diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53342-8.txt | 4698 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53342-8.zip | bin | 88198 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4698 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..bb8a1d8 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #53342 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53342) diff --git a/old/53342-8.txt b/old/53342-8.txt deleted file mode 100644 index b7e79f3..0000000 --- a/old/53342-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4698 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Naisia, by Anton Tshehov - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Naisia - -Author: Anton Tshehov - -Translator: Reino Silvanto - -Release Date: October 22, 2016 [EBook #53342] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NAISIA *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -NAISIA - -Kirj. - -Anton Tshehov - - -Suomentanut Reino Silvanto - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Kirja, -1913. - - - - -SISÄLLYS: - -Naisia. -Hämärässä. -Turvaton olento. -Kosto. -Taideteos. -Parturissa. -Herra postimestarin luona. -Ihana Vanda. -Kameleontti. -Hotellissa. -Mikä ilo. -Albionin tytär. -Sinotshka. -Murhenäytelmä. -Kyllä naisten kelpaa. -"Skruuvi." -Lihava ja laiha. -Voittolippu. -Vieraalla maalla. -Kielikello. -Panettelu. -"Naskali pussissa." -Kapteenin univormu. -Ritarimerkki. - - - - - -NAISIA! - - -Fjodor Petrovitsh, N:n kuvernementin kansakoulujen tarkastaja, piti -itseään oikeutta harrastavana ja jalomielisenä kansalaisena. Kerran hän -vastaanotti kansliassaan opettaja Vremenskin. - --- Ei, herra Vremenski, hän sanoi, kyllä nyt on virkaero välttämätön. -Kun on sellainen ääni kuin teillä nyt, niin on kerrassaan mahdoton -hoitaa opettajan virkatehtäviä. Millä ihmeen tavalla se on noin -mennytkin? - --- Join hikisenä kylmää olutta ... kähisi opettaja. - --- Kuinka surullista! Neljätoista vuotta olette palvellut, kun yhtäkkiä -tuho tuli! Kukapa olisi uskonut, että sellainen joutava seikka -saattaisi särkeä koko elämänuranne! Mihin te nyt aiotte ryhtyä? - -Opettaja ei vastannut mitään. - --- Oletteko perheellinen? kysyi tarkastaja. - --- Vaimo ja kaksi lasta, teidän ylhäisyytenne... kähisi opettaja. - -Seurasi vaitiolo. Tarkastaja nousi pöytänsä äärestä ja alkoi -tuskallisena astella nurkasta nurkkaan. - --- Vaikka ajattelisin pääni puhki, niin en tiedä mitä teille on -tehtävä! hän sanoi. Opettajana ette enää voi toimia, eläkettä ette -vielä voi saada... Heittää teidät oman onnenne nojaan, sekin olisi -vaikeata. Te olette palvellut kokonaista neljätoista vuotta ja olette -siis meidän miehiämme; meidän velvollisuutemme on myöskin auttaa -teitä... Mutta miten? Mitä voin tehdä hyväksenne? Koettakaa asettua -minun asemaani: mitä voin tehdä hyväksenne? - -Seurasi taas vaitiolo. Tarkastaja asteli edes takaisin yhä miettien, -mutta opettaja Vremenski istui murheen murtamana tuolin laidalla ja -mietti myöskin. Yhtäkkiä tarkastajan kasvot alkoivat säteillä ja hän -näpäytti sormillaan. - --- Sepä kummallista, ettei se heti mieleeni juolahtanut! huudahti hän. -Kuulkaahan, mitä ehdotan teille... Ensi viikolla jättää turvalaitoksen -kansliapäällikkö täysinpalvelleena virkansa. Jos tahdotte, voitte astua -hänen sijalleen! Siinähän teillä on paikka! - -Vremenski, joka ei odottanut niin suurta suosiota tarkastajalta, alkoi -myöskin säteillä. - --- Sehän olikin mainiota! sanoi tarkastaja. Kirjoittakaa siis tänään jo -hakemus... - -Annettuaan Vremenskin mennä tarkastaja tunsi mielensä kevyemmäksi, -vieläpä iloiseksi. Hänen edessään ei enää törröttänyt kähisevän -opettajan koukistunut vartalo, ja hänestä tuntui niin hyvälle -voidessaan tunnustaa itselleen, että hän oli tarjotessaan Vremenskille -avointa virkaa menetellyt oikein ja omantuntonsa mukaisesti, niinkuin -järjestystä harrastavan, kelpo miehen sopiikin. Mutta tätä hyvää -mielialaa ei kestänyt kauan. Kun hän kotiin palattuaan oli istuutunut -päivällispöytään, hänen vaimonsa Nastasja Ivanovna muisti yhtäkkiä: - --- Niin, olin aivan unohtaa! Eilen tuli Nina Sergejevna luokseni -puhumaan erään nuoren herrasmiehen puolesta. Kerrotaan turvalaitoksessa -erään viran tulevan vapaaksi... - --- Kyllä, mutta se on jo luvattu toiselle, sanoi tarkastaja rypistäen -otsaansa. Ja sinähän tiedät periaatteeni: en koskaan päästä ketään -virkaan suosittelun perusteella. - --- Tiedän sen kyllä, mutta Nina Sergejevnan tähden luulen sinun voivan -tehdä poikkeuksen. Hän rakastaa meitä kuin omaisiaan, emmekä me vielä -tähän päivään saakka ole tehneet pienintäkään palvelusta hänen -hyväksensä. Älä siis yritäkään, Fedja, kieltäytyä! Moisine oikkuinesi -suututat sekä hänet että minut. - --- Ketä hän sitten suosittelee? - --- Herra Polsuhinia. - --- Ketä Polsuhinia? Sitäkö, joka uutena vuonna näytteli Tshatskin osaa -klubin iltamassa? Vai sitä narria? Ei ikänä! - -Tarkastaja herkesi syömästä. - --- Ei ikänä! hän toisti. Jumala minua sellaisesta varjelkoon! - --- Miksi niin? - --- Siksi, hyvä ystäväni, että jos kerran nuori mies ei toimi avoimesti, -vaan naisten välityksellä, niin hän on perin kehno! Miksei hän itse -tule luokseni? - -Päivällisen syötyään tarkastaja kävi pitkälleen työhuoneensa sohvalle -ja alkoi lukea postin tuomia sanomalehtiä ja kirjeitä. - -"Rakastettava Fjodor Petrovitsh!" kirjoitti hänelle kaupunginpäällikön -rouva. "Te sanoitte kerran, että minä olen ihmistuntija ja sydänten -tutkistelija. Nyt saatte nähdä sen todellisuudessa. Näinä päivinä tulee -luoksenne turvalaitoksen kansliapäällikön virkaa anomaan muuan K.N. -Polsuhin, jonka minä tunnen varsin hyvin, ja uskallan siis vakuuttaa, -että hän on erittäin kelpo ja miellyttävä nuori mies. Jos osoitatte -hänelle myötätuntoisuutta, niin tulette näkemään..." j.n.e. - --- En ikänä! huudahti tarkastaja. Jumala minua siitä varjelkoon! - -Eipä kulunut senjälkeen päivääkään tarkastajan saamatta kirjettä, jossa -suositeltiin Polsuhinia. - -Eräänä päivänä ilmaantui vihdoin itse Polsuhin, nuori lihava mies, -puhdasleukainen kuin jockey, yllään uusi musta puku... - --- Virka-asioissa en ota vastaan täällä, vaan virkahuoneistossani, -sanoi tarkastaja kuivasti, kuultuaan hänen pyyntönsä. - --- Suokaa anteeksi, teidän ylhäisyytenne, mutta meidän yhteiset -tuttavamme neuvoivat minua kääntymään suoraan tänne. - --- Hm! murahti tarkastaja katsoen vihaisena hänen suippokärkisiä -kenkiään. Mikäli tiedän, teidän isänne on varakas, ettekä siis kärsi -puutetta. Mitä syytä on teillä näin ollen pyrkiä tähän virkaan? Onhan -palkkakin perin pieni! - --- En minä palkan tähden, vaan muuten... Ja onhan se valtion virka... - --- Mutta minä luulen, että te jo kuukauden kuluttua kyllästyisitte -tähän virkaan ja jättäisitte sen mielellänne, kun sitä vastoin on -toisia virkaan pyrkijöitä, joille se merkitsee virkauraa koko -elinajaksi. On vielä sellaisiakin poloisia, joille... - --- En kyllästy, teidän ylhäisyytenne! keskeytti Polsuhin. -Kunniasanallani, olen koettava parastani! - -Tarkastajaa harmitti. - --- Kuulkaahan, kysyi hän hymyillen halveksivasti, minkätähden ette -suorastaan kääntynyt minun puoleeni, vaan katsoitte tarpeelliseksi -ensin vaivata naisia? - --- En tiennyt, että se olisi teistä epämieluista, vastasi Polsuhin -hämillään. Mutta teidän ylhäisyytenne, jos annatte lainkaan arvoa -suosituksille, niin voin esittää kirjeen... - -Hän otti taskustaan suosituskirjelmän ja ojensi sen tarkastajalle. -Kirjelmän, joka oli tyypillistä kansliatyyliä ja -käsialaa, oli -allekirjoittanut itse kuvernööri. Saattoi huomata, että kuvernööri oli -allekirjoittanut sen lainkaan sitä lukematta päästäkseen mitä pikimmin -vapaaksi jostakin tunkeilevasta rouvasta. - --- Mitäs tässä sitten enää... minä myönnyn... tottelen... sanoi -tarkastaja luettuaan kirjeen ja huoahti. Toimittakaa huomenna -hakupaperinne meille... Niin, eihän siinä muuta... - -Kun Polsuhin oli mennyt, valtasi inho tarkastajan. - --- Roisto! sähisi hän kiukkuisena astuen nurkasta toiseen. Hän ajoi -asiansa perille saakka, senkin vietävä keikari; akkaväen hännystelijä, -konna! - -Tarkastaja sylkäisi äänekkäästi oveen, jonka kautta Polsuhin oli -poistunut, mutta hämmästyi samassa aika lailla, sillä ovi avautui ja -huoneeseen astui erään rahatoimikamarissa palvelevan virkamiehen rouva. - --- Minä tulin vain hetkeksi, ainoastaan hetkeksi... aloitti rouva. -Istukaa, risti-isäni, olkaa hyvä ja kuunnelkaa mitä kerron... -Ensiksikin, teillähän on muuan virka avoimena... Huomenna tai ehkä jo -tänään tulee luoksenne nuori mies nimeltä Polsuhin... - -Rouva liverteli, mutta tarkastaja katseli häntä samein pöllömäisin -silmin, niinkuin pyörtymäisillään oleva ihminen, katseli ja myhäili -kohteliaasti. - -Seuraavana päivänä ottaessaan Vremenskin vastaan virkahuoneessaan -tarkastaja ei pitkään aikaan uskaltanut sanoa, miten asia -todellisuudessa oli. Hän sotkeutui ja takerteli puheessaan eikä -löytänyt, mistä alkaa, mitä sanoa. Hän olisi tahtonut pyytää opettaja -Vremenskilta anteeksi, sanoa hänelle totuuden, mutta kieli mongerteli -kuin päihtyneellä, korvia kuumotti, ja samassa alkoi tuntua kovin -alhaiselta ja harmilliselta näytellä sellaista typerää osaa -- vieläpä -omassa virkahuoneessaan, oman alaisen edessä. Ja yhtäkkiä hän iski -nyrkillä pöytään, hypähti pystyyn ja ärähti kiukkuisesti: - --- Ei minulla ole teille paikkaa! Ei ole! Jättäkää minut rauhaan! Älkää -kiusatko minua! Antakaa minun olla yksin! - -Ja hän poistui virkahuoneestaan. - - - - -HÄMÄRÄSSÄ - - -Keskikokoinen kärpänen pujahti prokuraattorinapulaisen, hovineuvos -Gaginin nenään. Liekö uteliaisuus sitä vaivannut, kevytmielisyys sen -sinne houkutellut vai ilman aikojaanko se pimeässä lie sinne osunut. -Oli miten hyvänsä, mutta nenä ei ainakaan voinut sietää toisrotuisen -olennon läsnä oloa, vaan antoi aivastusmerkin. Gagin aivasti aivasti -sydämensä pohjasta, viheltäen samalla vihlovasti, aivasti niin -tuimasti, että sänky tärisi ja vieterit helisivät. Gaginin puoliso, -Maria Mihailovna, kookas, pyylevä, vaaleaverinen nainen, säpsähti -samassa pahanpäiväisesti ja heräsi. Hän tuijotti ensin säikähtyneenä -hämäryyteen, haukotteli ja käänsihe sitten toiselle kyljelleen. Noin -viiden minuutin kuluttua hän kääntyi uudelleen ja sulki silmänsä -tiukemmin. Mutta uni ei ottanut enää juostakseen. Jonkin aikaa -haukoteltuaan ja käännyttyään kyljeltä toiselle Maria Mihailovna nousi, -kapusi miehensä yli, pani tohvelit jalkaansa ja meni ikkunan luo. - -Ulkona oli hämärä. Näkyi vain puiden ääriviivat ja vajojen tummat -katot. Idän puolella alkoi taivas jo hiukan vaaleta, mutta synkät -pilvet uhkasivat peittää tämän vaaleuden. Sumun samentama ilma oli -tyyni; kaikkialla vallitsi hiljaisuus. Vaiti oli huvilain vartija, joka -nostaa palkkaa siitä, että kolkutuksillaan häiritsee öistä -hiljaisuutta. Vaiti oli ruisrääkkä, ainoa villi siivekäs, joka ei -vierasta pääkaupunkilaisten kesäasukkaiden naapuruutta. - -Hiljaisuuden keskeytti Maria Mihailovna itse. Ikkunan luona seistessään -ja katsellessaan ulos pihalle hän yhtäkkiä huudahti. Hänestä näytti -siltä kuin kukkalavan laidasta, hoikan, leikatun poppelin luota, olisi -tumma olento liikkunut taloa kohti. Ensin hän luuli sitä lehmäksi tai -hevoseksi, mutta hierottuaan silmiään hän alkoi yhä selvemmin erottaa -ihmisen ääriviivat. - -Senjälkeen hänestä näytti siltä, kuin tuo tumma olento olisi lähestynyt -keittiön ikkunaa, seisonut jonkin aikaa epäröiden sen edessä, astunut -toisella jalalla vesilistalle ja... kadonnut ikkunasta pimeään -keittiöön. - -"Rosvo!" juolahti hänen mieleensä ja kalman kalpeus levisi hänen -kasvoilleen. - -Silmänräpäyksessä hänen mielikuvituksensa toisti kuvan, jota -huvila-asukkaat niin julmasti pelkäävät: varas hiipii keittiöön, sieltä -ruokahuoneeseen... hopeaesineet kaapissa... sitten makuuhuone... -kirves... rosvomaiset kasvot... kultakapineet... Hänen polvensa -notkahtivat ja kylmä väristys liukui selkää pitkin. - --- Vasilij! huusi hän nykien miestään. Vasilij, Vasilij Prokovjitsh! Ah -hyvä Jumala, hän makaa kuin kuollut! Vasilij, herää, rukoilen sinua! - --- N-no? N-no? röhki prokuraattorinapulainen vetäen ilmaa keuhkoihinsa -ja haukotellen kovasti. - --- Herää toki Herran nimessä! Varas hiipi juuri meidän keittiöömme! -Minä seisoin ikkunan luona ja näin kuinka mies hiipi keittiön ikkunasta -sisään. Keittiöstä hän pääsee ruokahuoneeseen... Lusikat kaapissa!... -Vasilij! Mavra Jegorovnan luo hiipivät myöskin viime vuonna tuolla -tavalla sisään. - --- Mi... mitä sinä? - --- Hyvä Jumala, hän ei kuule! Etkö sinä nyt ymmärrä, senkin puuhevonen, -että juuri nyt näin miehen hiipivän meidän keittiöömme! Pelageja voi -säikähtyä kuoliaaksi ja... ja hopealusikat kaapissa! - --- Mitä joutavia! - --- Vasilij, tämä on sietämätöntä! Minä puhun sinulle suuresta vaarasta -ja sinä vain makaat ja haukottelet! Tahdotko, että meidät varastetaan -puti puhtaaksi ja murhataan! - -Prokuraattorinapulainen nousi hitaasti ja istuutui sängyn laidalle; -ilma kohisi hänen haukotuksistaan. - --- Piru teistä selvän ottakoon! jupisi hän. Eikö tässä enää yölläkään -saa rauhaa? Herätetään joutavan asian tähden! - --- Mutta minä sanon sinulle, Vasilij, että omin silmin näin miehen -hiipivän ikkunasta sisään! - --- No, entä sitten? Hiipiköön... Kaikesta päättäen se on Pelagejan -palosotamies, joka sinne meni. - --- Mitä? Mitä sinä sanoit? - --- Sanoin, että Pelagejan palosotamies se sinne meni. - --- Sitä pahempi! huusi Maria Mihailovna. Se on vielä pahempaa kuin -varkaus! Minä en siedä talossani sellaista kyynillistä riettautta! - --- Kuuleppas vain, mikä ihmisystävä hän on olevinaan... Ei siedä -sellaista kyynillistä riettautta... Onko siinä mitään kyynillistä -sitten?... Miksi typerästi höystää puhettaan sellaisilla -vieraskielisillä sanoilla? Se sellainen tapa, eukkoseni, on -ikivanhoista ajoista peräisin ja on jo muuttunut pyhäksi -traditsioniksi. Siksipä tuo onkin palosotamies, jotta saisi käydä -piikojen luona. - --- Eipä, Vasilij! Sinä et näy minua vielä tuntevankaan! Ettäkö minun -talossani mitään sellaista... tuollaista... Ole hyvä ja mene heti -keittiöön sanomaan, että lähteköön matkaansa sieltä ja heti paikalla! -Kyllä minä huomenna sanon Pelagejaile, että älköön vastedes suvaitko -sellaisia salavehkeitä? Kun minä olen kuollut, silloin voitte mielenne -mukaan sallia talossa tuollaista kyynillisyyttä, mutta nyt se pysyy -tekemättä! Ole hyvä ja mene heti paikalla sanomaan! - --- Piru vieköön! murahti Gagin ärtyisästi. Turhaa on saada -mikroskoopillisille akkaväen aivoille selväksi, miksi minun on -tarpeetonta sinne mennä! - --- Vasilij, minä pyörryn! -- - -Gagin sylkäisi, pani tohvelit jalkaansa, sylkäisi vielä kerran -ja lähti keittiöön. Oli pimeätä kuin umpinaisessa tynnyrissä ja -prokuraattorinapulaisen piti kulkea haparoiden. Matkalla hän sivumennen -tuli koskettaneeksi lastenkamarin oveen ja herättäneeksi lapsenpiian. - --- Vasilisa, sanoi hän. Sinä otit illalla minun yönuttuni -puhdistettavaksesi. Missä se nyt on? - --- Hyvä herra, minä pyysin Pelagejaa puhdistamaan sen. - --- Mitä se sellainen on! Otatte ettekä pane paikalleen... Nyt minun -täytyy tässä kulkea ilman yönuttua! - -Astuttuaan keittiöön prokuraattorinapulainen suuntasi askeleensa sitä -paikkaa kohti, jossa piika nukkui suurella kirstulla kattilahyllyn -alla. - --- Pelageja! aloitti Gagin löydettyään pimeässä olkapään, jota hän -rupesi töykkäämään. Kuuletko sinä!... Hä!... Älä ole nukkuvinasi, kun -et nuku kuitenkaan! Kuka kiipesi äsken ikkunasta sisään sinun luoksesi? - --- Hä?... Mitä?... Vai ikkunasta kiipesi? Kenen luo sitten? - --- Älä koetakaan vetää minua nenästä! Sano sille hännänkantajallesi, -että korjaa luunsa täältä hyvällä. Kuulitko? Hänellä ei ole täällä -mitään tekemistä! - --- Oikein täysissä tosissako herra tuollaista juttelee?... Päivät -pääksytysten saa tässä tuskat ja vaivat sietää saamatta hetkeäkään -huoahtaa, eikä ole yölläkään levosta tiedon tilkkaa, kun kesken unta -saa mokomaa puhetta kuulla. Neljä ruplaa kuukaudessa palkkaa, vaikka -minulla on oma tee ja sokeri... Eikä koskaan saa kuulla parempaa -puhetta, kun tätä tällaista... Minä olen palvellut kauppiaittenkin -perheissä, mutta tämänkaltaista häpeätä en ole saanut kuulla enkä -nähdä. - --- No-no... älä siinä nyt Latsarusta laula, vaan laita rakastunut -sotamiehesi täältä mitä pikimmin! Kuulitko? - --- Hävetkää toki, armollinen herra! virkkoi Pelageja. Hänen äänestään -saattoi kuulla, ettei itku ollut kaukana. Sivistynyttä herrasväkeä... -eikä sen vertaa ymmärretä, että joskus meidän kovaosaistenkin mieliksi -tekisivät... Nyt Pelageja hyrähti itkeä tillittämään. Helppohan meitä -on loukata, kun ei kukaan puhu puolestamme. - --- No, älähän nyt!... Minusta se on aivan yhdentekevä! Rouvahan se -minut tänne lähetti. Minä siitä viis, vaikka itse yöhaltijan ikkunasta -sisälle päästäisit... - -Prokuraattorinapulainen oli vihdoin tullut siihen käsitykseen, että oli -ollut väärässä pitäessään tämän kuulustelun ja että hänen oli jo aika -palata vaimonsa luo. - --- Kuulehan, Pelageja, sanoi hän lopuksi. Sinä olet ottanut minun -yönuttuni puhdistettavaksesi. Missä se on? - --- Ai, armollinen herra, suokaa anteeksi, unohdin panna sen -tuolillenne. Se riippuu tuossa naulassa uunin vieressä. - -Prokuraattorinapulainen löysi hapuilemalla yönutun uunin luota, puki -sen ylleen ja läksi hiljaa takaisin makuuhuoneeseen. - -Maria Mihailovna makasi miehensä mentyä vuoteessaan ja odotteli. -Parisen minuuttia hän pysyi rauhallisena, mutta sitten häntä alkoi jo -peloittaa. - -"Kuinka kauan hän viipyy!" ajatteli hän. "Hyvä on, jos hän saa sen -inhoittavan miehen kiinni... mutta jos siellä onkin rosvo?" - -Ja hänen mielikuvituksensa loihti taas kuvan: Miehensä astuu pimeään -keittiöön... isku kirveenkamaralla... kuolee ääntä päästämättä... -verilätäkkö... - -Kului viisi minuuttia, viisi ja puoli, vihdoin kuusi... Maria -Mihailovnan otsalle nousi kylmä hiki... - --- Vasilij! kiljahti hän. Vasilij! - --- Mitä sinä huudat? Tässähän minä olen... hän kuuli äänen ja miehensä -läheneviä askeleita. Joko sinusta hengen veivät, hä? - -Prokuraattorinapulainen astui sänkynsä luo ja istuutui sen laidalle. - --- Ei siellä ketään ollut, sanoi hän. Sinun kuvittelujasi vain, senkin -ihmetys!... Voit olla aivan rauhassa, höperö, kyllä Pelageja on yhtä -siveä kuin hänen emäntänsäkin. Oletpa sinä aika pelkuri! - -Ja prokuraattorinapulainen alkoi tehdä vaimostaan pientä pilaa. Hän oli -tullut hyvälle tuulelle eikä häntä enää nukuttanut. - --- Sellainen pelkuri! naureskeli hän. Käyppäs huomenna lääkärissä, että -hän parantaisi sinut houretaudistasi. Sinun hermostosi on -epäjärjestyksessä! - --- Mikä täällä haisee niin tervalle? ihmetteli rouva. Tervalle tai... -sipulille... kaalille... - --- Mikähän lie... Mutta koskei nukuta, niin sytytäpä kynttilä... saat -nähdä piirioikeuden prokuraattorin valokuvan. Missä tulitikut ovat?... -Hän erosi eilen virastaan ja jätti kullekin meistä muistoksi -valokuvansa, jossa on hänen omakätinen nimikirjoituksensa... - -Prokuraattorinapulainen raapaisi tulta ja sytytti kynttilän. Mutta hän -ei ennättänyt astua askeltakaan sängyn luota noutaakseen valokuvan, kun -hänen takanaan kuului vihlova, sydäntä särkevä parahdus. Katsoessaan -taakseen hän näki kaksi suurta naisen silmää, jotka täynnä kummastusta, -kauhua, kiukkua olivat häneen suunnatut. - --- Otitko yönuttusi keittiöstä? kysyi Maria Mihailovna kalveten. - --- Kuinka niin? - --- Katsohan itseäsi! - -Prokuraattorinapulainen katsoi itseään ja hönähti ihmetyksestä. Hänen -hartioillaan ei ollutkaan hänen oma yönuttunsa, vaan palosotamiehen -sinelli. Kuinka se oli joutunut hänen ylleen? Ratkaistessaan tätä -kysymystä hänen vaimonsa näki mielikuvituksessaan uuden kamalan kuvan: -pimeä, hiljaista, kuiskutusta j.n.e. - - - - -TURVATON OLENTO - - -Vaikka Kistunovin jalkaleinikohtaus yöllä oli ollut perin vaikea ja -hänen hermonsa sen johdosta ärtyneet, hän lähti aamulla kaikesta -huolimatta virkaansa ja alkoi tavalliseen aikaan vastaanottaa -henkilöitä, jotka pankkiasioissa pyrkivät hänen puheilleen. Hän oli -uupunut, rasittuneen näköinen, jaksoi töin tuskin puhua ja hengitti -raskaasti kuin kuoleva. - --- Mitä asiaa teillä on? kääntyi hän erään naisen puoleen, jonka yllä -oli vedenpaisumuksenaikainen hartiaviitta, niin että hän takaapäin oli -koko lailla suuren sontiaisen näköinen. - --- Suvaitkaahan kuunnella, teidän ylhäisyytenne, aloitti nainen -suulaasti, mieheni, kolleegiasessori Shtshukin, on kokonaista viisi -kuukautta ollut sairas ja hänen maatessaan kotonaan vuoteen omana on -hänet ilman vähintäkään syytä erotettu virastaan, teidän ylhäisyytenne, -ja kun minä menin hänen palkkaansa nostamaan, niin vetivät he siitä -kaksikymmentä neljä ruplaa kolmekymmentä kuusi kopeekkaa pois! "Mistä -syystä?" kysyin minä. "Hän on", sanoivat, "saanut rahaa viraston -kassasta ja toiset virkamiehet ovat olleet hänelle takuussa." Kuinka se -on mahdollista? Olisiko hän ottanut rahaa lainaksi minun tietämättäni? -Siinä ei ole perää, teidän ylhäisyytenne. Mitä se sellainen on? Minä -olen köyhä nainen... huoneita vuokraamalla ansaitsen niukan leipäni... -Minä olen heikko, turvaton... Kaikki minua sortavat eikä yhdelläkään -ole kaunista sanaa minulle sanottavana... - -Rouva alkoi räpytellä silmiään ja veti hartiaviittansa alta nenäliinan. -Kistunov otti anomuksen häneltä ja luki sen. - --- Suokaa anteeksi, mitä tämä on? kysyi hän olkapäitään kohauttaen. -Minä en ymmärrä tätä. Kaikesta päättäen te, rouva hyvä, olette osunut -väärään paikkaan. Teidän anomuksenne ei kuulu lainkaan meille. Olkaa -hyvä ja kääntykää sen viraston puoleen, jossa miehenne palvelee. - --- Ei, teidän ylhäisyytenne! Viidessä paikassa olen jo ollut, eikä -missään otettu anomusta vastaan, sanoi rouva Shtshukina. Olin jo aivan -päästä pyörällä, mutta kaikeksi onneksi vävyni Boris Matveitsh -- -suokoon Jumala hänelle terveyttä -- kehoitti minua tulemaan teidän -ylhäisyytenne luo. "Kääntykää te, täti kulta, herra Kistunovin puoleen; -hän on vaikutusvaltainen henkilö ja voi tehdä hyväksenne mitä vain..." -Auttakaa nyt minua, teidän ylhäisyytenne! - --- Hyvä rouva Shtshukina, me emme voi auttaa teitä... Koettakaahan toki -itsekin käsittää: teidän miehenne, mikäli anomuksesta käy selville, -palveli sotilaallis-lääketieteellisessä departementissa, mutta meidän -laitoksemme on aivan yksityinen, kauppalaitos, pankki. Onhan asia siis -selvä! - -Kistunov kohautti vielä kerran olkapäitään ja kääntyi erään -sotilaspukuisen vieraan puoleen, jolla oli poski turvoksissa. - --- Teidän ylhäisyytenne, valitti rouva Shtshukina, kyllä minulla on -lääkärintodistus, että mieheni on sairas! Tässä se on, olkaa hyvä ja -katsokaa! - --- Kyllä minä uskon, sanoi Kistunov ärtyisästi, mutta sanon vieläkin: -teidän asianne ei kuulu meille. Tämähän on omituista, vieläpä -naurettavaa! Eikö teidän miehenne todellakaan tiedä, minne teidän pitää -kääntyä? - --- Teidän ylhäisyytenne, hän ei tiedä juuri mistään. Tiuskaisee vain: -"Se ei kuulu sinulle! Korjaa luusi!" ja siinä kaikki... Mutta kenelle -se kuuluu sitten, jollei minulle? Minun niskassanihan tässä kaikki on! -Niin, minun juuri! - -Kistunov kääntyi taas rouva Shtshukinan puoleen ja alkoi selittää -tälle, mikä erotus on sotilaallis-lääketieteellisellä departementilla -ja yksityispankilla. Rouva kuunteli tarkkaavasti, nyökäytti myöntymisen -merkiksi päätään ja sanoi: - --- Niin, niin, niin... Kyllä minä ymmärrän. Siinä tapauksessa, teidän -ylhäisyytenne, käskekää maksamaan minulle edes viisitoista ruplaa! Minä -suostun olemaan ottamatta kaikkea kerrallaan. - --- Uh! huokasi Kistunov nakaten päätään taaksepäin. Eipä teidän -päähänne näy paljoa mahtuvan! Mutta ettekö nyt käsitä, että on yhtä -nurinkurista kääntyä tässä asiassa meidän puoleemme kuin jättää -avioeroanomus esimerkiksi apteekkiin tai rahapajaan. Mitä se meille -kuuluu, ettei teille ole maksettu kaikkea? - --- Teidän ylhäisyytenne, rukoilen ikäni Jumalaa puolestanne, jos -armahdatte minua orpoa, pyysi rouva Shtshukina itkuun hyrähtäen. -Olen turvaton, heikko nainen... Kuolemakseni tuskastunut... Täytyy -riidellä vuokralaisten kanssa ja pitää huolta miehestä ja juosta -talousaskareissa... ja nyt pitää vielä paastota Herran ehtoolliselle -käydäkseni... eikä vävyllänikään ole paikkaa... Ei ole tullut syötyä -eikä juotua tuskin nimeksikään, ja vaivoin pysyn jaloillani... Koko -yönä en saanut nukutuksi. - -Kistunov tunsi sydämentykytystä. Kärsivä ilme kasvoillaan ja painaen -kädellään rintaansa sydämen kohdalta hän alkoi taas selittää -Shtshukinalle, mutta hänen äänensä katkesi... - --- Ei, suokaa anteeksi, en voi enempää kanssanne puhua, sanoi hän ja -viittasi kädellään. Ihan päätäni pyörryttää. Te häiritsette vain meitä -ja tuhlaatte omaakin aikaanne. Uh!... Aleksei Nikolaitsh, hän kääntyi -erään virkamiehen puoleen, olkaa hyvä ja selittäkää rouva -Shtshukinalle! - -Keskusteltuaan kaikkien niitten kanssa, jotka pankkiasioissa pyrkivät -johtajan puheille, Kistunov meni omaan työhuoneeseensa ja allekirjoitti -kymmenkunta paperia. Mutta Aleksei Nikolaitsh puuhasi yhä rouva -Shtshukinan kanssa. Istuessaan kaikessa rauhassa työhuoneessaan -Kistunov pitkän aikaa kuuli kaksi erilaista ääntä: Aleksei Nikolaitshin -yksitoikkoisen, rauhallisen basson ja Shtshukinan itkunsekaisen, -kimakan äänen... - --- Minä olen turvaton, heikko nainen, kivulloinen nainen, valitti -Shtshukina. Olen ehkä terveen näköinen, mutta jos minua tarkemmin -tutkii, niin minusta ei löydy ainoatakaan tervettä suonta. Ruokahalua -ei ole, tuskin pysyn jaloillani... Kahvia vain olen tänään juonut eikä -sekään maistunut miltään. - -Mutta Aleksei Nikolaitsh koetti saada häntä käsittämään eri virastojen -eroa ja sitä mutkikasta seikkaa, mihin anomuspaperit kussakin -tapauksessa ovat osoitettavat. Pian hän kuitenkin väsyi ja eräs -kirjanpitäjistä astui hänen sijaansa. - --- Senkin inhoittava akka! tuskitteli Kistunov väännellen -hermostuneesti sormiaan ja mennen vähän väliä vesikarahvin luo. Hän on -idiootti, pässinpää! Ensin hän kiusaa minua pahanpäiväisesti ja nyt -noita kahta! Senkin vietävä! Uh!... sydän tykyttää... - -Puolen tunnin kuluttua hän soitti. Aleksei Nikolaitsh tuli. - --- No, miten siellä nyt on? kysyi Kistunov väsyneesti. - --- Emme saa häntä mitenkään käsittämään, Pjotr Aleksandritsh! -Kärsivällisyytemme on ihan lopussa. Me puhumme hänelle Tuomaasta, mutta -hän vastaa meille Jeremiaasta... - --- Minä... en voi enää sietää hänen ääntään... Olen sairas... En voi -sietää... - --- Soitetaan ovenvartijaa, vieköön hän tuon naisen ulos. - --- Ei! ei! säikähti Kistunov. Hän rupeaa huutamaan ja tässä talossa -asuu paljon väkeä... voivat vielä luulla meistä mitä hyvänsä... -Koettakaa nyt vielä oikein hartaasti, niin eiköhän tuo lopultakin -ymmärtäne. - -Hetken kuluttua kuului sieltä taas Aleksei Nikolaitshin matala ääni. -Kului neljännestunti ja matalan basson asemesta kuului kirjanpitäjän -voimakas tenori. - -- Kerrassaan inhoittava! tuskitteli Kistunov hermostuneesti liikuttaen -olkapäitään. Tyhmä kuin pässi! Piru hänet periköön! Tuntuu siltä kuin -jalkaleini taas alkaisi... Ja päätä kivistää... - -Viereisessä huoneessa Aleksei Nikolaitsh, jonka voimat vihdoinkin -olivat tyyten loppuneet, koputti sormellaan pöytään ja osoitti sitten -rouvaa otsaan. - --- Sanalla sanoen, tämä teidän hartioillanne ei ole pää, sanoi hän, -vaan jokin muu... - --- No... älähän huoli... suuttui akka. Koputa omaa eukkoasi... -Tarhapöllö! Paras on, kun et siinä liikoja käsiäsi liikuttele! - -Katsoen rouva Shtshukinaa kiukkuisena ja raivostuneena ikäänkuin olisi -halunnut syödä hänet Aleksei Nikolaitsh sanoi hilliten ääntään: - --- Korjaa luusi! - --- Hä? parahti Shtshukina samassa. Kuinka te uskallatte? Vaikka olen -heikko, turvaton nainen, niin tuollaista en minä siltä salli itselleni -tapahtuvan! Minun mieheni on kolleegiasessori! Senkin tarhapöllö! -Menenpä asianajaja Dmitri Karlitskin luo, niin saatpa nähdä kuinka -sinun käy! Kolme vuokralaistani on tuomittu sakkoihin ja kyllä sinäkin -vielä saat polvillasi pyytää minulta anteeksi hävyttömyyttäsi! Minä -menen teidän kenraalinne luo! Teidän ylhäisyytenne!! Teidän -ylhäisyytenne!! - --- Mene hiiteen, pakana! kähisi Aleksei Nikolaitsh. - -Kistunov avasi oven ja astui sisään. - --- Mitä nyt? kysyi hän itkunsekaisella äänellä. - -Shtshukina, joka oli punainen kuin keitetty rapu, seisoi keskellä -huonetta, muljautteli pahasti silmiään ja tökkäili sormillaan ilmaan. -Pankin virkamiehet seisoivat pitkin seinävieriä ja katselivat -neuvottomina toisiinsa. He punoittivat myöskin ja olivat kovin -vaivaantuneen näköisiä. - --- Teidän ylhäisyytenne! rouva Shtshukina syöksyi Kistunovin luo. -Tämä... juuri tämä (rouva osoitti Aleksei Nikolaitshia) koputti -sormellaan pöytään ja sitten minun otsaani... Te käskitte häntä -selvittämään asiani, mutta hän tekee vain pilkkaa minusta! Minä olen -heikko, turvaton nainen... Minun mieheni on kolleegiasessori ja minä -itse olen majurin tytär! - --- Hyvä, armollinen rouva, sai Kistunov sanotuksi, minä otan heti -selvän asiasta... ryhdyn toimenpiteisiin... Mutta menkää nyt pois -täältä... myöhemmin sitten!... - --- Entä koska saan sitten rahani, teidän ylhäisyytenne? Minä tarvitsen -tänään! - -Kistunov hypisteli otsaansa vapisevalla kädellään, huoahti ja alkoi -taas selittää. - --- Armollinen rouva, olenhan jo sanonut teille, että tämä on pankki, -yksityinen liikehuone... Mitä tahdotte meiltä sitten? Ettekö ymmärrä, -että häiritsette meitä? - -Shtshukina kuunteli ja huokaili. - --- Niin, niin... myönsi hän. Mutta olkaa Jumalan tähden armollinen, -teidän ylhäisyytenne, olkaa kuin oma isäni, suojelkaa minua! Jos -lääkärintodistus ei riitä, niin kyllä minä voin toimittaa todistuksen -poliisilaitokseltakin... Mutta käskekää maksamaan minulle rahat! - -Kistunovin silmissä alkoi välkehtiä. Hän puhalsi kaiken ilman -keuhkoistaan ja vaipui voimatonna tuolille. - --- Paljonko te tahdotte? kysyi hän heikolla äänellä. - --- Kaksikymmentä neljä ruplaa kolmekymmentä kuusi kopeekkaa. - -Kistunov veti lompakon taskustaan, otti siitä kahdenkymmenen viiden -ruplan setelin ja ojensi sen rouva Shtshukinalle. - --- Ottakaa... ja menkää! - -Shtshukina kääri setelin nenäliinaan, kätki käärön ja väännettyään -suunsa makeaan, jopa veikeään hymyyn kysyi: - --- Teidän ylhäisyytenne, eiköhän mieheni pääsisi taas entiseen -virkaansa? - --- Minä lähden nyt pois... olen sairas... sanoi Kistunov uupuneella -äänellä. Minun sydämeni tykyttää niin kauhean kovasti. - -Kistunovin lähdettyä lähetti Aleksei Nikolaitsh pankkipalvelija Nikitan -noutamaan laakerintippoja. Kun kukin oli ottanut niitä kaksikymmentä -tippaa, ryhtyivät pankkivirkamiehet taas työhönsä. Mutta rouva -Shtshukina istuskeli eteisessä vielä parisen tuntia puhellen -ovenvartijan kanssa ja odotellen Kistunovia takaisin. - -Rouva Shtshukina saapui vielä seuraavanaki päivänä. - - - - -KOSTO - - -Ljev Savvitsh Turmanov, tavallinen kuolevainen, jolla oli sievoinen -omaisuus, vielä sievoisempi aviosiippa ja mitä sievoisin kalju keskellä -päälakea, pelasi kerran skruuvia erään ystävänsä luona tämän -nimipäivillä. Aikamoisen tappion jälkeen, joka oli pusertanut hien -hänen otsalleen, hän yhtäkkiä muisti, ettei ollut pitkään aikaan -kulauttanut viinaryyppyä. Hän nousi, kulki varpaillaan somasti huojuen -pöytien välitse saliin, jossa nuoret tanssivat (siellä hän hymyili -ystävällisesti ja taputti isällisesti nuorta, hintelää apteekkaria -olkapäähän), ja pujahti sitten pienestä ovesta tarjoiluhuoneeseen. -Täällä oli pienellä pyöreällä pöydällä pulloja, viinakarahvi... Niitten -vieressä kylmien ruokalajien joukossa oli sipulilla ja persiljalla -maustettu, puoleksi syöty silli. Ljev Savvitsh kaatoi itselleen ryypyn, -liikutteli sormiaan ilmassa, ikäänkuin hän olisi valmistautunut -pitämään puhetta, joi, väänsi kasvoilleen kärsivän ilmeen... Sitten hän -iski haarukkansa silliin ja... Mutta silloin hän kuuli puhetta seinän -takaa. - --- Olkoon menneeksi, olkoon menneeksi... sanoi naisen ääni vilkkaasti. -Mutta milloin? - -"Minun vaimoni", arveli Ljev Savvitsh, joka tunsi äänen. "Kenen kanssa -hän siellä rupattaa?" - --- Milloin tahdot, ystävän!... vastasi matala, syvä, täyteläinen ääni -seinän takana. Tänään ei ole mahdollista, huomenna on minulla työtä -melkein koko päiväksi... - -"Sehän on Degtjarjev!" Turmanov tunsi ystävänsä matalan äänen. "Vai -sinäkin, Brutus, samaa tietä!... Joko hän on saanut sinutkin -pauloihinsa? Onpa siinä väsymätön, kyllästymätön akka! Päivääkään hän -ei voi elää ilman 'romaania'!" - --- Niin, huomenna minulla on työtä koko lailla, jatkoi matala ääni. Jos -tahdot, niin kirjoita minulle huomenna jotakin... Se olisi niin hauskaa -ja minä tuntisin itseni niin onnelliseksi... Mutta miten järjestämme -kirjeenvaihtomme? Pitääpä keksiä ovela keino. Postitse ei sovi -kirjoittaa, sillä jos minä esimerkiksi lähetän sinulle kirjeen, niin -sinun kalkkunakukkosi saattaa ottaa sen kirjeenkantajalta; ja jos sinä -kirjoitat minulle, niin saattaa minun parempi puoliskoni -poissaollessani ottaa kirjeen ja avata sen. - --- Miten on siis meneteltävä? - --- Pitää keksiä salajuoni. Palvelijan kautta ei myöskään saata -lähettää, sillä sinun verikoirasi pitää palvelusväen kovassa kurissa... -Pelaako hän korttia paraikaa? - --- Pelaa. Se hölmö häviää sitten aina! - --- Se merkitsee sitä, että rakkausasioissa on onni hänelle sitä -suotuisampi! naurahti Degtjarjev. Kuuleppas, sydänkäpyseni, -mitä minä tässä keksin... Huomenna tasan kello kuusi illalla minä -palaan konttorista kaupunginpuiston kautta, jossa minun pitäisi -tavata tarkastajamme. Jätä siis, kultaseni, jos se vain on -mahdollista, viimeistään kello kuudeksi, ei myöhemmin, kirje siihen -marmorimaljakkoon, joka on viiniköynnösmajasta vasemmalle... Kai tiedät -sen? - --- Tiedän, tiedän. - --- Se on oleva sekä runollista, salaperäistä että uutta... Silloin ei -siitä saa tietää sinun möhömahasi eikä minun kunnioitettava parempi -puoliskoni. Ymmärräthän? - -Ljev Savvitsh joi vielä ryypyn ja läksi sitten pelipöytänsä ääreen. -Salaisuus, jonka perille hän oli päässyt, ei hämmästyttänyt eikä -suututtanut häntä vähääkään. Aika, jolloin hän oli sellaisesta -suuttunut, pannut toimeen perhekohtauksia, haukkunut, vieläpä -lyönytkin, oli jo kauan sitten ohi. Nyt hän vain huitaisi kädellään ja -katsoi sormiensa läpi huikentelevaisen vaimonsa seikkailuja. Mutta -häntä harmitti nyt kuitenkin. Sellaiset nimitykset kuin kalkkunakukko, -verikoira, möhömaha y. m. loukkasivat hänen kunniantuntoaan. - -"Mikä lurjus se Degtjarjev sentään on!" ajatteli hän laskien -tappioitaan. "Kun hän tapaa minut kadulla, niin heittäytyy niin hyväksi -ystäväksi että oikein, irvistelee mielihyvästä ja silittelee vatsaani, -mutta annappas kuinka myrkyllisesti selkäni takana minusta puhuu! -Edessäpäin ylistää minua ystäväksi, mutta takanapäin haukkuu -kalkkunakukoksi ja möhömahaksi ja ties miksi..." - -Kuta enemmän hän syventyi vastenmielisiin tappioihinsa, sitä enemmän -sapetti mokoma loukkaus! häntä... - -"Maitoparta..." ajatteli hän katkaisten vihaisena liitupalasen. -"Keltanokka... Jos tekisi mieleni käydä sanoihisi kiinni, niin kyllä -minä pian näyttäisin sinulle verikoiran jäljet!" - -Illallispöydässä hän ei voinut välinpitämättömästi katsoa Degtjarjevia -kasvoihin, ja tämä, ikäänkuin tahallaan, kyseli häneltä tunkeilevasti, -oliko hän voittanut pelissä, miksi hän oli niin murheellinen j.n.e. -Kehtasipa hän vanhan tuttavan oikeudella äänekkäästi torua rouva -Turmanovia siitä, ettei tämä ollut kylliksi huolehtinut miehensä -terveydestä. Rouva Turmanov, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, iski -veitikkamaisesti silmää miehelleen, nauroi iloisesti ja jutteli -viattomasti, niin ettei itse pirukaan olisi voinut epäillä häntä -uskottomaksi. - -Palattuaan kotiin Ljev Savvitsh oli pahalla tuulella ja tyytymätön; -hänestä tuntui siltä kuin hän ei olisi syönyt vasikanpaistia, vaan -vanhan kalossin. Hän olisi ehkä vielä joten kuten voittanut itsensä ja -unohtanut kaikki, mutta hänen vaimonsa lörpötykset ja hymyilyt toivat -joka hetki hänen mieleensä kalkkunakukon, möhömahan... - -"Korvilleen hän tarvitsisi, senkin vietävä Degtjarjev..." ajatteli hän. -"Häntä pitäisi julkisesti nuhdella." - -Ja Ljev Savvitsh tuumi, että hän tekisi aivan oikein, jos antaisi -Degtjarjeville aika selkäsaunan tai ampuisi hänet kaksintaistelussa -kuin varpusen... tai toimittaisi hänet viraltaan pois tai panisi -marmorimaljakkoon jotakin iljettävää, haisevaa -- esimerkiksi mätänevän -rotan... Eipä olisi myöskään hullumpaa siepata rouvan kirje maljakosta -ja panna sijaan hävyttömiä runoja, allekirjoituksena "sinun Akulkasi", -tai jotakin muuta sentapaista. - -Turmanov asteli pitkän aikaa huoneessaan nauttien moisista -suunnitelmista. Mutta yhtäkkiä hän jäi seisomaan ja iski otsaansa. - --- Hyvä, nyt sen keksin! huudahti hän ihan loistaen tyytyväisyyttään. -Se käy mainiosti! Mainiosti! - -Kun hänen puolisonsa oli nukkunut, hän istuutui kirjoituspöydän ääreen -ja pitkän aikaa harkittuaan, muuttaen käsialaansa mahdollisimman -oudoksi ja tehden tahallaan kirjoitusvirheitä kirjoitti näin: "Kauppias -Dulinoville. Kunnioitettava herra! Jollette te tänäpän kello kuuteksi -12 päivänä syyskuuta pane kaksi sataa ruplaa siihen marmorimaljakkoon, -joka on kaupunkin puistossa viiniköynnösmajan vieressä, niin te tulette -tapetuksi ja teitän korutavara kauppa räjähytetään ilmaan." -Kirjoitettuaan tämän kirjeen Ljev Savvitsh ihan hypähti ilosta. - --- Nerokas keksintö! jupisi hän hykertäen käsiään. Erinomaista! Eipä -olisi itse saatanakaan voinut myrkyllisempää kostoa keksiä! Kauppias -pelästyy tietysti hirveästi ja ilmoittaa asiasta heti poliisikamariin, -josta lähetetään kello kuudeksi salapoliiseja pensaikkoon vaanimaan ja --- rips-raps poika siepataan sievästi kiinni, juuri kun hän kurottautuu -kirjettä ottamaan!... Kyllä pojan housut silloin tutisevat! Ennenkuin -asia sitten selviää, saa se lurjus istua ja tuskitella tarpeekseen... -Mainiota! - -Ljev Savvitsh liimasi postimerkin kirjeen kuoreen ja vei sen itse -postilaatikkoon. Hän nukkui autuaaseen hymyyn eikä herännyt ennenkuin -myöhään aamulla; pitkään aikaan ei hän ollut niin makeasti nukkunut. -Herättyään aamulla ja muistettuaan kostojuonensa hän hymyili -tyytyväisenä, vieläpä hypisteli uskotonta vaimoaan leuasta. Mennessään -sitten virkaansa ja istuessaan kansliassa hän koko ajan hymyili ja -kuvitteli mielessään Degtjarjevin kauhua, kun tämä joutuu satimeen... - -Kellon lähetessä kuutta hän ei enää malttanut mieltään, vaan riensi -kaupunginpuistoon omin silmin ihaillakseen vihollisensa epätoivoista -asemaa. - -"Ahaa!" ajatteli hän nähdessään poliisin. - -Tultuaan viiniköynnösmajan läheisyyteen hän istuutui erään pensaan -suojaan ja suunnattuaan ahnaan katseensa maljakkoon alkoi odottaa. -Hänen kärsimättömyydellään ei ollut rajoja. - -Tasan kello kuusi ilmaantui Degtjarjev. Mies oli kaikesta päättäen mitä -parhaimmalla tuulella. Silinterihattu oli uljaasti takaraivolla ja -päällystakki levällään: näytti siltä kuin sieltä ei olisi näkynyt -ainoastaan hänen liivinsä, vaan vieläpä koko hyvä tuulensa. Hän -vihelteli ja veti tuon tuostakin sauhun sikaristaan... - -"Kohta saat tuta mitä merkitsevät kalkkunakukko ja verikoira!" ajatteli -Turmanov vahingoniloisesta "Odotappas!" - -Degtjarjev astui marmorimaljakon luo ja pisti laiskasti kätensä -siihen... Ljev Savvitsh kohosi katsomaan silmäänsä räpäyttämättä... -Degtjarjev otti maljakosta pienenpuoleisen paketin, katseli ja käänteli -sitä olkapäitään kohautellen, avasi sen sitten epäröiden, kohautteli -taaskin olkapäitään; mitä suurimman ällistyksen ilme levisi hänen -kasvoilleen, Paketissa oli kaksi sadan ruplan seteliä! - -Degtjarjev katseli seteleitä pitkän aikaa. Vihdoin, herkeämättä yhä -kohauttelemasta olkapäitään, hän pisti setelit taskuunsa ja lausui: -"Merci!" - -Onneton Ljev Savvitsh kuuli tämän "merci." Koko illan hän seisoi sitten -vastapäätä Dulinovin myymälää, uhkaili nyrkillään ilmoituskilpeä ja -mutisi kiukkuisena: - --- Pelkuri! Pennin pyörittäjä! Vaivainen nauta! Möhömahainen raukka! - - - - -TAIDETEOS - - -Sasha Smirnov, äitinsä ainoa poika, astui hieman hämillään lääkäri -Koshelkovin työhuoneeseen. Hän kantoi kainalossaan jotakin, joka oli -kääritty "Pörssisanomain" numeroon 223. - --- Aa, rakas ystäväni! huudahti lääkäri tulijalle. No kuinka voitte? -Mitä kuuluu? - -Sasha vilkutti silmäänsä, pani kätensä sydämelleen ja sanoi -liikutuksesta väräjävällä äänellä: - --- Äiti pyysi sanomaan terveisiä teille, Ivan Nikolajevitsh, ja -kiittämään teitä... Minä olen äitini ainoa poika ja te pelastitte minun -henkeni... paransitte vaarallisesta taudista ja... me emme tiedä, miten -osoittaisimme teille kiitollisuuttamme... - --- Älkäähän nyt... nuori mies! keskeytti lääkäri, joka oli mielestään -saanut jo kylliksi kiitosta osakseen. Minä tein vain sen, minkä -jokainen muu lääkäri olisi minun sijassani tehnyt. - --- Minä olen äitini ainoa poika... Me olemme köyhiä emmekä siis voi -maksaa työstänne ja... se hävettää meitä, herra tohtori, vaikka muuten -äiti ja minä... äitini ainoa poika, pyydämme hartaasti teitä ottamaan -kiitollisuutemme osoitteeksi... tämän esineen, joka... Se on hyvin -kallisarvoinen kapine, vanhaa pronssia... harvinainen taideteos. - --- Se on aivan liikaa! sanoi lääkäri rypistäen otsaansa. Mitä te -nyt?... - --- Ei, olkaa hyvä älkääkä kieltäytykö, jatkoi Sasha mutisemistaan ja -rupesi avaamaan myttynsä. Loukkaatte sekä minua että äitiäni, jos -kieltäydytte... Se on erinomainen kapine... vanhaa pronssia... Me -olemme perineet sen isävainajalta ja säilyttäneet sitä kalliina -muistona... Minun isäni osteli vanhoja pronssitavaroita ja möi niitä -jälleen muinaismuistojen kokoilijoille... Äiti ja minä jatkamme nyt -samaa tointa... - -Sasha otti kääröstään tuomansa esineen ja laski sen pöydälle. Se oli -keskikokoinen kynttelikkö vanhaa pronssia, taiteellista työtä. Siinä -oli kuvattuna ryhmä: jalustalla seisoi kaksi naista Eevan puvussa ja -sellaisessa asennossa, ettei minulla ole kylliksi rohkeutta eikä -luonnonlaatua kuvata heitä. He hymyilivät mielistellen, ja näytti -yleensä siltä, että jollei heidän olisi ollut pakko tukea kynttelikköä, -niin he olisivat hypänneet alas jalustalta ja pitäneet huoneessa -sellaista irstasta melua, jota on, hyvä lukijani, sopimaton edes -ajatellakaan. - -Silmäiltyään lahjaa lääkäri kahnutti laiskasti korvansa taustaa, -rykäisi kurkkuaan ja niisti epäröiden nenänsä. - --- Onpa se todellakin soma laitos, jupisi hän, mutta... miten sanoisin, -se ei... se on liian vapaata taidetta... Eipä voi sanoa tuon enää -olevan alastomuutta, vaan pikemmin... niin, piru ties, mitä se on... - --- Mitä sillä tarkoitatte? - --- Itse paholainen ei voisi keksiä mitään riettaampaa... Jos minä -pitäisin pöydälläni tuollaista mielikuvituksen epäsikiötä, niin johan -minä sillä koko huoneistoni saastuttaisin! - --- Kuinka kummallinen käsitys teillä on taiteesta, herra tohtori! -loukkaantui Sasha. Onhan se taideteos, katsokaa! Niin runsaasti -kauneutta ja suloa, että sielun valtaa autuaallinen tunne ja kyyneleet -nousevat silmiin! Tuollaista kauneutta katsellessa saattaa unohtaa koko -tämän matoisen maailman... Katsokaa, siinä on liikuntoa, siinä on -ilmaa, siinä on henkevyyttä!... - --- Kaiken tuon ymmärrän mainiosti, hyvä mies, keskeytti lääkäri, mutta -asian laita on niin, että minä olen perheellinen, täällä juoksentelee -lapsia, käy naisia... - --- Tietysti, jos katsoo asiaa joukon kannalta, myönsi Sasha, silloin -esiintyy tämä suurenmoinen taideteos toisessa valossa... Mutta, herra -tohtori, olkaa ylempänä joukkoa, etenkin kun te kieltäytymällä -loukkaisitte syvästi minua ja äitiäni... Minä olen äitini ainoa -poika... te olette pelastanut henkeni... annamme teille kaikkein -kallisarvoisimman esineen, mikä meillä on... ja... ja minä valitan vain -sitä, ettei teillä ole paria tälle kynttelikölle... - --- Kiitoksia, nuori ystäväni, minä olen erittäin kiitollinen... Sanokaa -terveisiä äidillenne... mutta... ajatelkaa toki, täällä juoksentelee -lapsia, käy naisia... No... jääköön nyt siihen! Eihän teitä saa -käsittämään. - --- Eihän tässä minulle mitään käsittämätöntä olekaan, iloitsi Sasha. -Pankaa tämä kynttelikkö tuohon maljan viereen, se sopii siihen -erinomaisesti. Mutta mikä vahinko, ettei ole sille paria! Mikä vahinko! -Hyvästi nyt, herra tohtori! - -Sashan mentyä lääkäri katseli kynttelikköä pitkän aikaa, raapiskeli -korvansa taustaa ja aprikoi. - -"Onhan se erinomainen kapine, sitä ei käy kieltäminen", ajatteli hän, -"ja olisipa vahinko heittää se pois... Mutta täällä en minä sitä -myöskään voi pitää... Hm! Siinäpäs vasta tehtävä, jota on vaikea -ratkaista! Entä jos antaisin sen lahjaksi jollekulle?" - -Pitkän aikaa aprikoituaan hän muisti hyvän ystävänsä, asianajaja -Yhovin, jolle hän oli velkaa asianajosta. - --- Sehän mainiota, päätti lääkäri. Ystävänä hänen on vaikea ottaa -minulta rahaa; sopii siis mainiosti, että annan hänelle lahjan -korvaukseksi. Sinnepä vien tuon pirun vehkeen! Kaikeksi onneksi hän on -vanhapoika ja viettää hieman kevytmielistä elämää... - -Jättämättä asiaa homehtumaan hän kiireimmän kautta pukeutui, otti -kynttelikön ja ajoi asianajaja Yhovin luo. - --- Terve mieheen! huudahti hän tavatessaan asianajajan kotoa. Minä -pistäysin vähäsen... Tulin kiittämään sinua, hyvä veli, vaivoistasi... -Rahasta jollet huoli, niin ota edes tämä kapine... Katsohan, hyvä -veli... Upea laitos! - -Nähtyään taideteoksen asianajaja innostui sanomattomasti. - --- Ai, mutta sehän on vasta onnistunut! Hitto vieköön, mitä ne -taiteilijat keksivätkin! Ihmeellistä! Ihastuttavaa! Mistä sinä olet nuo -ihanat neitoset löytänytkin? - -Vuodatettuaan ihastuksensa asianajaja katsahti säikähtyen oveen ja -kuiskasi: - --- Vie, hyvä veli, lahjasi pois. En minä voi sitä ottaa... - --- Mikset?... pelästyi lääkäri. - --- No sentähden, että... Täällä käy minun äitini ja asiatuttavani... ja -palvelijanikin tähden hävettäisi... - --- Ei, ei, ei... Älä kieltäydykään!... puheli lääkäri viittilöiden -käsillään. Se olisi sikamaista sinun puoleltasi! Noin taiteellinen -teos... katsohan... siinä on liikuntoa... henkevyyttä... Ei sanaakaan -enää! Sinä loukkaat minua! - --- Jospa olisi edes viikunanlehtiä ripustettu eteen... - -Mutta lääkäri viittilöi käsillään kahta kauheammin ja pakeni Yhovin -asunnosta. Tyytyväisenä, kun oli saanut lahjan käsistään, hän ajoi -kotiin. - -Hänen mentyään asianajaja katseli kynttelikköä, kosketteli sitä joka -puolelta sormillaan ja, niinkuin lääkärikin, oli ajatella päänsä puhki -ratkaistessaan kysymystä: mitä oli lahjalla tehtävä? - -"Onhan se kaunis kapine", tuumaili hän. "Vahinko olisi heittää se pois, -mutta sopimatonta on sitä luonaankaan pitää. Parasta on, että lahjoitan -sen jollekulle... Niin, vienpä sen tänä iltana huvinäyttelijä -Shashkinille. Se velikulta pitää tuollaisesta, ja tänäänhän on sitä -paitsi hänen lahjanäytäntönsä..." - -Tuumasta toimeen. Illalla ojennettiin huolellisesti kääritty -kynttelikkö huvinäyttelijä Shashkinille. Pitkin iltaa hyökkäsi -Shashkinin pukuhuoneeseen herroja ihailemaan lahjaa... Koko ajan kuului -pukuhuoneesta hevosen hirnuntaa muistuttavaa naurun rähäkkää. Jos joku -näyttelijättäristä uskalsi Shashkinin ovelle kysymään: "Saako tulla?" -niin heti kuului sisältä Shashkinin käheä ääni: - --- Ei, ei, siskoseni! En ole pukeutunut! - -Näytännön loputtua Shashkin tavan takaa kohautteli olkapäitään ja -levitteli käsiään päivitellen: - --- Minne minä tuon vietävän kalun työnnän? Että pitikin nyt asua -yksityishuoneistossa! Ja käyhän luonani näyttelijättäriä! Jospa se -olisi valokuva, jonka voi pistää pöytälaatikkoon! - --- Myökää se, herra Shaskin, neuvoi parturi, joka paraikaa paljasti -huvinäyttelijän päätä peruukeista. Etukaupungissa asuu muuan eukko, -joka ostaa vanhoja pronssiteoksia... Kun ajatte sinne, niin kysykää -Smirnovaa... Hänet tuntee jokainen. - -Shashkin seurasikin neuvoa... - -Pari päivää myöhemmin lääkäri Koshelkov istui työhuoneessaan tutkien -hartaasti, sormi otsalle painettuna, sappihappoa. Yhtäkkiä ovi aukeni -ja sisään syöksyi Sasha Smirnov. Hän hymyili, säteili ja koko hänen -olemuksensa uhkui onnea... Käsissään hän piti jotakin sanomalehteen -käärittynä. - --- Herra tohtori! hän aloitti hengästyneenä. Kuvitelkaa iloani! Teidän -onneksenne meidän onnistui hankkia pari teidän kyntteliköllenne!... -Äiti on niin onnellinen... Ja minä olen äitini ainoa poika... jonka -hengen te pelastitte... - -Ja syvästä kiitollisuuden tunteesta vavisten Sasha laski kynttelikön -lääkärin eteen. Tämä avasi suunsa aikoen sanoa jotakin, mutta ei -sanonutkaan mitään: hänen kielensä ei toiminut. - - - - -PARTURISSA - - -On aamu. Kello ei ole vielä seitsemää, mutta Makar Kusmitsh Blestkinin -parturitupa on jo auki. Isäntä, nuori, noin kaksikymmentäkolmevuotias, -peseytymätön mies, jonka tukka on vahvasti rasvattu ja puku -keikarimainen, siistii huonetta. Oikeastaan siinä ei ole mitään -siistimistä, mutta hän on kuitenkin työstään hiestynyt. Mistä -pyyhkäisee rätillä, mistä raaputtaa sormella tai kopsahuttaa lutikan -seinältä. - -Parturitupa on pieni, ahdas, ruokoton. Hirsiseinille liisteröidyt -tapetit muistuttavat kyytimiehen vaalennutta paitaa. Kahden himmeän, -vetisen ikkunan välissä on kapea, nariseva ovipahanen ja sen -ylälaidassa kosteuttaan homehtunut ovikello, joka väräjää ja toisinaan -heikosti soikin ilman vähintäkään syytä. Mutta katsokaahan tuota -kuvastinta, joka tuossa seinällä riippuu! Se vääntää ja kääntää -kasvonne kaikkiin suuntiin mitä säälimättömimmällä tavalla! Tuon saman -kuvastimen edessä leikataan tukkaa ja ajetaan partaa. Pienellä -pöydällä, joka on yhtä pesemätön ja rasvainen kuin Makar Kusmitsh itse, -on koko työkalusto: kammat, sakset, partaveitset, hius- ja -partavoidetta kopeekan arvosta, ihojauhoa kopeekan arvosta, vahvasti -laimennettua hajuvettä kopeekan arvosta. Niin, eipä maksa koko -parturitupa viittätoista kopeekkaa enempää. - -Oven päältä kuuluu kivulloisen ovikellon kilahdus ja parturitupaan -astuu vanhanpuoleinen mies lyhyet turkit yllä ja huopasaappaat jalassa. -Hänen päänsä ja kaulansa on kääritty naisten shaaliin. - -Tulija on Erast Ivanitsh Jagodov, Makar Kusmitshin risti-isä. Hän on -joskus palvellut konservatorion vahtimestarina, mutta nyt hän asuu -Punaisen lammen [Moskovan pohjoisosassa] luona ja tekee sepän työtä. - --- Makarushka, hyvää huomenta, sinä päivänvaloni! sanoo hän Makar -Kusmitshille, joka on viehättynyt siistimistyöhönsä. - -He suutelevat. Jagodov irroittaa shaalin päänsä ympäriltä, tekee -ristinmerkin ja käy istumaan. - --- Pitkä on matka! hän valittaa ähkyen. Ei se ole leikkiä... Punaiselta -lammelta aina Kalugan portille [Moskovan eteläosassa] saakka. - --- Kuinka voitte? - --- Huonosti, poikaseni. Lavantautia olen sairastanut. - --- Mitä sanotte? Lavantautia! - --- Niin, lavantautia. Kokonaisen kuukauden makasin sairaana, luulin jo -kuolevani. Sain jo viimeisen voitelunkin. Nyt lähtee tukka. Lääkäri -käski leikkauttamaan sen. Sanoi uutta ja lujaa kasvavan tilalle. -Ajattelinpa itsekseni että lähden tästä Makarin luo. Mieluimmin -sukulaisen luo kuin jonkun muun. Sukulainen leikkaa paremmin eikä ota -maksua. Olihan matka pitkä, se on totta. Mutta mitäs siitä, tulihan -kävellyksi. - --- Mielelläni leikkaan tukkanne. Olkaa hyvä, tahän! - -Makar Kusmitsh kaapaisi jalallaan osoittaen kuvastimen edessä olevaa -tuolia. Jagodov käy istumaan ja alkaa katsella kuvaansa. Hän on -nähtävästi tyytyväinen siihen: kuvastin näyttää hänelle vääntyneen -naaman, kalmukkimaiset huulet, tylpän leveän nenän ja otsan, jossa on -kaksi silmää. Makar Kusmitsh peittää vieraansa valkoisella lakanalla, -jossa on keltaisia täpliä, ja alkaa kirskutella saksillaan. - --- Minä leikkaan siis päänne puti puhtaaksi, kaljuksi, hän sanoo. - --- Tietysti. Puhtaaksi kuin tataarin pää, sileäksi kuin pommi. Sitä -tiheämmäksi kuuluu tukka sitten kasvavan. - --- Mitä tädille kuuluu? - --- Siinähän se menee, entiseen tapaan. Hän oli äskettäin majurin rouvan -luona auttamassa synnytystä. Ruplan sai siitä hyvästä. - --- Vai ruplan. Pitäkäähän korvaanne! - --- Kyllä pidän... Katso ettet haavoita. Ai, koskee. Sinä kiskot hiuksia -päästäni. - --- Ei se mitään. Sitä ei voi meidän työssämme välttää. Entä kuinka Anna -Erastovna jaksaa? - --- Niin, tyttäreni? Hyvin vain. Hän on aina menossa. Viime viikolla, -keskiviikkona, kihlasimme hänet Sheikinin kanssa. Mikset tullut meille -silloin? - -Sakset herkesivät kirskumasta. Makar Kusmitsh laskee kätensä alas ja -kysyy peloissaan: - --- Kenet te kihlasitte? - --- Annan. - --- Kuinka se on mahdollista? Kenen kanssa? - --- Prokofi Petrovitsh Sheikinin kanssa. Hänen pikku tädillään on -taloudenhoitajattaan paikka Slatoustenskajakadun varrella. Aika sievä -nainen. Me olemme kaikki hyvin iloisia ja kiitollisia Jumalalle. Viikon -kuluttua ovat häät. Tule silloin meille, niin pidämme hauskaa. - --- Niinkö asia siis on, Erast Ivanovitsh? -- puhuu kalpea Makar -Kusmitsh ihmetellen ja olkapäitään kohautellen. -- Mutta kuinka se voi -olla mahdollista? Se on... se on mahdotonta! Onhan Anna Erastovna... -minähän... minähän pidin hänestä ja aioin... Kuinka se on käynyt -päinsä? - --- Niin se vain on käynyt. Päätimme ja kihlasimme. Hän on kelpo mies. - -Kylmä hiki nousee Makar Kusmitshin kasvoille. Hän laskee sakset -pöydälle ja alkaa pyyhkiä nenää kouraansa. - --- Aikomukseni oli... hän toistaa. Se on mahdotonta, Erast Ivanitsh! -Minä... minä rakastan häntä ja olen tarjonnut hänelle sydämeni... Ja -tätikin lupasi... Olenhan minä aina kunnioittanut teitä kuin omaa -isääni... ja leikannut tukkanne aina ilmaiseksi... Olen aina ollut -ystävällinen teitä kohtaan, ja kun isäni kuoli, saitte minulta sohvan -ja kymmenen ruplaa, joita ette ole vielä takaisin antanut. Muistatteko? - --- Miksen muistaisi! Muistanhan minä. Mutta mikä olet sinä sulhaseksi, -Makar? Ethän sinä mikään sulhanen ole! Ei rahaa, ei virkaa, ammatti -mitätön... - --- Onko Sheikin sitten rikas? - --- Sheikin on erään ammattikunnan jäsen ja hänellä on puolentoista -tuhannen ruplan takaus. Niin on. Eikä siinä enää puheet auta, sillä -tehty on tehty. Kyllä se nyt peruuttamatta pysyy, hyvä Makar. Mutta -etsi itsellesi toinen morsian... onhan niitä tyttöjä maailmassa. -Leikkaahan jo! Mitä siinä seisot? - -Makar Kusmitsh vaikenee ja seisoo liikkumatta, vetää sitten taskustaan -nenäliinan ja alkaa itkeä. - --- No mitä niitä joutavia suremaan! -- lohduttaa Erast Ivanitsh. -- -Heitä jo mielestäsi! Itkeä tuhertaa kuin mikä akka! Leikkaa nyt -toinenkin puoli päätäni ja itke sitten. Ota sakset! - -Makar Kusmitsh ottaa sakset, katselee niitä hetken aikaa mitään -ajattelematta ja pudottaa ne pöydälle. Hänen kätensä vapisevat. - --- En voi! hän sanoo. En voi nyt... voimani ovat lopussa! Onneton olen! -Ja onneton on Anna Erastovnakin! Me rakastimme toisiamme, lupauduimme -toisillemme, mutta pahat ihmiset erottivat meidät säälittä. Menkää -matkoihinne, Erast Ivanovitsh! Minä en voi sietää teitä! - --- No sitten palaan huomenna takaisin, hyvä Makar. Huomenna kai -leikkaat loputkin. - --- Hyvä on. - --- Rauhoitu nyt vain. Tulen sitten huomenna varhain aamulla. - -Toinen puoli Erast Ivanitshin päätä on leikattu puti puhtaaksi, niin -että hän on kuin pakkotyöläinen. Onhan kiusallista jäädä sellaiseksi, -mutta minkä sille mahtaa. Hän käärii päänsä ja kaulansa shaaliin ja -lähtee parturituvasta. - -Jäätyään yksin Makar Kusmitsh istuutuu ja itkeä tillittää hiljaa. - -Jo varhain seuraavan päivän aamulla tulee Erast Ivanitsh takaisin. - --- Mitä haluatte? kysyy Makar Kusmitsh häneltä kylmästi. - --- Leikkaahan, hyvä Makar, pääni valmiiksi. Puoli päätä jäi vielä -kesken. - --- Olkaa hyvä ja maksakaa ensin. Ilmaiseksi en leikkaa. - -Sanaakaan sanomatta Erast Ivanitsh lähtee matkoihinsa. Vielä tänäkin -päivänä on hänen tukkansa toisella puolella päätä pitkää, toisella -lyhyttä. Tukan leikkuuta maksua vastaan hän pitää ylellisyytenä ja -siksipä hän yhä odottaa, että leikattu puoli päätä kasvaisi toisen -tasalle. Siinä asussa hän tyttärensä häissäkin huvitteli. - - - - -HERRA POSTIMESTARIN LUONA - - -Me hautasimme tuonaan vanhan postimestarimme, herra Sladkopertsevin, -nuoren vaimon. Kätkettyämme kaunottaren maan poveen me esi-isäimme -tavan mukaan palasimme vainajan asuntoon, herra postimestarin luo, -"muistelemaan" vainajaa. - -Kun pannukakut oli tuotu pöytään, alkoi leskivanhus itkeä katkerasti ja -sanoi: - --- Kuinka punaposkisia nuo pannukakut ovat, ihan kuin vaimo vainajani -posket. Ja niin sieviä sitten! - --- Niin, myönsivät toiset, teidän vaimonne oli todellakin kaunotar... -Kerrassaan mallikelpoinen nainen! - --- Niin oli, niin oli... Jokainen, joka hänet näki, ihmetteli... Mutta -hyvä herrasväki, minä en rakastanut häntä hänen kauneutensa enkä hyvän -sydämensä tähden. Nämä kaksi ominaisuutta ovat luontaisia kaikille -naisille ja verraten tavallisia tässä maailmassa. Minä rakastin häntä -erään toisen henkisen ominaisuuden tähden. Rakastin vainajaa -- suokoon -Jumala hänelle taivaan ilot -- siitä syystä, että hän, vaikka olikin -vilkas ja leikkisä, oli kuitenkin miehelleen uskollinen. Hän oli -uskollinen minulle huolimatta siitä, että oli ainoastaan kahdenkymmenen -vuoden ikäinen, kun minä sitä vastoin kohta täytän kuusikymmentä. Hän -oli uskollinen minulle, ukolle! - -Diakonipappi, joka aterioi kanssamme, ilmaisi merkitsevällä -yskähdyksellä epäilyksensä. - --- Te ette usko, vai kuinka? kääntyi leski hänen puoleensa. - --- No eipä nyt juuri, etten uskoisi... sai diakoni neuvottomana -sanotuksi, mutta muuten... Nuoret rouvat ovat nykyjään liian... tuota -noin... rendez-vous, sauce, provincial... - --- Te epäilette, mutta minä voin näyttää sen toteen. Minä ylläpidin -hänen uskollisuuttaan erilaisin, niin sanoakseni strategisin keinoin, -joten hän oli ikäänkuin linnoitettu. Tämän viisaan menettelyni johdosta -vaimoni ei voinut pettää minua ainoassakaan tapauksessa. Minä käytin -viekkautta suojellakseni aviovuodettani. Minä tiedän tehoavat sanat, -niin -- äläpäs, rauhassa saan nukkua mitä uskollisuuteen tulee... - --- Mitkä ihmeen sanat ne ovat sitten? - --- Aivan yksinkertaiset. Minä levitin kaupungilla ilkeän huhun. Te -olette sen varmaankin kuulleet. Sanoin jokaiselle: "Minun vaimoni -Aljona on suhteissa poliisimestari Ivan Alekseits Salihvatskin kanssa." -Ne sanat tepsivät. Eipä uskaltanut yksikään seurustella Aljonan kanssa, -sillä poliisimestarin viha piti loitolla. Kun näkivät vaimoni, niin -kyllä pötkivät matkoihinsa, jottei poliisimestari vain mitään pahaa -voisi heistä ajatella. He-he-he! Sen piikkipartaisen epäjumalan kanssa -kun tekemisiin joudut, niin ei pidä sinulla enää ilon päivää oleman. -Puolisen tusinaa protokollia hän tuossa tuokiossa kyhää pelkästään -rikkomuksista terveyssääntöjä vastaan. Sattuu esimerkiksi näkemään -sinun kissasi kadulla, niin protokollan tekee, niinkuin kissa muka -olisi mikään irrallaan kuljeksiva nautaeläin. - --- Eikö vaimonne siis ollutkaan suhteissa poliisimestarin kanssa? -kysyimme ihmetellen. - --- Ei, se oli vain minun viekkauttani... He-he-he!.. Niin, niin, te -nuoret miehet, enkö vetänytkin teitä kaikkia nenästä? Sehän siinä niin -lystikästä olikin! - -Seurasi parisen minuuttia kestävä äänettömyys. Me istuimme sanaakaan -hiiskumatta ja harmittelimme ja häpesimme sitä, että tuo lihava, -punanenäinen ukko oli niin sukkelasti petkuttanut meitä. - --- No, Jumala suokoon, että joutuisitte uusiin naimisiin! murahti -diakoni. - - - - -IHANA VANDA - - -Ihana Vanda eli, kuten hänen nimensä oli passissa, kunniallinen -kansalainen Nastasia Kanavkina oli juuri päästetty sairaalasta. Hän ei -ollut vielä koskaan ollut niin vaikeassa asemassa kuin nyt: asunnotta -ja rahatta. Miten olla? Ensi työkseen hän läksi panttilainakonttoriin -ja panttasi siellä turkoosikivellä koristetun sormuksensa -- ainoan -arvoesineensä. Sormuksesta annettiin rupla, mutta -- mitä ruplalla -ostat? Et saa sillä muodikasta lyhyttä nuttua, et korkeata hattua, et -kuparinruskeita puolikenkiä ja ilman näitä esineitä Vanda tunsi itsensä -ikäänkuin alastomaksi. Hänestä tuntui siltä, etteivät ainoastaan -ihmiset, vaan vieläpä hevoset ja koiratkin katselivat häntä ja hänen -pukunsa yksinkertaisuutta. Ja Vanda ajatteli vain pukeutumista, kysymys -siitä, mitä hän söisi ja missä viettäisi yönsä, ei huolestuttanut häntä -nimeksikään. - -"Jospa tapaisin nyt jonkun tutun miehen..." ajatteli hän. "Ottaisin -häneltä rahaa... Minulta ei yksikään kiellä, sillä..." - -Mutta tuttuja miehiä ei näkynyt. Illalla heitä ei ole vaikea tavata -"Renaissancessa", mutta sinne ei päästetä tässä yksinkertaisessa -puvussa ja ilman hattua. Mitä tehdä? Pitkän aikaa tuskiteltuaan, kun -käveleminen, istuskeleminen ja ajatteleminen jo alkoi kyllästyttää, -Vanda päätti koettaa viimeistä keinoa: poiketa suorastaan jonkun tutun -miehen luo hänen kotiinsa ja pyytää rahaa. - -"Mutta kenen luokse menisin?" tuumi hän. "Mishkan luo ei sovi mennä, -hän on perheellinen... Se punapartainen ukko on paraikaa virassaan..." - -Vandan mieleen muistui hammaslääkäri Finkel, kristinuskoon kääntynyt -juutalainen, joka noin kolme kuukautta sitten oli lahjoittanut hänelle -rannerenkaan ja jonka päähän Vanda kerran illallisilla saksalaisessa -klubissa oli kaatanut lasillisen olutta. Hän ilostui nyt -sanomattomasti, kun muisti tämän Finkelin. - -"Hän antaa varmaan, jos vain on kotona..." ajatteli Vanda mennessään. -"Mutta jollei hän anna, niin lyön siellä kaikki lamput rikki." - -Kun hän saapui hammaslääkärin ulko-oven eteen, hän oli jo -selvillä siitä, miten hän menettelisi: hän juoksee nauraen portaita -ylös, rientää samaa menoa lääkärin työhuoneeseen ja vaatii -kahtakymmentäviittä ruplaa... Mutta kun hän oli soittamaisillaan -ovikelloa, tämä suunnitelma ikäänkuin itsestään katosi mielestä. Vanda -alkoi arkailla ja tuli levottomaksi, mitä hänelle ei ollut koskaan -vielä tapahtunut. Hän oli rohkea ja kursailematon vain juopuneessa -seurassa, mutta nyt, yllään yksinkertainen puku ja tehtävänään -tavallinen avunpyyntö, hän tunsi itsensä araksi ja sorretuksi. Häntä -hävetti ja peloitti. - -"Ehkä hän on unohtanut minut..." ajatteli Vanda uskaltamatta soittaa -ovikelloa. "Ja kuinka voin mennä hänen luokseen tällaisessa puvussa? -Niinhän olen kuin kerjäläinen tai vaivainen..." - -Hän soitti epäröiden. - -Oven takaa kuului askelia; se oli ovenvartija. - --- Onko tohtori kotona? kysyi Vanda. - -Nyt hän toivoi, että ovenvartija olisi vastannut "ei", mutta vastauksen -asemesta tämä päästi hänet eteiseen ja auttoi palttoon hänen yltään. -Portaat olivat hänen mielestään komeat ja loistavat, mutta kaikesta -komeudesta pisti hänen silmäänsä etenkin suuri kuvastin, josta hän näki -köyhästi puetun naisen ilman korkeata hattua, ilman muodikasta nuttua -ja ilman kuparinruskeita puolikenkiä. Ja Vandan mielestä oli -kummallista, että hän häpesi ja menetti kaiken rohkeutensa ja -röyhkeytensä nyt, kun hän oli köyhästi puettu ja neulojattaren tai -pesijättären näköinen, eikä hän ajatuksissaan nimittänyt itseään enää -Vandaksi, kuten ennen, vaan Nastasia Kanavkinaksi... - --- Olkaa hyvä! sanoi sisäkkö, joka opasti hänet lääkärin työhuoneeseen. -Tohtori tulee kohta... Istukaa. - -Vanda istuutui pehmeään nojatuoliin. "Sanon hänelle: antakaa lainaksi!" -ajatteli hän. "Sopiihan minun sanoa niin, koska hän tuntee minut. Kunpa -vain tuo sisäkkö poistuisi täältä siksi aikaa. Hänen läsnäollessaan on -niin vaikea... Miksi hänen pitääkin seistä siinä?" - -Noin viiden minuutin kuluttua avautui ovi ja sisään astui Finkel, -pitkä, tummaihoinen juutalainen, jolla oli pulleat posket ja muljakkaat -silmät. Posket, silmät, vatsa, leveät lanteet -- kaikki oli hänestä -niin hyvin syötettyä, vastenmielistä, tylyä. "Renaissancessa" ja -saksalaisessa klubissa hän oli tavallisesti hauskalla tuulella, tuhlasi -paljon rahaa naisten tähden ja sieti kärsivällisesti heidän kujeitaan -(esimerkiksi, kun Vanda kaatoi kerran olutta hänen päähänsä, niin hän -vain hymyili ja uhkasi sormellaan). Mutta nyt hän oli yrmeän, unisen -näköinen, hänen katseensa oli arvokas ja kylmä ja hän pureksi jotakin. - --- Mitä asiaa teillä on? kysyi hän katsomatta Vandaan. - -Vanda katsoi sisäkköä, jonka kasvoilla oli vakava ilme, Finkelin -täysinäistä vartaloa -- tämä nähtävästi ei tuntenut häntä -- ja -punastui... - --- Mitä asiaa teillä on? toisti hammaslääkäri ärtyisemmin kysymyksensä. - --- Ham... Hammasta pakottaa... mutisi Vanda. - --- Vai niin... Mitä hammasta? - -Vanda muisti, että eräässä hampaassa oli kolo. - --- Oikealla alhaalla... hän vastasi. - --- Hm!.. Avatkaa suunne. - -Finkel rypisti kulmakarvojaan, pidätti hengitystään ja alkoi -tarkastella kipeätä hammasta. - --- Koskeeko? kysyi hän kaivaen hammasta jollakin raudalla. - --- Koskee... valehteli Vanda. -- "Jos minä huomauttaisin," ajatteli -hän, "niin kyllä hän aivan varmaan tuntisi minut... Mutta... tuo -sisäkkö! Miksi hän seisoo siinä?" - -Niinkuin höyryveturi puhalsi Finkel yhtäkkiä Vandaa päin kasvoja ja -sanoi: - --- Minä en kehoita teitä paikkauttamaan sitä... Teillä ei ole mitään -hyötyä siitä hampaasta enää... - -Kaiveltuaan vielä vähäsen hammasta ja tahrittuaan Vandan huulet ja -ikenet tupakkaisilla sormillaan hän pidätti taas hengitystään ja pisti -suuhun jonkin kylmän esineen... Vanda tunsi yhtäkkiä kauheata kipua, -huudahti ja tarttui Finkelin käteen. - --- Ei mitään, ei mitään... mutisi hammaslääkäri. Älkää peljätkö... Ei -teillä olisi siitä hampaasta kuitenkaan mitään hyötyä ollut. Pitää olla -urhoollinen... - -Ja verisissä tupakkaisissa sormissa Vanda näki nyt irti kiskotun -hampaansa. Sisäkkö astui hänen luokseen ja piti sylkiastiaa hänen -suunsa edessä. - --- Huuhtokaa kotona suunne kylmällä vedellä... sanoi Finkel, niin kyllä -verenvuoto lakkaa... - -Hammaslääkäri seisoi hänen edessään kuin henkilö, joka odottaa, että -hänet jätettäisiin rauhaan... - --- Hyvästi... virkkoi Vanda kääntyen oveen päin. - --- Hm!.. Mutta kuka maksaa minulle työstäni? kysyi Finkel -leikillisesti. - --- Ah, niin... muisti Vanda, punastui ja antoi juutalaiselle ruplan, -jonka oli saanut turkoosikivellä koristetusta sormuksestaan. - -Astuessaan kadulle Vanda häpesi entistä enemmän, mutta nyt hän ei enää -hävennyt köyhyyttään. Hän ei enää huomannut sitä, ettei hänellä ollut -korkeata hattua eikä muodikasta päällysnuttua. Hän kulki katua pitkin -sylkien verta ja jokainen punainen läiskä puhui hänelle hänen -elämästään, huonosta raskaasta elämästä, niistä loukkauksista, joita -hänen oli täytynyt sietää ja joita hän saisi sietää huomenna, viikon -kuluttua, vuoden perästä, koko ikänsä aina hautaan saakka... - --- Kuinka kauheata tämä on! kuiskasi hän. Kuinka kamalaa, hyvä Jumala! - -Mutta seuraavana päivänä ihana Vanda tanssi jo "Renaissancessa." Hänen -päässään oli suuren suuri punainen hattu, yllään muodikas nuttu ja -jaloissaan kuparinruskeat puolikengät. Eräs nuori, Kasanista saapunut -kauppias kestitsi häntä. - - - - -KAMELEONTTI - - -Poliisitarkastaja Osthumjelov astuu kauppatorin poikki yllään uusi -virkapuku ja kädessään mytty. Hänen jäljessään marssii punatukkainen -poliisi kantaen koria, joka on täpö täynnä takavarikkoon otettuja -karviaismarjoja. Ympärillä on hiljaista... Torilla ei näy ainoatakaan -sielua... Myymäläin ja juomalain avoimet ovet törröttävät alakuloisesti -maailmaan kuin nälkäiset kidat; niitten edustalla ei ole edes -kerjäläisiä. - --- Vai tulet sinä tänne puremaan, kirottu peto! kuulee Osthumjelov -yhtäkkiä huudon. Pojat, ottakaa se kiinni! Ei pureminen ole nykyjään -luvallista! Ota kiinni! Kuuletkos!... - -Kuuluu koiran vingahduksia. Osthumjelov katsoo sinne päin ja näkee -koiran kolmella jalalla laukaten ja taakseen vilkuillen juoksevan -kauppias Pitshuginin halkopihasta kadulle. Sen jäljessä ryntää mies, -jonka liivit on auki ja jonka yllä on tärkkelöity pumpulipaita. Hän -juoksee etunojassa koiraa tavoittaen, mutta kompastuu ja kaatuu -pitkälleen maahan saaden koiran toisesta takajalasta kiinni. Kuuluu -taaskin koiran vingahduksia ja huuto: "Älkää päästäkö karkuun!" - -Myymälöistä alkaa näkyä unisia naamoja ja pian, ikäänkuin maasta -kasvaen, kokoontuu halkopihan edustalle väkeä. - --- Sitä epäjärjestystä, teidän ylhäisyytenne!.. huomauttaa poliisi. - -Otshumjelov kääntyy vasemmalle ja astuu väkijoukon luo. Hän näkee -yllämainitun miehen seisovan aivan halkopihan portin luona ja oikea -käsi kohotettuna näyttävän väkijoukolle veristä sormeaan. Hänen -puolihumalaisilla kasvoillaan on ikäänkuin kirjoitettuna: "Kyllä minä -sinulle näytän... senkin rakki!" ja sormikin on kuin mikäkin -voitonmerkki pystyssä. Otshumjelov tuntee miehen; hän on kultaseppä -Hrjukin. Keskellä väkijoukkoa istuu etujalkojaan haarittaen ja koko -ruumis vavisten tämän sekamelskan aiheuttaja -- nuori kapeakuonoinen -vinttikoira, jolla on keltaisia täpliä selässä. Sen vetisistä silmistä -kuvastuu pelko ja kauhu. - --- Mitäs täällä nyt?... kysyy Otshumjelov tunkeuduttuaan väkijoukon -keskelle. Mitä tämä on? Kuka täällä äsken huusi?... - --- Kun minä, teidän ylhäisyytenne, tulen ketään häiritsemättä tänne... -aloittaa Hrjukin yskien kouraansa -- hakemaan puita Mitri Mitritshilta, -niin yhtäkkiä karkaa tuo peto syyttä suotta minun sormeeni kiinni... -Sentähden minä vaadin vahingonkorvausta, sillä työni on hyvin tarkkaa -enkä minä voi ehkä kokonaiseen viikkoon liikuttaa tätä sormeani saati -sitten tehdä työtä sillä... Eihän seiso missään laissakaan, teidän -ylhäisyytenne, että täytyy antaa koiran purra itseään... Jos noin vain -tässä jokainen näykkimään rupee, niin parasta olisi silloin pysyä -poissa tästä maailmasta... - --- Hm!... Hyvä on... sanoo Otshumjelov arasti rykäisten kurkkuaan ja -liikutellen kulmakarvojaan. Hyvä... Kuka on tämän koiran omistaja? Minä -en jätä asiaa silleen. Kyllä minä opetan ihmisiä pitämään koiransa -kurissa! On aika vihdoinkin kiinnittää huomio sellaisiin herroihin, -jotka eivät tahdo noudattaa määräyksiä! Kun he saavat kerran rakistaan -maksaa aika sakon, niin sen minä sanon, että kyllä he sitten tietävät, -mitä koirien ja muitten elukkain ympäri juoksenteleminen merkitsee! -Näytänpä heille kuin näytänkin!... Jeldyrin, -- tarkastaja kääntyy -poliisin puoleen, -- ota selvä, kenen tämä koira on ja tee pöytäkirja! -Mutta koira on tapettava! Ja heti paikalla! Se on varmaankin -raivohullu... Kenen tämä koira on, kysyn minä? -- Kenraali Shigalovin? -Hm!.. Jeldyrin, otappas palttoo yltäni... On niin sietämättömän lämmin! -Kai siitä kohta sataa... Mutta sitä en saata käsittää, -- kääntyy -Otshumjelov kultaseppä Hrjukinin puoleen, -- kuinka se on voinut sinua -purra? Eihän se ylety edes sormeesi saakka? Noin pieni se on ja sinä -olet tuollainen hongankolistaja! Luultavasti olet repinyt sormesi -jossakin naulassa ja sitten on päähäsi pälkähtänyt panna syy koiran -niskaan. Kyllä sinut tunnetaan, lurjus! - --- Teidän ylhäisyytenne, hän on aivan varmaan pitänyt sikaria koiran -kuonon edessä ja usuttanut sitä, jolloin tämä, tietysti, on -puraissut... Hassu mies, teidän ylhäisyytenne! - --- Valehtelet, senkin irvihammas! Kun et ole nähnyt, niin älä tule -tänne valehtelemaan! -- Hänen ylhäisyytensä on viisas herra ja -ymmärtää, milloin joku valehtele tai puhuu omantuntonsa mukaan, -niinkuin Jumalan edessä... Jos minä valehtelen, niin tuomitkoon tuomari -minut... Hänen laissaan seisoo, että me tähän maailman aikaan olemme -kaikki tasa-arvoisia... Ja minulla itselläni on veli, joka on -santarmi... jos sen tietää tahdotte... - --- Älä siinä nyt enää!... - --- Ei tuo sittenkään ole kenraalin koiria... -- huomauttaa poliisi -syvämietteisesti. -- Kenraalilla ei ole tuollaisia. Hänellä on -enimmäkseen lintukoiria... - --- Tiedättekö sen varmasti? - --- Varmasti, teidän ylhäisyytenne... - --- Niin, tiedänhän minäkin sen. Kenraalilla on kalliita rotukoiria, -mutta tuo on -- piru ties mikä! Noin ruma karvaltaan ja -pahannäköinen... inhoittava elukka... Kuka viitsiikin pitää -tuollaista?!... Kyllä se on typerä! Joutuisipa tuollainen koira -Pietariin tai Moskovaan, niin tiedättekö, kuinka sen kävisi? Siellä ei -välitetä laista, vaan silmänräpäyksessä -- henki pois! Sinä, Hrjukin, -olet kärsinyt vahingon, sinun pitää siis vaatia korvausta... Täytyy -opettaa heitä! On aika... - --- Ehkä se sittenkin on kenraalin koira... aprikoi poliisi itsekseen, -mutta äänekkäästi. Eihän sen kuonoon ole kirjoitettu... Äskettäin näin -hänen pihallaan tuollaisen. - --- Aivan varmaan se on kenraalin! kuuluu ääni joukosta. - --- Hm!... Jeldyrin, paneppas palttoo ylleni... Tuuli on käynyt -koleaksi... Viluttaa... Vie se, Jeldyrin, kenraalin luo ja kysy sieltä. -Sano, että minä olen löytänyt ja lähetin... Ja sano, etteivät päästäisi -kadulle. Se on ehkä hyvinkin kallis koira, ja jos jokainen sika alkaa -sitä sikarilla kuonoon tökätä, niin ei kestä kauan, ennenkuin se -menettää vainunsa. Koira on hento luontokappale... Ja sinä lurjus, -laske kätesi alas! Mitä näyttämistä tuossa tyhjässä sormessa on?! Itse -olet syypää!.. - --- Kenraalin kokki menee tuolla... kysytään häneltä... Hei, Prohor! -Tulehan tänne, hyvä mies! Katsoppas tuota koiraa... Onko se teidän? - --- Kylläpäs keksitkin! Eihän meillä ikinä ole tuollaisia ollut! - --- Ei siinä ole mitään epäilemistäkään, sanoi Otshumjelov. Se on -juoksukoira! Eipä kannata siis asiasta sen kauempaa keskustella... Kun -minä sanon, että se on juoksukoira, niin se on juoksukoira... Ottakaa -se hengiltä, siinä kaikki! - --- Ei se meidän ole, jatkaa kokki Prohor. Se on kenraalin veljen, joka -saapui meille aivan äskettäin. Meidän kenraalimme ei pidä -vinttikoirista, mutta hänen veljensä pitää niistä kovasti... - --- Onko herra kenraalin veli saapunut kaupunkiin? Vladimir Ivanitsh? -kysyy Otshumjelov ja myötätuntoinen hymy leviää hänen kasvoilleen. -Hyvänen aika, enhän minä sitä tiennytkään! Hän on kaiketikin saapunut -vierailemaan? - --- Vierailemaan... - --- Hyvänen aika... Tuli kai ikävä herra veljeään... Ja minä kun en sitä -tiennyt! Vai hänen koiransa tämä siis on? Sehän on hauska... Ota se -Jeldyrin... Se ei ole hullumman näköinen... Ja niin vikkelä,... -Yhtäkkiä oli puraissut tuota miestä sormeen! Ha-ha-ha?... No... -miksikäs se noin vapisee? Rrr... Rr... Se taitaa olla vihainen, tuo -pikku paholainen... - -Kokki Prohor kutsui koiran luokseen ja poistui sen kanssa halkopihan -luota. Väkijoukko nauraa hohottaa Hrjukinille. - --- Kyllä minä sinulle pian näytän! -- uhkaa Otshumjelov häntä ja -kääriytyneenä viittaansa jatkaa matkaa kauppatorin poikki. - - - - -HOTELLISSA - - --- Kuulkaa, isäntä! -- huusi huoneessa N:o 47 asuva vihasta punoittava -ja räiskähtelevä everstinrouva Nashatyrina hotellin isännälle. Antakaa -minulle toinen huone, muuten minä lähden tästä kirotusta hotellista -iäksi päiviksi! Tämä on kuin mikä luola! Minulla on täysikasvuisia -tyttäriä ja täällä kuulee yöt päivät vain iljettävyyksiä puhuttavan! -Mitä se sellainen on? Yöt ja päivät! Toisinaan laskettaa mies tuolla -seinän takana sellaista roskaa, että ihan täytyy korvat sulkea. Puhuu -kuin issikka! Onpa hyvä, etteivät minun tyttäreni siitä toki mitään -ymmärrä, sillä muuten ei auttaisi muu kuin juosta kadulle... Nyt -paraikaakin kuuluu se siellä mörisevän! Voitte itse kuunnella! - --- Mutta minäpä muistan, veli hyvä, vielä paremman jutun, kuului matala -käheä ääni viereisestä huoneesta. Muistatko luutnantti Drushkovia? No -niin, tämä sama Drushkov lennätti kerran biljardipallon nurkkaan ja -nosti samalla tapansa mukaan jalkansa korkealle ilmaan... Yhtäkkiä -kuului Rrrr! Luultiin ensin, että hän oli reväissyt veran halki -biljardipöydältä, mutta kun tarkemmin katsottiin, olivat hänen housunsa -hajonneet! Niin korkealle oli se peto potkaissut, ettei enää eheää -saumaa löytynyt! Ha-ha-haa! Ja