diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53484-8.txt | 5491 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53484-8.zip | bin | 106941 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 5491 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..061875c --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #53484 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53484) diff --git a/old/53484-8.txt b/old/53484-8.txt deleted file mode 100644 index 1a6f33d..0000000 --- a/old/53484-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5491 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Satuja ja tarinoita 1, by H. C. Andersen - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Satuja ja tarinoita 1 - -Author: H. C. Andersen - -Translator: Maila Talvio - -Release Date: November 9, 2016 [EBook #53484] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SATUJA JA TARINOITA 1 *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - -SATUJA JA TARINOITA I - -Kirj. - -H. C. Andersen - - -Suom. Maila Talvio - - - - - -WSOY, Porvoo, 1914. - - - - -SISÄLLYS. - - 1. Tulukset. - 2. Iso Niilo ja Pikku Niilo. - 3. Todellinen prinsessa. - 4. Pikku Iidan kukkaset. - 5. Peukalo-Liisa. - 6. Paha poika. - 7. Matkatoveri. - 8. Pieni merenneito. - 9. Keisarin uudet vaatteet. - 10. Onnettaren kalossit. - 11. Satakauno. - 12. Vakaa tinasotamies. - - - - -TULUKSET. - - -Maantietä tulla marssi sotamies: yks, kaks! yks, kaks! Hänellä oli -reppu selässä ja sapeli vyöllä, sillä hän oli ollut sodassa ja palasi -nyt kotiin. Maantiellä hän äkkiä tapasi vanhan noita-akan. Olipa se -ilkeän näköinen! Sen alahuuli ulottui rinnalle asti ja se virkkoi: -"hyvää iltaa, sotamies! Onpa sinulla komea sapeli ja suuri reppu. -Sinäpä olet aika sotamies! Nyt sinä voit saada niin paljon rahaa kuin -ikinä tahdot!" - -"Kiitoksia vain, vanha noita-akka!" vastasi sotamies. - -"Näetkös tuon suuren puun?" puheli akka ja osoitti puuta, joka kasvoi -siinä likellä. "Se on sisältä ontto! Nouseppas nyt latvaan, niin näet -aukon. Kun pujahdat siitä sisään, pääset syvälle puuhun. Minä sidon -nuoran vyöllesi ja vedän sinut ylös, kun vain huudat!" - -"Mitä minä siellä puussa teen?" kysyi sotamies. - -"Menet noutamaan rahoja!" vastasi noita. "Katso, kun sinä pääset -puun pohjalle, avautuu eteesi pitkä käytävä. Siellä on hyvin -valoisaa, sillä siellä palaa satoja lamppuja. Näet kolme ovea, avaa -ne, avaimet ovat ovessa. Kun tulet ensimäiseen huoneeseen, näet -keskellä lattiaa suuren kirstun ja sen päällä istumassa koiran. Sillä -koiralla on kahvikupin kokoiset silmät, mutta älä sitä pelästy. -Minä annan matkaasi siniruutuisen esiliinani. Levitä se lattialle, -mene sitten vain rohkeasti koiran kimppuun ja nosta se esiliinalle, -avaa kirstu ja ota niin monta killinkiä kuin tahdot. Kirstussa on -paljasta kuparirahaa. Mutta jos sinä mieluummin tahdot hopeaa, -voit mennä seuraavaan huoneeseen; siellä istuu koira, jonka silmät -ovat kuin myllynkivet, mutta älä sitä säikähdä, nosta vain elukka -esiliinalleni ja ota rahaa! Mutta jos sinä nyt tahtoisitkin kultaa, -voit sitäkin saada miten paljon hyvänsä, jos menet kolmanteen -huoneeseen. Sen huoneen rahakirstua vartioi koira, jonka silmät ovat -kuin kellotapulit. Se se vasta on koira! Mutta älä sitäkään säikähdä! -nosta se vain esiliinalleni istumaan, ei se tee sinulle pahaa. Ja ota -sitten kirstusta kultaa niin paljon kuin haluttaa!" - -"Ei kuulu hullummalta!" sanoi sotamies. "Mutta mitä minun sitten -pitää antaa vastalahjaksi sinulle, vanha noita? Sillä kyllä kai sinä -minulta jotakin tahdot!" - -"Ei", sanoi noita, "en minä tahdo sinulta penninkään vertaa! ainoa -mitä pyydän on, että tuot minulle vanhat tulukset, jotka mummoni -unohti puuhun, kun hän viimein siellä kävi!" - -"No! sido sitten nuora vyölleni!" sanoi sotamies. - -"Kas noin!" virkkoi noita, "ja tässä on sinikirjava esiliinani". - -Sotamies kapusi nyt puuhun, pudottautui aukkoon ja joutui siihen -suureen käytävään, jossa paloi satoja lamppuja. - -Hän avasi ensimäisen oven. Hui! siinä se oli vastassa koira, jonka -silmät olivat suuret kuin kahvikupit. Se istui tuijottamassa suoraan -tulijaan. - -"Oletpa sinä aika veitikka!" sanoi sotamies, nosti koiran noita-akan -esiliinalle ja mätti taskunsa täyteen kuparirahoja. Sitten hän -lukitsi kirstun, nosti koiran paikoilleen ja meni toiseen huoneeseen. -Hei vain! Siellä se istui koira, jonka silmät olivat kuin myllynkivet. - -"Älä sinä katsele minuun noin tiukasti!" sanoi sotamies, "voit -katsella silmäsi puhki!" ja sitten hän nosti koiran noita-akan -esiliinalle. Mutta kun hän näki kirstun täynnä hopearahaa, heitti hän -pois kaikki kuparirahat ja mätti taskunsa ja reppunsa täyteen hopeaa. -Sitten hän astui kolmanteen huoneeseen. Kauhistus! Sen koiran silmät -olivat todella kuin kellotapulit ja kieppuivat päässä kuin pyörät. - -"Hyvää iltaa!" sanoi sotamies ja teki kunniaa, sillä tällaista -koiraa ei hän vielä iässään ollut nähnyt. Vähän aikaa hän sitä -tarkasteli, mutta sitten hän tuumi: "jo minä sinut nyt tunnen", nosti -sen lattialle ja avasi kirstun. Hyvänen aika sentään kuinka siellä -oli paljon kultaa! jo hän sillä kullalla olisi voinut ostaa koko -Helsingin ja kaikki maailman sokeriporsaat, tinasotamiehet, piiskat -ja kiikkuhevoset. Olipa siinä rahaa! Sotamies tyhjensi taskuistaan -ja repustaan kaikki hopearahat ja pani kultaa sijaan. Taskut, repun, -lakin ja saappaat hän mätti niin täyteen, että töin tuskin pääsi -kävelemään. Kyllä hänellä nyt oli rahaa! Hän nosti koiran kirstun -kannelle, läiskäytti lukon kiinni ja huusi puun aukkoon: - -"Vedäppäs minut nyt ylös, vanha noita!" - -"Onko sinulla tulukset?" kysyi noita. - -"Tottakin!" sanoi sotamies, "ne minä ihan unohdin". Ja sitten hän -meni niitä noutamaan. Noita veti hänet ylös, ja pian hän seisoi -maantiellä, taskut, reppu ja lakki täynnä rahaa. - -"Mitä sinä teet näillä tuluksilla?" kysyi sotamies. - -"Se ei kuulu sinuun!" sanoi noita. "Olethan sinä saanut rahaa! Anna -nyt vain tulukset minulle!" -- - -"Kaikkia kanssa!" sanoi sotamies, "tunnusta paikalla mitä sinä teet -tuluksilla, taikka minä vedän sapelin tupestani ja panen pääsi -poikki!" - -"En sano", intti noita. - -Silloin veti sotamies häneltä pään poikki. Tuossa hän nyt -makasi hengettömänä. Mutta sotamies köytti kaikki rahansa hänen -esiliinaansa, nosti mytyn selkäänsä, pisti tulukset taskuunsa ja -lähti tallustelemaan kaupunkiin. - -Kaunis kaupunki se olikin. Kauneimpaan majataloon hän asettui asumaan -ja kaikkein parhaimmat huoneet ja herkut hän tilasi. Olihan hän nyt -rikas, hänellä kun oli niin paljon rahaa. - -Palvelija, jonka piti harjata hänen saappaansa, kyllä ihmetteli, -että niin rikkaalla herralla oli niin hullunkuriset vanhat saappaat. -Mutta eihän hän vielä ollut ehtinyt uusia hankkia. Seuraavana päivänä -hän sai sekä saappaat että kauniit vaatteet! Hän oli nyt ylhäinen -herra, ja kaupunkilaiset kertoivat hänelle kaupunkinsa komeudesta ja -kuninkaastaan ja hänen ihanasta tyttärestään, prinsessasta. - -"Kuinka hänet saisi nähdä?" kysyi sotamies. - -"Ei häntä saa nähdä ensinkään!" sanoivat kaikki, "hän asuu suuressa -kuparilinnassa monien muurien ja tornien takana! Hänen luoksensa ei -pääse kukaan muu kuin kuningas, sillä hänestä on ennustettu, että hän -joutuu naimisiin halvan sotamiehen kanssa, ja sitä ei kuningas voi -sietää." - -"Kyllä minä vain tahtoisin hänet nähdä!" ajatteli sotamies, mutta -turhahan se toivo oli. - -Iloista elämää hän vietti, kävi teatterissa, ajoi kuninkaan puistoon -ja jakoi köyhille paljon rahaa. Se oli kauniisti tehty! tiesihän hän -omasta kokemuksesta kuinka ilkeää on olla ilman rahaa! -- Hän oli nyt -rikas mies, kävi kauneissa vaatteissa ja sai paljon ystäviä, jotka -kaikki vakuuttivat, että hän on mainio mies ja oikein hieno herra. -Olihan se sotamiehestä hauskaa kuulla! Mutta kun hän joka päivä pani -rahaa menemään eikä koskaan saanut rahaa takaisin, niin ei hänellä -lopulta ollut jälellä kuin kaksi killinkiä. Jo täytyi hänen muuttaa -pois niistä kauneista huoneista, joissa oli asunut, ja asettua -pikkuruikkuiseen kamariin katon rajassa, itse harjata saappaansa ja -paikata niitä parsinneulalla. Eikä kukaan hänen ystävistään tullut -häntä tervehtimään, kun olisi täytynyt kiivetä niin korkealle. - -Sattuipa tulemaan oikein pimeä ilta, eikä hänellä ollut varaa edes -kynttilää ostaa, mutta äkkiä hän muisti jossakin nähneensä pienen -kynttilänpätkän. Tottakin! tuluksissa, jotka hän oli noutanut ontosta -puusta, silloin kun noita oli häntä auttanut. Hän sai käsiinsä -tulukset ja kynttilänpätkän, mutta samassa hetkessä, jolloin hän -iski tulta ja kipinät lensivät kivestä, meni ovi auki, ja se koira, -jonka silmät olivat kahvikupin kokoiset ja jonka hän oli nähnyt puun -sisässä, seisoi hänen edessään ja kysyi: "Mitä minun herrani käskee?" - -"Mitä kummaa!" sanoi sotamies. "Ovatpa ne lystikkäät tulukset. Saanko -minä sitten tosiaan mitä vain tahdon? Hankippa minulle vähän rahaa", -puhui hän koiralle. Ja paikalla hävisi koira tipo tiehensä, mutta -palasi samassa kantaen suussaan suurta rahapussia. - -Jo ymmärsi sotamies mitkä erinomaiset tulukset hän oli saanut. Kun -yhden kerran iski, tuli koira, joka oli istunut kuparikirstun päällä, -kun iski kaksi kertaa, tuli koira, joka vartioi hopearahoja, ja -kun kolme kertaa iski, tuli koira, jonka hallussa oli kulta. -- Jo -muutti sotamies taas kauneisiin huoneisiin ja sai hyvät vaatteet. Ja -paikalla tunsivat ystävät hänet ja pitivät hänestä taas niin kovin -paljon. -- - -Kerran hän tuli ajatelleeksi: "on se sentään hullunkurista, ettei -sitä prinsessaa nyt saa nähdä. Kaikki kehuvat hänen kauneuttaan! -mutta mitä koko kauneudesta, kun hänen alituisesti täytyy istua -suuressa kuparilinnassa kaikkien niiden tornien takana. -- Enkö minä -nyt millään saisi häntä nähdä? -- -- Missä tulukseni ovatkaan?" ja -samassa hän iski tulta. Heti paikalla tuli koira, jonka silmät olivat -kahvikupin kokoiset. - -"Tosin nyt on keskiyö", sanoi sotamies, "mutta minä tahtoisin -niin kovin mielelläni nähdä prinsessan, vain pikkuruikkuisen -silmänräpäyksen!" - -Koira katosi paikalla, ja ennenkuin sotamies desikään, oli se jo -palannut ja tuonut mukanaan prinsessan. Prinsessa istui nukkuen -koiran selässä. Ihanainen hän oli, jokainen saattoi nähdä, että hän -oli todellinen prinsessa; sotamies ei voinut pidättyä, hänen täytyi -suudella häntä, sillä hän oli todellinen sotamies. - -Sitten koira taas lennätti pois prinsessan, mutta aamulla, kun -kuningas ja kuningatar joivat teetä, kertoi prinsessa yöllä nähneensä -niin kummallista unta jostakin koirasta ja sotamiehestä. Hän oli -ratsastanut koiran selässä, ja sotamies oli suudellut häntä. - -"Se on todella korea juttu!" sanoi kuningatar. - -Muuan vanha hovinainen pantiin seuraavaksi yöksi valvomaan prinsessan -vuoteen ääreen. Pitihän siitä saada selvä, oliko se nyt unta vai mitä -se oikein oli. - -Sotamies rupesi taas niin ikävöimään sitä ihanaa prinsessaa, ja -yöllä meni koira häntä noutamaan. Se juoksi minkä pääsi, mutta vanha -hovinainen veti jalkaansa korkeavartiset saappaat ja juoksi perässä. -Hän näki heidän häviävän suureen taloon ja ajatteli: "nyt minä tiedän -paikan". Sitten hän veti liidunpalasella ristin porttiin ja läksi -kotiin nukkumaan. Pian toi koira prinsessan takaisin. Mutta kun se -näki, että sen talon portille, missä sotamies asui, oli piirretty -risti, otti se liidunpalasen ja veti ristin joka porttiin koko -kaupungissa. Tämä temppu olikin aika sukkela, sillä eihän hovinainen -enää voinut löytää oikeaa porttia, kun kaikilla porteilla oli risti. - -Varhain aamulla tulivat kuningas, kuningatar, vanha hovinainen ja -kaikki upseerit katsomaan missä prinsessa oli käynyt. - -"Tuolla!" virkkoi kuningas nähdessään portin, jolla oli risti. - -"Eipäs, vaan tuolla, ukkoseni!" sanoi kuningatar, joka näki toisen -ristillä varustetun portin. - -"Tuolla, tuolla!" sanoivat kaikki ja osoittivat eri portteja, joilla -oli risti. Mutta pian he kyllä huomasivat, ettei kannattanut etsiä. - -Kuningatar oli erinomaisen viisas nainen. Hän osasi muutakin kuin -nukkena ajella vaunuissa. Hän otti suuret, kultaiset saksensa, -leikkasi palasiksi suuren silkkikankaan ja ompeli soman, pienen -pussin; pussin hän täytti pienillä, hienoilla tattariryyneillä ja -köytti prinsessan selkään. Sitten puhkasi hän pussiin pienen läven, -jotta ryynit pääsivät tippumaan pitkin tietä, missä prinsessa vain -kulki. - -Yöllä koira taas tuli noutamaan prinsessaa ja kiidätti hänet -selässään sotamiehen luo, joka piti hänestä niin kovasti ja joka niin -sydämensä pohjasta olisi tahtonut olla prinssi, saadakseen hänet -vaimokseen. - -Koira ei laisinkaan huomannut, että ryynejä tippui pitkin tietä -linnasta aina siihen ikkunaan asti, josta hän kiidätti prinsessan -sotamiehen huoneeseen. Aamulla kuningas ja kuningatar kyllä näkivät -missä heidän tyttärensä oli ollut. Ja he ottivat sotamiehen kiinni ja -sulkivat hänet tyrmään. - -Siellä hän sitten istui. Hui kuinka siellä olikin pimeää ja ikävää. -Ja lisäksi hänelle sanottiin: "huomenna sinut hirtetään!" Ei -sitä uutista mielellään kuullut. Ja tuluksensa hän oli unohtanut -kotiin asuntoonsa. Aamulla hän pienen ikkunansa rautaristikon läpi -näki ihmisten rientävän kaupungin ulkopuolelle katsomaan kuinka -hänet hirtetään. Hän kuuli rumpujen pärinän ja näki sotamiesten -marssivan. Kaikki ihmiset olivat liikkeellä. Muitten muassa näki -hän suutarinsällin, nahkaesiliina vyöllä ja tohvelit jalassa. Pojan -nelistäessä eteenpäin lensi toinen tohveli muuria vastaan, jonka -takana sotamies istui tirkistämässä rautaristikon läpi. - -"Hoi, suutarinsälli! Älä pidä niin kiirettä", virkkoi sotamies, -"ei siitä toimituksesta mitään tule ennenkuin minä tästä lähden -liikkeelle; mutta etkö sinä tahtoisi juosta entiseen asuntooni -noutamaan tuluksiani. Saat neljä killinkiä, mutta pidäkin kiirettä!" -Suutarinsällin teki mieli neljää killinkiä ja hän juosta lippasi -hakemassa tulukset, antoi ne sotamiehelle, ja -- kuulkaas nyt kuinka -kävikään! -- Kaupungin ulkopuolelle oli pystytetty suuri hirsipuu, -ja sotamiehiä ja satoja tuhansia ihmisiä seisoi ympärillä. Kuningas -ja kuningatar olivat istumassa kauniilla valtaistuimella vastapäätä -tuomaria ja koko raatia. - -Sotamies seisoi jo tikapuilla, mutta kun nuora piti pantaman hänen -kaulaansa, huomautti hän, että aina oli tapana antaa rikollisen -lausua joku toivomus. Hänen teki niin kovasti mieli polttaa -piipullinen tupakkaa, viimeinen piipullinen tässä maailmassa. - -Eihän kuningas nyt tahtonut kieltää näin pientä pyyntöä, ja niin veti -sotamies esiin tuluksensa ja iski tulta, yks, kaks, kolme! siinä -seisoivat kaikki koirat, se, jonka silmät olivat kahvikupin kokoiset, -se, jonka silmät olivat kuin myllynkivet, ja se, jonka silmät olivat -kuin kellotapulit. - -"Auttakaa minua nyt, etteivät hirtä minua!" sanoi sotamies, ja -samassa karkasivat koirat tuomarien ja raadin kimppuun, kävivät -kiinni toisen jalkoihin, toisen nenään ja viskasivat heidät monen -sylen korkeuteen niin että he pudotessaan menivät vallan mäsäksi. - -"En minä tahdo!" sanoi kuningas, mutta suurin koira otti sekä hänet -että kuningattaren ja viskasi heidät samaa tietä kuin kaikki muutkin; -silloin säikähtyivät sotamiehet, ja koko kansa huusi: "sotamies -kulta, rupea sinä kuninkaaksemme ja ota kaunis prinsessa vaimoksesi!" - -Sitten panivat he sotamiehen kuninkaan vaunuihin, ja kaikki kolme -koiraa juoksi edellä huutaen: "eläköön!" ja pikkupojat vihelsivät -ja sotamiehet tekivät kunniaa. Prinsessa pääsi ulos kuparilinnasta -ja tuli kuningattareksi, ja siitä hän kyllä oli mielissään! Häitä -juotiin kahdeksan päivää, ja koiratkin istuivat pöydässä ja -mulkoilivat silmillään. - - - - -ISO-NIILO JA PIKKU-NIILO. - - -Samassa kylässä asui kaksi Niilo-nimistä miestä, mutta toisella -oli neljä hevosta ja toisella vain yksi ainoa. Jotta nyt ihmiset -voisivat erottaa nämä miehet toisistaan, sanoivat he sitä, jolla -oli neljä hevosta, Isoksi-Niiloksi ja sitä, jolla oli yksi hevonen, -Pikku-Niiloksi. Kuulkaamme nyt kuinka näiden molempien kävi, sillä -tämä on tosi tapaus! - -Kaiken viikkoa täytyi Pikku-Niilon kyntää Isolle-Niilolle ja lainata -hänelle ainoaa hevostaan; Iso-Niilo kyllä sitten pani kaikki neljä -hevostaan auttamaan Pikku-Niiloa, mutta vain kerran viikossa, -nimittäin sunnuntaina. Pois tieltä! kuinka Pikku-Niilo paukutti -piiskaansa viidelle hevoselle, olivathan ne sinä yhtenä päivänä -miltei hänen omansa. Aurinko paistoi niin kauniisti, kirkonkellot -kutsuivat jumalanpalvelukseen, pyhävaatteissaan, virsikirja -kainalossa kulkivat ihmiset kuulemaan papin saarnaa ja he katsahtivat -Pikku-Niiloon, joka kynti viidellä hevosella, ja Pikku-Niilo oli niin -tyytyväinen, että vain läiskäytti piiskaansa ja huusi: "hei vain, -kaikki hevoseni!" - -"Et sinä niin saa sanoa", virkkoi Iso-Niilo, "yksi ainoa hevonenhan -on sinun!" - -Mutta kun joku kirkkoväestä taas meni sivutse, unohti Pikku-Niilo, -ettei hän saisi sanoa sillä lailla, ja huusi: "hei, kaikki hevoseni!" - -"Niin, kyllä minä nyt pyydän, että lakkaat!" sanoi Iso-Niilo, "sillä -jos sinä vielä kerran noin sanot, isken minä hevostasi kalloon, niin -että se kuolee siihen paikkaan, ja silloin se on mennyttä kalua!" - -"En minä totisesti enää sano niin!" vakuutti Pikku-Niilo, mutta kun -ihmisiä taas kulki ohitse ja he nyökyttivät hänelle hyvää päivää, -kävi hän tavattoman hyvälle päälle ja hänestä tuntui niin uljaalta -kyntää maitaan näin viidellä hevosella; ja hän läiskäytti piiskaa ja -huusi: "hei vain, viisi hevostani!" - -"Kyllä minä sinun hevosesi heijaan!" sanoi Iso-Niilo, otti nuijan ja -iski Pikku-Niilon ainoaa hevosta otsaan, niin että se kaatui nurin ja -kuoli siihen paikkaan. - -"Voi, voi, nyt ei minulla ole hevosta ensinkään!" sanoi Pikku-Niilo -ja rupesi itkemään. Hän nylki hevosen, otti nahan ja vei sen -ullakolle kuivamaan. Sitten hän pisti nahan säkkiin, otti säkin -selkäänsä ja läksi kaupunkiin myymään hevosnahkaansa. - -Kaupunkiin oli pitkä matka, ja tie vei suuren, pimeän metsän läpi. -Sattuipa vielä tulemaan hirveän paha ilma; hän käveli eksyksiin ja -ennenkuin hän löysi oikean tien, oli ilta ja mahdoton ehtiä kotiin -tai kaupunkiin ennen yötä. - -Aivan tien vieressä oli iso talonpoikaistalo, ikkunaluukut olivat -suljetut, mutta yläraosta pääsi tunkeutumaan tulta. "Tuolta minä kai -saan yösijan", ajatteli Pikku-Niilo ja meni koputtamaan oveen. - -Emäntä tuli avaamaan, mutta kuultuaan mitä asiaa oli, käski mennä -pois, sillä isäntä ei ollut kotona eikä hän silloin ruvennut ottamaan -vastaan vieraita. - -"Minun täytyy sitten maata ulkona", sanoi Pikku-Niilo, ja emäntä sulki -oven. - -Ihan talon vieressä oli suuri heinäsuova, ja sen ja rakennuksen -välille oli tehty pieni vaja, jota peitti tasainen olkikatto. - -"Tuolla minä voinkin maata!" sanoi Pikku-Niilo huomatessaan katoksen. -"Siellähän on mukava vuode, ei suinkaan haikara karkaa puremaan minua -kinttuihin." Katolla seisoi nimittäin elävä haikara. Sillä oli siellä -pesä. - -Pikku-Niilo kapusi katolle ja kääntelihe siellä, päästäkseen oikein -hyvään asentoon. Puuluukut ikkunoiden edessä eivät ylhäältä olleet -tiiviit, ja hän saattoi aivan hyvin nähdä tupaan. - -Suurella, katetulla pöydällä oli viiniä, paistia ja sellaista koreata -kalaa. Emäntä ja lukkari istuivat kahden pöydässä ja emäntä kaasi -lukkarille viiniä ja lukkari pisti poskeensa kalaa, sillä siitä -herkusta hän piti. - -"Kunpa minäkin saisin jotakin suuhuni!" sanoi Pikku-Niilo ja oikoi -päätään ikkunaa kohti. Hyvät ihmiset sentään mikä korea kaakkukin -siellä komeili! Olipa ne aika kemut! - -Samassa kuului kavioiden kapsetta maantieltä. Joku likeni taloa -ratsain. Emännän mies sieltä palasi kotiin. - -Perin hyvä mies hän oli, mutta hänessä oli sellainen omituinen tauti, -ettei hän koskaan sietänyt nähdä lukkareja; niin pian kuin lukkari -sattui hänen silmiinsä, hän kerrassaan raivostui. Juuri sentähden oli -lukkari tullut tervehtimään vaimoa silloin kun tiesi miehen olevan -poissa. Ja hyvä vaimo oli pannut pöytään parasta mitä hänellä oli. -Kun he nyt kuulivat miehen tulevan, pelästyivät he suuresti, ja -vaimo pyysi lukkaria kömpimään suureen kirstuun, joka seisoi tyhjänä -nurkassa. Lukkari suostui, sillä tiesihän hän, ettei mies raukka -voinut sietää lukkareja. Vaimo piilotti kiireesti viinit ja herkut -leivinuuniinsa, sillä jos mies olisi ne nähnyt, olisi hän paikalla -ruvennut kyselemään niiden tarkoitusta. - -"Voi kuitenkin!" huokasi Pikku-Niilo nähdessään ruokien katoavan. - -"Onko siellä joku?" kysyi isäntä ja rupesi katselemaan Pikku-Niilon -mutkiin. "Miksi sinä siellä makaat? Tule pois tupaan!" - -Nyt kertoi Pikku-Niilo kävelleensä eksyksiin ja pyysi yösijaa. - -"Kyllä sitä on!" sanoi isäntä, "mutta ensin meidän täytyy saada vähän -haukattavaa!" - -Emäntä otti heidät molemmat ystävällisesti vastaan, kattoi pitkän -pöydän ja pani heidän eteensä suuren vadillisen puuroa. Isännän oli -nälkä ja hän söi hyvällä ruokahalulla, mutta Pikku-Niilo, joka tiesi -sen korean paistin, kalan ja kakun olevan uunissa, ei saanut niitä -pois mielestään. - -Pöydän alle jalkojensa juureen hän oli laskenut säkkinsä, missä -hevosnahka oli, sillä tiedämmehän että hän oli lähtenyt matkalle -juuri myydäkseen nahan kaupungissa. Puuro ei tahtonut maistua -miltään, ja tuontuostakin hän polki säkkiä, jotta kuiva nahka narisi. - -"Oletko hiljaa!" sanoi Pikku-Niilo säkilleen, mutta polki sitä -samalla, jotta se narisi entistä kovemmin. - -"Mitä kummaa sinun pussissasi on?" kysyi isäntä. - -"Noita siellä on!" vastasi Pikku-Niilo, "se sanoo ettei meidän pidä -syödä puuroa, kun se on loihtinut uunin täyteen paistia, kalaa ja -pannukakkuja." - -"Mitä kummaa!" sanoi isäntä, avasi kiireesti uunin suun ja näki -paikalla kaikki herkut, jotka vaimo oli piilottanut, mutta jotka -hän luuli säkissä istuvan noidan loihtineen heitä varten. Vaimo -ei uskaltanut sanoa mitään, vaan pani paikalla ruuat pöytään, ja -miehet söivät sekä kalaa että paistia ja pannukakkuja. Pian rupesi -Pikku-Niilo polkemaan pussiaan, jotta nahka narisi. - -"Mitä se nyt sanoo?" kysyi isäntä. - -"Kertoo vain", selitti Pikku-Niilo, "loihtineensa meille kolme pulloa -viiniä. Ne ovat nekin uunissa!" - -Vaimon täytyi jo tuoda esiin piilottamansa viinipullotkin, ja isäntä -joi ja kävi hyvin iloiseksi. Hänen rupesi kovasti tekemään mieli -samallaista noitaa, jommoinen Pikku-Niilon pussissa oli. - -"Osaakos hän loihtia esiin pirunkin?" kysyi isäntä. "Minä olen nyt -niin hyvällä päällä, että voisin sitäkin katsoa silmiin!" - -"Osaa kyllä", vastasi Pikku-Niilo, "minun noitani voi mitä minä vain -tahdon. Mitäs arvelet? Kuuletkos!" kysyi hän ja potkaisi pussia, -jotta narahti. "Kai sinä kuulet että hän vastaa myöntävästi. Mutta -piru on niin ruman näköinen, ettei sitä kannata ruveta katselemaan." - -"Ei tämä poika pelkää. Mutta minkä näköinen se oikein mahtanee olla?" - -"Niin, kyllä se on kuin lukkari ilmi elävänä!" - -"Hyi olkoon!" sanoi isäntä, "onpa se sitten aika ruma! Katsokaas, -se on sellaista, etten minä saata kärsiä lukkareja! Mutta olkoon -menneeksi, kun minä tiedän että se on vain piru, niin kai se sentään -menee. Ei tämä mies pelkää! mutta älköön vain tulko liian likelle." - -"Jahka minä nyt kysyn noidaltani", sanoi Pikku-Niilo, polki pussia ja -kallisti korvansa pussiin päin. - -"Mitä sanoo?" - -"Sanoo vain, että teidän sopii mennä tuonne nurkkaan raottamaan -kirstua, niin saatte nähdä eikö piru istua kökötä siellä. Mutta -pitäkää lujasti kiinni kannesta, ettei se pääse ulos." - -"Tulkaa te auttamaan!" sanoi isäntä ja likeni kirstua, jonne emäntä -oli kätkenyt ilmielävän lukkarin. Siellä se raukka istui ja oli -kauhean peloissaan. - -Isäntä raotti kantta ja kurkisti kirstuun. "Hui!" huusi hän ja -pomppasi pois kirstulta. "Jo minä sen näin, ihan se oli kuin meidän -lukkari, kauhealta se näytti!" - -Jo piti pistää ryypyksi, ja juomista jatkui myöhään yöhön. - -"Tuo noita sinun täytyy myydä minulle", sanoi isäntä. "Saat pyytää -siitä miten paljon hyvänsä. Niin, annanpa paikalla vaikka koko -nelikollisen rahaa!" - -"En minä sellaiseen voi suostua", selitti Niilo. "Käsitäthän että -minulla on noidastani paljon hyötyä." - -"Mutta minä tahtoisin sen niin kovin mielelläni", selitti isäntä ja -pyysi pyytämistään. - -"No", sanoi Pikku-Niilo vihdoin viimein, "olkoon menneeksi, koska -sinä olit niin hyvä, että annoit minulle yösijan. Sinä saat noidan, -jos annat minulle nelikollisen rahaa, mutta muistakin, että annat sen -kukkurallaan." - -"Saat kun säätkin", sanoi isäntä, "mutta ota tuo kirstu mukaasi, -sillä minä en hetkeäkään tahdo pitää sitä kattoni alla, jos piru -vielä kököttää siellä." - -Pikku-Niilo antoi isännälle säkkinsä kuivine nahkoineen ja sai siitä -koko nelikollisen rahaa ihan kukkurapäin. Sitäpaitsi isäntä antoi -hänelle suuret käsirattaat, jotta hän saisi kuljettaa pois sekä rahat -että kirstun. - -"Hyvästi!" sanoi Pikku-Niilo ja läksi viemään rahojaan ja suurta -kirstua, missä lukkari yhä vielä istua kökötti. - -Metsän tuolla puolen oli suuri, syvä joki, jossa virta kävi niin -kovana, että töin tuskin saattoi uida vastavirtaan. Joen poikki vei -suuri, uusi silta; Pikku-Niilo seisahtui keskelle siltaa ja rupesi -puhumaan. Hän puhui tahallaan niin ääneen, että lukkari kuulisi -kirstuun: - -"Mitä hullua minä tällä kirstulla teen? Se pahus painaa niinkuin -siinä olisi kiviä! Johan minä vallan väsyn, kun sitä tässä raahustan. -Minäpä heitän sen jokeen; ajelehtikoon sitten meille kotiin tai minne -tahtoo." - -Hän kävi toisella kädellään kiinni kirstuun, ikäänkuin viskatakseen -sitä veteen. - -"Älä veikkonen!" huusi lukkari kirstusta. "Päästä minut ulos!" - -"Hyi!" sanoi Pikku-Niilo ja oli pelästyvinään. "Siellä se vielä -istuu! Kyllä minun nyt paikalla täytyy hukuttaa se jokeen!" - -"Voi älä, älä!" huusi lukkari, "minä annan sinulle nelikollisen -rahaa, jos sinä vain päästät minut pois!" - -"No, se on toinen asia!" sanoi Pikku-Niilo ja avasi kirstun. -Lukkari luikahti paikalla ulos, työnsi tyhjän kirstun veteen, -riensi kotiinsa ja antoi Pikku-Niilolle koko nelikollisen rahaa. -Toisen nelikollisenhan hän jo oli saanut isännältä, joten hänen -käsirattaansa nyt olivat ihan täynnä rahaa! - -"Siitä hevosesta minä vasta sain hyvän hinnan!" puheli hän kotiin -päästyään itsekseen ja kokosi kaikki rahat suureen kasaan keskelle -lattiaa. "Kyllä Isoa-Niiloa nyt harmittaa, kun hän saa tietää kuinka -se ainoa hevoseni on minua rikastuttanut. Mutta en minä sentään -viitsi hänelle suoraan kertoa tätä." - -Hän lähetti pojan lainaamaan Isolta-Niilolta nelikonmittaa. - -"Mitähän hän sillä tekee?" tuumi Iso-Niilo ja veti mitan pohjaan -tervaa, jotta siihen tarttuisi jotakin mitattavasta tavarasta. Ja -siihen tarttui kun tarttuikin, sillä kun mitta tuli kotiin, riippui -siinä kolme uuden uutukaista hopearahaa. - -"Mitä kummaa!" sanoi Iso-Niilo ja karkasi paikalla Pikku-Niilon -kimppuun: "mistä sinä olet saanut niin paljon rahaa?" - -"Hevosnahastani vain. Minä myin sen illalla!" - -"Olipa se hyvä hinta!" sanoi Iso-Niilo, riensi kotiin, otti kirveen -ja iski kaikkia neljää hevostaan kalloon. Sitten hän nylki ne ja -kuljetti nahat kaupunkiin. - -"Nahkoja kaupan, nahkoja kaupan! ostakaa pois nahkoja!" huuteli hän -pitkin katuja. - -Kaikki suutarit ja nahkurit riensivät kysymään mitä hän niistä tahtoi. - -"Nelikollisen rahaa kappaleelta!" vastasi Iso-Niilo. "Oletko hullu?" -kysyivät kaikki. "Luuletko että meillä on rahaa nelikoittain?" - -"Nahkoja, nahkoja! ostakaa pois nahkoja!" huusi hän huutamistaan, -ja määräsi kaikille, jotka kysyivät hintaa, nelikollisen rahaa -kappaleelta. - -"Hän tekee meistä pilkkaa", päättelivät kaikki, ja suutarit kävivät -kiinni hihnoihinsa ja nahkurit esiliinoihinsa ja kaikki he rupesivat -hutkimaan Isoa-Niiloa. - -"Vai nahkoja, vai nahkoja!" matkivat he. "Kyllä me nahkasi -kärvennämme! Mars matkaasi meidän kaupungistamme!" huusivat he. Jo -tuli kiire Isolle-Niilolle. Sellaista selkäsaunaa ei hän vielä ikinä -ollut saanut. - -"No niin!" sanoi hän kotiin tullessaan. "Kyllä Pikku-Niilo saa maksaa -tästä kepposesta. Minä lyön hänet kuoliaaksi!". - -Mutta sillaikaa oli Pikku-Niilolta muori sattunut kuolemaan. Häijy ja -ilkeä hän kyllä oli ollut, mutta Niilo tuli kuitenkin surulliseksi, -pani kuolleen lämpimään sänkyynsä ja koetti saada häntä virkoamaan. -Hän päätti antaa hänen nukkua sängyssään koko yön ja asettui itse -istumaan tuolille nurkkaan. Oli hän siellä istunut ennenkin. Keskellä -yötä avautui ovi, ja Iso-Niilo astui sisään kirves kädessä. Hän kyllä -tiesi missä Pikku-Niilon vuode sijaitsi. Hän suuntasi askeleensa -suoraan sitä kohti ja iski kuollutta mummoa otsaan, luullen häntä -Pikku-Niiloksi. - -"Kas niin!" virkkoi hän, "nyt et enää petä minua!" Ja hän läksi -sitten kotiin. - -"Onpa siinä häijy mies!" tuumi Pikku-Niilo. "Tahtoi lyödä minut -kuoliaaksi. Olipa hyvä, että mummo raukka jo oli kuollut, muuten hän -olisi hänet tappanut!" - -Niilo puetti sitten vanhan isoäitinsä pyhävaatteisiin, lainasi -naapurin hevosen, valjasti sen vankkurien eteen ja asetti vanhan -mummon peräistuimelle, jottei hän ajaessa putoaisi. Sitten he -läksivät ajaa jyryyttämään metsän läpi. Auringon noustessa tulivat -he suurelle majatalolle. Siinä pysäytti Pikku-Niilo hevosen ja läksi -saamaan jotakin suuhunsa. Majatalon isännällä oli paljon, paljon -rahaa ja hyvä mies hän myöskin oli, mutta tuittupäinen. Hänessä oli -oikein ruutia ja pippuria. - -"Hyvää huomenta!" sanoi hän Pikku-Niilolle. "Oletpa sinä tänään -aikaiseen liikkeellä. Ja pyhävaatteissa!" - -"Niin", vastasi Pikku-Niilo, "olen menossa kaupunkiin vanhan mummoni -kanssa. Eukko istuu tuolla rattailla, enkä minä saa häntä sisään. -Viekääpäs te hänelle lasillinen simaa, mutta puhukaa hyvin ääneen, -sillä hän on huonokuuloinen." - -"Vien kyllä!" vastasi majatalon isäntä ja kaasi suuren lasin täyteen -simaa. Sitten hän vei sen kuolleelle mummolle, joka oli asetettu -vankkureihin istumaan. - -"Poikanne lähetti teille lasin simaa!" virkkoi majatalon isäntä, -mutta kuollut ei vastannut sanaakaan, istui vain aivan hiljaa. - -"Ettekö kuule!" huusi majatalon isäntä minkä jaksoi, "poikanne -lähetti teille lasillisen simaa!" - -Hän toisti sanansa ja toisti ne vielä toisenkin kerran, mutta kun -ei akka liikahtanut paikaltaan, suuttui hän ja viskasi lasin hänen -silmilleen, jotta sima valui alas kasvoja ja koko akka meni nurin. -Hänet oli nimittäin vain asetettu istumaan millään lailla kiinni -sitomatta. - -"Hyvät ihmiset!" huusi Pikku-Niilo, karkasi ulos ja kävi kiinni -majatalon isännän rintapieliin. "Nyt sinä olet tappanut isoäitini! -Katso nyt, eikös olekin suuri reikä hänen otsassaan!" - -"Voi, voi sitä onnettomuutta!" huusi majatalon isäntä ja väänteli -käsiään. "Semmoista siitä tulee, kun minä olen niin tuittupäinen! -Pikku-Niilo kulta, minä annan sinulle kokonaisen nelikollisen rahaa -ja pidän sinun isoäidillesi niin komeat hautajaiset, etten omalle -isoäidilleni voisi parempia pitää. Mutta pidä sinä vain suusi kiinni, -muuten panevat minulta pään poikki, ja se olisi aika ilkeää!" - -Pikku-Niilo sai nelikollisen rahaa, ja majatalon isäntä piti hänen -isoäidillensä niin komeat hautajaiset, ettei hän omalle isoäidilleen -olisi voinut parempia pitää. - -Kun Pikku-Niilo taas oli päässyt kotiin kaikkine rahoineen, lähetti -hän pojan pyytämään Isolta-Niilolta lainaksi nelikonmittaa. - -"Mitä kummaa?" sanoi Iso-Niilo, "minähän löin hänet kuoliaaksi! Kyllä -minun nyt täytyy lähteä tutkimaan kuinka tämän asian laita on!" ja -niin hän itse läksi viemään nelikonmittaa Pikku-Niilolle. - -"Mistä kummasta sinä olet saanut kaikki nämä rahat?" kysyi hän, ja -hänen silmänsä menivät pystyyn, kun hän näki miten paljon rahaa oli -tullut lisää. - -"Mummoni sinä tapoit etkä minua!" selitti Pikku-Niilo. "Minä myin -hänet ja sain hänestä nelikollisen!" - -"Olipa siinä hintaa!" sanoi Iso-Niilo, riensi kotiin, otti kirveen -ja löi paikalla kuoliaaksi isoäitinsä. Sitten hän asetti hänet -vankkureihin, ajoi kaupunkiin, missä apteekkari asui, ja kysyi -häneltä halusiko hän ostaa kuolleen ihmisen. - -"Kuka se sitten on, ja mistä te olette sen saanut?" kysyi apteekkari. - -"Se on isoäitini!" selitti Iso-Niilo. "Minä olen lyönyt hänet -kuoliaaksi ja tahdon hänestä nelikollisen rahaa!" - -"Jumala varjelkoon!" sanoi apteekkari. "Jo te nyt laskette lorua! -Älkää toki sellaisia puhuko, sillä tehän saatatte päänne menettää!" -Ja sitten rupesi apteekkari selittämään hänelle kuinka kauhean -pahasti hän oli tehnyt ja kuinka häijy ihminen hän oli ja että hänen -pitäisi saada rangaistus. Silloin pelästyi Iso-Niilo niin, että hän -paikalla syöksyi ulos apteekista, hyppäsi suoraa päätä rattaille, -läiskäytti piiskaa ja ajoi kotiin. Mutta apteekkari ja kaikki muut -luulivat häntä hulluksi ja antoivat hänen sentähden mennä menojaan. - -"Kyllä minä nyt sinulle maksan!" sanoi Iso-Niilo päästyään -maantielle, "niin, niin, Pikku-Niilo, kyllä minä nyt sinulle maksan!" -Ja tultuaan kotiin otti hän suurimman säkin minkä saattoi löytää, -läksi Pikku-Niilon luo ja sanoi: "Nyt sinä taas olet narrannut minua! -Ensin minä tapoin kaikki hevoseni ja sitten vanhan isoäitini. Se on -kaikki sinun syysi. Mutta et sinä enää minua narraa!" ja sitten hän -hyökkäsi Pikku-Niilon niskaan, pisti hänet säkkiinsä, nosti säkin -selkäänsä ja huusi mennessään: "Nyt minä vien sinut veteen ja hukutan -sinut!" - -Joelle oli hyvän matkaa, ja Pikku-Niilo painoi selässä aika lailla. -Tie vei aivan kirkon ohi, urut soivat ja kansa veisasi kauniisti. -Iso-Niilo päästi taakkansa kirkon oven eteen ja tunsi, että tekisi -hyvää poiketa kuulemaan virttä ennenkuin jatkaa matkaa. Eihän -Pikku-Niilo voi päästä mihinkään, kaikki ihmisethän ovat kirkossa. Ja -Iso-Niilo meni kirkkoon. - -"Voi nyt kuitenkin! voi nyt kuitenkin!" voivotteli Pikku-Niilo -säkissä. Hän kääntelihe ja vääntelihe, mutta ei mitenkään saanut auki -sidettä. Samassa tulla kuhnusteli tietä myöten vanha paimenukko. -Hänen hiuksensa olivat lumivalkeat, hänen kädessään oli pitkä sauva -ja hän ajoi karjalaumaa. Härät ja lehmät sotkivat jalkoihinsa säkin, -jossa Pikku-Niilo istui, niin että se meni kumoon. - -"Voi nyt kuitenkin!" huokasi Pikku-Niilo, "minä olen niin nuori ja -minun täytyy jo lähteä taivaan valtakuntaan!" - -"Ja minä poloinen!" sanoi paimenukko, "olen niin vanha enkä vielä -pääse sinne!" - -"Päästä auki säkki!" huusi Pikku-Niilo, "ja tule tänne minun sijaani, -niin pääset paikalla taivaan valtakuntaan." - -"Kovin mielelläni!" sanoi paimen ja päästi auki säkin, josta -Pikku-Niilo paikalla pötkähti maantielle. - -"Pidätkö sinä nyt huolta karjasta?" sanoi vanhus painuessaan säkkiin. -Pikku-Niilo sitoi säkin suun kiinni ja läksi tiehensä lehmineen ja -härkineen. - -Hetkisen perästä astui Iso-Niilo kirkosta ja otti säkin selkäänsä. Se -tuntui aika keveältä, sillä vanha paimen ei painanut puoliakaan siitä -mitä Pikku-Niilo. "Kuinka hän on käynyt keveäksi!" tuumi Iso-Niilo. -"Varmaankin sentähden, että kuuntelin veisuuta." Sitten hän meni -joelle. Se oli suuri ja syvä, hän viskasi säkin paimenineen päivineen -veteen ja huusi, luullen Pikku-Niiloa hukuttavansa: "Kas niin, -nyt et enää minua puijaa!" Sitten hän kääntyi kotimatkalle, mutta -tienhaarassa tuli Pikku-Niilo karjoineen häntä vastaan. - -"Mitä kummaa!" sanoi Iso-Niilo, "minähän olen hukuttanut sinut!" - -"Olet kyllä!" sanoi Pikku-Niilo. "Eihän siitä vielä ole puolta -tuntiakaan, kun sinä heitit minut jokeen!" - -"Mutta mistä sinä olet saanut tuon kauniin karjan?" kysyi Iso-Niilo. - -"Se on veden karjaa", selitti Pikku-Niilo, "minä kerron sinulle koko -jutun juurta jaksain, ja kiitos vain siitä, että hukutit minut, sillä -onni on potkaissut minua, ja usko pois, että minä nyt olen rikas -mies! -- Kovasti minua pelotti siellä säkissä, kun tuuli vinkui -korvissani ja sinä sillalta heitit minut kylmään veteen. Painuin -paikalla pohjaan, mutta ei minuun yhtään sattunut, sillä siellä -pohjalla kasvaa niin hienoa, laheaa nurmea. Minä putosin siihen -nurmeen, ja säkin suu avautui paikalla, ja edessäni seisoi ihana -neito valkeissa vaatteissa, vihreä seppele kosteilla hiuksilla. -Neito tarttui käteeni ja sanoi: vihdoinkin, Pikku-Niilo! Tuosta saat -karjaa ensi aluksi. Penikulman päässä seisoo aika lauma, ja sen sinä -myöskin saat! -- Samassa minä huomasin, että veden väet käyttävät -jokea valtamaantienään. Pohjalla ajeltiin ja astuttiin edestakaisin, -mereltä sisämaahan, aina sinne saakka missä joki loppuu. Siellä -oli niin ihmeen herttaista, kukat olivat niin kauniit, nurmi niin -raikasta, ja uidessaan suhahtivat kalat korvien sivutse aivan -niinkuin täällä linnut. Kaunista siellä oli kansa, ja lihavaa karja, -joka haukkaili pientareilla ja pieleksissä." - -"Mutta minkätähden sinä niin pian palasit tänne meidän luoksemme?" -kysyi Iso-Niilo. "Sitä minä en olisi tehnyt sinun sijassasi, koska -siellä vedessä kerran oli niin kaunista!" - -"Katsoppas", sanoi Pikku-Niilo, "siinähän se sukkeluus juuri onkin! -Johan minä kerroin sinulle vedenneidon sanoneen, että penikulman -matkan päässä tiellä -- ja tiellä hän tietysti tarkoittaa jokea, -sillä muuta tietä ei ole -- seisoo kokonainen karjalauma minua -odottamassa. Mutta minäpä tiedänkin, että joki tekee mutkia ja että -niistä tulee aika kierto. Kuka hullu sitä rupeaa kulkemaan, kun tästä -pääsee maalle ja voi kulkea suoraan takaisin joelle. Sillä laillahan -minä oikaisen miltei puoli penikulmaa ja pääsen pikemmin vesikarjani -luo!" - -"Voi sinua onnen poikaa!" sanoi Iso-Niilo, "luuletko, että minäkin -saan vesikarjaa, jos tulen joen pohjalle?" - -"Se on varma se!" sanoi Pikku-Niilo, "mutta en minä jaksa säkissä -retuuttaa sinua joelle asti, sinä painat niin paljon. Kävele omin -jaloin sinne asti ja astu sitten säkkiin, niin minä mielelläni heitän -sinut veteen." - -"Paljon kiitoksia vain!" sanoi Iso-Niilo, "mutta jollen minä saakaan -sieltä joen pohjalta vesikarjaa, niin minä annan sinulle selkään aika -lailla!" - -"Älä nyt veikkonen kuitenkaan!" - -Sitten he läksivät joelle. Karjan oli jano ja kun se veden näki, -karkasi se aika kyytiä juomaan. - -"Onpa nyt kiire!" sanoi Pikku-Niilo. "Tekee kai mieli takaisin -pohjalle!" - -"Auta sinä minua ensin!" sanoi Iso-Niilo, "sillä muuten saat -selkääsi!" Sitten hän ryömi suureen säkkiin, joka oli ollut härän -selässä. "Pane kivi mukaan, pelkään, etten muuten painu pohjaan!" -kehotti Iso-Niilo. - -"Kyllä sinä painut", vastasi Pikku-Niilo, mutta pani varmuuden vuoksi -suuren kiven säkkiin, sitoi kiinni suun ja työnsi säkin menemään. -Loiskis! jo putosi Iso-Niilo jokeen ja meni paikalla pohjaan. - -"Pelkään pahasti, ettei hän löydä karjaa!" sanoi Pikku-Niilo ja läksi -ajamaan kotiin lehmiään. - - - - -TODELLINEN PRINSESA. - - -Oli kerran prinssi, joka tahtoi puolisokseen prinsessaa, mutta ei hän -olisi huolinut kuin _todellisesta_ prinsessasta. Ja hän kiersi maat -ja mantereet ja etsi etsimistään, mutta aina tuli esteitä vastaan. -Prinsessoja oli yllin kyllin, mutta ei hän koskaan saanut selville -olivatko he _todellisia_ prinsessoja. Aina tahtoi olla jotakin, joka -ei ollut aivan paikoillaan. Hän palasi kotiin murheellisena, sillä -hän olisi niin mielellään tahtonut todellisen prinsessan. - -Eräänä iltana oli hirveä rajuilma. Ukkonen jyrisi ja salamat -sinkoilivat, satoi kuin kaatamalla. Kerrassaan kamalaa oli. Äkkiä -koputettiin kaupungin porttiin, ja vanha kuningas meni avaamaan. -- -Portin takana seisoi prinsessa. Mutta herranen aika sentään kuinka -sade ja rajuilma olivat häntä runnelleet! Virtana valui vesi hänen -vaatteistaan ja hiuksistaan, vettä meni sisään kengän kärjistä ja -tirsui ulos kantapäistä. Ja prinsessa sanoi olevansa todellinen -prinsessa. - -"Pian se nähdään!" ajatteli vanha kuningatar. Hän ei kuitenkaan -puhunut mitään, vaan meni makuuhuoneeseen, mätti sängystä kaikki -makuuvaatteet ja pani pohjalle herneen. Sitten hän otti kaksikymmentä -aluspatjaa, latoi ne herneen päälle ja pani vielä aluspatjojen päälle -kaksikymmentä untuvapatjaa. Tässä vuoteessa tuli prinsessan nukkua -yönsä. - -Aamulla häneltä kysyttiin kuinka hän oli nukkunut. - -"Voi, voi, niin kauhean huonosti!" sanoi prinsessa. "Tuskin olen koko -yönä ummistanut silmiäni. Jumala ties mitä sängyssä olikaan! Jotakin -kovaa allani oli, sen vain tiedän. Koko ruumiini on sinelmiä täynnä. -Tämä on aivan kauheaa!" - -Johan sen toki ymmärsi, että hän oli todellinen prinsessa, koska -hän kahdenkymmenen aluspatjan ja kahdenkymmenen untuvapatjan alta -oli huomannut herneen. Niin herkkäihoinen saattoi olla ainoastaan -todellinen prinsessa. - -Prinssi otti hänet nyt vaimokseen, sillä tiesihän hän saavansa -todellisen prinsessan. Mutta herne vietiin museoon, ja siellä se on -tänäkin päivänä, jollei joku ole vienyt sitä. - -Sen pituinen se! - - - - -PIKKU IIDAN KUKKASET. - - -"Kukka raukkani ovat aivan kuolleet!" valitti pikku Iida. "Illalla -ne olivat niin kauniit, ja nyt riippuvat kaikki lehdet lakastuneina! -Miksi ne ovat kuihtuneet?" kysyi hän ylioppilaalta, joka istui -sohvassa. Iida piti ylioppilaasta, sillä hän osasi kauniita satuja ja -leikkeli kaikellaisia hauskoja kuvia, kuten sydämiä, joissa pienet -naiset tanssivat, kukkasia ja suuria linnoja, joitten ovia saattoi -avata. Ylioppilas oli kovin hauska mies. - -"Miksi kukkaset tänään näyttävät niin huonoilta?" kysyi Iida -toistamiseen ja näytti ylioppilaalle kukkavihkoa, joka todella oli -aivan kuihtunut. - -"Niin, koetappas nyt arvata mikä niitä vaivaa?" sanoi ylioppilas. -"Kukkaset ovat yöllä olleet tanssiaisissa ja sentähden eivät ne nyt -jaksa pitää päitään pystyssä!" - -"Mutta eiväthän kukkaset osaa tanssia!" sanoi pikku Iida. - -"Osaavat kyllä", sanoi ylioppilas, "kun vain tulee pimeä ja me muut -nukumme, niin ne rupeavat iloisesti hyppelemään. Ne pitävät miltei -joka yö tanssiaisia!" - -"Eivätkö lapset pääse niihin tanssiaisiin?" - -"Pääsevät kyllä", sanoi ylioppilas, "pikkuruikkuiset hanhenruohot ja -kielot kyllä pääsevät!" - -"Missä kauneimmat kukat tanssivat?" kysyi pikku Iida. - -"Etkö ole käynyt ulkopuolella kaupunkia sillä suurella linnalla, -missä kuningas kesäisin asuu ja missä on niin kaunis puutarha -ja paljon, paljon kukkia? Olethan nähnyt joutsenet, jotka uivat -luoksesi, kun sirottelet niille leivänmurusia. Siellä pidetään -tanssiaisia, se on varma se!" - -"Olin minä eilen siellä puutarhassa äidin kanssa", sanoi Iida, "mutta -puut olivat aivan paljaina eikä näkynyt yhtään kukkia. Missä ne ovat? -Kesällä niitä oli niin paljon!" - -"Ne ovat sisällä linnassa!" sanoi ylioppilas. "Katsoppas, heti kun -kuningas ja hänen hovilaisensa muuttavat tänne kaupunkiin, rientävät -kukkaset puutarhasta linnaan pitämään lystiä. Näkisitpäs vain! - -"Kaksi kauneinta ruusua nousee valtaistuimelle kuninkaaksi ja -kuningattareksi. - -"Kaikki punaiset esikot asettuvat sivuille ja kumartelevat siinä. -He ovat kamariherroja. Paikalle saapuu mitä ihanimpia kukkasia, ja -suuret tanssit alkavat; siniset orvokit ovat olevinaan merikadetteja, -he tanssittavat hyasintteja ja krokuksia ja sanovat heitä neideiksi. -Tulpanit ja suuret, keltaiset liljat ovat vanhoja rouvia, jotka -valvovat, että tanssitaan somasti ja sopivaisesti!" - -"Mutta", kysyi pikku Iida, "eikö kukaan tee kukkasille pahaa, kun he -tanssivat kuninkaan linnassa?" - -"Kukaan ei oikeastaan tiedä että he tanssivat kuninkaan linnassa!" -vastasi ylioppilas. "Joskus yöllä tulee kyllä vanha linnanhallia, -jonka on määrä vartioida linnaa. Hän kantaa suurta avainkimppua, -ja heti kun kukkaset kuulevat avainten helisevän, vaikenevat he, -hiipivät piiloon pitkien uutimien taa ja vain kurkistavat esiin -sieltä. 'Kyllä minun nenääni tuntuu, että täällä on kukkasia!' sanoo -vanha linnanhaltia, mutta ei näe mitään." - -"Kuinka hauskaa!" sanoi pikku Iida ja taputti käsiään. "Mutta enkö -_minäkään_ näkisi kukkasia?" - -"Näkisit kyllä", sanoi ylioppilas. "Kun sinä nyt taas tulet linnalle, -niin kurkista vain sisään ikkunasta. Kyllä sinä ne näet. Minä -kurkistin tänään. Sohvalla loikoili pitkä, keltainen narsissi, joka -kuvitteli olevansa hovineiti!" - -"Voivatko kasvitieteellisen puutarhan kukat päästä sinne? Voivatko ne -kulkea sen pitkän matkan?" - -"Se on varma se!" sanoi ylioppilas, "sillä ne voivat lentääkin, -jos tahtovat. Olethan sinä nähnyt perhosia, punaisia, keltaisia ja -valkeita perhosia. Ne ovat ihan kukkasten näköisiä ja kukkasia ne -ovat olleetkin, sillä ne ovat varrestaan ponnahtaneet korkealle -ilmaan, räpytelleet lehtiään niinkuin mitäkin siipiä ja lähteneet -lentoon. Ja koska ne ovat käyttäytyneet hyvin, ei niiden ole -tarvinnut palata kotiin istumaan kiinni varteensa, vaan ne ovat -saaneet luvan lähteä lentämään päivälläkin, ja vihdoin ovat lehdet -muuttuneet oikeiksi siiviksi. Senhän sinä itsekin olen nähnyt. - -"Ehkäpä kasvitieteellisen puutarhan kukat eivät koskaan ole olleetkaan -kuninkaan linnassa. Ehkeivät ne laisinkaan tiedä kuinka hauskaa -siellä on öisin. Mutta minäpä keksin keinon. Kyllä hämmästyy -naapurinne kasvitieteen professori, joka asuu tässä vieressä, -tiedäthän? - -"Kun sinä nyt tulet hänen puutarhaansa, pitää sinun kertoa jollekin -kukkaselle, että linnassa on suuret tanssiaiset. Se kukka kertoo -uutisen toisille kukkasille, ja sitten ne kaikki lähtevät lentoon. -Kun professori tulee puutarhaan, ei hän tapaa siellä ainoaakaan -kukkaa. Silloin professori miettimään minne ne ovatkaan joutuneet." - -"Mutta kuinka kukkanen voi kertoa toisille kukkasille. Eiväthän -kukkaset osaa puhua!" - -"Ei, eivät osaakaan!" vastasi ylioppilas; "mutta ne viittovat -toisilleen. Etkö ole huomannut, että kun vähänkään tuulee, kukkaset -nyökyttävät päitään ja liikuttavat vihreitä lehtiään. Se on yhtä -selvää kieltä kuin puhuminenkin!" - -"Ymmärtääkö professori sitten viittomiskieltä?" kysyi Iida. - -"Ymmärtää tietysti! Yhtenä aamuna hän tulee puutarhaansa ja näkee -suuren nokkosen liikuttelevan lehtiään kauniille punaiselle -neilikalle. Nokkonen sanoo: sinä olet niin kaunis, ja minä pidän -sinusta niin paljon! mutta sellaista ei professori saata kärsiä. Heti -paikalla hän lyö nokkosta sormille lehdet ovat nimittäin nokkosen -sormia -- mutta silloin hän polttaa hyppysensä, ja senjälkeen ei hän -enää koskaan tohdi koskea nokkoseen!" - -"Sepä hauskaa!" sanoi pikku Iida hymyillen. - -"Ei saa ajaa lapsen päähän sellaisia hullutuksia!" sanoi ikävä vanha -kanslianeuvos, joka oli tullut Iidan vanhempia tervehtimään ja istui -sohvassa; hän ei voinut kärsiä ylioppilasta ja torui torumistaan -nähdessään hänen leikkelevän niitä hauskoja, hullunkurisia kuvia: -milloin hän leikkasi miehen, joka riippui hirsipuussa, sydän -kourassa -- hän oli ollut sydämenvaras; milloin hän leikkasi vanhan -noitaämmän, joka ratsasti luudalla ja kantoi miestään nenänsä päällä. -Sitä ei kanslianeuvos voinut kärsiä, vaan intti inttämistään: -"ei saa ajaa lapsen päähän sellaisia hullutuksia. Se on tyhmää -mielikuvitusta!" - -Mutta pikku Iidan mielestä ylioppilas kuitenkin oli kertonut hyvin -hauskoja juttuja hänen kukkasistaan, ja hänen täytyi alituisesti -niitä ajatella. - -Kukkasten päät riippuivat aivan rentoina, raukat olivat niin -väsyksissä, kun olivat tanssineet koko yön. Varmaan ne olivat kipeinä. - -Iida vei ne somalle, pienelle pöydälle muitten leikkikalujensa -joukkoon. Koko pöytälaatikko oli täynnä leluja. - -Pienessä sängyssä makasi Iidan nukke, Sofia, mutta Iida sanoi -sille: "nyt sinun täytyy nousta, Sofia, ja tyytyä nukkumaan tämän -yön laatikossa, sillä katso, nämä kukkasraukat ovat kipeät. Ehkä ne -paranevat, kun saavat nukkua sängyssäsi!" Iida nosti nuken sängystä, -mutta se oli äreän näköinen eikä virkkanut sanaakaan, sillä sitä -harmitti, kun se ei saanut pysyä sängyssään. - -Iida pani kukkaset nuken sänkyyn, veti pienen peitteen niiden päälle, -käski niiden nukkua kiltisti ja lupasi keittää niille teetä, että -ne paranisivat ja huomenna pääsisivät pystyyn. Ja hän veti tarkasti -uutimet pienen sängyn eteen, jottei päivä paistaisi silmiin. - -Hän ei koko iltana saanut mielestään ylioppilaan kertomuksia ja -ennen maatapanoa hiipi hän ikkunan luo kurkistamaan uudinten taa, -missä äidin kauniit kukkaset, hyasintit ja tulpanit kasvoivat. -"Kyllä minä tiedän, että te yöllä menette tanssiaisiin!" kuiskasi -hän. Mutta kukkaset eivät olleet ymmärtävinään mitään eivätkä -lehteäkään liikauttaneet. Mutta pikku Iida tiesi kun tiesikin heidän -salaisuutensa. - -Sängyssään hän vielä pitkän aikaa ajatteli miten hauskaa olisi nähdä -kauniitten kukkasten tanssivan kuninkaan linnassa. "Ovatkohan minun -kukkaseni todella olleet mukana?" - -Mutta sitten hän vaipui uneen. Yöllä hän taas heräsi. Hän oli nähnyt -unta kukkasista ja ylioppilaasta, jota kanslianeuvos torui siitä, -että hän ajoi lapsen päähän hullutuksia. Makuukamarissa oli kaikki -ihan hiljaa, pöydällä paloi yölamppu, ja isä ja äiti nukkuivat. - -"Makaavatkohan kukkaseni Sofian sängyssä?" virkkoi hän itsekseen. -"Minä tahtoisin niin mielelläni tietää sen!" Hän kurotti hiukkasen -päätään ja katsahti oveen, joka oli raollaan. Viereisessä huoneessa -olivat sekä kukkaset että kaikki hänen lelunsa. Hän kuunteli. Jo -rupesi tuntumaan siltä kuin olisi soitettu pianoa, mutta aivan hiljaa -ja kauniimmin kuin hän koskaan oli kuullut soitettavan. - -"Nyt kukkaset varmaan tanssivat!" virkkoi hän. "Voi kuinka mielelläni -minä tahtoisin nähdä." Mutta hän ei uskaltanut nousta, jotteivät isä -ja äiti heräisi. "Kun ne tulisivat tänne!" sanoi hän; mutta kukkaset -eivät tulleet, musiikki vain soi soimistaan ja niin ihmeen kauniisti. -Ei hän enää saanut olluksi, kun se oli niin kaunista, vaan hän kapusi -pienestä sängystään, hiipi hiljaa ovelle ja kurkisti viereiseen -huoneeseen. Voi, voi sitä iloa mikä häntä odotti! - -Ei näkynyt mitään yölamppua, mutta kuitenkin oli ihan valoisaa. Kuu -paistoi ikkunasta keskelle lattiaa. Oli kirkasta kuin päivällä. -Kaikki hyasintit ja tulpanit seisoivat kahdessa pitkässä rivissä -permannolla, ikkunalla ei näkynyt muuta kuin tyhjiä ruukkuja. -Lattialla tanssivat kukkaset kauniisti karkeloiden, järjestyivät -oikein piireiksi ja pitelivät pyöriessään kiinni toisiaan viheriöistä -lehdistä. Soittokoneen ääressä istui suuri, keltainen lilja, -jonka Iida varmaan oli kesällä nähnyt. Sillä hän muisti selvästi -ylioppilaan sanoneen: "hyvät ihmiset, kuinka se on neiti Liinan -näköinen!" ja silloin olivat kaikki nauraneet kilpaa hänen kanssaan. -Mutta nyt huomasi Iidakin, että pitkä, keltainen kukka oli neiti -Liinan näköinen, soittaessa teki se ihan samallaisia temppuja, -kallisti pitkiä, kellertäviä kasvojaan milloin millekin puolelle ja -nyökytti tahtia kauniille soitolle. - -Ei kukaan huomannut pikku Iidaa. Hän näki suuren, sinisen krokuksen -hyppäävän keskelle pöytää, jolla leikkikalut olivat, menevän pienen -sängyn ääreen ja vetävän uutimet syrjään. Siellä makasivat kipeät -kukkaset, mutta ne nousivat paikalla ja viittoivat muille haluavansa -ottaa osaa tanssiin. Vanha keltamatara, jolta alahuuli oli mennyt -poikki, nousi sekin ja rupesi kumartelemaan kauneille kukkasille. -Eivät ne enää näyttäneet ensinkään sairailta, vaan juoksivat -iloisesti muiden joukkoon. - -Samassa kolahti, ikäänkuin pöydältä olisi pudonnut jotakin, ja -Iida huomasi, että virpi oli hypännyt maahan. Se oli nähtävästi -mielestään kukkanen sekin. Aika soma se olikin: latvassa istui pieni -vahanukke, päässä samallainen musta, leveäröytäinen hattu kuin -kanslianeuvoksella. Virpi tepasteli kolmella punaisella puujalallaan -kukkasten joukossa ja polki aika lailla, sillä se tanssi masurkkaa. -Sitä tanssia eivät muut kukkaset osanneetkaan, sillä se vaatii kovaa -poljentaa, ja muut kukkaset olivat siihen aivan liian köykäiset. - -Äkkiä lehahti vahanukke virven latvassa hyvin suureksi ja pitkäksi, -kiepahti paperikukkasten yläpuolelle ja huusi: "ei saa ajaa lapsen -päähän sellaisia hullutuksia. Se on tyhmää mielikuvitusta!" Ja -vahanukke kävi aivan yhtä keltaiseksi ja laihaksi kuin kanslianeuvos -leveäröytäinen hattu päässään. Mutta paperikukkaset pieksivät -hänen laihoja, ohkaisia sääriään, ja äkkiä hän kutistui kokoon -ja muuttui pieneksi vahanukeksi vain. Hauskaa sitä oli katsella. -Ihan pikku Iidan täytyi hymyillä. Virpi tanssi tanssimistaan, ja -kanslianeuvoksen täytyi myöskin tanssia. Hän koetti venyä suureksi -ja pitkäksi, hän koetti kutistua pieneksi hattupäiseksi vahanukeksi --- ei auttanut: piti vain tanssia. Jo rupesivat muut kukkaset -rukoilemaan hänen puolestaan, varsinkin ne, jotka olivat nukkuneet -Sofian sängyssä, ja silloin virpi vihdoin jätti hänet rauhaan. - -Samassa rupesi laatikosta, missä Iidan nukke, Sofia, kaikellaisten -muitten leikkikalujen joukossa makasi, kuulumaan koputusta. -Keltamatara karkasi silloin pöydän kulmalle, paneutui pitkäkseen -vatsalleen ja sai laatikon hiukan raolleen. Nyt nousi Sofia ja -katseli kummissaan ympärilleen. "Täällä näkyy olevan tanssiaiset!" -sanoi hän. "Miksei minulle ole annettu mitään tietoa?" - -"Tahdotko tanssia minun kanssani?" kysyi keltamatara. - -"Kuka mokoman kanssa viitsisi tanssia!" vastasi Sofia ja käänsi -hänelle selkänsä. Sitten hän istuutui laatikkoon odottamaan, että -kukkaset tulisivat pyytämään häntä tanssiin, mutta kun ei ketään -kuulunut, yskähti hän tuontuostakin: hm, hm, hm! Mutta sittenkään ei -kuulunut ketään. Keltamatara tanssi ypö yksinään, eikä se näyttänyt -ensinkään hullulta. - -Kun ei kukaan kukkasista ollut näkevinään Sofiaa, pudotti hän itsensä -laatikosta lattialle, jotta kolisi ja helisi. Silloin riensivät -kaikki kukkaset hänen ympärilleen kysymään oliko häneen sattunut -ja kaikki olivat hänelle kovin ystävälliset, varsinkin ne, jotka -olivat nukkuneet hänen sängyssään. Mutta ei häneen ollut ensinkään -sattunut, ja kaikki Iidan kukkaset kiittivät siitä kauniista sängystä -ja pitivät Sofiaa hyvänä. Hänet vietiin keskelle lattiaa, minne kuu -paistoi, ja kaikki muut kukkaset karkeloivat ympärillä. Sofia oli -hyvillään ja ilmoitti, että kukkaset vastakin saavat käyttää hänen -sänkyään, hän voi varsin hyvin nukkua pöytälaatikossa. - -Mutta kukkaset vastasivat: "kiitoksia vain, mutta me emme elä niin -kauan! Huomenna me jo olemme kuolleet. Mutta pyydä pikku Iidaa -hautaamaan meidät puutarhaan, missä kanarialintu lepää, niin me -kesäksi virkoamme ja kasvamme entistä kauniimmiksi." - -"Ette te saa kuolla!" sanoi Sofia ja suuteli kukkasia. Samassa -avautui salin ovi, ja suuri joukko kauniita kukkia karkeloi -huoneeseen. Iida ei saattanut käsittää mistä ne tulivat, varmaan -kuninkaan linnasta. - -Etunenässä asteli kaksi ihanaa ruusua, pienet kultakruunut päässänsä. -Ne olivat kuningas ja kuningatar. Sitten tuli suloisia leukoijia -ja neilikkoja, jotka kumartelivat joka taholle. Soittokuntakin oli -mukana: suuret unikukat ja pionit puhalsivat hernepalkoihin, jotta -olivat ihan tulipunaiset kasvoiltaan. Sinikellot ja pienet valkeat -lehmänkielot helisivät, ikäänkuin olisivat kantaneet kulkusia -kaulassaan. Se oli herttaista soittoa. Tuli paljon muitakin kukkia, -ja kaikki ne karkeloivat, siniset orvokit, punaiset ja valkeat -satakaunot ja kielot, kaikki yhtenä ryöppynä. Ja kukkaset suutelivat -toisiaan. Kaunista sitä oli katsella! - -Vihdoin sanoivat kukkaset toisilleen hyvää yötä, ja silloin pikku -Iidakin hiipi sänkyynsä ja näki unta kukkasten tanssiaisista. - -Seuraavana aamuna hän ensi työkseen riensi pienelle pöydälle -katsomaan vieläkö kukkaset olivat paikoillaan. Hän veti pienen sängyn -uutimet syrjään: siellä ne kaikki olivat, mutta paljoa kuihtuneempina -kuin eilen. - -Sofia makasi pöytälaatikossa, minne Iida oli pannut hänet, ja näytti -olevan aivan unen pöpperössä. - -"Muistatko mitä sinun piti pyytää minua tekemään", sanoi pikku Iida, -mutta Sofia loi häneen vain tyhmän katseen eikä vastannut sanaakaan. - -"Et sinä ole ensinkään kiltti tyttö", sanoi Iida, "vaikka ne kaikki -tanssittivat sinua". - -Sitten hän otti pienen paperirasian, jonka kanteen oli piirretty -kauniita linnunkuvia, avasi sen ja pani kuolleet kukkaset sinne. -"Tästä te saatte kauniin arkun", sanoi hän, "ja kun serkut Norjasta -tulevat meille, niin me hautaamme teidät puutarhaan, ja kesäksi te -virkoatte ja kasvatte entistä kauniimmiksi!" - -Norjalaiset serkut olivat reippaita poikia, toisen nimi oli Joonas, -toisen Aatto. He olivat isältään saaneet uudet kaaripyssyt ja ne he -olivat ottaneet mukaansa näyttääkseen ne Iidalle. Iida kertoi heille -kuolleista kukkasistaan ja pyysi heitä tulemaan mukaan hautajaisiin. -Molemmat pojat astuivat edellä kaaripyssyt olalla, ja perässä tuli -Iida kantaen kaunista rasiaa, missä kuolleet kukkaset olivat. -Puutarhaan kaivettiin pieni hauta, Iida suuteli kukkasia ja laski ne -sitten rasioineen päivineen hautaan. Mutta Aatto ja Joonas ampuivat -kaaripyssyillään kunnialaukaukset, sillä heillä ei ollut kiväärejä -eikä tykkejä. - - - - -PEUKALO-LIISA. - - -Oli kerran vaimo, jonka niin kovasti teki mieli pientä lapsukaista, -mutta hän ei käsittänyt mistä hän sellaisen saisi. Hän meni vanhan -noita-akan luo ja sanoi: "minä tahtoisin niin kovin mielelläni pienen -lapsen, etkö sinä neuvoisi minulle mistä minä sen saisin?" - -"Ehkäpä tästä suoriudutaan!" sanoi noita-akka. "Minä annan sinulle -siemenen -- sellaisia siemeniä ei heitetäkään joka miehen peltoon -eikä viskata kanojen syötäviksi. Pistä se kukkaruukkuun, niin saat -nähdä kuinka käy." - -"Paljon kiitoksia!" sanoi vaimo ja antoi noita-akalle kaksitoista -killinkiä. Sitten hän meni kotiin ja pisti siemenen multaan. Pian -siitä kasvoi suuri, kaunis kukka, joka oli ihan tulpanin näköinen, -mutta lehdet olivat vielä tiiviisti koossa, ikäänkuin kukka olisi -ollut nupulla. - -"Kuinka kaunis kukka", sanoi vaimo ja suuteli kukan koreita, -keltaisia ja punaisia lehtiä, mutta juuri hänen suudellessaan kuului -aika paukahdus, ja kukkanen avautui. Silloin saattoi nähdä, että -se oli oikea tulpani, mutta vihreällä istuimella keskellä kukkaa -istui pikkuriikkuinen tyttönen. Hän oli niin siron siro ja niin -hennon hento, eikä hän ollut kuin peukalon pituinen. Sentähden häntä -sanottiinkin Peukalo-Liisaksi. - -Kehdokseen sai tyttönen komean, kiillotetun pähkinänkuoren; patjoina -oli sinisiä orvokinlehtiä ja tyynynpäällisenä ruusunlehti. Tässä -kätkyessä vietti tyttönen yön, mutta päivisin hän leikki pöydällä, -jolle vaimo oli asettanut lautasen. Lautasella oli kukkaseppele, -jonka varret ulottuivat veteen, mutta keskellä uiskenteli suuri -tulpanin lehti, ja sen päällä sai Peukalo-Liisa istua ja siinä hän -purjehti laidasta laitaan. Airoina hänellä oli kaksi valkoista -jouhta. Kauniilta se näytti. Peukalo-Liisa osasi myöskin laulaa, -laulaa niin vienosti ja suloisesti, ettei sitä sanoin saata kuvata. - -Eräänä yönä, kun hän nukkui somassa sängyssään, hyppäsi ruma sammakko -sisään ikkunasta, jonka ruutu oli rikki. Se oli suuri, märkä, ilkeä -sammakko ja se pomppasi suoraa päätä pöydälle, jolla Peukalo-Liisa -nukkui punaisen ruusunlehden alla. - -"Mutta tuostapa poikani saa korean morsiamen!" virkkoi sammakko, -kävi kiinni pähkinänkuoreen, jossa Peukalo-Liisa nukkui, ja hyppäsi -saaliineen päivineen ikkunasta puutarhaan. - -Siellä kulki suuri, leveä joki, jonka rannat olivat soiset ja -liejuiset. Niillä rannoilla asui sammakko poikineen. Hyi kuinka -se poikakin oli ruma, aivan emänsä näköinen! "Koaks, koaks, -brekke-ke-keks!" sen se sai suustaan, kun näki suloisen tyttösen -pähkinänkuoressa. - -"Älä puhu niin ääneen, ettei hän herää!" neuvoi vanha sammakko, -"hän voi tästä vielä lähteä karkuun, hänhän on kevyt kuin joutsenen -untuva. Me panemme hänet leveälle lumpeen lehdelle, siellähän se -pikkuinen keijukainen on kuin saaressa, sieltä ei hän pääse karkuun -ja me saamme rauhassa panna kuntoon vieraskamarin tuolla liejussa. -Aijai kuinka teidän siellä tulee hyvä olla!" - -Joessa kasvoi paljon lumpeita. Niiden leveät, vihreät lehdet -ikäänkuin uiskentelivat veden pinnalla. Suurin lehti oli -etempänä muita, ja sinne kuljetti vanha sammakko Peukalo-Liisan -pähkinänkuorineen. - -Kun tyttö raukka varhain aamulla heräsi ja huomasi missä oli, -purskahti hän katkeraan itkuun. Joka taholla suuren vihreän lehden -ympärillä oli vettä, hän ei laisinkaan saattanut päästä maihin. - -Mutta vanha emäsammakko istua kökötti liejussa ja koristeli -kamariaan kaisloilla ja keltaisilla ulpukankukilla, jotta se olisi -oikein somana vastaanottaakseen miniän. Sitten hän ilkeän poikansa -kanssa uida pulikoi lehdelle, jolla Peukalo-Liisa seisoi. He -tulivat noutamaan hänen somaa pientä sänkyään, sillä se oli pantava -paikoilleen morsiuskamariin ennen morsiamen tuloa. Vanha emäsammakko -niiasi syvään Peukalo-Liisalle ja sanoi: "tässä on nyt minun poikani, -sinun tuleva miehesi. Te saatte niin hauskan asunnon tuolla alhaalla -mudassa!" - -"Koaks, koaks! brekke-ke-keks!" sanoi poika. Muuta ei se saanut -suustaan. - -Sitten he ottivat soman pienen sängyn ja uivat tiehensä. Mutta -Peukalo-Liisa jäi yksin istumaan vihreälle lehdelle ja siinä hän -itki katkerasti, sillä hän ei olisi tahtonut asua ilkeän emäsammakon -luona eikä ottaa hänen poikaansa miehekseen. Pienet kalat, jotka -uiskentelivat vedessä, olivat nähneet emäsammakon ja kuulleet mitä -se sanoi. Sentähden nekin nyt nostelivat päitään; niiden teki -niidenkin mieli nähdä tyttöä. Heti ensi näkemältä oli hän niiden -mielestä niin ihmeen herttainen, ja ne surivat kovasti, että hänen -piti joutua ilkeän sammakkoväen käsiin. Mutta ei! Niin ei ikinä saa -käydä. Ja kalat kokoontuivat vihreän varren ympärille, jonka päässä -Peukalo-Liisan lehti kasvoi, ja nirsivät hampaillaan poikki varren. -Ja lehti lipui alas virtaa ja kuljetti Peukalo-Liisaa kauas pois. Ei -saattanut sammakko enää saada kiinni. - -Peukalo-Liisa purjehti monen kaupungin ohitse, ja pikkulinnut -istuivat pensaissa, katselivat häntä ja visersivät: "mikä suloinen -neitonen!" Lehti lipui yhä kauemma, ja vihdoin joutui Peukalo-Liisa -ulkomaille. - -Kaunis, pieni, valkea perhonen liiteli hyvän aikaa hänen ympärillään -ja istuutui vihdoin lehdelle, sillä Peukalo-Liisa miellytti sitä -suuresti. Ja tyttö puolestaan oli matkaansa hyvin tyytyväinen, sillä -täällä ei sammakko voinut häntä saavuttaa. Ja kuinka kaunista niillä -seuduin oli! Päivä paistoi veteen, joka kimmelsi kuin kulta. Tyttö -otti nauhan vyöltään, köytti sen toiseen päähän perhosen ja kiinnitti -toisen pään lehteen. Siten solui lehti eteenpäin entistä nopeammin, -ja Peukalo-Liisa, joka seisoi lehdellä, solui mukana. - -Samassa tulla huristi siihen suuri turilas, ja kun se äkkäsi hänet, -kietoi se kyntensä hänen hennon vartalonsa ympäri ja lennätti hänet -puuhun. Mutta vihreä lehti purjehti alas jokea, ja perhonen lensi -mukana, sillä se oli köytetty kiinni lehteen eikä päässyt irti. - -Herranen aika kuinka Peukalo-Liisa pelästyi, kun turilas rupesi -kuljettamaan häntä puuhun! Ja kauniin, valkean perhosen kohtalo häntä -eniten suretti, sillä hänhän oli köyttänyt sen kiinni lehteen, sehän -ei päässyt irti, senhän täytyi kuolla nälkään. Mutta siitä ei turilas -välittänyt vähääkään. Se laski hänet suurimmalle lehdelle minkä -puusta löysi, antoi hänen syötäväkseen kukkasten makeaa mehua ja -kehui häntä kovin kauniiksi, vaikkei hän ensinkään olekaan turilaan -näköinen. Sitten tulivat toiset turilaat, jotka puussa asuivat, -vieraisiin; ne tarkastelivat Peukalo-Liisaa, ja turilasneidot -liikuttelivat tuntosarviaan ja sanoivat: "voi, voi vaivaista, eihän -hänellä ole kuin kaksi jalkaa!" - -"Hänellähän ei ole tuntosarvia!" jatkoivat he sitten. "Hänhän on -niin kaitainen vyötäisiltään, hyi, ihanhan hän on ihmisen näköinen! -Hyi kuinka hän on ruma!" sanoivat turilas-herrat yhdestä suusta. Ja -kuitenkin oli Peukalo-Liisa niin ihmeen ihana! Sitä mieltä oli ollut -sekin turilas, joka hänet ryösti, mutta kun kaikki muut moittivat -häntä rumaksi, rupesi sekin uskomaan häntä rumaksi eikä enää -laisinkaan huolinut hänestä. Menköön minne hyvänsä! He raahasivat -hänet alas puusta ja panivat satakaunon lehdelle; siihen hän jäi -itkemään rumuuttaan, itkemään sitä, ettei turilaillekaan kelvannut, -ja kuitenkin oli hän niin kaunis, ettei sitä sanoin saata kuvaella, -niin hienoinen ja heleä kuin ihanaisin ruusunlehti. - -Koko kesän asui Peukalo-Liisa raukka aivan yksinään suuressa -metsässä. Hän punoi vuoteensa heinänkorsista ja asetti sen suuren -takkiaislehden alle sateensuojaan. Hänen ruokanaan oli kukkasten -makea mehu ja juomanaan kaste, joka aamuisin lepäsi lehdillä. Niin -kului kesä ja syksy, mutta sitten tuli talvi, kylmä, pitkä talvi. -Kaikki linnut, jotka niin kauniisti olivat laulelleet hänelle, -lensivät tiehensä, puut ja kukkaset lakastuivat; suuri takkiaislehti, -jonka alla hän oli asunut, käpertyi kokoon niin ettei jälelle -jäänyt kuin keltainen, kuihtunut varsi. Ja Peukalo-Liisaa paleli -niin kauheasti, sillä hänen vaatteensa olivat kaikki risoina ja hän -oli niin pieni ja hento; varmaankin tyttö raukan täytyi paleltua -kuoliaaksi. Rupesi satamaan lunta, ja jokainen lumihiutale oli -hänelle kuin meille kokonainen lapiollinen lunta, sillä me olemme -suuret, mutta hän oli vain peukalon pituinen. Hän koetti kääriytyä -kuihtuneeseen lehteen, mutta ei se lämmittänyt. Hän värisi vilusta. - -Aivan likellä sitä metsää, johon hän oli joutunut, oli suuri -viljavainio. Mutta vilja oli aikoja sitten korjattu, ja vain -kuiva, alaston sänki nousi