Initial commit

2 files changed, 2954 insertions, 0 deletions

diff --git a/53410-8.txt b/53410-8.txt
new file mode 100644
index 0000000..cbe5625
--- /dev/null
+++ b/53410-8.txt
@@ -0,0 +1,2954 @@
+The Project Gutenberg EBook of Konovalov, by Maksim Gorky

+

+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with

+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or

+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included

+with this eBook or online at www.gutenberg.org/license

+

+

+Title: Konovalov

+

+Author: Maksim Gorky

+

+Release Date: October 30, 2016 [EBook #53410]

+

+Language: Finnish

+

+Character set encoding: ISO-8859-1

+

+*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KONOVALOV ***

+

+

+

+

+Produced by Tapio Riikonen

+

+

+

+

+

+

+KONOVALOV

+

+Kirj.

+

+Maksim Gorkij

+

+

+Suomennos.

+

+

+

+

+

+Helsingissä,

+Työväen Sanomalehti-Osakeyhtiö,

+1912.

+

+

+

+

+

+

+Silmäillessäni kerran hajamielisenä sanomalehteä, huomasin nimen

+Konovalov. Tämä nimi sai hereille uteliaisuuteni ja minä luin

+seuraavaa:

+

+"Toissa yönä hirttäytyi paikkakunnan vankilan kopissa n:o 1

+uuninpellinnyöriin Muromin kaupungin pikkuporvari Aleksander Ivanovitsh

+Konovalov, ijältään 40-vuotias. Itsenturhan tekijä oli vangittu

+irtolaisuudesta Pskovin kuvernementissä sekä lähetetty vankikyydillä

+kotiseudullensa. Vankilan päällystön ilmoitusten mukaan oli vainaja

+ollut käytökseltään hiljainen, vaitelias ja mietteisiinsä vaipunut.

+Vankilan lääkärin otaksuman mukaan oli syynä Konovalovin

+itsemurhantekoon synkkämielisyys."

+

+Luettuani tämän pienillä ktrjakkeilla painetun lyhyen uutisen

+(tiedonannot köyhän kansan elämästä painetaan aina pienillä

+kirjakkeilla) aloin ajatella, että minun ehkä onnistunee jonkun verran

+paremmin valaista niitä syitä, jotka pakottivat tämän mietteisiinsä

+vaipuneen ihmisen päättämään maallisen elämänsä. Sillä olihan hän tuttu

+minulle, joskus maailmassa olimme eläneetkin yhdessä. Ja ehkä on

+suorastaan velvollisuutenikin puhua enemmän hänestä, sillä sellaista

+kelpo ihmistä kuin hän harvoin saattaa tavata elämän taipaleella.

+

+Olin 18-vuotias tavatessani Konovalovin ensi kerran. Työskentelin

+siihen aikaan kisällin apulaisena eräässä leipomossa. Kisälli --

+entinen musiikkikomennuskuntaan kuuluva sotamies -- joi kauheasti

+viinaa ja turmeli usein taikinan. Hän rakasti hyräillä juovuksissa

+ollessaan kaiken maailman veisuja ja rummuttaa sormillaan milloin

+mihinkin sattui. Kun leipomon isäntä nuhteli häntä pilatusta tahi

+myöhästyneestä tavarasta, raivostui hän pahanpäiväisesti ja alkoi

+armottomasti sadatella isäntää pyytäen samalla kertaa häntä muistamaan,

+että hän ei ole mikään tavallinen ihminen; kaikilla ei ole sellaisia

+musikaalisia lahjoja kuin hänellä.

+

+"Minäkö muka olen antanut taikinan palaa pohjaan", -- huusi hän

+väännellen paikoillensa pitkiä törröttäviä ruskeita viiksiänsä sekä

+maiskutellen paksuilla, jostakin syystä ikuisesti kosteilla

+huulillansa. "Korput ovat palaneet! Leipä on hapanta! Voi sinua, senkin

+pirun vetävä vinosilmä variksen pelätin! Olenko minä syntynyt maailmaan

+tällaista työtä tekemään? Piru sinut periköön homminesi -- minä olen

+soittaja, minä! Ymmärrätkö? Sattui, että altto oli humalassa, ja minä

+soitin alttoa; oboe istui arestissa -- minä puhalsin oboeta;

+rumpupasuuna sattuu sairastumaan -- no kukas nyt hänen sijallensa?

+Sutshkov! Täällä, herra vääpeli! Työ on iloni, Teidän ylhäisyytenne!

+Tam-ta-ram-ta-raa! Ja sinä moukka, senkin haaska, uskallatkin! Tuo

+tänne heti paikalla saatavani!"

+

+Ja pikkuinen pulleahko isäntä naisekkaine kasvoineen, joissa kierot

+silmät vallan upposivat paksuihin rasvakerroksiin, polki lyhkäisillä

+paksuilla jaloillansa mielettömänä lattiaa niin, että hänen paksu

+ihramahansa vallan tutisi sekä ulvoi vinkuvalla äänellä:

+

+"Varas! Ryöväri! Kristuksen pettäjä Juudas! Voi hyvä Jumala, minkä

+tähden olet minua rangaissut lähettämällä mokoman ihmisen niskoilleni?"

+Hän levitti lyhyet sormensa hajalleen, kohotti kätensä ylös taivasta

+kohti ja huudahti äkkiä korvia särkevällä äänellä: "Jospa minä

+noudankin poliisin sinun kimppuusi, senkin räyhääjä!"

+

+"Poliisi! Minunko, tsaarin ja isänmaan uskollisen palvelijan kimppuun

+lähetetään poliisi?!" -- kiljui sotamies ja syöksyi nyrkkeineen isännän

+niskaan. Tämä peräytyi heti läähättäen sekä yhä edelleen kiihkeästi

+kiroillen ja siunaten, muuta hän tuskin saattoikaan tehdä, -- oli kesä

+ja tähän vuodenaikaan oli Wolgan seuduilla vaikeata saada käsiin

+kunnollista leipojaa.

+

+Tämä näytös uudistui melkein joka päivä. Sotamies joi, pilasi taikinan

+ja soitti kaikellaisia marsseja ja valsseja eli "numeroita", kuten hän

+itse niitä nimitti; isäntä raivosi ja puri hampaitansa, mutta minun

+osakseni tuli kaiken tämän johdosta kahden miehen työ.

+

+Eipä sen vuoksi iloni suinkaan ollut pieni, kun eräänä päivänä sain

+kuulla seuraavanlaisen vuoropuhelun isännän ja sotamiehen välillä:

+

+"Nyt, sotamies", sanoi isäntä ilmestyttyään leipomoon tyytyväisenä

+loistavanaamaisena ja vahingon ilosta säteilevin silmin -- "no nyt,

+sotamies, nosta pilli huulillesi ja puhalla lähtömarssi!"

+

+"Mitä vielä, lörpötyksiä?!" sanoi synkkänä sotamies, joka tapansa

+mukaan lojui puolihumalaisena taikinoineen lavitsalla.

+

+"Ole valmis lähtemään retkelle, korpraali", riemuitsi isäntä.

+

+"Mihin retkelle?" kysyi sotamies laskien jalkansa alas lavitsalta pahaa

+aavistaen.

+

+"Mihin haluat..."

+

+"Mistä on oikein kysymys!" huusi suutuksissaan sotamies.

+

+"No, asia on yksinkertaisesti sellainen, että sinua minä en enää työhön

+halua. Mene ylös, peri maksusi, ja sitten marssi matkalles, mihin ilman

+suuntaan haluat!"

+

+Tällainen isännän esiintyminen sai piristymään jonkun verran

+sotamiehen, joka oli tottunut luottamaan voimiinsa tuntiessaan hyvin

+isännän aseman toivottomuuden: nyt hän äkkiä muisti, kuinka vaikeata

+hänen olisi löytää itsellensä työtä huonona ammattilaisena:

+

+"No, sinä varmaankin lasket leikkiä vaan", sanoi hän levottomana

+nousten seisalleen.

+

+"Mene tiehesi, mene..."

+

+"Pitääkö minun tosiaankin lähteä?"

+

+"Ala vaan laputtaa."

+

+"Tällaisen kiitoksenko minä siis saan rehellisestä työstäni. Senkin

+verenimijä. Nyt kun voimani ovat lopussa, en tietysti enää kelpaa

+työhön", ynisi katkerana päätänsä pudistaen sotamies. "Sukkelasti

+tehty. Mokomakin hämähäkki!"

+

+"Minäkö hämähäkki", sanoi mestari, jonka veri alkoi kuohua.

+

+"Niin juuri, sinä olet verta imevä hämähäkki, sinä", vakuuttamalla

+äänellä vastasi sotamies sekä läksi horjuen kulkemaan ovea kohti.

+

+Isäntä nauroi vahingoniloisena hänen jälkeensä ja hänen pienet silmänsä

+säteilivät riemusta.

+

+"Mene vaan. Koetappas nyt pyrkiä jonkun palvelukseen. Koetahan! Minä

+olen sinut, ukkokulta, joka paikassa maalannut sellaisin värein, että

+ilmaiseksikaan eivät ota vastaan! Ei yhdessäkään paikassa... Olen

+pitänyt hellää huolta sinusta, senkin märkäpää mullikka!"

+

+"Oletteko jo saanut uuden leipojan", kysyin isännältä.

+

+"Uuden? Uudeksi on hän vanha. Hän on ollut apurina luonani ennen.

+Sellainen kelpo leipoja! Suorastaan kullan arvoinen! On vaan

+onnettomuudeksi juoppo hänkin. Mutta hän juo ainoastaan aika-ajoittain.

+Kun hän tulee työhön, niin ensiksi hän raataa kuin hevonen kolme --

+neljä kuukautta. Unesta, levosta ei hän välitä eikä palkastakaan --

+anna sen verran kuin haluat. Raataa ja laulaa! Ja, ystävä hyvä,

+tietäisitpä mitenkä hän laulaa. -- Sydän käy raskaaksi häntä

+kuunnellessa -- pois täytyy mennä. Laulaa, laulaa jonkun aikaa ja

+sitten yltyy äkkiä uudelleen juomaan..."

+

+Mestari huokasi syvään ja heilutti toivottomana kättänsä.

+

+"Kun hän kerran alkaa juoda -- niin silloin et häntä millään enää

+pidätä. Hän juo niin kauvan, kunnes sairastuu tahi on puolialaston

+köyhyydestä. Silloin hän alkaa hävetä, tahi mitä se lienee, ja hän

+katoaa äkkiä näkyvistä aivan kuin paha henki pyhän savun edestä. --

+Tuolla hän jo tuleekin. No, jokos nyt olet kokonaan valmis, Sasha?"

+

+"Kyllä", kuului kynnykseltä vastaus syvällä rintaäänellä.

+

+Siellä seisoi ovenpieleen nojaten noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen

+kookas, leveäharteinen mies. Vaatteista päättäen oli hän täydellinen

+kulkuri ja kasvoiltaan sekä ruumiinmuodoltaan täysiverinen slaavi. Yllä

+oli hänellä punainen uskomattoman likainen ja rääsyinen pumpulipaita,

+avarat liinahousut ja toisessa jalassa rippeitä entisestä

+kummikalossista sekä toisessa saapas, jonka päällysnahka oli aivan

+rikkirepeytynyt. Hänen vaaleanpunertavat hiuksensa olivat takkuiset ja

+niistä pisti esiin lyhyitä oljenkorsia, papeririekaleita ja pieniä

+puupalasia. Samassa kunnossa oli hänen muhkea punertava partansakin,

+joka levitetyn viuhkan tavoin peitti hänen rintaansa. Pitkulaisia,

+kalpeita ja kulutettuja kasvoja valaisivat suuret vaaleansiniset ja

+miettiväiset silmät, jotka ystävällisesti hymyillen tarkastelivat

+minua. Myöskin hänen kauniit, vaikka vähän kalpeat huulensa hymyilivät

+ruskeiden viiksien alla. Niiden hymyily näytti sanovan:

+

+"Tällainenhan minä olen... älkää minua tuomitko, veljet..."

+

+"Astu sisään Sasha. Tässä on sinun apulaisesi", sanoi isäntä käsiänsä

+hykertäen tarkastellessaan uuden leipojan tanakkaa muotoa. Tämä astui

+äänettömänä lähemmäksi sekä ojensi minulle jättiläiskätensä; me

+tervehdimme toisiamme. Hän istuutui penkille, ojensi jalkansa suoriksi

+eteenpäin, tarkasteli niitä ja sanoi isännälle:

+

+"Ostappas minulle, Nikola Nikititsh kaksi paitaa ja päällysnahkaa

+jalkineita varten... Ja vähän kangasta lakiksi."

+

+"Kaikki saat, älä hätäile! Lakkeja minulla on. Paidat ja nahat saat

+illalla. Tee työtä vaan, niin kauvan kun työ sujuu sinulta. Tiedän

+kyllä, mikä sinä olet miehiäsi. En moiti sinua... Konovalovia ei kukaan

+loukkaa, sillä hän itsekään ei loukkaa ketään. Ei isäntäkään mikään

+peto ole. Olen itse saanut raataa aikoinani ja tiedän, miltä tuntuu,

+kun retikka panee veden vuotamaan silmästä... No niin, jääkää herran

+huomaan, poikaseni, minun täytyy lähteä..."

+

+Söimme kahden kesken.

+

+Konovalov istui penkillä ja tarkasteli äänettömänä, hymyillen

+ympärillensä. Leipomo sijaitsi kellarikerroksessa, sen kolme akkunaa

+olivat kadunpinnan alapuolella. Valoa pääsi vähän sisälle ja vähän oli

+myöskin ilmaa, mutta sen sijaan oli paljon kosteutta, likaa ja

+jauhontomua. Seinien vierustalla sijaitsivat pitkät kaukalot: yhdessä

+oli taikinaa, toisessa hapantaikinaa ja kolmas oli tyhjä. Kullekin

+kaukalolle lankesi akkunasta himmeä valojuova. Suunnaton uuni valtasi

+melkein kolmannen osan leipomosta; sen vieressä likaisella lattialla

+oli jauhosäkkejä. Uunissa palavista pitkistä haloista läksi paahtavaa

+kuumuutta ja liekki kuvastui leipomon harmaalle seinälle vapisevana ja

+horjuvana, aivan kuin olisi se äänettömänä kertonut jotakin.

+

+Kaareva, savun mustaama katto aivan tukahutti painollaan sisälläolevia

+ja päivänvalosta, joka sulautui yhteen uuninliekin kanssa, muodostui

+epämääräinen silmiä uuvuttava valaistus. Kadulta kuului akkunan lävitse

+kumeata kolinaa ja pölyä lensi sisälle. Konovalov tarkasteli kaikkea

+tätä, huokasi ja kysyi lopuksi minuun kääntyen ikävystyneellä äänellä:

+

+"Oletko jo kauvankin tehnyt työtä täällä?"

+

+Vastasin hänen kysymykseensä ja senjälkeen olimme vaiti katsellen vaan

+silloin tällöin kulman alta toisiamme.

+

+"Mokomakin vankila!" -- huokasi hän. "Mennään pois kadulle, siellä

+voimme istua portin vieressä?"

+

+Läksimme ulos portille ja istuuduimme penkille.

+

+"Täällä voi ainakin hengittää. Sellaiseen minä en ainakaan kerralla

+totu... en voi. Voin itse päättää, tulen suoraa päätä mereltä... tein

+työtä Kaspian merellä, kalastamoissa... ja sellaisilta avaroilta

+työmailta ... Bums... tähän luolaan!"

+

+Surumielisesti hymyillen katsahti hän minuun ja vaikeni alkaen

+tarkkaavaisesti silmäillä ohikulkijoita ja ohiajajia. Hänen

+vaaleansiniset, kirkkaat silmänsä puhuivat elävästi jostakin suuresta

+surusta... Ilta teki tuloansa; katu kolisi ja pölysi, ilma tuntui

+tukahduttavalta ja synkät varjot lankesivat taloista tielle... Nojaten

+selällään seinää vasten istui Konovalov käsivarret ristissä rinnalla ja

+hypisteli sormillansa silkkimäisen partansa haivenia. Minä katselin

+syrjästä hänen pitkulaisia, kalpeita kasvojansa ja ajattelin: mikähän

+ihminen tämäkin lienee? Mutta en voinut saada itseäni puhuttelemaan

+häntä; hän oli minun päällysmieheni ja sitä paitsi herätti hän minussa

+jonkinlaista kummallista kunnioitusta.

+

+Kolme ohukaista ryppyä uursi hänen otsaansa, aika ajoittain ne

+silenivät pois, ja minua kovasti halutti saada tietää, mitä tämä

+ihminen oikein ajatteli.

+

+"Ehkä on aika lähteä jo. Täytyy järjestää kolmas taikina. Sinä saat

+sekottaa toista sillä aikaa ja sitten alamme laittaa leipiä."

+

+Kun olimme työntäneet leivät uuniin -- istuuduimme sen jälkeen juomaan

+teetä. Silloin Konovalov pisti kätensä poveen ja kysyi minulta:

+

+"Osaatko lukea? Kas tässä, lueppas tämä". Hän ojensi minulle likaisen

+ja typistyneen paperiarkin.

+

+"Rakas Sasha", aloin minä lukea, "tervehdän ja suutelen sinua tuhat

+kertaa. Ikävä ja vaikea on minun elää. En jaksa odottaa sitä päivää,

+jolloin saan matkustaa pois kanssasi tahi saan asettua elämään

+kanssasi. Kovasti olen kyllästynyt tähän kirottuun elämään, en jaksa

+enää, vaikka alussa miellyttikin. Sinä ymmärrät sen asian hyvin ja

+minäkin aloin ymmärtää, kun tapasin sinut. Kirjoita minulle, ole niin

+hyvä, pian. Niin kovasti ikävöin saada sinulta pikku kirjeen. Sanon

+siis näkemiin asti, enkä hyvästi, rakas, parrakas sieluni ystävä. En

+sinua mistään nuhtele, vaikka olenkin vähän katkeroittunut sinulle, kun

+sinä -- senkin sika -- matkustit tiehesi jättämättä minulle hyvästi.

+Kuitenkin sinun puoleltasi en minä ole saanut muuta kuin hyvää

+osakseni. Sinä olit ensimäinen sellainen ihminen, ja sitä en minä

+unohda. Etkö voisi, Sasha, hommata, että pääsisin pikemmin pois täältä.

+Tyttöset täällä puhelivat sinulle, että muka pakenisin luotasi, jos

+minut päästettäisiin vapaaksi. Se ei ole totta, se on hävytöntä juorua.

+Jos sinä vaan säälit minua, niin saat nähdä, että vapaaksi pääsyni

+jälkeen olen oleva uskollinen kuin koira sinulle. Sinun on helppo

+vapauttaa minut, minulle se on mahdotonta. Kun olit luonani, itkin minä

+sitä, että olen pakotettu tällä tavoin elämään, vaikka sinulle en siitä

+mitään puhunut. Näkemiin asti. Oma Kapitolinasi."

+

+Konovalov otti minulta kirjeen ja alkoi sitä miettivänä käännellä

+kädessään sivellen samalla kertaa toisella kädellään partaansa.

+

+"Osaatko sinä myöskin kirjoittaa?"

+

+"Osaan."

+

+"Onko sinulla mustetta?"

+

+"On."

+

+"Voitko Kristuksen nimessä, kirjoittaa hänelle kirjeen? Hän luulee

+varmaankin minua suureksi lurjukseksi ja ajattelee, että olen unohtanut

+hänet. Kirjoita!..."

+

+"Mielelläni. Vaikka heti paikalla... Kuka hän on?"

+

+"Ilotyttö. Voithan itsekin sen nähdä -- puhuuhan hän vapaaksi

+päästämisestä. Kysymys on siitä, että minä antaisin poliisille

+lupauksen mennä naimisiin hänen kanssansa. Silloin saa hän takaisin

+passinsa, ammattikirja otetaan häneltä pois ja hän on vapaa. Ymmärrätkö

+nyt?"

+

+Puolen tunnin kuluttua oli liikuttava kirje hänelle valmis.

+

+"No lueppas, mitä siitä tuli", pyysi kärsimättömänä Konovalov.

+

+Kirje oli tällainen:

+

+"Kapa! Sinä et saa luulla minua sellaiseksi, että olisin kokonaan

+unohtanut sinut. Ei, minä en ole sinua unohtanut, vaan olen sattunut

+juomaan itseni piloille. Nyt olen taasen uudessa paikassa työssä ja

+huomenna otan isännältä etukäteen rahoja, lähetän ne Filipolle ja hän

+vapauttaa sinut. Matkarahoja saat riittävästi. Tavataan siis kohta. Oma

+Aleksanterisi."

+

+"Hm...", sanoi Konovalov päätänsä raapiskellen, "et sinä oikein hyvin

+kirjoita. Sinun kirjeessäsi ei ole tarpeeksi sääliä eikä kyyneliä. Ja

+pyysinhän minä sinua panettelemaan minua kelpo tavalla, mutta kirjeessä

+ei ole sellaista."

+

+"Mutta minkä takia."

+

+"Jotta hän näkisi, että häpeän hänen edessänsä ja ymmärrän, mitä olen

+häntä vastaan rikkonut. Ja sinä! Sinä vaan karistelet herneitä --

+sellainen on kirjoituksesi. Sinun pitää vuodattaa kyyneleitä!"

+

+Minun täytyi siis vuodattaa kirjeessä kyyneleitä ja sen minä

+onnistuinkin tekemään. Konovalov tuli tyytyväiseksi ja asettaen kätensä

+olkapäälleni lausui hän sydämellisellä äänellä:

+

+"Kas niin, nyt se on mainio! Kiitoksia! Sinä näyt olevan hyvä poika...

+Kyllä me varmaankin tulemme viihtymään hyvin yhdessä."

+

+Sitä en epäillyt ollenkaan ja minä pyysin häntä kertomaan enemmän

+Kapitolinasta.

+

+"Kapitolina? Ooh... se tyttönen on vielä täydellinen lapsi. Kauppiaan

+tyttö hän oli Wjätkan läänistä... Joutui pois oikealta tolalta...

+Vaipui yhä syvemmälle ja syvemmälle, ja lopuksi joutui hän sellaiseen

+taloon, sinä ymmärrät kyllä millaiseen. Minä tulin sinne -- katselen,

+vallanhan tämä on vielä lapsi! Hyvä Jumala, ajattelin, voiko näin olla?

+Ja minä tutustuin häneen. Hän alkaa itkeä. Minä lohduttelen: Ei mitään,

+koeta vaan vähän kärsiä vielä. Otan sinut täältä pois -- odotahan vaan!

+Ja kaikki oli minulla jo valmiina, rahat ja kaikki. Silloin äkkiä

+yllyin juomaan ja vasta Astrakanissa selkisin. Ja sitten jouduin tänne.

+Joku oli antanut hänelle tietoja minusta ja hän kirjoitti minulle

+Astrakaniin."

+

+"No entäs sinä, aijotko mennä naimisiin hänen kanssansa?" kysyin

+häneltä.

