diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53195-8.txt | 6843 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53195-8.zip | bin | 82323 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 6843 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..b16bcb7 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #53195 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53195) diff --git a/old/53195-8.txt b/old/53195-8.txt deleted file mode 100644 index ebef070..0000000 --- a/old/53195-8.txt +++ /dev/null @@ -1,6843 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Laulu Hiawathasta, by Henry Wadsworth -Longfellow, Translated by A. E. Ollilainen - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Laulu Hiawathasta - - -Author: Henry Wadsworth Longfellow - - - -Release Date: October 2, 2016 [eBook #53195] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LAULU HIAWATHASTA*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -LAULU HIAWATHASTA - -Kirj. - -Henry Wadsworth Longfellow - -Suom. A. E. Ollilainen - - - - - - -Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Helsinki. - -Lappeenrannassa, -Osakeyhtiö Lapveden kirjapainossa, -1912. - - - - -SISÄLLYS: - -Johdanto - -Laulu Hiawathasta: - - I. Rauhanpiippu. - II. Neljä tuulta. - III. Hiawathan lapsuus. - IV. Hiawatha ja Mudjekeewis. - V. Hiawathan paasto. - VI. Hiawathan ystävät. - VII. Hiawathan purjehdus. - VIII. Hiawathan kalastus. - IX. Hiawatha ja Helmisulka. - X. Hiawathan kosinta. - XI. Hiawathan häät. - XII. Iltatähden poika. - XIII. Maissipeltojen siunaus. - XIV. Kuvakirjoitus. - XV. Hiawathan valitus. - XVI. Pau-Puk-Keewis. - XVII. Pau-Puk-Keewisin takaa-ajo. - XVIII. Kwasindin kuolema. - XIX. Aaveet. - XX. Nälkä. - XXI. Valkoisen miehen jalka. - XXII. Hiawathan pois meno. - -Muistutuksia. - -Sanasto kirjassa löytyvistä intiaanisanoista selityksineen. - - - - -Henry Longfellow. - - -_Henry Wadsworth Longfellow_, pohjois-amerikalainen runoilija, oli -syntynyt Portland'issa, Mainen valtiossa 1807. Hän toimi elävien -kielien professorina Harvardin yliopistossa ja kuoli 1882. - -Kirjallisista tuotteistaan olivat mainittavimmat runokertomukset -ja idyllikuvaukset, kuten "Evangeline", "The song of Hiawatha", "The -Courtship of Miles Standish", draamat "The Spanish Stutent", "The -Golden Leyend" ja romaani "Hyperion", joita paitsi hän kirjoitti koko -joukon pienempiä runoelmia. - -Longfellowista mainitaan, että hän oli monipuolisesti sivistynyt, -hienotunteinen, romantillinen, haaveilevan uskonnollinen, jalo ja -ihmisrakas personallisuus, kirjailijana etevä, kypsynyt muodon -mestari, paljon luettu ja pidetty, oli saanut englantilaisen -kasvatuksen ja monilla Europaan tekemillään kielien tutkimismatkoilla -perehtyi hän europalaiseen kirjallisuuteen, tehden monista kielistä -käännöksiä, rikastuttaen kotimaansa kirjallisuutta, m.m. etevällä -käännöksellä Danten Divina Commediasta. - -Kirjailijana oli hän vähemmän omaperäinen, uusia luova nero kuin -muototaituri. Niinpä hänen teoksissaan voipi huomata esikuvallisia -vaikutelmia Goethen, Tegnérin y.m. teoksista. Muutoin se tapa, -jolla hän käsitteli aiheitaan, oli herttaisen runollinen ja -saavutti laajoissa piireissä mieltymystä. Hän olikin henkisten -muinaisuuksiensa ja runoilijaluonteensa puolesta varsin sopiva -käsittelemään ja runoilemaan kansanrunousaiheita, joiden luonne ja -sävy oli ikään kuin sukua hänen romantilliselle ja ihannoivalle -hengelleen. Tutustuneena mielenkiinnolla pohjois-amerikalaisiin -intiaanitaruihin, tuli hän luoneeksi kuuluisimman teoksensa, -Hiawatha-runoelman, josta on viime vuosisadan lopulla sanottu, että -se on alkuperäisin runoteos mitä Pohjois-Amerikassa siihen asti oli -ilmestynyt. - -Pohjois-Amerikassakin oli monen monta intiaaniheimoa eri kielineen -ja kielimuotoineen, kullakin omat tarunsa ja sankarinsa. He ovat -kyenneet luomaan verrattain rikkaan kansanrunouden, joka ihmetyttää -kauneudellaan ja omaperäisyydellään. - -Noilla vanhoilla, kautta monien sukupolvien periytyneillä taruilla -ja kertomuksilla on omituinen viehätysvoima, kuten tiedämme. Nepä -sytyttivät Longfellowinkin herkän, runollisen mielikuvituksen -palamaan, kehkeytyen lopulla tuoksi runolliseksi luomaksi, -"intiaani-Eddaksi", kuten hän itsekin nimittää Hiawatha-lauluansa -runoelman jälkeen liitetyissä "Muistutuksissaan", tehden niissä m.m. -selkoa aiheistaan ja käyttämistään lähteistä. - -Tutustuttuaan Kalevalaan saksalaisena käännöksenä, selvisi -Longfellowille jo kauan hautomansa ajatus intiaaneja käsittelevän -runoelman suunnittelusta, kuten hän itse päiväkirjassaan selostaa. -Kalevalasta lainasi hän teoksensa runomitan ja käytti kaiketi -sitä esikuvanaan muutenkin kirjansa yleisessä suunnittelussa. -Lieneepä sen joissakin yksityiskohdissakin havaittavana vaikutteita -Kalevalasta, kuten molempia teoksia verratessa tulee mieleen. Mistään -varsinaisesta Kalevalan jäljittelystä ei sitävastoin voi puhuakaan, -vaikkakin Longfellowia aikoinaan siitäkin syytettiin. Nuo monet -yhtäläisyydet aiheissa, kuten esim. Kullervoa muistuttavat Kwasindin -voimanäytteet verkonrepimisineen -- monta muuta mainitsematta --- johtuvat intiaanitarujen ja suomalaisen kansanrunouden -samankaltaisuudesta. Samankaltaisen luonnon ympäröimillä kansoilla -alkuperäisillä asteillaan on ihmeteltävällä tavalla voinut -sukeutua toisiaan muistuttavia hengen tuotteita. Tuo suomalaiselle -runorakenteelle ominainen kertokin mainitaan ilmenevän intiaanien -runoudessa, joskin se Kalevalassa lienee erikoisemmin olennaista ja -siitä syystä siirtynyt Hiawatha-runon säkeistörakenteeseen. Samoin -on yhteistä intiaani- ja suomalaisessa kansanrunoudessa kielen käytön -laaja monisanaisuus, päinvastoin englanninkielen lyhyydelle. Senpä -vuoksi vaikuttikin Hiawatha-laulun runoasu oudosti englantilaiseen -lukijaan. Tuo vitkasteleva säekerto tuntui kovin pitkäveteiseltä -ja hidastelevalta heistä, jopa herätti ivailuakin. Kotimaassaan -Amerikassa otettiin teos kumminkin yleensä mieltymyksellä vastaan -ja onpa se sisäisellä viehättäväisyydellään voittanut ulkomaillakin -mieltymystä ja ihailua, tullen useille kielille käännetyksi. - -Meille suomalaisille ei se ainakaan tuntune oudolta tuttuine -kalevalaisine säkeineen, vaikkakin verrattain kauan on se -pysynyt suomalaiselle lukijakunnalle selostamattakin. V. 1911 -ilmestyi "Nuori Voima"-lehdessä -- sekä eri painoksenakin -- -kirjailija Selma Anttilan, lapsia varten toimittama, lyhyehkö -suorasanainen Hiawatha-sovitelma. Sitä ennen, v. 1909 oli -"Valvojan" Kalevala-vihkossa tohtori Zach. Castrén'in kirjoitus -Kalevalan suhteesta Hiawathaan, missä viimemainittua selostettuaan -ja lausuttuaan toivomuksen sen suomenkielelle saannista, -kirjoittaja m.m. lausuu: "-- -- runo vaikuttaa tuoreella, -rikkaalla mielikuvituksellaan, omaperäisillä aiheillaan intiaanien -tarumaailmasta sekä hellillä tunteillaan sillä tavoin kuin -tosirunous aina mieleen vaikuttaa. Laulu Hiawathasta ei kyllä -ole maailmankirjallisuuden kaikkein suurimpia runoteoksia, mutta -puhdasta, kirkasta runoutta se kyllä on." Lopuksi lausuu hän -- -vielä toteutumattoman -- toivomuksen, että joku suomalainen, joka -on valinnut alakseen maailman kirjallisuuden historian, ottaisi -suorittaakseen tutkielman Hiawatha-runosta kirjallishistoriallisessa -suhteessa, osoittaisi yksityiskohtaisesti tuon "intiaani-Kalevalan" -synnyn ja arvon, varsinkin sen suhteen Suomen kansaneepokseen. - -_Suomentaja_. - - - - -Johdanto. - - - Jos tahdot tarujen näiden, - kummallisten kertomusten - arvaella alkujuurta, - kysellä kotiperiä, - jotka tuoksuvat tutusti - suviniittyjen sulolta, - metsäsaunojen savulta - virtavetten vieremillä, - -- kuulla, mistä kummat kaiut, - virret viehkeät, väkevät - kuni ukkosen kumina - valtavina vyöryävät, - kohta kertoisin sinulle - mistä tarkkasin tarinat: - Pohjan väljiltä vesiltä, - synkiltä sydänsaloilta, - ojibwain, dacotain mailta, - nummimailta mahtavilta, - valtavista vuoristoista, - laajoilta lakeuksilta, - suurimmilta suonseliltä, - kurjen, laklan laitumilta; - Nawadahan taikasoiton - soman nää on soinnuttamat. - Jos sa kuulija kysyisit, - tarkoin tahtoisit tajuta, - mistä suuri soittoniekka, - Nawadaha tenhokieli - villit virtensä tapasi, - kohta vastaten sanoisin: - Metsälintujen pesistä, - majavain salamajoista, - puhvelin jalanjäliltä, - kotkan korkeista pesistä. - Siellä sankassa salossa, - rimpisoilla aukeoilla - sinikurjet, villihanhet, - hyypät, huuhkajat huhusi, - villit virtensä viritti, - laulut laajat huutelivat. - Jospa vieläkin kysyisit, - tuota tarkoin tiedustaisit: - Kenpä oli Nawadaha, - mikä ihme miehiänsä? - Noinpa virkkaisin visusti, - tarinoisin tiettäväksi: - Tawasenthan notkelmassa,[1] - rauhan laaksossa somassa, - virran viehkeän ohella - asuskeli Nawadaha. - Siell' on seudussa somassa - intiaaneilla kylänsä, - pellot kiertäen kyleä, - niityt vierellä vihannat, - Takalolla metsä taaja, - salo soittava sivulla, - kesin keinuin vihreänä, - talvin huuteisna humisten. - Vesiväylät verrattomat - löytäisit ne laaksomailta - kevättulvain hyökyessä, - kesäleppäin liekkuessa, - syksyusmain sauhutessa, - talvin tummana vetenä. - Tuolla laulaja eleli - Tawasenthan notkelmassa, - viidakossa vihreässä, - salossa sanattomassa. - Siellä hän virret vieritteli, - Hiawathasta hyreksi, - soman syntymän saneli, - kertoi kaunihin elämän, - kuin tuo paastosi, rukoili, - kuinka kärsi, työskenteli - kansaheimonsa hyväksi, - onneksi, edistykseksi. - Sä kuin luontoa rakastat: - kukkanurmien heloa, - marjoa vakavan metsän, - suvituulien suloa, - lehdon lehvän heiluntoa, - lumituiskun tuiverrusta - talvisilla tanterilla, - kuohuja vihaisen virran - kautta honkakankahien, - jylhintä ukonjymyä - kaukovuorten kaikuessa, - niinpä kuullos kaskut hurjat, - Hiawatha-laulelmata! - Sinä ystävä ylevä - muinaisien muisteloiden, - kansan kaunisten runojen, - vienosti värähtävien, - kuni henkien hyminä, - luonnotarten laulelema - satusaarien salasta, - kuullos ääntä intiaanin, - Hiawatha-laulelmata! - Inehmo ihannemieli, - sydän, sielu saastumaton, - joka luotat luojahasi, - luojan luontoa rakastat, - sielun voimille syville - annat arvonsa ikuisen, - myönnät villinkin veressä, - poljetuimmankin povessa - kaihoa katoomatonta - puolehen pyhän, ylevän, - joskin heikosti tajuten - haparoitsevat hämyssä, - kättä luojan koskettaen - saavat tiellensä tukea, - askelillensa apua, - vahvistusta voimillensa, - kuullos kertomus koruton, - laulelma Hiawathasta! - Matkustanet maisemia, - pensastojen peittämiä, - missä pihlajat pyhäiset - punamarjoin peittelevät - allensa kivisen aidan, - kuljet kumpujen ylitse, - poljet paatta sammaleista, - kussa kirjoitus kulunut, - kömpelösti kaavaeltu - kertovi koruttomasti - vaipuneesta vainajasta. - Lause, vaikka vaillinainen, - sydäntuskat tulkitsevi, - toki toivolla puhuvi, - tunnokkaasti tulkitsevi - vaiheista elon eletyn, - tositoiveista paremman; - viivy hetkinen, lukeos - tämä kömpelö tarina, - laulelma Hiawathasta! - - - - - - -Laulu Hiawathasta - - - - -I - -Rauhanpiippu. - - - Tuolla Prairievuoristossa,[2] - Piippukivilouhimossa - laskihe Gitche Manito - mahtava, Elämän Herra, - louhimon punakiville; - ylevänä seistessänsä - heimot kutsui hän kokohon. - Hänen jalkainsa jälistä - lähde pulpahti, purona - vierien vuoren rintehille, - aamun arinahan valossa - loimuten kuin pyrstötähti, - kunnes mahtava manaten - sormen pienen piirtämällä - uran niiityhyn nimesi. - johtaen puron joeksi. - Louhimon punakivestä - lohkoi mahtava murusen, - hyppysissänsä hykersi, - kirjokopan kaavaeli; - otti ruo'on rannikolta, - varren pitkän valmisteli, - pisti punakoppasehen. - Täytti piippunsa pätevän - kuorilla punapajujen, - hengähti ylitse metsän, - tuulenpyörtehen puhalsi, - kunnes oksat kuumenivat, - kitkavalkea välähti - tuleksi tupakkamiehen, - mahtavan Gitche Maniton, - joka yksin ylvähänä - iki vuoren harjanteella - kansoille calumetista, - rauhanpiipusta pyhästä - merkkisauhut tuprutteli. - Ilmassa ihanan aamun - savu tyynenä kohosi, - juova suora ja sinervä - hitahasti hiipieli, - tuosta sankaksi sakeni, - nousi, taivahan tapasi, - särkyi laajahan lakehen, - pyöri pilvinä sivuille - yhä laajeten, leviten, - yltäen ylitse maiden. - Tawasenthan notkelmassa, - Wyomingin laaksomailla, - Tuscaloosan lehdikoissa, - Kalliovuorten rintehillä, - Pohjan väljillä vesillä - heimot merkin huomasivat, - paksun Pukwanan näkivät - kohoovan calumetista. - Tuosta kaikki tietomiehet, - profeetat pyhät puhuivat: - Kautta merkin kaukaisimman - Pukwanan puhaltamalla - mahtava Gitche Manito - kuni kutsuva kätönen - kansat käskevi kokohon, - opastaaksensa urohot. - Joukoissa alas jokia - yli aavojen tulivat - delawaret ja mohawkit, - tuli choctawit, chamanchet, - shoshonit ja mustajalat, - tuli pawneet ja omahat, - tuli mandanit, dacotat, - huronit ja ojibwaytkin. - -- raivoisa soturijoukko - saipa sauhun johtamana - tuonne Prairievuoristohon, - Piippukivilouhimolle. - Siellä seisoivat soturit - kilpinensä, kalpoinensa, - mahtavasti maalattuina, - välkkyviiruin värjättyinä; - salamoina silmät säihkyi, - kiukku kasvoista kuvasti, - sydämissä synkkä uhma, - mielissä äkä ikuinen, - sukuriidat suunnattomat, - kaunat polvikautehiset. - Mahtava Gitche Manito, - kansojen ylevä luoja - katsoi lempikatsehilla - langenneita lapsiansa, - katsoi heidän kiistojansa - kuni lastensa toria; - käden oikean ojensi - joukon yrmeän ylitse, - tyynti vihan tyrskehiä - varjolla käden vakavan. - Sanat koskena kohisi - vakavan varoittaessa: - "Oi te luomani omani, - lapsiraukat, rakkahani, - kääntykäätte, katsokaatte, - opiksenne ottakaatte - neuvo suusta Suuren Hengen, - kaikkivallalta varoitus! - Loinpa teille, lapsukaiset - salot laajat saalismaiksi, - korvet täydet kontioita, - peuroja ja puhveleita, - hongan oksille oravat, - veden vierille majavat, - kaunihit, kalaiset virrat, - lintumaisemat lihavat; - miksi ette noihin tyydy, - toisianne metsästätte? - Olen suuttunut sotihin, - kiusoittunut kiistoihinne, - veritöihinne väsynyt, - kostoihinne kyllästynyt. - Sovinnos' on suuri voima, - riidassa vakava vaara; - siksi tehkäätte sovinto, - veljinä vaeltakaatte. - Minä profeetan lähetän - kansaini vapahtajaksi, - johtajaksi, neuvojaksi, - elonne avustajaksi. - Neuvonsa jos noudatatte, - suureksi sukeudutte, - opin hyvän hyljännette, - teidät häätävi hävitys. - Sotamaali kasvoistanne, - veripilkut sormistanne - virrassa viruttakaatte, - asehenne haudatkaatte! - Lohkokaatte louhimosta - paljolta punakiveä, - rauhanpiiput laatikaatte, - sulkavarret suorikaatte, - polttakaa calumetia, - eläkäätte veljeksinä!" - Silloin riisuivat soturit - peurannahkaiset pukunsa, - sotaiset varustimensa, - kilvan vierien vetehen - sotamaalinsa pesivät. - Kirkkahana virta vieri - Elon Herran hettehistä - yläpuolella pesijäin, - vesi liikehti likaisna, - sotkuisna sotaväreistä - alapuolella urosten. - Nousivat soturit veestä - kaikin puolin puhtahina, - hautasivat rannikolle - kaikki taisteluasehet. - Mahtava Gitche Manito, - Suuri Henki, lapsillensa - hyvänsuovasti hymyili. - Hiljaisuuden vallitessa, - lohkoi louhesta soturit - rauhan piipuiksi kiveä, - ruokovarret valmistivat, - sulilla koristelivat, - sekä kääntyivät kotihin. - Samalla Elämän Herra - eestä kasvojen katosi, - pilviverhoihin vetihe - taakse taivon pihtipielten, - häipyi häilyvään savuhun, - rauhanpiipun Pukwanahan. - - - - -II - -Neljä tuulta. - - - Kunniakas Mudjekeewis! - kehuivat soturit vanhat, - kun hän riemuten palasi - pyhä wampum-vyö mukana - pohjatuulien tuvilta, - valtakunnasta Wabasson, - maasta valkoisen jäniksen. - Varasti hän wampum-vyönsä, - Mishe-Mokwan, tuon mokoman - suuren karhun kaulanauhan, - kun tuo kuulu kansan kauhu - vaipui vuorelle unehen - niinkuin kallio kamala, - ruskopaasi sammaleinen, - järkäle jäkäläturkki. - Hiljakseen hän hiivittäysi - konnan kynnen yltämille, - kunnes sauhu sieramista - kättä lämmitti läheltä. - Mukavasti Mudjekeewis - wampum-vyön pian pujotti - yli korvan -- kuulematta, - sivu silmän -- näkemättä, - ohi kuonon -- koskematta, - sivu sieranten -- hajutta, - joista löyhki lämmin löyly - vastahan varastajalle. - Tuosta oitis Mudjekeewis - yli päänsä pyörähytti - kauhean sotakurikan, - sotahuudon hurjan päästi, - iski itse Mishe-Mokwan - otsahan olan takoa. - Kolahduksesta kovasta - vuoriston väkevä otso - voihki puolipyörryksissä, - lailla vaimojen valitti, - hoippui hontelin jäsenin, - taipuen takasillensa. - Mahtavana Mudjekeewis - katsoi karhua pelotta, - nauroi pitkän pilkkanaurun, - kovin ilkkuen, ivaten: - "Kuulehan, katala karhu, - peto pelkuri peräti,[3] - olit urho ollaksesi, - lailla vaimojen valitat! - Karhu, tiedäthän katala - sukujemme suuret vainot; - jopa sain nyt selvän voiton, - suorin heimosi häviön! - pakene, pahennus, kauas, - metsävuorille vaella! - Jos oisin sortunut sinuna, - voihkisi en vaikerrellen, - kuten nyt sä karhu kurja - tuossa heimosi häpäset, - itket lailla Shaugodayan, - parut pelkurin tavalla!" - Sitten taas hän nuijan nosti - kumautti kurikallansa - otsaluuhun Mishe-Mokwan, - kallon rikki rauskahutti, - särki kuin avannon jäähän - norppanuotalla kalassa. - Siten sortui Mishe-Mokwa, - vuoriston väkevä karhu, - kauhu kansojen kamala. - "Mainio on Mudjekeewis!" - joukko huutaen hälisi, - "kunnia kukistajalle! - Olkohon tämän jälestä - länsituuli sun nimesi, - ollos valtias alati - tuulten taivaisten ylitse! - Mainita ei: Mudjekeewis, - vaan: Kabeyun, Länsituuli." - Siten tehtiin Mudjekeewis - taivon tuulien isäksi; - itse piti länsituulen, - toiset antoi lapsillensa: - Wabunille itätuulen, - etelän Shawondoseelle; - armottoman pohjatuulen - sai hurja Kabibonokka. - Nuori, kaunis kaikin puolin, - oli tuo valoisa Wabun, - aamun armahan tekijä; - hänpä se hopeanuolin - kaiotti pimeyden kauas; - hälläpä värin helein - oli posket pilkuteltu, - äänensä kylän herätti, - kytät peurojen perähän. - Kävi vaivaksi Wabunin, - ikäväksi ilman mailla, - vaikka lintuset liversi, - kukat tuoksuivat tuhannet, - metsät hartaina humisi, - joet lempeinä lorisi; - sittenkin sydän surevi - yksin ollen taivahalla. - Mutta aamuna eräsnä - kylän kaiken nukkuessa, - joen uoman usmapeiton - harson lailla haihtuessa - aamuauringon edestä, - hänpä neitosen näkevi, - alahalla astelevan, - keltakukkia keräten. - Aina aamun auertaissa - kahli hänen katsehensa - immyt sinisilmillänsä - kutsuvilla, kiehtovilla; - niinpä tottui toisihinsa - kaksi ylen yksinäistä: - taivon ylhäinen asuja, - ahon armas astelija. - Kosi korkeuden olento - kukkanurmen kulkijata - hymyllä, hyväelyillä, - sulavimmilla sanoilla, - lauluilla lumoavilla, - vienoimmilla kuiskehilla - lehdon lehvien lomitse, - kunnes veti vierellensä, - kääri punakaapuihinsa, - nosti tytön tähtöseksi, - vienosti väräjäväksi. - Yhä käyvät yksin matkoin - ilman pitkillä pihoilla - Wabun sekä Wabun-Annung. - Wabun kointähden keralla. - Vaan hurja Kabibonokka - otti ankaran asunnon - tuolia jäävuorten välissä, - kinoksissa kiljuvissa, - valtakunnassa Wabasson, - mailla talvisten jänisten. - Hänpä syksyisin syleili - punasiksi puiden lehdet, - koivut keltahan koristi, - löyhdytellen patjoistansa - lumituprakat tuhannet, - joet, järvet jäädytteli, - lokin, lunnin lennätteli - merikorpin, kurjen kanssa - etelähän einemaille, - Shawondoseen seutuville. - Kerranpa Kabibonokka - lähti lumilinnastansa - jäisten vuorien välistä. - Liehuivat lumiset hapset - virran vyöryvän tavalla - yli talvitanteritten - etelähän entäessä. - Sielläpä hän Shingebisin. - Kuikan, löysi kaislistosta, - kalakitkoja vetävän - yli jäisten soiden, maiden, - heimoistansa heittyneenä, - ollen mennehet mokomat - kauan sitten Shawondoseen. - Karjaisi Kabibonokka: - "Kenpä uhmin uskaltavi - viivytellä viuhkoillani? - kun jo lensi kauan sitten - Shuh-shuh-gah, sinervä kurki - pois jo vieri villihanhi, - Wawa ammoin jo vaelsi, - entivät etelän maille. - Minä vieren wigwamiinsa. - tuhoan tulensa kehnon." - Yölläpä Kabibonokka - vihan vimmassa ulisten - kodan kierti nietoksilla, - savuaukosta ävästi, - ravisteli ruotehia, - oviverhoja leputti. - Eipä Shingebis pelännyt, - sukeltaja suurin surrut. - Neljä oli nöylkkyä varattu - nuottamiehen nuotioksi, - yksi kuukauden osaksi, - kaloja evähiksensä. - Miespä paistellen kaloja - nuotiolla naureskeli: - "Oi kurja Kabibonokka, - kerran kuollahan molemmat!" - Sydäntyi Kabibonokka, - tuli tupruten sisähän. - Shinsebis, sukeltelija - tunsi hyiset henkäykset, - vaan ei laulusta lakannut, - herennyt ei nauramasta: - korjasipa nuotionsa, - hiukan hiilestä paransi, - että kirkkahat kipenet - lakeisesta leimusivat, - hiipoen hiuslumia - kallosta Kabibonokan. - Tippui hiki hapsistansa, - jäljet tuhkahan tulivat - kuni konsana kevähin - lumen suuren liuetessa - alla puiden, räystähien - kinokset koloille käyvät. - Vilmeinpä Kabibonokan - naurut, laulut lannistivat, - kuuma kulmia pakotti, - syöksyi ulos uksen tiestä, - lunta tallasi lujasti, - painoi jäitä paksummaksi. - Sitten vaati Shingebisin - paidatonna painimahan - talvisilla tanterilla. - Shingebis nyt sitkeästi - talviyönsä taistelevi, - paini pohjatuulen kanssa - ihan ilkosen alasti, - kunnes jo Kabibonokka - läähätti läkähtyneenä, - kuurat heltyi heikommaksi, - hoippui, horjuen pakeni - valtakuntahan Wabasson, - maahan valkoisen jäniksen, - Shingebisin laulaessa, - pilkkanaurun pistäessä: - "Oi kurja Kabibonokka, - kerran kuollahan molemmat!" - Shawondoseepa suvessa - laiskana lihavin päivin - eli ainaista keseä - alla auringon etelän; - joka vuosi vuorollansa - pohjan pitkille perille - lauman lintuja lähetti, - hanhet, pulmut, pääskysetkin, - Opeecheen sekä Owaissan, - henki luontohon elämän, - loi tupakat, viinimarjat, - meloonit, monet hedelmät. - Nousi sauhu piipustansa, - täytti taivahan udulla, - värähdytteli vesiä, - tasoitti rosoiset vaarat, - saapui aika armahainen, - ihme-intiaanikesä - kuuna tuona kirkasöisnä, - autereisella ajalla. - Veltolla Shawondoseella - yks' oli elämän huoli, - yksi ankea asia. - Katsoi kerran pohjosehen. - kauas aavikon ylitse. - keksi siellä neidon nuoren - ypöyksin seisomassa, - hoikan, vehrytvartaloisen, - kultakassasen, korean. - Katsoi päivät kaihomielin - hetket heltyvin sydämin, - riehui