diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53332-8.txt | 3567 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53332-8.zip | bin | 65885 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 3567 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..20273d7 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #53332 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53332) diff --git a/old/53332-8.txt b/old/53332-8.txt deleted file mode 100644 index 9566c84..0000000 --- a/old/53332-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3567 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Inferno, by Konrad Lehtimäki - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Inferno - Novelleja - -Author: Konrad Lehtimäki - -Release Date: October 21, 2016 [EBook #53332] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK INFERNO *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -INFERNO - -Novelleja - - -Kirj. - -KONRAD LEHTIMÄKI - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Ahjo -1919. - - - - -SISÄLLYS: - - Pettymys. - Kapina. - Tykkihevonen. - Sodan ääni. - Lentävä hirvi. - Kostaja. - - - - -PETTYMYS - - -I. - --- Yksi tunti enää... viimeinen tunti... Nuori upseeri lausui nuo sanat -kuin itsekseen, tuskin kuuluvasti. Mutta vastapäätä istuva nainen -hätkähti kuin syytetty kuullessaan kuolemantuomionsa; hänen nuorilla -kasvoillaan kuvastui hätä ja kauhu, kun hän vapisevin huulin kuiskasi: - --- Jumalani... jumalani... - --- Mitä, armaani...? - --- Se on sittenkin totta -- sinä menet. - --- Tiedäthän... täytyy... - --- En ymmärrä... tuntuu kuin kaikki olisi unta -- kamalaa unta. -Sellainen onni ja sitten yhtäkkiä... - -Värisevä ääni tukehtui kyyneliin. Mies kohotti hänen kasvojaan, suuteli -liikutettuna hänen valkeata otsaansa puhuen hellästi ja pakotetun -reippaasti: - --- Älä sure... rakas. Pianhan minä sieltä palajan, ehkä everstiksi -korotettuna... Yrjönritarina... Ja ajattele jos se... mitä eilen -puhuin... Marcella... - -Hänen kasvoillaan säteili onni ja hellyys; se näytti aivan kuin -sähköaalto sattuvan naiseen: hän nousi, puristi miehen päätä rintaansa -vastaan, ja hänen äänensä värähti vienona ja hellänä: - --- Ah niin, rakas... Minä hoitaisin, kasvattaisin häntä. Yhdessä -odottaisimme sinua... tuloasi... - --- Ja ellen enää palaisikaan... olisin sittenkin luonasi -- -_hänessä_... - -Mies vaikeni kuin ihanasta unesta havahtuen ja kuiskasi katkonaisesti, -epävarmasti: - --- Mutta ellei... ellei olisikaan niin...? - --- Oi, sen _täytyy_ olla niin, -- huudahti hänen nuori vaimonsa -tulisesti. -- Me odotamme sinua... ajattelemme sitä ihanaa päivää, -jolloin tulet kotiin. Oi, Arnold -- ajattele sitä päivää... - -Mies unohti kaiken. Kirkkaana, lämmittävänä auringonpaisteena tulvahti -hänen sieluunsa ihana kuva kotiin paluusta. Samalla tunsi hän -rakastettunsa kiihkeän suudelman, kuuli hänen sopertavan jotain -omituista, hellää, joka vaikutti häneen kuin väkevä viini, valtasi -hänen koko olemuksensa suloisella huumauksella. Hän tunsi vain, että -olento hänen sylissään oli kallein maailmassa, jonka puolesta hän olisi -mielellään uhrannut elämänsä... Kuin unessa hän hiljaa kuiskasi: - --- Niin, armaani... Sen _täytyy_ olla niin. - -He eivät milloinkaan ennen olleet tunteneet sellaista pyhää, puhdasta -hehkua ja liikutusta kuin silloin. Miehen mieleen lennähti outo -aavistus, että se onkin heidän viimeinen syleilynsä... Mutta mitä siitä --- hän eläisi sittenkin pojassaan. Kyyneleet nousivat hänen silmiinsä -onnesta -- hän eläisi aina heidän _molempien_ rakastavassa muistossa... -Vaimo suuteli hänen silmiään sopertaen hiljaa: - --- Älä rakas... Arnold... Nyt tiedän... tunnen, että se on totta... - -Tuo varmuus vaikutti mieheen kuin ehdoton tosiasia. Lähtökin tuntui nyt -helpommalta -- olihan edes yksi valopilkku kaipauksen ja murheen -pimeydessä. - -Hän lähti yksin asemalle... - - -II. - -Jo monta päivää oli hyökkäysarmeija pitkänä jonona edennyt -vihollisalueelle suokannaksia myöten, työntäen edellään pientä -puolustusjoukkoa. Ylipäällikkö oli päiväkäskyssään kehoittanut kaikkia -äärimmäisiin ponnistuksiin, jotta ehdittäisiin suoalueen yli ennenkuin -vihollinen ehtisi eteen, sulkisi pääsyn... - -Ja nyt olivat huomattavat etujoukot päässeet yli kohtaamatta suurempaa -vastarintaa. Parhaillaan kiirehtivät jalkaväkirykmentit pikamarssissa -ylitse. - -Arnold hämmästyi suuresti kun kenttätelefoonilla ilmoitettiin tuo -onnellinen uutinen -- se tuntui uskomattomalta. Ja kun hiukan myöhemmin -vihollisen lentokone kaukaa kiiti heidän ohitseen, tunsi Arnold entistä -suurempaa levottomuutta. - -Noin tunnin kuluttua tuli tiedusteluosastolta ilmoitus, että 10 km -suoalueelta on vihollinen hävittänyt sillan, tukkinut virran -- ja -meidän hallussamme oleva alue on kokonaan järvien ympäröimä -- mutta -samassa alkoi kamala näytelmä... - -Ensin kuului jostakin kaukaa tykinjyrähdys ja ankara pommiräjähdys noin -kilometrin päässä edessäpäin. Toinen -- kolmas, neljäs... Sitten -jyrähti kaukana takanapäin... taas edessä -- jyrähdykset tihenevät... -Ja kaikki pommit putosivat saarelle... Arnold tarttui päähänsä kuin -huumaavan iskun satuttamana ja änkytti käheästi. - --- Nyt käsitän kaikki... Vihollinen asetti ansan... ja ylipäällikkö vei -meidät siihen... - --- Mitä tarkoitat...? - --- Ne tiesivät, että tässä täytyy ehdottomasti olla tykistöä suojana -viimeisen suon yli mentäessä... Mutta kun miltei koko armeijan tykistö -on täällä... niin... - -Hän vaikeni ja etsi vapisevin käsin kartan taskustaan ja sitten jatkoi -änkyttäen tukehtuneesti: - --- Sehän on kamalaa... pirullisen nerokasta... Ajatelkaa: tie -luotisuoraa 14 km; sivulla rämeitä, ryteikköä, louhikkoja -- -puhumattakaan tuosta pohjattomasta suosta... Ja pommien putoilusta -näette, että ne ampuvat aivan tien suuntaa myöten, joukkojemme yli... -Jos vain koetammekin ampua meidän tykeillämme, putoo jokainen laukaus -tielle -- omiin joukkoihin... He voivat siis rauhallisesti -piiritystykeillään murskata 400 tykkiämme... Meidän joukkomme ovat -silloin täysin vaarattomia ja avuttomia -- joihin ei kannata tuhlata -edes ampumavaroja. - -Samassa saapui käsky valmistautua ampumaan. Tykistön päällikkö viittasi -Arnoldille ja he lähtivät kiireesti ylipäällikön luokse... - -Ampumiskäskyä ei voitukaan toteuttaa, pommit putoilivat yhä tiheämmin --- ja kun taivaanrannalle vielä ilmestyi kaksi lentokonetta -tarkastamaan pommituksen tuloksia, näytti levottomuus kiihtyvän -kauhuksi. - -Kaiken lisäksi alettiin heitä pommittaa myöskin sivultapäin, mutta se -vaikuttikin päinvastoin -- kaikki muuttuivat, näyttivät elpyvän... Ja -hetken kuluttua suunnattiin hurja tykkituli viimeisiä häiritsijöitä -kohden. - -Mutta nyt kiihtyi vihollisen pommitus suorastaan hirvittäväksi. Saaren -eteläpäässä oli mahdoton vastata, kokonaiset patterit paiskautuivat -palasiksi; kaikki murskaantui ja sotilaat juoksivat suohon -- ja monet -etumaiset olivat hukkua vetelään liejuun... - -Kumma kyllä ei saaren pohjoiskärkeen ollut vielä pudonnut ainoatakaan -pommia... Sinne pelastettiin satakunta tykkiä ja jatkettiin rivakasti -ammuntaa. Pohjoisimpaan niemeen oli sijoitettu sairasosastot -- ja -sinnepäin kannettiin taukoamatta haavoitettuja. - -Arnold tarkasti parhaillaan tähtäintä, kun ilmaa viilsi jokin -kammottava ulvahdus, maa vavahti kuin ruoskaniskun satuttama eläin ja -huumaavasti jyrähtäen paiskautui korkea kuusikko kaameana, -mustanpunaisena leimahduksena ylös ilmaan. Ja sitten tuntui kaikki -kiirivän jonnekin jylisevänä vyörynä... - --- Siinä se nyt oli... mörssäri... kuiskasi Arnold käheästi. Kukaan ei -sitä kuullut; mutta ehkä kaikki tylsästi tunsivat jotain sellaista. -Sitten tuntui taas koko maailma räjähtävän, leiskahtavan ilmituleen ja -hän paiskautui jonnekin sysimustaan pimeyteen... - -Vähitellen alkoi Arnold hämärästi käsittää, että hän makasi -ambulanssiteltan lattialla, matala laatikko päänalusena ja jalkaa -poltti kuin tulessa... Hän ei kykene ensin ajattelemaan; hän tuntee -vain, että joku kiristelee hampaitansa, ja heiluttaa päätään kahtaalle; -jännittäen kaiken ajatuskykynsä huomaa hän vihdoin, että hän itse tekee -niin -- ja päättää olla hiljaa. - -Lattia on täynnä vaikeasti haavoitettuja, joita koetetaan sitoa edes -tilapäisesti, etteivät menehtyisi verenvuotoon. Lääkäri ja kaksi -sisarta työskentelee kuumeisella kiireellä kahden sairashoitosotilaan -avustamana -- mutta paljoko he ehtivät. Yhtämittaa tuodaan uusia -haavoitettuja, kaikkialta tuijottaa rukoilevia, hädän ja kauhun -laajentamia silmiä. Arnoldin vierellä ojentaa eräs nuorukainen -pomminsirpaleen raatelemaa rannettaan kuin rukoillen ja puristaa kaikin -voimin käsivarttaan estääkseen verenvuotoa; mutta hän väsyy, valtimosta -purskahtaa punainen suihku, hän lysähtää maahan, käsi heltiää kokonaan -ja sitten hän vain toivottomasti tuijottaa miten hänen elonnesteensä -leviää tummanpunaisen loan peittämälle lattialle... Muutamat koettavat -rääsyillä tukkia ammottavia haavojaan, mutta toiset ovat jo tylsästi -ummistaneet silmänsä ja näyttävät loppuun nääntyneiltä. Jotkut -havahtuvat välillä, aukaisevat silmänsä kuin koettaen tointua raskaasta -unesta; eräskin nousee hammasta purren istualleen ikäänkuin siten -johtaakseen pois kuoleman huomion... Mutta useimpien ponnistukset ovat -turhia, silmät ummistuvat uudelleen, hengitys harvenee, ja hetken -kuluttua heidät kannetaan kiireesti ulos -- he eivät enää tarvitse -apua... Arnold näkee myös kamalasti silvottuja, ammottavine haavoineen, -suonenvedontapaisesti kouristelevine käsineen; raadellut jäsenet -vavahtelevat, värisevät, tuskan vääristämät suut näyttävät huutavan, -vaikeroivan... - -Mutta mitään ei kuulu. Koko maailma on täynnä pauhua, jyrinää, joka -tuntuu yhä kiihtyvän. Sen voimasta värisevät taukoamatta kangasseinät, -koko teltta vapisee kuin kuoliniskua odottava jättiläiseläin. Ja -niinkuin tuollainen eläin kuoliniskun sattuessa lysähtää kokoon, -hytkähti yhtäkkiä teltta kokoon... - -Mörssäri... kuiskaa hän vapisevin huulin ja alkaa kauhusta väristen -odottaa seuraavaa... - -Kolme kertaa oli jo räjähtänyt, Arnold tunsi jalkansa kummallisesti -kylmenevän, ja taas hehkuvan polton -- lopulta hän tunsi -tylsistyvänsä... - -Joku tarkasti hänen reittänsä, ja hän kuuli käheytyneen naisäänen -huutavan: - --- Täällä on kiire -- ei kestä... - -Enempää ei kuulunut, vereen tahrautunut lääkäri viittasi jotain, häntä -nostettiin, ja sitten musteni kaikki... - -Verenmyrkytys... ellei niitä kaikkia poisteta! kuuli Arnold tohtorin -huutavan korvaansa. -- Ja narkoosiaineet räjähtivät äsken... Ei siis -auta... - --- Ryhtykää vaan toimeen... herra tohtori! -- keskeytti Arnold ja -hoitajattareen kääntyen lisäsi: - --- Antakaa... kirje... vasen sisätasku... - -Hän sai kirjeensä, ja puristi sen nyrkkiinsä ja tuo kosketus tuntui -ikäänkuin kädenpuristukselta -- olihan _hän_ sitä pidellyt... - -Tulkoot tuskat -- en valita... -- ajattelee Arnold -- paranen... sitten -kotiin... Tahdon ajatella vain sitä... - -Arnold tuntee, että hehkuva rauta työnnetään syvälle hänen -ruumiiseensa, mutta hän puree vain hammasta... Se tuntuu polttavan -kaikkialla, tuskanhiki kihahtaa ruumiista, hän unohtaa mitä pitäisi -ajatella... Silmissä pimenee, mutta yhä polttaa... Sydämestä -kouraisevat aivankuin pitkät raatelevat pedonkynnet, ja koko maailma -alkaa pyöriä -- mutta vaiti hän on... viime hetkeen asti hän ikäänkuin -matkii mielessään, ettei hänen suustaan saa kuulua yhtään voihkausta. - -Arnold herää kuin unesta ja miltei jähmettyy kauhusta: hänet on -kahlehdittu palavaan autoon, joka kiitää pyörryttävää vauhtia yli -mäkien, vuorien... Hän koettaa hypätä pois -- turhaan; liekit tarttuvat -häneen, nuoleskelevat tulikielillään hänen ruumistansa, polttaen, -tukehduttaen -- ja yhä vain eteenpäin hurjasti hyppelehtien... Vihdoin -näkyy edessä sysimusta leveä kuilu, auto lähenee, sitten heilahtaa ja -hän odottaa kiduttavan kauhun vallassa milloin saapuu pohjaan ja kaikki -murskautuu siruiksi... - -Kun Arnold vihdoin tuli tajuihinsa, oli hän eräässä vihollismaan -rajakaupungissa, jonne hänet oli tuotu sairasautolla. Ja monien -kyselyiden jälkeen ilmoitti hoitajatar, että koko hyökkäysarmeija oli -otettu vangiksi. - -Vasta kolmen päivän kuluttua muisti Arnold kirjeen. Se oli ainoa -vaimolta saapunut kirje... - -Hänen mielensä täytti kauhu -- ei muistanut siitä mitään, ja hän oli -osannut joka sanan ulkoa. Vapisevin äänin kysyi hän sitä -hoitajattarelta ja kun tämä toi sen hetken kuluttua, tarttui hän -kirjeeseen kuin nälkäinen leivänpalaan ja luki seuraavaa: - - Rakas! - - Voi miten kaipaan sinua ja toivon, että olisit täällä! -- Kaikki - on niin pelottavaa ja kauheata. Vihollinen lähenee nopeasti ja - kaikkien täytyy poistua kaupungista vuorokauden kuluessa. En - vielä tiedä miten pääsen, autoja ja hevosia ei enää saa. Voi - miksi turhan vuoksi pelotan sinua, rakkaani -- pääsenhän minä - jalkaisin, koska olen nuori ja terve! Kyllä kaikki käy hyvin - -- älä ole huolissasi. Eräs tuttu upseeri toimittaa kaikissa - tapauksissa tämän naapurikaupungin postiin... Kirjoitan - sinulle muutaman päivän kuluttua. - - Armaani! Ajattelen vain sinua -- päivät ja yöt. Ja minä olen - varma, että se _asia_ on siten kuin me niin palavasti - toivoimme... Oi muistatko ne hetket, armas...? Minä en voi - niitä koskaan unhoittaa! Sinua suutelee... - - Oma Marcellasi. - -Ja taas muisti Arnold senkin, että tuo kaupunki joutui heti sen jälkeen -pommituksen alaiseksi. Hän peitti kasvonsa käsillään ja änkytti -tuskallisesti: - --- Missä... missä hän on...? - -Ajatellessaan, että Marcella olisi ruhjoutunut raajarikoksi -pommituksessa tai joutunut joidenkin ihmispetojen kynsiin, pelkäsi -Arnold tukehtuvansa -- tuo tuska tuntui tuhat kertaa kiduttavammalta -nyt, kun hän itse oli heikko... - -Ei ei -- ehkä kaikki on hyvin... Pääasiahan on sentään, että hän -rakastaa minua. Ja pian tuo epätietoisuus selviää, kun hän pääsee -kotiin... - -Äkkiä tunsi hän ruumiinsa kylmenevän... Ikäänkuin jääkylmänä salamana -iski aivoihin kamala totuus: _sotavankeus_... Sali alkoi suuren -karusellin tavoin pyöriä... vauhti kiihtyi kiihtymistään... sitten -pimeni... - - -III. - -Vitkaan, vitkaan parani Arnold. Vaikka puoli vuotta oli kulunut, ei hän -vieläkään voinut olla jalkeilla kuin vähän kerrallaan. Siihen oli -vaikuttanut eniten hänen sisäiset kärsimyksensä -- _ei vieläkään -tietoa_. - -Sairaalasta vietiin hänet vankileiriin, jossa joutui kitumaan toisen -puoli vuotta. Taistelukentän kauhut ja sairaalan kärsimykset oli hän -kestänyt -- mutta vankileirissä oli hän pelännyt menehtyvänsä; hän -olisi ehdottomasti surmannut itsensä, mutta silloin oli hän taas -ikäänkuin kuulevinaan matalan kuiskauksen: ehkä _huomenna_...? -Loppuaikoina alkoi hän jok'ainoana aamuna postiajan lähetessä vavista -kuin vilutautinen. Laitoksen lääkäri oli alkanut pitää tuosta -surumielisestä miehestä ja kun pelkäsi Arnoldin menettävän järkensä, -toimitti hän hänet maanviljelystöiden johtajaksi erääseen kartanoon, -jonka omistaja oli sodassa upseerina. - -Mutta kulunut vuosi tuntui Arnoldin mielestä iankaikkisuudelta -- ja -vankileirissä hänen tukkansakin hiukan harmaantui. - -Onko hän kuollut? -- Vai elääkö hän jossakin pakolaisena kurjuudessa, -nälässä...? Ehkä vielä heidän pienokaisensa, ooh, ei... - -Nuo ajatukset kalvoivat herkeämättä hänen epätoivoista sieluansa, hän -oli kuin elinkautinen vanki, jonka veristyneitä jäseniä aina painavat -ja kalvavat raskaat raudat -- aina muistuttavat olemassaolostaan -kaamealla kolinallaan... - -Kului pari kuukautta ennenkuin Arnold puhui emäntänsä kanssa muista -kuin talon asioista. Mutta silloin kutsui rouva hänet eräänä iltana -teelle ja puhui hiukan sodassa olevasta miehestäänkin, jota hän näytti -kovasti kaipaavan. Senjälkeen tapahtui se usein ja vähitellen sai -Arnold tietää yhä enemmän nuoren emäntänsä suruista ja huolista. Hän -koetti myös lohduttaa tätä parhaansa mukaan, ja lopulta hän miltei -huomaamattaan alkoi kertoa omistaankin. Siitä lähtien muuttui hän -huomaamattaan aivan toisellaiseksi. Hän parani lyhyessä ajassa täysin -terveeksi, ja hänen mielessään oli herännyt uusi toivo. - -Vasta jälkeenpäin huomasi Arnold, että se oli hänen nuoren emäntänsä -ansiota, tämä osasi haihduttaa hänen synkkyytensä, hänellä oli aina -varalla kokonainen joukko lohduttavia tosiseikkoja. Hän huomautti, -etteivät kirjeet saavu sota-aikana perille oikeallakaan osoitteella, -miten olisivat Arnoldin kirjeet voineet saapua perille, kun ei niissä -ollut oikeata osoitettakaan? Sama oli hänen vaimolleen menevien -kirjeiden laita. Eihän tämä enää siellä voinut olla. - --- Luuletteko tällaisina aikoina etsittävän jotain yksityistä -kirjeensaajaa? -- kysyi hän lopuksi. -- Mutta sensijaan on pidätetty -paljon kirjeitä! Mahdollisesti on vaimonne muuttanut toisaalle ja -lopulta, kun ei ole saanut teiltä yhteenkään kirjeeseen vastausta, -luullut teidät kuolleeksi. Mutta kaikkihan tulee taas hyväksi kun -pääsette täältä, jos hän vain teitä rakastaa... - -Siitähän Arnold oli niin varma, niin ehdottoman varma! Hän tunsi yhä -suurempaa toivoa ja iloa ajatellessaan sitä päivää, jolloin taas tapaa -hänet -- silloin Marcella raukan kärsimykset muuttuvat riemuksi... - - * * * * * - -Jo monta päivää oli nuori rouva näyttänyt tavattoman rauhattomalta. -Päivät hän käveli eräällä lehmuskujalla puutarhassa, öisin huoneessaan -edestakaisin, edestakaisin -- kuin rauhaton henki, joka ei saa koskaan -lepoa. Jo kaksi yötä oli Arnoldin yläpuolella yhtämittaa kuulunut -kaukainen askelten ääni. Nyt oli se vain muuttunut omituisen -epätasaiseksi -- niinkuin kävelijä olisi nääntymäisillään. - -Arnold tunsi syvää sääliä naisraukkaa kohtaan. Hän ei myöskään voinut -nukkua -- kuunteli vain noita askeleita -- jotka tuntuivat muuttuvan -yhä väsyneemmiksi. - -Hän oli miltei nukahtamaisillaan, kun askeleet taukosivat omituiseen -kolahdukseen. Hän hätkähti ja alkoi henkeä pidättäen kuunnella -- ei -mitään! - -Mitään ajattelematta lähti hän huoneestaan, nousi toiseen kerrokseen -- -ja hetken kuluttua huomasi hän kuuntelevansa erään oven takana. Sieltä -oli kuuluvinaan kuin tukehtunutta itkua. Sitten koputti -- ei -vastausta; hän koputti toisen, kolmannen kerran, ja kun ei vieläkään -saanut vastausta, astui vihdoin varovasti sisään. - -Sydäntäsärkevästi itkien virui nuori vaimo lattialla aivankuin -tainnoksissa. Arnold nosti hänet vuoteelle, kostutti hänen kasvojaan -vedellä ja lopulta hän näytti toipuvan... - -Arnold pyysi anteeksi menettelyään ja pyysi puhua muutaman sanan, mutta -lupasi poistua hetikin, jos rouva tahtoo. Tämä pyysi Arnoldin jäämään, -sitten ojensi kätensä kuin rukoillen ja parahti sydäntäsärkevästi: - --- Hän on kuollut... kuollut! Vähitellen sai Arnold tietää, ettei rouva -ollut saanut kirjettä koko kuukauden aikana ja pelkäsi pahinta... Hän -ei tahtonut kuulla mitään, itki vain. Vihdoin Arnold käski hänen -vaieta, ja kun rouva hämmästyen katsahti häneen, ilmoitti Arnold -tyyneesti, ettei hänen miehensä ole ollut kolmeen viikkoon edes -taistelurintamassa. - --- Mitä... mitä te sanotte, toisteli nainen käsittämättä mitään. - --- Minä sanon teille, että se armeija, johon miehenne kuuluu, sai kolme -viikkoa sitten käskyn siirtyä toiselle rintamalle ja tiedättehän, ettei -silloin saa kirjoittaa. Kaikki on siis hyvin. - --- Jumalani... se on totta! -- kuiskasi nainen kuin huumaantuneena. -Miten voisin teitä kiittää -- hän _elää!