+

+"Naimisiin! Mitenkä minä voisin mennä naimisiin! Voiko tällainen

+juopporatti kelvata sulhaseksi. Ei, ei! Toisin olen tuuminut. Vapautan

+hänet -- ja sen jälkeen saa hän mennä minne haluaa. Hankkii itselleen

+paikan ja hänestä tulee ehkä vielä ihminen."

+

+"Mutta hänhän kirjoittaa, että haluaa ruveta sinun kanssasi elämään."

+

+"No, se on vaan hänen hullutuksiaan. Kaikki naisväki on samallaista.

+Kyllä minä naiset hyvin tunnen. Olen yhtä ja toista kokenut heidän

+kanssansa. Eräskin kauppiaan rouva... rikas! palvelin tallirenkinä

+eräässä sirkuksessa ja hän huomasi minut. 'Tule', sanoi, 'kuskiksi

+meille!' Minua sirkus siihen aikaan kyllästytti ja minä suostuinkin

+lähtemään. No kuinka ollakaan. Hän alkaa mielistellä minua. Usein tuli

+luokseni. Heillä oli muhkea talo, hevosia, palvelijoita -- kuin

+aateliset elivät. Mies hänellä oli matalanpuoleinen ja lihava, saman

+mallinen kuin meidän isäntä, mutta itse oli hän solakka, notkea kuin

+kissa sekä tulinen. Kun hän syleili ja suuteli minun huuliani, niin

+tuntui aivan kuin hehkuvia hiiliä olisi heitetty sydämeeni. Koko

+ruumiini alkoi vavista, ja minua alkoi pelottaa. Hän suutelee, suutelee

+minua ja itkee samalla kertaa... Olkapäät vapisevat suonenvedon

+tapaisesti. Kysyn häneltä: 'Kuinka on laitasi Veeraseni?' Mutta hän

+vastaa vaan: 'Sinä olet suuri lapsi, Sasha. Et ymmärrä mitään.' Mainio

+nainen hän oli... Kyllä hän siinä oli oikeassa, että minä en ymmärrä

+mitään, itse sen kovin tiedän, että hölmö minä olen. Mitä teen -- sitä

+en ymmärrä. Miten elän -- sitä en ajattele!"

+

+Hän vaikeni ja katsahti samalla minuun suuriksi avautunein silmin;

+niistä kuvastui jotakin pelon, jotakin kysymyksen ja jotakin levottoman

+tuskan tapaista, joka saattoi hänen kauniit kasvonsa entistä

+alakuloisemmiksi ja entistä kauniimmiksi.

+

+"No mitenkäs suhteesi kauppiaan rouvaan päättyi?" kysyin häneltä.

+

+"Asia on näetkös sellainen, että minut valtaa aika-ajoittain tuska.

+Sellainen tuska, sanon sen sinulle, hyvä veli, että aivan mahdotonta on

+elää silloin. Tuntuu aivan kuin olisin ainoa ihminen koko maailmassa,

+ei missään elävää olentoa, olen aivan yksin. Kaikki minusta silloin

+tuntuu vastenmieliseltä -- kaikki, kaikki. Ja oma itseni käy minulle

+taakaksi ja kaikki ihmiset; vaikka kuolisivat joka sorkka -- niin en

+ääntäkään päästäisi, en liikuttaisi jäsentäkään! Sairautta se lienee

+tällainen minussa. Sen takia minä olen oppinut juomaankin --

+aikaisemmin en juonut. No niin, tuska valtasi minut nytkin ja minä

+sanoin hänelle, kauppiaan rouvalle näet: 'Veera Mihailovna, päästä

+minut menemään, en jaksa enää!' 'Mitä', vastasi hän, 'jokos kyllästyit

+minuun.' Ja hän alkoi nauraa, ilkeästi nauraa.

+

+"'Ei suinkaan', sanoin, 'en minä ole sinuun kyllästynyt, mutta

+itse en enää käsitä itseäni'. Aluksi hän ei ymmärtänyt minua, alkoi

+vaan huutaa ja sättiäkin... Mutta sitten hän ymmärsi. Hänen päänsä

+vaipui alas ja hän sanoi: 'No mitäs sitten, mene!' -- ja alkoi itkeä.

+Hänen silmänsä olivat niin mustat ja iho tumma; hiukset olivat myöskin

+mustat ja kiharat. Hän ei ollut kauppiassukua, vaan hän oli

+virkamiessäädystä... Totta tosiaan... Sääli minun oli häntä, ja minä

+tunsin vastenmielisyyttä itseäni kohtaan silloin. Minkä tähden olin

+antanut perään naiselle? -- En voi selittää, en ymmärrä itse sitä. No,

+tietysti oli hänen ikävä mokoman ukkonsa kanssa, joka oli aivan kuin

+jauhosäkki... Kauvan hän vaan itki, -- niin oli tottunut minuun.

+Minä häntä niin hellästi hyväilin; nostin hänet tavallisesti

+käsivarrelleni ja tuudittelin siinä. Hän nukkuu, mutta minä vaan istun

+ja katselen häntä. Nukkuessaan ihminen näyttää niin kauniilta, niin

+teeskentelemättömältä; hengittää vaan ja hymyilee, siinä kaikki.

+Toisinaan taasen, -- silloin kun elettiin kesähuvilassa -- lähdettiin

+yhdessä ajelemaan -- ja koko sielullaan hän rakasti. Saavumme jonnekin

+metsän nurkkaan, sidomme hevosen kiinni ja itse käymme istumaan

+vilpoiselle nurmelle. Hän käskee minun paneutumaan pitkälleen, asettaa

+pääni syliinsä ja lukee minulle jotakin kirjaa. Minä kuuntelen,

+kuuntelen ja lopuksi nukahdan. Hyviä juttuja hän luki, oikein hyviä. En

+koskaan unohda erästä kertomusta kuurosta Gerasimista ja hänen

+lempikoirastansa. Hän, mykkä ukko parka, oli kaikkien ahdistama olento,

+eikä häntä kukaan muu kuin koiransa rakastanut. Nauravat vaan hänelle

+ja hän vaan heti paikalla menee koiransa luo. Se oli niin säälittävä

+kertomus, kovin säälittävä! Se oli tapahtunut orjuuden aikana... Rouva

+sanookin äkkiä hänelle: 'Mykkä, mene ja hukuta koirasi, se haukkuu niin

+kauheasti.' Ja mitäpäs muuta neuvoksi, mykkä teki niin. Otti venheen,

+asetti sinne koiransa ja läksi. Kun tätä paikkaa luettiin, niin minä

+aina vapisin kovasti. Hyvä Jumala! Tappavat elävältä ihmiseltä hänen

+ainoan ilonsa maailmassa! Mitä järkeä, mitä oikeutta siinä on! Ah... Se

+oli kummallinen juttu. Mutta ei sillä hyvä, -- juttu oli totta!

+Sellaisia ihmisiä on olemassa, joilla koko maailma sisältyy johonkin

+yhteen ainoaan seikkaan, -- vaikka nyt esim. koiraan. Miksi juuri

+koiraan? Sen vuoksi, että ei ole enää ketään muuta, joka rakastaisi

+sellaista ihmistä, mutta koira rakastaa häntä. Aivan rakkautta vailla

+oleva ihminen ei voi elää, jotakin hänen täytyy rakastaa, -- sitä

+varten hänelle on sielukin annettu... Paljon hän luki minulle

+kaikellaisia kertomuksia. Hyvä nainen hän oli... Säälittää häntä nytkin

+tällä hetkellä. Jos kohtalo et olisi toisin määrännyt, niin enpä olisi

+lähtenyt pois hänen luotansa, ennen kuin hän itse olisi sitä tahtonut

+tahi hänen miehensä olisi saanut selvää meidän suhteistamme. Hellä hän

+oli... Hellä ennen kaikkea. En tarkoita sitä, että hän lahjoitti

+minulle kaikellaisia, ei, hän oli koko sydämestään hellä. Suudelmia ja

+kaikkea sellaista piti hänen saada, nainenhan on aina nainen, mutta

+sitten valtasi hänet välistä sellainen syvä rauha ja hiljaisuus, että

+oikein oli ihmeellistä kuinka hyvä ihminen hän silloin saattoi olla.

+Suoraan sydämeen hän silloin katsoi ja hän osasi kertoa kuin äiti.

+Sellaisina hetkinä minä olin hänen edessään kuin viisivuotias poika.

+Ja kuitenkin jätin hänet. Tuska tuli -- en voinut muuta, jokin vetää

+aina minua pois, pois, jonnekin. 'Hyvästi, Veera Mihailovna', sanoin,

+'anna anteeksi minulle'. 'Hyvästi, Sasha', vastasi hän. Ja ihmeellinen

+olento -- hän paljastaa käsivarteni kyynäspäätä myöten ja puree sitä.

+Vähällä olin huutaa tuskasta. Kokonaisen lihapalasen hän sillä tavoin

+irroitti. -- Kolme viikkoa sain hoitaa haavaa. Vieläkin on suuri arpi

+jälellä."

+

+Hän paljasti jättiläismäisen vankan, valkean käsivartensa ja näytti

+minulle hyväntahtoisesti sekä surullisesti hymyillen arpea. Käsivarren

+ihossa näkyi selvästi kaksi puolikaarta, joiden kärjet melkein

+koskettivat toisiansa. Konovalov katseli niitä ja pudisti hymyillen

+päätänsä.

+

+"Ihmeellinen nainen", sanoi hän, "tämän puraisun hän antoi minulle

+muistoksi."

+

+Olin jo ennenkin kuullut tämänkaltaisia juttuja. Melkein jokaisella

+maankiertäjällä on varastossaan kertomus "kauppiaan vaimosta" tahi

+"jalosukuisesta rouvasta", kun he aikovat kertoa seikkailujaan

+entisiltä ajoilta. Ja melkein jokaisella näyttää lopuksi tämä

+"kauppiaan vaimo" ja "ylhäinen nainen" olevan täydellinen

+mielikuvituksen laatima kuva; samoja kertomuksia kerrotaan nim.

+loppumattomiin eri muunnoksilla, niin että kertomuksen esineessä

+lopuksi yhtyvät yhdessä henkilössä mitä erilaatuisimmat ominaisuudet.

+Jos hän esim. tänään on mustasilmäinen, ilkeä ja alakuloinen, niin

+saattaa olla melkein varma, että viikon perästä hän on saman miehen

+kertomuksen mukaan sinisilmäinen, rakastettava ja iloinen olento.

+Kulkuri puhuu hänestä tavallisesti ivallisella ja epäluuloisella

+äänenpainolla latelemalla koko joukon pikkupiirteitä, jotka alentavat

+häntä miehen silmissä.

+

+Mutta Konovalovin kertomuksessa tuntui olevan totuuden leimaa, siinä

+oli minulle tuntemattomia puolia, kuten -- kirjan lukeminen ja "lapsen"

+nimitys sellaiselle jättiläiselle kuin Konovalov oli.

+

+Mielikuvituksessani olin näkevinäni solakan naisen, joka lepäsi hänen

+käsivarsillaan nojaten päätään hänen leveätä rintaansa vastaan, -- kuva

+näytti kauniilta ja minä aloin olla yhä enemmän vakuutettu hänen

+kertomuksensa tosiperäisyydestä. Ja kaiken lopuksi oli se alakuloinen

+ja pehmeä äänenpaino, jolla hän kertoi muistelmiaan "kauppiaan

+rouvasta" -- aivan erikoinen laadultaan. Tosi kulkuri ei koskaan kerro

+naisesta eikä mistään muustakaan sellaisella äänellä -- hän tahtoo aina

+näyttää, että maan päällä ei ole sellaista asiaa, jota hän ei

+uskaltaisi häväistä.

+

+"Minkätähden sinä olet vaiti -- luuletko ehkä, että olen ladellut

+valheita sinulle?" kysyi Konovalov ja hänen äänensä kuulosti jostakin

+syystä levottomalta. Hän heittäytyi jauhosäkkien päälle makaamaan.

+Toisessa kädessä oli hänellä teekuppi ja toisella kädellänsä siveli hän

+hitaasti partaansa.

+

+"Ei, kyllä sinun täytyy uskoa minua. Miksikäs minä valehtelisin? Totta

+kyllä, hyvä veli, että meidän kaltaiset maankiertäjät ovat hyviä

+mestareita kertomaan kaiken maailman juttuja. Ja eihän siinä mitään

+ihmettä ole. Ihminen, jolle elämä ei tarjoa mitään hyvää, ei

+vahingoittane ketään, jos hän punoo omaksi huviksensa jonkunlaisen

+jutun ja alkaakin kertoa sitä tositapauksena. Kertoo ja uskoo itsekin,

+että tosiaankin niin tapahtui, uskoo, ja hänen on hyvä olla. Monet

+elävät sillä. Eikä sille mitään voi... Mutta minä olen puhunut sinulle

+totta, sillä tavoin on tapahtunut, kuin olen kertonut. Oliko minun

+kertomuksessani sitten mitään erikoista? Elää nainen ja hänellä on

+ikävä olla, mutta ihmiset hänen ympärillänsä ovat kaikki mitättömiä.

+Totta kyllä, että minä olin vaan halpa kuski, mutta naiselle se on

+samantekevää, sillä kaikkihan, niin hyvin kuskit, herrat kuin

+upseeritkin ovat -- miehiä... Hänen edessänsä ovat kaikki sikoja --

+kaikki hakevat yhtä ja samaa. Jokainen koettaa saada paljon ja maksaa

+vähän. Yksinkertainen ihminen on vielä jonkun verran parempi,

+omantunnonmukaisempi. No minä olen kovin yksinkertainen... Naiset

+oivaltavat helposti sen puolen minussa... näkevät, että en loukkaa

+heitä, s.o. en... mitenkä sen sanoisin... en pilkkaa heitä. Nainen --

+kun hän tekee syntiä, niin hän ei mitään niin pelkää kuin että hänelle

+salaa nauretaan. He ovat ujoja miehiä kohtaan. Me otamme osamme ja

+olemme valmiit vaikka torilla kertomaan urostyöstämme... kas tällä

+tavoin, kerskumme: olen vetänyt erästä hölmöä nenästä. Naisilla, veli

+hyvä, turmeltuneimmillakin on enemmän häpyä kuin meillä."

+

+Kuuntelin häntä ja ajattelin: Onkohan mahdollista, että tämä mies on

+uskollinen itsellensä kertoessaan kaikkea tällaista, joka niin vähän

+sopii yhteen hänen ulkomuotonsa kanssa.

+

+Mutta hän jatkoi vaan puhettansa suunnaten miettiväiset lapsellisen

+kirkkaat silmänsä minuun ja minä hämmästyin yhä enemmän ja enemmän

+häntä kuullessani.

+

+Puut paloivat loppuun uunissa ja kirkkaan hehkuvasta hiilikasasta

+lankesi leipomon seinälle rusottava hohde, joka vapisi hiljakseen.

+

+Ikkunasta pilkisti sisälle palanen vaaleansinistä taivasta, jossa näkyi

+kaksi tähteä. Toinen niistä, suuri -- loisti kuin jalokivi ja toista,

+joka oli aivan edellisen läheisyydessä, tuskin saattoi nähdä.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Kului viikko, Konovalov ja minä olimme hyvät ystävät keskenämme.

+

+"Sinä olet myöskin suora poika! Se on hyvä", puheli hän minulle

+hymyillen sekä taputtaen selkääni leveällä kädellänsä.

+

+Hän teki työtänsä taiteilijan tavoin. Kannatti tosiaankin katsella,

+kuinka hän käsitteli sadan kilon painoisia taikinamöhkäleitä, vieritti

+kokoon niitä ja leipoi niitä taivuttaen ruumistansa taikinan ylitse

+sekä upottaen jättiläismäiset käsivartensa kyynärpäätä myöten

+kimmoavaan ainejoukkoon, joka aivan voihki hänen kynsissänsä.

+Ensialussa nähdessäni kuinka nopeasti hän työnsi uuniin uudet leivät,

+joita minä töintuskin ennätin syytää hänen lapiollensa, pelkäsin, että

+hän asettaa niitä vahingossa päälletysten, vaan kun hän oli paistanut

+kolme uunillista, eikä yksikään sadastakolmestakymmenestä muhkean

+punertavasta ja korkeasta leivästä osoittunut vähimmässäkään määrässä

+litistyneeksi, niin minä käsitin, että olin joutunut tekemisiin

+mestarin kanssa, joka oli taiteilija alallansa. Hän rakasti työntekoa,

+se huvitti häntä. Hän kävi surulliseksi, kun uuni paistoi huonosti tahi

+kun taikina nousi hitaasti, suuttui ja haukkui isäntää, kun tämä osti

+hapantuneita jauhoja, ja oli lapsellisen iloinen sekä tyytyväinen, kun

+leivät tulivat ulos uunista samansuuruisina, korkeaksi kohonneina,

+tarpeeksi punertavina sekä ohut-, narisevakuorisina. Usein otti hän

+laipiolta käsiinsä paraiten onnistuneen leivän ja muutellen sitä

+toisesta kädestä toiseen, jotta ei olisi polttanut näppiänsä, sanoi

+iloisesti nauraen minulle:

+

+"Katsoppas minkälaisen kaunottaren me olemme yhdessä tehneet..."

+

+Ja minun oli suloista katsella tätä jättiläislasta, joka koko

+sielullaan kiintyi työhönsä, niin kuin tuleekin tehdä jokaisen ihmisen

+jokaisessa työssä.

+

+Kerran kysyin häneltä:

+

+"Kuuleppa Sasha, kerrotaan, että sinä laulat hyvin."

+

+"Laulan kyllä... Mutta ainoastaan kun sellainen puuska sattuu tulemaan

+päälleni -- aika-ajoittain. Kun tuska valtaa minut, niin silloin alan

+myös laulaa. Ja jos alan laulaa -- niin tuska alkaa tulla. Parasta on

+olla vaiti tästä asiasta. älä siitä puhu minulle, se ärsyttää vaan

+minua. Laulatko sinä? Osaat. Voi sinua senkin veitikkaa. Olisit antanut

+minun olla rauhassa. Älä vielä rupea laulamaan, odota, kunnes minäkin

+alotan -- vihellä vaikka siksi. Sitten alamme yhdessä. Eikös niin?"

+

+Minä tietysti suostuin ja vihelsin silloin, kun teki mieleni laulaa.

+Mutta joskus unohdin itseni ja aloin hyräillä taikinaa sekottaessani ja

+leipiä pyöriellessäni. Konovalov kuunteli minua, hänen huulensa

+alkoivat epämääräisesti liikkua ja jonkun hetken kuluttua muistutti hän

+minua lupauksestani. Joskus hän sensijaan äreästi huudahti minulle:

+

+"Lakkaa siinä mölisemästä."

+

+Kerran otin mukaani pienestä kirjavarastostani jonkun kirjasen, ja

+asetuin lepohetkellä akkunan ääreen lukemaan.

+

+Konovalov nukkui taikinalavitsalla, mutta kääntämieni kirjanlehtien

+synnyttämä suhina hänen korvien juurella aiheutti, että hän aukaisi

+silmänsä.

+

+"Mitäs siinä kirjassa sanotaan?"

+

+"Tämä on romaani 'Podliporotsit', jonka eräs Rjeshetnikov on

+kirjoittanut."

+

+"Voitko lukea ääneen minulle", pyysi hän.

+

+Ja akkunalaudalla istuen aloin minä lukea. Konovalov nousi istualleen

+lavitsalle ja kuunteli nojaten päätänsä polviani vastaan... Välistä

+katsahdin häneen kirjan ylitse ja kohtasin hänen suuriksi avautuneet,

+syvän jännityksen valtaamat silmänsä -- sitä näkyä en koskaan unohda.

+Myöskin hänen suunsa oli puoliksi auki paljastain kaksi riviä tasaisia,

+valkeita hampaita. Hänen ylöspäin vetäytyneet kulmakarvansa, syvät

+rypyt korkealla otsalla ja kädet, joilla hän piteli polviansa, lyhyesti

+sanoen koko hänen liikahtamaton, jännittynyt asentonsa oli omiansa

+kiihottamaan minua panemaan parhaimman taitoni liikkeelle ja minä

+koetinkin mahdollisimman selvästi ja elävästi lukea synkkää kertomusta

+Gysoikasta ja Pilasta.

+

+Lopuksi minä väsyin ja suljin kirjan.

+

+"Onko se lopussa jo", kysyi minulta kuiskaten Konovalov.

+

+"Enemmän kuin puolet on vielä jälellä."

+

+"Luet kai kaikki ääneen."

+

+"Mielelläni, jos se sinua huvittaa."

+

+"Ah!" Hän tarttui käsillään päähänsä ja huojutteli sitä edestakaisin

+istuen lavitsalla. Näkyi, että hän tahtoi jotakin sanoa, hän aukaisi

+suunsa ja sulki sen taas uudelleen huokaisten kuin pajanpalkeet, ja

+jostakin syystä hän sulki silmänsä. En ollut odottanut kirjan tekevän

+näin suurta vaikutusta ja minun oli vaikeata ymmärtää hänen kummallista

+käytöstänsä.

+

+"Ah, kuinka sinä osaatkin lukea sitä juttua", kuiskasi hän minulle,

+"niin erilaisella äänellä. Kaikki ovat aivan ilmieläviä: Aproska!

+Pishitt! Pila!... sellaisia hölmöjä. Minun oli vaikea pidättää nauruani

+kuunnellessani... Mutta kuinka sitten kävi? Mihinkä he läksivät.

+Armollinen, hyvä Jumala, aivan tottahan se on kaikki! Aivanhan ne ovat

+oikeita ihmisiä... todellisia talonpoikia! Ilmi elävää on kaikki ääni

+ja kasvot... Kuulehan, Maksim! pistetään leivät uuniin ja sitten sinä

+luet eteenpäin."

+

+Me panimme leivät uuniin ja valmistimme toisen uunillisen ja minä luin

+taasen tunnin ja 40 minuutin ajan kirjaa. Sitten pysähdyttiin -- leivät

+täytyi ottaa pois uunista ja toiset panna sijaan. Valmistimme vielä

+uuden taikinan -- kaikki tapahtui kuumeentapaisella kiireellä melkein

+sanaakaan sanomatta.

+

+Konovalov rypisti vaan kulmakarvojansa ja silloin tällöin antoi jonkun

+lyhyen käskyn sekä kiiruhti, kiiruhti...

+

+Aamun tullessa oli kirja lopussa ja minä tunsin kieleni kangistuneen.

+

+Konovalov istui nojaten käsiänsä polvia vasten hajasäärin jauhosäkillä

+ja katseli vaieten ihmeellisillä silmillään.

+

+"No oliko kirja hyvä", kysyin häneltä.

+

+Hän nyökytti päätänsä edestakaisin, sulki silmänsä hetkeksi ja lopuksi

+alkoi taasen kuiskivalla äänellä puhua:

+

+"Kuka sen oikein on kyhännyt kokoon?" Hänen silmissään oli sanomattoman

+ihmettelyn leima ja hänen kasvonsa hehkuivat palavaa tunnetta.

+

+Minä mainitsin uudelleen tekijän nimen.

