diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53056-8.txt | 8886 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53056-8.zip | bin | 154533 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 8886 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..7a77a72 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #53056 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53056) diff --git a/old/53056-8.txt b/old/53056-8.txt deleted file mode 100644 index d9e7468..0000000 --- a/old/53056-8.txt +++ /dev/null @@ -1,8886 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Tavallinen juttu II, by Ivan Aleksandrovich -Goncharov, Translated by Olga A. - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Tavallinen juttu II - Kaksi-osainen romaani - - -Author: Ivan Aleksandrovich Goncharov - - - -Release Date: September 16, 2016 [eBook #53056] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TAVALLINEN JUTTU II*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -Note: Project Gutenberg has the other volume of this work. - Volume I: see http://www.gutenberg.org/ebooks/53055 - - - - - -TAVALLINEN JUTTU II - -Kaksi-osainen romaani - -Kirj. - -I. GONTSHAROW - -Suomensi Olga A. - - - - - - -Wiipurissa, -Matti Kurikka. -1889. - -Wiipurin Sanomain kirjapainossa. - - - - - - -I. - - -Vuosi oli kulunut ensimmäisen osan viimeisessä luvussa kuvattujen -tapauksien perästä. - -Aleksander muuttui vähitellen synkästä epätoivosta kylmään -välinpitämättömyyteen kreiville ja Nadinkalle. Hän ei täräyttänyt -enää kirouksia eikä lisännyt hammasten puremista siihen, vaan osotti -heille syvää halveksimista. - -Lisaveta Aleksandrowna lohdutti häntä kaikella ystävän ja sisaren -hellyydellä. Hän antautui mieluisasti tämän herttaisen holhojan -valtaan. Kaikki semmoiset luonteet, kuin hänen oli, antautuvat -kernaasti toisen holhottavaksi. Heille on välttämätön -- lapsenpiika. - -Vihdoinkin intohimo katosi hänestä, todellinen suru haihtui, mutta -hänen oli sääli erota siitä; hän jatkoi sitä väkisin, tahi paremmin -sanoen, loi itselleen taiteellisen surun, leikitteli, kiemaili sillä -ja hukutti itsensä siihen. - -Häntä miellytti marttyyrin roolin näytteleminen. Hän oli -hiljainen, arvokas, salaperäinen niinkuin se ihminen, joka hänen -sanojensa mukaan on kestänyt kohtalon iskun, -- hän puhui suurista -kärsimyksistä, pyhistä, ylevistä tunteista, jotka olivat lokaan -tallatut ja survotut -- "ja kuka sen on tehnyt?" Hän lisäsi tähän: -teeskentelijä tyttö-riepu ja halveksittava roisto, tekopyhä -salonkileijona. Onko kohtalo todellakin lähettänyt minut maailmaan -sitä varten, että kaikki, mitä minussa on ollut suurta, tulisi -mitättömyyden uhriksi? - -Ei mies miehelle, eikä nainen naiselle antaisi semmoista teeskentelyä -anteeksi, vaan paikalla työntäisi käymäpuilta alas. Mutta mitä eivät -nuoret ihmiset anna toiselle sukupuolelle anteeksi? - -Lisaveta Aleksandrowna kuunteli kärsivällisesti hänen valitusvirsiään -ja lohdutti häntä niinkuin voi. Se ei ollut hänestä ensinkään -vastenmielistä, ehkä siitäkin syystä, että miehensä veljenpojasta -löysi hän kuitenkin sointua omaan sydämmeensä, kuuli hänen rakkauden -valituksistaan äänen hänelle itselleen tunnetuista kärsimyksistä. - -Hän kuunteli ahneesti Aleksanderin sydämmen voivotuksia ja vastasi -niihin huomaamattomilla huokauksilla ja näkymättömillä kyyneleillä. -Hän löysi teeskenneltyihin ja imeliin ikävän purkauksiin lohduttavia -sanoja samaan tapaan ja suuntaan; mutta Aleksander ei tahtonut -kuullakaan. - --- Oh, älkää puhuko minulle, ma tante, sanoi hän, minä en tahdo -häväistä rakkauden pyhää nimeä, kutsumalla siten meidän väliimme -tuota... - -Siinä teki hän semmoisen halveksivan irvistyksen ja oli valmis, -niinkuin Piotr Ivanitsh, kysymään: mikä hän onkaan? - -Sitäpaitsi lisäsi hän suurella ylenkatseella: tytölle on anteeksi -annettava: minä olin liian paljon korkeammalla häntä ja kreiviä ja -koko tuota surkuteltavaa ja turhamaista piiriä; ei ole ihmekään että -minä jäin hänelle käsittämättömäksi. Ja näiden sanojen perästä pysyi -hänen kasvoillaan kauan ylenkatse. - --- Setä sanoo yhä, että minun pitää olla jalo Nadinkaa kohtaan, -jatkoi hän. Mistä hyvästä? Millä on tämä rakkaus kunnostuttanut -itsensä? Kaikki oli halpamaista, kaikki kohdat tavallisia. Oliko -yhtään ilmiötä, joka olisi eronnut tavallisen piirin jokapäiväisestä -loasta? Näkyikö tässä rakkaudessa vähääkään sankarimaisuutta ja -itsensäkieltämistä? Ei, hän teki melkein kaikki äitinsä mukaan! -Poikkesiko hän minun tähteni kertaakaan seuraelämän säännöistä, -velvollisuuksestaan? Ei koskaan! Ja tämä oli muka rakkautta!!! Tyttö --- eikä osannut valaa runollisuutta tähän tunteesen. - --- Millaista rakkautta Te vaatisitte naiselta? kysyi Lisaveta -Aleksandrowna. - --- Millaista? vastasi Aleksander. Minä vaatisin ensimmäisen sijan -hänen sydämmessään. Naisen, joka rakastaa, ei pidä huomata, eikä -nähdä muita miehiä, paitsi minua, kaikkien pitää tuntua hänen -mielestään sietämättömiltä. Minä yksin olisin korkein, kauniin -- hän -ojensi itseänsä -- parhain, jaloin kaikista. Joka hetki, jota hän ei -olisi kanssani viettänyt, olisi kadotettu hetki. Minun silmistäni, -minun sanoistani täytyy hänen tavoittaa autuutta, eikä tietää mistään -muusta... Lisaveta Aleksandrowna koetti peittää hymyä. Aleksander ei -huomannut mitään. - --- Minun tähteni, jatkoi hän, ja silmät säihkyivät, täytyy hänen -uhrata kaikki: halveksittavat hyödyt, laskut, heittää itsestään äidin -ja miehen yksivaltaisen ikeen, karata, jos niin tarvitaan, maailman -ääreen, kantaa tarmolla kaikki tappiot viimeksi vielä halveksia itse -kuolemaakin -- se on rakkautta! Mutta tämä? - --- Millä Te palkitsisitte tämän rakkauden? kysyi täti. - --- Minäkö? Oh! aloitti Aleksander, kohottaen katseensa taivasta -kohti, minä pyhittäisin hänelle koko elämäni, minä makaisin hänen -jalkainsa juuressa. Korkein onneni olisi katsoa häntä silmiin. Hänen -joka sanansa olisi minun lakini. Minä runoilisin hänen kauneudestaan, -rakkaudestamme, luonnosta. - -Hänen kanssaan suuni löytäisi Petrarkan kielen ja rakkaus... No enkö -minä ole näyttänyt Nadinkalle, että minä voin rakastaa? - --- Te ette siis usko tunnetta olevan, jos se ei esiinny sillä tavalla -kuin Te tahtoisitte? Suuri tunne piilee... - --- Etteköhän tahtoisi, ma tante, uskottaa minua, että semmoinen on -tunnetta, kuin sedän tunne esimerkiksi; se piilee! - -Lisaveta Aleksandrowna punastui äkkiä. Hän ei voinut olla -sisällisesti suostumatta veljenpojan sanoihin että semmoinen tunne, -joka ei tule ilmi, on jotenkin epäilyttävä, että kenties että ei -olekaan, jos sitä löytyisi, niin se tunkeutuisi pinnalle; että paitsi -rakkautta itseään, on sen läheisyydessä jo jotain selittämätöntä -ihanuutta. - -Siinä samassa kiiti hän ajatuksissaan läpitse koko naimisissaolo-ajan -ja vaipui syviin ajatuksiin. Veljenpojan julkinen pistopuhe kosketti -hänen sydämmensä salaisuuteen, jota hän niin syvälle piiloitti ja -saattoi hänet siihen kysymykseen: onko hän onnellinen. - -Hänellä ei ollut oikeutta valittaa niitä ulkonaisia onnen välityksiä -vastaan, joita enemmistö hakee, sillä hänelle täyttyi kaikki kuin -määrätyn ohjelman mukaan. Yltäkylläisyys, vieläpä nykyajassa -komeus ja tulevassa ajassa kuolemattomuus -- kaikki pelasti hänet -jokapäiväisistä, katkerista suruista, jotka kalvaavat sydäntä ja -kuivaavat monien köyhäin raukkojen rintaa. - -Hänen miehensä oli työskennellyt ja työskenteli väsymättä vieläkin. -Mutta mikä oli hänen työskentelemisensä päämääränä? Työskentelikö hän -ihmiskunnan yleisen hyödyn päämäärän tähden, täyttäen sallimuksen -säätämän määrän, tahi halpamaisten syiden tähden, saavuttaakseen -ihmisten kesken arvon ja rahan kunnian, vai sitä vastenko, ettei -lopulla kyyristäisi häntä köyhyys ja asianhaarat? Jumala sen -tietää. Suurista tarkoituksista hän ei tahtonut puhua, kutsui sitä -houralemiseksi, puhui kuivasti ja jokapäiväisesti, että pitää tehdä -työtä. - -Lisaveta Aleksandrowna tuli tästä vaan siihen surulliseen -vakuutukseen, ettei hänen, eikä miehensä rakkaus häneen ollut -ainoana päämääränä hänen ponnistelemisissaan ja innossaan. Hän -oli työskennellyt jo ennen naimistaan, kun hän ei vielä tuntenut -vaimoansakaan. Rakkaudesta hän ei ollut koskaan hänelle puhunut eikä -siitä kysellyt; vaimonsa tätä asiaa koskevista kysymyksistä suoriutui -hän aina leikkipuheella, sukkeluudella tahi nukkumisella. Pian heidän -tutustumisensa jälkeen alkoi hän puhua Lisaveta Aleksandrownan kanssa -häistä, juurikuin antaen siten tietää, että rakkaus on luonnollisesti -itsessään ja ettei siitä tarvitse paljon keskustella. - -Hän oli kaikkien mahtivaikutuksien vihollinen -- se oli hyvä; mutta -hän ei pitänyt todellisista sydämmen purkauksista, eikä uskonut -niiden tarpeellisuutta muissakaan. Hän olisi kuitenkin voinut yhdellä -katseella, yhdellä sanalla herättää vaimossaan syvän rakkauden -itseensä: mutta hän oli ääneti, eikä sitä tahtonut. Sekään ei -houkutellut hänen itserakkauttaan. - -Tämä koetti herättää miehessään mustasukkaisuutta, ajatellen, että -silloin varmaankin rakkaus näyttäytyy... Mutta silloin ei mitään -semmoista tapahtunut. Jos miehensä huomasi vähänkin, että hänen -vaimonsa osoittaa suosiotaan jollekin nuorelle miehelle, niin hän -kiiruhtaa kutsumaan tätä luokseen, hyväilee sitä, ei voi kyllikseen -ylistää sen ansiota, eikä pelkää jättää häntä yksin vaimonsa kanssa. - -Välistä Lisaveta Aleksandrowna petti itseään, arvellen, että ehkä -Piotr Ivanitsh toimii sotaopillisesti; että kenties hänen salainen -metoodinsa onkin juuri, pitää vaimoansa aina epäillyksessä ja -pidättää siten itserakkauttakin. Mutta miehensä ensimmäisestä -rakkauden lausumisesta haihtui hänen ihastuksensa. - -Jos hän olisi vielä ollut törkeä, karkea, sydämmetön, itsepäinen, -yksi niistä miehistä, joita on legioonittain, joita synnittä -kernaasti voi nenästä vetää, sekä heidän itsensä että oman onnen -tähden, jotka ovat kuin sitä varten luodut, että vaimo hakisi -mieleisiänsä kodin ulkopuolelta ja rakastaisi miehensä suurinta -vastakohtaa -- sitten olisi ollut toinen asia: hän olisi menetellyt -samalla tapaa kuin suurin osa naisista tekee siinä tapauksessa. -Mutta Piotr Ivanitsh oli järjellinen ja älykäs ihminen, jommoista ei -usein kohdata. Hän oli hieno, tarkkasilmäinen, sukkela. Hän ymmärsi -kaikki sydämmen rauhattomuudet, kaikki sielun myrskyt, ymmärsi -- -mutta ei enempää. Kokonainen kokoelma sydämmen asioita oli hänen -päässään, vaan ei sydämmessään. Hänen puheestaan voi päättää, että -se oli kuultua ja ulkoapäin opittua, mutta ei koskaan koetettua. -Hän puhui intohimoista sattuvasti, mutta ei myöntänyt olevan niillä -valtaa häneen itseensä, nauroi vielä niille ja piti niitä vikoina, -muodottomina poikkeuksina todellisuudesta, nimitti niitä taudin -oireiksi, joille ajan pitkään ilmestyy omat lääkkeensä. - -Lisaveta Aleksandrowna huomasi hänen järkensä etevyyden muiden -ympärillä-olevien rinnalla ja kärsi siitä. "Jos hän ei olisi ollut -niin viisas, ajatteli hän, olisin minä pelastettu..." Hän noudattaa -varmoja sääntöjä -- se on selvä, ja vaatii, ettei vaimokaan, -viettäisi haaveksivaista elämää. - -"Mutta, hyvä Jumala!" ajatteli Lisaveta Aleksandrowna, onko hän -tosiaankin nainut senvuoksi, että saisi emännän, että voisi antaa -nuoren miehen asunnolleen täydellisyyden ja perheellisen talon arvon, -jotta hänellä olisi enemmän merkitystä seuraelämässä? Emäntä, vaimo --- kaikkein proosallisemmassa merkityksessä. Eikö hän käsitä kaikella -ymmärryksellään, että joka tapauksessa on naisella rakkaus?... -Perheen velvollisuudet -- siinä on hänen huolensa: mutta voiko niitä -täyttää ilman rakkautta? Hoitajattaret ja imettäjät, nekin tekevät -itselleen epäjumalan lapsesta, jota he hoitavat; saatikka sitten -vaimo, äiti! Oi jospa voisin ostaa rakkauden tuskalla, vaikkapa -saisin kantaa kaikki kärsimykset, jotka ovat eroamattomat intohimon -kanssa, kunhan vaan saisin elää täydellistä elämää ja kunpa tuntisin -oman olemiseni, enkä jähmettyisi. - -Hän katsahti komeita huonekaluja ja kaikkia kalliita, mitättömiä -kapineita budoarissaan -- ja kaikki tämä mukavuus, jolla huolellinen -käsi ympäröipi rakastetun naisen, tuntui hänestä kylmältä -pilkanteolta todellisen omien rinnalla. Hän oli kahden hirmuisen -liioittelemisen todistajana -- veljen pojan ja miehensä. Toinen -hurmaantunut hulluuteen, toinen -- kylmä kovapintaisuuteen asti. - -"Kuinka vähän he molemmat sekä suurin osa miehistä tuntevat -todellista rakkautta, ja kuinka minä sen ymmärrän!" ajatteli hän. -Mutta mitä siitä on hyötyä? Miksi minä ymmärrän? Oi jos... - -Hän peitti silmänsä ja oli niin muutaman minuutin. Sitten aukasi -hän ne ja katsahti ympärillensä, huokasi raskaasti ja otti taaskin -tavallisen, rauhallisen muotonsa. Raukka! Ei kukaan tiennyt siitä, -eikä kukaan nähnyt sitä. Hänet olisi voinut saattaa rikokselliseksi -nuo näkymättömät, tunnustelemattomat ja nimettömät kärsimykset, -haavoitta, verettä, jotka eivät olleet peitetyt räsyillä, vaan -sametilla. Mutta sankarin itsekieltämisellä kätki hän surunsa, ja -löysi vielä kyllin voimaa lohduttaakseen toisia. - -Pian Aleksander lopetti puhumisen suurista kärsimyksistä, ja -rakkaudesta jota ei ymmärretty jolle ei annettu arvoa. Hän siirtyi -enemmän tavalliseen aineesen ja valitti elämän ikävyyttä, sielun -tyhjyyttä, väsyttävää kaihoa. - -Kärsimysteni jälkeen olen eloon jäänyt. - -Olen lakannut rakastamasta unelmiani, sanoi hän yhä. - --- Ja nyt minua seuraa pimeyden henki. Hän on kaikkialla kanssani, -ma tante: yöllä, ystävien kanssa keskustellessani, maljan ääressä -pidoissakin, syvien mietteiden hetkinä! - -Niin kului muutamia viikkoja. Olisi luullut, että vielä parin viikon -päästä narrikin olisi jo kokonaan rauhoittunut ja ehkä tullut kelpo -ihmiseksi, se on tavalliseksi jokapäiväiseksi ihmiseksi, niinkuin -kaikki muutkin ihmiset. Mutta ei! Hänen luonteensa erilaisuus tuli -joka paikassa esille. - -Kerran hän tuli tädin luo vimmastuneena ja oli äkeissään koko -ihmis-suvulle. Joka sanan perästä tuli milloin pilkkaus, milloin -tuomitseminen, milloin taas kompa-runo, joilla hän tarkoitti juuri -niitä henkilöitä, joita olisi pitänyt kunnioittaa. Hän sekä Piotr -Ivanitsh saivat osansa. Ketään ei säälitty. Lisaveta Aleksandrowna -alkoi tiedustella syytä. - --- Te tahtoisitte tietää, alkoi hän hiljaan ja juhlallisesti: -- mikä -mieltäni nyt liikuttaa ja vimmastuttaa? Siis kuulkaa: Te tiedätte, -että