_ - --- Älkää minua kiittäkö, hyvä... rakas ystävä. Olen ollut levoton -teidän tähtenne. Olisin tahtonut puhua kanssanne, kysyä jotain, mutta -kun te ette... - --- Niin, antakaa anteeksi... Nyt tiedän, että teille voin puhua -kaikesta -- pienimmistäkin... - --- Oi tehkää niin... - -Siitä lähtien hän tekikin niin ja Arnold tunsi iloa voidessaan -lohduttaa tuota naista, joka oli lohduttanut häntä niin paljo. Hän -tunsi, että nainen oli hänen ystävänsä -- tunsi, että he tukivat -toisiansa, kuni veli ja sisar... - -Mutta sittenkin sattui hetkiä, jolloin Arnold tunsi ympärillään vain -musertavaa masennusta, hapuili epätoivon pimeydessä, joka oli -pelottavampi kuin myrskyinen syys-yö eksyneelle vaeltajalle. - -Oli satanut koko päivän tihkusadetta, ja Arnoldilla oli taas tuollainen -synkkä hetki. He istuivat ruokasalissa teetä juomassa ja Arnold -tuijotti äänettömänä ulos syysillan pimeyteen. Suuret pisareet vierivät -alas mustia ruutuja niinkuin kyyneleet itkevän ihmisen poskia myöten ja -silloin tällöin valitti tuuli puiston alastomissa puissa niin -surullisesti -- niinkuin siellä ulkona olisi itkenyt yksinäinen, -hyljätty olento. - -Arnold oli ääneti, mutta hänen ajatuksensa kiiti kaukana, kaukana... -Hän oli lukenut suunnattomista nälkäisistä pakolaislaumoista, -joiden kulkua osoittamaan jää hangelle tiepuoleen joukottain -vanhuksia, lapsia, äitejä pienokaiset sylissään, menehtyen nälkään -ja viluun. Entä jos hän viruu siellä jossakin, juuri tällä -hetkellä ja koettaa itkien suojella viime rääsyillä pienokaistaan, -heidän pienokaistaan... Tuo ajatus poltti aivoja kuin tulinen -rauta, se ahdisti, tukehutti, se kohosi hänen kurkkuunsa rajuna -nyyhkytyksenä... Hammasta purren jännitti hän kaiken tahdonvoimansa -ja onnistui tukahuttamaan pienimmänkin äänen, mutta hänen hartiansa -hytkivät suonenvedontapaisesti, hänen koko ruumiinsa tuntui olevan -pakahtumaisillaan... - -Silloin tarttuivat pienet kädet hänen päähänsä, painaen sen pehmeätä -naisrintaa vastaan -- ja Arnold tunsi poskellaan sykkivän sydämen; -sitten kuului värisevä, kuiskaava ääni: - --- Oi älkää... lakatkaa! Me olemme molemmat onnettomia -- emmekö ole -myöskin ystäviä... Ettekö tekin voisi puhua minulle kaikesta niinkuin -minäkin olen puhunut, ehkä teillekin olisi helpompi... - --- Minä pidän teitä ystävänä, olen teille niin paljosta kiitollinen... - --- Oi älkää puhuko -- Kun ajattelen, miten te olette täällä kaukana -vieraassa maassa, niin minua ikäänkuin kuristaa. -- Lupaatteko, ettette -enää näin yksin sure, että puhutte, että... - -Arnold hillitsi nyyhkytyksen, tarttui naisen käsiin ja puhui värisevin -äänin: - --- Minä lupaan, ja minua hävettää, etten nytkään tehnyt niin. Sillä -minun pitäisi olla kiitollinen kohtalolle, että olen saanut sellaisen -ystävän... Tästälähin minä tahdon olla niinkuin te tahdotte. - -Nuo sanat ja se, että oli onnistunut rauhoittamaan Arnoldin, -vaikuttivat voimakkaasti naisen tunneherkkään mieleen. Hän puristautui -kiihkeästi Arnoldin rintaa vastaan tuntematta, muistamatta muuta kuin -että Arnold oli hänelle läheinen, rakas. Tuo surunsekainen tunne -valtasi yhä väkevämpänä hänen mielensä ja se toi muassaan erään toisen -tunteen, joka huumasi jollakin selittämättömällä tavalla -- niin ettei -tahtonutkaan ajatella mitä se oli. Hänen äänensäkin oli muuttunut -omituisen helläksi ja hiljaiseksi, se oli kuuluvinaan jostain etäältä. - --- Minäkin tahdon kaikessa olla... niinkuin te tahdotte... Jos te vain -luotatte minuun, ellette ole surullinen, silloin saatatte minut -onnelliseksi -- niin onnelliseksi... - -Arnold kuuli tuon vienon äänen värisevän, tunsi syleilevien käsivarsien -vapisevan, ja hän tunsi oudon tunteen tarttuvan itseensä -- tunteen, -jota ei ollut ennen tuntenut ystävänsä läheisyydessä. Hän tunsi tämän -suutelevan itseänsä -- toisin kuin silloin kerran... - -Mutta juuri silloin hän muisti Marcellan... Entäpä, jos joku toinen -mies puristaisi Marcellaa rintaansa vastaan -- niinkuin hän nyt tekee. -Tuo ajatus syöksyi sydämeen, kuni kylmä terävä veitsi... Mutta samassa -sen sysäsi tieltään toinen tunne: varmuus, ettei hän koskaan olisi näin -kenenkään toisen miehen kanssa... Kuinka hän itse siis voisi olla -- -miten hän sitten voisi katsoa Marcellaa silmiin? - -Nainen tunsi, miten miehen puristus hölleni, tulinen katse kääntyi -jonnekin kauas... Veri syöksyi hänen kasvoihinsa ikäänkuin hän olisi -herännyt alastomana vieraan ihmisjoukon keskellä. Hän hellitti -Arnoldista ja sopersi katkonaisesti, vapisevin äänin. - --- Mitä minä... mitä nyt... tein...? Nyt voitte käsittää minut vallan -väärin... minä... - --- Rauhoittukaa, rakas ystävä, lausui Arnold sydämellisesti, tarttuen -hänen käsiinsä. -- Minä en käsitä väärin... - --- Mutta kun minä noin... - --- Älkää vaan syyttäkö itseänne, minä tiedän, ettette tahtonut pettää -miestänne, vaan... - --- Oi te tiedätte, ymmärrätte sen, -- huudahti nainen kiitollisena ja -hänen silmissään kiilsivät kyyneleet... Jospa vain käsittäisitte, miltä -naisesta tuntuu kun yht'äkkiä joutuu vastuunalaiseksi kaikesta, johon -ei kykene, lopulta tuntee itsensä niin sanomattoman heikoksi ja -avuttomaksi -- ja sitten yhtämittaa odottaa kauhu sydämessä, milloin -kaikki on lopussa... Tahtoisi edes hetkeksi turvautua johonkin -voimakkaaseen, sellaiseen kuin te -- olla heikko... - --- Niin, rakas ystävä... minä ymmärrän... - --- Mutta itse en sittenkään ymmärrä itseäni, -- sopersi nainen -tuskaisen hämmästyneenä. Enhän olisi voinut elää -- nähdä häntä, jos -olisi jotain tapahtunut. Te yksin pelastitte minut enkä minä vieläkään -käsitä... - --- Minä sanon teille vielä toisen syyn -- puhui Arnold hiljaa... -Nähkääs meitä on painanut samanlainen tuska ja epävarmuus, se on -lähentänyt meitä -- opettanut turvautumaan toisiimme. Ja vielä: me -olemme nuoria. - -Nainen katsoi häntä hetken ja hänen ilmehikkäillä kasvoillaan vaihteli -tuska, hellyys ja suru. Vihdoin hän sammalsi katkonaisesti, epäröiden. - --- On vielä yksi syy, suurin, jonka nyt vasta huomaan. - -Ja Arnoldin uudistettujen pyyntöjen jälkeen hän vihdoin kuiskasi -hiljaa, värähtäen: - --- Että... minä rakastan teitä... - -Arnoldin kasvoille leimahti tuskallinen neuvottomuus; sitten hän näytti -kiihkeästi ajattelevan, ja katsoen naista sanoi hän pitkän -äänettömyyden jälkeen hiljaa, kiinteästi: - --- Sehän olisi onnettomuus... Mutta rakas ystävä... eihän se voi olla -mahdollista. Kyllä te huomaatte sen kun oikein ajattelette. - -Nainen pudisti tuskin huomattavasti kumartunutta päätään ja Arnold näki -muutamia kyyneleitä putoavan lattiaan. - -Taas tuli pitkä äänettömyys ja sitten kysyi Arnold teennäisen -karmeasti: - --- No, te toivotte siis, että hän jäisi sinne, kuolisi jonnekin -sudenkuoppaan...? - --- Mitä... mitä te puhutte...? -- huudahti nainen kalveten. -- Kuinka -te voitte puhua noin kamalia...? Tuollaisesta asiasta...? - --- Mutta sittenhän saisitte nopeammin hänestä eron... Kun ette enää -häntä rakasta...? - --- Tietysti rakastan, -- huudahti nainen punastuen. - --- Siinäpä se on -- rakas, rehellinen ystäväni. Miten hyvä totuus -onkaan -- nyt olette itsekin varma siitä, että vain miestänne -rakastatte... Jos joku onneton vieras on herättänyt teissä sääliä, niin -mikä hän on teille miehenne rinnalla? Ajatelkaa, että hän haavoittuu, -ja kutsuu teidät luokseen hoitamaan, lieventämään tuskiaan -- jäättekö -silloin sen vieraan luokse, vai menettekö hänen luoksensa? - --- Kyliä minun täytyisi mennä, -- kuiskasi nainen tuskallisen -hämmästyneenä, katsettaan kohottamatta. - --- Aivan niin. Te ette vähääkään silloin ajattelisi tuota vierasta... -Se oli siis vain luulottelua, koska te rakastatte vain miestänne -- ja -se on hyvä... - --- Te siis toivotte minut mahdollisimman kauas, -- puhui nainen hiljaa, -lievästi moittien. - --- Se on toinen asia, mitä minä... Minä olen ajatellut asiaa vain -teidän kannaltanne... Tahtoisin, että olisitte onnellinen. - --- Oi minkälainen olettekaan. Teidän menettelynne... on... -- Hän -vaikeni hetkiseksi ja sitten lisäsi värähtävällä äänellä: - --- Minä en koskaan voi korvata kiitollisuusvelkaani teille. - -Mies puristi hänen kättään. Tuon tapauksen jälkeen he ymmärsivät -toisiaan entistä paremmin... - - - - -VI. - - -Arnoldista tuntui kaikki ihanalta unelta -- olivatko he todella -matkalla kotiin...? - -Se oli totta -- vihdoinkin. Ja siksi kaikki katseet loistivat toivosta, -odotuksesta, kukaan ei huomannut huonoa ilmaa, ahtautta, likaisuutta -- -koko vaunu tuntui olevan täynnä toivoa. - -Eräällä asemalla päätti Arnold mennä katsomaan invaliidivaunuihin, -jotka olivat junan jälkipäässä. Siellä oli kamalasti silvottuja, -raajarikkoisia, kädettömiä, jalattomia, jotka eivät kyenneet liikkumaan -paikaltaan -- mutta heidänkin silmissään kuvastui jotain epämääräistä -toivoa... - -Mutta kun Arnold astui viimeiseen vaunuun ja näki yhtäkkiä vastassaan -hämärässä nurkassa tyhjänä ammottavat silmäkuopat, pysähtyi hän ovelle -kauhusta vavahtaen; hänestä tuntui ikäänkuin nuo mustat aukot, tuo -tumma tyhjyys tuijottaisi haudantakaisesta, pimeästä tyhjyydestä. Joka -puolella näkyi silvottuja kasvoja, nenättömiä, huulettomia, silmäpuolia -ja kaksi muuta silmätöntä. Arnold tunsi puistatuksen, ne olivat -kamalimpia, mitä hän oli nähnyt, sillä heissä ei ilmennyt toivoa eikä -toivottomuutta, liikkumattomina ja elottomina möhkäleinä muistuttivat -he haudasta karanneita vainajia. -- Arnold ei saanut moneen päivään -silmistään tuota näkyä. - -Päivän toisensa jälkeen kiiti juna eteenpäin. Kuni jättiläs-suuret -taulut, vilisivät silmissä tuhannet vieraat näköalat, loppumattomasti -vieraita ihmisiä, vieraita kieliä... - -Ja sitten vihdoin tuttuja, kaivattuja maisemia, tutunnäköisiä -ihmisiä... Hän katselee kaikkea yhtä ahnaasti aivankuin janoon -nääntynyt ihminen sammuttaa janonsa, löytäessään viime hetkellä -lähteen... Kaikki tuntuu rakkaalta, omituiselta... - -Arnold oli pääkaupungista saanut tietää, että hänen tätinsä asui -eräässä maaseutukaupungissa. Ja nyt läheni juna sitä, nyt vihelsi. -Arnold tuntee ruumiinsa värisevän, kun juna pysähtyy. Arnold hypähtää -vaunusta, rientää asemasalin lävitse ulos -- ei ajuria. No telefooni. - -Vanhan neidin ääni alkaa ankarasti vavista. Arnoldin täytyy kolmasti -kysyä ennenkuin täti änkyttäen ilmoitti Marcellan asuvan "Onnela" -nimisessä kartanossa, jonne on 10 kilometriä... - -Väkevän liikutuksen valtaamana asettaa Arnold kuulotorven paikoilleen, -edes kiittämättä, vaikka vanhan naisen vapiseva ääni vielä kuuluu... - -Jospa ilmoittaisin puhelimella...? Ei -- minä yllätän hänet. Hän -tarkasti vielä varmuudeksi ettei "Onnelaan" ollutkaan puhelinta. - -Saatuaan tietää, että kaupungissa majaili rakuunarykmentti, riensi hän -sinne ja sai eräältä upseerilta aivan erinomaisen ratsuhevosen ja -sitten matkaan. - --- Vhiu -- vhiuu... -- suhajaa Arnoldin korvissa rotujuoksijan -jouduttavan laukan tahtiin, kun hän kiitää keväisen metsän halki. Sen -heleä vehreys ympäröi hänet, sen suloinen tuoksu tuntuu huumaavan hänet -kuin hieno viini ja silloin tällöin kuuluu suhinan seasta lyhyt -katkelma lintujen laulusta... Hän tuntee jännityksen ja huumaavan -riemun täyttävän sielunsa. - --- Virta... punainen silta -- suora kuusikuja oikealle -- toistelee -Arnold poliisikamarista saamaansa matkaohjetta... Ja hevonen kiitää -kuin lentäen, ikäänkuin sekin tuntisi samaa jännitystä. - -Jo näkyy silta, kuja... Oh, mitä hän mahtaa ensin sanoa, tehdä -- pikku -Marcella raukka... Nyt lähenee sinua onni -- kärsimysten jälkeen... - -Arnold hypähti alas satulasta ja sitoi huohottavan ratsunsa pylvääseen, -pyyhkäsi hikisiä kasvojaan -- ja sitten sisään. - -Eteisessä taapersi häntä vastaan pieni poika... Arnoldin sydän alkaa -hurjasti lyödä -- Marcellan silmät... suu... Hänen silmänsä sumenevat -kyynelistä, kun hän väkevän liikutuksen ja riemun vallassa ottaa pojan -syliinsä ja suutelee tätä sopertaen käheästi: - --- Pienokaiseni... poikani... - -Poika alkaa hurjasti huutaa... ovi aukenee ja kynnyksellä seisoo -Marcelia... Hänen kasvonsa valahtavat kuolon kalpeiksi, hän tarttuu -vapisevin käsin sohvanselkään ja lysähtää istumaan kuin jalkansa -olisivat äkkiä halpautuneet. Poika juoksee itkien äidin syliin... - -Arnold aikoi rientää syleilemään vaimoansa, mutta pysähtyi tyrmistyen -ja tuijotti häntä kasvot kauhusta vääristyen -- ikäänkuin olisi nähnyt -pöyristyttävän aaveen... Vihdoin kysyi hän katkonaisesti, -tolkuttomasti: - --- Mitä... mitä, Marcella...? - --- Mitä tämä on... Marcella...? -- kuului taas kuin kaiku. Ja sitten -kuuli hän tuntemattoman, tukehtuneen äänen: - --- Sinä elät... - --- Niin, minä elän... - -Äänettömyys... - --- Niin, minä elän, -- kajahtaa äkkiä kuin tuomarin ääni -- eikä -syyllisyys voi koskaan kuvastua selvemmin kuin nyt naisen kasvoilla... -Mutta Arnold ei voi, _ei tahdo_ uskoa. Hän katsahtaa poispäin ja sitten -kuuluu hiljaa, tuskallisesti, miltei vaikeroiden: - --- Ei, ei... Eihän voi...? - -Mutta nainen ei vastaa -- hän ei kiellä eikä myönnä... Arnoldin -aivoissa pyörii kaikki sekavana kaaoksena. Hän katsahtaa taas naiseen -ja hänestä tuntuu, että jotakin hirmuista heti putoaa hänen päällensä, -tukehuttaa, murskaa... Ja aivankuin kaukaa kuuli hän kolean, -tukehtuneen äänensä. - --- Ei... minun... poikani... - -Kuin jähmettyneenä seisoo hän yhä tuijottaen kalpeata naista. Tämän -huulet liikkuvat, mutta hän ei voi puhua. Huohottaa vain raskaasti ja -katsahtaa välillä mieheen kuin tuomiota odottaen. Vihdoin parahtaa hän -tuskallisesti: - --- Voi Arnold... armoa... armoa... - -Kun mies ei vastannut, lisäsi hän entistä tukehtuneemmin: -- -ilmoitettiin -- sinä kuollut... Ja Kaarlo... oli niin hyvä... ystävä... -auttoi minua ja... - -Mies ojensi kätensä ikäänkuin torjuakseen luotaan jotain saastaista. -Marcella vaikeni pelästyen ja sitten vaipui sohvalle voihkien kuni -inkvisiittorien kidutuspenkkiin sidottu uhri: - --- Voi minua... voi, voi... Minä kuolen... kuolen... - -Arnold tuskin kuuli hänen sanojaan, hänen mieleensä muistuivat nuo -ijäisyyttä pitemmät kärsimysten vuodet, lukemattomat, kiduttavat yöt... --- ja miten hän oli kaikki kestänyt kuvitellessaan tätä päivää, -tulevaisuutta, ja nyt se oli tullut... Hänen hampaansa kirskahtivat -yhteen kuni toisiinsa sopimattomat hammasrattaat... - -Marcella parkasi vihlovasti kaatuen lattialle, ja pienokainen puristi -pienillä käsillään äidin kaulaa, sydäntäsärkevästi itkien. Arnold tunsi -sääliä pienokaista kohtaan... Hän astui pari askelta nostaakseen -Marcellan ylös. Mutta hän pysähtyikin äkkiä. Kuin jähmettyneenä hän -näki että Marcelia oli vähän kehittyneessä raskaudentilassa. - -Tuo pieni yksityisseikka vaikutti häneen järisyttävällä voimalla. -Ikäänkuin suunnaton kivilohkare olisi vyörähtänyt hänen ylitseen, -murskannut hänet. Hän tunsi voimansa pettävän, outo, inhoittava tuska -kuristi häntä kuin näkymätön jättiläismatelijan syleily... -Tukehtuneesti voihkaisten syöksyi hän ulos niinkuin takaa ajettu... - --- Armoa... armoa... Tuo ääni muistutti kuolettavasti haavoitetun -eläimen parkaisua, eläimen, joka näkee metsästäjän lähenevän. Vielä -pihallekin kuuluivat käheät, hätäiset parahdukset... - -Mutta Arnold kulki kuin unessakävijä -- vasta puiston ulkoreunalla hän -pysähtyi pienen kirkasvetisen virran rannalle... - -Hän kohotti vaistomaisesti päätään -- aivan läheltä kuului satakielen -laulu ja sitä säestivät sadat toiset linnut yhtenä helkkyvänä kuorona. -Hän unohti hetkeksi kaiken -- katsahti ympärilleen kuin lumottuna, -nähdessään taas kotimaansa ihanan kevään, tuoksuvana, värikylläisenä... -Pensaat ja puut näyttivät kilpailevan kukkapuvuissaan, koko puisto -loisti hänen edessään kuin jättiläis-suuri hurmaava taulu. Taustalla -seisoi yksin suunnattomana heleänkeltaisena kukkavihkona -jättiläispihlaja ja etäämpänä näkyi rivittäin nuoria lumivalkoisia -omenapuita -- muistuttaen valkopukuisia naisia... -- Naisia... Oooh -- -taas syöksyi tuo tuska raivokkaan pedon lailla hänen kimppuunsa, ja -luonnon puhdas ihanuus tuntui hänestä hirmuiselta ivalta... Koko -maailma tuntui niin saastaiselta, etteivät valtameren aallot voisi sitä -puhtaaksi pestä. Siis pois, pois... - -Arnold oli aina kovina hetkinä pakottanut itsensä tarkkaan ajattelemaan -asemaansa, ennenkuin päätti mitään, ja selviytynyt silloinkin, kun -kaikki näytti ihan mahdottomalta. Mutta nyt hän ei kyennyt -- tuntui -aivankuin hänessä olisi kaikki särkynyt ja ajatukset pyörivät sekavana, -kohisevana kaaoksena kuin vesi väkevän kosken pyörteessä, pääsemättä -mihinkään. Arnold muisti entisen vaimonsa ja yhtäkkiä hän hammasta -purren päätti, että hänen täytyy käsittää kaikki, hänen täytyy pystyä. -Sitten istahti hän puron reunalle, kostutti koneellisesti kuumaa -otsaansa. Hän ponnisti kaiken ajatuskykynsä, mutta kaikki tuntui niin -sekavalta ja kauhealta -- sen hän käsitti, että oli tullut petetyksi, -ja kärsi siitä, kärsi... - -Hän ei tietänyt miten kauan oli siinä istunut, kun yhtäkkiä hänelle -selveni totuus aivankuin öisessä vankikopissa olisi sytytetty kirkas -sähkölamppu. - -Niin -- hänen elämänonnensa oli isketty sirpaleiksi, koko elämän -sisältö murskattu, sillä ei enää ollut tarkoitusta, eikä päämäärää -enempää kuin myrskyssä ajelehtivalla laivahylyllä. Helppo silloin oli -kestää, kun tiesi kärsivänsä hänen puolestaan heidän yhteisen tulevan -onnensa toivossa. Ja nyt oli tämä olento riistänyt häneltä kaikki, -vielä viimeisen toivonkin. Miten hän voisi uskoa rehellisyyteen, kenen -rakkauteen hän voisi luottaa, ketä voisi hän rakastaa, kun se ainoa, -jota hän jumaloi puhtauden, rehellisyyden esikuvana, jota jumaloi yli -kaiken -- kun tämä oli unohtanut, pettänyt hänet heti kun kuuli -kuolleeksi. - -Arnold koetti löytää lieventäviä, puolustavia seikkoja: hänen -turvattomuutensa, yksinäisyytensä; tuo toinen oli ehkä pelastanut hänet -jostakin kamalasta, hän uskoi minun kuolleen j.n.e. Mutta yhdelle ei -löytynyt puolustusta, sitä ei voinut toiseksi kuvitella: _niin pian_. -Tuo _kävelevä pienokainen_ oli niin murhaava todistus kuin