rinta rakkautta, - lempi sylkytti sydäntä - impeä ihastellessa; - ei vain jaksa jalka nousta - miehen laiskan ja lihavan, - kohottautua kosihin, - käydä immen yltämille; - hän vain katsoi kaihomielin - tunnoin tuskanpolttavaisin - tuota aavikon tytärtä. - Kerran aamun auetessa, - kun hän katsoi pohjoisehen - keksi neidon keltakutrit - valkeaksi vaihtunehen. - "Ah! mun veli veikkoseni - valtakunnassa Wabasson, - sinä poika pohjalainen, - vai jo neitoni varastit, - noilla Pohjolan saduilla - suositit sulottareni, - laskit kourasi lumisen, - kultakutrini anastit!" - Siten kurja Shawondosee - itki ilmahan surunsa; - lämpöinen etelätuuli - henki tuskanhuokauksin, - yhä eestyen kulussa, - kunnes ilmassa kuvasti - hienot lumihiutalehet - kuni unnut ohdakkeiden. - Ja tuo päivänpäily-impi - häipyi silmistä häneltä; - eipä konsa Shawondosee - nähnyt keltakutriansa. - Olit narri Shawondosee! - Eipä neito katsomasi, - impi kauan kaivattusi, - keltakukka aavikolla - kesäkauden katsomasi, - jolle huolin huokaelit. - puhki rintasi puhelit, - olit narri, Shawondosee! - Niinpä neljä taivon tuulta, - Pojat Mudjekeewis-taaton - saivat kukin kulmallansa - tilan taivahan talossa; - itsellensä Mudjekeewis - säästi lauhan länsituulen. - - - - -III - -Hiawathan lapsuus. - - - Läpi himmeän hämärän, - iltana unohdettuna - ammoin jo alas putosi - tuo kaunis Nokomis-nainen, - täysikuusta maahan tänne - vaimo lapseton valahti. - Kun hän naistensa keralla - leikki kerran keinuellen - viiniköynnöskiikussansa, - nainen muuan, mustamieli - Kosti kiikun katkomalla - hälle viikkoiset vihansa; - suistui säikkyvä sulotar - alas kaaren kannikalta - päälle niityn, Muskodayn, - kukkaisalle aavikolle. - "Tähden lento!" kansa katsoi, - "tähti taivaasta putosi!" - Siinä niityn sammaleella, - aavikolla aukealla, - liljan lehtien välissä, - kuun ja tähtien valossa - tytön synnytti Nakomis, - Wenonahksi hän nimitti - esikoisen armahaisen. - Tytär kasvoi ja kehittyi - kentän liljojen keralla, - nousi kuin näre norosta, - hohti kuin hopeinen kuudan, - loisti tähtenä lumoten. - Epäsi Nokomis neittä, - kielsi aina ja alati: - "Oi on tyttöni omani, - varo, kulta, Länsituulta, - Mudjekeewista kavahda, - elä kuule kuiskeitansa, - jää elä yksin aavikolle - liljoille lepeämähän, - ettei tulis Länsituuli, - toisi turmoa sinulle!" - Ei hän ottanut opiksi - varotusta vanhempansa. - Länsituuli lämminhuuli - hipsutti kevein kengin, - hiipi illoin heinän päitse, - kuiski kukat kuulustellen, - löysi liljojen välistä - ihanaisen impyensä, - kosi hempein hyväilyin, - kosi kielin kiehtovaisin, - kunnes vienoinen Wenonah - synytti pojan surussa. - Siten syntyi Hiawatha, - saihe ilmi ihmelapsi. - Vaan tytärpä Kokemisin, - Hiawathan hellä äiti - kuoli, tuskihin tukahtui - Länsituulen jättämänä, - petollisen pettämänä. - Kauan kaihosi Nokomis, - vaimo lastansa valitti. - "Oi jospa minä olisin - kuollut, sortunut sinuna! - Tyyten on eloni tyhjä; - Wahonowin! Wahonowin!" - Partahalle Gitche-Gumeen, - Suuren-Selän rantamalle, - veden läikkyvän lähelle, - Kuuttaren, Nokomis-vaimon - oli wigwam valmistettu. - Salo sankka sen takana, - korpikuusikko kohosi, - synkkä hongikko humisi, - edessä silonen selkä, - kirkas Suuri-Merivesi - aallon hohteli hopeisin. - Siellä ryppynen Nokomis - vanhoillansa vaalieli - Hiawatha-lapsukaista; - liekku tehty lehmuksesta, - pohja peuran jäntehillä, - sideltynä sitkeäksi, - vuotehena vihvilöitä, - sammalpatja pehmykkäinen, - Siinä viihti vienoistansa. - "Elä karju, karhu viepi! - Hush, mun pieni pöllöseni! - Kenpä suurin silminensä - valaisevi wigwamini? - Ewa-yea mun tummaiseni, - pikkarainen pöllöseni!" - Neuvoi vanhus valvatille, - tähtitaivoa opasti, - näytti ihme-Iskoodahnkin, - henkivarjot kun vaelsi, - sulkatöyhtöiset soturit - kirmasivat kirveinensä - kohti Pohjan porttiloita, - tien hän valkean osotti, - polun pitkän ja leveän, - yli taivahan menevän, - ahdettuna aavelulla, - Istui pieni Hiawatha - kesäiltoina ovella, - kuuli kuiskehet salosta, - veden viehkeän lipinän, - kuuli kummoa säveltä; - männyt virkkoi: "minne-wawa! - mudway-aushka!" aallot lauloi. - Wah-wah-taysee kun vilahti, - tunsi tulikärpäsensä, - kun tuo pensaita valosti - illan hiipivän hämyssä. - Nokomisin neuvomana - lauloi lapsi linnullensa: - "Wah-wah-taysee, välkkeheni, - valkotulikärpäseni, - perho pieni, hohdollasi - kirkastappas kasvojani, - ennen kuin unehen uuvun - vuotehelle vuottavalle!" - Illoin kun kohosi kuuhut - vedestä värehtivästä, - kysyi hän Nokomisilta: - "Mitkä on kuussa kummat pilkut?" - Virkkavi Nokomis hälle, - puhui muori pulmullensa: - "Kerran suuttunut soturi - isoäitinsä lähätti - kuuta kohti taivahalle, - jonne jäi se roikkumahan!" - Näki hän kaaren taivahalla, - kyseli Nokomisilta, - joka kertoi ja selitti: - "Se on taivas kukkasien, - kukat kunne kuoltuansa, - liljatkin lakastunehet - ovat maasta muuttanehet - yllämme heloittamahan!" - Kun hän kuuli yösydännä - huudot huuhkainten salosta, - kyseli hän kauhuissansa - syytä moisehen meluhun. - Virkkavi hyvä Kokomis: - "Se on huuto huuhkajien, - siellä pöllöt poikinensa - pakinoitansa pitävät." - Niinpä pieni Hiawatha - eläinten pakinat oppi, - tuli nimet tuntemahan, - niiden taidot hän tajusi, - tiesi pesät, piilot, loukot, - tunsi laumansa tuhannet; - oppi kaiken metsän karjan - tavat, tuumat ja tarinat, - majavan rakennustoimet, - käpykasnat oravien, - peuran pitkät päivänretket, - askelet aran kaniinin; - kanoiksensa linnut kutsui, - veljiksi otukset metsän. - Saapuipa Iagoo kerran, - taitava tarinaseppo, - paljon matkoja mitellyt, - Nokomiksen vanha tuttu. - Hän teki Hiawathalle, - suori jousen saarnipuusta - nuolet tammen lastuloista - piikärin, sulittamalla. - Sitten neuvoi nuorukaista: - "Suori poikani salohon, - kussa peurat piehtaroivat, - kaada kuulu härkäpeura, - suurisarvinen nujerra!" - Heti tuosta Hiawatha - miesnä metsälle menevi - jousinensa, nuolinensa. - Linnut lauloi ympärillä: - "Elä armas meitä ammu!" - -- lauloivat Opechee, kerttu, - sinilintunen, Owaissa: - "Ellös vainen meitä ammu!" - Ylös tammehen hypähti - oravakin, Adjidaumo, - suikkelehti, puikkelehti, - keinui, lehvillä livehti, - virkkoi naurunsa lomassa: - "Elä vaan minua ammu!" - Tuolla valkoinen kaniini - hiukan poikkesi polulta, - istahti takasillensa, - haastoi hiukan arkamielin, - puolin leikillä puheli - pienelle Hiawathalle: - "Ethän vaan minua ammu!" - Eipä hän välitä noista - kupehella kuiskijoista, - aatos peuroja ajavi, - silmät seurasi jälillä, - jotka johtivat joelle, - kulettivat kaalamolle. - Painui poika pehkon alle, - vaani varjossa otusta. - Jopa keksi sarvet suuret, - parin silmiä erotti, - peura polkua poleksi, - astui lehvien alatse, - varjot leikki lautasella. - Kovin sylkytti sydäntä, - veret urholla värähti, - haavan lehtenä lepatti - peuran astuissa alemma. - Hiljaksensa Hiawatha - nousi polvensa varahan, - pidätellen henkäystä - tarkoin tähtäsi otusta. - Tarkoin vaani valpas peura - iski kenttähän kaviot, - -- yksi valmisna, koholla - kuunteli, heti hypähti... - Oh! suhahti surmannuoli, - rinnan lämpimän lävisti, - kaatui peura kaalamolle, - virran vierelle nukahti, - heitti sydän sykkimisen. - Mutta pieni Hiawatha - riemulla rajattomalla - peuran kantavi kotihin; - Iagoo sekä Nokomis - riemuin häntä tervehtävät. - Nahkasta Nokomis neuloi - haljakan Hiawathalle, - peuran paksuista lihoista - laativi Nokomis kestit. - Kiitti kylä juhlivainen - Hiawathan sankaruutta, - kutsui kunnianimillä: - Lujasydän, Soan-ge-taha, - Urhomieli, Mahn-go-taysee. - - - - -IV - -Hiawatha ja Mudjekeewis. - - - Niinpä kasvoi ja kehittyi - Hiawatha-poikasesta - mies ja miesten ensimäinen; - nuorten leikeissä ylinnä, - miesten töissä miehen kunto; - tiesi temput metsämiesten, - taisi taiat ja tarinat, - ikiluottehet isien. - Nopeasti jalka nousi; - ohi nuolen ampumansa - juosten ennätti edelle, - nuoli taaksensa tipahti. - Kyllin voimia käsissä; - ampui nuolta kymmenkunnan, - ylös ilmahan lähetti, - kymmenes jo pilvet kynti -- - Viel' ei maassa ensimäinen. - Oli taikarukkasetkin, - "Minjekahwun" mainittihin, - peuran koivista kyhätyt; - niillä lyöden paadet särkyi, - kivet murskaksi mureni. - Oli jalot jalkineetkin, - moiset taika-mokkasiinit, - peurankoipiset pätevät, - virstan veivät askeleella. - Nokomisilta hän urkki - tiedot Mudjekeewisista, - sai ilmi salat tuhoisat - ihanuudesta emonsa, - petturuudesta isonsa; - tunsi tulta rinnassansa, - sydän hiilenä kytevi. - Tuumasi Nokomisille: - "Luokse Mudjekeewisinpa - lähden Länsituulen maille - tuhdon taattoni oville, - päivänlaskun portahille!" - Läksi tuossa Hiawatha - parahimmassa puvussa, - päällä peurannahkapaita, - peurannahkasäärystimet, - metsäsian harjaksilla - kirjaeltu, helmitelty, - päässä kotkahöyhentöyhtö, - wampum-vyöhyt vyötäreillä - saarnijousensa kädessä, - jänne peuran jäntereestä - viinessänsä tamminuolet, - sulitetut, piistä kärjet, - taikarukkaset kädessä - jaloissa lumotut kengät. - Varoitteli vaimo vanha, - kielsi nuortansa Nokomis: - "Oi minun Hiawathani - varo maita Länsituulen, - Mudjekeewisin ovia. - hän sun siellä sortanevi, - taioillansa tappanevi!" - Hiawatha uljasmieli - huoli ei naisten neuvoloista - läksi, metsähän menevi. - astui virstan askeleella. - Kaamealta taivas näytti - tiensä synkältä kuvasti, - tukalalta ilma tuntui, - sydän tuskaisin, tukalin, - ahjo alla rintaluiden. - Hiinpä hän läheni länttä, - astui ohi antiloopin, - peurat, piisonit jätätti - riensi poikki Esconaban - mem poikki Mississippin, - yli hyokkyjen hypähti, - ohi Aavikon ylängön [Mountains of the Prairie] - sivu kettujen, varisten. [Intiaaniheimoja] - Kalliovuorille vaelsi, - alueille Länsituulen, - missä vanha Mudjekeewis, - taivon tuulien isäntä - istui vuoren kukkulalla - Hämmästyen Hiawatha - katsoi kunnioituksella - isän ihmeistä näköä. - Päässä pilviset hiukset - lumituiskun tuiman lailla - hurjimmasti hulmusivat, - välkkyivät ja leimusivat - komeana kuin komeetti. - Hyvin mieltyi Mudjekeewis - Hiawathan nähtyänsä, - ilostui, ihastelihe; - oli kuin viehkeä Wenonah - oisi tullut Tuonelasta. - Hiawathalle puheli: - "Terve tullut, toivottuni - kerran taattosi tuville! - vuodet vuottelin sinua. - Nuoruus kuin elämän riemu, - vanhuus kuin väsymys kolkko; - tuot sä päiväni eletyt, - hetket tuskanhehkuvaiset, - kaunokaisen Wenonahni!" - Pyöri päivät, vieri viikot - tuttavusten tuumiessa. - Mahtavana Mudjekeewis - kerskasi tekemistänsä - rohkeista retkistänsä, - urotöistä uljahista, - rautaisesta ruumihista. - Kärsivällisenä kuuli - Hiawatha kerskaukset - hymyhuulin istuskellen, - ei väre vähäisinkänä, - katse, ääni ilmi tuonut - sydänpolttoja povensa. - Viimein virkkoi: "Mudjekeewis? - olleheko ollenkana - sulle turmantuottajata, - pelon syytä pientäkänä?" - Kielsi suuri Mudjekeewis, - kerskuissansa armollinen, - virkkoi: "Ei mitänä konsa, - muuta ei kuin musta Wawbeek. - kallio tuhoisa tuolla!" - Katsoi hän Hiawathaansa - hyvänsuovalla hymyllä, - ilmeellä isällisellä, - ylevällä ylpeydellä; - näkö sorja, varsi norja, - ryhti reipas ja vireä. - Tuostapa kysäsi viimein: - "Oi minun Hiawathani, - olleheko ollenkana - sulle turmantuottajata, - pelon syytä pientäkänä?" - Hiawathapa varoen - hetken tuossa tuumi, mietti, - kuni päätöstä punoen, - virkkoi viimein: "Ei mitänä - paitsi tuota vihvilätä, - isoa Apukwa-kortta." - Mudjekeewis kun yritti - maasta vihvilän vetäistä, - heti huusi Hiawatha - teeskennellyin kauhistuksin: - "Kago! kago! elä koske!" - "Kaween!" virkkoi Mudjekeewis, - "enpä liikuta todella." - Sitten tuosta tuummat jatkui - Hiawathan velilöistä; - Wabun ja Kabibonokokka, - Itätuuli, Pohjatuuli, - Myös Etelä, Shawondosee -- - kaikki siinä muistettihin. - Viimein vierivi tarina - kauniisen Wenonahnki, - Hiawathan synnyntähän, - äitikullan kuolentahan - autiolla aavikolla, - kuin oli kertonut Nokomis. - Huudahtipa Hiawatha: - "Kuulehan, oi Mudjekeewis, - sinä surmasit emoni, - Wenonahn sa viekastelit, - nuoren, armahan elämän, - aavikon ihanan liljan - taitoit, tallasit lokahan; - tunnustathan työsi tuhman!" - Murtuneena Mudjekeewis - tukat tuulehen hajotti, - tuskamielin tunnustavi - kuiskeetta, kumartamalla, - Hiawatha hurjistuen - heti hyppäsi, uhaten, - tarttui taikarukkasilla - tuohon turman kalliohon, - mursi Minjekahwunilla - Palat paksut Wawbeekista, - vihan vimmassa kivitti - katuvata taattoansa - sydänpoltoissa povensa, - ahjon rinnassa asuen. - Länsituulen hallitsija - puhalsi nyt parrastansa - tuulentuprakan äkäsen, - palat paukutti takaisin - vihaselle viskojalle. - Tarttui vielä vihvilähän, - nyhti niitystä Apukwan, - ulos mullisti mudasta - jättiläisen juurillensa. - Päästi tuosta Hiawatha - ylen pitkän pilkkanaurun, - silloin tappelu sukesi, - kuolettava kamppaelu, - jota kiljuen säesti - Kenen, suuri sotakotka - jyrkän kallion käreltä, - viuhtoi vihvilä rajusti - kuni honka myrskysäällä, - tuli tuiskuna kiviä - Wawbeekista valtavasta. - Taiston tuimassa jymyssä - vuoret järkkyi, maa vapisi, - jyry ukkosen: "Baim-wawa!" - virkki vuorien takoa. - Viimein väistyi Mudjekeewis, - painui läntehen pakohon; - koko kolme vuorokautta - Hiawatha heltymättä - ajoi taistellen takoa, - kunnes kumpikin tulivat - Länsituulen kynnyksille, - päivänlaskun portahille, - viimeiselle vieremälle, - aavan aukean rajalle, - kunne aurinko aleten - häipyvi hämärän tullen, - laskevi flamingon lailla - yöksi peittohon pesähän. - Huusi vihdoin Mudjekeewis: - "Pidätähän poikaseni, - mahda et murhata minua, - kukistaa et kuolotonta. - Teinpä kanssasi kokeilen - miehuuttas mitelläkseni; - ota nyt palkka painistamme, - käänny, käykösi kotihin, - elä kansasi keralla, - maasi puhdista pahoista, - siivoa kala-apajat, - noidat, hirviöt nujerra, - jättiläiset, Wendigoet, - matelijat, Kenabeekit, - kukista, kuten minäkin - Mishe-Mokwan, karhun kaasin. - Ja kun kuulet Tuonen kutsut, - Pauguk kun palavin silmin - pimeästä pilkistävi, - tule taattosi tuville - valtakuntani jaolle! - Luodetuulen, Keewaydinin - olet ainainen isäntä." - Niinpä taisto taisteltihin - Shah-shahin sanattomina - päivinä jo ammoisina - alueilla Länsituulen. - Yhä vieläkin näkevi - metsästäjä melskehestä - jälet laajat laaksomailla, - joukot Wawbeekin jykevät, - vielä suuren vihvilänkin - vesiväylien sivulla. - Kääntyi sitten Hiawatha - kotihinsa kulkemahan. - Hauskalta nyt taival tuntui, - ihanalta ilma yllä; - viha vieri mielestänsä, - koston aatos aivoistansa, - lauhtui polttava povensa. - Vainpa kerran kesken matkan - vauhti mieheltä väheni, - osuessa ostamahan, - noutaessa nuolenpäitä - sepolta Dacotan maasta, - missä kosket Minnehahan[5] - naureskellen hyppelevät - välkkyen välissä lehdon. - Siellä vanha nuoliseppo - nuolenpäitä valmistavi - hiekkapaasista hioen, - calcedonista kovasta, - piistä sekä jaspiksesta, - sileät, teräväsärmät, - kallihit ja kiiltäväiset. - Asui taattonsa keralla - tummasilmä tyttärensä, - oikukas kuin Minnehaha; - mieli vaihdellen värehti, - silmät synkkeni, hymyili, - jalat vierivät jokena, - hapset läikehti vetenä, - pulppusi purona nauru. - Vanhus neitosen nimesi - veden nauravan mukahan, - Minnehahaksi sanoen, - Nauravaiseksi Vedeksi. - Vaatiko käret vasaman - Hiawatha-poikaseni - taipaleensa taittamahan - Dacotan tasankomailla? - Eiköhän se impi ollut. - Naurava Vesi vetänyt - kasvojansa katsomahan, - taakse verhojen vetänyt - katsetta puvun kahina, - hän kun välkkyi kuin vetonen. - Minnehahan kuulu koski - rannan lehdikon lomitse - päivän päilyvän helossa. - Aatokset ken arvannevi, - nuorten miesten mielet tutki, - kenpä kertovi unelmat, - Hiawathan haaveksimat? - Päivä päätyi, koti joutui; - siellä hän Nokomisille - kertoi Mudjekeewisista - kiistat, taistot ja tarinat, - ei vainen väheä virka - nuolista ja neitosesta. - - - - -V - -Hiawathan paasto. - - Kuulkaa kuinka Hiawatha - paastosi sekä rukoili - metsässä menestymistä! - eipä onnea omoa, - meren, metsän antimia, - mainetta ei, mahtavuutta - eikä taistojen iloa, - mutta kansojen etua, - yhteishyötyä ylintä. - Ensin hän wigwamin kyhäsi, - laati metsähän majansa, - lehtikuussa sen rakensi - kevähänä kukkeana, - siellä pitkän viikkokauden - paastosi, näki näkyjä. - Ensi paastopäivänänsä - läpi lehdon hän vaelsi, - näkipä närehikössä - peurojen hypähtelevän, - kaniinin kolossa keksi, - kuuli Benan rummutuksen, - tammenterhojen rapinan - Adjidaumon askartaissa, - näki kyyhkysen, Omemen - mäntyhyn pesän teossa, - Wawa-parven vaelluksen - pohjan soille aukeoille, - nuo kun liiti korkealla, - vienosti valittelivat. - Huudahti: "Elämän Herra! - riippuuko elomme näistä?" - Toissa paastopäivänänsä - kulkeissa joen kuvetta - läpi niityn, Muskodayn - näki riisin Mahnomoneen, - näki mustikan, Meenahgan, - mansikan myös, Odahminin, - vielä viiniköynnöksenkin, - Bemahgutin kiertelevän - lepän lehvien ylitse - tuorehine tuoksuinensa. - Toivonsa menettäneenä - huudahti: "Elämän Herra! - riippuuko elomme näistä?" - Saapui kolmas paastopäivä; - istuipa hän mietiskellen - rauhaisalla rannikolla - katsellen veden kaloja. - Hypähtipä sampi, Nahma, - helminä pisarat pärskyi, - kellui kouri keltaisena, - särki hohteli hopeisna, - näkyi hauki, Maskenozha, - sekä silli, Okahahwis, - krapu, Shawgashee kuleksi. - Toivonsa menettäneenä - huudahti: "Elämän Herra! - riippuuko elomme näistä?" - Joutui neljäs paastopäivä, - mies lepäsi lehdeksillä - majassa masentuneena - haaveillen, näkyjä nähden, - tuijotellen tummin silmin - mahtavata maisemata, - päivän väikettä vedessä, - ihanuutta iltaruskon. - Näkipä hän nuorukaisen - kellanvihrein pukimin - lähenevän, loistellessa - iltaruskon ruusuhehkun; - sulat varjosti somasti - kultahapsikulmiaxisa. - Kauan seisoi hän ovella - Hiawathaa silmäellen - säälillä, osanotolla - muotoa masentunutta; - sai viimein sanelemahan, - Hiawathalle puheli: - "Kaikki sun rukouksesi - ovat kuullut taivahassa! - Rukoillut sa muiden lailla - etpä onnea omoa, - meren, metsän antimia, - mainetta et, mahtavuutta - etkä taistojen iloa, - mutta kansojen etua, - yhteishyötyä ylintä. - Luotapa Elämän Herran - laskeudun mä, Mondamin - ystävä inehmon, saavuin - sulle neuvonantajaksi, - miten tuskan, työn avulla - saavutat rukoilemasi. - Nouse oksavuotehelta - kerallani painimahan!" - Uros uupunut nälästä - nousi oksavuotehelta, - tuli wigwamin hämystä - iltaruskon hohtehesen, - Paini kanssa Mondaminin. - Ensi kosketus elosti - voimat miehen voipunehen, - rohkeus, elämän tarmo - täytti toivolla olennon. - Niin he kahden kamppasivat - iltaruskon loistehessa; - minkä jatkui taistelunsa, - vahvistui sen Hiawatha, - kunnes piiritti pimeys, - kunnes kurki kulkustansa - päästi suolla suuren äänen, - vaikean valitushuudon - tuskissa nälän tuhoisan. - "Riittää!" Mondamin sanovi - Hiawathalle hymyten, - "tulen huomisiltanakin - sua taasen koittamahan!" - Ja hän poistui ja hävisi - kuin vetonen maan rakohon - taikka usma taivahalle. - Huomannut ei Hiawatha - kumppanin katoamista, - jääden yksin uupuneena, - allansa utuinen järvi, - yllä tähdet vaappuvaiset. - Illan toisen saapuessa, - auringon alentuessa - niin kuin hehkuva kekäle - Suuren Hengen hiiloksesta - vierressä vesihin lännen, - Mondamin sai kohtelulle - Hiawathan wigwamille. - Ilmestyi kuin illan kaste - äänettä, älyämättä - ilman mailla matkatessa; - muodon sai kun maahan koski, - ilmassa näkymätönnä, - kulkunsa käsittämätön. - Kolmasti he kamppasivat - ilta-auringon helossa, - kunnes taaskin kurki suolla - päästi pitkän nälkähuudon - Mondaminin kuultavaksi. - Kaunisna hän seisoi tuossa - kellan vihrein pukimin, - sulkaseppel otsallansa - läikkyi läähättäessänsä, - hikikarpalot heruen - päilyi päällä kastehena. - Ja hän huusi: "Hiawatha, - urhon lailla oot otellut - nähdessä Elämän Herran, - hänpä sulle voiton suopi!" - Sitten virkkoi: "Huomennapa - meill' on viime painipäivä, - sulla viime paastopäivä, - silloinpa minut sä voitat! - Laita vuode maatakseni, - siinä huuhdella satehen, - päivän kyllin paistatella; - kellanvihreät pukimet, - sulat riistäös minulta, - Pane maahan maatakseni, - pelto päälle pehmittele. - Ällös vierahan kätösen - anna untani pilata, - madot, rikkaruohot poista, - korppi, Kahgahgee pois estä, - häädä häiriön teosta, - huolla, valvo, vartioitse, - kunnes virkoan, kohotan - pääni päivänpaistehesen!" - Niin hän virkkoi ja erosi. - Rauhoin nukkui Hiawatha; - kuuli sentään Wawonaissan, - whip-poor-willin valituksen - katon harjalta kotansa, - kuuli äänen Sebowishan, - puron kuohuvan puhelun, - tuumat kanssa tumman metsän, - kuuli oksain huokaukset, - kun ne keinui hiljallensa - yötuulen ohitse mennen; - vienot, kaukaiset puhelut - kaikui korvahan unessa - rauhassa levätessänsä. - Joutui huomen, paastopäivä - seitsemäs Hiawathalle. - Silloinpa tuli Nokomis, - ehätti evähinensä - vaatien ja voivotellen, - peljäten pahan perivän, - nälän miehen näännyttävän. - Mies ei koske, maista, - tuumi vain: "Nokomis, vuota, - Konsa päivä painunevi, - yöhyt seudut ympäröipi, - Shuh-shuh-gah kun suon selältä - päältä rimmen raikahuvi - päivän päättehen sanovi!" - Itkien meni Nokomis - kotihin, kovin peläten - Hiawathan herpoavan, - Paaston päättyvän pahasti. - Istuskeli Hiawatha - vuotellen väsynehenä - Mondaminin saapumista, - kunnes varjot viittilöivät - yli kenttien itähän, - lännen aurinko aleni, - kelluen meren selällä - kuni syksyn keltalehti - vierivi, ulapat uipi - siellä keinuen, kadoten. - Katso, nuori Mondaminpa - kiiltävine kutrinensa, - kellan vihrein pukimin - sulin somin, loistavaisin - seisovi jo kynnyksellä, - viittovi: lähemmäs käyös! - Niin kuni unissa käypä, - kalpeana, kuihtuneena, - vaan muutoin masentumatta - Hiawatha wigwamista - tuli, käyden painisille. - Maa ja taivas ympärillä - pyöri yhtenä keränä, - sydän rinnassa läpätti - niinkuin verkossa vedessä - sampi, silmiä repien; - taivonranta tulta hohti, - sata auringon keheä - näytti katsovan kisoa. - Äkkiä, odottamatta - yksin seisoi nurmikolla - Hiawatha, huohottaen - ankarasta paininnasta. - Elotonna eessä hällä - maassa voitettu makasi - hengettä, hajallahapsin, - revityin sulin, pukimin, - päivyen pimentyessä. - Voittoisa Hiawathapa - kuopan käsketyn tekevi, - riisui verhot rikkinäiset, - sulat yltä Mondaminin, - hänet hautasi hyvästi, - pellon päälle pehmitteli. - Taaskin