minulla oli ystävä, jota en ole moneen vuoteen nähnyt, mutta -jolle sydämmessäni oli aina sijaa. Setäni pakoitti minua tännetuloni -alussa kirjoittamaan hänelle kummallisen kirjeen, jossa oli hänen -rakkaimmat sääntönsä ja ajatusten suunta; mutta minä repäsin sen -ja lähetin toisen. Ei ollut siis mitään syytä ystävälläni muuttua. -Tämän kirjeen jälestä loppui meidän kirjevaihtomme, ja minä kadotin -ystäväni näkyvistäni. Mitäpäs tapahtui? Kolmen päivän perästä astuin -minä pitkin Newskin katua ja näin yht'äkkiä hänet. Minä seisoin -hämmästyksissäni, väreet juoksivat pitkin ruumistani ja silmiini -nousivat kyyneleet. Minä ojensin hänelle molemmat käteni enkä voinut -ilosta lausua sanaakaan: henki tarttui kurkkuuni. Hän otti toisen -käden ja puristi sitä. Päivää Adujew! sanoi hän sellaisella äänellä -ikäänkuin vasta eilen olisimme eronneet. "Oletko kauan ollut täällä?" -Hän ihmetteli ettemme ennen olleet tavanneet toisiamme. Kysyi -sivumennen, mitä minä toimin, missä palvelen, piti velvollisuutenaan -ilmoittaa, että hänellä on erinomaisen hyvä paikka, on tyytyväinen -palvelemiseen, päällikköihin, tovereihin ja... kaikkiin ihmisiin, -ja kohtaloonsa... sanoi sitten, ettei hänellä ole aikaa, että hän -kiirehtii kutsutulle päivälliselle -- kuuletteko ma tante? -- pitkää -eron perästä kohdatessaan ystävää hän ei voinut jättää päivällistä... - --- Ehkä häntä olisivat odottaneet, huomautti täti, kohteliaisuus ei -sallinut... - --- Kohteliaisuus ja ystävyys? Ja Te, ma tante! Mitä tämä on? Sanon -Teille vielä parempaa. Hän työnsi käteeni osoitteensa ja sanoi, että -toisena päivänä illalla odottaa hän minua luokseen -- ja katosi. -Kauan katselin minä hänen jälkeensä, enkä voinut tointua. Tämä oli -lapsuuden kumppali nuoruuden ajan ystävä. Kylläpä hän oli hyvä! Mutta -sitten minä arvelin, ehkä hän jätti kaikki illaksi ja sitten pyhittää -aikansa todelliseen sydämmelliseen keskusteluun. "Olkoon menneeksi, -minä menen". Ilmestyin sinne. Hänen luonaan oli noin kymmenen henkeä -ystäviä. Hän ojensi minulle ystävällisemmin kätensä kuin eilispäivänä --- se on tosi, mutta sen sijaan sanaakaan sanomatta pyysi hän -istumaan korttipöydän ääreen. Minä sanoin, etten lyö korttia ja -istuin yksin sohvalle, arvellen, että hän heittää kortit ja tulee -minun luokseni. "Etkö lyö korttia?" kysyi hän ihmetellen: "Mitä -sinä sitten teet?" Hyvä kysymys! Minä odotin tunnin, odotin kaksi, -hän ei vaan lähesty minua; kärsivällisyyteni loppui. Välistä hän -tarjosi minulle sikaria, välistä piippua, säälitteli, etten minä lyö -korttia, että minun on muka ikävä, koetteli huvittaa minua -- millä -luulette? -- Kääntyi alinomaa puoleeni ja kertoi joka onnistuneen ja -onnistumattoman pelinsä lopun. Minä en voinut itseäni enää pidättää, -lähestyin häntä ja kysyin, aikooko hän omistaa minulle vähääkään -aikaa tästä illasta? Sydämmeni kiehui silloin ja ääneni vapisi. Tämä -häntä taisi hiukan kummastuttaa. Hän katsoi minua kummallisesti: -"Hyvä", sanoi hän, "anna minä lopetan vaan pelin". Paikalla, kun -hän oli tämän sanonut, sieppasin minä hattuni ja tahdoin mennä, -mutta hän huomasi ja pidätti minua. "Peli on loppumaisillaan", sanoi -hän, "paikalla ruvetaan illalliselle". Vihdoin he lopettivat. Hän -istui viereeni ja haukotteli: -- siten alkoi meidän ystävällinen -keskustelumme. "Sinä tahdoit sanoa minulle jotakin?" kysyi hän. Tämä -oli sanottu semmoisella yksitoikkoisella ja tunteettomalla äänellä. -Minä en puhunut mitään, katselin vaan häntä surullisesti hymyillen. -Siitä hän sai aivankuin uutta eloa ja teki minulle kysymyksiä: "mikä -sinun on? Eikö sinulta puutu jotakin? Enkö voisi tehdä sinulle jotain -hyödyllistä palvelusta..." j.n.e. Minä pudistin päätäni ja sanoin -hänelle, etten minä tahtonut puhua palveluksesta enkä aineellisista -eduista hänen kanssaan, vaan siitä mikä on lähimpänä sydäntä: -"armaista lapsuuden päivistä, leikeistä ja itsevaltaisuuksista... -Mutta ajatelkaa, katsokaa häntä!" Hän ei antanut minun edes puhua -ajatustani loppuun. "Sinä olet aina vaan samallainen uneksija", sanoi -hän ja käänsi äkkiä puheen, aivankuin pitäen tätä arvottomana, ja -alkoi totisesti kysellä minun asioistani, tulevaisuuden toiveistani, -edistymisestä, sedästä. Minä ihmettelin miten ihmisessä voi siihen -määrään sydän kovettua. Tahdoin koetella viimeisen kerran, yhdyin -hänen kysymykseensä asioistani ja kerroin, miten minua oli kohdeltu, -"Kuulepas mitä ihmiset ovat minulle tehneet": aloitin minä. "Mitä?" -keskeytti hän pelästyneenä, "varmaan ovat varastaneet sinulta?" Hän -luuli minun puhuvan pikenteistäni; hän ei tiennyt muusta surusta -kuin setäkään: mihin määrään ihminen voi paatua! "Niin", sanoin -minä, "ihmiset ovat varastaneet minun sieluni..." Sitten aloin puhua -rakkaudestani, kärsimyksistäni, sielun tyhjyydestä... minä aloin -innostua ja ajattelin, että kertomus minun kärsimyksistäni sulattaa -jääkuoren, ettei kyyneleet vielä olleet kuivuneet hänen silmissään... -Mutta hän purskahtaa yht'äkkiä nauruun! Minä katsoin häneen ja -näin, että hänellä oli kädessä nenäliina: kertomukseni ajalla hän -piti naurua vastaan, mutta ei voinut pidättää... Minä keskeytin -kauhistuneena kertomukseni. -- Riittää, jo riittää, sanoi hän, juo -ennemmin viinaa ja aletaan syödä illallista. Palvelija! Viinaa. -Mennään, mennään, ha, ha, ha!... siellä on erittäin hyvä rost... ha, -ha, ha, rostbiff... - -Hän otti minun käsivarrestani kiinni, mutta minä tempasin itseni irti -ja karkasin tuon pelätin luota... Semmoisia ovat ihmiset, ma tante! -päätti Aleksander. Sitten hän viittasi kädellään ja meni pois. - -Lisaveta Aleksandrownaa säälitti Aleksanderin tulinen, mutta väärälle -tielle saatettu sydän. Hän huomasi, että toisella kasvatuksella ja -elämän katsannolla olisi hän itse onnellinen ja voisi vielä toisenkin -saattaa onnelliseksi; mutta nyt hän on oman sokeutensa uhri ja hänen -sydämmensä on perinpohjaisesti harhateillä. Hän tekee itse elämästään -koetuksen. Miten pitäisi osoittaa hänelle oikean sydämmen tie? Missä -se pelastava kompassi on? Hän tunsi sen, että ainoastaan hellä, -ystävällinen käsi voisi hoitaa tätä kukkasta. - -Hän oli onnistunut jo kerran hillitä veljenpojan rauhattomia sydämmen -puuskia, mutta se oli vaan rakkauden seikassa. Silloin hän tiesi -miten loukattua sydäntä pitää kohdella. Kuten taitava diplomaatti -ainakin moitti hän vaan Nadinkaa, esitti hänen käytöksensä mitä -mustimmassa muodossa, kuvasi hänet kunnottomaksi Aleksanderin -silmissä ja ennätti vakuuttaa hänelle, ettei Nadinka ole ansainnut -hänen rakkauttansa. Sillä hän repäsi Aleksanderin sydämestä piinaavan -tuskan, asetti sen rauhallisella, vaikk'ei oikeuden pitävällä -tunteella -- halveksimisella. Piotr Ivanitsh päinvastoin koetti -puolustaa Nadinkaa, jolla hän ei ainoastaan saattanut rauhattomaksi, -vaan ärsytti Aleksanderin tuskaa ja pakoitti ajattelemaan, että häntä -arvokkaampi oli saanut etuoikeuden. - -Mutta ystävyydessä oli toinen asia. Lisaveta Aleksandrowna näki, että -Aleksander oli syyllinen hänen silmissään, mutta ihmisten silmissä -oikeassa. Tulee selittää tämä Aleksanderille! Hän ei uskaltanut -ryhtyä siihen itse, vaan kääntyi miehensä puoleen, arvellen, ei -syyttäkään, että todistamalla ystävyyttä vastaan hänen työnsä ei -pahennu. - -Piotr Ivanitsh! sanoi hän kerran tälle ystävällisesti: minulla olisi -eräs pyyntö sinulle? - --- Mitä nyt? - --- Arvaapas. - --- Puhu: tiedäthän, etten minä pyyntöjäsi vastusta. Varmaankin -Pietarhovin huvilasta! vielähän nyt on aikaista... - --- En! sanoi Lisaveta Aleksandrowna. - --- Mitä sitten? sanoit, että pelkäät meidän hevosiamme: tahdotko -hiljaisempaa... - --- En! - --- No, uusia huonekalujako? - -Hän pudisti päätään. - --- Niinkuin tahdot, minä en arvaa, sanoi Piotr Ivanitsh: -- ota ennen -tuo arvopaperi ja käytä miten tarvitset, se on eilinen voittoni... - -Hän otti taskustaan setelin. - --- Ei, älä vaivaa itseäsi, pane rahat talteen, sanoi Lisaveta -Aleksandrowna: tämä asia ei tule sinulle kopekkaakaan maksamaan. - --- Ei kelpaa rahakaan kun annetaan! sanoi Piotr Ivanitsh, pannen -piiloon setelin: se on verratonta! Mitä sinä siis tarvitset? - --- Tarvitaan ainoastaan hiukkasen hyvää tahtoa... - --- Saat niin paljon kuin vaan tahdot. - --- Näetkös: toissa päivänä kävi Aleksander minun luonani. - --- Oh, aavistan jotain pahaa! keskeytti Piotr Ivanitsh. - --- Hän oli niin synkkä, jatkoi Lisaveta Aleksandrowna -- pelkään -ettei tämä vaan saattaisi häntä tekemään jotain. - --- Mikä hänen taaskin on? Onko uudelleen petetty rakkaudessa, vai -mitä? - --- Ei, ystävyydessä. - --- Ystävyydessä! hetki hetkeltä ei vaikeampaa! Mitenkä ystävyydessä? -Sitä olisi hauska kuulla: kerro ole niin hyvä. - -Lisaveta Aleksandrowna kertoi hänelle, mitä oli veljenpojalta -kuullut. Piotr Ivanitsh kohotti olkapäitään. - --- Mitä tahtoisit minun tässä tekemään? Näethän millainen hän on! - --- Näytä sinä hänelle osanottavaisuutta, kysy, millaisessa tilassa -hänen sydämmensä on... - --- Ei, kysy sinä ennemmin. - --- Puhu hänen kanssaan... kuinka se on?... hellemmin, eikä sillä -tavalla kuin sinä aina puhut... älä naura tunteille... - --- Etköhän käske itkemään...? - --- Ei, se hämmentäisi. - --- Mitä hyötyä hänellä on siitä? - --- Paljon... eikä hänelle yksin... huomautti Lisaveta Aleksandrowna -puoliääneen. - --- Mitä? kysyi Piotr Ivanitsh. Hän oli ääneti. - --- Oh, tuo Aleksander: hän istuu minulla tuossa! sanoi Piotr -Ivanitsh, osoittaen kaulaansa. - --- Millä hän on sinua niin rasittanut? - --- Kuinka, millä? Kuusi vuotta elämöin hänen kanssaan: milloin hän -itkee -- pitää lohduttaa, milloin pitää kirjoittaa äidille. - --- Tosiaankin, voi sinua raukkaa! Kuinka sinä vaan jaksat? Mikä -hirmuinen vaiva: saada kerran kuukaudessa kirje vanhukselta ja -heittää se lukematta pöydän alle tahi puhutella veljenpoikaa. Kuinkas -muuten, se houkuttelee vistipelistä. Miehet, miehet! Kun on hyvä -päivällinen, lafittia kultaisella etiketillä ja kortteja -- niin, -siinä on kaikki; silloin ei mihinkään muuhun ole tekemistä! Jos tämän -lisäksi on vielä tilaisuutta olla olevinaan ja viisastella -- niin -olette onnelliset. - --- Ehkä teidän mielestänne teeskennellä teille, huomautti Piotr -Ivanitsh. -- Jokaisella on omansa, kultaiseni. Mitäs muuta on tarvis -vielä? - --- Mitä! Entäs sydän! Siitä ei ole koskaan puhettakaan. - --- Kaikkea muuta! - --- Me olemme liian viisaita: mitä me välittäisimme tuommoisista -pikkuseikoista? Me hallitsemme ihmisten kohtaloita. Katsotaan mitä -ihmisellä on taskussa ja hännystakin napinlävessä, mutta muusta ei -välitetäkään! Tahdotaan, että kaikki olisivat samanlaisia! Löytyipä -niiden joukossa yksi tunteellinen, joka voisi rakastaa ja tehdä -itsensä rakastetuksi... - --- Kauniisti hän on saattanut itseään rakastamaan tuon... mikä hän -on? Werotshkan vai minkä? huomautti Piotr Ivanitsh. - --- Löysitpä jonkun asettaaksesi hänen rinnalleen! Se on salliman -pilkkaa. Se saattaa yhteen aivan kuin kiusalla hellän ja tunteellisen -ihmisen kylmän olennon kanssa. Aleksander parka! Hänen järkensä ei -sovi sydämmen kanssa, siksi hän on semmoisen silmissä syyllinen, -jonka järki on liiaksi karannut edelle ja joka ottaa kaikki järjen -kannalta... - --- Myönnä kuitenkin se, että se on tärkeintä; muutoin... - --- En suostu, en mitenkään suostu: se on tärkein ehkä tehtaalla, -kenties, mutta Te unohdatte, että ihmisellä on vielä tunto... - --- On viisi! sanoi Adujew, minä lu'in sitä jo aapisessa. - --- Pelkää harmia ja ikävää! kuiskasi Lisaveta Aleksandrowna. - --- No, no, älä suutu: minä teen niinkuin käsket, mutta opeta minua -- -miten? sanoi Piotr Ivanitsh. - --- Anna sinä hänelle kevyt läksy... - --- Nuhteitako? No se nyt on minun tehtäväni. - --- Paikalla nuhteita! Selitä hänelle ystävällisemmin, mitä voipi -odottaa ja vaatia nykyisiltä ystäviltä; sano, ettei ystävä ole -syyllinen, niinkuin hän luulee. Minunko on sinua opettaminen? Sinä -olet niin viisas... viekastelet niin hyvin... lisäsi Lisaveta -Aleksandrowna. - -Piotr Ivanitsh rypisti otsaansa viimeisen sanan johdosta. - --- Eikö Teillä vielä ollut kylliksi noita sydämmen vuodatuksia? sanoi -hän vihaisesti. Sopottelitte ja sopottelitte ettekä sittenkään ole -vielä kylliksi sopottaneet ystävyydestä ja rakkaudesta; nyt minua -sotketaan... - --- Senpä vuoksi on se viimeinen kerta, sanoi Lisaveta Aleksandrowna --- toivon, että hän sen jälkeen tulee lohdutetuksi. - -Piotr Ivanitsh pudisti epäilevästi päätään, - --- Onko hänellä rahaa? kysyi hän. Ehk'ei ole, niin hän on sen -vuoksi... - --- Aina vaan rahat mielessä! Hän olisi ollut valmis antamaan kaikki -rahat yhdestä ystävän sanasta. - --- Mahdollista kyllä; se on juuri hänen tapaistaan! Hän antoi -ilmankin kerran departementissa päällikölle rahaa sydämmen -vuodatuksista... Kas, joku soitti: eikö vaan liene hän? Mitä pitää -tehdä? Toista vielä kerran: nuhdella häntä... mitä vielä? Antaako -rahaa. - --- Mitä nuhtelemista! Ehkä sinä vielä pahennat! Minä pyysin sinun -puhumaan ystävyydestä, sydämmestä ystävällisemmin, huomaavaisemmin. - -Aleksander kumarsi ääneti, söi ääneti runsaasti päivällisellä, -mutta väliaikana pyöritteli leivästä pallosia ja katseli pulloja ja -karafineja kulmiensa alta. Jälestä puolisen tarttui hän hattuunsa. - --- Mihin sinä menet? kysyi Piotr Ivanitsh. Istu meidän kanssamme. - -Aleksander totteli ääneti. Piotr Ivanitsh tuumiskeli, miten asiaan -pitäisi ryhtyä hellemmin ja mukavammin ja kysyi äkkiä nopeasti puhuen: - --- Minä olen kuullut, Aleksander, että sinun ystäväsi on jotenkin -ilkeästi käyttäytynyt sinua kohtaan? - -Näistä odottamattomista sanoista nytkäytti Aleksander päätään, -aivankuin häntä olisi loukattu ja loi tätiinsä katseen, joka -oli täynnä nuhdetta. Tämä ei odottanut myöskään niin jyrkkää -ryhtymistä asiaan, painoi alussa päänsä työhönsä päin ja loi myöskin -nuhteellisen katseen mieheensä, mutta tämä oli kahden tulen välissä, -ruoansulatuksen ja unen, ja senvuoksi ei huomannutkaan näiden -katseiden kimmahtamista. - -Aleksander vastasi hänen kysymykseensä tuskin kuuluvalla huokauksella. - --- Tosiaan, jatkoi Piotr Ivanitsh -- mikä ilkeys! Mikä ystävä hän -on! Ei ole viiteen vuoteen tavannut ja on niin kylmennyt, että -kohdatessaan ei tukehuttanut syleilyillä, mutta kutsui luokseen -illaksi, tahtoi panna korttipöydän ääreen... syöttää... Mutta sitten --- ilkeä ihminen huomasi ystävänsä kasvut olevan happamen näköiset -ja alkoi kysellä hänen asioitaan, asianhaarojaan, tarpeitaan -- mikä -hävytön uteliaisuus! Mutta vielä -- ilkeyden lisäksi hän uskalsi -tarjota palvelustaan... apuaan... ehkä rahaakin! eikä mitään sydämmen -vuodatuksia! Kauheata, kauheata! Näytä minulle, ole niin hyvä, tuo -kummitus, tuo hänet perjantaina tänne päivälliselle!... Miksi hän -pelaa? - --- En minä tiedä, sanoi Aleksander vihaisesti. -- Naurakaa vaan setä: -Te olette oikeassa; minä yksin olen syyllinen. Uskoa ihmisiä, hakea -myötätuntoisuutta -- kenessä? Siroittaa helmiä -- kenen edessä! -Ympärillä on halpamaisuutta, heikkomielisyyttä, turhamaisuutta, minä -olen vielä säilyttänyt nuoruuden uskon hyvyyteen, miehuullisuuteen, -pysyväisyyteen. - -Piotr Ivanitsh alkoi jotenkin usein ja säännöllisesti nyykytellä -päätään. - --- Piotr Ivanitsh, sanoi Lisaveta Aleksandrowna sopottaen, vetäen -häntä hihasta, makaatko? - --- Vai makaan! sanoi Piotr Ivanitsh herättyään. Minä kuulen. Kaikki -"miehuullisuus, hyvyys", makaanko minä? - --- Älkää häiritkö setää, ma tante! huomautti Aleksander. Ei hän nuku, -jos hänelle häiriytyisi ruoan sulatus, niin Jumala ties, mitä siitä -tulisi. Ihminen on luonnollisesti maan haltia, mutta häh on vatsansa -orja. - -Tätä sanoessaan aikoi hän hymyillä katkerasti, mutta hymyilikin -jotenkin happamella tavalla. - --- Sano minulle, mitä sinä oikeastaan tahdoit ystävältäsi? Jotain -uhria, vai mitä: että hän olisi kiivennyt seinälle tahi heittänyt -itsensä ulos akkunasta? Miten sinä ymmärrät ystävyyttä, mikä se on? -kysyi Piotr Ivanitsh. - --- Nyt en enää vaadi uhria -- älkää olko rauhaton. Minä kiitän -ihmisiä, olen tullut surkuteltavaan käsitykseen, niin ystävyydestä -kuin rakkaudestakin... Minä olen aina kantanut mukanani nämät -rivit, jotka tuntuivat minusta kaikkein oikeimmalta määritelmältä -näistä molemmista tunteista, niinkuin minä olen ne ymmärtänyt ja -niinkuin niiden pitää oleman, mutta nyt huomaan, että sen valhe, -ihmisten panetteleminen, tahi ett'eivät surkuteltavasta tunne niiden -sydämmiä... Ihmiset eivät ole taipuvaiset semmoisille tunteille. -Pois, ne ovat petollisia sanoja. - -Hän otti taskustaan lompakon, ja lompakosta paperin, joka oli -kahdeksi kahdeksanneksi osaksi kirjoitettu. - --- Mitä se on? kysyi setä. Näytäpäs. - --- Ei maksa vaivaa! sanoi Aleksander ja repi paperin. - --- Lukekaa, lukekaa! alkoi Lisaveta Aleksandrowna pyytää. - --- Kas tällä tavalla pari uudenaikaista ranskalaista romaanin -kirjoittajaa määrittelee todellista ystävyyttä ja rakkautta, minä -suostuin heidän mielipiteisiinsä, minä ajattelin, että kohtaan -elämässäni senlaisia olentoja ja löydän heissä... mutta yhdentekevä! -Hän viittasi halveksivaisesti kädellään ja alkoi lukea: "Rakastaa -pitää, mutta ei sillä petollisella, arkamaisella ystävyydellä, joka -oleskelee meidän kullatuissa saleissamme, joka ei pysy uskollisena, -kun näkee kourallisen kultaa, joka pelkää kaksimielistä sanaa, -vaan sillä mahtavalla ystävyydellä, joka antaa veren verestä, -joka näyttää itsensä taistelussa, verenvuodatuksessa, kanunain -jyskeessä, myrskyn ulvonnassa, silloin kuin ystävät suutelevat ruudin -savustamilla huulilla, syleilevät verisillä syleilyillä... Jos -Pylades on kuolevaisesta haavoitettu, niin Orestes tarmolla ottaen -häneltä jäähyväisiä, sattuvalla miekan sivalluksella lopettaa hänen -kärsimyksensä, kauheasti vannoo kostavansa ja pitää myös valansa, -sitten pyyhkii kyyneleen ja rauhoittuu." - -Piotr Ivanitsh säesti tätä koneentapaisella, hiljaisella naurullaan. - --- Kenelle Te nauratte setä? kysyi Aleksander. - --- Kirjoittajalle, jos hän tosiaan puhuu itsestään leikkiä -laskematta, mutta sitten sinulle jos todellakin ymmärsit sillä -tavalla rakkauden. - --- Onko se tosiaan ainoastaan naurettavaa? kysyi Lisaveta -Aleksandrowna. - --- On. Olen syyllinen, mutta naurettavaa ja surkuteltavaa se on. -Sitäpaitsi Aleksanderkin on samaa mieltä ja antoi luvan nauraa. Hän -tunnusti paikalla, että semmoinen ystävyys on -- valhetta ja ihmisten -panettelua. Se on jo tärkeä askel eteenpäin. - --- Se on valhetta sentähden, etteivät ihmiset voi kohota siihen -käsitykseen ystävyydestä, millaisen sen pitäisi olla... - --- Jos ihmiset eivät voi, niin varmaan ei se saa niin ollakaan... -sanoi Piotr Ivanitsh. - --- Mutta onhan ollut esimerkkejä... - --- Ne ovat poikkeuksia, mutta poikkeukset ovat melkein aina pahat. -"Verisiä syleilyjä, hirmuinen vala, miekan sivallus!..." - -Hän purskahti uudestaan nauruun. - --- No luepas rakkaudesta, jatkoi hän, minulta meni unikin ohitse. - --- Jos se voi saattaa Teille tilaisuuden nauramaan -- niin olkoon -menneeksi! sanoi Aleksander ja alkoi lukea seuraavati: - - "Rakastaminen on -- ei kuulua itselleen, lopettaa elämisen itseään - varten, mennä toiseen olentoon, koota yhteen esineesen kaikki - inhimilliset tunteet -- toivon, pelon, surun, nautinnon; - rakastaminen on elää loppumattomassa." - --- Piru tietää mitä! keskeytti Piotr Ivanitsh. Mikä kokoelma sanoja! - --- Ei, tuo on erittäin hyvin! Minua se miellyttää, huomautti Lisaveta -Aleksandrowna. -- Jatkakaa, Aleksander. - - "Ei tietää rajaa tunteelle, omistaa itsensä yhdelle ainoalle - olennolle", jatkoi Aleksander lukemistansa, "elää, ajatella - ainoastaan hänen omansa tähden, löytää kunniaa alennuksessa, - nautinnon surussa ja surun nautinnossa, antautua kaikille - mahdollisille vastakohdille, paitsi rakkaudelle ja kateudelle. - Rakastaminen on elää ihanteellisessa maailmassa..." - -Piotr Ivanitsh nyökäytteli päätään tätä kuullessaan. - - "Ihanteellisessa maailmassa, jatkoi Aleksander, erinomaisessa - loistossa ja komeudessa. Tässä maailmassa tuntuu taivas - kirkkaammalta, luonto komeammalta; pitää jakaa elämä ja aika - kahteen osaan -- läsnäolevaan ja poissaolevaan, kahteen vuoden - aikaan --kevääsen ja talveen; ensimmäistä vastaa kevät, toista -- - talvi, sillä vaikkapa kukat olisivat miten kauniita ja taivaan - sini kuinka kirkas, niin poissa olleessa himmentyy toisen sekä - toisen ihanuus; koko maailmassa nähdä ainoastaan yhden olennon ja - omistaa siinä koko maailma... Viimeksi vielä, rakastaminen on - suojella armaan olennon joka silmäystä, niinkuin beduini suojelee - joka kasteen pisaraa, virvoittaakseen kuuman paahtamia huuliaan; - hänen poissa ollessaan antaa ajatusparven päästä liikkeesen, mutta - läsnäollessa ei voida puhua ainoatakaan sanaa, koetella voittaa - toisensa uhrauksissa..." - --- Kyllin Jumalan tähden, kyllin! keskeytti Piotr Ivanitsh. Ei ole -minulla enemmän kärsimystä! Sinä tahdoit repiä sen: revi, revi pian. -No niin! - -Piotr Ivanitsh nousi nojatuolista ja alkoi käydä edes takaisin. - --- Onko tosiaan löytynyt aikakausi, jolloin leikittä ajateltiin -niin ja tehtiin sillä tavalla? sanoi hän. Eikö tosiaan kaikki, -mitä kirjoitetaan ritareista ja paimentytöistä, ole harmillinen -keksintö heistä? Ja miten löytyy haluakin mennä koskettamaan ja -analyseeraamaan niin perin tarkasti noita ihmis-sielun surkuteltavia -kieliä, rakkautta, antaa sille tällainen merkitys... - -Hän kohotti olkapäitään. - --- Miksi Te, setä kiidätte niin kauvas? sanoi Aleksander. Minä tunnen -itse itsessäni semmoisen rakkauden voiman ja ylpeilen siitä. -- Minun -onnettomuuteni on ainoastaan siinä, ett'en ole kahdenlaista olentoa, -joka olisi ansainnut tätä rakkautta ja jolla olisi lahjoitettu -samanlainen voima... - -Rakkauden voima! todisti Piotr Ivanitsh. Olisi ollut samantekevä, jos -olisit sanonut heikkouden voima. - --- Ei tämä olo sinun tapaistasi, Piotr Ivanitsh, huomautti Lisaveta -Aleksandrowna, sinä et tahdo uskoa semmoisen rakkauden olemista -muissakaan... - --- Entäs sinä? Uskotko sinä todellakin? kysyi Piotr Ivanitsh -lähestyen häntä, mutta sinä lasket leikkiä! Hän on vielä lapsi, ei -tunne vielä itseään eikä muita, mutta sinun olisi hävettävä. Voisitko -tosiaan kunnioittaa miestä, jos hän rakastaisi sillä tavalla?... -Sillä tavallako rakastetaan? - -Lisaveta Aleksandrowna heitti työnsä. - --- Kuinkas sitten? kysyi hän hiljaan, ottaen miestään kädestä kiinni -ja vetäen häntä luokseen. - -Piotr Ivanitsh rapautti hiljaan kätensä hänen käsistään ja osoitti -salavihkaa Aleksanderia, joka seisoi ikkunan luona, selkä heihin -päin, sitten jatkoi hän käymistään pitkin huonetta. - --- Kuinka! sanoi hän. Aivan kuin et olisi kuullut, miten -rakastetaan!... - --- Rakastetaan! toisti hän ajatuksissaan ja alkoi hitaasti tehdä -työtä. - -Neljännestunnin kesti äänettömyys. Piotr Ivanitsh katkasi sen -ensimmäiseksi. - --- Mitä sinä nykyään teet? kysyi hän veljenpojalta. - --- En... mitään. - --- Se ei ole paljon. Luethan toki? - --- Kyllä... - --- Mitä? - --- Krilovin runoja. - --- Hyvä kirja, mutta ethän sitä yhtä ainoastaan. - --- Nykyään sitä yhtä. Jumalani millaisia kuvia ihmisistä, mikä totuus! - --- Näytät olevan ihmisille vihoissasi. Onko rakkaus häneen... mikä -hän onkaan?... todellakin tehnyt sinut tällaiseksi?... - --- Oh! Sen tyhmyyden olen jo unhottanut. Muutama aika sitten ajoin -niiden paikkojen ohitse, joissa olin niin onnellinen ja joissa niin -paljon kärsin, ajattelin, että muistolla repisin sydämmeni palaisiksi. - --- No repäsitkö? - --- Näin huvilan, puutarhan, aidan, mutta sydämmeni ei edes hypähtänyt. - --- Kas siinä se on: sanoinhan minä. Minkätähden ovat ihmiset sinusta -niin vastenmielisiä? - --- Minkätähden! Sydämmen halpuuden Ja vähäpätöisyyden tähden... -Jumalani! Kun ajattelee, kuinka paljon ilkeyttä kasvaa siellä, mihin -luonto on kylvänyt niin oivallisia siemeniä... - --- Mitä se sinua liikuttaa? Tahdotko parantaa ihmisiä, vai mitä? - --- Mitäkö liikuttaa? Eivätkö minuunkin lennä lian räiskeet, jossa -ihmiset uivat? Te tiedätte, mitä minulle on tapahtunut -- ja kaiken -tämän perästä ei vielä muka pitäisi vihata ja halveksia ihmisiä! - --- Mitä sinulle sitten on tapahtunut? - --- Petos, rakkaudessa, niin hävytön ja kylmä unohdus ystävyydessä... -Ylipäänsä on vastenmielistä, ilkeätä, nähdä ihmisiä ja elää niiden -kanssa! Kaikki heidän ajatuksensa, sanansa, työnsä -- kaikki -perustuvat hiekalle. Tänään juoksevat yhtä päämaalia kohti, -kiirehtivät, työntävät toinen toistaan jaloista pois, tekevät -hävyyttömyyksiä, valehtelevat, alentavat itseänsä, rakentavat juonia, -mutta huomenna -- ovat eilisen jo unhottaneet ja juoksevat toisen -jälkeen. Tänään ylistävät yhtä, huomenna moittivat, tänään ovat -tulisia, helliä, huomenna kylmiä... ei; kun tarkastelee, niin elämä -on --, kauheata, vastenmielistä! Mutta ihmiset! - --- Istuessaan nojatuolissa nukkui Piotr Ivanitsh taaskin. - --- Piotr Ivanitsh! sanoi Lisaveta Aleksandrowna, ja töykkäsi häntä -hiljakseen. - --- Sinä olet alakuloinen, olet alakuloinen! Pitää tehdä työdä, sanoi -Piotr Ivanitsh, hieroen silmiään: -- sitten et toru ihmisiäkään -syyttä. Minkä puolesta tuttavasi ovat kunnottomia. Kaikki ovat kelpo -ihmisiä. - --- Kyllä! Jos ketä ottaa esimerkiksi niin kaikki ovat Krilovin -runojen luontokappaleiden kaltaisia. - --- Entäs Hosarowin esimerkiksi? - --- Kokonainen perhe luontokappaleita! keskeytti Aleksander. Eräs -sokaisee silmänne viekkaudella, hyväilee Teitä, mutta silmien -takana... olen kuullut, mitä hän on minusta puhunut. Toinen taas -itkee kanssanne solvauksen tähden, mutta huomenna itkee hän -solvaajanne kanssa; tänään nauraa hän kanssanne toiselle, mutta -huomenna saman kanssa Teille... iljettävää! - --- No entäs Luninin? - --- Hyviä ovat nuokin. Itse Lunin on kuin se aasi, jonka luota -satakieli lentää maailman toiselle äärelle. Mutta rouva, kyllä on -hyvä kettu... - --- Mitä sanot Soninista? - --- En voi mitään hyvää sanoa. Sonin antaa aina hyvän neuvon, kun -vaara on ohitse, mutta koetelkaas kääntyä hädässä hänen puoleensa... -niin hän päästää illallisetta kotia niinkuin kettu suden. -Muistatteko, miten hän liehakoitsi edessänne, kun hän haki paikkaa -Teidän kauttanne? Mutta nyt jos kuulisitte, mitä hän puhuu Teistä... - --- Eikö Wolotskowkaan miellytä sinua? - --- Mitätön, ja vielä lisäksi ilkeä luontokappale... Aleksander oikein -sylkäisi. - --- Kylläpä kuvasit! sanoi Piotr Ivanitsh. - --- Mitä minä odottaisin ihmisiltä? jatkoi Aleksander. - --- Kaikkea: ystävyyttä, rakkautta, yläupseerin arvoa ja rahaa... -Lopetapa tämä maalaus-kuvasto meillä: sano mitä eläimiä vaimoni ja -minä olemme? - -Aleksander ei vastannut mitään, mutta hänen kasvoilleen ilmestyi -hienoa, tuskin näkyvää sala-ivaa. Hän myhähti. Ei tämä kasvojen ilmiö -eikä hymy luiskahtaneet Piotr Ivanitshin silmien ohi. Hän katsahti -vaimoonsa, tämä laski silmänsä alas. - --- No, entäs mikä eläin sinä itse olet? kysyi Piotr Ivanitsh. - --- En minä ole ihmisille pahaa tehnyt! sanoi Aleksander arvokkaasti: -heitä kohtaan olen täyttänyt kaikki... Minun sydämmeni on -lempiväinen; minä aukasin leveän sylen ihmisille, mutta mitä he ovat -tehneet? - --- Hän puhuu kuin hassu! huomautti Piotr Ivanitsh, kääntyen vaimonsa -puoleen. - --- Sinusta on kaikki hassua! vastasi tämä. - --- En minä ole itse vaatinut ihmisiltä, jatkoi Aleksander, suuria -urotöitä, en jalomielisyyttä, enkä itsensäkieltämistä... olen -vaatinut ainoastaan velvollisuuden tuntoa, mikä on minulle tuleva -kaiken oikeuden mukaan. - --- Sinä olet siis oikeassa. Pääsit kuivana vedestä. Mutta maltas, -minä saatan sinut raittiisen veteen... Lisaveta Aleksandrowna -huomasi, että hänen miehensä alkoi puhua ankaralla äänellä, tuli -levottomaksi. - --- Piotr Ivanitsh! kuiskasi hän. Lopeta jo... - --- En lopeta, kuunnelkoon ensin totuuden. Minä lopetan -silmänräpäyksessä. Sano, Aleksander, ole niin hyvä, kun sinä äsken -maalasit tuttaviasi, milloin roistoksi, milloin tyhmeliineiksi, eikö -silloin sydämmessäsi liikahtanut jotakin omantunnon kalvaamisen -tapaista? - --- Mistä syystä, setä? - --- Siitä syystä, että nämä eläimet monta vuotta peräkkäin ovat -ottaneet sinua ystävällisesti vastaan: olkoon niin, että niiden -ihmisten edessä, joilta he ovat jotakin kokeneet saada, ovat he -viekastelleet, tehneet juonia niinkuin sinä sanot; mutta sinulta ei -heillä ollut mitään hakemista: mikä pakoitti heitä kutsumaan sinua -luokseen ja hyväilemään? Tuo ei ole hyvä, Aleksander!... lisäsi Piotr -Ivanitsh vakaasti. Toinen olisi siitä jo, vaikka olisi tiennyt heillä -olevankin pikku syntejä, ollut ääneti. - -Aleksander punastui kokonaan. - --- Minä luulin, että heidän kohteliaisuutensa tuli siitä, että -Te minua suosittelitte heille, vastasi Aleksander, mutta ilman -mahtipontisuutta, jotenkin tyynesti. -- Sitäpaitsi ne olivat -seuraelämän suhteita... - --- No hyvä; otetaan sitten ulkopuolelta seuraelämää. Olenhan minä -jo