olisi tämä -sopertaen selittänyt: äiti otti minut vähän jälkeenpäin kuin setä oli -lähtenyt sotaan. Arnold muisti heidän viimeisen syleilynsä. Marcellan -sanat, katseet -- ja sitten heti jälkeenpäin toisen, vieraan, vieraan -kanssa, sellaisten hetkien jälkeen... Hän ähkyy tuskasta, hänen -mieleensä tulvahtaa inhoittavia, kiduttavan selviä yksityiskohtia, ne -kokoontuvat, kiertyvät kylmänä käärmeenä hänen ympärilleen, sen myrkky -tunkeutuu jokaiseen soluun polttaen kuin helvetin tuli. - -Hän kumartui käsiensä varaan ja hänen hartiansa nytkähtelivät muutaman -kerran, aivankuin leikkausveitsen lihaan työntyessä, mutta pienintäkään -valitusta ei kuulunut, yksikään kyynel ei lieventänyt hänen tuskansa -polttoa. Ja vihdoin pitkän äänettömyyden jälkeen kuului kuiskaava ääni, -jossa värisi sanomaton suru, hellyys ja epätoivo: - --- Marcella... miten voit olla toisen kanssa, heti... samoin...? Etkö -tuntenut, miten poljit minut lokaan... hylkäsit... - -Hän nousi ja hänen katseensa kiiti kuin hyvästellen yli peltojen, -metsien ja valkoisena kukkivien puistikkojen -- ja hän huokasi -raskaasti. Maailma näytti ihanammalta kuin koskaan -- nyt kun se täytyi -jättää. - -Arnold tarttui voihkaisten rintaansa, vavahtaen kuin kuolettavan kuulan -sattuessa; hän huomasi ensikerran sen pääasian: miten ihanaa nyt -saattaisi olla, jos Marcella olisi häntä odottanut... Mitä -merkitsisivät kauheimmatkaan kärsimykset sen rinnalla, kun olisi -tuntenut hänet ilosta itkevänä rinnallaan? Ooh -- entä jos vielä -kolmas? Nyt he ehkä olisivat jo täällä... Marcella tahtoisi näyttää -puroa... he kävelisivät hiljaa tännepäin, taluttaen taapertavaa -pienokaista keskellään... Marcella kumartuisi, kuiskaisi hellästi: - --- Sano nyt, ketä äiti ja pikku soko ovat aina odottaneet? - --- Itää... itää... -- jokeltaa pienoinen epäselvästi vienolla -äänellään. Mutta Arnold ei vaihtaisi tuota hetkeä koko maailman -kultaan. - -Ja häntä ei kukaan odottanutkaan -- häntä ei kukaan kaipaa. Hän, jonka -vuoksi hän oli kärsinyt, oli vieraan kanssa, hoiteli sen lasta, ja. -toinen on jo... - --- Ooh. Marcella! - -Tuo tukehtunut ääni värähti vihlovan tuskallisena ja syyttävänä kuin -hukkuvan, joka vajotessaan näkee toverinsa kylmästi nauraen katselevan -hänen kuolemaansa... - -Hän istahti puron reunalle, paljasti päänsä ja aukaisi -pistoolikotelonsa... Mutta vielä kerran hän katsahti taloa kohden ja -hänen huulensa sopersivat äänettömästi: - --- Marcella... olen niin yksin... - - - - -KAPINA - - --- Isä tulee! Isä tulee! - -Pikkutytön laihat ja kalpeat kasvot suurine sinisilmineen loistivat -ilosta, kun hän juoksi ympäri huonetta, toistellen taukoamatta noita -ihania sanoja. - -Niitä huudahtelivat toisetkin lapset kuni salaperäisiä taikasanoja; -silmät loistivat, jalat liikkuivat -- he olisivat tahtoneet juosta -ympäri huonetta, huutaa kaikin voimin, mutta äiti oli kieltänyt... -Vaikeata oli nyt pysyä hiljaa, -- sillä isähän tulee! - -Nyt muutti pikkutyttö nuo kaksi sanaa lauluksi -- ottaen nuotin eräästä -kansanlaulusta ja alkoi käsillään tahtia lyöden ja laulaen reippaasti -marssia ympäri huonetta. - -Aina välillä katsoi äiti iloisesti hymyillen pikku laulajatarta. Tuo -heleä ääni kuului toisinaan liiaksikin, sillä naapurin ja heidän -huoneensa eroitti vain ohut lautaseinä, mutta hän ei hennonnut kieltää --- hän olisi itsekin tahtonut laulaa ja hyppiä ilosta niinkuin tuo -viisivuotias lapsi! - -Lapset olivat viime päivinä laihtuneet tavattomasti, kun hän oli -sairaana, eikä ollut ruokaa. -- Mutta noin he nyt iloitsevat! Hänkin -tunsi itsensä terveeksi! Sillä _hän_ tulee kuitenkin vielä kotiin! - -Puolen vuoden aikana ei hän ollut saanut mitään tietoa mieheltään, ja -he kaikki olivat olleet varmoja, että isä oli kaatunut... Voi, miten -paljon lapsetkin olivat itkeneet -- hän oli kärsinyt niin kauheasti, -että luuli kuolevansa... Mutta mitäpä niistä enää! Toissapäivänä oli -tullut häneltä kirje, että saapuu kotiin! Nyt muuttuu taas kaikki -hyväksi! Nyt saavat lapset taas riittävästi ruokaa, heidän poskilleen -nousee taas puna ja he saavat lämpimät vaatteet ylleen! Ja nyt iltasin -istutaan yhdessä, isä kertoo kokemuksiaan sodasta ja he muistelevat -näitä kauheita kärsimysten vuosia kuin pahaa unta. Oi jumala, jumala! -Onko se mahdollista? Saavatko he todella vielä olla yhdessä? Jospa se -onkin vain ihanaa unta? - -Ei -- piirongillahan näkyi häneltä toissapäivänä tullut kirje. Ja -vanhin poika oli parhaillaan asemalla vastassa -- he saattavat saapua -jo piankin... - --- Tuleeko isä jo pian? -- kysyi kymmenvuotias poika malttamattomasti. - -Äiti katsahti kelloa ja vastasi iloisesti: - --- Heti, heti! Odotetaan vielä pieni aika! - --- Mutta jos isä olisikin haavoittunut? -- kysyi vanhimmasta toinen, -14-vuotias laiha ja nälkiintyneennäköinen poika. - --- Ei -- kyllä isä olisi kirjoittanut, jos niin olisi, -- vastasi äiti -huolettomasti. -- Hän on vain joutunut vangiksi eikä ole vankileiristä -saanut kirjeitä perille! - -Hänkin nousi kävelemään. Hän näytti nuortuneen, silmänsä loistivat ja -kalpeille poskille oli kohonnut hiukan punaa. - -Eteisestä kuului kolinaa, askeleita... - --- Isä tulee! -- kuului pienokaisen suusta -- ja nyt hänenkin äänensä -vapisi ilosta. - -Kaikki tuijottivat henkeä pidättäen oveen -- ja äiti koskettaa -vaistomaisesti kädellään rintaansa... hänen sydämensä lyö niin, että -miltei koskee. Pienin tyttö pitää äidin hameesta kiinni, hän on ehkä -tyynin -- mutta hänkin pistää hennon kätensä äidin kouraan. - -Ovi aukenee... - -Kuolemanhiljaisuus. - --- Mitä, mitä...? sopertaa äiti vapisevin huulin ja tarttuu rintaansa. -Hänen silmänsä suurenevat kauhusta ja puna katoaa hänen kasvoiltaan -nopeasti kuin pilven varjo kedolta tuulisena kesäpäivänä. - -Vanhin poika seisahtuu hetkeksi kalpeana ovensuuhun, niinkuin ei -jaksaisi peremmälle... Hän kantaa jotain. - -Äidin kasvot ovat liidun valkeat ja jokin kylmä koura puristaa hänen -sydäntään kauhealla voimalla -- tai näkeekö hän väärin...? Ei -- -lastenkin suurenneet silmät seuraavat tuijottavina, pelästyneinä, kun -vanhin veli lähtee vuodetta kohden, kantaen sylissään jotain lyhyttä, -epämääräistä... - -Oin! Jumala, Jumala! -- huone hämärtyy, pimenee, hän on -kaatumaisillaan; viime hetkellä hän saa tuolista kiinni, lysähtäen -hervottomasti istumaan; ikäänkuin hyvin kaukaa kuuluu vanhimman tytön -pidätetty nyyhkytys ja sitten tuntee hän nuorimman hennon, vapisevan -kätösen omassaan... - -Hän alkaa taas nähdä. - -Hänen miehensä oli vielä sotaan lähtiessäänkin uljas ja voimakas. Tukka -oli hieno ja sysimusta, -- hän oli aina pitänyt siitä niin paljon... Ja -nyt. - -Epäselvästi kuin harmaan harson lävitse eroitti hän vuoteella jotain -surkean avutonta ja muodotonta: jalattoman ruumiin; hän näki oudot, -harmaankalpeat kasvot, joita ympäröi harmaa tukka ja parta; syvällä -luisista kuopista tuijottivat himmeät silmät kuin pääkallon -silmäaukoista. - --- Jumalani, jumalani... - --- Oih! Se on sittenkin hän. -- Ja minä...! - -Hänen hengityksensä muuttuu joka hengenvedolla yhä raskaammaksi -- -niinkuin kurkku pienenisi nopeasti. Hän tarttuu kaksin käsin rintaansa --- ja hänen kasvoillaan näkyy kamala epätoivo. Sitten hän äkkiä syöksyy -aivankuin mielettömänä vuoteen viereen, syleilee vapisevin käsin -miestään. Ja koettaa sanoa jotain, mutta ei voi, -- huulet vain -vavahtelevat... Vihdoin hän purskahtaa itkuun ja lapset seuraavat -esimerkkiä. - -Vanhin poika kääntyy seinää kohden peittäen kasvonsa ja puree -hammastaan. Mutta vain hetken hän jaksaa taistella vastaan... Hänen -hartiansa alkavat nytkähdellä, hän vaipuu polvilleen, kaikki itkevät... - -Paitsi raajarikko. Hän tuijottaa kattoon himmeillä, suurenneilla -silmillään, niinkuin ei lainkaan huomaisi, mitä hänen ympärillään -tapahtuu. - - * * * * * - -Monta päivää oli hän maannut vuoteellaan puhumatta, nauramatta, hiukan -hän vain söi ja vastasi myöntäen tai kieltäen kysymyksiin, joita -hänelle tehtiin. Hän näytti loppuun menehtyneeltä, kuolevalta, jolle -kaikki on yhdentekevää. - -Mutta vähitellen alkoi hän hiukan toipua, katseli toisinaan -ympärilleen, kysyikin jotain ja alkoi syödä vähän enemmän. - -Vanhin poika oli malttamattomasti odottanut milloin hän voisi kysellä -sodasta, eri hyökkäyksistä ja muista seikoista. - -Kahdeksan päivää oli kulunut. Oli ilta. Isä oli ollut hiukan virkeämpi -tänään, ja poika päätti kysyä, koska oli sopiva tilaisuus; lapset -nukkuivat ja äiti oli päivällä viety sairaalaan -- hän oli uudestaan -tullut sairaammaksi. Isä istui vuoteella rikkinäisten tyynyjen varassa -poltellen paperossia, kun poika rykäsi ja kysyi arasti, missä -taistelussa isä oli jalkansa menettänyt... - -Raajarikko vavahti -- pelästyi kuni pahantekijä, jota muistutetaan -rikoksestaan. Hänen laihoilla kasvoillaan kuvastui sekaisin kauhu ja -hurja voimaton viha, kalpeat huulet vääntyivät johonkin katkeraan, -hymyntapaiseen, kun hän hetken kuluttua käheästi sanoi: - --- Jaha... että missä taistelussa...? Vai niin. Tahtoisitko sinä sen -tietää? - --- Minä pyydän sitä, isä, -- lausui poika kunnioittavasti, mutta hänen -kasvoilleen lennähti jotain levotonta. - -Ja raajarikko alkoi kertoa. - --- Meidän joukkomme hyökkäsivät parhaillaan työntäen vihollista -hitaasti taaksepäin. Ja kun lentäjämme oli saanut selville, että heikko -vihollisjoukko piti pientä kannasta hallussaan eräällä suoalueella, -lähetettiin meidän pataljoonamme ottamaan se haltuunsa, sillä sen -kautta olisi vihollinen saattanut tehdä kiertoliikkeen vasemman -sivustan joukkojen selkäpuolelle. - -Syyssateet olivat äskettäin olleet pahimmillaan ja meidän täytyi tehdä -50 km kierros soiden ja rämeiden ympäri. Eversti määräsi kuormaston -menemään lyhintä tietä sille puolelle missä pieni vihollisjoukko nyt -vielä oli ja käski ottaa ruokaa vain yhdeksi päiväksi, koska seuraavana -päivänä tapaamme heti kuormaston, karkoitettuamme vihollisjoukon. - -No niin! Puoliyön aikana lähdimme liikkeelle huonoa metsätietä myöten. -Aamulla se loppui -- ja sitten saimme marssia koko päivän metsiä ja -uppoavia rämeitä myöten. Syyspäivän hämärtyessä pääsimme vihdoin -perille märkinä ja ihan loppuunväsyneinä; kaikki eväät oli syöty viime -levähdyspaikassa ja nälkäkin alkoi jo tuntua. - -Mutta eversti määräsi meidät hyökkäämään, ja me tietysti tottelimme. -Mutta viholliset olivat ehtineet kaivaa hyvät juoksuhaudat, -kuularuiskut alkoivat soida, ja ainoa tulos oli että joukkomme hupeni -puoleen. - -Eversti kiroili kauheasti ja määräsi, että vielä ensi yön aikana on -kaivettava juoksuhaudat ja huomenna karkoitettava viholliset vaikka -miten! - -Minäkin olin niin väsynyt, etten tahtonut pystyssä pysyä, saappaamme -olivat täynnä reikiä ja päivällä oli kulettu suuren suoalueen halki, -eikä sitten illalla saatu tehdä tulta, niin arvaat kai minkälaisessa -tilassa olimme sinä yönä. - -Sitä seuraavana aamuna meillä tosin oli jonkunlaiset juoksuhaudat, -mutta niiden pohjalla oli vettä nilkkoihin asti. Ja nälkä oli kiihtynyt -moninkertaiseksi. Sitten saimme levähtää vuorotellen -- ja illaksi -määrättiin taas hyökkäys. - -Ilta tuli, me hyökkäsimme -- ja taas lakaisi vihollisen kuularuiskutuli -armottomasti rivejämme. Eikä meidän kuularuiskumme voineet mitään -piilossa oleville vihollisille. En tiedä miten se yö kului, se tuntui -loppumattomalta kidutukselta -- koko yön värisimme vilusta niin että -hampaat suussa kalisivat. Mutta loppui se sentään vihdoin. - -Nyt olimme olleet lähes kolme vuorokautta syömättä sellaisissa -olosuhteissa. Nälkä oli vähitellen kiihtynyt aivan sietämättömäksi. -Sentähden esitimme sävyisästi, että eversti lähettäisi miehiä hakemaan -edes hiukan ruokaa jostakin. Mutta eversti ärjäsi raivokkaasti, ettei -sellainen tule kysymykseenkään! Ruokaa saadaan miten paljon tahansa, -heti kun nuo muutamat miehet on karkoitettu, koska kuormasto jo odottaa -edessäpäin. Illalla sen täytyy tapahtua. Lopuksi viskasi hän -ajateltavaksemme muutamia voimakkaita sanoja pelkureista ja -velvollisuudentuntoa vailla olevista lurjuksista. - -Miltei koko aamupäivän tihkui taivaalta jääkylmää sadetta. Ja meidän -repaleemme olivat niin märät kuin vedestä saattaa tulla ja vihollinen -piti tarkkaa vahtia, ettei yksikään pää saanut kohota juoksuhaudan -reunaa ylemmäksi. Meidän täytyi siis seistä nilkkoja myöten hyytävän -kylmässä vedessä. Niin me vietimme koko päivän väristen kuin -vilutautiset ja nälkä tuntui kalvavan sisälmyksiä aivankuin tuhannet -kiukkuiset madot. -- Ja kaiken lisäksi painoi meitä raskaana taakkana -se, että vieläkin pitäisi lähteä suoraan kuolemaan -- tällaisessa -tilassa. Ja sellaisessa tilassa meidät komennettiin hyökkäämään. - -Silloin me kieltäydyimme yksimielisesti. Useat huomauttivat, etteivät -he voi edes liikkua kylmyyden ja nälän tähden -- ensin täytyy saada -jotain syötävää! - -Eversti alkoi vavista vihasta, mutta hän koetti hillitä itseään, -selittäen minkälainen häpeä se olisi, jos me pysähdymme tähän, jätämme -raukkamaisesti täyttämättä päällikkömme käskyn -- kun isänmaan etu -vaatii! Nyt on sumua, ja sen suojassa on hyökättävä. - -Ilmassa leijaili tosin jääkylmää, hienon sateen tapaista sumua, mutta -se ei peittänyt mitään viholliselta. Miehet pyysivät sävyisästi, että -päällikkö suvaitsisi odottaa, kunnes saadaan vähän ruokaa. - --- Vai niin. Te kieltäydytte tottelemasta. Te kapinoitte! -- karjui -eversti pahaenteisesti ja poistui. Hetken kuluttua kutsuttiin upseerit -neuvotteluun. - -Me emme kuulleet mitä neuvottelussa puhuttiin, mutta kauan se kesti ja -me kyyristelimme juoksuhaudoissa väristen vilusta ja levottomuudesta. -Kun upseerit vihdoin astuivat ulos everstin teltasta, hajaantuivat he -rauhallisen näköisinä -- puhumatta mitään. - -Eräs nuori luutnantti yksin lähti kävelemään hiljaa leirin taakse -metsään ja hetken kuluttua kajahti sieltä lyhyt, terävä -pistoolinlaukaus. - -Ja aivankuin ennen tehdystä sopimuksesta lähti kaksi upseeria -astelemaan sinnepäin, mistä laukaus oli kuulunut -- ja heidän jälessään -kaksi sotilasta toisella kainalossa kangaspaarit. Kun he palasivat, -lepäsi luutnantti paareilla. Hänen ohimossaan oli pieni pyöreä reikä, -josta alkoi kapea veriviiru valuen lopulta alas niskaan. - -Me emme saaneet mitään tietoa koko iltana -- ja meidän levottomuutemme -lisääntyi yhä. - --- Mitähän ne oikein aikoivat? Miksi hän oli ampunut itsensä? - -Ja koko illan puhalsi hyytävän kylmä tuuli aavikon tapaiselta suolta ja -tähdet välkkyivät niin kummallisen kirkkaina ikäänkuin olisivat -värisseet vilusta... Ja meidän vaatteemme jäätyivät yhdeksi tynkäksi, -niin että oli vaikea liikkua. - -Oi sitä yötä. Me olimme olleet kuusikin vuorokautta syömättä, kärsineet -vilua, mutta ne yöt olivat olleet lapsenleikkiä tähän verraten; -toisinaan tuli niin tuskallinen heikkous, että olisi tahtonut kuolla -miten tahansa, vaikka hirsipuuhun, -- kun vaan olisi päässyt siitä -kauheasta. Jos olisi päivä, olisin varmasti kömpinyt juoksuhaudan -reunalle ja antanut kuulien lävistää ruumiini. - -Kaikkialla vallitsi vielä pimeänharmaa hiljaisuus ja salaperäisenä -hyytävänä huntuna peitti sakea sumu kaiken näköalan. -- Monet -miesraukat eivät enää edes värisseet; viruivat vain jäätyneessä -juoksuhaudassa kokoonkyyristyneinä kuni kuoliaaksi paleltuneet koirat. -Kuin kloroforiunen lävitse kuulin joitakin kuiskauksia ja varovaisia -eteneviä askeleita. Ne menivät ohi ja hetken kuluttua palasi vain yksi. -Se pysähtyi meidän läheisyyteemme. Rykäsi ja sitten kuului äkkiä -everstin uhkaava karjaisu: - --- Ylös ja paikalla! Olkaa valmiit hyökkäykseen viiden minuutin -kuluttua! Ymmärrättekö? - -Kukaan ei vastannut, kuului vain raskasta hengitystä, muutamia -rykäisyjä; läheisestä metsästä kuului aamutuulen humina. Minä katsahdin -ylös ja sumuharson lävitse näkyi muutamia kirkkaita tähtiä. -- Ja minun -rintaani painoi ikäänkuin kauhean raskas, suuri kivilohkare... - --- Koirat, te aloitte eilen illalla kapinan ja nyt minä käsken -viimeisen kerran: nouskaa hyökkäykseen! Ellette nyt nouse, niin olen -minä pakoitettu käyttämään toisia keinoja. Minä olen tämän joukon -päällikkö ja teidän täytyy totella. - -Kuului käheätä ähkynää, rykäisyjä, yskähdyksiä ja pimeässä -juoksuhaudassa näkyi jotain liikettä, niinkuin kuolleet olisivat -alkaneet virota ja liikahdella pitkän peittämättömän haudan pohjalla; -kuului epäselvää mutinaa, josta eroitti muutamia sammaltavia sanoja: - --- Teidän ylhäisyytenne... emme voi... - --- Olemme paleltuneet... - --- Emme jaksa... - --- Koko ruumis on jäykkä... - --- Jalkani jäätyneet... - --- Vaiti! ärjäsi eversti pahanenteisellä äänellä. -- Te kapinoitte -vieläkin. Hyvä on! - -Kuului kimeä, viiltävä vihellyspillin kiljaisu, joka vaikutti -kammottavalta hiljaisessa aamuilmassa. Me ponnistimme kaikki voimamme -noustaksemme ylös ja samassa huomasimme, että juoksuhaudan jokaisessa -polvekkeessa odotti upseeri kuularuiskun ääressä -- valmiina -lakaisemaan puhtaaksi oman osansa! - -Me tunsimme vaistomaisesti, että olimme heidän vallassaan. Heistä oli -kaatunut vain kaksi, heillä oli lämpimät vaatteet, ja vielä tänään -olimme nähneet heidän syövän... - -Mitä sen jälkeen tapahtui, en varmaan tiedä -- kaikki oli epäselvää, -kamalaa kuin painajaisunessa. Hämärästi muistan, että kaaduin monta -kertaa ja nousin uudestaan hammasta purren -- ja toiset tekivät -samoin... tukehtuneesti ähkyen ja hampaitaan kiristellen. - -Hitaasti ja vaivaloisesti lähdimme me kapuamaan juoksuhaudan reunaa -- -aivankuin pakkasen jäykistämät kärpäset, jotka syyspäivänä koettavat -kiivetä ylös ikkunaruutua -- ja niinkuin ne putoavat kerran toisensa -jälkeen, samoin putoilimme mekin. Mutta terävinä kuin piiskan iskut, -kuului yhtämittaa: Ylös! Mars! - -Meistä oli suurin osa jo päässyt juoksuhaudan reunalle, mutta -vierustoverini ei ollut vielä liikahtanut paikaltaan, nojautui vain -juoksuhaudan seinää vastaan. Ja kun eversti komensi häntä nousemaan, -vastasi hän änkyttävällä kähisevällä äänellä: - --- Jalkani ovat aivan jäykät -- ne eivät liiku. Ampukaa päälle vaan! - -Eversti veti pistoolinsa vireeseen ja kähisi raivosta kiehuen: - --- Kirottu laiskuri! Kuulitko mitä sanoin? Ylös! Mars! Yks! - -Kankeasti käänsi kapinoitsija sinertävät, vihan vääristämät kasvonsa -everstiä kohden, ja huusi hirveällä äänellä: - --- Kirottu murhaaja! Ammu pian! Kai sinun _kunniasi_ sen vaatii! -Vaikkei se vaadi hyökkäykseen _vihollista_ vastaan! - -Sitten hän sulki silmänsä kuni vanha hevonen, joka suuren kuorman -edessä on nääntyneenä kaatunut tielle -- ja odottaa kuoliniskua... - --- Kaks! -- kärähti everstin kummallinen ääni. - -Helvetissäkään ei koskaan voi olla niin hirmuista hetkeä; me muistimme -kaikki hänen kahdeksan alaikäistä lastansa, joista hän aina puhui, hän -rakasti pienokaisiaan yli kaiken... Ja nyt