NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 2954 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..0cbb00f
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #53410 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53410)
diff --git a/old/53410-8.txt b/old/53410-8.txt
deleted file mode 100644
index e98db71..0000000
--- a/old/53410-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,2954 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Konovalov, by Maksim Gorky
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Konovalov
-
-Author: Maksim Gorky
-
-Release Date: October 30, 2016 [EBook #53410]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KONOVALOV ***
-
-
-
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-KONOVALOV
-
-Kirj.
-
-Maksim Gorkij
-
-
-Suomennos.
-
-
-
-
-
-Helsingissä,
-Työväen Sanomalehti-Osakeyhtiö,
-1912.
-
-
-
-
-
-
-Silmäillessäni kerran hajamielisenä sanomalehteä, huomasin nimen
-Konovalov. Tämä nimi sai hereille uteliaisuuteni ja minä luin
-seuraavaa:
-
-"Toissa yönä hirttäytyi paikkakunnan vankilan kopissa n:o 1
-uuninpellinnyöriin Muromin kaupungin pikkuporvari Aleksander Ivanovitsh
-Konovalov, ijältään 40-vuotias. Itsenturhan tekijä oli vangittu
-irtolaisuudesta Pskovin kuvernementissä sekä lähetetty vankikyydillä
-kotiseudullensa. Vankilan päällystön ilmoitusten mukaan oli vainaja
-ollut käytökseltään hiljainen, vaitelias ja mietteisiinsä vaipunut.
-Vankilan lääkärin otaksuman mukaan oli syynä Konovalovin
-itsemurhantekoon synkkämielisyys."
-
-Luettuani tämän pienillä ktrjakkeilla painetun lyhyen uutisen
-(tiedonannot köyhän kansan elämästä painetaan aina pienillä
-kirjakkeilla) aloin ajatella, että minun ehkä onnistunee jonkun verran
-paremmin valaista niitä syitä, jotka pakottivat tämän mietteisiinsä
-vaipuneen ihmisen päättämään maallisen elämänsä. Sillä olihan hän tuttu
-minulle, joskus maailmassa olimme eläneetkin yhdessä. Ja ehkä on
-suorastaan velvollisuutenikin puhua enemmän hänestä, sillä sellaista
-kelpo ihmistä kuin hän harvoin saattaa tavata elämän taipaleella.
-
-Olin 18-vuotias tavatessani Konovalovin ensi kerran. Työskentelin
-siihen aikaan kisällin apulaisena eräässä leipomossa. Kisälli --
-entinen musiikkikomennuskuntaan kuuluva sotamies -- joi kauheasti
-viinaa ja turmeli usein taikinan. Hän rakasti hyräillä juovuksissa
-ollessaan kaiken maailman veisuja ja rummuttaa sormillaan milloin
-mihinkin sattui. Kun leipomon isäntä nuhteli häntä pilatusta tahi
-myöhästyneestä tavarasta, raivostui hän pahanpäiväisesti ja alkoi
-armottomasti sadatella isäntää pyytäen samalla kertaa häntä muistamaan,
-että hän ei ole mikään tavallinen ihminen; kaikilla ei ole sellaisia
-musikaalisia lahjoja kuin hänellä.
-
-"Minäkö muka olen antanut taikinan palaa pohjaan", -- huusi hän
-väännellen paikoillensa pitkiä törröttäviä ruskeita viiksiänsä sekä
-maiskutellen paksuilla, jostakin syystä ikuisesti kosteilla
-huulillansa. "Korput ovat palaneet! Leipä on hapanta! Voi sinua, senkin
-pirun vetävä vinosilmä variksen pelätin! Olenko minä syntynyt maailmaan
-tällaista työtä tekemään? Piru sinut periköön homminesi -- minä olen
-soittaja, minä! Ymmärrätkö? Sattui, että altto oli humalassa, ja minä
-soitin alttoa; oboe istui arestissa -- minä puhalsin oboeta;
-rumpupasuuna sattuu sairastumaan -- no kukas nyt hänen sijallensa?
-Sutshkov! Täällä, herra vääpeli! Työ on iloni, Teidän ylhäisyytenne!
-Tam-ta-ram-ta-raa! Ja sinä moukka, senkin haaska, uskallatkin! Tuo
-tänne heti paikalla saatavani!"
-
-Ja pikkuinen pulleahko isäntä naisekkaine kasvoineen, joissa kierot
-silmät vallan upposivat paksuihin rasvakerroksiin, polki lyhkäisillä
-paksuilla jaloillansa mielettömänä lattiaa niin, että hänen paksu
-ihramahansa vallan tutisi sekä ulvoi vinkuvalla äänellä:
-
-"Varas! Ryöväri! Kristuksen pettäjä Juudas! Voi hyvä Jumala, minkä
-tähden olet minua rangaissut lähettämällä mokoman ihmisen niskoilleni?"
-Hän levitti lyhyet sormensa hajalleen, kohotti kätensä ylös taivasta
-kohti ja huudahti äkkiä korvia särkevällä äänellä: "Jospa minä
-noudankin poliisin sinun kimppuusi, senkin räyhääjä!"
-
-"Poliisi! Minunko, tsaarin ja isänmaan uskollisen palvelijan kimppuun
-lähetetään poliisi?!" -- kiljui sotamies ja syöksyi nyrkkeineen isännän
-niskaan. Tämä peräytyi heti läähättäen sekä yhä edelleen kiihkeästi
-kiroillen ja siunaten, muuta hän tuskin saattoikaan tehdä, -- oli kesä
-ja tähän vuodenaikaan oli Wolgan seuduilla vaikeata saada käsiin
-kunnollista leipojaa.
-
-Tämä näytös uudistui melkein joka päivä. Sotamies joi, pilasi taikinan
-ja soitti kaikellaisia marsseja ja valsseja eli "numeroita", kuten hän
-itse niitä nimitti; isäntä raivosi ja puri hampaitansa, mutta minun
-osakseni tuli kaiken tämän johdosta kahden miehen työ.
-
-Eipä sen vuoksi iloni suinkaan ollut pieni, kun eräänä päivänä sain
-kuulla seuraavanlaisen vuoropuhelun isännän ja sotamiehen välillä:
-
-"Nyt, sotamies", sanoi isäntä ilmestyttyään leipomoon tyytyväisenä
-loistavanaamaisena ja vahingon ilosta säteilevin silmin -- "no nyt,
-sotamies, nosta pilli huulillesi ja puhalla lähtömarssi!"
-
-"Mitä vielä, lörpötyksiä?!" sanoi synkkänä sotamies, joka tapansa
-mukaan lojui puolihumalaisena taikinoineen lavitsalla.
-
-"Ole valmis lähtemään retkelle, korpraali", riemuitsi isäntä.
-
-"Mihin retkelle?" kysyi sotamies laskien jalkansa alas lavitsalta pahaa
-aavistaen.
-
-"Mihin haluat..."
-
-"Mistä on oikein kysymys!" huusi suutuksissaan sotamies.
-
-"No, asia on yksinkertaisesti sellainen, että sinua minä en enää työhön
-halua. Mene ylös, peri maksusi, ja sitten marssi matkalles, mihin ilman
-suuntaan haluat!"
-
-Tällainen isännän esiintyminen sai piristymään jonkun verran
-sotamiehen, joka oli tottunut luottamaan voimiinsa tuntiessaan hyvin
-isännän aseman toivottomuuden: nyt hän äkkiä muisti, kuinka vaikeata
-hänen olisi löytää itsellensä työtä huonona ammattilaisena:
-
-"No, sinä varmaankin lasket leikkiä vaan", sanoi hän levottomana
-nousten seisalleen.
-
-"Mene tiehesi, mene..."
-
-"Pitääkö minun tosiaankin lähteä?"
-
-"Ala vaan laputtaa."
-
-"Tällaisen kiitoksenko minä siis saan rehellisestä työstäni. Senkin
-verenimijä. Nyt kun voimani ovat lopussa, en tietysti enää kelpaa
-työhön", ynisi katkerana päätänsä pudistaen sotamies. "Sukkelasti
-tehty. Mokomakin hämähäkki!"
-
-"Minäkö hämähäkki", sanoi mestari, jonka veri alkoi kuohua.
-
-"Niin juuri, sinä olet verta imevä hämähäkki, sinä", vakuuttamalla
-äänellä vastasi sotamies sekä läksi horjuen kulkemaan ovea kohti.
-
-Isäntä nauroi vahingoniloisena hänen jälkeensä ja hänen pienet silmänsä
-säteilivät riemusta.
-
-"Mene vaan. Koetappas nyt pyrkiä jonkun palvelukseen. Koetahan! Minä
-olen sinut, ukkokulta, joka paikassa maalannut sellaisin värein, että
-ilmaiseksikaan eivät ota vastaan! Ei yhdessäkään paikassa... Olen
-pitänyt hellää huolta sinusta, senkin märkäpää mullikka!"
-
-"Oletteko jo saanut uuden leipojan", kysyin isännältä.
-
-"Uuden? Uudeksi on hän vanha. Hän on ollut apurina luonani ennen.
-Sellainen kelpo leipoja! Suorastaan kullan arvoinen! On vaan
-onnettomuudeksi juoppo hänkin. Mutta hän juo ainoastaan aika-ajoittain.
-Kun hän tulee työhön, niin ensiksi hän raataa kuin hevonen kolme --
-neljä kuukautta. Unesta, levosta ei hän välitä eikä palkastakaan --
-anna sen verran kuin haluat. Raataa ja laulaa! Ja, ystävä hyvä,
-tietäisitpä mitenkä hän laulaa. -- Sydän käy raskaaksi häntä
-kuunnellessa -- pois täytyy mennä. Laulaa, laulaa jonkun aikaa ja
-sitten yltyy äkkiä uudelleen juomaan..."
-
-Mestari huokasi syvään ja heilutti toivottomana kättänsä.
-
-"Kun hän kerran alkaa juoda -- niin silloin et häntä millään enää
-pidätä. Hän juo niin kauvan, kunnes sairastuu tahi on puolialaston
-köyhyydestä. Silloin hän alkaa hävetä, tahi mitä se lienee, ja hän
-katoaa äkkiä näkyvistä aivan kuin paha henki pyhän savun edestä. --
-Tuolla hän jo tuleekin. No, jokos nyt olet kokonaan valmis, Sasha?"
-
-"Kyllä", kuului kynnykseltä vastaus syvällä rintaäänellä.
-
-Siellä seisoi ovenpieleen nojaten noin kolmenkymmenen vuoden ikäinen
-kookas, leveäharteinen mies. Vaatteista päättäen oli hän täydellinen
-kulkuri ja kasvoiltaan sekä ruumiinmuodoltaan täysiverinen slaavi. Yllä
-oli hänellä punainen uskomattoman likainen ja rääsyinen pumpulipaita,
-avarat liinahousut ja toisessa jalassa rippeitä entisestä
-kummikalossista sekä toisessa saapas, jonka päällysnahka oli aivan
-rikkirepeytynyt. Hänen vaaleanpunertavat hiuksensa olivat takkuiset ja
-niistä pisti esiin lyhyitä oljenkorsia, papeririekaleita ja pieniä
-puupalasia. Samassa kunnossa oli hänen muhkea punertava partansakin,
-joka levitetyn viuhkan tavoin peitti hänen rintaansa. Pitkulaisia,
-kalpeita ja kulutettuja kasvoja valaisivat suuret vaaleansiniset ja
-miettiväiset silmät, jotka ystävällisesti hymyillen tarkastelivat
-minua. Myöskin hänen kauniit, vaikka vähän kalpeat huulensa hymyilivät
-ruskeiden viiksien alla. Niiden hymyily näytti sanovan:
-
-"Tällainenhan minä olen... älkää minua tuomitko, veljet..."
-
-"Astu sisään Sasha. Tässä on sinun apulaisesi", sanoi isäntä käsiänsä
-hykertäen tarkastellessaan uuden leipojan tanakkaa muotoa. Tämä astui
-äänettömänä lähemmäksi sekä ojensi minulle jättiläiskätensä; me
-tervehdimme toisiamme. Hän istuutui penkille, ojensi jalkansa suoriksi
-eteenpäin, tarkasteli niitä ja sanoi isännälle:
-
-"Ostappas minulle, Nikola Nikititsh kaksi paitaa ja päällysnahkaa
-jalkineita varten... Ja vähän kangasta lakiksi."
-
-"Kaikki saat, älä hätäile! Lakkeja minulla on. Paidat ja nahat saat
-illalla. Tee työtä vaan, niin kauvan kun työ sujuu sinulta. Tiedän
-kyllä, mikä sinä olet miehiäsi. En moiti sinua... Konovalovia ei kukaan
-loukkaa, sillä hän itsekään ei loukkaa ketään. Ei isäntäkään mikään
-peto ole. Olen itse saanut raataa aikoinani ja tiedän, miltä tuntuu,
-kun retikka panee veden vuotamaan silmästä... No niin, jääkää herran
-huomaan, poikaseni, minun täytyy lähteä..."
-
-Söimme kahden kesken.
-
-Konovalov istui penkillä ja tarkasteli äänettömänä, hymyillen
-ympärillensä. Leipomo sijaitsi kellarikerroksessa, sen kolme akkunaa
-olivat kadunpinnan alapuolella. Valoa pääsi vähän sisälle ja vähän oli
-myöskin ilmaa, mutta sen sijaan oli paljon kosteutta, likaa ja
-jauhontomua. Seinien vierustalla sijaitsivat pitkät kaukalot: yhdessä
-oli taikinaa, toisessa hapantaikinaa ja kolmas oli tyhjä. Kullekin
-kaukalolle lankesi akkunasta himmeä valojuova. Suunnaton uuni valtasi
-melkein kolmannen osan leipomosta; sen vieressä likaisella lattialla
-oli jauhosäkkejä. Uunissa palavista pitkistä haloista läksi paahtavaa
-kuumuutta ja liekki kuvastui leipomon harmaalle seinälle vapisevana ja
-horjuvana, aivan kuin olisi se äänettömänä kertonut jotakin.
-
-Kaareva, savun mustaama katto aivan tukahutti painollaan sisälläolevia
-ja päivänvalosta, joka sulautui yhteen uuninliekin kanssa, muodostui
-epämääräinen silmiä uuvuttava valaistus. Kadulta kuului akkunan lävitse
-kumeata kolinaa ja pölyä lensi sisälle. Konovalov tarkasteli kaikkea
-tätä, huokasi ja kysyi lopuksi minuun kääntyen ikävystyneellä äänellä:
-
-"Oletko jo kauvankin tehnyt työtä täällä?"
-
-Vastasin hänen kysymykseensä ja senjälkeen olimme vaiti katsellen vaan
-silloin tällöin kulman alta toisiamme.
-
-"Mokomakin vankila!" -- huokasi hän. "Mennään pois kadulle, siellä
-voimme istua portin vieressä?"
-
-Läksimme ulos portille ja istuuduimme penkille.
-
-"Täällä voi ainakin hengittää. Sellaiseen minä en ainakaan kerralla
-totu... en voi. Voin itse päättää, tulen suoraa päätä mereltä... tein
-työtä Kaspian merellä, kalastamoissa... ja sellaisilta avaroilta
-työmailta ... Bums... tähän luolaan!"
-
-Surumielisesti hymyillen katsahti hän minuun ja vaikeni alkaen
-tarkkaavaisesti silmäillä ohikulkijoita ja ohiajajia. Hänen
-vaaleansiniset, kirkkaat silmänsä puhuivat elävästi jostakin suuresta
-surusta... Ilta teki tuloansa; katu kolisi ja pölysi, ilma tuntui
-tukahduttavalta ja synkät varjot lankesivat taloista tielle... Nojaten
-selällään seinää vasten istui Konovalov käsivarret ristissä rinnalla ja
-hypisteli sormillansa silkkimäisen partansa haivenia. Minä katselin
-syrjästä hänen pitkulaisia, kalpeita kasvojansa ja ajattelin: mikähän
-ihminen tämäkin lienee? Mutta en voinut saada itseäni puhuttelemaan
-häntä; hän oli minun päällysmieheni ja sitä paitsi herätti hän minussa
-jonkinlaista kummallista kunnioitusta.
-
-Kolme ohukaista ryppyä uursi hänen otsaansa, aika ajoittain ne
-silenivät pois, ja minua kovasti halutti saada tietää, mitä tämä
-ihminen oikein ajatteli.
-
-"Ehkä on aika lähteä jo. Täytyy järjestää kolmas taikina. Sinä saat
-sekottaa toista sillä aikaa ja sitten alamme laittaa leipiä."
-
-Kun olimme työntäneet leivät uuniin -- istuuduimme sen jälkeen juomaan
-teetä. Silloin Konovalov pisti kätensä poveen ja kysyi minulta:
-
-"Osaatko lukea? Kas tässä, lueppas tämä". Hän ojensi minulle likaisen
-ja typistyneen paperiarkin.
-
-"Rakas Sasha", aloin minä lukea, "tervehdän ja suutelen sinua tuhat
-kertaa. Ikävä ja vaikea on minun elää. En jaksa odottaa sitä päivää,
-jolloin saan matkustaa pois kanssasi tahi saan asettua elämään
-kanssasi. Kovasti olen kyllästynyt tähän kirottuun elämään, en jaksa
-enää, vaikka alussa miellyttikin. Sinä ymmärrät sen asian hyvin ja
-minäkin aloin ymmärtää, kun tapasin sinut. Kirjoita minulle, ole niin
-hyvä, pian. Niin kovasti ikävöin saada sinulta pikku kirjeen. Sanon
-siis näkemiin asti, enkä hyvästi, rakas, parrakas sieluni ystävä. En
-sinua mistään nuhtele, vaikka olenkin vähän katkeroittunut sinulle, kun
-sinä -- senkin sika -- matkustit tiehesi jättämättä minulle hyvästi.
-Kuitenkin sinun puoleltasi en minä ole saanut muuta kuin hyvää
-osakseni. Sinä olit ensimäinen sellainen ihminen, ja sitä en minä
-unohda. Etkö voisi, Sasha, hommata, että pääsisin pikemmin pois täältä.
-Tyttöset täällä puhelivat sinulle, että muka pakenisin luotasi, jos
-minut päästettäisiin vapaaksi. Se ei ole totta, se on hävytöntä juorua.
-Jos sinä vaan säälit minua, niin saat nähdä, että vapaaksi pääsyni
-jälkeen olen oleva uskollinen kuin koira sinulle. Sinun on helppo
-vapauttaa minut, minulle se on mahdotonta. Kun olit luonani, itkin minä
-sitä, että olen pakotettu tällä tavoin elämään, vaikka sinulle en siitä
-mitään puhunut. Näkemiin asti. Oma Kapitolinasi."
-
-Konovalov otti minulta kirjeen ja alkoi sitä miettivänä käännellä
-kädessään sivellen samalla kertaa toisella kädellään partaansa.
-
-"Osaatko sinä myöskin kirjoittaa?"
-
-"Osaan."
-
-"Onko sinulla mustetta?"
-
-"On."
-
-"Voitko Kristuksen nimessä, kirjoittaa hänelle kirjeen? Hän luulee
-varmaankin minua suureksi lurjukseksi ja ajattelee, että olen unohtanut
-hänet. Kirjoita!..."
-
-"Mielelläni. Vaikka heti paikalla... Kuka hän on?"
-
-"Ilotyttö. Voithan itsekin sen nähdä -- puhuuhan hän vapaaksi
-päästämisestä. Kysymys on siitä, että minä antaisin poliisille
-lupauksen mennä naimisiin hänen kanssansa. Silloin saa hän takaisin
-passinsa, ammattikirja otetaan häneltä pois ja hän on vapaa. Ymmärrätkö
-nyt?"
-
-Puolen tunnin kuluttua oli liikuttava kirje hänelle valmis.
-
-"No lueppas, mitä siitä tuli", pyysi kärsimättömänä Konovalov.
-
-Kirje oli tällainen:
-
-"Kapa! Sinä et saa luulla minua sellaiseksi, että olisin kokonaan
-unohtanut sinut. Ei, minä en ole sinua unohtanut, vaan olen sattunut
-juomaan itseni piloille. Nyt olen taasen uudessa paikassa työssä ja
-huomenna otan isännältä etukäteen rahoja, lähetän ne Filipolle ja hän
-vapauttaa sinut. Matkarahoja saat riittävästi. Tavataan siis kohta. Oma
-Aleksanterisi."
-
-"Hm...", sanoi Konovalov päätänsä raapiskellen, "et sinä oikein hyvin
-kirjoita. Sinun kirjeessäsi ei ole tarpeeksi sääliä eikä kyyneliä. Ja
-pyysinhän minä sinua panettelemaan minua kelpo tavalla, mutta kirjeessä
-ei ole sellaista."
-
-"Mutta minkä takia."
-
-"Jotta hän näkisi, että häpeän hänen edessänsä ja ymmärrän, mitä olen
-häntä vastaan rikkonut. Ja sinä! Sinä vaan karistelet herneitä --
-sellainen on kirjoituksesi. Sinun pitää vuodattaa kyyneleitä!"
-
-Minun täytyi siis vuodattaa kirjeessä kyyneleitä ja sen minä
-onnistuinkin tekemään. Konovalov tuli tyytyväiseksi ja asettaen kätensä
-olkapäälleni lausui hän sydämellisellä äänellä:
-
-"Kas niin, nyt se on mainio! Kiitoksia! Sinä näyt olevan hyvä poika...
-Kyllä me varmaankin tulemme viihtymään hyvin yhdessä."
-
-Sitä en epäillyt ollenkaan ja minä pyysin häntä kertomaan enemmän
-Kapitolinasta.
-
-"Kapitolina? Ooh... se tyttönen on vielä täydellinen lapsi. Kauppiaan
-tyttö hän oli Wjätkan läänistä... Joutui pois oikealta tolalta...
-Vaipui yhä syvemmälle ja syvemmälle, ja lopuksi joutui hän sellaiseen
-taloon, sinä ymmärrät kyllä millaiseen. Minä tulin sinne -- katselen,
-vallanhan tämä on vielä lapsi! Hyvä Jumala, ajattelin, voiko näin olla?