+

+"No kylläpä hän on ihmeellinen mies, hän. Mistä kummasta hän on

+siepannutkaan kaiken tuon. Aivanhan se panee sydämen väräjämään --

+sieluakin herkyttää -- niin elävä se on. Mitenkä hänen on käynyt, tuon

+kirjoittajan, mitä hän sai työstänsä."

+

+"Mitenkä niin, mitä tarkoitat?"

+

+"No, antoivatko esim. vaikka palkinnon tahi jotakin muuta

+senkaltaista?"

+

+"Minkä tähden hänelle olisi pitänyt antaa palkinto?" kysyin häneltä.

+

+"Vieläkö sitä kysyt? Kirja -- onhan se aivan kuin poliisin pöytäkirja.

+Heti kun se luetaan... voidaan päättää, millaisia ihmisiä Pila ja

+Gysoika ovat. Kaikkien tulee sääli heitä. Pimeätä, syytöntä kansaa he

+ovat. Millaista elämää he saavat viettää. No, ja tietysti."

+

+"Mitä sitten?"

+

+Konovalov katsahti hämillään minuun ja sanoi ujosti: "Johonkin

+toimenpiteisiin täytynee kaiketi ryhtyä. Ovathan he ihmisiä, täytyyhän

+heitä auttaa hädässä."

+

+Vastaukseksi kaikkeen tähän pidin hänelle pitkän luennon. Mutta sillä

+ei ollut läheskään sellaista vaikutusta kuuntelijaani kuin olin

+odottanut.

+

+Konovalov vaipui mietteisiinsä, taivutti päänsä alas, koko hänen

+ruumiinsa alkoi huojua edes takaisin ja lopuksi alkoi hän huokailla

+ehkäisemättä sanallakaan puhettani. Minä väsyin lopuksi ja vaikenin.

+

+Konovalov kohotti päätänsä ja katsahti synkkänä minuun. "Eikö hänelle

+siis todellakaan annettu mitään?" kysyi hän.

+

+"Kenelle?" tiedustelin unohdettuani kokonaan Rjeshetnikovin.

+

+"Tarkoitan kirjan tekijää". -- Minua kyllästytti koko juttu. En

+vastannut hänelle, sillä pelkäsin kiihdyksissäni rupeavani vielä

+moittimaan ja halveksimaan kuuntelijakuntaani, joka ei näkynyt omaavan

+kutsumusta ratkaista ihmiskunnan "korkeampia" kysymyksiä, vaan näkyi

+paljon enemmän olevan huvitettu yhden ainoan ihmisen kohtalosta;

+ihmiskunnasta sellaisenaan ei hän välittänyt.

+

+Eikä Konovalov itsekään näkynyt odottavan vastausta, vaan hän otti

+kirjan käsiinsä, käänteli sitä varovaisesti, aukaisi sen ja sulki

+uudelleen sekä lopuksi pantuaan sen paikalleen huokasi syvään.

+

+"Kuinka sanomattoman viisasta tämä kaikki on! Armollinen Jumala!" puhui

+hän puoliääneensä. "Ihminen kirjoitti kirjan... siinä on vaan paperia

+ja mustia merkkejä ... ei mitään sen enempää. Kirjoitti ja...kuoliko

+hän myöskin?"

+

+"Kuoli", vastasin hänelle.

+

+"Niin, hän kuoli, mutta kirja jäi jälelle ja sitä luetaan. Ihminen

+katselee sitä silmillä ja lausuu eri sanoja. Ja sinä kuuntelet,

+ymmärrät, että maailmassa eli ihmisiä -- Pila -- Gysoika ja Aproska. Ja

+sinua säälittävät ihmiset, vaikka et ole heitä koskaan nähnytkään ja he

+eivät merkitse sinulle mitään! Kaduilla ehkä kulkee ohitsesi

+kymmenittäin heidän kaltaisiansa aivan ilmielävinä, sinä näet heidät,

+etkä kuitenkaan tiedä heistä mitään... et välitä heistä hituistakaan...

+he vaan kulkevat ohitsesi, siinä kaikki. Mutta kirjassa heitä ei ole

+ollenkaan, ja kuitenkin sinä säälit heitä niin kovasti, että sydäntäsi

+oikein ahdistaa. Mitenkä tätä voi ymmärtää? Ja tekijäkin sai kuolla

+ilman muuta, palkinnotta? Eikä hänellä ollut mitään?"

+

+Minä suutuin ja aloin kertoa hänelle, millaisia palkintoja kirjailijat

+tavallisesti saavat.

+

+Konovalov kuunteli ja katseli pelästynein ilmein minua, hänen huulensa

+vapisivat.

+

+"Onpa sekin järjestystä", sanoi hän huohottavin rinnoin ja viiksiänsä

+purren. Ja hänen päänsä vaipui synkkänä alas.

+

+Silloin minä aloin kertoa, minkälainen turmiollinen merkitys kapakoilla

+on venäläisten kirjailijoiden elämässä. Kerroin hänelle niistä monista

+suurista, syvämietteisistä miehistä, joilta viina vei hengen, viina,

+joka oli heidän ainoa lohduttajansa vaivaloisella elämän tiellä.

+

+"Voivatko tosiaankin sellaisetkin ihmiset juoda?" kysyi hiljaa

+kuiskaten minulta Konovalov. Hänen suuriksi avautuneissa silmissään

+loisti epäilyä minua kohtaan, samalla kun hän näytti pelkäävän,

+säälivän näitä ihmisiä. "Juovat! Mitenkä, senjälkeenkö he alkavat

+juoda, kun ovat kirjoittaneet kirjansa?"

+

+Tällainen kysymys ei mielestäni ollut oikein paikallaan tässä

+yhteydessä, enkä siihen vastannut.

+

+"Tietysti jälestäpäin", päätti Konovalov itse. "Ihmiset elävät ja

+katselevat elämää, imevät itseensä toisten ihmisten elämäntuskaa.

+Heillä täytyy olla aivan erikoiset silmät. Samoin sydän. Katselevat

+tarpeeksensa elämää ja alkavat tuntea tuskaa. Ja valavat tuskansa

+kirjaansa. Mutta eihän se vielä auta, sillä kun sydän kerran on saatu

+liikutetuksi, niin et tulellakaan enää hävitä pois siitä tuskaa...

+Ainoaksi keinoksi jää valella sitä viinalla. Ja niin he alkavat juoda.

+Eikö asia ole sillä tavoin."

+

+Minä myönsin, että niin on, ja tämä näytti ikään kuin rohkaisevan

+häntä.

+

+"No, oikeastaan pitäisi heitä kaikesta tästä palkita", jatkoi Konovalov

+kuvaustaan kirjailijan sielunelämästä. "Eikö totta? Sen takia että he

+ymmärtävät enemmän kuin toiset ja voivat osoittaa erilaisia

+epäjärjestyksiä. Esimerkiksi mitä olen minä? Ryysymekko kulkuri...

+juopporatti ja häviölle joutunut ihminen. Ei minulla ole minkäänlaista

+syytä elää. Jos asiaa oikein ajattelee, niin miksi minä oikeastaan

+elän, kenelle minä olen tarpeellinen. Ei minulla ole omaa kotinurkkaa,

+ei vaimoa, ei lapsia... eikä minun tee mielikään omistaa kaikkea

+sellaista. Elän vaan ja tuskailen. Minkä takia? En tiedä. Sisäistä

+tienviittaajaa minulla ei ole... ymmärrätkö, mitä tarkoitan? Mitenkä

+sen sinulle selittäisin. Tuollaista kipinää tahi... sanoisinko voimaa

+ei ole sielussani. Eli lyhyesti sanoen, minulla ei ole sielussani yhtä

+asiaa -- siinä koko juttu. Ymmärsitkö nyt? Ja nyt minä elän, haen

+tuota, ja tuskailen sen takia, mutta mitä se on -- sitä minä en

+tiedä..."

+

+"Minkä takia sinä sillä tavoin puhut?" kysyin häneltä.

+

+Pidellen päätänsä käsien varassa katseli hän minua ja hänen kasvonsa

+olivat hyvin jännittyneet aivojen työskentelyn johdosta sanoja

+hakiessa.

+

+"Minkä takia? No... sen takia, että kaikki on niin nurinpäin

+maailmassa. Se tahtoo sanoa... minä elän nyt esimerkiksi tässä, enkä

+tiedä mitä tehdä... mihinkään en osaa ryhtyä... sellainen elämä on

+nurinkurista."

+

+"No entäs sitten?" -- kysyin häneltä koettaessani saada selville

+minulle hämärää, hänen ja kirjailijan elämän välistä yhteyttä. --

+

+"Sitten? En minä osaa sitä sinulle selvittää... Ajattelen näet tällä

+tavoin: Jos joku kirjailija näkisi minut, niin voisikohan hän selittää

+minulle elämäni, mitä luulet?"

+

+Ajattelin, että itsekin voisin selittää hänelle hänen elämänsä ja

+ryhdyin hetipaikalla tähän mielestäni niin helppoon ja selvään

+tehtävään. Aloin puhua hänelle erilaisista olosuhteista, joissa ihminen

+saattaa syntyä, eri piireistä, mihin hän voi joutua elämään, tasa-arvon

+puutteesta, ihmisistä, jotka joutuvat elämän uhreiksi ja ihmisistä,

+jotka hallitsevat elämää.

+

+Konovalov kuunteli tarkkaavaisesti. Hän istui minun vastassani pää

+käden varassa, ohuet pilvet himmensivät alinomaan hänen suuria,

+syvämietteisiä vaaleansinisiä silmiänsä ja hän näytti olevan niin

+suuressa jännityksessä minua kuunnellessaan, että tuskin uskalsi

+hengittää.

+

+Tämä kaikki oli hyvin imartelevaa minulle. Ja minä kuvasin suurella

+lämmöllä hänelle elämäänsä ja osoitin, että syy siihen, että hän on

+sellainen kuin on, ei ole hänessä itsessään. Hän on olosuhteiden

+surkuteltava uhri, olento, joka luonnon kannalta katsoen on täysin

+tasa-arvoinen muiden kanssa, mutta jonka kauvan jatkuneet

+historialliset väärinkäytöt ovat alentaneet yhteiskunnallisen nollan

+tasolle. Päätin puheeni sanomalla vielä kerran:

+

+"Ei sinun tarvitse ollenkaan syyttää itseäsi. Sinulle on tehty

+vääryyttä..."

+

+Hän oli vaiti kääntämättä pois katsettansa minusta; minä näin, kuinka

+hänen silmiinsä ilmestyi hyväntahtoinen, valoisa hymyily ja minä odotin

+levottomana, mitä hän tulisi vastaamaan puheeseeni. Hymyily siirtyi

+silmistä myös hänen huulillensa. Lopuksi alkoi hän herttaisesti nauraa

+ja siirtyen pehmein naisellisin liikkein luokseni sekä asettaen kätensä

+ololleni lausui hän:

+

+"Kuinka helposti sinä, hyvä veli, kerrot kaikkea tuota. Mistä sinä vaan

+olet oppinut tuntemaan kaikki nuo asiat? Kirjoistako kaikki olet

+oppinut? Paljon olet varmaankin niitä lukenut, kuten näkyy. Ah, jospa

+minäkin voisin lukea niin paljon kirjoja! Sinä puhut kaikesta niin

+suurella myötätunnolla, liikuttavasti. Ensi kerran olen sellaista

+kuullut. Ihmeellistä! Kaikki ihmiset syyttävät toisiansa

+onnettomuudestansa, mutta sinä syytät koko elämää, koko järjestelmää.

+Sinun mielestäsi ei ihminen itse ole syypää mihinkään, vaan on hän jo

+syntymästään määrätty maankiertäjäksi -- ja sen vuoksi on hän

+maankiertäjä. Ja ihmeellistä on se, mitä sinä puhut vangeista: he

+varastavat sen takia, että ei ole työtä, mutta syödä täytyy... Kuinka

+myötätuntoisesti sinä kaikki selität! Kun oikein ajattelen, niin on

+sinulla hyvä, mutta heikko sydän..."

+

+"Odotappas" -- sanoin -- "oletkos samaa mieltä kuin minäkin. Olenko

+puhunut totta?"

+

+"Itse sen parhaiten tiedät, tottako vain valetta... olethan

+lukutaitoinen. Asia on, jos toisten mukaan päättää, sillä tavoin

+oikein. Mutta sikäli kuin minä voin ajatella, niin..."

+

+"Niin mitä?"

+

+"No, minuun nähden on asia aivan toisellainen. Kuka siihen on syypää,

+että minä juon? Pavelka, minun veljeni, ei juo -- ja hänellä on

+Permissä oma leipomonsa. Ja vaikka minä en tee huonommin työtä kuin hän

+-- niin kuitenkin olen kulkuri ja juoppo, parempaa nimeä ja osaa

+minulla ei ole. Olemmehan kuitenkin saman äidin lapsia. Hän on vielä

+minua nuorempi. Näkyy, että minussa itsessäni on jotakin epäkunnossa...

+Minä en ole oikein syntynyt maailmaan sellaisena kuin ihmisen pitää

+syntyä. Sinä puhut itse, että kaikki ihmiset ovat samallaisia:

+syntyvät, elävät niin kauvan kun ikää riittää ja kuolevat! Mutta minä

+olen toista maata... Enkä minä yksin -- on monta minun kaltaistani.

+Kummallisia ihmisiä meistä tulee... emme sovellu mihinkään

+järjestelmään, Meitä varten täytyy olla erikoiset mitat... erikoiset

+lait... hyvin ankarat lait... jotta tulisimme poisjuurituiksi elämästä!

+Sillä minkäänlaista hyötyä meistä ei ole, mutta paikkamme mekin täällä

+otamme ja toisten tiellä seisomme. Kuka on syypää meidän elämäämme.

+Itse me olemme syynä omaan elämäämme. Sen vuoksi ei meillä ole elämän

+halua eikä meillä ole tunteita itseämme kohtaan..."

+

+Tällainen aivan odottamaton todistelmieni kumoaminen aivan järkytti

+minua. Hän -- tuo jättiläisolento lapsellisen kirkkaine silmineen

+asetti itsensä aivan levollisesti elämän ulkopuolelle kuuluvaksi --

+niiden tarpeettomien olentojen joukkoon, jotka pitää hävittää pois maan

+päältä. Ja kaiken tämän sanoi hän hiljaa, surullisesti hymyillen, sekä

+lempeällä yksinkertaisuudella, joka saattoi aivan pääni pyörälle: en

+koskaan ennen ollut kuullut yhdenkään toisen kulkurin niin

+vilpittömällä tavalla kieltävän omaa itseänsä -- hehän ovat

+tavallisesti sellaista väkeä, joka irrottaessaan itsensä kaikista

+yhteiskunnan asettamista siteistä samalla kertaa vihaa kaikkea, on aina

+valmis ivalla ja epäluulolla kohtelemaan kaikkea. Olen tavannut

+ihmisiä, jotta ovat syyttäneet kaikkia muita paitsi itseänsä, jotka

+aina asettivat itsensä kaikesta väittelystä erilleen ja kumosivat

+alinomaan painavimmatkin heitä vastaan lausutut todistelut sekä

+syyttivät onnettomuuksistaan ikuisesti vaikenevaa kohtaloa ja ihmisten

+ilkeyttä... Mutta Konovalov syytti vaan itseänsä elämänsä kurjuudesta

+ja mitä enemmän minä koetin todistaa hänelle, että hän oli ainoastaan

+"ympäristön" ja "olosuhteiden" muodostama uhri, sitä itsepäisemmin hän

+vaan koetti saada minut vakuutetuksi siitä, että hän itse oli syypää

+surulliseen kohtaloonsa. Tämä oli hyvin alkuperäistä, mutta se suututti

+minua. Hän näytti vaan nauttivan siitä, että sai ruoskia itseänsä ja

+hänen silmänsä oikein säteilivät tyytyväisyydestä, kun hän kaikuvalla

+barytoni-äänellänsä huusi minulle:

+

+"Jokainen ihminen on oman onnensa seppä, eikä kukaan ole syypää

+siihen, että minä olen kelvoton nahjus!"

+

+Jos joku sivistynyt ihminen olisi lausunut nämät sanat, niin minä en

+olisi liikoja hämmästynyt, sillä sellaisen ihmisen monimutkaisessa ja

+usein vähän sekottuneessa sielunjärjestelmässä saattaa aina olla

+kaikellaisia kipuja ja haavoja. Mutta kuulta sellaista kulkurin

+huulilta, -- niin sivistyneeltä kuin hän ehkä saattaa näyttääkin niiden

+rappiolle joutuneiden, nälkäisten, katkeroittuneiden puoli-ihmisten

+joukossa, jotka asustavat kaupunkien rikospesissä; kulkurin suun

+lausumana nämä sanat tekivät ihmeellisen vaikutuksen. Täytyikö minun

+siis todellakin päättää, että Konovalov oli aivan erikoista maata,

+vaikka sitä en halunnut tehdä, koska se olisi ollut ristiriidassa minun

+hyvien katsantokantojeni kanssa.

+

+Päältäpäin katsoen oli Konovalov yksityiskohtia myöten täydellisen

+kulkurin perikuva. Mutta mitä enemmän minä häntä tarkastelin, sitä

+enemmän aloin tulla vakuutetuksi siitä, että olin joutunut tekemisiin

+erikoisen muunnoksen kanssa, joka uhkasi panna ylösalaisin kaikki minun

+tähänastiset käsitykseni ihmisistä. Niin, hän oli yksi sen suuren

+sukukunnan jäsenistä, joka ansaitsee mitä suurinta huomiota sen vuoksi,

+että siitä ei tähän saakka ole ollenkaan välitetty, vaikka se jo

+muodostaa suuren ihmisjoukon, jossa on voimakkailla pyyteillä

+varustettuja, janoavia, nälkää näkeviä, suuresti katkeroittuneita ja

+usein sangen viisaita olentoja.

+

+Meidän riitamme yltyi yltymistään. "Mutta odotahan", huusin minä,

+"miten ihminen voi pysyä pystyssä, jos mustat voimat uhkaavat häntä

+joka taholta?"

+

+"Hänen pitää sitä lujemmin ponnistaa vastaan", lausui vastaväittäjäni

+kiihtymyksestä säteilevin silmin.

+

+"Mihinkä hän voisi nojautua ponnistaessaan?"

+

+"Hänen täytyy löytää oma tukikohtansa ja ponnistaa."

+

+"No miksi sinä et ponnista sitten?"

+

+"No johan minä sen sinulle sanoin, senkin hölmö, että minä itse olen

+syynä kohtalooni! Minä en ole löytänyt omaa tukikohtaani. Haen,

+tuskailen -- en löydä!"

+

+Aika oli huolehtia leivistä ja me ryhdyimme työhön kumpaisenkin yhä

+edelleen koettaessa saada todistetuksi oma näkökantansa oikeaksi.

+Tietysti ei kumpikaan antanut perään ja kumpikin asettui työn päätyttyä

+kiihtyneenä levolle.

+

+Konovalov heittäytyi leipomon lattialle ja nukahti pian. Minä makasin

+jauhosäkkien päällä ja katselin sieltä hänen vankkaa parrakasta

+lattialle asetetulla niinimatolla lepäävää vartaloansa. Huoneessa

+vallitsi kuumien leipien, happamen taikinan ja hiilihapon haju... Alkoi

+sarastaa, ja jauhotomun peittämän akkunalasin takaa alkoi häämöttää

+harmaa taivas. Kuului ohiajavien kärryjen tärinää ja karjaansa kokoovan

+paimenpojan soittoa.

+

+Konovalov kuorsasi. Minä näin, kuinka hänen leveä rintansa nousi ja

+laskeutui, ja minä mietin erilaisia keinoja, joilla saisin hänet

+pikemmin kääntymään omaan uskooni, mutta en onnistunut löytämään

+tepsiviä ja lopuksi nukahdin.

+

+Aamulla nousimme yhdessä ylös, valmistimme hapantaikinan, peseydyimme

+ja istuuduimme lavitsalle teetä juomaan.

+

+"Onko sinulla muitakin kirjoja", kysyi Konovalov.

+

+"On."

+

+"Luetko minulle?"

+

+"Miksikä ei."

+

+"No hyvä on! Tiedätkö mitä? Kuukauden perästä, jos olen vielä täällä,

+otan isännältä palkkani ja annan puolet sinulle!"

+

+"Mitä varten?"

+

+"Sinä ostat kirjoja. Ostat itsellesi sellaisia, jotka miellyttävät

+sinua ja minulle ostat... vaikka kaksi kappaletta. Minulle ostat

+sellaisia, joissa puhutaan talonpojista. Sellaisia kuin tuo kertomus

+Pilasta ja Gysoikasta. Ja muista se, että ne pitää olla kirjotetut

+myötätunnolla, ei naurun vuoksi. Löytyy sellaisia kirjoja, jotka ovat

+paljasta lorua alusta loppuun. Pansilka ja Filatka esimerkiksi, jossa

+on kuvakin etusivulla -- on typeryyttä. Toisissa on vaan satuja. Minä

+en pidä sellaisista. Minä en ennen tietänyt, että on sellaisia kirjoja

+kuin sinun kirjasi ovat."

+

+"Tahdotko, että luen sinulle Stenjka Rasinista?"

+

+"Stenjkasta. Onko se hyvä?"

+

+"Oikein hyvä."

+

+"Ota esille se sitten."

+

+Aloin lukea N. Kostomarovin "Stenjka Rasinin kapinaa". Ensi alussa ei

+tämä mainio elämäkerrallinen teos, joka on miltei eepillinen runoelma,

+näyttänyt miellyttävän parrakasta kuuntelijaani.

+

+"Minkä tähden siinä ei ole keskusteluja?", kysyi hän katsahtaen

+kirjaan. Kun selitin hänelle, minkä takia, niin hän oikein haukotteli

+koettaen peittää haukotustaan, mutta siinä hän ei onnistunut ja

+hämillään sekä anteeksi pyytäen sanoi hän minulle:

+

+"Lue vaan... ei se ollut mitään... sattumalta vaan."

+

+Mutta aina sen mukaan kuin Kostomarovin mestarillinen esitys

+pääsankarista edistyi ja kun "Wolgan vapauden ruhtinas" astui

+ilmielävänä esille kirjan sivuilta, aina sen mukaan muuttui koko

+Konovalovin olemus ja käytös. Alussa hän näytti hiukan kyllästyneeltä

+ja välinpitämättömältä, mutta vähitellen, aivan huomaamatta, hänen

+asentonsa kokonaan muuttui. Istuen lavitsalla kumarassa asennossa ja

+pidellen käsillään polviansa, joita vasten hän nojasi leukaansa siten,

+että parta peitti hänen jalkansa, katseli hän minua himokkailla,

+kummallisesti loistavilla silmillä. Hänessä ei ollut nyt jälkeäkään

+siitä lapsellisesta yksinkertaisuudesta, joka joka kerta aina

+uudestaan herätti minussa ihmettelyä ja kaikki tuo hänen

+entinen teeskentelemätön, melkein naisellinen pehmeytensä hänen

+olemuksessansa, joka niin hyvin sopi yhteen hänen uneksivien, sinisten

+-- mutta nyt palavain tummien silmiensä kanssa -- kaikki tämä oli kuin

+pois pyyhkäisty. Jotakin leijonamaista, tulista oli nyt hänen

+voimakkaasti jännittyneessä jättiläisvartalossansa. Minä aivan

+mykistyin nähdessäni hänet ja pysähdyin lukemisessani.

