suuren palveluksen, josta hän sinua kiittää, lausut hänelle nämä -sanat: 'Olen tehnyt teille tämän hyväntyön, madame, herra de -Bragelonnen kehoituksesta, jolle olette tehnyt niin paljon pahaa.'" - -"Minä vannon sen!" vakuutti de Guiche liikuttuneena. - -"Siinä kaikki. Hyvästi! Matkustan huomenna tai ylihuomenna Touloniin. -Jos sinulla on joitakuita vapaita hetkiä, suo ne minulle." - -"Kaikki, kaikki!" huudahti nuori ystävä. - -"Kiitos!" - -"Ja mihin nyt tästä lähdet?" - -"Menen jälleen tapaamaan herra kreiviä Planchetin luo; siellä toivomme -näkevämme herra d'Artagnanin." - -"Herra d'Artagnanin?" - -"Tahdon syleillä häntä ennen lähtöäni. Hän on kunnon mies, ja hän piti -minusta. Hyvästi, rakas ystävä; sinua varmaan odotetaan. Kreivin -asunnossa tapaat minut, milloin sinua vain haluttaa. Hyvästi!" - -Nuoret miehet syleilivät toisiaan. Ne, jotka heidät olisivat tässä -nähneet, olisivat varmaan Raoulia osoittaen virkkaneet: - -"Tuo on onnellinen ihminen." - - - - -235. - -Planchetin omaisuus arvioidaan. - - -Raoulin käydessä Luxembourg-palatsissa oli Atos tosiaan pistäytynyt -Planchetin luo, tiedustaakseen kuulumisia d'Artagnanista. - -Rue des Lombardsille tullessaan kreivi havaitsi maustekauppiaan -myymälässä vilkasta tuoksinaa ja tavarain tungosta; mutta tämä ei -merkinnyt tavallista suurempaa ostelua tai uuden lähetyksen saapumista. -Planchet ei hallinnut säkkien ja tynnyrien valtiaana kuten ennen. Ei, -kynäänsä korvanjuuressa käyttävä apulainen ja toinen, muistikirjaan -merkitsevä kauppapalvelija kyhäsivät kiireisesti numeroita, sillaikaa -kun kolmas laski ja punnitsi. Oltiin laatimassa omaisuusarviota. - -Atos, jossa ei ollut liikehenkeä, joutui hiukan hämilleen noista -tielläolevista tavarakasoista ja toimitsijain majesteettisesta sävystä. -Hän näki liiketuttavia lähetettävän ovelta takaisin tyhjin toimin ja -ajatteli, että hän millään kaupoilla tulematta tuntui varmaankin -vähimmin suotavalta kävijältä. Erityisen kohteliaasti hän -liikeapulaisilta kysyikin, miten voisi saada puhutella herra -Planchetia. - -Jokseenkin huolimattomasti virketty vastaus kuului, että Planchet oli -sullomassa kirstujaan. - -Atos heristi korviansa. - -"Kirstujaan?" hän toisti. "Onko herra Planchet lähdössä matkalle?" - -"On, monsieur, hetimiten." - -"Niinpä suvaitkaa ilmoittaa hänelle, messieurs, että kreivi de la Fère -haluaisi häntä hetkiseksi puhutella." - -Vieraan lausuessa nimensä muuan apulaisista, joka varmaankin oli -tottunut kuulemaan sitä mainittavan kunnioittavasti, läksi viemään -sanaa Planchetille. - -Samassa ilmestyi ovelle Raoulkin, vapauduttuaan koettelevasta -kohtauksestansa Montalaisin kanssa. - -Planchet jätti hommansa silleen ja juoksi alas portaita. - -"Voi, herra kreivi", riemuitsi hän, "mikä ilo! Ja mikä onnellinen tähti -toikaan teidät tänne?" - -"Rakas Planchet", sanoi Atos puristaessaan poikansa kättä, -syrjäsilmäyksellä havaiten hänen muotonsa suruisuuden, "tulimme -kysymään teidän vointianne... Mutta mistä hoppuisesta työstä teidät -keskeytinkään! Olette valkoisena kuin mylläri, -- mitä olette -pöyhimässä?" - -"Kas, perhanassa, olkaa varuillanne, monsieur, älkääkä lähestykö minua -ennen kuin olen kunnollisesti ravistautunut." - -"No, eipähän pikku jauhottumisesta ole haittaa." - -"Helkkari, tämä tässä hihoissani on arsenikkia!" - -"Arsenikkia?" - -"Niin. Olen varustelemassa rottia vastaan." - -"Ahaa! Tällaisessa laitoksessa rotat kyllä esiintyvätkin huomattavana -tekijänä." - -"En enää myymälästä huolehdi, herra kreivi: täällä ovat rotat minulta -sen jyrsineet, minkä voivatkin jyrsiä." - -"Mitä tarkoitatte?" - -"Mutta olettehan jo saattanut nähdäkin, herra kreivi, että varastoani -parhaillaan arvioidaan." - -"Te luovutte liikkeestä?" - -"Ka, hyvä Jumala, niin; olen luovuttanut kaupunkiomaisuuteni eräälle -apulaiselleni." - -"Vai niin! Olette siis jo koonnut kylliksi rikkautta?" - -"Monsieur, minä olen kyllästynyt kaupunkiin. En tiedä, vanhuusko siinä -vaikuttaa, -- herra d'Artagnan tässä taannoin sanoi, että vanhetessaan -usein muistelee nuoruutensa harrastuksia; joka tapauksessa olen jo -jonkun aikaa tuntenut maaseudun ja puutarhanhoidon vetävän puoleensa: -minä olin ennen vanhaan talonpoika." - -Ja Planchet säesti tunnustustaan naurahduksella, joka oli nöyräksi -asettuneelle miehelle hieman vaatelias. - -Atos teki hyväksyvän liikkeen. - -"Ostatte tilan?" virkahti hän sitten. - -"Olen ostanut, monsieur." - -"Kas vain! Hauskaa kuulla." - -"Pienen talon Fontainebleausta ja parikymmentä auranalaa lähistöltä." - -"Varsin sievää, Planchet; onneksi olkoon!" - -"Mutta meidänhän on hankala haastella tässä, monsieur; kas, kirottu -pölyni jo yskittää teitä. _Corbleu_, enpä ota myrkyttääkseni -valtakunnan arvokkainta aatelismiestä." - -Atos ei hymyillyt tälle leikkipuheelle, jolla Planchet yritteli matkia -hienoston sukkeluuksia. - -"Niin", sanoi hän, "puhelkaamme syrjempänä, -- vaikkapa asunnossanne. -Onhan teillä yksityishuoneita?" - -"Kyllä, herra kreivi." - -"Tuolla ylhäällä ehkä?" - -Ja nähdessään seisovansa Planchetin tiellä Atos aikoi astua edellä. - -"Siellä vain..." virkkoi Planchet epäröiden. - -Kreivi käsitti hänen empimisensä väärin, arvellen maustekauppiaan -pelkäävän joutuvansa tarjoamaan kovin keskinkertaista -vieraanvaraisuutta. - -"Ei väliä, ei väliä", hän sanoi kävellen eteenpäin, "kauppiaan asunto -ei tässä kaupunginosassa suinkaan sovellu palatsiksi. Menkäämme vain." - -Raoul siirtyi keveästi etummaiseksi ja astui sisälle. - -Kuului yhtaikaa kaksi huudahdusta, tai oikeastaan kolmekin. Yksi niistä -vallitsi toisia, kimakkana naisen kirkaisuna. Toinen äännähdys ilmaisi -Raoulin ihmetystä, ja samassa hän pikaisesti löi oven kiinni. Kolmas -kumahti Planchetin kauhun ilmauksena. - -"Anteeksi", lisäsi viimemainittu, "emäntä jäi juuri pukeutumaan." - -Raoul oli epäilemättä todennut Planchetin huomautuksen, sillä hän -peräytyi takaisin portaille. - -"Emäntä?..." kummeksui Atos. - -"Ah, anteeksi, ystäväiseni, minä en tiennytkään, että teillä oli..." - -"Siellä on Trüchen", selitti Planchet hiukan punastellen. - -"Miten vain suvaitsette, hyvä Planchet; pahoittelen häirintäämme." - -"Ei, ei, nouskaa nyt jo kamariin, messieurs." - -"Emme millään muotoa", kieltäysi Atos. - -"Oh, emäntäiseni on tällävälin ehtinyt..." - -"Ei, Planchet. Hyvästi!" - -"Mutta ettehän tahtone saattaa minua ikävälle mielelle näin jäädessänne -portaisiin tai poistuessanne ennen kuin edes hetkeksi istahdatte?" - -"Jos olisimme tienneet, että teillä oli tuolla rouvasihminen", vastasi -Atos tottuneen tyynimielisesti, "niin olisimme ennakolta pyytäneet -saada tervehtiä häntä." - -Planchet oli niin nolostuksissaan tästä hienosta ujostelemattomuudesta, -että hän tunkeusi itse etunenään ja avasi oven vierailleen. Trüchen -olikin jo suoriutunut kuntoon: hänellä oli yllään uhkea ja sievistelty -kauppiaanrouvan puku, jossa saksalainen maku oli koettanut parannella -ranskalaista kuosia. - -Hän vetäytyi pois kahden arvokkaan niiauksen jälkeen siirtyen alas -myymälään. Ei kuitenkaan ennen kuin oli oven takana kuunnellut, mitä -vieraat aatelismiehet sanoisivat hänestä Planchetille; mutta Atos -aavisteli sitä eikä johtanut keskustelua tälle tolalle. Planchetilla -puolestaan oli hehkuva halu selityksiin, joita kreivi vältteli, ja kun -muutamanlainen itsepintaisuus on voimallisempaa kuin taitavakaan -pidättely, kävi Atokselle piankin pakolliseksi kuulla Planchetin -kertoilevan onnenidylleistään, siveämmin esitettyinä kuin Longoksen[34] -kuvailu. Planchet johtui siihen loppuvakuutukseen, että Trüchen oli -ollut hänen kypsyneen ikäkautensa viehäkkeenä ja tuonut menestystä -hänen asioihinsa, niinkuin Boakselle Rut. - -"Onnellisuudestanne ei siis enää puutu muuta kuin perillisiä", -huomautti Atos. - -"Niin, olisihan minulla kolmesataatuhatta jättää perilliselle", vastasi -Planchet. - -"Pitää saada", virkkoi kreivi tyynesti, "vaikkapa vain säästääksenne -pikku omaisuuden joutumasta vieraille." - -Sanat _pikku omaisuuden_ palauttivat Planchetin oikealle sijalleen, -niinkuin kersantin ääni siihen aikaan kun Planchet oli vain jääkärinä -Piemontin rykmentissä, johon Rochefort oli hänet toimittanut. - -Atos käsitti, että maustekauppias oli menossa naimisiin Trüchenin -kanssa ja muodostamassa itselleen perheen kaikin mokomin. Se muutos -tuntui hänestä sitäkin varmemmalta, kun hän kuuli, että Planchetin -liikkeen ostaja oli Trüchenin serkku. Kreivi muisti, että tämä -apulainen oli punakka hipiältään, kiharatukkainen ja harteva. - -Hän tiesi nyt kaikki, mitä voi tai sopii tietää jonkun maustekauppiaan -elämän ehtoopuolesta. Trüchenin kauniit pukineet eivät yksinään -korvanneet ikävystymistä, jota pyylevä naikkonen koki totuttautuessaan -maalaiselämään ja puutarhapuuhiin harmahtavan aviomiehen kumppanina. - -Atos siis oivalsi aseman, kuten sanottu, ja kysyi äkkiä toiseen -aiheeseen mennen: - -"Mitä herra d'Artagnan hommailee? Louvresta ei häntä saatu käsiin." - -"Voi, herra kreivi, herra d'Artagnan on kadonnut." - -"Kadonnut?" äännähti Atos kummastuen. - -"Oh, monsieur, tiedämme, mitä se merkitsee." - -"Minä en tiedä." - -"Kadotessaan on herra d'Artagnan aina hoitamassa jotakin uskottua -tehtävää, luottamustointa." - -"Olisiko hän puhunut teille siitä?" - -"Sellaisista asioista hän ei koskaan haasta minulle." - -"Aikanaan silti tiesitte ennakolta hänen lähtönsä Englantiin?" - -"Niin, keinottelumme takia", tuli Planchet tokaisseeksi. - -"Te keinottelitte?" - -"Tahdoin sanoa..." aloitti Planchet hämillään. - -"No, no, emme tässä aio tunkeutua teidän tai ystävämmekään -yksityisasioihin; pelkästä tapaamisen harrastuksesta vain tiedustin -hänen olinpaikkaansa teiltä. Koska muskettisoturien kapteeni ei ole -täällä eikä teiltä ole saatavissa mitään opastusta hänen nykyisestä -osoitteestansa, niin lausummekin teille jo hyvästi. Näkemiin, Planchet, -näkemiin! Lähdetään, Raoul!" - -"Herra kreivi, kovin mielellänihän soisin voivani sanoa teille..." - -"Ei mitenkään, ei mitenkään; minä en suinkaan moiti palvelijaa -varovaisuudesta." - -_Palvelija_ sorahti pahasti pohatan korvissa, mutta luontainen -kunnioitus ja sävyisyys voittivat ylpeyden loukkauksen. - -"Ei ole mitenkään varomatonta sanoa herra kreiville ainoana tietonani, -että herra d'Artagnan toispäivänä kyllä kävi täällä." - -"Ahaa!" - -"Ja että hän parin tunnin ajan tutkisteli maantieteellistä karttaa." - -"Olette oikeassa, ystäväni, kun ette ilmaise sen enempää." - -"Ka, tuossa se kartta onkin todisteena", lisäsi Planchet käyden -noutamassa sen viereiseltä seinältä, jossa se riippui nauhapunoksella -vaarnaan kiinnitettynä. Hän toi siten kreivin nähtäväksi Ranskan -kartan, jolla tämän harjaantunut silmä heti keksi pikku nuppineuloilla -merkityn matkasuunnan, missä nuppineula puuttui, siinä raapaisu antoi -ohjausta. - -Näiden tienviehkain ja rastien opastamana Atos näki että d'Artagnanin -oli täytynyt matkata etelää kohti, ihan Välimeren rannikolle asti. -Viitoittelu päättyi Cannesin edustalle. - -Kreivi vaivasi vielä tovin aivojaan pohtimalla, mitä tekemistä -muskettisoturilla saattoi olla Cannesissa ja missä mielessä hän oli -ottanut seuratakseen Varin rantoja. Hän ei kyennyt keksimään mitään -selittävää oletusta. Hänen tavallinen terävyytensä jäi tehottomaksi, -eikä Raoulkaan voinut avustaa isäänsä. - -"Eipä väliä", virkkoi nuori mies kreiville, kun tämä oli äänettömänä -sormellaan näyttänyt d'Artagnanin taipaleen, "onhan sallimus toki -ilmeisesti lähentämässä meitä toisiimme. Hän on siis Cannesin -tienoilla, ja te saatatte minua ainakin Touloniin asti. Olkaa varma -siitä, että löydämme hänet paljon helpommin matkallamme kuin tältä -kartalta." - -Aatelismiehet jättivät sitten hyvästi Planchetille, joka oli ryhtynyt -touhukkaasti pärmänttäämään apulaisille ja itse seuraajalleenkin, -Trüchenin serkulle, omien matkahommiensa jouduttamiseksi. Isä ja poika -lähtivät sitten yhdessä pistäytymään Beaufortin herttuan puheille. - -Maustekauppiaan myymälästä ulos astuessaan he näkivät vaunut valmiina -vastaanottamaan mamselli Trüchenin sulot ja herra Planchetin -kultapussit. - -"Kukin taivaltaa omaa tietänsä onneen", sanoi Raoul alakuloisesti. - -"Fontainebleaun tielle!" komensi samassa Planchet ajajaansa. - - - - -236. - -Herttuan omaisuus arvioidaan. - - -Puheltuaan Planchetin kanssa d'Artagnanista ja nähtyään edellisen -poistuvan Pariisista maaseudun rauhaisaan lepoon Atos ja hänen poikansa -olivat ikäänkuin viimeisen kerran hyvästelleet kaikkea pääkaupungin -humua, joka oli entiseen aikaan kuulunut heidän elämäänsä. - -Mitä tosiaan jättivätkään taaksensa nuo miehet, joista toinen oli -ehdyttänyt koko menneen sukupolven kunnian ja toinen kokenut uuden ajan -kaiken onnettomuuden? Ilmeisesti ei kumpaisellakaan heistä ollut mitään -tavoitettavaa aikalaisiltansa. - -Oli vain enää puhuteltava Beaufortin herttuaa lähdön järjestämiseksi. - -Herttualla oli kaupungissa muhkea asunto. Hänellä oli sellaisten -suurten omaisuuksien keräämä saattue, joita jotkut vanhukset muistivat -nähneensä muodostettavan siihen aikaan kun avokätinen Henrik III -hallitsi. Silloin moniaat ylimykset olivat todella rikkaampia kuin -kuningas. He olivat siitä tietoisia eivätkä varojensa käytössä -kieltäytyneet siitä huvista, että saivat hiukan nöyryyttää hänen -kuninkaallista majesteettiaan. Samaisen itsekkään ylimystön oli -sittemmin Richelieu pakottanut maksamaan verellä, kukkarolla ja -kunnioituksella veronsa niin sanottuun kuninkaan palvelukseen. - -Kuinka monet suvut olivatkaan nostaneet päänsä isoisten kamalan -niittomiehen Ludvig XI:n päivistä Richelieun nousuun asti! Ja kuinka -monet jälleen siitä saakka Ludvig XIV:n hallitukseen asti olivat -painaneet sen alas, enää yrittämättäkään sitä kohottaa! Mutta herra de -Beaufort oli syntyään prinssi ja sellaista verta, jolla ei pirskoitella -mestauslavoja, ellei se tapahdu kansojen tuomiosta. - -Tämä prinssi oli niin ollen säilyttänyt suurelliset elämäntavat. Miten -hän maksoi lukuisat hevosensa, runsaan seurueensa ja ylelliset -pitopöytänsä? Kukaan ei sitä tiennyt, hän vielä vähemmin kuin muut. -Olihan kuninkaan pojalla kyllä se etuus, että kukaan ei kieltäytynyt -rupeamasta hänen saamamiehekseen, joko kunnioituksesta tai -uskollisuudesta taikka siinä luulottelussa, että suorituksen täytyi -tulla aikanaan. - -Atos ja Raoul tapasivat prinssin asunnon mullisteltuna samalla tavoin -kuin Planchetin myymälän. Herttuakin nimittäin arvioitsi omaisuuttansa, --- toisin sanoen hän jakeli ystävilleen ja saamamiehilleen mitä talossa -vain oli minkään arvoista. - -Jo kahden miljoonan verran velkaantuneena, mikä siihen aikaan oli -huikea summa, herra de Beaufort oli harkinnut, että hän ei voinut -lähteä Afrikkaan sievoisetta matkakassatta, ja sen tarpeen -täyttämiseksi hän jakeli saamamiehilleen muistolahjoiksi pöytäkalustoa, -aseita, jalokiviä ja huonekaluja. Se menettely oli muhkeampaa kuin -suoranainen rahaksimuutto ja -- tuotti kaksin verroin. Miten esim. -olisikaan mies, jolla oli kymmenentuhannen saatava, kieltäytynyt -vastaanottamasta kuuteentuhanteen livreen arvioitua lahjaa, joka vielä -sai lisää arvoa siitä, että se oli kuulunut Henrik IV:n jälkeläiselle? -Ja miten hän tuollaisen lahjan otettuaan olisi evännyt antamasta -jalomieliselle ylimykselle kymmenentuhannen livren lisälainaa, kun tämä -tarvitsi sitä matkarahoiksi? - -Näin siis oli käynyt. Prinssillä ei enää ollut omaa taloa, koska -sellainen oli käynyt tarpeettomaksi amiraalille, jolla on laiva -asuntonaan. Hänellä ei enää ollut liikanaisia aseita, hän kun olikin -majoittumassa kanuunainsa keskeen, -- ei enää jalokiviä, jotka meri -olisi voinut niellä, mutta kirstuissaan hänellä oli lähemmä -neljäsataatuhatta écua. - -Ja kaikkialla talossa hyöri iloissaan ihmisiä, jotka luulivat -riistävänsä puille paljaille hänen korkeutensa. Prinssillä oli mitä -suurimmassa määrässä taito tehdä onnellisiksi mitä säälittävimmätkin -velkojat, kun nämä kiireissään saapuivat paikalle, kuultuaan ylimyksen -sotaretkestä. Jokainen hätistelijä sai osakseen mitä suopeimman -vastaanoton. "Minulla ei ole muuta kuin tämä hopeinen vesikannu", hän -saattoi virkkaa lopuksi surumielisesti hymyillen; "se on toki hyvinkin -viidensadan livren arvoinen, -- ottakaa edes se tällä kertaa -lahjanani." Kun sydämelliset ilmeet yleensäkin käyvät käteismaksusta, -kykeni prinssi tällä kohdittelullaan ehtymättömästi hankkimaan vain -lisää lainoja noilta saamamiehiltään, kuten sanottu; hän antoi pois -ihan kaikkensa, aivan surkeilematta, ja sai siten aikaan sen -vaikutuksen, että hän oli auttamattomasti kynittävänä. - -Prinssin luona oli toteutunut itämainen satu köyhästä arabialaisesta, -joka palatsin ryöstössä korjaa pataranin, piilotettuaan sen pohjaan -kultamassin, kenenkään estelemättä häntä viemästä talteensa näin vähän -kadehdittavaa kapinetta. Suuri joukko tavaranhankkijoita sai täten -tyydytyksensä herttuan irtaimesta. Niinpä ruokatalouden toimitsijat -eivät osanneet antaa suurtakaan arvoa vaatekammioiden ja -valjaskomeroiden aarteille, joille räätälit ja satulasepät kyllä olivat -persoja; mutta edellinen parvi oli innokas kiidättämään kotiin -vaimoväelleen hänen korkeutensa lahjoittamia makeistavaroita, ja heidän -nähtiin hypähtelevän iloissaan, kun siinä kanniskelivat kulhoja ja -tölkkejä, jotka oli upeasti leimattu prinssin vaakunalla. - -Herra de Beaufort lahjoitti lopuksi pois kaikki hevosensa ja aittojensa -rehuvarat. Kolmisenkymmentä miekkosta onnellistettiin hänen -keittiökapineillaan, hyvinkin kolmellesadalle riitti viinikellarin -sisältö. Ja kaikki nämä asianomaiset läksivät siinä vakaassa uskossa, -että herttua ei olisi menetellyt täten, ellei hänellä olisi ollut -varmaa tietoa arabialaisten telttojen kätkemästä uudesta omaisuudesta. -Hänen loistoasuntoansa siten riisuttaessa pakistiin, että kuningas -lähetti hänet korvaamaan menetettyä äveriäisyyttänsä, -- että Afrikan -aarteet jaettaisiin tasan amiraalin ja kuninkaan kesken, että ne -aarteet olivat timanttikaivoksia tai muita satumaisten jalokivien -kätköjä. Atlasin hopea- ja kultakaivokset eivät tässä yhteydessä -saaneet edes mainitsemisen kunniaa. Noiden jalokiviaarteiden lisäksi, -joiden penkominen luonnollisesti tapahtuisi vasta sotaretken päätyttyä, -huomattiin ottaa lukuun armeijan hankkima sotasaalis. Herra de Beaufort -korjaisi haltuunsa kaikki, mitä rikkaat merirosvot olivat -kristikunnalta ryöstäneet Lepanton taistelusta asti. Niiden miljoonien -määrää ei voinut laskeakaan. Miksi siis noin suuria saavuttava mies -olisikaan säästellyt menneen elämänsä vaivaisia kapistuksia? Ja -samaten, miksi toiselta puolen olisi kursailtu käyttää sellaisen miehen -anteliaisuutta hyväkseen ihan ahnehtienkin? - -Tällä kannalla siis olivat asiat herttuan luona, kun Atos heti -ensimmäisellä tutkivalla silmäyksellään sai selvän tilanteesta. Hän -tapasi Ranskan amiraalin hiukan päästään pyörällä, sillä herttua tuli -viidenkymmenen pitovieraan pöydästä, jossa oli tyhjennetty -moninkertaiset maljat retken menestykseksi; jälkiruokaan päästyä oli -jäännökset annettu palvelijoille ja tyhjät lautaset katsojille. Prinssi -oli päihdyksissään yhtaikaa häviöstänsä ja saavuttamastaan suosiosta. -Hän oli juonut vanhan viininsä uuden viininsä kunniaksi. - -Atoksen ja Raoulin nähdessään hän huudahti: - -"Hei, minulle tuodaan adjutanttini! Käykäähän tänne, kreivi; käykää -tänne, varakreivi." - -Atos tunnusteli tietänsä liinavaatteiden ja astioiden sekamelskassa. - -"Kiivetkää yli vain", kehoitti herttua ja tarjosi sitten täyden -lasillisen Atokselle. Tämä kulautti pohjaan, Raoul hädin kostutti -huuliaan. "Tässä on valtuuskirjanne", sanoi prinssi Raoulille. -"Toimitin sen kuntoon, pitäen tuloanne varmana. Te riennättekin edellä -Antibesiin asti." - -"Kyllä, monseigneur." - -"Tästä saatte toimintaohjeen", lausui herttua ojentaen Bragelonnelle -toisen paperin. "Tunnetteko merenkulkua?" - -"Olen kyllä purjehtinut hänen korkeutensa Condén prinssin kanssa, -monseigneur." - -"Hyvä. Kaikki lotjat ja pikku alukset ovat minun käytettävissäni -saattueeksi ja muonavarojen kuljettamiseen. Armeijan tulee kyetä -lähtemään merelle siitä noin kahden viikon kuluttua. Tällä määräyksellä -saatte oikeuden käydä tarkastamassa jokaista rannikon saarta, -pestataksenne miehistöä ja kiinnittääksenne aluksia minun tarpeisiini -mikäli havaitsette tehokkuuden vaativan." - -"Teen parhaani, herra herttua." - -"Ja rivakkana ja työteliäänä miehenä te tietenkin kulutatte paljon -rahaa." - -"Toivoakseni en, monseigneur." - -"Toisin minä toivon. Taloudenhoitajani on hommannut etelän kaupungeissa -suoritettavia tuhannen livren maksuosoituksia. Teille annetaan niitä -sata. Menkäähän, varakreiviseni." - -Atos puuttui puheeseen: - -"Säästelkää varojanne, monseigneur; arabialaisten keskuudessa käydään -sotaa yhtä paljon kullalla kuin lyijylläkin." - -"Minä tahdon yrittää päinvastoin", selitti herttua; "ja tunnettehan -ajatuskantani tästä retkestäni: paljon melua, paljon tulta, ja sen -savuun hupenen, jos niikseen on." - -Näin lausuttuaan herra de Beaufort tahtoi puhjeta nauruun, mutta -huomasikin samassa, että Atoksen ja Raoulin ilmeet eivät sovittautuneet -hilpeyteen. - -"Haa", virkahti hän kohteliaan itsekkäästi kuten hänen arvoonsa ja -ikäänsä kuului, "te olette sitä lajia miestä, jota ei sovi tavata -päivällisen jälkeen, -- kylmäkiskoisia, kankeita, kuivia, kun minä olen -pelkkää tulta, kimmoisuutta ja viinin vilkkautta. Ei, hitto vieköön, -ainoastaan tyhjin vatsoin ollessani minä tästälähtein puhuttelen -varakreiviämme, ja teitä en ota tavatakseni enää ollenkaan, kreivi, jos -pysytte noin totisena." - -Samassa hän kuitenkin puristi Atoksen kättä, ja kreivi vastasi hänelle -hymyillen: - -"Monseigneur, älkää pahoin tulistuko kolikkojenne yltäkylläisyydessä. -Ennustan teille, että ennen kuin on kuukauttakaan kulunut, te seisotte -kuivana, kankeana ja kylmänväreitä tuntien rahakirstunne ääressä ja -että silloin, Raoulin ollessa vierellänne, te ihmeeksenne huomaatte -hänet iloisena, innokkaana ja avomielisenä, kun hänellä on uusia -kultarahoja teille säästettyinä." - -"Jumala teitä kuulkoon!" huudahti herttua mielissään. "No, pidätänkin -teidät tänne, kreivi." - -"Ei, minä lähden Raoulin kanssa: teidän antamanne tehtävä on -suuripuuhainen ja vaikea, ja hänen kävisi tukalaksi suoriutua siitä -yksinään. Ette ota huomioon, monseigneur, että te valtuutitte hänet -ensiluokkaiseen johtoasemaan." - -"Joutavia!" - -"Ja vielä meriväessä!" - -"Kyllähän, mutta eikö tuollainen jäntevä ja vakaa voimasielu saa -toimeen mitä hyvänsä?" - -"Monseigneur, te ette missään tapaa niin aulista intoa ja virkeätä -älyä, niin suurta todellista kuntoa kuin Raoulilla on, mutta jos hän -silti järjestää laivastonne lähdön vajavasti, ei se arveluttava vastus -ole muuta kuin mitä ansaitsettekin." - -"Kas, minä saan nuhteita!" - -"Monseigneur, tottunut amiraali tarvitsisi vuoden jonkunlaisen -laivaston varustamiseen muonatarpeilla, apualuksien kuntoonsaamiseen, -meripalveluksen hankkimiseen ja järjestämiseen. Raoul on ratsuväen -kapteeni, ja te myönnätte hänelle kaksi viikkoa aikaa." - -"Sanonhan teille, että hän suoriutuu siitä." - -"Olen taipuisa uskomaan samaa; mutta minun on auteltava häntä -tehtävässään." - -"Minä olenkin luottanut tukeenne, vieläpä olen varma siitäkin, että -kerran Touloniin asti matkattuanne ette päästäkään häntä retkelle -yksin." - -"Oh!" äännähti Atos päätänsä pudistaen. - -"Malttakaahan vain!" - -"Monseigneur, sallikaa meidän jättää hyvästi." - -"Menkää siis, ja avittakoon teitä minun onneni!" - -"Hyvästi, monseigneur, ja auttakoon onnenne teitäkin!" - -"Siinäpä oivasti aloitettu sotaretki", sanoi Atos ulkona pojalleen. -"Ei elintarpeita, ei muita varastoja, ei apulaivuetta vielä -kuulusteltunakaan; mitä sellaisella hommalla saa toimeen!" - -"Kah", jupisi Raoul, "jos kaikki tekevät perillä kuten minä, ei -ruokavaroista tule puutetta." - -"Kuulepas", vastasi Atos ankarasti, "älä ole kohtuuton ja hupsu -itsekkyydessäsi tai murheeksesiko sitä vain olisi sanottava. Ei -kannattanut suosittaa sinua herra de Beaufortille, jos ajattelit, että -sinun ei tarvitse välittää toisista, kun muka lähdet sotaan nimenomaan -kuoleman aikeissa. Mutta nyt olet ylipäälliköltäsi vastaanottanut -luottamusaseman armeijassa, ja ainakin nyt on sinun oivallettava, ettei -kysymys ole sinusta, vaan kaikista noista sotilaspoloisista, joilla on -sydän ja ruumis kuten sinullakin, -- jotka kaipaavat isänmaatansa ja -kärsivät kaikista inhimillisen elämän puutteista. Muista, Raoul, että -upseeri on yhtä tähdellinen hoivaaja kuin pappikin ja että häneltä -vaaditaan armeliaampaakin huolenpitoa kuin hengenmieheltä." - -"Monsieur, tuon kyllä käsitän ja olen siten menetellyt käytännössäkin, -ja samoin teen edelleen mikäli..." - -"Unohdat ehkä myös, että kuulut kansaan, joka on ylpeä sotaisesta -kunniastaan; mene kuolemaan, jos tahdot, mutta älä kuole siten, että -siitä ei koidu Ranskalle kunniaa ja hyötyä. No, Raoul, älähän käy -pahoillesi sanoistani; minä rakastan sinua ja soisin sinut -täydelliseksi." - -"Minä pidän moitteistanne, monsieur", virkkoi nuori mies säveästi; "ne -parantavat minut, ne muistuttavat minulle, että joku vielä rakastaa -minua." - -"Ja nyt matkalle, Raoul; on mainio sää, ja taivas kaareutuu -puhtaimmillaan, -- tuo taivas, jonka näet vielä kuulaampana -Djidgellissä, missä se haastaa sinulle minusta, niinkuin se täällä -minulle puhuu Jumalasta." - -Tästä kohdasta sovittuaan nuo kaksi aatelismiestä vielä keskustelivat -herttuan hupsuttelusta, olivat yhtä mieltä siitä, että tämän sotaretken -henki ja valmistelu vain vaillinaisesti vastasivat maan etuja, ja -määriteltyään moisen politiikan lyhytnäköiseksi turhamaisuudeksi he -lähtivät taipaleelle enemmän oman tahtonsa voimasta kuin sallimuksen -ohjausta tuntien. - -Uhri oli täytetty. - - - - -237. - -Hopealautanen. - - -Matka oli ihana. Atos ajoi poikansa keralla koko Ranskan halki, edeten -viidentoista lieuen verran päivässä, joskus enemmänkin, sitä mukaa kuin -Raoulin suru yltyi tuimemmaksi. - -He käyttivät viisitoista päivää matkatakseen Touloniin ja haipuivat -Antibesissa kokonaan d'Artagnanin jäljiltä. - -Arvattavasti muskettisoturien kapteeni oli tahtonut pysyä -tuntemattomana näillä seuduilla kulkiessaan, sillä tiedustelulla -selvisi Atokselle, että hänen kuvailemansa ratsastajan oli nähty -Avignonista lähtiessään vaihtavan hevosensa hyvin suljettuihin -kuomivaunuihin. - -Raoul joutui epätoivoon pelosta, että hän ei ollenkaan kohtaisi -d'Artagnania. Hänen hellä sydämensä kaipasi tämän terässydämen -jäähyväisiä ja lohdutusta. - -Atos tiesi kokemuksesta, että d'Artagnan kävi tutkimattomaksi, milloin -hän oli ryhtynyt johonkin vakavaan hankkeeseen joko omasta puolestaan -tai kuninkaan palveluksessa. Vieläpä hän pelkäsi pahoittavansakin -ystäväänsä tai vahingoittavansa häntä, jos liiaksi kuulustelisi. Mutta -kun Raoul aloitti työnsä laivueen luokittamisessa, Touloniin -lähetettävien lastiveneiden ja lotjien kokoamisessa, ilmoitti eräs -kalastaja kreiville, että hänen purtensa oli korjattavana matkan -jälkeen, -- hän oli tehnyt sen aatelismiehen vuoksi, jolla oli ollut -hyvin kiire lähteä satamasta. - -Luullen miehen valehtelevan jäädäkseen vapaaksi ja ansaitakseen enemmän -rahaa kalastamisella, sitten kun kaikki hänen toverinsa olisivat -lähteneet, Atos vaati yksityiskohtaisempia tietoja. - -Kalastaja kertoi hänelle, että noin kuusi päivää sitten eräs mies oli -saapunut hänen luokseen vuokratakseen yöllä hänen veneensä -Saint-Honoratin saarella käyntiä varten. Hinnasta sovittiin, mutta kun -herrasmies toi mukanaan ison vaunukopan, jonka hän kaikista -hankaluuksista huolimatta tahtoi saada veneeseen, kalastaja oli -tahtonut peruuttaa kaupan. Vieras oli uhannut ja vihdoin pannut -uhkauksensa täytäntöönkin jakamalla hänelle runsaalla kädellä navakoita -kepiniskuja. Herrasmies oli hosunut rajusti ja kauan. Noituen ja -kiroillen oli kalastaja kääntynyt ammattikuntansa esimiehen puoleen, -jonka johdolla hänen virkaveljensä Antibesissa ratkaisivat keskinäiset -riitansa ja suojelivat itseään. Mutta aatelismies oli esittänyt jonkun -paperin, ja tämän nähdessään oli uskottumies kumartanut maahan asti, -velvoittanut kalastajan tottelemaan ja nuhdellut häntä niskoittelusta. -Sitten oli lähdetty viemään tätä lastia. - -"Mutta kaikesta tuosta", vastasi Atos, "ei käy meille selväksi, miten -aluksenne särkyi." - -"Näin se kävi. Suuntasin Saint-Honoratin saarta kohti, kuten tuo -aatelismies oli käskenyt; mutta hän muutti mieltänsä ja väitti, etten -voisi laskea apottiluostarin eteläpuolitse." - -"Minkätähden?" - -"Sentähden, monsieur, että vastapäätä benediktiinien nelikulmaista -tornia eteläisimmän kärjen kohdalla on Munkkisärkkä." - -"Kariko?" kysyi Atos. - -"Osittain vedenkalvossa ja osittain veden alla, -- vaarallinen -kulkuväylä kylläkin; mutta olen siitä tuhannenkin kertaa onnellisesti -purjehtinut. Herrasmies vaati, että veisin hänet maihin -Sainte-Margueritelle." - -"Entä sitten?" - -"No niin, monsieur", huudahti kalastaja murtaen provençaliksi, "on -merimies tai ei ole sitä, tuntee väylänsä tai on vain maakrapu. Minä -tahdoin tiukasti kulkea edelleen. Silloin aatelismies tarttui kurkkuuni -ja ilmoitti tyynesti aikovansa minut kuristaa. Apulaiseni tarttui -kirveeseen ja minä myös. Meillä oli yöllinen loukkaus kostettavana. -Mutta mies sieppasi miekkansa niin vikkelästi, että kumpikaan meistä ei -päässyt lähelle. Olin paiskaamaisillani kirveeni hänen päähänsä, ja -siihen oli minulla oikeus, eikö ollutkin, monsieur? Sillä merimies on -aluksensa kannella herra, kuten porvari talossaan. Puolustuksekseni -olin siis huitaisemassa tuon herrasmiehen kahdeksi kappaleeksi, kun -- -uskotte tai ette, monsieur, se vaunukoppa käsittämättömällä tavalla -aukesi ja sieltä tuli ulos jonkunlainen mustamyssyinen, mustanaamioinen -peikko, ihan kauhistava nähdä, ja uhkasi meitä nyrkillään." - -"Mikä se oli?" ihmetteli Atos. - -"Se oli pahahenki, hyvä herra! Sillä hänet nähdessään aatelismies -iloisena huudahti: 'Ah, kiitos, teidän korkeutenne!'" - -"Kummallista!" jupisi kreivi katsahtaen Raouliin. - -"Mitä te silloin teitte?" kysyi jälkimmäinen kalastajalta. - -"Käsitätte hyvin, monsieur, että kaksi meidänlaistamme miesparkaa -olisivat jo olleet voimattomia kahta aatelismiestä vastaan; mutta itse -pimeyden ruhtinasta vastaan, ah, uh, voi! me emme enempää arvelleet, -toverini ja minä, vaan hyppäsimme päätähavin mereen. Olimme -seitsemän- tai kahdeksansataa jalkaa rannasta." - -"Ja sitten?" - -"Sitten, monsieur, koska kävi vieno lounaistuuli, vene lipui yhä ja -ajautui Sainte-Margueriten hiekkasärkille." - -"Oh!... Mutta ne kaksi matkustajaa?" - -"Pyh, olkaa heistä huoleti! Se juuri todistaakin, että toinen oli piru, -joka suojeli toista. Sillä kun me uimalla saavuimme takaisin veneen -luo, niin: kaukana siitä, että nuo kaksi olisivat törmäyksestä -musertuneet, emme enää löytäneet mitään, emme edes vaunukoppaa." - -"Kummallista, kummallista!" toisteli kreivi. "Mutta sitten, ystäväni, -mitä sitten teitte?" - -"Tein valituksen Sainte-Margueriten kuvernöörille, joka heristäen -sormeaan nenäni edessä ilmoitti minulle, että jos yritin hänelle -mokomia jaaritella, antaisi hän minun maistaa hihnasta." - -"Kuvernöörikö?" - -"Niin, monsieur; ja kuitenkin alukseni oli särkynyt, aivan särkynyt, -sen kokka kun oli jäänyt Sainte-Margueriten niemen kärkeen, ja -salvumies vaatii satakaksikymmentä livreä korjauksesta." - -"Hyvä on", vastasi Raoul, "te saatte olla vapaana palveluksesta. -Menkää." - -"Lähdemmekö Sainte-Margueritelle?" kysyi Atos sitten Bragelonnelta. - -"Lähtekäämme, monsieur; sillä tässä on jotakin selvitettävää, ja -minusta tuntuu, että tuo mies ei puhunut totta." - -"Niin minustakin, Raoul. Kertomus naamioidusta herrasmiehestä ja -hävinneestä kuomista viittaa siihen, että tuo kolho kenties tahtoi -sillä peitellä keskellä merta tekemäänsä väkivaltaa; mies on saattanut -villiytyä kostonhankkeeseen matkustajaansa vastaan siitä, että tämä -niin häikäilemättä oli pakottanut hänet laivurikseen." - -"Minussa on herännyt epäluulo, että vaunukoppa pikemmin sisälsi -arvoesineitä kuin miehen." - -"Otamme siitä selvän, Raoul. Aivan varmasti tuo herrasmies muistuttaa -d'Artagnania; tunnen hänet menettelystään. Voi, emme enää ole samat -nuoret voittamattomat kuin ennen! Kuka tietää, vaikka tuon pahuksen -rannikkolaivurin kirves tai airo olisi onnistunut tekemään sen, -mihin Euroopan osuvimmat miekat, luodit ja tykinkuulat eivät -neljässäkymmenessä vuodessa pystyneet." - -Samana päivänä he matkustivat Sainte-Margueritelle Toulonista -saapuneella saaristoaluksella. - -Maihin päästessä heidän vaikutelmanaan oli omituinen vaurauden tuntu. -Saari oli täynnä kukkia ja hedelmiä; viljellyltä osaltaan se oli -kuvernöörille puutarhana. Oranssit, granaattiomenapuut ja viikunapuut -taipuivat kullanväristen ja taivaansinisten hedelmiensä painosta. -Yltympäri tätä puutarhaa, saaren viljelemättömässä osassa, punaiset -turkinpyyt juoksentelivat parvittain karhunvattupensaissa ja -katajistossa, ja joka askeleellaan Raoul ja kreivi näkivät pelästyneen -kaniinin rientävän meiramista ja kanervikosta, luolaansa paeten. - -Tämä onnen saari olikin oikeastaan asumaton. Laakeana, tarjoten vain -lahdenpoukaman saapuville aluksille, ja kuvernöörin suojassa, joka -jakoi saaliin heidän kanssaan, salakuljettajat käyttivät sitä -tilapäiseksi varastopaikakseen sillä ehdolla, etteivät millään muotoa -tappaisi metsänriistaa eivätkä raastaisi puutarhaa. Tämän sopimuksen -vuoksi kuvernööri tyytyi kahdeksan miehen varusväkeen linnoituksessaan, -jossa homehtui kaksitoista kanuunaa. Tämä kuvernööri oli siis -onnellinen maanviljelijä, joka korjasi viiniä, viikunoita, öljyä ja -appelsiineja ja kuivasi sitruunoitansa ja sedraattejaan kasemattien -päivänpaahteessa. - -Linnoitus, jota ainoana suojana saarsi syvä vallihauta, kohotti kolmen -pään tavoin ilmaan kolmea pientä torniaan, joita sammaleen peittämät -pengermät yhdistivät toisiinsa. - -Atos ja Raoul kulkivat jonkun aikaa puutarhan aitoviertä, tapaamatta -ketään, joka olisi heidät toimittanut kuvernöörin puheille. Vihdoin he -astuivat puutarhaan. Oli päivän kuumin hetki, jolloin kaikki elämä -kätkeytyy ruohon ja kivien alle. Taivas levitti tulipurjeensa ikäänkuin -vaimentaakseen kaiken melun, kietoakseen poimuihinsa kaiken hyörinän. -Turkinpyyt värihernepensaissa, kärpäset lehvien alla, kaikki nukkuivat -lämpöä aaltoilevan auringon raukaisemina. - -Atos huomasi ainoastaan toisen ja kolmannen tornin välisellä -pengermällä sotamiehen, joka kantoi muonavasulta näyttävää esinettä -päänsä päällä. Mies palasi melkein heti ilman vasuaan, häipyen -vahtikojun varjoon. - -Atos käsitti, että hän oli vienyt jollekulle päivällistä ja että mies -tehtävänsä toimitettuaan itse palasi syömään. - -Äkkiä hän kuuli huudon ja kohottaessaan päänsä huomasi erään ikkunan -ristikossa jotakin valkoista, ikäänkuin liikkuvan käden heiluttamassa -jotakin auringon säteissä hohtavaa aseen tapaista. Ja ennen kuin hän -oli itselleen selvittänyt, mitä oli nähnyt, välähti suhiseva valojuova -ilmassa, johtaen hänen huomionsa vankitornista maahan. - -Toinen ääni, matala jysähdys, kuului vallihaudan taholla, ja Raoul -riensi ottamaan hopealautasen, joka oli vierinyt kuivuneelle -hiekkareunalle. - -Käsi, joka oli lautasen sinkauttanut, viittasi herrasmiehille ja katosi -sitten. - -Silloin Raoul ja Atos lähestyen toisiaan alkoivat tarkoin katsella -pölyn tahraamaa lautasta ja keksivät sen pohjassa veitsenkärjellä -kaiverrettuja kirjaimia: - -"Minä olen", sanottiin kirjoituksessa, "Ranskan kuninkaan veli, tänään -vanki, huomenna mielipuoli. Ranskalaiset aatelismiehet ja kristityt, -rukoilkaa Jumalaa hallitsijainne pojan sielun ja järjen puolesta!" - -Lautanen putosi Atoksen käsistä, sillävälin kun Raoul koetti oivaltaa -näiden kaameiden sanojen salaperäistä merkitystä. - -Samalla hetkellä kuului huuto ylhäältä linnantornista. Nopeana kuin -salama Raoul taivutti päänsä ja pakotti isänsäkin kumartumaan. Musketin -piippu oli välähtänyt muurin harjalla. Valkoinen savu tuprahti töyhtönä -pyssyn suusta, ja luoti litistyi kiveä vasten kuuden tuuman päässä -aatelismiehistä. Toinenkin musketti näyttäytyi ja painui heitä kohti. - -"_Cordieu_!" huudahti Atos; "surmataanko täällä ihmisiä? Tulkaa alas, -lurjukset, keitä olettekin!" - -"Niin, alas!" huudahti Raoul raivostuneena, puiden nyrkkiään linnaa -kohti. - -Toinen hätyyttäjistä, se joka oli laukaisemaisillaan musketin, vastasi -kummastuksen huudahduksella, ja kun hänen toverinsa tahtoi jatkaa -hyökkäystä ja taas tarttui panostettuun muskettiin, kolhaisi huutaja -asetta ja luoti lensi ilmaan. - -Nähdessään miesten poistuvan parvekkeelta Atos ja Raoul päättelivät -näiden tulevan heidän luokseen ja odottivat väistymättä paikaltaan. - -Viittä minuuttia ei ollut kulunut, kun rummunpärähdys kutsui -kahdeksanmiehisen varusväen jalkeille. Sotilaat näyttäytyivät -musketteineen vallihaudan toisella reunalla. Näiden miesten edellä -astui upseeri, jonka Bragelonnen varakreivi tunsi ensimmäisen -laukauksen ampujaksi. Mies komensi sotilaita ojentamaan aseensa. - -"Meidät ammutaan!" huudahti Raoul. "Miekka käteen ainakin ja -rynnistäkäämme vallihaudan yli. Me kyllä surmaamme jokainoan noista -roistoista, jahka he ovat laukaisseet muskettinsa tyhjiksi." - -Ja antaen teon seurata sanoja Raoul jo hyökkäsi Atoksen kanssa, kun -hyvin tuttu ääni kajahti heidän takaansa. - -"Atos! Raoul!" huusi tämä. - -"D'Artagnan!" vastasivat molemmat herrasmiehet. - -"Aseet alas, _mordioux_!" huudahti kapteeni sotilaille. "Olin aivan -varma siitä mitä sanoin!" - -Sotamiehet laskivat aseet jälleen olalleen. - -"Mitä tässä tapahtuukaan?" kysyi Atos. "Mitä, ammutaanko meitä näin -ilman varoitusta?" - -"Minä teidät olin ampumaisillani", vastasi d'Artagnan; "ja vaikka -kuvernööri osasikin harhaan, minun luotini ei olisi teitä väistänyt, -rakkaat ystävät. Onpa onni, että olen tottunut tähtäämään kauan, -sensijaan että laukaisisin ensi hetkessä! Luulin tuntevani teidät. Voi, -rakkaat ystävät, mikä onni!" - -Ja d'Artagnan pyyhki otsaansa, sillä hän oli juossut nopeasti eikä -hänen liikutuksensa ollut teeskenneltyä. - -"Mitä!" huudahti kreivi. "Onko herrasmies, joka meitä ampui, -linnoituksen kuvernööri?" - -"Hän itse." - -"Ja miksi hän ampui? Mitä me olemme hänelle tehneet?" - -"Pardieu, te otitte vastaan vangin heittämän esineen." - -"Se on totta!" - -"Tuon lautasen... johon vanki kaiketi on jotakin kirjoittanut?" - -"Niin on." - -"Sen arvasin. Oi, hyvä Jumala!" - -Ja osoittaen kuolettavaa levottomuutta d'Artagnan sieppasi lautasen -lukeakseen siitä kirjoituksen. Kun hän oli lukenut, kalpenivat hänen -kasvonsa kauttaaltaan. - -"Oi, hyvä Jumala!" toisti hän. "Vaiti! Tuolla tulee kuvernööri." - -"Ja mitä hän meille tekee? Onko meissä syytä...?" virkahti Bragelonne. - -"Se on siis totta?" sanoi Atos puoliääneen. "Se on siis totta?" - -"Vaiti, sanon teille, vaiti! Jos luultaisiin teidän osaavan lukea, jos -epäiltäisiin teidän ymmärtäneen, niin, rakkaat ystävät, kiintymyksestä -teihin, surmauttaisin itseni puolestanne... mutta..." - -"Mutta...?" tiukkasivat Atos ja Raoul. - -"Mutta minä en voisi pelastaa teitä elinkautisesta vankeudesta, vaikka -ehkäkin kuolemasta. Hiljaa siis, vaiti vielä!" - -Kuvernööri saapui vallihaudan yli lautaporrasta pitkin. - -"No", sanoi hän d'Artagnanille, "mitä vitkastelette?" - -"Te olette espanjalaisia, ette ymmärrä sanaakaan ranskaa", kuiskasi -kapteeni nopeasti ystävilleen. "Niin", jatkoi hän kääntyen kuvernöörin -puoleen, "olin oikeassa, nämä herrat ovat espanjalaisia merikapteeneja, -jotka tulin tuntemaan Ypresissä viime vuonna... he eivät osaa sanaakaan -ranskaa." - -"Ah!" huudahti kuvernööri tarkkaavaisena. - -Hän yritti lukea kirjoitusta lautasesta. - -D'Artagnan sieppasi sen hänen kädestään, hävittäen kirjaimet -hakkaamalla sitä miekkansa kärjellä. - -"Mitä!" huudahti kuvernööri. "Mitä te teette? Enkö minä saa lukea?" - -"Se on valtiosalaisuus", vastasi d'Artagnan ripeästi, "ja koska -kuninkaan määräyksen mukaan sen tietäminen on kuoleman uhalla kaikilta -kielletty, sallin teidän lukea, jos niin tahdotte, ja ammutan teidät -heti jälkeenpäin." - -Tämän puolittain vakavan, puolittain ivallisen puheen aikana Atos ja -Raoul pysyivät kylmäverisesti äänettöminä. - -"Mutta onhan mahdotonta", väitti kuvernööri, "että nämä herrat eivät -ymmärrä edes joitakuita sanoja." - -"Entäpä sitten, vaikka he ymmärtäväisivätkin puhuttua eivät he silti -osaisi kirjoitettua lukea. Eivät he lukisi edes espanjankielistä -kirjoitusta. Täysverinen espanjalainen, muistakaa, pitää lukutaitoa -aina itselleen alentavana." - -Kuvernöörin täytyi tyytyä näihin selityksiin; mutta hän oli sitkeä. - -"Kutsukaa herrat linnoitukseen", virkkoi hän. - -"Sen teen mielelläni ja aioin juuri sitä ehdottaa", vastasi d'Artagnan. - -Todellisuudessa kapteenilla oli aivan toinen ajatus, ja hän olisi -tahtonut lähettää ystävänsä sadan penikulman päähän. Mutta hän ei -saanut menettää ryhtiään. Hän lausui herrasmiehille espanjaksi kutsun, -jonka nämä ottivat vastaan. Käännyttiin linnoituksen porttia kohti, ja -kun selkkaus nyt oli ohitse, lähtivät nuo kahdeksan sotamiestä, joita -tämä tavaton tapaus oli hetkiseksi häirinnyt, verkalleen takaisin. - - - - -238. - -Vanki ja vartijat. - - -Kerran päästyään linnoitukseen, ja sillävälin kun kuvernööri teki -joitakin valmistuksia vieraittensa vastaanottamiseksi, sanoi Atos: - -"Kuulehan, selitä toki hiukan, nyt kun olemme yksinämme." - -"Asia on aivan yksinkertaisesti näin", vastasi muskettisoturi. "Toin -saarelle vangin, jota kuningas on kieltänyt kenenkään näkemästä. Teidän -tullessanne hän heitti teille jotakin ikkuna-aukostaan. Olin silloin -päivällisellä kuvernöörin kanssa, näin tuon esineen ilmassa ja huomasin -Raoulin ottavan sen ylös. Minä olen nopea käsittämään, minä käsitin, ja -luulin teidän olevan yksissä juonissa vankini kanssa. Silloin..." - -"Silloin käskit ampua meitä." - -"_Ma foi_, sen myönnän. Mutta vaikka ensimmäisenä sieppasinkin -musketin, olin onneksi viimeisenä tähtäämässä." - -"Jos olisit minut surmannut, d'Artagnan, olisi osakseni tullut onni -kuolla Ranskan kuningashuoneen puolesta, ja olisi kunniakasta kuolla -sinun kätesi kautta, joka olet sen ylevin ja uskollisin esitaistelija." - -"Kah, mitä siinä latelet kuningashuoneesta, Atos?" sopersi d'Artagnan. -"Heh, sinäkö, kreivi, joka olet järkevä ja älykäs mies, uskot noita -mielipuolen kirjoittamia hullutuksia?" - -"Uskon vainkin." - -"Sitä suuremmalla syyllä, rakas ritarini, kun teillä on määräys surmata -kaikki, jotka niitä uskovat", jatkoi Raoul. - -"Se johtuu siitä", vastasi muskettisoturien kapteeni, "että jokainen -parjaus, jos se on oikein järjetön, melkein varmasti menee rahvaaseen." - -"Eipä niin, d'Artagnan", vastasi Atos aivan hiljaa, "vaan siksi että -kuningas ei tahdo perheensä salaisuuden joutuvan kansan tietoon ja -peittävän Ludvig XIII:n pojan pyövelit häpeällä." - -"No, no, älä lörpöttele mokomia lapsellisuuksia, Atos, tai kiellän, -että olet järkimies. Ja selitähän, miten Ludvig XIII:lla olisi poika -Sainte-Margueriten saarilla?" - -"Poika, jonka sinä olet tuonut tänne naamioituna kalastajan veneessä", -sanoi Atos, "miksikä ei?" - -D'Artagnan pysähtyi. - -"Ah, ah!" virkkoi hän. "Mistä tiedät, että kalastajavene...?" - -"On tuonut sinut Sainte-Margueritelle vaunukoppinesi, jonka sisällä oli -hänen korkeudekseen puhuttelemasi vanki? Oh, tiedänhän vain", vastasi -kreivi. - -D'Artagnan puri viiksiään. - -"Jos olisikin totta", sanoi hän, "että olen saattanut tänne veneessä ja -vaununkuomiin suljettuna naamioidun vangin, ei mikään todista, että se -mies on prinssi... Ranskan kuningashuoneen prinssi." - -"Oh, kysy sitä Aramikselta", huomautti Atos tyynesti. - -"Aramikselta?" huudahti muskettisoturi ällistyneenä. "Oletko nähnyt -Aramiksen?" - -"Kyllä, hänen Vauxissa kokemansa vastoinkäymisen jälkeen. Näin hänet -pakosalla, vainottuna, perikadon omana, ja hän kertoi minulle kylliksi, -uskoakseni mitä tuo onneton oli hopealautaseen kaivertanut." - -D'Artagnan painoi päänsä alas lannistuneena. - -"Tästä näemme", hän sanoi, "miten Jumala leikkii luulotellulla -viisaudellamme! On sekin kaunis salaisuus, jonka sirpaleet tällä -hetkellä ovat kymmenkunnan henkilön huostassa!... Atos, kirottu olkoon -sattuma, joka tässä asiassa on saattanut sinut tielleni! Sillä nyt..." - -"No", lausui Atos ankaran säveästi, "onko salaisuutesi hukassa siksi -että minä sen tiedän? Enkö ole elämässäni säilyttänyt yhtä raskaita -muita? Muistele toki, ystäväiseni." - -"Et ole koskaan tiennyt näin vaarallista", vastasi d'Artagnan -surumielisesti. "Minulla on jonkunlainen kamala aavistus, että kaikki, -jotka ovat koskeneet tähän salaisuuteen, kuolevat -- ja onnettomalla -tavalla." - -"Tapahtukoon Jumalan tahto, d'Artagnan! Mutta tuollapa tulee -kuvernöörisi." - -D'Artagnan ja hänen ystävänsä asettuivat heti osiinsa jälleen. - -Epäluuloinen ja yrmeä linnoituksen päällikkö osoitti D'Artagnanille -aivan matelevaa kohteliaisuutta. Hän tyytyi kestitsemään vieraita hyvin -ja katselemaan heitä tiukasti. - -Atos ja Raoul huomasivat, että hän äkillisillä hyökkäyksillä usein -yritti saattaa heidät ymmälle tai aavistamatta yllättää heidät. Mutta -kumpikaan ei hämmentynyt. D'Artagnanin selitys oli toki todennäköinen, -elleipä kuvernööri sitä ottanutkaan täydestä. - -Pöytäkumppanit nousivat mennäkseen levähtämään. - -"Mikä tuon miehen nimi on? Hänellä on häijy naama", kysyi Atos -d'Artagnanilta espanjankielellä. - -"De Saint-Mars", vastasi kapteeni. - -"Hänestä siis tulee nuoren prinssin vanginvartija?" - -"Ka, mistäpä sen tiedän? Kenties minä jään Sainte-Margueritelle -ainiaaksi!" - -"Ohoh, sinä?" - -"Ystäväni, olen kuin mies, joka löytää aarteen erämaasta. Hän tahtoisi -sen viedä mukanaan, vaan ei voi; hän tahtoisi sen jättää sinne, vaan ei -uskalla. Kuningas ei määrää minua palaamaan, peläten että joku toinen -ei vartioitsisi sitä yhtä hyvin kuin minä; hän katuu, että on -lähettänyt minut luotansa, tuntien että kukaan ei palvele häntä -lähellään yhtä hyvin kuin minä. Tapahtuu muuten niinkuin Jumala -tahtoo." - -"Mutta", huomautti Raoul, "juuri siksi, että te ette tiedä mitään -varmaa, on asemanne täällä väliaikainen, ja te palaatte Pariisiin." - -"Kysykäähän näiltä herroilta", keskeytti Saint-Mars, "mitä varten he -ovat tulleet Sainte-Margueritelle?" - -"He tulivat, kun tiesivät Saint-Honoratissa olevan -benediktiiniluostarin, ollen uteliaat sitä näkemään, ja koska -Sainte-Margueritella on runsaasti metsänriistaa." - -"Olen heidän käytettävissään, kuten teidänkin." - -D'Artagnan kiitti. - -"Milloin he lähtevät?" lisäsi kuvernööri. - -"Huomenna", vastasi d'Artagnan. - -Herra de Saint-Mars meni kierrolleen, jättäen d'Artagnanin yksikseen -luuloteltujen espanjalaisten kanssa. - -"Oh", huudahti muskettisoturi, "tämäpä on elämää ja seuraa, joka ei -minulle sovellu. Minä olen tuon miehen käskijä, ja sittenkin hän on -minulle kiusallinen, _mordioux!_... Kah, tahdotteko, että -pamauttelisimme hiukan kaniineja? Kävelystä tulee hauska, eikä se juuri -väsytäkään. Saari on vain puolentoista lieuen pituinen, ja leveyttä on -siitä kolmannes; oikea puisto. Huvitelkaamme." - -"Menkäämme, minne tahdot, d'Artagnan, ei huvitellaksemme, vaan -saadaksemme vapaasti jutella." - -D'Artagnan antoi merkin sotamiehelle, joka ymmärsi ja toi -metsästyspyssyjä herroille, palaten sitten linnoitukseen. - -"Ja nyt", sanoi muskettisoturi, "vastatkaahan jotakin tuon mustan -linnun kysymykseen: Mitä varten olette tulleet Lérinsin saarille?" - -"Sanomaan sinulle hyvästi." - -"Sanomaan minulle hyvästi? Miten niin? Matkustaako Raoul?" - -"Matkustaa." - -"Herra de Beaufortin kanssa, panenpa vetoa?" - -"Herra de Beaufortin kanssa. Oh, sinä arvaat aina, rakas ystävä." - -"Tottumus..." - -Sillävälin kun ystävykset aloittivat keskustelun, Raoul oli pää -raskaana ja sydän täynnä istahtanut sammaltuneille kallioille musketti -polvilla, ja katsellen merta, tähyillen taivasta, kuunnellen sielunsa -ääntä hän antoi metsästäjäin vähitellen loitontua. - -D'Artagnan huomasi hänen poissaolonsa. - -"Hän potenee yhä saamaansa iskua?" hän virkkoi Atokselle. - -"Hän on kuolemansairas." - -"Oh, luullakseni sinä liioittelet! Raoul on hyvin lujaluontoinen. -Kaikilla tuollaisilla jaloilla sydämillä on toinen kehys, joka -muodostaa rintahaarniskan. Edellinen vuotaa verta, jälkimmäinen -kestää." - -"Ei", vastasi Atos, "Raoul kuolee siitä." - -"_Mordioux_!" murahti d'Artagnan synkästi. - -Eikä hän tähän huudahdukseen lisännyt sanaakaan. Vasta hetkisen päästä -hän virkkoi: - -"Miksi sallit hänen lähteä?" - -"Sentähden että hän tahtoo." - -"Ja miksi et lähde hänen mukanaan?" - -"Siksi etten halua nähdä hänen kuolemaansa." - -D'Artagnan katseli ystäväänsä suoraan silmiin. - -"Tiedät", jatkoi kreivi nojaten kapteenin käsivarteen, "tiedät, että on -ollut hyvin vähän sellaista, mitä elämässäni olen pelännyt. Mutta nyt -minulla on alituinen, kalvava, voittamaton pelko; minä pelkään päivää, -jolloin saisin pitää tämän lapsukaisen kuollutta ruumista sylissäni." - -"Oi", vastasi d'Artagnan, "oi!" - -"Hän kuolee, sen tiedän, olen siitä varma, enkä tahdo nähdä hänen -kuolemaansa." - -"Mitä, sinäkö, Atos, saavut rohkeimman miehen luo, minkä sanot -tunteneesi, d'Artagnanisi luo, miehen, joka on vertaansa vailla, kuten -sinä ennen vanhaan häntä nimittelit, ja kerrot hänelle käsivarret -ristissä, että sinua peloittaa nähdä poikaasi kuolleena, -- sinua, joka -olet nähnyt kaikkea, mitä tässä maailmassa saattaa nähdä? Ja miksi sitä -pelkäät, Atos? Ihmisen täytyy maan päällä odottaa kaikkea, olla -valmiina kaikkeen." - -"Kuuntele, ystäväiseni: kulutettuani itseni tämän maan päällä, josta -puhut, minulle on jäänyt enää vain kaksi uskontoa. Toinen on elämän, -ystävieni, isänvelvollisuuteni uskonto, toinen on iäisyyden, Jumalan -rakkauden ja kunnioituksen. Nyt minulla on sisällinen ilmoitus, joka -sanoo, että jos Jumala sallisi ystäväni tai poikani minun silmieni -nähden vetää viimeisen henkäyksensä... Oh ei, minä en tahdo sinullekaan -siitä mainita, d'Artagnan!" - -"Sano, sano!" - -"Minä olen vahva kaikkea vastaan, paitsi rakastettujeni kuolemaa -näkemään. Vain tähän ei ole mitään lääkettä. Ken kuolee, voittaa; mutta -kuolemisen näkijä menettää. Ei. Näetkös, tietoisuus, että en -milloinkaan, en milloinkaan tässä maailmassa näkisi häntä, jota täällä -iloiten katselin, tietoisuus, että missään ei enää olisi d'Artagnania, -ei missään Raoulia, oi!... Olen vanha, näetkös, minulla ei enää ole -karskiutta. Minä rukoilen Jumalaa säästämään minua heikkoudessani; -mutta jos Hän tuolla tavoin antaisi minulle iskun vasten kasvoja, -kiroaisin Häntä. Kristitty aatelismies ei saa kirota Jumalaansa, -d'Artagnan; on jo kylliksi, että on kironnut kuninkaan!" - -"Hm!..." äännähti d'Artagnan hiukan häkeltyneenä tästä rajusta murheen -myrskystä. - -"D'Artagnan, ystäväni, joka rakastat Raoulia, katsele häntä", lisäsi -kreivi osoittaen poikaansa; "katso tuota murhetta, joka ei häntä -koskaan jätä. Tunnetko mitään kauheampaa kuin hetki hetkeltä olla tuon -sydänparan alituisen kuolettavan tuskan todistajana?" - -"Salli minun puhua hänelle, Atos. Kuka tietää?" - -"Koeta; mutta olen varma, että sinä et onnistu." - -"En tarjoa hänelle lohdutuksia, vaan autan häntä." - -"Sinäkö?" - -"Juuri niin. Olisiko tämä ensimmäinen kerta, kun nainen katuisi -uskottomuuttaan? Menen hänen luokseen, kuten sanottu." - -Atos pudisti päätänsä ja jatkoi kävelyä yksinään. Tunkeutuen varvikon -lävitse d'Artagnan palasi Raoulin luo ja ojensi hänelle kätensä. - -"No", hän sanoi Raoulille, "sinulla on siis minulle puhuttavaa?" - -"Minulla on teiltä palvelus pyydettävänä", vastasi Bragelonne. - -"Pyydä pois." - -"Palaatte kai jonakuna päivänä Pariisiin?" - -"Toivoakseni." - -"Pitäisikö minun kirjoittaa neiti de la Vallièrelle?" - -"Ei, se ei ole tarpeellista." - -"Mutta minulla olisi niin paljon hänelle sanottavaa!" - -"Mene se sitten hänelle sanomaan." - -"En koskaan!" - -"No, minkä taikavoiman otaksut olevan kirjeellä, mitä ei olisi -suullisella sanallasi?" - -"Olette oikeassa." - -"Hän rakastaa kuningasta", sanoi d'Artagnan karkeasti; "hän on -rehellinen tyttö." Raoul säpsähti. "Ja sinua, jonka hän hylkää, hän -rakastaa ehkä enemmän kuin kuningasta, vaikka toisella tavalla." - -"Uskotteko todellakin, d'Artagnan, että hän rakastaa kuningasta?" - -"Epäjumaloimiseen asti. Hänen sydämensä on saavuttamaton kaikille -muille tunteille. Mutta jos edelleen elelisit hänen lähellään, niin -sinä saisit olla hänen paras ystävänsä." - -"Haa!" huudahti Raoul intohimoisesti ponnahtaen tätä tuskallista -toivetta kohti. - -"Tahdotko?" - -"Se olisi halpamaista." - -"Siinäpä tuhma sana, joka saattaisi minut halveksimaan älyäsi. Kuule, -Raoul, ei ole koskaan halpamaista noudattaa voimakkaamman pakotuksen -käskyjä. Jos sydämesi sanoo sinulle: 'mene sinne ja kuole', niin mene. -Onko hän ollut halpamainen vai uljas, joka rakasti sinua, mutta asetti -edellesi kuninkaan, jota hänen sydämensä voimakkaasti käski pitää -parempana? Ei, hän on ollut naisten urhein. Tee siis niinkuin hän, -tottele itseäsi. Tiedätkös, minä olen varma siitä, että katsellessasi -häntä läheltä mustasukkaisen miehen silmillä..." - -"Niin?" - -"Niin, silloin lakkaisit häntä rakastamasta." - -"Te vahvistatte minua päätöksessäni, rakas d'Artagnan." - -"Matkustaaksesi takaisin hänen luokseen?" - -"Ei, vaan matkustaakseni pois, jotta en häntä enää koskaan näkisi. -Tahdon häntä ainiaan rakastaa." - -"Tosiaan", vastasi muskettisoturi, "sellaista päätöstä en olisi -suinkaan odottanut." - -"Kuulkaa, ystäväni. Kun taasen näette hänet, antakaa hänelle tämä -kirje, jos pidätte sopivana. Se selittää hänelle, kuten teillekin, mitä -tunteita sydämessäni liikkuu. Lukekaa se. Laadin sen tänä yönä. Jokin -sanoi minulle, että tapaisin teidät tänään." - -Hän ojensi kirjeen d'Artagnanille, joka luki: - - 'Mademoiselle, te ette mielestäni tee väärin, kun ette rakasta - minua. Te olette syypää ainoastaan siihen, että jätitte minut - uskomaan rakkauteenne. Tämä erehdys maksaa minulle elämäni. Minä - annan sen teille anteeksi, mutta en anna sitä itselleni anteeksi. - Sanotaan, että onnelliset rakastavaiset ovat kuuroja hylättyjen - rakastajain valituksille. Näin ei tule olleeksi teidän osaltanne, - joka ette minua rakastanut tai rakastitte vain levottomasta - arkatuntoisuudesta. Olen varma, että jos olisin rukoillut teitä - muuttamaan tuon ystävyyden rakkaudeksi, olisitte myöntynyt pelosta, - että surmaisitte minut tai heikontaisitte kunnioitusta, jota tunsin - teitä kohtaan. Minun on hyvin suloista kuolla, kun tiedän teidän - olevan vapaa ja tyytyväinen. - - Ja kuinka paljon minua rakastattekaan, kun ette enää pelkää - katsettani ja nuhteitani! Johdutte minua rakastamaan, koska, - näyttäköönpä teille uusi rakkautenne kuinka hurmaavalta tahansa, - Jumala ei missään suhteessa ole tehnyt minua valittuanne - huonommaksi ja koska hartauteni, uhraukseni, surullinen loppuni - takaa minulle teidän silmissänne varman etevämmyyden hänen - rinnallaan. Sydämeni yksinkertaisessa ja luottavaisessa - herkkäuskoisuudessa päästin käsistäni jo omistamani aarteen. - Monet ihmiset sanovat minulle, että te rakastitte minua kylliksi, - alkaaksenne rakastaa minua paljon. Tämä ajatus poistaa minulta - kaiken katkeruuden ja saattaa minut katsomaan vihollisekseni - vain oman itseni. - - Te otatte vastaan tämän jäähyväistervehdykseni ja siunaatte - minua siitä, että olen paennut loukkaamattomaan turvapaikkaan, - jossa kaikki viha sammuu, jossa kaikki rakkaus kestää. - - Hyvästi, mademoiselle. Jos tarvitsisi verelläni ostaa onnenne, - olisin valmis vuodattamaan sen viimeiseen pisaraan. Uhraan sen - kumminkin kurjuudelleni! - - Raoul, - Bragelonnen varakreivi.' - -"Kirje on hyvä", sanoi kapteeni. "Moittisin siinä vain yhtä seikkaa." - -"Sanokaa mitä", huudahti Raoul. - -"Sitä, että se kertoo kaikesta paitsi siitä, mikä kuolettavana myrkkynä -uhkuu silmistäsi, sydämestäsi, -- mielettömästä rakkaudestasi, joka -sinua yhä polttaa." - -Raoul kalpeni ääneti. - -"Miksi et kirjoita ainoastaan näin: - -"Mademoiselle: Sensijaan että teitä kiroisin, minä rakastan teitä ja -kuolen." - -"Se on totta", myönsi Raoul synkän iloisesti. Ja repien kirjeen, jonka -hän oli ottanut takaisin, hän piirsi muistikirjansa lehdelle seuraavat -sanat: - -"Saadakseni onnen sanoa teille vielä, että teitä rakastan, lähetän -- -raukkamaisesti kyllä -- teille nämä rivit ja rangaistakseni itseäni -siitä minä kuolen." - -Ja hän piirsi nimensä. - -"Annatteko hänelle tämän lehden, kapteeni?" hän sanoi d'Artagnanille. - -"Milloin?" - -"Sinä päivänä", virkkoi Bragelonne, näyttäen viimeistä lausetta, "sinä -päivänä, jolloin voitte kirjoittaa päivämäärän noiden sanojen alle." - -Hän pujahti äkkiä tiehensä, rientäen Atosta vastaan, joka palasi hitain -askelin. - -Heidän kävellessään takaisin linnoitukseen alkoi ulapalla kuohuta, ja -Välimerta myllertävien vihurien äkillinen rajuus yllytti elementtien -häiriön pikaiseksi myrskyksi. - -Jotakin muodotonta ja keikkuvaa näkyi heidän silmiinsä rannikolta. - -"Mikä tuo on?" kysyi Atos. "Murskaantunut alusko?" - -"Se ei ole alus", vastasi d'Artagnan. - -"Anteeksi", huomautti Raoul, "se on alus, joka nopeasti lähenee -satamaa." - -"Lahdenpoukamassa on tosiaankin alus, ja viisaasti se tekeekin -etsiessään täältä suojaa; mutta se mitä Atos näyttää tuolla... -hiekkasärkälle paiskautuneena..." - -"Niin, niin, minä näen." - -"Se on vaunukoppa, jonka heitin mereen astuessani maihin vangin -kanssa." - -"Kuulehan", sanoi Atos, "jos noudatat neuvoani, niin poltat tuon -kuomin, jotta siitä ei jää jälkeäkään. Muutoin Antibesin kalastajat, -jotka uskoivat olleensa tekemisissä paholaisen kanssa, koettavat -todistella, että vankisi olikin vain ihminen." - -"Kiitos neuvostasi, Atos; vielä tänä yönä käsken toimia sen mukaan tai -pikemminkin toimin itse. Mutta palatkaamme katon alle, sillä kohta -saamme sateen, ja salamat iskevät kamalasti." - -Kun he saapuivat valliparvekkeelle, jonka oveen d'Artagnanilla oli -avain, he näkivät herra de Saint-Marsin suuntaavan askeleensa vangin -asumaan huoneeseen. - -D'Artagnanin viittauksesta he kätkeytyivät portaitten kulmaukseen. - -"Mikä on?" kysyi Atos. - -"Saatte nähdä. Katsokaa. Vanki palaa kappelista." - -Ja punaisten salamain valossa nähtiin sinipunervassa, tuulen -värisyttämässä usvassa, johon taivaan kajo himmeni, vakavasti -astelevana kuuden askeleen päässä kuvernöörin takana mustapukuinen -mies, kiiltävä teräsnaamio kasvoilla. Naamio oli juotettu kiinni -samasta metallista tehtyyn lakkiin, joka peitti koko hänen päänsä. -Taivaan tuli heitti kellerviä kimalluksia kiilloitettuun pintaan, -ja nämä oikullisesti välähtelevät heijastukset näyttivät -vihansilmäyksiltä, joita onneton sadatusten asemesta sinkautteli -ympärilleen. - -Keskellä parveketta pysähtyi hetkiseksi vanki katselemaan ääretöntä -taivaanrantaa, hengittämään ukkosen tulikivihuuruja, ahnaasti juomaan -lämmintä sadetta, ja hän päästi kiljahdusta muistuttavan huokauksen. - -"Tulkaa, monsieur", tiuskaisi de Saint-Mars vangille, sillä hän kävi jo -levottomaksi nähdessään tämän kauan silmäilevän muurien tuolle puolen. -"Monsieur, tulkaa toki!" - -"Sanokaa monseigneur", huudahti Atos loukostaan Saint-Marsille niin -juhlallisella ja niin peloittavalla äänellä, että kuvernööriä puistatti -kiireestä kantapäähän. - -Atos vaati aina kunnioitusta kukistuneelle majesteetille. - -Vanki kääntyi. - -"Kuka puhui?" kysyi Saint-Mars. - -"Minä", vastasi d'Artagnan näyttäytyen heti. "Tiedättehän, että -sellainen on määräys." - -"Älkää nimittäkö minua monsieuriksi eikä monseigneuriksi", lausui vanki -äänellä, joka järkytti Raoulia sydämen pohjaan asti; "sanokaa minua -_kirotuksi_!" - -Ja hän astui edelleen. - -Rautaovi vongahti hänen jälkeensä. - -"Siellä vasta on onneton ihminen!" jupisi muskettisoturi, osoittaen -Raoulille kammiota, missä prinssi asui. - -Tuskin oli d'Artagnan astunut huoneeseen ystävinensä, kun eräs -linnoituksen sotamiehistä tuli pyytämään häntä kuvernöörin puheille. - -Alus, jonka Raoul oli nähnyt merellä niin kiireellisesti pyrkivän -satamaan, oli tuonut muskettisoturien kapteenille tärkeän sanoman. - -Avatessaan kuoren d'Artagnan tunsi kuninkaan käsialan. - -"Luullakseni", sanoi Ludvig XIV, "olette jo pannut toimeen määräykseni, -herra d'Artagnan. Palatkaa siis heti Pariisiin tapaamaan minua -Louvressa." - -"Jopa maanpakoni loppui!" huudahti muskettisoturi iloisena. "Jumala -olkoon kiitetty, lakkaan olemasta vanginvartijana!" - -Ja hän näytti kirjeen Atokselle. - -"Sinä siis jätät meidät?" vastasi tämä surumielin. - -"Tavataksemme toisemme jälleen, rakas ystävä, edellyttäen että Raoul on -reipas poika, joka matkustaa yksinään herra de Beaufortin kanssa ja -mieluummin antaa isänsä palata herra d'Artagnanin seurassa kuin -pakottaa hänet toveritta ratsastamaan kaksisataa lieuea la Fèren -linnaan. Eikö niin, Raoul?" - -"Tietysti", änkytti tämä hellän kaihon ilmein. - -"Ei, ystäväni", keskeytti Atos, "minä jätän Raoulin vasta kun hänen -laivansa on kadonnut näköpiiristä. Niin kauan kun hän on Ranskassa, en -hänestä eroa." - -"Sinun tapaistasi, ystäväni; mutta ainakin lähdemme yhdessä -Sainte-Margueritelta. Käyttäkää hyväksenne alusta, joka vie minut -takaisin Antibesiin." - -"Hyvin mielellämme; emme pääse kyllin pian loitolle tästä -linnoituksesta ja näytelmästä, joka sai äsken sydämemme -murheellisiksi." - -Nuo kolme ystävystä lähtivät pieneltä saarelta, sanottuaan hyvästi -kuvernöörille, ja etääntyvän rajuilman loppuvälähdyksissä he viimeisen -kerran näkivät linnoituksen muurien hohtavan. - -D'Artagnan hyvästeli ystävänsä vielä samana yönä, nähtyään -Sainte-Margueriten rannalta palavan vaununkuomin lieskan. Kapteenin -kehoituksesta oli herra de Saint-Mars käskenyt sytyttää sen tuleen. - -Ennen kuin kapteeni nousi ratsaille hän Atoksen käsivarresta -irroittautuessaan sanoi: - -"Rakkaat ystävät, te kovin muistutatte kahdesta vartiopaikkansa -jättävästä sotilaasta. Aavistus sanoo minulle, että sinun olisi -tuettava Raoulia arvossaan. Tahdotko, että pyydän päästä Afrikkaan -sadan musketin kanssa? Kuningas ei sitä minulta kieltäisi, ja minä -veisin sinut mukanani." - -"Herra d'Artagnan", vastasi Raoul puristaen sydämellisesti hänen -kättänsä, "kiitos tästä tarjouksesta, joka meille antaisi enemmän kuin -tahdommekaan, kreiville ja minulle. Minä, joka olen nuori, tarvitsen -sielun toimintaa ja ruumiin rasitusta; herra kreivi kaipaa mitä -täydellisintä lepoa. Te olette hänen paras ystävänsä, jätän hänet -teidän haltuunne. Valvoessanne hänen puolestaan pidätte meidän -molempain sielut hoivassanne." - -"Täytyy lähteä; kas, hevoseni käy jo levottomaksi", tokaisi d'Artagnan, -jonka kiihkeän liikutuksen selvimpänä merkkinä oli puheenaineen -vaihtaminen. "No, kreivi, montako päivää Raoulin on täällä vielä -viivyttävä?" - -"Enintään kolme." - -"Ja paljonko aikaa tarvitset kotiin palataksesi?" - -"Oh, paljon aikaa!" vastasi Atos. "En tahdo kovin joutuin eritä -Raoulista. Aika työntää häntä kyllin nopeasti omalle taholleen, enkä -tahdo auttaa välimatkamme pitentymisessä. Minä palailen ainoastaan -puolin päivämatkoin." - -"Miksi niin, ystäväiseni? Vitkaan matkustaminen tekee mielen -alakuloiseksi, eikä elämä majatalossa enää sovellu sinunlaisellesi -miehelle." - -"Veikkonen, olen saapunut tänne kyytihevosilla, mutta nyt aion ostaa -kaksi jalorotuista ratsua. Ja että ne saisin virmassa kunnossa kotiin, -ei olisi viisasta ajaa niillä enempää kuin seitsemän tai kahdeksan -lieuen verran päivässä." - -"Missä Grimaud on?" - -"Hän saapui eilen aamulla tuoden Raoulin matkakapineet kanssaan, ja -minä jätin hänet nukkumaan." - -"Turha haastella