-Ja minä tutustuin häneen. Hän alkaa itkeä. Minä lohduttelen: Ei mitään,
-koeta vaan vähän kärsiä vielä. Otan sinut täältä pois -- odotahan vaan!
-Ja kaikki oli minulla jo valmiina, rahat ja kaikki. Silloin äkkiä
-yllyin juomaan ja vasta Astrakanissa selkisin. Ja sitten jouduin tänne.
-Joku oli antanut hänelle tietoja minusta ja hän kirjoitti minulle
-Astrakaniin."
-
-"No entäs sinä, aijotko mennä naimisiin hänen kanssansa?" kysyin
-häneltä.
-
-"Naimisiin! Mitenkä minä voisin mennä naimisiin! Voiko tällainen
-juopporatti kelvata sulhaseksi. Ei, ei! Toisin olen tuuminut. Vapautan
-hänet -- ja sen jälkeen saa hän mennä minne haluaa. Hankkii itselleen
-paikan ja hänestä tulee ehkä vielä ihminen."
-
-"Mutta hänhän kirjoittaa, että haluaa ruveta sinun kanssasi elämään."
-
-"No, se on vaan hänen hullutuksiaan. Kaikki naisväki on samallaista.
-Kyllä minä naiset hyvin tunnen. Olen yhtä ja toista kokenut heidän
-kanssansa. Eräskin kauppiaan rouva... rikas! palvelin tallirenkinä
-eräässä sirkuksessa ja hän huomasi minut. 'Tule', sanoi, 'kuskiksi
-meille!' Minua sirkus siihen aikaan kyllästytti ja minä suostuinkin
-lähtemään. No kuinka ollakaan. Hän alkaa mielistellä minua. Usein tuli
-luokseni. Heillä oli muhkea talo, hevosia, palvelijoita -- kuin
-aateliset elivät. Mies hänellä oli matalanpuoleinen ja lihava, saman
-mallinen kuin meidän isäntä, mutta itse oli hän solakka, notkea kuin
-kissa sekä tulinen. Kun hän syleili ja suuteli minun huuliani, niin
-tuntui aivan kuin hehkuvia hiiliä olisi heitetty sydämeeni. Koko
-ruumiini alkoi vavista, ja minua alkoi pelottaa. Hän suutelee, suutelee
-minua ja itkee samalla kertaa... Olkapäät vapisevat suonenvedon
-tapaisesti. Kysyn häneltä: 'Kuinka on laitasi Veeraseni?' Mutta hän
-vastaa vaan: 'Sinä olet suuri lapsi, Sasha. Et ymmärrä mitään.' Mainio
-nainen hän oli... Kyllä hän siinä oli oikeassa, että minä en ymmärrä
-mitään, itse sen kovin tiedän, että hölmö minä olen. Mitä teen -- sitä
-en ymmärrä. Miten elän -- sitä en ajattele!"
-
-Hän vaikeni ja katsahti samalla minuun suuriksi avautunein silmin;
-niistä kuvastui jotakin pelon, jotakin kysymyksen ja jotakin levottoman
-tuskan tapaista, joka saattoi hänen kauniit kasvonsa entistä
-alakuloisemmiksi ja entistä kauniimmiksi.
-
-"No mitenkäs suhteesi kauppiaan rouvaan päättyi?" kysyin häneltä.
-
-"Asia on näetkös sellainen, että minut valtaa aika-ajoittain tuska.
-Sellainen tuska, sanon sen sinulle, hyvä veli, että aivan mahdotonta on
-elää silloin. Tuntuu aivan kuin olisin ainoa ihminen koko maailmassa,
-ei missään elävää olentoa, olen aivan yksin. Kaikki minusta silloin
-tuntuu vastenmieliseltä -- kaikki, kaikki. Ja oma itseni käy minulle
-taakaksi ja kaikki ihmiset; vaikka kuolisivat joka sorkka -- niin en
-ääntäkään päästäisi, en liikuttaisi jäsentäkään! Sairautta se lienee
-tällainen minussa. Sen takia minä olen oppinut juomaankin --
-aikaisemmin en juonut. No niin, tuska valtasi minut nytkin ja minä
-sanoin hänelle, kauppiaan rouvalle näet: 'Veera Mihailovna, päästä
-minut menemään, en jaksa enää!' 'Mitä', vastasi hän, 'jokos kyllästyit
-minuun.' Ja hän alkoi nauraa, ilkeästi nauraa.
-
-"'Ei suinkaan', sanoin, 'en minä ole sinuun kyllästynyt, mutta
-itse en enää käsitä itseäni'. Aluksi hän ei ymmärtänyt minua, alkoi
-vaan huutaa ja sättiäkin... Mutta sitten hän ymmärsi. Hänen päänsä
-vaipui alas ja hän sanoi: 'No mitäs sitten, mene!' -- ja alkoi itkeä.
-Hänen silmänsä olivat niin mustat ja iho tumma; hiukset olivat myöskin
-mustat ja kiharat. Hän ei ollut kauppiassukua, vaan hän oli
-virkamiessäädystä... Totta tosiaan... Sääli minun oli häntä, ja minä
-tunsin vastenmielisyyttä itseäni kohtaan silloin. Minkä tähden olin
-antanut perään naiselle? -- En voi selittää, en ymmärrä itse sitä. No,
-tietysti oli hänen ikävä mokoman ukkonsa kanssa, joka oli aivan kuin
-jauhosäkki... Kauvan hän vaan itki, -- niin oli tottunut minuun.
-Minä häntä niin hellästi hyväilin; nostin hänet tavallisesti
-käsivarrelleni ja tuudittelin siinä. Hän nukkuu, mutta minä vaan istun
-ja katselen häntä. Nukkuessaan ihminen näyttää niin kauniilta, niin
-teeskentelemättömältä; hengittää vaan ja hymyilee, siinä kaikki.
-Toisinaan taasen, -- silloin kun elettiin kesähuvilassa -- lähdettiin
-yhdessä ajelemaan -- ja koko sielullaan hän rakasti. Saavumme jonnekin
-metsän nurkkaan, sidomme hevosen kiinni ja itse käymme istumaan
-vilpoiselle nurmelle. Hän käskee minun paneutumaan pitkälleen, asettaa
-pääni syliinsä ja lukee minulle jotakin kirjaa. Minä kuuntelen,
-kuuntelen ja lopuksi nukahdan. Hyviä juttuja hän luki, oikein hyviä. En
-koskaan unohda erästä kertomusta kuurosta Gerasimista ja hänen
-lempikoirastansa. Hän, mykkä ukko parka, oli kaikkien ahdistama olento,
-eikä häntä kukaan muu kuin koiransa rakastanut. Nauravat vaan hänelle
-ja hän vaan heti paikalla menee koiransa luo. Se oli niin säälittävä
-kertomus, kovin säälittävä! Se oli tapahtunut orjuuden aikana... Rouva
-sanookin äkkiä hänelle: 'Mykkä, mene ja hukuta koirasi, se haukkuu niin
-kauheasti.' Ja mitäpäs muuta neuvoksi, mykkä teki niin. Otti venheen,
-asetti sinne koiransa ja läksi. Kun tätä paikkaa luettiin, niin minä
-aina vapisin kovasti. Hyvä Jumala! Tappavat elävältä ihmiseltä hänen
-ainoan ilonsa maailmassa! Mitä järkeä, mitä oikeutta siinä on! Ah... Se
-oli kummallinen juttu. Mutta ei sillä hyvä, -- juttu oli totta!
-Sellaisia ihmisiä on olemassa, joilla koko maailma sisältyy johonkin
-yhteen ainoaan seikkaan, -- vaikka nyt esim. koiraan. Miksi juuri
-koiraan? Sen vuoksi, että ei ole enää ketään muuta, joka rakastaisi
-sellaista ihmistä, mutta koira rakastaa häntä. Aivan rakkautta vailla
-oleva ihminen ei voi elää, jotakin hänen täytyy rakastaa, -- sitä
-varten hänelle on sielukin annettu... Paljon hän luki minulle
-kaikellaisia kertomuksia. Hyvä nainen hän oli... Säälittää häntä nytkin
-tällä hetkellä. Jos kohtalo et olisi toisin määrännyt, niin enpä olisi
-lähtenyt pois hänen luotansa, ennen kuin hän itse olisi sitä tahtonut
-tahi hänen miehensä olisi saanut selvää meidän suhteistamme. Hellä hän
-oli... Hellä ennen kaikkea. En tarkoita sitä, että hän lahjoitti
-minulle kaikellaisia, ei, hän oli koko sydämestään hellä. Suudelmia ja
-kaikkea sellaista piti hänen saada, nainenhan on aina nainen, mutta
-sitten valtasi hänet välistä sellainen syvä rauha ja hiljaisuus, että
-oikein oli ihmeellistä kuinka hyvä ihminen hän silloin saattoi olla.
-Suoraan sydämeen hän silloin katsoi ja hän osasi kertoa kuin äiti.
-Sellaisina hetkinä minä olin hänen edessään kuin viisivuotias poika.
-Ja kuitenkin jätin hänet. Tuska tuli -- en voinut muuta, jokin vetää
-aina minua pois, pois, jonnekin. 'Hyvästi, Veera Mihailovna', sanoin,
-'anna anteeksi minulle'. 'Hyvästi, Sasha', vastasi hän. Ja ihmeellinen
-olento -- hän paljastaa käsivarteni kyynäspäätä myöten ja puree sitä.
-Vähällä olin huutaa tuskasta. Kokonaisen lihapalasen hän sillä tavoin
-irroitti. -- Kolme viikkoa sain hoitaa haavaa. Vieläkin on suuri arpi
-jälellä."
-
-Hän paljasti jättiläismäisen vankan, valkean käsivartensa ja näytti
-minulle hyväntahtoisesti sekä surullisesti hymyillen arpea. Käsivarren
-ihossa näkyi selvästi kaksi puolikaarta, joiden kärjet melkein
-koskettivat toisiansa. Konovalov katseli niitä ja pudisti hymyillen
-päätänsä.
-
-"Ihmeellinen nainen", sanoi hän, "tämän puraisun hän antoi minulle
-muistoksi."
-
-Olin jo ennenkin kuullut tämänkaltaisia juttuja. Melkein jokaisella
-maankiertäjällä on varastossaan kertomus "kauppiaan vaimosta" tahi
-"jalosukuisesta rouvasta", kun he aikovat kertoa seikkailujaan
-entisiltä ajoilta. Ja melkein jokaisella näyttää lopuksi tämä
-"kauppiaan vaimo" ja "ylhäinen nainen" olevan täydellinen
-mielikuvituksen laatima kuva; samoja kertomuksia kerrotaan nim.
-loppumattomiin eri muunnoksilla, niin että kertomuksen esineessä
-lopuksi yhtyvät yhdessä henkilössä mitä erilaatuisimmat ominaisuudet.
-Jos hän esim. tänään on mustasilmäinen, ilkeä ja alakuloinen, niin
-saattaa olla melkein varma, että viikon perästä hän on saman miehen
-kertomuksen mukaan sinisilmäinen, rakastettava ja iloinen olento.
-Kulkuri puhuu hänestä tavallisesti ivallisella ja epäluuloisella
-äänenpainolla latelemalla koko joukon pikkupiirteitä, jotka alentavat
-häntä miehen silmissä.
-
-Mutta Konovalovin kertomuksessa tuntui olevan totuuden leimaa, siinä
-oli minulle tuntemattomia puolia, kuten -- kirjan lukeminen ja "lapsen"
-nimitys sellaiselle jättiläiselle kuin Konovalov oli.
-
-Mielikuvituksessani olin näkevinäni solakan naisen, joka lepäsi hänen
-käsivarsillaan nojaten päätään hänen leveätä rintaansa vastaan, -- kuva
-näytti kauniilta ja minä aloin olla yhä enemmän vakuutettu hänen
-kertomuksensa tosiperäisyydestä. Ja kaiken lopuksi oli se alakuloinen
-ja pehmeä äänenpaino, jolla hän kertoi muistelmiaan "kauppiaan
-rouvasta" -- aivan erikoinen laadultaan. Tosi kulkuri ei koskaan kerro
-naisesta eikä mistään muustakaan sellaisella äänellä -- hän tahtoo aina
-näyttää, että maan päällä ei ole sellaista asiaa, jota hän ei
-uskaltaisi häväistä.
-
-"Minkätähden sinä olet vaiti -- luuletko ehkä, että olen ladellut
-valheita sinulle?" kysyi Konovalov ja hänen äänensä kuulosti jostakin
-syystä levottomalta. Hän heittäytyi jauhosäkkien päälle makaamaan.
-Toisessa kädessä oli hänellä teekuppi ja toisella kädellänsä siveli hän
-hitaasti partaansa.
-
-"Ei, kyllä sinun täytyy uskoa minua. Miksikäs minä valehtelisin? Totta
-kyllä, hyvä veli, että meidän kaltaiset maankiertäjät ovat hyviä
-mestareita kertomaan kaiken maailman juttuja. Ja eihän siinä mitään
-ihmettä ole. Ihminen, jolle elämä ei tarjoa mitään hyvää, ei
-vahingoittane ketään, jos hän punoo omaksi huviksensa jonkunlaisen
-jutun ja alkaakin kertoa sitä tositapauksena. Kertoo ja uskoo itsekin,
-että tosiaankin niin tapahtui, uskoo, ja hänen on hyvä olla. Monet
-elävät sillä. Eikä sille mitään voi... Mutta minä olen puhunut sinulle
-totta, sillä tavoin on tapahtunut, kuin olen kertonut. Oliko minun
-kertomuksessani sitten mitään erikoista? Elää nainen ja hänellä on
-ikävä olla, mutta ihmiset hänen ympärillänsä ovat kaikki mitättömiä.
-Totta kyllä, että minä olin vaan halpa kuski, mutta naiselle se on
-samantekevää, sillä kaikkihan, niin hyvin kuskit, herrat kuin
-upseeritkin ovat -- miehiä... Hänen edessänsä ovat kaikki sikoja --
-kaikki hakevat yhtä ja samaa. Jokainen koettaa saada paljon ja maksaa
-vähän. Yksinkertainen ihminen on vielä jonkun verran parempi,
-omantunnonmukaisempi. No minä olen kovin yksinkertainen... Naiset
-oivaltavat helposti sen puolen minussa... näkevät, että en loukkaa
-heitä, s.o. en... mitenkä sen sanoisin... en pilkkaa heitä. Nainen --
-kun hän tekee syntiä, niin hän ei mitään niin pelkää kuin että hänelle
-salaa nauretaan. He ovat ujoja miehiä kohtaan. Me otamme osamme ja
-olemme valmiit vaikka torilla kertomaan urostyöstämme... kas tällä
-tavoin, kerskumme: olen vetänyt erästä hölmöä nenästä. Naisilla, veli
-hyvä, turmeltuneimmillakin on enemmän häpyä kuin meillä."
-
-Kuuntelin häntä ja ajattelin: Onkohan mahdollista, että tämä mies on
-uskollinen itsellensä kertoessaan kaikkea tällaista, joka niin vähän
-sopii yhteen hänen ulkomuotonsa kanssa.
-
-Mutta hän jatkoi vaan puhettansa suunnaten miettiväiset lapsellisen
-kirkkaat silmänsä minuun ja minä hämmästyin yhä enemmän ja enemmän
-häntä kuullessani.
-
-Puut paloivat loppuun uunissa ja kirkkaan hehkuvasta hiilikasasta
-lankesi leipomon seinälle rusottava hohde, joka vapisi hiljakseen.
-
-Ikkunasta pilkisti sisälle palanen vaaleansinistä taivasta, jossa näkyi
-kaksi tähteä. Toinen niistä, suuri -- loisti kuin jalokivi ja toista,
-joka oli aivan edellisen läheisyydessä, tuskin saattoi nähdä.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kului viikko, Konovalov ja minä olimme hyvät ystävät keskenämme.
-
-"Sinä olet myöskin suora poika! Se on hyvä", puheli hän minulle
-hymyillen sekä taputtaen selkääni leveällä kädellänsä.
-
-Hän teki työtänsä taiteilijan tavoin. Kannatti tosiaankin katsella,
-kuinka hän käsitteli sadan kilon painoisia taikinamöhkäleitä, vieritti
-kokoon niitä ja leipoi niitä taivuttaen ruumistansa taikinan ylitse
-sekä upottaen jättiläismäiset käsivartensa kyynärpäätä myöten
-kimmoavaan ainejoukkoon, joka aivan voihki hänen kynsissänsä.
-Ensialussa nähdessäni kuinka nopeasti hän työnsi uuniin uudet leivät,
-joita minä töintuskin ennätin syytää hänen lapiollensa, pelkäsin, että
-hän asettaa niitä vahingossa päälletysten, vaan kun hän oli paistanut
-kolme uunillista, eikä yksikään sadastakolmestakymmenestä muhkean
-punertavasta ja korkeasta leivästä osoittunut vähimmässäkään määrässä
-litistyneeksi, niin minä käsitin, että olin joutunut tekemisiin
-mestarin kanssa, joka oli taiteilija alallansa. Hän rakasti työntekoa,
-se huvitti häntä. Hän kävi surulliseksi, kun uuni paistoi huonosti tahi
-kun taikina nousi hitaasti, suuttui ja haukkui isäntää, kun tämä osti
-hapantuneita jauhoja, ja oli lapsellisen iloinen sekä tyytyväinen, kun
-leivät tulivat ulos uunista samansuuruisina, korkeaksi kohonneina,
-tarpeeksi punertavina sekä ohut-, narisevakuorisina. Usein otti hän
-laipiolta käsiinsä paraiten onnistuneen leivän ja muutellen sitä
-toisesta kädestä toiseen, jotta ei olisi polttanut näppiänsä, sanoi
-iloisesti nauraen minulle:
-
-"Katsoppas minkälaisen kaunottaren me olemme yhdessä tehneet..."
-
-Ja minun oli suloista katsella tätä jättiläislasta, joka koko
-sielullaan kiintyi työhönsä, niin kuin tuleekin tehdä jokaisen ihmisen
-jokaisessa työssä.
-
-Kerran kysyin häneltä:
-
-"Kuuleppa Sasha, kerrotaan, että sinä laulat hyvin."
-
-"Laulan kyllä... Mutta ainoastaan kun sellainen puuska sattuu tulemaan
-päälleni -- aika-ajoittain. Kun tuska valtaa minut, niin silloin alan
-myös laulaa. Ja jos alan laulaa -- niin tuska alkaa tulla. Parasta on
-olla vaiti tästä asiasta. älä siitä puhu minulle, se ärsyttää vaan
-minua. Laulatko sinä? Osaat. Voi sinua senkin veitikkaa. Olisit antanut
-minun olla rauhassa. Älä vielä rupea laulamaan, odota, kunnes minäkin
-alotan -- vihellä vaikka siksi. Sitten alamme yhdessä. Eikös niin?"
-
-Minä tietysti suostuin ja vihelsin silloin, kun teki mieleni laulaa.
-Mutta joskus unohdin itseni ja aloin hyräillä taikinaa sekottaessani ja
-leipiä pyöriellessäni. Konovalov kuunteli minua, hänen huulensa
-alkoivat epämääräisesti liikkua ja jonkun hetken kuluttua muistutti hän
-minua lupauksestani. Joskus hän sensijaan äreästi huudahti minulle:
-
-"Lakkaa siinä mölisemästä."
-
-Kerran otin mukaani pienestä kirjavarastostani jonkun kirjasen, ja
-asetuin lepohetkellä akkunan ääreen lukemaan.
-
-Konovalov nukkui taikinalavitsalla, mutta kääntämieni kirjanlehtien
-synnyttämä suhina hänen korvien juurella aiheutti, että hän aukaisi
-silmänsä.
-
-"Mitäs siinä kirjassa sanotaan?"
-
-"Tämä on romaani 'Podliporotsit', jonka eräs Rjeshetnikov on
-kirjoittanut."
-
-"Voitko lukea ääneen minulle", pyysi hän.
-
-Ja akkunalaudalla istuen aloin minä lukea. Konovalov nousi istualleen
-lavitsalle ja kuunteli nojaten päätänsä polviani vastaan... Välistä
-katsahdin häneen kirjan ylitse ja kohtasin hänen suuriksi avautuneet,
-syvän jännityksen valtaamat silmänsä -- sitä näkyä en koskaan unohda.
-Myöskin hänen suunsa oli puoliksi auki paljastain kaksi riviä tasaisia,
-valkeita hampaita. Hänen ylöspäin vetäytyneet kulmakarvansa, syvät
-rypyt korkealla otsalla ja kädet, joilla hän piteli polviansa, lyhyesti
-sanoen koko hänen liikahtamaton, jännittynyt asentonsa oli omiansa
-kiihottamaan minua panemaan parhaimman taitoni liikkeelle ja minä
-koetinkin mahdollisimman selvästi ja elävästi lukea synkkää kertomusta
-Gysoikasta ja Pilasta.
-
-Lopuksi minä väsyin ja suljin kirjan.
-
-"Onko se lopussa jo", kysyi minulta kuiskaten Konovalov.
-
-"Enemmän kuin puolet on vielä jälellä."
-
-"Luet kai kaikki ääneen."
-
-"Mielelläni, jos se sinua huvittaa."
-
-"Ah!" Hän tarttui käsillään päähänsä ja huojutteli sitä edestakaisin
-istuen lavitsalla. Näkyi, että hän tahtoi jotakin sanoa, hän aukaisi
-suunsa ja sulki sen taas uudelleen huokaisten kuin pajanpalkeet, ja
-jostakin syystä hän sulki silmänsä. En ollut odottanut kirjan tekevän
-näin suurta vaikutusta ja minun oli vaikeata ymmärtää hänen kummallista
-käytöstänsä.
-
-"Ah, kuinka sinä osaatkin lukea sitä juttua", kuiskasi hän minulle,
-"niin erilaisella äänellä. Kaikki ovat aivan ilmieläviä: Aproska!
-Pishitt! Pila!... sellaisia hölmöjä. Minun oli vaikea pidättää nauruani
-kuunnellessani... Mutta kuinka sitten kävi? Mihinkä he läksivät.