tähtäsi häntä oma päällikkö. -Tunsin vihaavani noita kirotuita upseereita tuhat kertaa enemmän kuin -vihollista! Jokaisen kasvoilla kuvastui hurja, voimaton viha, -kurkuistamme kohosi synkkä, kumea murina -- niinkuin nälkäinen -koiraparvi olisi murissut... Mutta kuularuiskuja käännettiin hiukan -- -ja murinamme taukosi... - --- Kolme! -- kiljasi eversti korkealla, pingotetulla äänellä, ja sitten -kajahti mauserpistoolin terävä laukaus... - -Naapuriraukan pää putosi hervottomasti rinnalle, lakki putosi, ja -pörröinen pää paljastui -- niinkuin kuoleva olisi kumartanut -paljastetuin päin noutajalleen... Ja minä muistin hänen kalpeat, -odottavat pienokaisensa... - --- Nyt eteenpäin! Mars! -- huusi eversti kaikin voimin, kohottaen -uudestaan pistoolinsa meitä kohden. - -Viholliset olivat luultavasti kuulleet ja ymmärtäneet mitä meille -tapahtui. Me olimme jo puolimatkassa, heidän juoksuhautansa -edessä oleva multavalli häämöitti jo hämärän lävitse mustana -jättiläiskäärmeenä. Eivätkä he ampuneet vieläkään, kun me hiljaa -horjuillen lähenimme heidän piikkilanka-varustettaan. - --- Nopeammin! -- kuului takaapäin everstin terävä ääni, mutta vauhtimme -ei parantunut vähääkään. Minäkin tunsin jalkojeni horjuvan kuin -juopuneen. - -Heitin mielessäni hyvästit kaikille, odotin vain, milloin kuolema -tulisi antamaan viimeisen vapahduksen... - -Vihollinen antoi meidän tulla okalankoihin asti ampumatta -laukaustakaan. - -Katselin tylsästi, miten sapööriosastoon kuuluvat meikäläiset lähenivät -saksineen aitoja, minä tunsin mielessäni haikean surun ja ajattelin, -joudutteko tekin kärsimään elämässä yhtäpaljon kuin isänne... - -Silloin ensimmäisen miehen käsistä kirposi sakset ja hän kaatui -vihlovasti kiljahtaen maahan. - -Kukaan ei ollut aavistanut, että viholliset täällä saisivat sähkövirtaa -okalankoihin; me odotimme laukauksia, olimme varustautuneet siihen, -mutta tuota kiljaisua eivät hermomme kestäneet. Ja kun vihollisen -kuularuiskut alkoivat yhtäkkiä kauheasti säristä ja tovereita vaipui -maahan ympärillämme, vaikutti se hirvittävällä voimalla. Monet -parahtivat, alkoivat tolkuttomasti huutaa, ja kymmenkunta miestä lähti -kädet kohotettuna juoksemaan omia juoksuhautoja kohden... Ja minä -kuulin viereltäni muutamia hätäisiä huutoja: - --- Älkää juosko, ne ampuvat...! - --- Älkää ampuko! Älkää juosko. - --- Olemme omia miehiä... -- Omia, omia. - -Silloin tapahtui se kauhea, joka pysyy mielessä ikuisesti kuin -inhoittava polttoarpi kasvoissa: omat kuularuiskut alkoivat toimia. - -Pakeneva joukko kaatui miltei yhtaikaa -- niinkuin suuri viikate olisi -hirveällä sivalluksella iskenyt heidän säärensä poikki... Se sattui -minunkin nilkkaani -- kaaduin... - -Kaikki tuntui kamalan sekavalta. Mitään ymmärtämättä nousin viimeisin -voimin seisomaan ja kohotin käsivarteni huutaen kuin mielipuoli; -silloin kuula lävisti käsivarteni lähellä olkapäätä, minä kaaduin -uudestaan; nostin vieläkin tuota lyijynraskasta kättä -- useat kuulat -miltei murskasivat sen... - -Vihollinen lakkautti tulensa heti, kun meidän puolella alkoi. -Päättelivät kai, että kyllä ne itsekin ampuvat miehensä... - -Koko päivän viruin siellä -- en tiedä miten se päivä kului. Mutta -illalla tulivat vihollisen sairashoitosotilaat ja kantoivat minut ja -toiset haavoittuneet sinne omalle puolelleen. Ja minä olin iloinen, -ettei tarvinnut nähdä omia upseereita... Tuntui siltä kuin kuolisin -vihasta... - - - - -TYKKIHEVONEN - - -Kapean niittykaistaleen yli laukkasi viisi hevosparia, vetäen jälessään -tykkiä. Se heilahteli pelottavasti puolelta toiselle, kun pyörät -pehmeissä kohdissa upposivat akselia myöten. Hevoset olivat märkiä kuin -uitetut, vaahto tippui verisiltä kyljiltä ja niiden velttoina riippuvat -korvat heiluivat laukan tahtiin. Ammottavista suista kuului koriseva -huohotus ja värisevät, voimattomat askeleet osoittivat, että useimmat -pian kaatuisivat maahan. - -Mutta siitä eivät välittäneet ratsastavat miehet: he iskivät -lyijynuppisilla ruoskilla voimainsa takaa ja repelivät käheästi kiroten -kannuksillaan hevosten raadeltuja kylkiä. Sillä ilmassa ulvoivat -yhtämittaa pommit räjähdellen joka puolelta -- äsken oli takana -räjähtänyt niin lähellä, että kaksi tykkimiestä oli saanut surmansa. Ja -sivultapäin saattoi syöksyä koska tahansa vihollisen ratsujoukko. -Heidän täytyi päästä eteenpäin nopeammin, nopeammin... Hiki valui -virtana miesten likaisilta kauhistuneilta kasvoilta, he iskivät ja -kannustivat horjuvia, väriseviä hevosraukkoja, tuskin tietäen mitä -tekivät. Kun vain pääsisi eteenpäin, pian pian... - -Ensimmäisenä oikealla oleva hevonen erosi huomattavasti toisista -ulkonäkönsä ja värinsä vuoksi. Se oli rautias muuten, paitsi häntä ja -harja valkeat, ja tuo kiiltävä harja hulmui tuulessa aivankuin hieno, -hiukan kellertävänvalkoinen silkkilippu... - -Muuta kaunista siinä ei enää ollutkaan -- se näytti loppuun -kulutetulta. Lyhyt kaula oli laihtunut rumaksi, ohueksi, pää riippui -voimattomana ja silmät olivat himmenneet -- ja kylkiluut törröttivät -korkeina kuin paksut puuvanteet. Se näyttää ponnistelevan kuin henkensä -edestä -- ikäänkuin petoparvea pakeneva ihminen, se värisee, horjuu... - -Mutta satulassa istuva sotilas ei taukoa hetkeksikään lyömästä -- ja -joka iskulla kuuluu terävä paukahdus, kun piiskansiiman raskaat -lyijypalaset sattuvat luiseen kylkeen. Miehen silmät tuijottavat -lasimaisina kuin unissakävijän; tylsillä kasvoilla, joihin hiki on -uurtanut vaaleita viiruja, ei näy muuta kuin jähmettynyt kauhu. Mutta -ikäänkuin koneellisesti iskee hän terävät kannuksensa luiseen kylkeen, -kaivellen raadeltua kohtaa ja veri valuu yhä vuolaammin... Hevosraukan -ruumis vavahtaa joka kerralla, sen suusta tunkeutuu aivankuin valittava -ääni, se ponnistaa viimeisetkin voimansa... Mutta se on jo monta kertaa -lysähtänyt polvilleen kuten toisetkin; taas se on vähällä vaipua -maahan, taas tempaistaan rajusti, revityt suupielet kirvelevät -- ja -terävä kannus tunkeutuu kylkeen kuin tulinen rauta, syvälle, syvälle... - -Mutta selkä -- selässä polttaa yhä kamalammin: niinkuin satula olisi -tulta, kurkusta kohoaa jotakin tulisen polttavaa, tukehduttavaa, on -niin vaikea hengittää. -- Ja kurkusta kuuluu joka henkäyksellä -äänekästä korinaa. Auringonpaiste on muuttuvinaan himmeän punertavaksi, -ja taas ovat vapisevat jalat pettämäisillään. Valkoharjainen hevonen ei -saa ajatella, se tuntee vain tuskaa ja jotain hämärää, ikäänkuin -ihmettelyä siitä, että nyt aina lyödään -- ennen ei lyöty koskaan... -Sen hän muistaa, että sellainen aika joskus on ollut. Tämä on niin -erilaista ja tuskallista. - -Liinaharjainen hevonen ei käsitä kauanko he olivat laukanneet, mutta -kerran oli pysähdytty ja vierustoveri oli jäänyt sinne makaamaan. - -Vihdoin tullaan eräälle pellolle, jossa on niin kauheata. Räiske, -huudot ja jyrinä täyttää vapisevan maailman, ilmassa lentää jotain -kaameasti ulvoen ja sokaisevat jyrähdykset iskevät kovemmin kuin -mikään, pakottaen vavahtamaan tuskasta ja pelosta. Taas jyrähtää, -kaikki peittyy pahanhajuiseen savuun, se salpaa hengityksen, kirveltää -ja sitten on kuin kaikki lakkaisi olemasta, iskutkaan eivät tuota -tuskaa, paukahdukset vain kuuluvat aivankuin jostain etäältä... - -Liinaharjainen hevonen havahtuu tuosta tunnottomuuden tilasta -salaperäiseen kauhuun, rangaistuksen pelkoon: hän oli polkenut -_ihmistä_. Se oli kiemurrellut, huutanut... Mitä nyt tulee...? Ja taas -ohjattiin suoraan maassa makaavien ihmisten päälle. Valkoharja koettaa -väistää, mutta tuntee taas kuinka kannukset tunkeutuvat tulisen -polttavina syvälle kylkiin: _täytyy_ eteenpäin. Ja maa on miltei täynnä -makaavia ihmisiä! Mitä tämä on? Ne ovat aina olleet korkeimpia, -salaperäisiä, voittamattomia ja nyt ne huutavat, uikuttavat, -kiemurtelevat matojen lailla, kun raudoitetut kaviot polkevat heidän -ruumiitaan. Toisinaan kuuluu kummallinen rusahdus kun luut -musertuvat... Mutta ruoskaniskut satelevat taukoamatta. - -Kavuttiin erästä mäkeä ylöspäin, kun valkoharja horjahti ja vaipui -maahan. Veriset polvet ja turpa iskeytyivät terävään kiveen, maailma -musteni... Mutta se tunsi vaistomaisesti, että kaatuminen on samaa kuin -kuolema, ponnisti viimeiset voimansa ja pääsi vielä kerran seisaalleen. -Ja sitten taas eteenpäin surkeasti ontuen. Mutta maailma on uudelleen -kuuma kuin palamaisillaan, ja nagaikan lyönnit polttavat kuin tulinen -rauta ja niiden kauheat laukaukset johtavat hänen mieleensä hämärän -muiston hetkestä, jolloin koko maailma hohti sinertävänvalkoisena, -himmeässä kuunvalossa, ja silloin tällöin kuului jostakin terävä -paukahdus... - -Vihdoin päästiin kukkulalle, ja heti hurjaa vauhtia alas jyrkkää -rinnettä. Silloin tuntui yhtäkkiä kuin maa olisi hypähtänyt, jyrähtäen -auennut, syössyt sisästään tulisen, tukehduttavan pilven, joka peitti -kaikki sisäänsä ja jokin kauhean terävä viiltää ruumista, ja samassa -repäisi niin tuskallisesti kuin olisi jättisuuri, teräväpiikkinen -kannus viiltänyt vatsan halki; jalat hervahtavat, mies putoo satulasta, -verinen kylki laahaantuu maata vastaan, jokin hihna kuristaa, häntä -poljetaan... -- Sitten rusahdus, kirousta, vetohihnoja katkotaan, tykki -alkaa jyristen ja hyppelehtien vieriä alas jyrkkää mäkeä -- ja hän jää -makaamaan siihen... - -Maa tuntuu pyörivän, aurinko on himmeän punainen, mutta sittenkin -valtaa haavoittuneen hevosen pelko, yksinäisyyden kauhu. Se tahtoo -nousta, lähteä jälkeen, valkoharjainen pää nousee vaivaloisesti: siellä -ne menevät ainoat auttajat... Se käsittää vaistomaisesti, että nyt -juuri tapahtuu jotain outoa, kamalaa: hänet jätetään... - -Kuuluu käheä, hätäinen hirnunta ja se ponnistaa taas kaikki voimansa -päästäkseen ylös... Turhaa, sisältä viiltää, ruumis retkahtaa velttona -maahan, pää kolahtaa kiveen. Himmeä katse kääntyy toisten jälkeen kuin -rukoillen, mutta siellä kaukana näkyy vain tumma möhkäle, joka hyppii -kuin jättiläissuuri sammakko, ja sitten se yhtäkkiä katoaa harmaaseen -usvaan... - -Sitten alkaa ankara kipu raadella ruumista niin oudosti, tuskallisesti -kuin ei koskaan ennen, eikä tiedä mitä se oikein on ja mistä johtuu. -Pää heilahtelee koneellisesti ja hevonen näkee vatsansa olevan auki ja -sieltä on tullut jotain pitkää, veristä, laahautuen hiekassa. Ja se -käsittää hämärästi, että ihmiset tulevat auttamaan, pelastamaan... -Musta hämärä peittää kaiken, ja oudon kohinan ja tykkien jyrinän -lävitse kuuluu polttavasta kurkusta koriseva, raskas huohotus... - -Mitään apua ei tule. Kaikki on niin epäselvää ja tuskallista, tuntuu -kuin kuluisi kuukausia -- eikä vaan apua... - -Liinaharja koettaa ponnistautua ylös, mutta vain pää kohoutuu hiukan ja -toinen etujalka liikahtaa hervottomasti -- ei muuta. Aivankuin hämärän -lävitse häämöittää hänen vierellään punainen lätäkkö ja sieramissa -tuntuu kirpeä haju... Hän makaa kauan ummistetuin silmin ja odottaa. -Kaikki sekaantuu niin kamalaksi ja tuskalliseksi, että täytyy liikkua --- ja silloin kaikki häipyy. Mutta se tulee uudestaan ja tuskatkin -palaavat kauheampina. Kurkku, rinta, koko ruumis tuntuu palavan -tulessa, jokainen hengenveto vihlasee niinkuin repäistäisiin ruumis -kahtia... Eikä yksikään ihminen tule... Kun vain tulisi _ihminen_ -- -silloin olisi hyvin... - -Liinaharja makaa taas kauan liikahtamatta ja odottaa. Silmät ovat -sulkeutuneet, polttava suu on ammollaan ja kieli lepää likaisella -hiekalla hervottomana -- ei ole voimaa eikä tahtoa vetää sitä suuhun. -Sieraimissa tuntuu inhoittava löyhkä, punainen lätäkkö on suurentunut, -peittyen kärpäsparveen; ne ympäröivät kuolevan hevosen sakeana pilvenä, -mutta se ei jaksa edes häntäänsä huiskuttaa. Odottaa vain, kauan, -kauan... Mutta kukaan ei tule. Tuo kamala jyske ja hälinä kuuluu -etenevän -- ja nyt sekin saisi tulla lähemmäksi, merkitseehän se -ihmisten läsnäoloa. - -Vielä kerran ponnistaa kuoleva hevonen sammuvat voimansa, pää kohoutuu -vaivoin ja ammottavasta suusta tunkeutuu hirnunta -- ei hirnunta, vaan -huuto, sydäntäsärkevä hätähuuto... Valkea harja häilähtää viimeisen -kerran -- ja pää putoaa hervottomasti, kolahtaen kiviin. - -Aurinko lähenee jo taivaanrantaa ja näännyttävä helle haihtuu -vähitellen. Taistelukin on tauonnut, jostain kaukaa vain kuuluu matala -jymy, ikäänkuin maan uumenista... - -Mutta apua ei tule... - -Haavoitettu hevonen odottaa vieläkin. Ja hetket kuluvat vitkaan -- niin -vitkaan. - -Silloin kuuluu aivan läheltä omituinen ääni, viserrys, joka tuntuu -selittämättömän tutulta ja samalla kaukaiselta. Kuoleva hevonen makaa -käsittämättä mitään, mutta kun tuo viserrys yhä jatkuu, aukaisee -vihdoin vaivaloisesti silmänsä ja näkee muutamia vihreitä puita, ja -niiden takana loistaa hehkuva punainen taivas... - -Mitä -- missä tämä on ollut ennen...? Ei -- ei voi muistaa mitään... - -Taas kuuluu tuo omituisen salaperäinen tuttu laulu. Se tuo mieleen -joitakin epäselviä hajanaisia kuvia; vihreä haka, jonka lävitse virtaa -kirkas, soliseva puro... _Hän_ tulee, suitset kainalossa... Leipäpala -kädessä... Niin, aina hän antoi makean leipäpalan, otti harjan länkien -välistä, silitteli, puhui jotain ja hänen äänensä oli suloisempi kuin -mikään maailmassa... - -Kyllä hän nytkin tulee auttamaan. - -Aurinko on painunut metsään, toisinaan kuuluu iltatuulen vieno suhina -lehtipuista ja laulurastas laulaa... - -Liinaharjaisen tykkihevosen revittyä ruumista ei enää tuska raatele, -selkää ei enää polta, eikä jano kurista kurkkua... Hän juo parhaillaan -kotihaan kirkkaasta purosta, -- juo niin ahnaasti, ettei jouda -hengittämään kuin silloin tällöin. Laihtunut, raadeltu kylki kohoilee -niin tavattoman harvaan, harvempaan kuin koskaan ennen... - - - - -SODAN ÄÄNI - - -Hän kohotti hiukan harmaata, pörröistä päätään ja tuijotti eteensä -verestävin silmin -- niinkuin kuolemansairas eläin... - -Hän katsoi katsomistaan, mutta ei käsittänyt mitään, koko maailma -tuntui olevan täynnä tulta ja pauhua, joka jyskytti ruumista -taukoamatta, takoi korvissa kovana ja terävän tuskallisena... Kaikki -oli liian kamalaa ollakseen totta -- hänen täytyi siis uneksia... - -Niinpä todellakin. Vanha mies tunsi päänsä vaipuvan lyijynraskaana -maata vasten ja hänen mieleensä lennähti muinoinen lapsuusajan uni: -kaukana idässä leiskahtaa korkeuteen häikäisevä liekkipatsas, se leviää -hirmuisena leimahduksena yli taivaanrannan -- aivankuin tulinen -jättiläissuuri lintu levittäsi suunnattomat siipensä. Se lähenee, -lähenee täyttäen koko maailman sokaisevana, kohisevana tulimerenä... -Sitten hän yhtäkkiä huomaa hengästyneenä juoksevansa äidin kanssa yli -aavan, jäätyneen suon. Hän on uuvuksissaan, mutta äiti vetää kädestä -kehoittaen tulemaan nopeammin, sillä heti alkaa viimeinen tuomio. - -Vanha mies oli kauan omituisessa horrostilassa, kaikki on niin sekavaa. -Onko hän vielä lapsi ja uneksii nyt vasta sen unen -- vai onko todella -tullut maailman loppu? - -Hän vilkaisi ympärilleen ja huomasi toverinsa, joka makasi maassa kädet -levällään, ruumis liikahdellen raskaitten hengenvetojen mukaan. Oliko -tämä sittenkin totta? Harmaapäinen mies ponnisti epätoivoisesti -tylsistynyttä ajatustaan, ja muisti silloin tällöin, että he olivat -juopotelleet koko viikon, ja viime päivät makailleet tällä kukkulalla, -mistä oli niin mukava katsella kaupungin hyörinää... Vihdoin muisti -toverin maininneen jotain sodanjulistuksestakin, mutta hän oli pitänyt -sitä tyhjänä huhuna... Niin, ja toverikin oli nauraen sanonut, etteivät -viholliset ainakaan tähän puistoon pääse, kyllä miljonäärin -portinvartija siitä pitää huolen -- eivätkä ne löydä sitä aukkoa josta -he tulivat... - -Ja olisiko nyt sota? - -Hänen sisällään alkoi niin ankara poltto, että silmissä musteni ja hän -luuli kuolevansa siihen paikkaan. Hän alkoi hätäisesti herättää -toveriansa, mutta ei onnistunut: tämä oli aivankuin tainnoksissa, -kasvot sinertävät ja pöhöttyneet... Silloin hän muisti mitä he olivat -viimeksi juoneet ja ymmärsi, mikseivät he mistään tietäneet: he olivat -maanneet tajuttomina myrkytyksestä... - - * * * * * - -Monen tunnin kuluttua hänen oli onnistunut saada toveri hereille. Ja -nyt lojuivat he suullaan ja tylsästi tuijottelivat alas palavaan -kaupunkiin. - -Pohjoispuolisiin linnakkeihin satoi satamalla pommeja, mutta yhtämittaa -niitä lenteli myöskin ylitse, putoillen pohjoisosaan kaameasti leiskuen -ja räjähdellen... Rakennukset luhistuivat jymisten raunioiksi, -leimahtivat tuleen -- joka puolella syttyi yhä useampia tulipaloja, ne -levenivät mahtaviksi tulijärviksi, jotka pohjoistuulen ajamina -vyöryivät vastustamattomasti etelää kohden. Suunnaton savupilvi peitti -näkymättömiin koko eteläpuolen kaupunkia, se näytti täyttävän puolen -maailmaa. Kaikki itäänpäin johtavat kadut ja tiet olivat mustanaan -pakenevia ihmisiä... Ja silloin tällöin häämöitti savupilven lävitse -aurinko suurena, mustanpunaisena -- niinkuin jättiläissuuri, hyytyneen -veren peittämä silmä olisi sieltä katsellut näytelmää, ja välillä -väsyneesti ummistunut... - -Puoliyön hetki läheni, mutta kukkulalla oli kirkkaampaa kuin päivällä, -ja tulen hehku paahtoi vanhain miesten kasvoja polttavana kuin tulisen -jättiläisuunin hehku. Koko illan olivat pommit ja tuli tehneet -hävitystä. Mutta vieläkin vapisi ilma tykkien ja leiskuvien -pommiräjähdysten kaameasta jylinästä ja tulen riehunta näytti vielä -kauheammalta: Tuuli oli kiihtynyt myrskyksi, vastustamattomana, -tuhoavana tulvana vyöryi se yhä kauemmaksi etelään, niitä kaupunginosia -kohden, jotka vielä olivat säästyneet... Suurin osa kaupunkia roihusi -jo suunnattomana roviona, sen sakea savu peitti toisen puolen maailmaa -läpinäkymättömänä, veripunaisena verhona, raskaat, matalalla kiitävät -pilvet näyttivät sekaantuvan siihen ja tulisessa kajastuksessa näytti -taivaskin palavan riehuvana, aaltoilevana tulimerenä... Kaukana -itäisellä taivaanrannalla vain vallitsi pimeys, synkkä ja -läpitunkematon -- niinkuin salaperäinen, sysimusta esirippu peittäisi -koko taivaanrannan... - -Vanhat miehet olivat kauan katselleet palavaa kaupunkia kuin kauhusta -jähmettyneinä -- niinkuin kaikki olisi kamalaa painajaisunta. Mutta -äkkiä he havahtuivat hätkähtäen, katsahtivat pelokkaasti ympärilleen, -kuuntelivat... Oli tapahtunut jokin suuri muutos -- mutta mikä, sitä he -eivät voineet heti ymmärtää... Vasta hetken kuluttua käsittivät he -sekavilla aivoillaan, että -- _pommitus oli tauonnut_... - -He kuuntelivat kauan ja tuo muutos vaikutti heihin omituisen -tuskallisesti. Pommitus oli ikäänkuin turruttanut, huumannut heidät, -tukehuttanut muut äänet -- mutta nyt kuului niin kauhean paljon. -Tulimeren kohina, ryske ja rätinä sekaantui kammottavaksi hirmumyrskyn -pauhuksi; silloin tällöin kuului sen seasta lukemattomien -kirkonkellojen kumajava hätähuuto, häipyäkseen