diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 15:00:43 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 15:00:43 -0800 |
| commit | 24e2a9f2fe808a1a6157dfb84663b14ee4df97e4 (patch) | |
| tree | 1778724a01edc15aca4c602e5a2f2e48e90079fc | |
| parent | 5e14984d416aacf8eecf2668bedbb31effc85e1c (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53258-8.txt | 3518 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53258-8.zip | bin | 68181 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 3518 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..819669a --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #53258 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53258) diff --git a/old/53258-8.txt b/old/53258-8.txt deleted file mode 100644 index 0f0fc04..0000000 --- a/old/53258-8.txt +++ /dev/null @@ -1,3518 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Kolme kertomusta, by Maksim Gorky - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Kolme kertomusta - -Author: Maksim Gorky - -Release Date: October 11, 2016 [EBook #53258] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOLME KERTOMUSTA *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -KOLME KERTOMUSTA - -Kirj. - -Maksim Gorjki - - -Suomennos - - - - - -Porissa, -Otto Andersinin kustannuksella, -1903. - - - - -SISÄLLYS: - - Maksim Gorjki. - Kaksikymmentä kuusi ja yksi. - Kain ja Artem. - Jemeljan Piljaj. - - - - - -Maksim Gorjki. - - -Maksim Gorjki syntyi 1868 Nisjni-Novgorodin kaupungissa -Keski-Venäjällä. Viiden vuoden vanhana kadotti hän isänsä, -kymmenvuotiasna joutui hän myös äidittömäksi. Isoisä laittoi Maksimin -suutarin oppiin. Mutta poika karkasi ja joutui ensin piirustajan, -sitte pyhäinkuvien maalarin oppiin. Senkin ammatin hän jätti kesken -sekä meni laivapojaksi erääseen Volga-höyrylaivaan. Siellä sai -hän mestarikokilta lukea Gogolin, Uspjenskin ja Dumas vanhemman -romaaneja. Kyökkipojan toimi vaihdettiin puutarhurin ammattiin. -Sekin jäi, kun halu opintoihin tuli niin suureksi, että hän päätti -lähteä sitä tyydyttämään Kasaanin yliopistoon, jossa toivoi saavansa -tieteitä harjoittaa maksuttomasti. Mutta tultuaan Kasaanissa -huomaamaan semmoiset toiveet turhiksi, täytyi hänen taasen turvautua -henkensä pitimeksi ruumiilliseen työhön, tällä kertaa leipurin -ammattilaiseksi, saaden palkkaa kolme ruplaa kuussa. -- Omasta -kokemuksestaan sanookin hän leipurin ammattia kaikista raskaimmaksi. --- Myös työskenteli hän puunhakkaajana, päiväpalkkalaisena ja -kantajana. Aineellinen kurjuus sai hänet kerran semmoiseen -epätoivoon, että ampui kuulan ruumiiseensa. Siitä parannuttuaan -rupesi hän hedelmäkauppiaaksi sekä yritteli huonolla menestyksellä -monia muitakin elinkeinoja. Lopulta pääsi hän erään asianajajan, -Laninin, kirjuriksi. Gorjki itse sanoo, että tämä mies vaikutti -suuresti hänen henkiseen kehitykseensä. - -Pian juuttui Gorjki kirjurin toimeenkin sekä lähti maailmata -matkustelemaan. Niin taivalti hän kaupungista kaupunkiin, kylästä -kylään, halki koko laajan Venäjän maan. Tultuaan kotikaupunkiinsa, -julkaisi hän sanomalehdissä muutamia pikkukuvauksia. Ne herättivät -hiukan huomiota. V. 1896 tuli Gorjki tuttavaksi kuuluisan kirjailijan -Vladimir Korolenkon kanssa, joka avasi ihmisten silmät näkemään Gorjkin -suuria kirjailijalahjoja. - -Nykyään on Gorjki, lähinnä Tolstoita, Venäjän suurin ja enin luettu -kirjailija. - -Hänen kirjavan elämänkuvauksensa täydennykseksi on vielä mainittava, -että hän hiljattain sai istua vankilassakin, valtiollisista syistä. -Gorjki kuvaa etupäässä alhaisten: työväen luokan ja pikkuporvariston -elämää eikä unhota yhteiskunnan hylkyväkeäkään. Hänellä on tarkka -huomiokyky ja paljo kokemusta. Sitä on hän saanut matkoillaan ja -seurustellessaan monellaisten ihmisten kanssa. - -Kertomuksensa ovat ikäänkuin semmoisinaan leikatut tosielämästä, -iloineen, suruineen, myötä- ja vastoinkäymisineen. Suuria -yksinkertaisuudessaan ja todellisuudessaan. - - - - -Kaksikymmentä kuusi ja yksi. - - -I. - -Meitä oli kaksikymmentä kuusi kappaletta -- kaksikymmentä kuusi elävää -konetta, suljettuna kosteaan kellariin, missä aamusta iltaan vanutimme -taikinaa sekä leivoimme rinkilöitä ja kakkuja. Ikkunamme alla oli -kuoppa, jota peittivät homeiset tiilikivet; puitteisiin oli -ulkopuolelle naulattu tiheä rautalankaverkko, eivätkä auringon säteet -jaksaneet tunkeutua jauhontomun tahraamien ruutujen läpi. Mestarimme -oli naulannut rautalangat ikkunan eteen sen vuoksi, ettemme voisi antaa -hiukkasta hänen leivistänsä kerjäläisille taikka nälkiintyneille, -työttömille tovereille; mestarimme nimitteli meitä varkaiksi ja -lurjuksiksi sekä syötti meille päivälliseksi lihan asemesta -pilaantuneita sisuskaluja. - -Ummehtunutta ja ahdasta oli tuossa kiviarkussa, matalan, painostavan, -noesta mustan ja hämähäkin siimoja täynnä olevan katon alla. Raskaasti -ja ikävästi kului aikamme noiden paksujen, liasta ja homeesta -tahraisten seinien sisäpuolella... Kello viisi aamulla nousimme ylös -haluttomina, uneliaina, ja jo kello kuusi istuimme tylsinä ja -välinpitämättöminä pöydän ympärillä leipomassa rinkilöitä taikinasta, -jonka kumppanit olivat nukkuissamme laittaneet valmiiksi. Ja koko -päivän, aina kello kymmeneen saakka ehtoolla, istuivat toiset meistä -pöydän ympärillä kierrellen tuota kimmoista ainetta sekä samalla -heilutellen itseään edestakaisin, ett'eivät jäsenet aivan jäykistyisi; -toiset taasen sekoittelivat jauhoja veteen. Ja koko päivän piti kiehuva -vesi synkkämielistä porinaansa kattilassa, missä rinkilöitä keitettiin, -ja paistajan lapio raapusteli nopeasti ja kiukkuisesti uuninpohjaa -hänen viskoessaan liukkaita, keitetyitä taikinamöhkäleitä tulikuumille -tiilikiville. Aamusta iltaan paloivat halot uunin toisella sivulla ja -liekkien punainen hohde liehui seinällä, ikäänkuin meitä pilkaten. Tuo -suunnaton uuni muistutti jonkun sadun hirviön muodotonta päätä, joka -kohousi lattiasta ja aukoili tulta suitsevaa kitaansa, mistä kuuma -höyry löyhysi vastaamme; ne kaksi mustaa vetoluukkua näyttivät -tirkistelevän loppumatonta hyörinäämme, aivankuin pari silmiä -- -hirviön julmia, kylmiä silmiä, -- tähystellen meitä alituiseen ja -samalla synkällä katseella, juurikuin väsyneinä näkemään orjia, joista -ei enää ollut mitään inhimillistä toivottavana, vaan joita ainoastaan -saatettiin halveksia ylpeän viisauden kylmällä ylenkatseella. - -Päivän toisensa jälkeen seisoimme siellä tukehduttavassa, haisevassa -ilmassa, jauhontomussa ja liassa, jota jaloissamme oli kulkeutunut -pihalta sekä vanutimme taikinaa ja leivoimme rinkilöitä, joita -kostutimme hiellämme ja vihasimme työtämme katkerasti, kiukkuisesti; -emme koskaan syöneet omien käsiemme valmistetta, vaan nauteimme -mieluummin mustaa leipää. Istuen vastatusten pitkässä pöydässä -- -yhdeksän kummallakin sivulla -- liikuttelimme tuntikausia koneellisesti -käsivarsiamme ja sormiamme; niin tottuneita olimme työhömme, ett'ei -meidän koskaan tarvinnut tarkata, mitä teimme. Ja me olimme katselleet -toisiamme ihan liiaksi, niin että kukin tunsi jok'ikisen rypynkin -toveriensa naamassa. Ei meillä ollut mitään puhumista; olimmekin -totuttaneet itsemme olemaan aivan vaiti, ellemme nimittäin riidelleet --- sillä ainahan sitä jotakin torailemisen syytä löytyy, varsinkin -työtovereilla. Mutta me riitelimmekin kovin harvoin, sillä mihinkäpä -sitä ihminen kykenisikään, kun on puolikuolluksissa -- kivikuvan -kaltainen -- ja työn kuorma tukahduttaa ajatuksetkin. Vaitioleminen on -vaikeata ja kiduttavaa ainoastaan niille, jotka jo ovat sanoneet -toisillensa kaikki eikä heillä enää ole mitään puhumista; -- sitä -vastaan ihmisille, jotka eivät milloinkaan ole paljoa puhuneet, on -aivan helppoa olla ääneti. Mutta joskus me lauloimme, ja meidän -laulumme alkoi siten, että joku kesken työtään äkkiä huokasi syvään -niinkuin väsyksiin ajettu hevonen ja sitte hiljaa hyräillen alotti -jonkun noista laahustavista lauluista, joiden lempeästi valitteleva -sävelmä aina keventää laulajan sydäntä painostavaa raskasta kuormaa ja -me toiset kuuntelemme ensin hiljaa hänen hyräilyänsä, joka lekuttelee -ja sammuu raskaan kellariholvin alla niinkuin pienoinen tuli ulkona -arolla koleana syksypäivänä, kun harmaa taivas riippuu lyijykattona -maan yli. Sitte yhtyy toinenkin nuottiin ja nyt väreilee jo kaksi ääntä -hiljaa ja surumielisesti kellariluolamme tunkkaisessa ilmapiirissä. Ja -yht'äkkiä tarttuu useita ääniä samalla kertaa sävelmään ja se kohoaa -kuin hyökyaalto, tulee voimakkaammaksi ja äänekkäämmäksi sekä näyttää -aikovan särkeä pirstoiksi kivivankilamme kosteutta tippuvat, paksut -seinät... - -Pian laulamme me kaikki kaksikymmentä kuusi. Korkeat, yhteensulaneet -äänet täyttävät leipomon; kohta ei sävel tunnu enää sinne mahtuvankaan, -se lyö seinästä seinään, ähkyy, itkee ja elähdyttää sydäntä, samalla -sitä kalvaen hiljaisella kivulla, aukasee siinä taasen vanhat haavat -sekä herättää kaihoisan kaipauksen... Laulajat huokaavat syvään ja -raskaasti, yksi ja toinen vaikenee äkisti, kuuntelee kauan, miten -toverit laulavat, sekä yhtyy sitte jälleen nuottiin. Jotkut laulavat -silmät kiinni; kenties he kuvittelevat laulun leveätä, mahtavaa virtaa -auringonpaisteiseksi, kauas etäisyyteen ulottuvaksi tieksi, jota myöten -he itse vaeltavat. - -Liekit uunissa lekuttelevat edelleen, leipälapio raappii tiilikiviä, -vesi porisee kattilassa, ja tulen kajastus väräjää seinällä, ikäänkuin -tehden äänetöntä pilkkaa... Mutta me laulamme vierailla sanoilla tylsää -suruamme, elävien olentojen raskasta ikävöimistä, auringon ryöstettyä -valoa, orjien kaihoisaa kaipausta. Niin elimme me kaksikymmentä kuusi -siellä alhaalla kellarissa ja olomme oli niin raskasta ja painostavaa, -ikäänkuin koko se kolmikerrostalo yläpuolellamme olisi levännyt -hartioillamme. - - - - -II. - - -Mutta paitsi laulua, oli meillä muutakin hyvää, jotakin mitä rakastimme -ja joka kenties korvasi meille auringon valon. Talomme toisessa -kerroksessa oli koruompeluliike, jossa työskenteli joukko nuoria -tyttöjä, ja siellä oli sisäpiikana kuudentoista vuotias Tanja. Joka -aamu painautuivat pienet ruusuiset kasvot, joissa oli iloiset -sinisilmät, leipomosta käytävään johtavassa ovessa olevaa lasinruutua -vasten ja kirkas, ystävällinen ääni huusi: - -"Vankiraukat, antakaa minulle hiukan rinkilöitä!" - -Tuon hyvin tunnetun äänen kuullessamme käännyimme kaikki sekä -katselimme iloisesti ja hyväntahtoisesti noita viattomia tytönkasvoja, -jotka niin tyytyväisinä hymyilivät. Meille oli tullut rakkaaksi -tottumukseksi saada nähdä tuota lasinruutua vastaan painettua -nenännipukkaa sekä noita pieniä valkeita hampaita, jotka loistivat -hymyilevien, punaisten huulten välistä. Toisiamme tyrkkien ryntäämme -ovelle aukaistaksemme sen hänelle, ja sitten astuu hän sisään -sanomattoman herttaisena ja iloisena sekä asettuu eteemme esiliina -kurotettuna ja pää hiukan vinossa, samalla yhtämittaa hymyillen. Pitkä, -paksu, kastanjanruskea palmikkonsa on heilahtanut olkapään yli ja -riippuu rinnalla. Ja me likaiset, mustat, rumat miehet katselemme ylös -häneen -- sillä kynnys, jolla hän seisoo, on neljää askelta -korkeammalla kuin leipomon permanto -- ja toivotamme hyvää huomenta -sekä sanomme pari sanaa -- aivan erityisiä sanoja, jotka yksinomaan -häntä varten tulevat kielellemme. Puhuessamme hänen kanssaan, käy -äänemme lempeämmäksi ja leikinlaskumme viattomammaksi. Kaikki on -erityistä silloin, kun se koskee häntä. Paistaja ottaa uunista lapion -täyden paraiten paistuneita ja raskaimpia rinkilöitä sekä peittää ne -osaavasti Tanjan esiliinaan. - -"Varo vain, ett'et juokse päätäpahkaa mestariin!" varotamme me aina -häntä. Hän vain nauraa veitikkamaisesti ja huutaa reippaasti: - -"Hyvästi, vankirukat!" -- sekä katoaa sitte nopeasti kuin pieni hiiri. - -Siinä on kaikki... Mutta me juttelemme hänestä aivan ihastuksissamme -vielä pitkän aikaa sen jälkeen ja sanomme tänään aivan samaa kuin -sanoimme eilenkin ja jo kaikkina päivinä ennen, sillä hän ja me sekä -kaikki ympärillämme on juuri samanlaista kuin eilenkin ja kaikkina -päivinä... Hirveän tuskallista on elää niin, ettei mikään ympäristössä -muutu, ja ellei tämä ijankaikkinen yksitoikkoisuus kerrassaan tapa -sielua, tulee se päivä päivältä sietämättömämmäksi... Meillä oli aina -tapana puhua naisista tavalla, joka toisinaan pani itsemmekin inhoamaan -hävyttömiä, raakoja sanojamme; semmoinen puhetapa onkin helposti -selitettävissä siten, että ne naiset, jotka tunsimme, eivät kenties -olleetkaan paremman arvoisia. Mutta Tanjasta emme koskaan sanoneet -pahaa sanaa -- kukaan meistä ei olisi edes pilantekoon ryhtynyt hänen -läsnäollessaan; vielä vähemmin olisi kenenkään mieleen johtunut koskea -häneen. Kenties johtui se siitä, että hän aina oli niin lyhyen ajan -luonamme, -- hän vilahteli silmiemme ohi kuten tähdenlento taivaalla, --- taikka kenties myöskin siitä, että hän oli niin pieni ja niin sievä, -ja kaikki, mikä on kaunista, herättää kunnioitusta raaimmissakin -ihmisissä. Ja mekin, vaikkakin kovan työn vaikutuksesta tylsiksi -kuormajuhdiksi muuttuneita, olimme kumminkin joka tapauksessa alkuaan -ihmisiä ja semmoisina muiden kaltaisia siinä, ett'emme voineet elää -ellei meillä ollut jotain, mitä saatoimme jumaloida. Häntä parempaa ei -joukossamme ollut eikä meille alhaalla kellarissa eläjille osottanut -vähintäkään huomiota kukaan muu kuin hän, -- ei yksikään muu niistä -monista ihmisistä, jotka asuivat talossa. Ja vihdoin -- se kai olikin -tärkein syy -- katsoimme hänet tavallaan meille kuuluvaksikin; seikka, -josta saimme kiittää yksinomaan rinkilöitämme. Me pidimme -velvollisuutenamme antaa hänelle rinkilöitä, oikein lämpimiä ja -ruskeita; se muodostui ikäänkuin jokapäiväiseksi uhriksi -epäjumalallemme, totutuksi pyhäksi tavaksi, joka meidät päivä päivältä -yhä lujemmin kiinnitti häneen. Paitsi rinkilöitä, annoimme myöskin -Tanjalle monta hyvää ohjetta: pukea itsensä lämpimämmin, ei juosta niin -vikkelää rappusissa eikä kantaa niin suuria puusylyyksiä. Hän kuunteli -hymyillen neuvojamme ja vastasi niihin naurulla, mutta ei noudattanut -niitä koskaan; emme me kumminkaan olleet hänelle siitä vihaisia, -- me -tahdoimme vaan osottaa, miten suuresti hänestä huolehdimme. - -Usein hän kääntyi puoleemme jollakin anomuksella, kuten esimerkiksi -pyytäen, että avaisimme raskaan kellarinoven taikka hakkaisimme puita, -jotka kaikki, ynnä paljo muutakin, mitä hän vaan toivoi, toimitimme -ilolla ja erityisellä ylpeyden tunteella. - -Mutta kun kerran eräs meistä pyysi Tanjaa paikkaamaan hänen ainoaa -paitaansa, äyhki tämä ylenkatseellisesti: - -"Onko mokomaa kuultu? Se nyt vielä puuttuisi!..." - -Nauroimme perinpohjaisesti tuolle tuhmalle hupakolle emmekä enää -koskaan pyytäneet häneltä mitään. Me rakastimme häntä siinä kaikki. -Ihminen tahtoo aina lahjoittaa rakkautensa jollekulle, vaikkakin tämä -rakkaus toisinaan tuntuu kiusalliselta, toisinaan saastuttaa esineen -tai myrkyttää sen elämän siksi, ett'ei kunnioitus sitä seuraa. Meidän -täytyi rakastaa Tanjaa, sillä meillä ei ollut ketään muutakaan, jota -olisimme voineet rakastaa. - -Toisinaan koetti joku ottaa asian ylpeältä kannalta ja sanoi: - -"Mutta minkätähden me oikein hemmottelemme tuota tyttöä? Eihän hänessä -ole mitään erinomaista! Me teemme liian suuren numeron hänestä." - -Mutta hänet, joka uskalsi tulla esiin moisella puheella, saatoimme me -muut pian ja perinpohjaisesti järkiinsä. Meillä täytyi olla joku, jota -rakastimme, -- olimme sen löytäneet ja rakastimme sitä, ja sen, jota me -kaikki kaksikymmentä kuusi rakastimme, täytyi olla loukkaamaton pyhyys -jokaiselle; se, joka tässä asiassa piti vastakkaista mielipidettä, oli -vihollisemme. Kenties ei rakastettumme ollut rakkautemme arvoinen, -mutta meitähän oli kokonaista kaksikymmentä kuusi kappaletta, jonka -vuoksi tahdoimme, että se, joka oli meille kallisarvoinen, olisi -myöskin pyhä muille. - -Rakkautemme ei ole rasittavampaa kuin vihammekaan, ehkä juuri siitä -syystä eräät ylpeät luonteet väittävätkin, että vihamme on -mairittelevampaa kuin rakkautemme. Mutta jos niin on, miksi eivät he -sitte pakene meitä. - - - - -III. - - -Paitsi rinkiläleipomoa, oli mestarillamme myöskin sokerileipomo samassa -talossa, ainoastaan ohuen seinän eroittamana meidän luolastamme. Mutta -sokerileipurit -- niitä oli neljä kappaletta -- pysyttelivät meistä -etäällä, sillä he pitivät ammattiansa ylhäisempänä kuin meidän, sekä -sen johdosta olivat myös itse olevinansa parempia kuin me. He eivät -tulleet koskaan luoksemme ja nauroivat ylenkatseellisesti kohdatessaan -meitä pihalla. Emme mekään käyneet heidän luonansa, -- mestari oli sen -kieltänyt syystä, että hän pelkäsi meidän varastavan sokerileipiä. Me -emme pitäneet sokerileipureista sentähden, että kadehdimme heitä -- -heidän työnsä oli keveämpää kuin meidän, he saivat enemmän palkkaa ja -parempaa ruokaa kuin me, -- heillä oli valoisa ja avara työhuone sekä -olivat jokainen -- vastakohtana meille -- terveitä ja puhtaita. Me -kaikki sitä vastoin olimme kasvoiltamme keltaisen kalpeita taikka -harmaita, kolmella oli pahatauti ja jokusilla syyhy; erään oli luuvalo -käpristänyt ihan koukkuiseksi. Pyhäpäivinä ja vapaa-aikoina pukivat he -yllensä hienot takit ja narisevat saappaat -- kahdella oli -harmonikkakin -- sekä menivät kaupungin puistoon herrastelemaan. Meillä -taasen oli verhonamme likaiset rääsyt sekä jaloissa linttakengät tai -niinivirsut, eikä poliisi päästänyt meitä kaupungin puistoon; mitenkä -siis olisimmekaan voineet pitää sokerileipureista. - -Sitte eräänä päivänä saimme luulla, että muuan heistä, se joka uunista -piti huolta, oli ruvennut ryypiskelemään sekä eropassit ja että tilalle -oli otettu toinen, muuan entinen sotamies, jolla oli silkkinen liivi ja -kultaisilla perillä varustettu taskukello. Me olimme äärettömän -uteliaita näkemään semmoista keikaria ja toivossa, että edes -vilahduksenkaan hänestä näkisimme, juoksimme yksi toisensa perästä -alituiseen pihalla. - -Mutta hän tuli itse meidän luoksemme. Hän aukasi ovemme potkaisulla ja -astui kynnykselle sekä sanoi siitä: - -"Jumalan rauha! Hyvää päivää pojat!" - -Ovesta tunkeutuva kylmä ilma kietoontui paksun savun tavoin hänen -jalkoihinsa, mutta hän itse seisoi kynnyksellä ja katseli siitä alas -meihin; -- vaaleiden, rohkeasti pystyyn kierrettyjen viiksien alta -loistivat vahvat keltaiset hampaat. Hänen liivinsä oli todellakin -ihmeellinen: -- taivaansininen, kimeltelevä, kukkasellinen sekä -varustettu punakivisillä napeilla. Ja kellonvitjat oli hänellä -myöskin... - -Hän oli kaunis mies, tämä sotilas, pitkä ja voimakas, punaposkinen; -suuret vaaleat silmät katselivat kirkkaasti ja ystävällisesti. Päässä -oli valkea, kovaksi tärkätty myssy, ja aivan pilkuttoman puhtaan -esiliinan alta näkyivät uusimman muodin mukaisten, kiiltävien saapasten -kärjet. - -Vanhin sälli joukostamme pyysi kunnioittavasti, että hän sulkisi oven. -Hän tekikin sen mukavan vetkaisesti sekä rupesi kyselemään -mestaristamme. Me oikein kilpailimme keskenämme sanoaksemme