-Armollinen, hyvä Jumala, aivan tottahan se on kaikki! Aivanhan ne ovat
-oikeita ihmisiä... todellisia talonpoikia! Ilmi elävää on kaikki ääni
-ja kasvot... Kuulehan, Maksim! pistetään leivät uuniin ja sitten sinä
-luet eteenpäin."
-
-Me panimme leivät uuniin ja valmistimme toisen uunillisen ja minä luin
-taasen tunnin ja 40 minuutin ajan kirjaa. Sitten pysähdyttiin -- leivät
-täytyi ottaa pois uunista ja toiset panna sijaan. Valmistimme vielä
-uuden taikinan -- kaikki tapahtui kuumeentapaisella kiireellä melkein
-sanaakaan sanomatta.
-
-Konovalov rypisti vaan kulmakarvojansa ja silloin tällöin antoi jonkun
-lyhyen käskyn sekä kiiruhti, kiiruhti...
-
-Aamun tullessa oli kirja lopussa ja minä tunsin kieleni kangistuneen.
-
-Konovalov istui nojaten käsiänsä polvia vasten hajasäärin jauhosäkillä
-ja katseli vaieten ihmeellisillä silmillään.
-
-"No oliko kirja hyvä", kysyin häneltä.
-
-Hän nyökytti päätänsä edestakaisin, sulki silmänsä hetkeksi ja lopuksi
-alkoi taasen kuiskivalla äänellä puhua:
-
-"Kuka sen oikein on kyhännyt kokoon?" Hänen silmissään oli sanomattoman
-ihmettelyn leima ja hänen kasvonsa hehkuivat palavaa tunnetta.
-
-Minä mainitsin uudelleen tekijän nimen.
-
-"No kylläpä hän on ihmeellinen mies, hän. Mistä kummasta hän on
-siepannutkaan kaiken tuon. Aivanhan se panee sydämen väräjämään --
-sieluakin herkyttää -- niin elävä se on. Mitenkä hänen on käynyt, tuon
-kirjoittajan, mitä hän sai työstänsä."
-
-"Mitenkä niin, mitä tarkoitat?"
-
-"No, antoivatko esim. vaikka palkinnon tahi jotakin muuta
-senkaltaista?"
-
-"Minkä tähden hänelle olisi pitänyt antaa palkinto?" kysyin häneltä.
-
-"Vieläkö sitä kysyt? Kirja -- onhan se aivan kuin poliisin pöytäkirja.
-Heti kun se luetaan... voidaan päättää, millaisia ihmisiä Pila ja
-Gysoika ovat. Kaikkien tulee sääli heitä. Pimeätä, syytöntä kansaa he
-ovat. Millaista elämää he saavat viettää. No, ja tietysti."
-
-"Mitä sitten?"
-
-Konovalov katsahti hämillään minuun ja sanoi ujosti: "Johonkin
-toimenpiteisiin täytynee kaiketi ryhtyä. Ovathan he ihmisiä, täytyyhän
-heitä auttaa hädässä."
-
-Vastaukseksi kaikkeen tähän pidin hänelle pitkän luennon. Mutta sillä
-ei ollut läheskään sellaista vaikutusta kuuntelijaani kuin olin
-odottanut.
-
-Konovalov vaipui mietteisiinsä, taivutti päänsä alas, koko hänen
-ruumiinsa alkoi huojua edes takaisin ja lopuksi alkoi hän huokailla
-ehkäisemättä sanallakaan puhettani. Minä väsyin lopuksi ja vaikenin.
-
-Konovalov kohotti päätänsä ja katsahti synkkänä minuun. "Eikö hänelle
-siis todellakaan annettu mitään?" kysyi hän.
-
-"Kenelle?" tiedustelin unohdettuani kokonaan Rjeshetnikovin.
-
-"Tarkoitan kirjan tekijää". -- Minua kyllästytti koko juttu. En
-vastannut hänelle, sillä pelkäsin kiihdyksissäni rupeavani vielä
-moittimaan ja halveksimaan kuuntelijakuntaani, joka ei näkynyt omaavan
-kutsumusta ratkaista ihmiskunnan "korkeampia" kysymyksiä, vaan näkyi
-paljon enemmän olevan huvitettu yhden ainoan ihmisen kohtalosta;
-ihmiskunnasta sellaisenaan ei hän välittänyt.
-
-Eikä Konovalov itsekään näkynyt odottavan vastausta, vaan hän otti
-kirjan käsiinsä, käänteli sitä varovaisesti, aukaisi sen ja sulki
-uudelleen sekä lopuksi pantuaan sen paikalleen huokasi syvään.
-
-"Kuinka sanomattoman viisasta tämä kaikki on! Armollinen Jumala!" puhui
-hän puoliääneensä. "Ihminen kirjoitti kirjan... siinä on vaan paperia
-ja mustia merkkejä ... ei mitään sen enempää. Kirjoitti ja...kuoliko
-hän myöskin?"
-
-"Kuoli", vastasin hänelle.
-
-"Niin, hän kuoli, mutta kirja jäi jälelle ja sitä luetaan. Ihminen
-katselee sitä silmillä ja lausuu eri sanoja. Ja sinä kuuntelet,
-ymmärrät, että maailmassa eli ihmisiä -- Pila -- Gysoika ja Aproska. Ja
-sinua säälittävät ihmiset, vaikka et ole heitä koskaan nähnytkään ja he
-eivät merkitse sinulle mitään! Kaduilla ehkä kulkee ohitsesi
-kymmenittäin heidän kaltaisiansa aivan ilmielävinä, sinä näet heidät,
-etkä kuitenkaan tiedä heistä mitään... et välitä heistä hituistakaan...
-he vaan kulkevat ohitsesi, siinä kaikki. Mutta kirjassa heitä ei ole
-ollenkaan, ja kuitenkin sinä säälit heitä niin kovasti, että sydäntäsi
-oikein ahdistaa. Mitenkä tätä voi ymmärtää? Ja tekijäkin sai kuolla
-ilman muuta, palkinnotta? Eikä hänellä ollut mitään?"
-
-Minä suutuin ja aloin kertoa hänelle, millaisia palkintoja kirjailijat
-tavallisesti saavat.
-
-Konovalov kuunteli ja katseli pelästynein ilmein minua, hänen huulensa
-vapisivat.
-
-"Onpa sekin järjestystä", sanoi hän huohottavin rinnoin ja viiksiänsä
-purren. Ja hänen päänsä vaipui synkkänä alas.
-
-Silloin minä aloin kertoa, minkälainen turmiollinen merkitys kapakoilla
-on venäläisten kirjailijoiden elämässä. Kerroin hänelle niistä monista
-suurista, syvämietteisistä miehistä, joilta viina vei hengen, viina,
-joka oli heidän ainoa lohduttajansa vaivaloisella elämän tiellä.
-
-"Voivatko tosiaankin sellaisetkin ihmiset juoda?" kysyi hiljaa
-kuiskaten minulta Konovalov. Hänen suuriksi avautuneissa silmissään
-loisti epäilyä minua kohtaan, samalla kun hän näytti pelkäävän,
-säälivän näitä ihmisiä. "Juovat! Mitenkä, senjälkeenkö he alkavat
-juoda, kun ovat kirjoittaneet kirjansa?"
-
-Tällainen kysymys ei mielestäni ollut oikein paikallaan tässä
-yhteydessä, enkä siihen vastannut.
-
-"Tietysti jälestäpäin", päätti Konovalov itse. "Ihmiset elävät ja
-katselevat elämää, imevät itseensä toisten ihmisten elämäntuskaa.
-Heillä täytyy olla aivan erikoiset silmät. Samoin sydän. Katselevat
-tarpeeksensa elämää ja alkavat tuntea tuskaa. Ja valavat tuskansa
-kirjaansa. Mutta eihän se vielä auta, sillä kun sydän kerran on saatu
-liikutetuksi, niin et tulellakaan enää hävitä pois siitä tuskaa...
-Ainoaksi keinoksi jää valella sitä viinalla. Ja niin he alkavat juoda.
-Eikö asia ole sillä tavoin."
-
-Minä myönsin, että niin on, ja tämä näytti ikään kuin rohkaisevan
-häntä.
-
-"No, oikeastaan pitäisi heitä kaikesta tästä palkita", jatkoi Konovalov
-kuvaustaan kirjailijan sielunelämästä. "Eikö totta? Sen takia että he
-ymmärtävät enemmän kuin toiset ja voivat osoittaa erilaisia
-epäjärjestyksiä. Esimerkiksi mitä olen minä? Ryysymekko kulkuri...
-juopporatti ja häviölle joutunut ihminen. Ei minulla ole minkäänlaista
-syytä elää. Jos asiaa oikein ajattelee, niin miksi minä oikeastaan
-elän, kenelle minä olen tarpeellinen. Ei minulla ole omaa kotinurkkaa,
-ei vaimoa, ei lapsia... eikä minun tee mielikään omistaa kaikkea
-sellaista. Elän vaan ja tuskailen. Minkä takia? En tiedä. Sisäistä
-tienviittaajaa minulla ei ole... ymmärrätkö, mitä tarkoitan? Mitenkä
-sen sinulle selittäisin. Tuollaista kipinää tahi... sanoisinko voimaa
-ei ole sielussani. Eli lyhyesti sanoen, minulla ei ole sielussani yhtä
-asiaa -- siinä koko juttu. Ymmärsitkö nyt? Ja nyt minä elän, haen
-tuota, ja tuskailen sen takia, mutta mitä se on -- sitä minä en
-tiedä..."
-
-"Minkä takia sinä sillä tavoin puhut?" kysyin häneltä.
-
-Pidellen päätänsä käsien varassa katseli hän minua ja hänen kasvonsa
-olivat hyvin jännittyneet aivojen työskentelyn johdosta sanoja
-hakiessa.
-
-"Minkä takia? No... sen takia, että kaikki on niin nurinpäin
-maailmassa. Se tahtoo sanoa... minä elän nyt esimerkiksi tässä, enkä
-tiedä mitä tehdä... mihinkään en osaa ryhtyä... sellainen elämä on
-nurinkurista."
-
-"No entäs sitten?" -- kysyin häneltä koettaessani saada selville
-minulle hämärää, hänen ja kirjailijan elämän välistä yhteyttä. --
-
-"Sitten? En minä osaa sitä sinulle selvittää... Ajattelen näet tällä
-tavoin: Jos joku kirjailija näkisi minut, niin voisikohan hän selittää
-minulle elämäni, mitä luulet?"
-
-Ajattelin, että itsekin voisin selittää hänelle hänen elämänsä ja
-ryhdyin hetipaikalla tähän mielestäni niin helppoon ja selvään
-tehtävään. Aloin puhua hänelle erilaisista olosuhteista, joissa ihminen
-saattaa syntyä, eri piireistä, mihin hän voi joutua elämään, tasa-arvon
-puutteesta, ihmisistä, jotka joutuvat elämän uhreiksi ja ihmisistä,
-jotka hallitsevat elämää.
-
-Konovalov kuunteli tarkkaavaisesti. Hän istui minun vastassani pää
-käden varassa, ohuet pilvet himmensivät alinomaan hänen suuria,
-syvämietteisiä vaaleansinisiä silmiänsä ja hän näytti olevan niin
-suuressa jännityksessä minua kuunnellessaan, että tuskin uskalsi
-hengittää.
-
-Tämä kaikki oli hyvin imartelevaa minulle. Ja minä kuvasin suurella
-lämmöllä hänelle elämäänsä ja osoitin, että syy siihen, että hän on
-sellainen kuin on, ei ole hänessä itsessään. Hän on olosuhteiden
-surkuteltava uhri, olento, joka luonnon kannalta katsoen on täysin
-tasa-arvoinen muiden kanssa, mutta jonka kauvan jatkuneet
-historialliset väärinkäytöt ovat alentaneet yhteiskunnallisen nollan
-tasolle. Päätin puheeni sanomalla vielä kerran:
-
-"Ei sinun tarvitse ollenkaan syyttää itseäsi. Sinulle on tehty
-vääryyttä..."
-
-Hän oli vaiti kääntämättä pois katsettansa minusta; minä näin, kuinka
-hänen silmiinsä ilmestyi hyväntahtoinen, valoisa hymyily ja minä odotin
-levottomana, mitä hän tulisi vastaamaan puheeseeni. Hymyily siirtyi
-silmistä myös hänen huulillensa. Lopuksi alkoi hän herttaisesti nauraa
-ja siirtyen pehmein naisellisin liikkein luokseni sekä asettaen kätensä
-ololleni lausui hän:
-
-"Kuinka helposti sinä, hyvä veli, kerrot kaikkea tuota. Mistä sinä vaan
-olet oppinut tuntemaan kaikki nuo asiat? Kirjoistako kaikki olet
-oppinut? Paljon olet varmaankin niitä lukenut, kuten näkyy. Ah, jospa
-minäkin voisin lukea niin paljon kirjoja! Sinä puhut kaikesta niin
-suurella myötätunnolla, liikuttavasti. Ensi kerran olen sellaista
-kuullut. Ihmeellistä! Kaikki ihmiset syyttävät toisiansa
-onnettomuudestansa, mutta sinä syytät koko elämää, koko järjestelmää.
-Sinun mielestäsi ei ihminen itse ole syypää mihinkään, vaan on hän jo
-syntymästään määrätty maankiertäjäksi -- ja sen vuoksi on hän
-maankiertäjä. Ja ihmeellistä on se, mitä sinä puhut vangeista: he
-varastavat sen takia, että ei ole työtä, mutta syödä täytyy... Kuinka
-myötätuntoisesti sinä kaikki selität! Kun oikein ajattelen, niin on
-sinulla hyvä, mutta heikko sydän..."
-
-"Odotappas" -- sanoin -- "oletkos samaa mieltä kuin minäkin. Olenko
-puhunut totta?"
-
-"Itse sen parhaiten tiedät, tottako vain valetta... olethan
-lukutaitoinen. Asia on, jos toisten mukaan päättää, sillä tavoin
-oikein. Mutta sikäli kuin minä voin ajatella, niin..."
-
-"Niin mitä?"
-
-"No, minuun nähden on asia aivan toisellainen. Kuka siihen on syypää,
-että minä juon? Pavelka, minun veljeni, ei juo -- ja hänellä on
-Permissä oma leipomonsa. Ja vaikka minä en tee huonommin työtä kuin hän
--- niin kuitenkin olen kulkuri ja juoppo, parempaa nimeä ja osaa
-minulla ei ole. Olemmehan kuitenkin saman äidin lapsia. Hän on vielä
-minua nuorempi. Näkyy, että minussa itsessäni on jotakin epäkunnossa...
-Minä en ole oikein syntynyt maailmaan sellaisena kuin ihmisen pitää
-syntyä. Sinä puhut itse, että kaikki ihmiset ovat samallaisia:
-syntyvät, elävät niin kauvan kun ikää riittää ja kuolevat! Mutta minä
-olen toista maata... Enkä minä yksin -- on monta minun kaltaistani.
-Kummallisia ihmisiä meistä tulee... emme sovellu mihinkään
-järjestelmään, Meitä varten täytyy olla erikoiset mitat... erikoiset
-lait... hyvin ankarat lait... jotta tulisimme poisjuurituiksi elämästä!
-Sillä minkäänlaista hyötyä meistä ei ole, mutta paikkamme mekin täällä
-otamme ja toisten tiellä seisomme. Kuka on syypää meidän elämäämme.
-Itse me olemme syynä omaan elämäämme. Sen vuoksi ei meillä ole elämän
-halua eikä meillä ole tunteita itseämme kohtaan..."
-
-Tällainen aivan odottamaton todistelmieni kumoaminen aivan järkytti
-minua. Hän -- tuo jättiläisolento lapsellisen kirkkaine silmineen
-asetti itsensä aivan levollisesti elämän ulkopuolelle kuuluvaksi --
-niiden tarpeettomien olentojen joukkoon, jotka pitää hävittää pois maan
-päältä. Ja kaiken tämän sanoi hän hiljaa, surullisesti hymyillen, sekä
-lempeällä yksinkertaisuudella, joka saattoi aivan pääni pyörälle: en
-koskaan ennen ollut kuullut yhdenkään toisen kulkurin niin
-vilpittömällä tavalla kieltävän omaa itseänsä -- hehän ovat
-tavallisesti sellaista väkeä, joka irrottaessaan itsensä kaikista
-yhteiskunnan asettamista siteistä samalla kertaa vihaa kaikkea, on aina
-valmis ivalla ja epäluulolla kohtelemaan kaikkea. Olen tavannut
-ihmisiä, jotta ovat syyttäneet kaikkia muita paitsi itseänsä, jotka
-aina asettivat itsensä kaikesta väittelystä erilleen ja kumosivat
-alinomaan painavimmatkin heitä vastaan lausutut todistelut sekä
-syyttivät onnettomuuksistaan ikuisesti vaikenevaa kohtaloa ja ihmisten
-ilkeyttä... Mutta Konovalov syytti vaan itseänsä elämänsä kurjuudesta
-ja mitä enemmän minä koetin todistaa hänelle, että hän oli ainoastaan
-"ympäristön" ja "olosuhteiden" muodostama uhri, sitä itsepäisemmin hän
-vaan koetti saada minut vakuutetuksi siitä, että hän itse oli syypää
-surulliseen kohtaloonsa. Tämä oli hyvin alkuperäistä, mutta se suututti
-minua. Hän näytti vaan nauttivan siitä, että sai ruoskia itseänsä ja
-hänen silmänsä oikein säteilivät tyytyväisyydestä, kun hän kaikuvalla
-barytoni-äänellänsä huusi minulle:
-
-"Jokainen ihminen on oman onnensa seppä, eikä kukaan ole syypää
-siihen, että minä olen kelvoton nahjus!"
-
-Jos joku sivistynyt ihminen olisi lausunut nämät sanat, niin minä en
-olisi liikoja hämmästynyt, sillä sellaisen ihmisen monimutkaisessa ja
-usein vähän sekottuneessa sielunjärjestelmässä saattaa aina olla
-kaikellaisia kipuja ja haavoja. Mutta kuulta sellaista kulkurin
-huulilta, -- niin sivistyneeltä kuin hän ehkä saattaa näyttääkin niiden
-rappiolle joutuneiden, nälkäisten, katkeroittuneiden puoli-ihmisten
-joukossa, jotka asustavat kaupunkien rikospesissä; kulkurin suun
-lausumana nämä sanat tekivät ihmeellisen vaikutuksen. Täytyikö minun
-siis todellakin päättää, että Konovalov oli aivan erikoista maata,
-vaikka sitä en halunnut tehdä, koska se olisi ollut ristiriidassa minun
-hyvien katsantokantojeni kanssa.
-
-Päältäpäin katsoen oli Konovalov yksityiskohtia myöten täydellisen
-kulkurin perikuva. Mutta mitä enemmän minä häntä tarkastelin, sitä
-enemmän aloin tulla vakuutetuksi siitä, että olin joutunut tekemisiin
-erikoisen muunnoksen kanssa, joka uhkasi panna ylösalaisin kaikki minun
-tähänastiset käsitykseni ihmisistä. Niin, hän oli yksi sen suuren
-sukukunnan jäsenistä, joka ansaitsee mitä suurinta huomiota sen vuoksi,
-että siitä ei tähän saakka ole ollenkaan välitetty, vaikka se jo
-muodostaa suuren ihmisjoukon, jossa on voimakkailla pyyteillä
-varustettuja, janoavia, nälkää näkeviä, suuresti katkeroittuneita ja
-usein sangen viisaita olentoja.
-
-Meidän riitamme yltyi yltymistään. "Mutta odotahan", huusin minä,
-"miten ihminen voi pysyä pystyssä, jos mustat voimat uhkaavat häntä
-joka taholta?"
-
-"Hänen pitää sitä lujemmin ponnistaa vastaan", lausui vastaväittäjäni
-kiihtymyksestä säteilevin silmin.
-
-"Mihinkä hän voisi nojautua ponnistaessaan?"
-
-"Hänen täytyy löytää oma tukikohtansa ja ponnistaa."
-
-"No miksi sinä et ponnista sitten?"
-
-"No johan minä sen sinulle sanoin, senkin hölmö, että minä itse olen
-syynä kohtalooni! Minä en ole löytänyt omaa tukikohtaani. Haen,
-tuskailen -- en löydä!"
-
-Aika oli huolehtia leivistä ja me ryhdyimme työhön kumpaisenkin yhä
-edelleen koettaessa saada todistetuksi oma näkökantansa oikeaksi.
-Tietysti ei kumpikaan antanut perään ja kumpikin asettui työn päätyttyä
-kiihtyneenä levolle.
-
-Konovalov heittäytyi leipomon lattialle ja nukahti pian. Minä makasin
-jauhosäkkien päällä ja katselin sieltä hänen vankkaa parrakasta
-lattialle asetetulla niinimatolla lepäävää vartaloansa. Huoneessa
-vallitsi kuumien leipien, happamen taikinan ja hiilihapon haju... Alkoi
-sarastaa, ja jauhotomun peittämän akkunalasin takaa alkoi häämöttää
-harmaa taivas. Kuului ohiajavien kärryjen tärinää ja karjaansa kokoovan
-paimenpojan soittoa.
-
-Konovalov kuorsasi. Minä näin, kuinka hänen leveä rintansa nousi ja
-laskeutui, ja minä mietin erilaisia keinoja, joilla saisin hänet
-pikemmin kääntymään omaan uskooni, mutta en onnistunut löytämään
-tepsiviä ja lopuksi nukahdin.
-
-Aamulla nousimme yhdessä ylös, valmistimme hapantaikinan, peseydyimme
-ja istuuduimme lavitsalle teetä juomaan.
-
-"Onko sinulla muitakin kirjoja", kysyi Konovalov.
-
-"On."
-
-"Luetko minulle?"
-
-"Miksikä ei."
-
-"No hyvä on! Tiedätkö mitä? Kuukauden perästä, jos olen vielä täällä,
-otan isännältä palkkani ja annan puolet sinulle!"
-
-"Mitä varten?"