routaisesta maasta. Peukalo-Liisa -kulki sänkipellossa kuin missäkin metsässä. Hän värisi vilusta. -Vihdoin saapui hän peltohiiren asunnolle. Sängen juurelta johti -pieni oviaukko alas maahan. Siellä asui peltohiiri lämpöisessä, -rauhallisessa pirtissään, joka oli täynnä jyviä. Sitäpaitsi sillä oli -keittiö ja ruoka-aitta. Pikku Peukalo-Liisa raukka pysähtyi ovelle -kuten köyhä kerjäläistyttö ainakin ja anoi jyväkipinää, sillä hän ei -kahteen päivään ollut saanut mitään syödäkseen. - -"Voi sinua raukkaa!" sanoi peltohiiri, joka pohjaltaan oli -hyväsydäminen, vanha peltohiiri, "tule sinä vain lämpöiseen pirttiini -ja syö minun kanssani!" - -Peltohiiri rupesi pitämään Peukalo-Liisasta. - -"Sinä säätkin jäädä luokseni koko talveksi", sanoi se, "mutta sinun -pitää siistiä ja puhdistaa pirttini ja kertoa minulle satuja, sillä -niistä minä kovin paljon pidän." Peukalo-Liisa teki niinkuin se hyvä, -vanha peltohiiri käski, ja viihtyi hyvin. - -"Pian meille tulee vieraita!" selitti peltohiiri eräänä päivänä, -"naapurini käy tavallisesti joka viikko minua tervehtimässä. Hän on -paljoa paremmissa varoissa kuin minä, hänellä on suuria saleja ja -hän käy hyvin kauniissa mustassa samettiturkissa. Jos sinä saisitkin -hänet mieheksesi, niin ei sinulla olisi hätää. Mutta hän ei näe -mitään. Kerro sinä hänelle kauneimmat sadut mitä ikinä osaat!" - -Ei Peukalo-Liisa viitsinyt ruveta hänelle kertomaan mitään, eikä hän -huolinut peltohiiren naapuria miehekseen, sillä se oli myyrä. Tulihan -hän tervehtimään, tuli mustassa samettiturkissaan, ja peltohiiri -kehui hänen rikkauttaan ja oppiaan. Hänen talonsa oli kaksikymmentä -kertaa suurempi kuin peltohiiren ja kovin oppinut hän oli, mutta -aurinkoa ja kauniita kukkasia ei hän voinut kärsiä ja niistä hän aina -puhui pahaa, sillä hän ei koskaan ollut niitä nähnyt. Peukalo-Liisan -piti laulaa hänelle, ja hän lauloi sekä: "Lennä, lennä leppälintu!" -että "Minä seison korkealla vuorella", ja myyrä rakastui häneen hänen -kauniin äänensä tähden. Mutta ei hän mitään sanonut, hän oli kovin -vakava mies. - -Aivan hiljan oli hän kaivanut maahan pitkän käytävän, joka johti -hänen taloltaan peltohiiren talolle, ja sinne kehotti hän peltohiirtä -ja Peukalo-Liisaa lähtemään kävelylle, kun vain halutti. Samalla -huomautti hän, ettei heidän pidä pelästyä kuollutta lintua, joka -makaa käytävässä. Se on todella aivan oikea lintu sulkineen, -siipineen, nokkineen päivineen. Varmaan se on kuollut aikoja -sitten, aivan talven alussa. Ovat sattuneet kuoppaamaan juuri hänen -käytävänsä kohdalle. - -Myyrä pisti hampaisiinsa kappaleen lahoa puuta, sellaista, joka -loistaa pimeässä, ja läksi heidän edellään pitkään, pimeään -käytävään. Kun he tulivat sille kohdalle, missä kuollut lintu -makasi, nosti myyrä leveän nokkansa lakeen ja puhkaisi siihen suuren -reiän, jotta valo pääsi tunkemaan sisään. Keskellä permantoa makasi -kuollut pääskynen, kauniit siivet painettuina kylkiä vastaan, jalat -ja pää höyhenten suojassa. Varmaan se raukka oli kuollut viluun. -Peukalo-Liisan kävi lintua niin kovin sääli, hän rakasti kaikkia -pikkulintuja, olivathan ne koko kesän laulaneet ja viserrelleet -hänen ilokseen. Mutta myyrä potkaisi lintua jalkatyngällään ja -sanoi: "eipäs enää vikise! Olisi sekin ollut surkeaa, jos olisi -pitänyt syntyä linnuksi. Minun lapsistani, Jumalan kiitos, ei tule -lintuja. Eihän tuolla tuollaisella lintu raukalla ole muuta kuin se -ainainen lirulorunsa, ja se totta maar ei elätä. Kun talvi tulee, on -nälkäkuolema edessä!" - -"Te olette järkevä mies, ja kyllä se niin on kuin sanotte", huomautti -peltohiiri. "Mitä on linnulla lirulorustaan hyötyä, kun talvi tulee? -Näe nälkää ja vilua. Mutta komealtahan sen sanovat kuuluvan!" - -Peukalo-Liisa ei puhunut mitään, mutta kun hänen seuralaisensa -kääntyivät selin lintuun, kumartui hän sen puoleen, siirsi syrjään -höyheniä, joitten peitossa pää oli, ja suuteli sulkeutuneita silmiä. -"Ehkäpä juuri tämä lintunen kesällä minulle niin kauniisti lauloi", -ajatteli hän. "Kuinka paljon iloa se minulle tuotti, rakas, kaunis -lintu!" - -Myyrä tukki läven, josta päivä oli pilkistänyt sisään, ja saattoi -naiset kotiin. Mutta yöllä ei Peukalo-Liisa laisinkaan voinut nukkua. -Vihdoin nousi hän vuoteeltaan ja punoi heinistä suuren, kauniin -peitteen, jonka vei käytävään ja levitti kuolleen linnun päälle. -Sitten hän pani pehmeää pumpulia, jota oli tavannut peltohiiren -pirtistä, linnun kupeille, jottei sen tulisi kolkoksi levätä kylmässä -maassa. - -"Hyvästi, herttainen, pieni lintu!" lausui hän. "Hyvästi! ja kiitos -siitä, että niin kauniisti lauloit kesällä, kun puut kaikki olivat -vihreät ja armas aurinko meitä lämmitti!" Hän painoi päänsä linnun -rintaa vastaan, mutta säikähti samassa pahanpäiväisesti, sillä tuntui -siltä kuin siellä olisi sykähtänyt. Linnun sydän siellä todella -olikin sykähtänyt. Sillä lintu ei ollutkaan kuollut, se oli maannut -horroksissa ja virkosi, kun se pääsi lämpöiseen. - -Syksyllä lentävät kaikki pääskyset pois lämpöisiin maihin, mutta jos -joku sattuu myöhästymään, niin sen käy huonosti: se kohmettuu, putoaa -kuin kuolleena maahan, jää siihen paikkaan ja peittyy kylmään lumeen. - -Peukalo-Liisa vallan vapisi, niin kauheasti hän oli pelästynyt, -sillä hänen rinnallaan, joka oli vain peukalon pituinen, oli lintu -hirmuisen suuri. Vihdoin hän kuitenkin rohkaisi mieltänsä, järjesteli -pumpulia pääskysraukan ympärille ja nouti omasta vuoteestaan -mintunlehden linnun pään peitteeksi. - -Seuraavana yönä hän taasen hiipi linnun luo ja silloin hän jo tapasi -sen ilmi elävänä. Niin voimaton se kuitenkin! oli, että se vain -hetkisen jaksoi katsella Peukalo-Liisaa, joka seisoi laho puupalanen -kädessään, sillä eihän hänellä muuta lyhtyä ollut. - -"Kiitos sinulle, sinä suloinen lapsukainen!" sanoi sairas pääskynen, -"sinä olet minua niin lämmittänyt, että pian saan takaisin voimani ja -pääsen lentämään lämpöiseen auringonpaisteeseen!" - -"Voi, voi!" huokasi tyttö, "ulkona on kylmä, maa roudassa ja lunta -sataa! Pysy sinä lämpöisessä sängyssäsi, kyllä minä hoidan sinua!" - -Hän nouti kukkasen lehdellä pääskyselle vettä, ja juodessaan kertoi -pääskynen, että orjantappurapensas oli haavoittanut sen toisen -siiven. Sentähden ei se ollut päässyt lentämään niin nopeasti kuin -muut pääskyset, jotka lensivät kauas pois lämpöisiin maihin. Vihdoin -se oli pudonnut alas maahan, mutta enempää ei se muistanut eikä se -ensinkään tietänyt minne se oli joutunut. - -Koko talven se viipyi piilossa käytävässä, ja Peukalo-Liisa piti sitä -hyvänä ja rakasti sitä. Myyrä ja peltohiiri eivät saaneet vähääkään -vihiä asiasta, sillä eiväthän he voineet kärsiä köyhää pääskysparkaa. - -Kun kevät tuli ja auringon lämpö alkoi tuntua maan sisään, sanoi -pääskynen hyvästi Peukalo-Liisalle. Tyttö avasi läven, jonka myyrä -oli tehnyt käytävän lakeen, päivä paistoi leppoisesti, ja pääskynen -kysyi eikö tyttö tahtoisi lähteä mukaan: sopii istuutua selkään, -sitten lähdetään lentoon ja kiidetään vihreään metsään. Mutta -Peukalo-Liisa tiesi, että vanha peltohiiri olisi tullut surulliseksi, -jos hän olisi lähtenyt. - -"En saata lähteä!" sanoi Peukalo-Liisa. "Hyvästi sitten, -hyvästi, sinä hyvä, herttainen tyttö!" lausui pääskynen ja kiiti -auringonpaisteeseen. Peukalo-Liisa jäi katselemaan sen menoa ja -kyyneleet tulivat hänen silmiinsä, sillä hän piti niin kovin paljon -pääskysraukasta. - -"Kvivit, kvivit!" viserteli lintu ja lensi vihreään metsään. -- - -Peukalo-Liisa oli kovin suruissaan. Hän ei hetkeksikään päässyt -lämpöiseen auringonpaisteeseen. Pian kylvettiin peltokin, joka oli -heidän asuntonsa päällä, ja vilja kasvoi niin korkeaksi, että se -pienelle, peukalon pituiselle tyttö raukalle oli kuin kokonainen -synkkä metsä. - -"Tänä kesänä sinun pitää neuloa myötäjäisesi!" selitti peltohiiri -Peukalo-Liisalle, sillä naapuri, myyräjörö, joka alituisesti -herrasteli mustassa samettiturkissa, oli nyt kosinut. "Sinulla pitää -olla sekä villa- että liinavaatetta! Sinulla pitää olla sekä -pito- että makuuvaatetta, kun tulet myyrän vaimoksi!" Peukalo-Liisan -piti kehrätä värttinällä, ja peltohiiri palkkasi neljä hämähäkkiä, -jotka yöt päivät kutoivat ja kehräsivät. Joka ilta tuli myyrä -tervehtimään ja jutteli silloin aina, että kunhan kesä nyt kuluu -loppuun, niin ei auringon paahde enää tunnu niin pahasti maan sisään; -sehän polttaa maan kovaksi kuin kivi. Niin, kesän kuluttua piti -Peukalo-Liisan ja myyrän viettää häitä, mutta Peukalo-Liisa ei ollut -ensinkään hyvillään, sillä eihän hän vähääkään välittänyt ikävästä -myyrästä. Joka aamu, kun aurinko nousi, ja joka ilta, kun se laski, -hiipi hän ovelle katsomaan. Ja kun tuuli hajoitti viljan latvoja ja -sininen taivas tuli näkyviin, huomasi tyttö kuinka valoisaa ja -kaunista maan päällä sentään oli, ja hänet valtasi halu nähdä rakkaan -pääskysensä. Mutta eihän sitä kuulunut, varmaan se lenteli kaukana -poissa, kauniissa, vihreässä metsässä. - -Kun syksy sitten tuli, olivat Peukalo-Liisan myötäjäiset ihan -valmiina. - -"Neljän viikon perästä juodaan häitäsi!" sanoi peltohiiri. Mutta -Peukalo-Liisa purskahti itkuun ja selitti, ettei hän huoli ikävää -myyrää. - -"Jonnin joutavia!" sanoi peltohiiri, "älä sinä rupea tästä -uppiniskaiseksi, taikka näytän valkeat hampaani! Sinä saat niin -komean miehen. Sellaista turkkia kuin hänen samettiturkkinsa ei ole -itse kuningattarellakaan. Hänellä on tuvat, aitat tavaraa täynnä. -Kiitä sinä Jumalaa, että saat sellaisen miehen!" - -Häät olivat ovella. Myyrä oli jo saapunut noutamaan Peukalo-Liisaa; -heidän piti asua syvällä maan sisässä, Peukalo-Liisan ei koskaan -pitänyt saada nähdä lämmintä aurinkoa, sillä sitä ei hänen sulhasensa -kärsinyt. Lapsi raukka oli kovin suruissaan, kun piti sanoa hyvästi -ihanalle auringolle, jota toki peltohiiren luona oli saanut katsella -edes ovensuusta. - -"Jää hyvästi, kirkas aurinko!" sanoi hän, ojensi kätensä ilmaan ja -astui pari askelta peltohiiren asunnon ulkopuolelle. Oli nimittäin -syksy, vilja oli korjattu, ja peltoa peitti vain kuiva sänki. -"Hyvästi, hyvästi!" toisteli hän ja kietoi käsivartensa pienen, -punaisen kukan ympäri. "Vie rakkaalle pääskyselle terveiseni, jos -näet sen!" - -"Kvivit, kvivit!" kuului samassa hänen päänsä päältä, ja kun hän -silmänsä nosti, näki hän pääskysen tulla viilettävän. Suuresti se -ilostui, kun se Peukalo-Liisan näki. Tyttö rupesi sitten uskomaan -hänelle surujaan, ettei hän ensinkään huolisi ilkeää myyrää -miehekseen ja että hänen täytyy asua syvällä maan sisässä, minne ei -päivä milloinkaan paista. Hän ei enää voinut hillitä itseään, vaan -purskahti itkuun. - -"Nyt tulee kylmä talvi", sanoi pääskynen, "minä lennän kauas pois, -lämpöisiin maihin. Tahdotko tulla mukaan? Istu selkääni, ota vyösi -ja köytä itsesi lujasti kiinni, niin lennämme tiehemme ja jätämme -ilkeän myyrän ja hänen pimeän pirttinsä oman onnensa nojaan. Lennämme -vuorten yli lämpöisiin maihin, missä päivä paistaa leppeämmin kuin -täällä ja missä on ikuinen kesä ja kauniita kukkia. Tule vain -mukaani, sinä herttainen pieni Peukalo-Liisa, joka pelastit henkeni, -kun makasin tainnoksissa pimeässä maakuopassa!" - -"Minä seuraan sinua!" sanoi Peukalo-Liisa, asettui linnun selkään, -ojensi jalkansa sen levitetyille siiville ja köytti itsensä vyöllään -kiinni tukevimpaan sulkaan. Lintu kohosi korkealle ilmaan ja lähti -lentämään metsien ja järvien poikki, yli suurten vuorien, joilla -lepää ikuista lunta. Peukalo-Liisaa paleli kylmässä ilmassa, mutta -hän keksi keinon, painautui linnun lämpöisiin höyheniin ja pisti -pienen päänsä esiin katselemaan kaikkea maailman kauneutta. - -Vihdoin he saapuivat lämpöisiin maihin. Aurinko paistoi siellä -paljoa kirkkaammin kuin täällä, taivas kaarteli kahta korkeampana, -ja muureilla ja aidoilla kasvoi koreita vihreitä ja sinertäviä -viinirypäleitä. Metsässä riippui sitruuneja ja appelsiineja, -myrtit ja rosmarinit lemusivat, maantiellä juoksenteli kauniita -lapsia, ja heidän leikkitovereinaan oli suuria, kirjavia perhosia. -Mutta pääskynen lensi vieläkin etelämmäksi, ja luonto kävi yhä -kauniimmaksi. Komeitten, vihreiden puitten siimeksessä, sinisen -järven rannalla, oli hohtavan valkea marmorilinna. Ammoisista ajoista -oli se siinä seisonut, ja viiniköynnös kierteli ylös korkeita -pilareja. Räystään alla oli paljon pääskysenpesiä; siellä oli senkin -pääskysen asunto, joka kuljetti Peukalo-Liisaa. - -"Tässä minä asun!" sanoi pääskynen; "mutta ehkä sinun tekee mielesi -poimia kukkasia. Ota kaunein, minä lasken sinut maahan. Saat nähdä, -että tulet viihtymään, sinä saat mitä ikinä tahdot." - -"Kuinka hauskaa!" huudahti tyttö ja leipoi pieniä käsiään. - -Suuri valkoinen marmoripilari oli kaatunut maahan ja taittunut -kolmesta kohden. Marmorikappaleitten välissä kasvoi ihania, -suuria, valkeita kukkia. Pääskynen valitsi leveän lehden ja -asetti Peukalo-Liisan sille istumaan. Mutta hyvänen aika kuinka -Peukalo-Liisa hämmästyi! Keskellä kukkaa istui pieni mies, joka -oli niin läpikuultavan valkoinen, että olisi luullut hänen olleen -lasista. Hänen päässään oli mitä kaunein kultainen kruunu, ja hänen -olkapäillään välkkyi mitä ihanimmat siivet. Eikä hän ollut yhtään -suurempi kuin Peukalo-Liisa. - -Hän oli sen kukkasen enkeli. - -Jokaisessa kukkasessa asui pieni mies tai nainen, ja tämä oli heidän -kaikkien kuninkaansa. - -"Hyvänen aika kuinka hän on kaunis!" kuiskasi Peukalo-Liisa -pääskyselle. - -Pieni prinssi pelästyi aika lailla pääskystä, sillä olihan se -kokonainen jättiläislintu hänen rinnallaan, joka oli niin kovin pieni -ja hento. Mutta kun hän näki Peukalo-Liisan, ihastui hän, sillä niin -kaunista tyttöä ei hän vielä milloinkaan ollut nähnyt. Sentähden otti -hän kultaisen kruunun päästään ja laski sen tytön päähän, tiedusteli -hänen nimeänsä ja kysyi tahtoiko hän tulla hänen vaimokseen ja -kaikkien kukkasten kuningattareksi. Oli tämä kosija sentään -toista kuin sammakon poika ja myyrä mustassa samettiturkissaan! -Peukalo-Liisa antoikin myöntävän vastauksen kauniille prinssille, -ja jokaisesta kukkasesta astui nyt esiin mies tai nainen ja he -olivat niin kauniit, että oikein silmää hiveli. Jokainen riensi -tuomaan Peukalo-Liisalle lahjaansa, mutta kauneimman lahjan antoi -suuri, valkoinen kärpänen, sillä se antoi parin kauniita siipiä; ne -kiinnitettiin paikalla Peukalo-Liisan olkapäihin, ja hänkin saattoi -nyt lennellä kukkasesta kukkaseen. Suuri riemu vallitsi kukkasten -valtakunnassa, ja pääskynen istui pesällään ja viserteli niin -kauniisti kuin ikinä taisi. Sen sydämessä vallitsi kuitenkin suru, -sillä se piti Peukalo-Liisasta niin paljon, ettei se koskaan olisi -tahtonut erota hänestä. - -"Emme me enää tahdo sanoa sinua Peukalo-Liisaksi!" sanoi kukkasten -enkeli hänelle. "Se on niin ruma nimi, ja sinä olet niin kaunis. Me -annamme sinulle nimen Kevätär." - -"Hyvästi, hyvästi!" visersi pääskynen, lensi pois lämpöisistä maista -ja palasi takaisin pohjoiseen. Siellä on mies, joka osaa kertoa -kaikellaisia tarinoita. Tämän miehen räystään alla oli pääskysen -pesä, ja pääskynen viserteli miehelle visertelemistään "kvivit, -kvivit!" Ja sen suusta on tämäkin tarina kotoisin. - - - - -PAHA POIKA. - - -Oli kerran vanha runoilija, oikein hyvä, vanha runoilija. - -Kerran illalla, kun hän istui huoneessaan, nousi hirveä rajuilma. -Satoi aivan kaatamalla, mutta vanha runoilija istui tyynessä, -lämpöisessä kodissaan lietensä ääressä, jossa tuli loimotti ja omenat -paistua ritisivät. - -"Ihmisraukkoja, joiden täytyy olla ulkona tässä ilmassa! Kyllä -he kastuvat aivan läpimäriksi!" surkutteli hän, sillä hän oli -hyväsydäminen runoilija. - -"Oi avatkaa! minua niin palelee, minä olen niin märkä!" huusi ulkoa -pieni lapsi. Se itki ja koputti oveen, sade vain tulvasi kaatamalla -taivaasta ja tuuli täristeli ikkunaruutuja. - -"Voi sinua, pieni raukka!" sanoi vanha runoilija ja läksi avaamaan -ovea. - -Siellä seisoi pieni, alastoin poika, ja vesi valui hänen pitkistä, -keltaisista hiuksistaan. Hän värisi vilusta. Jollei hän olisi päässyt -sisään, olisi hänen täytynyt kuolla rajuilmaan. - -"Sinä pieni raukka!" surkutteli vanha runoilija ja tarttui hänen -käteensä. "Tule sinä luokseni, kyllä minä sinut lämmitän! Saat viiniä -ja omenia, sillä sinä olet herttainen poika!" - -Herttainen hän todella olikin. Hänen silmänsä loistivat kuin tähdet, -ja keltaiset hiukset kähertyivät kauniiksi kiharoiksi, vaikka -olivatkin niin märät, että niistä vesi valui. Hän oli kuin pieni -enkeli, mutta kylmä oli tehnyt hänet aivan kalpeaksi ja koko hänen -ruumiinsa värisi. Hänen kädessään oli kaunis kaaripyssy, mutta senkin -oli sade aivan tärvellyt. Somien nuolien värit olivat kosteudessa -lionneet aivan sekaisin. - -Vanha runoilija istuutui lieden ääreen, otti pienen pojan syliinsä, -kiersi veden hänen hiuksistaan, lämmitti hänen käsiään käsissään ja -kuumensi hänelle makeaa viiniä. Ja poika virkosi, hänen poskensa -rupesivat punottamaan, hän hypähti lattialle ja alkoi tanssia vanhan -runoniekan ympärillä. - -"Oletpa sinä iloinen poika!" virkkoi vanhus. "Mikä sinun nimesi on?" - -"Nimeni on Amor!" vastasi poika. "Etkö tunne minua? Tuolla näet -kaaripyssyni. Sillä minä ammun niin että helisee! Katsoppas, nyt -tulee kaunis ilma. Kuu paistaa jo!" - -"Mutta kaaripyssysi on mennyt ihan pilalle!" huomautti vanha -runoilija. - -"Se on paha se!" sanoi pieni poika, otti kaaripyssyn käteensä ja -rupesi sitä tarkastamaan. - -"Oi, se on jo kuivanut, ei sitä mikään vaivaa! Jousi on kireällä, -minäpä koetan!" - -Sitten jännitti hän jousen, asetti nuolen paikoilleen, tähtäsi ja -ampui suoraan hyvän, vanhan runoilijan sydämeen. - -"Näetkö nyt, että kaaripyssyni on kunnossa!" sanoi hän sitten, nauroi -ja juoksi matkoihinsa. - -Sitä pahaa poikaa! Menee haavoittamaan vanhaa runoilijaa, joka on -ottanut hänet lämpöiseen huoneeseensa, ollut hänelle niin hyvä ja -antanut hänelle makeaa viiniä ja kauneimman omenansa. - -Hyvä vanha runoilija makasi itkien maassa, nuoli oli todella -lävistänyt hänen sydämensä. "Hyi", virkkoi hän, "kuinka paha poika -se Amor on! Minäpä kerron tämän kaikille hyville lapsille, jotta he -ymmärtävät olla varoillaan eivätkä mene leikkimään hänen kanssansa, -sillä hän tekee heille paljasta kiusaa!" - -Kaikki hyvät lapset, sekä pojat että tytöt, joille hän tapauksen -kertoi, pitivätkin varansa ja karttoivat häijyä Amoria, mutta lopulta -narrasi hän heidät kuitenkin, sillä hän on niin perin viisas ja -viekas veitikka! Kun ylioppilaat tulevat luennoiltaan, juoksee hän -heidän rinnallaan kirja kainalossa, yllä mustat vaatteet. Häntä on -mahdoton tuntea, ja he käyvätkin kiinni hänen käsivarteensa luullen -häntä ylioppilaaksi, mutta samassa pistää hän nuolensa heidän -rintaansa. Kun tytöt tulevat papin luota ja seisovat kirkossa, -lähtee hän ahdistamaan heitäkin. Niin, alituisesti hän ahdistelee -ihmisiä! Hän istuutuu suureen kattokruunuun teatterissa ja hulmahtaa -siellä täyteen liekkiin. Ihmiset luulevat että lamppu se siellä vain -palaa, mutta pian he kyllä huomaavat jotakin outoa. Hän juoksentelee -puistoissa ja kävelypaikoilla, niin, kerran on hän ampunut nuolensa -suoraan sinun isäsi ja äitisi sydämeen! Kysy vain heiltä, kyllä -he tietävät kertoa. Se Amor on niin paha poika, älä milloinkaan -ryhdy kauppoihin hänen kanssaan. Hän ahdistelee kaikkia ihmisiä. -Ajattelehan, kun hän kerran ampui nuolensa vanhan mummosikin rintaan, -mutta siitä on kauan, se haava on jo parantunut; mutta ei hän sitä -koskaan unohda. Hyi sitä pahaa Amoria! - -Mutta nythän sinä hänet tunnet! Nyt tiedät mikä paha poika hän on! - - - - -MATKATOVERI. - - -Johannes raukka oli hyvin suruissaan, sillä hänen isänsä oli -kuolemaisillaan. He olivat kahden pienessä huoneessa; lamppu paloi -kituen pöydällä, sillä öljy oli vähissä. Oli jo myöhäinen ilta. -- - -"Sinä olet ollut hyvä poika, Johannes!" virkkoi sairas isä. "Kyllä -Jumala auttaa sinua eteenpäin maailmassa!" ja hän loi häneen vakavat, -lempeät silmänsä, veti syvältä henkeään ja kuoli. Näytti siltä kuin -hän vain olisi nukkunut. Mutta Johannes itki katkerasti, sillä eihän -hänellä ollut ainoaakaan omaista maailmassa, ei isää eikä äitiä, ei -veljeä eikä sisarta. Johannes raukka! Hän virui polvillaan vuoteen -ääressä, suuteli kuolleen isänsä kättä, ja suolaiset kyyneleet -valuivat vuolaina hänen silmistään. Vihdoin painuivat hänen silmänsä -umpeen, ja hän nukkui pää sängyn kovaa laitaa vastaan. - -Hän näki kummallista unta: aurinko ja kuu tulivat kumartamaan häntä, -hänen isänsä oli terveenä ja reippaana ja nauroi kuten hänen tapansa -oli, kun hän oli oikein hyvällä tuulella. Kaunis tyttö, kultakruunu -päässään, ojensi Johannekselle kätensä. Hänellä oli niin pitkät, -kauniit hiukset, ja Johanneksen isä sanoi: "näetkös minkä kauniin -morsiamen olet saanut? Hän on ihanin tyttö koko maailmassa!" Siihen -Johannes heräsi. Kaikki unen kauneus oli poissa, hänen isänsä makasi -kylmänä vuoteessaan, he olivat kahden. Johannes raukka! - -Seuraavalla viikolla haudattiin kuollut, ja Johannes asteli likinnä -arkkua. Hän ei enää saanut nähdä hyvää isäänsä, josta hän niin paljon -oli pitänyt. Hän kuuli mullan kumisten putoavan kirstun kannelle; -sen viimeinen nurkka oli vielä näkyvissä, mutta kun seuraava -lapiollinen putosi hautaan, hävisi sekin. Silloin oli hänen sydämensä -särkymäisillään, niin surullinen hän oli. Haudan partaalla veisattiin -virttä, kauniisti helisivät sävelet, ja kyyneleet puhkesivat -Johanneksen silmiin. Hän itki, ja se huojensi hänen suruansa. Aurinko -paistoi leppoisasti vihantiin puihin, se ikäänkuin sanoi: "älä ole -suruissasi, Johannes! katsoppa kuinka kaunis sininen taivas on, -siellä ylhäällä asuu nyt isäsi ja hän rukoilee hyvää Jumalaa, että -menestyisit maan päällä!" - -"Minä tahdon aina olla hyvä!" sanoi Johannes, "niin minäkin pääsen -taivaaseen isäni luo. Oi sitä iloa, kun taas saamme nähdä toisemme! -Kuinka paljon minulla silloin onkin kertomista, ja hän opettaa -minulle paljon uusia asioita ja näyttää minulle taivaan ihanuutta, -niinkuin hän teki täällä maan päälläkin. Oi sitä iloa!" - -Mielikuvat olivat niin elävät, että Johanneksen täytyi hymyillä, -vaikka kyyneleet vielä valuivat alas poskia. Kastanjoissa -visertelivät pienet linnut: "kvivit, kvivit!" Ne lauloivat iloisesti, -vaikka olivatkin hautajaisissa, mutta tiesiväthän ne, että kuollut -nyt oli taivaassa ja että hänellä oli paljoa kauniimmat siivet -kuin niillä. Ne tiesivät että hän nyt oli onnellinen, sillä hän -oli ollut hyvä ihminen täällä maan päällä, ja siitä ne iloitsivat. -Johannes näki niiden lentävän vihreistä puista avaraan maailmaan, -ja hänetkin valtasi halu lähteä lentoon. Ensin hän kuitenkin veisti -suuren puuristin isänsä haudalle, ja kun hän eräänä iltana vei sen -hautausmaalle, huomasi hän, että hauta oli hiekoitettu ja koristettu -kukkasilla. Vieraat ihmiset sen olivat tehneet, sillä hekin pitivät -hänen rakkaasta isästään, joka nyt oli kuollut. - -Varhain seuraavana aamuna kokosi Johannes tavaransa pieneen myttyyn, -kätki vyöhönsä koko perintönsä, viisikymmentä taaleria ja pari -hopeakillinkiä, ne hän oli päättänyt ottaa mukaansa maailmalle. -Ensin hän kuitenkin meni kirkkomaalle isänsä haudalle, luki siellä -isämeidän ja lausui: "jää hyvästi, rakas isä! Minä koetan aina pysyä -hyvänä ihmisenä, ja rukoilethan sinäkin hyvältä Jumalalta menestystä -tielleni!" - -Maassa Johanneksen ympärillä heloittivat kukkaset raikkaina ja -herttaisina, päivä paistoi lämpöisesti ja tuulessa nyökyttelivät -kukkaset päitään ikäänkuin sanoakseen: "tervetuloa tänne luonnon -helmaan! Eikö täällä ole kaunista!" Mutta Johannes kääntyi vielä -kerran katsomaan vanhaa kirkkoa, jossa hänet pienenä lapsena -oli kastettu ja jossa hän joka sunnuntai oli vanhan isänsä -kanssa kuunnellut saarnaa ja veisannut virttä. Äkkiä huomasi hän -kirkontontun ilmestyvän kellotapulin luukulle. Hänen päässään oli -pieni, punainen piippalakki ja hän varjosti kädellään kasvojaan, -sillä aurinko pisti häntä silmiin. Johannes nyökäytti hänelle -jäähyväisiä, ja pikku tonttu liehutti punaista lakkiaan, laski käden -sydämelleen ja heitti hänelle monta monituista lentosuudelmaa, sillä -hän tahtoi osoittaa toivottavansa hänelle onnellista matkaa ja -kaikkea hyvää. - -Johannes ajatteli ihmeellistä, avaraa maailmaa ja kaikkea sen -kauneutta, jota hän nyt kävi katselemaan. Hän kulki kulkemistaan ja -tuli kauemma kuin koskaan ennen. Kylät, joitten läpi hän vaelsi, ja -ihmiset, jotka tulivat vastaan, olivat aivan tuntemattomat, hän oli -kaukana maailmalla, vieraitten parissa. - -Ensi yö täytyi hänen nukkua heinäsuovassa maassa, sillä muuta -vuodetta ei ollut tarjona. Mutta se oli hänestä aivan erinomainen, -ei olisi kuningaskaan voinut viettää yötään mukavammin. Koko -seutu jokineen, heinärukoineen, yllä sininen taivas, muodosti -kauniin makuukamarin. Vihreä, puna- ja valkeakukallinen nurmi -oli lattiamattona, seljapensaat ja orjantappuratiheiköt olivat -kukkavihkoina, ja pesuvatina oli koko joki puhtaine, kirkkaine -vesineen, jossa kaislat kahisivat, toivottaen sekä hyvää iltaa että -hyvää huomenta. Kuu riippui suurena yölamppuna sinisessä katossa, -eikä se lamppu sytyttänyt uutimia tuleen. Johannes saattoi huoleti -nukkua, ja hän nukkuikin makeasti eikä herännyt ennenkuin aurinko jo -oli korkealla ja kaikki pienet linnut visertelivät vastaan: "hyvää -huomenta! hyvää huomenta! Etkö sinä vielä ole pystyssä?" - -Kirkonkellot soivat, oli sunnuntai, kansa kulki kuulemaan saarnaa, ja -Johannes seurasi heitä. Hän veisasi virren, kuunteli Jumalan sanaa ja -kuvitteli olevansa kotikirkossa, jossa hänet oli kastettu ja jossa -hän oli veisannut virsiä isänsä kanssa. - -Kirkkomaalla oli paljon hautoja, ja muutamat olivat korkean heinän -peitossa. Johannes tuli muistaneeksi isänsä hautaa. Varmaan sekin -oli joutuva saman kohtalon alaiseksi, kun ei hän enää voinut olla -sitä hoitamassa ja koristamassa. Silloin painui hän maahan, rupesi -nyhtämään pois heinää, pystytti kaatuneita puuristejä ja asetti -paikoilleen seppeleet, jotka tuuli oli kuljettanut pois. "Ehkä joku -tekee saman palveluksen isäni haudalle, kun en minä enää voi sitä -hoitaa", ajatteli hän. - -Hautausmaan portilla seisoi kerjäläisukko sauvaansa nojaten. Johannes -antoi hänelle hopeakillinkinsä ja jatkoi sitten tyytyväisenä, -iloisella mielellä matkaansa avaraan maailmaan. - -Illemmällä nousi hirveä rajuilma. Johannes koetti kyllä rientää katon -alle, mutta pian yllätti hänet pimeä yö. Vihdoin viimein saapui hän -pienelle kirkolle, joka ypö yksinään yleni kukkulalla. Onneksi oli -ovi raollaan, joten Johannes saattoi livahtaa sisään. Sinne hän -päätti jäädä, kunnes rajuilma asettuisi. - -"Istuudunpa johonkin nurkkaan!" tuumi hän. "Olenkin aika väsyksissä -ja tarvitsen lepoa!" Ja hän painui istumaan, pani kätensä ristiin ja -luki iltarukouksensa. Eikä aikaakaan, kun hän nukkui ja näki makeita -unia, vaikka ulkona salamoi ja jyrisi. - -Keskiyön aikana hän heräsi, rajuilma oli mennyt menojaan, ja kuu -paistoi ikkunasta suoraan häneen. Keskellä kirkon lattiaa oli avoin -ruumisarkku, jossa kuollut mies odotti hautaamistaan. Ei Johannes -pelännyt vähääkään, sillä hänellä oli hyvä omatunto ja tiesihän -hän, etteivät kuolleet tee pahaa kenellekään; elävät, pahat ihmiset -ne tuottavat harmia ja kiusaa. Kaksi elävää, pahaa ihmistä seisoi -paraikaa kuolleen miehen ääressä, joka oli tuotu kirkkoon odottamaan -hautaustaan. He eivät tahtoneet antaa hänen maata kirstussaan, vaan -tekivät hänelle kiusaa ja aikoivat heittää kuolleen miesraukan ulos -kirkon ovesta. - -"Miksi te teette noin?" kysyi Johannes. "Se on pahasti tehty, antakaa -hänen nukkua Jeesuksen nimessä." - -"Kaikkia tässä vielä!" sanoivat ilkeät ihmiset, "hän on pettänyt -meitä! Hän otti meiltä velaksi rahaa eikä voinut maksaa velkaansa -ja nyt hän päälle päätteeksi on kuollut, niin ettemme saa häneltä -ainoatakaan killinkiä. Saakoon nyt kostonsa, maatkoon kuin koira -kirkon oven edessä!" - -"Ei minulla ole kuin viisikymmentä taaleria", sanoi Johannes, "se -on koko perintöni, mutta sen minä mielelläni annan teille, jos -rehellisesti lupaatte jättää kuolleen miesraukan rauhaan. Kyllä minä -tulen toimeen ilman näitä rahoja, minulla on terveet, vahvat jäsenet, -ja Jumala kyllä pitää murheen minusta". - -"No", virkkoivat häijyt ihmiset, "koska kerran sinä maksat hänen -velkansa, niin emme me enää tee hänelle pahaa, se on varma se!" ja -he ottivat Johanneksen rahat, nauroivat hänen hyvyyttään ja menivät -matkaansa. Mutta Johannes suori ruumiin paikoilleen kirstuun, pani -sen kädet ristiin, siunasi itsensä ja kulki reippaasti halki suuren -metsän. - -Kun kuu pääsi pilkistämään esiin puitten takaa, saattoi nähdä -herttaisten pienten keijukaisten leikkivän. Iloisesti he karkeloivat; -Johanneksen läsnäolo ei häirinnyt heitä vähääkään, tiesiväthän he, -että hän oli hyvä, viaton ihminen, ja yksin pahat ihmiset eivät -saa nähdä keijukaisia. Toiset heistä olivat vain sormen pituiset, -ja kultaiset kammat pitelivät heidän pitkiä, keltaisia hiuksiaan. -Parittain he kiikkuivat suurten kastehelmien päällä, joita kimmelteli -lehdissä ja korkeassa nurmessa. Välistä sattui pisara vierähtämään, -ja silloin menivät keijukaiset nurin narin korkeaan heinään. -Silloinkos muu pikkuväki nauramaan ja kaarestamaan! Se oli hirveän -hauskaa! Keijukaiset lauloivat, ja Johannes tunsi kaikki heidän -kauniit laulunsa, olihan hänkin pienenä poikana ne oppinut. Suuret, -kirjavat hämähäkit, päässä hopeiset kruunut, kutoivat pensaasta -pensaaseen pitkiä, riippuvia siltoja ja palatseja, ja kun kaste -lankesi maille, välkkyivät ne kuin lasi kirkkaassa kuutamossa. Tätä -kesti auringon nousuun asti. Silloin kätkeytyivät keijukaiset kukkien -nuppuihin, tuuli kävi käsiksi heidän siltoihinsa ja linnoihinsa ja ne -lensivät ilmaan kuin suuret hämähäkinverkot. - -Kun Johannes oli päässyt metsästä, kuuli hän voimakkaan miesäänen -huutavan: "Hoi, mies, minne matka?" - -"Maailmalle vain!" vastasi Johannes. "Minulla ei ole isää eikä äitiä, -olen vain köyhä mies, mutta Jumala kyllä pitää murheen minusta!" - -"Minä olen minäkin menossa maailmalle!" sanoi vieras mies. "Emmekö -kulkisi yhtä matkaa?" - -"Kuljetaan vain!" sanoi Johannes, ja sitten he kulkivat yhdessä. Pian -he tulivat ystäviksi, sillä he olivat molemmat hyviä ihmisiä. Mutta -Johannes kyllä huomasi, että vieras oli häntä paljoa viisaampi. Hän -oli kiertänyt maat, mantereet ja tiesi kertoa kaikista asioista. - -Aurinko oli jo korkealla, kun he istuivat suuren puun juurelle -syömään aamiaistaan. Samassa tuli siihen vanha akka. Voi, voi, kuinka -hän oli raihnas ja käveli kumarassa sauvansa varassa. Hänen selässään -oli kimppu risuja, jotka hän oli kerännyt metsästä, esiliinan nurkat -olivat kietaistut ylös, ja Johannes näki, että mytystä pisti esiin -kolme tukevaa vitsaa; sananjalkoja ja pajunoksia ne olivat. Kun hän -oli päässyt heidän kohdalleen, luiskahti hänen jalkansa ja hän päästi -tuskallisen huudon, sillä hänen jalkansa oli mennyt poikki. Vanhaa -muija raukkaa! - -Johannes ehdotti, että he heti lähtisivät kantamaan häntä kotiin, -mutta vieras avasi matkalaukkunsa, otti esiin ruukun ja kertoi, että -hänellä on voidetta, joka heti paikalla parantaa vaimon jalan, niin -että hän itse voi kävellä kotiin ikäänkuin ei jalka olisi ollutkaan -poikki. Mutta hän puolestaan tahtoi, että muija lahjoittaa hänelle -vitsat, jotka hän oli köyttänyt esiliinaansa. - -"Hyvin maksettu!" virkkoi muija ja nyökäytti oudosti päätään. Ei hän -mielellään olisi tahtonut luopua vitsoistaan, mutta ei ollut hauskaa -sekään, että jalka oli poikki. Hän antoi siis miehelle vitsat, ja -heti kun tämä oli hieronut jalkaa voiteella, nousi muori ja käveli -paljoa reippaammin kuin ennen. Sellaista se voide sai aikaan. Mutta -sitä ei ollutkaan kaupan apteekissa. - -"Mitä sinä teet vitsoilla?" kysyi Johannes matkatoveriltaan. - -"Ovathan ne kauniita kukkavihkoja!" vastasi toveri. "Minä pidän -niistä, minä olen sellainen lystikäs veitikka!" - -He kulkivat hyvän matkaa eteenpäin. - -"Kas, mikä rajuilma tuolta on tulossa!" virkkoi Johannes ja osoitti -taivasta. "Nousee paksuja, pahoja pilviä!" - -"Eivät ne ole pilviä", selitti matkatoveri, "ne ovat vuoria, suuria, -kauniita vuoria. Kun nousee niille, pääsee pilvien yläpuolelle -raikkaaseen ilmaan. Siellä vasta on ihanaa! Huomenna me varmaan jo -olemme kaukana, kaukana maailmalla!" - -Mutta eivät vuoret olleet niin likellä kuin näytti. Kokonaisen päivän -matka oli vielä sinne, missä mustat metsät kohosivat suoraan taivasta -kohti ja kivet olivat suuria kuin kokonaiset kylät. Vaivalloista -oli päästä vuorten yli, sentähden Johannes ja hänen matkatoverinsa -menivätkin majataloon