kurki kulkustansa - kaihoisilta kankahilta, - suruisilta suonseliltä - vierähytti tuskanvirren, - parkaisi pahan sävelen. - Sitten läksi Hiawatha - Nokomisin wigwamille. - Siten päättyi pitkä paasto, - loppui viikko vaivaloinen. - Eipä jäänyt unholahan - painopaikka, kiistakenttä, - jäänyt ei hauta hoitamatta, - missä Mondamin lepäsi - alla paistehen, satehen, - missä sulkansa, pukunsa - ilman alla vaalenivat. - Huolellisiin Hiawatha - haudan hoiti, vartioitsi, - tumman mullan mullosteli, - kitki, hyönteiset hävitti, - Kahgahgeen, kuningaskorpin - pilkkahuudoin pois pelätti. - Jopa viimein vehryt vihne - alkoi nousta alta mullan, - toinen, kolmaskin kohota. - Niinpä kesän eestyessä - seisoi maissi mahtavana - kiiltävine kaapuinensa, - pitkin, keltasin hiuksin. - Ihastuen Hiawatha - huusi: "Jalo Mondaminpa - se on, ystävä inehmon!" - Sitten nouti Nokomisin - kera kerskurin Iagoon - kasviansa katsomahan, - näille jutteli näkynsä, - painit, voittonsa; pakisi - kasvistansa, lahjastansa, - iki eineestä inehmon. - Myöhemmin kun syksy muutti - lehdet pitkät keltasiksi, - jyvät pehmeät, mehuisat - keltahelmiksi koviksi, - kokosi hän kypsät tähkät, - kuori lehdet kuihtunehet, - riisuen kuin painijansa; - ensi juhlan Mondaminin - vietti, kansoille julisti - Suuren Hengen uuden lahjan. - - - - -VI - -Hiawathan ystävät. - - - Hiawathalla on kaksi - likimmäistä liittolaista, - ylimmäistä ystävätä, - joiden kanssa hän jakavi - elonsa ilot, ikävät: - Chibiabos, soittoniekka, - sekä mies väkevä: Kwasind. - Yhdistipä ystävykset - polku ruohon peittämätön, - eikä kierot kielikellot, - rollit ja valehtelijat - sopumieltä sotkenehet, - rakkautta rikkonehet, - vaan he aina myötämielin, - suosiolla suunnitellen - neuvotteli, tuumitteli - Ihmisheimojen etua. - Paljon myöskin Hiawatha - piti Chibiabosista, - laulajasta luontevasta, - sulosointujen seposta. - Mies oli kaunis, mieli puhdas, - luonne uljahan urohon, - sydän herkkä hennon naisen, - notkea kuin viidan vitsa, - arvokas kuin sarvipeura. - Kun hän virtensä viritti, - kävi kohti miehet, naiset, - sai kyläjäs kuulemahan, - soitto sielut innostuit, - sävelin suli sydämet. - Huilut ruo'osta rakensi, - pillit pehmeäsävelet; - pysähtyi puron lirinä, - Sebowisha seisatteli, - linnun laulut lakkasivat; - oravakin, Adjidaumo - heti heitti raksutuksen, - jäi jänökin kuulemahan - soittoa soman makuista. - Seisattuen Sebowisha - sanovi: "Oi Chibiabos, - opettaos aaltoseni - sävelinä soilumahan - vienon virtesi tavalla!" - Sinilintunen, Owaissa - virkahti kateisin mielin: - "Neuvo mulle, Chibiabos, - virret kummat, villit, hurjat, - raivosäihkyiset sävelmät!" - Opechee ilolla pyysi: - "Opeta, oi Chibiabos - minulle sulosävelet, - laulut armahat, iloiset!" - Wawonaissa myöskin vaati - nyyhkien: "Oi, Chibiabos, - virka mulle murhevirret, - kaihon ja surun sävelet!" - Luonnon äänet sointujansa - lainasivat laulustansa, - syömmet ihmisten sulivat - sävelistä taikasoiton, - sillä hän viritti virret - rauhasta, vapaudesta, - kertoi kauneuden tarinat, - lauloi kaikki lemmenkaihot, - kertoi kuolosta, elosta - Tuonensaarilla somilla, - asunnoilla autuaitten, - Ponemahn alustamailla, - tulevaisessa elossa. - Rakaspa Hiawathalla - oli ystävä ylevä, - lempimieli Chibiabos, - tuo suloisin soittajista, - paras laulajalajia; - lempimieli, tenhokieli - välit rakkahat rakensi. - Rakaspa Hiawathalle - oli myös väkevä Kwasind, - kuolevaisista väkevin, - urho, miesten ensimäinen; - voiman ja hyvyyden vuoksi - hän oli rakas toveri. - Olipa Kwasind-nuorukainen: - veltto, tuhma ja uninen, - väisti lasten leikkilöitä, - ei konsa kalalla käynyt, - ei mennyt erän hakuhun, - eli yksin ja erossa, - piti aina pitkät paastot, - haltiaansa haastatteli, - maanitti Manitoansa. - "Laiska Kwasind", äiti virkkoi, - "kun et auta askareissa, - kesät metsissä maleksit, - jouten kiertelet ketoja, - talvet kaiket kyyröttelet - wigwamissa hiiloksella, - kun minä kalassa käyden - paukkuvilla pakkasilla - jäitä rikki ryskyttelen, - yksin verkkoja vetelen. - Märät verkot on ovella - valumassa, jäätyvänä, - mene, väännä ne, vetelys, - käännä päivän kuivatella!" - Nousi poikanen porosta, - kömpi töille kiistämättä, - matkasi ulos majasta, - ovenpielestä punalsi - jäätyvät, vetiset verkot, - väänsi nuo kuin heinävihkon, - rihmat rikki rauskahutti; - mitä koski, kohta mursi, - voima vallaton käsissä. - Taatto lausui: "Laiskurista - metsän käynniss' ei apua, - kosket jousta, kaaren poikki, - nuolet rikki ripsahutat; - tule kumminkin keralla, - saatat saalihit kotihin!" - Kulkivat puron kuvetta - alas kautta kaidan rotkon, - piisonin ja peuran tietä, - liki rantaliejukkoa, - kunes kulkunsa pysähtyi - keloihin kupertuneisin, - juuttuneihin juurakoihin, - jotka tiensä tukkesivat. - Taatto tahtovi takaisin, - tuumi: "Tukkien lomitse - mahdoton on mäyrän mennä - oravan ylitse päästä." - Istui ukko miettimähäu, - pisti tulta piippuhunsa. - Ei ehdi panos poroksi, - kun on polku puhdistettu, - Kwasind vahvoilla käsillä - puita purki, murron särki, - niinkuin nuolet männyt mätti, - seipähinä seetripuutkin - huiski helposti sivulle. - Niityllä kun nuoret miehet - kirmaten kisaelivat, - virkkoivat he: "Kwasind, laiska, - mitä jouten sä jorotat, - katsot kallion sivulla, - tules, painiksi panemme, - käyös kiekon heitäntähän!" - Vastannut ei Kwasind, laiska, - veikallensa kääntelehti, - käsin tarttui kalliohon, - kiskoipa kiven syvästä, - hetken heilutti koholla, - syöksi virtahan syvähän, - paiskasi sen Pauwatingiin, - kussa nähdähän kesällä. - Kerran kanssa kumppaneiden - purjehti hän Pauwatingin, - virran vaahtoisan uroa, - siellä Ahmeekin näkevi, - majavain kuninkahankin, - joka kuohuissa kuleksi, - hyppyreissä hyökyvissä - nousten, vaipuen vaelsi. - Äkkiä, pakisematta - Kwasind harppasi jokehen, - paiskahtihe pyörtehisin, - alle aaltojen vihaisten, - matkaten majavan teitä, - syösten saarien lomitse, - kauan viipyen vedessä. - Kauhistuen kumppaninsa - huutelivat säikkyneinä: - "Jää hyvästi Kwasind-veikko, - emmepä elävin silmin - nähne konsana sinua!" - Mutta kohta mies kohosi - voitonriemulla vedestä, - hartioilla hauska saalis: - rumis mahtavan majavan. - Nää oli kaksi, kertomani, - Hiawathan ystäviä: - Chibiabos, soittoniekka, - sekä tuo väkevä Kwasind. - Kauan rauhassa elellen - alttiisti, avosydämin - paljon he puheli, mietti, - suutatuksin suunnitteli - ihmisheimojen etua. - - - - -VII - -Hiawathan purjehdus. - - - "Anna mulle, koivu armas, - joka kasvat juhlallisna - virran vinhan rantamalla, - anna keltatuohiasi! - kevyen kanootin siitä, - nopsan Cheemaunin laitan, - purren purjehtiakseni, - joka kelluvi joella - kuni syksyn keltalehti, - tai kesäinen keltakukka, - kulta-ulpukka ihana. - Laske vyösi vierellesi, - vaippa valkoinen sivulle, - ilman tuotakin tarennet, - kun kesä jo kerkiävi, - päivä lämmin läylentävi!" - Noin puheli Hiawatha - yksinäisessä salossa - Taqwamenaw-virran luona, - joen hyökyvän sivulla, - lintujen ilosävelten - lehtikuussa [toukokuu] helkkyessä, - aamun auringon heräten, - päiväsilmän pälkähtäen, - aivan kun sanoen hälle: - "Katso Geezistä, minua, - katso suurta aurinkoa!" - Puu puheli haaroinensa - aamutuulessa humisten, - kärsiväisenä saneli: - "Ota vyöni, Hiawatha!" - Hänpä viilsi veitsellänsä - alta oksien alinten, - päältä juurien, tyveltä, - kunnes mahla maahan juoksi; - puuta pitkin piirrätteli, - tuohen tuohalti lävitse, - nyhti puusta nylkimellä, - rungosta sen rikkomatta - kiskoi kiilalla erohon. - Sanoipa hän seetripuulle: - "Anna seetri oksiasi, - luovutappas lehviäsi - vakaviksi valitetuksi - pienoisehen purteheni!" - Kauhun huudahtus humahti, - kaikui vastuksen mutina - tuosta kautta seetrin latvan. - Latva kumminkin kumarsi - kuiskaten: "Oi Hiawatha, - ota, ota oksiani!" - Hänpä otti seetrin oksat, - karsi kaariksi kanootin, - käänsi käyriksi hyviksi - niinkuin kaksi jousenkaarta. - "Anna juuresi, Tamarack, - luovuttaos lehtikuusi - rihmasäie-juuriasi - kanootin sitoakseni, - ettei vuotaisi venoni, - kulkijata kasteleisi!" - Lehtikuusi juurinensa - aamuilmassa värähti, - tupsujansa heilahdutti, - surun huokauksin saneli: - "Ota juuret Hiawatha!" - Hänpä kaivoi kuusen juuret, - repi säikehet syvältä, - levitti lujasti tuohen, - kehyksehen kiinnitteli. - "Anna kuusi pihkojasi, - anna palsami parahin - purren saumat sulkeani, - ettei vettyisi venoni. - joki uittaisi urosta!" - Kuusi rohkea, vakava - oihki, voihki oksinensa, - viittoinensa vaikerehti, - sorisi somerna rannan - vastaten valittamalla: - "Ota paras palsamini!" - Otti hän kuusen kyyneleitä, - pihkan, palsamin anasti, - jolla saumoja siveli - veden vuotamattomaksi. - "Anna mulle, piikkisika, - anna hyvät harjaksesi, - niistä nauha tehdäkseni, - kaulavyöhyt kaunolleni, - tuohon tähtöset povelle!" - Sika onton puun sisästä - katsoen unisin silmin - äkin heitti harjaksensa, - unimielisnä mutisten - parran takkuisen läpitse: - "Vie ne villat Hiawatha!" - Heti hän harjakset kokosi, - nuolet kiiltävät keräsi, - värjäsi ne välkkyviksi - sini-, punakirjaviksi - juurten, marjojen mehulla. - Kanoottiinsa kaunihiksi - kultavyöksi ne kutovi, - kokkahan sen kaulanauhan, - tähdet rintahan ihanat. - Niinpä tehtihin kanootti, - tuohilaita laadittihin - laaksossa, joen lähellä, - metsän mieluisan povessa. - Siinä yhtyi metsän henki, - tenhotaikansa salainen, - koivun keinuvan keveys, - sitkeys sorean seetrin. - Ja se keinuili joella - kuni syksyn keltalehti, - tai kesäinen keltakukka. - kulta-ulpukka ihana. - Hiawathalla ei ollut - airoja aluksessansa, - oli aatos aironansa, - melanansa mielenjohde, - toive tiensä suunnittaja. - Sitten virkkoi Hiawatha - Kwasindille vantteralle: - "Auta veikkoni minua, - siivoa joki soaistu, - raivaile haot ja haitat!" - Kwasind vierähti vetehen - syöksyi saukkona jokehen, - majavaisena sukelsi; - oli vettä vyötäreihin, - kaalaella kainaloihin, - uida umpisukkelossa. - Haot hän ylös harasi, - käsin kalvoi hietasärkät, - jaloin mullisti mutia, - limaheinät lievitteli. - Sitten laski Hiawatha - Taqwamenawia pitkin, - purjehti sen polvekkehet, - matkusti syvät, matalat, - samalla kun vahva Kwasind - ui syvät, matalat kaaloi. - Niinpä kulkivat kumuten - joka pohjukan joesta, - saaret, salmet soutelivat, - pohjan puista puhdistivat, - haot haudasta vetivät, - hiekkasärkät siivosivat. - vesiväylät väljentivät, - turvaisaksi tien tekivät, - kaikkien kulettavaksi - aina asti lähtehiltä - vetosehen Pauwatingin, - Taqwamenaw-lahdelmahan. - - - - -VIII - -Hiawathan kalastus. - - - Gitche Gumeelle isolle, - vedelle kimaltavalle - seetrinkuorisiimoinensa - kalojen kuningas sananen, - Mishe-Nahman ongintahan - läksi yksin Hiawatha, - läksi veikaten vesille - kanootilla koivuisella. - Läpi välkkyvän vetosen - kalat kaunihit erotti - silmin altansa syvästä, - siellä Sahwa, keltasäyne - välkehti säteenä päivän, - rapu, Shawgashee myös siellä - hämähäkkinä kuleksi, - valkohiekalla vaelsi. - Hiawatha siimoinensa - istui purtensa perässä; - sulissansa aamutuuli - leikki, kuni ritvakuusen - lehväksissä läikkyvissä. - Istui laidalla orava, - Pysty häntä hangan päällä, - turkissansa tuuli leikki - kuni aavikon kulossa. - Paras pohjassa makasi, - Mishe-Nahma, sampi suuri, - hirveä kuningaskala; - pyörteinä vesi pyrehti - kiduksissa ja evissä, - pyrstö pohjoa lakasi. - Siell' oli sampi mahtavana - vankoissa varustimissa: - kilvet suojana sivuilla, - levyt luiset otsallansa, - joka paikka pantsaroitu - piikkilaita-luulevyillä; - oli vielä viiruteltu - sotamaalilla somasti - täplät tummat, merkit mustat, - punakeltaset pukimet, - taikka taivahansiniset. - Niin se pohjassa makasi - eviänsä heilutellen, - venhon vierressä ylitse, - Hiawathan huovatessa - seetrisiimansa keralla. - Huudahtipa Hiawatha, - sanoi sammelle syvähän: - "Käy täkyhyn, käykkäleuka, - tartu Nahma nauhanpäähän, - astu aalloista esihin, - voimankoittohon kohoa!" - Laski lankansa vetehen, - väkäsyötin välkkymähän, - istui kotvasen, odotti - veden alta vastausta, - viimein karjasi kovemmin: - "Käy täkyyn, kalojen herra!" - Hitahasti vetten hirmu - eviänsä heilutellen - ylös käänsi katsehensa - oudostellen onkijata, - kuunnellen melua miehen, - kunnekka väsyen viimein - siitä hauille hokevi, - Maskenozhalle puhuvi: - "Syö syötti hävyttömältä, - poikki siimansa purase!" - Kohta tunsi Hiawatha - ongessa nykäsyn oudon, - siitä siimoa veteli; - pursi pystyhyn kohosi - kuni turta koivupölkky; - orava kurahtelevi, - keulan huipussa kapahui. - Halveksuen Hiawatha - kalan nousevan näkevi: - tuopa hauki, Maskenozha, - mikä koukussa kohosi! - Ja hän karjaisi kalalle: - "Häpeä hävytön hauki, - mokomakin Maskenozha. - viisi moisesta välitän, - kuningastanne haluan!" - Heti hauki hämmästyen - vaipui vaappuen vetehen. - Sampi aurinko-kaloa, - Ugudwashia usutti: - "Tartu kerskurin täkyhyn. - poikki siimansa purase!" - Nousi veestä verkallensa - kala, kumma, kuun näkönen, - kohti koukkua kohosi, - iski siitä siiman päähän, - tarttui kiinni täysin voimin, - vieri, vehtasi vedessä, - tuohipurtta pyöritteli. - Lainehti vesi vetelä, - aallot aavalle levisi, - keinui kaislat kaukorannan, - kurjenmiekat kuuristeli. - Hiawatha, nähtyänsä - kalan nousevan ylemmä. - valkokiekkonsa kohoovan, - pian pilkaten puheli: - "Esa! häpeä hävytön, - Ugudwashsa vain oletkin, - et saalis haluamani, - kalojen kuningas kuulu!" - Taas kala vetehen vieri, - vaipui vaappuen syvähän. - Taaskin tuosta sampi Nahma - Hiawathan huudon kuuli, - taiston vaadinnan tajusi, - tuon turhan melun, metakan, - kautta rantain mi kajahui. - Sampi suuri suuttuneena - pohjahiekalta hypähti, - jännitettynä, vapisten - kolisti varuslevyjä, - välkkyen sotaväreissä - ylös ampaisi äkäisnä, - veestä lieskahti valohon, - laajat leukansa levitti, - nieli miehen pursinensa. - Alas synkkähän syvähän - huiskahti nyt Hiawatha, - tuiskahti kuin tukkipölkky - kosken kuohuvan kitahan, - löysi luolasta asunnon, - haparoi ylen hämillä, - kunnekka pimeydessä - tunsi sykkivän sydämmen. - Iski tuota nyrkillänsä, - viimalti vihanväessä; - silloin Nahma tuskan tunsi, - tärähti tajuttomaksi, - vesi korvissa kohisi, - vaivoissaan kun viehkuroitsi - kera syöminen särkynehen. - Hiawatha tuosta oitis - käänsi purren poikkipuolin, - ettei mahtavan mahasta - vierisi vesiajolle, - hukuksihin huiskahtaisi. - Orava ovelin kynsin - hilpeästi hommaeli, - puri, kiskoi ja kurisi, - kunnes pursi poikkipuolin - käättihin kalan mahassa. - Sitten hälle Hiawatha - virkkoi: "Oi mun ystäväni, - hyvin autoit ja ahersit, - ota kiitokset minulta, - nimi uusi sen keralla. - Nyt sinut nimettäköhön, - pojat aina kutsukohot: - pystyhäntä, Adjidaumo!" - Taaskin Nahma, sampi suuri - korahti, värähti veessä, - siitä oikeni, ajausi - liki rantahietikoita. - Hiawatha hinkalossa - korvin tarkaten tajusi - kalan kuulun kuolleheksi, - rantamalle rauenneeksi, - kyljen kyntävän kiviä. - Taas kuuli kuhinan kumman, - siiveniskuja satoja, - kirkunan ja kilpalennon, - petolintujen rähäkän, - näki valonvälkähdyksen. - Läpi Nahman kylkiluiden - lokit katsoi kiilusilmin, - katsoi Kayoshkit, kajavat; - näki niiden tirkistykset, - kuuli keskiset tarinat: - "Kas, veljemme Hiawatha!" - Nyt hän kiljaisi kovasti, - hihkaisi hyvillä mielin: - "Lintukullat, kuomaseni, - löin, voitin kuningas-sammen, - repikäätte nyt rakoja, - aukkoja avartakaatte, - noukin, kynsin kiskokaatte - pimennosta päästäkseni! - Tästä lähtien alati - hyvät työnne muistetahan, - 'Kayoshkiksi' kutsutahan, - 'jalokynsijä' kyvykäs." - Kilvan kalvoivat kajavat, - nokkivat kalan kuvetta, - kynsin kylkeä repivät, - veräjätä valmistivat. - Niinpä pääsi Hiawatha - vaikeasta vankilasta, - veden vellovan sylistä, - vatsasta kalan kamalan. - Seisten rantaäyrähällä, - aivan wigwamin lähellä - huusi hän Nokomisille, - viittoi muori-vanhukselle, - osottaen saalistansa, - joka rannalla rojotti - lintujoukon järsimänä. - "Minä kaasin Mishe-Nahman. - kuuluisan kuningas-sammen", - saneli hän, "katso tuota, - miten lintu-ystäväni, - parahat pelastajani - sitä syövät ja repivät! - Ellös sä pelota heitä, - anna kyllin atrioida, - kunnes päivän päättyessä - soille siirtyvät pesihin! - Kanna sitten kattilasi, - talviöljyä varusta!!" - Vartoi muori yön tuloa, - kunnes illan-kuu kohosi - yli tyynien vesien, - kunnes kylläiset kajavat - juhlaruualta meluten - iltaruskon hohtehessa - lensivät leposijoille - sarasaarille pesihin. - Sai levolle Hiawatha, - nousi töillensä Nokomis, - aherrellen kuun valossa, - kunnes aamu autereinen - saattoi päivän kuun sijalle, - kunnes nälkäiset kajavat - sarasaarilta samosi - aamu juhla-atrialle. - Koko kolme vuorokautta - vuoroin linnut ja Nokomis - riisti rasvaista lihoa, - kunnes kyljykset kuluivat, - aallot luita huuhtelivat, - kunnes kaikkosi kajavat, - luusto rannalla rojotti. - - - - -IX - -Hiawatha ja Helmisulka. - - - Rantamalla Gitche Gumeen, - Suuren Veden välkehtivän - seisovi Nokomis-muori, - sormellansa länttä kohti, - punapilvien pihoja - yli vetten viittoellen. - Illan aurinko aleten - sytti taivahan takaisen, - kuin joukot pakenevaiset - sotatiensä suojeluksi - polttavat kuloa kentän. - Kuuhut, öinen aurinkoinen - idästä esihin syöksi, - seurasi sotaista tietä, - vieri polkua punasta, - liekin loimu kasvoillansa. - Niin Nokomis, vaimo vanha - länttä sormella osotti - Hiawathalle sanellen: - "Tuollapa asuvi noita, - Helmisulka, Megissogwon, - asuu Wampumin Manito, - henki riistan, rikkauden, - vartioina kyyt tuliset, - pikijärvi suojanansa. - Voit sä nähdä Kenaheekit - vonkeroitsevan vedessä, - tulikäärmehet kamalat, - nähdä mustan tervajärven - taakse, kauas yltäväksi - ruskopilven reunamille. - Tuopa tappoi taaton multa - kavaloilla tempuillansa, - kun hän saapui kuusta maahan - mua täältä etsimähän. - Hänpä, velhoista väkevin, - sumut nostavi noroista, - suon sylistä surman usmat, - rimpilöistä ruttotaudit, - valkoiset hävityshöyryt, - herjat myrkkyhengitykset, - kuolinkuumehet kamalat. - Ota jousi, Hiawatha, - ota nuolet jaspispäiset, - sotanuijas, Puggawaugun, - rukkasesi, Minjekahwun, - kaunis tuohikanoottisi, - Mishe Nahman liukas öljy, - jolla voitele venosi; - siten surmasta sukellat, - pois pääset pikivedestä. - Kukista vihainen velho, - kansa kuumeesta pelasta, - jota horna hengittävi; - kosta mun isäni surma!" - Heti tuosta Hiawatha - suorihe sotasopihin, - lykkäsi venon vesille, - tuohilaitoa taputti, - lempipurrelle puheli: - "Cheemauni, lemmittyni, - syöksy aukeinta, syvintä, - läpi käärmeiden kähyjen - mustassa pikivedessä!" - Riensi riemulla venonen - ja se uljas Hiawatha - lauloi sotalaulunsa, - villiä surusäveltä. - Keneu, suuri sotakotka, - ilman lintujen isäntä - yllä kirkasi kovasti - vierren pilvien pihoja. - Pianpa hän Kenabeekit, - tulikäärmehet tapasi. - Madot väylällä makasi, - loikoi konnat kiemurassa, - hännät vieritti viriä, - heltat hehkuivat koholla, - tuliusmat suista suitsi; - ei yli yrittämistä! - Vaan peloton Hiawatha - heille huuteli sanellen; - "Väistykääpä Kenabeekit - tietä kunnoin kulkeani!" - Vaan ne suuttuen, suhisten - tuiskivat tulisin kielin: - "Saa takaisin, Shaugodaya, - luoksi vanhan Nokomisin - pian astu, arkamieli!" - Hiawatha kiukustuen - saarnijousensa kohotti, - ampui ankarat vasamat - käärmekonnien sekahan. - Min järähti jousen jänne, - se ol' sota-, kuolinhuuto, - minkä nuolensa suhahti, - kuolin on laulu Kenabeekin. - Loikoen verivedessä - madot raatona makasi - Hiawathan ympärillä, - joka huusi riemuissansa: - "Riennä, lennä lempipursi - mustahan pikivetehen!" - Nahman öljyllä hän sitten - sivut purtensa siveli, - että pursi liukkahammin - liukuisi pikivedessä. - Kaiken yötä venho vieri - rapakossa roskasessa, - pinnalla ikihomehet, - limat, lumpehet likaset, - täynnä ruohoa, rytöä; - taival kolkko, kuutamoinen - virvatulten tuikkehessa, - haudan haamujen valojen, - Tuonen miesten leiritulten. - Kuu valaisi ilman kaiken, - vesi mustana makasi, - sääsket ilmassa inisi - soittaen sotasäveltä, - tulikärpäset tuhannet - hääri harhasoihtunensa. - Sammakko, Dahinda tuolla - kuutamohon pään kohotti - katsoi keltasilmillänsä, - kohta upposi, urahti. - Rääkkyen räme avara - virsin vastasi tuhansin, - Shuh-shuh-gah, sinervä kura, - ruokorannalla julisti - suuren sankarin tuloa. - Niin uros läheni länttä, - Megissogwonin majoja, - Helmisulan maata kohti, - kunnes kuuhut taivonrannan - häntä katsoi kalpeana, - kunnes aurinko yleten - takaraivoa tapasi, - hartioitansa halasi. - Eessänsä yläntehellä - keksi majan kiiltäväisen, - majan wampumin Maniton, - velholoista mahtavimman. - Virkkoi vielä venhollensa, - purtta eellehen usutti; - sepä yltyen uhemmin, - riensi, riemuiten hypähti, - kunnes kukkien ylitse, - yli ruokoisen ryteikön - pääsi rantapenkerelle - Hiawatha kuivin kengin. - Nyt hän otti saarnijousen, - painoi kaarta polvellansa - vasten tannerta tasaisia, - kihisi jäntehen kovalle, - otti nuolen jaspispäisen, - kohti velhon wigwamia - nuolen laulavan lähetti, - työnsi tuiman tervehdyksen, - valtavimman vaatimuksen: - "Käy esihin, Helmisulka, - Hiawatha vuottelevi!" - Tuli kiiltowigwamista - Megisogwon, mahtivelho, - uros suuri, hartehikas, - tumma, hirveän näköinen, - varattuna wampumissa, - asehin asestettuna; - maalattu kuin aamutaivas - kellalla, sinipunalla, - suuri kotkansulkaheltta - häilyi laskien, kohoten. - Tuli ärjyi ukkosena, - halveksuen haukuskeli: - "Hyvin sun tunnen, Hiawatha - saa takaisin, Shaugodaya, - astu arka naiselahan, - joudu luokse Nokomisin, - tahikka tapan sun siihen, - kuten muinoin sun isäsi!" - Vastasipa Hiawatha, - ilman pelkoa puheli: - "Ei sanoin sotia käydä, - kielenpistoilla tapella, - nuija riidat ratkaiskohon, - nuoless' on urohon usko!" - Alkoi tappelun töminä, - koitos ennen kuulumaton, - sotakotkien kokema; - kesti se kesäisen päivän, - ajan iltahan edeten. - Eipä nuolet Hiawathan - Wampum-paitoa lävistä, - pysty ei iskut iskemänsä - Minjekahwun-kintahilla, - nujerra ei nuijan heitot - vaikka kalliot hajoitti, - taioitellun Wampum-paida - silmut, suomut ei murene. - Illan tullen Hiawatha - haavoista masentuneena - saarnijousehen nojasi; - sotanuija sirpaleina - rukkaset räpälehinä, - nuolta kolmisen jälellä. - Painui juurella petäjän, - alle lehvien lepohon; - naavat lehvillä levisi, - kaarna oli käävin