+

+"Lue", sanoi hän hiljaa, mutta pakottomasti.

+

+"Entäs sinä; mitä sinä tarkoitat?"

+

+"Lue", toisti hän suuttumuksen ja pyynnön sekaisella äänellä.

+

+Minä jatkoin katsahtaen vähäväliä häneen ja huomaten, että hän kiihtyi

+kiihtymistään. Hänestä virtasi jotakin, joka järkytti ja huumasi minua

+-- jotakin kuuman sumun tapaista. Ja niin saavuin minä siihen paikkaan,

+jossa kuvataan, kuinka Stenjka saatiin kiinni.

+

+"Saivat kiinni", karjaisi Konovalov.

+

+Ja kaikki se tuska, häväistys ja viha, joka oli odottamassa suurta

+vapauden taistelijaa sen vapauden sijasta, jolle hän oli uhrannut koko

+elämänsä, kuvastui tässä järkyttävän voimakkaassa huudahduksessa.

+

+Hiki helmeili hänen otsallansa ja silmät laajenivat pelottavasti. Hän

+hyppäsi ylös lavitsalta ja asettui minun eteeni kookkaana, mahtavana,

+mielenliikutuksesta vapisevana, laski kätensä olkapäälleni ja aikoi

+puhua nopeasti ja äänekkäästi: "Odota!... Älä lue enempää!... Sano,

+mitä sitten tapahtui? Ei, odota! Älä sano mitään! Mestataanko hänet?

+Ah. Lue enemmän, Maksim!"

+

+Ehdottomasti tuli ajatelleeksi, että Konovalov olikin, eikä kuten

+kertomuksessa Frolka, Rasinin synnynnäinen veli. Saattoi luulla, että

+kulumattomat vuosisatoja lämpimänä pysyneet verisiteet olivat

+yhdistämässä tätä kulkuria vapaudensankariin Stenjkaan ja että tämä

+maankiertäjä tunsi vielä tänä päivänäkin koko valtaavan, voimakkaasti

+vapisevan ruumiinsa voimalla sekä kaipaavaa "tukipistettä" hokevan

+sielunsa täydellä hehkulla niitä tuskia ja sitä raivoa, jota kansan

+sankari tunsi kolmesataa vuotta takaperin.

+

+"Lue, Kristuksen nimessä, lue!"

+

+Minä luin kiihtyneenä ja liikutettuna, tuntien kuinka sydämeni sykki

+levottomasti ja minä elin yhdessä Konovalovin kanssa Stenjkan kärsimiä

+suruja ja tuskia. Ja niin tulimme siihen kohtaan, jossa kuvataan,

+kuinka vankia kidutettiin...

+

+Konovalov puri naristen hampaitansa ja hänen silmänsä hehkuivat kuin

+hiilet. Hän taivuttautui olkapääni ylitse ja tuijotti kirjaan, hänen

+henkäyksensä suhisi korvissani puhaltaen hiukseni otsalta silmilleni.

+Minä nytkähytin päätäni pudistaakseni ne syrjään. Konovalov huomasi sen

+ja antoi kätensä raskaana levätä pääni päällä. Minä luin: "Ja nyt puri

+Rasin niin voimakkaasti hampaitansa yhteen, että hän sylki ne verisinä

+ulos maahan..."

+

+"Riittää... Saatana!" huusi Konovalov ja sieppasi kirjan pois

+kädestäni, heitti sen voimakkaasti lattialle ja lankesi itse raskaasti

+sen päälle...

+

+Hän itki. Hän näytti häpeävän sitä ja hän ulvoi hyvin kummallisella

+tavalla estääkseen itkuansa. Hän painoi päänsä polviansa vastaan ja

+kuivasi pois kyyneleensä likaisiin pumpulihousuihinsa.

+

+Minä istuin lavitsalla hänen vieressänsä epätietoisena siitä, miten

+voisin lohduttaa häntä.

+

+"Maksim", sanoi Konovalov maaten yhä edelleen lattialla. "Sehän on

+kauheata! Ensiksi Pila ja Gysoi... ja nyt Stenjka! Oh, sellainen

+kohtalo!... Hän oikein sylki ulos hampaansa!... Oh!..."

+

+Hän oli syvästi liikutettu, koko hänen ruumiinsa vapisi. Ulos syljetyt

+hampaat näkyivät tehneen syvimmän vaikutuksen häneen, hän tuli aina yhä

+uudelleen ja uudelleen takaisin siihen kohtaan ja mainitessaan siitä

+kohotteli hän suonenvedontapaisesti hartioitansa. Muuten olimme me

+molemmat aivan kuin juovuksissa niistä näyistä, joita olimme mananneet

+esille kauheita kidutustuskia lukiessamme.

+

+"Kuuleppas, lue minulle vielä kerran se kohta", pyyteli minua Konovalov

+nostaessaan kirjan ylös lattialta ja ojentaessaan sen minulle. "Ja

+näytäppäs, missä paikassa siinä on kirjoitettu hampaista?"

+

+Minä näytin hänelle ja hän nielaisi silmillään ne rivit. "Ja sillä

+tavoinko se oikein on kirjoitettu: 'sylkäisi ulos veriset hampaansa?'

+Ja kirjaimet ovat kuitenkin samallaisia kuin kaikki muutkin. Hyvä

+Jumala! Kuinka se mahtoikaan tehdä kipeätä hänelle! Oh... hampaat!

+Mutta mitäs siellä loppupuolella vielä tulee? Mestausko? Ahaa! Jumalan

+kiitos, että edes mestaavat ihmisen!" Hän lausui ilonsa tästä

+mestauksesta sellaisella innolla, sellaisin tyydytyksen ilmein, että

+minä tulin aivan liikutetuksi moisesta myötätuntoisuudesta, joka niin

+palavasti toivotti kuolemaa kärsivälle Stenjkalle.

+

+Koko tämän päivän vietimme me ihmeellisessä huumauksessa: me puhelimme

+koko ajan Stenjkasta muistellen hänen elämäänsä, lauluja, joita hänestä

+on tehty, ja hänen kidutustansa. Pari kertaa alkoi Konovalov kaikuvalla

+barytoni-äänellä laulaa keskeyttäen kuitenkin äkkiä, parin säveleen

+perästä laulunsa.

+

+Siitä päivästä lähtien tunsimme olevamme entistä lähempänä toisiamme.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Minun täytyi vielä pari kertaa lukea hänelle "Stenjka Rasinin kapinaa",

+sen jälkeen luimme "Taras Buljbaa" ja "Köyhiä ihmisiä". Taras myöskin

+miellytit kovasti kuuntelijaani, mutta se ei voinut kuitenkaan

+himmentää sitä valtavaa vaikutusta, jonka Kostomarovin kirja oli häneen

+tehnyt. Mutta "Köyhien ihmisten" -- kirjeitten muodossa kirjoitetun

+romaanin päähenkilöitä ei Konovalov ollenkaan ymmärtänyt. Hänestä oli

+kieli kirjeessä aivan naurettava ja hän oli hyvin epäluuloisella

+kannalla Varjaan, kirjan sankarittareen nähden.

+

+"Voiko kuvitella mielessään mokomaa ihmistä! -- Hän mielistelee vanhaa

+ukkoa. Olipa sekin viekas naikkonen! Ja mies -- senkin variksen

+pelätin... Heitä hiiteen, Maksim, mokomat tyhmyydet. Mitä hyvää siitä

+lähtee. Kirjoittelevat toinen toisillensa. Paperia vaan pilaavat...

+Parasta heittää sioille syötäväksi mokomat paperit. Ei niissä ole

+liikuttavaa, ei naurettavaa: mitä varten ne ovat oikein kirjoitetut?"

+

+Muistutin hänelle romaania "Podlipomisit", jossa kerrotaan melkein

+samallaisista asioista. Mutta sitä hän ei tahtonut myöntää.

+

+"Pila ja Gysoi, he ovat aivan toisellaista väkeä, he! He ovat eläviä

+ihmisiä, he elävät ja taistelevat. Mutta nämä... he kirjoittavat vaan

+kirjeitä! Sehän on kovin typerää! Eiväthän ne ole oikeita ihmisiä --

+ainoastaan ajateltuja! Taras ja Stenjka -- kas, he ovat aivan jotakin

+toista, huomaa se! Ajatteleppas, jos he olisivat tunteneet toisensa!

+Mitä kaikkea he olisivatkaan voineet tehdä yhdessä!.. Silloin olisivat

+kyllä Gysoi ja Pilakin tulleet iloisiksi -- eikö totta?"

+

+Hänellä ei ollut minkäänlaista selvää käsitystä ajasta. Hänen

+mielikuvituksessansa elivät kaikki hänen lempisankarinsa samaan aikaan

+-- ainoastaan eri seuduilla. Minulla oli suuri vaiva saada hänet

+ymmärtämään, että Gysoi ja Pila eivät sittenkään olisi tavanneet

+Stenjkaa, vaikka he olisivat matkustaneet Karna-virtaa myöten alas

+etelään, yhtä vähän kuin Stenjka olisi voinut tavata Taras Buljbaa,

+vaikka hän olisi ratsastanut läpi koko kasakkojen ja vähävenäläisten

+maan.

+

+Kun hän lopuksikin käsitti tämän seikan, niin aiheutui siitä hänelle

+suurta surua.

+

+Minä koetin kertoa hänelle Pugatshovin kapinasta nähdäkseni, mitä hän

+ajattelisi tästä vallantavottelijasta. Mutta häntä varten ei

+Konovalovilla enää riittänyt tunteita ja hän sulki hänet muitta

+mutkitta pois sankariensa joukosta.

+

+"Mokomakin polttomerkillä varustettu konna! Karannut rikosvanki, ei

+mitään muuta! Varastaa tsaarin nimen saadakseen levottomuutta aikaan

+maassa. Kuinka moni ihminen menettikään henkensä mokoman koiran takia!

+Stenjka -- kas hän oli aivan toisellainen ihminen. Mutta Pugatshov ei

+ole mikään sankari -- häpeällinen pyöveli hän vaan on. Ei maksa vaivaa

+lukea hänestä. Eikö sinulla ole muita sellaisia kirjoja kuin Stenjka?

+Koeta hakea. Mutta anna noiden toisten olla, ne eivät huvita. Parempi

+on, että luet vielä kerran, miten he kiduttivat Stenjkaa."

+

+Pyhäpäivinä menimme yhdessä joen taakse niityille. Otimme mukaamme

+hieman viinaa, leivän ja kirjan ja aikaisin aamulla läksimme "ulos

+vapaaseen ilmaan", kuten Konovalov sanoi. Meitä kovasti miellytti

+oleskella "lasitehtaassa". Täten nimitettiin jostakin tuntemattomasta

+syystä rakennusta, joka sijaitsi kedolla jonkun matkan päässä

+kaupungista. Se oli kolmikerroksinen kivinen talo, jonka katto oli

+vaipunut sisään, akkunanpielet olivat särkyneet ja jonka kellari kesän

+aikana oli täynnä pehmeätä pahanhajuista mutaa. Viheriän-harmaana,

+puoleksi hajonneena ja kokoonluhistuneena tirkisteli se rikkinäisillä

+akkunoillaan lähellä olevaa kaupunkia, muistuttaen vanhaa, kaupungista

+karkotettua, kurjaa, yksinäisyydessä kuolemaan tuomittua raajarikkoa.

+

+Joka vuosi uudistuvat tulvat kaivoivat alinomaan talon perustaa

+saamatta sitä kuitenkaan sortumaan: siellä se seisoi yhä

+järkähtämättömänä, ylhäältä alas saakka vihertävän homeen peittämänä,

+ja kun se oli ympärillä sijaitsevien suurten vesilammikkojen kautta

+kokonaan suojassa liiaksi usein toistuvalta poliisin nuuskinnalta, oli

+se katottomanakin tervetullut suojapaikka visseille hämäräperäisille

+kodittomille ihmisille.

+

+Tällaisia ihmisiä oli aina suuri joukko rakennuksessa; repaleisia,

+nälkäisiä, valonarkoja olentoja asui yökköjen tavoin näissä raunioissa

+ja Konovalov sekä minä olimme aina tervetulleita vieraita heille sen

+vuoksi, että me aina toimme mukanamme suuren nisuleivän leipomosta ja

+ostimme tavallisesti matkan varrella paloviinaa ja suuren joukon

+"valmistettua ruokaa" -- maksaa, keuhkomuhennosta, sydäntä ja makkaraa.

+Sillä tavoin onnistuimme parilta ruplalla laittamaan suuremmoiset pidot

+"lasiväelle", kuten Konovalov heitä nimitti. -- He palkitsivat

+anteliaisuuttamme kertomuksilla, joissa mitä kauhistuttavin,

+sydäntäsärkevin totuus oli punottu mielikuvitusrikkaalla tavalla yhteen

+mitä lapsellisimpain valheiden kanssa. Jokainen kertomus oli ikäänkuin

+palanen pitsikutomusta, jossa mitä kaameimman totuuden mustat langat

+pistivät esille valheen räikeän kirjavista väreistä. Sellainen kudos

+teki omituisen vaikutuksen sydämeen ja päähän. Se järkytti meitä

+omintakeiselta, kiusottavan monenkarvaisella piirustuksellaan.

+"Lasi-ihmiset" rakastivat omalla tavallaan meitä -- minä luin usein

+heille kaikellaisia kirjoja ja melkein aina he tarkkaavaisina ja

+miettiväisinä kuuntelivat lukemistani.

+

+Näiden, elämän ulkopuolelle joutuneiden ihmisten elämäntuntemus

+hämmästytti minua syvyydellään ja minä kuuntelin suurella hartaudella

+heidän kertomuksiansa, mutta Konovalov kuunteli niitä vaan

+väitelläkseen kertojan maailmankatsomusta vastaan ja saadakseen minut

+riitelemään kanssansa. Kun hän oli kuunnellut loppuun erään

+kummallisesti rääsyihin kääriytyneen, sangen vähän luottamusta

+herättävän olennon kertomuksen elämästään ja lankeemuksestaan,

+kertomuksen, joka kuten tavallisesti oli täydellinen puolustuspuhe

+kertojan elämänkatsomukselle, Konovalov pudisti vakavan näköisenä

+päätänsä ja hymyili miettiväisenä. Tämän huomasivat toiset heti, sillä

+"lasiväki" oli hyvin herkkää väkeä, silloin kun oli kysymys

+kuuntelijoiden suhtautumisesta heidän mielenpurkauksiinsa.

+

+"Sinä et siis tahdo uskoa minua, Sasha?" huudahti kertoja.

+

+"Ei, uskon kyllä. Kuinka voisi olla uskomatta, mitä ihminen sanoo!

+Silloinkin kun näet, että hän valehtelee -- täytyy uskoa häntä, s.o.

+kuuntele ja koeta ymmärtää minkä takia hän valehtelee. Välistä

+valehteleminen ilmaisee paremmin ihmisen luonteen kuin totuus. Ja

+minkälaista totuutta me sitten voisimmekaan lausua itsestämme?

+Ainoastaan likaista... Mutta valehteleminen on helppo. Eikö niin?"

+

+"Niin on", myönsi kertoja. "Mutta joka tapauksessa sano minulle, minkä

+takia sinä pudistit päätäsi?"

+

+"Minkä takia? Sen takia, että sinä teet vääriä johtopäätöksiä. Sinä

+kerrot sillä tavoin, että saattaisi luulla jonkun peikon tahi

+ohikulkevien ihmisten -- eikä sinun itsesi -- muodostaneen koko sinun

+elämäsi. No -- missä sinä itse piileskelet sillä aikaa? Miksi et ole

+käyttänyt omia voimiasi taisteluun kohtaloa vastaan? Ja edelleen --

+sano minulle, mitenkä iki-maailmassa voi käsittää sen asian, että me

+aina syytämme toisia ihmisiä, vaikka me itsekin olemme ihmisiä, joita

+siis toiset vuorostaan voivat syyttää? Jos meitä estetään elämästä,

+niin olemme kai mekin estäneet muita elämästä -- eikö niin? Kuinka voi

+selittää tämän asian?"

+

+"Täytyy järjestää elämä sellaiseksi, että kaikkien on hyvä olla, eikä

+kenenkään tarvitse olla lähimäisensä tiellä..." vastattiin hänelle.

+

+"Ja kuka sitten järjestäisi elämän sellaiseksi?" sanoi Konovalov

+voitonriemuisena ja vastasi itse kysymykseensä, ettei kukaan ennättäisi

+ennen häntä: "Itse! itse! Mutta kuinka me saatamme järjestää elämää,

+jos me emme osaa sitä tehdä, jos meidän oma elämämmekään ei ole

+onnistunut? Siten käy selville, rakkaat veljeni, että meidän ainoa

+turvamme elämässä -- on meissä itsessämme! Ja mitä me itse olemme --

+sen me hyvin tiedämme."

+

+Häntä vastustettiin ja hänelle todistettiin, että toiset olivat

+oikeassa, mutta hän piti vaan lujasti kiinni siitä mielipiteestään,

+että meillä ei ole oikeutta moittia ketään, me olemme itse syynä

+kaikkiin niihin onnettomuuksin, jotka kohtaavat meitä.

+

+Oli hyvin vaikeata saada häntä luopumaan tästä katsantokannasta ja

+vielä vaikeampaa oli omistaa itsellensä hänen mielipiteensä ihmisistä

+ja elämästä: toiselta puolen esiintyivät hänen käsityksensä mukaan

+ihmiset olentoina, joilla oli täysi kyky järjestää elämänsä vapaasti

+oman tahtonsa mukaan, ja toiselta puolen taasen heikkoina, säälittävinä

+olioina, jotka eivät kyenneet mihinkään muuhun kuin syyttämään toinen

+toisiansa.

+

+Tällaiset kinastelut kestivät usein keskipäivästä keskiyöhön saakka, ja

+minä palasin Konovalovin kanssa takaisin kotiin "lasi"-ihmisten luota

+pilkkosen pimeässä, välistä polvia myöten liassa kahlaten.

+

+Kerran olimme vähällä hukkua erääseen suurenpuoleiseen kuoppaan, ja

+erään toisen kerran yllätti meidät poliisivartiosto, ja me saimme

+viettää yömme parinkymmenen "lasi"-toverimme kanssa poliisiasemalla.

+Välistä ei meitä haluttanut ainoastaan puhella maailmankysymyksistä,

+vaan me kuljimme kauvas niittyjen taakse joen toiselle puolelle, jossa

+oli pieniä lampia täynnänsä tulvaveden aikana joesta siirtyneitä pieniä

+kaloja. Yhden tällaisen lammen partaalle sytytimme me nuotion palamaan

+ainoastaan enentääksemme oleskelupaikkamme kauneutta, ja sitten

+lueskelimme tahi puhuimme elämästä. Joskus taasen ehdotti Konovalov

+syvämietteisellä äänellä:

+

+"Maksim! Ruvetaan katselemaan taivasta!" Ja me heittäysimme selällemme

+ja tarkastelimme sinistä äärettömyyttä päämme päällä. Aluksi kuulimme

+me lehtien kahinaa ympärillämme ja veden loisketta lammessa, tunsimme

+maan allamme ja kaiken mitä ympärillämme oli... Sitten kietoi sininen

+taivas, joka tuntui vetävän meitä puoleensa, tietoisuutemme keveän

+sumun peittoon, me menetimme olemassaolon tunteen ja ikään kuin maasta

+irtautuneina leijailimme kohti taivaan sinisiä avaruuksia, ollen

+puoleksi uinuvassa, puoleksi mietiskelevässä mielentilassa, jota me

+äänettöminä ja liikkumattomina koetimme kaikin voimin ylläpitää.

+

+Sillä tavoin lojuimme muutamia tunteja yhtämittaa ja palasimme sitten

+takaisin työhömme ruumiillisesti ja sielullisesti virkistyneinä

+olostamme luonnon yhteydessä.

+

+Konovalov rakasti luontoa syvällä, sanomattomalla rakkaudella --

+ainoastaan hänen pehmeä säteilevä katseensa puhui siitä ja ulkona

+kedolla tahi joen varrella ollessa joutui hän aina tavattoman

+rauhalliseen ja herkkään mielentilaan, joten hänen puhdas lapsellinen

+sielunsa tuli entistä kirkkaammin näkyviin. Välistä lausui hän syvästi

+huoaten ja kääntäen katseensa kohti taivasta:

+

+"Ah... Kuinka kaunista!" Ja tässä huudahduksessa oli aina paljoa

+enemmän ajatusta ja tunnetta kuin monen runoilijan kaunopuheisissa

+värssyissä, joiden haltioitunut tunnelma johtui enemmän halusta

+ylläpitää omaa mainettansa herkkänä kauneudentuntijana, kuin

+todellisesta luonnon kuvaamattoman suloisen kauneuden ihannoimisesta.

+

+Runous menettää -- kuten kaikki muukin, pyhän yksinkertaisuutensa ja

+välittömyytensä heti paikalla, kun se muodostuu ammatiksi.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Pari kuukautta kului, joiden aikana Konovalov ja minä puhelimme ja

+luimme paljon. "Stenjkan kapinaa" luin minä hänelle niin usein, että

+hän saattoi jo vapaasti kertoa omin sanoin kirjan sisällyksen sivu

+sivulta alusta loppuun.

+

+Tämä kirja jäi merkitsemään hänelle yhtä paljon kuin hallitsijasadut

+tunnonherkälle lapselle. Hän kutsui esineitä, joitten kanssa hän oli

+tekemisissä, sankariensa nimillä, ja kun kerran leipäkuppi putosi alas

+hyllyltä mennen sirpaleiksi, huusi hän suuttuneena:

+

+"Voi sinua, senkin vojevodi!"

+

+Epäonnistuneita leipiä hän nimitti Frolkaksi, Stenjkan petolliseksi

+veljeksi, hiivaa hän kutsui "Stenjkan ajatuksiksi", Stenjkan nimellä

+hän ilmaisi kaikkea mikä oli suurta, tavatonta ja onnetonta.

+

+Kapitolinasta, jonka kirjeen minä olin lukenut ja jolle minä olin

+kyhännyt vastauksen ensimäisenä tuttavuuteni päivänä Konovalovin

+kanssa, et koko aikana sanaakaan mainittu.

+

+Minä tiesin kyllä, että Konovalov oli lähettänyt rahoja jollekin

+Filipolle pyytäen häntä toimittamaan ne poliisille tytön puolesta,

+mutta sekä Filipolta että tytöltä ei kuulunut mitään vastausta.

+

+Silloin äkkiä eräänä iltana, kun juuri asetimme yhdessä leipiä

+leipälapiolle, leipomon ovi aukeni ja eteisen kosteasta kylmyydestä

+kuului ujo, mutta samalla vaativa naisen ääni sanovan:

+

+"Anteeksi..."