-
-"Sinä ostat kirjoja. Ostat itsellesi sellaisia, jotka miellyttävät
-sinua ja minulle ostat... vaikka kaksi kappaletta. Minulle ostat
-sellaisia, joissa puhutaan talonpojista. Sellaisia kuin tuo kertomus
-Pilasta ja Gysoikasta. Ja muista se, että ne pitää olla kirjotetut
-myötätunnolla, ei naurun vuoksi. Löytyy sellaisia kirjoja, jotka ovat
-paljasta lorua alusta loppuun. Pansilka ja Filatka esimerkiksi, jossa
-on kuvakin etusivulla -- on typeryyttä. Toisissa on vaan satuja. Minä
-en pidä sellaisista. Minä en ennen tietänyt, että on sellaisia kirjoja
-kuin sinun kirjasi ovat."
-
-"Tahdotko, että luen sinulle Stenjka Rasinista?"
-
-"Stenjkasta. Onko se hyvä?"
-
-"Oikein hyvä."
-
-"Ota esille se sitten."
-
-Aloin lukea N. Kostomarovin "Stenjka Rasinin kapinaa". Ensi alussa ei
-tämä mainio elämäkerrallinen teos, joka on miltei eepillinen runoelma,
-näyttänyt miellyttävän parrakasta kuuntelijaani.
-
-"Minkä tähden siinä ei ole keskusteluja?", kysyi hän katsahtaen
-kirjaan. Kun selitin hänelle, minkä takia, niin hän oikein haukotteli
-koettaen peittää haukotustaan, mutta siinä hän ei onnistunut ja
-hämillään sekä anteeksi pyytäen sanoi hän minulle:
-
-"Lue vaan... ei se ollut mitään... sattumalta vaan."
-
-Mutta aina sen mukaan kuin Kostomarovin mestarillinen esitys
-pääsankarista edistyi ja kun "Wolgan vapauden ruhtinas" astui
-ilmielävänä esille kirjan sivuilta, aina sen mukaan muuttui koko
-Konovalovin olemus ja käytös. Alussa hän näytti hiukan kyllästyneeltä
-ja välinpitämättömältä, mutta vähitellen, aivan huomaamatta, hänen
-asentonsa kokonaan muuttui. Istuen lavitsalla kumarassa asennossa ja
-pidellen käsillään polviansa, joita vasten hän nojasi leukaansa siten,
-että parta peitti hänen jalkansa, katseli hän minua himokkailla,
-kummallisesti loistavilla silmillä. Hänessä ei ollut nyt jälkeäkään
-siitä lapsellisesta yksinkertaisuudesta, joka joka kerta aina
-uudestaan herätti minussa ihmettelyä ja kaikki tuo hänen
-entinen teeskentelemätön, melkein naisellinen pehmeytensä hänen
-olemuksessansa, joka niin hyvin sopi yhteen hänen uneksivien, sinisten
--- mutta nyt palavain tummien silmiensä kanssa -- kaikki tämä oli kuin
-pois pyyhkäisty. Jotakin leijonamaista, tulista oli nyt hänen
-voimakkaasti jännittyneessä jättiläisvartalossansa. Minä aivan
-mykistyin nähdessäni hänet ja pysähdyin lukemisessani.
-
-"Lue", sanoi hän hiljaa, mutta pakottomasti.
-
-"Entäs sinä; mitä sinä tarkoitat?"
-
-"Lue", toisti hän suuttumuksen ja pyynnön sekaisella äänellä.
-
-Minä jatkoin katsahtaen vähäväliä häneen ja huomaten, että hän kiihtyi
-kiihtymistään. Hänestä virtasi jotakin, joka järkytti ja huumasi minua
--- jotakin kuuman sumun tapaista. Ja niin saavuin minä siihen paikkaan,
-jossa kuvataan, kuinka Stenjka saatiin kiinni.
-
-"Saivat kiinni", karjaisi Konovalov.
-
-Ja kaikki se tuska, häväistys ja viha, joka oli odottamassa suurta
-vapauden taistelijaa sen vapauden sijasta, jolle hän oli uhrannut koko
-elämänsä, kuvastui tässä järkyttävän voimakkaassa huudahduksessa.
-
-Hiki helmeili hänen otsallansa ja silmät laajenivat pelottavasti. Hän
-hyppäsi ylös lavitsalta ja asettui minun eteeni kookkaana, mahtavana,
-mielenliikutuksesta vapisevana, laski kätensä olkapäälleni ja aikoi
-puhua nopeasti ja äänekkäästi: "Odota!... Älä lue enempää!... Sano,
-mitä sitten tapahtui? Ei, odota! Älä sano mitään! Mestataanko hänet?
-Ah. Lue enemmän, Maksim!"
-
-Ehdottomasti tuli ajatelleeksi, että Konovalov olikin, eikä kuten
-kertomuksessa Frolka, Rasinin synnynnäinen veli. Saattoi luulla, että
-kulumattomat vuosisatoja lämpimänä pysyneet verisiteet olivat
-yhdistämässä tätä kulkuria vapaudensankariin Stenjkaan ja että tämä
-maankiertäjä tunsi vielä tänä päivänäkin koko valtaavan, voimakkaasti
-vapisevan ruumiinsa voimalla sekä kaipaavaa "tukipistettä" hokevan
-sielunsa täydellä hehkulla niitä tuskia ja sitä raivoa, jota kansan
-sankari tunsi kolmesataa vuotta takaperin.
-
-"Lue, Kristuksen nimessä, lue!"
-
-Minä luin kiihtyneenä ja liikutettuna, tuntien kuinka sydämeni sykki
-levottomasti ja minä elin yhdessä Konovalovin kanssa Stenjkan kärsimiä
-suruja ja tuskia. Ja niin tulimme siihen kohtaan, jossa kuvataan,
-kuinka vankia kidutettiin...
-
-Konovalov puri naristen hampaitansa ja hänen silmänsä hehkuivat kuin
-hiilet. Hän taivuttautui olkapääni ylitse ja tuijotti kirjaan, hänen
-henkäyksensä suhisi korvissani puhaltaen hiukseni otsalta silmilleni.
-Minä nytkähytin päätäni pudistaakseni ne syrjään. Konovalov huomasi sen
-ja antoi kätensä raskaana levätä pääni päällä. Minä luin: "Ja nyt puri
-Rasin niin voimakkaasti hampaitansa yhteen, että hän sylki ne verisinä
-ulos maahan..."
-
-"Riittää... Saatana!" huusi Konovalov ja sieppasi kirjan pois
-kädestäni, heitti sen voimakkaasti lattialle ja lankesi itse raskaasti
-sen päälle...
-
-Hän itki. Hän näytti häpeävän sitä ja hän ulvoi hyvin kummallisella
-tavalla estääkseen itkuansa. Hän painoi päänsä polviansa vastaan ja
-kuivasi pois kyyneleensä likaisiin pumpulihousuihinsa.
-
-Minä istuin lavitsalla hänen vieressänsä epätietoisena siitä, miten
-voisin lohduttaa häntä.
-
-"Maksim", sanoi Konovalov maaten yhä edelleen lattialla. "Sehän on
-kauheata! Ensiksi Pila ja Gysoi... ja nyt Stenjka! Oh, sellainen
-kohtalo!... Hän oikein sylki ulos hampaansa!... Oh!..."
-
-Hän oli syvästi liikutettu, koko hänen ruumiinsa vapisi. Ulos syljetyt
-hampaat näkyivät tehneen syvimmän vaikutuksen häneen, hän tuli aina yhä
-uudelleen ja uudelleen takaisin siihen kohtaan ja mainitessaan siitä
-kohotteli hän suonenvedontapaisesti hartioitansa. Muuten olimme me
-molemmat aivan kuin juovuksissa niistä näyistä, joita olimme mananneet
-esille kauheita kidutustuskia lukiessamme.
-
-"Kuuleppas, lue minulle vielä kerran se kohta", pyyteli minua Konovalov
-nostaessaan kirjan ylös lattialta ja ojentaessaan sen minulle. "Ja
-näytäppäs, missä paikassa siinä on kirjoitettu hampaista?"
-
-Minä näytin hänelle ja hän nielaisi silmillään ne rivit. "Ja sillä
-tavoinko se oikein on kirjoitettu: 'sylkäisi ulos veriset hampaansa?'
-Ja kirjaimet ovat kuitenkin samallaisia kuin kaikki muutkin. Hyvä
-Jumala! Kuinka se mahtoikaan tehdä kipeätä hänelle! Oh... hampaat!
-Mutta mitäs siellä loppupuolella vielä tulee? Mestausko? Ahaa! Jumalan
-kiitos, että edes mestaavat ihmisen!" Hän lausui ilonsa tästä
-mestauksesta sellaisella innolla, sellaisin tyydytyksen ilmein, että
-minä tulin aivan liikutetuksi moisesta myötätuntoisuudesta, joka niin
-palavasti toivotti kuolemaa kärsivälle Stenjkalle.
-
-Koko tämän päivän vietimme me ihmeellisessä huumauksessa: me puhelimme
-koko ajan Stenjkasta muistellen hänen elämäänsä, lauluja, joita hänestä
-on tehty, ja hänen kidutustansa. Pari kertaa alkoi Konovalov kaikuvalla
-barytoni-äänellä laulaa keskeyttäen kuitenkin äkkiä, parin säveleen
-perästä laulunsa.
-
-Siitä päivästä lähtien tunsimme olevamme entistä lähempänä toisiamme.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Minun täytyi vielä pari kertaa lukea hänelle "Stenjka Rasinin kapinaa",
-sen jälkeen luimme "Taras Buljbaa" ja "Köyhiä ihmisiä". Taras myöskin
-miellytit kovasti kuuntelijaani, mutta se ei voinut kuitenkaan
-himmentää sitä valtavaa vaikutusta, jonka Kostomarovin kirja oli häneen
-tehnyt. Mutta "Köyhien ihmisten" -- kirjeitten muodossa kirjoitetun
-romaanin päähenkilöitä ei Konovalov ollenkaan ymmärtänyt. Hänestä oli
-kieli kirjeessä aivan naurettava ja hän oli hyvin epäluuloisella
-kannalla Varjaan, kirjan sankarittareen nähden.
-
-"Voiko kuvitella mielessään mokomaa ihmistä! -- Hän mielistelee vanhaa
-ukkoa. Olipa sekin viekas naikkonen! Ja mies -- senkin variksen
-pelätin... Heitä hiiteen, Maksim, mokomat tyhmyydet. Mitä hyvää siitä
-lähtee. Kirjoittelevat toinen toisillensa. Paperia vaan pilaavat...
-Parasta heittää sioille syötäväksi mokomat paperit. Ei niissä ole
-liikuttavaa, ei naurettavaa: mitä varten ne ovat oikein kirjoitetut?"
-
-Muistutin hänelle romaania "Podlipomisit", jossa kerrotaan melkein
-samallaisista asioista. Mutta sitä hän ei tahtonut myöntää.
-
-"Pila ja Gysoi, he ovat aivan toisellaista väkeä, he! He ovat eläviä
-ihmisiä, he elävät ja taistelevat. Mutta nämä... he kirjoittavat vaan
-kirjeitä! Sehän on kovin typerää! Eiväthän ne ole oikeita ihmisiä --
-ainoastaan ajateltuja! Taras ja Stenjka -- kas, he ovat aivan jotakin
-toista, huomaa se! Ajatteleppas, jos he olisivat tunteneet toisensa!
-Mitä kaikkea he olisivatkaan voineet tehdä yhdessä!.. Silloin olisivat
-kyllä Gysoi ja Pilakin tulleet iloisiksi -- eikö totta?"
-
-Hänellä ei ollut minkäänlaista selvää käsitystä ajasta. Hänen
-mielikuvituksessansa elivät kaikki hänen lempisankarinsa samaan aikaan
--- ainoastaan eri seuduilla. Minulla oli suuri vaiva saada hänet
-ymmärtämään, että Gysoi ja Pila eivät sittenkään olisi tavanneet
-Stenjkaa, vaikka he olisivat matkustaneet Karna-virtaa myöten alas
-etelään, yhtä vähän kuin Stenjka olisi voinut tavata Taras Buljbaa,
-vaikka hän olisi ratsastanut läpi koko kasakkojen ja vähävenäläisten
-maan.
-
-Kun hän lopuksikin käsitti tämän seikan, niin aiheutui siitä hänelle
-suurta surua.
-
-Minä koetin kertoa hänelle Pugatshovin kapinasta nähdäkseni, mitä hän
-ajattelisi tästä vallantavottelijasta. Mutta häntä varten ei
-Konovalovilla enää riittänyt tunteita ja hän sulki hänet muitta
-mutkitta pois sankariensa joukosta.
-
-"Mokomakin polttomerkillä varustettu konna! Karannut rikosvanki, ei
-mitään muuta! Varastaa tsaarin nimen saadakseen levottomuutta aikaan
-maassa. Kuinka moni ihminen menettikään henkensä mokoman koiran takia!
-Stenjka -- kas hän oli aivan toisellainen ihminen. Mutta Pugatshov ei
-ole mikään sankari -- häpeällinen pyöveli hän vaan on. Ei maksa vaivaa
-lukea hänestä. Eikö sinulla ole muita sellaisia kirjoja kuin Stenjka?
-Koeta hakea. Mutta anna noiden toisten olla, ne eivät huvita. Parempi
-on, että luet vielä kerran, miten he kiduttivat Stenjkaa."
-
-Pyhäpäivinä menimme yhdessä joen taakse niityille. Otimme mukaamme
-hieman viinaa, leivän ja kirjan ja aikaisin aamulla läksimme "ulos
-vapaaseen ilmaan", kuten Konovalov sanoi. Meitä kovasti miellytti
-oleskella "lasitehtaassa". Täten nimitettiin jostakin tuntemattomasta
-syystä rakennusta, joka sijaitsi kedolla jonkun matkan päässä
-kaupungista. Se oli kolmikerroksinen kivinen talo, jonka katto oli
-vaipunut sisään, akkunanpielet olivat särkyneet ja jonka kellari kesän
-aikana oli täynnä pehmeätä pahanhajuista mutaa. Viheriän-harmaana,
-puoleksi hajonneena ja kokoonluhistuneena tirkisteli se rikkinäisillä
-akkunoillaan lähellä olevaa kaupunkia, muistuttaen vanhaa, kaupungista
-karkotettua, kurjaa, yksinäisyydessä kuolemaan tuomittua raajarikkoa.
-
-Joka vuosi uudistuvat tulvat kaivoivat alinomaan talon perustaa
-saamatta sitä kuitenkaan sortumaan: siellä se seisoi yhä
-järkähtämättömänä, ylhäältä alas saakka vihertävän homeen peittämänä,
-ja kun se oli ympärillä sijaitsevien suurten vesilammikkojen kautta
-kokonaan suojassa liiaksi usein toistuvalta poliisin nuuskinnalta, oli
-se katottomanakin tervetullut suojapaikka visseille hämäräperäisille
-kodittomille ihmisille.
-
-Tällaisia ihmisiä oli aina suuri joukko rakennuksessa; repaleisia,
-nälkäisiä, valonarkoja olentoja asui yökköjen tavoin näissä raunioissa
-ja Konovalov sekä minä olimme aina tervetulleita vieraita heille sen
-vuoksi, että me aina toimme mukanamme suuren nisuleivän leipomosta ja
-ostimme tavallisesti matkan varrella paloviinaa ja suuren joukon
-"valmistettua ruokaa" -- maksaa, keuhkomuhennosta, sydäntä ja makkaraa.
-Sillä tavoin onnistuimme parilta ruplalla laittamaan suuremmoiset pidot
-"lasiväelle", kuten Konovalov heitä nimitti. -- He palkitsivat
-anteliaisuuttamme kertomuksilla, joissa mitä kauhistuttavin,
-sydäntäsärkevin totuus oli punottu mielikuvitusrikkaalla tavalla yhteen
-mitä lapsellisimpain valheiden kanssa. Jokainen kertomus oli ikäänkuin
-palanen pitsikutomusta, jossa mitä kaameimman totuuden mustat langat
-pistivät esille valheen räikeän kirjavista väreistä. Sellainen kudos
-teki omituisen vaikutuksen sydämeen ja päähän. Se järkytti meitä
-omintakeiselta, kiusottavan monenkarvaisella piirustuksellaan.
-"Lasi-ihmiset" rakastivat omalla tavallaan meitä -- minä luin usein
-heille kaikellaisia kirjoja ja melkein aina he tarkkaavaisina ja
-miettiväisinä kuuntelivat lukemistani.
-
-Näiden, elämän ulkopuolelle joutuneiden ihmisten elämäntuntemus
-hämmästytti minua syvyydellään ja minä kuuntelin suurella hartaudella
-heidän kertomuksiansa, mutta Konovalov kuunteli niitä vaan
-väitelläkseen kertojan maailmankatsomusta vastaan ja saadakseen minut
-riitelemään kanssansa. Kun hän oli kuunnellut loppuun erään
-kummallisesti rääsyihin kääriytyneen, sangen vähän luottamusta
-herättävän olennon kertomuksen elämästään ja lankeemuksestaan,
-kertomuksen, joka kuten tavallisesti oli täydellinen puolustuspuhe
-kertojan elämänkatsomukselle, Konovalov pudisti vakavan näköisenä
-päätänsä ja hymyili miettiväisenä. Tämän huomasivat toiset heti, sillä
-"lasiväki" oli hyvin herkkää väkeä, silloin kun oli kysymys
-kuuntelijoiden suhtautumisesta heidän mielenpurkauksiinsa.
-
-"Sinä et siis tahdo uskoa minua, Sasha?" huudahti kertoja.
-
-"Ei, uskon kyllä. Kuinka voisi olla uskomatta, mitä ihminen sanoo!
-Silloinkin kun näet, että hän valehtelee -- täytyy uskoa häntä, s.o.
-kuuntele ja koeta ymmärtää minkä takia hän valehtelee. Välistä
-valehteleminen ilmaisee paremmin ihmisen luonteen kuin totuus. Ja
-minkälaista totuutta me sitten voisimmekaan lausua itsestämme?
-Ainoastaan likaista... Mutta valehteleminen on helppo. Eikö niin?"
-
-"Niin on", myönsi kertoja. "Mutta joka tapauksessa sano minulle, minkä
-takia sinä pudistit päätäsi?"
-
-"Minkä takia? Sen takia, että sinä teet vääriä johtopäätöksiä. Sinä
-kerrot sillä tavoin, että saattaisi luulla jonkun peikon tahi
-ohikulkevien ihmisten -- eikä sinun itsesi -- muodostaneen koko sinun
-elämäsi. No -- missä sinä itse piileskelet sillä aikaa? Miksi et ole
-käyttänyt omia voimiasi taisteluun kohtaloa vastaan? Ja edelleen --
-sano minulle, mitenkä iki-maailmassa voi käsittää sen asian, että me
-aina syytämme toisia ihmisiä, vaikka me itsekin olemme ihmisiä, joita
-siis toiset vuorostaan voivat syyttää? Jos meitä estetään elämästä,
-niin olemme kai mekin estäneet muita elämästä -- eikö niin? Kuinka voi
-selittää tämän asian?"
-
-"Täytyy järjestää elämä sellaiseksi, että kaikkien on hyvä olla, eikä
-kenenkään tarvitse olla lähimäisensä tiellä..." vastattiin hänelle.
-
-"Ja kuka sitten järjestäisi elämän sellaiseksi?" sanoi Konovalov
-voitonriemuisena ja vastasi itse kysymykseensä, ettei kukaan ennättäisi
-ennen häntä: "Itse! itse! Mutta kuinka me saatamme järjestää elämää,
-jos me emme osaa sitä tehdä, jos meidän oma elämämmekään ei ole
-onnistunut? Siten käy selville, rakkaat veljeni, että meidän ainoa
-turvamme elämässä -- on meissä itsessämme! Ja mitä me itse olemme --
-sen me hyvin tiedämme."
-
-Häntä vastustettiin ja hänelle todistettiin, että toiset olivat
-oikeassa, mutta hän piti vaan lujasti kiinni siitä mielipiteestään,
-että meillä ei ole oikeutta moittia ketään, me olemme itse syynä
-kaikkiin niihin onnettomuuksin, jotka kohtaavat meitä.
-
-Oli hyvin vaikeata saada häntä luopumaan tästä katsantokannasta ja
-vielä vaikeampaa oli omistaa itsellensä hänen mielipiteensä ihmisistä
-ja elämästä: toiselta puolen esiintyivät hänen käsityksensä mukaan
-ihmiset olentoina, joilla oli täysi kyky järjestää elämänsä vapaasti
-oman tahtonsa mukaan, ja toiselta puolen taasen heikkoina, säälittävinä
-olioina, jotka eivät kyenneet mihinkään muuhun kuin syyttämään toinen
-toisiansa.
-
-Tällaiset kinastelut kestivät usein keskipäivästä keskiyöhön saakka, ja
-minä palasin Konovalovin kanssa takaisin kotiin "lasi"-ihmisten luota
-pilkkosen pimeässä, välistä polvia myöten liassa kahlaten.
-
-Kerran olimme vähällä hukkua erääseen suurenpuoleiseen kuoppaan, ja
-erään toisen kerran yllätti meidät poliisivartiosto, ja me saimme
-viettää yömme parinkymmenen "lasi"-toverimme kanssa poliisiasemalla.
-Välistä ei meitä haluttanut ainoastaan puhella maailmankysymyksistä,
-vaan me kuljimme kauvas niittyjen taakse joen toiselle puolelle, jossa
-oli pieniä lampia täynnänsä tulvaveden aikana joesta siirtyneitä pieniä
-kaloja. Yhden tällaisen lammen partaalle sytytimme me nuotion palamaan
-ainoastaan enentääksemme oleskelupaikkamme kauneutta, ja sitten
-lueskelimme tahi puhuimme elämästä. Joskus taasen ehdotti Konovalov
-syvämietteisellä äänellä:
-
-"Maksim! Ruvetaan katselemaan taivasta!" Ja me heittäysimme selällemme
-ja tarkastelimme sinistä äärettömyyttä päämme päällä. Aluksi kuulimme
-me lehtien kahinaa ympärillämme ja veden loisketta lammessa, tunsimme
-maan allamme ja kaiken mitä ympärillämme oli... Sitten kietoi sininen
-taivas, joka tuntui vetävän meitä puoleensa, tietoisuutemme keveän
-sumun peittoon, me menetimme olemassaolon tunteen ja ikään kuin maasta
-irtautuneina leijailimme kohti taivaan sinisiä avaruuksia, ollen
-puoleksi uinuvassa, puoleksi mietiskelevässä mielentilassa, jota me
-äänettöminä ja liikkumattomina koetimme kaikin voimin ylläpitää.