kaunistettu, - kuolleenmiehenkenkänahka [eräs sienilaji] - peitti runkoa petäjän. - Älysipä äänen moisen, - tirskui tikka päänsä päällä: - "Tähtää Megissogwonihin, - pidä nuoli päätä kohti, - tukan juuressa tuhonsa, - suortuvissa surman paikka." - Sulkanuoli, jaspiskärki - heti vinhasti vilahti; - Megissogwon kun kumarsi, - kiven heittoa hepäsi, - vasten kalloa vasama - tukan juurehen jysähti - ja hän hoippui, horjahteli, - kuten piison aavikolla - haavoitettuna hypähti. - Yhä vinhemmin vilahti - toinen nuoli toisen tietä, - syvemmälle syöksähtäen - kosketti kipeämmästi. - Menehtyi jo Megissogwon, - polvet vahvalla vapisi, - niinkuin ruo'ot myrskysäällä. - Kovimmasti kolmas koski, - oli viimeinen vihaisin, - Megissogwon maahan sortui, - näki kummat kuolon silmät, - silmät Paupukin palavat, - pimeästä kutsun kuuli. - Suisti surman suuren velhon - Megissogwonin masensi - Hiawathalle etehen. - Kiitollinen Hiawatha - Maman, lintusen mokoman, - tikan, tietäjän tavoitti - tuon suuren, suruisen männyn - lehvältä, leposijalta; - palkaksi parahan työnsä - Maman pienen pääkkösessä - höyhentöyhdön hurmehella - värjäsi värilliseksi. - Viel' on töyhtönsä punanen - merkkinä hyvän tekonsa. - Sitten Megissogwonilta - pois nitisti wampum-paidan - taistelunsa muistimiksi, - voitonmerkiksi varasti. - Jätti raadon rannikolle, - pannen puoliksi vetehen, - virui kasvonsa vedessä, - hiekka jalkoja hiveli. - Kenen, suuri sotakotka - väijyi vaakkuen, meluten, - teki yllä ympyröitä, - laski, liikehti likemmä - Wigwamista Hiawatha - riisti velhon rikkaudet, - Wampum-aartehet anasti, - turkit piisonin, majavan, - soopelin ja näädän nahkat, - Wampumvyöt ja -nauhat, -pussit, - viinet helmin kirjaellut - nuoline hopeapäine. - Riensi riemuiten kotihin - läpi tervaisten vesien, - yli käärmeröykkiöiden, - meni voitonmerkkeinensä, - laski laulellen, iloiten. - Vartoi kotivalkamilla - Nokomis ja Chibiabos, - vartoi Kwasind, mies väkevä - sankaria saapuvaksi, - laulajaa lähestyväksi. - Kylän kansa karkeloiden, - kaikki riemuten, remuten - juhlan hurmassa julisti: - "Hiawathalle ylistys, - Helmisulan sortajalle, - taikurin kukistajalle, - taikurin, mi taudit tuotti, - soilta kuoleman kuletti, - surman usmasta usutti." - Mieluisa ol' Maman muisto - Hiawathalle alati; - osoitteeksi ystävyyden - piipunvarren hän varusti - tupsulla tulipunalla - heltasta tikan heleän. - Vaan varat Megissogwonin, - suuret sotasaalihinsa - kaikki kansalle jakeli, - ositti osin tasaisin. - - - -X - -Hiawathan kosinta. - - - "Mitä jouselle on jänne, - miehelle sama on vaimo, - vaikka miestä taivuttavi, - käypi kumminkin perästä; - vaill' on toinen toisettansa." - Noinpa nuori Hiawatha - mietti illat, tuumi aamut, - päivät, yöt yhä uneksi, - mielessänsä Minnehaha, - Naurava Vesi ihana - Dacotan tasankomailta. - "Naios heimosta omasta!" - Nokomis varoittelevi, - "elä maailman kyliltä, - vedä vennonvierahia! - Kuin kotoisen lieden loimu, - tytär on kotikyläinen - vaikka yksinkertainenkin, - tähden tuike, kuun kumotus - toisen on kansan kaunotarkin." - Koin Nokomis neuvoskeli; - Hiawatha vastaeli: - "Ellös kiellä, muorikulta! - Hauska on tulosen loimu, - tähden tuike mieluisampi, - armahampi kuun kumotus." - Vakavammin vanhus kielsi: - "Elä kuhnusta kuleta, - vedä vennon joutiota, - joll' on kankeat kätöset, - jalat jäykät, saamattomat - tuo vaimo sukevasormi, - kevytkenkäinen kuleta!" - Hiawatha vain hymyili: - "Tuollapa Dacotan maassa - tytär on nuolien tekijän, - Minnehaha mielitietty, - impi kaikista ihanin; - tuonpa tuon ma wigwamiisi, - käskyläiseksi kuletan, - kuuksi, tähdeksi, tuleksi, - kansan päivänpaisteheksi!" - Nokomis yhä epäsi: - "Tuo elä tupahan mulle - vierasta dacotain naista, - ylen on dacotat tuimat, - käy vainot välillä meidän, - kaunat mielissä kytevi, - aueta voi vanhat arvet!" - Hiawatha naurahtavi: - "Siin' on syytä, jos ei muussa - naida neitonen Dacotan. - jotta vainot vaimeneisi, - katoaisi vanhat kaunat, - paraneisi vanhat haavat, - heimot liittyisi likemmä!" - Sitten lähti Hiawatha, - taivalti Dacotan maille, - maille naisten kaunokaisten; - astui kautta numminiityn, - metsien mitattomien - salon hiljaisen hämyssä. - Taika-mokkasiineillansa - astui virstan askeleella; - taival tuntui pitkistyvän, - aatos eellä askelitten. - Niin hän vieri viipymättä, - kunnes kuuli kosken naurun, - kuuli kuohun Minnehahan - vetävän salon salahan. - "Soma on sointu!" hän saneli, - "ääni armas ja vetävä." - Tuolla lehdon liepehellä, - varjon, paistehen välillä - polki kuusipeura-lauma, [Cervus doma] - eivät häntä huomannehet. - "Kanna!" kuiski kaarellensa, - "satu!" nuolelle saneli, - laski nuolen lentämähän - rintahan pukin punasen. - Olalle otuksen heitti, - kiiti tietä kiihkeämmin. - Wigwaminsa kynnyksellä - dacotain eläntämailla - istui vanha nuoliseppo, - jaspiskärkiä näversi, - valkopiitä valmisteli. - Minnehaha, maan valio, - immyt kukkea, ihana, - istui vierellä isänsä - kaislamattoa kutoen; - vanhan mieli mennehissä, - tulevissa nuoren tuumat. - Mietti vanhus muinoisia, - kuin hän nuolilla nujersi, - piisonit ja peurat kaasi - Muskodaylla, niittymailla, - hanhet lennosta tapasi, - Wawat siiviltä vajotti; - muisti muinaiset soturit - jotka hältä nuolet nouti, - ilman ei tainnehet tapella - Ah! ei löydy nyt eneä - maassa moisia uroita, - akkoja nykyiset miehet, - kielin käyvät kiistojansa. - Mietti neito metsämiestä, - toisen heimon nuorukaista, - kerran kun aamuna keväisnä - saapui nuolen noudantahan. - lepäeli wigwamissa, - poistuessa pitkin silmin - taakse tarkkasi ovelta; - kuuli taattonsa kehuvan - rohkeaksi, viisahaksi. - Vieläköhän tuo tulevi - täältä nuolen noudantahan! - Käsi hervahti matolle, - ruskosilmänsä uneksi. - Heidät mietteistä herätti - askel ja risun risahdus. - Hikiposki Hiawatha - -- peura oikoisna olalla -- - vierähtävi viidakosta - aivan äkkiä etehen. - Nosti vanha nuoliseppo - työstä katsehen vakavan, - nuolet syrjähän sysäsi, - pyysi käymähän sisälle, - virkki, vastahan kohoten: - "Terve tullut, Hiawatha!" - Nauravan Veden etehen - Hiawatha kuorman heitti, - peuran seljästä pudotti. - Neitonen kudoksestansa - käänsi katsehen hänehen, - ääni vienosti värähti: - "Terve tullut, Hiawatha!" - Maja oli väljäksi rakettu - peuran valkeista nahoista, - dacotain jumalankuvat - oli verhoihin kuvatut. - Korkea oven kamana, - tuskin sulkia lupasi - Hiawathan astuessa, - miehen mennessä majahan. - Nousi maasta Minnehaha, - Naurava Vesi kohosi, - mattonsa sivulle siirsi, - ehätti etehen ruuat, - vettä vihkaisi purosta; - ruuat on kivikupissa, - lehmustuopissa vetonen. - Kuunteli kun vieras haastoi, - tuumat taattonsa tajusi, - ei vain itse ääntä virka, - tartu juoksuhun tarinan. - Kuuli kuin unessa ollen - Hiawathan haasteilla, - kun hän kertoi ja pakisi - Nokomisista, se kuinka - hänet hoiti, kasvatteli, - kertoi Chibiabosista, - väkevästä Kwasindista, - rikkaudesta, runsaudesta, - onnesta ojibwain maassa, - hauskassa ja rauhaisessa. - "Jälkeen viikkoisten vihojen - verivainojen perästä, - kansoilla on kaunis rauha - ojibwain, dacotain mailla." - Sitten jatkoi Hiawatha, - tarina vakava vieri: - "Että säilyisi sopumme, - kädenlyönti kiintiäisi, - sydän syömmehen sulaisi, - antaos aviokseni - Minnehaha, maan valio, - dacotain ihanin impi!" - Tuosta vanha nuoliseppo - hetken viipyi virkkamasta, - veti verkkahan savuja, - katsoi ylpeesti urosta, - hellin silmin neitoansa, - sitten vastasi vakaasti: - "Kuin haluat, Minnehaha? - Anna syömmesi sanella!" - Naurava Vesi ihana - seisoi herttaisen somana, - ei halukas eikä vasten, - käyden vierelle kosijan; - kuiskasi Hiawathalle, - kasvoille veren kohoten: - "Seuraan, mieheni, sinua!" - Niin kosien Hiawatha, - voitti impyen ihanan, - sai sepon sydänkäpysen, - tyttären Dacotan maasta. - Sitten matkusti majasta, - Naurava Vesi mukana, - kulkivat käsikädessä - läpi metsän, kautta niityn: - jäipä vanhus seisomahan - yksin wigwamin ovelle. - Kuulivat he kulkiessa, - kuinka koski Minnehahan - heille kaukoa kohisi: - "Jää hyvästi Minnehaha!" - Siitä vanha nuoliseppo - taaskin työhönsä rupesi - eessä oven aurinkoisen, - tuumi tuossa itseksensä: - "Niin menevät tyttäremme, - rakkahamme, vaalimamme, - kun on vanhalle varaksi - juuri joutunut tueksi, - sulho sulkatöyhtöinensä - ruokohuilua huhuten - saapi soitellen kylähän, - viehkeintä vihjoavi; - saapi neito seurallansa, - vierren vierahan mukana." - Hauskapa kotihin kulku - metsissä mitattomissa, - yli vuoren, kautta niityn, - joen poikki, rotkon päitse. - Lyhyeltä taival tuntui, - huvalta Hiawathasta, - vaikka vauhtia vähensi - Nauravan Veden mukahan. - Yli virran vaahtokuohun - sylissä kuletti kullan, - kevyeksi kuorman tunsi - kuni höyhenen hatussa. - Poisti estehet polulta, - oksat siirteli sivuhun, - teki yöksi lehväteltan - havuvuotehen varusti, - tulen kuivista kävyistä - laitteli oven etehen. - Kaikki tuulet myöten tuuli - kautta kaiken taipaleensa, - öisin unta vartioivat - yllä taivallan tuloset. - Kätköstä, kolossa tammen - pilkisti orava, valvoi - avosilmin lempiviä. - Kaniini, Wahossa myöskin - pois polulta puikkelehti, - istuen kolonsa suulla - -- lerpalla etukäpälät - katseli rakastuneita. - Hauskaapa kotihin kulku! - Lauloi linnut lemmenvirttä, - rinnanriemuja visersi; - Owaissakin onnitteli: - "Hyvä on, Hiawathan - kera puolison parahan!" - Kultarintakerttu kuiski: - "Hyvän sait, jalon tavotit, - Naurava Vesi ihana!" - Paistoi armas aurinkoinen, - läpi lehvien puheli: - "Lempi on, lapset, päivänpaiste, - viha varjoa elossa, - vuorottain on kumpaistakin; - lemmitellen vallitkosi - Hiawatha armastasi" - Katsoi kuuhut taivahalta, - majan holvasi hopein, - kuiski heille: "Lapsoseni, - yö lepoisa, päivä työläs, - käskevä mies, nainen heikko, - vaikka puolta vartioitsen, - menen sittenkin mukana; - kärsi, nainen, kohtalosi!" - Noin he kulkivat kotihin. - Niinpä saattoi Hiawatha - Nokomisille majahan - kuuksi, tähdeksi, tuleksi, - kansan päivänpaisteheksi - Minnehahan, maan valion, - Nauravan Veden ihanan, - tuon dacotain kaunottaren - maasta naisten kaunokaisten. - - - - -XI - -Hiawathan häät. - - - Kuulkaa kuinka Pau-Puk-Keewis - kaunis Yenadizze kuinka - Hiawathan häissä tanssi, - kuinka soittaja suloisin, - Cbibiabos lempimieii - lauloi lemmet ja ikävät; - Iagoo, iso kehuja, - kuin tuo kertoja tavaton - kummat seikkailut saneli - juhlan kuulun kunniaksi, - hetken hauskaksi huviksi, - vieraiden viihdykkeeksi. - Ylenpä komeat kestit, - häiksi hankkikin Nokomis: - kupit kaikki lehmuksesta. - valkoiset, sironsileät, - häränsarviset lusikat, - mustat ja sironsileät. - Oli käsketty kyläjäs, - pantuna pajukapulat, - kutsumerkit kulkemahan. - Kävi vierahat kokohon - mahtavasti maalattuina, - pulskasti puetettuina - wampumvöin ja turkisvaipoin, - loistavin sulin ja helmin. - Ensin söivät sampikeiton, - haukipaistin haukkasivat, - Nokomisin pyydystämät, - sitten söivät pemmikaanin - kera puhvelin ytimen, - repäsivät peuran reittä, - selkäherkut piisonilte, - keltakakut Mondaminin, - vielä päälle villiriisit. - [Kasvaa vesiperäisessä mudassa, joen liejussa.] - Hyvänsuopa Hiawatha, - Minnehaha mielellinen, - vanha, huolekas Nokomis - ei murua maistanehet, - palvelivat vierahia, - ravitsivat rahvahia. - Kun oli rahvahat ravittu, - kohta ketterä Nokomis - saukonnahkakukkarosta - piiput nuo punakiviset - tupakalla täyttelevi, - ku oli kuorilla seatta, - parkilla punapajujen, - yrteillä ylen hyväksi. - Sanoipa: "Oi Pau-Puk-Keewis - tanssi meille hauskat tanssit, - kiekuttele 'kerjäläinen' - juhlan julkean iloksi, - vierahien viihdykkeeksi'" - Silloin kaunis Pau-Puk-Keewis - joutolainen, Yenadizze. - kuuluisa kurintekijä, - huimapäiseksi hoettu - piirin keskelle pirahti. - Kyvykäs oli kisoissa, - lumikenkätanssit taisi, - kiekot, pallot pyöritteli, - pelit uskalti uhaten, - missä miestä tarvittihin, - malja-, nappulapelissä, - luumunsydänleikkilöissä. - Vaikka moittikin soturit, - parjasivat pelkuriksi, - peluriksi, joutilaaksi, - vähät hän vääjäsi pilasta, - vähät huoli haukunnoista, - häntä naiset kun rakasti, - impyset ihastelivat. - Paita vaatimen nahasta, [naaraspeura] - pehmyt, valkoinen peräti, - kärpännahkareunustalla, - yltä, päältä helmet hohti; - peurankoipisäärystimet - kärpännahkareunustalla. - Hirvas-nahka-mokkasiinit, [koiraspeura] - kirjatut, helein helmin, - harjaksilla kaunistetut, - sulat päässä joutsenelta, - ketunhännät kannoissansa - kädessänsä sulkaviuhka, - toisessa pätevä piippu. - Pau-Puk-Keewisinpa naama - viiruin hohti ja heloitti - sinipunakeltasena. - Valui otsalle hiukset, - hajuheinin palmikoidut, - kun hän huilujen helyssä, - rumpuja rämistäessä - joukon keskelle kohosi - taitavasti tanssimahan. - Ensin alkoi arvokkaasti, - polki varpahin vakavin, - eestakaisin taitavasti - pehmein pantterin käpälin - puiden varjoisten välillä - siitä kiihtyen kovemmin - pyöri piirissä, hyristi - yli terästen vilahti, - vieri, kierii wigwamia; - ensi lehdet pyörtehenä, - tomu tuulena perässä. - Siitä rantoja ravasi, - pursi pitkin hietikkoa, - vieri niin kuin villikissa, - somer kengissä kohosi, - kieri hiekka kinterillä, - lensi kuin lumi pyryllä, - puhalti kuin puohtimessa; - hiekan särkiksi hivutti,[6] - kinoksiksi kiiätteli. - Niin iloinen Pau-Puk-Keewis - keikutteli "kerjäläisen", - tanssin, juhlien huviksi, - kunnes nauraen palasi, - istui vierasten sekahan. - Sittenpä Chibiabosta, - Hiawathan ystävätä, - sulavinta soittajata, - laatuisinta laulajata - pyyttihin pakisijaksi - kumman laulun laulajaksi - juhlan, kuulun kunniaksi, - hetken herttaisen huviksi - vieraiden viihdykkeeksi - Lempeä Chibiabospa - helähdytti soinnut hellät, - soitteli syvin sävelin - lemmen kaihot, kaipaukset; - Hiawathaa silmäellen, - Minnehahaa mielytellen - virren vienoimman viritti: - "Onaway! Oi rakkahani,[7] - herää metsän kaino kukka, - lintu arka aavikolta, - joll' on katse kuin karitsan! - Jospa soisit silmäyksen, - oisin sangen onnellinen, - kuni lilja aavikolla - alla aamun kastehelmen. - Suloinen on henkäykses - kuni kedon kukkasien - tuoksu aamuin, tuoksu illoin - lehtien karisukuussa. [Syyskuussa] - Vedä eikö mun vereni, - sykähdä sinua kohti, - kuni lähde aurinkoa - kuussa öiden kirkkahien? [Huhtikuussa] - Onaway, ilosydämin - laulan sulle, vierelläni, - kuni lehvät leyhkäväiset - marjakuussa hansikkaissa. [Kesäkuussa] - Kun liet, armas, angemieli, - synkkä on sydämmenikin, - kuni virran kuulas kalvo - pimentävän pilven alla. - Hyvin mielin kun hymyät, - sydän synkkä kirkastuva - kuin virinen virran kalvo, - välkkyvä valossa päivän. - Maat, vedet hymyelevi, - hymyävi taivas kirkas, - munpa hyytyvä hymyni, - konsa et keralla liene! - Itseä minua katso, - katso, veri hehkuvainen! - Oi heräjä, heräjä armas! - Onaway, heräjä armas!" - Niinpä lauloi Chibiabos - lempi-, kaiholauluansa. - Iagoo, kova kehuja, - taitava tarinaseppo, - Nokomisin vanha tuttu, - katsellen kateisin mielin - laulajan ylistelyä, - keksi joukon katselusta, - liikkehistä liiatenkin, - tiesi heidän toivehensa - saada kuulla kummat kaskut - vallan huikeat valehet. - Iagoo, kova kehuja - eipä kuullut kamppailusta, - ettei moista ois kokenut, - uskonut urostekoa - yli käyväksi omamsa, - kertomusta kummallista, - että ei enemmän tiennyt. - Jos vain kuulit kerskuntaansa, - häntä uskoa halusit, - eipä toinen puolimäärin - nuolta niin kauas lennättänyt, - saanut saaliiksi kaloja, - surmannut poron sukua, - majavata maanitellut, - pian juossut taivaltansa, - syvälle sukeltanunna, - ulapoita uiskennellut, - tehnyt matkoja monia, - nähnyt ihmeitä isoja - kuin Iagoo ihmeellinen, - taitava tarinaseppo. - Niin tuli kuuluksi nimensä, - sananparreksi satunsa, - konsa kerskui metsänkäyjä - taitonsa tavattomaksi, - taikka suulla suurenteli - sotatöitänsä soturi, - varoitellen virkettihin: - "Iagoo on tänne tullut!" - Hänpä kätkyen koversi - Hiawatha-poikaselle, - laittoi rungon lehmuksesta, - peuranjänteellä siteli, - myöhemmin opasti miestä - jouset, nuolet laatimahan, - suorimahan saarnikaaren, - nuolen tammisen tekohon. - Nytpä häissä Hiawathan - Iagoo, iso kehuja - istui vanhana, rumana. - Tuosta häntä pyydettihin: - "Oi kerro, hyvä Iagoo - meille joku outo juttu - juhlan kuulun kunniaksi, - hetken herttaisen huviksi, - vieraiden viihdykkeeksi!" - Iagoo heti lupasi: - "Saatte kuulla kumman kaskun, - oudon seikkailun sanelen - tietäjästä, Osseosta, - Iltatähtösen pojasta." - - - - -XII - -Iltaatähden poika - - - Onko päivä painuvainen - taakse veen tasasen kalvon, - vaiko joutsen joikuvainen,[8] - tapoama taikanuolen, - josta pursuvi punainen, - vedet värjäten verellä, - ilman holvaten ihanan - vedet värjäten verellä, - ilman holvaten ihanan - höyhenverhon välkkehellä? - Aleneva aurinkoinen - on se, vaipuva vetehen, - taivas puuntavi punaisna, - ruusuisena ruskottavi, - veri värjäten vesiä. - Senpä on yllä Iltatähti, - välkkyvä, värähtelevä, - läpi pilven purppuraisen - häilyvi hämyssä illan. -- - Ei, se on heleä helmi - Suuren Hengen wampumvyössä, - kun hän kulkevi hämyssä - yli taivon äänetönnä. - Iagoo ilolla keksi - sen, ja virkahti välehen: - Katsokaahan, Iltatähti, - Pyhä taivahan tulonen! - "Kuulla kumman kertomuksen - saatte, Osseon tarinan, - kerron kaskun kaunihimman - Iltatähtösen pojasta: - Aikoinapa entisinä, - ajan alkua lähellä, - taivaat kun likemmä ylti, - jumalat oli tutummat, - elelipä pohjolassa - moinen metsien kävijä - tytön kymmenen keralla, - pulskan, kaunihin, solakan. - Vaan Oweenee, nnorin neito - oli oikukas olento, - hiljanen ja haaveksiva - sisaruksista ihanin. - Kaikki saivat puolisoiksi - jalot, ylpeät soturit. - Vaan Oweenee, nuorin heistä, - hyljäten hyvätkin sulhot, - otti Osseon omaksi, - köyhän ja ruman rituksen, - heikkorintasen rykijän. - Vaikk' oli outo ulkomuoto, - kaunis sielu on sisällä; - Iltatähdestä kotoisin, - tuosta naisten tähtösestä, - kiihkon, hellyyden tulesta, - tuonpa hehku rinnassansa, - kauneus sen hengessänsä, - sen salainen tenho, taika, - loistavi olennostansa. - Oweeneen hylätyt sulhot, - miehet pulskat wampum-vöiset - maalinensa, sulkinensa, - ivaten osoittelivat, - pilkkanauruin seurasivat. - Hänpä heille vain saneli. - 'Viisi vöistänne välitän, - vähät huolin höyhenistä, - maalistanne, nauruistanne; - onni Osseon keralla!' - Sai he kerran juhlakutsut, - illan kostean hämyssä - sisarukset kaikki neljä - meni miestensä mukana, - Osseo perästä hiipi - kera Oweeneen ihanan, - astuisivat äänetönnä - toisten mennessä meluten. - Läntiselle taivahalle - usein Osseo pälyvi, - kuni pyytäen pysähti - kiintyen, kysyvä katse - illan silmähän somahan, - tähtösehen hellimpähän - vienosti värehtivähän. - Kuulivatpa kuiskehensa: - 'Ah showain nemeshin, Nosa! - sääli, taatto, armahtaos!' - vanhin sisko virnisteli: - 'Kuulkaa, kuinka taattoansa - palvoopi pahainen ukko! - kumma kun se ei kuperru - nurinniskoin pois, polulta.' - Nauru kaikui, metsä raikui - turhantuhmasta jutusta. - Makasipa metsätiellä - tammi myrskyn taittelema, - oudonsuuri ontto runko - loikoi sammalten sisässä, - Osseo kun tuon näkevi - päästi tuiman tuskanhuudon - syöksyi sydän-ontelohon. - Työntyi kuiluhun tyvestä - mies vanha, ruma rutukka - leimahtipa latvapäästä - uros, uljas nuorukainen, - pitkä, kaunis ja verevä. - Niin Osseo muutettihin - nuoremmaksi saatettihin. - Vaan voi Osseon omoa, - Oweeneeta uskollista! - Oudoksi Oweenee muuttui, - vallan vanhaksi, rumaksi, - ämmäksi ikäkuluksi, - kepin kanssa kulkevaksi. - Nauroi siskot miehillensä - että metsikkö kajahui - joukon tuhmasta melusta. - Eipä Osseo hylännyt - vanhennutta vaimoansa, - hiljemmin sivulle hiipi, - kättä kurttuista puristi, - kutsui häntä kullaksensa, - puhutteli pulmuksensa, - kunnes pääsivät pitoihin, - wigwamihin istumahan, - mi oli pyhitettynä - itse Iltatähtöselle, - tuolle naisten lemmikille. - Näkyihinsä vaipuneena - istui Osseo kemuissa, - muut remusi riemullisna, - eipä Osseo iloinnut, - hylki ruuat, hylki juomat, - eikä kuunnellut, puhellut, - istui, ollen aatoksissa, - silmin hellin, haaveksien - ensin katsoi Oweeneehen, - sitten tähtitaivahalle. - Kuulipa sitten kuiskauksen - kaukotähdestä tulevan, - äänen mailta äärettyyden, - hellän, sointuvan, matalan. - Kuului ääni: 'Oi Osseo, - poikaseni, rakkahani, - taittuivat jo velhon taiat - sinua sitelemästä; - tule luokseni, ylene, - syö'ös eestäsi evähät! - ne on siunatut, lumotut, - taikavoimalla varatut, - ne sun hengeksi tekevät. - Ei kupit ja kattilasi - toiste puuta ja savea, - kuppisi sun wampumista, - kattilas helohopeiset - simpukan sinipunaisna - läikehtien välkkyköhöt. - Naiset olkohot vapahat - työn tukalan tuomiosta, - lintuina livehtiköhöt, - tähtösinä välkkyköhöt, - tummina tulivaloina - kuin ihanin iltarusko.' - Minkä Osseo älysi, - kuuli, setvisi sanoiksi, - oli muille outo soitto, - kaukolinnun lauleloa, - whip-poor-willin viserrystä, - valitusta Wawonaissan - metsän harmaassa hämyssä. - Alkoi sitten suuri kumma: - Maja alkavi täristä, - kohta tuntui se kohoovan, - ilmoille yleneväksi - puiden lehvien hämystä, - latvaoksien ohitse - tähtitaivahan valohon. - Puukupit punertelivat - näkinkenkinä somina, - kodan kaikki ruotehetkin - hohti kuin hopeavarvat, - loisti tumma tuohikatto - kuni siivet kuoriaisen. - Osseo kun päänsä käänsi, - yhdeksän on ympärillä - sisarusta miehinensä - lintuina moniväreisnä, - mikä närhi, ken harakka, - kuka rastas, kottarainen, - kaikki hyppi ja viserti, - sulkiansa suoristivat, - höyheniä pöyristivät, - pyrstöä pyristelivät. - Vain Oweenee, nuorin sisko - muuttumatta, äänetönnä - istui vanhana, rumana, - katsoi muita murhemielin. - Osseo ylös pälyen - päästi toisen tuskanhuudon, - kuten tuonnoin metsätiellä - luona tammen taittunehen. - Heti vaimon vanha muoto - muuttui nuoreksi, somaksi, - vaihtui verhonsa räsyiset - kärpännahkaturkiksiksi, - välkkyi sauvansa somana - hopeaisna höyhenenä. - Taasenkin maja vavahti, - syöksyi ilmojen lävitse - kautta pilvien, sumujen - loistehesen taivaisehen, - Iltatähtehen laseikse, - hiipi kuin höytyvä lumelle, - lehti aalloille aleten, - untuva vetehen vierren. - Osseon isä iloiten - heti tervehti tulijat, - hän, vanhus hopeahapsi - katsehin vakavin, hellin - sanoi oitis: 'Osseoni, - poikani, hopeinen häkki - koreoine lintuinensa - ripustaos riippumahan - wigwamisi