+

+"Ketä te haette?" kysyin minä Konovalovin hämmentyneenä sormiessa

+partaansa asetettuaan lapion jalkojensa varaan.

+

+"Onko täällä työssä leipuri Konovalov?"

+

+Hän seisoi jo kynnyksellä ja katossa riippuvasta lampusta lankesi valo

+suoraan hänen valkealla villahuivilla verhottuun päähänsä. Huivin alta

+näkyivät pyöreät lempeännäköiset, hieman pystynenäiset, punaposkiset

+kasvot, joihin täyteläisten punaisten huulien hymyily muodosti pikku

+kuoppia.

+

+"On kyllä", vastasin minä hänelle.

+

+"Täällä minä olen, täällä minä olen!", lausui äkkiä jotenkin

+äänekkäästi Konovalov heittäen syrjään lapion ja astuen levein askelin

+vieraan luoksi.

+

+"Sasha-kultaseni!" virkkoi syvästi huoaten nainen hänelle vastaukseksi.

+

+He syleilivät toisiansa Konovalovin kumartuessa syvään alas naisen

+puoleen.

+

+"No mitä kuuluu? Ah! Sinä olet siis vapaa! Joko kauvankin? Enkös minä

+sitä sanonut sinulle? Nyt on taasen tie vapaa sinulle, mene rohkeasti

+vaan eteenpäin..." lausui kiireisesti Konovalov naiselle seisoen yhä

+kynnyksellä ja irroittamatta käsiään hänen vartaloltaan ja kaulaltaan.

+

+"Maksim, koeta veli hyvä, leipoa yksinäsi tänään, minä aijon omistaa

+lopun päivästä tälle vieraalleni... Missä sinä, Kapa, asustat?"

+

+"Minä tulin suoraa päätä luoksesi tänne."

+

+"Tä-ä-nne? Ei täällä voi olla... täällä leivotaan leipää... ei täällä

+mitenkään sovi. Meillä on ylen ankara isäntä. Täytyy saada yösija

+jostakin paikasta... vaikka hotellista. Lähdetään."

+

+Ja he menivät. Minä jäin yksin puuhailemaan leipineni, enkä minä

+odottanut ollenkaan Konovalovia takaisin tulevaksi ennen aamua.

+Hämmästykseni ei siis suinkaan ollut vähäinen, kun hän jo vajaan kolmen

+tunnin kuluttua ilmestyi uudelleen leipomoon. Ja hämmästykseni suureni

+suurentumistaan, kun tarkastaessani hänen kasvojansa nähdäkseni, kuinka

+iloiselta ja tyytyväiseltä hän näytti, huomasinkin niissä vaan

+happamen, ikävän ja väsyneen ilmeen.

+

+"Mistä on kysymys?", kysyin suuresti ihmetellen tälläistä ystäväni

+mielentilaa, joka minusta niin vähän sopi yhteen iloisen tapahtuman

+kanssa.

+

+"Ei mistään", vastasi hän synkkänä ja sylkäisi sitten äkäisenä syrjään.

+

+"Ei, jotakin on aivan varmasti tapahtunut", väitin minä vastaan.

+

+"Mitä sitten?" lausui hän väsyneesti heittäytyen pitkin pituuttaan

+makaamaan lavitsalle. "Nainen... nainen... Hän on myöskin nainen --

+siinä koko juttu."

+

+Sain ponnistaa aika lailla, ennen kun hän suostui antamaan minulle

+jonkunlaista selitystä, ja lopuksi hän sen tekikin jotensakin

+seuraavaan tapaan:

+

+"Sanoinhan jo, että hän on nainen! Ja jos minä en olisi sellainen hölmö

+kuin minä olen, niin mitään tällaista ei olisi tapahtunut. Ymmärrätkö?

+No... Ja sinä sanot kuitenkin aina, että nainenkin on ihminen!

+Tietysti, kulkeehan hänkin jaloilla, ei syö ruohoa, osaa puhua,

+nauraa... siis ei ole eläin. Kuitenkaan ei hän ole meikäläistä varten

+luotu, ei ollenkaan! Kuinka niin? Sitä en osaa sanoa! Tunnen, että ei

+sovi meille, vaikka en ymmärrä miksi... Tämäkin Kapitolina... no...

+mitä luulet hänen sanovan. Tahdon elää sinun -- se tahtoo sanoa minun

+-- kanssani, sinun vaimonasi. Tahdon, sanoo hän, olla sinun pieni

+lellikkisi... Aivan mieletöntä! No mutta kuulehan, armas tyttöseni,

+sanoin hänelle, aivanhan sinä höpiset joutavia; ajattelehan itse, miten

+on mahdollista elää minun kanssani? Ensinnäkin minä olen paha juomaan,

+toiseksi minulla ei ole minkäänlaista kotia, kolmanneksi minä olen

+maankiertäjä, en osaa asua yhdessä paikassa ja niin edespäin. Mutta

+hän, hän välittää viis juopottelemisesta. Sanoo vaan, että kaikki

+kisällit ovat kovia juoppoja ja kuitenkin on heillä melkein jokaisella

+vaimo. Koti, sanoi hän, tulee kyllä järjestetyksi, kunhan vain on

+vaimo, etkä sinä, sanoi hän, sen jälkeen enää mihinkään juokse...

+Sanoin hänelle: Kapa, en millään ehdolla suostu menemään naimisiin,

+sillä tiedän, että en osaa viettää sellaista elämää, enkä koskaan

+opikaan. Hän vastaa: Siinä tapauksessa minä hyppään jokeen! Sanon

+hänelle: 'Sinä olet kiihdyksissä, naisparka!' Silloinkos hän alkaa

+kiroilla, että korvat soivat! Mokomakin pitkäsäärinen piru, petturi,

+häpeämätön konna, sielunraastaja. Hän raivostui niin pahasti, että olin

+vähällä juosta tieheni. Mutta sitten tuli itku. Itkee ja nuhtelee

+minua: minkä takia, sanoo hän, viekottelit minut pois siitä paikasta,

+jossa viimeksi olin, mihin minä nyt menen? Mokomakin punanaamainen

+narri. Hyi... P----le!... No, mitä ihmettä minä nyt hänelle teen?"

+

+"Niin, minkä takia sinä todellakin haalasit hänet sieltä pois?", kysyin

+minä.

+

+"Minkä takia? Onpa sekin kysymys! Tietysti sen takia, että kävi

+sääliksi häntä! Jos ihminen on hukkumaisillaan ... eikö jokainen

+ohikulkeva ole valmis auttamaan häntä. Mutta mennä naimisiin... ynnä

+muuta sen kaltaista, ei, ei! Siihen en voi suostua. Mikä sulhanen minä

+enää olen? Jos minulla olisi sellaisia ajatuksia, niin olisinhan minä

+jo aikoja sitten sen voinut tehdä, tilaisuuksia ei ole puuttunut

+rahojakin olisin saanut ja paljon muuta. Mutta kun minä kerran siihen

+en kykene, niin asialle ei voi mitään. Hän itkee ja tietysti se ei ole

+ensinkään hyvä asia... Mutta mitä tehdä? Minä en voi!"

+

+Ja hän nyökäytti oikein päätänsä vahvistukseksi sanoillensa "en voi",

+nousi ylös lavitsalta ja vanuttaen molemmin käsin tukkaansa sekä

+partaansa alkoi kulkea pitkin leipomon lattiaa allapäin ja

+syljeskellen.

+

+"Maksim!" lausui hän äkkiä rukoilevalla, hämmentyneellä äänellä. "Jospa

+sinä menisit hänen luoksensa ja jollakin tavoin selittäisit, minkä

+takia minä... ah! Mene, veliseni!"

+

+"Mitäpä minä osaan hänelle sanoa?"

+

+"Sano koko totuus! Sano, että hän ei voi. Se ei sovi hänen

+kaltaiselleen. Ja sitten sano vielä, muista se, että hänellä on paha

+tauti!"

+

+"Mutta eihän se ole totta?", saroin minä nauraen.

+

+"Nii-in, eihän se ole totta. Mutta onhan se hy-yvä syy, vai mitä? Voi

+sinun seitsemän saksan pippuria! Pitäisikö minun ruveta riippumaan

+naisen hännässä. Piru heidät kaikki periköön! Mitä minä vaimolla teen?"

+

+Hän heilautti niin hämmentyneenä ja kauhistuneena käsiänsä, jotta

+jokaisen täytyi selvästi nähdä, että hän tosiaankaan ei tiedä, mitä hän

+vaimolla tekisi. Mutta aseman vakavuus tukahutti minussa kaiken sen

+iloisuuden, minkä hänen sekava mielenpurkauksensa aiheutti. Minun

+täytyi ankarasti miettiä toverini ja hänen tyttönsä tilaa. Mutta hän

+vaan kulki yhä edelleen pitkin lattiaa ja puheli itseksensä:

+

+"Eikä hän ollenkaan miellyttänyt tällä kertaa minua, oikein

+kauhistutti! Hän aivan imee minua luoksensa, vetää minua alas aivan

+kuin pohjattomaan suohon... Mokomakin veitikka... Hän on valinnut

+miehensä ja tämän täytyy välttämättömästi tulla hänen omaksensa, sen

+takia, että hän on saanut sen päähänsä! Nerokasta se ei ole -- mutta

+viekasta!"

+

+Kulkurin vaisto oli herännyt ja alkoi nyt puhua hänessä, ikuinen

+vapauden kaiho, jota vastaan oli tehty kaappausyritys, joutui

+kiihdyksiin.

+

+"Ei, minua ei sellaisella pienellä merralla pyydetä, minä olenkin suuri

+kala!" huusi hän kerskaten... "Minä aivan yksinkertaisesti... Niin

+miksikä ei!" Ja pysähtyen keskelle lattiaa hän hymyili ja alkoi

+miettiä. Minä seurasin hänen kiihtyneitten kasvojensa ilmeitä ja koetin

+arvata, mitä hän oli päättänyt tehdä.

+

+"Maksim! Mennään pois Kaukasiaan?!"

+

+Tätä en odottanut saavani kuulla. Minulla oli hänen suhteensa

+jonkunlaisia kirjallis-opetuksellisia suunnitelmia: minä toivoin

+saavani opettaa häntä lukemaan ja antaa hänen saada tietää kaiken sen,

+mitä itse silloin tiesin. Olisi ollut niin hauskaa nähdä, mitä siitä

+kaikesta olisi tullut. Hän oli antanut minulle lupauksensa pysyä

+ainakin vuoden ajan paikallansa; ja se helpotti suuresti tehtävääni. Ja

+nyt yht'äkkiä...

+

+"Sinä lasket varmaankin leikkiä", sanoin hieman hämilläni hänelle.

+

+"No mitä minä sitten teen!" huudahti hän. Minä aloin puhua hänelle,

+että mahdollisesti Kapitolinan hyökkäys hänen persoonaansa vastaan ei

+olekaan niin tavattoman vakavasti aijottu, kuin hän kuvittelee

+mielessänsä, parasta on odottaa ja katsoa miten asiat alkavat kulkea.

+

+Ja kohta selvisikin, että ei tarvinnut kauvankaan odottaa.

+

+Me keskustelimme keskenämme istuen lattialla uunin ääressä selkä

+akkunaa vasten. Oli melkein sydänyö, ja pari tuntia oli jo kulunut

+siitä, kun Konovalov oli tullut takaisin. Äkkiä kuulut takanamme lasin

+kilinää ja lattialle putosi kolisten nyrkin kokoinen kivi. Me

+hyppäsimme molemmat peljästyneinä pystyyn ja syöksyimme akkunan ääreen.

+

+"Ei sattunut", kuului vinkuva ääni kadulta. "Huonosti tähtäsit.

+Vahinko."

+

+"Tule", mörisi rämäkkä basso-ääni. "Mennään pois, kyllä minä häntä

+vielä myöhemmin kestitsen."

+

+Epätoivoinen, hermostunut korvia repivä juopuneen hoilotus kuului

+akkunasta sisälle.

+

+"Se on hän", sanoi Konovalov surullisena...

+

+Minä näin ainoastaan pari säärtä, jotka riippuivat alaspäin kadulta

+akkuna-aukon edessä. Ne riippuivat ja sätkyttelivät kauheasti lyöden

+kengänkoroilla kiviseinään kuoppia ikäänkuin tukea saavuttaakseen.

+

+"Mennään poo-ois!", melusi basso.

+

+"Hellitä! Älä vedä minua. Anna minun hengittää vähäisen. Hyvästi Sasha.

+Hyvästi --". Seurasi kiroiluja, joita ei voi tässä painattaa.

+

+Astuttuani lähemmäksi akkunaa saatoin nähdä Kapitolinan. Hän nojasi

+käsillään katukäytävän syrjään ja taivutti itsensä alaspäin niin syvään

+kuin jaksoi voidakseen nähdä leipomon sisälle, ja hänen hajallaan oleva

+tukkansa riippui sikin sokin olkapäillä ja pään ympärillä. Valkea huivi

+oli valunut alas toiselle puolelle ja puseron etupuoli oli rikki

+revitty. Hän oli kauheasti juovuksissa, horjui sinne tänne, --

+nikottelihe, kiroili ja vinkui hysteerisesti. Koko hänen ruumiinsa

+vapisi ja kyyneleitä vuoti runsaasti hänen kovasti punottavia

+kasvojansa pitkin.

+

+Pitkä miehenroikale seisoi hänen yläpuolellansa hänen ylitseen

+nojautuneena pitäen toisella kädellänsä kiinni häntä olkapäästä ja

+toisella talon seinästä sekä karjuen koko ajan: "Mennään poo-ois!"

+

+"Sasha! Sinä olet turmellut minun elämäni, muista se! Ole ikuisesti

+kirottu, senkin punanaamainen piru. Suokoon Jumala, ett'et tunnin

+vertaakaan enää saisi nähdä päivän valoa. Minä toivoin niin hartaasti

+saada parantaa elämääni... ja sinä vaan nauroit minulle, senkin

+paholainen. No, hyvä on! Tilinpäiväkin vielä kerran koittaa... Ahaa!

+Sinä piilottaudut! Sinä häpeät, kelvoton. Sasha... kyyhkyläiseni!"

+

+"En minä piilottaudu", sanoi synkkänä Konovalov astuen akkunan luo.

+"Minä en mene piiloon... ja turhanpäiten sinä.... Hyväähän minä sinulle

+tarkoitin; hyvin käy -- ajattelin, ja sinä aloit vaatia aivan

+mahdottomuuksia."

+

+"Sasha! Tapa minut!"

+

+"Minkä takia sinä joit itsesi juovuksiin, voitko sinä tietää

+edeltäkäsin, mitä minä olisin päättänyt... huomenna ehkä."

+

+"Sasha, Sasha! Hukuta minut!"

+

+"Rii-iittää! Mennään po-i-is!"

+

+"Senkin heittiö! Tekeytyy vielä hyväksi ihmiseksi."

+

+"Mitä melua siellä on, häh! Ketä te olette?" Yövahdin vihellys

+sekaantui tähän sananvaihtoon, tukahutti sen ja hävisi.

+

+"Minkä takia minä sinua hittolaista uskoin!"... nyyhkytti tyttö akkunan

+ääressä.

+

+Sen jälkeen hänen jalkansa äkkiä värähtivät, kohosivat nopeasti ylös ja

+hävisivät pimeyteen. Kuului tukahutettua ääntä ja jalkojen töminää.

+

+"Minä en tahdo mennä poliisikamariin! Sasha!", voihki tyttö

+tuskallisesti.

+

+Jalkojen töminä katukäytävällä kävi yhä kovemmaksi; kuului uusi

+vihellys, nyyhkytyksiä, melua...

+

+"Sa-a-asha! Rakka-a-ani!..."

+

+Saattoi kuulla, että jotakin armottomasti kuristettiin siellä

+ulkopuolella. Melu eteni, heikkeni heikkenemistään ja hävisi lopuksi

+kuin ilkeä uni...

+

+Alakuloisina ja masentuneina tästä tapahtumasta, jonka kulku oli niin

+nopea, Konovalov ja minä katselimme pimeälle kadulle ja saatoimme töin

+tuskin toipua kaikesta siitä itkusta, ulvonnasta, sadattelusta ja

+hätähuudosta, joka oli tunkeutunut korvistamme sisään. Minä kuulin yhä

+katkonaisia ääniä, ja minun oli vaikeata uskoa, että kaikki tämä oli

+ollut totta. Kauhistuttavan nopeasti oli tämä pieni, mutta painostava

+murhenäytelmä kulkenut silmiemme ohitse.

+

+"Nyt on kaikki lopussa", sanoi harvinaisen lempeästi Konovalov,

+luotuaan vielä kerran silmäyksen äänettömään ja ankaran synkkään,

+pilkkopimeään yöhön.

+

+"Ah kuinka kovasti hän minua...!" jatkoi hän katkerana hetken kuluttua

+asettuen tavalliseen asentoonsa lavitsalle. "He veivät hänen

+poliisiasemalle... juopuneena... jonkun heittiön seurassa. Kuinka

+nopeasti hän oli tehnyt päätöksensä." Hän huokasi syvään, kiipesi alas

+lavitsalta, istuutui säkille, nojasi päätänsä käsiänsä vastaan

+huojuttaen sitä edestakaisin ja sanoi hiljaisella äänellä minulle:

+

+"Kerro sinä minulle, Maksim, miten tuo kaikki tapahtui? Minä tarkoitan,

+selitä, mikä minun osuuteni on ollut kaikessa tässä?"

+

+Minä kerroin. Sanoin hänelle, että ennen kun ryhtyy jotakin tekemään,

+pitää ymmärtää ja tietää mitä tekee ja pitää ottaa myöskin seuraukset

+huomioon. Hän ei ollut ymmärtänyt mitään, ei ajatellut seurauksia -- ja

+sen vuoksi oli hän syypää kaikkeen. Minä olin vihoissani hänelle:

+Kapitolinan huudot ja voihkina, juopuneen miehen "mennään pois" ja koko

+tämän tapahtuman inhottava melu kaikui yhä korvissani ja minä en

+liikoja säästänyt ystävääni.

+

+Hän kuunteli minua pää kallellaan, mutta kun minä lopetin, kohotti hän

+sen ylös ja minä saatoin huomata hänen kasvoillaan kauhua ja

+hämmästystä.

+

+"Siinä sitä ollaan!" huudahti hän. "Mainiota! No, entäs nyt! Häh? Mitä

+minun pitää tehdä hänen hyväksensä. Pitääkö minun mennä naimisiin hänen

+kanssansa?"

+

+Hänen sanojensa äänenpainossa oli niin paljon puhtaasti lapsellista

+vilpittömyyttä ja syyllisyyden tunnetta tyttöä kohtaan sekä niin paljon

+avutonta ymmärtämättömyyttä, että minun kävi aivan sääliksi toveriani,

+ja minä aloin miettiä, että olin ehkä liian ankarasti häntä tuominnut.

+

+"Ja minkä takia minä hänet otin pois siitä talosta", sanoi katuvaisella

+äänellä Konovalov. "Voi tosiaankin! kuinka hän minua vihaa. Tiedätkö

+mitä? Minä menen sinne poliisilaitokseen, ja koetan järjestää... Saan

+nähdä hänet... ja sen jälkeen... Sanon hänelle... niin, jotakin minun

+pitää sanoa hänelle. Menenkö?"

+

+Minä huomasin, että siitä kohtauksesta ei lähtisi suurtakaan hyötyä,

+mitä hän sanoo hänelle? sitä paitsi on nainen juovuksissa ja varmaankin

+nukkuu jo.

+

+Mutta Konovalov varmistui yhä enemmän ajatuksistaan.

+

+"Lähden, odota vähän. Joka tapauksessa minä tahdon hänen parastansa...

+sano mitä sanot. Siellä on hän aivan vierasten ihmisten joukossa. Kyllä

+minä menen. Ole sinä täällä sen aikaa. Kyllä minä pian käyn."

+

+Hän otti hattunsa ja vetämättä edes saappaita jalkaansa kiiruhti

+nopeasti ulos huoneesta.

+

+Minä lopetin työn ja rupesin nukkumaan. Aamupuolella yötä

+katsahdettuani siihen paikkaan, jossa Konovalov tavallisesti nukkui

+huomasin sen olevan vielä tyhjän.

+

+Vasta iltapuolella päivää hän tuli -- synkkänä ja velttona, syvät rypyt

+otsassa sekä samentunein silmin. Katsomatta minuun, astui hän

+taikinapyttyjen ääreen, katseli kuinka paljon olin saanut aikaan ja

+asettui vaieten makaamaan lattialle.

+

+"No kuinka kävi, näitkö sinä hänet?", kysyin minä.

+

+"Sitä vartenhan sinne meninkin."

+

+"No ja kuinka kävi?"

+

+"Ei mitenkään."

+

+Näkyi selvästi, että hän ei halunnut puhella. Otaksuin, että hän ei

+kauvan tulisi olemaan sellaisessa mielentilassa, enkä ruvennut sen

+vuoksi vaivaamaan häntä kysymyksilläni. Ja koko sen päivän oli hän

+vaiti, lausuen ainoastaan silloin tällöin välttämättömyyden pakosta

+jonkun katkonaisen työtä koskevan lauseen minulle. Enimmäkseen kulki

+hän edestakaisin leipomon lattialla synkkänä ja samanlaisin samein

+silmin kuin ennenkin. Jotakin näkyi sammuvan hänessä, hän teki työtänsä

+hitaasti ja veltosti aivan kuin ajatustensa kiinnipitämänä. Yöllä kun

+olimme jo panneet uuniin viimeiset leivät ja valvoimme peläten niiden

+saavan liian kauvan paistua, sanoi hän minulle:

+

+"No, lueppas vähän Stenjkasta."

+

+Kun kuvaus kidutuksesta ja mestauksesta herkytti enimmän hänen

+mieltänsä, aloin minä lukea hänelle juuri sitä paikkaa. Hän kuunteli

+maaten selällään lattialla ja tuijottaen silmiään värähyttämättä

+mustaan kattoon.

+

+"Stenjka kuoli... Sellaisen ihmisen he saattoivat tappaa", alkoi

+Konovalov hitaasti puhua. "Kuitenkin siihen aikaan kannatti elää.

+Vapaana! Silloin oli tilaa... saattoi hengittää. Mutta nyt vallitsee

+kaikkialla hiljaisuus, rauhallisuus... järjestys... Ja jos oikein

+tarkastaa, niin on liian rauhalliseksi tullut elämä. Kirjoja, kouluja.

+Ja kuitenkin elää ihminen turvattomana, eikä kukaan häntä ohjaa. Syntiä

+häntä on kielletty tekemästä, mutta mahdotonta on elää aivan

+synnittömänä. Sen takia on kaduilla järjestys, mutta sydämessä --

+sekamelska. Eikä toinen ihminen ymmärrä toista ihmistä."

+

+"Sasha! Mitenkä sinun kävi Kapitolinan kanssa?" kysyin minä.

