diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53469-8.txt | 6879 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53469-8.zip | bin | 114605 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6879 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..0626dca --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #53469 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53469) diff --git a/old/53469-8.txt b/old/53469-8.txt deleted file mode 100644 index d82dcff..0000000 --- a/old/53469-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6879 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Leeni, by Hilda Tihlä - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Leeni - -Author: Hilda Tihlä - -Release Date: November 7, 2016 [EBook #53469] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LEENI *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - -LEENI - -Kertomus - - -Kirj. - -HILDA TIHLÄ - - - -Puolentoistamarkan kirjasto N:o 5. - - - - - -Helsingissä, -Weilin & Göös, -1907. - - - - - - -I. - - - - -1. - - -Oli pimeä, syksyinen ilta, tuuli riipi irti puiden kuivia oksia ja -kellastuneita lehtiä, lunta ja räntää satoi. - -Pieneen mökkiin, joka on kyläkunnan laidassa, sopivat hyvin tuulen -puuskat ja sen nurkissa soi myrskyn surullinen sävel terävämmin ja -vinhemmin, kuin muualla. Myrsky kiertää sen ympäri pyörteissä, raataa -sammaltunutta kattoa, rysähyttelee, repii. - -Mökissä oli kaksi vanhusta, aviopari. - -Mies istuu pankolla, huojuttelee punniten jalkaansa ja katselee isoa, -pahkulaista varvastaan. Vaimo rukin ääressä on heittänyt sikseen -kehruun ja alkanut hänkin tähystellä yhteen ja samaan paikkaan. -Katossa riippuva lamppu heiluu säännöllisesti ja sen pieni tuikuttava -liekki ponnistaa voimiaan valaistukseen harmaata huonetta huoneen -harmaille asukkaille. -- - -Vaari kyllästyi varpaansa katselemiseen. Taskustaan kaivoi hän mustan -visapääpiipun ja alkoi sitä laitella. Hän oli perinyt piipun isältään -ja se jälleen isoisältä, joka oli mainio visapiippujen laittaja. -Mutta siihen aikaan olikin vielä visoja, mitä nyt enään. -- - -Hän vaipuu jälleen ajatuksiinsa. Pieniä, kuivia haikuja kohoaa -ilmaan. Ne nousevat kattoon, muodostuvat ohueksi pilveksi ja -haihtuvat. Kotitekosen tupakan haju sulaantuu savustuneiden seinien -ja kiukaalla kuivavien puiden ja saappaiden tuoksuun. - -Muori on unta estääkseen jälleen alkanut kehrätä. Taajaan ja -tasasesti suristen pyörii rukki, tottuneesti, suu lujasti yhteen -supistettuna ohjaa muori lankaa kuontalosta rullalle. - --- Onpa siellä ilma, vaari äännähti piippuaan kopistaen. - --- Ho, hoo! - -Muori työnsi rukin syrjään. Emäntänsä äänen kuultuaan loikahti -kiukaalta alas suuri, harmaa kissa ja alkoi karkeasti naukua. - --- Tahtooko Mirri maitoa? Ai Mirriä, ai! - -Maidosta puhuttaessa kissa hyppäsi nurkkahyllyn luo, missä punaseksi -maalattu lypsinkiulu oli kumollaan. Muori pudisti tappurat pois -sylistään, sytytti kynttilän lyhtyyn ja otti kiulun. - --- Nyt mennään, Mirri. - -Mutta ovea avatessa löi sisälle tuulta ja tuiskua. - --- Ei Mirri saakaan tulla! Ulkona on kylmä, hui, kylmä! - -Vaarikin vilkastui. Hän tavotti kissaa syliinsä. Muori hypähti ulos, -ettei kissa vain pääsisi isäntänsä kankeista käsistä. -- - -Ulkona tuuli oli kasannut kosteaa lunta hyhmäksi teille. Purevana -ja märkänä tunkeutui ilma vaatteisiin. Helmat kastuivat, kenkiin -meni vettä. Vaivoin pysyi muori pystyssä. Navetan ovi oli kovissa -telkeissä. - --- Mustikkani, piikani, onko lehmälläni ikävä? Täällä tuulee ja -pyryää. Minä annan Mustikka-rievulleni jumalanviljaa, ettei ruma -pääse ytimiin. - -Ei mustikka mitään tiennyt pahasta säästä. Pieni navetta oli kuuma ja -tiivis, umpea ilma oli täynnä tuoreiden hakojen tuoksua. - --- Tääll' on nurkan vakkasessa Mustikka-poloselle! Syö nyt, että aika -kuluisi. Yö on pitkä ja pimiä, ho, hoo! - -Muori toi jauhoja ja heiniä, kouhi lehmän alustan ja lypsi maidon. - --- Kas niin. Vähä lähti poloseltani, mutta eihän se sinun syysi ole. -Syksy vie maidon lehmäni utareista. - -Hän telkesi oven ja kantoi olkilyhteitä eteen, ettei pieninkään ilman -henki sisälle pääsisi. - --- Vähän antoi Mustikka tänään maitoa, hän tupaan tultuaan sanoi, -Mirri jäi jo ihan ilman! Voi Mirriä, voi! - --- Älä usko sitä valehtelijaa, kyllä sillä aina Mirrin osa on, -lohdutti vaari. - -Pöydän alle kivikuppiin kaadettiin Mirrin osa. Kaapista otti muori -pöydälle leipää ja suolavettä ja niin vanhukset alkoivat aterioida -ryypäten vuoron jälkeen maitoa tuopista. - -Hiljaista ja rauhallista oli Leena-muorin ja Erkki-vaarin elämä -ollut omassa mökissä. Tapauksia sattui ylen harvoin, vaiheet eivät -ollenkaan vaihdelleet. Kaiken hellyyden ja hoidon esineinä olivat -Leenalla lehmä ja kissa, sillä Jumala oli häneltä kieltänyt hänen -kohtunsa hedelmän. Elukoiden kuolema taasen oli ainoana surunakin. - -Kerran vain oli kissa häneltä kuollut, -- sen köyhän vuoden -edellä, mutta monen monta kertaa oli Erkin täytynyt lopettaa -lehmä särpimiksi. Silloin oli Leenan sydän aina ollut pakahtua ja -teurastuksen jälkeen hän viikkokausia oli rauhaton ja näki pahoja -unia. Kerrankin, -- sitä tapausta hän ei koskaan voinut unohtaa, kun -hän keitti erään Omena vainajan sorkista, maksasta ja mahakerroksesta -hylsyjä ja työstä väsyneenä pani maata ja nukkui, oli hän olevinaan -viheriäisellä kentällä, vaikka oli syksy, niinkuin nytkin. Aurinko -paistaa helotti, lintuset lauloivat ja koko keto oli täynnä marjoja -ja ihania kukkia. Kun hän siinä katseli, imehteli ja marjoja -tuokkoseensa noukki, niin ilmestyipä yht'äkkiä Omena hänen eteensä. -Se katsoi niin oudosti suurilla, viisailla silmillään. Soo, Omenani, -soo, muori sanoi ja aikoi taputtaa sitä lanteille. Mutta silloinpa -lyyhistyy lehmä maahan ja kun hän katsoo, ei sillä olekaan sorkkia, -eikä vatsaa. Leena säikähti kuollakseen, heräsi ja kylmä hiki juoksi -pitkin selkää. Erkki vain nauroi, kun hän unensa kertoi ja samoin -tekivät kaikki muutkin. Eihän elukoilla ole sielua, he sanoivat. -Mutta niin se uni sentään vaikutti Erkkiinkin, että jos tappopäivänä -siitä hänelle muistutti, alkoi hän kirota, ärjyä ja olla kuin hullu. -Siksipä tottuikin Leena vähitellen kätkemään asian sydämeensä. Ei hän -siitä sen koomin kenellekään virkkanut. Koetti vain itse puolestaan -olla hyvä elukoille sen ajan kuin elivät, ehkäpä Jumala lopusta -huolen pitäisi. Siitä oli syntynyt jonkunlainen yhteisyys muorin ja -lehmien välille. Kun kesä loppui ja pitkä, pimeä talvi lähestyi, niin -yhdessä hän lehmänsä kanssa alkoi uutta kesää odottaa. - -Leenan silmiin nousivat vedet. Suolavesi-kuppiinkin tipahti pari -kyyneltä. Vaari söi hiljasesti ja meni maata. Muori korjasi pöydän, -sammutti lampun ja pyörähti hänkin nukkumaan. - -Mökissä syntyi häiritsemätön hiljaisuus. Ulkona vain tuulet ulvoivat. - -Kauan eivät vanhukset kuitenkaan saaneet nukkua, kun ovelta alkoi -kuulua kiivasta kolkutusta. Leena, joka oli herkempi, kuin hänen -miehensä, heräsi heti. Kukahan mahtoikaan olla ovella? - --- Erkki, Erkki, siell' on joku ulkona! Erkki, kuuletko sinä! - --- Mitä siinä nyt, mörisi Erkki ja nukkui edelleen. - --- Herran takia sinua, Erkki, etkö sinä kuule, kun joku jyskyttää -ovea? - --- Tuulihan siellä käy, -- siinä! - --- Vai tuuli! Enkö minä ennen ole tuulen jyskettä kuullut? Kuulehan -nyt itsekin. - --- Sekö siellä nyt tällaisella ilmalla ja tähän aikaan yöstä -- -- - -Kello oli yhdeksän illalla. - --- Mene aukasemaan, sittehän näet! Etkö nouse siitä, vaikk' olisi -tulen hakija, niin -- -- - -Erkki nousi, otti tulen lamppuun ja meni aukasemaan. - --- Aliinahan se vain on. Erkki meni maata, kuin ei mitään olisi -tapahtunut. - -Tulija oli Leenan sisaren tytär, joka kaksi vuotta sitten oli mennyt -kaupunkiin palvelemaan. Hän istahti oven suuhun penkille. - -Vieras oli puettu ohkoseen, herraskaiseen kesäpukuun, joka -märkyyttään oli likistynyt kiini ruumiiseen. Hän värisi vilusta. - --- Aliinako se on, ihastui Leena. Miten sinä, hyvä lapsi, olet -tällaiseen ilmaan joutunut? Voi, voi toki! Ja ihan märkänä sitten! -Minä panen takkaan valkean ja laitan kuumaa kahvia, muuten sinä -saat taudin. Mutta mikä sinua vaivaa, Aliina? Taidat jo olla kipeä. -Hyvänen aika, miten sinä olet pahan näköinen. Mikä sinulla on? - --- Minua palelee, vastasi nainen äänellä, joka ilmasi sellaista -vilua, kuin olisivat koko maailman vihurituulet tunkeutuneet hänen -ruumiiseensa. - --- Menisit kiukaalle, ärähti Erkki puoli-unisena... - --- Tottakin! Niin, kiukaalle, siellähän on lämmin. - -Mene sinne, lapseni. Tässä on tyyny ja peitto, että on parempi -ollaksesi. Minä tuon sinne kahvia. - -Nainen meni kiukaalle. Leena puhalsi kytevästä hiilloksesta tulen -päretikkuihin. - --- Kuinka sinä, Aliina näin myöhään syksyllä olet lähtenyt -kaupungista tänne meitä tervehtimään, kyseli muori kahvia -touhutessaan. -- Täällä on niin ikävää ja pimeää, että olipa hauskaa, -kun tulit, että saan puhetoverin. Tuo Erkki ei enään juuri puhele. -Usein minä olenkin ajatellut, että mitenkähän se Aliina-riepu siellä -suuressa kaupungissa. -- -- Vaikka mikäpä siellä on ollessa. Toista -se on täällä. Tiet tukkoo talvella lumi ja näin syksyisin on rapakkoa -vyötäisiin asti. Nyt en laskekaan sinua pois ennenkuin keväällä. -Tottahan olet? - -Kiukaalta alkoi kuulua valitusta. - --- Aliina mikä sinulla on? - --- Mene katsomaan, sitäkö siinä tutieraat, vastasi Erkki, joka naisen -voihkeesta oli herännyt. - --- Sinulla on aina se ärjyminen, mutisi Leena kömpiessään kiukaalle --- -- --. Erkki, Erkki, täällä tapahtuu kummia. Lennä heti Melanderin -Heta tänne. - --- Hittoko sen nyt tänne poikimaan, tuskitteli Erkki saappaita -jalkaan pannessaan. - -Kului hetken aikaa. - -Kun Erkki vihdoin palasi Hetan kanssa, oli Leena paraillaan -käärimässä vasta syntynyttä lasta kapaloihin. Suuret vesihelmet -putoilivat muorin silmistä pienokaisen rievuille. - --- No, Leena! Vai Saaran esimerkkiä se Leena matkii, ilkkui -veitikkamainen kylänkätilö. - --- Mene kiukaalle, niin näet. -- Leena oli kovin totinen. - -Heta meni. - --- Herra Jumala sentään, onkohan tämä ihminen kuollut, vai mikä sitä -vaivaa. - --- Kuoli se, vastasi Leena ja purskahti itkuun. - -Erkki säpsähti ja meni kiukaalle. - --- Kuollut se on, hänkin todisti. - --- Niin se kuoli käsiini, kuin torakka, jatkoi Leena. Ei se monta -sanaa ennättänyt sanoa. Katsoi vain niin ihanasti minuun. Väsynyt -se oli, polonen, ja rasittunut. Jumala olkoon hänen sielulleen -armollinen, miten sitten hänen asiansa lienevät eläessään olleetkin. -Tuokaa se alas sieltä. - -Erkki ja Mari toivat ruumiin alas kiukaalta, Erkki pani vettä -kuumiamaan ja Leena haki paraan paitansa ruumista varten. - --- Mitenkähän se on siellä maailmalla elänyt, puheli Heta alkaen -pestä ruumista. -- Ei kait Leena tiedä, olisiko se ollut oikeissa -naimisissa, vai -- -- - --- Missä naimisissa se on ollut, vastasi Leena. Ei kai kukaan naitua -vaimoa tuossa tilassa, tuollaisiin hepaleisiin puettuna laske -syksyräntään kulkemaan. Eihän Jumalakaan sellaista anteeksi antaisi. -Yksin kai se on lapsen tehnyt ja jäänyt sitten heittiömeksi. Voi, -miten maailma sentään on paha ja kamala. Kunnon tyttö oli Aliina ja -kunnon äidin lapsi. Maailmaa minä tästä syytän. - --- Muistiko Leena kysyä sen sielun tilaa? - --- En. - --- Voi, hyvä Jumala, sentään, kun laskeekin syntisen sielun käsistään -aivan kuin tahallansa kadotukseen. - --- Enhän minä hädissäni ennättänyt sitä ajatella, puolusteli Leena. --- Ja kukapa sen tietää, jos kuinkakin oli valmistunut. Ei kai se -lystiä tai syntiä mahtanut miettiä, kun puoli-alastomana tällaisessa -myrskyssä lasta kantaen tänne tuli. - --- Mitä siitä, jos ajatteli tai ei. Mutta entä jos oli syntitaakka -niin suuri, ettei voinut nähdä armon ovea sen ylitse. Olisi pitänyt -siitä ottaa selvä. Aliinan äidin, Eliisapetti-vainajan sielun -autuutta minä myöskin jäin epäilemään. - --- Älä nyt! Sisareni oli kovin uskovainen ja vielä viimeisillä -hetkillään kuulin hänen kuiskaavan: ilman Jeesust' joudun hukkaan, -ilman armoo Jumalan. Minä tohdin antaa vaikka pääni siitä, että -Eliisapetti on taivaassa. - --- En minä sitä oikein usko, intti Heta, vaikka en minä tuomita -tahdo, tuomitkoon Jumala, jos haluaa. Mutta sen vaan sanon -sanoakseni, että kuoleman virren veisuuta se ei sietänyt. - --- Kai, kun toistakymmentä akkaa kuolevaisen korvan juurella yhteen -ääneen vinkuu, niin -- -- -- - --- Sanotko sinä kuolemanvirren veisuuta vinkumiseksi, Leena. - --- En niin, mutta eihän Eliisapetti teitä veisaamasta kieltänyt. - --- Ei se juuri kieltänyt, mutta vähää ennen hengen lähtöä se -kieltävästi rypisti ohimoitaan ja huitasi kädellään vaikenemaan. - --- Se tahtoi kuolla rauhassa, sanoi Leena. - --- Olkoon miten oli, mutta kyllä minä jäin Eliisapetin sielun -autuutta epäilemään. - -Nyt puuttui jo Erkkikin puheeseen. - --- Olkaa jorisematta akat, hän sanoi. Jos Jumala olisi akkojen -tapainen sisultaan, niin mikä sitten ihmistä auttaisi. Jumala nyt -muka panee h--tiin siitäkin, ettei heikko kuoleva kärsi vanhojen -akkojen pillitystä. Se naisten järki on kuin lahonut sian sanko. - --- Ja miesten muka sitten on parempi, kinasi Heta. -- Enkä minä ole -Eliisapettiä tuominnut enempää, kuin hänen tytärtänsäkään, jota -tässä pesen. -- -- -- Jaa, jaa! Muistanpa niin hyvin molemmatkin. -Eliisapetti suri aina, että mikähän sen Aliinan perii, kun hän -kuolee. Kuolema sen peri, Aliinankin, niinkuin se perii meidät kaikki -kerran. Tämä elämä on kerrassaan turhanaikaista. - --- Niin on, niin se on, säesti Leena. -- Kun ajattelen elettyä -elämääni, tuntuu, kuin olisin nähnyt unta. Tämä yö on nyt kädessäni, -eilistä päivää ei ole missään ja missä lie huominen. - -Heta oli vähitellen pessyt ruumiin. Yhdessä Erkin kanssa nostivat he -sen laudalle. - -Nyt kääntyi kaikkien huomio lapseen. - --- Voi toki sentään, puheli Heta, voi toki, miten onkin pirteä lapsi, -vaikka äitinsä tullessaan tappoi. Jeesus siunatkoon pientä ihmistä -ja johtakoon hänen askeleitaan täällä synnin ja murheen laaksossa. -Kyllä osasit tulla pimeään aikaan ja pahalla ilmalla. Mutta Leena -ja Erkki! Nähkää, -- Herra siunaa ja varjele, -- sillä on sininen -risti otsassa, ei se kauan elä. Nyt ei meitä muu auta kuin että lapsi -pitää kiireesti säätämän Herran pyhään kasteeseen, ettemme vain jäisi -senkin sielusta epäröivälle kannalle. Hyi, kuinka selkääni karmii, -kun on ruumis ja ristimätön lapsi samassa huoneessa tällaisella -ilmalla. Jumala olkoon meille armias! Hyi! - --- Mitä tuossa nyt puistuttelet, sanoi Leena. -- Parasta on, että jos -sen kuolevaksi katsot, niin laitamme sen kiireesti hätäkasteeseen ja -teemme vainajalle ristinmerkin. - --- Niin, myönsi Hetakin, lapsi on saatava hätäkasteeseen ja pian. -Missä on virsikirja, Leena? - -Leena toi virsikirjansa. Heta alkoi kiireesti hakea tarvittavaa -paikkaa ja lopulta hän löysikin "hätäkasteen vahvistamisen." -Kiireissään eivät vaimot sitä huomanneet. Erkki taasen oli vaipunut -syviin mietteisiin. - -Leena asetti lapsen Hetan syliin, otti vettä lautaselle, pirahutti -sitä lapsen päähän ja kastoi: - --- Minä Erkin Leena kastan sinut nimeen isän, pojan ja pyhän hengen. - -Senjälkeen hän virsikirjasta katsoen kysyi: - --- Onko lapsi kastettu? - --- On, vastasi Heta. - --- Millä lapsi on kastettu, kysyi Leena ja ojensi kirjaa Hetalle. - --- Yhteisellä ja sekottamattomalla vedellä, luki Heta. - --- Millä sanoilla lapsi on kastettu? - --- Niillä sanoilla, joilla Herramme Jeesus käski kastaa, nimeen isän, -pojan, pyhän hengen amen. - --- Kuka lapsen kastoi? - --- Leena Erkin vaimo, Tuohi-Anania-vainajan tytär. - --- Oletko pitänyt ristillisiä rukouksia? - --- Me olemme lukeneet isämeidän ja herransiunauksen, luki Heta -jälleen kirjasta. - --- Kutka siinä läsnä olivat? - --- Ei siinä muita ollut läsnä, vastasi Heta, kuin Leena, Erkki, minä -ja lapsi ja kuollut ihmisen ruumis, jota ei voi ottaa lukuun, mutta -sanonpahan senkin sanoakseni. - --- Mikä lapsen nimi on? - --- Voi hyvänen aika Leena, meidän olisi pitänyt antaa kasteessa sille -niini! - --- Mitähän nyt tehdään, hätäili Leena. -- Entä jos kastamme uudestaan. - --- Asia voi tulla pilkatuksi, esteli Heta, ja Lastaahan pappi sen -kuitenkin paremmin, niin pankoon se nimen. Siunaushan nyt olikin -kysymyksessä, eikä nimi ja tokko tuo nimeä tarvitseekaan, ristiotsa? - -Leena jatkoi: - --- Tiedätkö vahvasti, että niin on tehty, kuin sanotaan? - --- Tiedän, vakuutti Heta. - --- Ja koska pappi ymmärtää, että niin on tehty, niin sanokoon niiden -tykö, jotka läsnäolivat: rakkaat ystävät. -- -- -- - --- No nyt on lapsi turvassa, laverteli Heta, kun Leena oli saanut -loppuun kaikki pitkät luvut. -- Voi pientä miestä, kun jäi ilman -nimeä. Näes, pikku mies, me akat olemme niin kovin tottumattomia -pyhiin toimituksiin. - --- Ei se mikään mies ole, se on tyttö, huomautti Leena. - --- Tyttökö se onkin ja minä kun olen pitänyt sitä miehen alkuna. -Mikähän siitä tuleekaan maailmaan, kun se on tyttö, vaikka minä pidin -sitä poikana. Se on varmaa, ettei se kuole, koska minä sitä mieheksi -katsoin. - --- Muijat, viedäänpäs tuo ruumis aittaan, ettei se saa mätänemisen -siementä täällä kuumuudessa, ehdotti Erkki. - -Leena ja Erkki kävivät kiini laudan päihin ja alkoivat kantaa. Heta -kulki perässä ja veisasi kuolemanvirttä. - -Ulkona oli tuuli tyyntynyt. Aamurusko valaisi itäistä taivaan rantaa. -Maa oli valkoinen ja viimeiset keltalehdet olivat lähteneet koivuista -ja pihlajista. - -Ruumis asetettiin aittaan ja saattajat palasivat jälleen tupaan. - --- Pyysin vainajata jäämään täksi talveksi itselleni puhetoveriksi, -mutta tuskin ennätti sanaa kanssani vaihtaa, kun jo lähti, valitti -Leena. - --- Jättihän se teille hauskuuden, lohdutti Heta, toi teille lapsen -vanhojen päivienne ratoksi ja iloksi. - --- Niinhän se teki. Kun nyt Jumala vain antaisi elinpäiviä, että sen -ennättäisin saada ihmiseksi. - --- Saitte nyt tekin oikean hoidettavan, puhui Heta ettei enään -tarvitse kissoja, eikä lehmiä jumaloida. Mutta tuskin täällä minua -enää tarvitaankaan. Jospa jo lähtisin kotiakin katsomaan. Päiväkin jo -kohta alkaa. - --- Niin, mitäpä sinulla täällä enää tehdään, vastasi Leena. -- -Vaivasi maksan toisten. - --- Mitäpä niistä puhutaan. En minä tähänkään asti ole rikastuakseni -ruumista pessyt tai orpoa auttanut. Jumala varjelkoon vastedeskin -kukkaroani sellaisesta. - --- Kyllähän minä sen jo tiesin kysyessänikin, että eihän se -Heta-tällaisesta, mutta kysyinpähän kysyäkseni. - --- Eihän kysyjä eksy, kyllähän se tosi, sanoi Heta. -- Ja sinäkin, -pikku tyttönen, jää lepoon ja rauhaan. - -Heta teki ristinmerkin lapsen ylitse ja poistui. -- - -Kun vanhukset jälleen olivat kahden, nousi Erkki ylös sängystä, johon -hän oli aikonut käydä nukkumaan, kaivoi verkalleen hiilen piippuunsa -tuhan alta ja kysyi: - --- Luuletko sinä Leena että Aliina kuuli sen minun sanani? - -Leena hoiteli par'aikaa lasta. - --- Mitä sinä sitten sanoit erinomaista? - --- Että sekö sen tänne poikimaan -- -- -- - --- Enhän minäkään semmoista kuullut ja tokko sinä -- -- -- - --- Kyllä minä sanoin, mutta mistä minä tiesin, että se kuolee -ja kun väsytti, -- taikka laiskistutti, mitäpä siitä koristelen, -niin -- -- --. Kuolevalla on tarkat korvat, kyllä kai sen kuuli. - --- Jos lie kuullut. - --- Leena, jos Jumala meille ikää ja voimaa suo, niin pidetään Aliinan -lasta, kuin silmäteräämme. - --- Ja kasvattakaamme häntä kutituksessa ja herran nuhteessa, lisäsi -Leena. - -Erkki istahti pankolle ja alkoi vakavan näköisenä poltella. Syntyi -pitkä hiljaisuus. - --- Nyt olisi jo aika mennä levolle ja olisi jo aika yläälläkin olla, -alkoi vihdoin Erkki, jota hiljaisuus alkoi torkuttaa. -- Pistän minä -sentään vielä hetkeksi kyljelleni ja sitten pitää mennä pappilaan -hautaa ja siunausta hommaamaan. - --- Ja ehkä olisi paras viedä lapsikin kasteelle, ehdotti Leena. - --- Mitä joutavia! Lapsi on kastettu ja sillä hyvä. Jääköön -lämpösempään aikaan. - --- Mutta nimi? - --- Voihan sitä kutsua, vaikka Leenaksi, kunnes paremman nimen saa. - --- Olkoon sitten niin, myönsi muori. -- Nyt minä menen lypsämään -kaimalle maitoa ja sitten minäkin nukun. - -Kissa, joka yöllisten tapauksien aikana tuskin oli silmiään -aukaissut, loikahti esiin ja alkoi vaatia maito-osaansa. - --- Nyt on Mirri saanut tasaajan maidolle. Mitä nyt sanot, nauroi -Leena. - --- Ole huoleta, lohdutti Erkki jälleen, kyllä ei sinun osaasi -kosketa. -- -- -- - - * * * * * - -Aamu on tullut. Aurinko paistaa kylmän kirkkaana ja valaisee -autioita, valkeata maata. Mutta välinpitämättömänä ottaa maa vastaan -kesäistä ystäväänsä. Jäähtynyt on elämän antajan ja luonnon väli. - -Mökissä, missä kokonaisen ihmis-ijän on vallinnut hiljaisuus ja -rauha, on yhtenä yönä tapahtunut paljon. On loppunut pettynyt elämä, --- ken tietää mitä kärsimyksiä se oli itseensä kätkenyt. Syksyn -myrskyistä on lepoon päässyt nuori, hylätty äiti ja uusi ihmissielu -on alkanut maallisen vaelluksensa. - -Päivän tullessa on mökissä kuitenkin yhtä hiljaista, kuin ennenkin. -Aitassa nukkuu nuori äiti ikuista untaan. Tuvassa vanhukset öisen -rasituksen jälkeen ovat uneen vaipuneet. Leenan vieressä nukkuu pieni -vastasyntynyt. - - - - -2. - - -Aartolahden kylä, jonka laidassa Erkin ja Leenan mökki sijaitsi, oli -paljon jälellä muusta maailmasta. Syynä siihen oli se, että kylä -on kaukana liike- ja kulkupaikoista, suurten, metsäisten vuorten -keskellä. - -Kaikestaan oli kylässä noin 50 asumusta, taloja ja tölliä. Ihmiset -tunsivat hyvin toisensa ja olivat niin toisiinsa kiintyneet, että -vaikea oli Kallea Matista erottaa. Liikanimiä ei käytetty. Talolliset -kutsuttiin talon mukaan, piikoja ja renkejä sen talon nimellä, missä -kulloinkin palvelivat. Naineen miehen ristimänimeen liitettiin vaimon -nimi ja samoin vaimolle miehen nimi, joten Leenaa kutsuttiin Erkin -Leenaksi ja Erkkiä Leenan Erkiksi. - -Talot ja töllit eivät kuitenkaan olleet aivan lähetysten. Ihmiset, -niin yhtäläisiä kuin olivatkin, pysyivät siitä syystä keskenään -jonkun verran vieraina. Ja kun lasten suurin ansio oli ujous, -livistivät he piiloon, jos naapurin isäntä sattui lähestymään. - -Huomattavin tapaus, jota vieläkin mielihyvin kerrottiin, oli sekin -jo sattunut lähemmäksi sata vuotta sitten, sodan aikana. Ryssä oli -silloin houkutellut eräästä talosta nuoren, punaposkisen emännän -ja vienyt hänet mukanaan kauas Venäjälle. Tapaus oli niin painunut -siveiden ja uskollisuutta rakastavien ihmisten mieliin, ettei -aikakaan voinut sitä unohdukseen saattaa. - -Harva kyläläisistä oli käynyt oman pitäjän kirkon tuolla puolen ja -joka maailmalle lähti, se sinne myöskin jäi. Maailman kulkijan maine -ei ketään viehättänyt, sillä se oli samaa, kuin portto tai varas. Se -tuli siitä, että harva enää maailmalla pysyi samana vaatimattomana, -yksinkertaisena ja siveänä ihmisenä, jollaisena omaisten kesken oli -pakko pysyä. Yleinen usko olikin, että oman kylän ulkopuolella olivat -viettelykset ja kadotuksen paulat. - -Aartolahti oli jälellä ei ainoastaan suuresta maailmasta vaan vieläpä -omasta, vilkkaasta kirkon kylästäänkin, jossa edistysriennot jo -tekivät tavatonta alaa. Kirkonkylässä oli seurahuone, soitto- ja -laulu-seura ja kirjalainasto. Edistyksen ja valistuksen etunenässä -oli siellä Severolan isäntä, pitäjän rikkain mies, jonka isä oli -tukkimetsillä rikastunut. Aartolahdella kuiskailtiin edesmenneen, -vanhan Severolan joutuneen kadotukseen, kun hän oli tehnyt paljon -suuria syntejä. Kunnon aartolahtelaiset eivät lainkaan käsittäneet -nykyaikaista afäärioikeutta, vaan pitivät vääryytenä sitä, että -Severola oli metsäkylistä parilla kohuilla tuhansilla ostellut puita -ja sitten myynyt niitä monien satojen tuhansien arvosta. Luulivat -moisesta joutuvan kadotukseen. - -Kirkonkylän asukkaat pitivät aartolahtelaisia auttamattomina -pöllöinä, joihin ei mikään pystynyt. Olivat joskus koettaneet -valistaa heitä. Kerrankin oli Severola sisarineen, veljineen ja muun -valistuneen väen kanssa pitäneet sivistyttävän iltaman kylässä. -Olivat kertoneet, minkälaisia esi-isät olivat olleet. Kertoilivat -edesmenneen Suomen kansan suurista urostöistä ja mahtavista sodista, -joissa peloton talonpoika oli taistellut vihollisia vastaan. Puhe -kummastutti suuresti metsäkylän asukkaita, sillä he pelkäsivät -äärettömästi sotaa. Jo poikina he kaikessa toveruudessaan saman -ikäisten tyttöjen kanssa olivat suunnitelleet, mihin olisi paras -piiloutua, jos vihollinen sattuisi tulemaan. Vanhat olivat kertoneet -kuulleensa vanhemmiltaan, miten sota-aikana joukottani piilouduttiin -vuorten luoliin, ettei vihollinen löytäisi. Nyt kertoivat -kirkonkyläläiset, etteivät esi-isät ollenkaan pelänneet, vaan uljaina -taistelivat edestä rakkaan synnyinmaan. Pelottomuuteen kehottivat -heitäkin. Sitten lauloivat omituisilla kurkku-äänillä. Kun toinen -lauloi kimeästi, veti toinen romeaan ja kolmas vikisi. Tanssivatkin -keskenään ja lupasivat toistekin tulla. -- - -Yhdessä suhteessa kirkonkyläläiset sentään erehtyivät. He pitivät -metsäkylän asukkaita tyhmempinä, kuin ne todellisesti olivat. Joskaan -eivät kyläläiset suurta huomiota panneet toistensa omituisuuksille, -oli heillä sitä tarkempi silmä vieraan heikkouksille. Ja usein he -nauroivat vieraittensa tyhmälle herruudelle. -- - -Jumalaan he uskoivat vahvasti. Ilman hänen sallimustaan ei mitään -voinut tapahtua. Kuitenkin tehtiin paljon taikoja ehkäisemään pahoja -sallimuksia. Varsinkin keväisin, kun lehmät laitumille laskettiin -ja syksyisin, jolloin ne jälleen suljettiin navettaan, olivat pahat -vallat voimakkaita. Samoin suurten juhlien aikoina. Siksipä olikin -taikojen teko silloin ylen tarpeellinen. Sauna ja riihi olivat pyhiä -paikkoja. Kuitenkin asuskeli pahahenki mielellään kummassakin. -Rohkeana pidettiin sitä, joka lauantai-iltana uskalsi yksinään -saunaan jäädä. Silloin oli aina nyletyksi tulemisen vaara lähellä tai -joku muu hirmu. Riihi oli vielä vaarallisempi ja siellä pidettiin -tavallisesti ruumiitakin ennen hautaamista. Jumala kyllä suojeli -ja varjeli ihmistä kaikesta pahasta ja häneen kyllä uskottiin ja -luotettiin, mutta haltijoita, tonttuja ja paholaisia täytyi kuitenkin -pelätä. Niin olikin Aartolahden asukkaiden uskonto pakanuuden -ja kristinuskon sekotusta, jossa pakanuus kuitenkin oli silmiin -pistävintä. - -Kylän huomattavimmat henkilöt olivat Puusniekka-Juonas laiskuutensa -takia ja Puhjun-Suutari, joka alituiseen pureskeli peukaloansa. -Melanderin Heta ja Sauna-Tihta kilpailivat kätilö-toimestaan, -- Heta -oli yleensä voiton puolella vilkkaan kielensä takia. Muutto-Jussi oli -maailman paras lusikoiden tekijä. Vierun Nikki ajatteli ääneensä. -Nyyperin Liisa oli hullu kerjuu-akka, josta lapset paljon pitivät, -hän kun osasi puhua ihmeellisiä asioita. Hän oli nuorena ollut -maailmalla, kulkenut hattu päässä, käynyt Pietarissa ja nähnyt -keisarin. - -Sellaisia olivat Leenan ja Erkin merkittävin ystäväpiiri. - -Kun kuolemantapaus sattui, otti koko kylä osaa suruun. Olihan -jälleen yksi, jonka jokainen tunsi ja jonka ominaisuudet olivat -käyneet rakkaiksi, ainaisesti poistunut. Ja kun uusi ihminen syntyi, -iloitsivat jälleen kaikki, eikä kukaan saanut rauhaa ennen, kuin oli -nähnyt uuden tulokkaan ja saanut sanoa, kenenkä näköinen hän oli. - -Nyt oli Leenan ja Erkin mökillä sattunut kuolema ja syntyminen -yht'aikaa. Eliisapetin Aliina oli maailmalta tullut synnyttämään ja -kuolemaan. Siinä oli paljon puheen aihetta. Olihan jälleen saatu -todistus maailman kavaluudesta. - --- Oli se siunattu asia yhtä kaikki, että se toi sen tänne hyvien -ihmisten liuostaan, arveli Heta ja samaa mieltä olivat kaikki muutkin. - -Mutta senkin oli Jumala niin sallinut. Ilman taivaan isän tahtoa ei -hiuskarvakaan päästämme putoa, todisti Jumalan sanakin. - -Kummalliseen, salaperäiseen hämärään jäi Aliinan muisto. Hän oli -ollut miltei lapsi lähtiessään kotiseuduiltaan. Toisilla ihmisillä on -jo syntymästään asti into ja halu surman suuhun. Niin oli hänelläkin -ollut. Jo pienenä oli hän pelannut herrasväkeä, puhunut ruotsia muka -ja hokenut kaupungeista ja kaduista. Tuskin sitten oli korvan taus -kuivunut kun jo lähti -- -- --. - -Olisi ollut syytä soimata mokomaa, mutta levätköön rauhassa, kun -kerran rauhassa oli kuollutkin. -- -- - -Syksy on loppunut ja talvi tullut, sellainen pitkä, valkoinen, -valoton ja eloton talvi, joka sydänmailla synnyttää aavemaisia -utukuvia valoa kaipaaviin ihmissieluihin, -- joka luo omintakeista -hengen elämää, suurta, korkeaa, syvää ja kummaa, -- joka tuntee -tuntemattomia salaisuuksia. Mitä tietääkään sähkövalossa kasvatettu -ihminen siitä elämästä, joka piilee tähtien kasvattaman povessa! -Kun tuhannet tähdet peittävät tai vaan, kun revontulet loimuavat ja -lumiset puiden oksat säteilevät, tai kun kuolema kulkee hirmumyrskynä -ja tempaa salaperäiseen olemassa-oloon rakkaimman, silloin syntyy -ihmissielussa taidetta ja tietoa, niin sanomatonta ja pulppuavaa, -ettei se mahdu muotoihin, eikä rajoihin. Mutta se elämä on kätketty -viisailta. - -Tähän ympäristöön oli Aliina tuonut siemenen suuresta maailmasta. - - - - -3. - - -On kulunut kymmenen vuotta siitä, kun Eliisapetin Aliina syksyisenä -yönä synnytti tyttären Erkin ja Leenan mökissä. - -Kylä on samanlainen, kuin silloinkin, samanlaisia ovat ihmiset ja -tavat. - -Leena ja Erkki ovat käyneet kymmentä vuotta vanhemmiksi, samoin pieni -Leena. Kissa on ikäloppu ja mukailee enimmäkseen kiukaalla. Lehmä ei -enään ole elossa, vaan on tämä nykyinen silloisen tyttären tytär. - -Pikku-Leena, joksi Aliinan tytärtä kutsutaan on hiukan erilainen, -kuin kylän muut lapset. - -Tuo tumma ihon väri, lieneekö se tullut siitä, että jäi niin -huonolle kasteelle, tunnustelevat kyläläiset. Pappi näet, piti -Hetan ja Leenamuorin kastetta täysin pätevänä, eikä ottanut sitä -uudistaakseen. Merkitsi vain kirjaan nimen Leena, Aliinan tytär, -äpärä. - -Vai olisikohan Aliina-vainaja maailmalla yhtynyt mustaan, kukapa sen -tietää. - -Muorilla oli kuitenkin se usko, että hätiköimiskaste oli syynä lapsen -mustuuteen. Usein hän siitä puhui, enemmän vain ollakseen varma -lapsen sielun tilasta, kuin muuten. - --- Vaikka oletkin noin musta, sanoi hän, ei se mitään tekisi, jos -vaan voisit pitää sielusi valkosena. - -Sieluni valkosena, ihmetteli lapsi. Mitenkähän se käy päinsä, -sillä entisten puheitten mukaan pitäisi sielun olla näkymätön. Kun -pikku-Leena oli harvapuheinen ja vaitelias, jäivät asiat tavallisesti -hänen omien mielikuvitustensa haltuun. - -Hän oli syntynyt myrskyisenä, pimeänä yönä, oli muori kertonut. -Hänen äitinsä oli tullut kaukaa, suuresta maailmasta häntä tänne -mummon luokse synnyttämään. Mitähän varten äiti sen oli tehnyt? -Miksi ei se voinut synnyttää häntä siellä? -- Ja Leena kuvitteli -suuren maailman hyvin suureksi. Puut ulottuivat siellä taivaaseen -asti, kivet olivat vuoria, mättäät äyräitä, järvet rajattomia ja -rannattomia, kuu ja aurinko täyttivät koko taivaan. Äiti oli tullut -tänne, koska suuri maailma oli niin hirveän paha ja vaarallinen. Ehkä -olivat käärmeet, sudet ja sisiliskot siellä suunnattoman suuria. -Ehk'ei äiti uskaltanut jättää häntä sinne, olisivat syöneet. Ehkä oli -suuri käärme äitiäkin purrut. -- Tuolla taivaan reunan alla, mihin -aurinko iltasin punasena laskeutuu, siellä kai se on, se pelottava, -kummallinen seutu. - -Pikku-Leena oli tunteellinen ja haaveileva. Hän kuvitteli elämää -kaikkialle. Porstuan ovi, joka ilkeästi narahteli, oli vanha ja -sairas, hänen tuli sitä sääli, tuskin hennoi koskea siihen, Aidan -seiväspari oli pariskunta ja yksinäisellä piha-pihlajalla oli ikävä -metsään, laistensa seuraan. Vanha kissa odotteli kuolemaa, sitä -samaa, joka äidinkin vei. -- - -Minkähänlainen oli kuolema? Kuolema vie ihmiset taivaaseen. Mummu -toivoi pääsevänsä taivaaseen, mutta pelkäsi kuolemaa. Kuolema oli -häjy ja ruma, joka varmaankin teki pahaa ja piiskasi taivaaseen -viedessään. Äidinkin oli kuolema vienyt, mutta mummo ei tiennyt, -oliko äiti taivaassa. Äiti oli tehnyt paljon syntiä ja Melanderin -Heta sanoi hänenkin, pikku-Leenan, olevan synnin hedelmän. Ehkä -olikin kuolema vienyt äidin kadotukseen, jossa oli pahoja henkiä ja -tulta. - -Mutta jahka minä kuolen, kuvitteli Leena, niin minä rukoilen oikein -kovasti Jumalaa, että se ottaisi äidin ylös taivaaseen. Mutta entä -jos Jumala ei huoli minustakaan, kun minä en ole valkea, enkä kaunis, -vaan niin hirveän musta ja ruma, enkä edes oikein kastettukaan? Entä -jos Jumala panee minutkin kadotukseen? - -Jos hän sen tekee, niin ensin minä rukoilen hyvin kauniisti: ota -rakas Jumala äiti ja minut täältä pois taivaaseen! Ja jos hän ei tee -sitä, niin sitten minä suutun, näytän nyrkkiä ja kiroan. -- - -Omista ajatuksistaan Leena väliin niin vimmastui, että riehui, kirkui -ja kiroili ääneensä. Jos muori sattui näkemään lapsen sellaisessa -mielentilassa, säikähti hän pahanpäiväiseksi ja piti sitä kadotuksen -merkkinä. - -Enimmäkseen olivat pikku-Leenan kuvitelmat surullisia. Jos hän joskus -sattui haaveilemaan olevansa valkosiipinen enkeli taivaan korkeasta -talosta tahi metsän sinipiika, ei se kauan häntä viehättänyt. Rintaan -nousi kummallinen pallo, joka vaati itkua särkyäkseen. Silloin täytyi -olla olevinaan pieni, yksinäinen lapsi, jonka metsänhaltija on -ryöstänyt, tai joka on eksynyt suureen metsään, missä pitää viettää -pimeä yö. - -Eniten pelkäsi pikku-Leena riihtä, saunaa ja rajaa. Niskalan -riihi oli kauhun paikka kaikille lapsille, sillä kerran, sata -vuotta sitten, oli paholainen siellä tappanut isännän. Isäntä oli -ollut suuri juoppo, tuskin päivääkään oli ollut selvänä. Hän oli -juovuspäissään mennyt kuumaan riiheen makaamaan ja toisena päivänä -hänet löydettiin karreksi palaneena. Piru oli hänet polttanut, sillä -jos se olisi ollut oikea tuli, olisivat kai vaatteetkin olleet -tuhkana. Nyt olivat vaatteet ehjät, ruumis vain oli palanut. Riihi -oli Erkin mökiltä kyläkuntaan vievän polun varrella. Väliin oli -pikku-Leena sivu kulkiessaan kuullut riihestä omituista sähinää, -aivan kuin olisi siellä ollut kissoja. Ne olivat varmaankin piruja, -päätteli Leena ja pelastaakseen hätiköiden kastettua sieluaan hän -juoksi, minkä ennätti. - -Aartolahdella ei vielä ollut käsitystä sääty-erosta. Talollinen -ei varakkaisuudessaan ollut paljoakaan mökkiläistä edellä. -Tiedot, tavat, työ ja ruoka oli kaikilla yhtäläistä. Suuret -herrat asuivat suuressa maailmassa, eikä heidän vaikutuksensa -tänne ulettunut. Ainoastaan eräs rappeutunut insinööri oli osunut -paikkakunnalle. Hän edusti säätyluokkaa ja koetti kykynsä mukaan -tehdä selkoa puoliherrain elämästä. Tulos oli, että nuoret, siveät -naiset pelkäsivät herroja enemmän, kuin vihasia elukoita. Mutta -rovasti, joka asui kirkonkylässä, oli ankara herra ja kaikilla -oli suuri kunnioitus häntä kohtaan. Hän oli luja mies, vaatelias -saamisissaan ja sanassa. Voi sitä, joka kinkereillä ei ollut selvillä -sakramenteista ja uskonkappaleista! - -Tyyni ja vapaa oli aartolahtelaisten omatunto pitkin vuotta. -Ulkoapäin tulevat murheet, taudit ja muut sellaiset eivät päässeet -sinne tunnon sisimpään sopukkaan. Mutta kinkerien edellä tuppasi -mieli rikollisen levottomaksi. Täytyi itse kunkin tunnustaa, että -sana oli tullut laiminlyödyksi. Ei ollut tullut pidetyksi Jumalaa -aina silmien edessä. Vaimot varsinkin olivat kovin huolissaan -sielujen tilasta kinkerien edellä. Kirjat piti aina olla saatavilla, -että tuon tuostakin, töiden lomassa sai niihin vilkaista. Tulipa -pistäydyttyä rakasta rovastiakin tervehtimässä. - -Pappila sijaitsi kirkon vieressä, ihanan koivumetsän keskellä. -Päärakennukseen poikkesi maantieltä leveä santainen tie, jota -tuuheat rivissä seisovat koivut varjostivat. Maantielle asti -näkyi pappilan mahtava, lasinen porstua, moniväriset kukkaset ja -suuret jättiläisruusut portin pielissä. Tämä teki metsäkyläläisiin -juhlallisen vaikutuksen. Oikein pelotti lähestyä. Tiekin oli niin -armottoman suora ja sileä ja pappilasta voivat koko ajan nähdä -tulijan. Jalka tuppasi ilkeästi töpsähtämään, vaikk'ei sen tiellä -ollut suurta sannan jyvää. Nöyriä olivat kuitenkin pappilan väet. -Ruustinna ei paheksunut antimia, otti vastaan ja kiitti, ryökynätkin -tervehtivät, puhuivat mammansa kanssa ruotsia, eivätkä ollenkaan -olleet ylpeitä. Rovasti itse oli kotonaankin ankaran näköinen, -niinkuin herranpalvelijan sopii. Ei se paljoa naurahdellut, eikä -puhunut. Mutta muisti sillä oli verraton. Lukusijoilla se muisti -kesäisenkin luona käynnin ja piti sitä ihmiselle otollisena asiana. -Jokainen jonka varat myönsivät, muistikin syyskesällä rakasta -rovastia. - -Leena ja Erkki kuuluivat niihin, jotka eivät käyneet rovastia -tervehtimässä. Pikku-Leena oli jo kymmenvuotias, mutta ei osannut -lukea, ei ollut käynyt kinkereillä, eikä kirkossa. Edelliseen oli -syynä huono pää, jälkimäiseen kengättömyys. - -Eikä pikku-Leena ollut vielä nähnyt rovastia. - -Muori oli kuitenkin jo paljon puhunut kirkosta, jossa rovasti saamaa -jumalansanaa ja siten oli hän lapsen sydämeen sytyttänyt halun, --- halun saada nähdä kirkkoa, rovastia, jumalansanaa. Niistä oli -pikku-Leenan sieluun syntynyt ihmeellisiä kuvia. -- - -Rovasti, kuvitteli hän, on valkonen, hattarapäinen, leimahteleva, -romahteleva. Kirkko on kirkas ja salamoiva ja Jumalan sana kuin -pitkäisen tuli. Muori kutsui ukkosen tulta pitkäisen tuleksi ja -luki kirjasta, että Jumalan sana on, kuin pitkäisen tuli. Jumala ja -kirkko olivat yhtä ja samaa. Vaari ja muori pelkäsivät rovastia ja -Pikku-Leena pelkäsi ukkosta, -- Jumalan voimaa. Kirkossa se tarttuu -kinttuihin, jos vain sinne paljain jaloin uskaltaa. - -Taivaassa oli sentään toista. Siellä ei tarvitse pelätä Jumalan -ilmaa, vaikka se joskus iskisikin, sillä siellä ei, näet, tarvinnut -pelätä kuolemaa. - -Ihan salassa ajateltuna ei se taivaassa olo sentään ollut ollenkaan -hauskaa. Ihme vain, että vaari ja muori sinne niin toivoivat. Eihän -siellä ole kukkasia, ei pehmeätä nurmikkoa, ei lehmää, eikä kissaa. -Ei siellä syödä, eikä juoda. Joulunakaan ei siellä saisi pannukakkua, -ei veskunareemiä. Ei siellä ole linnun pesiä, ei juolukoita, ei -mansikoita, eikä nauriita. Jumala varmaankin lukee joka päivä -Luteeruksen postillaa ja toisten pitää kädet ristissä kuunnella. Ei -saanut nauraa, eikä torkkua. Mitähän Jumala tekisi, jos joltakin -pääsi nauru juuri silloin, kun hän sanoo: jeesus-ristus. Varmaankin -heittäisi se sellaisen alas taivaasta, tahi ehkä tappaisi. Sitten -pitää siellä kaiken päivää kävellä palmun oksa kädessä ja laulaa -rumia, pitkiä virsiä. Voi, miten se oli ikävää! - -Oli siellä sentään parempi olo, kuin kadotuksessa, jossa on -tulinen pätsi, johon kaikki pahat ihmiset joutuvat. Eläimet eivät -joudu kumpaisenkaan paikkaan. Vierun pässi on vihanen ja samoin -on Kolisevan härkä, mutta vaikka ne puskisivat kuoliaaksi itse -insinöörin, niin eivät ne sittekään joutuisi kadotukseen. Mutta -niillä ei ollutkaan sielua. Pikku-Leenalla oli sielu, vaikk'ei -rovasti ollutkaan sitä kastanut. Varmaankin rovasti ensin salamoi -ja sitten kastaa ja sitten sielu tulee valkoseksi. Muori ja Heta -olivat kastaneet pikku-Leenan, mutta mistähän ne olisivat saaneet -jumalansanaa? Tai ehk'ei niillä muuta jumalansanaa ollutkaan, kuin -katkismus ja virsikirja. Kastaisikohan rovasti paremmin, jos pyytäisi? - -Jokelan vainion takana asui muuan vanha eukko, joka ei ollut lukenut -itseään ripille. Häntä kutsuttiin ruunan kummiksi ja hän oli osaton -Jeesuksen ruumiista ja verestä, eikä koskaan pääse taivaaseen. Se on -pakana ristityssä maailmassa. Tämä pakana on musta ja kummallisia -asioita hänestä kerrottiin. Sanottiin itse pahanhengen seurustelevan -hänen kanssansa. Pikku-Leena ajatteli usein vanhusta ja tunsi häntä -kohtaan jonkunlaista heimolaisuuden tunnetta, joka samalla viehätti -ja hirvitti. Teki mieli käydä tervehtimässä, mutta ei tohtinut ja -tiekin oli pitkä yli metsän ja Jokelan vainion. - -Eräänä päivänä hän pyysi vaaria kanssansa ruunankummin mökille. - --- Mitä siellä olisi tekemistä, vaari kysyi. - --- Nähtäisiin piruja! - --- Ei niitä siellä näe, hymähti vaari. -- En ainakaan minä ole niitä -nähnyt muualla, kuin omassa povessani. - --- Jos et sinä olekaan nähnyt, ehätti muori sanomaan, niin ovathan -muut nähneet. Akosen emäntä ja Aapelin Tilta ovat nähneet paholaisen -istuvan pankolla. Akkunasta näkivät, kun ohi kulkivat. - --- En ihmettele, sanoi vaari, vaikka itse pääp--le sellaiselle -näkyisi, joka toisen akkunasta sisään kurkistelee. Akat ovat aina -niin joutavia. - --- Jaa, sinulla on aina sitä konin puhetta. Mitä pahaa akat ovat -sinulle tehneet? - --- No, eivät juuri hyvääkään. - --- Vaari, kysyi pikku-Leena, joka oli tottunut pitämään vaarin -puhetta suuremmassa arvossa, kuin muorin, tuleekohan minustakin akka, -kun suureksi kasvan. - --- Tulee, jos Jumala sen niin on sallinut. - -Jumala, aina vain Jumala. Ensi kerran tunsi tyttönen halua nousta -Jumalan sallimusta vastaan. Tarvitsiko hänen tulla joutavaksi akaksi, -jos Jumala niin sallii, vaikk'ei hän itse tahtoisikaan. Hänen -täytyisi tulla tuntemaan Jumala ja piru saadakseen tietää, mitä ne -oikeastaan olivat. Hänen täytyisi päästä kirkkoon ja ruunankummin -mökille. Tai ehkä näyttäisi vaari niitä povestaan. - --- Ei, lapseni, paholaisen tapana ei ole näytellä itseään, vastasi -vaari lapsen pyyntöön. -- Se liikkuu hiljaa ja huomaamatta. - -Vaari siis ei ollut nähnyt sitä, vaikka sanoi. Ehkä se piti kirppuja -piruina tahi hyttysiä -- -- --. Ruunankummin mökille oli päästävä, -mutta miten? - --- Tappaako se ruunankummi ihmisiä, hän muorilta kysyi. - -Muori oli niissä asioissa viisaampi, kuin vaari. - --- Ei se ihmisiä tapa, miksi sitä kysyt? - --- Eikö pahahenki houkuttele sitä tappamaan? - --- Tuuletko sillä olevan niin suurta valtaa ristityn ihmisen yli. - --- En, mutta onko paholaisella valta sellaisen ihmisen yli, jonka -muori ja Heta ovat ristineet. - --- Ei, vastasi muori, jos ristittäessä on käytetty oikeata -jumalansanaa. - --- Oliko Hetalla ja mummulla oikeata jumalansanaa minua ristiessään? - --- Oli, hyvä lapsi. - --- Mistä te sitä saitte? - --- Oletkos siinä, katkasi muori, joka luuli lapsen piloillaan -utelevan. - -Pirulla siis ei ollut mitään valtaa ristityn yli, mutta ruunankummin -jäi sillä oli valta, kun se ei ollut ripillä käynyt. Pikku-Leenan -tuli ikävä yksinäistä vanhusta, jonka yli pirulla oli ainainen valta. - - - - -4. - - -Suvi, tuo kylmän ja pimeän pohjolan lyhyt antimien aika, joka -hetkeksi puhkeaa esiin jättiläisten jää- ja lumivuorien alta, antaa -talven lapsille uutta eloa. Pitkäksi aikaa ei ravinnon ja kukkien -aarre-aitta ole avattuna. Pian, pian pitää ottaa osansa, ennenkuin -hymyilevä maa jälleen peittyy... - -Harmaassa mullassa on tapahtunut ihmeitä. Tuhannet ja jälleen -tuhannet olennot ovat saaneet alkunsa sen helmasta, ilo, rakkaus -ja kauneus ovat täyttäneet maailman. Taivas on lämmin, sen ranta -vaihtelee kuumia värejä. Yksitoikkoisen viiman sijasta soivat metsien -laulut. - -Unohtaa ihminenkin pitkän, pimeän talven. Haaveellinen kummitusluonto -on muuttunut, kadonnut, käynyt todelliseksi, eikä kukaan muista -tonttuja, eikä noitia eläneenkään. Riihi on jumalanviljan -puimispaikka, eikä pahojen henkien pesä. Kesä on tappanut taika-uskon -ja ihmisrinta riemuitsee. - -Pikku-Leenalle toi yhdestoista kesä paljon uutta, mutta paljon se -veikin. Hän sai nähdä rovastin ja ruunankummin. - -Lapsi puhui niin usein haluavansa päästä kirkkoon, ettei muori -enään voinut jättää vaaria rauhaan, ennenkuin se ostaisi kengät -pikku-Leenalle. - --- Mitä se kesällä kengillä tekee, kysyi vaari, kun se talvenkin on -tallukoilla toimeen tullut? - --- Mutta kun lapsi haluaa kirkkoon. Ethän toki aikone estää lapsen -halua jumalansanan perään? - --- Lapsi tahtoo kirkkoon ja kirkosta kotiin, mitäpä sen haluista! - --- Älä, mies kulta, estä lasta pääsemästä sinne, mihin sinun tulisi -häntä kehottaa. - --- Menköön tääppäissä. - --- Tääppäissä kirkkoon! - -Lapsi joutuisi sinun kitsautesi takia naurun alaiseksi Herran -huoneessa! Oletpa sinäkin mies! - --- No, olkoon nyt sitten! Saanhan tuota tilata kengät, että pääsee, -jos se sitten mitä jumalansanasta käsittää. - -Niin sai Pikku-Leena kengät ja pääsi kirkkoon. - -Jo anivarhain sunnuntai-aamuna oli Leena valveilla. Ruoka ei -maittanut ja rauhattomuus tuppasi saamaan vallan. Leena oli aina -ihaillut salamoita, mutta pelännyt ukkosta, -- jolla oli tappava -voima. Kirkossa ei ollut kukaan koskaan kuollut. Kengillä oli -sellainen tenhovoima jumalansanaan. Ilkeiltä ne tuntuivat jalassa. -Painoivat isoja varpaita ja likistivät kantapäitä, vaikka suuruuttaan -louskuivat. Muori oli penennyt suutarin tekemään sellaiset kengät, -että Leena voisi niitä käyttää vielä viidenkintoista vanhana. - --- Syö nyt, että jaksat, käski muori vähää ennen lähtöä. -- Ettei -heti parin askeleen päästä tarvitse eväisiin kajota! - --- Ei minun ole nälkä. - --- Syö, vaikk'ei maistuisikaan, että jaksat! - -Leena haukkasi pari kertaa, mutta syönnistä ei tullut mitään, pala -takertui kurkkuun. - -Porstuan ovi narahti niin surkeasti vaarin sitä teljetessä. Kissa jäi -rappusille köyrysiinsä ja mökin akkunasta kuvastuivat sateenkaaren -kaikki värit. Pihamaa jäi autioksi ja veräjän puut pistettiin -pitkälle... - -Metsän poikki tultiin isolle valtamaantielle. - -Vaari otti Pikku-Leenan kädestä. Hän oli juhlallisen ja nuoren -näköinen. Muori kulki hiljaa perässä kantaen eväsvakkaa ja -kenkänyyttiä. Muori oli ikäänkuin kokoon kutistunut, sen pää oli -kallellaan ja silmät haikeina, itkevinä. - -Maantie oli valkeaa santaa, sileä ja leveä. - --- Mitä nuo ovat, kysyi Pikku-Leena virstantolppia. - --- Ne näyttävät tien pituutta, vastasi vaari. - --- Kuinka pitkä tämä tie on? - --- Se on niin pitkä, ettei sen pituutta tiedä muut, kuin Jumala. -Jokaisesta pitäjästä se vain jatkuu eteenpäin. - -Leena tuli ensikerran ajatelleeksi pituutta. Tämä tie on niin pitkä, -että se jatkuu aina, aina, aina. -- - --- Mutta mitähän siellä on, johon tämä tie loppuu? - --- Siellä on maailman loppu, sanoi vaari. - --- Minkälainen se on? - --- Kukapa siellä lienee käynyt? - --- Sen pitäjän ihmiset, jotka asuvat siinä reunalla. - --- Olkaa höpisemätä, yhtyi muori. -- Valmistakaa itseänne Herran -sanaa vastaan ottamaan. - -Matkaa oli kirkko-aukean laitaan penikulma. Tien varsilla kasvoi -kuusia, jotka muodostelivat tasaisia havuseiniä tai avautuivat -aukoiksi päästäen katseen tunkeutumaan syvälle tuoksuavaan -siimekseen. Seutu oli vuorista. Korkeammilta mäiltä näkyi välkkyviä -järviä, vihannoivia saaria ja niemiä. Niemien tuolla puolen jälleen -vesiä ja niiden takana kaukaisia kukkuloita. - --- Tuolla näkyy jo Herran huone. - -Muori viittasi kädellään. - -Leenan sydän hytkähti. - --- Missä, missä se on? - --- Tuolla! -- Muori osotti vaaleanpunaista, ympyriäistä, -tornikattoista rakennusta, joka kaukaa näkyi sinertävän metsän -laidasta. - -Leenaa alkoi itkettää ja jälleen muistui mieleen, miten oudosti -porstuan ovi oli narahtanut. Hän olisi tahtonut olla kotona, aina -kotona, siellä oli niin hauskaa, ei siellä ollut teitä, jotka -johtavat maailman loppuun, eikä Herran sanaa, joka lyö kinttuihin. -Siellä olivat vain Mirri, Mustikki, pihlaja ja nurmikko, jotka nyt -olivat aivan yksin. Aurinko varmaankin paistoi sisään, kärpäset -surisivat akkunassa, mutta -- olikohan siellä nyt niin? Naksuttikohan -kellokin seinällä, vaikkei ketään ollut kuulemassa -- -- --? Entä -jos tässä maailmassa ei olisi yhtään ihmistä, niin olisikohan -tätä maailmaa -- -- --? Lapsen valtasi sanomaton tyhjyyden ja -olemattomuuden tunne. -- Entä jos kaikki olikin unta? Leena katseli -ympärilleen ja huomasi, että pimeys ja olemattomuus olivat hänen -selkänsä takana -- -- --. Ja kun minä kuolen, ajatteli hän, niin -onkohan sitten enään mitään? On, hän suunnitteli, kyllä sittenkin -on, mutta minua ei enään ole ja minä en enään näe ja tuo pieni, -ympyriäinen valo, joka on kasvojen edessä, pimenee ainiaaksi ja -kaikkialla ympärilläni on, niinkuin selkäni takanakin -- -- --. -Maantie on pitkä, niin pitkä, että se jatkuu maailman loppuun -asti. Mitähän siellä on? Siellä on taivaan katto varmaankin hyvin -matalalla. Tässä se on korkea. Kah! Tässähän onkin taivaan katto -korkein ja tässä on kirkko -- -- -- - -Muori keskeytti hänen haaveilunsa, oltiin tultu kirkonkylän laitaan. -Siinä syötiin evästä ja pantiin kengät jalkaan. Kirkkoa ei näkynyt. - --- Missä kirkko on, Leena kysyi. - --- Se on tuon metsän takana, sanoi muori. Mutta kun tullaan kirkolle, -niin älä vilu ympärillesi. Katsele kirkossa koko ajan pappiin ja -Herraan Jeesukseen, joka on alttaritaulussa. Kuuntele tarkoin, mitä -pappi sanoo ja kätke tyysti sydämeesi. Jumala tietää, mitä sinä -ensikerran kirkossa ollessasi olet ajatellut. Jumala näkee ihmisen -ajatuksetkin. - --- Jumala näkee ihmisen ajatuksetkin, hoo, hoo, toisti vaari. -Pikku-Leenaa ihmetytti vaarin huokaus, sillä vaarin ei ollut tapana -huokailla. - -Ihmisiä kulki suurissa joukoissa pitkin tietä ja pian sekaantuivat -hekin joukkoon. Kirkkomäki oli mustanaan kansaa. Vaari erkani heistä -ja meni miesten kanssa juttelemaan. - -Oltiin päästy kirkkopihaan. Etäältä oli kirkko Leenasta näyttänyt -suurelta ja mahtavalta, mutta oli pienentynyt, jota lähemmäksi oli -tultu. - -Nyt näin vierestä katsoen se olikin vain hiukan tavallista isompi -puurakennus, jonka päällä oli toinen, vähän pienempi, jota muori -kutsui tapuliksi. Tuoko se siis oli Herran huone. Leena oli pettynyt -ja tunsi katkeruutta koko kirkkoa kohtaan. Pilvet, joissa ukkonen -käy, olivat toki toista. - -Portailla otti muori tyttöä kädestä kiini ja varotti olemaan hiljaa. -Sitten hän aukasi oven ja Leena seisoi harmaassa, kolkossa huoneessa, -jossa ei ollut muuta, kuin penkkejä. Muori lähti varpaillaan -kulkemaan pitkin käytävää. Hänen kenkänsä narisivat niin, että kirkko -kaikui. Leenan kengät kolisivat. Se oli jotakin! Tuntui hauskalta, -kun suuri huone vastasi jokaiseen askeleeseen ja unehuttaen kaiken -muun, tömähytteli Leena täysin voimin lattiaa uusilla kengillään. -Muori ravisti häntä ja katsoi vihasesti silmiin. -- Jyrinä ehkä -olikin sitä pahan ilman alkua! Leena käveli hiljaa. Kirkosta ei -kuulunut muuta, kuin yskimistä ja hiljaista suhinaa. - -He istuivat penkkiin keskelle? kirkkoa. Muori painoi päänsä ja -kuiskasi Leenan tekemään samoin. Kumarassa ollessaan muori hiljaa -kysyi: - --- Näitkö Jeesuksen kuvaa alttarilla? - --- En, vastasi Leena yhtä hiljaa. -- Missä se on? - -Varovasti nosti muori päätään ja vilkasi ympärilleen. Leena luuli -voivansa tehdä samoin, mutta muori esti sen: - --- Ei saa vilkua Herran temppelissä. Katso tuonne, siellä on Herramme -Jeesus Kristus. - -Nyt Leena huomasi alttaritaulun, mutta ei tiennyt, mitä olisi -ajatellut moisesta Jeesuksesta. Laiha, ruma, pitkäjalkainen mies, -jonka kaula oli likanen ja kädet harallaan. Ei sillä ollut edes -vaatteita, raiti vain yli olan. Ehkä se ei tahtonut ottaa muita -vaatteita taivaaseen, kuin tuon raidin, jonka voi viskasta alas -taivaan luukusta. -- - -Silloin alkoi kuulua hiljaista, valittavaa säveltä. - -Kirkko, jonka satumainen mahtavuus jo oli ollut kokonaan kadota -Leenan mielikuvituksesta, sai takaisin entisen loistonsa. Seinät -laajenivat, katto kävi korkeaksi, ilman täytti suloinen lämpö. - -Urkujen sävel kasvoi, koveni ja täytti vihdoin koko huoneen. Ihmiset -nousivat seisomaan ja alkoivat veisata. Leenan valtasi suuri, ennen -tuntematon juhlatunne. Tuntui, kuin olisi rinnasta irtaantunut -lintujen laulu ja kärpästen surina ja sijalle tullut yksi ainoa -autuas sävel, joka uhkasi repiä, musertaa, mutta joka kuitenkin -kokosi ja ehjensi. Hänen teki mielensä vaipua polvilleen, itkeä ja -rukoilla. -- - -Jeesus oli sävelten kaikuessa muuttunut, puhdistunut. Sen kädet -olivat ojennetut ihmisille, raiti hulmusi tuulessa. -- -- Alttari -muuttui siniseksi Leenan silmissä, Jeesus liiteleväksi, kauniiksi. Se -hymyili hänelle -- -- -- - -Soitto vaikeni. Samassa alkoi kuulua venyvä, tärisevä miehen ääni. -Muori nykäsi Leenaa hihasta ja osotti sormellaan seinässä olevaa, -pytyn muotoista hyllyä ja kuiskasi: - --- Katso tuolla on rovasti. Kuuntele tarkoin, mitä se sanoo. - -Pytyssä seisoi roikkuvaposkinen, pulleasilmäinen mies. Venyvä ääni -oli hänen. Sieltä tuli aivan samoja sanoja, kuin mitä muori ja vaari -joka pyhä kotona lukivat. Pappi puhui kauan ja Leenaa alkoi nukuttaa. -Koko saarnasta hän ei muuta saanut mieleensä, kuin muorin nipistelyt. --- -- - -Jumala- ja taivas-käsite sai Leenan ensimäisen kirkkomatkan jälkeen -aivan toisen muodon. Korkea, lavea, huikaisevan kirkas taivas muuttui -suureksi, saviseinäiseksi huoneeksi, jossa oli paljon kuluneita, -maalaamattomia penkkejä. Jyrisevästä, kiukkuisesta ja ankarasta -Jumalasta oli tullut vanha, lihava, pulleasilmäinen mies. Jumalansana -oli tavallista nukuttavaa lukua. - -Ensimäkien kirkkomatka teki tuntuvan vaurion tytön kirkkaaseen ja -ehjään haave- ja tunne-elämään. Porstuan ovi ja pihapihlaja eivät -enään saaneet elämää ja kissastakin oli tullut tavallinen, naukuva -eläin. - - - - -5. - - -Ei ollut Leena silloin enään aivan kokonaan mielikuvitusten vanki, -kun hän kauniina heinäkuun päivänä ohjasi kulkunsa niin, että saapui -ruunankummin mökille. - -Mökki oli ison, tervaskantosen ahon laidassa, eikä sen ympärillä -ollut mitään koristeita. Suuri humalisto seinällä ja ympyriäinen -perunamaa olivat ainoat, jotka muistuttivat ihmisasuntoa. - -Leena oli jo kokonaan unohtanut tarun, joka seurasi ruunankummia, -mutta nyt, ollessaan aivan yksin oudolla, pahamaineisella paikalla -se hirveänä todellisuutena tuli hänen mieleensä. Hän, pieni, -kymmenvuotias tyttö seisoi turvatonna rappeutuneen hökkelin luona ja -ainoastaan musta, jykevätekoinen ovi erotti häntä pahasta hengestä, -jolla oli sarvet. -- -- -- - -Hän alkoi katsella ympärilleen, -- -- ei apua missään. Aho oli -armottoman näköinen ja metsä odotti. -- -- -- - -Hiljaa hän aikoi hiipiä pois, mutta mökin jykevä ovi aukeni samassa -ja pieni, ruskeasilmäinen eukko kysyi iloisesti, miksi ei pikku tyttö -tullut sisälle. - -Leena ihastui nähdessään täällä ihmisen ja sanoi pelkäävänsä -ruunankummin pirua. - --- Ei se syö, sanoi nainen synkästi naurahtaen. -- Se on kytketty! -Tule sisälle! - --- Entä ruunankummi, epäröi Leena. - --- Sekin on pihdissä, tule nyt! - -Nainen vei Leenan pieneen kauniiseen tupaan, missä akkunalla kasvoi -tulipunanen kukonharja ja palssami. Iso, keltanen kissa istui -pankolla. Leenan nähtyään se hyökkäsi kiukaalle. - --- Se oli nyt se paholainen, nauroi eukko, ja minä olen ruunankummi. - --- Ettehän te ole, kuin oikea ihminen ja eihän tuo ollut, kuin -keltanen kissa, ihmetteli Leena. - --- Niin onkin, mutta kenenkä tyttö sinä olet? - --- Minä olen Leenan ja Erkin tyttö ja äitini on kuollut. - --- Vai niin, vai sinä se olet. Äitisikin kävi usein täällä. Et ole -ollenkaan äitisi näköinen. Se oli kaunis -- -- Vaan mitäpä siitä, -kyllä kiusaus rumankin löytää. - -Leena ei tiennyt, mitä sanoa ja vaiti-olokin tuntui pahalta. Olisi -tahtonut sanoa jotakin, kun kerran oli kylään tullut. Asiata -hapuroiden tuli hänen mieleensä jälleen paholainen, jonka piti asua -täällä. - --- Muori sanoi, että täällä on piru, mutta vaari ei usko. - --- Miehet eivät juuri uskokaan akkain loruja, vastasi nainen ja -muuttui jälleen synkäksi. -- Tulitko sinä näkemään ruunankummin pirua? - --- Tulin, vastasi Leena rehellisesti. - --- Se katosi, hyvä lapsi, sinun tänne tullessasi. Näes, sinulle oli -sanottu, että täällä asuu pahahenki ja sinä uskoit sen, siksipä -asuikin se täällä sinun kohdaltasi. Nyt, kun itse olet täällä, etkä -ole mitään sellaista nähnyt, vieläkö uskot sitä? - --- En minä sitä ole oikein uskonutkaan, kun vaari -- -- -- - --- Niin. Sinun muorillasi taasen on elävä pahahenki, tietämättömyyden -synkeä saatana ja hän asettaa sen asumaan tänne, lähimmäisensä -yksinäiseen majaan. Vaikka ei hän ole ainoa, joka niin uskoo. -- - -Puhe tuntui Leenasta oudolta. Se oli aivan toisenlaista, kuin -muorin, vaarin ja niiden vierasten, joita joskus kävi Erkin mökillä -ja vanhus itsekin oli toisenlainen, kuin muut eukot. Leenaa milt'ei -kadutti, että oli puhunutkaan pirusta. Ja aivankuin valon säde kulki -hänen päänsä lävitse ajatus, ettei Jumalaa, eikä pahoja henkiä ehkä -olekaan. Vaari ei usko, ruunankummi ei usko, muori vain ja -akat -- -- -- - --- Onko Jumalaa ja -- ja -- pirua, hän epäröiden kysyi. - -Vanhus tarttui molemmin käsin kiini Leenan poskiin, nosti pään ylös -ja katsoi silmiin. - --- Joko sinua epäilyttää, lapsi? Älä huoli uskoa mitään, jota epäilet? - --- Mutta jos epäily on samaa, kuin epä-usko? - --- Samaa kai se lienee. - --- Muori sanoo siitä joutuvan kadotukseen. - --- Hän uskoo niin. Näes, mikä sinun nimesi olikaan? - --- Pikku-Leena. - --- Näes, pikku-Leena, on olemassa ihmisiä, jotka eivät lainkaan -epäile, kun on kysymys helvetistä, perkeleestä ja piinasta. He -uskovat mielellään pahaa ja heidän ajatuksensa rypee ilkeydessä. -Lähimmäisistään uskovat he vain pahaa ja etsivät pahoja henkiä -lähimmäistensä povesta, kuvittelevat paholaisen asuvan lähimmäisensä -majassa ja -- niinkuin he uskovat, niin heille tapahtuu. Siitä, -että sellaisia ihmisiä on niin paljon, johtuu, että maailmassa -on niin paljon piruja ja näiden pirujen asunto on helvetti. -Itseään varjelevat sellaiset ihmiset kirkossa käynnillä ja -herranehtoollisella. - --- Minä olen, sanoi Leena, kerran käynyt kirkossa, mutta ei siellä -ollut Jumalaa. Onkohan sitä ollenkaan? - --- Sinulla sitä ei vielä ole, kultaseni, koska kyselet sen olemassa -oloa. Jos todellakin Jumalaa tarvitset, niin kyllä hän itsensä -sinulle ilmottaa. Jos et tarvitse, on turhaa vaivaa tiedustella, -onko häntä, vai ei. Ihmiset ovat yleensä varmoja, että Jumala on. He -ovat asettaneet hänet tuonne ylös taivaaseen ja lähettävät rukouksen -nimellä määritelmiä, miten Jumalan on meneteltävä heidän ja heidän -lähimmäistensä kanssa. Ei, hyvä lapsi, ei Jumalaa kirkossa tavata, -enempää kuin pahaa henkeäkään täällä. Raamattu sanoo, että Jumala on -henki ja asuu kaikkialla ja häntä pitää hengessä lähestyä. - --- Oletteko te nähneet Jumalaa? - --- En. -- - -Vanhus vaipui mietteisiin. Ei, ei hän ollut nähnyt Jumalaa -- vai -oliko kesä-illoin, kun aurinko oli mailleen mennyt, kun metsän -asukkaat olivat käyneet levolle, kun kaikki oli tyyntä ja rauhaisaa, --- oliko hän silloin ehkä nähnytkin Jumalan? Tai kun syksyn raivoisat -tuulet vonkuivat nurkissa ja hän oli yksin, niin yksin ja hyljättynä -kohtalon kanssa, joka hänet oli tänne saattanut, -- joka oli antanut -hänen juoda pettymysten ja katkeruuksien kalliin pohjia myöten ja -sitten erottanut ihmisistä, -- oliko hän silloin nähnyt Jumalan? -Ei! Ei ollut hän nähnyt muuta, kuin oman itsensä yksinäisenä, -hyljättynä. Ja nyt hän kuitenkin oli neuvonut lapselle, miten Jumalaa -lähestytään. Hän oli niinkuin muutkin, jotka tarkalleen tuntevat -Jumalan ajatukset ja luonteen. Sellainen hän ei saisi olla. - --- Leena, en minä sentään tiedäkään, onko Jumala henki ja miten häntä -lähestytään. Minusta tuntuu, kuin olisi koko elämä unta. Eilinen -päivä on kadonnut ja jos jotakin erinomaista eilen tapahtui, niin -se vain hämäränä varjona meitä seuraa, kaikki muu on kadonnut. Tämä -päivä on huomenna, kuten eilinenkin oli tänään ja huomenna, -- onko -sellaista olemassakaan? Nyt juuri, tällä hetkellä, ei rahtuakaan -edellepäin! Seuraavaa silmänräpäystäkään ei ole olemassa. Kuka minä -olen, minkälainen on muotoni, tai ääneni? Olenko hyvä vai paha? Sano -minulle, lapsi, kuka minä olen? - --- Te olette ruunankummi, vastasi Leena pelokkaana. - -Vanhus säpsähti. Hän oli kertonut lapselle salaisimpia ajatuksiaan ja -lapsi oli hänelle vastannut, niinkuin ihmiset vastaavat. - --- Ihmiset kutsuvat minua ruunankummiksi siitä syystä, etten ole -käynyt herranehtoollisella. Pastori sen nimen minulle antoi. Muuten -on nimeni Anni. Näes, ruunankummi on haukkumanimi. Kutsu minua -Anni-tädiksi. - --- Anni-täti, toisti Leena. - --- Ja nyt on parasta, että pikku-Leena lähtee kotiinsa, minä -tulen sinua vähäksi matkaa saattamaan ja noukin avuksesi marjoja. -Tuokkosesi on vielä vajaa. Tulethan pian jälleen käymään? Tuletko? - --- Tulen. Minä tulen pian. - --- Älä tule niin pian, että muorisi alkaa aavistaa sinun täällä -kulkevan. Älä puhu mitään täällä käynnistäsi, äläkä ole tuntevinasi -minua, jos jossakin satut tapaamaan. Tämä on valetta ja teeskentelyä, -mutta ilman valetta ja teeskentelyä ei kukaan ihminen voi petoksen ja -viekkauden maailmassa toimeen tulla. - --- Muori on sanonut, että vale on suuri synti. - --- Onko muorisi myöskin selittänyt, mitä vale on? - --- Ei. - --- Hän ei, näes, sitä itsekään tiedä. Enkä minäkään tiedä, mikä -on totta ja mikä valetta. Mutta jos sinä nyt sanoisit muorillesi -käyneesi täällä ja vakuuttaisit, ettei täällä ole mitään näkyväistä -pahaa henkeä, niin ei muorisi uskoisi ja kuitenkin puhuisit totta. -Jos taasen sanot että kurkistit akkunasta ja näit suuren sarvipään -istuvan pankolla, niin hän ei lainkaan epäilisi sinua. Nyt ei sinun -ole hyvä tehdä kumpastakaan. Teeskentele vain tuntemattomuutta, jos -on tarvis, muuten älä puhu mitään. - -Ahon laidasta Anni-täti erosi ja Leenan valtasi katkera yksinäisyyden -ja ikävän tunne. Paljon hän ei ollut käsittänyt Anni-tädin puheesta, -mutta se oli niin viihdyttävää ja hän olisi kuunnellut sitä aina. -Paljon hän ei käsittänyt koko maailmastakaan, kaikki oli muuttunut -niin sekavaksi. Viime kesänä hän vielä uskoi, että Jumala asuu -taivaassa ja ajaa ukkosella, niin että ukkosen kaviot tulta iskevät. -Nyt sanoo Anni-täti, ettei Jumalaa olekaan. Mutta kuka sitten -taivaassa ajaa? Ja kuka sytyttää taivaan kynttilät talvella ja kuka -siellä kynttilöitä tarvitsee, jos ei Jumala. - -Leena katsoi taivaalle. Siellä leijaili suuria, valkosia pilviä. Ja -taivas oli tällä kohdalla korkein! Kirkollakin se oli ollut korkein, -mitähän se merkitsee? Hän alkoi hyppiä kiveltä kivelle, aurinko -paistoi kuumasti ja hyttyset tunkeilivat imemään raitista verta. - -Metsä pieneni viidakoksi ja sen reunasta näkyi jo vaarin ja muorin -mökki. Pihlaja pihalla oli näivettyneen näköinen ja ruoho auringon -polttamaa. Anni-tädin mökin luona oli paljon villiä kukkia, joihin -ei edes sormellakaan saanut koskea! Vaarin mökki oli ruma ja eloton. -Vaari itse lojui pihalla. Hän oli tullut niittämästä ja nukkui -ruokatuntia. Leena vei marjansa hiljaa vaarin nenän alle. - --- Kah tyttöä, kuinka suloisesti se osaa herättää, sanoi vaari. Hän -kaatoi marjat tuokkosesta kouraansa ja hotkasi ne kahdella otteella. - --- Vaari, metsässä on niin paljon kauniita kellokukkia ja -vuohensilmiä. Siellä on niin paljon kauniita kukkia, siellä -- -siellä -- -- - --- Missä? - --- Siellä metsässä. - --- Kyllähän metsässä kukkia on. - --- Vaari! - --- No? - --- En minä ollut Anni-tädin mökillä. - --- Kenen? - --- Anni-tädin, joka asuu siellä metsän reunassa. - --- Vai niin. No missä sinä olit? - --- Siellä vain metsässä. Miksi ei meidän pihassa kasva sellaisia -suuria sinikelloja, kuin siellä? - --- Ei ne viihdy, kukat, ihmisasunnon luona enempää, kuin ruoho -metsäsian pesän lähellä. Heti, kun ihminen muuttaa vaikka kuinkakin -kukkaiselle paikalle, häviävät kukat heti. Niitä täytyisi erityisesti -kasvattaa. Näkyvät ne tuolla kirkolla sellaistakin joutessaan tekevän. - --- Mutta Anni-tädin mökillä kasvoi suuria -- -- -- - --- Herra Jeesus! -- Muori oli pihan poikki kulkiessaan kuullut Leenan -viimeiset sanat. -- Jumala varjelkoon, onko tuo lapsi käynyt sen -pahuuksen mökillä! Oletko sinä käynyt siellä, häh? - --- En. - --- Oletpahan! Se riivattu käskee viattomien lapsien kutsua itseään -Anni-tädiksi. Äitisikin se sai sellaiseen vimmaan, ettei se lopulta -uskonut Jumalaa, eikä pirua! Niin, siihenkin ihmiseen se konin kummi -istutti kadotuksen siemenen, joka iti, teki hedelmän ja vei sen -hukkaan ijankaikkisesti. Voi, voi, -- muori purskahti itkuun, -- -kun pitikin minun osakseni tällainen sattua! Olisin niin mielelläni -tahtonut sinun nimesi elämän kirjaan. Nyt voi vanhurskas Jumala -vaatia sinun sielusi minun kämmenestäni ja se on ruunankummin syy. -Nyt annan minä sinulle, tyttö, niin selkään, että ikäsi sen muistat! - -Muori oli juuri lähdössä vitsaa taittamaan, kun vaari Leenalta kysyi: - --- Näitkö sinä siellä pirua? - --- Näin, vastasi Leena ajattelematta, mitä sanoi. - -Muori kutistui kokoon. - --- Näitkö -- - --- Näin, toisti Leena hiukan rohkeammasti. - --- Ihanko totta, kysyi vaari jälleen. -- Vaarin suupielessä oli -jotakin, joka muulloin olisi naurattanut pikku-Leenaa. - --- Ihan totta! - --- Jumalan kiitos, huudahti muori, pikku-Leenan sielu ei vielä ole -saanut vammaa, koska sanoo nähneensä. Äiti-vainajasi intti kiven -kovaan, ettei siellä mitään sellaista ollut ja kehui ruunankummia -kiltiksi ihmiseksi. Onko se kiltti? - --- Ei, vastasi Leena katsoen muoria silmiin, ei se ole kiltti, se on -hirveän paha ja minä näin siellä kaksi pirua. - --- Kuuletko, Erkki, se näki siellä kaksi -- -- --! - --- Tyttö löpisee, sanoi Erkki välinpitämättömästi ja heittäytyi -jälleen maata nurmelle. - --- Herra varjele tuota, kun ei usko, hätäili muori. Annapa olla, -Leena, minä haen sinulle suuren rieskavoileivän, että kerrot, mitä -sinä olet nähnyt. - -Muori lähti hakemaan voileipää ja lapsi nautti täysin sydämin -valeensa hedelmiä. - --- No, kerropas nyt, muori palattuaan pyysi ja tarjosi voileipiä. - -Leena kertoi: - --- Minä kurkistin sisään akkunasta ja näin pankolla hirveän suuren, -keltaisen pahan hengen, joka oli suurempi, kuin kirkko. Se loikkasi -ylös kiukaalle kun minä kolkutin ruutuun. - --- Hyvä isä, miten sinä uskalsit? - --- En minä pelännyt yhtään. - --- Siunasitko itsesi ensin? - --- Siunasin. - --- Se oli oikein! Pahalla ei ole mitään valtaa siunatun ihmisen yli. -Entä se toinen? - --- Se istui pöydällä ja sekin oli kauhean iso. - --- Miten semmoiset otukset kummin mökkiin mahtuvat, mörähti vaari, -oletko löpisemättä siinä! - --- Etteikö pahalla hengellä kaikki olisi mahdollista, puolusti muori. --- Voi hyvänen aika sentään, miten kauhea se nainen on. Älä, lapsi -kulta, enään toiste mene sinne. - -Pikku-Leena tunsi jo olevansa mestari. - --- Kyllä minä vielä menen sinne, mutta ensin minä siunaan oikein -kovasti. - --- Minä en viitsi kuunnella teidän juttujanne, sanoi vaari ja lähti -niittämään. - -Leenan ja Erkin pieni heinämaa oli lähellä kotia. Kuukausi sitten -oli niitty ollut täynnä kukkeutta, tuoksua ja kauneutta, nyt se -vain odotti, että siemen rauhassa saisi tuleentua ja että se itse, -kantaja, pääsisi lepoon. Se oli heinien ja kukkien tarkotus. Eivätkä -ne tiedä, että kuolema lähestyy viikate olalla ja kesken katkaisee -elämän. -- Miljoonia kaatui. Kuolema levitti sieramensa ja nautti -heinien ja kukkien tuoksua. Kaadetun heinän haju on ihanaa, hän -sanoi. Hän ei tiedä, sitä kuoleman hajuksi, sillä hän itse on -kuolema, joka rakastaa kuolemaa ja jonka elämä riippuu kuolemasta. --- Siinä lepää rinnatusten ruumiita ja viikatemies kääntelee niitä, -etteivät maatuisi. Ja ruumiit kuivuvat. Pieni lemmenkukka käpristyy -kokoon ja kuivuu tuntemattomaksi, sinikello kalpeni ja kutistui, -niitty käy suureksi, autioksi ja tyhjäksi. Mutta niittäjä riemuitsee. -Hänellä on siinä paljon muonaa. - -Erkki teki heinää iltaan asti. Mökin pihamaalle jäivät muori, -seitsemänkymmeninen ja pikku-Leena, joka vielä ei ole yhtätoista -täyttänyt. Tyttönen tekee ensi askeliaan elämän kierolla tiellä, -vanhus katselee ja ohjaa. - --- Siunaa vainkin itsesi ja älä mene sen huoneeseen, neuvoi muori. -- -Kerro sitten minulle, mitä näet. Ja jos satut joskus näkemään siellä -jonkun suuren herran tai ihanan ryökynän, niin älä rupee niiden -kanssa mihinkään pakeisiin. Se on näes paha henki, joka kykenee -muuttamaan muotoaan millaiseksi milloinkin haluaa. - --- Muori, kysyi lapsi, minkähän tähden paha henki asuu Anni-tä-tä-, -ruunankummin mökissä? - --- Kun se ihminen ei usko Jumalaan, eikä nauti herranehtoollista. - --- Eikö se usko Jumalaan? - --- Ei. - --- Miks'ei? - --- Paha henki on sen houkutellut. - --- Uskooko se sitten pahaan henkeen? - --- Uskoo. - -Aurinko painui länttä kohden. Viilenevä ilta toi niityiltä tuoksua. -Vanhus ja lapsi erkanivat toisistaan saadakseen kumpikin rauhassa -miettiä asiaansa. - --- Minä laittelen lehmälle juomaa, laita sinä, lapseni, illaksi -vaarille ruoka pöytään. - -Muorin sydän oli täynnä pelkoa ja riemunsekaista hartautta siitä, -mitä lapsi oli nähnyt. Lapsi taasen tunsi vain suurta kummastelua. -Pikku-Leena oli nähnyt elämää neljältä taholta. Omansa oli niistä -ollut kaunein, mutta