lepäämään ja kokoamaan voimia huomispäivän -matkaa varten. - -Majatalon suuressa tarjoilukamarissa oli koolla paljon kansaa, sillä -sinne oli tullut mies, joka näytteli nukketeatteria. Hän oli juuri -saanut teatterinsa pystyyn, ja ihmiset olivat asettuneet ympärille -katselemaan näytäntöä. Vanha, lihava teurastaja oli vienyt parhaimman -paikan ja istuutunut aivan lavan eteen. Hänen suuri verikoiransa -- -hyi sentään kuinka se näytti ahneelta! -- istui hänen rinnallaan, -silmät suurina päässä, kuten kaikilla muillakin. - -Näytäntö alkoi. Kappale oli kaunis, siinä esiintyi kuningas ja -kuningatar, he istuivat samettisilla valtaistuimilla, heidän päässään -oli kultaiset kruunut ja heidän vaatteensa päättyivät pitkiin -laahustimiin, sillä siihen heillä kyllä oli varaa. Herttaisia -puunukkeja, joitten silmät olivat lasista ja ylähuulessa kasvoi -komeat viikset, seisoi ovilla päästämässä raitista ilmaa huoneeseen. -Kappale oli hyvin kaunis eikä ensinkään surullinen, mutta juuri kun -kuningattaren piti astua permannon poikki, tapahtui, että -- niin, -mikä sen suuren verikoiran päähän lieneekään pälkähtänyt! mutta -kun ei lihava teurastaja pidellyt sitä kiinni, hypätä lotkautti -se lavalle ja otti hennon kuningattaren juuri vyötäisten kohdalta -suuhunsa, jotta naksahti. Se oli kauhean näköistä! - -Mies raukka, joka piti teatteria, kävi kovin surulliseksi, sillä -kuningatar oli ollut hänen kaunein nukkensa, ja nyt oli ilkeä -verikoira purrut siltä pään poikki. Mutta kun ihmiset olivat -poistuneet, lupasi Johanneksen matkatoveri panna kuningattaren -kuntoon. Hän otti esiin ruukkunsa ja voiteli nukkea samalla -voiteella, joka oli parantanut vanhan vaimo raukan katkenneen jalan. -Nukke parani paikalla, kun sitä oli voideltu, vieläpä osasi itsestään -liikuttaa jäseniään. Ei? tarvinnut ensinkään nykiä nuoraa, nukke oli -kuin elävä ihminen, ainoastaan puhelahja puuttui. Nukketeatterin -omistaja tuli kovin hyvilleen, eihän hänen enää tarvinnut hoitaa -kuningatarta, hän tanssi omin neuvoin. Kukaan muu ei ollut niin -taitava. - -Tuli yö, ja kaikki majatalon väki oli jo pannut levolle, kun joku -äkkiä alkoi valittaa ja huokaella. Huokaukset olivat niin hirveän -syvät ja niitä jatkui jatkumistaan, kunnes ihmiset vihdoin nousivat -katsomaan mikä oli hätänä. Teatterin omistaja riensi teatterilleen, -sillä sieltä tuntuivat huokaukset tulevan. Kaikki puunuket makasivat -päälletysten, sekaisin sekä kuningas että hänen sotamiehensä ja ne ne -niin surkeasti vaikeroivat ja tuijottivat eteensä suurilla lasisilla -silmillään. Ne ikävöivät nekin sitä voitelua, joka oli parantanut -kuningattaren, niiden teki niidenkin mieli liikkua omin voimin. - -Kuningatar heittäytyi polvilleen maahan, ojensi kauniin -kultakruununsa ilmaan ja rukoili: "ota tämä, kunhan vain voitelet -puolisoni ja hovini väen!" Mies raukka, joka omisti teatterin ja -kaikki nuket, heltyi itkemään, sillä hänen kävi niitä niin kovin -sääli. Hän lupasi heti Johanneksen matkatoverille kaikki seuraavan -teatteri-illan tulot, kunhan hän vain voitelisi edes neljä tai -viisi hänen kauneimmista nukeistaan. Matkatoveri selitti, ettei hän -muuta vaadi kuin suuren sapelin, joka riippuu miehen vyöllä, ja sen -saatuaan voiteli hän kuusi nukkea. Nämäpäs paikalla karkeloimaan -niin sirosti ja sorjasti, että kaikki elävät tyttölapset, jotka sen -näkivät, yltyivät tanssimaan mukaan. Kuski ja kyökkipiika, renki -ja kamarineitsyt, kaikki vieraat tanssivat, yksin tulivarjostin -ja hiilihankokin yrittivät tanssia, mutta menivät nurin heti kun -läksivät liikkeelle. Oli sitä sinä yönä iloa ja riemua. - -Seuraavana aamuna jättivät Johannes ja hänen matkatoverinsa majatalon -ja läksivät korkeille vuorille, vaeltamaan suurten kuusimetsien -halki. He tulivat niin korkealle, että kirkontornit vuorten alla -pilkoittivat vain pieninä punaisina marjoina vihannasta. Heidän -eteensä avautui laajoja aloja, he saattoivat nähdä penikulmien päähän -seutuja, joissa eivät koskaan olleet käyneet. Näin paljon ihanaa -maailmaa ei Johannes vielä ikinä ollut yhtaikaa nähnyt, ja aurinko -paistoi lämpöisesti raikkaan sinisestä korkeudesta, vuoristosta -kaikuivat metsästystorvet niin iloisesti ja ystävällisesti, että -Johanneksen silmiin nousi ilonkyyneliä. "Oi hyvä Jumala!" puhkesi hän -puhumaan. "Tahtoisin suudella sinua, kun sinä olet meille kaikille -niin hyvä, kun sinä olet antanut meille kaiken maailman kauneuden!" - -Matkatoveri seisoi niinikään ristissä käsin ja silmäili metsää ja -kyliä, jotka uivat lämpöisessä auringonpaisteessa. Samassa alkoi -heidän päänsä päältä kuulua kummallisen kaunista helinää, ja kun he -silmänsä nostivat, näkivät he suuren, valkoisen joutsenen leijailevan -ilmassa. Kaunis se oli ja lauloi niin haikeasti, etteivät he koskaan -olleet kuulleet linnun laulavan sillä lailla. Mutta laulu heikkeni -heikkenemistään, valkea pää painui rintaa vastaan, ja hiljalleen -vaipui lintu heidän jalkainsa juureen. Sorja lintu oli kuollut. - -"Kuinka kauniit siivet!" huudahti matkatoveri. "Näin suuria, valkeita -siipiä ei aina saa rahallakaan, minäpä korjaan ne haltuuni. Nyt näet, -että tarvitsen sapelia!" Ja yhdellä iskulla irroitti hän molemmat -kuolleen joutsenen siivet ja päätti panna ne talteen. - -He kulkivat monta monituista penikulmaa vuoristossa, ja vihdoin tuli -heidän eteensä suuri kaupunki, jonka sadat kirkontornit hohtivat kuin -hopea auringossa. Keskellä kaupunkia oli komea, punaisella kullalla -katettu marmorilinna, ja siinä asui kuningas. - -Johannes ja hänen matkatoverinsa eivät tahtoneet suoraa päätä mennä -kaupunkiin, vaan pysähtyivät ulkopuolelle kaupunkia majataloon -pukeutumaan. He tahtoivat nimittäin olla siistin näköiset, kun -tulivat kadulle. Isäntä tiesi kertoa, että kuningas oli hyvä mies, -joka ei suonut kenellekään ihmiselle pahaa, mutta hänen tyttärensä -- -Herra varjelkoon kuinka paha prinsessa hän oli! Kauneutta hänellä oli -yllin kyllin, ei kukaan voinut olla miellyttävämpi ja herttaisempi -kuin hän, mutta vähät siitä, kun hän oli niin paha. Oikea noita hän -oli, jonka tähden moni kaunis prinssi oli menettänyt henkensä. -- -Kaikilla ihmisillä oli oikeus kosia häntä, hän oli antanut siihen -luvan. Kuka hyvänsä sai tulla kosimaan, yhdentekevä oliko hän prinssi -vaiko kerjäläinen: prinsessa teki hänelle kolme kysymystä, ja hänen -piti osata vastata niihin. Jos hän osasi vastata, piti prinsessan -mennä naimisiin hänen kanssaan ja hänen piti hänen isänsä kuoltua -päästä koko maan kuninkaaksi; mutta jollei hän osannut vastata -prinsessan arvoituksiin, piti hänet mestattaman tai hirtettämän, niin -häijy se kaunis prinsessa oli. Hänen isänsä, vanha kuningas, suri -sitä suuresti, mutta eihän hän voinut mitään hänen pahuudelleen, -sillä hän oli sanonut, ettei hän tahdo olla missään tekemisissä -tyttärensä kosijoiden kanssa, tehköön niinkuin itse tahtoo. Ei -kukaan prinsseistä, jotka olivat tulleet kosimaan prinsessaa -ja joiden oli pitänyt vastata prinsessan arvoituksiin, ollut -suoriutunut onnellisesti. Kaikki olivat joutuneet mestauslavalle tai -hirttonuoraan. Kuka oli käskenyt heidän tulla kosimaan, olivathan he -tietäneet mikä heitä odotti! Vanha kuningas suri tätä kurjuutta niin, -että hän ja hänen sotamiehensä viruivat kokonaisen päivän vuodessa -polvillaan rukoilemassa, että prinsessa tulisi hyväksi, mutta siitä -ei tullut mitään. Vanhat juopot akat värjäsivät viinan mustaksi -ennenkuin joivat sitä. He surivat sillä tavalla, ja enempää eivät he -voineet tehdä. - -"Sitä pahaa prinsessaa!" sanoi Johannes, "hänen pitäisi saada vitsaa, -se tekisi hänelle hyvää. Olisinpa minä vanhan kuninkaan sijassa, niin -kyllä prinsessa kyytinsä näkisi!" - -Samassa kuului ulkoa eläköön-huutoja. Prinsessa ratsasti ohitse ja -hän oli todella niin kaunis, että ihmiset unohtivat hänen pahuutensa -ja korottivat eläköönhuutoja. Hänen rinnallaan ratsasti kaksitoista -ihanaa neitoa. Heidän yllään oli valkoiset silkkivaatteet, he -kantoivat käsissään valkoista tulpania ja heidän hevosensa olivat -sysimustat. Prinsessan hevonen oli maidonkarvainen, sen siiat -koristetut timanteilla ja rubineilla, mutta prinsessan puku oli -puhdasta kultaa ja piiska hänen kädessään välkkyi kuin auringon säde. -Olisi luullut taivaan pienten tähtösten asettuneen kultakruunuun -hänen päälaelleen, ja hänen viittansa oli ommeltu kokoon tuhansien -perhosten heleistä siivistä. Itse hän kuitenkin oli kauniimpi kuin -kaikki hänen vaatteensa. - -Kun Johannes hänet näki, lensivät hänen kasvonsa tulipunaisiksi eikä -hän tahtonut saada sanaa suustaan: prinsessahan oli aivan samallainen -kuin se kaunis, kruunupää tyttö, josta hän oli nähnyt unta isänsä -kuolinyönä. Ihanainen hän oli hänen silmissään, eikä hän saattanut -olla pitämättä hänestä. Ei hän ikinä ollut mikään paha noita, joka -hirtättää tai mestauttaa ihmisiä, kun eivät he voi arvata mitä hän -vaatii. "Onhan jokaisella, köyhimmällä kerjäläiselläkin, oikeus kosia -häntä", mietti Johannes. "Minäpä lähden linnaan. En saata vastustaa -haluani!" - -Kaikki kehottivat häntä luopumaan aikeestaan; varmaan häntä odottaa -sama kohtalo kuin kaikkia muita. Matkatoveri kielsi hänkin häntä -menemästä, mutta Johannes arveli, että kaikki käy hyvin harjasi -vaatteensa, kiillotti kenkänsä, pesi kätensä ja kasvonsa, kampasi -kauniit keltaiset hiuksensa ja läksi yksinään linnaan. - -"Sisään!" virkkoi vanha kuningas, kun Johannes koputti oveen. - -Johannes avasi oven, ja vanha kuningas astui häntä vastaan, yllä -yönuttu, jalassa koruompeluilla neulotut tohvelit, päässä kultakruunu -ja toisessa kädessä valtikka, toisessa kultaomena. - -"Odotappas hiukan!" virkkoi hän ja työnsi omenan kainaloonsa, -voidakseen ojentaa Johannekselle kätensä. Mutta kun hän sai kuulla, -että Johannes tuli kosimaan prinsessaa, purskahti hän niin katkeraan -itkuun, että sekä omena että valtikka putosivat lattialle ja hänen -täytyi pyyhkiä silmiään yönuttuun. Vanha kuningas raukka! - -"Saat nähdä", virkkoi hän, "että sinun käy aivan niinkuin -kaikkien muidenkin. Tule nyt tänne katsomaan!" Ja hän vei -Johanneksen prinsessan puutarhaan. Kauhean näköistä siellä -oli! Joka puussa riippui kolme, neljä kuninkaanpoikaa, jotka -olivat kosineet prinsessaa, mutta eivät olleetkaan suoriutuneet -hänen arvoituksistaan. Tuuli kolisteli luurankoja, jotta pienet -linnut pelästyivät eivätkä koskaan uskaltaneet tulla puutarhaan. -Kukkaskeppeinä oli käytetty ihmisluita, ja kukkaruukuista irvisteli -pääkalloja. Oli sitä siinäkin prinsessalle puutarhaa! - -"Nyt näet!" sanoi vanha kuningas. "Sinun käy niinkuin kaikkien näiden -muidenkin. Heitä sinä ne tuumat! Minä tulen kerrassaan onnettomaksi, -se minuun niin kovasti koskee!" - -Johannes suuteli hyvän vanhan kuninkaan kättä ja vakuutti, että -kaikki käy hyvin. Hän pitää kauniista prinsessasta niin kovasti. - -Samassa ratsasti prinsessa kaikkine naisineen linnan pihaan, ja -kuningas ja Johannes menivät häntä tervehtimään. Oi kuinka hän oli -kaunis! Hän ojensi Johannekselle kätensä, ja Johannes rupesi pitämään -hänestä entistä enemmän, ei hän ikinä ollut sellainen ilkeä, paha -noita, jommoiseksi ihmiset häntä sanoivat. He astuivat saliin, ja -palvelijapojat tarjosivat heille hilloa ja pähkinöitä, mutta vanha -kuningas oli niin suruissaan, ettei hän saanut syödyksi mitään; -sitäpaitsi olivat pähkinät hänelle liian kovat purra. - -Päätettiin, että Johannes seuraavana aamuna palaisi linnaan, silloin -kokoontuvat tuomarit ja koko raati kuulemaan kuinka hän osaa vastata -arvoituksiin. Jos hän onnistuu, pitää hänen vielä kaksi kertaa palata -arvaamaan, mutta kukaan ei vielä ensi kerralla ollut arvannut oikein, -ja sentähden oli heidän täytynyt heittää henkensä. - -Johannes ei laisinkaan surrut kohtaloaan, hän oli päinvastoin hyvällä -tuulella, ajatteli kaunista prinsessaa ja luotti siihen, että hyvä -Jumala kyllä auttaa häntä. Miten? Sitä hän tosin ei aavistanut eikä -tahtonut sitä ajatellakaan. Juoksujalan riensi hän majataloon, missä -matkatoveri häntä odotti. - -Johanneksella riitti loppumattomiin juttua prinsessan kauneudesta ja -herttaisuudesta. Nyt jo ikävöi hän huomista päivää, jolloin pääsisi -linnaan koettamaan onneaan. - -Mutta matkatoveri pudisti päätään ja oli hyvin suruissaan. "Minä -pidän sinusta niin paljon!" sanoi hän, "me olisimme vielä voineet -kulkea yhdessä, ja nyt minun jo täytyy kadottaa sinut! Voi sinua, -sinä rakas Johannes raukka! Tekisi mieleni itkeä, mutta en tahdo -häiritä iloasi nyt, kun ehkä olemme viimeistä iltaa yhdessä. Ollaan -oikein, oikein iloisia! Huomenna, kun sinä olet poissa, on minulla -kyllä aikaa itkeä!" - -Kaikki kaupunkilaiset olivat jo saaneet tietää, että prinsessalle -oli tullut uusi kosija, ja kaikkialla vallitsi sentähden suuri -suru. Teatteri suljettiin, torttumuijat verhosivat sokeriporsaansa -suruharsoihin, kuningas ja papit viruivat polvillaan kirkossa, kaikki -surivat ja murehtivat, sillä eihän Johanneksen saattanut käydä -paremmin kuin muidenkaan kosijoiden. - -Illalla valmisti matkatoveri suuren maljallisen punssisekoitusta ja -kehoitti Johannesta olemaan hyvällä tuulella ja juomaan prinsessan -maljan. Mutta kun Johannes oli juonut kaksi lasia, tuli hänen niin -uni, etteivät silmät pysyneet auki, hän nukkui siihen paikkaan. -Hiljaa nosti matkatoveri hänet silloin tuolilta ja laski hänet -sänkyyn, mutta pimeän yön tultua otti hän ne suuret siivet, jotka oli -joutsenesta hakannut, ja sitoi ne omaan selkäänsä. Vanhan akan lahja -tuli niinikään hyvään tarpeeseen: hän pisti taskuunsa tukevimman -vitsan, avasi sitten ikkunan, lentää loikautti kaupunkiin, suoraa -päätä linnaan ja vetäytyi kippuraan istumaan juuri prinsessan -makuukamarin ikkunan alle. - -Kaupungissa vallitsi hiiskumaton hiljaisuus. Kellon lyödessä -neljännestä vaille kaksitoista avautui äkisti ikkuna, ja prinsessa -lensi ulos. Hänen yllään oli suuri valkoinen viitta, selässä pitkät -mustat siivet ja hän kiiti kaupungin päällitse suurelle vuorelle -päin, joka oli kaukana kaupungin takana. Matkatoveri tekeytyi -näkymättömäksi niin ettei häntä laisinkaan saattanut erottaa, seurasi -prinsessaa ja piiskasi häntä vitsallaan niin että veri tirsui esiin. -Hei vain sitä lentoa ilmojen halki, kun tuuli tarttui prinsessan -viittaan, levitti sen suureksi purjeeksi liehumaan ja kuu paistoi sen -läpi. - -"Kylläpä nyt tulee rakeita! Kylläpä nyt tulee rakeita!" vaikeroi -prinsessa joka kerta kun vitsa häneen sattui, mutta se selkäsauna -teki hänelle aika hyvää. Vihdoin hän saapui vuorelle ja koputti. -Olisi luullut ukkosen käyvän, kun vuori avautui ja prinsessa suhahti -sisään, mutta matkatoveri seurasi, sillä olihan hän näkymätön, kukaan -ei saattanut häntä erottaa. He tulivat pitkään, pitkään käytävään, -jonka seinät säihkyivät ja räiskyivät, sillä tuhannet tulenkarvaiset, -mulkosilmäiset hämähäkit juoksentelivat ylös alas muuria. - -Sitten he tulivat suureen saliin, joka oli rakennettu kullasta ja -hopeasta, seinillä hohti jättiläiskokoisia, sinisiä ja punaisia -kukkasia, mutta niitä kukkasia ei ollut hyvä poimia, sillä varsina -oli iljettäviä, myrkyllisiä käärmeitä ja kukkasina tulisia -liekkejä, jotka pursuivat käärmeiden kidasta. Koko katto oli täynnä -kiiltomatoja ja taivaansinisiä yölepakkoja, jotka räpyttelivät -ohuita siipiään. Näytti se kovin kummalliselta! Keskellä lattiaa oli -valtaistuin, jota kannatti neljä hevosen luurankoa. Valjaat niiden -selässä olivat tehdyt tulipunaisista hämähäkeistä, itse valtaistuin -oli maidonkarvaisesta lasista, ja istumapatjoina oli pieniä, mustia -hiiriä, jotka pureskelivat toistensa häntiä. Katos valtaistuimen -päällä oli ruusunpunaista hämähäkinverkkoa, täynnä pieniä, -herttaisia kärpäsiä, jotka kimmeltelivät kuin jalokivet. Keskellä -valtaistuinta istui ruma, vanha peikko, päässä kruunu ja kädessä -valtikka. Hän suuteli prinsessan otsaa, istutti hänet rinnalleen -kallisarvoiselle valtaistuimelle, ja nyt alkoi soitto helistä. Suuret -mustat heinäsirkat puhalsivat huuliharppua ja pöllö paukutteli omaa -vatsaansa, sillä rumpua ei ollut. Hullunkurinen se konsertti oli. - -Pikkuruikkuiset tontut tanssivat pitkin salia virvatuli tuikkien -hiippalakissa. Ei kukaan saattanut nähdä matkatoveria, hän oli -asettunut valtaistuimen taakse ja kuuli ja näki kaikki mitä tapahtui. -Jo astui hoviväkikin saliin, hienoilta ja ylhäisiltä he kaikki -näyttivät, mutta kun likemmin rupesi tarkastamaan, niin kyllä huomasi -mitä he oikeastaan olivat: luudantynkiä, joiden neniin peikko oli -pistänyt kaalinpäitä. Sitten hän oli loihtinut niihin elämää ja -puettanut ne koreisiin vaatteisiin. Mutta vähät siitä, eihän tällä -hoviväellä ollut muuta tekemistä kuin olla salin koristeena. - -Kun vähän aikaa oli tanssittu, kertoi prinsessa peikolle, että oli -ilmaantunut uusi kosija, ja kysyi mitä hän huomenna ajattelee, kun -kosija tulee linnaan. - -"Kuuleppas!" sanoi peikko, "minä tiedän! Ota jotakin oikein helppoa, -niin hän ei keksi sitä. Ajattele toista kenkääsi. Sitä ei hän arvaa. -Paneta sitten häneltä pää poikki ja muista, kun huomenna tulet -luokseni, tuoda minulle hänen silmänsä, sillä ne minä tahdon syödä -suuhuni!" - -Prinsessa niiasi syvään ja lupasi muistaa silmät. - -Peikko avasi sitten vuoren, ja prinsessa lensi kotiin, mutta -matkatoveri lensi hänen kintereillään ja piiskasi häntä niin, että -prinsessa vain voihki ja valitteli raesadetta. Hän lensi minkä pääsi -ja livahti vihdoin sisään makuukamarinsa ikkunasta, mutta matkatoveri -riensi takaisin majataloon, missä Johannes vielä nukkui, irroitti -siipensä ja pani levolle. Olisi sitä vähemmästäkin voinut väsyä. - -Kun Johannes varhain aamulla heräsi, nousi matkatoverikin ja kertoi -yöllä nähneensä niin kummallista unta prinsessasta ja hänen toisesta -kengästään. Hän kehotti Johannesta kysymään eikö prinsessa vain ollut -ajatellut toista kenkäänsä. - -Vuoressahan hän oli kuullut sen asian peikon omasta suusta, mutta -ei hän tahtonut kertoa Johannekselle yöllisestä retkestään, kehotti -häntä vain kysymään eikö prinsessa ollut ajatellut toista kenkäänsä. - -"Samahan se on mitä minä kysyn", sanoi Johannes, "ehkä sinun unesi -puhuu totta. Minä olen kun olenkin aina luottanut siihen, että Jumala -pitää murheen minusta. Varmuuden vuoksi sanon sinulle kuitenkin -hyvästi, sillä jos minä arvaan väärin, en koskaan enää näe sinua!" - -Sitten he suutelivat toisiaan, ja Johannes läksi linnaan. - -Koko sali oli täpösen täynnä ihmisiä, tuomarit istuivat -nojatuoleissa, pään alla untuvatyynyt, sillä heillä oli paljon -päänvaivaa. Vanha kuningas nousi ja kuivasi silmiään valkoiseen -nenäliinaan. - -Prinsessa astui saliin, hän oli vielä kauniimpi kuin eilen, tervehti -herttaisesti kaikkia, ojensi Johannekselle kätensä ja virkkoi: -"huomenta nyt!" - -Johanneksen piti sitten arvata mitä hän oli ajatellut, Herranen aika -kuinka lempeästi hän Johannekseen katsoi, mutta samassa hetkessä, -jolloin hän kuuli sanan "kenkä", kävi hän kalman kalpeaksi ja koko -hänen ruumiinsa vapisi. Johannes oli kun olikin arvannut oikein, -sille ei mahtanut mitään. - -Huh hei sentään kuinka vanha kuningas tuli iloiseksi! Hän heitti -kuperkeikkaa jotta helisi, ja kaikki kansa taputti käsiään sekä -kuninkaalle että Johannekselle, joka ensi kerran oli arvannut oikein. - -Matkatoveri iloitsi ja riemuitsi, kun hän kuuli että kaikki oli -käynyt hyvin; mutta Johannes pani kätensä ristiin ja kiitti hyvää -Jumalaa, joka varmaan vastakin auttaa häntä. Seuraavana päivänä piti -taaskin arvattaman. - -Ilta kului samalla lailla kuin eilinenkin. Kun Johannes oli nukkunut, -riensi matkatoveri prinsessan perässä vuoreen ja piiskasi häntä vielä -pahemmin kuin viime kerralla, sillä hänellä oli nyt matkassa kaksi -vitsaa. Kukaan ei nähnyt häntä, ja hän kuuli kaikki. - -Prinsessa päätti ajatella hansikastaan, ja sen kertoi matkatoveri -muka unena Johannekselle. Johannes osasi siis nytkin oikeaan, ja -linnassa syntyi suuri ilo ja riemu. - -Koko hovi heitti kuperkeikkaa, kuten kuningas oli tehnyt ensi -kerralla; mutta prinsessa pani sohvalle pitkäkseen eikä tahtonut -puhua sanaakaan. - -Kaikki riippui nyt kolmannesta kerrasta: jos Johannes arvaa -oikein, saa hän kauniin prinsessan ja perii kuninkaan kuoltua koko -valtakunnan; jos hän arvaa väärin, menettää hän henkensä ja peikko -syö hänen kauniit siniset silmänsä. - -Illalla meni Johannes aikaiseen levolle, luki ehtoorukouksensa ja -nukkui rauhallisesti; mutta matkatoveri sitoi siivet selkäänsä, -köytti sapelin vyölleen, otti mukaansa kolme vitsaa ja lensi linnaan. - -Yö oli sysimusta, myrsky raivosi niin että tiilet irtaantuivat -katoista, ja puut, joitten oksilla luurangot roikkuivat, taipuivat -kuin ruo'ot tuulessa; salamoja sinkoili lakkaamatta, koko yö kului -ainoana ukkosen jyrinänä. Äkkiä avautui ikkuna, ja prinsessa lensi -ulos. Hän oli kalman kalpea ja nauroi rajuilmalle. Se ei hänen -mielestään ollut tarpeeksi tuima, hänen valkea viittansa hulmusi -purjeena ilmassa, mutta matkatoveri ruoski häntä kolmella vitsallaan -niin että veri tippui maahan eikä hän lopulta tahtonut päästä -minnekään. Vihdoin viimein hän saapui vuorelle. - -"Kuinka siellä sataa ja tuulee", sanoi hän; "en ikinä ole ollut -tällaisessa ilmassa." - -"Taitaa tulla liian paljon hyvää", sanoi peikko. - -Prinsessa riensi sitten kertomaan, että Johannes toisellakin kertaa -oli arvannut oikein. Jos hän vielä huomenna suoriutuu samalla -tavalla, niin on hän päässyt voitolle, eikä prinsessa koskaan -enää saa tulla vuoreen, ei hän koskaan enää saa tehdä sellaisia -taikatemppuja kuin tähän asti. Hän oli kovin suruissaan. - -"Ei hän arvaa oikein", lohdutti peikko. "Kyllä minä keksin sellaisen -asian, jota ei hän koskaan ole ajatellut! Taikka on hän suurempi -noita kuin minä. Mutta nyt pidetään lystiä!" ja sitten hän tarttui -prinsessan käsiin, ja he kieppuivat kilpaa tonttujen ja männinkäisten -kanssa pitkin salia. Punaiset hämähäkit juoksentelivat iloisesti ylös -alas seinää ja tulikukkaset näyttivät säihkyvän. - -Pöllö löi rumpua, lampaankaritsat määkivät ja mustat heinäsirkat -puhalsivat huuliharppua. Tanssiaiset olivat kerrassaan hauskat! - -Kun he olivat tarpeekseen tanssineet, täytyi prinsessan palata -linnaan, jottei häntä kaivattaisi. Peikko lupasi lähteä saattamaan, -sitenhän he saisivat olla yhdessä vielä vähän aikaa. - -He läksivät liikkeelle rajuilmaan, ja matkatoveri antoi vitsojensa -paukuttaa heidän selkänahkaansa. Eipä peikkokaan koskaan ollut -nähnyt tällaista raesadetta. Linnan edustalla sanoi hän prinsessalle -hyvästi ja kuiskasi samassa hänen korvaansa: "ajattele minun -päätäni", mutta matkatoveri kuuli hänen sanansa, ja samalla hetkellä, -jolloin prinsessa suhahti sisään makuukamarinsa ikkunasta ja peikko -aikoi kääntyä paluumatkalle, kävi hän kiinni hänen pitkään mustaan -partaansa ja hakkasi sapelilla poikki hänen ruman päänsä hartioita -myöten. Se kävi niin pian, ettei peikko ehtinyt pelästyäkään. -Ruumiin viskasi matkatoveri veteen kaloille, mutta pään hän vain -kastoi veteen, köytti sen sitten silkkiseen nenäliinaansa, vei sen -majataloon ja pani levolle. - -Seuraavana aamuna antoi hän Johannekselle mytyn, mutta kielsi häntä -avaamasta sitä ennenkuin prinsessa kysyi mitä hän oli ajatellut. - -Linnan suureen saliin oli kokoontunut niin paljon kansaa, että -he seisoivat likistyksissä kuin oljet lyhteessä. Raatiherrat -istuivat tuoleissaan, pään alla pehmeät tyynyt, ja vanha kuningas -oli pukeutunut uusiin vaatteisiin, kultakruunu ja valtikka olivat -kiillotetut kirkkaiksi, näytti oikein komealta; mutta prinsessa -istui kalpeana mustissa vaatteissa, ikäänkuin hän olisi aikonut -hautajaisiin. - -"Mitä minä olen ajatellut?" virkkoi hän Johannekselle. Tämä irroitti -silloin nenäliinan solmut ja pelästyi itsekin, kun näki kauhean -peikonpään. Kaikki ihmiset säpsähtivät, sillä se oli niin hirmuisen -näköinen, mutta prinsessa istui liikkumattomana kuin kivipatsas -eikä saanut sanaa suustaan. Vihdoin viimein hän nousi ja ojensi -Johannekselle kätensä, sillä olihan hän arvannut oikein. Katsomatta -oikealle tai vasemmalle huokasi hän syvään: "nyt sinä olet minun -herrani! Tänä iltana vietämme häitä!" - -"No se käy aivan minun mieleni mukaan!" huudahti vanha kuningas, -"juuri niin minäkin tekisin!" - -Koko kansa huusi eläköön, musiikki soitti kaduilla, kellot soivat, ja -torttumuijat ottivat pois suruharsot sokeriporsaistansa, sillä nyt -oli ilon ja riemun aika. - -Keskelle toria kannettiin kolme suurta, paistettua härkää, jotka -olivat täytetyt hanhilla ja kanoilla. Kuka hyvänsä saattoi mennä -leikkaamaan itselleen kimpaleen. Suihkulähteet ruiskuttivat makeinta -viiniä, ja jos meni leipurilta ostamaan killingin rinkeliä, sai -kaupanpäällisiksi kuusi suurta pullaa, ja niissä pullissa oli -rusinoita. - -Illalla oli koko kaupunki juhlallisesti valaistu, sotamiehet panivat -tykit paukkumaan ja pojat ampuivat nallipyssyillä, linnassa syötiin -ja hypättiin. Kaikki kauniit, ylhäiset herrat ja naiset tanssivat, ja -kauas saattoi kuulla kuinka he lauloivat: - - "Tässä niin moni sorja neito pyörii - ympäri permannon, - rumpalimarssi, raiu, kaiu, - käänny, kukka karkelon. - Hei heipparalla, - ettei kestä kengät alla!" - -[Runot Otto Mannisen suomentamat.] - -Mutta prinsessahan yhä oli noita eikä ensinkään pitänyt -Johanneksesta. Tämä johtui äkkiä matkatoverin mieleen ja sentähden -antoi hän Johannekselle kolme joutsenen sulkaa ja pienen pullollisen -tippoja. Sitten hän käski Johanneksen toimittaa morsiusvuoteen -viereen suuren vesiammeen: kun prinsessa yrittää nousta sänkyyn, -pitää hänen työntää hänet ammeeseen ja kastaa hänet veteen kolme -kertaa. Sitä ennen ovat joutsenen sulat ja tipat kuitenkin -heitettävät veteen. Kun tämä kaikki on tehty, pääsee prinsessa -noituudesta ja rupeaa rakastamaan sulhastaan. - -Johannes teki niinkuin matkatoveri oli neuvonut. Kun hän upotti -prinsessan veteen, parkasi hän pahasti ja päristeli suurena, -sysimustana joutsenena hänen käsissään, silmät kiiluen päässä; mutta -kun Johannes toisen kerran nosti häntä vedestä, oli joutsen jo käynyt -valkoiseksi, paitsi että kaulassa vielä oli musta rengas. Johannes -rukoili hartaasti Jumalaa ja upotti linnun kolmannen kerran veteen. -Samassa silmänräpäyksessä muuttui se kauniiksi prinsessaksi. Hän oli -entistäänkin ihanaisempi ja kiitti kyynelsilmin Johannesta siitä että -oli päässyt noituudesta vapaaksi. - -Seuraavana aamuna tuli vanha kuningas ja koko hänen hovinsa -onnittelemaan nuorta paria, ja onnittelua kesti pitkin päivää. -Kaikkein viimeiseksi tuli matkatoveri, sauva kädessä ja laukku -selässä. Johannes suuteli häntä moneen kertaan ja pyysi häntä jäämään -luokseen, olihan koko hänen onnensa matkatoverin ansio. Mutta -matkatoveri ravisti päätään ja virkkoi lempeällä, ystävällisellä -äänellä: "ei, minun tehtäväni on nyt lopussa. Olen vain maksanut -velkani. Muistatko sitä kuollutta miestä, jolle pahat ihmiset -tahtoivat tehdä kiusaa? Sinä annoit kaikki mitä sinulla oli -hankkiaksesi hänelle haudan lepoa. Se kuollut olen minä!" - -Ja samassa hän hävisi. - -Häitä kesti kokonaisen kuukauden. Johannes ja prinsessa rakastivat -toisiaan suuresti, ja vanha kuningas eli vielä kauan tyytyväisenä -ja onnellisena. Hänen pienet lapsenlapsensa saivat ratsastaa hänen -polvellaan ja pitää hänen valtikkaansa leikkikalunaan; mutta Johannes -oli koko valtakunnan kuningas. - - - - -PIENI MERENNEITO. - - -Kaukana merellä on vesi sinistä kuin kauneimman ruiskukan lehdet -ja läpikuultavaa kuin kirkkain lasi, mutta hyvin, hyvin syvää. Ei -tapaisi pohjaa mikään ankkurinköysi, ja monta kirkontornia saisi -latoa päälletysten ennenkuin ne ulottuisivat vedenpinnan yläpuolelle. -Siellä syvällä asuu veden väki. - -Ei pidä luullakaan, että siellä olisi pelkkiä valkeita, alastomia -hiekkakenttiä. Ei, siellä kasvaa mitä kummallisimpia puita ja -ruohoja, ja niiden varret ja lehdet ovat niin notkeat, että veden -herkinkin liikunta panee ne väreilemään ikäänkuin ne eläisivät. -Kalat, sekä pienet että suuret, viilettävät oksien lomitse -niinkuin täällä ylhäällä linnut ilmassa. Syvimmässä syvänteessä on -merenkuninkaan linna, muurit korallia, korkeat, suippeat ikkunat -kirkkainta merikultaa ja katto näkinkengänkuoria, jotka tuulen mukaan -avautuvat ja sulkeutuvat. Kaunista se on katsella, sillä jokaisessa -näkinkengänkuoressa on hohtava helmi. Saisipa vain joku kuningatar -yhdenkään sellaisen omakseen, niin kauneimmaksi koristukseksi -kruunuunsa kiinnittäisi. - -Meren kuningas oli monta vuotta elänyt leskenä, ja hänen vanha -äitinsä hoiti hänen talouttaan. Se oli älykäs nainen, mutta ylpeä -suuresta syntyperästään ja koristi pyrstöään kahdellatoista -osterilla, kun muut ylhäiset naiset saivat käyttää vain kuutta -osteria. Muuten ansaitsi hän kaikin puolin kiitosta, sillä hän hoiti -hellästi lapsenlapsiaan, meren pieniä prinsessoja. - -Heitä oli kuusi, kauniita lapsia kaikki. Kaunein oli kuitenkin -nuorin, hänen hipiänsä oli puhdas ja herkkä kuin ruusunlehti, -silmät siniset kuin syvin metsäjärvi, mutta ei hänellä enempää kuin -muillakaan ollut jalkoja: ruumis päättyi kalan pyrstöön. - -Kaiken päivää leikkivät prinsessat linnan suurissa saleissa, joitten -seinät kasvoivat eläviä kukkasia. Suuret merikultaiset akkunat -avattiin, ja kalat uida viilättivät sisään, aivan niinkuin meillä -pääskyset voivat lentää huoneisiin, kun avaamme akkunan. Samalla -tavalla uivat kalat pienten prinsessojen luo, söivät heidän käsistään -ja antoivat heidän silittää selkäänsä. - -Linnan edustalla oli suuri puutarha, jossa kasvoi tulipunaisia -ja tumman sinisiä puita; hedelmät hehkuivat kullankarvaisina ja -kukkaset kuumottivat kuin polttava tuli, lehdet ja varret aaltoilivat -alituisesti. Maanpinta oli hienoisen hiekan peitossa ja paistoi -sinertävänä kuin tulikiven liekki. - -Kaikki siellä alhaalla väreili kummallisessa sinertävässä hohteessa. -Olisi luullut seisovansa korkealla ilmassa ja näkevänsä taivaan -päänsä päällä. Ei ensinkään olisi uskonut olevansa meren pohjalla. -Rasvatyvenellä saattoi nähdä auringon, se oli kuin purppurainen -kukka, jonka kuvusta tulvimalla tulvii valoa. - -Jokaisella prinsessalla oli puutarhassa erityinen tilkkusensa, jota -hän mielensä mukaan sai penkoa, kuokkia ja kaivaa. Yksi järjesti -kukkalavansa valaskalan muotoiseksi, toinen tahtoi lavansa pienen -vedenneidon kaltaiseksi, mutta nuorin sisarista muokkasi lavansa -pyöreäksi kuin aurinko ja istutti siihen kukkasia, jotka paistoivat -punaisina kuin aurinko. Se oli omituinen lapsi, hiljainen ja -miettiväinen. Kun sisaret koristelivat lavojaan kaikellaisilla -kummallisilla kapineilla, joita haaksirikkoisista laivoista oli -painunut meren pohjalle, niin ei nuorin tahtonut maatilkkuselleen -muuta kuin ruusunpunaisia kukkasia, jotka muistuttivat ylhäällä -loistavaa aurinkoa, sekä erään marmorikuvan, joka haaksirikossa oli -joutunut meren pohjalle. Se oli kaunis, kirkkaasta, valkoisesta -kivestä hakattu poika, ja sen juurelle istutti hän ruusunpunaisen -itkuraidan, joka kasvoi niin rehevästi, että tuoreet oksat -varjostivat koko kuvan. Ne ulottuivat miltei siniseen hiekkapohjaan -asti, missä varjot kävivät sinipunertaviksi, ja vaippuivat oksien -liikkeiden mukaan. Näytti siltä kuin latva ja juuret olisivat -leikkineet jonkinlaista suudelmaleikkiä. - -Hänen suurin ilonsa oli kuulla kerrottavan maan päällä asuvista -ihmisistä. Vanhan isoäidin piti kertoa mitä ikinä tiesi laivoista -ja kylistä, ihmisistä ja eläimistä. Se neitoa erityisesti viehätti, -että kukkaset maan päällä lemusivat -- eivät lemunneet täällä -meren pohjalla ja että metsät olivat vihreät ja että kalat, jotka -liikkuivat oksien välissä, osasivat laulaa niin ääneen ja niin -kauniisti, että oikein sydän riemusta sykki. Isoäiti nimitti pieniä -lintuja kaloiksi, sillä eivät tytöt muutoin olisi häntä ymmärtäneet, -eiväthän he ikinä olleet lintua nähneet. - -"Kun te tulette viidentoista vuoden vanhoiksi", sanoi isoäiti, -"saatte sukeltaa meren pinnalle, istua kuutamossa kalliolla ja -katsella suuria laivoja, jotka purjehtivat ohi, metsiä ja kyliä!" - -Sinä vuonna täytti vanhin sisarista viisitoista vuotta, mutta toiset --- niin, heidän välillään oli aina vuosi, nuorimman piti siis odottaa -kokonaista viisi vuotta ennenkuin hänen oli lupa nousta merenpohjalta -katsomaan miltä maan päällä näyttää. Mutta jokainen lupasi kertoa -toisille mitä hän ensimäisenä päivänä oli nähnyt ja mikä hänestä -oli ollut kauneinta. Sillä isoäiti ei kertonut heille laisinkaan -tarpeeksi, oli niin paljon asioita, joita heidän teki mieli tietää. - -Kukaan ei niin kiihkeästi ikävöinyt viidettätoista syntymäpäiväänsä -kuin se, jonka täytyi odottaa kauimmin ja joka oli niin hiljainen ja -miettiväinen. - -Monena monituisena