siinä oli naisiakin läsnä... muitten -muassa sen viinalle löyhkäävän aliluutnantti Okurinin rouva... Okurin -raivostui, kun hän kehtasi käyttäytyä niin säädyttömästi hänen rouvansa -läsnäollessa? Mutta sana sanasta... tunnethan sinä meikäläiset!... -Okurin lähettää sekundanttinsa Drushkovin luo, mutta tämä ei ollutkaan -tyhmä, vaan vastasi... ha-ha-ha... vastasi: "Älköön lähettäkö minun -luokseni sekundanttejaan, vaan sen räätälin luo, joka on neulonut minun -housuni. Räätälihän tässä on vikapää!" Ha-ha-ha!... - -Lilja ja Miia, everstinrouvan tyttäret, jotka istuivat ikkunan luona -tukien pulleita poskiaan pienillä nyrkeillänsä, loivat vetistyneet -silmänsä alas ja punastuivat. - --- Nyt sen kuulitte! jatkoi rouva Nashatyrina kääntyen hotellin isännän -puoleen. Ja tämä ei ole mielestänne mitään? Minä olen everstin rouva, -hyvä herra! Minun mieheni on sotapäällikkö. Minä en salli, että melkein -minun läsnäollessani joku vosikka puhuu mokomia ruokottomuuksia! - --- Armollinen rouva, hän ei ole vosikka, vaan kapteeni Kikin... Hän on -aatelissukua... - --- Jos hän on siinä määrin unohtanut aatelisen syntyperänsä, että puhuu -kuin vosikka, niin hän ansaitsee sitäkin suurempaa ylenkatsetta! -Sanalla sanoen, älkää jutelko liikoja, vaan suvaitkaa ryhtyä -toimenpiteisiin! - --- Mutta mitä minä sille mahdan, armollinen rouva? Te yksin ette -valita, vaan kaikki valittavat. Mutta mitä minä voin hänelle tehdä? Jos -astun hänen huoneeseensa ja kehoitan häntä olemaan siivosti sanoen: -"Hannibal Ivanovitsh! Pelätkää toki edes Jumalaa! Tämä on hävytöntä!" -niin hän heti uhkaa minua nyrkillä ja huutaa: "Tahdotko selkääs?!" tai -jotain siihen tapaan. Se on kerrassaan inhoittavaa! Herättyään aamulla -hän saattaa alusvaatteissaan -- suokaa anteeksi -- lähteä ujostelematta -kävelemään pitkin käytävää. Milloin taas saattaa juovuspäissään siepata -revolverinsa ja ruveta ampumaan seiniin. Päivällä hän ajaa viinaa -nahkaansa ja yöllä pelaa korttia kuin vimmattu... Ja kortinpeluu -päättyy usein tappeluun... Minua ihan toisten vieraitten tähden -hävettää hänen käytöksensä! - --- Miksette sano irti mokomaa heittiötä? - --- Ei häntä savuttamallakaan saa lähtemään! Kolmen kuukauden vuokran -hän on meille jo velkaa, mutta me emme enää hänen velastaankaan -välittäisi, jos vain pääsisimme hänestä eroon... Onhan hänet tuomittu -lähtemään huoneestaan. Mutta hän on vedonnut ylempiin oikeuslaitoksiin -ja pitkittää asiaa sillä tavoin... Surullista se vain on! Ja millainen -mies hän on! Nuori, kaunis, lahjakas... Kun hän on selvällä päällä, -niin ei sen parempaa ihmistä ole. Tässä eräänä päivänä hän ei maistanut -tippaakaan ja koko päivän istui siivosti kotona kirjoitellen kirjettä -vanhemmilleen. - --- Niitä surkuteltavia vanhempia! huoahti everstin rouva. - --- Niin... surkuteltavia tosiaankin... Eipä olisi hauskaa, jos oma -poika noin huonosti eläisi. Kaikki haukkuvat häntä, kaikista -hotelleista käsketään lähtemään pois eikä kulu yhtäkään päivää, ettei -häntä mainittaisi johonkin häväistysjuttuun sekaantuneena. Surullista! - --- Vaimo parka! huoahti everstinrouva. - --- Hän on, armollinen rouva, vaimoton. Jos hän yksinkin ehjin nahoin -selviää tämän maailman menosta, niin kiittäköön Jumalaa!... - -Everstinrouva rupesi astelemaan pitkin huonetta. - --- Naimatonko, sanoitte? kysyi hän. - --- Niin naimaton, armollinen rouva. - -Everstinrouva jatkoi astelemistaan ja ajatteli kotvan aikaa. - --- Hm!... Naimaton... puhui hän ajatuksissaan. Hm!... Lilja ja Miia, -älkää istuko ikkunan edessä -- siellä vetää! Mikä vahinko! Mies on -nuori ja niin turmeltunut. Ja onkos se ihme, kun ei hänellä ole hyvää -hoitoa... Ei ole äitiä, joka... Ei vaimoa... Niinhän se on... Olkaa -niin hyvä, -- jatkoi everstinrouva ystävällisesti, kun oli hetken aikaa -jotakin miettinyt, -- ja menkää hänen luokseen pyytämään minun -nimessäni, että hän ei suvaitsisi puhua niin vapaasti... Sanokaa: -everstinrouva Nashatyrina pyysi... Ja sanokaa, että asun tyttärieni -kanssa; n:ssa 47... että olen saapunut maatilaltani... - --- Kyllä sanon. - --- Sanokaa siis: everstinrouva tyttärineen. Tulkoon sitten pyytämään -anteeksi... Me olemme päivällisen jälkeen aina kotona. Ah, Miia, sulje -ikkuna! - --- Mitä te, äiti, välitätte moisesta irstailijasta? kysyi Lilja -pitkäveteisesti isännän poistuttua. Kylläpä löysitte kenet kutsua -vieraaksi! Juopon, räyhääjän! - --- Ah, älä puhu, ma chère!... Te puhutte aina noin ja... ja siinä nyt -istutte! Olkoon hän millainen hyvänsä, ei häntä silti pidä halveksia... -Jokaisella rikkaruohollakin on merkityksensä tässä maailmassa... Kuka -tietää, huoahti everstinrouva huolekkaasti, ehkä tässä on teidän -kohtalonne kysymyksessä. Pukeutukaahan nyt joka tapauksessa... - - - - -MIKÄ ILO - - -Oli sydänyö. - -Innostuneena, tukka pystyssä, syöksyi Dmitri Kuldarov vanhempainsa -asuntoon ja juoksi yhtä painoa huoneitten läpi. Vanhemmat olivat -paraikaa menossa levolle. Sisar oli jo vuoteessa ja luki erään romaanin -viimeistä sivua. Veljet, jotka olivat lukiolaisia, nukkuivat. - --- Mistä sinä nyt? ihmettelivät vanhemmat. Mikä sinun on? - --- Oh, älkää kysykö! Sitä en olisi odottanut. Enpä totta tosiaan olisi -sitä odottanut! Se on... se on kerrassaan uskomatonta! - -Dmitri räjähti nauramaan ja istahti nojatuoliin, sillä niin onnellinen -hän oli, ettei pysynyt pystyssä omilla jaloillaan. - --- Se on uskomatonta! Ette saata kuvitellakaan! Sisar hypähti -vuoteestaan ja heitettyään peitteen ylleen meni veljensä luo. -Lukiolaiset heräsivät. - --- Mikä sinun on? Sinä olet niin kummallisen näköinenkin. - --- Se on ilosta kaikki, äiti hyvä? Nyt tuntee koko Venäjä minut! Koko -Venäjä! Ennen ainoastaan te tiesitte, että tässä maailmassa elää muuan -kolleegiregistraattori Dmitri Kuldarov, mutta nyt koko Venäjä sen -tietää! Hyvä Jumala! - -Dmitri ryntäsi seisoalleen, juoksi pitkin huoneita ja istuutui sitten -taas. - --- Mitä sitten on tapahtunut? Puhu järkevästi! - --- Te elätte kuin villit eläimet, ette lue sanomalehtiä ettekä seuraa -aikaanne, ja sanomalehdissä on kuitenkin niin paljon ihmeellisiä -asioita! Jos jotakin tapahtuu, heti kaikki tiedetään, mikään ei -voi pysyä salassa! Kuinka minä olen onnellinen! Hyvä Jumala! -Sanomalehtiinhän painetaan vain kuuluisista henkilöistä, ja nyt ovat -sinne minustakin painaneet! - --- Mitä sinä?... Mihin?... - -Isä kalpeni. Äiti loi katseensa jumalankuvaan ja teki ristinmerkin. -Lukiolaiset kiipesivät sängystä ja loikkasivat lyhyissä yöpaidoissaan -vanhemman veljensä luo. - --- Niin juuri! Minusta on painettu sanomalehtiin! Nyt tuntee koko -Venäjä minut! Kuulkaahan, äiti, pankaa tämä numero talteen, niin saamme -sitä tulevaisuudessa lueskella. Katsokaa! - -Dmitri veti sanomalehden taskustaan, ojensi sen isälleen ja osoitti -sormellaan kohtaa, joka oli merkitty sinisellä värikynällä. - --- Lukekaa! - -Isä pani silmälasit nenälleen. - --- No, lukekaa nyt! - -Äiti katsoi taas jumalankuvaan ja teki ristinmerkin. Isä yski ja alkoi -lukea: "29 päivänä joulukuuta kello 11 illalla kolleegiregistraattori -Dmitri Kuldarov"... - --- Näettekö nyt? Eteenpäin!... "kolleegiregistraattori Dmitri Kuldarov, -astuessaan ulos Pienen Sepänkadun varrella Kosihinin talossa -sijaitsevasta olutanniskelusta ja ollen päihtynyt"... - --- Niin olin ja Semjon Petrovitsh myöskin... Kaikki on tarkoin -kerrottu. Jatkakaa! Eteenpäin! Kuunnelkaa nyt! - -... "ja ollen päihtynyt kompastui ja kaatui Durykinin kylästä -Juhnovskin kihlakunnasta kotoisin olevan vosikan, Ivan Drotovin, -hevosen alle. Säikähtynyt hevonen juoksi Kuldarovin yli ja veti hänen -ylitsensä reenkin, jossa istui toisen gildin moskovalainen kauppias -Stepan Lukov. Sitten se läksi laukkaamaan katua pitkin, kunnes eräs -talonmies sai sen kiinni. Kuldarov, joka oli tajuttomassa tilassa, -vietiin poliisiasemalle, jossa häntä tutkittiin. Isku jonka hän oli -saanut takaraivoonsa"... - --- Aisa sattui siihen, isä. Eteenpäin! Lukekaa eteenpäin! - -... "jonka hän sai takaraivoonsa, ei liene vaarallinen. Tapahtumasta on -tehty pöytäkirja. Haavoittuneelle on toimitettu lääkärinapua..." - --- Määrättiin hautomaan takaraivoa kylmillä kääreillä. Uskotteko nyt? -Koko Venäjä sen kohta tietää! Antakaa tänne! - -Dmitri otti lehden, käänsi sen kokoon ja pisti taskuunsa. - --- Juoksenpa tästä Makarovien luo ja näytän heille... Ja sitten pitää -vielä näyttää Ivanitskeille ja Natalia Ivanovnalle ja Anisim -Vasilitshille... Pitää rientää! Hyvästi. - -Dmitri pani virkalakin päähänsä ja juoksi iloiten ja riemuiten kadulle. - - - - -ALBIONIN TYTÄR - - -Sievät vaunut, joissa oli kautsukkiset likasuojukset, samettiset -istuimet ja lihava ajuri, ajoivat tilanomistaja Grjabovin talon eteen. -Vaunuista hypähti kihlakunnan aatelisseuran esimies Feodor Andreitsh -Otsov, jonka uninen lakeija vastaanotti eteisessä. - --- Onko herrasväki kotona? kysyi esimies. - --- Ei ole. Rouva läksi lasten kanssa vieraisiin ja herra on mamsellin -kanssa ongella. Aamusta saakka ovat siellä ongiskelleet. - -Otsov tuumaili hetken aikaa ja läksi sitten joen rantaan etsimään -Grjabovia. Hän löysikin hänet noin parin virstan päästä kotoa, joen -rannalta. Katsellessaan alas jyrkältä törmältä hän huomasi Grjabovin -istuvan siellä onkimassa ja riemastui löydöstään aika lailla. Grjabov, -suurikasvuinen, lihava mies, jolla oli tavallista isompi pää, istui -hiekalla jalat turkkilaiseen tapaan ristissä alla ja pitkä onkivapa -kädessä. Hattu oli takaraivolla, kaulavaate siirtynyt sivulle. Hänen -vieressään seisoi pitkä, laiha englannitar, jolla oli nuppumaiset -äyriäissilmät ja suuri linnunnenä, joka muuten oli pikemmin koukun kuin -nenän kaltainen. Hänen yllään oli valkoinen musliinipuku, jonka läpi -hänen laihat, keltaiset olkapäänsä hohtivat. Kullanvärisestä vyöstä -riippui pieni kultainen kello. Englannitar onki myöskin. Heidän -ympärillään vallitsi haudan hiljaisuus. Molemmat olivat yhtä -liikkumattomat ja tyynet kuin joki, jonka pinnalla heidän ongenkohonsa -kelluivat. - --- Halu on hyvä, mutta onni poissa! nauroi Otsov. Terve, Ivan Kusmitsh! - --- Aaa!... Sinäkö se oletkin?... virkkoi Grjabov kääntämättä päätään ja -siirtämättä silmäänsä ongenkohosta. Tulit tänne? - --- Niinkuin näet... Ja sinulla on yhä nuo entiset kujeesi! Et ole -voinut heittää niitä? - --- Hitto vieköön, kun olen koko päivän aina aamusta saakka tässä -ongiskellut... Huono on kalaonni tänään. Ei ole tullut päätäkään ei -minulle eikä tuolle pöpölle tuossa vieressä. Tässä olemme istuneet ja -istuneet jos kuinka kauan, mutta ei ole yhtäkään vietävää näkynyt! Eikä -auta tässä paha puhekaan! - --- Heitä hiiteen mokomat vehkeet! Lähdetään ennemmin koettamaan, miltä -viina maistuu! - --- Odotahan... Ehkä saammekin vielä jotakin. Illan tullen kala syö -tavallisesti paremmin. Niin, veli hyvä, aamusta saakka olen istunut -tässä! On ollut niin surkean ikävä, ettei sitä saata sanoin selittää. -Mahtoi se olla itse paholainen, joka minut tähän onkeen sai tarttumaan. -Minä tiedän, että tämä on joutavaa hommaa, mutta tässä pitää minun vain -istua! Istun kuin mikä lurjus, kuin pakkotyöläinen ja tuijotan hölmönä -tuohon veteen! Heinäntekoon pitäisi lähteä, mutta minä vain ongiskelen -kaloja. Eilen piti itse piispa jumalanpalveluksen Haponjevossa, mutta -ei tullut sinnekään lähdettyä, kun täällä tuon sterletin kanssa -istuskelin... tuon noidan tuossa... - --- Mutta... oletko sinä järkesi menettänyt? kysyi Otsov vilkuen -hämillään englannittareen. Haukut naista päin silmiä... - -- Hyväinen aika, eihän se ymmärrä rahtuakaan venättä. Hauku tai kehu -- -se on hänestä yhdentekevä! Mutta katsoppas sen nenää! Ihan pyörryttää, -kun sitä katsoo! Päiväkaudet istumme täällä yhdessä, mutta eipä hän -suvaitse sanaakaan virkkaa! Seisoo siinä kuin kummitus ja töllistää -tuonne veteen. - -Englannitar haukotteli, muutti madon ja viskasi ongensiiman veteen. - --- En saata olla ihmettelemättä, veli hyvä! jatkoi Grjabov. Kymmenen -vuotta on tuo pöllöpää ollut Venäjällä eikä osaa edes sanaakaan meidän -kieltämme!... Kun meidän ylhäiset naisemme matkustavat Englantiin, niin -kohtahan he oppivat jonkun verran englantia solkkaamaan, mutta tuo... -Piru heidät periköön! Katsohan sen nenää! - --- Herkeä jo... Sopimatonta... Miksi sinä noin naista ahdistat? - --- Ei hän ole nainen, vaan neiti... Sulhasistahan tuo vain haaveilee, -hiton nukke. Hän löyhkää ikäänkuin lahonneelle. Minä vihaan häntä! En -voi välinpitämättömästi katsoa häneen. Kun hän vain vilkaisee minuun, -niin heti kouristaa minua niin kummasti, kuin olisin loukannut -kyynärpääni hermoja. Mutta hänkin onkii mielellään. Katsohan: onkii -täynnä pyhää hartautta! Halveksien katsoo kaikkea... Seisoo siinä -tuntien olevansa ihminen, luomakunnan herra. Ja tiedätkö mikä hänen -nimensä on? Se lausutaan: Uilka Tsharlsovna Tfais! Hyi!... eihän sitä -voi ääntääkään! - -Englannitar, kuultuaan nimensä mainittavan, käänsi nenänsä Grjaboviin -päin ja mittaili häntä ylenkatseellisella silmäyksellä. Grjabovista hän -siirsi silmäyksensä Otsoviin ja valoi hänetkin ylenkatseella. Ja kaiken -tämän hän teki ääneti, arvokkaasti, hitaasti. - --- Näitkö? kysyi Grjabov nauraa hohottaen. Siinä sait! Saakeli soikoon! -Mutta lasten tähden täytyy pitää tuota tritonia. Jollei olisi lapsia, -niin enpä päästäisi häntä kymmentä virstaa lähemmäksi taloani... -Nenäkin on kuin haukan... Ja vartalo? Tuo mykkä nukke on minusta aivan -kuin suuren suuri naula, jonka mielelläni löisin maan sisään. -Odotappas... Nyt nyppää... - -Grjabov hyppäsi pystyyn ja kohotti onkensa. Siima pingottui... Grpabov -nykäisi vielä pari kertaa, mutta koukku ei irtaantunut. - --- Kiinni on tarttunut! sanoi hän rypistäen kulmakarvojaan. Kiviin -kaiketi... Hitto vieköön! - -Kärsimätön ilme nousi Grjabovin kasvoille. Raskaasti hengittäen, -liikehtien hermostuneesti ja mutisten kirouksia hän alkoi nykiä -siimasta. Mutta nykimisestä ei ollut mitään hyötyä. Grjabov kalpeni. - --- Surkeata! Pitää kaiketi mennä veteen. - --- Heitä sinne!... - --- Ei... en heitä... Näin illan tullen kala syö hyvin... Tulipa tästä -nyt koko komissiooni, Herra paratkoon! Veteen pitää mennä. Niin pitää! -Jospa sinä sentään tietäisit, kuinka ikävää on riisuutua! Että pitääkin -tuo englannitar tuossa oleman!... Hänen läsnäollessaan on niin ilkeätä -riisuutua! Onhan hän sentään nainen! - -Grjabov heitti hatun ja kaulavaatteen yltään. - --- Miss... e-e-e... -- hän kääntyi Albionin tyttären puoleen. -- Miss -"Tfais!" Je vous prie... Kuinka pitää minun sinulle sanoa, jotta sinä -ymmärtäisit? Kuulkaa... tuonne! Menkää tuonne! Kuulitko? - -Englannitar katsoi Grjaboviin ylenkatseellisesti ja päästi nenä-äänen. - --- Mitä? Ettekö ymmärrä? Mene tuonne kun sinulle sanotaan! Minun pitää -riisuutua! Mene tuonne! Tuonne! - -Grjabov nyki missiä hihasta ja osoitti pensaita: mene tuonne pensaitten -taa piiloon. Englannitar sanoi nopeasti pitkän englantilaisen lauseen -liikuttaen energisesti kulmakarvojaan. Tilanomistajat hytkähtelivät ja -hätkähtelivät tuskissaan. - --- Ensi kerran eläissäni kuulen hänen äänensä... Eihän siinä ole -hullumpi sointu... Mutta ei vain ymmärrä meitä! Mitä pitää minun -hänelle tehdä. - --- Heitä hiiteen, niin lähdemme kulauttamaan ryypyn sen asian päälle! - --- Ei, ei... nyt syö hyvin... illalla... Mikä tässä auttoi? Onpa tämä -koko komissiooni! Täytyy hänen nähtensä riisuutua... - -Grjabov heitti nutun ja liivin yltään ja istuutui hiekalle vetämään -saappaita jalastaan. - --- Kuulehan, Ivan Kusmitsh, virkkoi esimies nauraa hohottaen -kämmeneensä. Tämä on, hyvä ystäväni, peräti naurettavaa, tämä on ihan -pilantekoa! - --- Kuka käski hänen olla ymmärtämättä? Se on heille opiksi, senkin -muukalaiset! - -Grjabov veti jalastaan saappaat, housut, riisui alusvaatteet yltään ja -oli Aatamin puvussa. Otsov piteli vatsaansa; hän punastui sekä naurusta -että hämistä. Englannitar liikutteli kulmakarvojaan ja räpäytteli -silmiään... Hänen huulillaan oli ylpeä, ylenkatseellinen hymy. - - -- Pitää jäähdytellä, sanoi Grjabov läimäytellen lanteitaan. Sanoppas, -Feodor Andreitsh, miksi minun rintaani joka kesä ilmaantuu rohtumaa? - --- Mene toki heti veteen tai peitä itsesi jollakin! Nauta! - --- Hävetköön nyt kerran, mokomakin... sanoi Grjabov ja tehtyään -ristinmerkin painui veteen. Prr... kylmää on vesi.. Katsohan kuinka -liikuttelee kulmakarvojaan! Eipäs mene vain pois... Hän seisoo joukon -yläpuolella! He-he-he!... Ei pidä meitä edes ihmisinä! - -Astuttuaan polvia myöten veteen ja ojennettuaan kookkaan vartalonsa hän -räpäytteli merkitsevästi silmää ja virkkoi: - --- Nyt hän ei olekaan kotonaan Englannissa! - -Missi muutti kylmäverisesti toisen madon koukkuun, haukotteli ja -viskasi siiman veteen. Otsov kääntyi poispäin. Grjabov kasti itsensä, -irroitti koukun ja kömpi ylös vedestä hampaiden lyödessä loukkua. -Kahden minuutin kuluttua hän istui jo pukeutuneena rantahiekalla ja -onki taas kärsivällisesti. - - - - -SINOTSHKA - - -Joukkue metsästäjiä oli yöpynyt pieneen talonpoikaismajaan ja loikoili -paraikaa äskettäin korjatuilla heinillä. Kuu paistoi ikkunasta sisään -hanurin surullinen soitto kuului kyläraitilta, heinien tuoksu oli -huumaavaa, mutta hieman pahanhajuista. Metsästäjät juttelivat koirista, -naisista, ensi lemmestä, metsänriistasta. Kun oli kerrottu kaikki mitä -tutuista rouvista tiedettiin ja sen lisäksi vielä satakunta juttua, -niin lihavin metsästäjistä, joka pimeässä näytti heinäruolta ja joka -puhui täyteläisellä äänellä kuin esikuntaupseeri, haukotteli kuuluvasti -ja aloitti: - --- Eihän ole mitään olla rakastettu: neitosethan ovat luodut -rakastamaan meitä miehiä. Mutta onko teistä, hyvät herrat, kukaan ollut -vihattu, vihattu intohimoisesti, riivatusti? Onko kukaan teistä saanut -kokea äärimmäistä vihaa? Onko? - -Vastausta ei kuulunut. - --- Eikö kukaan? kysyi matala ääni. Mutta minäpä olen ollut vihattu. -Nuori, kaunis neitonen on minua vihannut, ja juuri hänessä olen minä -voinut tarkata ensi vihan tuntomerkkejä. Ensi vihan, hyvät herrat, -sillä se oli juuri jotakin aivan päinvastaista kuin ensi lempi. Muuten, -se mitä minä nyt aion kertoa, tapahtui niin kauan sitten, etten minä -silloin vielä käsittänyt rakkautta enkä vihaakaan. Minä olin silloin -kahdeksanvuotias, mutta se on aivan sivuseikka, sillä tyttö on tässä -päähenkilö eikä poika. No niin, kuulkaahan siis. Eräänä kauniina -kesäiltana ennen auringon laskua minä ja minun opettajattareni -Sinotshka, joka oli sangen rakastettava ja runollinen olento ja -äskettäin päättänyt tyttökoulun, istuimme lastenkamarissa opiskellen. -Sinotshka katseli hajamielisesti ikkunaan ja sanoi: - --- Niin. Me hengitämme happea keuhkoihimme. Mutta sanohan nyt, Petja, -mitä me hengitämme ulos? - --- Hiilihappoa, sanoin minä katsoen samoin ikkunaan. - --- Niin, myönsi Sinotshka. Mutta kasvit päinvastoin ottavat ilmasta -hiilihappoa ja hengittävät ulos happea. Hiilihappo on sangen -vaarallista kaasua. Napolin läheisyydessä on niinsanottu Koiraluola, -jossa on hiilihappoa. Jos sinne päästää koiran, niin se kuolee. - -Tämä onneton Koiraluola lähellä Napolia on kuin mikä kemiallinen -viisauden merkki, jota edemmäksi ei yksikään kotiopettajatar rohkene -mennä. Sinotshka piti aina innokkaasti luonnontieteinen puolta, mutta -kemiasta hän tuskin tiesi muuta kuin tämän luolan. - -Sinotshka käski minua toistamaan. Minä toistin. Hän kysyi, mikä -horisontti on. Minä vastasin. Mutta pihalla, meidän märehtiessämme -horisontista ja luolasta, isäni teki lähtöä metsästämään. Koirat -ulisivat, hevoset nostelivat kärsimättömästi jalkojansa ja -veikistelivät ajajalle, palvelijat kantoivat rattaille kaikenlaista -matkaa varten. Näitten rattaitten vieressä oli toiset, joihin äitini ja -sisareni nousivat ajaakseen Ivanitsheille nimipäiville. Kotiin jäimme -vain minä, Sinotshka ja vanhin veljeni -- ylioppilas, jonka hampaita -pakotti. Te saatatte kuvitella minun harmiani ja ikävääni! - --- Mitä me siis hengitämme? kysyi Sinotshka katsoen ikkunaan. - --- Happea. - --- Niin, ja horisontiksi sanotaan paikkaa, jossa maa ja taivas -näyttävät yhtyvän... - -Nyt lähtivät rattaat liikkeelle; isä edellä ja äiti jäljessä -tyttärineen. Minä näin kuinka Sinotshka otti taskustaan pienen kirjeen, -puristi sitä kovasti, painoi ohimoaan vasten, punastui ja katsahti -kelloon. - --- Niin, muistakaa nyt, sanoi hän, Napolin läheisyydessä on niin -sanottu Koiraluola... -- ja loi taas silmäyksen kelloon ja jatkoi, -- -jossa maa ja taivas näyttävät yhtyvän... - -Tyttö parka käveli tuskissaan pitkin huonetta ja katsahti vähän väliä -kelloon. Tunnin loppuun oli vielä runsaasti puoli tuntia. - --- Nyt laskuoppi, sanoi hän raskaasti hengittäen ja lehteillen -vapisevin käsin esimerkkikirjaa. Laskekaa esimerkki N:o 325; minä... -tulen kohta takaisin... - -Hän meni ulos. Kuulin, kuinka hän juoksi portaita alas ja näin sitten -ikkunasta hänen vaaleansinisen pukunsa vilahtavan pihan yli ja katoavan -pikkuportista puutarhaan. Hänen hätäiset liikkeensä, palavat poskensa -ja levottomuutensa saivat minut juonittelemaan. Minne hän riensi ja -miksi? Viisas kun luulin olevani, niin ajattelin asiaa hetkisen ja -ymmärsin kaikki: hän juoksi puutarhaan syömään vattuja tai ottamaan -kirsikoita, käyttäen hyväkseen minun ankarain vanhempieni poissaoloa! -Jos niin kerran on, niin saakeli soikoon, lähdenpä minäkin syömään -vähän kirsikoita! Minä heitin laskuesimerkkikirjan ja juoksin -puutarhaan. Menin kirsikkapuitten alle, mutta häntä ei näkynytkään -siellä. Kierrettyään vatukon, karviaismarjapensaat ja vartian kojun hän -näkyi menevän lammelle päin, kalpeana, säpsähtäen pienintäkin -risahdusta. Minä hiivin hänen jäljessään ja näen, hyvät herrat, -vanhimman veljeni Sashan seisovan lammen rannalla kahden vanhan raidan -paksujen runkojen välissä. Veljeni kasvojen ilmeestä ei voi päättää, -että hänen hampaitaan pakottaisi. Hän katsoo lähenevään Sinotshkaan ja -koko hänen olentonsa aivankuin hohtaa onnesta. Mutta Sinotshka, -ikäänkuin häntä ajettaisiin Koiraluolaan ja pakotettaisiin hengittämään -hiilihappoa, lähestyy häntä astuen verkalleen, hengittäen raskaasti, -pää kenossa... Kaikesta saattaa huomata, että hän ensi kertaa eläessään -menee kohtaamaan lemmittyään. Nyt Sinotshka astuu veljeni luo... -Puolisen minuuttia he katsovat ääneti toisiinsa, ikäänkuin eivät -uskoisi omia silmiään. Sitten jokin voima työntää Sinotshkaa selkään, -hän laskee kätensä Sashan olkapäille ja painaa päänsä hänen rinnalleen. -Sasha nauraa, jupisee hajanaisia sanoja ja tulisesti rakastuneen -nuorukaisen kömpelyydellä painaa molemmat kämmenensä Sinotshkan pään -päälle. Ilma, hyvät herrat, on mitä ihanin... Kunnas, jonka taa aurinko -laskee, molemmat raidat, vihreät rannat, taivas -- kaikki tämä yhdessä -Sashan ja Sinotshkan kera kuvastuu lammen tyyneen pintaan. On aivan -hiljaista. Saraheinää kasvavalla nurmella lentää kirjavanaan miljoonia -perhosia, joilla on pitkät tuntosarvet, ja kauempana puutarhan takana -ajetaan karjaa kotiin. Sanalla sanoen: vaikka maalaisit taulun. - -Kaikesta siitä, mitä näin, ymmärsin vain sen, että Sasha ja Sinotshka -suutelivat. Se on sopimatonta, ajattelin. Jos äiti saa sen tietää, niin -heidän käy huonosti. Tuntien jonkinlaista häpeätä minä palasin takaisin -lastenkamariin odottamatta kohtauksen loppua. Sitten otin -esimerkkikirjani ja aloin laskea. Mutta ajatukseni karkasivat muualle. -Kasvoilleni levisi voittoisa hymy. Oli niin hauskaa tietää heidän -salaisuutensa ja sitä paitsi huvitti se, että milloin hyvänsä voisin -näyttää toteen, että sellaiset auktoriteetit kuin Sasha ja Sinotshka -eivät hekään osaa käyttäytyä täysin mallikelpoisesti. Nyt he ovat - minun vallassani ja heidän autuutensa on riippuvainen minun -jalomielisyydestäni. Kyllä minä sen heille näytän! - -Kun olin mennyt levolle, tuli Sinotshka tapansa mukaan lastenkamariin -katsomaan, etten ollut nukkunut riisuutumatta ja unohtanut lukea -iltarukousta. Minä katselin hänen kauniita, onnellisia kasvojaan ja -hymyilin. Salaisuus ei antanut minulle rauhaa, vaan pyrki ilmoille. -Täytyi saada huomauttaa siitä ja nauttia vaikutuksesta. - --- Minäpä tiedän! sanoin hymähtäen. -- Hi-hi! - --- Mitä sitten? - --- Hi-hi! Minä näin kuinka te ja Sasha suutelitte siellä suurten -raitojen alla. Minä läksin perässänne ja näin kaikki... - -Sinotshka vavahti, sävähti punaiseksi ja hämmästyen minun -huomautuksestani istahti tuolin laidalle, jolla oli vesilasi ja -kynttilä. - --- Minä näin, kuinka te... suutelitte... toistin minä hihittäen ja -nauttien hänen hämmästyksestään. Ahaa! Minäpä sanon äidille! - -Arkaluontoinen Sinotshka katsoi tutkivasti minuun ja tultuaan -vakuutetuksi, että minä todella tiesin kaikki, tarttui epätoivoisesti -käteeni ja alkoi vapisevalla äänellä mutista: - --- Petja, se on alhaista... Minä rukoilen teitä, Jumalan tähden... -Olkaa kuin mies... älkää puhuko kenellekään... Kelpo ihmiset eivät -vakoile... Se on alhaista... rukoilen teitä... - -Tyttö parka pelkäsi kuin ruttoa minun äitiäni, joka oli hyväntahtoinen, -mutta ankara nainen. Minun hymyilevä naamani ei voinut olla -häiritsemättä hänen ensi lempeään, niin puhdasta ja runollista kuin se -olikin. Te saatatte siis arvata, millainen hänen mielentilansa oli. -Minun tähteni hän ei nukkunut koko yönä ja aamulla tullessaan teetä -juomaan oli hänen silmäinsä alla siniset