diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53066-8.txt | 5317 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53066-8.zip | bin | 91993 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 5317 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..3c3f435 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #53066 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53066) diff --git a/old/53066-8.txt b/old/53066-8.txt deleted file mode 100644 index a190746..0000000 --- a/old/53066-8.txt +++ /dev/null @@ -1,5317 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Kanervaisilta kankahilta 1, by Akseli -Salokannel - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Kanervaisilta kankahilta 1 - Kertomuksia ja kuvauksia - - -Author: Akseli Salokannel - - - -Release Date: September 17, 2016 [eBook #53066] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KANERVAISILTA KANKAHILTA 1*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -KANERVAISILTA KANKAHILTA I - -Kirj. - -Akseli Salokannel - - - - - - -Jyväskylässä, -K. J. Gummerus, -1902. - - - - - - -SISÄLLYS: - - I. Vappu - II. Pirttimäen Aapon kilpa-ajo - III. Rintakukat - IV. Amerikan leski - V. Metsäjärveni - VI. Oppipoikia - VII. Runoilija-alku -VIII. Vanha mänty - IX. Kun Kulmalan tytöt saivat hatun - X. Kun kaupunkiin tuli sähkövalo - XI. Saareni - - - - -I - -VAPPU - - -Sinä olet jo vanha tuttavani Vappu. - -Monet kerrat olet vastaani tullut ja ohikulkeissasi tupaani -poikennut... - -Hyvin sinut tunnen, näkemättäkin muotosi muistan, -- vaikka erilaisena -usein luokseni palajat. - -Toisinaan tulet sinä kylmänä, niin kalseana ja harmaana, että ihan -sydänvereni hyytyy ja paksuksi käy. - -Likaiset hanget usein liepeissäsi makaavat, laine kahleissasi itkee ja -puro ei piilostaan lähteä uskalla. - -Toisinaan olet sinä märkä ja liejuinen, näytät niin alakuloiselta ja -synkältä, etteivät uskalla linnutkaan laulaa. - -Mutta taas toisinaan sinä ihanasti hymyillen luokseni palaat, otsaltasi -päivä lämpimästi paistaa, ja on kuin suuri enkelien parvi mukanasi -seuraisi. - -Silloin ei sinua kukaan pelkää!... Kilvan, käyvät kaikki lempeitä -kasvojasi näkemään, kilvan tahtovat läsnäolollaan tuloasi kunnioittaa, -ja tuoksuville rinnoillesi kilvan nousevat... - -Likaiset hanget eivät jaksa paikoillaan pysyä, pukua muuttavat ja -kirkkaina, lorisevina puroina syleilyihisi juoksevat -- sitte -suurempiin alavesiin painuvat ja mennessään nuorta ruohoa suutelevat. - -Silloin se laine kahleensa katkoo, ja vapaudestaan iloissaan, se -voimakkaana, vastustamattomana yli rajojensa ryntäilee, pellon nuorta -laihoa syleilemään käy -- ja sen sitte mukanaan omille mailleen -kantaa... - -Kaikki sinua lähentelevät! - -Metsän puissa riemu soi, laulu kaikuu ja salo helkkyy, leivo livertää -ilmassa ja hyttysparvet tanssiksi pistävät... Lehtisilmutkin mieliänsä -rohkaisevat... käyvät suuremmiksi, pitenevät, paksunevat, ja kuin -salaa, kenenkään huomaamatta, pistäytyvät kirkkaat hiirenkorvalehdet -ihanuuttasi katselemaan... - -Keväistä tuoksua on ilma täynnä, se hiipii sinne, tänne, täyttää koko -maani ja oven täydeltä tupaani tulvehtii. - -Armas Vappu, sinä keväinen kulta, sinä suvisen mielen tuoja, sinä -nuoren lemmen ja iloisen laulun luoja! - -Tule millaisena tuletkin, yhtä uusi, yhtä kallis ja aina armaampi -vieraani olet. - -Entistä tervetulleempana sinut tupaani kutsun, peräpenkille istutan ja -haarikat täyteen lasken. - -Silloin ei tuvastani ilo lopu, ei laulu lakkaa eikä soitto sammu. - -Kilvan silloin karkeloimme, kilvan kisailemme ja yhdessä maljojasi -maistelemme... - -Ja voi, jospa sinä sitte oikein kauvan, kauvan luonani viipyisit!... - -Vaan ethän sinä viivy... jo iltahämärissä luotani lähdet ja hiljaa -hiipien tupani takalistolle painut... - -Sinne sitte ihana Vappu sinun saatan, ja vielä kauvan silmilläni -menoasi seuraan, kunnes vihdoin taivaanrannalta mulle viimeisen -suudelmasi, punertavilta huuliltasi heität... ja sitte hämärään -kevätyöhön vaivut... hiljaa, mutta varmasti vaivut... toisaalta taas -luokseni tullaksesi -- -- - -Mutta onko se sanottu, että minua silloin tapaat? - -Tupani saattaa olla tyhjä, akkunani laudoilla peitetty ja veräjäni -seipäillä lukittu... - -Tai on sinne vieras asuntonsa ottanut ja isännyyden itselleen hankkinut --- mutta minua et sieltä tapaa... - -Siksi armas Vappu, kevätystäväni, kun luotani jälleen lähdet, tupani -takalistolle painut, siksi silmääni kyynel nousee, siksi kaihoten -jälkeesi katson ja alakuloisia laulujani sinulle laulelen. - - - - -II - -PIRTTIMÄEN AAPON KILPA-AJO - - -Kun kolmannet rankakuormat olivat metsästä kotiin saapuneet, riisuivat -miehet hevosensa, talliin saattoivat ja hyvän päivällisen palkaksi -antoivat. Itse kävivät he tupaan, jossa kylmän kangistamia jäseniään -loimuavan takan ääressä alkoivat lämmitellä. - -Vähitellen siitä kukin puhdetöilleen asettui, isäntä ensimäisenä, -ottaen päivällä rikkoutuneet päitset parannettavakseen. Aikaseen tuli -pimeä, ja myöhään se aamulla kesti, hämärältä tuntui keskipäivälläkin. -Pitkää iltaa ei kuitenkaan Pirttimäessä, eikä muissakaan sen kylän -taloissa töitä tehty, vaan miehet kokoontuivat myöhemmällä taloihin, -joukolla päivän kuulumista keskustelemaan ja ryssänlehtiä, -nurkantakusiin sekotettuna, polttelemaan. - -Näissä tarkoituksissa saapui taas, niinkuin tavallista oli joukko -naapureja Pirttimäen tupaan. - -Takan loisteessa ensin selkäänsä ja kylkiänsä lämmittelivät, tupakaksi -pistivät, sitten peremmälle asettuivat ja keskusteluun yhtyivät. - --- Ettäkö lähdet huomenna myllyyn? -- kysyi Puhroon Paavo Aapolta. - --- No enpä tiedä, en suinkaan minä, Juho menköön! - --- Tuleeko kuormaa kuinka paljo? - --- Kolme tynnyriä. -- - --- Saisikohan panna joukkoon neljännen? - --- No, eiköhän tuo siinä kulje... pitkä on matka, vaan onpa hyvä keli. - --- Jaa niin, kas kun olin unohtaa koko asiani -- sanoi Jussilan Viikki -kesken piippunsa sytyttämistä -- Eiköös me, sanon vieläkin, eiköös me -pojat koeteta sitä myllyä, joka kaupungissa luvataan palkinnoksi antaa -paraalle juoksijalle. - --- Ei ole meistä konkareista juoksijoiksi, nauraisivat jos menisimme, --- vastasi Korpelan Aatu. - --- En tarkoittanut kaksijalkaisia, neli-jalkaisia tarkoitan! - --- Hevosiako tarkoitat, vaiko mitä? - --- Hevosia, hevosia, ei suinkaan lehmillä ja sioilla kilpa-ajoja ajeta! - --- No olisit sen heti sanonut -- huomautti Puhroon Paavo. - --- Nyt sen sitte kuulit, ja kuulit vielä että hyvä jauhomylly annetaan -palkinnoksi. - --- No jokohan jokohan se nyt mylly annetaan, ei ole ennenkään! - --- Mutta nyt annetaan, kysykää kauppiaan kisälliltä, kyllä se tietää. - --- No jos se kerran on sanonut että sellainen annetaan, niin pitänee se -kai meidänkin uskoa. - --- Ja joka ei usko, niin olkoon uskomatta, ei se mikä uskonkappale -olekaan. - --- Kyllä minäkin siihen asiaan jotain tiedän, on se ollut aviisissakin -ja itsekin olen sen nähnyt puodissa käydessäni -- huomautti Pirttimäki. - --- Eikö se Aatu tiedä ettei kirja kulta ruukaa valehdella, ja kirja se -on aviisikin -- muistutti Viikki. - --- Niin ja näkihän Aatu ihan omilla silmillään sen julistuksen, jonka -kauppiaan kisälli meille mennä viikolla luki -- huomautti nurkan Niku. - --- Ja korvillaan kuuli, jos ei itse olisi puustavin päälle päässyt -- -lisäsi puheeseen Viikki. -- Enpä tuota nyt tahdo valheeksikaan ajaa, -vaan epäilyttää se aukko siinä julistuksen yläpuolella. -- - -Mikä lienee tärkeä kauppajulistus ollut -- - --- Ja hantesmanni irti leikannut. - --- Ei suinkaan se kisällin leikkaama ollut. - --- Mikä ettei, on sitä silläkin valtaa -- sanoi Pirttimäki. - --- Kyllä se pientä on! - --- Leikkasipa minulle sen kilpa-ajo julistuksen vaikka en pyytänytkään -ja ajamaan kehoitti kovasti. - --- Kehoittiko ajamaan? -- kysäsi joku. - --- Kehoitti, ja sanoi että eivät ne herrat viitsi myllyä lähteä -ajamaan. - --- Kai siinä perää on mitä kisälli sanoi... kyllä se herrat tuntee. - --- Perä on ja hamppunen perä onkin -- vahvisti Viikki. - --- Sanotaanko siinä julistuksessa tarkemmin minkälainen mylly se on -- -kysyi Puhroon Paavo. - --- Sanotaan, sanotaan, ihan juurtajaksain sanotaan! -- vakuutti -Pirttimäen Aapo. - --- Haeppas että nähdään! - -Aapo nousi, meni kamariinsa, otti kaapin ylähyllyltä pienen sanomalehti -ilmoituksen, jonka puodissa käydessään oli saanut. Sitte tuli jälleen -tupaan ja antoi sen Paavolle. - --- En minä selitä, eikä ole lasia mukana. Lue sinä Viikki! - -Paavo antoi sanomalehden palasen Viikille, joka kohta alkoi sitä -tarkastelemaan. - --- Ensimäisestä sanasta en saa selvää, puusstavit ovat juuri keskeltä -poikki leikatut, vaan sitte sanotaan: "tään kilpa-ajot. Palkintoina -jaetaan: Uusi ajanmukainen jauhomylly, 4:llä kiviparilla ja koko -koneistolla ohra- ja kauranryynien kuin myöskin le--les--lesti ja -sihtijauhojen valmistamista varten, ja on viime syksynä valmistetta S-- -t--äntön Tönvorsin tehtaalla. Myllyä käyttää 40:nen hevosen voimainen -tu--t--tur turpiinu" -- - --- Mutta on siinä voimaa oikein Porvoon mitalla -- huusi joku, -keskeyttäen Viikin lukemista. - --- "Ja jauhetaan siinä sekä riihitettyä että riihittämätöntä viljaa." - --- Vai riihittämätöntäkin! -- huusi Paavo mukaan. - --- "Myllyn on tehnyt toiminimi Si--ro, to--hv Sirotohvi." - -Siihen se loppui, tällä puolella ei ole enempää siitä asiasta -- sanoi -Viikki, ja antoi lapun Pirttimäelle. - --- Mikä se on se lurtiinu siinä myllyssä, kysyi itse Pirttimäki. - --- Ei se mikä lurtiinu, purtiinu on nimi -- oikaisi Viikki. - --- Olkoon sitte lurtiinu tai purtiinu, sama se, mutta mitä se siinä -oikein meritieraa? - --- Mikä se on joka Toiskan myllyä käyttää? - --- Vesi, vesi, tietysti! - --- No Kettulan myllyä? - --- Tuuli, tuuli, kaiketi. - --- Aivan samaa tarkoittaa purtiinu tuossa palkintomyllyssä kuin tuuli -ja vesi meidän pitäjän myllyissä, niin olen kuullut. Ymmärrätkö siitä! - --- Ettäkö se purtiinu sitte saa niin suuren voiman syntymään -- kysyi -Puhroon Paavo, katsoen kysyvästi Pirttimäkeen. - --- Kuulithan kuinka Viikki selitti -- kuuluu saavan. - --- Se ei sitte tarvitse vettä eikä tuulta, saa vaikka pihaan pystyttää! - --- Saa, saa, vaikka omaan tupaasi jauhamaan panisit. - --- Sepä olisi nätti kapine! - --- Ja joutusa! - --- Vissiin viiniä tekisi! - --- Ryyniäkin saisi! - --- Ja lestiä... suutarin lestiä vaiko mitä ovat? - --- Eihän ne mitä suutarin lestiä, kai niitä muitakin sen nimisiä -- -huomautti Viikki. - --- Ovela on kapine, olkoon sitte niin mylly kun onkin. - --- Mutta minne sen 40 hevosen voiman sijoittaisi, jos sattuisi noin -niinkun saamaan. Eihän se joka paikkaan mahtuisikaan -- huomautti -Perälä miehiä. - --- Taitaisi se paikka sille löytyä, kun vaan sattuisi saamaan, -muistutti Pirttimäki. - --- Saada pitäisi tänne meidän kylälle. - --- Yritetään, ja yritetään oikein miehissä! - --- Se tehkäämme! - --- Minä luulen että se on turha yritys meidän miehiltä, virkkoi vanha -Kujanpään vaari. - --- Jos myttyyn menee niin menköön, koetetaan kumminkin, ei kaikki -koetakaan. - --- Kokenut kaikki tietää -- sanoi Viikki -- ja vaivanen kaikki kokee -- -lisäsi vaari. - --- Mutta kuka koettamaan!... yksi se olla pitää -- huusi Viikki -huomaamatta Kujanpään vaarin piikkiä. - --- Niin kuka koettamaan? - -Syntyi hetken äänettömyys. Jokainen muistutteli kellä se paras juoksija -olikaan, ja kuka sopivin olisi ajajaksi. - -Monessa tallissa ne miesten ajatukset liukuivat, Puhroon Paavoon ja -hänen Polleensa ne pitkäksi aikaa pysähtyivät, vaan eivät kuitenkaan -sinne jääneet. Pirttimäkeen ja hänen Poikaansa ne lopulta asettuivat. -Olihan Poika viimeisillä kirkkomatkoilla Puhroon ja kaikkien muitten -talojen hevosten ohi juossut, ja pitkän matkaa taakseen jättänyt. - --- Jos kerran palkintomyllyä yritetään, niin sanon minä, sanon, sanon, -ja, ja, että tämän talon isäntä Poikansa kanssa sen ottamaan menköön -- -puhui juhlallisella painolla Puhroon Paavo. - --- Samat sanat, samat sanat, sitä minäkin tässä juuri ajattelin -- -vahvisti Viikki. - --- Kyllä se niin on -- tuumivat toisetkin miehet yhteen ääneen. - --- Onnea reisulle Pirttimäki! -- sanoi Viikki ja lyödä lynnähytti häntä -olkapäihin niin että hartiat jyskähti. -- - -Näin oli asia päätetty, ja Pirttimäki tuli Poikansa kanssa -kilpa-ajoihin valituksi. - --- No ehkä minä sitte menen, saanhan koettaa onneani. Eivät ota, jos -eivät annakaan. Koetan minkä voin sen asian eteen -- puheli Pirttimäki -miehille. - --- Koeta, koeta, ja tuo mylly tullessasi. Ilman älä tule! -- huusi -Viikki ja alkoi tehdä lähtöä. Onnea matkalle, onnea matkalle, -toivottelivat muut miehet ja poistuivat hiljoilleen Viikin jälestä. -- - -Kun miehet olivat poistuneet, meni Pirttimäki tuumivaisena kamariinsa, -pisti aviisin palasen samalle paikalle mistä äsken oli ottanut, ja -alkoi perinpohjaisemmin tuumia kilpa-ajoon menoansa. Hän ei ollut -koskaan ennen kilpa-ajoissa ollut, ei katselemassakaan, saati sitte -ajamassa. Kaikki edeltäpäin tapahtuva varustautuminen ja toimiminen oli -tehtävä pelkän mielikuvituksen varassa. Joskus oli kyllä niistä puhetta -kuullut, vaan ei ollut sen enempää arvoa antanut. Vaan nyt olivat asiat -toisin: uusi hevonen oli taloon hankittu, jonka rinnalla kylän, muut -hevoset eivät pysyneet, vaan jälkeen jäivät. Palkinto oli toisenlainen -kuin mitä ennen, tuskinpa sitä kaikki haluaisivatkaan. - -Juuri nämä muutokset ne vaikuttivat koko käänteen Pirttimäen Aapon -kilpa-ajo harrastuksessa. - -Epäilyttää kuitenkin tahtoi koko asian todellisuus, varsinkin tuon -omituisen palkinnon tähden. Kuulustaa päätti Pirttimäki vielä varmalta -taholta tuota asiaa. Kahtaalta päätti neuvoa kysyä: Juho ottakoon -myllyssä käydessään selvää kilpa-ajopäivästä sekä palkinnosta. - -Itse hän veisi lapset maanantaina kouluun ja ohimennen, muina miehinä -kuulustaisi opettajan mieltä asian todenperäisyydestä. - -Näillä toimilla Pirttimäki valmistausi kilpa-ajoja vastaan ottamaan. - - * * * * * - -On kulunut parisen päivää, isä ja poika, kumpikin ovat palanneet -matkoiltaan. Kuulusteleminen on käynyt suotuisasti ja kaikessa -hiljaisuudessa niinkuin pitikin. Myllyssä oli keskustelu kilpa-ajoista -syntynyt ihan kuin itsestään. Mylläri näkyi enemmän tietävän kuin muut, -tiesipä päivän ja palkinnonkin. Ja ikäänkuin aavistaen Juhon tuumat, -kehoitti hän ja käski Pirttimäkeä kaikin mokomin ajamaan -palkintomyllyä. - -Pirttimäki oli koululla käydessään saanut tietää opettajalta että -kilpa-ajot ovat, vaan palkintoa sanoi ei muistavansa. Opettaja -nimittäin oli harras eläinten ystävä, eikä siis kilpa-ajouutisista -paljoa perustanut, eikä niitä muillekaan tyrkyttänyt. - -Puolinaiseksi jäi kuulustaminen siltä taholta, joten Pirttimäki -palatessaan poikkesi Kromppalaan, missä puuttuvat tiedot annettiin, -vieläpä vanhoja lisättiin. - - * * * * * - -Kauniina yleni aurinko taivaan rannalta Kynttilänpäivän aamuna. Ilmassa -tuntui kuin kevään hengetär olisi vilpoisia liepeitään tuulettanut -talvisista pimennoista ja pyryistä. Metsä kohosi tummana ja uljaana -vaaleansinistä taivasta kohti, ja varpuisparvi hääräili olkien -kimpussa, riihen edustalla. - -Mutta Pirttimäessä ei sinä aamuna jouduttu ilmoja ihailemaan, kiirettä -touhua oli talo täynnä. Isäntä teki kaupunkiin lähtöä, ja se se antoi -puuhailemista ja valmistelemista, joten pyhä aamun herttaisuus tuli -pahasti häirityksi. - -Emäntä piikainsa kanssa lennätteli aitasta voipyttyjä, lintuja, -vasikannahkoja ja jonkun pellavakimpun uuden uutukaiseen kirkkorekeen, -jonka eteen Poika jo oli valjastettu. Kun valmistukset olivat tehdyt, -ja mukaan otettu kaikki mitä otettaman piti, istahti Pirttimäki rekeen. - --- No Poika! -- huusi isäntä, nykäsi suitsista ja heitti jäähyväiset. -Mutta tuskin oli isäntä liikkeelle päässyt, kun emäntä kuistilta -huutaa: -- Ptruu, ptruu, kuule, kuule seisota, pullot jäivät! Hyvä että -kumminkin huomasin -- puheli emäntä pulloja tuodessaan. -- Ota tähän -veren puhdistusta, tuohon sydämen virutusta, tuohon sielun vihollisen -pillastusta ja tähän kolmenimistä. Nyt pitäisi olla kaikki, onnea -matkalle vaan! - -Pirttimäki kiskasi uudelleen suitsista, livautti piiskalla Poikaa -takapuoleen ja lähti. - -Täyteen raviin ei hän hevostaan ahdistanut, sillä pitkä oli taival, ja -sen mukaan oli ajettava ett'ei pahasti väsyisi. - -Pahaksi onneksi huomasi Pirttimäki vaimoihmisen ensimäiseksi vastaansa -tulevan. Jo ajatteli hän seisottaa hevosensa ja pyörtää ympäri, mutta -kun lunta oli aitojen tasalle ja tie kapea, sai Poika jatkaa matkaansa. - --- Onnen se akka taisi viedä, vaan minä sen itse takaisin tuon -- -puheli Pirttimäki ohi ajaessaan. - - * * * * * - -Liukkaasti liitää uusi kirkkoreki kaupunkia kohti Pojan vetämänä. -Päivät kuljetaan, vaan öillä lepää Pirttimäki ja antaa poikansakin -levätä. Kilpa-ajoissa hänen ajatuksensa liitävät, niistä ne -palkintomyllyyn pysähtyvät, siinä kiertelevät ja kaartelevat sekä -jälleen-kilpa-ajoihin palaavat, myllyyn uudelleen mennäkseen. Jos -tietäisi Pirttimäki kuinka surkeasti häntä on petetty ja nenästä -vedetty, kuinka sanomalehden latojan huolimattomuusvirhettä käytetään -hänen ja koko kylänmiestensä narraamiseksi. Jos tietäisi, niin hammasta -purren, katkerasti kiroillen hän kotiin pyörtäisi, kostoa uhkaisi ja -käräjille käskisi. Vaan Pirttimäki ei sitä huomaa, hän on niitä miehiä, -jotka omilla takamaillaan rauhallista elämää elävät, omia tanhuoitaan -tallustelevat, puuttumatta muuhun kuin mikä jokapäiväiseen elämisen -ehtoon kuuluu. - -Suuri ei ollut Pirttimäen maailmankäsitys, laveat eivät olleet -tietonsa, vaan sitä suurempi, sitä syvempi oli sydämensä rehellisyys, -ja sitä hän muiltakin odotti. Ei tullut kylään sanomalehtiä, ei muille -kuin kauppiaalle. Ennen kyllä oli tullut, mutta kun kyläläisten tilaama -lehti oli lakkautettu, ei toista tullut sijaan hankituksi, joten -kylällä elettiin kuin pussissa, muuhun maailmaan verraten. -- - -Kaksi vuorokautta on Pirttimäki matkalla ollut, viimeiselle majatalolle -saapuu, siihen yöpyy ja aamun valjetessa kaupunkiin ajaa. - -Tullissa seisoo joukko suurivatsaisia torimuijia ja pari venäläistä -"tensikkaa" maalaisia odottelemassa. Ja kun kuorman huomaavat -lähenevän, joka puolelta sen piirittivät ja hevosen seisottavat. Harva -on se maalainen, joka ilman tuota tarkastusta läpi tullin pääsee. Outo, -joka ei kaupungin tapoja tiedä, pääsee siinä piankin kuormastaan, mutta -puolella hinnalla. - -Vitkaan ajaa Pirttimäki tullin mäkeä ylös ja vasta mäen päällä juoksuun -maiskauttaa. Mutta samassa ryntäilevät lihavat ja suurisuiset -torimuijat joka puolelta Pirttimäen rekeen. Joku käy hevosen suupieliin -ja pysäyttää siihen. - --- Mitä sinu reessä on? - --- Kuule pappa, mitä on sinulla? - --- Ptruu, ptruu, älä aja, kuulehan, kuulehan, onko sinulla voita, -munia, lintuja vai mitä sinulla on? - --- Har du lintu gubbe? - --- Kyllä minä sun kuppes näytän -- ärjäsi Pirttimäki ja läimäytti -piiskalla Poikaa, joka samassa lähti hurjasti nelistämään pitkin -kauppakatua. Mutta kun suitsen perät sattuivat muijain ryntäillessä -valumaan ulos reestä, sekaantuivat ne yhden täyteläämmän jalkoihin; -joka, kun hevonen äkkiä lähti nelistämään, kaatua kupsahti selälleen, -töppöset taivasta kohti, niin että paksut, punaraitaiset housut tulivat -näkyviin. - --- Fyi fan... du suuri rackare!... patrul, patrul! -- huusi akka -lumessa kieriellessään. - -Toiset ammattitoverit eivät voineet muuta kuin nauraa, katsellessaan -kuinka suurella vaivalla virkaveli lihavaa ruumistansa pystysuoraan -sovitteli. - -Pirttimäki vilkasi kadunkulmassa taakseen, suu meni mukavaan hymyyn, -läimäytti lauhkeasti ohjaksien perillä Poikaansa ja katosi -väkijoukkoon. - -Pirttimäkeä taisi hiukan pelottaa muijan suuri ääni. -- Kukatiesi -lähettää poliisin niskaani ja sakottaa, mutta sakottakoon, sakotan -takasin, ei tarvitse tulla rekeäni nuuskimaan -- tuumi hän. - -Kun Pirttimäki saapui torille, oli se jo puolillaan väkeä, ostajia -vähän, myyjiä sitä enemmän. Keski tori oli hevosia täynnä, joten -Pirttimäen täytyi ajaa laitapuoleen, syrjäiseen paikkaan, jonne ostajat -tuskin viitsivät jalkojansa vaivata. Sinne, lähellä heinäkuormia ja -lehmäkauppiaita asettausi hän kuormineen kaupantekijää odottelemaan. - -Linnut ja vasikannahat tekivät pian kauppansa, mutta voi oli vielä -kajoamatta. Oliko liian korkeat hinnat, vai mikä lie kun ei kelvannut? - -Kynnen vakoja kyllä näkyi runsaasti olevan, oli hintojakin kysytty, -mutta kauppaa vaan ei ollut tullut. Harmittaa tahtoi ainainen -maisteleminen ja kyseleminen, kun sitä kauppaan ei silti päässyt. -Kiirekin jo alkoi hätyyttää, sillä tornikellon kullanväriset viisarit -kiipeilivät jo lähellä 10:ntä. Pirttimäki päätti myydä voinsa mihin -hintaan hyvänsä, kun vaan eron saisi. Ja saihan siitä eron, tähän -vuoden aikaan sentään tavallisesti kelpasi. Ostajiakin sattui, -Pirttimäki otti mitä annettiin. Kauppa kävi kuin siimaa ja rahat -tulivat kuin ilmaseen. Pytty pytyn perään tyhjentyi ja kukkaro hopeasta -pullistui. - -Kello jo näppäili 10:ntä, mutta suurin pytty oli vielä reessä. - -Olisi tehnyt mieli palottaa se, mutta ei uskaltanut näin torilla, eikä -kokonansa näyttänyt kelpaavan. Mitä jos jättäisi myömättä? -- Mutta -mitä sanoo akka kotona, kun paraan pytyn takasin vien? -- tuumaili -Pirttimäki. - -Mutta pelastaja saapui. Suurivatsainen torimuija, pullea rahalaukku -kupeella, lähenee Pirttimäen kuormaa. - --- Onko sulla pappa voita? kysyi torimuija. - --- Onhan sitä yksi pytty vielä. - --- Mitä siitä tahdot? - --- 2 markkaa kilo! - --- Voi hyvä pappa, kuka tuollaisesta 2:ta markkaa, vanhaa ja vielä noin -suuri pytty! Otatko 1 mk. 50 p. Häh! -- ja sen sanottuaan alkoi ostaja -hiljalleen poistua, mutta seisahtui vähän matkan päähän ja huusi! - -Ota pois 1 mk. 50 p.! - --- Ei mutta 1 mk. 75 p. vastasi Pirttimäki. - --- Pidä sitte voisi ja vie kotiisi! - -Pirttimäki ajatteli että antaako mennä vai viekö kotiin. - --- Noo, kuule muija, ota häntä sitte, -- sama toi! Eihän köyhdytä jos -ei rikastutakaan! - -Kun voi oli punnittu ja rahat saatu, sovitteli Pirttimäki tyhjät pytyt -reen nenälle, otti loimen Pojan selästä ja kahmasi heinät sen edestä -rekeen. Itse heittäysi hän peräpuoleen ja ajaa huristi täyttä ravia -kilpa-ajopaikalle. -- -- -- -- - -Kilpa-ajot ovat jo alkaneet. Kello kilahtaa tuon tuostakin liputetulta -palkintotuomari-lavalta, joka on pystytetty radan keskipisteeseen. -Kauvas loistavat palkintotuomarien punakeltaiset silkkinauhat, mitkä -kaartaen kiertävät yli oikean olan ja päättyvät pitkään solmuun -vasemmalla kupeella. Silloin tällöin kuuluu lavalta huuto, kello -kilahtaa ja korskuva ori ajajansa ohjaamana pyyhältää radalle. Vielä -pari kellon näppäystä ja ori kiitää pyrynä liukasta rataa... - -Pitkin piiruaidan vierua, joka on pystytetty radan itäistä kylkeä -pitkin, seisoo uteliaita ihmisiä sankat parvet. Ylhäisestä -virkamiehestä halpaan hampuusiin, varakkaimmasta talonpojasta köyhään -mökkiläiseen, näkee siinä yhteiskuntaa. Siinä on naamoja jos -jonkinlaisia, vaaleita ja tummia, rumia ja kauniita, ihania naisten -naamoja, karvaisia ja sileitä miesten naamoja. Siinä on päähineitä jos -mitä sorttia ja väriä, siinä on: mustia, valkeita, ruskeita, harmaita -ja kirjavia mitä erilaisemmissa värivivahduksissa. On kangaslakkeja, -lampaan-, Krimin- ja sudennahkalakkeja, jos jonkin muotoisia, -vaihdellen "Helsingööriläisestä" hienompaan muotilakkiin saakka. Siinä -on surinaa kuin mehiläispesässä. Jokainen innostuneena seuraa -kilpa-ajojen menoa. Yhtämittaisena melodiiana kaikuu hevosten -hirnunta ja katselijain huudot. Silloin tällöin ulvahtaa jää, -piirtäen pitkiä halkeimia yli lahden, toisesta rannasta toiseen, -ja kaikkein kuuluvammin yhtyy nuottiin kellon klongottava ääni -palkintotuomarilavalta. -- Klom, klom, helähtää se jälleen, ja sen -perästä kuuluu lavalta huuto: "Linnunpoika III Huittisista, radalle!" - --- "Linnunpoika III Huittisista" -- matkii yleisö. - --- "Linnunpoika III Huittisista" -- huutaa turkkeihin puettu -herrasmies, radan sisäänkäytävän luona. - -"Linnunpoika III radalle!" Notkeasti ja kevyesti lennähtää Linnunpoika -radalle. - --- Klom, klom, klom, helähtää kello ja samassa lähtee Linnunpoika -isäntänsä ohjaamana tasaisesti, kauniisti ja yhä kiihtyvällä vauhdilla -jäistä rataa kiertämään. -- -- - -Linnunpoika on jo kierroksen tehnyt ja toista alkaa. Yhä kiihtyy -vauhti. Valtoinaan hulmuilee tuuhea harja ilmassa. Ajaja on eteenpäin -kumartuneena ja tuon tuostakin huutaa: - -Linnunpoika! Kovemmin!... Kovemmin! - -Ihastus yleisössä kasvaa kasvamistaan, ei ainoatakaan kertaa ole -Linnunpoika rikkonut; juoksu on tasainen ja kaunis. -- - --- Kunpa vaan ei rikkoisi... varmaan palkinnon saisi -- huudahtelevat -innostuneet katsojat. - -Mutta kun Linnunpoika kolmannen kierroksen alkaa, ilmaantuu toiselle -puolelle, ihan radan partaalle mies hevosineen ja rekineen. Ajaja ei -ole kukaan muu kuin Pirttimäki. Torilla on tähän asti viipynyt ja -kiireessä ei tullut tietä kysyneeksi, joten väärään ajoi. - -Linnunpoika lähenee nopeasti Pirttimäkeä, joka siinä radan partaalla -hevosineen seista noljottaa. - -Poika hirnasee, kuopasee etujalallaan lunta ja nousee pystyyn. -Linnunpoika tulee häirityksi ja rikkoo pahasti. - --- Soh, soh, Linnunpoika! Ptruu, ptruu!... Linnunpoika! soh, soh --- -- -- lepyttelee ajaja. Mutta se ei auta. Linnunpoika nousee -pystyyn, puhaltaa ja potkii sekä lähtee viimein hurjaan lentoon. - --- Mitä h--vettiä sinä saat--nan kollo siihen koninesi tuppaat! -- -huutaa ajaja hammasta purren Pirttimäelle. - --- Mene, mene vaan, on siinä sullekin tilaa -- vastaa Pirttimäki. - --- Linnunpojan juoksu tasottui pian, mutta aikaa on kulunut paljon -hukkaan. - --- Yleisö on vimmoissaan Pirttimäelle. Tervata tarvitseisi hevosineen -päivineen, upottaa avantoon ja puulla päähän lyödä... Senkin moukka, -variksen pelätin, selkään tarvitseisi!... Olisi ajanut äijäparan -kumoon!... Sen minä tehnyt olisin!... Tules vaan tänne niin... Hah, -hah, haa, onko äijä hullu! -- Katsokaa mihin se ajaa! Oi turkanen! - --- Voi nyt yhdeksänkymmentä ja puoli. - --- Selkään ja putkaan makaamaan! -- Mutta mitä se pyhitti vaikka yleisö -kuinkakin koetti sappeaan purkamaan. Ei mitään. Oli siksi pitkä juopa -välillä, ettei Pirttimäki kuullut muuta kuin jonkinlaista humua -toiselta puolelta, Liikettä kyllä huomasi, näki sen itseään lähestyvän, -useammalta taholta kohti käyvän. - -Mutta mitä siitä. Ei kait se minua tarkoita, -- ajatteli Pirttimäki ja -ajaa retuutti korkean lumivallin yli radan sisäpuolelle. - --- Ihmeen soma laitos -- ajatteli Pirttimäki, katsellessaan -tuomarilavaa ja niitä loistavia värejä mitkä siellä silmään pistivät. - --- Pitänee kait sinne poiketa, ennenkuin tästä ajamaan lähtee -- -päätteli Pirttimäki, -- Siellä se taitaa olla myllykin, koska on miehiä -ja noin tarkkaan näyttävät katselevan, mitäpä muutoin viitsisivät... -Poikkeemmahan edes! - -Pirttimäki maiskautti huuliaan ja näppäsi suitsen perillä Poikaa -takapuoleen, joka laiskasti muutteli ulottimiaan syvässä hangessa. - -Hänellä ei ollut aavistustakaan siitä harmista ja vahingosta, minkä oli -matkaan saattanut. Siksipä niin levollisena ja rauhallisena siinä -reessään istui piippunysä hampaissa. Mutta ukkospilvi oli jo siksi -lähellä, että jyrinä kuului selvään ja kovasti... Se iski... iski -lujasti -- Pirttimäen kaulukseen, ja ääni kuin pasuunan ääni kuului: - --- Tuhannen tulimaista moukka, kuka saakeli sun käski tänne ajamaan! -Piru sun perii! Linnaa saat, vettä ja leipää! Nouse ylös tihrusilmä, -vaskanaama ja "sivaa" sittenkin! - -Kaiken tämän aikaa piteli suuri kämmen Pirttimäen kaulusta, toinen käsi -likisteli kurkkua sellaisella voimalla että ääni vaan vähän karisi: - --- Ä... ä... lä... hyvä mi... mies, en minä... pah... pah... pa-haa, -my... mylly... myllyä kats... katsoisin -- rukoili Pirttimäki. - --- Kyllä minä sulle myllyä annan! jyrisi ääni Pirttimäen kasvojen -edessä. Toinen käsi heltisi kurkusta, mutta palasi huimalla vauhdilla -ja iski keskelle naamaa. - -Veri kuohahti Pirttimäen suonissa, hänen kouransa puristivat -ahdistajansa poskilihoja sellaisella voimalla että vahvat ja terävät -kynnet niihin syvälle painuivat. Toisia miehiä riensi apuun, mutta -Pirttimäki sen ajoissa huomasi. Hän antoi nyrkillään vahvan täräyksen -vastustajansa vasempaan ohimoon, joten tämä hervottomana kierähti -hangelle. Sitte läimähytti hän piiskalla Poikaa, joka siitä raa'asti -karjasi, potki takajaloillaan reen nenän pirstaleiksi ja lähti hurjaan -laukkaan. - -Apuun rientävät olivat jalkoihin jäädä, yksi oli päästä rekeen, mutta -Pirttimäki sai sen pois työnnetyksi ja piiskalla kasvoihin -sivalletuksi. - -Pillastunut hevonen lensi pyrynä pitkin jäätä, ei totellut ajajaa, ei -suitsia. Hurjaa vauhtia se nelisti päin pitkää piiruaitaa. Muutama -loikkaus vaan -- ja silloin olisi se ollut keskellä suurta ihmislaumaa. --- Naiset kirkuivat, lapsilta pääsi poru ja miehet vaistomaisesti -irroittivat piipun hampaistaan. "Poika" syöksähti yli lumivallin, teki -äkkinäisen käänteen ja yhä hurjemmin lähti laukkaamaan -- liukasta -rataa. Reki oli kaatua kumoon, kulki pitkän matkan toisella jalaksella, -kunnes vihdoin tasapainon saavutti. Tyhjät pytyt kierivät reestä, -kimpoilivat pitkin rataa niin että vanteet helisivät. Äskeinen hengen -vaara muuttui samassa silmänräpäyksessä mitä naurettavammaksi -kohtaukseksi: Väkijoukko huusi ja hurrasi, remahti nauruun kuin -harakkaparvi. Sanomattoman hauskoilta tuntuivat kaikkien mielet. -- - -Pirttimäen pitkä tukka hulmuilee ilmassa kuin pellavakimppu. Hampaat -irvissä kiskoo hän suitsen periä rintaansa vastaan ja koettaa -ystävällisillä huudahtuksilla Poikaansa rauhoittaa. Parvi miehiä -juoksee radalle vastaan, vaan ei yhdenkään tee mieli heittäytyä huiman -hevosen jalkoihin. Pirttimäki huomaa tuossa joukossa äskeisen -ahdistajansa, huulilta pääsee karkea kirous, ja veri suonissa kuumasti -kuohahtaa. - -Nuolen nopeudella lähenee Poika radan käännekohtaa. Pirttimäki puree -hampaansa tiukkaan, jännittää voimansa ja tempaa oikeanpuolisesta -suitsesta niin että Pojan suupielet rutisevat... Ryskäys, ja pilvenä -lentää lumi reen hypätessä yli vallin... Reki pysyttää tasapainonsa... -Pirttimäki on pelastettu! - --- Hei, Poika, nyt saat mennä! huudahtaa Pirttimäki, ja helpotuksen -huokaus pääsee rinnasta. Mutta Poika ei viitsi kauvan laukata, -ikäänkuin aavistaen että vaara on ohi, hiljentyy lötköön ja lopulta -ottaa laiskan kävelyn. - -Pirttimäki katsoo taaksensa ja kun jälillään ei ketään huomaa, antaa -hän Pojan kaukaa, niemen ympäri kiertäen, palata kaupunkiin. -- -- -- - -Kilpa-ajot jatkuvat entistä menoaan, äskeinen kohtaus on pian -unohdettu. - -Mutta Pirttimäki ei sitä unohda. Häntä on hurjasti petetty, lyöty päin -kasvoja ja päälle päätteeksi naurettu. - --- Saakuri, odotahan kun täältä pääsen! -- huudahtaa Pirttimäki. Kädet -puristuvat nyrkkiin, hampaat tirskahtavat yhteen ja Poika saa -kiukustuneelta isännältä aika läimäyksen. -- -- -- -- - -Kun Pirttimäki on särkyneen rekensä parantanut, kotiostokset -kaupungissa tehnyt, lähtee hän jylhän ja uhkaavan näköisenä omille -rauhaisille takamailleen. - - - - -III - -RINTAKUKAT - - -Aarne on nuori, vastaleivottu talonpoikaisylioppilas. Helsinkiin -varustelee, missä keväällä siron valkolakin loistavasti voitti. - -Aino, Aarnen lemmitty, mielitietty, hänkin osaltaan armaansa lähtöä -valmistelee. Aamusta varhain on puutarhassa juossut, kukasta kukkaan -lentänyt kuin perho. Aristelematta taittanut ihanimman kukan, somemman -oksan, saadakseen sitten oikein kauniin, oikein sievän ja siron -matkakumppanin Aarnelle. Ja kun kukkia on hyvä kimppu, valitsee hän -paikan pihlajan siimeksessä ja siinä ne yhteen sommittelee parhaimman -taitonsa mukaan. Mieli on kaihoa täynnä, sydän niin rauhaton, -rauhaton... - --- Sinne Helsinkiin valistuksenviiriä takomaan lähdet, sitte Suomeni -saloilla sen pystytät -- puhelee Aino itsekseen, kukkia -sommitellessaan. - --- Nämä sinne mukanasi vie, muistona minulta. Näihin lempeni, -rakkauteni ja kaikki sydämeni toivot, kaihot ja kyyneleeni suljen, -näihin armaisiin kesätähtösiin, jotka sulle, armaani, annan. Kanna -näitä rinnoillasi, helli, suutele; vaan älä luotasi heitä, kun -läheltäni poistut. Älä heitä, armas Aarne!... Nämä minun hoitamiani, -vaalimiani ja kasvattamiani ovat. Nämä minun lempeni ennen sua saaneet -ovat. Aamulla varhain niiden luo juoksin, kun vielä kastehelmet -lehdillä loisti. Illoin niitä, kastelin, päivin ihailin. Ne minun -iloni, onneni, kaikki olivat mulle, ennenkun sun löysin... Aarne. Vaan -nyt, nyt sinä mun kukkani olet kaunein, mun loistotähteni... ja näillä -sun rintasi kukitan... - -Kun kukkavihko oli valmis, sovitti Aino sen hienoon silkkipaperiin, -vaatetti itsensä ja lähti asemalle. - -Siellä olikin jo Aarne tavaroineen, tamineineen. -- Juna vihelsi -tulomerkin. - -Aino kiinnitti kukat Aarnen rintaan ja sanoi leikillisesti -- -pudotappahan nämä vaan, niin et koskaan saa minulta uusia. - --- Enkä pudotakaan _sinun_ kukkiasi! -- vastasi Aarne puoleksi -vakavalla äänellä. - --- Tuletko sitten jouluksi kotiin? -- kysyi Aino ja katsoi -surunvoittoisesti Aarnea. - --- Luultavasti tulen, elleivät työt näytä kovin tähdellisiltä, -- -vastasi Aarne ja heitti vakuuttavan katseen Ainoon. - -Jäähyväisiä heitettäessä tunki kuin salaa Ainon silmänurkkaan kyynel, -joka ei jäänyt Aarnelta huomaamatta. - --- Onnea töillesi, onnea pyrinnöillesi, tuhatkertaista onnea! -- -toivotti Aino. - --- Kiitos, kiitos, samaa sinulle! Hyvästi äiti, hyvästi isä, hyvästi -Aino! -- huuteli Aarne vaunusillalta. -- -- - -Juna liikkuu, vauhti kasvaa tasaisesti ja viimeisenä oleva pakaasivaunu -jo ohi aseman pyörii. Musta koneen savu lyöttäytyy tuulen mukana alas, -peittää vaunut ja kietoo asemasillan pahanhajuiseen katkuun. Aarne -huiskuttaa siniraitaista nenäliinaansa niin nopeassa tahdissa kuin -suinkin saattaa, johon asemalle jääneet taitonsa mukaan vastaavat. -- - -Juna kiitää Murtovaaran kuvetta ja katoaa tummaan metsään. Vielä kerran -kuuluu veturin vihellys, kauvempana olevat vaarat sen moneen kertaan -matkivat, kunnes viimein kokonaan väsyvät. Pyörien tasainen jyrinä vaan -silloin tällöin heikosti asemalle kantaa, mutta vihdoin sekin salolle -uupuu. - --- Sinne painuit armas!... Milloinka mahtanet jälleen palata? -- huokaa -Aino, ja kosteat silmät katsovat kauvas junan kulkemaan suuntaan. -Tuntuu niin yksinäiseltä, niin sanomattoman kaiholta, kaikki näyttää -niin tyhjältä ja kuivalta -- -- - -Aarne seisoo vaunusillalla, -- juna on jo aikaa sivuuttanut kotikylän. -Nenäliina on vielä kädessä, pää on rinnalle kumartunut tuoksuvien -kukkien syleilyyn... Siinä sen onkin niin hyvä olla, ei kukaan ole -häiritsemässäkään. - --- Oi te kauniit, ihanat ja sulotuoksuiset kukat, -- puhelee Aarne. -- -Kuinka ihania te vaaleanpunervat ruusut, ja sinä... ja sinä... ja sinä -hyvätuoksuinen reseda. Mutta kauniimpi, suloisempi teidän -kasvattajanne, hoitajanne ja vaalijanne, tuhat kertaa ihanampi on Aino. - -Oi, jos -- - --- Olkaa hyvä ja käykää vaunuun! -- huutaa konduktööri. - -Aarne hätkähtää unelmistaan. Hänestä tuntuu siltä kuin kylmä vesiämpäri -olisi niskaan kaadettu. Välinpitämättömänä, ikäänkuin ei olisi mitään -kuullut, astuu hän vaunuun. Konduktööri napsauttaa lippuun reijän, ja -Aarne etsii sopivan paikan keskipenkiltä. - -Ovenpuoleisessa päässä pitää hurjaa rähinää muuan miesseurue, -vastaisella puolella istuu vanha akka jyrsien suurta, kolmikulmaista -voileipää, ja takana, selkä Aarnea vastaan, puhelee kolme, -nuorenpuoleista naishenkilöä. Pian unohtaa Aarne ympäristönsä... Ajatus -käy kotipoluille... Siinä haaveillessaan, vanhoja, rakkaita muistoja -mieleensä palautellessaan, tarkastelee hän puolelta ja toiselta -kukkiaan, niitä haistelee ja hyväilee, asettelee ja selvittelee, auttaa -ja korjaa ja taas haistelee. Ja kun kaikkea tätä on useampaan kertaan -tehnyt, nousee hän äkkiä, menee välihyttiin ja irrottaa kukat -rinnastaan, sovittaen ne pesu-astiaan makaamaan. Sitte antaa hän -virvoittavan veden niiden, päälle valua. Kun vettä on tarpeeksi, -sovittelee hän kukat niin, että kaikki pääsevät veden partaalle. Kuni -armas äiti lapsiaan, hoitaa siinä Aarne kukkiaan. Kaiken hellyytensä, -kaiken huolensa ja rakkautensa omistaa hän niille. Aarne tietää, että -nämä kukat ovat Ainon hoitamia ja kasvattamia, tietää kuinka rakkaita -ne ovat hälle. Kukathan ovat Ainon koko elämä, hänen ilonsa ja onnensa. - --- Tuotakin pikkuruusua sinä pienestä pitäen kasvatit, puhjettuaan sitä -suutelit ja syleilit. Tuon olen pöydälläsi nähnyt, oman kuvasi -rinnalla... Oi miten sievän ja soman kuvan ne siinä yhdessä -muodostivat!... Ja miten nyt tuossa hentoina ja kauniina uiskentelette, -juuri kuin joutsen tahi sinisorsaparvi, joka matalaa, lietosrantaista -lampea kiertää... Oi te luonnon kauniit lapset! Te nurmen kukat ja -Suomen kesätähtöset! -- - -Aarne unohtui pitkäksi aikaa pesu-astian ääreen seisomaan. Yritteli -siinä joku juomaankin, vaan kun ei viitsinyt Aarnea häiritä, sai tämä -paikkansa rauhassa pitää. - -Kaikki eivät kuitenkaan olleet yhtä hyviä. On joukossa eräs maailmaa -kulkenut velikulta. Hän on jonkun aikaa ilkeästi hymyillen, väliin -nauraen ja naapureilleen kuiskaten, seurannut Aarnen toimia pesu-astian -luona. Hän kuiskaa taas: - --- Se rakkaus on sitä raatoa, repii vaatteet päältä! -- - --- Näes... voi peeveli!... Mammanpoika näkyy vielä olevan! -- kuiskaa -toinen tavallisen vahvasti. - --- Hih hih hii -- nauravat miehet, paras jehu nousee ylös, astuu -muutaman askeleen ja pysähtyy Aarnen taakse. Ilkeästi irvistäen katsoo -hän kukkiin, tönäsee hiukan Aarnea ja kohteliaasti virkkoo: -- -anteeksi, anteeksi! Suokaa minun päästä vesimaljan luo! - -Aarne poistuu vastenmielisesti, tekee tilaa janoiselle ja istahtaa -omaan penkkiinsä. - -Mutta janoinen ei niin pian maljan luota lähdekään. Hän lykkää -ovenpuolikkaan kiinni, avaa vesisäiliön johdon ja antaa veden runsaasti -kukkien päälle valua. Sitte pestä lotistaa hän rokonarpista naamaansa -tuoksuvien kukkien päällä. Ja kun on mielestään puhdas, ottaa -rähjäisen, punasenkirjavan nenäliinansa taskustaan ja sillä kuivaa. -Täyttää sitte juomalasin, juo sen puoliksi ja heittää lopun astiaan. -Vesi siinä läikähtää yli äyräittensä, kukkasparvi on hukkumaisillaan, -se ajelehtaa laidasta laitaan, painuu väliin syvempään ja taas nousee -pinnalle kellumaan. - -Janoinen ryntää ulos, työntää ovet perässään kiinni ja istahtaa -hymyilevien toveriensa joukkoon. - --- Haapamäki! Junanmuutto! Ravintola! -- huutaa samassa konduktööri ja -heittää tarkastelevan katseen ympäri vaunua. - -Aarne hyökkää pystyyn, kerää kiireesti pienet kannettavansa, jättää ne -penkin päähän ja rientää kukkiansa korjaamaan. - --- Ei pidä jättää kukkia pesuastiaan -- huomauttaa konduktööri, joka on -pysähtynyt välihyttiin. - --- Sitä paitsi ei ole soveliasta tuollainen siivo ja veden haaskaus! - -Konduktööri jatkaa matkaansa toiseen päähän, niin ettei Aarne ennätä -sanoa mitään puolustuksekseen. - -Sanomaton kiukku valtaa hänet, nähdessään kukkiensa kohtalon. Kädet -puristuvat nyrkkiin, ja katse käy uhkaavan näköiseksi. Aarne on -ryntäämäisillään nyrkit sojossa vaunuun; mutta saa kuitenkin itsensä -hillityksi. Hän arvaa helposti kenen käsialaa on työ, heittää -kiukkuisen katseen siihen penkkiin, jossa tiesi konnan istuvan; -- -mutta se onkin tyhjä, toiseen vaunuun on paennut. - -Tekisi mieli lähteä perässä, ja näyttää sille oikein -- tuumi Aarne -- -mutta olkoon nyt -- hampuusi! - -Sitte nostaa hän kukkakimpun astiasta -- se on niinkuin järvestä -nostettu raato, märkä ja vetelä kuin mäskisaavi. - --- Voi ihmisparka -- puhelee Aarne -- kuinka julma ja paha saatat olla. -Eivät luonnon kauneimmatkaan saa sinun häijyä sydäntäsi lämpenemään. Oi -paatunut raukka! - -Aarne pyristelee ja räpyttelee kukkiaan, niinkuin räpyttelee lintu, -jonka höyhenet ovat kastuneet. Ja kun on kukat entiselle paikalle -rintaansa kiinnittänyt, tarkastellut mahdollisimman usealta puolelta, -silitellyt ja sovitellut, ottaa hän tavaransa ja astuu asemalle. - -Aarne jättää tavaransa aseman seinustalla olevalle penkille, ja -pohjoisesta tulevaa junaa odotellessa, ottaa muutamia askeleita -läheiseen koivikkoon. - -Sieltä valitsee Aarne kuivan, auringonpaisteisen paikan, heittää -kylelleen ja ottaa kukat rinnastaan. Ja kun lehtien rypyt on -silitellyt, poimut oikonut, asettaa hän ne auringon kuivattavaksi. - --- Siinä ihanat kukkani virutte kuin ammuttu sorsa liejussaan -- -puhelee Aarne. -- Jos teidät tähän jättäisin, kuolisitte kuin kala -kuivalla maalla, tai sattuisi joku löytämään ja ehkä vesitilkan -antaisi. Mutta löytäjänne ei voisi arvata mistä olette, kenen omat -olette olleet... Ei voisi arvata kuka teidät yhteen sommitteli, kuka -hoiti ja kasvatti... Ja silloin, -- silloin teillä suurta arvoa ei -olisi!... Niin, siihenkö jättäisin! Jättäisinkö vieraan käteen, joka ei -rakkautta teihin tunne! Jättäisinkö lapselle, joka loistavat teränne -tielle tiputtaisi, tahi naiselle, joka rintansa teillä kukittaisi, -sitte janoon ja huonoon ilmaan tukehduttaisi... tahi tulisiko karja ja -vatsaansa upottaisi. - -Ei, tähän en teitä jätä, itkunne armaani luo kuuluisi... ja silloin -onneni mustaksi kaihoksi muuttuisi. - --- Pohjoisesta tulevan junan vihellys kuuluu, ja Aarne ottaa hiljaisen -juoksun alamäkeä asemalle. - - * * * * * - -Luvut ovat Helsingissä alkaneet, ja Aarne on niihin todellisella -innolla käsiksi käynyt. Hän on syrjäkaupungilta vuokrannut asunnon, -pienen, mutta sievän huoneen, jonka ainoa akkuna antaa Katajanokalle -päin. Akkunan edessä olevalla pöydällä on suuri tapuli kirjoja, -yksinkertaiset kirjoitusneuvot ja Ainon valokuva puitteissaan. Sen -vieressä seisoo juomalasi, täynnä vihreälehtisiä ruusun oksia, joista -kukat ovat nähtävästi kuolleet, tai muuten pois saksitut. Nuo ruusun -oksat juomalasissa, ja tuo valokuva puitteissaan, ne ne ovat, joihin -Aarne kaikista useimmin katseensa ja ajatuksensa lukujen lomissa -kiinnittää. Moneen kertaan hän nostelee vedestä oksat, tarkastelee -märkiä tyviä ja sitte ne jälleen lasiin sovittaa. Ja tätä tehdessään -tuntee Aarne aina jonkunlaista riemua, salaista iloa ja toivoa -sydämessään, ja se se on, joka kaksin verroin lisää intoa ja voimaa -vaikean ja raskaan työn suorittamiseen. -- - -Eräänä päivänä huomaa Aarne oksien tyvipäissä kauvan odottamiaan -merkkejä. Pari päivää saavat vielä olla vesilasissa; mutta sitte ottaa -hän oksat ja istuttaa ne hyvään multaan pienissä ruukuissa. Kastaa -sitte mullan huolellisesti ja asettaa kuhunkin juomalasin kumolleen. - -Jokusen päivän perästä poistaa Aarne juomalasit istutuksiensa päältä, -ja silloin on hänellä monta pientä ja sievää pikku ruusua akkunallaan. - -Vaan kun kylmä ja pimeä talvi saapuu, päristävät pikkuruusut lehtensä -ja paljas runko jää astiaan törröttämään. - -Aarne ei siitä kuitenkaan hätäänny, eikä suremaan jää, hän tietää että -luonnonlaki on sellainen, jonka alaiseksi pikkuruusujenkin on -alistuttava. Hän ottaa ruukut ja asettaa ne sopivaan paikkaan -talvi-untaan lepäämään. - - * * * * * - -Kevät on mailla. Tähdellisiltä töiltä ei Aarne joutanut jouluksikaan -kotiin, vaikka niin kovin teki mieli. Sitä enemmän nyt koti-ikävä häntä -ahdistaa. Se paisuu samassa määrässä kun kevään henki ilmassa kasvaa. -Mutta hehkuva innostus työhön, monipuolinen harrastus siihen, ovat -terveellisenä vastapainona koti-ikävälle. Aarne laskee ajan päivästä -päivään, tentistä tenttiin, ja vasta kun urakka yhden vuoden töistä on -täysi, on matka kotiin valmis. - -Eräänä kirkkaana ja lämpöisenä kevätpäivänä, Maaliskuun loppupuolella, -nostelee Aarne pikkuruusunsa talviteloiltaan, asettelee ne akkunalle ja -kastelee huolellisesti. - -Aarne huomaa, miten päivä päivältä noihin kuiviin varsiin elämä ja -henki palajaa. Pieniä nyppyjä ilmaantuu sinne ja tänne varsiin. Ne -kasvavat suuremmiksi, käyvät yhä tuoreimmiksi, ja vihdoin ovat täysin -kehittyneitä lehtisilmuja. - -Aarne on havainnoistaan sanomattoman onnellinen. Hän riemuitsee kuin -pieni lapsi, tuntuu kuin vuosia kytenyt toivo toteutuisi, niinkuin -kauvan odotettu ystävä olisi jälleen palannut. - -Parempaa ystävää eivät pikkuruusut koskaan olisi saaneet. Ne näyttävät -sen huomaavan ja iloissaan siitä särkevät silmukuorensa ja työntävät -ulos vihreät lehteänsä. - -Yhä iloisemmaksi käy Aarnen mieli. - --- Kunpa pian kukkisitte -- huudahtaa hän kuin mille tuttavalleen -- -silloin pääsisitte vanhaan kotiinne, kasvattajaanne ja rakastajaanne -tervehtimään! - -Pikkuruusut näyttävät siltä kuin tahtoisivat sanoa: -- kyllä koetamme, -kyllä koetamme! Anna sinä vaan meille tarpeeksi hyvää ilmaa, valoa, -lämpöä ja kosteutta. - -Ja Aarne sen vastauksen ennestään tietää. Hän koettaa toimia niin, -ettei ruusuilta mitään puuttuisi. Runsaan valon ja lämmön saavat ne -auringolta; ikkuna avataan, ja sieltä pullahtaa-raitista kevät-ilmaa -ruusujen hengitettäväksi. Vantaan vesi taas pitää mullan kohtalaisen -kosteana. Kaikkia siis saavat mitä mieli halaa! - -Tulos siitä myöskin pian näyttäytyy. Aarne huomaa miten pieniä nuppuja -ilmaantuu varsien päihin. Ne kasvavat kasvamistaan, pitenevät, -paksunevat. Vihreät verhot, jotka kauniin turvattinsa syliinsä -sulkevat, eivät enää uletu sitä helmoihinsa salpaamaan. Se kasvaa yhä -suuremmaksi, hajottaa verhojen sylin... jolloin hennot, kauniit ja -loistavanväriset terät hiipivät arasti ja kainostellen kirkkaan -kevätpäivän syleilyyn. -- -- -- - -Kirkas onkin jo silloin kevätpäivä, lämmin sen hyväily. Toukokuun -aurinko hellittää korkealta taivaalta. Laulua ja soittoa on ilma -täynnä, metsä täynnä. Suloisesti kajahtelee salo peipon siellä -soitellessa. Ihana on loppumaton laulun laine, jonka leivo ilmassa -soinnuttaa. - -Auteriin käy taivas, ja kevään tuoksua on maailma täynnä. -- - -Sanomatonta riemua ja autuutta tuntee Aarne sydämessään, käydessään -eräänä aamuna kaupungin ulkopuolella. Kun sieltä palaa, on hänellä aimo -tukko rahkasammalta muassaan. Ne hän kastelee likomärjiksi ja -levittelee pikkuruusujen juurille, mullan peitteeksi. Ruukut nostelee -hän sitte korin pohjalle, asettelee sammalia niiden väliin, ett'eivät -pääsisi toisiinsa hakkaamaan, ja ompelee vahvan peitteen päälle. Ja kun -on kirjoittanut kankaalle osoitteen, liittänyt tarpeellisen -varoituksen, ottaa hän korin ja vie sen itse asemalle. -- - - * * * * * - -On Ainon päivä. Aurinko paistaa lämpimästi autereiselta taivaalta. -Linnut lyövät leikkiään puutarhassa, ja Aino kevyessä aamupuvussaan -ihailee nuorten sinne laittamaa somaa, kukilla koristettua -nimipäiväpöytää. - -Kevät-aamun sulo on niin hurmaava, että se valtaa Ainon kokonansa. -Vaaleansininen taivas, kevyet pilvenhattarat, lämmin ilma, joka pitkin -maanpintaa väreilee ja hyppii, nuori ruoho, vasta puhjenneet lehdet ja -kukat, jotka tuoksullaan ilmaa syleilevät -- ne ne kaikki yhtä aikaa -valtaavat Ainon sydämen. Hän tuntee suurta taivaallista riemua ja -autuutta, kätensä käyvät ristiin, kohoavat korkeutta kohti, ja -sydämestä lähtee nöyrä, rajatonta kiitollisuutta uhkuva ylistys -Luojalle. - -Hän tulee luoneeksi katseensa menneisiin aikoihin, muistelee juuri tätä -Toukokuun päivää, vertailee niitä toisiinsa ja tekee päätöksiä. - -Mutta tämä päivä se verrattomasti vie voiton muista. -- Se on niin -ihanan ihana, niin lauha ja lempeä, se tuo sydämeen rakkaita toiveita, -jaloja aatoksia, ja mieli on niin kumman keveä. -- -- -- - -Aino on viipynyt puutarhassa tavallista kauvemmin, isä on käynyt -postissa ja palaa sieltä, kantaen koria kainalossaan. - --- Mitä isä kantaa? -- huutaa Aino ja juoksee vastaan. - --- Nimipäivälahjoja, nimipäivälahjoja, lapseni! Etkö muista mikä se -tämä päivä on? - --- Muistan isä, muistan, mutta onko se todellakin minulle? - --- Kun et usko niin katso! - -Aino lukee osotteen ja huudahtaa: ja ihan minulle, minulle!... Isä! -Tämä tulee Helsingistä! - -Aino juoksee kamariinsa ja kiireesti irroittaa peitteen päältä. - -Mutta kun hän huomaa pienet ruusut, jotka ilman epäilystä tietää Aarnen -lähettäneen, pillahtaa hän hillittömään itkuun. Kauniit kasvot painuvat -kukkien päälle, ja valtoinaan oleva tukka niitä syleilemään -valuu -- -- -- - -Ei itke Aino surusta, -- ei kovaa onnea itke. Ei tule itku murtuneesta -sydämestä, jonka pettyneet toiveet ovat särkeneet. Ei ole se -katumusitkua, joka petollisesta ja rauhattomasta sydämestä lähtee. Ei! --- Se on itkua suuresta onnesta, itkua rajattomasta ilosta. Se on itkua -rakastavasta sydämestä, joka puhtaan, vilpittömän vastarakkauden -löytänyt on, vaikka ei sitä koskaan saavuttavansa luullut. - --- No Aino, mitä tuossa turhia itket! Mikä sinun on? -- puhelee äiti -tyttärensä vieressä. - -Aino herää kuin taikavoiman lyömänä ja heittäytyy äitinsä kaulaan. - --- Äiti, minua ei vaivaa mikään, ei mikään, minun on vaan niin hyvä -olla. Minä olen niin ylen onnellinen -- puhelee Aino ja syleilee -äitiänsä. - --- Katsokaa noita pikku ruusuja, katsokaa, juuri puhjenneita! Kuinka -herttaisia, kuinka kauniita pikku ruusuja! - -Isäkin saapuu huoneeseen ja Aino nostelee pienet ruusut pöydälle. - --- Eikö ole kauniita pikku ruusuja isä! Ihan samanvärisiä kuin minun -kotiruusuni! -- Katsokaa tuota kaunista vaaleanpunasta!... tuossa -samanvärinen!... Tuolla tummanpunanen, ja tässä aivan valkea! Samat -värit kuin syksyllä Aarnelle annoin. - --- Samat värit ja samat ovat kukatkin, jos oikein huomaan -- muistutti -isä. - -Aino ei sitä iloissaan tullut ollenkaan huomanneeksi; mutta nyt asia -hänelle äkkiä kuin itsestään selvisi. - --- Voi sitä Aarnea, sitä hyvää Aarnea! Samathan ovat, ihan samat! -Tuossa on vielä varsi, josta on vanhan kukan leikannut. Tuossa se tekee -samallaisen haaran kuin siinä oksassa oli, jonka taitoin. Ja tuossa se -omituinen kyhmy, jota usein silittelin. - -Aino oli taas kyyneleihin sulaa. - --- No, älä tuossa... iso tyttö! -- virkkoi isä, sytytti sikarinsa ja -lähti pellolle. -- Ja kuinka paljon on Aarne vaivaa näistä nähnyt. -Miksi ei heittänyt ojaan, niinkuin pojat usein tekevät -- puheli Aino. - --- Jos nyt tahdot pikku ruususi suuremmiksi kasvattaa, -- puheli äiti --- on sinun leikkaaminen kaikki kukat niistä pois. - --- Voi äiti, ei mitenkään! Kun palaa Aarne, mitä silloin sanoisi. - --- Hän ei sano mitään siitä. Ensimäinen kukka on aina leikattava -nuoresta oksasta pois, ellet sitä tee, nääntyy, kuihtuu ja kuolee koko -kasvi. Kukka tarvitsee paljon ravintoa, nuori vesa sitä ei jaksa -elättää. - --- Niinkö, äiti? - --- Juuri niin! Jos tahdot pikku ruususi säilyttää ja sen kauniita -kukkia kasvamaan saada, niin leikkaa nämä ensimäiset pois. - --- Sen teen äiti! -- vastasi Aino vakuuttavasti. - - * * * * * - -Muutamia vuosia on kulunut. Aarne on saanut pappilan Hämeessä ja on -sinne rakkaan Ainonsa noutanut. - -Pikkuruusut ovat kasvaneet suuriksi pensaiksi, joissa kymmeniä suuria -ja loistavia kukkia nuokkuu, levittäen ihanaa tuoksua onnellisen kodin -sievään ja somaan puutarhaan. - - - - -IV - -AMERIKAN LESKI - - -Etelä-Pohjanmaan laajojen nevojen laidassa sijaitsee Liisun ja Matin -mökki. Vuottakaan ei ole vielä umpeen kulunut siitä, kun heidän -häitänsä Liisun kotona, naapuripitäjällä vietettiin. Mielellään olisi -Liisu Mattinsa kanssa omaan kotiinsa jäänyt, mutta kun se oli kovin -pieni ja vähän syrjässä suuremmalta liikkeeltä, jota miehensä ammatti -kaipasi, täytyi heidän vuokrata pirtti edempää naapuripitäjältä, Matin -entisen kodin läheisyydestä. Sinne piti Liisun seurata, jättää vanha -äiti, jättää armaat lapsuuden leikkitanteret ystävineen, muistoineen... - -Ensimäiset päivät, ensimäiset viikot olivat Liisulle uudessa kodissa -niin kumman kaihoja ja ikäviä. Hän rakasti kyllä lujasti Mattiaan, -liiaksikin rakasti, mutta silti tahtoi ikävä väkisinkin painaa. Ja kun -Matti oli pitäjällä työssä, viipyen toisinaan useita vuorokausia, -viikkokaudenkin, tahtoi Liisu niinä hetkinä ihan ikäväänsä kuolla. -Pimeät yöt, jolloin Liisun piti yksinänsä olla, tuntuivat niin -sanomattoman kolkoilta. Poissa oli äiti, poissa oma kulta, ei yhtään -hoivaa, suojaa. Mutta -- Liisun piti siihen oppia. Hänen täytyi oppia -yksinäisyyteen, oppia kärsimään, hänen täytyi oppia kestämään ne -vaivat, vastukset ja murheet, joihin niin moni turvaton uupuu, väsyy ja -sortuu. - -Mutta kun Matti jälleen palasi pitäjältä, tuntui olo Liisusta taas niin -turvalliselta ja hauskalta. Aina oli Matilla runsaat kylänmurut -mukanaan, loppumaton sarja uutisia kerrottavana, joita Liisu puoleen -yöhön uteliaisuudella ja mielenkiinnolla kuunteli. Sitte oli niin -onnellista, niin autuaallista kietoa kätensä Mattinsa kaulaan ja siinä -vierellä nukkaa ihanaa unta aamuvalkeamaan asti... - -Toisinaan nousi Matti hiljaa hiipien makuultaan, keitti kuumat -aamukahvit ja kaatoi kuppiin. Saada herättää Liisu valmiille kahville, -se tuntui Matista niin erinomaisen hauskalta. Se oli oikein nautintoa: -kuulla pannun porinaa ja katsella nukkuvaa Liisua. - --- Sinä