vakuuttanut sinulle, mutta en tiedä olenko saanut vakuutetuksi, -että olet ollut väärässä tuon, mikä hän nyt olikaan, Sashenkan -suhteen. Sinä olit puolitoista vuotta heidän talossaan kuin omainen: -asuskelit heillä aamusta iltaan, ja olit vielä tuon halveksittavan -tytön rakastama, niinkuin sinä häntä kutsut. Luulisipa, ettei se -halveksimista ansaitseisi... - --- Mutta miksi hän petti minut? - --- Se tahtoo sanoa rakastui toiseen? Olemmehan jo senkin selittäneet -tyydyttävästi. Luuletko sinä tosiaan, että jos hän olisi rakastanut -sinua edelleen, ettet sinä olisi lakannut häntä rakastamasta? - --- Minä? En koskaan. - --- No, sitten et sinä käsitä mitään. Mennään siis etemmäksi, ettei -sinulla ole ystäviä, vaan minä olen aina arvellut, että sinulla niitä -on kolme. - --- Kolme? huudahti Aleksander. Oli kerran yksi, mutta sekin... - --- Kolme, toisti Piotr Ivanitsh itsepäisesti. Ensimmäinen on, -aloitetaan vanhuuden puolesta, tuo yksi. Oltuaan monta vuotta -näkemättä, olisi toinen kohdatessaan kääntynyt pois sinusta, mutta -tämä kutsui sinut luokseen ja kun sinä tulit happamen näköisenä, -kyseli hän osaanotolla, oletko jonkin tarpeessa, tarjosi sinulle -palvelustaan, apuaan; olen vakuutettu, että hän olisi antanut sinulle -rahaakin -- niin! meidän aikakautenamme kompastuu tähän koetuskiveen -ei ainoastaan tunne... ei saata minut tuttavaksi hänen kanssaan: -näen, että hän on kunnon ihminen... mutta sinun mielestäsi kavala. - -Aleksander seisoi pää alaspäin. - --- No mitä arvelet, kuka olisi toinen ystäväsi? kysyi Piotr Ivanitsh. - --- Kuka? sanoi Aleksander epäilyksellä. Ei kukaan... - --- Häpeämätön! keskeytti Piotr Ivanitsh. Mitä? Entäs Lisa! Etkö -punastukaan! Mutta mikä minä olen sinulle, sallitko kysyä? - --- Te... sukulainen. - --- Tärkeä arvonimi! Ei, minä luulin toki enemmän. Tuo ei -ole kiitettävää, Aleksander: tämä on semmoinen puoli, jota -koulunkirjoituskaavoissakin nimitetään inhoittavaksi ja jota ei taida -löytyä Krilowillakaan. - --- Te olette aina työntänyt minua luotanne... sanoi Aleksander -arasti, eikä nostanut silmiään. - --- Niin, silloin kuin sinä tahdoit syleillä. - --- Te olette nauranut minulle, minun tunteelleni... - --- Mutta mitä varten, miksi? kysyi Piotr Ivanitsh. - --- Te seurasitte minua askel askeleelta. - --- Ähä! Lopetitko puheesi! Vai seurasin! Ota itsellesi semmoisien -kasvattaja! Mistä hyvästä minä olen kammonnut? Voisin vielä lisätä -yhtä ja toista, mutta se olisi halpamaisen pilkkauksen kaltaista... - --- Setä... sanoi Aleksander, lähestyen häntä ja ojentaen molemmat -kätensä. - --- Mene paikallesi: minä en ole vielä lopettanut! sanoi Piotr -Ivanitsh kylmästi. -- Kolmannen ja parhaan ystäväsi toivon itsesi -nimittävän. - -Aleksander katsoi taaskin, häneen ja näytti kun hän olisi kysynyt: -"missä hän sitten on?" Piotr Ivanitsh osoitti vaimoansa. - --- Tuossa hän on. - --- Piotr Ivanitsh, keskeytti Lisaveta Aleksandrowna: älä ole -olevinasi, Jumalan tähden heitä jo... - --- En, älä häiritse. - --- Kyllä minä osaan arvon antaa tädin ystävyydelle... mutisi -Aleksander epäselvästi. - --- Ei, etpä osaakaan: jos osaisit, niin et olisi silmilläsi hakenut -ystävää katosta, vaan olisit osoittanut häntä. Jos tuntisit häntä -kohtaan ystävyyttä, niin pelkästä hänen arvonsa kunnioittamisesta -et halveksisi ihmisiä. Hän yksin palkitseisi silmissäsi muiden -vaillinaisuudet. Kuka kuivasi kyyneleitäsi ja nyyhki kanssasi? Kuka -otti kaikkiin sinun hullutuksiisi osaa ja millaista osaa? Ainoastaan -äiti olisi ehkä niin palavasti ottanut kaikki sydämmelleen, eikä -sekään olisi aivan samalla tavalla taitanut tehdä. Jos sinulla olisi -inhimillisiä tunteita, et olisi taanoin hymyillyt ivallisesti, olisit -nähnyt, ettei tässä ole kettua, eikä sutta, vaan nainen, joka sinua -rakastaa, kuin oma sisar. - --- Ah, ma tante! sanoi Aleksander, hajamielisenä ja kokonaan -kukistettuna tällä soimauksella, luuletteko tosiaankin, etten -minä pidä Teitä arvossa ja loistavana poikkeuksena ihmislaumasta? -Jumalani, Jumalani! Minä vannon... - --- Uskon, uskon, Aleksander! vastasi tämä. Älkää kuunnelko Piotr -Ivanitshia: hän tekee kärpäsestä elehvantin! Kun vaan on tilaisuutta, -niin hän on olevinansa. Lopeta jo Herran nimessä, Piotr Ivanitsh. - --- Paikalla lopetan, paikalla -- vielä on viimeinen sana sanottavana. -Sinä sanoit, että täytät kaikki, mitä velvollisuutesi niitä kohtaan -vaatisi. - -Aleksander ei vastannut enää sanaakaan eikä nostanut silmiään. - --- No sano, rakastatko äitiäsi. Aleksander sai yht'äkkiä eloa. - --- Mikä kysymys? sanoi hän. Ketä minä tämän jälkeen rakastaisin? Minä -häntä jumaloin, antaisin henkeni hänen edestänsä... - --- Hyvä! Varmaankin sinä sen tiedät, että hän elää, hengittää -ainoastaan sinun tähtesi, että jok'ainoa sinun ilosi ja surusi on -hänen ilonsa ja surunsa. Nyt hän ei laske aikaa kuukausittain, -viikottain, tietoja sinusta ja sinulta... Sanopas milloinka hänelle -kirjoitit? - -Aleksander säpsähti. - --- Kolme... viikkoa takaperin, mutisi hän. - --- Ei! Neljä kuukautta! Miksi annat nimittää semmoista käytöstä? No -mikä eläin sinä olet? Varmaan et nimitä sen vuoksi, ettei Krilowilla -ole semmoista. - --- Mitä sitten? kysyi Aleksander peljästyen. - --- Sitä sitten, että mummo on surusta sairas. - --- Onko se mahdollista, Hyvä Jumala! - --- Ei se ole totta, se ei ole totta! sanoi Lisaveta Aleksandrowna ja -juoksi heti paikalla piirongin luo, ottaen sieltä kirjeen, jonka hän -ojensi Aleksanderille. -- Ei hän ole sairas, mutta ikävöi kovin. - --- Sinä pilaat hänet Liisa, sanoi Piotr Ivanitsh. - --- Sinä taas olet liian ankara. Aleksanderin asianhaarat ovat olleet -sitä laatua, että ovat ajaksi houkutelleet häntä. - --- Tyttörievun tähden unhottamaan äitinsä -- mainiot asianhaarat! - --- Ole tuossa jo, Jumalan nimessä! sanoi vaimo vakaasti ja osoitti -veljenpoikaa. - -Luettuaan äidin kirjeen, peitti Aleksander sillä kasvonsa. - --- Älkää häiritkö setää, ma tante; antaa hänen jyristä soimauksilla; -minä olen ansainnut pahempaakin: minä olen hylkiö! sanoi hän -epätoivoisena väännellen kasvojaan. - --- No rauhoitu Aleksander, sanoi Piotr Ivanitsh, sellaisia hylkiöitä -löytyy paljon. Antausit hulluuksiin ja unhotit ajaksi äitisi -- se -on luonnollista; rakkaus äitiin on -- rauhallinen tunne. Maailmassa -on hänellä yksi vaan -- sinä: luonnollisesti on hänen oleminenkin -pahoillaan. Rangaista sinua ei ole vielä syytä, sanon ainoastaan -lempikirjailijasi sanoilla: - - "Miks' rupeat, kuoma, lukemaan, - Kun sulle parast' onpi vaan olla vanhoillaan?" - -ja olla anteeksi antavaisempi toisten vioille. Tämä on senlainen -sääntö, jota ilman ei käy itsensä eikä muiden eläminen. Siinä on -kaikki. No, nyt minä menen nukkumaan. - --- Setä! oletteko vihainen; sanoi Aleksander syvästi katuvaisella -äänellä. - --- Mistä sinä semmoisia luulet? Mitä varten rupeisin vertani -tärvelemään? En ole ajatellutkaan olla vihainen. Minä tahdoin -ainoastaan näytellä karhun osaa runossa: marakatti ja kuvastin. Mitä, -enkö taitavasti näytellyt? Liisa mitä? - -Hän tahtoi sivumennen suudella vaimoaan, mutta tämä kääntyi pois. - --- Luullakseni olen pilkusta pilkkuun täyttänyt käskysi, lisäsi Piotr -Ivanitsh. Mitä sinä?... Niin tosiaan: unhotin yhden asian... Missä -tilassa on sydämmesi, Aleksander? kysyi hän. - -Aleksander oli ääneti. - --- Etkö tarvitse rahaa? kysyi Piotr Ivanitsh taaskin. - --- En, setä... - --- Ei hän pyydä koskaan! sanoi Piotr Ivanitsh, pannessaan ovea kiinni. - --- Mitähän setä ajattelee minusta? kysyi Aleksander oltuansa hetken -ääneti, - --- Samaa mitä ennenkin, vastasi Lisaveta Aleksandrowna. Luuletteko, -että hän puhuu tätä kaikkea Teille sydämmestään, oikein sielustaan. - --- Kuinkas muuten? - --- Vielä mitä! Ei! Uskokaa, että hän tahtoi olla olevinaan. Näettekö, -kuinka hän teki tämän metodin tapaisesti? Levitti järjestyksessä -syytökset Teitä kohtaan: ensiksi heikommat ja sitten voimakkaammat; -tiedusteli ensin syyn miksi niin ankarasti arvostelitte ihmisiä... -mutta sitten jo... kaikessa on metodi! Luulen, että hän on jo nyt -unhoittanut. - --- Miten paljon järkeä! Mikä elämän, ihmisten tunteminen, mikä -itsensä hillitseminen! - --- Niin paljon järkeä ja liian paljon taitoa osata itseään hillitä, -sanoi ajatuksissaan Lisaveta Aleksandrowna. - --- Mutta Te, ma tante, Te varmaan ette enää kunnioita minua? Mutta -uskokaa, semmoiset mullistukset, kuin minulla on ollut, voivat -houkutella... - --- Jumalani! Äiti raukkani! - -Lisaveta Aleksandrowna ojensi hänelle kätensä. - --- Aleksander, minä en lakkaa kunnioittamasta Teidän sydäntänne, -sanoi hän. -- Tunne viettelee Teitä tekemään virheitä, siksi minä -annan aina Teille anteeksi. - --- Ah, ma tante! Te olette nais-ihanne! - --- Olen pelkkä nainen vaan. - -Sedän torat vaikuttivat kovasti Aleksanderiin. Hän vaipui tässä -tätinsä kanssa istuessaan kiusallisiin aatoksiin. Näytti siltä, -kuin se rauhallisuus, jonka Lisaveta Aleksandrowna niin suurella -vaivalla ja niin taitavasti sijoitti hänen sydämmeensä, saisi hänet -yht'äkkiä asettumaan. Turhaan odotti hän jonkinlaista pahan tuulen -puuskaa, itse koki hän tuoda esille pistäväisyyttä ja hartautta Piotr -Ivanitshin nuotin mukaan; Aleksander oli sekä kuuro että mykkä. -Tuntui kuin hän olisi saanut ylitsensä saavillisen kylmää vettä. - --- Mikä Teidän on? Miksi Te olette tuommoinen, kyseli täti. - --- Ilman vaan, ma tante, sydän tuntuu raskaalta: Setä antoi minun -ymmärtää itseään! hän selitti minulle oivallisesti! - -Älkää kuunnelko häntä: hän puhuu välistä valhettakin. - --- Ei, älkää lohduttakokaan minua. Nyt olen omasta mielestänikin -iljettävä. Ihmisiä voi mennä pakoon, mutta niihin voi paeta omaa -itseään? Kaikki on arvotonta: kaikki nämät hyvyydet, koko elämän -tyhjyys, ihmiset, minä itse... - --- Ah, tuo Piotr Ivanitsh! lausui Lisaveta Aleksandrowna syvästi -huoaten, -- hän saattaa vaikka kenelle ikävyyksiä! - --- Yksi ainoa lohdutus minulla on jäljellä. En ole ketään pettänyt, -en ole ollut petollinen rakkaudessa, enkä ystävyydessä... - --- Teille eivät ole osanneet antaa oikeata arvoanne, sanoi täti, -mutta uskokaa, löytyy vielä sydän, joka osaa antaa Teille arvonne; -minä takaan sen Teille. Te olette vielä niin nuori, unhoittakaa -kaikki tämä, ryhtykää työhön: Teillä on luonnon lahjoja: -kirjoittakaa... Kirjoitatteko nykyään mitään? - --- En. - --- Kirjottakaapas. - --- Minä pelkään, ma tante... - --- Älkää kuunnelko Piotr Ivanitshia, puhelkaa hänen kanssaan -politiikista, maanviljelyksestä, mistä vaan tahdotte, mutta älkää -vaan runollisuudesta. Hän ei sano Teille koskaan siitä totuutta. -Yleisö antaa Teille kyllä arvon -- saattepas nähdä... Alatteko -kirjoittaa? - --- Kyllä. - --- Aloitatteko pian? - --- Niin pian kuin voin. Nyt on ainoastaan enää turvaa... - -Maattuaan kylliksi, tuli Piotr Ivanitsh heidän luokseen täydellisesti -pukeutuneena ja hattu kädessä. Hän neuvoi Aleksanderia myöskin -ryhtymään työhön virastossa ja samoin lehden maanviljelys-osastossa. - --- Minä tahdon koettaa parastani, vastasi Aleksander, mutta minä -lupaan tädille... - -Lisaveta Aleksandrowna antoi hänelle merkin vaitiolemiseen, mutta -Piotr Ivanitsh huomasikin sen. -- Mitä, mitä olet luvannut? kysyi hän. - --- Tuoda minulle uusia nuotteja, vastasi täti. - --- Ei, se ei ole totta, mitä Aleksander? - --- Kirjoittaa novellin tahi jotakin... - --- Etkö ole vielä luopunut kaunokirjallisuudelta? kysyi Piotr -Ivanitsh, nyppien vaatteistaan pölyä pois. Sinä, Liisa, panet hänet -turhaan pyörälle! - --- Minulla ei ole oikeutta luopua siitä, huomautti Aleksander. - --- Kuka sinua pakoittaa? - --- Miksi minä vapaehtoisesti ja kiittämättömästi hylkäisin arvokkaan -kutsumuksen, johon olen määrätty. Yksi ainoa kirkas toivo on jäljellä -elämässäni, ja minä menetän senkin. Jos minä kadotan sen, mitä -korkeammalta on minuun pantu, silloin kadotan itsenikin... - --- Mitä sinuun sitten on pantu, selitä minulle, ole niin hyvä? - --- Setä, en minä voi sitä itse selittää. Ovatko hiukset Teidän -päässänne nousseet koskaan muun kuin kamman vaikutuksesta? - --- Ei! vastasi Piotr Ivanitsh. - --- No, näettekö. Ovatko intohimot riehuneet Teissä, onko mielikuvitus -kiehunut ja luonut Teille ihania haamuja, jotka tahtovat miehistyä? -Onko sydämmenne erilailla sykkinyt? - --- Outoa, outoa! No mitä sitten! kysyi Piotr Ivanitsh. - --- Sitä, että kenelle niin ei ole tapahtunut, sille ei voi selittää, -minkä vuoksi tekee mieli kirjoittaa, kun kerran joku rauhaton -henki käskee... yöllä ja päivällä, unessa ja valveilla: kirjoita, -kirjoita... -- Mutta ethän sinä osaa kirjoittaa. - --- Ole tuossa jo, Piotr Ivanitsh. Kun itse et taida, niin minkätähden -hämmennät muita? sanoi Lisaveta Aleksandrowna. - --- Suokaa anteeksi, setä, jos huomautan, ettette ole tuomari tässä -asiassa. - --- Kuka on tuomari? hänkö? - -Piotr Ivanitsh osoitti vaimoaan. - --- Hän sanoo -- leikillä ja sinä uskot, lisäsi hän. - --- Neuvottehan itsekin tänne tultuani minua kirjottamaan, koettamaan -itseäni... - --- No mitä siitä? Sinä koetit, -- ei tullut mitään. Olisit silloin -jättänyt. - --- Ettekö todellakaan koskaan ole tavannut minulla järjellistä -ajatusta, ettekö onnistunutta runoa? - --- Kuinkas en olisi löytänyt? olen kyllä. Et sinä ole tyhmä, -kuinkas sitten ei järjellisen miehen muutaman puudan painavissa -kirjoituksissa löytyisi onnistunutta ajatusta? Eihän siinä olekaan -mitään lahjoja, vaan järkeä. - --- Ah! sanoi Lisaveta Aleksandrowna, kääntyen harmissaan tuolilla. - --- Sydämmen lyöntiä, värähdyksiä, lemmen hurmausta ja muuta semmoista ---kenelle ei sitä tapahdu? - --- Luulen sinulle ensimmäiseksi? huomautti Lisaveta. - --- Kas niin! Mutta muistatko, kun minä ennen ylistin... - --- Mitä? En muista... - --- Kaikki kokevat näitä asioita, jatkoi Piotr Ivanitsh, kääntyen -veljensä pojan puoleen, ken kehen ei liikutuksella koskisi, -hiljaisuus tahi yön pimennys siellä, vai mitä, salot, puutarhat, -lammet, meri? Jos sitä tuntisivat ainoastaan maalarit, niin ei kukaan -heitä ymmärtäisi. Mutta kuvata kaikki nuo tunteet omissa teoksissaan --- se on eri asia: siihen tarvitaan lahjoja, mutta sinulla ei niitä -luullakseni ole. Niitä ei voi peittää; ne välähtelisivät joka -rivissä, joka siveltimen vedossa... - --- Piotr Ivanitsh! Sinun on aika lähteä, sanoi Lisaveta Aleksandrowna. - --- Paikalla. - --- Tahdot saada mainetta? jatkoi hän. Sinä voit kyllä saada mainetta. -Sanomalehden toimittaja kiittää sinua, sanoo että