enempää siitä", sanoi d'Artagnan pikaisesti. "Näkemiin -siis, rakas Atos, ja jos kiirehdit, niin saanpa sinua sitä pikemmin -jälleen syleillä." - -Tämän lausuttuaan hän astahti jalustimeen, jota Raoul hänelle piteli. - -"Hyvästi!" virkkoi nuori mies, syleillen häntä. - -"Hyvästi!" vastasi d'Artagnan, heittäytyen satulaan. Hänen hevosensa -kääntyi sivulle, eroittaen ratsastajan hänen ystävistään. - -Tämä kohtaus tapahtui Atoksen valitseman talon edustalla Antibesin -portilla, jonne d'Artagnan illallisen jälkeen oli käskenyt tuoda -hevosensa. Maantie alkoi siitä, häipyen valkoisena ja mutkittelevana -yön usviin. Hevonen hengitti keuhkojensa täydeltä kirpeätä, rämeistä -nousevaa suolantuoksua. D'Artagnan antoi ratsunsa ravata, ja Atos -kääntyi kaihomielin takaisin Raoulin kanssa. - -Yhtäkkiä he kuulivat kavioiden kapsetta, luullen aluksi sen johtuvan -omituisesta äänen takaisinkimmahtamisesta, mikä jokaisessa tienmutkassa -pettää korvaa. - -Mutta ratsastaja palasi todellakin. D'Artagnan lasketti täyttä laukkaa -ystäviään kohti. Nämä huudahtivat iloisesta hämmästyksestä, ja hypäten -maahan kuin nuorukainen kapteeni kahmaisi Atoksen ja Raoulin rakkaat -päät kainaloihinsa. - -Hän piti heitä kauan ja sanaa hiiskumatta syleilyssään, päästämättä -ilmoille edes huokausta, joka oli pakahduttaa hänen rintansa. Sitten, -yhtä nopeasti kuin oli tullutkin, hän hyppäsi jälleen satulaan, iskien -molemmat kannuksensa raisun kylkiin. - -"Ah", kuiskasi kreivi, "ah!" - -"Paha enne!" mutisi puolestaan d'Artagnan, voittaen takaisin menetetyn -ajan. "En voinut heille hymyillä. Paha enne!" - - - - -239. - -Lupaukset. - - -Aamulla Grimaud oli jälleen jalkeilla. Herra de Beaufortin käskemät -työt suoritettiin onnellisesti. Raoulin toimesta Touloniin meneväksi -koottu laivue lähti liikkeelle, laahaten perässään pienissä, melkein -näkymättömissä ruuhissa laivaston palvelukseen värvättyjen kalastajain -ja salakuljettajain vaimoja ja ystäviä. - -Isälle ja pojalle jäänyt lyhykäinen yhdessäolon aika näkyi rientävän -kaksinkertaisella vauhdilla, kuten kasvaa kaiken sellaisen nopeus, joka -on putoamassa iäisyyden kuiluun. - -Atos ja Raoul palasivat Touloniin, joka oli täynnä kärryjen kolinaa, -aseiden kalsketta ja hevosten hirnuntaa. Torvet toitottivat marsseja, -rummut pärryttelivät tarmokkaasti merkkejään, kadut olivat tulvillaan -sotilaita, palvelijoita ja kauppamiehiä. - -Beaufortin herttua hyöri kaikkialla, toimittaen sotilaiden asettamisen -laivoihin kelpo päällikön innolla ja harrastuksella. Hän hyvitteli -vähäpätöisimpiäkin tovereitaan, hän torui arvokkaimpiakin -alipäälliköitään. - -Tykit, muonavarat, matkatarpeet, kaikki hän tahtoi omin silmin nähdä. -Hän tarkasti jokaisen sotilaan varusteita, varmistautui jokaisen -hevosen terveydestä. Nähtiin, että tuo kotonaan kevytmielinen, -kerskaileva, itsekäs aatelismies oli jälleen muuttunut soturiksi, -suuresta herrasta oli tullut omaksumansa vastuun edessä päällikkö. - -Täytyy kuitenkin sanoa, että siitä uutteruudesta huolimatta, jolla hän -johti lähtövalmistuksia, oli havaittavissa sitä huoletonta hoppuakin ja -kaiken varovaisuuden puutetta, mikä tekee ranskalaisesta sotamiehestä -maailman ensimmäisen, hän kun on enimmin jätettynä omien ruumiillisten -ja henkisten apuneuvojensa varaan. - -Kun kaikki oli tyydyttänyt tai näyttänyt tyydyttävän amiraalia, hän -kiitti siitä kohteliain sanoin Raoulia ja antoi viimeiset määräyksensä -seuraavan päivän koitteessa tapahtuvaa matkallelähtöä varten. - -Hän kutsui kreivin poikinensa luokseen päivälliselle. Nämä esittivät -muutamia muka palvelustoimista johtuvia esteitä ja vetäysivät syrjään. -Saapuen suurta toria reunustavien puiden alla sijaitsevaan majataloonsa -he nauttivat kiireellisesti ateriansa, ja Atos vei Raoulin kallioille, -joilta oli laaja näköala kaupunkiin, -- mahtaville, harmaille vuorille, -joilta katse liiteli etäällä siintävään taivaanrantaan, niin -kaukaiseen, että se näkyi olevan itse vuorten tasalla. - -Yö oli kaunis, kuten aina tässä onnellisessa ilmanalassa. Kuu kohosi -kallionhuippujen takaa, levittäen hopeisen liinansa meren siniselle -matolle. Sataman edustalla liikkuivat laivat hiljaisina, asettuen -niille kuuluvaan järjestykseen lastaamista helpoittaakseen. -Fosforihohteinen meri avautui emäpuiden halkomana, kun aluksiin -kuljetettiin muona- ja ampumavaroja. Jokaisesta etukeulan sysäyksestä -kovertui valkoliekkinen vesipyörre, ja jokainen aironveto tipahdutteli -valuvia timantteja. Amiraalin anteliaisuudesta riemastuneiden -merimiesten kuultiin hyräilevän hidastahtisia ja lapsellisen -yksinkertaisia laulujaan. Toisinaan sekaantui teräsköysien kitke -lastiruuman pohjalle putoavien tykinkuulien kumeaan kolinaan. Tämä -näytelmä ja nämä soinnut puristivat pelon tavoin sydäntä ja laajensivat -sitä kuin toivo. Kaikessa tässä eloisuudessa oli kuoleman tuntu. - -Atos istahti poikansa kanssa kallioniemekkeen sammalelle ja kanerville. -Heidän yläpuolellaan leijui edestakaisin isoja yölepakkoja, jotka -sokean pyydystelynsä huimassa innossa poksahtelivat sinne tänne. -Raoulin jalat riippuivat rantatörmän reunan yli, kylpien huimausta -aiheuttavassa, olemattomuuteen kiihoittavassa tyhjyydessä. - -Kun kuu oli täydelleen noussut, hyväillen säteillään läheisiä -vuorenkukkuloita, -- kun veden kalvo oli kauttaaltaan valostunut ja -pienet punaiset lyhdyt olivat puhkaisseet tuliaukkonsa jokaisen laivan -mustaan runkoon, keräsi Atos kaikki ajatuksensa ja kaiken rohkeutensa, -haastaen pojalleen: - -"Jumala on tehnyt kaikki, minkä näemme, Raoul; Hän on luonut meidätkin, -kurjat atomit, siroittaen meidät tähän suureen maailmankaikkeuteen. Me -välkymme kuin nuo valot, tuikimme kuin nuo tähdet, me huokailemme kuin -nuo aallot, kärsimme kuin nuo mahtavat laivat, jotka kuluttavat itsensä -aaltoja halkomalla, totellessaan päämäärää kohti työntävää tuulta, -samoin kuin Jumalan henkäys meitä ajaa satamaan. Kaikki tahtoo elää, -Raoul, ja kaikki on kaunista siinä, missä on elämä." - -"Monsieur", vastasi nuori mies, "meillä on tässä tosiaankin ihana -näytelmä." - -"On se d'Artagnan hyvä!" keskeytti Atos äkkiä. "Ja mikä harvinainen -onni saada koko ikänsä nojata sellaiseen ystävään! Kah, sellaista ei -ole sinulla ollut, Raoul." - -"Ystävääkö?" huudahti nuori mies. "Olenko minä ollut ystävättä?" - -"Herra de Guiche on herttainen toveri", sanoi kreivi kylmästi. "Mutta -aikana, jona elämme, ihmiset luullakseni ajattelevat enemmän omia -asioitansa ja omaa huviaan kuin tekivät meidän aikanamme. Sinä olet -elämässäsi etsinyt yksinäisyyttä, se on onni, mutta olet siinä -menettänyt voimasi. Me neljä, jonkun verran vieroittuneina siitä elämän -sulosta, joka on teidän ilonne, olemme onnettomuuden tullen olleet -paremmin vastustuskykyisiä." - -"Minä en suinkaan keskeyttänyt teitä sanoakseni, että minulla oli -ystävä ja että se ystävä oli herra de Guiche. Tosin hänkin on hyvä ja -jalomielinen, ja hän rakastaa minua. Mutta minä olen elänyt toisen -ystävyyden turvissa, yhtä kallisarvoisen ja yhtä voimakkaan kuin sekin, -josta mainitsitte, sillä se on teidän ystävyytenne." - -"Minä en ollut sinulle ystävänä, Raoul!", virkkoi Atos. - -"Ettekö, monsieur, -- miten niin?" - -"Tulinhan johdattaneeksi sinut uskomaan, että elämällä on vain yksi -puoli; ah, surumielisenä ja ankarana olen aina -- tahtomattani, hyvä -Jumala -- karsinut sinulta ne ilon silmut, joita lakkaamatta puhkee -nuoruuden puusta. Sanalla sanoen, tällä nykyisellä hetkellä kadun, -etten ole kasvattanut sinusta hyvin avomielistä, huvittelunhaluista, -raisua miestä." - -"Tiedän, miksi minulle noin puhutte, monsieur. Ei, te olette väärässä, -te ette ole minua tehnyt siksi, mikä olen. Sen vaikutti rakkaus, -vallatessaan minut hetkellä, jolloin lapsilla on vain mieltymyksiä; -luonteenomaista vakaisuuttani vastaa muilla olennoilla vain tapa. Minä -luulin, että elämäni ura pysyisi aina samana; luulin Jumalan asettaneen -minut valmiiksi raivatulle, aivan suoralle, hedelmien ja kukkien -reunustamalle tielle. Minulla oli tukenani teidän valppautenne, teidän -voimanne. Luulin itseni valppaaksi ja voimakkaaksi. Mikään ei ole minua -valmistanut: kaaduin kerran, ja tämä kerta vei rohkeuteni koko -elinajakseni. On oikein sanoa, että olen siinä murskautunut. Oh, ei, -monsieur, te olette menneisyydessäni vaikuttanut vain onnekseni, te -olette tulevaisuudessani vain toivonani. Minulla ei ole syytä moittia -elämää mistään sellaisena kuin te olette sen minulle luonut; siunaan -teitä ja rakastan teitä tulisesti." - -"Rakas Raoulini, sanasi tekevät minulle hyvää. Ne todistavat, että -tulevana aikana toimit hiukan minun tähteni." - -"Minä toimin ainoastaan teidän tähtenne, monsieur." - -"Raoul, mitä en ole koskaan sinua kohtaan tehnyt, sen teen -tästälähtein. Olen vastedes ystäväsi, en enää isäsi. Me elämme mukana -maailmassa, sensijaan että eläisimme pysytellen vankeina, sitten kun -sinä olet palannut. Sehän tapahtunee pian?" - -"Tietenkin, monsieur, sillä tällainen retki ei voi olla pitkällinen." - -"Pian siis, Raoul, pian annan sinulle tiluksieni pääoman, sensijaan -että eläisit säästeliäästi tuotolla. Se pääoma riittää esiintyäksesi -julkisuuden miehenä kuolemaani asti, ja ennen sitä aikaa toivon sinun -tuottavan minulle sen lohdun, ettet salli sukuni sammua." - -"Teen kaiken, mihin minua käskette", vastasi Raoul hyvin liikuttuneena. - -"Ei ole tarpeellista, Raoul, että adjutantintoimesi veisi sinut kovin -uhkarohkeihin yrityksiin. Olet suorittanut kokeesi; tiedetään, että -sinä et pelkää tulta. Muista, että arabialaiset käyvät sotaa ansoin, -väijytyksin ja salamurhin." - -"Niin sanotaan, monsieur." - -"Loukkuun joutumisesta ei koskaan koidu suurta kunniaa. Sellainen -kuolema aina osoittaa hiukan yltiöpäisyyttä ja lyhytnäköisyyttä. Usein -ei siihen sortuvaa edes surra. Ja ne, joita ei itketä, Raoul, ovat -kuolleet hyödyttömästi. Päällepäätteeksi voittaja nauraa, ja me emme -saa sietää, että nuo typerät uskottomat iloitsevat meidän virheistämme. -Kai ymmärrät, mitä tahdon sinulle sanoa, Raoul? Jumala varjelkoon minua -kehoittamasta poikaani pysymään etäällä otteluista!" - -"Olen luonnollisesti varovainen, monsieur, ja minulla on hyvä onni", -virkkoi Raoul, mutta hänen hymynsä hyydytti isäparan sydäntä; "sillä", -kiirehti nuori mies lisäämään, "kahdessakymmenessä taistelussa, joissa -olen ollut mukana, en ole vielä saanut kuin yhden ainoan naarmun." - -"On lisäksi varottava ilmanalaa. Kuumeeseen sortuminen on huono loppu. -Ludvig Hurskas rukoili Jumalaa, että saisi kuolla nuolesta tai ruttoon -mieluummin kuin kuumeeseen." - -"Oh, monsieur, kun elää kohtuullisesti ja järkevästi karkaise -ruumistaan..." - -"Herra de Beaufort on minulle jo luvannut", keskeytti Atos, "lähettää -viestejään kahdesti kuukaudessa Ranskaan. Hänen adjutanttinaan on sinun -niistä huolehdittava. Ethän kaiketi unohda minua?" - -"En, monsieur", sanoi Raoul tukahtuneella äänellä. - -"Ja vihdoin, Raoul, koska olet hyvä kristitty ja minä myöskin, on -meidän odotettava erityisempää varjelusta Jumalalta tai -suojelusenkeleiltämme. Lupaa minulle, että jos sinua jossakin -tilaisuudessa kohtaisi onnettomuus, ajattelisit ennen kaikkea minua." - -"Ennen kaikkea, -- oi, kyllä!" - -"Ja että kutsuisit minut." - -"Oh, heti paikalla." - -"Uneksithan minusta joskus, Raoul?" - -"Joka yö, monsieur. Aikaisimmassa nuoruudessani usein näin teidät -unissani, tyynenä ja lempeänä, käsi ojennettuna pääni yli, ja siksipä -minä aina nukuin niin hyvin... _entiseen aikaan_!" - -"Me rakastamme toisiamme liiaksi", virkkoi kreivi, "jotta tästä eromme -hetkestä asti osa sielustamme ei matkustaisi toisen mukana ja asuisi -siellä, missä toinen meistä oleksii. Kun olet murheellinen, Raoul, -tunnen sydämeni uppoavan kaihoon, ja kun minua ajatellen tahdot -hymyillä, tiedä lähettäväsi minulle sieltä säteen omasta ilostasi." - -"En lupaa teille olla iloinen", vastasi nuori mies, "mutta olkaa varma, -etten kuluta hetkeäkään teitä ajattelematta, en hetkeäkään, sen vannon, -ellen ole kuollut." - -Atos ei voinut kauemmin pidättyä; hän kietoi käsivartensa poikansa -kaulaan ja puristi häntä kaikin voimin sydäntään vasten. - -Kuutamo oli vaihtunut hämäräksi; kultainen juova kohosi -taivaanrannalla, ennustaen päivän valkenemista. - -Atos heitti viittansa Raoulin hartioille ja vei häntä kaupunkiin päin, -missä taakkojen kantajia ja muuta väkeä jo kaikkialla kuhisi kuin -isossa muurahaispesässä. - -Laskeutuessaan ylängöltä Atos ja Bragelonne näkivät mustan -epämääräisesti vaappuvan varjon, ikäänkuin se olisi hävennyt -näyttäytyä. Grimaud oli levottomana seurannut isäntänsä jälkiä ja -odotteli heitä. - -"Oh, kunnon Grimaud", huudahti Raoul, "mitä etsit? Tulet kai meille -sanomaan, että on aika lähteä?" - -"Yksin?" virkkoi Grimaud, osoittaen Raoulia Atokselle, ja hänen -nuhtelevasta äänensävystään ilmeni, että vanhuksen mieltä ahdisti. - -"Hei, olet oikeassa!" huudahti kreivi. "Ei, Raoul ei matkusta yksinään; -ei, hän ei mene vieraaseen maahan ilman jotakuta ystävää lohdutuksenaan -ja muistutuksena kaikesta, mitä hän rakasti." - -"Minua?" lausui Grimaud. - -"Sinua? Niin, niin!" huudahti Raoul sydämensä pohjasta liikuttuneena. - -"Voi", sanoi Atos, "sinä olet hyvin vanha, kelpo Grimaud!" - -"Sitä parempi", vastasi tämä sanomattoman syvätunteisesti ja -nokkelasti. - -"Mutta nythän ollaan jo lähdössä satamasta", huomautti Raoul, "etkä -sinä ole valmistautunut." - -"Olen!" vakuutti Grimaud, näyttäen matkalaukkujensa avaimia, jotka -olivat sidotut yhteen hänen nuoren herransa kirstunavainten kanssa. - -"Mutta", esteli Raoul vielä, "ethän voi näin jättää herra kreiviä -yksikseen; kreivin luota et ole koskaan poistunut?" - -Grimaud käänsi samenneen katseensa Atokseen ikäänkuin mitatakseen -kumpaisenkin vetovoimaa. Kreivi ei vastannut mitään. - -"Herra kreivi haluaa mieluummin tätä", sanoi Grimaud. - -"Niin", myönsi Atos päätänsä nyökäyttäen. - -Samassa kaikki rummut alkoivat yhtaikaa päristä ja merkkitorvet -täyttivät ilman riemukkailla sävelillä. Retkelle määrättyjen -rykmenttien nähtiin marssivan esille kaupungista. Niitä oli viisi, -kukin muodostettu neljästäkymmenestä komppaniasta. Etummaisena marssi -kuninkaallinen rykmentti, joka tunnettiin valkoisesta sinisaumaisesta -asustaan. Ordonanssilippujen ristit punasinervällä ja kuihtuneen lehden -värisellä pohjalla, jolle oli siroiteltu kultaliljoja, jättivät -ylipäällikön liljaristisen valkolipun kohoamaan muita korkeammalle. -Sivuilla marssi muskettisotureja haarasauvat kädessään ja musketit -olalla, keskustassa keihäsmiehiä neljäntoista jalan pituisine -peitsineen, kaikki rientäen hilpeästi kuljetusveneitä kohti, jotka -veivät heidät pikku erissä laivoihin. Sitten tulivat Picardien, -Navarran ja Normandian rykmentit sekä kuninkaallinen meriväki. - -Herra de Beaufort oli osannut valita. Hänet itse nähtiin kaukana -päättämässä kulkue esikuntansa kanssa. Ennen kuin hän ehtisi rannalle, -olisi runsas tunti kulunut. - -Raoul suuntasi Atoksen keralla verkalleen askeleensa rantaan, -asettuakseen paikalleen prinssin kulkiessa ohi. Nuorekkaasta -innostuksesta kuohuen Grimaud toimitti Raoulin matkatavarat -amiraalilaivaan. Käsikkäin poikansa kanssa, jonka hän kohta menettäisi, -Atos vaipui tuskalliseen mietiskelyyn, huumaantuen melusta ja -tuoksinasta. - -Äkkiä eräs herra de Beaufortin upseeri tuli heidän luokseen -ilmoittamaan, että herttua halusi nähdä Raoulin vierellään. - -"Olkaa hyvä ja sanokaa prinssille, monsieur", huudahti nuori mies, -"että pyydän häneltä vielä tätä tuntia nauttiakseni herra kreivin -seurasta." - -"Ei, ei", puuttui puheeseen Atos, "adjutantti ei voi sillä tavoin -jättää kenraaliansa. Suvaitkaa sanoa prinssille, monsieur, että -varakreivi saapuu heti." - -Upseeri nelisti pois. - -"On yhdentekevää erota täällä tai tuolla", lisäsi kreivi, "kun erota -kuitenkin täytyy." - -Kävellessään hän ravisti huolellisesti tomun poikansa puvusta ja -sipaisi hänen hiuksiaan. - -"Kuule", hän sanoi Raoulille, "sinä tarvitset rahaa. Herra de Beaufort -elelee loisteliaasti, ja varmaankin sinua haluttaisi sieltä ostaa -hevosia ja aseita, jotka ovat kalliissa hinnassa meidän maassamme. Ja -koska sinä et palvele kuningasta etkä herra de Beaufortia, vaan -tottelet ainoastaan omaa vapaata harkintaasi, sinä et saa odottaa -palkkaa etkä lahjoja. Tahdon siis, että sinulta ei puuttuisi mitään -Djidgellissä. Kas tässä kaksisataa pistolia. Käytä ne, Raoul, jos -tahdot tehdä minulle mieliksi." - -Raoul puristi isänsä kättä, ja eräässä kadunkulmassa he näkivät herra -de Beaufortin, joka ratsasti espanjalaisrotuisella, valkoisella -tasajuoksijalla. Ratsu vastasi siroilla hypähdyksillä kaupungin naisten -ihaileviin huutoihin. - -Herttua kutsui Raoulia ja ojensi kreiville kätensä. Hän puhui tälle -kauan ja niin herttaisesti, että isärukan sydän siitä sai hiukan lohtua -ja vahvistusta. - -Sekä isä että poika tunsivat kuitenkin, että heidän kulkunsa oli -päättymässä julmaan tuskaan. Tuli se kauhea hetki, jolloin sotilaat -jättääkseen rannan hietikon vaihtoivat perheittensä ja ystäviensä -kanssa viimeiset suudelmat, haikea eronhetki, jolloin taivaan puhtaasta -sinestä, auringon helteestä, ilman kiehtovista tuoksuista, suonissa -virtaavasta suloisesta elämästä huolimatta kaikki näyttää mustalta, -kaikki tuntuu karvaalta, kaikki saattaa epäilemään Jumalan olemassaoloa -Jumalasta puhuessaankin. - -Oli tavallista, että amiraali seurueineen astui laivaan viimeisenä. -Kanuuna odotteli ilmoittaakseen peloittavalla mylvähdyksellä, että -päällikkö oli saapunut lippulaivan kannelle. - -Unohtaen amiraalin, laivaston ja voimakkaalle miehelle sopivan -arvokkuutensa Atos levitti käsivartensa, puristaen poikaansa -kouristuneesti rintaansa vasten. - -"Seuratkaa meitä laivaan", pyysi herttua liikuttuneena; "silloin -voitatte hyvinkin puoli tuntia." - -"Ei", epäsi Atos, "olen hyvästellyt; en tahdo tehdä sitä toistamiseen." - -"Sitten, varakreivi, astukaa, astukaa nopeasti veneeseeni", lisäsi -prinssi, tahtoen säästää näiltä kahdelta mieheltä kyyneleet, joista -heidän sydämensä paisui. - -Ja isällisesti, hellästi, voimakkaasti kuin hän olisi ollut Portos, hän -nosti Raoulin käsivarsilleen, asettaen hänet purteen, jonka airot -annetusta merkistä heti alkoivat liikkua. Kaikki muodollisuudet -unohtaen hyppäsi hän itse aluksen perälaudalle ja työnsi sen -tarmokkaalla potkaisulla rannasta. - -Atos vastasi vain merkillä; mutta hän tunsi jotakin polttavaa -kädellään. Se oli Grimaudin kunnioittava suudelma, uskollisen koiran -jäähyväisnuolaisu. Sen annettuaan Grimaud hyppäsi laiturin askelmalta -erään kaksiairoisen ruuhen kokkaan, joka asettui kahdentoista -kaleerivangin soutaman lotjan hinattavaksi. - -Atos istahti rantalaiturille turruksissa, kuurona, hylättynä. Joka -sekunti riisti häneltä jonkun piirteen, jonkun vivahduksen poikansa -kalpeasta muodosta. Jalat riipuksissa, tuijottavin silmin, suu auki hän -jäi siihen sulaneena Raoulin kanssa samaan katseeseen, samaan -ajatukseen, samaan horrokseen. - -Meri vei vähitellen alukset ja miehet siihen etäisyyteen, missä ihmiset -ovat enää vain pisteitä, rakkaus pelkkää muistoa. - -Atos näki poikansa nousevan köysitikkaita amiraalilaivaan, näki hänen -nojautuvan kyynäspäillään vanttikaiteeseen ja asettuvan niin, että aina -oli isänsä katseen maalitauluna. Turhaan kanuuna jyrähti, turhaan -laivoista kumahti pitkällinen pauhina, johon huikea hurraus maalta -vastasi, turhaan tämä melu yritti tukkia isän korvaa ja savu kätkeä -hänen kaikkien pyrkimystensä päämäärää: Raoul näkyi hänelle viimeiseen -hetkeen asti, ja tuo pikkarainen rahtunen, muuttuen mustasta hallavaksi -ja hallavasta valkoiseksi, hävisi Atoksen silmistä vasta kauan -senjälkeen kun muut katselijat eivät enää eroittaneet mahtavia laivoja -eivätkä pullistuneita purjeita. - -Puolenpäivän tienoissa, kun aurinko jo polttavana valeli säteillään -ulappaa ja kun enää tuskin mastojen huiput kohosivat kuumuudesta -hohtavan merenpinnan yli, Atos näki vienon, ilmavan varjon nousevan ja -samassa katoavan. Se oli savu kanuunasta, jonka herra de Beaufort oli -antanut laukaista viimeisen kerran tervehtiäkseen Ranskan rantaa. - -Mastonhuiputkin painuivat vuorostaan näköpiirin taakse, ja Atos palasi -vaivalloisesti majataloonsa. - - - - -240. - -Naisten parissa. - - -D'Artagnan ei ollut kyennyt salaamaan olemustansa ystäviltään niin -hyvin kuin olisi halunnut. Jäykkä soturi, järkkymätön miekkamies, oli -pahan aavistelun voittamana suonut inhimilliselle heikkoudelle -muutamaksi minuutiksi vallan. Niinpä hän sitten vaiennettuaan sydämensä -ja taltutettuaan lihastensa nytkähtelyn kääntyikin lausumaan jyrkästi -lakeijalleen, hiljaiselle palvelijalle, joka aina kuunteli totellakseen -mitä joutuisimmin: - -"Rabaud, sinä tiedät, että minun on katkaistava taivalta kolmenkymmenen -lieuen verran päivässä." - -"Hyvä on, herra kapteeni", vastasi Rabaud. - -Ja tästä hetkestä alkaen d'Artagnan -- todellisen kentaurin tavoin -luontuneena hevosen notkahteluun -- ei enää välittänyt mistään; toisin -sanoen hän pohti rauhallisesti kaikkea. - -Hän aprikoitsi, mitä varten kuningas kutsui hänet takaisin, ja taas -välillä, mikä saattoi olla Rautanaamion vaikuttimena hänen heittäessään -hopealautasen Raoulin jalkoihin. - -Edellisessä mietiskelyn aiheessa tulos jäi kielteiseksi. Hän kyllä -tiesi varsin hyvin, että Ludvig XIV nyt kutsui häntä erittäin -tähdellisessä tarpeessa, samalla kun hallitsija tietysti peräti -halukkaana käyttäisi tilaisuutta kahdenkeskiseen puheluun miehen -kanssa, joka noin suuren salaisuuden kaitsijana oli noussut valtakunnan -korkeimpien mahtajain tasalle. Mutta turhaan d'Artagnan yritti itseään -tyydyttävästi arvailla hänen majesteettinsa varsinaista asiaa. - -Sitävastoin ei muskettisoturille jäänyt epäilystäkään syystä, joka oli -saanut onnettoman Filipin paljastamaan asemansa ja syntyperänsä. -Ainiaaksi haudattuna rautanaamionsa kätköön, karkoitettuna tienoolle, -missä ihmiset tuntuivat palvelevan pelkkiä luonnonvoimia, Filip oli -lopulta nähnyt menettäneensä d'Artagnaninkin kumppanuuden, -muskettisoturin osoitettua matkalla häntä kohtaan mitä suurinta -huomaavaisuutta ja hienotuntoisuutta; nyt ei vangilla ollut enää muuta -nähtävissä kuin menneisyyden haamuja ja tulevaisuus täynnä kamalinta -mielenkarvautta. Epätoivo oli alkanut häntä hivuttaa, hän heikontui -purkamaan tuskaansa valituksiin, vielä toivoen saavansa -paljastuksillaan edes kostajan. - -Muskettisoturin täpärä pelastuminen kahden parhaan ystävänsä -surmaamisesta, Atoksen joutuminen osalliseksi valtiosalaisuudesta -ikäänkuin sallimuksen johdatuksella, Raoulin hyvästely ja nuoren miehen -tulevaisuuden suuntautuminen etäälle lohdutonta kuolemaa etsimään, -- -kaikki tämä myös alinomaa palautti d'Artagnanin mieleen kolkkoja -aavistuksia, joita joutuisa ratsastuskaan ei hälventänyt kuten ennen. - -Näistä mietteistä muskettisoturi siirtyi muistelemaan henkipatoiksi -joutuneita Portosta ja Aramista. He kuvastuivat hänen mielessään -pakolaisina, ahdisteltuina, kumpikin häviöön tuomittuna, kaiken -vaivannäkönsä hankkimasta menestyksestä auttamattomasti hukkateille -suistuneina; ja kun kuningas nyt kostonhalunsa ja vimmastuksensa -kuohuessa kiihkeimmillään kutsui luokseen varsinaisen toimintamiehensä, -vapisutti d'Artagnania väliin ajatus, että hän kenties lopultakin oli -saamassa elämänsä tuskallisimman tehtävän. - -Toisinaan, vieruja noustessa, kun hengästyvän ratsun sieraimet -laajenivat ja kuvelihakset pingoittuivat, kapteeni sai vapaamman -tilaisuuden tuumitella ja mietti silloin Aramiksen hämmästyttävää -nerokkuutta, Fronden ja kansalaissodan kehittämää verratonta viekkautta -ja vehkeilytaitoa. Soturina, pappina ja valtiomiehenä, hienotapaisena, -ahnehtivana ja ovelasti harkitsevana Aramis oli ainiaan käyttänyt -elämän hyviä etuja vain astinlautana, kohottautuakseen pahoihin. -Ylevämielisenä, joskin sydämeltään kovettuneena, hän ei ollut koskaan -tehnyt pahaa muunlaisin pyytein kuin loistellakseen yhä hiukan enemmän. -Uransa lopulla, ollessaan juuri tavoittamaisillaan päämääränsä, hän oli -Fiescon tavoin horjahtanut yhteen harha-askeleeseen kapealla sillallaan -ja syöksynyt mereen. - -Mutta Portos, sävyisä ja yksinkertainen Portos! Nähdä Portos -puutteessa, nähdä Mousqueton kultanauhaisen muhkeutensa menettäneenä, -kenties vankina; nähdä Pierrefonds ja Bracieux maan tasalle -jaoitettuina ja linnain loistokkaat ympäristöt raastamisella -häväistyinä, -- sellaiset tulevaisuuden kuvat olivat d'Artagnanille -vihlovia sielun survaisuja, jotka yllättäessään aina saivat hänet -hypähtämään niinkuin hänen hevosensa vastasi paarmanpuremiin metsän -lehväholveissa. - -Henkevä mies ei ole koskaan ikävissään, jos väsymys painostaa hänen -ruumistaan; terveruumiinen mies taasen havaitsee aina elämän keveäksi, -jos jokin askarruttaa hänen ajatuksiaan. Lakkaamatta taivaltaen vinhaa -vauhtia ja herkeämättömästi mietiskellen asioita d'Artagnan saapuikin -Pariisiin virkkuna ja hellin lihaksin kuin näytäntöön valmistautunut -voimailija. - -Kuningas ei ollut odottanut häntä saapuvaksi niin pian ja oli juuri -lähtenyt Meudonin seuduille metsästämään. Entiseen aikaan d'Artagnan -olisi suoraa päätä rientänyt hänen perässään, mutta nyt hän riisui -ratsusaappaansa, kävi kylpyyn ja vartosi sitten, kunnes hänen -majesteettinsa palaisi pölyttyneenä ja uuvuksissa. Viiden tunnin -väliajan hän käytti palatsin ilmakehän tunnustelemiseen, tahtoi -varustautua kaikkia hankalia mahdollisuuksia vastaan. - -Hän kuuli, että kuningas oli näiden parin viikon ajan esiintynyt hyvin -synkkänä. Leskikuningatar sairasteli pahoin ja tuntui ihan murtuneelta. -Orléansin herttua oli kääntynyt harrasmieliseksi; Madame poti -heikkohermoisuutta, ja kreivi de Guiche oli matkustanut eräälle -maatilalleen. - -Muskettisoturi sai edelleen tietää, että herra Colbert oli säihkyvällä -tuulella, että herra Fouquet joka päivä turhaan neuvotteli uuden -lääkärin kanssa ja että hänen varsinainen tautinsa ei ollut niitä, -joita lääkärit parantavat, paitsi ehkä valtiotaitoon syventyneet -tiedemiehet. Kuninkaan kerrottiin osoittavan rahaministeriänsä kohtaan -mitä suurinta suopeutta ja alituiseen pysyttelevän hänen lähellään; -mutta madonsyömän komean puun tavoin yli-intendentti kuitenkin sydämeen -iskettynä näivettyi kuninkaallisesta myhäilystä huolimatta, joka hovin -puita aurinkona elvytti. - -Neiti de la Vallière kuului käyneen kuninkaalle ihan välttämättömäksi; -milloin kuningas ei ottanut häntä metsästysretkillekin mukaansa, hän -useaan kertaan kirjoitteli rakastetulleen, -- ei enää runosäkeitä, vaan -(ja se oli paljon arveluttavampaa) suorasanaista ihan sivumäärin. -Noissa tilaisuuksissa nähtiin _maailman ensimmäisen kuninkaan_, kuten -silloinen runoilijakoulu sanoi, _uljaasti laskeutuvan ratsultaan_ ja -hattunsa kupua vasten kyhäävän lennokkaita lauselmia, jotka herra de -Saint-Aignan ainaisena adjutanttina lennätti la Vallièrelle hevosensa -hengen uhalla. Sillävälin peurat ja fasaanit kirmailivat vapaudessaan -niin laimeasti hätisteltyinä, että metsästysurheilun jo pelättiin -joutuvan Ranskassa rappeutumisen vaaraan. - -D'Artagnan tuli nyt ajatelleeksi Raoul-poloisen pyyntöä, toivotonta -kirjelappua naiselle, joka vietti päiviänsä ihanissa toiveissa, ja -mielellään järkeillen elämästä muskettisoturi päätti käyttää kuninkaan -poissaoloa pikku haasteluun neiti de la Vallièren kanssa. Se oli -helppoa: kuninkaallisen metsästyksen aikana Louise käveli muutamien -naisten seurassa eräällä Palais-Royalin lehterillä, missä kapteenilla -oli vartion katselmus toimitettavana. D'Artagnan piti varmana, että jos -hän vain saisi puhelun kääntymään Raouliin, Louise antaisi hänelle -jotakin aihetta rohkaisevan kirjeen sommittelemiseen maanpakolaiselle; -vähäinenkin toivo tai lohdutus Raoulille hänen nykyisessä tuskassaan -oli aurinko ja elämä kahdelle miehelle, joihin muskettisoturi oli -kaikesta sydämestään kiintynyt. - -Hän tapasi neiti de la Vallièren suljettuna erityiseen piiriin. -Näennäisessä yksinäisyydessään kuninkaan lemmikki sai kuningattaren -tavoin -- ja kenties vielä kuninkaallisemmin -- osakseen palvomista, -josta Madame oli ollut niin ylpeä silloin kun kuningas ei katsellut -muita kuin häntä ja huomaavaisuudellaan käänsi häneen kaikkien -hovilaisten huomion. - -D'Artagnania, joka ei ollut mikään teikari, kohtelivat naiset kuitenkin -järkijärjestään mielistellen ja erittäin herttaisesti; hän oli -hienostunut urho, ja hänen sotainen maineensa oli tuottanut hänelle -yhtä paljon ystävyyttä miesten keskuudessa kuin ihailua naisten -parissa. Nähdessään hänen lähestyvän puhuttelivatkin hovineidot häntä -omasta aloitteestaan, innostuen kyselemään, missä hän oli ollut, mitä -toiminut, miksi hänen ei ollut nähty komealla ratsullaan tekevän -palatsinpihalla tuollaisia uljaita hypähdyksiä, joita kuninkaan -ulokkeelle kokoontuneet uteliaat aina ihastelivat. - -Soturi vastasi saapuvansa oranssien maasta. - -Neitoset alkoivat tirskua. Siihen aikaan kyllä kaikki matkustelivat, -mutta sadankin lieuen matka tuntui silti vaaralliselta -seikkailuyritykseltä. - -"Oranssien maasta?" huudahti neiti de Tonnay-Charente; "Espanjasta?" - -"En sentään", vastasi muskettisoturi. - -"Maltasta?" arvasi Montalais. - -"Olette totisesti lähenemässä oikeata, mesdemoiselles." - -"Joltakulta Välimeren saarelta siis?" kysyi la Vallière. - -"Mademoiselle", sanoi d'Artagnan, "en tahdo arvautella teitä: tulen -rannikolta, mistä herra de Beaufort juuri parhaillaan on lähdössä -purjehtimaan Algieriin." - -"Oletteko nähnyt armeijan?" tiedustivat useat sotaisuuden -harrastajattaret. - -"Ja laivaston?" - -"Kaikki." - -"Onko meillä siellä ystäviämme?" uteli neiti de Tonnay-Charente -kylmäkiskoisesti, mutta saaden harkittua painoa viime sanalle. - -"Onhan ainakin herra de la Guillotière, herra de Mouchy, herra de -Bragelonne", luetteli d'Artagnan. - -La Vallière vaaleni. - -"Herra de Bragelonne?" huudahti häijy Athénais. "Mitä ihmettä, hänkö -lähtenyt sotaretkelle... hän?" - -Montalais polkaisi häntä jalalle, mutta turhaan. - -"Tiedättekö, mitä siitä ajattelen?" hän säälimättömästi jatkoi -d'Artagnaniin kääntyen. - -"En, mademoiselle, mutta haluaisin kuulla mielipiteenne." - -"Minun käsitykseni on, että kaikki tuollaiselle matkalle lähteneet -miehet ovat rakkaudessaan epätoivoon joutuneita hurjapäitä, jotka -lähtevät etsimään sääliväisempiä mustia kuin täkäläiset julmat -valkoihoiset kaunottaret ovat olleet." - -Jotkut naiset nauroivat; la Vallière horjui, Montalais yski -merkillisesti. - -"Mademoiselle", huomautti d'Artagnan, "te erehdytte puhuessanne -Djidgellin mustista naisista. Tosin eivät sikäläiset tenhottaret ole -valkoisiakaan, vaan keltaisia." - -"Keltaisia!" - -"No, älkää arvostelko heitä pahastikaan; en ole koskaan nähnyt -kauniimpaa väriä mustien silmien ja korallisuun täydennyksenä." - -"Sitä parempi herra de Bragelonnelle!" virkahti hellittämätön neiti de -Tonnay-Charente; "poikaparka pääsee korvaamaan vahinkonsa." - -Sanoja seurasi syvä hiljaisuus, jollaikaa d'Artagnan ehti ajatella, -että naiset -- nämä säveät kyyhkyset -- kohtelevat toisiaan paljon -julmemmin kuin tiikerit ja karhut. - -Athénaisille ei riittänyt la Vallièren pakottaminen kalpenemaan; tämän -piti vielä punastua. Sopimattomasti palaten puheenaiheeseen hän -virkkoi: - -"Tiedätkös, Louise, että sinä olet siinä saanut raskaan rikoksen -tunnollesi?" - -"Minkä rikoksen?" sopersi ahdistettu, turhaan etsien tukea ympäriltään. - -"Olihan se nuorukainen sinun kihlattusi", pitkitti Athénais. "Hän -rakasti sinua, ja sinä hylkäsit hänet." - -"Rehellisellä naisella on se oikeus", huomautti Montalais tekopyhästi. -"Parempi on hylätä mies silloin kun tietää velvollisuutensa kieltävän -tekemästä häntä onnelliseksi." - -Louise ei kyennyt oivaltamaan, olisiko hänen ollut nuhdeltava vai -kiitettävä ystävätärtä, joka puolusti häntä siihen tapaan. - -"Hylätä, hylätä! Kelpaa niin sanoa", vastasi Athénais; "mutta asia on -paljoa pahempi. Varsinaisena rikoksena oli lähettää Bragelonne-rukka -sotaan, jossa hän saa surmansa." - -Louise pyyhkäisi kylmää otsaansa kädellään. - -"Ja jos hän siis kuolee", jatkoi leppymätön, "niin sinä olet hänet -tappanut; se on kamala teko." - -Louise hoippui tarttumaan muskettisoturin käsivarteen, itse -puolikuolleena. Kapteenin kasvot ilmaisivat harvinaista liikutusta. - -"Teillä oli puhuttavaa minulle, herra d'Artagnan", lausui hän -pahastuksen ja tuskan muuttamalla äänellä. "Mitä aioitte sanoa?" - -D'Artagnan asteli tuokion lehterillä, pidellen Louisen kättä -kainalossaan; sitten päästyään kyllin etäälle toisista hän vastasi: - -"Mitä minulla oli teille lausuttavaa, mademoiselle, sen on neiti de -Tonnay-Charente juuri ilmaissut raakamaisesti, mutta täydelleen." - -Tyttö parahti hiljaa, ja tämän uuden vamman murtamana hän menetteli -kuten kuolemaansa odottavat lintuparat, jotka kätkeytyvät pensastoon -vetämään viimeisen henkäyksensä: hän katosi eräästä sivuovesta, juuri -kun kuningas ilmestyi toisesta. - -Hallitsijan ensimmäinen katse osui rakastajattarensa tyhjään istuimeen; -pettyneenä hän rypisti silmäkulmiaan, mutta huomasi samassa -d'Artagnanin, joka tervehti häntä. - -"Haa, monsieur", hän sanoi, "te olette kunnostautunut hyvin, ja minä -olen teihin tyytyväinen." - -Se oli tavaton kuninkaallisen mielihyvän ilmaisu. Sellaista lauselmaa -eivät monetkaan saaneet häneltä osakseen muutoin kuin syöksymällä -surman suuhun. - -Hovineidot ja herrasmiehet, jotka kuninkaan tullessa olivat asettuneet -kunnioittavaksi kehäksi hänen ympärilleen, vetäytyivät syrjään -havaitessaan hänen pyrkivän kahdenkeskiseen haasteluun kapteeninsa -kanssa. Kuningas lähti kävelemään, vieden d'Artagnanin ulos suojamasta, -ensin vieläkin etsittyänsä katseillaan la Vallièrea, jonka poissaoloa -hän ei voinut käsittää. - -Päästyään uteliailta korvilta turvaan hän virkahti: - -"No, herra d'Artagnan, entä vanki?" - -"Tallessaan, sire." - -"Mitä hän puhui matkalla?" - -"Ei mitään, sire." - -"Mitä hän teki?" - -"Sattui käymään niin, että kalastaja, jonka purressa läksin -Sainte-Margueritelle, nousi vastarintaan ja tahtoi surmata minut. -Hänen... tuota, vanki kävi puolelleni, pyrkimättä pakoon." - -Kuningas kalpeni. - -"Riittää", sanoi hän. - -D'Artagnan kumarsi. - -Ludvig mitteli työhuoneensa lattiaa. - -"Te olitte Antibesissa", hän sitten virkkoi, "herra de Beaufortin -saapuessa sinne?" - -"En, sire, läksin juuri ennen herttuan tuloa." - -"Ahaa!" - -Uusi äänettömyys. - -"Mitä näitte siellä?" - -"Paljon väkeä", vastasi d'Artagnan kylmästi. - -Kuningas huomasi, että muskettisoturi ei tahtonut puhua. - -"Kutsuin teidät takaisin, herra kapteeni, lähteäksenne järjestämään -kuntoon asuntoani Nantesissa." - -"Nantesissa?" huudahti d'Artagnan. - -"Bretagnessa." - -"Niin, sire, siinä maakunnassa. Teidän majesteettinne lähtee niin -pitkälle matkalle?" - -"Valtiosäädyt kokoontuvat siellä", selitti kuningas. "Minulla on kaksi -vaatimusta esitettävänä, joten tahdon olla paikalla." - -"Milloin lähden?" kysyi kapteeni. - -"Tänä iltana... huomenna... huomis-iltana -- tehän tarvitsette lepoa." - -"Olen levännyt, sire." - -"Se on hyvä... No, tämän illan ja huomisen välillä, halunne mukaan." - -D'Artagnan kumarsi kuin poistuakseen, mutta lisäsi nähdessään kuninkaan -epäröivän: - -"Ottaako teidän majesteettinne hovin mukaanne?" - -"Luonnollisesti." - -"Niin ollen tarvitsette tietenkin myös muskettisotureita?" - -Ja kapteenin läpitunkeva silmäys sai kuninkaan katseen painumaan alas. - -"Ottakaa heitä prikaati", vastasi Ludvig. - -"Siinäkö kaikki?... Eikö kuninkaalla ole muita määräyksiä minulle -annettavana?" - -"Ei... Kah!... On tosiaan!" - -"Minä kuuntelen." - -"Nantesin linnassa, joka kuuluu olevan kovin hankalan järjestelmän -mukaan rakennettu, ottakaa tavaksenne asettaa muskettisotureita -kaikkien huomattavimpien arvohenkilöiden ovelle, mitä saattueeseeni -kuuluu." - -"Huomattavimpien?" - -"Niin." - -"Siis esimerkiksi herra de Lyonnen ovelle?" - -"Niin." - -"Herra Letellierin?" - -"Niin." - -"Herra de Briennen?" - -"Niin." - -"Ja herra yli-intendentin?" - -"Tietenkin." - -"Hyvä on, sire. Huomenna olen matkalla." - -"Oh, vielä sana, herra d'Artagnan. Nantesissa tapaatte -Gesvresin herttuan, henkivartion kapteenin. Pitäkää huolta, että -muskettisoturinne ovat sijoitetut ennen kuin hänen väkensä saapuu. -Kunniatehtävä kuuluu ensimmäisinä ehtineille." - -"Kyllä, sire." - -"Ja jos herra de Gesvres kiistäisi etuoikeuttanne?" - -"Johan nyt, sire! Hänkö ryhtyisi minulle mukisemaan?" - -Muskettisoturi kiepahti rivakasti kannoillaan ja katosi. - --- Nantesiin! -- tuumi hän portaissa. -- Miksei hän uskaltanut suoraan -puhua Belle-Islestä? - -Hänen lähtiessään pääportille muuan herra de Briennen apuri juoksi -hänen peräänsä. - -"Herra d'Artagnan!" hän sanoi; "anteeksi..." - -"Mitä nyt, herra Ariste?" - -"Kuningas käski antaa teille tämän maksuosoituksen." - -"Teidän kassastanneko nostan rahat?" - -"Ei, monsieur, vaan herra de Fouquetin käsivaroista." - -Hiukan ihmetellen d'Artagnan luki kahdensadan pistolin maksuosoituksen, -joka oli Ludvigin käsialaa. - --- Kas vain! -- hän tuumi kiitettyään kohteliaasti kirjuria; -- tämä -matka maksatetaan yli-intendentillä! _Mordioux_, siinä hän on ihan -Ludvig XI:n kaltainen! Mutta kyllähän Colbert olisi huikeasti -riemastuksissaan suorittanut nämä kulut omasta rahastostaan! - -D'Artagnan ei koskaan jättänyt näytettäessä maksettavaa määräystä -väljähtymään; tälle periaatteelleen uskollisena hän siekailematta lähti -perimään matkavarojaan herra Fouquetilta. - - - - -241. - -Ehtoollinen. - - -Yli-intendentti oli epäilemättä saanut kuulla, että oltiin lähiaikoina -lähtemässä Nantesiin, sillä hän antoi ystävilleen jäähyväis-illalliset. -Vilkas hyörinä oli vallannut koko talon, yläkerrasta alakertaan, ja -vateja ja lautasia kantavien palvelijain touhu ja kirjanpitäjäin -toimeliaisuus ennustivat kohdakkoin tapahtuvaa mullistusta rahastossa -ja keittiössä. - -Maksuosoitus kädessään d'Artagnan saapui toimistoon, jossa sai sen -vastauksen, että oli myöhäistä nostaa rahoja, kun kassa oli jo -suljettu. - -Hän vastasi vain sanoilla: "Kuninkaan käskystä." - -Hiukan hämmentyneenä kapteenin vakavasta sävystä kirjanpitäjä selitti, -että se oli kunnioitettava syy, mutta talon tapoja oli myös pidettävä -kunniassa. Senvuoksi hän kehoitti osoituksen omistajaa käväisemään -uudestaan huomenna. - -D'Artagnan pyysi saada tavata herra Fouquetia. Virkailija vastasi, että -herra yli-intendentti ei ollenkaan sekaantunut tämänlaatuisiin -yksityisseikkoihin, ja vetäisi riuskasti ovensa kiinni d'Artagnanin -nenän edessä. Tämä oli edeltäpäin aavistanut tempun ja työntänyt -saappaansa oven ja pielen väliin, joten lukitseminen ei käynyt -päinsä ja kirjanpitäjä tapasi itsensä vielä kerran katselemassa -puhuttelijaansa kasvoista kasvoihin. Hän muuttikin sävyään ja sanoi -d'Artagnanille säikähtyneen kohteliaasti: - -"Jos monsieur tahtoo puhutella herra yli-intendenttiä, olkaa hyvä ja -menkää odotushuoneisiin; tänne toimistoon ei monseigneur nyt tule." - -"Hyvä on! Olisitte sen sanonut!" vastasi d'Artagnan. - -"Pihan toisella puolella", neuvoi virkailija hyvillään, kun pääsi -rauhaan. - -D'Artagnan astui pihan yli ja joutui palvelijain keskelle. - -"Monseigneur ei tällä hetkellä ota vastaan", ilmoitti hänelle eräs -houkkio, joka kantoi päänsä päällä heleänpunaisella tarjottimella -kolmea fasaania ja kahtatoista viiriäistä. - -"Sanokaa hänelle", virkkoi kapteeni, pysäyttäen palvelijan tarttumalla -hänen tarjottimensa syrjään, "että täällä on herra d'Artagnan, hänen -majesteettinsa muskettisoturien kapteenipäällikkö." - -Palvelija päästi kummastuksen huudon ja hävisi. - -D'Artagnan seurasi häntä verkalleen. Hän saapui juuri hyvään aikaan -kohdatakseen odotushuoneessa herra Pélissonin, joka oli hiukan kalpeana -rientänyt ruokasalista tiedustamaan tällaisen vieraan asiaa. - -D'Artagnan hymyili. - -"Ei mitään ikävää, herra Pélisson, pikku maksuosoitus vain -nostettavana." - -"Ah", virkahti Fouquetin ystävä keventyneenä. - -Ja hän tarttui kapteenin käteen ja veti hänet mukanaan saliin, missä -hyvä joukko läheisimpiä ystäviä ympäröi huoneen keskelle asetettuun -lepotuoliin vaipunutta yli-intendenttiä. Täällä olivat kokoontuneina -kaikki epikurolaiset, jotka äskettäin Vauxissa olivat tuottaneet -kunniaa herra Fouquetin talolle, älylle ja rahoille. - -Ollen enimmäkseen hilpeitä ja helliä tovereita he eivät olleet paenneet -suojelijaansa myrskyn lähetessä, ja taivaan uhkaavista merkeistä -huolimatta, maaperän huojumisesta pelästymättä he olivat täällä -hymyilevinä, auliina, lujina vastoinkäymisessä, kuten olivat olleet -myötäkäymisessäkin mukana. - -Yli-intendentin vasemmalla puolella istui rouva de Bellière, hänen -oikealla puolellaan rouva Fouquet, ikäänkuin miehen kahtena -suojelusenkelinä uhmaten maailman tapoja ja mykistäen kaikki -jokapäiväisen sovinnaisuuden vaatimukset, vaaran hetkellä tarjotakseen -hänelle yhtyneitten käsivarsiensa tuen. - -Kalpealla ja vapisevalla madame de Bellièrellä oli pelkkiä -kunnioittavia aikeita yli-intendentin puolisoa kohtaan, joka miehensä -kättä pidellen katseli levottomasti ovelle, Pélissonin mentyä noutamaan -d'Artagnania. - -Kapteeni astui sisään, aluksi hyvin kohteliaana ja sitten ihaillen, kun -hän pettämättömällä katseellansa sai heti oikean käsityksen tästä -seurueesta. - -Fouquet kohottausi nojatuolissaan. - -"Suokaa anteeksi, herra d'Artagnan", sanoi hän, "etten ollut teitä -vastaanottamassa, vaikka tulette kuninkaan nimessä." - -Ja hän korosti näitä viimeisiä sanoja jonkunlaisella surullisella -lujuudella, joka synnytti pelkoa hänen ystäväinsä sydämissä. - -"Monseigneur", vastasi d'Artagnan, "minä saavun luoksenne kuninkaan -nimessä vain pyytämään kahdensadan pistolin maksuosoituksen -suoritusta." - -Kaikki katseet kirkastuivat; ainoastaan Fouquetin otsa pysyi pilvessä. - -"Ah, monsieur", virkkoi hän, "tekin lähtenette Nantesiin?" - -"En tiedä, minne minut lähetetään, monseigneur." - -"Mutta ettehän lähde niin joutuin, herra kapteeni", sanoi rouva Fouquet -rauhoittuneena, "ettei teillä olisi aikaa istahtaa hetkiseksi -pöytäämme? Se olisi meille mieluisa kunnia." - -"Minulle se olisi hyvin suuri kunnia, madame; mutta valitettavasti -minulla on tosiaan paha kiire, kuten huomaatte siitäkin, että minun on -täytynyt matkarahojeni takia tunkeutua teidän vieraspitojanne -häiritsemään." - -"Siihen vastataan kullalla", sanoi Fouquet viitaten -taloudenhoitajalleen, joka heti läksi huoneesta, saatuaan d'Artagnanin -ojentaman maksuosoituksen. - -"Oh, maksusta en ollut huolissani", lausui soturi; "tämä on vauras -talo." - -Alakuloinen hymy häilähti Fouquetin valjuilla piirteillä. - -"Tunnetteko kipua?" kysyi markiisitar. - -"Tuleeko taas kohtaus?" huolestui rouva Fouquet. - -"Ei mitään, kiitos!" vastasi yli-intendentti. - -"Kohtaus?" virkkoi d'Artagnan. "Onko teidän ylhäisyytenne sairas?" - -"Olen Vauxin juhlien seurauksena potenut vuorottelevaa kuumetta." - -"Ehkä vilustuitte öiseen aikaan luolissa?" - -"Ei, ei, sielullinen jännitys vain rasitti liiaksi." - -"Liiallinen huolenpitonne kuninkaan hyvästä vastaanotosta", tokaisi la -Fontaine säveästi, ollenkaan aavistamatta, kuinka kipeään seikkaan hän -kajosi. - -"Hallitsijansa kohdittelusta ei voi liiaksi huolehtia", huomautti -Fouquet hiljaisesti runoilijalleen. - -"Monsieur tarkoitti liiallista innokkuutta", lausui d'Artagnan -suoraluontoisesti ja sydämellisesti. "On totinen tosi, monseigneur, -että vieraanvaraisuutta ei ole koskaan toteutettu niin rajattoman -hartaasti kuin Vauxissa." - -Rouva Fouquet antoi kasvojensa selvästi ilmaista, että jos hänen -miehensä olikin kuningasta kohtaan esiintynyt hyvin, ei jälkimmäinen -ollut samalla mitalla palkinnut ministeriänsä. Mutta d'Artagnan tiesi, -mikä hirveä salaisuus tähän vielä kätkeytyi. Se oli tässä seurassa -tunnettu ainoastaan hänelle ja Fouquetille, ja näillä kahdella miehellä -ei ollut toisella valittamisen rohkeutta eikä toisella syyttämisen -oikeutta. - -Kapteenille tuotiin rahat, ja hän teki lähtöä, kun Fouquet kohoutuen -otti lasin ja käski ojentaa toisen d'Artagnanille. - -"Monsieur", virkkoi hän, "kuninkaan terveydeksi, _mitä tapahtuukin_!" - -"Ja teidän terveydeksenne, _mitä tapahtuukin_!" vastasi d'Artagnan -kulauttaen pohjaan.. - -Näiden pahaenteisten sanojen jälkeen hän tervehti koko seuruetta, joka -nousi jalkeille hänen kannuksiensa kilistessä saappaiden tömisyttämillä -portailla. - -"Hetkiseksi luulin, että hän pyrki käsiksi minuun eikä rahoihini", -sanoi Fouquet yrittäen nauraa. - -"Teihin!" huudahtivat ystävät; "ja minkätähden, hyvä Jumala?" - -"Oh, älkäämme erehtykö asemasta, rakkaat epikurolaisveljet", lausui -yli-intendentti; "minä en tahdo mitään vertailua maailman vaivaisimman -syntisen ja palvelemamme Vapahtajan kesken, mutta tarjosihan hänkin -eräänä päivänä ystävilleen Ehtoolliseksi nimitetyn aterian, joka -muodostui sellaiseksi jäähyväistilaisuudeksi kuin meillekin nyt tämä -hetki." - -Joka taholta kuului murheellisen vastaväitteen huudahduksia. - -"Sulkekaa ovet", käski Fouquet, ja palvelijat poistuivat. "Hyvät -ystävät", jatkoi ministeri ääntänsä alentaen, "mitä minä olin ennen ja -mitä olen tänään? Ajatelkaa eroa. Minunlaiseni mies vaipuu alas jo -yksinään sillä, että hän ei enää nosta ylös päätänsä; mutta mitä -sanotaankaan, jos joudun suoranaisesti halvennettavaksi? Minulla ei ole -enää varoja, ei luottoa, ei enää muuta kuin voimallisia vihamiehiä ja -voimattomia ystäviä, ja tunnen tuhoni uhkaavan ihan lähellä." - -"Hei", huudahti Pélisson kiivaasti, "koska paljastatte asemanne noin -avoimesti, niin meidänkin tulee olla suorapuheisia. Niin, te olette -syöksymässä perikatoon, mutta vielä voitte pahimman välttää. -Ensiksikin, paljonko meillä vielä kaikkiaan on rahoja jäljellä?" - -"Seitsemänsataatuhatta livreä", ilmoitti taloudenhoitaja. - -"On leipään", jupisi rouva Fouquet. - -"Hevosia vain", sanoi Pélisson, "ja paetkaa." - -"Minne lähtisin?" - -"Sveitsiin, Savoijiin, minne hyvänsä Ranskan rajan taakse." - -"Jos hänen ylhäisyytensä pakenee", huomautti markiisitar, "niin hänen -sanotaan säikkyneen syyllisyyttään." - -"Sanotaan enemmänkin, -- väitetään minun vieneen mukanani vähintään -kaksikymmentä miljoonaa." - -"Me kirjoitamme muistelmia maineenne puhdistamiseksi", lupasi la -Fontaine; "paetkaa." - -"Minä jään", päätti Fouquet; "enkähän toki ole ihan vailla turvaa." - -"Sinulla on Belle-Isle!" huudahti abbé Fouquet. - -"Ja sinne minun sopiikin mukavasti poiketa Nantesin matkalta", sanoi -yli-intendentti; "malttia siis, malttia!" - -"Mutta mitä vaaroja onkaan väijymässä sitä ennen!" huoahti rouva -Fouquet. - -"Niin, sen kyllä tiedän", vastasi ministeri; "mutta minkä sille mahtaa? -Kuningas on antanut minulle kutsun säätykokoukseen. Tietysti hän siten -suunnittelee häviötäni; mutta minun ei sovi ilmaista mitään -levottomuutta." - -"No, hei, minä olen keksinyt apukeinon", huudahti Pélisson. "Te -lähdette tosiaan Nantesiin, mutta ystävien keralla, omissa vaunuissanne -Orléansiin asti ja sieltä omalla jokialuksella Nantesiin, aina valmiina -puolustautumaan hyökkäykseltä ja väistämään, jos teitä uhataan. Te -otatte siis mukaan käteiset rahanne kaikkien mahdollisuuksien varalta, -ja pakoretkelläkin ollen te vain noudatatte kuninkaan tahtoa. Tämän -matkasuunnitelman varassa te pääsette jokisuuhun milloin haluatte, -siitä merelle, Belle-Islelle, ja sieltä teillä on vapaa pääsy edelleen -kuten kotkalla, joka pesästään häirittynä häipyy avaruuteen." - -Pélissonin sanoja tuettiin yksimielisellä hyväksymisellä. - -"Niin, tee siten", sanoi rouva Fouquet miehelleen. - -"Tehkää niin", kehoitti rouva de Bellière. - -"Tehkää! Tehkää!" huusivat kaikki ystävät. - -"Kyllä teenkin", myöntyi Fouquet. - -"Tänä iltana!" - -"Tunnin kuluessa!" - -"Aivan heti", lupasi ministeri. - -"Seitsemälläsadallatuhannella livrellä luot muualla uuden omaisuuden", -arveli abbé Fouquet. "Mikä meitä estää varustamasta kuntoon -kaappaaja-aluksia Belle-Islellä?" - -"Ja tarpeen tullen retkeilemme keksimään uuden maanosan", lisäsi la -Fontaine innostuttavien suunnitelmani päihdyttävänä. - -Koputus ovelta keskeytti tämän ilahtuneen ja toiveikkaan hälinän. - -"Kuninkaan sanansaattaja!" huusi juhlamenojen ohjaaja. - -Syntyi syvä hiljaisuus, ikäänkuin tuo tietymätöin sanoma olisi tuntunut -vastaukselta äsken heränneihin suunnitelmiin. Jokainen odotti, mitä -talon isäntä tekisi; tämä kärsi parhaillaan kuumekohtauksesta, -helmeilevä hiki otsallaan. - -Fouquet siirtyi työhuoneeseensa vastaanottamaan hänen majesteettinsa -viestiä. Pitosalissa oli hiljaisuus niin hisahtamaton, että -rahaministerin kuultiin vastaavan lähetille: - -"Hyvä on, monsieur." - -Ääni oli kuitenkin väsymyksestä sorruksissa ja värähteli liikutuksesta. - -Kotvasen kuluttua Fouquet kutsutti Gourvilleä, joka yleisen jännityksen -tarkkaamana poistui salista. - -Viimein ilmestyi ministeri itse takaisin ystäväpiiriinsä, mutta -vastikään kalpeat ja riutuneet kasvot olivat nyt käyneet harmahtaviksi -ja vääristyneet piirteiltänsä. Elävänä aaveena hän asteli esiin -ojennetuin käsivarsin, kuivunein huulin, niinkuin haamu, joka tulee -tervehtimään elämässään tuntemiansa kumppaneita. - -Tämä ilmestys sai jokaisen nousemaan, ja parahtaen he riensivät -Fouquetin luo. Pélissoniin katsoen tämä nojasi puolisoonsa ja puristi -markiisitar de Bellièren kylmää kättä. - -"No niin!" kuului hänen huuliltaan ääni, jossa ei ollut mitään -inhimillistä. - -"Mitä on tapahtunut, hyvä Jumala?" hätäiltiin. - -Fouquet avasi oikean kätensä, joka oli kosteana puristunut nyrkkiin; -kammostuneena Pélisson sieppasi siitä paperin ja luki kuninkaan -käsialalla kirjoitetut rivit: - - 'Rakas herra Fouquet, antakaa meille hallussanne olevista - jäännösvaroistamme seitsemänsataatuhatta livreä, jonka - summan tarvitsemme tänään matkaamme varten. - - Ja kun tiedämme, että te ette ole hyvässä voinnissa, - rukoilemme Jumalaa tervehdyttämään teidät ja pitämään - teidät pyhässä suojeluksessaan. - - Tämä kirje käy kuitista. - - Ludvig.' - -Kauhistunut sorina kiersi salia. - -"No, miten menettelette tämän kirjeen suhteen?" huudahti Pélisson. - -"En mitenkään enää, kun olen sen saanut." - -"Mutta..." - -"Kun olen sen saanut, Pélisson, niin olenhan sen maksanut", selitti -yli-intendentti, ja hänen yksinkertainen ylevyytensä järkytti jokaisen -sydäntä. - -"Sinä maksoit?" huudahti rouva Fouquet epätoivoisesti. "Me olemme siis -aivan häviöllä!" - -"No, no, älkäämme enää tuhlatko sanoja", tokaisi Pélisson. "Rahojen -jälkeen henki. Ratsaille, monseigneur, pian ratsaille!" - -"Jättäen meidät?" huusivat molemmat naiset yhtaikaa, huumeissaan -tuskasta. - -"Kah, monseigneur, pelastautuessanne te pelastatte meidät kaikki. -Ratsaille!" - -"Mutta hän ei kykene pysymään satulassa! Näettehän." - -"Oh, jos hän oikein harkitsee aseman täpäryyttä..." väitti rivakka -Pélisson. - -"Olette oikeassa", mutisi Fouquet. - -"Monseigneur, monseigneur!" huusi Gourville noustessaan portaita neljä -askelmaa kerrallaan; "monseigneur!" - -"No, mitä nyt?" - -"Minä saatoin käskynne mukaan kuninkaan lähettiä rahoineen..." - -"Niin?" - -"Ja Palais-Royalin aukiolla huomasin..." - -"Hengähdä hiukan, hyvä ystävä, -- sinä ihan tukehdut." - -"Mitä huomasitte?" tiukkasivat ystävät kiihkeinä. - -"Näin muskettisoturien nousevan ratsaille", läähätti Gourville. - -"Hei, nyt ei todella ole hetkeäkään hukata", huudettiin ympärillä. - -Rouva Fouquet ryntäsi portaille huutaen tuomaan pihalle hevosensa. -Markiisitar kiirehti sieppaamaan hänet syliinsä ja sanoi hänelle: - -"Madame, hänen pelastuksensa tähden, älkää millään tavoin hätääntykö -älkääkä ajatelko lähteä mukana." - -Pélisson juoksi toimittamaan vaunuvaljakon valmiiksi. Tällävälin -Gourville kokosi hattuunsa mitä kultaa ja hopeaa kyynelehtiviltä ja -säikkyneiltä ystäviltä liikeni viimeisenä uhrina, köyhyyden hartaana -almuna onnettomuudelle. - -Tuettuna ja puolittain kannettuna yli-intendentti suljettiin -kuomivaunuihin. Gourville nousi ajopukille ja tarttui ohjaksiin; -Pélisson piteli pyörtynyttä talonrouvaa. - -Markiisitar de Bellière oli voimakkaampi ja saikin siitä palkintonsa, -Fouquetin viimeisen suudelman. - -Pélissonin oli helppo selittää ympäristölle tämän pikaisen lähdön -syyksi kuninkaan määräys, joka kutsui ministerit Nantesiin. - - - - -242. - -Colbertin vaunuissa. - - -Kuten Gourville oli nähnytkin, kuninkaan muskettisoturit olivat tosiaan -jo samana iltana nousseet ratsaille ja seuranneet kapteeniansa. -Saadakseen matkata paremmassa rauhassa tämä kuitenkin pian siirsi -osastonsa päällikkyyden eräälle luutnantilleen ja läksi omalle -taholleen kievarihevosilla, kehoitettuaan miehiänsä joutumaan rivakasti -perille. Parhaallakaan uutteruudella nämä eivät kuitenkaan voineet -päätyä Nantesiin ennen häntä. - -Croix-des-Petits-Champs-katua pitkin oikaistessaan hänellä oli aikaa -panna merkille muuan seikka, joka antoi hänelle paljon ajattelemisen -aihetta. Hän nimittäin huomasi herra Colbertin astuvan ulos -asunnostaan, noustakseen vaunuihin, jotka odottelivat portilla. -Vaunuista pisti d'Artagnanin silmään kaksi naisenpäähinettä, ja -tietysti hänen piti tietää, keitä nämä suojasivat. Saadakseen heistä -vilahduksen, he kun istuivat selin kyyryssä, hän suuntasi ratsunsa -viistämään niin läheltä vaunuja, että hänen suppilosaappaansa tölmäsi -nahkasuojustimeen, tärähdyttäen koko vaunuja. Säikähtäneistä istujista -toinen kirahti nuoren naisen äänellä ja toinen päästi manauksen, jossa -kapteeni tunsi viidenkymmenen vuoden topakan riuskeuden. Kumartuneet -päät kohosivat, ja ratsastajan joutuisa silmä keksi rouva Vanelin ja -Chevreusen herttuattaren, näiden ehtimättä tuntea häiritsijäänsä, joka -oli karauttanut tiehensä naisten juuri puhjetessa nauruun pelästyksensä -johdosta ja sydämellisesti puristaessa toistensa käsiä. - --- Kas vain! -- tuumi d'Artagnan; -- vanha herttuatar ei ole -ystävyyssuhteissaan enää niin vaatelias kuin ennen: hän mielistelee -Colbertin lemmittyä! Herra Fouquet-parka! Tämä ei hänelle ennusta -mitään hyvää. - -Herra Colbert asettui vaunuihinsa, ja tämä jalo kolmikko suuntasi -kulkunsa varsin vitkallisesti Vincennesin metsää kohti. - -Matkalla rouva de Chevreuse antoi rouva Vanelin poiketa vaunuista hänen -aviomiehensä luo ja jäi kahden kesken Colbertin kanssa pitkittämään -ajoa, haastellen samalla asioista. Kunnon herttuattarella oli ehtymätön -keskustelun lahja, ja kun hän aina puhui lähimmäistä vahingoittaakseen -ja itseänsä hyödyttääkseen, säilyi hänellä puhelun intokin väsymättömän -vilkkaana. - -Hän aloitti kuvaamalla Colbertin suuruutta vastaisena pääministerinä ja -lupasi silloin koota uuden yli-intendentin puolelle kaiken vanhan -aateliston. Sitten hän kysyi seuralaisensa mielipidettä siitä, minkä -verran la Vallièren oli suvaittava saada vaikutusvaltaa. Hän kiitti ja -laittoi vieruskumppaniansa, sai hänet päästään pyörälle. Hän vihjaili -tälle niin monia salaisuuksia, että Colbert hetkiseksi pelkäsi -joutuneensa ihan paholaisen kanssa tekemisiin. Herttuatar osoitti -hänelle välillisesti, että hän piti vallassaan tämänpäiväistä Colbertia -niinkuin oli vallinnut eilistä Fouquetia. Ja kun intendentti -yksinkertaisesti kysyi häneltä, mistä syystä hän niin vihasi -yli-intendenttiä, vastasi vanha vehkeilijätär: - -"Minkätähden te itse vihaatte häntä?" - -"Madame", selitti Colbert, "politiikassa voivat järjestelmän -eroavaisuudet tuottaa vastakohtaisuutta miesten kesken. Herra Fouquet -on minusta näyttänyt kehittävän sellaista järjestelmää, joka vastustaa -kuninkaan todellisia etuja." - -Vanha rouva keskeytti hänet: - -"Enpä enää puhukaan teille herra Fouquetista. Kuninkaan matka Nantesiin -tekee sen tarpeettomaksi. Herra Fouquet on minulle mennyttä miestä, ja -teille samaten." - -Colbert ei vastannut mitään. - -"Nantesista palatessaan", jatkoi herttuatar, "kuningas -- nykyään vain -veruketta etsien -- huomaa valtiosäätyjen esiintyneen pahasti, tehneen -liian vähän uhrauksia. Säädyt sanovat, että verot ovat liian raskaita -ja että valtionvarain hoito on saattanut maan rappiotilaan. Kuningas -käy käsiksi yli-intendenttiin, ja silloin..." - -"Ja silloin?" tiedusti Colbert. - -"Oh, hän joutuu silloin julkiseen epäsuosioon. Eikö se ole teidänkin -mielipiteenne?" - -Colbert loi herttuattareen silmäyksen, joka tuntui lausuvan: -- Jos -Fouquet joutuu ainoastaan epäsuosioon, niin se ei ole teidän vikanne. - -"On tietysti välttämätöntä", kiirehti rouva de Chevreuse huomauttamaan, -"että teidän asemanne on aivan selvillä, herra Colbert. Näettekö ketään -kuninkaan ja itsenne välissä Fouquetin kukistamisen jälkeen?" - -"En käsitä", kierteli toinen. - -"Ymmärrätte minua piankin. Mihin teidän kunnianhimonne tähtää?" - -"En ole kunnianhimoinen." - -"Hyödytöntä sitten on suistaa vallasta yli-intendenttiä. Turhaa -vaivaa." - -"Minulla on ollut kunnia huomauttaa teille, madame..." - -"Niin, kyllä, kuninkaan edun harrastuksesta; mutta puhukaamme toki -omastannekin." - -"Minun etunani on kunnostautua hänen majesteettinsa asioissa." - -"No, suoraan kysyen, tuhoatteko herra Fouquetin vai ettekö? Vastatkaa -jo kiertelemättä." - -"Minä en tuhoa ketään, madame." - -"En sitten ymmärrä, minkätähden olette niin kalliista hinnasta ostanut -minulta ne herra Mazarinin kirjeet. En enää käsitä, miksi näytittekään -niitä kuninkaalle." - -Colbert katseli herttuatarta hämmästyneenä ja lausui väkinäisesti: - -"Madame, vielä vähemmän minä kykenen käsittämään, että te niistä rahat -saatuanne moititte minua ostokseni huonosta käyttämisestä." - -"Pitäähän edes tahtoa halunsa mukaisesti, jollei kykenisikään siihen, -mitä tahtoo", sanoi vanha herttuatar. - -"Siinä sitä ollaan", virkahti Colbert tämän heltymättömän -johdonmukaisuuden voittamana. "Ette kykene, -- mitä? Sanokaa." - -"Tunnustan, etten tosiaan pysty tekemään kuninkaan luona eräitä -vaikutuksia tehottomiksi." - -"Ja ne taistelevat herra Fouquetin puolesta? Mitä voimia ne ovat? -Malttakaahan, minä autan teitä arvaamisella." - -"Tehkää se." - -"La Vallière?" - -"Oh, hänellä ei ole suurtakaan merkitystä, hän kun ei tunne asioita -eikä ole toimekas luonteeltaan. Herra Fouquet on häntä kyllä -mielistellyt." - -"Rahaministeriä puolustaessaan hän siis helposti tulisikin syyttäneeksi -itseään, eikö niin?" - -"Kaiketikin." - -"Sanoistanne päättäen oli toinenkin vaikutus tuntumassa?" - -"Huomattavasti." - -"Leskikuningattaren välitys kenties?" - -"Niin, hänen majesteettinsa leskikuningatar tuntee herra Fouquetia -kohtaan heikkoutta, joka osoittautuu varsin haitalliseksi hänen -pojalleen." - -"Älkää luulko niin", virkkoi vanha rouva hymyillen. - -"Kah, olenhan sitä niin useasti kokenut!" vakuutti Colbert -epäuskoisesti. - -"Entiseen aikaan?" - -"Vielä ihan äskenkin, madame, -- Vauxissa. Hän se pidätti kuninkaan -vangituttamasta herra Fouquetia." - -"Ihminen ei ole ainiaan samaa mieltä, herra intendentti. Mitä -kuningatar on saattanut tahtoa hiljakkoin, se ei kenties enää tänään -ole hänen kantansa." - -"Kuinka niin?" kysyi Colbert ihmeissään. - -"Syyn selittäminen ei kuulu tähän." - -"Se on päinvastoin hyvin tärkeätä, sillä jos olisin varma siitä, etten -pahastuttaisi hänen majesteettiaan leskikuningatarta, en enää ollenkaan -arvelisi." - -"No, olettehan kaiketi tekin kuullut puhuttavan suuresta -salaisuudesta?" - -"Salaisuudesta?" - -"Sanokaa sitä miksi hyvänsä. No, leskikuningatar kammoaa kaikkia niitä, -jotka ovat tavalla tai toisella olleet osallisia asian ilmituloon, ja -niihin tietysti kuuluu herra Fouquet." - -"Voisi siis olla varma leskikuningattaren myöntymyksestä?" sanoi -Colbert. - -"Tulinhan juuri hänen majesteettinsa luota, ja hän vakuutti minulle -sitä." - -"Kai sitten, madame." - -"Minulla on enemmänkin takeita: tunnette ehkä herra Fouquetin -lähimmistä ystävistä erään herra d'Herblayn, joka muistaakseni on -piispa?" - -"Vannesin piispa." - -"No, leskikuningatar tavoittaa tarmokkaasti kiinni tuota herra -d'Herblayta, joka niinikään tuntee sen salaisuuden." - -"Vai niin!" - -"Niin tarmokkaasti, että jos hänet ilmoitettaisiin kuolleeksikin, -tahdottaisiin pää vakuudeksi siitä, että se ei puhuisi." - -"Haluaako leskikuningatar sitä?" - -"Siitä on nimenomainen määräys annettu." - -"Herra d'Herblayta siis etsiskellään, madame?" - -"Oh, tiedämmehän kyllä hyvin, missä hän on." - -Colbert katseli herttuatarta. - -"Sanokaa, madame." - -"Hän on Belle-Isle-en-Merillä." - -"Herra Fouquetin alueella?" - -"Niin juuri." - -"Hänet siepataan!" - -Oli herttuattaren vuoro hymyillä. - -"Älkää uskoko sitä kovin helpoksi", varoitti hän; "hänen kiinniottoansa -ei kannata mennä lupaamaan." - -"Kuinka niin, madame?" - -"Herra d'Herblay ei ole niitä miehiä, jotka korjataan talteen milloin -vain mieli tekee." - -"Hän on muka ilmetty kapinallinen?" - -"Oh, me edellisen sukupolven niskuripuolueen edustajat olemme kaiken -ikämme esiintyneet kapinoitsijoina, ja kuitenkin näette, että meitä ei -ole siepattu kiinni, vaan että me päinvastoin auttelemme muiden -sieppaamisessa." - -Colbert tähtäsi vanhaan herttuattareen säikkyneen silmäyksen, mutta -lausui melkein ylvään lujasti: - -"Ei ole enää se aika, jolloin alamaiset voittivat kunniasijoja -sotimisella Ranskan kuningasta vastaan. Jos herra d'Herblay uhkaa -valtakunnan turvallisuutta, niin hän kuolee mestauslavalla. Olkoon se -jollekulle mieleen tai ei, se ei merkitse meille paljonkaan." - -Tämä Colbertin suussa harvinainen _meille_ pani herttuattaren -kotvaseksi miettimään. Ihmeekseen hänen täytyi tunnustaa nousevalla -valtiomiehellä olevan enemmän luontumusta suuruuteen kuin hän oli -ottanut lukuun. - -Colbert oli saanut takaisin ylemmyytensä keskustelussa ja tahtoi sen -säilyttääkin. - -"Te pyydätte minun toimintaani tuon herra d'Herblayn vangitsemiseksi, -madame?" virkkoi hän. - -"Minäkö? En pyydä teiltä mitään." - -"Luulin vain, madame; mutta olkoon sinänsä, koska erehdyin. Kuningas ei -ole vielä puhunut asiasta mitään." - -Herttuatar pureskeli kynsiään. - -"Ja kehno saalishan tuommoinen piispa olisikin!" jatkoi Colbert. -"Tuskinpa kannattaisi minun puuttua puuhiin pikku juonittelijan -tähden." - -Herttuattaren viha paljastui. - -"Leskikuningatarhan pitää häntä tärkeänä", sanoi hän, "ja tietysti -hänen majesteetillaan on perusteita käsitykseensä. Ja onhan herra -d'Herblay epäsuosioon joutuvan mahtimiehen ystävä." - -"Hoo, sehän ei itsessään vaikuta asiaan!" arveli Colbert. "Ainoastaan -kuninkaan vihollista voisi tavoittaa voimakeinoilla. Tämä tuntunee -teistä ikävältä?" - -"En sano mitään." - -"Te tahdotte nähdä hänet teljetyksi vankilaan, Bastiljiin esimerkiksi?" - -"Uskon salaisuuden olevan paremmassa kätkössä Bastiljin muurien takana -kuin Belle-Islen varustuksissa." - -"Voinhan puhua asiasta kuninkaan kanssa hänen esittääkseen kantansa." - -"Sitä selitystä odotellessanne Vannesin piispa livahtaa tiehensä, -monsieur. Minä tekisin samaten." - -"Minne hän pakenisi! Eurooppa on meidän puolellamme." - -"Hän kyllä aina löytää turvansa, monsieur. Näkee hyvin, että te ette -tiedä, mikä hän oikein on miehiään. Te ette tunne herra d'Herblayta, -te ette ole tuntenut Aramista. Hän oli yksi niistä neljästä -muskettisoturista, jotka edesmenneen kuninkaan aikana vapisuttivat -kardinaali Richelieuta ja holhoushallituksen päivinä tuottivat suurinta -huolta hänen ylhäisyydelleen de Mazarinille." - -"Mutta miten hän selviytyisi, ellei hänellä ole ihan omaa valtakuntaa, -madame?" - -"Jos hän pelastuakseen tarvitsee valtakunnan, monsieur, niin hänellä on -sekin määrättävissään." - -"Mutta kun kerran osoitatte niin suurta harrastusta hänen -pakohankkeensa ehkäisemiseksi, niin voinhan pitää huolta siitä, että -hän ei pääse mihinkään." - -"Belle-Isle on linnoitettu, herra Colbert, ja juuri hänen -suunnitelmiensa mukaan." - -"Vaikka hän ryhtyisi Belle-Islea puolustamaankin, ei