sen oli hän kadottanut, se hukkui hänen -ensimäisellä kirkkomatkallaan, toiset olivat muorin, vaarin ja -Anni-tädin. - - * * * * * - -Lehmä oli saanut iltasensa ja makasi märehtien karjapihassa. Muori -laitteli kylpyä, vaari ja pikku-Leena istuivat pirtissä. - -Tietä pitkin kirkonkylältä käsin oli mökkiin tullut vanha kulku-ukko, -joka sanoi olevansa kaukaa kotoisin ja kertoi paljon suuren maailman -ihmeistä. Leena kuunteli yhtenä ainoana korvana. Aartolahdella lapset -harvoin pääsivät vertaistensa joukkoon kylille, sillä kylänkulkijaa -pidettiin huonona ihmisen alkuna. Siksipä ne mielellään tottuivat -olemaan vanhusten joukossa ja harvinainen hetki oli, kun vieras -sattui, jota ei pelätä tarvinnut. - --- Se on komea kaupunki se Pietari, kertoi ukko -- Se loistaa -kullalle, niin että silmiä huikasee ja keisarin ajaessa sihisevät -välkkyvät miekat. Kahdeksankertaisia taloja on tuhansittain ja -sotaväkeä kuhisee ihan. Siellä on asukkaita yhtäpaljon kuin -koko Suomen valtakunnassa ja kirkkojakin on siellä sadottain ja -jumalanpalvelusta ne pitävät jokaisessa kadunkulmassa. - -Muori oli kiirehtinyt saunan laittoa päästäkseen hänkin kuuntelemaan -ja osui parahiksi sisään kuullakseen ukon viimeiset sanat. - --- Vai on ne niin Jumalaa rakastavia ihmisiä, ne ryssät, hän -ihmetteli. - --- Hartaitahan ryssät ovat, todisti vaarikin. Kerran markkinoilla -näin minä niitä lauman koolla. Vähän väliä ne heittivät itsensä -kontusilleen maahan ja kun minä kysyin yhdeltä mieheltä, että mitä -ne sillä tarkottavat, sain kuulla, että ne rukoilevat. Vaikka kyllä -ne siltä pettää osaavat. Minuakin ne samat ryssät petkuttivat ihan -jumalattomasti. - --- Oikeinko ne rukoilevat tätä oikeata Jumalaa, kysyi muori. - --- Ihan tätä samaa. - --- Entä uskovatkohan ne Jeesusta? - --- Sitähän ne vasta uskovatkin, vakuutti ukko. Nehän joka kerta, kun -Jeesuksen nimi mainitaan, heittävät itsensä mahalleen maahan. Ja niin -sanovat itse keisarinkin tekevän. - --- Ohhoh sentään, huokasi muori vedet silmissä ja haikeana, vai on -meidän rakas ruhtinaammekin niin nöyrähenkinen. - --- Nöyrä se on, puhui ukko innostuneena. Vaikka se onkin niin suuri -herra, kumartelee se Jumalan edessä, niinkuin muutkin ihmiset. -Toista se on, kuin meillä. Täällä ei kunnon renkikään kehtaa Jumalaa -palvella. - --- Mitä vielä, säesti muori, korttia pelaavat ja juovat, siihen ne -kyllä ovet mestareita, mutta käskisipä lukemaan. Vai on se keisari -niin jumalinen. - --- On se. - --- Minä olen kuullut, huomautti vaari väliin, että sen on hiukan kuin -pakko olla jumalinen. Ne, näes, kuulema palvelevat kuvia. - --- Mistä sinä sen tiedät, kysyi muori. - --- Ennen nuorempana, kun kyyditsin muuatta Venäjän herraa, hän kertoi -minulle, että keisarin ja keisarinnan pitää olla jumalisia ja että -ryssät kantavat Jumalaa kultanauhassa povellaan. - --- Se on valehdellut, se herra, selitti vieras varmana. Tuskin se -on ryssiä nähnytkään, kun sellaista puhui. Kuka voi keisarille -pakkoa panna joka on kaiken yli. Siitäkin jo pitäisi nähdä, että se -on valehdellut. Tai ehkä se on ollut niitä hirveitä ihmisiä, jotka -keisarin henkeä väijyvät. - --- Onko niitä sellaisiakin, kysyi muori kauhistuen. - --- Niitähän nyt vasta onkin. Keisariparka tuskin tohtii nukkua. Sen -sängyn ääressä täytyy aina jonkun valvoa ja pitää vahtia paljastettu -miekka kädessä. Ei sitä keisarillakaan niin hyvät päivät ole, kuin -luulisi. - --- Mitähän se pelkää, ihmetteli vaari. Jos minulla on hyvä omatunto, -en, totta vieköön, pelkää vihamiehiäni. Ja siksi toiseksi, ei -puhtaalla tunnolla vihamiehiä olekaan. Jos ei Herra kaupunkia -varjele, turhaan ne työtä tekevät, jotka sitä vartioitsevat. - --- Jos minä tahtoisin olla paha, niin tiedättekö, mitä noista -sanoista saisitte, kysyi ukko. - --- Mitähän minä niistä olisin ansainnut? - --- Te menettäisitte henkenne. - --- Sepä on vale. Kuka minulta hengen ottaisi? - --- Keisari. - --- Oho, siihenpä sillä ei ole oikeutta. - --- Keisari on oikeuden pää. - --- Minä annan palttua sellaiselle oikeudelle, jonka päänä on ihminen, -josta ei saisi totuutta sanoa. - -Vaari oli kiivastunut. - --- Herra Jumala, Erkki, alkoi muori hätäillä, ole nyt jo puhumatta. -Voi, hyvä vieras, älkää välittäkö, mitä tuo meidän mies puhuu, se ei -ole oikein viisas. - -Muorin kasvoille kuvastui suuri tuska. - --- Enkö minä ole viisas, häh, karjasi vaari lyöden jalkaansa -permantoon. - --- Olethan sinä, olethan sinä, mutta voi hyvä taivaan isä, jos vieras -nyt kantelee, niin me ollaan onnettomia. - --- Lähde paikalla, rähjys, raivosi vaari vieraalle, ja vie terveisiä -keisarillesi, että Leenan Erkki sanoo, ettei keisarikaan ole muu, -kuin ihminen, vaikka tuhannen tuhatta miestä vahtia pitäisi. Sen minä -olen sanonut ja sanani takana seison. - --- En minä mikään kielien kantaja ole, vaikka olenkin kulkuri, sanoi -ukko sävyisästi. Ja jos ei minua talossa suvaita, niin pääsenhän -siitä käskemättäkin. - -Vaari lauhtui. - -Tässä on tupakkaa ja sovitaan pois, hän sanoi. Ei minun ole tapanani -ihmisiä huoneestani ulos ajaa, olkoon se herrojen virkana. Suutuin -vain, kun kuulin keisarilla sellaisen vallan olevan. - --- Kyllä sillä vaan sellainen valta onkin. - --- Kuka hitto sille sen on antanut. - --- Se on itse sen ottanut, se on itsevaltias. -- -- -- - -Kun vieras oli saanut ruokaa ja kylpenyt, lähti hän isompiin -asuntoihin yö-sijaa etsimään. - -Hänen lähdettyään heittäytyi vaari sänkyyn. Mielenliikutus, joka -ilmestyessään sai tavallisesti kätkeytyä omaan olinpaikkaansa, oli -hetkeksi särkenyt sulkunsa ja rajuna voimana purkautunut esille. -Nyt se oli jo hillitty, mutta vaari tunsi ahdistusta rinnassaan ja -hengitti kiivaasti. Olisikohan todellakin olemassa valtaa ja voimaa, -joka uskaltaisi -- -- --! - -Muori oli rauhaton. Hän pelkäsi kulku-ukon sittekin Pietariin -tultuaan kantelevan keisarille ja niin ne murhaavat Erkin. Hänestä -tuntui, kuin kuolema jo olisi lähellä, hän oli hiljanen ja -juhlallinen. - -Menneet ajatkin muistuivat mieleen, ajatuksiin johtuivat Erkin -kanssa vietetyt vuodet. Elämänsä aamupäivinä hän oli Erkin tavannut -ja liittynyt yhteen hänen kanssansa. Oli sitten ollut keskipäivän -aika, täynnä aurinkoa, eloa ja onnea. Nyt oli ilta. Elämän aurinko -oli laskussaan, pitkä yö oli edessä. Sen tuloa muori tosin ei -pelännyt, -- mitkäpä pahat unet häntä olisivat häirinneet, -- mutta -lapsi, hänen hoidossaan kasvanut lapsi, miten sen kävisi, jos sen -holhoojat kuolisivat? Omantuntonsa mukaan hän oli kasvattanut lasta, -oli tutkinut itseäänkin, ettei mikään heikon ihmissydämen rakkaus -voisi hemmottelullaan syöstä lasta vanhurskaan tuomarin ikuisen tulen -uhriksi. Miten nyt kävisi? - -Vaan ehkäpä sama kaikkivaltias pitäisi huolta lapsistaan. Tällä -kertaa muori ei jaksanut surra taivasta, enemmän kuin kadotustakaan. -Hän tunsi suurta sanomatonta rakkautta. Paljon suloisia, lempeitä -tunteita liikkui hänen mielessään Erkkiä kohtaan. Hän meni sängyn -luo, nyhkäsi miestänsä kylkeen ja sanoi: - --- Mitä jos juotaisiin kahvia, Erkki? - -Vaari tunsi sanojen takana piilevän hellyyden ja muoria silmiin -katsoen vastasi: - --- Jospa tuota sitten kupin joisi. - -Pikku-Leena iloitsi asian hyvästä käänteestä, mutta paljon hänellä -oli miettimistä siitä, mitä oli kuullut. Hän päätti kuitenkin varoa, -ettei asia pääsisi kovin mahdottomaksi hänen kuvitteluissaan ja aikoi -seuraavana päivänä kysyä Anni-tädin ajatusta. - -Kahvia juodessaan vaari puhui: - --- Onpa ihme, jos minut saataisiin syytteeseen totuuden sanomisesta. - -Hänen oli nähtävästi sangen vaikea unohtaa kulku-ukon sanoja. - --- Mikä niiden herrojen tietää, mistä ne ihmisen syytteeseen saavat, -sanoi muori. Niillähän on aivan eri käsitykset totuudesta ja -oikeudesta. - --- Mutta tämä totuus, jonka minä sanoin, seisoo raamatussa ja siihen -ei uskoisi pystyvän herran, enemmän kuin narrinkaan, kuuletko muuten, -että se ukkorukka kovin pahastui kiivauttani! - -Muori luuli vaarin pelkäävän. - --- Tuskin se enää Pietariin tultuaan muistaa koko asiaa, hän -lohdutteli. - --- Muistakoon! Minäkö siitä välittäisin. Sinua minä muuten lohdutan -sillä, etteivät kerjäläiset keisarin puheille pääse, eivätkä vähän -suuremmatkaan herrat. Ainakin rovastin arvoinen pitää sen olla, jonka -sen puheille passaa yrittää. Niin että älä sinä pelkää, muori! - - - - -6. - - -Varhain seuraavana aamuna Leena saapui Anni-tädin mökille. Vanhus -otti hänet iloisena vastaan. - --- Joko sinä jälleen tulit tätiä tervehtimään. Tietääkö muorisi, että -sinä olet täällä? - --- Ei se tiedä. Se luullee minun kurkistavan akkunasta -- -- - --- Ja näkevän piruja? - --- Niin. - --- Voi, voi, no, mitäpä siitä. Kerrohan minulle kylän kuulumisia! - --- Tietääkö täti, mikä keisari on? Saakohan se tappaa meidän vaarin, -jos se tahtoo? - --- Kyllä se saa. Se on maailman suurin herra ja saa tehdä, mitä -ikinä haluttaa. Se asuu suuressa linnassa ja monet tuhannet ihmiset -palvelevat sitä yötä ja päivää. Kaikkia sen käskyjä totellaan. Miten -sinä sitä kyselet? - --- Kun eräs ukko kertoi. -- Entä jos se onkin Jumala, se keisari? - --- Ei se sentään Jumala ole, vaikka kyllä sillä suurempi valta -ihmisiin on, kuin Jumalalla. Näes, Leena, siellä maailmalla, vähän -matkan päässä tästä kylästä, on ihmisiä, jotka ovat kokonaan -toisenlaisia kuin me. Niillä on kauniit vaatteet ja ne osaavat puhua -kauniisti. Minä olen ollut heidän parissaan monta, monta -vuotta -- -- -- - -Vanhus oli hyvin miettiväisen näköinen. Kotvan kuluttua hän jatkoi: - --- Ne tietävät paljon ihmeellisiä asioita ja ovat hyvin viisaita. -Siellä on paljon korkeita herroja ja korkein niistä on keisari. - --- Ovatko ne ihmiset hyviä, kysyi Leena. - --- En tiedä. - --- Miksi lähditte pois niiden joukosta? - -Anni-tädin mielessä paloi jotakin ja kysymystä kuulematta hän jälleen -alkoi puhua: - --- Ne osaavat paljon ihmeellisiä asioita. Ne osaavat luoda kivestä -ihmisen ja voivat mitata matkaa taivaaseen asti. Ne tuntevat syvyyden -ja korkeuden ja osaavat matkia kärsimyksiä niin todellisesti, ettei -kukaan voi sitä todellisuudesta erottaa. Eivät edes he itsekään. -Kivestä tehty ihmisen kuva on siellä arvokkaampi, kuin lämmin, -sykkivä sydän ja kärsimysten näyttelijä suurempi, kuin se, joka -kärsii. - --- Hyi! Ilkeitähän ne ovat! - --- Eivät ne ole ilkeitä, se on vain niiden tapa. Näes, lapsi, -pienuudesta saakka ne opetetaan ihailemaan enemmän kuvia ja kuvien -tekijöitä kun itse asioita, joita on kuvattu. Eivät ne ole pahoja, -mutta ne eivät ymmärrä toisin. Niinpä on heidän joukossaan se, jolla -on paljon tavaraa, parempi, kuin se, jolla ei mitään ole. - --- Mitä ne sellaiset tekevät ja mitä keisari tekee? - --- Mikä mitäkin. Yksi veistelee kivistä kuvia, toinen maalailee -kuvia, kolmas mittaa matkaa taivaaseen. Keisari alustalaisineen -valvoo sotia. - --- Sotiako? - --- Niin, joissa tapetaan paljon ihmisiä. Keisarit lähettävät ihmisiä -vastatusten ja käskevät niiden tappaa toisiaan. - --- Miksi? - --- Sanokoon se, joka tietää. Tokko nuo syitä kysynevätkään -- -- --. - --- Täti! - --- No? - --- Pääsevätköhän ne ihmiset hyvinkin helposti taivaaseen, jotka sinne -tietä mittaavat! - --- Se on aivan eri asia, lapseni. Minä en usko. - --- Miksei? - --- Ne mittaavat matkaa järjellään ja järjen mitta taivaaseen on niin -tuhottoman pitkä, etteivät ne milloinkaan voi sitä loppuun taivaltaa. - --- Onko sinne niin pitkä matka? - --- Ei! Valistuneella hengellä ei ole aikaa, eikä paikkaa. - -Sitä Leena ei ymmärtänyt ja vanhus jatkoi: - --- Ne viisaat siellä suuressa maailmassa tutkivat kärpäsen jalkaa -kymmenen vuotta, tai tuhlaavat ikäkausia keksiäkseen ainetta, jolla -ihmisiä murhataan. He ovat tutkineet tuhansia vuosia, mutta nälkä ja -kurjuus on heidän ympärillään. - --- Mikseivät ne tutki, miten nälkäiset saisi ruokaa? - --- Jaa, sanopa se. - --- Täti, mikseivät? - --- Sitä ei uskalla juuri kukaan. Moni kyllä on alkanut, mutta niiden -on täytynyt lakata ja joka ei hyvällä ole lakannut, sen on täytynyt -kuolla. - --- Mitähän varten? - --- He eivät ymmärrä. He ovat opetetut, kasvatetut ja kasvaneet siihen -elämään, joka heillä on, eivätkä ymmärrä muuta. He luulevat sitä -oikeaksi. Jokainen, näes, pitää sitä oikeana niihin on tottunut. -Kristitty surkuttelee pakanaa, joka palvelee näkyväistä Jumalaa ja -pakana kristittyä, kun se palvelee näkymätöntä. Kumpikin heistä on -minun mielestäni yhtä surkuteltavia. - --- Mutta eiväthän kristityt sentään ole pakanoita. Muori lukee -lähetyslehdestä, että pakanat ovat aivan mustia ja kulkevat alasti -ja uhraavat lapsia epäjumalilleen. Ja muori itkee niin kovasti, kun -se lukee, miten ne pakana-raukat ovat tietämättömiä Jumalasta ja -Jeesuksesta, ja ettei niitä kasteta ja etteivät käy rip-pi-pi. - -Leenan mieleen tuli ettei ruunankummikaan ollut käynyt ripillä. -- -- - --- Pakanat ovat mustia, sanoi vanhus, samoin kuin me olemme valkoisia -ja käyvät alasti, kun ei siellä tarvitse vaatteita. Eivätkä ne -kaikkia lapsiaankaan uhraa, koska kerran pakanoita maailmassa niin -paljo on. Jos Jumalan mielestä musta-värinen ihminen olisi ruma, ei -hän sellaista olisi luonutkaan. - --- Mutta onhan pahahenkikin musta. - --- Pahahenki on aina kaunis; muista se! Jos paha tulisi ihmisen -luokse riettaassa muodossa ja rumana, ei kukaan hänestä huolisi. Ei! -Hän tulee ihanana, kauniina valenimin ja valenaamoin. Ei pahalla -enemmän kuin hyvälläkään ole mitään näkyväistä muotoa. Ne ovat -näkymättömiä henkiä ja kulkevat ajatuksina ja tekoina ihmisten -keskuudessa. - -Niin jatkoi vanhus puhettaan ja aika kului nopeasti. Hän tunsi -tyydytystä saadessaan sanoa ajatuksensa ja mietteensä, joita hän oli -yksin monina pitkinä vuosina mielessään muodostellut. Hän kertoi -lapselle olemassa-olon pyhyydestä ja mitenkä juuri olemassa-olo on -Jumalan kunnioitusta. Hän selitti, miten yksinkertaista ijankaikkinen -rakkaus-oppi on: Älä tapa, älä sano väärää todistusta. Vielä hän -kuvaili Leenalle, miten maailma Jumalaa palvelee. - --- He ovat tehneet kuvan, hän sanoi, kultaisen vasikan, jolla he -kuvittelevat olevan tiedon, taidon, jopa ijankaikkisen elämän -avaimet. Tätä kultaista vasikkaa he jumalanansa palvelevat. - --- Ovatko he itse tehneet sen vasikan, kysyi lapsi ihmetellen. -- Se -oli kuin satua. - --- Ovat. - --- Eivätkö he sitten tiedä, ettei se ole elävä, kun se on vain kultaa? - --- Eivät he tiedä, lapsi, sillä heiltä puuttuu sinun terve järkesi ja -turmeltumaton luontosi. He näkevät elämää siinä, missä ei sitä ole, -mutta eivät näe elämää siinä, missä se kuohuten kuohuu. Pyssymies -ampuu huvikseen linnun lennosta, mutta koskaan hän ei särkisi -taiteilijan tekemää linnun kuvaa. - --- Mutta se vasikka, täti. Kertokaa vielä kultaisesta vasikasta. - --- Niin, ihmisten päämäärä on saavuttaa kultaisen vasikan suosio. -Sille uhraa neitonen lempensä, onnensa, puhtautensa, kaikkensa. -Sille koristaa hän itsensä, sille hän tekee uskollisuuden lupauksen. -Lämpöisen sydämensä hän polkee rikki, ettei se saisi kaivata -- -- --. -Huimaavaa kuoleman polskaa tanssii elävästä Jumalasta tietämätön -maailma kultaisen kummituksensa ympärillä. Heikommat jäävät tanssissa -jalkoihin, mutta jääkööt, onhan hiukan väljempää piirissä. - --- Äiti-vainaja ehti pois niiden jaloista tänne muorin luo, huomautti -Leena. - --- Niin se ehti, ehti se! - --- Minä en koskaan menisi sinne, en! - --- Etkö haluaisi nähdä kaupunkia, joka on valoisampi, kuin kirkko -joulu-aamuna? - --- Onko kirkko joulu-aamuna valoisa? - --- Sinä siis et ole nähnyt kirkkoa joulu-aamuna, naurahti vanhus. -- -Kaupunki on niin valoisa, että kuu himmee ja ettei tähtiä näy. Siellä -ei koskaan ole lumikinoksia, eikä siellä koskaan tarvitse rännässä -kahlata. Soittoa ja laulua on lakkaamatta. Ei siellä juuri surut -paina. - --- Entä millä kohtaa se kultainen vasikka on? - --- Kyllä sekin siellä on, sinä sen kerran vielä näet, jos sinne -joudut. - - * * * * * - -Suur'maailma kaupunkeineen, keisareilleen täytti pian ne aukot Leenan -mielikuvituksista, joista kirkot, Jumalat, rovastit ja paholaiset -alkoivat lähteä. - -Kerran hän koetti hyvin välinpitämättömästi kysyä vaarilta, millainen -kaupunki oikeastaan on. Hän tiesi ettei muori pitäisi siitä, että hän -kovin innokkaasti sellaisia tiedustelisi. - --- Kaunishan se on kaupunki, vastasi vaari. Siellä voi olla -kahdeksankin taloa päällätysten. - -Sitä ei Leena uskonut, sillä olihan aivan mahdoton rakentaa kuperan -katon päälle toista rakennusta. Täytyisi asettaa suuria hirsiä -pystyyn katon kullekin kulmalle ja niiden varaan vasta toisen talon -permanto ja seinät ja jos sitä tehden kahdeksan taloa asetettaisiin -päällätysten, ei se pysyisi pystyssä. Ja jos se vielä pystyssä -pysyisi, niin missä olisivat alempien rakennusten savupiiput ja miten -sinne ylempiin voi päästä kulkemaan. Ihminen sinne kyllä itse voi -henkensä uhalla nousta, mutta entä saavit, ämpärit, rukit ja muut -tavarat? Ja kuka sieltä tohtii yöllä tulla ulos, varsinkin talvella? -Muorikaan ei sitä uskonut. Sanoi vain vaarin löpisevän ja kielsi -muuten ajattelemasta kaupunkia, sillä se oli synnin ja kaikkien -paheiden pesä, vaikka siellä olikin pappia, niin että kuhisi. - --- Ja eikö siellä ole kultainen vasikkakin, jonka ympärillä ne -tanssaavat, huomautti Leena. - --- Mikä vasikka niillä siellä on, sanoi muori, eivät he toki ihan -pakanoita ole. Sinä ajat takaa sitä kultaista vasikkaa, jonka -ympärillä Israelin kansa korvessa tanssi. Ne olivat niin lapsekkaita, -ne israelilaiset, että teettivät kultaisista korvarenkaistaan -itselleen Jumalan, kun Mooses ei niin pian palannut vuorelta. Ohhoo -sentään sitä intoa, joka valitulla kansalla oli Jumalan perään, kun -eivät edes kahta kuukautta ehtineet odottaa. Nykyajan ihmiset eivät -kaipaa Jumalaa ennenkuin kuolinhetkellään, hyvä jos silloin. -- - --- Synnin laakso on tämä maailma, jatkoi hän jälleen, kun ei vaari -eikä pikku-Leena mitään virkanneet. -- Synnin ja kuoleman alho -sielunsilmille, vaikkakin se luonnolliselle silmälle niin ihanalta -heijastaa. Riettaan riemua ovat tämän maailman laulut ja soitot ja -sielun korva kauhistuu niitä kuullessaan. Sieluparka itkee ruumiin -pahojen töiden tähden. Ja se kaupunki, se vasta on Jumalan hengen -tappolahti. Siellä se äitisikin turmeltui. Sekin aina tutierasi -kaupungista. -- Tuo kirottu ruunankummi se sen semmoseen vimmaan -sai. Kyllä Jumala omansa löytää, vaikka rikkaläjästä, niin se -oli äidillesi sanonut ja siitä tuli tytölle sellainen menon into -ettei mikään voinut sitä pelastaa. Kun ihminen, niinkuin tuo -samainen ruunankummi, on itse oikein synnin ja riettaan vallassa, -on sellaisen suurin nautinto saada viattomia, puhtaita sieluja -paholaiselle. Älä sinä vain vahingossakaan joudu sen pauloihin ja -parasta olisi ettet enää sivukaan kulje. Se on sellainen ihminen, -että se kääntää pimeyden päiväksi ja karvaan makeaksi. Se oli -kehunut äiti-vainajallesi, että kokemuksien kautta ihminen saavuttaa -täydellisyyden. En oikein käsitä, mitä täydellisyyttä hän tarkoitti, -mutta riettaiden kokemuksien kautta en luule Jumalan valtakuntaa -saavutettavan. Tarvitseeko ihmisen hypätä kiehuvaan imeläpataan -tullakseen tietämään, miltä kuuma tuntuu. Syntiä on meissä, Jumala -paratkoon, yllin kyllin jokaisessa ja pahuuden kanssa saamme -jokapäivä taistella niin että ihan siihen paikkaan. Ei sitä tarvitse -kiusauksen kokemuksia vallan etäältä etsiä. Vältä sinä, lapseni, -ruunankummia, ettet vain joutuisi sen pauloihin. Jos sinä joudut -maailman laahattavaksi, niin surulla menen minä hautaani. Tahtoisin -niin mielelläni tavata sinut taivaassa, olisi kauheaa, jos et sinä -sinne tulisi. Vaikka onhan Jumalan armo ääretön. - --- Eikö Jumala voisi ottaa An--, ruunankummiakin taivaaseen, kysyi -pikku-Leena. - --- Ei. Jos sellaiset pääsisivät taivaaseen, muuttuisi taivas -helvetiksi. Ruunankummi on ylönkatsonut armon välikappaleet ja -hylännyt armon ja armon hylkääminen on pilkka pyhäähenkeä vastaan, -jota ei anneta anteeksi tässä, eikä tulevassa elämässä. Kaikki muut -synnit antaa Jumala anteeksi, mutta pilkkaa pyhää henkeä vastaan ei -anneta anteeksi, sillä se on anteeksiantamaton synti. Senpätähden -viettääkin ruunankummi elämäänsä yhdessä pahanhengen kanssa herjaten -hirmuisesti Jumalaa. Hän tietää varmasti olevansa kadotettu ja siksi -hän ei koetakaan päästä Jumalan luokse. - -Pikku-Leena katsoi maailmaa omien mielikuvitustensa lävitse. -Kokemuksesta hän ei sitä tuntenut. Se taasen, mitä hän kuuli, liittyi -vain lisäykseksi hänen omiin kuvitelmiinsa. Ja niin muodostui sen -selvän näköpiirin taakse, jonka hän silmillään erotti, jotakin -kummallista, synkkää ja salaperäistä. - -Hän kävi ajattelijain koulua. Hänelle vastailtiin paljon, kyseltiin -vähän ja opettajien voima oli siinä, etteivät juuri tienneetkään -opettavansa. - -Vaari oli nuoruutensa päivinä nähnyt jonkun verran maailmaa. Hänellä -oli ollut oma hevonen ja hän oli kulettanut rahtikuormia. Miehekkäänä -miehenä hän oli astellut maailman läpi. Ei mikään uskonto ollut -voinut sokaista häntä, eikä mikään vääryys ollut sattunut hänen -tielleen, jonka edestä hänen olisi ollut pakko väistyä. Alituinen -taistelu taasen, köyhyys ja yksinäisyys olivat hänestä hioneet -taipuisan, joustavan luonteen, joka säilyy nuorena ja virkeänä -haudan partaalle saakka. Hän piti paljon Aliina-vainajan tytöstä ja -häneltä Leena sai kuulla sitä käytännöllistä, jokapäiväistä, hiukan -pilkallista, mutta aina hauskaa elämän viisautta, joka niin hyvin -sopi yhteen päiväpaisteisen mökin kanssa ja joka oli mieleisenä -vastapainona muorin yhä synkistyvämmälle kadotuksen pelolle. - -Muorin jokapäiväisenä huolenpidon esineenä oli Leenan sielu. Jos -ei lapsella olisi ollut sielua, olisi vanhus häntä kohtaan ollut -yhtä rakas ja hellä, kuin lehmälleenkin, vieläpä paljoa enemmän. -Sielunasiat hän kyllä olisi kyennyt, kätkemään omaan poveensa, -itsekseen hän vain olisi Jumalan puoleen huokaillut. Nyt täytyi -puhua, täytyi puhua enemmän, kuin voimat myöten antoivat, ettei -lapsen sielu vain olisi sen kaikista kamalimman vaaran uhriksi -joutunut. - -Ruunankummikin oli hyvin Leenaan mieltynyt ja iloitsi joka kerta, kun -tyttönen saapui hänen luoksensa metsään. Kun vanha puu kuivaa tuntuu -siitä suloiselta, että nuori taimi sen juurelta kohoaa. - -Anni-täti parka. Monipuolinen ja kirjava oli hänen elämänsä ollut. -Hän oli syntynyt samassa kylässä, jossa nyt vietti vanhuutensa -päiviä. Nuorena, miltei lapsena oli hän lähtenyt maailmalle, vanhana -sieltä palannut. - -Nuori, viidentoista vuotias tyttö antoi lempensä kauniille, monilla -tiedoilla varustetulle, rikkaalle, 30-vuotiselle miehelle ja oli -10-vuotta hänen hellänä ja uskollisena jalkavaimonaan. Syy ei ollut -tytön, että hän noiden kymmenen vuoden kuluttua lakkasi olemasta -onnellinen ja uskollinen, vaan miehen, joka jälleen oli löytänyt -viidentoista vuotiaan, ymmärtämättömän ja puhtaan. - -Uskollinen, lempeä, ilonen ja viehättävä rakastajatar. Häntä ei -suojele lain mahtava käsi, ei sääli armahtava, laupias maailma, eikä -unhota anteeksi antava, heikkouksia käsittävä sisar. Hänen maineensa -on mädännyt, hänen ihmisyytensä mennyt. Jokainen potkii ja jokaisen -tulee potkia häntä. - -Anni oli antautunut rakastajalleen, niinkuin hän olisi tehnyt omalle -miehelleenkin. Hän rakasti, siinä kaikki. Hän rakasti, niinkuin -luonto keväisin auringon paistetta. Ja että rikasta, lämmintä kesää -seuraa myrskyinen syksy, siitä ei keväällä ole aavistustakaan. Se -lempii ja uneksii painavista tähkäpäistä ja lempensä hedelmistä. - -Kun Anni 25-vuotiaana, kesken lempeä ja onnea, yht'äkkiä havaitsi -olevansa yksin, hyljätty, petetty, alkoi hän, kuin hukkuva, hapuroida -ympärilleen, tarttuakseen kiini läheisempään oljenkorteen. Ilman -rakkautta oli elämä pimeää, synkkää ja tyhjää. Uskollisuutta lupasi -ensimäinen, lupasi toinen, kukaan sitä ei antanut ja kun hän vihdoin -heräsi epätoivoisesta lemmenhoureestaan hän olikin jo vanha. Hän -oli ollut yhteiskunnan hylkiö, siveiden ihmisten punastus ja häpeä -tietämättä syytä siihen. - -Unennäöltä tuntui hänen elämänsä silloin. Hän ponnisti muistiaan -saadakseen selville yksityiskohtia elämänsä yöllisestä unesta. Hän -muisti miehen, jota hän oli rakastanut, sen jälkeen kulki ohitse vain -varjoja, varjoja, mustia ja vaaleampia. -- -- -- - -Kotikylän metsissä hänelle vasta täysin selvisi oman elämänsä kulku. -Todellisuutta se oli ollut, sitä todellisuutta, mitä elämä yleensä -voi olla. Se ei ollut hukkaan elettyä. Hän rauhottui. Hän oli -kulkenut myrskyt ja tyynet, aavikot ja erämaat. Hän oli sukeltanut -syvyydet, nyt tiesi hän uivansa pinnalla, kulkenut valeen kuilut, -nyt oli totuuden tie hänen eteensä auennut. Keskipäivän aurinko oli -paahtanut häneen, nyt nautti hän illan suomaa viileyttä. - -Pikku Leenalle hän neuvoi: mene ja katso! Älä usko mitään, sillä -kaikki, mitä ihmissilmä näkee on valetta, kaikki, mitä ihmiskorva -kuulee on valetta, ja kaikki, mitä kieli puhuu, on valetta, -mutta valeen takana on totuus. Älä usko mitään harrasta, mitään -juhlallista, mitään pyhää; äläkä luota hyveisiin, sillä niitä ei -ole! Pahuutta ja pilkkaa on paljon, mutta niiden yli kulkee tie -hyvään ja pyhään. Jos joku itkee toisen surkeutta, tekee hän sen oman -sydämensä, eikä toisen surkeuden vuoksi ja jos joku rukoilee Jumalaa, -tekee hän sen saadakseen jotakin. Koettele siis kaikkea, kulje -suoraan, mene sinne, mihin kohtalosi vie, äläkä nureksi, joskaan se -ei sinua veisi viljapeltojen, vaan kuivien hietikoiden poikki. Niiden -ihmisten sydänten ympärille, jotka hedelmällisiä seutuja kulkevat, -kasvaa rasva, niin vahva, ettei sydämen sykintä sen takaa kuulu. - -Pikku-Leena kuunteli mielellään vanhuksen puheita. Salaa muorilta hän -kaiken kesää kulki Anni-tädin mökillä. Hänestä oli muorin suureksi -iloksi tullut ylen ahkera marja-mies, joka kesällä kuletti mustikat, -mansikat ja syksyn hiljalleen saapuessa puolukoita saavin täyteen. - - - - -7. - - -Marjat olivat noukitut kankailta, lehmät eivät enään käyneet -laitumilla. Kesä oli loppunut. - -Minkään tekosyyn nojalla ei Leena enää saanut lähteä metsään. Muori -oli varmaankin saanut vihiä hänen matkoistaan ja seurasi tarkalla -silmällä kaikkia hänen tekojansa. - -Syksy oli katkaissut Anni-tädin ja Leenan yhdessäolon molempien -suureksi suruksi. Leena tunsi ja tiesi olleensa Anni-tädin ainoa -ystävä, ainoa, jolle vanhus voi asioita puhua. Kenelle olisikaan -ruunankummi saanut puhua. Olivathan ihmiset niin viisaita, eikä -heille mikään asia ollut ihmeellistä. Itsekseen oli Leena jo monta -kertaa ylpeillyt tuttavuudestaan. Kun toiset ihmiset uskoivat pahaa -ruunankummista ja karttoivat häntä, sai hän olla sen tuttava ja oli -saanut häneltä kuulla paljon ihmeellisiä asioita. Nyt loppuisi kaikki -ja edessä oli pitkä talvi. - -Talvi on lapselle samaa, kuin kuolema vanhalle. Se oli samaa kuin -astuminen valosta pimeyteen. Pimeyden takana sanotaan olevan toisen -elämän, lämpimän ja valoisan, mutta kuka sen tietää? Se on niin kovin -kaukana. Kylmää vain, ei lämpöä muualla, kuin omassa sydämessä. Ehkä -tuiskuttaa talvi umpeen Anni-tädin mökin, kun se saa olla niin yksin -ja avuttomana. - -Eräänä yönä Leena näki unen. Anni-täti oli olevinaan marjassa ja -sen tuokkonen oli täynnä niin ihmeen suuria mansikoita, ettei Leena -milloinkaan ollut sellaisia nähnyt. Hän kysyi, mistä täti ne oli -saanut. Taivaasta, vastasi Anni-täti ja katosi. Herättyään kertoi -Leena unensa ja muori selitti sen merkitsevän, että ruunankummi oli -kuollut. - --- Ja päässyt taivaaseen. -- Leena purskahti itkuun. - --- Älä itke, lapseni, lohdutti muori, ei se ole päässyt taivaaseen. -Unet tietävät aina päinvastoin. - --- Jos unet tietäisivät päinvastoin, huomautti siihen vaari nauraen, -eläisi Anni, mutta olisi kadotuksessa. - -Muori kävi kalpeaksi. Olihan se mahdollista, mitä vaari sanoi, -vieläpä luonnollistakin, että ruunankummi oli joutunut elävältä -kadotukseen. -- -- - -Jonkun päivän perästä tuli tieto, että Anni oli löydetty kuolleena -metsäpolulta. Liistereellä vietiin hänen ruumiinsa kirkolle ja -haudattiin siunauksetta kirkkomaan syrjäisempään sopukkaan. - -Pikku-Leena oli menehtyä ikävään. Ei mitään elämisen toivoa ollut -enää, hän ei enään mitään odottanut elämältä, ei kevättä, ei kesää. - -Silloin muistui hänen mieleensä Anni-tädin keltainen kissa, joka -oli yksin jäänyt metsille. Hän pyrki noutamaan sitä, mutta muori ei -päästänyt. -- - - * * * * * - -Muori oli kaiken syksyä omituisen synkkämielinen ja valitti -alituiseen päänkivistystä ja luiden kolotusta. - --- Vanhuus alkaa jo muoria vaivata, sanoi vaari. - --- Kuolema se alkaa minuakin kutsua, huokasi muori. - -Pyhäinmiesten päivän aikaan hän heittäytyi vuoteelle ja käski -noutamaan pappia. - -Erkki lähti. - -Rovasti itse ei voinut tulla pitkää ja vaivalloista matkaa, mutta -lähetti Erkin mukana apulaisensa, nuoren, kalpean sielunpaimenen. - -Se saapui. Istuutui vanhan Leenan sängyn viereen ja alkoi kuunnella, -mitä vanhuksella oli huolena. - -Ei ollut Leenalla muuta, joka tuntoa niin olisi vaivannut, kuin -epä-usko ja sanan laimin lyöminen. - --- Ettekö te sitten ole uskoneet Jumalaan ja hänen Poikaansa -Jeesukseen Kristukseen. Oletteko epäilleet veren autuaaksitekevää -voimaa, kysyi nuori pappi. - --- Jumala minua varjelkoon, huudahti sairas kauhistuen, enhän toki -sitä ole epäillyt. Muuten vain on epä-usko ja maailman synti --. Olen -vikapää kaikkeen, Jumala minua auttakoon. - --- Tunnetteko jotakin erityistä syntiä, joka mieltänne vaivaisi? -Haluatteko puhua kanssani kahden? - -Huoneessa olivat vain Erkki ja pikku-Leena. - --- Erkki kyllä saa kuulla kaiken, mutta sinä, Leenaseni, mene sinä -ulos. - -Pikku-Leena olisi halusta tahtonut kuulla, minkälaisia aika-ihmisten -synnit olivat ja miten niitä anteeksi annetaan ja siksi hän muiden -huomaamata vetäytyi muurin loukkaaseen ja sieltä kiukaalle. - --- No, vaimo, keventäkääpä nyt sydäntänne ja minä Herran palvelijana -tahdon kuulla. - --- Minä olen, alkoi muori itkien tunnustaa, vuosikausia sydämessäni -surrut ja huolehtinut lehmiäni, jotka Erkki on lahdannut. Olen -antanut vallan epäuskolle, että niillä jos onkin sielu, kun ne -niin kummasti katsovat ennen kuolemaansa ja jäävät jälestäkin päin -sydäntäni vaivaamaan. - --- Niin, vastasi pappi tarttuen sairaan käteen, eläimillä kyllä voi -olla sielu, eikä teidän uskonne siinä kohden ehdottomasti väärä -liene, mutta syntiä se ei ainakaan ole. Itse minä uskon, että niillä -on sielu ja Jumalalle otollisena pidän, että niitä sielullisiksi -olennollesi katsoo ja niitä sen mukaan kohtelee. - --- Ja sitten, jatkoi Leena, olen minä ollut onneton ja vaivattu -sen Aliina-vainajan sielun takia. Se oli tuon pienen tytön äiti -jonka pastori äsken tässä näki. Se oli sellainen huono ihminen, -joka itsensä oli pilannut maailmalla. Sitten se tuli, tänä -syksynä yksitoista vuotta sitten, tänne, synnytti tytön ja kuoli -synnytystuskiin. En kysynyt mitään sen sieluntilasta, muuta vain -touhusin. Nyt tuntoani polttaa, tahtoneeko Herra sen sielun minun -kädestäni -- --. En uskonut sen niin pian kuolevan. - --- Sielut ovat Herran, sanoi pastori, eikä meidän. Hänen tahdostaan -sielut syntyvät ja hänen tahtonsa ohjaa niiden kulkua. Me olemme -ihmisiä, Herran käden tekoja, mitäpä hän meiltä toinen toistemme -sieluja vaatisi. Ainoastaan sitä vaatii Herra, että alastoman ja -puutteenalaisen huoneesemme otamme kysymättä, kuka hän on ja kunne -kulkee. Eikö teillä muuta ole, joka tuntoanne vaivaa? - --- Ei ole muuta erinomaisempaa. Tunnustan itseni kaikkiin synteihin -vikapääksi. Olen rikkonut Jumalan kymmenen käskyä ja tiedän -ansaitsevani helvetin ja ijankaikkisen kadotuksen, ellei Jumala minua -armosta auta. - -Pappi alkoi lohduttaa. Hän puhui Jumalan anteeksiantavaisuudesta ja -armosta heikkoja lapsiaan kohtaan ja miten taivaallinen isä on kaiken -tietävä ja kaiken käsittävä. Jos Jumala tuomitseekin, ottaa hän -kaiken lukuun, yksinpä senkin, mitä tuomittava itsekään ei ymmärtäisi -lukuun ottaa. Jumalan rakkaus on ääretön. Ääretön on sellainen, -jolla ei ole loppua. Rakkaudella ei ole mitään loppua. Siksipä ei -meidän tarvitse pelätä astuessamme tuomarimme eteen, vaan iloisin -mielin, täynnä luottamusta on meidän hänen luoksensa mentävä. Hän on -helvetissäkin rakkaus. Jospa joka ihminen tietäisi, kun kadotuksen -liekit leimuavat hänen ympärillään, että sekin on vain rakkauden -puhdistavaa tulta -- --. - -Muori ei tohtinut tältä papilta ottaa rippiä, sillä tämän puheessa -oli jotakin, jota hän ei käsittänyt. Kyllähän se oli kaunista, mitä -se puhui ja niin olisi hänkin suonut Jumalan olevan, mutta sepä ei -mahtanutkaan olla niin, koska se oli lihalle mieleistä. - -Hän tahtoi puhutella rovastia. Pastori oli tullut pappilan hevosella -ja meni sillä myöskin. Rovastia varten lähti Erkki lainaamaan talosta -hevosta ja rekeä. - -Vihdoin saapui rovastikin. - -Hänen tuloansa varten oli Melanderin Heta haettu huonetta siistimään. -Heta oli pessyt pöydät ja penkit, asettanut tuoreita hakoja uunin -päälle ja oven eteen, pannut pöydälle valkean liinan ja liinalle -postillan, virsikirjan ja uuden testamentin. Itse hän oli jäänyt -odottamaan. Olihan nyt hyvä tilaisuus puhutella pappia. - --- Tuleekohan se, saapa nähdä tuleeko, oli sairas koko ajan hokenut. - --- Eihän nyt toki tulematta jää, kun kuoleva vaatii, oli Heta -vastannut. -- Tietäähän pappi, sanaa tutkinut ihminen, mikä siitä -seuraisi, jos laskee toisen sielun helvettiin, jos sen suinkin voi -pelastaa -- -- --. - -Kun rovasti tulee huoneeseen, niin istu sinä, lapsi, penkillä kädet -ristissä tai ota katkismus. - -Leena oli ottanut katkismuksen. - -Rovasti oli pienenlainen mies, paljon lyhyempi Erkkiä, mutta mökissä -hän näytti suurelta, täytti melkein koko huoneen. Heta, joka auttoi -turkkia ja päällyskenkiä, kaulahuivia ja kintaita rovastilta, sai -tuskin tilaa liikkua ja töyttäili auttaessaan sinne ja tänne. Kun -rovasti oli päässyt päällimäisestä vaatekerrastaan, istahti hän -penkille. - -Heta kiidätti tuolia sänkyn viereen ja asetti tuolille tyynyn. - --- Tässä olisi rovastin tuoli, hän hätäisenä sanoi. - -Rovasti istui tyynylle, tarttui sairasta käteen ja kysyi -juhlallisella äänellä: - --- Miten ovat, vanha vainio, sinun sielusi asiat? - --- Huonosti, rakas rovasti, valitti vanha Leena, kovin huonosti. - --- Ho, hoo, ho, hoo, säesti