Matti, kuulepas, kun et minua herättänytkään -- sanoi Liisu -tavallisesti tuollaisina aamuina ja tarttui syliksi Mattiin, koettaen -häntä, voimainsa takaa pyöritellä. Sitte juotiin Matin keittämät -kahvit, pakinoittiin yhtä ja toista ja viimein käytiin töihin käsiksi. - -Ne päivät, jolloin sai nuoren vaimonsa kanssa kotona työskennellä, ne -päivät olivat Matista hauskimmat. Silloin se elämä elämälle tuntui, -koti rakkaalta ja rauhaisalta ja olo siellä niin herttaisen mukavalta. -Ikävä oli silloin pitäjälle lähteä, ikävä jättää nuorta Liisua, -- -mutta mentävä oli, jos ansaita tahtoi. Monet hellät taputukset, monet -lohdutus- ja rohkaisusanat annettuaan vasta malttoi Matti armaansa -jättää. - -Sanalla sanoen nuoren parin elämä oli onnellinen. - - * * * * * - -On Pyhäinpäivän edellinen lauvantai. Liisu on keittänyt hyvän puuron, -joka siinä takkavalkean loisteessa valmiina odottelee pöytään pääsöä. -Tupa on siistittynä, lattialle ripoteltu vihreitä katajan oksia, joista -ihana, kotoinen tuoksu leviää ympäri huonetta. Pöydällä, akkunan edessä -palaa pieni, mutta kirkkaasti valaiseva lamppu, jonka loiste leviää -kauas syysillan mustaan pimeyteen. Liisu häärää vielä askareitaan -viimestellen, mutta kun ne valmiiksi saa, ottaa hän kutimen ja istuu -Mattiaan odottelemaan. - -Kylänmuruissa, ja miehensä pitkissä, loppumattomissa kertomussarjoissa -liikkuu Liisun mieli. Hän toivoisi jo kotiveräjän narinan kuulevansa, -kuulevansa askeleita ulkoa, ja viimein oman Mattinsa sisään astuvan. - -Mutta, Liisu ei kuule kultansa astuntaa eikä kotiveräjän narinaa. -Syysillan raskas tuuli vaan kattopäreissä soittelee, lehdettömiä oksia -tuivertaa ja metsän puita laulattaa -- -- -- - -Kauvan istuu Liisu, kauvan Mattiaan odottelee. Ei malta nukkumaan -mennä, eikä valkeata sammuttaa. Yksinäisyys alkaa käydä ikäväksi, -menneiden aikojen ihanat muistot tahtovat sydämeen kaihoja tunteita -synnyttää. - -Miksi täytyy minun aina olla yksin, miksi en saa kultani kanssa -kuljeskella, hänen armailla rinnoillaan levätä -- huokaa Liisu. Hän -nousee, laskee kutimen ja käy ulos portaille. Liisu kuulostaa pimeään -yöhön, kuulostaa tielle, kuulostaa kylään, mutta mistään ei mitään -kuulu... Usvainen, tiheä sade kastelee mustaa maata, raskas tuuli on -tyyntynyt ja kolkko pimeys lepää kaikkialla, josta ei valonpilkkuakaan -näy. Syyskylmä puistattaa Liisua, usvainen sade kastelee hänen tummaa -tukkaansa ja huolestuneena, murheissaan poistuu Liisu sisälle ja -lukitsee oven. - -Mutta odotteleva vaimo ei vieläkään malta nukkumaan mennä, vaikka -edellisten öitten valvonta uuvuttaa ruumista. Hän ottaa hyllystä -virsikirjan, lukee ehtoosiunauksen, hyräilee tuttua, kotona oppimaansa -virttä ja vasta sitte heittäytyy riisuutumatta vuoteeseensa... - -Pitkään aikaan ei uni silmiä ummista, monellaiset ajatukset, -monellaiset tunteet riistävät Liisun mukaansa. Ne eivät anna -hetkeksikään rauhaa, vaan yhä useammin, yhä suuremmalla voimalla -piirittävät Liisun, lyövät alleen... voittavat... häviävät... mutta -jälleen... voittavat. Vihdoin tuo yksinäinen Liisu väsyy, uni valtaa -hengenvoimat ja hän nukkuu virkistävään uneen -- - -Vasta uuden päivän valjetessa herää Liisu yhtä yksinäisenä, yhtä -turvattomana mutta vielä paljon surullisempana kuin mitä illalla oli. -Öljy on loppunut lampusta, kuivunut sydän vielä kytee, levittäen -pahanhajuista katkua ympäri huonetta. Liisu avaa oven, kylmän kolea -ilma virtaa sisään, sekin niin harmaata ja märkää, niin alakuloista, -ettei tule lohtua sieltäkään. - -Hän pukeutuu kiireesti pyhävaatteisiinsa, on lähteä kylälle, kun -naapurin emäntä astuu sisään. - --- Huomenta, Liisu, mitä kuuluu, onko Matti kotona -- puhelee vieras. - --- Ei ole -- vastaa Liisu ja rupeaa itkemään. - --- No herranen aika... älähän nyt Liisuni... älä tuossa turhia poruja -laske... kyllähän tulee kun joutuu -- lohduttelee emäntä. - -Liisun itku vähän lauhtuu ja vieras kuin voiteeksi sanoo: - --- Niitä miehiä nyt ei kannata itkeä, ei ollenkaan! Mutta sinä olet -vielä niin lapsi, et tunne heitä. Vaan kun "meillekin" saakka pääset, -kyllä itkut vähempään jäävät. Kymmenen vuotta olisin miestäni itkeä -saanut jos itkeä olisin tahtonut ja kukaties kuinka kauvan -eteenkinpäin; mutta minä en itke, en. Ameriikkaan meni, mutta menköön! -Me vaimot, kyllä me elämme täällä Suomessakin, joskaan se elämä ei niin -hääviä ole; mutta elämää se on sekin. - --- Mutta mitä luulette Matista, kun ei ole vielä palannut?... piti -lähteä kirkkoonkin. - --- Jaa mitäkö luulen! Mitäs minä muuta kun että Pyhäinpäivä-viinoista -ei ole puutetta ollut. Lopun tiedät sanomattanikin. - --- Sitä loppuapa onkin niin vaikea arvata, minä sitä niin kovin -pelkään. - --- Älä turhia! -- -- -- kyllä palaa kun viinat loppuvat. - --- Mutta sitä ennen tahdon minä Matin kotiin -- sanoi Liisu päättävästi -ja lähti ulos -- -- - -Liisu saapui siihen taloon missä Matti oli edellisen viikon työssä -ollut. Sieltä luuli hän nyt miehensä tapaavan, -- mutta turhaan. Emäntä -selitteli miesten lähteneen pitäjälle, josta on turha vaiva heitä -etsimään lähteä. - -Murheissaan palasi Liisu kotiinsa, heittäysi vuoteeseensa ja pillahti -katkeraan, hillittömään itkuun... - - * * * * * - -Varhain maanantai-aamuna jyskytetään ovea, Liisu käy avaamaan ja -sisälle astuu Matti. Vaimo ei ole miestään tuntea. Viikko sitten lähti -tämä iloisena, reippaana ja siistinä; mutta nyt hän palaa päihtyneenä, -revityin vaattein, loassa päästä kantapäähän asti, kasvot likaisina, -naarmuisina. Liisu on pakahtua nähdessään nykyisen Mattinsa. Hänen -täytyy ponnistaa kaikki voimansa, voidakseen itkemättä, valittamatta, -nurisematta ottaa miehensä vastaan. Mutta kun hän huomaa sen -alakuloisuuden, sen häpeän tunteen, joka Matin kasvoilla on, hänen -vilusta värisevät jäsenensä, täytyy Liisun mennä ulos itkemään... - -Matti toljottelee ympärilleen, juo puoli ämpärillistä vettä ja -retkahtaa sänkyyn, johon heti nukkuu vaivoistaan lepäämään. - -Vasta myöhään illalla hän herää, pää on selvinnyt, mutta kipeä, ja -luonto vähän liiaksi "ylitsevuotavainen." Liisu pelkää Mattinsa -sairastuvan, puuhaa yhtä ja toista lääkitystä ja tarjoilee niitä -hänelle. - -Moneen kertaan kiroilee Matti juominkinsa, mutta lohduttaa Liisua -sillä, ettei häneltä penniäkään kulunut. - --- Mutta kuules Liisuseni -- puhuttelee Matti -- minulla olisi sinulle -kertomistakin. Se on sellaista, jota et osaa arvata. Koetapas! - --- En minä osaa... - --- Arvaa pois! - --- Mitähän tuo sitte olisi? - --- Arvaa, arvaa! - --- En minä osaa... - --- No minä sanon: olen ajatellut, että jos lähdettäisiin tästä -Ameriikkaan. - --- Ameriikkaan... Ameriikkaan... Mitä sinä Matti nyt puhelet -- elähän -nyt hullujasi pane. - --- Enkä pane, se on ihan tosi! Ameriikkaan me lähdemme! Eilen tuolla -pitäjällä jo läksiäisiä joimme. Kymmenen pekkaa meitä lähtee täältä. -Mitä sanot Liisu? - --- Ei lähdetä Matti... täällä kotona on sentään paljon hauskempi olla. -Siellä on kaikki niin outoa ja vierasta, ja eihän ole meillä rahojakaan -millä sinne mennä. - --- Rahoja kyllä saa, niitä jo eilen kuulustelin, ja luvattiin -lainatakin... ajattelin, että minä menen edellä, hankin sinulle -piletin, ja sinä tulet perässä. - --- Mutta jäädään tänne, täällä on kyllin työtä, eikä puutetta ole vielä -päivääkään nähty -- rukoili Liisu. - --- Niin kyllä, mutta me menemme vaan muutamiksi vuosiksi, kokoamme -rahaa ja sitten rikkaina palaamme. Puhuivat että ansaitsevat nykyään -siellä 2:n ja 3:n dollarin päiväpalkkoja. Ajattelepas sitä rahasummaa! - --- Mutta jos ei saisikaan työtä, kuluttaisimme lainatut rahamme ja -sitten kuolisimme nälkään ja viluun. - --- Ee -- ei, työtä kuuluu saavan, ja niinkuin sanoin, palkka on hyvä. - --- Mutta se palkka saattaa mennä sitä myöten kun se tuleekin, säästöt -eivät kasva ja niin palaamme yhtä köyhinä, ellei köyhempinä takaisin; -jollemme jo sitä ennen ole tulleet sinne vieraan maan multaan -haudatuiksi. - --- Kyllä sellaisesta summasta aina täytyy säästyä vaikka eläisikin -vähän komeammin; ja jos kuolema tulee, niin tulee se täälläkin ja sama -kait se on missä sitä ihminen henkensä heittää. - --- Voi Matti, tahtoisin paikalla kuolla, jos tietäisin, etten tähän -omaan, rakkaaseen synnyinmaahan kuolemaan pääse. - --- No kyllä sinä tänne pääset, emme sinne iäksemme jää... älä tuota nyt -suremaan rupea. - -Liisu huomasi että oli turha ruveta Matin kanssa väittelemään. Mutta -hän myöskin samalla toivoi, että kun uusi päivä koittaa, silloin ei -enää Ameriikkaa muistetakaan, vaan uusilla voimilla, uudella innolla -käydään työhön käsiksi ja rakastetaan yksin vain tätä omaa Suomeamme. - -Liisu piti siis Matin puhetta vaan hetkellisten ajatusten purkauksena, -joka kyllä itsestänsä unehtuu ja häviää, kun vaan saa oikein nukkua ja -selvitä. Siksi ei Liisu erityistä arvoa Mattinsa tuumille antanutkaan. - -Mutta Liisu parka erehtyi... - -Kujalassa, missä Matti oli kokonaisen viikon työskennellyt, ja sen -lähemmissä naapureissa, oli syntynyt tulinen "Amerikankuume." Pitkän -viikon oli sitä Mattiinkin lietsottu. Amerikan matkasta, Amerikan -kultaisista päivistä puhuttiin Kujalassa aamusta iltaan, puhuttiin -ruokapöydässä, työmaalla ja vielä makuulla puoleen yöhön puhuttiin. -Illoin kokoontuivat asiaan innostuneet naapurin miehet ja naiset oikein -joukolla Kujalan tupaan ajatuksiaan vaihtamaan. Lämminneinä, -innostuneina silloin vasta myöhään kotiin palattiin, jokaisella -sydämessä toivo, mitä pikemmin päästä pois vapauden luvattuun maahan, -Amerikkaan. - -Niinkuin valkea kuivassa hongikossa, levisi tämä "ihana aate" kylän -nuoressa väessä. Se löi kaikki mahdolliset esteet maahan, teki -vastukset turhiksi ja tempasi ehdottomasti mielet mukaansa. Kaukainen -maa muuttui paratiisia paremmaksi ja jokainen sinne päässyt kuolevainen -enkelin kaltaiseksi... Se oli niin suurta, se oli niin ihanaa ajatella -tuota kaukaista merientakaista maata. Uni sai pitkiksi hetkiksi väistyä -öillä silmistä, mielikuvitus rakenteli mitä ihanimpia, mitä somempia -tuulentupia, ja kaukaa kangasti tulevaisuus kuin mahtavan loistava -satulinna. - -Tähän huimaan pyörteeseen joutui Matti. Viikon oli päässään uusia -ajatuksia hautonut, mutta jo lauvantai-iltana päätökseen pääsi. -Päätöstä seurasi tuima läksijäisjuominki, jota vielä pyhä ja seuraava -yökausi jatkettiin. Matkarahoistakaan ei Matilla vielä ollut mitään -saamisen tietoa, kun säästöjä ei ollut -- mutta mennä silti piti. -Rahojen saanti, se se näytti vielä ajattelemista antavan, mutta kun -siinäkin oikein miehissä toimeen ryhdyttiin, niin selvitä senkin puolen -piti. Velkakirja tehtiin Kujalan isännän ja parin naapurimiehen kera, -noustiin kärryille ja takuumiesten etsintään lähdettiin. Helpostihan ne -nimet ja puumerkit paperiin saatiin, rahamies löydettiin, joten asia -oli kaikin puolin valmis -- vaikka kaipaava Liisu ei siitä mitään -tiennyt... - -Seuraavana päivänä kääntyi puhe Matin ja Liisun kesken jälleen Amerikan -matkaan. Selvästi, ja suurella vakaumuksella puhui Matti, joten Liisu -helposti käsitti asian todellisuuden. Hän huomasi nyt yhdellä kertaa -tulevaisuuden monenlaisine kuvineen, huomasi sen vaaran, johon Mattinsa -saattaa joutua vieraassa maassa, ne kärsimykset ja puutteet, vaivat ja -vastukset, jotka epäilemättä tulivat häntä kohtaamaan. Liisu koitti -puhua, rukoilla ja pyytää miestänsä Suomeen jäämään, mutta Matti ei -niitä huomioonsa ottanut. Turhaa oli Liisun itku ja valitus, Matti oli -lähteä päättänyt ja siinä päätöksessään pysyi, tinkimistä ei ollut -puoleen eikä toiseen. - -Jyrkkyyttään koetti hän kaikellaisilla mahdollisilla ja mahdottomilla -lupauksilla peittää. Lupasi joka kuukausi lähettää rahaa, puolen vuoden -kuluttua lupasi piletin toimittaa, jolla saisi vapaasti perille asti -matkustaa. Kymmenen vuoden perästä tultaisiin takasin kotimaahan, -ostettaisiin vankka talo ja elettäisiin niinkuin patruunat ainakin. -Liisu, eikö silloin olisi hauskaa! -- Matti puhui innostuneesti; mutta -Liisuun se ei silti tarttua tahtonut. Niin paljon sillä kuitenkin -aikaan sai, että kuuli vaimonsa suusta ne sanat, jotka antoivat -ikäänkuin passin hänen matkalleen. - --- Lähde sitte -- ne ne olivat sanat, mitkä Liisu itkultaan sanotuiksi -sai. Enempää ei Matti odottanutkaan. Niissä sanoissa oli hänen -mielestään kyllin lupaa ja valtaa, se oli kuin valtti, joka antoi -vapaamman toiminnan naapurienkin silmissä. - -Nopeasti, tavattomalla kiihkolla toimitti Matti sitte -matkavalmistuksensa. Raha-asiat olivat ennestään melkeen valmiit. -Velkakirjalla, jossa takuumiehinä oli yhdeksän talonisäntää, nosti -Matti Nevalasta 270 markkaa. Papinkirjan ja passin saaminen eivät -vaikeutta tuottaneet. - - * * * * * - -On lähtöhetki. Matkakumppanit, suuren saattojoukon kera ovat hevosineen -saapuneet Matin mökin kohdalle. Kauvan ei siinä seisottaa tarvitse, -kunnes Matti, istuen Liisunsa rinnalla, ajaa hurauttaa toisten -joukkoon. Iloiset tervehdyshuudot kajahtelivat kaukaa vastaan, -herättäen Matin kaihoista mietteistään, joita lähtöhetki mieleen -synnyttää. Vaan kauvan eivät ne jaksa Mattia niistä erillä pitää. -Muistot lapsuuden ajoilta, muistot muinaisesta kodista, muistot -nuoruuden iloisista hetkistä, muistot armaasta mökistä, jonne kallein -kaivattu jälelle jää, koko elämä muistoineen... ne ne väkisinkin -vetävät Matin mukaansa, ovat siksi voimakkaat, ettei hän jaksa niitä -vastustaa eikä mielestään pois karkoittaa. Matin tekisi mieli jotain -Liisulle puhua, mutta hän ei saa sanaa, hän ei voi puhua... jos -puhuisi, kääntyisi se puhe itkuun... se olisi sydämen kaihoa, jota -kieli haastelisi... se olisi kyyneleiden kuisketta Liisulle...jota -Matti tahtoisi vastustaa... Vaistomaisesti puristaa hän Liisun kättä, -mieleen johtuu pelottavat ajatukset tulevista päivistä, kaukana -kodista, kaukana synnyinmaasta... hän on joutua niiden valtaan... mutta -silloin kuuluu veikkojen hurja laulu: - - Eikä sieltä Amerikan hotellista kuulu - Itku eikä nauru, - Vaan sieltä kuuluu musikantin soitto - Ja Suomen poikain laulu. - -Matti herää mietteistään, mutta ei yhdy lauluun, silmäilee vielä kaukaa -siintäviä kotipeltoja, tuhansia latoja laajoilla nevoilla; silmäilee -vanhoja tuttuja, rakkaiksi käyneitä seutuja, joissa joka kivi, joka -puu, joka pensas tuttua kieltään haastelee. Hänen mieleensä tulee -ajatus, että saattaa olla viimeinen kerta kun synnyinsijoja katsella -saa, viimeisen kerran istua oman valittunsa rinnalla ja viimeisen -kerran katsella Suomen sinistä taivasta. Ikävän tunteet riistävät hänet -jälleen kahta voimakkaammin mukaansa, piirittävät, kahlehtivat joka -puolelta ja nostavat kyyneleitä silmiin. Matti on sanan sanoa Liisulle, -mutta silloin kajahtaa taas joukosta kova-ääninen laulu, johon -useammista kärryistä yhdytään: - - Suomen maa se on nuorelle pojalle - Reisata liian pieni. - Minä menen kauvas Amerikan maahan - Sinne mulla on mieli. - - Helluni kirjan kirjoitti - Tuolta "Neuvorkin" kaupungista, - Ja eikä se ollut erokirja, - Se oli rakkauden lista. - -Saavutaan kestikievariin, poiketaan, tilataan kori olutta ja juodaan -jäähyväiset Suomelle. Silloin se alkaa kieli laulaa, hanurit vedetään -esille ja hurja tanssi kestikievarin pihassa alkaa. Siinä sitä -poljetaan jalkaa, hypellään ja huudetaan, naisten kimakka ääni yhtyy -miesten joukkoon, jota neljän korviasärkevästi sointuvan hanurin räminä -säestää. Syntyy siinä käsikähmää, tappeluakin, ja kuhmuisina, -hoiperrellen palaavat tanssijat kärryilleen. - -Ääntä ja melua ei puutu loppumatkalla, laulunlaine vyöryää ensimäisestä -viimeiseen kärryyn saakka, piiskat vinkuvat ilmassa ja oluen nostattama -ilo pulppuaa pitkin liikkuvaa linjaa. - -Mattikin on päässyt koko joukon iloisemmalle tuulelle, puhe käy -kevyesti ja helposti; matkastakin saattaa puhua miten vain tahtoo, -ilman että sitä kyyneleetkään pyytäisivät keskeyttää. - -Mutta Liisu... hän istuu pää eteenpäin kallistuneena, kädet ristiin -puristettuina, huulet joskus omituisesti värähtelevät, kyynel toisensa -perään vierähtää helmaan ja hän katselee tajuttomasti kärryjen -pohjille. Hän ei voi vastata miehensä sekaviin kysymyksiin, sydän on -täynnä huolia ja tuskia, ja nuori rinta rauhattomasti aaltoilee. Liisu -tuntee itsensä niin turvattomaksi, niin avuttomaksi, ilman hoivaa, -ilman suojaa, hän on niinkuin tuuliajoon jätetty laiva, josta masto on -poikki ja perä sin murskaantunut, mutta jonka sittekin pitäisi satama -saavuttaa... - -Siirtolaisemme saapuvat asemalle. Ameriikkaan menijöitä ja heidän -saattajiaan on pitäjän muiltakin kulmilta, onpa naapuripitäjistäkin -oikein laumoittain saapunut paikalle. Viimeisiä jäähyväisiä ovat -heittämään tulleet vanhat isät, vanhat äidit, joiden lapset kotimaansa -jättävät; vaimot miehiänsä, siskot veikkojansa, veikot siskojansa, -rakastavat rakastettujansa ja ystävät ystäviänsä. Erityinen huoli näkyy -kullakin olevan, erilaiset tunteet, erilaiset ajatukset; mutta mieliala -yleensä on kaikilla sama. - -Erohetki lähestyy nopeasti... Matti on ostanut piletin Hankoon, -toimittanut tavaransa sisään ja istuutunut Liisunsa viereen junan tuloa -odottelemaan. Haikea on hetki molemmin puolin. Matti on siksi -selvinnyt, että hyvin käsittää niiden muutamien minuuttien tärkeyden, -jotka vielä Liisunsa vierellä istua saa. Mutta tuo rauhaisa, paljon -puhuva yhdessä olon aika loppuu kesken... loppuu liian aikaseen... -loppuuko ainiaaksi...? - -Junan tulo vaikuttaa Liisuun sanomattoman masentavasti. Hän ei tahdo -jaloilleen päästä, ei jaksa seurata miestänsä, joka suurella kiireellä -kantaa tavaransa vaunuun. Matti häviää hänen silmistään, katoaa taajaan -joukkoon, josta Liisun on mahdoton häntä löytää. Liisu aikoo huutaa, -mutta ääntä ei lähde, kurkku korahtaa kuivasti ja tuntuu niinkuin -raskas taakka olisi rinnoilla painamassa. Hän on kuin siipeen ammuttu -lintu, jonka pitäisi lentää, mutta joka ei paikaltaan pääse. Liisua -tönitään, tuupitaan, hän on vähällä kaatua jalkoihin ja sortua -vahvempien alle. Hänen kätensä haparoivat ilmaa, huulet höpisevät -jotakin, mutta sitä ei kukaan kuule. Kun Liisu vihdoin Mattinsa löytää, -pillahtaa hän itkuun. Matti lohduttelee, puristaa Liisua rintaansa -vastaan, ja hänkin -- itkee. - --- Kuule, rakas Matti -- puhuu Liisu sanomattoman liikutettuna -- jos -unohdat minut siellä kaukana, kaukana synnyinmaastasi, niin älä -kuitenkaan unohda sitä, joka rintani alla liikkuu. Muista Matti, muista -aina sitä... - --- Oi Liisuni, oma Liisuni, teitä en milloinkaan unohda, teidän -edestänne teen työtä ja teitä aina muistelen. Muista sinäkin minua! - -Juna vihelsi, Matti heitti hellät jäähyväiset Liisulle ja astui -vaunuun. - -Hurraahuutojen kaikuessa, hanurien rämistessä loittoni tuo kauvas -kulkeva parvi, kaukaista, toivottua onneaan tavoittamaan, jättäen niin -monen monta kyyneleistä silmää, särkynyttä, epätoivoon joutunutta -sydäntä, turvatonta, hoivatonta oman onnensa varaan... - -Niistä on Liisu yksi, tuo turvaton vaimo, joka tuossa itkien, vilussa -värjötellen seisoo. Hän ei voi osaa ottaa toisten jäähyväisheittoon, ei -voi katsella miehensä menoa. Kauvas yli peltojen katsoo, katsoo, -tietämättä mihin ja mitä. Vasta kun hiljaisuus jälleen palaa, kun junan -kaukainen jyrinä välille väsyy, vasta silloin herää mietteistään Liisu. -Etsivän katseen heittää pitkin tietä, minne kaikkein kalleimpansa -kulki... mutta sieltä ei näy mitään, eikä mitään kuulu, kaikukaan ei -jaksa ääntä kantaa... tyhjää on kaikki... Liisu tyrskähtää uudelleen -itkuun, itkee kauvan ja katkerasti... - - * * * * * - -Vuosi on kulunut umpeen siitä, kun siirtolaisemme kotikylänsä jättivät. -Kalpeana ja väsyneenä istuu Liisu äitinsä matalassa majassa. Sylissä on -pieni tyttölapsi, joka tahtoo viimeisenkin pisaran äidin rinnoista -imeä. Liisu muistelee kulunutta vuotta, muistelee niitä monia ja kovia -kärsimyksiä, puutteita ja vastuksia, joita on sinä aikana kokea saanut. -Talvi oli pitkä ja ankaran kylmä, lisäksi tuli vielä monien viikkojen -makuu, jolloin ei voinut mitään ansaita. Amerikasta on tullut taajaan -kirjeitä, jotka ovat Liisun kaihoa mieltä sanomattoman paljon -lohduttaneet, mutta joissa ei ole penniäkään rahaa mukana ollut, vaikka -sitä ennen kaikkia olisi kotona tarvittu. Vanha äiti sai kylää kulkea, -etsiä leipäkannikkaan sieltä, toisen täältä, mistä kulloinkin sen -saamaan sattui. Hitaasti kului talvi, hitaasti läheni lämmin kesä, joka -oli tuova valoa, oli jossain määrin lievittävä puutteita ja kaihoa -mieltä matalassa mökissä. - -Keväällä sai Liisu kylältä runsaasti työtä. Hän oli tunnettu hyväksi -kankuriksi, hyväksi ompelijaksi, ja se tieto oli hänelle suurena apuna. -Palkat kyllä olivat niin mitättömän pienet, ettei ahkerinkaan päivätyö -tahtonut riittää perheen elatukseksi. Sentähden piti Liisun ottaa öitä -avuksi, tehdä työtä silloinkin, kun jo olisi levon aika ollut. Vaikka -Liisulla oli käsinväännettävä ompelukone, joka suuressa määrässä -joudutti työtä, ei säästöjä silti talven varalle saatu. Edellisen -talven puutteet, ankarat kylmät, ne ne alkoivat syksyn tullen Liisua -uhkaavasti pelottaa. Polttopuut olivat niin kalliita, kun metsiä ei -ollut, ettei Liisu voinut ajatellakaan niitten ostamista. Ei ollut -muuta neuvoa kuin lähteä kuokosmaata kuulustamaan, jota kyllä oli -äärettömät alat joka puolella. Sellaisen Liisu saikin, läheltä -mökkiään, suuren nevan laidasta. Ainoana palkkana, mitä tavallisesti -kuokkijalle nevamaista maksettiin, olivat ne puut, jotka mahdollisesti -sieltä nousivat. Sellaiseen palkkaan täytyi Liisunkin tyytyä, vaikka -työ oli ankaran raskasta ja neva puista köyhää. - -Heiluttaa päiväkausia raskasta kuokkaa, keikkua kangen varassa, -nostellen satoja vuosia maanneita hongan runkoja ja syvään kiertäviä -juuria päivänvaloon, se ei väsyneelle, heikolle naiselle ollut helppoa. -Mutta nousta niitten piti, nousta väkisinkin, ja sitä myöten kuin -kuokos laajeni, sitä myöten myös mustat, multaiset puuläjät nousivat ja -lisääntyivät. Rintoja särki, selkää poltti, kun Liisu illoin saapui -kotiinsa. Mutta kun sai puhtaat, kuivat vaatteet päälleen, sai ruokaa, -olivat päivän vaivat unohdetut. Istua silloin pienen lapsensa kanssa -takan läheisyyteen, missä kuivat kävyt kuumaa tulta lietsoivat, tuntui -olo niin hyvältä ja herttaiselta. - -Tällaisen iltahetken viehkeydessä, raskaan päivätyön päätyttyä, tapaa -muuan talonisäntä Liisun. Hän ilmoittaa kaikkien niitten nimessä, jotka -olivat Matille takuumiehinä, että Nevala vaatii rahansa takasin. - --- Vuodeksiko vaan oli velka -- kysyy Liisu säikähtäen. - --- Vuodeksi oli -- vastaa isäntä. - --- Mutta Matti ei ole saanut vielä rahoja kokoon, ei ole penniäkään -lähettänyt. -- Kyllä se sen "Nevalainenkin" kuuluu tietävän, mutta -sanoo tarvitsevansa rahoja. - --- Mutta eiköhän se odottaisi, odottaisi edes niin kauvan kun saisin -sanan Matille. - --- Luulisin sen odottavan, ei kait se sitä rahaa tässä hetkessä -tarvinne. Se Nevalainen muutoin tahtoo niissä raha-asioissaan olla -vähän "krantunlainen" -- huomautti isäntä. - --- Mutta puhukaa tekin puolestani, sanokaa että heti kirjoitan Matille -ja pyydän rahoja... odottaisi edes kaksi kuukautta. - --- Kyllä minä, kyllä minä -- vastaa isäntä hyväntahtoisella äänellä, -puhe soluu raha-asioista Amerikan oloihin ja niistä viimein Mattiin. -Lähtiessä vakuuttaa isäntä kaikin puolin koettavansa Liisun parasta, -mikäli se hänen vallassansa on. - -Isännän mentyä purskahti Liisu itkemään, hän aavisti vaaran, joka oli -heitä kohtaava; hän tiesi, ettei Matti noin lyhyessä ajassa niin suurta -summaa hankituksi saa... ja mitä silloin tekevät meille... - -Vanha äiti lohdutteli Liisua sillä, että kyllä Jumala auttaa -eteenkinpäin, niinkuin on tähänkin asti auttanut ja että kyllä Hän -pitää murheen kaikkein huonoimmasta, kaikkein heikommasta ja -turvattomimmasta ihmisestä, kun vaan Hänen apuansa pyydämme. Muista -Liisu aina, että Jumala voi kaikki ylenpalttisesti tehdä, yli kaiken -senkin, mitä me rukoilemme taikka ymmärrämme. Luota aina Jumalaan, pane -turvasi Häneen, ja mitä sinä ikänä pyydät, pyydä se Häneltä. - -Äidin sanat lohduttivat paljon Liisua; mutta äskeinen rauha ja -turvallisuus eivät enää mökkiin palanneet. Sijaan tuli surua, -epätoivoisia huokauksia ja uusia huolia -- - -Liisu kävi Nevalassa, puhui kauniisti ja pyysi velalle kahden kuukauden -pitennystä. Isäntä suostui ja Liisu palasi iloisempana kotiin. - -Siellä kirjoittaa hän Matilleen kirjeen Ameriikkaan, jossa sydämen -hellemmillä ajatuksilla, rakkautta uhkuvilla sanoilla kuvailee tilaansa -ja pyytää että jos suinkin on mahdollista, lähettäisi velkansa -- edes -osan, jollei kaikkiakaan. Kyllä "Nevalainen" odottaa kun saisi edes -toisen puolen velkaa -- kirjoittaa Liisu -- ja lopettaa: mutta en -pitäisi silläkään lukua, kun vaan sinut tänne takaisin saisin. Tule, -tule pian, sinua odottaa maasi ja pikku tyttösi, mutta kaikkein enemmän -sinun oma, kaipaava Liisusi. - - * * * * * - -Matin elämä tuolla "vapauden maassa" alkaa muodostua siksi, mikä niin -monen muun siirtolaisparan on perikatoon vienyt. Palkat ovat olleet -tavalliset, eivät kuitenkaan niin suuret, kuin miksi niitä kotimaassa -puhuttiin. Dollari, muutama sentti päälle, useimmin vaille, siinä ne -nuorempien, oppimattomien päiväpalkat ovat olleet. Voisi niistä sentään -säästöjä hyvin tehdä, mutta houkutuksia esiintyy joka päivä -lukemattomia, joiden puoleensa vetävä voima on niin suuri, että harvat -sitä vastustaa voivat. Viikon säästöt hupenevat lauvantai-iltaisiin -juominkeihin, irstaaseen elämään, ja uusi viikko aletaan taas yhtä -köyhänä, yhtä pienillä säästöillä kuin edellinenkin. - -Satojen metrien syvässä, pimeässä, huonossa ja kosteassa ilmassa, -alituisessa hengen vaarassa työntää Matti päivät aamusta iltaan. Sinne -maanalaisiin luoliin, pimeihin komeroihin, joita lamppujen valo -hämärästi valaisee, sinne tuon tuostakin muistuu ihana kotimaa -muistoineen. Kotoiset olot, kotoiset tavat, kotoinen kieli, kotoiset -ystävät, ne ne tuhansia, lukemattomia kertoja elävinä ajatuksiin -vilahtavat ja kaihon kaipuun mieleen jättävät. Kirkkaampana, armaampana -nousee silmien eteen Liisu, pikku tyttöineen. Heidät olisi Matti niin -monen monta kertaa tahtonut syliinsä sulkea, mutta väli on niin -äärettömän pitkä, juopa niin leveä, ettei se ole mahdollista ollut. -Säästöjen kokoamista on Matti monet kerrat alottanut, kotoiset -kirjeetkin ovat siihen kehoittaneet, ja Matti tekee viikon varrella -lujia päätöksiä. Mutta kun saapuu lauvantai-ilta, saapuu pyhä, -raukeavat lupaukset, tyhjiksi