se silti ole -valloittamaton, ja jos Vannesin arvoisa piispa saarretaan sinne, on hän -mennyttä miestä, madame." - -"Saatte olla aivan varma siitä, monsieur, että leskikuningatar tuntee -syvää kiitollisuutta kaikesta innosta, jota hänen asiassaan osoitatte, -ja toimittaa teille siitä suurenmoisen hyvityksen. Mutta mitä saan -hänelle siis sanoa toimenpiteistänne tuon miehen suhteen?" - -"Että minä otatan hänet kiinni millä hinnalla hyvänsä ja suljetan hänet -sellaiseen tyrmään, mistä ei kuulu hisaustakaan maailmalle." - -"Hyvä on, herra Colbert; voimme nyt sanoa, että olemme tästä hetkestä -alkaen tehneet vankan liiton, te ja minä, ja että minä olen kaikin -puolin teidän käytettävissänne." - -"Minä päinvastoin asetun teidän palvelukseenne, madame. Eikö tuo ritari -d'Herblay oikeastaan ole Espanjan vakoojia?" - -"Parempikin." - -"Salainen lähettiläs?" - -"Arvatkaa vielä korkeammalta." - -"Malttakaas... kuningas Filip III on kiihkomielinen, -- olisiko hän... -Filip III:n rippi-isä?" - -"Vielä korkeammassa asemassa." - -"_Mordieu_!" huudahti Colbert elähtyen kiroamaan hienon rouvan kuullen, -leskikuningattaren vanhan ystävän seurassa; "hän on siis jesuiittien -kenraali?" - -"Nyt taisitte osata oikeaan", vastasi herttuatar. - -"Hohoi, madame, siinä tapauksessa se mies syöksee meidät kaikki tuhoon, -ellemme me ennätä edelle, ja siinä onkin pidettävä kiirettä!" - -"Se oli minun mielipiteeni, monsieur, mutta en rohjennut sitä teille -lausua." - -"Ja meidän onnemme oli, että hän suuntasi hyökkäyksensä valtaistuinta -vastaan eikä käynyt välittömästi meidän kimppuumme." - -"Mutta painakaa mieleenne, herra Colbert, että herra d'Herblay ei -koskaan lannistu ja että hän yrityksensä rauettua aloittaa uudestaan. -Jos häneltä on tilaisuus oman kuninkaan luomiseen mennyt pilalle, niin -hän ennemmin tai myöhemmin nostattaa toisen, jonka pääministeriksi te -varmastikaan ette tule." - -Colbert rypisti uhkaavasti silmäkulmiaan. - -"Uskon vankilan järjestävän tämän asian meitä molempia tyydyttävällä -tavalla, madame", hän sanoi. - -Herttuatar hymyili. - -"Jos tietäisitte", hän huomautti, "kuinka monta kertaa Aramis on -päässyt vankilasta!" - -"Oh", vakuutti Colbert, "kyllä pidämme varalla, ettei hän tällä kertaa -enää jätä sitä asuntoa." - -"Mutta ettekö siis kuunnellut, kun vastikään sanoin hänen kuuluvan -niihin neljään voittamattomaan, joita Richelieu pelkäsi? Ja silloin ei -muskettisoturien yhtymällä ollut nykyisiä etujaan: rahoja ja -kokemusta." - -Colbert puri huultansa. - -"Luovumme vankilan ajatuksesta", hän sanoi hiljaa. "Toimitamme säilyn, -josta voittamatonkaan ei ilmesty esiin!" - -"Hyvä on, liittolaisemme!" kiitti herttuatar. "Mutta alkaapa jo olla -myöhä; emmekö lähdekin kotiin?" - -"Sitä mieluummin, madame, kun minulla on valmistuksia tehtävinä, -lähteäkseni kuninkaan matkalle." - -"Pariisiin!" huusi herttuatar ajajalle. - -Vaunut kääntyivät Saint-Antoinen esikaupunkia kohti, kun nyt oli -syntynyt sopimus, joka määräsi kuoleman omaksi Fouquetin viimeisen -esitaistelijan, Belle-Islen viimeisen puolustajan, Marie Michonin -aikaisimman ystävän ja herttuattaren uusimman vihollisen. - - - - -243. - -Kaksi jokialusta. - - -D'Artagnanin juuri päästyä taipaleelle Fouquetkin oli matkalla, ja -hänen ystäviensä harras huolenpito lisäsi hänen joutuisuutensa -kaksinkertaiseksi. - -Tämän retken tai oikeammin sanoen paon ensimmäisiä hetkiä häiritsi -alituinen pelko, aiheenaan kaikki pakolaisen takana huomatut -ratsastajat ja ajopelit. Sillä eihän ollut otaksuttavaa, että Ludvig -XIV, jos hän tahtoi päästä tähän saaliiseen käsiksi, salli hänen -livahtaa rauhassa tiehensä. Nuori leijona oli jo haistanut riistan, ja -hänellä oli kyllin kiihkeitä ajokoiria käytettävissään. - -Mutta vähitellen kaikki huolestus haihtui. Kiirehtimisellään -yli-intendentti sai niin paljon etumatkaa, että todennäköisesti kukaan -ei kyennyt häntä enää saavuttamaan. Menettely, johon ystävät olivat -saaneet hänet ryhtymään, näytti perin luontevalta. Lähtihän hän -Nantesiin kuningasta tapaamaan, ja matkan ripeyskin vain todisti hänen -intoaan. - -Hän saapui menehdyksissä, mutta rauhoittuneena Orléansiin, -missä edeltäpäin ratsastaneen kuriirin toimesta löysi soman -kahdeksansoutuisen aluksen odottamassa. Nämä gondolin muotoiset, -leveähköt ja raskaanlaiset jokipurret sisälsivät pienen ylimmän -laivankannen tapaan katetun suojan ja peräpäässä telttakajuutan; niillä -hoidettiin siihen aikaan liikennettä Orléansin ja Nantesin välillä -Loire-virtaa pitkin. Tämä meidän päivinämme pitkä matka tuntui silloin -miellyttävämmältä ja mukavammalta kuin ison valtatien kievarikyyti -pienillä ratsuhevosilla tai kehnoissa, tärskyvissä vaunuissa. - -Fouquet astui purteen, joka lähti heti liikkeelle. Tietäen, että heillä -oli kunnia kuljettaa raha-asiain yli-intendenttiä, soutajat ponnistivat -parhaansa mukaan, sillä taikasana _raha-asiat_ sai heidän silmissään -kangastamaan hyvän palkkion, jonka he tahtoivat osoittaa -ansainneensakin. Alus kiiti Loiren laineilla. Oli mitä ihanin ilma; -nouseva aurinko purppuroi maisemat, esittäen joen kaikessa kuulakassa -kirkkaudessaan. Virta ja soutajat kuljettivat Fouquetia niinkuin siivet -kantavat lintua. Hän saapui Beaugencyn edustalle ilman mitään -vastuksia. - -Fouquet toivoi pääsevänsä kaikkein ensimmäisenä Nantesiin. Siellä hän -tapaisi huomattavat arvohenkilöt ja hankkisi itselleen tukea -valtiopäiväin tärkeimmistä jäsenistä. Hän tekisi itsensä -välttämättömäksi, mikä niin ansiokkaalle miehelle oli helppoa, ja -viivyttäisi onnettomuutta, ellei kykenisikään sitä kokonaan torjumaan. - -"Sitäpaitsi", puhui hänelle Gourville, "Nantesissa arvaatte tai -arvaamme vihollistenne aikeet. Pidämme hevoset varalla pujahtaaksemme -sokkeloiseen Poitouhun, aluksen varattuna purjehtimaan merelle. Ja kun -kerran olette ulapalla, tarjoo Belle-Isle teille koskemattoman -turvasataman. Näettekin muuten, että kukaan ei teitä vaani, että kukaan -ei meitä seuraa." - -Tuskin oli hän lopettanut lauseensa, kun keksittiin etäällä joen mutkan -takana myötävirtaan viilettävän mahtavan aluksen takila. Tämän -jokialuksen nähdessään Fouquetin soutajat päästivät kummastuksen -huudon. - -"Mikä on?" kysyi Fouquet. - -"On ihan ihme ja kumma, monseigneur", vastasi aluksen päällikkö, "että -tuo pursi kiitää kuin myrskytuuli." - -Gourville hätkähti ja nousi yläkannelle paremmin nähdäkseen. - -Fouquet ei hievahtanut, mutta hän sanoi Gourvillelle hillityn -epäluuloisena: - -"Katsohan toki, mitä se on, ystäväiseni." - -Alus oli juuri ehtinyt esille polvekkeen takaa. Se liukui niin -nopeasti, että sen vanaveden nähtiin kimaltelevan valkoisena -kuohujuovana auringonsäteissä. - -"Onpas se vauhtia!" hoki laivuri; "on totta vieköön! Kai siitä -maksetaan hyvin. En luullut", lisäsi hän, "että puuairot voisivat -kiidättää vinhemmin kuin omamme; mutta toisin nuo tuolla todistavat -minulle." - -"Mikäs siinä!" huudahti eräs soutajista. "Heitä on kaksitoista ja meitä -vain kahdeksan." - -"Kaksitoista!" ihmetteli Gourville. "Kaksitoista soutajaa? Mahdotonta!" - -Kahdeksaa useampaa soutajaa ei jokialuksessa ollut koskaan -edes kuningas käyttänyt. Tämä kunnia oli osoitettu herra -yli-intendentillekin pikemmin kiireen vuoksi kuin arvonannosta. - -"Mitä se merkitsee?" sanoi Gourville, yrittäen eroittaa jo näkyvän -telttakatoksen alta matkustajat, joita tarkinkaan silmä ei vielä olisi -voinut tuntea. - -"On maar niillä hoppu, sillä kuningas se ei ole", tuumasi laivuri. - -Fouquetia puistatti. - -"Mistä näette, että se ei ole kuningas?" kysyi Gourville. - -"Ensiksikin siitä, että heillä ei ole valkoista liljalippua, jota -kuninkaan laiva aina käyttää." - -"Ja kuningas siellä ei voi tulla siitäkään syystä, Gourville", -huomautti herra Fouquet, "että hänen majesteettinsa oli vielä eilen -Pariisissa." - -Gourville vastasi yli-intendentille katseella, joka merkitsi: -- -Olittehan siellä itsekin. - -"Ja mistä näkee, että heillä on kiire?" hän lisäsi voittaakseen aikaa. - -"Siitä, monsieur", selitti aluksen päämies, "että niiden on täytynyt -lähteä paljon myöhemmin meitä ja että ne kuitenkin ovat jo -kintereillämme." - -"Noh", virkkoi Gourville, "mistä tiedätte, että he eivät ole lähteneet -vasta Beaugencystä tai Niortista?" - -"Emme ole nähneet mitään noin vankkaa purtta ainakaan tällä puolen -Orléansin. Sen täytyy tulla sieltä, monsieur, ja se pitää kiirettä." - -Herra Fouquet ja Gourville vaihtoivat silmäniskun. Laivuri huomasi -tämän levottomuuden. Gourville kiirehti kääntämään asian toiseksi. - -"Joku ystävä", sanoi hän, "joka on lyönyt vetoa saavansa meidät kiinni. -Voittakaamme veto, älkäämmekä antako itseämme tavoittaa." - -Laivuri avasi suunsa vastatakseen, että se oli mahdotonta, mutta -silloin Fouquet lausui ylväästi: - -"Jos joku tahtoo meidät saavuttaa, antakaamme hänen tulla." - -"Voisi koettaa, monseigneur", ehdotti laivuri arasti. "Hei, pojat, -tarmokkaasti! Antakaa uida!" - -"Ei", esti Fouquet, "pysähdyttäkää päinvastoin kokonaan." - -"Mielettömyyttä, monseigneur", keskeytti Gourville kumartuen -kuiskaamaan hänen korvaansa. - -"Pysähdyttäkää kokonaan!" toisti Fouquet. - -Kahdeksan airoa kääntyi huopaamaan, ja alus seisahtui äkkiä. - -Toisen aluksen kahdeltatoista soutajalta tämä liike jäi aluksi -huomaamatta, sillä he kiidättivät purttaan niin vimmatusti, että se -tuotapikaa saapui musketinkantaman päähän. Fouquet näki huonosti, -päivän kilo häikäisi Gourvillen silmiä; ainoastaan laivuri tottuneella, -luonnonvoimia vastaan kamppaillessa terästyneellä katseellaan eroitti -selvästi naapurialuksen matkustajat. - -"Minä näen ne!" huudahti hän. "Niitä on kaksi." - -"Minä en näe mitään", sanoi Gourville. - -"Kyllä heidät pian eroitatte; muutamat aironvedot tuovat heidät -kahdenkymmenen askeleen päähän meistä." - -Mutta laivurin ennustus ei toteutunut; jäljessä tuleva alus matki -Fouquetin käskemää liikettä, ja sensijaan että olisi saavuttanut -otaksutut ystävänsä se rutosti pysähtyi keskelle virtaa. - -"Tätä en enää ollenkaan käsitä!" päivitteli laivuri. - -"Enkä minä", yhtyi Gourville. - -"Te, joka näette niin hyvin sen matkustajat", puuttui puheeseen -Fouquet, "koettakaa heitä hiukan kuvailla meille, kippari, ennenkuin -ajaudumme heistä liian loitolle." - -"Luulin nähneeni heitä kaksi", vastasi mies, "mutta telttakatoksen alla -onkin enää vain yksi." - -"Millainen hän on?" - -"Ruskea, harteva, lyhytkaulainen mies." - -Pilvenhattara liukui sinitaivaalla ja verhosi tällä hetkellä auringon. - -Gourville, joka yhä tähysteli suojaten kädellään silmiänsä, kykeni -eroittamaan etsimänsä ja hyppäsi yhtäkkiä yläkannelta komeroon, missä -Fouquet häntä odotti. - -"Colbert!" hän virkahti liikutuksesta värisevällä äänellä. - -"Colbert!" toisti Fouquet. "Oh, sepä on omituista; mutta ei, se on -mahdotonta!" - -"Minä tunnen hänet, sanon teille, ja hänkin puolestaan tunsi minut niin -hyvin, että hän juuri poistui peräsuojaan. Ehkä kuningas lähettää hänet -meitä palauttamaan." - -"Siinä tapauksessa hän laskisi luoksemme eikä pysyttelisi paikoillaan. -Mitä hän siellä tekee?" - -"Pitäneekö meitä silmällä, monseigneur?" - -"Minä kammoan epävarmuutta", huudahti Fouquet. "Laskekaamme suoraan -häntä kohti." - -"Oi, monseigneur, älkää sitä tehkö! Alus on täynnä aseellista väkeä." - -"Hän siis vangitsisi minut, Gourville? Miksi hän ei sitten tule?" - -"Monseigneur, ei ole teidän arvonne mukaista mennä edes turmaanne -vastaan." - -"Mutta suvaita itseäni vaaniskeltavan kuin pahantekijää?" - -"Mikään ei todista, että teitä väijytään, monseigneur. Olkaa -malttavainen." - -"Mitä siis on tehtävä?" - -"Älkää pysähtykö. Te kiiditte niin nopeasti vain totellaksenne -innokkaasti kuninkaan käskyjä. Tehkää vauhti kaksinkertaiseksi. Ken -elää, näkee!" - -"Oikein. Eteenpäin!" huudahti Fouquet. "Koska tuolla pysytään tyynesti -paikoillaan, niin ottakaamme me vauhtia." - -Laivuri antoi merkin, ja Fouquetin soutajat ryhtyivät jälleen työhönsä -kaikella rivakkuudella, mitä saattoi odottaa levähtäneiltä miehiltä. -Tuskin oli jokialus edennyt satasen syltä, kun toinen, kahdentoista -miehen soutama, samaten lähti liikkeelle. Tätä kilpajuoksua kesti koko -päivän, alusten välimatkan pitenemättä tai lyhenemättä. - -Tämän nähdessään Fouquet tunsi vaaran uhkaavan lähellä, ja hänen -äänensä värähti ennustavalta, kun hän aivan hiljaa virkkoi: - -"Kah, Gourville, mitä sanoinkaan viimeisellä ateriallamme kotona? -Käynkö turmaani kohti vai enkö?" - -"Oi, monseigneur!" - -"Eivätkö nämä kaksi alusta, jotka seuraavat toisiaan niin kiihkeästi -kuin jos herra Colbert ja minä kilpailisimme soutupalkinnosta Loirella, -esitä meidän molempain uraa, ja etkö luule, Gourville, että toinen -niistä tekee haaksirikon Nantesissa?" - -"Ainakin se on vielä epävarmaa", väitti Gourville. "Te esiinnytte -valtiopäivillä, osoitatte, mikä mies olette. Kaunopuheisuutenne ja -nerokkuutenne asiain johdossa ovat teille kilpenä ja miekkana, joilla -kykenette puolustautumaan, ellette voittamaan. Bretagnelaiset eivät -teitä ollenkaan tunne, mutta kun he joutuvat pariinne, on peli teidän. -Haa, varokoon herra Colbert tasapainoaan, sillä hänen purtensa on yhtä -suuressa kumoutumisen vaarassa kuin teidänkin! Molemmat rientävät -nopeasti, hänen vielä joutuisammin kuin teidän; saa nähdä, kumpi -ensiksi ehtii haaksirikkoon." - -Fouquet tarttui Gourvillen käteen. - -"Ystävä", virkkoi hän, "kaikki on jo selvää. Muista puheenpartta: -'Etummaiset edellä menevät.' Katso, Colbert varoo perille asti -sivuuttamasta minua! Hän tietää olla viisas." - -Rahaministeri oli oikeassa; molemmat alukset pysyivät väijytyskannalla -Nantesiin saakka. - -Kun yli-intendentti astui maihin, Gourville kuitenkin toivoi hänen -voivan heti tavoittaa turvapaikkaa ja toimituttaa vaihtohevoset -varalle. Mutta rantaan poikettaessa jälkimmäinen alus jo solui -edellisen viereen, ja Colbert lähestyi tervehtimään Fouquetia niin -silmäänpistävän kunnioittavasti, että uteliaita katsojia alkoi heti -keräytyä ympärille. - -Fouquet säilytti ryhtinsä täydellisesti; hän tunsi, että hänellä -suuruutensa viimeisinä hetkinä oli velvollisuuksia itseään kohtaan. Hän -tahtoi kaatua niin korkealta, että kukistuessaan murskaisi jonkun -vihollisensa. Colbert oli saapuvilla -- sitä pahempi Colbertille. - -Astuessaan häntä kohti vastasikin yli-intendentti hänelle ominaisella -korskealla silmien siristyksellä. - -"Mitä! Tekö se olette, herra Colbert?" - -"Esittääkseni teille nöyrän tervehdykseni, monseigneur", vastasi tämä. - -"Tulitteko te tuossa aluksessa?" - -Hän osoitti mahtavaa kaksitoistasoutuista. - -"Tulin, monseigneur." - -"Kahdellatoista soutajalla?" ihmetteli Fouquet. "Se on ylellistä, herra -Colbert! Hetkiseksi luulin, että siinä matkusti leskikuningatar tai -kuningas." - -"Monseigneur..." änkytti Colbert punastuen. - -"Se matka käy kalliiksi niille, jotka sen maksavat", jatkoi Fouquet. -"Mutta te olette nyt siis saapunut. Minä, jolla oli vain kahdeksan -soutajaa, ennätin kuitenkin edellä." - -Ja hän käänsi intendentille selkänsä, jättäen hänet epätietoiseksi, -olivatko jälkimmäisen aluksen koukuttelut tosiaankin pysyneet -edelliselle huomaamattomina. Ainakaan hän ei suonut kilpailijalleen -tyydytystä, että olisi ilmaissut mitään pelänneensä. - -Tästä yrmeästä ravistuksesta huolimatta Colbert ei nolostunut, vaan -vastasi: - -"Minä en kulkenut nopeasti, monseigneur, syystä että pysähdyin joka -kerta kun tekin hiljensitte vauhtia." - -"Ja miksi sen teitte, herra Colbert?" huudahti Fouquet ärtyneenä tästä -halpamaisesta rohkeudesta. "Kun teillä oli parempi alus kuin minulla, -miksi ette yhtynyt minuun tai mennyt ohitseni?" - -"Kunnioituksesta", virkkoi intendentti, kumartaen maahan asti. - -Fouquet nousi vaunuihin, jotka kaupunki tietämättömästä syystä ja -käsittämättömällä tavalla hänelle lähetti, ja ajoi Nantesin -kaupunginpalatsiin suuren ihmisjoukon seuraamana, joka jo oli usean -päivän kuhissut liikkeellä säätyjen kokoontumista odottaen. - -Tuskin oli hän asettunut huoneisiinsa, kun Gourville lähti varaamaan -hevosia Poitiersin ja Vannesin tielle sekä purtta Paimboeufin matkaa -varten. Hän toimitti nämä eri tehtävät niin salavihkaa, niin vireästi -ja säästelemättömästi, että Fouquet, jolla juuri oli kuumekohtauksensa, -ei koskaan olisi ollut lähempänä pelastustaan, ellei sattuma -- -inhimillisten suunnitelmien mahtava mullistaja -- olisi tullut väliin. - -Kaupungilla levisi aamuyöstä huhu, että kuningas läheni hyvin -joutuisasti postihevosilla ja oli saapumassa kymmenen tai kahdentoista -tunnin kuluttua. Hänen majesteettiaan odotteleva kansa iloitsi -nähdessään muskettisoturit, jotka olivat vastikään saapuneet -päällikkönsä herra d'Artagnanin kanssa. Heidät sijoitettiin -palatsilinnaan, jonka kaikille pääoville heitä asettui kunniavartioksi. - -Kohtelias d'Artagnan pistäysi kellon lähestyessä kymmentä -yli-intendentin luo, esittääkseen hänelle kunnioittavan tervehdyksensä, -ja vaikka ministerillä oli kuume, vaikka hän kärsi ja oli hien -valelema, tahtoi hän vastaanottaa upseerin, joka ihastui tästä -kunniasta kuten heidän keskustelustaan saamme nähdä. - - - - -244. - -Muskettisoturi vihjailee. - - -Fouquet oli vielä makuulla, niinkuin elämään kiintynyt mies -mahdollisimman visusti säästelee tätä olemassaolon haurasta kudelmaa -maailman korjaamattomalta repeilyltä. - -D'Artagnan ilmestyi kamarin kynnykselle ja sai yli-intendentiltä hyvin -sydämellisen tervehdyksen. - -"Hyvää huomenta, monseigneur", vastasi muskettisoturi. "Miten jaksatte -matkanne jälkeen?" - -"Varsin hyvin, kiitos." - -"Entä kuume?" - -"Siitä en kyllä vielä ole päässyt. Lääkitsenkin tässä itseäni, kuten -näette; heti Nantesiin tultuani keitätin itselleni yrttiuutetta." - -"Ihan aluksi pitää yhä nukkua, monseigneur." - -"Eh, _corbleu_, hyvä herra d'Artagnan, mielellänihän nukkuisin..." - -"Mikä estää?" - -"No, te ensiksikin." - -"Minäkö! Oh, monseigneur...!" - -"Tietenkin. Ettekö taas tule kuninkaan nimessä?" - -"Kautta taivaan, monseigneur", vastasi muskettisoturi, "jättäkää nyt -kuningas sikseen! Sinä päivänä, jona tulen tarkoittamallanne kuninkaan -asialla, minä en kiusaannuta teitä jännityksellä. Te näette silloin -käteni kouraisevan miekankahvaa ohjesäännön mukaisesti ja kuulette heti -ensi silmänräpäyksessä minun lausuvan juhlamenoihin sovellutetulla -äänellä: 'Monseigneur, kuninkaan nimessä vangitsen teidät!'" - -Fouquet väkisinkin hätkähti, kun vilkkaan gascognelaisen äänenpaino oli -niin luontevasti mukautunut ajateltuun osaan. Toimenpiteen jäljittely -oli melkein yhtä tyrmistyttävä kuin todellinen pidätys. - -"Lupaatteko minulle sen avonaisuuden?" virkahti yli-intendentti. - -"Kunniasanallani! Mutta uskokaa minua, siitä ei nyt ole kysymys." - -"Miten johdutte siihen käsitykseen, herra d'Artagnan? Minä arvelen ihan -päinvastoin." - -"En ole kuullut puhuttavan mistään", vastasi d'Artagnan. - -"Hm, hm!" epäili Fouquet. - -"Minun täytyy uskoa, että kuningas ei voi olla pohjaltaan tuntematta -kiintymystä noin miellyttävään valtiomieheen." - -Fouquet irvisti. - -"Entä herra Colbert?" hän sanoi. "Onko hänkin mielestänne samassa -määrin kiintynyt minuun?" - -"Hänestä en mene sanomaan", vastasi muskettisoturi. "Siinä on -poikkeuksellinen mies! On mahdollista, että hänellä on teitä vastaan -pahaakin kaunaa, mutta, _mordioux_, orava kykenee toki varomaan -tarhakäärmettä, kun vain tahtoo." - -"Te puhutte minulle ihan ystävän tavoin", sanoi Fouquet, "ja totisesti -en ole eläissäni tavannut toista noin älykästä ja yleväluontoista -miestä!" - -"Suvaitsette niin sanoa", vastasi d'Artagnan. "Oletteko odottanut tätä -päivää lausuaksenne minulle sellaisen kohteliaisuuden?" - -"Me olemme sokeita", jupisi Fouquet. - -"Äänenne käy käheäksi", huomautti d'Artagnan. "Juokaapas lääkettänne, -monseigneur." - -Mitä sydämellisimmän ystävällisesti hän ojensi uutekuppia, jonka -Fouquet otti herttaisella hymyllä kiittäen. - -"Tällaista tapahtuu vain minulle", haastoi muskettisoturi äskeiseen -palaten. "Olen kuluttanut kymmenen vuotta nenänne edessä teidän -vieritellessänne kultatynnyreitä; teillä oli neljän miljoonan -vuositulot, minua ette koskaan huomannut, mutta nyt näette minun olevan -maailmassa, juuri kun..." - -"Kun olen kukistumassa", keskeytti Fouquet. "Se on totta, rakas herra -d'Artagnan." - -"Sitä en aikonut sanoa." - -"Ajattelitte sitä vain. No, jos kukistun, niin uskokaa sanani -- en -sitten enää vietä päivääkään sanomatta itsekseni päätäni takoen: -'Hupsu, hupsu, älytön kuolevainen! Sinulla oli herra d'Artagnan -saatavissa, ja sinä et häntä käyttänyt etkä häntä rikastuttanut!'" - -"Te olette minulle ylenpalttisen suosiollinen", sanoi kapteeni; "mutta -aivan ihastunut minäkin olen teihin!" - -"Vieläkin mies, joka ei yhdy Colbertiin!" sanoi yli-intendentti. - -"Onpa tuo Colbert iskeytynyt teihin! Hän on teille pahempana vaivana -kuin kuumeennekaan." - -"No, siihen on syynsä. Ajatelkaa meidän suhdettamme." - -Ja Fouquet kertoi, miten Colbert oli teeskentelevästi vartioinut häntä -virralla. - -"Eikö se ole häviöni selvin merkki?" hän kysyi lopuksi. - -D'Artagnan oli käynyt totiseksi. - -"Siihen suuntaan", myönsi hän. "Niin, tämä kuulostaa pahalta, kuten -herra de Tréville sanoi." - -Ja hän tähtäsi älykkään ja merkitsevän silmäyksen rahaministeriin. - -"Eikö ole niin asia, että asemani on ratkaistu? Kuningas tietysti -tahtoi saada minut Nantesiin, ollakseni eristettynä Pariisista, missä -minulla on niin paljon kannattajia, ja samalla hän ottaa haltuunsa -Belle-Islen?" - -"Missä herra d'Herblay on", lisäsi d'Artagnan. - -Fouquet kohotti päätänsä. - -"Mitä minuun tulee", jatkoi d'Artagnan, "niin voin yhä vakuuttaa -teille, että kuningas ei ole virkkanut mitään minulle teitä vastaan." - -"Todellako?" - -"Kuningas kyllä määräsi minut lähtemään Nantesiin; minun ei pitänyt -asettua mihinkään yhteyteen herra de Gesvresin kanssa." - -"Hän on ystäviäni." - -"Herra de Gesvresin kanssa, niin, monseigneur", jatkoi muskettisoturi, -jonka silmät eivät herjenneet haastamasta toista kieltä kuin huulet. -"Ohjeenani oli ottaa mukaani prikaati muskettisotureita, -- hiukan -liikanaista varustelua näin rauhallisena aikana." - -"Prikaati?" äännähti Fouquet kohoutuen toisen kyynärpäänsä varaan. - -"Yhdeksänkymmentäkuusi ratsumiestä, niin, monseigneur, -- samaa määrää -käytettiin de Chalaisin, de Cinq-Marsin ja Montmorencyn -vangitsemistilaisuuksissa." - -Fouquet heristi korviansa, vaikka nuo sanat lausuttiin tavallisena -jutteluna. - -"Ja sitten?" hän kysyi. - -"Kaikenlaisiahan merkityksettömiä ohjeita sain, kuten linnan jokaisen -täkäläisen asunnon vartioimisesta ennen kuin herra de Gesvres asettaisi -oville omia miehiään. Ystävänne väkeä ei tahdottu vaivata -vahtipalveluksella." - -"Entä minun varalleni", huudahti Fouquet, "mitä määräyksiä?" - -"Ei pienintäkään sanaa, mikä koskisi teitä, monseigneur." - -"Herra d'Artagnan, on kysymyksessä kunniani ja ehkä henkeni -pelastaminen! Ettehän harhaannuttaisi minua?" - -"Minäkö!... ja missä tarkoituksessa? Ettehän nähdäkseni ole -minkäänlaisessa vaarassa. Ajopeleistä ja aluksista vain on pikku -järjestysmääräys vielä, mutta sellaiset seikat eivät kuulu teihin." - -"Mikä se on, kapteeni? Mikä se on?" - -"Ka, hevosia ja aluksia ei saa päästää poistumaan Nantesin piiristä -ilman kuninkaan allekirjoittamaa passia." - -"Taivaan vallat, mutta..." - -D'Artagnan puhkesi nauramaan. - -"Se on voimassa vasta kuninkaan tultua Nantesiin; näette siis, että -asia ei mitenkään koske teitä, monseigneur." - -Fouquet vaipui mietteisiin; d'Artagnan ei ollut huomaavinaan hänen -tuumitteluansa. - -"Uskoakseni teille ohjeitteni laadun olen tietysti kiintynyt teihin ja -halukas osoittamaan teille, että teitä vastaan ei suunnitella mitään", -lisäsi muskettisoturi. - -"Niin tietenkin", mukasi Fouquet hajamielisenä. - -"Sehän selviää, kun ajattelee järjestelyä kokonaisuudessaan", selitti -kapteeni, jonka katseet yhä puhuivat hartaasti omaa kieltänsä. -"Ensiksikin on palatsilinna asetettu erityisen ja ankaran vartioinnin -alaiseksi. Te asutte täällä; tunnetteko näitä paikkoja?... Ka, -todellinen vankila, monseigneur! Herra de Gesvres, jolla on kunnia -kuulua ystäväpiiriinne, on joutunut syrjään... Kaupungin portit ja -satamaväylät suljetaan passittomilta heti kun kuningas saapuu... -Tiedättekös, herra Fouquet, että jollen nyt puhuisi teidänlaisellenne -miehelle, joka olette valtakunnan ylimpiä arvohenkilöitä, vaan -jollekulle levottomalle ja omia hankkeitaan hautovalle sielulle, niin -tämäpä ei olisi terveellistä lavertelua! Olisin tullut toimittaakseni -sievän tilaisuuden, jos tuollaisen miekkosen tekisi mieli livahtaa -liikkeelle! Ei järjestyksenvalvojia, ei vartiosotilaita, ei mitään -määräyksiä; vesitie vapaa, maantie avoin, itse d'Artagnanilta voisi -tahtoa hevosia lainaksi! Tämän täytyy rauhoittaa mieltänne, herra -Fouquet, sillä kuningas ei olisi jättänyt minua näin itsenäiseksi, jos -hänellä olisi ollut pahaa mielessä. Olenkin siten täydellisesti teidän -käytettävissänne; pyytäkää minulta mitä suinkin haluatte, ja -vastavuoroon soisin vain, että sanoisitte minulta terveiset Aramikselle -ja Portokselle, jos satutte ensin käväisemään Belle-Islellä, kuten -teillä on oikeus tehdä ihan kursailemattomasti, suotta siekailematta, -aivan yöpuvussanne niinkuin nyt olette." - -Niin sanoen muskettisoturi kumarsi syvään, loi vielä älykkään suopean -silmäyksen yli-intendenttiin, peräytyi ovelle ja katosi. - -Hän ei ollut vielä pylväseteisen portailla, kun Fouquet suunniltaan -kiihtyneenä tarttui soittokellon nuoraan ja huusi: - -"Hevoseni! Alukseni!" - -Kukaan ei vastannut. - -Yli-intendentti puki itse ylleen mitä käsiinsä sai. - -"Gourville!... Gourville!..." hän kutsui sujauttaessaan kellon -taskuunsa. Ja soittokello sai taas hälyttää, Fouquetin hokiessa: -"Gourville!... Gourville!..." - -Gourville ilmestyi huohottaen ja kalpeana. - -"Lähtekäämme, lähtekäämme!" huusi yli-intendentti heti kun näki hänet. - -"Myöhäistä!" änkkäsi ystävä. - -"Myöhäistäkö? Miksi?" - -"Kuunnelkaa!" - -Palatsilinnan edustalta kuului torvien toitotusta ja rumpujen pärinää. - -"Mitä nyt, Gourville?" - -"Kuningas on tullut, monseigneur." - -"Kuningas?" - -"Hän on rientänyt hillittömällä vauhdilla, revähdyttänyt hevosia ja -voittanut lasketusta ajasta kahdeksan tuntia." - -"Me olemme hukassa!" mutisi Fouquet. "Kunnon d'Artagnan, puhuitpa -minulle liian myöhään!" - -Samassa kuningas todella ehtikin kaupunkiin; vallinsarvelta kajahti -tykinlaukaus, ja siihen vastattiin vartiolaivasta virralta. - -Fouquet rypisti kulmiaan, kutsui kamaripalvelijansa ja laittautui -hoviasuun. Ikkunastaan hän kaihtimien takaa näki kansanjoukon hyörinän -ja lukuisan saattueen, joka oli pysytellyt valtiaansa mukana ties -millä tavoin. Hänen majesteettinsa johdettiin komeuden keskellä -palatsilinnaan; Fouquet näki hänen laskeutuvan satulasta porttilehterin -alla ja supattavan jotakin d'Artagnanille, joka oli pidellyt -jalustinta. - -Kuninkaan mentyä sisälle holvista muskettisoturi suuntasi askeleensa -Fouquetin huoneistoa kohti, mutta verkkaan, peräti vitkallisesti, -alinomaa pysähtyen puhuttelemaan väkeänsä, joka oli asettunut kujaksi; -olisi voinut luulla, että hän vartavasten kulutti aikaa asiallansa. -Fouquet avasi pihanpuolisen ikkunansa, sanoakseen hänelle jotakin. - -"Hei!" huudahti d'Artagnan havaitessaan hänet; "te olettekin vielä -huoneissanne, monseigneur!" - -Ja tämä _vielä_ valaisi Fouquetille lopullisesti, kuinka täpäräksi -muskettisoturi oli tiennyt tilanteen, äsken antaessaan tärkeitä -tietojansa ja neuvojaan. - -"Hyvä Jumala, niin, monsieur", vastasi yli-intendentti huoaten; -"kuninkaan saapuminen keskeytti eräät suunnitelmani." - -"Ahaa! Tiedätte kuninkaan tulleeksi?" - -"Minä näin hänet; ja tällä kertaa te kai pistäydytte luokseni hänen -käskystään?..." - -"Kuulustamaan vointianne, monseigneur, ja pyytämään teitä hänen -majesteettinsa puheille, ellei terveydentilanne tee sitä -mahdottomaksi." - -"Heti paikalla, herra d'Artagnan, ihan heti." - -"Ka, hitto!" sanoi kapteeni; "nyt kuninkaan tultua ei täällä saakaan -liikuskella vapaasti; ohjesääntö hallitsee kaikkia, teitä ja minuakin." - -Fouquet huokasi vielä kerran, astui vaunuihinsa -- ollen niin peräti -heikkona -- ja läksi päärakennuksen portaiden eteen, seuralaisenaan -muskettisoturien kapteeni, jonka huomaavaisuus ei tällä kertaa ollut -vähemmän peloittava kuin se vastikään oli ollut lohdullinen ja -reipastuttava. - - - - -245. - -Miten kuningas Ludvig XIV esiintyi vaivaisessa osasessaan. - - -Fouquetin astuessa vaunuista Nantesin palatsilinnan pääovella häntä -lähestyi joku kansanmies syvään kumartaen ja antoi hänelle kirjeen. - -D'Artagnan tahtoi estää häntä puhuttelemasta rahaministeriä ja viittasi -hänet poistumaan, mutta tiedonanto oli jo jätetty asianomaiselle. -Fouquet avasi kirjeen; d'Artagnan huomasi valtiomiehen kasvojen samassa -ilmaisevan epämääräistä pelästystä. - -Fouquet pisti paperin salkkuun, joka hänellä oli kainalossaan, ja nousi -portaita kuninkaan huoneisiin. Tornin jokaiseen asuinkertaan -laitetuista pienistä ikkunoista näki Fouquetin kintereillä asteleva -d'Artagnan kirjeentuojan vilkuvan ympärilleen torilla ja antavan -merkkejä muutamille henkilöille, jotka hävisivät viereisille kaduille, -sitten kun itse olivat toistaneet samat viittaukset. - -Fouquet jätettiin hetkiseksi odottamaan jo ennemmin puheena olleelle, -pieneen käytävään päättyvälle parvekkeelle. Käytävän päähän oli -kuninkaan työhuone järjestetty. D'Artagnan siirtyi yli-intendentin -edelle, jota hän tähän asti oli kunnioittavasti seurannut, ja meni -kuninkaan kabinettiin ilmoittamaan. - -"No?" kysyi Ludvig XIV hänet huomatessaan, heittäen paperien -peittämälle pöydälle ison, vihreän kankaan. - -"Käsky on pantu toimeen, sire." - -"Ja Fouquet?" - -"Herra yli-intendentti tuli mukanani", vastasi d'Artagnan. - -"Johdettakoon hänet kymmenen minuutin kuluttua luokseni", sanoi -kuningas, viitaten d'Artagnania poistumaan. - -Tämä lähti ulos, mutta tuskin oli hän ehtinyt käytävälle, jonka -toisessa päässä Fouquet odotti, kun kuninkaan kello kutsui hänet -takaisin. - -"Eikö hän hämmästynyt?" kysyi Ludvig. - -"Kuka, sire?" - -"_Fouquet_", sanoi kuningas mutkattomasti; se töykeä puheentapa -varmensi muskettisoturien kapteenin epäluuloja. - -"Ei, sire", vastasi hän. - -"Hyvä." - -Ja toistamiseen Ludvig lähetti d'Artagnanin luotansa. - -Fouquet ei ollut hievahtanut parvekkeelta, jonne opas oli hänet -jättänyt. Hän luki uudelleen näin kuuluvaa kirjelappuaan: - - 'Teitä vastaan juonitellaan jotakin. Kenties ei rohjeta itse - linnassa; se tapahtuisi siis palatessanne huoneisiinne. - Muskettisoturit ovat saartaneet asunnon. Älkää menkö sinne; - valkoinen hevonen odottaa teitä puuistutusten takana.' - -Fouquet oli tuntenut Gourvillen käsialan ja innon. Jotta paperi ei -mahdollisen onnettomuuden häntä kohdatessa saattaisi uskollista ystävää -vaaraan, yli-intendentti repi kirjeen palasiksi, jotka siroitteli -tuuleen lehterin pilariaidakkeen yli. D'Artagnan yllätti hänet -viimeisten hiutaleitten leijuessa ilmaan. - -"Monsieur", virkkoi hän, "kuningas odottaa teitä." - -Ministeri astui rohkeasti pieneen käytävään, missä herrat de Brienne ja -Rose työskentelivät; kreivi de Saint-Aignan istui pienellä tuolilla -samassa käytävässä ja näkyi odottelevan käskyjä, haukotellen -kuumeisesta kärsimättömyydestä, miekka jalkojen välissä. - -Fouquetista tuntui omituiselta, että nämä tavallisesti niin -huomaavaiset ja liehakoitsevat hovimiehet tuskin liikahtivat, kun hän, -yli-intendentti, meni ohitse. Mutta miten olisivatkaan he voineet -toisin kohdella miestä, jota kuningas enää nimitti vain Fouquetiksi? - -Hän kohotti päätänsä ja valmiina kaikkea uhmaamaan astui kuninkaan luo, -senjälkeen kun mainittu kello oli hänet majesteetille ilmoittanut. -Nousematta kuningas nyökäytti päätänsä ja virkkoi painokkaasti: - -"No, miten voitte, herra Fouquet?" - -"Minulla on kuumekohtaukseni", vastasi yli-intendentti, "mutta aina -olen valmiina kuninkaan palvelukseen." - -"Hyvä; säädyt kokoontuvat huomenna. Onko teillä puhe sepitettynä?" - -Fouquet katseli kuningasta hämmästyksissään. - -"Ei ole, sire", vastasi hän; "mutta minä pidän sen valmistamatta. Olen -kylliksi perillä asioista, jotta en joudu ymmälle. Minulla on vain yksi -kysymys tehtävänä; salliiko teidän majesteettinne?" - -"Olkaa hyvä." - -"Miksi teidän majesteettinne ei ole suvainnut Pariisissa ilmoittaa -pääministerillenne tästä tehtävästä?" - -"Te olitte sairas; en tahdo rasittaa liiaksi." - -"Ei koskaan työ, ei koskaan selittely rasita minua, sire, ja koska -hetki on tullut pyytääkseni selitystä kuninkaaltani..." - -"Oh, herra Fouquet! Mitä selitystä?" - -"Teidän majesteettinne aikomuksista minun suhteeni." - -Kuningas punastui. - -"Minua on paneteltu", jatkoi Fouquet innokkaasti, "ja minun täytyy -yllyttää kuninkaan oikeamielisyyttä tutkisteluun." - -"Tuon sanominen on hyvin tarpeetonta, herra Fouquet; minä tiedän mitä -tiedän." - -"Teidän majesteettinne ei voi tietää asioita, ellei niitä teille -sanota, ja minä en ole mitään puhunut, kun muut sitävastoin ovat -puhuneet monen monituiset kerrat..." - -"Mitä tuolla tarkoitatte?" kysyi kuningas kärsimättömänä lopettamaan -tämän kiusallisen keskustelun. - -"Käyn suoraan asiaan, sire, ja väitän erään henkilön kohtuuttomasti -vahingoittavan minua teidän majesteettinne silmissä." - -"Kukaan ei vahingoita teitä, herra Fouquet." - -"Se vastaus, sire, todistaa minulle, että olin oikeassa." - -"Herra Fouquet, minä en pidä syyttelystä." - -"Mutta kun itse on syytettynä!" - -"Olemme jo liiaksi puhuneet tästä asiasta." - -"Eikö teidän majesteettinne salli minun puolustautua?" - -"Toistan, että minä en syytä teitä." - -Fouquet astahti taaksepäin, tehden puolinaisen kumarruksen. - --- On varmaa, -- ajatteli hän, -- että kuningas on tehnyt päätöksensä. -Vain se, joka ei voi peräytyä, saattaa olla noin itsepintainen. Sulkea -silmänsä vaaralta tällä hetkellä olisi sokeutta; olla siitä -välittämättä olisi typeryyttä. - -Sitten hän jatkoi ääneen: - -"Kutsuiko teidän majesteettinne minut jotakin työtä varten?" - -"En, herra Fouquet, vaan antaakseni teille neuvon." - -"Minä odotan kunnioittavasti, sire." - -"Levätkää, herra Fouquet; älkää tuhlatko enemmälti voimianne. -Säätykokouksen istuntokausi tulee lyhyt, ja kun sihteerini ovat sen -lopettaneet, en tahdo sitten enää kahteen viikkoon puhuttavan -valtiollisista asioista Ranskassa." - -"Eikö kuninkaalla ole minulle mitään sanottavaa tästä -säätykokouksesta?" - -"Ei, herra Fouquet." - -"Minulle, raha-asiain yli-intendentille?" - -"Levätkää, pyydän; siinä kaikki, mitä minulla on teille sanottavaa." - -Fouquet puri huultansa ja painoi päänsä alas. Hän hautoi nähtävästi -jotakin rauhatonta ajatusta. Tämä levottomuus tarttui kuninkaaseenkin. - -"Oletteko pahoillanne, että teidän täytyy levätä, herra Fouquet?" -virkkoi hän. - -"Kyllä, sire; minä en ole tottunut lepoon." - -"Mutta te olette sairas; teidän on pidettävä huolta itsestänne." - -"Teidän majesteettinne mainitsi minulle huomenna pidettävästä -puheesta?" - -Kuningas ei vastannut; tämä äkillinen kysymys oli saanut hänet ymmälle. - -Fouquet tunsi tämän epäröimisen painon. Hän luuli lukevansa nuoren -ruhtinaan silmistä vaaran, jota hänen vastustelunsa jouduttaisi. - --- Jos ilmaisen pelkoa, -- hän ajatteli, -- olen mennyttä. - -Kuningas puolestaan joutui levottomaksi ainoastaan Fouquetin -epäileväisyydestä. -- Onko hän saanut vihiä jostakin? -- hän tuumi -itsekseen. - --- Jos hänen ensi sanansa on ankara, -- ajatteli Fouquet vielä, -- jos -hän ärtyy tai on ärtyvinään saadakseen verukkeen, niin miten tästä -selviydyn? Tehkäämme vieru loivemmaksi. Gourville oli oikeassa. - -"Sire", sanoi hän äkkiä, "koska teidän majesteettinne armollisesti -suvaitsee siinä määrin valvoa terveyttäni, että vapautatte minut -kaikesta työstä, niin ehkä saankin olla poissa huomisesta -valtioneuvoston istunnosta? Pysyisin koko päivän vuoteessani ja -pyytäisin kuningasta luovuttamaan minulle lääkärinne yrittämään jotakin -keinoa näitä tukalia kuumepuuskia vastaan." - -"Tapahtukoon niinkuin haluatte, herra Fouquet. Te saatte lomaa -huomiseksi, saatte lääkärin, tulette terveeksi." - -"Kiitos", virkkoi Fouquet kumartaen. Tehden päätöksensä hän virkkoi -sitten: "Enkö saa onnea viedä kuningasta kotiini Belle-Islelle?" - -Hän katsoi Ludvigia kasvoihin, tarkastaakseen sellaisen ehdotuksen -vaikutusta. Kuningas punastui vielä. - -"Sanoitte: _kotiini Belle-Islelle_?" hän huomautti koettaen hymyillä. - -"Niin kyllä, sire." - -"Mutta ettekö muista", jatkoi kuningas samaan leikkisään sävyyn, "että -lahjoititte Belle-Islen minulle?" - -"Sekin on totta, sire. Mutta kun ette sitä omaksunut, niin lähdette nyt -ottamaan sen haltuunne." - -"Kyllähän sen haluan saada." - -"Se oli muuten teidän majesteettinne aikomus yhtä hyvin kuin minunkin, -enkä osaisi sanoa teidän majesteetillenne, kuinka onnellinen ja ylpeä -olen ollut nähdessäni kuninkaan koko henkivartioston saapuvan -Pariisista tätä haltuunottamista varten." - -Kuningas sopersi, että hän ei ollut tuonut muskettisotureitaan vain -siltä varalta. - -"Oh, sen kyllä käsitän", tokaisi Fouquet innokkaasti. "Teidän -majesteettinne tietää liian hyvin, että on aivan riittävää tulla -yksinänne ratsuraippa kädessä, kukistaaksenne kaikki Belle-Islen -linnoitukset." - -"_Peste_", huudahti kuningas, "enhän tahdo, että ne kukistuvat, -- nuo -oivat varustukset, joiden rakentaminen on tullut niin kalliiksi. Ei, -jääkööt ne pystyyn hollantilaisia ja englantilaisia vastaan! Ette -arvaakaan, herra Fouquet, mitä minä Belle-Islellä haluan nähdä: tahdon -tutustua sieviin maalaisnaisiinne, tyttöihin ja vaimoihin, vainioihinne -ja hiekkarantoihinne. Minulle on kovin kehuttu teidän vasallittarianne, -jotka tanssivat niin hyvin ja ovat ihan hurmaavia helakanpunaisissa -hameissaan! Kah, näyttäkääpä heitä minulle." - -"Milloin teidän majesteettinne vain tahtoo." - -"Onko teillä mitään kulkuneuvoja? Lähtisimme huomenna, jos teille -sopii." - -Yli-intendentti tunsi iskun, joka ei ollut taitava, ja vastasi: - -"Ei, sire; en tiennyt teidän majesteettinne haluavan niin -kiireellisesti nähdä Belle-Isleä, joten en ole vielä varannut mitään." - -"Mutta joku alushan teillä sentään on?" - -"Minulla on viisi; mutta ne ovat kaikki joko Portissa tai -Paimboeufissa, ja niiden tavoittamiseen tai tännetoimittamiseen -tarvitaan vähintään vuorokausi. Lähetänkö liikkeelle kuriirin? Onko -minun se tehtävä?" - -"Odottakaa vielä; antakaa horkkanne loppua; olkoon huomiseen." - -"Se on oikein... Kuka tietää, vaikka meillä huomenna olisi muuta -mielessä", vastasi Fouquet ilman mitään epäilyä enää ja kovin kalpeana. - -Kuningas säpsähti ja ojensi kätensä kellonnuoraan, mutta Fouquet ehätti -edelle. - -"Sire", hän sanoi, "minulla on kuumetta ja vilunväreitä. Jos viivyn -vielä hetkenkään, saatan mennä tainnuksiin. Pyydän teidän -majesteetiltanne lupaa lähteä kätkeytymään peitteiden alle." - -"Te todellakin vavahtelette; se on surkeata nähdä. Menkää, herra -Fouquet, menkää. Minä lähetän tiedustamaan vointianne." - -"Teidän majesteettinne on ylen armollinen. Tunnin päästä voin jo paljon -paremmin." - -"Tahdon, että joku tulee teitä saattamaan", sanoi kuningas. - -"Kuten suvaitsette, sire; mielelläni nojaisin jonkun käsivarteen." - -"Herra d'Artagnan!" huusi kuningas soittaen kelloa. - -"Oh, sire", keskeytti Fouquet karmivasti nauraen, "te annatte minulle -muskettisoturien kapteenin saattajaksi kotiin? Hyvin epäilyttävä -kunnia, sire! Riittää tavallinen palvelija, pyydän." - -"Ja miksi, herra Fouquet? Herra d'Artagnan saattelee minua itseänikin!" - -"Niin, mutta kun hän saattaa teitä, sire, hän tekee sen teitä -totellakseen, kun sitävastoin..." - -"Niin?" - -"Jos minun on palattava asuntooni muskettisoturienne päällikön -seurassa, niin sanotaan, että vangitutatte minut." - -"Vangitutan?" toisti kuningas, kalveten enemmän kuin Fouquet itse. -"Vangitutan? Oh!..." - -"Kas, mitäpä ei sanottaisi!" jatkoi Fouquet yhä nauraen. "Ja löisin -vetoa, että on kyllin häijyjä ihmisiä pilantekoon sen johdosta." - -Tämä laukaus hämmennytti hallitsijan. Fouquet oli kyllin taitava tai -kyllin hyväonninen saattaakseen Ludvig XIV:n varomaan miettimänsä teon -paljastumista tällä tavoin. - -Sisään astuessaan d'Artagnan siis saikin käskyn toimittaa jonkun -muskettisoturin yli-intendentin saattajaksi. - -"Tarpeetonta", virkkoi Fouquet: "miekka kuin miekka, -- yhtä hyvin otan -Gourvillen, joka odottaa alhaalla. Mutta se ei estä minua nauttimasta -herra d'Artagnanin seurasta. Kovin mielelläni muuten näyttäisin -Belle-Islen hänelle, joka ymmärtää niin hyvin varustuksia." - -D'Artagnan kumarsi ymmärtämättä enää mitään koko hommasta. Fouquet -kumarsi vielä ja läksi rauhallisen verkkaisesti kuin huvikseen -kävellen. - -Päästyään ulos linnasta hän ajatteli: - --- Olen pelastettu! Niin, sinä saat nähdä Belle-Islen, kavala kuningas, -mutta vasta sitten kun minua ei siellä enää ole. - -Sitten hän hävisi. D'Artagnan oli jäänyt kuninkaan luo. - -"Kapteeni", sanoi hänen majesteettinsa, "te seuraatte herra Fouquetia -sadan askeleen päässä." - -"Kyllä, sire." - -"Hän palaa asuntoonsa. Te menette perässä." - -"Kyllä, sire." - -"Vangitsette hänet minun nimessäni ja suljette kuomivaunuihin." - -"Kuomivaunuihin? Hyvä." - -"Pitäen huolta, että hän ei tiellä voi puhella kenenkään kanssa tai -heitellä kirjelappusia kohtaamilleen henkilöille." - -"Hm, sepä on vaikeata, sire." - -"Eikä ole." - -"Anteeksi, sire, en voi tukehduttaa herra Fouqueta, ja jos hän haluaa -hengittää, en ryhdy sitä häneltä estämään ikkunain ja suojuskaihtimien -ummistamisella. Hän lennättelee vaunujen aukoista kaikkia mahdollisia -huutoja ja kirjeitä." - -"Se on otettu huomioon, herra d'Artagnan; ristikolla varustettu kuomi -poistaa molemmat mainitsemanne hankaluudet." - -"Rautaristikolla varustetut vaunutko?" huudahti d'Artagnan. "Mutta -sellaista ristikkoa ei tehdä vaunuihin puolessa tunnissa, ja teidän -majesteettinne kehoittaa minua heti lähtemään herra Fouquetin luo." - -"Niinpä tarvittavat vaunut ovatkin jo varalla." - -"Ah, se on eri juttu!" sanoi kapteeni. "Jos vaunut ovat valmiit, hyvä -on; tarvitsee vain saada ne liikkeelle." - -"Hevoset ovat jo valjastetut." - -"Ahaa!" - -"Ja ajaja odottaa keihäsmiesten kanssa linnan alapihalla." - -D'Artagnan kumarsi. - -"Minun on enää vain kysyttävä kuninkaalta, minne herra Fouquet -viedään." - -"Aluksi Angersin linnaan." - -"Hyvä on." - -"Saamme sitten nähdä." - -"Niin, sire." - -"Herra d'Artagnan, vielä sana: olette huomannut, että minä en tätä -Fouquetin vangitsemista varten käytä henkivartijoitani, ja siitä herra -de Gesvres joutuu vimmoihinsa." - -"Teidän majesteettinne ei käytä henkivartijoitanne", vastasi kapteeni -hiukan nöyryytettynä, "koska ette luota herra de Gesvresiin. Siinä se!" - -"Se merkitsee, monsieur, että minä luotan teihin." - -"Sen hyvin tiedän, sire! Ja turha on siitä tehdä numeroa." - -"Huomautin siitä vain senvuoksi, monsieur, että jos tästä hetkestä -lähtien tapahtuisi jotakin, -- jos herra Fouquet jonkun sattuman kautta -pääsisi livistämään... Sellaisia sattumia on nähty, monsieur..." - -"Oh, sire, sellaista on usein sattunut muille, vaan ei satu nyt -minulle." - -"Miten niin?" - -"Siksi, sire, että minä juuri tahdoin pelastaa herra Fouquetin..." - -Kuningas vavahti. - -"Koska", jatkoi kapteeni, "minulla oli siihen oikeus arvattuani teidän -majesteettinne suunnitelman ennen kuin vielä olitte siitä minulle -puhunut; ja koska herra Fouquet herätti harrastustani, olin silloin -vapaa osoittamaan myötätuntoani häntä kohtaan." - -"Tosiaan, monsieur, te ette suinkaan varmistuta minua -palveluksistanne!" - -"Jos olisin hänet silloin pelastanut, olisin ollut aivan viaton. -Sanonpa vielä, että olisin tehnyt hyvin, sillä herra Fouquet ei ole -paha mies. Mutta hän ei tahtonut; hänen kohtalonsa veti häntä -puoleensa; hän päästi vapauden hetken käsistään. Sitä pahempi! Nyt -minulla on määräykseni, minä tottelen näitä käskyjä, ja herra Fouquetia -voitte jo pitää vangittuna miehenä. Hän on Angersin linnassa, sinne jo -kuuluu herra Fouquet." - -"Hän ei ole vielä käsissänne, kapteeni!" - -"Se on minun asiani; kullakin alansa, sire. Mutta miettikäähän vielä -kerran. Aivan tosissanneko nyt vangitutatte herra Fouquetin, sire?" - -"Niin, tuhat kertaa niin!" - -"Kirjoittakaa siis." - -"Tässä on." - -D'Artagnan luki määräyksen, kumarsi kuninkaalle ja poistui. - -Parvekkeelta hän näki Gourvillen, joka iloisin ilmein suuntasi -askeleensa herra Fouquetin asuntoa kohti. - - - - -246. - -Valkoinen ja musta hevonen. - - --- Sepä kummallista, -- ajatteli kapteeni. -- Gourville noin iloisena -laukkaamassa pitkin katuja, vaikka on melkein varmaa, että herra -Fouquet on vaarassa, -- vaikka on melkein varmaa, että juuri -herra Gourville ilmoitti hänelle siitä äsken kirjelapulla, jonka -yli-intendentti repi palasiksi parvekkeella, viskaten ne tuuliajolle. -Gourville hykerteli käsiään, hän on siis tehnyt jotakin sukkelaa. Mistä -Gourville tulee? Gourville tulee Rue aux Herbesiltä. Minne se katu vie? - -D'Artagnan tarkkasi linnan vallitsemien talojen harjain yli katujen -uurtamia juovia, ikäänkuin olisi katsellut topografista pohjakaavaa, -- -se vain erona, että hengettömän ja litteän, tyhjän ja aution paperin -asemesta tämä elävä kartta sai tehoa liikkeistä, huudoista ja ihmisten -ja esineiden varjoista. - -Kaupungin piirin ulkopuolella levisi vehmaita kenttiä Loiren -rantamille, näköjään tavoitellen purppurahohteista taivaanrantaa, johon -vetten sini ja rämeiden tumma rehevyys kyntivät vakoja. - -Heti tulliportilta haarautui kaksi valkoista tietä eri suuntiin kuten -jättiläiskäden haritetut sormet. - -D'Artagnan, joka parvekkeen poikki astuessaan oli yhdellä silmäyksellä -koonnut katseeseensa koko tämän näköalan, johtui Rue aux Herbesin -linjaa pitkin tänne toisen tien päähän. - -Vielä askel, ja hän oli laskeutumassa parvekkeen portaita torniin, -mennäkseen hakemaan rautaristikolla varustetut vaununsa ja ajaakseen -Fouquetin asunnolle. Mutta juuri kun hän oli jälleen astumaisillaan -porraskäytävään, sattui hänen huomionsa kiintymään tuolla tiellä -etääntyvään pisteeseen. - --- Mikähän tuo on? -- tuumi muskettisoturi. -- Juokseva hevonen, -varmaankin karannut. Pistelee aikamoista laukkaa! - -Liikkuva piste poikkesi tieltä mallasviljelmille. - --- Valkoinen hevonen, -- jatkoi kapteeni, joka oli eroittanut tummaa -pohjaa vasten hohtavan värin, -- ja satulassa onkin ratsastaja. Joku -poikanen, jonka hevonen on janoissaan ja kirmaa hänen kanssaan suorinta -tietä juottopaikalle. - -Nämä salamannopeat, näköhavainnon kanssa samanaikaiset mietelmät oli -d'Artagnan jo unohtanut laskeutuessaan portaiden ensimmäisiä askelmia. - -Muutamia paperihiutaleita näkyi askelmilla, paistaen tummuneelta -kivipinnalta. - --- Kas, kas! -- päätteli kapteeni. -- Tuossa on muutamia herra -Fouquetin repimän kirjeen palasia! Miesparka, hän uskoi salaisuutensa -tuulelle, mutta tuuli ei siitä enää välitä, vaan tuo sen kuninkaalle. -Todellakin sinä olet, Fouquet-rukka, onnettomuuden leikkipallo! Peli ei -ole tasaväkinen; onni on sinua vastaan. Ludvig XIV:n tähti himmentää -omasi; tarhakäärme on oravaa voimakkaampi tai taitavampi. - -Alas astuessaan d'Artagnan otti käteensä tuollaisen paperipalan. - --- Gourvillen pientä käsialaa! -- tuumi hän, tarkastaen kirjeen -siekaletta. -- Enpä erehtynyt. - -Ja hänen silmäänsä osui sana _valkoinen_. - -"Kah!" äännähti hän. Ja hän tarkasti toista jätettä, mutta sille ei -ollut piirretty kirjaintakaan. Kolmannessa palassa oli sana _hevonen_. - -"_Valkoinen hevonen_", toisti hän kuin tavaileva lapsi. "Ai, hyvä -Jumala", huudahti epäilevä henki, "valkoinen hevonen!" - -Ja ruudinjyvän lailla, joka palaessaan laajenee satakertaisesti, -d'Artagnan ajatuksista ja epäluuloista paisuen vilisti nopeasti jälleen -parvekkeelle. - -Valkoinen hevonen juoksi, juoksi yhä Loirea kohti, jonka rannassa -häämöitti näköpiirin rajassa vesihuuruihin sekoittuneena pienoinen -keinuva purje. - --- Oh, oh! -- tuumi muskettisoturi. -- Vain pakeneva rientää tuollaista -vauhtia viljellyillä mailla. Ainoastaan joku Fouquet, joku rahamies -saattaa noin kiitää keskellä päivää valkoisen ratsun selässä... -Ainoastaan Belle-Islen herralla voi olla tuollainen kiire pelastumaan -rannikolle, vaikka tuuheat metsät tarjoisivat maalla suojaa... Ja -ainoastaan d'Artagnan kykenee tavoittamaan herra Fouquetin, jolla on -puolen tunnin etumatka ja joka ehtisi veneeseensä ennen kuin tunti on -kulunut. - -Muskettisoturi antoi kiireisen käskyn toimittaa rautaristikkovaunut -erääseen metsikköön kaupungin ulkopuolelle. Hän valitsi parhaan -hevosensa, hyppäsi satulaan ja karautti Rue aux Herbesille; siirtymättä -kuitenkaan Fouquetin kulkemalle tielle hän nelisti heti Loiren rantaa -pitkin varmana siitä, että hän täten voittaisi taipaleella kymmenen -minuuttia ja suuntien leikkauspisteessä saavuttaisi pakolaisen, joka ei -voinut pelätä takaa-ajoa tältä puolelta. - -Kilpajuoksun innosta ja vainoojan levottomuudesta kiihoittuen kuin -metsästyksessä tai sodassa yllätti Fouquetille niin leppeä ja -hyvänsuopa d'Artagnan itsensä hurjistumassa ja melkein verenhimoiseksi -tulemassa. Melkoisen tovin hän ratsasti keksimättä enää valkoista -hevosta. Hänen kiihkonsa alkoi kääntyä raivostukseksi, hän epäili -itseään, hän jo otaksui, että Fouquet oli painunut maanalaiselle tielle -tai vaihtanut valkoisen hevosensa johonkin noista mainioista, tuulen -nopeudella kiitävistä mustista, joiden terhakkaa keveyttä d'Artagnan -niin monta kertaa oli Saint-Mandéssa ihaillut ja kadehtinut. - -Pieksevän tuulen pusertaessa kyyneleitä hänen silmistään, satulan -polttaessa ja kannusten iskuista kiljahtelevan hevosen lennättäessä -sateena hienoa hiekkaa ja someroa taakseen, d'Artagnan tällaisina -hetkinä kohosi jalustimissa, ja näkemättä mitään virralla, -havaitsematta mitään puiden siimeksessä, hän tähysteli kuin mieletön -ilmaan. Hän oli vimmastua hulluksi. Saaliinhimonsa puuskassa hän -haaveili ilmaratoja -- seuraavan vuosisadan keksintöjä, -- hän muisteli -Daidaloksen laajoja siipiä, joiden avulla tämä oli pelastunut Kreetan -vankiloista. - -Käheä huokaus puhkesi hänen huuliltaan. Naurunalaiseksi joutumisen -pelossa hän toisteli: - --- Minä, minäkö? Minäkö olisin antanut jonkun Gourvillen vetää itseäni -nenästä!... Sanottaisiin, että käyn vanhaksi, sanottaisiin, että olen -ottanut miljoonan lahjukset päästääkseni Fouquetin pakenemaan. - -Ja taas hän upotti molemmat kannuksensa hevosen kupeisiin; hän oli -karauttanut lieuen parissa minuutissa. Yhtäkkiä hän erään laidunmaan -syrjässä pensasaitojen takana keksi valkoisen hahmon, joka näyttäytyi, -hävisi ja vihdoin pysyi näkyvissä jollakin korkeammalla kohdalla. - -D'Artagnan vavahti ilosta, ja hänen mielensä kirkastui heti. Hän pyyhki -otsaltaan tihkuvaa hikeä, hellitti polvensa, joiden puristuksesta -vapautuessaan hevonen hengitti syvempään, ja kiristäen ohjaksista hän -hillitsi tarmokkaan eläimen -- ihmismetsästykseen osallisen toverinsa --- vauhtia. Hänellä oli nyt aikaa katsastella asemaa. - -Yli-intendentti oli hengästyttänyt valkoisen ratsunsa pehmeällä maalla. -Hän tunsi tarvetta päästä kovemmalle kamaralle ja oikaisi suorassa -suunnassa maantielle päin. - -D'Artagnanin tarvitsi vain laskettaa suoraan rintaharjanteen alla, joka -suojasi hänet vihollisensa katseilta. Tällä tavoin hän tielle -päästessään olisi pakolaisen kintereillä, joskaan ei enää kyennyt -katkaisemaan sitä häneltä. Vasta sitten syntyisi todellinen -kilpajuoksu; vasta siitä kamppailu alkaisi. - -D'Artagnan antoi hevosensa hengähtää keuhkojen täydeltä. Hän huomasi -yli-intendentin muuttavan raviksi; hänkin siis levähdytti ratsuaan. -Mutta kiire ei sallinut kumpaisenkaan pitkälti tyytyä tähän menoon. -Valkoinen hevonen ponnahti kiitämään kuin nuoli, koskettaessaan -kavioillaan vankempaa pohjaa. D'Artagnan hellitti ohjia, ja hänen musta -hevosensa kävi nelistämään. Molemmat seurasivat nyt samaa suuntaa; -tömistelyn kai'ut sekaantuivat toisiinsa, ja Fouquet ei ollut vielä -huomannut d'Artagnania. Mutta muskettisoturin poiketessa harjanteen -suojasta tielle hänen ratsunsa jymisteli kuin ukkonen ja sai kulkunsa -edelläkiitävän pakolaisen kuuluviin. Fouquet kääntyi; hän näki sadan -askeleen päässä takanaan hevosen kaulalle kumartuneen vihollisensa. Ei -ollut epäilemistäkään: kimalteleva hankkilus ja punainen päällysnuttu -ilmaisivat muskettisoturin. Fouquetkin hellitti ohjaksia, ja hänen -valkoinen hevosensa lisäsi kaksikymmentä askelta vastustajan ja itsensä -välille. - --- Oh, -- ajatteli d'Artagnan ahdistuneena, -- Fouquet ei vilistä -millään tavallisella hevosella. Tarkatkaamme! - -Ja pettämättömällä silmällään hän tutki huolellisesti ratsun -ravakkuuden laatua. Pyöreät lautaset, harva ja pitkä häntä, laihat -koivet, jäntevät kuin teräslangat, kaviot marmoria kovemmat. - -Hän kannusti omaansa, mutta välimatka pysyi samana. - -D'Artagnan kuunteli henkeään pidätellen: hän ei eroittanut -kuorskahdustakaan, ja kuitenkin hevonen halkaisi ilmaa. Musta hevonen -sensijaan alkoi korista kuin yskän kohtauksessa. - --- Perille on päästävä, vaikka ratsuni pakahtuisi, -- ajatteli -muskettisoturi. - -Ja hän alkoi kuolaimilla sahata eläinrukan suuta, samalla kun hänen -kannuksensa raatelivat sen verille raastettua ihoa. Hurjistuksissaan -hevonen voitti kaksikymmentä syltä matkaa ja saapui pistoolinkantaman -päähän Fouquetista. - --- Rohkeutta, -- tuumi muskettisoturi, -- rohkeutta! Ehkäpä valkoinen -hevonen uupuu; ja ellei ratsu kaadu, niin ratsastaja lopuksi sortuu. - -Mutta sekä hevonen että mies pysyivät pystyssä, voittaen taas -vähitellen matkaa. - -D'Artagnan päästi hurjan huudon, joka sai Fouquetin kääntymään, mutta -hänen ratsunsa kiihtyi yhä. - -"Mainio hevonen, vimmastunut ratsastaja!" murisi kapteeni. "Halloo, -_mordioux_, herra Fouquet, halloo! Kuninkaan käskystä!" - -Fouquet ei vastannut. - -"Kuuletteko minua?" karjui d'Artagnan, hevosensa juuri astuessa -harhaan. - -"_Pardieu_!" vastasi Fouquet lyhyeen, ja vauhti oli yhäkin vinhempi. - -D'Artagnan oli tulemassa hulluksi; veri nousi kiehuen hänen -ohimoihinsa, silmiinsä. - -"Kuninkaan lähettinä!" hän kiljaisi toisen kerran. "Pysähtykää, tai -pudotan teidät pistoolin laukauksella." - -"Tehkää niin", vastasi Fouquet yhä lentäen. - -D'Artagnan tempasi toisen pistoolinsa ja veti hanan vireeseen, toivoen -että lukon naksahdus pysähdyttäisi vihollisen. - -"Teillä on myöskin pistoolit", huusi hän; "puolustautukaa!" - -Fouquet kääntyi todellakin ääntä kohti, ja katsellen d'Artagnania -suoraan kasvoihin hän avasi oikealla kädellään nuttunsa, -pistoolikoteloihinsa koskematta. Heidän väliään oli kaksikymmentä -askelta. - -"_Mordioux_", kirosi d'Artagnan, "minä en rupea teitä teurastamaan! -Ellette tahdo tähdätä minuun, niin antautukaa! Mitäpä vankila sitten -on?" - -"Kuolen mieluummin", vastasi Fouquet; "silloin kärsin vähemmän." - -Huumaantuneena epätoivosta d'Artagnan heitti pistoolinsa tielle. - -"Minä tavoitan teidät elävältä", sanoi hän. - -Ja ihmeponnistuksella, johon vain tämä verraton ratsastaja kykeni, hän -sai hevosensa kymmenen askeleen päähän valkoisesta juoksijasta. Hän -ojensi jo kätensä siepatakseen saaliinsa. - -"Kuulkaa, surmatkaa minut! Se olisi inhimillisempää", ähkäisi Fouquet. - -"Ei, elävänä, elävänä!" jupisi kapteeni. - -Hänen hevosensa astui toistamiseen harhaan; Fouquetin ratsu pääsi -etääntymään. - -Tämä kahden hevosen kilpajuoksu oli jotakin ennen näkemätöntä. Ratsut -elivät vain ratsastajainsa tahdosta. Vimmattu laukka oli muuttunut -nopeaksi raviksi ja sittemmin tavalliseksi juoksuksi. Mutta kilpailu -pysyi yhtä jännittävänä näille kahdelle uupuneelle voimailijalle. -Suunniltaan joutunut d'Artagnan sieppasi toisen pistoolin ja tähtäsi -valkoista hevosta. - -"Hevoseenne, ei teihin!" hän huudahti Fouquetille. - -Ja hän ampui. Luoti osui hevosen säkään; raivokkaalla hyppäyksellä se -kavahti takajaloilleen. Samassa d'Artagnanin ratsu henkitoreissaan -sortui maahan. - --- Olen häväisty, -- ajatteli muskettisoturi, -- olen kurja nahjus. -"Jumalan tähden, herra Fouquet, heittäkää minulle toinen pistoolinne, -jotta ammun pääni puhki!" - -Fouquet alkoi jälleen kiitää. - -"Taivaan nimessä, armahtakaa!" karjui d'Artagnan. "Mitä ette tällä -hetkellä tahdo tehdä, sen teen itse ennen kuin tunti on kulunut. Mutta -tässä, tällä tiellä kuolisin uljaasti, kuolisin arvossapidettynä. -Tehkää minulle se palvelus, herra Fouquet!" - -Fouquet ei vastannut, vaan antoi hevosensa ravata edelleen. - -D'Artagnan läksi juoksemaan vihollisensa perässä. Yksitellen hän heitti -maahan hattunsa ja nuttunsa, jotka tuottivat hänelle hankaluutta, ja -sitten miekanhuotran, joka hakkasi hänen sääriään. Miekkakin kävi liian -raskaaksi hänen kädessään; hän paiskasi sen pois kuten huotrankin. - -Valkoinen hevonen rohisi; d'Artagnan pääsi lähemmäksi. Uupunut eläin -hiljentyi ravista pikku hölkkään, ja huimaus puistatti sen päätä; verta -purskui vaahdon mukana suusta. - -D'Artagnan teki epätoivoisen ponnistuksen, hyppäsi Fouquetia kohti ja -tarttui hänen sääreensä, lausuen katkonaisella, läähättävällä äänellä: - -"Vangitsen teidät kuninkaan nimessä. Murskatkaa pääni, niin olemme -kumpikin tehneet velvollisuutemme." - -Fouquet linkosi loitolle virtaan molemmat pistoolinsa, jotta d'Artagnan -ei voisi päästä niihin käsiksi, astui maahan ja virkkoi: - -"Olen teidän vankinne, monsieur. Tahdotteko ottaa käsivarteni, koska -olette pyörtymäisillänne?" - -"Kiitos", mutisi d'Artagnan, joka todellakin tunsi maan pettävän -jalkainsa alla ja taivaan luhistuvan päälleen. - -Ja hän kierähti hiekalle lopen hengästyneenä ja voimattomana. - -Fouquet astui alas jokiäyrästä, ammensi vettä hattuunsa, kostutteli -muskettisoturin ohimoita ja juoksutti jonkun raikkaan pisaran hänen -huultensa väliin. - -D'Artagnan kohottausi, katsellen ympärilleen etsivin, harhailevin -silmin. - -Hän näki Fouquetin polvistuneena, märkä hattu kädessä ja hymyillen -sanomattoman lempeästi. - -"Te ette ole paennut!" huudahti hän. "Oi, monsieur, oikea kuningas -uskollisuudessa, sydämeltään ja sielultaan ei ole Louvren Ludvig eikä -Sainte-Margueriten Filip, vaan se olette te, henkipatto ja tuomittu!" - -"Minä, joka tänään olen joutunut hukkaan vain yhden virheen vuoksi, -herra d'Artagnan." - -"Minkä, hyvä Jumala?" - -"Minun olisi pitänyt hankkia teidät ystäväkseni. Mutta mitä nyt teemme -Nantesiin palataksemme? Olemme sieltä hyvin kaukana." - -"Se on totta", myönsi d'Artagnan miettiväisenä ja synkkänä. - -"Valkoinen hevonen ehkä toipuu; se oli kerrassaan hyvä ratsu! Nouskaa -sen selkään, herra d'Artagnan; minä kävelen, kunnes olette levähtänyt." - -"Eläinrukka, haavoitettu poloinen!" surkutteli muskettisoturi. - -"Kyllä se juoksee, vakuutan teille, minä tunnen sen. Nouskaamme -mieluummin yhdessä selkään." - -"Koettakaamme", suostui kapteeni. - -Mutta tuskin olivat he kuormittaneet eläimen tällä kaksinkertaisella -taakalla, kun se horjahti, suoristausi jälleen ja astui muutamia -minuutteja, mutta hoippui uudestaan ja lysähti mustan hevosen viereen, -jonka luo se oli ehtinyt. - -"Menkäämme jalkaisin, kohtalo vaatii sitä; siitä tulee mainio kävely", -ehdotti Fouquet, pistäen käsivartensa d'Artagnanin kainaloon. - -"_Mordioux_!" huudahti tämä tuijottavin katsein, otsa rypyssä ja sydän -pakahtumaisillaan. "Häijy päivä!" - -He etenivät verkalleen neljä lieuea metsän laitaan, missä vaunut -saattajineen odottivat. - -Kun Fouquet näki tämän synkän kojeen, virkkoi hän d'Artagnanille, joka -loi silmänsä alas ikäänkuin häpeissään Ludvig XIV:n puolesta: - -"Tuo ei ole uljaan miehen keksintöä, kapteeni d'Artagnan, se ei ole -teidän hankkeitanne. Miksi nuo ristikot?" - -"Jotta te ette voisi heitellä kirjelappuja tielle." - -"Nerokasta!" - -"Mutta te voitte puhua, ellette voikaan kirjoittaa", huomautti -d'Artagnan. - -"Puhua teille!" - -"Niin... jos tahdotte." - -Fouquet mietti hetkisen; sitten hän katsahti kapteenia suoraan silmiin. - -"Vain yksi sana", virkkoi hän. "Talletatteko sen...?" - -"Kyllä sen teen." - -"Sanotteko sen, kelle tahdon?" - -"Minä sanon." - -"Saint-Mandé!" äännähti Fouquet hiljaa. - -"Hyvä. Kelle?" - -"Rouva de Bellièrelle tai Pélissonille." - -"Se hoidetaan." - -Vaunut vierivät Nantesin läpi ja kääntyivät Angersin tielle. - - - - -247. - -Suurmiehen seuraaja. - - -Kello oli kaksi ehtoopäivällä. Kärsimättömyyden kiusaama kuningas kulki -työhuoneensa ja parvekkeen väliä, toisinaan kurkistaen käytävänkin -ovesta, mitä hänen kirjurinsa puuhasivat. Viimeksi oli Colbert -istuutunut samalle paikalle, missä de Saint-Aignan oli viettänyt koko -aamupuhteen, ja jutteli hiljaisella äänellä de Briennen kanssa, kun -Ludvig kiivaasti avasi oven ja kysyi heiltä: - -"Mistä siinä on puhetta?" - -"Keskustelemme säätyjen ensimmäisestä istunnosta", vastasi de Brienne -nousten. - -"Vai niin!" sanoi kuningas ja käännähti takaisin huoneeseensa. - -Viitsi minuuttia myöhemmin soittokello kutsui Rosen, jolla nyt oli -tuntinsa. - -"Oletteko saanut valmiiksi ne jäljennökset?" kysyi hallitsija. - -"En vielä, sire." - -"Katsokaahan, onko herra d'Artagnan palannut." - -"Ei vielä, sire." - -"Kummallista!" mutisi kuningas. "Kutsukaa herra Colbert." - -Intendentti astui sisälle; hän oli jo tuntikausia odottanut tätä -hetkeä. - -"Herra Colbert", sanoi kuningas kiihkeänä, "olisi toki saatava -selville, mihin herra d'Artagnan on joutunut." - -"Mistä päin teidän majesteettinne tahtoo häntä etsittävän?" kysyi -Colbert tyynellä äänellään. - -"Eh, monsieur, ettekö tiedä, minne hänet lähetin?" vastasi Ludvig -närkkäästi. - -"Teidän majesteettinne ei ole sanonut sitä minulle." - -"On arvattavia asioita, monsieur, ja etusijassa teille." - -"Olen saattanut otaksua, sire; mutta minä en olisi sallinut ajatusteni -tehdä suoranaisia päätelmiä." - -Samassa hallitsijan ja virkamiehen keskustelun katkaisi paljon tuimempi -ääni kuin kuninkaan. - -"D'Artagnan!" huudahti kuningas ilostuen. - -Kalpeana ja raivostuneella päällä muskettisoturi tiukkasi kuninkaalta: - -"Sire, teidän majesteettinneko on antanut määräyksiä minun -muskettisotureilleni?" - -"Mitä määräyksiä?" oudoksui kuningas. - -"Herra Fouquetin asunnon suhteen?" - -"En ole käskenyt siinä kohden mitään erityistä", vastasi Ludvig. - -"Ahaa!" äännähti d'Artagnan viiksiään pureskellen. "En ole erehtynyt; -siinä oli tämä herra säätäjänä", ja hän viittasi Colbertiin. - -"Mistä säännöksestä on kysymys?" tiedusti kuningas. - -"Koko huoneiston mullistamisesta, herra Fouquetin palkollisten ja -virkailijain kovakouraisesta pidättämisestä, laatikoiden murtamisesta -auki, rauhallisen asunnon rumasta raastamisesta. _Mordioux_, se oli -villin riivaannusta!" - -"Monsieur!..." huudahti Colbert hyvin kalpeana. - -"Monsieur", keskeytti d'Artagnan, "ainoastaan kuninkaalla, kuuletteko, -ainoastaan kuninkaalla on oikeus käskeä minun muskettisotureitani; -mutta teiltä minä kiellän sellaisen komentamisen, ja sen sanon teille -hänen majesteettinsa edessä! Miekkaa kantavat aatelismiehet eivät ole -mitään tuhruksia, jotka pitävät kynää korvansa takana." - -"D'Artagnan, d'Artagnan!" jupisi kuningas. - -"Se on nöyryyttävää", pauhasi muskettisoturi; "sotilaani ovat -häväistyjä. Onko minun väkeni mitään huoveja tai nappiherrain -kätyreitä, _mordioux_!" - -"Mutta missä vika? Kertokaa!" sanoi kuningas käskevästi. - -"On sattunut semmoinen selkkaus, sire, että tämä herra, joka ei ole -kyennyt arvaamaan teidän majesteettiinne aikomuksia eikä siis ole -tiennyt herra Fouquetin vangitsemishetkestä, vaikka olikin -esimiehelleen teetättänyt tuon rautanakin, -- tämä herra on lähettänyt -herra Fouquetin asuntoon herra de Roncheratin toimittamaan -kotitarkastusta, jossa kaikki sisustus papereita pengottaessa on -käännetty