Heta. - --- Kevennäpä sydäntäsi, vaimo-parka! - --- Olen syypää kaikkiin rikoksiin. Olen ansainnut kadotuksen. - --- No onko sinulla mitään erinomaista, joka tuntoasi vaivaisi? - -Vanha Leena kertoi jälleen molemmat pääsyntinsä, surun teurastetuista -lehmistä ja Aliina-vainajan sielusta. - --- Ihminen on suuri syntinen, alkoi rovasti, kun Leena oli -tunnustanut. -- Ihminen on suuri syntinen. Helvetin on hän ansainnut. -Jumala tekisi oikein, jos hän ikuisen kirouksen piinalla ihmistä -rankaisisi. Ihminen on ansainnut Jumalan vihan ja kirouksen, sillä -perkeleestä on se liha, jota hän päällään kantaa. Paratiisissa hän -otti päällensä turmeluksen. Mutta nyt, rakas ristisisar, on tällä -ankaralla Jumalalla poika, joka niin rakasti meitä kurjia, että hän -jätti taivaan, ihanan taivaan, sanoi jäähyväiset enkeleille, taivaan -riemulle, taivaan kullalle ja loistolle ja tuli tänne meidän kurjien -luokse. Ja kuule nyt ja käsitä, sinä synneiltä rasitettu vaimo, -tämän Jumalan ainokaisen pojan, Herramme Jeesuksen Kristuksen suurta -ja ääretöntä uhrausta. Hän jätti taivaan, eikä siinä kaikki. Hän -tuli ihmiseksi, otti orjan muodon päällensä ja oli täällä meidän -keskellämme vihattuna, syljeskeltynä ja kuoli vihdoin hirmuisen -ristinkuoleman. Ilman tätä Jeesuksen uhrausta ei yksikään liha -tulisi autuaaksi, sillä Jumala kirosi ihmisen syntiinlankeemuksessa, -mutta Jeesus otti itse päällensä isänsä vihan ihmisiin, kärsi sen -rangaistuksen, jolla Jumala olisi meitä rangaissut. Nyt me olemme -vapaat Jeesuksen veren ansion kautta tästä rangaistuksesta ja valmiit -menemään taivaan riemuun, jos me vain uskomme ja uskossa omistamme -olevamme syypäät tämän pyhän pojan kuolemaan ja piinaan. Tunnustatko -olevasi syypää Jeesuksen kalliiseen kuolemaan ja piinaan? - --- Tunnustan. - --- Ja että sinä olet ansainnut ijankaikkisen helvetin piinan? - --- Tunnustan. - --- Uskotkos, että tämä pyhä veri on kyllin voimakas pelastamaan sinut -helvetin piinasta? - --- Uskon. - --- Otatkos vastaan Herran armon ja lähestyt häntä nöyränä, -katuvaisena, armoa rukoillen. - --- Otan. - --- Sitten minä Herran Jeesuksen palvelijana uskon sinulle sinun -syntisi anteeksi. - -Rovasti antoi vanhalle Leenalle herranehtoolisen. Heta oli -toimituksen ajan polvillaan, kissa nukkui, Erkki piti lakkia -silmillään ja pikku-Leena tuijotti koko ajan rovastiin. - --- Tuntuuko nyt helpommalta? - --- Tuntuu, vastasi sairas. - --- Tohtisitko nyt mennä Jumalan, sen ijankaikkisen ja ankaran -tuomarin eteen? - --- To-tohtisin, vastasi sairas hiukan epäröiden, - --- Ole Herran rauhassa, kaikki on sinulle anteeksi annetut. - -Sen vakuutti rovasti hyvästellessään. Erkki kyyditsi hänet pois. - -Heta moitti pikku-Leenaa siitä, että tämä koko ajan oli tähystellyt -rovastia. Kädetkään eivät niin yhtä kertaa olleet ristissä. Heta oli -ollut ihan kiukkuun kuolla sitä katsellessaan! - -Päivästä päivään huononi vanha Leena. Vaari saattoi tuntikausia -istuskella uunin pankolla ja imeä ikivanhaa piippuaan. Pikku-Leena -viihtyi mieluisammin kiukaalla. Siellä ei ollut niin synkkää, -harmaata, niin kuoleman näköistä, kuin alhaalla. Jos hän olisi -osannut leikkiä nukkien kanssa, olisi aika ehkä kulunut hauskemmasti, -nyt hän vain mietti. -- - -Eräänä yönä hän heräsi kovaan puheeseen. Muori puhui kovaa ja -sekavasti. Vaari istui sängyn vieressä ja itki. Pikku-Leena näki ensi -kerran miehen itkevän ja se kummastutti häntä. - --- Mitä vaari itkee, hän vuoteeltaan kysyi. - --- Muori taitaa nyt jättää meidät kahden maailmaan. - --- Lehmä ja pikku-Leenani, mikä ne perii, houraili sairas. - --- Kyllä Jumala pikku-Leenasta huolen pitää ja lehmän lupasin minä -rovastille siitä edestä, että kävi täällä, sanoi vaari. - --- Jumalalle olkoon kiitos, sairas huokasi. - -Hänen kurkkunsa alkoi korista ja hetkin kuluttua oli henki lähtenyt. - -Kun Melanderin Heta aamulla tuli sairasta katsomaan, istui vaari yhä -sängyn vieressä pitäen kuolleen kättä omassaan. - --- No, nythän jo pääsi vanha Leena, lohdutti Heta. - --- Niin pääsi ja kohta tästä minäkin --. - --- Ei ole vielä likellä Erkin lähtö, virkkoi Heta. -- Kuolleen -silmät ovat ihan kiini. Jos se Erkkiä odottaisi, olisivat sen silmät -raollaan. - - - - -8. - - -Seuraavina aikoina tapahtui Aartolahdella melkoisia muutoksia. - -Suur'-Oljon poika, Oljon nykyinen isäntä, joka peri talon isänsä -jälkeen, oli nähnyt paljon maailmaa ja oli sivistynyt. Hän oli -seminaarin käynyt ja taisi vieraita kieliä, joita hän oli oppinut -Tukholman matkallaan. Hänestä olisi tullut opettaja, mutta hän oli -niin vapaamielinen ja laajanäköinen, että piti maanviljelystä hengen -viljelyksen arvoisena. - -Hän oli Aartolahden ensimäinen valistuksen mies. Heti talon saatuaan, -hän alkoi puuhata ajanmukaisia parannuksia viljelyksen ja rakennuksen -aloilla. Niitto- ja leikkuukoneet ilmestyivät vainiolle ja uusi -isäntäväen rakennus ilmestyi vanhan viereen. Ennen olivat isäntä ja -palvelusväki asuneet samassa rakennuksessa. - -Oljon talo sijaitsee sangen ihanalla paikalla. Se on rakennettu -korkean vuoren reunaan ja uuden rakennuksen pääportailta näkyy -koko kyläkunta. Se on aivan kuin saarnastuoli kirkossa. Isäntä -ihmetteleekin usein sitä aistia, joka esi-isillä oli talonpaikkaa -valitessa. - -Taloutta hoitaa vanha-emäntä, isännän äiti, sillä nuorikko on -sivistynyt kaupunkilaisnainen, joka ei ole perehtynyt maatalouteen. -Muuten on nuori emäntä kunnon ihminen, rakastaa maalaiselämää, tutkii -ja keräilee kukkasia. Hän on koko pitäjän valistusseurojen sielu ja -innokkain toimintahenkilö. Hän tuntee itsensä onnelliseksi, että on -joutunut niin karuun paikkaan, kuin Aartolahti on, sillä hän rakastaa -laajaa toimintaa. - -Nuori pariskunta uneksii Aartolahden ihanteellisesta -valistuskaudesta. -- - -Heidän toimestaan on kylään saatu kansakoulu. - -Koulun vihkiäisiin oli kutsuttu kaikki Aartolahden mökkiläiset, -mäkitupalaiset ja köyhät. Oljon emäntä piti heille erityisen puheen -valistuksen tarpeellisuudesta, tarkotuksesta ja olemuksesta. Uusi -opettajatar lausui runoja ja Oljon isäntä puhui Suomen kansan -jaloista esi-isistä, suurista kärsimyksistä ja taisteluista. Lakit -päässä ja suut auki kuuntelivat miehet puhetta, ymmärtämättä, mikä -oikeastaan oli tarkotus. - --- Mitähän se noin öhkää ja ääntään vetää, tiedustelivat naiset. - --- Se kuuluu loruun, selitti Melanderin Heta. - -Nuo valistumattomat ihmiset pitivät koko touhua vain herrain pelinä, -joka heistä tuntui suolattomalta maitovelliltä. - -Mutta Oljoset ja opettajatar, -- pitkä, laiha, punatukkainen ja -suurijalkainen, 24-vuotias nainen, olivat päättäneet valistukselle -voittaa Aartolahden. He olivat päättäneet taistella. -- - -Ensin perustettiin ompeluseura, sitten laulu-, soitto- ja -puhujaseurat. - -Huomattiin seuroista olevankin hyötyä. Nuorukaiset ja neitoset, -jotka ennen olivat juosseet nurkkatansseissa, alkoivat pitää niitä -häpeällisinä. Varsinkin talollisten nuorukaiset ja neitoset. Näin -syntyi tuossa kunnon kylässä sääty-ero, joka ei erottanut rikasta -köyhästä, mutta sivistyneen sivistymättömästä. Sivistyneitä olivat -siis sellaiset, jotka kuuluivat ompelu-, laulu- ja puhujaseuroihin, -sivistymättömiä taasen ne, jotka kulkivat nurkkatansseissa ja niissä -kulkivat rengit, piiat ja mökkiläisten lapset. - -Sivistyneet opettelivat kaupunkilaistapoja, olivathan ne -välttämättömiä seura-elämässä. Piti osata esitellä itsensä, ennenkuin -sai tervehtiä, -- sivistymättömät tervehtivät kaikkia, -- piti -osata sanoa: hauska tehdä tuttavuutta! Piti osata ihailla luontoa -ja ymmärtää kukkaiskieltä. Asioista tuli puhua hienostellen ja tuli -olla mieli vapaa, rinta raitis. Taikojen ja muiden ylenluonnollisten -tapausten uskomista pidettiin suurimman tietämättömyyden merkkinä. -Niinpä muuan eukko, joka sanoi näkevänsä aaveita ja tietävänsä -tulevia asioita joutui perin huonoon huutoon sivistyneiden taholta. -Hän oli saanut maineensa siitä, että oli kerran ennustanut suuren -onnettomuuden uhkaavan muuatta taloa. Talo olikin palanut ja sen -mukana talon pienin lapsi. Mikään noita hän siltä ei sanonut -olevansa, näkijä vain, eikä kukaan ollut ennen valistuksen tuloa -häntä noitana pitänytkään. Nyt hän tuon tuostakin sai kuulla olevansa -pimeyden lapsi, jonka valistus oli tuominnut kuolemaan. Opettajatar -selitti koululapsille, miten kauan velhot ja noidat ovat pitäneet -kansaa pimeydessä. Hän istutti lapsiin sitä tuntoa, että koulujen -avulla sorretaan velhojen valta ja että Suomeen, tähän Kalevan -kauniiseen kansaan istutetaan uusi henki, valon ja tiedon henki. Eikä -opettajatar paljon huolinut siitä, että pojan-veitikat kiusasivat -ja pilkkasivat vanhaa näkijä-eukkoa. Tosin ei opettajatar pitänyt -siitä että lapset olivat raakoja, mutta niin paljon hän ei asiaa -paheksunutkaan, että siitä olisi loppu tullut. Vanhus, joka ennen -oli ollut avulias ja hiljanen, muuttui pian katkeraksi suupaltiksi. -Kun sitten koululla jälleen vietettiin iltamaa nurkkatanssien -poistamiseksi, saapui hänkin sinne ja alkoi ääneensä sadatella -Oljosen isäntää. - --- Kyllä minä sinut tunnen, hän sanoi, tunsinpa vielä isäsikin, joka -nälkävuosina rikastui. Nälkään kuoli silloin ihmisiä, kuin torakoita -ja Oljon tallin takana tavattiin kerran neljä henkeä kuolleina, -mies, vaimo ja kaksi lasta. Nuorimmalla oli tukko kuivia heiniä -suussa. Äiti kai ne oli siihen pistänyt nälän lievittämiseksi. -Tunsin minä senkin, joka isältäsi Jeesuksen nimeen kahta suolaraetta -rukoili ja kuoli teidän pihaanne. Te rikastuitte juuri niinä kauhun -vuosina. Niiltä ajoin on syntyisin se perintö, jolla sinä, hyvä -mies, hyviä tapoja ihmisiin istutat. Palani taitoin minä nälkäisten -kanssa ja taitoni ja tietoni oli silloin siunattu, kun nälkäkuolema -raivosi. Nyt sinä, isäsi perillinen, kasvatat vihaa minua vastaan ja -katkeroitat vanhan elämäni. Luulet valistuksinesi voivasi kuolettaa -luonnon salaiset voimat. Et, veikkonen! Jumalalla on ääretön tietojen -aarre-aitta, -- hän niitä jakelee pienille, suurilta ne ovat salatut. --- -- - -Sen sanottuaan eukko jatkoi matkaansa. - -Kylälle levisi pian huhu, mitä hän oli sanonut Oljon isännälle ja -kaikki vanhat ihmiset myönsivät hänen puhuneen oikein. Köyhäin -keskuudessa alkoi jälleen elää sama kauhun ja halveksumisen tunne -Oljoa kohtaan, kuin silloin, kun noidan puhumat tapaukset vielä -olivat olleet tuoreita. Kyllähän nyt kelpaa kopeilla, niin suristiin, -kun silloin nälkävuosina köyhien jauhoja suurista summista möivät. -Ihme vaan että sellainen rikkaus niinkin kauan on kestänyt. Mutta -kyllä se kerran loppuukin, jos oikeuden Jumala elää. -- - -Vaan mitäpä siitä, mitä pienet puhuivat tai ajattelivat. Suurten -korville se ei ulettunut. Ja jos ulettuikin, eivät he olleet niin -pikkumaisia, että olisivat viitsineet noin vanhoja asioita pöyhiä. -Oljon isällisen huolen alla alkoivat kansakoulu ja seurat menestyä, -valistus versoa ja tehdä hedelmiä. - -Keväällä perustettiin Oljoon meijeri. Isäntä oli jo edeltäkäsin -pitänyt luennoita, miten Suomi maitotuotannon avulla on rikastuva ja -kohoutuva suurmaiden tasalle varallisuudessa. Hän oli selittänyt, -miten helppoa heinäin viljelys on esim. rukiin alaan. On pantava -pellot kasvamaan heinää, on ruokittava lehmiä ja vietävä maito -meijeriin. Siitä saadaan puhdasta rahaa, jolla vapaasti saa ostaa, -mitä haluaa. Näin vapautuu kansamme karun turpeen orjuudesta ja -kylmän sään vallanalaisuudesta, jossa se ennen on huokaillut. - -Vanhat talolliset eivät oikein ottaneet uskoakseen tuota ehdotusta, -mutta useammat nuoret siihen ilomielin yhtyivät. - -Köyhillä oli oma ajatuksensa meijerin perustamisesta. He uskoivat -Jumalan koston nyt tulevan Oljoselle ja hänen vaipuvan niin alas, -että kuningas Nebukadnetsarin lailla ruohoa söisi. Meijeri taasen -olisi se kultainen kuva, jota hän vaati kansan kumartamaan. - -Mutta kun meijeri valmistui, eivät sen kiivaimmat vihamiehetkään -voineet vastustaa sitä rahantulvaa joka siitä lähti. Alkoipa jo -mökkiläinenkin viedä ainoan lehmänsä maidon meijeriin saadakseen -rahaa. Omaatuntoa, joka tuppasi soimaamaan lohduteltiin sillä, että -eihän maito jäänyt sinne, kulki vain kerran siilien läpi ja niin -saivat lapset siltä sen syödäkseen tarvitsematta jäädä pelkälle -happamalle leivälle. Tosin eivät pienokaiset ensin tahtoneet -tottua uusmuotisen maidon ytelään makuun, mutta nälkä ei kauankaan -makua kaivannut. Vihdoin jäivät vain piiat ja rengit, -- ne eivät -milloinkaan tottuneet meijerimaitoon. - -Rahaa alkoi ilmestyä jokaiseen taloon ja torppaan, sellaisiinkin, -joissa ennen ei vuosikausiin oltu sitä nähty. Mutta varallisuuden -leimaa raha ei lyönyt. Nuorten kukoistavat posket vain kalpenivat, -muuttuivat sinteiksi, kuten meijerimaito ja uusia punaposkia ei -lapsistakaan jaksanut nousta. Puvut muuttuivat vähitellen oman -pellavan kudonnaisesta puotihetaleisen koreiksi. Talontyttärille -ilmestyi päivänvarjoja ja hansikkaita, pitsejä ja kureliivejä. Eivät -he uskoneet vanhojen varotusta, etteivät moiset hetaleet korista -leveäselkäistä, suurikouraista, pellavapäistä maalaiskaunotarta. -Edistys kulki nopein askelin, ei se vanhoista välittänyt. Kun raha -ei riittänyt, alettiin myydä metsiä. Tiheät, ikivanhat metsät, -joissa haltijoiden oltiin luultu piileilevän myytiin rahan edestä -ulkomaille. Tilalle jäi alastomia ahoja. Kehuttiin puuttomien metsien -paremmin kasvavan heinää, kuin tiheiden, joihin aurinko tuskin oli -päässyt paistamaan. - -Näin paljastuu vuosi vuodelta alaa valistukselle. Alastomilta -ahoilta alkaa kaikua kaupungissa sepitettyjä lauluja entisten, -kansan lasten sydämissä syntyneiden sävelten sijaan. Sivistyneiden -sävelet olivat hienoja, vienoja ja sopusointuisia. Ne veivät -kuulijan pois todellisuuden yhä yltyvästä rumuudesta, mutta eivät -antaneet voimaa todellisuutta varten. Sivistyksen sopusointuinen -sävel nosti innon, voiman, uljuuden ja rakkauden huippuihin asti, -mutta ei jaksanutkaan kantaa alas, vaan -- pudotti, laimeutui ja -laimensi. -- Yksitoikkoinen nuotti, joka ennen, syvien metsien -aikoina oli kaikunut näillä mailla, ei se ollut jaksanut henkeä -pilviin, näkymättömiin viedä. Se oli vienyt vain sinne, mihin kunkin -omintakeinen tunne jaksoi kutakin kohottaa. -- -- -- - -Kolme talvea olivat kansakoulu ja sivistysseurat toimineet, kun -keväällä saapui kylään suuri, korkeasti oppinut herra kesävieraaksi. -Hän oli rouvansa kautta Oljon emännän tuttava ja mukanansa hänellä -oli paljon opettelevaista nuortakansaa, joka kesäisen luonnonihailun -ohella tahtoi opetella talvenkin varalle. Kaikki asettuivat he -asumaan Suur'-Oljoon. Aartolahdella, kun ei oltu totuttu herroihin, -heitä ensin ujosteltiin, mutta kun ne eivät näyttäneet sen -pahemmilta, kuin muutkaan ihmiset, alkoivat vaimot pyhäsittäin käydä -oikein läheltä katsomassa, miten ne sellaiset elivät. Ja tapahtui, -että kun herrasväet aterioitsivat ulkona, seisoi väliin suuri joukko -naisia ja lapsia heidän pöytänsä ympärillä tarkoin silmillään -seuraten jokaista pöydässä istujan liikettä. Kesävieraat eivät siitä -pitäneet ja kun jälleen pyhä-aamuna akat tulivat, lähetti suuren -herran rouva piikansa sanomaan, että herrasväki ei tykkää siitä, että -siellä asiatta juostaan. Ylpeitä näkyivät olevan ja niiden piiatkin -olivat niin koppavia, että akkoja ihan nauratti. Ruotsia puhuivat -muka ja suomeakin vain puolin sanoin. Mikä kuitenkin eniten ihmetytti -sydänmaalaisia, oli herrasväen ääretön unenpaljous. Kauniina -kesä-aamuina ennätti aurinko jo kuivata kimaltelevat kastehelmet ja -muuttaa ruohikon väsyneeksi, kun herrasväet vasta nousivat ja piika -heille sänkyihin kahvit vei. Illan virkkuja ne kyllä näkyivät olevan. -Myöhään yöhön kuului järviltä laulua ja herrasneitien kirkumista. - -Tämän oppineen herran rouva innostui Oljon emännästä tekemään hänkin -jotakin kansan hyväksi. - -Paljon olikin vielä tehtävää, sen huomasi hän heti, vaimot puhuivat -raa'asti, eivätkä osanneet kasvattaa lapsiaan, kun itsekin olivat -kaiken neuvon ja ohjauksen puutteessa. Heitä oli opetettava, heille -oli puhuttava, heitä oli jalostutettava. Oli vaivalla niillä -tahansa kaivettava esiin ihmisyys siitä synkästä verhosta, johon -tietämättömyys sen kätki. Meihin sivistyneihin, ajatteli oppineen -herran rouva, katsoo tuo pimeä, kurja, avuton kansa: auttakaa meitä, -se huutaa käsiään ojennellen. Ja meidän velvollisuutemme on auttaa -sitä, kohottaa sitä henkisemmälle kannalle. Kun itse on saanut niin -paljon, paljon, eihän silloin saa olla itsekäs, eikä välinpitämätön -kova-osaisia kohtaan. Vaimoille oli opetettava lasten kasvatusta, -heitä oli neuvottava laittamaan lapsilleen helposti sulavaa ja -miehilleen voimakasta ja ravitsevaa ruokaa. Heille oli opetettava -puhtauden ensi sääntöjä ja raittiin ilman terveydenhoidollista -merkitystä. - -Oljon emäntä oli aivan samaa mieltä, - --- Ette voi aavistaa, rouva tohtorinna, hän sanoi, mikä työ minulla -on ollut saada kansasta edes hiukankin pois noituuden ja taika-uskon -henkeä. Puhettakaan ei tähän asti ole ollut muista edistyspuuhista. -Olenkin suunnannut työni enemmän lapsiin ja nuorisoon kuin aikuisiin, -hapsethan ovat tulevaisuuden kansa ja niistä riippuu, minkälainen -huomispäivä on oleva, valistustyö ei tee yhteen ihmispolveen -näkyväistä hedelmää, se ei ole työtä tälle päivälle, vaan -tulevaisuudelle. -- - -Aartolahden akat saivat kuulla asiasta. Suntion Liisa siitä ensin -oli saanut vihiä ja hän sen kertoi toisille. Liisa ei ollut -paikkakunnan ihmisiä, vaan kotoisin muualta, sillä paljon vieraita -ihmisiä oli viime aikoina osunut kylään. Sitäpaitsi hän oli hiukan -herraskaisellekin vivahtava, ei kuitenkaan niin paljon, ettei hyvin -olisi toisten kanssa toimeen tullut, sen verran vain, että parahiksi -kelpasi herroille pyykkäriksi ja huoneiden siivoojaksi. Oli, näet, -suntion tytär ja oli ollut kaupungissa huusana. Pyykkirannassa, kun -paljon vaimoja oli koolla, hän asiansa kertoi. Livepata kiehua porisi -hiljasella tulella, järvellä loiskivat pienet laineet ja kesäinen -taivas kaareili heidän yllään. - --- Nythän ne herrasväet rupeavat mökkiläisten akoille opettamaan -lastenkasvatusta ja ruoan laittoa, hän alotti. - -Syntyi hiljaisuus, ei muuta kuulunut, kuin veden solinaa -pesupunkista. Liisa odotteli sanojensa vaikutusta. - --- Höpsis! Kymmenen tenavata olen tehnyt, eikä siihen ole herrojen -apua tarvittu, sanoi vihdoin Hiskian Eliina, suuri, kesakkanaamainen, -äkäsen luontonen vaimo. - --- Joka vuosi minäkin terveen lapsen olen potkaissut, vaikken olekaan -herrojen kouluuttama, rehenteli ahdasrintainen ja yskivä Jussin Anna. --- Ja kyllä minä suolavesikupin ja leipäkannikan porstuan hyllyltä -osaan pöydälle viedä ilman herrojen apua. - --- Oletteko hulluja, hah, hah, haa, nauroi Liisa. Luuletteko herrojen -teille lapsenteko-taitoa opettavan. Nähkääs, asia on tällainen. -Antakaa, kun minä oikein juurtajaksaen sen teille selitän, mutta -keitä sinä, Sepän-Iida kahvia, niin minä sill'aikaa juttelen. - -Sepän-Iida, pitkä, laiha, suurihampainen ja totinen ihminen alkoi -keittää. - --- Juu, nähkääs, puhui Liisa, juu, asia on niin, että herrasväki on -tullut huomaamaan, että köyhien lapset ovat huonosti kasvatettuja ja -että köyhät miehet ovat huonosti ruokittuja. Ja sitävarten -- -- -- - --- No, jo minut riivattu vei, keskeytti Hiskian-Eliina puheen -ja raiskasi märällä lakanalla kehlon laitaa. -- Vai ovat meidän -lapsemme huonosti kasvatettuja. Voi sen tuhat tulimmaista, miten -minua sapettaa. Vai eivät ne ole hyvin kasvatettuja. Mitenkähän -heidän omien kakarainsa laita on, saiskohan sitä kysyä. Hyi, -vieläkin kiukuttaa, miten ne toisella viikolla minua kohtaan -käyttäytyivät. -- -- -- - --- No, mitä silloin tapahtuikaan, utelivat toiset. - --- Mitäkö tapahtui? Kun minä menin Oljoon villankehruuta hakemaan, -niin on niitä herrain puolikasvuisia kesäsyöttiläitä juuri uimaan -menossa. Niiden piti jo hypätä veteen, mutta minut nähtyään -asettuivatkin tiepuoleen rivissä seisomaan. Siinä ne nyöpelit -seisoivat ihkasen alastomina minuun päin, eivätkä vähänkään hävenneet. - -Olisit sylkäissyt vasten naamaa, sanoi Suntion Liisa. - --- No niinhän minä teinkin. Minä sylkäsin ja sanoin: hävetkää toki -silmänne leuhki, kun vanhaa naista pilkkaatte. Olettepa tekin -koreita papin alkuja, vai mitä syötinkejä teistä tehdään! Viekää -toki ihmisyytenne Oljosen sioille, kun se noin rumaa on ihmisten -ilmoilla ja älkää minulle kelvottomuuttanne näytelkö, ei se minua -ollenkaan ilahuta. Sanoin ja sylkäsin vielä kerran yhtä mokomaa. Voi -sun vietävä, vai alkavat ne meitä opettaa! No jos kaikki herran alut -ovat samallaisia, kuin ne itseään näyttelevät poikaset, niin eihän -kunniallinen nainen saa mitään rauhaa. Parasta on, etteivät pistä -nokkaansa minun mökkiini! Panisivat ennen minut opettamaan heidän -lapsilleen, miten vanhoja ihmisiä kohdellaan, -- siinä! - --- Herrojen lapset ovat ristillisen kurin puutteessa, sen minäkin -olen tullut huomaamaan, sanoi Jussin Anna. - --- Olkaa jo rällättämätä, että Suntion Liisa saa kertoa, miten ne -siunatut herrat ovat päättäneet meitä opettaa, kielsi Sepän Iida. - --- Juu, jatkoi Liisa, ne aikovat tehdä köyhien lapsista hienoja, että -ne lakitta päin osaisivat kumartaa herroille ja kaiketi he sitten -opettavat teidät syömään hienoja ruokia. - --- Jaha, sohaistako, jossa on sotkettua lihaa, kananmunaa, -vehnäkorppua ja maitoa yhdessä -- -- --. Eliinaa puistutti. - --- Entä hattu? Määrätäänköhän hattu, luuri ja silmälasit, tiedusteli -totinen Sepän Iida. - --- Ja opetetaanko makaamaan puoleen päivään, kysyi Anna. - --- Hei, akat, innostui Hiskian Eliina, jahka minä olen oppinut hattua -pitämään ja sianrasvassa keitettyä munaa syömään, niin minäpä en -päivää sano muille, kuin itseni näköisille. - --- Koska he sitten alkavat, kysyi Anna. - --- Syksyllä, kuulema. Laittavat kai oikean koulun Oljoon ja rouva -lähettää kaupungista opettajan. - --- Vai syksyllä. No ensi työkseen ne alkavat vilulla tappaa, niillä -kun pitää aina olla ikkunat auki. - --- Kyllä sitä kylmässäkin elelee, lohdutti Hiskian Eliina. -- Sitten -minäkin keitän kermaan mannaryynipuuroa ja panetan suolatonta voita -puuron silmään. Kelpaa sitä Hiskiaksenkin ojaa kaivaa! - --- Ja minä keitän särkeni siirapissa, lisäsi Anna. - --- Hyi toki, sanoi Liisa. Minua ilettää teidän mässäämisenne. -Mutta kyllä minustakin siltä tuntuu, että pysyköön jokainen omissa -oloissaan. Kyllä minä luulen köyhän lapsen oloonsa kelpaavan. - --- Ja pitäkööt vain huolta siitä, että omat lapsensa oppivat -ihmis-tapoja, vihotteli Eliina. Ja laittakoot ensi itse itselleen -ilman piikaa ruoan, vaikka rahaa on, etteivät tiedä mihin panna. -Puhukoot vasta sitten, miten köyhän voisi saada hengellänsä elämään, -siinä! - --- Älä ole noin vihanen, Eliina, sanoi Suntion Liisa, minä tunnen -herrasväet ja tiedän, että ne ovat hiukan lapsellisia. Ei ne tarkoita -niin pahaa -- -- -- - --- Minä pippuria niiden tarkotukselle, ärjäsi Eliina, mutta sen -minä vaan sanon, että eivät minun poikani joka vastaantulijalle -hävyttömyyksiä tee, vaikkei niistä syötinkejä tulekaan. - --- Akat, kahvi on jo valmista, ilmotti Sepän Iida. - -Pyykkärit taukosivat työstään ja istuutuivat tulen ympärille. - -Lahden toisella rannalla on koivumetsä. Sinne oli keskustelun aikana -kerääntynyt herrasväkeä katselemaan kesäistä idylliä. - -Järvi oli tyyni, hienoja, hopean kirkkaita karmeita vain kulki sen -pinnalla. Vaimojen ääni kuului hyvin toiselle rannalle, mutta sanoja -ei erottanut. Valkoset vaatteet, joita oli levitetty kuivamaan -ruohikolle ja pensaiden oksille, kuvastuivat pitkinä juovina järven -vihertävään kalvoon. Heinäsirkat surisivat ja perhoset tanssivat -tuoksuvien kukkien ympärillä. Elämä oli niin ihanaa metsänpuoliselta, -varjoiselta rannalta katsottuna. -- - -Vaimot alkoivat jälleen pestä ja puhella. - --- Kyllähän elää kelpaa, kun tuon enempää ei elämänsä eteen tarvitse -tehdä, sanoi Sepän Iida nyökäyttäen herrasväkeen päin. Hänen äänensä -oli katkera. - --- Ole vaiti, -- Suntion Liisa koetti olla sukkela, -- pianhan pääset -samallaisille päiville, kun nyt vain kerkiävät opettaa sinut syömään -herkkuja ja laiskottelemaan. - --- Taitaisi käydä Iidan, kuten entisen akan. - --- Kuinka sille sitten kävi. - -Sepän Anna kertoi: - --- Oli kerran akka, joka sai periä suuren, suunnattoman määrän -kultarahoja. Ensin hän ei tietänyt, mitä niillä olisi tehnyt, -mutta silloin joku tuttava neuvoi hänen ostamaan oikein kauniin -rakennuksen, jonka ainoana maana olisi vain puutarha. Mitä semmoinen -rahakas ihminen sen enemmällä maalla olisi tehnytkään, kuin mitä -kelliäkseen tarvitsi. Akka teki neuvon jälkeen ja osti kauniin -rakennuksen. Mutta rakennuksella ei ollutkaan puutarhaa. Ei se -mitään, ajatteli akka, pianhan minä tässä joutessani puutarhan -laitan. Ja kun hän oli tottunut työ-ihminen, ei hänen tullut -mieleensäkään toisilla sitä teettää. Päivät pitkät hän ahkerasti -kuokki, istutti ja mullitti. Hän laittoi kauniita kukka-penkkejä, -puita ja ruusupensaita. Hän oli niin onnellinen rikkauksistaan, -että toivoi saavansa elää ijankaikkisesti. Vihdoin oli puutarha -kunnossa ja akka rupesi nauttimaan laiskan päiviä. Hän rupesi -kahvipannun ääressä istumaan puutarhan penkillä. Mutta miltä se -ahkeralle maistui. Jo toisena päivänä hän suuttui ja väsyi kukkien -katselemiseen. - --- Miten hänelle sitten kävi? - --- Se myi pois koko paikan ja osti toisen, jossa jälleen alkoi -ahertaa. Se ei tuntenut onnea missään muussa, kuin työssä. - --- Eihän muuta onnea olekaan, myönsi Eliina, vaikka enhän muuta -onnea ole koettanutkaan. Arvelen vain siitä, ettei mitään valmista -ihmisen suuhun lennä, vaan kaikki on kovan vaivan takaa sinne -raastettava. Jos Jumala olisi tietänyt ihmisen tulevan onnelliseksi -ilman toimeentulonsa eteen ahertamatta, niin varmasti olisi hän sen -onnelliseksi tehnyt. - --- Miksi ei Jumala luonutkin ihmiselle kaikkea valmiiksi. Se olisi -käynyt samalla vaivalla, kun sille kerran kaikki on mahdollista, -ajatteli Liisa. - --- Tai olisi jättänyt koko ihmisen tekemätä, se olisi ollut kaikkein -parasta. - --- Älä sinä, Eliina, enää jatka ihmisten tekoa, pisti Liisa. - --- Jaa, minäpä en olekaan yksin tekijänä -- -- -- - --- Solkkaamata suutanne, siinä, vihastui Iida. Kyllähän leikkiä saa -puhua, mutta pilkkaa ei, ei ainakaan sellaisista asioista. - - * * * * * - -Nuoren herrasväen huomio oli järven toisella rannalla kääntynyt -taivaan hattarapilvistä, veden väreilystä ja lintujen näppärästä -lennosta pesu-akkoihin. - --- Luonto on niin ihanaa, niin virkeää ja monipuolista, puheli silmät -haikeina nuori neitonen. -- Se on kuin Jumalan runoteos, jota me -pienet ihmislapset saamme tutkia ja josta saamme oppia rakastamaan -elämän ja olemassaolon kaikkeutta. Jospa vain kaikki ihmiset -tulisivat tuntemaan luonnon ihanuutta! Jospa runotar saisi sanallaan -koskea kaikkia ahtaita rintoja! Nuo vaimot, jotka tuolla vaatteita -pesevät, tuskin tietävät olevansa järven rannalla, johon ääretön -taivas, vihreä metsä ja kyläkunta niittyineen kuvastuu. Tuskin -kuulevat he veden loisketta, joka syntyy heidän sitä käytellessään! -Minä tahtoisin niin halusta huutaa kaikille ihmisille, että maailma -on ylen kaunis, niin verrattoman ihana! - --- Niin, te olette oikeassa, sanoi joku nuori herra, luonto on kaunis -ja niin täydellinen, ettei ihmiskäsi kykene yhtä pientä kiveä siihen -lisäämään. - --- Näettekö sitten noiden pesuvaimojen liikkeitä, miten sopusuhtaisia -ja ympäristöönsä sopivia ne ovat, neitonen sanoi. - --- Luonto on täällä alkuperäistä, vastasi herra, samoin nuo vaimot. -Niiden olemus on kokonaan luonnon mukaista. Ei siinä ole mitään -tehtyä. - -Yksi neitosista, joka talvisin kävi Ateneumissa piirustusoppia -ja kutsutti itseään taiteilijaksi, oli alkanut piirustaa kuvaa -pesurannasta. Kuva ei tahtonut olla oikein luonteva, eikä laisinkaan -näköinen, mutta perspektiivin hän selitti olevan hyvän. Hän oli sen -luonteinen, ettei hän koskaan onnistunut saamaan hyvää kuvaa itse -paikalla. Hän vain valokuvasi taulun muistiinsa, josta se vasta -kypsyttyään saattoi luontevana esiintyä. - -Herrat kuuntelivat ihastuneina. He seurasivat silmillään neitosten -siroja liikkeitä, etsivät kukkasia, pujottelivat niitä puseroiden -poimuihin, heittivät jälleen pois ja repivät uusia. - -Neitoset vuoroin suuttuivat, vuoroin leppyivät, hyppivät kiville ja -mättäille ja säikähtelivät. Otaksuivat kuivia, maahan pudonneita -oksia käärmeiksi ja menneen vuoden käpyjä sisiliskoiksi. - -Kaikkien mielestä oli niin hauskaa. Elämä oli niin ihanaa vapaassa, -virkeässä luonossa pitkän, rasittavan talven jälkeen. - - - - -9. - - -Oljossa asuva herrasväki oli kovin tyytymätön sisäpiikaansa, sillä -se samoili mieluisammin metsiä tai lojui nurmikolla, kuin piti -huoneita siivossa ja huolehti, että kaikki olisi ollut tarpeellisessa -kunnossa. Emäntä oli jo monta kertaa ihmetellyt, miten tohtorinna -suvaitsi sellaista palvelijaa ja hän kehotti tohtorinnaa ottamaan -piian maalta, kaupunkilaisista kun ei ole mihinkään. - -Rouva oli samaa mieltä ja antoi Suntion Liisan toimeksi hankkia -sopivaa henkilöä. - -Liisa kyseli kylältä. Paljohan niitä oli tulijoita, -- käsitteet -suuresta maailmasta olivat viime vuosien aikana melkoisesti -muuttuneet, -- mutta kaikki eivät niin vain kelvanneetkaan, -sen tiesikin. Tohtorinna vaati sisäpiialtaan ei ainoastaan -työtelijäisyyttä, vaan myöskin siroa ulkomuotoa. - --- Tiedänhän minä yhden, sanoi Liisa, yhden, joka on sekä ahkera, -että kaunis, mutta se on vielä kovin lapsekas ja tuskin sen vaari -sitä päästääkään, vaikka saanhan minä koettaa. - -Ja Suntion Liisa meni Erkin mökille. - -Lapsuus oli pikku- Leenalta kadonnut, kuin unelma. Muorin kuoleman -jälkeen oli hänen hartioilleen tulleet kaikki ne huolet ja työt, -joista vainaja häntä oli säästänyt. Kovaa oli todellisuus. Ei siinä -ollut sijaa ihmettelylle ja ruunankummikin tuntui muinaiselta, -menneeltä haaveilulta. Kauan oli Leenan jo tehnyt mieli pois suureen -maailmaan, sinne, johon eivät kuulu yksinäiset, huokailevat tuulet. -Kun Liisa puhui asiansa, joka yhdellä kertaa uhkasi aukaista -satumaisen suurmaailman portit, ihastui Leena. - --- Mene vaan, sanoi vaari ottaen uunilta piippunsa ja alkaen sitä -äänekkäästi imeä. -- Mene vaan, Leena, mitäpä sinä tässä olostasikaan -paranet. Minäkin kuolen pian ja sinä jäät kuitenkin yksin. - --- Mutta te jäisitte niin yksin ja turvattomaksi, sanoi Leena jotakin -sanoakseen. Sitten hänen tuli todenteolla ikävä vaaria. Se jäisi niin -yksin ja turvattomaksi. Ehkä sairastuisi ja kuolisi jonakin pimeänä -talviyönä. Ei, hän ei voinut jättää vaaria. Hän on tässä niin kauan, -kuin se elää ja sitten vasta. -- -- Mutta entä jos vaari elääkin -kauan. - --- Mene sinä vaan, mentävähän sinun on kuitenkin. Mikäpä minun on -tässä yksin ollessani. Pääsethän ihmisiin, eikä tarvitse joutua -hunningolle. - --- Mutta jos vaarin mieli on paha. - --- Mitäpä minä siitä pahottelemaan. Enhän kuitenkaan saa sinua ikääsi -pitää, joka kohta kuolen. Vaari ei sanonut Leenalle, ettei hän enään -kyennyt pitämään mökkiään, kun vanhat varat olivat loppuneet ja Oljon -isäntä oli vuodesta vuoteen lisännyt päivätöitä. Tuskin omia töitään -enään vaari jaksoi ja ensi talveksi oli hänen mentävä ruotiin. -- -Mene sinä vaan, Leena, kun pääset, parempia ihmisiä palvelemaan! - --- En minä sentään taida -- -- -- - --- Sinun pitää mennä, minä tahdon, sanoi vaari kovettuneena. - -Leenan mieli oli hyvä, että vaari hänet pakotti menemään. - -Suntion Liisan kanssa hän lähti näyttämään itseään tohtorinnalle. -Matkalla neuvoi Liisa, miten piti esiintyä. Hänen piti niiata syvään -herrasväelle ja katsoa silmiin puhuteltaessa, -- se näyttäisi -rehelliseltä. Sitten, jos tohtorinna hänet ottaa, niin hänen pitäisi -niiaten sanoa: onko tohtorinna hyvä ja opettaa minua, kun minä olen -niin osaamaton ja tökerö, kyllä minä koetan sitten nöyryydelläni -palkita tohtorinnan vaivat. - -Sykkivin sydämin ja oudoin mielin kulki Leena Liisan rinnalla Oljoon -näyttämään itseään. Liisa jatkoi neuvojaan: - --- Ole nöyrä ja tottelevainen herrasväellesi, äläkä koskaan puhu -vastaan, äläkä vastusta, vaikka vääryyttäkin kärsisit ja vaikka -kuinka tietäisit olevasi oikeassa. Ei köyhän auta oikeuttansa katsoa, -kärsien se paraiten eteenpäin pääsee. Ja vielä toinen asia, Leena, -vaikka oletkin vielä lapsi, niin sanon pahan omantuntoni takia. Sinä -olet suurisilmäinen ja sysi-musta ja olisit hyvin säilynyt täällä -maalla, jossa sinua pidetään rumana, mutta herroilla on toinen maku. -Ne, näes, luulevat mustaa kauniiksi. Älä siis usko herrasmiesten -koreita puheita ja naimatarjouksia, eivät ne koskaan piika-ihmistä -nai. - -He saapuivat perille, Liisa vei Leenan kyökkiin. Siellä oli kaksi -palvelijaa. Toinen sekotti munaa ja korppua hakattuun, veriseen -lihaan ja toinen kuori perunoita tehden hirveän paksuja kuoria. - --- Ohhoo, onpa siinä korea tyttö, kenen se on, kysyi toinen -palvelijoista. - --- Siitä tulee tähän herrasväkeen piika, jos huolitaan, vastasi Liisa. - --- Lapsihan tuo vielä on, ei se jaksa tässä olla. - --- Kovaa on talonpojankin työ! - --- Mitähän Emma-ryökinä tuosta tytöstä tykkää, nauroi toinen piika, -se kun ei luule muita kauniita löytyvänkään maailmasta, kuin hän. - -Tohtorinna tuli kyökkiin, Leena ja Liisa nousivat seisomaan. - --- Tässä minä nyt tuon tohtorinnalle tämän tytön. Se on turvaton -tyttö-riepu ja olisi siunattu asia, jos herrasväki tahtoisi ottaa sen -ja opettaa siitä kunnon piian. - -Leena oli hämmästynyt tohtorinnan tulosta ja vetäytynyt Liisan selän -taakse. Liisa veti hänet esiin. - --- Tervehdi tohtorinnaa, Leena! - -Leena rohkasi luontonsa, astui uljaasti rouvan luokse, ojensi kätensä -ja silmiin katsoen sanoi: päivää! - --- Voi, voi, hätäili Liisa, kuinka sinä olet köppänä sentään. Älä nyt -toki kättele! Muistatko, miten minä sinua neuvoin? - -Leena punastui korvia myöten ja koetti puhua tökertää: kyllä minä -sitten nöyryydellä palkitsen, kun minä olen näin osaamaton. - --- Höhlä, ärjäsi Liisa, oletko siinä! Tuskin tohtorinna ottaakaan -sinua. - --- No, no, nauroi tohtorinna, tyttöä on opetettu liikaa. En luule, -että hän on niinkään höhlä, kun hän vaan saa olla ja puhua, miten -itse haluaa. - -Nyt uskalsi Leena jo hengittää ja katsoa asiaa luonnollisemmalta -kannalta. Hänestä tuntui ihmeelliseltä, että herrasnainen saattoi -noin hyvin käsittää. Miten voisikaan tehdä aivan niin, kuin toinen -käskee. - --- Tahtoisitko tulla meille palvelukseen, kysyi tohtorinna. - --- Tahtoisin. - -Samassa tuli mieleen vaari ja vaarin mökki. Itku oli vähällä tulla. -Hänestä tuntui, ettei hän enään koskaan saisi nähdä vaaria, ei -avata porstuan ovea, eikä teljetä sitä kepillä. Keittiössä oli outo -ruoan ja veden haju, kaikki oli niin puhdasta ja kirkasta, häntä -tukehdutti, mieli teki pois. - --- Minä luulen, että hän on kiltti tyttö, sanoi tohtorinna Liisalle. --- Minä otan hänet mielelläni, mutta en voi ottaa ennen kuin sitten -kun lähdemme Helsinkiin. - -Helsinkiin! Leena ihastui. Hän pääsisi vielä vähäksi aikaa vaarin luo -ja sitten Helsinkiin! - -Kun hän jälleen saapui vaarin mökille, huomasi hän jälleen paljon, -mitä ei ennen ollut huomannut. Mökin seinä oli kallellaan, aivan -kaatumaisillaan ja porstuan katto oli rikki. Suuri, lahonut -laudanpätkä oli valunut alas ja jäänyt seinää vasten roikkumaan. -Navetta oli tyhjä ja ikävän näköinen ja kotipihlaja oli alkanut -sammaltua. - -Vaarin luona tuvassa istui Melanderin Heta, sama, joka häntä oli -ollut kastamassa. Heta oli kylältä saanut kuulla, että Leenasta tulee -herrojen piika ja sitä varten hän oli tullut Erkin puheille. - --- Sen minä vaan sanon, puhui Heta, että ei se onnekseen kaupunkiin -lähde. Tiedän minä toki sen verran, vaikk'en paljoakaan tiedä. -Eläsipä nyt Leena-vainaja, niin eipä laskisikaan se lasta suden -suuhun. Hoo, hoo. En tiennyt silloin, kun ma kasteessa vein Herran -eteen tuon lapsen, että siitä piti maailman luuta tulla, siitäkin. - --- Eikö Jumala mielestäsi kaupungissa olekaan sama, kuin täällä, -kysyi Erkki. -- Ja minä olen kuullut Helsingissä olevan satoja pappia -ja kymmeniä kirkkoja, niin ettei sielläkään pakanana elää tarvitse. - --- Pappiako Erkki pitää pirun vörmyntärinä? En minä sinuna, Leena, -kaupunkiin lähtisi, kun täälläkin elää voi. Älä lähde, Leena! - --- Suntion Liisa on jo toimittanut, vastasi Leena, en kai minä enään -voi purkaa. - --- Suntion Liisa, muka paras, se herrojen heiska, mikä lieneekin -muualta tullut. Älä huoli lähteä! Minä olen sinut pyhästi kastanut -samana yönä, kun äitivainajasi ruumiin pesin. Äitisi tuli sieltä -hylättynä ja häväistynä sinua tänne synnyttämään, -- nyt syksyllä -tulee siitä neljätoista vuotta, ja samoin käy sinullekin, sano minun -sanoneeni. - --- Ole hörisemättä, ärjäsi Erkki, kun tuolla lailla orpoa evästelet. -Mikä sinä olet ihmisen elämänkulun ennustajaksi? - --- Sen, mitä sanoin, sen sanon vieläkin, toisti Heta totisena. -- En -minä Leenalle mitään pahaa toivo, sen tietää Jumalakin. Mutta minkä -minä sille voin, että sydämeni on haljeta, kun ajattelen, miten kova -tämä maailma on. Eikä Erkin tarvitse sitä pahastua, että minä Leenaa -estin. En sitä kateudesta tehnyt. - --- Kai minä sen tiedän, myönsi vaari, mutta mihinkäpä se lapsi-rukka -joutuu täälläkään, kun minä kuolen? Eikä käy päinsä parempia ihmisiä -pilkata. Kun se rouva kerran on luvannut ottaa, niin mikä on -mennessä? Ihmisiinhän se joutuu, eikä hukkaan. - --- Koska kerran vaarisikin niin tahtoo, puhui Heta Leenalle, että -sinunkin pitää lähteä ulos avaraan maailmaan, niin mene, kai se on -niin sallittu. Mutta älä ylenkatso minun sanoja, kun sanon, että -maailman polku on pitkä ja pimeä. Se on kuin aava meri, jonka viitat -tuuli on vienyt. Lintunen tietää ilman suunnat ja koko maailma on sen -turvapaikka, mutta niin ei ole laita ihmislapsen. Mutta muista, että -Jumala asuu taivaassa ja on jo ennen meidän syntymistämme määrännyt -meille elämän onnen tai onnettomuuden. - -Vaari huokasi. Suuret kyyneleet tulivat hänen silmiinsä. - -Leenaan eivät Hetan neuvot mitään vaikuttaneet. Hän ajatteli -kaupunkia ja kaikkea sitä uutta ja outoa, joka hänellä oli oleva -edessään. - -Mutta kun se aika läheni, jolloin Leenan piti matkustaa Helsinkiin, -tuli hänen jälleen kova ikävä vaaria. Tuli muori-vainajakin -mieleen. Tuossa oli vielä muorin lypsinkiulu, tuossa rukki, tuossa -kuontalohara ja sukkula. Kaivolla oli sama ämpäri, jolla muori oli -vettä nostanut, sama polku vei kaivolle, kuin silloinkin. Missähän -muori oli? Kohta kuolee vaarikin. Mökki jää tyhjäksi, tai tulee joku -toinen siinä asumaan. Se asuu jälleen kauan ja sekin kuolee. On -ollut aika, jolloin ei muoriakaan vielä ollut ja nyt häntä jälleen -ei ole. Vaikka maailma seisoisi monta sataa tuhatta vuotta, niin -ei muoria enää koskaan olisi maan päällä. Kaikki ihmiset kuolevat, -mutta maailma ei koskaan ole tyhjä ja kaikki ihmiset ovat tuttuja -keskenään, vaikka aina uusia syntyy. Anni-tätikin oli ollut ja ollut -niin hyvä -- -- --. - - * * * * * - -Tuli syksy. Aartolahti jäi omien kyläläistensä haltuun. Kesävieraat -olivat lähteneet pois. Niiden mukana Leenakin. - -Erkin mökissä asuvat uudet ihmiset, vastanainut pari, entinen -piika ja renki. Vaarilta olivat he ostaneet mökin ja talous-kalut. -Paljoa ei ne maksaneet, mutta paljon arvoisetkaan eivät ne olleet. -Lahoja olivat niin mökki, kuin kalutkin, niinkuin niiden entinen -käyttäjäkin, mutta parempiin ei nuoren parin varat riittäneet. Voimaa -toki oli ja intoa. Hätävaraksi vain vanhaa ostettiin, kunnes uusia, -mallikkaita ja kestäviä ennätettäisiin hankkia ja uusi, ihan uusi ja -mukava mökki rakennettaisiin. - -Turhaa on nuorten tulokkaiden unelma. Uutta ennättivät he vain -hankkia sangon, kiulun, taikinapytyn ja kehdon, kun heille syntyi -pieni poika, joka sitoi äidin pois ansiotyöstä. Seuraava vuosi toi -toisen ja kolmas kolmannen, alinomaa siunasi Herra nuorta paria -uudella tulokkaalla. Toiveet uuden mökin saamisesta raukesivat pian. -Nuori, puutteiden kuihduttama mies paikkailee joka syksy mökin kattoa -ja nurkkia, että pienokaiset siellä sisällä säilyisivät yli kylmän -talven. -- - -Vaari on joutunut ruotiin. - -Odottamaton se tapaus ei Erkille ollut, kauan hän sen oli tiennyt, -vaikkei hän sitä ennen ollut ajatellut sen enempää. Olihan aivan -luonnollista, että kun omat voimat loppuivat, täytyi turvautua -toisten armoon, sillä kukapa pienessä mökissä suuren suuria -säästöjäkään teki. Nälkää Erkin ei ollut koskaan tarvinnut kärsiä -mökissään, lapseton kun oli. Ja vaikka puolet ajasta olikin mennyt -maanvuokran maksuun, oli hän ollut rikaskin toisiin mökkiläisiin -verraten. Uutta oli hänellä aikoinaan ollut kaikki, niin vaatteet, -kuin talouskalutkin. Hyvä oli ollut elää, mutta kun rikkaus oli ollut -tavarassa, oli se kadonnut aikojen kuluessa. - -Oudolta sentään tuntui olo vieraan nurkassa ja tielläkin tuppasi -olemaan. Ilkeältä tuntui, kun sanottiin, että kuolemaankin jo -joutaisi -- --. Eipä siksi että hän kuolemaa olisi pelännyt, ei -ollenkaan. Mielikin paloi jo tuonelaan, Leenan luokse, vanhan -elämänkumppanin, mutta muuten vain sydäntä jääti, kun sellaista -toivomusta kuuli lähimmäisten, omien pitäjäläistensä suusta. Vaikka -niin hän itsekin ennen oli sanonut, kun vaivaisen näki, että -kuolemaankin jo joutaisi -- -- --. - -Uljas oli sen talon isäntä kirkonkylässä, johon Erkki ensinnä joutui, -uljas nyky-ajan mies. Emäntä ei ollut ylpeä, vaan pieni ja hiljainen, -vaalea. Antoi joskus pienokaisensakin vaarin syliin ja se oli -hauskaa. Silloin tuli Erkin mieleen aina pikku-Leena -- -- --. - -Muistaneekohan hän enään ukkoa? Missähän lienee pikku-Leena -- -- --. - -Rengit ja piiat olivat ilkeitä ja nauroivat Erkin omituiselle huulien -liikunnalle, joka tuli siitä, ettei hänellä ollut hampaita. Sanoivat -vaarin käyvän jälleen lapseksi, joka rinnan asemasta huuliansa imee. -Isäntä torui renkejä ja piikoja ja sanoi saman kohtalon heitäkin -uhkaavan, jahka yhtä vanhoiksi pääsevät. Sitä eivät rengit, eivätkä -piiat usko. Heidän suonissaan virtaa uhkuva elämän voima ja he -luulevat kykenevänsä valmiista, hedelmällisestä maailmasta murtamaan -itselleen onnea ja runsasta ravintoa vanhankin päivän varalle. Mutta -isäntä on sivistynyt mies ja hän hymyilee moiselle uhmailulle. - -Muuten käy isännän sääliksi köyhän kansan kova kohtalo, ruodille -joutuminen, jossa vanha aina joutuu nuorten pilkaksi ja saa kärsiä -nälkääkin monin paikoin. Hän oli ensimäinen, joka kuntakokouksessa -ehdotti epäkohdan korjaamiseksi vaivaistaloa. -- - -Sellaista Erkkikin toivoi. Siellähän olisi toisiakin hänen laistaan, -jotka ikäänkuin niitetyt ja auringon paisteessa kuivatut heinät -olisivat haravoituina yhteen ja samaan paikkaan. - - - - - - -II. - - - - -1. - - -Leeni, joksi Leenaa kaupungissa oli alettu kutsua, ei kauan palvellut -sitä herrasväkeä, jonka kanssa hän Aartolahdelta oli lähtenyt. - -Tohtorinna tosin piti paljon Leenistä, -- häntä miellytti tytön -hiljainen, mietiskelevä, hiukan tottelematon luonne ja siro, -omintakeinen käytös, mutta samalla oli tohtorinna tullut huomaamaan, -että tytöstä uhkasi koitua kaunotar ja se huolestutti häntä. Nuoret -miehet katsoivat ihastunein silmin tyttöä, eikä rouva uskaltanut -ottaa edesvastuulleen sitä vaaraa, mikä nuorella, kauniilla -palvelijattarella oli perheessä, jossa asui ja kävi paljon nuoria -miehiä. - -Hän puhui asiasta miehelleenkin, tohtorille. Leeni oli silloin ollut -heillä puoli vuotta. - --- Tuskin siinä mitään pelättävää on, lohdutti tohtori hetkisen -mietittyään. -- Tyttö tuntuu minusta järkevältä naisen alulta ja jos -hän on kaunis, niin hyvähän se on, hän voi saada itselleen kelpo -miehen. - --- Voi, Wilhelm, älä puhu noin kevytmielisesti. Tietysti tyttö on -hyvä, eikä hän omasta tahdostaan koskaan lankeisi, mutta miehet ovat -niin ajattelemattomia -- --. - --- Selitäpä minulle, Elli, sanoi tohtori, mikä siihen oikeastaan on -syynä, että äidit niin ajattelemattomia miehiä kasvattavat? Sinä olet -valmis ajamaan turvattoman tytön pois luotasi varjellaksesi häntä -onnettomuudesta ja kuitenkin käy meillä paljon miehiä ja nuorukaisia, -joita täydellä syyllä voisit pitää nuorten tyttöjen viet -- -- -- - --- Sitäpä varten juuri tahtoisinkin lähettää Leenin takaisin maalle, -pois täältä suuresta kaupungista. Enkä minä ketään erityisesti voi -epäillä, enhän minä tahdo tuomita -- -- - --- Minusta, jatkoi tohtori, olisi parasta, että pitäisit hänet -täällä. Missä luulet hänen olevan sen paremmassa turvassa? - --- Kotonaan, maalla. - --- Aijotko todellakin lähettää hänet maalle? - --- Sitä olen hiukan ajatellut. - --- Mutta entä jos tyttö ei tahdokaan mennä maalle? - --- Voinhan koettaa. -- Tohtorinna kutsui Leenin sisään. -- Leeni, -alotti hän suoraan asiansa, etkö haluaisi lähteä jälleen maalle, -vaarisi luo, joka ehkä hyvinkin kaipaa sinua. - --- En! - --- Miksi et? - --- En, vastasi Leeni jälleen ja aikoi lähteä. - --- Odota! - -Leeni jäi kynnykselle. Vallaton, musta hiuskiehkura oli valunut -otsalle ja silmissä liikkui vaihtelevia ilmeitä. Kaupunkilaispuku -sopi hänelle hyvin. - --- Eikö sinun ole yhtään ikävä vaariasi, kysyi tohtorinna. - --- On. - --- Miksi sitten et tahdo mennä hänen luokseen? - --- Näkihän tohtorinna jo minua tuodessaan, että minun oli ikävä -vaaria, miks'ei tohtorinna silloin kehottanut minua jäämään. -Sitäpaitsi onkin vaari nyt ruokolla, ei hänen luoksensa enää pääse. - --- Katso, jatkoi rouva, minä antaisin sinulle vähän rahaa -- -- -- -ja voisithan palvella maalla -- -- --, näes, tämä suuri kaupunki ei -oikein sovi nuorelle tytölle. Maalla on parempi. - --- Onhan täällä kaupungissa paljon nuoria tyttöjä, Leeni virkkoi, -- -enkä minä pyydä tässä paikassa olla, kyllä minä aina palveluspaikkoja -saan. - --- Älä ole vihanen, Leeni, pyysi tohtorinna, en minä sitä sillä -sanonut, että sinun muuttaa pitäisi. -- -- - -Leeni ei jäänyt kuuntelemaan, mitä tohtorinnalla olisi ollut -sanottavaa. Hän juoksi keittiöön ja alkoi itkeä. Iida, kyökkipiika -lohdutti häntä. - --- Niinkuin ei Helsingissä paikkoja saisi parempiakin. Eihän sinun, -Leeni, siltä tarvitse maalle mennä että tästä paikasta muutat. -Mokomaakin kitupiikki herrasväkeä, eivät edes kertaakaan teaatteriin -kustanna. - --- Oletko sinä ollut useinkin teaatterissa, kysyi Leeni, joka -Helsingissä ollessaan ei vielä ollut käynyt missään huveissa. - --- Olen, uhosi kyökkipiika, minä olen satoja kertoja käynyt -teaatterissa ja tansseissa. Jopa sinäkin kerran pääsisit teaatteriin, -niin ihmettelisit itsesi pilalle. Siellä kun näkee edessään oikeita -vuoria, metsiä ja järviä, maita ja taivaita ja kuulee ukkosen -jyrisevän ja salamoivan. Hyvänen aika, miten se on mahtavaa ja -suurenmoista. Siellä näkee tapauksia aivan luonnollisina. Miten -rakkaudesta saadaan kärsiä ja kaikkea. -- -- - --- Voi, jospa minäkin pääsisin, huokaili Leeni. - --- Miks'et pääse, jos vaan tästä paikasta pois lähdet. - -Leeni teki kyökkipiian kanssa päätöksen. Samana iltana sanoivat he -molemmat itsensä irti. - -Tohtorinna ei tahtonut Leenille antaa päästökirjaa muuten, paitsi -että Leeni lähtisi maalle. - --- Maalle minä en lähde, sanoi Leeni päättäväisesti. -- Sitä varten -en sieltä ole tänne tullutkaan. - --- Mutta jos minä lähetän sinut maalle, uhkasi tohtori. -- Minulla on -siihen oikeus, kun olen sinut tänne tuonutkin. - -Leeni punastui. - --- Minä en ole mikään nyytti, jota niin vaan saa tuoda ja lähettää, -hän sanoi ääni värähdellen. -- Kun minä olen köyhä, jonka työllänsä -pitää itseään elättää, niin saan kai itse valita olinpaikakseni sen, -missä helpoimmin voin ansaita. - --- Jää sitten meille, pyysi rouva, minun on vaikea laskea sinua -muualle. - --- En jää! Minä en tahdo olla kenenkään tiellä! - --- Mutta sinulla ei ole papinkirjaakaan täällä. - --- Tuskin sitä on sielläkään, sanoi Leeni, ei minua pappi ole -ristinyt. - - * * * * * - -Paikanvälitystoimiston omistaja, vanha, lihava, juoponnäköinen rouva -tarkasti Leenin kasvoja ja vartaloa enemmän, kuin todistusta, jonka -tyttö hänelle antoi. - --- Mistä olette kotosin, hän kysyi karkealla ja pöhöllä äänellä, joka -teki Leeniin ilkeän vaikutuksen. - --- Aartolahdelta, vastasi Leeni hiljaa. -- - --- Puhukaa kovempaa, käski rouva. -- Minä en pidä kuiskuttelusta. -Ihmisen pitää esiintyä reilusti ja ylpeästi, vaikka räsyt kintuissa -roikkuisi. No, mistä olet kotosin? Minun tapani ei ole teititellä -lapsia. - --- Aartolahdelta. - --- Hm! Missä se on? - -Leeni ei osannut selittää. Hänellä ei ollut mitään käsitystä -maantieteestä. - --- Onko se Suomessa, vai Indiassa? -- Rouva nauroi kurkun täydeltä -omalle sukkeluudelleen. - -Leeni ei vastannut mitään. Häntä hävetti seisoa keskellä lattiaa -kädet suorina sivuilla ja häntä harmitti rouvan ivailu. - --- Sinä et taida tietää, jatkoi rouva, missä India on. Se on toisella -puolen maapalloa, mutta samapa se, missä India on. Sinä haluat kai -paikkaa, niinkö? - -Rouva aikoi nousta ottamaan hyllyltä kirjaa, johon olisi merkinnyt -Leenin nimen, mutta horjahti ja putosi jälleen istumaan. Hän oli -juovuksissa. Toisen yrityksen jälkeen hän pääsi ylös, tyrkkäsi -tuolin kolisten syrjään ja hoiperteli hyllyn luo, missä oli joukko -likasia kirjoja ja papereita. Sieltä hän otti pitkänomaisen, kovin -tahraantuneen kirjan, toi sen pöydälle, istua romahutti jälleen ja -kohottaen rinnan kohdalta korsettiaan alkoi käännellä lehtiä. - --- Jaa, mikä sinun nimesi olikaan? - --- Leeni, - --- Sukunimi? - --- Aliinantytär. - --- Leeni Aliinantytär, se nyt ei ole oikein sopiva nimi, koeta keksiä -itsellesi oikea sukunimi, se kuuluu asiaan. Minkälaista paikkaa -haluat? - --- Samahan tuo on. - -Rouva tarkasteli jälleen Leenin kasvoja ja vartaloa. - --- Sinä olet peräti soma tyttö! Etkö haluaisi hotelliin. Minä tunnen -erään hotellin rouvan, joka tarvitsee piikaa, tiskerskaa juuri nyt. -Hän on oikein kiltti rouva. Tahtoisitko sen paikan? - --- Samahan tuo on. - --- Jaha. Voit tulla huomenna samaan aikaan jälleen tänne. Ole hyvä, -sisäänkirjoitus yksi markka! - -Leeni laski ainoan viisimarkkasensa pöydälle ja odotti loppua -takaisin. - --- Jaha, siis huomenna, toisti rouva huolimattomasti ja pisti rahan -laatikkoon. - -Leeni ei kehdannut pyytää neljää markkaa takaisin. - -Kadulle päästyään häntä alkoi kaduttaa, ettei ollut pyytänyt rahaansa -pois. Sitten kadutti, että oli mennyt koko paikkaan. Huomenna hän -ei enää menisi. Leenin tuli haikea ikävä tohtorinnaa. Hän päätti -huomenna mennä tohtorinnan luokse takasin ja pyrkiä jälleen hänen -palvelukseensa. - -Iida, tohtorin herrasväen entinen kyökkipiika oli toimittanut Leenin -asumaan sisarensa luo, joka oli työmiehen vaimo. Asunnon emäntä tuli -kovin iloiseksi, kun sai kuulla, miten Leenin oli onnistunut. Oli -ilta ja mieskin oli kotona. - --- Katsohan, mikä onni tuota tyttöä potkii, puheli vaimo miehelleen, --- kun pääsee hotelliin palvelemaan. Jos sellaisissa paikoissa pääsee -rouvansa suosioon, niin voipa vielä kohota puhvettineidiksikin. Voi -se niinkin veikeästi käydä! - --- Kyllähän siihen virkaan nätillä naamalla päästään, myönsi mies. -- -Annathan minullekin sitten ryypyn, jos satun pennitönnä olemaan? - --- En minä taida sentään mennäkään koko paikkaan, kaihtoi Leeni, -minusta tuntuu niin vastenmieliseltä. Se rouvakin oli juovuksissa. - --- Herran takia, siunasi vaimo säikähtäen, vai et menisi, vaikka -hotelliin pääsisit. Mitä sinuun kuuluu paikanvälitysrouvan juoppous. -Kiitä onneasi, kun niin hyvän paikan saat! Et taitaisi nielaista, -vaikka valmiiksi paistettuna saalis suuhusi lentäisi? - --- Mutta kun se tuntuu niin vastenmieliseltä, esteli Leeni. -- Ja -eiköhän Helsingistä muita paikkoja saane? - --- Vastenmieliseltä, toisti vaimo. -- Luuletko sinä olevasi niin -arvokas henkilö, että oikein mielen ja omantunnon mukaan voisit -elämäsi asettaa? Piika, kuin piika! Sen vaan sanon, että katua saat, -jos et nyt onnen koukkuun tartu! - --- Anna tytön itsensä tehdä, niinkuin parhaaksi näkee, sanoi mies. --- Älä mene houkuttelemaan. Jos vielä turmioon joutuu, niin sinua -syyttää! - --- Syyttäköön, jos niin kelvoton on! Ja mikäpä ihmistä turmioon -vie, muu, kuin oma itse? Turhaa luuloa, että hotellissa muka -pahuus naiseen paremmin tarttuu, kuin muualla. Olen kuullut, että -nunnaluostareihinkin on paha päässyt, vaikka siellä aina Jumalaa -rukoillaan. Tapetuita lasten luita on löydetty permantojen alta. -Muuten minä tunnen monta naista, jotka ovat hotelleissa palvelleet ja -mikä niitä vaivaa? Henrikssonska esimerkiksi. - --- Tunnen minäkin monta kapakkanaista, nauroi mies. -- Samaa -hameväkeä ne on ne, kuin muutkin. Minä viisi välitän teidän -puuhistanne. Tuo sinä, minun hilssuni, puuroa ja silakkaa pöytään, -pöyhi sänky pehmoseksi, että pääsen nukkumaan ja kessahda itse -viereeni, niin elämä on kuin silkkiä! - --- -- -- Myöhään iltaa valvoivat vaimo ja Leeni. Vaimo kertoi, miten -viehättävää hotellissa olo on ja miten paljon siellä voi ansaita. -Leenikin innostui. Toisaalta kuvaili vaimo, kuinka kurjaa köyhän, -naidun naisen elämä oli, miten vailla kaikkea, mikä elämän tekee -hyväksi ja miellyttäväksi. Kymmenen vuotta hän oli ollut naimisissa, -mutta koko sillä ajalla hän ei ollut saanut muuta, kuin kaksi -pumpulista hametta. Vanhoilla, tyttönä ansaituilla vaatteilla oli -täytynyt tulla toimeen. Nekin alkoivat hajota ja uusia ei ollut -tiedossa. - -Leeniä kauhistutti sellainen kohtalo. - -Mies nukkui sängyssä ja kuorsasi pitkään ja raskaasti. Sen nenä -tuhisi ja alahuuli oli vetelästi lerpallaan. Likaset, paikatut -verhot peittivät akkunoita ja mustaksi maalatun, kuluneen -piirongin päällä oli harmaalta heijasteleva peili. Suuri, värjätty -ruohovihko oli kummallakin puolen peiliä. Toinen vihoista oli -hopean värisessä lasivaasissa, mutta toisella oli astiana nokaton -teekannu. Seinässä oli vinollaan iso, käsin maalattu taulu esittäen -rusakanmyrkky-viherijäistä kenttää, jonka keskellä uljas valkonen -linna kohoutui. Kentällä, linnan pihassa oli plonningin sininen -lammikko ja siinä uiskenteli perätysten kahdeksan lumivalkoista -joutsenta. Lammikon vieressä oli punakantinen kaivo ja kaivon -kannella katoliikin papin pukuun puettu mies kädet leveellään. Oikean -käden peukalosta roikkui suunnattoman suuri vesitiinu. Taideteosta -ympäröi kulunut, paikottain lohkeillut, kullattu kipsiraami. Huone -tuntui kostealta ja kylmältä. - -Vaimo riisui yltään vaatteet, kävi maata miehensä viereen ja nukkui -heti. - -Leeni valvoi, uni pysyi kaukana. Tulivat mieleen mummu ja vaari. -Siellä niiden luona oli ollut niin lämpöistä ja kaunista. Aurinko -oli aina paistanut sisään pienestä akkunasta ja kello oli tikuttanut -rauhaa. Vaari ja muori olivat nukkuneet pehmeästi ja tyyneesti. - -Nyt oli hän yksin, turvatonna ja huominen päivä kuvastui -kauhistuttavana mieleen. Hän olisi halunnut pois, jonnekin kauas. -Vihdoin hän nukkui ja näki unta vaarin ja muorin mökistä. -- -- -- - -Kun Leeni aamulla raotti silmiään, näki hän vaimon kyykkysillään -uunin ääressä tihrailevan ja äkäilevän kahvipannun kanssa. Mies kääri -likasia räsyjä jalkainsa ympäri ja kiroili, kun ne eivät tahtoneet -mennä saappaisiin. Huoneeseen tuli haikua ja outoa, tuoretta lämpösen -tihkua. Leeni painoi silmänsä jälleen kiini ja oli nukkuvinaan. - --- Nouse ylös, Leeni, sanoi vaimo pitäen höyryävää kahvikuppia Leenin -nenän alla. -- Nouse ylös, tänään sinä olet viimeistä päivää meillä. - --- Eihän se ole sanottu, vastasi Leeni, tokko se huoliikaan minusta. - --- Hui, hai, mitä sinä puhut! Kyllä se sinut huolii! Sinä, joka olet -noin kaunis ja mukava! Ja sanopa minun sanoneeni, että vielä sinulle -onnen päivä koittaa! Sinä voit vielä päästä herralle vaimoksi! -Hotelleista usein naidaan nättejä tyttöjä! - --- Älkää nyt -- --! - --- Ole sinä vaan! Kyllä minä tiedän! Ja jos vaikka vain näön vuoksi -pysyttelet puhtaana, niin sitä parempi. - --- Olkaa nyt siinä, -- -- -- kukapa minusta, köyhästä tytöstä! - --- Herratko olisivat mielestäsi niin kollomaisia, että rikkautta -naisivat! Oo nej! - -Leenistä tuntui vaimon puhe hyvältä. Se rohkasi häntä ja erinomasella -huolella hän pukeutui lähtiessään paikanvälitystoimistoon. - -Hotellin rouva oli jo odottamassa, kun Leeni tuli sisälle toimistoon. -Hän oli pitkä, paksu, rintava ja hyvin ylpeän näköinen. Hän katseli -tarkoin Leeniä ja puhui toimiston rouvan kanssa ruotsia. Leeniin hän -teki kunnioitettavan, hiukan pelottavan vaikutuksen. - --- Osaatko sinä ollenkaan serveerata, kysyi hän Leeniltä -murteellisella suomenkielellä. - --- En, vastasi Leeni syvään niiaten. -- - -Rouvaa näytti miellyttävän tytön niiailu, sillä ystävällisemmällä -äänellä hän kysyi: - --- Voisitkohan sinä oppia serveeraamaan? - -Leenin mieleen tuli Suntion Liisan neuvo. - --- Voisiko rouva opettaa minut mielensä mukaiseksi, hän niiaten -sanoi. -- Kyllähän siitä on rouvalle liika paljon vaivaa ehkä, mutta -kyllä minä koettaisin nöyryydellä ja kuulijaisuudella palkita rouvan -vaivat! - -Leeni oli voittanut. - --- Minä opetan tytöstä puhvettineidin, sanoi hotellin rouva -ihastuneena. -- Hän on kaunis tyttö ja hänellä on taipumusta -hienouteen -- -- --. - -Ihastuneena asioiden sujuvasta käynnistä päätti Leeni mennä entiseen -palveluspaikkaansa uhmailemaan -- -- -- - -Hän oli tohtorinnalle luvanut käydä silloin tällöin itseänsä -näyttämässä. Mitähän tohtorinna nyt sanonee -- -- --! - -Mutta tohtorinna näyttikin aivan kuin pelkäävän häntä, kun hän oli -kaiken kertonut. Ja tohtori itsekin tuli keittiöön, mutta ei ollut -ollenkaan ystävällinen, kuten ennen. Katsoi vaan tuikeasti silmiin -ja sanoi: vai niin pitkälle sinä jo olet joutunut! Kapakkaan siis! -Sitten poistuivat he molemmat. - -Kyökissä oli Iidan sijalla, joka aina oli ollut hyvä hänelle, -vanhanpuoleinen häjy ja ruma ihminen. Se alkoi kaiken lisäksi torua: - --- Kehtaatkin vielä tulla herrasväelle itseäsi näyttelemään, -tuollainen! Hyi, häpeä silmäsi puhki! Lapsikin olet vielä ja jo -tuollaiseksi heittäydyt! - -Keittiön ovelle ilmestyi pari hyvin nuorta neitiä ja joku nuori -herra. Leeni oli näkevinään heidän kasvoillaan pilkallisen ilmeen. -Hän olisi lähtenyt pois, mutta ei kehdannut. Hän tunsi häpeävänsä ja -tahtoi jollakin lailla korjata mahdollisesti tehtyä häpeän työtä. - --- Itsehän tohtorinna minua käski täällä käymään, hän sanoi -palvelijalle, enhän minä muuten olisi tullutkaan. - --- Mistä tohtorinna tiesi, että sinä tuollaiseksi votakaksi itsesi -heität, sanoi palvelija raa'asti. - --- Olenko minä votakka, häh! - -Leena kiljahti ja ylös kimmahtaen astui hän palvelijaa kohden. - --- Herra Jeesus, kirkasi palvelija. -- Älä tule lyömään! - -Tohtori ja tohtorinna ilmestyivät ovelle ja utelijoita kasvoja näkyi -heidän takanaan. Mitä, mitä, mistä on kysymys? - -Leeni oli hämmästyneenä vetäytynyt oven suuhun. - --- Kun tuo tyttö aikoo tulla päälle ihan, selitti palvelija. - --- Minkä tähden, kysyi tohtorinna. - --- Kun minä neuvoin sitä ihmisiksi elämään, enhän sitä pahalla tehnyt. - --- Vaikka haukuitte minua votakaksi, puolusteli Leeni. -- Mitä minä -olen teille tehnyt, että -- -- -- - --- Tämä ei ole mikään kapakka, keskeytti tohtori ja aukaisi keittiön -oven. - -Leeni pujahti siitä ulos -- -- -- - - * * * * * - -Illalla maata mennessään alkoi tohtorinna puhua miehelleen -päivällisestä tapauksesta. - --- Minusta tuntuu, sanoi hän, kuin olisin syypää tuon tyttöparan -kohtaloon. Miksi pitikin minun tuoda hänet Helsinkiin. - --- Ellet sinä olisi tuonut häntä, olisi hän tullut yksin, sanoi -tohtori. -- Hän on yksi niitä, jotka ovat ikäänkuin määrätyt -kulkemaan paheiden häpeällistä rataa. - --- Mutta jos hänelläkin olisi ollut hyvä kasvatus, niin ehkäpä olisi -hänkin nyt hyveiden rataa kulkemassa, tai jos ei juuri sitäkään, -olisi hän ehkä säilynyt julkisilta paheilta. - --- Niin, se olisi ehkä niin, mutta mitä me voimme sille, että elämä -nyt kerta kaikkiaan on sellaista, kuin se on. Minä muistan tapauksen -nuoruuteni ajoilta. Kun ensi vuottani lueskelin yliopistossa, asuin -Merikadun varrella ja akkunastani oli laaja näkö-ala merelle. -Lukujeni lomassa en muuta tehnyt, kuin katselin ulos etäisyyteen. -Talviöinä oli tähtitaivas masentavan suuri ja aamuin, kun aurinko -nousi, kimalteli jää. Siellä syntyi herkkään ja suruista vapaaseen -mieleeni unelmia. Olisin tahtonut, että koko maailma olisi -tullut tuntemaan sen majesteetin, joka kaiken on luonut. Ja kun -kaupungilla katselin sotilasparaadia ja kuulin kunnialaukauksia -tykeillä ammuttavan, niin ihmettelin, miten ihmiset saattoivat -noin tökeröllä tavalla kunnioittaa suuruuksiansa! Minusta tuntui, -kuin olisin vain minä yksin käsittänyt ihmisten turhamaisuuden. -Niihin aikoihin nauroin sille, että edistys ja tietokin ja valistus -suljetaan kaavoihin ja muotoihin ja että kaiken sivistyksen alla ja -takana oli vain halpoja epäjumalia. Tietojen mahdollisuus tuntui -niin äärettömän suurelta -- -- -- No niin! Akkunani alla oli kallio -ja siinä työn puutetta kärsivät miehet tekivät hätä-aputöitä, -hakkasivat sepelikiviä. Niitä oli paljon kaiken talvea, mutta -huomiotani vetivät erityisesti puoleensa pari vanhaa ukkoa, näöltään -noin seitsemänkymmenistä. Eräänä pyrypäivänä, kun tuuli kiidätti -lumipilviä pitkin meren jäätä ja taivaan rannalla näkyi jäätä -murtavien laineiden kuohuja, istuin jälleen ja ihailin. Silloin näin, -miten toinen vanhuksista pisti sanomalehteä niskaansa estääkseen -pyryn tunkeutumasta takin alle -- -- --. Tuli mieleeni, että jos nyt -avaruuksien ja luonnonvoimien Herra vaatisi tilille minut, hänen -suuruutensa tuntijan ja käsittäjän, niin mitä sanoisin? Jos hän -kysyisi: missä on veljesi, niin kehtaisinkohan vastata: se hakkaa -sepelikiviä akkunani alla. -- -- Niin, vaimoni! Mitä me voimme tehdä? -Emme mitään! - --- Mutta ajattele, jos todellakin niin olisi, että Herra joskus -ilmottaisi meille, että veljemme veren ääni huutaa hänen luoksensa! - --- Siihen, hyvä ystävä, ei ole muuta vastausta, kuin olenko minä -veljeni vartija. - --- Mutta jos me olemme syypäät Leenin turmioon? - --- Tjaa! Kukapa sitä tässä maailmassa tietää? Helsinki on täynnä -kevytmielisiä ihmisiä, missähän syy sitten lieneekin. Sanotaan -syyn olevan yhteiskunnallisissa oloissa. Kai se niin lienee, mutta -on siinä ihmisen eläimellisyydelläkin osansa. Koira ei kärsi -vertaistaan, mutta uhrautuu kyllä ihmisen hyväksi. Ihminenkin -mieluisammin hellii koiraa, kuin toista ihmistä. Jos meren ranta -olisi yhtä täynnä kodittomia koiria, itkisi moni helläsydäminen -nainen itsensä kuoliaaksi ja koko kaupunki olisi touhussa asian -auttamiseksi. - --- Voi, voi. Älä puhukaan enää, se on kauheaa! - --- On, on! Minä olen väsynyt kaikkeen armeliaisuuteen. Tahtoisin -mieluisammin potkasta, kuin auttaa. Mikä auttaja minä olen? Auttakoot -itse itseään. - - * * * * * - -Kun Leeni oli pujahtanut ulos tohtorin avaamasta ovesta, meni hän -asuntoonsa ja tehden itsensä kipeäksi pani maata ja oli nukkuvinaan. -Siinä hän sitten mietti. - -Hän mietti kostoa tohtorille, tohtorinnalle ja ennen kaikkea piialle, -johon hän tiesi parhaiten pääsevänsä käsiksi. Hurjia, mielettömiä oli -koston suunnitelmat, mutta ne lauhduttivat vihaa, joka poltti hänen -sydäntään. Kun hän vihdoin todenteolla nukkui, oli uni jo tyyntä ja -rauhallista. -- - -Aamulla oli hänen mielensä sairas. Hän tunsi väsymystä elämään, -kaikkeen. - -Hänen oli kalvava ikävä Aartolahdelle. Hän ikävöi paikkoja ja -paikkakuntalaisia, enemmän kuin vaaria. Vaaria oli Leeni ikävöinyt -hiljaa päivästä päivään, mutta nyt oli kaipaus rajua, rintaa repivää --- --. Pajulampi, pieni, vihertävä metsäjärvi välkkyi puiden välistä. -Se näkyi navetan katolle ja pihapihlajan oksalle. Niityn vieritse, -läpi viidakon, poikki metsien ja marja-ahojen kulki polku Anni-tädin -mökille. -- Anni-tätiä Leeni ei yhtään ikävöinyt. -- Niskalan riihen -takana oli suuri kivi, jossa joskus toisten lasten kanssa oli oltu -talosilla ja riihen nurkkaa pitkin oli helppo päästä katolle, jossa -leikittiin taivasta, -- riihen sisällä oli kadotus. Kerran oli muuan -tyttö pudonnut ja taittanut jalkansa ja sen jälkeen olivat aikuiset -kieltäneet taivaisilla olon ja olipa Niskalan isäntä uhannut panna -katolle julmat ketunraudat. -- - -Aartolahdella olivat kaikki ihmiset hyviä ja hyvää tarkoittaen ne -toruivatkin, jos toruivat. Eivät tuntuneet lyönnitkään pahoilta. - -Täällä ihmiset hymyten toruivat. Eivät lyöneet, eivätkä hosuneet, -mutta olivat siltä niin julmia. -- - -Niin kulkivat Leenin mietteet hänen viimeisenä vapaa-aamunaan. Hän -ei olisi hennonut nousta, hän olisi tahtonut yhä vain miettiä. Siinä -oli uutuuden viehätystä. Ensi kerran hän sängyssä maaten ajatteli. -Sänkynä oli sohvan kansi, peittona likanen miehen takki, huone oli -kylmä ja haiseva, mutta sanomattoman hyvältä tuntui siltä loikominen -yläällä oloon verraten. Jos hän olisi rikas, pitäisi hän itsellään -pienen, hyvin lämpösen kamarin ja siellä hän aina, aina vain lojuisi. -Vaarin hän ottaisi luoksensa ja teettäisi vaarille uudet vaatteet. - --- Etkö aijokaan nousta koko päivänä, vai miten, kysyi vaimo. - -Leeni säpsähti. Mustana aukeni maailma hänen eteensä. Häntä -värisytti, kun hän pukeutui. - --- Ethän minua unohda, puhui vaimo jälleen, kun Leeni jo valmistui -lähtemään. -- Sinusta tulee pian hieno neiti ja minä olen tällainen -akka vain. Tottahan joskus muistat viinipullolla. -- Vaimon oli -tapana salaa mieheltään ryypiskellä. - -Leeniä hävetti luvata viinipullolla muistaa. - --- Saapa nähdä, jatkoi vaimo, tokko tulet enään tervehtimäänkään. - --- Tulen varmasti! - -Leeni alkoi koota tavaroitaan viedäkseen ne uuteen paikkaansa, mutta -vaimo katsoi ne niin turhiksi, ettei niitä kannattaisi hotelliin -viedä ja pyysi ne itselleen. Leeni ei kehdannut kieltää. Tavaroiden -joukossa meni muori-vainajan oma kutoma, kaunis ryijykin. Leeniä -tuppasi itkettämään. Peitteessä oli vielä vaarin mökin haju ja se oli -hänen ainoa muistonsa lapsuuden kodista. - -Tohtorin luota ulos potkittuna, asunnossaan puhtaaksi ryöstettynä, -köyhänä ja katkerana jätti Leeni hyvämaineisen maailman ja meni -hotelliin palvelemaan. Hän ei ollut silloin vielä viittätoista -täyttänyt. - - - - -2. - - -Eri vuorokauden aikoina näyttelee Helsinki eri puolia elämästään. - -Varhaisena talvi-aamuna on kaupunki hiljanen, raukea ja puhdas. -Kivimuurit seisovat suorina riveinä kahden puolen katuja kilpaillen -komeudesta. Yksi pääsee yhtä kerrosta korkeammalle, kuin toinen, -mutta toinen työntää ylös torneja ja huippuja. -- - -Sitä myöten, kuin aurinko ylenee, vilkastuu liike. Se alkaa -yksinäisistä, totisen näkösistä miehistä, jotka lakasevat lunta -katukäytävistä ja jatkuu senjälkeen maalaiskuormiin ja lihaviin -tori-eukkoihin. - -Kaupunki saa eloa. Yhä loistavammaksi, raittiimmaksi ja terveemmäksi -se muuttuu. Nuoria, punaposkisia palvelustyttöjä ja vakavia rouvia -ja emäntiä kiiruhtaa torille, missä kaikensäätyiset, -ikäiset ja -näköiset ihmiset keskenään asioitaan toimittelevat. Siellä kinastelee -hieno rouva viidestä pennistä luutamummon kanssa, siellä pitkä -pojanluikero kauppaa komealle, lihavalle herralle ehtakultaisia -kellonperiä seitsemälläkymmenellä pennillä ja ontuva italialainen -maalaistytöille paperiruusuja. - --- Tietääkö rouva, sanoo luutamummo puolustaen tavaransa korkeata -hintaa, että ennenkuin tällaisen luudan saa valmiiksi, niin jo siinä -pitää toinenkin hyppy hypätä. Varpuja ei saa ottaa, kuin penikulmien -takaa ja sittenkin sydän kurkussa, että milloin sattuu toisen maalla -olemaan. - --- Onko sulia sitten omaakin maata, kysyy toinen mummo ivallisena. - --- Ei niin, myöntää edellinen. - --- Kymmenen penniä saatte, ei enempää, tinkii rouva. - --- Olkoon menneeksi. -- - -Rouva etsii luutien joukosta paraan ja poistuu. Eukot mutisevat. - -Liha- ja voikuormien ääressä on tungosta. Pyylevä, punakka rouva -kääntelee ja haistelee vasikan päätä, moittii laihaksi ja ostaa -viereiseltä myyjältä sian sorkat. Toinen ostaja, laiha, silmälasinen, -töyhtöniekka nainen maiskuttelee suutaan mehevien voikimppujen -ääressä. Tuon tuostakin hän pistää mustan sormikkaan rikkiöimestä -esille likasen, luisevan sormen, ottaa kynnellään rippusen voita -kuormasta, maistaa, nyrpistää nenäänsä ja jatkaa tutkimustaan -eteenpäin pitkin riviä. Nuori, kirkassilmä neitonen kulkee huoletonna -yli torin. Hän ei osta mitään. Hän tuskin tietää, että tori on täynnä -elukoiden päitä ja sisuksia. Ruoan hän saa valmiina pöytään, eikä -hän kysy, mistä mamma sen on laittanut, kunhan se vain on maukasta. -Odota, neitonen! Sinulla on edessäsi pitkä elämä. On edessäsi lempi -ja oma koti. Pian sinäkin saat haistella vasikanpäitä ja käristää -sian maksoja. -- -- - -Satumaisen nopeasti tyhjenee tori kahdentoista jälkeen. Kojut -katoavat, kuormat lähtevät koteihinsa. Joukko miehiä ja naisia -lakasee pois ruoan jätteet. Joku yksinäinen, risanen ukko keräilee -likasia, verisiä luita pussiinsa. -- - -Elämä on siirtynyt esplanaadille, kaupungin sydämeen. Kahdentoista -jälkeen on siellä hyvä tilaisuus tutustua helsinkiläis-ihmisten -muotoihin. - -Tilapäisesti kulkee kävelijöiden joukossa joku työmies. Kalpeat -kasvot ja hyvin muodostunut, ajatuksia kätkevä otsa tekee hänet -kauniiksi, ylimyksestä erottaa häntä vain puku ja ulkonainen käytös. -Elatuksen murhe pitää työmiestä laihana, taistelu tekee hänet -viisaaksi ja tarkka katseiseksi. Hienoston jäsentä estää lihomasta -ja rumentumasta aisti. Jyrkän vastakohdan kummallekin tekee lihava -keskiluokan jäsen. Porvari näkee hyvää ruokaa, hän syö, ahmii, -hänen vatsansa kasvaa, hän ilettää sekä työmiestä, että herraa. -Ylimys ei tahdo mitään huomata, työmies nykäsee toveriaan ja nauraa. -Isovatsainen ylpeilee häpeästään ja luulee työmiehen kadehtivan. - -Arvokkaana ja vaatimattomana esiintyy ylimysnainen -iltapäivä-kävelyllään, vain tottunut silmä hänet huomaa. Pikku-rouvat -ylpeilevät siellä, missä hän ei tahdo mitään huomiota herättää. -He kulkevat pää pystyssä, loistavissa, mauttomissa puvuissa ja -näyttelevät kirkkaita alushameita ja pianon jalan mallisia sääriään. -Joku laitakaupungin pimeä kaunotarkin uskaltaa joskus eksyä joukkoon. -Hän herättää kiusallista huomiota, pysyisi poissa -- -- --! Tai -tohtii joku nuori mies osajoukosta harhautua syrjäteiltä tänne. -Nöyränä, pujahdellen hän pian kiirehtää pois, laidemmalle missä -jälleen voi vapaasti hengittää. -- - -Tottumuksen voima on suuri. Vaikka jokainen tietää, että sulat, nahat -ja karvat, joita pukuina käytetään, ovat elävistä olennoista nylettyä -lainatavaraa, hävetään kuitenkin huonoa pukua. Nuori mies häpeää -risojaan ja kadehtii komeata turkkia, enemmän ulkomuodon, kuin vilun -tähden ja nuori nainen kadehtii linnun siipiä toisen naisen -hatusta. -- - -Risaset vaatteet synnyttävät katkeruutta ja johtavat rikoksiin. -Hienossa verhossa voidaan salata paljon virheitä. Esplanaadilla -kävelevät talvipäivinä ne, joilla on kaikkein jaloimmat karvat, -höyhenet, nahat ja sulat. - -Ulkokuoresta ei kuitenkaan voi sisäistä onnea päättää. Mitä tuntenee -rikas, jolta kulta alkaa luisua -- -- --? Mitä kaunotar, kun -vanhuus uhkaa? Kauneutensa on hänellä ollut kaikki, miltä tuntunee -silloin, kun peili, vanha, raaka todenpuhuja ei näytä muuta, kuin -pelkkää rumuutta? Mitäpä siitä! Elämä on taistelua ja jalot sielut -taistelevat hiljaisuudessa, Esplanaadilla on vain kauneutta ja hymyä. - -Tulee ilta, Helsingin keskus on laajana, ilosena ihmismerenä. Pimeä -tekee ihmiset tasa-arvoisiksi, siitä huolettomuus. Keinotekoinen valo -ei voi poistaa pimeyden rakkaustyötä. Lyhdyn valossa näyttää jokainen -puku jos ei juuri hyvältä, ainakin mukiin menevältä. Nuori tyttö -kulkee ilosesti nauraen, vaikka kengän korko onkin väärässä ja vaikka -varvas väkisenkin pakkaa ulos. Nuori mieskin tohtii likennellä. Ei -näy enään välittävän siitä, että palttoon kaulus kiiltää ja liian -suut heilimöivät. Pimeydelläkin on hyvät puolensa. - -Iltasin Helsinki iloitsee. Kaikki, jotka vain pääsevät, ovat silloin -liikkeellä. Nuori äiti kulettaa poikaansa leikkikauppoja katsomassa. -Poikanen on ihastuksen vallassa. - --- Näetkö, äiti! - --- Näen, näen. - --- Ai jee! Ai jee, kuinka virma se on! Sillä on oikea jouhinen -häntäkin. Hum! Soo, putte, soo, -- hei, hevonen! - -Poika riskaa uljasta puuhevosta, joka on kaupan akkunan sisäpuolella. - --- Tule nyt! Mennään jo kotiin, isän luo. - --- Äiti, mitähän tuo maksaa? Osta se minulle! - --- Se on kallis, ei meillä ole varaa! - --- Maksaakohan se kymmentä penniä? - --- Se maksaa monta markkaa. - -Poika pistää sormensa suuhun, katse käy miettiväksi. - --- Äiti, hän itkunvoittoisella äänellä sanoo, eihän se voikaan -juosta. Sehän on puusta. - --- Ei. - --- Se hevonen, jonka isä laittoi, on paljoa virmempi, onhan? - --- On, on. Tule! - -Taakseen katsomatta seuraa pieni miehen alku. - -Hattukaupan akkunassa seisoo nuori tyttö. Mielikuvituksissaan -valitsee hän itselleen kauneinta. Tyttö parka! Hänellä ei näytä -olevan samaa lujuutta, kuin poikasella oli. Hänen silmänsä säteilevät -mieliteosta. Voineeko hän sanoa: minun ikivanha, äitivainajani ostama -liina on paljoa kauniimpi, kuin tuo hattu. - -Pienet katupojat ja tytöt ovat painaneet nenänsä litteiksi leipurin -ikkunaan. - --- Jos minulla olisi rahaa, sanoo muuan, niin minä söisin kaikki nuo -vehnäset. - --- Minä söisin kaikki Helsingin vehnäset, etkä sinä saisi mitään, -uhkaa toinen. -- Mitä siitä sanoisit? - --- Mutta minäpä söisin kaikki rusinat, veskunat, omenat ja -- -- - --- Sinä et jaksaisi -- -- - --- Ojaa! -- Poikanen pullistaa hoikkaa vatsaansa. - -Siinä viettävät herkutellen iltaansa pienet kadun kasvatit. Millaiset -lienevätkin yö ja päivä, illalla on hauskaa. - -Vähitellen kuivuu ihmisvirta. Valot sammuvat akkunoista. Suuret, -harmaat talot jäävät jälleen yksin. Levollinen ja rauhaisa on -kaupunki. Vain yksi ja toinen vaaniva olento liikkuu siellä ja -täällä. -- - -Mutta se vain näyttää rauhalliselta. Monen harmaan seinän -sisäpuolella elämä on vasta parhaimmillaan. Pääkaupunki, viisauden ja -kauneuden koti, osaa sirosti salata rumuutensa. Aamulla se näyttelee, -miten hyvää huolta se pitää kasvattiensa ruumiinravinnosta, päivällä -se näyttelee pukujaan, illalla iloansa ja yöhön se jättää rumuuden, --- kapakka-elämän mustimmat varjot. - -Keskellä kaupunkia ovat loistavat ensiluokan kapakat. Taide on tehnyt -parhaansa niitä koristaessaan ja soiton sävelet kaikuvat pitkin -iltaa. Suloiset tanssijattaret lisäävät nautintoa pyörähdyksillään. - -Laidemmalla ovat toisen luokan kapakat. Ne eivät ole yhtä loistavia, -mutta sitä enemmän käytetyltä. Pikkuvirkamiehet, konttoristit ja -ylioppilaat ovat niiden tavallisimmat vieraat. - -Tällaiseen toisen luokan kapakkaan oli Leeni joutunut. - - - - -3. - - --- Hej, fröken! Missä neiti on? Neiti! - -Täyden, valoisan tarjoiluhuoneen eri tahoilta kuului huutoa ja -soittokellojen kilinää. Leeni oli hetkeksi poistunut. - --- Fröken tulee heti. - -Sussu, vanha tarjoilijatar, kapakkarouvan alituinen seuralainen, -kiidätti konjakkia. - --- Hiton irvihammas, ärähti hänelle muuan ovensuussa istuva herra: - --- Suokaa anteeksi, Sussu hymyillen vastasi. Suokaa anteeksi, -neidillä ei nyt ollut aikaa. - --- Sillä pitää olla aikaa, murahti päihtynyt. Luuletko sinä, että -minä täällä sitävarten istun, että -- - -Sussu oli jo poistunut. Hän oli jo kauan sitten tottunut moisiin -kohteliaisuuksiin. - -Kapakoissakin ovat omat siveyskäsitteensä ja omat, vanhat tädit, -jotka suojelevat vasta-alkavia tarjoilijattaria joutumasta -hunningolle. Nämä tädit ovat useimmiten hyvin viisaita ja paljon -kokeneita, vaikka viisaus tavallisesti peittyy pöhöttyneeseen, -väkijuomien löysentämään naamaan. Sussu oli Leenin suojelijatar. -Heillä oli yhteinen huone, jossa nukkuivat. - -Liike rouva R:n syrjäisessä ravintolassa oli viimeaikoina -suunnattomasti vilkastunut. Rouva R. tiesi syyn ja hän varjeli -Leeniä, kuin silmäteräänsä. Pahinkin päihtynyt tyyntyi tytön -katseesta, väkivaltainen ulosheitto kuului jo harvinaisuuksiin. -Kapakka oli vilkastumisestaan huolimatta saanut puhtaamman leiman. - -Leeni itse oli uudessa paikassaan hyvin alkanut viihtyä. Hän tiesi -olevansa ihailtu ja tunsi sen vallan, mikä hänellä oli miehiin. -Kapakan seinien sisällä ei kukaan vastustanut häntä. Toisin oli -muualla. Kadulla olivat tuttavat herrat ylpeitä ja tuntuivat -kaihtavan häntä. Ihmiset olivat juhlallisia ja häjyjä. Täällä olivat -kaikki nöyriä ja kohteliaita. - --- Fröken! Sht! Neiti! - -Leenin astuessa tarjoiluhuoneeseen tähystivät kaikkien katseet häntä. -Ympäristöönsä verraten oli nuori, viaton tyttö loistava. - -Hän alkoi täytellä lasia, mutta ovensuussa istuva, päihtynyt herra -sieppasi hänet syliinsä. - -Syntyi elämää. - -Leeni riuhtasihe irti, löi, kynsi ja repi. Sellaista ei kukaan ennen -ollut hänelle tehnyt, hän oli raivostunut. - -Herra alkoi huutaa. - --- Minua on lyöty! Jumalauta, mitä tämä on? Mikä paikka tämä on? -Kapakkatyttö tulee silmille! - -Rouva saapui. Hän koetti rauhoittaa. - --- Tyttö on siisti, ei kukaan ole tohtinut, suokaa hänelle anteeksi. - -Se ei auttanut. Melu vain kasvoi. Toisetkin vieraat yhtyivät asiaan. - --- Tyttö teki oikein, puolusti muuan nuori herra, mitäpä tarvitsee -mennä lääppimään. - --- Sitä vartenhan ne ovatkin, että niitä lääpitään. - -Lyöty oli raivoissaan ja räyhäsi ja vaati Leeniä pyytämään anteeksi. - -Mutta Leeni oli hämmästyneenä poistunut. - --- Ei se nyt enään tänne tule. -- Kapakkarouvan ääni oli ankara ja -hän löi nyrkkiä pöytään kunnes hiljaisuus syntyi. -- Jos tyttö on -aiheettomasti teitä lyönyt, kyllä minä vastaan! Ja samalla pyydän -sanoa, hyvät vieraat, että Leeni-neiti ei ole täällä tuollaista -varten. Minä olen ottanut hänet tarjoilijaksi ja sillä hyvä. Että se -nyt tiedetään. Hän on puhdas tyttö ja hänellä näkyy olevan taipumusta -pysyä sellaisena. Ne, jotka kosketella tahtovat, menkööt muualle. -Täällä ei ole tarjolla muuta kuin ruokaa ja juomia! - -Rouvan puhe teki tarkotetun vaikutuksen. Mielet tyyntyivät. - --- Mutta minua on lyöty, intti päihtynyt. Minua on lyöty kapakassa, -sen ovat kaikki nähneet ja minä en salli kapakkanaisen itseäni -solvata. - --- Jos olisitte antaneet kapakkanaisen olla rauhassa, niin varmasti -olisitte tekin saaneet olla ilman korvapuustia, minä vannon sen, -rouva sanoi. - --- Pidä hyvänäsi, räätäli, nätin tytön tillikka, huusi joku. - --- Räätäli -- --! Kuka tohtii minua titul -- -- - -Hän ei ehtinyt jatkaa. Sussu oli vanhan kapakkanaisen kätevyydellä -tarttunut hänen kaulukseensa ja vienyt hänet ulos. - --- Tuolla Fors'illa on aina ilkeys mielessä, Sussu mutisi -potkastessaan räyhääjän kadulle. - --- Polis, polis, kuului kadulta kovin päihtyneen Fors'in huutoa. - -Leeni ei enää sinä iltana tullut tarjoilemaan. - -Yöllä, kun kapakan ovet jo olivat kiini, kun valot olivat sammutetut -tarjoiluhuoneesta ja hälinä tauonnut, tapasi Sussu Leenin katkerasti -itkemässä. - --- Älä itke, lohdutteli vanha tarjoilijatar häntä. -- Rouva antoi -sille lurjukselle niin että -- -- ja minä laahasin sen niskasta -pihalle. Ja kyllä sitä, Leeni hyvä, itkeä saisi, jos kaikesta -loukkaantuu tai sävähtyy. Minä en suuttuisi, vaikka sellainen -herrasmies silmilleni sylkisi. Anna sinäkin asioiden tulla ja mennä, -ei ne itkusta parane! - --- Se oli minusta niin hirveän ilkeää, nyyhkytti Leeni. - --- Sinä et ole vielä tottunut. Minä olenkin jo ison aikaa ihmetellyt, -mikseivät ne jo ennen ole tungeskelleet, vaikka sinä olet noin sievä -tyttö. - --- En minä aijo sellaiseen tottuakaan, hyi! - --- Hyvä on, jos elämäsi ijän jaksat pysyä noin, mutta minä epäilen. - --- Miks'en pysyisi, kysyi Leeni. - --- Korkeammaltakin ovat pudonneet, kuin luudan päältä lattialle. -Muuten, sanon sen vieläkin, on turha ruveta tappelemaan, jos joku -leikillään koskettaa. Kyllä sitä sitten saat tapella! - --- Minä en ikinä aijo kenenkään antaa itseäni syliinsä ottaa! En! - --- Hei, aijotko jäädä vanhaksi piiaksi? - --- Muiden, kuin oman mieheni, jos minulla joskus semmonen on, jatkoi -Leeni. - -Sussu vilkusi Leenin hentoon vartaloon ja mustiin silmiin. - --- On joskus ja useinkin tapahtunut sellainen ihme, että -buffettinainen on naitu. Muuten, olisi minullekin kerran se onni -tapahtunut, -- jos olisin tahtonut. - --- Oi, kertokaa! Kuka se oli ja milloin? - --- Siitä on jo kauan. Olin silloin nuori ja nätti! - --- Kuka hän oli? - --- Herra. - --- Oikea herrako? - --- Aivan oikea, kiireestä kantapäähän asti. - --- Kosiko hän teitä? - --- Kosi. - --- Miten se kävi? - --- Hän polvistui eteeni ja kysyi imelällä äänellä, tahdoinko hänet -omakseni, hah, hah, haa! Ei vainkaan. Romaaneissa niin luetaan. Tämä -kosi minua oikein. - --- Miks'ette ottanut häntä? Ettekö rakastanut häntä? - --- En. Olin silloin niin tyhmä, kuin nuori tyttö saattaa olla. Pidin -itsestäni mahdottomia luuloja. Luulin itseäni muun muassa hyvin -kauniiksi ja voittamattoman suloiseksi. Hän, joka minua niin rakasti, -että olisi minusta tehnyt vaimon itselleen, oli vanhanpuoleinen ja -muka ruma. Jätin hänet erään nuoren musikantin tähden, joka minulle -ei antanut sen enempää arvoa, kuin mädänneelle omenalle. Nyt olen -usein katunut sitäkin tyhmyyttäni. Kokenut kaiken tietää, vaikka -vaivainen kaiken kokee, sanoo sananlasku. - -Leenille muistui mieleen Anni-täti ja hän virkkoi: - --- Kokemuksien kautta kulkee tie totuuteen, sanoi minulle muuan vanha -vaimo maalla. Häntä sanottiin ruunankummiksi, kun hän ei ollut käynyt -ripillä. - --- Totta se on sanonut, myönsi Sussu. -- Paljon puhutaan itsensä -voittamisesta, puhutaan ja neuvotaan. Mutta minä luulen, että vain -koeteltu synti jää toiste tekemättä, niinkuin hiottua puukkoa ei -tarvitse terottaa. Kai lienee hauskaa maata ruusuilla ja hengittää -niiden tuoksua, mutta toista on maailmantuntijan elämä. Jos joskus -vielä elämäni alusta alkaisin, niin kyllä tietäisin, miten ensi -askeleeni ottaisin. Ei ole sitä viettelystä, joka minut saisi -pauloihinsa, ei sitä lystiä, joka minua viehättäisi. Minä olen -saanut kaikesta tarpeeni, minun lihani on niin kulunut, ettei sitä -mikään ilahuta. Se toivoo vain lepoa, lepoa, lepoa. Jos viimeisellä -tuomiolla herään, niin tiedän olevani puhdas siitä, jota nyt vihaan. - --- Kuulkaa, Sussu, uskotteko te Jumalaan? - --- Uskon. - --- Minä en oikein usko, selitti Leeni, enkä oikein tiedä uskoisinko -vai en. Kuulkaa, -- minä en ole vielä käynyt rippikoulussakaan. - --- Etkö? - --- En. Minä olen niin kovin epäilevällä kannalla, minä en usko, enkä -epäile. En oikein tiedä, mitä tekisin. - --- Herran takia, nauroi Sussu, eihän sinun tarvitse sillä Jumalaan -uskoa, että rippikouluun menet. Täytyyhän olla rippikoulun käynyt, -jos vaikka naimisiin -- - --- Minähän vielä ehdin, olenhan vielä nuorikin. - --- Kaikin mokomin täytyy sinun mennä ripille, sillä muuten se on niin -ilkeää. - --- Sanokaapa, Sussu, uskotteko te Jumalaan? - --- Johan minä sanoin, että uskon. - --- Mistä te tiedätte, että Jumala on? - --- Kuka olisi kaiken luonut? - --- Onko se sanottu, että kaiken luoja on Jumala. - --- Niin, ehk'ei se ole hänen nimensä. Mutta minä olen kuullut häntä -sillä nimellä kutsuttavan. - --- Uskotteko te Jeesukseen? - --- Mitä sinä hassuja kyselet? Jos olisin joku toinen, enkä vanha -kapakka-nainen, vastaisin siihenkin kysymykseen suoraan ja selvästi, -mutta nyt minä vain sanon, että hän on taivaassa ja minä maan päällä, -hän on luonut minut, enkä minä häntä, siinä kaikki. Nuku nyt! - -Sanansa päälle Sussu alkoi kuorsata. - -Leeniä ei nukuttanut. Häntä vaivasi illallinen tapaus kapakassa. -Kentiesi rouva on vihoissaan ja toruu aamulla. Ehkä täytyy muuttaa -pois tästä paikasta ja -- mihin? - -Maailma tuntui niin suurelta ja avaralta, mutta hänelle ei siinä -olisi tilaa. - - - - -4. - - -Rouva ei ollut vihanen, pikemmin vain ilonen siitä mitä Leeni oli -tehnyt. -- Kylläpä käskisi, hän sanoi antaa joka luikeron tulla -näppimään. Sivahuta vain korvalle jokaista, joka vähänkin koskettaa. -Siitä hyvästä, että nämät herrat juovat pullon, pari olutta, tai -yhden tuutingin, pitäisi heillä vielä olla nätti tyttö nypittävänä! --- Jokaiselle kapakassa-kävijällekin rouva uhosi, miten tyttö oli -itseään puolustanut. Hän luuli siitä sekä kapakan, että tytön maineen -hyvinkin kohoavan. Siinä hän kuitenkin erehtyi. Olihan Leeni vain -tehnyt, kuten buffettinainen konsanaan. Niidenhän tapa on olla -kovakouraisia. - -Mutta Leeniin teki tapaus herättävän vaikutuksen. - -Lapsuutensa hän oli elänyt mielikuvitusten vallassa. Hän oli kuullut -paljon asioita, mutta kokemusten puutteessa oli kaikki jäänyt -hämäräksi. Hän oli vain ihaillut kertojain puhetaitoa. - -Tähän asti hän oli ollut ihailtu ja kunnioitettu henkilö kapakassa. -Muuan kaunis herra oli kiittänyt hänen liikkeitään pehmeiksi ja -siroiksi. Leeni oli opetellut kävelemään hiljaa, hiukan varpaillaan, -ruumistaan nykähytellen, -- se oli hänen mielestään niin somaa ja -vapaata. Hän oli luullut, että kaikki pitivät hänestä ja hän oli -usein iloinnut, että oli löytänyt näin hyvän turvapaikan maailmassa, -jota muori niin kovin oli pelännyt. Täältä käsin Leeni oli katsonut -muuta maailmaa kolkoksi, raa'aksi ja kylmäksi. - -Nyt hän oli saanut kuulla, tai pikemmin tuntea, että kaikki -paheksivat sitä, mitä hän päihtyneelle herralle oli tehnyt. - -Kapakkanainen, hyvä alku -- -- - -Sellaiset sanat tuntuivat niin pahoilta ja näyttivät elämän aivan -uudessa valossa. -- Eivätkö ravintolavieraat pitäneetkään hänestä? -Miksi ne sitten olivat näyttäneet, aivan kuin olisivat pitäneet? -Vaarilta, muorilta ja Anni-tädiltä oli Leeni lapsena saanut -vastauksen moneen pulmalliseen kysymykseen. Nyt kääntyi hän Sussun -puoleen. - --- Minä en käsitä, miksi kaikki herrat ovat minulle niin kohteliaita, -hän kierrellen kysyi. - --- Kun sinä olet nuori ja kaunis, vastasi Sussu. Niin ne olivat -minullekin ennen. - --- Milloin ne lakkasivat olemasta teille kohteliaita? - --- Enhän sitä aivan tarkalleen tunnin määrää muista, milloin se -tapahtui, mutta tuossa kuuden aikaan iltapäivällä se lienee ollut, -nauroi Sussu. - --- Oi, puhukaa oikein! - --- Se tapahtui hiljaa ja huomaamatta. Itsekin havaitsin sen vasta -sitten, kun peili ei enää näyttänyt yhtään sileää paikkaa naamastani. -Ja niin sinullekin tapahtuu. Ja niin tapahtuu kaikille. - --- Herrasväellekin? - --- Sitä en luule. - --- Miksi sitten meille? - --- Siksi, että olemme kapakkanaisia. - --- Eikö kapakkanainen sitten olekaan ihminen, kysyi Leeni silmät -vettyen. - --- Miks'ei, vastasi Sussu. -- Mutta ihmisiä on, Jumala paratkoon -monta lajia ja kapakka-ihmiset eivät ole sitä parasta lajia. Niin -sanovat ne, jotka asian tuntevat. - --- Miksi he sitten tulevat kapakkaan, huonojen ihmisten joukkoon? - --- Ne tulevat juomaan. - --- Minä olen niin onneton, niin onneton, valitti Leeni itkien. - --- Voi lapsi parka, kysyi Sussu, kukapa tässä maailmassa onnellinen -mahtanee olla? - --- Sellaiset, joita pidetään kunniassa. - --- Älä luule. Minua tosin ei kukaan koskaan ole kunniassa pitänyt, -enkä siis tunne, mitä kunnioitetun elämä on, mutta jos kaikkien -niiden herrain vaimot, joita minä eläissäni olen tullut tuntemaan, -ovat onnellisia, niin pitäkööt onnensa, en minä sitä kadehti. Elä -itke, Leeni, eläkä ole noin hienotunteinen, se on niin tyhmää ja -naurettavaa! Ota elämä, niinkuin se tulee, ole iloinen niin kauan, -kuin voit ja sure sitten, kun et enää iloita osaa! Vaikka tuskin sinä -osannetkaan iloita, sinä, joka paremmin sopisit maalaismuijaksi, kuin -nuoreksi kaupunkilaistytöksi. - -Leeni kalpasi kunnioitusta. Hän oli luullut sitä itsellään olevan, -mutta huomasi erehtyneensä. Piiatkin, jotka kutsuivat häntä -ryökinäksi, häpesivät tulla hänen kanssansa kadulle. -- - -Ei hän osannut ajatella, että tarjoilijan toimi oli häpeällistä, -hän piti itseään huonona. Hän oli syntynyt synkkänä yönä vaarin -kiukaalle, häntä ei oltu ristitty, koskaan hän ei ollut rukoillut -Jumalaa, eikä hän oikein tiennytkään, mikä Jumala oli. Leeni tunsi -olevansa musta ihminen, jolla oli musta sielu. - -Yksinäisyyden tunne alkoi painostaa häntä, mielikuvitukset alkoivat -jälleen luoda uutta elämää, jolla ei ollut mitään tekemistä -todellisuuden kanssa. Synkkiä ja painostavia, onnettomuutta -uhkaavia ajatuksia risteili mielessä. Iltasin hän itki luuloteltua -surkeuttaan, kunnes nukkui. Sydäntä ahdistava suru tuli hänelle niin -välttämättömäksi, että hän vain odotti yötä ja itkua. - -Surumielinen haaveilu teki Leenin silmät kauniiksi ja hänen -olentoonsa tuli jotakin omituisen arkaa. Vieraat alkoivat -kohdella häntä hienommin, jopa joskus sivukaduilla, tervehtiäkin -hattua nostaen. Se ei Leeniin vaikuttanut. Hän ei edes vastannut -tervehdyksiin. Hänestä tuntui, kuin olisivat ne tahtoneet lahjoittaa -hänellekin hiukkasen ihmisarvoa ollakseen sen jälkeen ilosia hyvästä -teostaan. Jota enemmän hän tunsi katkeruutta, sitä paremmalta tuntui -sydämeen. -- - -Joitakuita aikoja edellisen tapauksen jälkeen, eräänä aamu-päivänä, -tuli kapakkaan muuan nuori herra. Se kysyi syytä, miksi Leeni-neiti -ei koskaan vastannut hänen tervehdykseensä. - --- Minä en tahdo, vastasi Leeni, että paremmat ihmiset saattavat -itsensä häpeään minun tähteni. - --- Kuinka niin, kysyi herra. - --- Te olette herrasmies ja minä olen vain kurja kapakan palvelija. - --- Luuleeko neiti, etten minä ymmärtäisi antaa teidän täisellenne -ihmiselle arvoa, oli hän missä asemassa tahansa. - -Nuoren miehen ääni oli vilpitön ja silmissä oli jotakin kyyneleen -tapaista. - -Leeni katsoi ihmetellen häneen. Tytön ruskealle poskelle nousi puna. - --- Kukapa kapakka-naiselle mitään arvoa antaisi, hän sanoi ja -ikäänkuin itseään puolustaen hän lisäsi: En tiennyt tähän tullessani, -että se olisi häpeällistä. Jos vain saisin muuta sopivaa työtä, -vaihtaisin heti. - -Siinä Leeni valehteli. Hän ei voinut ajatellakaan mitään sopivampaa -tointa itselleen. - --- Ettekö tienneet kapakka-elämää pahaksi? - --- En. Olen kotosin sydän-maalta. - -Heidän tuttavuutensa jatkui. Se oli Leenin ensi rakkaus. - -Kaarlo Ylistö, -- niin oli nuoren miehen nimi, oli nuori ylioppilas, -ensi vuottaan Helsingissä. Hän oli rikkaan tukki-asioitsijan -poika. Hänen isänsä oli nuorena viettänyt hurjaa elämää, mutta oli -sitten rikastunut ja vakaantunut. Äiti taasen oli uskonnollinen, -pehmeäluontoinen ja kaunis nainen. Poika tuli äitiinsä ja oli -tovereistaan huolimatta säilyttänyt hienon, aristelevan luonteensa. -Siitä syystä toverit kutsuivatkin häntä vieno-pojaksi. - -Ylistö alkoi vähitellen seurustella ulkonakin Leenin kanssa. Hän -tunsi sanomatonta onnen ja ylevyyden tunnetta saadessaan olla nuoren, -viattoman tytön suojelijana. Tuttavien ivalliset ja tarkoittavat -silmäniskut hän kesti lujasti. Hän oli näkevinään köyhän naisen -surkean elämäntaistelu, oli lukenut "Ylösnousemuksen" ja tunsi, miten -hyvin se sopi hänen omaan elämäänsä. Hänkin olisi ollut valmis vaikka -mihin konnantyöhön, mutta nyt, nyt oli -- herännyt -- -- -- - -Leeni oli onnellinen. Hän oli niin onnellinen ja rakastunut, kuin -viidentoista vuotias tyttö saattaa olla. Hän ei osannut salata -tunteitaan, vaan ilmaisi ne huonetoverilleen Sussulle. Mutta Sussupa -ei ollenkaan ihastunut. - --- No, jopa otti, hän vain alkoi harmitella, kun rakastuukin nuoreen, -sievään herrasmieheen! Vai se nyt se oli sinunkin lorusi loppu! - --- Ei, se on vasta alku, nauroi Leeni. -- Ja nyt minä menen -rippikouluunkin. - --- Ohoo, vai jo tuli Jumalakin mieleen! No niin, eihän ilman sitä -pääse vihillekään, joka vihille pääsee. - --- Ettekö luule minun pääsevän, kysyi Leeni. - --- Miks'ei, mutta et tämän herran kanssa. Se pettää sinut, kuin -harakan. - --- Se on vale! Kuinka te uskallatte tuolla lailla solvata? -Hän on niin hyvä ja hieno ja on sanonut kunnioittavansa minua. -Ja sitten -- -- -- - --- No? - --- Hän ei ole vielä edes suudellutkaan minua ja tuskin hän sitä -koskaan tekeekään. - --- Ei taida edes hääpusua antaa! Onpa se hienotunteinen miehiään, -mistähän se on kotoisin? - -Leeniä harmitti Sussun ivailu ja hän muuttui pisteliääksi. - --- Kuinka te, vanha ihminen, viitsitte olla noin kade? Olisiko se nyt -niin ihme, jos minä saisin miehen, vaikka te olettekin jäänyt ilman? - --- Suurempiakin ihmeitä on tapahtunut, nauroi Sussu hyväntahtoisesti. --- Maailmassa on naitu miljoonia naisia, vaikka minä olenkin jäänyt -ilman. Älä ajattele, hyvä lapsi, että minä sinun onneasi kadehdin. -Toivoisin, että saisit pitää sen niin ehjänä, kuin suinkin. Mutta -minä olen vanha ja kokenut ja minullakin oli kerran nuoren, -turmeltumattoman ehjä rakkaus. Se meni sirpaleiksi ja haudattiin -lokaan. - --- Mutta se, jota te rakastitte, ei ollutkaan kunnon mies, väitti -Leeni. - --- Kuinka sinä luulet, että minä muuten olisin häneen luottanut, -ellei hän olisi ollut kunnon mies? Ei, hän oli paras, kaunein, -urhoollisin ja jaloin mies maailmassa, eikä hänessä ollut yhtään -vilppiä. - --- Miten sitten lempenne on lokaan haudattu? - --- Näes, neuvoi Sussu, vasta sitten, kun hän oli minut pettänyt ja -hyljännyt, huomasin, ettei hän ollutkaan maailman kunniallisin mies. - --- Mutta Ylistö ei olekaan mikään petturi -- -- --, ja minä en anna -pettää itseäni. - -Sussu hymähti. Hän ei enään koskaan väittänyt vastaan, kun Leeni -kehui rakastettuaan tai puhui rakkaudestaan. Hän kuunteli vain -kärsivällisesti nuoren tytön lapsekasta rakkauden lavertelua. Miksipä -riistäisi hän sitä lyhyttä onnen aikaa, jota seuraa pitkä, pitkä, -iloton elämä, ajatteli Sussu. - -Mutta eräänä yönä, kun Leeni palasi teaatterista, -- hän oli siellä -ollut Ylistön kanssa, hän tarttui Sussua kaulasta ja itki. Sussu ei -kysynyt syytä, silitteli vain Leenin sysimustia hiuksia. - --- Minä olen niin onneton, niin onneton, etten tahdo, enkä jaksa -elää, alkoi Leeni vihdoin itkun seasta sanoa. -- Sussu, minä tahdon -kuolla! - --- Niin, niin, lapseni, parasta taitaisi olla, että kuolisit. Elämä -on niin kolkkoa. - --- Teaatterissa muuttui hän kummalliseksi. Hän näytti ikäänkuin -pelkäävän jotakin. Minun kanssani hän ei näytelmien väli-ajoilla -ollenkaan seurustellut ja lopulta hän kokonaan katosi. Sain yksin -tulla kotiin. Mitähän se merkitsee? Sanokaa, kulta Sussu, mitä se -merkitsee? - --- Hän on varmaankin siellä tavannut jonkun tuttavan, eikä ole -tahtonut, että se olisi saanut vihiä, kenen kanssa hän seurustelee. - --- Luuletteko, että se on niin? - --- Aivan varmasti. - --- Entä jos hän on minulle vihanen? - --- Sano minulle totuus, kysyi Sussu, oletko koskaan ollut hänen -luonansa? - --- En. - --- Aivanko varmasti? - --- Aivan varmasti. - --- Sitten hän ei ole suuttunut sinuun. - --- Mistä te sen tiedätte, Sussu? - --- Minä uskallan vaikka vannoa, että niin on. Huomenna hän tulee ja -selittää syyt. - -Leeni rauhottui. Riisuessaan hän laverteli. - --- Jospa tietäisitte, miten kovasti minä häntä rakastan. Eikö hän -ole kaunis? Hänellä on niin mukava tapa nyrpistää otsaansa ja -sikertää silmiään. Pidättekö te sellaisesta tukan väristä, kuin -hänellä on? Minusta se on kaunis väri; vaikka hän sanoo pitävänsä -enemmän mustista hiuksista ja silmistä. Olisinkohan minä kauniimpi, -jos olisin vähän vaaleampi ja lihavampi? Minä olen mielestäni -liian hoikka, mutta katsokaa, Sussu, ei minulta ollenkaan näy -kaulajänteitä, kun päätäni käännän. Hän ottaa lyhkäsiä askeleita ja -kulkee minuun päin kumarassa -- -- -- Sussu, nukutteko? - --- Nukun, nuku sinäkin, että jaksat aamulla herätä! - -Sussu alkoi hengittää raskaasti. Syvä hyljätyn tunne valtasi Leenin. -Hän alkoi sängyssään valittaa. Itku ei kuitenkaan auttanut, se lisäsi -vain sydämen tuskaa. Hän alkoi itkeä niin rajusti, että Sussu heräsi. - --- Mikä sinun on, hyvä lapsi, kuu et nuku? - --- Minä pelkään, että hän sittekin on hyljännyt minut. - --- Voi, miten hassu sinä olet, kun sellaista luulet. Hän ei ole sinua -hyljännyt, usko nyt, kun minä sanon! - --- Tohditteko vannoa? - --- Tohdin. - --- Lyödäänkö vetoa? - --- Lyödään. - --- Paljonko? - --- Vaikka kuinka paljon. - --- Kymmenen markkaa. - --- Olkoon menneeksi. - -Leeni rauhottui jälleen ja nukkui levottomaan, painostavaan uneen. - -Monesti hän oli pettynyt, pettyisikö hän nytkin? Jumalat, taivaat, -enkelit ja harppujen säveleet olivat kadonneet. Suurmaailmakin -ihmeilleen oli hävinnyt mielikuvituksista. Monesti hän oli niitä -kaivannut, vaikka ne olivat olleet vain omien kuvitusten utukuvia. - -Niiden sijalle oli tullut paljon uutta. Kaupungissa hän oli tullut -tietämään olevansa kaunis, hyvin kaunis sentähden, että oli musta. -Ennen hän oli luullut olevansa hirveän ruma -- -- -- - -Lisäksi oli nyt tullut uusi tunne. Paljon hän oli rakastanut vaaria, -muoria ja Anni-tätiä, mutta nyt hän tiesi, ettei se ollutkaan mitään. - -Hän oli rakastunut. Illalla oli hän ylen onnellisena mennyt -rakastettunsa kanssa teaatteriin. Se oli mennessä sanonut Leenin -olevan hurmaavan kaunis ja Leeni oli suuttunut ja sanonut -hänen tekevän pilkkaa mustasta tytöstä, joka oli niin musta ja -pihkasilmäinen kuin neekeri ikään. -- -- - - - - -5. - - -Missä enemmän ihmisiä yhteen sattuu, siellä saman hengen lapset -ryhmittyvät. Niin syntyy erityisiä joukkoja kiehuvassa ihmiskeossa. -Jumaliset pitävät kiini kirkosta, oppineet etsivät toistensa seuraa, -taiteilijoilla on omat kuntansa, rikkailla pohatoilla samoin omansa. -Niin jatkuu muodostus alkaen ylhäältä, kunnian ja vallan kukkuloilta -ja käyden alaspäin aina niihin kurjuuden ja häpeän soliin asti, joita -silmistämme peittää yö. Tarkoitan paikkoja, joihin nälkä ja ylen -raskas työ vievät usein kukkeimmat neitoset. - -Moni asettaa tietämättömyyden ja laiskuuden syyksi sen, että nainen -lankeaa. Mutta se on erehdys. Ei löydy niin tietämätöntä neitosta, -ettei hän kauhistuisi, jos joku ehdottaisi häntä ilotytöksi. Ja se -seikka, että vain työläisten joukosta sellaisia tulee, todistaa, -ettei laiskuudenkaan ole syy. Jos laiskuus johtaisi naisen huonoon -elämään, täytyisi ilotyttöjen joukossa olla joku ylemmänkin luokan -jäsen. - -Mikä sitten olisi syy? Koreilemishaluko? Ehkä lie. Mutta -vastatkoon nainen, jolla on tilaisuus kunniallisesti tyydyttää -tuo luonnollinen halu, vastatkoon hän rehellisesti, voisiko hän -tyytyä vanhanaikaiseen, rikkinäiseen takkiin, lättäisiin kenkiin, -kurtistuneeseen hameeseen, huonoon ruokaan ja voisiko hän katsella, -miten kauniisti toiset ovat puetut, miten hyvää ruokaa he syövät -ja miten helpolla työllä he toimeen tulevat? Olisi hyvä tarkoin -tutkia itseään, pitkäaikaisen elämän kautta tarkoin koetella, -josko voi moiteettomasti pysyä kaikissa mahdollisissa asemissa, -joita elämä esiin tuo. Vasta sitten on kyllin pätevä syyttämään -tietämättömyydestä, laiskuudesta ja koreilemishalusta toisia. - -Sitäpaitsi emmehän ollenkaan syytä tietämättömyydestä, emmekä -laiskuudesta ilonaisten ylläpitäjiä. - -Kaarlo Ylistö tapasi, ollessaan Leenin kanssa teaatterissa -joukon tuttaviaan. Niiden seurassa oli muuan hänelle tuntematon, -mustaverinen, hiukan ontuva herra, joka kaikin tavoin koki osottaa -halveksumistaan Ylistöä kohtaan. Ylistö ei kuitenkaan käsittänyt, -mitä herran omituiset eleet tarkoittivat, vaan katsoi ihmetellen -häneen. He olivat teaatterin tupakka-huoneessa. - --- Kuule, veli, alotti vihdoin yksi tuttavista mennen Ylistön -luokse, kyllä sinä sentään menet vähän liian pitkälle tullessasi -nurkkakapakan tarjoilijattaren kanssa teaatteriin. Täällä on paljon -naisia, jotka tuntevat sinut ja minut, enkä tiedä, voinko enään sanoa -tuntevani sinua. - --- Niin, kyllä se niin on, säestivät toiset, kyllä sinä liiaksi -unohutat itsesi, Ylistö. Tuskin rappeutunut lurjus kehtaisi kulkea -tuollaisten kanssa ja sinä vedät hänet mukanasi tänne saakka -- -- -- - --- Milla oikeudella te solvaatte viatonta ja siistiä tyttöä, joka on -minun mukanani, kysyi Ylistö tulisesti. - -Tuntemattomalta pääsi suuri nauru. - --- Kysy tältä herralta, sanoivat toverit. -- Hän tuntee tytön -tarkemmin ja voi sinulle sanoa, millainen se on. - -Heidät esitettiin toisilleen, Kaarlo Ylistö ja Otto Fors. - --- Mitä te sitten olette tietävinänne, kysyi Ylistö koettaen saada -ääntään tyyneksi. - --- En minä hänestä muuta tiedä, kuin että siisti ja viaton hän -ainakaan ei ole. - --- Kuinka te sen voitte tietää. - --- Minä sen tiedän, jos kukaan. -- Otto Fors kierteli merkitsevästi -hymyillen viiksiään. - --- Minä en tuollaista usko, vastasi Ylistö. Hän koetti olla -välinpitämätön, mutta sydämeen pisti pahasti ja arkuus oli -hiipinyt uljuuden sijalle. -- Päinvastoin pidän minä teitä kehnona -kielikellona ja naisen solvaajana. - --- Herra, tiuskasi Fors, punnitkaa sananne! Minä en tosin tiedä, -minkälaisia teidän nais-ihanteenne ovat, mutta kapakkatyttöä en minä -pidä naisena, enkä katso ansainneeni kielikellon nimeä silloin, kun -olen totuuden sanonut ja kun olen nähnyt ja kuullut nuoren miehen -maineen ja onnen olevan vaarassa. - -Kaarlo Ylistö oli hyvän äidin kokematon poika. Hän uskoi. Olihan hän -lukenut romaaneista, miten petollinen ja kavala nainen on ja miten -teeskentely kuuluu heidän luonteeseensa. Nyt oli häntä, kuten monta -muutakin kavala tyttö vetänyt nenästä. Hän tunsi vihaavansa koko -naissukua. Vastikään hän oli tahtonut olla nuoren tytön suojelija, -nyt päätti hän olla kokonaan toista. Aina hän tahtoi jotakin olla. -Hän oli tuntenut suurta tyydytystä saadessaan olla kapakkanaisen -suojelijana, nyt tunsi hän milt'ei iloa siitä, että oli petetty, -nenästä vedetty mies, joka vihaa naisia. Tai miksipä vihata, sillä -jota vihaa, sitä kunnioittaa. Hän tahtoi halveksia naisia -- -- - -Toverit eivät asiasta enään olleet tietävinään ja ehdottivat, että -jo ennen näytelmän loppua lähtisivät pitämään hauskaa. Ylistö ei -vastustanut. Hän tahtoi alkaa elämää, hän, kuten muutkin. - --- -- -- Ilkeältä tuntui kuitenkin ja hävetti, hävetti niin, että -korvia poltti, kun yöllä paksu, roikkuvarintainen, maalattu nainen -puoli-alastomana istui hänen syliinsä. Ylistö olisi tahtonut heittää -koko olennon permannolle, potkasta sitä, lyödä ja repiä, sillä niin -ilkeä ja häpeämätön se oli. Toiset nauroivat ja käskivät hänen pitää -hyvänään. - --- Älä ole noin ujo, Ylistö! Miehisty sinäkin kerran ja totu, niin et -joudu joka kapakkatytön narriksi. - -Ja Ylistö häpesi ujouttaan ja koettaen voittaa itseään hän piti -paksua tyttöä sylissään. Tyttö pani kätensä Ylistön kaulalle ja alkoi -suudella. Tytön vetelät, kuivat huulet koskettivat hänen poskiaan ja -kuuma, ummehtunut ilma tuppasi tukehduttamaan. Ylistö olisi tahtonut -itkeä, jos olisi kehdannut. Toverit tilasivat juomia ja hänkin sai -vihdoin tilaisuuden laskea sylistään tytön. - -Mutta sitten alkoi Fors vaatia lisää seuraa. Heitä oli neljä miestä -ja vain kaksi naista. - -Ylistöä kauhistutti. Hän tahtoi kotiin, mutta toverit eivät laskeneet. - -Hetken kuluttua tuli sisälle kaksi uutta naista. - -Toinen niistä oli kalpea ja heiverö. Hänen silmissään oli jotakin -vavahtelevaa ja pelokasta, hän näytti vasta-alkavalta. Hänestä ei -kukaan välittänyt ja tytöt väittivät hänen olevan hiukan typerän. -Ylistö