-
-Sillä tavoin lojuimme muutamia tunteja yhtämittaa ja palasimme sitten
-takaisin työhömme ruumiillisesti ja sielullisesti virkistyneinä
-olostamme luonnon yhteydessä.
-
-Konovalov rakasti luontoa syvällä, sanomattomalla rakkaudella --
-ainoastaan hänen pehmeä säteilevä katseensa puhui siitä ja ulkona
-kedolla tahi joen varrella ollessa joutui hän aina tavattoman
-rauhalliseen ja herkkään mielentilaan, joten hänen puhdas lapsellinen
-sielunsa tuli entistä kirkkaammin näkyviin. Välistä lausui hän syvästi
-huoaten ja kääntäen katseensa kohti taivasta:
-
-"Ah... Kuinka kaunista!" Ja tässä huudahduksessa oli aina paljoa
-enemmän ajatusta ja tunnetta kuin monen runoilijan kaunopuheisissa
-värssyissä, joiden haltioitunut tunnelma johtui enemmän halusta
-ylläpitää omaa mainettansa herkkänä kauneudentuntijana, kuin
-todellisesta luonnon kuvaamattoman suloisen kauneuden ihannoimisesta.
-
-Runous menettää -- kuten kaikki muukin, pyhän yksinkertaisuutensa ja
-välittömyytensä heti paikalla, kun se muodostuu ammatiksi.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Pari kuukautta kului, joiden aikana Konovalov ja minä puhelimme ja
-luimme paljon. "Stenjkan kapinaa" luin minä hänelle niin usein, että
-hän saattoi jo vapaasti kertoa omin sanoin kirjan sisällyksen sivu
-sivulta alusta loppuun.
-
-Tämä kirja jäi merkitsemään hänelle yhtä paljon kuin hallitsijasadut
-tunnonherkälle lapselle. Hän kutsui esineitä, joitten kanssa hän oli
-tekemisissä, sankariensa nimillä, ja kun kerran leipäkuppi putosi alas
-hyllyltä mennen sirpaleiksi, huusi hän suuttuneena:
-
-"Voi sinua, senkin vojevodi!"
-
-Epäonnistuneita leipiä hän nimitti Frolkaksi, Stenjkan petolliseksi
-veljeksi, hiivaa hän kutsui "Stenjkan ajatuksiksi", Stenjkan nimellä
-hän ilmaisi kaikkea mikä oli suurta, tavatonta ja onnetonta.
-
-Kapitolinasta, jonka kirjeen minä olin lukenut ja jolle minä olin
-kyhännyt vastauksen ensimäisenä tuttavuuteni päivänä Konovalovin
-kanssa, et koko aikana sanaakaan mainittu.
-
-Minä tiesin kyllä, että Konovalov oli lähettänyt rahoja jollekin
-Filipolle pyytäen häntä toimittamaan ne poliisille tytön puolesta,
-mutta sekä Filipolta että tytöltä ei kuulunut mitään vastausta.
-
-Silloin äkkiä eräänä iltana, kun juuri asetimme yhdessä leipiä
-leipälapiolle, leipomon ovi aukeni ja eteisen kosteasta kylmyydestä
-kuului ujo, mutta samalla vaativa naisen ääni sanovan:
-
-"Anteeksi..."
-
-"Ketä te haette?" kysyin minä Konovalovin hämmentyneenä sormiessa
-partaansa asetettuaan lapion jalkojensa varaan.
-
-"Onko täällä työssä leipuri Konovalov?"
-
-Hän seisoi jo kynnyksellä ja katossa riippuvasta lampusta lankesi valo
-suoraan hänen valkealla villahuivilla verhottuun päähänsä. Huivin alta
-näkyivät pyöreät lempeännäköiset, hieman pystynenäiset, punaposkiset
-kasvot, joihin täyteläisten punaisten huulien hymyily muodosti pikku
-kuoppia.
-
-"On kyllä", vastasin minä hänelle.
-
-"Täällä minä olen, täällä minä olen!", lausui äkkiä jotenkin
-äänekkäästi Konovalov heittäen syrjään lapion ja astuen levein askelin
-vieraan luoksi.
-
-"Sasha-kultaseni!" virkkoi syvästi huoaten nainen hänelle vastaukseksi.
-
-He syleilivät toisiansa Konovalovin kumartuessa syvään alas naisen
-puoleen.
-
-"No mitä kuuluu? Ah! Sinä olet siis vapaa! Joko kauvankin? Enkös minä
-sitä sanonut sinulle? Nyt on taasen tie vapaa sinulle, mene rohkeasti
-vaan eteenpäin..." lausui kiireisesti Konovalov naiselle seisoen yhä
-kynnyksellä ja irroittamatta käsiään hänen vartaloltaan ja kaulaltaan.
-
-"Maksim, koeta veli hyvä, leipoa yksinäsi tänään, minä aijon omistaa
-lopun päivästä tälle vieraalleni... Missä sinä, Kapa, asustat?"
-
-"Minä tulin suoraa päätä luoksesi tänne."
-
-"Tä-ä-nne? Ei täällä voi olla... täällä leivotaan leipää... ei täällä
-mitenkään sovi. Meillä on ylen ankara isäntä. Täytyy saada yösija
-jostakin paikasta... vaikka hotellista. Lähdetään."
-
-Ja he menivät. Minä jäin yksin puuhailemaan leipineni, enkä minä
-odottanut ollenkaan Konovalovia takaisin tulevaksi ennen aamua.
-Hämmästykseni ei siis suinkaan ollut vähäinen, kun hän jo vajaan kolmen
-tunnin kuluttua ilmestyi uudelleen leipomoon. Ja hämmästykseni suureni
-suurentumistaan, kun tarkastaessani hänen kasvojansa nähdäkseni, kuinka
-iloiselta ja tyytyväiseltä hän näytti, huomasinkin niissä vaan
-happamen, ikävän ja väsyneen ilmeen.
-
-"Mistä on kysymys?", kysyin suuresti ihmetellen tälläistä ystäväni
-mielentilaa, joka minusta niin vähän sopi yhteen iloisen tapahtuman
-kanssa.
-
-"Ei mistään", vastasi hän synkkänä ja sylkäisi sitten äkäisenä syrjään.
-
-"Ei, jotakin on aivan varmasti tapahtunut", väitin minä vastaan.
-
-"Mitä sitten?" lausui hän väsyneesti heittäytyen pitkin pituuttaan
-makaamaan lavitsalle. "Nainen... nainen... Hän on myöskin nainen --
-siinä koko juttu."
-
-Sain ponnistaa aika lailla, ennen kun hän suostui antamaan minulle
-jonkunlaista selitystä, ja lopuksi hän sen tekikin jotensakin
-seuraavaan tapaan:
-
-"Sanoinhan jo, että hän on nainen! Ja jos minä en olisi sellainen hölmö
-kuin minä olen, niin mitään tällaista ei olisi tapahtunut. Ymmärrätkö?
-No... Ja sinä sanot kuitenkin aina, että nainenkin on ihminen!
-Tietysti, kulkeehan hänkin jaloilla, ei syö ruohoa, osaa puhua,
-nauraa... siis ei ole eläin. Kuitenkaan ei hän ole meikäläistä varten
-luotu, ei ollenkaan! Kuinka niin? Sitä en osaa sanoa! Tunnen, että ei
-sovi meille, vaikka en ymmärrä miksi... Tämäkin Kapitolina... no...
-mitä luulet hänen sanovan. Tahdon elää sinun -- se tahtoo sanoa minun
--- kanssani, sinun vaimonasi. Tahdon, sanoo hän, olla sinun pieni
-lellikkisi... Aivan mieletöntä! No mutta kuulehan, armas tyttöseni,
-sanoin hänelle, aivanhan sinä höpiset joutavia; ajattelehan itse, miten
-on mahdollista elää minun kanssani? Ensinnäkin minä olen paha juomaan,
-toiseksi minulla ei ole minkäänlaista kotia, kolmanneksi minä olen
-maankiertäjä, en osaa asua yhdessä paikassa ja niin edespäin. Mutta
-hän, hän välittää viis juopottelemisesta. Sanoo vaan, että kaikki
-kisällit ovat kovia juoppoja ja kuitenkin on heillä melkein jokaisella
-vaimo. Koti, sanoi hän, tulee kyllä järjestetyksi, kunhan vain on
-vaimo, etkä sinä, sanoi hän, sen jälkeen enää mihinkään juokse...
-Sanoin hänelle: Kapa, en millään ehdolla suostu menemään naimisiin,
-sillä tiedän, että en osaa viettää sellaista elämää, enkä koskaan
-opikaan. Hän vastaa: Siinä tapauksessa minä hyppään jokeen! Sanon
-hänelle: 'Sinä olet kiihdyksissä, naisparka!' Silloinkos hän alkaa
-kiroilla, että korvat soivat! Mokomakin pitkäsäärinen piru, petturi,
-häpeämätön konna, sielunraastaja. Hän raivostui niin pahasti, että olin
-vähällä juosta tieheni. Mutta sitten tuli itku. Itkee ja nuhtelee
-minua: minkä takia, sanoo hän, viekottelit minut pois siitä paikasta,
-jossa viimeksi olin, mihin minä nyt menen? Mokomakin punanaamainen
-narri. Hyi... P----le!... No, mitä ihmettä minä nyt hänelle teen?"
-
-"Niin, minkä takia sinä todellakin haalasit hänet sieltä pois?", kysyin
-minä.
-
-"Minkä takia? Onpa sekin kysymys! Tietysti sen takia, että kävi
-sääliksi häntä! Jos ihminen on hukkumaisillaan ... eikö jokainen
-ohikulkeva ole valmis auttamaan häntä. Mutta mennä naimisiin... ynnä
-muuta sen kaltaista, ei, ei! Siihen en voi suostua. Mikä sulhanen minä
-enää olen? Jos minulla olisi sellaisia ajatuksia, niin olisinhan minä
-jo aikoja sitten sen voinut tehdä, tilaisuuksia ei ole puuttunut
-rahojakin olisin saanut ja paljon muuta. Mutta kun minä kerran siihen
-en kykene, niin asialle ei voi mitään. Hän itkee ja tietysti se ei ole
-ensinkään hyvä asia... Mutta mitä tehdä? Minä en voi!"
-
-Ja hän nyökäytti oikein päätänsä vahvistukseksi sanoillensa "en voi",
-nousi ylös lavitsalta ja vanuttaen molemmin käsin tukkaansa sekä
-partaansa alkoi kulkea pitkin leipomon lattiaa allapäin ja
-syljeskellen.
-
-"Maksim!" lausui hän äkkiä rukoilevalla, hämmentyneellä äänellä. "Jospa
-sinä menisit hänen luoksensa ja jollakin tavoin selittäisit, minkä
-takia minä... ah! Mene, veliseni!"
-
-"Mitäpä minä osaan hänelle sanoa?"
-
-"Sano koko totuus! Sano, että hän ei voi. Se ei sovi hänen
-kaltaiselleen. Ja sitten sano vielä, muista se, että hänellä on paha
-tauti!"
-
-"Mutta eihän se ole totta?", saroin minä nauraen.
-
-"Nii-in, eihän se ole totta. Mutta onhan se hy-yvä syy, vai mitä? Voi
-sinun seitsemän saksan pippuria! Pitäisikö minun ruveta riippumaan
-naisen hännässä. Piru heidät kaikki periköön! Mitä minä vaimolla teen?"
-
-Hän heilautti niin hämmentyneenä ja kauhistuneena käsiänsä, jotta
-jokaisen täytyi selvästi nähdä, että hän tosiaankaan ei tiedä, mitä hän
-vaimolla tekisi. Mutta aseman vakavuus tukahutti minussa kaiken sen
-iloisuuden, minkä hänen sekava mielenpurkauksensa aiheutti. Minun
-täytyi ankarasti miettiä toverini ja hänen tyttönsä tilaa. Mutta hän
-vaan kulki yhä edelleen pitkin lattiaa ja puheli itseksensä:
-
-"Eikä hän ollenkaan miellyttänyt tällä kertaa minua, oikein
-kauhistutti! Hän aivan imee minua luoksensa, vetää minua alas aivan
-kuin pohjattomaan suohon... Mokomakin veitikka... Hän on valinnut
-miehensä ja tämän täytyy välttämättömästi tulla hänen omaksensa, sen
-takia, että hän on saanut sen päähänsä! Nerokasta se ei ole -- mutta
-viekasta!"
-
-Kulkurin vaisto oli herännyt ja alkoi nyt puhua hänessä, ikuinen
-vapauden kaiho, jota vastaan oli tehty kaappausyritys, joutui
-kiihdyksiin.
-
-"Ei, minua ei sellaisella pienellä merralla pyydetä, minä olenkin suuri
-kala!" huusi hän kerskaten... "Minä aivan yksinkertaisesti... Niin
-miksikä ei!" Ja pysähtyen keskelle lattiaa hän hymyili ja alkoi
-miettiä. Minä seurasin hänen kiihtyneitten kasvojensa ilmeitä ja koetin
-arvata, mitä hän oli päättänyt tehdä.
-
-"Maksim! Mennään pois Kaukasiaan?!"
-
-Tätä en odottanut saavani kuulla. Minulla oli hänen suhteensa
-jonkunlaisia kirjallis-opetuksellisia suunnitelmia: minä toivoin
-saavani opettaa häntä lukemaan ja antaa hänen saada tietää kaiken sen,
-mitä itse silloin tiesin. Olisi ollut niin hauskaa nähdä, mitä siitä
-kaikesta olisi tullut. Hän oli antanut minulle lupauksensa pysyä
-ainakin vuoden ajan paikallansa; ja se helpotti suuresti tehtävääni. Ja
-nyt yht'äkkiä...
-
-"Sinä lasket varmaankin leikkiä", sanoin hieman hämilläni hänelle.
-
-"No mitä minä sitten teen!" huudahti hän. Minä aloin puhua hänelle,
-että mahdollisesti Kapitolinan hyökkäys hänen persoonaansa vastaan ei
-olekaan niin tavattoman vakavasti aijottu, kuin hän kuvittelee
-mielessänsä, parasta on odottaa ja katsoa miten asiat alkavat kulkea.
-
-Ja kohta selvisikin, että ei tarvinnut kauvankaan odottaa.
-
-Me keskustelimme keskenämme istuen lattialla uunin ääressä selkä
-akkunaa vasten. Oli melkein sydänyö, ja pari tuntia oli jo kulunut
-siitä, kun Konovalov oli tullut takaisin. Äkkiä kuulut takanamme lasin
-kilinää ja lattialle putosi kolisten nyrkin kokoinen kivi. Me
-hyppäsimme molemmat peljästyneinä pystyyn ja syöksyimme akkunan ääreen.
-
-"Ei sattunut", kuului vinkuva ääni kadulta. "Huonosti tähtäsit.
-Vahinko."
-
-"Tule", mörisi rämäkkä basso-ääni. "Mennään pois, kyllä minä häntä
-vielä myöhemmin kestitsen."
-
-Epätoivoinen, hermostunut korvia repivä juopuneen hoilotus kuului
-akkunasta sisälle.
-
-"Se on hän", sanoi Konovalov surullisena...
-
-Minä näin ainoastaan pari säärtä, jotka riippuivat alaspäin kadulta
-akkuna-aukon edessä. Ne riippuivat ja sätkyttelivät kauheasti lyöden
-kengänkoroilla kiviseinään kuoppia ikäänkuin tukea saavuttaakseen.
-
-"Mennään poo-ois!", melusi basso.
-
-"Hellitä! Älä vedä minua. Anna minun hengittää vähäisen. Hyvästi Sasha.
-Hyvästi --". Seurasi kiroiluja, joita ei voi tässä painattaa.
-
-Astuttuani lähemmäksi akkunaa saatoin nähdä Kapitolinan. Hän nojasi
-käsillään katukäytävän syrjään ja taivutti itsensä alaspäin niin syvään
-kuin jaksoi voidakseen nähdä leipomon sisälle, ja hänen hajallaan oleva
-tukkansa riippui sikin sokin olkapäillä ja pään ympärillä. Valkea huivi
-oli valunut alas toiselle puolelle ja puseron etupuoli oli rikki
-revitty. Hän oli kauheasti juovuksissa, horjui sinne tänne, --
-nikottelihe, kiroili ja vinkui hysteerisesti. Koko hänen ruumiinsa
-vapisi ja kyyneleitä vuoti runsaasti hänen kovasti punottavia
-kasvojansa pitkin.
-
-Pitkä miehenroikale seisoi hänen yläpuolellansa hänen ylitseen
-nojautuneena pitäen toisella kädellänsä kiinni häntä olkapäästä ja
-toisella talon seinästä sekä karjuen koko ajan: "Mennään poo-ois!"
-
-"Sasha! Sinä olet turmellut minun elämäni, muista se! Ole ikuisesti
-kirottu, senkin punanaamainen piru. Suokoon Jumala, ett'et tunnin
-vertaakaan enää saisi nähdä päivän valoa. Minä toivoin niin hartaasti
-saada parantaa elämääni... ja sinä vaan nauroit minulle, senkin
-paholainen. No, hyvä on! Tilinpäiväkin vielä kerran koittaa... Ahaa!
-Sinä piilottaudut! Sinä häpeät, kelvoton. Sasha... kyyhkyläiseni!"
-
-"En minä piilottaudu", sanoi synkkänä Konovalov astuen akkunan luo.
-"Minä en mene piiloon... ja turhanpäiten sinä.... Hyväähän minä sinulle
-tarkoitin; hyvin käy -- ajattelin, ja sinä aloit vaatia aivan
-mahdottomuuksia."
-
-"Sasha! Tapa minut!"
-
-"Minkä takia sinä joit itsesi juovuksiin, voitko sinä tietää
-edeltäkäsin, mitä minä olisin päättänyt... huomenna ehkä."
-
-"Sasha, Sasha! Hukuta minut!"
-
-"Rii-iittää! Mennään po-i-is!"
-
-"Senkin heittiö! Tekeytyy vielä hyväksi ihmiseksi."
-
-"Mitä melua siellä on, häh! Ketä te olette?" Yövahdin vihellys
-sekaantui tähän sananvaihtoon, tukahutti sen ja hävisi.
-
-"Minkä takia minä sinua hittolaista uskoin!"... nyyhkytti tyttö akkunan
-ääressä.
-
-Sen jälkeen hänen jalkansa äkkiä värähtivät, kohosivat nopeasti ylös ja
-hävisivät pimeyteen. Kuului tukahutettua ääntä ja jalkojen töminää.
-
-"Minä en tahdo mennä poliisikamariin! Sasha!", voihki tyttö
-tuskallisesti.
-
-Jalkojen töminä katukäytävällä kävi yhä kovemmaksi; kuului uusi
-vihellys, nyyhkytyksiä, melua...
-
-"Sa-a-asha! Rakka-a-ani!..."
-
-Saattoi kuulla, että jotakin armottomasti kuristettiin siellä
-ulkopuolella. Melu eteni, heikkeni heikkenemistään ja hävisi lopuksi
-kuin ilkeä uni...
-
-Alakuloisina ja masentuneina tästä tapahtumasta, jonka kulku oli niin
-nopea, Konovalov ja minä katselimme pimeälle kadulle ja saatoimme töin
-tuskin toipua kaikesta siitä itkusta, ulvonnasta, sadattelusta ja
-hätähuudosta, joka oli tunkeutunut korvistamme sisään. Minä kuulin yhä
-katkonaisia ääniä, ja minun oli vaikeata uskoa, että kaikki tämä oli
-ollut totta. Kauhistuttavan nopeasti oli tämä pieni, mutta painostava
-murhenäytelmä kulkenut silmiemme ohitse.
-
-"Nyt on kaikki lopussa", sanoi harvinaisen lempeästi Konovalov,
-luotuaan vielä kerran silmäyksen äänettömään ja ankaran synkkään,
-pilkkopimeään yöhön.
-
-"Ah kuinka kovasti hän minua...!" jatkoi hän katkerana hetken kuluttua
-asettuen tavalliseen asentoonsa lavitsalle. "He veivät hänen
-poliisiasemalle... juopuneena... jonkun heittiön seurassa. Kuinka
-nopeasti hän oli tehnyt päätöksensä." Hän huokasi syvään, kiipesi alas
-lavitsalta, istuutui säkille, nojasi päätänsä käsiänsä vastaan
-huojuttaen sitä edestakaisin ja sanoi hiljaisella äänellä minulle:
-
-"Kerro sinä minulle, Maksim, miten tuo kaikki tapahtui? Minä tarkoitan,
-selitä, mikä minun osuuteni on ollut kaikessa tässä?"
-
-Minä kerroin. Sanoin hänelle, että ennen kun ryhtyy jotakin tekemään,
-pitää ymmärtää ja tietää mitä tekee ja pitää ottaa myöskin seuraukset
-huomioon. Hän ei ollut ymmärtänyt mitään, ei ajatellut seurauksia -- ja
-sen vuoksi oli hän syypää kaikkeen. Minä olin vihoissani hänelle:
-Kapitolinan huudot ja voihkina, juopuneen miehen "mennään pois" ja koko
-tämän tapahtuman inhottava melu kaikui yhä korvissani ja minä en
-liikoja säästänyt ystävääni.
-
-Hän kuunteli minua pää kallellaan, mutta kun minä lopetin, kohotti hän
-sen ylös ja minä saatoin huomata hänen kasvoillaan kauhua ja
-hämmästystä.