ylösalaisin. Minun muskettisoturini pitivät taloa aamusta -saakka silmällä, minun saamieni ohjeitten mukaan. Millä oikeudella -heidät on panta tunkeutumaan sisälle, auttamaan raastamisessa, -joutumaan osallisiksi tottelemattomuudesta? _Mordioux_, kuningasta me -palvelemme, emmekä herra Colbertia!" - -"Herra d'Artagnan", lausui kuningas ankarasti, "muistakaa, että minun -läsnäollessani ei sovi tuolla tavoin kiivastella." - -"Olen toiminut kuninkaan hyväksi", selitti Colbert vavahtelevalla -äänellä; "kovaa on saada tällaista kohtelua teidän majesteettinne -upseerilta, ja ilman hyvitystä, kun olen velvollinen kunnioittavasti -pidättymään väittelystä hallitsijani edessä." - -"Kunnioittava pidättyminen", pauhasi d'Artagnan säkenöivin silmin, -"vaatii teitä ensiksi pitämään arvossa hänen määräysvaltaansa ja -juurruttamaan samaa kunnioitusta muihin. Jokainen valvomattoman vallan -välikappale edustaa sitä valtaa, ja kun kansa kiroaa iskevää kättä, -niin Jumala lukee syyn kuninkaan vastuulle, ymmärrättekö? Pitääkö -neljänkymmenen vuoden kohlujen ja verenvuodatuksen kovettaman soturin -antaa teille tämä opetus, monsieur? Pitääkö säälittelyn tulla minun -puoleltani ja julmuuden kuulua teille? Te olette pidättänyt, -kytkettänyt, suljettanut vankilaan viattomia." - -"Herra Fouquetin mahdollisia rikostovereita", tokaisi Colbert. - -"Kuka teille sanoo, että herra Fouquetilla on sellaisia kumppaneita tai -että hän itsekään on rikollinen? Ainoastaan kuningas tietää sen, hänen -oikeudenkäyttönsä ei ole sokeata. Kun hän käskee: 'pidättäkää, viekää -vankilaan ne ja ne', silloin totellaan. Älkää siis enää puhuko minulle -kunnioituksesta kuningasta kohtaan ja varokaa sanojanne, ettei niihin -sattumalta tuntuisi sisältyvän jotakin uhkausta, sillä kuningas ei anna -epäkelpojen palvelijain uhkailla niitä, jotka palvelevat häntä hyvin, --- ja jos minulla -- mistä Jumala varjelkoon! -- olisi niin kiittämätön -herra, niin toimittaisinpa omalla voimalla arvonantoa itselleni." - -Tämän sanottuaan d'Artagnan suoristausi ylpeästi paikalleen kuninkaan -työhuoneessa, leimuavin silmin, käsi miekankahvassa, värähtelevin -huulin, tekeytyen vielä paljon kiukkuisemmaksi kuin hän todellisuudessa -olikaan. - -Nöyryytettynä ja raivosta kiehuen Colbert kumarsi kuninkaalle ikäänkuin -pyytääkseen lupaa saada poistua. - -Korskeudessaan ja uteliaisuudessaan ristiriitaan joutuneena kuningas ei -vielä tiennyt, mille kannalle asettua. D'Artagnan näki hänen epäröivän. -Jäädä pitemmäksi aikaa alalleen olisi ollut virhe; oli päästävä -voitolle Colbertista, ja ainoana keinona oli kannustaa kuningasta niin -pikaisesti oikeaan kohtaan, että hänen majesteetilleen ei jäisi muuta -selviytymisen muotoa kuin valita kiistaajista toinen tai toinen. - -D'Artagnan siis kumarsi kuten Colbertkin. Mutta kuninkaan teki -ennen kaikkea mieli kuulla täsmällisiä ja seikkaperäisiä tietoja -yli-intendentin vangitsemisesta, oltuaan tästä jo hetkiseksi pahoin -huolissaan; hän käsitti, että d'Artagnanin närkästyttäminen olisi -viivyttänyt tätä jännittävää selvitystä vähintään neljännestunnilla, ja -niinpä Ludvig unohti Colbertin, jolla ei ollut mitään erityisempiä -uutisia kerrottavina: hän kutsui muskettisoturien kapteenia likemmäksi. - -"Ei, kuulkaa, monsieur", hän sanoi, "tehkää ensin ilmoituksenne; voitte -sitten levätä." - -D'Artagnan oli jo astumassa kynnyksen yli, mutta seisahtui kuninkaan -huomautuksesta ja tuli takaisin. Nyt oli Colbertin pakko lähteä. Hänen -kasvonsa peitti tumma puna; mustissa ja häijyissä silmissä kiilui -synkkä leimu tuuheiden kulmakarvain alta. Hän jouduttausi poistumaan, -kumarsi kuninkaalle, suoristausi puolittain d'Artagnanin sivuuttaessaan -ja astui ulos kirvelevin sydämin. - -Jäädessään kahden kesken kuninkaan kanssa d'Artagnan heti omaksui -lauhkean sävyn ja lausui säveästi: - -"Sire, te olette nuori kuningas. Aamuruskosta ihminen päättelee, -tuleeko päivä ihana vai synkkä. Mitä enteitä kansa, jonka Jumala on -uskonut määräysvaltanne ohjailtavaksi, saa teidän hallituksestanne, -sire, jos käytätte välittäjinänne pikamielisiä ja väkivaltaisia -ministereitä? Mutta puhukaamme minusta, sire; jättäkäämme haastelu, -joka teistä tuntuu joutavalta, kenties sopimattomalta. Olen vanginnut -herra Fouquetin." - -"Siihen meni aikaa", virkahti kuningas nyrpeästi. - -D'Artagnan silmäili kuningasta. - -"Näen satuttaneeni sanat huonosti", hän oikaisi. "Ilmoitinhan teidän -majesteetillenne, että minä olen vanginnut herra Fouquetin?" - -"Niin; no?" - -"Kah, minun olisi tullut sanoa teidän majesteetillenne, että herra -Fouquet vangitsi minut; se olisi sattunut paremmin paikalleen. Selvän -toden lausuakseni herra yli-intendentti sai minut voimattomaksi -valtaansa." - -Ludvig tähysti puhujaa ihmeissään. Nopeakatseinen d'Artagnan oivalsi, -mitä hallitsijan mielessä liikkui. Hän ei antanut tälle aikaa -kysymyksiin. Runollisen vilkkaasti hän kuvasi Fouquetin paon, -takaa-ajon, vimmatun kilpailun ja lopuksi yli-intendentin verrattoman -jalomielisyyden, kun hän olisi niin hyvin voinut rientää turvaan, niin -helposti surmata hätyyttelevän vastustajansa, mutta mieluummin valitsi -vankilan ja ehkä pahempaakin kuin tuotti nöyryytystä miehelle, joka oli -ehtinyt jäljille riistämään häneltä vapauden. - -Kapteenin kertoillessa kuningas kiihtymistään kiihtyi, jännittyneesti -tarkaten jokaista sanaa ja naputellen kynnenpäitä vastakkain. - -"Tästä johtuu, sire", lopetti soturi, "että ainakin minun silmissäni -mies, joka käyttäytyy siten, on kelpo kansalainen eikä voi olla -kuninkaan vihollinen. Se on minun käsitykseni, sanon vieläkin. Tiedän, -mitä kuninkaani aikoo tähän sanoa, ja kumarran: 'Valtiollinen asia'. -Olkoon, siihen perusteeseen ei minulla ole mitään sanomista. Minä olen -vain soturi, sain toimintaohjeen, se on pantu täytäntöön, -- joskin -oikeastaan vastoin tahtoani, mutta toimitettuhan se tehtävä toki on. -Siihen se asia päättyy minun puolestani." - -"Missä herra Fouquet tällä hetkellä on?" kysyi Ludvig tuokion -äänettömyyden jälkeen. - -"Herra Fouquet, sire", vastasi d'Artagnan, "istuu siinä rautahäkissä, -jonka herra Colbert hänelle laitatti, ja neljä ravakkaa hevosta -kiidättää häntä parhaillaan Angersiin." - -"Minkätähden jätitte hänet taipaleelle?" - -"Syystä että teidän majesteettinne ei ollut määrännyt minua saattajaksi -perille asti. Esittämäni perusteen parhaana tukena on se seikka, että -vastikään jo kysyitte minua... Ja oli minulla toinenkin syy." - -"Mikä siis?" - -"Minun ollessani saapuvilla ei herra Fouquet-parka olisi enää yrittänyt -pelastautua." - -"Mitä ihmettä?" huudahti kuningas hämmästyksissään. - -"Teidän majesteettinne täytyy käsittää, että kiihkeimpänä halunani on -kuulla herra Fouquetin saaneen vapautensa. Panin hänen kaitsijakseen -kömpelöimmän sotilaani, helpoittaakseni toivomaani yritystä." - -"Oletteko järjiltänne, herra d'Artagnan?" kivahti kuningas laskien -käsivartensa rinnalleen ristiin; "lausutaanko tuollaista -luonnottomuutta julki, jos valitettavasti tuleekin sellaista -ajatelleeksi?" - -"Voi, sire, ettehän odottane minusta herra Fouquetin vihamiestä sen -jälkeen, mitä hän on tehnyt minun ja teidän tähtenne? Ei, älkää koskaan -luovuttako häntä minun vartioitavakseni, jos välttämättömästi tahdotte -saada hänet säilymään lukkojen takana; olipa häkki kuinkakin vankalla -ristikolla suljettu, lintu lentäisi lopulta tiehensä." - -"Minua ihmetyttää", sanoi kuningas synkästi, "että te ette suoraa -päätä yhtynyt sen puolelle, jonka herra Fouquet tahtoi asettaa -valtaistuimelleni. Siinä teille tarjousi kaikki tarvitsemanne: hellyys -ja kiitollisuus. Minun palveluksessani, monsieur, tapaa herran." - -"Ellei herra Fouquet olisi käynyt noutamassa teitä Bastiljista, sire", -vastasi d'Artagnan painokkaasti, "niin yksi ainoa toinen olisi sen -tehnyt, nimittäin minä; sen tiedätte hyvin, sire." - -Kuningas malttui. Ei käynyt väittäminen tätä suorasukaisen -upseerin sattuvaa huomautusta vastaan. Kuullessaan d'Artagnanin -vakuutuksen kuningas muisti entisaikaisen d'Artagnanin, joka seisoi -Palais-Royalissa hänen vuodeuutimiensa taakse kätkeytyneenä, kun -kardinaali de Retzin johtama Parisin rahvas tunkeusi varmistautumaan -siitä, että nuorta majesteettia ei ollut viety pois. Hän muisti -d'Artagnanin, jota hän kädenpuristuksella tervehti vaunujensa ovella, -kun Parisiin palatessaan oli lähdössä Notre-Dameen; hänen mieleensä -palasi soturi, joka oli Bloisissa katsonut olevansa hyödytön hänen -palveluksessaan ja jättänyt hänet, -- luutnantti, jonka hän oli -uudestaan kutsunut luokseen, kun Mazarinin kuolema toimitti hänet -valtansa oikeuksiin. Hänelle selvisi äkkiä, kuinka rehelliseksi, -urheaksi ja kiintyneeksi hän oli aina havainnut tämän tukensa. - -Ludvig lähestyi ovea ja kutsui Colbertia. Tämä ei ollut poistunut -käytävästä, jossa kirjurit työskentelivät; hän saapui. - -"Te olette siis toimituttanut herra Fouquetin luona tarkastuksen, -Colbert?" - -"Niin, sire." - -"Mitä siitä oli tuloksia?" - -"Herra de Roncherat, jonka lähetin teidän majesteettinne -muskettisoturien kanssa, on tuonut minulle muutamia papereita", vastasi -Colbert. - -"Katsastan niitä piakkoin... Nyt annatte minulle kätenne." - -"Käteni, sire?" - -"Niin, laskeakseni sen herra d'Artagnanin käteen. Todellakaan, -d'Artagnan", hän lisäsi hymyillen kääntyessään soturiin, joka -virkamiehen nähdessään oli jälleen omaksunut korskean sävyn, "te ette -tunne tätä miestä; tutustukaa häneen. Hän on keskulainen palvelija -toisarvoisilla sijoilla, mutta korottaessani hänet ylimpään -luottamusasemaan hänestä sukeutua suuri mies." - -"Sire!" sopersi Colbert mielihyvän ja arastuksen huumeessa. - -"Ymmärrän minkätähden", mutisi d'Artagnan kuninkaan korvaan; "hän oli -kateellinen?" - -"Aivan niin, ja kateus kytki häneltä siivet." - -"Siitä saadaan siis nyt siivekäs tarhakäärme", murisi muskettisoturi -tuntien vielä hiukan kaunaa äskeistä vastapuoltansa kohtaan. - -Mutta lähestyen häntä Colbert esitti hänen katseilleen kokonaan -toisenlaisen muodon kuin hän oli tottunut tässä miehessä näkemään. Hän -näytti nyt niin suopealta, säyseältä ja hyväluontoiselta ja hänen -silmissään kuvastui niin ylevän henkevyyden ilme, että d'Artagnan -etevänä ihmistuntijana järkkyi käsityksissään ja melkein muuttuikin -mieleltään. - -Colbert puristi hänen kättään. - -"Kuninkaan huomautus teille osoittaa, kuinka hyvin hänen majesteettinsa -osaa arvioida miehiään", hän lausui. "Se kiivas vastustus, jota olen -tähän päivään asti kehittänyt väärinkäytösten poistamiseen -- en -ihmisten häviötä tavoitellen -- todistaa, että silmämääränäni oli -suuren hallituskauden valmistaminen kuninkaalleni ja suuren vaurauden -tuottaminen maalleni. Minulla on paljonkin aatteita, d'Artagnan; te -saatte nähdä niiden puhkeavan, yleisen rauhan päiväpaisteessa, ja -jollei minulla ole kunnon miesten ystävyyden voittamisen varmuutta ja -onnea, olen varma ainakin siitä, monsieur, että saan heidän -arvonantonsa. Heidän ihailustaan antaisin henkeni, monsieur." - -Tämä muutos, tämä äkillinen ylentäytyminen ja kuninkaan mykkä -hyväksymys antoivat paljon mietittävää muskettisoturille. Hän tervehti -hyvin kohteliaasti Colbertia, joka yhä tarkkasi häntä. - -Nähdessään sovinnon tehdyksi kuningas viittasi hyvästiksi ja he -poistuivat yhdessä. Työhuoneen ulkopuolella uusi ministeri pysähdytti -kapteenin ja sanoi hänelle: - -"Onko mahdollista, herra d'Artagnan, että teidän terävä silmänne ei ole -heti ensi katseella havainnut, mikä minä olen?" - -"Herra Colbert", vastasi muskettisoturi, "auringon häikäisy estää -näkemästä hehkuvimpiakaan loimuja. Vallassa oleva ihminen säteilee -ympäristönsä loistoa himmentäen; mutta nyt teidän kohottuanne sen -aseman kirkkauteen: miksi edelleen vainoisitte miestä, joka niin -korkealta suistui epäsuosioon?" - -"Vainoisinko, monsieur?" haastoi Colbert. "Oh, monsieur, minä en ole -häntä milloinkaan vainonnut. Tahdoin hallita raha-asioita, yksinäni -järjestää kuntoon valtion talouden koska minulla on kunnianhimoa ja -etenkin mitä täydellisin luottamus ansiokkuuteni. Minua innostutti -ajatella, että maan kaikki rikkaus joutuisi ihasteltavakseni, kulkemaan -minun kätteni kautta, ainoankaan roposen jäämättä niihin, vaikka vielä -kolmekymmentäkin vuotta eläisin. Tiesin luovani sillä kullalla -vilja-aittoja, rakennuksia, kaupunkeja, purjehduskelpoisia satamia, -hankkivani valtakunnalle sen arvoa vastaavan sotalaivaston, varustavani -aluksia, jotka tekevät Ranskan nimen kuuluisaksi etäisimpienkin -kansojen keskuudessa, -- edistäväni kirjastojen ja akatemiain -toimintaa, tekeväni tästä maasta maailman sivistyneimmän ja -varakkaimman. Siinä vaikuttimet nurjamielisyyteeni herra Fouquetia -vastaan, joka esti minua toimimasta. Ja ollessani suuri ja voimallinen, -Ranskan ollessa suuri ja voimallinen, minä vuorostani huudan: -'Laupeutta!'" - -"Laupeutta, sanoitte? Pyytäkäämmekin siis kuninkaalta hänen vapauttansa -nyt heti. Vain teidän tähtenne kuningas tänään on hänet noin tavattomaan -alennukseen tuominnut." - -Colbert pudisti päätänsä. - -"Monsieur", hän väitti, "tiedätte kyllä hyvin, että niin ei ole asia; -kuninkaallahan on yksityistä vihamielisyyttä herra Fouquetia vastaan, --- sitä ei minun tarvitse teille selittääkään." - -"Hän tyrtyy piankin, unohtaa." - -"Hän ei koskaan unohda mitään, herra d'Artagnan... Kah, kuningas kutsuu -antaakseen jonkun määräyksen; tällä kertaa en ainakaan ole ollut -vaikuttamassa siihen, vai mitä? Kuunnelkaa." - -Kuningas tosiaan huusi sihteereillensä. - -"Onko herra d'Artagnan siellä?" hän tiedusti. - -"Tässä olen, sire." - -"Antakaa kaksikymmentä muskettisoturia herra de Saint-Aignanille, -heidän ollakseen Fouquetin vartiona." - -D'Artagnan ja Colbert vaihtoivat keskenään silmäyksen. - -"Ja Angersista", jatkoi kuningas, "vanki siirrettäköön Parisin -Bastiljiin." - -"Te olitte oikeassa", supatti kapteeni ministerille. - -"Saint-Aignan", määräsi kuningas edelleen, "te hakkautatte maahan -jokaisen, joka yrittää matkalla puhua vangin kanssa." - -"Entä minä, sire?" tiedusti kreivi. - -"Te puhuttelette häntä ainoastaan muskettisoturien kuullen." - -Kreivi kumarsi ja läksi täyttämään tehtäväänsä. D'Artagnan aikoi -niinikään vetäytyä pois, mutta kuningas pidätti hänet. - -"Monsieur", hän käski, "te lähdette heti paikalla ottamaan haltuunne -Belle-Isle-en-Merin saariläänityksen." - -"Kyllä, sire. Yksinkö?" - -"Otatte sen verran joukkoja kuin tarvitaan viivytyksen välttämiseksi, -jos paikkaa yritetään puolustaa." - -Mielistelevää epäuskoisuuden sorinaa kuului hovimiesten ryhmältä. - -"Sellaista on nähty", sanoi kuitenkin d'Artagnan. - -"Minä olen sitä nähnyt lapsuudessani", vahvisti kuningas, "enkä tahdo -enää kokea sitkeätä kapinallisuutta. Olettehan ymmärtänyt? Menkää, -monsieur, älkääkä palatko ilman linnoituksen avaimia." - -Colbert lähestyi d'Artagnania. - -"Siinä tehtävä, joka hyvin suoritettuna tuottaa marskinsauvan -ulottuviinne", hän huomautti. - -"Miksi vasiten asetatte ehdon?" - -"Syystä että se on vaikea." - -"Ohoo! Missä suhteessa?" - -"Teillähän on Belle-Islellä ystäviä, d'Artagnan, ja teidänlaisenne -miehen ei ole helppo astua menestykseen ystävän ruumiin yli." - -D'Artagnan painoi päänsä alas, Colbertin palatessa kuninkaan luo. - -Neljännestuntia myöhemmin kapteeni sai kirjallisen toimintaohjeen, -jonka mukaan hänen oli räjäytettävä ilmaan Belle-Islen varustukset, jos -vastarintaa yritettäisiin; samalla luovutettiin hänelle täysi -tuomiovalta kaikkiin sikäläisiin asukkaihin tai _pakolaisiin_ nähden -sillä velvoituksella, että ainoatakaan niskuroitsijaa ei saanut -säästää. - --- Colbert oli oikeassa, -- ajatteli d'Artagnan; -- marskinsauvani -maksaisi kahden ystäväni hengen, jos he olisivat tyhmempiä kuin linnut -ja odottaisivat pyyntimiehen kättä ennen kuin nousevat siivilleen. Sen -käden minä näytän heille niin hyvin, että he pääsevät ajoissa selville -asiasta. Portos-rukka, Aramis-parka! Ei, minun onneni ei saa heille -maksaa ainoatakaan höyhentä! - -Siten päätettyään d'Artagnan keräsi kuninkaallisen joukko-osaston, -laivautti sen Paimboeufissa ja läksi merelle hetkeäkään menettämättä. - - - - -248. - -Saarelle saarretut. - - -Satamapadon äärimmäisessä päässä -- kävelypaikalla, jota iltaisin -pieksi meren raivokas vuoksi, -- asteli kaksi miestä toistensa -käsikynkässä haastellen vilkkaasti ja avomieliseen tapaan, yhdenkään -ihmisolennon kykenemättä kuulemaan heidän sanojansa, sillä -tuulenpuuskat tempasivat jokaisen niistä mukaansa valkoisen vaahdon -ohella, jota ne riuhtoivat aaltojen harjoilta. - -Aurinko oli juuri mennyt mailleen valtameren suuren ulapan taakse, joka -vielä punoitti kuin jättiläis-arina. - -Väliin toinen miehistä kääntyi itää kohti, tähystellen synkän -levottomasti merelle. Toinen katseli kysyvästi toverinsa piirteitä ja -näkyi koettavan katseista arvata hänen ajatuksiaan. Senjälkeen molemmat -mykkinä ja totisina jatkoivat kävelyään. - -Nämä kaksi miestä, kuten lukijamme jo varmaan ovat oivaltaneet, olivat -lainsuojattomat ystävämme Portos ja Aramis, pakolaisina Belle-Islellä, -herra d'Herblayn suurenmoisen suunnitelman rauettua kaikkien toiveiden -häviöön. - -"Sano mitä tahansa, rakas Aramis", toisteli Portos, hengittäen -voimakkaasti keuhkoihinsa suolaista ilmaa, jotta valtava rinta -pullistui; "sano mitä tahansa, Aramis, mutta tuo kaksi päivää sitten -vesille lähteneiden kalastajaveneiden täydellinen katoaminen ei ole -mikään tavallinen asia. Merellä ei ole sattunut myrskyä. Koko ajan on -ollut tyventä, ilman pienintäkään vihuria, ja jos olisimmekin kokeneet -myrskyä, eivät toki kaikki aluksemme olisi uponneet. Toistan sinulle, -tämä on omituista, -- tämä perinjuurinen häviäminen kummastuttaa minua, -sen sanon." - -"Totta kyllä", jupisi Aramis; "olet oikeassa, Portos-ystäväni. Siinä on -todella jotakin merkillistä." - -"Sitäpaitsi", lisäsi Portos, jonka mielikuvitusta Vannesin piispan -myönnytys näkyi laajentavan, "olet kai huomannut, että rannikolle ei -ole ajautunut mitään hylkyjä, mitään jätteitä pirstoutuneista -aluksista?" - -"Olen sen havainnut kuten sinäkin." - -"Panehan vielä merkille, että saarelle jääneet kaksi alusta, jotka minä -lähetin toisia etsimään..." - -Aramis keskeytti tässä toverinsa niin äkillisellä huudahduksella ja -liikkeellä, että Portos pysähtyi ällistyneenä. - -"Mitä sanotkaan, Portos! Mitä? Olet lähettänyt pois ainoat -aluksemme...?" - -"Niin, toisten etsintään", vastasi Portos hyvin yksinkertaisesti. - -"Onneton, mitä olet tehnyt! Silloin olemme hukassa!" päivitteli piispa. - -"Hukassa!... Huh?" ihmetteli Portos pelästyneenä. "Miksi hukassa, -Aramis? Miksi olisimme hukassa?" - -Aramis puri huultansa. - -"Ei mitään, ei mitään. Anteeksi, aioin sanoa..." - -"Häh?" - -"Että jos tahtoisimme, jos päähämme pistäisi lähteä huvipurjehdukselle, -niin emme voisi." - -"Ohoo, sekö sinua kiusaa? Kaunista huvia, toden totta! Minä puolestani -en sitä kaipaa. Ei suinkaan Belle-Islen tarjoamaa suurempaa tai -pienempää viehätystä ikävöitse, Aramis: kuulehan, minä kaipaan -Pierrefondsia, Bracieuxia, le Vallonia -- kaunista Ranskaani. Täällä -emme ole Ranskassa, olemme hiisi ties missä. Oh, rohkenen sanoa sen -sinulle täysin vilpittömällä sydämellä, ja sinun harras ystävyytesi suo -suorapuheisuuteni anteeksi. Mutta minä vakuutan sinulle, etten ole -onnellinen Belle-Islellä; en jukoliste viihdy täällä!" - -Aramis huoahti hiljaa. - -"Rakas ystävä", vastasi hän, "siksipä juuri on surullista, että olet -lähettänyt pois molemmat aluksemme, jotka olivat meille jääneet, kaksi -päivää sitten kadonneita veneitämme etsimään. Ellet olisi lähettänyt -niitä tuolle retkelle, niin olisimme lähteneet." - -"Lähteneet! Entä toimintaohje, Aramis?" - -"Mikä toimintaohje?" - -"_Parbleu_, se toimintaohje, jota olet minulle lakkaamatta hokenut: -että olemme vartioimassa Belle-Isleä vallantavoittelijaa vastaan." - -"Se on totta", jupisi Aramis taaskin. - -"Näet hyvin, ystäväiseni, että me emme voisi lähteä ja että alusten -lähettäminen kalastajaveneitten etsintään ei meitä mitenkään haittaa." - -Aramis oli ääneti, ja hänen epämääräinen katseensa, kirkas kuin -kalalokin, liiteli pitkin merenpintaa, tutkien avaruutta ja koettaen -tunkea taivaanrannan taakse. - -"Tuolla kaikella, Aramis", jatkoi Portos tarraten mielipiteeseensä -sitäkin enemmän, kun piispa oli sitä pitänyt sattuvana, "kaikella -tuolla et mitenkään selitä minulle, mitä on saattanut tapahtua noille -onnettomille veneille. Kaikkialla, mihin menen, kohtaan huutoja ja -valituksia; lapset itkevät nähdessään naiset epätoivossa, ikäänkuin -minä voisin tuoda heille takaisin poissaolevat isät ja puolisot. Mitä -otaksut, ystäväni, ja mitä minun on heille vastattava?" - -"Otaksukaamme kaikkea, hyvä Portokseni, älkäämmekä sanoko mitään." - -Tämä vastaus ei ollenkaan tyydyttänyt Portosta. Hän kääntyi mutisten -pahantuulisena jotakin. - -Aramis pysähdytti urhean soturin. - -"Muistanet", hän virkkoi surumielisesti, puristaen jättiläisen molempia -käsiä hartaan sydämellisesti omissaan, "muistanet, ystäväni, että -nuoruutemme ihanina päivinä, silloin kun olimme voimakkaita ja -reippaita, ne kaksi muuta ja me -- muistanet, Portos, että jos meillä -silloin olisi ollut hyvä halu palata Ranskaan, tuo suolainen -vesilätäkkö ei meitä olisi pidättänyt?" - -"Oh", äännähti Portos, "kuuden lieuen salmi!" - -"Jos olisit nähnyt minun nousevan lankulle, olisitko jäänyt maalle, -Portos?" - -"En, en jumal'avita, Aramis! Mutta kyllä me tarvitsisimme nykyään aika -laahkon, varsinkin minä!" Ja Bracieuxin herra silmäsi ylpeästi mahtavaa -pyylevyyttänsä. "Eikö sinuakin totta puhuen hiukan ikävystytä -Belle-Islella, ja etkö paremmin viihtyisi kotisi mukavuudessa, Vannesin -piispanpalatsissa? Heh, tunnusta pois." - -"Ei", vastasi Aramis uskaltamatta katsahtaa Portokseen. - -"Jääkäämme sitten", sanoi hänen ystävänsä, ja vaikka hän koetti -pidättää huokausta, puuskahti se pauhuna hänen rinnastaan. "Jääkäämme, -jääkäämme! Ja kuitenkin", hän lisäsi, "jos sentään tahtoisi, -- -tarkoitan, jos varmasti, itsepintaisesti täydellä todella tahtoisi -palata Ranskaan, eikä olisi venettä..." - -"Oletko kiinnittänyt huomiotasi erääseen toiseen seikkaan, ystäväni? -Siihen nimittäin, että aluksiemme katoamisesta saakka ei ainoakaan -vieras pursi ole pistäytynyt saaren vesille?" - -"Olen kylläkin, aivan oikein. Minäkin olen sen havainnon tehnyt, ja -helppoa se olikin, sillä ennen näitä kahta tuskan päivää näimme tänne -saapuvan aluksia ja veneitä kymmenittäin." - -"Täytyy tiedustella", havahtui Aramis äkkiä. "Jos tässä täytyisi -teettää lautta..." - -"Mutta onhan kanootteja, rakas ystävä. Tahdotko, että astun -sellaiseen?" - -"Kanoottiin!... kanoottiin!... Mitä ajattelet, Portos? Kanoottiin, -keikahtamaan kumoon merellä? Ei, ei", vastasi Vannesin piispa, "meidän -virkamme ei ole kävellä vetten päällä. Odottakaamme, odottakaamme." - -Ja Aramis jatkoi kävelyä, osoittaen yhä kasvavan levottomuuden -merkkejä. Portos väsyi seuraamaan ystävänsä jokaista kuumeista -liikettä, hän kun tyynessä luottavaisuudessaan ei käsittänyt mitään -tuollaisesta alituisina nytkähdyksinä ilmenevästä vimmasta, ja -pysähdytti ystävänsä. - -"Istahtakaamme tälle kalliolle", ehdotti hän; "asetu tuohon viereeni, -Aramis, ja vielä viimeisen kerran pyydän sinua selittämään, -käsitettävällä tavalla selittämään, mitä täällä oikeastaan teemme." - -"Portos..." virkkoi Aramis hämmentyneenä. - -"Tiedän kyllä, että valekuningas on tahtonut syöstä oikean kuninkaan -valtaistuimelta. Sehän on totta, sehän on selvää?..." - -"Niin", myönsi Aramis. - -"Tiedän myös, että valekuningas on suunnitellut Belle-Islen myyntiä -englantilaisille. Sekin on selvää." - -"Niin." - -"Tiedän edelleen, että me insinöörit ja päälliköt olemme sijoittuneet -tänne Belle-Islelle johtamaan töitä ja komentamaan Fouquetin pestaamaa, -palkkaamaa ja häntä tottelevaa kymmentä komppaniaa, tai oikeammin hänen -vävylleen kuuluvaa kymmentä komppaniaa. Kaikki tuokin on selvää." - -Aramis nousi kärsimättömänä kuin hyttysen hermostuttama jalopeura. - -Portos pidätti häntä käsivarresta. - -"Mutta sitä en käsitä, kaikista sielunponnistuksistani huolimatta en -kykene käsittämään, en koskaan jaksa oivaltaa, että meille ei lähetetä -mitään vahviketta, -- ei apujoukkoja, ampumatarpeita eikä ruokavaroja, -vaan meidät jätetään saarellemme aluksitta, eristetyiksi, ja sensijaan -että meidän kanssamme edes asetuttaisiin yhteyteen joko merkkejä -antamalla tai kirjeellisin tai suusanallisin ilmoituksin, -katkaistaankin kaikki suhteet meihin. Kuulehan, Aramis, vastaa minulle, --- tai tahdotko mieluummin, että ennen vastaustasi sinulle sanon, mitä -itse olen ajatellut? Tahdotko tietää, mikä on ollut minun mielipiteeni, -mikä ajatus on minun päähäni pälkähtänyt?" - -Piispa kohotti päätänsä. - -"Niin, Aramis", jatkoi Portos, "olen ajatellut, olen aprikoinut, -kuvitellut, että Ranskassa on tapahtunut joku mullistus. Koko viime yön -näin unta Fouquetista, olin näkevinäni kuolleita kaloja, pahentuneita -munia, kehnosti järjestettyjä ja kurjasti sisustettuja huoneita. Pahoja -unia, rakas d'Herblay! Sellaiset unet ovat hiton kiusallisia!" - -"Mutta mitä tuolla on?" keskeytti Aramis nousten äkkiä ja näyttäen -ystävälleen mustaa pistettä etäällä punertavassa vedenkalvossa. - -"Alus!" innostui Portos. "Niin, se on todellakin alus. Hei, vihdoinkin -saamme uutisia!" - -"Kaksi", huudahti piispa keksien toisen laivan mastot, "kolme, neljä!" - -"Viisi!" lisäsi Portos vuorostaan. "Kuusi, seitsemän! Ah, hyvä Jumala, -se on laivasto! Voi hyväinen aika!" - -"Arvattavasti kotiin palaavat veneemme", sanoi Aramis levottomana, -vaikka varmuutta teeskennellen. - -"Ne ovat kovin isoja kalastajaveneiksi", arveli Portos; "ja etkö näe, -ystäväni, että ne tulevatkin Loirelta?" - -"Ne tulevat Loirelta... niin." - -"Ja kah, kaikki ihmiset ovat ne nähneet, kuten mekin. Katso, miten -naiset ja lapset jo rientävät laiturille." - -Iäkäs kalastaja asteli ohitse. - -"Ovatko nuo meidän veneitämme?" kysyi häneltä Aramis. - -Vanhus tähysti etäälle taivaanrantaan. - -"Ei, monseigneur", vastasi hän; "ne ovat kuninkaallisen laivaston -kuljetusaluksia." - -"Kuninkaan laivastoon kuuluvia!" toisti Aramis säpsähtäen. "Mistä sen -tiedätte?" - -"Lipusta." - -"Mutta", huomautti Portos, "alushan on tuskin näkyvissä. Miten -hiidessä, hyvä mies, voitte eroittaa lipun?" - -"Minä näen sen", väitti vanhus; "meidän veneillämme ja kauppajaaloilla -ei ole mitään lippua. Tuollaisia parkasseja, monsieur, käytetään -tavallisesti sotaväen kuljetukseen." - -"Ah!" virkahti Aramis. - -"Eläköön!" riemastui Portos. "Meille lähetettäneen apujoukkoja, -Aramis?" - -"Se on luultavaa." - -"Elleivät ehkä englantilaiset ole tulossa." - -"Loirenko kautta? Se tietäisi pahaa, Portos; ne olisivat siis kulkeneet -Pariisin tietä?" - -"Olet oikeassa, varmastikin saamme apujoukkoja tai muonavaroja." - -Aramis nojasi päänsä käsiinsä, vastaamatta mitään. "Portos", käski hän -sitten äkkiä, "käske soittaa hälytys." - -"Hälytys?... tarkoitatko todellakin?" - -"Niin, ja nouskoot tykkimiehet pattereilleen. Apumiehet asettukoot -tykkiensä ääreen, ja huolehdittakoon varsinkin rantapattereista." - -Portoksen silmät remahtivat suuriksi. Hän katseli tarkkaavasti -ystäväänsä ikäänkuin varmistuakseen, että tämä oli täydellä tajullaan. - -"Tai lähdenkin itse, hyvä Portokseni", jatkoi Aramis leppeimmällä -äänellään; "minä riennän saattamaan käskyni täytäntöön, ellet sinä -mene, rakas ystäväni." - -"Mutta menenhän minä heti!" myöntyi Portos lähtien viemään määräyksiä, -mutta samalla vilkuen taakse nähdäkseen, eikö Vannesin piispa erehtynyt -ja eikö hän ehdittyään järkevämmin ajatella kutsuisi häntä takaisin. - -Hälytys annettiin; torvet törähtelivät, rummut pärisivät, vartijatornin -suuri kello moikui. - -Heti rantavallit ja laiturit täyttyivät uteliaista katsojista ja -sotamiehistä; sytyttimet kiiluivat isojen, kivialustoihinsa -vajoteltujen kanuunain taa asettuneiden tykkimiesten käsissä. Kun -jokainen oli paikallaan, kun puolustustoimista oltiin valmiina, -kuiskasi Portos arasti piispan korvaan: - -"Sallihan, Aramis, että yritän käsittää." - -"Ka, ystäväni, sinä kyllä käsität liiankin pian", mutisi herra -d'Herblay vastaukseksi alipäällikkönsä huomautukseen. - -"Tuolta saapuva laivasto, joka laskettaa täysin purjein Belle-Islen -satamaa kohti, on kuninkaallinen laivasto, eikö totta?" - -"Mutta kun Ranskassa on kaksi kuningasta, Portos, niin kummalle heistä -tuo laivasto kuuluu?" - -"Ah, avaatpa jo silmäni", vastasi jättiläinen tämän muistutuksen -pysähdyttämänä. - -Ja Portos, jonka silmät ystävän vastaus päinvastoin oli entistään -tiukemmin ummistanut, riensi juoksujalkaa pattereille pitämään silmällä -väkeänsä ja kehoittamaan jokaista täyttämään velvollisuutensa. - -Sillävälin Aramis, yhä tuijottaen taivaanrantaan, näki aluksien -lähestyvän. Väkijoukko ja sotamiehet, jotka olivat nousseet kaikille -kallionhuipuille ja rantanyppylöille, voivat eroittaa mastot, sitten -alemmat purjeet ja vihdoin lotjien koko rungon, ja niiden -kahvelitangossa liehui Ranskan kuninkaallinen lippu. - -Oli jo melkein yö, kun yksi näistä aluksista, joiden lähestyminen oli -nostattanut liikkeelle Belle-Islen koko väestön, laski ankkuriin -tykinkantaman päähän sieltä. - -Pian nähtiin hämyssäkin jonkunlaista liikettä tuon aluksen kannella, ja -sen kupeelta irroitettiin vene, jonka kolme soutajaa airoihinsa -kumartuen suuntasivat kulkunsa satamaa kohti ja muutaman minuutin -kuluttua laskivat maihin linnoituksen juurelle. Peränpitäjä hyppäsi -aallonmurtajalle. Hän liehutti kädessään pitämäänsä kirjettä ilmassa ja -näkyi pyytävän puhutella jotakuta. - -Useat sotamiehet tunsivat pian miehen erääksi saaren luotsiksi. Hän -omisti toisen Aramiksen säilyttämistä aluksista, jotka Portos -levottomana kaksi päivää sitten hävinneiden kalastajain kohtalosta oli -lähettänyt kadonneita pursia etsimään. - -Hän pyysi päästä herra d'Herblayta puhuttelemaan. Kersantin antamasta -merkistä asettui sotamies kummallekin puolen saattajaksi. - -Aramis oli rantatiellä. Lähetti saapui Vannesin piispan eteen. Pimeys -oli melkein täydellinen, joskin Aramista saatteli hänen kierroillaan -jonkun välimatkan päässä kaksi sotamiestä tulisoihtuineen. - -"Kah, mitä, -- Jonathas! Kenen puolesta tulet?" - -"Monseigneur, niiden puolesta, jotka minut ottivat kiinni." - -"Kuka sinut otti kiinni?" - -"Tiedätte, monseigneur, että olimme lähteneet tovereitamme etsimään." - -"Kyllä. Ja sitten?" - -"No niin, monseigneur, ehdittyämme tuskin meripenikulman päähän -kaappasi meidät kuninkaan saaristoalus." - -"Minkä kuninkaan?" kysyi Portos. - -Jonathasin silmät kävivät suuriksi. - -"Jatka", pyysi piispa. - -"Meidät siis napattiin, monseigneur, ja yhdistettiin eilisaamuna -siepattuihin." - -"Mitä helkkarin saalista se on?" keskeytti Portos. - -"Monsieur, siten tahdottiin estää meitä ilmoittamasta teille, kuinka -noiden toisten oli käynyt", vastasi Jonathas. - -Portos vuorostaan ei ymmärtänyt. - -"Ja tänään teidät lasketaan vapaiksi?" kysyi hän. - -"Minut lähetettiin nyt sanomaan, monsieur, että meidät oli napattu." - --- Siinäpä sekava vyyhti, -- ajatteli kunnon Portos. - -Aramis näytti miettiväiseltä. - -"No", virkkoi hän, "kuninkaallinen laivasto saartaa siis rantojamme?" - -"Niin, monseigneur." - -"Kuka on johdossa?" - -"Kuninkaan muskettisoturien kapteeni." - -"D'Artagnanko?" - -"D'Artagnan!" ihmetteli Portos. - -"Se taisi olla hänen nimensä." - -"Ja hänkö jätti sinulle tämän kirjeen?" - -"Niin, monseigneur." - -"Lähentäkää tulisoihtuja." - -"Se on hänen käsialaansa", huomasi Portos. - -Aramis luki kiihkeästi seuraavat rivit: - - 'Kuninkaan käsky vallata Belle-Isle; käsky hakata varusväki - maahan, jos se ryhtyy vastarintaan; käsky ottaa vangiksi kaikki - linnoituksen miehet; allekirjoittanut d'Artagnan, joka - toispäivänä vangitsi herra Fouquetin, jotta hänet - lähetettäisiin Bastiljiin.' - -Aramis kalpeni ja rutisti paperin käsissään. - -"Mikä on?" kysyi Portos. - -"Ei mitään, ystäväni, ei mitään!" - -"Sano minulle, Jonathas." - -"Monseigneur!" - -"Puhuitko sinä herra d'Artagnanin kanssa?" - -"Kyllä, monseigneur." - -"Mitä hän sanoi sinulle?" - -"Että hän paremmaksi selvittelyksi tahtoisi puhutella hänen -ylhäisyyttänsä." - -"Missä puhutella?" - -"Laivansa kannella." - -"Hänen laivassaanko?" virkahti Aramis. - -"Hänen laivassaan?" toisti Portos. - -"Herra muskettisoturi", jatkoi Jonathas, "käski minun ottaa teidät -molemmat, teidät itsenne ja herra insinöörin, ruuheeni ja tuoda teidät -laoksensa." - -"Lähtekäämme", sanoi Portos. "Se rakas d'Artagnan!" - -Aramis hillitsi häntä. - -"Oletko hullu!" huudahti hän. "Kuka takaa, että tässä ei ole ansaa?" - -"Sen toisen kuninkaan puolelta?" tiedusti Portos salaperäisesti. - -"Sanalla sanoen ansa! Se riittää, ystäväni." - -"Mahdollista. Mitä on silloin tehtävä? Jos d'Artagnan meitä kuitenkin -kutsuu..." - -"Kuka sinulle takaa, että hän on d'Artagnan?" - -"Ah, tosiaan... mutta hänen käsialansa..." - -"Käsiala voidaan mukailla. Tämä on mukailtua, vapisevaa." - -"Olet aina oikeassa; mutta sillävälin emme tiedä mitään." - -Aramis vaikeni. - -"Totta kyllä", myönteli hyväluontoinen Portos, "että meidän ei -tarvitsekaan mitään tietää." - -"Mitä minä teen?" kysyi Jonathas. - -"Sinä palaat kapteenin luo." - -"Ymmärrän, monseigneur." - -"Ja sanot hänelle, että hän tulkoon saarelle." - -"Minä käsitän", hymähti Portos. - -"Hyvä on, monseigneur", vastasi Jonathas; "mutta jos kapteeni -kieltäytyy saapumasta Belle-Islelle..." - -"Jos hän kieltäytyy, on meillä kanuunoita, ja me käytämme niitä." - -"D'Artagnaniako vastaan?" - -"Jos hän on d'Artagnan, Portos, niin hän kyllä tulee. Lähde, Jonathas, -lähde." - -"En jukoliste enää ymmärrä rahtuakaan!" jupisi Portos. - -"Minä selitän sinulle kaikki, ystäväiseni, hetki on tullut. Istahda -tuolle lavetille, avaa korvasi ja kuuntele minua tarkoin." - -"Hoo, kyllä minä kuuntelen, _pardieu!_ Ei siitä pelkoa!" - -"Saanko jo lähteä, monseigneur?" huusi Jonathas. - -"Lähde ja tuo sitte vastaus. Päästäkää vene menemään, te siellä!" - -Ruuhi lähti laivaa kohti. - -Aramis tarttui Portoksen käteen ja aloitti selityksensä. - - - - -249. - -Aramis selittää aseman. - - -"Sanottavani tulee sinulla varmaankin yllätyksenä, Portos-veikkonen, -mutta samalla se valaisee sinulle paljon." - -"Mielelläni koen yllätyksiä", lausui Portos hyväntahtoisesti; "älä siis -lainkaan säästele turhia. Olen kovaluontoinen; älä yhtään pelkää, vaan -puhu mutkattomasti." - -"Se on vaikeata, Portos, se on... vaikeata, sillä minun täytyy -totisesti toistamiseen huomauttaa sinulle, että ilmoitukseni muodostuu -merkilliseksi, eriskummaiseksi." - -"Hoo, sinä puhut niin hyvin, rakas ystävä, että kuuntelisin sinua -päivät pääksytysten. Annahan tulla vain, -- ja maltas, mieleeni -juolahti aatos: helpoittaakseni hommaa, auttaakseni sinua noiden -tavattomien seikkojen ilmaisemisessa minä käynkin kyselemään." - -"Se on hyvä." - -"Minkätähden ryhdymme taistelemaan, rakas Aramis?" - -"Jos esität minulle paljonkin tuollaisia kysymyksiä, -- jos tuolla -tavoin tahdot tehtävääni huojentaa, niin et lainkaan kevennä pulaani -kuulustelullasi, Portos. Sinähän käyt suoraa päätä asian ytimeen, -vaatien gordionilaisen solmun katkaisemiseen. Mutta tosiaan pitääkin -tunnustus aloittaa urhoollisesti, veikkonen, sinunlaisellesi hyvälle, -jalomieliselle ja uskolliselle miehelle; siihen olen velvollinen sekä -sinun tähtesi että itseni vuoksi. Olen pettänyt sinua, arvoisa -ystäväni." - -"Sinä pettänyt minua?" - -"Niin, hyvä Jumala!" - -"Tapahtuiko se minun hyväkseni, Aramis?" - -"Niin luulin, Portos, uskoin vilpittömästi." - -"Niin ollen", sanoi Bracieuxin kelpo herra, "sinä olet tehnyt minulle -palveluksen, ja kiitän sinua siitä, -- sillä jos sinä et olisi minua -pettänyt, olisin minä saattanut pettää itseäni. Missä kohden muuten -olet minua pettänyt? Sanohan." - -"Minä palvelinkin vallantavoittajaa, jota vastaan Ludvig XIV -tällähaavaa kohdistaa kaikki ponnistuksensa." - -"Vallantavoittajaa!" kertasi Portos otsaansa hieroen; "se... En oikein -käsitä." - -"Toista niistä kahdesta kuninkaasta, jotka kiistaavat Ranskan -kruunusta." - -"Aivan niin!... Sinä siis palvelit sitä, joka ei ole Ludvig XIV?" - -"Osasit suoraa päätä oikeaan sanaan." - -"Siitä johtuu..." - -"Niin ollen me olemme kapinoitsijoita, ystäväparka." - -"Jo nyt otti lempo!..." lausui Portos ylen pettyneenä. - -"Oh, mutta ole huoletta, rakas Portos, me kyllä vielä keksimme -pelastuskeinon, usko minua." - -"Siitä en ole raskaalla mielellä", vastasi parooni; "minuun vain koskee -tuo kurja kapinoitsijan nimitys." - -"Kah, mitä nyt siihen tulee..." - -"Ja niinpä se minulle luvattu herttuan arvo..." - -"Vallantavoittaja sen aikoi antaa." - -"Se ei ole samaa, Aramis", lausui Portos majesteettisesti. - -"Ystäväni, jos kaikki olisi vain minusta riippunut, niin sinusta olisi -tullut prinssi." - -Portos alkoi alakuloisesti pureskella kynsiään. - -"Siinä kohden", hän jatkoi, "sinä olet menetellyt väärin, johtaessasi -minut harhaan; minä pidin tuota ylennystä taattuna. Niin, otin sen -lukuun varmana palkkiona, tietäen sinut sanassasi pysyväksi mieheksi, -hyvä Aramis." - -"Portos-parka! Rukoilen sinulta anteeksi." - -"Niinpä siis", pitkitti Portos vastaamatta Vannesin piispan pyyntöön, -"minä olen pahassa selkkauksessa kuningas Ludvig XIV:n kanssa?" - -"Minä järjestän sen vielä, kunnon veikkonen, sovitan kyllä kaikki. Otan -koko harhaannuksen omakseni." - -"Älä sellaista..." - -"Ei, ei, Portos, minä vannotan sinua, anna vain minun toimia. Ei mitään -väärää jalomielisyyttä, ei sopimatonta kiintymystä! Sinä et tiennyt -mitään suunnitelmistani. Sinä et ole omintakeisesti tehnyt mitään koko -hankkeessa. Toisin on minun laitani. Minä olen salavehkeen ainoa -kehittäjä. Tarvitsin eriämätöntä kumppaniani; kutsuin sinua, ja sinä -tulit luokseni muistaen muinaista ohjelauselmaamme: 'Kaikki yhden ja -yksi kaikkien puolesta.' Minun rikoksenani on se, että olen ollut -itsekäs, rakas Portos." - -"Siinäpä sanot hyvin", lausui Portos, "ja kun olet toiminut yksinomaan -etuasi ajatellen, en mitenkään voi pahoitella sinulle: itseäänhän -ihminen luonnollisesti hoivailee!" - -Ja tämän ylevän huomautuksen vahvikkeeksi parooni sydämellisesti -likisti ystävänsä kättä. - -Toverinsa yksinkertaisen sielunsuuruuden rinnalla Aramis tunsi itsensä -pieneksi. Toistamiseen hän näki pakolliseksi kumartaa todelliselle -sydämen ylemmyydelle, joka oli paljon mahtavampi ominaisuus kuin älyn -loistavuus. Hän vastasi ystävän jalomieliseen kättelyyn mykällä ja -tarmokkaalla puristuksella. - -"No, nyt olemme siis päässeet täyteen selvyyteen keskenämme", aloitti -Portos jälleen. "Tunnen myös asemamme Ludvig-kuninkaaseen nähden. Mutta -luulenpa, veikkoseni, että nyt on aika selittää minulle vielä se -valtiollinen juoni, jonka pauloihin olemme sotkeutuneet, sillä -huomaanhan, että joku erityinen juoni on punottu meidän varallemme." - -"D'Artagnan on tulossa, ja hän kyllä antaa sinulle siitä seikkaperäisen -selostuksen, hyvä Portos; anna anteeksi, että minä olen nyt murheen -murtama, tuskan ahdistuksessa, ja tarvitsen kaiken malttini, kaiken -harkintakykyni, saadakseni sinut suoriutumaan huolestuttavasta pulasta, -johon olen sinut varomattomuudessani jouduttanut. Mutta tästälähtein -asema kyllä selviää; kuningas Ludvig XIV:n ainoana vihollisena olen -minä, minä yksin, -- olen väkipakolla pitänyt sinua vankina, siten olet -ollut matkassani, mutta tänään annan sinulle vapautesi, ja sinä riennät -takaisin hallitsijasi luokse. Näethän, Portos, että siinä ei ole enää -minkäänlaista vastusta." - -"Niinkö luulet?" äännähti Portos. - -"Olen siitä varsin varma." - -"Mutta minkätähden siis" -- näin haastoi Portoksen terve järkevyys -- -"jos olemme näin helpossa asemassa, minkätähden laitamme käyttökuntoon -kanuunat, musketit ja kaikkinaiset sotaiset kojeet, hyvä ystävä? -Yksinkertaisemmalta tuntuu minusta sanoa kapteeni d'Artagnanille: -'Rakas ystävä, me olemme erehtyneet, mutta hairahdus on korjattavissa; -avaahan meille pääsy, me lähdemme pois, hyvästi vain!'" - -"Kah! Siinäpä se!" tokaisi toinen päätänsä pudistaen. - -"Mikä siinä on? Etkö hyväksy tätä suunnitelmaa?" - -"Siinä on muuan hankaluus: d'Artagnan voi tulla sellaisin määräyksin, -että meidän on pakko puolustautua." - -"Älä nyt hulluja! Mekö puolustautuisimme d'Artagnania vastaan? -Hassutusta! Kelpo d'Artagnania..." - -Aramis pudisti päätänsä toistamiseen. "Portos", hän sanoi, "kun olen -käskenyt virittää sytyttimet ja tähdätä kanuunat, -- kun olen määrännyt -hätähälytyksen ja kutsuttanut kaikki paikoillensa varustuksissa, näissä -niin kunnollisesti lujittamissamme Belle-Islen varustuksissa, -- niin -se ei ole tapahtunut tyhjän takia." - -"Mitä tehdä?" - -"Jos sen tietäisin, ystävä, niin olisin sen sanonut." - -"Mutta onhan toki yksinkertaisempikin keino kuin puolustautua: -aluksella vain matkalle Ranskaan, missä..." - -"Rakas ystävä", keskeytti Aramis hieman murheellisesti hymyillen, -"älkäämme tuumitelko niinkuin lapsilla aatokset kulkevat; olkaamme -miehiä päätelmissämme ja toimeen tarttumisessa. Hei, satamasta -huudetaan, joku saapuu maihin. Tarkkaavaisuutta nyt, Portos, vakavaa -tarkkaavaisuutta!" - -"Varmastikin siellä tulee d'Artagnan", virkkoi parooni -ukkosenjyrähdyksenä, lähestyessään rintavarustusta. - -"Niin, minä kylläkin", vastasi muskettisoturien kapteeni keveästi -hypäten aallonmurtajan askelmille, ja hän nousi joutuisasti pikku -puistokäytävää kohti, missä ystävät häntä odottivat. Hänen ehdittyään -liikkeelle Portos ja Aramis eroittivat hämyssä upseerin, joka saatteli -d'Artagnania ihan kintereillä. - -Kapteeni pysähtyi laituriportaiden puolitiessä. Hänen kumppaninsa teki -samaten. - -"Käskekää väkenne peräytyä", huusi d'Artagnan Portokselle ja -Aramikselle; "vetäytykööt äänenkantaman ulkopuolelle." - -Portos antoi siitä käskyn, jota heti toteltiin. Silloin d'Artagnan -kääntyi saattajansa puoleen ja lausui: - -"Monsieur, täällä me emme enää ole kuninkaan laivaston piirissä, missä -te saamienne ohjeitten perusteella vastikään puhuitte minulle niin -röyhkeästi." - -"Monsieur", vastasi upseeri, "minä en suinkaan tahtonut esiintyä -röyhkeänä; noudatin vain mutkattomasti, mitä minulle oli määrätty. Olen -saanut toimekseni seurata teitä, ja siten olen saattolaisenanne. -Tehtäväkseni on samoin annettu estää teitä puhuttelemasta ketään -syrjässä, ja sentähden sekaannun kuulijaksi." - -D'Artagnan vapisi kiukusta, ja tätä keskustelua tarkanneet pakolaiset -värähtivät niinikään, mutta levottomuudesta ja huolestuksesta. Kapteeni -astahti lähemmäksi upseeria, pureskellen viiksiänsä niin kiivaasti kuin -hänellä oli tapana katkeroitumisensa ollessa laukeamaisillaan kamalaksi -purkaukseksi. - -"Monsieur", hän haastoi matalammalla äänellä, joka siten kävi vain -painokkaammaksi, ollessaan ilmaisevinaan syvää tyyneyttä, vaikka siinä -tuntuikin myrskyn värinää, "lähettäessäni tänne ruuhen te tahdoitte -tietää, mitä minä kirjoitin Belle-Islen puolustajille. Te näytitte -minulle määräyksen, minä puolestani silloin heti luovutin kirjelappuni -teidän tarkastettavaksenne. Kun lähettinäni ollut laivuri tuli takaisin -ja toi minulle noiden kahden herrasmiehen vastauksen, te saitte kuulla -hänen selostuksensa alusta loppuun. Tuo kaikki oli saamienne ohjeitten -mukaista; se on ollut niiden täydellistä ja täsmällistä noudattamista, -eikö niin?" - -"Kyllä, monsieur", sopersi upseeri; "niin tietenkin, monsieur... -mutta..." - -"Monsieur", pitkitti d'Artagnan kuumeten, "kun ilmoitin aikovani lähteä -laivastani Belle-Islelle, te vaaditte pääsyä mukaani; minä en -epäröinyt, otin teidät tänne. Nythän siis olette saarella, vai mitä?" - -"Niin, monsieur; mutta..." - -"Mutta nyt ei ole enää kysymys herra Colbertista, joka on antanut -teille ohjeenne, tai kenestäkään muusta, jonka määräyksiä -noudatellette; tässä on tullut kysymykseen mies, joka häiritsee herra -d'Artagnania, ollessaan yksin hänen seurassaan portailla, jotka -päättyvät kolmenkymmenen jalan syvyiseen veteen. Se on paha asema sille -miehelle, paha asema, monsieur, -- sanon sen varoitukseksi!" - -"Mutta jos häiritsenkin teitä, monsieur", virkkoi upseeri arastellen ja -melkein pelokkaasti, "niin palvelusvelvollisuutenihan..." - -"Monsieur, teille tai teidän lähettäjillenne on sattunut se huono onni, -että minä olen tullut loukatuksi. Tehty teko. En voi käydä käsiksi -niihin, jotka teillä on mukananne, sillä he ovat minulle tuntemattomia -tai liian etäisiä. Mutta te olette käteni ulottuvissa, ja vannon kaiken -pyhän nimessä, että jos vielä askeleenkaan seuraatte minua, kun lähden -nousemaan noiden herrasmiesten luo... vannon kautta kunniani, että -halkaisen miekaniskulla päänne ja paiskaan ruumiinne veteen. Hoo, kävi -miten kävi! Olen eläissäni vimmastunut vain kuusi kertaa, monsieur, ja -edellisillä viidellä kerralla olen surmannut mieheni." - -Upseeri ei hievahtanut; kamala uhkaus sai hänet kalpenemaan, mutta hän -vastasi yksinkertaisesti: - -"Teette väärin, monsieur, kun asetutte minun toimintaohjettani -vastaan." - -Portos ja Aramis olivat ääneti ja ahdistuneina kuunnelleet rintasuojan -ääressä tätä sananvaihtoa. - -"Varo, rakas d'Artagnan!" huudahtivat he nyt. - -D'Artagnan viittasi heitä vaikenemaan, kohotti peloittavan tyynesti -jalkansa seuraavalle askelmalle ja kääntyi katsomaan miekka kädessä, -seurasiko upseeri yhä. - -Upseeri teki ristinmerkin ja astui perässä. - -Portos ja Aramis, jotka tunsivat d'Artagnaninsa, syöksyivät parahtaen -pidättämän iskua, jonka luulivat jo kuulevansa. Mutta siirtäen miekan -vasempaan käteensä kapteeni sanoi upseerille liikuttuneella äänellä: - -"Te olette urhoollinen mies, monsieur. Varmasti ymmärrätte paremmin, -mitä nyt aion teille sanoa, kuin mitä teille äsken haastoin." - -"Puhukaa, herra d'Artagnan, puhukaa", vastasi peräytymätön upseeri. - -"Nämä herrasmiehet, joita määräyksenne koskevat, ovat minun ystäviäni." - -"Tiedän sen, monsieur." - -"Te käsitätte, pitääkö minun esiintyä heitä kohtaan niinkuin teidän -ohjeissanne on sanottuna." - -"Minä käsitän yksityisen pidättymisenne." - -"No, sallikaa minun siis puhella heidän kanssaan ilman todistajaa." - -"Herra d'Artagnan, jos myönnyn pyyntöönne, niin petän sanani; mutta -jollen osoita taipuvaisuutta, pahastutan teitä. Kaiken edellisen -jälkeen suostun. Puhukaa ystävienne kanssa, älkääkä halveksiko minua, -monsieur, kun pidän teitä niin suuressa arvossa, että yksistään teidän -tähtenne menettelen kehnosti." - -Heltyneenä muskettisoturi kietaisi käsivartensa nuoren miehen kaulaan -ja nousi sitten ystäviensä luo. Viittaansa kietoutuen upseeri istuutui -kiviportaille, jonka askelmille pakovesi oli jättänyt kosteita leviä. - -"No niin", virkkoi d'Artagnan, "tällainen on asema, -- päättäkää siitä -itse." - -He syleilivät toisiaan kaikki kolme yhtaikaa ja jäivät pitkäksi -tuokioksi siihen asentoon niinkuin nuoruuden ihanina päivinä. - -"Mitä tämä ankara järjestely merkitseekään?" kysyi sitten Portos. - -"Kaiketi jo jonkun verran aavistelet, rakas ystävä", vastasi -d'Artagnan. - -"En liikoja, vakuutan sinulle, kapteeniveikko, sillä lopultahan en ole -tehnyt mitään, -- eikä Aramis sen paremmin", kiirehti kelpo parooni -lisäämään. - -D'Artagnan loi kirkkoruhtinaaseen nuhtelevan silmäyksen, joka tunkeutui -tämän kovettuneeseen sydämeen. - -"Rakas Portos!" huudahti Vannesin piispa. - -"Te näette, mihin toimiin on ryhdytty", lausui d'Artagnan; "Belle-Islen -ja mantereen yhteys on täydellisesti ehkäisty, ja kaikki aluksenne on -siepattu; mutta jos olisitte jotenkuten yrittäneetkin paeta, niin te -ette olisi kyenneet välttämään merellä vaanivia risteilijöitä. Kuningas -tahtoo teidät käsiinsä, ja hän ottaa." - -Raivokkaasti d'Artagnan tempasi muutamia havenia harmahtavista -viiksistään. - -Aramis synkistyi, ja Portos näytti äkäiseltä. - -"Minulla oli se aatos, että toimittaisin teidät molemmat tulemaan oman -laivani kannelle, pitääkseni teidät luonani ja sitten laskeakseni -vapauteen", pitkitti d'Artagnan. "Mutta viimeksi ilmenneiden seikkojen -jälkeen en voi mennä sanomaan, vaikka nyt alukseeni palatessani -tapaisin ylemmän käskijän, -- salaisen määräyksen, joka riistää minulta -päällikkyyden ja siirtää sen jollekulle toiselle, ratkaisten meidän -kohtalomme ilman mitään avun toivoa." - -"Täytyy jäädä Belle-Islelle", sanoi Aramis päättävästi, "ja takaanpa, -etten minä niin vain antaudu." - -Portos ei virkkanut mitään. D'Artagnan pani merkille ystävänsä -vaiteliaisuuden. - -"Minun on vielä koetettava tuota upseeria, urhoollista saattajaani, -jonka miehuullisesta vastustuksesta olen hyvilläni, sillä se osoittaa -rehellistä luonnonlaatua, mikä vihollisessammekin on tuhatkertaisesti -parempi ominaisuus kuin raukkamainen taipuisuus. Koettakaamme saada -häneltä tietää, mitä hänellä on oikeus tehdä, -- mitä hänen -ohjesääntönsä sallii ja kieltää." - -"Tehkäämme niin", sanoi Aramis. - -Kapteeni astui rintasuojan ääreen, kumartui laituriportaille päin ja -kutsui upseeria, joka heti kapusi aallonmurtajalle. - -"Monsieur", virkkoi hänelle d'Artagnan niiden sydämellisten -kohteliaisuuksien jälkeen, jotka olivat luonnollisena tervehtelynä -toisensa tuntevien ja toisiaan arvossapitävien aatelismiesten kesken, -"jos tahtoisin viedä nämä herrasmiehet täältä, niin mitä te tekisitte?" - -"Minä en panisi vastaan, monsieur; mutta kun minulla on nimenomainen -määräys ottaa heidät vartioitavikseni, täyttäisin sen tehtäväni." - -"Ahaa!" äännähti d'Artagnan. - -"Sovittelusta ei ole toiveitakaan!" mutisi Aramis kumeasti. - -Portos ei hiiskunut mitään. - -"Ottakaa kuitenkin mukaanne Portos", esitti Vannesin piispa; "hän -kykenee todistamaan kuninkaalle, että hänellä ei ole mitään todellista -osaa tässä jutussa; minä annan siihen ohjaukseni, ja sinäkin, -d'Artagnan, voit valaista asiaa." - -"Hm!" hymähti kapteeni. "Tahdotko tulla, -- lähdetkö matkassani, -Portos? Kuningas on suopea." - -"Pyydän saada miettiä", vastasi Portos ylevästi. - -"Jäät siis tänne?" - -"Uuden määräyksen esiintymiseen asti!" huudahti Aramis vilkkaasti. - -"Siksi kunnes olemme saaneet aatoksen", lausui d'Artagnan, "ja nyt -luulenkin, että odotus ei käy pitkäksi, sillä minulla on jo jotakin -mielessäni." - -"Sanokaamme siis vain hyvästi", lopetti Aramis; "mutta tosiaankin, -Portos, sinun pitäisi lähteä suoraa päätä." - -"En!" epäsi tämä lyhyeen. - -"Kuten katsot parhaaksi", sanoi Aramis hermostuneessa herkkyydessään -hieman loukkaantuneena ystävänsä jurosta sävystä. "Mieltäni rauhoittaa -kuitenkin d'Artagnanin lupaama aatos, jonka luulen arvanneeni." - -"Katsotaanpa", virkahti kapteeni kallistaen korvansa Aramiksen suulle. -Tämä kuiskasi hänelle nopeasti muutamia sanoja, joihin d'Artagnan -vastasi: - -"Juuri niin." - -"Se ei petä!" huudahti Aramis ilostuneena. - -"Järjestä siis hommasi ensi sekavuuden aikana, mikä siitä syntyy, -Aramis." - -"Oh, kyllä hoidan oman osani." - -"Tuhatkertainen kiitos nyt teille, monsieur!" sanoi d'Artagnan -upseerille. "Te olette saanut kolme ikuista ystävää." - -"Niin", vakuutti Aramis. - -Ainoastaan Portos pysyi yhä ääneti, mutta hän nyökäytti päätänsä. - -Hellästi syleiltyään kahta vanhaa ystäväänsä d'Artagnan läksi -Belle-Isleltä Colbertin antaman eriämättömän kumppanin kanssa. - -Lukuunottamatta sitä selittelyn tapaista, johon kunnon Portos oli -tyytynyt, ei siis mitään ollut muuttunut asianomaisten kohtalossa. - -"Tulee toki se d'Artagnanin aatos", sanoi Aramis mietteissään. - - - - -250. - -Kuninkaan ja d'Artagnanin aatokset. - - -Laivaan palatessaan d'Artagnan syvällisesti pohti tuumaa, joka oli hänen -päähänsä pälkähtänyt, -- ja me tiedämme, että silloin kun d'Artagnan -ryhtyi aprikoimaan, hän tavallisesti pääsi selvyyteen. Upseeri oli -jälleen vaipunut äänettömyyteen, kunnioittavasti antaen esimiehelleen -vapaan tilaisuuden harkita. - -Aluksensa kannelle astuessaan olikin muskettisoturien kapteeni jo -järjestänyt mielessään kaikki hyökkäys- ja puolustuskeinonsa. - -Hän kutsui heti neuvostonsa koolle. Tähän kuului kahdeksan hänen -määräystensä alaisina toimivaa upseeria: merivoimien päällikkö, -tykistömajuri, sapööri-insinööri, ja tuntemamme upseeri ja neljä -luutnanttia. Heidän keräännyttyään peräkajuuttaan d'Artagnan nousi -seisomaan, otti hatun päästänsä ja aloitti seuraavasti: - -"Hyvät herrat, olen käynyt tiedustusretkellä ja havainnut Belle-Islellä -vankan varusväen valmistautuneena puolustukseen, joka saattaa käydä -hyvinkin hankalaksi meille. Aionkin sentähden kutsuttaa kaksi -sikäläistä johtavaa upseeria keskusteluun kanssamme. Eristettyämme -heidät siten joukostaan ja tykeistänsä me olemme heistä paremmalla -puolella, kun sitten käytämme hyvää järkeilyä, taivuttaaksemme heidät -välttämään taistelua. Oletteko samaa mieltä, hyvät herrat?" - -Tykistömajuri nousi. - -"Monsieur", hän sanoi kunnioittavasti, mutta lujasti, "mainitsitte -paikan valmistautuneen sitkeään puolustukseen. Tietonne mukaan sen väki -on siis noussut kapinaan?" - -D'Artagnanin mieltä se vastaus ilmeisesti kaiveli, mutta hän ei -ollut mies heittämään sikseen niin vähällä, vaan huomautti: - -"Muistutuksenne on oikea, monsieur. Mutta onhan teille tunnettua, että -Belle-lsle-en-Mer on herra Fouquetin läänitys, ja entiset kuninkaat -ovat antaneet Belle-Islen läänitysherroille oikeuden muodostaa oman -aseellisen joukkonsa." - -Majuri liikahti. - -"Älkäähän keskeyttäkö", jatkoi d'Artagnan. "Aioitte sanoa, että se -englantilaisia vastaan myönnetty varustautumisen oikeus ei pidä -paikkaansa omaa kuningasta vastaan. Mutta herra Fouquethan ei -tällähaavaa lienekään pitämässä Belle-Isleä hallussaan, koska -toispäivänä vangitsin hänet. Belle-Islen asukkaat ja puolustajat eivät -vain tiedä tästä vangitsemisesta, ja sitä on heille turha vakuuttaa, -sillä he eivät usko niin ennenkuulumatonta ja tavatonta käännettä. -Bretagnelainen palvelee herraansa, ja vain yhtä herraa, -- palvelee -siihen asti kunnes näkee hänet kuolleeksi. Sentähden he asettuvat -kaikkea määräilyä vastaan, mikä ei tapahdu herra Fouquetin nimessä." - -Majuri nyökkäsi. - -"Siitä syystä", selitteli d'Artagnan, "minä ehdotan kutsuttavaksi tänne -kaksi varusväen johtavaa upseeria. He saavat nähdä teidät, hyvät -herrat, -- kaiken voimamme; heille selviää, mikä kohtalo heitä -odottaa, jos pysyvät kapinallisella kannalla. Me takaamme heille -kunniasanallamme, että herra Fouquet on vankina ja että kaikkinainen -vastustus vain vahingoittaisi häntä. Sanomme heille, että ensimmäisen -kanuunanlaukauksen jälkeen ei ole mitään armoa odotettavissa -kuninkaalta. Silloin he toivoakseni eivät jää uppiniskaisiksi. He -antautuvat ilman kamppailua, ja me saamme mielisuosiolla paikan, jonka -valloittaminen voisi käydä meille kalliiksi." - -Upseeri, joka oli saattanut d'Artagnania Belle-Islellä, aikoi lausua -jotakin, mutta d'Artagnan pidätti hänet: - -"Niin, minä arvaan teidän ajatuksenne, monsieur; tiedän kuninkaan -määräyksen ehkäisevän kaikkea salaista yhteyttä Belle-Islen -puolustajain kanssa, ja sentähdenhän esitänkin, että puhuttelen -asianomaisia ainoastaan koko esikuntani ollessa saapuvilla." - -Ja d'Artagnan teki upseereilleen päällänsä liikkeen, jonka piti -ilmaista, mikä arvo tällä alentuvaisuudella oli. - -Upseerit katselivat toisiansa ikäänkuin lukeakseen mielipiteensä -toverien silmistä, ilmeisesti aikoen vakuuttautua yksimielisestä -kannasta ja noudattaa d'Artagnanin esitystä. Muskettisoturien kapteeni -näkikin jo hyvillään, että päätökseksi oli muodostumassa purren -lähettäminen kumppanusten noutamiseen. Mutta silloin kuninkaan upseeri -veti povestaan sinetöidyn määräyksen ja ojensi sen d'Artagnanille. - -Päällekirjoituksena oli _N:o 1_. - -"Mitä nyt vielä?" jupisi kapteeni ihmeissään. - -"Lukekaa, monsieur", vastasi upseeri kohteliaasti, mutta hänen -sävyssään tuntui alakuloisuuttakin. - -Pahaa aavistellen d'Artagnan avasi laskokset ja luki seuraavat sanat: - - 'Kielto herra d'Artagnanille pitämästä minkäänlaista neuvottelua - tai yrittämästä mitään sovittelua ennen kuin Belle-Isle on - antautunut ja vangit saaneet kapinoitsijain kuoleman. - - _Ludvig_.' - -D'Artagnan hillitsi kärsimättömän liikkeen, joka kiersi hänen -veressään, ja sanoi tyynesti hymyillen: - -"Hyvä on, monsieur, kuninkaan ohjeita noudatetaan." - -Isku oli suoranainen, se oli kova, tuhoisa. Raivostuksissaan siitä, -että kuninkaan aatos siten ehätti ehkäisemään hänen aikeensa purren -lähettämiseksi ystävien pakoa varten, d'Artagnan ei kuitenkaan joutunut -epätoivoon: kehittäen omaa aatostansa, jonka hän oli tuonut mukanaan -Belle-Isleltä, gascognelainen vielä johteli siitä pelastushankkeen -tärkeintä osaa. - -"Hyvät herrat", hän virkkoi äkkiä, "koska kuningas on antanut salaisia -määräyksiä toiselle, niin se merkitsee, että minulla ei enää ole hänen -luottamustaan, ja siihen olisinkin todella arvoton, jos julkeasti -säilyttäisin päällikkyyden, joka on niin loukkaavien epäluulojen -alainen. Lähden siis heti esittämään eronpyyntöni kuninkaalle. Lausun -sen tässä teidän kaikkien kuullen, määräten teidät vielä poikkeamaan -kanssani Ranskan rannikolle, jotta mitään hänen majesteettinsa minulle -uskomista sotavoimista ei saatettaisi vaaraan. Menkää siis kaikki -takaisin paikoillenne ja antakaa paluukäsky; tunnin kuluttua saamme -nousuveden. Paikoillenne, hyvät herrat! Otaksun", hän lisäsi nähdessään -kaikkien, paitsi valvojaupseerin, tottelevan, "että teillä ei tällä -kertaa ole minulle vastamääräystä?" - -Ja d'Artagnan tunsi melkein täyttä voitonriemua, virkkaessaan nämä -sanat. Tämä suunnitelma tiesi hänen ystäviensä pelastusta. Saarron -keskeytyessä he voisivat piammiten astua johonkin saapuvaan veneeseen -ja purjehtia hätyyttämättöminä Englantiin tai Espanjaan. Heidän -paetessaan d'Artagnan saapuisi kuninkaan luo ja perustelisi paluutansa -suuttumuksella, jota Colbertin epäluulot olivat hänen toimintaansa -heikontaessaan herättäneet; hänet lähetettäisiin takaisin täysin -valtuuksin, ja hän valloittaisi Belle-Islen, -- anastaisi häkin, sitten -kun linnut olivat sieltä pyrähtäneet lentoon. - -Mutta tätä suunnitelmaa vastaan upseeri asetti toisen kuninkaallisen -määräyksen, joka kuului: - - 'Jos herra d'Artagnan ilmaisee haluavansa jättää eronpyynnön, ei - häntä ole enää siitä hetkestä alkaen pidettävä retken päällikkönä, - eikä kukaan hänen johtoonsa asetettu upseeri saa tunnustaa hänen - määräysvaltaansa. Siten menetettyään päällikkyytensä Belle-Isleä - vastaan lähetetyssä armeijassa on herra d'Artagnanin heti - lähdettävä Ranskaan sen upseerin saattamana, joka on jättänyt - hänelle tämän tiedonannon ja katsoo hänet vangikseen, ollen - hänestä vastuussa.' - -D'Artagnan, tuo uljas ja huoleton mies, kalpeni. Kaikki oli laskettu -niin syvämielisesti, että se ensi kerran kolmeenkymmeneen vuoteen -muistutti suuren kardinaalin terävästä kaukonäköisyydestä ja -taipumattomasta johdonmukaisuudesta. - -Hän nojasi päätänsä käteen, haaveillen, tuskin hengittäen. - --- Jos pistän tämän määräyksen taskuuni, -- ajatteli hän, -- niin kuka -sen tietää tai minua siitä estää? Ennen kuin siitä ehditään ilmoittaa -kuninkaalle, olen pelastanut nuo miesparat. Rohkeutta vain! Minun pääni -ei ole niitä, joita pyöveli tottelemattomuuden tähden pudottaa. Enpä -siis tottelekaan! - -Mutta samassa kun hän oli panemaisillaan täytäntöön tämän päätöksensä, -hän näki upseerien ympärillään lukevan samanlaisia määräyksiä; niitä -oli tuo Colbertin ajattelun hellittämätön välittäjä heille jaellut. - -Tottelemattomuuden tapaus oli edellytetty kuten muukin. - -"Monsieur", tuli upseeri hänelle lausumaan, "odotan, että suvaitsette -lähteä." - -"Olen valmis, monsieur", vastasi kapteeni hammasta purren. - -Upseeri komensi heti laskettavaksi vesille veneen d'Artagnania varten. -Tämän nähdessään oli muskettisoturi vähällä menettää järkensä. - -"Millä tavalla", änkytti hän, "täällä sitten johdellaan eri osastoja?" - -"Teidän lähdettyänne, monsieur", vastasi merivoimien vanhin upseeri, -"kuningas uskoo laivaston minun huostaani." - -"Silloin, monsieur", huomautti Colbertin mies uudelle ylipäällikölle, -"tämä viimeinen minulle jätetty määräys kuuluu teille. Saammeko nähdä -valtuutenne?" - -"Tässä", vastasi merisoturi, esittäen kuninkaan nimikirjoituksen. - -"Tästä saatte toimintaohjeenne", sanoi upseeri, antaen hänelle kotelon. -Sitten hän kääntyi jälleen d'Artagnaniin. - -"No, monsieur", hän virkkoi värähtävällä äänellä, sillä niin suurta -epätoivoa hän näki tuon rautaisen miehen ilmeessä, "olkaa niin -ystävällinen, että lähdette." - -"Heti", äännähti d'Artagnan heikosti, voitettuna, vääjäämättömän pakon -musertamana. - -Ja hän luisui pieneen purteen, joka suunnattiin mannerta kohti -myötäisessä tuulessa ja nousuveden auttelemana. Kuninkaan vartijat -olivat tulleet veneeseen hänen mukanaan. - -Kuitenkin muskettisoturi yritti vielä toivoa ehtivänsä ajoissa -Nantesiin ja kykenevänsä niin kaunopuheisesti ajamaan ystäviensä asiaa, -että kuningas taipuisi. - -Alus kiiti kuin pääskynen. Piankin d'Artagnan näki hämärästi rannikon -häämöittävän mustana yön valkoisesta usvasta. - -"Ah, monsieur", hän virkkoi hiljaa upseerille, jolle ei ollut enää -tuntikauteen puhunut, "antaisinpa paljon, jos tuntisin uuden päällikön -toimintaohjeet! Ne ovat kaiketikin aivan rauhallista laatua? Ja..." - -Hän ei ehtinyt lopettaa lausettaan. Kaukainen kanuunanlaukaus kiiri -vedenpintaa pitkin, sitten toinen ja pari kolme voimakkaampaa pamausta. - -"Belle-Islen pommitus on alkanut", sanoi upseeri. - -Samassa vene saapui rannikolle. - - - - -251. - -Portoksen esi-isät. - - -Kun d'Artagnan oli jättänyt Aramiksen ja Portoksen, astuivat nämä -takaisin päälinnoitukseen, saadakseen puhella paremmassa rauhassa. -Ollen yhä huolissaan Portos häiritsi Aramista, jonka henki liiteli -vapaampana kuin koskaan ennen. - -"Rakas Portos", puhkesi hän äkkiä puhumaan, "tahdon selittää sinulle -d'Artagnanin tuuman." - -"Minkä tuuman, Aramis?" - -"Aatoksen, joka tuottaa meille vapauden ennen kuin kahtatoista tuntia -on kulunut." - -"Hei, niinkö?" huudahti Portos hämmästyneenä. "Annahan kuulla!" - -"Huomasit kai kohtauksesta, joka ystävällämme oli upseerin kanssa, että -jotkut määräykset kiusaavat häntä suhtautumisessaan meihin?" - -"Se oli selvää." - -"No niin, d'Artagnan aikoo jättää eronpyyntönsä kuninkaalle, ja hänen -poissaolostaan johtuvan hämmingin aikana me livistämme, tai paremminkin -sinä, Portos, livistät, ellei ole paon mahdollisuutta muuta kuin -yhdelle." - -Tässä Portos ravisti päätänsä vastaten: - -"Me pakenemme yhdessä, Aramis, tai jäämme tänne yhdessä." - -"Sinulla on jalomielinen sydän", sanoi Aramis; "mutta synkkä -levottomuutesi huolestuttaa minua." - -"En ole levoton", väitti Portos. - -"Sitten olet minulle vihoissasi?" - -"En vähääkään." - -"Mutta, rakas ystävä, mistä johtuu tuo murheellinen muotosi?" - -"Voinpa tuon sinulle sanoa: minä teen testamenttiani." - -Näin lausuessaan kunnon Portos katsahti surumielisesti Aramikseen. - -"Testamenttiasi?" huudahti piispa. "Mitä kuulenkaan! Luuletko siis -olevasi hukassa?" - -"Tunnen itseni väsyneeksi. Se tapahtuu minulle ensi kertaa, ja meillä -on sukuvika." - -"Millainen, ystäväni?" - -"Isoisäni oli kaksin verroin niin voimakas mies kuin minä." - -"Ohhoh!" huudahti Aramis. "Isoisäsi oli siis Simson?" - -"Ei. Hänen nimensä oli Antoine. No niin, hän oli minun ikäiseni, kun -hän eräänä päivänä metsästämään lähtiessään tunsi säärensä heikoiksi, -vaikka sellainen tauti ei ollut häntä koskaan ennen vaivannut." - -"Mitä se uupumus merkitsi?" - -"Mitään hyvää se ei tiennyt, kuten saat nähdä. Sillä lähdettyään, yhä -valitellen koipiensa velttoutta, hän kohtasi villikarjun, joka teki -hänelle tenän. Hänen pyssynsä luoti lensi ohitse, ja otus raateli -hänet. Hän kuoli siihen paikkaan." - -"Se ei ole mikään syy hätääntyäksesi, rakas Portos." - -"No, saatpa