taas luhistuvan -kivirakennuksen ukkosentapaiseen jylinään tahi tulen kiihtyvään -kohinaan -- niinkuin hukkuvien hätähuudot häipyvät valtameren myrskyn -pauhuun... - -Suunnattomat pakolaisparvet olivat koko illan tulvehtineet kaupungista, -peittäneet läheiset kentät ja pellot niinkuin lukemattomat -jättiläissuuret heinäsirkat... Kukkulan alapuolella oleva töyräs -muistutti kuhisevaa muurahaispesää -- ja nyt kuului sieltä epäselvästi -eksyneiden lasten epätoivoisia huutoja, äitien vaikeroivaa itkua ja -loukkaantuneiden valituksia ja tuskanhuutoja... Pari kertaa kuului myös -jotain heikkoa pauketta: pakolaiset yrittivät nähtävästi särkeä lujaa -lankkuaitaa päästäkseen puistoon -- mutta he eivät onnistuneet... - -Vanha mies tuijotti jäykin katsein alas pakolaisten parveen... ja hänen -sydäntään viilsi veitsen tavoin kumma tuska, kuullessaan tulen pauhusta -lasten sydäntäsärkeviä, nääntyneitä ääniä... Vihdoin hänen kasvoilleen -ilmestyi haikea kaipaus ja suru. Nuo äänet kuiskailivat hänelle taas -niistä, joita hän ei ollut vuosikausin muistanut -- jotka hän tahtoi -kokonaan unohtaa... - -... Hän seisoo nuoren tytön vieressä, vihittävänä... He rakastavat -toisiaan... Kuluu muutamia onnellisia vuosia -- heiliä on kaksi -pienokaistakin. Mutta sitten tulee köyhyyttä, sairautta, kuolema -vierailee kahdesti, kolmasti -- ja hän on yksin... Siitä on kulunut -niin monta vuotta, iäisyyttä pitempiä vuosia, mutta kaikki on hänelle -samantekevää... - --- Kuule, kellot... vaikenevat, -- kuiskasi toinen pitkän äänettömyyden -jälkeen. - -Hänkin oli kuullut parin lähimmän kirkon kellojen äänen vaikenevan -lyhyen ajan kuluessa, mutta ei pannut siihen mitään huomiota. Nyt näki -hän taasen erään lähellä olevan kirkon jäävän tulivyöryn alle, -syttyvän -- kellojen soivan liekkien keskelläkin, niinkuin jokin -liikkumattomaksi kahlehdittu jättiläisolento olisi jäänyt tulimereen, -ja nyt huutaisi tuskasta palaessaan. Mutta kun vielä viidennet kellot -vaikenivat, katsahti hän hätäisesti ympärilleen -- tuntui ikäänkuin ne -olisivat hukkuvien hätähuutoja, jotka vaikenevat yksi toisensa jälkeen -vaipuessaan syvyyteen. - -Yhtäkkiä he hätkähtäen kääntyivät ja alkoivat kauhusta jähmettyneinä -tuijottaa taakseen... - -Kaukaa itäpuolelta kuului kaamea, pitkäveteinen ääni, jollaista he -eivät olleet koskaan kuulleet; siinä oli jotain niin pöyristyttävää, -ettei sitä voinut käsittää: eniten se muistutti sanomattoman -surullista, toivotonta itkua -- mutta se ei ollut ihmisolentojen -itkua... - -Tuskallisen jännityksen vallassa he kuuntelivat ja tuijottivat pimeätä -taivaanrantaa -- niinkuin erämaahan eksyneet vaeltajat tuijottavat -pimeyteen kuullessaan lähenevien petojen askeleita... Tuo moniääninen -ulina hukkui tavantakaa tulen kohinaan, jatkuakseen hetken kuluttua -entistä tuskallisempana, kaameampana... - --- Mitä... mitä tuo oikein on? -- kuiskasi toinen vihdoin. - --- Olisivatko ne susia...? - --- Ei ei -- ei täällä enää susia ole... - -Hetken vaitiolon jälkeen lisäsi hän kauhusta käheällä, vapisevalla -äänellä... - --- Vain paholaisen laulu voisi ehkä olla noin kamalaa. Ehkä niiden -kuoro on tullut laulamaan tähän helvetin riemujuhlaan...? - -Taas he kuuntelivat... Pitkän äänettömyyden jälkeen löi toinen otsaansa -ja huudahti hämmästyneenä: - --- Oo -- ahaa. Ne ovat koiria. - --- Eihän koirat ulvo... Jospa ne sittenkin ovat joitakin vainajain -henkiä... Kuuntele nyt, siinä on jotain kamalaa, salaperäistä... - --- Ei henkiä -- vaan eläviä koiria... Se on kyllä kamalaa ja -salaperäistäkin, että koirat, tavalliset koirat itkevät ihmisten -tuhotöiden tähden... Mutta itkevätköhän ne, jotka ovat tuon hävityksen -toimeenpanneet...? - --- Kyllä ne ennemmin hykertelevät käsiään mielihyvästä; ovathan ne -voittajia. - -Hän tuijotti tulimerta tylsästä tuskasta jähmettynein katsein ja lisäsi -hetken kuluttua itsekseen. - --- Ei, -- kyllä ihmiset ovat samanlaisia kuin perkeleetkin. Kun katsoo -tuota näkyä, tuntuu mahdottomalta, että ihmiset olisivat sen -toimeenpanneet. - --- Kaikki on mahdollista nykyajan sodassa. Tämä on nyt _sotaa_ ja tuo -on _sodan ääni_. Minä huomaan nyt, että... - -Hän vaikeni tyrmistyen: eräs punaisen hehkuva marmoripalatsi, johon -illalla oli sattunut mörssärinpommi, liikahti omituisesti ja samassa se -näytti horjahtavan, putoavan, vajoavan maan sisään... Sitten kuului -ukkosentapainen jylinä ja kamalasti ulvahtaen syöksähti ilmaan valtava -liekkipatsas ja punainen, rätisevä kipinäpilvi -- aivankuin puhkeavan -tulivuoren kidasta... Ja samassa leyhähti heidän kasvoilleen ikäänkuin -jonkun tuntemattoman hirviön tulinen henkäys. - -He peittivät kasvonsa käsillään kumartuen nopeasti maata vasten -- ja -niin he ovat kauan liikahtamatta kuin kauhun lamauttamat lapset tai -metsäneläimet, jotka metsästäjän lähetessä painautuvat maahan... - -Mutta yhtäkkiä kohoaa harmaa pää, vanhat kuihtuneet kasvot vääristyvät, -hän katsahtaa taakseen, kuuntelee hetken hengittämättä -- ja tukkii -korvansa... Siitä huolimatta on hän kuulevinaan tuon mielettömän, -pöyristyttävän ulinan, se tunkeutuu hänen sydämeensä hyytävänä -jääpuikkona... Hänestä tuntuu ikäänkuin sotien lukemattomat mielipuolet -olisi sulettu tuon kauhean, sysimustan esiripun taakse -- ja he itkevät -siellä ikuisessa pimeydessä. - - - - -LENTÄVÄ HIRVI. - - -Kello oli vasta viisi ja syysaamun synkkä pimeys näytti ympäröivän -mustana muurina tuota pientä kaupunkia, jonka asemalla August -vihdoinkin astui kotimaan kamaralle -- pitkän tuskallisen sotavankeuden -jälkeen. Kolmen tunnin kuluttua lähtisi juna kotikaupunkiin -- hän -saapuu _tänään kotiin_. - -Mutta hän oli niin uupunut matkasta, ettei tuntenut mitään erikoista -iloa. Hän sytytti koneellisesti paperossin ja katseli kuin unessa miten -poistuvan junan punainen valo eteni yhä kauemmaksi, jyrinä heikkeni ja -vihdoin ne häipyivät kokonaan etäisyyteen. Asema muuttui taas pimeäksi -ja hiljaiseksi kuin autio talo, ja äänetöntä, nukkuvaa, kaupunkia -ympäröi joka puolella pimeys, läpitunkemattomana, mustana kuin kuoleman -syleily... Syysaamun kostea tuuli vain vinkui niin valittavasti -alastomissa puissa -- niinkuin olisi syleillyt niitä surullisesti -itkien... Sen kylmä henkäys tunkeutui vaatteiden lävitse, saattaen -hänet värisemään vilusta, ja hän astui puolihämärään odotussaliin. - -August ajatteli ensin paneutua pitkäkseen penkille, mutta odotushuone -oli kylmä kuin kellari. Sentähden hän päätti lähteä kävelemään -kaupungille. - -Hänen täytyi astella yhä nopeammin pysyäkseen lämpimänä, mutta hänen -mielensä oli yhä tuon omituisen tylsyyden vallassa, toisinaan hän kulki -pitkät matkat ajattelematta mitään... - -Vihdoin hän havahtui kuullessaan edestäpäin mahtavaa jyrinää ja pauhua, -jonka ylitse kajahteli kumea säännöllinen jyske -- aivankuin tulipalon -kajastus... Nyt hän muisti, että täällä oli eräs maan suurin -metallisulatto ja valssilaitos. - -Saapuessaan portille pysähtyi hän hämmästyneenä: vastapäätä oleva -valimo leiskahti sokaisevan kirkkaaksi, valkohehkuinen metallimassa -syöksyi koskena kohisten jättiläismuotteihin, valtavat höyrypilvet ja -miljoonien kipunoiden räiskyvä tulisade peitti nuo mustat, häärivät -olennot näkymättömiin. - -August tunsi sääliä, nähdessään kirkkaasti valaistulla portilla -työttömien suuren lauman. Tietysti he olivat jo monta tuntia -jännityksellä odottaneet täällä sitä hetkeä, jolloin mestari tulee -valitsemaan uusia niiden tilalle, jotka yövuorolla ovat sairastuneet, -loukkautuneet koneissa tai ruhjoutuneet kuoliaaksi. Ja hän näki jo -mielikuvituksessaan miten levottomasti miesjoukko liikahti, kun joku -mestareista saapui, nuorukaiset koettivat esiintyä mahdollisimman -miehekkäinä, vanhukset suoristivat köyryjä vartalojaan ja laihat, -kalmankalpeat miehet koettivat muuttaa toivottoman katseensa -huolettomaksi, näyttää reippailta ja voimakkailta. Ja jokainen toivoi -palavasti, että mestari ottaisi juuri hänet -- sillä kotona odottavat -pienet nälkäiset suut... - -Äkkiä alkoi tehtaan höyrypilli kamalasti ulvoa, suuret kaksoisovet -aukenivat ja aivankuin jättiläissuuresta tiilimyllystä vyöryi sullottu -nokinen miesjoukko mustana massana porttia kohden; Ja siitä kuului -kummaa kalinaa -- aivankuin lukemattomien jalkarautojen kalsketta. - -Kulkueen alkupuoli oli jo ehtinyt ulos portista, kun ilmaa viilsi -yhtäkkiä kammottava, eläimellinen ääni ja sitä seurasi rautojen helske, -ikäänkuin vaarasta varottaen. Joukko pysähtyi, rautojen helinä ja -raivoisat huudot yhtyivät, sekaantuivat kiihtyen sanoin kuvaamattomaksi -pauhuksi, ja vihdoin eroitti siitä muutamia yksityisiä käheitä huutoja. - --- Mitä te teette täällä? - --- Konnat! Te vaanitte leipäämme. - --- Lyökää niitä kirottuja! - --- Kuolema lurjuksille! - --- Odota kun pistän sormeni silmääsi... - -Yksityiset äänet hukkuivat taas korvia särkevään meteliin... -- Mustat -joukot vyöryivät sinne tänne sekavana kaaoksena, temmaten hänet -mukanaan ja niitä tulvi tehtaasta lakkaamatta... Ja yhtäkkiä huomaa -August olevansa työttömien seurassa -- ja heitä ympäröi musta, -kamalasti ulvova joukko... Se alkaa puristaa heitä joka puolelta -suunnattoman, hirveän renkaan tavoin... - -August alkoi vavista kuin kammottavan painajaisunen vallassa; joka -puolella näkyy aavemaisia kasvoja silvottuine nenineen, puhkottuine -silmineen -- ja aivankuin kuoleman ja sodan sinipunaiset kukkaset -loistavat heidän arpensa kaarilamppujen kelmeässä valossa... -Hampaattomat ammottavat suut kirkuvat raivoisasti; ne, jotka eivät -voineet huutaa, kalistivat yhteen rautaisia raajojaan. August näki -niiden uhkaavasti heiluvan piiritettyjen päiden yläpuolella, heitä -kohti kurotettiin kiiltäviä piikkejä, jotka muistuttivat tuntemattomien -petojen kynsiä. - -Raivokas joukko painoi joka puolelta peloittavalla voimalla, mutta -työttömät olivat tarrautuneet kiinni lähimpiin hyökkääjiin pidellen -heitä kilpenä edessään, eivätkä hyökkääjät ensin voineet mitään... -Mutta raivo kiihtyi, työttömiä iskettiin päähän rautakourilla, August -näki erään työntävän kaksihaaraisen piikkinsä pitelijän käsivarteen... -Ja lyöjä oli niin kamalan näköinen, että August alkoi yhä ankarammin -vavista -- hänellä ei ollut huulia ja hirvittävä suu paljaine -hammasrivineen näytti jäykistyneen ikuiseen irvistykseen... - -Jo murtui puolustusketju, ja rähinä kiihtyi yhä kamalammaksi. -Puolustajien ja hyökkääjäin huudosta hän vihdoin alkoi ymmärtää, että -tässä nyt oli tehdas, johon oli rakennettu erityinen osasto vain -raajarikkoja varten. Amerikasta oli tilattu erityiset koneet, joita -yksikätiset, sormettomat, vieläpä jalattomat voivat hoitaa. Nyt, kun -vallitsi ankara työttömyys, tunkivat tuhannet työttömät terveet miehet -heidän työpaikkaansa raajarikkojen palkalla, ja kun muutamia oli jo -otettu, pelkäsivät onnettomat, että he saavat jäädä kuolemaan -nälkään... Sentähden heidän huudossaan kuvastui hurja raivo ja -epätoivo. - --- Kuolema pettureille! - --- Leivän varkaat! - --- Raajarikkojen leivän varastatte! - --- Tappakaa ne roistot! - -August huomasi joka puolella työttömiä iskettävän maahan. Ja sitten hän -näki niin hirvittävän näyn, ettei sodassakaan ollut nähnyt sellaista... -Eräs laiha harmaapartainen mies oli isketty maahan ja kuusi, seitsemän -aaveentapaista olentoa syöksyi hänen kimppuunsa hurjalla vimmalla. -August näkee jonkun puujalan potkaisevan noita vanhoja kasvoja, häntä -poljetaan ja harmaa parta tahrautuu vereen ja lopuksi hyökkää huuleton -nälkäisen suden lailla hänen päälleen... Ei, ei... - -August ei tietänyt mitä teki: hän näki vain veren pursuavan vanhuksen -suusta... Hän hyökkäsi esiin, repi pois muutamia olentoja... Mutta ne -koettivat pistää uhria piikeillään, ne takertuivat vanhaan mieheen kuni -hämähäkit kärpäsen kimppuun. August raivostuu... iskee säälimättä ja -jokaisesta iskusta kaatuu joku; sitten hän nosti kiireesti ylös vanhan -miehen, aikoen viedä hänet mukanaan pois. - -Nousi hirmuinen meteli, hänet ympäröitiin, hän kuuli viereltään -möläjävän eläimellisen äänen, ja tunsi samassa pistävää kipua -käsivarressaan -- Sama irvistävä painajainen oli pistänyt häntä -piikillään... ja samassa joku löi häntä päähän niin, että silmissä -pimeni kaikki, hän oli kaatumaisillaan. - -Viimeisin voimin hän tarttuu pistäjänsä rautaraajaan ja työntää hänet -esiin joka kerta kun häntä itseään aijotaan iskeä. Tuo kamalan näköinen -olento pyristelee kuin paholaisen poika päästäkseen irti hänen -otteestaan... Ja saatuaan pari Augustille aijottua iskua, alkaa hän -sylkeä, sähisee kuin kiukkuinen kissa. Mutta August näkee äskeisen -turvattinsa, joka nyt oli koettanut auttaa häntä, horjuvan iskuista, -kaatuvan... - -August hellittää ja iskee taas vanhan miehen vainoojat maahan, auttaa -hänet ylös, mutta samassa hän saakin rautakäden iskun päähänsä, kaatuu -uudelleen, häntä lyödään... - -August katsahtaa ympärilleen ja huomaa, ettei enää voi auttaa vanhaa -miestä; hän nousee, ryntää epätoivoisella vimmalla -- turhaan. Iskuja -satelee tuhkatiheään, mutta kipua ei hän tunne, silmissä vain pimenee, -säkenöi, sumenee. Mutta viime hetkellä hänen onnistuu riistää terävä -rautapiikki eräältä hyökkääjältä, hän peräytyy taaksepäin ja kyyristyy -kuin hyökkäävä peto. Hänen kasvonsa vaalenevat kuolemankalpeiksi ja -hänen silmissään kiiluu niin pahaenteinen tuli, että hyökkääjätkin -peräytyvät hänen ympärillään. - -Sitten saa hän muutaman hetken hengähdysajan, ja tuona lyhyenä hetkenä -hän käsittää yht'äkkiä, että nyt tulee kuolema, loppu... - -Näinkö loppui elämäni? välähtää hänen aivoissaan ja hän katsahtaa -ympärilleen kuin varmistuakseen siitä. -- Niin, niin, minä tulen heti -ponnistamaan viimeiset voimani elämäni puolesta, leimahdan viimeisen -kerran, niinkuin lamppu öljyn loputtua vielä kerran kirkkaasti -leimahtaa ennen sammumista. Ja se tapahtuu juuri tässä, tällä -likaisella pihalla minun ajatukseni sammuu ja ruumiini kylmenee. Ja hän -käsittää hämärästi, että raivoisa joukko lähenee taas eläimellisesti -karjuen ja ulvoen, se murisee ja ärisee kuin suunnaton susiparvi. - --- Ooh -- konna, mitä haet? - --- Lyökää hänet kuoliaaksi. - --- Se on työttömien kätyri. - --- Tappakaa se! - -Vain vaivoin eroitti August melusta nuo uhkaavat huudot ja hänen -sydämensä täyttyi ennen tuntemattomasta katkeruudesta ja vihasta. -Siksikö hän oli kärsinyt ja kestänyt kaikki sodan ja vankeuden vaivat -ja kärsimykset, että hänet tapetaan täällä kuin elukka ja vielä -solvataan... Hän tunsi koko olemuksensa jännittyvän hurjasta raivosta, -hän hyökkäsi hammasta purren eteenpäin... - -Silloin ilmestyi hänen eteensä entistäkin kauheampi olento, hän -suuntaa tätä kohden valtaavan nyrkiniskun, mutta se sattuukin sen -rautanyrkkiin, ja se ojennetaan hänen eteensä tottuneen nyrkkeilijän -puolustusasennossa. August kohotti katseensa ja hänen täytyi uudestaan -purra hammastaan: tuon nenän alla ammotti kauhea aukko; ei hampaita, ei -huulia, ei kieltä... Ja tuo olento ojensi kätensä kuin tervehdykseen ja -katsahti Augustiin suurin, surullisin silmin. August hätkähti ja hänen -sydämensä alkoi kiivaasti sykkiä. Mitä... kuka...? Onko se mahdollista? - -Viime sanat hän kuiskasi ääneen, mutta toinen ei vastannut, nyökäytti -vain päätään -- ja katsahti taas tuolla omituisella katseellaan. Sitten -tarttui Augustin käteen ja lähti porttia kohden... - -Irvistävä olento ja muutamat muut lähenivät villisti ulvoen ja -salaperäinen suojelija kohotti rautakouransa lyöntiin ja katsahti -ympärilleen. Eikä kukaan estänyt. - -Tuosta uhkaavasta katseesta hän lopultakin huomasi, että siinä oli -hänen paras lapsuuden toverinsa -- "Lentävä hirvi." - -Nopeasti astelivat he porttia kohden, olivat jo saapumaisillaan -kadulle, kun äkkiä ilmassa kajahti pahaenteinen komentava huuto. -He katsahtivat taakseen -- pihan perälle oli ilmestynyt rivi -santarmeja koteloihin kiinnitetyt mauserpistoolit tähtäysasennossa. -Raajarikkoisten joukosta kuului hurjia kirouksia, vihan ja tuskan -huutoja, kohosi heristäviä kauheita kummitusraajoja. - -Joukko alkoi hajaantua ja tuossa punertavassa kajastuksessa näytti se -entistä hirveämmältä. August näki joukottain olentoja, joiden -teräsraajat eivät vähääkään muistuttaneet ihmisjäseniä, sillä ne oli -valmistettu yksityiskohtia myöten vain eri työaloja varten. Nuo jäsenet -olivat tehtaan omaisuutta... - -Äkkiä viilsi ilmaa läpitunkeva, kimakka kiljaisu, sitä säesti -kauhistuttava vihan huuto ja nuo surkeat olennot alkoivat hyppien, -horjuillen ja kaatuillen paeta porttia kohden. Monet tulivat -poljetuiksi, mutta he yrittivät eteenpäin, ryömivät hitaasti kuin -suuret kankeat koppakuoriaiset. Siten räjähti läpitunkeva -mauserpistoolien yhteislaukaus, toinen, kolmas, ja välillä kuului -käheitä hätähuutoja... - -Ystävykset lähtivät kiireesti poispäin. August kuuli laukaukset ja -huudot kuin sekavassa unessa, hänen mieleensä muistui heidän entiset -retkensä siltä ajalta, jolloin tuo toinen vielä oli "Lentävä hirvi." - -Kolme kadunväliä kulettuaan pysähtyi onneton toveri, katsahtaen -Augustia ja tarttui hänen käteensä hyvästelläkseen. - --- Veli... veli, älä mene vielä, odota. - -Tämä pudisti päätään ja tuossa tuijottavassa katseessa kuvastui niin -suuri suru ja tuska, että se tunkeutui puukkona Augustin sydämeen. Hän -ei voinut sanoa mitään ja toveri kääntyi lähteäkseen. - --- Meidän pitäisi puhua jotain... Veliraukka... älä mene vielä -- -änkytti August käheästi ja tarttui onnettoman terveeseen käteen. Ja hän -painoi päänsä toverinsa huohottavaa rintaa vastaan, jossa kylkiluut -tuntuivat terävinä ja korkeina ja kuiskasi tukehtuneesti: - --- Rakas... onneton... veliraukka... - -Hänen sormensa ylettyivät kuihtuneen käsivarren ympäri, kolme vuotta -takaperin oli hän kotiseudun paras painija ja urheilija. Niin reipas ja -iloinen, että jokaisen täytyi pitää hänestä... Mutta eniten kuitenkin -hänen morsiamensa -- he olivat aikoneet juuri naimisiin, kun syttyi -sota... - --- Miten voi vaimosi... kai te jo naimisissa olette? - -Onneton kourasi koneellisesti päätään vapisevalla kuihtuneella -kädellään ja August näki, että hänen tukkansa oli aivan harmaa. Hän -tunsi toverinsa tuskan tarttuvan itseensä, alkoi aavistaa jotain rumaa -ja kauheata ja kysyi hetken kuluttua hiljaa jännittyneenä: - --- Onko hän kuollut? - -Kieltävä päänpudistus. - --- Naimisissa...? - -Onnettoman harmaa pää vaipui rinnalle niinkuin näkymättömän musertavan -painon alle ja pitkän äänettömyyden jälkeen alkoivat suuret kyyneleet -vieriä kuolemankalpeita kasvoja myöten. - -Augustin hampaat kirskahtivat raivosta, hänen nähdessään nuo kyyneleet: -Hän, tuo nainen oli teeskennellyt tulista rakkautta niinkauan kuin -toinen oli uljas ja voimakas, mutta kun tämä palasi silvottuna, -onnettomana, oli siis säälimättä jättänyt hänet. Hän tunsi