pätkät maatalouden -hoidosta ovat oivallisesti tehdyt, niissä on ajatusta -- kaikki -osoittaa, sanoo hän, sivistynyttä tekijää eikä käsityöläistä. Minä -oikein iloitsin. Niin! ajattelin, Adujewilla on kaikilla järkeä -päässä! huomaatkos: minullakin on itserakkautta! Sinä voit saada -mainetta palveluksessakin ja saada kirjailijan maineen... - --- Kaunis maine, luonnan kirjailija. - --- Jokaisella on oma tehtävänsä: toisen on sallittu majailla taivaan -avaruuksissa, mutta toisen kaivaa lantaa ja sieltä löytää aarteita. -Minä en käsitä, miksi halveksitaan kunniallista kutsumusta? Silläkin -on oma runollisuutensa. Sinä voisit palvella, saisit työlläsi rahoja, -naisit sitten edullisesti, niinkuin suurin osa... En ymmärrä mitä -muuta olisi tarvis? Velvollisuus on täytetty, elämä on kulunut -kunnialla, ahkeruudessa -- kas siinä on onni, minun käsitykseni -mukaan ainakin. Minä olen kaupungin-neuvos arvoltani, tehtailija -työni mukaan; mutta tarjoapas minulle sijaan ensimmäisen runoilijan -arvoa, enpä totta Jumal' avita ottaisikaan! - --- Kuule, Piotr Ivanitsh, sinä myöhästyt todellakin! keskeytti -Lisaveta Aleksandrowna. Kello on kohta kymmenen. - --- Tosiaankin on jo aika mennä. No, näkemään asti! Kuvittelevat -itsestään Jumala ties mitä, mutisi Piotr Ivanitsh mennessään: -- ja -sitten... - - - - -II. - - -Palattuaan sedän luota kotiinsa, istui Aleksander nojatuoliin ja -vaipui ajatuksiinsa. Hän muisteli koko keskustelua sedän ja tädin -kanssa ja vaati itseltään ankaraa tiliä. - -Kuinka hän, hänen ijällään uskalsi ruveta kärsimättömäksi ihmisiä -kohtaan ja halveksia heitä, tarkastaa, tuomita niiden mitättömyyttä, -turhamaisuutta, heikkoutta, tarkastamaan kaikkia ja jok'ainoan -tuttavansa, mutta unhottaa tarkastaa itseään! Mikä sokeus! Setä antoi -hänelle läksyn, niinkuin koulupojalle, tarkasti hänet säie säikeeltä, -vieläpä naisen kuullen; miksi hän ei voinut itse katsahtaa itseänsä. -Kuinkahan setä kohosikaan tänä iltana vaimonsa silmissä! Se nyt -kenties ei ole vielä mitään, niin oikeastaan pitää ollakin; mutta hän -kohoaa minun kustannuksellani. Setä on vastustamatta ylempänä häntä -jokapaikassa ja kaikessa. - -Missä, ajatteli hän, on tämän perästä nuoruuden, vihannuuden -etuoikeus, järjen ja tunteiden tulisuus, kun ihminen niin vähäisellä -kokemuksella, mutta vanhettuneella sydämmellä varustettuna, -tarmotonna, menettää sitä joka askeleella, noin vaan sivumennen, -välinpitämättömästi? Milloin taistelu tulee tasaiseksi, ja -milloin viimein ylipaino tulee sen puolelle? Sen puolella on -kumminkin lahjoja, runsaasti sielun voimia... mutta setä esiintyy -jättiläisenä häneen verraten. Millä varmuudella hän väittää, voittaa -vastaansanojat, pääsee päämääränsä perille, leikillä, haukotellen, -pilkaten tunnetta, todellisia rakkauden ja sydämmen vuodatuksia, -sanalla sanoen kaikkea, mitä vanhemmat ihmiset ovat tottuneet -kadehtimaan nuorilta. - -Selvittäen kaikkea tätä muistissaan, punastui Aleksander häpeästä. -Hän oli luvannut itselleen pitää itseään ankarasti silmällä ja -ensimmäisessä tilaisuudessa nolata setä täydellisesti: näyttää -toteen hänelle, ettei mikään kokemus voi vastata sitä, mikä on -korkeammalta kotoisin ja että saarnatkoon vaan Piotr Ivanitsh, ei -tästä hetkestä yhdenkään pidä hänen kylmistä, säännönmukaisista -ennustuksistaan tapahtuman. Aleksander löytää kyllä itse tiensä eikä -astukaan pelokkailla, vaan pontevilla ja tasaisilla askeleilla. -Hän ei ole enää sama, mikä hän oli kolme vuotta takaperin. Hän on -tunkeunut katseellaan sydämmen salaisuuksiin, hän on läpikatsonut -intohimojen leikit, on päässyt elämän salaisuuksien perille, -tietysti ei kärsimyksettä, vaan siten, että on kaikeksi ijäkseen -kovettanut itsensä. Tulevaisuus on hänelle selvä, hän on herännyt, -saanut siivet -- hän ei ole enää lapsi vaan mies -- siis rohkeasti -vaan eteenpäin! Setä saa nähdä ja näytellä hänen edessään kokeneen -mestarin, surkuteltavan koulupojan osaa; hän osaa ihmeeksi käsittää, -että löytyy toisenlainen elämä, toisia arvonimiä, toinen onni, paitsi -kurjamaista edistystä, jonka setä on itselleen valinnut ja jota hän -pakoittaa hänellekin, kenties kateudesta. Vielä, vielä yksi ylevä -ponnistus -- ja taistelu on päättynyt! - -Aleksander elpyi. Hän alkoi taas luoda erilaista maailmaa, hiukan -viisaampaa edellistä. Täti piti yllä hänessä sitä mielen tilaa -ja salaa, silloinkuin Piotr Ivanitsh makasi, meni tehtaalle tahi -englantilaiseen klupiin. - -Hän kyseli Aleksanderin toimia. Mutta kylläpä se olikin -Aleksanderille mieleen. Hän kertoili tädille kirjoituksiensa aiheita -ja välistä neuvon muodossa vaati korvausta. - -Usein kinasi täti hänen kanssaan, mutta vielä useammin antoi myöden. - -Aleksander kiintyi toimeensa niinkuin kiinnytään viimeiseen toivoon. -"Eihän tämän jälkeen", puhui hän tädille, "ole enää mitään: tuolla -on paljas aro, ei siellä ole vettä, ei ruohoa, pimeys ja erämaa -kaikkialla: -- mitä silloin on enää elämästä? Mene vaikka hautaan." -Hän teki väsymättä työtä. - -Välistä tulee sammunut lempi mieleen, silloin joutuu hän -mielenliikutukseen -- ja tarttuu kynään: kirjoittaa mieltä -liikuttavan surulaulun. Kun taasen sappi kiehuu sydämmessä ja -kohoittaa sen pohjasta äskettäin vielä siellä raivanneen vihan ja -halveksimisen ihmisiä kohtaan -- niin saa nähdä -- että syntyy -muutamia voimallisimpia runoja. Siihen pyrki hän, mietiskeli ja -kirjoitti novelleja. Hän tuhlasi paljon mietiskelemistä, tunnetta, -aineellista vaivaa ja lähes puolen vuotta aikaa. No niin, vihdoinkin -on novelli valmis, läpikatsottu ja kirjoitettu puhtaaksi. Täti on -ihastuksissaan. - -Tämän novellin tapahtumat eivät olleet nyt Amerikassa, vaan -jossain Tambowin kylässä. Toimivat henkilöt olivat tavallisia -ihmisiä: pärjääjiä, valehtelijoita ja kaikenlaatuisia hylkiöitä -- -hännystakissa, ja hatuissa. Kaikki oli johdonmukaista ja paikallaan. - --- Arvelen, ma tante, että sopii näyttää tämä sedälle? - --- Niin, niin tietysti, vastasi tämä, mutta kuitenkin... eikö -olisi parasta antaa painattaa hänen tietämättään? Hän on aina -vastaan: sanoo taas jotain... Tiedättehän, että tämä tuntuu hänestä -lapsekkaalta. - --- Ei, parempi on näyttää! vastasi Aleksander. -- Teidän arvostelunne -jälkeen ja oman tietoni mukaan, en pelkää ketään, antaa hänen vaan -nähdä... - -Siis näytettiin. Nähtyään vihkon, synkistyi Piotr Ivanitsh hiukan ja -pudisti päätään. - --- Mitä, oletteko yhdessä kyhänneet? kysyi hän. On jotensakin -pitkältä. Niin tiheästi vielä kirjoitettua: ettäs viitsit kirjoittaa! - --- Äläpäs pudistele päätäsi, vastasi vaimo, kuuntele ensin. - --- Lukekaa meille, Aleksander. - --- Mutta sinun pitää kuunnella tarkasti, elä nuku ja sano meille -sitten arvostelusi. Vaillinaisuuksia löytää kyllä jokapaikasta, jos -niitä tahtoo etsiä. Sinun pitää olla vaatimattomampi. - --- Ei! Minkätähden? Olkoon ainoastaan puolueton, lisäsi Aleksander. - --- Eihän tässä muu auttane, kuuntele, sanoi Piotr Ivanitsh huoaten: --- mutta sillä välipuheella, että ensinkin ei saa lukea oitis -päivällisen jälkeen, muutoin en voi taata, etten nukkuisi. Älä -ota sitä itseesi Aleksander; jos vaikka mitä luettaisi jälestä -puolen päivän, niin minua painaa aina uni; toiseksi, jos siellä on -mitä arvokasta, niin minä sanon mielipiteeni, jos ei ole -- olen -ainoastaan vaiti, tehkää Te sitten niinkuin itse tahdotte. - -Alettiin lukea. Piotr Ivanitsh ei nukahtanut kertaakaan, kuunteli, -luomatta silmiään pois Aleksanderista, ani harvoin räpsytti silmiään, -pari kertaa nyökäytti hyväksyen päätään. - --- Näetkös! sanoi vaimo puoliääneen. Johan minä sinulle sanoin. - -Hän nyökäytti päätään vaimolleenkin. Luettiin pari kertaa peräkkäin. -Ensimmäisenä iltana lukemisen perästä kertoi Piotr Ivanitsh, vaimonsa -kummastukseksi, kaikki mitä edelläpäin tulee. - --- Mistä sinä sen tiedät? kysyi hän. - --- Vaikeako sitä on arvata! Ajatus ei ole uusi -- tuhat kertaa on -siitä kerrottu. Pitemmältä ei maksaisi lukeakaan, mutta katsotaan -kuitenkin, kuinka pitkälle se on hänessä kehittynyt. - -Toisena iltana kun Aleksander oli lopettamaisillaan viimeistä sivua, -niin Piotr Ivanitsh soitti. Palvelija astui sisään. - --- Valmista vaatteet, sanoi hän. -- Suo anteeksi, Aleksander, että -keskeytin: minulla on kiire, -- minä myöhästyn klupin vistipelistä. -Aleksander lopetti. Piotr Ivanitsh läksi nopeasti tiehensä. - --- No, näkemään asti! sanoi hän vaimolleen ja Aleksanderille. En minä -enää poikkea tänne. - --- Malta! malta! huudahti vaimo: -- miksi et sano mitään novellista. - --- Sopimuksen mukaan ei tarvitse, vastasi hän ja alkoi mennä. - --- Se on itsepintaisuutta! sanoi vaimo. Oh, hän on niin itsepintainen --- kyllä minä hänet tunnen! Älkää huoliko siitä Aleksander: - -"Se on pahansuopaisuutta!" ajatteli Aleksander. Hän tahtoo polkea -minut lokaan, raastaa omaan ilmapiiriinsä. Kumminkin hän on viisas -virkamies, tehtailija -- eikä mitään muuta, mutta minä olen -runoilija... - --- Tuo ei kelpaa mihinkään, Piotr Ivanitsh! sanoi vaimo kyyneleet -melkein silmissään. Sano edes jotakin. Minä näin, että sinä -hyväksymisen merkiksi nyökäytit päätäsi, varmaan sinua miellytti. -Et tahdo vaan itsepintaisesti myöntää. Kuinka sopisi myöntää, kun -novelli miellyttää meitä! Meillä on liiaksi järkeä huomaamaan. -Tunnusta vaan, että on hyvä. - --- Minä nyökäytin päätä sentähden, että novellista näkyy, että -Aleksander on viisas, mutta hän ei tehnyt viisaasti, kun kirjoitti -sen. - --- Kuitenkin, setä, arvostelu on sitä laatua... - --- Kuule minua: ethän sinä minua kumminkaan usko; ei ole siis mitään -riitelemistäkään; valitaan ennen välittäjä. Teenpä vielä senkin, että -lopettaisimme väliltämme tämän riidan ainiaaksi: minä nimitän itseni -tämän novellin kirjoittajaksi ja lähetän sen ystävälleni lehden -aputoimittajalle: katsotaan mitä hän sanoo. Sinä tunnet hänet ja -varmaankin luotat hänen tuomioonsa. Hän on kokenut mies. - --- Hyvä, katsotaan. - -Piotr Ivanitsh istui pöydän ääreen ja kirjoitti pikimmältään muutaman -rivin, antoi sitten kirjeen Aleksanderille. - -Vanhoilla päivilläni olen antautunut kirjailijatoimeen, kirjoitti -hän, minkä sille tekee: mieli himoaa kunniaa ottaa tässäkin, -- -olen tullut hulluksi! Siis olen kyhännyt tämän tarjoomani novellin. -Tarkastakaa sitä ja jos se kelpaa, niin painakaa se lehteenne, -tietysti maksun edestä: tiedättehän sen, etten minä tee työtä -ilmaiseksi. Te kummastutte, ettekä usko minua, minä annan luvan panna -sukunimenikin alle, varmaan siis en valehtele. - -Ollessaan vakuutettu novellin kiittävästä arvostelusta, odotti -Aleksander rauhallisesti vastausta. Hän oli iloinen siitäkin, että -setä muistutti kirjelapussa maksustakin. - -"Hyvin, hyvin viisaasti", ajatteli hän. -- "Mamma valittaa, että vilja -on huokeaa: ehk'ei hän lähetäkään kohta rahaa, mutta tässä hän -saisikin paraasen aikaan puoli toista tuhatta kenties." - --- Kului viikkoa kolme, mutta vastausta ei tullut! Vihdoinkin eräänä -aamuna tuotiin Piotr Ivanitshille iso paketti. - --- Aha! takaisinpa lähetettiin, sanoi hän viekkaasti vilahtaen -vaimoonsa. - -Hän ei aukaissut kirjettä eikä näyttänyt vaimolleen, vaikka tämä -olisi kuinka pyytänyt. Saman päivän iltana, ennen klupiin menoaan, -läksi hän itse veijensäpojan luo. - -Ovi oli lukitsematta. Hän astui sisään. Evsei kuorsasi viruessaan -eteisessä lattialla poikkipäin. Kynttilän sydän oli himmeästi palanut -ja riippui alas kynttiläjalasta. Hän katsahti toiseen kamariin: -siellä oli pimeä. - -"Oh, pikkukaupunkilaisuus", mutisi Piotr Ivanitsh. - -Hän potkasi Evseitä, näytti hänelle ovea, kynttilää ja uhkasi -kepillä. Kolmannessa kamarissa istui Aleksander pöydän ääressä, -kädet pöydällä, mutta pää nojaten käsiä vasten, hän makasi myöskin. -Hänen edessään oli paperi. Piotr Ivanitsh katsoi -- runoja. Hän otti -paperin ja luki seuraavata: - - Kevään kaunis aik' on saapununna, - Mun ijäks' lempi katois rinnastain - Se haudan uneen ompi nukkununna - Eik' enää liekehdi se suonissani! - Jo aikaa sitten orvoll' alttarille - Mä Jumalan jo toisen kohotin, - Rukoilen häntä... mutt... - --- Mutta itse mies on nukkunut! Rukoile kultaseni, äläkä laiskistele! -sanoi Piotr Ivanitsh ääneen. -- Omat runosi, ja kuinka ne ovat sinut -sokaisseet! Miksi muuta arvostelua? Itse olet tuominnut itsesi. - --- Aha! sanoi Aleksander venyttäen itseään, olette yhä vielä -kyhäelmiäni vastaan! Setä, sanokaa suoraan, mikä Teitä pakoittaa -niin itsepäisesti vainoamaan lahjoja, kun niitä kerran ei voi olla -tunnustamatta... - --- Kateus, Aleksander. Tuomitse itse: sinä saavutat mainetta, -kunniaa, kenties kuolemattoman nimen, mutta minä jään varjoon ja -minun täytyy tyytyä hyödyllisen ahkeroitsijan nimeen. Olenhan -minäkin Adujew! Kuinka tahdot, minua harmittaa! Mitä minä olen? -Olen elänyt ikäni hiljaan, tuntemattomana, tein vaan työni ja olin -vielä onnellinen ja ylpeä siitä. Eikö tämä ole surkuteltava osa? Kun -kuolen, niin en tiedä enkä tunne mitään, tietäjäin ennustavat kielet -eivät puhu minusta, kaukaiset vuosisadat, tulevat sukupolvet, maailma -ei tule minun nimelläni täytetyksi; eivät tiedä, että maailmassa oli -elänyt kaupungin-neuvos Piotr Ivanitsh Adujew, minä en voi lohduttaa -itseäni sillä haudassa, jos minä ja hauta säilymme jollain tavalla -sukupolveen asti. Mikä ero sinun ja minun välilläni: kun sinä levität -suhisevat siipesi, lennät pilven alla, saan minä lohduttaa itseäni -sillä, että ihmisen vaivojen seassa löytyy pisara minunkin mettäni, -niinkuin sinun lempikirjailijasi sanoo. - --- Jättäkää hänet Jumalan tähden rauhaan; mikä lempikirjailija hän -on! Hän tekee ainoastaan pilkkaa lähimmäisistään. - --- Vai niin! Vai pilkkaa! Etköhän siitä hetkestä lakannut pitämästä -Krilowista, kun näit hänellä oman kuvasi? Mutta apropos! tiedätkö -että sinun tuleva maineesi, kuolemattomuutesi on taskussani? minä -toivoisin ennemmin, että siellä olisivat sinun rahasi: se oli -luotettavampaa. - --- Mikä maine? - --- Vastaus sinun kirjeesesi. - --- Ah! antakaa Jumalan nimessä pian. Mitä hän kirjoittaa? - --- En minä ole lukenut; lue itse mutta ääneen. - --- Ja Te voitte pidättää itseänne. - --- Mitä se minua liikuttaa? - --- Kuinka, mitä! Olenhan minä Teidän veljenne poika: miten sitten -ette olisi utelias? Mikä kylmäkiskoisuus! Se on itsekkäisyyttä, setä. - -Ehkä? Minä en kiellä. Sitä paitsi minä tiedän, mitä siinä on -kirjoitettu. Tuossa on, lue! - -Aleksander alkoi lukea ääneen, mutta Piotr Ivanitsh koputteli -kepillään saappaitaan. - -Kirjeessä