-
-"Siinä sitä ollaan!" huudahti hän. "Mainiota! No, entäs nyt! Häh? Mitä
-minun pitää tehdä hänen hyväksensä. Pitääkö minun mennä naimisiin hänen
-kanssansa?"
-
-Hänen sanojensa äänenpainossa oli niin paljon puhtaasti lapsellista
-vilpittömyyttä ja syyllisyyden tunnetta tyttöä kohtaan sekä niin paljon
-avutonta ymmärtämättömyyttä, että minun kävi aivan sääliksi toveriani,
-ja minä aloin miettiä, että olin ehkä liian ankarasti häntä tuominnut.
-
-"Ja minkä takia minä hänet otin pois siitä talosta", sanoi katuvaisella
-äänellä Konovalov. "Voi tosiaankin! kuinka hän minua vihaa. Tiedätkö
-mitä? Minä menen sinne poliisilaitokseen, ja koetan järjestää... Saan
-nähdä hänet... ja sen jälkeen... Sanon hänelle... niin, jotakin minun
-pitää sanoa hänelle. Menenkö?"
-
-Minä huomasin, että siitä kohtauksesta ei lähtisi suurtakaan hyötyä,
-mitä hän sanoo hänelle? sitä paitsi on nainen juovuksissa ja varmaankin
-nukkuu jo.
-
-Mutta Konovalov varmistui yhä enemmän ajatuksistaan.
-
-"Lähden, odota vähän. Joka tapauksessa minä tahdon hänen parastansa...
-sano mitä sanot. Siellä on hän aivan vierasten ihmisten joukossa. Kyllä
-minä menen. Ole sinä täällä sen aikaa. Kyllä minä pian käyn."
-
-Hän otti hattunsa ja vetämättä edes saappaita jalkaansa kiiruhti
-nopeasti ulos huoneesta.
-
-Minä lopetin työn ja rupesin nukkumaan. Aamupuolella yötä
-katsahdettuani siihen paikkaan, jossa Konovalov tavallisesti nukkui
-huomasin sen olevan vielä tyhjän.
-
-Vasta iltapuolella päivää hän tuli -- synkkänä ja velttona, syvät rypyt
-otsassa sekä samentunein silmin. Katsomatta minuun, astui hän
-taikinapyttyjen ääreen, katseli kuinka paljon olin saanut aikaan ja
-asettui vaieten makaamaan lattialle.
-
-"No kuinka kävi, näitkö sinä hänet?", kysyin minä.
-
-"Sitä vartenhan sinne meninkin."
-
-"No ja kuinka kävi?"
-
-"Ei mitenkään."
-
-Näkyi selvästi, että hän ei halunnut puhella. Otaksuin, että hän ei
-kauvan tulisi olemaan sellaisessa mielentilassa, enkä ruvennut sen
-vuoksi vaivaamaan häntä kysymyksilläni. Ja koko sen päivän oli hän
-vaiti, lausuen ainoastaan silloin tällöin välttämättömyyden pakosta
-jonkun katkonaisen työtä koskevan lauseen minulle. Enimmäkseen kulki
-hän edestakaisin leipomon lattialla synkkänä ja samanlaisin samein
-silmin kuin ennenkin. Jotakin näkyi sammuvan hänessä, hän teki työtänsä
-hitaasti ja veltosti aivan kuin ajatustensa kiinnipitämänä. Yöllä kun
-olimme jo panneet uuniin viimeiset leivät ja valvoimme peläten niiden
-saavan liian kauvan paistua, sanoi hän minulle:
-
-"No, lueppas vähän Stenjkasta."
-
-Kun kuvaus kidutuksesta ja mestauksesta herkytti enimmän hänen
-mieltänsä, aloin minä lukea hänelle juuri sitä paikkaa. Hän kuunteli
-maaten selällään lattialla ja tuijottaen silmiään värähyttämättä
-mustaan kattoon.
-
-"Stenjka kuoli... Sellaisen ihmisen he saattoivat tappaa", alkoi
-Konovalov hitaasti puhua. "Kuitenkin siihen aikaan kannatti elää.
-Vapaana! Silloin oli tilaa... saattoi hengittää. Mutta nyt vallitsee
-kaikkialla hiljaisuus, rauhallisuus... järjestys... Ja jos oikein
-tarkastaa, niin on liian rauhalliseksi tullut elämä. Kirjoja, kouluja.
-Ja kuitenkin elää ihminen turvattomana, eikä kukaan häntä ohjaa. Syntiä
-häntä on kielletty tekemästä, mutta mahdotonta on elää aivan
-synnittömänä. Sen takia on kaduilla järjestys, mutta sydämessä --
-sekamelska. Eikä toinen ihminen ymmärrä toista ihmistä."
-
-"Sasha! Mitenkä sinun kävi Kapitolinan kanssa?" kysyin minä.
-
-"Mitä?" sanoi hän. "Kapkan kanssa. Lopussa... sillä hyvä." Ja hän
-viittasi päättäväisesti kädellään.
-
-"Lopetit siis?"
-
-"Minäkö? Ei... hän itse lopetti."
-
-"Millä tavoin?"
-
-"Hyvin yksinkertaisesti. Piti kiinni entisistä vaatimuksistaan
-tahtomatta ollenkaan kuulla mistään muusta. Kaikki on kuten ennen. Sen
-verran vaan, että hän ei ennen juonut, mutta nyt alkoi juoda... Ota
-ulos leivät, minä käyn nukkumaan."
-
-Hiljaisuus valtasi leipomon. Lamppu savusi, uuninluukku narisi silloin
-tällöin ja valmiiden leipien kuori rosahti haljetessaan. Kadulla
-vastapäätä akkunaamme yövahdit puhelivat keskenään. Vielä jokin
-eriskummallinen ääni aika ajoittain tuli kuuluviin kadulta, se oli
-aivan kuin jossakin olisi puodin kyltti narissut tahi ihminen ähkinyt.
-
-Minä otin leivät ulos uunista ja paneuduin levolle, mutta en saanut
-unta ja kuunnellen yöstä lähteviä ääniä lojuin puoliavoimin silmin.
-Äkkiä näen, miten Konovalov äänettömästi kohoaa ylös lattialta, menee
-hyllyn luo, ottaa sieltä Kostomarovin kirjan, aukaisee sen ja kohottaa
-silmiensä eteen. Saatoin selvästi erottaa hänen miettiväiset kasvonsa
-ja minä seurasin hänen liikkeitänsä, näin kuinka hän kuljetti sormiansa
-pitkin rivejä, pudisti päätänsä, käänsi uuden lehden ja katselee
-uudestaan tarkkaavaisena sitä, mutta sitten kääntää silmänsä minuun.
-Hänen miettiväisillä, paisuneilla kasvoillansa oli kummallisen
-jännittynyt ja kysyväinen, minulle aivan outo ilme, joka kauvan pysyi
-minuun suunnattuna. En voinut pidättää uteliaisuuttani, vaan kysyin
-häneltä, mitä hän hommaa?
-
-"Ah, minä luulin sinun nukkuvan", sanoi hän hämillään ja astui sitten
-luokseni kirja kädessä, istuutui viereeni ja alkoi epäröiden puhua:
-"Minä näet tahdon kysyä sinulta, onko sellaista kirjaa, jossa sanotaan,
-miten pitää elää? Sellaista, josta saisi nähdä, mitkä teot ovat
-vahingollisia ja mitkä itsessään vaarattomia. Minä, kuten tiedät, aina
-sekaannun teoissani... Se mikä minusta alussa näyttää hyvältä...
-päättyykin lopuksi huonosti. Niin kuin esimerkiksi Kapkan kanssa." Hän
-hengitti välillä ja jatkoi rukoilevalla äänellä: "Niin, etsi, ole hyvä,
-minulle sellainen erilaisia tekoja käsittelevä kirja ja lue se
-minulle."
-
-Seurasi hetken äänettömyys.
-
-"Maksim!"
-
-"Mitä?"
-
-"Kuinka kovasti Kapitolina haukkui minua."
-
-"No, sehän on jo lopussa... Riittää jo sinulle..."
-
-"Tietysti, ei nyt enää mitään hätää ole... Mutta miten se on, sano
-minulle, onko hän oikeassa?"
-
-Se oli hyvin kiusallinen kysymys. Mutta ajateltuani hetkisen vastasin
-myöntävästi.
-
-"Sillä tavoin minäkin otaksun... Hän on oikeassa... niin", lausui
-Konovalov, huokasi syvään ja vaikeni.
-
-Hän vetelehti kauvan lattialle levitetyllä niinimatolla saamatta unta,
-nousi ylös pari kertaa, poltti tupakkaa, istuutui akkunan ääreen ja
-paneutui uudelleen levolle.
-
-Minä nukahdin ja kun heräsin, ei hän enää ollut leipomossa; hän tuli
-näkyviin vasta illalla. Hän oli aivan tomun peitossa ja hänen synkässä
-katseessaan oli jotakin liikahtamatonta, kivettynyttä. Hän heitti
-hattunsa hyllylle, huokasi ja istahti viereeni.
-
-"Missä sinä olet ollut?"
-
-"Kävin Kapkaa katsomassa."
-
-"No, entäs sitten?"
-
-"Kaikki on lopussa, veliseni. Olenhan jo kerran sanonut sen sinulle."
-
-"Sellaista väkeä ei nähtävästi saa sinne eikä tänne", koetin minä saada
-hänen ajatuksiaan suuntautumaan toisaalle ja aloin puhua tottumuksen
-suuresta voimasta y.m.s., joka sopi tällaiseen tapaukseen. Konovalov
-oli itsepäisesti vaiti katsellen lattiaan.
-
-"Ei, mitä sinä puhu-ut! Ei siitä ole kysymys! Minä olen
-yksinkertaisesti sanoen ruttotautinen ihminen. Minun kaltaisen ihmisen
-ei pitäisi elää maailmassa. Minusta lähtee vaan onnetonta myrkyllistä
-henkeä. Heti kun tulen jonkun ihmisen läheisyyteen, tarttuu se häneen.
-Jokaiselle saatan minä tuottaa vaan tuskaa. Jos oikein ajattelee, niin
-voi kysyä, kenelle minä olen elämässäni tuottanut mielihyvää? En
-kenellekään. Ja kuitenkin olen ollut niin monen ihmisen kanssa
-tekemisissä. Märkänevä ihminen minä olen."
-
-"Lörpötystä."
-
-"Ei, tarkoitan totta"... sanoi hän nyökäyttäen vakuuttavasti päätänsä.
-
-Minä koetin kaikin voimin kitkeä pois hänestä tällaiset vaaralliset
-ajatukset. Mutta kaikesta, mitä hänelle sanoin, löysi hän vaan
-vahvistusta sille mielipiteelleen, että hän ei ole kelvollinen elämään.
-
-Hän alkoi muutenkin nopeasti ja pelottavalla tavalla muuttua aina siitä
-hetkestä alkaen, kun hän näki Kapitolan. Hän kävi miettiväiseksi,
-menetti kaiken mielenkiintonsa kirjoihin, ei tehnyt enää työtä
-entisellä innolla, tuli yhä vaiteliaammaksi ja umpimielisemmäksi.
-
-Työstä vapaana ollessa hän lojui lattialla ja katseli lakkaamatta
-kattoon. Hänen kasvonsa olivat entistä kalpeammat ja pöhöttyneet ja
-hänen silmänsä olivat kadottaneet entisen lapsellisen kirkkaan
-loisteensa.
-
-"Sasha, mikä sinua vaivaa", kysyin häneltä.
-
-"Ryyppytuuli alkaa tulla", vastasi hän aivan yksinkertaisesti. "Kohta
-minä ratkean... s.o. alan latkia viinaa, poltto sisässäni on jo
-alkanut... Minun aikani on taasen tullut... jos tuota Kapkan juttua ei
-olisi tapahtunut, niin minä olisin vielä ehkä kestänyt jonkun aikaa.
-Mutta siitä jutusta ei enää pääse... Kuinka minulle saattoikaan
-sellaista tapahtua. Minä tahdoin tehdä ihmiselle hyvää -- ja äkkiä --
-pelkkää mielettömyyttä! Totta tosiaan, veli hyvä, elämässä tarvitaan
-kovasti järjestystä teoissa. Ja eikö tosiaankin voitaisi ajatella
-sellaista lakia, joka pakottaisi kaikki ihmiset tekemään samalla
-tavoin, aivan kuin yksi ihminen, pakottaisi ymmärtämään toinen
-toisiansa? Sillä aivan mahdoton on elää tällä tavoin, erillään toinen
-toisistaan! Eivätkö viisaat ihmiset todellakaan ymmärrä sitä, että
-ensinnä on välttämätöntä saada järjestys aikaan maailmassa, ihmiset on
-saatettava valkeuteen? Ah -- te viisaat!"
-
-Ollen aivan näiden maailmanjärjestystä koskevien ajatuksiensa vallassa
-ei hän halunnut kuunnella minun puheitani. Minä huomasin myöskin, että
-hän alkoi vähitellen vieroa minua. Kerran kuultuaan sadannen kerran
-minun maailman uudestaanmuodostamissuunnitelmani hän hieman suuttui
-minuun ja sanoi: "Lakkaa jo! Kyllähän sinä osaat.... Olen jo tarpeeksi
-kuullut sinun puheitasi. Eihän tässä ole kysymys elämästä, vaan
-ihmisestä. Ymmärrätkö, että ennen kaikkea muuta on kysymys ihmisestä?
-Niin, ja muusta ei olekaan kysymys. Sinun puheesi mukaan tulisi ihminen
-yhä edelleen pysymään sellaisena kuin hän on nyt, senkin jälkeen kun
-kaikki muu on muutettu ja järjestetty. Mitähän siitäkin on hyötyä...
-En, ensiksi pitää ihminen muuttaa alusta loppuun saakka, hänelle pitää
-näyttää tie oikeaan elämään. Pitää laittaa niin, että hänen elämänsä
-käy valoisaksi ja vapaaksi -- kas sitä kaikkea on sinun puuhattava
-ihmisen hyväksi. Opeta häntä kulkemaan omaa tietänsä..."
-
-Minä vastustin häntä, mutta hän tuli vaan katkeraksi ja huudahti
-ikävystyneenä: "Ah, anna minun olla rauhassa!"
-
-Kerran hän jostakin syystä meni ulos illalla eikä tullut takaisin
-työhön yöllä eikä seuraavana päivänäkään. Hänen asemastansa ilmestyi
-isäntä leipomoon huolestuneen näköisenä ja ilmoitti:
-
-"Sashamme on tullut villiksi. Hän istuu 'Tupalassa'. Täytyy hakea uusi
-leipoja."
-
-"Ehkä hän tulee takaisin."
-
-"Silloin saat odottaa kauvan... Kyllä minä hänet tunnen."
-
-Minä menin "Tupalaan". -- Kapakkaan, joka oli hyvin viekkaasti
-järjestetty erääseen kivijalkaan. Sen erikoisena tunnusmerkkinä oli,
-että siellä ei ollut akkunoita, Vaan valoa tuli sinne katossa olevasta
-aukosta. Siellä sisällä oli aina vaan tupakan ja viinan tuoksua, ja se
-oli melkein aina täynnä epämääräistä, vakinaista tointa vailla olevaa
-väkeä. Pitkät päivät nämä ihmiset vetelehtivät kapakassa ja sen
-ympäristössä etsien ryyppyretkelle antautuneita käsityöiäisiä
-auttaakseen heitä toverillisesti juomaan viimeisen paitansakin
-päältänsä.
-
-Konovalov istui suuren pöydän ääressä keskellä kapakkaa kuuden häntä
-kunnioituksella muka kuuntelevan, omituisiin rääsyisiin pukuihin puetun
-naamaltaan Hoffmanin satujen sankareja muistuttavan herrasmiehen
-ympäröimänä.
-
-He joivat olutta ja viinaa sekaisin haukaten välipalaksi jotakin, joka
-muistutti kuivia savipaloja.
-
-"Juo-kaa, veljet juokaa niin paljon kuin kukin jaksaa! Minulla on sekä
-rahoja että vaatteita. Ainakin kolmeksi päiväksi riittää, kaikki
-juon... kaikki. Työtä en tahdo enää tehdä, enkä täällä tahdo enää
-kauvemmin viipyä."
-
-"Inhottava kaupunki tämä onkin", sanoi joku, joka suuresti muistutti
-John Falstaffia.
-
-"Työtä", sanoi eräs toinen luoden kysyvän katseensa kattoon sekä kysyen
-vielä: "Työtä vartenko ihminen syntyy maailmaan?"
-
-Ja nyt alkoivat kaikki yht'aikaa puhua ja todistaa Konovaloville, että
-hänellä oli täysi oikeus, melkeinpä velvollisuus juoda kaikki -- ja
-tietysti heidän seurassansa.
-
-"Kas, Maksim! Pim-pam-pim!" tervehti Konovalov nähdessään minun astuvan
-sisälle. "No, kirjanoppinut ja farisealainen -- kulahuta kulkkuusi! Nyt
-olen viimeinkin jo vierähtänyt radaltani! Se on sanottu ja sillä hyvä!
-Nyt tahdon juoda kaikki -- hiuksiin asti. Ja kun hiukset vaan ovat enää
-jälellä, niin silloin lopetan. Tuletko mukaan -- vai mitä?"
-
-Hän ei ollut vielä humalassa, mutta hänen siniset silmänsä loistivat
-kamalasti epätoivoisesta kiihtymyksestä ja hänen partansa, joka
-silkkisen viuhkan tavoin laskeusi hänen rinnallensa, tutisi alaleuvan
-hermostuneen värähtämisen johdosta, paidan kaulus oli avoinna,
-valkealla otsalla kimmelsi hikipisaroita ja käsi, jolla hän ojensi
-minulle lasillisen olutta, vapisi.
-
-"Heitä juominen, Sasha, ja mennään pois täältä", sanoin minä laskien
-käteni hänen olkapäällensä.
-
-"Heitäkö?" sanoi hän nauraen. "Jospa olisit kymmenen vuotta aikaisemmin
-tullut sen sanomaan minulle... niin ehkä olisin heittänytkin. Mutta nyt
-on parasta, että en heitä. Mitäpä minä voisin muutakaan tehdä? Mitä?
-Tunnenhan kaikkea, jokaisen elämän liikkeen tunnen sisässäni, mutta
-käsittää en voi -- en mitään ymmärrä enkä tiedä elämäni tietä. Minä
-vaan tunnen -- ja juon, sillä muuta en osaa tehdä... Parempi on, että
-sinäkin juot minun kanssani!"
-
-Hänen seurapiirinsä katseli minua ilmeisellä tyytymättömyydellä,
-kaksitoista silmää mittaili uhkaavasti minun olemustani.
-
-Onnettomat pelkäsivät, että minä ryöstän pois heiltä Konovalovin,
-hävitän heiltä pidot, joita he ehkä koko pitkän viikon ajan olivat
-odottaneet.
-
-"Ystävät! Tämä on minun toverini, korkeasti oppinut mies, piru vieköön!
-Maksim, voisitko täällä lukea Stenjkasta? Ah, hyvät veljet, jos
-tietäisitte, millaisia kirjoja maailmassa on! Pilasta! Muistatko
-Maksim, mitä? Ystävät, eivät ne ole enää kirjoja, vaan verta ja
-kyyneliä! No mutta -- Pila, sehän olen minä itse? Kuuletko Maksim! Ja
-Gysoika -- olen minä. Vannon sen kautta Jumalan! Kas kun se vihdoinkin
-minulle selvisi!"
-
-Hän katseli silmät selällään pelästyneen näköisenä minua ja hänen
-alahuulensa vapisi kovasti. Hänen seuralaisensa tekivät happamin mielin
-sijaa minulle pöydän ääressä. Minä istuuduin Konovalovin viereen juuri
-samalla hetkellä, kun hän kulahutti kulkkuunsa puoleksi viinalla
-täytetyn olutlasin.
-
-Hän tahtoi nähtävästi tällä sekotuksella mahdollisimman pian päihdyttää
-itsensä. Kun hän oli lasinsa tyhjentänyt, otti hän lautaselta kappaleen
-sitä ainetta, joka muistutti savea, mutta itse asiassa oli hillottua
-lihaa, hän katseli sitä ja heitti sen olkansa ylitse kapakan seinään.
-
-Hänen seurapiirinsä vongahti puoliääneen aivan kuin nälkäinen
-koirajoukkue, jolle heitetään luu.
-
-"Hukkaan joutunut ihminen minä olen... Miksi pitikään isän ja äidin
-minut laittaa maailmaan? En ollenkaan ymmärrä. Ah kuinka minua
-ahdistaa! Hyvästi, Maksim, jos et halua juoda kanssani. Leipomoon minä
-en tule. Minulla on vielä saatavaa isännältä -- mene perimään ja tuo
-minulle, minä juon ne. Ei! Pidä ne ja osta kirjoja itsellesi...
-Tahdotko? Et tahdo? Ei ole tarvis?... Ota vaan? Sika sinä olet, jos
-sillä tavoin... Mene tiehesi luotani. Me-e-ne!"
-
-Hän oli juovuksissa ja hänen silmänsä loistivat eläimellisesti.
-
-Hänen seuralaisensa näkyivät olevan valmiita käymään takkini kaulukseen
-kiinni, mutta sitä minä en jäänyt odottamaan, vaan läksin pois.
-
-Noin kolmen tunnin kuluttua pistäydyin uudestaan "Tupalaan".
-Konovalovin seurue oli lisääntynyt vielä kahdella hengellä, kaikki
-olivat humalassa, Konovalov kuitenkin vähemmän kuin toiset. Hän lauloi
-nojaten kyynärpäillään pöytään ja katsellen taivasta katonaukon
-lävitse. Juoppolallit hänen ympärillänsä kuuntelivat häntä erilaisissa
-asennoissa ja muutamia heistä yökötti. Konovalov lauloi pehmeällä
-barytoni-äänellä, joka -- kuten kaikilla laulavilla käsityöläisillä --
-korkeammalla muuttui ihmeellisen kauniiksi falsetiksi. Pään
-levätessä raskaana käsien varassa lauloi hän tunteellisesti vanhoja
-surunvoittoisia kansanlauluja. Hänen vaaleat kasvonsa vapisivat
-sisäisestä liikutuksesta, silmät olivat puoliavoimet ja kaula eteenpäin
-kurotettu; ääni värisi, nyyhkytti, ähkyi... kyyneleet kihosivat silmiin
-tätä kelpo ihmistä katsellessa ja hänen lauluksi purkautuvaa syvää
-tuskaa kuunnellessa.