sillä -hetkellä vihaavansa kaikkia naisia... - -August muisti taas, miten äärettömästi toveri oli rakastanut -morsiantaan ja huomasi yhtäkkiä, että sen kamalampaa ihmiskohtaloa ei -voi olla -- aivankuin olisi kohotettu esirippu elämän pöyristyttävimmän -murhenäytelmän edestä... Hän oli ollut voimakas, iloinen ja rakastettu. -Silloin viedään väkisin sotaan, silvotaan muodottomaksi, ja sitten se -ainoa, joka vielä antaisi elämälle arvoa, hylkää kylmästi, juoksee -toisen syliin. Ennen kaikki naiset ihailivat häntä -- nyt ei kukaan -tietysti edes katsahda häneen. Hän ei koskaan tule tuntemaan rakkauden -onnea, kuulemaan pienokaistensa jokellusta -- hän tietää vain, että -rakkaimpansa nauraen telmii toisen vuoteessa... Ja kaikki täytyy kestää -äänettömänä, ei koskaan saa edes puhua kenenkään kanssa... Sentähden -tuosta jähmettyneestä katseesta kuvastuu ikäänkuin tuhansien tuska ja -epätoivo... - -Hän näki onnettoman toverinsa värisevän vilusta ja pyysi tämän -lähtemään mukaansa jonnekin kahvilaan ja sitten lähtemään hänen -kanssaan kotikaupunkiin, mutta tämä pudisti vain hitaasti päätään. -August tahtoi tietää hänen osoitteensa, palatakseen hänen luokseen -- -sama äänetön vastaus. Sitten hän tarttui vapisevalla kädellään Augustin -käteen, katsahti häntä surullisesti ja lähti kiireisin askelin pimeälle -sivukadulle... - -August lähti jälkeen, pyysi häntä odottamaan, ilmoittamaan edes -osoitteensa, turhaan. Ja kun August kiirehti askeleitaan, lähti tämä -puolijuoksua -- aivankuin takaa-ajettu pahantekijä. - -Yhtäkkiä hän hiljensi kävelyään. Hänelle selvisi yhtäkkiä miksei toveri -ollut ilmoittanut mitään itsestään, eikä tahtonut vastaisuudessakaan -tavata häntä eikä ketään... Tietysti hän, joka kerran _oli elänyt_, -tunsi katkerasti, että kurja olotila _ei ollut elämää_, että hän oli -ikäänkuin elävältä kuollut... Sentähden on hän piiloutunut tänne, kuni -sairas kulkukoira, joka laahautuu johonkin loukkoon tuntiessaan -kuoleman lähestyvän... Juuri niin hän nyt menee tuolla... - -Hän pysähtyi tuijottamaan tuskallisesti tuota tummaa, etenevää olentoa. -Ja kun se mustana haamuna häipyi harmaaseen hämärään ja sumuun, tunsi -hän, että se oli viimeinen näky onnettomasta lapsuuden toverista, joka -häipyi samalla hänen elämästään. Suru ja tuska kuristi hänen kurkkuaan -hänen ajatellessaan, mitä hänen onneton toverinsa nyt tunsi, kun tämä -hänetkin oli vapaaehtoisesti jättänyt ja laahusti hyljättynä ja -yksinäisenä johonkin pimeään loukkoon -- odottamaan sitä viimeistä... -Niin, hän ei enää näkisi "Lentävää hirveä" -- ei elävänä eikä -kuolleena... - - * * * * * - -August seisoi siinä kadunkulmauksessa kuin jähmettyneenä. Hän huomasi -entistä selvemmin, että oli tänään ensikerran nähnyt elämän -kauhistuttavimman onkalon. - -Laukaukset olivat lakanneet ja pääkadulla kuului hurjia huutoja, -muutama laukaus. Luultavasti vietiin siellä vangittuja ja haavoitettuja -raajarikkoja, niitä tuli yhtämittaa tänne sivukadulle, ne kompuroivat -hänen ohitseen huohottaen raskaasti ja nääntyneesti, he näyttivät niin -heikoilta kuin vaipuisivat heti maahan ja heidän laihoissa kalpeissa -kasvoissaan näkyi vieläkin hirveitten kärsimysten jälkiä. Monet -vilkasivat sivumennen Augustiin, mutta yksikään ei katsahtanut ilman -katkeruutta tai vihaa -- voimatonta, mutta sammumatonta vihaa... - -Augustia alkoi värisyttää, ajatellessaan, että jokainen heistä kerran -on ollut terve, nuori, voimakas -- hekin ovat silmät onnesta ja ilosta -loistaen vieneet tyttönsä tuliseen tanssiin, hekin ovat eläneet, -rakastaneet... Mutta nyt eivät he enää tunne elävänsä; he ovat elävältä -kuolleet... Niillä kurjilla jätteillä, jotka vielä on jälellä elämästä, -ei heille itselleen ole mitään merkitystä. - - - - -KOSTAJA - - -I. - -Syvällä suuren kivirakennuksen alapuolella olevassa maanalaisessa -huoneessa istui kaksikymmentä terroristia pitkän pöydän ympärillä -kokousta pitäen. Huoneessa oli kylmänkosteaa ja ummehtunutta -kuin haudassa, ja suurta hautaholvia se kahden vahakynttilän -keltaisenhimmeässä valossa muistuttikin -- ja istujain jättiläissuuret, -mustat varjot värähtelivät ja hyppivät harmailla, kosteankiiltävillä -sementtiseinillä, kuin kadotuksen tuskissa kituvat henget. - -Eräs nuori hienopiirteinen mies puhui parhaillaan jostakin -käskykirjeestä, jonka byrokraattihallitus oli eilen julaissut. Puhuja -oli liikutuksesta kalpea ja hänen äänensä värisi katkeruudesta, hänen -lopettaessaan seuraavasti: - -Tehän tiedätte jokainen, miten mielivalta ja sorto on nykyisen -sotatilan aikana painanut kansaa niinkuin raskaat kahleet, tehnyt -elämän sietämättömäksi. Mutta tuon uuden ukaasin nojalla voidaan koko -maa muuttaa helvetiksi. Me olemme kaiken kärsineet, kaiken kestäneet, -mutta tämä on liikaa! Nyt emme enää kärsi -- emme _voi_ kärsiä! Nyt -täytyy tehdä jotakin! Parempi on heti kuolla kuin elää sellaista -elämää. - --- Niin, meidän täytyy tehdä jotakin! -- huusi käsiään huitoen eräs -toinen, miltei nuorukainen, jolla oli pitkä, vaalea tukka ja suuret -siniset silmät. Minä en tahdo puhua paljon, ilmoitan vain olevani sitä -mieltä, että ministeri M------, viimeisen hirmu julistuksen isä, on -poistettava. Ja minä tarjoudun panemaan sen toimeen... - --- Mitä se hyödyttäisi, -- lausui eräs rauhallisella äänellä. - --- Hyödyttäisi, hyödyttäisi -- kiivastui nuorukainen. -- Yksi kaikkein -pahimpia sortajia olisi poissa, se peloittaisi toisia ja lamauttaisi -niiden sortohalua... Toiseksi se olisi vastalause meidän puoleltamme. -Tahi pitääkö meidän hyväksyä se äänettömyydellä...? - --- Ei, ei, ei! -- huusivat monet kiihkeästi. - --- Kyllä minun täytyy toistaa vieläkin kysymykseni, kuului äskeisen -kysyjän rauhallinen ääni -- Minusta pitäisi meidän joka asiassa -ensimmäiseksi kysyä: Mitä se hyödyttäisi -- olisiko siitä hyötyä -sorretulle kansalle? Me emme saa tehdä mitään hyödytöntä. Ja -yksityismurhat ovat sellaisia. Tai voitteko mainita, missä jokin korkea -virkapaikka on jäänyt täyttämättä kun edellinen on tapettu? Tai onko -joku sortoherra jättänyt virkaansa edes murhayrityksen tähden? Mitä se -silloin toisiin vaikuttaisi? - --- Hyvä! hyvä! - --- Oikein puhuttu? - --- Kyllä se vaikuttaa toisiin! -- lisäsi toinen ja nousi seisomaan. -- -Se ärsyttää -- ei muuta! Mutta minulla on tehokkaampi keino. - --- Anna kuulua! - --- Selitä! - --- Kuten tiedätte, on meillä noin 20 miljoonaa varoja toveri -Karjagin'in testamentin johdosta. Jos nyt ostaisimme ministeri M:n -palatsin läheisyydestä talon, kaivaisimme siellä uusimpien koneiden -avulla pienen tunnelin ministerin palatsiin asti ja juoksuttaisimme sen -alle putkea myöten esimerkiksi 500 kiloa pyroniittia... Kun sitten -palatsissa parhaillaan on joku loistava juhla, kun koko taantumusvalta -on koolla -- silloin me sähkönappulan avulla sytytämme... Ja kaikki -lentää atoomeiksi. - -Eräs lihava, lempeännäköinen mies keskeytti tämänkin puheen. - --- Mutta sinä et ehdi pitkälle tunnelinesi, kun sinut siepataan sieltä -kuin myyrä kolostaan ja viedään kidutuspenkin kautta hirsipuuhun! Ei -niin suuria valmistuksia voi keskellä kaupunkia suorittaa... Sitäpaitsi -hukkuisi tuollaisessa paljon naisia, ehkä lapsiakin -- emmekä me saa -surmata viattomia. Sitäpaitsi... - -Silloin kuului äkkiä matala, katkera ivanauru. Kaikki katseet -suuntautuivat nurkkaa kohden, ja sitten kuului suuttuneita, kysyviä -ääniä: - --- Mitä sinä naurat? - --- Mitä tämä on? - --- Mitä, Maksim? Pilkkaatko sinä meitä? - --- Selitä... - -Pitkä, kalpeakasvoinen mies, jonka sysimusta tukka oli ohimoilla -muuttunut sinisen harmaaksi, koputti pitkällä sormellaan pöytää. Hänen -mustat, kuopalla olevat silmänsä hehkuivat ja kolean hillityssä äänessä -kuvastui katkeruus ja harmi: - --- Voiko teitä pilkata enempää kuin itse pilkkaatte itseänne? - --- Minä en salli! -- huudahti joku syöksähtäen seisaalleen. Ja -sinisilmäisen nuorukaisen kasvot kalpenivat, hän sieppasi pistoolin -taskustaan sammaltaen käheästi: - --- Mitä tämä on...? Hän taitaa olla provokaattori... - -Tuo sana iski joukkoon salaman tavoin. Useat hypähtivät neuvottomina -istuimiltaan ja katsahtivat toisiinsa kalpeina, kauhistuneina, mutta -Maksim hymyili yhä, kylmästi ja ylimielisesti. - --- Pistooli pois! - -Maksim sanoi sen hiljaa, tuskin kuuluvasti, mutta kun hän samalla -kohdisti pistävän katseensa nuorukaiseen, totteli tämä aivankuin -hypnotisoituna. - --- Mitä sinä nauroit...? Mitä sinä tarkoitat...? -- kysyi tukehtuneella -äänellä lihava mies. - --- Te tiedätte, etten ole paljon puhunut enkä myöskään moittinut -ketään. Olen vain kuunnellut kun Aleksei on esitellyt pieniä -murhayritys-suunnitelmiaan ja kun toiset ovat säälin ja oikeuden -nimessä rukoilleet häntä luopumaan moisista julmuuksista... mutta nyt -on liian vakava aika tuollaiseen. -- Sitten hän lyhyesti osoitti -esitettyjen suunnitelmien kehnouden ja kysyi lopuksi, miksi he olivat -ehdotuksensa tehneet. - --- Miksi? Tietysti siksi, että siten voittaisimme. Kun tapahtuisi yhä -useammin tuollaisia uljaita tekoja, lamauttaisi se lopulta -vallassaolijat, diktaattorit joutuisivat sellaisen kauhun valtaan, -etteivät enää uskaltaisi jatkaa sortotoimiaan. Esimerkit vaikuttaisivat -yhä useampiin ja... - -Hän vaikeni hämmentyneenä huomatessaan Maksimin tutkivan katseen. -Hetken äänettömyyden jälkeen lausui tämä harvakseen karmivalla ivalla: - --- On väitetty, ettei enää olisi uskovaisia, mutta näyttää maailmassa -olevan yksi! Ken vielä nykyaikana uskoo yksityisillä murhilla ja -pikkuräjähdyksillä lamauttavansa diktaattorit, hän on uskovaisiakin -uskovampi -- marttyyrinkin usko kukistuu näkymättömäksi varjoksi tuon -suurenmoisen, tunturinlujan uskon rinnalla. - -Kuului hermostunutta, pilkallista naurua; se näytti koskevan ehdotuksen -tekijään kuin sarja vinkuvia piiskaniskuja, herättäen hänessä uudelleen -uhman, ja hänen katseessaan välähti voimaton viha ja pilkka. - --- Eipä taida olla sinullakaan. - --- Ei Maksim ole koskaan kerskunutkaan "rohkeista teoista", -- -huomautti eräs ivallisesti. -- Kyllä se on eräs _toinen_, joka on -niistä aina _puhunut!_ - --- No, ei siis ole kenelläkään mitään _varmaa_... - --- Kyllä minulla on, -- lausui Maksim tyynesti ja katsoi omituisella, -tutkivalla katseellaan viimeiseen puhujaan. - -Tämä näytti aivankuin pökertyneeltä, mutta nähdessään ivallisia -silmäyksiä, tunsi hän taas epämääräistä, voimatonta raivoa ja lausui -purevasti: - --- Sepä hauskaa... että edes yhdellä on, -- ja kai se keino kuitenkin -on _varma_ -- et kai sinä suunnitelmissakaan tyydy jonkun palatsin -hajoittamiseen...? - --- En! - -Tuo yksinäinen sana singahti sydämiin terävänä nuolena. Ja kun hän -kalveten nousi koko pituuteensa ja katsahti säihkyvin silmin -tovereitaan, näytti hän ikäänkuin yliluonnolliselta; sitten hän lisäsi: - --- En! Sillä jos tahdon, voin kymmenen toverin avulla tunnin kuluessa -hävittää tämän kaupungin maan tasalle... - -Kukaan ei lausunut sanaakaan. Hänen äänessään ja mustissa silmissään -oli jotakin salaperäistä, kauhistuttavaa, joka lumosi heidät, niinkuin -leijonan katseen sanotaan lumoavan... - --- Miten, onko se totta, mahdollista? -- kysyi vihdoin joku kuiskaten. - --- On -- minulla on siihen keino... Toistakymmentä vuotta olen -sentähden taukoamatta tehnyt työtä, mutta nyt se on vihdoinkin -valmis... - -Hän otti povitaskustaan mustan kotelon, aukaisi -- ja siinä -samettitäytteen syvennyksessä näkyi pitkulainen, kellertävä pallo. Hän -otti sen varovasti pitkien sormiensa väliin ja, hymyillen salaperäistä -hymyä, jatkoi entistä hillitymmin: - --- Tämä pallo on näin pieni, mutta jos pudotan sen tuohon -sementtilattiaan -- ei meitä muutaman sekunnin kuluttua enää ole, ei -tätä kuusikerroksista rakennusta -- eikä lähitaloja... - -Tuli painostava hiljaisuus -- niinkuin huoneeseen olisi tuotu kuollut -ihminen... Kuului vain lyhyttä hengitystä, joku pyyhkäsi otsaansa ja -äskeisen pilkkaajan kasvoissa kuvastui epämääräinen tuska ja häpeä. - -Taas kuului käheä, liikutuksesta värisevä ääni: - --- Onko se todellakin mahdollista...? Tuo pallo... - --- Niin, tuo pallo on ollut tavallaan elämäni päämäärä, sentähden -menetin kätenikin siinä. Mutta minä olen myöskin varma, että -räjähdysainekysymys on siinä kehitetty huippuunsa. Tämän pallon -sanokaamme murskaava voima on suunnilleen sama kuin 46 cm mörssärin -pommilla. - -Maksimin kasvoissa välähti jotain kovaa ja armotonta, kun hän hiljaa -lisäsi: - --- Mutta sen tehokkaisuus, vaikutus on moninkertainen sentähden, että -se räjähtää tulena, suunnattomana liekkipatsaana, joka samalla sytyttää -kaiken ympärillään. - -Sama painostava äänettömyys. - --- Minkälainen on suunnitelmasi? -- kuului vihdoin omituisen kiihkeä, -soinnuton ääni. - --- Tahtovatko kaikki sen kuulla? - --- Tahdomme! Tahdomme! - --- Onko se tarpeen...? -- kysyi joku epäröiden. - --- Niin, ensin tahdon sanoa, etten epäile ketään teistä -provokaattoriksi. Minä _tiedän_, ettei kenestäkään teistä koskaan tule -petturia... Te ihmettelette ehkä sanojani, sentähden selitän mistä sen -tiedän... - -Maksim vaikeni hetkiseksi ja kaikki tuijottivat häntä hämmästyksestä -mykkinä ikäänkuin näkisivät ensikerran. - --- Maailmassa on vain yksi voima, yksi tunne, joka voi -eroittamattomasti sitoa ihmiset. Lukemattomat narrit ovat huutaneet, -että se olisi rakkaus -- suuri valhe. Rakkaus voi yhdistää vain kaksi -ihmistä -- epävarmasti. Sillä eräänä päivänä sammuu rakkaus, ja silloin -on vierellä vihamielinen petturi... Mutta viha, samasta syystä syntynyt -viha -- se yksin yhdistää kuolemaan asti. Ja minä tunnen teidät -jokaisen, kaikesta olen ottanut selvän... - --- Mitä sinä sillä tarkoitat? -- kuului pöydän alapäästä kysyvä, -tukehtunut ääni. - -Maksim siirsi katseensa miehestä toiseen ja osoittaen kutakin -sormellaan lausui hitaasti ja läpitunkevasti muutamia sanoja, jotka -näyttivät sattuvan asianomaiseen kuin näkymättömät piiskaniskut: - --- Missä onkaan sinun isäsi? Eikö hänet ammuttu viime vuonna? Eikö -niin? Ja sinun veljesi, Nikolai...? Kai vielä muistat, että hänet -hirtettiin. Entä sinä Andrei, joka niin lämpimästi puolustit -ministerien rouvia ja tyttäriä, oletko unohtanut nuoren siskosi, joka -paleltui kuoliaaksi kaukaisessa karkoituspaikassa? Ja sinä pikku Sasha, -joka minulle äsken näytit revolveria -- voitko löytää äitisi haudan...? - -Hän vaikeni katsoen erästä nuorukaista omituisen surullisesti ja sitten -lausui entistä hitaammin: - --- Volodja, muisteletko vielä usein Katariinaa, joka vankilassa... - -Viimeksimainittu syöksyi seisoalleen, tarttui käheästi voihkaisten -päähänsä ja hänen kasvonsa muuttuivat kuolonkalpeiksi; toisten silmissä -välähti uhkaavasti, kaikki muistivat mitä tuon nuorukaisen morsiamelle -oli tehty. Ja se, jota oli Sashaksi sanottu, kumartui käsiensä varaan -ja alkoi rajusti nyyhkyttää. - -Mutta Maksim jatkoi yhä, ja keneen noiden mustien silmien läpitunkeva -katse osui, hän hätkähti ikäänkuin häneen olisi sattunut terävä -puukonkärki; sillä nuo muutamat sanat loihtivat hänen eteensä jonkun -hirvittävän näyn, jonka hän satoja kertoja oli nähnyt, kokonaisen -tuskallisen historian. Toiset tuijottivat puhujaan kauhistuneina -- -niinkuin näkisivät jumalan tai perkeleen, joka tietää kaikki, jonka -kädessä on kaikki... Kädet puristuivat nyrkkiin, kuului raskasta -hengitystä, ja muutamat kiristelivät hampaitaan kuni haavoittuneet -tuskallisen leikkauksen aikana. Sillä nuo muistot viilsivät ja -raatelivat niin tuskallisesti kuin olisi suuret, puoliparantuneet -haavat raa'asti revitty auki. Pitkän äänettömyyden jälkeen jatkoi -Maksim matalalla, sointuvalla äänellä: - --- Niin toverit. Tässä komiteassa ei ole ainoatakaan, ken ei olisi -saanut jotain parantumatonta haavaa noilta... Samoin alakomiteoissa. -Ymmärrättekö nyt? Kuka teistä voisi pettää minut tai jonkun toisen -meistä tuon hirmuvallan hyväksi, joka on teiltä kaikki ryöstänyt. -Kukaan meistä ei kykene tekemään tovereilleen tuhatta osaa siitä -pahasta. Te ette voi vihata ketään enempää, ettekä siis myöskään pettää --- varsinkaan onnettomuustovereitanne, jotka tahtovat yhdessä kostaa -yhteiselle vihollisellemme. Mitä se siis merkitsee vaikka välillä -riitelemmekin? Sinäkin Aleksei loukkasit viime kokouksessa minua ja -useita muita sangen rajusti, -- syytit pelkuriksi. Mutta et sinä -sentään koskaan petä tovereitasi? Enkö puhunut totta, Aleksei...? - -Viimeisen lausui Maksim hiljaisella, miltei hellällä äänellä -- ja -sitten tapahtui jotain tavatonta... - -Aleksei tuli nopeasti Maksimin luokse, tarttui hänen käteensä ja -sammalsi vapisevin äänin: - --- Anna minulle anteeksi... Vaikka minä olen niin pahoin tehnyt... - -Hän ei voinut sanoa enempää, hänen äänensä muuttui niin käheäksi ja -tukehtuneeksi kuin olisi näkymätön käsi kuristanut hänen kurkkuaan. - -Maksim hymyili omituisesti puristaen hänen kättään ja hänen äänensä -värähti lämpimänä ja veljellisenä: - --- Veljeni. Minä olen jo kaikki unohtanut. Sinä olit silloin kiihtynyt --- ja sinähän olet onneton. - -Sinisilmäinen nuorukainen kumartui pöytää vasten, peittäen kasvonsa, ja -kuiskasi katkonaisesti: - --- Kuinka minäkään enää voin... silmiäni näyttää... kun olen ollut -niin... - --- Veliparka, värähti vastaan Maksimin ääni. Minulla oli samanlainen -veli, mutta hän menehtyi juuri sinun iälläsi pyövelien kynsiin... -Sasha, tästälähtien olet sinä minun veljeni -- minun kadonnut veljeni, -jonka jälleen olen löytänyt... - -Nuorukainen nousi, poistui paikaltaan ja istahti kaukaisimpaan nurkkaan -kumartuen käsiinsä niinkuin pieni orpopoika, joka vieraassa paikassa -poistuu yksinäisyyteen itkemään äskettäin kadotettua äitiään... - --- Veljeni! Minä lupaan kaikessa tehdä niinkuin sinä tahdot! -- -huudahti Aleksei tulisesti. Ja kaikkialta kuului innokkaita, -vakuuttavia ääniä. - --- Veljet! Jokainen teemme niinkuin yhdessä päätämme! Ja nyt kerron -miten minä olen ajatellut... - -Kaikki katseet kääntyivät Maksimiin ja hän jatkoi hetken äänettömyyden -jälkeen: - --- Te tiedätte, että sadat aivot työskentelevät kuumeentapaisesti, -keksiäkseen tehokkaan aseen lentokoneita vastaan, jotka nyt ovat -ilmassa täysin varmoja ja voivat ottaa mukaansa verrattain paljo -räjähdysaineita. Mutta vielä se on keksimättä -- tätä murroskautta -voimme me käyttää hyväksemme. - --- Miten...? kuului käheä kuiskaus. - --- Minä olen ajatellut ja suunnitellut tätä vuosikausia; minun -toimestani on eräs toverimme naapurimaassa lentokone-tehtaan johtajana. -Hän on järjestänyt niin että voimme ostaa tuon tehtaan koska vain -tahdomme -- ja samalla kolmekymmentä kaikkein suurinta ja nopeinta -lentokonetta, jotka ovat vain kokoonpanoa vailla. Kun meillä on nämä -pommit, niin me olemme toistaiseksi miltei vastustamattomia. - -Kuului joitakin hillittyjä, hämmästyneitä ääniä, ja sitten