oli näin: - - "Mitä kumman uskottelemista tämä on, rakkahin Piotr Ivanitsh? Te - kirjoitatte novelleja! Mutta kuka Teitä uskoo? Te aiotte pettää - minua vanhaa varpusta! Jos tämä olisikin totta, josta Herra - varjelkoon, jos olisittekin kaapannut kynänne kalleista, - sananmukaisessa merkityksessä, riveistä, joista jokainen maksaa - enemmän kuin ainoastaan tukaatin ja lopetettuanne tekemästä - kunnioitettavia yhteenlaskuja, jos olisittekin kirjoittanut - edessäni olevan novellin, niin silloinkin sanoisin Teille, että - kehnot tehdas-teokset ovat paljon arvokkaampia, kuin tämä - tekeleenne." - -Äkkiä painui Aleksanderin ääni. - - "Mutta minä en usko niin loukkaavaa Teistä", jatkoi hän arasti ja - hiljaan. - --- Minä en kuule, Aleksander, lue kovemmin! sanoi Piotr Ivanitsh. - - "Suosien novellin kirjoittajaa, tahdotte varmaan tietää minun - mielipiteeni. Se on tässä: Kirjoittaja on varmaan nuori mies. Hän - ei ole tyhmä, mutta on jotenkin syyttä suuttunut koko maailmaan. - Mikä vihan henki vallitsee kirjoituksessa. Varmaan on hänen ihan - teensä haihtunut. Jumalani! Milloin senlaiset ihmiset loppuvat - olemasta? Säälittää suuresti, kun väärästä katsantotavasta - elämään, hukkuu meillä paljon lahjakkaita ihmisiä, tyhjissä, - hedelmättömissä unelmissa, turhissa pyrinnöissä siihen, johon - heillä ei ole kutsumusta." - -Aleksander pysähtyi ja veti henkeä. Piotr Ivanitsh sytytti sikarin ja -puhalsi renkaan savuisia. Tavallisuuden mukaan olivat hänen kasvonsa -aivan tyynet. Aleksander jatkoi lukemista tukehtuneella, tuskin -kuuluvalla äänellä: - - "Itserakkaus, haaveksiminen, ennenaikainen sydämmen taipumusten - kehittyminen ja järjen jäykistyminen, karttamaton seuraus - --laiskuus, siinä ovat tämän pahuuden seuraukset. Tiedot, - ahkeroiminen, käytännöllinen työ -- se voi saada vireille meidän - laiskan ja sairaan nuorison." - --- Koko asian olisi voinut selittää kolmella rivillä, sanoi Piotr -Ivanitsh, katsottuaan kelloa, -- mutta hän kirjoitti ystävällisen -kirjeen -- kokonaisen esitelmän! Eikö hän vaan liene turhan tarkka? -Luetaanko enää etemmäksi, Aleksander? Heitä pois: sitä on ikävä -kuulla. Minun pitäisi sanoa sinulle jotakin... - --- Ei, setä, antakaa minun juoda kalkki pohjaan saakka: minä luen -loppuun. - --- No, lue vaan terveydeksesi. - - "Tämä surullinen henkisten taipumusten suunta", luki Aleksander, - "tulee esille Teidän lähettämänne novellein joka rivissä. Sanokaa - Teidän suosikillenne, että kirjailija voi ainoastaan silloin - kirjoittaa, kun hän ei ole persoonallisen vaikutuksen ja puolueen - alaisena. Hänen täytyy silmäillä tyynellä ja kirkkaalla katseella - elämää ja ylipäänsä ihmisiä, -- muutoin hän kuvailee ainoastaan - omaa itseään, joka ei liikuta ketään. Tämä vaillinaisuus vallitsee - suuresti novellissa. Toinen ja pääasia on -- älkää sanoko sentään - tätä kirjailijalle, säälien hänen nuoruuttaan ja - kirjailija-itserakkauttaan, kaikkein rauhatointa kaikista - itserakkauksista -- siihen tarvitaan lahjoja, joiden merkkiäkään - tässä ei löydy. Kieli on tosin joka kohdassa kieliopillista ja - puhdasta; kirjoittajalla on sujuva kirjoitustapa?... Töin tuskin - sai Aleksander luetuksi loppuun asti." - --- Niin olisi hän aikoja sitten voinut sanoa! lausui Piotr Ivanitsh, -mutta hän lörpötteli Jumala ties mitä! Loput voimme häneltäkin kahden -kesken tuomita. - --- Aleksanderin kädet vapisivat. Ääneti, niinkuin ihminen joka -huumautuu odottamattomasta lyönnistä, katseli hän himmeillä -silmillä suoraan seinään. Piotr Ivanitsh otti häneltä kirjeen ja -luki seuraavan jälkilisäyksen: "Jos mielenne välttämättömästi tekee -saada se sijoitetuksi lehteemme -- niin ehkä, Teidän tähtenne. -Kesäkuukausilla, jolloin lehteä vähän luetaan, minä sijoitan sen, -mutta maksusta ei ole ajattelemistakaan." - --- No, Aleksander, miltä tuntuu? kysyi Piotr Ivanitsh. - --- Rauhallisemmalta, kuin olisi voinut odottaa, vastasi Aleksander -väkinäisesti. -- Tuntuu kuin se ihminen voi tuntea, joka on kaikessa -pettynyt. - --- Ei, vaan kuin ihmisen, joka on itseään pettänyt ja tahtoi muitakin -pettää... - -Aleksander ei kuullut tätä vastausta. - --- Oliko tämäkin vaan unelma? ja tämäkin petti minut? kuiskasi hän. -Katkera häviö! No, miksi en tottuisi pettymään! Mutta minkätähden, -minä en ymmärrä, minuun oli pantu vastustamaton kehoitus luomiseen? - --- Siinä se on, että sinuun pantiin kehoitus, mutta luomisvoiman -olivat unohtaneet panna, sanoi Piotr Ivanitsh, johan minä sanoin. - -Aleksander vastasi huokauksella ja alkoi miettiä, Mutta sitten syöksi -hän nopeasti aukaisemaan kaikkia laatikoita, veti esille muutamia -vihkoja, kääröjä ja alkoi julmistuneena heitellä niitä -- kamiiniin. - --- Älä unhota tätä, sanoi Piotr Ivanitsh siirtäen hänen luokseen -paperiarkin, jossa oli aloitettu runo ja joka oli pöydällä levällään. - --- Ja tämäkin menköön samaa tietä! sanoi Aleksander epätoivoisena, -heittäen runot kamiiniin. - --- Eikö löydy vielä jotakin? Haeppas tarkkaan, kysyi Piotr Ivanitsh, -katsellen ympärillensä, tee kerran jotain viisasta tekoa. Kas, mikä -kimppu tuolla kaapin päällä on? - --- Sekin saa mennä samaa tietä, sanoi Aleksander, vetäen alas sen, -siinä on pätkiä maan taloushoidosta. - --- Älä polta, älä polta sitä! Anna minulle! sanoi Piotr Ivanitsh, -ojentaen kättään! -- ne eivät ole turhuuksia. - -Mutta Aleksander ei kuunnellut. - --- Ei! sanoi hän häijysti, jos minulta kerran on kadonnut -jalo luomiskyky kauneuden piiristä, niin en tahdo myöskään -työskentelemistäkään: -- Kohtalo murtakoon minua tällä. - -Kimppu lensi kamiiniin. - --- Turhan päiten heitit! huomautti Piotr Ivanitsh ja kaivoi sillä -välin kepillä pöydän alla olevasta korista, eiköhän olisi vielä -jotain uuniin heitettävää. - --- Mutta mitä me teemme novellille, Aleksander? - -Se on minulla. - --- Ehkä tarvitsette liistaroida väliseinää? - --- En, nyt en tarvitse. Enköhän lähetä sitä noutamaan? Evsei! Oletko -taaskin nukkunut; katso etteivät varasta nenäsi alta minun kaapuani! -Mene pian minun kotiini, pyydä siellä Vasililta se paksu vihko, joka -on kabinetissa piirongin päällä, ja tuo se tänne. - -Aleksander istui pää käden nojassa ja katseli kamiiniin. Vihko -tuotiin. Aleksander katseli puolivuotisten vaivojen hedelmää ja -vaipui ajatuksiinsa, Piotr Ivanitsh huomasi sen. - --- No, lopeta jo, Aleksander, sanoi hän. Puhutaan muusta. - --- Tämäkin menköön samaa tietä, huudahti Aleksander ja heitti vihon -uuniin. - -Molemmat katselivat, miten se alkoi palaa, Piotr Ivanitsh nähtävästi -tyytyväisyydellä, Aleksander surulla, melkein kyyneleet silmissä. -Päälimäinen lehti liikahti ja nousi aivan kuin näkymättömän käden -kääntämisestä; sen syrjät kipristyivät, se musteni, sitten vetäytyi -kokoon ja leimahti; sen perästä leimahti pian toinen, kolmas, nousipa -monta lehteä yht'aikaa ja paloivat yhdessä läjässä, mutta niitä -seuraava sivu oli vielä valkea, muutaman sekunnin perästä alkoivat -senkin syrjät mustua. - -Aleksander ennätti lukea kumminkin siitä: III:mas luku. Hän muisti -mitä siinä luvussa oli ja hän alkoi sääliä vihkoa. Hän nousi -nojatuolista ja tempasi pihdit, pelastaakseen loput luomisestaan. -"Kenties vielä"... kuiskasi hänelle toivo. - --- Maltas, anna minä hämmennän kepillä, sanoi Piotr Ivanitsh, poltat -itsesi pihdillä. - -Hän työnsi vihon kaminan syvempään pohjukkaan suoraan hiilille. -Aleksander seisoi kahden vaiheilla. Vihko oli paksu eikä antaunut -pian tulen omaksi. Sen alta kohosi ensin paksu savu; liekki -leimahteli silloin tällöin sen alta, nuolaisi sen syrjää jätti -jälkeensä ja katosi uudelleen. Vielä olisi voinut pelastaa. -Aleksander ojensi jo kättään, mutta samassa hetkessä liekki valasi -nojatuolin, Piotr Ivanitshin kasvot, pöydän, koko vihko leimahti -tuleen ja hetken päästä sammui, jättäen jälkeensä läjän mustaa -tuhkaa, jota myöten paikoittain juoksi tulikieliä. Aleksander heitti -pihdit pois. - --- Kaikki on lopussa! sanoi hän. - --- Lopussa! toisti Piotr Ivanitsh. - --- Oh! lausui Aleksander, minä olen vapaa! - --- Tämä on jo toisen kerran kun minä autan sinua kortteerini -puhdistamisessa, sanoi Piotr Ivanitsh, -- toivon että tällä kertaa... - --- Ei toiste enää, setä. - --- Amen! lisäsi setä ja pani kädet hänen olkapäilleen. -- -No, Aleksander neuvon sinua, älä pane vastaan: kirjoita heti -paikalla Ivan Ivanitshille, että hän lähettäisi sinulle työtä -maatalouden-hoidon osastoa varten. Tulisien jälkien, kaikkien -tyhmyyksien perästä, kirjoitat nyt oikein jotain järkevätä. Ivan -Ivanitsh sanoo minulle aina: mitä Teidän veljenne poika... - -Aleksander pudisti surullisesti päätään. - --- En voi, sanoi hän, en, en voi: kaikki on lopussa. - --- Mitä sinä nyt aiot tehdä? - --- Mitä? kysyi hän ja rupesi miettimään, nyt ainakaan en vielä mitään. - --- Pikkukaupungissa osataan tehdä -- ei mitään; mutta täällä... Miksi -olet ensinkään tullut tänne? Se on selittämätöntä!... Olkoon jo -kylliksi tästä. Minulla olisi sinulle pyyntö. - --- Aleksander kohotti hitaasti päätään ja katsoi setään kysyväisesti. - --- Tunnethan sinä, alkoi Piotr Ivanitsh, siirtäen nojatuolia -Aleksanderin luo, minun asiakumppanini Surkowin? - -Aleksander nyökäytti päätään. - --- Olethan välistä syönyt luonani hänen kanssaan päivällistä, -mutta ennätitkö tarkastaa hyvin, millainen lintu hän on? Hän on -hyvä mies, mutta hyvin tyhjä. Hänessä vallitseva heikkous on -- -naiset. Onnettomuudeksi niinkuin näit, ei hän ole ruma, hän on -punaposkinen, sileä, pitkä, aina käheröitty, hajuvettä päässä, -puetettu muotikuvan mukaan: siitähän luulottelee, että kaikki -naiset ovat hänen tähtensä hulluina. -- Hitto olkoon hänen kanssaan -kokonaan, en minä olisi sitä huomannut; mutta nyt on hätä edessä: -jos himo saa pikkuisenkin valtaa, niin hän alkaa tuhlata. Sitten -hänellä pitää olla surpriiseja, lahjoja, mieltymyksen osoituksia, -itse hän alkaa keikailla, muuttaa ajopeliä, hevosia... sillä tavoin -tulee ihan kokonainen häviö! Kyllä hän juoksi vaimonikin jälessä. -Minä en enää pitänyt huolta lähettämällä palvelijaa teatteriin -ostamaan piljettejekään, Surkow tuo ihan varmaan. Jos tarvitsee -vaihtaa hevosia, tuoda jotain harvinaista, työntää ihmistulvaa tieltä -pois, käydä ja tarkastaa kesähuvilaa, niihin hänet vaan lähettää --- kaikessa kultamies. Hän oli niin tarpeellinen: sellaista ei -löydä rahallakaan. Sääli! Minä en häirinnyt häntä tahallani, mutta -vaimoani hän kovin kyllästytti: sitten ajoin minä hänet pois. Kun -hän rupesi tällä tavalla tuhlaamaan, niin korot eivät riitä, hän on -alkanut pyytää minulta -- rahaa; jos kieltää, niin hän alkaa puhua -kapitalista. "Mitä minä teen tehtaallanne? Ei ole koskaan vapaita -rahoja käsissä! Jos hän käyttäisi hyviin tarpeisiin... mutta ei, -hän hakee aina seuraa suuressa maailmassa, minä tarvitsen jaloja -vehkeilyjä: minä en voi elää ilman rakkautta!" Eikö hän ole aika -aasi? Hän on melkein neljänkymmenen vanha eikä voi elää rakkaudetta! - -Aleksander muisti itseään ja hymyili surullisesti. - --- Hän valehtelee vaan, jatkoi Piotr Ivanitsh. -- Minä huomasin kyllä -jälestä päin mitä hän hommaa. Hän ei tekisi muuta kuin kerskailisi, --- jotta hänestä puhuttaisi; hän on nyt yhteydessä jonkun kanssa, -häntä nähtiin sen loogissa, hän istui kesähuvilassa balkongilla -kahden kesken myöhään illalla, oli sen kanssa jossain yksinäisessä -paikassa ajaen vaunuilla tahi ratsastaen. - -Tästä kaikesta seuraa, että nämät n.s. jalot vehkeilyt -- piru -vieköön! Tulevat paljon kalliimmiksi, kuin epäjalot. - --- No, mihin tämä kaikki vie, setä? kysyi Aleksander. En huomaa mitä -minä voisin auttaa. - --- Saatpa nähdä. Muutama aika sitten palasi ulkomailta tänne nuori -leski, Julia Pawlowna Tafajewna. Hän on erittäin sievä. Hänen -miehensä kanssa olin minä ja Surkow hyviä ystäviä. Tafajew kuoli -vierailla mailla. No arvaatko nyt? - --- Arvaan: Surkow on rakastunut leskeen. - --- Niin: hän on tullut kokonaan hassuksi! Mutta vielä? - --- Vielä... en tiedä... - --- No millainen sinä olet! Siis kuule! Surkow on minulle pari kertaa -antanut vihiä, että hän tarvitsee pian rahaa. Minä arvasin paikalla, -mitä se merkitsee, mutta miltä haaralta tuuli käy -- sitä en voinut -arvata. Minä rupesin utelemaan, mitä varten hän tarvitsi rahoja? Hän -kursaili, kursaili, mutta sanoi kumminkin vihdoin, että hän tahtoo -laittaa itselleen asunnon Liteinajalla. Minä aloin muistella, mitä -ihmeitä olisi Liteinajalla -- ja muistinkin, että Tafajewna asuukin -siellä ja aivan vastapäätä sitä paikkaa, jonka hän oli valinnut. Hän -oli antanut jo käsirahaakin Häntä uhkaa välttämätön onnettomuus, -jos... sinä et auta. Oletko nyt arvannut? - -Aleksander kohotti hiukan nenäänsä ylöspäin, antoi katseensa luistaa -pitkin seinää, kattoa, räpäytti silmiään pari kertaa, alkoi katsella -setäänsä, mutta oli vaiti. - -Piotr Ivanitsh silmäili häntä hymyillen. Hänestä oli ihmeen hauskaa -huomata, että järki tahi arvaamistaito oli pettänyt ja antoi ymmärtää -sen. - --- Mikä sinun on, Aleksander? Ja vielä kirjoitat novelleja! sanoi hän. - --- Ah, minä arvasin setä! - --- No, Jumalan kiitos! - --- Surkow pyytää rahaa; Teillä niitä ei ole ja tahdotte, että minä... -Hän ei lopettanut puhettaan. - -Piotr Ivanitsh purskahti nauruun. Aleksander ei lopettanut lausettaan -ja katseli setää hämmästyneenä. - --- Ei sitä! sanoi Piotr Ivanitsh. - --- Tapahtuuko milloinkaan, ettei minulla olisi rahaa? Koettele -kääntyä joskus puoleeni, niin näet. Kuule nyt. Tafajewna muistutti -hänen kauttaan minun tuttavuudestani hänen miehensä kanssa. Minä -kävin siellä ja pyysi hän käymään luonaan; minä lupasin ja sanoin, -että tuon sinut mukanani: no, nyt toivon sinun ymmärtävän. - --- Minut? toisti Aleksander, katsoen suurilla silmillä setää. -- -Tietysti minä... nyt ymmärrän... lisäsi hän nopeasti, mutta viimeinen -sana tarttui kiinni. - --- Mutta mitä sinä ymmärsit? kysyi Piotr Ivanitsh. - --- Vaikka minut tappaisitte, en sittenkään ymmärrä setä mitään! -Antaas olla... ehkä hänellä on hauska koti... Te tahdotte että -huvittelisin... kun minun on niin ikävä... - --- Sepä kaunista! Vai rupeisin sinua kuljettelemaan sen vuoksi pitkin -taloja. Sitte ei muuta olisi enää jäljellä kuin peittäisin suusi -liimalla yöksi kärpäsiltä! Ei se ole sitä. Asia on tämä: laita niin -että Tafajewna rakastuu sinuun. - -Aleksander kohotti äkkiä kulmakarvojaan ja katsoi setää. - --- Te laskette leikkiä, setä? Se olisi kunnottomuutta, sanoi hän. - --- Siinä missä tosiaan on kunnottomuutta, niin sinä