käyvät päätökset ja kirottu "saloona" -s.o. kapakka, nielee kaikki. Silloin tuntuu, niinkuin olisi vaimo ja -lapsi siirtyneet tuhansia peninkulmia kauvemmaksi, saavuttamattomien, -teittömien taivalten taa, josta ei enää koskaan, ei milloinkaan saa -rakkaitaan syliinsä sulkea. - -Sellaisilla tunteilla, kyyneleet silmissä, lukee Matti Liisun viimeisen -kirjeen, jossa velaksi otettuja matkarahoja pyydetään suorittamaan. -Matti päättää ne maksaa, ja ryhtyy oikein innolla säästöjä kokoamaan. -Kahteen viikkoon ei ole kapakassa käynyt, ei väkevän tippaa maistanut, -ja sievonen summa rahaa on kotimaata varten tallessa. Mutta kun himo on -suuri, houkutus tavattoman voimakas, täytyy Matin alistua niitten alle -ja poiketa kapakkaan. -- Saahan toki vähän maistaa, edes pari ryyppyä --- tuumii hän ja astuu sisään. Mutta sieltä on niin vaikea aikanaan -poistua kun rahaa on taskussa ja hyvistä veikoista ei ole puutetta. -Matti ei tarpeeksi tunne itseään, hän on heikko viettejään -vastustamaan, ja joutuu niitten orjaksi. Kotimaa unohtuu, unohtuu vaimo -ja lapsi, jaloimmat periaatteet kukistuvat ja hän joutuu kapakan -huimaan, mukaansa tempaavaan pyörteeseen... - - * * * * * - -Muutamien viikkojen kuluttua kirjoittaa Matti Liisulle kirjeen, jossa -muun muassa sanoo: - --- Työpalkka on nykyään ollut erittäin huono, lisäksi olen vielä pitkät -ajat sairastellut, joten en, Liisu kulta, tällä kertaa voi lähettää -rahaa. - - * * * * * - -Kuu rahaa ei Amerikasta kuulunut, pani Nevala takuumiehet lujille ja -vaati maksua. Takuumiehet suorittavatkin kukin takaamansa summan -korkoineen, mutta toimittivat heti ryöstön Liisun omaisuudelle. Eivät -auttaneet naisen kauniit pyynnöt, ei rukoukset eikä ruikutukset, ryöstö -tuli kuin tulikin. Ruununmies kirjoitti kaikki mitä kirjoitettavaa oli -ja minkä Liisulle tiettiin kuuluvan. "Vasaran alle" joutui siis melkein -kaikki irtaimisto, mitä mökissä oli, sillä äidin tavaroista oli suurin -osa talven mitassa myöty. - -Liisun monet vaatekerrat, jotka oli "nuoruuden päivinä" laittanut, -sänkyvaatteet, sänky, pöytä, tuolit, Matin ostama ompelukone, ruoka- ja -keittoastiat, kaikki myytiin. "Puille paljaille" jäi Liisu, huonot -vaaterisat päälle, aijottiin myödä pikku Annikin kehtokin, mutta toki -sentään jätettiin. Kylmää, kolkkoa, tyhjää oli kaikki... ryöstetyltä ja -hävitetyltä näytti vielä äsken siisti maja... Halla oli vieraana -käynyt, kova halla sittekin. - -Särjetyllä, murretulla sydämellä täytyi Liisun kaikkea tätä katsella. -Hän ei enää voinut itkeä, hänen sydämensä oli niin täynnä tuskia ja -huolia, tulevaisuus näkyi hänelle mustana, kylmänä hautana, joka tahtoi -elävänä hänet syliinsä sulkea. Maailma tuntui niin häijyltä, kovalta ja -tyhjältä. Ei suloisia, lohduttavia sanoja, ei lempeitä kasvoja, ei -armeliaisuutta... Liisu tunsi itsensä kaikkien hylkimäksi, kaikkien -vihaamaksi, kaikkien vainoomaksi ihmiseksi, johon ei rakkautta kukaan -tunne. Mutta oli ainakin kaksi, jotka Liisua rakastivat, ja joita ei -Liisu olisi mihinkään rikkauteen, mihinkään aarteeseen vaihtanut. Vanha -äiti ja kaunis, vaaleatukkainen pikku Annikkinsa, ne ne olivat, ja -niiden puolesta oli Liisun edelleenkin elettävä, edelleenkin väsymättä -työskenneltävä -- -- -- - -Kun huutajat olivat ostoksineen poistuneet, jättäneet rauhaan pienen -mökin, tuntui Liisusta vähän helpommalta. Hän puristi hellästi pikku -Annikkiansa rintaansa vastaan, suuteli häntä tulisesti ja kyyneleet -silmissä puheli: - --- Oma lintuseni, oma pikku enkelini, veivät meiltä omamme, veivät -kaikki, mutta eivät kuitenkaan sinua vieneet. Nyt olemme köyhät kuin -pikkulinnut, eivät enää tule meiltä ottamaan, eivät enää tavaroitamme -myymään... Olisi isä kotona, ei meillä mitään hätää olisi... - -Kyyneleet valuivat lapsen polskille, Liisu kuivasi ne ja virkkoi: - --- Kyynelillä sinun kasvosi kastan, itkulla uneen vaivutan, mutta kasva -sinä lapsi onnellisemmaksi kuin äitisi. - -Lapsen kädet silittelivät Liisun poskia, suu koetti jotain puhua ja -äiti oli ymmärtävinään sen tarkoituksen -- - -Kaksinkertaisella innolla työskenteli Liisu tästä lähtien perheensä -elättämiseksi. Koneensa onnistui hän saamaan takasin samalla hinnalla -kun oli myytykin, mutta velaksi. Työtä oli runsaasti, terveys jotenkin -hyvä, ja ahkera ja säästäväinen kun oli, tuli pieni perhe jokseenkin -toimeen, puutetta juuri kärsimättä. Kun kesä saapui, oli Liisu jo -hankkinut myytyjen tavaroiden sijaan useita uusia, olipa maksanut 10 -mk. koneensa velkaa. Elämä alkoi jälleen tuntua turvallisemmalta ja -hauskemmalta, pikku Annikki jo käydä sipsukoitti, käänsi ylösalaisin -mitä käsiinsä sai ja piti iloista elämää vireillä. - - * * * * * - -Kuusi vuotta on kulunut siitä kun Liisun viimeksi tapasimme. Hänen -vanha, rakas äitinsä on jo mustien multien joukkoon lepäämään laskettu. -Annikki on kasvanut viehkeäksi, iloiseksi ja kaunismuotoiseksi tytöksi, -jota eivät surut eikä huolet paina. Hän on äitinsä silmäterä, äitinsä -sydän, koko ilo ja elämä yksinäisellä elämän polulla. Puutetta ei ole -ollut, työtä on riittänyt ja palkka on ollut tavallinen. Kahtena -viimeisenä kesänä on Liisu ollut rantakaupungeissa lossaus- ja -lastaustöissä, joissa on paljon parempia palkkoja ansainnut kuin -kotikylällä. 75 ja 100 markan säästöillä palasi hän syksyin kotiinsa, -ja sitäpaitsi olivat voimat ja terveys paljoa paremmat kuin jos olisi -kuuman kesän ompeluksen tai kankaan ääressä istunut. - -Viettelyksiä ja houkutuksia oli kyllä yksinäisellä naisella -kaupunki-elämässä paljon enemmän kuin rauhallisessa kotikylässä. Mutta -Liisu ne helposti voitti, joten hän vapaalla, puhtaalla omallatunnolla -saattoi taas lähestyä synnyinseutujaan, avata matalan majansa oven ja -astua sinne pikku Annikkinsa kanssa niinkuin lintu omaan pesäänsä. - -Kulunut kesä on kaikin puolin ollut Liisulle virkistävä. Hänen mielensä -on iloisempi kuin mitä se on koko kuuden vuoden aikana ollut. Kirjeitä -on Amerikasta tullut taajemmin kuin milloinkaan. Niissä Matti kuvailee -ikäväänsä, kertoo miten halulla halajaisi nähdä pientä perhettään ja -lupaa koota rahoja ja lähettää piletin. Mutta Matti on huono säästöjen -tekijä, hän elää "kädestä suuhun", rahat luistavat sitä myöten kuin -tulevat, joten pilettiä näin ollen ei voi Suomeen lähettää, sen -hankkiminen kun jo vaatisi suuremman summan. Ainoa rahalähetys minkä -Matti Liisulleen lähetti, oli 80 markkaa, ja senkin piti olla apuna -matkapiletin hankkimisessa. Tämän summan lähetti Matti sillä toivolla, -että ehkä Liisu saisi loput itse hankituksi, esimerkiksi myömällä -äitivainajansa mökin. - -Vasta ensi kerran rupesi Liisu todenteolla ajattelemaan että mitä jos -lähtisi Ameriikkaan. Monia syitä oli, jotka puolustivat lähtöä, monia -taas, jotka vastustivat. Matkarahojen puolesta olisi Liisu juuri -toimeen tullut, sillä kesäiset säästöt olivat tallessa, johon -Amerikasta tulleiden rahojen lisäksi olisi 100 markkaa hyvin riittänyt. -Mutta myydä mökkiä, missä oli ikänsä elänyt, kasvanut, sitä ei Liisu -tahtonut. Seisköön vaikka kylmillään kunnes maahan maatuu -- tuumi -Liisu -- vaan minä en sitä myy. Tavaroista sen kyllä saisi, jos tästä -lähtö tulisi -- mutta juuri se lähtö, se se pani ajattelemaan. - -Yöt ja päivät sitä Liisu mietti, mutta ei sittekään varmuuteen päässyt. -Vasta kun Matilta saapui uusi kirje, jossa hän jälleen pyytää -perhettään Ameriikkaan; vasta silloin tekee Liisu päätöksensä. - -Hän päättää lähteä. - -Liisu myy kaikki mitä ei sovi mukaan ottaa, ja niin saa hän -matkarahansa kuntoon. - -Mutta se lähtö, se on niin kovin vaikeata. Hänen pitäisi jo lähteä, -mutta ei jaksa. Liisu silmäilee tyhjää huonetta, missä kaikki on niin -perin tuttua. Siinä jokainen rako, jokainen hirsi ja lattiapalkki omaa -tuttua kieltänsä haastelee. Tuossa vanha mustunut takka, jonka -valkealoisteessa niin monet hauskat hetket on viettää saanut, joka niin -monet kyyneleet on kuivannut ja pitkinä kylminä talvi-iltoina lämmintä -tupaan lietsonut. Tuossa tuo pieni akkuna, josta kevätaurinko kultiaan -lattialle, seiniin ja koko huoneeseen heitteli ja joista niin usein -katselin, miten kirkas kuu taivaalla kulki, kuinka se väliin pilvien -taa piiloutui, mutta jälleen kirkkaana näkyviin pisti. Ja siitä näin -miten heinä tuulessa heilui, miten se tuoksuaan sisälle heitti ja koko -ilmaa hajullaan halaili... Liisu muisti kaikki, muisti rakkaan isä- ja -äitivainajansa, heidän kuvansa entistä kirkkaampana silmiin nousi... -oli näkevinään heidät jäähyväisiä jättämässä. Koko eletty elämä muistui -mieleen ja Liisu sitä kaiholla kaipasi. - -Jättää kaikki, lähteä tuonne suureen, kylmään maailmaan, jossa ei -kukaan tunne, ei kukaan auttavaa apua anna, se tuntui Liisusta siltä, -kuin olisi pitänyt sydän reväistä rikki, ja sen parhaimmat, eloa -sisältävimmät osat jättää tänne ja niillä lopuilla lähteä pois, ikävään -kuihtumaan ja kuolemaan. -- Rakas Annikki, sano jäähyväiset kodillesi, -me lähdemme po... pois -- sanoi Liisu itkien. - --- Tulemmeko äiti vielä takasin? -- kysyi lapsi, juoksi Liisun -hameisiin kiinni ja rupesi itkemään. - -Lapsen sanat koskivat äitiin, hänen mielensä kävi vielä kaihommaksi ja -hän epävarmasti lausui: - --- Tulemme, jos Jumala sen sallii. - -Liisu halasi kiintonaista rahia, suuteli kynnystä ja viimein suurella -vaivalla lukitsi oven. - -Mutta Liisu ei vieläkään päässyt lähtemään. Kotiseutu vihreine -pihoineen, peltoineen, niittyineen, metsineen ja kumpuineen, se se -muistoineen hänet mukaansa tempaa ja kauvas lapsuusaikoihin, iloisille -leikkitanterille saattaa. Sieltä muistuivat ystävät, leikkikumppanit, -nuoruusajan iloiset päivät, kaikki, kaikki, ja niiden takaa jälleen -oman äidin kuva lempeänä, rakkaana ja vaalivana. - -Täytyykö nyt kaikista luopua, kaikista irroittautua? -- kysyy Liisu -itseltään. Hänet valtaa katumus, joka on niin voimakas, että matka -tahtoo jäädä tekemättä. Koti, ympäristö, nuo tutut seudut, taivas, maa, -ne kaikki näyttävät siltä, kuin tahtoisivat sanoa: Jää tänne, älä -lähde. - -Mutta Liisu muistaa Mattinsa, kuulee kyytimielien kiirehtivän äänen, -jättää jäähyväiset ystävilleen ja orjamaisesti alistuen nousee -kärryille sekä jättää kotikylän. - - * * * * * - -Sadottain vetelehtää siirtolaisia Hangossa, odotellen lähtöä. Siellä on -miehiä ja naisia kautta Suomen. Toiset tanssivat, toiset lyövät -korttia, toiset räyhäävät ja pitävät hurjaa elämää. Naiset käyvät käsi -kädessä päihtyneitten miesten rinnalla, kuhertelevat kaupungin sopissa -ja piilopaikoissa ja mielen viihikkeeksi, tunteitten huvittajaksi -maistelevat miesten makuisia taskumatteja. - -On siinä satamassa elämää ja hyörinää. Miesten karkea-äänisiä -kirouksia, naisten kirkuvia huudahduksia säestelee vaimojen -epätoivoiset huokaukset, lasten itku ja valitus, johon vielä -äännekkäämmin yhtyy nosto raanojen hermostuttava jyske, koneitten -vihellys ja se hirveä kolina ja jyry, mikä lastaus- ja lossaustöissä -syntyy. - -Yhtenä "sekamelskana" on koko satama ja sen läheisyys. Näytelmää kestää -viikot, kuukaudet, kestää kokonaiset vuodet, vaikka osien näyttäjät -nopeasti vaihtuvat. - -Tuohon näytelmään on saapunut Liisukin pienen Annikkinsa kanssa. -Hänelläkin on siinä osansa, oma roolinsa, jonka hän tietämättään, -tahtomattaan näyttää. Siinä kirstun päällä, vaatesäkkiensä vieressä hän -istuu, käsi taskussa tapailee kallista pilettiä, jonka tavattomalla -säästäväisyydellä, uutteruudella ja vaivalla on hankituksi saanut. -Muutamia kolikoita on taskussa, mutta niin perin vähän, että pelottaa -niitten kanssa pitkälle matkalle lähteä. - -Pikku Annikki siinä vierellä istuu, syöden nisuleivänpalasta ja -ihmeissään katselee hyörivää ihmisjoukkoa, tuon tuostakin sinne -kädellään viittoen ja kehoittaen äitiään katsomaan. Tajuttomasti, -lapsensa mieliksi katsoo Liisu osotettuun suuntaan, mutta silmä ei -siellä mitään huomaa, ajatus ei hetkeksikään sinne vaivu. Tyhjässä -kotimökissä, rakkailla synnyinsijoilla, vanhempiensa haudoilla, siellä -ne liikkuu Liisun ajatukset. Pää painuu jälleen rinnoille, ja hän -vaipuu syviin mietteisiin... - -Liisu herää vasta kun Annikki työntää kylkeen ja kuiskaa korvaan: - --- Äiti, herra puhuu. - -Liisu hätkähtää, nostaa päänsä ja näkee edessään pitkän, hyvin puetun -herrasmiehen, joka ystävällisesti tervehtii ja kysyy: - --- Miksi olette niin kovin murheellinen? Liisu ei vastaa mitään, katsoo -vaan kauvas merelle. - --- Te luullakseni aijotte Ameriikkaan -- puhuu herrasmies vastausta -odottamatta. - --- Niin aijon -- rohkenee Liisu vastata. - --- Tuoko on lapsenne? -- kysyy herra, ja osoittaa pikku Annikkia. - --- Minun se on. - --- Ja kahdenko aijotte lähteä? - --- Niin. - --- Miehenne kaiketi on jo Amerikassa? - --- On. - --- Olette siis saaneet häneltä vapaan piletin? - --- Enkä... 80 markkaa vaan. - --- 80 markkaa! -- huudahtaa herrasmies ihmeissään -- vai 80 markkaa, ja -itse olette loput hankkineet! - --- Niin... - --- Mutta luuletteko varmaan tapaavanne miehenne? - --- On minulla osoite -- vastaa Liisu rohkeasti. - --- Jos onkin, mutta kun te tulette Ameriikkaan, ei kukaan teitä -ymmärrä, ettekä te heitä, kuljette niinkuin mykkä ymmärtämättä yhtään -sanaa; joudutte väärälle tielle, eksytte suureen maailmaan ja silloin -olette hukassa. Kukaan ei teitä tunne, ei neuvoa taida, rahanne -loppuvat ja te kuolette viluun ja nälkään. -- Ja jos miehenne -löytäisittekin, oletteko varma, että hän voisi teidät kunnollisesti -elättää ja jälleen kotimaahanne saattaa? - --- Kyllä hän voisi... - -Miehenne on lähettänyt teille 80 markkaa, se jo todistaa minne rahat -ovat menneet ja minne ne vastakin menevät. Vai luuletteko voivanne -hänessä muutosta vaikuttaa? - --- En tiedä -- vastasi Liisu epäillen. - --- Minä varoitan teitä vaimo, älkää lähtekö. Kun laiva laiturista alkaa -liikkua, kadutte te katkerasti; mutta se on jo silloin myöhäistä... Te -tulette hyvin toimeen täällä armaassa kotimaassa, koska olette niin -suuren summan itsellenne hankituksi saaneet, että olette matkalle -voineet lähteä. -- Herrasmies keskeytti puheensa ja katsoi väkijoukkoa, -joka huutaen ja telmien alkoi nousta laivaan. Katsokaa tuonne! -- sanoi -hän ja osoitti rantaan -- kaikki nuo ovat isänmaansa pettureja, -isänmaansa kavaltajia, jotka hiellä ja verellä ansaitun maan, köyhän, -mutta armaan Suomi-äidin hylkäävät, käyvät työhön vieraaseen maahan, -muita ja itseään rikastuttaakseen. Minä en heitä suomalaisiksi uskoisi, -ellen näkisi noita tuttuja kasvoja, joita kotipelloilla jo lapsuudesta -asti olen näkemään tottunut, ja ellen kuulisi heiltä sitä rakasta -kieltä, joka tällä maalla jo tuhansia vuosia on kaikunut. Veljiä ja -siskoja ne minulle ovat, mutta minun täytyy sanoa, että häpeän heitä -siksi tunnustaa, katsellessani, miten he maansa, vanhempansa ja -ystävänsä jättävät. Olisi parempi, että tuo laiva kalliine lastineen -tuonne kotilahteen vaipuisi, kuin että se sen vieraan maan rantaan -purkaa. Silloin olisi edes heidän hautansa täällä synnyinmaassa, jonka -päällä kotilaine laulaisi ja rannan kuuset kaihojaan kuiskailisivat... - -Niin sinne he menivät, jotkut heistä palaavat raihnaisina, -raajarikkoina, väsyneinä; mutta useimpien hauta on siellä vieraassa -mullassa muukalaisten rinnalla. - -Sinnekö tekin vaimo kuolemaan lähdette, sinnekö viette tuon kauniin -lapsenne muukalaistumaan?... Elkää lähtekö, elkää jättäkö -synnyinmaatanne, omaisianne, ystäviänne... Elkää lähtekö, täällä on -paljon onnellisempi elää... Jääkää tänne Suomeen pikku tyttönne kanssa! - -Herrasmies nosti Annikin korkealle ilmaan, katseli hänen sinisiä -silmiään ja sanoi: -- Ameriikkaanko sinäkin pikku kyyhky lähdet? - -Tyttö ei vastannut mitään, rimpuili vaan oudon herrasmiehen sylissä, -kunnes viimein pääsi vapauteen, äitinsä turviin. - --- Minulla ei ole halua Ameriikkaan -- puhui Liisu itkien -- minä en -sinne menisi, vaikka minun pitäisi kuolemaan käydä kotimaassani, ellei -minun mieheni siellä olisi ja sinne käskisi. Mutta sittekin on lähtö -minulle raskas, se on raskaampi kaikkia kärsimyksiäni, kaikkia tuskiani -joita tuntenut olen, se on niin raskas, että minä tahdon nääntyä sen -alle. - --- Minä siis neuvon: jääkää tällä kertaa Suomeen, peruuttakaa matkanne -ja palatkaa kotiin lapsenne kanssa. Odottakaa kunnes miehenne lähettää -piletin. Jos hän sen aikaan saa, silloin minä uskon että hän teitä -rakastaa todellisella rakkaudella ja silloin minä en kiellä teitä -menemästä. - --- Mutta minulla on jo piletti -- huomautti Liisu. - --- Se ei tee mitään, me viemme piletin konttooriin ja te saatte rahanne -takaisin. - -Liisu ajattelee kauvan, hän on kahdella päällä, viedäkö piletin pois -vaiko astua laivaan. Hän miettii ja miettii, mutta varmaan päätökseen -ei siltä pääse. - -Silloin saapuu apu läheltä, lähempää kuin Liisu voi toivoakaan. Pikku -Annikki tuskaantuneena, viluissaan käy äitiin lujasti kiini ja itku -kurkussa huutaa: - --- Äiti, äiti, lähdetään kotiin, täällä on niin kylmä ja ikävä. - -Niinkuin enkelin ääni taivaasta vaikuttaa se Liisuun. Hän tempaa -tyttönsä syliin, suutelee sitä tulisesti ja puhuu: - --- Lapseni, oma Annikkini, me lähdemme kotiin, omaan vanhaan kotiimme. - --- Sinä pikku tyttöni sait enemmän aikaan kuin minä. Sinä olet oikea -taivaan enkeli -- puhuu iloissaan herrasmies. Sitte viheltää hän -ajurin, auttaa tavarat kärryille, istuttaa Liisun tyttöineen päälle ja -seuraa itse toisella perässä. - -Konttoorissa toimittaa hän piletin jälleen rahaksi, sovittaa ne visusti -Liisun taskuun ja saattaa heidät asemalle. - -Kiitollisena ja sanomattoman liikutettuna jättää Liisu jäähyväiset -oudolle herrasmiehelle. Hän kiittelee moneen kertaan itsensä ja -Annikkinsa puolesta herraa kaikesta avusta, vaivasta ja opastuksesta, -joka ihan odottamatta oli heidän osakseen tullut. - --- Kiitokseen ei ole syytä -- vastaa herrasmies -- olemmehan saman -kansan, saman Suomi-äidin lapsia, joten olen vaan velvollisuuteni teitä -kohtaan täyttänyt. Menkää rauhassa kotiinne, eläkää onnellisena ja -Jumalan siunaamina kauniissa synnyinmaassamme. - -Herrasmies antaa Annikille pivollisen hyvänmakuisia karamelleja, nousee -sitte kärryille ja ajaa pois kaupunkiin. - - * * * * * - -Liisu on tyttöineen saapunut vanhaan, rakkaaseen kotiinsa. Kyläläiset -käyvät ihmettelemässä: että pianpa sitä Amerikassa käytiin ja että -täälläkö se Liisun Ameriikka onkin, ja yhtä ja toista sentapaista. -Toiset väittävät Liisun tehneen väärin kun palasi kotiin, toiset taas -pitävät sen oikeana. Eikä se Liisu itsekään tiedä kumpi oikeimmin olisi -ollut. Mutta seuraavalla viikolla luetaan "Siirtolaisessa:" - -"Kansalaisemme Matti Mäki, syntyisin Ylihärmästä kuoli tapaturmaisesti -Lokak. 3 p:nä East Horrien kaivannon toisessa shaftissa. Raskas malmin -lohkare putosi katosta ja runteli hänen ruumiinsa mäsäksi." - -Samalla viikolla saapuu Liisulle kirje Amerikasta, jossa uudistetaan -sama asia ja lausutaan helliä lohdutuksen sanoja tapahtuman johdosta. - - - - -V - -METSÄJÄRVENI - - -Siellä erämaan keskellä, tumman salon rauhaisassa helmassa, siellä se -on minun kaunis, kaivattu metsäjärveni. - -Ajotiet eivät sinne kesäisin kulje, eivät päätänsä järven rantaan -puske, eivät laineen laulua kuulemaan lähde. Ohi kulkevat, kaukaa -kiertävät, kovempia, asutuimpia seutuja etsivät ja tavattuaan harjun -tahi kanervakankaan, orjamaisesti, tahtomattaan sitä seuraavat. - -Mutta metsäjärveäni eivät ne tervehtimään poikkea. - -Vaan kun saapuu talvi, kun järvi on jäässä, hettehet ja nevat pakkasen -panemina siltoina, silloin toki ajotiekin lahdelle uskaltaa, yli -toiseen rantaan suorana kulkee, mutta sieltä taas synkkään korpeen -hukkuu. - -Vaan anna että sattuu lumitalvi, oikea jymytalvi, ei uskalla ajaja -hevostaan järvelle ahdistaa, ohi ajaa, suurempia ja väljempiä teitä -etsii. - -Mutta suksimies, hän ei metsäjärveäni silloinkaan pelkää. Arvelematta -lykkää lylynsä läpi tumman kuusikon, rannan loivaa myötälettä järvelle -kiirii ja kevyen, kauniin ja puhtaan ladun lumelle jättää. - -Siellä on suksimies kuin kotonaan. Ilma on kevyttä, hengitys vapaata ja -näköpiiri paljon laajempi. Siellä se lyly vinhemmin luistaa ja latu on -suora ja sileä. - -Mutta yli toiseen rantaan hänkin rientää, metsään nousee ja sinne -katoo... - -Ja sitte sinä et järvellä pitkään aikaan ketään tapaa. - -Kiirehtien kettukin jälkensä jättää, arastellen, kuulostellen jänö -rannan risukoissa puikkii ja sieltä pitkillä hypyillä toiseen rantaan -loikkii. - -Vaan anna että päivällä kuljet, harvoin näitäkään tapaat. Hämärissä yli -kulkevat, aamu- ja iltapuhteilla rohkeimmin liikkuvat ja polvittelevat -sinne, tänne. - -Ja jos lintu rannalta lentoon lähtee, levähtämättä yli kulkee ja vasta -toisella rannalla istumasijansa ottaa. - -Kammoksuen kuin kahlehdittua vankia karttaa yksinäinen kulkija talvista -metsäjärveäni ja hätäisesti, kiirehtien sen taaksensa jättää. - -Mutta kun saavut hempeä kevät, ihana loistava kesä, lämpöisen tuulen -löyhytät, jäiset kahleet järveltäni katkot, ruhjot, murskaat; laineen -laululle lasket ja rantakiviä kaulailemaan päästät, silloin ei sinua -kukaan pelkää; silloin ei sinua hätäisesti eikä huolettomasti heitetä. - -Rohkeasti lähentelee mutkitteleva metsäpolku, päänsä veteen kastaa, -rantaa kiertää, kiville nousee, niemiä tervehtää, lahtien perukoissa -polveilee ja taas metsään hiipii, siellä toisiin, samanlaisiin yhtyen. - -Tyynesti, verkalleen astuu kalamies polvikkaita polkujaan, alas -rannalle laskeutuu, työntää vanhan veneensä vesille, sillä uutta hän -harvoin sinne tuo, ja hiljalleen soluu pitkin matalaa, mutkittelevaa -rantaa. - -Kiirettä ei hän pidä. - -Hiljalleen soutaa, tarkkaan katsoo lahdet, lahtien suut, niemet karit, -ja suorat rannat, ja vasta sitte verkkonsa heittää, rysänsä upottaa ja -makuisan tupakan palamaan panee. - -Kiireesti ei hän vieläkään lähde. - -Kauvan muistelee, mitkä ja millaiset kalat juuri tuosta paikasta sillä -ja sillä kuun ajalla ja sillä tuulella sai, ja miten ne veneeseen -nousivat. - -Hiljalleen antaa kalamies sitte veneensä kotirantaa kohden liukua, ja -hiljaista laulua laulaen saapuu omille tutuille rantakivilleen. - -Ei ole kiireen kierää vieläkään. - -Tuhdolla istuakseen istuu, piippuansa koputtaa ja tuhkat veteen -pudottaa. Sopivasti piipun taskuunsa sovittaa, järjestelee veneensä -peräpuolta, vielä yli järven kaikille suunnille katsoo, tuulen suuntaa -tutkii ja ilmojen merkkejä tiedustaa. - -Vasta sitte hän hitaasti ja kankeasti nousee, selkänsä oikasee, -veneensä valkamaan vetää, yli järven vielä katseensa heittää ja vasta -sitte poluilleen poikkeaa. - -Mutta vielä sieltäkin hänen ajatuksensa järvelle kulkevat, rantoja -kiertävät, lahtien perukoita, niemien neniä, suoria rantoja ja kalasia -karien kupeita tunnustelevat. Ajatus mittailee syvyyttä, järven pohjaa -katselee, kutupaikkoja etsii ja siinä tarkoituksessa heittää risun -sinne, toisen tänne ja ne tarkasti muistiinsa merkitsee. - -Ja kun polveileva polku vaaran kupeelle ennättää, kun kirkassilmäinen -järvi sinne hymyillen katsoo, heittää kalamies pitkän, hyväilevän -katseen ja on niinkuin tahtoisi sanoa: -- sinä kultani, oma -sinisilmäni, pian luoksesi palaan, pian, pian. - -Ja pian hän palaakin. - -Jo ennen auringon laskua järvelle saapuu, kojeensa kokee, kalat -konttiin kokoo ja polveilevaa polkuaan mökilleen kulkee, -aamunkoitteessa taas uudelleen tullakseen. - -Ja tätä hän tekee joka päivä, joka aamu ja ilta, niin kauvan kuin -kevättä kestää ja suvituulet puhaltavat... - -Sinä metsäjärveni, sinä sinisen salon lempeä silmä, silloin ei sinua -hätäisesti eikä huolettomasti heitetä, silloin ei sinulta ystäviä -puutu. - -Kun viimeiset kevätvedet alas järviin laskee, kun ruoho peittää maan, -lehdet puun ja käki kuusen latvassa kukkuu, silloin minäkin sinun -syliisi kiiruhdan. - -Ja mitä likemmäksi likenen, lähemmäksi lähenen, sitä kummemmaksi, sitä -omituisemmaksi mieleni käy. - -On niinkuin vuosien takaa oman armaansa, oman mielitiettynsä, oman -hempeän kultansa nähdä saisi... Riemusta silloin rintani laajenee, -sydän iloa sykkii ja minä kiirehdän, yhä vaan kiirehdän kulkuani, -juosten polkuani poljen, kiviltä kiville hyppelen, alas korpeen yli -soiden, yli vaarojen, yli aukeitten ahojen astun. Ja kun sinun kirkkaan -silmäsi jo kaukaa näen, kun sinun läikkyvän, väreilevän pintasi -huomaan, lakkiani silloin sinulle heilutan, kulkuani kiirehdän ja -tervehdyslauluni sinulle laulan... - -Mutta kun rantaasi saavun, laulupaikoillesi pääsen, et sinä -intohimoisesti minua vastaan otakaan, et syliisi sulje, et suudelmaa -anna etkä halailemaan minua lähde. - -Tyynenä, maltillisena, ajattelevana siinä rantakiviäsi nuoleksit, -tuttua, kaihoa lauluasi minulle laulat ja rannan nuorta heinää -suutelet. - -Minustako et enää välitäkään?... Liianko kauvan luotasi viivyin, -liianko kauvan maailmaa kuljin? Liianko kauvan?... - --- Kauvan, kauvan -- laulaa laine ja suruissaan hyväilee rantaa. - --- Siksikö siis kaiholta, niin salaperäiseltä ja synkältä näytät? -Siksikö on laulusi niin surunvoittoinen ja itkevän pitkä? Siksikö -sinun kyyneleesi rannanruohoa kastaa, kivikkoa suutelee ja -- ja -sentähdenkö sinä itket? - --- Sentähden, sentähden... - --- Liianko oli yksinäistä olosi täällä kaukaisten, korpien keskellä? -Maailmalleko mielesi tekisi, suuremmille selillekö lähtisit, kosken -kivissä leikkimään ja laulamaan, meren aavoja ulapoita täyttämään? -Sinnekö, suureen maailmaan sinunkin mielesi olisi? Sinnekö tahtoisit? - --- Minun kaiholani, minun ikuinen onnelani -- laulaa laine ja hyväillen -nuoleksii matalaa rantaa. - --- Tämäkö se sinun onnelasi, sinun kaiholasi on? Etkö maailmaan, -suuremmille ulapoille haluakaan? Täälläkö, tummassa korvessa laulella -tahdot? - --- Tämä se on minun kaiholani, minun ikuinen onnelani -- vastaa laulaen -laine ja yhä hellemmin suutelee rantakiviä. - -Minä tunnen suurta riemua, rajatonta iloa sydämessäni. Minä tahtoisin -syliini sulkea koko järven, kaikkine tummine, sitä ympäröivine sinisine -saloineen. Minä tahtoisin taivasta halata, tuota vaalean sinistä -taivasta, joka hennon kuvansa järveni pintaan piirtää... ja minä -järveni kuullen vannon, salojen sivulla seisoessa, taivaan päälläni -katsellessa, yksin vaan rakastavani häntä, yksin häntä lempiväni ja -vaan häntä yksin muistavani... - -Niin... vieläkö jättäisin!... jättäisinkö!... enhän toki, enhän sinua -jätä. - -Tupani tuonne lahdellesi salvan, kylyn kyljellesi pystytän ja pienen -peltoni rannallesi kuokin. - -Siinä minä sitte kanssasi elän, elän ja kuolen, kanssasi