pieluksehen.' - Häkin hän ovelle kiinsi; - siitä astuivat sisälle - kuullen Osseon iseä, - Iltatähden ruhtinasta, - kuin hän virkki: 'Osseoni, - olen säälinyt sinua, - nuorentanut, kaunistanut, - Muutin vaimosi sisaret - miehillensä lintusiksi, - kuin he pilkkasi sinua - vanhan miehen haamussasi, - nähnehet ei nuoruuttasi, - tunteneet syömmes tulta, - Oweenee vain uskollinen - lempi, ymmärsi sinua. - Vasemalta välkehtivän - sumun siintävän sisässä - elelevä häijyhenki - kaukotähden kainalossa, - kateinen Wabeno-noita, - mi sun muutti vanhukseksi. - Vältä sattumat sätehen - joita hän sieltä heittelevi; - nuo ovat taikanuoliansa, - joiss on tenhot loihtimansa!' - Monta vuotta rauhallisna - Iltätähdellä eleli - Osseo isänsä kanssa, - monta vuotta linnut lauloi - wigwamin oven ohella - hopeaisessa häkissä. - Ja Oweenee uskollinen - pojan synnytti pätevän, - kaunihin kuni emonsa, - urhokkaan kuni isonsa. - Poika kasvoi ja kehittyi, - Osseo hyvillämielin - laati hälle jouset, nuolet, - aukasi hopeisen häkin, - emot laski valloillensa, - tädit lentohon lähetti, - linnut kiiltohöyheniset - maaliksi matalan miehen. - Linnut ympäri livehti, - lauluin tähden täyttelivät, - ilon ja vapauden virsin, - lumosivat loistollansa, - sulkiansa pöyhistellen, - kunnes poika, pieni kyttä - kohta jousen jännitteli, - lennätti nopean nuolen, - joka linnun loistosiiven - haavoitti, alas pudotti. - Näkyi kumma kuulumaton: - Linnun loistavan sijasta - nainen nuori, nuolirinta - kohta ilmestyi etehen. - Vaan kun vuotavi verensä - Iltatähdelle pyhälle, - silloin taittui taian mahti, - luopui jo lumojen voima, - tuo peloton jousiurho - aivan äkkiä älysi - vaipuvansa, painuvansa - läpi pilvien, sumujen, - kunnes viimein vihreälle - saihe saarelle somalle - Gitche Gumeessa isossa. - Nähtihin korean karjan, - linnut loistavat, tulevan, - liidellen kuin syksyn lehdet - saarelle samoa tietä. - Vieri wigwami hopeinen, - katto kaunis välkkyväinen - kuni siivet kuoriaisten. - Tuli kuin tuulen kantamana, - saapui, saarelle vajosi, - tuoden Osseon ohella - uskollisen Oweeneenkin. - Sitten linnut muodon muutti - kuolevisien kuvahan, - mut ei muuttaneet kokoa, - jäivät kaikki pikkusiksi, - puk-Wudjie-kääpiöiksi. - Hauskoina kesäisnä öinä, - Iltätähden loistaessa - käyvät he käsikädessä - karkeloiden kalliolla, - hietikolla hipsutellen. - Kesäiltojen hämyssä - vielä wigwami hopeinen - siellä välkkyvi somasti, - kuulevi kalastelija - iltatähtien valossa - tanssijain iloiset äänet." - Kunpa taukosi tarina, - pääsi päähän ihmejuttu, - juhlallilisnapa Iagoo. - katsoi kaikkia, lisäten: - "Tunnen suuria uroita, - joit' ei kansansa älyä, - pojat pilkaten puhuvat, - ikämiehet irvistellen; - onpa pilkkakirvehille - oppi Osseon jutusta." - Vihkivierahat imehti, - kuullen kummoa tarua, - naureskellen ja kehuen, - keskenänsä kuiskutellen: - "Lie hän itse urho ylväs, - muut muka tätiä tässä, - enoja erehtyviä." - Sitten lauloi Chibiabos - soinnuin hellin ja suloisin, - raskasmielisin sävelin, - lauloi immen vaikerruksen - Algonquin-rakastetulle: - "Aattelenpa armastani,[9] - muistan rakkahaisintani, - häntä syömmeni halaapi, - mun Algonquin-armastani. - Rakkahin erotessamme - pani helmet kaulallani, - valan valko-wampum-merkit, - mun Algonquin-rakkahani! - Kuiski käyvänsä keralla - tuonne synnyinseudulleni, - pyysi päästä seurassani, - mun Algonquin-rakkahani. - Kaukana -- sanelin hänelle, - kovin on kaukana kotini, - etäällä elosijani, - mun Algonquin-rakkahani! - Kun ma katsoin jälkehensä - ikävin erotessamme, - silmät seurasi minua - mun Algonquin-armahani. - Päällä kaatun kuusen rungon, - haaralla vesihakosen, - siellä seisoi armahani, - Algonquin, rakastettuai. - Aattelenpa armastani, - muistan rakkahaisintani, - sua syömmeni halaapi - armahani, mun Algonquin!" - Näin oli häät Hiawathalla, - tanssi Pau-Puk-Keewis'illa, - Iagoon oli ihmejuttu, - Chibiabosin sävelmä. - Niinpä loppui häät hupaiset, - vieri vierahat kotihin, - onnehen jäi Hiawatha - yön ja armahan keralla. - - - - -XIII - -Maissipeltojen siunaus. - - - Laula, oi Hiawathan laulu - sen jälestä seuranneesta - onnesta Ojibwain maassa, - hauskassa ja rauhaisassa! - salat laula Mondaminin,[10] - maissipeltojen menestys! - Haudattu sotainen kirves, - kuopattu sotakurikka, - kaikk' asehet alla mullan, - sotahuudot unholassa, - rauha kansojen välillä. - Miehet metsissä samosi, - tuohipursia tekivät, - ampuivat majavat, peurat, - vetivät kalat vedestä. - Naiset rauhassa sokerin - vaahterasta valmistivat - kokosivat villiriisin, - parkitsivat metsännahkat. - Loisti ympäri kyleä - maissipellot mahtavina - heilui sulat Mondaminin, - silkkisuortuvat värehti, - hyvin kasvoi kaunis vilja. - Naiset kylvivät kevähin - pellot laajat ja satoisat - Mondaminin peittelivät, - riisuivat taas syksyn tullen - kuoret keltaiset sadolta - kuten neuvoi Hiawatha. - Kerran kylvännän jälestä, - maissin maahan peitettyä - virkkoi viisas Hiawatha, - Minnehahalle puheli, - neuvoi nuorta vaimoansa: - "Viljapellon varjeluksi - vedä yöllä ympärille - taikapiiri suojukseksi - ruostehelta, hyönteisiltä - Ja Wagemin-varkahilta, - Paimosaideilta pahoilta. - Yön hämyssä hiljaisessa - pimeyden peittehessä - Nepahwin, unelan ukko - ovet kun on kiinni pannut, - ettei kuule korva herkin, - tai tapoa silmä tarkin; - hiivi hiljaa vuotehelta, - pukimesi pois pujota, - kierrä pellot kylvämäsi, - pitkät pientaret kävele, - hapset vainen harsonasi, - pimeys pukimenasi. - Siten vainiot vaotut[11] - hedelmöivät herttaisesti, - jälki armas askeleisi, - taikaympyrät tekevi - suojaksi tuhon tulolta; - ei astu mato alitse, - ruoste, hyönteiset ylitse. - Se suoja sudenkorennon, - hämähäkin häätökeino, - este oiva heinäsirkan, - madon karvaisen manaus, - Way-muk-kwanan, karhunkarvan, - ukonkoirien kuninkaan!" - Korpit puissa kornahteli, - vaakkui nälkäiset varikset, - Kahgahgee, kuningaskorppi - mustan laumansa mukana. - Nauroi nuo Hiawathalle, - heilui metsä hirnunnasta, - naurustansa katkerasta - Hiawathan haastelulle. - "Kuulkaahan" -- he haastelivat - "Hiawatha-taikuria!" - Hiipi hiljainen hämärä, - yö laski ylitse maiden, - Wawonaissan murhevirsi - kuului kuusikon takoa, - Nepahwin, unelan ukko - ovet kun kiinnitti majojen; - silloin nousi Minnehaha, - puvun päältä pois pujotti, - pimeys pukimenansa - astuvi arastamatta - pitkin pellon pientaria, - piirsi pyhän taikapiirin, - pellon suuren suojusteli. - Muut ei häntä huomannehet - kauneutta keksinehet, - yö yksin näöstä nautti, - Wawonaissa yksin kuuli - sydänsykkehen povensa; - hämy heitti varman vaipan, - pimeys pyhäisen peiton - ett'ei kenkään kerskoaisi - häntä nähneensä hämyssä. - Aamulla, kun päivä alkoi, - Kahgahgee, kuningaskorppi - mustat korppinsa kokosi, - kutsui vaakkuvat varikset - jotka metsässä melusi, - lentäen pelottomana - Hiawathan viljamaille, - Mondaminin haudan päälle. - Aikoi, moiset, Mondaminin - ylös haudasta harata, - taian turhaksi tuhota, - panna pyhän taikapiirin, - Nauravan Veden vetämän - aivan pilkaten pilalle. - Huolellinen Hiawatha, - aina valpas ja varova - kuuli parven pilkkanaurun, - puiden latvoista puhelun. - "Kau!" hän virkkoi Kahgahgeelle, - "kuule, korppien kuningas, - laitan teille lemmon läksyn, - mi ei hetkessä unohdu!" - Aamulla hän aikaisehen - ansat pelloille asetti, - pani pyydykset pahoille, - itse painui piilosalle - viereisehen viidakkohon, - vartoi korppia, varista, - vuotti närhin näpsimistä. - Kohta ryövärit rymyllä - riensi raakkuen, rähisten, - tulivat kuin tuulen pyörre - halmetta hävittämähän, - maasta kynsin kaivamahan - Mondaminin, maissiviljan. - Hairahti hyvätkin rosvot, - viejät viekkahat erehtyi, - välttyi vaara silmiltänsä, - kunnes kynnet kiinni jäivät, - kunnes tunsivat tuhonsa - ansoissa avuttomina. - Pian piilosta pölähti - Hiawatha hirvittävä; - kamalata katsettansa - korpit kaikki kauhistuivat. - Hänpä oitis heilumahan, - kuolonarmot antamahan; - kurjat ruumihit ripusti - ruo'on päihin roikkumahan - pelloille pyhitetyille - merkiksi kamalan koston, - varkaille varoitukseksi. - Yksin joukon johtolinnun, - Kahgahgeen, kuningaskorpin, - senpä päästi surmansuusta, - panttivangiksi varusti, - wigwamillensa kuletti, - niininyörillä niteli[12] - kiinni päähän kurkihirren. - "Kuule, korppi!" -- hän puheli, - "ryöstöjoukon johdattaja, - pahan alkuhun panija, - sinutpa sitehissäni - pidän panttivankinani, - ollos hirmu heimollesi, - varoituksena väkesi!" - Niin jätti sydämmin synkin - aamupäivän paistehesen - korpin harjalle kotansa - mielipahoin parkumahan. - Riuhtoi rietas pintehissä, - turhaan huusi heimoansa, - vaatien vapauttansa. - Kesän kukkean ajalla - lietsoi lämmintä etelä, - Shawondoseen suudelmia - huulin lämpimin lähetti, - maissi kypsyi ja kehittyi, - kunnes seisoi kukkeana - kellanvihrein pukimin; - sulkinensa, töyhtöinensä - loisti tähkät täyteläiset - ompuista avautuvista. - Silloinpa Nokomis-vanhus - Minnehahalle puheli: - "Nyt on syksy jo sylissä, - villiriisit on kerätyt, - maissi vallan valmistunut, - korjuulle kokoontukaamme, - pian painihin ruvetun, - riisukaamme kaapu kaunis, - sulat, töyhdöt Mondaminin, - verho keltasen viherä!" - Ilomielin Minnehaha - lähti riemuiten majasta - keralla Nokomis-muorin. - Tuostapa tulivat koolle - vaimot, neidot, nuorukaiset - kultaviljan korjuusehen, - maissin tähkäin kuorintahan. - Tuolla metsän laitehella, - tuoksuvaisten puiden alla, - istuivat soturit, äijät, - varjossa savuja veellen. - Hetkin pitkin, äänettömin - sieltä silmät seurasivat - vaimojoukon häärimistä, - nuorukaisten leikkityötä, - impien ilonpitoa, - nuo kun nauroi kuin harakat, - närhinä räkättelivät, - rastehina rallattivat. - Konsa impi onnellinen - löysi tähkän täyteläisen, - välkkyvän, veripunaisen, - kohta kaikki huutamahan: - "Nushka! saatpa sulhon sorjan, - kullan kukkean, verevän!" - "Uh!" urahti ukkosetkin, - varjostansa vastasivat. - Mutta milloin nuorukainen - taikka neito keksi tähkän - ruostunehen, ränstynehen, - käyräksi käpertynehen, - kaikui taaskin naurut, laulut, - kävi toiset mutkitellen - vallan vanhusten tavalla - liikaten ja loilotellen: - "Wagemin, sä maissin viejä, - Paimosaid, sä piilorosvo!"[13] - Kaikui pellot naurelosta, - kunnes korppien kuningas, - Kahgahgee vihassa karjui - Hiawathan wigwamilta; - puissa, peltojen lähellä - mustat ryövärit rähisi. - "Uh!" urahti ukkosetkin, - vastaellen varjostansa. - - - - -XIV - -Kuvakirjoitus. - - - Tuumi kerran Hiawatha: - "Kaikki kalveten katoopi, - vanhat miehet muistoinensa, - suuretkin sukutarinat; - jäävät urhot unholahan, - metsäretket mainioimmat, - kaikki Mendain viisauskin, - taito varma Wabenojen - profeettojen ihmenäyt, - Jossakeedien unehnat. - Suurten suut jo surma sulki. - Tuoni viisasten tarinat, - kaikki väistyi kallis tieto - polven poistuvan keralla, - unhoittuvat ulkomuistot - tiedosta tulevan polven, - syntyvuoron vuottavaisen - pitkässä pimeydessä, - synkässä, sanattomassa. - Taattojemme hautamerkit - kaikki on kuvittamatta, - eipä selvillä eroitus, - Toteminsa tiedossamme, - Kotka, Karhu tai Majava, - ken heistä esi-isämme; - tiedämme ne taatoiksemme, - vaan ei varmasti eroa. - Parhaiten pakina käypi - miesten seisten vastatuksin, - vallan on vaikea jutella - etäisille ystäville; - saavu ei salainen tieto - viestin viejän tietämättä, - hänpä voi sen häivytellä, - saattoa sivulliselle." - Noinpa tuumi Hiawatha, - ajatteli yksinänsä, - mietti metsässä kävellen - kaiken kansansa hyveä. - Värit koppoi kontistansa, - maalit laukusta lateli, - kirjaeli koivun kyljen, - maalasi monet kuviot, - ihmeiset, salaperäiset. - Aatos kullakin kuvalla, - sanoin piirrokset puhuvat. - Ensiksi Elämän Herra, - mahtava Gitche Manito -- - hän munaksi maalattihin, - joka on kalto kaikkialle. - -- Suuri Henki kaikkialla -- - tuota tarkoitti kuvio. - Mahtava Mitche Manito, - Paha Henki kauhistava - oli käärmeeksi kuvattu; - Kenabeek, se Suuri käärme - viekas, taitava, kavala, - mateleva Paha Henki, - -- tuota tarkoitti kuvio; - Valkoympyrä: elämä, - tumma: kuoleman kuvio, - kalat, ihmiset, elukat, - metsät, vuoret, järvet, virrat. - Suora viiva maan on merkki, - päällä kaari: taivon merkki, - päivää valkoinen välissä, - siinä pilkut, tähdet: yötä; - vasen piste: päivän nousu, - oikealla: päivän lasku; - päällä piste: puolipäivä, - senpä alla aaltoviivat: - pilvisäätä ja sadetta. - Jalan jäljet wigwamille - kutsun merkkiä olivat - vieraille kokoutuville; - ylöspäin verinen kämmen - hävityksestä puhuvi, - virkkavi vihollisuutta. - Näytti näitä Hiawatha - eessä kansan kummaksuvan - kaikki merkinnät selitti, - sanoi: "Hautapatsaitamme - kaikk' ovat kuvuttomia, - maalatkaa nyt merkit niihin, - jokainen kotikuvansa, - oman heimonsa Totemin, - niin että tulevat polvet - Toteminsa tuntisivat!" - Kohta merkit maalattihin; - ken vainen vähänkin muisti, - Toteminsa toimittivat, - pannen hautapatsahasen - päälle heimopäällikkönsä - kullekin oman kuvion. - Siinä Karhut, Kilpikonnat - Porot, Kurjet ja Majavat - maalatut ylösalasin, - -- merkki kunkin kuolemasta, - kelle kuuluvi kuvio. - Profeetatkin, Jossakeedit, - sekä taikurit, Wabenot, - myöskin Medat, lääkemiehet - tuohelle, poronnahalle - laativat he laulumerkit, - kullekin oman kuvion, - kuvat kummat ja koreat, - oudot ja salaperäiset, - jotka johtivat tajuhun - loihdut ja lumouslaulut. - Salamoivan Suuren Hengen - välkky-valot taivahiset, - Kenabeek, se Suuri Käärme, - pystyssä verinen heltta - ylös katse, luikerteli; - päivänkehrä kuunteleva, - kuuhut kuoleva, pimeten, - pöllö, kotka, kurki, haukka, - merimetso, taikalintu; - kulki miehet taivahalla - päättä, nuolten puhkomana, - ylöspäin verinen kämmen; - hautaliput, suur-soturit - maata, taivasta pidellen. - Kuvat moiset maalattihin - tuohelle komean koivun, - taikka päälle peurannahkan. - Metsästys-, sotimislaulut, - lääke- sekä loihtulaulut - kaikki kuvin merkittihin, - kullekin oma kuvio. - Eipä jäänyt unholahan - lemmenlaulelo ihana, - somin taika tarvittaissa, - kaiken mahtavin manaus, - sodan uhkoa isompi. - Näin sen merkit merkittihin - kuvio sekä selitys: - Ensin: seisova inehmo, - heleimmän tulipunainen, - se on lemmenlaulelija, - merkiten: väri väkevä - voimistaa mun yli muiden. - Sitten: istuva inehmo, - joka lauluja latovi - taikarumpua takoen, - sen selitys: kuule kaiku, - äänekseni tää älyä! - Kun tämä punakuvio - seisovi majan sivulla, - tuop' on merkitys kuvion: - intohimon hehkuvaisen, - salatunnelman tulessa - vieren, istun vierellesi! - Taas kuviot: mies ja nainen, - seisoen käsikädessä, - sormet sormien lomassa - niinkuin liitos liikkumaton, - sepä niille on selitys: - näen syömmesi sisällön - poskesi punastuessa. - Seuraava on saaren neito, - neito saaren keskustalla. - Tuo selitys sen on laulun: - Jos sa oisit kaukomailla, - kaukosaaressa asuisit, - taitaisin väkevin taioin, - sydänlempeni lumolla - luokseni sun luonnutella. - Sitten neito nukkuvainen, - lempijä lähettyvillä - korvahan sen kuiskutellen: - Vaikkapa vaelteleisit - etäällä unien mailla, - kuulet sinne lemmen kaiun! - Oli viimeinen kuvista: - sydän ympyrän sisällä, - taikakehä keskuksessa; - tuopa tarkoitus kuvalla: - Eessäni sydämmes paljas, - sillepä mä kuiskaelen! - Niinpä viisas Hiawatha - kaikki kansalle opetti, - salamerkit, maalaukset, - taidon kirjata kuvia - tuohelle sileän koivun, - päälle peuran valkovuodan, - kylän hautapatsahille. - - - - -XV - -Hiawathan valitus. - - - Kerran miettivät Manitot, - pahat henget neuvotteli - kademielisnä, peläten - Hiawathan viisautta, - ystävysten rakkautta, - hänen ja Chibiabosin; - teki liiton kehno liuta - kummankin kukistukseksi. - Usein viisas Hiawatha - varoitti Chibiabosta: - "Ellös poistu pois minusta - kataloitten kaattavaksi!" - Nauroi nuori Chibiabos, - mustahapsi huoletonna - lapsen luottavan tavalla: - "Ellös veikkonen pelätkö, - ei mua pahat lähesty!" - Kerran kun Peboan, talvi - kattoi jäällä Suuren Järven, - kuivat lehdet kun kahisi - tuiskutuulen tuprakassa, - hanki hiljainen, levisi, - peitti maat, majoja laati, - muutti männyt wigwameiksi, - vastoin veljen kiellänteä - läksi yksin Chibiabos - nuolilla asestettuna, - lumikenkänsä jalassa - sarvipeurojen perähän. - Suuren Selän tuolle puolen - rienti jo perästä peuran - jäätä äsken jäätynyttä, - kiihtyi, kiitäen uhemmin. - Mutta alla, Ahtolassa - katalat kateiset henget - väijyksissä vuottelivat, - alle aukoivat avannon, - urhon suistivat sulahan. - Unktahee, veden jumala, - jumala Dacotan heimon - hänet hautasi syvähän, - peitti pohjahietikkohon. - Gitche Gumeen, Suuren-Veden - niemekkeellä Hiawatha - nosti suuren tuskanhuudon, - valtavan valitusvirren, - että piisoni pysähti, - itse ukkonen heräsi - jyrähdellen; "uh, Baim-wawa!" - Sitten naamansa nokesi, - peitti päänsä viitallansa, - istui surren itkemähän, - wigwamiin valittamahan - viikon seitsemän ajaksi; - "Sortui soittaja suloisin, - poistui laulaja parahin, - meni meiltä ainiaaksi, - muutti, matkusti likemmä - soiton suurta mestaria, - laulun herroa ylintä, - oi, on veljyt, Chibiabos!" - Kuiski tuosta tummat kuuset, - puikutti punakäpyiset, - vehrytlehväiset valitti. - yltänsä ikävissänsä - humisivat huoliansa; - samat on huolet huolijoilla, - saman vainajan valitus! - Turhaanpa keväinen metsä, - kaipasi Chibiabosta, - puro, Sebowisha voihki, - niityn vihvilät valitti, - sinilintunen, Owaissa - lauloi puiden latvuksilla. - "Chibiabos! Chibiahos! - kuoli soittaja suloinen!" - Punakerttu, Opecheekin - luona wigwamin valitti: - "Chibiabos, Chibiabos! - kuoli soittaja suloinen!" - Kävi öisin kautta metsän - whip-poor-will valitusäänin, - awonaissa voivotellen: - "Kuoli soittaja suloisin, - laulajista kaunokaisin!" - Tuli Medat, lääkemiehet, - tuli noidatkin Wabonot, - profeetatkin, Jossakeedit. - saivat luokse Hiawathan - katuvata katsomahan. - Laativat he lohduksensa - lähelle pyhän majasen; - astuksivat äänetönnä. - keralla parannuspussi - nahkasta majavan, saukon, - täynnä taikajuureksia, - voimakkaita lääkkehiä. - Askeleet ne kuultuansa, - Hiawatha aivan oitis - lakkasi valittamasta - kuollutta Chibiabosta; - ei kysellyt, vastaellut, - päänsä paljasti surevan, - kasvoista värit virutti, - pesi äänettä, hitaasti, - seuraeli hiljaksensa - pyhän wigwamin sisälle, - juoden siellä taikajuoman - Nahma-wusk on valmisteesta - sekä Wabeno-wuskista, - yrteistä parantavista. - Löivät velhot rumpujansa - lauleskellen laulujansa, - sanellen salaperäisnä: - "Minä itse, katso mua, - Harmaa Kotka -- haastajata! - Tulkaa valkoiset varikset, - käykää häntä kuulemahan! - Ukkonen, kovakitanen, - henget kaikki auttelevat. - minä kuulen kutsuäänet - taivahan joka taholta; - parannan sun, Hiawatha, - väkeväksi sun puhallan!" - "Hi-au-ha!" nyt kuoro vastas, - "Way-ha-way!" soi noitajoukko, - "Ystäväin on maan matajat, - haukan kynttä heiluttelen; - Mahngin myös voin surmaella, - taidan tappaa valkolunnin, - nuolin syömmesi sytytän, - sinut vahvaksi puhallan, - teenpä urhon terveheksi!" - "Hi-au-ha!" taas kuoro vastas, - "Way-ha-way!" jymisi velhot. - "Kun ma, profeetta, puhelen, - alkaa wigwami vapista, - pyhä huone heilahdella - näkymättömin kätösin, - tanner taipuu astuissani, - ääntä outoa pitävi; - mä sun vahvaksi puhallan; - nouse, haasta Hiawatha!" - "Hi-au-ha!" taas kuoro huusi, - "Way-ha-way!" jymisi velhot. - Hiawathan pään ylitse - pussejansa puistelivat; - alkoi taikatanssiminen - Hiawathan ympärillä - ja hän houreesta heräsi, - kalpeana kaihostansa, - parani pahoista mielin. - Kuten pilvet taivahalta - poutatuuli pyyhkäisevi, - huolet päästänsä hävisi; - kutenpa keväinen virta - jäänsä jättävi nopeesti, - sydän selveni surusta. - Sittenpä Chibiahosta - Manan mailta maanittihin, - Gitche Gumeen hietikosta - vainajata vaadittihin. - Kuuli hän kumman taikalaulun, - mahtavan manauskutsun, - oudon huudon hukkuneelle - alla aaltojen, syvällä. - Kuollut hiekasta kohosi, - kuuli soitot, kuuli laulut, - tuli kutsua totellen - aina wigwamin ovelle, - vaan ei laskettu sisälle, - annettiin oven raosta - kätehen tulikekäle, - kuuma hiili hyppysihin. - Kuninkaaksi kuollehille, - tuomariksi Tuonelahan - hänet tuosta määrättihin, - nuotion sytyttäjäksi - tään jälestä kuoleville - öisten matkojen varalle, - Ponemahn alustamaille - itse Tuonelan isännän - valtahan vaeltaville. - Lapsuuden kotikylästä, - armailta asuinmajoilta - Chibiabos hiljallensa - savurenkahan tavalla - hitaasti etemmä häipyi. - Eipä oksa eessä heilu, - ruoho allansa rutistu, - lehti kuivanut kahise - poistuvan poleksiessa. - Neljä päivää hän poleksi - kuolleiden kinttuteitä, - juhli kuolleen mansikalla, - vieri poikki murhevirran - pölkyn pyörivän avulla; - sai Hopeajärvellekin, - vietihin kivivenolla - autuaitten saaristohon, - aaveitten asuinsijoille. - Matkalla maleksiessa - näki hän monta kulkijata - taakkoihin tukahtumassa, - turkit, nuijat, nuolet, jouset, - kupit, kattilat, evähät, - lahjat on vainen vastuksina - yksinäisellä polulla. - "Ah kun antoikin elävät." - -- vaeltajat vaikeroivat -- - "meille moiset kantamukset! - Parempi ois paastotenkin - astella alastomana, - kuin tää kulku kuormitettu, - vallan vaikea vaellus!" - Sitten läksi Hiawatha, - vaelsi idät ja lännet, - neuvoi siellä ihmisille - tautien parannustavat, - neuvoi kaikki lääkekasvit, - vastamyrkyn valmistukset. - Siten ensin saatettihin - kaikkien tajuttavaksi - salaisuudet Medaminin, - pyhäinen parannustaito. - - - - -XVI - -Pau-Puk-Keewis. - - - Kuules kuinka Pau-Puk-Keewis, - kuinka kaunis Yenadizze, - kansan hulluksi hokema, - kiihoitti kylän pilalle. - Kuulehan kujehistansa, - äkki lähdöstä, paosta - Hiawathan hyppysistä, - sekä muodon muutannasta, - seikkailustensa lopusta. - Gitche-Gumeen rantamalla, - Nagow Wudjoon särkänteillä, [Yläjärven hiekkasärkät] - luona oli selän välkehtivän - Pau-Puk-Keewisin asunto. - Hän se hurja, vimmoissansa - hiekat kieputti kokohon - Nagon Wudjoon särkänteillä, - keskellä kun vierahien - Hiawathan hääkemuissa - tanssi hypyn hurjanmoisen, - "kerjäläisen" keikutteli. - Taas hakien seikkailuita - teki lähdön Pau-Puk-Keewis, - tuli tuiskuna kylähän, - löysi koolla nuorukaiset - Iagoon majassa, jotka - kuunteli hörölläkorvin - hänen ihmejuttujansa. - Hän oli heille kertomassa - kun Ojeeg, Kesäntekijä - ilman kaarelle kohoten - teki reijän