nähdä. Isäni oli kerran roteva kuin minäkin. Hän oli jäykkä -Henrik III:n ja Henrik IV:n aikuinen soturi; hänen nimensä ei ollut -Antoine, vaan Gaspard, kuten herra de Colignyn. Aina hevosen selässä -liikkuen hän ei koskaan ollut tiennyt, mitä väsymys oli. Eräänä iltana -hänen pöydästä noustessaan jalat kielsivät häneltä palveluksensa." - -"Ehkä hän oli nauttinut hyvän illallisen", virkkoi Aramis, "ja horjui -sen vuoksi?" - -"Pyh! Eikö hän ollut herra de Bassompierren ystäviä? Mitä joutavia! Ei, -sanon sinulle, hän kummeksi tätä väsymystä ja sanoi äidilleni, joka -hänestä laski leikkiä: 'Eikö voisi luulla, että kohtaan metsäkarjun, -kuten edellinen du Vallon, isävainajani?'" - -"No sitten?" kysyi Aramis. - -"Niin, uhmaillen tätä heikkoudentunnetta isäni tahtoi mennä puutarhaan, -sensijaan että olisi asettunut levolle. Hänen jalkansa pettivät -jyrkkien portaitten ensi askelmalla. Isäni putosi ja kaatui kiven -kulmaa vasten, johon oli isketty rautainen sinkilä. Tämä puhkaisi hänen -ohimonsa, ja hän jäi kuolleena paikalle." - -Aramis nosti silmänsä ystäväänsä kohti. - -"Siinä on kaksi omituista sattumaa", hän virkkoi, "mutta älkäämme siitä -tehkö sitä johtopäätöstä, että samoin täytyisi tapahtua kolmannen -kerran. Noin voimakkaan miehen ei sovi olla taikauskoinen, uljas -Portokseni. Ja mistä sitten tuon säärtesi herpaantumisen huomaa? -Koskaan et ole näyttänyt niin tanakalta ja ylväältä: sinä kantaisit -talon hartioillasi." - -"Tällä hetkellä", myönsi Portos, "tunnen voivani hyvin; mutta juuri -äskettäin minä horjuin, olin lyyhistyä maahan, ja tämä omituinen ilmiö, -kuten sitä nimitit, on lyhyessä ajassa uudistunut neljä kertaa. En -sano, että se minua peloittaa, mutta kiusallista se on. Elämä on -ihanaa; minulla on rahaa, minulla on hevosia, joista pidän, minulla on -myöskin rakkaita ystäviä: d'Artagnan, Atos, Raoul ja sinä." - -Ihailtava Portos ei edes vaivautunut salaamaan Aramikselta, minkä sijan -hän tälle antoi ystäviensä luettelossa. Aramis puristi hänen kättään. - -"Me elämme vielä monta vuotta", hän sanoi, "säilyäksemme maailmalle -esimerkkinä harvinaisista miehistä. Luota minuun, rakas ystävä. Emme -ole saaneet mitään vastausta d'Artagnanilta, se on hyvä merkki; hän on -tietenkin jo kokoamassa laivastoa yhteen, jotta ulappa tyhjentyy. Minä -taasen olen juuri antanut määräykseni erään maallaolleen purren -vierittämisestä teloilla Locmarian maanalaisen luolaholvin suulle, -jonka kyllä tiedät, kun olemme siellä niin usein väijyneet kettuja." - -"Niin, se päättyy lahdenpoukamaan pitkällä, ahtaalla käytävällä, jonka -keksimme silloin, kun komea kettu sitä kautta pääsi karkuun." - -"Aivan. Onnettomuuden varalta piiloitetaan meille pursi tuohon -maaholviin; siellä se jo varmaan onkin. Odotamme otollista hetkeä, ja -sitten yön aikana ulapalle!" - -"Siinäpä hyvä ajatus! Mitä sillä voitamme?" - -"Me saamme siitä sen edun, että kun kukaan ei tunne luolaa tai -oikeammin sen merenpuolista käytävää, paitsi me ja pari kolme saaren -metsästäjää, niin saarelle mahdollisesti poikkeavat vakoilijat, jotka -eivät näe mitään venettä rannassa, eivät aavista paon mahdollisuutta -eivätkä huomaa pitää silmällä merta." - -"Jo käsitän." - -"Miten on nyt koipiesi laita?" - -"Oh, tällä hetkellä ne ovat oivassa kunnossa." - -"Näethän siis, että kaikki edistää mielenrauhaamme ja toiveitamme. -D'Artagnan puhdistaa meren aluksista ja päästää meidät vapauteen. Ei -enää kuninkaallista laivastoa eikä maallenousua pelättävissä. Kunnia -Jumalalle! Meillä, Portos, on edessämme vielä puolen vuosisadan hauskat -seikkailut, ja kun jalkani koskettaa Espanjan maaperää, vannon -sinulle", lisäsi piispa peloittavan pontevasti, "että herttuanarvosi ei -ole niin epävarma kuin Ranskassa luullaan." - -"Toivokaamme", sanoi Portos toverinsa uudesta innostuksesta hiukan -reipastuneena. - -Yhtäkkiä kuului huuto: "Aseisiin!" - -Sadan äänen toistamana tämä hälytys saapui siihenkin huoneeseen, missä -ystävykset olivat, kummastuttaen toista ja saattaen toisen -levottomaksi. - -Aramis avasi ikkunan; hän näki joukon ihmisiä juoksevan tulisoihdut -käsissä. Naiset pakenivat, aseelliset miehet riensivät paikoilleen. - -"Laivasto, laivasto!" huudahti eräs sotamies, joka pimeässä tunsi -Aramiksen. - -"Laivastoko?" toisti tämä. - -"Puolen tykinkantaman päässä", jatkoi sotamies. - -"Aseisiin!" huusi Aramis. - -"Aseisiin!" säesti Portos peloittavasti. - -Ja molemmat syöksyivät laivalaituria kohti, etsiäkseen turvaa patterien -suojasta. - -Nähtiin lähestyvän sotilailla täytettyjä kuljetusveneitä; ne -suuntasivat kulkunsa kolmelle eri taholle, laskeakseen väkensä maihin -kolmessa kohdassa samalla kertaa. - -"Mitä on tehtävä?" kysyi eräs vartioupseeri. - -"Käskekää niiden pysähtyä, tai jos ne tulevat yhä lähemmäksi, niin -ampukaa!" sanoi Aramis. - -Viittä minuuttia myöhemmin alkoi tykkituli. Ne olivat samat laukaukset, -jotka d'Artagnan oli kuullut saapuessaan mantereen rantaan. - -Mutta lotjat olivat jo liian lähellä rantalaituria, jotta kanuunat -olisivat kyenneet toimimaan tehokkaasti; ne laskivat väkeä maihin, -taistelu alkoi melkein käsirysynä. - -"Mikä sinua vaivaa, Portos?" kysyi Aramis ystävältään. - -"Ei mikään... sääret... Se on tosiaan käsittämätöntä... Mutta kyllä ne -toipuvat hyökätessä." - -Portos ja Aramis tosiaankin ryhtyivät hyökkäämään sellaisella sisulla -ja saivat miehensä niin innostumaan, että kuninkaan väki peräytyi -päistikkaa aluksiinsa, vieden saaliinaan vain omat haavoittuneensa. - -"Hei, Portos", huudahti Aramis, "tarvitseehan meidän saada joku -vankikin, nopeaan, nopeaan!" - -Portos kurkoittausi alas laiturin portaille ja tarttui niskasta -kuninkaallisen armeijan upseeriin, joka odotti alukseen pääsyä, jahka -kaikki miehet olisivat siihen ensin asettuneet. Jättiläisen käsivarsi -kohotti ilmaan miehen, joka suojeli häntä kilpenä hänen ojentautuessaan -yläpengermälle, niin että ainoatakaan laukausta ei häneen tähdätty. - -"Tässä on vanki", virkahti Portos Aramikselle. - -"Kas niin", huudahti tämä nauraen, "pahoittele vieläkin koipiasi!" - -"En häntä koivillani tavoittanut", vastasi Portos surumielisesti, "ja -kourissani en ole havainnut vikaa." - - - - -252. - -Biscarratin poika. - - -Saaren bretagnelaiset olivat hyvin ylpeitä tästä voitosta. Mutta Aramis -ei heitä rohkaissut. - -"Tuloksena on", sanoi hän Portokselle, kun kaikki olivat vetäytyneet -takaisin, "että kuningas joutuu vihan vimmoihin kuullessaan -vastustuksesta, ja nämä urheat miehet hakataan maahan tai ammutaan, kun -saari saadaan vallatuksi, niinkuin ehdottomasti käy." - -"Emme siis ole tehneet mitään hyödyllistä?" virkkoi Portos. - -"Hetkellisesti kylläkin", vastasi piispa, "sillä me olemme ottaneet -vangin, jolta voimme kuulla, mitä vihollisemme hankkivat." - -"Niin, kyselkäämme vangilta", yhtyi Portos, "ja keino hänen -puhuttamiseensa on yksinkertainen. Me syömme illallista, kutsumme hänet -mukaan, ja viini kirvoittaa hänen kielensä kantimet." - -Niin tehtiinkin. Upseeri, joka alussa oli hiukan levoton, rauhoittui -nähdessään pöytäkumppaninsa. - -Pelkäämättä mitään vahingoittavansa hän kertoi kaikki ajateltavat -yksityiskohdat d'Artagnanin eronpyynnöstä ja lähdöstä. Hän selitti, -miten retken uusi päällikkö tuon lähdön jälkeen oli heti komentanut -äkilliseen hyökkäykseen Belle-Isleä vastaan. Tähän loppui hänen -selostuksensa. - -Aramis ja Portos vaihtoivat silmäniskun, joka todisti heidän -epätoivoaan. Ei voinut enää rakentaa mitään d'Artagnanin rohkean -kekseliäisyyden varaan, eikä siis tappion tullen ollut mitään -apuneuvoja. - -Jatkaen kyselyään Aramis kuulusteli vangilta, mitä kuninkaalliset -aikoivat tehdä Belle-Islen päälliköille. - -"On käsketty", vastasi tämä, "tappaa taistellessa ja hirttää sen -jälkeen." - -Aramis ja Portos katsahtivat vielä toisiinsa. Puna nousi kummankin -kasvoihin. - -"Minä olen kovin keveä hirsipuuhun", vastasi Aramis; "minunlaisiani -miehiä ei silmukalla kuristeta." - -"Ja minä olen kovin raskas", sanoi Portos; "minunlaisteni painosta -kätkee köysi." - -"Olen varma", virkkoi vanki kohteliaasti, "että olisimme hankkineet -teille armon kuolla itse valitsemallanne tavalla." - -"Tuhannet kiitokset", vastasi Aramis vakavasti. - -Portos kumarsi. - -"Vielä tämä malja terveydeksenne", hän sanoi tyhjentäen lasinsa. - -Niitä näitä haastellessa illallinen jatkui. Upseeri, joka oli älykäs -herrasmies, ihastui vähitellen Aramiksen henkevyyteen ja Portoksen -sydämelliseen rehtiyteen. - -"Anteeksi", lausui hän, "jos teen teille kysymyksen; mutta kuudetta -pulloa maistellessa on oikeutettu jo hiukan unohtamaan itsensä." - -"Olkaa hyvä", kehoitti Portos, "olkaa hyvä." - -"Puhukaa", säesti Aramis. - -"Ettekö te, hyvät herrat, molemmin kuuluneet edesmenneen kuninkaan -muskettisotureihin?" - -"Kyllä, monsieur, ja hänen parhaimpiinsa, jos sallitte minun sen -sanoa", vastasi Portos. - -"Se on totta: nimittäisinpä teitä sotureista kaikkein parhaiksi, hyvät -herrat, ellen pelkäisi loukkaavani isäni muistoa." - -"Isänne?" huudahti Aramis. - -"Tiedättekö nimeni?" - -"_Ma foi_, emme, monsieur; mutta kun ilmoitatte sen minulle, niin..." - -"Nimeni on Georges de Biscarrat." - -"Oh", huudahti Portos vuorostaan, "Biscarrat! Muistatko tuota nimeä, -Aramis?" - -"Biscarrat...?" mietti piispa. "Minusta tuntuu..." - -"Koettakaahan muistella, monsieur", kehoitti upseeri. - -"_Pardieu_, se on pian tehty", innostui Portos. "Biscarrat, jota -nimitettiin Kardinaaliksi... Kuului niihin neljään, jotka tulivat -miekka kädessä meitä keskeyttämään sinä päivänä, kun pääsimme -d'Artagnanin ystäviksi." - -"Juuri niin, herra parooni." - -"Ainoa", virkkoi Aramis innokkaasti, "jota me emme haavoittaneet." - -"Jäykkä miekankäyttäjä siis", huomautti sotavanki. - -"Se on totta, oh, aivan niin", myönsivät ystävykset yhteen suuhun. -"Totisesti, herra Biscarrat, on perin ihastuttavaa tutustua niin uljaan -miehen jälkeläiseen." - -Biscarrat puristi käsiä, jotka entiset muskettisoturit hänelle -ojensivat. - -Aramis katsahti Portokseen ikäänkuin huomauttaakseen hänelle: -- Tuossa -mies, josta on meille apua. - -"Tunnustakaa, monsieur", sanoi hän heti senjälkeen, "että tuntuu -hyvältä, kun on ollut kunnon mies." - -"Isäni sitä minulle aina sanoi, monsieur." - -"Tunnustakaa vielä, että olette joutunut surulliseen asemaan -tavatessanne ammuttaviksi tai hirtettäviksi tuomittuja henkilöitä ja -huomatessanne nämä henkilöt entisiksi tuttaviksi, vanhoiksi -perintötuttaviksi." - -"Oh, teidän osaksenne ei tule noin kamala kohtalo, hyvät herrat ja -ystävät", tokaisi nuori mies vilkkaasti. - -"Joutavia! Sanoittehan niin." - -"Sanoin ennen kuin oikein tunsin teitä; mutta nyt vakuutan: te vältätte -noin ruman lopun, jos tahdotte." - -"Mitä, josko tahdomme?" huudahti Aramis, jonka silmät säteilivät -älykkäästi hänen katsellessaan vuoroin vankiaan, vuoroin Portosta. - -"Edellyttäen", jatkoi Portos katsellen vuorostaan ylvään pelottomasti -herra de Biscarratia ja piispaa, "edellyttäen, että meiltä ei pyydetä -mitään halpamaista." - -"Teiltä ei pyydetä laisinkaan mitään, hyvät herrat", vastasi -kuninkaallisen armeijan soturi. "Mitäpä teiltä pyydettäisiin? Jos -teidät löydetään, niin surmanne on päätetty asia; koettakaa siis -järjestää niin, että teitä ei tavata." - -"En luule erehtyväni", virkkoi Portos arvokkaasti, "kun minusta näyttää -siltä, että tavoittaakseen meidät on tultava meitä täältä etsimään." - -"Siinä olet aivan oikeassa, arvoisa ystäväni", vahvisti Aramis -katsellen yhä tutkivasti Biscarratin kasvoja, tämän istuessa ääneti ja -väkinäisin ilmein. "Te tahdotte, herra de Biscarrat, sanoa meille -jotakin, tehdä jonkun aloitteen, mutta ette uskalla, eikö niin?" - -"Ah, hyvät herrat ja ystävät, se johtuu siitä, että puhumalla rikkoisin -toimintaohjettani. Mutta, kah, minä kuulen äänen, joka tekee haastelun -muutenkin mahdottomaksi." - -"Kanuuna!" virkkoi Portos. - -"Kanuunan- ja musketinlaukauksia!" huudahti piispa. - -Kaukaa kallioilta kuultiin lyhytaikaisen taistelun synkkä pauhu. - -"Mitä kummaa?" kysyi Portos. - -"Eh, _pardieu_", huudahti Aramis, "sitä minä aavistinkin!" - -"Mitä sitten?" - -"Teidän tekemänne hyökkäys oli ainoastaan teeskennelty, eikö niin, -monsieur? Ja samalla kun teidän komppanianne antoivat lyödä itsensä -takaisin, te tiesitte maihinnousun varmasti onnistuvan toiselta puolen -saarta!" - -"Niin, useastakin kohden, monsieur." - -"Sitten olemme hukassa", päätti Vannesin piispa rauhallisesti. - -"Hukassa! Se on mahdollista", vastasi Pierrefondsin herra; "mutta meitä -ei oteta vangiksi eikä hirtetä." - -Ja nämä sanat lausuessaan hän nousi pöydästä, lähestyi seinää ja -sieppasi kylmäverisesti naulasta miekkansa ja pistoolinsa, jotka hän -tarkasti vanhan sotilaan huolellisuudella, veteraanin, joka taisteluun -valmistautuessaan tietää henkensä suureksi osaksi riippuvan aseittensa -oivallisuudesta ja hyvästä kunnosta. - -Kanuunan jymähdyksen kuullessaan ja saadessaan tiedon yllätyksestä, -joka saattoi jouduttaa saaren kuninkaallisten joukkojen käsiin, -hätääntynyt väkijoukko syöksyi linnoitukseen. Se tuli pyytämään apua ja -neuvoa päälliköiltänsä. - -Kalpeana ja voitettuna Aramis näyttäytyi kahden tulisoihdun välissä -suurelle pihalle avautuvassa ikkunassa. Pihamaalla kuhisi käskyjä -odottavia sotamiehiä ja hätääntyneitä, apua rukoilevia asukkaita. - -"Hyvät ystävät", ilmoitti d'Herblay vakavalla ja kaikuvalla äänellä, -"suojelijanne, ystävänne, isänne, herra Fouquet on kuninkaan käskystä -vangittu ja suljettu Bastiljiin." - -Pitkällinen raivon ja uhkauksen huuto kohosi ikkunaan asti, jonka -ääressä piispa seisoi, ja ikäänkuin verhosi hänet värähtelevällä -uhmalla. - -"Kostakaamme herra Fouquetin puolesta!" karjuivat kiihoittuneimmat. -"Kuolema kuninkaallisille!" - -"Ei, hyvät ystävät", vastasi Aramis juhlallisesti, "ei, ystävät, -älkäämme ryhtykö vastarintaan. Kuningas on herra valtakunnassaan. -Kuningas on Jumalan valtuutettu. Kuningas ja Jumala ovat lyöneet herra -Fouquetia. Nöyrtykää Jumalan väkevän käden alle. Rakastakaa Jumalaa ja -kuningasta, jotka ovat herra Fouquetia iskeneet. Mutta älkää kostako -isäntänne puolesta, älkää yrittäkökään sitä. Te uhraisitte turhaan -itsenne, vaimonne ja lapsenne, omaisuutenne ja vapautenne. Aseet alas, -ystäväni! Aseet alas, koska kuningas teitä siihen käskee, ja vetäytykää -rauhallisesti asuntoihinne! Sitä pyydän minä teiltä, sitä rukoilen -teiltä minä, ja jos tarvitaan, vaadin sitä teiltä herra Fouquetin -nimessä." - -Ikkunan alle kokoontuneesta väkijoukosta kuului pitkällinen kiukun ja -säikähdyksen sorina. - -"Ludvig XIV:n sotilaat ovat astuneet saarelle", jatkoi Aramis. "Tämän -jälkeen heidän ja teidän välillänne ei enää käytäisi taistelua, vaan -tapahtuisi teurastus. Menkää, menkää ja unohtakaa; tällä kertaa käsken -niin Herran nimessä." - -Kapinalliset peräytyivät verkalleen, alistuneina ja mykkinä. - -"Kah, mitä! Mitä sinä nyt haastoitkaan, ystäväni?" kummasteli Portos. - -"Monsieur", virkkoi Biscarrat piispalle, "te pelastatte kaikki nuo -asukkaat, mutta ette pelasta ystäväänne ettekä itseänne." - -"Herra de Biscarrat", vastasi Vannesin piispa sävyltään omituisen -ylevänä ja kohteliaana, "herra de Biscarrat, suvaitkaa ottaa takaisin -vapautenne." - -"Kernaasti sen teen, monsieur; mutta..." - -"Ja siinä teette meille palveluksenkin, sillä ilmoittamalla kuninkaan -sotapäällikölle saarelaisten antautumisen hankitte ehkä jotakin armoa -myös meille, kun kerrotte, millä tavoin tämä alistuminen on saatu -aikaan." - -"Armoa!" tokaisi Portos leimuavin silmin; "armoa! Mikä sana se meille -on?" - -Aramis survaisi ystäväänsä kyynärpäällä kylkeen, kuten hänellä oli -tapana heidän nuoruutensa kesäpäivinä, milloin hän tahtoi varoittaa -Portosta, että tämä oli tehnyt tai tekemäisillään jonkun hairahduksen. -Portos käsitti ja vaikeni äkkiä. - -"Minä lähden, hyvät herrat", vastasi Biscarrat, hänkin hiukan -ihmeissään tuosta sanasta saman ylpeän muskettisoturin lausumana, jonka -sankarillisia urotöitä hän vastikään oli innokkaasti kertonut ja -kehunut. - -"Menkää siis, herra de Biscarrat", virkkoi Aramis kumartaen, "ja -lähtiessänne ottakaa vastaan syvän kiitollisuutemme tunnustus." - -"Mutta te, hyvät herrat, joita minulla on kunnia sanoa ystävikseni, -koska olette suvainneet tämän nimityksen hyväksyä, -- miten teidän käy -sillävälin?" jatkoi upseeri aivan liikuttuneena, hyvästellessään isänsä -entisiä vastustajia. - -"Me odotamme täällä." - -"Mutta, hyvä Jumala!... määräys on ehdoton!" - -"Minä olen Vannesin piispa, herra de Biscarrat, ja yhtä vähän surmataan -piispaa miekalla kuin aatelismiestä hirtetään." - -"Ah, niin, monsieur, niin, monseigneur", vastasi Biscarrat. "Niin, se -on totta, olette oikeassa, teillä on vielä se mahdollisuus. Minä lähden -siis suoraa päätä päällikön luo. Hyvästi siis, hyvät herrat, tai -pikemminkin näkemiin!" - -Ja hypäten hevosen selkään, jonka Aramis hänelle toimitti, kunnon -upseeri karautti äskeisten laukausten suuntaan, joiden kuuleminen oli -ajanut väen linnoitukseen, keskeyttäen ystävysten haastelun vankinsa -kanssa. - -Aramis katseli etääntyvää miestä. - -"No, käsitätkö?" kysyi hän jäätyään yksin Portoksen kanssa. - -"En, totisesti!" - -"Eikö Biscarrat häirinnyt sinua täällä?" - -"Ei suinkaan, se kelpo poika." - -"Niin, mutta onko jokaisen tarvis tietää Locmarian luola?" - -"Ah, se on totta, se on totta, jo oivallan! Me pakenemme maanalaisen -käytävän kautta!" - -"Jos vain tulet", vastasi Aramis iloisesti. "Matkalle, veikkoseni! -Purtemme odottaa meitä, ja vielä ei kuningas ole saanut meitä -kynsiinsä." - - - - -253. - -Locmarian luola. - - -Locmarian maanalainen holvionkalo oli siksi etäällä aallonmurtajasta, -että ystävysten täytyi säästellä voimiaan ennen kuin päätyivät perille. -Oli sitäpaitsi yön pimein hetki, linnoituksen torninkello oli juuri -lyönyt kaksitoista, kun Portos ja Aramis rahoilla ja aseilla -sälytettyinä livahtivat nummelle ja oikaisivat sen poikki luolaa kohti, -kuunnellen kaikkia ääniä ja varoen mahdollisia väijytyksiä. Tieltä, -jonka he olivat huolellisesti jättäneet vasemmalleen, kuului tuon -tuostakin pakolaisten töminää, kun saaren sisempien osien asukkaat -kuninkaallisten joukkojen maihintulosta kuullessaan olivat hätääntyneet -päätähavin korjaamaan talteen kallisarvoisinta irtaintansa. Väliin -Aramis ja Portos hetkiseksi seisahtuivat kuuntelemaan heidän -katkonaisia valituksiaan, koettaen saada selville, oliko tekeillä -mitään heitä itseänsä koskevaa. Täten he saapuivat sen syvän luolan -suulle, jonne Vannesin huolellinen piispa oli toimittanut teloilla -siirretyksi tukevan veneen; tällaisella saattoi hyvinkin uskaltautua -ulapalle näin kauniilla säällä. - -"Hyvä ystävä", virkkoi Portos, sitten kun oli pauhaavasti hengähdellyt, -"me näymme olevan perillä, mutta muistaakseni puhuit kolmesta miehestä, -joiden piti asettua palvelukseemme ja olla saattolaisinamme. En näe -heitä; missä he siis ovatkaan?" - -"Minkätähden heidät näkisit, Portos-veikkonen?" vastasi Aramis. -"Tietenkin he odottavat meitä onkalossa, levähtäen niin raskaasta ja -vaikeasta uurastuksesta." Hän pysähdytti jättiläisen, joka oli -astumassa holviin. "Sallihan minun mennä edellä. Olen sopinut miestemme -kanssa erityisestä merkistä, ja elleivät he kuulisi sitä, he -saattaisivat ampua sinua pimennosta tai paiskata sinua kohti -puukkonsa." - -"Käyhän siis etummaisena, rakas Aramis; sinä olet kaikessa viisas ja -varovainen. Niin, ja nyt saan jälleen sen väsähdyksen, josta sinulle -puhuin!" - -Aramis antoi Portoksen istuutua luolan suulle; itse hän astui kumarassa -sisälle, matkien pöllön huutoa. Onkalon syvyydestä vastasi tuskin -kuuluva kuherrus. Aramis pitkitti varovasti kulkuaan, kunnes hänet -piankin seisahdutti sama ääni, jonka hän oli ensin päästänyt; se kuului -noin kymmenen askeleen päästä. - -"Sinäkö siellä, Yves?" kysyi piispa. - -"Niin, monseigneur. Goennec on täällä myös, ja hänen poikansa on -kolmantena." - -"Hyvä. Onko kaikki valmista?" - -"Kunnossa on, monseigneur." - -"Käykäähän tuonne suulle, hyvä Yves; siellä tapaatte Pierrefondsin -herran levähtämässä äskeisen kiirehtimisemme jälkeen. Jos hän ei -sattuisi kykenemään jalkeille omin neuvoin, niin nostakaa hänet ja -kantakaa tänne minun luokseni." - -Nuo kolme bretagnelaista tottelivat. Mutta piispan kehoitus -palvelijoilleen oli tarpeeton. Toipuneena oli Portos jo omintakeisesti -alkanut kompuroida alas varsinaiseen luolaan, ja hänen raskaat -askeleensa herättelivät kaikuja liuskakivi- ja graniittipilarien -muodostamissa ja kannattelemissa onteloissa. - -Bracieuxin paroonin yhdyttyä piispaan bretagnelaiset sytyttivät -hallussaan olevan lyhdyn, ja Portos vakuutti ystävälleen, että hän oli -jälleen tavallisissa voimissaan. - -"Tarkastakaamme nyt venettä ja katsokaamme, mitä sinne on saatu -varatuksi matkaa varten", sanoi Aramis. - -"Älkää asettako valoa liian lähelle", varoitti kippari Yves, "sillä -minä olen teidän ylhäisyytenne kehoituksen mukaisesti sijoittanut -perätuhdon alle lokeroon ruutinassakan ja musketinpanokset, jotka -lähetitte minulle linnasta." - -"Hyvä on", äännähti Aramis. - -Ja ottaen itse käteensä lyhdyn hän tarkasteli perinpohjaisesti venettä -niinkuin järkevä mies ainakin, joka ei ole vaaran hetkenä arka eikä -taitamaton. Se oli niitä pitkiä, keveitä, matalassa kulkevia, -leveäpohjaisia pikku aluksia, joiden rakentamisessa Belle-Islen -kalastajat ovat aina olleet eteviä, -- turvallisia merellä ja helposti -käsiteltäviä. Kaaripuut ulottuivat jokseenkin korkealle, ja -epävakaisella säällä voitiin mukana olevista laudoista vielä muodostaa -soutajien suojaksi varpelaide aaltojen roisketta vastaan. Keula- ja -perätuhdon alla Aramis havaitsi tiiviisti sulkeutuvissa lokeroissa -leipää, laivakorppuja, kuivattuja hedelmiä, kylkikappaleen sikaa ja -melkoisen määrän juomavettä; siinä oli riittävästi eväitä -matkamiehille, jotka eivät olleet loitontumassa rannikkovesiltä ja -saattoivat tarpeen tullen hankkia uusiakin ruokavaroja. Aseina oli -kahdeksan muskettia ja saman verran ratsupistooleja, kaikki hyvässä -kunnossa ja valmiiksi panostettuina. Tapaturman varalta oli toimitettu -paikalle pari ylimääräistä airoakin, ja silloin oli luonnollisesti -muistettu myöskin pikku purje, sikäläisessä puheessa _trinquette_, -jolla autellaan veneen vauhtia soutajain uurastaessakin; se on varsin -hyödyllinen tuulenhengen tuntuessa, eikä silti tee venettä sanottavasti -raskaammaksi. - -"Neuvotelkaamme nyt, hyvä Portos, yritämmekö työntää purren vesille -luolan tuntemattomasta uloskäytävästä, jolloin pimeässäkin on apunamme -loiva vieru vesirajaan asti, vai olisiko parempi kuljettaa se -maanpuolisen aukon kautta taivasalla teloillaan kanervikon halki, -tasoitellen tietämme matalalle rantapengermälle, joka sillä kohdalla -nousee vain kaksikymmentä jalkaa vedenpinnasta; vuoksen aikana on sen -juurella kolme tai neljä syltä vettä, ja pohja on hyvä." - -"Minun sanoillani ei siinä asiassa ole suurta väliä", huomautti kippari -kunnioittavasti; "mutta minä kyllä luulen, että ulkopuolitse olisi -mukavampi pääsy kuin tästä maan alitse ahtaassa tilassa ja vajavassa -valossa. Tunnen hyvin tuon rantapenkereen ja tiedän vakuuttaa, että se -on silkoinen kuin puutarhanurmikko. Luolan sisus sitävastoin on -hyvinkin romuliainen, ja lopputaivalhan on semmoinen kujanen, -monseigneur, että näinköhän siitä veneemme mahtuisikaan." - -"Siitä olen kyllä selvillä", vastasi piispa; "olen mittaillut -aikaisemmin ja varmistunut, että tämänkokoinen ruuhi soluu läpi." - -"Olkoon sitten se niin, monseigneur", myönsi kippari; "mutta teidän -korkea-arvoisuutenne unohtaa, että veneen saamiseksi tuon käytävän -päähän pitäisi siirtää tieltä se julman iso kivi, jonka alle kettu aina -livahtaa; sehän sulkee kujasen kuin puolisko-ovi." - -"Sen saa siirtymään", tokaisi Portos, "se ei ole mikään vastus." - -"Oh, tiedän herra paroonilla olevan kymmenen miehen voimat", vastasi -Yves; "mutta on siinä sittenkin tavaton punnerrus paroonille." - -"Kippari taitaa olla oikeassa", arveli nyt Aramis. "Koettakaamme -ulkotietä." - -"Sitäkin mieluummin ensin, monseigneur", jatkoi kalastaja, "koska emme -kykenisi lähtemään vesille ennen päivänkoittoa, sillä niin paljon -puuhaa siinä on; mutta heti aamun valjetessa on tähystely tiellämme." - -"Niin, Yves, se on pätevä peruste: me siirrämme veneen heti -rantapengermän suojaan." - -Nuo kolme rotevaa bretagnelaista asettivat purren alle telat ja -alkoivat kangeta sitä liikkeelle, mutta piankin kuului ulkoa kedolta -etäistä koirien haukuntaa. Aramis kiirehti luolan suulle; Portos -seurasi häntä. - -Aamun ensi sarastus loi purppuraista kajoa ja helmiäishohdetta ulapalle -ja ylätasangolle; puolihämärässä huojui pieniä kuusennäreitä -alakuloisen käiveräisinä kivenkoloissa, ja etäisempien -tattarivainioiden yli liiteli mustia korppeja pitkinä jonoina. -Neljännestunnin kuluttua tulisi jo valoisaa, -- heränneet linnut -ilmoittelivat sitä iloisilla viserryksillään koko luomakunnalle. - -Koirien haukunta kuului ilmeisesti noin puolen penikulman päässä luolan -suulta sijaitsevasta syvästä rotkosta. - -"Se on kahlekunta", tiesi Portos; "koirat on laskettu riistan -jäljille." - -"Mitä tämä on? Kuka voi metsästää tällaisella hetkellä?" oudoksui -Aramis. - -"Ja vielä täällä, missä kuninkaallisten tulo on aiheuttanut niin -yleisen hätäännyksen!" jatkoi Portos. - -"Melu lähenee. Niin, sinä olet oikeassa, Portos, -- koirat ovat -takaa-ajossa. -- Mutta -- Yves, Yves, tule tänne!" huudahti Aramis -äkkiä. - -Yves riensi paikalle, heittäen alas telan, jota oli ollut asettamassa -veneen alle, kun piispan huudahdus keskeytti puuhan. - -"Mitä metsästystä tuo on, kippari?" kysyi Portos. - -"Ka, en ollenkaan ymmärrä", vastasi bretagnelainen. "Tällaisena hetkenä -ei hevin luulisi Locmarian herran lähtevän eräretkelle. Ei, ja -kuitenkin nuo koirat..." - -"Ne ovat voineet karata tarhastaan." - -"Eivät ne Locmarian herran koiria olekaan", sanoi Goennec, joka hänkin -oli yhtynyt puhujain pariin; "minä kuulen sen haukunnasta." - -"Varovaisuus vaatii meitä vetäytymään luolaan", päätti Aramis; "äänet -lähenevät selvästi, ja kohtsiltään tiedämme, mitä ajatella." - -He peräytyivät onkaloon, mutta eivät olleet edenneet sataakaan askelta -pimennossa, kun luolan suulta kuului säikähtyneen elukan käheätä -huohotusta ja nopsa kettu seuraavassa hetkessä vilisti pakolaisten ohi, -loikkasi veneen yli ja katosi jättäen taakseen kirpeän löyhkänsä, joka -kotvan aikaa säilyi luolan matalissa holveissa. - -"Kettu!" huudahtivat bretagnelaiset pyyntimiehet ilahtuneessa -ihmettelyssä. - -"Kirottua!" ärähti piispa; "turvapaikkamme on keksitty!" - -"Mitä! Repolaistako pelkäisimme?" virkkoi Portos. - -"Joutavia, ketustako tässä on kysymys! Etkö ota huomioon, Portos, että -ketun jäljillä tulee koiraparvi, jota miehet seuraavat?" - -Aramikseen sanojen vahvistukseksi kuuluikin samassa haukunnan hälyä, -joka kiihkeässä takaa-ajossa läheni peloittavan joutuisasti. - -"Tuolla ne tulevat", sanoi Aramis, joka oli asettunut tähystämään -kahden kiven väliin sovitetusta pilkistysreiästä; kuusi vinhasti -juoksevaa hurttaa oli juuri ilmestynyt nummelle, ja niiden -voimistuvassa ulinassa saattoi eroittaa voitonriemua. "Keitä nyt -lienevätkään metsämiehet?" - -"Jos siellä on Locmarian herra", vastasi kippari, "niin hän antaa -koirien peuhata yksikseen luolassa, hän kun tuntee paikan ja tietää -ketun livahtavan ulos toiselta puolen, -- ja sinne päin hän heti -rientääkin." - -"Locmarian herra ei nyt ole pyyntiretkellä", virkahti piispa väkisinkin -kalveten. - -"Kuka sitten?" kysyi Portos. - -"Katso!" - -Portos painoi silmänsä pilkistysreikään ja näki kunnaan laella -kymmenisen ratsumiestä, jotka kannustivat hevosiaan koirien osoittamaan -suuntaan ja hoilottivat: "_Taiaut_!" - -"Henkivartion upseereja!" hän hämmästyen sanoi. - -"Niin, veikkonen, kuninkaan kaartilaisia." - -"Kuninkaanko kaartilaisia, monseigneur?" toistivat bretagnelaiset -hädissään. - -"Ja Biscarrat etunenässä, minun hiirakollani", jatkoi Aramis. - -Samassa koirat syöksähtivät yhtenä vyörynä luolaan, jonka kaikki -lokerot täyttyivät huumaavasta hälinästä. - -"Oh, hitto!" huudahti Aramis saaden takaisin kaiken kylmäverisyytensä, -kun vaara ilmeni väistämättömäksi; "hukassa kaiketi olemme, mutta -meillä on toki vielä yksi mahdollisuus. Jos kaartinupseerit koiriensa -perässä tullen saavat havaita, että luola johtaa syvemmälle, niin -pelastuksemme on mahdoton, sillä tänne tunkeutuessaan he keksisivät -veneemme ja meidät; sentähden on koirat ehkäistävä jatkamasta ajoa, -jotta herratkaan eivät onkaloomme pistäydy." - -"Oikein", vahvisti Portos. - -"Käsitättehän", lisäsi piispa käskevän pikaisesti: "nuo kuusi koiraa -eivät mahdu ketun kolosta ison kiven alitse, vaan pysähtyvät siihen -ulisemaan; ennen kuin yrittävät ylitse on ne surmattava." - -Bretagnelaiset syöksähtivät puukkoinensa pimentoon. Tuotapikaa kuului -surkea kiljahdusten ja korinan kuoro; sitten oli ihan hiljaista. - -"Hyvä on", lausui Aramis tyynesti. "Nyt on isäntien vuoro!" - -"Mitä teemme?" tiedusti Portos. - -"Odotamme; jos pyrkivät sisälle, niin pysymme piilossa ja surmaamme." - -"Surmaamme?" toisti Portos vastahakoisesti. - -"Heitä on kuusitoista, ainakin tällähaavaa", sanoi Aramis. - -"Ja hyvin aseistettuja", lisäsi Portos, jonka huulet tämä lohdullinen -ajatus veti hymyyn. - -"Meillä on kymmenen minuuttia aikaa; valmiiksi siis!" määräsi Aramis. -Hän sieppasi päättäväisesti musketin ja otti metsästyspuukkonsa -hampaiden väliin. "Yves, Goennec ja hänen poikansa", hän pitkitti, -"ojennelkoot meille musketteja. Me kaksi ammumme lyhyeltä matkalta. -Varmasti suoriudumme kahdeksasta, ennen kuin toiset ovat selvillä -asemasta; sitten me kaikki viisi teemme hyökkäyksen, jolloin muut -saavat loppunsa puukoista." - -"Ja Biscarrat-parka?" pahoitteli Portos. - -Aramis mietti kotvasen. - -"Biscarrat ensimmäisenä", hän sitten vastasi jäykästi. "Hän tuntee -meidät." - - - - -254. - -Yllätys luolassa. - - -Aramiksen luonteen merkillisiä piirteitä oli kyllä eräänlainen -ennustamiskyky, mutta sattuman varaan alistetut tapaukset saavat -arvaamattomia käänteitä, ja tämäkään seikkailu ei kehittynyt aivan -sillä tavoin kuin Vannesin piispa oli edellyttänyt. - -Biscarrat, jolla oli raisumpi ratsu kuin tovereillaan, saapui -ensimmäisenä luolan suulle ja käsitti, että kettu ja koirat olivat -kaikin syöksyneet sinne. Mutta taikauskoisen pelon valtaamana, jota -kaikki maanalaiset ja pimeät tiet varsin luonnollisesti synnyttävät -ihmisen mielessä, hän pysähtyi ulkopuolelle odottamaan toveriensa -saapumista. - -"No?" kysyivät häneltä nuoret miehet hengästyksissään, käsittämättä -hänen toimettomuuttansa. - -"Kah, ei kuulu enää haukuntaa; ketun ja kahlekunnan on täytynyt -hautautua tuohon onkaloon." - -"Eipä voi muutakaan luulla", yhtyi muuan henkivartio-upseereista. "Ne -ovat liian hyvin opetettuja, haipuakseen yhtäkkiä jäljiltä, ja muussa -tapauksessa kuuluisi ajohälyä puolelta tai toiselta." - -"Mutta miksi ne silloin eivät päästä mitään ääntä, jos kerran ovat -jäljillä pysyen painuneet luolaan?" huomautti joku nuorista miehistä. -"Jotakin kohua pitäisi maan uumenistakin kuulua." - -"Se on omituista", myönsi toinen. - -"Noh, mutta tunkeutukaamme luolaan", ehdotti neljäs. "Ei kai sellainen -ole kiellettyä?" - -"Ei", vastasi Biscarrat. "Mutta siellä on pimeä kuin uunissa, ja voisi -taittaa niskansa." - -"Sitä todistavat koiramme", virkkoi eräs; "ne jo näkyvät taittaneen -niskansa." - -"Mihin hittoon ne ovat joutuneet?" ihmettelivät nuoret miehet yhteen -ääneen. Ja kunkin koiran omistaja kutsui elukkaansa nimeltä, vihelsi -sille sen mielisäveltä, ainoankaan vastaamatta kutsuun tai -vihellykseen. - -"Ehkä se on lumottu luola", sanoi Biscarrat. "Tarkastakaamme!" - -Ja hypäten ratsultaan hän astahti luolaan. - -"Malta, malta, minä tulen mukanasi", huusi eräs upseeritovereista -nähdessään Biscarratin häviämässä puolihämyyn. - -"Ei", vastasi Biscarrat, "tässä täytyy olla jotakin merkillistä; -älkäämme uskaltautuko kaikki samalla kertaa. Ellette kymmenessä -minuutissa kuule minusta mitään, niin astutte sisälle, mutta silloin -kaikki yhdessä." - -"Olkoon niin", vastasivat nuoret miehet, jotka muuten eivät suinkaan -nähneetkään Biscarratille suurta vaaraa koituvan tässä yrityksessä; "me -odotamme sinua." - -Ja ratsuiltaan laskeutumatta he asettuivat puoliympyrään luolan suulle. - -Biscarrat läksi siis yksinään tutkimusmatkalle, edeten pimeässä -Portoksen muskettiin asti. Rintaa vasten osunut este kummastutti häntä; -ojentaen kättään hän tapasi kylmän putken. - -Samalla hetkellä Yves kohotti väkipuukkoaan nuoren miehen yli. Se oli -putoamassa bretagnelaiskäsivarren koko voimalla, kun Portoksen -rautakoura pysähdytti sen puolitiehen. - -Kumeana jylinänä kuultiin sitten pimeässä äänen lausuvan: - -"Minä en tahdo, että hänet surmataan." - -Biscarrat oli joutunut suojeluksen ja uhrauksen väliin, joista toinen -oli melkein yhtä peloittava kuin toinenkin. - -Vaikka nuori mies olikin hyvin miehuullinen, pääsi häneltä kuitenkin -heikko huuto, jonka Aramis heti tukehdutti painamalla nenäliinansa -hänen suulleen. - -"Herra de Biscarrat", kuiskasi hän pidätetylle, "me emme tahdo teille -mitään pahaa, ja sen te epäilemättä tiedätte, jos olette tuntenut, -keitä olemme. Mutta ensi sanasta, ensi huokauksesta meidän on pakko -surmata teidät niinkuin olemme lopettaneet koiranne." - -"Niin, minä tunnen teidät", virkkoi nuori mies aivan hiljaa. "Mutta -miksi olette täällä? Mitä täällä teette? Teitä onnettomia, minä luulin -teidän olevan linnoituksessa!" - -"Ja teidän, monsieur, piti meille hankkia ehtoja, muistaakseni?" - -"Minä tein voitavani, hyvät herrat; mutta..." - -"Mutta...?" - -"Määräykset ovat jyrkät." - -"Meidän päämme menoksi?" - -Biscarrat ei vastannut mitään. Hän ei iljennyt puhua aatelismiehille -jälleen hirttoköydestä. Aramis ymmärsi vankinsa äänettömyyden. - -"Herra Biscarrat", hän virkkoi, "te olisitte jo kuollut, ellemme olisi -ottaneet huomioon nuoruuttanne ja entistä suhdettamme isäänne. Mutta te -voitte vielä päästä täältä vannomalla, että te ette mainitse -tovereillenne mitään täällä näkemästänne." - -"En vanno ainoastaan pysyväni siitä vaiti", sanoi Biscarrat, "vaan -lisäksi vannon tekeväni kaiken voitavani estääkseni tovereitani -astumasta jalkaansa tähän luolaan." - -"Biscarrat, Biscarrat!" huusivat useat äänet ulkoa, ja tuulispäänä -syöksähtivät huutajat onkalon aukkoon. - -"Vastatkaa", neuvoi Aramis. - -"Täällä olen!" huusi Biscarrat. - -"Menkää, me luotamme uskollisuuteenne." - -Ja piispa päästi nuoren miehen irti. Tämä palasi valoa kohti. - -"Biscarrat, Biscarrat!" huusivat äänet lähempää, ja aukkoa vasten -kuvastui usean ihmishahmon varjot. Biscarrat hyökkäsi ystäviänsä -seisahduttamaan, saavuttaen nämä juuri kun he olivat tunkeutumaisillaan -luolan varsinaiseen suojamaan. - -Aramis ja Portos heristivät korviansa tarkkaavaisina kuten ainakin -ihmiset, joiden henki on hiuskarvan varassa. - -Biscarrat oli ystäviensä seuraamana ehtinyt luolan suulle. - -"Ohhoh", virkkoi muuan heistä, kun olivat ehtineet päivänvaloon, -"oletpa sinä kalpea!" - -"Kalpea?" huudahti toinen. "Sanoisit kalmanvärinen!" - -"Minäkö?" sanoi nuori mies koettaen kaikin voimin hillitä itseään. - -"Mutta, taivaan nimessä, mitä sitten on tapahtunut?" utelivat kaikki -äänet. - -"Sinulla ei ole pisaraakaan verta suonissasi, ystävärukkani!" nauroi -kolmas. - -"Hyvät herrat, asia näyttää vakavalta", lisäsi joku joukosta; "hän -menee kohta tainnuksiin. Onko teillä hajusuoloja?" - -Ja seurue räjähti nauramaan. - -Tällaiset huomautukset ja pilapuheet risteilivät Biscarratin ympärillä -niinkuin taistelun tuoksinassa luodit sinkoilevat ilmassa. Hän yritti -reipastua kyselytulvassa. - -"Mitäpä minun olisi pitänyt nähdä?" kysyi hän. "Luolaan astuessani -minulla oli kuuma, ja siellä alkoi kylmä puistattaa; siinä kaikki." - -"Mutta koirat, koirat, etkö nähnyt niitä? Etkö kuullut niistä mitään? -Etkö tiedä niistä?" - -"Luultavasti ne ovat juosseet toista tietä", vastasi Biscarrat. - -"Hyvät herrat", sanoi eräs nuorista upseereista, "kaikessa tässä, -ystävämme kalpeudessa ja äänettömyydessä piilee jotakin salaperäistä, -jota Biscarrat ei tahdo tai kaiketikaan ei voi paljastaa. Mutta varmaa -on, että Biscarrat on luolassa nähnyt jotakin. Hei, olen utelias -tietämään, mitä hän on nähnyt, olkoonpa se vaikka paholainen. Luolaan, -menkäämme luolaan!" - -"Luolaan!" yhtyivät kaikki äänet. - -Ja maanalainen kaiku toi uhkauksena Portoksen ja Aramiksen korviin: -"Luolaan, luolaan!" - -Biscarrat heittäytyi toveriensa eteen. - -"Hyvät herrat, hyvät herrat!" huudahti hän. "Älkää taivaan nimessä -menkö sinne!" - -"Mutta mitä sitten on niin peloittavaa tuossa onkalossa?" kysyivät -useat äänet. "No, puhu, Biscarrat!" - -"Varmaan hän näki siellä paholaisen", toisti se, joka jo oli sen -otaksuman esittänyt. - -"No, mutta jos hän onkin lemmon nähnyt", huudahti toinen, "älköön hän -olko itsekäs, vaan antakoon meidänkin vuorostamme ihmetellä." - -"Hyvät herrat, hyvät herrat, Luojan tähden!" esteli Biscarrat. - -"No, annahan meidän mennä." - -"Minä rukoilen teitä, älkää astuko sisälle." - -"Mutta kävithän siellä sinäkin?" - -Silloin astui esille eräs upseereista, joka muita iäkkäämpänä oli -pysynyt taempana eikä siihen asti ollut mitään virkkanut. - -"Hyvät herrat", hän lausui tyynellä äänellä, joka esiintyi vastakohtana -nuorten kiihtymykselle, "tuolla luolassa on joku tai jotakin, mikä ei -ollut piru; mutta olkoonpa se mikä tahansa, se on ollut kyllin voimakas -vaientamaan koiramme. On otettava selville, kuka tai mikä se on." - -Biscarrat koetti vielä kerran pysähdyttää ystäviään, mutta se oli -hyödytön yritys. Turhaan hän heittäytyi yltiöpäisimpien tielle, turhaan -hän tarttui kiinni kallioista, sulkeakseen heiltä pääsyn; nuorten -miesten joukko syöksähti onkaloon viimeksi puhuneen upseerin -kintereillä, sillä tämä oli miekka kädessä hyökännyt ensimmäisenä, -tuntematonta vaaraa uhmaamaan. - -Ystäviensä syrjäänsysäämä Biscarrat, joka ei voinut heitä seurata, -koska hän silloin olisi Portoksen ja Aramiksen silmissä näyttänyt -kavaltajalta ja valapatolta, meni korva tarkkana ja kädet vielä -rukoilevassa asennossa nojautumaan kallionkulman rosoista seinää -vasten, luullen siinä olevansa muskettisoturien tulelle alttiina. - -Hänen upseeritoverinsa taasen tunkeutuivat yhä syvemmälle, ja heidän -huutonsa heikkenivät sitä mukaa kun he itse etääntyivät peremmälle. - -Yhtäkkiä pamahti ukkosenjyrinän kaltainen yhteislaukaus holvien alla. -Pari kolme luotia litistyi kallioon, johon Biscarrat nojasi. - -Samalla hetkellä kohosi voihkauksia, ulvahduksia ja kirouksia, ja -pienoinen aatelisherrain joukko tuli jälleen näkyviin, muutamat -kalpeina, toiset verissä, kaikki peittyneinä savupilveen, jota ulkoilma -näkyi imevän rotkon pohjukasta. - -"Biscarrat, Biscarrat!" huudahtivat pakenijat. "Sinä tiesit, että -luolassa oli väijytys, etkä varoittanut meitä siitä." - -"Biscarrat, sinun on syy, että neljä meistä kaatui. Voi sinua, -Biscarrat!" - -"Sinun syysi on, että olen kuolettavasti haavoittunut", sanoi eräs -nuorista miehistä, kooten verta kouraansa ja viskaten sen Biscarratin -kasvoihin; "langetkoon vereni sinun päällesi!" - -Ja hän vierähti voihkien Biscarratin jalkojen juureen. - -"Mutta ilmoitahan meille edes, mitä siellä on!" huudahtivat useat -raivostuneet äänet. - -Biscarrat oli vaiti. - -"Ilmoita se tai kuole!" kiljaisi haavoittunut, nousten toiselle -polvelleen ja kohottaen toveriaan kohden hyödyttömällä miekalla -varustetun käsivarren. - -Biscarrat syöksyi häntä kohti, avaten povensa iskulle, mutta -haavoittunut vaipui samassa alas henkäisten viimeisen kerran. - -Tukka pystyssä, silmät hurjina, huumaantuneena astui Biscarrat luolan -sisustaa kohti, lausuen: - -"Olette oikeassa, kuolema minulle, joka olen antanut murhata toverini! -Minä olen kurja heittiö!" - -Ja heittäen miekkansa kauas luotansa, sillä hän tahtoi kuolla -puolustautumatta, hän syöksyi pää painuksissa holviin. - -Toiset upseerit seurasivat häntä. Yksitoista, jotka olivat -kuudestatoista jäljellä, sukelsi hänen kanssaan onkaloon. - -Mutta he eivät ehtineet edellisiä edemmäksi, sillä toinen yhteislaukaus -kaatoi heistä viisi kylmälle hiekalle, ja kun oli mahdotonta nähdä, -mistä tämä murhaava tulituisku suunnattiin, jäljelle jääneet -peräytyivät pelon vallassa, jonka voi paremmin kuvitella kuin kertoa. - -Mutta ajattelemattakaan pakoa, kuten toiset, aivan loukkautumattomaksi -jäänyt Biscarrat istahti kallionsärmälle odottamaan. - -Oli vielä kuusi aatelismiestä jäljellä. - -"Tosiaankin", huudahti yksi vielä elossa olevista, "onko siellä itse -piru?" - -"Kautta kunniani, siellä on pahempaakin", sanoi toinen. "Kysykäämme -Biscarratilta; hän tietää." - -"Missä Biscarrat on?" - -Nuoret miehet katsahtivat ympärilleen, kun toinen ei vastannut kutsuun. - -"Hän on kuollut!" arveli joku. - -"Ei ole", vastasi toinen, "näin hänet savun keskellä rauhallisesti -kallionsyrjällä istumassa; hän odottaa meitä luolassa." - -"Hän tuntee varmasti sielläolijat." - -"Ja miten hän ne tuntisi?" - -"Hän on ollut kapinallisten vankina." - -"Se on totta. No, kutsukaamme häntä ja tiedustakaamme häneltä, kenen -kanssa olemme tekemisissä." - -Kaikki huusivat: "Biscarrat! Biscarrat!" Mutta luutnantti ei vastannut. - -"Kas", huomautti sitten upseeri, joka oli osoittanut niin suurta -kylmäverisyyttä, "me emme enää tarvitsekaan häntä. Katsokaa, tuolta -saapuu meille apujoukkoja." - -Komppania henkivartioväkeä, seitsemänkymmentäviisi tai ehkä -kahdeksankymmentä miestä, jotka heidän upseerinsa olivat -metsästysinnossaan jättäneet loitolle taakseen, marssi todellakin -esille kauniissa järjestyksessä kapteenin ja yliluutnantin johdolla. -Viisi upseeria riensi sotamiehiä vastaan, ja helposti käsitettävällä -kaunopuheisuudella he kertoivat seikkailun ja pyysivät apua. - -Kapteeni keskeytti heidät. - -"Missä toverinne ovat?" hän kysyi. - -"Kuolleet!" - -"Mutta teitähän oli kuusitoista!" - -"Kymmenen on kaatunut, Biscarrat on luolassa, ja tässä on meitä viisi." - -"Biscarrat on siis joutunut vangiksi?" - -"Luultavasti." - -"Eikä olekaan, tuolla hän tulee; katsokaa." - -Biscarrat tulikin näkyviin luolan suulta. - -"Hän viittaa meitä luokseen", sanoivat upseerit. "Menkäämme!" - -"Menkäämme!" toisti koko joukkue, rientäen Biscarratia vastaan. - -"Monsieur", sanoi kapteeni, kääntyen Biscarratin puoleen, "vakuutetaan -teidän tietävän, keitä ne miehet siellä luolassa ovat, jotka -puolustautuvat niin vimmatusti. Kuninkaan nimessä vaadin teitä -ilmoittamaan mitä tiedätte." - -"Herra kapteeni", vastasi Biscarrat, "teidän ei tarvitse sitä minulta -vaatia. Minut juuri päästettiin kunniasanastani, ja minä tulen noiden -miesten puolesta..." - -"Ilmoittamaan heidän antautumisestaan?" - -"Ilmoittamaan teille, että he ovat päättäneet taistella kuolemaan asti, -ellei heille myönnetä hyvää sovittelua." - -"Kuinka paljon heitä sitten on?" - -"Heitä on kaksi", vastasi Biscarrat. - -"Heitä on kaksi, ja tahtovat asettaa meille ehtoja?" - -"Heitä on kaksi, ja he ovat surmanneet meiltä jo kymmenen miestä", -sanoi Biscarrat. - -"Millaista väkeä he sitten ovat? Jättiläisiäkö?" - -"Verrempiä. Muistatteko kertomusta Saint-Gervaisin vallinsarvesta, -kapteeni?" - -"Kyllä, neljä kuninkaan muskettisoturia piti siellä puoliaan kokonaista -armeijaa vastaan." - -"No niin, nämä kaksi miestä olivat noita muskettisotureita." - -"Heidän nimensä?..." - -"Siihen aikaan heitä nimitettiin Portokseksi ja Aramikseksi. Nykyisin -he ovat piispa d'Herblay ja parooni du Vallon." - -"Ja mitä tekemistä heillä on tässä kaikessa?" - -"He täällä taistelivat Belle-Islestä herra Fouquetin edustajina." - -Sotilasten riveissä syntyi puheensorinaa, kun he kuulivat sanat "Portos -ja Aramis." - -Ja kaikkia näitä nuoria miehiä vavahdutti puolittain innostava, -puolittain peloittava ajatus, että heidän oli taisteltava kahta miestä -vastaan, jotka kuuluivat armeijan vanhoihin, kunniakkaimpiin tähtiin. -Sillä näitä neljää nimeä -- d'Artagnania, Atosta, Portosta ja Aramista --- kunnioitti jokainen miekkaa kantava, kuten muinaisuudessa Herakles, -Theseus, Kastor ja Polluks loistelivat maineessaan. - -"Kaksi miestä", huudahti kapteeni, "ja he ovat meiltä surmanneet -kymmenen upseeria kahdella yhteislaukauksella! Se on mahdotonta, herra -Biscarrat." - -"Oh, herra kapteeni", vastasi tämä, "en sano, että heillä ei olisi -kahta tai kolmea apumiestä, kuten Saint-Gervaisin vallinsarven -muskettisotureilla oli mukanaan neljä tai viisi palvelijaa; mutta -uskokaa minua, kapteeni, minä olen nähnyt nuo miehet, olen ollut heidän -vankinaan ja tunnen heidät, -- he riittäisivät yksinään lyömään -tappiolle kokonaisen armeijakunnan." - -"Sen saamme nähdä", vastasi kapteeni, "vieläpä aivan heti. Asentoon, -hyvät herrat!" - -Tämän vastauksen kuullessaan ei kukaan enää liikahtanut, vaan jokainen -kiirehti tottelemaan. - -Ainoastaan Biscarrat teki vielä yhden yrityksen. - -"Monsieur", hän virkkoi matalalla äänellä, "uskokaa minua, jatkakaamme -matkaamme. Nuo kaksi miestä, nuo kaksi leijonaa, joiden päälle aiotaan -hyökätä, puolustautuvat kuolemaan asti. He ovat meiltä jo surmanneet -kymmenen miestä; he ottavat hengiltä vielä kaksi sen vertaa ja lopuksi -itsensä mieluummin kuin antautuvat. Mitä voitamme heitä vastaan -taistelemisesta?" - -"Me voitamme siitä sen tietoisuuden, että me emme ole antaneet -kahdeksankymmenen kuninkaallisen henkivartiosotilaan väistää kahta -kapinallista. Jos kuuntelisin teidän neuvoanne, monsieur, olisin -häväisty mies, ja itseni häpäisemällä tuottaisin häpeätä armeijalle. -Eteenpäin, miehet!" - -Ja hän astui ensimmäisenä luolan aukolle asti. Siinä hän pysähtyi. - -Tämän pysähdyksen tarkoituksena oli antaa Biscarratille ja tämän -tovereille aikaa luolan sisustan kuvailemiseen. Sitten kun hän luuli -tarpeeksi tuntevansa paikan laadun, hän jakoi komppaniansa kolmeen -osastoon, joiden oli perätysten marssittava sisään ja ylläpidettävä -herkeämätöntä tulta kaikille suunnille. Tosin tässä hyökkäyksessä kyllä -menetettäisiin vielä viisi, ehkä kymmenenkin miestä; mutta varmaan -lopuksi päästäisiin kapinallisiin käsiksi, koska ei ollut olemassa -ulospääsyä ja koska kaksi miestä ei toki kyennyt surmaamaan -kahdeksaakymmentä. - -"Kapteeni", sanoi Biscarrat, "pyydän saada marssia ensimmäisen -joukkueen etunenässä." - -"Olkoon niin!" vastasi kapteeni. "Se tuottaa teille suurta kunniaa. -Ottakaa se suosiona minulta." - -"Kiitos", vastasi nuori mies rotunsa uljasta lujuutta osoittaen. - -"Noutakaa sitten miekkanne." - -"Lähden niinkuin tässä seison, kapteeni", virkkoi Biscarrat. "Sillä -minä en mene surmaamaan, vaan kaatumaan." - -Ja asettuen etunenään, otsa paljaana ja käsivarret ristissä, hän -huudahti: - -"Eteenpäin, hyvät herrat!" - - - - -255. - -Kuin Homeroksen sankarilaulussa. - - -On aika siirtyä toiseen leiriin ja kuvata sen taistelijat -toimintanäyttämöineen. - -Aramis ja Portos olivat siis, kuten edellä mainittiin, kolmen -bretagnelaisen avustamina siirtämässä Locmarian luolaan varattua pikku -purtta ulkopuoliselle suulle, saadakseen sen siitä vaivattomimmin -rantapengermän alle; silloin oli ketun ja koirien ilmestyminen -pakottanut heidät piileksimään. - -Luola ulottui noin sadan sylen mittaisena loivalle rantavierulle, joka -laskeusi pieneen poukamaan. Tämä maanalainen onkalo oli muinoin ollut -pakanallisten jumalien temppelinä, siihen aikaan kun Belle-Islen nimenä -vielä oli Kalonesos, ja sen salaperäiset uumenet olivat nähneet -montakin ihmisuhria tapahtuvan. Sen ensimmäiseen suppiloon tultiin -hiljalleen viettävää rinnettä myöten, jonka yli rosoinen kalliopinta -kaareusi matalaksi holvilaeksi. Pohjaltaan epätasainen ja -kattosärmistään vaarallinen keskionkalo jakautui useaksi osastoksi, -jotka yhdistyivät toisiinsa erikorkuisilla askelmapenkereillä; nämä -halkeilleet ja ryhmyiset portaikot liittyivät molemmilla sivuillaan -jyhkeihin luonnon muodostamiin pilareihin. Kolmannessa jatkoksessa -merelle päin oli holvikäytävä niin matala ja kaita, että vene saattoi -tuskin mahtua siitä molempia kallionseiniä hipoen, -- mutta epätoivon -hetkellä puu norjenee ja kivi myötää inhimillisen tahdon henkäyksestä. - -Se oli Aramiksen ajatus, kun hän taistelun alettua mietti uutta -pakotietä, niin hurjaksi yritykseksi kuin pako nyt olikin käynyt, sillä -kaikista ahdistajista ei ollut suoriuduttu; joskin pursi jotenkuten -saataisiin takaholvin kautta mereen, saattoi vesillelähtö käydä -pakolliseksi päivänvalolla ja voitettujen nähden, jotka puolustautujain -vähäisen lukumäärän havaitessaan kiirehtisivät tarmokkaaseen -takaa-ajoon. - -Kahden yhteislaukauksen surmattua kymmenen miestä Aramis luolan -kaikkiin lokeroihin perehtyneenä kävi tarkastamassa ruumiita -yksitellen, laski ne -- sillä savu esti häntä näkemästä ulos -- ja -antoi heti määräyksen vierittää pursi sille isolle kivelle asti, joka -sulki vapauttavan käytävän. - -Portos kokosi voimansa, tarttui kaksin kourin veneeseen ja kohotteli -sitä aina kun bretagnelaiset nopsasti sijoittelivat teloja alle. -Hyvinkin pian päästiin kolmanteen jaksoon, kivisulun eteen. - -Väkevä parooni tarttui valtavaan lohkareeseen juurelta, nojasi rotevan -olkansa yläreunaa vasten ja antoi sille sysäyksen, joka sai järkäleen -natisemaan sijoillaan. Holviin pemahti pölypilvi ja kymmenentuhannen -merilintu-sukupolven ruuhkaa; niiden pesiä oli ikäänkuin iskoksella -laastittu kiinni kiven pintaan. Kolmannella työntäisyllä kivi -myötäsi, huojui hetkisen. Painaen selkänsä kallioseinään Portos -nykäytti jalkaansa vipuna, joka vierähdytti järkäleen irti -kalkkeutumismuodostuksistaan niinkuin saranoistaan ja pielistään -kangetun oven. - -Kiven kaatuessa lappeelleen käytävään tulvahti kirkas päivänvalo -rannanpuolisesta aukosta, ja sininen merikin näyttäysi bretagnelaisten -ihasteltavaksi. Nyt alettiin venettä nostaa tämän esteen yli. Vain -kaksikymmentä syltä oli enää matkaa, jotta se luisuisi veteen. - -Tällävälin saapui edellämainittu komppania ja järjestäysi kapteeninsa -neuvomalla tavalla väkirynnäkköön. Antaakseen ystäviensä uurastaa -rauhassa oli Aramis hoitanut tähystystä. Hän näki apuväen, luki miehet -ja vakuuttausi yhdellä silmäyksellä melkein mahdottomasta asemasta, -johon uusi taistelu saattoi puolustautujat. Ei voinut mitenkään -ajatella vesillelähtöä juuri silloin kun ylivoima rynnisti luolaan. -Päivänvalo tunkeusi nyt tuohon perempään onkalokäytävään ja uhkasi -ilmaista sotilaille purren vierimässä rantaan sekä nuo kaksi -musketinkantaman päässä väijyvää kapinallista; yksi yhteislaukaus -rusentaisi purren, elleivät kaikki viisi lymyilijää saaneet samalla -surmaansa. - -Ja jos vieläkin tahtoi ajatella purren kenties pääsevän livahtamaan -vesille miehineen, niin millainen häly siitä nousisikaan! -Kuninkaallisille aluksille annettaisiin heti merkki, ja ulapalla -saarroksissa hätyytelty ja maalta päin vaanittu pursipahainen olisi -ennen iltaa tuhon oma. Raivoissaan kourien harmahtavia hiuksiaan Aramis -yhtaikaa sekä rukoili Jumalaa että manasi paholaista tuekseen. - -Hän kutsui vierelleen Portoksen, joka yksinään sai toimeen enemmän kuin -telat ja kierittäjät. - -"Ystäväiseni", hän sanoi hiljaa, "vastustajamme ovat saaneet apuväkeä." - -"Vai niin", virkkoi Portos rauhallisesti; "mitäs nyt sitten tehdään?" - -"Täytyy vielä ryhtyä taisteluun", vastasi Aramis; "siinä on toki hiukan -mahdollisuutta." - -"Vähänpä kyllä", arveli parooni, "sillä vaikea on meistä ainakaan -jommankumman säilyä kaatumatta, ja toisen saadessa surmansa toinenkin -varmasti etsisi kuolemaa." - -Näissä sanoissa ilmeni tuo luontainen sankaruus, joka hänellä ihan -yksinkertaisena vaatimattomuutena esiintyessään vaikutti ylevänä -suuruutena. Aramis ikäänkuin tunsi kannuksen survaisun sydämessään. - -"Mutta meidän ei sentään tarvitse kumpaisenkaan joutua tuhoon, jos sinä -teet ohjaukseni mukaan, rakas veikkonen." - -"Puhu." - -"Nuo miehet aikovat tunkeutua luolaan." - -"Niin?" - -"Me ammumme heistä puolitoistakymmentä, mutta enempää emme ehdi." - -"Paljonko heitä on kaikkiaan?" kysyi Portos. - -"Heille on saapunut seitsemänkymmentäviisi miestä lisää." - -"Seitsemänkymmentäviisi ja viisi, -- kahdeksankymmentä... Kah, kah!" -tuumi Portos. - -"Jos he ampuvat yhtaikaa, niin meihin tulee reikiä kuin seulaan." - -"Se on varma tosi." - -"Siitä puhumattakaan", jatkoi Aramis, "että sellaiset jymähdykset -voivat aiheuttaa vieremiä luolassa." - -"Vastikään tosiaan jo oli kallion murtuma reväistä minulta olkapään", -sanoi Portos. - -"Siinä näet!" - -"Mutta mitäpä tuosta." - -"Tehkäämme nopea päätös. Bretagnelaisemme pitkittäkööt purren -vierittämistä rantaan." - -"Hyvä on." - -"Me kaksi hoitelemme täällä ruutia, luoteja ja musketteja." - -"Mutta kahteen mieheen, rakas Aramis, me emme mitenkään voi ampua -kolmea laukausta kerrallaan kumpainenkin", huomautti Portos -yksinkertaisesti; "se muskettitulen käyttäminen sujuu huonosti." - -"Keksi sitten toinen keino." - -"Jo tiedänkin!" virkahti samassa jättiläinen. "Minä asetun pilarin -taakse väijyksiin tätä rautakankea pidellen, ja näkymättömänä ja -tavoittamattomana minä heidän pursutessaan esiin annan kankeni putoilla -kalloihin kolmekymmentä kertaa sekunnissa. Hei, mitä sanot siitä -suunnitelmasta? Etkö kelpoita sitä?" - -"Oivallista, veikkonen, mainiota! Sen hyväksyn empimättä, vaikka sinä -kai säikäytät heidät piankin, niin että puolet jää ulkopuolelle -taivuttelemaan meitä piirityksellä. Oikeastaan meidän olisi saatava -tuhotuksi koko joukko; yksi ainoakin jalkeille jäänyt syöksee meidät -häviöön." - -"Totta kyllä, rakas ystävä; mutta lemmollako voin heitä vetää -puoleeni?" - -"Pysymällä hievahtamatta, kunnon Portos." - -"Enkä hievahda, -- mutta kun he siis ovat aluksi koolla...?" - -"Anna sitten minun järjestää; minulla on jo siihen aatos." - -"Jos niin on asia ja aatoksesi pätee... niinkuin se tietenkin pätee... -niin olen levollinen." - -"Väijyksiin vain, Portos, ja laske, kuinka monta tunkeutuu sisälle." - -"Entä mitä sinä teet?" - -"Älä välitä minusta; minulla on oma hommani." - -"Olen kuulevinani ääniä." - -"He tulevat. Paikallesi!... Asetu minun ääneni ja käteni ulottuviin." - -Portos lymysi luolan toiseen osastoon, jossa oli vielä hyvinkin pimeä. -Aramis livahti kolmanteen. Jättiläisellä oli kädessään viidenkymmenen -naulan painoinen rautakanki, jota hän oli ihmeen keveästi käytellyt -purren vipuamisessa. Tällaikaa bretagnelaiset saivat veneen laahatuksi -rantavierulle asti. - -Valaistussa osastossa Aramis kyyrysillään ja piilossa ryhtyi johonkin -salaperäiseen puuhaan. - -Kuului kaikuvalla äänellä annettu käskysana. Se oli kapteenin viimeinen -määräys rynnäkön aloittamiseksi. Kaksikymmentäviisi miestä hyppäsi -luolansuun reunakiviltä onkaloon ensimmäiseen osastoon, ja saatuaan -vakavan jalansijan he kävivät ampumaan. - -"Vasemmalle! Vasemmalle!" huusi Biscarrat, joka oli ensimmäisellä -käynnillään nähnyt toisen onkalojakson suun ja ruudinhajun -elähdyttämänä tahtoi ohjata sotilaitansa sille suunnalle. - -Etummaisena hyökännyt joukko-osasto syöksähtikin nyt vasemmalle. -Käytävä soukkeni. Kuolemaan vihkiytynyt Biscarrat marssi kädet ojossa -muskettien edellä. - -"Tulkaa, tulkaa!" hän huusi; "näen päivänvaloa!" - -"Iske, Portos!" lausui Aramiksen ääni kuin haudasta. - -Portos huokaisi, mutta totteli. - -Rautakanki sattui suoraan Biscarratin päähän; mies vaipui maahan -hengettömänä ja ääntä päästämättä. Sitten kamala vipu nousi ja laski -kymmenen kertaa kymmenessä sekunnissa ja jätti jäljilleen kymmenen -ruumista. - -Sotilaat eivät nähneet mitään; he kuulivat parahduksia ja korinaa, -haparoivat ruumiiden seassa, mutta eivät oivaltaneet asemaa, vaan -kompuroivat kaatuneiden yli surman linjalle. - -Yhä putoili armoton kanki ja nujersi ensimmäisen joukkueen, -rauhallisesti etenevän toisen joukkueen saamatta suoranaista hälytystä. -Mutta tämä kapteenin johtama osasto oli aukkovierun reunasta katkaissut -kuusennäreen, ja kiertäen sen pihkaiset oksat yhteen oli kapteeni -tehnyt itselleen soihdun. - -Saapuessaan sen käytävän suulle, missä Portos hävityksen enkelin tavoin -oli tuhonnut kaiken koskettamansa, eturivi kavahti kammostuneena -taaksepäin. Kaartilaisten ammuskeluun ei ollut kuulunut mitään -vastauslaukauksia, ja kuitenkin tölmättiin ruumisröykkiöön ja -sananmukaisesti kahlattiin veressä. - -Portos seisoi yhä pilarinsa takana. - -Sytytetyn kuusenpunoksen vipajavalla liekillä valaistessaan tätä -kaameata verisaunaa, jonka laatua hän turhaan yritti käsittää, kapteeni -vetäytyi tuon pilarin juurelle. Silloin kuroittausi pimennosta -jättiläiskäsi ja kouraisi kapteenia kurkusta, viuhtomaan ilmassa; -soihtu putosi ja sammui vereen. - -Seuraavassa hetkessä kapteenin ruumis retkahti sammuneen soihdun -viereen, lisänä pinoon, joka jo sulki tien. - -Tämä kaikki oli tapahtunut niin salaperäisesti kuin taikuus. Kapteenin -korahdus oli saanut hänen joukkonsa kääntymään; he olivat nähneet hänen -sylinsä avautuvan, silmiensä pullistuvan ulos kuopistaan, -- sitten -soihdun pudotessa he olivat jääneet pimeään. - -Vaistomaisesti hänen luutnanttinsa huudahti: - -"Ampukaa!" - -Heti räiskähti muskettilaukausten yhteinen jyräys, jonka kaiku kierteli -pitkin lohkareiksi murenevia holveja. - -Luola leimahti tulituiskusta valoisaksi, mutta samassa palasi pimeys -vielä sankempana savusta. - -Syntyi syvä hiljaisuus, jota häiritsivät ainoastaan kolmannen joukkueen -askeleet sen tunkeutuessa luolaan. - - - - -256. - -Titaanin kuolema. - - -Paremmin tottuneena pimeyteen kuin kaikki nuo päivänvalosta tulleet -ihmiset Portos katsahti sivulle nähdäkseen, eikö Aramis tässä yössä -antanut mitään merkkiä. Samassa hän tunsi keveän kosketuksen -käsivarteensa ja kuuli heikon äänen, vienona kuin tuulen hengähdys, -kuiskaavan korvaansa: - -"Tule." - -"Oh", virkahti Portos. - -"Sh!" kuiskasi Aramis vielä hiljempaa. - -Ja kolmannen miesryhmän tömistellessä sisemmäksi luolaan, pystyyn -jääneiden henkivartiosotilaiden sadatellessa ja kuolevien huokuessa -viimeisiä hengähdyksiään, Aramis ja Portos hiipivät huomaamatta luolan -graniittiseiniä pitkin. - -Aramis vei Portoksen luolan viimeisen jakson suulle, näyttäen hänelle -seinän syvennyksessä kuuden- tai kahdeksankinkymmenen naulan painoista -ruutinassakkaa, johon hän oli juuri kiinnittänyt sytytyslangan. - -"Ystäväni", hän sanoi Portokselle, "sinä otat tämän nelikon, jonka -sytytyslankaan minä kohta annan tulen, ja paiskaat sen keskelle -vihollisiamme. Jaksatko?" - -"_Parbleu_!" vastasi Portos, ja hän kohotti pienen tynnyrin yhdellä -kädellä. "Iskehän vain tulta." - -"Odota", neuvoi Aramis, "kunnes ne ovat kaikki kasaantuneet yhteen, ja -sitten sinä, Jupiterini, nakkaat ukonnuolesi heidän keskelleen." - -"Anna tulta", toisti Portos. - -"Minä", jatkoi Aramis, "menen bretagnelaisteni luo auttamaan heitä -aluksen kuljettamisessa mereen. Odotan sinua rannalla; sinkauta -tanakasti ja riennä sitten luoksemme." - -"Tulta", kehoitti Portos viimeisen kerran. - -"Oletko käsittänyt?" kysyi Aramis. - -"_Parbleu_!" vakuutti Portos vielä, yrittämättäkään tukahduttaa -nauruaan. "Kun minulle selitetään, niin ymmärränhän toki. Tuikkaa nyt -vain minulle tuli ja lähde asiallesi." - -Aramis antoi palavan taulan Portokselle, joka ojensi hänelle -kyynärvartensa puristettavaksi, kätensä kun olivat kiinnitetyt. Aramis -puristi molemmin käsin ystävänsä käsivarsia ja hiipi sitten luolan -taka-aukolle asti, missä nuo kolme soutajaa häntä odottivat. - -Yksikseen jääneenä Portos lähensi rohkeasti taulaa sytytyslankaan. - -Taulan pieni kipinä, suunnattoman tulipalon ensimmäinen alku, loisti -pimeässä kuin lentävä tulikärpänen ja tarttui sytyttimeen, jonka se -viritti palamaan, Portoksen vielä hohutuksellaan lietsoessa kytemistä. - -Savu oli hiukan hälvennyt, ja tämän rätisevän sytytyslangan valossa -saattoi parin sekunnin ajan eroittaa esineet. - -Jättiläinen, kalpea, verinen ja kasvot pimeässä loistavan sytytystulen -kirkastamina, esiintyi tällöin hetkellisenä, mutta komeana näkynä. - -Sotilaat huomasivat hänet. He näkivät nassakan, jota hän piteli -kädessään. He käsittivät, mitä oli tulossa. Silloin nämä miehet jo -vavisten siitä, mitä oli tapahtunut, ja kauhistuneina ajatellessaan, -mitä kohta tapahtuisi, päästivät kaikki yhdellä kertaa kammottavan -tuskan ulvahduksen. - -Toiset yrittivät paeta, mutta he kohtasivat kolmannen joukkueen -sulkemassa tien; toiset nostivat koneellisesti muskettinsa poskelleen -ja yrittivät ampua laukaistuilla pyssyillään; muutamat taasen vaipuivat -polvilleen. - -Pari kolme upseeria huusi Portokselle, luvaten hänelle vapauden, jos -hän säästäisi heidän henkensä. - -Kolmannen osaston luutnantti käski ampua; mutta sotilailla oli omat -säikähtyneet toverinsa edessään, elävänä suojamuurina Portokselle. - -Kuten sanoimme, tätä Portoksen puhalteleman taulan ja sytytyslangan -hohdetta kesti vain pari sekuntia. Mutta tämän kotvasen kuluessa se -ehti valaista ensiksikin jättiläisen, jonka hahmo hämyssä suureni, ja -sitten kymmenen askeleen päässä hänestä viruvan kasan verisiä, -ruhjottuja, silvottuja ruumiita, joissa vielä eli viimeinen -tuskanvavahtelu, kohotellen röykkiötä niinkuin viimeinen hengähdys -olisi paisuttanut jonkun yössä kuolevan, muodottoman hirviön kylkiä. -Jokainen Portoksen puhallus, jokainen sytytyslankaa elvyttävä hengähdys -loi tähän ruumisläjään leveiden purppurajuovien viileskelemän, -kellervän rikinhohteen. - -Paitsi tätä pääryhmää virui luolassa hajallaan siellä täällä, miten -kuoleman tai iskun yllätys oli sattunut ne viskelemään, muutamia -ruumiita erillään, uhkaavasti ammottavine haavoineen. Veren liottaman -tantereen yläpuolella kohosivat kolkkoina ja kimaltelevina luolan -vankat pilarit, joiden lämpimästi tehostuneet vivahdukset työnsivät -valaistuja osia sitä huomattavammin esille. - -Ja kaikki tämä nähtiin ruutitynnyriin yhdistetyn sytytyslangan -väräjävässä valossa, soihdun hohteessa, joka valaisi kuoleman sadon ja -ilmaisi uutta saalista odottavan turman. - -Tässä lyhyessä hetkisessä kolmannen osaston upseeri kuitenkin kokosi -kahdeksan musketeilla aseistettua sotilasta ja käski miesten väliin -satunnaisesti jääneestä aukosta ampua Portosta. Mutta määräyksen -saaneet tutisivat siinä määrin, että tästä yhteislaukauksesta kolme -omaa miestä kaatui ja muut viisi luotia vingahtivat naarmuttamaan -kattoholvia, kyntämään maata tai murentamaan luolan seiniä. - -Naurunremahdus tervehti tätä ukkosenjyrinää; sitten jättiläisen -käsivarsi heilahti, ja kohta nähtiin ikäänkuin lentotähden valopiirto -kaarena ilmassa. - -Kolmenkymmenen askeleen päähän paiskattu tynnyri lensi ruumisesteiden -yli, pudoten parkuvaan sotilasryhmään, jossa jokainen heittäytyi -vatsalleen maahan. - -Upseeri oli silmillään seurannut ilmassa välkkyvää juovaa; hän tahtoi -syöksyä tynnyrin päälle riuhtaistakseen siitä sytytyslangan ennen kuin -tuli ehti sisällä olevaan ruutiin. - -Turhaa uskollisuutta! Ilmanhenki oli lietsonut johtimen liekkiä; -sytytyslanka, joka itsekseen olisi riittänyt viideksi minuutiksi, kului -kolmessakymmenessä sekunnissa, ja helvetillinen vehje räjähti. - -Raivokkaita ilmapyörteitä, tulikiven ja salpietarin sihinää, -kärventävien tulenkielujen ryöppyä yhtyi räjähdyksen hirvittävään -pamaukseen tässä hornan holvissa. - -Kalliot halkesivat kuin kuusilaahkot kirveen iskusta. Tulta, savua, -paasijärkäleitä syöksähti luolan keskeltä laajenevana suihkuna -ilmoihin. Mahtavat liuskakiviseinät kallistuivat sortuakseen soraan, ja -sora taasen, paiskautuen kovettuneista kerroksistaan, sinkoili -raatelemaan kidutusvälineenä lukemattomilla kirveltävillä hiukkasillaan -kasvoja. - -Huudot, ulvonta, kiroukset haihtuivat, kaikki elämä sammui äärettömään -ryskeeseen. Luolan kolme ensimmäistä onkaloa muuttui hävityksen -kuiluksi, johon jokainen