Aleksei -äkkiä huudahti kuin pelästyen: - --- Mutta meillähän on se uusi lentokonetykki! Yksi sen tuhannesta -räjähdyskuulasta, jotka sen pommista singahtavat, riittää -räjähdyttämään koko tuon kauhean voiman ja... - -Hän vaikeni niinkuin ei uskaltaisi ilmaista kauheaa ajatusta, ja -maanalaisessa huoneessa vallitsi kuolemanhiljaisuus. Maksim yksin -näytti rauhalliselta ja vastasi varmasti: - --- Eivät ne osaa ampua... - -Kaikkialta kuului kiihkeitä kysyviä huudahduksia: - --- Mitä sanot? - --- Selitä, millä sen estää... - --- Onko se totta? - --- Ensiksikin nousevat nuo uudet lentokoneet korkeammalle kuin mitkään -nykyiset, ne ovat nopeampia kuin mitkään entisistä malleista ja kun -ottaa huomioon pimeyden, sumun y.m. on osumismahdollisuus jo sinänsä -pieni. Mutta sen lisäksi on tuo lentokoneen johtajana toimiva toveri -tehnyt keksinnön, jolla lentokoneen saa pimeässä näkymättömäksi -- heti -hämärän tultua. - -Hän vaikeni hetkiseksi, selosti muutamin sanoin miten näkymättömyys -saadaan aikaan ja ilmoitti, että ne uudet koneet ovat juuri sellaisia. -Lopuksi hän selitti lyhyesti ja seikkaperäisesti hävityssuunnitelmansa -pääkohdat. - --- Mutta mistä saadaan ilmailijoita? -- kuului taas levoton ääni. - -Maksim vastasi tyynesti: - --- Samassa maassa on kouluutettu kaksikymmentä nuorta ilmailijaa, jotka -minä olen toimittanut sinne. He eivät kylläkään tiedä tästä -suunnitelmasta, mutta heitä yhdistää tuo sama side -- he ovat valmiit -kaikkeen. - -Kaikki tuijottivat häntä kuin kauhistuneina. Pitkän äänettömyyden -jälkeen kysyi Andrei käheästi: - --- Mutta... onko se mahdollista? -- Tuleeko se todella tapahtumaan...? - --- Jos te vain tahdotte? - -Maksim lausui sen niin kylmällä, salaperäisellä varmuudella ettei sitä -voinut epäillä -- se oli siis totta. - -Nämä miehet olivat tottuneet vaaroihin, yllätyksiin, pelanneet -uhkapeliä elämästä ja kuolemasta -- mutta useimmille tämä yö oli heidän -elämänsä omituisin. Ensin oli kaikki näyttänyt olevan hukassa, ja -sitten muuttuu kaikki: suurenmoisia keksintöjä, mullistavia -suunnitelmia, ja yhtäkkiä oli heidän hallussaan noin suunnaton voima. -Se tuntui unelta, se täytti heidän mielensä ennen tuntemattomalla -innostuksella ja voimalla -- se liikutti ja huumasi kuin väkevä -viini... - -Ja Maksim -- oliko Maksim todella toimittanut noin äärettömän paljon? --- kuvastui toverien katseissa. -- Oliko tuo lainkaan heidän toverinsa: -kärsinyt, vähäpuheinen Maksim? Vai onko hän kuollut ja lähettänyt -Manalasta jonkun salaperäisen olennon, joka tietää kaikki, jolle ei -mikään ole mahdotonta...? Mutta kaikki tunsivat sokeata luottamusta, -ihailua; jokainen käsitti, ettei enää tarvitse turhaan kuolla -- ja se -on hänen ansionsa... - -Silloin kuului Andrein arka, pidätetystä kauhusta väräjävä ääni: - --- Mutta Maksim, sellaisessa hukkuisi paljon viattomia... naisia, -lapsia, vanhuksia. Kyllä se olisi sentään kamalaa... Meidän täytyy -ajatella kaikkea inhimilliseltä kannalta ja sääliä viattomia... - -Andrei vaikeni nähdessään Maksimin pistävän pilkallisen katseen ja -hänen sanansa näyttivät koskevan Andreihin kuin kirvelevät -ruoskaniskut. - --- Kyllähän meidän ohjeeksemme tietysti parhaiten sopisi juuri sääli. --- Minähän juuri viittasin miten rajattomasti hirmuhallitus on meitä -ja omaisiamme säälinyt... Sinunkin nuori siskosi säälittiin kuoliaaksi --- ennenkuin ehtisi turmeltua! Ja säälin valtaamana se on ammuttanut -kaduille joukottain nälkäisiä vanhuksia, naisia ja lapsia -- jotta -niiden ei tarvitsisi kitua ja kuolla nälkään... Ja pikkupojat on -ammuttu alas puista, niinkuin pienet linnut... - --- Vaiti, vaikene... mitä sinä...? Minä vain... minun on vain kamala -ajatella, että työläisetkin, joiden asiaa me olemme myös koettaneet -ajaa... että hekin... - --- Veljet -- keskeytti Maksim hillityllä kiihkolla -- Meidän täytyy -heti päättää, harjoitammeko sääliä, vai pelotammeko? Molempia emme voi. -Mitä tulee työläisiin, niin heille voidaan ilmoittaa vähän ennen, että -jättävät kaupungin, ja lisäksi voidaan säästää esikaupungit... Mutta -uskokaa, veljet: jos he tietäisivät tämän suunnitelman, olisivat -tuhannet valmiit hautautumaan raunioihin vaimoineen ja lapsineen -- -niin suuri on siellä kurjuus ja epätoivo. Ja sitäpaitsi heidätkin -yhdistää meihin sama side. - -Hän jatkoi edelleen: - --- Te tiedätte, että meidänkin hirmuhallituksemme ainoa pyrkimys on -saada tuleva sota mahdollisimman veriseksi ja kauheaksi: sitä varten on -armotta ryöstetty kansan varat ja voimat. Heidän ihanteensa on siis: -hävitys, kurjuus ja kuolema, ja toimintaohjeena: kidutus, kauhu ja -kuolema. Menettelytapa on siis täysin sopusointuinen ihanteelle... Kun -me näitä vastaan alkaisimme suurenmoisen taistelun puhtaan säälin -aseilla, niin saavuttaisimme tosin sangen pian kirkkaan -marttyyrikruunun -- mutta älkäämme silloin sekoittako siihen -väkivaltaa. - -Tai jos otamme vallassaolijain ihanteen, niin älkäämme sekoittako -siihen sääliä. Toinen tai toinen. Ja minä ehdotan, että otamme saman -kuin sortajatkin. Kohottakaamme kuolema kunniaan, kuolema -valtaistuimelle. Sitähän he juuri tahtovat. - -Tuo kolea, pilkasta ja vihasta värisevä ääni valtasi jokaisen, tempasi -mukaansa kuin lumivyöry. Kaikkialla näkyi raivosta säihkyviä silmiä, -puristettuja nyrkkejä, kuului hammasten kiristystä... - --- Minä hyväksyn kaikki! -- huudahti Aleksei -- mitä siitä, vaikka -hukkuisikin viattomia, sillä meidän iskustamme kukistuu vanha, väärä -yhteiskuntajärjestys ja tilalle nousee uusi onnellisempi, -inhimillisempi... - --- Ei! -- keskeytti Maksim jyrkästi. -- Ei tällä tavalla mitään -yhteiskuntaa muuteta. Yhden asian me saavutamme: me kostamme tuhansien -viattoman veren -- ja me pelotamme. Ja jos seuraavana päivänä ilmestyy -lyhyt julistus, jossa käsketään päästää kaikki valtiolliset vangit -vapaaksi -- niin he tottelevat. Sillä koko maailman hirmuvaltiaat -tulevat vapisemaan kauhusta. - --- Toverit! Veljet! -- huudahti aivankuin huumautuneena eräs -synkännäköinen sotilaslääkäri. -- Maksim on antanut meille koston. -Mutta hän on antanut vielä jotain muuta, jolla ei ole varsinaista nimeä --- mutta se on kalliimpi kuin elämä. Tehän tiedätte, ettei -helvetissäkään voi olla niin hirmuisia tuskia kuin meillä, kun on -täytynyt voimattomana katsella omaistensa ja tuhansien viattomien -teurastusta kaduilla ja vankiluolissa. Kyllä minäkin kärsin, kun vanha -isäraukkani virui lumisella kadulla toisten joukossa, ruumis -tuskallisesti koukistuneena, kuulien lävistämänä -- minä olen kuitenkin -mies! Mitä tuntevat vanhukset -- lesket ja orvot...? Ja nyt tuollainen -voidaan estää Maksimin keksinnön avulla! Se on niin suunnaton asia, -ettei sitä voi heti käsittää! Kymmenettuhannet, jotka tälläkin hetkellä -viruvat pimeissä komeroissa, kuiskaisivat sinun nimesi -- jos -tietäisivät... Ja jos olisi mahdollista, niin lukemattomat teloitetut, -kuoliaaksi kidutetut marttyyrit kurottaisivat kiittäen kätensä sinua -kohden tuntemattomista haudoistaan... - --- Ei veli -- älä minua kiitä! -- keskeytti Maksim värähtävin äänin -Mutta nähdessään toverien liikutetut kasvot, tulvahti ennen tuntematon -salaperäinen onni ja riemu hänen sydämeensä -- hän tunsi että tämä oli -hänen elämänsä _suurin hetki_, jota varten hän oli elänyt elämänsä -viimeiset vuodet. Kuin unessa kuuli hän oman muuttuneen äänensä: - --- Niin, älä minua kiitä. Itseäni minä vain alussa ajattelin... -Nähkääs, jokin poltti rinnassani kuin sammumaton tuli -- en olisi -voinut elää, ellen olisi ajatellut kostoa. Vähitellen huomasin -tuhansien kärsivän samoja tuskia, aloin ajatella heitäkin ja lopulta -huomasin, että minäkin voin kostaa perinpohjaisemmin heidän, kaikkien -vääryyttä kärsivien kanssa. Nyt olen esittänyt yhteisen kostomme, -meidän onnettomien koston... Eikä minua enää säälitä -- se tuli on -kauan sitten polttanut poroksi sellaiset tunteet... Ja veljet, se -polttaa _vieläkin_... - -Viimeinen kuiskaus kuului niin tukehtuneelta, kuin olisi voimakas koura -tarttunut hänen kurkkuunsa; kaukaiset muistot syöksyivät hänen -kimppuunsa kuin nälkäinen susilauma... Kukaan ei ollut kuullut Maksimin -puhuvan mitään itsestään ja kärsimyksistään ja siksi hänen sanansa -vaikuttivat tovereihin tärisyttävästi. He näkivät hänen harmahtavan -päänsä painuvan voimattomasti rinnalle aivankuin raskaan väsymyksen -valtaamana. - -Kukaan ei puhu mitään. Nuo nuoret raudanlujat miehet ovat äkkiä -muuttuneet niin synkiksi ja alakuloisiksi. Muutamat tuijottavat -jonnekin kauas, huomaamatta tovereitaan, näkemättä hämärää, -haudantapaista huonetta, niinkuin he siellä kaukana etäisyydessä -näkisivät jonkun kauhean ja surullisen näyn. Eräs on peittänyt kasvonsa -aivankuin päästäkseen näkemästä... - -Ei muista Maksimkaan missä on, ei näe tovereitaan. Hänen katseensa -tuijottaa sysimustaan, pohjatonta aukkoa muistuttavaan ullakkoon. -Siellä on hän näkevinään erään vanhan, kiduttavan näyn: hän on -kyyristynyt pensaan taakse ja tuijottaa erään aukean toiselle puolelle. -Siellä heiluu jotakin puunoksalla... Vaatteitako? Ei, vaan hänen -nuorempi veljensä... Ja yläpuolella leijailee laiskasti kylläinen -korppiparvi. - -Syysaamun kuolemanharmaa hämärä peitti maan, kun Maksim laitakaupungin -lävitse asteli asuntoansa kohden. Suuret rautatehtaat sijaitsivat siinä -kaupunginosassa -- ja se virkosi parhaillaan eloon salaperäisellä, -miltei kauhealla tavalla. - -Ensin kuului tyynessä aamuilmassa yhden tehtaan herätyspuhallus ja -hetken kuluttua tuntui siltä kuin olisi kokonainen jättiläisten -hirviöiden parvi nälkäisesti ja raivokkaasti ulvonut -- vaatien -tavalliset, jokapäiväiset uhrinsa. Ja ikäänkuin niiden ahnasta ulvontaa -totellen työnsivät pienet, likaiset talot porteistaan viluisia, -rääsyisiä ihmisiä -- ja pimeässä ne todellakin näyttivät uhriraukoilta, -jotka vapisevina lähtevät kohtaloansa kohden. - -Yhä useamman tehtaan torvet ulvoivat vaativasti, hämärä hälveni -vähitellen ja miesjoukot lisääntyivät yhä lukuisammiksi. Nokisina ja -unisina, laihoilla kasvoillaan kärsimyksen ja vihan ilme astelivat he -nopeasti ja konemaisesti eteenpäin työpaikkojansa kohden. Heitä meni -tuhansittain, mutta Maksim ei kuullut ainoatakaan sanaa -- kuului vaan -puukenkien ja raudoitettujen saappaiden pauke kuni kaukainen -konetykkien jyrinä ja keskikatua marssivat suuret sotilaspatrullit, -kiväärit täysissä panoksissa. Sotamiehet vilkuilivat epäluuloisesti ja -pelokkaasti äänettömiin, uhkaaviin työmiesjoukkoihin. - - -II. - -Kun Maksim saapui asuntoonsa, oli hän kummallisessa mielentilassa. -Koneellisesti, mitään ajattelematta laski hän rullauutimet alas, vaikka -ulkona oli jo päivä, sytytti tulet ja pyysi asuntonsa emännän -keittämään teetä. - -Sitten aukasi hän erään laatikon ja otti sieltä käärön valokuvia, joita -hän ei ollut kolmeen vuoteen katsonut. Yhdessä oli kaksi nuorta -ylioppilasta, -- hän ja hänen nuorempi veljensä. Siinä oli hänen isänsä -ja äitinsä yhteinen kuva. Isä oli karkoitettu Siperiaan poikiensa -tähden... hänen kerrottiin nääntyneen siellä nälkään, ja äiti oli -kuollut surusta... - -Maksim asetti ne takaisin laatikkoon. Vain yhden kabinettikortin asetti -hän eteensä kirjoituspöydälle. - -Kuva esitti nuorta erikoisen kaunista tyttöä. Vartalo oli hento, kasvot -kalpeat ja hienopiirteiset, tukka tuuhea ja sysimusta -- ja mustain -silmäin kuvassakin surullinen katse seurasi Maksimia niin omituisen -elävänä niinkuin muinoin. - -Hänen asuntonsa emäntä, erään vallankumouksellisen työmiehen vaimo, -näytti ensin hämmästyvän, nähdessään valot sytytettyinä. Mutta hän oli -tottunut vuokralaisensa omituisuuksiin eikä puhunut mitään, ja -huomattuaan esille otetut valokuvat, arveli hän, että Maksimilla oli -joku muistopäivä. Ja muistopäivä se olikin... Hän kaatoi teetä lasiin, -maisteli sitä hitaasti. Koko ajan katseli hän vaieten kuvaa -- ja -muisteli... Nykyisyys haihtui pois epämääräisenä -- hän aivankuin eli -uudelleen tuon illan, jolloin ensikerran tapasi hänet -- eikö siitä -ollut iankaikkisuus? - -Se oli hienossa perhejuhlassa. Hän oli saapunut hiukan myöhemmin ja -istui yksin katsellen toisten ilonpitoa. Silloin hänen huomionsa -kiintyi siihen, että emäntä talutti erään nuoren kauniin tytön -flyygelin ääreen. - -Hän hämmästyi tavattomasti kuullessaan alkuakordit, se oli jotain -tavatonta, kapinallista. -- Chopinin surumarssi, iloisessa -perhejuhlassa! - -Hän oli monasti kuullut tuon kappaleen, mutta sillä tavalla kuin tuo -omituinen tyttö sen soitti, ei hän ollut koskaan kuullut, siinä -kuvastui selittämättömän suuri suru -- niin kuin sadattuhannet ihmiset -olisivat seisseet äänettöminä, liikkumattomina, jokaisen kasvoilla -jähmettynyt tuska... - -Maksim seurasi hänen soittoaan koko olemuksellaan aivankuin lumottuna. -Ei hän keikaillut kuten konsertin antajat, sivulla istuessaan näki hän -muutaman kyyneleen vierivän hienoa kalvennutta poskea myöten. Ja kun -hän lopetti, olivat kaikki tavattoman ihastuneita hänen soittoonsa, -- -ei kukaan enää muistanut, minkä sopimattoman teon tyttö oli tehnyt. - -Eräältä tuttavalta sai hän tietää, että tyttö oli erään kenraalin -tytär, joka oli karkoitettu kotoaan vallankumouksellisten -mielipiteittensä tähden. -- Tuttava esitti hänet tytölle -- ja he -keskustelivat koko illan. - -Maksim ei muistanut miten silloin tuli kotiin, sen hän muisti, että hän -rakasti -- ettei hän koskaan voisi unohtaa noita silmiä... - -Oi, se oli tuskallista ja riemukasta aikaa. Hän oli jo aikoja ennen -luopunut kaikista onnen ja rakkauden haaveista, kovettanut sydämensä -kivikovaksi -- Ja kuinka hän, kädetön, vainottu vallankumouksellinen -voisi toivoakaan, että tuo nuori kaunotar rakastaisi häntä. - -Ja kuitenkin hän toivoi. - -Niin eli hän tuskassa, toivossa, ja epätietoisuudessa useita kuukausia. -Toisinaan hän luuli toiveittensa täyttyneen -- ja taas hän epäili... - -Mutta eräänä iltana ei hän voinut enää pidättää itseään, hän ei voinut -enää kestää epätietoisuutta. He olivat kahden -- ja äkkiä hän kuuli -oman äänensä puhuvan jotain sellaisesta röyhkeydestä että hän, -tuollainen raajarikko, rohkeni toivoa. - -Mutta tyttö keskeytti hänet, tarttuen juuri siihen katkenneesen käteen, -painoi sen lujasti neitseellistä poveansa vastaan ja hänen silmissään -oli ihmeellinen loiste, kun hän hiljaa kuiskasi: - --- Minä tiedän, missä sinä olet sen menettänyt... Minä rakastan -sinua... - -Sekavan, epämääräisen riemun ja liikutuksen valtaamana puristi hän -tyttöä rintaansa vastaan ja suuteli häntä kuin huumaantuneena. Se oli -heidän ensimmäinen suutelonsa. - --- Minä olen jo kauan sinua rakastanut -- kuiskasi taas tyttö. - -Maksim oli liian onnellinen puhuakseen... Oi miten onnellisia he -olivatkaan sinä iltana... - -Mutta se olikin viimeinen ilta -- viimeinen onnellinen ilta hänen -elämässään. Marie tuli saattamaan häntä kadulle asti ja siinä -katulyhdyn kalpeassa valossa hän suuteli vielä kerran rakastettuaan. Ja -se oli heidän viimeinen suutelonsa... - -Hän ei enää milloinkaan nähnyt rakastettuansa. Sillä hänet vangittiin -seuraavana yönä. - -Miten tuskallisen pitkiä olivatkaan ne päivät ja yöt vankilassa, kun -hän ei uskaltanut antaa tietoa itsestään, peläten, että myöskin Marie -vangittaisiin. - -Siellä virui hän monta kuukautta. Ja sitten hänet karkoitettiin -Siperiaan pakkotyöhön. - -Ja vasta sieltä karattuaan, kahden loppumattoman pitkän vuoden kuluttua -sai hän tietää, mitä Marielle oli tapahtunut... - -Maksim syöksyi kalman kalpeana seisaalleen ja alkoi kävellä kiivaasti -edestakaisin -- sillä kauheat muistot ja mielikuvat syöksyivät hänen -kimppuunsa kuni suuret, kiukkuiset käärmeet. Hän tahtoisi upottaa ne -hornan syvyyteen -- mutta ei voi. Aivankuin jonkun tuntemattoman -käärmeen myrkkynä valuvat ne hänen aivoihinsa kirvellen ja polttaen. -Armottomalla järkähtämättömyydellä tulevat nuo satoja kertoja nähdyt -näyt taas hänen silmiensä eteen. - - * * * * * - -Marie viruu yksinäisessä kopissa vankilassa... - -On yö. Koppi on pimeä kuin hauta... Ja kammottavan hiljaista -- joskus -vain kuuluu yksinäinen kahleiden kalahdus, ja kerran on jostakin kaukaa -kuuluvinaan tukehtunut itku... - -Hän näkee niin kiduttavan selvästi, aivankuin inhottavana -kinematografin rikosdraamana niin pöyristyttävän paljon, paljon... Hän -näkee rakastettunsa, kuulee hänen pyöveliensä uhkaukset, ellei hän -tunnusta... Näkee, miten häntä kidutetaan loppumattoman pitkillä -kuulusteluilla... Näkee, miten eräs roisto hiipii keskiyöllä hänen -rakastettunsa koppiin, mutta tulee viime hetkellä häirityksi -inhottavassa aikeessaan... - -Oi, mitä mahtoikaan Marie kärsiä... ajatellessaan tulevaa yötä... -Päivällä hän pyytää tavata johtajaa, kertoo väkivallasta, rukoilee apua --- turhaan... Johtaja ei ole edes ymmärtävinään, mutta kuulustelun -jälkeen raahataan hänet armotta maanalaiseen, pimeään koppiin, josta ei -kuulu vihlovinkaan hätähuuto... ei mikään... - -Tulee iltapäivä, -- tulee ilta, -- tulee yö. Ja hänen hento, -hienosieluinen rakastettunsa odottaa yksin, hiilimustassa kolkossa -kopissa. Hän kuuntelee, hän itkee, hänen ruumiinsa värisee ja -vavahtelee, hän huutaa apua -- turhaan... Sokean lailla käsillään -hapuillen hän välillä astelee hätäisin askelin ovelle, satuttaa kätensä -sen kylmään rautapäällykseen, hän huokaa raskaasti, kääntyy... avuton -kuin vangittu lintu häkissä... Ja taas hän istuu vuoteellaan, -tuijottaen pimeyteen ja kuuntelee välillä henkeä pidättäen... Ja -tuollaista kestää niin kauan, kauan... - -Maksim ei muista missä on. Suuret hikikarpalot pusertuvat hänen -otsaltaan ja ruumis värisee kuin vilutautisen. Hän näkee suurikokoisen -miehen hiipivän koppiin... kuulee oven narinan, hiipivät askeleet... ja -rakastettunsa läähättävän hengityksen. Paljastuu salalyhty ja sen -valossa näkyy lumivalkeat kasvonsa, kauhusta mielettömät silmät... Hän -kirkasee -- ja niinkuin inhottava hämähäkki hyökkää verkkoon -takertuneen perhosen kimppuun, samoin hypähtää tuo huohottava hirviö -Marien kimppuun... ja paksut, partaiset huulet tukehuttavat värisevän -hätähuudon... - -Maksim hypähtää seisaalleen karjaisten kuni kuolettavasti haavoitettu -villipeto. Hän tuntee kauhean tuskan raatelevan sieluaan. Armottomana -kuin kuolema kulettaa mielikuvitus häntä yhä kauemmaksi pimeyteen, -aivankuin näkymättömät, kauheat peikot syöksyvät hänen kimppuunsa -muinaiset muistot, jokainoa iskee häntä sydämeen jollain kylmällä, -terävällä... Maksim kärsii kaikki kadotuksen kauhut, hän voihkii -käheästi, hän koettaa ajatella muuta -- turhaan. Hirvittävän elävänä -näkee hän inhoittavan näytelmän pimeässä kopissa, näkee hänen hennon -värisevän vartalonsa vääntelehtivän tuon ihmispedon kynsissä; hänen -ajatuksensa kiitää sinne tänne hätääntyneenä, kuni huoneeseen eksynyt -lintu, ja kidutettu mielikuvitus