taivosehen - kesän sieltä keinotteli, - sai ulos ihanan ilman; - kuin ensin yritti saukko, - majava ja vyötiäinen - ilves ihmehen tekohon; - kuinka vuorenkukkulalla - nyrkein taivasta takoivat, - otsin halki hakkasivat, - vaan ei murki murtanehet; - kuin kohosi Wolverine, - kovan koitoksen yritti, - kyykisty! koni orava, - kyynärpäänsä taivuttavi - sirkan sirkeän tavalla. - "Kerran rynkäsi rymyllä" -- - kertoi ihmettä Iagoo, - "taipui kaari taivahinen - jäänä järven tulvivaisen. - Kahdesti kun karskahutti, - taivas kahdeksi karahti, - kohta kolmannen yritti: - kappaleina taivon kansi, - hän lovesta luisti sinne; - kalakärppä, Ojeeg oitis - myöskin suikahti jälestä!" - "Hei!" hihkasi Pau-Puk-Keewis - jo ovesta tullessansa, - "väsyttää jo vanhat kaskut, - Iagoon ikävät jutut, - Hiawathan viisauskin; - tuonpa teille hauskempata - kuin tuo lörpötys loputon!" - Heti hän otti juhlallisna - sudennahkakukkarosta - kuppi-, nappulapelinsä,[14] - kolmitoistanappulaisen; - yks' oli puoli valkeainen, - toinen puuntavi punaisna. - kaksi käärmehen kuvoa, - kaksi Ininewugia, - yksi suuri sotanuija, - yksi hento kala, Keego, - neljä pyörönappulata, - sorsapoikia on kolme. - Muut oli maalatusta luusta, - vaskesta Ozawabeekit, - toinen puoli kiilloitettu, - toinen mustaksi jätetty. - Pani ne pahkakupposehen, - sotki, sylkytti sekaisin, - sitten kaasi kaikki maahan - sekä huusi ja selitti: - "Ylöspäin punanen puoli - kaikilla on nappuloilla, - sekä käärme seisomassa - päällä vasken kirkastetun, - Ozawabeekin kiilloitetun, - sata se, kymmeniä kolme, - luku kahdeksan lisäksi." - Sitten taaskin nappuloita - puisteli ja sylkytteli, - maahan heitälti eteensä, - yhä huuteli, selitti: - "Ininewug, Kenabeekit - kuin on valkoiset molemmat, - muut nopat punaiset kaikki, - silloin viis on kymmeniä, - luku kahdeksan lisäksi." - Niin hän neuvoi ja opetti - onnenpelin oikullisen, - siten näytti ja selitti, - neuvoi kaikki mutkat, metkut, - toi tajuhun tarkoitukset. - Silmää kaksikymmentäpä - seurasi uteliaana. - "Mont' olen nähnyt jo peliä", - -- tuumasi Iagoo vanhus -- - "eri kansojen seassa, - pelannut monessa maassa. - Kenpä käypi nyt pelihin, - käyköhön kiverin sormin! - Kilvon kanssas, Pau-Puk-Keewis, - vaikka lienet kuinka varma, - vielä oudon sun opetan - kuppi-, nappulapelissä!" - Sai ukot uskolla pelihin, - nuoret miehet mielikiihkoin; - puvut, wampumit, asehet - pelattihin öitä myöten, - kunnes kiero Pau-Puk-Keewis, - kunnes kaunis Yenadizze - kaikki aartehet anasti, - puvut parhaimmat puhalti, - riisti peurannahkapaidat, - kaikki kärpännahkaviitat, - wampum-vyöt ja höyhentupsut, - piiput, kukkarot, asehet. - Katsehia kymmenkunta - suden silmin vaaniskeli. - Tuumasipa Pau-Puk-Keewis: - "Ikävä olo kotoinen; - matkoilleni, retkilleni - kunnon kumppanin haluan, - Meshinauwon, palvelijan, - piipunkantaja pätevän. - Panen ehdolle pelihin - kaikki voitetut tavarat, - helmet, höyhenet, pukimet - kertaheitolle asetan - miehen nuoren vastineeksi, - tuonp' on tuolla nuorukaisen, - kuusitoista vuotiaisen, - Iagoon sisaren pojan, - 'kasvot usmassa' nimetyn!" - Niin kuin hiilos tuhkan alla - kytevi kopassa piipun, - kiilui alta kulmakarvain - Iagoon vihaiset silmät. - "Uuh!" hän äissänsä urahti, - "Uuh!" urahti kaikki miehet. - Koppoi siitä luisin kourin - ukko kupposen uhalla, - maljan tempasi tuhoisan, - puisti, riehälti rajusti; - nappulat helisten soivat - kun ne kentälle kopisti. - Kenabeekit ol' punaiset, - punaiset Ininewugit, - sekä sorsat, Sheshebwugit - mustat neljä vaskenmoista, - kala, Keego valkeainen, - viisi yhteensä tekivät. - Hymyin sitten Pau-Puk-Keewis - kupin puisti, nopat heitti, - kautta ilman keikahutti, - ympärillensä pudotti. - Tummat, kiilto Ozawabeekit, - toiset valkeat, punaiset, - pystyssäpä keskustalla - seisoi yksi Ininewug, - kuten viekas Pau-Puk-Keewis - keskellä pelurijoukon, - virkkain: "viiden kympin voitto!" - Silmää kymmenen paria - häntä seivästi susina, - kun hän kääntyi pois menohon - senrassansa Meshinauwo, - Iagoon sisarenpoika, - pitkä, norja nuorukainen, - joka voittoja kuletti, - peurapeitot, kärppävaipat, - piiput, vyöt sekä asehet, - Pakisipa Pau-Puk-Keewis, - viuhkallansa viittoellen: - "Vie ne kauas wigwamiini - Nagow Wudjoon särkänteille!" - Pelistä punaisin silmin - Pau-Puk-Keewis kuumenneena - astui aamun autereisen, - kesän kaunihin sulohon. - Lintuset livertelivät, - puroset pulahtelivat, - sydän Pau-Puk-Keewisilla - lauloi lintusten mukana - rinnan riemut pulppuavat - kulkeissa kylän lävitse - aamuisessa autereessa - kera viuhkan kalkkunaisen - sulkinensa, tupsuinensa - viimeiselle wigwamille - asunnolle Hiawathan. - Olipa autio asunto, - tiellä ei tervehdyttäjätä, - veräjällä vuottajata - linnut siellä vain liversi - ulkona sekä sisällä. - Hyppien, rähisten, syöden - harjavuolella rokotti - Kahgahgee, kuningaskorppi - Parkuun, palavin silmin - Pau-Puk-Keewisin tavaten - "Aivan autio asunto --" - puhelevi Pau-Puk-Keewis, - aikoellen konnantöitä. - "Poissa varova Hiawatha, - Naurava Vesi typerä - Poissa on Nokomis-mummo - maja vallan vartiaton." - Koppoi tuosta korpin kiinni - heitteli helistimenä, - puisti taikapussinansa, - korpin kaulasta kuristi, - jätti raadon roikkumahan - isännälle ilkeäksi, - Hiawathalle häpeeksi. - Meni rosvona majahan, - kaikki kaateli kumohon - heitti kalut mullin mallin, - löi läjähän lattialle - puukupit, padat saviset, - puhveli-, majavaviitat, - ilveksen ja saukon nahkat, - loukaten Nokomis-muorin, - Nauravan Veden häväisten. - Sitten läksi Pau-Puk-Keewis - laulellen lävitse metsän, - vihelsi iloisin mielin - oraville oksasilla, - jotka terhoja tiputti; - lauloi metsän lintusille, - jotka lehdon siimeksestä - riemuvirsin vastasivat. - Sitten kalliot kapusi - Gitche Gumeen niemekkkeillä, - kunnes istui ilkamoiden - kukkulalle korkeimmalle - Sepäellen, loikoellen, - Hiawathaa vuoteskellen. - Etähällä aallot loiski, - uinuivat utu-ulapat, - yllä taivas kaarteleikse, - ilma ääretön, avara, - ympärillä pyöriskeli - Hiawathan vuorikanat, - linnut liki liitelivät, - hiukan häntäkin hipoivat. - Noita hän maassa maatessansa - Monin kymmenin kuristi, - viskoi raadot rannikolle - kanat niemelle karisti - kunnekka kajava, Kayoshk - istuin kallion kärelle - huusi: "Tuo on Pau-Puk-Keewis, - meitä surmaa hän sataisin; - viekää viesti veljellemme - Hiawathalle varoitus!" - - - - -XVII - -Pau-Puk-Keewis'in takaa-ajo. - - - Hirmustuipa Hiawatha, - kun hän, tultua kotihin, - keksivi kylänsä kesken - häiriön ja hämmennyksen - Pau-Puk-Keewisin piloista, - kehnon konnan koiruudesta. - Kovin hän tulistui tuosta, - väänti päätä, murti suuta, - syyti synkkiä sanoja, - ampui uhkan ankarimman: - "Minä kärvennän kirotun, - Pau-Puk-Keewisin kuristan, - pieni on maailma hänelle - eessä vierevän vihani, - päätyy pitkäkin pakonsa - kostoni kurottaessa!" - Heti läksi Hiawatha - metsämiestensä keralla - ajantahan ankarahan, - painuen pahan jälille, - jotka johti korpimaille. - Kadonnut oli katala - niemen kallion käreltä; - marjan varret vaipunehet, - ruoho runneltu, rikottu - näytti paikan poistunehen. - Alangolla, alla vuoren, - nurminiityllä pysähti - Pau-Puk-Keewis katsomahan, - uhmaten ajajiansa - ylen ilkkuvin elein. - Huusi hälle Hiawatha - kukkulalta kuuluvasti: - "Niin ei maailma lavea, - polku pitkä ja kolea, - ettei vierevän vihani - kosto kohtoa sinua!" - Poikki vuoren, poikki virran, - tiuhan viidakon lomitse - loikki karkuri kavala, - kunnes pääsi hän purolle - luokse vienon metsävirran, - min oli sulku suurentanut, - majavien laittelema, - tehnyt tyynen lamparehen, - puut miss' polvin veessä seisoi, - leijui lehdet lumpehien, - viittoi vihvilät vihannat. - Pau-Puk-Keewis seisattuvi - puusululle katsomahan, - vesi min raoista pursui, - ryöppy reunoilta valuvi. - Nousi pohjalta majava, - katsoi miestä kaksin silmin, - katsehin kysyvin, kummin. - Pau-Puk-Keewis puusululla - seisovi, jalat vedessä, - virran vieriessä hopeisen - majavalle hän puheli, - haasteli hymyten hälle: - "Majavani, ystäväni, - vesi on viileä, mukava, - suo mun luonasi levätä, - majavaisena majalla!" - Varoin vastasi majava, - virkkoi vältellen hänelle: - "Vuota hiukan, kun kyselen, - kera toisten neuvottelen!" - Siitä vieri hän vetehen, - painui paatena purohon - pohjalehtien lomahan. - Pau-Puk-Keewis pohkeinensa - veessä seisovi sululla, - vesi reijistä valuen - syöksyi suihkuna kiville, - suvantohon suollatteli; - valot, varjot lankesivat - täplin tummin, välkkyväisin - metsän lehvien lomitse - Pau-Puk-Keewisin puvulle. - Päitä pohjasta kohosi - toinen toisensa perästä, - mustanaamaiset majavat - äänetönnä töllistellen - täytti lammin laitoinensa. - Pau-Puk-Keewispä puheli - majaville maanitellen: - "Ylen on mainio majanne - veikot, varma vaaran suoja; - voisitteko viisahina - taidollanne toimitella - majavaksi nyt minutkin?" - Kohta myönteli kuningas, - Ahmeek antoi tietäksensä: - "Kyllä, syöstyös sekaamme, - vierähdä vetehen tänne!" - Pian painui Pau-Puk-Keewis, - alas lampihin laseikse; - pian musteni pukunsa, - peurapaidat, Mokkasiinit - muuttui mustaksi, levisi - ketunhäntä jäljessänsä: - tuli miehestä majava. - "Minut tehkäätte isoksi!" - Pau-Puk-Keewis pyytelevi, - "suorikaatte suurimmaksi!" - "Kyllä!" päällikkö puheli, - "astuhan asuntohosi, - siellä sinut suurennamme - kyllä kymmenkertaiseksi!" - Sitten painui Pau-Puk-Keewis - veden ruskean sisähän, - löysi pohjan peitettynä - puitten rungoilla, risuilla, - löysi liukut ja lokerot, - avarat asuntopaikat, - valtavat eväsvarastot - talven vietännän varalta. - Täällä hänet suurettihin - majavista laajimmaksi, - kyllä kymmenkertaiseksi. - "Ollosi kuninkahamme!" - tuumasi majavat hälle. - Eipä kauan Pau-Puk-Keewis - vallassa kerinnyt olla, - kunnes kuuluvi varoitus, - vieri viesti valtialta - lummekukkien lomasta: - "Hiawatha sai jo tänne, - metsämiehensä mukana!" - Sitten kuulivat kohinan, - puhelua päänsä päältä, - oudon huudon ja huminan, - kunnes laskeva vetonen - ilmaisi sulun särynnän. - Kytät karkasi katolle, - majan rikki runtelivat, - Päivän paistaen katosta - uivat uksesta majavat - painuin piilohon syvälle, - kilvan virtahan kadoten, - syöksyen syvintä kohti. - Mutta suuri Pau-Puk-Keewis - ei nyt mahtunut ovesta, - hau oli ruuasta revennyt - ylpeydestä pullistunut. - Hiawatha huusi hälle, - karjaisi katon kolosta: - "Oi pahainen Pau-Puk-Keewis, - turhat on tuumasi kamalat, - monet muodonmuuttelusi, - hyvin sun tunnen, hylkykoira!" - Pau-Puk-Keewis pieksettihin, - Kuoliaaksi nuijittihin, - Puitihin kuin maissiriihtä, - kons' oli kallonsa mäsänä. - Kuusi metsästysurosta - veivät paareilla kotia, - kantoivat majavan raadon. - Eipä kuollut Jeebi, henki, - kaikki tunsi ja tajusi - kuni konsa Pau-Puk-Keewis; - nyt hän riehui rimpuellen - sinne tänne heilahdellen - kuin majan ovessa verhot - peurannahkanauhoinensa - talvituulten puskiessa, - kons' kokohon kääriysi, - kunnes ruumiista erosi, - kunnes otti muodon, hahmon - Pau-Puk-Keewisin kavalan, - kauas metsähän kadoten. - Hiawatha kohta keksi, - Pau-Puk-Keewis kun pakeni, - näki hahmon haihattavan, - metsän helmahan menevän, - varjohon vajoavaksi - takalolle metsän taajan, - kohti aukeita ahoja, - työntyen kuin tuulen pyörre, - puun vesoja puistatellen, - Hiawathan seuratessa - sadepilvenä perässä. - Hengästynyt Pau-Puk-Keewis - saapui järven saaristohon, - kussa telkät teiskaroivat, - vesilinnut laulelivat, - Pishnekuhit piipittivät, - nokkiansa nostelivat, - salmissa sukeltelivat - lummekukkien lomissa, - ollen varjossa välihin, - toiste välkkyen valossa. - "Pishnekuh, oi veljyeni!" - huusi heti Pau-Puk-Keewis, - "telkäksi tekisittekö, - linnuksi mun muutatteko - kiiltonokin, höyhen verhoin, - koolta kymmenkertaiseksi!" - Ne hänet telkäksi tekivät, - laati siivet suunnattomat, - kuvun pyöreän, sileän, - nokan kuin melan mokoman. - Niin hän heti muutettihin - koolta kymmenkertaiseksi - juuri rannalle keriten - Hiawathan hihkuvaisen. - Parvi parkuen kohosi - siiven iskuin ilman maille - noilta ruokosaariltansa, - kurjenmiekkakukkaisilta. - Pau-Puk-Keewistä epäsi - kaikki alas katsomasta, - ettei turmio tulisi, - välttyisi vahinko, vaara. - Kauan, kauas lentelivät - läpi paistehan, sumujen, - syöden soilta, nummimailta, - maaten yönsä ruoistoissa. - Kun he huomenna menivät - suvituulen tuutimana, - edellä etelänhengen, - hauskan, vilpoisan vihurin, - nousi korvihin kohina - altansa asuinmajoista, - ihmisäänien hälinä - päästä virstojen, kylistä: - väki päällänsä imehti - telkkäparvea parasta, - Pau-Puk-Keewis pitkin siivin, - lentimin leveänmoisin - kun nyt kulki korkealla. - Pian taaskin Pau-Puk-Keewis - tunsi Hiawathan huudon, - Iagoon ison möläkän; - varoituksen unhoittaen - katsoi alas kauloin lyhyin; - tuulen purstohon puhuen, - höyhenviuhkaa heiluttaen - alkoi hän alas vajota. - Turhaan koitti Pau-Puk-Keewis - tasapainoa tavata - painuessa pyöriskellen, - vuoroen kylä vilahti, - vuoroin parvi päänsä päältä, - joka joutuen eteni. - Kylä kiivaasti läheni - äänten yhä yltyessä, - naurun kuuluen kovemmin. - Parvi päältänsä pakeni, - maan nyt vainen hän näkevi, - jossa joukko hihkuvainen - kohta keksi keskellänsä - rajun, raskahan ryminän, - linnun raadon rikkonaisen. - Mutta sielunsa elävi - yhä Pau-Puk-Keewisinä; - muutti muodon muinaisensa, - kaunehimman Yenadizzen, - pikimmältänsä paeten - Hiawathan seuratessa, - jälkehensä huutaessa: - "Pieni on maailma sinulle - eessä vierevän vihani, - kohta sun perivi kosto!" - Hiawatha, jo likeni, - ollen oikoisin kätösin - kiinni saamassa kavalan, - kunnes viekas Pau-Puk-Keewis - pyöri piiriä, hyristi, - liehtoi ilman tuulispääksi, - lehdet lennätti, pölisti. - Siitä äkkiä solahti - onton tammen onkalohon, - muutti itsensä madoksi, - käyden maahan käärmehenä - juurten, roskien lävitse. - Kädellänsä oikealla - Hiawatha hirmuisena, - tammen pirstasi paloiksi, - maahan murskasi sälöiksi. - Turha taaskin tuokin temppu, - sillä silloin Pau-Puk-Keewis - ihmishaamussa näkyen - tuulispäässä pois pakeni. - Gitche Gumeen rantamalla, - Suuren-Selän länsipuolla - hiekkakiviniemekkeillä - tuli Kuvakallioille,[15] - korkeelle kohoaville. - Siellä itse Vuorenvanhus, - vuoren mahtava Manito - ovet aukoi ammollensa, - kuilut kolkot, kallioiset, - luolan luovutti, lupasi - Pau-Puk-Keewisin asua, - lausui tervetulleheksi - kallioisehen kotihin. - Hiawathan saapuessa - vastass' on ovet suletut; - Minjekahwun-rukkasilla - löi hän kalliot koloille, - ukkos-äänin ärjähteli: - "Aukaise Hiawathalle!" - Aukaise ei Vuorenvanhus, - virka vastahan väheä - kuilun synkästä syvästä, - hämärästä hiljaisesta. - Käänsi käden taivahalle, - sieltä myrskyä manaten, - Waywassimaa, salamata, - ukkosta, Annemeekeeta, - jotka yltyi yön keralla, - tuulen myrskyssä tulivat, - ulvoen ulapan päällä, - ukkosvuorilta etäältä. - Vapiseva Pau-Puk-Keewis - keksi ukkosen kuminan, - salaman punaiset silmät, - painui kyyryhyn pelosta. - Sitten säihkyvä salama - iski onkalon ovia, - ukonnuolinuijallansa - kajahutti kallioita; - pahoin ukkonen pamahti, - alta kallion kyseli: - "Missähän on Pau-Puk-Keewis?" - Vaipui kalliot kasahan, - raukesipa raunioihin - viimein viekas Pau-Puk-Keewis, - kuoli, kaunis Yenadizze, - ihmismuodossa menehtyi. - Siten loppui seikkailunsa, - päättyi päivänsä pahaiset, - loppui viimein viekastelut, - konnankoukut ja kujehet, - pelit, tanssit ja kosinnat, - neitosien narraukset. - Sitten uljas Hiawatha - otti sielun ja saneli: - "Etpä enää, Pau-Puk-Keewis - ihmismuodossa ikinä - seikkailuita suorittele - ilveillen ja naureskellen, - etkä tanssi tuulispäinä, - lehden roskia levitä! - Ylähällä ilman mailla - lennä, liidä ympyröissä, - muutan sinut Keneuksi, - sotakotkaksi sovitan, - lintujen kuninkahaksi, - kanojeni päälliköksi!" - Pau-Puk-Keewisinpa nimi - säilyy kansojen keralla - laulajain luetteloissa, - sadunkertojain seassa. - Talvisin kun tuulenpyörre - milloin lunta lennättävi, - vinkuu nurkissa vihuri, - savutorvissa tohisten, - sanotaan: "Kas, Pau-Puk-Keewis - tanssivi läpi kylien - kooten saalista, satoa!" - - - - -XVIII - -Kwasindin kuolema. - - - Kauas, laajalle levisi - Kwasindin nimi ja maine, - ei kyennyt kilpomahan - kenkään Kwasindin keralla. - Pieni kansa, nuo Puk-Wudjiet, - keijut, kääpiöt katalat - vastahansa juonitteli. - Tuumivat he: "mies mokoma, - vihattava Kwasind-lurjus - jos yhä tihut tekevi, - rikki kaikki koskemansa - mullin mallin murskoavi, - meillekin tuhot tulevi; - ken meistä välittänevi? - Hänpä meidät talloavi - tai vetehen viskoavi - ruuaksi ruman olennon, - Nee-ba-naw-baigin paloiksi, - Vetehisen eineheksi." - Pian laati pienten heimo - liiton vasten Kwasindia, - aikoen mokoman miehen, - vastustajan vaarallisen - surman suuhun suoritella. - Voima suuri Kwasindilla - oli päähän piiloitettu, - päässä hällä heikoin paikka, - sepä vain aseelle altis, - muutoin mies ois murtumaton. - asehin satuttamaton. - Tuo oli turma ainokainen - joka uhkasi urosta; - käpy kuusen kukkalatvan, - männyn heiluvan hedelmä. - Tuo oli tuhonsa juuri, - surmansaattaja salainen, - jonka tiesi vainolaiset, - pienet ihmiset älysi, - taisivat tapantakeinon. - Havupuita he hakivat - Taquamenawn metsiköstä, - kooten kuusista käpyjä - veivät ne veden lähelle, - rantakallion kärelle, - kussa kalliot punaiset - veden vierelle kohosi; - siellä kääpiöt katalat - Kwasindia vuottelivat. - Kerran iltana kesäisnä, - päivän kuuman päättyessä, - veden tyynen välkkyessä, - seistessä unisen varjon, - perhot paisteessa kimalti, - hyöri hyönteiset vedessä, - siinä luistellen, suristen - ininänsä ilman täytti, - sotahuuto kauas kuului. - Vahva miespä, Kwasind, kulki - kanootilla tuohisella - pitkin Taquamenaw-virtaa, - lelluen levollisesti - ilmassa unettavassa, - lämpimän lamauttamana. - Oksista vetosen yltä, - koivupuiden urpuloista, - Unenhenki heitältäysi, - hyppäsi Nepahwin-tonttu - kera joukon ilmamaisen, - käskyläistensä salaisten, - liki päätä liekaeli - kuni kiilto- Dush-kwo-ne-she, - sukkela sudenkorento. - Kuului kumu korvihinsa - kuten loiske lainehien, - kosken kaukaisen kohina, - taikka hongikon humina. - Tunsi tuosta otsallansa - iskut ilman keijukaisten, - annit uniarmeijojen, - Unenhengen hengityksen - hienosti hiveleväksi. - Heidän ensi iskustansa - miestä tuntui raukaisevan, - tuosta toisen saatuansa - mela liikkeettä lepäsi, - kolmannella silmissänsä - pyöri maailma, pimeni -- - Kwasind vaipui jo unehen. - Lellui hän alas jokea - kuni istuva sokea, - Taquamenawta menevi - rantakoivujen alatse, - alle metsäniemekkeiden, - kääpiöiden, Puk-Wudjien - sotaleirien lähellä. - Sielläpä he vuottelivat - kävyillä varustettuina, - jotka heti heitältivät, - pahoin päähän paiskasivat. - "Kuolo, surma Kwasindille!" - sotahuutonsa hurisi. - Kwasind vierähti vetehen, - suistui saukkona jokehen, - Kanootti kumohon mennen, - tuohipursi tuul'ajona - ajelehtivi joella. - Niin sai Kwasind vainajaksi, - mutta muisto vahvan miehen - pysyi kauan kansan kesken. - Milloin myrsky talvisäinen - läpi metsien melusi, - oksat huojuen rutisi, - kappaleiksi katkieli, - huudettihin: "Kas kun Kwasind - polttopuitansa kokoopi!" - - - - -XIX - -Aaveet. - - - Eipä konsa korppikotka - saavu saaliille salossa, - kaatuneelle piisonille, - ettei tuota toinen keksi - taivahalta tarkatessa, - syöksy seuraten perästä, - kohta kolmas toista nouda - avaruuden aukeoilla; - ensin pilkku pilven päällä, - lähetessään lintuparvi - pilvenä pimentävänä. - Yksin ei vahingot ennä, - vaan ne vaanien tulevat - toinen toisensa jälestä, - ensin yksi, sitten toinen, - tullen jatkuissa tukulta - uhrin uupuvan ylitse; - ensin varjo, sitten murhe, - tuska tappava lopulta. - Taas ylitse kolkon pohjan - mahtava Peboan, talvi, - henkien ylitse vetten - kaikki jäädytti koviksi. - Lumi hapsista pölisi, - peitti kentät valkosiksi, - aavat aukeat tasoitti, - kuni luoja kuurullansa - ois' ne sormin suoritellut. - Kyttä kautta laajan metsän - lumikengillä kuleksi; - kylän naiset askaroivat, - maissia murentelivat, - peurannahkat peittosivat; - miehet palloa pelasi, - lumikenkätanssiansa - jäätiköllä pyörelivät. - Kerran, päivyen pimeten, - Naurava Vesi majassa - Nokomisin kanssa vuotti - Hiawathan askeleita, - miehen metsästä tuloa. - Lieden loimu kasvoillansa - heiasti punasin viiruin, - Nokomisin silmä loisti - kuni kuutamo vetinen, - välkkyi silmä Minnehahan - kuni aurinko vetehen. - Takanansa kyyröttivät - varjot wigwamin sopessa, - savu kieri renkahissa - liidellen läpi lakeisen. - Oviverho verkallensa - ulkoa kohotettihin, - hehkui hetkisen tulonen, - savu häälyi hetken verran, - jolloin kaksi naisenpuolta - kävi kutsutta sisälle, - hiljaa, ilman huomiota, - ilman tervehdys-sanoja - majan nurkkahan menivät. - Näkö, verhot näytti, että - ovat vieraita kylästä, - istuksivat kalpeoina - surumielin, hiljaisina, - kera varjojen vapisten. - Oliko huuhkajan humina, - Koko-koho metsikössä? - lauloiko lakeisen suulla - tuuli, tunkien sisälle? - Varmasti selosti ääni: - "Vainajat ne, vaatteissansa, - aaveet, on asukkaitanne, - Ponemahn alusväkeä - tulevan elämän maasta!" - Sai kotihin Hiawatha, - metsäretkeltä palasi, - lumikuura kutreillansa, - punapeura olkapäillä; - Minnehahan jalkoihinpa - heitti peuran hengettömän. - Kaunihimpi, uljahampi - mies nyt mielestä hänellä, - kuni tullessa kosihin - muinoisin majalle taaton, - peuran hälle kun pudotti - toivehittensa tueksi. - Kohta keksi Hiawatha - vierailut värisemässä, - oudosteli itseksensä - Minnehahan vierahia; - ei hän liikoja udellut, - lausui tervetullehiksi. - Illallisen laitettua, - peuran pantua paloiksi - verettömät vierahatpa - hypähtivät varjostansa, - söivät parhaimmat palaset, - valtasivat valkorasvat, - jotk' oli siirretty sivulle - Nauravan Veden varalle, - Hiawathan vaimon syödä. - Kysymättä, kiittämättä - ahmivat palat parahat, - taas takaisin pyörähtivät, - sopen varjohon vajuivat. - Puhu eipä Hiawatha, - tee ei liikettä Nokomis, - moitiskele Minnehaha, - pienin piirre ei paheksu; - Minnehaha kuiski vainen: - "Kyll' on raukat nälkäisiä! - Tehkööt tahtonsa mukahan, - syököhöt ravinnoksensa!" - Moni päivä nousi, laski, - valon yöhyet karisti - kuni kuusi huutehensa - pimennossa oksiensa. - Istui päivät liikkumatta - oudot vierahat majassa, - mutta öillä, myrskysäillä - taikka tähtien valossa - aina metsähän menivät - polttopuita noutamahan, - aina äänettä, suruisna. - Konsa vainen Hiawatha - tuli metsästä, kalasta, - kun oli valmis illallinen, - ruoka kullekin jaettu, - naiset kalpeat kavahti - kodan synkästä sopesta, - ahmivat palat parahat, - Minnehahan mieliruuat, - moittehitta pois menivät - taaskin varjohon takaisin. - Moittinut ei Hiawatha - katsehella karsahalla, - sanoilla, sadattelulla, - ei konsa Nokomis-muori - tehnyt ynseetä elettä, - eikä heille Minnehaha - tympeillyt pahoista töistä. - Kärsivät ne äänetönnä, - ettei oudon oikeudet, - onni ilmanantamisen - kautta katsehen vähene, - säry syytöksen sanalla. - Keksi kerran keskiyöllä - Hiawathan valpas silmä - kodan vienossa valossa, - kekäleiden hiiltyväisten - liekin yhä riutuessa, - kuuli pitkät huokaukset, - monet nyyhkehet suruiset. - Ylös nousi vuotehelta, - päältä vuodan pitkävillan, - siirsi peurannahkaverhot, - haamut kalpeat havaitsi - lavoillansa yösydännä - istumassa, itkemässä. - Virkkoipa hän vierahille: - "Miks on syömmenne suruiset, - yönne nyyhkitte yhäti? - Oisikko Nokomis-vanhus - taikka Minnehaha joskus - pahoin vieraita pitänyt, - teitä loukannut jotenkin!" - Heti haamut lakkasivat - itkusta, valituksesta, - äänin leppoisin puhuivat: - "Haudan haamuja olemme, - ennen kanssanne elimme, - mailta Chibiabosinpa - saavuimme varoittajiksi, - koittamiksenne kävimme. - Kun vieri surujen viestit, - elävien tuskanhuudot - autuaitten saaristohon, - tahtoen takaisin sieltä - kuollehia ystäviä, - saattaen murehet meille - turhilla valituksilla, - siks' sua saimme koittamahan. - Hylyt, oudot täällä oomme, - teille taakkana pahana, - eipä meille, kuollehille - elossa sijoa olle. - Mieti tuota, Hiawatha, - puhu kaiken kansan kuullen, - etteivät valita vasta - täältä pois jo muuttaneita, - saata sieluja suruhan - Autuaitten saaristossa. - Älkää haudoille varatko - kantamuksia kovia, - wampumia, turkiksia, - paljo kuppia, patoja, - että henget herpouvat - tavattoman taakan alla; - ei kuin hiukkasen evästä, - tulta tiellensä valoksi! - Täält' on neljän päivän matka - aaveitten asuinsioille, - neljä yötä yksinäistä, - neljästi tulen tekoa. - Perätysten neljä yötä - tehkää haudoille tulia, - ettei haamu matkallansa - vall' ois lämpöä, valoa. - Hyvästi nyt Hiawatha! - Kovan koitoksen panimme - kärsivällisyydellenne, - hävyttömän julkeata - oli kaikki käytöksemme; - ylenpä ylevä, suuri, - jaloluontoinen olitkin. - Pidä vastakin varasi - kovemmassakin kokeessa!" - Puhelujen päättyessä - kodan peittävi pimeys. - Hiawatha hiukan kuuli - vaatteiden kahisemista, - verhon siirtyvän ovella - näkymättömin kätösin, - tunsi kylmän ulkoilman, - valon himmeän ovesta; - vierahat vaeltavaiset, - Manan herran matkamiehet, - oudot aavehet hävisi. - - - - -XX - -Nälkä. - - - Oi sitä kolkkoa, kovoa, - tavatonta talvikautta, - julman suurta, synkeyttä! - Aina vain yhä syvemmin - joet hyyti, järvet jääti, - paksummalta, paksummalta. - maita kattavi kinokset, - lumi allensa anasti - metsät ympäri kyliä. - Kodasta kinostuneesta - vaivoin uurtavat uransa - kinnastettujen käsien, - lumikenkien keralla - miehet, metsälläkävijät. - Turha vainen tuokin koitos, - aivan on lopussa linnut, - kadonneet kaniinit, peurat, - metsät autiot, kamalat, - jonne uupuivat urohot, - vilu, nälkä näännytteli. - Oipa hirmuista oloa, - nälän, kuumehen tuhoa, - ihmisrinnan riudutusta, - vaimojen valittamista, - lasten tuskaa ja tuhoa! - Nälkä maatakin nujersi, - nälissänsä ilmanpiiri, - taivas tuskainen nälästä, - taivon tähdet tuijotteli - kuni karhun syövät silmät, - suden nälkäiset näkimet. - Hiawathan wigwamihin - pari vierasta tulevi, - synkät, oudot, aavemaiset, - käyden käskyttä sisähän - äänetönnä istahtivat - Minnehahan vuotehelle, - häntä kolkosti pälyen - silmin oudoin ja palavin. - Etupuolinen esitti: - "Olen Nälkä, Bukadawin!" - "Mua katso!" toinen tuumi, - "olen Kuume, Ahkosewin!" - Mielellinen Minnehaha, - heidät nähtyä värähti, - saatua sanoman kolkon - vaipui hiljaa vuotehelle, - peittäysi pakisematta - alla katseiden vapisten, - alla outojen sanojen - kuumeisna, paleltuvana. - Hiawatha raivostuen - astui metsän autiohon, - sydämessä murhe musta, - lujuus kasvoissa kivinen; - tuskan nostama hikikin - jäätyi jääksi otsallansa. - Päällä turkit ja asehet, - mukanansa saarnijousi, - nuoliviinet täysinäiset, - Minjekahwun-kintahansa - meni hän metsän autiohon, - lumikengillä käveli. - "Mahtava Gitche Manito!" - kasvot käätyt taivahalle - tulkitsi hän tuskiansa, - "anna einettä, isäni, - anna leipää lapsillesi, - ah, pelasta Minnehaha!" - Kieri kautta tyhjän metsän - sangen kauas äänen kaiku, - sointu synkeän sydämmen, - mut ei muuta vastausta - kuni kaiku kurjan huudon, - kaiku kaukaisten salojen: - "Minnehaha, Minnehaha!" - Hiawatha pitkän päivän - korvessa nyt harhaeli, - jonka polkuja kävellen - kerran päivänä kesäisnä, - ikänsä ihanimpana - toi hän kultansa kotihin - dacotain tasankomailta. - Silloin lauloi lehdon linnut, - purot naurellen kimalti, - ja tuo armas Minnehaha - virkahti värähtämättä: - "Seuraan, mieheni, sinua!" - Majassa Nokomis-muorin. - sekä vaimo-vierahien, - nälän, kuumehen keralla - rakastettunsa makasi, - Minnehaha houraeli: - "Kuule!" kertoi, "kuulen kuohun, - kuulen kaukaisen kohinan, - kuulen kosken Minnehahan. - kaukaa kutsuvan minua!" - "Lapsi!" vastasi Nokomis, - "ei, se vain on öinen tuuli!" - "Katso, taattoni näkyvi!" - sanoi hän, "ovella seisten - mulle viittovi majasta - yksinään Dacotan maassa! - Ah!" hän virkkoi ja valitti, - "Paugughn palavat silmät - pimeästä muljoittavat, - tunnen hänet kolkoin kourin - pimeässä kiinni käyvän; - Hiawatha, Hiawatha!" - Ja se koito Hiawatha - keskellä avaran metsän - kaukaisessa vuoristossa, - pimeässä kuuli äänen, - kuuli kutsun Minnehahan: - "Hiawatha! Hiawatha!" - Hiipi metsien lumisten, - tiettömien aavikoiden - Hiawatha kiiruhtavi - kolkoin tuntehin kotihin, - aivan saaliitta samosi, - Nokomisin itkut kuuli: - "Wahonowin! Wahonowin! - miks' en sortunut sinuna, - miksi en kerallas kuollut? - Wahonowin! Wahonowin!" - Kohta syöksyi hän kotahan, - näkipä Nokomis-muorin - eestakaisin huojetellen - vainaata valittelevan, - Minnehaha-armahaisen - kuollehena, kylmenneenä! - Sydämensä sortuessa - päästi hän tuiman tuskanhuudon, - metsä vastahan värähti, - tähdet taivahan vapisi - kera tuskansa tukalan. - Sitten hän puhumatonna - vaipui vainaan vuotehelle, - liki jalkojen jalojen; - eipä nuo kevein kengin - viere vastahan ovelle, - saa ei konsa saattamahan. - Peitti kasvonsa käsihin, - istui pitkän viikkokauden - aivan kun tajuttomana, - äänetönnä, tietämättä - oliko päivä vai pimeä. - Vihdoin sitten Minnehaha - alle hangen haudattihin - sydämmehen synkän metsän, - ritvakuusten siimeksehen, [Hemlok-kuusi (Tsuga canadensis)] - päällä parhaimmat pukimet - käärittihin kärppäturkein - valkoisien, pehmoisien - lumiliinojen sisähän. - Niinpä hänet haudattihin. - Jäljetysten neljä yötä - tulen haudalle tekivät - sielun saattotaipaleelle - asuinmaille autuaille, - siunattujen saaristohon. - Oveltansa Hiawatha - näki nuotion palavan - synkän kuusikon sylissä. - Unetonna uksen tiestä, - Minnehahan vuotehelta - vartioitsi hän valoa, - ettei sais se sammuksihin, - jäisi vainaja valotta. - Poistuneelle hän puheli: - "Jää hyvästi Minnehaha, - minun Naurava Veteni, - sydänaatokset arimmat - kerallasi kuopattihin! - Saa elä takaisin toiste - kärsimähän, raatamahan, - kussa kuume kuihduttava, - sydänjuuret nälkä syöpi! - Pian päätän tehtäväni, - pian seuraan ma sinua - Autuaitten saaristohon, - Ponemahn alustamaille, - tulevaisehen elohon!" - - - - -XXI - -Valkoisen miehen jalka. - - - Istuvi asunnossansa - joen jäisen rannikolla - mies vanha suruisna, yksin; - hapsensa lumena hohti, - tummana tulensa tuikki, - vanhus Waubewyoniinsa, - valkonahkavaippahansa - kääriyneenä kun tutisi, - kuulematta muuta, paitsi - myrskyn ryskettä salossa, - näkemättä muuta, paitsi - pahinta lumipyryä. - Riutuissa takan tulosen, - hiilten hiutuissa poroksi, - mies nuori kevein kengin - astui uksesta sisälle; - posket nuortean punervat, - silmät kuin keväiset tähdet - lempeänä loistelivat, - päässä palmikko parahin - hajuheinistä sidottu, - hymy huulilla hupaisa, - luoden hohtehen majahan, - kädessänsä kukkakimppu, - täyttäin tuoksulla tupasen. - "Ah mun armas poikaseni!" - ukko huudahti ilolla, - "oli onni silmilleni - saadessa sinua nähdä; - istu viereeni matolle! - Yhdessä nyt yöpykäämme - hiilokselle hiutuvalle, - kerro mulle matkoistasi, - seikkailuistasi sanele! - Pakisen ma puolestani - uljaimmat urostekoni!" - Kukkarosta kummanmoisen - rauhan piipun hän vetävi. - koppa sen punakivestä, - sulitettu ruokovarsi; - täytti sen pajunpurulla - sekä hiilellä sytytti, - ojentain sen vierahalle, - tuosta alkavi jutella: - "Kun ma huo'un, hengittelen, - yli maisemain puhallan, - joet kaikki jäykistyvät, - vedet muuttuvat kiveksi." - "Kun ma huo'un, kun puhallan", - nuori mies hymyten virkkoi, - "hengitän ylitse maiden, - käyvät niityt kukkasihin, - laulellen joet sulavat!" - "Kun ravistan hapsiani", - ukko synkästi saneli, - "maa tää peittyvi lumihin. - lehdet lehvistä karisten - kuolevat ja kalpenevat, - sillä, kun ma hengittelen, - katso, kaikki nuo katoovat! - Soilta, salmilta, vesistä - hanhi, haikara tulevat, - kaukomaille karkkoavat, - sillä taas kun henkäelen, - katso, kaikki ne katoovat! - Kunne käyvät askeleeni, - villit metsien elukat - pian piilevät koloihin, - maa kovovi piikiveksi!" - "Kun pudistan hapsiani", - nuorukainen naurahteli, - "saapi lämpimät satehet, - kasvit riemuiten kohoovat, - haikarat ja villihanhet - saavat soille ja vesille, - pääsky kiitävi kotihin, - punarintakerttunenkin, - sinilintunen, Owaissa - laulellen lirittelevät, - niityt alla askelteni - kaikki nuokkuvat kukista, - metsät lauluin raikahuvat, - lehdet puihin puhkeavat!" - Puhellessa yöhyt häipyi; - alueilta kaukaisilta, - Wabunin valomajoilta - lailla loistavan soturin - viitassansa, maalattuna - astui aurinko, sanoen: - "Gheezistä, minua katso, - katso suurta aurinkoa!" - Silloin vanhus vaikenevi, - ilma lämpeni hyväksi, - kodan päällä lauleskeli - punakerttu, sinilintu, - purot alkoivat lorista, - tuoksu ruohon kasvavaisen - tuulahti majan lävitse. - Segwun, nuori vieras, tuopa - tarkemmin valossa päivän - jäisen naaman nyt näkevi: - se oli Peboan, talvi! - Senpä silmistä vetoset - vallan virtana valuivat, - ruumis kuihtuvi kaveten - auringon ylentyessä, - kunnekka katosi maahan, - tyyten ilmahan hävisi. - Näki vielä nuorukainen - edessänsä lieskivellä, - kuss' oli tuikkinut tulonen, - keksipä kevätesikon, - kevätkaunokin tapasi, - Miskodeedin miellyttävän. - Niinpä vihdoin Pohjolahan - tuon tukalan, kolkon talven, - kylmän kauhean perästä - kevät saapui kukkinensa, - lehtinensä, ruohoinensa, - laulavine lintuinensa. - Purjehtipa pohjolahan - parvet suuret taivahalla, - lailla nuolten liitelivät - joutsenetkin, Mahnahbezeet - haastellen kuni inehmo; - jousenkaaren katkennehen - lailla riensivät rivissä. - Tuli toisia perästä: - Valkohanhi, Waw-be-wawa, - siivin vinkuvin vilisti - yksin, kaksin kaartelivat - Manhng elikkä lunnilintu, - Shuh-shuh-gah, sinerväkurki, - arokana, Mushkodasa. - Viidakoissa piipitteli - sinilintunen, Owaissa, - kotain huipuilla visersi - punarintakerttunenkin, - mäntymetsän siimeksessä - Omemeekin, kyyhkynenkin - kultasellensa kuhersi. - Surumieli Hiawatha - äänettä, puhumatonna - kuuli niiden kutsuäänet, - ulos uksesta käveli, - seisten katsoi taivahalle, - maata, vettä silmäeli. - Matkoilta Wabunin mailta, - etäältä idän ovilta, - aamun mailta loistavilta - ihmekulkija Iagoo, - suuri kerskuri palasi. - Ollut seikoissa sadoissa - tiesi juttuja tuhansin, - uudet kummat kertomukset. - Kovin kuunteli kyläjäs - julkeoita juttujansa, - naurain vastaten hänelle: - "Ugh! todella toisen kerran - on se taas Iagoo itse, - häll' on ihmehet isoimmat!" - -- Kertoi järven nähnehensä - Gitche Gumeeta isomman, - veden karvahan mokoman, - juomaksi sopimattoman. - Katsoi toisiinsa soturit, - naiset vilkkui vierellensä, - sanoivat hymyillen kaikki: - "Kaw! se vallan on valetta!" - "Ylitse mokoman seljän" - jatkoi hän, "kanootti lensi, - suuri, siivekäs kanootti, - avarampi männikköä, - metsän puita korkeampi." - Ukot, eukot tirskahdellen - vilkkui toisiinsa, sanoen: - "Kaw! se vallan on valetta!" - "Suusta sen," Iagoo jatkoi, - "tuli hälle tervehdykset, - sai salama, Waywassimo, - ukkonenkin, Annemeekee." - Nauroi naiset ja soturit - hienolle äänellensä: - "Kaw! mitä satuja kerrot!" - "Siinä", jatkoi hän, "vaelsi - kansoa kanootin täysi, - sotamiehiä satoja, - valkomaali kasvoissansa, - leuat peitetyt hiuksin." - Nauroi naiset ja soturit, - hälle pilkaten puhuivat - niin kuin korpit kuusikossa, - metsän vaakkuvat varikset. - "Kaw! mitä valeita kerrot, - elä luule uskovamme!" - Hiawatha ei ivannut - mutta vastasi vakaasti - joukon joutavan ivahan: - "Totta kertovi Iagoo, - kaikk' olen näyssä nähnyt: - suurisiipisen kanootin, - valkokasvoisen väestön, - tulon joukon partasuisen - purren puisen kantamana - aamunmailta loistavilta, - Wabunin valomajoilta. - Mahtava Gitche Manito, - itse luoja, Suuri Henki - heidät eellehen opasti - sanomaansa saattamahan. - Kunne kulkevat, edellä - käypi Ahmo, piikkipaarma, - herttainen hunajaseppo, - kussa maata polkenevat, - outo kukkanen kohoopi, - miehen valkeaihoisen - jalanjälki[16] kaikkialle - maasta nousevi kukassa. - Konsa käyvät vierahille, - saavat meitä katsomahan, - tervehdykset lausukaamme, - ystävinä kohdelkaamme! - Mahtava Gitche Manito - näyssä sen saneli mulle. - Myöskin näin samalla silloin - salat, vastaiset asiat - päästä päivien etäisten, - näin mä matkat lännen maille, - kansain outojen kulennan, - ahdettuin, ahertavien, - monta kieltä haastavien, - jotka tunsi rinnoissansa - sydänsykkehet samaiset, - raikui kirveensä saloissa, - kylät, kaupungit kohosi, - vierivät ylitse vetten - ukkosilmakanoottinsa. - Sitten silmäini editse - kuva kulki synkeämpi, - näky pilvinen, hämärä: - heimomme hajoitettuna, - neuvoni unohtaneena, - heikkona, eripuraisna - näin mä jättehet vähäiset - kallihista kansastani - lakaistuna lännen maille, - kurjina repalehina, - kuten pilvet myrskyn eessä, - syksyn lehdet kuihtunehet!" - - - - -XXII - -Hiawathan pois meno. - - - Rantamalla Gitche Gumeen - Suuren Selän, välkehtivän - kerran aamuna kesäisnä - seisoi wigwamin ovella - vuotteleva Hiawatha. - Tuoreutta ilma henki, - maa oli eloisa, kirkas, - ensi päivän loistehessa - lähimetsään, länttä kohti - Ahmo kulki kultaparvin - mehiläiset lauleskellen - päivän paisteessa suristen. - Yllä loisti kirkas taivas, - eessä laakea vetonen, - hyppi sampi sen sylistä - välkkyen valossa päivän, - partahalla suuret metsät - veden kalvohon kuvasti, - valot, varjot veen povessa - lepäsivät liikkumatta. - Hiawathan otsallapa - jäljet huolen häipynehet - oli kuin usva veen selältä, - sumut niittynotkelmista. - Riemun huumaavan hymyllä, - ilon hauskan huumehessa, - kuin jos aavistus sanoisi - oven aukeevan etehen, - Hiawatha nyt odotti. - Oli kouransa koholla, - kädet kohti aurinkoa, - valo sormien lomitse - lankesi olalle, päälle, - pilkutellen pään ja kaulan, - kuin tukevan tammen rungon - oksain, lehvien lomitse. - Kaukana veden selällä, - etähällä himmeänä - siinti pilkku pikkarainen - aamun alkavan sumussa, - väliin näytti veessä uivan, - väliin lentävän lähemmä. - Tuoko kuikka, Shingebiskö, - vaiko Shoda, pelikaani, - tai Shuh-shuh-gah, sinikurki, - vai Waw-be-wawa, valkohanhi - kuin vesi välähtelevä - kiiltokaulasta valuvi? - Eipä ollut hanhi, kuikka, - kurki eikä pelikaani - tuo vedessä kelluvainen, - läpi usman liukuvainen, - vaan aluspa airollinen - tuo oli, tuohinen kanootti, - nousten, laskien vedessä, - välkähdellen auringossa. - Tuossapa tuli väkeä - Wabunin valomajoilta, - aamun ääriltä etäältä, - tuli munkki mustaviitta, - vakoilija valjunaama - kera oppahan, toverin. - Jalo Hiawatha tuosta - kätensä koholle nosti, - tervetulleeksi osoitti, - mielin riemuisin odotti, - kunnes vierevä venonen - raapi rannan hietikkoa, - kunnes päämies Mustakaapu, - valjunaama, ristirinta - nousi hiekkarannikolle. - Riemumielin Hiawatha - heille ääneensä saneli: - "Kaunis on päivän kultakehrä[17] - kun te kaukovierahamme - käytte meitä katsomahan! - Rauhoin teitä vuottoilimme, - auki on ovemme teille, - käykää kaikkihin koteihin; - vilpittömän ystävyyden - teille täällä tarjoamme! - Niin ei konsa maa kukoista, - ihanammin päivä paista, - kun nyt, meitä katsomahan - kaukomailta tultuanne: - kons' ei tyynemmät vetemme, - selvemmät salakareista; - kanoottinne kulkeissansa - kaikki selvitti karikot; - ei tuoksu tupakan konsa - liene ollut mieluisampi, - maissimaamme kukkeampi, - kun tänä päivänä pyhäisnä, - herttaisena huomenena, - vieraisille kun tulitte!" - Vastasipa Mustakaapu, - outo päällikkö puheli - muukalaisen murtehella, - aivan oudoilla sanoilla: - "Rauha olkohon sinulle - Hiawatha, kansoinesi, - rukouksen runsas rauha, - anteheksiannon rauha, - rauha Kristuksen, Marian!" - Kohtelias Hiawatha - vierahat vei wigwamiinsa, - saattoi heidät istumahan - kärpän, piisonin nahoille. - Vanha huolekas Nokomis - puukupilla ruoat kantoi, - toipa vettä tuokkosella, - calumetin, rauhanpiipun - täytti ja sytytti heille. - Kylän kaikki vanhat miehet, - kaikki urhot ja soturit, - profeetatkin, Jossakeedit, - kaikki taikojat, Wabenot, - Medat myöskin, lääkemiehet - tuli tervehdyssanomin: - "Hyvin veljet, tultuanne - kaukaa meitä katsomahan!" - Piirissä he piippuinensa - istuivat oven lähellä - vuottain hiljaa vierahia - nähdäksensä, kuullaksensa, - kunnes päämies, Mustakaapu, - valkonaama, wigwamista - tuli tervehdyssanomin, - muukalaisen murtehella - puhui outoja sanoja. - Ukot tuumi: "hyvin veljet, - kun tulitte kaukomailta - meitä täällä katsomahan!" - Sitten päällikkö puheli, - Mustakaapu kertoeli - tulentansa tarkoituksen, - kertoi Neitsyt Mariasta, - pojastaan, Vapahtajasta, - miten hän muinoin kaukomaalla - eli ihmisten keralla, - paastosi, rukoili, toimi; - kuinka kirotut juutalaiset - kiduttivat, pilkkasivat, - ristinpuussa surmasivat; - kuinka nousi haudastansa, - oli oppilapsinensa, - viimein nousi taivahasen. - Tuohon päälliköt sanoivat: - "Kuulimme sanasi kummat, - kaikki taitavat tarinat; - niitä hetken harkitsemme. - Hyvä on, oi veljyemme, - kun kävitte kaukomailta - tänne meitä katsomahan!" - Sitten poistui päällysmiehet - kotihinsa kertomahan - naisille ja nuorisolle - kaikki vierahan tarinat, - lähetin Elämän Herran - Wabunin valomajoilta. - Tukalalta ilma tuntui, - kummalta kesäinen ilta, - kaikki metsä untelona - kodan kuuman ympärillä, - veden ranta raukeana - alla metsikön lipatti, - kirakasti Pah-puk-keena, - sirkka, pellolla siritti. - Hiawathan vierahatpa - kesän kuumasta väsyen - makasivat wigwamissa. - Illan viileys, hämärä - lankesi levollisesti - yli seudun ja sumujen, - pitkät auringon sätehet - pitkin maata, metsikköä - pitkin piikein puhkoellen - loukot, rotkot retkeilivät - Yhä vierahat viruivat - hiljaisessa wigwamissa - varista väsähtäneenä. - Ylitse sumuisen seudun - illan viileys valahti, - päivän painuvan sätehet - pistelivät peitsiänsä - metsän varjoisen lävitse, - sorkkivat joka solukan, - tuohoen tureikot, rotkot: - hiljaisessa wigwamissa - vielä vierahat viruivat. - Nousi sitten Hiawatha, - heittäen hyvästiänsä - kuiskutti Nokomisille - vieraita herättämättä: - "Minä lähden, oi Nokomis, - matkalle mitattomalle, - päivänlaskunportahille, - kotituuleni tuville, - vaan jätänpä jälkeheni - vierahat nuo wigwamiini, - huostaasi hyvä Nokomis. - Pidä nyt visusti vaari - että on elinvapaus, - ruoka, juoma puuttumaton - heillä mennehen majassa." - Sitten kulki hän kylähän, - jossa heittäen hyvästit - sotureille nyt saneli, - nuorisoa neuvoskeli: - "Oi on kansani, menenpä - matkalle mitattomalle; - kuut monet, lukuisat talvet - vielä vierevät ohitse, - konsa teitä katsomahan - taasen saapunen takaisin. - Vaan jätänpä jälkeheni - viisahat nuo vierahani, - kuulkaa viisahat sanansa, - tarinoimansa totuudet! - Itse on Elämän Herra - heidät tänne toimittanut - aamun ja valojen mailta." - Hiawatha rannikolla - seisovi; erotessansa - kääntyi, kättä heilahutti, - tuosta tuohisen venonsa - laski valkolainehille - rannalta, somerikolta, - kuiski, purrelle puheli: - "Lähde länttä, länttä kohti!" - Vauhdilla veno vaelsi; - aurinko aletessansa - pilviä punasi, poltti - kuten liekit aavikkoa, - jälen jätti järven päälle, - väylän loistavan vetehen, - jota kuin jokea pitkin - Hiawatha länttä kohti - purjehti punaista tietä - pursin purppurautuhun, - häipyen hymyhyn illan. - Katsoi kansa rannikolta - urohon etenemistä, - nähden purren purjehtivan - vierren, keinuen, kohoten, - kulkien kuin uusi kuuhut, - kunnes näytti nousevaksi, - kultausvihin upoten, - kaukaisuutehen kadoten. - "Hyvästi!" sanoivat kaikki, - "Hiawatha, jää hyvästi, - jää hyvästi ainiaaksi!" - Metsät tummat tuumasivat, - salot heltyen saneli: - "Jää hyvästi, Hiawatha!" - Rannan aallot ankeasti - soittivat somerikolla: - "Jää hyvästi, Hiawatha!" - Sinikurki suolla soitti, - säisti kaipauksin sävelin: - "Jää hyvästi, Hiawatha!" - Siten läksi Hiawatha, - rakastettu Hiawatha - kultaruskon hohtehessa, - illan purppurasumussa - alueille kotituulen, - luodetuulen, Keewaydinin, - autuaitten saaristohon, - Ponemahn alustamaille, - tulevaisehen elohon. - - - - -Muistutuksia. - - -[Nämä Longfellowin kirjoittamat "Muistutukset" ja loppuun liitetyn -intiaani-sanaston selityksineen on suomentanut veljeni K.V. -Ollilainen, joka myöskin on avustanut Hiawathan runo-suomennosta -tulkitsemalla suomeksi englanninkielistä alkutekstistä. Suomentaja.] - -Hiawathan Laulu. -- Tämä intiaani Edda -- jos sitä siksi saan -nimittää -- perustuu Pohj. Amerikan intiaanien keskuudessa yleiseen -sukutarinaan ihmeellistä syntyperää olevasta henkilöstä, joka -lähetettiin heidän sekaansa perkkaamaan heidän jokensa, metsänsä -ja kalastuspaikkansa ja opettamaan heille rauhan askareita. Hän -tunnettiin eri heimojen kesken eri nimillä: Michobou, Chiabo, -Manabozo, Tarenyawagon ja Hiawatha. Mr. Schoolcraft antaa hänestä -seuraavan selonteon kirjassaan "Algic Researches", Voi I, p. 134; ja -hänen teoksessaan "History, Condition and Prospects of the Indian -Tribes of the United States", Part III, p. 314 (Philadelphia, -Lippincott Grambo & Co., 1854) löytyy sanotun tarinan irokeesi -toisinto erään Onondaga päällikön suullisesta kertomuksesta saatu. - -Tähän vanhaan tarinaan minä olen kutonut muita omituisia -intiaani-satuja, ottaen ne pääasiallisesti mr. Schoolcraft'in monista -ja arvokkaista kirjoitelmista, jolle kirjallinen maailma on niin -suuressa velassa hänen väsymättömän intonsa takia pelastaessaan -unhoon joutumasta niin paljon intiaanien tarustoa. - -Runon tapahtumapaikka on ojibwain keskuudessa Ylöjärven etelärannalla -Grand Sablén ja Kuvakallioiden välisillä tienoilla. - -[1] _Tawasenthan_ notkelmassa, -- Tämä laakso, nykyinen nimi Norman's -Kill, on Albany County'sea, New Yorkin valtiossa. - -[2] _Tuolla Prairievuoristossa_, -- mr. Catkin, kirjassaan Letters -and Notes on the Manners, Customs, and Condition of the North -American Indians, Vol. II. p. 165, antaa mieltäkiinnittävän -selostuksen _Coteau des Prairies'ta_ ja Punaisen piippukiven -louhimosta. Hän sanoo: - -"Täällä (heidän kertomuksiensa mukaan) tapahtui punaisen piipun -salaperäinen synty; piipun, joka on puhaltanut sodan ja rauhan -savujaan mantereemme kaukaisempiinkin kulmiin, joka oli jokaisen -sotilaan tuttu ja joka on laskenut punertuneen vartensa läpi sodan -ja hävityksen peruuttamattoman valan. Ja täällä myöskin rauhaa -henkivä calumet syntyi ja sulitettiin kotkan sulilla, joka on valanut -hurmaavia savujaan yli maan ja tyynnyttänyt leppymättömän villin -hurjuutta. - -"Vanhaan aikaan kutsui Suuri Henki täällä intiaanien heimot yhteen -ja punaisen piippukivi-kallion reunalla seisten lohkaisi sen -seinämästä palasen ja sitä käsissään käännellen teki suunnattoman -piipun, jota hän sauhutti heidän ylitsensä pohjoseen ja etelään ja -itään ja länteen; ja sanoi heille että tämä kallio oli punaista, --- että se oli heidän vertaan, -- että heidän piti käyttää sitä -rauhanpiipuikseen, -- että se kuului heille kaikille ja että -sotanuijaa ja nylkemisveistä ei saanut nostaa sen alueella. -Viimeisellä savun vetäsyllä hänen päänsä piiloutui suureen pilveen ja -koko kallion pinta, monen mailin alalta suli ja lasiutui; ja kaksi -suurta uunia aukesivat alhaalla; kaksi naista (paikan hengettäret) -kävivät sinne sisälle tulen lieskassa ja heidän kuullaan siellä vielä -tänäänkin (Tsomeccostee ja Tsomeccostewondee), vastaavan ylimäisten -pappien ja poppamiesten manauksiin, jotka neuvottelevat heidän -kanssaan vieraillessaan tällä pyhällä paikalla." - -[3] "Kuulehan, katala karhu, - peto pelkuri peräti," - -Tämä juttu on Heckewalder'iltä. Hänen selostuksessaan "Indian -Nations" (intiaaniheimot) hän kuvailee intiaani-metsästäjän -puhuttelevan karhua melkein näillä sanoilla. "Minä olin läsnä", hän -sanoo, "tämän omituisen sättimisen sattuessa. Kun metsästäjä oli -tappanut karhun, kysyin minä miten hän luuli eläin paran ymmärtävän -hänen sanojaan." "Oh, vastasi hän, karhu kyllä ymmärsi minua hyvin. -Ettekö huomannut miten häpeissään hän oli minun häntä haukkuessani." --- "Transactions of the American Philosophical Society", Vol. I. p. -240. - -[4] _Elä karju, karhu, viepi!