yönä seisoi hän avoimen ikkunan ääressä -tähystelemässä ylöspäin tummansiniseen veteen, jossa kalat -räpyttelivät eviään ja pyrstöjään. Hän saattoi nähdä sekä kuun -että tähdet, tosin ne valaisivat hyvin kalpeasti, mutta veden -läpi näyttivät ne paljoa suuremmilta kuin meidän silmiimme. Jos -sitten äkkiä musta varjo liiti niiden päällitse, ymmärsi vedenneito -valaskalan olevan liikkeellä tai laivan purjehtivan siitä paikasta. -Laivassa oli tietysti paljon ihmisiä, mutta varmaan ei kukaan heistä -tullut ajatelleeksi, että kaunis, pieni vedenneito seisoi syvällä -meren pohjalla ojennellen valkeita käsivarsiaan keulaa kohti. - -Nyt oli vanhin prinsessa viidentoista vuoden vanha ja sai nousta -veden pinnalle. - -Palatessaan tiesi hän kertoa tuhansia asioita, ja kaikista ihaninta -oli hänen mielestään ollut levätä kuutamossa hiekkasärkällä ja -katsella rannalla lepäävää suurta kaupunkia. Tulet tuikkivat siellä -tuhansina tähtinä, soitto helisi, ihmisäänet ja rattaiden räminä suli -ainoaksi pauhaavaksi meluksi, tornit ja huiput kohoilivat taivasta -kohti, kirkonkellot soivat. Hän ikävöi sanomattomasti kaikkea tätä -juuri siitä syystä, ettei hän voinut sinne päästä. - -Oi kuinka hartaasti nuorin sisko kuunteli! Ja kun hän illalla seisoi -avoimen ikkunan ääressä tähystelemässä tummansiniseen veteen, oli -suuri kaupunki ja sen hälinä kaiken aikaa hänen mielessään, ja hän -oli kuulevinaan kirkonkellojen soiton kajahtelevan meren pohjalle -asti. - -Seuraavana vuonna sai toinen siskoista nousta veden pinnalle ja uida -minne halutti. Hän sattui joutumaan juuri auringonlaskuun, ja sitä -kuvaa piti hän kauneimpana. Koko taivas oli rusottanut kullassa, -ja entä pilvet! niiden kauneutta ei hän saattanut kielin kuvata. -Ruusunkarvaisina ja sinipunertavina olivat ne vaeltaneet hänen päänsä -päällitse, mutta vielä nopeammin oli kiitänyt villien joutsenten -parvi. Pitkänä, valkoisena harsona olivat ne lentäneet veden poikki, -johon aurinko kuvastui. Impi läksi uimaan sitä vastaan, mutta se -upposi, ja iltarusko sammui sekä meren pinnalta että pilvistä. - -Seuraavana vuonna oli kolmannen siskon vuoro. Hän oli kaikista -rohkein ja ui leveään virtaan, joka juoksi mereen. Hän näki vihreitä -ylänköjä, joilla kasvoi viinirypäleitä. Linnat ja puutarhat -pilkistivät esiin upeista metsistä. Hän kuuli lintujen laulavan, ja -päivä paistoi niin kuumasti, että hänen ihan täytyi sulkeltaa syvälle -jäähdyttämään polttavia kasvojaan. Lahdenpoukamassa hän tapasi joukon -pieniä ihmislapsia; ne juoksentelivat ilkoisen alasti ja pulikoivat -vedessä. Hänen teki mieli leikkiä niiden kanssa, mutta ne läksivät -peloissaan pakoon, ja sitten siihen tuli pieni, musta elävä. Se oli -koira, mutta eihän hän koskaan ollut koiraa nähnyt, ja se rupesi -haukkumaan häntä niin hirveästi, että hän peloissaan etsi turvaa -aavalta mereltä, mutta ei hän milloinkaan voinut unohtaa upeita -metsiä, vihantoja ylänköjä ja kauniita lapsia, jotka osasivat uida -vedessä, vaikkei niillä kalanpurstoa ollutkaan. - -Neljäs sisar ei ollut niin rohkea. Hän pysähtyi keskelle aavaa -merta, ja hänen mielestään oli juuri siellä kaikkein kauneinta; -saattoi nähdä penikulmien päähän joka suunnalle, ja taivas kaartelihe -suurena lasikupuna pään päällä. Hän oli nähnyt laivojakin, mutta -hyvin kaukaa, ja ne olivat olleet aivan kuin kalalokit. Delfinit -olivat niin hauskasti heitelleet kuperkeikkaa ja suuret valaskalat -puhaltaneet vettä sieramistaan; olisi luullut satojen suihkulähteiden -ruiskuttavan niiden ympärillä. - -Tuli viidennen sisaren vuoro. Hänen syntymäpäivänsä oli talvella, -ja sentähden sattui hän näkemään kaikellaista, jota eivät toiset -sisarukset olleet nähneet ensimäisellä retkellään. Meri näytti -aivan vihreältä, ja siellä täällä uiskenteli suuria jäävuoria; -jokainen niistä oli kuin helmi, kertoi tyttö, ja samalla paljoa -suurempi kuin ihmisten rakentamat kirkontornit. Jäävuoret olivat -eriskummallisen muotoisia ja hohtivat kuin timantit. Se, jonka impi -valitsi istumasijakseen, oli suurimpia, ja merenkulkijat pelästyivät -ja tekivät pitkän kierroksen, kun näkivät jäävuorella olennon, joka -liehutteli pitkiä hapsiaan tuulessa. Mutta illemmällä peittyi taivas -raskaaseen pilveen, ukkonen jyrisi, salamat välkkyivät ja mustat -aallot nostelivat suuria jäävuoria korkealle ilmaan. Salamoiden -väkevässä valossa ne hohtivat ja paistoivat. Kaikilla laivoilla -reivattiin purjeita, ihmiset olivat pelossa ja vavistuksessa, mutta -impi istui tyynenä kiikkuvalla jäävuorellaan katsellen salamoja, -jotka risteillen iskivät välkkyvään veteen. - -Jokainen sisaruksista oli ensimäisellä retkellään haltioissaan, -kaikki oli niin uutta ja niin kaunista. Mutta sitten, kun heidän -täysikasvaneina neitoina oli lupa nousta veden pinnalle milloin -halutti, kävi se huvi heille ihan yhdentekeväksi. Heidän oli ikävä -kotiin ja muutaman kuukauden perästä selittivät he, että alhaalla -meren pohjalla kuitenkin oli kaikista kauneinta ja kotoisinta. - -Usein iltaisin nousivat sisarukset käsi kädessä pitkässä jonossa -veden pinnalle. Heillä oli kaunis lauluääni, kauniimpi kuin -yhdelläkään ihmisellä, ja kun myrsky alkoi käydä ja he arvelivat -haaksirikkoja olevan tulossa, läksivät he laulaen uimaan laivojen -edellä. Laulaen he kertoivat kuinka kaunista meren pohjalla on, -merimiesten ei ensinkään pidä peljätä, hyvä siellä on olla. Mutta -merimiehet eivät ymmärtäneet sanoja, vaan luulivat myrskyn ulvovan, -eivätkä he myöskään saanet nähdä merenpohjan ihanuutta, sillä kun -laiva upposi, hukkuivat ihmiset ja saapuivat ruumiina merenkuninkaan -linnaan. - -Eräänäkin iltana, kun sisaret käsi kädessä läksivät meren pohjalta -ja pikku sisko jäi seuraamaan heitä katseillaan, näytti siltä kuin -hän olisi ollut purskahtamaisillaan itkuun. Mutta vedenneito ei taida -vuodattaa kyyneliä ja sentähden kärsii hän paljoa enemmän. - -"Oi, jospa minä olisin viidentoista vuoden vanha!" huudahti hän. -"Minä tiedän, että tulen rakastamaan ihmisiä, jotka hyörivät ja -pyörivät tuolla ylhäällä, ja koko heidän maailmaansa!" - -Vihdoin viimein hänkin oli viidentoista vanha. - -"Kas nyt olet sinä täysi ihminen", virkkoi hänen mummonsa, -leskikuningatar. "Tuleppa tänne, niin koristan sinut kuten -sisaresikin!" ja mummo laski hänen hiuksilleen seppeleen valkeita -liljoja, mutta jokaisena liljanlehtenä oli päärlynpuolikas; ja -vanhuksen käskystä imeytyi kahdeksan suurta osteria prinsessan -pyrstöön, hänen ylhäisen sukuperänsä merkiksi. - -"Se tekee niin kipeää!" valitti pieni merenneito. - -"Täytyy sitä arvonsa tähden vähän kärsiäkin!" vastasi vanhus. - -Voi kuinka mielellään hän olisi varistanut yltään koko komeuden, -raskaat seppeleet ja kaikki muut! Punaiset kukkaset hänen omasta -puutarhastaan olisivat sopineet hänelle paljoa paremmin, mutta ei hän -uskaltanut mennä vaihtamaan. "Hyvästi!" lausui hän ja nousi kevyenä -ja kirkkaana kuin kupla veden pinnalle. - -Aurinko oli juuri mennyt mailleen, kun hän nosti päätään merestä, -mutta pilvet hehkuivat vielä kultaisina ja ruusunkarvaisina, ja -punertavasta ilmasta loisti kirkas iltatähti. Ilma oli raikas ja -lauha ja meri rasvatyven. Vedessä lepäsi suuri, kolmimastoinen -laiva. Yksi ainoa purje oli nostettuna, sillä ei tuntunut -tuulenhengähdystäkään, ja touveilla ja raakapuilla istuskeli -merimiehiä. Soitto helisi ja laulu soi ja illan hämärtyessä -sytytettiin satoja lyhtyjä. Olisi luullut kaikkien kansallisuuksien -nostaneen lippunsa liehumaan, sellainen värien vilinä oli ilmassa. -Pieni merenneito ui kajutan ikkunalle, ja aina kun vesi nosti häntä -ilmaan, saattoi hän nähdä sisään kirkkaista ikkunoista. Siellä oli -paljon ihmisiä kauneissa vaatteissa, mutta kaikista kaunein oli -kuitenkin nuori prinssi suurine, mustine silmineen. Ei hän saattanut -olla paljoa vanhempi kuin kuusitoista vuotta; tänään oli hänen -syntymäpäivänsä, ja juuri sen kunniaksi juhlittiin. Merimiehet -tanssivat kannella, ja kun nuori prinssi astui esiin, nousi satoja -raketteja ilmaan. Ne loistivat kuin kirkas päivä, ja pieni merenneito -pelästyi niin, että oikein piti sukeltaa syvälle; pian nosti hän -kuitenkin taasen päätään, ja silloin tuntui siltä kuin kaikki taivaan -tähdet olisivat sadelleet hänen luokseen. Ei hän koskaan ollut nähnyt -sellaista ilotulitusta. Suuret auringot pyörivät avaruudessa, komeita -tulikaloja liiteli sinisessä ilmassa ja koko tämä loisto kertautui -tyynessä, kirkkaassa vedessä. Itse laivalla oli niin valoisaa, että -saattoi erottaa pienimmänkin touvin, saatikka sitten ihmiset. Oi -kuinka se nuori prinssi oli kaunis! Hän kävi painamassa kaikkien -käsiä, hymyili ja nauroi, ja soitto helisi ihanassa yössä. - -Oli jo myöhäistä, mutta pieni vedenneito vain ei voinut kääntää -silmiään laivasta ja kauniista prinssistä. Kirjavat lyhdyt -sammutettiin, rakettien rätinä ja tykkien pauke taukosi, mutta meren -syvyydestä alkoi kuulua kohinaa ja tohinaa. Impi yhä vain viipyi -aalloilla, kiikkui ylös, alas ja katseli sisään kajutan ikkunasta. -Mutta laivan vauhti yltyi yltymistään, purje toisensa perästä -hulmahti levälleen, aaltojen voima yhä kasvoi, suuria pilviä nousi -taivaalle, tuolla kaukana välähteli jo salamoja. Kova rajuilma oli -tulossa, sentähden menivät merimiehet ottamaan alas purjeita. Suuri -laiva kiikkui ja lensi myrskyisellä merellä, aallot kohoilivat -suurina, mustina vuorina, jotka joka hetki yrittivät vyöryä mastojen -päällitse, mutta joutsenena sukelsi laiva korkeitten aaltojen halki -ja nousi pian taas veden pinnalle, joka kohosi kuin valliksi. -Hauskaa leikkiä tämä pienen vedenneidon mielestä oli, mutta toisin -ajattelivat merimiehet. Laiva rytisi ja ratisi, paksut lautaukset -taipuivat, kun meri väkevänä hyökkäsi alusta vastaan, masto taittui -kuin ruoko, koko haaksi keikahti kallelleen ja vettä tunki ruumaan. -Nyt huomasi pieni vedenneito, että vaara oli tarjolla, sillä hänenkin -täytyi ruveta pitämään varaansa, kun laivasta oli lähtenyt hirsiä -ja laudanpätkiä, jotka ajelehtivat vedessä. Hetkiseksi tuli niin -pimeä, ettei hän saattanut nähdä mitään, mutta salaman välähdellessä -oli niin valoisaa, että hän erotti kaikki laivalla. Ihmiset siellä -tepastelivat mullin mallin. Nuorta prinssiä hän etsimistään etsi -ja löysikin hänet: kun laiva meni kappaleiksi, näki hän hänen -vaipuvan meren syvyyteen. Ensi hetkessä hän suuresti ilostui, sillä -nythän poika oli tulossa hänen kotiseudulleen, mutta samassa hän -muisti, etteivät ihmiset elä vedessä ja että prinssi ainoastaan -kuolleena saattaa tulla hänen isänsä linnaan. Ei, hän ei saa kuolla! -Laudanpätkien ja hirsien lomitse, joita uiskenteli aalloilla, läksi -neito uimaan. Hän kokonaan unohti, että ne olisivat voineet hänet -murskata, sukelsi syvälle veteen, nousi taas aaltojen harjoille ja -pääsi vihdoin nuoren prinssin luo, joka oli uinut ihan väsyksiin -myrskyssä. Hänen käsivartensa ja jalkansa olivat jo jäykistyneet, -kauniit silmät raukesivat, hänen olisi täytynyt kuolla, jollei -pieni vedenneito olisi ennättänyt avuksi. Hän piteli hänen päätään -vedenpinnan yläpuolella ja jättäytyi sitten aaltojen ajeltavaksi. - -Aamusella oli rajuilma asettunut. Laivasta ei näkynyt jälkeäkään, -aurinko nousi hehkuvana, punaisena pallona ylös vedestä. Prinssin -poskille valui silloin ikäänkuin eloa, mutta hänen silmänsä pysyivät -ummessa. Merenneito suuteli hänen korkeaa, kaunista otsaansa ja -sitaisi märkiä hiuksia hänen kasvoiltaan. Hän muistutti marmorikuvaa -hänen pienessä puutarhassaan, ja hän suuteli häntä suutelemistaan ja -toivoi niin hartaasti, että hän jäisi eloon. - -Vihdoin rupesi näkymään mannermaata, korkeita, sinisiä vuoria, -joitten huipuilla loisti valkeita lumitäpliä, ikäänkuin joutsenparvi -olisi laskeutunut sinne lepäämään. Alhaalla rannalla oli kauniita, -vihreitä metsiä, ja aivan veden partaalla oli kirkko tai luostari, -ei hän tietänyt kumpiko, mutta rakennus se joka tapauksessa oli. -Sitruuna- ja appelsiinipuita kasvoi puutarhassa, ja portin edessä -seisoi korkeita palmuja. Meri muodosti sillä kohdalla pienen -poukaman, joka lepäsi rasvatyvenenä, mutta aina luodolle asti, johon -meri oli ajanut hienoa, valkoista hiekkaa, oli hyvin syvää. Luodolle -kuljetti nyt impi kauniin prinssin. Hän laski hänet hiekalle ja -katsoi, että pää tuli korkealle lämpöiseen päiväpaisteeseen. - -Samassa ruvettiin suuressa, valkeassa rakennuksessa soittamaan -kelloja, ja joukko nuoria tyttöjä astui puutarhan poikki. - -Pieni vedenneito poistui silloin etemmä, ui korkean kiven taakse, -joka äkkijyrkkänä kohosi vedestä, pani vaahtoa hiuksiinsa ja -rinnalleen, jott'ei kukaan erottaisi häntä, ja jäi katsomaan kuka -tulisi prinssin luo. - -Ei aikaakaan, kun paikalle asteli nuori tyttö. Hän näytti ensi -hetkessä suuresti pelästyvän, mutta nouti sitten ihmisiä, ja -vedenneito näki, että prinssi virkosi eloon. Hän hymyili kaikille, -jotka seisoivat ympärillä, mutta immelle, joka liikkui lahdella, -ei hän hymyillyt, mutta eihän hän tietänytkään, että hän oli hänen -henkensä pelastanut. Impi tuli hyvin surulliseksi, ja kun prinssi -vietiin suureen rakennukseen, sukelsi hän murheissaan mereen ja -riensi isänsä linnaan. - -Hän oli aina ollut hiljainen ja miettinyt omia asioitaan, mutta nyt -hän kävi entistä umpimielisemmäksi. Sisaret kyselivät mitä hän oli -nähnyt ensi retkellään maailmassa, mutta ei hän kertonut mitään. - -Monena monituisena iltana ja aamuna nousi hän sille paikalle, minne -hän oli jättänyt prinssin. Hän näki hedelmien kypsyvän puutarhassa, -näki kuinka ne korjattiin. Hän näki lumen sulavan korkeilta vuorilta, -mutta prinssiä ei hän nähnyt ja sentähden hän päivä päivältä -murheellisempana palasi kotiin. Hänen ainoana lohdutuksenaan oli -kaunis marmorikuva pienessä puutarhassa. Itkuraidan alla hän istui, -käsivarret kietoutuneina kuvan ympäri, joka oli prinssin näköinen. -Mutta kukkiaan ei hän enää hoitanut, ne rehottivat ainoana rytönä -pitkin lavoja ja käytäviä ja punoivat pitkiä varsiaan ja lehviään -puiden oksiin, jotta puutarhassa oli miltei pimeä. - -Vihdoin ei impi enää saattanut kestää yksinäistä tuskaansa, vaan -kertoi surunsa yhdelle sisaristaan, ja samalla saivat kaikki sisaret -sen tietää. Muille ei sitä sitten uskottukaan paitsi parille toiselle -merenneidolle, jotka eivät kertoneet sitä kuin likeisimmille -ystävättärilleen. Yksi näistä tiesi kuka prinssi oli, hänkin oli -nähnyt laivan ja kaiken sen komeuden; hän tiesi missä prinssin -kuningaskunta oli. - -"Tule, pikku sisko!" sanoivat prinsessat, laskivat käsivarret -toistensa olkapäille, nousivat pitkänä jonona ylös merestä ja -pysähtyivät sinne, missä tiesivät prinssin linnan olevan. - -Se oli kiiltävän kellertävästä kivestä, portaat olivat marmorista, -ja yhdet portaat johtivat suoraan mereen. Katosta kohoili komeita, -kullattuja kupuja, pylväikkö kiersi ympäri rakennuksen, ja pylväitten -välillä seisoi marmorikuvia, jotka näyttivät aivan eläviltä. -Korkeitten, kirkkaiden ikkunaruutujen läpi saattoi nähdä upeita -saleja, kallisarvoisia silkkiverhoja, mattoja ja maalauksia. Oikein -silmiä hiveli, kun niitä katseli. Keskellä avarinta salia loiski -suuri suihkulähde. Vesisäde kohosi korkealle laessa olevaa lasikupua -kohti, ja sen läpi paistoi aurinko veteen ja ihanille kasveille, -jotka rehottivat suuressa säiliössä. - -Nyt tiesi impi missä prinssi asui ja monena iltana ja yönä nousi -hän veden pinnalle. Hän ui paljoa likemmä kuin muut sisaret olivat -uskaltaneet uida, jopa kulki kapeaa kanavaa pitkin aina muhkean -marmoriparvekkeen alle asti. Siitä lankesi pitkä varjo veteen, ja sen -suojaan hän asettui katselemaan nuorta prinssiä, joka luuli olevansa -ypö yksin kirkkaassa kuutamossa. - -Monena iltana näki impi hänen lähtevän purjehtimaan. Vene oli -muhkea, soitto helisi ja liput liehuivat. Impi tähysteli vihreästä -kaislikosta, ja tuuli tarttui hänen pitkään, hopeankarvaiseen -huntuunsa. Jos joku sattui sen näkemään, luuli hän joutsenen -levittävän siipiään. - -Monena monituisena yönä, kun kalastajat olivat tuulastamassa merellä, -kuuli hän heidän puhelevan nuoresta prinssistä. Hyvää he hänestä -puhuivat, ja impi iloitsi että oli pelastanut hänen henkensä, kun hän -puolikuolleena ajelehti aalloilla. Hän muisteli kuinka turvallisesti -hänen päänsä oli levännyt hänen rinnallaan ja kuinka hellästi hän oli -häntä suudellut. Prinssi ei sitä aavistanut, hän ei saattanut edes -uneksiakaan veden immestä. - -Ihmiset kävivät hänelle yhä rakkaammiksi, ja yhä hartaammin hän -halusi saada astua heidän joukkoonsa. Heidän maailmansa tuntui -hänestä paljoa suuremmalta kuin hänen maailmansa. Hehän saattoivat -laivoilla kiitää meren poikki, hehän saattoivat nousta korkeille -vuorille, aina pilvien yläpuolelle asti, ja heidän maansa metsineen -ja viljelyksineen ulottuivat etemmä kuin hänen silmänsä kantoi. Oli -niin paljon asioita, joita hän ei ymmärtänyt ja joista hän olisi -tahtonut saada selvää, mutta sisaret eivät osanneet vastata kaikkiin -kysymyksiin, sentähden kysyi hän vanhalta mummolta, ja mummo tunsi -hyvästi korkeamman maailman eli kuten hän sanoi, vedenpäällisen -maailman asiat. - -"Jolleivät ihmiset huku", kysyi pieni vedenneito, "niin elävätkö he -aina? Eivätkö he kuole kuten me, jotka asumme meren pohjalla?" - -"Kyllä", selitti vanhus, "he kuolevat ja heidän elinaikansa on -vielä lyhyempi kuin meidän. Me saatamme elää kolmensadan vuoden -vanhoiksi, mutta kun tämä elämämme lakkaa, ei meistä jää jälelle -muuta kuin vaahtoa veden pinnalle. Me emme saa levätä edes haudassa, -rakkaittemme joukossa. Meillä ei ole kuolematonta sielua, me emme -koskaan herää uuteen elämään, me olemme kuin vihreä ruoko: kun se -on taitettu, ei se enää koskaan saata vihannoida. Mutta ihmisillä -on sielu, joka elää iankaikkisesti, elää sittenkin, kun ruumis on -haudattu maahan. Läpi kirkkaan ilman kohoaa sielu ylös loistavien -tähtien luo! Kuten me sukellamme ylös merestä näkemään ihmisten -maita, niin hekin sukeltavat ihaniin tuntemattomiin seutuihin, joita -emme me koskaan saa nähdä." - -"Miksemme me ole saaneet kuolematonta sielua?" sanoi pieni merenneito -suruissaan. "Minä antaisin mielelläni pois kaikki vuosisatani, kunhan -vain päivänkin saisin olla ihmisenä ja sitten tulla osalliseksi -taivaallisesta maailmasta!" - -"Älä nyt sellaisia ajattele!" sanoi vanhus. "Meidän elämämme on kun -onkin paljoa onnellisempaa ja huolettomampaa kuin ihmisten elämä!" - -"Vai pitää minun siis kuolla ja ajelehtia vaahtona veden päällä! En -siis enää saa kuulla aaltojen laulua, en nähdä kauniita kukkasia enkä -punaista aurinkoa! Enkö minä sitten millään lailla voi saada omakseni -kuolematonta sielua?" - -"Et!" vastasi vanhus. "Yhden ainoan neuvon tiedän: jos joku ihminen -rakastuisi sinuun niin, että olisit hänelle kalliimpi isää ja äitiä, -jos hän koko sielullaan ja mielellään kiintyisi sinuun ja antaisi -papin liittää oikean kätensä sinun käteesi ja lupaisi olla sinulle -uskollinen ajassa ja iankaikkisuudessa, silloin valuisi hänen -sielunsa sinun ruumiiseesi ja silloin sinäkin tulisit osalliseksi -ihmisten onnesta. Hän antaisi sinulle sielun eikä kuitenkaan -kadottaisi omaa sieluansa. Mutta ei siitä voi tulla mitään. Sillä -sitä, mitä me täällä meressä pidämme kauniina, sitä pidetään maan -päällä rumana: ne eivät kärsisi kalanpyrstöäsi, ne ovat sellaisia -tyhmyrejä. Vasta se olento on kaunis, jolla on kävelyneuvoina kaksi -tyngäntölppöä, sellaista, jommoisia ne sanovat jaloiksi!" - -Pieni vedenneito huokasi ja loi surullisen katseen kalanpyrstöönsä. - -"Ollaan me vain iloisia!" virkkoi vanhus. "Tanssitaan ja temmelletään -elinaikamme umpeen, onhan sitä kolmessasadassakin vuodessa aikaa. -Sitten laskeudutaan tyytyväisinä nauttimaan pitkää lepoa. Tänä iltana -on hovissa tanssiaiset!" - -Kas niissä hovitansseissa oli komeutta ja loistoa! Ei maan -päällä ikinä sellaista nähdä. Suuren tanssisalin seinät ja katto -olivat paksusta, kirkkaasta lasista. Satoja jättiläiskokoisia, -ruusunkarvaisia ja ruohonpäisiä simpukankuoria oli asetettu riveihin -molemmin puolin, ja niissä paloi sinertävä liekki, joka valaisi -koko salin ja paistoi seinien läpi ulos asti, jotta merikin oli -häikäisevän valoisana. Kaloja, sekä suuria että pieniä, vilisi -vedessä. Saattoi nähdä kuinka ne uiskentelivat lasimuuria vastaan. -Toisten evät paistoivat purppurankarvaisina, toisten kuin kulta -ja hopea. -- Keskellä salia vilisi leveä virta, ja siinä tanssi -veden väki, sekä miehet että neidot oman ihanan laulunsa tahdissa. -Sellaisia ääniä ei olekaan ihmisten lapsilla maan päällä. Pieni -merenneito lauloi kauniimmin kuin kaikki muut, ja hän sai osakseen -paljon suosiota. Hetkisen hän tunsikin ilon täyttävän sydämensä, -sillä hän tiesi, että hänen äänensä oli kauniimpi kuin kenenkään -meressä ja maan päällä. Mutta samassa muistui vedenpäällinen maailma -taas hänen mieleensä. Hän ei saattanut unohtaa sitä kaunista -prinssiä, ja hänet valtasi suuri suru, kun hän muisti, ettei hänellä -ollutkaan kuolematonta sielua kuten prinssillä. Hiljaa hiipi hän -ulos isänsä linnasta ja laulun helistessä ja ilon soidessa istui hän -murhemieliä pienessä puutarhassaan. Äkkiä kuuli hän metsästystorven -toitotuksen vetten läpi. "Siellä hän nyt purjehtii, hän, jota -minä rakastan enemmän kuin isää ja äitiä, jossa minun aatokseni -alituisesti asuu ja jonka käsiin tahtoisin elämäni onnen uskoa", -mietti impi. "Kaikki tahdon panna alttiiksi voittaakseni hänet ja -kuolemattoman sielun! Sisareni tanssivat paraikaa isäni linnassa -- -minä, minä lähden meren vanhan noita-akan luo. Olen aina pelännyt -häntä, mutta ehkäpä hän tietää neuvoa!" - -Ja pieni merenneito astui ulos puutarhastaan ja suuntasi kulkunsa -kohisevia pyörteitä kohti, joitten takana noita asui. Sitä tietä -ei hän ikinä ollut kulkenut, ei siellä näkynyt ainoatakaan -kukkaa, ei merkkiäkään meriruohosta; vain alaston, harmaa hiekka -siellä huuhtoutui pyörteitä kohti. Vesi pärskyi ja kohisi kuin -myllynrattaissa ja tempasi mukaansa syvyyteen kaikki mitä eteen -sattui. Kammottavien kuilujen keskitse piti immen kulkea päästäkseen -noidan alueelle, pitkän matkaa täytyi hänen kahlata kulisevassa, -kuumassa liejussa, jota noita piti turvesuonaan. Sen takana oli hänen -talonsa kummallisessa metsässä. Kaikki puut siellä olivat polyyppeja, -puoleksi eläimiä, puoleksi kasveja. Näytti siltä kuin maassa -olisi kasvanut satapäisiä käärmeitä. Puiden oksat vongertelivat -pitkinä, niljaisina käsivarsina, joitten sormina oli kiemurtelevia -käärmeitä. Niiden joka nivel, juuresta äärimäiseen latvaan asti, -liikkui ja luikerteli, ja kaikkeen, mitä meressä vastaan sattui, ne -imeytyivät kiinni eivätkä ikinä päästäneet saalistaan. Kauhuissaan -jäi pieni merenneito katsomaan, hänen sydämensä takoi, hän oli niin -peloissaan että oli kääntymäisillään takaisin, mutta samassa muisti -hän prinssin ja ihmissielun, ja hänen mielenmalttinsa palasi. Hän -kiersi pitkät, liehuvat hiuksensa lujasti pään ympäri, jotteivät -polyypit ulottuisi tarttumaan niihin, pani kätensä ristiin rinnalle -ja karkasi, kuten kala kiitää veden halki, hirveitten polyyppien -ohitse, satojen kiemurtelevien käsivarsien ja sormien kurottautuessa -häntä tavoittelemaan. Hän ehti huomata, että jokainen peto oli -saanut jonkun saaliin ja että sadat pienet käsivarret pitelivät -sitä kuin pihdeissä. Ihmiset, jotka olivat hukkuneet mereen ja -vajonneet syvälle pohjaan, irvistelivät valkeina luurankoina -polyyppien sylistä. Niissä oli laivojen peräsimiä, matka-arkkuja -ja kaikellaisten vedenpäällisten eläinten luurankoja. Erään pienen -merenneidonkin ne olivat ottaneet kiinni ja kiduttaneet kuoliaaksi, -ja sitä oli nuoren meriprinsessan mielestä miltei kamalinta katsella. - -Hän tuli nyt metsään liejuiselle aukealle, jossa suuret, lihavat -vesikäärmeet vongertelivat, jotta ilkeä, kellertävä vatsanahka -paistoi. Keskelle aukeaa oli tehty rakennus hukkuneitten ihmisten -valjenneista luista. Siellä istui merinoita syöttämässä sammakkoa. -Se popsi hänen suustansa niinkuin ihmiset syöttävät pienelle -kanarialinnulle sokeria. Noita-akka nimitteli ilkeitä, lihavia -vesikäärmeitä pieniksi puluikseen, ja ne kellivät hänen pullean, -rahkaisen povensa päällä. - -"Kyllä minä tiedän mitä sinä tahdot!" virkkoi merinoita. "Sinä olet -tyhmä! Mutta käyköön vain niinkuin tahdot, tule vain onnettomaksi, -kaunis prinsessa! Sinä tahdot vaihtaa kalanpyrstösi ihmisten -jalkatynkiin, jotta nuori prinssi rakastuisi sinuun ja antaisi -sinulle kuolemattoman sielun!" Ja samassa noita-akka päästi sellaisen -naurun rymäkän, että sammakko ja käärmeet putosivat ja jäivät maahan -kierittelemään. "Sinä osut tänne viime tingassa", jatkoi noita. -"Huomenna, auringon noustua olisi ollut myöhäistä. En olisi voinut -auttaa sinua ennenkuin vuoden perästä. Minä valmistan sinulle juoman. -Sinun pitää ennen auringon nousua uida maihin, istuutua rannalle -ja juoda juomani. Silloin jakautuu pyrstösi kahtia ja kutistuu -jaloiksi, jommoisia ihmiset pitävät niin kauniina. Mutta se koskee, -tekee kipeää, ikäänkuin terävää miekkaa pistettäisiin sydämeesi. -Mutta kaikki, jotka sinut näkevät, vakuuttavat että olet kaunein -ihmislapsi. Kevyt, keinuva käyntisi pysyy entisellään, ei yksikään -tanssijatar pysty kilpailemaan sinun kanssasi. Mutta joka kerta -kun maahan astut, koskee jalkoihisi ikäänkuin olisit veitsenterään -astunut ja veresi olisi purskahtamaisillaan esiin. Oletko sinä valmis -kärsimään nämä kaikki, niin minä autan sinua?" - -"Olen!" vastasi pieni merenneito vapisevin huulin ja ajatteli -prinssiä ja kuolematonta sielua. - -"Mutta huomaa", sanoi noita-akka, "ettet enää koskaan voi muuttua -merenneidoksi, jos nyt rupeat ihmiseksi! Et enää koskaan voi veden -halki vaeltaa siskojesi luo ja isäsi linnalle, ja jollet voita -prinssin koko rakkautta niin, että hän sinun tähtesi unohtaa isän -ja äidin, koko mielellään kiintyy sinuun ja antaa papin liittää -teidän kätenne yhteen, niin että teistä tulee mies ja vaimo, niin et -ikinä saa kuolematonta sielua! Jos hän toisen nai, tapahtuu hänen -hääpäivänsä jälkeisenä aamuna, että sinun sydämesi särkyy ja sinä -haihdut vaahdoksi veteen." - -"Minä olen valmis!" sanoi pieni merenneito kalman kalpeana. - -"Mutta minä vaadin maksoa!" virkkoi noita-akka, "enkä tyydykään -vähään. Kenelläkään veden väestä ei ole niin kaunista ääntä kuin -sinulla. Sillä äänellä sinä luulet prinssin lumoavasi, mutta se ääni -sinun pitää antaa minulle. Se on sinun paras omaisuutesi, ja sen minä -vaadin kalliista juomastasi! Sillä minun täytyy sekoittaa siihen omaa -vertani, muutoin ei juoma tule väkeväksi kuin kaksiteräinen miekka!" - -"Mutta jos sinä viet ääneni", lausui pieni merenneito, "niin mitä -minulle sitten jää?" - -"Kauneutesi", vastasi noita, "keinuva käyntisi ja ilmehikkäät -silmäsi. Jo sinä niilläkin ihmissydämen lumoat. No, joko pelästyit? -Ojenna pois tänne pieni kielesi, niin minä leikkaan sen itselleni, ja -sinä saat tehoisan juomani!" - -"Olkoon niin!" vastasi pieni merenneito, ja noita pani kattilan -tulelle ja rupesi valmistamaan taikajuomaa. "Siisteys on hyvä asia!" -huomautti hän, köytti käärmeitä kimpuiksi ja hankasi niillä kattilaa. -Sitten raapasi hän rintaansa ja päästi mustaa vertansa tippuman -kattilaan. Höyry kohoili kummallisissa kiehkuroissa, ihan sitä täytyi -pelätä ja vavista. Noita mätti yhtä mittaa uusia aineita kattilaan, -ja kun keitos vihdoin kiehui, pihahteli se niin oudosti, että olisi -luullut krokotiilin itkevän. Vihdoin juoma valmistui ja oli kaunista -kuin kirkkain vesi. - -"Tuoss' on nyt!" virkkoi noita ja leikkasi poikki pienen merenneidon -kielen. Hän oli siis nyt mykkä, ei osannut laulaa eikä puhua. - -"Jos polyypit yrittäisivät ruveta sinua tavoittelemaan, kun menet -metsäni halki", neuvoi noita-akka, "niin viskaa niiden päälle pieni -pisara tätä juomaa, silloin niiden käsivarret ja sormet särkyvät -sadoiksi sirpaleiksi!" Mutta ei pienen vedenneidon tarvinnut hänen -neuvoaan seurata, sillä polyypit vetäytyivät peloissaan pakoon, kun -näkivät välkkyvän juoman, joka loisti hänen käsissään kuin hohtava -tähti. Pian pääsi hän metsän halki, suon poikki ja ohi kohisevien -pyörteiden. - -Hän näki jo isänsä linnan. Soihdut olivat sammutetut suuresta -tanssisalista. Varmaan kaikki nukkuivat. Hän ei uskaltanut mennä -heitä katsomaan, olihan hän nyt mykkä ja aikeissa jättää heidät -ainiaaksi. Hänen sydämensä oli särkymäisillään surusta. Hän hiipi -puutarhaan, taittoi kaikkien sisartensa taimilavasta kukkasen, heitti -tuhansia lentosuudelmia linnaan päin ja riensi nousemaan maan päälle, -halki tummansinisen veden. - -Aurinko ei vielä ollut noussut, kun hän näki prinssin linnan ja -asettui leveille marmoriportaille. Kuu paistoi heleästi. Pieni -merenneito joi polttavan katkeran juoman ja tunsi ikäänkuin -kaksiteräisen miekan lävistävän hennon ruumiinsa. Samassa hän pyörtyi -ja makasi pitkän aikaa kuin kuolleena. Kun aurinko alkoi valaa -säteitään mereen, heräsi hän ja tunsi ruumiissaan polttavaa tuskaa, -mutta samassa hän huomasi, että kaunis, nuori prinssi seisoi ihan -hänen vieressään. Hän katseli häntä sysimustilla silmillään, ja kun -neito loi katseensa maahan, huomasi hän, että hänen kalanpyrstönsä -oli poissa ja sijaan oli tullut kaksi kaunista, valkoista jalkaa. -Somempia jalkoja totisesti ei kenelläkään tytöllä saattanut olla! -Mutta hän oli aivan alasti ja levitti sentähden pitkät hiuksensa -ympärilleen. Prinssi kysyi kuka hän oli ja mistä hän oli tullut, ja -neito loi häneen lempeät, tummansiniset silmänsä -- eihän hän osannut -puhua. - -Silloin tarttui prinssi hänen käteensä ja johdatti hänet linnaan. -Noita oli ennustanut oikein: kun hän jalkansa maahan laski, oli -kuin hän olisi astunut terävien naskalien nenille tai veitsen -terään, mutta hän kärsi sen kaiken mielellään. Prinssin taluttamana -liikkui hän keveästi kuin kupla, ja sekä prinssi että kaikki muut -ihmettelivät hänen kevyttä, keinuvaa käyntiään. - -Hänet puettiin kalleisiin silkkikankaisiin ja harsokudoksiin, hän -oli kauniimpi kuin kaikki muut linnassa, mutta hän pysyi mykkänä, -ei osannut puhua eikä laulaa. Kauniita orjattaria, yllään silkki- ja -kultahelyjä, tuli laulamaan ja karkeloimaan prinssille ja hänen -kuninkaallisille vanhemmilleen. Yksi heistä lauloi kauniimmin kuin -kaikki muut, ja prinssi taputti käsiään ja hymyili hänelle. Silloin -tuli pieni merenneito surulliseksi, sillä hän tiesi, että hän olisi -osannut laulaa paljoa kauniimmin. Hän ajatteli: "oi, jospa hän -tietäisi, että minä saadakseni olla hänen luonaan olen ikipäiviksi -luopunut äänestäni!" - -Orjattaret liitelivät kauniissa karkelossa ja ihana soitto säesti -heidän askeleitaan. Äkkiä kohotti pieni merenneito hienoja valkeita -käsivarsiaan, nousi varpailleen ja alkoi liidellä lattian poikki. -Sillä lailla ei kukaan vielä ollut tanssinut, joka liike korotti -hänen kauneuttaan ja hänen silmäinsä kieli koski sydämeen enemmän -kuin orjattarien laulu. - -Kaikki olivat ihastuksissaan, varsinkin prinssi, joka nimitti häntä -pieneksi löytölapsekseen. Ja neito tanssi tanssimistaan, vaikka hänen -jalkansa sattui ikään kuin terävän veitsen kärkeen, joka kerta kun -hän sen maahan laski. - -Prinssi sanoi, että hän aina tahtoo pitää hänet luonaan, ja hän sai -nukkua samettipatjalla hänen ovensa edessä. - -Hän neulotti neidolle miehen vaatteet, jotta hän voisi istua -satulassa ja olla hänen toverinaan ratsastusretkillä. He kulkivat -halki leimuavien metsien, joissa vihreät oksat lehahtivat vasten -kasvoja ja pikkulinnut visersivät tuoreitten lehväin takana. Neito -kiipeili prinssin kanssa korkeille vuorille, ja vaikka hänen -hennoista jaloistaan tihkui verta, niin että muutkin sen huomasivat, -hymyili hän vain ja seurasi prinssiä, kunnes he näkivät pilvien -uiskentelevan jalkainsa juuressa kuni lintuparvien, jotka muuttavat -vieraille maille. - -Kotona prinssin linnassa, kun joutui yö ja kaikki nukkuivat, läksi -hän leveille marmoriportaille. Tuntui suloiselta, kun viileä merivesi -huuhteli polttavia jalkoja. Silloin ajatteli hän omaisiaan meren -syvyydessä. - -Eräänä yönä nousivat hänen sisarensa käsi kädessä veden pinnalle. -Uidessaan lauloivat he niin surullista laulua, ja impi viittasi -heille, ja he tunsivat hänet ja kertoivat kuinka paljon surua hän -oli tuottanut heille kaikille. Sittemmin tulivat he joka yö häntä -tervehtimään, ja yhtenä yönä näki hän kaukaa vanhan isoäidin, -joka ei moneen monituiseen vuoteen ollut käynyt veden pinnalla, -ja merenkuninkaan kruunu päässä. He ojensivat käsivartensa hänen -puoleensa, mutta eivät uskaltaneet uida niin likelle maata kuin -sisaret. - -Päivä päivältä kävi impi prinssille rakkaammaksi. Hän rakasti häntä -hyvänä, herttaisena lapsena, mutta ei hänen pälkähtänyt päähänsäkään, -että