kaaret... Tavatessani teen -juotuani Sashan en voinut olla hymähtämättä ja kehaisematta: - --- Kyllä minä tiedän! Minä näin kuinka sinä eilen suutelit Sina neitiä! - --- Senkin tolvana! - -Hän ei ollut yhtä arka kuin Sinotshka ja siksipä ei minun huomautukseni -tehnyt häneen samaa vaikutusta. Se yllytti minua yhä enemmän. Koska -Sasha ei pelästynyt, niin hän ei nähtävästi usko, että minä näin ja -tiedän kaikki. Mutta odotappas, kyllä minä sinulle näytän! - -Opettaessaan minua ennen päivällistä Sinotshka ei katsonut minuun; hän -änkytteli hiukan ja toisteli sanoja. Sen sijaan, että olisi -peloitellut, hän koetti kaikin tavoin mielistellä minua, antaen minulle -parhaita arvosanoja eikä kertonut isälle minun kujeitani. Minä käytin -mieleni mukaan hyväkseni hänen salaisuuttaan: en lukenut läksyjäni, -kävelin luokkahuoneessa käsilläni ja puhuin sopimattomuuksia. Sanalla -sanoen, jos sillä lailla olisin jatkanut tähän päivään saakka, niin -minusta olisi tullut etevä sirkustaiteilija. Kului viikko. Salaisuus -kiusasi minua kuin tikku silmässä. Mieleni teki, kävi sitten miten -hyvänsä, saada laverrella salaisuudesta ja nauttia vaikutuksesta. Ja -kerran päivällispöydässä, kun meillä oli paljon vieraita, minä hymähdin -typerästi, katsoin luihusti Sinotshkaan ja sanoin: - --- Kyllä minä tiedän... Hi-hi! Minä näin... - --- Mitä sinä tiedät? kysyi äiti. - -Minä katselin vieläkin luihummin Sinotshkaan ja Sashaan. Olisittepa -nähneet, kuinka tyttö lensi punaiseksi ja kuinka vihaisen silmäyksen -Sasha iski minuun! Minä pureskelin kieltäni enkä sanonut sen enempää. -Sinotshka kalpeni vähitellen, puri hampaitaan eikä syönyt enää mitään. -Samana päivänä iltaluvun aikana minä huomasin Sinotshkan kasvoissa -suuren muutoksen. Ne näyttivät ankarammilta, kylmemmiltä, ikäänkuin -marmorisilta, ja hänen silmänsä katsoivat niin kummallisesti minua -suoraan kasvoihin. Kautta kunniani, en ole edes ajokoirilla niiden -saavuttaessa suden nähnyt milloinkaan niin julmia, hävityksenhaluisia -silmiä! Minä ymmärsin niitten ilmeen mainiosti, kun hän kesken lukua -yhtäkkiä puri kuuluvasti hampaitaan ja sähisi niitten välitse: - --- Minä vihaan! Oi, jospa te, inhoittava, iljettävä olento tietäisitte, -kuinka minä vihaan teitä! Kuinka vastenmielistä on katsoa teidän -kerittyä päätänne, teidän rumia, törröttäviä korvianne! - -Mutta samassa hän säikähti ja sanoi: - --- En minä teille puhunut... Se oli eräästä näytelmäosasta... - -Sitten yöllä näin, kuinka hän astui vuoteeni ääreen ja tuijotti kauan -minua kasvoihin. Hän vihasi intohimoisesti eikä voinut enää elää ilman -minua. Hänen täytyi saada katsoa minun vihattua naamaani. - -Kerran, muistan sen varsin hyvin, oli ihana kesäilta, nurmet -tuoksuivat, oli hiljaista, kuu kumotti. Minä kuljin lehtokäytävää -pitkin ajatellen kirsikkahilloa. Yhtäkkiä astuu kalpea ihana Sinotshka -eteeni, tarttuu käteeni ja alkaa huohottaen selittää: - --- Oi kuinka minä vihaan sinua! En soisi kenellekään niin paljon pahaa -kuin sinulle! Ymmärrä se! Minä tahdon, että sinä ymmärtäisit sen! - -Ajatelkaahan: kuutamo, kalpeat, vihaa säkenöivät kasvot, hiljaisuus... -Ensin se huvitti minua ja minä kuuntelin hänen puhettaan, katsoin häntä -silmiin, mutta sitten minua alkoi peloittaa, minä huudahdin ja juoksin -suinpäin sisälle. - -Minun mielestäni oli paras valittaa äidille asiasta. Ja minä valitin, -kertoen tietysti siitä, kuinka Sasha ja Sinotshka suutelivat. Mutta -minä olin tyhmä enkä tiennyt, mitä siitä seurasi, muuten olisin pitänyt -koko suutelemisen omana salaisuutenani. Äiti, kuunneltuaan mitä -kerroin, suuttui ja tiuskaisi: - --- Sinun ei tarvitse puhua sellaisesta, sinä olet vielä lapsi... Mutta -kuitenkin, mikä huono esimerkki lapsille! - -Minun äitini ei ollut ainoastaan hyväntahtoinen, vaan -johdonmukainenkin. Jottei hän nostaisi häväistysjuttua, hän ei heti -erottanut Sinotshkaa toimestaan, vaan se tapahtui vähitellen, -järjestelmällisesti, niinkuin säädyllisiä, mutta sietämättömiä ihmisiä -yleensä erotetaan toimesta. Muistan, että kun Sinotshka läksi meiltä -pois, niin hänen viimeinen katseensa, jonka hän taloon loi, oli -suunnattuna siihen ikkunaan, jonka edessä minä istuin. Vakuutan teille, -että vielä tänäkin päivänä muistan tuon katseen. - -Sinotshkasta tuli pian veljeni vaimo. Hän on Sinaida Nikolajevna, jonka -te tunnette. Minä tapasin hänet senjälkeen, kun olin jo junkkari. -Vaikka Sinotshka kuinka olisi koettanut, hän ei mitenkään voinut olla -minussa, viiksikkäässä junkkarissa tuntematta tuota vihattua Petjaa -eikä käyttäytynyt minua kohtaan sukulaisen tavoin... Ja yhä vieläkin, -huolimatta hyväntahtoisesta kaljusta päälaellani, pienestä pyöreähköstä -vatsastani ja nöyrästä ulkomuodostani, hän aina vain katsoo minuun -kierosti eikä tunne olevansa oikein kotonaan, milloin ikinä tulenkin -veljeäni tervehtimään. Kaikesta päättäen on viha yhtä unohtumaton kuin -rakkauskin... Mutta kuulkaahan: Kukko laulaa jo! Hyvää yötä! - - - - -MURHENÄYTELMÄ - - --- Pavel Vasilitsh, eräs nainen tahtoo tavata teitä, ilmoitti Luka. Hän -on odottanut jo kokonaisen tunnin... - -Pavel Vasilitsh oli juuri syönyt aamiaista. Kuultuaan että muuan nainen -odotti häntä, hän rypisti naamaansa ja sanoi: - --- Menköön hiiteen! Sano, etten jouda. - --- Mutta Pavel Vasilitsh, hän on käynyt täällä ainakin viisi kertaa -pyrkimässä puheillenne. Sanoo välttämättä tahtovansa tavata... -Melkeinpä itkee. - --- Hm... No, olkoon menneeksi, käske hänet työhuoneeseni. - -Pavel Vasilitsh veti hätäilemättä nutun ylleen, otti toiseen käteensä -kynän, toiseen kirjan ja tekeytyen sen näköiseksi kuin hänellä olisi -kova kiire, astui työhuoneeseensa. Siellä häntä jo odotti vieras, -suuri lihava nainen, jolla oli punakat, pyöreät kasvot ja silmälasit -nenällä. Hän oli jotakuinkin arvokas näöltään ja pukeutunut sangen -silmiinpistävästi (hänellä oli turnyyri ja korkea hattu, jossa oli -punertava lintu). Huomattuaan isännän hän katsoa muljautti kulmainsa -alta ja pani kätensä ristiin kuin rukoiltaessa. - --- Te ette tietenkään muista minua, aloitti nainen korkealla, mutta -miehekkäällä äänellä huomattavasti levottomana. Minulla... minulla oli -ilo tulla tuntemaan teidät Hrutskien luona... Minun nimeni on -Murashkina... - --- A-a-a... mm... Istukaa! Mitä asiaa teillä on? - --- Nähkääs... minä... minä... jatkoi nainen istuutuen ja käyden yhä -levottomammaksi. Te ette muista minua... Nimeni on Murashkina... -Nähkääs minä ihailen teidän neroanne ja luen aina nautinnolla teidän -kirjoituksianne... Älkää luulko, että imartelen, -- Jumala varjelkoon -minua siitä, -- lausun vain totuuden... Minä luen aina kaiken, mitä te -kirjoitatte! Osaksi ei kirjaileminen ole minullekaan aivan vierasta, -tarkoitan, tietysti... en uskalla sanoa olevani kirjailijatar, mutta... -kuitenkin... onhan minunkin korteni lisänä keossa. Minä olen julaissut -kolme lastenkertomusta -- te ette suinkaan ole lukenut niitä -- olen -venäjäntänyt useita teoksia ja... ja minun veli vainajani oli aikanaan -"Djelo"-lehden avustajia. - --- Vai niin, vai niin... Entä mitä asiaa teillä on? - --- Nähkääs... (Murashkina loi katseensa alas ja punastui). Minä tunnen -teidän neronne... teidän mielipiteenne, Pavel Vasiljevits, ja tahtoisin -tietää tai oikeammin... pyytää neuvoa... Minun täytyy teille tunnustaa, -pardon pour l'expression, että olen onnellisesti synnyttänyt -murhenäytelmän, ja tahtoisin nyt ennenkuin lähetän sen sensuuriin -kuulla teidän lausuntonne siitä. - -Murashkina kaivoi hermostuneesti, kuin pyydykseen joutunut lintu, -vaatteitaan ja veti esiin ison paksun vihon. - -Pavel Vasilitsh piti vain omista kirjoituksistaan, mutta toisten -tuotteet, joita hän luki ja kuunteli, vaikuttivat häneen kuin tykin -suu, joka on suunnattu suoraan vasten hänen naamaansa. Huomattuaan -vihon hän pelästyi ja riensi sanomaan: - --- Hyvä on, jättäkää se vain tänne... minä luen... - --- Pavel Vasiljevitsh! sanoi Murashkina heikosti, nousi seisomaan ja -pani kätensä ristiin. Minä tiedän, teillä on kiire... joka hetki on -teille kallis ja minä tiedän, että te paraikaa hengessänne lähetätte -minut hiiteen, mutta olkaa hyvä ja antakaa minun lukea teille -murhenäytelmäni heti... Olkaa niin ystävällinen! - --- Se olisi minusta erittäin mieluista... ällistyi Pavel Vasiiitsh, -mutta armollinen... neiti, minulla on kova kiire... Minä... minun -täytyy tuossa paikassa matkustaa. - --- Pavel Vasiljevitsh! pääsi Murashkinan rinnasta ja kyyneleet -täyttivät hänen silmänsä. Pyydän teitä uhrautumaan!... Minä olen -julkea, tunkeileva, mutta olkaa te jalomielinen! Huomenna matkustan -Kasaniin ja sentähden tahtoisin tänään kuulla teidän mielipiteenne -murhenäytelmästäni. Suokaa minulle puoli tuntia kallista aikaanne... -puoli tuntia vain! Rukoilen teitä! - -Pavel Vasiiitsh oli holtiton kuin riepu eikä voinut kieltäytyä. Kun hän -luuli huomaavansa, että neiti Murashkina tuossa paikassa hyrähtää -itkemään tai lankeaa polvilleen, hän joutui hämilleen ja murahti -hajamielisesti: - --- No niin, olkaa hyvä... minä kuuntelen... Puoli tuntia, olkoon -menneeksi... - -Murashkina huudahti iloisesti otti hatun päästään ja istuuduttuaan -alkoi lukea. Aluksi hän luki siitä kuinka lakeija ja sisäkkö -siivotessaan loistavaa vierashuonetta juttelivat pitkälti Anna -Sergejevna neidistä, joka on rakennuttanut koulun ja sairashuoneen -pitäjäläisille. Lakeijan poistuttua sisäkkö puhui yksikseen siitä, että -oppi on valoa, mutta oppimattomuus pimeyttä; sitten neiti Murashkina -lähetti lakeijan vierashuoneeseen kertomaan pitkässä yksinpuhelussa -kenraalinrouvasta, joka tyttärensä vakuutuksista välittämättä on -hommassa naittaa tämän eräälle rikkaalle kamarijunkkarille ja jonka -mielestä täydellinen sivistymättömyys on kansan pelastus. Sitten, kun -sisäkkö oli poistunut, ilmaantui neiti itse ilmoittamaan katsojalle, -ettei hän ole nukkunut koko yönä, vaan on ajatellut Valentin -Ivanovitshia, köyhän opettajan poikaa, joka vaivojaan säästämättä -auttaa sairasta isäänsä. Valentin on tutkinut kaikkia tieteitä, mutta -ei usko ystävyyttä eikä rakkautta olevan olemassakaan, ei tiedä, mikä -on elämän päämäärä, ja toivoo kuolemaa, ja sentähden täytyy hänen, -neidin, pelastaa hänet. - -Pavel Vasilitsh kuunteli ja muisteli kaihomielin sohvaansa. Hän katseli -kiukkuisesti Murashkinaa, tunsi kuinka tämän miehekäs korkea ääni -jyskytti hänen rumpukalvojaan, ei ymmärtänyt mitään ja ajatteli: - -"Piru sinut periköön!... Tässä täytyy minun kuunnella sinun -lorujasi!!... Ja olenko minä syypää siihen, että sinä olet kirjoittanut -murhenäytelmän? Herra varjele, mikä paksu vihko? Surkea juttu!" - -Pavel Vasilitsh loi katseen väliseinään, jolla hänen rouvansa kuva -riippui, ja muisti, että rouva käski hänen ostaa ja tuoda muassaan -maalle viisi arssinaa nauhaa, yhden naulan juustoa ja jauhetta -hampaiden puhdistusta varten. - -"Kun en vain olisi kadottanut nauhanpätkää, jonka sain malliksi", -ajatteli hän. "Mihin minä sen paninkaan? Kai se on sinisen nutun -taskussa... Kylläpä ovat kärpäset ennättäneet pilkuttaa vaimoni -muotokuvan. Pitää käskeä palvelijatarta puhdistamaan lasi... -Kahdestoista kohtaus kuuluu olevan menossa, pian siis päättynee -ensimmäinen näytös. Ei suinkaan tuo mölliäinen jaksa näin kuumalla sen -enempää? Söisi kernaammin kylmää kalaa ja nukkuisi kellarissa, sen -sijaan että kirjoittaa murhenäytelmiä..." - --- Eikö teidän mielestänne tämä yksinpuhelu ole hiukan liian pitkä? -kysyi Murashkina yhtäkkiä katsoen ylös. - -Pavel Vasilitsh ei ollut kuunnellut yksinpuhelua. Hän hämmästyi ja -sanoi sellaisella sävyllä kuin ei neiti Murashkina, vaan hän itse olisi -kirjoittanut tuon yksinpuhelun: - --- Ei, ei lainkaan... Kyllä se on hyvin... - -Murashkina säteili onnesta ja jatkoi lukemistaan: - --- _Anna_: Analyysi on teihin syöpynyt. Te olette liian aikaisin -lakannut elämästä sydämen vaatimusten mukaan ja uskonut itsenne järjen -haltuun. -- _Valentin_: Mitä on sydän? Se on anatominen käsite. Minä en -myönnä, että se olisi mikään sopimuksenmukainen termi kaikelle sille, -mitä tunteiksi sanotaan. _Anna_ (hämillään): Entä rakkaus? Tokkohan se -on mikään ideain assosiatsionin hedelmä? Sanokaa avosydämisesti: -oletteko koskaan rakastanut? _Valentin_ (katkerasti): Älkää repikö auki -vanhoja, vielä arvettumattomia haavoja. (Lyhyt vaitiolo). Kuinka te -tulitte sitä ajatelleeksi? -- _Anna_: Minusta näyttää siltä kuin te -olisitte onneton. - -Kuudennentoista kohtauksen aikana Pavel Vasilitsh haukotteli ja -loksautti huomaamatta niinkuin koira, kun se saa kärpäsen kiinni. Hän -säikähti ensin siitä syntynyttä ääntä, mutta salatakseen sen tekeytyi -liikutetuksi ja tarkkaavaksi. - -"Seitsemästoista kohtaus... Koskahan loppuu?..." ajatteli hän. "Hyvä -Jumala! Jos tätä kidutusta kestää vielä kymmenen minuuttia, niin huudan -poliisia... Sietämätöntä!" - -Mutta nyt, vihdoinkin, neiti alkoi lukea nopeammin ja kuuluvammin, -koroitti ääntään ja lausui: "Väliverho!" - -Pavel Vasilitsh huoahti kevyesti ja rupesi nousemaan seisoalleen, mutta -Murashkina käänsi samassa lehden ja jatkoi: - --- Toinen näytös. Näyttämö kuvaa kylänraittia. Oikealla koulu, -vasemmalla sairashuone. Jälkimmäisen portailla istuu talonpoikia. - --- Suokaa anteeksi... keskeytti Pavel Vasilitsh. Montako näytöstä on -kaikkiaan? - --- Viisi, vastasi Murashkina ja ikäänkuin peläten, että kuulija -karkaisi, jatkoi heti nopeasti. Koulurakennuksen ikkunassa seisoo -Valentin. Näyttämön perällä näkyy, kuinka kyläläiset kantavat -tavaroitaan kapakkaan. - -Ikäänkuin kuolemaan tuomittuna ja vakuutettuna siitä, ettei hän saa -armahdusta, Pavel Vasilitsh ei enää odottanutkaan loppua, ei toivonut -mitään, koetti vain estää silmiään painumasta kiinni ja säilyttää -tarkkaavaisen ilmeensä. Se aika, jolloin neiti on lukenut -murhenäytelmänsä loppuun ja lähtee pois, näytti hänestä niin -kaukaiselta, ettei hän sitä edes ajatellut. - --- Tru-tu-tu-tu... soi hänen korvissaan Murashkinan ääni. Tru-tu-tu... -Shshsh... - -"Minä unohdin ottaa soodaa..." ajatteli hän. "Mistä minä?... Niin, -soodasta... Minulla on kaikesta päättäen vatsakatarri... Ihmeellistä: -Smirnovski juo kaiket päivät viinaa eikä hänellä ole katarria... Joku -lintu lensi ikkunalle... Varpunen..." - -Pavel Vasilitsh koetti kaikin voimin estää silmiään painumasta kiinni, -haukotteli avaamatta suutaan ja katseli Murashkinaa. Tämä sumeni hänen -silmissään, alkoi huojua, muuttui kolmipäiseksi, nojasi päällään -kattoon... - --- _Valentin_: Ei, antakaa minun lähteä... -- _Anna_ (pelästyy): Miksi? --- _Valentin_ (syrjään): Hän kalpeni! (Annalle). Antakaa minun olla -selittämättä syitä. Minä kuolen pian ettekä te saa tietää niistä. -- -_Anna_ (vaitiolon jälkeen): Te ette saa lähteä... - -Murashkina alkoi paisua, laajeni suunnattoman suureksi ja sulautui -työhuoneen harmaaseen ilmaan; hänen liikkuva suunsa vain näkyi. Sitten -hän yhtäkkiä muuttui pieneksi kuin pallo, heilui ja eteni pöydän kanssa -huoneen peränurkkaan... - --- _Valentin_ (pitäen Annaa sylissään): Sinä olet herättänyt minut -kuolleista, osoittanut minulle elämän päämäärän! Sinä olet luonut minut -uudesti niinkuin keväinen sade heräävän maan! Mutta... se on jo -myöhäistä, myöhäistä! Minun rintaani kalvaa parantumaton tauti... - -Pavel Vasilitsh hytkähti ja tuijotti samein silmin Murashkinaan. Hetken -aikaa hän katsoi silmäänsä räpäyttämättä, ikäänkuin hän ei olisi mitään -käsittänyt... - --- Yhdestoista kohtaus. Samat, parooni ja poliisipäällikkö todistajain -kanssa. _Valentin_: Viekää minut! -- _Anna_: Viekää minut myöskin! Minä -rakastan häntä, rakastan enemmän kuin elämää! -- _Parooni_: Anna -Sergejevna, te unohdatte, että täten saatatte isänne perikatoon... - -Murashkina alkoi taas paisua... Tuijottaen villisti häneen, Pavel -Vasilitsh nousi, päästi luonnottoman äänen rinnastaan, sieppasi -pöydältä raskaan paperipainon ja unohtaen itsensä iski sillä voimainsa -takaa Murashkinaa päähän... - --- Köyttäkää ja viekää minutkin!... Minä tapoin hänet! huusi Pavel -Vasilitsh sisään hyökkäävälle palvelijattarelle. - -Oikeus tuomitsi hänet syyntakeettomana vapaaksi. - - - - -KYLLÄ NAISTEN KELPAA - - -Kenraaliluutnantti Sapupyriniä haudattiin. Vainajan asunnolle, jossa -hautajaismusiikki soi ja komentosanat kajahtivat, kokoontui joka -puolelta joukoittain kansaa katsomaan hautajaismenoja. Niiden joukossa, -jotka riensivät paikalle katsomaan, kuinka ruumista kannetaan ulos, -olivat virkamiehet Probkin ja Svistkov, kumpikin rouvansa kanssa. - --- Ei pitemmälle! pysäytti heidät poliisipäällikönapulainen, jolla oli -hauskat, sympaattiset kasvonpiirteet, kun he astuivat esteketjun luo. -Ei pitemmälle! Pyydän peräytymään, vähäisen! Hyvä herrasväki, emme -mahda sille mitään! Pyydän peräytymään! Muuten, naiset saavat kyllä -mennä... olkaa hyvä, mesdames, mutta te, hyvät herrat, ei millään -muotoa... - -Probkinin ja Svistkovin rouvat ihan punastuivat -poliisipäällikönapulaisen odottamatonta hyväntahtoisuutta ja pujahtivat -ketjun läpi, mutta heidän miehensä jäivät elävän muurin taa ja alkoivat -tarkastella jalka- ja ratsuvartioväen selkiä. - --- Pääsivät läpi! virkkoi Probkin katsoen kateellisena, melkeinpä -vihaisena eteneviä rouvia. Mikä erinomainen onni pitääkin noilla -pitkätukkaisilla oleman! Miehet eivät saa milloinkaan nauttia sellaisia -etuoikeuksia kuin naiset. Ja mitä on rouvissamme sitten niin -erinomaista? Tavallisia ennakkoluuloisia naisia, uskallan sanoa, ja -kuitenkin heidät päästettiin menemään. Mutta meitä, vaikka olisimme -valtioneuvoksia, meitä ei vain päästetä. - --- Mitä kummia te juttelette, hyvät herrat! sanoi poliisiapulainen -katsoen nuhtelevasti Probkiniin. Teidät jos päästetään, niin heti -rupeatte tungeskelemaan ja häiritsemään hyvää järjestystä; nainen ei -hienotunteisena ryhdy koskaan sellaiseen? - --- Kyllä kai! kiivastui Probkin. Nainen on aina joukossa ensimmäisenä -tunkeilemassa. Mies seisoo paikallaan ja katsoo yhteen kohtaan, mutta -nainen harittaa käsiään ja sysää milloin sinne milloin tänne, jottei -hänen pukunsa rutistuisi. Ei kannata puhuakaan! Naisten ei tarvitse -suorittaa asevelvollisuutta, tanssi-iltamiin on heillä vapaa pääsy, -ruumiillisesta rangaistuksesta he ovat vapautetut... Ja mistä hyvästä? -Jos tyttö pudottaa nenäliinansa -- ota ylös; jos hän tulee huoneeseen --- nouse seisomaan ja tarjoa hänelle tuolisi; kun hän lähtee -- mene -saattamaan... Entä virka-arvot sitten? Jotta voisi saada esimerkiksi -valtioneuvoksen arvon, täytyy meidän, niin sinun kuin minunkin, ahertaa -koko ikämme, mutta joku neitonen vihitään puolessa tunnissa -valtioneuvoksen vaimoksi -- ja hän on heti huomattava henkilö. Jotta -minä voisin kohota ruhtinaaksi tai kreiviksi, täytyisi minun voittaa -koko maailma, valloittaa Shipkasola, olla jonkin aikaa ministerinä. -Mutta joku Varjenka tai Katjenka, jonka huulilta ei maito vielä ole -kuivunut, liehauttelee hameensa laahustaa kreivin ympärillä, -vilkuttelee silmiään -- ja siinä samassa hän onkin jo "Teidän -ylhäisyytenne..." Sinä olet päässyt äskettäin kuvernementinkirjuriksi. -Tähän virkaan olet sinä, saattaa sanoa, kohonnut verellä ja hiellä; -entä sinun Maria Fomishnasi? Minkä ansion perusteella hän on kohonnut -kuvernementinkirjurin rouvaksi? Papin tyttärestä hän on suoraa päätä -kohonnut virkamiehen rouvaksi. Eikä hän kuitenkaan ymmärrä virasta -hölynpölyä! Annappa hänen kerran tehdä meidän työtämme, niin saatpa -nähdä, että vie sisäänjätetyn asiakirjan lähetettävien asiakirjojen -joukkoon. - --- Mutta sen sijaan hän kivulla synnyttää lapsia, huomautti Svistkov. - --- Niinkuin tuo olisi mitään! Hänen pitäisi kerran seistä -virastopäällystön edessä, kun se antaa tuta kylmyyttään, niin -mielityökseen hän noita lapsia tähän maailmaan laittaisi. Meikäläinen -neitonen tai nainen saattaa jollekin kenraalille laskettaa niin paksua, -ettet sinä uskaltaisi edes ryöstömiehelle sellaista sanoa. Niin, sinun -Maria Fomishnasi saattaa pelkäämättä käydä käsikoukkua vaikka -valtioneuvoksen kanssa, mutta käynpä sinä valtioneuvosta käsivarteen! -Koetappas, jos uskallat! Samassa talossa kuin me, aivan meidän allamme, -asuu muuan professori rouvineen... Hän on arvoltaan kenraali ja Annan -ritarikunnan ensimmäisen luokan jäsen, mutta siitä huolimatta kuulee -tuon tuostakin, kuinka hänen vaimonsa häntä löylyttää. "Sinä hölmö! -tolvana! pässinpää!" Ja akka on aivan halpaa sukua, pikkuporvarin -tytär. Hän on professorin laillinen vaimo, eikä sille siis mahda -mitään... Hamasta maailman alusta näet ovat lailliset vaimot miehiään -morkanneet. Mutta otappa vaikka laitonkin! Kyllä nekin uskaltavat! -Ikinä en unohda erästä tapausta. Minun oli käydä silloin nolosti, mutta -pelastin nahkani kääntymällä rukouksissani vanhempieni puoleen. Viime -vuonna, muistathan, kun kenraalimme lähti maalle kesälomalle, hän otti -minut mukaansa hoitamaan kirjeenvaihtoa... Työtä oli vähän, noin tunnin -verran päivässä. Kun olin tehnyt sen, menin metsään kävelemään tai -pistäysin väkitupaan kuuntelemaan lauluja. Meidän kenraalimme on -naimaton. Hänen talossaan on yltäkyllin kaikkea, palvelijoitakin kuin -torakoita, mutta vaimoa vain ei ole, joka näitä ohjaisi. Palvelusväki -on perin tottelematonta, mielivaltaista... ja koko joukkoa komentaa -emännöitsijä, Vera Nikitishna. Hän kaataa teetä, järjestää päivällisen, -huutaa palvelijoille... Siinä vasta akkaa, veliseni, ja niin ruokoton, -pahasisuinen ja pirullinen, että oikein... Lihava, punakka, vinkuva... -Se kun alkaa jollekulle huutaa ja päästää porua, niin matkoihinsa pitää -lähteä. Kyllähän sen haukkumista kuuntelee, mutta pahinta on sen -vinkuva ääni. Hyvä Jumala! Ei yksikään saanut siltä rauhaa. Eikä -ainoastaan palvelusväelle, vaan minullekin se riivattu alkoi mökistä... -"Odotappas", ajattelin, "kyllä minä sopivan hetken tullen kerron -kenraalille kaikki, mitä sinusta tiedän. Kenraali on, arvelin, -syventynyt virkatehtäviinsä, eikä huomaa, kuinka sinä häntä petät ja -rääkkäät väkeä, mutta kohta avaan kenraalin silmät." Ja minä avasin -hänen silmänsä, hyvä mies, avasin niin, että olin samalla ummistaa -omani iäksi ja että vieläkin kauhistuttaa, kun sitä ajattelen. Kerran -kuljin kaikessa rauhassa käytävää pitkin, kun yhtäkkiä kuulen -vinguntaa. Ensin luulen, että sikaa tapetaan, mutta kun tarkemmin -kuuntelen, niin se onkin Vera Nikitishna, joka vinkuu: "Konna! Roisto! -Senkin vietävä!" -- Ketä hän nyt noin löylyttää? ajattelin. Ja yhtäkkiä -ovi paukahtaa auki ja meidän kenraalimme, ajatteles, lentää siitä ulos -punaisena, silmät säikähdyksestä selällään, tukka pystyssä... Mutta -Vera Nikitishna hänen jälkeensä: "Senkin vietävä! Roisto!" - --- Valehtelet! - --- Kunniasanani! Tulipa minunkin jo tuskallisen kuuma. Kenraalimme -juoksi huoneeseensa, mutta minä seisoin yhä käytävässä ymmärtämättä -mitään. Alhaissukuinen, sivistymätön keittäjätär kehtaakin puhua ja -käyttäytyä sillä lailla! Arvelin, että kenraali tahtoi suorittaa -välinsä hänen kanssaan ja antaa hänen mennä, mutta tämä, käyttäen -tilaisuutta hyväkseen -- siinä ei ollut todistajia näkemässä -- haukkui -isäntäänsä pahanpäiväisesti. Minua suututti... Menin piian luo ja -sanoin: "Kuinka sinä kehtasit, epatto, puhua niin ruokottomasti -korkea-arvoiselle henkilölle? Luulitko, että koska hän on jo vanha ja -heikko, ei kukaan pidä hänestä väliä?" Ja samassa minä läimähytin -piikaa pari kertaa rasvaisille poskille. Mutta, hyvä mies, mikä poru ja -parku siltä pääsikaan! Tukin korvani ja menin metsään. Parin tunnin -kuluttua juoksee poika minua vastaan. "Olkaa hyvä ja menkää herran -luo." Lähden. Astun sisään. Kenraali istuu yrmeänä kuin kalkkunakukko -eikä edes katsahda minuun. - -"Mitä te minun talossani vehkeilette?" hän alkaa. "Mitä teidän -ylhäisyytenne tarkoittaa?" uskalsin minä. "Jos tämä on siitä -Nikitishnasta, niin teidän ylhäisyytenne puoltahan minä pidin." -- "Ei -teidän tarvitse sekaantua toisten perheasioihin!" virkkoi hän. -Ymmärrätkös? Perheasioihin! Ja sitten hän alkoi minua nuhdella ja -morkata, että olin ihan pyörtyä siihen paikkaan! Hän puhui ja puhui, -kunnes yhtäkkiä räjähti nauramaan. "Kuinka te uskalsittekin?!... Eikö -teitä peloittanut? Ihmeellistä! Mutta toivon, hyvä ystävä, että -tämä kaikki jää meidän kesken... Saatan kyllä ymmärtää teidän -kiivastumisenne, mutta myöntäkää, että teidän tämän jälkeen on mahdoton -jäädä taloon..." Siinä sait, veli hyvä! Ihmetteli vielä, että olin -uskaltanut kurittaa sellaista ruokotonta piikaa. Hameryssä oli miehen -sokaissut! Salaneuvoksella on Valkoisen Kotkan kunniamerkki, ei -tarvitse pelätä päällystöä, mutta akkaväkeä tottelee... Niin, hyvä -ystäväni, suuret, liian suuret etuoikeudet on naisilla! Mutta... lakki -päästä! Kenraalia kannetaan ulos... Hyvänen aika, kuinka paljon -kunniamerkkejä! Mutta hitto vieköön, miksi on noita naisia taas -päästetty kulkemaan edellä; niinkuin ne muka ymmärtäisivät mitään -kunniamerkeistä? Soittokunta alkoi soittaa. - - - - -"SKRUUVI" - - -Eräänä inhoittavana syysyönä Andrei Stepanovits Peresolin ajoi kotiin -teatterista. Hän mietti ajaessaan, kuinka paljon hyvää teatterit -voisivat saada aikaan, jos niissä näyteltäisiin mieltäylentäviä -näytelmiä. Mutta nämä ajatuksensa hän unohti saapuessaan -hallitusrakennuksen kohdalle, jossa hän -- käyttääksemme runoilijain ja -merimiesten sananpartta -- hoiti peräsintä. Kaksi päivystyshuoneen -ikkunaa oli