-
-Tuntui aivan kuin elävänä haudattu olisi viettänyt surullista juhlaa
-hautaholvissaan laulaen surunvoittoista hautalauluansa siniselle
-taivaalle. Mitä syvin, toivottomin suru, epätoivo ja piinallinen
-mielenraskaus kaikui onnettoman ystäväni laulusta.
-
-"Onko Maksim täällä? Tahdotko olla minun sanansaattajani? Ystäväiseni,
-mene!" -- sanoi hän katkaisten laulunsa ja ojentaen kätensä minulle.
-"Minä, veliseni, olen aivon valmis. Olen koonnut ympärilleni koko
-joukon rohkeita sotureja -- kas tuolla he ovat -- lisää tulee.
-Löydämme! Se on helppo a-asia! Kutsumme Pilan ja Gysoikan... Syötämme
-heille joka päivä puuroa ja vasikanlihaa... eikö niin? Lähdetkö? Otat
-kirjat mukaan... luet Stenjkasta ja niistä toisista. Ystävä! Ah kuinka
-minua ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa!"
-
-Hän löi nyrkillään kaikin voimin pöytään. Lasit ja pullot kilisivät ja
-seurapiiri täytti, havaittuaan, hetipaikalla koko kapakan rähinällään.
-
-"Juokaa, pojat!" huusi Konovalov. "Juokaa... keventäkää mieltänne...
-sylkekää kaikelle...!"
-
-Minä menin ulos huoneesta ja pysähdyin kadulle oven eteen, kuuntelin,
-kuinka Konovalov paasasi kangertavalla kielellä, ja kun hän alkoi
-uudestaan laulaa, palasin takaisin leipomoon. Mutta kauvan vielä kaikui
-korvissani yön hiljaisuudessa ystäväni surunvoittoinen laulu.
-
-Kahden päivän perästä Konovalov hävisi kaupungista.
-
-Vielä kerran olin tapaava hänet.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Täytyy olla syntynyt sivistyneessä yhteiskunnassa voidakseen omata
-tarpeeksi kärsivällisyyttä viettää koko elämänsä sen keskuudessa
-haluamatta kertaakaan päästä sen monien painostavien siteiden ja
-tapojen pyhittämien pienien myrkyllisten valheitten piirin
-ulkopuolelle, vapaaksi sairaloisesta itserakkaudesta, aatteellisesta
-lahkolaisuudesta ja kaikenkarvaisesta epärehellisyydestä -- sanalla
-sanoen kaikesta tunnetta jäähdyttävästä ja järkeä turmelevasta
-turhamaisuudesta. Minä synnyin ja kasvoin tällaisen yhteiskunnan
-ulkopuolella ja tästä minulle mieluisesta syystä en voi ottaa liiaksi
-suuria annoksia sen kulttuuria, ilman että minussa jonkun ajan kuluttua
-ei syntyisi huutava tarve astua sen puitteista ulos virkistääkseni
-itseäni jonkun verran sen ylenmääräisestä valheellisuudesta ja
-sairaloisesta hienostuneisuudesta.
-
-Elämä maakylissä on melkein yhtä sietämättömän ahdistavaa ja
-synkkää kuin elämä sivistyneiden parissa. Kaikkein parasta on mennä
-kaupunkien syrjäkaduille. Siellä on tosin kaikki likaista, mutta
-kuitenkin yksinkertaista ja vilpitöntä. Tahi on ehkä vieläkin parempi
-mennä kävelemään pitkin kotimaan peltoja ja teitä, joka onkin
-sangen miellyttävää, virkistää kovasti eikä vaadi mitään muita
-matkavalmistuksia kuin hyvät ja kestävät jalat.
-
-Viisi vuotta takaperin olin juuri tämänkaltaisella kävelyretkellä, ja
-samoiltuani pitkin pyhää Venäjää ilman erikoista matkasuunnitelmaa
-saavuin lopuksi Feodosiaan. Täällä oli juuri alettu rakentaa suurta
-satamaa ja toivoen saavani ansaita jonkun verran rahaa matkan
-jatkamiseksi menin sille kohdalle merenrantaa, jossa työt olivat
-täydessä käynnissä.
-
-Haluten kuitenkin nähdä ensiksi työntekoa sekä kaupungin näköalaa
-kiipesin lähellä olevalle vuorelle ja istuin siellä katsellen
-ääretöntä, mahtavaa merta jalkojeni juurella ja kääpiömäisiä ihmisiä,
-jotka valmistivat sille kahleita.
-
-Silmieni edessä oli laaja kuva ihmistyöstä -- lahden poukamaa ympäröivä
-ranta oli aivan kokonaan pantu mullin mallin, kaikkialla oli kuoppia,
-kivi- ja puuröykköjä, työntökärryjä, hirsiä, rautakiskoja, junttia ja
-vielä jonkinlaisia muita hirsilaitteita ja kaiken tämän seassa ahersi
-joka suunnalla sankkoja ihmisparvia. He räjähyttivät vuorta
-dynamiitilla, lohkoivat kiviä rautataltoilla, puhdistivat maaperää
-rautatierataa varten. Suunnattomiin säiliöihin he valoivat sementtiä,
-muodostaen niistä melkein kuutiosylen suuruisia kiviä ja upottaen
-niitä mereen sillä tavoin tehden sulkuja sen leppymättömille
-jättiläisaalloille. He näyttivät matomaisen pieniltä tumman ruskeata
-vuorta vastaan, jonka heidän kätensä olivat laittaneet muodottomaksi ja
-matojen tavoin myllersivät he kiviröykkiöiden ja puupalasien seassa
-kivitomun peittäminä etelän päivän kolmenkymmenen asteen helteessä.
-Sekasorto heidän ympärillänsä ja paljas aukea taivas heidän päänsä
-päällä aiheuttivat, että saattoi luulla heidän hyörintänsä
-tarkoituksena olevan päästä kaivautumaan vuoren uumeniin paahdetta ja
-ympäröivää synkän hävityksen kuvaa pakoon.
-
-Tukehuttavan ahdistava ilma oli täynnänsä töminää ja hälinää, joka
-aiheutui kuokkien iskuista kiviin, työntökärryjen pyörien surkeasta
-vinkunasta ja juntan rautapainojen kumeasta putoamisesta tukeille,
-hirsiä halkovien kirveiden kalskeesta ja mustanharmaiden hyörivien
-ihmisolentojen äänekkäistä huudoista.
-
-Eräässä paikassa osa näistä viimeksimainituista äänekkäästi hoilaten
-hommaili suuren vuorenlohkareen kimpussa, koettaen saada sitä
-siirtymään pois paikoiltaan, ja eräässä toisessa paikassa taasen
-hinasivat he raskasta hirttä pystyyn ja huusivat sen luiskahtaessa
-irti: "pitäkää kii-i-nni!" Ja halkeamia täynnä oleva vuori toisti:
-"ii-i-nni!"
-
-Mutkikasta linjaa pitkin, jonka sinne tänne paiskatut laudat
-muodostivat, liikkui hidas ihmisjono kuljettaen selkäkumarassa kivillä
-täytettyjä työntökärryjä ja heitä vastaan tuli toinen ihmisjono tyhjine
-kärryineen venyttäen hitaalla kulullaan yhden minuutin lepohetkeä
-kahden minuutin pituiseksi. Erään juntan juurella seisoi taaja ja
-kirjava ihmisparvi, jonka seasta joku venyvän surunvoittoisella äänellä
-veteli junttalaulua.
-
-Voimakkaasti ponnisteli miesjoukko nuoria vetäessään ja rautapaino
-lennettyään ylös pitkin juntan vartta putosi alas kumeasti jysähtäen
-saaden koko juntan vavahtamaan.
-
-Kaikkialla meren ja vuoren välisellä alanteella hääräili harmaita
-ihmisiä, jotka täyttivät ilman huudoilla, tomulla ja ihmishien
-tukahduttavalla hajulla. Päällysmiehet kuljeskelivat heidän keskellänsä
-valkeat mekot yllä, joiden metalliset napit kiilsivät päivän paisteessa
-aivan kuin jonkun ihmisen keltaiset, kylmät silmät.
-
-Majesteetillisen levollisena levisi meri sumuisen näköpiirin toiselle
-puolelle kirkkaiden laineiden hiljaan loiskuessa meluavaa rantaa
-vastaan. Auringonvalossa loistaen näytti se hymyilevän Gulliverin
-hyväntahtoista hymyilyä ajatellessaan, kuinka helposti se voisi yhdellä
-ainoalla liikkeellä hävittää kaikki nuo tuhannet lilliputit ja heidän
-laitoksensa.
-
-Häikäisten silmiä loisteellaan makasi meri siinä suurena, mahtavana ja
-hyvänä ja sen voimakas hengähdys lehahti rannalle virvoittaen uupuneita
-ihmisiä, joiden työn tarkoituksena oli telkien laittaminen sen
-vapaille, nyt niin jyrkästi ja äänekkäästi muodotonta rantaa
-hyväileville aalloille. Meri näytti ikäänkuin säälivän heitä -- ne
-monet vuosisadat, jotka se oli jo elänyt, olivat opettaneet sen
-ymmärtämään, että näillä rakentajilla ei ollut mitään pahoja
-tarkoituksia hänen suhteensa; jo kauvan on se tietänyt, että nämät ovat
-vaan orjia, joiden tehtävänä on taistella luonnon voimia vastaan,
-taistelu, joka on päättyvä lopuksi luonnonvoimien kostolla. Yhäti he
-vaan rakentelevat, tekevät ikuisesti työtä ja heidän hikensä ja verensä
-muodostuu heidän maanpäällisten varustustensa sementiksi; mutta mitään
-hyvää ei heille kaikesta tästä lähde, he luovuttavat vaan voimansa
-ikuiselle varustautumisen pyrkimykselle -- pyrkimykselle, joka on
-aikaansaanut ihmeitä maan päällä hankkimatta kuitenkaan ihmiselle lisää
-verta ja vielä vähemmän leipää. He ovat myöskin luonnon voimia -- nuo
-ihmiset --, ja sen vuoksi juuri meri ei ole heille äksy, vaan katselee
-hellästi heidän työtänsä, josta heillä ei ole mitään hyötyä. Nämä
-pienet harmaat matoset, jotka niin kovasti ovat jäytäneet vuorta --
-ovat aivan samaa maata kuin sen pisarat, jotka ensimäisinä ovat
-kulkeneet pitkin luoksepääsemättömiä, kylmiä rantakallioita meren
-ikuisen alueen laajentamispyrkimyksen pakotuksesta ja nämä ovat myös
-ensimäisinä murskautuneet sen seinämiä vastaan. Myöskin suuremmissa
-joukoissa ovat nämä pisarat sukua ihmisille, ja ne ovat silloin aivan
-kuin meri yhtä voimakkaita ja yhtä taipuvaisia saamaan aikaan
-hävitystä, heti kun vaan myrskyn hengähdyskään niitä koskettaa. Merelle
-ovat myöskin jo vanhuudestaan tutut orjat, jotka rakensivat pyramiideja
-erämaahan ja Xerxeen, tuon naurettavan ihmisen orjat, joka luuli
-voivansa rangaista merta kolmella sadalla iskulla sen vuoksi, että se
-oli rikkonut sen leikkikalumaiset sillat. Orjat pysyvät aina
-samallaisina, he aina pitävät itseänsä syyllisinä, heitä aina ruokitaan
-huonosti ja ikuisesti ovat he tehneet sitä, mikä on suurta ja
-ihmeellistä, jumaloiden välistä niitä, jotka ovat pakottaneet heitä
-työtä tekemään, useimmiten kiroten heitä ja silloin tällöin nousten
-kapinaan näitä hallitsijoitansa vastaan. Ja hymyillen jättiläisen
-levollista hymyilyä, jättiläisen, joka tuntee voimansa, leuhotteli meri
-titanimaisella virvoittavalla hengähdyksellään henkisesti vielä sokeata
-maata, joka sen sijaan, että se pyrkisi sukulaisensa taivaan yhteyteen,
-on orjuuntunut ja surkuteltavasti hutiloipi. Hiljalleen rientävät
-laineet rannalle, joka on täynnänsä kivisiä sulkuja sen ikuiselle
-liikunnalle rakentavia ihmisiä, aallot rientävät ja laulavat
-soinnukasta, viehkeätä lauluansa menneisyydestä, kaikesta siitä, mitä
-ne vuosisatojen kuluessa olivat saaneet nähdä maan rantamilla...
-
-Parhaillaan Venäjällä vallitseva nälänhätä oli koonnut tänne edustajia
-kaikista niistä eri piireistä, joita nälänhätä oli kohdannut. Selvästi
-saattoi erottaa työläisjoukoissa kansallisuuksittain jakaantuneita
-osastoja ja ainoastaan kulkurit, jotka ovat enemmän yleismaailmallisia
-olemukseltaan, pistivät siellä täällä erikseen esille huomattavan
-vapaan ja itsenäisen esiintymisensä, kuluneiden pukujensa,
-tyhjentymättömän mielikuvitusrikkauden ja kuvaavan puhetapansa kautta.
-He erkanivat joka suhteessa kaikista muista, joissa vielä
-kotiseututunne sekä omaisuus- ja sukulaisuussuhteet olivat
-vaikuttamassa ja jotka ainoastaan hädän pakottamina olivat jättäneet
-entiset kiinteät asuntonsa. Näitä vapaita maankiertäjiä saattoi huomata
-kaikissa ryhmissä, he näkyivät olevan kaikkien -- vaaleiden,
-raskasliikkeisten koillis-Venajän jättiläisten, Vähä-Venäjän
-arvokkaasti uneksivien miesten -- kaikkien keskuudessa täysin
-kotiutuneita. Suurin osa heistä oli kuitenkin kokoontunut sille
-paikalle, missä maata paalutettiin, sen vuoksi, että tämä työ oli
-enemmän järkiperäistä ja koko lailla mukavampaa kuin lapiolla ja
-työntökärryillä raataminen.
-
-Kun minä astuin heidän luoksensa olivat he päästäneet nuorat käsistään
-ja seisoivat sekä odottivat päällysmiehen korjatessa jotakin juntan
-väkipyörässä, joka varmaankin oli kuluttanut pilalle nuoran. Hän
-kaiveli siellä ylhäällä puisen tornin huipussa huutaen yhtämittaa:
-"Vetäkää!"
-
-Nuoraa vedettiin laiskasti.
-
-"Se-e-is! Vetäkää vielä. Antaa mennä!" Laulaja, puna-arpinen, parrakas
-mies, jolla oli sotilaallinen ryhti, kohautti olkapäitänsä, vilkutteli
-silmiänsä syrjään, yskähti ja alkoi vedellä:
-
-"Ä-ämmä paalua maahan työntää..."
-
-Seuraava säe, jota lievinkään sensori ei olisi voinut hyväksyä,
-synnytti yksiäänistä naurunrähäkkää. Se näytti olevan vasta virkaansa
-astuneen uuden laulajan omia nerontuotteita ja toveriensa nauraessa
-väänteli tämä taiteilijamaisesti viiksiänsä ikäänkuin ollen tottunut
-aikaansaamaan sellaista menestystä kuulijakunnassansa.
-
-"Antaa me-ennä!" karjui raivoisana juntan yläpäästä päällysmies. "Älkää
-viivytelkö!"
-
-"Ole varuillasi, Mikko -- särjet!", varotti häntä eräs työmiehistä.
-
-Ääni oli minulle tuttu ja minusta tuntui, että olin jo ennenkin nähnyt
-tämän kookkaan, leveäharteisen olennon sekä samat pitkulaiset
-sinisilmäiset kasvot. Eikö se ollut Konovalov? Mutta eihän
-Konovalovilla ollut oikeasta ohimosta nenän juurelle ulettuvaa naarmua,
-joka lävisti tämän miehen otsan, eikä Konovalovin hiukset olleet niin
-kiharat; Konovalovilla oli harvinaisen kaunis parta, mutta tämän miehen
-parta oli ajeltu ja hänellä oli ainoastaan viikset, joiden kärjet
-olivat alastaivutetut kuten vähävenäläisillä... Mutta kuitenkin!...
-Hänessä oli jotakin, joka oli minulle hyvin tuttua... Ja minä päätin
-juuri häneltä kysyä, kenen puoleen on käännyttävä, jotta saisi työtä,
-ja minä jäin odottamaan, siksi kunnes he saisivat alas sen tukin, jota
-he juuri olivat alkaneet lyödä maahan.
-
-"Aa-ah! Aa-ah!" huokasi voimakkaasti väkijoukko, kyyristyen kokoon ja
-vetäen nuoria sekä nousten äkkiä uudelleen pystyyn ikäänkuin ollen
-valmis irtautumaan maasta lentääkseen ilmaan. Juntta tointui ja tutisi,
-väkijoukon päiden yläpuolelle kohosivat sen alastomat, päivettyneet ja
-karvaiset käsivarret, ojentuen suoriksi yhdessä nuorien kanssa, niiden
-lihakset pullistuivat ja lähes parin tonnin painoinen rautakimpale
-alkoi lentää yhä hitaammin ylös ja sen iskut hirren päähän alkoivat
-kajahtaa yhä heikommilta. Tätä työtä katsellessa saattoi ajatella, että
-siinä oli epäjumalaa palveleva väkijoukko, joka milloin epätoivoisena,
-milloin haltioituneena kohotteli käsiänsä kohti mykkää jumalaansa sekä
-kumarteli sitä. Hien peittämät, likaiset ja jännittyneet kasvot,
-joiden otsaa peittivät kiinniliimautuneet pörröiset hiustukut,
-tummanpunertavat, olkapäiden ponnistuksesta vavahtelevat kaulat --
-kaikki nämä ruumiit, joita kirjavaväriset, repaleiset paidat ja housut
-töin tuskin peittivät, täyttivät ilman ympärillä kuumalla höyryllänsä
-ja sulautuen yhdeksi ainoaksi raskaaksi lihasjoukkioksi liikkuivat
-kömpelösti kosteassa ilmapiirissä, joka oli täynnä etelän hellettä ja
-sankkaa hien tuoksua.
-
-"Levätään!" huusi joku ilkeällä ja särkyneellä äänellä.
-
-Kädet heltisivät nuorista, jotka jäivät riippumaan pitkin junttaa ja
-työmiehet laskeutuivat alas horjuvina, hikeä kuivaten, raskaasti
-hengittäen, selkäänsä suoristellen, olkapäitänsä hieroen ja täyttäen
-ilman kolealla nurinallaan, joka muistutti suuren, ärsytetyn eläimen
-karjuntaa.
-
-"Maamies!" sanoin minä kääntyen valitsemani miehen puoleen.
-
-Hän kääntyi laiskasti minun puoleeni ja silmäiltyään lyhyesti minua
-rypisteli kulmakarvojansa sekä katsoi terävästi silmiini.
-
-"Konovalov!"
-
-"Odota vähän..." Hän laski toisen kätensä pääni päälle taivuttaen sitä
-taaksepäin ikäänkuin kuristaakseen toisella kädellään kurkkuani. Mutta
-äkkiä hänen kasvonsa kirkastuivat ja hän hymyili lämpimästi sekä
-iloisesti.
-
-"Maksim! Sinäkö se olet, pikku ystäväni! Kukapa olisi uskonut sitä!
-Oletko sinäkin nyt joutunut pois radaltasi! Lähtenyt maita maleksimaan?
-Mainiota! Nyt on kaikki hyvin! Oletko jo kauvan ollut täällä? Mistä
-sinä tulet? Nyt kuljetaan yhdessä koko maailman ympäri! Mitä elämää se
-olikaan siellä? Ihminen tulee vaan raskasmieliseksi. Typeryyttä! Siellä
-ei eletä, ihminen siellä vaan mätänee. Minä, veliseni, minä olen
-kulkenut ympäri maailmaa aina siitä hetkestä alkaen kun läksin sieltä.
-Missä kaikkialla minä olen ollutkaan! Minkälaista ilmaa olenkaan
-hengittänyt!.. Kas kuinka hyvin sinä olet puettu! Vaatteista päättäen
-luulisi sinua virasta pois potkituksi, kulkuri sotamieheksi, mutta jos
-tuomitsee kasvojen mukaan -- ylioppilaaksi. No mitä pidät uudesta
-elämästäsi? Toisesta paikasta toiseen... Minä ajattelen vielä usein
-Stenjkaa. Taras Buljbaa myöskin, Pilaa, Gysoita, kaikkia!"
-
-Hän antoi minulle ystävällisiä töytäyksiä rintaa vasten ja taputti
-minua olkapäille, aivan kuin olisi hän aikonut hakata minut
-pihvipaistiksi. Mahdotonta oli saada lausutuksi sanaakaan, minä
-hymyilin vaan ja iloitsin hänen hyväntahtoisten, ilosta säteilevien
-kasvojensa vuoksi. Minä olin myös hyvin iloinen siitä, että sain nähdä
-hänet jälleen. Tämä kohtaus muistutti minulle elämäni alkua, joka
-epäilemättä oli parempi kuin sen jatko.
-
-Lopuksi sain kysytyksi vanhalta ystävältäni, miten hän oli saanut arven
-otsaansa ja kiharat hiukset.
-
-"Niin, katsoppas, silläkin on oma historiansa. Minä aijoin muutaman
-toverin kera mennä Rumanian rajan ylitse; -- tahdoimme saada nähdä,
-miltä maailma siellä päin näyttää, kuljimme siis Kagulista -- eräs
-paikkakunta Bessarabiassa lähellä rajaa -- yöllä, hiljaa ja
-varovaisesti rajalle -- emme oikein tietäneet oliko se luvallista.
-Äkkiä huusi joku: seis, tulkaa tänne! Ne olivat tullivahteja. Olimme
-joutuneet keskelle tullivartiopaikkaa. Me juoksimme nopeasti takaisin.