hän sopisi hänen kuningattarekseen. Ja hänen täytyi päästä hänen -vaimokseen, muuten ei hän saattanut saada kuolematonta sielua, vaan -hänen täytyi hänen hääaamunaan muuttua vaahdoksi veteen. - -"Enkö ole sinulle kaikista rakkain?" näyttivät pienen merenneidon -silmät kysyvän, kun prinssi sulki hänet syliinsä ja suuteli hänen -kaunista otsaansa. - -"Olet, rakkain olet", sanoi prinssi, "sillä sinulla on puhtain -sydän, sinä olet minulle uskollisempi kuin kukaan muu ja sitten sinä -muistutat nuorta tyttöä, jonka kerran näin ja jota varmaan en koskaan -tapaa. - -"Olin ollut laivalla, joka meni haaksirikkoon, aallot kuljettivat -minut rantaan pyhän temppelin juurelle, jonka palveluksessa oli -paljon nuoria tyttöjä. Nuorin heistä löysi minut rannasta ja pelasti -henkeni. Näin hänet vain kaksi kertaa, mutta hän on ainoa tässä -maailmassa, jota voisin rakastaa, ja sinä olet niin hänen näköisensä, -että miltei karkoitat hänen kuvansa sielustani. Hän on pyhän -temppelin oma, ja sentähden on lempeä kohtaloni varmaan lähettänyt -sinut luokseni. Emme koskaan eroa!" - -"Oi, hän ei tiedä, että minä olen pelastanut hänen henkensä!" -ajatteli pieni merenneito. "Minähän hänet kannoin meren poikki -metsään ja temppelin juurelle, minä istuin hyrskyjen takana -tähystelemässä eikö ihmisiä tulisi. Minä näin sen kauniin tytön, jota -hän rakastaa enemmän kuin minua!" Ja merenneito huokasi syvästi, -sillä itkeä ei hän saattanut. "Tyttö on pyhän temppelin oma, sanoi -prinssi, hän ei koskaan lähde maailmalle, he eivät koskaan kohtaa -toisiaan, minä olen hänen luonaan, näen hänet joka päivä, hoidan -häntä, rakastan häntä, uhraan hänelle elämäni!" - -Mutta nyt ruvettiin kertomaan, että prinssi aikoo viettää häitä -naapurikuninkaan kauniin tyttären kanssa. Sentähden varustaa hän -matkalle niin komeaa laivaa. Tosin hän on matkustavinaan katsomaan -naapurikuninkaan maita, mutta oikeastaan hän tietysti tahtoo nähdä -naapurikuninkaan tyttären, ja suuri seurue tulee lähtemään hänen -mukaansa. Pieni merenneito ravisti päätään näille puheille; hän tunsi -prinssin ajatukset paremmin kuin kukaan muu. "Minun täytyy lähteä", -oli prinssi sanonut, "minun täytyy nähdä tuo kaunis prinsessa, -vanhempani vaativat sitä, mutta eivät he pakota minua kihlaamaan -häntä ja ottamaan häntä vaimokseni. En saata rakastaa häntä! Hän ei -ole sen kauniin tytön näköinen, jonka näin temppelissä ja jota sinä -muistutat. Jos minä jonkun valitsisin morsiamekseni, niin valitsisin -sitten sinut, sinä mykkä löytölapseni, jonka silmät puhuvat niin -kaunista kieltä!" ja prinssi suuteli hänen punaisia huuliaan, -leikitteli hänen pitkillä hiussuortuvillaan ja laski päänsä hänen -rinnalleen. Silloin haaveili neidon sydän ihmisonnea ja kuolematonta -sielua. - -"Kuuleppas, mykkä lapseni, ethän pelkää merta!" puheli prinssi heidän -seisoessaan komealla laivalla, joka vei heitä naapurikuninkaan -maille. Sitten hän rupesi kertomaan myrskyistä ja tyynistä säistä, -oudoista kaloista, jotka elävät syvyydessä, ja kaikellaisista -kummista mitä sukeltajat ovat nähneet meren pohjalla. Neito hymyili -hänen kertomuksilleen, tunsihan hän meren pohjan paremmin kuin kukaan -muu. - -Kuutamoyönä, kun kaikki nukkuivat ja perämies yksin valvoi ruorin -ääressä, istui impi kannella, tuijotti kirkkaaseen veteen ja luuli -näkevänsä isänsä linnan. Ylinnä seisoi vanha isoäiti hopeinen -kruunu päässä ja tuijotti läpi vuolaitten vesien laivan keulaan. -Siskot tulla liihottelivat veden pinnalle, katselivat surullisesti -nuorimpaan sisareensa ja vääntelivät valkeita käsiään. Impi viittoi -heille ja hymyili. Hän olisi niin mielellään kertonut, että hän eli -onnellisena ja että hänen kävi hyvin, mutta samassa tuli laivapoika, -sisaret sukelsivat syvälle, ja poika jäi siihen luuloon, että oli -nähnyt aalloilla vain valkoista vaahtoa. - -Seuraavana aamuna purjehti laiva naapurikuninkaan komean pääkaupungin -satamaan. Kirkonkellot soivat ja korkeissa torneissa puhallettiin -pasunoihin. Sotamiehet liehuttivat lippuja ja heidän painettinsa -välkkyivät. Päivät kuluivat juhlahumussa. Tanssiaisia ja kutsuja -oli yhtä mittaa, mutta prinsessa ei vielä ollut saapuvilla. Hän -oli kasvatettu pyhässä temppelissä, kerrottiin, ja että hän siellä -oli oppimassa kaikkea mikä kuuluu kuninkaallisiin hyviin tapoihin. -Vihdoin viimein hän tuli kotiin. - -Pieni merenneito oli kovin uteliaana odottanut häntä. Mitenkähän -kaunis hän olikaan? Hänen täytyi tunnustaa, ettei hän koskaan ollut -nähnyt kauniimpaa olentoa. Hipiä oli hieno ja herkkä, ja pitkien, -mustien silmäripsien takaa hymyili tummansininen, uskollinen -silmäpari. - -"Sinä", huudahti prinssi, "sinä minut pelastit, kun minä ruumiina -makasin rannalla!" ja hän sulki syliinsä kainon morsiamensa. "Oi, -minä olen niin ylen onnellinen!" sanoi hän pienelle merenneidolle. -"Olen saanut enemmän kuin olen osannut toivoakaan, elämäni onnen olen -saavuttanut. Iloitse onnestani, sillä sinä pidät minusta enemmän kuin -kaikki muut!" - -Ja pieni merenneito suuteli hänen kättänsä, ja hänen sydämensä oli -särkymäisillään. Olihan prinssin hääaamu tuottava hänelle kuoleman. -Vaahdoksi oli hän vaihtuva veden pinnalle. - -Kaikki kirkonkellot soivat, ja airueet ratsastivat pitkin katuja -julistamassa kansalle, että kihlaus oli tapahtunut. Alttarilla paloi -lemuavaa öljyä kallisarvoisissa hopealampuissa. Papit heiluttivat -suitsutusastioita, ja sulhanen ja morsian liittivät yhteen kätensä ja -vastaanottivat piispan siunauksen. - -Pieni merenneito oli silkkivaatteissa ja kultaisissa helyissä. Hän -piteli morsiamen laahustinta, mutta eivät hänen korvansa kuulleet -juhlallista soittoa eivätkä hänen silmänsä nähneet pyhää toimitusta, -hän ajatteli kuolinyötään ja kaikkea mitä hän oli kadottanut maan -päällä. - -Vielä samana iltana astui morsiuspari laivaan, tykit paukkuivat ja -liput liehuivat. Keskelle laivaa oli pystytetty kuninkaallinen teltta -kullasta ja purppurasta. Siellä, pehmeillä, suloisilla patjoilla oli -morsiuspari viettävä tyynen, vilpoisen yön. - -Purjeet pullistuivat tuulessa, ja köykäisesti, kiikkumatta ja -keinumatta viilsi laiva kirkkaan meren pintaa. - -Pimeän tullessa sytytettiin kirjavia lyhtyjä, ja merimiehet tanssivat -hauskoja tansseja kannella. Pieni merenneito muisteli sitä iltaa, -jolloin hän ensi kerran oli noussut merestä ja sattunut näkemään -samaa iloa ja riemua. Hän heittäytyi tanssin pyörteisiin, hän liiteli -niinkuin pääskynen, jota ajetaan takaa, ja kaikki ihailivat ja -ylistivät häntä, ei hän vielä koskaan ollut tanssinut niin kauniisti. -Hänen hentoihin jalkoihinsa pisteli, ikäänkuin niitä olisi veitsillä -viileskelty, mutta hän ei sitä tuntenut; tuskallisemmin viileskeli -hänen sydäntään. Hän tiesi että hän nyt viimeistä iltaa näkee -_hänet_, jonka tähden hän on heittänyt omaisensa ja kotinsa, luopunut -kauniista äänestään ja joka päivä kärsinyt äärettömiä tuskia, joista -ei prinssillä ole ollut aavistustakaan. Tämä on viimeinen yö, jolloin -hän hengittää samaa ilmaa kuin hän, viimeinen yö, jolloin hän näkee -syvän meren ja tähtitaivaan; hänen edessään on ikuinen yö, yö ilman -ajatuksia ja ilman unelmia; hänellä ei ole sielua eikä hän voi sitä -saada. - -Mutta laivalla jatkui iloa ja riemua, vaikka keskiyö jo aikoja sitten -oli mennyt. Merenneito tanssi tanssimistaan, vaikka kuolema asui -hänen sydämessään. Prinssi suuteli ihanaa morsiantaan, ja morsian -leikitteli hänen mustilla suortuvillaan, ja käsi kädessä läksivät he -levolle komeaan telttaan. - -Jo hiljeni kannelta hälinä, ainoastaan perämies seisoi peräsimensä -ääressä. Pieni merenneito laski valkoiset käsivartensa kaidepuulle -ja käänsi kasvonsa itää kohti. Hän tähysteli aamuruskoa, tiesihän -hän, että auringon ensi säde oli tuova hänelle surman. Äkkiä näki hän -siskojensa nousevan merestä, kalpeat he olivat niinkuin hän itsekin. -Eivät liehuneet enää heidän kauniit hapsensa tuulessa -- ne olivat -leikatut poikki. - -"Me annoimme ne noidalle, jotta hän pelastaisi sinun henkesi. Hän -antoi meille veitsen, katso, tässä! Näetkö kuinka se on terävä? -Ennen auringon nousua pitää sinun työntää se prinssin sydämeen, -ja kun hänen lämmin verensä tirskuu sinun jaloillesi, kasvavat ne -kokoon kalanpyrstöksi. Sinä muutut jälleen merenneidoksi, pääset -takaisin veteen meidän luoksemme ja saat elää kolmesataa vuotta -ennenkuin haihdut elottomaksi, suolaiseksi vaahdoksi mereen. Joudu, -sillä jommankumman, sinun tai hänen täytyy kuolla ennenkuin aurinko -nousee! Vanha mummomme suree harmaat hapset päästään, ja meidän -hiuksemme leikkasivat noidan sakset. Surmaa prinssi ja palaa kotiin! -Joudu, etkö näe punaista viirua taivaalla? Muutaman silmänräpäyksen -perästä nousee aurinko taivaalle ja sinun täytyy kuolla!" Ja sisaret -päästivät haikean huokauksen ja hävisivät aaltoihin. - -Pieni merenneito siirsi syrjään teltan purppuraverhot ja näki -morsiamen ihanan pään lepäävän prinssin rinnalla. Hän kumartui -prinssin puoleen, painoi hänen kauniille otsalleen suudelman, -silmäili taivasta, jolla aamurusko paloi, ja katsahti vuoroin -terävään veitseensä, vuoroin prinssiin, joka unissaan kuiskasi -morsiamensa nimeä. Ainoastaan hän oli hänen mielessään, ja veitsi -merenneidon käsissä alkoi vavista -- mutta samassa heitti hän sen -menemään kauas aaltoihin, ja sillä paikalla, mihin se putosi, -välkähti vesi punaisena ikäänkuin siitä olisi tihkunut veripisaroita. -Merenneito loi prinssiin viimeisen sammuvan silmäyksen, syöksyi -sitten laivalta mereen ja tunsi ruumiinsa haihtuvan vaahdoksi. - -Samassa nousi aurinko vedestä, sen lempeät säteet sattuivat kylmään, -kuolleeseen vaahtoon, eikä pieni vedenneito tuntenut kuoleman kauhua, -hän näki vain kirkkaan auringon, ja hänen päänsä päällä liiteli -satoja läpikuultavia, ihania olentoja. Hän saattoi niiden läpi nähdä -laivan valkoiset purjeet ja taivaan punertavat pilvet, niiden ääni -oli kuin sointuva sävel, mutta niin utumaisen hieno, ettei yksikään -ihmiskorva saattanut sitä kuulla enempää kuin yksikään ihmissilmä -saattoi niitä nähdä. Ei niillä ollut siipiä, mutta ne liitelivät oman -keveytensä kantamina ilman halki. Pieni merenneito huomasi, että -hänellä oli samallainen ruumis kuin heillä, se kohosi kohoamistaan -vaahdosta. - -"Minne minä joudun?" kysyi hän, ja hänen äänensä helisi aivan kuin -noiden muidenkin olentojen ääni, mutta ei sitä olisi voinut mihinkään -soittoon pukea, niin hienon hienoa se oli. - -"Ilman impien iloon!" vastattiin hänelle. "Merenneidolla ei ole -kuolematonta sielua eikä hän voi sitä saada, jollei hän voita -ihmisen eheää rakkautta! Vieraan miehen rakkaudesta riippuu hänen -iankaikkinen elämänsä. Ilman immillä ei myöskään ole kuolematonta -sielua, mutta he voivat hyvällä elämän vaelluksella ansaita -kuolemattomuuden. Me lennämme kuumiin maihin, missä ruttoinen ilma -surmaa ihmisiä, ja löyhyttelemme sinne raikkautta. Me levitämme -kukkien lemua ilmaan ja tuomme kirvoitusta ja terveyttä. - -"Kun me kolmesataa vuotta olemme koettaneet tehdä hyvää, saatamme -saada kuolemattoman sielun ja tulla osallisiksi ihmisten -iankaikkisesta onnesta. - -"Sinä pieni merenneito parka olet koko sydämestäsi pyrkinyt samaa -päämäärää kohti, sinä olet kärsinyt ja kilvoitellut, sinä olet -kohonnut ilman henkien maille, nyt saatat hyvillä töillä kolmensadan -vuoden kuluttua ansaita kuolemattoman sielun." - -Ja pieni merenneito korotti kirkkaat kätensä Jumalan aurinkoa kohti -ja ensi kerran eläessään tunsi hän kyynelten puhkeavan silmiinsä. --- Laivalla ei iloittu eikä riemuittu, hän näki prinssin ja hänen -kauniin morsiamensa etsivän kadonnutta. Surullisina tuijottivat he -vaahtokupliin, ikäänkuin olisivat aavistaneet, että hän oli syöksynyt -aaltoihin. - -Näkymättömänä suuteli merenneito morsiamen otsaa, hymyili sulhaselle -ja nousi sitten muitten ilman impien joukossa punertavan pilven -laidalle, joka purjehti ilmassa. - -"Kolmensadan vuoden perästä me saamme liidellä Jumalan valtakuntaan!" - -"Saamme jo aikaisemminkin!" kuiskasi yksi immistä. "Näkymättöminä -liitelemme ihmisten koteihin, joissa asuu lapsia, ja aina kun -tapaamme hyvän lapsen, joka tuottaa vanhemmilleen iloa ja on heidän -rakkautensa arvoinen, lyhentää Jumala koetusaikaamme. Lapsi ei -tiedä milloin me lennämme huoneen läpi, mutta joka kerta kun sitä -katsellessamme huulillemme puhkeaa ilon hymy, vähenee yksi päivä -kolmestasadasta vuodestamme. Jos me taas näemme tottelemattoman -lapsen, täytyy meidän vuodattaa surun kyyneliä, ja joka kyynel tekee -koetusaikamme päivää pitemmäksi!" - - - - -KEISARIN UUDET VAATTEET. - - -Monta monituista vuotta sitten eli keisari, joka piti kauneista, -uusista vaatteista niin hirveän paljon, että hän kulutti kaikki -rahansa koreilemiseen. Ei hän välittänyt sotamiehistään eikä -teatterista, ja kun hän läksi ajelemaan puistoihin, läksi hän vain -näyttääkseen uusia vaatteitaan. Joka tunti muutti hän takkia, ja kun -muissa maissa sanottiin: "kuningas on hallitushommissa", sanottiin -tässä maassa: "keisari on pukupuuhissa!" -- - -Suuressa kaupungissa, missä keisari asui, vietettiin iloista -elämää. Joka päivä kävi siellä paljon vieraita, ja eräänä päivänä -ilmestyi sinne kaksi petkuttajaa. He ilmoittivat olevansa kankureja -ja kehuivat kutovansa mitä kauneinta kangasta. Sekä värit että -malli olivat harvinaisen kauniit, ja lisäksi oli vaatteissa, jotka -kankaasta valmistettiin, kummallinen taika: ihminen, joka oli -kykenemätön hoitamaan virkaansa tai harvinaisen typerä, ei saattanut -ensinkään nähdä niitä. - -"Ne ne vasta ovat vaatteet", ajatteli keisari. "Niissä vaatteissahan -minä heti paikalla saan selville mitkä miehet valtakunnassani eivät -kykene virkojaan hoitamaan; minä saatan heti erottaa kuka on viisas, -kuka typerä. Kudottakoon minulle sitä kangasta kiireen kautta!" -Ja hän antoi -- petkuttajille paljon käsirahaa, jotta he vain -ryhtyisivät työhönsä. - -He panivatkin kuntoon kahdet kangaspuut ja olivat kovasti tekevinään -työtä, mutta ei heidän kangaspuillaan ollut minkäänlaisia loimia eikä -kuteita. Siitä huolimatta he yhtämittaa vaativat hienointa silkkiä -ja kalleinta kultaa, mutta he pistivät kaikki omiin taskuihinsa ja -hosuivat tyhjien kangaspuiden ääressä myöhään yöhön asti. - -"Olisipa hauska tietää kuinka kangas edistyy!" arveli keisari, mutta -muisti samassa, ettei se, joka on typerä taikka kykenemätön hoitamaan -virkaansa, saata nähdä koko kangasta, ja se tuntui hiukan ilkeältä. -Ei hän toki pelännyt itsensä puolesta, mutta hän päätti kuitenkin -lähettää jonkun toisen ottamaan selkoa asiasta. Koko kaupunki tiesi -mikä kumma taika kankaassa oli, ja jokaisen teki mieli nähdä kuinka -typerä tai kykenemätön hänen naapurinsa oli. - -"Minäpä lähetän vanhan kunnon ministerini kankurien luo!" päätteli -keisari. "Hän osaa parhaiten arvostella miltä kangas näyttää, sillä -hän on viisas mies ja kykenee hoitamaan virkaansa paremmin kuin -kukaan muu!" -- - -Vanha, viisas ministeri meni saliin, missä petkuttajat istuivat -tyhjien kangaspuitten ääressä. "Taivas varjelkoon!" ajatteli vanha -ministeri ja avasi silmänsä selkosen selälleen, "minähän en näe -mitään!" Mutta sitä ei hän sanonut. - -Petkuttajat kehottivat häntä astumaan likemmä ja kysyivät eikö malli -ja värit olleet kauniit? - -Sitten he osoittelivat tyhjiä kangaspuita, ja vanha ministeri raukka -avasi silmiään entistä suuremmiksi, mutta ei saattanut nähdä mitään, -sillä kangaspuut olivat kun olivatkin tyhjät. - -"Auta armias!" ajatteli hän, "olisinko minä todella typerä? Sitä en -ikinä olisi uskonut, eikä ihmisten pidä saada sitä tietää! Enkö minä -kykene hoitamaan virkaani? Ei, tämä ei käy laatuun, minä en saata -kertoa etten näe kangasta!" - -"No, te ette sano mitään kankaastamme!" huomautti toinen kutojista. - -"Oi, se on hyvin kaunista! erinomaisen herttaista!" sanoi vanha -ministeri ja tirkisteli tirkistelemistään silmälasiensa takaa. "Oi -tätä mallia ja näitä värejä! niin, kyllä minä sanon keisarille, että -kangas erittäin paljon miellyttää minua!" - -"No, sepä hauskaa se!" sanoivat kankurit ja mainitsivat sekä värien -että mallien nimet. Vanha ministeri kuunteli korvat pystyssä, jotta -voisi kertoa kaikki keisarille, ja hän kertoikin. - -Petkuttajat vaativat yhä enemmän rahaa, silkkiä ja kultaa. Niitä -tarvittiin muka kankaaseen. Mutta he pistivät kaikki omiin -taskuihinsa. Kankaaseen ei tullut ainoatakaan lankaa, mutta miehet -kutoa helskyttivät minkä ehtivät tyhjää. - -Pian keisari taas lähetti erään taitavan virkamiehen katsomaan -edistyikö työ ja joko kangas pian tulisi valmiiksi. - -Hänen kävi aivan samalla tavalla kuin ministerin: hän katseli -katselemistaan, mutta eihän hän nähnyt mitään, koska ei ollut muuta -nähtävää kuin tyhjät kangaspuut. - -"Eikö kangas ole kaunista?" sanoivat petkuttajat ja näyttelivät ja -selittelivät olemattoman mallin kauneutta. - -"Typerä minä en ole!" mietti mies itsekseen. "Olenko siis kykenemätön -hoitamaan virkaani? Se se puuttui! mutta siitä ei pidä olla -tietävinään!" ja sitten hän yltyi kehumaan kangasta, jota ei hän -nähnyt, ja vakuutti iloitsevansa värien ja mallin kauneudesta. - -"Niin, kangas on todella erinomaisen herttaista!" kertoi hän -keisarille. - -Kaupungissa ei enää muusta puhuttu kuin tuosta mainiosta kankaasta. - -Jo teki keisarin itsensäkin mieli nähdä kangas niin kauan kuin se -vielä oli kuteilla. Hän vei mukaansa joukon mainioita miehiä, muitten -muassa ne molemmat taitavat virkamiehet, jotka ennen olivat käyneet -tarkastamassa kangasta, ja läksi viekkaitten petkuttajien luo. Miehet -kutoivat minkä jaksoivat, mutta ilman loimia ja kuteita. - -"Eikö se nyt ole erinomaista!" sanoivat molemmat taitavat -virkamiehet. "Teidän majesteettinne suvaitsee vain katsella tätä -mallia, näitä värejä!" ja sitten he osoittelivat tyhjiä kangaspuita, -sillä he luulivat, että toki muut näkivät kankaan. - -"Mitä kummaa!" ajatteli keisari; "minähän en näe mitään! sehän -on kauheaa! olenko minä typerä? Enkö minä kelpaa keisariksi? -Kovempi kolaus ei olisi voinut minua kohdata!" -- "Oi, se on -erittäin kaunista!" sanoi keisari. "Ilmoitan kaikkein korkeimman -tyytyväisyyteni!" ja hän nyökytti ystävällisesti päätään ja katseli -tyhjiä kangaspuita. Hän ei tahtonut sanoa, ettei hän nähnyt mitään. - -Koko hänen seurueensa katsoa tirkisteli, mutta ei nähnyt enempää kuin -edellisetkään. Kaikki he kuitenkin keisarin mukana vakuuttivat: "oi, -se on erittäin kaunista!" ja kehottivat keisaria käyttämään uusia -vaatteita siinä suuressa juhlakulkueessa, joka piakkoin pantaisiin -toimeen. - -"Se on erinomaista, ihanaa, suuremmoista!" kuului suusta suuhun, ja -kaikki olivat kankaaseen erittäin mieltyneet. - -Keisari antoi molemmille petkuttajille napinlävessä kannettavan -ritarimerkin sekä kankurijunkkarin arvonimen. - -Juhlan piti alkaa aamupäivällä, ja koko edellisen yön valvoivat -petkuttajat ja tekivät työtä kuudentoista kynttilän valossa. - -Kansa saattoi nähdä, että keisarin uusilla vaatteilla oli kiire. -Kankurit olivat ottavinaan kankaan kangaspuilta, leikkelivät ilmaa -suurilla saksilla, neuloivat neulalla, jonka silmässä ei ollut -lankaa, ja sanoivat vihdoin: "Kas, nyt ovat vaatteet valmiit!" - -Keisari ja hänen ensimäiset hoviherransa tulivat paikalle, -petkuttajat nostivat toisen kätensä ilmaan ikäänkuin jotakin esinettä -pidellen ja sanoivat: "kas, tässä housut! tässä takki! tässä viitta" -ja niin edespäin. "Ne ovat kevyet kuin hämähäkin verkko! Luulisi -pukevansa tyhjää ylleen. Mutta sehän se juuri on niiden ansio!" - -"Niin kyllä!" sanoivat hoviherrat, mutta eivät nähneet mitään, sillä -eihän siinä ollut mitään nähtävää! - -"Jos keisarillinen majesteetti suvaitsisi kaikkein armollisimmin -riisuutua!" sanoivat petkuttajat, "niin me tässä suuren peilin edessä -puettaisimme majesteetin uusiin vaatteisiin." - -Keisari riisui kaikki vaatteensa, ja petkuttajat olivat kappale -kappaleelta ojentavinaan hänelle uusia vaatteita, jotka he muka -olivat neuloneet. He kietaisivat kätensä hänen ympärilleen ikäänkuin -sitoakseen laahustinta hänen vyölleen, ja keisari kiertelihe ja -kääntelihe peilin edessä. - -"Hyvänen aika kuinka ne istuvat! Nehän sopivat kuin valetut!" kuului -kuin yhdestä suusta. "Mikä malli! mitkä värit! Se on verraton puku!" - -"Kunniateltta, jota juhlakulkueessa kannetaan teidän majesteettinne -pään päällä, on valmiina!" ilmoitti juhlamenojen yliohjaaja. - -"Niin, johan minä olen kunnossa!" virkkoi keisari. "Eivätkö ne nyt -istu hyvin?" ja hän käänsihe vielä kerran peilin edessä ikäänkuin -oikein ihaellakseen komeuttaan. - -Kamariherrat, joitten piti kantaa laahustinta, hapuilivat käsillään -niinkuin olisivat nostaneet laahustinta lattiasta ja sitten he -kulkivat kädet ojollaan. He eivät uskaltaneet näyttää, etteivät he -nähneet mitään. - -Ja keisari asteli juhlakulkueessa kauniin kunniateltan alla, ja -kaikki ihmiset kaduilla ja ikkunoissa sanoivat: "Herranen aika kuinka -koreat keisarin uudet vaatteet ovat! Kuinka kaunis laahustin viitassa -on! Voipa sentään, kuinka ne istuvat!" Ei kukaan tahtonut ilmaista, -ettei hän nähnyt mitään, sillä olisihan hän samalla ilmaissut -olevansa hyvin typerä ja kykenemätön hoitamaan virkaansa. Keisarin -vaatteet eivät vielä koskaan olleet herättäneet sellaista ihastusta. - -"Mutta eihän hänellä ole vaatteita ensinkään!" sanoi pieni lapsi. -"Herranen aika, kuulkaa nyt mitä se viaton lapsi sanoo!" virkkoi isä, -ja lapsen sanoja kuiskattiin suusta suuhun. - -"Hänellä ei ole vaatteita ensinkään! Tuolla on pieni lapsi, joka -sanoo, ettei hänellä ole vaatteita ensinkään!" - -"Hänellä ei ole vaatteita ensinkään!" huusi vihdoin koko kansa. Ja -keisarin selkää karmi, sillä hänestäkin kansa oli oikeassa, mutta hän -ajatteli kun ajattelikin: "kyllä minun nyt täytyy kestää tämä loppuun -asti!" - -Ja hän ojensihe entistä ylpeämmäksi, ja kamariherrat kantoivat -laahustinta, jota ei ensinkään ollut. - - - - -ONNETTAREN KALOSSIT, - - -I. Alku. - -Köpenhaminassa, Östergaden varrella, talossa likellä Kongens -Nytorvia oli koolla suuri seura. Täytyyhän kutsuja silloin tällöin -pitää, sittenpähän ihmiset taas puolestaan kutsuvat luokseen. -Toiset vieraista istuivat jo pelipöytien ääressä, toiset odottivat -mitä emäntä keksisi heidän huvikseen. Niin pitkälle oli päästy, -ja johan se keskustelukin alkoi luistaa. Vihdoin jouduttiin -puhumaan keskiajasta, ja muutamat pitivät sitä paljoa parempana -kuin nykyaikaa. Oikeusneuvos Knap puolusti tätä mielipidettä niin -kiihkeästi, että talon emäntä paikalla asettui hänen puolelleen, ja -molemmat vastustivat kiivaasti Orstediä, joka almanakassa puhuessaan -vanhoista ja uusista ajoista pääasiassa antaa nykyajalle etusijan. -Oikeusneuvos piti kuningas Hannun aikaa parhaimpana ja onnellisimpana. - -Puhuttiin sekä myötä että vastaan. Keskustelu taukosi vain -hetkiseksi, kun sanomalehti tuli, mutta eihän siinä ollut -mitään, jota olisi kannattanut lukea. Mutta jättäkäämmepä seura -juttelemaan ja lähtekäämmepä etehiseen, minne päällysvaatteet, -kepit, sateenvarjot ja kalossit ovat sijoitetut. Siellä istui kaksi -naista, toinen nuori, toinen vanha. Ensi hetkessä luuli, että he -olivat tulleet saattamaan herrasväkeään, jotakin vanhaa neitiä tai -leskirouvaa, mutta likemmin tarkastaessa huomasi paikalla, etteivät -he olleet tavallisia palvelustyttöjä. Heidän kätensä olivat hienot, -heidän ryhtinsä todella kuninkaallinen, ja vaatteet olivat nekin omaa -rohkeaa tyyliään. He olivat haltiattaria. Nuorempi tosin ei ollut -itse Onnetar, vaan erään Onnettaren kamarineitsyen palvelustyttö, -jonka tehtävä on jaella maailmalle onnen pieniä antimia. Vanhempi -näytti niin tavattoman vakavalta, se oli Surutar. Hän toimittaa aina -itse omassa korkeassa persoonassaan kaikki asiansa, sittenpähän -tietää, että ne tulevat täsmällisesti toimitetuiksi. - -He kertoivat toisilleen, miten olivat päivänsä viettäneet. Onnettaren -kamarineitsyen palvelustyttö oli käynyt vain pienillä asioilla. Hän -kertoi pelastaneensa uuden hatun sateesta ja hankkineensa eräälle -rehelliselle miehelle terveisiä ylhäiseltä nollalta. Merkillisempi -asia oli vielä toimittamatta. - -"Niin", virkkoi hän, "voinhan minä kertoa, että tänään on -syntymäpäiväni ja että minulle päivän kunniaksi on uskottu kalossit, -jotka minun pitää antaa ihmiskunnalle. Näillä kalosseilla on se -ominaisuus, että jokainen, joka saa ne jalkaansa, oitis siirtyy -siihen paikkaan ja aikaan, jossa hän mieluinten tahtoo olla. Joka -toivomus sekä aikaan että paikkaan nähden täyttyy silmänräpäyksessä, -ja ihminen tulee siis kerrankin onnelliseksi tässä maailmassa!" - -"Kyllä kai!" sanoi Surutar. "Ihminen tulee kovin onnettomaksi ja -siunaa sitä hetkeä, jolloin hän pääsee irti koko kalosseista!" - -"Mitä sinä puhutkaan!" sanoi toinen naisista. "Nyt minä jätän ne tähän -ovelle, joku ottaa ne vahingossa ja tulee onnelliseksi!" - -Siihen se keskustelu päättyi. - - -II. Kuinka oikeusneuvoksen kävi. - -Oli jo myöhäistä. Oikeusneuvos Knap, joka hengissä vielä eli Hannu -kuninkaan ajassa, teki lähtöä kotiin, sattui omien kalossiensa -asemasta ottamaan jalkaansa Onnettaren kalossit ja astui -Östergadelle. Kalossien taikavoima oli kuitenkin loihtinut hänet -kauas Hannu kuninkaan aikaan, ja sentähden vaipuivat hänen jalkansa -lokaan ja likaan, sillä eiväthän kadut siihen aikaan olleet lasketut. - -"Täällähän on kauhean likaista!" sanoi oikeusneuvos. "Katukäytäviä ei -kuulu eikä näy, ja lyhdyt ovat sammuksissa!" - -Kuu oli vasta alhaalla, ilma sakeaa, ja pimeys peitti paikat. -Likimmässä kulmassa riippui kyllä lyhty neitsyt Maarian kuvan edessä, -mutta sen valosta ei ollut paljoakaan apua, oikeusneuvos ei huomannut -koko lyhtyä ennenkuin hän oli aivan sen alla ja hänen silmänsä -sattuivat kuvaan, jossa äiti seisoi lapsi sylissä. - -"Varmaan joku merkillisyysnäyttely", arveli hän. "Ovat unohtaneet -kilven yöksi kadulle!" - -Pari ihmistä sen ajan puvuissa astui ohitse. - -"Olivatpa ne hullunkurisen näköisiä! Tulivat varmaan naamiohuveista!" - -Äkkiä alkoivat rummut päristä, pillit soida ja tulisoihdut loistaa. -Oikeusneuvos seisahtui ja näki oudon kulkueen. Edellä kävi joukko -rumpaleja, jotka aika taitavasti pärryttivät soittimiaan, sitten tuli -henkivartioita, kaaripyssyt olalla. Kunniasija kulkueessa oli hengen -miehellä. Kummissaan kysyi oikeusneuvos mitä tämä merkitsee ja kuka -tämä mies on. - -"Se on Själlandin piispa!" vastattiin. - -"Voi mun päiviäni, mikä piispalle on tullut?" huokasi oikeusneuvos -ja pudisti päätään. Ei se toki voinut olla piispa! Näitä asioita -miettien ja katsomatta oikealle tai vasemmalle riensi oikeusneuvos -Östergaden kautta Höjbropladsille. Linnan torille vievää siltaa ei -löytynyt mistään, häntä vastaan häämötti vain kapean joen ranta, ja -vihdoin viimein hän tapasi kaksi miestä, joilla oli vene. - -"Tahtooko herra saareen?" kysyivät he. - -"Saareenko?" virkkoi oikeusneuvos, joka ei tietänyt missä -aikakaudessa eli, "minä olen menossa pienelle Torvegadelle -Christianshavniin". - -Miehet katsoivat häneen pitkään. - -"Sanokaa minulle vain missä silta on!" pyysi hän. "Hävytöntä, ettei -lyhtyjä ole sytytetty, ja sittenhän täällä on niin likaista, että -luulisi suossa kävelevänsä!" - -Jota pitemmältä hän puhui miesten kanssa, sitä vähemmin hän heitä -käsitti. - -"En minä ymmärrä teidän bornholmilaista murrettanne!" sanoi hän -vihdoin viimein ja käänsi heille selkänsä. Siltaa ei hän löytänyt, -kaidepuita ei myöskään ollut. "Mutta onhan häpeä minkä näköistä -täällä on!" sanoi hän. Hänen aikakautensa ei vielä milloinkaan ollut -tehnyt niin kurjaa vaikutusta kuin sinä iltana. "Parasta, että -otan ajurin!" ajatteli hän, mutta missä ajurit olivat? Ei näkynyt -ainoaakaan. "Minun täytyy lähteä takaisin Kongens Nytorville, siellä -toki seisoo ajureja; muuten en ikinä pääse tästä Christianshavniin!" - -Hän palasi Östergadelle ja oli jo melkein perillä, kun kuu tuli -näkyviin. - -"Herranen aika sentään, mitä telineitä tänne on laitettu!" huudahti -hän nähdessään portin, joka siihen aikaan oli Östergaden päässä. - -Vihdoin viimein löysi hän aukon, josta pääsi meidän päiviemme -Nytorville, mutta se oli suurena soisena niittynä; siellä täällä -kasvoi pensastynkää, ja niityn poikki kulki leveä kanava eli virta. -Vastaiselle rannalle oli rakennettu muutamia kurjia puuhökkelejä -hallantilaisia laivureita varten, joista paikka oli saanut nimen -Hallanninharju. - -"Joko tämä nyt on niinsanottua _Fata Morganaa_, taikka minä olen -päissäni!" vaikeroi oikeusneuvos. "Mitä kummaa tämä on! mitä kummaa -tämä on!" - -Hän kääntyi takaisin, varmaan hän oli sairas. Kun hän taas tuli -kadulle, rupesi hän tarkemmin katselemaan rakennuksia. Useimmat -olivat ristikkotekoa ja olkikattoisia. - -"Ei, minä en voi ensinkään hyvin!" huokasi hän, "enkä minä -kuitenkaan ole juonut kuin yhden ainoan lasin punssia; mutta minä -en näy kärsivän sitäkään. Hullua muuten oli tarjota meille punssia -ja lämmintä lohta. Sen minä vielä sanon kun sanonkin tirehtöörin -rouvalle. Menisinkö paikalla takaisin kertomaan kuinka huonosti -jaksan? Mutta se on niin naurettavaa, ja tuskinpa he enää ovat -ylhäälläkään!" - -Hän rupesi etsimään taloa, mutta sitä ei löytynyt. - -"Tämä on sentään kamalaa! Minähän en tunne Östergadea! Eihän täällä -ole ainoaa kauppapuotia, vanhoja kurjia hökkelejä vain, kuten -Roskildessä tai Ringstedissä! Voi, voi, minä olen kipeä! Siitä ei -pääse mihinkään. Missä ihmeessä tirehtöörin talo on? Sitä on mahdoton -tuntea! Mutta tuolla on toki väkeä valveella. Voi, minä olen varmaan -sairas!" - -Hän tuli ovelle, joka oli raollaan ja josta pilkoitti tulta. Se -oli senaikuinen majatalo, jonkinlainen oluttupa. Huone muistutti -holsteinilaista pirttiä, ja koolla oli kaikenlaista kansaa, -laivureita, köpenhaminalaisia porvareja sekä pari oppinutta. -Miehet istuivat kannujensa ääressä kiivaassa keskustelussa eivätkä -laisinkaan huomanneet tulijaa. - -"Anteeksi!" virkkoi oikeusneuvos emännälle, joka tuli häntä vastaan. -"Rupesin voimaan pahoin! Ettekö toimittaisi minulle? ajuria, minun -pitäisi päästä Christianshavniin!" - -Nainen katsoi häneen pitkään ja ravisti päätään; sitten puhutteli hän -vierasta saksaksi. Oikeusneuvos arveli, ettei emäntä osaa tanskaa ja -käänsi hänkin puheensa saksaksi. Emäntä päätteli sekä puheesta että -puvusta, että tulija on ulkomaalainen. Pian hänelle kuitenkin selveni -että vieras voi pahoin ja hän riensi ojentamaan hänelle vettä. Se -tuli vähän suolalta, vaikka juuri oli kaivosta tuotua. - -Oikeusneuvos laski päänsä kätensä varaan, veti syvältä henkeään ja -mietti miettimistään, mitä tämä merkillinen ympäristö mahtanee tietää. - -"Onko se tämän päivän iltalehti?" kysyi hän sanoakseen jotakin, kun -näki emännän liikuttelevan suurta paperia. - -Emäntä ei ymmärtänyt mitä vieras tarkoitti, mutta ojensi hänelle -kuitenkin paperin. Se oli puupiirros, joka esitti ihmeellistä -näköalaa Kölnin kaupungista. - -"Se on hyvin vanha!" huomautti oikeusneuvos ja ihastui nähdessään -näin vanhan kapineen. "Mutta mistä olettekaan saaneet tuon -harvinaisen lehden? Se on hyvin mieltäkiinnittävä, vaikka koko -juttu tietysti on pelkkää lorua. Tuollaiset kangastukset johtuvat -revontulista, ei mistään muusta. Sähköstä niitä mahdollisesti myöskin -syntyy!" - -Ne, jotka istuivat likinnä ja kuulivat hänen puheensa, katsoivat -häneen ihmeissään. Yksi miehistä nousi, paljasti kunnioittavasti -päänsä ja virkkoi vakavana: "te olette varmaan ratki oppinut mies, -monsieur!" - -"Enpä laisinkaan!" vastasi oikeusneuvos. "Tiedänhän minä tietysti -yhtä ja toista kuten sivistyneen tulee!" - -"_Modestia_ ['Vaatimattomuus'] on kaunis avu!" virkkoi mies, -"tahtoisin vain puheeseenne lisätä _mihi secus videtur_ -[latinaa, merkitsee: 'minusta se on toisin'], mutta luovun kyllä -_judiciumistani_ [mielipiteestäni]!" - -"Rohkenenko kysyä kenen kanssa minulla on kunnia puhua?" kysyi -oikeusneuvos. - -"Minä olen pyhän raamatun bachalaureus [kandidaatti]!" vastasi mies. - -Enempää ei oikeusneuvos kysellyt, miehen arvonimi ja puku olivat -täydellisesti sopusoinnussa. Varmaan, päätteli oikeusneuvos, tämä -on vanha koulumestari, kummallinen otus, jommoisia vielä voi tavata -siellä täällä Jyllandissa. - -"Tämä ei ole _locus docendi_ eli opettamisen paikka", alkoi mies, -"mutta minä pyytäisin, että te kuitenkin vaivautuisitte puhumaan! -Varmaan te olette paljon lukenut klassillisia auktoreja!" - -"No niin, olenhan minä jossakin määrin!" vastasi oikeusneuvos. "Luen -mielelläni vanhoja hyödyllisiä kirjoituksia, mutta pidän paljon -uudemmistakin. Ainoastaan arkipäiväjuttuja minä en kärsi. Niitä -tarjoaa todellisuus meille liiankin paljon!" - -"Arkipäiväjuttujako?" kysyi bachalaureus. - -"Niin, minä tarkoitan näitä uudenaikaisia