_ -- Heckewerlder, eräässä kirjeessä, -joka on painettu Transactions of the American Philosophical Society, -Voi. IV. p. 260, puhuu tästä tarusta Mohikanien ja Delawarein seassa -yleisenä. - -"Heidän kertomuksensa kulkee näin", hän sanoo. "Kaikista tässä maassa -ennen olleista eläimistä tämä oli hirvittävin; että se oli paljon -suurempi suurinta tavallista karhua ja erinomaisen pitkäruumiinen; -ylt'yleensä (paitsi pientä valkoista karvatupsua seljässä) aivan -paljas... - -"Tämä eläin oli usein keskustelun aiheena intiaaneilla erittäinkin -metsästysmatkoilla ollessa. Minä olen myöskin kuullut heidän sanovan -lapsilleen: 'Hiljaa! Alaston karhu kuule sinut, tulee päällesi ja -syöpi sinut'." - -[5] _Missä kosket Minnehahan_ -- Fort Snelling'in seudut ovat -kauniista maisemista rikkaat. St. Anthonyn putoukset ovat tuttuja -matkustajille ja intiaani-kuvauksien lukijoille. Näiden putousten -ja linnoitusten välillä on Pieni putous, 40 jlk. (12 m.) korkea -eräässä Missisippiin laskevassa virrassa. Intiaanit nimittävät sitä -Minehah-hah, s.o. "Nauravat vedet". -- Mrs Eastman "Dacotah, or -Legend of the Sioux", Introduction, p. u. - -[6] -- _hiekan särkiksi hivutti_, -- Kuvaus Grand Sablésta eli -Ylöjärven suurista hietasärkistä ja Foster ja Whitneyn Report on the -Geology of the Lake Superior Land District, Part II. p. 131. - - -"Grand Sablén maisemat ovat tuskin vähemmän mieltäkiinnittävämmät -kuin Kuvakallioiden (Pictured Rocks). Retkeilijä astuu äkisti -kovettuneelta hietarannalta löysään hietikkoon ja vaikka edellisessä -paikassa kalliot ovat vähemmän jyrkät, ovat ne sitä korkeammat. -Hän näkee edessään pitkän rantaviivan, muistuttaen suunnatonta -hietasärkkää, yli sata viisikymmentä jalkaa (45 m.) korkea ilman -jälkeäkään kasvullisuudesta. Harjalle noustessa huomataan pyöreitä -kumpuja tuulen puhaltamaa hietaa ja väliin puuryhmä, seisoen kuin -kosteikko erämaassa." - -[7] _Onaway! Oi rakkahani_ -- Tämä laulu löytyy alkuperäisenä -Littells' Living Age'ssa, Vol. XXV, p. 45 - -[8] -- _vaiko joutsen joikuvainen_, -- Tämä omituinen taru -Punajoutsenesta löytyy Schoolcraft'in Algic Researches, Vol. II, p. -9. Kolme veljestä oli metsällä veikaten kuka toisi kotiin ensiksi -saaliin. - -"He eivät saaneet ampua muuta otusta", niin satu kertoo, "kuin -mitä heidän kunkin oli tapana tappaa. He läksivät eri suunnille. -Odjibwa, nuorin, ei ollut kulkenut kauas ennenkuin hän näki karhun, -eläimen, jota hänellä ei ollut lupa sopimuksen mukaan tappaa. Hän -seurasi sitä läheltä ja ajoi nuolen sen lävitse joka sen kaatoi. -Vaikka vasten vetoa hän alkoi sitä nylkemään, kun yhtäkkiä ilma -värjäytyi punaiseksi hänen ympärillään. Hän hieroi silmiään, luullen -mahdollisesti näkönsä pettävän, mutta ilman seurauksia, sillä -punainen kajastus pysyi. Lopulta hän kuuli outoa ääntä kauempaa, -Ensin se kuulosti ihmisääneltä, mutta vähän matkaa ääntä kohti -mentyään hän saapui järven rantaan ja pian huomasi etsittävänsä. -Etempänä järvellä ui mitä ihanin Punajoutsen, jonka höyhenpuku -välkkyi auringossa ja joka silloin tällöin päästi samallaisen äänen -minkä hän ensin oli kuullut. Hän oli pitkän jousenkantaman päässä -ja vetäen jänteen aivan korvansa viereen tähtäsi tarkkaan ja ampui. -Nuoli ei sattunut; ja hän ampui, ja ampui kunnes hänen viinensä -tuli tyhjäksi. Joutsen yhä uiskenteli ympärinsä, ojentaen pitkää -kaulaansa ja kastellen nokkaansa veteen aivan välittämättä sitä -kohti ammutuista nuolista. Odjibwa juoksi kotiin, ottaen omansa ja -veljensä nuolet ja ampui ne kaikki. Sitten hän seisoi ja katsoi -kaunista lintu. Seisoessaan hän muisti veljensä sanoneen, että heidän -isävainaansa taika-pussissa oli 3 lumottua nuolta. Heti hän läksi -hänen joutsenen tappamishaluunsa tukahduttaen kaikki epäröimiset. -Minä muuna aikana hyvänsä hän olisi pitänyt pyhyyden häväistyksenä -isänsä taika-pussin avaamista; mutta nyt hän kiireesti sieppasi -ne kolme nuolta ja juoksi takaisin, jättäen pussin muun sisällön -hajalleen majaan. Joutsen oli yhä siellä. Hän ampui ensimäisen -nuolen hyvin tarkasti ja osasi hyvin lähelle. Toinen sattui vielä -lähemmäksi. Ottaessaan kolmannen nuolen hän tunsi käsivartensa -vankemmaksi ja jännittäen jousensa voimakkaasti näki nuolensa -lävistävän joutsenen kaulan vähän yläpuolelta rinnan. Sentään se -ei estänyt lintu lentämästä pois, jonka se kumminkin teki alussa -hitaasti, räpyttäen siivillään ja nousten vähitellen ilmaan ja sitten -lentäen pois auringon laskua kohti." - -[9] _Aattelenpa armastani_, -- Tämä laulu löytyy alkuperäisenä -"Oneotossa". - -[10] -- _salat laula Mondaminin_, -- Intiaanit pitävät -maissia suuressa arvossa. "He kunnioittavat sitä niin tärkeänä -ja jumalallisena jyvänä", sanoo Schoolcraft, "että heidän -sadunkertojansa keksi monia juttuja, joissa tämä aihe oli -symbolisoituna Suuren Hengen erikoislahjaksi. Odjibwa -- -Algonquin'eilla, jotka nimittävät sitä Mon-da'-min, s.o. hengen-jyvä -l. hengen marja, on sievä senlaatuinen satu, jossa täysikasvuinen -maissi-kasvi esitetään taivaasta laskevaksi kauniin nuorukaisen -muotoisena vastaukseksi erään nuoren miehen rukouksiin miehuuden -ikään pääsemispaastonsa ajalla. - -"On hyvin tunnettua, että maissin kylvö jo korjuu ainakin vielä -hajallaan asuvien heimojen kesken jätetään tykkänään naisille ja -lapsille ja muutamille yli-ikäisille vanhuksille. Ei ole yleisesti -tiettyä kenties, että tämä työ ei ole pakollista, ja naiset omaavat -sen vapaehtoisesti oikeuden mukaisena vastatyönä, heidän mielestään, -toisen sukupuolen raskaaseen ja keskeytymättömään työhön yhteiseksi -hyväksi toimittaessaan lihaa ja pukunahkoja metsästyksen kautta, sekä -puollustaessaan kyliensä vihollisia vastaan ja pitäen tunkeilijat -poissa alueiltaan. Hyvä intiaani-emäntä käsittää tämän osaksi -erikoisoikeuksistaan ja pitää kunnianaan omata maissivaraston, -voidakseen osoittaa vierasvaraisuuttaan, eli asianmukaisesti -tuottaakseen kunniaa miehensä vieraanvaraisuudelle -- vieraita -kestittäessä." -- Oneoto, p. 82. - -[11] _Siten vainiot vaotut_ -- - -"Erikoinen todistus molemmissa sukupuolissa löytyvästä -uskosta, naisen askelten salaperäisestä vaikutuksesta kasvi- ja -hyönteiskuntaan on vanhanaikuinen tapa, josta minulle kerrottiin, -koskeva maissin kylvöä. Metsämiehen vaimon tapana oli, maissin -kylvettyä, valita seuraava pimeä tai pilvinen ilta tehdäkseen salaa -kierroksen, saus habillement, pellon ympäri. Sitä varten hän pujahti -ulos majasta iltasella huomaamatta johonkin syrjäiseen piilopaikkaan, -jossa hän riisuutui täydellisesti. Sitten ottaen matchecota'nsa -[jonkunlainen väljä nahkoista tehty päällysvaate. Suom. muist.] eli -tärkeimmän vaatetuskappaleensa toiseen käteensä hän veti sitä ympäri -pellon. Tämän arveltiin takaavan runsaan sadon ja estäen hyönteisten -ja matojen hyökkäykset viljan kimppuun. Luultiin etteivät ne voisi -madella yli lumotun kehän." -- Oneoto, p. 83. - -[12] -- _niininyörillä niteli_ -- - -"Nämä nauhat", sanoo mr. Tanner, "valmistetaan jalavan kuorista -kiehuttamalla ja sitten upottamalla ne kylmään veteen... -Sotajoukkojen johtaja tavallisesti kantaa useita vyötäisilleen -kiinnitettynä ja jos taistelun kestäessä joku hänen nuorista -miehistään ottaa vangin on hänen velvollisuutensa tuoda hänet heti -päällikölle sidottavaksi ja jälkimäinen on vastuunalainen hänen -säilymisestään." -- Narrative of captivity and adventures, p. 412. - -[13] "Wagemin, sä maissin viejä, - Paimosaid, sä piilorosvo!" - -"Jos nuori nainen maissia kuoriessa löytää punaisen tähkän, -ennustaa se urhoollista ihailijaa ja pidetään sitä sopivana lahjana -annettavaksi nuorelle soturille. Mutta jos tähkä on käyrä ja -suippukärkinen, olipa minkä värinen hyvänsä, koko piiri purskahtaa -nauramaan huutaen: 'wa-ge-min'. Se merkitsee varasta maissipellossa. -Sen oletetaan näyttävän ukolta, joka kumartuu mennessään peltoon. -Praxiteleen taltan luoma luonnos ei voisi elävämmin tuoda tämän -iloisen joukon mieleen heidän mieluisen mondamin'insa rosvoojan -kuvaa... - -"Sanan mukainen tämän sanan merkitys on pala, kappale (mass) tai -käyristynyt maissin tähkä; mutta siten nimitetty tähkä on sovinnainen -pikkuisen ukon tyyppi, joka on varastamassa tähkiä maissipellossa. -Se on tällä tavalla kuin yksinäinen sana näissä oudoissa kielissä -tulee monen mielteen hedelmälliseksi äidiksi. Ja me saatamme täten -käsittää, miten sana wagein yksinään kykenee herättämään hauskuutta -kuorijakehässä. - -"Tämä sana on otettu pohjois-algonquin-heimojen viljalaulun pohjaksi. -Se on yhdistetty paimosaid fraasin kanssa, joka on intiaanin -substantiivin permutatiivi muoto, tehty verbistä 'pim-o-sa', kävellä. -Sen sananmukainen merkitys on se joka kävelee eli kävelijä; mutta -ne mietteet jotka se tuo esiin ovat 'se joka käy yöllä maissia -varastamaan.' Se tarjoo täten eräänlaatuisen parallelismin edellä -mainitulle sanalle." -- Oneoto, p. 245. - -[14] -- _kuppi-, nappulapelissä_, -- - -Tämä kuppipeli on pääasiallinen uhkapeli pohjoisten intiaani-heimojen -keskuudessa. Mr. Schoolcraft antaa siitä seikkaperäisen selostuksen -Oneoto'ssa, siv. 85. "Tämä peli", hän sanoo, "on hyvin viettelevää -joistakin intiaaneista. He pelaavat koristuksensa, aseensa, -vaatteensa, veneensä, hevosensa, sanalla sanoen kaikki mitä he -omistavat; tiedetäänpä asettavan panokseksi vaimonsa ja lapsensa, -vieläpä uhraavat oman vapautensa. Sellaisista mielettömistä -panoksista minä en ole nähnyt esimerkkejä, enkä minä luule pelin -itsensä olevan yleisesti käytännössä. Se rajoittuu enimmäkseen -visseihin henkilöihin, jotka vastaavat pelurien luokkaa -intiaani-yhteiskunnassa, -- miehiin, joita ei tunneta metsästäjinä -eikä sotilaina, eikä perheensä toimeentulosta vakituisesti -huoltapitävinä. Näiden joukossa on henkilöitä, jotka kantavat nimeä -Yenadizzewug, se on vetelehtijöitä, sällejä, kerskuri, keikari. Se -tuskin voidaan luokitella niihin tavallisiin huvileikkeihin, joiden -kautta taitoa ja kätevyyttä saavutetaan. Minä olen yleensä huomannut -päälliköiden ja vakavampien miesten, jotka kehoittavat nuorukaisia -palloleikkeihin, ja varmasti ovat aina läsnä tavanmukaisissa kisoissa -katselijoina, suosijoina ja kiittäjinä, puhuvan halveksuvasti -tästä uhkapelistä. Silti ei voida kieltää, että jotkut päälliköt, -huomattuja lännen sodissa ja metsästys-ajoissa, ovat antauneet sen -viettelevän voiman alle." - -Katso myöskin hänen "History, Condition, and Prospects of the Indian -Tribes", Part II, p. 72. - -[15] -- hiekkakiviniemekkeillä - tuli Kuvakallioille -- - -Lukija löytää pitkän kuvauksen Kuvakallioista Poster ja Whitney'n -Report on the Geology of the Lake Superior Land District, Part II, -p. 124. Siitä teen seuraavan otteen: - -"Kuvakalliot voidaan määritellä ylimalkaisesti -hietakivikallio-sarjoiksi pitkin Ylöjärven rantaa viiden mailin -matkan nousten useimmissa kohden pystysuoraan vedestä, ilman -minkäänlaista rannikkoa sen alla, ylös vaihdellen 50 aina liki 200 -jalan korkeuteen. Jos ne olisivat yksinkertaisesti kallio-jono, -ne tuskin olisivat korkeutensa tai pituutensa nojalla laskettavat -suurten luonnon omituisuuksien joukkoon, vaikkakin sellainen -kokoelma kalliokerroksia, suuren järven laineiden huuhtomina, ei -olisi missään tapauksessa vailla suuremmoisuutta. Matkailijalle, -joka laskee heikossa kanootissaan niiden juurella, ne olisivat -aina kauhun esineenä: hyökyjen kimmahdus, kallioiden piirittämä -ranta, joka ei suo mailimääriin turvapaikkaa, uhkaava taivas, -kiihtyvä tuuli, kaikki nämät herättävät hänen levottomuuttaan ja -kiihottaisivat häntä melomaan voimakkaasti kunnes pelättävä seinä -olisi sivuutettu. Mutta Kuvakallioissa on kaksi piirrettä, jotka -antavat maisemalle ihmeellisen ja melkein ainoalaatuisen luonteen. -Nämät ovat, ensiksikin se outo muoto, jommoiseksi järven vaikutus on -kalliot kuluttanut ja kovertanut vuosisatoja meren kaltaista hyökyään -niiden juurta vastaan heitellen; ja toiseksi se yhtä omituinen tapa -jolla suuret alat kallion pintaa on värjäytynyt kirkkaimman värisillä -juovilla. - -"Tästä jälkimäisestä piirteestä on näiden kallioiden amerikalaiselle -matkustajalle tunnettu nimi johdettu, jota vastoin ranskalaisten -purjehtijain antama nimitys 'Les Portails' johtuu ensimainitusta ja -paljon enemmän silmäänpistävästä omituisuudesta. - -"Nimitys Kuvakalliot (Pictured Rocks) on ollut käytännössä pitkän -aikaa; koska se ensin annettiin me emme ole saaneet selville. Näyttää -siltä kuin ensimäisiin matkustajiin vaikutti enempi tuo outo ja -silmiinpistävä värien jakautuminen kallioiden pinnalla, kuin se -muotojen kummastuttava moninaisuus, joihin ne olivat kulutetut... - -"Meidän soutajillamme oli monta tarinaa kerrottavana Menni-bojou'n -kujeista näissä luolissa, ja kyselyjemme vastaukseksi näyttivät -laativan loppumattomia loruja tämän intiaani-jumalan teoista." - -[16] Haavalehti, Plantago major, joka on seurannut europalaista -Amerikassa kaikkialla, saaden intiaaneilta nimen: valkeaihoisen -miehen jalan jälki. Suom. muist. - -[17] _Kaunis on päivän kultakehrä_, -- - -Tällä tavalla, ja samanlaisilla tervehdyksillä ottivat illinois't -vastaan Isä Marquett'en. Kts. hänen Voyages et Decouvertes, V osa. - - - - -SANASTO - -kirjassa löytyvistä intiaani-sanoista selityksineen. - - - Adjidaumo = orava. - Ahdeek = peura. - Ahkosewin = kuume. - Ahmeek = majava. - Ahmo = mehiläinen. - Algonquin = ojibway-heimon ranskalainen nimitys. - Annemeekee = ukkonen. - Apukwa = vihvilä (Juncus effusus). - - Baimwawa = ukon jylinä (onomatopoetinen sana). - Bemahgut = viiniköynnös. - Bena = fasaani. - Bukadawin = nälänhätä. - - Cheemaun = tuohi-kanootti. - Chetowaik = hyyppä. - Chibiabos = soittaja; Hiawathan ystävä; valtias henkien maassa. - - Dahinda = sammakko (Rana cotesbiana). - Dushkwoneshe eli Kwo-ne'-she = sudenkorento. - - Esa = häpeä! - Ewa-yea = tuuti-tuu; tuutulaulu. - - Gheezis = aurinko. - Gitche-Gumee = Suuri Merivesi, Yläjärvi (Lake superior). - Gitche Manito = Suuri Henki, Elämän Herra. - Gushkewau = pimeys. - - Hiawatha = viisas mies, opettaja; Mudjekeewis'in ja Wenonah'n poika. - - Iagoo = eräs suuri kerskuri ja valehtelija, joka oli tarunomainen - henkilö. - Ininewug = "kiilamiehet", määrätyt pelinappulat "Kuppi-pelissä". - Ishkoodah = tuli; pyrstötähti. - - Jeebi = aave, henki. - Jossakeed = profeetta, tietäjä. - - Kabeyun = länsituuli. - Kabibonok'ka = pohjatuuli. - Kagh = piikkisika. - Kago = älä! et saa! - Kahgahgee = korppi. - Kaw = ei. - Kaween = eihän toki, ei suinkaan. - Kayoshk = kajava, lokki. - Keego = kala. - Keewaydin = luodetuuli, "kotituuli". - Kenabeek = käärme. - Keneu = kotka (Aquila chrysaetus). - Kenozha = hauki (Esox reticulatus). - Koko-koho = huuhkaja. - Kuntassoo = eräs luumun sydämmillä leikittävä leikki. - Kwasind = vahva mies. - Kwoneshe eli Dushkwoneshi = sudenkorento. - - Mahnahbezee = joutsen. - Mahng = lunni. - Mahngotaysee = lunni sydän, urhoollinen. - Mahnomonee = villiriissi. - Mama = tikka. - Manito = henki. - Maskenozha = hauki (Esox lucius). - Meda = lääkemies, poppamies. - Medamin = parantamisen taito. - Meenahga = mustikka. - Megissogwon = suuri Helmisulka, velho ja rikkauden manito. - Meshinauwa = piipun kantaja. - Minjekahwun = Hiawathan rukkaset. - Minnehaha = nauravavesi; vasiputous eräässä Mississippiin laskevassa - joessa Fort Snelling'in ja St Anthonyn putouksen välillä; - Hiawathan vaimo. - Minewawa = miellyttävä humina, kuten esim. tuulen sohina puissa. - Miche-Mokwa = Suuri karhu. - Mishe-Nahma = suuri sampi. - Miskodeed = kevätkaunokki (Glaytonia vircinica). - Mitche Manito = paha henki. - Mondamin = maissi (Zea mais). - Mudjekeewis = länsituuli; Hiawathan isä. - Mudway-aushka = laineitten loiskutus rannalle (onomatopoetinen sana). - Mushkodasa = teiri. - Muskoday = niitty. - - Nahma = sampi. - Nahma-wusk = minttu (Mentha viridis). - Nagow Wudjoo = Yläjärven hietasärkät. - Nawadaha = kaunolaulaja. - Neebanawbaigs = veden haltiat. - Nenemoosha = kulta, armas (hyväily-nimi). - Nepahwin = unen haltia. - Nokomis = isoäiti; Wenonah'n äiti. - Nosa = isäni. - Nushka = katso, katso! - - Odahmin = mansikka. - Ojeeg = kalanäätä (Mustela canadensis). - Okahahwis = silli. - Omeme = kyyhkynen. - Onagon = malja; kuppi. - Onaway = herää, - Opechee = puna-rastas (Merula migratoria l. Turdus migratorius). - Osseo = Iltatäbden poika. - Owaissa = sinilintu (Sialia sialis). - Oweenee = Osseon vaimo. - Ozawabeek = pyöreä vaski- eli kupari-nappula kuppi-pelissä. - - Pahpukkeena = heinäsirkka. - Paimosaid = varkain hiipivä; varas. (Kts. muistutuksia). - Pau-gug = kuolema. - Pau-Puk-Keewis = kaunis Yenadizze; Huimapää. - Pauwating = Sault Sainte Marie. - Peboan = talvi. - Pemican = kuivattu ja survottu puhvelin tai peuran liha. - Pezhekee = piisoni. - Pishnekuh = telkkä. - Ponemah = manala, tuonela. - Pugasaing = kuppipeli (kts. muistutuksia). - Pugagawaugun = sotanuija. - Pukwana = rauhanpiipun savu. - Puk-wudjies = metsän pienet villit miehet, menninkäiset, peukaloiset. - - Sah-sah-je-wun = kosken kuohut. - Sahwa = Perca americana, eräs ahvenen sukuinen kala. - Sehowisha = puro. - Segwun = kevät. - Shoda = pelikaani. - Shabomin = karviaismarja. - Shah-shah = kauan sitte. - Shaugodaya = pelkuri. - Shaugoshee = krapu. - Shawondosee = etelätuuli. - Shau-shau = pääskynen. - Sheshebwug = sorsat: eräät kuppipelissä käytetyt nappulat. - Shingebis = kuikka. - Showain nemeshin = armahda l. sääli minua! - Shuhshuhgah = sinikurki (Ardea herodias). - Soangetaha = "vahvasydän", rohkea; urhoollinen. - Suhbekashe = hämähäkki. - Suggema = sääski. - - Tamarack = lehtikuusi (Larix americana). - Tawasentha = Normans hill. Albany kaunti, New-Yorkin valtiossa. - Totem = perhevaakuna. - - Ugh = kyllä; niin; merkitsee myöntymistä eli hyväksymistä. - Ugudwash = aurinkokala eli möhkäkala (Orthagoriscus). - Unktahee = veden jumala. - - Wabasso = jänis; pohjonen. - Wabeno = taikuri; velho. - Wabenowusk = kärsämö. - Wabun = itätuuli. - Wabun Annung = "tähti idässä", aamutähti. - Wagemin = käyrä maissitähkä; viljan varas. - Wahonowin = intiaanien valitushuuto. - Wah-wah-taysee = tulikärpänen (usean-sukuisia hyönteisiä - kuuluvia heimoon Goleoptera). - Wampum = simpukan kuorihelmiä. - Waubewyon = valkea nahkaviitta. - Wawa = villihanhi. - Wawbeek = kallio. - Wawbewawa = valkea hanhi. - Wawonaissa = "whip-poor-will" ("lyö Ville-raiskaa") niminen lintu. - (Antrostomus cosiferus), saanut engl. nimensä laulustaan. - Waymukkwana = ukonkoira, karvamato. - Wendigoes = jättiläiset. - Wenonah = Hiawathan äiti Nokomis'in tytär. - Whip-poor-will = lyö Ville parkaa, eräs yökehrääjälaji. Nimi johtuu - sen laulusta. - - Yenadizze = vetelehtijä ja peluri, intiaani-keikari. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK LAULU HIAWATHASTA*** - - -******* This file should be named 53195-8.txt or 53195-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/3/1/9/53195 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/53195-8.zip b/old/53195-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index a6e2fca..0000000 --- a/old/53195-8.zip +++ /dev/null |