+

+"Mitä?" sanoi hän. "Kapkan kanssa. Lopussa... sillä hyvä." Ja hän

+viittasi päättäväisesti kädellään.

+

+"Lopetit siis?"

+

+"Minäkö? Ei... hän itse lopetti."

+

+"Millä tavoin?"

+

+"Hyvin yksinkertaisesti. Piti kiinni entisistä vaatimuksistaan

+tahtomatta ollenkaan kuulla mistään muusta. Kaikki on kuten ennen. Sen

+verran vaan, että hän ei ennen juonut, mutta nyt alkoi juoda... Ota

+ulos leivät, minä käyn nukkumaan."

+

+Hiljaisuus valtasi leipomon. Lamppu savusi, uuninluukku narisi silloin

+tällöin ja valmiiden leipien kuori rosahti haljetessaan. Kadulla

+vastapäätä akkunaamme yövahdit puhelivat keskenään. Vielä jokin

+eriskummallinen ääni aika ajoittain tuli kuuluviin kadulta, se oli

+aivan kuin jossakin olisi puodin kyltti narissut tahi ihminen ähkinyt.

+

+Minä otin leivät ulos uunista ja paneuduin levolle, mutta en saanut

+unta ja kuunnellen yöstä lähteviä ääniä lojuin puoliavoimin silmin.

+Äkkiä näen, miten Konovalov äänettömästi kohoaa ylös lattialta, menee

+hyllyn luo, ottaa sieltä Kostomarovin kirjan, aukaisee sen ja kohottaa

+silmiensä eteen. Saatoin selvästi erottaa hänen miettiväiset kasvonsa

+ja minä seurasin hänen liikkeitänsä, näin kuinka hän kuljetti sormiansa

+pitkin rivejä, pudisti päätänsä, käänsi uuden lehden ja katselee

+uudestaan tarkkaavaisena sitä, mutta sitten kääntää silmänsä minuun.

+Hänen miettiväisillä, paisuneilla kasvoillansa oli kummallisen

+jännittynyt ja kysyväinen, minulle aivan outo ilme, joka kauvan pysyi

+minuun suunnattuna. En voinut pidättää uteliaisuuttani, vaan kysyin

+häneltä, mitä hän hommaa?

+

+"Ah, minä luulin sinun nukkuvan", sanoi hän hämillään ja astui sitten

+luokseni kirja kädessä, istuutui viereeni ja alkoi epäröiden puhua:

+"Minä näet tahdon kysyä sinulta, onko sellaista kirjaa, jossa sanotaan,

+miten pitää elää? Sellaista, josta saisi nähdä, mitkä teot ovat

+vahingollisia ja mitkä itsessään vaarattomia. Minä, kuten tiedät, aina

+sekaannun teoissani... Se mikä minusta alussa näyttää hyvältä...

+päättyykin lopuksi huonosti. Niin kuin esimerkiksi Kapkan kanssa." Hän

+hengitti välillä ja jatkoi rukoilevalla äänellä: "Niin, etsi, ole hyvä,

+minulle sellainen erilaisia tekoja käsittelevä kirja ja lue se

+minulle."

+

+Seurasi hetken äänettömyys.

+

+"Maksim!"

+

+"Mitä?"

+

+"Kuinka kovasti Kapitolina haukkui minua."

+

+"No, sehän on jo lopussa... Riittää jo sinulle..."

+

+"Tietysti, ei nyt enää mitään hätää ole... Mutta miten se on, sano

+minulle, onko hän oikeassa?"

+

+Se oli hyvin kiusallinen kysymys. Mutta ajateltuani hetkisen vastasin

+myöntävästi.

+

+"Sillä tavoin minäkin otaksun... Hän on oikeassa... niin", lausui

+Konovalov, huokasi syvään ja vaikeni.

+

+Hän vetelehti kauvan lattialle levitetyllä niinimatolla saamatta unta,

+nousi ylös pari kertaa, poltti tupakkaa, istuutui akkunan ääreen ja

+paneutui uudelleen levolle.

+

+Minä nukahdin ja kun heräsin, ei hän enää ollut leipomossa; hän tuli

+näkyviin vasta illalla. Hän oli aivan tomun peitossa ja hänen synkässä

+katseessaan oli jotakin liikahtamatonta, kivettynyttä. Hän heitti

+hattunsa hyllylle, huokasi ja istahti viereeni.

+

+"Missä sinä olet ollut?"

+

+"Kävin Kapkaa katsomassa."

+

+"No, entäs sitten?"

+

+"Kaikki on lopussa, veliseni. Olenhan jo kerran sanonut sen sinulle."

+

+"Sellaista väkeä ei nähtävästi saa sinne eikä tänne", koetin minä saada

+hänen ajatuksiaan suuntautumaan toisaalle ja aloin puhua tottumuksen

+suuresta voimasta y.m.s., joka sopi tällaiseen tapaukseen. Konovalov

+oli itsepäisesti vaiti katsellen lattiaan.

+

+"Ei, mitä sinä puhu-ut! Ei siitä ole kysymys! Minä olen

+yksinkertaisesti sanoen ruttotautinen ihminen. Minun kaltaisen ihmisen

+ei pitäisi elää maailmassa. Minusta lähtee vaan onnetonta myrkyllistä

+henkeä. Heti kun tulen jonkun ihmisen läheisyyteen, tarttuu se häneen.

+Jokaiselle saatan minä tuottaa vaan tuskaa. Jos oikein ajattelee, niin

+voi kysyä, kenelle minä olen elämässäni tuottanut mielihyvää? En

+kenellekään. Ja kuitenkin olen ollut niin monen ihmisen kanssa

+tekemisissä. Märkänevä ihminen minä olen."

+

+"Lörpötystä."

+

+"Ei, tarkoitan totta"... sanoi hän nyökäyttäen vakuuttavasti päätänsä.

+

+Minä koetin kaikin voimin kitkeä pois hänestä tällaiset vaaralliset

+ajatukset. Mutta kaikesta, mitä hänelle sanoin, löysi hän vaan

+vahvistusta sille mielipiteelleen, että hän ei ole kelvollinen elämään.

+

+Hän alkoi muutenkin nopeasti ja pelottavalla tavalla muuttua aina siitä

+hetkestä alkaen, kun hän näki Kapitolan. Hän kävi miettiväiseksi,

+menetti kaiken mielenkiintonsa kirjoihin, ei tehnyt enää työtä

+entisellä innolla, tuli yhä vaiteliaammaksi ja umpimielisemmäksi.

+

+Työstä vapaana ollessa hän lojui lattialla ja katseli lakkaamatta

+kattoon. Hänen kasvonsa olivat entistä kalpeammat ja pöhöttyneet ja

+hänen silmänsä olivat kadottaneet entisen lapsellisen kirkkaan

+loisteensa.

+

+"Sasha, mikä sinua vaivaa", kysyin häneltä.

+

+"Ryyppytuuli alkaa tulla", vastasi hän aivan yksinkertaisesti. "Kohta

+minä ratkean... s.o. alan latkia viinaa, poltto sisässäni on jo

+alkanut... Minun aikani on taasen tullut... jos tuota Kapkan juttua ei

+olisi tapahtunut, niin minä olisin vielä ehkä kestänyt jonkun aikaa.

+Mutta siitä jutusta ei enää pääse... Kuinka minulle saattoikaan

+sellaista tapahtua. Minä tahdoin tehdä ihmiselle hyvää -- ja äkkiä --

+pelkkää mielettömyyttä! Totta tosiaan, veli hyvä, elämässä tarvitaan

+kovasti järjestystä teoissa. Ja eikö tosiaankin voitaisi ajatella

+sellaista lakia, joka pakottaisi kaikki ihmiset tekemään samalla

+tavoin, aivan kuin yksi ihminen, pakottaisi ymmärtämään toinen

+toisiansa? Sillä aivan mahdoton on elää tällä tavoin, erillään toinen

+toisistaan! Eivätkö viisaat ihmiset todellakaan ymmärrä sitä, että

+ensinnä on välttämätöntä saada järjestys aikaan maailmassa, ihmiset on

+saatettava valkeuteen? Ah -- te viisaat!"

+

+Ollen aivan näiden maailmanjärjestystä koskevien ajatuksiensa vallassa

+ei hän halunnut kuunnella minun puheitani. Minä huomasin myöskin, että

+hän alkoi vähitellen vieroa minua. Kerran kuultuaan sadannen kerran

+minun maailman uudestaanmuodostamissuunnitelmani hän hieman suuttui

+minuun ja sanoi: "Lakkaa jo! Kyllähän sinä osaat.... Olen jo tarpeeksi

+kuullut sinun puheitasi. Eihän tässä ole kysymys elämästä, vaan

+ihmisestä. Ymmärrätkö, että ennen kaikkea muuta on kysymys ihmisestä?

+Niin, ja muusta ei olekaan kysymys. Sinun puheesi mukaan tulisi ihminen

+yhä edelleen pysymään sellaisena kuin hän on nyt, senkin jälkeen kun

+kaikki muu on muutettu ja järjestetty. Mitähän siitäkin on hyötyä...

+En, ensiksi pitää ihminen muuttaa alusta loppuun saakka, hänelle pitää

+näyttää tie oikeaan elämään. Pitää laittaa niin, että hänen elämänsä

+käy valoisaksi ja vapaaksi -- kas sitä kaikkea on sinun puuhattava

+ihmisen hyväksi. Opeta häntä kulkemaan omaa tietänsä..."

+

+Minä vastustin häntä, mutta hän tuli vaan katkeraksi ja huudahti

+ikävystyneenä: "Ah, anna minun olla rauhassa!"

+

+Kerran hän jostakin syystä meni ulos illalla eikä tullut takaisin

+työhön yöllä eikä seuraavana päivänäkään. Hänen asemastansa ilmestyi

+isäntä leipomoon huolestuneen näköisenä ja ilmoitti:

+

+"Sashamme on tullut villiksi. Hän istuu 'Tupalassa'. Täytyy hakea uusi

+leipoja."

+

+"Ehkä hän tulee takaisin."

+

+"Silloin saat odottaa kauvan... Kyllä minä hänet tunnen."

+

+Minä menin "Tupalaan". -- Kapakkaan, joka oli hyvin viekkaasti

+järjestetty erääseen kivijalkaan. Sen erikoisena tunnusmerkkinä oli,

+että siellä ei ollut akkunoita, Vaan valoa tuli sinne katossa olevasta

+aukosta. Siellä sisällä oli aina vaan tupakan ja viinan tuoksua, ja se

+oli melkein aina täynnä epämääräistä, vakinaista tointa vailla olevaa

+väkeä. Pitkät päivät nämä ihmiset vetelehtivät kapakassa ja sen

+ympäristössä etsien ryyppyretkelle antautuneita käsityöiäisiä

+auttaakseen heitä toverillisesti juomaan viimeisen paitansakin

+päältänsä.

+

+Konovalov istui suuren pöydän ääressä keskellä kapakkaa kuuden häntä

+kunnioituksella muka kuuntelevan, omituisiin rääsyisiin pukuihin puetun

+naamaltaan Hoffmanin satujen sankareja muistuttavan herrasmiehen

+ympäröimänä.

+

+He joivat olutta ja viinaa sekaisin haukaten välipalaksi jotakin, joka

+muistutti kuivia savipaloja.

+

+"Juo-kaa, veljet juokaa niin paljon kuin kukin jaksaa! Minulla on sekä

+rahoja että vaatteita. Ainakin kolmeksi päiväksi riittää, kaikki

+juon... kaikki. Työtä en tahdo enää tehdä, enkä täällä tahdo enää

+kauvemmin viipyä."

+

+"Inhottava kaupunki tämä onkin", sanoi joku, joka suuresti muistutti

+John Falstaffia.

+

+"Työtä", sanoi eräs toinen luoden kysyvän katseensa kattoon sekä kysyen

+vielä: "Työtä vartenko ihminen syntyy maailmaan?"

+

+Ja nyt alkoivat kaikki yht'aikaa puhua ja todistaa Konovaloville, että

+hänellä oli täysi oikeus, melkeinpä velvollisuus juoda kaikki -- ja

+tietysti heidän seurassansa.

+

+"Kas, Maksim! Pim-pam-pim!" tervehti Konovalov nähdessään minun astuvan

+sisälle. "No, kirjanoppinut ja farisealainen -- kulahuta kulkkuusi! Nyt

+olen viimeinkin jo vierähtänyt radaltani! Se on sanottu ja sillä hyvä!

+Nyt tahdon juoda kaikki -- hiuksiin asti. Ja kun hiukset vaan ovat enää

+jälellä, niin silloin lopetan. Tuletko mukaan -- vai mitä?"

+

+Hän ei ollut vielä humalassa, mutta hänen siniset silmänsä loistivat

+kamalasti epätoivoisesta kiihtymyksestä ja hänen partansa, joka

+silkkisen viuhkan tavoin laskeusi hänen rinnallensa, tutisi alaleuvan

+hermostuneen värähtämisen johdosta, paidan kaulus oli avoinna,

+valkealla otsalla kimmelsi hikipisaroita ja käsi, jolla hän ojensi

+minulle lasillisen olutta, vapisi.

+

+"Heitä juominen, Sasha, ja mennään pois täältä", sanoin minä laskien

+käteni hänen olkapäällensä.

+

+"Heitäkö?" sanoi hän nauraen. "Jospa olisit kymmenen vuotta aikaisemmin

+tullut sen sanomaan minulle... niin ehkä olisin heittänytkin. Mutta nyt

+on parasta, että en heitä. Mitäpä minä voisin muutakaan tehdä? Mitä?

+Tunnenhan kaikkea, jokaisen elämän liikkeen tunnen sisässäni, mutta

+käsittää en voi -- en mitään ymmärrä enkä tiedä elämäni tietä. Minä

+vaan tunnen -- ja juon, sillä muuta en osaa tehdä... Parempi on, että

+sinäkin juot minun kanssani!"

+

+Hänen seurapiirinsä katseli minua ilmeisellä tyytymättömyydellä,

+kaksitoista silmää mittaili uhkaavasti minun olemustani.

+

+Onnettomat pelkäsivät, että minä ryöstän pois heiltä Konovalovin,

+hävitän heiltä pidot, joita he ehkä koko pitkän viikon ajan olivat

+odottaneet.

+

+"Ystävät! Tämä on minun toverini, korkeasti oppinut mies, piru vieköön!

+Maksim, voisitko täällä lukea Stenjkasta? Ah, hyvät veljet, jos

+tietäisitte, millaisia kirjoja maailmassa on! Pilasta! Muistatko

+Maksim, mitä? Ystävät, eivät ne ole enää kirjoja, vaan verta ja

+kyyneliä! No mutta -- Pila, sehän olen minä itse? Kuuletko Maksim! Ja

+Gysoika -- olen minä. Vannon sen kautta Jumalan! Kas kun se vihdoinkin

+minulle selvisi!"

+

+Hän katseli silmät selällään pelästyneen näköisenä minua ja hänen

+alahuulensa vapisi kovasti. Hänen seuralaisensa tekivät happamin mielin

+sijaa minulle pöydän ääressä. Minä istuuduin Konovalovin viereen juuri

+samalla hetkellä, kun hän kulahutti kulkkuunsa puoleksi viinalla

+täytetyn olutlasin.

+

+Hän tahtoi nähtävästi tällä sekotuksella mahdollisimman pian päihdyttää

+itsensä. Kun hän oli lasinsa tyhjentänyt, otti hän lautaselta kappaleen

+sitä ainetta, joka muistutti savea, mutta itse asiassa oli hillottua

+lihaa, hän katseli sitä ja heitti sen olkansa ylitse kapakan seinään.

+

+Hänen seurapiirinsä vongahti puoliääneen aivan kuin nälkäinen

+koirajoukkue, jolle heitetään luu.

+

+"Hukkaan joutunut ihminen minä olen... Miksi pitikään isän ja äidin

+minut laittaa maailmaan? En ollenkaan ymmärrä. Ah kuinka minua

+ahdistaa! Hyvästi, Maksim, jos et halua juoda kanssani. Leipomoon minä

+en tule. Minulla on vielä saatavaa isännältä -- mene perimään ja tuo

+minulle, minä juon ne. Ei! Pidä ne ja osta kirjoja itsellesi...

+Tahdotko? Et tahdo? Ei ole tarvis?... Ota vaan? Sika sinä olet, jos

+sillä tavoin... Mene tiehesi luotani. Me-e-ne!"

+

+Hän oli juovuksissa ja hänen silmänsä loistivat eläimellisesti.

+

+Hänen seuralaisensa näkyivät olevan valmiita käymään takkini kaulukseen

+kiinni, mutta sitä minä en jäänyt odottamaan, vaan läksin pois.

+

+Noin kolmen tunnin kuluttua pistäydyin uudestaan "Tupalaan".

+Konovalovin seurue oli lisääntynyt vielä kahdella hengellä, kaikki

+olivat humalassa, Konovalov kuitenkin vähemmän kuin toiset. Hän lauloi

+nojaten kyynärpäillään pöytään ja katsellen taivasta katonaukon

+lävitse. Juoppolallit hänen ympärillänsä kuuntelivat häntä erilaisissa

+asennoissa ja muutamia heistä yökötti. Konovalov lauloi pehmeällä

+barytoni-äänellä, joka -- kuten kaikilla laulavilla käsityöläisillä --

+korkeammalla muuttui ihmeellisen kauniiksi falsetiksi. Pään

+levätessä raskaana käsien varassa lauloi hän tunteellisesti vanhoja

+surunvoittoisia kansanlauluja. Hänen vaaleat kasvonsa vapisivat

+sisäisestä liikutuksesta, silmät olivat puoliavoimet ja kaula eteenpäin

+kurotettu; ääni värisi, nyyhkytti, ähkyi... kyyneleet kihosivat silmiin

+tätä kelpo ihmistä katsellessa ja hänen lauluksi purkautuvaa syvää

+tuskaa kuunnellessa.

+

+Tuntui aivan kuin elävänä haudattu olisi viettänyt surullista juhlaa

+hautaholvissaan laulaen surunvoittoista hautalauluansa siniselle

+taivaalle. Mitä syvin, toivottomin suru, epätoivo ja piinallinen

+mielenraskaus kaikui onnettoman ystäväni laulusta.

+

+"Onko Maksim täällä? Tahdotko olla minun sanansaattajani? Ystäväiseni,

+mene!" -- sanoi hän katkaisten laulunsa ja ojentaen kätensä minulle.

+"Minä, veliseni, olen aivon valmis. Olen koonnut ympärilleni koko

+joukon rohkeita sotureja -- kas tuolla he ovat -- lisää tulee.

+Löydämme! Se on helppo a-asia! Kutsumme Pilan ja Gysoikan... Syötämme

+heille joka päivä puuroa ja vasikanlihaa... eikö niin? Lähdetkö? Otat

+kirjat mukaan... luet Stenjkasta ja niistä toisista. Ystävä! Ah kuinka

+minua ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa!"

+

+Hän löi nyrkillään kaikin voimin pöytään. Lasit ja pullot kilisivät ja

+seurapiiri täytti, havaittuaan, hetipaikalla koko kapakan rähinällään.

+

+"Juokaa, pojat!" huusi Konovalov. "Juokaa... keventäkää mieltänne...

+sylkekää kaikelle...!"

+

+Minä menin ulos huoneesta ja pysähdyin kadulle oven eteen, kuuntelin,

+kuinka Konovalov paasasi kangertavalla kielellä, ja kun hän alkoi

+uudestaan laulaa, palasin takaisin leipomoon. Mutta kauvan vielä kaikui

+korvissani yön hiljaisuudessa ystäväni surunvoittoinen laulu.

+

+Kahden päivän perästä Konovalov hävisi kaupungista.

+

+Vielä kerran olin tapaava hänet.

+

+       *       *       *       *       *

+

+Täytyy olla syntynyt sivistyneessä yhteiskunnassa voidakseen omata

+tarpeeksi kärsivällisyyttä viettää koko elämänsä sen keskuudessa

+haluamatta kertaakaan päästä sen monien painostavien siteiden ja

+tapojen pyhittämien pienien myrkyllisten valheitten piirin

+ulkopuolelle, vapaaksi sairaloisesta itserakkaudesta, aatteellisesta

+lahkolaisuudesta ja kaikenkarvaisesta epärehellisyydestä -- sanalla

+sanoen kaikesta tunnetta jäähdyttävästä ja järkeä turmelevasta

+turhamaisuudesta. Minä synnyin ja kasvoin tällaisen yhteiskunnan

+ulkopuolella ja tästä minulle mieluisesta syystä en voi ottaa liiaksi

+suuria annoksia sen kulttuuria, ilman että minussa jonkun ajan kuluttua

+ei syntyisi huutava tarve astua sen puitteista ulos virkistääkseni

+itseäni jonkun verran sen ylenmääräisestä valheellisuudesta ja

+sairaloisesta hienostuneisuudesta.

+

+Elämä maakylissä on melkein yhtä sietämättömän ahdistavaa ja

+synkkää kuin elämä sivistyneiden parissa. Kaikkein parasta on mennä

+kaupunkien syrjäkaduille. Siellä on tosin kaikki likaista, mutta

+kuitenkin yksinkertaista ja vilpitöntä. Tahi on ehkä vieläkin parempi

+mennä kävelemään pitkin kotimaan peltoja ja teitä, joka onkin

+sangen miellyttävää, virkistää kovasti eikä vaadi mitään muita

+matkavalmistuksia kuin hyvät ja kestävät jalat.

+

+Viisi vuotta takaperin olin juuri tämänkaltaisella kävelyretkellä, ja

+samoiltuani pitkin pyhää Venäjää ilman erikoista matkasuunnitelmaa

+saavuin lopuksi Feodosiaan. Täällä oli juuri alettu rakentaa suurta

+satamaa ja toivoen saavani ansaita jonkun verran rahaa matkan

+jatkamiseksi menin sille kohdalle merenrantaa, jossa työt olivat

+täydessä käynnissä.

+

+Haluten kuitenkin nähdä ensiksi työntekoa sekä kaupungin näköalaa

+kiipesin lähellä olevalle vuorelle ja istuin siellä katsellen

+ääretöntä, mahtavaa merta jalkojeni juurella ja kääpiömäisiä ihmisiä,

+jotka valmistivat sille kahleita.

+

+Silmieni edessä oli laaja kuva ihmistyöstä -- lahden poukamaa ympäröivä

+ranta oli aivan kokonaan pantu mullin mallin, kaikkialla oli kuoppia,

+kivi- ja puuröykköjä, työntökärryjä, hirsiä, rautakiskoja, junttia ja

+vielä jonkinlaisia muita hirsilaitteita ja kaiken tämän seassa ahersi

+joka suunnalla sankkoja ihmisparvia. He räjähyttivät vuorta

+dynamiitilla, lohkoivat kiviä rautataltoilla, puhdistivat maaperää

+rautatierataa varten. Suunnattomiin säiliöihin he valoivat sementtiä,

+muodostaen niistä melkein kuutiosylen suuruisia kiviä ja upottaen

+niitä mereen sillä tavoin tehden sulkuja sen leppymättömille

+jättiläisaalloille. He näyttivät matomaisen pieniltä tumman ruskeata

+vuorta vastaan, jonka heidän kätensä olivat laittaneet muodottomaksi ja

+matojen tavoin myllersivät he kiviröykkiöiden ja puupalasien seassa

+kivitomun peittäminä etelän päivän kolmenkymmenen asteen helteessä.