kirkkaasti valaistu. - -"Vieläkö ne siellä niitä tilejä tekevät?" ihmetteli Peresolin. "Neljä -on heitä, eivätkä vieläkään ole saaneet työtä valmiiksi! Ihmiset -saattavat ajatella, etten anna heille yön rauhaa. Menenpä ja ajan ne -sieltä matkoihinsa..." - --- Pysähdytä, Gurij! - -Peresolin astui vaunuista ja nousi hallitukseen. Paraatiovi oli -lukittu, mutta takaovi, jossa oli vain yksi vaivainen telki, oli -selkoselällään. Peresolin käytti hyväkseen jälkimmäistä ja seisoi jo -muutaman minuutin kuluttua päivystyshuoneen oven takana. Ovi oli hiukan -raollaan ja tirkistettyään sisään hän näki jotain tavatonta. Suurilla -tilikirjoilla lastatun pöydän ympärillä kahden lampun valossa istui -neljä virkamiestä korttia pelaten. Tarkkaavaisina, liikkumattomina, -kasvoillaan lamppujen kuvuista heijastuva vihreä valo, he muistuttivat -satujen aarteita vartioivia peikkoja tai -- Herra varjelkoon! -- väärän -rahan tekijöitä... Salaperäisyyttä lisäsi heidän pelinsä päättäen -pelitavasta ja niistä lauselmista, joita he silloin tällöin huusivat -toisilleen; se oli "skruuvia", mutta päättäen kaikesta siitä, mitä -Peresolin kuuli, sitä ei voinut pitää skruuvina eikä minään muunakaan -korttipelinä. Se oli jotakin kuulumatonta, omituista, salaperäistä... -Virkamiehet hän tunsi: Serafim Svisdulin, Stepan Kulakevitsh, Jeremei -Nedojehov ja Ivan Pisulin. - --- Mitenkä sinä pelaat, senkin Hollannin piru, suuttui Svisdulin -katsoen raivoisasti vastapäätä istuvaan pelaajaan. Saattaako noin -lyödä? Minulla oli kädessä Dorofejev ja eräs toinen samaa maata, -Shepelev rouvineen ja Stepka Jerlakov -- ja sinä alat Kofeikinilla. -Niinpä jäimmekin ilman kahta kaatoa. Pogankinilla olisi sinun pitänyt -alkaa, senkin tarhapöllö! - --- Ja kuinka olisi käynyt? suuttui vastapelaaja. Minä olisin lyönyt -Pogankinin, kun Ivan Andreitshilla on Peresolin kädessä? - -"Peresolin... Miksi he minun nimeni siihen sotkevat?..." ihmetteli -Peresolin olkapäitään kohauttaen. "En ymmärrä!" - -Pisulin jakoi uudelleen ja virkamiehet jatkoivat: - --- Valtiopankki... - --- Kaksi -- rahatoimikamari... - --- Ilman valttia... - --- Ilman valttiako? Hm!... Lääninhallitus -- kaksi... Kun häviää, niin -häviää, hitto vieköön! Äsken jäin kansanvalistusministeriöön ilman -yhtäkään, nyt myllään lääninhallituksessa. Viis tuosta! - --- Pikku slammi kansanvalistusministeriössä! "En ymmärrä!" kuiskasi -Peresolin. - --- Minä lyön valtioneuvoksen... Viskaa, Vanja, joku nimineuvos tai -lääninkanslisti. - --- Miksi nimineuvos? Riittäähän meille Peresolin... - --- Mutta me annamme sinun Peresolinellesi vasten hampaita... vasten -hampaita... Meillä on Rybnikov. Kolmea kaatoa jäätte vaille! -Näyttäkäähän rouva Peresolinia! Älkää ensinkään työntäkö sitä veitikkaa -hihaanne! - -"Minun vaimostani puhuvat..." ajatteli Peresolin. "En ymmärrä!" - -Tahtomatta kauempaa olla epätietoinen asiasta Peresolin avasi oven ja -astui päivystyshuoneeseen. Vaikka itse sarvipäinen piru häntä pystyssä -olisi ilmestynyt virkamiesten eteen, ei se olisi ihmetyttänyt ja -säikähdyttänyt heitä niin kuin heidän päämiehensä. Vaikka siihen olisi -tullut viime vuonna kuollut ryöstömies haudantakaisella äänellä -sanomaan: "Seuratkaa minua lurjuksille varattuun paikkaan" ja -hengittämään haudan kylmyyttä heidän kasvoilleen, he eivät olisi -kalvenneet niin kuin kalpenivat tunnettuaan Peresolinin. Ylivoimaisesta -säikähdyksestä alkoi Nedojehovin nenästä vuotaa verta ja Kulakevitshin -oikeassa korvassa alkoi rummuttaa niin kovasti, että kaulaliina aukeni -solmusta. Virkamiehet laskivat kortit käsistään, nousivat hitaasti -seisomaan ja vaihdettuaan silmäyksiä painoivat katseensa alas. -Päivystyshuoneessa vallitsi hetken hiljaisuus... - --- Ahkerastipa te näytte täällä tilejä tekevän! alkoi Peresolin. Nyt -ymmärrän, miksi te niin mielellänne tilien kanssa hommaatte... Mitä te -äsken teitte? - --- Me vain hetkisen, teidän ylhäisyytenne... kuiskasi Svisdulin, -katselimme kortteja... Levähdimme... - -Peresolin astui pöydän luo ja kohotti hitaasti olkapäitään. Kortit -pöydällä eivät olleet tavallisia pelikortteja, vaan valokuvia, jotka -oli irroitettu pahveistaan ja liimattu pelikortteihin. Näitä tällaisia -kortteja oli paljon. Selaillessaan niitä Peresolin näki itsensä, -vaimonsa, useita alaisistaan virkamiehistä, tuttavia... - --- Tuollaista roskaa... Millä tavalla te näillä pelaatte? - --- Me emme suinkaan, teidän ylhäisyytenne, ole näitä keksineet... -Jumala varjelkoon... Olemme vain ottaneet esimerkkiä... - --- Selitähän, Svisdulin, millä tavalla pelasitte! Minä näin ja kuulin, -kuinka löitte minut Rybnikovilla... No, mitä sinä naamaasi rypistelet? -Enhän minä sinua syö! Kerro! - -Svisdulin ujosteli ja arasteli kotvan aikaa. Vihdoin, kun Peresolin -alkoi suuttua, pärskyä ja punastua kärsimättömyydestä, hän totteli. -Koottuaan kortit ja sekoitettuaan ne hän levitteli niitä pöydälle ja -rupesi selittämään: - --- Jokaisella valokuvalla, teidän ylhäisyytenne, samoin kuin jokaisella -kortilla, on määrätty arvonsa... merkityksensä. Ja aivan samalla -tavalla kuin korttipakassa on tässäkin 52 korttia ja neljä maata... -Rahatoimikamarin virkamiehet ovat herttoja, lääninhallituksen -- -ristejä, kansanvalistusministeriön -- ruutuja ja valtiopankin -virkailijat -- patoja. No niin... Todelliset valtioneuvokset ovat -ässiä, valtioneuvokset -- kuninkaita, neljänteen ja viidenteen -arvoluokkaan kuuluvien virkamiesten rouvat ovat rouvia, -kollegineuvokset -- pamppuja, hovineuvokset -- kymppejä ja niin -edespäin. Minä, esimerkiksi, -- tuossa on minun korttini -- kolmonen, -koska olen lääninkirjuri... - --- Kas vain... Minä olen siis ässä? - --- Niin, ristiässä... ja teidän ylhäisyytenne puoliso on ristirouva... - --- Hm!... Tämähän on vitsikästä... Koetetaanpas pelata, niin saamme -nähdä!... - -Peresolin heitti päällystakin yltään ja istuutui pöydän ääreen -epäilevästi hymyillen. Virkamiehet kävivät hänen käskystään myöskin -istumaan ja peli alkoi... - -Kun vahtimestari Nasar kello seitsemän aamulla tuli lakaisemaan -päivystyshuoneen lattiaa, oli hän haljeta ällistyksestä. Näky, joka -häntä kohtasi hänen astuessaan sisään luuta kädessä, oli siinä määrin -hämmästyttävä, että hän muistaa sen tätä nykyä vielä silloinkin, kun -tarpeeksi ryypättyään makaa tajuttomana: Peresolin seisoi kalpeana, -unisena ja pörröisenä Nedojehovin edessä ja pidellen tämän takinnapista -puhui: - --- Mutta koetahan toki käsittää, että sinun ei olisi pitänyt lyödä -Shepeljovia pöytään, koska kerran tiesit, että minulla oli kädessä minä -itse ja kolme muuta. Svisdulinilla oli Rybnikov rouvineen, kolme -kimnaasin opettajaa sekä vaimoni, Nedojehovilla pankkilaisia ja kolme -pientä lääninhallituksesta. Sinun olisi pitänyt alkaa Kryshkinilla eikä -välittää siitä, että he löivät rahatoimikamaria! He tietysti pelasivat -niinkuin heille oman ymmärryksensä mukaan parhaiten sopii! - --- Teidän ylhäisyytenne, minä aloin nimineuvoksella, kun luulin -todellisen valtioneuvoksen olevan heillä. - --- Voi, hyvä mies, eihän niin saa luulla! Eihän se mitään peliä ole! -Suutarit sillä tavalla pelaavat. Pitää ajatella!... Kun Kulakevitsh löi -hovineuvoksen lääninhallituksesta, niin sinun olisi pitänyt viskata -pois Ivan Ivanovitsh Grenlandskij, koska tiesit, että hänellä on -Natalja Dimitrijevna, Jegor Jegoritsh ja vielä eräs... Sinä pilasit -kaikki! Näytän sinulle kohta... Istuutukaa, hyvät herrat, vielä yksi -peli! - -Ja lähetettyään ällistyneen vahtimestarin pois virkamiehet kävivät -pöydän ääreen istumaan ja jatkoivat peliä. - - - - -LIHAVA JA LAIHA - - -Nikolain rautatieasemalla tapasi kaksi toveria toisensa. Toinen oli -lihava toinen laiha. Lihava oli juuri syönyt päivällistä asemalla ja -hänen rasvaiset huulensa hohtivat vielä kuin kaksi kypsää kirsikkaa. -Hänestä levisi sherryn ja fleurs d'orange'n tuoksua. Laiha oli -vastikään astunut vaunusta ja hänellä oli suuri taakka matkalaukkuja, -myttyjä ja laatikoita. Hän haisi sianrasvalta ja kahvisakalta. Hänen -selkänsä takaa katselivat hoikka ja pitkäleukainen nainen -- hänen -vaimonsa, ja pitkäkasvuinen, sinisilmäinen lukiolainen -- hänen -poikansa. - --- Porfirij! huudahti lihava huomattuaan laihan. Sinäkö se olet? Veli -hopea! Pitkästä aikaa! - --- Hyvänen aika! ihmetteli laiha. Misha! Lapsuuteni ystävä! Mistä sinä -ilmestyit? - -Toverit suutelivat kolmeen kertaan ja katsoivat kyynelsilmin toisiaan. -Molemmat tunsivat suloista liikutusta. - --- Hyvä, rakas!... alkoi laiha suutelun jälkeen. Tätä en olisi uskonut! -Tämäpä vasta yllätys! Mutta katsohan nyt minua oikein! Yhtä pulska kuin -ennenkin! Samanlainen velikulta ja keikari! Oi hyvä Jumala! Entä sinä? -Rikas? Naimisissa? Minä olen aviomies, kuten näet... Niin, tämä on -minun vaimoni, Loviisa, syntyään Wanzenbach... luterilainen... Ja tämä -on poikani Nafanael, kolmasluokkalainen. Kuulehan Nafanael, tämä on -minun lapsuuteni ystävä! Yhdessä kävimme lukiota! - -Nafanael ajatteli hetken ja otti lakin päästään. - --- Niin, yhdessä kävimme koulua! jatkoi laiha. Muistatko, kuinka sinua -kiusasivat? Haukkuivat sinua Herostrateeksi, kun poltit koulun kirjan -paperossilla, ja minua Efialteeksi, koska mielelläni kielittelin. -Hohhoo!... Lapsia olimme! Älä kainostele, Nafanael! Tulehan lähemmäksi -setää... Ja tämä on minun vaimoni, syntyään Wanzenbach... luterilainen. - -Nafael ajatteli taas ja kätkeytyi isänsä selän taa. - --- Mitä sinulle muuten kuuluu, hyvä ystäväni? kysyi lihava katsoen -innostuneena ystävää. Palveletko jossakin? Oletko kohonnut? - --- Palvelenhan minä, ystäväni! Kollegiasessori olen jo toista vuotta ja -minulla on Stanislauskin rinnassani. Palkka on pieni, mutta mitäs -siitä! Vaimoni antaa musiikkitunteja, minä valmistan yksityisesti -sikarikoteloita. Mainioita koteloita! Myyn niitä ruplasta kappaleen, -mutta jos joku ottaa kymmenen kappaletta tai enemmän, niin sille, näet, -annan alennusta. Olemmehan kutakuinkin tulleet toimeen. Palvelin, -tiedätkös, departementissa, mutta nyt on minut nimitetty tänne saman -virkakunnan osastopäälliköksi. Täällä tulen nyt palvelemaan. Entä sinä? -Ethän vain liene jo valtioneuvos? Mitä? - --- Ei, hyvä ystäväni, nosta korkeammalle, vastasi lihava. Minä olen -salaneuvos... Kaksi tähteä omistan. - -Yhtäkkiä laiha kalpeni, jäykistyi ja pian senjälkeen hänen kasvonsa -vetäytyivät leveään hymyyn. Näytti siltä kuin hänen silmistään olisi -suitsunut säkeniä. Itse hän painui kokoon, kyyristyi... Hänen -matkalaukkunsa, myttynsä ja laatikkonsa näyttivät kutistuvan... -Vaimon pitkä leuka venyi vieläkin pitemmäksi. Nafanael asettui -rintama-asentoon ja napitti lukiolaispukunsa kiinni... - --- Minä, teidän ylhäisyytenne... sihisi laiha. Hyvin hauskaa!... -Lapsuuden ystävä, saattaa sanoa... ja yhtäkkiä sellainen ylimys! Hi -- -hi -- hii! - --- Riittää! pahoitteli lihava. Mitä tuo tuollainen on? Lapsuuden -ystäviä olemme -- mitäpä siis mokomasta virkakunnioituksesta! - --- Hyvänen aika!... Mitä te nyt?... hihitti laiha kyyristyen yhä -enemmän. Teidän ylhäisyytenne suosiollinen huomaavaisuus... ikäänkuin -elähyttävän kosteuden tavoin... Tässä, teidän ylhäisyytenne, on minun -poikani Nafanael... vaimoni, luterilainen... - -Lihava yritti vastustella, mutta laihan kasvojen ilmeessä oli niin -paljon hartautta, imelyyttä ja pokkuroivaa hapatusta, että häntä oikein -ylenannatti. Hän käänsi päänsä pois ojentaen laihalle kätensä -jäähyväisiksi. - -Laiha puristi ojennetun käden kolmea sormea, kumarsi koko vartalollaan -ja hihitti kuin kiinalainen: hi -- hi -- hii... Vaimo hymyili. Nafanael -kumartuessaan kaapaisi jalkaansa ja pudotti hätääntyneenä lakkinsa. -Kaikki kolme olivat suloisen huumauksen vallassa. - - - - -VOITTOLIPPU - - -Ivan Dmitritsh, keskisäädyn mies, joka perheineen vuosittain kuluttaa -tuhatkaksisataa ruplaa ja on sangen tyytyväinen kohtaloonsa, istuutui -kerran illallisen jälkeen sohvaan ja alkoi lukea sanomalehteä. - --- Minä olen kokonaan unohtanut silmätä tämänpäiväistä lehteä, virkkoi -hänen vaimonsa korjatessaan astioita illallispöydästä. Katsohan, eikö -siellä ole arvontaluetteloa? - --- Näkyy olevan, vastasi Ivan Dmitritsh. Mutta eikö sinun lippusi ole -jäänyt lunastamatta pantista? - --- Ei ole. Tiistaina maksoin korot. - --- Mikä numero? - --- Sarja 9499, numero 26. - --- Vai niin... katsotaanpa... 9499 ja 26. - -Ivan Dmitritsh ei uskonut arpajaisonneen eikä olisi toisinaan mistään -hinnasta ruvennut katsomaan arvontaluetteloa, mutta nyt työn puutteessa -ja lehden ollessa juuri käsissä hän alkoi kuljettaa sormeaan pitkin -sarjanumeroita ylhäältä alas. Ja heti, ikäänkuin rangaistukseksi hänen -epäuskostaan, osui toisen numerojonon yläpäässä selvästi hänen -silmiinsä numero 9499! Mutta katsomatta vieressä olevaa voittonumeroa -hän hätäisesti laski lehden polvilleen -- hän ei ollut selvillä -itsestään, miksi niin teki -- ja tunsi sydänalassaan suloista -viileyttä, ikäänkuin joku olisi kaatanut kylmää vettä hänen päälleen. -Tuntui hivelevältä, peloittavalta, suloiselta! - --- Masha! 9499 on luettelossa! sanoi hän kolkosti. - -Vaimo katsoi hänen ihmetteleviä, säikähtyneitä kasvojaan ja ymmärsi, -että hän ei laskenut leikkiä. - --- 9499? kysyi hän kalveten ja laskien kokoonkäärityn pöytäliinan -pöydälle. - --- Niin, niin... Ihan totta! - --- Entä voiton numero? - --- Aivan oikein... vielä voiton numero... Mutta maltahan! Onhan sarjan -numero siis kuitenkin sama. Ainakin se, näet... - -Ivan Dmitritsh katsoi vaimoaan ja hymyili leveästi, mielettömästi kuin -lapsi, jolle näytetään kaunista kapinetta. Vaimo hymyili myöskin; -hänestä oli mieluista, että hänen miehensä mainitsi ainoastaan sarjan -numeron eikä hätäillyt tuohon onnelliseen voittoon nähden. Kiusata ja -yllyttää itseään mahdollisen onnen toivolla, se on samalla sekä -suloista että ilkeätä! - --- Sarjan numero on sama, virkkoi Ivan Dmitritsh pitkänpuoleisen -vaitiolon jälkeen. Saattaa siis olla mahdollista että voitamme. Se siis -on kuin onkin mahdollista! - --- No, katsohan nyt! - --- Maltahan! Kyllä me vielä ehdimme vapautua lumouksesta. Se oli toisen -rivin yläpäässä; voiton suuruus on siis 75,000 ruplaa. Se ei olekaan -enää mikään tavallinen raha, vaan kapitaali, voima! Ajatteleppas, kun -yhtäkkiä katson luetteloa, niin siinä saattaakin olla -- 26! Entä jos -todellakin voitamme? - -Aviopuolisot alkoivat nauraa ja katselivat pitkän aikaa toisiinsa. -Onnen mahdollisuus hämmensi heidät siinä määrin, etteivät he osanneet -haaveilla eikä sanoa, mitä varten he tarvitsevat nuo 75,000, mitä -ostavat, minne matkustavat. He ajattelivat vain numeroita 9499 ja -75,000, kuvittelivat niitä mielessään, mutta itse onnea, joka oli niin -lähellä, sitä he eivät ajatelleet. - -Ivan Dmitritsh astui sanomalehti kädessä muutaman kerran huoneen -nurkasta toiseen ja tyynnyttyään ensi innostuksesta alkoi vähitellen -haaveilla. - --- Entä jos olemme voittaneet? sanoi hän. Sehän merkitsisi meille uutta -elämää, täydellistä muutosta! Arpalippu on sinun, mutta jos se olisi -minun, niin minä ennen kaikkea ostaisin 25 tuhatta maksavan maatilan; -10 tuhatta menisi siitä johtuviin menoihin: kuntoonpano, muutto, -velkojen maksu y.m. Jäljellä olevat 40 tuhatta pankkiin korkoja -kasvamaan. - --- Niin, maatila... se olisi erinomaista! sanoi vaimo laskien kätensä -polvilleen. - --- Jossakin Tulan tai Orelin kuvernementissä... Ensiksikin, huvila -olisi silloin tarpeeton, toiseksi, maatilasta olisi aina sentään -tuloja. - -Ja hänen mielikuvituksessaan alkaa väikkyä kuvia toinen toistaan -kauniimpia, runollisempia, ja kaikissa näissä kuvissa hän näkee itsensä -kylläisenä, rauhallisena, terveenä, hänen on lämmin, jopa kuumakin! -Syötyään jääkylmää kaljakeittoa hän makaa maha pystyssä polttavalla -hiekalla aivan joen partaalla tai loikoo puutarhassa lehmuksen alla... -On helle... Hänen pikku poikansa ja tyttärensä ryömivät vieressä, -kuopivat hiekkaa tai pyydystelevät kuoriaisia ruohon seasta. Hän -uneksii suloisesti, ei ajattele mitään ja tuntee koko ruumiissaan, -ettei hänen tarvitse mennä virkaansa tänään, ei huomenna eikä -ylihuomenna. Ja jos loikoileminen kyllästyttää, niin hän menee -heinäniitylle tai metsään sieniä poimimaan ja katselee, kuinka -talonpojat vetävät nuottaa. Kun aurinko rupeaa laskemaan, ottaa hän -hurstin ja saippuan ja tallustaa uimahuoneelle, jossa riisuutuu -vitkaan, hieroo pitkän aikaa kämmenpohjilla paljasta rintaansa ja -laskeutuu veteen. Vedessä himmeitten saippuarenkaitten ympärillä häärii -pieniä kaloja, huojuu vihreitä vesikasveja. Kylvyn jälkeen tee kerman -ja voirinkelien kera... Illalla kävely ja "skruuvi" naapurien kanssa. - --- Tosiaankin, ostaa maatila, se olisi mainio asia, juttelee vaimo -myöskin haaveillen, ja hänen kasvoistaan näkyy, että hän on -hurmaantunut ajatuksistaan. - -Ivan Dmitritsh kuvittelee syksyä sateineen, kylmine iltoineen ja -takasuvineen. Tähän aikaan pitää varta vasten kävellä kauemmin -puutarhassa, vihannestarhassa, joen rannalla, jotta tulisi vilu, ja -sitten ottaa aika ryyppy viinaa ja haukata suolattua sientä tai -kuminoitua kurkkua ja -- toinen ryyppy. Lapset tulevat vihannestarhasta -ja tuovat mukanaan porkkanoita ja retikoita, jotka tuoksuvat tuoreelle -mullalle... Myöhemmin sopii heittäytyä mukavasti sohvalle ja selailla -hätäilemättä jotakin kuvalehteä, peittää sitten kasvot lehdellä, avata -liivinnapit, nukahtaa... - -Takasuven mentyä seuraa synkkä sateinen aika. Sataa päivällä, sataa -yöllä, alastomat puut valittavat, tuuli on kostea ja kylmä. Koirat, -hevoset, kanat -- kaikki on märkää, alakuloista, pelokasta. Ei voi -missään kävellä, ulos ei voi mennä, päivät pitkät pitää astella -huoneessa nurkasta toiseen ja katsella surullisena sameihin ikkunoihin. --- On ikävä! - -Ivan Dmitritsh pysähtyi ja katsoi vaimoonsa. -- Tiedätkös, Masha, minä -matkustaisin ulkomaille, virkkoi hän. - -Ja hän alkoi tuumailla sitä, kuinka hauskaa olisi syysmyöhällä -matkustaa ulkomaille, jonnekin etelä-Ranskaan, Italiaan... Intiaan! - --- Minä matkustaisin myöskin aivan varmasti ulkomaille, sanoi vaimo. -No, katso nyt sitä numeroa! - --- Maltahan! Odotahan... - -Hän asteli edelleen pitkin huonetta ja ajatteli. Hänen mieleensä -juolahti: entä jos vaimoni todellakin matkustaa ulkomaille? Yksin olisi -paljon hauskempi matkustaa tai sitten sellaisten iloisten, huolettomien -naisten seurassa, jotka elävät hetkestä hetkeen, eikä sellaisten, jotka -pitkin matkaa ajattelevat ja puhuvat lapsista, huokailevat, säikähtyvät -ja pitävät vavisten kiinni jokaisesta kopeekasta. Ivan Dmitritsh näki -vaimonsa istumassa rautatievaunussa keskellä myttyjä, koreja, kääröjä; -Masha huokailee ja valittaa, että hänen päänsä on tullut kipeäksi -matkustamisesta, että häneltä on huvennut paljon rahaa. Vähän väliä -pitää juosta asemalle hakemaan kuumaa vettä, voileipä... Hän ei voi -syödä päivällistä, koska se maksaa paljon... - -"Hän laskisi jokaisen kopeekan, minkä minä menettäisin", ajatteli Ivan -Dmitritsh katsoen vaimoonsa. "Onhan voittolippu hänen eikä minun! Ja -miksi hän matkustaisi ulkomaille? Mitä hän siellä näkisi? Istuisi -varmaan hotellissa eikä päästäisi minua luotaan... Kyllä tiedän!" - -Ja ensi kertaa hän huomasi vaimonsa vanhentuneen, rumentuneen, haisevan -keittiölle, mutta itse hän oli vielä nuori, terve, virkeä, vaikka -toisiin naimisiin menisi. - -"Onhan tämä kaikki joutavaa, typerää", ajatteli hän, "mutta -kuitenkin... mitä hän ulkomailla tekisi? Mitä hän siellä ymmärtää. -Mutta kyllä hän varmaan matkustaisi... Sen uskon. Ja Napoli olisi hänen -mielestään samanlainen kuin joku venäläinen maaseutukaupunki. Minua -vain matkalla häiritsisi, mokomakin. Olisin aivan riippuvainen hänestä. -Kuvittelenpa, kuinka hän rahat saatuaan heti kätkisi ne akkaväen tavan -mukaan seitsemän lukon taa. Hän kätkisi ne minultakin... Sukulaisilleen -hän kyllä antaisi, mutta minulle ei kopeekkaakaan..." - -Ja Ivan Dmitritshin mieleen muistui vaimonsa sukulaisjoukko. Kun kaikki -nuo veljet, sisaret, tädit, sedät saavat kuulia voitosta, niin he -alkavat lähennellä, kerjäläisten tavoin kumarrella, hymyillä makeasti, -teeskennellä... Inhoittavia, kurjia ihmisiä! Jos heille antaa, niin he -pyytävät enemmän ja jos heiltä kieltää, niin he kiroavat, juoruavat ja -vehkeilevät kaikin tavoin. - -Ivan Dmitritshin muistellessa sukulaisia, heidän kasvonsa, joita hän -ennen oli katsonut välinpitämättömästi, näyttivät hänestä nyt -vastenmielisiltä, ilkeiltä.' - -"Iljettäviä matelijoita!" ajatteli hän. - -Ja hänen vaimonsa kasvot alkoivat myöskin näyttää vastenmielisiltä, -ilkeiltä. Hänen mielessään alkoi kiehua kiukku vaimoa vastaan ja hän -ajatteli vahingoniloisesti: - -"Tuo ei ymmärrä rahoista mitään ja juuri siksi on saita. Jos hän -voittaisi, niin sataa ruplaa enempää hän ei minulle antaisi ja loput -- -lukon taa." - -Eikä hän katsonut enää vaimoonsa hymyillen, vaan vihamielisesti. Ja -vaimo katsoi myöskin vihaisesti ja pahansuovasti mieheensä. Mashallakin -oli omat loistavat haaveensa tulevaisuudesta, omat suunnitelmansa, omat -ajatuksensa; hän ymmärsi mainiosti, mitä hänen miehensä kuvitteli -mielessään. Hän tiesi, kuka ensimmäisenä ojentaisi kouransa hänen -voittoaan kohti. - -"Kyllä kelpaa haaveksia toisen laskuun!" puhui hänen katseensa. "Ei, -älä luulekkaan!" - -Mies ymmärsi hänen katseensa; viha paisui hänen rinnassaan ja -tehdäkseen kiusaa vaimolleen hän silmäili hätäisesti sanomalehden -neljättä sivua ja lausui juhlallisesti: - --- Sarja 9499, numero 46! Eikä 26! - -Toivo ja viha katosivat samassa. Ivan Dmitritshin ja hänen vaimonsa -mielestä heidän huoneensa olivat pimeitä, ahtaita ja mataloita, -illallinen, jonka he juuri olivat syöneet -- ravitsematon ja vatsaa -rasittava, illat pitkät ja ikävät... - --- Piru ties! pääsi Ivan Dmitritshiltä, joka rupesi juonittelemaan. -Minne astutkin, joka puolella on paperinpalasia, murenia ja kuoria... -Huoneita ei lakaista koskaan! Kyllä tästä täytyy, piru vieköön, lähteä -iäksi päiviksi. Menen matkoihini ja hirtän itseni ensimmäiseen puuhun, -mikä eteeni osuu. - - - - -VIERAALLA MAALLA - - -On sunnuntai, kesäpäivä. Tilanomistaja Kamyshev istuu ruokasalissaan -runsaan aamiaispöydän ääressä syöden hitaasti. Siisti, sileäksi ajeltu -vanha ranskalainen herrasmies, nimeltä Champoun söi yhdessä hänen -kanssaan. Tämä Champoun on kerran ollut kotiopettajana Kamyshevilla, -opettanut tämän lapsille hyviä tapoja, huolellista ranskankielen -ääntämistä ja tanssia. Kun sitten Kamyshevin lapset kasvoivat miehiksi -ja tulivat luutnanteiksi, Champoun jäi taloon jonkinlaiseksi -miespuoliseksi seuranaiseksi. Entisen kotiopettajan tehtävät eivät ole -vaikeat. Hänen pitää pukeutua sopivasti, tuoksua hajuvesille, kuunnella -Kamyshevin joutavaa lörpötystä, syödä, juoda, nukkua -- eikä mitään -muuta. Tästä kaikesta hän saa asunnon, ruoan, sekä palkan, jota ei ole -tarkemmin määrätty. - -Kamyshev syö ja jaarittelee tapansa mukaan. - --- Tuli ja leimaus! huutaa hän pyyhkien kyyneleitä, joita sinapilla -paksusti voideltu liikkiöpalanen on nostanut silmiin. Uh! Tuntuipa se -ihan luissa ja ytimissä! Teidän ranskalainen sinappinne ei vaikuta näin -voimakkaasti, vaikka sitä söisi kokonaisen pullon. - --- Toiset pitävät ranskalaisesta toiset venäläisestä, virkkoi Champoun -lempeästi. - --- Ranskalaisesta sinapista eivät pidä ketkään muut kuin ranskalaiset. -Ja mitä ranskalaiselle tarjootkin -- kaiken hän syö: sammakoita, -rottia, torakoita... brr! Te, esimerkiksi, ette pidä tästä -sianliikkiostä, koska se on venäläistä, mutta annetaanpas teille -paistettua lasia ja sanotaan, että se on ranskalaista, niin te söisitte -sen, vieläpä huulianne maiskuttaisitte... Teidän mielestänne on kaikki -venäläinen iljettävää. - --- En sano niin. - --- Kaikki venäläinen on iljettävää, mutta ranskalainen -- oh, c'est -très joli! [Oi, se on kaunista.] Teidän mielestänne ei ole olemassa -parempaa maata kuin Ranska, mutta minusta... niin, mitä on Ranska -oikeastaan? Palanen maata! Lähetäppä sinne venäläinen nimismies, niin -hän jo kuukauden kuluttua pyytää siirtoa: ei ole missä liikkua! Koko -Ranskan ympäri voi matkustaa yhdessä päivässä, mutta kun meillä menet -portista ulos, niin et näe äärtä missään! Matkustat ja matkustat... - --- Niin, monsieur, Venäjä on tavattoman laaja. - --- Niin on!... Teidän mielestänne ei ole sen parempia ihmisiä kuin -ranskalaiset. Oppinut, viisas kansa! Sivistynyt! Myönnän sen, -ranskalaiset ovat kaikki oppineita, siroja käytökseltään... se on -totta... Ranskalainen ei käyttäydy koskaan moukkamaisesti: hän tarjoaa -naiselle tuolin silloin kun pitää, ei ala syödä rapuja kahvelilla, ei -syljeskele lattialle, mutta... sitä oikeata henkeä hänessä ei -kuitenkaan ole! Minä en osaa sitä teille oikein selittää, mutta mitenkä -nyt sanoisin... ranskalaisessa ei ole mitään sellaista... (puhuja -liikuttaa sormiaan) sellaista... juridillista. Muistan lukeneeni -jostakin, että kaikki teidän järkenne on kirjoista kotoisin, mutta -meillä on järki synnynnäistä. Jos venäläiselle opetetaan tieteitä -niinkuin pitää, ei yksikään teidän professoreistanne vedä hänelle -vertoja. - --- Ehkä... virkkoi Champoun ikäänkuin vasten tahtoaan. - --- Ei: ehkä, vaan: varmaan! Eikä siinä ole mitään virnisteltävää; puhun -totta! Venäläinen järki on keksivää laatua! Mutta se ei saa kehittyä -vapaasti eikä venäläinen osaa ylistää... Jos hän jotakin keksii, niin -hän