romaanejamme." - -"Oi", hymyili mies, "niissä piilee sentään paljon neroa ja niitä -luetaan hovissa; kuningas suosii erittäin romaania herra Iffventistä -ja herra Gaudianista, jossa puhutaan kuningas Arturista ja hänen -pyöreän pöydän ritareistaan. Tästä romaanista on kuningas suvainnut -laskea leikkiä korkeain herrainsa kanssa." - -[Holberg kertoo Tanskan valtakunnan historiassaan, että Hannu -kuningas, luettuaan romaanin kuningas Arturista, eräänä päivänä -leikillä virkkoi tunnetulle Otto Rudille, josta hän paljon piti: -"herra Iffvent ja herra Gaudian, joista tässä kirjassa puhutaan, ovat -olleet merkillisiä ritareja. Sellaisia ritareja ei meidän aikanamme -tavatakaan!" Siihen vastasi Otto Rud: "Jos vain olisi useampia -sellaisia kuninkaita kuin kuningas Artur, niin varmaan löytyisi -sellaisia ritarejakin kuin herra Iffvent ja herra Gaudian!"] - -"En vielä ole lukenut sitä!" sanoi oikeusneuvos, "varmaan Heiberg -aivan hiljan on julaissut sen!" - -"Ei", vastasi mies, "ei se ole Heibergin, vaan Godfred von Ghemenin -julkaisema!" - -"Vai niin!" sanoi oikeusneuvos. "Se on hyvin vanha nimi; sehän on -ensimäinen kirjanpainaja, joka Tanskassa on elänyt!" - -"Niin, se on ensimäinen kirjanpainajamme!" sanoi mies. Keskustelu -luisti nyt aika hyvin, kelpo porvarit puhuivat suuresta rutosta, -joka oli raivonnut pari vuotta sitten ja tarkoittivat ruttoa v. -1484. Oikeusneuvos luuli heidän tarkoittavan koleraa, ja keskustelu -luisti, kuten sanottu, aika hyvin. Vuoden 1490 merisota oli siksi -likellä, ettei sitä voitu sivuuttaa, miehet kertoivat englantilaisten -merirosvojen kaapanneen laivoja ulkosatamasta, ja oikeusneuvos, joka -oli eläytynyt vuoden 1801 tapahtumiin, sadatteli englantilaisia -kilpaa heidän kanssaan. Muilla aloilla ei keskustelu menestynyt -niin hyvin, yhtä mittaa täytyi kysellä ja selitellä, oivalla -bachalaureuksellamme oli kovin vähän tietoja, ja oikeusneuvoksen -yksinkertaisimmatkin lausunnot kaikuivat hänen korvissaan kovin -rohkeilta ja mahdottomilta. He katselivat toisiinsa, ja kun -keskustelu kävi kovin hullunkuriseksi, turvautui bachalaureus -latinaan, toivoen, että vieras siten häntä paremmin ymmärtäisi, mutta -ei se auttanut vähääkään. - -"Kuinka te nyt jaksatte?" kysyi emäntä ja tuuppasi oikeusneuvosta -käsivarteen. Silloin hänen tajuntansa palasi, sillä puhuessaan oli -hän ehtinyt unohtaa mitä vasta oli tapahtunut. - -"Kamala kauhistus, missä minä olen!" huudahti hän, ja hänen päätään -huimasi, kun hän sitä ajatteli. - -"Klarettia pikariin! Simaa ja Bremenin olutta!" huusi muuan miehistä. -"Ja teidän pitää juoda kanssa!" - -Kaksi tyttöä tuli huoneeseen. Toisen myssy oli kaksivärinen. He -täyttivät tuopit ja niiasivat. Kylmä karmi oikeusneuvoksen selkäpiitä. - -"Mitä tämä merkitsee? mitä tämä merkitsee!" huokasi hän, mutta hänen -täytyi vain juoda, miehet anastivat hänet kokonaan haltuunsa. Hän -oli aivan epätoivoissaan, ja kun yksi miehistä väitti hänen olevan -humalassa, ei hän laisinkaan epäillyt hänen sanojaan, vaan ainoastaan -rukoili, että he hankkisivat hänelle ajurin. Silloin luulivat miehet -hänen haastavan Moskovan kieltä. - -Ei hän ikinä ollut ollut näin raa'assa, epähienossa seurassa. Olisi -luullut elävänsä pakana-aikana. "Tämä on totisesti elämäni kamalin -hetki!" ajatteli hän, mutta samassa pälkähti hänen päähänsä, että nyt -on paras kumartua pöydän alle, ryömiä ovelle ja paeta, mutta juuri -kun hän oli päässyt ovelle, huomasivat miehet hänen aikeensa, kävivät -kiinni hänen jalkoihinsa, ja silloin onneksi -- putosivat kalossit -hänen jalastaan ja taika lakkasi vaikuttamasta. - -Oikeusneuvos näki selvästi edessään kirkkaan katulyhdyn ja sen takana -suuren talon. Hän tunsi sekä tämän talon että naapuritalot; Ostergade -oli entisessä kunnossaan, hän makasi kadulla jalat porttia vastaan, -ja toisella puolella katua torkkui yövartia. - -"Taivaan luoja, olenko minä maannut täällä kadulla ja nähnyt -unta?" sanoi hän. "Niin, tämä on totisesti Ostergade! Sitä hauskaa -kirjavuutta ja valoa! Se punssilasi vasta on osannut vaikuttaa!" - -Parin minuutin päästä istui hän jo ajurin rattailla matkalla -Christianshavniin. Hän ajatteli kauhistuen äskeistä tuskaansa ja -hätäänsä ja ylisti sydämensä pohjasta onnellista todellisuutta, -nykyaikaa, joka kaikista puutteistaan huolimatta kuitenkin on paljoa -parempi kuin se aika, jossa hän hiljan oli ollut. Oikeusneuvos ylisti -nykyaikaa, ja se oli varsin viisaasti tehty. - - -III. Yövartian seikkailu, - -"Tuossa on totisesti kalossit!" virkkoi yövartia. "Varmaan ne ovat -luutnantin, joka asuu tuolla yläkerrassa. Ne ovat ihan hänen ovensa -edessä!" - -Rehellisenä miehenä olisi vartia mielellään soittanut kelloa ja -paikalla toimittanut kalossit luutnantille, sillä hänen huoneessaan -oli vielä tulta, mutta hän ei tahtonut herättää talon muita asukkaita -ja jätti sentähden aikomuksensa täyttämättä. - -"Mahtaa tuntua lämpöiseltä, kun on tuollaiset kapineet jalassa!" -puheli hän itsekseen. "Nahka on kovin pehmeää!" Ne sopivat hänen -jalkaansa erinomaisesti. "Kuinka lystikästä se elämä sentään on! Mies -saattaisi panna nukkumaan hyvään sänkyynsä, mutta hänpäs ei vain tee -sitä! Hyppää edestakaisin pitkin lattiaa. Onnellinen ihminen! Ei -hänellä ole muijaa eikä kakaroita. Joka ilta hän saa olla toverien -seurassa. Olisinpa minä hänen sijassaan, niin olisin onnen poika!" - -Samassa hetkessä, jolloin hän toivomuksensa lausui, vaikuttivat -kalossit hänen jalassaan. Luutnantin koko olento ja ajatusjuoksu -siirtyi vartialle. Hän seisoi huoneessaan, kädessä ruusunpunainen -paperiliuska, johon oli kirjoitettu runo. Herra luutnantti itse -oli sen kirjoittanut, sillä kenpä ei kerran eläessään olisi ollut -runotuulella, ja jos silloin on sattunut panemaan ajatuksensa -paperille, on runo ollut valmis. Tämä runo kuului: - - "Ken rikas ois!" - - "Ken rikas ois!" noin usein unelmoin, - kun polven korkulainen olla voin. - Ken rikas ois! niin pääsis upseeriks, - sapelivyöksi, töyhtökypäriks. - Ja aika riensi, pääsin upseeriks, - mut rikkaaks en -- ah, jospa pääsis kerran! - Mua auttoi apu Herran! - - Ma istuin illan nuorna, iloiten, - soi suukon neito seitsenvuotinen, - sill' aartehena sadut, tarinat, - mull' oli, vaikk'ei kullat, tavarat, - mut lapselle vain kelpas tarinat, - niit' oli, vaan ei kullan kynnen verran, - se tiedossa on Herran! - - "Ken rikas ois!" viel' yhä haaveilen, - nyt seitsentoistias on neitonen, - niin hellä, lempeä, kuin enkel' ois. - Jos sydämeni tarun nähdä vois, - jos hän kuin muinoin mulle hellä ois! - Mut vaiti jään, kun olen köyhä kerran. - Se sallimus on Herran! - - Jos lohdun, rauhan rikkaus mull' ois, - näin sanoiks sydänsuruni ei ois! - Sa kallis, jos mua voinet ymmärtää, - kevääni haaveet kertoo runo tää! - Mut paras, ellet voine ymmärtää, - on pysty köyhän tie, saa verta verran, - sull' olkoon siunaus Herran! - -Niin, sellaisia runoja kirjoittaa ihminen, kun hän on rakastunut, -mutta järkevä mies ei niitä painata. Luutnantti, rakkaus ja köyhyys, -ne kolme kuuluvat yhteen, ne muodostavat kolmion eli oikeammin sanoen -ne ovat puolikas onnen särkynyttä noppaa. Tämän tunsi luutnantti -selvästi, sentähden päästi hän päänsä ikkunanpieleen ja huokasi -syvään: - -"Köyhä yövartia tuolla kadulla on paljoa onnellisempi kuin minä. -Hänellä on koti, vaimo ja lapset, jotka itkevät, kun hän suree, ja -iloitsevat, kun hän iloitsee. Oi, minä olisin onnellisempi kuin nyt -olen, jos voisin muuttua häneksi, sillä hän on onnellisempi kuin -minä!" - -Samassa silmänräpäyksessä muuttui yövartia taas yövartiaksi, sillä -olihan hän Onnettaren kalossien vaikutuksesta muuttunut luutnantiksi, -mutta kuten näimme, siinä asemassa viihtynyt paljoa huonommin ja -halusi nyt päästä omaksi itsekseen. Yövartia oli siis taasen yövartia. - -"Pahaa unta!" virkkoi hän, "mutta hullunkurista se sentään oli! Minä -olin olevinani luutnantti, eikä se ollut ensinkään hauskaa. Minun -oli ikävä muijaa ja kakaroita, vaikka ne suutelevat niin että ovat -viemäisillään silmät päästä". - -Yövartia nukkui nukkumistaan, uni ei vielä ottanut lähteäkseen hänen -mielestään, kalossit olivat yhä hänen jalassaan. Samassa lensi -taivaalta tähti. - -"Siinä se meni!" virkkoi hän. "No, kyllä niitä sinne vielä jäi! Mutta -olisi noita hauska nähdä likempää, varsinkin kuuta, sillä eihän se -toki varise sormien välitse. Ylioppilas, jolle meidän muija pesee -pyykkiä, sanoi, että ihminen kuoltuaan lentää tähdestä tähteen. -Valhetta se tietysti on, mutta aika hauskalta se voisi tuntua. -Saisinpa minä tästä pistäytyä kuussa! Ruumis saisi kernaasti jäädä -tänne portaille kököttämään!" - -Tässä maailmassa on olemassa asioita, joista ihmisen pitäisi puhua -suurella varovaisuudella, ja erittäin suurta varovaisuutta vaaditaan -siltä, jonka jalassa on Onnettaren kalossit. Kuulkaapas nyt kuinka -yövartian kävi! - -Tunnemmehan miltei kaikki höyryvoiman nopeuden. Matkustaessamme -rautatiellä tai laivalla meren poikki olemme sitä koettaneet. Ja tämä -kulku on kuitenkin kuin laiskiaisen vaellusta tai etanan ryömintää -valon lennon rinnalla. Valo kulkee yhdeksäntoista miljoonaa kertaa -nopeammin kuin paras kilpajuoksija, ja sähkö voittaa nopeudessa -vielä senkin. Kuolema on sähköisku, joka sattuu ihmisen sydämeen. -Sähkön siivillä lähtee vapautunut sielu lentoon. Kahdessa minuutissa -ja muutamassa sekunnissa tekee auringonvalo yli kahdenkymmenen -miljoonan penikulman matkan. Sähkön pikapostilla tekee sielu saman -matkan vieläkin lyhyemmässä ajassa. Etäisyys taivaankappalten välillä -ei sille merkitse enempää kuin meille etäisyys ystävän asunnolta -toisen ystävän asunnolle, vaikka he asuisivat samassa kylässä ja -varsin liketysten. Tämä sydämeemme sattuva sähköisku riistää meiltä -kuitenkin ruumiimme, niin ettemme voi käyttää sitä maan päällä, -jollei jalassamme satu olemaan Onnettaren kalosseja kuten yövartialla -oli. - -Muutamassa sekunnissa oli yövartia kulkenut viisikymmentäkaksituhatta -penikulmaa ja saapunut kuuhun, joka kuten tiedämme on muodostettu -paljoa köykäisemmästä aineesta kuin meidän maamme. Meidän kielellämme -sanottaisiin, että se on pehmeää kuin vastalangennut lumi. Yövartia -joutui vuorenpyörylälle, jommoisia kuussa on lukemattomia, kuten -tohtori Mädlerin suuri kuukarttakin osoittaa -- totta kai sinä sen -tunnet? Sisäpuolelta muodostavat vuorenpyörylät kokonaisen penikulman -korkuisia, äkkijyrkkiä seinämiä ja päättyvät ikäänkuin kattilaan. -Tämän pohjalla oli kaupunki -- jos kaadat munanvalkuaista vesilasiin, -niin tiedät, miltä se kaupunki näytti: tornit ja kupukatot olivat -pehmeän pyöreät, parvekkeet purjeen muotoiset ja läpikuultavat ja -koko kylä vaappui ohuessa ilmassa. Meidän maamme liiteli suurena, -tulipunaisena pallona yövartian pään päällä. - -Siellä oli monenmoisia luontokappaleita, ja varmaan ne kaikki olivat -niitä, joita me sanomme ihmisiksi, mutta he olivat aivan toisen -näköisiä kuin me; tietysti heillä myöskin oli oma kielensä, mutta -eihän kukaan voi vaatia, että yövartian sielu sitä ymmärtäisi. Se -ymmärsi sitä kuitenkin. - -Yövartian sielu käsitti erinomaisesti kuun asukkaiden kieltä. He -keskustelivat meidän maastamme ja epäilivät, että se oli asuttu. -Ilma oli varmaan liian paksua järjellisten kuuasukkaiden hengittää. -He olivat sitä mieltä, etteivät elävät olennot voi tulla toimeen -muualla kuin kuussa, kuu on vanhojen alkuasukkaiden varsinainen -taivaankappale. - -Mutta palatkaamme Östergadelle katsomaan kuinka yövartian ruumiin -laita on. - -Elottomana istui se portailla, lyhty oli pudonnut käsistä, ja silmät -tuijottivat kuuhun, etsien rehellistä sielua, joka retkeili siellä. - -"Mitä kello on? Vartia hoi!" virkkoi ohikulkija. Mutta vartiapa -ei vastannut sanaakaan. Silloin näpäytti kulkija häntä nenälle, -ja samassa hetkessä kadotti ruumis tasapainonsa. Se suistui -pitkäkseen maahan, sillä olihan ihminen kuollut. Mutta mies, -joka oli näpäyttänyt sitä nenälle, pelästyi suuresti. Vartia oli -kuollut ja pysyi kuolleena. Asia ilmoitettiin viranomaisille, siitä -puhuttiin poikki ja pitkin, ja aamun koittaessa kuljetettiin ruumis -sairashuoneelle. - -Sielulle olisi voinut tulla aika ikävä kepponen, jos se olisi -sattunut palaamaan ja luonnollisesti ruvennut etsimään ruumista -Östergadelta. Sitä tietysti ei olisi löytynyt, sielu olisi ehkä -ensiksi kavunnut poliisikamariin ja sitten osotekonttoriin -ilmoittamaan, että ruumista on etsittävä kuten muutakin kadonnutta -tavaraa. Vihdoin viimein olisi sielu ehkä joutunut sairashuoneelle. -Mutta rauhoittukaamme! Sielu on sukkelimmillaan, kun se pääsee -liikkumaan omin päin, ruumis sen tekee typeräksi. - -Kuten sanottu joutui vartian ruumis sairaalaan ja vietiin -puhdistushuoneeseen. Siellä riisuttiin tietysti paikalla kalossit, -ja silloin täytyi sielun palata. Se osasi suoraa päätä ruumiiseen, -ja samassa rupesi mies elämään. Hän vakuutti että viime yö oli ollut -kamalin koko hänen elämässään. Ei hän enää hinnalla millään huolisi -niitä tunteita takaisin, mutta johan ne olivat olleet ja menneet. - -Samana päivänä pyyhittiin hänen nimensä sairaalan kirjoista, mutta -kalossit jäivät sairaalaan. - - -IV. Päämomentti. Lausuntonumero. Sangen omituinen retki. - -Jokainen köpenhaminalainen tietää miltä sisäänkäytävä -Fredrikin sairaalaan näyttää, mutta siltä varalta, että joku -ei-köpenhaminalainen lukisi tämän kertomuksen, teemme siitä lyhyesti -selkoa. - -Sairaalan ja kadun välillä on jokseenkin korkea aita, ja paksut -rautapuikot ovat niin kaukana toisistaan, että kerrotaan hyvin -laihojen kandidaattien tuppautuneen raoista kadulle ja tehneen pieniä -retkiä kaupungille. Pahinta haittaa tuotti pää. Tässä tapauksessa, -kuten usein muutenkin maailmassa, olivat pienet päät parhaimmat. -Mutta tämä johdanto alkaakin jo riittää. - -Nuorella lääkärinkokelaalla, jota ainoastaan ruumiillisessa -merkityksessä saattoi sanoa paksupäiseksi, oli sinä iltana -valvontavuoro. Oli rankkasade. Näistä vastuksista huolimatta täytyi -hänen päästä ulos, vain neljännestunniksi; siitä sellaisesta -asiasta ei kannattanut puhua portinvartialle, kun saattoi pyörähtää -rautapuikkojen lomitse. Hänen silmänsä sattuivat kalosseihin, jotka -yövartia oli unohtanut; ei hänen pälkähtänyt päähänsäkään, että ne -saattaisivat olla Onnettaren, ne olivat hyvät tässä ilmassa, hän -pisti ne jalkaansa. Nyt piti vain tuppautua aidanraosta, hän ei vielä -koskaan sitä ollut koettanut. Siinä sitä nyt oltiin. - -"Jumala suokoon, että minä ensin saisin pääni mahtumaan!" virkkoi -hän, ja paikalla luisti hänen päänsä, vaikka se oli sekä hyvin suuri -että hyvin paksu, onnellisesti sisään raosta. Totta kai kalossit -siitä pitivät huolta! Mutta ruumiin piti päästä perässä, ja siinä -nousi tie pystyyn. - -"Voi sentään, minä olen liian paksu!" virkkoi hän. "Luulin päätä -pahimmaksi, mutta enhän minä pääse mihinkään!" - -Nyt piti hänen reippaasti vetää päänsä takaisin, mutta sepä ei -käynytkään. Kaulaa saattoi mukavasti liikuttaa, mutta siihen se -loppui. Ensi hetkessä mies raivostui, seuraavassa laskeutui hänen -hyvä tuulensa nollan alapuolelle. Onnettaren kalossit olivat -saattaneet hänet mitä kamalimpaan asemaan. Olisipa hän ymmärtänyt -toivoa pääsevänsä vapaaksi, mutta se ei pälkähtänyt hänen -päähänsäkään, hän vain koetti toimia eikä päässyt paikalta. Satoi -kaatamalla, kadulla ei näkynyt ainoaakaan ihmistä, porttikelloon ei -hänen kätensä ylettynyt, millä kummalla hän pääsee irti? Hän saa -ehkä seisoa täällä aamuun asti. Silloin haetaan seppä viilaamaan -poikki rautatankoja. Mutta se ei tapahdu silmänräpäyksessä, ennen -sitä ehtii koko sinitakkinen poikakoulu kadun toisella puolella -päästä liikkeelle, kaikki Nybodin matruusit ehtivät saapua katsomaan -miestä kaakinpuussa. Ihmisiä tulee kokoontumaan hurjemmin kuin viime -vuonna, kun he juoksivat katsomaan jättiläisagavea. "Ohhoh! Veri -nousee päähäni niin että minä tulen ihan hulluksi! niin, minä tulen -hulluksi! Voi voi, kun pääsisinkin irti, niin ehkä se menisi ohitse!" - -Olisipa hän sanonut sen hiukan aikaisemmin! Samassa -silmänräpäyksessä, jolloin hän ajatuksensa lausui, oli hänen -päänsä vapaana, ja hän hyökkäsi sisään. Onnettaren kalossit olivat -saattaneet hänet sellaiseen hätään, että hän vieläkin oli aivan kuin -pyörryksissä. - -Mutta älkäämme luulkokaan, että seikkailut päättyvät tähän. Ei, ne -tulevat vielä paljoa hullummiksi! - -Yö kului, kului seuraava päivä, mutta ei ketään kuulunut kalosseja -noutamaan. - -Illalla piti eräässä pienessä teatterissa Kannikekadulla olla -näytäntö. Sali oli täpösen täynnä. Lausuntonumerojen joukossa oli -uusi runo. Kuulkaamme sitä! Sen nimi oli: - - Tädin silmälasit - - On kuulu viisaus tätimuorin harmaan. - Hän "vanhaan aikaan" poltettu ois varmaan. - Hän tietää mitä tapahtuu, mi käkee, - jo ennalta hän ensi vuoden näkee - ja vuodet kymmenet, -- se konsti on, - mut haastamaan hän niist' on haluton. - - Mitähän ensi vuosi myötään tuo? - Mit' erikoista mulle, muille suo? - Maan, kansan, tieteen, taiteen kuink' on laita? - Mut sanoilleen on muori sangen saita. - Ma kärtin vain, siit' apu viimein iti. - Ei sanaa ensin, sitten saarnan piti. - Hän suotta siinä kovistella koki, - olenhan mummon kultapoju toki. - - "No tällä kertaa tahdon halus täyttää, - sa saat mun silmälasejani käyttää", - hän alkoi, "mene, minne mieles vie, - enimmän missä kansaa koolla lie; - siell' ota paikka, mistä hyvin näkee, - ja laseillani näillä katso väkeen, - niin kaikk' on eessäs, katso vaikka ketä, - kuin kortit pöydällä, -- mä en sua petä, -- - ne näyttää, mit' on suotu millekin!" - - Ma kiitin, katsomahan kiiruhdin; - vaan, mietin, mik' ois paikka parahin? - Pääesplanaadi? Siellä vilustuisi! - Vai Itälinja? Uh, siell' loass' uisi! - Mut teatteri? Sepä maksaa vaivan! - Tään illan näytös sattuu parhaiks aivan. - -- Siis olen tässä -- esittäytä saanko, - laseja tädin käyttää sallitaanko - vain nähdäkseni -- älkää menkö pois! -- - povata tokko niillä teistä vois - kuin korteist' ainakin, mit' aika suo? - -- Kai myöntymyst' on mykkyytenne tuo; - ma kiitokseksi kerron, mitä näen. - Nyt otan peliin koko herrasväen. - Te, minä, kansa, maa, nyt kaikki saamme - elomme korteist' ilmi, katsokaamme. - (Ja sitten hän asetti silmälasit nenälleen.) - Niin, toden totta! ei! jo nauraa saan! - Oh, voisittepa tulla katsomaan! - Kuin herttalehtiä on julma liuta, - ja herttarouvaa ties kuin monta tiuta. - Nuo mustat tuoll' on ristiä ja pataa, - -- käy povaus koht' oikeata rataa! -- -- - Kas tuota patarouvaa arvokasta, - hän kovin suosii ruutusotilasta. - Oh, tämä katselu jo pyörtää pään! - Talossa tuossa paljon rahaa nään - ja vierait' aina valtameren takaa. - Mut rahoja niit' emme saa me jakaa. - Vaan entäs säädyt? Niin, niin, jahka ehtii! - Kaikk' aikanansa kyllä tulee lehtiin; - ois haitaks ennen aikaa haastaa niistä, - parasta luut' en vadista ma riistä. - Tai teatteri? -- Kuink' on suunta, maku? - -- Pois johtokunnan kanssa riidan haku! - Mut oma vastaisuuteni? Niin, kellä - omansa ei ois kovin sydämellä! - Mä nään, mä nään... ei, siitä tuppeen suu. - mut saatte kuulla, kunhan tapahtuu. - Ken onnellisin täällä-olevista? - Se osottaa on helpoin ongelmista! - Sehän on -- ei, se ehkä kainostuttais, - ja muita päällisiksi murehuttais! - Ken elää kauimmin? -- tuo herra, tuoko nainen? - Ei, sep' ois virkkaa paha pahimmainen! - Povaanko lainkaan? Enkö? -- En? -- Jos? -- En? - Jos --? Vieköön se, jos itse tiedän sen! - Niin pianhan voin mielipahaa tuottaa! - Nyt katson siis, min verran mikin luottaa - mun ennusvoimaani. -- Kas sitä, vuottaa - ma tiesinkin! Vai luottaa? Kautta salin - kaikk' uskoo, mun ett' tyhjää täynn' on valin, - ett' olen kaupalla vain kilin-kalin. - Siis, seura arvoisa, en vaivaa teitä. - Saa pitää oman pään, ken sit' ei heitä. - -Runo esitettiin erinomaisesti, ja lausuja sai osakseen suurta -suosiota. Yleisön joukossa oli nuori lääkäri sairaalasta. Nähtävästi -hän jo oli unohtanut yöllisen seikkailunsa, kalossit olivat hänen -jalassaan, kukaan ei ollut käynyt niitä noutamassa, kadut olivat -likaiset, kalossit tulivat siis hyvään tarpeeseen. - -Runo miellytti häntä. - -Sisällys antoi paljon ajattelemisen aihetta. Hän olisi aika -mielellään tahtonut sellaiset silmälasit. Niiden avulla olisi ehkä -voinut katsoa suoraan ihmisten sydämiin; se olisi ollut paljoa -huvittavampaa kuin katsoa tulevan vuoden tapahtumia, sillä nehän -kyllä aikoinaan saa tietää, kun sen sijaan ihmissydämen sisintä -ei koskaan. "Minä ajattelen herroja ja naisia tuolla eturivissä --- jos voisi kurkistaa suoraan heidän sydämiinsä. Varmaan tapaisi -jonkinlaisen oviaukon ja puodin. Hei vain kuinka minun silmäni -lentäisivät puodista toiseen! Tuon naisen sydämestä varmaan tapaisin -muotikaupan! Tuon puoti on tyhjä, mutta siivoamisen tarpeessa. -Epäilemättä löytyisi kunnollisiakin puoteja! Niin, niin, tiedän -yhden puodin, jossa kaikki on kunnollista, mutta siellä on jo -kauppapalvelua, se onkin sen puodin ainoa varjopuoli! Muutamista -puodeista varmaan huudettaisiin: 'tehkää hyvin ja käykää sisään!' -Niin, kun minä voisinkin astua sisään ja herttaisena pienenä -ajatuksena lentää sydänten läpi!" - -Enempää eivät kalossit tarvinneet. Koko lääkärikokelas hupeni -pienen pieneksi ajatukseksi ja lähti sangen omituiselle retkelle, -eturivin katselijoiden sydämiin. Ensinnä sattui hän saapumaan -naisen sydämeen, mutta hän luuli paikalla tulleensa ortopediseen -laitokseen. Ortopediseksi laitokseksihan sanotaan paikkaa, missä -tohtori ottaa pois liikoja rustoja ihmisten jäsenistä ja tekee heitä -terveiksi. Lääkärikokelas tuli siihen huoneeseen, missä luonnottomat -jäsenmuodostumat kipsijäljennöksinä riippuvat seinällä. Oli kuitenkin -eroa: kun potilas tulee ortopediseen laitokseen, poistetaan hänestä -luonnottomat muodostukset, mutta tähän sydämeen niitä oli kerätty ja -täällä niitä säilytettiin, kun sen sijaan ihmisen hyvät ominaisuudet -olivat poistetut. Täällä säilytettiin ystävättärien jäljennöksiä, -heidän henkisiä ja ruumiillisia puutteitaan. - -Pian joutui hän toisen naisen sydämeen, mutta se oli kuin suuri, -pyhä kirkko. Viattomuuden valkoinen kyyhky leijaili pääalttarin -yllä. Hänet valtasi halu langeta polvilleen, mutta hänen täytyi -rientää eteenpäin, seuraavaan sydämeen. Urkujen sävelet soivat yhä -vielä hänen korvissaan ja hän tunsi tulleensa uudeksi, paremmaksi -ihmiseksi. Hän epäili astuisiko seuraavaan pyhäkköön, hän tunsi, -ettei hän ollut siihen kelvollinen. Hän tuli köyhään ullakkokamariin, -jossa oli sairas äiti; avoimesta ikkunasta paistoi Jumalan lämmin -aurinko, ihanat ruusut heloittivat puulaatikossa katolla, kaksi -taivaansinistä lintua ylisti lapsellista iloa ja sairas äiti rukoili -siunausta tyttärelleen. - -Nelin ryömin kahlasi nuori mies nyt teurastajan puodissa. Se oli -täpö täynnä tavaraa, lihaa; lihaa tuli vastaan, minne vain kääntyi. -Se sydän kuului rikkaalle, kunnianarvoiselle miehelle, jonka nimi -varmaan tavataan osotekalenterista. - -Sitten joutui nuori lääkäri hänen puolisonsa sydämeen -- se oli -vanha, rappeutunut kyyhkyslakka. Aviomiehen kuvaa käytettiin -tuuliviirinä, viiri oli yhteydessä ovien kanssa, ja nämä avautuivat -ja sulkeutuivat sen mukaan kuin mies liikkui. - -Nyt joutui kulkijasielu peilikabinettiin, sellaiseen, jommoisia on -Rosenborgin linnassa, mutta nämä peilit suurensivat tavattomasti. -Keskellä lattiaa istui, kuten mikäkin Dalai-Lama, asianomaisen -henkilön vähäpätöinen Minä, ihmeissään katsellen omaa suuruuttaan. - -Nyt tuli kulkijasielu ahtaaseen neularasiaan, joka oli ahdettu -täyteen teräviä neuloja. "Se on varmaan vanhan, naimattoman neidon -sydän!" ajatteli hän, mutta hän arvasi väärin, sillä asianomainen oli -nuori upseeri, mies, joka oli saanut monta kunniamerkkiä ja jolla oli -sekä sydäntä että sielua, kuten sanotaan. - -Aivan pyörryksissä pääsi vaivainen lääkärinkokelas ulos eturivin -viimeisestä sydämestä. Hänen ajatuksiansa oli mahdoton selvittää; -hän arveli, että hänen raju mielikuvituksensa oli mahtanut lennättää -häntä näin hurjasti. - -"Herranen aika sentään", huokasi hän, "minulla on varmaankin -taipumusta hulluuteen! Mutta täällä onkin niin mahdottoman -kuuma! Veri nousee päähäni!" Hänen mieleensä muistui edellisen -illan tapahtumat ja kuinka hänen päänsä oli tarttunut sairaalan -rautatankojen väliin. "Sieltä tämä tauti on kotoisin!" päätteli hän. -"Sitä pitää ajoissa ruveta parantamaan. Sauna tekisi varmaankin -hyvää. Kunpa jo olisinkin pitkänäni lavolla!" - -Samassa hän makasi lavolla, mutta täysissä vaatteissaan, saappaat ja -kalossit jalassa. Kuumia vesipisaroita tippui katosta suoraan hänen -kasvoihinsa. - -"Huijui!" huusi hän ja karkasi suinpäin alas, päästäkseen -suihkukylpyyn. Saunapalvelijalta pääsi paha parahdus, kun hän näki -miehen täysissä tamineissaan siellä. - -Lääkärinkokelaalla oli vielä niin paljon mielenmalttia, että -hän huomasi kuiskata: "olen lyönyt vetoa!" mutta kun hän pääsi -omaan huoneeseensa, toimitti hän ensi työkseen niskaansa suuren -espanjalaisen kärpäslaastarin ja selkäänsä toisen samallaisen, jotta -hulluus häviäisi. - -Seuraavana aamuna oli hänen selkänsä verissä. Sen verran oli hän -hyötynyt Onnettaren kalosseista. - - -V. Kopistin muuttuminen. - -Tietysti emme vielä ole unohtaneet yövartiaa. No niin, yövartia -muisti vihdoin kalossit, jotka oli löytänyt ja vienyt jalassaan -sairashuoneelle. Hän nouti ne pois, mutta kun ei luutnantti eivätkä -muutkaan sen kadun asukkaat tunnustaneet niitä omikseen, vei hän ne -poliisikamariin. - -"Ihan ne ovat kuin minun kalossini!" virkkoi eräs herroista -kopisteista tarkastaessaan löydettyä tavaraa ja asetti ne omien -kalossiensa viereen. "Tuskinpa suutarin silmä osaisi erottaa niitä -toisistaan!" - -"Herra kopisti!" sanoi palvelija, joka astui huoneeseen papereja -kädessä. - -Kopisti kääntyi puhumaan miehen kanssa, mutta kun hän oli mennyt ja -kopisti taas katsahti kalosseihin, ei hän tietänyt, oikeanpuoliset -vaiko vasemmanpuoliset olivat hänen omansa. "Varmaan ne, jotka -ovat märät!" päätteli hän. Silloin hän kuitenkin erehtyi, sillä ne -kalossit olivat Onnettaren. Mutta miksei poliisikin voisi erehtyä? -Kopisti pani kalossit jalkaansa ja pisti toisia papereja taskuunsa, -toisia kainaloonsa. Kotona ne olivat luettavat ja jäljennettävät. -Mutta sattuipa juuri olemaan sunnuntaiaamupäivä ja kaunis ilma. Eipä -olisi hullummaksi lähteä Fredriksbergiin, mietti kopisti ja ryhtyi -tuumasta toimeen. - -Tuskinpa saattoi löytyä hiljaisempaa ja ahkerampaa ihmistä kuin -tämä nuori mies. Suomme sydämestämme, että hän saa hiukan kävellä, -hän istuu niin paljon, että käveleminen tekee hänelle ylen hyvää. -Alussa kulki hän ajattelematta mitään, eikä kalosseilla siis ollut -tilaisuutta näyttää taikavoimaansa. - -Puukujassa tuli häntä vastaan tuttava, nuori runoilija, joka kertoi, -että hän seuraavana päivänä lähtee kesämatkalleen. - -"No, joko te nyt taas lähdette liikkeelle!" sanoi kopisti. "Teitä -onnellista, vapaata ihmistä! Te lennätte minne tahdotte, meillä -muilla on kahleet jalassa!" - -"Mutta ne kahleet ovat kiinni leipäpuussa!" vastasi runoilija. -"Teidän ei tarvitse murehtia huomispäivää, ja kun te tulette -vanhaksi, saatte eläkkeen!" - -"Teidän ammattinne on kuitenkin paras!" sanoi kopisti. "Huvikseenhan -sitä ihminen runoilee; koko maailma teitä mairittelee, ja sitten -te olette oma herranne. Koettaisittepa istua tuomarina tutkimassa -kaikellaisia rivoja juttuja!" - -Runoilija pudisti päätään, kopisti pudisti niinikään päätään, -molemmat pitivät oman päänsä ja erosivat. - -"Omituista väkeä nuo runoilijat!" sanoi kopisti. "Olisipa hauska -syventyä tuollaiseen luonteeseen, itse ruveta runoilijaksi. Olen -varma, etten kirjoittaisi sellaisia ruikutuksia kuin muut runoilijat! --- -- -- Mutta onpa nyt oikein runollinen kevätpäivä! Ilma on niin -läpikuultavan kirkasta, pilvet niin kauniit, ja vihanta lemuaa ja -tuoksuu! En ole moneen vuoteen nauttinut niinkuin tällä hetkellä." - -Huomaamme, että hän jo on muuttunut runoilijaksi. Tosin ei sitä -saattanut silmin havaita, sillä se on varsin hullu luulo, että -runoilija olisi toisen näköinen kuin muut ihmiset; tavallisten -ihmisten joukossa voi olla paljoa runollisempia luonteita kuin -moni suureksi tunnustettu runoilija onkaan; he eroavat vain siinä, -että runoilijalla on parempi henkinen muisti, hän voi pitää -kiinni ajatuksesta ja tunteesta, kunnes se kirkkaasti ja elävästi -on puhjennut sanaksi, ja sitä eivät muut ihmiset voi. Mutta kun -arkiluonteesta tulee lahjakas luonne, on muutos totisesti tapahtunut. -Ja tämän muutoksen alaiseksi oli kopisti nyt joutunut. - -"Tätä ihanaa ilmaa!" sanoi hän. "Kun sitä hengitän, muistuvat täti -Lonen orvokit mieleeni! Niin, silloin olin pieni poika! Hyvä ihme, -niitä aikoja en moniin vuosiin ole muistanut! Sitä herttaista vanhaa -neitiä! hän asui tuolla pörssin takana. Aina hänellä oli vedessä oksa -tai pari vihreää vesaa, vaikka talvi olisi ollut miten kova. Orvokit -lemusivat silloinkin, kun minä, voidakseni katsoa ulos, sovittelin -kuumennettuja kuparirahoja jäistä ruutua vastaan. Hauska näköala -sieltä avautui. Laivat olivat jäätyneet kiinni kanavaan, miehistö -oli poissa, ainoana elävänä olentona näkyi vaakkuva varis. Mutta -kevättuulien mukana heräsi kanava eloon. Laulun ja eläköön-huutojen -kaikuessa sahattiin jää rikki, laivat tervattiin ja taklattiin, -sitten ne läksivät vieraille maille. Minä olen jäänyt tänne ja jään -ainiaaksi, istun aamusta iltaan poliisikamarissa ja katselen kuinka -muut ottavat passia ulkomaanmatkaa varten. Se on minun osani! Niin, -niin!" huokasi hän ja seisahtui samassa äkkiä. "Mitä kummia, mikä -minun on! Enhän minä ikinä ole ajatellut enkä tuntenut tällaista! -Kevätilma mahtaa vaikuttaa tällä tavalla. Se on sekä tuskallista että -suloista!" Hän pisti käden taskuunsa, missä paperit olivat. "Nämä -johtavat ajatukset toisaalle!" virkkoi hän ja silmäili ensimäistä -lehteä. "_Sibrith rouva_, alkuperäinen murhenäytelmä viidessä -näytöksessä", luki hän. "Mitä kummaa! Sehän on omaa käsialaani. -Olenko minä kirjoittanut tämän murhenäytelmän? _Seikkailu vallilla -eli suuri rukouspäivä_, ilveily. -- Mutta mistä minä olen saanut -sen? Joku on pistänyt sen taskuuni. Tässä on kirje!" Niin, se oli -teatterin johtokunnalta, kappaleet hyljättiin, eikä kirje suinkaan -ollut kohtelias. "Niin! niin!" puheli kopisti ja istuutui penkille. -Hänen ajatuksensa olivat niin täynnä elämää, hänen sydämensä kuin -vaha; vaistomaisesti otti hän käteensä likimmän kukkasen; se oli -pieni, vaatimaton satakauno. Se selittää meille yhdessä minuutissa -enemmän kuin kasvientutkija monessa luennossa, se kertoo syntymisensä -satua, se kuvaa auringonvalon voimaa, joka on levittänyt hennot -lehdet ja pakottanut ne lemuamaan. Mies tuli ajatelleeksi elämän -taistelua, joka samalla tavalla herättää eloon tunteet rinnassamme. -Ilma ja valo kosivat kukkasta, kukkanen suosii valoa, valoon päin se -taipuu; kun valo katoaa, kiertää se kokoon lehtensä ja nukkuu ilman -syleilyyn. "Valo minua puettaa ja koristaa!" sanoi kukkanen; "mutta -ilma sallii sinun hengittää!" kuiskasi runoilijan ääni. - -Vieressä seisoi poika, kepillään pieksäen mutalätäkköä. Vesipisarat -pärskyivät puitten vihreille oksille, ja kopisti ajatteli niitä -miljoonia näkymättömiä eläimiä, jotka pisaroissa nousivat korkeuteen. -Niiden kokoon nähden tuntui korkeus tietysti äärettömältä, aivan -niinkuin meistä olisi tuntunut, jos meitä olisi pyörrytetty pilvien -korkeuteen. Kopisti ajatteli tätä, ajatteli sitä kummaa muutosta, -joka oli tapahtunut koko hänen olennossaan. "Minä nukun ja näen -unia", hymyili hän; "kummallista se sittenkin on! Kuinka elävästi -ihminen voi nähdä unta ja kuitenkin kaiken aikaa tietää, että se on -pelkkää unta. Kunhan minä vain huomenna herätessäni muistaisin tämän -kaiken, sillä tällä hetkellä minä olen harvinaisen innostuneessa -mielentilassa. Katseeni on niin ihmeellisen selvä, mieleni niin -virkeä, mutta jos minä huomenna vielä muistan jotakin tästä, niin -varmaan pidän sitä hullutuksena, jommoista olen kokenut joskus -ennenkin. Unessa ihminen kuulee ja näkee niin paljon viisasta ja -kaunista, mutta sen käy niinkuin maahisten kullan; löydettäessä -näyttää se niin kirkkaalta ja kauniilta, mutta päivän valossa ei -se ole muuta kuin kiviä ja kuihtuneita lehtiä. Oi", huokasi hän -suruissaan ja katseli viserteleviä lintuja, jotka iloisina hyppelivät -oksalta oksalle. "Ne ovat paljoa onnellisemmat kuin minä. Lentämisen -taito on ihana taito, onnellinen, joka sen on saanut! Jos minä -tahtoisin muuttua joksikin, niin tahtoisin muuttua tuollaiseksi -pieneksi leivoseksi!" - -Samassa lerpahtivat takinliepeet ja hihat siiviksi, vaatteet -muuttuivat höyheniksi ja kalossit