kasvi-, kivennäis- ja elimellinen jäännös -painonsa mukaan peräkkäin suistui. Sitten vaipuivat vuorostaan -keveämmät hiekka ja tuhka harmahtavaksi ja savuavaksi paariliinaksi -tämän synkän hautuumaan yli. - -Etsikää nyt, etsikää tästä kytevästä haudasta, tästä maanalaisesta -tulivuoren suppilosta, etsikää sieltä kuninkaan sininuttuisia, -hopeanauhaisia henkivartiosotilaita. Etsikää kultakirjailusta -välähteleviä upseereja, etsikää aseita, joihin he puolustuksekseen -luottivat, etsikää kiviä, jotka heidät tappoivat, kamaraa, jota he -polkivat. - -Yksi ainoa ihminen oli tehnyt tästä kaikesta pahemman, muodottomamman, -kamalamman sekasorron kuin se hämmennys oli, joka vallitsi hetkeä ennen -kuin Jumala päätti luoda maailman. - -Kolmesta ensimmäisestä luolaonkalosta ei ollut mitään jäljellä, ei -mitään, minkä edes Jumala olisi voinut luomakseen tuntea... - -Heitettyään ruutinassakan vihollisten keskelle oli Portos puolestaan, -Aramiksen neuvoa noudattaen, paennut ja ehtinyt luolan äärimmäiseen -osastoon, johon aukosta tunki ilmaa, valoa ja päivänpaistetta. - -Tuskin olikaan hän kääntynyt kolmannen ja neljännen komeron välisestä -kulmauksesta, kun hän näki veneen kelluvan sadan askeleen päässä -aalloilla. Siellä olivat hänen ystävänsä, siellä odotti vapaus, sieltä -viittoi elämä saavutetun voiton jälkeen. - -Vielä kuusi hänen mahtavaa harppaustaan, ja hän olisi holvin -ulkopuolella; senjälkeen hän parilla kolmella ponnahduksella olisi -veneen vieressä. - -Äkkiä hän tunsi polviensa herpautuvan, lumpionsa ikäänkuin tyhjiksi ja -säärten pehmenevän allaan. - --- Oh, oh! -- tuumi hän hämmästyneenä, -- Joko väsymykseni minut -jälleen kohtaa? Enhän enää pääse paikaltani liikahtamaan! Mitä tämä -merkitsee? - -Aukon läpi Aramis huomasi hänet, käsittämättä, miksi hän noin pysähtyi. - -"Tule, Portos", huusi Aramis, "tule! Riennä!" - -"Oh", vastasi jättiläinen, turhaan ponnistaen ruumiinsa jokaista -jänterettä, "minä en voi!" - -Nämä sanat lausuessaan hän lysähti polvilleen, mutta rotevilla -käsillään tarttuen kiinni kallioista pääsi jälleen ylös. - -"Riennä, riennä!" toisteli Aramis, kumartuen rantatöyrästä kohti -ikäänkuin vetääkseen Portoksen käsivarsilleen. - -"Tässä olen", sopersi Portos, kooten kaikki voimansa astuakseen vielä -askeleen. - -"Taivaan nimessä, Portos, joudu, joudu, tynnyri räjähtää!" - -"Tulkaa, monseigneur!" huusivat bretagnelaiset Portokselle, joka -kamppaili kuin unessa. - -Mutta oli jo myöhäistä. Räjähdys jymähti, maa halkeili; isoista -kallionraoista syöksyvä savu tummensi taivaan; meri kuohahti -rannalta tulihenkäyksen ajamana, joka purskui luolasta kuin -jättiläislohikäärmeen kidasta. Pakeneva vesi kuljetti aluksen -kahdenkymmenen sylen päähän, kaikki kalliot järähtivät alustoillaan ja -jakousivat kuin kiilatut pölkyt. Kuin nopeasti vedetyillä köysillä -nostettuna paiskautui osa rotkon kivikattoa taivasta kohti; rikin -punervanvihreät liekit ja sulaneen saven musta laava vyöryi ja -kamppaili hetkisen majesteettisen savuholvin alla. Pitkien -kallionharjojen, joita räjähdyksen rajuuskaan ei ollut kyennyt -heittämään ilmaan vuosisataisilta jalustoiltaan, nähtiin ensin -horjuvan, sitten vuoronsa jälkeen kaatuvan; ne tervehtelivät toisiaan -kuin vakavat ja hitaat vanhukset ja lankesivat maahan, vaipuen -ikipäiviksi pölyiseen hautaansa. - -Tämä hirvittävä täräys näkyi antavan Portokselle hänen menetetyt -voimansa jälleen; hän kohosi jättiläisenä jättien keskeltä. Mutta -samassa kun hän pakeni graniittihaamujen kaksoisrivin välitse, -viimemainitut, joita eivät enää vuorijonojensa yhdyshaarakkeet -kannattaneet, alkoivat jyskyen vieriä tämän titaanin ympärille kuin hän -olisi ollut taivaan suistama kallionlohkareitten keskelle, joita hän -oli itse sinkautellut sitä vastaan. - -Portos tunsi tuon pitkällisen repeytymisliikkeen tärisyttämän kamaran -vapisevan jalkainsa alla. Hän ojensi valtavat kouransa oikealle ja -vasemmalle, työntääkseen sortuvia kallionlohkareita takaisin. Mahtava -möhkäle painautui hänen kummallekin ojennetulle kämmenelleen; hän -taivuttausi kumaraan, ja kolmas graniittijärkäle laskeusi hänen -hartioilleen. - -Hetkeksi olivat Portoksen käsivarret taipuneet; mutta Herakles kokosi -kaikki voimansa, ja sen vankilan kiviseinäin, johon hän oli -hautautumassa, nähtiin verkalleen väistyvän hänen tiellään. Hetkiseksi -hän ilmestyi näihin graniittisiin pihtipieliin, muistuttaen muinaista -sekasorron enkeliä; mutta työntäessään sivukallioita hän menetti -tukikohtansa voimakkailla hartioillaan lepäävää järkälettä vastaan, -joka nyt rasitti häntä koko painollaan ja pakotti jättiläisen -polvilleen. Kotvaseksi siirrähtäneet sivupaadet lähenivät uudestaan, -lisäten painonsa alkuperäiseen taakkaan, joka olisi riittänyt -rusentamaan kymmenen miestä. - -Jättiläinen kaatui avunhuutoa päästämättä. Hän sortui vastaten -Aramikselle rohkaisun ja toivon sanoilla, sillä tuokion hän käsiensä -vipuvoimaan luottaen kai luuli Enkeladoksen tavoin voivansa ravistaa -päältänsä tämän kolminkertaisen painon. Mutta vähitellen Aramis näki -lohkareen painuvan; hetkiseksi puristuneet kourat, viimeisen -ponnistuksen pingoittamat käsivarret taipuivat, jännitetyt olkapäät -vaipuivat runneltuina, ja kallionlohkare yhä laskeusi vähitellen -alemmaksi. - -"Portos, Portos!" huusi Aramis repien tukkaansa. "Missä olet, Portos? -Puhu!" - -"Täällä, täällä!" mutisi Portos sammuvalla äänellä. "Kärsivällisyyttä, -kärsivällisyyttä!" - -Tuskin oli hän lausunut viimeisen sanan, kun lausumisesta johtuneen -siirrähdyksen enentäessä painoa mahtava möhkäle laskeutui alemmaksi -molempien toisten päältäpäin työntämänä ja peitti Portoksen -lohkarekumpuun. - -Kuullessaan ystävänsä voipuvan äänen oli Aramis hypähtänyt maalle. -Kaksi bretagnelaista seurasi häntä vääntökanki kädessä; yksi mies -riitti venettä vartioimaan. Uljaan taistelijan kuolonkorahdukset -opastivat heitä raunioissa. - -Säteilevänä, ylväänä, nuorekkaana kuin kahdennellakymmenennellä -ikävuodellaan Aramis hyökkäsi kolmen kivimöhkäleen muodostamaa -röykkiötä kohti, ja naisellisen hennoilla käsillään hän ihmeellisen -tarmokkaasti kohotti suunnattoman graniittisen hautaholvin syrjää. -Silloin hän tämän onkalon pimennossa vilahdukselta näki ystävänsä vielä -loistavan silmän, sillä hetkiseksi kohautettu taakka oli palauttanut -hänelle hengityksen. Heti riensivät molemmat muut, ja tarraten -rautakankeen he kolmisin koettivat yhdistynein voimin elleipä -kivimöhkäleitä nostaa, toki pysyttää ne paikoillaan. Kaikki oli turhaa: -nämä kolme miestä uupuivat vähitellen tuskanhuudoin, ja Portoksen -karhea ääni, kun hän näki heidän nääntyvän hyödyttömässä -punnerruksessa, mutisi leppoisen ilkkuvasti viimeiset sanansa: - -"Liian raskas!" - -Senjälkeen silmä hämärtyi ja ummistui, kasvot kävivät kalpeiksi, käsi -vaaleni, ja titaani laskeutui lepoon, huoahtaen viimeisen kerran. - -Hänen mukanaan luhistui kallio, jota hän vielä kuolinkamppailussaan oli -kannatellut! - -Nuo kolme miestä päästivät kangen käsistään, ja se vierähti -hautakivelle. Läähättäen, valjuna, otsa hikeä valuen Aramis kuunteli -hetkisen, kouristus rinnassa, sydän särkymäisillään. - -Ei mitään enää! Jättiläinen nukkui ikuista unta haudassa, jonka Jumala -oli hänelle suonut mittansa mukaisen. - - - - -257. - -Portoksen hautakirjoitus. - - -Äänettömänä, jähmettyneenä, vavisten kuin pelokas lapsi, Aramis nousi -kylmin värein tältä kiveltä. Kristitty ei kulje hautojen päällä. - -Mutta vaikka hän kykeni pysymään pystyssä, hän ei kyennyt kävelemään. -Olisi voinut sanoa, että Portoksen kanssa kuoli jotakin hänessä. - -Hänen bretagnelaisensa ympäröitsivät hänet. Aramis antautui heidän -tuettavakseen, ja nuo kolme merimiestä veivät hänet veneeseen. - -Asetettuaan hänet sitten tuhdolle peräsimen luo miehet ponnistivat -airoillaan, pitäen viisaampana poistua soutamalla kuin nostaa purjeen, -joka olisi voinut antaa heidät ilmi. - -Entisen Locmarian luolan hävityksestä tasoittuneella paikalla, koko -tällä litteäksi lyödyllä rannalla vain yksi kumpunen pisti silmään. -Aramis ei voinut siitä kirvoittaa katsettaan, ja heidän etääntyessään -ulapalle näytti uhkaava ja ylväs kallio hänestä kohoavan, kuten -vastikään oli kohonnut Portos, nostaen hymyilevää ja voittamatonta -päätänsä taivasta kohti, niinkuin oli tehnyt hänen rehellinen ja uljas -ystävänsä, väkevin neljästä ja kuitenkin ensimmäisenä tuonelaan -temmattu. - -Omituinen oli näiden rautaisten miesten kohtalo! Sydämestään -yksinkertaisin liittyneenä älykkäimpään ja viekkaimpaan, ruumiin raaka -voima hengen hienon terävyyden johtamana, ja ratkaisevalla hetkellä, -jolloin pelkkä rotevuus saattoi pelastaa sielun ja ruumiin, -kivimöhkäle, kallionjärkäle, halvan aineen raskas paino vei voiton -lihasvoimasta ja sortuen ruumiin päälle karkoitti siitä sielun. - -Kunnon Portos, syntyneenä muita auttamaan, aina valmiina uhrautumaan -heikkojen pelastukseksi, ikäänkuin Jumala olisi antanut hänelle voimaa -yksistään tätä varten, hän luuli kuollessaan täyttävänsä vain Aramiksen -kanssa tekemänsä sopimuksen ehdot, sopimuksen, jonka Aramis kuitenkin -oli yksinään sanellut ja jonka Portos oli tullut tuntemaan ainoastaan -vaatiakseen osansa sen kauheasta vastuunalaisuudesta. - -Jalo Portos! Mitä hyödyttivät upeasti sisustetut linnat muhkeine -huonekaluineen, riistaa vilisevät metsät, kalaiset lammikot ja -runsasvaraiset kellarit? Mitä hyödyttivät loistavapukuiset lakeijat ja -niiden keskellä Mousqueton ylpeänä sinulta saamastansa vallasta? Oi, -jalo Portos, joka niin huolellisesti kasasit aarteita, tarvitsiko sinun -niin paljon puuhata elämäsi sulostuttamisessa ja kuristamisessa, -tullaksesi ojentamaan jäsenesi autiolle rannalle, missä merilinnut -kirkuvat kylmän kiven alle murskaantuneiden luittesi yllä! Ja -tarvitsiko, jalo Portos, kerätä niin paljon kultaa, kun et voinut sillä -ostaa edes runoilijapahaisen sepittämiä säkeitä hautapatsaallesi! - -Uljas Portos! Hän nukkunee vieläkin unohdettuna, nimettömänä -kiviröykkiön alla, jota nummen paimenet luulevat muinaiskelttiläisen -hautakummun jättiläiskatoksi. - -Ja niin paljon vilunviileätä kanervaa, niin paljon sammalta, jota -valtameren kirpeä tuuli hyväilee, niin paljon elinvoimaista jäkälää on -kasvanut kytkemään hautaholvin maahan, että ohikulkija ei koskaan -aavistaisi kuolevaisen olkapään voineen kannatella moista -graniittimöhkälettä. - -Yhä kalpeana, yhä kylmänä, sydän kurkussa Aramis katseli päivän viime -säteeseen asti näköpiiristä häipyvää rantaa. Hänen huulensa eivät -hiiskuneet sanaakaan, ei ainoatakaan huokausta kohonnut hänen syvästä -rinnastaan. Taikauskoiset bretagnelaiset katselivat häntä vavisten. -Tuollainen äänettömyys ei ollut ihmisen, vaan kuvapatsaan. - -Ensimmäisten harmaitten juovien valahtaessa taivaalta oli vene nostanut -pienen purjeensa, joka tuulen suutelosta pyöristyen kuljetti venettä -nopeasti rannikolta. Se viiletti uljaasti -- keula Espanjaa kohti -käännettynä -- peloittavista myrskyistään kuuluisalle Biskajan -lahdelle. - -Mutta tuskin oli purjeen nostamisesta kulunut puolta tuntia, kun -joutilaiksi jääneet soutajat kumartuen teljoillaan ja varjostaen -kädellään silmiänsä osoittivat toisilleen taivaanrannalle ilmestynyttä -valkoista pistettä, niin liikkumatonta kuin näennäisesti on aaltojen -huomaamattoman huo'unnan keinuttelema kalalokki. - -Mutta sen, mikä olisi näyttänyt liikkumattomalta tavallisille silmille, -huomasi tottunut merimies kulkevan nopealla vauhdilla; mikä näytti -hievahtamattomalta laineilla, kiitikin keveästi niiden harjojen yli. - -Nähdessään, mihin syvään horrostilaan heidän herransa oli vaipunut, -merimiehet eivät rohjenneet häntä vähiin aikoihin havahduttaa, vaan -tyytyivät keskenänsä vaihtamaan arveluja matalalla ja levottomalla -äänellä. Niin, valpas ja virkeä Aramis, jonka silmä alati valvoi kuin -ilveksen, nähden paremmin yöllä kuin päivällä, Aramis todellakin uinui -sielunsa epätoivossa. - -Täten kului tunti, jonka aikana aurinko vähitellen vaipui alemmaksi, -mutta myöskin näkyviin tullut alus voitti niin paljon matkaa, että -Goennec, yksi noista kolmesta, rohkaistui sanomaan jokseenkin -äänekkäästi: - -"Monseigneur, meitä ajetaan takaa!" - -Aramis ei vastannut mitään; laiva tuli yhä lähemmäksi. - -Silloin kaksi merimiestä isäntänsä Yvesin käskystä vetivät purjeen -alas, jotta tämä ainoa aaltojen pinnalla näkyvä merkki lakkaisi -opastamasta heitä vainoavan vihollisen silmää. - -Laivan puolelta päinvastoin joudutettiin takaa-ajoa kahdella uudella -pikkupurjeella, joiden nähtiin kohoavan mastojen huippuihin. - -Onnettomuudeksi oli nyt vuoden kauneimmat ja pisimmät päivät, ja tätä -turmiollista päivää seurasi kuu kaikessa loistossaan. Pientä purtta -ahdistavalla, myötätuuleen kulkevalla laivalla oli siis käytettävänään -vielä puolen tunnin hämärä ja sitten kokonaisen yökauden -puolivalaistus. - -"Monseigneur, monseigneur, me olemme hukassa!" huudahti laivuri. -"Katsokaa, he näkevät meidät, vaikka olemme poistaneet purjeemme." - -"Se ei ole ihmeellistä", jupisi eräs merimiehistä, "koskapa -kaupunkilaisten sanotaan paholaisen avulla valmistaneen kojeita, joilla -he näkevät kaukaa yhtä hyvin kuin läheltä, yöllä yhtä hyvin kuin -päivälläkin." - -Aramis otti aluksen pohjalta kaukoputken, pani sen ääneti kuntoon ja -ojensi merimiehelle. - -"Kas tässä", hän virkkoi, "katsokaa!" - -Merimies epäröitsi. - -"Olkaa huoleti", tyynnytti piispa, "se ei ole synnillistä, ja jos -olisikin, niin minä otan synnin vastuulleni." - -Merimies nosti kaukoputken silmälleen ja päästi huudahduksen. Hän -luuli, että laiva, joka hänestä näytti olevan hyvinkin tykinkantaman -päässä, jonkun ihmeen kautta oli äkkiä ja yhdellä ainoalla nykäyksellä -siirtynyt tuon pitkän välimatkan. Mutta ottaessaan kojeen pois -silmältään hän näki, että laiva tässä lyhyessä hetkessä mahdollisesti -kulkemaansa tietä lukuunottamatta oli vielä yhtä etäällä. - -"Siis", mutisi merimies, "he näkevät meidät niinkuin mekin näemme -heidät?" - -"He näkevät meidät", vahvisti Aramis. - -Ja hän vaipui lakaisin tunteettomuuteensa. - -"Mitä, näkevätkö he meidät?" huudahti Yves laivuri. "Mahdotonta!" - -"Ka, katsokaa, isäntä", sanoi merimies, ojentaen hänelle kaukoputken. - -"Monseigneur vakuuttaa minulle, että tässä eivät ole paholaisen sormet -pelissä?" kysyi laivuri. - -Aramis kohautti olkapäitänsä. - -Laivuri nosti kaukoputken siimalleen. - -"Oh, monseigneur", sanoi hän, "millainen ihme! Tuolla he ovat, minusta -näyttää kuin olisin heihin koskemassa. Vähintään viisikolmatta miestä! -Ah, näen kapteenin keulassa! Hänellä on kädessään samanlainen -pitkäsiima, jolla hän meitä tähystelee... Kah, nyt hän kääntyy antamaan -määräyksen; he vierittävät kanuunan laivan keulaan, panostavat sen, -tähtäävät... Auta armias, he ampuvat meitä!" - -Ja koneellisella liikkeellä laivuri laski kaukoputken syrjään, jolloin -esineet taivaanrantaan työntyen kuvastuivat jälleen luonnollisessa -näkökulmassaan. - -Laiva oli vielä parin meripenikulman matkan päässä, mutta Yvesin -ilmoittama liike ei silti ollut vähemmän todellinen. - -Kevyt savupilvi näyttäytyi purjeitten alapuolella, niitä sinisempänä ja -puhkeavan kukan tavoin laajeten; sitten huomattiin tuhatkunnan jalan -päässä pienestä veneestä kuulan katkaisevan harjan parilta kolmelta -aallolta, kyntävän valkoisen vaon mereen ja häviävän tuon vaon päähän, -vielä haitattomana kuin kivi, jolla leikittelevä koulupoika heittää -voileipiä. Se oli samalla kertaa sekä uhkaus että varoitus. - -"Mitä tehdä?" kysyi laivuri. - -"Ne aikovat upottaa meidät", sanoi Goennec. "Antakaa meille -synninpäästö, monseigneur." - -Ja merimiehet polvistuivat piispan eteen. - -"Te unohdatte, että ne näkevät teidät", virkkoi tämä. - -"Se on totta", sanoivat merimiehet häpeissään heikkoudestansa. -"Käskekää, monseigneur, olemme valmiit kuolemaan edestänne." - -"Odottakaamme", sanoi Aramis. - -"Mitä! Odottaisimmeko?" - -"Niin, ettekö näe, kuten sanoitte juuri äsken, että jos yritämme paeta, -ne ampuvat aluksemme upoksiin?" - -"Mutta ehkä", uskalsi laivuri, "ehkä yön avulla voimme päästä heidän -käsistään?" - -"Oh", sanoi Aramis, "kaiketi heillä on mukanaan kreikkalaista tulta, -valaistakseen omansa ja meidän tiemme." - -Ja samassa, ikäänkuin pieni laiva olisi tahtonut vastata Aramikselle, -toinen savupilvi kohosi verkalleen taivaalle, ja sen keskeltä syöksyi -tulinen nuoli, joka lentäen sateenkaaren kaltaisena heittoviivana -putosi mereen, missä se jatkoi palamistaan, valaisten ympärillään -neljänneslieuen kehän. - -Bretagnelaiset katselivat pelästyneinä toisiaan. - -"Näette hyvin", toisti Aramis, "että on parempi pysähtyä heitä -odottamaan." - -Merimiehet päästivät airot käsistään, ja kulustaan lakannut pieni alus -keinui liikkumattomana aaltojen harjalla. - -Yö saapui, mutta laiva läheni yhä. - -Näytti siltä kuin se olisi pimeän tullen enentänyt vauhtiaan. - -Kuten korppikotka kurkoittelee verinokkaista päätänsä pesästään, -sinkautteli se tuon tuostakin kupeistaan valtamereen valkohohtoisen -lumen lailla hehkuvaa kreikkalaista tulta. - -Vihdoin se ehti musketinkantaman päähän. - -Kaikki miehet olivat komentosillalla aseet käsissä ja tykkimiehet -kanuunainsa luona; sytyttimet paloivat. - -Olisi voinut luulla olevan kysymyksessä nousta fregattiin ja taistella -lukumäärältään suurempaa miehistöä vastaan eikä vain anastaa -nelihenkinen pursi. - -"Antautukaa!" huusi laivan päällikkö äänitorvellaan. - -Merimiehet katsahtivat Aramikseen. Tämä nyökäytti päätänsä. Laivuri -Yves kohotti koukkuseipään päähän sidotun, valkoisen kankaan lippuna -liehumaan. - -Laiva kiiti lähemmäksi kuin kilparatsu. Se sinkautti uuden -kreikkalaisen tuliraketin, joka putosi kahdenkymmenen askeleen päähän -pienestä aluksesta ja valaisi sen kirkkaammin kuin hehkuvimman auringon -sädekimppu. - -"Ensimmäisestä vastarinnan merkistä", huusi päällikkö, "laukaiskaa!" - -Sotamiehet laskivat muskettinsa. - -"Mutta ilmoitetaanhan teille, että antaudumme!" huusi laivuri Yves. - -"Elävinä, elävinä, kapteeni!" kirkuivat muutamat innostuneet -sotamiehet. "Heidät on otettava elävinä!" - -"Niin, niin, elävinä", sanoi kapteeni. Sitten hän kääntyi -bretagnelaisten puoleen. "Te saatte kaikki pitää henkenne, hyvät -miehet", huusi hän, "kaikki muut paitsi herra chevalier d'Herblay!" - -Aramis säpsähti huomaamattomasti. - -Hetkisen hän tuijotti silmillään valtameren syvyyksiin, jonka pintaa -kreikkalaisen tulen viime heijastukset valaisivat kiiveten aaltojen -sivuja, leikkien töyhtöinä niiden harjalla ja tehden peittämänsä kuilut -vielä synkemmiksi, salaperäisemmiksi ja peloittavammiksi. - -"Kuuletteko, monseigneur?" äännähtivät matruusit. - -"Kyllä." - -"Mitä te käskette?" - -"Suostukaa." - -"Mutta te, monseigneur?" - -Aramis kumartui edemmäksi, leikkien valkoisten ja ohuiden sormiensa -päillä meren vihreässä vedessä, jolle hän hymyili kuin ystävättärelle. - -"Suostukaa!" toisti hän.. - -"Me suostumme", vastasivat merimiehet; "mutta minkä takuun saamme?" - -"Aatelismiehen sanan", virkkoi upseeri. "Upseeriarvoni ja nimeni kautta -vannon, että jokainen, joka ei ole chevalier d'Herblay, saa pitää -henkensä. Sen takaa kuninkaan fregatin _La Pomonen_ luutnantti -Louis-Constant de Pressigny." - -Nopealla liikkeellä Aramis, joka jo oli kumartunut mereen päin puoliksi -ulos veneestä, kohotti päänsä ja nousi seisomaan hehkuvin silmin, -säteilevänä ja hymy huulilla. - -"Heittäkää portaat, messieurs", hän käski, ikäänkuin komentaminen olisi -kuulunut hänelle. - -Toteltiin. - -Silloin hän tarttui köysitikkaisiin ja nousi ensimmäisenä; mutta pelon -asemesta, jota oli odotettu kuvastuvan hänen kasvoillaan, laivan -miehistö näki kummastuksekseen hänen astuvan päällikön luo varmana, -katsahtavan häneen tiukasti ja tekevän hänelle kädellään salaperäisen -ja tuntemattoman merkin, josta upseeri kalpeni, vapisi ja painoi -otsansa alas. - -Sanaa lausumatta Aramis kohotti kätensä päällikön silmien tasalle, -näyttäen hänelle vasemman nimettömässä olevan sormuksen kantaa. - -Ja tämän eleen tehdessään Aramis kylmäkiskoiseen äänettömään, ylvääseen -majesteettisuuteen verhoutuneena muistutti keisaria, joka tarjoo -kätensä suudeltavaksi. - -Päällikkö oli hetkiseksi jälleen kohottanut päänsä, mutta kumarsi -toistamiseen mitä syvimmän kunnioituksen osoitukseksi. - -Sitten hän viittasi laivan perään päin eli kajuuttaansa kohti ja -väistyi sivummalle, päästääkseen Aramiksen astumaan edellä. - -Nuo kolme bretagnelaista, jotka olivat nousseet laivaan piispansa -perässä, katselivat toisiansa ihmeissään. Koko laivan miehistö oli -vaiti. - -Viisi minuuttia myöhemmin päällikkö kutsui toista luutnanttiansa, joka -piammiten palasi kannelle, määräten suunnan muutettavaksi La Coruñaa -kohti. - -Tätä määräystä toteutettaessa Aramis saapui uudestaan kannelle, mennen -istumaan kaidevantteja vasten. - -Yö oli tullut, eikä kuutamo vielä ollut alkanut, ja kuitenkin Aramis -itsepintaisesti tähysti Belle-Islen taholle. Silloin Yves lähestyi -päällikköä, joka oli jälleen asettunut paikalleen laivan perään. - -"Minnekähän tässä nyt matkataan, kapteeni?" hän kysyi hyvin hiljaa ja -nöyrästi. - -"Me purjehdimme hänen ylhäisyytensä ohjeiden mukaan", vastasi upseeri. - -Aramis vietti yönsä nojaillen vantteihin. - -Lähestyessään häntä aamupuhteella Yves huomasi, että yön oli täytynyt -olla hyvin kostea, sillä kaidepuu, johon Aramis oli tukenut päätänsä, -oli kuin kasteesta lionnut. - -Kuka tietää? Kukaties tuon kasteen olivat jättäneet ensimmäiset -kyyneleet, mitä Aramiksen silmät koskaan olivat vuodattaneet! - -Mikä hautakirjoitus olisi ollut tämän arvoinen, kunnon Portos? - - - - -258. - -Gesvresin herttuan kierto. - - -D'Artagnan ei ollut tottunut sellaiseen vastusteluun, jota hän oli nyt -saanut kokea. Hän saapui Nantesiin kovin kiihdyksissään. - -Tämän tarmokkaan miehen kiihtymys purkausi aina huimaksi hyökkäykseksi, -jota harvat tähän asti, olivatpa he sitten kuninkaita tai jättiläisiä, -olivat kyenneet vastustamaan. - -Aivan kuohuksissaan d'Artagnan meni suoraa päätä linnaan puhuttelemaan -kuningasta, -- kello seitsemän vaiheilla aamulla, ja Nantesiin tultuaan -olikin kuninkaalla tapana nousta varhain. - -Mutta ehdittyään meille tunnettuun pieneen käytävään d'Artagnan tapasi -siellä herra de Gesvresin, joka pysähdytti hänet hyvin kohteliaasti, -pyytäen häntä puhumaan hiljaa, jotta kuninkaan lepo ei häiriytyisi. - -"Nukkuuko kuningas?" sanoi d'Artagnan. "Minä jätän hänet siis -nukkumaan. Mihin aikaan luulette hänen nousevan?" - -"Oh, noin kahden tunnin päästä; kuningas on valvonut koko yön." - -D'Artagnan otti hattunsa, kumarsi herra de Gesvresille ja meni -kotiinsa. - -Hän palasi puoli kymmeneltä. Sanottiin kuninkaan olevan aamiaisella. - -"Se sopii mainiosti", vastasi hän. "Minä puhun kuninkaalle hänen -syödessään." - -Herra de Brienne huomautti d'Artagnanille, että kuningas ei ateriainsa -aikana halunnut ottaa ketään vastaan. - -"Mutta", virkkoi d'Artagnan katsellen Briennea alta kulmain, "kenties -ette tiedä, herra sihteeri, että minulla on vapaa pääsy kaikkialla ja -joka hetki?" - -Brienne tarttui kapteenin käteen ja selitti hiljaa: - -"Ei Nantesissa, paras herra d'Artagnan; tällä matkallaan on kuningas -kokonaan muuttanut kotijärjestyksensä." - -Leppyen kysyi d'Artagnan, mihin aikaan kuningas päättäisi ateriansa. - -"Sitä ei tiedä", vastasi Brienne. - -"Mitä, eikö tiedä? Mitä se merkitsee? Eikö tiedetä, kauanko kuninkaalta -kuluu aikaa aterioimiseen? Tavallisesti siihen riittää tunti, mutta -edellyttäen, että Loiren ilma antaa ruokahalua, sanokaamme puolitoista; -se toki lienee kylliksi. Minä odotan siis täällä." - -"Oh, paras herra d'Artagnan, on kielletty päästämästä enää ketään tähän -käytävään. Minä olen täällä sitä vartioimassa." - -D'Artagnan tunsi äkäännyksen toistamiseen nousevan aivoihinsa. Hän -lähti hyvin nopeasti, jotta ei pahentaisi asiaa huonotuulisuuden -puuskahduksella. Ulos päästyään hän alkoi miettiä. - --- Kuningas, -- ajatteli hän, -- ei tahdo ottaa minua vastaan, se on -selvää. Se nuori mies on nyreissään; hän pelkää, mitä hänelle -saattaisin sanoa. Niin, mutta sillävälin saarretaan Belle-Isle ja -vangitaan, ehkä surmataankin molemmat ystäväni... Portos-parka! Mitä -mestari Aramikseen tulee, hän on perin neuvokas, enkä ole hänen -suhteensa levoton... Mutta, ei, ei, Portos ei ole vielä raihnainen, -eikä Aramis mikään hassahtanut ukko. Toinen käsivarsillaan, toinen -älykkyydellään antavat he vielä työtä hänen majesteettinsa sotureille. -Kuka tietää, vaikka nuo kaksi uskalikkoa vielä tekaisisivat kaikkein -kristillisimmän majesteetin opettamiseksi pikku Saint-Gervaisin?... -Minä en joudu epätoivoon. Heillä on tykkejä ja varusväkeä. - --- Kuitenkin, -- jatkoi d'Artagnan päätänsä pudistaen, -- luulen, että -olisi parasta ehkäistä taistelu. Omasta puolestani en sietäisi -kuninkaalta ynseyttä enkä petosta; mutta ystävieni tähden on minun -alistuttava tiuskumiseen, loukkauksiin, kaikkeen. Entä jos menisin -herra Colbertin luo? -- tuumiskeli hän. -- Siinä on mies, jolle minun -on totuttava tuottamaan pelkoa. Lähtekäämme herra Colbertin pakeille. - -Ja d'Artagnan pani reippaasti tuumansa toimeen. Herra Colbertin -asunnossa ilmoitettiin hänelle, että tämä työskenteli kuninkaan kanssa -Nantesin linnassa. - --- Haa, -- ajatteli soturi, -- olenpa jo palannut niihin aikoihin, -jolloin sain harppailla herra Trévillen luota kardinaalin asuntoon, -sieltä leskikuningattaren puheille ja leskikuningattaren kammiosta -Ludvig XIII:n luo. Syystä sanotaan, että ihmiset vanhemmiten tulevat -jälleen lapsiksi. Palatsiin! - -Hän palasi sinne. Herra de Lyonne tuli ulos. Hän puristi d'Artagnanin -molempia käsiä ja ilmoitti hänelle, että kuningas työskentelisi koko -illan, vieläpä yönkin, ja että oli kielletty päästämästä ketään -sisälle. - -"Eikö edes päiväkäskyä ottavaa kapteenia?" huudahti d'Artagnan. "Se on -jo liikaa!" - -"Ei edes häntä", vakuutti herra de Lyonne. - -"Näin ollen", vastasi d'Artagnan sydämensä pohjasta loukkaantuneena, -"koska muskettisoturien kapteeni, joka aina on päässyt kuninkaan -makuusuojaan, ei saa astua edes työhuoneeseen tai ruokailusaliin, on -kuningas kuollut tai kapteeni joutunut epäsuosioon. Kummassakaan -tapauksessa hän ei minua enää tarvitse. Olkaahan niin ystävällinen, -herra de Lyonne, joka olette suosiossa, ja sanokaa kuninkaalle aivan -suoraan, että lähetän hänelle eronpyyntöni." - -"Varokaa, d'Artagnan!" huudahti ministeri. - -"Menkää ystävyydestä minua kohtaan." - -Hän työnsi virkamiestä säveästi työhuonetta kohti. - -"Minä menen", myöntyi de Lyonne. - -D'Artagnan odotti harppaillen käytävässä. - -Ministeri palasi. - -"No, mitä kuningas sanoi?" kysyi d'Artagnan. - -"Kuningas sanoi, että oli hyvä niin", vastasi de Lyonne. - -"Että oli hyvä niin!" purkausi kapteenilta. "Hän siis suostuu? Hei, -näinhän olen vapaa! Nyt olen porvari, herra de Lyonne. Näkemiin! -Hyvästi palatsi, käytävä, odotushuone! Vihdoinkin hengähtämään pääsevä -porvari tervehtää teitä." - -Enempää odottamatta kapteeni pyörähti parvekkeelta portaisiin, mistä -oli löytänyt Gourvillen kirjeen palaset. Viisi minuuttia myöhemmin hän -astui vierashuoneisiin, joista hän kaikkien linnassa majailevien -korkeampien upseerien tavoin oli valinnut itselleen niin sanotun -kaupunkiasumuksensa. - -Mutta siellä hän ei riisunut miekkaansa ja viittaansa, vaan otti -pistooleja, sulloi rahansa isoon matkamassiin ja lähetti noutamaan -hevosensa linnan tallista, aikoen ehtiä yön kuluessa Vannesiin. - -Kaikki kävi hänen toivomuksensa mukaan. Kello kahdeksalta illalla hän -kohotti jalkansa jalustimeen; samassa herra de Gesvres saapui -vierashuoneiston edustalle kahdentoista henkivartiosoturin saattamana. - -D'Artagnan näki kaiken silmänurkastaan; hän ei voinut olla huomaamatta -näitä kolmeatoista ratsastajaa ja kolmeatoista hevosta. Mutta hän ei -ollut mitään näkevinänsä, vaan istahti satulaan. Herttua saapui hänen -luokseen. - -"Herra d'Artagnan!" hän sanoi kovalla äänellä. - -"Kah, herra de Gesvres, hyvää iltaa!" - -"Taidatte nousta ratsaille?" - -"Enemmänkin, -- olen jo noussut, kuten näette." - -"Olipa hyvä, että tapasin teidät." - -"Etsittekö te minua?" - -"Hyväinen aika, kyllä." - -"Kuninkaan puolesta, löisinpä vetoa?" - -"Niin." - -"Kuten minä pari kolme päivää sitten etsiskelin herra Fouquetia?" - -"Oh!" - -"No, mitäpä siitä sievistelemään! Turhaa vaivaa vain! Sanokaa, että -tulette minua vangitsemaan." - -"Teitä vangitsemaan? Hyvä Jumala, en suinkaan!" - -"No, miksi sitte piiritätte minut kahdellatoista ratsumiehellä?" - -"Minä olen vartiokierrollani." - -"Eipä hullumpaa! Ja te otatte minut tällä kierrollanne?" - -"Minä en ota teitä, vaan tapaan teidät ja pyydän tulemaan mukanani." - -"Mihin sitten?" - -"Kuninkaan luo." - -"Hyvä!" virkkoi d'Artagnan pilkallisesti. "Eikö kuninkaalla siis enää -ole mitään tehtävää?" - -"Herran tähden, kapteeni", sanoi herra de Gesvres hiljaa -muskettisoturille, "älkää vaarantako itseänne; nuo miehet kuulevat -puheenne!" - -D'Artagnan puhkesi nauruun ja vastasi: - -"Marssikaa. Vangittavat asetetaan kuuden etummaisen ja kuuden -perimmäisen vartijan väliin." - -"Mutta kun minä en teitä vangitse", puolusteli herra de Gesvres, "niin -te tulette minun takanani, jos suvaitsette." - -"Kas niin", virkkoi d'Artagnan, "se on sievää menettelyä, herttua, ja -oikein teettekin; sillä jos minun olisi koskaan ollut saavuttava -vahtikierroillani teidän kaupunkiasunnollenne, olisin ollut teille -kohtelias, sen vakuutan aateliskilpeni kautta! Nyt vielä yksi -suosionosoitus. Mitä kuningas tahtoo?" - -"Oh, kuningas on raivoissaan!" - -"No, jos kuningas on viitsinyt raivostua, ottaa hän vaivakseen jälleen -tyyntyäkin, siinä kaikki. Minä en siitä kuole." - -"Ette; mutta..." - -"Mutta minut lähetetään pitämään seuraa Fouquet-paralle? _Mordioux_, -hän on viehättävä mies! Me elämme hauskasti hyvässä sovussa, sen teille -vannon." - -"Nyt olemme perillä", sanoi herttua. "Malttakaa nyt mielenne kuninkaan -edessä, taivaan tähden, kapteeni!" - -"Kas, kuinka kelpo mies olette minua kohtaan, herttua!" ihmetteli -d'Artagnan katsellen herra de Gesvresiä. "Minulle oli sanottu, että te -pyritte yhdistämään kaartilaisenne minun muskettisotureihini. -Luullakseni tämä on mainio tilaisuus!" - -"Minä en sitä käytä hyväkseni, Jumala minua siitä varjelkoon, -kapteeni!" - -"Ja miksette?" - -"Ensiksikin monesta syystä; ja sitten vielä sentähden, että jos teidät -vangittuani ottaisin paikkanne muskettisoturien päällikkönä..." - -"Ah, te myönnätte vangitsevanne minut?" - -"En, en toki!" - -"Sanokaa sitten tavattuanne. Jos, sanotte, tavattuanne minut -seuraisitte minua muskettisoturien päällikkönä...?" - -"Niin teidän muskettisoturinne ensimmäisessä ampumaharjoituksessa -laukaisisivat vahingossa minua kohti." - -"Hoo, sitä en tahdo kieltää! Ne veitikat pitävät minusta paljon." - -Herttua antoi d'Artagnanin astua edellä, vieden hänet suoraan -työhuoneen eteen, missä kuningas odotti muskettisoturiensa kapteenia, -ja asettui itse virkaveljensä taakse etuhuoneeseen. Kuultiin selvästi -kuninkaan puhuvan kovalla äänellä Colbertin kanssa samassa -työhuoneessa, missä Colbert muutamia päiviä aikaisemmin oli kuullut -hänen puhuvan äänekkäästi d'Artagnanin kanssa. - -Vartiosotilaat jäivät ratsuvahdiksi pääportaiden eteen, ja vähitellen -kaupungilla levisi huhu, että muskettisoturien kapteeni oli kuninkaan -käskystä vangittu. - -Silloin nähtiin kaikkien näiden miesten alkavan liikehtiä, kuten ennen -vanhaan Ludvig XIII:n ja herra de Trévillen aikoina. Muodostui ryhmiä, -porraskäytävät täyttyivät; epämääräinen sorina nousi pihoista ylempiin -huonekertoihin asti ikäänkuin nousuveden laineiden kumeasti valittavana -meuruna. - -Herra de Gesvres oli levoton. Hän katseli kaartilaisiaan, jotka heidän -seuraansa lyöttäytyneiden muskettisoturien kyselyistä alkoivat -väistellä näitä, osoittaen myöskin hieman rauhattomuuden merkkejä. - -D'Artagnan oli varmasti vähemmän levoton kuin henkivartioston päällikkö -herra de Gesvres. Sisään tultuaan hän oli istahtanut erään ikkunan -reunukselle ja näki kaiken tämän kotkankatseellaan, itse räväyttämättä -silmäänsäkään. - -Mikään näistä kuohunnan ilmauksista, jotka huhu hänen vangitsemisestaan -oli aiheuttanut, ei ollut jäänyt häneltä huomaamatta. Hän aavisti -hetkeä, jolloin räjähdys tapahtuisi, ja tiedetään, että hänen -aavistuksensa olivat varmoja. - --- Olisipa hullunkurista, -- ajatteli hän, -- jos pretoriaanini tänä -iltana tekisivät minusta Ranskan kuninkaan. Kyllä minä silloin -nauraisin! - -Mutta kauneimmalla hetkellä kaikki pysähtyi. Henkivartijat, -muskettisoturit, upseerit, sotilaat, mukinat ja levottomuuden merkit -hajaantuivat, haihtuivat, hävisivät. Ei mitään myrskyä, ei mitään -uhkausta, ei mitään kapinallisuutta enää. Yksi ainoa sana oli -tyynnyttänyt aallot. Kuningas oli antanut Briennen huutaa: "Hiljaa, -hyvät herrat, te häiritsette kuningasta!" - -D'Artagnan huokasi. - --- Se on lopussa, -- sanoi hän, -- nykyiset muskettisoturit eivät ole -samoja kuin hänen majesteettinsa Ludvig XIII:n aikuiset. Kaikki -mennyttä. - -"Herra d'Artagnan kuninkaan luo!" huusi muuan palatsinvartija. - - - - -259 - -Ludvig XIV:n kuninkuus. - - -Kuningas istui kirjoituspöytänsä ääressä, selin oveen. Puuhailevasti -pöyhiessään papereitansa hän silti vilkaisulla vastapäiseen kuvastimeen -kykeni näkemään tulijat. Hän ei muuttanut asentoaan d'Artagnanin -saapuessa, mutta käänsi kirjeittensä ja asiakirjainsa päälle sen -leveän, vihreän verankaistaleen, jota hän käytti tärkeimpien -kirjoitelmiensa peittelyyn. D'Artagnan ymmärsi pelin ja jäi taammaksi, -niin että kun kuningas ei saanut nähdyksi sivulle eikä kuullut mitään, -hänen oli pakko huutaa tuokion kuluttua: - -"Eikö herra d'Artagnan olekaan saapuvilla?" - -"Tässä olen", vastasi muskettisoturi astuen esiin. - -"No, monsieur", virkkoi kuningas tähdäten häneen terävän silmäyksen, -"mitä teillä on minulle sanottavaa?" - -"Minullako, sire?" vastasi tämä vaanien vastustajan ensi iskua hyvän -vastaliikkeen osuttamiseksi; "minulla? Ei mitään ole minulla sanottavaa -teidän majesteetillenne, paitsi ehkä, että olette vangituttanut minut -ja että siis nyt seison tässä." - -Kuningas oli huomauttamaisillaan, että hän ei ollut vangituttanut -d'Artagnania, mutta hän pidättyi ajatellessaan, että se olisi tuntunut -puolustelulta. - -D'Artagnan pysyi itsepintaisessa vaiteliaisuudessaan. - -"Monsieur", aloitti kuningas jälleen, "mitä minä olin antanut -tehdäksenne Belle-Islellä? Sanokaapa se minulle." - -Ja sitä tiukatessaan kuningas tähysti kapteeniansa kiinteästi. - -Nyt d'Artagnan oli peräti hyvillään: kuningas antoi hänelle heti sievän -tilaisuuden vallata! - -"Teidän majesteettinne suo minulle sen kunnian, että kysytte, mitä -tekemään minä läksin Belle-Islelle?" hän sanoi. - -"Niin, monsieur." - -"No, ka, en enää ollenkaan tiedä, sire. Minultahan sitä ei sovikaan -tiedustaa, vaan siltä epälukuisella kaikenarvoisten upseerien -paljoudelta, jolle oli annettu loputtomasti jos jonkinlaisia -määräyksiä, kun sitävastoin minä -- retkikunnan päällikkö -- en ollut -saanut mitään yksityiskohtaisia ohjeita." - -Kuningas tunsi loukkaannusta ja ilmaisi sen vastauksellaan: - -"Monsieur, määräyksiä on annettu ainoastaan uskollisiksi arvostelluille -miehille." - -"Niinpä minua hämmästyttääkin, sire", huomautti d'Artagnan vastaan, -"että valtakunnanmarskin tasalle kuuluva muskettisoturien kapteeni on -saanut havaita olevansa viiden kuuden luutnantin tai majurin -komennossa, jotka mahdollisesti kylläkin kelpaavat vakoojiksi, vaan -eivät millään muotoa sotaretkien johtajiksi. Tähän seikkaan minä tulin -pyytämään teidän majesteetiltanne selitystä, kun minulta evättiin -puheillepääsy, -- mikä viimeinen häväistys kunnon soturia kohtaan on -saanut minut jättämään teidän majesteettinne palveluksen." - -"Monsieur", muistutti kuningas, "te luulette aina elävänne sitä aikaa, -jolloin kuninkaat olivat alempiensa määräysten ja harkintavallan -alaisina niinkuin te nyt valitatte olleenne. Te tunnutte minusta -liiaksi unohtavan, että kuningas on ainoastaan Jumalalle velvollinen -tekemään tiliä toimistansa." - -"Minä en unohda yhtään mitään, sire", virkahti muskettisoturi, -vuorostaan loukkaantuneena ojennuksesta. "En vain näe, mitä sopimatonta -siinä on, että rehellinen mies tiedustaa kuninkaalta, missä kohden hän -on tätä palvellut huonosti." - -"Te olette palvellut minua huonosti, monsieur, asettumalla vihollisteni -puolelle minua vastaan." - -"Kutka teidän vihollisenne ovat, sire?" - -"Ne, joita rankaisemaan teidät lähetin." - -"Kaksi miestä! -- teidän majesteettinne armeijan vihollisia! Se on -uskomatonta, sire." - -"Teidän asianne ei ole määritellä minun tahtoani." - -"Minun on määriteltävä ystävyyssiteitteni velvoituksia, sire." - -"Ken palvelee ystäviään, hän ei palvele herraansa." - -"Sen olenkin oivaltanut niin hyvin, sire, että olen kunnioittavasti -esityttänyt eronpyyntöni teidän majesteetillenne." - -"Ja minä olen siihen suostunut, monsieur", sanoi kuningas. "Ennen kuin -eriän teistä, olen tahtonut osoittaa teille, että kykenin pysymään -sanassani." - -"Teidän majesteettinne on antanut minulle enemmänkin kuin lupasitte, -koska olette minut lisäksi vangituttanut", vastasi d'Artagnan -kylmäkiskoisen leikkisästi. - -Kuningas ei pitänyt tästä pilapuheesta, vaan virkkoi totisena: - -"Siinä näette, monsieur, mihin tottelemattomuutenne on minut -pakottanut." - -"Tottelemattomuuteni?" huudahti d'Artagnan punastuen pahastuksesta. - -"En lievempääkään sanaa keksi", jatkoi kuningas. "Minun ajatukseni oli -otattaa kiinni ja rangaista kapinoitsijoita; pitikö minun arastella -sitä, että he olivat teidän ystäviänne!" - -"Mutta minun piti, minun", vastasi d'Artagnan. "Oli julmaa teidän -majesteettinne lähettää minut sieppaamaan ystäviäni hirsipuihinne -ripustettaviksi." - -"Minun on koeteltava palvelijoikseni lukeutuvia, jotka syövät leipääni -ja joiden tulisi puolustaa loukkaamattomuuttani, monsieur. Teidän -kohdassanne koe tuotti huonon tuloksen, herra d'Artagnan." - -"Yhden huonon palvelijan sijaan, jonka teidän majesteettinne menettää", -haastoi muskettisoturi karvaasti, "on tarjolla kymmenenkin sellaista, -jotka ovat samaan aikaan suoriutuneet kokeista häikäilemättömästi. -Kuulkaa minua, sire; minä en ole tottunut tämänlaiseen palvelukseen. -Olen tosiaan kapinahenkinen soturi, kun minun pitäisi toimia pahasti. -Paha oli minun lähteä vainoamaan -- kuolemaan asti -- kahta miestä, -joiden henkeä teidän majesteettinne pelastaja herra Fouquet oli teiltä -anonut. Lisäksi nuo kaksi olivat ystäviäni. He eivät tavoittaneet -teidän majesteettinne henkeä; he olivat sortumassa sokean vimmastuksen -puuskaan. Sitäpaitsi, miksi heidän ei olisi voitu antaa paeta? Minkä -rikoksen he olivat tehneet? Myönnän kyllä, että te ette katsonut -minulla olevan oikeutta arvostella heidän menettelyänsä. Mutta miksi -epäillä minua ennen toimintaa? Miksi ympäröidä minut vakoojilla, miksi -häväistä minut armeijan silmissä? Ja kun olitte siihen asti osoittanut -mitä täydellisintä luottamusta minuun, joka olin syntymästänne asti -liittynyt teihin ja antanut teille lukemattomia uskollisuuden -todisteita, -- sillä minun sopii se sanoa nyt syytetyksi joutuessani, --- miksi nöyryyttää minut näkemään kolmetuhatta kuninkaan sotilasta -marssimassa taisteluun kahta miestä vastaan?" - -"Luulisi teidän unohtavan, mitä nuo miehet ovat tehneet?" sanoi -kuningas kumealla äänellä; "eikä riippunut heistä, että minä en -joutunut perikatoon." - -"Sire, luulisi teidän unohtavan, että minä olin paikalla!" - -"Riittää, herra d'Artagnan, -- sikseen jo vaativaisuus, jollainen -himmentää minun pyrkimysteni loistoa. Minä rakennan valtion, jossa on -vain yksi herra, niinkuin olen varemmin vakuuttanut teille; hetki on -tullut sen vakuutukseni täyttämiselle. Te tahdotte olla mielitekojenne -ja ystävyyssuhteittenne mukaisesti vapaa estelemään minun -suunnitelmiani ja pelastamaan minun vihollisiani? Niinpä murran -vastarintanne tai hylkään teidät. Etsitte mukavampaa isäntää? Tiedän -hyvin, että toinen kuningas ei menettelisi niinkuin minä teen, vaan -kyllästyessään antamaan teidän vallita itseänsä hän toimittaisi teidät -herra Fouquetin ja muiden seuraksi. Mutta minulla on hyvä muisti, ja -minusta on kaikilla tehdyillä palveluksilla pyhä oikeutensa -kiitollisuuteen, rankaisemattomuuteen. Luopumuksenne kurista saakoon -vain tämän opetuksen, herra d'Artagnan; minä en ole jäljitellyt -edeltäjiäni suosiollisuuden jakelussa enkä toimi pahastuksenkaan -vallassa niinkuin he. Ja muutkin syyt saavat minut noudattamaan -suopeutta teidän asiassanne: te olette ensiksikin järkevä mies, peräti -järkevä mies, ja tervetunteinen mies, ja sellaisesta soturista voi -taltuttaa hyvän palvelijan; toisekseen teillä poistuvat niskuroimisen -aiheet. Olen tuhonnut tai syössyt hukkaan ystävänne. Olen toimittanut -häviämään nuo tukikohdat, joihin teidän oikullinen henkenne -vaistomaisesti nojausi. Tällä hetkellä ovat sotilaani joko ottaneet -kiinni tai surmanneet Belle-Islen kapinoitsijat." - -D'Artagnan kalpeni. - -"Ottaneet kiinni tai surmanneet?" hän huudahti. "Oi, sire, jos -ajattelisitte mitä sanotte ja jos olisitte varma sanojenne totuudesta, -niin minä unohtaisin kaikki, mitä puheessanne on oikeamielistä ja -ylevää, sanoakseni teitä raakalaiskuninkaaksi ja luonnottomaksi -ihmiseksi. Mutta minä annan teille nuo sanat anteeksi", hän lisäsi -ylpeästi myhäillen; "annan ne anteeksi nuorelle valtiaalle, joka ei voi -käsittää, mitä lajia miestä sellaiset ihmiset ovat kuin herra -d'Herblay, du Vallon tai minä. Otettu kiinni tai surmattu? Ohoi, sire, -sanokaa minulle, -- jos se uutinen on tosi, -- paljonko väkeä ja varoja -se on tullut teille maksamaan. Saamme sitten laskea, onko siinä pelissä -voitto ollut panoksen arvoinen." - -Hänen vielä puhuessaan kuningas astahti kiukustuneena lähemmäksi ja -tiuskaisi: - -"Herra d'Artagnan, ihanhan tuo on kapinoitsijan puhetta! Suvaitkaapa -siis sanoa minulle, kuka Ranskassa on kuningas? Tiedättekö toista -majesteettia?" - -"Sire", vastasi muskettisoturien kapteeni kylmäkiskoisesti, "muistan -eräänä aamuna teidän esittäneen sen kysymyksen Vauxissa useillekin -henkilöille, jotka eivät osanneet vastata, mutta minä vastasin. Jos -sinä päivänä tunsin kuninkaan, kun se ei ollut helppoa, niin lienee -tarpeetonta kysyä minulta samaa tänään, ollessani kahden kesken teidän -majesteettinne kanssa?" - -Ludvig XIV loi silmänsä alas. Hänestä tuntui kuin onnettoman Filipin -varjo olisi häilähtänyt d'Artagnanin ja hänen välitse herättämään tuon -kamalan seikkailun muiston jälleen eläväksi. - -Melkein samassa astui sisälle muuan upseeri ja ojensi kuninkaalle -ilmoituksen, jota lukiessaan Ludvig vaihtoi väriä. - -D'Artagnan huomasi sen. Luettuaan sanoman toistamiseen kuningas jäi -alalleen äänettömäksi. Äkkiä hän sitten näkyi tekevän päätöksen. - -"Monsieur", hän sanoi, "myöhemmin saisitte kuitenkin tietää, mitä tässä -ilmoitetaan; on parempi minun sanoa se teille ja teidän kuulla se -kuninkaan suusta. Belle-Islellä on tapahtunut taistelu." - -"Vai niin!" virkkoi d'Artagnan näköjään tyynesti, mutta hänen sydämensä -pamppaili pakahtumaisillaan. "No niin, sire?" - -"No, olen menettänyt satakuusi miestä, monsieur." - -Ilon ja ylpeyden salama leimahti d'Artagnanin silmissä. - -"Entä kapinoitsijat?" hän kysyi. - -"He ovat paenneet", sanoi kuningas. - -D'Artagnanilta pääsi voitonriemuinen huudahdus. - -"Mutta laivastoni saartaa Belle-Isleä tiukasti", lisäsi kuningas, "ja -on täydet takeet siitä, että ainoakaan alus ei vältä tarkastusta." - -"Niin että", virkkoi muskettisoturi synkkiin mietteisiinsä palautuen, -"jos nuo kaksi herrasmiestä saadaan kiinni...?" - -"Heidät hirtetään", vastasi kuningas levollisesti. - -"Ja he tietävät sen?" huomautti d'Artagnan hilliten väristyksensä. - -"Tietävät luonnollisesti, koska se on kaiken aikaa ollut ehdottomana -määräyksenä, josta teidänkin on täytynyt heille kertoa." - -"Sitten heitä ei saada elävinä, sire, sen takaan." - -"Hm!" lausui kuningas huolettomasti; "niinpä heidät saadaan kuolleina, -herra d'Artagnan, ja se merkitsee samaa, koska heidät vangittaisiinkin -vain heti hirtettäviksi." - -D'Artagnan pyyhki kylmää hikeä otsaltaan. - -"Olen sanonut teille", jatkoi Ludvig XIV, "että minusta vielä tulee -teille kiintynyt, aulisluontoinen ja tunteissani horjumaton isäntä. Te -olette nyt ainoa entisyyden mies, joka on joko nurjamielisyyteni tai -ystävyyteni arvoinen. En säästele teiltä kumpaistakaan, mikäli -käyttäytymisenne valitsee. Kykenisittekö te, herra d'Artagnan, kaikella -tarmollanne palvelemaan kuningasta, jolla olisi valtakunnassa sata -muuta kuningasta, vertaistaan? Voisinko minä, sanokaa, sellaisessa -heikkoudessa suorittaa suuria aikeitani? Oletteko koskaan nähnyt -taiteilijan luovan vastustavilla työkapineilla täysiarvoisia tuotteita? -Loitolle jo meistä läänityslaitoksen haittojen vanha hapatus! -Frondelaisliike, jonka piti tuhota yksinvalta, on sen vapauttanut -pidäkkeistä. Minä olen nyt isäntä talossani, kapteeni d'Artagnan, ja -saan palvelijoita, joilta kenties puuttuu teidän nerokkuuttanne, mutia -hekin kehittävät intoaan ja kuuliaisuuttansa sankaruuteen asti. Mitä -sillä on väliä, kysyn teiltä, -- mitä sillä on väliä, että Jumala ei -ole antanut nerokkuutta käsivarsille ja säärille? Päälle Hän sitä -antaa, ja te tiedätte, että muu tottelee päätä. Minä olen pää!" - -D'Artagnan säpsähti. Ludvig pitkitti niinkuin ei olisi mitään -huomannut, vaikka hän kyliä pani merkille, että kapteeni oli saamassa -toisenlaisia käsityksiä: - -"Päättäkäämme nyt me kahden se sopimus, jonka tekemisestä annoin -lupaukseni sinä päivänä kun havaitsitte minut Bloisissa varsin -vähäiseksi valtiaaksi. Olkaa minulla kiitollinen siitä, että minä -en pane silloin vuodattamiani häpeän kyyneleitä teidänkin -maksettavaksenne. Katselkaa ympärillenne: korkealla olleet päät ovat -painuneet alas. Kumartukaa tekin tai valitkaa itsellenne se turvapaikka -ulkomailta, mikä teille soveltuu parhaiten. Kenties asemaa -harkitessanne kuitenkin ajattelette, että sillä kuninkaalla on -jalomielinen sydän, joka siinä määrin luottaa rehtiyteenne, että hän -antaa teidän mennä menojannekin, vaikka olette tyytymätön ja tiedätte -hyvin tärkeän valtiosalaisuuden. Te olette kunnon mies, olen selvillä -siitä. Mutta minkätähden olette arvioinut minut ennen määräaikaa? -Arvostelkaa minua tästä päivästä alkaen, d'Artagnan, ja olkaa silloin -kuinka ankara hyvänsä." - -D'Artagnan seisoi huumaantuneena, mykkänä, ensi kertaa elämässään -häilyvänä. Hän huomasi tavanneensa itsensä arvoisen vastustajan. Tässä -ei ilmennyt enää vain oveluutta, vaan laajaperäistä laskeskelua; -väkivaltaisuuden sijalla esiintyi voimakkuus, pikamielisyys osoittautui -vakaaksi tahdoksi, kerskaukset olivat muuttuneet viisaaksi neuvonnaksi. -Tämä nuori mies, joka oli nujertanut Fouquetin ja kykeni tulemaan -toimeen ilman d'Artagnania, mullisti kaikki muskettisoturin laskelmat, -joihin oli sekaantunut hiukan itsepintaista ennakkoluuloa. - -"No, mikä teitä pidättelee?" kysyi kuningas suopeasti. "Olette jättänyt -eronpyyntönne; tahdotteko, että hylkään sen? Myönnän kyllä, että vanhan -kapteenin on työläs tointua pahantuulisuuden puuskasta." - -"Oh, siinä ei ole pahin pulani", vastasi d'Artagnan raskasmielisesti. -"Eronpyyntöni peruuttamisessa epäröitsen siitä syystä, että minä olen -teihin verraten vanha ja piintynyt tottumuksiin, joista on vaikea -päästä. Te tarvitsette tästälähtien hoviherroja, jotka osaavat huvittaa -teitä, ja hupsuja, jotka kykenevät surmauttamaan itsensä niin -sanomienne suurten aikeittenne hyväksi. Suuriksi ne ilmenevätkin, sen -tunnen ennakolta; mutta entä jos sattumalta en aina huomaisikaan niitä -sellaisiksi? Minä olen nähnyt sotaa ja rauhaa, sire; olen palvellut -Richelieuta ja Mazarinia; olen isänne kanssa kärventynyt La Rochellen -tulessa, saanut reikiä kuin seula, muodostaen nahkani kymmeneenkin -kertaan uudestaan niinkuin käärmeet. Nöyryytysten ja alituisen -kohtuuttomuuden jälkeen olen saanut arvosijan, joka entiseen aikaan -merkitsi jotakin, antaessaan oikeuden puhutella kuningasta miten mieli -teki. Mutta teidän muskettisoturienne kapteeni on tästälähtein vain -upseeri, joka vartioitsee alaovia. Totisesti, sire, jos sen pitää -tästalkain olla toimena, niin käyttäkää nyt saatua keskinäistä -ymmärtämystämme sen ottamiseen minulta. Älkää ollenkaan luulko, että -minulle on jäänyt mitään kaunaa; ei, te olette taltuttanut minut, kuten -sanotte. Mutta on tunnustettava, että vallitessanne minua olette -vähentänyt varmuuttani; saadessanne minut kumartumaan olette avannut -silmäni heikkoudelleni. Jospa tietäisitte, kuinka hyvin käy pitää -päätänsä pystyssä ja kuinka surkean näköisenä minä nuuhkisin -lattiamattojenne pölyä! Oi, sire, minä kaipaan vilpittömästi -- ja te -kaipaisitte minun asemassani -- sitä aikaa, jolloin Ranskan kuningas -näki etuhuoneissaan kaikkia noita suorasukaisia, jänteviä, ainiaan -sadattelevia aatelismiehiä, äkäisiä vahtikoiria, jotka taistelupäivinä -purivat kuolettavasti. Sellaiset miehet ovat mitä parhaita hovilaisia -ruokkijalleen; he nuolevat hänen kättänsä, mutta kehnosti käy sille, -joka pyrkii niitä hosumaan! Tarvitsisi vain antaa hiukan kultaa noiden -viittojen nauhuksiin, hiukan pyöristystä housuihin, hiukan harmautta -jauhoittamattomiin hiuksiin, niin näkisitte komeita herttuoita ja -päärejä, ylväitä Ranskan marskeja siten ilmestyvän! Mutta miksi -haastankaan tätä kaikkea? Kuningas on minun herrani, -- hän tahtoo, -että sepustelen runosäkeitä, että kiilloitan hänen odotussuojiensa -mosaiikkeja satiinianturoilla; _mordioux_, se on vaikeata, mutta -vaikeammastakin olen selviytynyt. Minä teen sen. Minkätähden sen teen? -Koskako rakastan rahaa? Sitä minulla on. Kunnianhimostako? Mutta urani -on saanut rajansa. Hoviinko kiintyneenä? En. Minä jään siitä syystä, -että olen tottunut kolmenkymmenen vuoden mittaan kuulustamaan kuninkaan -päiväkäskyä ja kuulemaan hänen lausuvan: 'hyvää yötä, d'Artagnan', -huulillaan hymy, jota en ole kerjännyt. Sitä hymyä ryhdyn kerjäämään. -Oletteko tyytyväinen, sire?" - -Ja d'Artagnan painoi hitaasti kumaraan hopeahapsisen päänsä, jolle -kuningas laski valkoisen kätensä hymyillen ja ylpeänä. - -"Kiitos, vanha palvelijani, uskollinen ystäväni", hän sanoi. "Koska -minulla tästä päivästä alkaen ei enää ole vihollista Ranskassa, jää -minun lähetettäväkseni sinut vieraalle alueelle perimään -marskinsauvasi. Luota minuun sen tilaisuuden saamisessa. Odottaessasi -syö parasta leipääni ja nuku rauhallisesti." - -"Hyvä niin!" virkkoi d'Artagnan liikuttuneena. "Mutta nuo Belle-Islen -poloiset? Varsinkin toinen, niin hyväsydäminen ja rehti?" - -"Yhäkö pyydätte heille armoa!" - -"Polvillani, sire." - -"No, menkää viemään se heille, jos on vielä aikaa. Mutta te olette -sitten vastuussa heistä!" - -"Vastaan hengelläni!" - -"Menkää. Huomenna lähden Pariisiin. Palatkaa siksi, sillä minä tahdon -nyt pitää teidät lähelläni." - -"Olkaa huoletta, sire", huudahti d'Artagnan, ja hän suuteli kuninkaan -kättä. - -Riemastuksissaan hän sitten ryntäsi ulos palatsilinnasta ja riensi -matkalle Belle-Isleä kohti. - - - - -260. - -Herra Fouquetin ystävät. - - -Kuningas oli palannut Pariisiin, hänen kanssaan d'Artagnan, joka -neljässäkolmatta tunnissa mitä huolellisimmin hankittuaan kaikki tiedot -Belle-Islellä ei aavistanut mitään Locmarian kallionlohkareen, -Portoksen sankarihaudan säilyttämästä salaisuudesta. - -Muskettisoturien kapteeni tiesi ainoastaan, miten nämä hänen kaksi -urheata ystäväänsä, joita hän oli niin ylevästi puolustanut koettaen -pelastaa heidän henkensä, olivat kolmen uskollisen bretagnelaisen -avustamina kunnostautuneet kokonaista armeijaa vastaan. Hän oli saanut -nähdä läheiselle nummelle paiskautuneina ihmisruumiiden jäännöksiä, -jotka olivat verellä tahranneet hajalleen kanervikkoon sinkoilleet -liuskakivilohkareet. - -Hän tiesi myöskin, että kaukana merellä oli huomattu vene ja että -kuninkaallinen laiva oli petolinnun tavoin lähtenyt ajamaan sitä takaa, -saavuttaen ja ahmaisten tuon siivet sojossa pakenevan pienen -kyyhkysraukan. - -Mutta tähän päättyi d'Artagnanin tietojen varmuus. Hän oli joutunut -rajalle, josta otaksumat alkoivat. Mitä oli nyt ajateltava? Laiva ei -ollut palannut. Tosin oli ollut kolme päivää jokseenkin myrskyistä, -mutta korvetti oli sekä hyvä purjehtija että vankkarakenteinen. Tuskin -se tuulispäitä pelkäsi, ja kaapattuaan Aramiksen olisi sen jo pitänyt -d'Artagnanin laskelmien mukaan ehtiä Brestiin tai laskea takaisin -Loiren suulle. - -Tällaisia olivat ne epämääräiset, mutta hänelle omakohtaisesti melkein -rauhoittavat uutiset, jotka d'Artagnan esitti Ludvig XIV:lle, kun -kuningas kaiken hovinsa seuraamana palasi Pariisiin. - -Mielissään menestyksestään, suopeampana ja herttaisempana, kun tunsi -itsensä voimakkaammaksi, Ludvig ei ollut hetkeksikään herjennyt -ratsastamasta neiti de la Vallièren vaununoven vieressä. Kaikki olivat -kiirehtineet huvittamaan molempia kuningattaria, saattaakseen heidät -unohtamaan pojan ja puolison laiminlyönnin. Kaikki huokui -tulevaisuutta; kukaan ei enää välittänyt menneisyydestä mitään. -Ainoastaan muutamille hellille ja hartaille sieluille tiesi hiljakkoin -tapahtunut kivistelevää ja verta vuotavaa haavaa. Siitä sai kuningaskin -liikuttavan todistuksen, heti kun oli ehtinyt asettua huoneisiinsa. - -Ludvig XIV oli juuri noussut ja nauttinut ensimmäisen ateriansa, kun -muskettisoturien kapteeni astui hänen eteensä. D'Artagnan oli hiukan -kalpea ja näytti tuskastuneelta. - -Kuningas huomasi ensi silmäyksellä noiden tavallisesti järkkymättömien -kasvojen muuttuneen ilmeen. - -"Mikä teitä vaivaakaan, d'Artagnan?" hän kysyi. - -"Sire, minulle on sattunut suuri onnettomuus." - -"Hyvä Jumala! Mikä sitten?" - -"Sire, olen Belle-Islen jutussa menettänyt yhden ystävistäni, herra du -Vallonin." - -Lausuessaan nämä sanansa d'Artagnan tähtäsi haukansilmänsä Ludvig -XIV:teen, oivaltaakseen hänen ensimmäisen vaikutelmansa. - -"Minä tiedän sen", vastasi kuningas. - -"Te tiesitte sen, ettekä ole ilmoittanut minulle?" huudahti -muskettisoturi. - -"Mitä se olisi hyödyttänyt? Teidän murheenne, hyvä ystävä, on niin -kunnioitettava! Minun täytyi olla hienotuntoinen. Ilmoittaa teitä -kohdanneesta onnettomuudesta, d'Artagnan, olisi teidän silmissänne -ollut riemuitsemista. Niin, minä tiedän, että herra du Vallon hautautui -Locmarian kallioiden alle; tiedän, että herra d'Herblay anasti minulta -laivan miehistöineen, saatattaakseen itsensä Bayonneen. Mutta -toivoin teidän itse saavan noista asioista välittömästi selon, -vakuuttautuaksenne siitä, että ystäväni ovat minulle kunnioitettavia ja -pyhiä ja että minussa ihminen aina uhrautuu ihmisille, joskin kuninkaan -usein täytyy uhrata ihmiset majesteetilleen ja voimalleen." - -"Mutta, sire, miten tiedätte...?" - -"Miten te itse tiedätte, d'Artagnan?" - -"Tästä kirjeestä, sire, jonka Aramis lähettää minulle Bayonnesta -vapaana ja vaaran välttäneenä." - -"Katsokaa", virkkoi kuningas, vetäen lippaastaan pöydältä, läheltä -tuolia, johon d'Artagnan nojasi, täsmällisen jäljennöksen Aramiksen -kirjeestä, "tässä on sama kirje; sen toimitti Colbert minulle kahdeksan -tuntia ennen kuin te saitte omanne... Minua palvellaan hyvin." - -"Niin, sire", jupisi muskettisoturi, "te olitte ainoa, jonka onni -kykeni taltuttamaan kahden ystäväni onnen ja voiman. Te olette sitä -käyttänyt, sire, mutta ettehän kaiketi nyt käytä sitä väärin?" - -"D'Artagnan", lausui kuningas perin hyväntahtoisesti hymyillen, "minä -voisin vangituttaa herra d'Herblayn Espanjan kuninkaan alueella ja -tuottaa hänet tänne elävänä, käyttääkseni hänen suhteensa oikeuttani. -Mutta uskokaa, d'Artagnan, en anna perään tälle ensimmäiselle, hyvin -luonnolliselle ajatukselle. Hän on vapaana. Olkoon hän edelleenkin -vapaa." - -"Oh, sire, te ette aina jää noin laupiaaksi, noin yleväksi, noin -jalomieliseksi kuin nyt näyttäydytte minun ja herra d'Herblayn suhteen. -Te löydätte luotanne neuvonantajia, jotka parantavat teidät tästä -heikkoudesta." - -"Ei, d'Artagnan, te erehdytte syyttäessänne valtioneuvostoani halusta -yllyttää minua ankaruuteen. Neuvo säästää herra d'Herblayta tulee -Colbertilta itseltään." - -"Kah, sire!" äännähti d'Artagnan kummastuneena. - -"Teille taasen", jatkoi kuningas ihan harvinaisen sydämellisesti, -"minulla on useitakin hyviä uutisia ilmoitettavina, mutta te saatte ne -kuulla, rakas kapteenini, sitten kun olen suoriutunut laskuistani. -Sanoin haluavani rakentaa ja rakentavani teidän onnenne. Se lupaus -täytetään." - -"Tuhannet kiitokset, sire; minä jaksan kyllä odottaa. Mutta pyydän, -että sillävälin kun minä lähden kärsivällisesti odottelemaan, teidän -majesteettinne suvaitsisi ottaa huomioonne ne ihmisraukat, jotka ovat -jo kauan oleksineet odotushuoneessanne, päästäkseen nöyrästi laskemaan -anomuksen hallitsijansa jalkain juureen." - -"Keitä he ovat?" - -"Teidän majesteettinne vihamiehiä." - -Kuningas kohotti päätänsä. - -"Herra Fouquetin ystäviä", korjasi d'Artagnan. - -"Heidän nimensä?" - -"Herra Gourville, herra Pélisson ja muuan runoilija Jean de la -Fontaine." - -Kuningas pysähtyi hetkiseksi miettimään. - -"Mitä he haluavat?" - -"En tiedä." - -"Miten he esiintyvät?" - -"Syvän murheen vallassa." - -"Mitä he sanovat?" - -"Eivät mitään. Itsekseen kyynelehtivät." - -"Astukoot he sisälle", virkkoi kuningas rypistäen kulmiaan. - -Kääntyen nopeasti kantapäillään d'Artagnan kohotti oviverhoa ja huusi -viereiseen saliin: - -"Esittäkää puhutteluun!" - -Pian ilmestyi ovesta kabinettiin, jossa kuningas kapteenin keralla oli, -d'Artagnanin mainitsemat kolme miestä. - -Heidän lähtiessään liikkeelle vallitsi syvä hiljaisuus. Kovaonnisen -raha-asiain yli-intendentin ystäväin lähestyessä hovimiehet väistyivät -ikäänkuin kartellen epäsuosion ja onnettomuuden tartuntaa. Nopein -askelin tuli d'Artagnan itse ottamaan näitä kuninkaallisen työhuoneen -ovella epäröiviä ja vapisevia tulokkaita kädestä, vieden heidät -hallitsijan nojatuolin eteen. Erääseen ikkunakomeroon paenneena -kuningas odotti esittelemisen hetkeä ja valmistautui antamaan anojille -ankarasti diplomaattisen vastaanoton. - -Etummaisena astui Fouquetin ystävistä esiin Pélisson. Hän ei enää -itkenyt, mutta hänen kyyneleensä olivat ehtyneet vain siksi, että -kuningas saattaisi paremmin kuulla hänen äänensä ja rukouksensa. - -Gourville puri huultansa hillitäkseen itkuaan kunnioituksesta -kuningasta kohtaan. La Fontaine hautasi kasvonsa nenäliinaan, ja -ainoastaan hänen nyyhkytysten nytkähdyttelemistä olkapäistään näki, -että hän eli. - -Kuningas oli säilyttänyt kaiken arvokkuutensa. Hänen kasvonsa olivat -järkkymättömät. Otsakin oli vielä samoissa rypyissä, jotka olivat -ilmestyneet d'Artagnanin ilmoittaessa hänen vihollisensa. Hän viittasi -tulijoita puhumaan ja jäi seisoalleen, tuijottaen syvällä katseella -näihin kolmeen epätoivoiseen mieheen. - -Pélisson kumarsi maahan asti, ja La Fontaine polvistui kuin kirkossa. - -Tämä itsepäinen, ainoastaan huokausten ja surullisten voihkausten -häiritsemä äänettömyys ei alkanut herättää kuninkaassa sääliä, vaan -kärsimättömyyttä. - -"Herra Pélisson", virkkoi hän lyhyeen ja kuivasti, "herra Gourville ja -te, herra..." Hän ei lausunut la Fontainen nimeä. "Minulle tuottaisi -tuntuvaa mielipahaa nähdä teidän tulevan rukoilemaan erään suurimman -rikollisen puolesta, jota minun oikeuteni täytyy rangaista. Kuningas -heltyy ainoastaan kyynelistä ja katumuksesta: viattomuuden kyynelistä, -syyllisten katumuksesta. Minä en uskoisi herra de Fouquetin katumusta -enkä hänen ystäviensä kyyneliä, koska edellinen on sydämestään -turmeltunut ja paatunut ja koska jälkimmäisten on kaihdettava -herjaamasta minua kotonani. Sentähden pyydän teitä, herra Pélisson, -herra Gourville ja teitä, herra... olemaan lausumatta mitään, joka ei -todistaisi korkeata kunnioitustanne tahtoani kohtaan." - -"Sire", vastasi Pélisson vavisten näistä peloittavista sanoista, "me -emme ole saapuneet lausumaan teidän majesteetillenne mitään sellaista, -mikä ei olisi kaikilta alamaisilta kuninkaalleen tulevan syvimmän ja -vilpittömimmän kunnioituksen, vilpittömimmän rakkauden ilmaisua. Teidän -majesteettinne oikeus on pelättävä; jokaisen täytyy alistua sen -lausumiin tuomioihin. Me taivumme kunnioittavasti sen edessä. Olkoon -kaukana meistä ajatus tulla puolustamaan sitä, joka onnettomuudekseen -on teidän majesteettianne loukannut. Teidän epäsuosioonne joutunut -saattaa olla meidän ystävämme, mutta hän on valtakunnan vihollinen. -Kyynelsilmin luovutamme hänet kuninkaan ankaruudelle." - -"Sitäpaitsi parlamenttini saa vielä harkita asiaa", keskeytti kuningas -tämän rukoilevan äänen ja näiden vakuuttelevien sanojen tyynnyttämänä. -"Minä en iske ennen kuin olen punninnut rikosta. Oikeuteni ei käytä -miekkaansa ilman vaakaa." - -"Ja täydellisesti me luotammekin kuninkaan puolueettomuuteen ja -uskallamme toivoa teidän majesteettinne suostumuksella saavamme heikot -äänemme kuuluviin, jahka syytetyn ystävän puolustamisen hetki on meille -lyönyt." - -"No, hyvät herrat, mitä sitten haluatte?" kysyi kuningas palautuen -mahtavaan sävyynsä. - -"Sire", jatkoi Pélisson, "syytetyltä on jäänyt vaimo ja perhe. Hänen -vähäinen omaisuutensa riitti tuskin velkojen suoritukseen, ja hänen -miehensä vangitsemisen jälkeen ovat kaikki hylänneet rouva Fouquetin. -Teidän majesteettinne käsi iskee kuin Jumalan käsi. Kun Herra lähettää -johonkin perheeseen spitaalin tai ruton vitsauksen, niin jokainen -pakenee ja karttaa turman saastuttamaa kotia. Joskus, mutta ani -harvoin, vain jalomielinen lääkäri uskaltaa lähestyä kirottua kynnystä, -jonka yli hän rohkeasti astuu, vaarantaen elämänsä taistelussa kuolemaa -vastaan. Hän on kuoleman viimeinen apu; hän on taivaallisen laupeuden -välikappale. Sire, me rukoilemme teitä ristissä käsin, polvillamme, -niinkuin rukoillaan Jumalaa. Rouva Fouquetilla ei ole enää ystäviä, ei -enää tukea. Hän itkee kodissaan kurjana ja hyljättynä, kaikkien niiden -unohtamana, jotka myötäkäymisen päivinä saarsivat hänen taloaan; -hänellä ei ole enää luottoa, ei toivoa! Tälläkin hetkellä se onneton, -jota vihanne raskaana painaa, saa teiltä jokapäiväisten kyyneltensä -kostuttaman leipänsä syyllisyydestään huolimatta. Yhtä suuren murheen -murtama rouva Fouquet on vielä kipeämmin elämän välttämättömimpien -tarpeiden puutteessa kuin hänen puolisonsa. Rouva Fouquetilla, jolla -oli kunnia tervehtiä teidän majesteettianne pöytäänsä, rouva -Fouquetilla, teidän majesteettinne entisen rahaministerin puolisolla, -rouva Fouquetilla ei enää ole leipää!" - -Kuolettavan hiljaisuuden, joka oli kahlehtinut Pélissonin molempain -ystävien hengitystä, keskeytti tässä nyyhkäisyjen purkaus, ja -d'Artagnan, jonka sydän oli pakahtua tästä nöyrästä rukouksesta, -pyörähti työhuoneen nurkkaan päin vapaasti pureskellakseen viiksiänsä -ja tukahduttaakseen huokauksensa. - -Kuninkaan silmä oli pysynyt kuivana, mutta punaa oli noussut hänen -poskiinsa, ja hänen katseensa varmuus oli huomattavasti vähentynyt. - -"Mikä on toivomuksenne?" virkkoi hän värähtävällä äänellä. - -"Tulimme nöyrästi anomaan teidän majesteetiltanne", vastasi Pélisson, -joutuen vähitellen yhä suuremman liikutuksen valtaan, "että sallisitte -meidän epäsuosioonne joutumatta tarjota rouva Fouquetille kaksituhatta -pistolia, jotka on kerätty hänen puolisonsa kaikkien entisten ystäväin -kesken, jotta leskeltä ei puuttuisi elämän välttämättömintä." - -Kuullessaan sanan _leski_ käytettynä Fouquetin vielä eläessä kuningas -kalpeni huomattavasti, ja hänen kopeutensa masentui. Sääli kuohahti -sydämestä huulille. Hän loi heltyneen katseen näihin jalkojensa -juuressa nyyhkyttäviin ihmisiin. - -"Älköön Jumala suoko", vastasi hän, "että sekoittaisin syyttömän -syylliseen! Ne, jotka epäilevät armeliaisuuttani heikkoja kohtaan, -tuntevat minut huonosti. Minä en koskaan lyö muita kuin röyhkeitä. -Tehkää, hyvät herrat, tehkää kaikki, mihin sydämenne teitä käskee -huojentaaksenne rouva Fouquetin surua. Menkää, hyvät herrat, menkää!" - -Nuo kolme miestä nousivat äänettöminä, kuivunein silmin. Kyyneleet -olivat ehtyneet heidän polttavien poskiensa ja silmäluomiensa -kosketukseen. Heillä ei ollut voimia lausua kiitosta kuninkaalle, joka -muuten keskeyttikin juhlalliset kumarrukset lyhyeen, linnoittuen -kiireellisesti nojatuolinsa taakse. - -D'Artagnan jäi yksin kuninkaan luo. - -"Hyvä", virkkoi hän, lähestyen nuorta ruhtinasta; "hyvin tehty, -hallitsijani! Ellei teillä olisi aurinkoanne koristavaa tunnuslausetta, -ehdottaisin teille toista, jonka kyllä voisi herra Conrartilla -käännättää latinaksi, ja se olisi: 'Lempeä pienille, ankara -vahvoille!'" - -Kuningas hymyili ja läksi viereiseen saliin, sanottuaan d'Artagnanille: - -"Annan teille loman, jota epäilemättä tarvitsette ystävänne, herra du -Vallon-vainajan asioiden järjestämistä varten." - - - - -261. - -Portoksen testamentti. - - -Koko Pierrefonds oli surussa, pihat olivat autiot, tallit suljetut, -kukkalavat muokkaamatta. - -Altaissa pysähtyivät itsestään äsken vielä niin valtavat, kohisevat ja -kimaltelevat vesisuihkut. - -Maanteillä linnan lähettyvillä saapui vakavia henkilöitä, ratsastaen -muuleilla tai maatiaishevosilla. Nämä olivat seutukunnan talonpoikia ja -lähikylien pappeja ja maavouteja. - -Kaikki nämä ihmiset tulivat äänettöminä linnaan, jättivät ratsunsa -murheellisen tallirengin huostaan ja suuntasivat askeleensa -mustapukuisen metsästyspalvelijan opastamina isoon saliin, jonka -kynnyksellä Mousqueton otti tulijat vastaan. Mousqueton oli kahtena -viime päivänä niin laihtunut, että vaatteet riippuivat hänen -ruumiillaan, muistuttaen liian väljiä huotria, joissa miekanterät -hölskyvät. - -Hänen Vandyken madonnankasvojen tapaan puna- ja valkopilkkuista -naamaansa kynti kaksi hopeapuroa, uurtaen uomansa poskille, jotka ennen -olivat olleet yhtä pulleat kuin ne nyt surun päivinä olivat käyneet -veltoiksi. - -Jokaiselle uudelle vieraalle riitti Mousquetonilta uusia kyyneleitä, ja -oli säälittävää nähdä, miten hän isoilla kourillaan puristi kurkkuaan, -jottei purskahtaisi nyyhkytykseen. - -Kaikki nämä vieraat olivat saapuneet kuulemaan Portoksen testamenttia, -jonka lukeminen oli ilmoitettu täksi päiväksi; siinä tilaisuudessa -tahtoivat kaikki olla mukana, kuka ahneudesta, kuka ystävyydestä -vainajaa kohtaan, joka ei jättänyt jälkeensä ainoatakaan sukulaista. - -Läsnäolijat asettuivat istumaan siinä järjestyksessä kuin olivat -tulleet, ja suuri sali suljettiin kellon lyötyä kaksitoista, jolloin -lukeminen oli määrätty tapahtuvaksi. - -Portoksen testamentin toimeenpanija, jona tietysti oli Coquenardin -seuraaja, alkoi verkalleen levittää auki valtavaa pergamenttia, jolle -Portoksen voimakas käsi oli piirtänyt viimeisen tahtonsa. Kun sinetti -oli murrettu, lukija asettanut silmälasit nenälleen ja kakistanut -kurkkuaan, höristi jokainen korviansa. Mousqueton oli lyyhistynyt -etäiseen nurkkaan saadakseen vapaammin itkeä ja kuullakseen vähemmän. - -Äkkiä salin suljettu kaksoisovi ponnahti auki kuin ihmeenä, ja -kynnykselle ilmestyi miehekäs muoto puolipäiväauringon kirkkaassa -valossa säteillen. - -D'Artagnan sieltä tuli. Hän oli saapunut yksinään ulko-ovelle asti, ja -tapaamatta ketään jalustintansa pitelemään hän oli sitonut hevosensa -kynnyspölkkyyn ja ilmoittausi itse. - -Saliin tulvivan päivänvalon kirkkaus, läsnäolevien sorina ja vieläkin -enemmän uskollisen koiran vaisto ravisti Mousquetonin unelmistaan. Hän -nosti päätänsä, tunsi isäntänsä vanhan ystävän ja riensi surusta -ulvahtaen syleilemään hänen polviansa, samalla kun hän kyynelillään -kasteli lattian kivilaattoja. - -Nostaen taloudenhoitajaparan ylös d'Artagnan halasi häntä kuin veljeä, -ja ylevästi tervehdittyään kokoontuneita, jotka kaikki kumarsivat -kuiskaillen hänen nimeään, hän meni istumaan ison tammiveistoksisen -salin äärimmäiseen päähän, pidellen yhä kädestä Mousquetonia, joka -kyyneliinsä tupehtuen istahti hänen jalkainsa juureen. - -Silloin testamentin toimeenpanija, liikuttuneena kuten muutkin, aloitti -lukemisensa. - -Tehtyään mitä kristillisimmän uskontunnustuksen Portos pyysi -vihollisiltaan anteeksi pahaa, minkä oli saattanut heille aiheuttaa. - -Tässä kohdassa singahti kuvaamattoman ylpeyden säde d'Artagnanin -silmistä. Hän muisteli vanhaa soturia. Arvioiden Portoksen voimallisen -käden nujertamien vihollisten lukumäärää hän sanoi itsekseen, että -Portos teki viisaasti, kun ei ryhtynyt luettelemaan vihollisiansa ja -näille tuottamiaan kohluja, sillä silloin olisi tehtävä käynyt -testamentin lukijalle liian raskaaksi. - -Seurasi sitten allamainittu luettelo: - - Omistan tällä hetkellä Jumalan armosta: - - 1) Pierrefondsin kartanon siihen kuuluvine peltoineen, - metsineen, niittyineen, vesineen, hyvillä kiviaidoilla - ympäröittyinä; - - 2) Bracieuxin kartanon ja linnan metsineen ja viljelyskelpoisine - mainensa, joihin kuuluu kolme vuokratilaa; - - 3) Vallonin pikku tilan, jonka nimi johtuu siitä, että se - sijaitsee notkossa...