alkoi seurustella hänen kanssaan, sillä tyttö tuntui hänestä, -kuin tuulahdus homehtuneessa huoneessa. Hän pyysi tyttöä istumaan -viereensä sohvalle. Toiset olivat lähteneet, viereisiin huoneisiin. - --- Miten te olette tänne joutuneet, kysyi Ylistö, puhetta tehden. - -Tyttö katsoi häneen terävästi. - --- Aivan samoin kuin tekin. Miksi sellaista kysytte? - --- Se ei ole totta. Minä pääsen täältä pois, mutta te jäätte. - --- Tekin jälleen ja jälleen tulette, samahan se on, vaikka aina -täällä on. - --- En minä koskaan enää tule, vakuutti Ylistö. -- Miten kehtaatte -olla tuollainen? - --- Mimmoinen sitten? - --- Tuollainen, kuin olette ammatiltanne? - --- Mitä se teihin kuuluu? - --- Eipä kuulukaan, vastasi Ylistö. -- Olisin vain tahtonut tietää, -miten nainen, joka on olevinaan niin siisti, voi joutua tällaiseen -pesään. - --- Säästäkää vaivojanne! Se, joka minut tänne saattoi, oli paljoa -suurempi herra, kuin te, niin tekö minut sitten -- --? - --- Kuka se oli? - --- Ei täällä ketään nimeltä mainita. - --- Kuule, tyttö, ei huolita olla häjyjä, pyysi Ylistö tullen äkkiä -avomieliseksi. -- Näes, minä olen ensi kertaa tällaisessa paikassa, -enkä ole yhtä perehtynyt, kuin toverini. Näes, minua inhottaa -tällainen elämä. Kuinka te naiset voitte pitää tällaisesta. - --- En tiedä, vastasi tyttö surumielisenä, minä luulen, ett'ei kukaan -meistä juuri liikoja pidä tästä. - --- Miksi sitten olette täällä? Voisittehan tehdä jotakin muuta. - --- Ei se piiankaan virka hääviä ole. - --- On se toki parempaa, kuin tämä, onhan se kunniallista. - --- Oletteko ollut piikana? Ei orja ehdi kunniaansa ajatella. Minä -en ainakaan tiedä, mitä kunnia on. En tullut sitä tuntemaan piikana -ollessani enemmän kuin täälläkään. - --- Oletteko vanhakin, kysyi Ylistö. - --- Seitsemäntoista. - --- Vasta! Voisittehan vielä jättää tämän elämän. -- En tiedä, -- ehkä -parempaan, -- mutta tämän parempaa ei minulle tule. - --- Mutta kun tulette vanhaksi? - --- Sinne on vielä aikaa. Ainakin kymmenen vuotta. Sillä ajalla olkoot -omat surunsa. - --- Te olette sievä ja siistin näköinen. - --- Vai niin. Herrat eivät pidä minusta. - --- Miksi eivät, Ylistö kysyi. - --- Ehkä siksi, että olen siistin näköinen, kun kuitenkaan en -ole siisti. Minä en tahdo jaksaa muuttua. Olen surullinen ja -raskasmielinen, enkä osaa viehättää. Suutun pienemmästäkin. Minun -laiseni ei oikein kelpaa. - --- Minulle te kelpaatte, sanoi Ylistö ja veti tytön syliinsä. - -Tyttö ei kauan istunut siinä. - --- Ollaan vakavia, hän sanoi ja istuutui tuolille. -- Mitäpä me -turhia. - --- Olenko sitten niin ruma mielestänne? - --- Hah, haa, minäkö näöstä! Ei lainkaan. Muuten vaan en tahdo. - --- En ole ilman -- -- - --- Rahaako? Sen tiedän. Otetaanpa viiniä ja jutellaan. - -He juttelivat kauan. Ylistö unohti, missä hän oli ja samoin lienee -tyttökin unohtanut. - -Tyttö kertoi koko elämä kertansa. Se oli surkea tarina. - -Hän oli yhdeksän vuotiaana eronnut äidistään ja joutunut lapsen -piiaksi maalaistaloon. Lapsi oli itkuinen, eikä ollenkaan nukkunut -ilman tuudittamatta. Yökaudet sai tyttö istua kehdon vieressä -permannolla ja soutaa isännän ja emännän vedellessä pitkiä unia. -Usein hän torkkuessaan oli lyönyt nenänsä kehdon laitaan, niin että -veri tuli. Ja kerran hän ulkona käydessään yöllä hetkiseksi vain -nukahti portaiden viereen hangelle. - --- Minä olin, kertoi tyttö viiniä ryypäten, niin väsynyt, etten -ollenkaan tuntenut kylmää, vaan luulin luminietosta höyhenpatjaksi. -Lapsi oli sisällä alkanut itkeä ja emännän oli täytynyt ruveta -tuudittamaan. Kun minua ei kuulunut ulkoa, tuli emäntä katsomaan, -minne olin joutunut. Kun hän näki minut hangessa makaamassa, tarttui -hän tukkaani ja kuletti minut kehdon ääreen. Olin niin väsynyt ja -unen vallassa, etten tiennyt, mitä minun piti tehdä, vaan aloin -huojuttaa ruumistani ja hyräillä: aa, tuuti lasta, muori tuli -vastaan. Uusi tukkapölly vasta sai minut valveille. Sinä yönä tein -ensimäisen suuren päätöksen. Päätin karata. Oi, kuinka minä vihasin -hoidettavaani lasta, minä olisin voinut hyvällä mielellä sen tappaa -ja usein, kun vain oli tilaisuus, minä nipistelin ja ravistelin sitä. -Tuskin siitä tervettä ihmistä tulikaan, niin julmasti minä sitä -kohtelin. Minä vihaan vieläkin niin äärettömästi pieniä lapsia, jospa -Jumala minua varjelisi sellaisista. - -Tyttö vaikeni. - --- Kertokaa vielä, pyysi Ylistö, mihin sitten jouduitte. - --- Jälleen lapsenpiiaksi, kertoi tyttö, tällä kertaa paikkaan, jossa -häjyyden lisäksi sain kärsiä nälkää. Sitten jouduin kadulle ja -kadulta tänne. Sen edemmäksi en vielä ole ennättänyt. Olenhan vielä -nuori. - --- Voi, voi, huokasi nuori mies, onpa se surkeaa, kun sievä, -seitsemäntoista vuotias tyttö ei mitään muuta ole saanut kokea, -kuin katkeruutta. Onko ihme, jos sydän kivettyy kaikelle hyvälle ja -puhtaalle. - --- Mistä te tiedätte, kysyi tyttö, onko minunlaiseni sydän kivettynyt -kaikelle hyvälle ja puhtaalle? - --- En tiedäkään, mutta arvelen vaan, että puhtaus- ja hyve-käsitteet -hiukan hämääntyvät täällä. - --- Ei lainkaan, tyttö virkkoi, minä olen huomannut, että meillä -täällä ovat hyve-käsitteet paljoa laajemmat, kuin niillä, jotka -täällä kulkevat. Niillä niitä ei näy ollenkaan olevan ja sen -raakuuden, mikä meillä on, olemme heiltä oppineet. Me olemme -teidän luomianne olentoja, varjoja, joita teidän salainen elämänne -synnyttää. Te kulette kunnioitettuina läpi elämänne, me kunniatta. Te -saatte siunatun kuoleman ja seppeleitä, meitä odottaa rakkarin kärryt -Ja kuitenkin olemme yhdessä juopotelleet ja hurjistelleet. Te vain -olette maksaneet kestit. - -Ylistöä vapistutti. Hänen mielensä oli outo. Kertomuksista oli hän -lukenut, että roska-ihmisetkin joskus voivat puhua yleviä totuuksia, -mutta hän oli luullut niitä vain kertomuksiksi, joihin kirjoittaja -omia mietteitään oli kasannut. Nyt puhui seitsemäntoista vuotias -tyttönen hänelle paljon kokeneen ihmisen tavalla. Ylistö oli aivan -kokematon, mutta hän tunsi hirmuista syyllisyyden tunnetta. Viini -poltti hänen ohimoltaan, mutta äly oli selvänä. Häntä itketti. - --- Mikä teitä vaivaa, kysyi tyttö. -- Voitteko pahoin? - -Ylistöä hävetti oma herkkyytensä. Hän koetti salata sitä ja otti aika -kolauksen lasistaan. - -Se ei auttanut. Hänen sydäntään pakotti. Häneen koski niin kipeästi -hylätyn ihmislapsen kärsimys ja toivoton elämä. Hän alkoi ääneensä -itkeä. - -Ennen lapsena, kun isä oli ollut julma ja raaka äidille, itki hän -aina nähdessään äidin surullisena ja kalpeana. Kuu äiti oli kysynyt, -mikä häntä oli vaivannut, sanoi hän milloin mitäkin. Väliin oli -pää olevinaan kipeä, väliin hammas. Oikeata syytä hän ei koskaan -kehdannut sanoa. Lienee kuitenkin äiti arvannut asian, koska aina -silloin otti pojan syliinsä, painoi pienen pään rintaansa vasten -ja alkoi yhdessä itkeä, katkerasti, kauan. Itku kevensi mieltä ja -tyynnytti sydäntä. - -Tyttö oli mennyt Ylistön luo ja painaen hyväillen hänen päätään -rintaansa vasten alkoi itkeä rajusti, hillitsemättömästi. - --- No, saakeli, kuului samassa ovelta. -- Mitä se tyttö nyt on -sinulle syöttänyt, kun noin ulvot. - -Se oli Fors. Ylistö oli juonut ja hänen verensä kuohui. - --- Ole vaiti, h--tin koni! - --- Se on toisen kerran kun te minua solvaatte, hyvä herra, sanoi -Fors, tätä minä en aijo sallia. - --- Hyvä on! -- Ylistö nauroi häjysti. -- Älkää sallikokaan! - -Fors vetäytyi nopeasti takaisin. Hän pelkäsi mainettaan. Poliisi -olisi voinut sekaantua asiaan. - -Sivuhuoneista olivat toisetkin tulleet salonkiin näkemään, mitä oli -tekeillä. He koettivat rauhoittaa Ylistöä, mutta eivät onnistuneet. -Mielenliikutus ja viini olivat sävyisästä pojasta tehneet raivon. Hän -löi nyrkkiä pöytään, kiljui ja ärjyi. - --- Hyi onnetonta tuollaisia miehiä! Teidän näkönnekin ilettää minua, -te -- -- -- -- - --- Ellette ole hiljaa, haen poliisin, penesi vanhin nainen, joka oli -jonkunlainen emäntä. -- Täällä ei saa räyhätä! - --- Hakekaa sata, ärjyi Ylistö, se ei minua liikuta -- - -Nainen oli lähtevinään mutta piiloutui keittiöön. Fors oli pujahtanut -ulos ja kiiruhti kotiinsa. Toiset kokivat tyynnyttää rajustunutta -toveria. - -Kun Ylistö sai kuulla, että Fors oli poistunut, rauhottui hän. - --- Kuinka sinä noin käyttäydyt, toruivat toiset. -- Eihän se sovi -sivistyneelle miehelle. - --- Sanokaapa, kunnon miehet, mikä sitten sivistyneelle -sopii? Olkaa niin hyvät ja sanokaa, sopiiko syöstä saastaansa -seitsentoistavuotiseen, orpoon, kärsineeseen, turvattomaan naiseen? -Sopiiko, häh! Vai sekö vain sopii sivistyneelle, että hän hellii -mainettaan, on oppinut, matkii viisaiden puhe- ja ajatustaitoa ja -narraa toisilta itselleen palkkaa ja kunniaa -- -- -- - --- Ole nyt! Sinä olet juonut liikaa! Lähdetään pois! - --- Lähdetään, lähdetään. Hyvästi, Lilli! - -Hän suu teli tytön kättä, katsoi hellästi silmiin ja lähti. - -Hän ei ollut pahentunut pahassa paikassa. - --- Tuo oli omituinen herra, Lilli sanoi tovereilleen. - --- Lienee ollut ensikertalainen, sanoivat toiset. - - - - -6. - - -Ei kuulunut Ylistöä seuraavana päivänä, ei toisellakaan. Turhaan -Leeni odotti. Jota enemmän aikaa kului, sitä tuskallisemmaksi kävi -hänen olonsa. Joka kerta, kun uusi vieras tuli kapakkaan, säpsähti -Leeni. Hän oli kuin kuumeessa. Väliin hän poistui tarjoiluhuoneesta -siinä toivossa, että Ylistö sillä aikaa saapuisi, -- mutta kauan -hän ei malttanut olla poissa, kun jälleen meni katsomaan. Ei, ei -tullut. Eikä Leeni tiennyt, missä Ylistö asui. -- Jos tästä oveen on -seitsemän askelta, hän tulee. Ensin astui Leeni pitkiä, sitten yhä -lyhyempiä ja -- seitsemän tuli. Hän rauhottui, mutta vain hetkeksi. --- Jos ensimäinen, joka oven aukasee, on nuori ja tumma, hän tulee -tänään, jos vaalea, niin huomenna, jos vanha, niin ei koskaan. Vaalea -ja nuori tuli ja Leeni alkoi jälleen odottaa seuraavaa päivää. - -Illalla sai Sussu antaa numeroita. Kaksikymmentä ja viisitoista, -- t -ja o, -- tulee, on, -- vielä kaksi! Ja vielä! - --- Antakaa, hyvä Sussu, vastaus sille ajatukselle, jota ajattelen! - --- Ihan varmasti, antoi Sussu. - --- Te tiesitte, mitä ajattelin. - --- Mistä minä sen olisin tiennyt? - --- Antakaa vielä vastaus, rakas Sussu, yhden kerran vain, pyysi -Leeni. -- Nyt minä ajattelen. No! - --- Sen tohtisin vaikka vannoa, antoi Sussu. - --- Minä ajattelin, että tuleeko hän vielä tänne, riemuitsi Leeni. - -Sussu oli kärsivällinen lohduttaja. Päiviä kului. Leenin tuska -lisääntyi lisääntymistään ja usein Sussu öisin heräsi hänen itkuunsa. - --- Voi, miten onneton minä olen, niin onneton, ettei kukaan saata -sitä arvata. -- Se oli Leenin alituinen valitus. - -Sussu myönsi, että niin oli. Hän ei yrittänyt sammuttaa kaipausta, -sillä hän tiesi, että se siitä vain olisi yltynyt. Hän koetti -käsittää sen suuruutta. - -Eräänä päivänä vihdoin sai Leeni kirjeen. Se oli Ylistöltä. Siinä oli -seuraavat sanat: - -Hyvä neiti! Nyt, kun pitkäksi aikaa poistun kaupungista, tahdon -teille sanoa, etten teitä ollenkaan halveksi. Päinvastoin, kun -tiedän, minkälaisten kohtaloiden alaiseksi nuori tyttö voi joutua, -olen valmis antamaan teille kaiken arvon. Voikaa hyvin. Kaarlo Ylistö. - --- Mitä tämä merkitsee, -- Leeni näytti kirjettä Sussulle, -- hän -sanoo antavansa minulle kaiken arvon, mutta poistuu kaupungista. Oi, -rakas Sussu, mitä tämä on? - -Sussu tavaili kirjettä. - --- Tiedäpäs, hän alkoi selittää sisältöä Leenille, hän panee sinut -koetuksen alaiseksi. Jo edeltäpäin antaa hän sinulle anteeksi, jos -lankeat, mutta kunnioittaa sinua sellaisena, johon voi luottaa. Usko -minua, Leeni, hän rakastaa sinua ja jos käyttäydyt hyvin sen aikaa, -kun hän on poissa, nai hän sinut. Ole nyt hyvin varovainen miesten -suhteen, sillä eihän, näes, tiedä, kuka heistä on sinua silmällä -pitävä. - --- Onkohan se niin? - --- On, aivan varmasti! Lue itse, jos ymmärrät! - -Leeni luki ja huomasi, että kirje oli niin, kuin Sussu sanoi, Ylistö -siis on valmis antamaan hänelle kaiken arvon! Voi, miten hyvä ja jalo -se on! - -Nyt ei Leeni enään odottanut Ylistöä pian tulevaksi ja ikävä muuttui -rauhalliseksi. Hän oli iloinen siitä, että sai olla koetuksella. -Olihan hänen nyt niin hyvä tilaisuus näyttää, miten kovasti hän -rakasti. Mitenkä olisikaan Ylistö voinut suoraan kapakasta naida -tuntematonta tyttöä. Sehän olisi ollut hullua! - -Leeni neuloi pienen pussin, pani kirjeen siihen ja kantoi sitä -kaulassaan. Joka ilta ja aamu painoi hän sen sydäntänsä vastaan. -Aina oli hän sitä säilyttävä ja kun sitten hänen miehensä, Ylistö, -kerran kysyy, että mikä likanen pussi se on, niin hän vastaa: se -on noitapussi! -- Näytä, mitä siinä on! -- En näytä, sanoo hän -miehelleen ollen pelästyvinään, se on minun rakkain aarteeni tässä -maailmassa. -- Mistä sinä sen olet saanut? -- Siltä, jota eniten -rakastin. -- Kuka se oli? -- Se oli nuori ja kaunis. -- Hänen -miehensä tulee mustankipeäksi ja katsoo väkisin -- -- -- - -Suloisia olivat nuoren kapakkanaisen haaveet. Hän vaipui niihin, -erkani kauas todellisuudesta. Ylistö unohtui sellaisena, jona hän -hänet oli nähnyt ja sijalle tuli uusi, lämmittävä, elämää antava, -onnelliseksi tekevä Ylistö, jota hänen ei erinomaisesti tarvinnut -kaivata, koska se oli hänessä itsessään. - -Ja vähitellen, ajan kuluessa, kun mitään tietoja ei tullut, haihtui -kuvakin pois tytön sydämestä. - -Elämä pysyi kapakassa entisellään ja Leeni piti siitä. Hän oli kaunis -ja ihailtu ja tiesi olevansa voittamaton. - -Kunnioituksen janokin oli hiljalleen kuollut. Hän ei kaivannut -tervehdyksiä kaduilla. Leeni osasi käsittää, että herrat niin -äärettömän mielellään olisivat tahtoneet seurustella hänen -kansaan ulkonakin, jos olisivat olleet vapaita. Mutta he olivat -sidotuita. Itsellään ei Leenillä ollut mitään kahleita, mutta hän -aavisti ne muissa sangen koviksi. Olihan hän itse nähnyt, miten -kohteliaasti herrat tervehtivät hyvin rumiakin, ilkeän ja vanhan -näköisiä naisia ja kapakassa sattui usein, että hienot herrat -olivat äärimmäisyyteensä asti huomaavaisia tökeröille ja tyhmille -kauppiaille. - -Ja paljon oli Leeni kuullut keskusteluja. - -Kerrankin oli muuan nuori mies uhannut naida erään voikauppiaan -paksun, rokon-arpisen lesken, jolla kehuttiin olevan kaksisataa -tuhatta rahaa ja kolmekymmentä vuotta sitten menetetty nuoruus. Hän -olikin nainut hänet ja nyt sama nuori herra mielisteli kaunista -kapakkatyttöä, jonka Leeni hyvin tunsi. Tyttö ei kuitenkaan sanonut -huolivansa naineesta miehestä. -- - -Mitä olisi Leeni siis tervehdyksistä huolinut, tai muista -turhuuksista. Nehän eivät mitään merkinneet. Herrat uhkasivat monesti -kuolemalla hänen tovereitaan, jos eivät nämät heitä lempisi ja -kokonaisia omaisuuksia he väliin menettivät kapakkanaisten takia, -joita eivät kadulla tohtineet tervehtää. Hänkö tervehdyksistä -välittäisi. Tuskin siitä kukaan mitään välittää. Sussukin sanoi -sellaista lapsellisuudeksi. - -Leenillä oli paljon ihailijoita. Kauneimmat niistä olivat muuan -konttoristi, jolla oli pitkät, mustat viikset ja tulimustat, -loistavat silmät ja eräs saksalainen soittoniekka, joka oli -solakkavartaloinen ja jonka katse oli surullinen ja hellä. Mutta -Sussu kutsui heitä suuriksi lurjuksiksi ja naispettureiksi. - -Sussulla oli niin omituinen maku. - -Hyviä ja täysin sopivia ihailijoita oli hänen mielestään Leenillä -vain kaksi. Ja niitä hän kehui. - -Toinen oli vahvavartaloinen ja lyhyt, niin lyhyt, että ulettui tuskin -Leenin olkapäähän. Sillä oli suppea takaraivo, harva, vaalea tukka, -se nauroi äänekkäästi, röhöttämällä ja raapi niskaansa vähän väliä -ja makeasti. Toinen taasen, Sussun mielestä vielä arvokkaampi oli -teurastaja Gustafsson. Hänkin tosin oli lyhyt ja lisäksi vanha, -mutta hänellä oli velaton kivimuuri keskellä Helsinkiä. Tästä syystä -oli hän kaikkein ansiokkain saamaan niin sievän tytön suosion, kuin -Leeni oli, mutta asia oli hyvin epävarmaa laatua, sillä Sussu tiesi -Gustafssonilla olevan paljon tarjokkaita. - -Leeni ei voinut sietää kumpastakaan - --- Enhän minä voi sellaisia rakastaa! - --- Rakastaa, nauroi Sussu, tarvitseeko niitä sitten rakastaa? -Ajattelepa onneasi, jos saisit hänet mieheksesi. Suuren talon -omistajaksi pääsisit! Eikö kelpaisi herrastella, vai mitä? -- -- -- -Jos hän sinusta huoliikaan. Hänellä, näes, on valta valita. Ottaa, -kuin hyllyltä vaan, taittaa, ja syö, kuin leipää, he, he! - --- Mutta hän on niin lyhyt ja vanha! - --- Ikä on miehen kunnia ja pätkällä usein tanu pää! - --- Hän on niin ruma ja kuinka minä voisin -- -- -- hyi, jos hän -vaikka suutelisi minua! - --- Niin siitä et sinä lainkaan pahenisi. Huuhtoisit suusi kalliilla -viinillä, ilahuttaisit silmääsi kullalla ja purppuralla. - --- Hyi! - --- Älä äyki, Leeni! Kauniin miehen suutelot maistuvat toiselle -naiselle ja ovat katkeria, eikä ole, millä katkeruuden alas nielisi. -Ole viisas, Leeni! - --- Minä en voisi ajatella tuollaista ähertävää, vanhaa ukkoa omanani, -toisti Leeni. - --- Voisitko, kysyi Sussu, ajatella kivimuuria omanasi? - --- Se on toinen asia, myönsi Leeni. - --- Ja sinä voisit niin vähällä vaivalla saada suuren kivi-talon ja -paljon kunniaa. - --- Mitä minä kunnialla tekisin. Minulla on sitä niin paljon, kuin -tarvitsen. Joka vähään tyytyy on onnellinen. Ja ehkäpä -- -- -- - --- Mitä, jatka vain! - --- Ei mitään. - --- Niin, jatkoi Sussu, tämähän on vain puhetta. Tuskin Gustafsson -sinusta huolisikaan. - -Leenin tapa oli kuvitteluilla jatkaa kaikkia asioita. Niin nytkin. -Hän alkoi kuvitella, miltä rikkaana olo tuntuisi. Hän olisi suuren -kivitalon omistaja, kulkisi jylhän pihan poikki, kävelisi kadulla -oman talon kohdalla ja saisi sanoa: tämä on minun. Vaarikin saisi -tulla Helsinkiin asumaan ja näkemään ja tohtorinnalle hän kirjottaisi -kirjeen ja kysyisi, eikö herrasväki haluaisi tulla minun talooni -asumaan, minulla kun nyt sattuu olemaan yksi, sivistyneelle perheelle -sopiva huoneusto vapaana. Mitähän kotipuolellakin sanoisivat? Olipa -sillä Leenalla onni, vaikka olikin musta, eipä olisi uskonut, -sanoisivat. Aamulla ei tarvitsisi herätä aikaseen, vaan saisi lojua -niin myöhään, kuin suinkin haluaisi ja kesäisin hän matkustaisi -kotipuolelle oikein hienona. Hänellä olisi mukana paljon sormuksia ja -kultakello, suuri, suunnaton kultakello ja silkkiset alusvaatteet. - --- Huolisikohan se Gustafsson minusta, Leeni eräänä iltana maata -mennessään kysyi Sussulta. - --- Joko se sitten sinulle kelpaisi, kysyi Sussu. - --- Ei, mutta -- -- - --- Mutta mitä? - --- Olisi mukavaa olla rikas. Eikö olisikin? - --- Miks'ei. Köyhän on aina mukava olla rikas. - --- Jos minä olisin rikas, puhui Leeni, niin minä pyytäisin teidät -luokseni asumaan. Meillä olisi niin hauskaa. Ostaisimme hienoja -vaatteita ja viinejä ja matkusteltaisiin ulkomaille, -- voi, kuinka -hauskaa! Ettekö tulisikin? - --- Et sinä, hyvä lapsi, minusta enään silloin välittäisi, sinä saisit -muita, parempia tuttavia. - --- En minä muista välittäisi. Muut naiset ovat minusta niin ikäviä -ja häjyjä. Te ja rouva yksin olette hyviä. Ja teitä minä aina pidän -tuttavanani. Rouvalle minä lainaisin rahaa niin paljon, että hän -saisi kaikki velkansa maksetuksi ja te saisitte aivan huoletonna asua -minun luonani. Voi, jospa muori ja Anni-tätikin vielä eläisivät! - -Leeni eli mielikuvituksissaan rikkaan elämää ja nautti siitä. Jos -joku äkkiä olisi häneltä riistänyt tuon kuvitteen, olisi hän surrut -sitä yhtä syvästi, kuin rikas menetettyä omaisuuttaan sillä erolla -vain, että Leenin suru ei olisi ollut yhtä pitkä-aikaista. Hänellä -oli kuohuva ja monipuolinen haavevarasto. Kun yksi kaunis unelma -sammui, syttyi kohta toinen. Nyt oli hän rikas ja se miellytti häntä -yhtä paljon, kuin jos hän olisi ollut olevinaan suuri näyttelijätär -tahi hylätty, ylenkatsottu naisparka. Monena hän oli ollut eläessään, -maailman kuuluisimmasta laulajattaresta kadunlakasijaan asti. - -Sussu huomasi pian, että Leenin mielessä pyöri Gustafssonin -kivitalo ja hän alkoi todellisesti miettiä asiaa. Entä jos Leeni -sittenkin pääsisi tuon vanhan konin puolisoksi, Sussu karaistuneella -tavallaan ajatteli. Entä jos se onni todellakin sattuisi olemaan -tytöllä! Hänkin, Sussu, ehkä pääsisi joutumasta kulkuriksi. Tyttö on -hyväsydäminen ja luotettava, Gustafsson on vanha ja sydäntautinen, -eikä voi kauan elää. Hän, Sussu, pitäisi huolta, ettei Leeni aivan -heti uusiin naimisiin menisi. Sääli tosin tyttöä, joka joutuisi -moisen rähjyksen syliin, mutta voisi sille pahemminkin käydä, -niinkuin monelle on käynytkin -- -- --. - --- Ole huomaavainen Gustafssonille kun hän tänään tulee kapakkaan, -äläkä ole näkevinäsikään muita! - --- Voi, voi! Mitenkä minä voin! Hän ähkii niin ilkeästi, mässyttää -suutaan, nauraa omille puheilleen, eikä ollenkaan kuuntele, mitä -toiset sanovat. Jospa hän olisi hiukankin toisenlainen. - --- Sellainen käytös tulee rikkaudesta, sanoi Sussu. - --- Hän on niin -- -- -- - --- No, jos et tahdo, niin älä tahdo, minä siitä vähät välitän. -Itsehän tuota olet puhunut, että rikkaana olo olisi hauskaa. -- -- -- -Ja mitäpä miehen näöstä, vaikk'ei sillä olisi, kuin pää, jos se -vain kykenee vaimonsa elättämään. Tunsin ennen erään tytön, joka -sanoi haluavansa miehen kauniin kuin päivän, vaikka se olisi köyhä, -kuin maantie. Kauniin miehen hän sai ja maantielle hän myöskin joutui -kahden lapsensa kanssa, joita mies ei muistanut ottaa mukaansa -karatessaan Puolaan, josta oli kotosin. Moni on katunut kaunista -miestä, mutta harva hyvinvointista. -- -- Ja kuoleekin tuo nyöpeli -pian. - -Leeni päätti koettaa. Hän alkoi olla huomaavainen Gustafssonille. -Hän antoi hänen puristaa kättänsä, eikä vetänyt sitä pois, vaikka -tuntuikin pahalta. Ilkeää se oli, kauheaa. Ukon punanen naama levisi, -suuret ikenet näkyivät hymyilevästä, leveästä suusta ja silmät -kiiluivat sameriaina. Käsi oli kuuma, tahmea ja limaskainen. Vielä -jälestäpäinkin tuntui likaselta. - --- Vedellä ja saippualla se on autettu, lohdutti Sussu, kun Leeni -siitä valitti. - -Yhä ahkerampaan alkoi Gustafsson käydä ravintolassa, kun -huomasi ettei Leeni ollut välinpitämätön. Hän istuskeli lähellä -tarjoilupöytää. Siitä oli hyvä tilaisuus nähdä ja tarkastaa Leeniä. - -Leeni oli kovin varovainen muiden miesten suhteen, tuskin rohkeni -katsoa ketään, hymyillä ei ollenkaan. Mutta sitä sulosempi hän koetti -olla ukolle. - -Rouvakin huomasi asian ja kysyi, oliko Leeni todellakin ihastunut, -vai mitä merkitsisi se sellainen mielistelyn haaskaus. - -Leeni ilmotti haluavansa päästä Gustafssonin vaimoksi. - --- Se ei olisi hullumpaa, myönsi rouva. -- Ukko on todellakin rikas, -hyvin rikas, -- sanovat häntä tosin kitsaaksi, -- mutta ehkä tuo jo -pian kuolisi. Muuten, ei se sentään niin vaan ole otettavissa. Se -on paatunut konna ja monen naisen pettämä. Se on kokeista pettynyt, -että ehkä -- -- --. Mutta sinä, Leeni, minä, joka olen pitänyt -sinua pienenä, ihanteellisena houkkiona, kosiskeletkin jo miestä, -joka sopisi sinulle isoisäksi. Leeni, Leeni, missä se meidän pikku -Leenimme on -- -- --! No, no, älä nyt noin hätäänny, en minä siitä -sinua moiti. Oikeinhan se on ja viisasta. Sussu kai on opettanut. - -Seuraavalla kertaa, kun Gustafsson jälleen tuli ravintolaan, meni -rouva hänen luoksensa. - --- Tyttö näyttää olevan kovin mieltynyt teihin, herra Gustafsson. -Toivon, ettette käytä väärin nuoren tytön mieltymystä. Hän on vielä -niin lapsekas. - --- Heh, heh, nauroi ukko, taitaa olla tyttö keinoihin tottunut. Miten -se minuun, ikämieheen, heh! - --- Tuollaiset nuoret tytöt pitävät paljon enemmän ijäkkäistä, kuin -nuorista, muistanhan sen itsestäni. Vaikka en minä mene mitään -sanomaan, Sussuhan se vain tietää Leenin yökaudet teitä hokevan. Ja -olettehan te vielä komea ja rakastettava mies ja minä tahdoinkin vain -huomauttaa, että tyttö on vielä viaton lapsi ja minä olen päättänyt -pitää hänestä äidillistä huolta. - --- Heh, miehet ovat ehkä jo pilanneet tytön. - --- Se on ikuinen vale, vihastui rouva, enkä minä salli kenenkään -solvaavan Leeniä, en edes teidänkään. Hyi teitä, herra Gustafsson, -kun voitte tuolla tavalla sanoa tytöstä, joka teitä rakastaa. - --- Rakastaa, heh, heh -- -- -- - -Epäilevään vanhukseen oli rouvan puhe kuitenkin tehnyt syvän -vaikutuksen. Vanhus ajelutti partansa ja osti uuden, keltasen -kaulaliinan. Hänen silmiinsä tuli himmeä, rasvainen kiilto ja suutaan -hän alkoi pitää alituisessa hymyssä. - --- Mies ei ole enään pelastettavissa, nauroi Sussu rouvalle. -- -Kohtalo on määrännyt Leenin perimään hänen omaisuutensa. - --- Elä puhu vielä mitään, epäili rouva. -- Ukko on viisas. Hän tahtoo -ehkä muuten vain ihanuudellaan tytön vietellä. - --- Leeni sanoo maksavansa rouvan velat, jos hän vaan pääsee -rikkaaksi. Tyttö on ihan hurmaantunut. - --- Sepä se, mutta minä en usko, että Gustafsson -- - --- Eiköhän tuota jollakin tavalla voisi kietoa, onhan tyttö kaunis? - --- Millä sen kietoo, sanoi rouva. -- Eihän se edes juo määräänsä -enempää. - --- Entä jos rouva kutsuisi hänet tänne jonakin pyhänä, ehdotti Sussu. - --- No niin, ehkäpä sillä lailla! Mies olisi silloin meidän. - --- Leenin! - --- Meidän, toisti rouva. -- Leeni on vielä milt'ei lapsi. Kuka -tahansa lurjus voisi siltä petkuttaa jok'ikisen pennin ilman -viisaampain ohjausta. Se on sellainen ystävyyden nälkäinen. -Hiukkasesta hyvyyttä on Leeni valmis antamaan kaikkensa. Sellainen -joutuisi pian hunningolle. - --- Mehän tehdään Leenistä jo leski, vaikk'ei hän vielä ole -morsiankaan, nauroi Sussu. - -Gustafsson ei ollut lainkaan niin vaikea voittaa, kuin rouva oli -luullut. Hän rakastui sokeasti Leeniin ja pyysi häntä vaimokseen. - -Leeni suostui. - -Mutta kun sulhanen rakkauden huumauksessa ensikerran puristi -morsianta rintaansa vasten ja suuteli hänen huuliaan, kulki Leenin -ruumiin läpi kuolema. Kauhea kuolema suuteli Leeniä limaisilla -huulillaan. Leeni riistäytyi irti ja juoksi kamariinsa itkemään. - -Sulhanen oli ihastuksen vallassa. Kaiken piti olla valmista Leenin -kuudenteentoista syntymäpäivään, jolloin heidän häänsä vietettiin. - - - - -7. - - -On kulunut kaksi vuotta siitä, kun Leeni vietti häitään. Gustafsson -on kuollut ja Leeni on jo vuoden ollut leskenä. - -Hänen kotinsa on upea, sellainen raskas, porvarillinen. Sali on suuri -ja siinä on paljon kukkia korkeilla jalustoilla. Ennen, Gustafssonin -eläessä oli salissa punaset plyshi-huonekalut, ovissa verhot ja -jokaisella pöydällä liina. Ne on Leeni poistanut. Huonekalut ovat -puusta ja seiniltä hän on karsinut liiat maalaukset. Olihan se ajan -vaatimus. - -Paljon oli Leeni odottanut rikkaudesta. Paljon hän oli saanutkin, -mutta kuitenkaan ei elämä tuntunut vastaavan kuvitelmia. - -Häntä väsytti. - -Hän tunsi kyllästymistä hyviin ruokiin ja huonoja hän ei enään olisi -voinut syödä. Kun palvelija tuli ilmottamaan, että pöytä oli katettu, -pöyristytti Leeniä. - -Ruokajärjestys oli sama, kuin vainajankin aikana. Se oli peritty -tapa, johon Leeni oli tottunut. Aamulla toi palvelija sänkyyn kahvia -ja monenlaisia leivoksia, sitten seurasi aamiainen ja aamiaisen -jälkeen jälleen vehnäskahvi. Sitten päivällinen, johon kuului -vähintäinkin kolme lämmintä ruokalajia ja päivällisen jälkeen taasen -kahvi ja leivoksia. Illallinen oli miedompi ja syönti-urheilu -päättyi yöksi teehen ja leivoksiin. On selvää, että haaveileva, -mielikuvituksista rikas, luonnon helmassa syntynyt Leeni pakostakin -alkoi muuttua tökerön ympäristönsä kaltaiseksi. - -Hänen seurapiirinsä halveksi häntä takanapäin. Olihan hänen nimensä -ennen ollut vain Leena Alinantytär ja olihan Gustafsson nainut hänet -kapakasta. -- - -Hänen tuttavansa olivat muuten hyvin erilaisia. Sussu ja kapakkarouva -olivat hänen jokapäiväisiä tovereitaan, mutta heitä hän ei koskaan -kutsunut samaksi aikaa, kuin muita vieraita. Eräs neiti, joka oli -sanomalehtiin kirjottanut kolme kertomusta, oli Leenin hyvä ystävä. -Samoin eräs toinen neiti, näyttelijätär. Sen isä oli tosin vain -kirvesmies ja äiti pesijä, mutta tytär itse kävi teaatterikoulua -ja oli jo kerran esiintynytkin. Kaksi herrasmiestä, toinen heistä -oli taiteilija, toinen muuten sivistynyt, kuuluivat niinikään rouva -Gustafssonin jokapäiväiseen seurustelupiiriin. Näin ollen tuli -herkkä-oppinen Leeni hyvin pian käsittämään sivistyksen ja taiteiden -arvoa. - -Ukkonen ja salama teaatterissa, kun Leeni ensi kertaa oli niitä -ollut katsomassa, olivat hänestä tuntuneet kovin lapsekkailta ja -näyttelijät niin teeskenteleviltä, että hän oli kokolailla hävennyt. -Nyt, kun hän oli sivistynyt, hän käsitti toisin. Kirjailija-neiti -selitti hänelle näytelmän sisältöä ja kirjottajan temperamenttia, -vaikka hänestä, neidistä aina tuntui, ettei kirjailija ollut jaksanut -saada esiin kaikkea, mitä ehkä oli aikonut. Se ja se kohta olisi -voinut olla värikkäämpi ja voimakkaampi, tuo taasen esimerkiksi -niin ja niin ja tuo kolmas paikka olisi voinut jäädä kokonaan pois. -Näyttelijätär selitti Leenille näytelmätaidetta. Tuon ja tuon -näyttelijän mimiikki on liioteltua, tuolla toisella on lausunnossa -paljon anteeksi antamattomia virheitä. Leeni oppi ymmärtämään -plastiikkaa. Hän nautti nähdessään siroja ja harkitulta liikkeitä ja -käsitti niistä yhtäpaljon kuin sanoistakin. - -Hän oli vieraantunut Sussun ja entisen rouvansa karkeista tavoista. -Sussu ja kapakkarouva alkoivat hänestä näyttää tyhmiltä ja -raa'oilta. Kuitenkin tunsi hän suurta kiitollisuutta heitä kohtaan -muistellessaan menneitä aikoja. Kieltämättä oli ollut hauskaa yhdessä -Sussun kanssa, lukitussa sänkykamarissa juoda viiniä ja jutella. -Se elämä oli ollut tuttua ja viihdyttävää. -- Rouvalle olikin -Leeni jo osoittanut kiitollisuuttaan, -- lainannut rahaa. -- Nämät -uudet tuttavat, joita rikkaus oli tuonut, eivät ne, totta puhuen, -oikein viihdyttäneet, mutta hänen täytyi sietää niitä sivistyneenä -henkilönä. Ja täytyi tunnustaa, että heidän kauttansa hän oli saanut -tietoja, äärettömän paljon tietoja. Ennen oli Leeni ihaillut tähtien -peittämää taivasta sellaisenaan, nyt hän ihaili sitä suurena, -äärettömänä, jossa jokainen tähti oli maailma. - --- Mitä hyötyä sinulla on siitä tiedosta kun et itse sinne kuitenkaan -pääse, oli Sussu sanoa tokaissut, kun Leeni asiasta oli hänelle -puhunut. - -Sussu oli niin sivistymätön. - --- Onhan kuitenkin, vastasi Leeni, ihanaa tieto, ettei ole yksin -tässä avarassa, äärettömässä tyhjyydessä. Ajattele, Sussu, kuinka -kauheaa, jos tämä maanpako olisi ainoa suuressa, loppumattomassa -avaruudessa. - --- Entä sitten, toisti Sussu, jos sinä et ole äärettömyyttä mitannut, -ei sinulla siitä myöskään ole käsitystä ja miten voi ihminen -kauhistua sellaista, jota hän ei näe, eikä käsitä? - -Leeni ei ymmärtänyt, mitä Sussu tarkotti. - -Sussu oli niin vanha ja sellainen, kuin oli. - - - - -8. - - -Paitsi jokapäiväisiä vieraita, oli Leenillä paljon sellaisiakin, -jotka harvemmin kävivät häntä tervehtimässä. Gustafsson-vainajan -sukulaiset ja liiketuttavat, jotka vainajan eläessä eivät mitenkään -olleet voineet leppyä siitä, että hän oli ottanut itselleen nuoren -vaimon, muuttuivat hänen kuolemansa jälkeen pian. Makasihan vainaja -maan povessa, eivätkä hekään tahtoneet olla pikkumaisia. Tuon -tuostakin he pistäytyivät nuorta rouvaa tervehtimässä. - -Eräänä iltapäivänä tuli joukko naistuttavia tervehdyksille. - -Sussu oli silloin Leenin luona ja hän huomasi ensin vieraiden tulon. - --- Näkyypä tänne tulevan aika liuta akkoja, hän sanoi. - --- Keitä, missä? - --- Tuolla! Näkyypä siellä olevan syylänenäisiäkin. Mitähän ne? - -Vieraat tulivat sisälle saliin, viisi naista, kullakin pieni -käsityölaukku mukanaan. Siinä oli rakennusmestari Wuoren lyhyt ja -tanakka rouva, teurastajamestari ja voikauppias Kukan suuriluinen ja -röhkeä-ääninen puoliso, sekä sisarukset Tuulinen, joista toinen on -huonokuulonen ja toisella on karvapäinen syylä nenässä. Viimeisenä -tuli kauppias Lehmasen neljänkymmenen vuotias leski, jota pidettiin -hyvin viisaana ihmisenä. Hän ei ollut mennyt naimisiin, vaikka oli -kaunis ja rikas, vieläpä pieni kuuluisuuskin, hän, näet, oli tyttönä -ollessaan, kun maaherra kulki hänen kotikylänsä ohitse ja tunniksi -pysähtyi majataloon, valittu antamaan kukkasia maaherralle. Silloin -oli nykyinen rouva Lehmanen ollut meijerska, ihaillut runoutta ja -voin väriä. Keltasia kukkia oli hän tarjonnut maaherrallekin. Voin -väriseen pukuun puettuna hän niitä oli tarjonnut kuvernöörille, joka -hymyillen oli ottanut ne vastaan ja kiittänyt kädestä. Kyläläiset -olivat varmaankin kateudesta levittäneet huhun, että kuvernööri olisi -muka unohtanut kukkaset majatalon uuniin. - -Sellainen henkilö oli rouva Lehmanen. Toisista saliin astuneista -naisista ei ole mitään sanottavaa, heidän elämässään kun ei mitään -erinomaista ollut sattunut. - -Leeni toivotti vieraansa tervetulleiksi, esitti heille Sussun, -- -neiti Sofian -- ja pyysi heitä istumaan. - -Vieraat eivät kuitenkaan heti tottele, vaan alkavat katsella salin -seiniä ja esineitä. - --- Voi, miten täällä on hienoa ja kaunista, sanoi rouva Lehmanen. - --- Ja niin maukasta, säesti rouva Vuori. - --- Jos tämä olisi minun asuntoni, niin minä panisin sohvan tuohon -nurkkaan kulmittain ja kukkaset sohvan taakse, se olisi paljon -kauniimpaa, oli rouva Kukan mielipide. - --- Ei, kyllä minusta sopisi sohva paraiten akkunain väliin, neiti -Tuulinen sanoi. - --- Mitä, kysyi huonokuulonen neiti nähdessään sisarensa suun -liikkuvan. - -Sisar huusi: - --- Eikö sinustakin, Amalia, sopisi sohva paraiten akkunain väliin? - --- Juu, kyllä se sopisi. Muutetaanko se siihen? - --- Ei sitä muuteta, selitti Kukan rouva kovalla äänellä, mutta etkö -sinäkin tykkää, Amalia, että sohva passaisi paraiten tuohon nurkkaan -ja kukkia taakse, se olisi minun mielestäni niin fiiniä. Miksi ei -rouva Gustafsson aseta sitä siihen? - --- Se sopii minusta siihen, missä se on, sanoi Leeni melkein -vihasesti. - -Sussu oli vaiti. - -Palvelija toi samassa kahvia ja vieraiden huomio kääntyi huoneen -kalustosta kahvikuppeihin ja niiden sisältöön. - --- Nämäpä ovat kauniita kuppia. Mitä ne ovat maksaneet tusina, kysyi -rouva Vuori. - --- En minä tiedä. Mieheni osti ne minulle. - -Vieraat varmaankin tunsivat Leenin äänestä tuskastumista. He -lopettivat kyselemisen ja alkoivat tarkastella lusikoiden -hopeakontrolleja ja kehua kahvia. - --- Tämäpä on raarin makuista, kehui rouva Lehmanen. -- Ostaako rouva -paahdetuita