kynsiksi; hän huomasi sen selvästi -ja hymyili itsekseen: "no, kyllä minä nyt huomaan näkeväni unta, -mutta enhän minä vielä koskaan ole näin hulluja unia nähnyt;" ja hän -lensi vihreälle oksalle ja lauloi, mutta laulussa ei ollut runoutta, -sillä runoilijaluonne oli jo poissa. Ei kukaan, joka tahtoo tehdä -jotakin kunnollista, voi tehdä monta asiaa yhtaikaa. Kalossitkaan -eivät voineet toimittaa kuin yhden asian kerrallaan. Kopisti oli -halunnut olla runoilija, hän oli tullut siksi; nyt tahtoi hän olla -pieni lintu, mutta kun hän tuli linnuksi, menetti hän edelliset -ominaisuutensa. - -"Tämä on aika hauskaa", puheli hän, "päivällä minä istun -poliisikamarissa keskellä vakavia asiakirjoja, yöllä minä unissani -lentelen leivosena Fredriksbergin puistossa. Siitä kannattaisi -totisesti kirjoittaa kansantajuinen huvinäytelmä!" - -Hän lensi nurmeen, käänteli päätään joka taholle ja nokki notkeita -heinän helpeitä, jotka hänen nykyiseen kokoonsa nähden tuntuivat -suurilta kun Pohjois-Afrikan palmunoksat. - -Äkkiä ympäröi häntä pilkkosen pimeä yö, hänen päälleen oli viskattu -esine, joka hänestä tuntui suunnattoman suurelta. Se oli suuri lakki, -jonka katupoika oli heittänyt linnun päälle. Käsi pistäytyi lakin -alle ja kävi kiinni kopistin selkään ja siipiin niin että hän vikisi. -Ensi hädässään huusi hän ääneen: "sinä hävytön nulkki! Minä olen -poliisikamarin kopisti!" mutta se kaikui pojan korvissa paljaalta -piipatukselta. Hän löi lintua nokkaan ja läksi menemään. - -Puukujassa kohtasi hän kaksi koulupoikaa. Inhimillisesti puhuen -olivat he ylemmän luokan poikia, mutta henkisesti katsoen istuivat he -koulun alimmalla luokalla. He ostivat linnun kahdeksalla killingillä, -ja niin joutui kopisti Köpenhaminaan erääseen perheeseen Gothersgaden -varrella. - -"Hyvä, että tämä kaikki on unta!" puhui kopisti, "muuten minä -totisesti suuttuisin! Ensin minä olin runoilija, nyt minä olen -leivonen! niin, runoilijaluonto se varmaankin vaikutti, että minä -muutuin täksi pieneksi elukaksi! Surkea otus se lintu sentään on, -varsinkin, kun se joutuu poikien kynsiin. Olisipa hauska tietää -kuinka tämä seikkailu päättyy!" - -Pojat kuljettivat hänet hyvin komeaan huoneeseen, ja lihava, -hymyilevä rouva otti heidät vastaan, mutta ei hän ensinkään pitänyt -siitä, että tuollainen yksinkertainen peltolintu, joksi hän leivosta -nimitti, tuotiin sisään. Sen päivän lupasi hän sitä sentään kärsiä, -ja pojat saivat panna sen tyhjään häkkiin, joka oli ikkunalla. -"Ehkä se voi huvittaa Papupoikaa!" lisäsi hän ja hymyili suurelle, -vihreälle papukaijalle, joka itsetietoisena keinuttelihe renkaassaan -komeassa messinkihäkissä. "Tänään on Papupojan syntymäpäivä!" virkkoi -rouva typerän lapsellisesti, "sentähden on pieni peltolintu tullut -onnittelemaan!" - -Papupoika ei vastannut sanaakaan, kiikkui vain ylpeästi edestakaisin. -Sen sijaan rupesi kaunis kanarialintu, joka viime kesänä oli -kuljetettu tänne lämpöisestä, lemuavasta maastaan, täyttä kurkkua -laulamaan. - -"Kirkuja!" sanoi rouva ja viskasi valkoisen nenäliinan häkin -peitteeksi. - -"Piipii!" huokasi kanarialintu. "Sitä hirveää lumisadetta!" ja -vaikeni siihen huokaukseensa. - -Kopisti eli peltolintu, kuten rouva sanoi, joutui pieneen häkkiin -aivan likelle kanarialintua, eikä papukaijakaan ollut kaukana. -Ainoa inhimillinen liruloru, jonka Papupoika osasi lepertää ja joka -usein kuului aika hullunkuriselta, oli: "ei, nyt ollaan ihmisiä!" -Muuten sen kirkumista oli yhtä mahdoton ymmärtää kuin kanarialinnun -viserrystä. Kopisti, joka nyt itse oli lintu, ymmärsi tietysti -toveriansa erittäin hyvin. - -"Minä lentelin vihreiden palmujen ja kukkivien mantelipuiden alla!" -lauloi kanarialintu. "Veljieni ja siskojeni kanssa minä lentelin -yli upeitten kukkien ja peilikirkkaan järven, jonka pohjalla kasvit -nyökyttivät päitään. Minä näin monta kaunista papukaijaa, ne -kertoivat niin hauskoja juttuja, niin pitkiä ja niin paljon juttuja." - -"Ne olivat villejä lintuja!" vastasi papukaija, "niillä ei ollut -minkäänlaista sivistystä. Ei, nyt ollaan ihmisiä! -- Mikset sinä -naura? Koska kerran rouva ja vieraat nauravat, niin kyllä sinunkin -kelpaa nauraa. Se osoittaa suurta sivistyksen puutetta, kun ei osaa -nauttia sukkeluuksista. Ei, nyt ollaan ihmisiä!" - -"Oi, muistatko niitä kauniita tyttöjä, jotka tanssivat levitetyn -teltan alla kukkivien puiden juurella? Muistatko makeita hedelmiä ja -villien yrttien vilvoittavia mehuja?" - -"Muistan kyllä!" vastasi papukaija, "mutta paljoa parempi minun on -täällä. Ruoka on hyvää ja kohtelu tuttavallista. Minä tiedän, että -minulla on terävä pää, ja muuta en pyydä. Ei, nyt ollaan ihmisiä! -Sinä olet runoilijasielu, kuten sanotaan, minulla on laajat tiedot -ja älyä; sinä olet niinsanottu nero, mutta sinä et osaa punnita -asioita, sinä kohoat noihin korkeisiin luonnon säveliin, ja sentähden -viskataan peite häkkisi päälle. Eipäs kohdella minua sillä tavalla, -sillä minä olen maksanut enemmän! Minä herätän kunnioitusta nokallani -ja osaan vivittää 'vits! vits! vits!' Ei nyt ollaan ihmisiä!" - -"Oi sinua, sinä lämmin, kukoistava isänmaani!" visersi kanarilintu. -"Ylistää tahdon sinun mustanpuhuvia puistojasi ja tyyniä lahdelmiasi, -missä oksat suutelevat kirkasta vedenpintaa, ylistää tahdon -välähtelevien veljieni ja siskojeni riemua siellä missä 'erämaan -kasvihetteet' [kaktus-kasvit] itävät!" - -"Heitä jo tuo ruikutus!" sanoi papukaija. "Sano jotakin, jolle voi -nauraa! Nauru on korkeimman henkisen asteen merkki. Osaako koira tai -hevonen nauraa? Eivät osaa! Itkeä ne osaavat, mutta naurun lahja -on annettu ihmisille yksin. Hohhohhoh!" nauroi Papupoika ja lisäsi -sukkeluuteensa: "nyt ollaan ihmisiä!" - -"Sinä pieni, harmaa, tanskalainen lintu", virkkoi kanarilintu, -"sinäkin olet joutunut vangiksi! Sinun metsissäsi on varmaan kylmä, -mutta siellä on toki vapautta. Lähde lentoon! -- ovat unohtaneet -sulkea häkkisi; yläikkuna on auki. Lennä, lennä!" - -Kopisti lähti lentoon, tuossa tuokiossa oli hän häkin ulkopuolella. -Samassa narahti viereisen huoneen ovi, ja talon notkea, vihreäsilmä -kissa astui huoneeseen ja alkoi pyydystellä häntä. Kanarialintu -lentää lekotteli häkissään, papukaija räpytteli siipiään ja huusi: -"nyt ollaan ihmisiä!" Kopistin valtasi kuoleman ahdistus, ja -kauhuissaan lensi hän ulos ikkunasta, poikki kattojen ja katujen. -Vihdoin viimein täytyi hänen pysähtyä lepäämään. - -Vastapäätä oleva talo tuntui omituisen kotoiselta; ikkuna oli auki, -ja hän lensi sisään. Se oli hänen oma huoneensa, hän istuutui -pöydälle. - -"Nyt ollaan ihmisiä!" virkkoi hän papukaijan perässä, itsekään -ajattelematta mitä oikeastaan sanoi; ja samassa hetkessä oli hän -kopisti, mutta istui pöydällä. - -"Jumala varjelkoon!" pääsi häneltä, "kuinka minä olen joutunut -tänne ja tänne nukkunut! Mutta minä olenkin nähnyt levottomia unia. -Hullutusta koko juttu!" - - -VI. Kalossien paras vaikutus. - -Varhain seuraavana aamuna, kun kopisti vielä makasi sängyssään, -koputettiin oveen. Samassa kerroksessa asuva naapuri, papiksi lukeva -nuori ylioppilas, tuli huoneeseen. - -"Lainaappas minulle kalossisi", sanoi hän, "puutarhassa on märkää, -mutta aurinko paistaa niin kauniisti, tekisi mieleni vetää siellä -muutama savu". - -Hän pani kalossit jalkaansa ja oli pian puutarhassa. Siellä kasvoi -yksi luumu- ja yksi päärynäpuu. Mutta niinkin pientä puutarhaa -pidetään oikeana paratiisina, kun se on keskellä Köpenhaminaa. - -Ylioppilas asteli edestakaisin käytävää. Kello oli vasta kuusi, -kadulta kuului postitorven toitotus. - -"Oi, matkustaminen, matkustaminen", puhkesi hän puhumaan, "se on -toki ihaninta maailmassa! Se on toiveitteni korkein määrä! Silloin -talttuisi tämä levottomuus, joka minua alituisesti kalvaa. Mutta -kauas minä tahtoisin! Tahtoisin nähdä ihanan Schweizin, matkustaa -Italiassa ja..." - -Niin, hyvä oli, että kalossit paikalla vaikuttivat, sillä muuten -olisi hänen matkustuksensa käynyt liian rasittavaksi sekä hänelle -itselleen että meille muille. Hän matkusti. Hän kulki keskellä -Schweiziä, kahdeksan muun matkustajan kanssa sullottuna samoihin -matkavaunuihin. Hänen päätään särki, niskassa oli painostava tunne, -ja veri oli pakkautunut jalkoihin, jotka olivat paisuneet niin että -saappaat ahdistivat. Hän ei nukkunut eikä ollut valveella, hän -vaappui jonkinlaisessa horrostilassa. Hänen oikeassa povitaskussaan -oli pankkiosoitus, vasemmassa passi, ja pieneen nahkakukkaroon -rinnalle oli neulottu muutamia ranskalaisia kultarahoja. Jokainen uni -julisti, että joku näistä kalleuksista oli hukkunut, ja sentähden -karkasi hän tuontuostakin kuumeentapaisesti pystyyn ja käsi piirsi -heti ensi työkseen kolmion oikealta vasemmalle ja sitten ylös -rinnalle koettaakseen olivatko kalleudet tallella. Sateenvarjot, -kepit ja hatut kiikkuivat verkossa matkustajien päitten päällä, -suuresti tärvellen näköalaa, joka oli erittäin mahtava. Hän koetti -tirkistää ikkunaan, ja sydän yhtyi lauluun, jonka vähintäin -yksi tunnettu runoilija on Schweizissä sepittänyt, kuitenkaan -julkaisematta sitä: - - Niin kaunista, kuin sydän konsaan suo, - Montblanc on hohtava huippu tuo! - Jos kauan vain rahat riittää vois, - ah, täällä mun hyvä olla ois! - -Suurena, vakavana, mustanpuhuvana seisoi luonto ympärillä. -Kuusimetsät näyttivät vain pieniltä kanervapäistäreiltä korkeilla -kukkuloilla, joitten huiput hukkuivat pilviin; rupesi satamaan lunta; -kylmä tuuli puhalsi. - -"Oijoi!" huokasi hän, "olisimmepa alppien toisella puolella, niin -olisi kesä ja minä olisin nostanut pankkiosoitukseni. Olen niin -levoton rahoistani, etten saata nauttia koko Schweizistä, voi, voi, -kun olisinkin toisella puolella!" - -Samassa hän oli toisella puolella. Syvällä Italian sisämaassa hän -oli, Firenzen ja Rooman välillä. Tracymenes-järvi kiilteli loimuavana -kultana tummansinisten vuorten keskellä illan hohteessa; siellä -missä Hannibal muinoin löi Flaminiuksen, ojentelivat viinipuut nyt -ystävällisesti toisilleen vihantia sormiaan; kauniit puolialastomat -lapset kaitsivat sysimustaa sikalaumaa lemuavassa laakerilehdossa -tien varrella. Jos tämän maiseman vain saattaisi kuvata koko -kauneudessaan, niin kaikki puhkeisivat huutoon: "oi ihana Italia!" -mutta niin ei huudahtanut jumaluusopin ylioppilas eikä kukaan hänen -kumppaneistaan. - -Tuhannet myrkylliset kärpäset ja hyttyset ahdistivat heitä, -turhaan löyhyttelivät he kasvojaan myrtinoksilla, kärpäset purivat -armottomasti. Vaunuissa ei ollut ainoatakaan ihmistä, jonka kasvot -eivät olisi olleet paisuksissa ja verillä. Hevosraukat olivat kuin -luurankoja, kärpäset istuivat suurina läjinä niiden selässä, ja -vain hetkiseksi tuli apua, kun ajaja astui alas kaapimaan pois -syöpäläisiä. Aurinko laski, lyhyt, jäinen henkäys heräsi luonnossa, -ei se tuntunut ensinkään hyvältä, mutta vuoret ja pilvet hulmahtivat -mitä ihanimpaan, heleään, loistavan vihantaan väriin -- niin, lähde -vain itse katsomaan, paljoa parempi on nähdä omin silmin kuin lukea -kertomuksia. Suurenmoista se oli! sitä mieltä olivat matkustajatkin, -mutta -- vatsa oli tyhjä, ruumis väsyksissä, sydän ikävöi ainoastaan -yösijaa, mutta mimmoinen oli yösija oleva? Se tuntui tällä hetkellä -paljoa tärkeämmältä kuin luonnon ihanuus. - -Tie kulki öljypuumetsän läpi. Olisi luullut kulkevansa kotona, ohi -käyrävartisten piilipuiden. Jo tultiin yksinäiselle majatalolle. -Pihalle oli kokoontunut puoli tusinaa raajarikkoja kerjäläisiä, -reippain heistä oli kuin "nälän vanhin poika, joka hiljan on päässyt -täysi-ikäiseksi" [Snarleyyow], mikä pojista oli sokea, minkä jalat -olivat kuivuneet, joten hänen täytyi ryömiä käsien varassa, minkä -kädet olivat kuihtuneet sormettomiksi. Siinä oli oikein rääsyistä -esiin puhjennut kurjuus. _"Eccelenza, miserabili!"_ vaikeroivat pojat -ja näyttelivät sairaita jäseniään. Emäntä itse tuli vieraita vastaan -paljain jaloin, pää pörrössä ja puettuna likaiseen puseroon. Ovet -suljettiin nuoranpätkien avulla. Huoneitten permantona oli ränstynyt, -muurattu kivitys; yölepakot lentelivät katonrajassa -- ja sitä katkua! - -"Niin, kattakaa te vain ruokapöytä talliin!" virkkoi muuan -matkustajista, "siellä toki tietää mitä vetää keuhkoihinsa!" - -Ikkunat avattiin, jotta saataisiin raikasta ilmaa, mutta nopeammin -kuin ilma liikkuivat kuihtuneet käsivarret ja taukoamattomat -valitukset: _"miserabili, Eccellenza!"_ Seinät olivat täynnä -matkustajain kirjoituksia, puolet moittivat _bella Italiaa_. - -Jo tuli ruoka pöytään: soppana oli pippurilla ja eltaantuneella -öljyllä maustettua vettä, samaa öljyä oli salaatissa. Pilaantuneet -munat ja paistetut kukonharjat täydensivät ateriaa. Viinissäkin oli -sivumaku, se oli oikeaa mikstuuraa. - -Yöksi nostettiin matkalaukut oven eteen. Yksi matkustajista -valvoi toisten nukkuessa. Tänä yönä oli vartiovuoro jumaluusopin -ylioppilaan. Kuinka tukahuttavan kuuma huoneessa oli! Sääsket -ynisivät ja pistivät, _miserabilit_ valittivat unissaan pihamaalla. - -"Niin, tekeehän matkustaminen hyvää!" huokasi ylioppilas, "kunhan -ihmisellä vain ei olisi ruumista! Kun ruumis voisi levätä ja sielu -yksin lentää. Sydäntäni painaa ainainen ikävä, se seuraa kaikkialle. -Hetken tyydytys ei minulle riitä, minä halajan jotakin parempaa; -niin, parempaa, parasta -- mutta mitä se on, ja mistä sen löydän? -Pääasiassa minä kyllä tiedän mitä tahdon, tahdon saavuttaa onnellisen -päämäärän, onnellisimman kaikista!" - -Ja samassa hetkessä, jolloin sana oli lausuttu, oli hän kotona. -Pitkät, valkeat uutimet peittivät ikkunaa, hän makasi mustassa -ruumisarkussa keskellä lattiaa, hän nukkui kuolon hiljaista unta. -Hänen toivomuksensa oli täytetty, ruumis lepäsi, henki matkusti. Älä -kiitä ketään onnelliseksi ennenkuin hän nukkuu haudassaan, sanoi -kerran Solon, ja nyt osottautuivat sanat tosiksi. - -Kuollut ruumis on aina kuolemattomuuden sfinksi. Ei antanut tämäkään -mustassa kirstussaan lepäävä sfinksi vastausta siihen, minkä elävä -olento pari päivää ennen kuolemaansa oli kirjoittanut: - - Väkevä kuolo, sydän kammostuu - sua mykkää, jonka polku hautaan haipuu. - Murtuuko toivon taivas-tikapuu, - kukaksi kalmistoos vain nousee kaipuu? - - Syvimmän tuskamme muut harvoin ties! - Sa, joka yksin olit loppuun saakka, - elämä paljon raskahamp' on ies - kuin arkullasi mullan musta taakka! - -Kaksi olentoa liikkui huoneessa; molemmat ovat meille tutut: toinen -oli Surutar, toinen onnettaren airut; he kumartuivat katsomaan -kuollutta. - -"Katso nyt", sanoi Surutar, "mitä onnea tuottivat kalossisi -ihmiskunnalle?" - -"Tuottivathan ne ainakin sille, joka tässä nukkuu, pysyväistä hyvää!" -vastasi Onnetar. - -"Oi ei!" sanoi Surutar; "hän meni pois itsestään, häntä ei kutsuttu! -Hänen henkensä voima ei jaksanut kohottaa niitä aarteita, joita hänen -oli määrä täällä kohottaa! Tahdon tehdä hänelle hyvän työn!" - -Ja Surutar otti kalossit hänen jalastaan. Samassa oli kuoleman uni -lopussa, ja herännyt nousi. Surutar hävisi ja kalossit samoin. -Varmaan hän on ottanut ne omikseen. - - - - -SATAKAUNO. - - -Kuuleppas nyt! - -Maalla, ihan likellä tietä oli pieni talo -- varmaan sinä joskus -itsekin olet sen nähnyt! Ympärillä oli pieni puutarha ja maalattu -aita; pientareella aivan likellä aitaa, keskellä kauneinta vihreää -nurmea kasvoi pieni satakauno. Aurinko paistoi siihen yhtä -lämpöisesti ja kauniisti kuin suuriin, komeisiin puutarhakukkiin, ja -se kasvoi ja varttui. Eräänä aamuna oli se puhjennut täyteen kukkaan, -häikäisevän valkoiset lehdet ympäröivät sädekehänä pientä pyöreää -aurinkoa, joka oli keskellä. Ei kukkanen tullut ajatelleeksikaan, -ettei kukaan ihminen ollut sitä ihailemassa ja että se oli vain -köyhä, halpa kedon kukka; ei, se oli tyytyväinen kohtaloonsa, käänsi -kasvonsa lämmintä aurinkoa kohti, katseli sen loistoa ja kuunteli -leivosta, joka viserteli ilmassa. - -Pieni satakauno oli niin onnellinen, aivan kuin olisi ollut suuri -pyhäpäivä, ja kuitenkin oli vain maanantai; kaikki lapset olivat -koulussa; mutta sillaikaa kun he istuivat penkeillään oppimassa, -istui kukkanenkin vihreässä varressaan oppimassa: lämmin aurinko, -koko luonto ympärillä opetti sille Jumalan hyvyyttä, ja pieni leivo -lauloi niin selvään ja niin kauniisti ilmoille kaikki, mitä hiljaa -liikkui satakaunon mielessä. Ja kukkanen katseli jonkinlaisella -kunnioituksella onnellista lintua, joka osasi laulaa ja lentää, mutta -se ei kuitenkaan ensinkään surrut, ettei se itse osannut. - -"Minähän näen ja kuulen!" ajatteli satakauno, "aurinko paistaa minuun -ja tuuli suutelee minua. Minä olen sentään kovin onnellinen!" - -Aidan sisäpuolella seisoi monta ylpeää, ylhäistä kukkaa. Jota -vähemmän niissä oli lemua, sitä enemmän ne koreilivat. Pionit -pöyhistivät lehtiään tullakseen suuremmiksi kuin ruusut, mutta -koko ei suinkaan aina ole arvon määrääjänä! Tulpanien värit olivat -erinomaisen kauniit, ja ne osasivatkin seisoa kenossa kauloin, jotta -niitä oikein katseltaisiin. Ne eivät kiinnittäneet vähääkään huomiota -nuoreen satakaunoon aidan takana, mutta sen sijaan katseli satakauno -niitä ja ajatteli: "kuinka ne ovat rikkaat ja kauniit! varmaan tuo -sorja lintu lentää niitä tervehtimään! Jumalan kiitos, että minä -seison näin likellä, niin saan nähdä koko komeuden!" Mutta juuri -kun satakauno näitä ajatteli, kuului "kvirrevit!" ja leivonen tulla -löyhytteli, mutta ei se lentänyt pioneja ja tulpaneja tervehtimään, -vaan nurmeen se lensi, suoraan köyhän satakaunon luo, joka pelästyi -ja ilostui niin, ettei se tietänyt mitä ajatella. - -Pieni lintu hyppeli kukkasen ympärillä ja lauloi: "kuinka nurmi on -pehmeää, ja mikä herttainen pieni kultasydän, hopeahelma kukka täällä -kasvaa!" Keltainen piste keskellä kukkaa oli todella kuin kulta, ja -pienet lehdet ympärillä paistoivat häikäisevän valkoisina. - -Ei saata sanoin kuvata kuinka onnellinen pieni satakauno oli! Lintu -suuteli sitä nokallaan, lauloi sille ja lensi sitten takaisin -siniseen ilmaan. Kului hyvän aikaa ennenkuin kukkanen pääsi -takaisin tajuihinsa. Kainostellen, ylen onnellisena katsahti se -puutarhakukkiin; olivathan ne nähneet mikä kunnia ja autuus oli -tullut sen osaksi, täytyihän niiden käsittää kuinka iloinen se oli. -Mutta tulpanien ryhti oli entistä ylpeämpi ja niiden kasvot olivat -tavattoman terävät ja punaiset, sillä niitä oli harmittanut. Pionit -olivat oikeita paksupäitä. Huu! onneksi ne eivät osanneet puhua, -sillä kyllä satakauno silloin olisi saanut kuulla kunniansa. Pieni -kukka parka kyllä näki, että ne olivat huonolla tuulella, ja se -siihen kovasti koski. Samassa tuli puutarhaan tyttö, kädessä suuri, -terävä, kiiltävä veitsi. Hän astui suoraa päätä tulpanien joukkoon -ja rupesi leikkelemään niitä poikki. "Uh!" huokasi pieni satakauno, -"tämähän on kauheaa, nyt ne ovat mennyttä kalua!" Tyttö katosi ja -vei tulpanit mukanaan. Satakauno iloitsi siitä, että se seisoi aidan -takana nurmessa, pienenä, köyhänä kukkana. Oikein se kiitti Jumalaa, -ja kun aurinko laski, sulki se lehtensä, nukkui ja näki koko yön unta -auringosta ja pienestä linnusta. - -Seuraavana aamuna, kun kukkanen taas onnellisena ojensi valkoiset -lehtensä valoa ja aurinkoa kohti, tunsi se linnun äänen, mutta sen -laulu kaikui kovin surulliselta. Niin, leivosraukalla oli syytä -suruun, sillä se oli otettu kiinni ja istui nyt häkissä avonaisen -ikkunan luona. Se lauloi ajoista, jolloin se vapaana ja onnellisena -lenteli ilmassa, lauloi nuoresta, vihreästä, viljavasta maasta, -lauloi siipiensä ihanasta lennosta korkeitten ilmojen halki. Lintu -raukka ei ollut hyvällä tuulella, vankina istui se häkissään. - -Pieni satakauno olisi niin sydämensä pohjasta halunnut auttaa sitä, -mutta millä lailla? Oli vaikea keksiä keinoa. Kukkanen miltei unohti -kaiken ihanuuden ympärillään, unohti lämpöisen auringonpaisteen, -unohti omien lehtiensä kauneuden. Oi, se ei saattanut muuta ajatella -kuin vangittua lintua, jonka hyväksi se todella ei saattanut mitään -tehdä. - -Samassa tuli kaksi pientä poikaa puutarhasta; toisen kädessä oli -suuri, terävä veitsi, aivan samallainen kuin se, jolla tyttö oli -leikannut poikki tulpanit. He astuivat suoraan satakaunoa kohti, joka -todella ei saattanut käsittää mitä he tahtoivat. - -"Tästä me leikkaamme leivolle sievän turpeen!" sanoi toinen pojista -ja viilsi veitsellään neliön satakaunon ympärille, niin että se jäi -keskelle turvetta. - -"Revi pois kukkanen!" sanoi toinen pojista. Satakauno vapisi pelosta, -sillä olisihan se menettänyt henkensä, jos se olisi revitty ylös -maasta, ja silloin sen vasta oikein teki mieli elää, kun se piti -turpeessa vietämän häkkiin vangitun leivon luo. - -"Ei, anna sen olla!" sanoi toinen poika, "se kasvaa siinä niin -kauniisti!" ja satakauno sai jäädä paikoilleen ja joutui häkkiin -leivon luo. - -Mutta lintu raukka suri ääneen vaikeroiden kadotettua vapauttaan -ja räpytti siipiään häkin rautalankoja vastaan. Pieni satakauno ei -osannut puhua, ei lausua ainoaakaan lohdutuksen sanaa, vaikka se niin -tavattoman mielellään olisi tahtonut. Niin kului koko aamupäivä. - -"Täällä ei ole vettä!" sanoi vangittu lintu. "Ovat kaikki lähteneet -ulos jättämättä minulle pisarankaan vertaa juomista! Kurkkuni -on polttavan kuiva! Sisässäni on tulta ja jäätä, ja ilma on -niin raskasta hengittää! Oi, kuolla minun täytyy, jättää lämmin -päiväpaiste, raikas, vihreä nurmi, koko Jumalan ihana maailma!" ja -lintu kaivoi pienen nokkansa syvälle viileään turpeeseen, saadakseen -edes hiukan virkistystä. Silloin sattui sen silmä satakaunoon ja -se nyökytti kukkaselle päätään, suuteli sitä nokallaan ja sanoi: -"pieni kukka raukka, sinunkin täytyy täällä kuihtua! Sinut ja pienen -vihannan nurmitukkosen ovat minulle antaneet koko maailmaan sijaan, -jonka omistin vapaassa ilmassa! Jokaista pientä heinänhelvettä pidän -vihreänä puuna, jokaista sinun valkeaa lehteäsi tuoksuvana kukkasena! -Oi, te vain kerrotte minulle kuinka paljon olen kadottanut!" - -"Kun voisinkin häntä lohduttaa!" ajatteli satakauno, mutta se ei -osannut liikuttaa lehteäkään Sen hennot lehdet lemusivat kuitenkin -paljoa voimakkaammin kuin tavallisesti; sen huomasi lintukin, ja -vaikka se oli nääntymäisillään janoon ja vaikka se tuskissaan repi -rikki vihreitä heinänhelpeitä, ei se kajonnut kukkaan. - -Tuli ilta, mutta ei ketään kuulunut tuomaan lintu raukalle -vesipisaraa. Silloin oikaisi se suoraksi sorjat siipensä ja räpytteli -niitä tuskallisesti. Sen laulu oli vain surullista piipotusta; pieni -pää painui kukkaa vastaan ja linnun sydän särkyi surusta ja ikävästä: -ei saattanut kukkakaan kääriä kokoon lehtiään eikä nukkua kuten -edellisenä iltana, sen pää nuokkui sairaana, surevana maata kohti. - -Vasta seuraavana aamuna tulivat pojat, ja kun he huomasivat linnun -kuolleen, itkivät he katkerasti ja kaivoivat sille kauniin haudan, -jonka koristivat kukkien lehdillä. Linnun ruumis pantiin kauniiseen, -punaiseen rasiaan, ruhtinaallisesti piti se haudattaman, lintu -raukka! Kun se eli ja lauloi, unohtivat he sen, antoivat sen istua -häkissä, kärsiä ja ikävöidä. Nyt sitä kunnioitettiin ja ikävöitiin. - -Mutta turve, jossa satakauno kasvoi, viskattiin maantielle tomuun. -Ei kukaan muistanut kukkaa, joka kuitenkin oli rakastanut pientä -lintua enemmän kuin kukaan muu ja joka niin mielellään olisi tahtonut -lohduttaa sitä! - - - - -VAKAA TINASOTAMIES. - - -Oli kerran viisikolmatta tinasotamiestä. He olivat kaikki veljeksiä, -sillä kaikki he olivat syntyneet vanhasta tinalusikasta. Heillä oli -kivääri kädessä, niska kenossa, ja heidän univormunsa oli punainen -ja sininen, aika kaunis univormu. Kun heidän laatikkonsa kansi -avattiin ja heille ensi kertaa puhuttiin ihmiskieltä, kuulivat he -sanan: "Tinasotamiehiä!" Sen huusi pieni poika käsiään taputtaen. -Hän oli saanut tinasotamiehet syntymäpäivälahjakseen ja rupesi -heti asettelemaan niitä pöydälle. Toinen sotamies oli aivan toisen -näköinen, yksi ainoa erosi hiukan toisista. Hänellä oli yksi ainoa -jalka, sillä hänet oli valettu viimeiseksi ja tina oli loppunut -kesken. Hän seisoi kuitenkin yhdellä jalallaan aivan yhtä vakavasti -kuin toiset kahdella jalallaan, ja juuri tämän yksijalkaisen -elämänvaiheet tulivat merkillisiksi. - -Pöydällä, jolle heidät asetettiin, oli paljon muita leikkikaluja. -Eniten pisti silmään kaunis paperilinna. Pienistä ikkunoista saattoi -nähdä saleihin. Edustalla seisoi vähäisiä puita pienen, pyöreän -peilin ympärillä, se oli olevinaan järvi. Vahajoutsenet uiskentelivat -järvessä ja katselivat kuviaan veden kalvossa. Kaikki oli siroa ja -sievää, mutta kauniimpi kuin mikään muu oli pieni neiti, joka seisoi -linnan ovella. Hän oli hänkin tehty paperista, mutta hänen hameensa -oli loistavinta silkkiä ja olkapään päällitse kulki kuin vaippana -sininen nauha. Keskelle nauhaa oli pistetty paistava paljetti, yhtä -suuri kuin hänen koko kasvonsa. Pieni neiti ojensi molempia käsiään -ilmaan, sillä hän oli tanssijatar. Toisen jalkansa oli hän nostanut -niin korkealle, ettei tinasotamies laisinkaan saattanut sitä nähdä, -vaan luuli neidolla olevan yhden ainoan jalan niinkuin hänellä -itselläänkin: - -"Se tyttö sopisi minun vaimokseni!" ajatteli hän, "mutta hän on -ylhäinen neiti, hän asuu linnassa, eikä minulla ole kuin laatikko, -jossa meitä jo ennestään asuu viisikolmatta. Ei se asunto kelpaa -hänelle, mutta pitää minun joka tapauksessa koettaa päästä hänen -tuttavuuteensa!". Ja sitten laskeutui tinasotamies pitkäkseen -nuuskarasian taakse, joka oli pöydällä. Sieltä saattoi hän rauhassa -katsella hienoa pientä neitiä, joka lakkaamatta seisoi yhdellä -jalalla, joutumatta pois tasapainostaan. - -Illalla pistettiin kaikki muut tinasotamiehet laatikkoon, ja -talonväki pani levolle. Silloin rupesivat leikkikalut leikkimään, -heille tuli vieraita, he olivat sotasilla, he pitivät tanssiaisia. -Tinasotamiehet rämistelivät laatikossa, sillä heidän teki mieli -mukaan, mutta he eivät saaneet auki kantta. Pähkinänmusertaja -heitti kuperkeikkaa, kivikynä karkeloi taululla, he pitivät -sellaista elämää, että kanarialintu heräsi ja rupesi ottamaan osaa -keskusteluun; hän puhui runomitalla. Ainoastaan tinasotamies ja -pieni tanssijatar eivät liikahtaneet paikoiltaan. Neiti pysytteli -horjumatta varpaansa kärjellä, molemmat käsivarret ilmassa. -Tinasotamies seisoi vakaasti toisella jalallaan, eikä hänen silmänsä -hetkeksikään hievahtaneet tytöstä. - -Jo löi kello kaksitoista. Lupsis! silloin pamahti nuuskarasian kansi -auki, mutta ei siellä ollut tupakkaa, ei, sieltä tuli pieni musta -peikko, sellainen oikea noitaukko. - -"Kuuleppas tinasotamies!" virkkoi peikko, "pidä sinä kurissa silmäsi!" - -Mutta tinasotamies ei ollut kuulevinaan. - -"Niin, niin, odota sinä vain huomiseen!" sanoi peikko. - -Huomispäivä koitti, ja kun lapset nousivat, joutui tinasotamies -ikkunalle. Lieneekö sitten noita tehnyt temppujaan vai tullut -ristiveto, mutta äkkiä lensi ikkuna auki ja sotamies putosi nurin -narin kolmannesta kerroksesta kadulle. Se se oli menoa, hän käänsi -jalkansa ilmaan ja jäi päälaelleen seisomaan, painetti kiinni -katukivityksessä. - -Palvelustyttö ja pieni poika riensivät paikalla etsimään, mutta -vaikka he olivat sotkemaisillaan hänet jalkoihinsa, eivät he nähneet -häntä. Jos tinasotamies olisi huutanut: tässä minä olen, niin he -paikalla olisivat löytäneet hänet, mutta ei hänen mielestään sopinut -ruveta huutamaan, kun oli univormussa. - -Rupesi satamaan, pisaroiden tulo tiheni tihenemistään, vihdoin satoi -kaatamalla. Sateen lakattua tuli kaksi katupoikaa. - -"Katsoppas!" virkkoi toinen, "tuolla on tinasotamies! Hän saa lähteä -purjehdusmatkalle!" - -Sitten he tekivät sanomalehdestä veneen, panivat tinasotamiehen -veneeseen ja laskettivat hänet purjehtimaan alas katuojaa. Itse he -juoksivat rinnalla ja leipoivat käsiään. Varjelkoon, kuinka suuria -laineita katuojassa kävi! Siellä kulki oikea virta, mutta sade olikin -ollut hyvin rankka. Paperivene hyppeli ylös, alas; välistä pyörähti -se ihan ympäri, niin että tinasotamies tärisi. Mutta hän pysyi kaiken -aikaa vakaana, ei räpäyttänyt silmää, ei muuttanut asentoa, vaan -makasi kivääri kainalossa. - -Äkkiä joutui vene leveän! ojasillan alle. Tuli pimeä ikäänkuin hän -olisi maannut omassa laatikossaan. - -"Minnekähän minä nyt joudun?" ajatteli hän. "Niin, niin, tämä on -peikon syy! Oi, jospa vain pieni neiti istuisi täällä veneessä, niin -saisi tulla kahta pahempi pimeys!" - -Samassa tuli suuri vesirotta, joka asui ojasillan alla. - -"Onko sinulla passia?" kysyi rotta. "Tänne passi!" - -Mutta tinasotamies vaikeni ja pusersi entistä lujemmin kivääriä -rintaansa vastaan. Vene kiiti eteenpäin, ja rotta jäi paikoilleen -huutamaan. Huijui kuinka se kiristeli hampaitaan ja kirkui -puupulikoille ja heinänkorsille. - -"Ottakaa kiinni! ottakaa kiinni! hän ei ole maksanut tullia! hänellä -ei ole passia!" - -Mutta virta kiihtyi kiihtymistään, tinasotamies näki jo päivän -häämöttävän ja siltapalkkien loppuvan, mutta samassa sattui hänen -korvaansa kohina, joka oli omiaan pelästyttämään urhoollisenkin -miehen. Katsoppas, siltapalkkien päässä syöksyi katuoja suureen -kanavaan ja kulku siitä saattoi hänelle olla yhtä vaarallinen kuin -meille lasku suuresta vesiputouksesta. - -Hän oli jo joutunut niin likelle, ettei hän enää saattanut pysähtyä. -Vene syöksyi eteenpäin, tinasotamies raukka pysyi kankeana kuin -seiväs, jokaisen täytyi tunnustaa, että hän silmää räpäyttämättä -kesti koetuksensa. Vene kieppui kolme, neljä kertaa ympäri ja tuli -sitten täyteen vettä. Uppoaminen oli edessä. Tinasotamies seisoi -kaulaa myöten vedessä ja vene upposi uppoamistaan. Paperi suli -minkä ehti, vesi peitti jo sotamiehen pään, -- silloin ajatteli hän -herttaista pientä tanssijatarta, jota hän ei enää milloinkaan saisi -nähdä, ja hänen korvissaan kaikui: - -#p "Riennä, riennä, sotamies! Kuolemaan sun kulkee ties!" p# - -Paperi halkesi, ja tinasotamies syöksyi veteen mutta joutui samassa -suuren kalan kitaan. - -Hui kuinka tuli pimeä! Kalan vatsassa oli vielä synkempää kuin -ojasillan alla, ja sitten siellä oli niin ahdasta. Mutta tinasotamies -pysyi vakaana, makasi suorana kuin seiväs, kivääri kainalossa. - -Kala hyppi ja kieppui, se teki mitä kamalimpia liikkeitä, vihdoin -viimein se pysähtyi ja oli ihan hiljaa. Oli kuin salama olisi -iskenyt siihen. Jo paistoi vastaan kirkas päivä, ja joku huusi: -"Tinasotamies!" Kala oli joutunut ihmisen pyydykseen, torille -ja sieltä keittiöön, missä palvelustyttö halkaisi sen suurella -veitsellä. Hän kävi hyppysineen kiinni sotamieheen ja vei hänet -sisähuoneeseen. Paikalla riensivät kaikki katsomaan sitä merkillistä -miestä, joka oli matkustanut kalan vatsassa. Mutta tinasotamies -ei ollut ensinkään ylpeä. He asettivat hänet pöydälle ja -- voi -ihmettä ja kummaa! Tinasotamies oli palannut samaan huoneeseen, missä -hän ennen oli ollut, hän näki samat lapset, ja samat leikkikalut -olivat pöydällä. Entisellään oli linnakin ja herttainen pieni -tanssijatar. Neiti seisoi yhä toisella jalallaan ja piti toista -korkealla ilmassa, hän oli hänkin vakaana pysynyt paikoillaan. Tämä -liikutti tinasotamiehen mieltä niin, että hän oli vuodattamaisillaan -tinakyyneliä, mutta eihän sellainen olisi sopinut. Hän katsoi -neitiin, ja neiti katsoi häneen, mutta kumpikaan ei virkkanut mitään. - -Samassa tuli toinen pikkupojista ja viskasi sotamiehen suoraan -uuniin. Hänellä ei ollut siihen mitään syytä. Nuuskarasian noita -varmaan oli pitänyt peliään. - -Tinasotamies seisoi liekkien keskellä hirveässä kuumuudessa. Ei hän -itsekään tietänyt tuliko hänessä poltti vaiko rakkaus. Hänen värinsä -olivat kokonaan kuluneet; matkan rasitukset vaiko suru häntä olivat -kuluttaneet, sitä ei kukaan saattanut sanoa. Hän loi katseensa -pieneen neitiin, ja neiti katsoi häneen. Sotamies tunsi sulavansa, -mutta seisoi yhä vakaana, kivääri kainalossa. Samassa avasi joku -oven, tuulenpuuska kävi kiinni tanssijattareen, ja hän lensi keveänä -kuin keijukainen uuniin tinasotamiehen luo, hulmahti tuleen ja -hävisi. Tinasotamies suli palloksi, ja kun palvelustyttö seuraavana -päivänä otti tuhkaa uunista, tapasi hän hänet pienenä tinasydämenä. -Tanssijattaresta ei ollut jälellä muuta kuin paljetti, ja sekin oli -palanut sysimustaksi. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Satuja ja tarinoita 1, by H. C. Andersen - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK SATUJA JA TARINOITA 1 *** - -***** This file should be named 53484-8.txt or 53484-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/3/4/8/53484/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/53484-8.zip b/old/53484-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index ef4833c..0000000 --- a/old/53484-8.zip +++ /dev/null |