[35] - -Kunnon Portos! - - 4) Viisikymmentä vuokratilaa Tourainessa, käsittäen - viisisataa auranalaa; - - 5) kolme myllyä Cher-joella, tuottaen kuusisataa livreä kukin; - - 6) kolme kalalammikkoa Berrissä, kunkin tuottona kaksisataa - livreä. - - Mitä irtaimistoon tulee, jota oppineen ystäväni, Vannesin - piispan, selityksen mukaan nimitetään siten senvuoksi, että - ne eivät ole irrallaan... - -D'Artagnania puistatti tuon nimen synkkä muisto. Testamentin -toimeenpanija jatkoi häiriintymättä: - - ... niin siihen kuuluu: 1) huonekalut, joita en nyt tilan - puutteessa voisi nimitellä; niillä ovat kaikki linnani tai - taloni sisustetut, ja isännöitsijäni on laatinut niistä - luettelon... - -Kaikkien silmät kääntyivät Mousquetoniin, joka oli murheeseensa -vaipuneena. - - 2) kaksikymmentä ratsu- ja vaunuhevosta, jotka minulla on - erityisesti Pierrefondsin linnassa, nimeltään: Bayard, - Roland, Kaarle Suuri, Pipin, Dunois, La Hire, Ogier, Simson, - Milo, Nimrod, Urgande, Armida, Falsirade, Delila, Rebekka, - Jolanda, Finette, Harmo, Liisa ja Musette; - - 3) kuusikymmentä koiraa jaettuina kuuteen kahlekuntaan, kuten - seuraa: ensimmäinen hirvenpyyntiin harjoitettuna, toinen - sudenajoon opetettu, kolmas metsäsian ja neljäs jäniksen - metsästykseen totutettu sekä kaksi viimeistä valittuina - kiinniottajista ja muista talonvahdeista; - - 4) sota- ja metsästysaseet, jotka ovat talletetut - varushuoneeseeni; - - 5) Atoksen valitsemat anjoulaiset viinini, joista hän ennen piti: - bourgogne, bordeaux, sherry ja samppanja, jotka täyttävät - kahdeksan kellaria ja kaksitoista kuoppaa eri kartanoissani; - - 6) tauluni ja kuvapatsaani, joilla pitäisi olla suuri arvo ja - joiden paljous ihan väsyttää silmää; - - 7) kirjastoni, käsittävä kuusituhatta aivan uutta nidettä, - joita ei ole milloinkaan avattu; - - 8) hopeakalustoni ja pöytähopeani, jotka ehkä ovat hiukan - käytettyjä, mutta painavat varmaan tuhannesta - kahteentoistasataan naulaan, koska töin tuskin kykenin - nostamaan arkun, johon ne ovat suljetut, ja jaksoin - kantaa sen vain kuusi kierrosta huoneeni ympäri; - - 9) kaikki nämä esineet samoin kuin pöytä- ja talousliinavaatteet - ovat jaettuina niihin asumuksiin, joista olen enimmin - pitänyt... - -Tässä lukija pysähtyi vetääkseen henkeänsä. Jokainen huokasi, yskähti -ja jännitti tarkkaavaisuuttaan. Testamentin toimeenpanija jatkoi: - - Olen elänyt lapsettomana, ja luultavaa on, että minä en niitä - enää saa, mikä on minulle katkeran surun aihe. Erehdynpä sentään, - sillä onhan minulla poika yhteisesti muiden ystävieni kanssa: hän - on herra Raoul-Auguste-Jules de Bragelonne, herra kreivi de la - Fèren oikea lapsi. - - Tämä nuori aatelisherra on minusta näyttänyt arvokkaalta - seuraajalta kolmelle uljaalle aatelismiehelle, joiden - ystävä ja nöyrin palvelija minä olen. - -Lukemisen keskeytti helähdys, kun d'Artagnanin miekka oli luisunut -hankkiluksesta ja pudonnut kaikuvalle lattialle. Kaikki katsahtivat -sinne päin ja näkivät ison kyyneleen vierähtävän muskettisoturin -tuuheista silmäripsistä hänen kyömynenälleen, jonka valaistu varsi -kimalteli kuin auringon kultaama kuunsakara. - - Senvuoksi, pitkitti jälleen toimeenpanija, jätän kaiken - ylläluetellun omaisuuteni, kiinteimistön ja irtaimen, herra - varakreivi Raoul Auguste Jules de Bragelonnelle, kreivi - de la Fèren pojalle, lohdutukseksi surussa, joka hänellä - näkyy olevan, ja auttaakseni häntä kunniakkaasti edustamaan - nimeänsä... - -Pitkällinen sorina kiersi kuulijakunnassa. Testamentin toimeenpanija -jatkoi d'Artagnanin leimuavan katseen tukemana, joka liitäen kokouksen -yli palautti häirityn hiljaisuuden: - - Herra varakreivi de Bragelonnen on luovutettava herra ritari - d'Artagnanille, kuninkaan muskettisoturien kapteenille, mitä - mainittu ritari d'Artagnan häneltä omaisuudestani pyytää. - - Herra varakreivi de Bragelonnen on suoritettava hyvä eläke - ystävälleni herra ritari d'Herblaylle, jos tämän täytyisi - elää maanpaossa. - - Herra varakreivi de Bragelonnen on ylläpidettävä ne palvelijani, - jotka ovat olleet minulla kymmenen vuotta, ja lahjoitettava - viisisataa livreä kaikille muille. - - Minä säädän taloudenhoitajalleni Mousquetonille kaikki käynti-, - sota- ja metsästysasuni, luvultaan neljäkymmentäseitsemän, - siinä varmuudessa, että hän kuluttaa ne rakkaudesta minuun - ja minun muistokseni. - - Sitäpaitsi testamenttaan varakreivi de Bragelonnelle jo - nimitetyn vanhan palvelijani ja uskollisen ystäväni - Mousquetonin, antaen mainitun Bragelonnen varakreivin - tehtäväksi huolehtia siitä, että Mousqueton kuollessaan - lausuu yhä eläneensä onnellisena. - -Nämä sanat kuullessaan Mousqueton kumarsi kalpeana ja vavisten. Hänen -leveät hartiansa hytkähtelivät kouristuneesti; jääkylmät kädet -valahtivat alas kasvoilta, joilla kuvastui peloittava surun kärsimys, -ja läsnäolijat näkivät hänen huojuvan ja epäröivän ikäänkuin hän -tahtoen lähteä salista olisi etsinyt tietä sieltä. - -"Mousqueton, ystäväiseni", sanoi d'Artagnan, "lähtekää täältä. Menkää -toimittamaan matkavalmistuksianne. Minä vien teidät Atoksen kartanoon, -jossa käyn Pierrefondsista lähdettyäni." - -Mousqueton ei vastannut mitään. Hän tuskin hengitti; näytti siltä kuin -kaikki tässä salissa olisi nyttemmin ollut hänelle vierasta. Hän avasi -oven ja poistui hiljalleen. - -Testamentin toimeenpanija päätti lukemisensa, jonka jälkeen useimmat -Portoksen viimeistä tahtoa kuulemaan saapuneista poistuivat talosta -pettyneinä, mutta syvää kunnioitusta tuntien. - -Toimitsijan juhlallisen kumarruksen jälkeen jäätyänsä viimein yksikseen -d'Artagnan ihmetteli testamentin laatijan syvää viisautta, tämä kun -niin oikeaan osaten oli lahjoittanut omaisuutensa ansiokkaimmalle ja -enimmin tarvitsevalle niin hienotuntoisesti, että terävimmätkään -hovimiehet tai jaloimmatkaan sydämet eivät olisi voineet mitään niin -täydellistä keksiä. - -Portos velvoitti kyllä Raoul de Bragelonnen antamaan d'Artagnanille -kaikki, mitä tämä pyytäisi. Mutta hän tiesi hyvin, tuo kunnon Portos, -että d'Artagnan ei pyytäisi mitään; ja siinä tapauksessa, että hän -jotakin pyytäisi, ainoastaan hän itse saisi määrätä osansa. - -Portos jätti eläkkeen Aramikselle, mutta jos tämä tahtoisi vaatia -liikoja, pidättäisi häntä siitä d'Artagnanin esimerkki. Ja eikö sana -"maanpako", jonka testamenttaaja näköjään tarkoituksetta oli siihen -liittänyt, ollut mitä lempein ja sävyisin arvostelu Aramiksen -käytöksestä, joka oli aiheuttanut Portoksen kuoleman? - -Lopuksi vainajan testamentissa ei ollenkaan otettu lukuun Atosta. Mutta -hänhän ei voinut epäilläkään, ettei poika tarjoisi parasta osaa -isälleen. Portoksen suuri henki oli punninnut kaikki syyt, oli älynnyt -kaikki vivahdukset paremmin kuin laki, käytäntö ja maku. - --- Portoksella oli sydän paikallaan, -- huoahti d'Artagnan. - -Samassa hän luuli kuulevansa voihkauksen ylhäältä. Hän ajatteli heti -Mousqueton-parkaa, jota oli murheessaan tyynnytettävä. Niinpä -d'Artagnan kiirehtikin salista etsimään kelpo taloudenhoitajaa, koska -tämä ei ollut tullut takaisin. Hän nousi ensimmäiseen huonekertaan -johtavia portaita ja huomasi Portoksen kamarissa röykkiön kaikenvärisiä -erilaisista kankaista valmistettuja vaatteita, joiden päälle Mousqueton -oli ojentautunut, ne ensin itse kasattuaan. - -Sehän olikin uskollisen ystävän osuus. Nämä puvut kuuluivat hänelle; ne -olivat hänelle annettuja. Mousquetonin käsi kosketti niitä kuin -pyhäinjäännöksiä, hän suuteli niitä, hyväili kasvoillaan, peitti ne -ruumiillaan. - -D'Artagnan lähestyi miesparkaa lohduttamaan. - --- Hyväinen aika, -- ajatteli soturi, -- hän ei liikahda; hän on -tainnuksissa! - -D'Artagnan erehtyi: Mousqueton oli kuollut. - -Kuollut niinkuin koira isäntänsä menetettyään palaa hänen takkinsa -päälle heittämään henkensä. - - - - -262. - -Atoksen vanhuus. - - -Edelläkerrottujen tapausten eroittaessa ainiaaksi toisistaan nuo neljä -muskettisoturia, jotka olivat näyttäneet katkeamattomilla siteillä -yhteen liittyneiltä, alkoi Atos -- jääneenä yksikseen Raoulin lähdettyä --- maksaa veroansa sille ennakkokuolemalle, jota sanotaan poissaolevan -rakastetun kaihoksi. - -Palattuaan kartanoonsa Bloisin lähistölle, kun ei edes Grimaud enää -ollut vastaanottamassa hänen heikkoa hymyilyänsä kävelyretkillä -puutarhassa, Atos tunsi päivä päivältä riutuvansa, niin -heikentymättömänä kuin hänen elinvoimansa olikin jo kauan säilynyt. - -Hellityn hoidokin läsnäolo oli torjunut vanhuutta, joka nyt saapui -tuoden mukanaan sitäkin suuremman saattueen vaivoja ja kiusoja, kun sen -oli pitänyt odottaa vuoroansa. Atoksella ei enää ollut poikaansa -kannustimena astelemaan suorana ryhdiltään, pitämään päätänsä pystyssä, -antamaan hyvää reippauden esimerkkiä; nuoren miehen säihkyvät silmät -eivät enää olleet elvyttämässä hänen omien katseittensa hehkua. - -Ja on myös sanottava, että tämä hienotuntoisessa pidättyväisyydessään -harvinainen luonne nyt varsinaisen vaikuttimensa menettäneenä -antausi murhemielisyyteen yhtä kiihkeästi kuin karkeammat luonteet -ratkeavat riemuitsemaan. La Fèren kreivi oli säilynyt nuorekkaana -kahdenseitsemättä ikäiseksi; tämä karaistunut soturi oli jäänyt -voimakkaaksi kaikkien rasitustensa jälkeen, hänen sielunsa joustavuutta -eivät onnettomuudet olleet murtaneet, -- eivät mylady, Mazarin, la -Vallière olleet saaneet hänen valoisaa elämänkatsomustansa -samennetuksi. Mutta hänestä oli tullut viikossa vanhus siitä hetkestä -alkaen, jolloin hän oli kadottanut jälkinuoruutensa tuen. - -Yhä komeana, mutta köyryisenä, -- ylväänä, mutta apeana, hän säveästi -ja huojuen etsiskeli valkohapsisessa yksinäisyydessään sellaisia -aukkopaikkoja, joista auringonsäteet tunkeusivat puistokujain -lehväholvien läpi. Raoulin mentyä pois hän vieraantui elinaikaisista -ruumiinharjoituksistaan. Palvelijat olivat kaikkina vuodenaikoina -tottuneet näkemään hänet jalkeilla aamunkoitteessa ja hämmästelivät -kuullessaan kellon seitsemän lyöntiä kesällä isäntänsä vielä ollessa -makuulla. Atos viivyskeli vuoteessa, kirja päänalusen alla; hän ei -nukkunut, mutta ei liioin lueskellut. Hän makaili säästyäkseen -kannattelemasta ruumistaan, antaen henkensä ja sielunsa liidellä ulos -tomumajasta poikansa tai Jumalan luo. - -Toisinaan ihan kammoksutti nähdä hänen tuntikausia syventyvän mykkään -ja tajuttomaan haaveiluun; hän ei silloin kuullut pelokkaan -kamaripalvelijan askeleita, kun tämä tuli kamarin kynnykselle -kurkistamaan, oliko hänen herransa nukuksissa vai valveilla. Hän alkoi -jo unohtaa, että päivä saattoi olla kulunut puoleen, että molempien -ensimmäisten ateriain hetki oli mennyt ohi. Sitten hän havahtui, nousi, -lähti alas varjoiseen puistokujaan ja poikkesi aurinkoisiin kohtiin -ikäänkuin hetkisen niiden lämmöstä nauttiakseen poissaolevan -lapsukaisen kanssa. Taas alkoi synkkä ja yksitoikkoinen kävely, ja -viimein hän jälleen saapui kamariinsa ja vuoteeseensa, mieluisimpaan -olosijaansa. - -Useaan päivään kreivi ei virkkanut sanaakaan. Hän kieltäysi -vastaanottamasta vieraita, ja öisin hänen nähtiin sytyttävän lamppunsa -ja viettävän tuntikausia kirjoittaen tai pergamentteja selaillen. -Tällöin Atos myös kyhäsi kirjeen Vannesiin ja toisen Fontainebleaun -kuninkaalliseen linnaan, saamatta kumpaiseenkaan vastausta. Syyhän on -selvä: Aramis oli jättänyt Ranskan, d'Artagnan oli matkustanut -Pariisista Nantesiin ja palattuansa lähtenyt suoraa päätä -Pierrefondsiin. - -Kreivin kamaripalvelija huomasi, että hän päivä päivältä vähensi -joitakuita kierroksia kävelystänsä. Suuri lehmuskuja kävi piankin liian -pitkäksi edes päästä päähän mitellä -- jaloille, jotka entiseen aikaan -olivat tuhanteenkin kertaan päivässä suorittaneet sen taipaleen. -Kreivin nähtiin astelevan vaivalloisesti keskikohdan puiden luo, -istuutuvan sammalmättäälle, joka soukensi sivukujan suuta, ja odottavan -siinä voimien paluuta tai oikeastaan illan tuloa. - -Sitten jo satakin askelta voivutti hänet. Lopulta Atos ei tahtonut enää -ollenkaan nousta; hän hylkäsi kaiken ravinnon, ja vaikka hän ei -valitellut, vaan aina säilytti herttaisen sävynsä ja suopean hymyn -huulillaan, säikähtyi hänen väkensä siitä noutamaan Bloisista -Monsieur-vainajan entisen henkilääkärin. Asiantuntija tuotiin kreivi de -la Fèren luo sillä tavoin, että hän saattoi tarkkailla kituvaa itse -näkyviin joutumatta, -- hänelle nimittäin luovutettiin makuuhuoneen -viereinen kamari sillä pyynnöllä, että hän ei näyttäytyisi, kun -pelättiin isännän muutoin panevan pahakseen, koska hän ei ollut -halunnut lääkäriä. - -Tohtori oli noudattanut kutsua mielellään. Atos oli jonkunlainen sen -tienoon aatelismiesten esikuva; paikkakuntalaiset ylpeilivät tästä -vanhan ranskalaisen kunnian maineikkaasta edustajasta. La Fèren kreivi -oli tosiaan varsin ylhäinen herra siihen aatelistoon verraten, jota -kuningas hetkittäin loi kosketellessaan nuorella ja hedelmällisellä -valtikallaan maakunnan vaakunallisten sukupuiden kuivettunutta -kannokkoa. Atosta kunnioitettiin ja rakastettiin. Lääkäri ei hennonnut -nähdä hänen palkollistensa vetistelevän ja kulmakunnan köyhien -parveilevan murheellisina koolle, näiden totuttua saamaan elämänsä ja -lohtunsa Atoksen sydämellisistä sanoista ja auliista almuista. - -Hän siis tutkisteli kätkössään sen salaperäisen taudin merkkejä, joka -niin nopeasti jäyti ja hivutti vastikään eloisana ja elämänhaluisena -esiintyneen miehen voimia. Hän huomasi kreivin poskilla hehkua -kuumeesta, joka hellittämättömänä kehittyy näivettämään kaiken elon, -saatuaan alkunsa jostakin sydämen sopukasta ja vetäytyen tämän -varustuksen suojaan, -- varttuen tuottamastansa kärsimyksestä. - -Kreivi ei enää puhunut kellekään, sanoimme, eikä hän haastanut -itsekseenkään. Hänen ajattelunsa kartti melua ja nousi siihen -kiihtymyksen tilaan, joka rajoittuu haltioitumiseen. Siihen syventynyt -ihminen ei vielä kuulu Jumalalle, mutta maan päällä ei hänen perustansa -myöskään ole. - -Lääkäri tarkasti usean tunnin ajan tätä tuskallista taistelua, jota -tahto kävi ylempää vaikutusvoimaa vastaan. Pahoin huolestutti häntä -nähdä noiden silmien pysyvän niin vakaasti tähdättyinä näkymättömään -kohteeseen, nähdä tuon sydämen sykkivän ja huokailevan ainiaan -vaihtumattomassa poljennossa, -- kun toisinaan kärsimyksen säännöttömät -vihlaisut herättävät lääkärissä toivoa. - -Siten kului puoli päivää. Tohtori teki rohkean miehen päätöksen, -omaksui lujan mielen kannan: hän astui ripeästi esiin lymystänsä, -suoraan Atoksen luo, joka ei hänen ilmestymisestään osoittanut sen -enempää kummastusta kuin jos koko kohtaus olisi ollut jokapäiväinen. - -"Suokaa anteeksi, herra kreivi", aloitti lääkäri huomaavaisen -kohteliaasti, "mutta minulla on moite lausuttavana teille; suvaitkaa -suosiollisesti kuunnella minua." - -Ja hän istuutui Atoksen päänalusen viereen, vanhuksen vaivoin -havahtuessa mietiskelystään. - -"Mikä on, tohtori?" kysyi kreivi hetkisen äänettömyyden jälkeen. - -"Te olette sairas, monsieur, ettekä toimita itsellenne hoitoa." - -"Minäkö sairas!" sanoi Atos hymyillen. - -"Kuumetta, näivetystä, vaarallista riutumista, herra kreivi!" - -"Riutumista!" toisti Atos; "onko se mahdollista? Vaikka lepäilen." - -"No, no, herra kreivi, miksi kierrellä? Te olette harras kristitty." - -"Niin uskon", myönsi Atos. - -"Antautuisitteko itsemurhaan?" - -"En koskaan, tohtori." - -"Mutta kuitenkin te juuri nyt kuoletatte itseänne tahallisesti, -monsieur; parantukaa, herra kreivi, tervehtykää!" - -"Mistä? Keksikää ensin tauti. Minä en ole milloinkaan tuntenut oloani -paremmaksi, taivas ei ole ikinä näyttänyt minusta kauniimmalta, en ele -konsaan suuremmalla nautinnolla hellinyt kukkasiani." - -"Teillä on salaista mielenkarvautta." - -"Salaista?... Ei suinkaan, minä kaipaan poissaolevaa poikaani, tohtori, --- siinä koko vaivani, ja sitä en peittele." - -"Herra kreivi, teidän poikanne on elossa ja terveenä, hänellä on -ansiokkaan ja jalosukuisen aatelismiehen kaikki tulevaisuus; eläkää -hänen tähtensä..." - -"Minähän elän, tohtori. Oh, olkaa huoletta", hän lisäsi kaihomielisesti -myhäillen, "niin kauan kuin Raoul elää, se tiedetään hyvin, sillä niin -kauan elän minäkin." - -"Mitä sanottekaan?" - -"Yksinkertaisen totuuden. Tällähaavaa minä jätän elonhenkeni -turruksiin. Minulle kävi ylivoimaiseksi viettää unohtavaa, hommaavaa, -välinpitämätöntä elämää Raoulin ollessa loitolla luotani. Te ette -edellytä lampun palavan, kun kipinä ei ole päässyt liekiksi; älkää -myöskään vaatiko minua elämään touhussa ja kirkkauden vallassa. Minä -oleilen, olen asettunut odottamaan. Muistakaa noita sotilaita, tohtori, -joita niin usein yhdessä näimme kokoontuneina satamapaikkaan odottamaan -merillelähtöä; loikoen, harrastuksettomina, puolittain toisen -alkuaineen ja puolittain toisen varassa he vartosivat, tamineet -valmiina, mieli jännittyneenä, katseet kiinteinä. Odotus -- toistan -- -on oikea sana minun nykyisestä elämästäni. Makaillen kuten nuo -sotilaat, korva herkkänä kuulemaan ensimmäistä kutsua, tahdon olla -valmis viipymättömään lähtöön. Kumpainen sen kutsun antanee, elämäkö -vai kuolema? Jumala vai Raoulko? Tamineeni ovat kunnossa, sieluni on -löytänyt tasapainon, odotan merkkiä... Minä varron, tohtori, minä -varron!" - -Lääkäri tunsi tämän henkisen lujuuden, hän osasi pitää arvossa tämän -ruumiin sitkeyttä; hän mietti tuokion, päätteli vastaväitteiden olevan -hyödyttömiä, paranteiden järjettömiä, ja poistui kehoittaen -palvelijoita olemaan jättämättä häntä hetkeksikään valvonnastaan. - -Atos ei hänen mentyänsä ilmaissut suuttumusta eikä pahoittelua -häiritsemisestä. Hän ei edes muistuttanut toimittamaan hänelle -pikaisesti kaikki saapuvat kirjeet, sillä hän tiesi, että jokainen -hänelle koituva huomion heräte oli palvelijoille ilahduksen ja toivon -aiheena, jonka hankkimisesta he olisivat verelläänkin maksaneet. - -Uni oli hänelle käynyt harvinaiseksi. Mietiskelyn voimalla Atos -korkeintaan muutamiksi tunneiksi unohtausi syvempään ja hämyisempään -unelmoimiseen kuin oikeastaan voi haaveiluksi sanoa; tämä hetkittäinen -lepo antoi toipumistilaisuutta ruumiille, jota henki uuvutti, sillä -Atos eli kaksinkertaisesti näillä sielunsa vaelluksilla. Eräänä yönä -hän näki unta, että Raoul pukeusi teltassa, lähteäkseen retkelle, jota -Beaufortin herttua itse johti. Nuori mies oli murheellinen, hän -kiinnitti verkkaan költerinsä soljet ja sovitti hitaasti miekkansa -kupeelleen. - --- Mikä sinun onkaan? -- kysyi isä hellästi. - --- Minua painostaa hyvän ystävämme Portoksen kuolema, -- vastasi Raoul; --- kärsin täällä samaa murhetta kuin te tunnette siitä sanomasta -siellä. - -Ja näky katosi Atoksen unen mukana. - -Päivän valjetessa muuan kamaripalvelija astui herransa makuuhuoneeseen, -tuoden Espanjasta lähetetyn kirjeen. - --- Aramiksen käsialaa, -- ajatteli kreivi. - -Hän luki. - -"Portos on kuollut!" huudahti hän silmättyään ensimmäiset rivit. "Oi, -Raoul, Raoul, kiitos! Sinä pidät lupauksesi, ilmoitat minulle!" - -Ja kylmän hien vallassa Atos pyörtyi vuoteessaan heikkoudesta. - - - - -263. - -Atoksen näky. - - -Toinnuttuaan tainnuksista kreivi melkein häpesi, että oli niin -herpautunut yliluonnollisesta tapauksesta; hän pukeutui ja pyysi -hevosta, päättäen käydä Bloisissa järjestämässä varmemman -kirjeenvaihdon sekä Afrikkaan että d'Artagnanin ja Aramiksen kanssa. - -Aramiksen kirje oli ilmoittanut kreiville Belle-Islen retken huonon -menestyksen. Se kertoi myös kylliksi paljon yksityiskohtia Portoksen -kuolemasta, jotta Atoksen hellä ja harras sydän siitä liikuttui -sisintänsä myöten. Atos tahtoikin samalla mennä vielä viimeiselle -vierailulle Portos-ystävänsä luokse. Tästä kunnianosoituksesta -entiselle asetoverilleen hän aikoi ilmoittaa d'Artagnanille, viedäkseen -hänet uudestaan vaivalloiselle Belle-Islen matkalle, suorittaakseen -hänen seurassaan tämän surullisen toivioretken niin suuresti -rakastamansa jättiläisen haudalle ja sitten palatakseen kotiin totellen -salaperäistä vaikutusta, joka aavistamattomia teitä pitkin kuljetti -häntä iäisyyteen. - -Mutta tuskin olivat palvelijat riemuissaan pukeneet herransa, jonka he -mielellään näkivät valmistautuvan matkalle, toivoen sen karkoittavan -hänen synkkämielisyyttään, -- tuskin oli säysein hevonen kreivin -tallista satuloitu ja tuotu pääportaitten eteen, kun Raoulin isä tunsi -päätänsä huimaavan, herpautumista jaloissaan, ja huomasi olevansa -kykenemätön astumaan enää askeltakaan. - -Hän pyysi kantamaan itsensä päivänpaisteeseen; hänet hoivattiin -sammalpenkille, ja näin kului runsas tunti ennen kuin hän toipui. - -Mikään ei ollut luonnollisempaa kuin tämä hervottomuus viime päivien -raukean levon jälkeen. Atos nautti lihalientä, saadakseen voimia, ja -kostutti kuivia huuliaan vanhalla Anjoun viinillä täytetystä pikarista; -se oli hänen mieliviiniään, niinkuin kunnon Portoksen ihailtavassa -testamentissakin oli mainittu. - -Sitten hän vahvistuneena ja mieleltään virkistyneenä antoi jälleen -tuoda hevosensa; mutta hän tarvitsi palvelijain apua, noustakseen -työläästi satulaan. Hän ei ehtinyt sataa askelta. Väristys valtasi -hänet tien mutkassa. - -"Tämäpä omituista", hän virkkoi mukanaan tulleelle kamaripalvelijalle. - -"Pysähtykäämme, monsieur, pyydän sitä kaikin mokomin", vastasi -uskollinen palvelija. "Kah, tehän kalpenette!" - -"Se ei minua estä pitkittämästä matkaani, kun kerran olen tiellä", -sanoi kreivi, ja hän hellitti ohjia. - -Mutta sensijaan että olisi totellut isäntänsä ajatusta elukka äkkiä -seisahtui. Liikkeellä, josta Atos ei ollut tietoinen, hän oli -kiristänyt suitsia. - -"Jokin tahtoo estää minua menemästä edemmäksi", lausui Atos. "Tue -minua", hän samassa lisäsi ojentaen käsivartensa; "nopeasti, tule! -Tunnen kaikkien lihasteni laukeavan, ja putoan pian satulasta." - -Palvelija oli nähnyt herransa tekemän liikkeen samalla kun hän sai -määräyksen. Hän kiirehti luo ja otti kreivin syliinsä, ja kun vielä -oltiin kyllin lähellä taloa, jotta ovelle katselemaan jääneet -palvelijat huomasivat tämän häiriön isäntänsä tavallisesti niin -säännöllisessä kulussa, kamaripalvelija kutsui tovereitaan liikkein ja -sanoin, jolloin kaikki hätäisesti juoksivat paikalle. - -Tuskin oli Atos laahautunut muutaman askeleen takaisin asuntoonsa päin, -kun hän tunsi voivansa paremmin. Hänen tarmonsa näkyi elpyvän, ja -hänelle palasi halu ratsastaa kuitenkin kaupunkiin. Hän käänsi -hevosensa. Mutta tämän ensi liikkeestä hän vaipui takaisin horrokseen -ja järkkymykseensä. - -"Noh, varmasti _tahdotaan_", jupisi hän, "että jään kotiin." - -Hänen väkensä lähestyi; hänet autettiin hevosen selästä, ja kaikin he -kantoivat kreivin juoksujalkaa taloon. Hänen kammionsa oli pian -järjestetty, ja he laskivat hänet vuoteeseen. - -"Teidän on tarkoin muistettava", virkkoi hän heille valmistautuessaan -nukkumaan, "että vielä tänään odotan kirjeitä Afrikasta." - -"Monsieur kaiketi kuulee mielellään, että Blaisoisin poika on -ratsastanut matkaan, ehtiäkseen tunnin verran Bloisin kuriirin edellä", -ilmoitti kamaripalvelija. - -"Kiitos!" vastasi Atos sydämellisesti hymyillen. Kreivi nukahti; hänen -levoton unensa näytti tuskaiselta. Vaalija huomasi hänen kasvoillaan -sisäisen kärsimyksen ilmeen useinkin kuvastuvan. Kenties Atos näki -unta. - -Päivä kului, Blaisoisin poika palasi, kuriiri ei ollut tuonut mitään -uutisia. Kreivi laski epätoivoissaan minuutteja; häntä puistatti, kun -nämä minuutit olivat muodostaneet tunnin. Ajatus, että hänet oli -unohdettu tuolla kaukana, juolahti hänelle kerran mieleen ja vihlaisi -kamalasti sydäntä. - -Kukaan talossa ei enää toivonut, että viestintuoja saapuisi; hetki oli -jo kauan sitten ohi. Erityislähetti oli neljään kertaan tehnyt Bloisin -matkan, mutta mitään ei ollut kuulunut kreivin osoitteella. - -Atos tiesi, että kuriiri tuli vain kerran viikossa. Siis seitsemän -kuolettavan pitkän päivän viivytykseen alistuttava! Hän aloitti yönsä -tässä tuskallisessa varmuudessa. Kaikki synkät aavistukset, mitä sairas -ja kärsimysten ärsyttämä ihminen voi lisätä muutoinkin jo surullisiin -otaksumiin, kokosi Atos tämän kuolettavan yön ensi hetkinä. - -Kuume nousi; se saavutti pian rinnan, jossa alkoi riehua tuli, -käyttääksemme Blaisoisin pojan viime käynnillään Bloisista noutaman -lääkärin sanoja. - -Sitten se ulottausi päähänkin. Lääkäri iski suonta kahdesti perätysten; -se haihdutti kuumeen, mutta heikonsi sairasta, jättäen ainoastaan aivot -toimintakykyisiksi. - -Mutta tuo peloittava kuume oli joka tapauksessa lakannut. Se ahdisti -vielä viime otteillaan puutuneita käsiä ja jalkoja ja väistyi kokonaan -puoliyön tullen. - -Nähtyään tämän eittämättömän toipumisen potilaan tilassa lääkäri palasi -kaupunkiin, kun ensin oli määrännyt muutamia apukeinoja ja julistanut -kreivin pelastuneeksi. - -Silloin Atokselle alkoi omituinen, määrittelemätön tila. Hänen -valveutunut ajatuskykynsä vei hänet rakastetun pojan luo. Hänen -mielikuvituksensa näytti hänelle Afrikan kentät Djidgellin -ympäristöllä, missä Beaufortin herttuan oli pitänyt laskea maihin -armeijoineen. - -Hän näki harmaita kallioita, jotka olivat paikoitellen kokonaan -vihertyneet meriveden vaikutuksesta, kun se kovan aallokon ja myrskyjen -aikana pieksi rannan äyräitä. Näiden hautakummun kaltaisten kallioiden -kirjavoittaman rannikkokaistaleen takana kohosi mastiksipuiden ja -kaktuspensaiden keskeltä puoliympyrässä kylän tapainen, josta kuului -hämärää melua sekä näkyi sankkaa savua ja säikkynyttä hyörinää. - -Äkkiä savun helmasta hulmahti liekki, joka ryömien laajeni peittämään -koko kylän ja vähitellen nieli kaikki punaisiin pyörteisiinsä. Itkua, -huutoja, ojennettuja käsivarsia kohosi taivasta kohti. Hetkisessä -syntyi sitten sortuvien tukipuiden, vääntyvien metallilevyjen, kalkiksi -palaneiden kivien ja kärventyneiden, tuhottujen puiden hirvittävä -sekamelska. - -Omituista! Tässä sekasorrossa, jossa Atos eroitti kohotettuja -käsivarsia, kuuli huutoja, nyyhkytyksiä ja vaikerrusta, hän ei -havainnut ainoitakaan ihmiskasvoja. - -Kanuunan jyskettä kuului etäältä, muskettituli rätisi, meri meurasi, -karjalaumat pakenivat hypähdellen vehmaille rinteille. Mutta ei -sotamiestä tuikkaamassa sytytintä tykkipattereissa, ei merimiestä tuon -laivaston liikkeitä ohjaamassa, ei paimenta noita laumoja kaitsemassa. - -Kylän ja sitä vallitsevien linnoitusten ikäänkuin taikavoimalla ja -ainoankaan ihmiskäden avutta tapahtuneen hävityksen jälkeen liekki -sammui raunioihin, ja savua alkoi jälleen nousta, käyden ohuemmaksi ja -vaaleammaksi ja haihtuen vihdoin kokonaan. - -Sitten yö peitti tienoon, läpikuultamaton yö maan pinnalla, loistava -taivaanlaella. Afrikan taivaan suurina leimuavat tähdet hohtivat, -valaisten ainoastaan itsensä, mutta eivät mitään ympärillään. - -Seurasi pitkällinen hiljaisuus, joka levähdytti Atoksen kiihtynyttä -mielikuvitusta; mutta hän tunsi, että nähtävä ei ollut vielä loppunut, -ja sentähden hän kohdisti tajuntansa silmät sitä tarkkaavammin tähän -omituiseen näytelmään, jonka mielikuvitus hänelle loi. - -Näytelmä sai pian jatkoa. - -Leppeä, kalpea kuu kohosi rantakukkuloiden takaa, ja ensin -läikehdittäen meuruamasta tyyntyneen meren aaltoilevat poimut se tuli -siroittelemaan timantteja ja opaaleja mäenrinteen viidakkoihin ja -lehtoihin. - -Harmaat kalliot kohottelivat äänettömien ja tarkkaavaisten aaveiden -lailla viherviä huippujaan, ikäänkuin nekin kuutamossa tutkiakseen -taistelutannerta, ja Atos huomasi ottelun aikana aivan tyhjältä -näyttäneellä kentällä nyt kasoittain kaatuneitten ruumiita. - -Kuvaamaton pelon ja kauhun väristys valtasi hänen sydämensä, kun hän -tunsi pikardialaisten sotamiesten sinivalkeat puvut, sinivartiset -peitset ja liljankuvalla merkityt musketinperät, -- kun näki kaikki nuo -ammottavat ja kylmät haavat sinitaivasta tähystelevinä, ikäänkuin ne -olisivat vaatineet uloslaskemiansa sieluja siltä takaisin, -- kun hän -näki hevoset aukiviilletyin vatsoin, kieli roikkuen suupielestä, -makaamassa sivuilleen hyytyneessä veressään, joka tahrasi niiden loimia -ja harjoja, -- kun hän näki Beaufortin herttuan valkoisen ratsun -murskatuin päin kentälle ojentuneena, kuolleiden kumppanien ensi -riveissä. - -Atos laski kylmän käden otsalleen, joka hänen ihmeekseen ei tuntunut -polttavalta. Tällä kosketuksella hän totesi olevansa kuumehoureitta -katselemassa äsken Djidgellin rantamalla riehunutta taistelua -alkuasukasten ja sen retkikunta-armeijan kesken, jonka hän oli nähnyt -Ranskan rannoilta lähtien häviävän näköpiirin taa ja jonka päällikön -jäähyväislaukausta isänmaalle hän oli viimeisenä tuprahduksena -ajatuksin ja elein tervehtinyt. - -Ken voi kuvata kuolettavaa ja raatelevaa tuskaa, jolla hänen sielunsa --- valppaan silmän tavoin seuraten ruumisrivejä -- vuoronsa jälkeen -tähysti jokaista kaatunutta, nähdäkseen lepäsikö ehkä Raoulkin niiden -joukossa? Ken voi kuvata sitä päihdyttävää, jumalaista iloa, jolla Atos -kumartui Kaikkivaltiaan eteen kiittämään, kun ei ollut kuolleiden -joukossa tavannut pelokkaasti etsimiänsä kasvoja? - -Ja kaikki nuo paikoilleen kaatuneet, jäykistyneet, kylmenneet, hyvin -tunnettavat vainajat ikäänkuin kääntyivät suopeasti ja kunnioittavasti -la Fèren kreiviin, jotta hän voisi heidät kolkossa katselmuksessaan -paremmin eroittaa. - -Nämä ruumiit nähdessään hän kuitenkin kummasteli, ettei huomannut -eloonjääneitä. - -Hän oli tullut niin eläytyneeksi harhakuvaan, että tämä näky tuntui -hänestä todelliselta matkalta, jonka isä oli tehnyt Afrikkaan -hankkiakseen tarkempia tietoja pojastansa. - -Niinpä hän väsyneenä laajojen merien ja mantereitten yli matkaamisesta -etsi lepoa kallion suojaamista teltoista, joiden huipulla liehui -valkoinen liljalippu. Hän haki sotamiestä saattamaan itseään herttuan -telttaan. - -Kun hänen katseensa silloin harhaili kentän kaikkiin suuntiin, näki hän -valkoisen hahmon ilmestyvän pihkantuoksuisten myrttien takaa. - -Tämä hahmo, joka oli upseerin puvussa ja piteli taittunutta miekkaa -kädessään, lähestyi verkalleen Atosta, joka pysähtyi äkkiä ja tuijotti -häneen puhumatta mitään, hievahtamatta paikaltaan, mutta aikoen avata -sylinsä, koska hän tässä äänettömässä ja kalpeassa upseerissa oli -tuntenut Raoulin. - -Kreivi yritti huutaa, mutta ääni tukehtui hänen kurkkuunsa. Pannen -sormen huulilleen Raoul viittasi häntä vaikenemaan ja peräytyi -vähitellen, Atoksen näkemättä hänen jalkainsa liikkuvan. - -Raoulia kalpeampana ja vapisevampana kreivi seurasi poikaansa -vaivalloisesti kanervien ja pensaitten, kivien ja ojien yli. Raoul ei -näkynyt koskettavan maata, eikä mikään vastus pidätellyt hänen kulkunsa -keveyttä. - -Epätasaisella maalla kompasteleva kreivi pysähtyi pian uupuneena, mutta -Raoul viittoi häntä yhä seuraamaan. Hellä isä, jolle rakkaus antoi -uusia voimia, kiipesi viimeisellä ponnistuksellaan vuorelle nuoren -miehen jäljestä, joka häntä kutsui liikkein ja hymyin. - -Vihdoin hänen jalkansa koskettivat kukkulan huippua, ja hän näki -Raoulin ilmavan, runollisen muodon piirtyvän mustana kuun valaisemaa -taivaanrantaa vasten. Atos ojensi kätensä tavoittaakseen rakastettua -poikaansa ylängöllä, ja tämäkin kurkoitti häntä kohti omansa. Mutta -äkkiä, ikäänkuin nuori mies olisi vastoin tahtoaan temmattu pois, hän -yhä peräytyen jätti maanpinnan, ja Atos näki taivaan välkkyvän lapsensa -jalkojen ja kukkulan kamaran välistä. - -Raoul kohosi vähitellen avaruuteen, yhä hymyillen, yhä viittoen -luokseen; hän etääntyi siten yläilmoihin. - -Atokselta pääsi säikähtyneen hellyyden huudahdus. Hän katsahti alas, -nähden edessään hävitetyn kentän ja liikkumattomina hiukkasina kaikki -nuo kuninkaallisen armeijan kalvenneet ruumiit. - -Kohottaen sitten päänsä hän näki yhä, yhä poikansa, joka kutsui häntä -nousemaan hänen mukanaan. - - - - -264. - -Kuoleman enkeli. - - -Siihen oli Atos ehtinyt ihmeellisessä näyssään, kun lumouksen keskeytti -äkkiä äänekäs melu kartanon edustalta. - -Kuului hevosen töminää ison lehtokujan kovettuneelta somerolta, ja pian -tunkeusi mitä kiihtyneimmän puhelun kaikua kamariin, jossa kreivi -haaveksi. - -Atos ei hievahtanut paikaltaan, tuskin päätänsäkään käänsi ovelle, -pikemmin saadakseen selville hälinän syyn. - -Raskaat askeleet nousivat ulkoportaita; vastikään niin vinhasti -nelistänyt ratsu asteli hiljaisesti talliin päin. Epäselvä sorina -säesti edellisiä askeleita, jotka vähitellen lähenivät Atoksen kamaria. - -Sitten ovi avautui, ja hiukan käännähtäen Atos huusi heikolla äänellä: - -"Kuriiri Afrikasta, eikö niin?" - -"Ei, herra kreivi", vastasi ääni, joka sai kysyjän hätkähtämään. - -"Grimaud!" hän jupisi, ja hänen laihtuneita poskiaan pitkin alkoi -kierähdellä hikihelmiä. - -Grimaud ilmestyi kynnykselle. Siinä ei ollut enää se Grimaud, jonka -olemme nähneet, -- vielä nuorekkaana urheutensa ja hartaan -kiintymyksensä voimasta, silloin kun hän ensimmäisenä hyppäsi -parkassiin, jonka piti viedä Raoul de Bragelonne kuninkaalliseen -laivastoon. Nyt seisoi tuossa jäykkäpiirteinen ja kalpea vanhus, -pölyttyneissä vaatteissa, harvenneet hiukset ihan valkoisina. Hän -tutisi nojatessaan pihtipieleen ja oli vähällä kaatua, kun näki -lampunvalossa isäntänsä kasvot. - -Nämä kaksi miestä olivat jo vuosikymmeniä eläneet yhteisymmärryksessä, -ja tottuneina säästelemään ilmauksia kykenivät heidän silmänsä -kuitenkin haastamaan hyvin paljon siinä keskinäisessä liitossa. Nyt -nämä kaksi ystävystä -- sydämeltään yhtä yleviä kumpainenkin, vaikka -syntyperä ja varallisuus asettivat heidät eri tasoille -- nyt he jäivät -tyrmistyneinä katselemaan toisiansa. Yhdellä ainoalla katseella he -olivat tunkeutuneet toistensa sydämen pohjukkaan. - -Grimaudin kasvoilla kuvastui synkän tottumuksen jo vanhennuttaman -tuskan leima. Hän ei näkynyt enää kykenevänkään ilmaisemaan -ajatuselämäänsä millään muulla tavalla. Niinkuin hän varemmin oli -totuttautunut puhumattomaksi, samoin hän oli nyt riisunut kaihomielisen -hymynsä. - -Yhdellä silmäyksellä Atos näki uskollisen palvelijansa kasvoissa -tapahtuneen muutoksen ja virkkoi samaan tapaan kuin oli ollut näyssään -puhuttelevinaan Raoulia: - -"Raoul on kuollut, Grimaud, eikö niin?" - -Grimaudin takana toiset palvelijat kuuntelivat vavahdellen, silmät -tähdättyinä sairaan vuoteeseen. - -He kuulivat kamalan kysymyksen, ja sitä seurasi hirveä hiljaisuus. - -"Niin", vastasi vanhus, käheällä huokauksella temmaten tuon sanasen -rinnastaan. - -Silloin nousivat surkeat äänet päästämään loppumattomia vaikerruksia, -täyttäen valituksilla ja rukouksilla huoneen, jossa kuolevan isän -silmät etsivät pojan muotokuvaa. - -Atos oli joutunut samaan tilaan, joka hänet johti äskeiseen näkyynsä. - -Äänettömänä, kyyneltäkään vuodattamatta, kärsivällisenä, säveänä ja -alistuvaisena kuin marttyyrit, hän kohotti silmänsä taivasta kohti, -jälleen nähdäkseen Djidgellin vuoren yläpuolella kohoamassa sinne tuon -rakkaan varjon, joka oli häneltä hälvennyt Grimaudin saapuessa. - -Epäilemättä hän tällöin saikin ihmeellisen unensa takaisin ja kulki -samoja teitä, joille tuo sekä kamala että suloinen näky oli hänet äsken -johtanut, -- sillä hiljaisesti ummistettuaan välillä silmänsä hän avasi -ne jälleen ja hymyili: hän oli nähnyt Raoulin, joka hymyili hänelle. - -Kädet liitettyinä ristiin rinnalle, kasvot kääntyneinä ikkunaan päin -yön raikkaan henkäyksen leyhyteltäviksi, joka toi hänen päänaluselleen -kukkasien ja puiden tuoksuja, Atos siirtyi katselemaan sitä paratiisia, -jota elävät eivät koskaan näe ja josta hänkään ei enää palautunut. - -Jumala varmaankin tahtoi avata tälle valitulle iäisen autuuden aarteet -sillä hetkellä, jolloin muut ihmiset vapisevat peljätessään saavansa -ankaran vastaanoton Herralta ja tarraavat kiinni tähän tuntemaansa -elämään, kun kammoavat toista elämää, joka vilahtelee kuoleman synkkien -soihtujen välitse. - -Atoksella oli oppaanaan poikansa puhdas ja tyyni sielu, joka veti -mukaansa isän sielun. Tälle oikeamieliselle miehelle oli kaikki -sopusointua ja auvoa sillä vaikealla tiellä, jolle sielut lähtevät -palatakseen taivaalliseen isänkotiin. - -Tätä haltioitumistilaa oli kestänyt tunnin vaiheille, kun Atos -lempeästi kohotti kätensä, jotka olivat valjut kuin vaha; hymy ei -haipunut hänen huuliltaan, ja hän jupisi niin hiljaa, niin hiljaa, että -häntä tuskin kuultiinkaan, nämä kaksi Jumalalle tai Raoulille -omistettua sanaa: - -"_Tässä olen_!" - -Ja hänen kätensä vaipuivat takaisin alas niin hitaasti kuin hän olisi -itse laskenut ne peitteelleen. - -Kuolema oli ollut mukautuvainen ja hyväilevä tälle ylväälle olennolle. -Se oli häneltä säästänyt viimeisen kamppailun raatelun, lopullisen -lähdön väänteet; se oli suosiollisella sormella avannut ikuisuuden -portin tälle suurelle sielulle, joka ansaitsi sen kaikkea -huomaavaisuutta. - -Jumala tietenkin oli siten säätänyt, jotta tämän suloisen kuoleman -harras muisto jäisi läsnäolijain sydämeen ja muiden ihmisten mieleen, --- erkanemisena, joka tekee mieluisaksi siirtymisen tästä elämästä -toiseen, milloin ihmisen maallinen vaellus ei aiheuta viimeisen tuomion -pelkoa. - -Atokselle jäi ikuisessa unessaankin tuo rauhaisa ja sydämellinen hymy, -kaunistuksena hautaan asti. Kasvonpiirteiden levollisuus ja -hengenlähdön hiljaisuus saivat hänen palvelijansa vielä kauan -epäilemään, tokko hän oli jättänyt elämän. - -He tahtoivat viedä pois Grimaudin, joka syrjästä katseli kiihkeästi -noita vaalenevia kasvoja eikä lähestynyt vuodetta, ollen siinä -hurskaassa pelossa, että hän toi mukanaan kuoleman hengähdyksen. Mutta -uupumukseensa nääntymäisilläänkin Grimaud kieltäysi poistumasta. Hän -istuutui kynnykselle, vartioiden isäntäänsä kuin valpas vahtisotilas; -niinkuin hän oli aina tavoittanut kreivin ensimmäistä katsetta tämän -herätessä, samoin hän oli kiintynyt herransa viimeiseen -kuolinhuokaukseen. - -Koko rakennuksen oli vallannut syvä hiljaisuus; kaikki pitivät -kunniassa kartanonherran unta. Mutta jännitettyään korviansa Grimaud -tuokion kuluttua varmistui siitä, että kreivi ei enää hengittänyt. Hän -kohottausi, työntäen käsillään lattiasta, ja tarkkasi paikaltaan, eikö -uinuneen ruumiissa ilmenisi värähdystäkään. Ei mitään! Hän pelästyi ja -nousi kokonaan seisoalle; samassa hän kuuli askeleita porraskäytävästä. -Miekan helisyttämien kannusten sotainen ja tuttu ääni pysähdytti hänet -juuri kun hän oli astumaisillaan Atoksen makuusijan ääreen. Seuraavassa -silmänräpäyksessä kajahti kolmen askeleen päästä vielä soinnukkaammin -värähtelevä ääni kuin vasken ja teräksen kilinä. - -"Atos, Atos, ystäväni!" huusi tämä ääni kyyneliin heltyneenä. - -"Ritari d'Artagnan!" sopersi Grimaud. - -"Missä hän on?" jatkoi muskettisoturi. - -Grimaud tarttui luisilla sormillaan hänen käsivarteensa ja osoitti -vuodetta, jonka hursteilta jo pisti silmään harmahtava kalman väri. - -Soturi ei parahtanut; läähättävä hengähdys paisutti hänen kurkkuaan. - -Hän lähestyi varpaisillaan, väristen, säikkyen askeleittensa sipseestä, -nimettömän tuskan repeloidessa hänen sydäntään. Hän laski korvansa -Atoksen rinnalle, kasvonsa hänen suulleen. Ei ääntä, ei huo'untaa. -D'Artagnan peräytyi. - -Grimaud oli tarkannut hänen jokaista liikettään oman pelkonsa -vahvistukseksi ja istuutui nyt arasti vuoteen jalkopäähän, koskettaen -huulillaan peitettä, jota hänen herransa kangistuneet raajat -kohottivat. Punoittavista silmistä alkoi herua isoja kyynelkarpaloita. - -Epätoivon nujertama vanhus, joka sanattomana kyynelehti -kumarruksissaan, oli liikuttavin näky, mitä d'Artagnan oli vaiherikkaan -elämänsä aikana kohdannut. - -Kapteeni seisoi katsellen tätä myhäilevää vainajaa, joka tuntui -säilyttäneen viimeisen ajatuksensa suopeaksi tervehdykseksi parhaalle -ystävälleen, haudankin takaa ilmaisten mielialaansa miehelle, jota hän -oli Raoulin jälkeen enimmin rakastanut. Ja ikäänkuin vastatakseen tähän -ylimpään vieraanvaraisuuden suopeuteen d'Artagnan kumartui suutelemaan -kreiviä otsalle, sitten vapisevin sormin ummistaen häneltä silmät. - -Hän istuutui nyt makuusijan pääpuoleen, arastelematta vainajaa, joka -oli viidenneljättä vuoden aikana ollut hänelle niin herttainen ja -hyväntahtoinen; halukkaasti hän palautti lohdutuksekseen muistoja, -joita kreivin jalot kasvonpiirteet tuottivat tulvana hänen mieleensä, --- joukossa monia viehättäviä kuin tuo hymy, mutta toisia myös synkkiä, -kolkkoja ja hyytäviä kuin nuo kasvot, joiden silmät olivat ikuisesti -ummessa. - -Hetki hetkeltä paisunut haikeuden vyöry tulvahti äkkiä äyräitten yli -hänen sydämessään. Kykenemättä enää hallitsemaan liikutustansa hän -nousi ja tempausi rajusti pois kamarista, missä hän oli tavannut -hengettömänä ystävän, jolle oli tullut tuomaan tietoa Portoksen -kuolemasta; mennessään hän puhkesi niin surkeihin nyyhkytyksiin, että -palvelijat uuden tuskanpurkauksen tartuttamina vastasivat -murheellisella voihkeella ja talonherran koiratkin alkoivat -säälittävästi ulista. - -Ainoastaan Grimaud ei korottanut ääntänsä. Mielenkarvautensa -tukalimmankaan puuskan kouristuksessa hän ei ollut rohjennut loukata -kuolemaa eikä ensi kertaa häiritä herransa unta. Atoshan sitäpaitsi oli -monet pitkät vuodet harjaannuttanut hänen äänettömyyttänsä. - -Päivän valjetessa d'Artagnan, joka oli harhaillut alakerran salissa ja -pureskellut nyrkkejään huokaustensa tukehduttamiseksi, nousi jälleen -ylös portaita, ja odottaen kunnes Grimaud käänsi päänsä hänen taholleen -hän viittasi tätä luokseen. Uskollinen palvelija noudatti kutsua -hiljaisesti kuin varjo. - -D'Artagnan palasi alas Grimaudin saattamana. Pylväseteisessä hän -virkkoi tarttuen vanhuksen käsiin: - -"Grimaud, olen nähnyt, miten isä on kuollut; sano minulle nyt, -millaisen lopun poika sai." - -Grimaud veti povestaan ison kirjeen, jonka kuoreen oli piirretty -kreivin osoite. Soturi tunsi herra de Beaufortin käsialan, mursi -sinetin ja alkoi lukea sinertävän päivän ensi säteissä, harppaillen -pitkin vanhojen lehmusten varjoista kujaa, jolla manallemenneen isännän -askeleenjäljet vielä näkyivät. - - - - -265. - -Tiedonanto. - - -Beaufortin herttua kirjoitti Atokselle. Ihmiselle aiottu kirje saapui -vainajalle. Jumala oli muuttanut osoitteen. - - 'Rakas kreivini', kirjoitti prinssi isolla, kömpelöllä koulupojan - käsialalla, 'suuri onnettomuus on kohdannut meitä keskellä suuren - voiton riemua. Kuningas menettää erään uljaimpia sotureitansa. - Minä menetän ystävän. Te menetätte herra de Bragelonnen. - - Hän kuoli kunniakkaasti -- niin kunniakkaasti, etten kykene - häntä itkemään niinkuin tahtoisin. - - Ottakaa vastaan murheelliset tervehdykseni, rakas kreivini. - Taivas jakelee meille koettelemuksen sydäntemme suuruuden - mukaan. Tämä koettelemus on ääretön, mutta ei miehuudellenne - ylivoimainen. Harras ystävänne - - herttua _de Beaufort_.' - -Kirjeeseen oli liitetty prinssin sihteerin laatima selonteko. -Se oli mitä liikuttavin ja todellisin kertomus murheellisesta -sivukohtauksesta, joka lopetti kaksi elämää. - -Taistelun järkytyksiin tottunut d'Artagnan, jonka sydän oli -haarniskoitu hellyyden ilmauksia vastaan, ei voinut olla säpsähtämättä -lukiessaan Raoulin nimen, tuon rakastetun lapsen nimen, joka isänsä -tavoin oli muuttunut varjoksi. - -"Aamulla", kertoi prinssin kirjuri, "herra herttua antoi käskyn -hyökätä. Normandian ja Pikardian rykmentit olivat sijoittuneet -vuorenrinteen hallitsemille harmaille kallioille. Ja tuolla vuorella -kohosivat Djidgellin vallitukset. - -"Tykkituli aloitti taistelun, rykmentit marssivat päättäväisinä, -keihäsmiehet riensivät peitset ojossa, pyssymiehillä oli musketit -käsivarsillaan. Prinssi tarkkasi huomaavaisesti joukkojen marssia ja -liikkeitä, valmiina tukemaan niitä vahvalla varajoukolla. - -"Hänen korkeutensa vieressä seisoivat vanhimmat kapteenit ja kaikki -hänen adjutanttinsa. Bragelonnen varakreivi oli saanut määräyksen olla -jättämättä ylipäällikköä. - -"Sillävälin oli vihollisen tykistö, joka aluksi umpimähkään pauhasi -joukkoja vastaan, järjestänyt tulensa, ja paremmin tähdätyt kuulat -olivat onnistuneet surmaamaan muutamia prinssin ympäriltä. Taajoissa -riveissä varustuksia vastaan etenevät rykmentit kokivat hiukan kovaa. -Joukkomme epäröitsivät nähdessään tykistömme tukevan heitä huonosti. -Edellisenä päivänä sijoitetut patterit ampuivat asemansa vuoksi -todellakin heikosti ja epävarmasti. Suuntaaminen alhaalta ylöspäin -häiritsi tähtäämisen tarkkuutta ja vähensi ammuksien kantavuutta. - -"Käsittäen piiritystykistömme tehottomuuden näissä oloissa päätti hänen -korkeutensa, että satamaan ankkuroineiden fregattien piti avata -säännöllinen tuli linnoitusta vastaan. - -"Herra de Bragelonne tarjoutui heti tätä käskyä viemään, mutta hänen -korkeutensa kieltäytyi suostumasta varakreivin pyyntöön. - -"Prinssi oli oikeassa, sillä hän rakasti ja tahtoi säästää tätä nuorta -aatelisherraa. Niin, hänellä oli syytä varovaisuuteensa ja kieltoonsa, -sillä tuskin oli kersantti, jolle hänen korkeutensa oli antanut herra -de Bragelonnen pyytämän tehtävän, ehtinyt meren rannalle, kun kaksi -vihollisen riveistä pamahtanutta karbiinin laukausta osui häneen. - -"Kersantti kaatui kostealle hiekalle, joka imi hänen verensä. - -"Tämän havaitessaan herra de Bragelonne hymyili prinssille, ja prinssi -virkkoi: 'Näette, varakreivini, että pelastin henkenne. Kertokaa se -myöhemmin kreivi de la Fèrelle, jotta hän tietäisi olla minulle -kiitollinen.' - -"Nuori herra hymyili surumielisesti, vastaten herttualle: 'On totta, -monseigneur, että ilman teidän hyväntahtoisuuttanne makaisin kuolleena -tuolla, mihin kersanttiparka kaatui, ja lepäisin suuren rauhan -helmoissa.' - -"Herra de Bragelonne lausui nämä sanansa sellaiseen sävyyn, että hänen -korkeutensa huomautti innokkaasti: 'Taivaan vallat, nuori mies, voisipa -luulla, että vesi herahtaa siitä kielellenne! Mutta, kautta Henrik IV:n -sielun, olen luvannut isällenne tuoda teidät elävänä kotiin, ja jos -Herra suo, pidänkin sanani.' - -"Herra de Bragelonne punastui ja virkkoi matalammalla äänellä: -'Monseigneur, suokaa minulle anteeksi; minä vain olen aina halunnut -seikkailuja, ja mieluista on kunnostautua kenraalinsa silmissä, -varsinkin kun tämä kenraali on Beaufortin herttua.' - -"Tästä hänen korkeutensa hiukan heltyi, ja kääntyen ympärillään -hyörivien upseerien puoleen hän antoi muutamia käskyjä. - -"Molempain rykmenttien krenatöörit pääsivät kyllin lähelle -vallikaivantoja ja varustuksia, heittääkseen sinne granaattejaan, -joiden teho oli vähäinen. - -"Mutta nähtyään kersantin yrityksen lähestyä aluksia käsitti laivaston -päällikkö herra d'Estrées, että oli avattava tuli, vaikka ampumiskäsky -ei ollutkaan saapunut. - -"Silloin arabialaiset, nähdessään laivaston kuulien ja kehnojen -muuriensa raunioitten ja sirpaleitten iskevän heihin, kohottivat -peloittavan kiljunnan. - -"Heidän ratsumiehensä karauttivat satuloihinsa kumartuneina täyttä -neliä vuorta alas ja syöksyivät jalkaväen riveihin, jotka laskien -keihäänsä tanaan pysähdyttivät vimmaisen hyökkäyksen. Pataljoonan -tanakan asennon torjumina arabialaiset hyökkäsivät raivokkaasti -esikuntaa kohti, joka tällä hetkellä oli aivan suojatta. - -"Vaara oli suuri. Hänen korkeutensa paljasti miekkansa, hänen -sihteerinsä ja väkensä noudattivat esimerkkiä, esikuntaupseerit -ryhtyivät taisteluun noiden hurjimuksien kanssa. - -"Tällöin herra de Bragelonne sai tyydyttää halunsa, jota hän oli -ilmaissut ottelun alusta asti. Hän taisteli prinssin vieressä uljaasti -kuin roomalainen, surmaten pienellä miekallaan kolme arabialaista. - -"Mutta oli ilmeistä, että hänen urhoollisuutensa ei johtunut kaikille -taisteleville luonnollisesta ylpeydentunteesta. Se oli tuimaa, jopa -väkinäistäkin; hän koetti päihtyä melusta ja verenvuodatuksesta. Hän -kiihtyi siinä määrin, että prinssi huusi häntä pysähtymään. - -"Varakreivin täytyi kuulla hänen korkeutensa ääni, koska mekin, jotka -taistelimme sivummalla, sen kuulimme. Siitä huolimatta hän ei -pysähtynyt, vaan kiirehti yhä varustuksia kohti. - -"Koska herra de Bragelonne oli hyvin alistuvainen upseeri, niin tämä -tottelemattomuus ylipäällikön käskyjä kohtaan kummastutti kaikkia, ja -herra de Beaufort huuteli yhä hartaammin ja hartaammin: 'Pysähtykää, -Bragelonne! Mihin te nyt? Seis, seis! Minä käsken teitä!' - -"Matkien herttuan liikettä me olimme kaikin kohottaneet kätemme. -Odotimme, että ratsastaja kääntäisi hevosensa, mutta herra de -Bragelonne kiiti yhä paalutuksia kohti. - -"'Pysähtykää, Bragelonne', toisti prinssi hyvin voimakkaalla äänellä, -'pysähtykää isänne tähden!' - -"Nämä sanat kuullessaan herra de Bragelonne katsahti taakseen, hänen -kasvonsa ilmaisivat kiihkeätä tuskaa, mutta hän ei pysähtynyt. -Päättelimme silloin, että hänen hevosensa oli pillastunut. - -"Kun herttua oli arvannut, että varakreivi ei enää kyennyt hillitsemään -ratsua, ja näki hänen ajaneen ensimmäisten krenatöörien ohi, huusi hän: -'Muskettisoturit, ampukaa hänen hevosensa. Sata pistolia sille, joka -sen kaataa!' - -"Mutta kuka olisi voinut toivoa osaavansa hevoseen ratsastajaa -satuttamatta? Kukaan ei rohjennut. Vihdoin tarjoutui tehtävään eräs -hyvin tarkka ampuja Pikardian rykmentistä, nimeltään la Luzerne. Hän -tähtäsi eläintä, laukaisi ja haavoitti sitä lautasiin, sillä veren -nähtiin punaavan hevosen valkoista karvaa. Mutta sensijaan että olisi -kaatunut, kirottu ratsu villiytyi hurjemmaksi. - -"Kaikki pikardialaiset, jotka näkivät onnettoman nuoren miehen -rientävän kuolemaansa, huusivat täyttä kurkkua: 'Heittäytykää alas, -herra varakreivi, alas, alas, heittäytykää alas!' - -"Herra de Bragelonne oli erittäin suosittu upseeri koko armeijassa. - -"Varakreivi oli jo saapunut pistoolinkantaman päähän vallituksista, kun -sieltä pamahtava yhteislaukaus verhosi hänet savuun. Me kadotimme hänet -näkyvistämme; savun hälvettyä eroitimme hänet seisomassa maassa; hänen -hevosensa oli surmattu. - -"Arabialaiset haastoivat varakreiviä antautumaan, mutta tehden heille -kieltävän liikkeen päällänsä hän jatkoi hyökkäystään paalutuksia -vastaan. - -"Se oli hirveätä huimapäisyyttä. Mutta koko armeija oli hyvillään hänen -väistymättömyydestään, kun hän kerran onnettomuudekseen oli joutunut -niin lähelle. Hän eteni vielä muutaman askeleen, ja molemmat rykmentit -paukuttivat hänelle käsiään. - -"Samassa uusi yhteislaukaus tärähdytti muureja, ja Bragelonnen -varakreivi hävisi toistamiseen savun pyörteisiin; mutta niiden -hajaannuttua emme enää nähneet häntä pystyssä. Hän lepäsi varvikossa -pää jalkoja alempana, ja arabialaiset näkyivät aikovan lähteä -vallihaudoistaan, tullakseen leikkaamaan häneltä pään tai ottamaan -hänen ruumiinsa, kuten näiden uskottomien tapa on. - -"Beaufortin herttua oli seurannut tätä kaikkea katseellaan, ja -surullinen näytelmä oli puristanut hänen rinnastaan raskaita ja -tuskallisia huokauksia. Nähdessään arabialaisten juoksevan kuin -valkoiset haamut mastiksipensaiden välissä alkoi hän siis huutaa: -'Krenatöörit, peitsimiehet, sallitteko heidän anastaa tuon jalon -ruumiin?' - -"Lausuessaan nämä sanat ja heiluttaen miekkaansa hän itse riensi -vihollista vastaan. Hyökäten perässä rykmentit juoksivat vuorostaan, -kohottaen huutoja, jotka olivat yhtä sisukkaita kuin arabialaisten -olivat villejä. - -"Alkoi käsirysy herra de Bragelonnen ruumiin ääressä, ja niin vimmattu, -että satakuusikymmentä arabialaista jäi kuolleina makaamaan vähintään -viidenkymmenen meikäläisen viereen. - -"Normandialaisten luutnantti nosti varakreivin ruumiin hartioilleen ja -toi sen meidän leiriimme. - -"Mutta voitollista käännettä kehitettiin; rykmentit ottivat varajoukot -mukaansa, ja vihollisen paaluvarustukset kukistettiin. - -"Kello kolmelta arabialaisten tuli taukosi. Miekka- ja keihästaistelua -kesti vielä kaksi tuntia. Se oli teurastusta. - -"Kello viideltä olimme voitollisina kaikkialla. Vihollinen oli jättänyt -asemansa, ja herttua oli kohotuttanut valkolipun kukkulan huipulle. - -"Sitten ehdittiin ajatella herra de Bragelonnea, jonka ruumiin oli -kahdeksan luotia lävistänyt, niin että veri oli miltei juossut kuiviin. - -"Kuitenkin hän vielä hengitti, ja se tuotti sanomatonta iloa hänen -korkeudelleen, joka tahtoi omakohtaisesti olla mukana hänen -ensimmäisessä vaalinnassaan ja haavurien neuvottelussa. - -"Kaksi näistä vakuutti herra de Bragelonnen jäävän henkiin. Herttua -hypähti heidän kaulaansa, luvaten tuhannen louisdoria kummallekin, jos -pelastaisivat pojan. - -"Varakreivi kuuli nämä riemun osoitukset, ja joko toivottomuuden tai -haavojen tuottamasta tuskasta hän ilmaisi kasvoillaan vastaväitteen, -joka antoi paljon ajattelemisen aihetta varsinkin toiselle kirjureista, -kun tämä kuuli mitä seurasi. - -"Kolmas saapuville tullut haavuri oli veli Sylvain de Saint-Cosme, -meikäläisten taitavin. Hänkin tutki vammat vuorostaan eikä sanonut -mitään. - -"Herra de Bragelonne avasi tuijottavat silmänsä ja näkyi tutkivan -oppineen haavurin jokaista liikettä, jokaista ajatusta. - -"Hänen korkeutensa kysymykseen vastasi tämä, että hän kahdeksasta -haavasta kyllä näki kolme kuolettavaa, mutta jos potilaan -ruumiinrakenne oli vahva, hänen nuoruutensa elinvoimainen ja Jumalan -armo suuri, niin ehkä herra de Bragelonne toipuisi, kunhan hän vain ei -vähääkään liikahtaisi. - -"Veli Sylvain lisäsi kääntyen läsnäolijoihin: 'Älkää millään muotoa -kajotko häneen edes sormellanne, muutoin tapatte hänet.' Ja me läksimme -kaikin teltasta, rahtunen toivoa rinnassamme. - -"Tuo sihteeri luuli lähtiessään nähneensä kalpean ja surullisen hymyn -värähtelevän varakreivin huulilla, kun herttua sanoi hänelle -hyväilevällä äänellä: 'No, varakreivi, me pelastamme sinut!' - -"Illalla, kun ajateltiin sairaan jo ehtineen levähtää, eräs apulaisista -astui haavoittuneen telttaan ja palasi sieltä ääneen parkuen. - -"Me riensimme epäjärjestyksessä paikalle, herttua mukanamme, ja -apulainen näytti meille herra de Bragelonnen ruumista maassa vuoteen -ääressä verissään virumassa. - -"Nähtävästi oli sattunut joku uusi kouristus, joku uusi kuumekohtaus, -jolloin hän oli pudonnut, ja putoaminen oli jouduttanut hänen loppuaan, -niinkuin veli Sylvain oli tiennyt aavistaa. - -"Varakreivi nostettiin ylös; hän oli kangistunut ja kuollut. Kädessään -hänellä oli vaalea hiuskihara, ja käsi oli puristunut hänen rintaansa -vasten." - -Sitten seurasi yksityiskohtia sotaretkestä ja arabialaisten häviöstä. - -D'Artagnan pysähtyi kertomukseen Raoul-paran kuolemasta. - --- Oh, -- jupisi hän, -- onneton lapsi, itsensä lopettaja! - -Ja kääntäen silmänsä linnan kammioon, missä Atos nukkui iäistä untansa, -hän kuiskasi: - -"He ovat pitäneet toisilleen antamansa lupaukset. Nyt tapaan heidät -onnellisina: he ovat varmasti yhtyneet jälleen." - -Ja hän palasi hitain askelin porraspengermälle. - -Koko raitti, koko ympäristö täyttyi jo itkettyneillä naapureilla, jotka -kertoivat toisilleen kaksoisonnettomuudesta ja valmistautuivat -hautajaisiin. - - - - -266. - -Runoelman viimeinen laulu. - - -Seuraavasta päivästä alkaen nähtiin ympäristön ja koko maakunnan -aatelistoa saapuvan kaikkialta, mihin lähetit olivat ehtineet toimittaa -sanoman. - -D'Artagnan oli jäänyt, sulkeutuen huoneeseensa ja tahtomatta puhua -kenenkään kanssa. Kaksi niin raskasta kuolemantapausta Portoksen -kuoleman jälkeen oli pitkiksi ajoiksi masentanut tämän näihin asti -lannistumattoman sielun. - -Paitsi Grimaudia, joka kerran astui hänen huoneeseensa, muskettisoturi -ei nähnyt palvelijoita eikä vieraita. - -Melusta talossa ja edestakaisin kulkemisesta hän luuli huomaavansa, -että järjestettiin kreivin hautajaisia. Hän kirjoitti kuninkaalle -pyynnön lomansa pitennyksestä. - -Kuten sanottu, Grimaud oli astunut d'Artagnanin huoneeseen. Hän oli -istahtanut jakkaralle oven suuhun, näyttäen syviin mietteisiin -vaipuneelta. Noustessaan hän oli viitannut d'Artagnania mukaansa. - -Tämä seurasi häntä ääneti. Grimaud meni kreivin makuuhuoneeseen, -osoitti kapteenille sormellaan tyhjää vuoteen sijaa ja kohotti silmänsä -kaunopuheisesti taivasta kohti. - -"Niin", vastasi d'Artagnan, "niin, hyvä Grimaud, poikansa luokse, jota -hän niin suuresti rakasti." - -Grimaud lähti huoneesta ja saapui saliin, johon ruumis maakunnan tavan -mukaan oli täytynyt asettaa nähtäväksi ennen kuin se ainiaaksi -kätkettäisiin maan poveen. - -D'Artagnan hämmästyi nähdessään tässä salissa kaksi avonaista -ruumisarkkua. Lähestyessään Grimaudin mykästä kehoituksesta hän näki -toisessa niistä Atoksen, kauniina kuolemassa, ja toisessa Raoulin -ummistunein silmin, helmenvaalein poskin kuin Vergiliuksen Pallas, ja -hymy sinervillä huulillaan. - -Häntä puistatti nähdessään isän ja pojan, joiden poislentäneitä sieluja -maan päällä edusti enää vain kaksi kolkkoa ruumista, kykenemätöntä -lähestymään toisiansa, vaikka olivat aivan vieretysten. - -"Raoul täällä!" virkahti hän. "Oi, Grimaud, sitä et ollut minulle -sanonut!" - -Grimaud pudisti päätänsä mitään vastaamatta, mutta tarttuen -d'Artagnanin käteen hän vei soturin ruumiskirstulle ja näytti hänelle -hienon käärinliinan alta tuhoisia haavoja, joiden kautta elämä oli -paennut. - -Kapteeni käänsi kasvonsa pois, ja pitäen tarpeettomana kysellä -Grimaudilta, joka ei vastaisi, hän muisti herttuan sihteerin -kirjoittaneen enemmän kuin hän oli saanut luetuksi. - -Silmätessään edelleen kertomusta tapauksesta, joka oli maksanut -Raoulille hengen, hän keksi kirjeen loppukohtana seuraavat sanat: - - 'Herttua on määrännyt varakreivin ruumiin balsamoitavaksi, - kuten on tapana arabialaisilla, milloin he haluavat, että - heidän vainajansa viedään synnyinmaahansa, ja herttua on - käskenyt toimittaa vaihtohevosia, jotta nuorta miestä - kasvattanut uskottu palvelija voisi saattaa hänen kirstunsa - kreivi de la Fèren luo.' - --- Täten, -- ajatteli d'Artagnan, -- olen mukana sinun hautajaisissasi, -rakas lapseni, minä, joka jo olen vanha, jolla ei enää ole mitään -virkaa maan päällä, ja saan heittää tomua otsalle, jota vielä kaksi -kuukautta sitten suutelin. Jumala on niin tahtonut. Sinä itse olet sitä -tahtonut. Minulla ei enää ole edes oikeutta itkeä; sinä olet valinnut -kuolemasi; se on ollut sinusta elämää parempi. - -Vihdoin saapui hetki, jolloin näiden kahden aatelismiehen maalliset -jäännökset oli laskettava maan poveen. - -Hautuupaikalle tulvi niin paljon sotilashenkilöitä ja muuta kansaa, -että tasangolla sijaitsevaan kappeliin johtava tie aivan täyttyi -ratsain ja jalkaisin samoavista surupukuisista ihmisistä. - -Atos oli valinnut viimeiseksi leposijakseen tämän tiluksiensa rajalle -rakennuttamansa kappelin viereen aidatun tarhan. Pienoistemppeliin -tarvittavat, vuonna 1550 hakatut kivet hän oli tuottanut Berrissä -sijaitsevasta goottilaistyylisestä aatelishovista, jonka suojassa hän -oli ensimmäisen nuoruutensa päivät viettänyt. - -Täten uudestirakennettu, täten siirretty kappeli pilkisti