joko särkee sen tai antaa lapsille leikkikaluksi. Mutta kun teidän -ranskalaisenne keksii jonkin joutavan vehkeen, niin hän huutaa siitä -heti ympäri maailmaa. Äskettäin teki kyytimieheni Joonas ihmisen -puusta: kun veti sitä langasta, niin se käyttäytyi hävyttömästi. Joonas -ei kuitenkaan kehu itseään. Yleensä... en pidä ranskalaisista. Minä en -puhu teistä, vaan, vaan yleensä... Siveetöntä kansaa! Ulkomuodoltaan he -ovat kyllä ihmisten kaltaisia, mutta elävät kuin koirat... Esimerkiksi -mitä avioliittoon tulee. Kun venäläinen menee naimisiin, niin hän -kiintyy vaimoonsa eikä siinä ole enää sen pitempiä puheita, mutta -teillä -- piru ties mitä siellä tapahtuukaan. Mies istuu päiväkaudet -kahvilassa ja vaimo ottaa koko talon täydeltä miesvieraita ja -kuhertelee heidän kanssaan. - --- Se ei ole totta! pääsee kiivastuneelta Champounilta. Ranskassa on -perheaate korkealla! - --- Kyllä me sen aatteen tiedämme! Luulisi teidän häpeävän puolustaa -sellaista. Jos puolueettomasti tuomitsee, niin sikoja ovat, sikoja. -Saksalaiset ansaitsevat todella kiitoksen siitä, että antoivat heille -selkään. Kiitos saksalaisten! Jumala suokoon heille terveyttä... - --- Siinä tapauksessa, monsieur, minä en ymmärrä, vastasi ranskalainen -kohottautuen säihkyvin silmin, miksi pidätte minua talossanne, jos -kerran vihaatte ranskalaisia? - --- Minne minä teidät panisin? - --- Antakaa minun mennä, niin matkustan Ranskaan! - --- Mitä -- ä? Eihän teitä enää Ranskaan takaisin päästetä? Tehän olette -isänmaan petturi! Milloin on teistä Napoleon suuri mies, milloin -Gambetta... piru teistä selvän ottakoon! - --- Monsieur, vastaa Champoun ranskaksi käännellen ja taitellen -lautasliinaa käsissään. Tämän suurempaa loukkausta ei olisi edes pahin -viholliseni voinut sanoa minulle. Meidän välillämme on kaikki lopussa! - -Ja tehtyään kädellään traagillisen liikkeen ranskalainen viskaa -teatterimaisesti lautasliinansa pöydälle ja poistuu arvokkaasti. - -Kolmisen tunnin kuluttua on ruokapöytä katettu uudelleen ja palvelija -tarjoaa päivällistä. Kamyshev istuutuu pöytään yksinään. Kulautettuaan -eturyypyn hänessä herää himo jaaritella. Tekee kovasti mieli piestä -kieltä, mutta ei ole kuuntelijaa. - --- Mitä Alfons Ludovikovitsh tekee? kysyy hän palvelijalta. - --- Kokoaa tavaroitaan matkalaukkuun. - --- Voi sitä hupsua... Herra varjele! ihmettelee Kamyshev ja menee -ranskalaisen luo. - -Champoun istuu keskellä huoneensa lattiaa ja asettelee vapisevin käsin -matkalaukkuun liinavaatteita, hajuvesipulloja, rukouskirjoja, -housunkannattimia, kaulaliinoja... Koko hänen säädyllinen olentonsa, -matkalaukku, sänky ja pöytä ikäänkuin huokuvat kauneutta ja -naisellisuutta. Hänen sinisistä silmistään tipahtelee suuria kyyneleitä -matkalaukkuun. - --- Minnekkä te nyt?... kysyy Kamyshev hetkisen kuluttua. - -Ranskalainen vaikenee. - --- Aiotteko matkustaa? jatkaa Kamyshev. Niin... kuten tiedätte... Minä -en tahdo teitä pidättää... Mutta mikä omituisinta: kuinka te voitte -matkustaa ilman passia? Muistattehan, että minä kadotin passinne -kerran. Työnsin sen jonnekin paperien väliin... ja niin se katosi... Ja -meillä vallitsee ankara kuri passeihin nähden. Ette ennätä edes viittä -virstaa ajaa, kun teidät yhtäkkiä siepataan kiinni. - -Champoun kohottaa päänsä ja katsoo Kamysheviin epäluuloisesti. - --- Niin... saattepa nähdä, että huomaavat jo kasvoistanne teidän olevan -passitta... ja heti: kuka olette? Alfons Champoun! Kyllä me nuo -Alfonsit ja Champounit tunnemme! Ehkä suvaitsette vankikomppanian -mukaan Siperiaan! - --- Te laskette kai leikkiä? - --- Miksi minä tässä leikkiä laskemaan!... Siihen ei ole nyt syytä! -Mutta muistakaa: älkää sitten uikuttako älkääkä kirjoittako minulle -avunpyyntökirjeitä... Minä en räpäytä silmiäni, kun teidät viedään -kahleissa ohitseni! - -Champoun ryntää pystyyn, kalpenee ja alkaa harpata pitkin kamarinsa -lattiaa silmät suurina päässä. - --- Mitä te teette minulle?! huutaa hän tarttuen epätoivoisena kaksin -käsin päähänsä. Hyvä Jumala! Oh! Kirottu olkoon se hetki, jolloin -mieleeni juolahti turmiollinen ajatus jättää isänmaani! - --- No, no, no... minähän laskin leikkiä! sanoo Kamyshev matalammalla -äänellä. Kummallinen mies, kun ei leikkiä ymmärrä! Eihän teidän -kanssanne voi jutellakaan! - --- Rakas ystäväni! vikisee Champoun Kamyshevin äänestä rauhoittuneena. -Minä vannon, että olen mieltynyt Venäjään, teihin ja teidän -lapsiinne... Minun olisi yhtä raskasta jättää teidät kuin jättää tämä -elämä! Mutta jokainen sananne viiltää sydäntäni! - --- Hyvänen aika! Jos minä ranskalaista haukun, niin miksi te siitä -loukkaannutte? Ketä me emme haukkuisi? Kaikkien pitäisi siis -loukkaantua! Te olette todella omituinen! Ottakaapa esimerkkiä Lasar -Isakitshista, maatilani vuokraajasta... Minä häntä jos jotenkin... -kepitän ja rökitän... milloin saparosta milloin niskasta... eikä hän -loukkaannu lainkaan! - --- Mutta hän onkin orja! Kopeekasta hän on valmis mihin alhaiseen -tekoon hyvänsä! - --- No, no, no!... riittää!... Menkäämme päivällistä syömään! Rauhaa ja -sopua! - -Champoun puuteroi itkettyneitä kasvojaan ja menee Kamyshevin kanssa -ruokasaliin. Ensimmäisen ruokalajin he syövät vaieten, toisen jälkeen -alkaa sama juttu, eikä Champounin kärsimyksillä näy olevan loppua. - - - - -KIELIKELLO - - -Natalja Mihailovna, nuori rouva, oli aamulla palannut Jaltasta ja -kertoi nyt herkeämättä miehelleen Krimin ihanuuksista. Iloisena katseli -mies ihastunutta vaimoaan kasvoihin, kuunteli ja toisinaan kysäisi... - --- Mutta elämä kuuluu olevan siellä tavattoman kallista? kysyi hän muun -muassa rouvaltaan. - --- Mitenkä sanoisin? Minusta on tuota kalleutta liiaksi suurenneltu, -ukkoseni. Ei paholainen ole niin kauhea kuin luullaan. Minulla, -esimerkiksi, oli Julia Petrovnan kanssa mukava sievoinen huone, josta -maksoimme kaksikymmentä ruplaa vuorokaudessa. Kaikki, rakas mieheni, -riippuu siitä, osaako elää. Tietysti, jos tekee huvimatkoja -vuoristoon... esimerkiksi Ai-Petrille... vuokraa hevosen, oppaan -- -silloin tietysti tulee kalliiksi. Hirveän kalliiksi! Mutta, rakas -Vasilij, millaisia vuoria siellä on! Kuvittele mielessäsi oikein -korkeita, korkeita vuoria, tuhat kertaa kirkkoa korkeampia... Siellä -ylhäällä on sumua, sumua, sumua... Alhaalla hirvittävän suuria -kallionlohkareita... Ja pinjoja... Ah, sitä kaikkea ei saata edes -ajatellakaan! - --- Tuota noin... sinun lähdettyäsi minä luin jostakin lehdestä -sikäläisistä tataarilaisista oppaista... Sellaisia iljettävyyksiä! Mitä -ihmisiä ne ovat nuo oppaat oikeastaan? - -Natalja Mihailovna näytti ylenkatseelliselta ja keikahdutti päätään. - --- Tavallisia tataareja, ei sen kummempia... sanoi hän. Näinhän minä -heitä kauempaa, vilahdukselta... Minulle kyllä osoitettiin heitä, -mutta en kiinnittänyt enempää huomiota heihin... Tunsin aina -vastenmielisyyttä kaikkia noita tsherkessejä, kreikkalaisia... ja -maureja kohtaan! - --- Kuuluvat olevan hirveitä Don Juaneja. - --- Ehkä. Onhan niitä sellaisia inhoittavia naisia, jotka... - -Natalja Mihailovna hypähti yhtäkkiä pystyyn, ikäänkuin hän olisi -muistanut jotakin kauheata, katsoi puolisen minuuttia säikähtynein -silmin mieheensä ja sanoi korostaen joka sanaa: - --- Rakas Vasilij, minä kerron sinulle, kuinka epäsiveellisiä naisia -on olemassa! Niin tavattoman epäsiveellisiä! Eikä ainoastaan -yksinkertaisia naisia, vaan keskisäätyisiäkin, vieläpä ylhäisiä, noita -pöyhkeitä bon ton-naisia! [Bon ton = hieno käytös, seurustelutapa] Se -oli niin kauheata, etten ollut silmiäni uskoa! En ikinä voi sitä -unohtaa! Kuinka saattaa unohtaa itsensä siinä määrin, että... Ah, -Vasilij, minä en voi kertoa! Esimerkiksi minun matkatoverini Julia -Petrovna... Niin kunnon mies kuin hänellä on, kaksi lasta... kuuluu -ylhäiseen säätyyn, on aina niin hurskas olevinaan ja -- yht'äkkiä... -ajatteleppas... Mutta rakas ukkoseni, tämä on tietysti entre nous -[meidän kesken]... Lupaatko kunniasanasi, ettet kenellekään sano? - --- No mitä sinä ajatteletkaan! Tietysti! - --- Kunniasanasi? Muista se! Minä luotan sinuun... - -Nuori rouva pani haarukan syrjään, tekeytyi hyvin salaperäisen -näköiseksi ja kuiskasi: - --- Ajattelehan nyt... Oli mainio sää! Hän ajoi edellä oppaansa kanssa, -minä jonkin matkaa jäljessä. Kun olemme ajaneet kolme neljä virstaa, -niin Julia yht'äkkiä huudahtaa ja pitelee rintaansa. Hänen -tataarilainen oppaansa kiertää kätensä hänen vyötäisilleen, muuten -olisi Julia Petrovna pudonnut satulasta... Minä ajoin oman oppaani -kanssa hänen luokseen... Mitä nyt? Mitä tämä on? "Oh", huutaa Julia -Petrovna, "minä kuolen! Voin pahoin! En voi ajaa pitemmälle!" -Ajattelehan kuinka minä säikähdyin! No, ajakaamme sitten takaisin, -sanoin. "Ei", sanoi hän, "en voi ajaa takaisin! Jos ajan yhdenkään -askeleen, niin kuolen tuskasta! Minua puistattaa ja suonta vetää!" Ja -hän pyytää, rukoilee minua ja minun Suleimaani ajamaan takaisin -kaupunkiin ja tuomaan hänelle Bestushevin tippoja, jotka auttavat. - --- Odotahan... Minä en ymmärtänyt sinua täydelleen... murahti mies -otsaansa silitellen. Äsken sanoit nähneesi näitä tataareja vain kaukaa, -mutta nyt sinä kerrot jostakin Suleimasta. - --- Mm... Joko sinä taas rupeat saivartelemaan! virkkoi nuori rouva -yrmeästi, mutta vähääkään hämmentymättä. En voi sietää tuollaista -epäluuloisuutta! En voi sietää! Se on niin typerää, niin typerää! - --- Minä en saivartele, mutta... miksi valehtelet? Ajelit tataarien -kanssa ja sillä hyvä... Miksi siinä enää kiepotella? - --- Hm!... sinä olet kummallinen! kiihtyi nuori rouva. Olet -mustasukkainen Suleimalle! Mitenkähän sinä ajaisit vuoristoon ilman -opasta! Mitenkähän! Jollet tunne sikäläistä elämää, jollet ymmärrä, -niin on parasta vaieta. Älä puhu! Ilman opasta ei siellä voi ottaa -askeltakaan. - --- Vielä mitä! - --- Ole hyvä ja heitä tuo tyhmä hymyilysi! Minä en ole sinulle, kuten -Julia... Minä en tahdo tuomita häntä, mutta minä... Vaikka en tahdokaan -tekeytyä hurskaaksi, niin siihen määrään minä en kuitenkaan unohtanut -itseäni. Minun Suleimani ei koskaan rikkonut sopivaisuuden rajoja... -Ei! Mametkul istui kyllä Julian luona usein, ties kuinka kauan, mutta -minä, kun kello vain löi yksitoista, sanoin heti: "Suleima, mars! -Menkää pois!" Ja minun typerä tataarini meni. Hän oli, rakas ukkoseni, -kovan kurin alainen... Heti kun hän vain rupesi rahaa tai jotakin muuta -murisemaan, minä heti: "Kuinka-a? Mitä-ä?" Niin nousi hänen sisunsa -kurkkuun... Ha-ha-haa!... Tiedätkös, rakas Vasilij, että sillä oli ihan -mustat silmät, sysimustat, aito tataarilaiset kasvot, tyhmän näköiset -ja naurettavat... Kas sillä lailla minä häntä pitelin! Sillä lailla! - --- Minä kuvittelen mielessäni... murahti mies hieroen leivästä pieniä -pallosia. - --- Kuinka tyhmä sinä olet, Vasilij! Kyllä minä tiedän, mitä sinä -ajattelet! Minä tiedän sinun ajatuksesi... Mutta vakuutan sinulle, -ettei hän edes kävelymatkoillakaan rikkonut sopivaisuuden rajoja... Kun -me esimerkiksi ajoimme vuoristoon tai Urtshan-su'n koskelle, minä aina -sanoin hänelle: "Suleima, aja perässäni!" Ja hän ajoi perässäni, -raukka... Vieläpä mitä ihanimmilla paikoilla sanoin hänelle: "Suleima, -sinun ei pidä unohtaa, että sinä olet tataari ja minä valtioneuvoksen -puoliso!" Ha-ha-haa!... - -Nuori rouva nauroi makeasti, vilkaisi pikaisesti ympärilleen, tekeytyi -säikähtyneen näköiseksi ja kuiskasi: - --- Mutta Julia! Oih sitä Juliaa! En ymmärrä, rakas Vasilij, miksei voi -huvitella ja samalla levähtää maailman turhuudesta? Huvittele, ole -hyvä, kukaan ei sinua siitä tuomitse, mutta menetellä vakavasti, ruveta -rakentamaan perhekohtauksia ja sen semmoisia... ei, miten haluat, mutta -sitä minä en ymmärrä! Ajatteleppas, hän oli mustasukkainen minulle! -Eikö tämä ole tyhmää? Kerran tulee Mametkul, Julian ihana Adonis, hänen -luokseen, mutta Julia ei ole kotona... No niin, minä kutsuin Mametkulin -luokseni... me aloimme jutella... puhelimme yhtä ja toista... he ovat, -tiedätkös, kerrassaan hauskaa väkeä! Niin kului ilta huomaamatta... -Yht'äkkiä syöksyy Julia sisään... hyökkää minun ja Mametkulin -kimppuun... rupeaa rähisemään... hyi! Sellaista minä en käsitä, -Vasilij... - -Vasilij karaisi kurkkuaan, synkistyi ja alkoi kävellä pitkin huonetta. - --- Kyllä vietitte siellä iloista elämää, totta totisesti! murahti hän -happamesti hymähtäen. - --- Hm! Kuinka typerä olet! loukkaantui Natalja Mihailovna. Minä tiedän, -mitä sinä ajattelet! Aina sinulla on nuo ilkeät ajatuksesi! Enpä kerro -sinulle enää koskaan mitään! En koskaan! - -Nuori rouva pisti suuttuneena suunsa suppuun ja vaikeni. - - - - -PANETTELU - - -Kaunokirjoituksen opettaja Sergei Kapitonitsh Ahinejev naitti -tyttärensä Nataljan historian ja maantieteen opettajalle Ivan -Petrovitsh Loshadinille. Häät sujuivat kuin rasvattu. Salissa -laulettiin, soitettiin, karkeloitiin. Klubista vuokratut tarjoilijat, -yllään musta hännystakki ja valkoinen, likainen kaulanauha, juoksivat -edes takaisin huoneissa, ikäänkuin häkäpäissään. Kaikki oli yhtä helua -ja melua. Matematiikan opettaja Tarantulov, ranskalainen Pasdequoi ja -kontrollikonttorin nuorempi reviisori Jegor Venediktitsh Msda istuivat -vieretysten sohvalla ja tuon tuostakin keskeyttäen toisiaan juttelivat -innokkaasti vieraille elävänä haudatuista ihmisistä ja lausuivat -ajatuksensa spiritismistä. Kukaan näistä kolmesta ei uskonut -spiritismiin, mutta he myönsivät, että tässä maailmassa on paljon -sellaista, jota ihmisjärki ei koskaan voi käsittää. Viereisessä -huoneessa kirjallisuuden opettaja Dodonskij selitteli vieraille -tapauksia, jolloin vahtisotamiehellä on oikeus ampua ohikulkijaa. -Keskustelut olivat siis kauheita, mutta sangen huvittavia. Pihalle päin -olevista ikkunoista katseli ihmisiä, joilla yhteiskunnallisen asemansa -perusteella ei ollut oikeutta astua sisään. - -Tasan kello 12 yöllä isäntä Ahinejev meni keittiöön katsomaan, oliko -siellä illallinen valmiina. Keittiö oli lattiasta kattoon saakka täynnä -sakeata sumua hanhenpaistista, sorsapaistista ja monista muista -ruokalajeista. Kylmät ruoat ja väkijuomat olivat sikin sokin -taiteellisessa epäjärjestyksessä kahdella pöydällä. Pöytien ympärillä -hääri kyökkipiika Marfa, punakka akka, jonka maha oli pingoittunut -kahdenkertaiseksi. - --- Näytähän, matushka, sitä sampea vähäisen! sanoi Ahinejev hieroen -käsiään ja nuoleskellen huuliaan. Onpa täällä sellainen suloinen -tuoksu, että tekisi mieli syödä koko keittiö! Niin, näytäppäs sitä -sampea! - -Marfa pyörähti erään penkin luo ja kohotti varovasti rasvaista -sanomalehtipaperia. Lehden alla suuren suuressa vadissa loikoi komea -hyytelöllä valettu sampi keskellä kapristen, öljypuulehtien ja -porkkanain kirjavuutta. Ahinejev katseli sampea ja oihkasi -tyytyväisyydestä. Hänen kasvonsa säteilivät, silmänsä pyörivät. Hän -kumartui ja päästi huulistaan äänen, joka tuli kuin rasvaamattomasta -rattaanpyörästä. Seisottuaan siinä hetkisen hän näpsähdytti -tyytyväisenä sormiaan ja maiskautti vielä huuliaan. - --- Aa! Tulisen suutelon läiskähdys!... Kenen kanssa sinä, Marfa, täällä -suudella paukuttelet? kuului ääni viereisestä huoneesta ja ovessa näkyi -apuopettaja Vanjkinin puti puhtaaksi ajeltu pää. Kenen kanssa sinä -täällä?... Aa... erittäin hauska!... Vai Sergei Kapitonitshin kanssa! -Aika vaari, totta tosiaan! Ihan nenä nenässä kiinni tuon akan kanssa! - --- Minä en yleensä suutele, sanoi Ahinejev joutuen hämilleen. Kuka on -sanonut sen sinulle, senkin hölmö? Minä vain... huuliani maiskautin -katsellessani... ajatellessani sitä nautintoa... nähdessäni tämän -kalan... - --- Juttele, mitä juttelet! - -Vanjkin hymyili leveästi ja katosi oven taa. Ahinejev punastui. - -"Piru ties, menee vielä, lurjus, juoruamaan", ajatteli hän. "Koko -kaupungille kertoo... häpäisee minut, senkin nauta..." - -Ahinejev astui arasti saliin ja vilkaisi Vanjkiniin päin. Tämä seisoi -pianon luona ja kuiskasi eteenpäin kumartuneena ylitarkastajan kälylle -jotakin, jolle tämä nauroi. - -"Minusta varmaankin!" ajatteli Ahinejev. "Minusta... senkin vietävä! Ja -että tuo uskookin! Nauraa! Hyvä Jumala! Ei, näin ei asiata voi -jättää... Teenpä niin, ettei kukaan usko... Kerron koko jutun kaikille, -niin tuo hölmö joutuu kiinni panettelusta!" - -Ahinejev silitti päätään ja astui yhä vielä hämillään Pasdequoin luo. - --- Olin juuri keittiön puolella silmäilemässä illallisen valmistelua, -sanoi hän ranskalaiselle. Tehän, tietääkseni, pidätte kalasta ja siellä -onkin sellainen sampi, että!... Kaksi arssinaa!... He -- he -- he! -Mutta olinpa unohtaa... Keittiössä sattui juuri lystikäs juttu tämän -sammen kanssa! Astun keittiöön ja tahdon saada nähdä ruokia... Katson -sampea ja tyytyväisenä... ihan lystikseni maiskautan huulillani. -Samassa tulee Vanjkin, tuo hölmö, sisään ja sanoo... he-he-he! ja -sanoo: Aa... te suutelette täällä? Minäkö Marfaa, tuota piikaa -suutelisin! Jo keksi jotakin, senkin tolvana! Viho viimeisen näköinen -on, vanha akka... kuin mikä petoeläin, ja Vanjkin puhuu suutelemisesta! -Narri! - --- Kuka on narri? kysyi Tarantulov, joka juuri tuli siihen. - --- Tuo Vanjkin! Kun minä astun keittiöön... Ja hän kertoi Vanjkinista. - --- Naurettavaa! Mokomakin narri! Ennemmin suutelisin viho viimeistä -pelättiä kuin Marfaa, lisäsi Ahinejev, katsahti ympärilleen ja huomasi -reviisori Msdan takanaan. - --- Me tässä Vanjkinista... selitti hän Msdaile. Suuri narri! Astuu -keittiöön, huomaa minut Marfan vieressä ja ilman muuta alkaa -kaikenmoisia juttuja sepittää. "Mitä? Te suutelette!" Ihan humalaisen -unia! Minä sanoin siihen: "Ennemmin suutelen vaikka kalkkunaa kuin -Marfaa. Onhan minulla vaimo, senkin tolvana! Mitäs siinä pilkkaat!" - --- Kuka teitä pilkkaa? kysyi uskonnon opettaja, joka osui juuri -kulkemaan Ahinejevin sivu. - --- Vanjkin. Kun minä seison keittiössä ja katselen sampea... - -Ja yhä siihen tapaan. Puolen tunnin kuluttua kaikki vieraat tiesivät jo -jutun sammesta ja Vanjkinista. - -"Kertokoon nyt heille!" ajatteli Ahinejev hykertäen tyytyväisenä -käsiään. "Kertokoon! Kun tämä alkaa panetella, niin jo toiset hänelle: -mene suohon, tolvana, mokomine juoruinesi! Me tiedämme kaikki!" - -Ja Ahinejev rauhoittui siinä määrin, että tyhjensi ilosta neljä -ylimääräistä lasia. Saatettuaan illallisen jälkeen nuoren pariskunnan -makuuhuoneeseen hän meni omaan huoneeseensa ja nukahti kuin viaton -lapsi. Seuraavana päivänä hän ei enää edes muistanut tuota juttua -sammesta. Mutta -- oi! Ihminen määrää, luoja säätää! Pahat kielet -tekivät tehtävänsä eikä auttanut Ahinejevia hänen viekkautensa. Tasan -viikon kuluttua, nimittäin keskiviikkona kolmannen tunnin jälkeen, kun -Ahinejev seisoi keskellä opettajain huonetta kertoen oppilas Vysjekinin -rikollisista taipumuksista, rehtori astui hänen luokseen ja kutsui -hänet syrjään. - --- Minulla olisi vähän asiaa, Sergei Kapitonitsh, sanoi rehtori. Suokaa -anteeksi... Asia ei oikeastaan kuulu minulle, mutta en kuitenkaan voi -olla sanomatta siitä mielipidettäni... Minun velvollisuuteni... -Kerrotaan, nähkääs, että te elätte yksissä piikanne kanssa... Asia ei -kuulu minulle, mutta... Eläkää hänen kanssaan, suudelkaa... miten ikinä -haluatte, mutta ei niin julkisesti! Olkaa hyvä! Älkää unohtako olevanne -opettaja! - -Ahinejev tunsi vilun väreitä selässään ja oli pyörtyä. Oli kuin -kokonainen parvi ampiaisia olisi häntä pistänyt ja hänen päälleen -kaadettu kiehuvaa vettä. Hän läksi kotiin. Matkalla tuntui siltä kuin -koko kaupunki olisi häneen katsellut, ikäänkuin hänen naamansa olisi -ollut noessa. Kotona odotti häntä uusi onnettomuus. - --- Mikset aja nahkaasi? kysyi hänen vaimonsa päivällispöydässä. Mitä -sinä siinä mietit? Lemmittyäsi taidat ikävöidä, rakasta Marfaasi surra? -Minä tiedän kaikki, senkin turkkilainen! Kunnon ihmiset ovat avanneet -silmäni! Mmh!... senkin raakalainen! - -Ja lätsis! siinä tuli sellainen korvatillikka, että pamahti! Ahinejev -nousi pöydästä ja tuntematta maata jalkainsa alla, lakitta ja -päällystakitta läksi lötystämään Vanjkinin luo. Hän tapasikin Vanjkinin -kotona. - --- Sinä roisto! kääntyi Ahinejev Vanjkinin puoleen. Miksi olet -tallannut minut lokaan koko maailman silmissä? Miksi olet panetellut -minua niin pahasti! - --- Panetellut? Mitä te nyt puhutte? - --- Kuka se sitten on juorunnut, että minä muka olen Marfaa suudellut? -Etkö sinä, hä? Etkö sinä juuri, senkin vietävä! - -Vanjkin räpytteli silmiään, ihohermot hänen kuluneissa kasvoissaan -nytkähtelivät... Hän kohotti katseensa jumalankuvaan ja lausui: - --- Rangaiskoon minua Jumala, puhjetkoon silmäni, kuihtukoot jäseneni, -jos minä teistä olen sanonut sanaakaan! Peittäköön ikuinen pimeys -minut! Kolera tappakoon!... - -Vanjkinin rehellisyyttä ei saattanut epäillä. Hän ainakaan ei ollut -juorunnut, sen näki selvästi. - -"Kuka sitten? Kuka?" kysyi Ahinejev itseltään lyöden rintaansa; hän -koetti muistella kaikkia tuttaviaan. "Kuka?" - --- Niin, kuka? kysymme mekin lukijalta. - - - - -"NASKALI PUSSISSA" - - -Pjotr Pavlovitsh Posudin riensi talonpojalta vuokraamallaan -kolmivaljakolla kyläteitä pitkin pieneen N:n piirikaupunkiin, jonne -muuan nimetön kirje häntä kutsui. Hän koetti mahdollisimman tarkasti -pysyä matkalla tuntemattomana. - -"Yllättää... Pudota kuin lumi päälaelle..." haaveili hän kätkien -kasvonsa korkeaan kaulukseen. "Ovat tehneet pahaa, lurjukset, ja -riemuitsevat nyt luullen, että kaikki jäljet ovat peitetyt... Hahaa... -Mahtavatpa kauhistua ja ihmetellä, kun yhtäkkiä keskellä riemua -kuulevat: Tilille! Nouseepa siitä aika hälinä! Ha-haa!..." - -Haaveiltuaan tähän tapaan kyllikseen Posudin antautui keskusteluun -ajajan kanssa. Kuten ainakin henkilö, joka tahtoo olla yleisesti -tunnettu, hän ensimmäiseksi kyseli itsestään: - --- Tunnetko sinä Posudinin? - --- Kuinka en tuntisi, hymähti ajaja. Kyllä hänet tunnetaan! - --- Mitä sinä naurat? - --- Tuntuupa vain hauskalta!... Viho viimeisenkin kirjurin tunnet, mutta -Posudinia et muka tuntisi! Sitä vartenhan hänet on tänne määrätty, -jotta jokainen hänet tuntisi. - --- Niinpä niin, niinpä niin... Entä millainen hän on mielestäsi? Kunnon -mies? - --- Onhan tuo... haukotteli ajaja. Hyvä herra on, asiansa tuntee... Eipä -ole siitä vielä kahtakaan vuotta, kun hänet tänne lähetettiin, mutta -paljon on jo ehtinyt tehdä. - --- Paljon hyvää on tehnyt, suokoon Jumala hänelle terveyttä. Rautatien -hän on hommannut paikkakunnalle, tuon vihatun Hohrjukovin on näiltä -mailta karkoittanut... Ei ollut Hohrjukovilla mitään määrääkään enää... -Konna oli, suuri lurjus... Kaikki entiset päälliköt pitivät hänen -puoltaan, mutta kun Posudin tuli, niin heti Hohrjukov korjasi luunsa, -ikäänkuin häntä ei olisi ollutkaan... Nähkääs, hyvä herra, Posudin ei -ole ostettavissa, ei! Tarjoa hänelle vaikka sata, vaikka tuhannen, -hänpä ei vain ota sitä syntiä omalletunnolleen... Ei ota! - -"Jumalan kiitos, että ovat edes siltä kannalta minut oikein -käsittäneet," ajatteli Posudin iloissaan. "Se oli hyvä juttu!" - --- Hän on sivistynyt... jatkoi ajaja, eikä ylpeä... Meiltä kävivät -hänen luonaan valittamassa ja ihan kuin herrasväkeä hän oli heitä -kohdellut: kaikille oli antanut kättä ja istumaan oli pyytänyt... -Tulinen on ja hätäinen... Sanaakaan ei kunnolla sano, sähisee vain... -Ettäkö hän joutuisi kävelemällä jotain toimittamaan, ei sitten -likikään, juoksujalkaa, juoksujalkaa!... Eipä ollut meidän väki -ennättänyt edes sanaakaan virkkaa, kun hän: "Hevoset valjaisiin!" ja -suoraa päätä tänne... Niin tuli, järjesti kaikki eikä ottanut edes -kopeekkaa. Paljon parempi on entistä! Olihan tuo entinenkin sentään -hyvä. Komea oli, mahtava, niin huusi, ettei sille yksikään koko -kuvernementissä vertoja vetänyt... Usein, kun hän oli matkalla, saattoi -sen kuulla aina kymmenen virstan päähän. Mutta mitä sisäisiin asioihin -tulee, niin kyllä tämä nykyinen on paljon ovelampi! Nykyisellä on -päässä sata kertaa enemmän ajua. Muuan seikka vain on surullinen... -Kaikin puolin hän on hyvä mies, mutta vahinko vain, että hän on juoppo! - -"Äläpäs huoli!" ajatteli Posudin. - --- Mistä tiedät, kysyi hän, että minä... että hän on juoppo. - --- Enhän minä itse tietenkään, teidän ylhäisyytenne, ole häntä -juopuneena nähnyt; en tahdo valehdella, mutta niin kerrotaan. Eivätkä -ole muutkaan häntä juopuneena nähneet, mutta sellainen huhu hänestä on -käymässä... Ihmisten nähden tai jos ajaa vieraisille tai huveihin tai -seuroihin, niin ei tuo juo milloinkaan. Mutta kotona kuuluu -hörppivän... Aamulla kun nousee niin hieroo silmiään ja heti -- viinaa! -Palvelija tuo hänelle ryypyn, mutta tämä jo toista pyytää... Sitä -kestää sitten pitkin päivää. Mutta sanoppas, ole hyvä, näkyykö edes -hänen toisesta silmästään, että on maistanut? Eikös mitä! Kyllä tuo -osaa pysyä aisoissa. Ennen, kun tuo meidän Hohrjukovimme joi, niin sen -kaikki tiesivät, vieläpä koirat sitä haukkuivat. Mutta Posudin -- että -sen nenä edes punottaisi! Kamariinsa sulkeutuu ja siellä latkii... -Jotteivät ihmiset huomaisi, hän on laittanut kirjoituspöytäänsä varta -vasten laatikon, jossa on letku. Laatikossa kuuluu olevan aina -viinaa... Tarvitsee vain viedä letku suuhun, imaista, niin olet -juovuksissa... Vaunuissa myöskin, salkusta... - -"Mistä he sen tietävät?" kauhistui Posudin. "Hyvä Jumala, kaiken tuon -tietävät! Iljettävää!"