laulan ja -itken. Kesäisin ruuhellani pintaasi piirrän, soutelen saaret, soutelen -lahdet, niemet ja kaikki rannat kierrän. - -Ja kun tulee talvi, kun pakkanen laineesi kytkee, kun vilu laulusi -salpaa ja lumi silmäsi peittää, silloin minä lylylle nousen, vahvat, -syvät ladut peittoosi hiihdän; ristiin rastiin kuljen ja sieltä sitte -mökilleni palaan. - -Mutta kun pimeä saapuu, yö ennättää, pystytakkani sytytän, räiskyvillä -kuusilla liekkiä lisään, tulta kohennan, että säkenet korkealle mustaan -yöhön lentäisivät, ja outoon, pimeään saloon eksyneen kulkijan -mökilleni johtaisivat... - -Niin... kulkekoot suuremmat suurempia, iloisemmat iloisempia, -hopeahohteisempia vesiä. Kuunnelkoot muut aavan meren intohimoista, -pauhaavaa laulua. Kuunnelkoot, kulkekoot! Minä kuitenkin sinun tummaa -vettäsi sorsien kanssa kesäisin soudan, kaihoa lauluasi ja hiljaisia -kuiskeitasi rantakiviltäsi kuuntelen, taivaan äärettömyyttä, sen -ijäisyyttä ja syvyyttä, sen lempeyttä ja suurta rauhaa sinun tyynestä -pinnastasi katselen ja laulujani kanssasi laulelen... - -Sinä minun tumma, mutainen metsäjärveni, sinä sinisen salon hempeä -siima, jättäisinkö sinut, unohtaisinko sinut! - -En... sinua en jätä. en milloinkaan. - - - - -VI - -OPPIPOIKIA - - -Heikki opiskeli suutariksi, Kalle puusepäksi. Samasta pitäjästä olivat -kotoisin; kumpikin vuoden jo kaupungissa olleet. - -Hyvä oli poikien väli -- luonnollisesti -- vaikka eri ammattikuntaan -kuuluivatkin. Oman ammatin sanomattoman korkea arvo, se ei vielä ollut -pojille kylliksi selvinnyt. Opissa olivat, ja oppi-aika, se se oli -senkin puolen selvittävä. Usein ja monella muotoa olivat kyllä siitä jo -kuulleet, milloin vanhemmilta oppilailta, milloin taas suvaitsi joku -kunnian arvoinen kisälli siitä asiasta ajatuksensa paljastaa. Ja ilman -poikkeusta oli se juuri _tämä_ ammatti muita vaikeampi ja -tarpeellisempi, -- siis myöskin kaikkia muita arvokkaampi. - --- Mikä sitä naskalia ja pikilankaa on heilutellessa! Mikä jo! Ei se -kysy vielä hartiavoimia eikä mitään muutakaan voimaa. - --- Ja niin sinä istut kuin räätäli! - --- Kävelet kuin pikinytky! - --- Longuttelet polvias kuin mikä paakari. - --- Eihän sitä meillä niin! - -Tällaista opetusta sai Kalle jo ensi päivästä muun opetuksen sivussa ja -lomassa. Mutta ei jäänyt Heikkikään ilman. Kyllä hän kuuli omansa ja -toisten viat. Etenkin vieraat ammattilaiset hänelle perinpohjin, -- -usein havainnollisestikin, -- mieleen painettiin. - -Millä oli toinen olka alempana kuin toinen, millä hartiat olivat -surkastuneet kuin kuivanut silakka, tai millä ne olivat leveät kuin -riihenovi. Ja on se kumma, -- huomautti hyväntahtoinen suutarinkisälli -Heikille -- kuinka silmäin värikin saattaa muuttua. Et näe puusepillä -sinisilmiä, vaan käyvät kaikki samaan maahan kuin maalarin housut. Ne -ovat joko vaaleanruskeita tai aivan harmaita, ja niin haileasilmäisiä -kaikki kuin "Vällän Jussin" muiskut. -- Kiitä onneasi Heikki, että -"jalkineentekijäksi" synnyit! - -No tällaista sitä pojat kuulivat pitkät päivät, koettivat muistiinsa -painaa tähdellisemmät ja tarkasti seurata vanhempien esimerkkejä. - -Keskenään eivät pojat sentään juuri ammattiarvostaan riitaantuneet. - -Kalle kyllä sanoi koska hyvänsä ja kenelle tahansa, että vaikeampaa se -on puusepän työ kuin suutarin. Heikki sitä tahtoi vastaan panna, koetti -esimerkeillä ja vertauksilla ammattisalaisuuksiaan selvitellä; mutta -kun Kalle näytti hänelle aina uutta ja uutta, yhä konstikkaampaa ja -vaikeampaa, kymmeniä, jopa satoja eri työkaluja ja koneita; jota -vastoin Heikki ei voinut muuta näyttää kuin aina sitä samaa: -pikilankoja, nahkoja, vanhoja kenkärajoja, uusia jalkineita, lestiä, -vasaroita, neuloja, naskalia ja jokusen lasikuulan, täytyi hänen -lopultakin myöntää Kallelle etu. -- Se tapahtui kuitenkin vain silloin, -kun muita ei ollut kuulemassa. - --- Harvoin tosin näistä asioista Kallen ja Heikin välillä väittelyä -syntyi, ja jos niin kävi, kesken usein jätettiin. -- - -Näin se ensimäinen oppivuosi kului kaikessa hiljaisuudessa ja -yksinkertaisuudessaan. Vasta kun toinen vuosi alkoi, rupesivat pojissa -ilosemmat ja huvittavammat puolet valtaa saamaan. - -Ei tarvinnut enää olla kaikkein käskettävänä, ei tarvinnut kiillottaa -kisällien jalkineita, ei pesuvesiä kantaa, ei pikilankoja valmistaa, ei -liimaa keittää, eikä piian apulaisena kyökissä olla. - -Nyt saivat tehdä työtään rauhassa niinkuin vanhemmatkin miehet. -Saivatpa vielä nuorempaansa komentaa ja itseänsä passauttaa... ja se se -juuri ulkonaista ihmistä paisutti. - -Vaatteetkin, jotka olivat kotikutoisesta kankaasta, -maalaisräätälin ompelemat, vaihdettiin uusiin, tehtaassa -kudottuihin, kaupunkilaismallisiin. - -Oikein näytti niinkuin herralle, varsinkin pyhäseen aikaan. Ja kun -kotipuolessa käväsivät, eivät tahtoneet vanhat ystävät lähestyä -rohjeta, eikä se entinen seura suuresti poikiakaan huvittanut. - --- Kolloja ovat, aina vaan kolloja ja moukkia -- tuumivat pojat, -- -katsoivat joka minuutti kellokrapaansa, sovittelivat gummikaulustaan, -joka tahtoi vähän kurkkua kuristaa ja imelästi toisille hymyilivät. -- - -Elämä näytti kaikin puolin sangen valoisalta, kaikki rupesi olemaan -niinkuin ollakin piti. -- - -Yksi asianhaara sentään suuressa määrässä poikien mieltä painoi. -Toisinaan se tuntui helpommalta, toisinaan taas niin vaikeuttavalta, -että ihan tahtoi mielen alakuloiseksi saattaa. Joskus se näytti -saavutettavalta; mutta toisinaan taas äärettömyyteen katosi. - -Tämä vaikeuttava asianhaara oli kysymys tanssitaidosta, jonka vasta -tulevaisuus oli pojille selvittävä ja opettava. - -Maalla kyllä nähneet olivat monetkin kerrat tanssittavan, mutta se oli -vaan sellaista yhtä ja samaa, moukkain renkutusta oli, eikä sitäkään -tullut opituksi. - --- Parempi taisi ollakin ettei niille tavoille oppinut, eihän sitä näin -kaupungissa -- lohduttivat pojat itseään. - --- Mutta miten hiton tavalla, Kalle, tästä alkuun päästään, -- alotti -Heikki eräänä iltana, löi nyrkkinsä suutaripöytään niin että se -surkeasti porahti. - -Kalle ei osannut sanoa asiaan mitään, istui vaan ja tuumi. - --- Sano nyt sinäkin ymmärryksesi mukaan, sano jo -- virkkoi Heikki -taas. - --- Mitä minä siihen nyt sanon sitte! -- tiuskasi Kalle nyrpeissään. - --- No sano mitä hyvään, kun vaan jotain sanot! - --- Jotain... Sanonko ma mitä jotain on? - --- Tiedän sen sanomattasikin! -- Ei maar Kalle, jos totta puhutaan, -olisi meillä nyt otollinen aika. - --- Olisihan se, olisi -- -- - --- Niin on, aikojakin olisi ollut; vaan kun sinä et ole viitsinyt. - --- Eihän sellaisilla vaatteilla -- huomautti Kalle totisena. - --- Nyt sitte sopii, vaikka "ransiisiksi" pistäisit. - --- Vaikka "masurkaksi", jos vaan jalat taipuu. - --- Taipuu, taipuu. Katsoppa! - -Ja samassa Heikki pyöri ja kieppui kuin lankakerä, kädet huitoivat -ilmaa ja sääret lentelivät kuin pikilangan siima. - --- Notkeat käpälät, taitaisit vaikka "pikkuryssää" -- - --- Vaikka "isoa", jos kerrankin nähnyt olisin kuinka sitä mennään! - --- Ei maar, mutta kukahan opettaisi -- innostui Kalle sanomaan. - --- Harkitkaamme sitä asianhaaraa! - --- Joo!... nyt äkkään -- sanoi Heikki pienen paussin perään ja -napsautti sormiaan. - --- Anna kuulua! -- virkkoi Kalle. - --- Minä pyydän Neulasen Villeä! - --- Saakuri vie, sillä pojalla on käpälät. - --- Jaa... sitä "pukkiako" meinaat? - --- Sama se, onko pukki vai kettu, mutta sitä minä meinaan. Huomenna kun -käsityöläiskouluun mennään, teen "pistellingin." - --- Tee tee, kyllä suostun minäkin. - --- Teillä vaiko meillä opetellaan? - --- Meillä ei sovi. Töitä on niin paljoo lattialla ja kisällit makaavat -"maralla." - --- No täällä sitte! Ei ole yöseen muita kuin Janne, ja mitä siitä. -Selkään jos virnistelee. - - * * * * * - -Kun seuraavana päivänä käsityöläiskouluun tultiin, nykäsi Heikki Villeä -syrjäpuoleen ja puhui hyvin salaperäisenä asiansa. - -Villellä ei siihen ollut mitään vastaan sanomista. - --- Onkohan se hyvinkin vaikeaa? -- kysyi Heikki, sanomattomasti -mielihyvillään Villen lupauksesta. - --- Ei se minkään vaikeata, kun ensin askeleet oppii -- vastasi Ville. - --- Mitkä askeleet? - --- Kyllä sitte näet. Ne ovat juuri kuin alkutekijät. Ellet niitä hyvin -opi, et opi tanssimaan. - --- Jaa jaa, vai semmosia ovat. - --- No milloin joudat Ville opettamaan ne? - --- Ehkä huomenna tulen. - --- Tule jo tänäpänä! - --- En jouda! - --- Voi sun suutari kumminkin. Etköhän edes vähäsen... tulevat ne -arpajaisetkin piakkoin. - --- Tulee niitä arpajaisia ja tansseja vielä sittekin... ja ethän siihen -hätään enää opi. - --- Sanoithan oppineesi kahdessa illassa Saksanpolkan, valssin ja mitä -kaikkia sanoitkaan. - --- Niin... kai minä -- huomautti Ville ja katsoi pitkän käytävän -päähän, suu hienossa hymyssä -- kai minä... olin ennen nähnyt; mutta -ethän sinä. - --- Ainakin viikossa oppisin. - --- Ehkä. - -Heikki katsoi nopeasti kelloansa, tarttui Villeä käteen ja kuiskasi -korvaan: - --- Otetaanpa muutamia askeleita tuossa tyhjässä luokassa, on vielä -aikaa, eikä Kuoponen ole tullut! - -Ville myöntyi, Heikki haki Kallen mukaansa ja kolmisin menivät -luokkaan, jota kuuvalo hämärästi valaisi. - --- Mitä te ensin tahtoisitte, -- kysyi Ville. - --- Saksanpolkkaa, vastasivat pojat. - --- Katsokaa sitte kun minä "tanssaan." Ville otti ensimäiset askeleet -hyvin harvaan, kiihtyi vihdoin tavalliseen tahtiin, jota pojat -tarkkaavaisina seurasivat. - --- Niin, toiko se on sitä saksanpolkkaa -- kysyi Kalle. - --- Niin on, -- sitä on -- sanoi Ville ja yhä nopeammin viskeli -jalkojaan. - --- Olen minä tuota tainnut ennenkin nähdä, huomautti Heikki. - --- Missä? -- kysyi Ville ja herkesi tanssimasta. - --- Kotipitäjässä muistelen. - --- Ei se ollut tätä, vasta tämä kaupungissakin on opittu, eikä sitä -kaikki osaa vielä täälläkään, -- vakuutti Ville. - -Kun kuulivat ettei sitä kaupungissakaan kaikki osaa, innostuivat pojat -tulisesti harjoittelemaan. - --- Ei niin pojat, hyppäätte kuin kilpikonnat, enhän minä niin! - -Tules tänne Heikki! - -Ville otti kummankin erikseen opetettavakseen ja askeleista alkaen -neuvoi. - --- Ensin hyppäät vasemmalla... Näin... hyppää samoin!... Kas niin. -Sitte oikealla samalla lailla... no älä selvää peliä sotke!... oikealla -jalalla, kuulitkos! Sitte taas vasemmalla... näin... no niin! Nyt sitte -oikealla sama satsi, näin... "vie sua ja viipota" kun sinä olet pöllö! -Näin se käy! No--no--no kas noin. Sitte kierretään kaksikertaa -ympäri... tähän tapaan... Ei sinne päin, toisin... Ei sinusta tule -tanssijaa, olet kankea kuin "Patanoffin" härkä. -- - --- Tuleppas sinä Kalle! - -Mutta tuskin olivat pojat yhteen päässet kun kello jo kilisi, joten -Kallen alkutekijät sillä kertaa jäivät kokonaan harjoittamatta. - -Poikain ajatukset eivät sillä tunnilla, eikä vielä toisellakaan, -jaksaneet opetusta seurata. Saksanpolkan askeleissa, hypyissä ja -käänteissä ne kokonansa askaroivat. Koetteli se Heikki kahdella -etusormellaan -- pulpetin kannella -- askeleita ottaa, ja samaan työhön -ne jalatkin penkin alla ryhtyivät. Siitä ne ajatukset tuon tuosta -tulevissa tanssiloissa ja arpajaisissa käväsivät, siellä nuoren ja -notkean tytön kainaloonsa kahasi ja tanssimaan yltyi. Herra Moilosen -kalunkirjoitus, joka sillä tunnilla oli paperille pantava, sai siten -- -tähdellisempien toimien sattuessa -- parempiin aikoihin jäädä. -- - -Välitunnilla vetäytyivät pojat äskeiseen harjotuspaikkaansa -keskeytyneitä opintojaan jatkamaan. - - * * * * * - -On sunnuntai. Viurusen työhuoneessa, jossa Heikki opiskeli, on siivottu -keskilattia tyhjäksi. Suutaripöytä naskalineen ja tikkunauloineen on -työnnetty nurkkaan, nahalla päällystetyt, tyhjät silakkanelikot, joilla -työntekijät istuvat, ovat potkittu sinne tänne seinävierua, muutamia -päällekkäin pinottu. Suuri lestikasa makaa sängyssä, ja puolitekoiset -työt -- vanhojen, irvillään olevien jalkineitten joukossa -- -tyytymättöminä sängyn alta muljottavat. Kirkkaat, ehkä vähän tomuiset -lasikuulat, killuvat pitkistä nauhoistaan seinillä ja tuttu -suutariverstaan haju täyttää huoneen pienimmänkin sopen. - -Hurjaa vauhtia, märkinä ja hikisinä pyörivät Heikki, Kalle, Ville ja -maalari Mönjäsen Jussi keskilattialla. - -Innokkaimpana, muita hikisempänä huhtoo Heikki, milloin Villen, milloin -Kallen tai Jussin kanssa. Puolensa muutkin pitävät, aamusta alkaen ovat -hyppineet, myötään lattialla tepastaneet. Kasvoilta paistaa iloinen, -tyytyväisyyden sekainen loiste, loiste, joka tavallisesti silloin -nousee kasvoille, kun on joku suuri, oikein tärkeä ja ratkaiseva työ -onnistunut. - -Onnistunuthan se on pojilta... - -Saksanpolkka käy kuin itsestään, jalat tekevät temppunsa kuin -sotaratsut, ja korkojen kolke, varvasten suhina on rytmikäs ja tarkka. -Tavallista polkkaa sitä onkin jo pistetty pitkän aikaa. Oikeaan -pyörittäessä se mukiin menee, mutta kun vasemman vuoro tulee, käy -lattia pieneksi, seinät pyrkivät liian lähelle, joten lasikuulat siellä -joutuvat suureen vaaraan. - -Ville, joka opettajana esiintyy, seinät helposti välttää, mutta -oppilaitaan ei niistä loitommalle saa. - --- Kiertäkää nopeammin, tehkää äkkinäisempiä käänteitä! -- huutaa hän -pojille. - -Mutta kun eivät niistä silläkään pääse, lohduttelee Ville: -- noh... on -sitä seurahuoneessa tilaa, eivät tule seinät siellä tielle... ja jos -tulemaan sattuisi, parasta kiertää oikeaan. -- - -Pojat ottivat pienen paussin ja istuivat sängyn laidalle väsyneitä -jalkojaan lepuuttamaan. Ja oikein kuin "Kreivin aikaan" sattui -palvelustyttö siihen iltapäiväkahvineen, poikain suureksi iloksi. - --- Voi, mutta sinä kulta Liisa, tules kanssani yksi saksanpolkka -- -huusi Heikki ja sylkäsi käsiinsä. - --- En uskalla, rouva on kyökissä. - --- Mitä rouvasta, yksi kerta vaan, armas Liisa! - -Ja kun oli tarjottimen käsistään saanut, tempasi Heikki hänet kiinni, -kietoi käsivartensa vyötäisille ja alkoivat tanssin. -- - -Oikein se sydäntä hiveli, oikein rintaa lämmitti tuo Liisa siinä -sivussa. Tuntui niin pehmeältä, niin herttasen mukavalta tanssia toisen -sukupuolen kanssa. -- Oi kuinka suloista -- miesten kanssa ei mitään, -tämän rinnalla -- tuumi Heikki. Ihan unehtui että vaan oma piika siinä -kupeella hyllyi, jolle ei ennen mitään arvoa annettu. - -Heikki alkoi oikein lämmitä, puristi Liisua lujemmin rintaansa vasten, -veti hänen kätensä enemmän taakseen, niin että lämpöset henkäykset -hivelivät kummankin kasvoja. - -Suloiselta tuntui Liisustakin tanssiminen pitkästä aikaa. -- Huono se -viejä on, mutta meneehän se tässä -- ajatteli Liisu, ja yhä -notkeammaksi kävivät hänen jalkansa... - --- Päästä nyt jo! -- virkkoi Liisa, kun ei loppua näyttänyt ollenkaan -tulevan. - --- Kerta vielä ympäri -- vastasi Heikki, ja aina lujemmin likisti -Liisua rintaansa. - --- Älä siinä sutena häärää! -- huusi Ville ja meni tanssijat -seisottamaan. - --- Mitä hittoa sinä siihen kuonosi kanssa tuppaat -- mutisi Heikki -suuttuneena. - --- Kyllä sitä siinä sinulle on... eikä sitä yhteenmittaan niin kauvan. -Tulepas Liisa _minun_ kanssani! - -Mutta Liisa ei enää tullut, poistui nopeasti, hikisenä ja hengästyneenä -kyökkiin. -- - -Oli enää viikko suuriin arpajaisiin, ja poikain tanssi kävi vielä -jotenkin kankeasti. Käytännöllistä harjoitusta toisen sukupuolen kanssa -olisi välttämättä tarvittu. Heikki siitä vähän maulle pääsi, mutta -Kalle ja Jussi eivät ollenkaan sen suloa saaneet nauttia. Kaikeksi -onneksi sattui sinä iltana olemaan tanssit maalla, muutamien -kilometrien päässä kaupungista. Sinne päättivät pojat lähteä. - -Kouluun olisi pitänyt myöskin mennä, mutta sitä ei muistettu -- tai ei -oltu muistavinaan -- sillä se ei voinut kysymykseen tulla näin -tähdellisien toimien sattuessa. Matkalle varustettiin, pistettiin joku -naskalikin taskuun, siltävaralta, jos niinkuin sattuisi selkä vaaraan -joutumaan ja lähdettiin miehissä matkalle. - - * * * * * - -Tanssitupa on puolillaan väkeä, kaikki sen kylän nuoria. Pieni lamppu -killuu keski-orressa heittäen mustuneen ja muuten likasen lasin läpi -hämärää valoa huoneeseen. Mitä enemmän seiniä lähenee, sitä pimeämmäksi -muuttuu ilma. Salaperäisenä, hyvin epäselvissä piirteissään häämöttää -monikerroksinen sänky, joka on niin korkea että kattoa pitelee. -Alimmaisessa meluaa iloinen poikajoukko, ylempää kuuluu hiljaista -kuisketta ja kuhinaa, naisten supattavaa ääntä ja miesten mörinää. -Silloin tällöin avautuu verhot, muutamia kasvoja tulee näkyviin, kunnes -jälleen katoavat tummien verhojen taa... - -"Harmonikka" räyhää ja pauhaa, ulvoo ja vonkuu peräpenkillä minkä -kielet kestävät. Toisinaan venyy pitkäksi kuin kirjava kärme, toisinaan -taas varsin lyhyeksi supistuu. - -Keskilattialla käy jyry ja kolke kuin riihtä puidessa. Valtoinaan -olevia hiuksia, kirjavia liinoja ja karvalakkeja hyllyy ja pyörii, -kiertää ja pomppuu vinhaa vauhtia. Tupakansavu pölähtää miesten -hampaitten välistä kuin höyry haljenneesta vesikuplasta kiehuvassa -padassa. Toiset alottavat, toiset lopettavat, toiset vaihtavat naista -ja uudestaan lähtevät, joten lattia on aina kuin "nuijalla lyöty." - -Pojatkin ovat kaupungista ennättäneet, tanssineet hyvän aikaa; -sotkeneet toisten varpaita ja likistelleet maalaisten naisia. Niinkuin -maantiejyrä, silittää ja tasottaa Kalle kehässä seisovaa ihmisjoukkoa, -ja jos kumppani sattuu olemaan suuri ja täyteläinen, on silloin -kaksoisjyrän voima vastustamaton... musertava. - -Yhteentörmäyksiä tuon tuostakin sattuu, päät kolhivat päitä, rinnat -rintoja, ja toisinaan kumolleen kupsahtavat. - -Ville ja Heikki kieppuvat keskellä, talontyttäriä tanssittavat ja -pitävät iloista menoa. - -Jussi on tarpeensa saanut, sinisilmäistä kaunotukkaa hyväilee ja -lempii. Mutta maalaisia alkaa suututtaa poikain omavaltainen käytös, -uhkaava ilme nousee kasvoihin, jota pojat eivät ilossaan huomaa. - --- Pitelevät kuin omaa tavaraansa -- kuiskasi muuan maalaisista. - --- Näytetään niille mikä se kylän kurssi on! -- lisäsi toinen. - --- Näes kuinka tuolla yksi istuu käsi Maijan kaulalla. Ptyi, hävytön! - --- Kuranssia, kuranssia, oikein tukkimiehen kuranssia! - --- Annetaan niille kuuma löyly! - --- Taikka kylmä kylpy! - --- Sama se! - --- Kuka käski syhymättä saunaan! Samassa töytäsi Kalle vahvan -kumppaninsa kanssa miehiä, jotka horjuivat pari askelta taaksepäin. - --- Älä suuhuni tule, kun et taskuunikaan mahdu, pöllö! -- huusi muuan -tukkimies ja potkasi Kallea selkään, niin että tämä kaatui naisineen -lattialle. - -Ville ja Heikki tulivat samassa, tanssittaen kauneita tyttäriä... -Miehet kamppasivat... molemmat parit kaatua romahtivat edellisen -päälle... Lamppu sammutettiin, ja täysinäinen vesisaavi kaadettiin -keskelle kaatunutta kasaa... Syntyi hirveä meteli, naiset huusivat ja -kirkuivat, pojat vihelsivät, ja miehet pitivät hirveätä rähinää. Lamppu -lyötiin palasiksi. Kappaleet lentelivät sinne tänne, ja öljy rähjäsi -vaatteita. Aseita heilui ilmassa, iskuja kuului, mutta ketä sattui, -sitä ei lyöjä tiennyt... Pojat kimposivat likomärkinä ylös niin pian -kuin pääsivät, naisistaan välittämättä, huitoivat terävillä -naskaleillaan ympärilleen ja etsivät ovea... Se onnistui vihdoin, ja -peljästyneen naisjoukon mukana pääsivät pimeässä ulos. - -Siellä alkoi hurja pako, joka muuttui jännittäväksi kilpajuoksuksi, -missä pakenevien nahka oli palkintona. Sitä kokivat edellä menijät -säästää ja siksi paraansa panivat. Väli pysyi alussa tasaisena, -muuttumattomana, mutta lopulta se -- piteni. - -Takaa-ajajain innostus loppui, yksi toisensa perään jäi hengästyneenä -tielle; hurja joukko väheni vähenemistään, kunnes tuli niin pieneksi, -ettei uskaltanut kaupunkilaisia seurata. - -Kun pojat huomasivat selkänsä turvatuksi, hiljensivät vauhtia ja -ottivat kävelyn. - --- Saakuri kumminkin!... hiivatin moukat!... märkämekot! Tules tänne -niin minä... sinut nuuskaksi jauhan! -- huusi raivoissaan Kalle, puri -hammastaan ja heilutti nyrkkiään ilmassa. - --- Voi, voi, kun minun selkääni jumoo -- valitteli Heikki. - --- Näetkö poskessani mitään Kalle? -- kysyi Jussi. - --- Pieni naarmu, ei muuta mitään. - --- Ei sitte väliä! Mutta jos päivä olisi, pojat, näyttäisin mikä se -naskalini väri on. Saakuri soi!... se luita ja ytimiä kaivoi! - --- Samaa teki tuo! Valmiita reikiä on siellä Heikki, mene tikkunauloja -sovittelemaan. - --- Menen, menen, mutta suuremmalla joukolla... Voi voi kun -selkärankaani potee... halolla siihen löivät... saakurin kollot -- -päivitteli Heikki. - --- Hyi, kun on märkä ja ilkeä olla... vaatteenikin haisevat kun -öljymakasiini -- puheli kankeasti Ville. - --- Minun haisevat melkein pahemmalta, ja paitani on ihan märkä... mutta -olkoon! -- päätteli Kalle. - --- Ai... ai kuinka selkäpiitäni karmii -- voivotteli Heikki yhä. - --- Karmi takasin ja pure hammastasi -- lohdutteli Kalle. - --- Pisteleekin kuin olisi siellä tuhat naskalia puremassa. - --- Mutta pojat, jos olisi meitä toinen verta enemmän ollut, selkään -olisivat saaneet joka mies -- innostui Jussi puhumaan. - --- Annas olla, tulevatkohan ensi pyhänä arpajaisiin... silloin... -silloin... legioona niskaan! - --- Hieros Kalle vähän tuota selkäpiitäni! -- ai-jai-jai-jai-jai -- -- -älä niin kovaa, älä, älä -- koskee päähän asti -- - -Verkkaan kulkivat pojat loppumatkan, mikä kiroillen kohtaloansa, mikä -kostoa uhkaillen, -- musertavaa kostoa, mikä taas surkeasti vammojansa -valitteli. - -Väsyneinä, alakuloisina ja häpeissään kuin kerityt koirat, saapuivat -pojat kaupunkiin ja syrjäkatuja asuntoihinsa kulkivat. - - * * * * * - -Seurahuoneen suuri, hyvin valaistu sali on täynnä väkeä. Siellä on jos -johonkin säätyyn ja arvoluokkaan kuuluvia ihmisiä, kaikki suurimmassa -epäjärjestyksessä. Salin perällä kohoaa kattoa pitelevä pyramiidi, -jonka kupeilla tuhannet arpajaisvoitot makaavat. Pieniä pöytiä on -ripotettu sinne tänne lattialla; niiden vieressä seisovat arpojen -myyjät, kaupungin hienoimmat naiset, loistavissa, puoleksi verhoavissa -puvuissaan, joiden lomista ja poimujen välistä hieno, valkea iho -paistaa. - -Parvekkeella soittelee pataljoonan soittokunta, jonka ihanat, hempeät -ja läpikuultavat sävelet alas saliin vyöryävät, sivuhuoneetkin -täyttävät ja viimein ovista ulos pullahtavat. -- -- - -Arvat ovat melkein loppuun myöty, juhlapuhe pidetty, kun Heikki, Kalle, -Ville ja Jussi, -- kaikki yhdessä kuin veljekset ainakin, -- arkoina ja -kömpelöinä astuvat huikaisevan kirkkaaseen saliin. - -Viimepyhäiset arvet ovat muistoilleen umpeen parantuneet. Eivät olleet -vaarallisempia, pitempiaikaisia. Pari päivää Heikin selkää karmi ja -poltti, mutta siihen se jätti. Jussin poskessa on naarmu kuivaan rupeen -käynyt, ja toisille ei sanottavaa muistoa annettukaan. - -Niinkuin sanottu, tulivat pojat vasta saliin. - -Eivät olleet kiirettä pitäneet, sillä arpojen ostoon eivät pienet -rahansa ulettuneet, ja muusta lystistä viis, kun vaan saisi tanssia. - -Tanssi se oli paras numero ohjelmassa, mitäpä niistä puheista ja sen -semmoisista, tuumivat pojat, ja sen mukaan sitte menonsa sovittivat. -Tanssi se juuri elämälle näytti päämäärän tuovan, ja sen -saavuttamiseksi olivat nuoret voimat alttiiksi pantavat. -- -- -- - -Pesseet ja harjanneet olivat pojat itsensä moneen kertaan, katselleet -peiliin useamman rupeaman ja tuimasti saapasharjaa käytelleet. - -Uudet gummikaulukset, etumustat ja uudet kirjavat kravatit katselevat -oikein rohkeasti takkien alta salin loistoa ja hienoutta. - -Saapas kiilsi ja läikkäs kuin "sinatöörin saapas", nirskui ja narskui -että oikein nauratti. Kaikki oli uutta ja puhdasta, silitettyä ja -harjattua. - -Pojat sen kaikki itsekin huomasivat -- miksikä eivät olisi huomanneet --- ja juuri se se oli, joka kasvatti rohkeutta, itseluottamusta ja oman -arvon moninkertaista tuntoa, mikä taas antoi varmuutta ulkonaiselle -esiintymiselle. -- - -Pian ne pojat siellä kotiutuivatkin, kävelivät missä halutti, olivat -niinkuin tahtoivat ja uskalsivatpa vielä toisiakin arvostella. - -Maalaisia oli joitakuita läheltä kaupunkia, niitä pojat erityisemmin -alkoivat tarkastella, mutta kun eivät niistä ketään tunteneet, eivät -tienneet mistäpäin olivatkaan, jättivät sille päälle. - --- Ja mitä niille täällä tekisi? -- ei mitään... ulos pitäisi saada... -sielläkin poliisi heti niskassa olisi -- tuumi Kalle vakavana. - --- Parempi että jääkin toiseen aikaan -- vahvisti Heikki. - --- Sitte maksamme oikein kasvujen kanssa -- lisäsi Jussi. - --- Kasvujen kanssa! -- kasvujen kanssa! -- matkivat pojat ovinurkassa. --- -- - -Arvat ovat jo kaikki myöty, voittoja pitempimatkaisille jaettu, kun -tanssi alkaa. Yleisö hajaantuu seinille, viereisiin huoneisiin -virvokkeita nauttimaan ja vanhat kotiin säälivät. - -Ihanat, sydäntä hivelevät valssin sävelet lennähtelevät kevyesti ja -vienosti lämpimään, hajuvesiltä löyhkäävään ilmaan, joka harmaina -auterina läikkyy suuressa salissa. - -Toinen toistaan hienompia, yhä sirompia ja somempia paria ilmaantuu -lattialle. Keveästi, melkein kuulumattomasti, kuin kevätperhoset, ne -siinä tanssivat. Oikein sitä mielikseen katselee. Ei kolahda jalka, ei -kuulu hurjaa poljentaa; tasaisesti, tyynesti, mutta samalla notkeasti -siinä pyörivät, hameitten kahina ja kenkien sihinä vaan heikosti -sävelien läpi kuuluu. - -Kaikkea tuota nähdessä ja kuullessa käy poikain mieli sangen noloksi. -Ei ainoatakaan kisälliä, ei ompelijaa eikä tehtaantyttöä joukossa näy --- puhumattakaan piioista ja oppipojista. - -Oikein se mielen sai karvaaksi, harmitti koko elämä. - --- Parempi kun olisin kotona maannut, olisi rahanikin säästynyt -- -mutisi Kalle vihoissaan ja mulkoili happamasti ympärilleen. - --- Sanos muuta -- virkkoi Jussi. - -Mutta Heikki ei poikain puhetta kuullut, seurasi vaan tarkkaavaisena -tanssin menoa. - --- Mitäs se tuo taas onkaan -- kysyi hän vihdoin Villeltä. - --- Valssia on... - --- Jaa niin! Sitä minä en taida, mutta sinä, lähde joukkoon! Jos -taitaisin niin menisin. - --- Eipä tuonne juuri julkea, olisi edes jokukin tuttu. - --- Mitä siitä!... se on pääasia että osaa tanssia. Ota tyttö ja lähde! - -Villen teki mieli kovasti, varpaat taputtivat lattiaa ja ruumiissa kävi -kummalliset väreet. Tahti oli niin tasainen, sävel hurmaavan kaunis, -lattia sileä ja laaja ja naiset kuin taivaasta pudonneita enkeleitä. - --- Tanssivatkin aivan toisin kuin tavallisesti... noin juoheasti ja -pitkään pyörivät... en minä sentään uskalla -- tuumi Ville itsekseen. - --- Peijakas, onhan siellä Häyrysen "tiskinnuolijakin", näetkö!... -tuolla kieputtaa mennä polvet notkossa -- kuiskasi Heikki ja näytti -kädellään sinne päin. - --- Missä? -- kysyi Jussi äkkiä. - --- Tuossa juuri tulee -- vastasi hän osottaen kädellään. - --- Eilen minulle silliä punnitsi ja öljyä mittasi -- puheli Jussi -tyynesti. - --- Ketä se tanssittaa -- kysyi Ville. - --- Ketä lienee... en minä ainakaan tiedä onko lintu vai kala. - -Vielä kerran valtasi Villen vastustamaton halu lattialle, katseli jo -sopivaa naista kumppanikseen ja aikoi pyytämään mennä. Mutta samassa -rupesi valssin tahti harvenemaan, tanssijat jättivät kiireesti lattian -ja soitto lakkasi. - -Tyytymättöminä lähtivät pojat ovinurkastaan ulos, siellä tuumailivat ja -rahojaan laskivat, sitte jälleen sisälle palasivat. - --- Ville, mene sinä edellä, olet ennenkin käynyt -- kehottelivat -toiset. - -Eikä se Ville vastaan pannutkaan, edellä ravintolaan meni ja toiset -seurasivat jälkiä. - -Kun oli ryyppy mieheen juotu, pari olutpulloa yhteisesti tyhjennetty, -palasivat pojat kokolailla kurssikkaampina saliin. - -Siellä oli jo uusi leikki alkanut. Iloiset, rytmikkäät polkan sävelet -parvekkeelta alas kiirivät, ja lattia oli täpösen täynnä tanssivaa -joukkoa. Se oli jo paljon kirjavampaa kuin äsken, pojatkin sen heti -huomasivat. - -Valtaavana enemmistönä olivat käsityöläiset, ompelijat ja tehtaantytöt, -olipa joukossa joku hienostunut oppipoika -- piikakin. - --- Pojat, nyt ei kursailla!... ei vaikka pormestari joukkoon tulisi! -- -innostui Heikki, nähdessään täyden lattian kaiken karvaista, väkeä. - --- En ainakaan minä kursaile -- lausui päättävästi Ville. - --- Ja saksanpolkkaa!... sitä osaa vaikka unissaan -- kehäsi Heikki. - --- Ja ei siinä pahemmin käy kun luotu on -- vakuutti Kalle. - -Pojat tunkeilivat lähemmäs, koettivat tehdä havaintoja niin paljon kuin -mahdollista, ja sitte itsekin niiden perusteella toimia. - -Mutta kun piti naista pyytää, valtasi sellainen omituinen, -pelonsekainen tunne, joka enemmän epäsi kuin käski, joten lähtö tahtoi -yhä kauvemmaksi lykkäytyä. - -Ei voinut juuri sanoa että rohkeuttakaan puuttui, olihan vastamyrkkyä -otettu, jonka vaikutus kylläkin jo näyttäytyi. Kasvot kävivät -punakoiksi, polvet letkahteleviksi, veri sai kovemman vauhdin suonissa, -ja kurssi kaikkialla nousi. - --- Olisi meidän Liisu täällä, menisin heti -- kuiskaili Heikki. - --- Jaa, sitte minäkin -- lisäsi Kalle. - --- Ville, lähde sinä edellä, tulen heti perässä -- kehoitti Heikki. - --- Minäkö sitä aina edellä! - --- No sinä, sinä... kuka sitte? - --- Kalle, mene sinä! -- sanoi Ville ja nykäsi kylkeen. - --- Älä hassuttele! -- äijäsi Kalle melkein kuuluvasti. - -Ville huomasi, etteivät toverit lähde ellei hän alota. -- Tanssi ei -itsessään Villeä pelottanut, sitä hän kyllä osasi, olihan toisetkin -opettanut; mutta hän oli siksi ujo, ettei rohjennut naista pyytämään -mennä. - -Vaan nyt se ujous on heitettävä pois, mennä pitää ennenkun on myöhästä --- tuumi Ville. - -Hän valmisti lähtöä oikein todenperäisesti. - -Tyynesti, maltillisesti ja arvostelevalla katseella silmäili hän -seinustalla olevia tyttöjä, kaikkein ohi antoi katseensa kulkea ja -vasta viimeiseen, lähimmällä seinustalla istuvaan katseensa pysäytti. -Hetkisen sitä katseli, jotain itsekseen päätteli ja sitte kiertäin, -kaartain tyttöä läheni. - -Pojat katselivat suurimmalla jännityksellä Villen menoa, tarkoin -mieliinsä painaen pienimmänkin tempun minkä hän teki. - -Jo saapuu Ville paikalle, kumartaa syvään ja tavattoman kömpelösti, -johon tyttö samaan tapaan vastaa. - -Juuri tätä kohtaa pojat erityisemmällä jännityksellä katselivat. -Kumarsivat kun Villekin kumarsi, vaistomaisesti, huomaamattaan matkivat -hänen liikkeitään, siitä itse mitään tietämättä. Käsi kopeloi -tuskallisesti housun taskussa, kun Ville naiseensa tarttui. - -Mutta kun sopiva hetki tuli, ja tahdin päähän pääsi, pyrähti Ville -pitkällä harppauksella tanssivaan joukkoon ja sinne kumppanineen -hukkui. - --- Katsos, katsos... menee kuin muutkin -- kuiskaili Kalle. - --- Niin menee, ja pulskasti meneekin -- kehasi Heikki. - --- Ja miten kauniisti kiertää, ajaa toisten ohi -- ihaili Jussi. - --- Tuuppasi tuota pitkää herraa että oli kaatua, huomasitko? - --- Tuo, jota Ville tanssittaa, on mestarin veljellä piikana -- -selitteli Jussi. - --- Tuoko, onko se piika? -- kysyi Heikki. - --- On, on, mestarin veljellä. - --- Ja noin nätti!... hyppii kuin västäräkki. Sen kanssa minäkin menen --- innostui Heikki puhumaan. - --- Ja minä... ja minä -- toistivat Kalle ja Jussi. - -Tarkkaan koettivat pojat Villeä seurata, näkivät kuinka se taajaan -parveen syöksähti ja sieltä taas avarammille aloille pyrki. Toisinaan -hukkui silmistä kokonaan ja vasta toiselta puolelta salia uudelleen -näyttäytyi. - -Vihdoin palasi Ville hengästyneenä poikain tykö. - --- No pojat!... joukkoon! -- kyllä sinne mahtuu -- puheli hän, pyyhkien -hikeä otsaltaan. - --- Minä menen saman kanssa kun sinäkin. - --- Onko se hyvä? -- kysyi Heikki. - --- On, hyvä on. Tuolla se istuukin. Heikki nostaa housujaan, kiristää -suolivyötään, koettelee kaulustaan ja lähtee sitte osotettuun -suuntaan... - -Hän on juuri kumartamaan ruveta, mutta toinen ennättää ja vie naisen. - -Heikkiä harmitti, mutta tuumi että vieköön!... on sitä tässä muitakin. -Otti sitte pari askelta sivulle päin, pysähtyi, kumarsi syvään ja sanoi -niinkuin Ville oli opettanut: -- saisko olla? - -Tyttö ei ollut kuulevinaan, katsoi kokonaan toisaalle. - --- Saisko olla? -- huusi Heikki kovempaa ja kumarsi vieläkin syvempään. - -Tyttö ei vastannut mitään, lähti pois toisiin huoneisiin ja puheli -itsekseen muutamia vieraskielisiä sanoja. Heikki ymmärsi mikä tällä -kaikella oli tarkoituksena ja entistä nolompana, häpeissään kuin -uitettu kissa, kääntyi hän ympäri ja aikoi sillä kertaa jättää koko -lystin. - -Mutta palatessaan entiselle paikalleen, huomasi hän tytön, jonka -molemmilla puolilla olivat tyhjät istuimet. Se tuntui vähän niinkuin -tuttavalta ja muutenkin alempaan säätyyn kuuluvalta. Heikki päätti -koettaa onneansa... - -Hän ryntäsi tytön eteen kuin haukka saaliiseensa, peläten ettei vaan -toinen ennättäisi, kumarsi syvään ja sanoi: -- saisko olla? - --- Mitä sitte? -- kysyi tyttö veitikkamaisena. - --- Yksi kerta ympäri -- täytyi Heikin vastahakoisesti selitellä. - --- Kiitoksia... minä en osaa. - --- No kyllä sen verran -- - --- Ettekö kuule, minä en osaa! - -Heikki kyllä kuuli, vaan kun luuli sen tavalliseksi ujostelemiseksi, -ajatteli vähän tinkiä. - --- No eiköhän sentään koeteta? Edes yhden kerran! - --- Ei teidän kanssanne, vaikka osaisinkin. Tiehenne siitä! - --- Se on hyvin ikävää ettei osaa... tuossa iässä... ja noin suuri -- -puheli Heikki kiukustuneena ja poistui hammasta purren toisten luo. - --- Saitko pitkän nenän! -- pilkkasi Kalle. - --- Kyllä minä ne... senkin räkättirastaat... ovat ylpeitä kuin emäkanat --- mutisi Heikki. - --- Niin... mene vieläkin! -- virnisteli Jussi. - --- Menen, ja isosti menenkin... sen saatte nähdä!... kehtaavatkin -- -- - -Tuli väli-aika, ja pojat muitten mukana siirtyivät ulos. - -Kun Heikin kiukku oli vähän lauhtunut, tehtiin vastaisen varalle uudet -suunnitelmat: - --- Kurkottelit Heikki liian korkealle, alempaa olisi pitänyt, vaikka -sitä Lindin vanhaapiikaa. - -Koko ajan siinä yksinään istui, ei kukaan kysynytkään. Sellaisia -minäkin ennen -- -- vaan sinä kun julkeat heti ylemmille hyllyille -mennä -- puhui Ville opettavaisesti. - --- Kuka sen tietää mikä niistä ylempi, mikä alempi -- tiuskasi Heikki. - --- Naamasta sen näkee. - --- En minä naamaan... vaatteisiin katsoin. - --- Silläpä sait pitkän nenän. Piiatkin ne jo hatussa ja silkissä -kuhisevat. - --- Kai, kai. - --- Piioista, ja vieläpä vanhoistapiioista on alotettava. - --- Vaan jos sittekin... - --- Jaa kieltäisi? - --- Niin. - --- Silloin sanotaan: -- "tak söötta mamma", pyöräytään ympäri ja -tullaan takasin, ja vasta sitte uudelleen mennään kun tyttö on -katsottu. - --- Niinkö sinäkin? -- kysäsi Kalle ihmeissään. - --- Juuri niin. - -Polkan sävel kajahti parvekkeelta, ja pojat rynnistivät sisään. - -Heikki päätti Villen antamien neuvojen mukaan tanssia polkan vaikka -väkisin. Kalle ja Jussi tekivät saman päätöksen. Ville taas oli -itsenäisempi ja tottuneempi, ulkomuoto herrakkaampi, joten otti naisen -milloin tahtoi, harvoin nenänsä poltti. -- - -Polkka kävi heti alussa sangen vilkkaaksi, alemman säädyn miehet sen -alkoivat ja loppuun asti puolensa lattialla pitivät. - --- Nyt se on tapahtuva, nyt tai ei koskaan -- ajatteli Kalle -- -silmäili seinustalla olevia naisia ja viimein tanssijattarensa valitsi. - -Se oli lyhyt, paksu ja pulleanaamainen piikatyttö, kauttaaltaan -tanakkaa tekoa, syksyllä kaupunkiin muuttanut. Kallesta tuntui melkein -liiankin helpolta tämän ensimäisen tehtävän suorittaminen, tyttö kun -näytti niin simppeliltä, ja muutoin oli sen näkönen, että vannaan -tulisi. - -Hän läheni tyttöä, kumarsi ja sanoi: -- saisko olla. - -Tyttö ei vastannut mitään, vaan nousi ylös ja paiskasi suuren -kämmenensä Kallen olalle. Kalle taas kiersi oikean käsivartensa -tanssijattarensa vyötäisille ja vasemmalla tarttui ojennettuun -käteen... Siinä he sitte soveliasta aikaa odottelivat -- - -Huimaa vauhtia pyörivät notkeat parit siitä ohi, silloin tällöin -tönästen Kallea ja hänen kumppaniansa. Mutta ne eivät pienistä -tuusteista olleet tietääkseenkään, puristivat lujemmin toisiaan ja -oikein kaksinkertaisella voimalla varustautuivat uusia vastaan -ottamaan. Sovelias hetki läheni, Kallen huulet lerpahtivat auki kuin -riihenovi, punanen kieli pullahti alahuulelle; hän puristi vielä -lujemmin tyttöänsä ja tahtiin päästyä alotti polkan. - -Lattia oli tavattoman liukas, uudet puolianturat Kallen kengissä vielä -liukkaammat, joten jalka ei tahtonut paikkaansa mitenkään pitää. -Raskaalta ja sangen vaikealta tuntui muutenkin tanssi, kumppani kun oli -niin pahuuksen lyhyt ja kankea, ettei vetämälläkään tahtonut perässä -saada. Väkeä vielä oli niin paljon, ettei joukkoon mahtua tahtonut, ja -joka hetki oli vaarassa jalkoihin sekaantua ja lattialle kompastua. - -Kun Kalle oli kierroksen salin ympäri tehnyt ja toista alkoi, nousi -silmiin kummallinen hämärä, jossa pienet, kirkkaat, tähden muotoiset -pilkut ristiin rastiin leijailivat, seinät näyttivät pyörivän, lattia -nousi ja laski, ja koko huone ihmisineen päivineen näytti maahan -mullistuvan. - -Kalle horjui... sai voimakkaan tuustin kylkeensä... kadotti -tasapainonsa ja... kaatui aika läiskinällä naisensa kanssa lattialle. - -Sitä seurasi toinen... ja vielä kolmas samallainen läiskäys, ja lattia -näytti oikein urhojen kentältä. - -Yleisö remahti nauruun kuin harakkaparvi ja tanssi hetkeksi häiriintyi. -Vaan pian siitä kaatuneet "urhot" selvisivät ja jaloilleen pääsivät. -Viimeisenä Kallen tanakka kumppani lattialla pyöritteli, ennenkuin -paksun ruumiinsa pystyyn sai. Nauroi, kun muutkin nauroivat, katseli -ympärilleen kuin puustapudonnut; vaan kun ei tanssittajaansa nähnyt, -poistui omaan nurkkaansa. -- - -Kalle ei ollut enää salissa, häpeissään loikki vaatetushuoneeseen, -tempasi lakkinsa naulasta ja synkällä naamalla kotiin painoi. -Karvaalta, häijyltä ja kiukuttavlta tuntui koko elämä, päätä viilteli -ja jumoi, vatsassa muljaili niin kummasti, että oli sisältönsä kadulle -heittää. Mutta Kalle kiihdytti kulkuansa, ja kun kotiin pääsi, nousi -"maralle", valvoi vielä kauvan vuoteellaan ja lujasti vannoi ei toisten -sellaiseen menevänsä. -- -- - -Heikki ei yhtä pian seurahuonetta jättänyt. Alkuun päästyänsä, keikkui -myötäänsä lattialla ja "hiki hatussa" piikatyttöjä tanssitteli, -sattuipa toisinaan paremmankin kainaloonsa saamaan. Tanssi mitä osasi, -ja mitä ei osannut, sen aikaa kärsimättömänä katseli. - -Ville taas oli kaikissa mukana, tanssi "ransiisit", "valssit" ja sen -semmoiset, aina joku parempi kupeella. - -Kovasti teki Heikin mieli "ransiisiin", sumeilematta olisi mennytkin, -vaan kun ei vastaparia saanut, oli täytymys pysyä pois. Kello 1 yöllä -loppuivat kemut... Liian aikaseen. Heikki olisi tanssinut vaikka -aamuun, vaikka vielä seuraavan päivän ja koko viikon perään. - --- Viis minä mestarista ja koko suutarin leivästä... jos pois ajaa... -ajakoon!... on sitä limppua muuallakin. Huomenna en ainakaan naskaliin -tartu! -- päätteli Heikki kiihkoissaan. - -Portaita laskeutuessa huomasi hän lampun valossa tutut naisen kasvot, -lyöttäytyi seuraan ja sitte yhdessä tummaan yöhön painuivat.. - - - - -VII - -RUNOILIJA-ALKU - - -Hän oli runoilija-alku, tuo Eero. Seitsemännellä luokkaa jo penkkiä -kulutti ja eli niinkuin tavallisesti silloin eletään, kun kukkaro -kotona on pieni ja laiha. - -Torpan poika oli, pienen sittekin, mutta kun vanhemmat huomasivat hänet -hyväpäiseksi, teräväjärkiseksi, lukutielle saattoivat ja pienet tulonsa -poikansa kouluuttamiseen uhrasivat. - -Eero oli perin hiljainen ja itseensäsulkeutunut luonne. Harvoin -toveripiirissä leikkiä lyövän nähtiin, harvoin hänen jäykät kasvonsa -nauruun menivät, mutta sitä useammin hän hymyili, yksinäänkin ollessa, -juuri kuin oma kulta olisi pakeilla ollut, tai olisi kaunis kuva siihen -aihetta antanut. - -Jo lyseon alaluokilla ollessa kirjoitteli Eero runopätkiä; mutta ei -niitä milloinkaan näyttänyt, eikä niistä kukaan mitään tiennytkään. -Vasta ylemmille luokille tultuaan ja päästyään konventin -äänivaltaiseksi jäseneksi, rupesi hänessä jonkinlainen julkisen -toiminnan harrastus kytemään. Yhä useammin sai pieni runovihkonen tulla -kätköstään, Eero kopioi siitä pätkän, milloin yhden, milloin kaksi, ja -hyväntahtoisesti ne "toveri" lehden päätoimittajalle jätti. - -Näin tulivat Eeron runoilija-lahjat konventin keskuudessa piankin -tunnetuiksi, ja tuota pikaa työnsi hän ennen maineessa olleet nimet -varjoon, ja kohotti omansa sijalle. - -Eero pääsi suosituimmaksi toveri-runoilijaksi, valittiin lehden -päätoimittajaksi ja sai kaikenlaisia luottamustoimia. - -Pikku runoilija- ja kirjailija-alut jumaloivat Eeroa, ja kun sellaisia -sattui useampia yhteen, kääntyi keskustelu aina kirjallisiin töihin. -Siinä sitten utelivat, kyselivät ja ihmettelivät että mistä se Eero -mahtaa niin tavattoman intressanttia aiheita keksiä ja saada. - --- Ketä sinä oikein mallinasi pidät? -- kysyivät pikkurunoilijat -Eerolta. - --- Ketäkö, Runebergiä ja Erkkoa, niitä minä seuraan -- vastasi Eero. - --- Minä taas olen koettanut Kasimir Leinoa mallinani pitää -- huomautti -muuan. - --- Ja minä Severi Nymannia -- ilmoitettiin joukosta. - --- Erkkoa minäkin ihailen -- tuumi joku. - --- Mutta kenestä suoranaisesta kirjailijasta enemmän pidät Eero -- -kysyttiin joukosta. - --- Tietysti Ahosta, ehdottomasti Ahosta! -- virkkoi Eero innostuneena. - --- Ahoa minäkin! Parempaa kieltä, somempaa muotoa et suomalaisessa -kirjallisuudessa tapaa -- puhui eräs lyhyt kuudesluokkalainen -kiivaasti. - --- Jaa... mutta -- alkoi muuan kahdeksannen luokan oppilas varmalla -äänen painolla -- minä, ja suurin osa lukevaa yleisöä, pidämme Ahon -liian realistisena kirjailijana -- ja sitä paitsi on hän vielä -pessimisti! - -Viimeistä sanaa lausuessaan korotti hän tuntuvasti ääntään. - --- Samaa olen huomannut minäkin -- vahvisti edellisen toveri. - --- Olkoon realisti ja pessimisti, tahi mikä misti ja tisti hyvänsä, -mutta Aho se on minun -- riemastui kuudesluokkalainen. - --- Ja minun! Silittele ja hyväile sinä maailmaa kuin pörröistä kissaa, -kiillottele sitä ja muokkaa ja imelästi laula!... vaan minä sellaisista -en mätää munaa maksa, enkä kuulla viitsi -- puhui kiivastuneena Eero. - -Ahon miehet mielihyvissään naurahtivat, ja omituinen kiilto nousi -silmiin. - --- Ei niitä sinulle kaupatakaan etkä niistä paljoa ymmärtäisikään jos -näkemään sattuisit -- puhui kahdeksasluokkalainen. - -Eero näytti pahasti loukkaantuvan, ja oli juuri vastaamaisillaan, kun -jo kuudesluokkalainen ennätti. - --- Siinä tapauksessa ovat ne ala-arvoista tavaraa, ajatuksen tulee olla -siksi selvä, että sen lukija heti huomaa ja käsittää, mitä siinä -tarkoitetaan, ja mistä on puhe. - --- Mitä turhia te persoonallisuuksiin menette! Ahosta on kysymys! -- -huomautti joukosta joku. - --- En riidellä tahdo, sanon vaan, että Aho se on klassikko suomalaisten -kirjailijain joukossa -- lausui Eero päättävästi. - --- Minä protesteeraan mielipidettäsi vastaan! -- - --- Protesteeraa! -- viis minä siitä! - -Tällaisia kohtauksia sattui usein, jolloin suuria runoilijoita ja -kirjailijoita arvosteltiin. Toisinaan mentiin moninverroin -seikkaperäisempään ja mieskohtaisempaan arvostelemiseen. - -Sanomatonta tyydytystä näistä hetkistä tunsi Eero. - -Hän oli, huomannut oman kantansa ja kokemuksensa paremmin -perustelluksi, oli osannut sattuvamman sanan sanoa ja purevamman -kritiikin antaa. Ja juuri tämä seikka antoi Eerolle toverien täyden -tuottamuksen ja kunnioituksen, joskin toisinaan vihaakin tuotti. - -Koulu-aineissaan ei Eero mitään erityiltä taitoa osottanut, olipa -muutamissa melkein hulttimusmiehiä. Mutta lempi-aineensa oli -hänelläkin, jossa kaikki toiset loistavasti voitti. Ja se aine oli -Suomen kieli. Niillä tunneilla tunsi Eero olevansa kuin kotonaan, ne -tunnit tuntuivat kaikkia helpommilta ja hupaisemmilta, silloinkin, kun -vaikeatajuista lauseoppia jankattiin. Kun aineita annettiin, oli se -melkein riemunhetki Eerolle. Ennenkuin luokalta astuttiin, olivat -ajatuksensa jo ristiin rastiin, alusta loppuun aineen alaa lennelleet, -ja kulettavan tien valmiiksi viitoittaneet. Toisinaan kirjoitti Eero -aineensa runopukuun, vaikkakin silloin tavallisesti sai vihkonsa -laitaan ala-arvoisen numeron. - -Mutta rakkain kaikista oli se hetki, jolloin sai istua pienen pöytänsä -ääreen, ottaa kultaa kalliimman runovihkonsa kätköstään, kirjoitella -sinne ja sen lehtiä tarkastella. Niillä lehdillähän olivat Eeron omat -ajatukset, omat kyhäykset, joita joutohetkinä ja yökausina oli sinne -kirjoitellut. Se oli omaisuus, jota kaikilla ei ollut, ja sitä -omaisuutta Eero hoitikin kuin silmäteräänsä. - -Kun oli runovihkosensa lehtiä selaillut, lukenut vanhempia ja uudempia -runoja sieltä, otti hän kynän käteensä, kirjoitti värsyn, kirjoitti -toisen, kolmannen, ja mitä kauvemmin kirjoitti, sitä enemmän tunsi -sielunsa ja ruumiinsa lämpiävän. Kun sai kultansa kuvan sydämeensä, -oman mielitiettynsä kotipitäjältä, silloin se runosuoni vasta oikein -pulppuamaan pääsi. Hänelle, armaalle ystävälleen Eero kauniimmat -laulunsa lauloi, hänelle kaipaavan sydämen pyhimmät tunteensa haastoi. - -Vasta myöhään, jolloin kaikkialla oli pimeätä ja mustaa, hän -lämminneenä, vähintäkään väsymystä tuntematta, nousi pöytänsä äärestä -ja laski rakkaan aarteensa säilöön. Kukaan ei sitä vihkosta nähdä -saanut; Eero ei sitä tovereilleenkaan näyttänyt, vaikka joskus olisi -mieli tehnytkin. - -Sillä oli omituinen tenhovoima Eeroon. Usein, kun harmissaan ja -itseensä suuttuneena tunnilta palasi, oliko siihen syynä väärät -vastauksensa tai muut kiusat, unohti hän ne heti, kun kallisarvoisen -kokoelmansa muisti. Sen hän sitte piilostaan otti, selaili lehtiä, -toivoi jälleen ja taas lämpeni. Sellaisessa mielentilassa se runokin -taas syntyi ja jokainen lisä, pienempikin, kohotti suuressa määrässä -aarteensa arvoa. Ja kun vihkonsa kiinni painoi, tunsi Eero aina -salaista toivoa, ääretöntä itserakkautta ja kunnianhimoa. Hän ajatteli, -ja uskalsi jo päättääkin, että kerran sen koko maailmalle avaa, -äkkipäätä, siten enemmän yleisöä hämmästyttäen. Se päätös kasvoi, -varmistui ja lujittui Eerossa samassa suhteessa, kun uusien runojen -luku eneni. - --- Mutta voisinhan edes pari runoa, vain pari, lähettää johonkin -kaunokirjalliseen lehteen, tai sentapaiseen -- tuumi Eero itsekseen. -Siten ehkä saisin esikoiselleni paremman menekin ja suosion, helpommin -kustantajan j.n.e. kun nimeni tulisi ensin vähän tunnetuksi. - -Ja onhan toveritkin minua usein siihen kehoittaneet... - -Näin Eero ajatteli ja tuumi että mihin lehteen sitä lähettäisi. -Tietysti vähän arvokkaampaan, enemmän levinneesen. Turhaa haaskausta -olisi mitättömään pikkulehteen lähettää. - -Tällaisten näkökohtien nojalla valitsi Eero lehden, otti vihkonsa -säilöstään, valitsi sieltä pari runoa ja ne siististi paperiliuskoille -kopioi. Kirjoitti lyhyen pyynnön toimitukselle, sukellutti sen runojen -kera kuoreen ja kirjoitti päälle: "Nykyajan Toimitus", Helsinki. - -Kun kirje putosi postilaatikkoon, tuntui siltä, kuin tärkeä, jo kauvan -salassa pidetty asia nyt juuri olisi suurelle maailmalle julistettu. - -Arvokkaan näköisenä, tavallista enemmän hymyilevänä, asteli Eero sinä -päivänä kouluun. Toverit oikein ihmettelivät hänen lystillisyyttään. -jota tuskin milloinkaan olivat Eerossa huomanneet. - --- Eero on saanut kirjeen kullaltaan, ja mitä lienee muuta saanut -- -puhelivat pojat pilkallisesti. - -Mutta mitä se Eeroa liikutti, ei yhtään mitään, tiesihän itse asian -oikean laidan, vaikka ei siitä sanallakaan hiiskunut. - -Eero vaan toivoi, että se suuri huomio, arvo ja kunnia mikä -kirjailijalle tulee, kun uusi teos maailmalle lentää, edes -kajastuksena, pienemmässäkin määrässä hänelle lankeisi. - -Sellaista kaukaista, hämärää, mutta kyllin selvää esimakua oli Eero jo -itsessään tuntevinaan, vaikka kukaan ei aavistanutkaan hänen äskeistä -lähetystään. - -Mutta sitte -- ajatteli Eero -- sitte kun ensimäinen numero saapuu, -silloin saavat kaikki nähdä. Kotipitäjälläkin sen huomaavat, ja Irjalle -minä sen numeron hankin vaikka mistä. Kuinka hauskaa!... lukevat runon, -toisenkin ja ihmetellen huudahtavat: -- mitä!... Eero Aro!... runoilee -kuin mies!...ja Nykyaikaan! Kuka olisi luullut!... ja Nykyaikaan! -- - -Hyvä että panin täyden nimeni, ei tule mitään väärinkäsitystä. -- - -Eero odotteli jännityksellä ensi numeron ilmaantumista, ja kun ei -itselle tullut, kävi hän kaupungin lukutuvassa jotenkin taajaan sitä -vaanimassa. - --- Mitä sinä niin usein täällä hyppäät?... joka ilta... ethän ennenkään --- kyseli Eeron luokkatoveri Heikki, kotipitäjän poikia ja muuten hänen -parhaita ystäviänsä. - --- Mitä sinä täällä teet? -- kysäsi Eero vastavuoroon. - --- Kai sen tiedät... mutta sinä et ole täällä juuri milloinkaan käynyt. --- - --- Parempi myöhään kun ei koskaan -- tuumi Eero päättävästi. - -Mutta vihdoin eräänä iltana, kun jälleen molemmat sattuivat lukutupaan, -huomasi Heikki miten Eero erityisemmin tutki, haki ja kyseli Nykyajan -numeroa. - -Hän äkkäsi asian oikean laidan ja sanoa tokasi: Eero, oletko -kirjoittanut Nykyaikaan? - --- Nykyaikaanko!... kuinka sellaista luulet? -- vastasi tämä hyvin -epävarmasti. - --- Olet kun oletkin Eero, kyllä sen huomaan, älä sano vastaankaan... -olenhan sinua usein siihen kehoittanutkin. - -Eero aikoi panna lujasti vastaan, vaan kun Heikki oli niin läheinen -ystävä, myönsi hän ja sanoi: - --- Lähetin sinne pari pätkää, vaan älä siitä sentään viitsi kenellekään -puhua. - --- Arvasinhan!... vai niin, vai niin, ettäkö olet Nykyaikaan runoja -lähettänyt... Onnea sinulle Eero! Olisi hauskaa kun ne pian näkisi -- -puheli Heikki. - -Vähän ajan perästä taas jatkoi: - --- Vai jo sinunkin ajatuksiasi painetaan... onneksi olkoon! - -Eero ei puhunut mitään, hymyili vaan ja silmäili vanhaa Nykyaikaa. -Lukemisesta ei tullut mitään, ajatukset olivat siksi levottomat ja -kiihottuneet, että oli ihan mahdoton niitä asioihin kannustaa. Eikä se -Eerokaan sitä niin tahtonut, antoihan vaan silmien yli sanojen lentää, -sivulta sivulle hyppiä ja siitä taas samalla tapaa takasin palata. - -Yhä kiihtyneemmäksi, yhä malttamattomammaksi kävi Eero, odottaessaan -Nykyajan ilmestymistä. Joka ilta kävi hän lukutuvassa, selaili ja -silmäili moneen kertaan pitkällä pöydällä makaavat lehdet, Hän oli jo -tavalliseen tuttavuuteen päässyt lukutuvassa käyvän yleisön kanssa, -mikä tiedon janoisena joukkiona siellä säännöllisesti kulki. Kaikki oli -tuttua, perin tuttua, harvoin sinne vieras kulkunsa ohjasi. -- -- - --- Kauvanpa se Nykyaika viipyykin -- sanoi Eero lukutuvan hoitajalle -eräänä iltana. - --- Huomenna se on täällä, eilen ilmestyi -- vastasi hoitaja, ja yhä -ahnaammin jatkoi lukuaan. - --- Vai niin, vai niin -- tuumi Eero ja lähti hyvillä mielin kotiinsa -painamaan. - - * * * * * - -Seuraavana päivänä saapui Eero vasta myöhään lukutupaan, ennen ei -päässyt; vaikka mieli teki että varpaita kutitti. - --- Ennätänpä tästä vieläkin -- tuumi Eero, ollessaan matkalla sinne. - -Mutta mitä lähemmäksi saapui, sitä hurjemmin kiihtyi vauhti, ja kun -lähimpään kulmaan pääsi, otti täyden juoksun. - -Eerosta oli niin sanomattoman hauskaa ajatella, että mitä ne ihmiset -puhuvat, kun runonsa näkevät. Mahtaa se kirjastonhoitajakin jo oven -suulle kunnioittavan ja ihailevan katseen heittää, ja ne toiset, -- -jotka myös tuntevat -- kunnioittaen pienempiäkin liikkeitäni seuraavat. - -On ehkä joku ääneenkin ne lukenut, niinkuin tekevät usein, kun jotakin -tähdellistä huomaavat. Ja mitähän ovat ajatelleet tuosta runosta: "Kun -rakkaus raatoa on"... kerrassaan intressantti nuorille. -- - -Näissä ihanissa ajatuksissa, ihanissa toiveissa astui Eero lukutupaan -ja juhlallisena, sangen miellyttävästi mainitsi hyvän ehtoon. - -Miehiä ja naisia oli huone puolillaan, mutta kaikilla näytti olevan -niin tähdellistä luettavaa, etteivät katsettaan malttaneet muualle -heittää, ja tuskin kukaan hyvään ehtooseen vastasi. Lukutuvan hoitaja -istui pitkän pöydän päässä, hätäisesti muljautti ruskeita silmiään -sankalasiensa takaa ja jälleen luettavaansa syventyi. - --- Onkohan vielä tullutkaan? -- kysyi Eero itseltään, silmäili pitkin -pöytää ja parhaillaan luettavia lehtiä. - -Eero huomasi, että joku naishenkilö lueskeli aivan uutta ja puhdasta -Nykyaikaa. Omituinen tunne kulki hänen ruumiinsa läpi, sydän alkoi -voimakkaasti jyskiä ja veri nousi tuntuvasti päähän. - -Hän aikoi pyytää, vaan kun lukija oli vento vieras, päällepäätteeksi -nainen, olisi se ollut sopimatonta, tyhmää. Olla se lehti pojan -sompulalla, tai jollakin tuttavalla, olisi sen heti paikalla temmassut. - -Eero otti koneentapaisesti vanhan "Valvojan" käteensä, vaan ei sitä -yrittänytkään lukea, antoi silmien Nykyajan lukijassa pysyä, sen -kasvojen ilmeestä ja tuskin näkyvästä huulien liikkeestä saada esiin -sanat, joita tyttö sieltä luki. - -Vihdoin heitti Nykyajan lukija lehden, katsoi suuttuneena Eeroon ja -lähti ulos koko huoneesta. - -Eero tempasi lehden melkein samassa kun se pöytään putosi, selaili -alusta loppuun, lopusta alkuun ja kun runon näki, antoi siinä silmien -vähän aikaa levätä, ja taas rupesi selailemaan. - -Mutta omia runoja ei näkynyt, ei vaikka kuinka olisi hakenut, selaili -uudelleen ja yhä uudelleen, katsoi sisällysluetteloa; vaan aina -turhaan, omaansa ei missään nähnyt. - -Eeron valtasi sanomaton pettymyksen tunne, yhdellä iskulla olivat -äskeiset ihanat ja suloiset toiveet kumoon kukistettu, kasvanut -itserakkaus kärsi kovan haaksirikon ja mieli tuli sanomattoman -katkeraksi. - -Eero melkein häpesi itseään, häpesi liiallista rohkeuttaan ja -ylpeyttään, mutta kaikkein enemmän hävetti se, että oli Heikille siitä -puhunut. Se sen saattaa puhua tovereille, toverit kylällä ja silloin -sen tietävät kaikki. - --- Mutta -- ajatteli Eero hiukan levollisempana -- saattavatpa ne vielä -ensi numeroon tulla, jätetään sitä usein tilanpuutteen tähden -seuraavaan numeroon. - -Tavallista happamemmalla tuulella poistui Eero sinä iltana lukutuvasta. - - * * * * * - -Sattui taas eräänä päivänä tiukka arvostelu nuoremmista kirjailijoista -ja runoilijoista. Eero oli kaiken aikaa ollut hyvällä puhetuulella. -Sanansa olivat purevia ja sattuvia kuin millä ammattiarvostelijalla -tahansa: Siinä ylistettiin, haukuttiin, haukuttiin ja ylistettiin, -tieteellisiä sivistyssanoja, vanhoja kuluneita fraaseja viskeltiin -toinen toistaan purevampia ja sattuvampia. - -Heikki oli samassa joukossa, oli saanut hiukan nenälleen ja päätti -antaa samalla mitalla takasin. - --- Eero kuuleppas! Oletko nähnyt runojasi Nykyajassa? -- huutaa hän -vahvalla bassoäänellään. - -Mutta Eero on valmiiksi ladattu, ei tarvitse muuta kuin päästää: - --- Tilanpuutteessa jäivät _seuraavaan_ numeroon. - -Heikki ei sen enempää asiasta kysele eikä kouri, sen tehtävän jättää -hän toisille, jotka siitä kyllä hyvää huolta pitävät. - -Pojat kyselevät ja utelevat runojen nimiä, tahtoisivat tietoa niiden -sisällöstä ja muodosta, mutta Eero ei kysymyksistä paljon piittaa, eipä -edes punastukaan; sanoo vaan hyvin maltillisesti: - -"Perästä kuuluu sano torven tekijä." - -Eero pääsee rauhaan, keskustelu sujuu muille aloille, ja vihdoin siitä -jälleen kaikki omiin suojiinsa painuvat. - -Mutta yhä harmittavampaan tilaan jätti tämä sattuma Eeron. Hän -sadattelee ja noituu Heikin kymmeneen kertaan, katuu kun sentään tuli -tuolle petturille salaisuutensa puhuneeksi. -- Jos kumminkin ovat -paperikoriin joutuneet... sieltä ne sitte eivät maailmalle lähde... -Hiivatin Heikki! - - * * * * * - -Eero alkaa jälleen toivoa, käy joka ilta lukutuvassa ja kuulustaa -Nykyajan ilmestymistä. - -Mutta eräänä iltana kun Eero taas saapuu lukutupaan ja kysyy Nykyaikaa, -muljauttaa hoitaja silmiänsä niin että suuret valkuaiset leimahtelevat, -heittää sitte moljottavan katseen Eeroon ja sanoo: - --- Olen kuullut että Nykyaika meinaa kuolla. - --- Kuollako!... mihin tautiin? -- huusi Eero innostuneena. - --- En tiedä mikä lie tauti, mutta kuolee se vaan. - --- Vai kuolee... ikävä asia... sanomattoman ikävä... niin hyvin -toimitettu lehti kun se oli... vai kuolee, valitettava asia, hyvin -valitettava -- puhelee Eero tavattomalla surumielisyydellä. - --- Erittäin valitettava -- sanoo hoitaja, muljauttaa taas omituisesti -silmiään ja syventyy lukemiseensa. -- - -Eerosta tuntui nyt kuin raskas kivi olisi sydämen päältä pois -vieritetty, ja tavallista iloisemmalla ja kevyemmällä mielellä jätti -hän sillä kertaa lukutuvan, eikä sinne pitkiin aikoihin palannutkaan. - -Mutta _seuraavaa_ numeroa ei sen perästä tullut, _ja se se oli_ Eeron -pelastus. - - - - -VIII - -VANHA MÄNTY - - -Mitenkä siihen lienee jäänyt tuo satavuotias mänty, sitä en tiedä, -mutta siinä hakamaassa se yksinänsä kasvaa. - -Yksinänsä siinä ystävättä seisoo, kumppalitta myrskyt kestää, -kumppalitta pohjan viimat kärsii, idän ilmat voittaa... ja kumppalitta -etelän hellät syleilyt nauttii. -- - -Kaadetut ovat ystävät, joille myrskyn pauhatessa käsiä ojennettiin, -kaadettu kumppalit, joiden kanssa kilvan kasvettiin kevätpäivän -paistaessa. - -Kilvan siinä silloin lauloivat, soittelivat tuulessa kilvan, kilvan -käkiä kukuttelivat, hyväilivät päivää kilvan... ja kun ilta tuli... -hymisten onnestaan kuiskivat. - -Sylityksin, käsi käissä siinä juuret ravintoa imi, samoja kiviä -halaili, suuteli samaa maata. - -Se oli lemmen aikaa se, suloista nuoruuden aikaa! -- - -Mutta vainolainen tuli, maahan ystävät kaatoi. - -Yksinään siihen jälelle jätettiin, kaihoellen kasvamaan. Kumppalina oli -ilman tuuli, auringon lämpö lämmittäjänä, ystävänä taivaan lintu, nuori -ruoho lemmikkinä. Mutta korkeaksi siinä sittekin nousi, lakkapää -petäjäksi kasvoi. - -Nousi siihen sivulle nuori metsä, vaan kaskeksi senkin kaatoivat, -tuhaksi polttivat. Nuoleskeli tuli vanhuksen tyveä, syviä ryppyjä -siihen poltti, veren suonissa kiehutti; -- mutta sen se kärsi, -uhmaellen palomaalla sittekin kasvoi. - -Tuhkaan kylvettiin siemen, kellervä, lainehtiva ruis leikattiin, -- -vielä kerran kylvettiin ja leikattiin -- sitte laidunmaaksi jätettiin. - - * * * * * - -Kunnioitettuna ja ihailtuna se vanha mänty siinä hakamaassa seisoo, -laajoja oksiaan levittelee ja niitä tuulessa heiluttaa. - -Vanhoilta ajoilta siinä seisoo, lienee uhrejakin kantanut, kansan -loitsuja kuunnellut. Uhrata tekisi sinulle mieli, niin pyhältä, niin -kunnioitettavalta ja suurelta näytät. Kun käki latvassasi kukahtaa, -kainommalta se silloin kuuluu. Peipon virsi oksaltasi on valittava, -niin soinnuton ja pitkä. - -Ja kun sua katselen, milloin mailtaan hiipii kuu, oksillas se kauvan -viipyy, joka neulasen neniä käy. Arasti se oksalta oksalle luisuu ja -verkkaan sinusta poistuu. - -Aina silloin käyt sinä niin kumman kummaksi, hahmosi on aavemainen ja -jylhä. - -Uhritulia tahtoisin silloin vierelläsi nähdä, rummun pärinän ja mustat -haamut. Silloin kuulisin kantelon kaiun ja laulut tutulta tuntuisi... - -Sinne joukkoon tahtoisin sitte minäkin, kanneltani soittelisin, lauluni -laulaisin ja pienen uhrini uhraisin... - -Siellä silloin tietäjän äänen kuulisin, näkisin miehet miehekkäät, -naiset naiselliset näkisin... oikean _suomalaisen_ näkisin! - -Vaan eihän niitä siellä juurellasi ole!... - -Päivin kun luoksesi kuljen, olet yhtä lempeä. Yhtä tuttu on silloin -laulusi, ja yhtä vienot kuiskeesi ovat... Yksiksesi seisot, itseksesi -entisiä aikoja haastat... Öilläkö sinä vaan menneisyyden pakinoille -luoksesi kutsut? -- -- - -Sinä olet niin suuri, niin vankka ja luja, sinä vanha mänty. - -Satoja vuosia siinä seisonut olet; -- mutta kerran sinutkin kaatavat. - -Vainolainen tulee, aseensa runkoosi iskee ja rymisten sinut maahan -kaataa. Nuo mahtavat oksat parkuen katkeilevat ja sydänveresi kuivihin -vuotaa... - -Silloin et sinä enää tuulen kanssa laulele, et kuiskeitasi minulle -kuiski, et käkeä latvassasi kukuttele, etkä kuuta oksillasi -kanna. -- -- - -Pois sinut siitä kulettavat, maailman markkinoille lähettävät ja suuret -rahat taskuunsa pistävät. - -Ryppyisen kantosi sijalleen jättävät, senkin tervoiksi tekevät, -elleivät lahoomaan laske. Sammal silloin siihen päälle kerrostuu, -jäkälä asuntonsa ottaa, vesi vihdoin valuttaa ja lahopuuksi laittaa. -Sieniä kasvaa mätään kantoon, toukka syö mitä syötävää on, ja aika -lopun mullaksi muuttaa... - -Sitten ei sinua enää ole... jälkeäkään ei maan päällä huomaa... Heinä -siinä sijallasi helpeitään helistää... tahi nuori viidakko lauluansa -laulaa. -- -- - -Mutta siellä syvässä maassa vielä silloinkin juuresi kiertelevät... - -Ei huomaa kulkija, että ne ovat vielä vankat ja vahvat, että ne -kovettuneina ja kuivina siellä samoja kiviä kiertävät, halaavat samaa -maata. Rauhassa saavat levätä. Ei uletu sinne raatajan kuokka, eikä -sahrain kärki... siellä ei niitä aika muuta, eikä ilma lahottamaan -pääse... - - * * * * * - -Kerran se minunkin latvani kaatuu, kerran, mullaksi muutun; kerran -heinä päälläni heiluu ja mato kalloani kalvaa... - -Niin... kerran... kerran... - -Mutta _"juureni"_ sittekin elää, se ei kuole eikä lahoo... - - - - -IX - -KUN KULMALAN TYTÖT SAIVAT HATUN - - -Se oli Vappuna kun Kulmalan nuorisoseura kokoontui ortensa alle -illanviettoon. - -Syrjäkylä kun oli, eivät ohjelmat yleensä rikkaita olleet, eivät liioin -monipuolisiakaan. Ainainen pula ja puute oli puhujista, esitelmän -pitäjistä ja sen semmoisista valistuksen levittäjistä, joita, ikävä. -kyllä, ei omalle kylälle ollut syntynyt, ties oliko juuri -kasvamassakaan. - -Valtaavaan suuruuteen pääsi sentähden tanssi, johon kykyä ja kuntoa -kesti, tahtoa ja tarmoa riitti ja johon jokainen oli kuin syntymästään -luotu. - -Silloin tällöin luettiin runokertomuskin, ja pieni näytelmäkappale -pantiin tuon tuostakin menemään. Tanssi, se oli kuitenkin se valtti, -joka mieliä puoleensa veti ja lämmitti. - -Mutta Vappuna se ohjelma jossain määrin muuttui. - -Esimies, nuori maanviljelijä, innokas uusien aatteiden kannattaja, oli -edellisellä viikolla lukenut sanomalehdestä erään taitavan ja kokeneen -lääkärimme kirjoituksen naisten päähineistä, joka kirjoitus kerrassaan -tempasi hänet mukaansa. - -Tämä oli ala, johon ei esimies milloinkaan ollut tullut huomiotaan -erityisemmin kiinnittäneeksi, kotikylän naisilla kun olivat päähineet -aina sitä samaa mallia, nimittäin talvella paksut villahuivit, kesällä -taas hyvin kirjavat tahi aivan valkeat pumpuli- tahi karttuunihuivit. -Oli niitä sentään ehta silkkejäkin, mustia, ja niin kiiltäviä ja -loistavia että ihan silmää häikäsi. - -Kun esimies, kirjoituksen valossa, tuli luoneeksi katsauksen kotikylän -naisten päähineisiin, huomasi hän, että ala oli varsin kiitollinen ja -sopiva ottaa puheeksi seuran kokouksessa. Esimiehelle oli muutenkin -juuri seuraavaan kokoukseen annettu toimeksi keskustelukysymyksen -hankkiminen ja sen pohjustaminen, joten tämäkin puoli pakottamalla -pakotti ottamaan asian puheeksi. - -Esimies ajatteli asiaa, tuumi sitä monelta puolelta, otti oikein -periaatteen kannalta ja eri näkökohtia tarkastamalla. Mutta sittekin -hän aina samaan saapui, samaan päämaaliin pääsi. Hän huomasi, että -asialla _ei voi_ olla muuta kuin yksi puoli, ja että se puoli on -ehdottomasti kannatusta ansaitseva. Ja kun asia kerran on niin -välittömässä yhteydessä kaikkien naisten kanssa, ja heidän kauttansa -mitä läheisimmin liittyy miehiin, niin mikä estäisi ottamasta sitä -juuri _täälläkin_ puheeksi. - --- Läpi se asia on ajettava -- tuumi esimies ja valmisteli lähtöä -talolle. -- -- - -Iloisempana, aatteellisempana, kuin pitkään aikaan tuli esimies -illanviettoon ja julisti sen muutamilla sanoilla avatuksi. - -Kun kertomus ja pari runoa oli tavalliseen tapaan luettu, alkoi tanssi. -Esimies ei kuitenkaan sen loppua malttanut odottaa, vaan meni ja -keskeytti sen paraassa vauhdissaan. - --- Minulla olisi eräs kysymys, jonka tahtoisin keskustelun alaiseksi, -jos seura niin tahtoo -- puhui esimies tanssin tauottua. - --- Hyvä, hyvä, tahtoo, tahtoo! -- kuului vastauksia hämäristä nurkista. - --- Kysymys koskee naistemme päähineitä, ja jos seura tahtoo, niin sanon -alustukseksi muutaman sanan. - --- Mitä se koskee... mitä... mitä? -- kuiskailivat edempänä olevat -siksi kuuluvalla äänellä että esimieskin sen kuuli. - --- Kysymykseni koskee naistemme päähineitä -- täytyi esimiehen lujalla -äänellä uudistaa. - -Suhinaa, hiljaista naurua ja virnistelemistä kuului pitkin -seinävieruja, jonka kuitenkin pian lopetti jykevä ääni peränurkasta: - --- Antaa tulla vaan! - -Sen jälkeen oli hiljaista joka puolella ja esimies käsitti vuoronsa -tulleen. - --- Niinkuin teistä on ehkä joku kuullut tahi lukenut sanomalehdistä -- -alotti esimies juhlallisella äänellä -- on nykyään paljon puhuttu -naistemme päähineistä. Ne nimittäin ovat vielä sillä "kehityskaudella", -että meillä niitten suhteen olisi paljon toivomisen varaa. - -En tahdo pitkälti puhua, huomautan vaan, kuinka kerrassaan rumia ja -epämukavia ovat nuo paksut villaiset huivit, joilla te naiset päänne -vyötätte, niin että tuskin silmiä näkyy, nenästä ja suusta -puhumattakaan. Millaisia ovat nuo kalliit silkit, jotka panevat korvat -kohisemaan, niin ettei kuule vaikka hevosella päälle ajaisi. Millaisia -nuo ohuet karttuuni- ja pumpulihuivit, jotka virttyvät ja rapistuvat -niinkuin lehmän sieni aholla. Kuinka monta markkaa niihin vuosittain -pannaan, kuinka monta, sanokaapas, sanokaapas!... Ja millainen on -niiden "terveysopillinen" puoli? - -En tahdo pitkälti puhua, vetoon vaan erään lääkärin sanaan. Hän nim. -sanoo, että ne pääntaudit, joita naiset niin yleisesti sairastavat, -tulevat juuri noista paksuista ja epämukavista huiveista, jotka -hautovat ja kuumentavat pään niinkuin tulinen pätsi. Näin käy pää -araksi kylmälle. Kun siihen sitte sattuu tuulen henki pääsemään, on -kipu valmis. Päänkipua seuraa sitte hiustaudit, yleiset kylmettymiset, -pitemmät sairaudet ja viimein varma kuolema. - -En tahdo pitkälti puhua, sanon vaan suoraan ja lyhyesti, että on jo -aika heittää nuo epämukavat huivit nurkkaan ja kohottaa tilalle hatut. -Ne ne ovat halpoja, "terveysopillisia" ja niin erinomaisen sieviä ja -nättiä, jotta ruminkin naama näyttää kauniilta kuin enkelin naama. - -Naiset, naiset, huomatkaa, mikä erittäin tärkeä seikka, mikä etu ja -tulevaisuus itsellenne! Vielä kerran: huivit nurkkaan, hatut päähän! - -Esimies puhui tavattomalla ponnella ja lennolla, hän puhui niinkuin -itse kehittämästä aatteestaan, niinkuin omaa vakaumustaan haastanut -olisi. Sen hän itsekin huomasi, huomasi omista helposti löydetyistä -sanoistaan, tarkkaavista katseista ja siitä hiljaisuudesta mikä -huoneessa vallitsi. - --- Olkaa hyvät ja lausukaa ajatuksianne tästä asiasta -- kehoitti -esimies. - -Hiljaisuutta yhä kesti, vastauksia ei kuulunut, joten esimiehen olo -alkoi käydä hyvin ikäväksi. - -Vähitellen alkoi hämäristä nurkista kuulua suhinaa, pilkallista naurua -ja virnistelyä. Talontyttäret nykivät toisiaan, kuiskailivat tuon -tuostakin korvaan ja heittelivät kiitollisia silmäyksiä esimiehen -puoleen. - -Piikatytöt sitävastoin luulivat itsensä hieman loukatuiksi esimiehen -puheesta, pitivät pilkantekona koko saarnan ja katselivat arasti -penkiltään. - -Mutta kukaan ei rohjennut sanaa sanoa. - --- Olkaa hyvät ja lausukaa mielipiteenne asiasta! -- kehoitti esimies -uudelleen. - -Kukaan ei vastannut. Hiljaisuus alkoi käydä sietämättömäksi, varsinkin -esimiehelle, joka paraansa mukaan koetti jäseniä puhumaan kannustaa. - -Miesten puolelta alkoi kuulua hiljaista ivaa ja naurua, yksityisiä -sanasutkauksia kuului sieltä ja täältä, ja järjestys näytti vaaraan -joutuvan. - -Esimies käsitti hetken. Hän huomasi vaaran, joka saattoi millä hetkellä -hyvänsä lyödä pilkaksi koko asian. Hän muisti, miten joskus ennenkin -oli lyöty, kuinka ponnellakin esitetty asia oli pilkan, naurun ja ivan -alaiseksi joutunut, hanurien räminään ja tanssin remuun upotettu koko -asia. Sama vaara oli nytkin tulossa. Esimies sen paikalla huomasi. Hän -silmäili hätäisesti ympäri huonetta, luuli joka puolella tapaavansa -pilkallisia ja ivaavia katseita, jotka milloin hyvänsä olivat valmiit -ruhjomaan, rikki repimään, lyömään maahan hänen hyvät aatteensa ja -tarkoituksensa. Tämä suututti esimiestä. Hän tunsi miten kantansa -asiasta oli varma ja perusteltu, miten selvä se päämäärä, jonka -saavuttamiseksi tässä oli työskenneltävä, ja se se juuri antoi voimaa, -antoi rohkeutta katsoa silmästä silmään tuota uhkaavaa joukkoa... -Esimies valmistautui vastarintaan, yhdellä iskulla musertaakseen -vastustajansa ja lyödäkseen maahan pilkkaajansa. - --- Kulmalan miehet ja naiset -- huusi esimies hirmuisella äänellä -pöytänsä takaa, puristi kätensä nyrkkiin ja otti asennon niinkuin olisi -kaksintaisteluun koko joukon kanssa ruvennut -- että te kehtaatte, -ettette häpeä moista typeryyttä ja tyhmyyttänne, että te julkeatte -pilkaksi lyödä niin tärkeän asian kuin tämä, josta teille -uppiniskaiset, kovakorvaiset äsken puhuin. Hyi, hävetkää silmänne -maalle! - -Minä olen seuran esimies, ja minä vaadin että minua totellaan, muussa -tapauksessa minä häpeän olla tällaisen seuran kanssa missään -tekemisessä. Minä siis kysyn suoraan: keskustellaanko tästä asiasta -vaiko ei? Mutta samalla vaadin, että pilkalliset puheet ja naurut -jääkööt pois! - -Viimeistä sanaa lausuessaan, jymäytti esimies suuren nyrkkinsä kovalla -vauhdilla pöytään, antaen puheelleen siten vieläkin musertavamman -vaikutuksen. - -Seuraukset näkyivät heti. Hiiskaustakaan ei kuulunut. Tuvassa vallitsi -rauhaisa ja tyyni tunnelma, niinkuin vallitsee ukkosilman jälkeen -luonnossa, kun hirmuinen jyrinä pilvissä on vaiennut. Se oli niinkuin -sadekuuro, joka äkkiä, aavistamatta, auringon paistaessa valutti -vetensä kuivaan maahan, antaen sille ihanan tuoksun ja vihreän, puhtaan -värin. - -Naiset melkein pelkäsivät esimiehen julmaa muotoa, miehet mulkoilivat, -sytyttelivät piippunysiänsä ja syljeskelivät pitkiä sylkiä -lattiarakosiin. - -Esimies huomasi puheensa vaikutuksen paljon suuremmaksi kuin mitä oli -toivonutkaan. Hän melkein katui liian ankaraa esiintymistään ja koetti -sitä jossain määrin lievittää. - --- Minä pyydän arv. jäseniä, niin miehiä kuin naisia, lausumaan -mielipiteensä asiasta -- puhui hän lempeällä äänellä. - --- Herra puheenjohtaja -- alotti muuan talonpoika -- minun -käsittääkseni ei tämä asia ollenkaan kuulu meille eikä koko -kylällekään. Naisillamme on täällä huivit, niillä ovat tulleet satoja -vuosia toimeen ja tulevat vastakin. Siinä sitä on kyllä kun saavat -huivin hankituksi, hatusta puhumattakaan. Ja muuten ne eivät meidän -naisillemme soveltuisikaan, "röökynäin" ja herrasväen kapistuksia ovat. - --- Samaa mieltä herra puheenjohtaja... samaa mieltä herra puheenjohtaja --- huutelivat miehet ja hellittelivät "äkkivääriä" hampaistaan. - --- Herra puheenjohtaja -- huusi taas joku miehistä -- minun vaan piti -sanoa että kannatan täydellisesti Toiskan Villeä... - -Esimies jo luuli yleisen mielipiteen käyvän alustustaan vastaan, -valmisteli jo puolustuspuhettaan, kun samassa naisten puolelta -pyydetään puheenvuoroa. - --- Sanna Laurila -- vastaa esimies ja kumartaa kohteliaasti. - --- Minua ihan naurattaa, kun te miehet päättelette mitä me naiset -päähämme panemme. Ettekö te kummastelisi, ettekö suuttuisi, jos me -naiset päättäisimme vaihtaa lakkinne ja hattunne myssyyn. Ihan varmaan -te nauraisitte päätöksellemme. Juuri samoin voisimme tehdä mekin, sillä -onhan meillä päähineet, niinkuin tässä joku hyväntahtoinen puhuja -mainitsi. - -Mutta asiaan. - -Olen erittäin kiitollinen herra puheenjohtajalle siitä, kun on ottanut -tämän asian puheeksi. Juuri tästä asiasta oli meillä kansanopistolla -paljon keskustelemista yhteisissä kokouksissamme. Opettaja ja oppilaat -kannattivat lämpimästi hatun käyttöä kansan naisella. Siellä -todistettiin moneen kertaan hatun käytännöllisempi käyttö, sen halpuus -kalliin huivin rinnalla ja ennen kaikkia sen terveellinen puoli. - -Kuinka monta kertaa mukavampi on kevyt hattu lämpimänä kesänä kuin -huivi, joka hautoo ja paahtaa pään että on tukka mädäntyä. Kuinka -paljon käytännöllisempi on lakki talvella kuin paksun paksu villahuivi, -jonka läpi ei kuule eikä näe, vaan on kuin pussissa. - -Mitä eräs puhuja mainitsi hattujen korkeasta hinnasta, on minun sitä -lausuntoa vähän selvitettävä. - -Olen vertaillut hintoja huivien ja hattujen välillä ja tullut -huomaamaan, että paljon halvemmaksi tulevat hatut. Kauniita, sieviä -olkihattuja saadaan ostaa l markalla, vieläpä halvemmallakin. Siihen -kiinnitämme valkean tahi sinisen nauhan, ja niin on meillä mitä sievin -ja kevyin kesäpäähine. Se ei liiaksi lämmitä, ei paahda, ei paina, ilma -ei pilaa tukkaa, vaan aina raitis henki virtaa yli hiuksien. - -Talveksi taas ostamme 3 markalla hyvän lakin, joka kestää useita -vuosia. Kun näitä päähineitä käytämme, emme, milloinkaan tarvitse 20 -tahi 25 markan maksavia silkkejä, jotka eivät missään tapauksessa vedä -vertoja halvimmalle hatulle tahi lakille päähineenä. Halvin hattu pukee -tytön aina paremmin kuin kallein silkki tahi liina. Ja kun hattua -käytämme, tulevat hiuksetkin paremmin hoidetuksi, joten ne kauvemmin -säilyttävät nuortean värin ja notkeutensa. - -Jos olisin lääkäri tahi oppinut, voisin selittää kuinka paljon -terveellisempi on hattu kuin liina. Sen vaan varmasti tiedän, että -halvemmaksi käy hatun käyttö kuin huivin, ja että se paljon paremmin -meidät pukee. Minä siis ehdottomasti puolustan hattua ja tahdon sitä -käytäntöön otettavaksi. -- - -Elävästi, puolittain leikin sekaisella ilmeellä sanoi Sanni -sanottavansa. Hän oli asiassaan niin varman näköinen, että näytti -siltä, kuin tinkimistä ei olisi ollut tippaakaan, ei sinne eikä tänne. -Ja juuri sentähden se kuulijoihinkin vaikutti. - -Naiset näyttivät siltä, kuin olisivat tahtoneet syliinsä sulkea nuoren -puolustajansa, joka oli kaikkien puolesta sanottavan sanonut. - -Muutamia puheenvuoroja vielä käytettiin, niissä mielipiteet enimmäkseen -kallistuivat esimiehen ja Laurilan Sannan puolelle. - --- Ne jotka tahtovat hattua, nostakoot kätensä! -- huusi esimies. - -Käsiä nousi joka puolelta, ja näyttivät ne suurena enemmistönä olevan. - -Voiton varmana hymyili esimies ja puoleksi pilkallisena lausui: - --- Ne jotka eivät sitä antaisi toisille, eivätkä sitä itse kärsi, -nostakoot kätensä! - -Nousihan niitä käsiä, oikein parittain miestä kohti, mutta tappiolle -silti jäivät. - --- Minun käsittääkseni on jälkimmäinen puoli vähemmistönä -- sanoi -esimies erittäin tyytyväisenä. - --- On, on -- kuiskailivat tytöt. - -Esimies jymäytti nyrkkinsä pöytään, joten asia oli päätetty. - --- Minä ehdottelen -- puhui esimies -- että valittaisiin 2 tahi 3 -henkeä, jotka ostaisivat hatut sopivasta paikasta ja toimittaisivat ne -tänne. - --- Hyvä, hyvä, kannatetaan, kannatetaan. - --- Tehkää ehdotuksia! -- kehotti esimies. - --- Ehdottelen Herra esimiestä ja Sanna Laurilaa -- huusi joku. - --- Kannatetaanko ehdotusta? - --- Kannatetaan, kannatetaan! - --- Minä ehdotan kolmanneksi Anni Anttilaa. - --- Hyvä, hyvä! Kannatetaan! - --- Onko muita ehdotuksia? - -Vastausta ei kuulunut, joten esimies lausui juhlallisesti: - --- Seura valitsee siis tähän toimeen Sanna Laurilan, Anni Anttilan ja -minut. Näiden toimeksi jää siis hattujen hankkiminen sopivasta paikasta -ja niitten perille toimittaminen. - --- Hyvä, hyvä! - -Esimies jymäytti nyrkkinsä pöytään ja asia oli kaikin puolin valmis. - -Sen jälkeen jatkettiin illanviettoa tavalliseen tapaan... - - * * * * * - -Vinhaa vauhtia viskelee esimiehen ruuna kirkonkylää kohden, missä -junaan noustaan ja huristetaan kaupunkiin. - -Kerran ennen on esimies ja Sanna kaupungissa käyneet, Anni ei -kertaakaan, joten paikka on jokseenkin outo heille. Hakemalla täytyy -hakea, lukea puotikylttejä ja katsella akkunoihin sullottua tavaraa jos -mielii jotain löytää. Aikaa se katseleminen tottumattomalta vie, pian -siinä pyörähtää puolituntinen yhdenkin akkunan ääressä, ja kun niitä on -kymmeniä, saattaa siinä päivä kulua ihan huomaamatta. - -Onneksi on esimies niitä miehiä, jotka eivät turhuuksia töllistelemään -jääne, vaan syrjäkatseen viskaavat ja toiselle kiirehtävät. Kaikkein -pahimmassa pulassa on Anni, joka ensikertaa kaupungin ihmeitä näkee. -Viimeisenä katua astuu ja kun oikein erityistä huomaa, ei tiedä -pitäisikö seurata toisia vaiko jälelle jäädä. Pelottaa kuitenkin -oudossa paikassa yksikseen heittäytyä, joten täytyy vastahakoisesti -kiirehtiä toisten jälkiä. - -Pian kuitenkin huomaa Sanna kadun toisella sivulla akkunan, joka on -täpötäyteen sullottu hattuja, hansikkaita, päivänvarjoja, kravatteja, -kauluksia, kalvosimia ja sen semmoisia pieniä tarpeita. Hienoilta -näyttävät paikat ja tavarat, niin että panee epäilyttämään tokko -ollenkaan sisälle uskaltaa. - --- Eihän pahemmin käy kuin on luotu -- tuumii esimies, tarttuu -ovenripaan ja astuu naisineen sisään. - --- Mitä pitäisi olla? -- kysyy neiti pöydän takaa. - -Kulmalalaiset eivät huoli kiirettä vastaamisensa kanssa pitää, -katselevat vaan rauhallisesti ympäri puotia. - --- Hattuja tarvittaisi -- virkkaa viimein esimies ja käy lähemmä -pöytää. - --- Jahah, jahah, minkälaisia pitäisi olla? - --- No en minä niin... sanokaa te -- vastaa esimies ja heittää -silmäyksen naisiin. - --- Tuollaisia halvanpuoleisia -- selittelee Sanna. - --- Jahah, jahah -- -- -- - --- Voi kun tämä olisi nätti -- puheli Anni myyjän poistuttaa ja -koetteli hienoa hattua päähänsä. - --- Ota pois Sanna liinasi ja koeta! Sanna otti ja sovitti hatun -päähänsä. - --- Voi hertti miten on kaunis voi taivas, näes kuinka mukava, voi...! --- kuiskivat tytöt ja katselivat suureen peiliin. - -Esimies oli sanan sanoa, vaan myyjä tuli samassa sisälle, suuri kimppu -erilaisia hattuja mukana. - --- Tämän hinta on 5, tuon 4 ja nuo tuossa 3 markkaa kappale. Näitä 4 -markan hattuja on muuten hyvin paljon ostettu. - -Naiset rupesivat ihailemaan ja ylistelemään 4 markan hattuja, -katselivat ja koettelivat juuri kuin olisivat ostaa aikoneet. - --- Ei, kyllä ne ovat meille liian kalliita -- huomautti esimies -joukkoon. - --- Mutta jos oikein monta ottaisi, eikö annettaisi halvemmalla -- kysyi -Anni. - --- Ei voi, ei voi, se on alin hinta. - --- Eikö ole halvempia kuin 3 markan -- kysyi esimies. - --- Ei ole meillä. - --- Alennatteko noista 3 markan hatuista jos niitä _oikein paljon_ -ottaisimme? -- kysyi Sanni. - --- No kuinka paljon ottaisitte? - --- 50 kappaletta. - --- 50 kappaletta!... hyvänen aika, vai 50 kappaletta! Meillä ei ole -tätä lajia niin paljoa. Tuskin 20! - --- Kuinka paljon alennatte jos otamme ne kaikki? - --- Hjaa... 25 penniä kappaleelta. - --- Ei, kyllä ne ovat liian kalliita meille -- sanoi esimies -päättävästi, painoi lakin päähänsä ja astui ulos. - --- Niin kyllä, niin kyllä -- tuumivat naiset ja seurasivat jälkiä, - -Perätoukuria sitä sitte astutaan pitkin katua, luetaan kylttejä ja -kurkistellaan akkunoihin. Ja kun hienoja hattupäitä tulee vastaan, -pysähtyy Anni ja katselee vielä kauvan jälkeenkin miltä se hattu oikein -näyttää. - -Näin saavutaan torille. - -Myyjät huutelevat, kehuvat kilvan tavaroitansa ja koettavat kukin -paraansa mukaan saada Kulmalaiset ostajikseen. Mutta esimies ei ole -kuulevinaankaan, astuu vaan jykevästi pitkin myyjäin linjaa, heitellen -silmäyksiä oikealle ja vasemmalle. Paljon, ja monellaista tavaraa siinä -sivuilla ohi vilahtelee. Naisten tekisi mieli kysellä hintojakin, mutta -eivät jouda, kun ei esimies ota pysähtyäkseen. - -Kun pari kujaa on päästä päähän kuljettu, huomaa esimies -hattukauppiaan, jolla on riski kuorma tavaraa. Siinä on hattuja jos -jonkin näköisiä ja kokoisia. Siinä on miesten, naisten ja lasten -hattuja, kukin laji suuriin, korkeisiin läjiin puristettuina ja -upotettuina syviin säkkeihin, joista niitä tarpeen mukaan esille -otetaan. - -Tyytyväisenä hymyilee esimies löydöstään ja paikalle päästyään alottaa -heti kaupanteon. - --- Mikä on hattujen hinta? -- kysyy esimies. - --- Ovat erihintaisia... minkälaisia pitäisi olla? - --- Naisten hattuja. - --- Ne ovat 80 penniä kappale. - -Esimies neuvotteli naisten kanssa ja koetti kehua hattuja sieviksi ja -halvoiksi. Eiväthän ne oikein naisia tyydyttäneet, olivat liiaksi -jokapäiväisiä ja muutenkin sellaisia... Mutta kun esimies vakuuttamalla -vakuutti, että sievempää ja somempaa hattua ei kaipaa, siihen kun vielä -kiinnittää kauniin nauhan, niin suostuivat ne naisetkin kaupantekoon ja -tuumivat että kylläpä se siellä kotikylällä auttaa. - -Esimies ryhtyi innolla kaupantekoon! - --- Paljoko alennatte jos tuosta ostan 50 kappaletta? - --- Olkoon 70 penniä. - --- Ota 60! - -Kauppias mietti hetkisen, mutta suostui kauppaan ja sanoi: - --- Noo... sama se, ota pois! - -Esimies luki rahat kouraan ja kauppa oli valmis. - -50 hattua valittiin, puristettiin samallaiseen pinkkaan kuin olivat -olleetkin ja painettiin tyhjään säkkiin. - -Nauhaa piti myös ostaa ja saatiinkin siitä ihan läheltä. 