hänelle, -että mestari oli juonikas lurjus, veijari, rosvo ja verenimijä -- -kaikellaista, mitä vain voi ja pitääkin sanoa työnantajastaan, mutta -joka kumminkin on tarpeetonta tässä uudelleen mainita. Sotamies -kuunteli viiksiänsä nykien ja silmissään lempeä, kirkas katse. - -"Tässä talossahan on paljo tyttöjä...!" virkkoi hän yht'äkkiä. - -Jotkut meistä naurahtivat kunnioittavasti, toiset virnistelivät -himokkaasti ja muuan sanoi että talossamme on yhdeksän kappaletta -tyttöjä. - -"No, oletteko rakkaita ystäviä heidän kanssansa?" kysyi hän ja -killisteli silmillään. - -Taas me nauroimme, mutta tällä kertaa hieman pakollisesti ja -hämillämme... Useat olisivat tahtoneet näyttäytyä sotamiehelle yhtä -tuimina sydänten valloittajina kuin hänkin, mutta kukaan ei osannut -eikä ymmärtänyt. Ikäänkuin tätä tunnustaakseen, lausui muuan: "Kuinka -olisimme voineet ajatellakaan..." - -"Niin, semmoinenhan on vähä liian vaikeata teille..." sanoi sotamies -itserakkaasti ja katseli meitä tarkastellen... "Te ette ole sitä -laatua... -- teillä ei ole ryhtiä... ei ole ulkonäköä, niin sanoakseni! -Ja naiset tahtovat, että miehen pitää näyttää joltakin... että hänellä -on säännöllinen ruumis... sekä kaikki niinkuin pitääkin olla! Myöskin -he pitävät voimakkaisuudesta... väkevästä kädestä... tämmöisestä -esimerkiksi..." - -Hän veti oikean kätensä taskusta ja näytti meille kyynäspäähän saakka -paljasta käsivartta... Se oli valkea ja voimakas sekä kullalta -kimaltelevien karvojen peittämä. - -"Jalat, rinta... kaikki pitää olla lujaa ja vahvaa... Myöskin täytyy -olla säännöllisesti puettu, niin että se kauneus, mikä ruumiissa on, -näyttää joltakin... Minuun esimerkiksi ovat naiset aivan hullaantuneet. -En minä heitä kehoita enkä houkuttele, -- ne lentävät itsestään -kaulaani, viisi kappaletta yhdellä kertaa." - -Hän istui jauhosäkille sekä jutteli kauvan ja kaunopuheliaasti, miten -ihastuneita naiset oikein olivat häneen ja kuinka osaavasti hän taisi -niiden kanssa menetellä. Sitte hän meni, ja kun ovi oli kitisten -sulkeutunut, istuimme me kauan hiljaa sekä ajattelimme häntä ja hänen -kertomuksiansa. Vihdoin rupesimme kaikki yhtaikaa puhumaan ja tulimme -yksimielisiksi siitä, että pidimme erinomaisesti hänestä. Miten -alhainen ja siivo hän on, -- tulee vain sisään, istuu ja juttelee! Ei -kukaan ollut koskaan ennen tullut luoksemme, ei kukaan ollut niin -ystävällisesti puhellut kanssamme... Ja me juttelimme lakkaamatta -hänestä ja hänen vastaisesta menestyksestänsä koruompelijattarien -luona, jotka, tavatessaan meitä pihamaalla, joko väistyivät sivulle -huulet ylenkatseellisesti yhteennipistettyinä taikka kävivät suoraan -päällemme ikäänkuin olisimme olleet tyhjää ilmaa. Me taasen aina -katselimme heitä ihaillen, niin hyvin kartanolla tavatessamme kuin -nähdessämme heidän akkunamme ohi kulkevan, puettuina talvisin pieniin, -huomiota herättäviin myssyihin ja turkkinuttuihin sekä kesäisin -kukitettuihin hattuihin ja käsissä kirjavat päivänvarjot. Mutta -kostoksi puhelimme keskenämme heistä tavalla, joka, jos olisi tullut -heidän korviinsa, olisi tehnyt heidät häpeästä ja vihasta -mielipuoliksi... - -"Kunhan ei hän vain myös Tanjuschkaa turmelisi!" sanoi äkkiä vanhin -sälli huolellisella äänellä. - -Kuullessamme nämä sanat, vaikenimme kaikki ja hämmästyimme. Olimme -silmänräpäykseksi unhottaneet Tanjan; -- sotamies kauniilla, -voimakkaalla vartalollaan oli ikäänkuin kaihtinut hänet meiltä. Sitte -syntyi meluinen riita: -- jotkut sanoivat, että Tanja ei alentuisi -semmoiseen, toiset taasen väittivät, ett'ei hän voisi vastustaa -sotamiestä ja eräät ehdottelivat, että jos sotamies rupeaa tyttöä -hännystelemään, pitäisi meidän hakata hänet mäsäksi. Lopuksi päätimme -yksimielisesti pitää tarkkaa vaaria sotamiehestä ja Tanjasta sekä -varoittaa tyttöä, niin että hän voisi olla varuillansa... Tämä teki -lopun riidasta. - - - - -IV. - - -Kuukausi oli kulunut. Sotamies leipoi sokerileivoksia, käveli -koruompelijattarien kanssa ja tuli usein meille, mutta ei puhunut -mitään valloituksistansa, vaan väänteli ainoastaan viiksiänsä ja -nuoleskeli tyytyväisenä huuliansa. - -Tanja tuli yhä vielä joka aamu rinkilöitä hakemaan ja oli iloinen, -ystävällinen sekä rakastettava kuten ennenkin. Puhuimme hänen kanssaan -sotamiehestä. -- Tanja nimitteli häntä "mulkosilmäiseksi vasikaksi" ja -se rauhoitti meitä. Olimme ylpeitä tytöstämme, samalla kun näimme, -kuinka koruompelijattaret riitelivät sotamiehestä. Tanjan käytös -kohotti meitäkin omissa silmissämme, ja ikäänkuin matkiaksemme tyttöä, -aloimme myöskin kohdella sotamiestä jonkunlaisella halveksimisella. -Mutta Tanjaa me rakastimme vielä enemmän kuin ennen sekä tervehdimme -häntä aamusin entistä iloisemmin ja sydämellisemmin. - -Kerran tuli sotamies meille hiukan hiprakassa, istui ja purskahti -nauramaan, ja kun me kysyimme tuommoisen iloisuuden syytä, sanoi hän: - -"Kaksi tytöistä... Lidka ja Gruschka... ovat tapelleet minun takiani. -Miten ne pieksivät toisiansa! Ha, ha, ha! Kiskoivat hiuksista ja -kaatuivat kumoon porstuassa... toinen makasi allapäin, toinen päällä... -ha, ha, ha! Raappivat toistensa naamaa ja repivät vaatteet -repaleiksi... Se oli nähtävää... olisi voinut nauraa itsensä pilalle! -Minkähän vuoksi ei akkaväki koskaan osaa tapella säädyllisellä tavalla? -Miksi he aina kynsivät, miksi?" - -Tuossa istui hän penkillä, terveenä ja hupaisena sekä nauroi. Me olimme -vaiti. Tällä kertaa oli hänessä jotain, mikä meitä kiukutti. - -"Perhana, miten hyvä menestys minulla on naisten luona. Sille voi -nauraa itsensä piloille. Minun tarvitsee vain vilkahuttaa silmääni, -niin jo on asia valmis. Piru vieköön, ellei se ole totta!" - -Hän kohotti valkeat, kullalta loistavilla karvoilla peitetyt -käsivartensa sekä läimähytti niillä polviinsa ja katseli meitä niin -hauskan hämmästyneillä silmäyksillä, kuin olisi hän itsekin ihmetellyt -menestystänsä kauniin sukupuolen luona. Täysinäiset punakat kasvot -paistoivat itsetyytyväisestä riemusta ja huulet maiskuttelivat -himokkaasti. - -Paistaja raapasi äkäsesti uunilapiolla takkakiveä sekä virkahti -pilkallisesti: - -"Pienten kuusenvesojen nyhtämiseen ei tarvita suurtakaan voimaa, mutta -koetahan kerran käydä kiinni oikeaan honkaan...!" - -"Onko se tarkoitettu minulle?" kysyi sotamies. - -"Kyllä." - -"No, mitä sinä tahdot sillä sanoa?" - -"En mitään... se johtui vain kiireessä mieleeni." - -"He, vuotapas! Mitä sinulla on hampaasi kolossa? Mikä se honka on?" - -Paistaja ei vastannut mitään, vaan rupesi innokkaasti häärimään uunin -kanssa. Hän heitteli sisään keitetyt rinkilät sekä otti ulos jo -paistuneet ja viskeli ne melulla lattialle, jossa poikaset pujottelivat -niitä niininauhoihin. Hän näytti tykkänään unhottaneen sekä sotamiehen -että keskustelunsa. Mutta sotamies kävi yht'äkkiä kovin levottomaksi. -Hän nousi ylös ja meni uunin viereen, missä oli vähältä saada -nyhjäyksen rintaansa leipälapion varresta, joka hermostuneesti heilui -ilmassa. - -"Sinun täytyy sanoa, mitä sinä oikein tarkoitat! Sinä olet loukannut -minua... Minua ei kykene kukaan vastustamaan... kuuletto sinä, ei -kukaan! Ja sinä tulet minulle sanomaan semmoisia hävyttömiä sanoja..." - -Hän näytti loukkaantuneen oikein todenperäisesti. Kenties ei hänellä -ollutkaan mitään muuta ylvästelemistä kuin naisten hullaamiskykynsä; -kenties oli se hänessä ainoa elinvoima, joka sai hänet tuntemaan -itsensä eläväksi ihmiseksi. - -Löytyy ihmisiä, joille ruumiillinen taikka henkinen sairaus, joka heitä -vaivaa, on paras ja arvokkain elämässä. He laahaavat sitä mukanansa -koko elämänsä ajan, elävät yksinomaan siinä, saavat ravintonsa siitä, -valittavat sitä muille ja siten kääntävät huomion itseensä, saavuttavat -toisten ihmisten osanottavaisuuden, ja se on ainoa, josta he -välittävät. Ota heistä tämä sairaus, paranna heidät, niin he tulevat -onnettomiksi sentähden, että menettävät ainoan elämänharrastuksensa ja -jäävät aivan tyhjiksi. Ihmisen elämä on toisinaan niin köyhää, että hän -tahtomattaan joutuu pitämään virheitänsä hyveinä ja elämään niissä, -- -valhettelematta voi sanoa, että ihmiset joskus tulevat henkisesti -raajarikoiksi pelkästä ikävystymisestä. - -Sotamies oli, kuten sanottu, vakavasti loukkaantunut sekä kävi yhä -paistajan kimppuun huutaen: - -"Sinun täytyy sanoa, mitä sinä tarkoitat?" - -"No, sanon sen!" vastasi tämä nopeasti. - -"Sano sitte!" - -"Tunnetko Tanjaa?" - -"Tunnen, -- kuinka niin?" - -"Häntä minä tarkoitan! Koeta kykyäs häneen!" - -"Pyh, se kai on pikkuasia minulle!" - -"Saadaan nähdä!" - -"Sinä saat nähdä! Ha, ha, ha!" - -"Saat rukkaset...!" - -"Kuukauden sisässä on hän minun!" - -"Semmoinen lörpöttelijä, sotamies." - -"Neljässätoista päivässä! Minä näytän teille... Onpahan otuskin tuo -Tanja, pyh!" - -"Mene tiehes täältä... olet tiellä!" - -"Neljässätoista päivässä on kaikki valmista." - -"Lähde siitä, sanon minä!" - -Paistaja raivostui ja löi leipälapiolla sotamiestä. Tämä vetäytyi -säpsähtäen taaksepäin, katsahti meihin, oli vaiti silmänräpäyksen ajan -ja sanoi sitte matalalla, onnettomuutta ennustavalla äänellä: "No, -hyvä!" sekä meni sen jälkeen matkaansa. - -Riidan aikana olimme me toiset olleet hiljaa ja kuunnelleet hartaasti. -Mutta heti, kun sotamies oli mennyt, rupesimme kovaäänisesti ja -vilkkaasti puhelemaan. - -"Nyt sinä teit tuhoja, Pavel!" sanoi joku paistajalle. - -"Tuki kitas ja hoida asias!" tiuskasi tämä vihoissaan. - -Älysimme, että sotamies oli saanut iskun arimpaan paikkaansa ja että -Tanjaa uhkasi vaara. Mutta samalla tunsimme hauskaa, jännittävää -uteliaisuutta: -- kuinkahan tässä tulee käymään? Mahtaakohan Tanja -kyetä vastustamaan sotamiestä? Melkein kaikki puhkesimme lopulta -vakuutuksen: - -"Tanjako? Kyllä hänessä on vastustusvoimaa! Häntä ei otetakaan paljain -käsin!" - -Tunsimme vastaansanomatonta halua koetella epäjumalamme voimaa ja -luotettavaisuutta sekä yritimme innokkaasti vakuutella toisillemme, -että hän tulisi eroamaan voittajana temmellyksestä. Jopa meistä tuntui, -ett'emme olleet oikein riittävästi kiihottaneet sotamiestä, vaan että -hän saattaisi ehkä unhottaakin riidan, ellemme vielä enemmän ärsyttäisi -hänen itserakkauttansa. Siitä päivästä saakka elimme eräänlaisessa -hermostuneena odotustilassa, jommoista emme koskaan ennen olleet -kokeneet. Riitelimme päivät päästänsä ja siten ikäänkuin teroitimme -ymmärrystämme, tulimme kielevämmiksi ja opeimme paremmin lausumaan -ajatuksemme. Tuntui siltä kuin pelaisimme paholaisen kanssa rohkeata -peliä, jossa panoksena meidän puoleltamme oli Tanja. Ja kun toisilta -sokerileipureilta kuulimme, että sotamies oli ruvennut oikein uhka -tavalla hakkailemaan "meidän Tanjaa", tunsimme kutittavaa mielihyvän -tunnetta, ja jännityksemme tuli lopulta niin suureksi, ett'emme edes -huomanneet, kuinka mestari, käyttäen hyväkseen kiihotustilaamme, lisäsi -työtaakkaamme neljällätoista taikinapuudalla vuorokaudessa. Työ ei -näyttänyt meitä enää väsyttävänkään. Tanjan nimi oli päivät pitkään -huulillamme ja aamusin odotimme häntä omituisen kiihkeästi. Emme olisi -oudoksuneet, vaikka hän yht'äkkiä olisi astunut sisään, ei enää -entisenä Tanjana, vaan kokonaan vieraana ihmisenä. - -Emme puhuneet hänelle mitään riidasta. Emme myöskään mitään kyselleet, -vaan kohtelimme häntä kuten ennenkin, ystävällisesti ja sydämellisesti. -Suhteeseemme häneen ja entisiin tunteisiimme oli kuitenkin hiipinyt -jotain uutta ja vierasta: -- kalvaavaa uteliaisuutta, terävää ja kylmää -kuin teräsveitsi... - -"Tänään on aika täysi, veljet!" sanoi paistaja eräänä aamuna työhön -ryhtyessään. - -Tiesimme sen aivan hyvin ilman hänen muistutustaankin, mutta kumminkin -hätkähdimme. - -"Katselkaa Tanjaa tarkasti, -- hän on kohta täällä!" sanoi hän. Joku -toinen virkahti säälivällä äänellä: - -"Nähneekö tuota silmillä?" - -Sitte me taasen rupesimme riitelemään, kiukkuisesti ja rähisten. Tänään -vihdoinkin saisimme tietää, kuinka puhdas ja lialle vastustuskykyinen -oli se astia, johon olimme kätkeneet paraan, mitä omasimme. Vasta tänä -aamuna oikein tunsimme, että pelasimme korkeata peliä ja että tämän -puhtauskokeen kautta saattaisimme menettää epäjumalamme ainiaaksi. Joka -päivä olimme kuulleet, että sotamies ahdisteli yksipäisesti Tanjaa, -mutta miten olikaan, ei kukaan ollut tullut kysyneeksi tytöltä, miten -hän suoriutui taistelussa. Joka aamu säännöllisesti, kuten ennenkin, -oli hän saapunut rinkilöitänsä noutamaan, ollen aina entisen kaltainen. - -Myöskin tänä päivänä kuulimme hänen äänensä: - -"Vankiraukat! Minä olen täällä..." - -Kiiruhdimme avaamaan, mutta kun hän tuli sisään, otimme me hänet -vastaan -- vastoin tavallisuutta -- vaijeten. Tirkistelimme lakkaamatta -häneen emmekä tienneet mitä meidän tuli sanoa taikka kysyä. Synkässä -rivissä, sanaa sanomatta seisoimme Tanjan edessä. Hän silminnähtävästi -hämmästyi tästä tavattomasta vastaanotosta; -- vilahdukselta -huomasimme, että hän kalpeni, kävi levottomaksi ja hämilleen sekä -vihdoin kysyi pakollisella äänenpainolla: - -"Mika teidän on?... Minkätähden olette niin merkillisiä?" - -"Entä itsesi?" kysyi paistaja synkästi. - -"Minunko? -- mikä minun olisi?" - -"E-ei... mikään..." - -"No niin... anna sitte pian rinkilät!" - -Ei koskaan ennen ollut hänellä ollut näin kiirettä. - -"Ehditäänpä tässä!" sanoi paistaja liikkumatta paikastaan ja -kääntämättä silmiään hänestä. - -Mutta silloin pyörähti tyttö ympäri ja puikahti vikkelästi ulos. - -Paistaja otti lapion ja, kääntyen uuniin päin, sanoi tyynesti: - -"Näyttää olevan valmista!... Kirottu sotamies... sellainen lurjus..." - -Ikäänkuin lammaslauma tungeksimme tyrkkien toisiamme pöytämme ääreen, -istuimme alas hiljaa ja ryhdyimme haluttomasti työhön. Yht'äkkiä alotti -muuan: - -"Kenties Tanja kuitenkin..." - -"Hiljaa! Siitä ei enää puhuta!" räyskäsi paistaja. - -Tiesimme kaikki, että hän oli viisas mies, viisaampi kuin me muut. -Saimme sentähden hänen sanoistansa varman makuutuksen siitä, että -sotamies oli voittanut... Siksi olimme suruissamme ja pahoilla mielin. - -Kello kaksitoista -- juuri kuin söimme päivällistä -- tuli sotamies. -Hän oli hieno ja keikarimainen, kuten tavallisesti, Hän katseli meitä -rohkeasti silmiin. Mutta meitä hävetti katsoa häneen. - -"No, arvoisat herraseni, haluatteko, että näytän teille, mihin pulska -ja rohkea sotamies kykenee?" sanoi hän ja naurahteli kopeasti. "Tulkaa -eteiseen ja katselkaa raosta...! Ymmärrättekö?" - -Kiiruhdimme ulos ja tyrkimme toisiamme hakiessamme pihalle johtavasta -lautaseinästä rakoja, joihin voisimme sovittaa silmämme. Emme -tarvinneetkaan kauvan odottaa... Tanja tuli pian, kävellen pihan poikki -nopein askelin ja kasvoilla huolekas ilme. Hän hypähteli liasta ja -sulaneesta lumesta muodostuneiden pikku lätäkköjen yli sekä pistäysi -vihdoin alas kellariin. Sitte tuli sotamies, vihellellen, kädet -taskussa ja hitaasti. Hänkin meni kellariin. - -Satoi ja me katselimme, kuinka sadepisarat putoilivat lätäköihin, -muodostaen niiden kalvoon pieniä renkaita. Se oli harmaa, kostea ikävä -päivä. Katoilla oli vielä lunta, mutta maa oli täynnä tummia -likapilkkuja. Myöskin kattojen lumella oli likaisenruskea värivivahdus. -Sade tipahteli hitaasti ja surumielisesti; meistä tuntui kylmältä ja -ikävältä seisominen siinä ja odottaminen. - -Ensiksi tuli ylös kellarista sotamies, hän käveli pihan poikki -verkkaisin askelin ja kädet taskuissa, aivan samoin kuin ennenkin. - -Sitte tuli Tanja. Hänen silmänsä... todellakin hänen silmänsä loistivat -ilosta ja onnesta sekä huulet hymyilivät. Hän käveli ikäänkuin unessa, -liikkuen eteenpäin epävarmoin askelin... - -Tätä emme voineet tyynesti kärsiä. Kaikki samalla kertaa hyökkäsimme -pihalle, jossa aloimme vimmatusti viheltää ja kiukkuisesti rääkyä. -Huomatessaan meidät Tanja säpsähti ja seisahti kuin kiinninaulittuna -likaan. Me ympäröimme hänet sekä huusimme hänelle säälimättä ja -vahingoniloisina rumia haukkumasanoja ja siivottomia puheenparsia. - -Emme huutaneet kovaa emmekä nopeasti, sillä näimme, ett'ei hän pääse -pakoon, vaan täytyy hänen, saarroksissamme ollen, kuulla pilkkaamme -niin kauvan, kun me sitä jatkamme. En tiedä, miksi emme lyöneet häntä. -Hän seisoi keskellämme ja käänteli päätänsä puolelta toiselle, -ikäänkuin paremmin kuullaksensa solvauksiamme. Ja me -- me -singahuttelimme yhä kiukkuisemmin likaisia ja myrkkyisiä sanoja häntä -kohden. - -Väri katosi hänen kasvoistansa. Nuo sinisilmät, jotka vast'ikään -säteilivät onnea, seisoivat nyt selkiselällään, rinta läähätti -raskaasti ja huulet tärisivät. - -Mutta me piiritimme häntä yhä ja kostimme siitä, että hän oli meiltä -varastanut. Hänhän kuului meille ja me olimme antaneet hänelle paraan, -mitä omasimme; ja vaikkakin tuo paras oli ainoastaan kerjäläisen -muruja, niin oli meitä kumminkin kaksikymmentä kuusi ja hän vaan yksi, -siksipä ei löytynytkään niin tarpeeksi julmaa kidutusta, joka olisi -voinut sovittaa hänen rikoksensa. Voi, miten me parjasimme häntä!... -Hän vain oli vaiti sekä katseli meitä pelokkain silmäyksin ja koko -ruumiinsa värisi. - -Me nauroimme, ulvoimme, paruimme... Väkeä alkoi kokoontua paikalle... -Muuan meistä nykäisi Tanjaa nutun hihasta... - -Silloin leimahti hänen silmissänsä äkkiä. Hän vei hitaasti kätensä -päähänsä ja silitti hiuksiansa sekä huudahti kovaäänisesti ja -levollisesti meille vasten naamaa: "Voi teitä vankiraukkoja!" Ja sitte -hän käveli suoraan meitä kohden niin varmasti ja luontevasti, ikäänkuin -emme olisikaan seisoneet hänen tiellään. Siksipä ei meidän joukossamme -ollutkaan ketään, joka olisi häntä estänyt menemästä tiehensä. - -Päästyänsä piirimme ulkopuolelle huusi hän päätään edes kääntämättä ja -sanomattoman ylenkatseellisella äänellä: - -"Mokomakin roskaväki... että pitääkin löytyä noin kurjia..." - -Sen sanottuaan hän meni. Mutta me seisoimme keskellä pihaa liassa ja -sateessa, harmaan, pilvisen taivaan alla. - -Sitte me hiljaa astelimme takaisin kosteaan kellariimme. Samaten kuin -ei ennenkään, ei aurinko nytkään paistanut akkunaimme läpi eikä -myöskään Tanja tullut enää koskaan meidän luoksemme. - - - - -Kain ja Artem. - - -Kain oli pieni, ketterä juutalaisäijä. Hänen päänsä oli suippo ja -kasvonsa laihat, keltaiset; poskia ja leukaa peitti punaiset, -harjasmaiset suortuvat, joiden välistä hänen naamansa pisti esiin -niinkuin vanhasta, perin kuluneesta plyyssikehyksestä, jonka yläpään -muodosti hänen likaisen lakkinsa lippa. - -Tämän sekä punertavien, takkuisten kulmakarvain alapuolella vilkkui -kaksi pientä harmaata silmää. Harvoin nämä jaksoivat kauvan kiintyä -saman esineen katselemiseen, vaan alati ne joutuun pyörähtelivät -puolelta toiselle, kaikkialle jakaen puoleksi arkaa, puoleksi -ystävällistä ja liehakoivaa hymyään. - -Jokainen, joka näki tämän hymyilyn, käsitti paikalla, että vallitsevana -äijän tunteista oli pelko, pelko kaikkea ja kaikkia kohtaan, pelko, -joka milloin hyvänsä voi muuttua kauhuksi. Ja sen vuoksi kiiruhtivat -kaikki, jotka eivät olleet liian laiskoja kiusatakseen pientä -juutalaisäijää, singahuttelemaan hänelle häijyjä kompasanoja ja -nenäkkäitä