... - --- Niin... ja mitä naisväkeen tulee... Lurjus! (Ajaja naurahti ja -ravisti päätään). Hävytöntä, kerrassaan! Kymmenkunta kuuluu hänellä -olevan noita hyörinpyörijöitä... Kaikki asuvat samassa talossa... -Toinen, Nastasja Ivanovna, on siellä emännöitsijänä, toinen -- hitto -vieköön, mikäs sen nimi nyt olikaan? -- Ljudmila Semjonovna, joku -kirjurin tapainen... Nastasja, sehän se kuuluu olevan kaikkien pää. -Mitä tämä tahtoo, sen kuuluu hän tekevän... Niin hallitsee miestä kuin -kettu häntäänsä. Nastasjan käsissä se ylin valta on. Tätä väki -pelkääkin pahemmin kuin itse isäntää... Ha-haa! Ja kolmas hepakko, se -siellä Katshalnajan varrella asuu... Häpeä puhua! - -"Nimetkin tietää", ajatteli Posudin punastuen. "Ja kuka sen tietää? -Moukka ajomies... joka ei ole kertaakaan edes kaupungissa käynyt!... -Iljettävää... inhoittavaa!..." - --- Mistä sinä sen kaiken tiedät? kysyi hän ärtyisällä äänellä. - --- Ihmiset juttelevat... Enhän ole itse nähnyt, mutta ihmisiltä olen -kuullut. Ja helpostihan tuon saa tietää. Eihän palvelijalta tai -kuskilta voi kieltä repiä suusta... Ja niinhän tuo Nastasja itsekin -joka paikassa juoksee ja kehuu onnellista oloaan. Ei ihmisten silmiltä -voi niinkään piiloutua... Onpa tuo samainen Posudin ottanut tavakseen -lähteä kaikessa hiljaisuudessa tarkastusmatkoille. Entinen kun aikoi -lähteä jonnekin, niin kuukautta varemmin antoi sen tietää, ja kun -sitten matkusti, niin siinä oli sellainen helu ja melu... että Herra -varjele! Edellä laukattiin, perässä laukattiin, sivuilla laukattiin. -Kun hän saapui perille, niin nukkui ensin tarpeekseen, söi ja joi -runsaasti ja alkoi sitten virka-asioissa kitaansa piestä. Huusi täyttä -kurkkua, polki jalkaa, nukkui taas tarpeekseen ja sitä menoa -takaisin... Mutta tämä nykyinen, kun saa vain jostakin vihiä, niin -koettaa lähteä matkalle kaikessa hiljaisuudessa ja tuota pikaa, jottei -kukaan näkisi kotoa, jotteivät virkamiehet huomaisi, ja junaan... Ajaa -mille asemalle milloinkin pitää, mutta ei ota kestikievarihevosia eikä -muitakaan parempia, vaan hakee jostakin talonpojan ja vuokraa siltä -hevoset. Kääriytyy peitteisiin kuin vanha akka ja kähisee pitkin matkaa -kuin ikäloppu koira, jottei hänen ääntään tunnettaisi. Ihan on maha -revetä naurusta, kun ihmiset tuota kertovat. Ajaa, hölmö, luullen, -ettei kukaan häntä saata tuntea. Ja yhtä hyvin, kuka järkevä ihminen -tahansa -- tfyi, tunteehan tuon... - --- Mitenkä hänet tuntee? - --- Ka, perin yksinkertaisesti. Ennen, kun Hohrjukov oli kaikessa -hiljaisuudessa matkalla, me hänet tunsimme raskaasta kädestään. Jos -matkustaja löi päin kuonoa, niin siinähän se oli Hohrjukov. -Ja Posudinin saattaa niinikään heti tuntea. Yksinkertainen -matkustaja käyttäytyy yksinkertaisesti, mutta Posudin ei noudata -yksinkertaisuutta. Kun hän saapuu, sanokaamme, vaikka kestikievariin, -niin hänen mielestään siellä haisee ja on tukahduttava ja on kylmä... -Hän tilaa kananpoikia ja hedelmiä ja kaikenmoisia hilloja... Niinpä -kestikievarissa tiedetään: jos ken talvella kysyy kananpoikia ja -hedelmiä, niin se on Posudin. Jos ken sanoo isännälle "hyvä ystäväni" -ja lennättää kansaa menemään kaikenmoisista joutavista syistä, niin -silloin saattaa vaikka vannoa, että se on Posudin. Eikä hän haise -samanlaiselle kuin muut ihmiset, ja menee levolle omalla tavallaan... -Sohvalle käy pitkäkseen, räiskyttelee tuoksuvia vesiä ympäriinsä ja -käskee tuoda kolme kynttilää päänaluksen viereen. Makaa ja lukee -papereitaan... Huomaahan sen jo talon kissakin, saatikka isäntä, mikä -tuo on miehiään... - -"Se on totta..." tuumaili Posudin itsekseen. "Kuinka en ole tuota ennen -huomannut?" - --- Ja kenelle on tarpeen, hän saa tiedon ilman hedelmiä ja -kananpoikiakin. Sähköteitse kaiken saa tietää... Miten hän turpansa -kääriikin, miten peitteleikse, niin tietävät jo, että saapuu, -odottavat... Posudin ei ole vielä kotoaankaan lähtenyt, kun täällä jo: -ole hyvä, kaikki on kunnossa! Saapuu yllättääkseen heidät, vetääkseen -oikeuteen tai erottaakseen, mutta he nauravat hänelle. Vaikka teidän -ylhäisyytenne, arvelevat, on kaikessa hiljaisuudessa tänne tullut, niin -tarkastakaa vain, kyllä kaikki on selvillä!... Hän väänteleikse ja -käänteleikse ja lähtee niin kuin on tullutkin... Ja hän kehuu heitä, -puristelee heidän käsiään, pyytää anteeksi, että on häirinnyt... Sillä -tavalla! Entä mitä teidän ylhäisyytenne siitä?... Kansa on täällä -ovelaa, toinen on toistaan ovelampi. Ihan mielikseen sitä katselee, -miten riivatun visuja ovat! Ottaapa vaikka tämänpäiväisen tapauksen... -Kun minä aamulla ajan tyhjin kuormin, rientää juutalaispoika, -anniskelija, asemalta vastaani. "Minne matka, teidän juutalainen -ylhäisyytenne, kysyn?" Tämä vastaa: "Vien viiniä ja ruokatavaroita N:n -piirikaupunkiin. Siellä odotetaan Posudinia." Kyllä ne osaavat, eikö -totta? Posudin vasta valmistaikse matkaan ja käärii päänsä, jottei -tunnettaisi. Ehkäpä on jo matkallakin ja ajattelee, että nyt ei kukaan -tiedä hänen tulostaan. Ja yhtä kaikki, siellä on jo valmiina viinit ja -lohet ja juustot ja kaikenmoiset muut herkut... Posudin vain ajaa ja -ajattelee: "Malttakaahan, pojat, kyllä minä kohta näytän!" Mutta -pojilla ei ole surua lainkaan! Tulkoon vain! Heillä on aikaa sitten -kaikki hyvässä kunnossa! - --- Takaisin! huusi Posudin kähisten. Käännä takaisin, nauta! - -Ja hämmästynyt ajaja käänsi takaisin. - - - - -KAPTEENIN UNIVORMU - - -Nouseva aurinko katsoi yrmeästi piirikuntakaupunkia, kukot olivat vasta -äsken laulamasta laanneet, mutta olipa kuin olikin setä Rilkinin -kapakkaan ennättänyt jo vieraita tulla. Heitä oli kolme: räätäli -Merkulov, valtiokassan lähetti Smehunov ja poliisi Shratva. Kaikki -kolme olivat hutikassa. - --- Älä puhu! Älä puhu! hoki Merkulov pitäen kiinni poliisin takin -napista. Kyllä siviilivirkamies, jos otamme jonkun korkeampiarvoisen, -räätälin kannalta katsoen aina voitokkaasti pyyhkäisee nenän -kenraalilta. Otetaanpa nyt vaikka kamariherra... Mikä hän oikeastaan -on? Minkä arvoinen? Mutta laskeppas vaan neljä arssinaa parasta verkaa -Prundel ja poikain tehtaasta, napit, kultainen kaulus, valkoiset housut -kultaraitoineen, kullalla kirjailtu rinta ja hohtavat kauluksen -käänteet ja hihansuut ja taskulämsät!... Kun tätä nykyä ompelee -herroille hovimestareille, tallimestareille, seremoniamestarille ja -muulle ministeristölle, niin mitä luulet sen olevan?... Muistanpa, kun -kerran ompelimme hovimestari kreivi Andrei Semjonitsh Wonljarevskille. -Se oli sitten sellainen univormu, että pois tieltä! Kun sen otti -käsiinsä, niin kyllä tunsi, kuinka veri suonissa sätkähteli! Ei ole -nykyjään hyvä vaivata oikeata herrasväkeä, kun se ompeluttaa pukuja. -Mitan kun otat, niin ompele, äläkä yritäkään käydä koettelemassa ja -fasoneeraamassa. Jos olet visu räätäli, niin ompele mitan mukaan. -Kellotapulista pitää suoraan saappaihin hypätä -- sillä lailla juuri! -Muistanpa, veliseni, aivan lähellä meitä oli santarmilaitos... -Isäntämme Osip Jaklitsh valitsi usein santarmien joukosta ruumiiltaan -sopivan miehen puvun koettelemista varten. No niin, siksipä veliseni, -valitsimme kreivinkin univormua varten sopivan santarmin. Mies -kutsuttiin... Pueppas yllesi, tolvana, ja tunnustele!... Mikä ilo! Hän -puki univormun ylleen, vilkaisi rintaansa -- entä sitten! Kalpeni, -tiedätkö, alkoi vapista ja meni tainnoksiin... - --- Entä oletteko ommellut poliisipäällikölle? uteli Smehunov. - --- Mokomallekin harakalle! Pietarissa on noita poliisipäälliköitä kuin -rakkeja ikään! Täällä heille hattua nostetaan, mutta siellä -- "pois -tieltä, mitäs siinä tunkeilet!" Me ompelimme sotaherroille ja neljän -ylimmän arvoluokan henkilöille. Näilläkin on suuri ero... Jos sinä, -esimerkiksi, kuuluisit viidenteen arvoluokkaan, niin et sinä vielä -mitään ole. Tule viikon perästä, niin kaikki on valmiina -- eihän -sellaisessa puvussa ole muuta kuin kaulus ja hihansuut... Mutta -sanoppas kun tulee joku neljännen, kolmannen ja joskus toisenkin -arvoluokan henkilö, niin kyllä silloin saat isännältä vasten hampaita -ja ala laputtaa santarmilaitokseen... Kerran me, veliseni, ompelimme -Persian konsulille. Puolitoista tuhatta kultarinkeliä ompelimme hänen -takkinsa rintamustaan ja selkäpuolelle. Luulimme, että tuo ei maksa... -Mutta äläppäs, maksoi kuin maksoikin... Pietarissa on jalosukuisia -tataarejakin. - -Kauan kertoi Merkulov. Kellon käydessä yhdeksää hän muistojen -vaikutuksesta alkoi itkeä ja valittaa katkerasti kohtaloaan, joka oli -viskannut hänet pahanpäiväiseen maaseutukaupunkiin, joka oli täynnä -kauppiaita ja porvareja. Poliisi oli vienyt jo kaksi henkilöä -poliisikamariin, lähetti käynyt pari kertaa postissa ja valtiokassassa -ja tullut takaisin, mutta Merkulov yhä vain valitteli. Puolenpäivän -tienoissa hän seisoi kirkonpalvelijan edessä, takoi nyrkillä rintaansa -ja päivitteli: - --- En minä halua moukille ommella! Pietarissa minä omin käsin ompelin -paroni Shputselille ja sotaherroille! Mene pois minun luotani, sinä -pitkätakkinen, jotten sinua näkisi! Mene pois! - --- Kovinpa korkeat ajatukset teillä on itsestänne, Trifon Panteleitsh, -vakuutti kirkonpalvelija räätälille. Vaikka olettekin taiteilija -alallanne, niin ei pidä kuitenkaan unohtaa Jumalaa ja uskontoa. Aarius -ylvästeli teidän tavallanne, mutta kuolikin häpeällisesti. Oh, -kuolettepa tekin! - --- Niin kuolenkin! Mutta ennemmin kuolen kuin ompelen mekkojanne! - --- Onko minun pannahinen ukkoni täällä? kuului yhtäkkiä oven takaa -naisen ääni ja kapakkaan astui Merkulovin vaimo, Aksinja, iäkäs, -pystymahainen eukko, hihat ylös käärittyinä. Missä se pakana on? hän -katseli vihaisesti kapakassa olijoita. Mene kotiin siitä, senkin -vietävä, siellä muuan upseeri kysyy sinua! - --- Mikä upseeri? ihmetteli Merkulov. - --- Piru ties, kuka lie! Sanoi tulleensa tilaamaan univormun. - -Merkulov kahmaisi leveästi viisihaaraisella suurta nenäänsä, kuten hän -aina teki tahtoessaan ilmaista suurinta ihmetystään, ja mutisi: - --- Kyllä se eukko nyt hullujaan hourailee... Viiteentoista vuoteen en -ole nähnyt jalosukuista henkilöä, kun yht'äkkiä keskellä paastopäivää -upseeri tulee tilausta tekemään! Hm! Menenpä katsomaan... - -Merkulov läksi kapakasta ja käydä kekkaloi kotiinsa... Eipä vaimo -valehdellutkaan. Mökkinsä kynnyksellä räätäli näki kapteeni -Urtshajevin, paikallisen sotilashallinnon ylipäällikön sihteerin. - --- Missä sinä vetelehdit? tervehti kapteeni häntä. Kokonaisen tunnin -olen saanut tässä odotella... Osaatko ommella univormun? - --- Teidän ylhäis... Hyvä Jumala! mutisi Merkulov änkyttäen ja -kiskaisten hatun kera päästään tukon hiuksia. Teidän ylhäisyytenne! -Eihän tämä ole ensi kerta, kun minä niitä teen. Hyvä Jumala! Paroni -Shputselille olen ommellut... herra luutnantti Sembulatov on minulle -vielä tänä päivänäkin kymmenen ruplaa velkaa. Kuuleppas, eukko! Anna -hänen ylhäisyydelleen tuoli, Jumala minua rangaiskoon... Käskettekö -ottaa mitan vai sallitteko ommella silmämäärältä? - --- Siis... sinun verkasi ja viikon päästä valmis... Paljonko otat?... - --- Hyvänen aika, teidän ylhäisyytenne... Mitä te nyt, hymähti Merkulov. -Enhän minä mikään kauppias ole. Kyllä meillä ymmärretään, kuinka on -herrasväen kanssa... Kun Persian konsulille ompelimme, ei silloinkaan -mitään edeltäpäin... - -Otettuaan kapteenista mitan ja saatettuaan häntä Merkulov seisoi -kokonaisen tunnin keskellä tupaansa töllistäen vaimoonsa. Hän ei -uskonut... - --- Mutta, hitto vieköön, mikä harmi! murahti hän vihdoin. Mistä otan -rahat verkaan? Aksinja, kultaseni, lainaappas sinä minulle rahat, jotka -sait lehmästä! - -Aksinja irvisti hänelle ja sylkäisi. Hetkistä myöhemmin hän jo hosui -miestään hiilihangolla, viskasi hänen päälleen astioita, repi parrasta, -juoksi kadulle ja huusi! "Rientäkää apuun, uskovaiset! Tappaa!..." - -Mutta tästä vastarinnasta ei ollut hyötyä. Seuraavana aamuna Aksinja -makasi vuoteessaan peitellen sinelmiä sälleiltä, mutta Merkulov kulki -puodista puotiin, riiteli kauppiaitten kanssa ja valikoi verkaa. - -Räätälin elämässä alkoi uusi aikakausi. Herättyään aamulla ja -katseltuaan samein silmin ympäri pientä maailmaansa hän ei enää -syljeskellyt raivoissansa... Ja mikä ihmeellisintä, hän lakkasi -käymästä kapakassa ja ryhtyi työhön. Supatettuaan hiljaa rukouksen hän -pani suuret terässankaiset silmälasinsa nenälleen, rypisteli otsaansa -ja levitteli hartaudella verkaa pöydällä. - -Viikon kuluttua univormu oli valmis. Silitettyään sen Merkulov meni -kadulle, ripusti puvun säleaidalle ja alkoi puhdistaa. Hän otti pois -roskan, etääntyi sylen päähän ja katsoi kauan silmiään siristäen -univormua, otti taas roskan -- ja sitä kesti pari tuntia. - --- Helisemässä olen noitten herrojen kanssa! puheli hän ohikulkijoille. -Enempää en jaksa, olen väsynyt! Kovin ovat sivistyneitä ja hienoja, -vaikeata on heille olla mieliksi. - -Seuraavana päivänä, kun univormun puhdistaminen vihdoinkin oli loppuun -suoritettu, Merkulov voiteli päänsä öljyllä, kampasi tukkansa, kääri -univormun uuteen yksiväriseen pumpulikankaaseen ja läksi kapteenin luo. - --- En jouda tässä tuollaisen tolvanan kanssa juttelemaan! pysähdytti -hän jokaisen vastaantulijan. Etkö näe, että olen matkalla kapteenin luo -viemään univormua? - -Puolen tunnin kuluttua hän palasi kapteenin luota. - --- Onnittelen palkanmaksun johdosta, Trifon Panteleitsh! tervehti -Aksinja häntä leveästi hymyillen ja häpeissään. - --- Hölmö! vastasi hänen miehensä. Luuletko sinä, että oikea herrasväki -maksaa kohta? Hän ei ole mikään kauppias, joka suora päätä tökkää rahan -kouraan. Hölmö! - -Kaksi päivää loikoili Merkulov uunilla, ei syönyt eikä juonut mitään -hän oli kokonaan antautunut itseensätyytyväisyyden valtaan, aivan kuin -Herkules suoritettuaan urotyönsä. Kolmantena Merkulov läksi saatavaansa -perimään. - --- Onko hänen ylhäisyytensä ylhäällä? kuiskasi hän hiipien eteiseen ja -kääntyen sotilaspalvelijan puoleen. - -Saatuaan kieltävän vastauksen hän rupesi ovenpielessä seistä -törröttämään kuin patsas ja odottelemaan. - --- Heitä niskasta menemään! Sano, että lauantaina! kuuli hän pitkän -aikaa odotettuaan kapteenin käheän äänen. - -Samaa hän kuuli lauantaina, sekä seuraavana että sitä seuraavana... -Kokonaisen kuukauden hän kävi kapteenin luona, istuskeli tuntikausia -eteisessä ja rahan sijaan sai käskyn mennä hiiteen ja tulla lauantaina. -Mutta hän ei vain uupunut eikä nurissut, vaan päinvastoin... Hän -tosiaan lihoi. Pitkällinen odotus eteisessä oli hänen mieleensä ja -"heitä niskasta menemään" soi suloisesti hänen korvissaan. - --- Ihan paikalla sen näkee, kuka on jalosukuinen! ihasteli hän joka -kerta palatessaan kapteenin luota kotiin. Meillä Pietarissa kaikki -olivat sellaisia. - -Elämänsä loppuun saakka Merkulov olisi suostunut käymään kapteenin -luona ja odottelemaan eteisessä, jollei Aksinja olisi vaatinut takaisin -lehmästä saamiaan rahoja. - --- Saitko rahaa? kysyi hän mieheltään joka kerta. Et? Mitä sinä oikein -teet minulle, koira? Hä?... Mitkä, missä hiilihanko on? - -Kerran iltasella Merkulov palasi torilta kantaen hiilisäkkiä selässään. -Aksinja kiirehti hänen jäljessään. - --- Kyllä minä sinua kotona opetan! Maltahan vain, rupatti eukko -muistellessaan lehmästä saamiaan rahoja. - -Yhtäkkiä Merkulov seisahtui kuin kivettynyt ja huudahti iloisesti. -Ravintolasta "Riemu", jonka ohi he kulkivat, juoksi suinpäin ulos muuan -silinterihattuinen herrasmies, jonka naama punotti ja silmät -juopuneesti päässä pyörivät. Hänen jäljessään ryntäsi kapteeni -Urtshajev biljardisauva kädessä, paljain päin, pörröisenä, puku -rutistuneena. Uusi univormu oli kokonaan liidussa ja toinen olkalappu -törrötti sivulla. - --- Kyllä minä sinut panen pelaamaan, veijari! huusi kapteeni huitoen -vimmatusti biljardisauvalla ja pyyhkien hikeä otsalta. Opetanpa sinua, -peto, kuinka pitää pelata kunniallisten ihmisten kanssa! - --- Katsoppas, hölmö! kuiskasi Merkulov tökäten eukkoaan kyynärpäähän ja -hihittäen. Heti näkee, ken on jalosukuinen. Jos kauppiaalle jotain -ompelet, niin se moukka visusti kantaa pukuaan kymmenisen vuotta, vaan -tuo on jo pahanpäiväisesti rutistanut univormunsa! Vaikka uuden -ompelisit! - --- Mene pyytämään häneltä rahasi! sanoi Aksinja. Mene! - --- Mitä sinä, hölmö?! Kadulla? Ei mitenkään!... - -Vaikka Merkulov kovasti vastustikin, sai eukko hänet menemään -hurjistuneelta kapteenilta rahaa pyytämään. - --- Korjaa luusi! vastasi kapteeni hänelle. Sinä kyllästytät minua. - --- Teidän jalosukuisuutenne, minä kyllä ymmärrän... Minä en suinkaan... -mutta tuo eukko... järjetön luontokappale... Tietäähän herra kapteeni, -millainen järki on akkaväellä... - --- Sinä kyllästytät minua, kuulitko! ärjäisi kapteeni tuijottaen häneen -juopunein, samein silmin. Mene matkaasi! - --- Ymmärrän, teidän jalosukuisuutenne! Mutta minä tuon eukon tähden, -nähkääs, rahat on saatu lehmästä... Isä Juudakselle myötiin lehmä... - --- Vai sinä vielä lörpöttelet siinä, lutikka! - -Kapteeni huitaisi biljardisauvalla ja -- roiskis! Merkulovin selästä -lensi hiiliä, silmistä -- säkeniä, hattu putosi kädestä... Aksinja oli -pyörtyä. Hän seisoi hetkisen hievahtamatta kuin Lotin vaimo, joka -muuttui suolapatsaaksi, läksi sitten eteenpäin ja vilkaisi arasti -miehensä kasvoihin... Hänen suureksi ihmeekseen Merkulovin kasvoilla -väreili autuaallinen hymy ja loistavissa silmissä kimalteli kyyneleitä. - --- Kyllä sen heti näkee, kuka on oikea herrasmies! jupisi räätäli. -Hienoja ovat ja osaavat käyttäytyä... Aivan samalla tavalla kävi -silloin, kun vein turkin paroni Shputselille... Huitoi kepillä ja -- -roiskis! Ja luutnantti Sembulatov myöskin... Kun tulin hänen luokseen, -hän karkasi pystyyn ja alkoi kaikin voimin... Ohhoh, eukkoseni, mennyt -on minun aikani! Sinä et mitään ymmärrä! Mennyt on minun aikani! - -Merkulov viittasi kädellään, kokosi hiilet ja kompuroi kotiin. - - - - -RITARIMERKKI - - -Sotakoulun aliluokkien opettaja, kollegian registraattori Ljev -Pustjakov asui ystävänsä luutnantti Ljedentsovin naapurina. Tämän -luokse hän uuden vuoden aamuna ohjasi askeleensa. - --- Kuulehan, Grisha, minulla olisi vähäsen asiaa, aloitti hän -sanottuaan luutnantille tavanmukaisen uuden vuoden tervehdyksen. Enpä -olisi häirinnyt sinua, jollei tarve olisi vaatinut. Lainaahan, hyvä -veli, minulle täksi päiväksi Stanislaus-merkkisi. Minä, näet, menen -tänään päivällisille kauppias Spitshkinin luo. Tunnethan sinä tuon -lurjuksen, kauppias Spitshkinin. Hän pitää julmasti ritarimerkeistä ja -katsoopa meikein roistomaisen halveksivasti sellaisiin, joilla ei riipu -jotakin kaulassa tai napinreiässä. Sitä paitsi, hänellä on kaksi -tytärtä... Nastja ja Siina... Puhun sinulle kuin ystävälle... -Ymmärräthän sinä minua, veli hyvä. Lainaa nyt, ole hyvä! - -Kaiken tämän sanoi Pustjakov änkyttäen, punastuen ja arasti vilkuillen -oveen. Luutnantti haukkui häntä pahanpäiväisesti, mutta lainasi -kuitenkin. - -Kello kaksi päivällä Pustjakov ajoi issikalla Spitshkinin luo. Hän -raotti hieman turkin pielusta ja silmäili rintaansa, jolla lainatun -Stanislaus-merkin kulta ja emalji kimalteli. - -"Kummallista! Tuntuu siltä kuin itsekin itseään enemmän kunnioittaisi!" -ajatteli opettaja kurkkuaan röhäytellen. "Tuollainen pieni kapine vain, -viittä ruplaa enempää ei maksa, mutta kyllä siitä helua ja melua -pidetään!" - -Saavuttuaan Spitshkinin talon eteen hän avasi turkkinsa ja alkoi -hitaasti maksaa issikalle. Tämä näytti kerrassaan kivettyvän -huomatessaan Pustjakovin olkalaput, napit ja Stanislaus-merkin. -Pustjakov yskäisi tyytyväisenä ja astui taloon. Riisuutuessaan -eteisessä hän vilkaisi saliin. Siellä istui pitkän pöydän ympärillä -toistakymmentä henkilöä syömässä päivällistä. Kuului keskustelua, -astioiden kalinaa. - --- Kukahan siellä mahtoi soittaa ovikelloa? kuului isäntä sanovan. Kas -vain! Ljev Nikolaitsh! Olkaa hyvä! Myöhästyitte hieman, mutta eihän -siitä vahinkoa... Äsken vasta me pöytään istuuduimme. - -Pustjakov kohotti rintaansa, nosti päänsä pystyyn ja astui saliin -käsiään hykertäen. Mutta siellä hän näki jotakin kauheata. Pöydän -ääressä Siinan vieressä istui hänen virkaveljensä, ranskankielen -opettaja Tremblant. Jos hän näyttäisi ranskalaiselle ritarimerkkinsä, -hän saisi varmaan vastata moneen hyvin vastenmieliseen kysymykseen, -vieläpä ehkä hävetä ikänsä ja menettää maineensa. Ensimmäisenä -ajatuksena vilahti Pustjakovin mielessä repiä ritarimerkki rinnasta tai -juosta takaisin. Mutta merkki oli ommeltu lujasti kiinni eikä -peräytyminenkään ollut enää mahdollista. Peitettyään hätäisesti -oikealla kädellään merkin hän kömpelösti kumartaen tervehti kaikkia -yhteisesti puristamatta kenenkään kättä ja laskeutui raskaasti tyhjälle -tuolille, joka osui olemaan aivan vastapäätä ranskalaista virkaveljeä. - -"Ryypännyt kai!..." ajatteli Spitshkin katsellessaan tulijan -hämmästyneitä kasvoja. - -Pustjakovin eteen pantiin lautasellinen lientä. Hän otti lusikan -vasempaan käteensä, mutta muistettuaan, että vasemmalla kädellä ei sovi -syödä arvossapidetyssä seurassa, sanoi syöneensä jo päivällistä eikä -jaksavansa enempää. - --- Minä olen syönyt jo... Merci!... jupisi hän. Minä olin juuri -vieraisilla setäni, ylipappi Jelejevin luona ja hän pyysi minua... -tuota noin... syömään päivällistä. - -Tuskallinen mieliteko ja hurja harmi täyttivät Pustjakovin sielun: -liemi tuoksui erinomaisen maukkaalle ja höyrytetystä sammesta nousi -sanomattoman himottava lemu. Opettaja aikoi vapauttaa oikean kätensä ja -peittää ritarimerkin vasemmalla, mutta ajatteli sitten, että se voisi -näyttää epämukavalta ja arveluttavalta. - -"Saattavat huomata... Vasen käteni tulisi olemaan yli rinnan, ikäänkuin -alkaisin laulaa. Hyvä Jumala, jospa tämä päivällinen vain pian -päättyisi! Ravintolassa sitten voin syödä rauhassa!" - -Kun kolmas ruokalaji oli syöty, hän vilkaisi arasti toisella silmällään -ranskalaiseen. Tremblant oli jostakin syystä hyvin hämillään, katseli -häneen eikä syönyt myöskään. Kun heidän katseensa osuivat yhteen, he -joutuivat yhä enemmän hämilleen ja katsoa tuijottivat tyhjiin -lautasiinsa. - -"Hän on varmaan huomannut, senkin etana!" ajatteli Pustjakov. "Naamasta -sen näkee, että on huomannut! Se lurjus on suuri juonittelija! Huomenna -varmaankin kantelee ylitarkastajalle!" - -Isäntäväki ja vieraat söivät neljännen ruokalajin, söivät, kohtalon -tahdosta, viidennenkin... - -Nousipa nyt seisomaan muuan herrasmies, jolla oli käyrä, leveä nenä, -karvaiset sieraimet ja luonnostaan räpyttelevät silmät. Hän silitti -päätään ja lausui: - --- Ää... ää... ää... pyydän saada esittää... ää... maljan täällä -olevien naisten... ää... kukoistukseksi! - -Päivällisvieraat karkasivat meluten pystyyn ja tarttuivat laseihinsa. -Äänekäs eläköönhuuto kaikui kautta huoneiden. Naiset hymyilivät ja -kurkottautuivat kilistelemään maljoja. Pustjakov nousi ja otti lasinsa -vasempaan käteen. - --- Ljev Nikolaitsh, olkaa hyvä ja ojentakaa tämä Nastja Timofejevnalle! -kääntyi eräs herra lasia tarjoten hänen puoleensa. Koettakaa kaikin -mokomin saada hänet juomaan se pohjaan! - -Kauhukseen huomasi Pustjakov olevansa pakotettu laskemaan oikean -kätensä. Stanislaus rutistuneine silkkinauhoineen näki vihdoinkin valon -ja alkoi säteillä. Opettaja kalpeni, painoi päänsä alas ja katsoi -arasti ranskalaisen puoleen. Tämä katsoi vastaan ihmetellen ja -kysyvästi. Hänen huulensa hymyilivät viekkaasti ja kasvoilta katosi -hämin ilme... - --- Julius Augustovitsh! sanoi isäntä ranskalaiselle. Olkaa hyvä ja -lähettäkää pullo eteenpäin! - -Tremblant tarttui epäröiden oikealla kädellään pulloon ja... mikä onni! -Pustjakov näki hänenkin rinnassaan ritarimerkin. Eikä se ollut mikään -Stanislaus, vaan oikein Annan ritarikunnan merkki! Siis on -ranskalainenkin menetellyt petollisesti! Pustjakov nauroi tyytyväisenä, -istuutui tuolille ja levitti mukavasti raajansa... Nyt ei tarvinnut -enää peittää Stanislausta! Molemmat ovat tehneet saman synnin eikä siis -toinen voi kannella eikä häpäistä toista... - --- A-a-a!... Hm!... mumisi Spitshkin huomatessaan ritarimerkin -opettajan rinnassa. - --- Niin!... virkkoi Pustjakov ranskalaiselle. Ihmeellistä, Julius -Augustovitsh! Kuinka vähän esittelyjä meillä oli ennen juhlia. Ja -vaikka meillä on niin paljon väkeä, niin te ja minä vain saimme! -Kerrassaan ihmeellistä! - -Tremblant nyökäytti iloisesti päätään ja kohotti takkinsa vasenta -rintakäännettä, jolla koreili Annan ritarikunnan kolmannen luokan -merkki. - -Päivällisen jälkeen Pustjakov kulki huoneesta huoneeseen näytellen -neideille ritarimerkkiään. Hänen mielensä oli hilpeä ja iloinen, vaikka -nälkä nipistelikin sydänalasta. - -Hän katsahti kateellisesti Tremblantiin, joka keskusteli Spitshkinin -kanssa ritarimerkeistä, ja ajatteli: - -"Jos minä tuon kujeet olisin tiennyt, niin Vladimir-merkin minä -rintaani olisi kiinnittänyt. Kukapa olisi voinut aavistaa!" - -Tämä ajatus tosin kiusasi häntä, mutta muuten hän oli täysin -onnellinen. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Naisia, by Anton Tshehov - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK NAISIA *** - -***** This file should be named 53342-8.txt or 53342-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/3/3/4/53342/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/53342-8.zip b/old/53342-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 7ef6612..0000000 --- a/old/53342-8.zip +++ /dev/null |