25 penniä -maksoi metri, ja niin sievää ja nättiä, vaaleansinistä kuin keväinen -taivas. 40 penniä sen oikea hinta olisi ollut, niinkuin myyjä sanoi, -mutta kun enemmän ottaa, niin aina sitä alennusta annetaan. - -Nauhaa mitattiin 40 metriä. - -Luottamustoimi oli siis kunnollisesti loppuun suoritettu, joten esimies -tyytyväisenä, ja hyvillä mielin saattoi naisille johtovallan antaa, -alistuen itse nöyrästi sitä tottelemaan. - - * * * * * - -Kaupungista on palattu kotiin. Esimiehen talossa on hyörinää ja -pyörinää. Sanni jakelee hattuja, Anni leikkelee nauhaa 80 cm pituisiin -pätkiin, ja esimies ottaa rahoja, 80 penniä kultakin. Kiivasta -koettelemista ja sovittelemista on jokaisella hatun saaneella. Peilit -ja peilin kappaleet saavat tehdä palvelusta, kulkea kädestä käteen -suuressa tuvassa. Ja kun ne eivät ennätä kaikkia tyydyttää, otetaan -avuksi uudet läkkiastiat, täysinäiset vesiämpärit, saavit ja sen -semmoiset, joita suinkin peilinä saattaa käyttää. - -Maiju sattui saamaan pienen. Hilma taas liian ison hatun, joten -vaihtokauppaakin syntyy. Ja kun siitä sitte sopivan ja mukavan saaneet -ovat, iloissaan hypellen ja laulaen kukin kotiinsa lähtevät. - - * * * * * - -Seuraava pyhä oli määrätty hattujen päiväksi. - -Kun silmäili silloin kyläraittia, katseli nuorten joukkoja, näytti -siltä kuin kaupungin "hienohelmaiset" kesälintuset olisivat sinne -kauvas maansydämeen lentäneet. Vaan kun tarkemmin katsoo, huomaa, että -omia lintusia ovat. Vankka vartalo, vahvat kädet, pyöreät, pulleat -ruusunpunervat posket, simasuiset huulet, ne ne osoittavat että omilla -mailla, omilla veräjillä, omilla pelloilla ja pientareilla kasvaneet -ovat. Tutusti, kodikkaasti ne siellä liikkuvat. Ovat kuin kevään ensi -västäräkkiä, kuin metsän rinteellä kasvavia vuokkoja tahi tuuhean -lehdon kainoja ja kieloja. Tuntuu siltä, niinkuin kevään ihana -tuulahdus voimakkaampana kun milloinkaan puhaltaisi yli Kulmalan kylän, -kun se kylväisi kukkia, hajuheiniä ja keväisen lehden tuoksua kilvan -auringon kultien kanssa. - -Tuntuu niin kumman kevyeltä ja keväiseltä, katsellessa noita sieviin, -yksinkertaisiin hattuihin puettuja naisia. Valkeat olkihatut -taivaansinisine nauhoineen, punaset posket, ruusunpunervat, simasuiset -huulet, sinisilmät, ne ne kaikki yhdessä puhtaan, silitetyn vaatteen -kanssa muistuttavat salon kaunista kukkaa, joka ei liiaksi pyydä -loistaa, mutta jonka yksinkertaisuus, kainous ja ihana hempeys jo -kaukaa etsii kulkijan katseen. -- - -Myöhemmällä kokoonnuttiin nuorisoseuran talolle merkkipäivää -lopullisesti viettämään. Siellä silitetyn vaatteen tuoksu, hajuheinän -hempeä haju väreili lakea myöten. Kaikki oli niin siistiä ja somaa, -entinen raskas, painostava leima oli vaihtunut mitä kevyempään, -keväisempään ja hauskimpaan tunnelmaan. Avatuista ikkunoista pulppuili -heräävän luonnon suloinen tuoksu ja sen mukana kaikui leivon pitkä -laulu korkealta taivaalta. - -Naiset alottivat laulun, miehet siihen voimakkaasti yhtyivät: - - "Olet maamme, armahin Suomenmaa, - Ihanuuksien ihmeen maa: - Joka niemeen, notkoon, saarelmaan - Kodin tahtoisin nostattaa" j.n.e. - -Laulun vaijettua astui esimies pöydän taa, puhui runollisia, -innostuttavia sanoja naisille ja esitti kolmenkertaisen eläköönhuudon -hatulle ja Kulmalan naisille. - - - - -X - -KUN SÄHKÖVALO TULI KAUPUNKIIN - - -Pitkä, pimeä talvi oli jo ohi mennyt; Suomen valoisa kevät teki -tuloaan. Hauskalta tuntui kaikkien mielissä. Vanha Mattikin tunsi -itsensä niin nuoreksi ja virkeäksi pienessä asunnossaan kaupungin -laidassa. - --- Taidat jo pian saada virastasi eron, -- virkkoi Matin vaimo, Leena, -eräänä iltana, kuoriessaan perunoita lattialla. - --- Niinkö luulet? - --- Luulenpa niinkin, eipähän sinua siinä toimessa ensi talvena kaivata. - --- Eipä ole kirkossakaan vielä kuulutettu! - --- Ei olekaan, eikä se siihen tulekaan, kyllä on siellä parempiakin. - --- Parempiakin -- kaimaar minä sen tiedän. "Ei sentään saa nuolla -ennenkuin tipahtaa." - --- Mutta jos se sähkö kumminkin tänne tulee! - --- Kukapa sen tietää tuleeko niistä herrain kujeista tällä kertaa -mitään. Minä luulen että se kuivaa kokoon kuin "lasareetin suurus", -sillä luulen minäkin tässä asiassa jotain tietäväni. -- - -Matti tapaili lakkiaan, pisti tupakkakojeet taskuunsa, lamppuharjan -toiseen ja lähti ulos. Seinustalta otti hän pienet tikapuut olalleen ja -niin lähti lyhtyjä sytyttämään. -- - -Tuon tempun oli Matti jo tehnyt monet kerrat; kukapa tietää kuinka -monta kertaa, sillä kauvan oli hän sitä virkaa toimittanut. -- - -Kaiholta tuntui Matin mieli, väkisinkin tunkeutui hänen mieleensä tuo -niin paljon puhuttu sähkö. Olihan se jo kuulemma naapurikaupungissakin, -miksi ei se täälläkin voisi palaa. Saivathan ne herrat tänne -rautatienkin masiinoineen ja "vahtikoppeineen." Hyi!... olihan se kuin -mikäkin hirviö, kun ensimmältä sattui näkemään, ja nyt!... nyt ei ole -paljo kummempi kuin muutkaan kuormahevoset. -- - -Näin ajatellen oli Matti jo saapunut sille alueelle, jossa lyhdyt -olivat hänen sytytettäviä. Varovasti asetti hän tikapuut lyhtytolppaa -vasten ja nousi ylös, avasi lyhdyn oven, otti lasin lampusta ja -tarkasti sitä illan hämärässä. - --- Enpä huoli häntä paremmaksi puhdistaa, meneehän se tämän illan, ja -sitte sitä ei enää tarvitakaan -- tuumaili Matti ja sytytti lampun, -sovitti lasin, ruuvasi sydämen sopivaan korkeuteen ja painoi oven -kiinni. - -Kauvempaa ei sitä kannattanut tarkastella; olihan hän niin monta kertaa -sytyttänyt tuon saman lyhdyn ja tuskin koskaan pääsi savuttamaan, tai -kitumaan jäi. -- - -Lyhdyt olivat pian sytytetyt, -- kauniisti ne keväthämärässä -paloivatkin. Viimeistä kertaako siinä loistivat... niin viimeistäkö! --- sitä Matti kotiin palatessaan ajatteli. - -Tiellä kohtasi hän Matsonniu Maijan, joka myös oli lyhtyjen -sytyttäjänä. Hänellä oli toinen puoli kaupungin lyhdyistä, ja Matilla -toinen. - --- Hyvää ehtoota! -- huusi Matti. - --- Jumala antakoon! -- vastasi Maija. - --- No mitäs sille Maijalle kuuluu? - --- Kiitos kysymästä! Kylläpä ne vanhan kuulumiset tietää. - --- Taitaa olla viimeinen kerta tällä retkellä. - --- Taitaa, vaan viis minä siitä, kyllä minä leipäni saan, jos ei -muualta niin vaivaishuoneelta. Mutta sanon minä sen, että jos ne herrat -kauvan saavat "ranuilla" niitten masinoittensa kanssa, niin ei tässä -tällaisilla yksinkertaisilla ja vanhoilla ole mitään ansiota eikä -suuhun pantavaa. - --- Antaa niitten nyt "kuohata" aikansa, sanon minä, että alas ne kerran -romahtavat. - --- Sanokaas muuta, piti nyt kirkkoonkin tuoda masiina huutamaan ja -hoilaamaan. Eihän siellä osaa enää laulaakaan, sekaantuu vaikka kuinka -koitti. - -Siihen se keskustelu tällä kertaa päättyi, sillä Matin ja Maijan tiet -samassa erosivat toisistaan. Hyvästit heitettyään katosivat kumpikin -omille teilleen. -- - -Sähköstä ei suoraan puhetta tällä kertaa tahdottu ottaa, eikä olisi -siihen tilaisuuttakaan ollut; vaikka Matti kyllä tiesi, että sitä se -Maija ajatteli, vaikkei suoraan tahtonut sanoa. - -Matti saapui kotiin, asetti tikapuut seinustalle, kolisti piippunsa -ovipielustaan ja astui sisään. - -Leena oli jo paistanut perunat, asetteli leipäkoria pöydälle, jossa -paitsi perunoita, oli pienessä kivivadissa muutamia "pitkämatkaisia" ja -tuoppi kaljaa. - -Käskyä odottamatta astui Matti pöytään illastamaan. - --- Rookasin Maijankin kotiin palatessani, -- sopersi Matti, perunoita -suun täydeltä. - --- Joko Maija tiesi mitään sähköstä? -- kysyi Leena. - --- Näkyi tuon tietävän. - --- Jaa-a, mikä sen Maija parankin eteen tulee, jos sekin ainoa ansio -häneltä pois joutuu. Eihän sitä kehräämistäkään tahdo olla, kun on -niitä kehrääjiä niin paljon. - --- Vaivaistaloon, ei siinä muu auta. - --- Vaivaistaloon!... Rukoile Jumalaa, ettei kenenkään sinne tarvitseisi -mennä. - --- Sitä se itsekin pelkäsi. -- - --- Mitä tuo meinasi sähköstä? - --- Eihän siitä lähemmin tullut puhuttua, vaan näkyi se olevan kovasti -sitä vastaan. - --- Mitä se meidän vastaan sanomisemme vaikuttaa... ei mitään. - --- Kai sekin jotain vaikuttaisi -- sanoi Matti -- kourien toisella -kädellä tupakkakukkaroa taskustaan ja toisella asetellen piippua -suuhunsa. - -Leena huomasi, että Matti oli saanut sähköstä tarpeensa, ja jätti -keskustelun parempiin aikoihin. Korjasi ruuan pöydältä pieneen kaappiin -ja istui rukkinsa ääreen kehräämään. - -Kun Matti sai piippunsa palamaan, heittäysi hän sänkyyn pitkäkseen, -puhalteli vankkoja savuja ja viimein nukkui. -- - -Nukkuessaan näki Matti ihmeellisiä unia: - -Keskelle toria oli rakennettu hirmuisen korkea torni, jonka huippuun -käy tie sisällä olevia portaita myöten. Siellä aivan latvassa oli -kauhean suuri lyhty, niin suuri, ettei koskaan ennen ollut semmoista -nähnyt. - -Ruuvi, jolla sydäntä väännettiin, oli niin raskas ja jykevä, ettei sitä -sormin saanut luiskahtamaankaan. Kaksi miestä siinä aina oli erityisen -rataslaitoksen avulla sitä kiertämässä. Tavallista öljyä siinä ei -poltettu, vaan jotakin juoksevaa se oli, koska masiina sitä alakerrasta -pumppusi. - -Häikäisevän kirkas sen valo oli... ei siihen läheltä rohjennut katsoa. -Muita lyhtyjä ei ollut, vaan kyllä se yksinäänkin riitti valaisemaan -koko kaupungin. - -Mutta kyllä söikin!... Masiina raksutti alakerrassa minkä jäsenistään -irti sai. Sydäntä kului niin paljon kuin kaksi miestä kerkesi -vääntämään. - -Vanha Maijakin oli saanut runsaasti työtä, kehrätessään aineita tuon -suuren lampun sydämeen. - -Matti itse oli masiinan syöttäjänä alakerrassa. - --- Pökköä pesään, pökköä pesään, huusi "masinisti" ja tönäsi Mattia -kylkeen. - -Samassa heräsi Matti ja näki Leenan vieressään. - --- Nouse nyt senkin köntys, luulin sinun jo viimeisiä henkäyksiä siinä -vetävän. Ähkii ja puhkii kuin mikä höyryhevonen -- huutelee Leena ja -ravistelee Mattia. - -Matti on kuin puusta pudonnut ja vähän peloitettu. Koko maailma tuntuu -hänen päässään kummittelevan. -- Sähkö on mennyt Matin päähän. - -Sangen hapan on hänen mielensä, julmasti on pettynyt. -- Kaikki mitä -äsken niin elävästi näki, olikin vaan sulaa unta. Omassa pienessä -huoneessaan on jälleen, jota pieni lamppu hämärästi valaisee... -Katkeran häviön tunne valtasi Matin. - --- Lähde siitä lyhtyjä sammuttamaan, kello on jo 11:sta! -- huomauttaa -Leena. - -Matti ei vastannut mitään, ajatteli vaan, että kun "sähkö" tulee, niin -ei tarvitse muuta kuin sanoo: "Stop tykkänään", lyö masiinan luukun -kiinni... ja silloin on pimeys koko kaupungissa. - -Leenalle ei hän tällä kertaa unestaan mitään puhunut, pani vaan lakin -päähänsä ja lähti ulos, otti tikapuut seinustalta ja meni sammuttamaan. - -Matista tuntui siltä, kuin tuon "sähkön" salaisuus alkaisi hänelle -vähitellen selvitä. Olihan hänen unensa usein ennenkin toteutunut ihan -"rikusta rikkuun." Eiköhän se nytkin niin kävisi. -- - -Mitä enemmän Matti untaan ajatteli, sitä enemmän hän sitä itsekin alkoi -uskoa. Ja kun viimeinen lyhty oli sammutettu, tuntui kaikki peräti -yksinkertaiselta ja helppotajuiselta. - -Kaihon ne uudistukset Mattiin kuitenkin jättivät. Mikään jyrkkä -edistyksen jarruttaja ei hän tosin ollutkaan, vaan liiallisuudelta ja -ylellisyydeltä ne nyt hänestä kuitenkin tuntuivat. - -Kun Matti saapui kotiin, asetti hän rakkaan toverinsa, jota oli niin -monet pimeät yöt olkapäillään hellästi kantanut, nojalleen seinustalle. - -Rakkaiksi olivat ne käyneet hänelle, jokaisen nappulan, jokaisen kolon -ja korkeamman syyn tunsi Matti. - --- Oliko se ystävä nyt jätettävä lahoomaan ja maatumaan? Sitä tuli -Matti väkisinkin miettineeksi. - -Leena oli jo levolle mennyt ja oli juuri uneen vaipumaisillaan, kun -Matti tuli kotiin. - -Kovasti teki hänen mieli paljastaa koko salaisuus vaimolleen, vaan -pelkäsi että hän löisi koko asian leikiksi, joten jätti sen -tuonnemmaksi. - -Matti riisuutui ja meni levolle, eikä kauvan viipynyt ennenkuin -nukkumatti oli molemmat vaippoihinsa tuudittanut. -- - -Matti oli taas siinä maailmassa, jossa omin silmin sai tutkia ja -täydentää havaintojansa aijotusta sähkövalosta. - - * * * * * - -Kesä oli jo loppuun kulumaisillaan, elokuun kaihoava kuu katseli öisin -autereiselta taivaalta. Syksyn läheneminen antoi hyvää kiirettä -sähkövaloa perustavillekin. Mikäli työt valmistuivat, sikäli kasvoi -kaupunkilaisten uteliaisuus siihen. Paljon siitä keskusteltiin ja -paljon kirjoitettiin. Kukaan ei sitä unohtanut ystävälle -kirjoittaessaan. -- - -Toisin oli Matin laita, ei hän "julkisesti" paljoa siitä puhunut. -Keväinen uni oli kauheasti pettänyt hänet, syvä häpeän tunne painoi -mieltä. Olihan tullut puhuttua uni Leenalle, ja hän oli sen puhunut -kylällä. Ja se se juuri Mattia hävetti ja harmitti. - -Arkipäivinä ei Matilla ollut aikaa katsella kaupungin ihmeitä, sillä -satamassa lastaaminen ja lossaaminen vei kaiken ajan, tahtoipa viedä -pyhätkin. Ja jos aikaa sattui olemaankin, käytti Matti sen parempiin -tehtäviin. - -Joskus sattui kuitenkin niin, että Leena pyhäiltasin vaati Matin -kanssaan kävelylle, ja silloin aina tuli yhtä ja toista huomaamaan -uusista yrityksistä. Leena, jolla oli tuhannen kertaa liukkaampi kieli -ja nopeampi huomaamiskyky, ei silloin jättänyt pienimpääkään asiaa, -mikä vaan sähkövaloa koski, Matilleen huomauttamatta. - -Aina niistä Matti arvostelunsa antoi ja yhdessä siitä sitten -johtopäätös tehtiin. - -Paljon varovaisemmaksi oli Matti sentään päätelmien tekemisessä -sähkövalon suhteen tullut kuin ennen. Itse hän sen parhaiten tiesi, -miten aikaisempien oli käynyt, kuinka ne olivat nenänsä kiveen lyöneet. - -Kaikki nyt näytti käyvän toisin. -- Tuolla seisoi jyvämakasiinin -näköinen puinen rakennus, jonka seinustalta kohosi pilviä hipova pyöreä -torni. Pitkin katuvieriä oli pystytetty useita pylväitä, joita paksut -kuparilangat toisiinsa yhdistivät. -- Matti oli luulla tuon korkean -tornin samaksi, jonka jo unissaan näki. Vaan eräs koululainen selitti -sen olevan vaan sitä varten, että se imee savun, joka syntyy -höyrypannun lämmittämisestä. - --- No mikä tarkoitus noilla langoilla on? -- kysyi Matti rehelliseltä -neuvojaltaan. - --- Ne langat johtavat sen voiman, jota sanotaan sähköksi, ja joka -sitten valaisee noissa tolppien päissä. - --- Niin ja tuolta se lähtee, tuolta! -- sanoi eräs suutarin oppilas, -näyttäen sormellaan sähkötehdasta. - -Niin ain', niin ain', sieltä kai -- virkkoi Matti, lopetti -tutkimuksensa ja lähti hiljalleen kotiin päin. Matkalla Leena vakuutti -etteivät ne langat, eikä paljaat tolpat valoa anna, ymmärtäähän sen nyt -jokainen, kellä vähänkin on järkeä. Ja Leena sen ymmärsi... - - * * * * * - -Tuli sitten syyskuun l:n päivä, se päivä, joka Matille oli käynyt -erityiseksi merkkipäiväksi. - -Sinä päivänä oli Matti aina ennen alottanut virkatehtävänsä, oli -ensimäisen kerran lyhtynsä sytyttänyt. -- Ikävältä nyt tahtoi mieli -tuntua, ilmakin oli ulkona niin raskasta ja märkää... Muistot pimeistä -syysilloista, muistot pyryisistä talviöistä, joina oli tikapuittensa -kanssa pitkin katuja kulkenut ja lyhdyt sytyttänyt... ne muistot nyt -lohduttivat Matin mieltä. Tunnollisesti oli hän aina tehtävänsä -tehnyt... kiitollinen omatunto nyt palkitsi Matin. - -Ilta alkoi hämärtää, ja Matti Leenansa kanssa lähti kaupungille -kävelemään, nähdäksensä miten se "sähkö" sitte palaa. - -Kadut olivat jo täynnä väkeä, toisia meni, toisia tuli, ja kaikki ilman -päämäärää. - -Pojat piirittivät jokaisen pylvään, jonka nenässä jotain riippui. -- -Ilta pimeni pimenemistään, tungos, tuuppiminen ja töniminen yhä yltyi; -mutta mitään valon tapaista ei vaan näkynyt. - -Matti ja Leena katsoivat parhaaksi asettautua eräille korkeille puodin -portaille istumaan, saadakseen siellä olla paremmassa suojassa. -Hupaiselta tuntui Leenasta tuossa rappusilla, oli niin kummallista -katsella miten tuo ohi kulkeva, loppumaton joukko, kasvot pilviin päin -luotuina, hiljalleen ja tarkkaavaisena kulki. - --- Olisi se Matti nyt pannut vanhat lyhdyt palamaan, niin ei tässä -tarvitseisi nokkaansa kolhia, -- höpisi eräs joukosta. - -Mattikin sattui tämän kuulemaan, ja hyvän vaikutuksen se näytti -tehneen. Hän ojensi selkänsä ja rykäsi, tahtoen ilmaista, "että täällä -sitä ollaan." - -Kun sähkövalosta ei mitään kuulunut, alkoivat uteliaat joukot käydä -kärsimättömiksi. Pojat vihelsivät, hurrasivat ja viskelivät -pilkkalauseita mitä kauniimpia vaan löysivät. Poliiseistakaan ei ollut -vastusta, niitä kun oli niin harvoin näkösällä ja nyt ne hupenivat kuin -tuhka tuuleen tuossa suuressa joukossa. - -Ihmiset alkoivat jo kotiin lähteä, sillä ei tuo tyhjä odotteleminen -mitään herkkua ollut, niskan päälle tuntui kovin käyvän. - -Kotiin lähti Mattikin, tehden edellä tietä Leenalle, joka muutenkin oli -seota vastaan tuleviin. -- - -Kadut olivat taas tyhjät, hiljaisuutta vaan häiritsi yövartijani -raskaat askeleet. Esteettömästi sai syysyön pimeys kääriä kaupungin -mustaan vaippaansa; ei edes vanhat lyhdytkään saaneet sen tummuutta -vaalistaa. -- - -Seuraavana päivänä tiedettiin että sähkötehtaan masiina oli ruvennut -"ronglaamaan", ja että se "ronglasi" niin pahasti, ettei sähkövaloa -saatu sinäkään iltana, vaikka insinööri, tusina miehiä perässään, -hääräili hiki hatussa pitkin kaupunkia. - -Jo ajatteli Matti, että koskahan tulevat pyytämään häntä ja Leenaa -asettamaan vanhat lyhdyt raastuvan vinniltä entisille paikoilleen. -Sillä olihan se Matsonskakin, jonka Matti oli tunnustanut viisaaksi -ihmiseksi, monta kertaa vakuuttanut: "etteivät ne paljaat tolpat -ikipäivänä valoa anna." - -Ja kyllä se niin onkin, -- vahvisti Matti, "nauraisihan sitä jo -naurismaan aidatkin." - - * * * * * - -Väkeä oli taas paljon kadulla, samassa humussa oli Leenakin. Matti ei -ollut viitsinyt lähteä mukaan, hän riisuutui ja meni levolle. -- - -Sähkötehtaassa kävi kone huimaavaa vauhtia; pyörät pyörivät niin ettei -silmä niitä eteensä ottanut. Virta suljettiin, ja sähkö kiisi -silmänräpäyksessä ympäri kaupungin. - -Häikäisevän kirkas valo leimahti lampuissa; koko kaupunki oli kuin -kirkas himmeli... - --- Herra siunatkoon! Luulin ihan maailman lopun tulleen, sanoi Leena, -käyden lujasti päähänsä kiinni. Huh, kuinka se tuli äkkiä, ihan -peloittaa... Mutta oi hertti! onpa se kaunis ja kirkas kuin taivaan -tähti! -- - -Kauvempaa ei Leena tuota ilman Mattia voinut katsella, hän tunki läpi -taajojen joukkojen ja riensi kotiin. -- Ovessa tuli Matti, housut -kädessä, Leenaa vastaan. Ei malttanut sähkövalolta sen vertaa olla -sisällä, että olisi housut jalkaansa vetänyt. Rappusilta laskeutuessaan -hän niihin hyppäsi ja kadulla ne "suolivyöllä" kiinni köytti. Häpeäksi -tahtoi vähän käydä, kun oli niin valoisaa kaikkialla; vaan olihan -paljon muitakin, jotka yhtä alastomina kulkivat kuin hän. Makuulle -olivat jo ehtineet ja kiireessä ei paremmin tullut puettua. -- Matti -käveli kädet housun taskuissa ja ihmetteli. Ihmetteli vielä -ihmettelemästä päästyäänkin tämän maailman menoa. - --- No mutta herranen aika, valaseehan ihan kuin "Naantalin aurinko!" -- -huudahti Matti, ja lisäsi heti: - --- Niin tuleeko toi sieltä tornin juurelta, toi joka noin valasee? - --- Sieltä se kimnasisti sanoi sen tulevan, -- vastasi Leena. - --- Ja noita lankoja myöten se sitten kulkee! - --- Ihme etteivät langat syty! - --- Kulkekoon mitä myöten ja tulkoon mistä tahansa, mutta sanon minä sen -että tavattomasti se valasee, innostui Matti puhumaan. - --- On sitä siinä vähän enemmän kuin sinun lyhdyissäsi. - --- Jaa!... ei niissä saanut lähestulkoonkaan noin kirkasta, ei vaikka -olisi sydämen ruuvannut korttelin korkealle. - -Mutta etköhän se ole sentään vähän liikaa tuommoinen "mopiili." - --- Niin ja eiköhän se ole syntikin, miltäs luulet kuun nyt tuon -rinnalla näyttävän? - --- No sitte saat syödä sähkövaloa niinkuin entinen mies söi kuunvaloa. --- - --- Ole siinä hassuttelematta sanoi Prutiini ämmäänsä -- huomautti Matti -leikillisesti Leenalle. - --- Kun eivät vaan -- sanoi Leena, unohtaen pienen pilanteon -- liian -korkealle masiinoittansa ja mopiiliensa kanssa kranuaisi. - --- Sanos muuta!... että se rovastikin siihen luvan antoi! -- Niin -pitihän hänen tietämän. - --- Jaa--a... taitaa olla maailman loppu tulossa, ennustukset näyttävät -toteutuvan. Ihmiset menevät viisaudessaan liian pitkälle. Viisaus -muuttuu ylpeydeksi, ylpeys hulluudeksi. -- - --- Mitä se Matti siinä rohveteeraa, -- huusi eräs sivulla kävijä, -- -eikö ole nyt toista kuin ennen? Näkee vaikka neulan silmään langan -pistää. - --- No kyllä se toista on kuin ennen, ei tällaisia silloin tarvittu, ja -toimeen kumminkin tultiin. - --- Tultiin!... vaan ei se kaksista ollut. Muistattehan vielä omissa -nahoissanne, miltä tuntui pyryssä ja pakkasessa tikapuut olalla marssia -tuntikausia pitkin katuja. Nyt käy kaikki silmänräpäyksessä. -- - -Matti huomasi itsekin vallan hyvin, että parempi se nyt oli kuin ennen; -vaan liikaa siinä sittekin oli, olisi se vähempikin riittänyt. -- - -Kotiinpäin siitä sitten astuttiin, sillä olihan sähkövaloa sielläkin -päin, joten sitä saattoi kotiportiltakin katsella. -- -- - -Sinä iltana ei tuossa pikkukaupungissa muusta puhuttu kuin sähköstä. Ja -myöhään siitä Matti ja Leenakin keskustelivat; unikaan ei sitä -keskeyttää pyytänyt... - -Mutta ei tarvinnut Matin vanhaa virkaansa enää odottaa. Kirkkaasti -valaisi sähkö tästä lähtien kaupungin katuja ja varakasten asuntoja. -Ruostua saivat vanhat valon vartijat "raastuvan" vinnillä. Lahoomaan -joutui pienet tikapuut takapihalla, sillä niitä ei enää tarvittu. -- -Matti, -- niiden ystävä, -- sytytteli vaan omaa lamppuansa, pientä -tupaansa valaisemaan. - - - - -XI - -SAARENI - - -Siellä se on nevojen keskellä, keskellä aavoja maita, se minun pikku -saareni. - -Kapea, mutkainen polku sinne metsän rannasta lähtee, kulkee mättäältä -mättäälle, tapailee satoja pursupensaikkoja ja viimein saareen nousee. -Siellä se haarautuu sinne, tänne, kiertää rantaa, nousee kymmenistä eri -paikoista jälleen saareen ja siellä ristiin rastiin mutkittelee. - -Kokonaisen kesäisen päivän saisit siellä polkuja juosta, päätä -kuitenkaan löytämättä. - -Toisiinsa ne yhtyvät, yhdyttyään haaraantuvat, mutta pian taas -uudelleen tapaavat. Ne kulettavat sinua joka puulle, joka kivelle ja -kannolle, vievät alas rantaan, sieltä takasin tuovat ja aavoja nevoja -näyttävät. - -Usein minä ne polut kuljin pienessä saaressani. Joka puun, joka kiven -ne mulle näytti -- ja minä nimet niille annoin, kaikkia puhutellakseni. --- - -Siellä se on minun pyhättöni, siellä kaunis kaiholani... - -Niin lempeän hyvä ja hauska oli siellä aina olla, siellä ijäisyyden -rauha vallitsee... - -Mieleni sinne nytkin tekisi, tahtoisin polkujasi kulkea, katsella aavaa -nevaa ja kytösavujasi hengittää. - -Siellä se rinta rauhan saisi, suokukkien tuoksua juoda saisi ja sitte -sylihisi nukkuisin... - -Vaan sinne en nyt pääse. Niin kauvas, kauvas sinä jäit yksiksesi -laulamaan... Useinhan sinä pikku saareni minulle lauloit, kun tuuli -nevalta nousi. Hymisit niin autuaan hymnin, koska aurinko sua -hyväili... Toisinaan taas alakuloisena ja harmaana usvassa uit, et -taivasta nähnyt, etkä aavaa nevaa. Silloin sun kylmä oli; -- märkä oli -vehreä vaippasi... - -Räpytellen silloin lintu oksallesi laski ja varovasti siihen istui -- -mutta lauluaan se laulaa ei voinut... - -Monet päivät sinä saareni usvassa uit, et laulua kuullut, etkä itsekään -laulaa voinut. Sinun elämäsi oli silloin niin harmaata ja kylmää... - -Mutta silloinkin olit sinä _minun_ pyhättöni! - -Toisinaan taas, kun lauha tuuli länneltä nousi, se usvat hajotti ja -raskaat pilvet taivaaltasi poisti. Silloin se päivä taas kirkkaasti -paisti, kyyneleesi kuivasi ja elämällesi uutta intoa antoi. - -Leikiten silloin lintu oksallesi lensi, ja iloisen laulunsa kauvas -kaijutti. Kukkaparvet silloin teriänsä aukoilivat ja tuoksuaan -hengittivät. Hyttyslauma tanssien lensi ja hämähäkki verkoissa riistaa -riitti... Kaikkialla väreili lämmin ilma, se leikki ja hyppi, -syleilyynsä sinutkin sulki... - -Silloin oli pukusi niin kaunis... sinun huminasi lauloi ijäisyyden -rauhaa... se lauloi Kaikkivallan valtaa ja voimaa. Sinun laulusi oli -aina niin kaihon kaihoa... vienon hellää. Muinaisia aikoja se minulle -kertoi... tulevaisuutta lauloi, ja sieluuni ijäisyyden rauhaa kuiski... - -Minun pikku saareni! - -Kerran sinut tahtoisin vielä nähdä, ennenkuin sieluni ijäisyyden -valkamille vaeltaa. Vielä kerran tahtoisin lauluasi kuulla, aavoja -nevoja ympärilläsi katsella ja kytösavuasi hengittää. Vielä kerran -tahtoisin sylissäsi levätä, katsella sinistä taivasta ja tummia -kuusiasi. Kerran tahtoisin polkusi juosta, tervehtiä pursupensaikkoja -ja yrttiesi tuoksua juoda. - -Tahtoisin silloinkin siellä olla, kun sinua usva uittaa ja pilvet -taivastasi peittää. Yhdessä sitte värjyisimme, yhdessä kärsisimme ja -yhdessä onnestamme laulaisimme... - -Sieltä en sitte milloinkaan palaisi, sylissäsi viimeisen lauluni -laulaisin ja sitte pitkän, pitkän uneni nukkuisin... - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK KANERVAISILTA KANKAHILTA 1*** - - -******* This file should be named 53066-8.txt or 53066-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/3/0/6/53066 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/53066-8.zip b/old/53066-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index be4cafe..0000000 --- a/old/53066-8.zip +++ /dev/null |