löytää yhä uusia, entistä kauheampia -yksityisseikkoja, jotka ovat hyytää veren suonissa... Hän näkee -jumaloimansa olennon istuvan värisevänä vuoteellaan hiilimustassa -pimeydessä ja odottavan kauhu sydämessä, tuleeko taas. Hän näkee tämän -kiemurtelevan lattialla tuskissaan, kun huomaa saaneensa kauhean -taudin... Hän toivoo, rukoilee itkien kuolemaa -- turhaan... Ja illalla -hän taas tuijottaa pimeyteen... ja odottaa... - -Mitä kauhukuvia hän näkikään tuossa pimeydessä ennenkuin menetti -järkensä... Miltä hän näytti viruessaan hulluinhuoneen vuoteella -pakkopaita päällä... Muistiko hän enää entisestä elämästä mitään... -heidän onnestaan... Se olisi ollut hirmuista... parempi, että hänen -muistonsa olisi kokonaan sammunut... Ja taas muisti Maksim tuon -ajatuksen, joka lukemattomia kertoja oli häntä kiduttanut: palasiko -hänen järkensä kuolinhetkellä? Niinhän useasti tapahtuu... Ehkä -hänkin... - -Mitä hän mahtoi ajatella viimeiseksi -- ennenkuin sammui iäksi hänen -silmäinsä loiste... Mitä kuiskasivat viimeiseksi hänen jäykät, -kylmenevät huulensa -- nuo huulet, joita hän muinoin oli suudellut. - -Marie... -- luulee Maksim kuiskaavansa, mutta mitään sanoja ei kuulu -- -vain käheä tuskallinen voihkaisu, niinkuin hän tukehtuisi... Ja sitä -säestää viiltävän terävä hammasten kiristys... Hän kumartuu painaen -kasvot käsiinsä ja kärsii... kärsii... - -Ulkona on kirkas auringonpaiste, mutta hän ei sitä huomaa, hänen -huoneessaan ovat sähkövalot sytytetyt ja ikkunat peitetyt kuin yöllä -- -sillä hänen sielunsa on kylmä ja pimeä kuin yö... Hän oli katsahtanut -entisyyteen ja nähnyt liian paljon... - -Tuntuu niin hirvittävän tyhjältä... Nyt hänen suunnitelmansa toteutuu, -hän voi vihdoinkin kostaa -- mutta Marie on poissa, hän ei palaja. -Maksim muistaa vieläkin hänen viime katseensa -- tuon loistavan -katseen... joka lupasi niin paljon... - -Mutta nuo mustat silmät ovat kauan sitten sammuneet ainiaaksi... - -Äkkiä hän säpsähtää kuin salamurhaajan laukauksesta: ulkopuolella -kuului leikkivien lasten heleätä naurua... Hän tarttuu rintaansa -niinkuin häneen todella olisi sattunut kuula... Hän tuijottaa hetken -kuin jähmettynyt... Sitten painaa kasvot käsiinsä -- hän tahtoisi -itkeä... - -Mutta hän ei voi itkeä -- ei koskaan. - -Ulkona on taas hiljaista, hänen huoneessaan on kuin yöllä -- ja hänen -sielussaan on yö... - - -III. - -Suuren miljoonakaupungin yllä lepää yö... - -Mutta se ei ole hiljainen, rauhan ja levon hetki, jolloin pimeys -peittää kaiken ja ihmiset nukkuvat. - -Ei. - -Se on suurkaupungin kuumeinen, hehkuva yö... huvien, hekkuman ja -hurjuuksien hetki... Loistava ilotulitus erään juhlapäivän johdosta on -juuri päättynyt, mutta koko keskikaupunki loistaa vielä yhtenä -valomerenä... Ravintolat, varieteet, bordellit -- kaikki huvi- ja -juhlapaikat ovat täynnä väkeä. Kaikkialla virtaa viini, huudot ja -lasien kilinä kaikuu yhtenä loppumattomana pauhuna -- ja senkin ylitse -kuuluu silloin tällöin naisten kimakka nauru... - -Mutta he eivät tiedä... - -Sivukaupungeissa vain on hiljaista. Sadattuhannet työläiset nukkuvat -siellä kuolemankaltaisessa unessaan, kunnes tehtaantorvien ulvovain -äänten pitäisi heidät herättää... - -Hekään eivät tiedä... - - * * * * * - -Pääministerin juhla voittaa kaikki muut juhlat. Suuri sali -peiliseinineen on valaistu lukemattomilla erivärisillä sähkölampuilla --- se muistuttaa satumaista valomerta. Utuisena, epämääräisenä pilvenä -leviää yli salin naisten valkeat harsopuvut, alastomat olkapäät ja -käsivarret; valkorinnoilla ja kauloilla säkenöivät hohtokivet kuin -lukemattomat salaperäiset tulet -- ja kaiken ylitse leviää hajuvesien -ja kukkien tuoksu... - -Juhlassa on vain valittuja vieraita. Ylhäisiä, jalosukuisia. -Loistavapukuiset upseerit hymyilevät kohteliaasti, ja sirosti -kumartaessaan helähtävät heidän rinnoillaan kirkkaat kunniamerkit; -frakkipukuisilla välkähtelee vain pari kolme kaikkein arvokkainta -ritarimerkkiä. Ruusunvärisessä valossa näyttävät naiset ihanilta kuni -keijukaiset... Samppanjan vaikutuksesta hohtavat heidän poskensa -- ja -kaikkialla näkyy kiehtovia, arkoja ja tulisia katseita, jotka sanovat -enemmän kuin sadat sanat. Ja valitun jouhiorkesterin sävelten seasta -kuuluu silloin tällöin heidän heläjävä naurunsa... He iloitsevat... - -Sillä he eivät tiedä. - -Mutta pimeydestä, joka ympäröi kaupunkia kuni sysimusta seinä, ilmestyy -kaupungin kohdalle kokonainen jono lentokoneita -- ja osa siirtyy -läheisen linnoituksen yläpuolelle... Aivankuin kauheat petolinnut, -jotka tietävät, ettei uhri enää voi paeta, järjestyvät ne suunnattomaan -ympyrään kaupungin ympärille. Jossakin kääntelehtii laiskasti -valonheittäjä, mutta kukaan ei huomaa, ei näe mitään -- sillä -lentokoneet ovat kolmen kilometrin korkeudella. - -Jos oikein tarkkaan kuuntelisi, saattaisi ehkä kuulla omituisen, tuskin -kuuluvan surinan -- mutta keliäpä olisi aikaa kuunnella sellaisia. - -Kaupunki iloitsee... - -Pääministerin palatsissa on orkesteri juuri virittänyt ensimmäisen -valssin ja nuoret luutnantit nousevat lähteäkseen naisten luokse... - -Mutta äkkiä tapahtuu jotain uskomatonta, yliluonnollista: salin täyttää -kammottava, sokaisevan sinikirkas leimahdus, himmentäen sadat -sähkölamput näkymättömiin, hirvittävä räjähdys vavahduttaa palatsia -perustuksia myöten -- kaikki ikkunat lentävät siruina sisään... - -Joka taholta alkaa kuulua samanlaisia räjähdyksiä ja sanomaton kauhu -valtaa ihmiset; he eivät tiedä mistä nuo räjähdykset syntyvät -- tuntuu -kuin joka puolelta aukeaisi maa... Juopuneet selviävät humalastaan, -bordellien asukkaat lemmenhuumauksestaan, alastomat tanssijattaret -taukoavat tanssista ja jäävät kalpeina paikoilleen... Sitten sammuvat -äkkiä koko kaupungin sähkövalot -- sähkölaitos on räjähtänyt -ilmaan... Jostakin, luultavasti linnoituksesta kajahtaa muutamia -tykinjyrähdyksiä, mutta ne tukehtuvat heti räjähdysten pauhuun. - -Pääministerin juhlasali näyttää kamalalta ammottavine akkunoineen, -lasisirujen ja pirstojen peittämänä, mutta vielä surkeammilta näyttävät -ihmiset välähdyksen sokaisemina, kauhusta jäykistynein kasvoin -koettavat he tarrautua johonkin. Mutta yhtämittaa leiskahtelee, -taukoamatta iskevät räjähdykset kuin näkymättömät nyrkit... Ja -aivankuin raivostuneen rääkkääjän edessä, ovat useimmat kyyristyneet -lattialle koettaen peittää päätään; naiset tarrautuvat miehiinsä ja -rakastajiinsa hukkuvien suonenvedontapaisella voimalla; monet ovat -pyörtyneet, toiset vapisevat kauhusta, piilottaen päänsä toistensa -vaatteihin niinkuin jäniksenpojat vaaran uhatessa... Ja eräs tavattoman -hieno nainen ryömii pöydän alle kuni loistavahöyheninen, haavoitettu -lintu, joka viimeisin voimin tunkeutuu pensastoon kuolemaan... - -Kaupunki heidän ympärillään näyttää olevan yhtenä tulimerenä -- ja tuli -lähenee lähenemistään, pusertuu kokoon joka puolelta hirveänä -kuolemanrenkaana. Uljaat palatsit lennähtävät yksi toisensa jälkeen -sekavana, tulisena massana ylös korkeuteen ja toisinaan räjähdysten -lomassa kuuluu tulen ahnas kohina ja vihlova moniääninen kauhunhuuto -- -ikäänkuin kadotettujen hätähuuto helvetin syvimmästä onkalosta... Ja -taas, taas leimahtaa... yhä lähempänä... lähempänä... - -Vielä oli kaupungin suurkirkko säilynyt -- punertavankeltaista -tulimerta vastaan sen mahtava kupooli kuroittautui vielä ylpeänä -taivasta kohden... Silloin järähtää maa, kauhistavalla leimahduksella -lennähtää korkeuteen jotakin muodotonta, mustanpunaista... Ja kun -heidän silmänsä taas siellä alkavat nähdä, on kirkko kadonnut... Sen -paikalla suitsuaa savuava tulivuori. - -Sattuu jonkun sekunnin väliaika ja salissa kajahtaa kammottavana -kuorona itku, rukoukset ja hätähuudot -- ylinnä yksinäinen kaamea -nauru, joka keskeytyy kauhealla tavalla... - -Jokin terävän-sininen sokaisee heidän silmänsä, palatsi vavahtaa, -seinät horjuvat ja ikkunista syöksähtää sisään jotain muodotonta -paiskaten heidät kumoon; he ovat tukehtua tuliseen katkuun, tomuun... -Kaikki tuntuu sekaantuvan, särkyvän, eikä kuulu mitään -- vain muutamat -sekavasti käsittävät että vastapäätä oleva yöravintola on räjähtänyt... -Taas vavahtaa lattia ja seinät huojuvat kuin maanjäristyksessä, ja -savun seasta häämöttää hulluuden, kauhun ja tuskan jäykistämiä kasvoja --- ja lattialla tiilenpätkien ja soran seassa viruu vavahteleva, -alaston naisruumis... - -Mutta sitten tapahtuu sellaista, jota ei kukaan enää käsitä eikä tunne: -kaikki loppuu. Ihmiset silpoutuvat kappaleiksi ja raajat, kukat, -viinipullot, tuolit -- kaikki katoaa silmänräpäyksessä sinertävään -liekkiin -- joka lennättää kauhistavalla voimalla kaikki taivasta -kohden... - - * * * * * - -Mutta ylhäällä, huimaavan korkealla kaupungin yläpuolella kiitävät -koneissaan tuon hävityksen toimeenpanijat. Monet olivat huutaneet -hurjaa kostonriemua nähdessään ensimmäiset hirveät leimahdukset, mutta -se oli kauan sitten kadonnut. He olivat kummallisessa huumaustilassa, -kaikki tuntui kauhealta painajaiselta, jotkut luulivat menettäneensä -järkensä -- luulivat että he katselevat hullun harhanäkyä. - -Sillä siinä missä äsken oli komea, remuava ja huoleton miljoonakaupunki --- siinä riehui nyt ääretön savu- ja tulimeri... Ja minkälainen -tulimeri. Rooman palo mahtoi olla lapsenleikkiä tuohon leimuavaan, -aaltoilevaan ja hyppivään helvettiin verraten... Ja vieläkin siellä -räjähtelee -- vieläkin leiskuvat jättiläissalamat ja joka kerta -kalpenee tulimerikin kaameansinertäväksi massaksi. Silloin räjähti -heidän yläpuolellaan kirkas tulipunainen raketti. Monet hätkähtivät -kuin unesta herätessä ja sulkivat pudotuslaitteen. Leimahdukset -taukosivat alhaalla ja lentokoneet lähtivät kiitämään kuin paeten -merta kohden. Kuin varovaiset linnut liitelivät ne hetken erään -merkkivalon kohdalla ja laskeutuivat lopulta jäälle. - -Siellä odotti joukko miehiä, jotka ottivat haltuunsa lentokoneet. -Ilmailijat astuivat jäänreunalla odottaviin veneisiin. - -Kun ilmailijat vihdoin saapuivat laivan kannelle, näyttivät he loppuun -menehtyneiltä... Laivan laitaan nojautuen alkoivat he äänettöminä -tuijottaa tulimerta... - -Tuosta äärettömästä tulimerestä kohoilevat liekit kuin myrskyisen -meren aallot; niiden matala kohina ja ulvahdukset ja sortuvien -kivirakennusten ukkosentapainen jylinä -- kaikki sekaantuu kaameaksi -pauhuksi, joka muistuttaa kaukaisen valtameren myrskyn pauhua. -Miljoonat kipinät sinkoilevat avaruudessa suunnattomina, säihkyvinä -pilvinä, koko toinen puoli maailmaa näyttää palavan ja taivas on -hehkuvan, veripunaisen kajastuksen peitossa. He unhottavat kaiken, he -vaan tuijottavat... tuijottavat... - -Pitkän äänettömyyden jälkeen kuiskaa joku matalalla, käheällä äänellä: - --- Missä viipyy Maksim? Ja toinen toistaa kuin kaiku: - --- Niin, missä viipyy Maksim? - -Niinkuin mahtava, jättiläissuuri kotka kiertelee tuleen hukkuvan -kaupungin kohdalla yksinäinen lentokone. Sinne ei enää kuulu ainoakaan -ihmisääni, ei tulen kohina eikä ampumatarvevarastojen räjähdykset -- -siellä on vain jääkylmä, äänetön ja ääretön avaruus, jonka kelmeätä -hämäryyttä ei tulimerikään kykene valaisemaan. - -Maksim oli kauan ollut kokonaan yhden pyrkimyksen vallassa: Ylöspäin. -Nyt hänen mittariin tuijottava katseensa havaitsi, ettei viisari enää -noussut vähääkään ja että hän oli paljon korkeammalla kuin koskaan -ennen. Se herätti hänet kuin unesta ja nyt vasta hän tunsi, että -ruumiinsa oli ihan jäykistynyt kylmyydestä. Äärimmäisellä -ponnistuksella taivutti hän ruumistaan nähdäkseen alas. - -Kylmä värähdys syöksyi hänen ruumiinsa lävitse: näky oli niin -kammottavan suuremmoinen. - -Hiukan alempana liiteli muutamia pilven lonkareita jotka tulen -kajastuksessa muistuttivat jättiläissuuria vereen tahrautuneita -ilmalaivoja ja niiden alapuolella hehkui hirvittävässä syvyydessä -palava kaupunki kuin jättiläissuuri tulivuorenaukko. Siitä nouseva -mustanpunainen savu peitti hehkuvan laavan lailla koko eteläpuolen, -häipyen mustana jättiläisvirtana kaukaiseen pimeyteen. Mutta -pohjoispuolella oli niin valoisaa kuin päivällä, sieltä korkeudesta -näyttivät naapurikaupungit olevan uskomattoman lähellä, niiden sivulla -olevat vuoret hehkuivat heleän punaisina ja suuret lumiset metsät -muistuttivat kukkivia ruusukenttiä. - -Hän on kylmästä miltei jäykistynyt, ja aivoissa pyörii kaikki kuumeisen -sekavana. - -Koneellisesti muuttaa hän uuden happisäiliön, mutta ei auta. Hämärästi -hän vihdoin käsittää mitä on tapahtunut -- hän on siis murhannut -miljoonia -- hän on siis maailman suurin murhaaja. Käheä voihkaus -tunkeutuu hänen kurkustaan ja hän tuijottaa sinne alas kuin mieletön. - -Äkkiä vääristyvät hänen kasvonsa kauhusta -- hän kumartuu, kuuntelee -henkeä pidättäen... - --- Mitä, mitä? Ne huutavat... - -Sieltä palavasta syvyydestä kuuluu huuto, ikäänkuin lukemattomien -hukkuvien huuto. Mutta se kasvaa, kiihtyy, muuttuu uhkaavaksi. Maksim -vavahtaa kuin työnnettäisiin pistin hänen ruumiinsa lävitse: hän kuulee -miten hennot lastenäänet vaikeroivat sydäntäsärkevästi... - --- Äiti, äiti, äiti... - -Maksim tarttuu suonenvedontapaisesti ohjauspyörään, kiihdyttää vauhtia -äärimmilleen ja ohjaa ylöspäin -- ei nouse vähääkään. Hän hätkähtää -kuuntelee, katsoo alas ja silloin hän jäykistyy liikkumattomaksi, -tuntee veren hyytyvän suonissaan. Tuo suunnaton tulipätsi kohoaa -ylöspäin, sen vauhti kiihtyy kiihtymistään -- eikä kone nouse enää -vähääkään. Hän ei voi paeta minnekään, hän on tukehtumaisillaan, tuo -hirvittävä huuto lähenee lähenemistään, hän parahtaa kuin kuolettavasti -haavoitettu eläin. Tulimeri lähenee hirmumyrskyn pauhinalla, suureten -peloittavan nopeasti, ja sen lävistävä kirkkaus sokaisee hänen -silmänsä. Sieltä kuroittautuu häntä kohden lukemattomia käsiä, äitien -tuskasta ja vihasta vääntyneitä kasvoja, satojen tuhansien pienokaisten -kyyneleisiä, syyttäviä silmiä. Hän peittää kasvonsa, mutta samassa -värähtää koko maailman avaruus; miljoonista kurkuista kajahtaa -kammottava, pitkäveteinen huuto: - --- Murhaaja! Murhaaja! - -Se ei taukoa, se kiihtyy yhä kauheammaksi... Ja Maksimin aivoissa -pyörii kaikki sekavana kaaoksena, pimenee sysimustaksi. Kamalan hädän -valtaamana etsii hän jotain hapuilevin sormin kuni sokea. Löytäessään -vihdoin istuimensa vierestä sytytysnastan alkaa hänen rintansa -omituisesti hytkiä, ja kurkusta kuuluu omituista ääntä -- hän ei tiedä -onko se itkua vai naurua... Hän tuntee vain heittäytyvänsä taaksepäin -ja kuulee kummallisen käheän honotuksen -- se muistuttaa taivaanvuohen -kaameata hörkätystä pimeänä syysyönä... - - * * * * * - -Kuolemankalpeina seisovat terroristit laivan kannella ja tuijottavat -tulimerta... Sitten kuuluu hermostunut, tuskallinen kuiskaus: - --- Missä se Maksim nyt viipyy? - -Äänettömyys. - -Äkkiä tuntui kuin olisi taivas auennut -- koko avaruus leiskahtanut -tuleen yhtenä suunnattomana jättiläissalamana... Avara näköpiiri, -luminen meren jää, kaukaiset rannat, koko maailma näytti muuttuvan -aavemaisen, sinisen kirkkaaksi -- tulimerikin kalpeni. Ja pitkän -tuskallisen hiljaisuuden jälkeen tapahtui vihdoin räjähdys... - -Laiva heilahti kuni suuren projektiilin sattumasta, musta vesi värähti -niinkuin merenpohja olisi järkähtänyt -- ja laivan kannella odottavat -miehet olivat kaatumaisillaan kaukaisen räjähdyksen iskusta... - -Pitkän äänettömyyden jälkeen kuiskasi joku oudolla, tukehtuneella -äänellä: - --- Siellä hän oli... - -Ja toinen lisäsi hiljaa: - --- Nyt minä tiedän, mitä se suuri alumiinilaatikko hänen koneessaan -sisälsi. - -Ja pienen ajan kuluttua hiljaisia, värähteleviä kuiskauksia: - --- Näin hän siis kuoli...? - --- Mutta ajatelkaa, veljet, sehän oli kunniallinen kuolema. Yksikään -ihminen ei ole koskaan näin kuollut. - -Hetken äänettömyyden jälkeen eräs nuori ilmailija katsahti arasti -ympärilleen ja änkytti käheällä, vapisevalla äänellä: - --- Sehän on kammottavaa... Oliko hän ihminen? - --- Mitä sinä sanot! -- huudahti Aleksei kiivaasti. Hän oli suurempi -ihminen kuin kukaan meistä ja hän oli mies. Mutta häntä kohdeltiin kuin -orjaa -- ja sentähden tuli hänestä kostaja. Hänen kostonsa oli suurin -maailmassa ja samoin hänen kuolemansa -- hän oli suuri loppuun asti. - -Kukaan ei puhunut sanaakaan, he eivät kyenneet ajattelemaankaan -- -kaikki oli niin sekavaa ja kauheata. Taas luuli moni näkevänsä -mieletöntä unta. - -Mutta he eivät heränneet, näky ei poistunut -- se näytti entistä -kauheammalta... - -Silloin välähti Sashan aivoissa tuskallinen totuus: nyt häviää iäksi -heidän kotikaupunkinsa --. - --- Onko se mahdollista...? Koti, koulu, yliopisto, bulevardit...? -Häviääkö todella kaikki...? Ja katsoessaan tuhaksi häviävää -kotikaupunkiaan kuvastui noilla nuorilla kalmankalpeilla kasvoilla -kauhea hätä ja epätoivo. Hänestä tuntui niinkuin olisi hän iskenyt -kuolettavan haavan viimeisen omaisen rintaan ja nyt katselisi kun veri -valuu hänen kylmenevästä ruumiistaan. Hän ojensi kätensä kuin -rukoillen, mutta samassa tunsi, ettei enää voi mitään. Hänen hartiansa -lysähtivät, painuivat kuin musertavan taakan alla ja hänen äänessään -värähti väsymys, masentava murhe ja kaipaus: - --- Ei meillä enää mitään ole... kaikki... - -Hänen äänensä katkesi rajuun nyyhkytykseen ja hän vaipui laivan -kaidepuita vastaan kuin loppuun nääntyneenä. - -Kukaan ei puhunut mitään, mutta jokainen tunsi tuon asian niin -tuskallisen selvänä. Heitä ei oltu hellitty tuossa kaupungissa: siellä -olivat heidän omaisensa kituneet ruoskijain kynsissä, menehtyneet -kuoliaaksi vankiluolissa ja kaatuneet kuulien lävistäminä -- siellä -olivat he itse kärsineet rääkkäystä, vainoa, nälkää... Mutta sitä he -eivät nyt muistaneet. He muistivat vain lapsuudenkodin, koulun -urheilukenttineen, siellä olisi moni heistä elämänsä elänyt, kuoleman -uhallakin sen asian puolesta toiminut, jota olivat pitäneet oikeana -- -siellä olivat useat löytäneet elämänsä ensimmäisen lemmityn ja -kadottaneet sen. Siellä olivat heidän kalleimmat muistonsa, kaikki, -kaikki... Ja nyt katoo kaikki. Kyyneleet sumentavat heidän silmänsä ja -jokin karvas ja tukehuttava nousee kurkkuun; he eivät häpeä että he -itkevät. - -Mereltä oli alkanut puhaltaa jääkylmä tuuli saattaen heidät vapisemaan. -Mutta sitä he eivät huomanneet -- he tuijottavat vain palavaa -kotikaupunkia -- jota he eivät enää koskaan näe. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Inferno, by Konrad Lehtimäki - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK INFERNO *** - -***** This file should be named 53332-8.txt or 53332-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/3/3/3/53332/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/53332-8.zip b/old/53332-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 1f6bb7e..0000000 --- a/old/53332-8.zip +++ /dev/null |