huomautuksia, vielä lisätäkseen hänen pelkoansa, joka ei -näyttänyt asuvan pelkästään hänen hermoissaan, vaan myös hänen -purjekankaasta ommellun, alinomaa liikahtelevan mekkonsa poimuissa, -mekon, johon hänen nahan kaltaiseksi kuivunut vartensa kääriytyi aina -varpaisiin saakka. - -Juutalaisen nimi oli oikeastaan Chaim Aaron Purwitz, mutta yleisesti -häntä sanottiin vain Kainiksi. Tämä nimitys oli näet yksinkertaisempi -ja soi ihmisten korvissa enemmän tutunomaiselta; sitäpaitsi se oli -paljo loukkaavampi kuin edellinen. Vaikka tällä nimellä ei ollut -vähintäkään vastinetta tuossa kaiskerassa, voimattomassa ja -pelonalaisessa olennossa, olivat kaikki kuitenkin lujasti vakuutettuja, -että he olivat osanneet antaa hänelle sekä ruumiin että sielun -ominaisuuksiin nähden oikein luonteenomaisen nimen, samalla kuin he -olivat saattaneet hänet katkeran häväistyksen alaiseksi. - -Kain eli sellaisten ihmisten joukossa, jotka kohtalo oli viskannut -karille, ja tämmöinen väki saapi aina nautintoa toisten pahoin -kohtelemisesta. Sitä he ymmärtävätkin tehdä erinomaisesti, varsinkin -jos he tällä tavoin voivat kostaa heitä itseään kohdanneen vääryyden. -Olihan niin vaaratonta solvaista Kainia! Kun he ilvehtivät hänen -kanssaan, hymyili hän vaan, ikäänkuin tuntien itsensä syylliseksi, ja -monasti hän saattoi itsekin säestää ivailua, niinkuin tahtoisi hän -etukäteen maksaa häijyille pilkkakirveille palkan siitä, että hän sai -elellä heidän joukossaan. - -Itsestään on selvää, että Kain oli kaupustelija. Hän kulki pitkin -katuja puulaatikko ryntäillään ja ilmoitteli tavaroitaan huutaen -imelällä, mairittelevalla äänellä: - -"Kengänmustetta! Tulitikkuja! Nuppineuloja! Hiusneuloja! Koristeita! -Rihkamata kaikellaista!" - -Vielä on minun mainittava eräs luonteenomainen piirre hänen -ulkomuodossaan: hänen korvansa olivat pitkät ja harrottavat ja nytkivät -lakkaamatta suonenvedontapaisesti niinkuin pelästyneellä hevosella. - -Kain harjotti liikettään "jyrkkäyksen" luona -- paikka, joka sai tehdä -kokoushuoneen virkaa kaikille mahdollisille retaleille, niin sanoakseni -kaupungin väestön pohjasakalle, ja sen muodosti kaita sola vanhojen, -korkeiden, synkkien talojen välissä. Majataloja, kapakoita, leipurin -myymälöitä, hedelmäpuoteja, ryysykauppiaiden kojuja j.m.s. nähtiin -täällä vieretysten. Asujamina oli kaikenkaltaisia veijareita, -varastetun tavaran kätkijöitä, pikkurihkaman kaupustelijoita, -ruokatavara-kauppiaita y.m. samantapaista mitä kirjavinta väkeä. Tässä -solassa oli aina hyvin varjoisata -- huoneiden korkeuden vuoksi -- -paljo likaa ja paljo päihtyneitä. Kesäisin vallitsi täällä aina -läpitunkeva löyhkä, joka syntyi pilaantuneista ruokatavaroista ja -sikunavedestä. Ainoastaan aamusella heitti aurinko tänne pikaisen, -varovaisen silmäyksen, ikäänkuin peläten saastuttavansa säteitään sen -loassa. - -Mainittu sola sijaitsi vuoren rinteellä jonkun matkaa suuresta -virrasta, ja se oli alinomaa täynnä laivatyömiehiä, lastaajia ja -merimiehiä, jotka kuuluivat lähellä oleviin höyryaluksiin. Tänne he -poikkesivat kaulaansa kastamaan ja huvittelemaan omalla tavallaan ja -täällä odottelivat varkaat yksinäisissä nurkissa ja komeroissa, kunnes -he tulivat niin humalaan, että mukavasti voi siepata heiltä yhtä ja -toista. Aivan katukäytäväin vieressä oli lihapullan-myyjätärten -ruukkuja sekä piirakka- ja leivoskauppiaiden altaita. Työmiehet, joita -virtasi tänne alhaalta rannasta, ahmivat mielellään näitä lämpimiä -ruokia, juopuneet miehet noituilivat ja laskettelivat rivoja laulujaan, -kauppiaat ylistelivät tavaroitaan läpitunkevalla äänellä ja pienet -ajopelit, joiden omistajat vakoilivat tilaisuutta joihinkin ansioihin, -tunkeutuivat vaivaloisesti tiheiden myyjä ja ostajaparvien läpi. Mitä -sotkuisin äänten hälinä täytti kapean solan ja kierteli pitkin likaisia -seiniä, jotka rapistuneine kalkkipintoineen ja suurine homepilkkuineen -tarjosivat sangen epämiellyttävän näyn. - -Tässä alhossa, jonka muodosti elävä lika, huumaava melu ja rivot sanat, -puikkelehti joukko lapsia edestakaisin -- eri-ikäisiä, mutta kaikki -yhtä siivottomia, nälistyneitä ja turmeltuneita. Aikaisesta aamusta -iltamyöhään vetelehtivät he täällä ympäri, elivät kaupustelijaeukkojen -anteliaisuudesta tahi omain, pienten käsiensä näppäryydestä ja -nukkuivat yönsä jossakin nurkassa, porttikäytävässä, piirakkakauppiaan -jauholaatikkojen alla, kellariluukkujen syvennyksissä. Mutta jo -auringonnoususta asti olivat nämä risataudin surulliset uhrit taas -jaloillaan varastaakseen jostakin muutaman ruokapalan tahi kerjätäkseen -kauppiailta semmoista, mikä oli kelpaamatonta myytäväksi. Kelle -kuuluivat nuo lapset? Kaikille ja ei kellekään... - -Tässä vähän miellyttävässä korttelissa kuljeskeli siis Kain päivän -toisensa perästä, ilmoitti huutaen tavaroitaan ja myi niitä solan -naisille. He lainasivat häneltä 20 kopeekan lantin pariksi tunniksi -ehdolla, että he antaisivat hänelle takaisin 22 kopeekkaa, ja he -pitivät aina täsmällisesti sanansa. Muillakin aloilla kehitti Kain -affääritoimensa sangen laajaksi. Hän osti juopoilta työmiehiltä heidän -paitojaan, lakkejaan, saappaitaan, harmonikkojaan, naisilta heidän -alusliivejään, hameitaan ja halpoja koristeitaan ja jätti taasen -kapineet takaisin käteistä maksua vastaan tahi myi ne, jos ei niitä -lunastettu, parin kopeekan voitolla. Sen vuoksi täytyi hänen -lakkaamatta pitää hyvänään haukkumasanoja ja tuuskauksia ostajapiirinsä -puolella, ja välistä häneltä varastettiinkin. Hän ei kuitenkaan koskaan -valittanut tämmöistä kohtelua, vaan otti sen aina vastaan -tuskallisella, suopealla hymyllä. - -Ei ollut aivan harvinaista, että hänen niskaansa jossakin pimeässä -nurkassa hyökkäsi pari kolme nälkäistä tai humalaista roistoa, joille -murha ei suuria merkinnyt. Silloin hän ryömi heidän jalkoihinsa ja, -joko heidän nyrkkiensä tai pelkän pelästyksen vaikutuksesta, kaivoi -suonenvedontapaisesti taskujaan ja pyyteli vapisevalla äänellä: - -"Älkää ottako kaikkia, herraseni, hyvät herrat! Kuinka minä sitte voin -tehdä kauppaa?" - -Ja taas vääntyi hänen naamansa tuohon ainaiseen, tuskalliseen hymyyn. - -"No, älä sentään nau'u noin hirveästi. Työnnäs tänne kolmekymmentä -kopeekkaa..." vastattiin silloin; "hyvät herrat" käsittivät hyvin, -ett'ei lehmältä pidä kiskoa koko utareita jos mieli vielä toistekin -saada maitoa. - -Saattoi tapahtua, että Kain sellaisen hyökkäyksen jälkeen muitta -mutkitta nousi pystyyn ja ystävällisesti liittyi niiden roistojen -joukkoon jotka juuri olivat ryöstäneet hänet, sekä astuskeli nauraen ja -pakisten heidän rinnallaan, sill'aikaa kuin he tekivät pilaa hänestä, -niinkuin ei mitään olisi tapahtunut. Ainoa vaikutus, jonka voi huomata -tällaisen seikkailun perästä oli se, että hän näytti entistäkin -surkeammalta: mutta siinäpä olikin kaikki. - -Omain uskolaistensa kanssa ei Kain ollut parhaissa väleissä. Ani -harvoin nähtiin hänet yhdessä jonkun juutalaisen kanssa, ja silloinkin -saattoi huomata, että he ottivat hänet vastaan kopeasti ja halveksien. -Solassa tiesi huhu kertoa, että Kain oli julistettu pannaan, ja pitkään -aikaan ei naisväki "jyrkkäyksessä" käyttänyt hänestä muuta nimeä kuin -"kirottu". - -Joka tapauksessa oli tämä vain tyhjää huhua, vaikka Kain selvään -ilmaisi omaavansa lahkolaisten mielipiteitä. Niinpä hän m.m. rikkoi -sabbatin pyhittämiskäskyä vastaan, eikä myöskään noudattanut säädöksiä -ruokailujärjestyksestä. Jos häneltä tiedusteli asiaa, kääriytyi hän -vaan kokoon keräksi ja nauraen lasketteli kompasanoja, mutta ei -milloinkaan antautunut lähemmin selvittämään maamiestensä uskoa ja -elämäntapoja. - -Itse lapsiraukatkin tuossa solassa ahdistelivat häntä ja viskoivat -likalönttejä, appelsiininkuoria ja kaikkea muuta mahdollista voidetta -hänen laatikkoonsa tai selkäänsä. Hän koki ystävällisillä sanoilla -puolustautua heidän häijyiltä elkeiltään, mutta useimmiten hän pakeni -heitä tungokseen, minne he eivät häntä seuranneet, peläten -sotkeutuvansa muiden jalkoihin. - -Näin vietti Kain elämäänsä. Kaikki hänet tunsivat ja kaikki häntä -vainosivat. Hän hoiti kauppatoimiaan, vapisi myötäänsä pelosta ja -naureskeli lakkaamatta, kunnes onni eräänä päivänä hymyili hänellekin. - - * * * * * - -Jokaisella maailman nurkalla on hirmuvaltijaansa. "Jyrkkäyksessä" -näytteli sitä osaa Artem, jättiläisvartaloinen nuori mies, jolla oli -paksun, mustan kiharatukan verhoama pallopyöreä pää. Nuo pehmeät -hiukset valuivat omituisina rengasmaisina suortuvina alas otsalle ja -komeille samettimaisille kulmakarvoille, jopa ulottuivat aina suuriin, -ruskeihin, soikeihin silmiinkin, joissa alituiseen oli öljymäinen -kosteus. Nenä oli suora, säännöllisesti antiikkimuotoinen; meheviä, -punaista huulia varjostivat paksut, mustat viikset. Noita pyöreitä, -tummia, puhdasihoisia kasvoja saattoi sanoa suorastaan kauneiksi niiden -erinomaisen säännöllisyyden vuoksi; ja tähän omituiseen kauneuteen -soveltuivat nuo kosteat, ikäänkuin verhotut silmät mainiosti. Leveine -rintoineen, pitkine, hyvin muodostuneine vartaloineen ja tahdottomasti -itsetietoinen hymy huulillaan, oli hän "jyrkkäyksessä" kauhuna miehille -ja ihastuksena naisille. Suurimman osan päivästä vietti hän makaamalla -jossain auringonpaisteessa -- laiskana, mahtavana möhkäleenä, imien -sisäänsä ilmaa ja auringonpaistetta pitkissä hengenvedoissa, jotka -panivat tuon voimakkaan rinnan nousemaan ja laskemaan tasaisen -tahdikkaasti. - -Hän saattoi olla noin kahdenkymmenen viiden vuoden ikäinen. Kolme -vuotta sitte oli hän tullut kaupunkiin Promfinon kylästä kotoisin -olevan rantatyömies-joukon mukana, ja sitte, laivaliikkeen Volgalta -tauottua, jäänyt sinne talveksikin, syystä kun oli tehnyt sen -huomion, että hän kauneutensa ja ruumiin voimainsa vuoksi saattaa -viettää hauskempiakin päiviä kuin tehdä työtä. Tuosta laiskasta -talonpoikaispojasta ja laivanlastaajasta oli tullut sangen mieluinen -suosikki "jyrkkäyksen" ruokakauppiattarille, torimatammeille ja muille -kaunottarille, ja tämä elinkeino antoi Artemille tarpeellisen määrän -ruokaa, paloviinaa ja tupakkaa; muita toivomuksia hänellä ei ollutkaan, -joten hänellä siis oli sangen suloiset päivät. Naiset riitelivät, -tappelivat ja panettelivat toisiansa sekä saivat miehiltänsä ja -rakastajiltansa selkäänsä Artemin vuoksi, mutta hän oli välinpitämätön -kaikelle -- makasi vain ja venyttelihe auringon paisteessa kuin kissa -sekä odotteli siksi, kunnes ne harvat tarpeet, joita hänellä oli, -vaativat tyydyttämistä. Tavallisesti makaili hän ylhäällä sillä mäellä, -jonka rinteessä kuja sijaitsi. Sieltä näki hän joen suoraan edessänsä, -ja sen toisella puolen näkyi, niin laajalta kuin silmä erotti, -tasankomaata, jonka sileätä viheriää pintaa siellä täällä särkivät -harmaat pilkut, jotka olivat kyliä. Siellä kaukana oli aina niin -tyyntä, valoisaa ja raitista. Ja kun Artem käänsi kasvonsa vasemmalle, -saattoi hän luoda yleissilmäyksen kujasensa päästä päähän ja seurata -sen ihmisvilinää. Ja jos hän lähemmin sitä tarkkasi, niin saattoi hän -erottaa tungoksessa erityisiä, tunnettuja henkilöitäkin. Hän kuuli -kujasta nälkäisen kiljunnan ja ajatteli siinä sivussa omia -ajatuksiansa. Joka paikassa hänen ympärillänsä vuorella kasvoi tiheätä -ruohoa; pari laihaa koivua ja raastettua seljapensasta pyrki myöskin -ylöspäin. Kujan tyhjäntoimittajilla velikultasilla oli täällä tapana -nukkua pois humalansa, pelata korttia, järjestää vaatteensa sekä levätä -työstä taikka tappeluista väsyneinä. - -Artemista ei oikein pidetty siinä seurassa. Hän oli tavattoman väkevä -ja haki usein riitaa -- ja sitäpaitsi hän, velikultien mielestä, -ansaitsi ruokansa liian helposti ja mukavasti. Se kävi heille kateeksi, -ja vieläkin sitä enemmän siitä syystä, kun Artem ei koskaan aikonutkaan -jakaa saaliistaan muille. Ylipäänsä olivat Artemin seuraelämälliset -tunteet sangen vähän kehittyneet. Kun toiset lähestyivät häntä ja -rupesivat puhelemaan, vastasi hän juuri, mutta itse ei hän milloinkaan -alottanut keskustelua. Jos tuttavat häneltä pyysivät rahaa paloviinansa -ostoon, antoi hän hiukan, mutta ei koskaan tarjonnut mitään omasta -alotteestaan. Kumminkin vallitsi tämän laatuisen väen keskuudessa -vanhuudestaan semmoinen tapa, että jokainen ansaittu kopeekka piti -yhteisesti syödä ja juoda. - -Tänne ylös tuotiin Artemille heiltä tiedonantoja. Niitä kulettivat -pienet, likaiset, seitsemän, kahdeksan, korkeintaan kymmenen vuoden -ikäiset rääsyihin puetut pojat ja tytöt, jotka pitivät tehtäväänsä -sangen tärkeänä ja sen vuoksi salaperäisen näköisinä kuiskasivat -hänelle: - -"Kulta setä Artem, minä tuon terveisiä täti Marjalta ja ilmoitan, että -hänen miehensä on matkustanut pois, jonka vuoksi sinun pitäisi vuokrata -vene ja mennä sillä hänen kanssaan joen yli niityille...!" - -"Vai niin", sanoi Artem verkalleen, ja hänen kauniit silmänsä -hymyilivät ikäänkuin sumuharson läpi. - -"Mutta sinun pitää tehdä se oikein varmasti...!" - -"Voinhan minä sen... ja... mutta sano... kuka Marja täti se on?" - -"No, hän räämäpuodista..." vastaa pieni lemmen sanansaattaja -nuhtelevasti. - -"Räämäpuodistako, rautakaupan vierestäkö?" - -"Aivan niin... Anishja Nikolajevnan rautakaupan vierestä... tiedäthän -sinä sen!" - -"Tiedän, kyllä tiedän pieni veliseni. Olen vain olevinani niinkuin en -muka tietäisi... huvin vuoksi... Luonnollisesti tunnen minä täti -Marjan!" - -Mutta pikku sanansaattaja ei ole vieläkään tyytyväinen, hän tahtoo ajaa -asiansa oikein uskollisesti ja selittää sen vuoksi vielä lisäksi: -"Marja, tiedäthän... se pieni, punakasvoinen, kalapuodin takana...!" - -"Tiedän, tiedän -- kalapuodin takana sinä pieni pilkkakirves! En minä -häntä muiden kanssa sekoita! Vie terveisiä ja sano Marja tädille, että -minä tulen. 'Hän tulee' sano niin... ja nyt mene tiehesi!" - -Mutta pikku posteljooni ei ole vieläkään valmis. - -"Hyvä setä Artem, anna minulle lantti!" - -"Lanttiko? Mutta jos ei minulla olisikaan!" sanoo Artem ja alkaa -molemmin käsin kaivella laajojen housujensa taskuista. Hän löytää -sieltä aina hiukan. Tyytyväisesti naurahdellen lähtee rakkauden -sanansaattaja kertomaan rakastuneelle puotirouvalle, että asia on -ajettu, sekä saa sitte palkinnon häneltäkin. Tämä pikku väki tuntee -hyvin rahan arvon ja tarvitsee sitä ei ainoastaan naukuvan vatsansa -tyydyttämiseen, vaan myöskin paperossien ostoon sekä omien pienten -sydän-asiainsa järjestämiseen. - -Semmoisen kohtauksen jälkeisenä päivänä oli Artem tavallista jurompi ja -umpimielisempi sekä näytti entistä muhkeammalta tuossa harvinaisessa -kauneudessaan, joka muistutti väkevää, mutta samalla rauhallista -eläintä. Siten, huolimatta kaikesta kateudesta, kilpakosijoista ja -mustasukkaisista naisista, kului hänen elämänsä häiritsemättömän -levollisesti nyrkkiensä mahtavan voiman turvissa. - -Joskus kuitenkin näkyi hänen kauneissa, ruskeissa silmissään jotain, -mikä muistutti uhkaavasta pilvestä; nuo sametin hienoiset silmäkulmat -rypistyivät silloin kolkosti ja auringon paahtaman otsan jakoi kahtia -syvä varjo. Artem nousi makuupaikaltaan sekä astuskeli verkalleen kujaa -kohden; jota lähemmäksi hän saapui vilinää sitä pyöreämmiksi ja -laajemmiksi kävivät hänen silmäteränsä ja sitä kiihkeämmin nykkivät -hänen hienot sieramensa. Vasemmalla olkapäällä riippui keltainen -sarkanuttu, jota vastoin oikeaa olkapäätä peitti ainoastaan paita, -joten selvästi esiintyi lihasten mahdottoman suuri voima. Saappaista ei -Artem huolinut, vaan kävi aina niinivirsuissa; hienot, valkoiset -jalkarievut, joita piti koossa aistikkaasti kiedottu nauha, sallivat -muhkeiden pohkeiden tulla täydellisesti näkyviin. Hitaasti, ikäänkuin -suuri myrskypilvi, liikkui Artem eteenpäin. - -Jyrkkäyksessä tunnettiin hänen tapansa ja voitiin siis jo kasvoista -nähdä, mitä häneltä oli odotettavissa. Varoittava kuiskaus kulkee -väkijoukon päästä päähän: - -"Artem tulee!" - -Pelokkaasti jätetään tie auki hänelle, tavara-altaita siirretään ja -kattiloita sekä maljoja täynnä lämpimiä ruokia, korjaillaan syrjään, -hymyillään mielinkielisesti ja tervehditään... Kaikki pelkäävät häntä. -Mutta tämän huomaavaisuuden ja kunnioituksen keskitse kulkee hän -kolkkona, äänettömänä ja kauniina, ikäänkuin suuri metsäeläin. - -Nyt kolhasee hän jalallaan vatia, jossa on suolia, maksoja ja keuhkoja, -niin että koko herkut vierähtävät likaiselle tielle. Kauppuri kirkuu ja -manaa kerrassaan epätoivoisena. - -"Kuka käskee olla tiellä?" sanoo Artem levollisella äänellä, joka ei -ennusta hyvää. - -"Ei tässä ole sinun tiesi, senkin härkä!" ulvoo kauppuri. - -"Mutta jos minä nyt haluan kävellä tästä!" - -Artemin kasvolihakset vetäytyvät kokoon uhkaavasti ja silmät hehkuvat -kuin tulistetut rautanaulat. Kauppuri näkee sen ja änkyttää nyt aivan -hämillään: - -"Eikö katu ole tarpeeksi leveä sinulle?" - -Artem lähtee hitaasti eteenpäin. Kauppuri pistäytyy lähimpään -teeravintolaan ja hankkii sieltä lämmintä vettä, jolla pesee tavaransa -sekä huutaa taasen viiden minuutin kuluttua niin että koko kuja -kajahtelee: - -"Maksaa! Keuhkoja! Sydäntä! Aivan tuoretta! Lämpöisiä ja maukkaita! -Ohoi, herra merimies... komea kieli viidestä kopeekasta! Eikö saa olla -kurkkua, äitiseni? Kuka haluaa lämmintä sydäntä? Maksaa! Keuhkoja...!" - -Äänien hurja sekasotku sekä mädänneiden ruokatavarain, paloviinan, -hien, tervan, sipulin ja kalan inhottava haisu lainehtii lakkaamatta -edestakaisin kujassa. Se on täynnä kirkuvia, kaupustelevia, nauravia -ihmisiä. Korkealla yläpuolella kimaltelee taivas ikäänkuin kapea nauha, -ja sen kirkas siniväri näyttää lian ja tomun tahraamalta, yksinpä -huoneiden varjotkin näyttävät harmailta ja tahraisilta. - -"Korutavaraa! Lankaa! Silmäneuloja!" huutaa Kain kulkien Artemin -jälessä, vaikka pelkääkin häntä vielä enempi kutu muita. - -"Luumupiirakoita -- sulavat suussa!" ylisteli nuori pasteijaleipuri -tavaroitaan sointuvalla äänellä. - -"Sipulia! Kaunista viheriää sipulia!" kirkuu hänen naapurinsa. - -"Kva-a-ssta! Kva-assta!" raakkuu tynnyrinsä vieressä muuan pikkuinen, -paksu, punakka ukko käheällä äänellä. - -Muuan roikale, joka kujasessa tunnetaan ainoastaan tuolla omituisella -haukkumanimellä: "selkäänsä saanut sulhanen", on paraillaan myymässä -eräälle laivamiehelle likaista, mutta vielä käyttökuntoista paitaa, -jonka hän juuri on vetänyt pois päästänsä. - -"Tyhmeliini!" juttelee hän siinä, "mistä muualta saat näin hienon -paidan kahdellakymmenellä kopeekalla. Se ylläsi saattaisit mennä vaikka -kosimaan kauppamiehen tytärtä, -- voisit saada miljoonamorsiamen, sinä -senkin tyhmä saatana!" - -Yht'äkkiä kuuluu tuon villin, laillaan sopusointuisen sekamelskan läpi -terävä lapsen ääni: - -"Antakaa lantti, Kristuksen tähden lantti orvolle, jolla ei ole isää -eikä äitiä!..." - -Kummalta ja vieraalta kuuluu Kristuksen nimi tässä kujassa. - -"Artjuscha, tule tänne!" livertelee mielinkielisesti reipas sotamiehen -akka Darja Gromoff, joka myy läskipannukakkuja. "Missä sinä nykyään -oleskelet? Ethän vain suinkaan ole meitä tykkänään unhottanut?" - -"Paljoko jo olet myynyt?" kysäsee Artem ja potkasee samassa -koko tavaravaraston rapakkoon. Keltaiset, rasvaiset, höyryävät -läskipannukakut kierivät katukiville samalla kun Darja -taistelunhaluisena asettuu hyökkäysasentoon sekä kiljuu vimmatusti: - -"Sinä senkin marakatti, sinä hävytön ryöväri! Että tuollaisiakin pitää -löytyä maailmalle rasitukseksi, senkin astrakaanilainen kameeli!" - -Nauretaan eukolle -- sillä kaikkihan tietävät, että hän hyvinkin -mielellään antaa Artemille anteeksi. - -Mutta Artem jatkaa matkaansa samassa arvokkaassa, hitaassa tahdissa, -etsien riitaa kaikkien kanssa, polkien ihmisten varpaille ja leveällä -rinnallaan työntäen muut syrjään. - -Mutta hänen edellään kiemurtelee notkeana kuin käärme varotushuuto: - -"Artem tulee!" - -Näistä sanoista kaikuu varotus sillekin, joka ne ensi kerran kuulee, ja -hänkin antaa vaistomaisesti tietä Artemille ja tutkiskelee pelokkaalla -uteliaisuudella tuon kauniin nuoren miehen mahtavaa vartaloa. - -Nyt kohtasi Artem erään tuttavansa kujan kulkurien joukosta. He -tervehtivät toisiansa ja Artem puristaa rautakourallaan kaverin kättä -niin kovasti, että se rupeaa kivusta parkumaan ja sadattelemaan. Sitte -painaa Artem suurella kädellään ystävänsä olkapäitä taikka jollain -muulla tavalla laittaa sille jonkun tuskallisen kivun ja katselee sitte -kaikessa rauhassa kuinka toinen vääntelee ja ähkii hänen käpälissään ja -lopulta on aivan tukehtumaisillaan, niin että ainoastaan vaivalla saa -kuiskatuksi: "Laske irti, kirottu roisto!" Mutta roisto on -hellittämätön... Myöskin Kainin oli Artem usein saanut julmiin -kouriinsa ja leikkinyt hänen kanssaan kuin lapsi turilaan kanssa. - -"Artjuschkan hyökkäykseksi" sanottiin "jyrkkäyksessä" tätä jättiläisen -omituista käytöstä. Sen kautta hankki hän itselleen koko joukon -vihollisia, mutta ne kaikki yhteensä eivät kyenneet masentamaan hänen -ääretöntä ruumiinvoimaansa, vaikka usein koettivatkin. Niinpä oli -kerran seitsemän reipasta poikaa salaisesti liittoutunut koko kujan -kanssa ja uhkarohkeasti ryhtyneet Artemia kurittamaan. Kaksi heistä sai -sangen kalliisti sovittaa uhkayrityksensä, toiset olivat iloisia kun -pääsivät kokeesta sinisillä silmänalustoilla. Erään toisen kerran -hakivat kujasen kauppamiehet, jotka olivat sitä mieltä, että Artem oli -heidän aviollisia oikeuksiansa loukannut, kaupungista kuuluisan -voimaihmisen, erään teurastajarengin, joka oli useat kerrat voittanut -ammattiatleetitkin sirkuksessa. Melkoista korvaussummaa vastaan -sitoutui hän lyömään Artemin "puolikuoliaaksi", mutta kun he joutuivat -kamppailuun, niin Artem, joka ei milloinkaan vetäytynyt pois -kunniallisesta nyrkkitaistelusta, ei ainoastaan vääntänyt vastustajansa -käsivartta sijoiltaan, mutta myöskin antoi hänelle mahaan semmoisen -iskun, että tuo kurja raukka jäi tiedotonna makaamaan kiistakentälle. -Tämmöiset tosi-asiat kohottivat yhä Artemin mainetta sekä lisäsivät -tietenkin myös hänen vihollistensa lukua. - -Hyökkäyksiään teki Artem kuten ennenkin -- kun hän kerran oli päässyt -vauhtiin, niin polki hän maahan kaikki, jotka vain tulivat hänen -tiellensä. Mitä tunteita ne mahtoivatkaan olla, jotka tulivat ilmi -tämmöisellä omituisella tavalla? Ehkä oli se kostoa, jota hän, kodin -maaperästä irtireväisty maanviljelyksen poika harjotti kaupunkia ja sen -elintapoja kohtaan; ehkä oli hänellä epäselvä tieto siitä, että -kaupunki hänet turmelee tarttuvalla myrkyllään sekä sielullisesti että -ruumiillisesti, ja että hän sen vuoksi koetti taistella tuota -monivaiheista voimaa vastaan, joka piti häntä kahleissa. Hänen -"rynnistyksensä" päättyivät tavallisesti poliisivartia-konttooriin, -mutta myöskin siellä kohdeltiin häntä kohteliaammin kuin muita -"jyrkkäyksen" asujamia etupäässä sen vuoksi kun tiedettiin, ett'ei hän -ollut varas -- pidettiin häntä liian tuhmana siihen ammattiin -- kuin -myöskin sen tähden, että hänen satumaisilla ruumiinvoimillaan, joita -hän mielellään näytteli, oli myöskin poliisien joukossa ihailijoita. -Tavallisesti katosi Artem semmoisten "rynnistysten" perästä johonkin -kapakkaan, jossa sitte joku hänen ihailijattaristaan otti hänet -huostaansa. Semmoisten esiintymisten perästä oli Artem aina synkkä sekä -huonolla humoorilla, ja kasvoissaan oli villi, tuijottava, melkein -idioottimainen ilme. Hänen paksu, rasvasta loistava ihailijattarensa -huolehti paraansa mukaan hänestä aivan samalla tavalla kutu harvinaisen -petoeläimen omistaja hoitelee sitä, mutta samalla tuntee pelkoa sen -vaarallisten ominaisuuksien vuoksi. - -"Haluatko ehkä pari lasia olutta lisää, Artjuscha? Taikka kenties -likööriä? Eli tahdotko jotain hyvää syödäksesi? Miksi olet, haukkaseni, -niin huonolla tuulella tänään...?" - -"Marssi matkaasi!" murisee Artem kumealla äänellä, jolloin ihailijatar -hiukan poikkeni. - -"Suori tiehesi!" murisee Artjuscha kumeasti, ja nainen jättääkin hänet -rauhaan pariksi minuutiksi, kohta kuitenkin taasen ryhtyen tarjoilemaan -kauniille pojallensa, sillä hän tietää aivan hyvin, ett'ei Artem -selvillä ollen tuhlaile hyväilyjä. - -Ja nyt sovitteli kohtalo, joka toisinaan omituisesti leikittelee -ihmisten kanssa, asiat niin että tämä merkillinen Artem ja tuo -halveksittu Kain raukka joutuivat läheisiin tekemisiin keskenänsä. - - * * * * * - -Siten kului aikaa edelleen. - -Eräänä "rynnistystä" ja sen jälkeistä runsasta juhlimista seuranneena -yönä oli Artem lähtenyt rakastajattarineen tämän kotiin. Horjuvin -askelin käveli hän naisineen kapeata, yksinäistä sivukujaa pitkin, kun -yht'äkkiä muutamat miehet, jotka olivat olleet häntä väijymässä, -hyökkäsivät hänen päällensä ja heittivät hänet maahan. Juopumuksen -heikontamana puolustelee Artem itseänsä heikonlaisesti, joten hänen -vihamiehensä peittosivat häntä hyvän tunnin ajan, siten kostaen kaikki -kärsimänsä vääryydet ja nöyryytykset. Artemin seuraajatar oli luikkinut -pakoon, yö oli pimeä, seutu ihmisistä tyhjä -- kaikki etuisuudet olivat -hyökkääjien puolella, ja he tekivätkin perinpohjaiset laskut Artemin -kanssa. Kun he vihdoinkin väsyneinä lopettivat, makasi maassa kaksi -liikkumatonta olentoa, joista toinen oli kaunis Artem ja toinen muuan -luikari, liikanimeltä "punainen pukki." Pidettiin neuvottelu ja -päätettiin Artem piilottaa erään vanhan, jäiden lähdössä särkyneen, -purjeveneen alle, joka makasi rannalla kumollansa, sekä kantaa -"punainen pukki", jossa vielä oli elonmerkkejä, kotiinsa. - -Kun he laahasivat Artemia pitkin kovaa maata alas joelle, herättivät -kauheat kivut hänen tietoisuuteensa. Mutta hän arveli itsekseen, että -nyt on parasta kun luullaan hänet kuolleeksi, ja koetti sentähden -kärsiä tuskiansa valittamatta. Lörpötellen ja kiroillen laahasivat -vihamiehet hänet venheeseen, ja kukin koetti esiteliä osuuttansa -kostotyössä niin loistavasti kuin suinkin mahdollista. Mischka Vaviloff -kertoi, että hän yhtenään oli hakannut nyrkillään Artemia vasemman -kainalon alle sen vuoksi, että sydän menisi halki. Suchoplujeff kertoi -kohdistaneensa koko hyökkäyksensä Artemin mahaa vastaan siitä syystä, -että kun ihmisen sisälmykset joutuvat epäjärjestykseen, niin ei hän voi -sietää ruokaa eikä siis enää koskaan saa takaisin voimiansa. Ja Lomakin -kehuskeli hypänneensä kaksi kertaa Artemin vatsalle; toisillakin oli -puolestansa ilmaistavana yhtä kuuluisia tekoja. Siten jutellen ja -lörpötellen saapuivat he veneen luo sekä työnsivät Artemin sen alle. -Kaikki olivat sitä mieltä, että ei hän enää milloinkaan kävele -jaloillaan. - -Kostealla sorakasalla, jonka joen aallot olivat muodostaneet nousuveden -aikana, makasi nyt Artem pimeässä yksinäisenä ja hyljättynä. Oli viileä -toukokuun yö ja tämä viileys saatti hänet täydellisesti tuntoihinsa. -Mutta koettaessaan ryömiä alas virralle pyörtyi hän uudelleen niiden -kauheiden kipujen vuoksi, jotka raatelivat koko hänen ruumistansa. -Samat tuskat yhdessä hirveän janon kanssa herättivät hänet kuitenkin -taas tainnoksista. Virta jonka laineet pieksivät rantoja jossakin aivan -lähellä tuntui pilkkaavan hänen heikkouttansa. Koko yön vietti hän -tässä tuskallisessa asemassa uskaltamatta edes ähkiä tai liikutella -itseänsä. - -Mutta sitte yht'äkkiä herättyään tainnuksista tuntui hänestä siltä, -kuin jotain olisi tapahtunut hänelle -- jotain suloista ja helpottavaa. -Samalla saattoi hän aukaista toisen silmänsä sekä liikutella haavaisia, -turvonneita huuliansa. Oli jo aamu -- auringon säteet, jotka -tunkeutuivat venheen rakojen läpi, levittivät hänen ympärillensä -jonkunmoisen puolivalon... Suurella vaivalla sai hän viedyksi toisen -kätensä kasvoillensa ja tunsi, että niitä peitti märjät vaateriekaleet. -Myöskin rinnalla ja vatsan päällä oli samallaisia vaaterääsyjä. Hän oli -kokonaan riisuttu ja raitis ilma lievitti kipuja. - -"Juomista...!" kuiskasi hän, sillä hän käsitti epäselvästi, että joku -oli lähellä. Muuan vapisema käsi ilmestyi pään kohdalle ja pisti hänen -suuhunsa pullon kaulan, pullo tuntui tärisevän tuon näkymättömän -kädessä ja löi kalisten hänen hampaitansa vasten. Tyhjennettyään tuon -vedellä täytetyn pullon, koki Artem katsoa kuka sen antoi, mutta yritys -kääntää päätä sivulle ei onnistunut, vaan sai ainoastaan aikaan ankaran -kivun niskassa. Sitte hän sanoi kähisemällä äänellä ja tavoitellen: - -"Paloviinaa... kun vain saisin sitä ryypyn... ja minut hierottaisiin -sillä päältäpäin... jaksaisin kyllä nousta ylös...!" - -"Mitä? Ylöskö nousta? Siitä ei tule mitään. Tehän olette kokonaan -sininen ja turvonnut aivan kuin vesiruumis. Mutta paloviinaa... no sitä -te saatte; minulla on kokonainen pullo täällä..." - -Nämä sanat sanottiin aivan hiljaa, pelokkaasti ja nopeaan. Artem tunsi -äänen, mutta ei voinut muistaa kenelle se kuului. Hän arveli, että se -oli joku hänen ihailijattaristaan. - -"Anna tänne!" sanoi hän. - -Taasen ojensi joku, joka nähtävästi ei tahtonut tulla havaituksi, -pullon hänelle. Suurella vaivalla nieleksiessään paloviinaa tirkisteli -Artem avonaisella silmällään venheen kosteaan, mustia sieniä kasvavaan -pohjaan. - -Tyhjennettyään noin neljännen osan pullon sisällyksestä, tunsi hän -sydämensä virkistyvän ja sanoi, vetäisten syvään henkeä, heikolla, -värittömällä äänellä: - -"Ne ovat minua peijakkaasti peitonneet... Mutta odottakaa... nousen -vielä ylös! Ja kun minä kerran olen jalkeilla... silloin teitä Jumala -armahtakoon!" - -Hän ei saanut vastausta puheeseensa, vaan kuuli ainoastaan heikon -kolinan, ikäänkuin joku olisi hypännyt sivulle. Sitte tuli taasen -hiljaisuus; ainoastaan laineet loiskivat ja jossakin laulettiin -tahdissa "o-hei-o hei" -- arvatenkin työmiehet, jotka nostivat raskasta -esinettä. Samassa myöskin kuului höyryveneen läpitunkeva vihellys. - -Kauan odotti Artem vastausta, mutta ei hiiskaustakaan kuulunut venheen -alla, jonka puolilahonnut, vihertävän sakan peittämä pohja huojui hänen -päänsä päällä, ikäänkuin aikoisi missä silmänräpäyksessä hyvänsä pudota -alas ja tappaa hänet. - -Artem tunsi tilansa sangen kurjaksi. Hän tuli yht'äkkiä aivan selvästi -huomaamaan koko avuttomuutensa sekä häväistyksen, mikä oli häntä -kohdannut. Häntä, tuota kaunista, väkevää Artemia, olivat ne repineet -ja silponeet tällä tavalla! Väettömillä käsillään tunnusteltuaan -haavoja ja kuhmuja kasvoissaan sekä rinnassaan, alkoi hän synkeästi -kiroilla ja itkeä. Hän nyyhkytti, niiskutti ja valitteli sekä pusersi -esiin silmiä täyttävät kyynelvirrat noiden tuskalla avattavien -silmälautojen alatse. Suurina, lämpiminä pisareina vierivät vedet -pitkin hänen poskiansa, aina alas korviin saakka, ja hänestä tuntui, -että kyyneleet ikäänkuin huuhtoivat hänet sisällisesti puhtaaksi. - -"Odottakaapa vaan! Minun aikani tulee myös!" murisi hän -sieluntuskissaan. - -Yht'äkkiä hän kuuli, kuinka joku aivan hänen läheisyydessänsä myöskin -purskahti vaikeasti pidätettävään itkuun, aivan kuin häntä matkiakseen. - -"Kuka siellä on?" kysyi hän tuimasti, vaikkakin oikeastaan tunsi -mielessään tuskallista huolestumista. - -Ei kuulunut vastausta. - -Silloin kokosi Artem kaikki voimansa ja kääntyi tuskasta ulvoen -kyljelleen sekä huomasi puolihämärässä venheen reunan vieressä -kummallisen olennon, joka oli kokoonkääriyksissä kuin kerä. Pitkät -kädet ristissä polvien ympärillä, jota vastaan pää nuokkui, ja koko -ruumis vavisten, istui tuo tuntematon siinä. Hän näytti Artemista -puolikasvuiselta pojalta. - -"Tule tänne!" huusi Artem vieraalle. - -Mutta toinen ei tullut, istui vaan paikallaan sekä vapisi ja tutisi -kuin kuumetaudissa. Vieraan näkeminen aiheutti Artemille semmoiset -tuskat ja semmoisen ahdistuksen, että maailma oikein musteni hänen -silmissään. Hän kiljasi sitte kohti kurkkuaan: - -"Tule tänne!" - -Vastaukseksi seurasi kokonainen rankkasade nopeasti puhuttuja -huolestuneita sanoja: - -"Mitä pahaa minä olen teille tehnyt? Minkätähden te minulle karjutte? -Minähän olen pessyt teidän haavanne sekä antanut teille vettä ja -paloviinaa juotavaksi. Olen itkenyt, kun te itkitte, ja kärsein kovin -kuullessani teidän valittavan. Ah, Jumalani ja Herrani! Hyväntekonikin -tuottaa siis minulle vain kärsimyksiä! Mitä pahaa minä olen tehnyt -teidän sielullenne taikka ruumiillenne? Miten minä kykenisinkään -tekemään teille pahaa -- minä -- minä!" - -Lopettaen sanatulvansa valitusulvontaan tarttui hän molemmin käsin -päähänsä sekä heilutteli ruumistansa edestakaisin, ollen yhä maassa -kyyrysissään. - -"Kain? Oletko se sinä?" - -"Entä sitte? Se kyllä olen..." - -"Sinäkö! Nähkääpäs! Kaiken tämän olet sinä tehnyt? Hm! No, tule sitte -tänne... älä siinä nyt juonittele." - -Artem aivan ällistyi tästä odottamattomasta havainnosta, samassa kuin -hän myös tunsi kuinka ilon tunne yht'äkkiä leimahti hänen sydämessään. -Hän oikein nauroi ääneen nähdessään, kuinka pelokkaasti pieni -juutalainen ryömi hänen luoksensa ja kuinka levottomasti hänen silmänsä -kierivät kuopissaan. - -"Tule vain rohkeasti tänne! Jumal'auta, minä en tee sinulle mitään!" -koetti hän yllytellä Kainia. - -Kain ryömi hänen jalkainsa juureen ja katseli niitä niin tuskallisesti -ja rukoilevalla hymyllä kuin odottaisi hän niiden musertavan hänen -ikuisesta surusta laihtuneen ruumiinsa. - -"Siis olet se sinä.. -- Ja olet tehnyt kaiken tämän! Kuka sinun on -lähettänyt, -- Ansissako?" kyseli Artem, vaivalla saaden kieltänsä -liikkumaan. - -"Olen tullut itsestäni." - -"Itsestäsi! Valehtelet!" - -"Enkä valehtele, enkä valehtele!" kuiskasi Kain nopeasti. "Olen tullut -itsestäni... ole niin armollinen ja usko minua! Minä kerron, miten se -kävi: - -"Ryöväriluolassa -- kapakassa nähkääs -- kuulin minä puhuttavan -siitä... Minä istun siellä ja juon teetäni ja niin saan kuulla: 'Artem -on tapettu yöllä'. Sitä minä en luonnollisesti usko. -- Pyh! Eihän -teidän moistanne miestä voi tappaa. Naureskelen itsekseni, hullut -ihmiset, ajattelen minä, Artem on jättiläinen, ikäänkuin Simson, kukapa -teistä voisi hälle mitään? Mutta he yhä vain jutustavat: 'Hän on -tapettu, hän on tapettu' ja sitte he nauravat ja haukkuvat teitä. -Kaikki ovat hyvillään siitä... Lopuksi minäkin uskon sen. Ja minä -kuulin, että he olivat laahanneet teidät tänne, ja että he jo olivat -käyneet täällä katsomassa ja uskoivat nyt, että te olitte kuollut kuin -kivi... Minä tulin myöskin tänne ja katselin... ja kuulin teidän -ähkivän. Ja kun minä näin teidän semmoisessa tilassa, teidän, joka -olette väkevin ihminen maailmassa, ajattelin itsekseni: 'Vanhurskas -Jumala, semmoinen voima... ja häntä ovat he lyöneet!' Ja niin tuli -minun sääli teitä, luvallanne sanoen, ja minä tuumiskelin, että kenties -tekisi hänelle hyvää, jos häntä hiukan pesisi vedellä... Ja sen minä -teinkin, ja sillä aikaa tulitte te tuntoihinne... Minä olin niin -iloinen siitä... ah, miten minä olin iloinen! Mutta te ette minua usko, -eikö totta? Sentähden, että minä olen juutalainen, eikö niin? Mutta ei, -tehän uskotte minua... ja minä sanon teille miksi minä olen niin -iloinen ja mitä minä ajattelin... minä sanon teille totuuden... Ettehän -minuun suutu, ettehän?" - -"Minä vannon ristin kautta... sattukoon salama minuun!" vakuutteli -Artem. - -Kain tuli lähemmäksi ja alensi vieläkin enemmän ääntänsä. - -"Te tiedätte, minkälaista elämää minä vietän! Tiedättehän? Olenhan -minä, luvallanne sanoen, saanut teiltäkin monta lyöntiä ja tyrkkäystä! -Olettehan te monta monituista kertaa pilkannut syyhyistä juutalaista? -Eikö totta, vai kuinka? Älkää suuttuko, vaikka sanonkin totuuden, -mutta tehän olette vannonut! Älkää suuttuko minuun! Minä vaan tahdon -sanoa että myöskin te, kuten kaikki muutkin olette vainonnut -juutalaisraukkaa... ja minkätähden, sanokaa! Eikö juutalainenkin ole -teidän Jumalanne lapsi, eikö sama Jumala ole antanut sielua hänelle ja -teille?" - -Kain puhui sangen kiireesti, heitellen kysymyksiä toinen toisensa -niskaan, malttamatta odottaa vastinetta. - -Kaikki ne vastalauseet, jotka hän itsekseen oli miettinyt kärsimiinsä -solvauksiin ja loukkauksiin, muistuivat nyt yht'äkkiä hänen mieleensä -ja tulvasivat koskena hänen huuliltansa. - -Artem äimistyi. - -"Kuules nyt, Kain, pidä jo suusi kiinni!" sanoi hän kumealla äänellä. -"Minä en koskaan enää koske sinuun, en edes pikkusormellanikaan ja jos -joku toinen tekee sinulle jotakin, niin revin minä hänet kappaleiksi. -Käsitätkö?" - -"Ahaa! Nähkääs!" kirkui Kain voitonriemulla ja maiskutteli kieltänsä. -"Tehän siis, luvallanne sanoen, käsitätte syyllisyytenne minua kohtaan! -Älkää suuttuko minuun sentähden että tunnette itsenne syylliseksi, -- -minähän tiedän, tiedän sangen hyvin, että te olette vähemmän syyllinen -kuin ne toiset Sen minä hyvin ymmärrän. Ne toiset sylkevät ainoastaan -minun päälleni rietasta sylkeänsä... mutta te syljette sekä minun että -heidän päällensä! Te olette solvannut montaa muuta vielä pahemmin kuin -minua... Minä olen aina ajatellut itsekseni: 'Väkevä Artem ei lyö eikä -hauku minua sen vuoksi, että minä olen juutalainen vaan sentähden, että -minä olen samanlainen kuin ne muutkin, en parempi kuin ne sekä -sentähden että minä nyt kerran elän niiden kanssa ja niiden joukossa. -Ja minä... minä olen aina pitänyt niin paljo teistä, samalla kuin minä -olen teitä peljännyt. Minä katselin teitä ja ajattelin, että te -varmaankin olisitte kyenneet halkaisemaan jalopeuran kidan ja lyömään -filistealaiset... Te olette lyönyt niitä... ja minusta oli hauskaa -katsella, kuinka te sitä teitte... Minä myöskin tahtoisin olla niin -väkevä... mutta mitä olen minä? pieni kirppu!" - -Artem purskahti käheään nauruun. - -"Siinä sinä todellakin olet oikeassa, ha, ha... kirppu!" - -Mitä Kain muuta sanoi, ymmärsi hän tuskin, mutta hänelle oli mieluista -nähdä läheisyydessään juutalaisen pientä olentoa. Ja sillä aikaa kun -Kain liikutettuna kuiskutteli kauan pidätyksissä olleita tunteitansa, -ajatteli hän omia ajatuksiansa, jotka vähitellen selvenemistään -selvenivät. - -"Mikähän aika mahtaa olla, ehkä kohta puolipäivissä, luulen. Eikä -ainoakaan minun rakkaista ystävättäristäni tule minua katsomaan... -mutta juutalainen tulee... hän on tullut minun luokseni... hän sanoo -pitävänsä minusta... minusta, joka olen kohdellut häntä niin pahasti. -Ja miten hän ylisteli minun ruumiin