kahvia, vai paahdatteko kotona? - --- Paahdetuita minä ostan. - --- Minä paahdan kahvini itse, sanoi rouva Kukka. -- Minä en tykkää -puodissa paahdetuista ja kotona taasen piiat polttavat ne karsiksi. -Ne nyky-ajan piiat eivät sitten kelpaa mihinkään. - -Siihen sanaan tarttuivat kaikki. - --- Eivät ne muuhun kelpaa, kuin syömään ja herrastelemaan. Nythän -piiatkin jo pyrkivät ryökinöiksi. - --- Tiedättepä, nauroi rouva Lehmanen, mitä minun piikani sanoi -pesu-akalle pyykkituvassa. Se sanoi: näin me poloset saamme tehdä -kovaa työtä vähästä palkasta ja senaattorien rouvat saavat hyvää -palkkaa, vaikka ovat laiskoja. - --- Sellaistahan ne opettavat niille nyky-aikana. Puhuvat kaikkea -pötyä ja kasvattavat kohoihin tyytymättömyyden henkeä. Voi, voi -sentään! Vai jo pitäisi piikojenkin saada senaattorin palkkoja. -Etteivät häpeä. - --- Meidän piikamme, kehui neiti Tuulinen, on enemmän järkevä ihminen, -eikä se ollenkaan pyri paremmille päiville. Kun tuonnottain kysyin -siltä, että voiko se aavistaa, minkälainen ihminen se tunnettu -piikojen kiihottaja on, ei se sanonut tietävänsä. Ja kun sanoin, -ettei se ole, kuin entinen palveluspiika-kutjale, mikä lienee, niin -siunasi minun piikani ja ihmetteli, miten palvelijat voivat sellaisen -ihmisen puheeseen luottaa. - --- Kas vaan, onpa se ihminen! - --- Mitä, kysyi huonokuuloinen sisar. Hän oli koko ajan tarkasti -silmillään seurannut sisarensa suun liikkeitä. - --- Sanoin meidän piian olevan tavallisen hyvän ihmisen, huusi sisar. - --- Muuten, pauhasi rouva Kukka, muuten, Amalia, ei nyky-ajalla enään -olekaan kunnollista piikaa. - -Palvelija toi samalla toiset kupit kahvia. Leeni tuli hämilleen, kun -palvelija oli saanut kuulla viimeiset sanat. - -Tyttö punastui, laski tarjottimen pöydälle ja poistui kiireesti. - -Rouva Kukka alkoi nauraa hohottaa: - --- Taisi koskea mampselin sappeen! Pitänee kai pumpulilla topata -polvensa, että saisi mainita piian nimeä, koska se on niin pyhä -nykyään. - -Sussu, joka koko ajan oli ollut vaiti, kysäsi: - --- Onko se rouva Kukan voikauppa siellä hallissa? - --- On sielläkin meillä kauppa, vaikka itse pääkauppamme on E-kadun -varrella. - -Rouva Kukka ei oikein pitänyt siitä, että hänen hallikaupastaan -mainittiin, hän häpesi sitä. Hänellä oli tytär, joka soitti pianoa -ja oli hermostunut. Se oli äitiinsä istuttanut häpeän tunteen hallia -kohtaan. Sussu nähtävästi tunsi asian. - -Syntyi tuskastuttava hiljaisuus. Rouva Lehmanen, joka oli -hienotunteisin joukosta, otti esille käsityön ja kehotti toisia -tekemään samoin. - -Mutta Amalia Tuulinen oli jäänyt miettimään palvelijatarkysymystä ja -vaikka toiset olisivat jo tahtoneet jättää koko asian, alotti hän: - --- Palvelijatar raukat! Olen niin usein miettinyt niiden asemaa. -Niillä on suurin huolenpito kodissa ja pienin tila, raskain työ ja -heikoin ruoka, pisin työaika ja kehnoin palkka. - --- Miksette pane piikaanne lasikaappiin, kirkasi rouva Kukka. - --- Eihän se nukke ole, kuin ihminen, vastasi huonokuulonen. - --- Puhukaa jumalan tähden jotakin hauskempaa, pyysi rouva Vuori. - -Rouva Kukka alkoi naurahdella ja hänen nenänsä pää kapeni. Se -merkitsi, että hän tiesi jotakin. Hyvin usein hän jotakin tiesikin. -Niinpä hän nyt alkoi vähäisen vaiti-olon jälkeen kertoa, että -kaupungilla puhutaan hyvin rumaa eräästä rouvasta, jonka nimeä hänen -ehkä ei tarvitse mainita. - -Ei hänen tarvinnut mainita nimeä, sillä kaikki tiesivät, kenestä oli -puhe. - -Nyt oli rouva Kukka varmalta taholta saanut tietää, että mainittu -rouva oli luvattomissa suhteissa erään ulkomaalaisen herran kanssa, -joka asui pihan toisella puolen, Kantosen kulmahuoneessa. - -Sen tiesivät toisetkin rouvat, se ei ollut mitään uutta, eikä siinä -ollut mitään puhumista. He alkoivat vain arvostella asiaa. - -Rouva Lehmanen ei voinut käsittää sellaista. Sanoi häpeän punan -nousevan kasvoilleen joka kerta, kun sellaista ajattelee. Hän vaan ei -menisi toisiin naimisiinkaan, sitä vähemmin, hyi! - -Rouvat Vuori ja Kukka eivät myöskään käsittäneet. Heitä pöyristytti. - -Neiti Tuulinen ei neitosena ollenkaan ymmärtänyt niitä asioita. - -Hiukan ivallisena kääntyi rouva Kukka Sussun puoleen. - --- Eikö neitikin tykkää, että sellainen nainen ei ansaitse naisen -nimeä, joka sillä lailla voi unohtaa itsensä, että alentuu moiseen. - --- Kyllä se niin on, myönsi Sussu. -- Ei niille pitäisi antaa -ihmis-arvoa. Mutta mikä siinä lieneekin, ovat herrat toista mieltä -asiasta. He pitävät paljoa enemmän kauniista, ilosista ja vapaista -naisista, kuin rumista, typeristä ja sipimäisistä. - --- Vai pitävät, ihmetteli rouva Vuori. -- Johan nyt! Minun mieheni -sanoi, että sellaiset naiset, jotka ovat sellaisia, -- hm, -- eivät -miehissäkään herätä muuta, kuin inhon tunnetta. Hän, mieheni, suuteli -sitä sanoessaan kättäni ja minä näin hänen silmistään, että hän oli -kiitollinen siitä, että olen niin kuin olen, etten anna, enkä tule -antamaan hänelle luulon aihetta. - --- Minä kysyin kerran mieheltäni, kertoi rouva Kukka, että mitä -sanoisit, jos minä olisin sellainen, ettet voisi minuun luottaa? -- -Miten luottaa, hän kysyi. Hän ei edes voinut käsittää, mitä tarkotin. --- Sellainen, selitin minä, etten tyytyisi yhteen mieheen -- -- -- - --- No, no, ajattele toki, keskeytti neiti Tuulinen, että minä olen -naimaton nainen, joka en tuollaista käsitä. - --- Niin ja minä, lisäsi Sussu, minäkin olen naimaton nainen, joka en -noista asioista mitään käsitä. - --- Olkaa vaiti, vanhat ihmiset, tekö ette käsitä. Tuohan on -teeskentelyä. - -Neiti Tuulinen suuttui. -- - --- Mieheni sanoi, jatkoi rouva Kukka, että hän ajaisi minut sinne, -missä pippuri kasvaa. - --- No niin minunkin mieheni, uhosi rouva Vuori, ei sekään kärsi -ollenkaan huonoja naisia. Meillä kun kerran oli piika, joka kuletti -kyökissä miehiä, niin silloin minä sen näin, miten hän inhosi! - --- Oi, huokasi neiti Tuulinen, miten voikaan nainen langeta? Minulle -se olisi kerrassaan mahdotonta. - --- Mitä, kysyi sisko. - --- Ihmettelen vaan, miten nainen voi siihen määrään unohtaa itsensä, -että alkaa elää langenneen elämää. Minä sanoin, että minä en sitä -voisi tehdä. - --- Sinäkö, ihmetteli sisko, sinäkö, viidenkymmeninen! Hyvähän meidän -on hyveillämme kerskata, jotka olemme vanhoja ja rumia. Toista on -nuorien ja kauniiden. - --- Nyt se taas alkaa, sanoi sisar tuskastuneena. - --- Ei minun rumuudelleni vielä kukaan ole sylkenyt, loukkaantui rouva -Lehmanen. -- Kyllä minulla tilaisuus olisi ollut elää, kuin viimeistä -päivää, jos olisin halunnut. Mutta, Jumalan kiitos, tähän päivään -asti olen pysynyt kunniallisena. - --- Kyllä minäkin joukosta näyn, kehui rouva Vuori rintaansa -kohotellen. -- Ja koska nyt puhe kerran on kääntynyt tällaisiin -asioihin, niin kerronpa teille asian, joka minulle sattui hiljan -eräänä iltana. Kun minä kävelin katua, niin tuli muuan herra takaa -päin luokseni, tarttui käsikoukkuun ja sanoi: saanko tulla saattamaan -neitiä? -- Hyi, hävetkää, sanoin minä, että kehtaattekin lähestyä -kunniallista ihmistä noin riettaissa aikeissa. Hyi, sanoin minä, hyi -toki, kuinka olette kelvoton. Ja tiedättekö, mitä tuo roisto minulle -sanoi? Hän sanoi: mistä te tiedätte minun aikeeni. -- Miks'en minä -tietäisi, minä sanoin. -- Sitten te tiedätte enemmän, kuin minä, hän -sanoi ja poistui. - --- Olisit huutanut poliisia, sanoi rouva Kukka. Minä olisin ensin -lintannut korvalle ja sitten huutanut poliisia ja käskenyt viedä -mokoman heittiömen putkaan! - --- Voi, siunaili neiti Tuulinen, miten minäkin olisin suuttunut! Minä -en olisi jättänyt moista konnaa rankaisematta. - --- Mutta eihän hän minulle mitään tehnyt, puolusteli rouva Vuori. -- -Enhän minä voinut niin vähästä tappelemaan äityä. - --- Hyvänen aika! Oliko se vähän, että kadulla tarttuu siveään -naiseen, joka on vaimo ja monen lapsen äiti! Vai ei se ole mitään! - --- Mikä sitten mitään on, säesti neiti Tuulinen Kukan rouvan puhetta. - --- Mutta eihän pidä olla pikkumainen -- -- --. - -Tällä kertaa eivät ystävyydet oikein hyvinä ystävinä lähteneet -Gustafssonilta. - -Rouva Vuori oli suutuksissaan siitä, että hänen siveyttään ehkä -epäiltiin, toiset taasen siitä, että rouva Vuori oli pitänyt heitä -pikkumaisina. - -Kadulla tuli sopu jälleen entiselleen, kun rouva Lehmanen kysyi -rouva Vuorelta, että oliko hän huomannut, miten vaiteliaaksi ja -noloksi rouva Gustafsson oli tullut heti, kun siveys-asiasta alettiin -keskustella. - -Rouva Vuori ja toisetkin olivat sen huomanneet. - - * * * * * - -Onpa sinulla seuraa, nauroi Sussu vieraiden mentyä. - --- Ei ne kaikki tuollaisia ole. On minulla sivistyneitäkin tuttavia! - --- Miksi ei, vastasi Sussu, ainahan rikkaalla niitä on, varsinkin -noin nöyrällä rikkaalla, kuin sinä olet. Ethän sinä näy osaavankaan -olla rikas. - --- Miks'en? - --- Rikkaan tulee olla röyhkeä ja vaativainen, selitti Sussu. -- Sinä -istuit ääneti ja annoit noiden akkojen räkättää. Sinun pitäisi aina -ottaa sana toisen suusta, se on rikkaiden tapa. Silloin, kun rikas -puhuu, tulee toisten olla vaiti, kun hän nauraa, tulee toistenkin -nauraa ja jos hän on hiljaa, olkoot toisetkin. Kävelyllä pitää -rikkaan kulkea keskellä ja kun hän pysähtyy, pysähtykööt kaikki. -Rikas saa aina pitää toisten mielipidettä vääränä, hän saa taputtaa -olkapäälle, ketä hän tahtoo ja kutsua lapseksi ja lapsekkaaksi köyhää -vanhustakin. Kun siten käyttäytyisit parisen vuotta, niin sitten jo -olisit jotakin. - --- Mitä minä sitten olisin, kysyi Leeni. - --- Rikas. - --- Olenhan minä jo rikas. - --- Mutta et kuitenkaan osaa esiintyä. Mikä rikas se on, joka ei nauti -rikkaudesta johtuvia edellytyksiä? - --- Voi, miten minä nautinkin, sanoi Leeni. Minä olen niin tyytyväinen -elämääni, että ette usko. Minulla on hyviä ja sivistyneitä ystäviä ja -minä saan, mitä ikinä haluan. Osaan, Jumalan kiitos, valita ystäväni -niin, että minulla on niistä henkistä hyötyä. Noita rouvia en pidä -ystävinäni. - --- Etkä minua, sanoi Sussu. - --- Teitä ja rouvaa pidän myöskin ystävinäni. - --- Näes nyt, sinä valitset ystäviä. - --- Niin teen. Johan minä sen äsken sanoin. - --- Köyhällä ei ole vara valita ystäviä. Minäkin olen jäännös -köyhyytesi ajoilta. - --- Te olette niin hyvä, Sussu, ja minä pidän teistä niin kovin paljon. - --- Pidätkö? - --- Pidän, kertoi Leeni, usein öillä, kun minua hirveästi pelottaa, -tuntisin olevani turvassa, jos te olisitte luonani. - --- Pelkäätkö sinä pimeää, kysyi Sussu. - --- Pelkään, jatkoi Leeni. -- Ja sitten minua pelottaa tämä rikkaus. -Minusta tuntuu, kuin olisi siinä jotakin vierasta, johon en tahdo -sulaantua. Pelkään kuolemaakin öisin. Gustafsson-vainaja kuoli -mielestäni niin julmasti. - --- Hyi! Miten hän kuoli? - --- Sitä minä en tahdo osata selittää, eikä siinä niin mitään -erinomaista ollutkaan, minusta vain itsestäni tuntui, niinkuin siitä -olisi puuttunut hengen lähdön pyhyys. Kun mummo kuoli, tuntui kuin -seinäkellokin olisi alkanut hiljasemmin naksuttaa ja kiuaskin tuvan -nurkassa ikäänkuin pieneni. Mummon kasvot olivat totiset, kaikki -kurtut olivat kadonneet ja kuoltuaan oli mummo kuin nuortunut. Ehkä -olikin hän nuortunut. Vaari näytti niin vanhalta ja kuolevaiselta -kuolleen vaimonsa rinnalla, että kävi sääliksi häntä. Nyt on vaarikin -kuollut ja päässyt mummon luo. -- Gustafssonin kasvot muuttuivat -kuoltua kamalan kovan ja raa'an nököisiksi. Tuntui, kuin olisi hän -riisunut yltään verhon, jonka takaa joku kamala olento esiintyi. Minä -pelkäsin hänen kuollutta ruumistaan niin, että kauhistun, kun muistan -sitä. - --- Miehesi oli eläessään koronkiskoja, sanoi Sussu. -- Harvaa ihmistä -hän säästi, joka hänen kynsiinsä joutui, -- näin meidän kesken sanoen. - --- Taisi olla, myönsi Leeni. -- Minulle hän oli hyvä. Melkein aloin -häntä rakastaa. Hän oli niin huomaavainen, ei koskaan sanonut pahaa -sanaa, eikä tehnyt mieltäni vastaan. Ja mitä koron kiskomiseen tulee, -niin siitäkin hän usein puhui minulle. Pitäisikö minun, hän sanoi, -antaa säästäväisyydellä ansaitsemani rahat ilman korkoa ensimäiselle -hurjistelijalle korttipeliin ja rivoon elämään. Jos kerran ylhäiset, -hän sanoi, niin alentuvat, että lainarahoilla huristelevat, niin -saanen kai minäkin ottaa niin suurta voittoa, kuin suinkin irti saan. -Ei hän, Gustafsson-vainaja kenellekään rahojaan tarjoillut. -- -- -- -Minun mielestäni, jatkoi Leeni, hän oli oikeassa. - --- Mutta miksi sitten, kysyi Sussu, pelkäät niin rehdin ja kunnon -miehen näkymätöntä haamua? - --- En tiedä. - --- No, jatkoi Sussu, se menee ohi. Pian kaiketi otat nuoren miehen -ratoksesi. Etkö otakin? - -Leeni punastui. - - - - -9. - - -Se vaikutusvalta, mikä Sussulla oli ollut Leeniin, heikkoni -heikkonemistaan, kunnes se vihdoin kokonaan loppui. - -Leenin seurustelu- ja ystäväpiiri oli yhä kasvanut, laajentunut ja -muuttunut. Gustafsson-vainajan tuttavatkin olivat saaneet kokonaan -väistyä. Leenillä oli pelkkiä sivistyneitä ystäviä. - -Hän harrasti sivistystä ja kulki etevien tuttaviensa kanssa -taidepaikoissa. Uhrasipa hän varojaankin taiteelle. Muuan nuori -maalari sai maalata alttaritaulun, jonka Leeni osti ja lahjoitti -kotipitäjänsä kirkkoon. Paikkakunnnan ja pääkaupungin sanomalehdet -ylistivät jalomielistä lahjoittajaa. Hänestä alkoi tulla tunnettu -henkilö. - -Pienestä, heiveröstä Leenistä kehittyi valistunut rouva Gustafsson. - -Tuskin kukaan, joka ei tiedä, uskoisi, että pieni, haaveileva R:n -kapakan Leeni ja rouva Gustafsson ovat sama henkilö. Vaikea on hänen -itsensäkään sitä uskoa. Eikä hän tahdo sitä muistella, ei millään -muotoa, se tekee niin kiusallisen vaikutuksen. - -Leenin elämä olisi nyt niin hyvää, kirkasta ja kaunista, ellei sitä -pimentäisi muisto, että hän on ollut kapakkanainen. - -Sussu vain harvoin käy hänen luonaan, rouva ei milloinkaan. - -Leenin katsantokanta on äärettömästi laajentunut. Hän tuntee -kirjailijat, hän tuntee taiteiden suunnat. Hän ostaa aina uusimman -teoksen, lukee sen, jos se on hauskaa, selailee, katsoo alun ja -lopun, jos se on ikävää, reutoo kansia, että näyttäisi käytetyltä ja -sulkee kirjakaappiin todistamaan emäntänsä sivistystä. Mieluisammin -hän kuitenkin ravitsee sieluansa keveillä lemmenromaaneilla. Niitä -hän lukee yöllä, levolla ollessaan. Romaanien luku on sammuttanut -hänen omintakeisen mielikuvituksensa ja haaveilu-elämänsä, jolle hän -jo nauraa. - -Hän, joka ennen ei tietänyt, oliko muuta maailmaa olemassakaan, kuin -se, jossa hän itse eli, hän tietää nyt, miten suuri ja laaja maailma -on ja miten paljon siinä on ihmisiä ja kansallisuuksia. Leenistä on -tullut isänmaallinen, kansaansa ja kieltänsä äärettömästi rakastava -ja niiden oikeuksia puolustava nainen. Ja vielä laajemmallekin -ulottuu hänen tietonsa. - -Hän tietää, että maailmassa on ollut suuria aatteen miehiä, -jotka ovat antaneet henkensä niiden totuuksien puolesta, joista -ihmiskunnalla nykyään on paljon hyötyä ja siunausta. Myöskin hän -tietää, että koko ihmiskunta kerran on ollut yhtä lapsekkaalla -kannalla tiedon suhteen, kuin hän itse ennen oli. - -Leeni oli ostanut itselleen taideteoksen, maalauksen, joka esitti -kerjäläisukkoa. Kuva oli niin luonnollinen ja elävä, että Leenin oli -tapa sanoa: tekisi mieli panna lantti ukon käteen. - -Sussu oli silloin kyläilemässä Leenin luona. - -Hänkin sanoi kuvaa luonnolliseksi ja eläväksi, mutta lisäsi, -ikäänkuin itsekseen, että jokainen kadulla kulkeva kerjäläinen -kuitenkin oli elävämmän näköinen. - --- Olisit, hyvä ystävä, jatkoi hän, ostanut jonkun kauniimman tai -lahjoittanut tuon kuvan hinnan yhdelle niistä kuvista, joiden -rinnassa sykkii elävä henki. Luulen, että olisit voinut elämälle -pelastaa sielun. - --- Mutta taide, selitti Leeni, taide on kehittäjä. Tuo kuva synnyttää -tunteita ja ajatuksia, säälintunnetta kurjuutta ja kurjia kohtaan. - --- Säälintunnettako, kysyi Sussu. -- Pitääkö sitäkin olla. - --- Tietysti. Muutenhan ei kukaan köyhiä auttaisi. - --- Vai niin. Taide on siis semmoista, joka synnyttää lähimmäiseen -rakkauden tunnetta. -- -- Sittenhän se onkin perin tarpeellinen -jumalanlahja rikkaille ihmislapsille. Se on melkein yhtä hyvä -kiihottaja kovalle sydämelle, kuin viinaryyppy huonolle ruokahalulle. -Ei maita, ei, vaikka mitä eteen tuotaisiin, mutta annapa, kun ottaa -aika kolauksen priimaparasta viinaa, niin ruoka menee, kuin kuumille -kiville. Onpa se! - --- Taiteella on toinenkin tarkotus. Se kehittää kauneus-aistia. - --- Eikö sen tarkotuksena myöskin ole kokonaan poistaa rumuutta -maailmasta. - --- Se onkin sen ylevin tarkoitus, mikäli minä sitä käsitän. Taide -loitsii kovasta ihmisrinnasta esille rakkautta kaipaavan hengen, -joka pyrkii suurempaan ja suurempaan kauneuteen, eikä tahdo viihtyä -muualla, kuin lemmen ja kauneuden pyhätöissä. - --- Tuo oli kauniisti ja taiteellisesti sanottu, myönsi Sussu, -vaikka en minä oikein vieläkään voi käsittää. Ei minun tarvitse -nähdä tuota kuvaa tunteakseni sääliä. Itse elävä kurjuus tekee -minuun sen vaikutuksen, että antaisin henkeni, jos voisin hiukankin -lähimmäisteni kurjia olosuhteita parantaa. Miten voi ihminen palvella -käsiensä töitä ja niiden kautta luulla saavuttavansa rakkautta ja -kauneutta kaipaavaan sieluunsa. Miksi hän ei kulje suoraa tietä? - --- Älkää puhuko noin, Sussu, kielsi Leeni, te olette ikänne ollut -kapakassa ja siellä ei -- -- -- - -Leeni ei saanut jatkaa. Sussu oli noussut seisomaan. - --- Niin, minä olen ollut ikäni kapakassa, hän sanoi, enkä tosin -voikaan käsittää asioita, joita te, rouva Gustafsson, olette päässyt -käsittämään, te, joka niinkin pian pääsitte pois kapakka-elämästä. -Mutta yhden asian huomautan sentään teille. Jos te olisitte -jääneet, kuten minä, ijäksenne kapakkaan, ei teilläkään olisi niitä -sivistyksen mahdollisuuksia, joita teillä nyt on. Te olisitte aivan -yhtä sivistymätön, kuin minäkin. Nyt te olette saanut periä nylkyrin, -verenimijän, -- anteeksi, sivistymätön puhuu taiteettomasti, -- -sellaisen ihmisen saastaisesti koottu omaisuus on teille tehnyt -mahdollisuuden päästä valistuneeksi, siis aivan, kuin jos minä -murhaisin tietäjän päästäkseni hänen tietojensa perille. Eikö niin? -En tiedä, miten ajatukseni lausuisin. Minusta tuntuu, kuin olisi -sellainen valistus tarpeetonta ja arvotonta, johon rahaa tarvitaan, -jotta sen osallisuuteen pääsisi. Eiköhän todellista valistusta voida -saavuttaa ilman kultaa? Vai miten? - -Leeni vastasi: - --- Aurinko paistaa, näemme sitä tai emme. Me emme sitä näe ilman -silmiä. Tarvitsemme silmät nähdäksemme valon, joka kuitenkin jo on -olemassa. - --- Huono esimerkki, Leeniseni, huono esimerkki! On suuri ero auringon -valon ja ihmisvalistuksen välillä, yhtä suuri, kuin on ero silmänkin -ja rahan välillä. Ihminen silmineen kuuluu sille, jolle aurinkokin -kuuluu, mutta raha on yksinomaan ihmisestä. - --- En tahdo kiistellä kanssanne, sanoi Leeni. Meillä on liian suuri -ero mielipiteissä. Te olette solvanneet miesvainajatani veren -imijäksi ja jos joksikin, -- kapakoitsija hän ei ainakaan ollut. - --- Ei enempää, kuin minäkään, sanoi Sussu katkerana. - --- Minä en ole solvannut teitä, mutta te olette solvannut meitä. - --- Jos niin on, merkitsee se sitä, että kapakka-Sussu on liikaa tässä -talossa. No niin! Ehkä joskus tavataan. -- - -Sussu oli poissa. - -Leeni tiesi, että oli menettänyt hyvän, oikein hyvän ystävän ja -hupaisen toverin. Hänet valtasi synkkä ikävä ja muistot menneiltä -ajoilta tulivat mieleen. Sussu oli aina ollut niin viisas ja -viihdyttävä. Tuskin hänellä enään koskaan olisi sellaista ystävää. -Nykyiset olivat niin kovia ja outoja, eikä sivistyskään, sen Leeni -itselleen salaisesti tunnusti, häntä ollenkaan tyydyttänyt. Se oli, -kuin ahdas puku tai mauton ruoka, -- hän piti sitä yllään, kun muoti -niin vaati, hän söi sitä, kun niin oli tapa. Niinhän tekivät kaikki. -Mutta elämää ja viihdytystä ei hänellä enään koskaan tulisi olemaan, -ei toivoakaan. Ennen hän aina oli tulevaisuudesta toivonut jotakin. -Huominen, ylihuominen ja kaikki tulevat päivät olivat ennen olleet -verhojen takana. Yksitellen ne olivat vaienneet. Jokaisen verhon -takana oli aina ollut jotakin uutta. Nyt tunsi hän aukaisseensa -viimeisen verhon, nyt hän edistyi vain siinä, missä hän oli. - -Kun Leeni isänmaallisissa juhlissa muiden mukana huusi elämää -sankareille, tai kun konserteissa soiton sävelet kohottivat hänet -korkealle yli jokapäiväisyyden tai teaatterissa suuri näyttelijätär -loihti esille ihmissydämen syvyyksien ilot ja tuskat, silloin tunsi -Leeni suurta onnea ja nautintoa. Mutta se oli niin lyhyt-aikaista. -Sijalle tuli väsymys, tyhjyys, mitättömyys. - -Sen tulkitsi Leeni syntyvän kaipuusta, -- ihmishengen ikuisesta -kaipauksesta. - -Mitä hän kaipasi? - -Olivatko vaari ja muori jotakin kaivanneet? Muorin mökkiin sopivat -ilta-auringon säteet. Usein ne olivat kullanneet pienen mökin. - -Anni-täti, oliko hän kaivannut? - -Ne olivat kaikki kuolleet. - -Sussu, kaipasikohan se mitään? - -Polttava ikävä kalvoi Leenin rintaa. Sussu oli ollut jäännös -entisistä ystävistä. - -Hän päätti kutsua Sussun jälleen luoksensa. - -Päätös jäi kuitenkin toteuttamatta. Ja ikäväkin katosi pian. - -Pian häipyi mielestä koko entisyys. Se häipyi niin kokonaan, että -Leeni kaihtamatta kertoi lapsuudestaan, äidistään, muorista, -vaarista, ruuuankummista ja kapakassa olostaan. Ja kun hän näitä -kertoi hienoille tuttavilleen, ihmettelivät ne, miten Leeni oli -voinut sivistyä, kohoutua, vaikk'ei ollut saanut mitään varsinaista -pohjaa sivistykselleen. Sitä Leeni itsekin ihmetteli ja hän alkoi -pitää itseään tarmokkaana naisena. - - - - -10. - - -Vuosien kuluessa oli Leeni vain kaunistunut. - -Hän oli nyt 25-vuotias, kaunis, rikas, lapseton leski. - -Ne perheet, joissa oli naimattomia miehiä, hiukan nyrpistivät -neniään, kun tuli puhe rouva Gustafssonista. Heillä ei ollut mitään -hänen nykyisyyttään vastaan, mutta hänen menneisyydestään liikkui -pahoja huhuja. Hän oli entinen kapakka-nainen ja samoin oli ollut -hänen äitinsä. - -Muuten he eivät pitäneet Leeniä aivan mahdottomana olemaan -paremmankin perheen jäsenenä. - -Kosijoita ei puuttunut. - -Mutta Leeni oli tarkka. - -Ennen, lapsempana oli hän ollut herkkä lemmelle, nyt hän ei ollut. -Hän näki nuorien, vanhojen, viisaiden, typerien, köyhien ja rikkaiden -kilpailevan hänen suosiostaan ja se teki hänet varmaksi ja kovaksi. - -Tuttavansa rouvan kysymykseen, eikö hän monesta kosijastaan ollut -tavannut yhtään mieleistänsä, vastasi Leeni nauraen: olen montakin, -mutta siitä pelosta, että sattuisi joku vielä miellyttävämpi, en ole -tohtinut valita. Sanokaa, mitä pitäisi tehdä! - -Leskeksi Leeni ei kuitenkaan aikonut jäädä. Hän kyllä menisi -naimisiin, jos vain sopiva kohdalle sattuisi, -- -- -- se sopiva, -hieno, kaunis ja oppinut. - -Sellaisiakin oli kosijoiden joukossa. - -Leeni oli nuori ja hänellä oli aikaa odottaa. - - * * * * * - -Eräissä kutsuissa Leeni tapasi herra Fors'in. - -Se tuntui pahalta. Hän toivoi, ettei herra Fors häntä ollenkaan -tuntisi. - -Keneltäkään Leeni ei enään salannut entisyyttään. Kaikki sen -tiesivät. Ilmitulemista hän siis ei pelännyt, mutta mitä? Jotakin hän -vain pelkäsi, -- -- ja harmittikin, että oli joskus ollut kapakassa. - -Mutta herra Fors ei ollut tuntevinaan. - -Entä, jos se ei tuntenutkaan? - -Koko illan herra Fors oli kovin huomaavainen ja Leeni tunsi suurta -kiitollisuutta. - -Jos herra Fors tuntee hänet, on se hyvin hieno ja jalo mies, kun noin -käyttäytyy -- --! - -Leeni tahtoi saada varmuutta. - --- Minusta on, kuin olisin nähnyt herra Forssin ennenkin, olette -tutun näkönen. - --- Olenkin nähnyt rouvan ennen, hän vastasi, mutta halukkaammin minä -tahtoisin, ettei rouva muistaisi, missä ja milloin, sillä siinä -tapauksessa muistaisitte minua sangen raakana henkilönä, joka minä en -kuitenkaan ole. Ihmisen elämässä sattuu joskus tapauksia, joita se ei -tahtoisi muistaa ja jotka voivat katkeroittaa koko elämän. Minulle -on eläessäni sattunut yksi sellainen tapaus, -- oi, rouva, älkää -muistelko nähneenne minua ennen. - -Voi, miten nöyrä ja hyvä hän oli tuota sanoessaan! Hän ei tahtonut, -että Leeni muistelisi, mitä kapakassa oli tapahtunut. - -Herra Fors oli kaunis mies ja silmissään oli jotakin voittamatonta. - -Hän katsoi niin suoraan ja viattomasti. - -Hänellä oli pyöreä pään muoto, hiukset painuivat sileinä päätä -myöten, niska oli voimakas, vartalo hoikka ja irtonainen. -Kävellessään hän ontui hiukan ja katse kiintyi heti hänen olentoonsa, -silmien alla oli leveältä tummaa. - -Hän ei puhunut paljon, mutta kuunteli tarkoin naisten turhintakin -lörpötystä. - -Kaikki tuo kohotti hänen arvoaan Leenin silmissä. - -Heistä tuli ystävät. - -Herra Fors pyysi, ettei rouva Gustafsson muistelisi, mitä heidän -välillään kerran oli tapahtunut ja rouva Gustafsson pyysi, ettei -herra Forskaan muistelisi paikkaa, missä he ensin olivat toisensa -nähneet. - -Ystävyys jatkui kunnes Fors tunnusti rakkautensa Leenille. - - * * * * * - -Hän oli paljon kokenut nuorimies. Hän tunsi paljon naisia ja monet -suhteet oli hänestä tehneet järkevän miehen, joka osasi ottaa asiat -käytännöllisesti ja joka tiesi naisten heikot puolet. - -Hän oli pienen, kirkassilmäisen, kalpean ompelijattaren ensimäinen -lemmitty. Tyttö rakasti häntä, eikä vaatinut muuta, kuin saada aina -olla hänen omansa. Hän istui kaiket päivät ja ompeli, niin että -rintaan pisti, mutta aika kului iltaa ajatellessa, jolloin he saivat -olla yhdessä. - -Usein pettyi tyttö. Ei saapunutkaan armas joka ilta hänen luoksensa. -Silloin itki pikku ompelijatar yön ja seuraavana päivänä oli poski -entistä kalpeampi -- -- -- - -Hän ei elämältä muuta toivonut, kuin saada olla Otto Porsin salainen -lemmikki, hän ei muuta rukoillut, kuin että taivaan Isä pitäisi -huolenaan, ettei hän häntä koskaan hylkäisi, -- sitten hän ei -jaksaisi elää. - -Oli kulunut monta iltaa, eikä Otto ollut käynyt hänen luonaan. Mitä -oli tapahtunut? Olikohan hän jo hylännyt hänet. Tyttö ei voinut -nukkua öisin ja päivillä ei tullut työstä mitään. Fors oli kieltänyt -hänet kirjoittamasta itselleen, kun hänellä oli niin huono käsiala. -Nyt hän kuitenkin päätti kirjoittaa ja koettaen kaikkein parasta -käsi-alaansa hän kysyi syytä ja pyysi tulemaan vielä kerran. -- -- - -Otto saapui samana iltana ja ilmotti olevansa kihloissa ja aikovansa -mennä naimisiin. - -Tytön tuska oli rajaton. Hän uhkasi tappaa itsensä ja ilmottaa kaiken -tulevalle rouvalle. -- -- - --- Älä ole milläsikään, lohdutti herra Fors. -- Luuletko sinä, -hupakko, että minä rakastan sitä naista jonka nain? Minun, näes, -täytyy mennä naimisiin, sillä muuten minut perii hukka. Olen velkojen -rasittama ja sinäkin kuihdut työstä. Ajattele, miten ihanaa, kun -sinunkaan sitten enään ei tarvitse tehdä työtä, vaan saat olla, kuten -itse haluat! Minä pidän huolen sinusta. - --- Mutta onhan hän kaunis, kauniimpi, kuin minä, itki tyttö. - --- Mitä sitten? Ei mitään! Eikä hän niin kaunis ole, Häneltä puuttuu -sinun rakastava sydämesi ja kauniit, kirkkaat silmäsi. Sitäpaitsi hän -ei muutenkaan ole sinun vertaisesi. - --- Mutta täytyyhän sinun olla hänen miehenään, kun sinä kerran hänet -nait. - --- Siihen kyllä keinot keksitään. Ole huoleton! - --- Sinä petät minut! - --- En petä, vakuutti Fors, pidän sinusta paljon ja tästedes pidän -vielä enemmän. Pieni kultani, ole nyt hyvä ja rauhoitu, kaikki käy -hyvin. - -Herra Fors puhui totta. - -Tyttö oli pieni, hentonen ja sievä ja hän oli hänen ensimäinen -rakastajansa, miksi ei hän voisi pitää tyttöä edelleenkin omanaan? -Olihan sääli jättää häntä! Miksi ei tämä yhtä hyvin, kuin joku -toinenkin -- -- --. - -Rouva Gustafsson oli kaunis, paljoa kauniimpi, kuin tuo kalpea -tyttönen, mutta mitään hellyyttä Fors ei tuntenut häntä kohtaan. -Oli vain hauskaa näytellä tovereille komeata morsiantaan ja -ähitellä -- -- --. - -Täydellisesti olikin Fors vallannut morsiamensa. Hän oli kuin korppi -haaskalla. Kaukana saivat pysytellä pikku-linnut. Taiteilija, -jolla Leeni oli maalauttanut alttaritaulun kotipitäjänsä kirkkoon, -sydämistyi niin, että hänestä tuli kirjailija. Leeni oli lakannut -avustamasta häntä ja kostoksi kirjoitti taiteilija kertomuksen -seitsemästä varpusen pojasta, jotka nokkivat samalla likakasalla. -Yksi poikasista onnistui pysymään huipulla ja hän alkoi nokkia -ympärilleen, oikealle, vasemmalle, piipittää ja pöyhistellä -sellaisella voimalla, että toisten varpusparkojen täytyi jättää -mehevä kasa ja lähteä etsimään uusia -- -- -- - -Kertomusta eivät käsittäneet muut, kuin asianomaiset ja niin se oli -hyväkin. Muille ei sitä oltukaan kirjotettu. - - * * * * * - -Herra Fors oli tunnustanut lempivänsä rouva Gustafssonia ja pyytänyt -häntä omakseen. - --- Te olette ainoa nainen, jota koskaan olen rakastanut. - -Hänen katseensa puhui enemmän, kuin sanat, se puhui ääretöntä lempeä. - -Leeni luotti katseeseen ja se synnytti hänessä vastarakkautta. - -Hänestä tuli rouva Fors. - - - - -11. - - -On myrskyinen syys-ilta. - -Vanha nainen on istuutunut suuren kauppahuoneen rappuselle. Häntä -verhoavat ohuet, repaleiset vaatteet ja hän värisee vilusta. Tuon -tuostakin tulee hänen rinnastaan valittava, vinkuva huokaus. - -Hän ei pyydä almuja, eikä hän näy huomaavankaan ohikulkijoita, hän on -omissa ajatuksissaan. Kuitenkin pysähtyy moni hänen luonaan ja antaa -almua. Vanhus ei katsahda silmiin antajaa, hän kiittää hiljaa ja -pistää rahan taskuunsa. - -Tuuli tuiskuttaa ensi lunta. - -Vähän on ihmisiä kadulla. Joku mieshenkilö vain ja vaaniva nainen. - -Vanha vaimo huokasee syvään, valittavasti ja vilkasee katulyhdyn -lepattavaan loimuun. - -Lyhdyn kohdalle on seisahtunut yksinäinen, keski-ikäinen nainen. -Vanhuksen huomattuaan hän säpsähtää, yrittää kiireesti poistua, mutta -seisattuu jälleen, katsoo vanhusta ja menee vihdoin hänen luokse. - --- Taivaan isä! Sehän on Sussu, sanoo hän itsekseen. - --- Kuka se on, joka minut tuntee? -- Vanhus katsoi tarkkaan. - -Nainen meni lähemmäksi. Hänen poskensa ovat maalatut ja vahva -konjakin haju lähtee hänestä. - --- Kuka te olette, kysyi Sussu uudelleen. - --- Ettekö enään tunne minua? Olenko niin kovin muuttunut näinä -kymmenenä vuotena? - -Nyt tunsi Sussu. - --- Leeni, rouva Fors, hän huudahti. -- Miten te olette täällä? - -Kaukana siveistä ihmisistä on katunainen. Tuskin kukaan luulee -hänellä ystävää olevan. - -Kadulla oleskelee kuitenkin sellaisiakin olennoita, joiden silmissä -katunainen on äärettömän korkealla. Ne ovat kerjäläiset, jotka -enimmän avun saavat katutytöiltä. Tytöillä on kivulloisen hellä sydän -ja usein he antavat viimeisen roponsa onnettomuustovereilleen. Sussu -oli joutunut kadulle. Hän oli kerjäläinen. - --- Miten te olette täällä, hän huudahti nähdessään Leenin maalattuna -ja konjakilta lemuavana kadulla. - -Jos pohjoisnapa-retkeilijä tapaisi tuttavansa matkansa päämaalissa, -hän varmaankin kysyisi samalla äänellä, kuin Sussu kysyi. - -Leeni ei tuntunut kuulevan. - --- Missä te asutte, Sussu? Onko teillä asuntoa? - --- On, on minulla asunto. Tahdotteko tulla sinne, Leeni? - --- Tahdon, vastasi Leeni. - -He lähtivät. - -Sussun kamari oli pieni ja siisti. Tuskin kukaan joka näki Sussun -kadulla ja kuuli hänen surkeat huokauksensa, olisi uskonut, miten -valoisa ja lämmin pesä hänellä oli. Jos se olisi ollut tunnettu, -ei hänen olisi kannattanut pitääkään sitä. Sussu tiesi sen ja -siksi lähti ulos aina silloin, kun ilma oli pahin ja puki ylleen -risaisimmat vaatteensa. Hän oli taiteilija, joka hyvin näytteli -osaansa. Kun kalliisiin turkkeihin puetut onnen-lapset ilman tuskaa, -huolettomina, auttamatta kulkivat hänen ohitsensa kadulla, ei hän -heitä kadehtinut. Hänellä oli itsessään kyllin. - --- Voi, miten täällä on kodikasta ja kaunista, huudahti Leeni. - --- Kyllähän täällä on. - -Sussu ei kysellyt mitään. Leeni odotti. Sussu oli vain vaiti. - -Vihdoin alkoi Leeni kertoa. Fors oli teeskennellyt tulista rakkautta -niin kauan, että oli saanut koko omaisuuden käsiinsä. Oli myynyt pois -kaiken ja pakeni rahojen kanssa ulkomaille. Mukanaan oli hän vienyt -rakastajattarensa, pienen ompelutytön. Leeni oli jäänyt köyhäksi -ja häväistyksi. Kaikki olivat olleet sitä mieltä, että syy oli -Leenin. Miten olisikaan nuori, parempi mies voinut viihtyä entisen -kapakkanaisen kanssa. - --- Minulla ei ole yhtään ystävää tässä maailmassa, valitti Leeni. -- -Kaikki ovat minut hyljänneet. - --- Olihan sinulla ennen paljon ystäviä. Missä ne nyt ovat? - --- Eivät ne minusta enään välitä. - --- Mikähän siinä on syynä, kysyi Sussu. - --- Köyhyys. Olenhan nyt köyhä. - --- Mutta onhan sinulla sivistys jälellä, olethan henkisesti -kehittynyt! Eikö sivistyneillä ole kyllin sivistyksestään, -tarvitaanko siinäkin rahaa? - --- Sussu, Sussu, älkää puhuko siitä, mitä ennen oli. Oletteko minulle -vihanen, kun silloin -- --? - --- En, hyvä ystävä, sanoi Sussu. -- Minä en ole taiteen jalostuttama. -Unohtakaamme, mitä on ollut. Ympäri olemme käyneet, yhteen tulleet. -Sinä olet vain matkalla tehnyt pienen hyppäyksen -- luudan päältä -lattialle. - --- Sussu, minä olen -- -- - --- Niin, tiedänhän minä, mikä sinä olet. Älä viitsi niistä puhua. - --- Minun täytyi, kun -- -- - --- Niin, ystäväni! Kun köyhdyit, kun sivistynyt ystäväpiirisi sinut -häväistynä hylkäsi, niin täytyihän sinun -- -- -- - --- Minä olen niin onneton ja kurja, valitti, Leeni. Jospa kuolisin! -- - --- Sen sinä teet! Älä ole milläsikään, Leeni, sen me kaikki teemme. -Maailma ei enää tiedä, että Leeniä ja Sussua on olemassa. Pian emme -itsekään sitä tiedä. - -Leeni jäi Sussun luokse asumaan ja heistä tuli jälleen toverit, kuten -ennen kapakka-aikana. - -Mutta nytkään eivät he kauan saaneet olla yhdessä. Leeni pääsi -jälleen paremmille oloille. Hän kuoli. - -Joku vuosi sitten nähtiin vielä vanha nainen istuskelemassa puodien -rappusilla. Hänen kurja näkönsä herätti sellaista sääliä, että -harvalla oli sydäntä kulkea hänen ohitseen almua antamatta. Se oli -vanha Sussu. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Leeni, by Hilda Tihlä - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK LEENI *** - -***** This file should be named 53469-8.txt or 53469-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/3/4/6/53469/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/53469-8.zip b/old/53469-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index c3e8ab3..0000000 --- a/old/53469-8.zip +++ /dev/null |