+Sekasorto heidän ympärillänsä ja paljas aukea taivas heidän päänsä

+päällä aiheuttivat, että saattoi luulla heidän hyörintänsä

+tarkoituksena olevan päästä kaivautumaan vuoren uumeniin paahdetta ja

+ympäröivää synkän hävityksen kuvaa pakoon.

+

+Tukehuttavan ahdistava ilma oli täynnänsä töminää ja hälinää, joka

+aiheutui kuokkien iskuista kiviin, työntökärryjen pyörien surkeasta

+vinkunasta ja juntan rautapainojen kumeasta putoamisesta tukeille,

+hirsiä halkovien kirveiden kalskeesta ja mustanharmaiden hyörivien

+ihmisolentojen äänekkäistä huudoista.

+

+Eräässä paikassa osa näistä viimeksimainituista äänekkäästi hoilaten

+hommaili suuren vuorenlohkareen kimpussa, koettaen saada sitä

+siirtymään pois paikoiltaan, ja eräässä toisessa paikassa taasen

+hinasivat he raskasta hirttä pystyyn ja huusivat sen luiskahtaessa

+irti: "pitäkää kii-i-nni!" Ja halkeamia täynnä oleva vuori toisti:

+"ii-i-nni!"

+

+Mutkikasta linjaa pitkin, jonka sinne tänne paiskatut laudat

+muodostivat, liikkui hidas ihmisjono kuljettaen selkäkumarassa kivillä

+täytettyjä työntökärryjä ja heitä vastaan tuli toinen ihmisjono tyhjine

+kärryineen venyttäen hitaalla kulullaan yhden minuutin lepohetkeä

+kahden minuutin pituiseksi. Erään juntan juurella seisoi taaja ja

+kirjava ihmisparvi, jonka seasta joku venyvän surunvoittoisella äänellä

+veteli junttalaulua.

+

+Voimakkaasti ponnisteli miesjoukko nuoria vetäessään ja rautapaino

+lennettyään ylös pitkin juntan vartta putosi alas kumeasti jysähtäen

+saaden koko juntan vavahtamaan.

+

+Kaikkialla meren ja vuoren välisellä alanteella hääräili harmaita

+ihmisiä, jotka täyttivät ilman huudoilla, tomulla ja ihmishien

+tukahduttavalla hajulla. Päällysmiehet kuljeskelivat heidän keskellänsä

+valkeat mekot yllä, joiden metalliset napit kiilsivät päivän paisteessa

+aivan kuin jonkun ihmisen keltaiset, kylmät silmät.

+

+Majesteetillisen levollisena levisi meri sumuisen näköpiirin toiselle

+puolelle kirkkaiden laineiden hiljaan loiskuessa meluavaa rantaa

+vastaan. Auringonvalossa loistaen näytti se hymyilevän Gulliverin

+hyväntahtoista hymyilyä ajatellessaan, kuinka helposti se voisi yhdellä

+ainoalla liikkeellä hävittää kaikki nuo tuhannet lilliputit ja heidän

+laitoksensa.

+

+Häikäisten silmiä loisteellaan makasi meri siinä suurena, mahtavana ja

+hyvänä ja sen voimakas hengähdys lehahti rannalle virvoittaen uupuneita

+ihmisiä, joiden työn tarkoituksena oli telkien laittaminen sen

+vapaille, nyt niin jyrkästi ja äänekkäästi muodotonta rantaa

+hyväileville aalloille. Meri näytti ikäänkuin säälivän heitä -- ne

+monet vuosisadat, jotka se oli jo elänyt, olivat opettaneet sen

+ymmärtämään, että näillä rakentajilla ei ollut mitään pahoja

+tarkoituksia hänen suhteensa; jo kauvan on se tietänyt, että nämät ovat

+vaan orjia, joiden tehtävänä on taistella luonnon voimia vastaan,

+taistelu, joka on päättyvä lopuksi luonnonvoimien kostolla. Yhäti he

+vaan rakentelevat, tekevät ikuisesti työtä ja heidän hikensä ja verensä

+muodostuu heidän maanpäällisten varustustensa sementiksi; mutta mitään

+hyvää ei heille kaikesta tästä lähde, he luovuttavat vaan voimansa

+ikuiselle varustautumisen pyrkimykselle -- pyrkimykselle, joka on

+aikaansaanut ihmeitä maan päällä hankkimatta kuitenkaan ihmiselle lisää

+verta ja vielä vähemmän leipää. He ovat myöskin luonnon voimia -- nuo

+ihmiset --, ja sen vuoksi juuri meri ei ole heille äksy, vaan katselee

+hellästi heidän työtänsä, josta heillä ei ole mitään hyötyä. Nämä

+pienet harmaat matoset, jotka niin kovasti ovat jäytäneet vuorta --

+ovat aivan samaa maata kuin sen pisarat, jotka ensimäisinä ovat

+kulkeneet pitkin luoksepääsemättömiä, kylmiä rantakallioita meren

+ikuisen alueen laajentamispyrkimyksen pakotuksesta ja nämä ovat myös

+ensimäisinä murskautuneet sen seinämiä vastaan. Myöskin suuremmissa

+joukoissa ovat nämä pisarat sukua ihmisille, ja ne ovat silloin aivan

+kuin meri yhtä voimakkaita ja yhtä taipuvaisia saamaan aikaan

+hävitystä, heti kun vaan myrskyn hengähdyskään niitä koskettaa. Merelle

+ovat myöskin jo vanhuudestaan tutut orjat, jotka rakensivat pyramiideja

+erämaahan ja Xerxeen, tuon naurettavan ihmisen orjat, joka luuli

+voivansa rangaista merta kolmella sadalla iskulla sen vuoksi, että se

+oli rikkonut sen leikkikalumaiset sillat. Orjat pysyvät aina

+samallaisina, he aina pitävät itseänsä syyllisinä, heitä aina ruokitaan

+huonosti ja ikuisesti ovat he tehneet sitä, mikä on suurta ja

+ihmeellistä, jumaloiden välistä niitä, jotka ovat pakottaneet heitä

+työtä tekemään, useimmiten kiroten heitä ja silloin tällöin nousten

+kapinaan näitä hallitsijoitansa vastaan. Ja hymyillen jättiläisen

+levollista hymyilyä, jättiläisen, joka tuntee voimansa, leuhotteli meri

+titanimaisella virvoittavalla hengähdyksellään henkisesti vielä sokeata

+maata, joka sen sijaan, että se pyrkisi sukulaisensa taivaan yhteyteen,

+on orjuuntunut ja surkuteltavasti hutiloipi. Hiljalleen rientävät

+laineet rannalle, joka on täynnänsä kivisiä sulkuja sen ikuiselle

+liikunnalle rakentavia ihmisiä, aallot rientävät ja laulavat

+soinnukasta, viehkeätä lauluansa menneisyydestä, kaikesta siitä, mitä

+ne vuosisatojen kuluessa olivat saaneet nähdä maan rantamilla...

+

+Parhaillaan Venäjällä vallitseva nälänhätä oli koonnut tänne edustajia

+kaikista niistä eri piireistä, joita nälänhätä oli kohdannut. Selvästi

+saattoi erottaa työläisjoukoissa kansallisuuksittain jakaantuneita

+osastoja ja ainoastaan kulkurit, jotka ovat enemmän yleismaailmallisia

+olemukseltaan, pistivät siellä täällä erikseen esille huomattavan

+vapaan ja itsenäisen esiintymisensä, kuluneiden pukujensa,

+tyhjentymättömän mielikuvitusrikkauden ja kuvaavan puhetapansa kautta.

+He erkanivat joka suhteessa kaikista muista, joissa vielä

+kotiseututunne sekä omaisuus- ja sukulaisuussuhteet olivat

+vaikuttamassa ja jotka ainoastaan hädän pakottamina olivat jättäneet

+entiset kiinteät asuntonsa. Näitä vapaita maankiertäjiä saattoi huomata

+kaikissa ryhmissä, he näkyivät olevan kaikkien -- vaaleiden,

+raskasliikkeisten koillis-Venajän jättiläisten, Vähä-Venäjän

+arvokkaasti uneksivien miesten -- kaikkien keskuudessa täysin

+kotiutuneita. Suurin osa heistä oli kuitenkin kokoontunut sille

+paikalle, missä maata paalutettiin, sen vuoksi, että tämä työ oli

+enemmän järkiperäistä ja koko lailla mukavampaa kuin lapiolla ja

+työntökärryillä raataminen.

+

+Kun minä astuin heidän luoksensa olivat he päästäneet nuorat käsistään

+ja seisoivat sekä odottivat päällysmiehen korjatessa jotakin juntan

+väkipyörässä, joka varmaankin oli kuluttanut pilalle nuoran. Hän

+kaiveli siellä ylhäällä puisen tornin huipussa huutaen yhtämittaa:

+"Vetäkää!"

+

+Nuoraa vedettiin laiskasti.

+

+"Se-e-is! Vetäkää vielä. Antaa mennä!" Laulaja, puna-arpinen, parrakas

+mies, jolla oli sotilaallinen ryhti, kohautti olkapäitänsä, vilkutteli

+silmiänsä syrjään, yskähti ja alkoi vedellä:

+

+"Ä-ämmä paalua maahan työntää..."

+

+Seuraava säe, jota lievinkään sensori ei olisi voinut hyväksyä,

+synnytti yksiäänistä naurunrähäkkää. Se näytti olevan vasta virkaansa

+astuneen uuden laulajan omia nerontuotteita ja toveriensa nauraessa

+väänteli tämä taiteilijamaisesti viiksiänsä ikäänkuin ollen tottunut

+aikaansaamaan sellaista menestystä kuulijakunnassansa.

+

+"Antaa me-ennä!" karjui raivoisana juntan yläpäästä päällysmies. "Älkää

+viivytelkö!"

+

+"Ole varuillasi, Mikko -- särjet!", varotti häntä eräs työmiehistä.

+

+Ääni oli minulle tuttu ja minusta tuntui, että olin jo ennenkin nähnyt

+tämän kookkaan, leveäharteisen olennon sekä samat pitkulaiset

+sinisilmäiset kasvot. Eikö se ollut Konovalov? Mutta eihän

+Konovalovilla ollut oikeasta ohimosta nenän juurelle ulettuvaa naarmua,

+joka lävisti tämän miehen otsan, eikä Konovalovin hiukset olleet niin

+kiharat; Konovalovilla oli harvinaisen kaunis parta, mutta tämän miehen

+parta oli ajeltu ja hänellä oli ainoastaan viikset, joiden kärjet

+olivat alastaivutetut kuten vähävenäläisillä... Mutta kuitenkin!...

+Hänessä oli jotakin, joka oli minulle hyvin tuttua... Ja minä päätin

+juuri häneltä kysyä, kenen puoleen on käännyttävä, jotta saisi työtä,

+ja minä jäin odottamaan, siksi kunnes he saisivat alas sen tukin, jota

+he juuri olivat alkaneet lyödä maahan.

+

+"Aa-ah! Aa-ah!" huokasi voimakkaasti väkijoukko, kyyristyen kokoon ja

+vetäen nuoria sekä nousten äkkiä uudelleen pystyyn ikäänkuin ollen

+valmis irtautumaan maasta lentääkseen ilmaan. Juntta tointui ja tutisi,

+väkijoukon päiden yläpuolelle kohosivat sen alastomat, päivettyneet ja

+karvaiset käsivarret, ojentuen suoriksi yhdessä nuorien kanssa, niiden

+lihakset pullistuivat ja lähes parin tonnin painoinen rautakimpale

+alkoi lentää yhä hitaammin ylös ja sen iskut hirren päähän alkoivat

+kajahtaa yhä heikommilta. Tätä työtä katsellessa saattoi ajatella, että

+siinä oli epäjumalaa palveleva väkijoukko, joka milloin epätoivoisena,

+milloin haltioituneena kohotteli käsiänsä kohti mykkää jumalaansa sekä

+kumarteli sitä. Hien peittämät, likaiset ja jännittyneet kasvot,

+joiden otsaa peittivät kiinniliimautuneet pörröiset hiustukut,

+tummanpunertavat, olkapäiden ponnistuksesta vavahtelevat kaulat --

+kaikki nämä ruumiit, joita kirjavaväriset, repaleiset paidat ja housut

+töin tuskin peittivät, täyttivät ilman ympärillä kuumalla höyryllänsä

+ja sulautuen yhdeksi ainoaksi raskaaksi lihasjoukkioksi liikkuivat

+kömpelösti kosteassa ilmapiirissä, joka oli täynnä etelän hellettä ja

+sankkaa hien tuoksua.

+

+"Levätään!" huusi joku ilkeällä ja särkyneellä äänellä.

+

+Kädet heltisivät nuorista, jotka jäivät riippumaan pitkin junttaa ja

+työmiehet laskeutuivat alas horjuvina, hikeä kuivaten, raskaasti

+hengittäen, selkäänsä suoristellen, olkapäitänsä hieroen ja täyttäen

+ilman kolealla nurinallaan, joka muistutti suuren, ärsytetyn eläimen

+karjuntaa.

+

+"Maamies!" sanoin minä kääntyen valitsemani miehen puoleen.

+

+Hän kääntyi laiskasti minun puoleeni ja silmäiltyään lyhyesti minua

+rypisteli kulmakarvojansa sekä katsoi terävästi silmiini.

+

+"Konovalov!"

+

+"Odota vähän..." Hän laski toisen kätensä pääni päälle taivuttaen sitä

+taaksepäin ikäänkuin kuristaakseen toisella kädellään kurkkuani. Mutta

+äkkiä hänen kasvonsa kirkastuivat ja hän hymyili lämpimästi sekä

+iloisesti.

+

+"Maksim! Sinäkö se olet, pikku ystäväni! Kukapa olisi uskonut sitä!

+Oletko sinäkin nyt joutunut pois radaltasi! Lähtenyt maita maleksimaan?

+Mainiota! Nyt on kaikki hyvin! Oletko jo kauvan ollut täällä? Mistä

+sinä tulet? Nyt kuljetaan yhdessä koko maailman ympäri! Mitä elämää se

+olikaan siellä? Ihminen tulee vaan raskasmieliseksi. Typeryyttä! Siellä

+ei eletä, ihminen siellä vaan mätänee. Minä, veliseni, minä olen

+kulkenut ympäri maailmaa aina siitä hetkestä alkaen kun läksin sieltä.

+Missä kaikkialla minä olen ollutkaan! Minkälaista ilmaa olenkaan

+hengittänyt!.. Kas kuinka hyvin sinä olet puettu! Vaatteista päättäen

+luulisi sinua virasta pois potkituksi, kulkuri sotamieheksi, mutta jos

+tuomitsee kasvojen mukaan -- ylioppilaaksi. No mitä pidät uudesta

+elämästäsi? Toisesta paikasta toiseen... Minä ajattelen vielä usein

+Stenjkaa. Taras Buljbaa myöskin, Pilaa, Gysoita, kaikkia!"

+

+Hän antoi minulle ystävällisiä töytäyksiä rintaa vasten ja taputti

+minua olkapäille, aivan kuin olisi hän aikonut hakata minut

+pihvipaistiksi. Mahdotonta oli saada lausutuksi sanaakaan, minä

+hymyilin vaan ja iloitsin hänen hyväntahtoisten, ilosta säteilevien

+kasvojensa vuoksi. Minä olin myös hyvin iloinen siitä, että sain nähdä

+hänet jälleen. Tämä kohtaus muistutti minulle elämäni alkua, joka

+epäilemättä oli parempi kuin sen jatko.

+

+Lopuksi sain kysytyksi vanhalta ystävältäni, miten hän oli saanut arven

+otsaansa ja kiharat hiukset.

+

+"Niin, katsoppas, silläkin on oma historiansa. Minä aijoin muutaman

+toverin kera mennä Rumanian rajan ylitse; -- tahdoimme saada nähdä,

+miltä maailma siellä päin näyttää, kuljimme siis Kagulista -- eräs

+paikkakunta Bessarabiassa lähellä rajaa -- yöllä, hiljaa ja

+varovaisesti rajalle -- emme oikein tietäneet oliko se luvallista.

+Äkkiä huusi joku: seis, tulkaa tänne! Ne olivat tullivahteja. Olimme

+joutuneet keskelle tullivartiopaikkaa. Me juoksimme nopeasti takaisin.

+Tullisotamiehet läksivät ajamaan meitä takaa ja yksi heistä lyödä

+komautti minua päähän. Eihän se niin kovin kipeätä tekevä isku ollut,

+mutta lähes kuukauden sain kuitenkin lojua sairashuoneessa. Ja

+ajatteleppas kuinka ihmeellistä! Ketä luulet kannettavan eräänä päivänä

+sairaalaan? Niin, samaa sotamiestä, joka oli lyönyt minua! Tunsin heti

+hänet. Eräs salakuljettaja oli pistänyt häntä veitseltä vatsaan. Hän

+osottautuikin minun maamiehekseni -- hän oli myöskin Muromista

+kotoisin. Kun hän sai nähdä minut, kysyi hän: 'Tuon iskun otsaasi olet

+kai saanut minulta, vai kuinka?' 'Siltä se näyttää', sanoin minä. 'Me

+luulimme teitä salakuljettajiksi, haimme silloin parhaillaan niitä.

+Näethän että minäkin olen saanut osani nyt vuorostani. Ovat ratkoneet

+vatsani auki. Ei sille mitään voi, ystäväni, elämä on leikkiä --

+vakavaa leikkiä!' No -- meistä tuli hyvät ystävät. Hän oli kerrassaan

+hyvä ihminen... Ja kiharat? Kiharat, veli hyvä, ne sain minä

+sairastettuani lavantautia. Minulla on näet ollut lavantauti. Se on

+kauheaa kuumetta, se. Kishinjovissa panivat minut istumaan vankilaan --

+minun oli tovereineni vastattava oikeuden edessä siitä, että tahdoin

+mennä yli rajan ilman passia. Siellä sain lavantaudin... hirveän kauvan

+sain maata sängyssä tämän ulkomaalaisen taudin takia ja töin tuskin

+saatoin siitä tointua! Luulen, etten olisi enää ollenkaan noussut

+jaloilleni, ellei sairaanhoitajatar olisi niin paljon puuhannut minun

+hyväkseni. Täytyi todellakin ihmetellä häntä. Uskotko veliseni, hän

+hoiti minua aivan kuin omaa lastansa! Ja kuitenkaan minä en voinut

+antaa mitään hänelle vaivoistansa... Sisko, sanoin hänelle, lopetahan

+jo toki -- minua aivan hävettää! Mutta hän nauroi vaan. Se oli kiltti

+tyttö se, eikö totta? Välistä luki hän jotakin minulle, jotakin

+sellaista, joka oli hyvää sielun pelastukselle. Minä en oikein sitä

+ymmärtänyt ja minä kysyin häneltä: 'Eikö teillä ole jotakin muuta?'

+Silloin nouti hän erään kirjan englantilaisesta merimiehestä. Se oli

+kerrassaan ihmeellinen kirja se: tämä merimies oli haaksirikkoutuneena

+pelastunut eräälle asumattomalle saatelle ja oli siellä ominpäin

+järjestänyt elämänsä. Hirveän jännittävää! Siitä kirjasta pidin paljon.

+Se oli oikein hyvä kirja. Aivan teki mieleni mennä sen merimiehen

+luokse asumaan. Voitko ymmärtää niin ihanaa elämää: meri, taivas ja

+saaria -- olet oma herrasi, sinulla on kaikkea mitä tarvitset ja olet

+täydellisesti vapaa! Hänellä oli myös villi ihminen luonansa. Hänet

+olisin minä mieluimmin hukuttanut mereen -- sillä hittoako minä hänellä

+olisin tehnyt? Ei minulla olisi ollut yksinänikään ikävä. Oletko sinä

+lukenut sellaista kirjaa."

+

+"Mutta asiaan! Mitenkä pääsit pois vankilasta?"

+

+"Päästivät hyvin yksinkertaisesti. Tuomitsivat syyttömäksi ja päästivät

+ulos... Mutta kuuleppas! Minä en tänään enää tee työtä, jätän piruille

+koko hommat. Olen jo tarpeeksi kuluttanut käsiäni tänään. Rahaa minulla

+on pari kolme ruplaa ja tämänpäiväisestä puolipäivästä tulee vielä 40

+kopekkaa lisäksi. Niin paljon rahaa yhdellä kertaa! Menemme siis

+luokseni... minä en asu työläisparakissa, vaan täällä lähellä

+vuoressa... siellä on sellainen onkalo, oikein mukava ihmisasunnoksi.

+Meitä asuu siinä kaksi henkeä; toverini on sairas -- häneen on

+tarttunut kuume... No niin, istu hetkinen tässä, minä menen

+työnjohtajan puheille... tulen pian takaisin."

+

+Hän nousi äkkiä ylös ja läksi liikkeelle juuri samaan aikaan, kun

+paaluttajat tarttuivat nuoriin alottaakseen uudelleen työnsä. Minä jäin

+istumaan kivelle katselemaan ympärilläni vallitsemaa äänekästä hyörinää

+sekä rauhallista sinisenvihertävää merta.

+

+Konovalovin kookas vartalo pujahteli nopeasti ihmisten,

+kiviröykkiöiden, hirsien ja työntökärryjen lomitse edeten

+etääntymistään. Hän kulki käsiänsä heilutellen ja hänellä oli yllään

+sininen kretonkimekko, joka oli hänelle lyhyt ja ahdas, sekä aivinaiset

+housut ja raskaat jalkineet. Punertavat hiustöyhdöt liehuivat hänen

+suuressa päässänsä. Välistä hän kääntyi taaksensa ja antoi minulle

+käsillänsä jonkinlaisia merkkejä. Hän näytti olevan aivan uusi,

+vilkastunut, levollisen vakaantunut, hyväntahtoinen ja voimakas

+ihminen. Kaikkialla hänen ympärillänsä tehtiin työtä; puut halkeilivat,

+kivet särkyivät, työntökärryjen pyörät vonkuivat surullisesti ja hiki

+höyrysi pilvenä, jotakin putoili jymähtäen alas ja ihmiset lauloivat

+ähkyvällä äänellä. Kaiken tämän äänten ja liikkeiden sekasorron

+keskellä oli ystäväni kaunis vartalo, joka lujin askelin eteni jonnekin

+luovaillen yhtämittaa sinne tänne ja tullen harvoin täydellisesti

+näkyviin antaakseen vihjauksen siitä olennosta, jonka saattoi tuntea

+Konovaloviksi.