voimiani... tulevatkohan ne -milloinkaan enää takaisin? Ah, Herra taivaassa, kumpahan ne vielä -tulisivat!" - -Hän huokasi syvään. Ja sitte hän koetti kuvitella sitä mahdollisuutta, -että hänen vihamiehensä olisivat hänen omien nyrkkiensä vaikutuksesta -tulleet koukkuselkäisiksi ja raajarikoiksi sekä yhtä turvonneiksi kuin -hän nyt oli. Yhtä voimattomina kuin hän nyt, tulisivat he kerran -makaamaan pitkänänsä jossakin -- ainoastaan sillä eroituksella, että -niiden luo tulisivat omaiset ja ystävät eikä tämä pieni juutalainen... - -Artem katseli Kainia. Tuntui siltä kuin antaisivat ajatukset hänelle -katkeran maun suuhun ja kurkkuun. Hän sylki ja huokasi raskaasti. Kain -puhui edelleen, hän näytti kovin liikutetulta, hänen kasvonsa olivat -muutuksissa ja koko hänen ruumiinsa vapisi. - -"Kun te itkitte äsken, itkin minä myöskin... niin pahaa teki minulle -teidän väkevyytenne..." - -"Ja minä kun luulin, että joku teki pilkkaa minusta", sanoi Artem -hymyillen synkästi. - -"Minä olen aina rakastanut teidän väkevyyttänne", jatkoi Kain, "ja -juuri äsken rukoilin minä Jumalaa meidän Herraamme taivaassa ja maassa. -'Suo, o Herra, että minä voisin olla hyödyksi tälle väkevälle miehelle! -Suo, että minä voisin osottaa hänelle palveluksen, ja että hänen -voimansa tulisi minun suojeluksekseni! Suo, että se pelastaisi minut -vainoojistani ja tulisi niiden turmioksi! Siten rukoilin minä kauan -Herraa ja oikein vaatimalla vaadin, että Hän väkevimmästä vainoojastani -herättäisi minulle puolustajan, niinkuin Hän antoi Mardochaille -puolustajaksi ruhtinaan, joka voitti kaiken kansan... Ja te itkitte ja -minä itkin mukana... ja sitte te yht'äkkiä karjaisette minulle ja -keskeytätte minun rukoukseni..." - -"Mistä minä tiesin, että sinä rukoilit... sinä omituinen vekkuli!" -vastasi Artem syyllisyytensä tuntevasti nauraen. - -Mutta Kain tuskin kuuli hänen sanojansa. Hän heilutteli ruumistansa, -viuhtoi käsillään ja puhui kuiskaamalla yhä vain suuressa -mielenjännityksessä... ja hänen kuiskauksissaan ilmeni iloa, toivoa ja -tuskaa sekä huolenpitoa ja ihmettelyä tuon silvotun Simsonin suhteen, -joka makasi hänen edessään maassa. - -"Nyt on minun aikani tullut..." huudahti hän, "minä yksin olen teidän -luonanne... Kaikki ne toiset ovat jättäneet teidät pulaan, minä -ainoastaan olen tullut... Tehän tulette taasen terveeksi, Artem? Eihän -se ole niin vaarallista? Palaavathan vanhat voimat taasen teidän -jäseniinne?" - -"Aivan varmaan pääsen minä vielä kerran jaloilleni, älä yhtään pelkää. -Ja sinua tulen minä suojelemaan niinkuin pientä lasta... siitä hyvästä -kuin sinä olet tehnyt minulle." - -Artem tunsi vähitellen tulevansa paremmaksi -- jäsenissä ei enää niin -särkenyt ja pääkin oli selvempi. Mitä tähän Kainiin tuli, täytyi hänen -täst'edes puolustaa häntä toisia vastaan. Hänhän oli niin siivo ja -avosydäminen, -- kertoi suoraan elämästänsä. Ja ajatellessaan sitä -hymyilikin hän -- jo kauvan oli epämääräinen halu häntä vaivannut, ja -nyt hän tiesi, mikä se oli. - -"Tiedätkö mitä, Kain... Minä söisin, etköhän voisi minulle hankkia -jotakin?" - -Kain hyökkäsi pystyyn niin kiihkeästi, että oli vähällä lyödä päänsä -venheen pohjaan. Hänen kasvonsa saivat itsetietoisen ja samalla kertaa -lapsellisesti iloisen ilmeen -- Artem tuo sadun jättiläinen pyysi -häneltä, köyhältä Kain raukalta ruokaa. - -"Kaikkea saatte, kaikkea, kaikkea! Olen jo siitä huolehtinut, se on jo -valmista. Tiedänhän, että sairaana ollessa tarvitaan ruokaa... hm, -tjaa! Olen pannut likoon kokonaisen ruplan, olen pitänyt huolen -kaikesta!" - -"Oivallisesti tehty... teemme sitte rätingit! Minä annan sinulle -kymmenen ruplaa tästä yhdestä. Voinhan sen kyllä tehdä... ellei minulla -itselläni ole rahaa, niin sanon ensimäiselle, jonka tapaan: 'anna -minulle'... hän antaa..." - -Artem hymyili hyvänsävyisesti, jolloin Kain tuli yhä iloisemmaksi, jopa -hän oikein nauraa kihutti. - -"Tiedänhän minä sen, sanokaa vain, mitä haluatte -- minä teen kaikki, -kaikki!" - -"No, jos olet ystäväni, niin hiero minua hiukan paloviinalla! Ruualla -ei ole niin kiirettä... mutta hieroa sinä voit... Osaathan sitä?" - -"Osaan kyllä! Aivan yhtä hyvin kuin paras lääkäri!" - -"Käännä minut kyljelleni ja hiero oikein kelpolailla, niin ehkä voin -nousta ylös." - -"Nousta ylös! Ah, ylös ette suinkaan voi nousta!" - -"Minä näytän sinulle, että voin! En minä aio täällä enää yötä olla, -sinä kurillinen vätys... Hiero sinä ja juokse sitte esikaupunkiin -pasteijaleipojatar Mokjevnan luo... sano hauelle että minä tahtoisin -tulla majailemaan hänen liiteriinsä... laittakoon hän olkivuoteen -minulle... siellä on minulla mukava loikoilla siksi, kun tulen taasen -terveeksi. Minä maksan sinulle kaikki, älä pelkää!" - -"Minä uskon teitä!" sanoi Kain ja kasteli Artemin rintaa paloviinalla. -"Minä uskon teitä paremmin kuin itseäni... Ah, minähän tunnen teidät!" - -"Oo, hiero vaan, hiero! Se tekee kipeätä, mutta se ei vahingoita. Hiero -päälle vaan. Ota kiinni oikein lujasti! Aijai! Tästä, tästä", parkui -Artem. - -"Minä hyppään järveen teidän tähtenne, jos niin tarvitaan", sanoi Kain. - -"Se tekee hyvää... siten juuri... Nyt olkapäitä! Lujasti... niin -lujasti kuin vaan suinkin jaksat!... Ah, niitä roistoja! Miten -jumalattomasti ne minua peittosivat. Ja luonnollisesti on naisväki -syynä tähän kaikkeen... Ellei ämmää olisi ollut, niin olisin minä -pysynyt selvänä... Ei olekaan hyvä kenenkään tulla maikailemaan, kun -minä olen selvin päin." - -"Ne naiset, ne naiset!" arveli Kain, joka jo tunsi itsensä kokonaan -Artemin palveliaksi. "Ne ovat alkusyynä kaikkiin synteihin täällä -maailmassa... Meillä juutalaisilla on muuan aamurukous, joka kuuluu -näin. 'Kiitetty ole sinä Herra Jumala taivaan ja maan kuningas siitä, -ett'et luonut minua naiseksi...!" - -"Se ei ole mahdollista!" huudahti Artem. "Rukoiletteko te sillä tavalla -Jumalaa? Miten te olette omituisia ihmisiä... Tuhmia ovat ne -luonnollisesti, ne naiset -- mutta niitähän täytyy olla... Ja te -rukoilette siten Jumalaa?... se ei ole oikein, se on solvaus niitä -kohtaan, naisia kohtaan tarkoitan. Onhan heilläkin tunteita...!" - -Hän makasi siinä liikkumattomana ja katseli kuhmuja ruumiissaan; pieni, -häiveröinen Kain hääri hänen ympärillänsä sekä hieroi kaikin voimin -hänen lanteitansa, rintaansa ja mahaansa paloviinalla, siinä samassa -rykien tuikean sinkkelihaisun takia sekä puhkuen ponnistuksesta. - -Virran paltaalla kulki silloin tällöin ihmisiä, sillä kuului puhetta ja -askelten kopinaa. Venhe makasi eräällä sylen korkuisella hietapankolla; -kun seisoi pankon juurella, saattoi nähdä ainoastaan keulan veneestä. -Joesta eroitti sen kapea hietaharju, jota peittivät kaikenlaiset rikat. -Vaikkakin seutu oli märkä ja likainen, näytti se tänään olevan -erityisesti huomiota puoleensa vetävä. Seisahduttiin siellä, istuttiin -veneen pohjalle, potkaistiin sen sivuja jaloilla. Kainiin vaikutti tämä -levottomasti; hän lakkasi puhumasta sekä hieroskeli aivan onnettomana -Artemia. - -"Kuuletteko?" kysyi hän kuiskaten ja pelokkaasti. - -"Kuulen kyllä", vastasi jättiläinen ja nauraa hihitti tyytyväisesti. -"Minä käsitän kyllä... he tahtoisivat kernaasti tietää, milloin minä -taasen olen jaloillani... niin että he ajoissa voisivat korjata luunsa -varmaan piilopaikkaan. Ha, ha, niitä roistoja! Niitä kiukuttaa se, -ett'en minä kuollut... se, että heidän työnsä meni turhaan." - -"Jos minä nyt menisin tieheni ja jättäisin teidät yksin", kuiskasi Kain -peloissaan hänen korvaansa, "niin mahtaisivatko ne tulia ja..." - -Artemin täytyi nauraa suun täydeltä. - -"Ooh, sinä pökö! Luuletko kenties, että ne sinua pelkäävät? Ha, ha, -ha!" - -"En -- mutta minähän voisin esiintyä todistajana..." - -"Joutavia, he antaisivat sinulle sellaisen paukun, että saisit siitä -täyden tarpeesi. Sitte toisessa maailmassa voisit esiintyä todistajana, -jos tahtoisit." - -Artemin nauru karkotti kaiken pelon Kainin sydämmestä, joten pikku -juutalaisen kapeassa sisäänpainuneessa rinnassa vallitsi nyt luja ja -iloinen luottamus. Tästä lähin on hänen elämänsä liikkuva toisen -raiteissa -- tästälähin on voimakas käsi torjuva kaikki lyönnit ja -kaikki nöyryytykset, joilla ihmiset tähän saakka rankaisematta ovat -häntä piinanneet. - - * * * * * - -Noin kuukauden päivät olivat kuluneet. Eräänä päivänä päivällisen -tienoissa -- siis siihen aikaan, jolloin jyrkkäyksessä tungos ja rähinä -oli kohonnut korkeimpaan määräänsä, jolloin nälkäiset satama- ja -lastaustyömiehet ahtautuvat parvissa ruokatavarakojujen ympärille ja -jolloin koko kuja oli täynnä pilaantuneesta lihasta keitettyjen ruokien -lämpimiä, äkellyttäviä höyryjä, -- siihen aikaan kuului joukosta -hätäinen, puolikova huudahdus. - -"Artem tulee!" - -Pari rääsymekkoa, jotka toimettomina vetelehtivät kujassa vaanien -tilaisuutta kaapatakseen itselleen jotain saalista, katosivat äkisti -näkyvistä, ja jyrkkäyksen asukkaat tirkistelivät levottomina sekä -uteliaina sille taholle, mistä varoitus oli kuulunut. - -Jo kauan oli jännityksellä odotettu Artemia, -- kaikki olivat -innokkaita näkemään, mimmoiseksi hänen ensimäinen esiintymisensä tulisi -muodostumaan. - -Aivan kuin ennenkin, tuli Artem nytkin kävellen katua pitkin hitaasti -ja verkkaisesti, ikäänkuin olisi hän ollut huvikävelyllä runsaan -aterian jälkeen. Ulkonäkönsä oli aivan muuttamaton. Entiseen tapaan oli -lakki korvallisella ja nuttu huolettomasti viskattuna toiselle -olkapäälle. Mustat kiharat valuivat otsalle aivan niinkuin ennenkin. -Oikean käden peukalon oli hän pistänyt vyöhönsä, vasen käsi oli syvälle -haudattuna laajojen housujen taskuun; leveä rinta oli atleettimaisesti -pullistuksissa. Ainoastaan kasvot olivat saaneet aavemaisen ilmeen, -kuten on tavallista pitkän sairauden jälkeen. Siten liikkui hän -eteenpäin vastaten niitä tervehdyksiä, joita hänelle huudettiin, -laiskasti nyökyttäen päätänsä. - -Koko katu seurasi häntä silmillään ja osotti hiljaisella kuiskutuksella -hämmästystänsä ja ihastustansa tuosta äärettömän lujasta -ruumiinrakennuksesta, joka heikontumatta oli kestänyt semmoisen -selkäsaunan seuraukset. Kujassa oli useampi kuin yksi, joka ei ollut -laisinkaan tyytyväinen hänen parantumiseensa ja joka ylenkatseellisesti -haukuskeli niitä "kääkkyjä", jotka eivät olleet kyenneet katkomaan -Artemin kylkiluita. Ei kai se suinkaan olisi ollut aivan mahdottomuus -passittaa tuota jättiläistä toiseen maailmaan, kuten muitakin -ihmisiä!... Toiset taasen vahingoniloisina arvailivat, että millähän -tavalla Artem mahtaa suorittaa laskunsa "punaisen vuohipukin" ja hänen -toveriensa kanssa. Joka tapauksessa hänen maineensa vaikutti entisellä -noitamahdilla useimpiin joukosta. - -Artem oli jo ehtinyt "ryöväriluolaan", jyrkkäyksen klupihuoneustoon. - -Tuossa pitkässä, matalassa, tiilikivisellä holvikatolla varustetussa -huoneessa oli ainoastaan muutamia vieraita silloin, kun hänen korkea, -leveähartiainen vartalonsa näyttäytyi kapakan kynnyksellä. - -Heti kun Artem huomattiin, kuului huoneesta hämmästyksen huuto ja -siellä syntyi levotonta liikettä; pari olentoa katosi tuon likaisen, -tupakansavulla täytetyn holvin perimmäiseen osaan. - -Artem silmäili pitkään kapakkahuonetta, kumminkaan ketään erityisesti -huomaavaisuudellaan kunnioittamatta; isännän, Savka Schlebnikoffin -mairittelevaan tervehdykseen vastasi hän vain kysymällä: - -"Onko Kain ollut täällä?" - -"Hän tulee kohta... nyt on hänen tavallinen aikansa..." - -Artem istui erään pöydän viereen, joka oli ristikolla varastetun -ikkunan edessä,, tilasi teetä, asetti mahtavat käsivartensa pöydälle ja -tarkasteli välinpitämättömästi läsnäolijoita. Niitä oli noin kymmenen -henkilöä, pelkkiä roistoja ja tappelupukaria; ne istuivat ryhmässä -kahden pöydän ympärillä ja pitivät silmällä Artemia. Aina silloin kun -heidän silmäyksensä sattuivat tapaamaan Artemin silmäykset, hymyilivät -he puoliksi hämillään, puoliksi mairittelevasti, -- he halusivat -nähtävästi alottaa keskustelun hänen kanssansa. Mutta Artem oli niin -vakavan ja kolkon näköinen, että he eivät uskaltaneet ruveta -puhuttelemaan häntä. Schlebnikoff oli jotakin toimivinaan tiskinsä -takana, siinä samassa hyräillen jotakin nuottia ja katsellen -ketunsilmillään toisia. - -Ikkunan läpi kuului suuriääninen rähinä ulkopuolelta kadulta; eroitti -törkeitä haukkumasanoja, kirouksia ja kauppamiesten huutoja. Jossakin -läheisyydessä putosi lasipulloja katuun ja meni rämisten sirusiksi. -Artemista oli ikävää istua näin aivan yksikseen puolipimeässä -kellarissa. - -"No, sudet!" sanoi hän äkkiä äänekkäästi ja päättävästi, "mikä teidät -on nyt niin hiljaisiksi saattanut? Tehän istutte vain ja töllistelette, -ettekä saa leukojanne lainkaan auki..." - -"Me voimme kylläkin puhella, jos me vain tahdomme, teidän -ankaruutenne", vastasi "selkäänsä saanut sulhasmies" ja nousi -paikaltansa sekä kävi Artemin luo. - -Hän oli hoikkanen mies, jolla oli purjekangasnuttu ja sotamiehen housut -sekä paljas pää, terävä leuka ynnä pienet punertavat, ilkeästi -kimaltelevat silmät. - -"Jutellaan, että sinä olet sairastanut?" sanoi hän asettuen istumaan -vastapäätä Artemia. - -"Entä sitte?" - -"Hm... ei sinua ole näkynyt pitkiin aikoihin... Missä on Artem?... -Sillä tavalla aina kysyttiin... Hän kuuluu sairastavan, vastattiin..." - -"Vai niin... entä mitä vielä?" - -"Ei mitään muuta... Mikä sinulla on ollut?" - -"Etkö sinä sitä tiedä?" - -"Olenko minä sinun parantanut?" - -"Älä teeskentele, senkin koira", sanoi Artem nauraen. "Minkätähden sinä -valhettelet? Sinähän tiedät, kuinka asia oikeastaan on." - -"Tiedänpä kyllä", vastasi sulhasmies myöskin nauraen. - -"Minkätähden sitte valehtelet?" - -"Ehkäpä sentähden, että pidän sen viisaimpana..." - -"Viisaimpana? Voi toki sinua vanhaa varasta!..." - -"Jos puhun totta, niin vihastut sinä..." - -"Lorua... minä syljen sinun päällesi." - -"Kiitän nöyrimmästi! Mutta miten on... etkö tarjoo tervehtymisesi -kunniaksi ryyppyä?" - -"Käske tuoda itsellesi!" - -Sulhasmies sai puolen pulloa paloviinaa ja tuli nyt oikein puheliaaksi. - -"Kyllä sinä Artem sentään vietät sangen mukavaa elämää", arveli hän, -"Alituiseen on sinulla rahaa..." - -"Entä sitte -- mitä merkillistä siinä on?" - -"Ei mitään. Ne kirotut naiset kantavat sitä sinulle... Piru ne -vieköön." - -"Ja sinulle ne eivät anna koskaan?" - -"Eivät. Minun jalkani eivät ole, sen pahempi, tehdyt vaeltamaan sinun -teitäsi", huokasi sulhasmies. - -"Siitä syystä, että naiset pitävät kauniista miehestä. Mutta sinä -- -mimmoinen olet sinä? Minä näytän siistiltä, siinä on se vaikuttava -salaisuus." - -Tähän tapaan puheli Artem aina kujassa roistojen ja kulkevien kanssa. -Välinpitämätön, vetkainen, syvä äänensävy antoi erityisen painon hänen -sanoillensa, jotka aina olivat raakoja ja solvaisevia. Hän tunsi, että -nämä ihmiset olivat useassa suhteessa turmeltuneempia kuin hän ja -suurempia lurjuksia kuin hän, ja kosti siis tällä tavalla. - -Kain astui sisään, tavaralaatikko rinnalla ja keltainen -purjekangasnuttu vasemmalla käsivarrella. Alituisen pelkonsa -painostamana pysähtyi hän ovensuuhun ja tarkasteli pikaisesti, kaula -kurotuksissa ja huulilla pelonalainen hymy, huoneen kaukaisempia -seutuja. Kun hän huomasi Artemin, säteilivät hänen silmänsä ilosta. -Artem vastasi hänen silmäyksiinsä leveällä hymyllä ja huuliansa -liikuttamalla. - -"Tänne, ohoi!" huusi hän Kainille, lisäten samassa pilkallisesti -sulhasmiehelle: - -"Ja sinä, suoriudu matkoihisi... Anna sijaa kunnialliselle -ihmiselle..." - -Sulhasmiehen punakat, karheakarvaiset kasvot jäykistyivät -silmänräpäyksen ajaksi hämmästyksestä ja kiukusta; hän nousi hitaasti -tuoliltaan, katsoi tovereihinsa, jotka eivät olleet vähemmän -kummastuksissaan kuin hän itse, tarkasteli Kainia, joka varovasti ja -hiljaa läheni pöytää, sekä sylki sitte lattialle ja sanoi vihaisesti: -"Hyi tuhannen!" Sitte käveli hän hitain askelin ja aivan äänettömänä -takaisin omaan pöytäänsä, josta pian kuului sipisevä kuiskiminen, mistä -selvästi saattoi erottaa vihaa ja kiukkua. Kain jatkoi hymyilyään -suloisessa hajamielisyydessään, mutta kuitenkin vilkuen levottomasti -loukattuun sulhasmieheen ja hänen ystäviinsä. - -"No, kauppamies, nyt me juomme teetä!" sanoi Artem hyvänsävyisesti. -"Myöskin pasteijan me tilaamme -- syöthän sinä? Miksi lakkaamatta -kurkistelet sinne sivulle?... Sylje niiden roistojen päälle, -- älä -niitä pelkää... Odotas, minä pidän pienen saarnan niille." - -Hän nousi ylös, singahutti yhdellä olkapäidensä nykäyksellä jakun -hartioiltansa ja meni noiden epäluulonalaisten luo. Suurena ja -mahtavana, rinta pullistuksissa ja lapaluitansa liikutellen, asettui -hän hymyillen hyökkäysasentoon heidän eteensä, niin että he oikein -saisivat tarkastella hänen voimakkaita lihaksiansa. Mutta ne seisoivat -paikallaan ikäänkuin pelon halvaamina; äänettöminä ja valmiina pakoon -juoksemaan. - -"No..." alkoi Artem, "mitä te täällä kurisette?" - -Hän aikoi sanoa jotakin oikein voimakasta ja musertavaa, vaan ei -löytänyt oikeata sanaa, jonka vuoksi vaikeni. - -"Laula esiin!" sanoi selkäänsä saanut sulhasmies irvistellen ja tehden -merkkejä kädellään. "Taikka anna meidän mieluummin olla rauhassa, sinä -Herran ruoska!..." - -"Hiljaa!" karjasi Artem ja rypisteli kulmakarvojaan. "Sinä olet -raivoissasi siitä, että minä olen hyvä ystävä juutalaisen kanssa ja -potkasen sinut ulos... Mutta minä sanon teille kaikille, -- tämä -juutalainen tässä on parempi kuin te! -- Sillä hänellä on ihmisen -sydän, mutta teillä ei sitä ole... on vaan saanut liian paljo -selkäänsä... mutta täst'edes otan minä hänet suojelukseeni, ja jos joku -roisto teidän kurjasta joukostanne tekee hänelle pahaa, niin -- perkele -vieköön -- minä sanon suoraan, että se ei ainoastaan saa selkäänsä, -vaan minä lyön sen riiviön palasiksi ja mäsäksi, niin ett'ei hän -milloinkaan elämässään tule unhottamaan sitä saunaa!..." - -Hänen silmänsä liekehtivät villitysti, suonet kaulassa paisuivat ja -sieramet vapisivat. - -"Että he minua peittosivat", jatkoi hän, "silloin kun minä olin -juovuksissa... ei merkitse mitään. He eivät ole voineet ottaa minulta -minun voimaani, ainoastaan sydämeni ovat he tehneet kovemmaksi... -Muistakaa se, te! Ja mitä Kainiin tulee, niin annan minä selkäsaunan -jokaisesta häntä solvaisevasta sanasta... minä hakkaan sen ruupaksi, -joka uskaltaa hänelle tehdä ilkeyttä! Kerro tämä koko joukkueelle!..." - -Hän henkäisi syvään, ikäänkuin hän olisi heittänyt hartioiltaan raskaan -taakan, käänsi sitte sulhasmiehelle ja hänen joukollensa selkänsä sekä -meni takaisin paikallensa. - -"Hyvin mylvitty!" sanoi sulhasmies puolikovasti, tehden inhottavia -kasvojen eleitä ja luimistellen Artemiin, joka istui Kainia vastapäätä. -Kain istui pöydässä aivan kalpeana mielenliikutuksesta ja katseli -lakkaamatta Artemia selki selällään seisovilla silmillään, joissa -ilmeni semmoinen tunne, mitä ei voi sanoilla kuvata. - -"Kuule sinä!" sanoi Artem ankarasti. "Muista, että aina heti, kun joku -rupeaa sinulle hävyttömäksi, juokset minun luokseni ja ilmoitat -minulle. Minä annan heti hänelle maksun