-Tullisotamiehet läksivät ajamaan meitä takaa ja yksi heistä lyödä
-komautti minua päähän. Eihän se niin kovin kipeätä tekevä isku ollut,
-mutta lähes kuukauden sain kuitenkin lojua sairashuoneessa. Ja
-ajatteleppas kuinka ihmeellistä! Ketä luulet kannettavan eräänä päivänä
-sairaalaan? Niin, samaa sotamiestä, joka oli lyönyt minua! Tunsin heti
-hänet. Eräs salakuljettaja oli pistänyt häntä veitseltä vatsaan. Hän
-osottautuikin minun maamiehekseni -- hän oli myöskin Muromista
-kotoisin. Kun hän sai nähdä minut, kysyi hän: 'Tuon iskun otsaasi olet
-kai saanut minulta, vai kuinka?' 'Siltä se näyttää', sanoin minä. 'Me
-luulimme teitä salakuljettajiksi, haimme silloin parhaillaan niitä.
-Näethän että minäkin olen saanut osani nyt vuorostani. Ovat ratkoneet
-vatsani auki. Ei sille mitään voi, ystäväni, elämä on leikkiä --
-vakavaa leikkiä!' No -- meistä tuli hyvät ystävät. Hän oli kerrassaan
-hyvä ihminen... Ja kiharat? Kiharat, veli hyvä, ne sain minä
-sairastettuani lavantautia. Minulla on näet ollut lavantauti. Se on
-kauheaa kuumetta, se. Kishinjovissa panivat minut istumaan vankilaan --
-minun oli tovereineni vastattava oikeuden edessä siitä, että tahdoin
-mennä yli rajan ilman passia. Siellä sain lavantaudin... hirveän kauvan
-sain maata sängyssä tämän ulkomaalaisen taudin takia ja töin tuskin
-saatoin siitä tointua! Luulen, etten olisi enää ollenkaan noussut
-jaloilleni, ellei sairaanhoitajatar olisi niin paljon puuhannut minun
-hyväkseni. Täytyi todellakin ihmetellä häntä. Uskotko veliseni, hän
-hoiti minua aivan kuin omaa lastansa! Ja kuitenkaan minä en voinut
-antaa mitään hänelle vaivoistansa... Sisko, sanoin hänelle, lopetahan
-jo toki -- minua aivan hävettää! Mutta hän nauroi vaan. Se oli kiltti
-tyttö se, eikö totta? Välistä luki hän jotakin minulle, jotakin
-sellaista, joka oli hyvää sielun pelastukselle. Minä en oikein sitä
-ymmärtänyt ja minä kysyin häneltä: 'Eikö teillä ole jotakin muuta?'
-Silloin nouti hän erään kirjan englantilaisesta merimiehestä. Se oli
-kerrassaan ihmeellinen kirja se: tämä merimies oli haaksirikkoutuneena
-pelastunut eräälle asumattomalle saatelle ja oli siellä ominpäin
-järjestänyt elämänsä. Hirveän jännittävää! Siitä kirjasta pidin paljon.
-Se oli oikein hyvä kirja. Aivan teki mieleni mennä sen merimiehen
-luokse asumaan. Voitko ymmärtää niin ihanaa elämää: meri, taivas ja
-saaria -- olet oma herrasi, sinulla on kaikkea mitä tarvitset ja olet
-täydellisesti vapaa! Hänellä oli myös villi ihminen luonansa. Hänet
-olisin minä mieluimmin hukuttanut mereen -- sillä hittoako minä hänellä
-olisin tehnyt? Ei minulla olisi ollut yksinänikään ikävä. Oletko sinä
-lukenut sellaista kirjaa."
-
-"Mutta asiaan! Mitenkä pääsit pois vankilasta?"
-
-"Päästivät hyvin yksinkertaisesti. Tuomitsivat syyttömäksi ja päästivät
-ulos... Mutta kuuleppas! Minä en tänään enää tee työtä, jätän piruille
-koko hommat. Olen jo tarpeeksi kuluttanut käsiäni tänään. Rahaa minulla
-on pari kolme ruplaa ja tämänpäiväisestä puolipäivästä tulee vielä 40
-kopekkaa lisäksi. Niin paljon rahaa yhdellä kertaa! Menemme siis
-luokseni... minä en asu työläisparakissa, vaan täällä lähellä
-vuoressa... siellä on sellainen onkalo, oikein mukava ihmisasunnoksi.
-Meitä asuu siinä kaksi henkeä; toverini on sairas -- häneen on
-tarttunut kuume... No niin, istu hetkinen tässä, minä menen
-työnjohtajan puheille... tulen pian takaisin."
-
-Hän nousi äkkiä ylös ja läksi liikkeelle juuri samaan aikaan, kun
-paaluttajat tarttuivat nuoriin alottaakseen uudelleen työnsä. Minä jäin
-istumaan kivelle katselemaan ympärilläni vallitsemaa äänekästä hyörinää
-sekä rauhallista sinisenvihertävää merta.
-
-Konovalovin kookas vartalo pujahteli nopeasti ihmisten,
-kiviröykkiöiden, hirsien ja työntökärryjen lomitse edeten
-etääntymistään. Hän kulki käsiänsä heilutellen ja hänellä oli yllään
-sininen kretonkimekko, joka oli hänelle lyhyt ja ahdas, sekä aivinaiset
-housut ja raskaat jalkineet. Punertavat hiustöyhdöt liehuivat hänen
-suuressa päässänsä. Välistä hän kääntyi taaksensa ja antoi minulle
-käsillänsä jonkinlaisia merkkejä. Hän näytti olevan aivan uusi,
-vilkastunut, levollisen vakaantunut, hyväntahtoinen ja voimakas
-ihminen. Kaikkialla hänen ympärillänsä tehtiin työtä; puut halkeilivat,
-kivet särkyivät, työntökärryjen pyörät vonkuivat surullisesti ja hiki
-höyrysi pilvenä, jotakin putoili jymähtäen alas ja ihmiset lauloivat
-ähkyvällä äänellä. Kaiken tämän äänten ja liikkeiden sekasorron
-keskellä oli ystäväni kaunis vartalo, joka lujin askelin eteni jonnekin
-luovaillen yhtämittaa sinne tänne ja tullen harvoin täydellisesti
-näkyviin antaakseen vihjauksen siitä olennosta, jonka saattoi tuntea
-Konovaloviksi.
-
-Kaksi tuntia kohtaamisemme jälkeen istuimme molemmat vuoren onkalossa,
-joka sopi hyvin asunnoksi. Luola oli tosiaankin mukava. Vuorta oli
-joskus maailmassa räjähytetty ja siihen oli muodostunut neliskulmainen
-aukeama, jonne mahtui hyvin neljä henkeä. Vahinko vaan, että luola oli
-matala ja että sen suulla kiikkui uhkaavana suuri graniittimöhkäle.
-Päästäkseen sisälle tähän mukavaan luolaan täytyt heittäytyä pitkälleen
-maahan ja ryömiä graniittimöhkäleen alitse, joka näytti hyvin
-petolliselta. Minä katsoinkin senvuoksi parhaaksi pitää pääni ja
-yläruumiini luolan ulkopuolella päivänpaisteessa uskoen sille
-ainoastaan alaosan ruumistani -- silloin ainakin olisi puoli ruumista
-ollut pelastettu, jos möhkäle olisi pudonnut alas.
-
-Konovalovin toveri, sairas kulkuri, makasi aivan kokonaan
-päiväpaisteessa parin askeleen päässä meistä, joten me kuulimme
-selvästi, kuinka hänen hampaansa kalisivat vilusta, ja näimme, kuinka
-hän turhaan koetti peittää itseänsä paremmin hirveän rääsyisillä
-vaatteillaan. Hän oli laihahko, pitkä vähävenäläinen "Poltavasta tahi
-ehkämäs Kijevistä"... kuten hän miettiväisenä sanoi minulle.
-
-"Maanpäällä asuu niin paljon ihmisiä, että ei ole ollenkaan tärkeätä,
-jos hän unohtaa missä on syntynyt. Ja eikö se ole aivan samantekevää?
-Kova onni on syntyä maailmaan, mutta missä... se ei tee asiaa sen
-paremmaksi!"
-
-Ja hänen pienet mustat silmänsä värähtelivät yhtämittaa ja näytti
-siltä, kuin olisi hän hellittämättä tarkastellut jotakin.
-
-Aurinko paahtoi kauheasti ja Konovalov asetti muutamien maahan
-pistettyjen vaajojen nojaan minun sotilasviittani, joka oli
-matkapuvustani loistonumero, suojatakseen meitä auringon säteiltä.
-Mutta siitä huolimatta oli painostavan kuuma. Oikealla puolella
-levenivät pitkin merenrantaa kaupungin valkeat talorivit ja vasemmalla
-lepäsi ääretön meri.
-
-Konovalov katsoi merelle päin, hymyili tyytyväisenä ja sanoi: "Heti kun
-aurinko laskee, laitamme tulen ja kiehutamme teetä. Leipää ja lihaa
-meillä on. Tahdotko syödä vesimelooneja sillä aikaa?"
-
-Hän vieritti jalallaan luolan sisältä suuren vesimeloonin, aukaisi
-kynäveitsen ja sanoi meloonia palotellessaan: "Joka kerta kun näen
-meren, kysyn itseltäni, miksi ihmiset niin harvoin asuvat meren
-rannalla? Siellä tuntisivat he itsensä paremmaksi, meri on niin hellä,
-se herättää niin kauniita ajatuksia ihmisen mielessä. No puheleppas
-nyt, mitä sinä itse olet kokenut näinä vuosina."
-
-Minä aloin kertoa. Hän kuunteli tarkkaavaisena. Meri loisti jo
-kauvempana kellertävän punaisen valon peittämänä ja sen helmasta kohosi
-vaaleanpunertavia kevyitä pilviä aurinkoa kohti. Kivistä ja maan
-epätasaisuuksista lankesi keveitä, kummallisen pitkiä varjoja, jotka
-huomaamatta pitenivät ja näyttivät ryömivän meidän luoksemme.
-
-"Se on vallan hullusti tehty, Maksim, että sinä enimmäkseen oleskelet
-kaupungeissa", sanoi Konovalov vakaumuksella kuultuaan kertomukseni
-loppuun. "Mikähän se mahtanee viekotella ja pidättää sinua siellä?
-Elämä kaupungeissa on epäterveellistä ja painavaa. Ei siellä ole
-ilmaa eikä vapautta tarpeeksi -- ei mitään siitä, mitä ihmiset
-välttämättömästi tarvitsevat. Ihmiset? Mitä sinulla on tekemistä
-ihmisten kanssa? Olethan järkevä, sivistynyt mies, mitä voivat ihmiset
-sinulle opettaa, mitä heillä on tarjottavana sinulle, mitä sinä odotat
-heiltä? Muuten ihmisiähän on kaikkialla -- myöskin kaupunkien
-ulkopuolella..."
-
-Hetken kuluttua hän jatkoi: "Etenkin sinulle tahdon antaa sen neuvon,
-ettet eläisi kaupungeissa -- siellä on vaan epäterveellistä ja
-luonnotonta. Kirjoja? Vai niin -- minä luulin, että olet jo lukenut
-tarpeeksi niitä! Ethän sinä toki ole syntynyt maailmaan vain kirjoja
-varten... Muuten ovat kirjatkin vaan... hulluutta. Tule mukaani
-Turkestaniin, Tashkentiin tahi Samarkandiin. Vai mennäänkö jonnekin
-muualle. Esim. Amurille! Mennäänkö sinne? Tahdotko? Minä, veliseni,
-olen päättänyt vaeltaa läpi koko maailman; se on parasta mitä voi
-tehdä! Ihminen kulkee, ja näkee alati uutta... Typerät ajatukset
-häviävät -- olet aivan vapaa niistä! Tuuli puhaltaa iloisena vastaasi
-ja tuntuu siltä, kuin liehuttaisi se pois kaiken tomun sielustasi.
-Mieli on kevyt ja vapaa, ei mitään tuskaa ole rinnassa. Jos tulet
-nälkäiseksi, niin raadat jossakin 50 kopekkaa itsellesi; jos et onnistu
-löytämään työtä, niin pyydät hyviltä ihmisiltä palasen leipää ja he
-antavat. Ja sillä tavalla saat sinä ainakin nähdä paljon maailmaa --
-paljon kaunista... Lähdetäänkö?"
-
-Aurinko oli jo hävinnyt näkyvistä. Pilvet meren yläpuolella kävivät
-tummemmiksi, merikin synkkeni ja hieno virkistävä tuuli alkoi puhaltaa
-sieltäpäin. Yksinäisiä tähtiä loisti siellä täällä. Meluava työ
-satamassa oli päättynyt, joskus vaan kuului epäselvän huokauksen tavoin
-yksinäisiä huutoja. Tuuli ehkäisi aika ajoittain aaltojen alakuloisen
-loiskinnan kuulumasta rannalta.
-
-Öinen pimeys kävi yhä tiheämmäksi, minä saatoin tuskin erottaa aivan
-lähellä olevan vähävenäläisen vartaloa...
-
-"Nyt olisi hauskaa sytyttää tuli", sanoi hän yskien.
-
-"Heti paikalla", vastasi Konovalov.
-
-Hän nouti -- mistä, sitä en voinut nähdä -- aimo sylillisen
-höylänlastuja, jotka hän sytytti; kapeat tulen kielekkeet alkoivat
-ahnaasti niellä tervaksista puuta ja pieniä savupilviä kohosi ylös
-öiseen meren raikkaan tuoreuden kyllästyttämään ilmaan. Hiljaisuus
-ympärillämme kävi yhä suuremmaksi. Elämä näytti jättäneen meidät, sen
-viimeiset hengähdykset haihtuivat pois synkässä kaukaisuudessa. Pilvet
-hävisivät ja tähdet alkoivat pilkottaa taivaalla, mutta merellä näkyi
-muutamista kalastusvenheistä lähteviä valoja tähtien kuvastuessa sen
-pintaan. Meidän tulemme hehkui ja lehahti punaisenkellertävänä
-jättiläiskukkana ylös ilmaan. Konovalov asetti teepannun tulelle ja
-tuijotti miettiväisenä eteensä. Sairas ryömi jättiläisliskon tavoin
-lähemmäksi tulta asettuen sen ääreen makaamaan.
-
-"Ihmiset rakentavat taloja ja kaupunkeja, asuvat suurin joukoin
-yhdessä, likaavat maata, tukehtuvat, tallaavat toisiansa jalkoihinsa...
-onpa sekin mukavaa elämää! Ei! tämä tässä, tämä on elämää!"
-
-"Ohoh!" alkoi äkkiä vähävenäläinen pudistaen epäröiden päätänsä. "Kyllä
-kai, jos me vaan voisimme hankkia itsellemme lämpöisiä vaatteita
-talveksi ja lämpöisen mökin myöskin... Silloin olisi tämä kyllä hyvää
-elämää... Melkein samallaista kuin herrasväenkin elämä..." Hän sulki
-toisen silmänsä ja tirkisteli pilkallisena Konovalovia.
-
-"No niin!", sanoi tämä hämillään, "talvi on... kirottua aikaa, talvella
-ovat kaupungitkin hyviä olemassa... Mikä on totta, se on totta. Mutta
-suuret kaupungit ovat kuitenkin tarpeettomia! Minkä takia sullotaan
-ihmiset suurin joukoin yhteen, kun kuitenkaan kaksi tahi kolmekaan
-ihmistä ei voi sopia elämään yhdessä?... Sen minä sanon. Mutta kun
-asiaa oikein ajattelee, niin ehkä ihmisen koti ei ole maalla eikä
-kaupungissakaan; hänellä ei ole missään leposijaa. Parasta on, ettei
-ajattele ollenkaan ihmisiä eikä omaa elämäänsä... Selvää siitä ei
-koskaan saa... mutta sielu kärsii ja kiusaa vaan itseänsä _pelkillä_
-kysymyksillä ja kaipauksilla..."
-
-Tähän saakka olin ajatellut, että Konovalov oli perin pohjin muuttunut
-maata kierrellessään. Minä luulin, että kaikki ne raskasmielisyyden
-puuskat, jotka häntä ahdistivat meidän ensimäisen tuttavuutemme aikana
-olivat ohitse ja unohdetut, että ne näiden viimeisten vuosien vapaan
-elämän vaikutuksesta olivat karisseet pois kuin kuori. Mutta
-äänenpaino näissä hänen viimeisissä sanoissansa pani minut toista
-ajattelemaan, ne palauttivat silmiini täydellisesti sen aikaisemman
-kuvan ystävästäni, jonka mukaan hän oli ihminen, joka etsii, mutta ei
-löydä "tukikohtaansa". Sama jäytävä epäilys, sama hyödyttömän
-ajatustyön tuottama myrkky kalvoi yhä edelleen tätä hyvää sydäntä,
-jolle onnettomuudeksi oli lahjoitettu tavattoman herkkä kyky
-vastaanottaa vaikutuksia... Venäjällä on paljon tällaisia
-mietiskelijöitä ja heidän sielunsa kärsimys on suuri ja syvä sen
-vuoksi, että heidän sivistymättömän henkensä sokeus yhä suurentaa sitä.
-Minä tarkastelin vanhaa ystävääni vilpittömällä säälillä ja hän
-huudahti ikäänkuin vahvistaakseen täydellisesti ajatuksiani: "Minä
-muistelen usein entistä elämäämme, Maksim... kaikkea mitä silloin
-tapahtui. Niin paljon kuin minä olenkin sen jälkeen maailmaa nähnyt...
-niin kuitenkaan ei mitään ole maanpäällä, joka tyydyttäisi minua,
-sopisi minulle. Minä en ole löytänyt rauhanmajaani."
-
-"Minkä takia sinut onkaan synnytetty sellaisin kauloin, mihin ei
-mitkään länget sovi", kysyi välinpitämättömänä vähävenäläinen ja nosti
-kiehuvan teepannun tulelta.
-
-"Ei -- sano sinä minulle", kysyi Konovalov minuun kääntyen, "miksi minä
-en saa rauhaa? Miksi voivat toiset ihmiset elää tyytyväisinä ja
-levollisina? He hoitavat asioitansa, heillä on vaimo, lapsia ja paljon
-muuta... Totta kyllä, että he aina valittavat, mutta he ovat kuitenkin
-kärsivällisiä ja levollisia ja heillä on aina yhtä ja toista
-hommattavana. Mutta minä en kykene sellaiseen... Minulla ei ole koskaan
-mitään omaa puuhaa. Olen aina alakuloinen. Tuskastuttaa. Minkä takia
-minua aina tuskastuttaa?"
-
-"Sinä puhut roskaa", sanoi suuttuneena vähävenäläinen. "Luuletko sinä
-voivasi paremmin puhumalla kaikkea tuollaista?"
-
-"Siinä sinä, ikävä kyllä, olet oikeassa!" myönsi Konovalov surullisena.
-
-"Minä en puhu paljon, mutta tiedän aina mitä tahdon", sanoi sairas
-stoalainen suurella itsetietoisuudella jatkaen sitkeätä ja väsymätöntä
-taisteluansa kuumetta vastaan.
-
-"No heitetään sitten hiiteen tyhmyydet... Minä olen nyt kerran
-sellainen kuin olen ja minun täytyy sellaisena elää, se on kohtaloni ja
-parasta on pitää kitansa kiinni!" sanoi Konovalov surullisena ja
-harmissaan.
-
-Mutta vähävenäläinen katsoi vielä tarpeelliseksi lisätä: "Äläkä koskaan
-pistä nenääsi asioihin, joita et ymmärrä. Kun sinun aikasi on täytetty,
-niin tahdostasi ja kaikista ponnistuksistasi huolimatta olet sinä
-joutuva sinne, mihin sinä kuulutkin, muutut mullaksi... Käy vaan
-rauhassa levolle ja pidä suusi kiinni... Mitä meihin tulee, niin meitä
-ei käsi eikä kieli voi pelastaa!..."
-
-Tämän sanottuaan hän alkoi yskiä voimakkaasti sekä syljeskeli vihaisena
-tuleen liikuttaen levottomana ruumistaan sinne tänne.
-
-Ympärillämme oli aivan hiljaista, kaikki oli tiheän pimeän hunnun
-peitossa. Kuu ei ollut vielä noussut ja taivaskin oli pimeä; me
-pikemmin tunsimme kuin näimme lähellä olevaa merta... musta sumu näytti
-laskeutuneen maan päälle kietoen sen vaippaansa. Tuli sammui...
-
-"Käykäämme levolle", ehdotti vähävenäläinen. Kaikki vaikenivat.
-Konovalov istui liikkumattomana; hän oli kivettyneenä vaipunut
-mietteisiinsä. Vähävenäläinen piehtaroi sinne tänne kalisevin hampain.
-Minä katselin kauvan tulta seuraten hiilien pitkäveteistä sammumista:
-oltuaan ensiksi suuria ja loistavan punaisia kävivät ne yhä
-pienemmiksi, peittyivät valkeaan tuhkakerrokseen yksi toisensa jälkeen
-ja sammuivat hitaasti. Kohta oli tulesta vaan lämmin tuoksu jälellä ja
-vasten tahtoani tulin ajatelleeksi: Sillä tavoin meidänkin kaikkien
-käy... Miekkonen se, joka edes voi loistaa kirkkaasti, niin kauvan kun
-vielä palaa!...
-
-Kolme päivää myöhemmin jätin minä hyvästi Konovaloville. Minä vaelsin
-Kaukasiaan -- hän ei halunnut seurata minua. Me erosimme kuitenkin
-siinä varmassa vakaumuksessa, että vielä kerran kohtaamme toisemme.
-
-Mutta toisin kävi.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Konovalov, by Maksim Gorky
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KONOVALOV ***
-
-***** This file should be named 53410-8.txt or 53410-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/3/4/1/53410/
-
-Produced by Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/53410-8.zip b/old/53410-8.zip
deleted file mode 100644
index 2497327..0000000
--- a/old/53410-8.zip
+++ /dev/null