esiin -haapa- ja sykomoritiheikön keskeltä. Siinä toimitti joka sunnuntai -jumalanpalveluksen naapurikauppalan kirkkoherra, jolle Atos siitä -suoritti kahdensadan livren vuosipalkkion, ja kaikki hänen tilansa -neljäänkymmeneen nousevat alustalaiset, työläiset ja vuokraajat -saapuivat sinne perheineen messua kuulemaan, heidän tarvitsematta tehdä -kaupunginmatkaa. - -Kappelin takana levisi kahden ison, pähkinäpensaista, seljapuista ja -orapihlajista kasvatetun, syvän ojan saartaman aitauksen takana pieni, -viljelemätön, mutta hedelmättömyydessään herttainen tarha, sillä sammal -oli siellä korkeata, villit auringonkukat ja keltaorvokit sekoittivat -siellä tuoksunsa, hevoskastanjain alla pulppusi iso, marmorialtaaseen -vangittu lähde, ja ylt'ympäri rehoittavassa ajuruohossa liiteli -tuhansittain läheisiltä kentiltä saapuneita mehiläisiä, samalla kun -peipposet ja kultarintakertut huolettoman hilpeinä visertelivät -kukkivassa pensasaidassa. - -Tänne tuotiin molemmat ruumiskirstut hiljaisen ja hartaan väkijoukon -saattamina. - -Kun ruumiiden siunaus oli toimitettu ja jaloille vainajille lausuttu -viimeiset jäähyväiset, hajaantui saattue, jutellen kotimatkalla isän -ansioista ja onnekkaasta kuolemasta ja toiveista, joita niin -surullisesti Afrikan rannikolla surmansa löytänyt poika oli antanut. - -Vähitellen äänet sammuivat, kuten vaatimattoman kirkonlaivan sytytetyt -lamputkin. Messun toimittaja tervehti viimeisen kerran alttaria ja -vielä tuoreita hautakumpuja; sitten hän käheä-äänistä kelloa soittavan -apulaisensa seuraamana palasi verkalleen pappilaansa. - -Yksikseen jäänyt d'Artagnan huomasi yön lähestyvän. Hän oli unohtanut -ajan kuolleita ajatellessaan. - -Nousten tammipenkiltä, jolla hän oli istunut kappelissa, hän aikoi -kuten pappikin mennä lausumaan viimeisen hyvästelyn menetettyjen -ystäviensä kaksoishaudalle. Joku nainen rukoili polvillaan kosteassa -mullassa. - -D'Artagnan pysähtyi kappelin kynnykselle, ollakseen häiritsemättä häntä -ja myöskin nähdäkseen, kuka tuo hurskas ystävätär oli, joka oli tullut -täyttämään tämän pyhän velvollisuuden niin suurella innolla ja -hartaudella. - -Tuntematon peitti kasvonsa alabasterinvalkeilla käsillään. Puvun -ylevästä yksinkertaisuudesta arvasi hän, että vieras oli ylhäinen -nainen. Ulkona odottelivat matkavaunut ja useat ratsupalvelijat. -D'Artagnan yritti turhaan arvata, mitä tämä merkitsi. - -Nainen rukoili yhä pyyhkien usein nenäliinalla kasvojaan; d'Artagnan -ymmärsi, että hän itki. - -Hän näki hänen lyövän rintoihinsa kristityn naisen säälimättömässä -synnintunnossa ja kuuli hänen useaan kertaan huudahtavan särkyneestä -sydämestä lähtevät sanat: "Anteeksi, anteeksi!" - -Ja koska hän näkyi kokonaan suruunsa vaipuneelta, koska hän heittäytyi -puolipyörtyneenä maahan voivotuksissaan ja rukouksissaan, niin -d'Artagnan, johon koski tämä kaivatuille ystäville osoitettu rakkaus, -astui muutaman askeleen hautakumpua kohti, keskeyttääkseen synkän -haastelun katujattaren ja vainajain välillä. - -Mutta tuskin oli hänen korkonsa narahtanut hiekalla, kun tuntematon -kohotti päätänsä ja näytti d'Artagnanille kyynelissä kylpevät, -ystävälliset kasvot. - -Hän oli neiti de la Vallière! - -"Herra d'Artagnan!" kuiskasi hän. - -"Te", vastasi kapteeni synkällä äänellä, "tekö täällä! Oi, madame, -olisin mieluummin nähnyt teidät kukilla koristettuna kreivi de la Fèren -sukulinnassa! Silloin olisitte vähemmän itkenyt, he myöskin, minä -myöskin!" - -"Monsieur!" nyyhkytti neitonen. - -"Sillä te", jatkoi kuolleiden leppymätön ystävä, "olette saattanut nämä -kaksi miestä hautaansa." - -"Oi, säästäkää minua!" - -"Varjelkoon Jumala, mademoiselle, minua loukkaamasta naista tai häntä -turhaan itkettämästä; mutta minun täytyy sanoa, että murhaajan paikka -ei ole uhriensa haudalla." - -Neiti de la Vallière aikoi vastata. - -"Minkä teille nyt sanoin", lisäsi kapteeni kylmästi, "sen sanoin -kuninkaallekin." - -Nainen liitti kätensä ristiin. - -"Tiedän", virkkoi hän, "että olen syypää Bragelonnen varakreivin -kuolemaan." - -"Ah, te tiedätte?" - -"Uutinen saapui eilen hoviin. Olen matkustanut kello kahdesta yöllä -neljäkymmentä lieuea, tullakseni pyytämään anteeksi kreiviltä, jonka -luulin vielä olevan elossa, ja rukoillakseni täällä Raoulin haudalla -laupiasta Jumalaa lähettämään minulle kaikki ansaitsemani onnettomuudet -paitsi yhtä ainoata. Nyt, monsieur, tiedän, että pojan kuolema on -surmannut isän; minulla on kaksi rikosta omallatunnollani, minun on -odotettava Jumalalta kaksinkertaista rangaistusta." - -"Minä toistan teille, mademoiselle", lausui d'Artagnan, "mitä Raoul jo -kuolemaansa miettiessään sanoi teistä minulle Antibesissä: - -"'Jos ylpeys ja keimailu ovat hänet vietelleet, annan hänelle anteeksi -halveksien häntä. Jos rakkaus on hänet taivuttanut, annan hänelle -anteeksi, vannoen hänelle, että kukaan ei koskaan olisi häntä niin -rakastanut kuin minä.'" - -"Te tiedätte", keskeytti Louise, "että rakkauteni tähden aioin uhrata -itseni; tiedätte, kuinka paljon olin kärsinyt, kun tapasitte minut -menehtyneenä, kuolevana, hylättynä. No niin, koskaan en ole niin paljon -kärsinyt kuin tänään, sillä silloin minä toivoin, minä halusin, mutta -tänään minulla ei enää ole mitään toivottavaa, sentähden että tämä -vainaja vie kaiken iloni hautaansa, sentähden että minä en enää rohkene -rakastaa ilman tunnonpistoksia, ja koska -- tunnen sen -- se, jota -rakastan -- oi, se on luonnon laki! -- vielä tuottaa minulle kaikki ne -kärsimykset, jotka olen muille aiheuttanut." - -D'Artagnan ei vastannut mitään; hän tunsi liiankin hyvin, että tyttö ei -erehtynyt. - -"Niin", lisäsi tämä, "rakas herra d'Artagnan, älkää lisätkö -kärsimystäni kukkuroilleen, pyydän sitä teiltä vielä. Minä olen kuin -rungostaan katkaistu oksa, tässä maailmassa ei minulla enää ole mitään -jalansijaa, enkä tiedä, mihin minut virta kuljettaa. Minä rakastan -rajusti, rakastan niin paljon, että tulen sen sanomaan, jumalaton, -tämän vainajan haudalla, enkä siitä punastu, en tunne katumusta. Tämä -rakkaus on minulle uskonto. Mutta kun myöhemmin näette minut yksinäni, -unohdettuna, halveksittuna, kun näette minut rangaistuna siitä, mitä te -olette määrätty rankaisemaan, säästäkää minua hetkellisessä onnessani; -suokaa se minulle vielä muutamiksi päiviksi, muutamiksi minuuteiksi. -Tällä hetkellä, kun teille puhun, sitä kenties ei enää ole olemassa. -Hyvä Jumala, tämä kaksoismurha on ehkä jo sovitettu!" - -Hän ei ollut vielä lopettanut, kun puhe ja kavioiden kapse sai -kapteenin heristämään korviaan. - -Eräs kuninkaan upseereja, kreivi de Saint-Aignan, tuli etsimään la -Vallièreä kuninkaan puolesta, jota hänen sanojensa mukaan kalvoi -mustasukkaisuus ja levottomuus. - -De Saint-Aignan ei nähnyt d'Artagnania, jonka puolittain kätki molempia -hautoja varjostava tuuhea hevoskastanja. Louise kiitti häntä ja -viittasi häntä poistumaan, jolloin ritari palasi tarhan ulkopuolelle. - -"Näette", sanoi kapteeni katkerasti nuorelle naiselle, "näette, että -onneanne kestää vielä." - -Neito nousi juhlallisin ilmein. - -"Kerran", virkkoi hän, "kadutte, että olette minua niin väärin -tuominnut. Sinä päivänä, monsieur, rukoilen Jumalaa unohtamaan -vääryytenne minua kohtaan. Sitäpaitsi silloin kärsin niin paljon, että -te ensimmäisenä säälitte tuskaani. Älkää soimatko minua tästä -onnestani, herra d'Artagnan; olen sen ostanut kalliisti, eikä velkani -vielä ole kuitattu." - -Nämä sanat lausuessaan hän vielä kerran hiljaa ja hellästi polvistui. - -"Anteeksi viimeisen kerran, kihlattuni Raoul!", rukoili hän. "Minä olen -katkaissut siteemme; molemmat olemme tuomitut kuolemaan murheesta. Sinä -lähdit ensimmäisenä, mutta älä pelkää, pian sinua seuraan. Näe -ainoastaan, etten ole ollut kevytmielinen ja että olen tullut sanomaan -sinulle nämä viimeiset jäähyväiset. Herra on minun todistajani, Raoul, -että jos minun olisi tarvinnut hengelläni lunastaa omasi, niin olisin -sen empimättä uhrannut. Rakkauttani en voinut antaa. Vielä kerran, -anteeksi!" - -Hän taittoi oksan ja pisti sen maahan. Sitten hän kuivasi kyynelten -valelemat silmänsä, tervehti d'Artagnania ja poistui. - -D'Artagnan katseli lähteviä hevosia, ritareja ja vaunuja ja laskien -paisuvalle rinnalleen käsivartensa ristiin hän virkkoi liikuttuneella -äänellä: - -"Milloin tullee minun vuoroni lähteä? Mitä jää ihmiselle enää -nuoruuden, rakkauden, kunnian, ystävyyden, voiman, rikkauden -jälkeen?... Kallio, jonka alla lepää Portos, omistettuaan kaiken sen, -mitä juuri sanoin, -- turve, joka peittää Atoksen ja Raoulin, heidän -omistettuaan vielä paljon enemmän!" - -Hän epäröitsi hetkisen, silmä raukeana; sitten hän suoristausi jälleen. - -"Eteenpäin sentään!" hän huudahti. "Kun aikani tulee, ilmoittaa Jumala -sen minulle, kuten Hän on toisillekin ilmoittanut." - -Hän kosketti sormiensa päillä iltakasteen kostuttamaa maata, teki -ristinmerkin kuin olisi ollut kirkossa vihkivesimaljan ääressä ja läksi -yksin, iäksi yksin, takaisin Pariisia kohti. - - - - -Jälkimaininta. - - -Oli kulunut neljä vuotta kuvailemastamme kohtauksesta, kun kaksi -ratsastajaa kulki uhkeilla hevosilla aamun koitteessa Bloisin läpi, -tullen järjestämään linnustusta, johon kuningas aikoi ryhtyä Loiren -halkaisemalla ja toiselta puolen Meungiin sekä toiselta Amboiseen -rajoittuvalla mäkisellä maakaistaleella. - -Miehet olivat kuninkaan vinttikoirien ohjaaja ja ajohaukkain opettaja, --- Ludvig XIII:n aikana hyvin arvossapidettyjä, mutta hänen seuraajansa -hiukan laiminlyömiä virkailijoita. - -Tutkittuaan tienoon ja tehtyään huomionsa nuo kaksi ratsastajaa olivat -paluumatkalla, kun havaitsivat pieniä, hajallisia sotilasryhmiä, joita -kersantit sijoittelivat etäälle toisistaan aituuksien veräjille. Nämä -sotamiehet olivat kuninkaan muskettisotureja. - -Heidän perässään ratsasti uljaalla hevosella kultakirjailustaan -tunnettava kapteeni. Hiukset olivat harmaat ja parta harmahtava. Vaikka -hän näytti hiukan kumaraiselta, ohjasi hän hevostaan keveästi ja -katseli valppaasti ympärilleen, valvoakseen miestensä liikkeitä. - -"Herra d'Artagnan ei vanhene", sanoi vinttikoirien ohjaaja -virkaveljelleen; "kymmenen vuotta meitä iäkkäämpänäkin hän näyttää -ratsun selässä nuorekkaammalta kuin me." - -"Se on totta", vastasi haukkamies; "jo kaksikymmentä vuotta olen nähnyt -hänet aina samanlaisena." - -Arvoisa virkamies erehtyi: d'Artagnan oli neljässä vuodessa elähtänyt -kaksitoista vuotta. - -Ikä oli painanut säälimättömät uurtonsa silmäkulmiin, tukka oli -lähtenyt otsalta, ja hänen ennen niin jäntevät, ruskeat kätensä olivat -käyneet vaaleiksi niinkuin veri olisi alkanut niissä jähmettyä. - -D'Artagnan lähestyi virkailijoita, sävyssään ylemmyyttä osoittava -sydämellisyyden vivahdus, ja sai kohteliaisuudestaan vastaukseksi kaksi -hyvin kunnioittavaa kumarrusta. - -"Ah, onpa onnellinen sattuma, että tapaamme teidät täällä, herra -d'Artagnan!" huudahti ajohaukkain opettaja. - -"Pikemmin voisin minä niin sanoa teille, hyvät herrat", -vastasi kapteeni, "sillä nykyisin kuningas useammin käyttää -muskettisotureitansa kuin haukkojaan." - -"Ei ole niinkuin vanhaan hyvään aikaan", huokasi haukkamestari. -"Muistatte kai, herra d'Artagnan, kuinka kuningasvainaja liidätteli -harakkaansa viinitarhoissa Beaugencyn takalikolla? Hohoi, vaikka te -ette ollutkaan muskettisoturien kapteeni siihen aikaan, herra -d'Artagnan!" - -"Ja te olitte vain uroslintujen korpraali", vastasi d'Artagnan -leikkisästi. "Eipä väliä, mutta hyvä aika se oli, sillä ainahan -nuoruuden päivät ovat kultaisia... Hyvää huomenta, herra vinttikoirien -kapteeni!" - -"Suuri kunnia minulle, herra kreivi", virkkoi tämä. - -D'Artagnan ei vastannut mitään. Tämä kreivin arvonimi ei ollut häntä -kummastuttanut: d'Artagnanille oli tullut aateluuden ylennys neljä -vuotta sitten. - -"Eikö pitkä ratsastusmatka ole teitä kovin väsyttänyt, herra kapteeni?" -jatkoi ajohaukkain opettaja. "Täältä on luullakseni kaksisataa lieuea -Pigneroliin?" - -"Kaksisataakuusikymmentä mennen tullen", oikaisi d'Artagnan tyynesti. - -"Ja", virkahti linnustaja aivan hiljaa, "jakseleeko _hän_ hyvin?" - -"Kuka?" kysyi d'Artagnan. - -"No, se herra Fouquet-parka", jatkoi haukanopettaja hiljaa. - -Koirien ohjaaja oli varovaisesti väistynyt sivummalle. - -"Ei", vastasi d'Artagnan, "miespoloinen kärsii pahasti; hän ei käsitä -vankilaa suosioksi, vaan sanoo, että parlamentti oli julistanut hänet -syyttömäksi, tuomitessaan hänet maanpakoon, ja että maanpako on -vapautta. Hän ei oivalla, että oli vannottu hänen kuolemansa, eikä -tajua saaneensa syytä kiittää Jumalaa, kun pääsi hengissä parlamentin -kynsistä." - -"Ah niin, miesrukka on hipaissut mestauslavaa", sanoi ajohaukkain -opettaja; "kerrotaan herra Colbertin jo antaneen määräyksiä Bastiljin -kuvernöörille, ja teloituskäsky kuuluu jo olleen paperilla." - -"Tjaa!" hymähti d'Artagnan miettiväisenä, näkyen haluavan keskeyttää -haastelun. - -"Tjaa!" toisti vinttikoirien ohjaaja tullen lähemmäksi; "herra Fouquet -on siis Pignerolissa, ja hyvin hän on sen ansainnut. Hänellä oli onni -saada teidät saattajakseen sinne. Hän on kylliksi varastanut -kuninkaalta." - -D'Artagnan sinkautti koiramestariin äkäisen katseen ja sanoi hänelle: - -"Monsieur, jos minulle tultaisiin kertomaan, että olette syönyt -vinttikoirienne leivänkannikat, en ainoastaan olisi sitä uskomatta, -vaan vieläpä teitä siitä syystä tyrmään suljettuna surkuttelisin, enkä -sallisi kenenkään puhua teistä pahaa. Kuitenkin, monsieur, olkaapa -kuinka rehellinen mies tahansa, vakuutan teille, että te ette ole -rehellisempi kuin herra Fouquet-parka." - -Saatuaan tämän tuikean nuhteen hänen majesteettinsa koirien kapteeni -painoi nenänsä alas ja antoi ajohaukkain opettajan päästä pari askelta -edelleen d'Artagnanin rinnalla. - -"Hän pöyhkeilee", kuiskasi linnustaja muskettisoturille; "näkee hyvin, -että vinttikoirat ovat nykyisin muodissa. Jos hän olisi ajohaukkain -opettaja, ei hän liikoja leventeleisi." - -D'Artagnan hymyili surumielisesti nähdessään tuon suuren valtiollisen -kysymyksen ratkeavan niin vähäpätöiseksi tyytymättömyydeksi; hän -ajatteli vielä hetkisen yli-intendentin loistavaa elämää, hänen onnensa -kukistumista, häntä odottavaa synkkää kuolemaa, ja lausui lopuksi: - -"Herra Fouquet kai oli lintujen ystävä?" - -"Oi, monsieur, intohimoinen", vastasi haukkametsästäjä, ja tuo katkeran -kaipauksen sävy ja huokaus oli hautajaispuhe Fouquetille. - -D'Artagnan antoi toisen nyreyden ja toisen murhemielen haihtua, -ratsastaen edemmäksi tasangolla. - -Kaukaa jo nähtiin metsästäjäin tulevan esiin puiden välistä, -ratsastajatarten sulkien välkähtelevän kuin tähdenlennot aukeamilla ja -valkoisten hevosten leikkelevän kirkkailla hahmoillaan nuoren metsän -tummia tiheikköjä. - -"Mutta", puhkesi d'Artagnan jälleen puhumaan, "laitatteko meille -pitkällisenkin metsästyksen? Pyytäisin teitä toimittamaan linnut -nopeasti käsiimme; olen hyvin väsynyt. Haikaroitako vai joutsenia?" - -"Kumpiakin, herra d'Artagnan", vastasi haukkain opettaja; "mutta älkää -käykö levottomaksi, kuningas ei ole asiantuntija. Hän ei metsästä -omasta harrastuksestaan, vaan ainoastaan tarjotaksensa huvitusta -naisille." - -Mies korosti sanan _naisille_ sillä tavoin, että d'Artagnan heristi -korviaan. - -"Ah!" huudahti hän silmäten kummastuneena ajohaukkain -harjoitusmestaria. - -Vinttikoirain hoitaja hymyili, arvatenkin hieroakseen sovintoa -muskettisoturin kanssa. - -"Oh, naurakaa minulle", sanoi d'Artagnan, "minä en enää tiedä mitään -uutisia; saavuin vasta eilen, oltuani kuukauden poissa. Jätin hovin -suruun leskikuningattaren kuolemasta. Otettuaan vastaan Itävallan Annan -viimeisen huokauksen kuningas ei enää tahtonut huvitella; mutta -kaikella on loppunsa tässä maailmassa. No, hän ei siis enää ole -murheissaan, sitä parempi!" - -"Ja kaikella on myös alkunsa", virkkoi vinttikoirain kapteeni remahtaen -nauramaan. - -"Ah", äännähti d'Artagnan toistamiseen, hehkuen tiedonhalusta, mutta -pitäen arvolleen sopimattomana udella alemmiltaan; "näkyy siis olevan -jotakin alkamassa?" - -Kapteeni vilkutti merkitsevästi silmäänsä. Mutta d'Artagnan ei tahtonut -siltä mieheltä kuulla mitään. - -"Saako kuninkaan nähdä jo varhainkin?" hän kysyi haukkain opettajalta. - -"Kello seitsemältähän minä päästän linnut, monsieur." - -"Keitä tulee kuninkaan kanssa? Miten Madame jaksaa? Miten voi -kuningatar?" - -"Paremmin, monsieur." - -"Hän on siis ollut sairas?" - -"Monsieur, viime mielipahansa jälkeen hänen majesteettinsa on ollut -huonossa voinnissa." - -"Minkä mielipahan? Valaiskaa huoletta asioita minulle, monsieur. Minä -vasta saavun." - -"Sanotaan, että kuningatar, hiukan laiminlyötynä anoppinsa kuoleman -jälkeen, valitteli kuninkaalle, joka kuuluu vastanneen: 'Nukunhan -luonanne kaikki yöt, madame. Mitä enempää kaipaatte?'" - -"Naisrukka!", virkahti d'Artagnan; "kylläpä hänen täytyy vihata neiti -de la Vallièrea!" - -"Oh, ei, ei neiti de la Vallièrea", vastasi ajohaukkain opettaja. - -"Ketä sitten?" - -Torventörähdys keskeytti tämän haastelun. Se kutsui koiria ja lintuja. -Ajohaukkain opettaja ja hänen toverinsa kannustivat heti hevostaan, -jättäen d'Artagnanin yksikseen, katkaistun kysymyksen jännitykseen. - -Etäällä tuli kuningas näkyviin naisten ja ratsumiesten -ympäröimänä. Koko seurue ratsasti käymäjalkaa hyvässä järjestyksessä, -torventoitotusten kiihoittaessa koiria ja hevosia. Siinä oli liikettä, -melua, se oli valon kangastus, josta meille enää antaa jotakin -aavistusta ainoastaan teatterinäytäntöjen teeskennelty uhkeus ja -valhemajesteetti. - -Hiukan heikontuneilla silmillään d'Artagnan eroitti ryhmän takana -kolmet kuomivaunut. Etummaiset oli luonnollisesti varattu -kuningattarelle, mutta ne olivat tyhjät. - -Muskettisoturi ei nähnyt neiti de la Vallièrea kuninkaan vierellä; -etsiessään hän löysi neitosen seuraavista vaunuista kahden naisen -seurassa, joilla näkyi olevan ikävä kuten valtiattarellaankin. - -Kuninkaan vasemmalla puolella, taitavan käden ohjaaman tulisen ratsun -selässä, säteili mitä loistavin kaunotar. Kuningas hymyili hänelle, ja -hän hymyili kuninkaalle. Ja kun nainen oli puhunut, helähtivät kaikki -nauramaan. - --- Tunnen tuon naisen, -- ajatteli muskettisoturi. -- Kuka hän onkaan? - -Ja hän kumartui ystävänsä, ajohaukkain opettajan puoleen näine -kysymyksineen. - -Tämä oli vastaamaisillaan, kun kuningas huomaten d'Artagnanin virkkoi -tälle: - -"Hei, kreivi, olette jo palannut! Miksi en ole teitä nähnyt?" - -"Sire", oli vastaus, "koska teidän majesteettinne saapuessani vielä -nukkui, ja koska ette ollut herännyt, kun astuin palvelusvuorolleni -tänä aamuna." - -"Aina sama", sanoi Ludvig korkealla äänellä ja tyytyväisenä. "Levätkää, -kreivi, minä käsken teitä. Tänään syötte kanssani päivällistä." - -Ihailun sorina ympäröi d'Artagnania yhteisenä imarteluna. Kaikki -riensivät häntä piirittämään. Syödä päivällistä kuninkaan kanssa oli -kunnianosoitus, jollaisia hänen majesteettinsa ei tuhlannut yhtä -auliisti kuin Henrik IV. Kuningas eteni muutaman askeleen, ja -d'Artagnanin pysähdytti toinen ryhmä, jonka keskellä loisteli Colbert. - -"Hyvää huomenta, herra d'Artagnan", toivotti ministeri herttaisen -kohteliaasti; "sujuiko matkanne onnellisesti?" - -"Kyllä, monsieur", vastasi d'Artagnan kumartaen hevosensa kaulan yli. - -"Kuulin kuninkaan kutsuvan teidät pöytäänsä täksi illaksi", jatkoi -ministeri; "siellä tapaattekin erään vanhan ystävänne." - -"Vanhan ystäväni?" kysäisi d'Artagnan, vaipuen murhemielin menneisyyden -mustiin aaltoihin, jotka olivat häneltä upottaneet monta ystävyyttä ja -monta vihaa. - -"Alamedan herttuan, joka on tänä aamuna saapunut Espanjasta", selitti -Colbert. - -"Alamedan herttuan?" toisti d'Artagnan, etsien muististaan. - -"Minut!" virkahti valkohapsinen ja valkopartainen, köyristynyt vanhus -vaunuistaan, jotka hän oli avauttanut mennäkseen muskettisoturia -vastaan. - -"Aramis!" huudahti d'Artagnan hämmästyneenä. - -Ja hän salli, hervoton kun oli, vanhan herrasmiehen laihtuneen käden -kietoutua vapisevana kaulaansa. - -Hetkisen ääneti katseltuaan Colbert kannusti hevostaan, jättäen vanhat -ystävykset kahden kesken. - -"Siis", virkkoi muskettisoturi tarttuen Aramiksen käsivarteen, "sinäkö -täällä, sinä, maanpakolainen, kapinoitsija, Ranskassa?" - -"Ja minä syön päivällistä kanssasi kuninkaan luona", virkkoi entinen -Vannesin piispa hymyillen. "Niin, eikö totta, sinä kysyt, mitä -hyödyttää uskollisuus tässä maailmassa? Kah, päästäkäämme tuon la -Vallière-rukan vaunut ohi. Katso, miten hän on levoton, miten hänen -kyynelistä riutuneet silmänsä seuraavat kuningasta, joka ratsastaa -tuolla!" - -"Kenen kanssa?" - -"Neiti de Tonnay-Charenten, josta on tullut rouva de Montespan", -vastasi Aramis. - -"Onko la Villière mustasukkainen, onko hänet siis petetty?" - -"Ei vielä, d'Artagnan, mutta siihen ei kulu pitkää aikaa." - -He juttelivat yhdessä seuraten metsästystä, ja Aramiksen kyytimies ajoi -niin taitavasti, että he saapuivat paikalle juuri sillä hetkellä, kun -lintua hätyyttävä haukka pakotti sen painumaan alas ja hyökkäsi sen -niskaan. - -Kuningas laskeusi ratsultaan, rouva de Montespan noudatti esimerkkiä. -Oli saavuttu yksinäisen kappelin edustalle, joka oli kätkettynä isojen, -syystuulten jo paljaiksi riistämien puiden suojaan. Kappelin takana oli -ristikkoportilla suljettu tarha. - -Haukka oli pakottanut saaliinsa putoamaan tähän pikku pyhätön -viereiseen aitaukseen, ja kuningas oli tunkeutumassa sinne poimiakseen -tavanmukaisen ensimmäisen sulan. - -Kaikki asettuivat piiriin rakennuksen ja pensasaitojen ympärille, kun -koko seurue ei mahtunut sinne sisälle. - -D'Artagnan pidätti Aramista, joka aikoi astua vaunuista kuten muutkin, -sanoen lyhyeen: - -"Tiedätkö, Aramis, minne sattuma on meidät johdattanut?" - -"En", vastasi herttua. - -"Täällä lepää ihmisiä, jotka minä tunsin", sanoi d'Artagnan surullisen -muiston liikuttamana. - -Mitään aavistamatta Aramis meni hoippuvin askelin kappeliin pienestä -ovesta, jonka d'Artagnan hänelle avasi. - -"Mihin heidät on haudattu?" kysyi hän. - -"Tuonne tarhaan. Näet ristin pienen kypressin alla. Se pieni kypressi -on istutettu heidän haudalleen. Älä mene sinne; kuningas astuu sinne -juuri, haikara on sinne pudonnut." - -Aramis pysähtyi kätkeytyen varjoon. Silloin he näkivät la Vallièren -kalpean muodon. Vaunuihinsa unohdettuna oli tämä ensin surumielisesti -katsellut ikkunastaan ja sitten mustasukkaisuuden valtaamana astunut -pyhättöön, mistä hän pylvääseen nojaten katseli kuningasta, joka -hymyillen viittasi rouva de Montespania pelkäämättä astumaan tarhaan. - -Rouva de Montespan lähestyi; hän tarttui kuninkaan tarjoamaan käteen, -ja nykäisten haukan kuristamalta haikaralta ensimmäisen sulan Ludvig -kiinnitti sen kauniin kumppaninsa hattuun. - -Vuorostaan hymyillen kaunotar suuteli hellästi lahjoittajan kättä. - -Kuningas punehtui mielihyvästä; hän katseli rouva de Montespania, -intohimon ja rakkauden tuli silmissään. - -"Mitä annatte minulle vastalahjaksi?" hän kysyi. - -Nainen taittoi kypressitöyhdön, tarjoten sen toivosta päihtyneelle -kuninkaalle. - -"Mutta", kuiskasi Aramis d'Artagnanille, "lahja on surullinen, sillä -tuo kypressi verhoaa hautaa." - -"Niin, se on Raoul de Bragelonnen hauta", vastasi d'Artagnan -äänekkäästi, "Raoulin, joka lepää tuon ristin alla isänsä, Atoksen -vieressä." - -Voihkaisu kuului heidän takaansa. He näkivät naisen kaatuvan -pyörtyneenä maahan. Neiti de la Vallière oli nähnyt ja kuullut kaikki. - -"Tyttörukka!" mutisi d'Artagnan, auttaen hänen seuranaisiaan -toimittamaan hänet vaunuihin. "Tästälähin saa hän kärsiä." - -Illalla d'Artagnan todellakin istui kuninkaan pöydässä herra Colbertin -ja Alamedan herttuan vieressä. - -Kuningas oli hilpeällä tuulella. Hän lausui satoja kohteliaisuuksia -kuningattarelle, satoja helliä sanoja Madamelle, joka istui hänen -vasemmallansa varsin surullisena. Olisi luullut oltavan entisissä -rauhallisissa ajoissa, jolloin kuningas koetti äitinsä silmistä lukea -hyväksymisen tai paheksumisen sanoilleen. - -Rakastajattaret eivät näillä päivällisillä tulleet kysymykseenkään. -Kuningas puhutteli pari kolme kertaa Aramista, nimittäen häntä herra -lähettilääksi, mikä enensi d'Artagnanin jo muutoinkin suurta -kummastusta hänen nähdessään kapinallisen ystävänsä niin ihmeellisesti -suosittuna hovissa. - -Pöydästä noustessaan kuningas tarjosi kätensä kuningattarelle ja antoi -merkin Colbertille, jonka silmä vaani hänen herransa katseita. - -Colbert vei d'Artagnanin ja Aramiksen syrjään. Kuningas alkoi -keskustella kälynsä kanssa, Monsieurin levottomana ja hajamielisenä -haastellessa kuningattarelle, vartioivista silmistään päästämättä -vaimoansa ja veljeään. - -Aramiksen, d'Artagnanin ja Colbertin keskustelu liikkui jokapäiväisissä -asioissa. He puhelivat entisistä ministereistä; Colbert jutteli -Mazarinista ja kerrotutti itselleen Richelieusta. - -D'Artagnan ei voinut olla ihmettelemättä, nähdessään tällä -tuuheakulmaisella, matalaotsaisella miehellä niin etevän -käyttäytymistaidon ja mukautuvan luonteen. Aramis kummasteli -huolettomuutta, jolla niin totinen mies ymmärsi edukseen viivyttää -vakavan keskustelun hetkeä. Kukaan ei siihen viitannut, vaikka kaikki -kolme tunsivat, että se oli lähellä. - -Monsieurin häiriintyneestä ilmeestä näki, kuinka pahoin kuninkaan ja -Madamen rupattelu häntä kiusasi. Madamen silmät olivat melkein -punaiset. Alkaisikohan hän valitella, aiheuttaisiko hän häväistystä -koko hovin kuullen? - -Kuningas vei hänet syrjään ja puhui niin lempeällä äänellä, että sen -täytyi muistuttaa prinsessalle niistä päivistä, jolloin häntä -rakastettiin itsensä vuoksi. - -"Sisareni", virkkoi hän, "minkätähden nuo kauniit silmät ovat -itkeneet?" - -"Mutta, sire..." aloitti toinen. - -"Monsieur on mustasukkainen, eikö niin, sisareni?" - -Tämä katsahti Monsieuriin päin, siten pettämättömästi ilmaisten -prinssille, että hänestä puhuttiin. - -"Niin...", virkahti hän. - -"Kuulkaa minua", jatkoi kuningas, "jos ystävänne saattavat teidät -ikävyyksiin, niin syy ei ole Monsieurin." - -Hän lausui nämä sanat niin säveästi, että Madame, jolla pitkät ajat oli -ollut kaikenlaista mielipahaa, rohkaistuneena oli vähällä hyrähtää -itkuun, sillä niin täynnä oli hänen sydämensä. - -"No, no, rakas sisar", kehoitti kuningas, "kertokaa ne huolenne ja -murheenne minulle. Veljen sanalla lupaan ottaa niihin osaa, kuninkaan -sanalla vakuutan toimittavani niihin korjauksen!" - -Prinsessa kohotti kauniit silmänsä ja sanoi haikeasti: - -"Ystäväni eivät tuota minulle ikävyyksiä; he ovat poissa tai -lymyilevät. Heidät, jotka olivat niin hartaita, niin hyviä, niin -uskollisia, on saatettu teidän majesteettinne epäsuosioon." - -"Tarkoittanette Monsieurin pyynnöstä karkoittamaani de Guichea?" - -"Joka tuosta syyttömästä karkoituksestaan asti tavoittelee kuolemaa -kerran päivässä!" - -"Sanoitte syyttömästä, sisareni?" - -"Niin syyttömästä, että jollei minulla olisi teidän majesteettianne -kohtaan sitä ystävyyden sekaista kunnioitusta, jota olen aina..." - -"Niin?" - -"Niin olisin pyytänyt veljeäni Kaarlea, johon minulla on täysi -vaikutusvalta..." - -Kuningas säpsähti. - -"Mihin sitten?" - -"Olisin pyytänyt häntä esittämään teille, että Monsieur ja hänen -suosikkinsa Lotringin junkkari eivät saisi rankaisematta ryhtyä -kunniani ja onneni pyöveleiksi." - -"Lotringin junkkari", toisti kuningas, "se synkkäkasvoinen -hiiviskelijä?" - -"Hän on veriviholliseni. Niin kauan kuin se mies asuu talossani, jossa -Monsieur häntä suosii ja antaa hänelle kaiken vallan, minä olen tämän -valtakunnan kurjin nainen." - -"Siis", sanoi kuningas hitaasti, "te pidätte veljeänne Englannissa -parempana ystävänä kuin minua?" - -"Toimenpiteet puhuvat, sire." - -"Ja menette mieluummin pyytämään apua..." - -"Omasta maastani", täydensi toinen ylpeästi; "niin, sire!" - -Kuningas vastasi hänelle: - -"Te olette Henrik IV:n lapsenlapsi kuten minäkin, ystäväni. Orpana ja -lanko, eikö se riitä pohjaksi lihallisen veljen nimitykselle?" - -"Toimikaamme siis", virkkoi Henriette. - -"Tehkäämme liitto." - -"Aloittakaa te." - -"Sanoitte minun karkoittaneen de Guichen syyttömästi?" - -"Ah, niin!" vastasi prinsessa punehtuen. - -"Guiche tulee takaisin." - -"Hyvä." - -"Ja sanoitte, että teen väärin salliessani Lotringin junkkarin -oleskella talossanne antamassa Monsieurille pahoja neuvoja teitä -vastaan." - -"Muistakaa, mitä teille sanon... jos minun vielä käy huonosti, niin -muistakaa, että jo edeltäpäin syytän Lotringin junkkaria... Hän on -mies, joka kykenee kaikkiin rikoksiin!" - -"Lotringin junkkari ei teitä enää saa häiritä, sen lupaan." - -"Silloin liittomme on hyvällä alulla, sire; minä vahvistan sen... Mutta -tehtyänne nyt oman osanne ilmoittakaahan, mitä minulta vaaditte." - -"Sensijaan että riitaannutatte minut veljenne Kaarlen kanssa olisi -teidän tehtävä välimme sydämellisemmiksi kuin koskaan." - -"Se on helppoa." - -"Oh, ei niin helppoa kuin luulette! Sillä tavallisessa ystävyydessä -syleillään ja juhlitaan toisiaan, ja se maksaa ainoastaan suudelman tai -vastaanoton, -- varsin halpaa siis. Mutta valtiollisessa -ystävyydessä..." - -"Ah, onko kysymys valtiollisesta ystävyydestä?" - -"On, sisareni, ja silloin on syleilyjen ja juhlien asemesta hankittava -ystävälleen sotamiehiä ilmi elävinä ja täysissä tamineissa; on -tarjottava hänelle täysin varustettuja sotalaivoja tykkeineen ja -ruokavaroineen. Siitä seuraa, että kassakirstut eivät aina ole valmiina -tällaisiin ystävyydenosoituksiin." - -"Oi, olette oikeassa!" myönsi Madame. "Englannin kuninkaan kirstut -ovatkin jonkun aikaa helähtäneet keveänlaisilta." - -"Mutta te, sisareni, jolla on niin suuri vaikutusvalta veljeenne, -saatte ehkä aikaan, mitä joku lähettiläs ei koskaan saavuttaisi." - -"Sitävarten minun olisi matkustettava Lontooseen, rakas veljeni." - -"Olin sitä ajatellutkin", vastasi kuningas innokkaasti, "ja otaksuin, -että sellainen matka tuottaisi teille hiukan huvia." - -"Mutta", keskeytti Madame, "on mahdollista, että minä en onnistu -yrityksessäni. Englannin kuninkaalla on vaarallisia neuvonantajia." - -"Neuvonantajattaria, tarkoittanette?" - -"Juuri niin. Jos teidän majesteetillanne esimerkiksi olisi aikomus -- -minä vain oletan -- pyytää Kaarle II:sta liittolaiseksi sodassa..." - -"Sodassa?" - -"Niin. No, silloin kuninkaan neuvonantajattaret, joita on luvultaan -seitsemän -- neidit Stewart, Wells, Gwyn, Orchay, Zunga ja Daws sekä -Castelmainen kreivitär -- puhuisivat kuninkaalle, että sota maksaisi -paljon rahaa, että olisi parempi panna toimeen tanssiaisia ja -illallisia Hampton Courtissa kuin varustaa linjalaivoja Portsmouthissa -ja Greenwichissä." - -"Ja silloin teidän hommanne raukeisi?" - -"Oh, nuo naiset saattavat raukeamaan kaikki yritykset, joita he itse -eivät ole panneet alulle." - -"Arvaatteko, mitä minun päähäni on pälkähtänyt?" - -"En. Sanokaa." - -"Ajattelin, että tarkkaan katsellen ympärillenne löytäisitte -neuvonantajattaren, joka kuninkaan luo viemänänne herpauttaisi -kaunopuheisuudellaan noiden seitsemän muun pahansuopaisuuden." - -"Tosiaankin hyvä tuuma, sire; tahdonpa etsiä." - -"Varmaan löydätte." - -"Sitä toivon." - -"Hänen pitäisi olla sievä: miellyttävät kasvot tehoavat enemmän kuin -rumat, eikö totta?" - -"Ehdottomasti." - -"Vilkasälyinen, leikkisä, rohkea?" - -"Tietysti." - -"Jalosukuinen... siinä määrin, että hän kykenee ilman kömpelyyttä -lähestymään kuningasta, mutta siksi vähän, että hänen sukuarvonsa ei -häiritse hänen liikkeitään." - -"Oikeaan osattu." - -"Ja... hiukan englanninkieltä taitava." - -"Hyvä Jumala, joku sellainen kuin neiti de Kéroualle esimerkiksi!" -huudahti Madame vilkastuen. - -"Hei, jopa löysitte oikean... te hänet keksitte, sisareni!" sanoi -Ludvig XIV. - -"Otan hänet mukaani. Hänen ei sitä luullakseni tarvitse katua." - -"Eipä suinkaan; ensiksikin nimitän hänet täysin valtuutetuksi -viettelijättäreksi ja sitten lisään arvonimeen eläkkeen." - -"Hyvä." - -"Näen teidät jo matkalla, rakas pikku sisareni, ja lohdutettuna -kaikista huolistanne." - -"Matkustan kahdella ehdolla. Ensimmäinen on, että saan tietää, mistä -kauppaa on hierottava." - -"Asia on näin. Kuten tiedätte, hollantilaiset härnäävät minua joka -päivä sanomalehdissään ja tasavaltalaisella mielialallaan. Minä en -rakasta tasavaltoja." - -"Sen käsittää, sire." - -"Minulle on tuskallista nähdä, että nuo merien kuninkaat, kuten he -itseään nimittävät, vallitsevat Ranskan kauppaa Intiassa ja että heidän -aluksensa pian anastavat kaikki Euroopan satamat. Sellainen mahti on -minua liian lähellä, sisareni." - -"Mutta ovathan he liittolaisianne?" - -"Juuri siksi he tekevät väärin lyöttäessään tuntemanne muistorahan, -joka esittää Hollantia Josuan tavoin aurinkoa pidättämässä ja on -varustettu kehäkirjoituksella: 'Aurinko pysähtyy minun edessäni.' Sitä -en voine nimittää veljelliseksi?" - -"Luulin, että jo olisitte tuon rettelön unohtanut?" - -"Minä en koskaan unohda mitään, sisareni. Ja jos oikeat ystäväni, -niinkuin veljenne Kaarle, tahtovat minua auttaa..." - -Prinsessa jäi miettiväiseksi. - -"Kuulkaa: on merien herruus jaettavana", virkkoi Ludvig XIV. "Enkö minä -tässä jaossa, johon Englannin täytyisi alistua, edustaisi toista puolta -yhtä hyvin kuin hollantilaiset?" - -"Meillä on neiti de Kéroualle tätä asiaa ajamaan", vastasi Madame. - -"Toinen matkustamisenne ehto, sisareni? Olkaa hyvä." - -"Puolisoni, Monsieurin suostumus." - -"Sen saatte." - -"Sitten olen matkalla, veljeni." - -Nämä sanat kuullessaan Ludvig XIV kääntyi katsahtamaan salin nurkkaan, -missä Colbert ja Aramis olivat d'Artagnanin kanssa, ja antoi -ministerilleen myöntävän merkin. - -Silloin Colbert katkaisi keskustelun kohtaansa ja sanoi Aramikselle: - -"Herra lähettiläs, suvaitsetteko, että haastelemme asioista?" - -D'Artagnan hienotuntoisesti poistui heti, mennen uunin luo, josta hän -saattoi kuulla, mitä kuningas sanoisi hyvin levottomana häntä vastaan -tulevalle Monsieurille. - -Kuninkaan kasvot olivat kiihtyneet. Hänen otsansa kuvasti -tahdonlujuutta, jonka peloittava ilmaus ei enää kohdannut vastusta -Ranskassa eikä piakkoin enää koko Euroopassa. - -"Monsieur", virkkoi kuningas veljelleen, "minä en ole tyytyväinen -Lotringin junkkariin. Te, joka osoitatte hänelle kunniaa suojelullanne, -neuvokaa häntä lähtemään muutamiksi kuukausiksi matkoille." - -Nämä sanat vaikuttivat Monsieuriin kuin lumivyöry olisi humahtanut -hänen päälleen, sillä hän jumaloitsi tuota suosikkia ja tuhlasi hänelle -kaikkia mahdollisia hellyyden osoituksia. - -Hän huudahti: - -"Missä suhteessa junkkari on saattanut olla teidän majesteetillenne -epämieluinen?" - -Ja hän loi raivostuneen katseen Madameen. - -"Ilmoitan sen teille, kun hän on lähtenyt", vastasi kuningas -järkkymättömänä, "ja sitten kun myöskin Madame on matkustanut -Englantiin." - -"Madame Englantiini" mutisi Monsieur hämmästyneenä. - -"Viikon kuluessa, veljeni", jatkoi kuningas, "ja me kaksi taas lähdemme -jonnekin, minkä teille aikanaan sanon." - -Ja kuningas käännähti koroillaan, ensin hymyiltyänsä veljelleen, -lieventääkseen näiden kahden uutisen katkeruutta. - -Tällävälin Colbert yhä jutteli Alamedan herttuan kanssa. - -"Monsieur", hän lausui Aramikselle, "nyt on aika meidän päästä -ymmärtämään toisiamme. Olen toimittanut teidät sovintoon kuninkaan -kanssa, ja sen olinkin velkaa niin ansiokkaalle miehelle kuin te -olette; mutta koska olette minulle toisinaan ilmaissut ystävyyttä, on -teillä nyt tilaisuus antaa minulle siitä todiste. Olettekin muuten -enemmän ranskalainen kuin espanjalainen. Voiko -- vastatkaa minulle -vilpittömästi -- Espanja pysyä puolueettomana, jos me ryhdymme -taisteluun Yhdistettyjä Alankomaita vastaan?" - -"Monsieur", vastasi Aramis, "Espanjan edut ovat hyvin selvät. Saattaa -Eurooppa riitaan Yhdistettyjen Alankomaitten kanssa, joita vastaan -vielä on vanhaa vihaa niiden vapautumisen johdosta, on meidän -politiikkamme. Mutta Ranskan kuningas on liitossa Yhdistettyjen -Alankomaitten kanssa. Tiedätte sitäpaitsi hyvin, että siitä tulisi -merisota, ja sitä Ranska luullakseni ei kykenisi edukseen käymään." - -Kääntyen tällä hetkellä Colbert näki d'Artagnanin etsimässä puhetoveria -kuninkaan ja Monsieurin syrjäkeskustelun aikana. - -Hän kutsui soturia. - -"Me voimme ottaa haasteluumme herra d'Artagnanin", hän kuiskasi -Aramikselle. - -"Oh, tietysti", vastasi lähettiläs. - -"Puhuimme juuri -- Alamedan herttua ja minä --", virkkoi Colbert, "että -sotaa Yhdistettyjä Alankomaita vastaan olisi käytävä merellä." - -"Se on selvää", vastasi muskettisoturi. - -"Ja mitä siitä ajattelette, herra d'Artagnan?" - -"Ajattelen, että tätä merisotaa varten tarvitsisimme hyvin suuren -maa-armeijan." - -"Mitä sanoitte?" kysäisi Colbert, luullen kuulleensa väärin. - -"Miksikä maa-armeijan?" sanoi Aramis. - -"Siksi että kuningas lyödään merellä, ellei hänellä ole englantilaisia -apunaan, ja hävittyämme merellä hyökkäävät joko hollantilaiset -niskaamme satamissa tai espanjalaiset maalla." - -"Espanjan ollessa puolueeton?" huomautti Aramis. - -"Puolueeton niin kauan kuin meidän kuninkaamme on voimakkain", vastasi -d'Artagnan. - -Colbert ihmetteli tätä terävä-älyisyyttä, jolla kapteeni perinpohjin -valaisi jokaisen kysymyksen, jota hän kosketti. - -Aramis hymyili. Hän tiesi hyvin, että d'Artagnan ei valtioviisaudessa -tuntenut vertaansa. - -Colbert, joka kaikkien ylpeiden miesten tavoin helli mielijohdettaan -varmana onnistumisesta, aloitti jälleen: - -"Kuka teille sanoo, herra d'Artagnan, että kuninkaalla ei ole -laivastoa?" - -"Oh, en ole pohtinut näitä seikkoja", vastasi kapteeni. "Minä olen -keskinkertainen merimies. Kuten kaikki hermostuneet ihmiset, minä -vihaan merta. Ajattelen kumminkin, että sotalaivojen mukana Ranskalla, -joka esiintyy kahdellasadalla suulla varustettuna satamana, olisi -myöskin merisotilaita." - -Colbert veti taskustaan pienen, soikean, kahteen sarakkeeseen jaetun -muistikirjan. Ensimmäisessä sarakkeessa mainittiin laivojen nimet, -toiseen oli piirretty numeroita, jotka osoittivat näihin laivoihin -kuuluvain tykkien ja miesten lukumäärän. - -"Olin samaa mieltä kuin tekin", sanoi hän d'Artagnanille, "ja -laaditutin luettelon lisätyistä laivoistamme. Kolmekymmentäviisi -sotalaivaa." - -"Kolmekymmentäviisi sotalaivaa! Mahdotonta!" huudahti d'Artagnan. - -"Noin kaksituhatta kanuunaa", jatkoi Colbert. "Ne omistaa kuningas -tällä hetkellä. Yhdestäneljättä laivasta saadaan kolme eskaaderia, -mutta minä haluan viisi." - -"Viisi!" huudahti Aramis. - -"Ne keinuvat laineilla ennen vuoden loppua, hyvät herrat. Kuningas saa -viisikymmentä linjalaivaa. Niillä jo voinemme taistella?" - -"Laivojen rakentaminen", sanoi d'Artagnan, "on vaikeata, mutta -mahdollista. Mutta miten ne aseistaa? Ranskassa ei ole tykkivalimoja -eikä laivaveistämöitä sotilastarkoituksiin." - -"Pyh", vastasi Colbert avosydämisesti, "jo puolitoista vuotta sitten -olen tuon kaiken järjestänyt! Tunnetteko herra d'Infrevilleä?" - -"D'Infrevilleä?" vastasi d'Artagnan. "En." - -"Hän on mies, jonka minä olen keksinyt. Hänen ominaisuutenaan on saada -työntekijät tekemään työtä. Hän se on Toulonissa valattanut kanuunia ja -veistättänyt Bourgognen tukkeja. Ja sitten, ettepä taida uskoa, mitä -teille aion sanoa, herra lähettiläs: minulla on ollut toinenkin tuuma." - -"Oh, monsieur", virkkoi Aramis kohteliaasti, "minä uskon teitä aina." - -"Kuvitelkaahan, että tehdessäni laskelmia liittolaistemme -hollantilaisten luonteesta sanoin itselleni: he ovat kauppiaita, he -ovat kuninkaan ystäviä, he myyvät mielellään hänen majesteetilleen, -mitä he itseään varten valmistavat. Mitä enemmän siis ostetaan... Ah, -minun on lisättävä: minulla on Forant... Tunnetteko Forantia -d'Artagnan?" - -Colbert unohti. Hän puhutteli kapteenia aivan mutkattomasti -d'Artagnaniksi, kuten kuningas teki. Mutta kapteeni hymyili. - -"En", vastasi hän, "en tunne häntä." - -"Hänkin on mies, jonka olen keksinyt, oikea ostajanero. Tuo Forant on -minulle ostanut 350,000 naulaa rautaa tykinkuulina, 200,000 naulaa -ruutia, kaksitoista lastia Pohjolan puuta, sytytyslankaa, granaatteja, -pihkaa, tervaa ja mitä kaikkea lienee ostanutkaan, säästäen seitsemän -prosenttia summasta, jonka nuo tavarat olisivat Ranskassa -valmistettuina tulleet maksamaan." - -"Oiva aatos", vastasi d'Artagnan, "valattaa hollantilaisilla -tykinkuulia, jotka palaavat Hollantiin." - -"Eikö olekin? Ja palaavat tappiolla!" - -Ja Colbert räjähti nauramaan leveätä, kuivaa nauruaan. Häntä viehätti -tämä leikinlaskunsa. - -"Sitäpaitsi", hän lisäsi, "samat hollantilaiset rakentavat tällä -hetkellä kuninkaalle kuutta sotalaivaa oman laivastonsa parhaimpien -malliin. Destouches... Ah, te ette tuntene Destouchesia?" - -"En, monsieur." - -"Sillä miehellä on hyvin tarkka silmä sanoakseen, kun hän näkee aluksen -vesillä, mitkä sen puutteellisuudet ja edut ovat. Suuriarvoinen -ominaisuus, tiedättekös! Luonto on tosiaan eriskummainen. No niin, -minusta näytti, että tuo Destouches varmaan olisi hyödyllinen mies -satamassa, ja hän valvoo noiden kuuden 78-lästisen laivan rakentamista. -Siitä kaikesta johtuu, paras herra d'Artagnan, että jos kuningas -tahtoisi riitaantua Alankomaiden kanssa, hänellä olisi sievoinen -laivasto. Ja tehän tiedätte, paremmin kuin kukaan muu, onko maa-armeija -hyvä." - -D'Artagnan ja Aramis katsahtivat toisiinsa, ihmetellen sitä -salaperäistä työtä, jonka tuo mies oli tehnyt muutamien vuosien -kuluessa. - -Colbert käsitti heidät, ja häntä liikutti tämä imarteluista parhain. - -"Kun emme siitä täällä Ranskassa tiedä", virkkoi d'Artagnan, "niin -Ranskan ulkopuolella aavistetaan sitä vielä vähemmän." - -"Siksipä sanoin herra lähettiläälle", lausui Colbert, "että Espanjan -luvatessa meille puolueettomuutensa ja Englannin meitä auttaessa..." - -"Jos Englanti teitä auttaa", sanoi Aramis, "niin minä menen takuuseen -Espanjan puolueettomuudesta." - -"Tuohon käteen!" kiirehti Colbert rajussa hyväluontoisuudessaan. "Ja -Espanjasta puhuen: teillä ei ole Kultaisen taljan ritarimerkkiä, -herttua. Kuulin kuninkaan sanovan joku päivä sitten, että hän -mielellään näkisi teidän käyttävän Pyhän Mikaelin ritarikunnan suurta -nauhaa." - -Aramis kumarsi. - --- Oh, -- ajatteli d'Artagnan, -- ja Portosta kun ei ole enää! Olisipa -hänelle riittänyt rihmaa kyynäräkaupalla näistä antimista! Kunnon -Portos! - -"Meidän kesken, herra d'Artagnan", jatkoi Colbert, "lyönpä vetoa, että -olisi makunne mukaista viedä muskettisoturit Hollantiin. Osaatteko -uida?" - -Ja hän nauroi kuten mies, joka on perin reimalla tuulella. - -"Niinkuin ankerias", vakuutti d'Artagnan. - -"Ah, siellä on tukalia kanavia ja rämeitä kuljettavina, herra -d'Artagnan, ja parhaitakin uimareita hukkuu niihin." - -"Virkaani kuuluu", vastasi muskettisoturi, "kuolla hänen majesteettinsa -puolesta. Mutta koska sodassa harvoin tapaa paljon vettä ilman -tulenhituistakin, selitän teille jo edeltäpäin, että teen voitavani -valitakseni tulen. Alan vanhentua, vesi kylmää minua; mutta tuli -lämmittää, herra Colbert." - -Ja d'Artagnan näytti nämä sanat lausuessaan niin uljaalta tarmossaan ja -nuorekkaan ylimielisessä reippaudessaan, että Colbert vuorostaan ei -voinut olla häntä ihailematta. - -D'Artagnan huomasi tekemänsä vaikutuksen. Hän muisti, että taitava -kauppias pitää tavaraansa korkeassa hinnassa, silloin kun sillä on -kysyntää. Hän valmisti siis edeltäpäin taksansa. - -"Siis", virkkoi Colbert, "me lähdemme Hollantiin?" - -"Niin", vastasi d'Artagnan; "mutta..." - -"Mutta...?" tutki Colbert. - -"Mutta", toisti d'Artagnan, "kaikessa esiintyy edun ja itserakkauden -kysymys. Hyvähän on olla muskettisoturien kapteenina; mutta ottakaa -huomioon, että meillä nykyisin on kuninkaan henkivartijat ja kuninkaan -kotivartioväki. Muskettisoturien kapteenin täytyy joko komentaa niitä -kaikkia, ja silloin hän kuluttaisi satatuhatta livreä vuosittain -esiintymiseen ja pöytärahoina..." - -"Luuletteko ehkä, että kuningas kitsastelisi kanssanne?" kysyi Colbert. - -"Eh, monsieur, ette käsittänyt tarkoitustani", vastasi d'Artagnan -varmana siitä, että oli voittanut kysymyksen eduista. "Sanoin, että -minä, vanha kapteeni, muinoin kuninkaan henkivartioston päällikkö, -jonka sija kunniakulkueissa oli Ranskan marskien edellä, näkisin -juoksuhautoihin astuessani kolme samanarvoista, meillä kun on -henkivartioston kapteeni ja sveitsiläisiä komentava eversti nyt noussut -muskettisoturien päällikön tasalle. Ja mihinkään hintaan en sitä -sietäisi. Minulla on vanhoja tottumuksia, joissa pysyn." - -Colbert tunsi iskun. Hän olikin muuten valmistunut siihen. - -"Olen ajatellut tuota, josta minulle juuri mainitsitte", vastasi hän. - -"Mitä, monsieur?" - -"Puhuimme kanavista ja rämeistä, joihin uppoaa." - -"Entä sitten?" - -"No niin, jos hukkuu, johtuu se veneen, lankun tai sauvan puutteesta." - -"Vaikkapa lyhyenkin sauvan", täydensi d'Artagnan. - -"Aivan niin", myönsi Colbert. "Enkä tunnekaan sellaista tapausta, että -joku Ranskan marski olisi koskaan hukkunut veteen." - -D'Artagnan kalpeni ilosta ja virkkoi värähtelevällä äänellä: - -"Ne olisivat hyvin ylpeitä minusta kotipuolessani, jos minusta tulisi -Ranskan marski. Mutta sauvan saamiseksi on välttämätöntä, että on -ylipäällikkönä johtanut sotaretkeä." - -"Monsieur", sanoi hänelle Colbert, "tässä vihkosessa, jonka jätän -teidän tutkittavaksenne, näette taistelusuunnitelman niitä joukkoja -varten, jotka kuningas asettaa johdettaviksenne ensikeväisellä -sotaretkellä." - -D'Artagnan otti vavisten kirjan, ja kun hänen hyppysensä koskettivat -Colbertin sormia, ministeri puristi reippaasti muskettisoturin kättä. - -"Monsieur", virkkoi hän tälle, "meillä oli kummallakin jotakin -toisillemme hyvitettävää. Minä olen aloittanut; siis teidän vuoronne!" - -"Minä annan teille korvauksen, monsieur", vastasi d'Artagnan, "ja -pyydän teitä ilmoittamaan kuninkaalle, että ensimmäinen minulle -tarjoutuva tilaisuus merkitsee voittoa tai näkee kuolemani." - -"Tästä päivästä lähtien ryhdyn kirjailuttamaan kultaliljoja marskin -sauvaanne." - -Seuraavana päivänä Aramis, joka matkusti Madridiin välittämään Espanjan -puolueettomuutta, tuli syleilemään d'Artagnania tämän asunnossa. - -"Rakastakaamme toisiamme neljän edestä", sanoi d'Artagnan. "Meitä on -enää vain kaksi." - -"Ja sinä et minua ehkä enää näekään, rakas d'Artagnan", vastasi Aramis. -"Jospa tietäisit, kuinka paljon olen sinua rakastanut! Olen vanha, olen -sammunut, kuollut." - -"Ystäväni", virkkoi d'Artagnan, "sinä elät kauemmin kuin minä; -valtioviisaus määrää sinut elämään, mutta kunnia tuomitsee minut -kuolemaan." - -"Loruja! Meidänlaisemme miehet, herra marski", onnitteli Aramis, -"kuolevat ainoastaan riemuun ja kunniaan kyllästymisestä." - -"Ah", vastasi d'Artagnan surumielisesti hymyillen, "minullapa ei -nyttemmin enää olekaan siihen ruokahalua, herra herttua!" - -He syleilivät vielä kerran, ja kaksi tuntia myöhemmin he olivat -erinneet. - - - - -D'Artagnanin kuolema. - - -Päinvastoin kuin yleensä tapahtuu politiikassa kuten arkielämässäkin, -kukin täytti lupauksensa ja piti kunniassa sitoumuksiaan. - -Kuningas kutsui jälleen hoviin kreivi de Guichen ja karkoitti Lotringin -junkkarin, vaikka Monsieur siitä ihan sairastui. - -Prinsessa Henriette matkusti Lontooseen, ja siellä hänen onnistui siinä -määrin suostuttaa kuninkaallinen veljensä kuulemaan neiti de Kérouallen -valtiollisia neuvoja, että Ranskan ja Englannin liitto sai lopullisen -vahvistuksensa; muutamilla ranskalaisilla miljoonilla voidellut -englantilaiset sotalaivat tuottivat sitten turmiollisia kolauksia -Alankomaiden laivastoille. - -Kaarle II oli luvannut neiti de Kérouallelle hieman kiitollisuutta -hyvistä neuvoista, mutta tekikin tästä uudesta rakastajattarestaan -kerrassaan Portsmouthin herttuattaren. - -Colbert oli luvannut kuninkaalleen sotalaivoja, ampumavaroja ja -voittoja. Hän piti sanansa, kuten historia todistaa. - -Ja Aramis -- se asianomainen, jonka lupauksiin oli vähimmin luottamista --- toimitti Colbertille näin kuuluvan kirjeen neuvotteluista, jotka hän -oli saanut toimekseen Madridissa: - - 'Herra Colbert. - - Minulla on kunnia lähettää luoksenne kunnianarvoisa isä d'Oliva, - Jeesus-seuran väliaikainen kenraali, tilapäinen seuraajani. - - Kunnianarvoinen isä selittää teille, herra Colbert, että minulle - on jäänyt niiden asiain johto, joita veljeskunnalla on Ranskassa - ja Espanjassa valvottavina; mutta minä en tahdo nykyään - nimellisesti esiintyä järjestön kenraalina, koska se nimitys - liikanaisesti valaisisi niitä valtiollisia toimenpiteitä, - jotka hänen katolilainen majesteettinsa suvaitsee uskoa - järjestettävikseni. Hänen majesteettinsa luvalla otan tuon - arvonimen takaisin sitten kun ne hommat, joihin olen Teidän - kanssanne yksituumaisesti ryhtynyt Jumalan ja Hänen kirkkonsa - kunnian kirkastamiseksi, ovat kehittyneet hyvään loppuun. - - Kunnianarvoinen isä d'Oliva antaa teille selvityksen hänen - katolilaisen majesteettinsa suostumuksesta allekirjoittamaan - sopimuksen, joka takaa Espanjan puolueettomuuden siinä - tapauksessa, että Ranska ja Yhdistyneet Maakunnat joutuvat - sotaan keskenään. Tämä vakuutus pysyisi voimassa, vaikka - Englanti ei tulisikaan Ranskan kumppaniksi, vaan jäisi - puolueettomaksi. - - Mitä Portugaliin tulee, jonka kannasta teillä ja minulla oli - puhetta, niin voin vakuuttaa teille, että se parhaansa mukaan - auttaa hänen kaikkeinkristillisintä majesteettiaan - tällaisessa sodassa. - - Pyydän teitä, herra Colbert, suosiollisesti säilyttämään - minut ystävällisessä muistissa ja uskomaan syvään - kiintymykseeni sekä esittämään hartaan kunnioitukseni - hänen kaikkeinkristillisimmälle majesteetilleen. - - _Alamedan herttua_.' - -Aramis oli siis täyttänyt enemmänkin kuin oli luvannut; nyt jäi -nähtäväksi, miten kuningas, Colbert ja d'Artagnan noudattivat -keskinäisiä puheitaan. - -Keväällä maa-armeija sai lähteä sotaretkelle, kuten Colbert oli -ennustanut. - -Se marssi muhkeassa järjestyksessä Ludvigin hovin edellä, kun nimittäin -kuningas ratsunsa selässä ja naisten ja hovilaisten täyttämien vaunujen -ympäröimänä vei tähän veriseen juhlaan valtakuntansa valioyleisön. -Armeijan upseereilla ei tosin ollut muuta musiikkia kuin -hollantilaisten linnoitusten kanuunanjyskettä; mutta se riitti suurelle -joukolle, joka löysi tästä sodasta kunnianosoituksia, ylennystä, -onnensa tai kuolemansa. - -D'Artagnan läksi liikkeelle kahdentoistatuhannen miehen etunenässä, -- -ratsu- ja jalkaväkeä; hänellä oli määränään vallata ne kohdat, jotka -esiintyivät Friislanniksi nimitetyn strateegisen verkon solmuina. - -Milloinkaan ei armeijaa ollut sotaretkellä johdettu ripeämmin. Upseerit -tiesivät, että heidän käskijänsä oli yhtä ymmärtäväinen ja ovela kuin -urhoollinenkin, joten hän ei tarpeettomasti uhraisi ainoatakaan miestä -tai tuumankaan alaa maata. - -Hänellä oli vanhat sotatapansa: elää alueen kustannuksella, pitää -joukot laulelevalla päällä ja viholliset kyynelten vallassa. - -Kuninkaan muskettisoturien kapteeni osoitteli ihan keimaillen, kuinka -perehtynyt hän oli ammattiinsa. Ei ollut koskaan nähty paremmin -valittuja tilaisuuksia, taitavammin tuettuja yllätyksiä, nokkelampaa -edun saantia virheistä, joita piiritetyt eivät osanneet välttää. -D'Artagnanin armeijalle joutui tusina varustettuja paikkoja yhdessä -kuukaudessa. - -Oltiin kukistamassa kolmattatoista, joka oli pitänyt puoliaan viisi -päivää. D'Artagnan alkoi kaivattaa saartohautoja ikäänkuin -ilmaistakseen johtuneensa siihen käsitykseen, että nuo miehet eivät -pitkiin aikoihin antautuisi. Hänen miinoittajiensa ja lapiomiestensä -osasto oli harvinaisen terhakkaa, innokasta ja kekseliästä väkeä, -syystä että d'Artagnan kohteli näitä armeijan työläisiäkin sotilaina, -osasi tehdä heidän uurastuksensa kunniakkaaksi ja varjeli heitä -vaaranalaisessa asemassa mahdollisimman tehokkaasti. Niinpä olisikin -sietänyt nähdä, kuinka sisukkaasti he nyt kääntelivät Hollannin -liejuista kamaraa. Turvenummi ja savikko sotamiesten sanojen mukaan -suli kuin voi friisiläisten emäntien isoissa paistinpannuissa. - -Samalla d'Artagnan lähetti sananviejällä kuninkaalle tietoja -viimeaikaisista menestyksistään; hänen majesteettinsa hyväntuulisuus -lisääntyi niistä kaksinkertaiseksi, ja yhä halukkaammin hän valmistausi -kunnollisesti juhlimaan naisseuruettansa. - -Nämä d'Artagnanin voitot tuottivat hänen herralleen niin suurta -majesteettisuutta, että rouva de Montespan ei häntä enää muuksi -puhutellut kuin Ludvig Voittamattomaksi. Ja neiti de la Vallière -menetti jälleen paljon hänen majesteettinsa suosiollisuutta, kun tuli -nimittäneeksi häntä vain Ludvig Voitolliseksi. Sitäpaitsi hänellä usein -silmät punoittivat, ja voittamattomalle ei mikään ole niin -vastenmielistä kuin rakastajatar, joka vetistelee kaiken muun -ympäristön ollessa myhäilevää. Neiti de la Vallièren tähti painui -taivaanrannan taakse pilvissä ja kyynelissä. - -Mutta rouva de Montespanin hilpeys nousi kuninkaan menestyksen mukana -ja lohdutti häntä kaikesta muusta mielipahasta. Siitä sai kuningas olla -kiitollinen d'Artagnanille. Hänen majesteettinsa tahtoi antaa -tunnustuksensa näistä palveluksista ja kirjoitti Colbertille: - - 'Herra Colbert, meillä on lupaus täytettävänä herra d'Artagnanille, - joka toteuttaa omat vakuutuksensa. Ilmoitan tiedoksenne, että nyt - on oikea hetki toimenpiteeseen. Aikanaan laaditaan teille kaikki - tästä aiheutuvat määräykset. - - _Ludvig_.' - -Tästä oli tuloksena, että Colbert, joka oli pidättänyt luonansa -d'Artagnanin sanansaattajan, antoi tälle oman kirjeen kapteenin -luettavaksi ja kultakoristeisen mustapuisen lippaan, joka ei näköjään -ollut kovinkaan tilava, mutta varmaankin silti hyvin raskas, koskapa -pääministeri luovutti lähetille viisimiehisen vartion auttamaan sen -viemisessä perille. - -Nämä miehet saapuivat d'Artagnanin piirittämän paikan edustalle päivän -koitteessa ja esittäysivät päällikön asunnolla. - -Heille vastattiin, että d'Artagnan oli juuri lähtenyt -liikkeelle kymmenkunnan krenatöörikomppanian kanssa täydentämään -piiritysvarusteita, kun linnoituksen kavala puolustusjohtaja oli -edellisenä iltana pannut toimeen kiusallisen uloshyökkäyksen, jossa oli -luotu saarto-ojat umpeen, surmattu seitsemänkahdeksatta miestä ja -päästy korjailemaan valliin syntynyttä aukkoa. - -Lähetystöllä oli määräyksenään tavoitella herra d'Artagnania mistä -hyvänsä ja millä hetkellä tahansa ilman minkäänlaista viivyttelyä. -Miehet siis läksivät ratsain etummaista linjaa kohti. - -Avoimella kentällä nähtiin d'Artagnan jo kaukaa kultapunoksisessa -hatussaan, pitkä ruokokeppi kädessään ja leveine, kullattuine -hihankäänteineen. Hän pureskeli valkoisia viiksiään eikä puuhannut -muuta kuin pudisteli vasemmalla kädellään pois pölyä, jota maahan -kimmahtelevat luodit ohi vinkuessaan tuprahduttivat hänen päällensä. - -Tässä kamalassa luotituiskussa nähtiin upseerien pitelevän lapiota, -sotamiesten kiidättävän työntökärryjä ja kymmenen tai kahdenkymmenen -miehen joukkueiden nostelevan tai laahaavan jättimäisiä risukimppuja -juoksuhaudan edustan suojaksi, kun itse kaivanto oli väkeänsä -elähdyttävän kenraalin hurjalla tarmokkuudella jo luotu jälleen auki -sisustaansa asti. - -Kolmessa tunnissa oli kaikki korjattu kuntoon. D'Artagnan alkoi käyttää -säveämpää puheenlaatua. Hän oli jo kokonaan tyyntynyt, kun -sapöörikapteeni tuli ilmoittamaan hänelle hattu kädessä, että -saarto-oja oli jälleen miehitettävissä. - -Mies oli tuskin saanut asiansa sanotuksi, kun luoti katkaisi häneltä -säären ja hän kaatui d'Artagnanin kannateltavaksi. Tämä kohotti soturin -syliinsä, ja levollisena hän hellävaroin kantoi haavoittuneen alas -juoksuhautaan, rykmentin ilmaistessa myrskyisää innostusta tästä -huomaavaisuudesta. - -Siitä hetkestä ei ollut vallalla enää vain kiihko, vaan hurmainen -intoutuminen; kaksi komppaniaa syöksähti vastustamattomasta -vaikuttimesta liikkeelle ja ryntäsi vihollisen etuasemia vastaan, jotka -kukistuivat kädenkäänteessä. D'Artagnan oli vaivoin saanut hillityksi -heidän kumppaninsa, mutta nähdessään heidän päässeen ulkovarustusten -herroiksi nämäkin tempausivat raivokkaaseen hyökkäykseen vallihaudan -ulkovierua vastaan, josta varustuksen kohtalo riippui. - -D'Artagnan huomasi, että hän ei voinut pysähdyttää armeijaansa enää -muulla tavoin kuin antamalla sen sijoittua varustukseen; sentähden hän -suuntasi kaikki nuo joukot kahta aukkoa kohti, joita piiritetyt olivat -paikkaamassa. Survaisu tapahtui ylettömän rajusti. Siihen otti osaa -kahdeksantoista komppaniaa, ja d'Artagnan asettui varaosaston keralla -puolen kanuunankantaman päähän linnoituksesta, tukeakseen rynnistystä -apukolonnilla. - -Kuului selvästi hollantilaisten kirkaisuja, kun' d'Artagnanin -krenatöörit väkipuukoillaan nujersivat heitä kanuunapattereissa; -taistelu sai yllykettä varustuksen kuvernöörin epätoivoisesta -sitkeydestä, hän kun hellittämättömästi ei tahtonut luovuttaa -vähäisintäkään jalansijaa ahdistajalle. - -Saadakseen nujakan loppumaan ja taukoamattoman tulen laantumaan -d'Artagnan lähetti kilvoitteluun uuden kolonnan, joka puhkaisi kairan -tavoin vielä tukeviksi jääneitä pääsykohtia, ja piankin nähtiin -piiritettyjen sortuvan ulkovalleilla hurjaan pakoon ja hätyyttäjien -tunkeutuvan heidän mukanaan sisäkehään. - -Hyvillä mielin hengähtäessään kenraali silloin kuuli äänen lausuvan -vierellään: - -"Monsieur, jos suvaitsette, tulemme herra Colbertin lähettäminä." - -Hän mursi tarjotun kirjeen sinetin ja silmäsi sisältöä: - - 'Hra d'Artagnan, kuningas on antanut toimekseni ilmoittaa - teille, että hän on nimittänyt teidät Ranskan marskiksi, - palkkiona hyvistä palveluksistanne ja hänen armeijalleen - tuottamastanne kunniasta. - - Kuningas on ihastuksissaan teidän valloituksistanne ja - toivoo teidän myös suoriutuvan nyt aloittamastanne - piirityksestä oman onnenne ja hänen menestyksensä - mukaisesti.' - -D'Artagnan seisoi suorana, kasvot tulistuneina, säihkyvin silmin. Hän -katsahti joukkojensa edistymiseen noilla punaisten ja mustien -savukiehkurain verhoamilla muureilla. - -"Olen jo suoriutunut", hän vastasi lähetille. "Kaupunki antautuu -neljännestunnissa." - -Hän luki edelleen: - - 'Lipas saapuu teille minun lahjanani, herra d'Artagnan. Ette - pahoitelle nähdessänne, että teidän soturien vetäessä miekkanne - kuninkaan puolesta olen minä innostanut rauhalliset taidot - somistamaan ansionne mukaista palkintoa. - - Suljen itseni teidän ystävyyteenne, herra marski, ja pyydän - teitä uskomaan, että teillä on täydellisesti omani. - - _Colbert_.' - -Huumaannuksissaan ilosta d'Artagnan viittasi viestintuojalle, jonka -saattue lähestyi tuoden lipasta. Mutta juuri kun marskin piti ryhtyä -sitä katsastamaan, kajahti valleilta ankara jyske ja käänsi hänen -huomionsa kaupungin taholle. - -"On kummallista", sanoi d'Artagnan, "etten vielä näe kuninkaan lippua -muureilla enkä kuule neuvottelupyynnönkään toitotusta." - -Hän joudutti hätään kolmesataa uutta miestä erään rivakan upseerin -johdolla ja määräsi raivattavaksi vielä toisaalta aukon vallituksiin. - -Tyynempänä hän sitten kääntyi ojennettua lipasta kohti. Se oli hänen -omansa, kaikella kunnialla ansaittuna. D'Artagnan kurkoitti kätensä -avaamaan lipasta, kun kaupungista lennähtänyt tykinkuula samassa -rusensi etummaisen upseerin käsissä lippaan, osui d'Artagnania rintaan -ja kaatoi hänet loivalle rinteelle. Lippaan murtuneesta kyljestä -kierähti liljakoristeinen sauva marskin herpautuvan käden alle. - -D'Artagnan yritti kohoutua. Hänen oli luultu tuiskahtaneen tantereeseen -ilman vammaa. Mutta nyt kajahti kamala huuto hänen kauhistuneitten -upseeriensa ryhmästä: marski oli verissään, ja kuoleman kalpeus kohosi -hiljalleen hänen yleville kasvoilleen. - -Joka taholta ojentuvien käsivarsien varassa hän kykeni vielä kerran -kääntämään katseensa linnoitusta kohti, eroittamaan päävarustuksen -harjalla valkoisen lipun; voittoa julistavan rummun pärrytys tunkeusi -heikkona hänen korviinsa, jotka jo alkoivat olla kuurot elämän äänille. - -Puristaen silloin käteensä kultaliljoilla kirjaillun sauvan hän laski -alas katseensa, joka ei enää jaksanut nousta taivaalle, ja hän valahti -pitkäkseen mutisten muutamia omituisia sanoja, jotka ihmettelevistä -sotureista tuntuivat joltakin loihtulauselmalta, -- sanoja, jotka -olivat aikoinaan merkinneet maan päällä peräti paljon ja jotka -ainoastaan kuoleva itse nyt oivalsi: - -"Atos, Portos, näkemiin. -- Aramis, hyvästi iäksi!" - -Niistä neljästä urhosta, joiden historian me olemme kertoneet, oli nyt -jäljellä vain yksi: Jumala oli perinyt takaisin kolmen sielut. - - - - -Viitteet: - - -[1] Muinainen voimailija. _Suom_. - -[2] Sataa koko yön, mutta aamulla jatkuvat julkiset leikit (lat.). - -[3] Herra, minä en ansaitse sitä. _Suom_. - -[4] Kts. "Myladyn poika" I 4. _Suom_. - -[5] Molièren _Saiturin_ päähenkilö. _Suom_. - -[6] Teidän kodistanne. _Suom_. - -[7] Hävetköön, ken siitä pahaa ajattelee. _Suom_. - -[8] Taistelutantereella ahdistellun kuningas Rikhard III:n huudahdus -Shakespearen samannimisessä draamassa. _Suom_. - -[9] Condé. _Suom_. - -[10] Monien rinnalla vertaansa vailla. _Suom_. - -[11] Pyhän Hengen ritarikunnan arvomerkki. _Suom._ - -[12] Äärimmäiseen vanhuuteen asti nuorekkaana säilynyt ranskalainen -aatelisnainen (1620-1705). _Suom_. - -[13] Ranskan kruununprinssin vanha arvonimi. - -[14] Vielä viime aikoihin Ranskassa noudatettu habsburgilainen -julkisuuden vaatimus vallanperimyspetoksen välttämiseksi. _Suom_. - -[15] Tämä keittiötaidon suurmies surmasi itsensä epätoivoissaan siitä, -että kalaruoka myöhästyi. _Suom_. - -[16] Ja satu osoittaa? - -[17] Harvinainen lintu näillä mailla. _Suom_. - -[18] Useissa maissa sanotaan aisankannattajalla olevan sarvet. _Suom_. - -[19] Kirjailijanakin tunnettu savenvalaja ja kiillemestari Bernard -Palissy, ranskalaisen keramiikan luoja, kuuluisa kauneista, -taiteellisesti kirjailluista savimaljakoistaan. _Suom_. - -[20] Roomalainen sotapäällikkö, joka kunniakäsityksensä velvoittamana -palasi kartagolaisten vankeuteen surmattavaksi. - -[21] Maanpaossa kuollut roomalainen runoilija. _Suom_. - -[22] Voi onnetonta! - -[23] Itse Richelieun sepittämä murhenäytelmä. _Suom_. - -[24] Näyttelijä ja kirjailija Jean Baptiste Molière, alkuperäiseltä -sukunimeltään Poquelin, klassillisen huvinäytelmän suurin mestari, -s. 1620, kuoli verensyöksyyn "_Luulosairas_"-näytelmänsä pääosaa -esittäessään v. 1673. _Suom._ - -[25] Suomeksi kyyhkyslakka. - -[26] Sellainen tapaus myrkytti Molièren elämän. _Suom_. - -[27] Katolinen pöytärukous. _Suom_. - -[28] Kärsivällinen siksi, että on ikuinen. _Suom_. - -[29] Raha-asiain yli-intendentti Filip Kauniin aikana. Hänet -hirtettiin Monfauconin mäellä v. 1315 väärän oikeudenkäytön -seurauksena. _Suom_. - -[30] Vergiliuksen laulama kartagolainen kuningatar, joka Aeneaan -jättämänä valitsi kuoleman. _Suom_. - -[31] Pukeutumisen täydentämistilaisuuteen. _Suom_. - -[32] Lieue vastaa puolta penikulmaa. _Suom_. - -[33] Jo "Myladyn pojasta" tunnemme, että Beaufortin herttualla -käsitteet usein sekosivat lipsahduttelemaan kieltä. Uhkea nimi -"Vauguinaud" näkyy hänen muistissaan muodostuneen siitä, että _vaurien_ -ja _ginaud_ ranskankielessä merkitsevät kumpikin poropeukaloa. _Suom_. - -[34] Muinaiskreikkalainen kirjailija, jonka tuotannosta on säilyi -paimen- ja lemmenromaani "Dafnis ja Khloe." _Suom_. - -[35] Ranskankielellä notko = vallon. _Suom_. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK BRAGELONNEN VARAKREIVI ELI -MUSKETTISOTURIEN VIIMEISET UROTYÖT II (2)*** - - -******* This file should be named 53872-8.txt or 53872-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/3/8/7/53872 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/53872-8.zip b/old/53872-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 357f552..0000000 --- a/old/53872-8.zip +++ /dev/null |