korkojen kanssa." - -Juutalainen mumisi jotain itsekseen -- hän joko rukoili Jumalaa taikka -kiitteli uutta suojelijaansa. - -"Selkäänsä saanut sulhasmies" ja hänen seurueensa pitivät kuiskien -sotaneuvottelua sekä katosivat sitte krouvista yksi erältänsä. Kun -sulhasmies itse kävi Artemin ohi, hyräili hän itsekseen: - - "Oisko mulla rahakultaa - Runsaasti kuin äly parkaa, - Leiliä en jättäisikään, - Joisin vain päivät päältään..." - -irvistellen Artemille lopetti hän sitte laulun seuraavilla omilla -sanoillaan, joihin hän löi tahtia jalallaan: - - "Käske tänne narrit kaikki, - Hirtän ne kuin kissat pienet..." - -"totta tosiaan minä sen tekisin", lisäsi hän vielä ja puikahti vikkelää -ulos ovesta. - -Artem kevensi sydäntänsä haukkumasanatulvalla ja katseli sitte -ympärillensä. Tuossa puolipimeässä, savuttuneessa, haisevassa -kellariholvissa oli vaan enää kolme henkilöä: hän itse, Kain vastapäätä -häntä ja Kainin takana kapakoitsija Savka. - -Savkan pienet ketunsilmät kohtasivat Artemin jylhät silmäykset ja hänen -pitkät kasvonsa saivat uskonnollisen ihastuksen ilmeen. - -"Sinä käyttäydyit oivallisesti, Artem Mihailitsh -- erinomaisen -oivallisesti!" sanoi hän ja siveli leukaansa. "Aivan niin kuin -käsketään evankeliumissa -- vertauksessa laupiaasta samarialaisesta... -Haavoitettuna ja täynnä paisumia makasi tämä Kain -- etkä sinä -halveksinut häntä!" - -Artem ei kuullut Savkan sanoja, vaan ainoasti niiden kaiun, joka -kimmahti takaisin holvatusta katosta ja koleana tunki hänen sormiinsa -paksun sumun läpi. Hän oli vaiti ja ravisteli ainoastansa hiljaa -päätänsä, ikäänkuin tahtoisi poistaa itsestänsä nuo äänet. Mutta ne -hiipivät taasen uudelleen hänen korviinsa ja vaikuttivat häiritsevästi -hänen mielenlaatuunsa. Tuntui siltä, kuin laskeutuisi omituinen raskas -paino hänen sydämellensä. - -Hän katseli lakkaamatta Kainia. Tämä istui pää eteenpäin kurotuksissa -ja puhalteli kiehumaan teehen, jota hän oli kaatanut tassille, sekä joi -sitä sitte semmoisella himolla, että tassi oikein vapisi hänen -kädessänsä. Toisinaan tunsi Artem kasvoillansa juutalaisen hätäisen -silmäyksen ja se teki hänet vieläkin alakuloisemmaksi. Kolkko -epämiellyttäväisyyden tunne valtasi hänet yhä voimakkaammin; hänen -kasvonsa synkistyivät ja hän viskeli villejä silmäyksiä ympärillensä. -Hänen päänsä oli tungokseen asti täynnä ajatuksia, joita hän ei voinut -sanoiksi pukea. Ei koskaan ennen ollut hän tuntenut semmoista, mutta -sairastamisen aikana oli se ruvennut häntä vaivaamaan. Eikä hän voinut -mitenkään päästä noista kirotuista ajatuksista... - -Kapakanikkunat, jotka olivat varustetut rautaristikoilla, ikäänkuin -vankilan ikkunat -- huumaava hälinä, joka kadulta tunkeusi sisään -- -raskas, kostea kivikasa hänen yläpuolellansa -- liasta liukas, roskujen -peittämä permanto hänen jalkojensa alla -- tuo pieni, säikähtynyt, -risainen olento, joka istui paikallaan ääneti ja väristen -- kaikki -tämä vaikutti painostavasti Artemiin. Ja maalla alkaa nyt pian -heinänkorjuu. Ruoho ulottuu jo vyötäisiin saakka niityillä tuolla -virran toisella puolella. Ja kun tuuli puhaltaa siltä taholta, -kuljettaa se mukanansa viettelevää tuoksua. Nyt pitäisi ottaa viikate -ja hei! niitylle... - -"Miksi olet niin vaiti, Kain?" alotti Artem tyytymättömänä. "Yhäkö vaan -pelkäät minua? Mimmoinen tyhmeliini sinä olet --?" - -Kain kohotti päätänsä ja puisteli sitä omituisella tavalla, jolloin -hänen kasvonsa saivat ruikuttavan, hämmentyneen ilmeen. - -"Mitä pitää minun sanoa? Millä kielellä olen minä teitä puhutteleva? -Ehkäpä tällä" -- hän kurotti kieltänsä Artemia kohden -- "jolla minä -puhuttelen kaikkia muitakin ihmisiä? Tulkoon häpeä minulle, että minä -teitä tällä kielellä puhuttelen. Te luulette, ett'en minä tiedä, jotta -te häpeätte istua samassa pöydässä kuin minä. Mikä olen minä ja mitä -olette te? Eikö totta, Artem, että te sitä ajattelette, joka olette -suuri ja jalomielinen kuin Judas Makkabeus?... Mitähän te -tekisittekään, jos te tietäisitte, minkätähden Herra Jumala on luonut -teidät' Mitä? Ei kukaan tunne Luojan salaisuuksia eikä kukaan voi -arvata, minkätähden elämä on annettu hänelle. Ah, te ette voi aavistaa, -kuinka monta päivää ja yötä minä olen miettinyt sitä, minkätähden minä -oikein olen maailmassa. Mitä varten on minulla sielu ja ymmärrys? Mikä -olen minä ihmisille? Sylkilaatikko olen niiden myrkkyistä sylkeä -varten. Ja mitä ovat ihmiset minulle? Kyykäärmeitä, jotka pistävät -minua kaikkialle ruumiiseen ja sieluun... Minkätähden elän minä maan -päällä? .. Ja minkätähden olen minä saanut kokea ainoastaan -onnettomuutta... minkätähden ei auringolla ole yhtään lämmittävää -sädettä minun varalleni?..." - -Hän lausui nämät sanat puoliksi kuiskaten, intohimoisella hehkulla ja -koko kasvot väristen, kuten aina tavallisesti silloin, kun hänen -kärsimyksien ja huolien masentama mielensä purkausi ilmoille. - -Artem ei ymmärtänyt hänen sanojansa, hän näki ja kuuli ainoastaan sen -verran, että hämärästi käsitti Kainin jostakin syystä valittavan. Se -teki hänet vieläkin surumielisemmäksi. - -"Alatko sinä taasen ruikuttaa?" sanoi hän ja puisteli vihaisesti -päätänsä. "Minähän olen sanonut, että minä puolustan sinua!" - -Kain hymyili katkerasti. - -"Kuinka te voisitte puolustaa minua minun Jumalatani kohtaan? -- Sillä -hän se on, joka minua niin kovasti koettelee..." - -"Vai niin, sitäkö sinä tarkoitat... Jumalaa vastaan en minä -luonnollisesti voi mitään", vastasi Artem vilpittömässä -yksinkertaisuudessaan sekä lisäksi vielä sääliväisesti neuvoen -juutalaista seuraavasti: - -"Sinä olet luotu kärsimään... Jumalaa vastaan et sinä mitään voi!" - -Kain katseli hymyillen suojelijaansa -- ja myöskin hänen hymyssään -ilmeni jotain säälistä muistuttavaa. Siten soimasi ensin voimakas -viisasta ja sitte viisas voimakasta ja nämä molemmat ihmiset, jotka -sisällisesti olivat niin erillaiset, lähestyivät toisiansa yhteisessä -tunteessa silmänräpäyksen ajaksi. - -"Oletko naimisissa?" kysyi Artem. - -"Ah, minulla on suuri perhe -- aivan liian suuri perhe minun -voimilleni", vastasi Kain ja huokasi raskaasti. - -"Nähkääs vain!" sanoi muhkea jättiläinen. Hänen oli vaikea kuvitella -mielessänsä naista, joka saattaisi rakastaa tätä pientä, heikkoa, -säikähtynyttä raukkaa; hän katseli Kainia nyt kokonaan uudessa valossa. - -"Minulla oli viisi lasta", kertoi Kain, "nyt niitä on vain neljä, pieni -tyttö, Chaja, yski alinomaa... vihdoin hän kuoli... Ah, Herra -Jumala!... Vaimoni on myöskin sairas -- hän yskii alituiseen, hän -myös..." - -"Siinä tapauksessahan on sinulla todellakin vaikeata", arveli Artem -miettiväisenä. - -Kainin pää painui rinnalle ja hän myöskin rupesi hiljaisesti -miettimään. - -Pari kujan lumppukauppiasta astui sisään kapakkaan; kävivät tiskin luo -ja alkoivat puoliääneen puhella Savkan kanssa. Tämä kertoi jotakin -salaperäisellä äänellä sekä samalla viittaillen Artemiin ja Kainiin, -jonka johdosta lumppukauppiaat tirkistelivät noita kahta ja nauraa -virnistivät pilkallisesti. Kain huomasi heidän silmäyksensä ja vapisi. -Mutta Artem oli syventyneenä ajatuksiinsa: hän näki itsensä niityllä -viikate kädessä... viikate suhahtaa ja hiljaa kahisten kaatuu ruoho -hänen jalkojensa eteen... - -"Menkää nyt, Artem... taikka jos te tahdotte, niin menen minä... tänne -on tullut väkeä", sanoi Kain kuiskaten. "Ne nauravat teille minun -tähteni..." - -"Kuka nauraa?" karjasi Artem heräten unelmistaan ja katsellen -ympärilleen mulkoilevin silmin. Mutta kaikki läsnäolijat näyttivät -vakavilta ja ainoastaan omiin asioihinsa kiintyneiltä -- ei hän -huomannut ainoatakaan silmäystä. Otsaansa ankarasti rypistellen sanoi -hän sen vuoksi juutalaiselle: - -"Kuule nyt, sinä valehtelet?... valitat ilman syytä!... Sellainen ei -ollut meidän välipuheemme. Valita ainoastaan silloin, kun ne todella -tekevät sinulle jotain pahaa! Taikka kenties sanoit niin tahallasi... -tahdoit saattaa minut koetukselle." - -Kain katseli häntä silmiin hymyillen tuskallisesti eikä vastannut -mitään. Pari minuuttia istuivat he näin äänettöminä. Sitte nousi Kain -ylös, ripusti tavaralaatikon kaulaansa ja hankki lähtöä. - -"Aijotko sinä mennä? No, hyvästi sitte -- tee hyviä kauppoja!... Minä -istun täällä vielä hetkisen!..." - -Molemmilla laihoilla käsillänsä puisteli Kain suojelijansa suunnattomia -käpäliä sekä puikahti sitte vikkelää tiehensä. - -Tultuansa kadulle piilotti hän itsensä erääseen nurkkaan, josta saattoi -nähdä kapakan oven, ja odotti siellä. Hänen ei tarvinnut kauvaa -odottaa, pian näyttäytyikin Artemin vartalo ovessa ikäänkuin -puitteissa. Hänen silmäkulmansa olivat kolkosti kokoonvedetyt ja koko -kasvoilla oli vaaniva ilme, ikäänkuin hän pelkäisi joka hetki näkevänsä -jotain epämieluista, jota ei olisi tahtonut tavata. Ison aikaa katseli -hän tarkkaavaisena tungokseen, sitte saivat hänen kasvonsa tavallisen -välinpitämättömästi kevytmielisen ilmeensä, ja hän kiiruhti joukon -läpi sille taholle, missä kuja kääntyi vuorta kohden -- arvattavasti -etsimään lempipaikkaansa. - -Kain katseli häntä surumielisin silmäyksin, ja, peittäen silmänsä -käsillään, nojasi otsaansa kellarin oveen, minkä vieressä seisoi. - - * * * * * - -Artemin ankara uhkaus ei ollut vaikuttamatta, -- se pelotti Kainin -kiusaajia, niin että he antoivat olla hänen rauhassa. - -Kain huomasi pian, ett'ei piikkejä ollut enää niin tiheässä sillä -orjantappurapolulla, jota hänen oli hautaansa saakka vaeltaminen. -Ihmiset lakkasivat huomaamasta häntä. Kuten ennenkin liikkui hän -sujuvasti edes ja takaisin niiden välissä tarjoten tavaroitansa, mutta -ei enää asteltu tahallaan hänen varpailleen eikä häntä tuupittu eikä -hänen tavaralaatikkoonsa syljetty. Mutta ei myöskään koskaan oltu häntä -katseltu niin kylmillä ja vihaisilla silmillä kuin nyt. - -Hienolla vaistollansa kaiken suhteen, mikä koski hänen omaa -persoonaansa, huomasi hän nämä katseet ja mietiskeli itseksensä, mitä -vaarallista ne mahtoivatkaan ennustaa hänelle. Usein hän sitä -tuumiskeli, mutta ei voinut käsittää syytä noihin omituisiin -silmäyksiin. Hän muisti, että ennen olivat ihmiset kuitenkin toisinaan -puhutelleet häntä ystävällisestikin ja laskeneet viatonta pilaakin -hänen kanssaan. Se hitunen määrä hyvyyttä, jonka he olivat hänelle -osottaneet, muistui nyt vasta oikein hänen mieleensä. - -Hän mietiskeli ja mietiskeli, ja hänen kuulonsa tuli tarkemmaksi, -näkönsä terävämmäksi. Eräänä päivänä sattui hänen korviinsa uusi laulu, -jonka oli runoillut selkäänsä saanut sulhasmies, kujan trubaduri. -Tämä ansaitsi leipänsä soittajan ja laulajan ammatilla; hänen -soittokoneenansa oli kahdeksan puulusikkaa, jotka hän asetti -sormiensa väliin sekä löi niitä milloin toisiansa vastaan, milloin -pullistettuihin poskiinsa, milloin mahaansa. Täten hän sai aikaan -soitannon, joka kyllä ei ollut erittäin kaunista, mutta kuitenkin vaati -esittäjältään tavatonta sormien näppäryyttä, ja sille ominaisuudelle -ymmärrettiin kujassa antaa täysi arvonsa. - -Tällä soittokoneella tapasi sulhasmies säestää omatekoisia -kuplettilaulujansa. Eräänä päivänä sattui Kain tulemaan erään ryhmän -luo, jota sulhasmies paraillaan ilahutti taiteellansa. Kun huomasi -Kainin, huudahti hän vilkkaasti: - -"Hei, te kunnioitettavat vankilan-kokelaat! Minä laulan uuden laulun, -jonka vast'ikään olen saanut valmiiksi leivotuksi -- se pikkuruinen -makupala on siis vielä aivan lämmin. Tänne kopeikka taikka pari kärsää -kohden! kuunnelkaa nyt: - - "Kun päivän kehä hiivskelee ikkunasta sisään, - Ihastuvat ihmislapset ikihyväksi. - Vaan jos minä joskus hiiviskelen ikkunasta..." - -"Sen me jo tunnemme, sen me jo tunnemme!" huusi muuan kuulijoista. - -"Kyllähän minä sen tiedän! Mutta en minä aijo tarjota teille -pannukakkua ilmaiseksi, kun nimittäin ette ole vielä leivästäkään -maksua antanut", vastasi sulhasmies ja asettaen kuntoon puulusikkansa -rupesi taasen laulamaan: - - "Minä raukka parka maailmassa tässä - Kovat olen kohtalot kokea saanut! - Isäni ja veljeni rakkaat, rakkahimmat, - Hirsipuussa hirmussa riippua saivat -- - Vaan kun ma siihen jouduin, katkesi köysi..." - -"Sepä oli vahinko!" arvelivat kuulijat. Ei tämäkään laulu ollut uusi, -mutta kuulijat maksoivat kuitenkin kopeikkansa, sillä he uskoivat -sulhasen reilu mieheksi, joka ei tulisi heitä narraamaan luvatun uuden -laulun suhteen. - -"Kuulkaa nyt minun kaikkein uusinta lauluani -- ja muistakaakin kiittää -sitä!" huusi sulhasmies ja rupesi lusikoitansa kalistelemaan sekä -laulamaan: - - "Härkä ja hämähäkki kerran - Liiton tekivät hellän; - Mutta hämähäkki oli juutas - Ja härkä vietävän kuhnus. - Tuo härkä hullumainen - Hän hämähäkkiä vainen - Hännässänsä kiikutteli - Ja mukanansa kuljetteli; - Ja joka hameelle juutas - Tarjoili ystäväänsä näin: - Tänne tulkaa, tänne päin - Te naikkoset rakastuneet...!" - -"Halt, wer da? [Seis, kuka siellä?] Herra Kain, haluaako teidän armonne -tervetuliaisia kepistä? Vai on herra 'hantesmanni' niin hävytön, että -kuuntelee minun laulujani! Pyydän, että hän armollisimmasti pudistaa -tomut jaloistaan, -- en minä sepitä laulujani kelle tahansa!" - -Kain hymyili vastaukseksi vain tavallista surumielistä hymyään sekä -lähti liikkeelle, mennessään huoaten syvään ja pahojen aavistusten -masentamana. Hän ymmärsi antaa täydellisen arvon näille rauhan ja levon -päiville, mutta pelkäsi nyt, että ne loppuisivat. Aamusin saapui hän -kujaan siinä iloisessa vakuutuksessa, ett'ei kukaan sinä päivänä -uskaltaisi ryöstää hänen rahojansa. Hänen silmänsäkin olivat saaneet -hiukan tyyneyttä ja loistoa. Artemin näki hän joka päivä, mutta ei -mennyt hänen luokseen, ellei häntä huudettu. Harvoin Artem häntä -puhuttelikin ja silloinkin vaihdettiin vain muutamia sanoja: - -"No kuinka voit?" - -"Hyvin... siitä saan kiittää teitä", vastasi Kain ilosta loistavin -kasvoin. - -"Antavatko he sinun olla rauhassa?" - -"Tietenkin... eiväthän he uskalla teitä vastaan!" selitteli juutalainen -vapisten. - -"Se on hyvä... jos jotakin tapahtuu, niin sano...!" - -"Tietenkin minä sanon!" - -"Tee niin!" - -Sitte Artem mittaili Kainin surkean näköistä olentoa vihaisilla -silmäyksillä ja lähetti hänet menemään. - -"Mene nyt... onnea kaupantekoon!" - -Ja Kain erosi nopeasti suojelijastaan, saaden useasti ilkeitä ja -pilkallisia silmäyksiä katselijoilta -- nämä silmäykset häntä -pelottivat. - -Noin kuukauden aika oli kulunut tällä tavoin, kun Kain taasen, -ollessaan eräänä iltana kotimatkalla, sattui yhteen Artemin kanssa. -Jättiläinen nyökkäsi hälle, sekä viittasi sormellaan häntä tulemaan -luoksensa. Kain juoksi kiiruusti Artemin luo ja huomasi, että tämä oli -pahalla tuulella ja synkkä kuin syksyinen taivas. - -"Oletko jo lopettanut kaupantekosi?" - -"Aijoin juuri lähteä kotiin..." - -"Odota hiukan... tule mukanani, minä tahtoisin vähän puhua kanssasi", -saneli Artem kolealla äänellä. - -Ja suurena sekä voimakkaana rupesi hän kulkemaan edellä; Kain seurasi -jälessä. - -He menivät ensin kujan päähän sekä poikkesivat sille joelle, jossa -Artem seisahtui yksinäiselle paikalle aivan veden rajaan, jyrkän -rantavierun alapuolelle. - -"Istu alas!" käski hän Kainia. - -Kain teki niin, katsellen pelokkaasti suojelijaansa. Artem alkoi -hitaasti valmistella paperossia, jolla aikaa Kain antoi katseensa -liidellä taivaalla, vastapäisellä rannalla kiikkuvassa mastometsässä ja -iltatuulessa hiljaa keinuttelevissa aalloissa. "Mitähän Artemilla on -puhumista?" mietti hän huolestuneena. - -"Onko sinun olosi yhä vielä hyvä?" kysyi Artem. - -"On! Nyt ei minun enää tarvitse pelätä..." - -"Huomaatko nyt, kuinka viisaasti tehty se oli sinulta, että...?" - -"Minä olen niin kiitollinen..." - -"Älähän hätäile kiitoksesi kanssa!" arveli Artem. - -Sitte hän istui ison ajan äänetönnä ja ajatuksiinsa vaipuneena silloin, -tällöin vetäen sauhuja paperossistaan. Kain odotti sydämessään -tuskallinen tunne lähestyvästä onnettomuudesta. - -"Hm!... vai antavat ne sinun olla rauhassa!" - -"Ne pelkäävät teitä. Ne kaikki ovat niinkuin koira ja te olette -- -niinkuin jalopeura! Oi, minun ei enää tarvitse..." - -"Odota hiukan!" - -"Mitä te aiotte minulle sanoa?" kysyi Kain pelokkaasti. - -"Mitäkö aion sanoa. Jaa -- sen esille tuominen ei ole niin helppoa..." - -"Mitä se sitte on?" - -"Katsos -- parasta on, että me juttelemme asiat suoraan, niin päästään -niistä yhdellä kertaa..." - -"Mitä, mitä?" - -"Minun täytyy sinulle nimittäin ilmoittaa, ett'en minä... ett'en minä -voi kauvemmin." - -"Mitä te ette voi kauvemmin?" - -"En mitään erinomaista -- en voi kauvemmin... se on niin vastenmielistä -minulle... En ole luotu semmoista varten..." sai Artem vaivalla -sanotuksi. - -"Mitä varten ette ole luotu?" - -"Kaikkea tätä varten en... Minä en enää tahdo tuntea sinua... Sillä -oikeastaanhan et sinä minulle mitään kuulu..." - -Kain vavahti ikäänkuin iskun saaneena, mutta oli vaiti. - -"Jos ne taasen alkavat sinua pilkata ja solvata", jatkoi Artem, "niin -jätä minut rauhaan. Älä minulle siitä valita -- en minä voi auttaa -sinua -- en minä aio auttaa sinua. Käsitätkö? Minä en voi..." - -Kain muuttui kuolon kalpeaksi, mutta oli yhä vaiti. - -Artem, joka nyt oli keventänyt sydämensä sitä rasittavasta painosta, -vetäsi syvään henkeänsä ja jatkoi yhtenäisemmin: - -"Siitä, että sinä kerran autoit minua, voin minä maksaa sinulle. -Paljoko se tekee? Sano vain niin minä maksan, mitä sinä pyydät? Mutta -myötätuntoisuutta en minä voi sinulle osottaa... Semmoinen ei sovi -minun luonteelleni... minä olen vain pakottanut itseäni siihen... -teeskentelin vain... luulin sitä myötätuntoisuudeksi... mutta se oli -pelkkää mielikuvittelua... Ylipäänsä en voi olla myötätuntoinen -kenellekään... en yhdellekään ihmiselle..." - -"Senkötähden, että minä... että minä olen juutalainen?" kysyi Kain -hiljaa. - -Artem katsoi häneen alta kulmiensa ja sanoi sanan, joka tuli hänen -sydämensä pohjasta. - -"Että sinä olet juutalainen? Me olemme kaikki juutalaisia Herramme -edessä." - -"No minkä muun tähden sitte?" kysyi Kain uudelleen. - -"Minä en voi", vastasi Artem. "Minulla ei ole myötätuntoisuutta sinuun, -ymmärrätkö... eikä kehenkään muuhunkaan ihmiseen... Käsitä minut -oikein... kellenkään toiselle en minä sitä sanoisi, vaan antaisin -ainoastaan muksauksen kalloon. Mutta sinulle minä sen sanon..." - -"Kuka minua sitte suojelee jumalattomien kädeltä? Kuka minua puolustaa -vihamiehiäni vastaan?" kysyi juutalainen psalmin sanoilla hiljaa ja -surumielisesti. - -"Minä en sitä voi tehdä", sanoi Artem koristelemattomasti. "Eipä siksi, -että he nauravat minulle -- se ei minua liikuta, naurakoot! Mutta -minulla ei ole semmoisia tunteita. Ja siitä, mitä venheessä tuolla -tapahtui... maksan minä mieluummin..." - -"Oi, kostava Jumala! Oi, vanhurskas ijankaikkinen Jumala! Oi, sinä maan -piirin tuomari, katso alas kirkkaudestasi minuun!" rukoili Kain kokoon -kääriytyneenä kuin kerä. - -Oli lämmin hiljainen kesä-ilta. Peilikirkkaassa veden kalvossa -kuvastuivat laskeuvan auringon säteet lempeän surumielisinä. -Rantatöyräs heitti varjonsa Kainin ja Artemin yli. - -"Ajattelepas vaan", sanoi