+

+Kaksi tuntia kohtaamisemme jälkeen istuimme molemmat vuoren onkalossa,

+joka sopi hyvin asunnoksi. Luola oli tosiaankin mukava. Vuorta oli

+joskus maailmassa räjähytetty ja siihen oli muodostunut neliskulmainen

+aukeama, jonne mahtui hyvin neljä henkeä. Vahinko vaan, että luola oli

+matala ja että sen suulla kiikkui uhkaavana suuri graniittimöhkäle.

+Päästäkseen sisälle tähän mukavaan luolaan täytyt heittäytyä pitkälleen

+maahan ja ryömiä graniittimöhkäleen alitse, joka näytti hyvin

+petolliselta. Minä katsoinkin senvuoksi parhaaksi pitää pääni ja

+yläruumiini luolan ulkopuolella päivänpaisteessa uskoen sille

+ainoastaan alaosan ruumistani -- silloin ainakin olisi puoli ruumista

+ollut pelastettu, jos möhkäle olisi pudonnut alas.

+

+Konovalovin toveri, sairas kulkuri, makasi aivan kokonaan

+päiväpaisteessa parin askeleen päässä meistä, joten me kuulimme

+selvästi, kuinka hänen hampaansa kalisivat vilusta, ja näimme, kuinka

+hän turhaan koetti peittää itseänsä paremmin hirveän rääsyisillä

+vaatteillaan. Hän oli laihahko, pitkä vähävenäläinen "Poltavasta tahi

+ehkämäs Kijevistä"... kuten hän miettiväisenä sanoi minulle.

+

+"Maanpäällä asuu niin paljon ihmisiä, että ei ole ollenkaan tärkeätä,

+jos hän unohtaa missä on syntynyt. Ja eikö se ole aivan samantekevää?

+Kova onni on syntyä maailmaan, mutta missä... se ei tee asiaa sen

+paremmaksi!"

+

+Ja hänen pienet mustat silmänsä värähtelivät yhtämittaa ja näytti

+siltä, kuin olisi hän hellittämättä tarkastellut jotakin.

+

+Aurinko paahtoi kauheasti ja Konovalov asetti muutamien maahan

+pistettyjen vaajojen nojaan minun sotilasviittani, joka oli

+matkapuvustani loistonumero, suojatakseen meitä auringon säteiltä.

+Mutta siitä huolimatta oli painostavan kuuma. Oikealla puolella

+levenivät pitkin merenrantaa kaupungin valkeat talorivit ja vasemmalla

+lepäsi ääretön meri.

+

+Konovalov katsoi merelle päin, hymyili tyytyväisenä ja sanoi: "Heti kun

+aurinko laskee, laitamme tulen ja kiehutamme teetä. Leipää ja lihaa

+meillä on. Tahdotko syödä vesimelooneja sillä aikaa?"

+

+Hän vieritti jalallaan luolan sisältä suuren vesimeloonin, aukaisi

+kynäveitsen ja sanoi meloonia palotellessaan: "Joka kerta kun näen

+meren, kysyn itseltäni, miksi ihmiset niin harvoin asuvat meren

+rannalla? Siellä tuntisivat he itsensä paremmaksi, meri on niin hellä,

+se herättää niin kauniita ajatuksia ihmisen mielessä. No puheleppas

+nyt, mitä sinä itse olet kokenut näinä vuosina."

+

+Minä aloin kertoa. Hän kuunteli tarkkaavaisena. Meri loisti jo

+kauvempana kellertävän punaisen valon peittämänä ja sen helmasta kohosi

+vaaleanpunertavia kevyitä pilviä aurinkoa kohti. Kivistä ja maan

+epätasaisuuksista lankesi keveitä, kummallisen pitkiä varjoja, jotka

+huomaamatta pitenivät ja näyttivät ryömivän meidän luoksemme.

+

+"Se on vallan hullusti tehty, Maksim, että sinä enimmäkseen oleskelet

+kaupungeissa", sanoi Konovalov vakaumuksella kuultuaan kertomukseni

+loppuun. "Mikähän se mahtanee viekotella ja pidättää sinua siellä?

+Elämä kaupungeissa on epäterveellistä ja painavaa. Ei siellä ole

+ilmaa eikä vapautta tarpeeksi -- ei mitään siitä, mitä ihmiset

+välttämättömästi tarvitsevat. Ihmiset? Mitä sinulla on tekemistä

+ihmisten kanssa? Olethan järkevä, sivistynyt mies, mitä voivat ihmiset

+sinulle opettaa, mitä heillä on tarjottavana sinulle, mitä sinä odotat

+heiltä? Muuten ihmisiähän on kaikkialla -- myöskin kaupunkien

+ulkopuolella..."

+

+Hetken kuluttua hän jatkoi: "Etenkin sinulle tahdon antaa sen neuvon,

+ettet eläisi kaupungeissa -- siellä on vaan epäterveellistä ja

+luonnotonta. Kirjoja? Vai niin -- minä luulin, että olet jo lukenut

+tarpeeksi niitä! Ethän sinä toki ole syntynyt maailmaan vain kirjoja

+varten... Muuten ovat kirjatkin vaan... hulluutta. Tule mukaani

+Turkestaniin, Tashkentiin tahi Samarkandiin. Vai mennäänkö jonnekin

+muualle. Esim. Amurille! Mennäänkö sinne? Tahdotko? Minä, veliseni,

+olen päättänyt vaeltaa läpi koko maailman; se on parasta mitä voi

+tehdä! Ihminen kulkee, ja näkee alati uutta... Typerät ajatukset

+häviävät -- olet aivan vapaa niistä! Tuuli puhaltaa iloisena vastaasi

+ja tuntuu siltä, kuin liehuttaisi se pois kaiken tomun sielustasi.

+Mieli on kevyt ja vapaa, ei mitään tuskaa ole rinnassa. Jos tulet

+nälkäiseksi, niin raadat jossakin 50 kopekkaa itsellesi; jos et onnistu

+löytämään työtä, niin pyydät hyviltä ihmisiltä palasen leipää ja he

+antavat. Ja sillä tavalla saat sinä ainakin nähdä paljon maailmaa --

+paljon kaunista... Lähdetäänkö?"

+

+Aurinko oli jo hävinnyt näkyvistä. Pilvet meren yläpuolella kävivät

+tummemmiksi, merikin synkkeni ja hieno virkistävä tuuli alkoi puhaltaa

+sieltäpäin. Yksinäisiä tähtiä loisti siellä täällä. Meluava työ

+satamassa oli päättynyt, joskus vaan kuului epäselvän huokauksen tavoin

+yksinäisiä huutoja. Tuuli ehkäisi aika ajoittain aaltojen alakuloisen

+loiskinnan kuulumasta rannalta.

+

+Öinen pimeys kävi yhä tiheämmäksi, minä saatoin tuskin erottaa aivan

+lähellä olevan vähävenäläisen vartaloa...

+

+"Nyt olisi hauskaa sytyttää tuli", sanoi hän yskien.

+

+"Heti paikalla", vastasi Konovalov.

+

+Hän nouti -- mistä, sitä en voinut nähdä -- aimo sylillisen

+höylänlastuja, jotka hän sytytti; kapeat tulen kielekkeet alkoivat

+ahnaasti niellä tervaksista puuta ja pieniä savupilviä kohosi ylös

+öiseen meren raikkaan tuoreuden kyllästyttämään ilmaan. Hiljaisuus

+ympärillämme kävi yhä suuremmaksi. Elämä näytti jättäneen meidät, sen

+viimeiset hengähdykset haihtuivat pois synkässä kaukaisuudessa. Pilvet

+hävisivät ja tähdet alkoivat pilkottaa taivaalla, mutta merellä näkyi

+muutamista kalastusvenheistä lähteviä valoja tähtien kuvastuessa sen

+pintaan. Meidän tulemme hehkui ja lehahti punaisenkellertävänä

+jättiläiskukkana ylös ilmaan. Konovalov asetti teepannun tulelle ja

+tuijotti miettiväisenä eteensä. Sairas ryömi jättiläisliskon tavoin

+lähemmäksi tulta asettuen sen ääreen makaamaan.

+

+"Ihmiset rakentavat taloja ja kaupunkeja, asuvat suurin joukoin

+yhdessä, likaavat maata, tukehtuvat, tallaavat toisiansa jalkoihinsa...

+onpa sekin mukavaa elämää! Ei! tämä tässä, tämä on elämää!"

+

+"Ohoh!" alkoi äkkiä vähävenäläinen pudistaen epäröiden päätänsä. "Kyllä

+kai, jos me vaan voisimme hankkia itsellemme lämpöisiä vaatteita

+talveksi ja lämpöisen mökin myöskin... Silloin olisi tämä kyllä hyvää

+elämää... Melkein samallaista kuin herrasväenkin elämä..." Hän sulki

+toisen silmänsä ja tirkisteli pilkallisena Konovalovia.

+

+"No niin!", sanoi tämä hämillään, "talvi on... kirottua aikaa, talvella

+ovat kaupungitkin hyviä olemassa... Mikä on totta, se on totta. Mutta

+suuret kaupungit ovat kuitenkin tarpeettomia! Minkä takia sullotaan

+ihmiset suurin joukoin yhteen, kun kuitenkaan kaksi tahi kolmekaan

+ihmistä ei voi sopia elämään yhdessä?... Sen minä sanon. Mutta kun

+asiaa oikein ajattelee, niin ehkä ihmisen koti ei ole maalla eikä

+kaupungissakaan; hänellä ei ole missään leposijaa. Parasta on, ettei

+ajattele ollenkaan ihmisiä eikä omaa elämäänsä... Selvää siitä ei

+koskaan saa... mutta sielu kärsii ja kiusaa vaan itseänsä _pelkillä_

+kysymyksillä ja kaipauksilla..."

+

+Tähän saakka olin ajatellut, että Konovalov oli perin pohjin muuttunut

+maata kierrellessään. Minä luulin, että kaikki ne raskasmielisyyden

+puuskat, jotka häntä ahdistivat meidän ensimäisen tuttavuutemme aikana

+olivat ohitse ja unohdetut, että ne näiden viimeisten vuosien vapaan

+elämän vaikutuksesta olivat karisseet pois kuin kuori. Mutta

+äänenpaino näissä hänen viimeisissä sanoissansa pani minut toista

+ajattelemaan, ne palauttivat silmiini täydellisesti sen aikaisemman

+kuvan ystävästäni, jonka mukaan hän oli ihminen, joka etsii, mutta ei

+löydä "tukikohtaansa". Sama jäytävä epäilys, sama hyödyttömän

+ajatustyön tuottama myrkky kalvoi yhä edelleen tätä hyvää sydäntä,

+jolle onnettomuudeksi oli lahjoitettu tavattoman herkkä kyky

+vastaanottaa vaikutuksia... Venäjällä on paljon tällaisia

+mietiskelijöitä ja heidän sielunsa kärsimys on suuri ja syvä sen

+vuoksi, että heidän sivistymättömän henkensä sokeus yhä suurentaa sitä.

+Minä tarkastelin vanhaa ystävääni vilpittömällä säälillä ja hän

+huudahti ikäänkuin vahvistaakseen täydellisesti ajatuksiani: "Minä

+muistelen usein entistä elämäämme, Maksim... kaikkea mitä silloin

+tapahtui. Niin paljon kuin minä olenkin sen jälkeen maailmaa nähnyt...

+niin kuitenkaan ei mitään ole maanpäällä, joka tyydyttäisi minua,

+sopisi minulle. Minä en ole löytänyt rauhanmajaani."

+

+"Minkä takia sinut onkaan synnytetty sellaisin kauloin, mihin ei

+mitkään länget sovi", kysyi välinpitämättömänä vähävenäläinen ja nosti

+kiehuvan teepannun tulelta.

+

+"Ei -- sano sinä minulle", kysyi Konovalov minuun kääntyen, "miksi minä

+en saa rauhaa? Miksi voivat toiset ihmiset elää tyytyväisinä ja

+levollisina? He hoitavat asioitansa, heillä on vaimo, lapsia ja paljon

+muuta... Totta kyllä, että he aina valittavat, mutta he ovat kuitenkin

+kärsivällisiä ja levollisia ja heillä on aina yhtä ja toista

+hommattavana. Mutta minä en kykene sellaiseen... Minulla ei ole koskaan

+mitään omaa puuhaa. Olen aina alakuloinen. Tuskastuttaa. Minkä takia

+minua aina tuskastuttaa?"

+

+"Sinä puhut roskaa", sanoi suuttuneena vähävenäläinen. "Luuletko sinä

+voivasi paremmin puhumalla kaikkea tuollaista?"

+

+"Siinä sinä, ikävä kyllä, olet oikeassa!" myönsi Konovalov surullisena.

+

+"Minä en puhu paljon, mutta tiedän aina mitä tahdon", sanoi sairas

+stoalainen suurella itsetietoisuudella jatkaen sitkeätä ja väsymätöntä

+taisteluansa kuumetta vastaan.

+

+"No heitetään sitten hiiteen tyhmyydet... Minä olen nyt kerran

+sellainen kuin olen ja minun täytyy sellaisena elää, se on kohtaloni ja

+parasta on pitää kitansa kiinni!" sanoi Konovalov surullisena ja

+harmissaan.

+

+Mutta vähävenäläinen katsoi vielä tarpeelliseksi lisätä: "Äläkä koskaan

+pistä nenääsi asioihin, joita et ymmärrä. Kun sinun aikasi on täytetty,

+niin tahdostasi ja kaikista ponnistuksistasi huolimatta olet sinä

+joutuva sinne, mihin sinä kuulutkin, muutut mullaksi... Käy vaan

+rauhassa levolle ja pidä suusi kiinni... Mitä meihin tulee, niin meitä

+ei käsi eikä kieli voi pelastaa!..."

+

+Tämän sanottuaan hän alkoi yskiä voimakkaasti sekä syljeskeli vihaisena

+tuleen liikuttaen levottomana ruumistaan sinne tänne.

+

+Ympärillämme oli aivan hiljaista, kaikki oli tiheän pimeän hunnun

+peitossa. Kuu ei ollut vielä noussut ja taivaskin oli pimeä; me

+pikemmin tunsimme kuin näimme lähellä olevaa merta... musta sumu näytti

+laskeutuneen maan päälle kietoen sen vaippaansa. Tuli sammui...

+

+"Käykäämme levolle", ehdotti vähävenäläinen. Kaikki vaikenivat.

+Konovalov istui liikkumattomana; hän oli kivettyneenä vaipunut

+mietteisiinsä. Vähävenäläinen piehtaroi sinne tänne kalisevin hampain.

+Minä katselin kauvan tulta seuraten hiilien pitkäveteistä sammumista:

+oltuaan ensiksi suuria ja loistavan punaisia kävivät ne yhä

+pienemmiksi, peittyivät valkeaan tuhkakerrokseen yksi toisensa jälkeen

+ja sammuivat hitaasti. Kohta oli tulesta vaan lämmin tuoksu jälellä ja

+vasten tahtoani tulin ajatelleeksi: Sillä tavoin meidänkin kaikkien

+käy... Miekkonen se, joka edes voi loistaa kirkkaasti, niin kauvan kun

+vielä palaa!...

+

+Kolme päivää myöhemmin jätin minä hyvästi Konovaloville. Minä vaelsin

+Kaukasiaan -- hän ei halunnut seurata minua. Me erosimme kuitenkin

+siinä varmassa vakaumuksessa, että vielä kerran kohtaamme toisemme.

+

+Mutta toisin kävi.

+

+

+

+

+

+

+

+

+End of the Project Gutenberg EBook of Konovalov, by Maksim Gorky

+

+*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KONOVALOV ***

+

+***** This file should be named 53410-8.txt or 53410-8.zip *****

+This and all associated files of various formats will be found in:

+        http://www.gutenberg.org/5/3/4/1/53410/

+

+Produced by Tapio Riikonen

+

+Updated editions will replace the previous one--the old editions

+will be renamed.

+

+Creating the works from public domain print editions means that no

+one owns a United States copyright in these works, so the Foundation

+(and you!) can copy and distribute it in the United States without

+permission and without paying copyright royalties.  Special rules,

+set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to

+copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to

+protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project

+Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you

+charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you

+do not charge anything for copies of this eBook, complying with the

+rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose

+such as creation of derivative works, reports, performances and

+research.  They may be modified and printed and given away--you may do

+practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is

+subject to the trademark license, especially commercial

+redistribution.

+

+

+

+*** START: FULL LICENSE ***

+

+THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE

+PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK

+

+To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free

+distribution of electronic works, by using or distributing this work

+(or any other work associated in any way with the phrase "Project

+Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project

+Gutenberg-tm License (available with this file or online at

+http://gutenberg.org/license).

+

+

+Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm

+electronic works

+

+1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm

+electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to

+and accept all the terms of this license and intellectual property

+(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all

+the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy

+all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.

+If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project

+Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the

+terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or

+entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.

+

+1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be

+used on or associated in any way with an electronic work by people who

+agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few

+things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works

+even without complying with the full terms of this agreement.  See

+paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project

+Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement

+and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic

+works.  See paragraph 1.E below.

+

+1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"

+or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project

+Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the

+collection are in the public domain in the United States.  If an

+individual work is in the public domain in the United States and you are

+located in the United States, we do not claim a right to prevent you from

+copying, distributing, performing, displaying or creating derivative

+works based on the work as long as all references to Project Gutenberg

+are removed.  Of course, we hope that you will support the Project

+Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by

+freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of

+this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with

+the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by

+keeping this work in the same format with its attached full Project

+Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.

+

+1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern

+what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in

+a constant state of change.  If you are outside the United States, check

+the laws of your country in addition to the terms of this agreement

+before downloading, copying, displaying, performing, distributing or

+creating derivative works based on this work or any other Project

+Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning

+the copyright status of any work in any country outside the United

+States.

+

+1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:

+

+1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate

+access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently

+whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the

+phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project

+Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,

+copied or distributed:

+

+This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with

+almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or

+re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included

+with this eBook or online at www.gutenberg.org/license

+

+1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived

+from the public domain (does not contain a notice indicating that it is

+posted with permission of the copyright holder), the work can be copied

+and distributed to anyone in the United States without paying any fees

+or charges.  If you are redistributing or providing access to a work

+with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the

+work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1

+through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the

+Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or

+1.E.9.

+

+1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted

+with the permission of the copyright holder, your use and distribution

+must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional

+terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked

+to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the

+permission of the copyright holder found at the beginning of this work.

+

+1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm

+License terms from this work, or any files containing a part of this

+work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.

+

+1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this

+electronic work, or any part of this electronic work, without

+prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with

+active links or immediate access to the full terms of the Project

+Gutenberg-tm License.

+

+1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,

+compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any

+word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or

+distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than

+"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version

+posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),

+you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a

+copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon

+request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other

+form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm

+License as specified in paragraph 1.E.1.

+

+1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,

+performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works

+unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.

+

+1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing

+access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided

+that

+

+- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from

+     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method

+     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is

+     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he

+     has agreed to donate royalties under this paragraph to the

+     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments

+     must be paid within 60 days following each date on which you

+     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax

+     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and

+     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the

+     address specified in Section 4, "Information about donations to

+     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."

+

+- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies

+     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he

+     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm

+     License.  You must require such a user to return or

+     destroy all copies of the works possessed in a physical medium

+     and discontinue all use of and all access to other copies of

+     Project Gutenberg-tm works.

+

+- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any

+     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the

+     electronic work is discovered and reported to you within 90 days

+     of receipt of the work.

+

+- You comply with all other terms of this agreement for free

+     distribution of Project Gutenberg-tm works.

+

+1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm

+electronic work or group of works on different terms than are set

+forth in this agreement, you must obtain permission in writing from

+both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael

+Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the

+Foundation as set forth in Section 3 below.

+

+1.F.

+

+1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable

+effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread

+public domain works in creating the Project Gutenberg-tm

+collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic

+works, and the medium on which they may be stored, may contain

+"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or

+corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual

+property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a

+computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by

+your equipment.

+

+1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right

+of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project

+Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project

+Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project

+Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all

+liability to you for damages, costs and expenses, including legal

+fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT

+LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE

+PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE

+TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE

+LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR

+INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH

+DAMAGE.

+

+1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a

+defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can

+receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a

+written explanation to the person you received the work from.  If you

+received the work on a physical medium, you must return the medium with

+your written explanation.  The person or entity that provided you with

+the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a

+refund.  If you received the work electronically, the person or entity

+providing it to you may choose to give you a second opportunity to

+receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy

+is also defective, you may demand a refund in writing without further

+opportunities to fix the problem.

+

+1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth

+in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER

+WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO

+WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.

+

+1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied

+warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.

+If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the

+law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be

+interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by

+the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any

+provision of this agreement shall not void the remaining provisions.

+

+1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the

+trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone

+providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance

+with this agreement, and any volunteers associated with the production,

+promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,

+harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,

+that arise directly or indirectly from any of the following which you do

+or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm

+work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any

+Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.

+

+

+Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm

+

+Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of

+electronic works in formats readable by the widest variety of computers

+including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists

+because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from

+people in all walks of life.

+

+Volunteers and financial support to provide volunteers with the

+assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's

+goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will

+remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project

+Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure

+and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.

+To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation

+and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4

+and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.

+

+

+Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive

+Foundation

+

+The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit

+501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the

+state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal

+Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification

+number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at

+http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg

+Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent

+permitted by U.S. federal laws and your state's laws.

+

+The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.

+Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered

+throughout numerous locations.  Its business office is located at

+809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email

+business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact

+information can be found at the Foundation's web site and official

+page at http://pglaf.org

+

+For additional contact information:

+     Dr. Gregory B. Newby

+     Chief Executive and Director

+     gbnewby@pglaf.org

+

+

+Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg

+Literary Archive Foundation

+

+Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide

+spread public support and donations to carry out its mission of

+increasing the number of public domain and licensed works that can be

+freely distributed in machine readable form accessible by the widest

+array of equipment including outdated equipment.  Many small donations

+($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt

+status with the IRS.

+

+The Foundation is committed to complying with the laws regulating

+charities and charitable donations in all 50 states of the United

+States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a

+considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up

+with these requirements.  We do not solicit donations in locations

+where we have not received written confirmation of compliance.  To

+SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any

+particular state visit http://pglaf.org

+

+While we cannot and do not solicit contributions from states where we

+have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition

+against accepting unsolicited donations from donors in such states who

+approach us with offers to donate.

+

+International donations are gratefully accepted, but we cannot make

+any statements concerning tax treatment of donations received from

+outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.

+

+Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation

+methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other

+ways including checks, online payments and credit card donations.

+To donate, please visit: http://pglaf.org/donate

+

+

+Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic

+works.

+

+Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm

+concept of a library of electronic works that could be freely shared

+with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project

+Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.

+

+

+Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed

+editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.

+unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily

+keep eBooks in compliance with any particular paper edition.

+

+

+Most people start at our Web site which has the main PG search facility:

+

+     http://www.gutenberg.org

+

+This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,

+including how to make donations to the Project Gutenberg Literary

+Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to

+subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.

diff --git a/53410-8.zip b/53410-8.zip
new file mode 100644
index 0000000..2497327
--- /dev/null
+++ b/53410-8.zip