Artem vakuutuksella, "mitä minulla on -tehtävänä. Sinä sitä et varmaankaan ymmärrä... mutta minun, minunhan -täytyy ajatella itseäni! Muistathan kuinka ne kerran peittosivat -minua?" - -Hän kiristeli hampaitansa ja heittelihe levottomasti sinne tänne. Sitte -laskeutui hän selälleen, ojensi jalkansa virtaan päin ja pisti kätensä -päänsä alle. - -"Minä tunnen ne nyt kaikki..." - -"Kaikkiko?" vastasi Kain nöyrästi. - -"Niin! Nyt minä aion suorittaa laskuni niiden kanssa -- ja sen vuoksi -olet sinä minun tielläni --" - -"Minäkö tiellä? kuinka minä tiellä olisin?" kysäsi juutalainen. - -"No ei nyt juuri tiellä, mutta... minä olen nykyään vihoissani kaikille -ihmisille. Olenko minä sen vuoksi huonompi kuin muut? Sitä minä -haluaisin tietää... No, lyhyesti sanottuna... Sinä olet rasitukseksi -minulle. Käsitätkö sinä?" - -"En!" sanoi Kain ja ravisteli päätänsä. - -"Vai et käsitä. Minkälainen nauta sinä sitte olet? Sinua kohtaanhan -minulla pitäisi olla myötätuntoisuutta, eikö totta? Mutta minulla ei -ole myötätuntoisuutta kehenkään... Minussa ei ole enää jäljellä -pienintäkään säälin tunnetta..." - -Ja pukaten Kainia kylkeen, kertasi hän vielä: - -"Käsitätkö nyt vihdoinkin? Minussa ei ole jälkeäkään -myötätuntoisuudesta..." - -Molemmat olivat vaiti kauvan. Lauhkeassa, hyvänhajuisessa ilmassa -kuului aaltojen loiske ja koko joukko vaimennettuja, omituisesti -valittavia ääniä, jotka tulivat etäältä pimeästä, uinuvasta joesta. - -"Mitä minun nyt on tehtävä?" kysäisi Kain vihdoinkin. - -Turhaan hän odotti vastausta. Artem oli joko nukahtanut taikka sitte -kokonaan vaipunut ajatuksiinsa. - -"Miten minä voin elää ilman teitä?" huudahti Kain. - -Artem katseli taivasta kohden ja huudahti: - -"Se on sinun asiasi..." - -"Oi, Jumalani, Jumalani!..." - -"Miten sinä voit elää, sitä ei voi näin äkkipäätä sanoa", selitti Artem -mahtavasti. Sen jälkeen, kun hän oli keventänyt sydämensä, oli hän -aivan tyyni ja iloinen mieleltänsä. - -"Minä tiesin sen kyllä... jo silloin, kun te makasitte sairaana ja -ruhjottuna joen rannalla... jo silloin minä tiesin, että te ette -kauvemmin voisi olla ystävällinen minua kohtaan..." - -Rukoilevin silmäyksin katseli pieni juutalainen Artemia, mutta tämä -vältti hänen katsettansa. - -"Ehkä se kuitenkin on sentähden, että ihmiset nauravat teille minun -tähteni...?" jatkot Kain pelokkaasti. - -"Ne matelijat? Mitä minä niistä välitän?" nauroi Artem. "Jos tahtoisin, -niin ottaisin sinut hartioilleni ja kantelisin sinua pitkin katuja. -Anna niiden nauraa... Mutta tämä ei ole ollenkaan sitä, josta puhe nyt -on... Täytyy aina toimia totuuden mukaisesti... niinkuin tuntee -mielensä vaativan... Mitä kerran ei ole sydämessä, sitä ei siellä -ole... Ja minä tahdon sanoa sinulle suoraan veliseni -- minulle on -vastenmielistä, että sinä olet semmoinen kuin sinä olet... Sillä -tavalla on asian laita; nyt sinä sen tiedät!" - -"Ah! Nyt minä ymmärrän... Mitä minun pitää tehdä? Menenkö minä -matkaani?" - -"Mene, kun vielä on valoisaa... kukaan ei tee sinulle pahaa. Kukaan ei -ole kuullut meidän puhettamme." - -"Se on edes hyvä... ja ettehän tekään puhu kellekään!" pyysi Kain. - -"En, aivan varmaan en... Mutta älä tule liian usein minun -näkyviini!..." - -"Hyvä", sanoi Kain hiljaa ja nousi ylös. - -"Ehkä olisi parasta sinulle, jos rupeaisit harjoittamaan kauppaasi -jossain muualla", arveli Artem välinpitämättömästi. "Täällä on vaikea -varoa itseänsä... ne vaanivat joka taholla..." - -"Mihin minä sitte menen?" - -"Hm -- mihin haluat..." - -"Hyvästi, Artem!" - -"Hyvästi, veli!" - -Makuultaan nousematta ojensi hän sormensa Kainille ja puristi hänen -kättänsä. - -"Hyvästi! Älä ole vihainen minulle." - -"En minä ole vihainen", vastasi Kain tukehduttaen huokauksensa. - -"No niin ... Parempi on niin, eikö totta? Sinä et kuitenkaan ole ollut -se oikea kumppani minulle -- miten kipeää se minulle tekeekin. Taikka -pitäisikö minun kenties elää sinun vuoksesi? Se ei käy laatuun..." - -"Hyvästi!" - -"Mene nyt!" - -Kain lähti kulkemaan joen rantaa pitkin selkä kumarruksissa ja pää -rinnalle valahtaneena. - -Kaunis Artem seurasi häntä silmillään, mutta asettui jo parin sekunnin -kuluttua entiseen asentoonsa ja rupesi tirkistelemään ylös taivaalle, -jota yön varjot alkoivat peittää. - -Omituisia ääniä lainehti ilmassa, mutta ne vaikenivat taasen. Virran -laineet loiskivat yksitoikkoisesti ja synkkämielisesti rantaa vasten. - -Kain käveli noin viisikymmentä askelta, sitte hän äkkiä kääntyi ja -suuntasi askeleensa takaisin maassa venyvän Artemin luo. Siinä hän -seisahti ja sanoi pelokkaalla, hiljaisella äänellä: - -"Kenties te kumminkin olette muuttanut mieltänne?" - -Artem oli vaiti. - -"Artem!" huusi Kain värähtelevällä äänellä -- "Artem! Ehkä te vain -sanoitte niin tarkoittamatta kumminkaan sitä? Ettekö muista, kuinka -minä silloin... mitä Artem? Kukaan muu ei tullut teidän tykönne... -mutta minä tulin..." - -Heikko kuorsaus oli vastauksena. - -... Vielä pitkän aikaa seisoi Kain jättiläisen vieressä ja tirkisteli -hänen sieluttomiin kauneihin kasvoihinsa, jotka unessa olivat saaneet -lempeämmän ilmeen. Mahtava taistelijarinta kohosi ja laski -säännöllisissä hengenvedoissa, ja mustien viiksien alta näkyivät lujat -kiiltävät hampaat. Hän näytti hymyilevän unissaan... - -Kumeasti huokaisten antoi Kain vaipua päänsä vieläkin syvempään sekä -lähti astelemaan pitkin virran paltasta. Koko ruumis vapisten ja -henkeänsä peläten käveli hän varovaisesti tuota kapeata polkua pitkin. -Avonaisilla kuun valaisemilla paikoilla kulki hän rohkeammin, mutta -varjostoissa hiipi hän nopeasti eteenpäin. Hän muistutti rottaa, pientä -pelokasta yöeläintä, joka kuleksii polkuansa pitkin lukemattomain, -kaikkialla esiintyväin vaarojen uhatessa. - -Yö oli tullut ja jokirannalla oli autiota ja hiljaista... - - - - -Jemeljan Piljaj. - - -"Meillä ei ole mitään muuta keinoa kuin mennä suolatehtaaseen. Se on -kyllä vietävän suolainen keino, mutta mikäpäs muu auttaa, kun on -kuoliaaksi nälkääntymäisillään." - -Tämän sanottuaan veti matkakumppalini, Jemeljan Piljaj, hyvinkin -kymmenennen kerran tupakkakukkaronsa taskustaan. Niin pian kun hän oli -vakuuttanut siitä, että se oli yhtä tyhjä kuin eilenkin, päästi hän -huokauksen, sylkäsi ja heittäytyi selälleen, voidakseen vihellellen -tirkistellä pilvettömälle, hehkuvalle taivaalle. Me makasimme -hietaisella maankielekkeellä kolmen virstan päässä Odessasta, josta -olimme lähteneet sen vuoksi, ett'emme olleet saaneet siellä työtä. -Meillä oli nälkä ja neuvottelimme mihin nyi menisimme. Jemeljan oli -oikaissut raajansa hiekalle pää aroa ja jalat merta päin, ja aallot, -jotka hiljaa kohisten vyöryivät rantaa vasten, huuhtelivat hänen -paljaita, likaisia jalkojansa. Hän räpytteli silmiänsä auringon valon -vuoksi, käyristeli itseänsä kuin kissa ja antoi ruumiinsa liukua -lähemmäksi vettä, niin että laineet toisinaan kastelivat hänet aina -kaulaan asti. Se huvitti häntä, mutta saattoi hänet samalla -synkkämielisesti laiskeliaaseen mielentilaan. - -Minä käänsin katseeni satamaan päin, jossa kohosi tiheä mastometsä, -verhottuna paksuihin, tummansinisiin pilviin. Ankkurikettinkien kolea, -hälisevä kitinä, tavarajunaa kuljettavan höyryveturin vihellys ja -laivan lastauksessa hääriväin työmiesten sorina tunkeutui yli veden -meidän luoksemme. Minä en nähnyt siellä mitään, joka olisi voinut -elähdyttää meidän sammuvaa toivoamme työn saannista; sentähden nousin -pystyyn ja sanoin Jemeljanille. - -"No niin, lähtekäämme sitte suolatehtaaseen..." - -"Menkäämme!.. Mutta osaatko sinä myös sitä työtä?" kysäsi Jemeljan. - -"Kyllä se käy laatuun, kunhan kerran vain olemme siellä." - -"No, lähdemmekö sitte?" sanoi Jemeljan, kuitenkaan jäsentäänkään -liikuttamatta. - -"Lähdemme tietenkin!" - -"Eteenpäin mars, sitte... Ja tämän kirotun Odessan vieköön paholainen! -Tämmöinen muka on olevinaan satamakaupunki! Minun puolestani -nielaiskoon sen maa!" - -"No, pystyyn nyt, ja lähde! Ei tässä manaaminen auta." - -"Mihinkä me sitte oikein menemme? Suolatehtaaseenko? Todellakinko? -Niinhän se oli?... Tiedätkö, veliseni, kun kaikki käy ympäri, on se -kuitenkin vähän niin ja näin suolakeittimöissä myöskin!" - -"Mutta itsehän arvelit, että me menisimme sinne?" - -"Aivan oikein, niin minä sanoin, ja mitä minä olen sanonut, siinä minä -myöskin pysyn. Mutta ei siitä matkasta suurta toivoa ole, se on varma." - -"Miksikä ei olisi?" - -"Miksikäkö? Luuletko sinä, että ne seisovat ja odottavat meitä siellä. --- 'Olkaa niin kilttejä, herrat Jemeljan ja Maksim, ja vaivatkaa -hyväntahtoisesti lihaksianne hiukan ja ottakaa vastalahjaksi meidän -lanttimme!'... Ei, ukkoseni, sillä tavalla se ei käy, ei. Nyt, huomaa -se, olemme me vapaita herroja ja voimme tehdä mitä haluamme..." - -"Ole tuossa jo! Tule!" - -"Minkätähden semmoinen kiire? Me siis astumme tuon suolahelvetin -omistajan eteen ja syvimmässä alammaisuudessa sanomme hänelle: -'Kunnioitettava herra ihmisnylkijä ja verenimijä, me olemme tulleet -myymään nahkaamme teidän ahneudellenne, -- ettekö tahtoisi olla niin -hyvä ja nylkeä meitä kappale kappaleelta kuudestakymmenestä kopeekasta -päivältä'. Ja siitä seuraa sitte..." - -"Nouse nyt vihdoinkin ylös ja menkäämme! Ennen iltaa voimme ehtiä -lähimpään kalastuspaikkaan. Me avustamme verkkojen kantamisessa, saamme -kenties illallisen palkaksemme." - -"Illallisen? Olet oikeassa! Kalastajat ovat hyväsydämmisiä, heidän -luonaan saamme aivan varmaan ruokaa. Tule, tule... Ei siitä reisusta -kuitenkaan ole mitään hyötyä. Mikään ei onnistu meille tällä viikolla. -Kirottu vastoinkäyminen." - -Hän nousi ylös aivan märkänä merivedestä, suoristeli itseään ja pisti -kätensä housujensa taskuihin, jotka hän oli ommellut itsellensä parista -jauhosäkistä. Kaiveltuaan hetkisen taskuissaan, veti hän ylös tyhjät -kätensä ja vei ne aivan silmäinsä eteen sekä katseli niitä -koomillisesti. - -"Ei niin hitustakaan!.. Neljä päivää olen minä hakenut ja hakenut, vaan -en ole mitään löytänyt. Semmoisesta voi tulla hulluksi, veliseni." - -Me kävelimme pitkin meren rantaa aina väliin viskaten jonkun sanan -toisillemme. Jalkamme vajosivat tuohon kosteilla simpukan kuorilla -sekoitettuun hiekkaan. - -Silloin tällöin tapasimme limaisia maneetteja, aaltojen rannalle -heittämiä pikkukaloja ja omituisen muotoisia mustia puupökkelöitä... -Mereltä puhalteli raitis, suloinen tuuli, jota, löyhyteltyään ensin -meille vilpoisuutta, kiiruhti arolle ja pani siellä hiekan pilvenä -pölyämään. - -Jemeljan, joka tavallisesti oli itse iloisuus, näytti omituisesti -nolostuneelta, joten koetin saada häntä paremmalle tuulelle. - -"Kerro minulle jotain elämästäsi, Jemeljan", pyysin. - -"Tekisin sen kyllä mielelläni, veli pyhä, mutta kun vatsa on tyhjä, -ehtyy puheen virtakin. Vatsa, veliseni, on nimittäin pääasia -ihmisellä. Miten monenmoisia epäsikiöitä ja rampoja löytyneekään -maailmassa, ei yhtään ole semmoista, jolta vatsaa puuttuisi. Se -veitikka ei salli tinkimistä itsensä kanssa. Jos vatsa on tyydytetty, -on myöskin sielu iloinen; kaikella inhimillisellä toiminnalla ja puuhalla -on perusteensa vatsassa... Mutta senhän sinä tiedät yhtähyvin kuin -minäkin." - -Hän vaikeni. - -"Ah pyhä veli", jatkoi hän jonkun ajan kuluttua, "jospa nyt meri -tuossa tuokiossa heittäisi kymmenen tuhatta ruplaa tuohon jalkojeni -juureen... Perhana ollen, silloin tulisi tästä toinen olo! Heti -paikalla laittaisin kapakan. Sinut ottaisin ensimmäiseksi -kirjanpitäjäkseni, mutta itselleni laittaisin olopaikan tarjoilutiskin -alle ja johtaisin sinne suorastaan suuhuni letkun paloviinatynnyristä. -Kun minua sitte rupeaisi haluttamaan oikein maistella ilon ja nautinnon -lähteestä, tarvitsisi minun vain komentaa: Maksim, väännäppäs hanaa... -ja klunk, klunk, klunk, alkaa viina juosta lirittää kurkkuuni. Ei muuta -kuin niellä, Jemeljan! Se olisi jotakin se, p--le vieköön. Ja -talonpoikaroistoja, noita julkeita maanmöyriöitä, -- jukolauta, niitä -minä nylkisin oikein perinpohjaisesti!... Ne minä oikein kääntäisin -nurin narin! Kun semmoinen lurjus tulee ja kerjää: 'Jemeljan -Pavlytsh, ole niin kiltti ja anna minulle pieni ryyppy, minä maksan -sitte!...' niin sanon: 'Mitä?... Pyydätkö velaksi? Siitä ei tule -mitään.' 'Ole sääliväinen, Jemeljan Pavlytsh!' -- 'No, enhän minäkään -niin taipumaton ole. Anna vaunusi pantiksi, niin saat neljänneksen -mitallista!' Ha, ha! Minä opettaisin sen veitikan tanssimaan, minä!" - -"No, älä nyt sentään ole liian julma! Talonpoikammehan ovat sellaisia -nälkiintyneitä raukkoja". - -"Nälkiintyneitä raukkoja!... Se on oikein niille, niin se pitää -ollakin! Enkö minä sitte mielestäsi ole nälkiintynyt? Pyhä veli, aina -siitä saakka, kuu synnyin, olen minä kärsinyt nälkää. Mutta sitä ei -seiso missään lakikirjassa kirjoitettuna. Kyllä varmaan, kyllä! Hän -kärsi nälkää!... minkätähden? Katovuodenko tähden? Sangen epäiltävää. -Katovuosi vallitsee hänen tuhmissa aivoissansa ja siitä tulee katovuosi -hänen pelloillensa. Siinä on solmu. Minkä vuoksi ei muissa -valtakunnissa ole katovuosia? Sen vuoksi, ett'eivät ihmisten päät -siellä ole luotu vain sitä varten, jotta tuollaisiin korvan taustaa -raappia; siellä ajattelevat ihmiset, se on koko asia. Siellä, veliseni, -osaavat ihmiset siirtää sateen huomispäivään, silloin kun sitä ei -tänään tarvita, ja aurinko pistetään aivan yksinkertaisesti pilven taa, -jos se rupeaa liiaksi paahtamaan. Mutta mitä meillä ymmärretään -semmoisista toimenpiteistä? Ei niin hitustakaan!... Ah, mutta kaikki -nämät ovat vain sivuasioita... Tuhat ruplaa ja kapakka... se olisi -jotain se!..." - -Hän vaikeni ja otti totuttuun tapaansa esille tupakkakukkaron, käänteli -sitä, tirkisteli siihen sisään, sylkäsi ylenkatseellisesti ja viskasi -koko kapineen mereen. - -Muuan aalto otti tuon likaisen esineen haltuunsa, kuletteli sitä -kappaleen matkan sekä heitti sen uudestaan rannalle, ikäänkuin olisi -pitänyt lahjaa liian halpa-arvoisena. - -"Eikö muka kelpaa?" murisi Jemeljan. "Pidäkkin vain hyvänäsi, -lörpöttelijä!" - -Hän otti ylös tuon märjän kukkaron, pani siihen kiven sekä heitti sitte -sen kauas mereen. - -Minun täytyi nauraa! - -"No, mitä sinä virnistelet?" tiukkasi hän minulta. "Kyllä sinäkin muka -olet hienoa miestä! Tonkii kirjoja, vieläpä laahaa sitä roskaa -mukanaankin kaikkialle... eikä kumminkaan ymmärrä, mitä toinen sanoo! -Senkin nelisilmäinen kummitus!" - -Tämä viittaus silmälaseihini ilmaisi, että Jemeljanin suuttumus oli jo -kohonnut sangen korkeaan määrään. Hän ei tavannut niistä loukkaantua -ennen, kun hän oli oikeen sydämestään kiukustunut koko maailmaan. -Tavallisesti antoi tämä kasvojeni koristus minulle hänen silmissään -eräänlajisen ylhäisyyden. Ensimäisinä tuttavuutemme päivinä ei hän -minua milloinkaan puhutellut muutoin kuin "teiksi", vaikkakin me -kannoimme yhdessä hiiliä eräällä rumanialaisella höyrylaivalla ja minä -olin yhtä rääsyinen, nokinen ja kurja kuin hänkin. - -Lepyttääkseni häntä hiukan, pyysin minä anteeksi ja rupesin juttelemaan -noista "muista valtakunnista", jotka hänen käsityksensä mukaan osasivat -niin viisaasti menetellä sekä sateen että auringonpaisteen kanssa. En -voinut toisin tehdä kuin tuomita hänen mielipiteensä tässä suhteessa -kuuluvaksi kokonaan mielikuvituksen maailmoihin. - -"Näes!... Vai sillä tavalla se on!... Aija!" huomautti hän aina väliin, -mutta minulla oli kuitenkin tunne, ett'ei hän kuitenkaan omistanut -syvempää huomiota esitelmälleni, vaan ajatteli kokonaan muita asioita. - -"Minä uskon, veliseni, sen mielelläni", keskeytti hän minut vihdoin -tehden liikkeen, jonka piti ilmaista välinpitämättömyyttä. "Mutta nyt -minä kysyn sinulta erästä toista asiaa, -- jos joku ihminen, jolla on -paljo rahaa, jaa, oikein paljo rahaa, juuri nyt sattuisi tulemaan -vastaamme, -- olisiko sinussa miestä 'napsahuttamaan' hänet, voidaksesi -sillä tapaa hiukan hyvittää omaa arvoisaa persoonaasi?" - -Tätä sanoessaan katseli hän tutkivaisesti silmälasieni läpi. - -Minua puistutti tahtomattani. - -"En", vastasin minä, "en missään tapauksessa. Kellään ei ole oikeutta -ostaa onneansa vieraan ihmisen elämän hinnalla." - -"Ho, ho! Kuulkaapas! Sitenhän puhutaan hienosti ja kauniisti -kirjoissakin, mutta se tehdään vain omantunnon tyynnyttämiseksi. -Todellisuudessa samat älyniekat, jotka moiset lauselmat ovat kokoon -keittäneet, kyllä eivät suinkaan sovittaisi sitä omaan persoonaansa, -vaan tilaisuuden sattuessa antaisivat toisen sitä uskoa silloin, kun jo -olisivat passittaneet hänet toiseen maailmaan... Oikeus! Tässä on minun -oikeuteni --" Hän nosti suonisen nyrkkinsä nenäni eteen -- "eroitus on -vain siinä, että toinen käyttää tätä oikeuttaan yhdellä, toinen -toisella tavalla. Älä tule minulle puhumaan oikeudesta!..." - -Hän rypisteli päivän polttamia kulmakarvojansa sekä tirkisteli synkästi -eteensä. Minä olin vaiti, sillä kokemuksesta tiesin, että kaikki -vastusteleminen oli turhaa, silloin kun Jemeljan oli huonolla -tuulellansa. - -Hän otti ylös edessään viruvan puupökkelön ja viskasi sen veteen. - -"Kunpa saisi sauhut..." sanoi hän ja huokasi. - -Minä tirkistelin arolle sekä huomasin kaksi lammaspaimenta, jotka -makasivat hiekalla ja katselivat meitä. - -"Terve teille, herraseni!" huusi Jemeljan. "Onko teillä tupakkaa?" - -Toinen heistä käänsi kasvonsa kumppaniinsa päin, sylkäsi suustaan -ruohonkorren, jota oli pureksinut sekä sanoi laiskasti: - -"Kuules, Mihail, ne tahtovat tupakkaa!" - -Mihail katseli ensin taivasta kohden, ikäänkuin odottaakseen sen -suostumusta saada alottaa keskustelu meidän kanssamme sekä virkkoi -sitten: - -"Toivotan teille hyvää päivää! Mihin on matka?" - -"Otshakoffiin, suolakeittimöille." - -"Vai niin! Oletteko saaneet kutsun sieltä?" - -Vastausta antamatta laskeuduimme pitkäksemme heidän viereensä. - -"Siirräpäs rensseli syrjään, Nikita", sanoi Mihail. "Muuten kukaties -nuo korpit sen varastavat." - -Nikita nauroi viekkaasti partaansa sekä veti rensselin läheisyyteensä. -Jemeljan puri hammasta. - -"Te siis tahdotte tupakkaa?" kysyi Nikita. - -"Emme ole polttaneet pitkään aikaan", sanoin minä alakuloisena -osaksemme tulleesta vastaanotosta. - -"No, mutta polttakaa!" - -"Kuule, sinä sen vietävä kaluss [vähävenäläisen haukkumanimi], älä -rupea aikailemaan", huusi Jemeljan ja silmänsä pyörivät vimmatusti -"Anna heti, jos sinulla on kerta aikomus antaa, mutta älä tee pilkkaa, -mokomakin epäsikiö. Oletko maleksinut täällä arolla niin kauvan, että -olet kadottanut kaiken myötätuntoisuuden? Saat minulta koht'siltään -semmoisen paukun kalloosi, että tukit kyllä kitasi!" - -Paimenet hypähtivät säikähtäen ylös sekä asettautuivat -puolustusasentoon pitkine sauvoinensa. - -"Ahaa, pyhät veljet, vai sillä tapaa te pyydätte!... No, tulkaapahan -nyt!" - -Minä olin täydellisesti vakuutettu siitä, että nuo kirotut miehet -aikoivat antaa meille selkään. Myöskin Jemeljanilla oli, päättäen hänen -yhteenpuristetuista nyrkeistään ja tulta säihkyvistä silmistään, mitä -vakavin aikomus ryhtyä tappelemaan. Mutta minulla puolestani ei ollut -halua eikä voimiakaan tappelemiseen, jonka vuoksi koetin sovittaa -puolueita. - -"Seis, veljet!" huusin minä. "Ystäväni vain hiukan tulistui, mutta ei -se ole niin vaarallista laatua! Antakaa meille hitunen tupakkaa, jos -nimittäin teillä on, niin me menemme heti tiehemme." - -Mihail katseli Nikitaa ja Nikita katseli Mihailia, ja sitte molemmat -nauroivat: - -"Sillä tavalla olisi teidän kummankin pitänyt puhua!" - -Mihail pisti kätensä mekkonsa taskuun ja veti sieltä esiin suuren -tupakkakukkaron, jonka ojensi minulle: - -"He, tuossa, ota tupakkaa!" Nikita puolestansa otti rensselistä suuren -leipäkakun ja suolaisen sianliha-kappaleen. Minä otin tarjotun vastaan -ja kiitin. - -"Ja nyt hyvästi!" murisi Nikita. Sitte paimenet lähtivät raskain -askelin kävelemään poispäin meistä. Aina vähän väliä vilkaisivat he -meihin. - -"Kirotut pelkurit!" huuteli Jemeljan heidän peräänsä ja heittäytyi -pitkäksensä maahan. Me rupesimme syömään sianlihaa ja tuota maukasta, -pehmeätä leipää, Jemeljan maiskutteli kielellään koko ajan ja karttoi -minun silmäyksiäni. - -Tuli ilta. Etäällä taivaan rannalla kohosi yön pimeys merestä ja -leijuili lähemmäksi ja lähemmäksi, verhoten väreilevän veden pinnan -ikäänkuin hienolla, sinisellä harsolla. Samalta suunnalta nousi myöskin -sarja punakeltaisia, kultareunaisia pilviä, jotka lipuivat aroa päin ja -puolestansa myöskin lisäsivät hämärää. Mutta kaukana, sangen kaukana, -aron reunassa levittäytyi purppuran värisistä säteistä kudottu -valtainen viuhka, joka antoi maalle ja taivaalle lämpöisen -värivivahduksen. Aallot loiskuivat rantaa vasten, ja meri -- tässä -ruusunpunainen, tuolla etäällä tumman sininen -- oli ihmeteltävän komea -ja kaunis. - -"Nyt me tupakoimme", sanoi Jemeljan, kun olimme lopettaneet -aterioimisemme. "Menemmekö kauemmaksi, vai yövymmekö tähän?" - -"Minua ei haluta kävellä", selitin minä, "olkaamme tässä." - -"Kernaasti minun puolestani", sanoi Jemeljan, heittäytyen pitkäksensä -maahan ja alkaen tirkistellä pilviin. - -Sillä tavalla makasimme aivan äänettöminä hetkisen. Jemeljan puhalteli -paksuja, sinisen harmaita savupilviä ilmaan. Minä herkuttelin ihanan -ehtoisen maiseman katselemisella. Laineiden yksitoikkoinen läiskyminen -rantoja vasten kuului kauas arolle. - -"Sano, mitä sanot", alkoi Jemeljan yht'äkkiä, "niin hulluinta ei -kuitenkaan olisi saada käsiinsä sellaista rikasta vätystä. -Meneteltäisiin luonnollisesti viisaasti semmoisessa tapauksessa." - -"Mitä sinä nyt taasen poriset?" sanoin minä vihastuneena. - -"Poriset? Ei se ole mitään porinaa! Sellaista kyllä tehdään, usko pois! -Neljäkymmentä ja seitsemän vuotta olen minä elänyt tässä maailmassa, ja -kaksikymmentä vuotta olen vaivannut aivojani sillä asialla. Minkälaista -on se elämä, jota minä vietän? Oikeata koiran elämää! Ei mitään -syötävää, ei nurkkausta, johon päänsä kallistaisi, -- huonommin kuin -koira elän! Onko se ihmisenä olemista? Ei, veliseni, sitä ei kestä! -Minkätähden en minä myöskin voisi elää hyvin, koska kerran muutkin -elävät? Ah, ottakoon paholainen teidät, helkatin roskaväen joka -sorkan!" - -Sitte hän kääntyi minuun päin ja jatkoi muuttuneella äänen sävyllä: - -"Erään kerran, ajatteles, olin sangen lähellä semmoista... Puuttui vaan -pikkuisen, niin pikkuisen. Mutta tulin hellämieliseksi, kun minun piti -tehdä se, minä tyhmä nauta; siksi minun pitäisikin oikeastaan palaa -helvetin tulessa! Jos tahdot, niin kerron sen sinulle." - -Minä selitin olevani halukas kuulemaan hänen historiaansa. Vetäistyänsä -pari sauhua paperossistansa alotti hän seuraavasti: - -"Se oli kahdeksan vuotta sitte Pultavassa, veliseni. Minulla oli -konttooripaikka erään kauppamiehen luona, joka osteskeli metsiä. Vuoden -ajan kävi kaikki hyvin, minä elin siivosti ja säännöllisesti, mutta -rupesin sitte juopottelemaan ja hävitin kuusisataa ruplaa esimieheni -rahoja. Minut vedettiin oikeuteen, sain kolme kuukautta vankeutta -j.n.e. j.n.e, kaikki aivan niin kuin pitääkin." - -"Vankeusaikani kuluttua olin aivan neuvoton. Mihin pitäisi minun -ryhtyä? Kaupungissa tunnettiin minut ja paikan etsimiseen jossain -muualla ei minulla ollut varoja, -- ei edes vaatteita päälläni ollut -minulla. Menin sen vuoksi erään tuttavani, erään epäilyttävä-maineisen -kunnonmiehen luo, joka piti kapakkaa, asioitsi kaikellaisten lurjusten -kanssa sekä avusti varkaita ynnä muuta sen tapaista kelpo väkeä. -Muutoin oli hän sangen siivo ja hyväsydäminen sekä teräväpäinen -ihminen. Hän oli suuri kirjain ystävä, oli lukenut äärettömän paljo -sekä ymmärsi maailmaa vietävän hyvin." - -"No niin, minä menin siis hänen luoksensa ja sanoin: 'Kuules, Pavel -Petrovitsh, sinun täytyy auttaa minua!' -- 'Kyllä', tuumaili hän, 'sen -minä kyllä voin tehdä. Ihmisen pitää auttaa kanssaihmistänsä, -erittäinkin jos he ovat samaa verta. Sinä saat asua, syödä ja juoda -minun luonani -- siksi kun saat jotakin tointa.' Teräväpäinen, tämä -Pavel Petrovitsh, saat sen uskoa, veliseni! Minulla oli suuri -kunnioitus häntä kohtaan, ja hän piti myöskin paljo minusta. Toisinaan -hän istui tuntikausia tiskinsä takana ja luki ääneen jotakin kirjaa, -jossa kerrottiin ranskalaisista ryöväreistä -- kaikissa hänen -kirjoissaan puhuttiin ryöväreistä -- ja minä kuuntelin ja kuuntelin. -Ihmeellisiä olentoja ne olivat ja ihmeellisiä tekoja ne tekivät. Ja kun -jollekin niistä kävi huonosti, tapahtui se aina suurenmoisella melulla. -Milloin näyttivät ne vajoovan lietteeseen, niin että ainoastaan pää ja -kädet näkyivät, milloin taasen ne olivat pinnalla -- kunnes vihdoin -äkisti kirjan lopussa pyöveli sai heidät käsiinsä ja ja silloin -- -hopsis! paholainen heidät korjasi!" - -"Pari kuukautta istun minä siten Pavel Petrovitshin luona ja kuuntelen -hänen ryövärihistorioitansa sekä muita juttujansa. Ja minä näen, kuinka -epäilyttäviä olentoja hiipii hänen luoksensa ja kulettaa hänelle -pelkkiä loistavia kauniita kapinetta, pieniä kelloja ja rannerenkaita -ynnä muita sen tapaisia esineitä -- ja minä sanon itsekseni, ett'ei sen -tapaisessa ahväärissä ole unssin vertaa järkeä. Kun sellainen munsööri -on varastanut jotain, niin antaa Pavel Petrovitsh hänelle korkeintaan -puolen hintaa siitä ja sittekin on se hyvin maksettu. Ja sitte kuuluu -heti: 'Hoi, viinuri! Pinoa pöytään, mitä parasta löytyy!' Ja niin menee -kaikki tyynni humussa ja sumussa, ei kopeekkaakaan jää jälelle. Ei, -ukkoseni, kaikki tämä on vaan joutavaa. Sitte joutuu yksi kiinni ja -toinen laahataan oikeuden eteen... ja mistä syystä? Vaivaisen -sisäänmurron takia, jossa on varastettu sadan ruplan arvosta!... Sadan -ruplan! Ikäänkuin maksaisi vaivan panna henkensä ja vapautensa -alttiiksi sadan ruplan takia!" - -"Minä sanon sentähden Pavel Petrovitshille: 'Pavel Petrovitsh, tämä on -joutavan päiväistä hommaa, joka ei ole sen arvoista, että siihen -kannattaisi puuttua.' -- 'Hm', arvelee hän, 'saatat olla oikeassa! -Mutta myöskin on asian laita niin, että kana noukkasee ensin yhden, -sitte vasta toisen jyvän. Ymmärrettävää on, että jos oikein ajattelee -asiaa, niin ilmenee tämän laatuisessa liikkeessä oman arvon tunnon -puute, sillä sen, joka pitää arvostansa, ei pitäisi tahrata käsiänsä -kopeikan varkaudella. Semmoista ei saisi tosiaan tapahtua.' 'Se on -aivan samanlaista', tuumiskelee hän, 'kun jos minä, joka olen -eurooppalaisen sivistyksen saanut henkilö, myisin itseni sadasta -ruplasta.' Ja sitte rupesi hän esimerkkien avulla selittämään minulle, -kuinka sellaisen ihmisen, joka tuntee oman arvonsa, pitäisi käyttäytyä. -Kauan puhelimme me siten, ja vihdoin sanoin minä hänelle: 'Pavel -Petrovitsh, olen jo pitkän aikaa ajatellut koetella onneani sillä -alalla, ja koska teillä on elämän kokemusta, pyytäisin teiltä neuvoa -siinä suhteessa.' -- 'Hm', sanoo hän -- 'minä mielelläni neuvon sinua. -Sinun pitäisi ryhtyä johonkin suurempaan ahvääriin, mutta aivan -yksinäsi ilman kenenkään muun apua. Tässä on esimerkiksi kauppamies -Oboimoff, hän matkustaa näinä päivinä aivan yksinään kotiinsa -metsämailta. Kuten tiedät, on hänellä aina paljon rahoja mukanansa, -sillä hän tuo viikon ansiot metsäkonttoorista. Kolme sataa ruplaa ja -enemmänkin tulee siellä päivittäin. Hänen täytyy kulkea Vorsklan yli ja -silta sattuu olemaan nyt juuri hiukan rikki... Mitä sinä siitä sanot?'" - -"Minä mietein. Oboimoff oli sama kauppias, jonka konttoorissa olin -työskennellyt. Asialla oli siis kaksi hyvää puolta -- ensiksi voisin -täten kostaa hänelle ja toiseksi olisi siinä ansaittavana kelpo rahat. -'Saan kai nukkua ensin, ennenkuin päätän?' sanoin minä. -'Luonnollisesti', vastasi Pavel Petrovitsh." - -Jemeljan vaikeni hetkiseksi ja alkoi sitte hitaasti kieritellä -paperossia itselleen. Väririkas iltarusko oli miltei sammunut, -ainoastaan kapea ruusunpunainen nauha, joka sekunti sekunnilta -vaalenemistaan vaaleni värjäsi vielä tuskin huomattavasti erään -höyhenpilven reunaa, joka seisoi tummalla taivaslaella liikkumattomana, -ikäänkuin väsyneenä. Arolla oli hiljaista ja synkkämielistä, ja -laineiden hiljainen, yhtämittainen loiskunta saattoi yksitoikkoisella -hellämielisellä säveleellään vielä huomattavammaksi tämän -surumielisyyden ja hiljaisuuden. Kaikilta suunnilta tuli omituisia, -harmaita varjoja hiipien, ja ne leijailivat äänettömästi tuolla -tasaisella päivän helteen uuvuttamalla arolla, joka nyt lepäsi syvässä -unessa. Meren kohdalla tuli näkyviin säteileviä tähtiä yksi toisensa -perään, ja ne näyttivät niin loistavan uusilta ja kirkkailta, ikäänkuin -olisivat ne vasta eilen tehdyt varta vasten koristamaan tätä sametin -sinistä etelämaalaista taivasta. - -"Jaa veliseni", jatkoi Jemeljan kertomustansa, "minä siis tarkoin -harkitsin asiaa ja menut sanottuna yönä vaanimaan pensaistoon Vorsklan -rannalle. Otin mukaani kahdentoista naulan painoisen rautakappaleen. -Oli lokakuun loppupuoli, kuten muistelen, Se yö oli ikäänkuin -nimenomaan hankettani varten laadittu -- pimeä niinkuin ihmissydän... -Parempaa paikkaa en liioin olisi voinut toivoakaan. Se oli juuri sillan -vieressä. Sillasta oli pari lautaa poissa, niin että kauppamiehen oli -pakko ajaa hiljakseen. Minä siis makaan siellä ja odotan täynnä kiukkua -ja ilkeyttä, niin täynnä, veliseni, että sitä olisi riittänyt -kymmenenkin kauppamiehen varalle. Ja minä kuvittelin asian niin -yksinkertaiseksi, ett'en olisi voinut yksinkertaisempaa ajatellakaan, --- yksi isku vaan ja hän olisi hengetönnä?..." - -Jemeljan kohosi seisaalleen. - -"Niin", jatkoi hän, "siellä minä sitte makasin, näetkös, ja minulla oli -koko suunnitelma siinä päässäni: yksi ainoa moksaus vaan -- ja rahat -ovat minun! Puh -- ja kaikki on ohi..." - -"Sinähän olet sitä mieltä, että ihminen itsessään on vapaa, että hän -voi päättää kokonaan oman tahtonsa mukaan. No olkoon niin veliseni. -Mutta sanopas minulle, mitä sinä huomenna tulet tekemään? Vapaa -- ha -ha! Tyhmyyksiä! Sinulla ei ole aavistustakaan siitä josko huomenna -menet oikealle taikka vasemmalle. Hm -- jaah... Minä siis makasin ja -odotin sitä harkitsemaani -- mutta tulikin kokonaan jotakin toista. -Eikö ole kiusallinen juttu?..." - -"Vihdoin näen minä nimittäin jonkun tulevan kaupungista päin. -- Hän -näytti olevan juovuksissa ja horjui; hänellä oli sauva tai jotakin sen -tapaista kädessään. Ja hän puheli jotain sekavaa itseksensä sekä itki; -minä kuulin selvään, kuinka hän niiskutti. Kun hän tulee lähemmäksi -huomaan minä, että se onkin nainen! Tuhat tulimmaista, manailin, -kirottu noita, tulepas tänne vain! Sinut minä saippuoin kelpo lailla! -Mutta hän tuli sillalle ja kirkasi yht'äkkiä: 'Oi, rakastettuni, -minkätähden teit minulle tämän?' Sanon sinulle, veliseni, että se -kiljahdus kävi läpi luitteni ja ytimieni." - -"Mitä tämä merkitsee, mietin. Makasin maata vasten puristautuneena -aivan hiljaa ja vapisin oka jäsenestäni... Mihin oli minun kiukkuni -kadonnut? Hän kulkee suoraan minua kohden -- milloin hyvänsä saattaa -hän astua päälleni -- lakkaamatta vaikeroiden: 'Minkätähden? -minkätähden?'" - -"Yht'äkkiä -- pumps! -- heittäytyy hän maahan aivan viereeni ja alkaa -ruikuttaa niin sydäntä särkevästi, ett'en voi sitä kertoa, veliseni. -Hän itkee ja itkee, ja minä tulen suruiseksi." - -"Mitä nyt on tehtävä? Parasta olisi luikkia tiehensä, mutta minä en -uskalla liikutella itseäni." - -"Erään kerran tuli kuu näkyviin pilvien lomasta ja paistoi niin -kirkkaasti, että minä oikein säikähdin. Nojasin päätäni käsiini ja -katselin häntä... ja silloin, veliseni, laputtivat kaikki suunnitelmani -hiiteen. Minä tirkistelen sinne ja saan sydämentykytyksen nähdessäni, -että hän on aivan nuori tyttö, melkeinpä vielä lapsi... Hienot, pienet -kasvot ja sirot hiuskiehkurat poskilla. Suuret silmät katselivat niin -omituisesti ja hentoset olkapäät tärisivät. Ja silmistä valui suuria -kyynelpisaroita." - -"Silloin, veliseni, valtasi minut sääli kokonaan. Minä yskin tehdäkseni -itseni huomatuksi, ja hän parkaisi kimakasti: 'Kuka se on? Kuka se on?' -Hän näytti aivan puolikuolleelta säikähdyksestä. No, minä ponnahdin -ylös ja lohdutin häntä: 'Se olen minä', sanoin... 'Kuka te sitte -olette?' kysyy hän edelleen ja siristää pelokkaasti silmiänsä sekä -vapisee kuin haavan lehti. 'Kuka te olette?'" - -Jemeljanin täytyi tahtomattaan nauraa keskellä kertomustansa. - -"'Kukako minä olen, kysytte te. Ennen kaikkia älkää peljätkö, -neitiseni! En minä tee teille pahaa. Minä olen -- vaaraton ihminen, -kulkuriraakki, kuten näette.' Enhän minä voinut hänelle sanoa, että -minä olin kauppamiestä vaanimassa. Ja hän vastasi: 'Minulle on se saman -tekevää -- minä olen tullut tänne hukuttaakseni itseni'. Ja sen hän -sanoi sellaisella äänen painolla, että oikein selkääni karmi -- liian -vakavasti hän, veliseni, puhui. No, mitä oli tässä tekeminen?" - -Jemeljan oikaisi kätensä minua kohden ikäänkuin aivan avuttomana, sekä -katseli kasvoihini nauraen leveätä, hyvänsävyistä naurua. - -"Minä, veliseni, aloin puhua ja puhua. Mitä minä sanoin, en enää -muista, mutta puhuin niin, että itsekin rupesin kuultelemaan... enin -luultavasti siitä, että hän vielä oli niin nuori ja niin kaunis... -Sillä mitä tuohon viimemainittuun tulee, niin oli hän todellakin -harvinaisen kaunis tyttö... Ah, veliseni mitä minun pitikään vielä -sanoa... Liisa oli hänen nimensä... Minä niin muodoin puhelin hänelle --- taikka kenties oli se sydämeni, joka puhui, ja hän katselee minua -niin läpitunkevasti, niin vakavasti ja hymyilee yht'äkkiä!..." - -Jemeljan oikein kiljui itkun sekaisella äänellä sekä huitoi nyrkeillään -ilmaa. - -"Ja kun hän hymyili, sulin minä kerrassaan ja -- puh! heittäydyin -polvilleni hänen eteensä. 'Neitiseni, neitiseni', sanoin minä! j.n.e. -Mutta hän, veliseni, hän tarttuu molemmilla käsillään minun päähäni ja -katsoo minua silmiin ja hymyilee... aivan kuin muotokuva seinällä! -Hänen huulensa vapisevat, hän tahtoo sanoa jotakin, ja lopuksi -rohkaiseekin mielensä ja virkkaa: 'Myöskin te, ystäväiseni, olette -onneton niinkuin minäkin! Eikö totta? Sanokaa minulle, ystäväni!' -- -Siten veliseni, siten se kävi! Eikä sekään vielä ollut kylliksi -- hän -suuteli minua myöskin tähän otsalle, veliseni -- tähän, ymmärrätkö? Ah, -kautta Jumalan, kyyhkyseni, suloisempaa ei minulle ole tapahtunut koko -ijässäni, ei kaikkina niinä neljänäkymmenenä ja seitsemänä vuotena, -jotka olen elänyt -- uskotko sen? Ja mitä varten minä olinkaan mennyt -sinne sillalle? Ah, henkeä, henkeä..." - -Jemeljan vaikeni ja nojasi päätänsä käsiinsä. Hänen omituisen -kertomuksensa valtaamana en minäkään löytänyt sanoja, vaan katselin -hiljaa aaltoilevaa merta, joka muistutti rauhallisesti nukkuvan -jättiläisen rintaa. - -"No", jatkoi Jemeljan, "vihdoin nousi tyttö ylös ja sanoi minulle: -'Tule kotiini!' Me lähdimme yhdessä. Minä tuskin tunsin jalkoja allani, -mutta hän kertoi minulle koko historiansa. Hän oli vanhempainsa ainoa -tytär, isänsä oli kauppamies; häntä oli luonnollisesti hyvin -hemmoteltu. Ja sitte tuli ylioppilas, joka antoi hänelle tunteja, ja he -rakastuivat toisiinsa. Sitte poika matkusti pois ja tyttö jäi häntä -odottamaan... Suoritettuaan tutkintonsa tulisi poika noutamaan tyttöä, -siten olivat he sopineet. Mutta poika ei tullutkaan, vaan lähetti -tytölle kirjeen: 'Sinä et ole tarpeeksi hyvä minulle', ja niin -edespäin. Se luonnollisesti suretti tyttöä -- ja hän päätti tehdä -tuhmuuden, tuo kultunen. Kaiken tämän hän jutteli minulle, ja sitte me -saavuimme sen talon portille, jossa hän asui. 'Hyvästi nyt, -ystäväiseni!' sanoi hän. 'Huomenna minä matkustan täältä. Tarvitsetteko -rahaa? Sanokaa vain, älkää yhtään ujostelko.'" - -"'En!' sanoin minä, 'suuret kiitokset, neitiseni, mutta minä en -tarvitse mitään.' -- 'Oh, ystäväiseni, ota vain!' kehoitti hän. Mutta -vaikka minä olin aivan nälkiintynyt ja rääsyinen, en kuitenkaan -tahtonut ottaa häneltä mitään. Rahat eivät minua nyt liikuttaneet, -veliseni. Ja kun me sanoimme jäähyväiset toisillemme, sanoi hän -minulle: 'Milloinkaan elämässä en sinua unhota! -- Aivan vieras ihminen --- ja kuitenkin käyttäytyy kuin tosi ystävä minua kohtaan'. -- No, jaa, -mikä on ollut, se on ollut!" lopetti Jemeljan yht'äkkiä ja pyörähytti -itselleen uuden paperossin. - -"Hän meni taloon sisälle", jatkoi hän sitte. "Minä istuin penkille -portin viereen. Tunsin itseni niin surumieliseksi. Yövartia tuli. -Halloo! -- Mitä sinä täällä lurjustelet?' kirkui hän minulle. 'Aiot -varmaankin varastaa jotain!' Nämä sanat pistivät minua sydämeen kuin -neula. Löin häntä vasten suuta, niin että mäjähti. Siitä tuli hirveä -melu ja viheltäminen... mars poliisin luo! Kernaasti minun puolestani, -se on minulle aivan saman tekevä. Istuuduin tyyneesti alas penkille -jälleen, enkä edes ajatellutkaan karata tieheni. He veivät minut -poliisivahtikonttoriin, mutta aamulla pääsin pois." - -"Minä tulen Pavel Petrovitshin luo. 'Missä sinä olet vetelehtänyt?' -kysyy hän nauraen. Minä katson häntä ja huomaan -- se on sama ihminen -kuin eilenkin ja kuitenkin olen minä näkevinäni jotain uutta hänessä... -No, minä kerron hänelle kaikki niinkuin se on tapahtunut. Hän kuunteli -tarkkaavaisena ja sanoi sitte: 'Te olette suuri pässi, Jemeljan -Nikitish, ja tyhmeliini lisäksi. Kenties on se parasta, että te niin -pian kuin mahdollista katoatte minun talostani!' -- Mitä muutakaan oli -minulla neuvoa? Hänellähän oli oikein! Minä siis menin matkoihini ja -sillä hyvä. -- Siten, veliseni, oli sen historian laita!" - -Hän vaikeni ja ojensihe pitkälleen maahan sekä pistäen kätensä päänsä -alle, alkoi tirkistellä ylös tummaa tähdikästä taivaslakea kohden. -Ympärillämme oli hiljaista. Aaltojen loiske tuli yhä hiljaisemmaksi ja -hiljaisemmaksi ja kuului lopulta korviimme ikäänkuin heikolta -huokumiselta. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Kolme kertomusta, by Maksim Gorky - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KOLME KERTOMUSTA *** - -***** This file should be named 53258-8.txt or 53258-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/3/2/5/53258/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/53258-8.zip b/old/53258-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 0d6b46f..0000000 --- a/old/53258-8.zip +++ /dev/null |