et sitä huomaa, -mutta missä on asia hyvin yksinkertainen ja luonnollinen... se on -sinun mielestäsi kunnottomuuksia. Mitä siinä olisi kunnotonta? -Tarkasta, miten itse rakkaus on kunnoton, veren ja itserakkauden -leikkiä... Mutta maksaako sinun kanssasi puhua, uskothan sinä vielä -sallimuksen, määräykseen, jota ei voi välttää rakastumisen suhteen -sielujen sopusointuun! - --- Suokaa anteeksi: tällä haavaa en usko mitään. Mutta voinko -rakastaa ja rakastua noin vain käskystä. - --- Voi kyllä, mutta et vaan sinä. Älä pelkää: en minä anna sinulle -niin viisasta tehtävää. Teepäs vaan tämä asia. Mielistele Tafajewnaa, -ole hänelle kohtelias, älä anna Surkowille tilaisuutta olla hänen -kanssaan kahden kesken... no yksinkertaisesti, saata hänet raivoon. -Hämmennä häntä: kun hän sanoo sanan, sano sinä kaksi, hän kun sanoo -mielipiteesi sano sinä vastaan. Saata hänet aina pois suunnilta, -alenna häntä joka askeleelta... - --- Miksi? - --- Etkö vieläkään ymmärrä! Sentähden ystäväni, että hän tulee alussa -hassuksi mustasukkaisuudesta ja harmista, mutta sitten kylmenee. -Pian hänelle tämä tapahtuu. Hän on typeryyteen asti mustasukkainen. -Silloin hän ei tarvitse kortteeria, rahat jäävät koskematta ja -tehtaan asiat menevät omaa menoaan. Ymmärrätkö nyt? Tämä on jo -viides kerta, kun teen hänelle tämmöisen kepposen: muinoin, kun -olin naimaton ja nuorempi, tein itse niitä, tahi lähetin jonkun -ystävistäni. - --- Mutta enhän minä ole tuttava hänen kanssaan. - --- Senpätähden minä vienkin sinut hänet luokseen keskiviikkona. -Keskiviikkoina kokoontuvat hänen luokseen muutamat vanhat tuttavat. - --- Mutta jos hän vastaa Surkowin rakkauteen, niin Teidän täytyy -myöntää, että minun mieltymysosoitukseni ja kohteliaisuuteni -saattavat ei ainoastaan hänet vimmaan... - --- Oh, ole tuossa! Kunnon nainen, eroittaa hupsun, jättää -huvittelemisen sen kanssa, erittäinkin vieraiden miesten -läsnäollessa. Itserakkaus ei näet sitä salli, kun lähellä on toinen, -viisaampi ja järkevämpi: häntä alkaa hävettää ja hän jättää sen oman -onnensa nojaan. Sentähden olen juuri sinut valinnut. - -Aleksander kumarsi. - --- Surkow ei ole vaarallinen, jatkoi setä, mutta Tafajewna ottaa -hyvin harvoja vastaan, noin pienessä salongissa voi hän tulla niin -kuuluisaksi, että on salonki leijona ja nerokas. Naisiin vaikuttaa -paljon ulkonaisuus. Hän on mestari tekemään mieliksi, sentähden häntä -juuri kärsitään. Tafajewna saattaa teeskennellä hänen edessään, -silloin hän... Viisaatkin naiset rakastavat, kun niille tehdään -tyhmyyksiä, etenkin kalliita. Suuremmaksi osaksi eivät he silloin -rakasta sitä, joka niitä tekee, vaan toista... Monet eivät tahdo sitä -käsittää, Surkowkin on niiden luvussa -- senpä vuoksi saata sinä -hänet ymmärtämään. - --- Surkow oleskelee siellä muinakin päivinä eikä ainoastaan -keskiviikkoina: Keskiviikkoina voin minä hämmentää häntä, mutta -kuinkas on laita muina päivinä? - --- Aina sinua täytyy neuvoa. Valehtele hänelle, ole olevinas -rakastunut -- toisella kerralla ei hän kutsu sinua enää -keskiviikkona, vaan torstaina tahi perjantaina; lisää silloin -kahdenkertaisesi kohteliaisuuttasi, minä saatan hänet sitten -liikutukseen, viittaan, että sinä olet muka tosiaan -- sitä laatua... -Tafajewna näytti olevan... niin paljon kuin minä voin huomata... -hyvin tunteellinen... hän on varmaan heikkohermoinen... luulen, että -hänelläkään ei ole mitään sopusointua... sydämmen vuodatuksia vastaan. - --- Miten semmoista saattaa tehdä, sanoi Aleksander ajatuksissaan? Jos -minä voisin rakastua -- niin voisi olla kaikki mahdollista, mutta -enhän minä voi... eikä ilman sitä tule menestystäkään olemaan. - --- Päinvastoin, nythän sitä tuleekin olemaan. Jos sinä rakastuisit, -et voisikaan teeskennellä, hän huomaisi sen paikalla ja alkaisi -leikitellä teidän molempien kanssa. Mutta nyt... saata sinä vaan -Surkow raivoon: minä tunnen hänet kuin viisi sormeani. Kun hän -huomaa, ettei hänen luonnistu, niin hän ei tuhlaakaan rahaa turhan -vuoksi, sitä minä juuri tarvitsenkin... Kuule Aleksander, se olisi -minulle hyvin tärkeätä: jos sinä sen teet -- muistatko niitä kahta -vaasua, jotka sinua miellyttivät siellä tehtaalla? Ne ovat sinun: -osta vaan itse alus. - --- Mutta, setä, luuletteko tosiaan että minä... - --- Minkätähden sinä rupeaisit ilmaiseksi puhumaan, aikaasi -kuluttamaan? Sepä olisi kaunista. Et huoli mitään: Vaasut ovat -sangen kauniit. Meidän vuosisadalla ei tehdä mitään ilmaiseksi. Jos -minä sinulle tekisin jotain, tarjoa minulle lahjaa: minä otan kyllä -vastaan. - --- Kummallinen tehtävä! sanoi Aleksander epäillen. - --- Toivon, ettet kieltäy sitä täyttämästä. Minä olen sinulle valmis -tekemään, mitä suinkin voin: kun tulet rahan puutteesen -- käänny -vaan puoleeni... Siis keskiviikkona! tämä histooria kestää kuukauden -tahi korkeintaan kaksi. Minä sanon sitten sinulle, kun ei enää ole -tarvis, silloin saat jättää sikseen. - --- Olkaa niin hyvä, setä, minä olen valmis; mutta tuntuu vaan -kummalliselta... Onnistumista en mene takaamaan... jos minä voisin -rakastua, silloin kyllä... mutta ei... - --- Sepä on juuri hyvä, ettet voi, sillä vastaisessa tapauksessa -tärvelisit koko asian. Minä takaan itse onnistumisen. Hyvästi! - -Hän läksi pois, mutta Aleksander istui vielä kauvan aikaa kaminin -vieressä kalliin tuhan edessä. - -Kun Piotr Ivanitsh palasi kotiinsa, kysyi hänen vaimonsa: kuinka -Aleksanderin ja hänen novellinsa laita on, vieläkö hän aikoo -kirjoittaa? - --- Ei, minä paransin hänet ainaiseksi. - -Adujew kertoi hänelle kirjeen sisällön, jonka hän oli novellin mukana -saanut, sekä myöskin, miten he sen polttivat. - --- Sinä olet armoton, Piotr Ivanitsh! sanoi Lisaveta Aleksandrowna, -tahi et taida mitään tehdä kunnollista, jos mihin ryhdyt. - --- Sinä teit hyvin, kun neuvoit häntä paperia tuhrimaan! Onko hänellä -lahjoja? - --- Ei. - -Piotr Ivanitsh, katsoi kummastuksella häneen. - --- Miksi sinä sitten neuvoit? - --- Etkö sinä vieläkään ole käsittänyt, etkö ole arvannut? - --- Piotr Ivanitsh oli ääneti ja muisteli vastoin tahtoansa kohtausta, -joka oli ollut Aleksanderin kanssa. - --- Mitä tässä on käsitettävää? Tämähän on hyvin selvää! sanoi hän -katsoen vaimoansa silmät suurina. - --- Mikä on selvää, sano? - --- Mikä... mikä... sinä tahdoit antaa hänelle läksyn... mutta -toisella lailla, hennommalla tavalla, armaalla tavallasi... - --- Et ymmärtänytkään, mutta olet kuitenkin olevinasi teräväpäinen -mies. Minkä tähden hän oli koko tämän ajan iloinen, terve, melkein -onnellinen? Sentähden, että hän toivoi. Minä pidin yllä tuota toivoa: -no, oletko nyt selvillä. - --- Sinä siis viekastelit hänen kanssaan vaan? - --- Luulen, että se on luvallista. Mutta mitä sinä olet saanut -toimeen? Sinä et sääli häntä laisinkaan: olet riistänyt häneltä -viimeisen toivon. - --- Ole tuossa! Minkä viimeisen toivon? Vielä hänellä on paljon -hullutuksia jäljellä. - -Mitä hän nyt tekee? Alkaa käydä taas nureissaan. - --- Ei! Hän ei ala käydä: ei hänellä ole siihen aikaa: minä olen -antanut hänelle työtä. - --- Mitä? Taasko jonkun käännöksen perunoista? Voiko semmoinen -huvittaa nuorta ihmistä ja erittäin tulista ja hurmaantunutta? - --- Ei, kultaseni, ei perunoista, vaan tehdasta koskevaa. - - - - -III. - - --- Tuli keskiviikko, Julia Pawlownan vieraskamariin oli kokoontunut -noin kaksitoista tahi viisitoista vierasta. Neljä nuorta rouvaa, -kaksi parrakasta emännän ulkomaalaistuttavaa ja eräs upseeri, nämät -muodostivat yhden ryhmän. - -Erillään niistä istui solassa eräs vanhus, nähtävästi, joku virasta -eronnut sotilas, jolla oli pari harmaata partatöyhtöä nenän -alla ja paljon kunnianauhoja napinlävessä. Hän keskusteli erään -vanhanpuoleisen miehen kanssa tulevista vuokraamisista. - -Toisessa kamarissa pelasi korttia eräs vanha mummo ja pari miestä. -Pianon ääressä istui hyvin nuori neiti ja keskusteli siinä jonkin -ylioppilaan kanssa. - -Adujewit tulivat. Harvoin osasi kukaan astua sisään niin vapaasti -ja arvokkaasti vierashuoneesen, kuin Piotr Ivanitsh. Häntä seurasi -epävarmasti Aleksander. - -Mikä eroitus heidän välillään oli: toinen oli päätään pitempi, -ryhdikäs, lihava mies, vahva ja terve luontonen, itseluottamus -silmissä ja käytöksessä. Mutta ei ainoassakaan katseessa, liikkeessä -tahi sanassa, voinut arvata Piotr Ivanitshin ajatusta tahi luonnetta --- kaikki oli niin suuren maailman tavalla ja itsensähillitsemisellä -taidokkaasti peitetty. Näytti kuin liikkeet ja katseet olisivat -olleet edeltäpäin mietityt. Kalpeat, intohimosta vapaat kasvot -näyttivät, ettei tässä ihmisessä ole himoilla liioin valtaa -rajattoman järjen johdolla, että sydän lyö tahi on lyömättä, aina -pään käskystä. - -Aleksanderissa päinvastoin osoitti kaikki heikkoa ja hentoa -rakennusta, vaihtelevaisuus kasvoissa, joko laiskuus tahi hitaisuus -ja epätasaisuus liikkeissä, tylsä katse, joka heti osoitti millainen -tunne liikutti hänen sydäntänsä, tahi millainen ajatus pyöri hänen -päässään. Hän oli keskinkertainen pituudeltaan, mutta laiha ja -kalpea, -- ei luonnosta kalpea niin kuin Piotr Ivanitsh oli, vaan -lakkaamattomista sielunliikutuksista; hiukset eivät kasvaneet kuin -tuuheana metsänä ympäri päätä ja poskia, vaan riippuivat pitkin -ohimoita ja niskaa, pitkinä, heikkoina, mutta erinomaisen pehmoisina, -silkintapaisina vaalean värisinä suortuvina, joissa oli kaunis -välähdys. - -Setä esitti veljensä pojan. - --- Eikö täällä ole ystävätäni Surkowia? kysyi Piotr Ivanitsh, -katsellen ympärillensä kummastuksella. -- Onko hän unhottanut Teidät. - --- Oh, ei! Minä olen hänelle sangen kiitollinen, vastasi emäntä. -- -Kyllä hän käy minua katsomassa. Tiedättehän, etten ota melkein ketään -muita vastaan kuin miesvainajani tuttavia. - --- Missä hän on? - --- Hän tulee ihan paikalla. Ajatelkaas, hän antoi lupauksen minulle -ja serkulleni saada välttämättömästi loogin huomiseen näytäntöön, ja -kun sanottiin, ettei ole mitään mahdollisuutta loogin saamisesta... -hän läksi nyt juuri. - --- Kyllä hän saakin; minä takaan hänet: hän on semmoisissa oikein -nero. Hän saa aina minullekin, silloin kun tuttavuus ja muut -temput eivät auta. Mistä hän saa ja millaisella hinnalla -- se on -hänen salaisuutensa. Tuli Surkowkin. Pukunsa oli uusi, mutta joka -poimussa, joka pikku seikassa tuli jyrkästi esille vaatimuksensa -olla salonkileijoona, voittaa kaikki muut keikarit, vieläpä itse -muodinkin. Jos muoti vaati esimerkiksi, että hännystakkien liepeet -piti olla erillään toisistaan, niin hänen takkinsa liepeet olivat -niin levällään, että olivat kuin ojennetut linnun siivet; jos -käytettiin alas käännettyjä kauluksia, niin hän tilasi itselleen -semmoisen kauluksen, että hän oli hännystakissaan takaa päin kiinni -saadun pahantekijän näköinen, joka tempoo päästäkseen vapaaksi. Itse -hän määräsi räätälille miten on ommeltava. Kun hän tuli Tafajewnan -luo, niin hänen kaulaliinansa oli pistetty paitaan kiinni tavattoman -suurella neulalla, joka oli seipään näköinen. - --- No, saitteko? kaikui joka haaralta. - -Surkow oli juuri vastaamaisillaan, mutta nähtyään Adujevin veljensä -pojan kanssa, seisattui hän yht'äkkiä ja katseli niitä kummastellen. - --- Hän aavistaa! sanoi Piotr Ivanitsh hiljaan veljensä pojalle. - --- Mitä! Hänellä on keppi kädessä, mitä se merkitsee? - --- Mitä tuo on? kysyi hän Surkowilta, osoittaen keppiä. - --- Taanoin kun astuin alas vaunuista... astuin hairaan ja onnun nyt -hiukan, vastasi tämä yskien. - --- Joutavia! kuiskasi Piotr Ivanitsh Aleksanderille. Tarkastapas -kepin nuppua: näetkö kultaista leijonan päätä? Toissa päivänä hän -kehui minulle maksaneensa siitä Barbille kuusisataa ruplaa ja -näyttelee sitä nyt; siinä on sinulle esimerkki keinoista, joilla -hän vaikuttaa. Valmista itsesi sota-asuun ja aja hänet pakoon tästä -asemastaan. - -Piotr Ivanitsh näytti akkunasta vastapäätä olevata taloa. - --- Muista, että vaasut ovat sinun, no reipastu nyt! lisäsi hän. - --- Onko Teillä huomiseksi näytännöksi pilettiä? kysyi Surkow -Tafajewalta, lähestyen tätä juhlallisesti. - --- Ei. - --- _Sallikaa minun se antaa Teille käteen!_ jatkoi hän ja lausui -loppuun saakka Sagoretskin koko repliikin näytelmä-kappaleesta "Gorja -otj uma." - -Upseerin huulet vavahtivat hiukan hymystä. Piotr Ivanitsh katsoi -syrjästä veljensä poikaan, mutta Julia Pavlowna punastui: Hän alkoi -pyytää Piotr Ivanitshia mukaansa loogiin. - --- Olen Teille suuresti kiitollinen, vastasi tämä, -- mutta minun -vuoroni on olla huomenna vaimoni kanssa teatterissa; mutta kas tässä! -Sallikaa minun esittää Teille itseni sijaan nuori mies. - -Hän osoitti Aleksanderia. - --- Minä aioin pyytää hänet myöskin; meitä on vaan kolme: minä -serkkuni kanssa, ja... - --- Hän korvaa Teille minuutinkin, sanoi Piotr Ivanitsh, tarvittaissa -vielä toisenkin tuulihatun. Hän osoitti Surkowia ja alkoi puhua -jotakin hiljakseen Julialle. Tämän aikana katsahti Tafajewna pari -kertaa salavihkaa Aleksanderiin ja hymyili. - --- Kiitoksia virkkoi Surkow: mutta ei olisi ollut hullumpata esittää -tätä ennemmin, kun ei ollut vielä piljettiä: olisin tahtonut silloin -nähdä mitenkä minua olisi korvattu. - --- Ah! minä olen Teille sangen kiitollinen ystävyydestänne sanoi -vilkkaasti emäntä Surkowille: -- minä en pyytänyt Teitä sentähden -loogiin, kun Teillä on nojatuoli. Varmaan olette kernaammin -vastapäätä näyttämöä... erittäinkin baletissa... - --- Ei, ei, mitä Te nyt, Te ette ajattele sitä: Teidän vierestänne ei -vaihtaisi paikkaa -- en millään ehdolla. - --- Mutta se on jo luvattu. - --- Kuinka? kenelle? - --- Monsieur Renelle. - --- Hän osoitti yhtä partasuista muukalaisista. - --- Oui, madame m'a fait cet honneur... mutisi tämä nopeasti. - -Surkow katseli suu auki tätä ja sitten Tafajewnaa. - --- Minä vaihdan hänen kanssaan: tarjoon hänelle nojatuolin, sanoi hän. - --- Koetelkaa. - --- Partasuu pani vastaan käsin ja jaloin. - --- Kiitän nöyrimmästi Teitä! sanoi Surkow Piotr Ivanitshille, katsoen -kieroon Aleksanderia, tämän jään Teille velkaa. - --- Ei kestä kiittää. Etkö haluaisi tulla minun loogiini? Meitä on -vaan kaksi: vaimoni ja minä, ethän ole pitkään aikaan nähnyt häntä: -saattaisithan osoittaa kohteliaisuuttasi. - -Surkow kääntyi hänestä harmistuneena, Piotr Ivanitsh läksi hiljakseen -pois. Julia asetti Aleksanderin istumaan viereensä ja puheli hänen -kanssaan koko tunnin. Surkow yritti sekautua puheesen, mutta jotenkin -sopimattomasti. Hän alkoi puhua baletista, mutta sai vastaukseksi -niin, kun olisi pitänyt saada ei, ja päinvastoin; oli selvä asia, -ettei häntä kuunneltu. Ei aikaakaan niin hän loikkasi ostereihin, -vakuuttaen syöneensä aamusilla sata kahdeksankymmentä kappaletta -- -siihen ei hän saanut silmäystäkään. Vielä sanoi hän yhtä ja toista, -mutta kun ei käynyt sen paremmin, sieppasi hän hattunsa pyöri Julian -vieressä antaen huomata, että hän on tyytymätön ja aikoo lähteä pois. -Mutta tämä vaan ei huomannut. - --- Minä lähden pois! sanoi hän viimein painolla. Hyvästi! - -Näissä sanoissa kuului huonosti peitetty harmi. - --- Joko! vastasi Tafajewna rauhallisesti. -- Sallittehan huomenna -itseänne katsella loogissani vaikka minuutin verran. - --- Mikä petos! Yhden minuutin vaan, kun tiedätte, että jos saisin -istua teidän vieressänne, en ottaisi paikkaa paratiisistakaan. - --- Jos tarkoitatte teatterin paratiisia niin uskon kyllä. - -Hänen mielensä ei tehnytkään enää lähteä. Harminsa meni ohitse, -Julian antamasta ystävällisestä sanasta jäähyväisiä ottaessaan. Mutta -kaikki olivat nähneet, että hän oli kumartanut: täytyi lähteä vastoin -tahtoa, ja hän menikin, katsoen taakseen kuin koira, joka mielellään -menisi herransa jälkeen, vaan jota ajetaan takasin. - -Julia Pawlowna oli kahdenkymmenenkolmen vuoden vanha; Piotr Ivanitsh -oli arvannut oikein: hän oli tosiaankin heikkohermoinen, mutta ei se -estänyt häntä olemasta samalla viehättävä, viisas ja suloinen nainen. -Vaan hän oli pelkuri, haaveksija, tunteellinen niin kuin suurin osa -hermoheikkoisista naisista. Kasvonsa piirteet olivat pehmeät, hienot, -katseensa lempeä ja aina miettiväinen, välistä surullinenkin -- aivan -syyttä tahi, jos niin tahdotte, hermojen tähden. - -Elämää ja maailmaa ei hän katsellut oikein suosiollisesti, hän vaipui -ajatuksiin olemisensa tähden, ollen olevinaan muka liikaa. Mutta -Herra varjelkoon jos kuka satunnaisesti alkoi puhua kuolemasta hänen -aikanaan -- niin hän kalpeni. Hänen näkyvistään luisti valoisempi -elämän puoli pois. Puutarhassa, lehdossa valikoi hän kävelyä varten -pienemmät, tuuheat käytävät ja katseli välinpitämättömästi hymyilevää -maisemaa. Teatterissa katseli hän aina draamaa, komediaa harvoin, -ilveilystä ei koskaan; hän painoi korviaan kiinni jos iloisen laulun -säveleitä satunnaisesti kuuli, ei hän koskaan hymyillyt leikin -johdosta. - -Toisina aikoina osoittivat hänen kasvonsa piirteet uupumusta, -mutta ei kärsimystä, sairautta, vaan juurikuin hemmoittelemisen -uupumusta. Näkyi, että hän taisteli sisällisesti jonkin viekottelevan -unelman kanssa -- ja veltostui. Semmoisen taistelon jälkeen oli -hän kauan aikaa vähäpuheinen, surullinen mutta ei aikaakaan, niin -hän tuli selittämättömän hyvälle tuulelle, luonnettaan kuitenkaan -muuttamatta; mikä huvitti häntä -- ei olisi huvittanut ketään -toista. Kaikki hermojen vaikutuksesta! Kun kuuntelee tämän kaltaisia -naisia, niin mitä he sanovatkaan! Sanoja semmoisia kuin: sallimus, -myötätuntoisuus, selvittämätön vetovoima, outo suru himmeitä -toiveita -- sillä tavoin työntää toinen toista ja päättyy kumminkin -huokaukseen, sanalla sanoen, hermoja ja spriipullosia. - --- Kuinka Te olette ymmärtänyt minut! sanoi Tafajew Aleksanderille, -hyvästiä heittäessä. -- Miehistä ei ole kukaan ymmärtänyt oikein -minun luonnettani, ei edes miehenikään. - -Asia oli semmoinen, että Aleksander oli itse melkein samanlainen. -Siinä oli hänellä lievennystä. - --- Näkemään asti! - -Julia ojensi hänelle kätensä. - --- Toivon, että tästälähin löydätte sedättäkin tien luokseni? lisäsi -hän. - -Tuli talvi. Aleksander söi tavallisesti päivällistä sedän luona -perjantaisin. Mutta nyt oli kulunut jo neljä perjantaita, eikä -Aleksanderia kuulunut, eikä hän tullut toisinakaan päivinä. Lisaveta -Aleksandrowna oli vihainen; Piotr Ivanitsh nurisi, että hän antaa -odottaa itseään liian puolen tunnin. - --- Mutta sillä välin ei Aleksander ollut työttä; hän toimi setänsä -asiaa. Surkow oli aikoja sitten lopettanut käymisensä Tafajewilla -ja ilmoitti kaikkialla, että heidän välinsä on loppunut ja että hän -katkasi siteen Tafajewin kanssa. Kerran iltasella -- se oli torstaina --- palattuansa kotia, löysi Aleksander pöydältänsä kaksi vaasua -ja kirjelapun sedältä. Piotr Ivanitsh kiitti häntä ystävällisestä -uutteruudesta ja kutsui häntä seuraavana päivänä, tavallisuuden -mukaan päivälliselle Aleksander alkoi miettiä ikäänkuin tämä kutsumus -olisi hajoittanut hänen tuumiaan. Hän meni kuitenkin toisena päivänä -Piotr Ivanitshin luo tuntia ennen päivällistä. - --- Mikä sinun on? Eihän sinua enää näe ollenkaan? oletko meidät -unhottanut? sateli kysymyksiä sedältä ja tädiltä. - --- No oletpa auttanut, jatkoi Piotr Ivanitsh, enemmän kuin osasin -odottaakaan! Mutta olit kuitenkin olevinasi: "en voi", sanoit, "en -osaa!" Vai et osaa! Olen monta kertaa tahtonut sinua tavata, mutta en -ole saanut käsiini. No, minä olen sangen kiitollinen! Oletko saanut -vaasut eheinä? - --- Olen. Mutta minä lähetän ne takaisin. - --- Minkätähden? Ei, ei: kaiken oikeuden mukaan ovat ne sinun. - --- Ei! sanoi Aleksander päättävästi, minä en ota vastaan tätä lahjaa. - --- No, tee kuin tahdot! Ne miellyttävät vaimoani: kyllä hän ottaa. - --- Minä en tiennyt, Aleksander, sanoi Lisaveta Aleksandrowna -veitikkamaisella hymyllä, että Te olette niin taitava näissä -asioissa... minulle ette puhunut sanaakaan... - --- Setä on sen keksinyt, sanoi hämmästynyt Aleksander, en minä ole -kerrassaan mitään tehnyt, setähän minua on opettanut... - --- Niin, niin, kuuntele sinä vaan häntä: niinkuin hän taitaisi itse. -Hän toimitti asian niin, että... olen sangen, sangen kiitollinen! -Mutta tuo minun hupakkoni, Surkow on tullut milt'ei hulluksi. Kyllä -hän on minua naurattanut. Pari viikkoa sitten juoksi hän luokseni -vallan hassuna; minä arvasin heti mistä syystä, mutta en ollut -tietävinänikään, kirjoitin vaan, niinkuin en tietäisi mitään. "Aha! -Vai sinä se olet", sanoin minä, "mitä hyvää tiedät sanoa?" Hän hymyili -ja tahtoi teeskennellä tyyneyttä... mutta itsellä olivat kyyneleet -melkein silmissä. "En mitään hyvää", sanoi hän: "tulin tuomaan -huonoja uutisia." Minä katsoin häneen aivan kuin kummastuksella. -"Mitä ihmeitä?" kysyin minä. "Teidän veljenpojastanne!" "Mutta mitä? -peloitatko sinä minua? Sano pian!" puhelin minä. Siihen hänen -tyyneytensä loppuikin: hän alkoi huutaa, raivota. Minä siirryin -pois hänen luotaan nojatuolineni -- mutta minun oli ihan mahdotonta -puhua, sillä tavoin hän tiuski. "Itse sanoitte, että veljenne poika -tekee vähän työtä, mutta Te juuri totutattekin häntä työttömyyteen." -"Minäkö?" "Niin, juuri Te: kuka saattoi hänet Julian tuttavuuteen?" -"Minun täytyy sanoa sinulle, että toisesta päivästä alkaen, tultuaan -naisen kanssa tuttavuuteen alkaa hän kutsua tätä ristimänimeltä." "No -mikä onnettomuus siinä on?" sanoin minä. "Se onnettomuus", vastasi -hän, "että hän istuu nyt Tafajewnan luona aamusta iltaan saakka"... -Aleksander punastui äkkiä. - --- Näetkös, miten hän valehtelee kiukuissaan, ajattelin minä, jatkoi -Piotr Ivanitsh, tarkastellen veljensä poikaa, kyllä kai Aleksander -välittäisi istua siellä aamusta iltaan, enkä minä ole pyytänyt häntä -sitä tekemäänkään; eikö niin? - -Piotr Ivanitsh antoi pysähtyä veljensä poikaan kylmän ja tyynen -katseensa, joka tuntui Aleksanderista ihan tuliselta. - --- Niin... kyllä minä joskus... pistäyn... mutisi Aleksander. - --- Joskus -- se on suuri eroitus, jatkoi setä; -- niinhän minä -pyysinkin tekemään; vaan en joka päivä. Minä tiesin, että hän -valehtelee. Mitä tekemistä siellä olisi joka päivä? Ikävystyisit vaan. - --- Ei! Hän on hyvin viisas nainen... saanut mainion kasvatuksen... -pitää musiikista... puhui Aleksander epäselvästi, väliin pysähtyen, -hieroen silmäänsä vaikk'ei sitä kutkuttanutkaan, silitteli vasemman -puoleista ohimotaan, sitten otti nenäliinan taskustaan ja pyyhki -huuliaan. - -Lisaveta Aleksandrowna katsahti tarkasti, salavihkaa häneen, kääntyi -sitten akkunaan päin ja hymyili. - --- Vai niin! No, sen parempi, sanoi Piotr Ivanitsh, jos sinun ei -ole ollut ikävä; minä olen yhä peljännyt, että olin tehnyt sinulle -ikäviä hommia. Minä sanoin siis Surkowille: "kiitoksia, veikkoseni, -että otat osaa veljeni pojan asioihin; olen suuresti, suuresti -kiitollinen sinulle... mutta etköhän liioittele asiaa? Onnettomuus -ei ole vielä niinkään suuri..." "Miksi ei olisi:" huudahti hän. -"Eihän hän tee työtä; nuoren miehen täytyy ahkeroida..." "Ei sekään -ole mikään onnettomuus", sanoin minä, "mikä hätä sinulla siitä on?" -"Kuinka, mikä hätä?" vastasi Surkow. "Hän on saanut päähänsä käyttää -viekkautta minua vastaan..." "Ahaa, siinäkö onnettomuus onkin!" aloin -minä tehdä kiusaa. "Hän uskottelee minusta Julialle", puhui Surkow, -"piru tiesi mitä... Julia on muuttunut kokonaan minua kohtaan. -Kyllä minä opetan hänet, mokoman maitosuun" -- suo anteeksi, minä -kerron hänen sanojaan -- "miten hän voisi minun kanssani muutoin -taistella? Hänet on hän saanut parjaamisella puolelleen; toivon -että saatatte hänet järkiinsä." "Kyllä minä hänet läksytän", sanoin -minä, "kaikin mokomin läksytän; mutta, onkohan siinä perää? Miten -hän on sinut vihoittanut?" Lahjoititko sinä hänelle kukkaisia, vai -mitä? Piotr Ivanitsh pysähtyi taaskin aivan kuin vastausta odottaen. -Aleksander oli ääneti. Piotr Ivanitsh jatkoi: "Kuinka", sanoi hän, -"siinä ei olisi perää? Minkä vuoksi kuljettaa hän joka päivä Julialle -kukkaiskimppuja? Nyt on talvi... mitä se tulee maksamaan?... Kyllä -minä tiedän, mitä nämät kukkaiskimput merkitsevät." Siinä se on, -ajattelin itsekseni, mitä omainen tekee: ei, nyt huomaan ettei -sukulaisuus ole niinkään tyhjänpäiväinen asia. Olisitkohan muille -ruvennut sillä tavalla hommaamaan? "Mutta kuljettaako hän varmaan -joka päivä?" sanoin minä. "Odotapas, minä kysyn häneltä: sinä kenties -panet omiasi." Ja varmaan onkin valehdellut! Niinkö? Ei se voi olla -mahdollista, että sinä... Aleksander olisi tahtonut vajota maan alle. -Mutta Piotr Ivanitsh katsoi häntä armotta silmiin ja odotti vastausta. - --- Joskus... kyllä minä olen... vienyt... sanoi Aleksander silmät -alas luotuina. - --- No, taaskin joskus. Eikä joka päivä: se on tosiaankin vahinko. No, -sano minulle, mitä on tullut kaikki sinulle maksamaan: en minä tahdo, -että sinä minun tähteni kuluttaisit turhaan; siinä on jo kylliksi -että puuhaatkin. Anna minulle lasku. No, ja Surkow purki vielä kauan -vihaansa. "He käyvät kävelemässä kahden kesken jalkaisin ja myös -ajavat vaunuilla niissä paikoin, missä on vähemmin väkeä." - -Nämät sanat pöyristyttivät hiukan Aleksanderia: hän oikasi jalkansa -suoraksi tuolin alta ja veti ne äkkiä taaskin kokoon. - --- Minä pudistin epäileväisestä päätäni, jatkoi setä. "Kyllä kai -hän viitsii kävellä joka päivä!" sanoin minä. "Kysykää muilta -ihmisiltä..." sanoi hän. "Ennen minä kysyn häneltä itseltään..." -tuumasin minä... Eihän se ole totta? - --- Kyllä minä... muutaman kerran... kävelin hänen kanssaan... - --- No, eihän se ole joka päivä, sitä minä en kysynytkään; tiesin -muutenkin, että hän valehtelee. "No mitä", sanoin minä, "erinomaista -siinä on? Hän on leski, likeisiä miehiä hänellä ei ole; Aleksander -on hyvänsävyisä, -- ei niinkuin sinä... Sentähden hän ottaa -Aleksanderin mukaansa: eihän hänen miten sovi yksin käydä". "Ei. -sanoi hän", "minua ette petä; kyllä tiedän. Aina hän on Tafajewnan -kanssa teatterissa; minä hänelle hankin loogin, välistä Jumala ties' -millä puuhalla, mutta Aleksander istuu kuitenkin hänen kanssaan." -Minä en voinut enää pidättää itseäni ja rupesin ääneen nauramaan. -"Se on oikein sinulle, pöllö." ajattelin minä. "Katsopas vaan sitä -Aleksanderia! Hän on vasta veljen poika! Mutta minua hävettää -tosiaan, että minun tähteni niin paljon puuhaat", Aleksander oli kuin -kidutuspenkissä. Otsasta valui suuria hikikarpaloita. Hän tuskin -kuuli mitä setä puhui, eikä uskaltanut katsoa setään eikä tätiin. - -Lisaveta Aleksandrowna sääli häntä. Hän pudisti päätään miehelleen, -kieltäen tätä kiusaamasta poikaa. Mutta Piotr Ivanitsh ei hellittänyt. - --- Mustasukkaisuudessaan pisti Surkowin päähän ruveta vakuuttamaan -minua, jatkoi hän, että sinä olet jo korvia myöten rakastunut -Tafajewnaan. "Ei, suo anteeksi", sanoin minä hänelle, "se ei ole -totta". Hänkö rakastuisi kaiken sen jälkeen, mitä hänelle on -tapahtunut! Hän tuntee liian hyvin naisia ja halveksii niitä... Eikö -totta? Aleksander nyökäytti päätään silmiään nostamatta. - -Lisaveta Aleksandrowna kärsi hänen tähtensä. - -Piotr Ivanitsh! sanoi hän voidakseen jollain tavalla lopettaa puheen. - --- No, mitä? - --- Taanoin kävi täällä mies Lukjanovilta kirjeen kanssa. - --- Tiedän, hyvä. Niin mihin minä jäinkään? Piotr Ivanitsh, taas olet -alkanut heittää tuhkaa kukkasilleni. Katso, mitä tämä on? - --- Ei mitään kultaseni: sanotaan, että tuhka vaikuttaa hyvää -kasvamisessa... Niin, minä aioin sanoa... - --- Eiköhän liene aika, Piotr Ivanitsh ruveta päivälliselle? - --- Hyvä, käske tuomaan pöytään! Sinä satuit muistuttamaan -päivällisestä. Surkow sanoi, että sinä, Aleksander, olet melkein -joka päivä siellä päivällisellä, että sentähden et käy nykyään -meillä perjantaisin puolisella, että muka kokonaiset päivät vietätte -yhdessä... piru ties mitä kaikkia hän lienee valehdellut, ihan -kyllästytti minua; lopuksi minä ajoin hänet tiehensä. Niinpä olikin -että hän on valehdellut. Nyt on perjantai ja sinä olet tässä edessäni. - -Aleksander nosti toisen jalkansa toisen yli ja antoi päänsä vaipua -vasemmanpuoleiselle olkapäälle. - --- Minä olen sangen, sangen kiitollinen sinulle! -- Tämä on sekä -ystävyyden että sukulaisuuden palvelus, päätti Piotr Ivanitsh. -- -Surkow tuli vakuutetuksi, ettei hänellä ole mitään otettavissa ja -peräytyi: "Julia luulee", sanoi hän, "että minä alan huokailla -hänen peräänsä -- siinä hän erehtyy". Minä aioin vielä laittaa -lasikerroksen ja Jumala ties', mitä aikomuksia lieneekään -ollut: hän ehk'ei ole uneksinutkaan semmoista onnea, joka oli -valmistumaisillaan, Ei minulla olisi ollut mitään vastaan, naida -hänet, sanoi Surkow, jos hän olisi osannut kiinnittää minut -itseensä. Mutta nyt on kaikki lopussa. Totta Te neuvoitte minulle -Piotr Ivanitsh, sanoi hän; nyt säilyy sekä rahat että aika. Nyt -hän käy Bawrinin tapaan, synkkänä, eikä pyydä rahaa ja minä sanon: -hänen kanssaan kaikki on loppunut. Sinä olet tehtäväsi tehnyt -mestarillisesti! Nyt olen rauhoitettu pitkäksi ajaksi. Älä viitsi -enempää puuhata. Nyt voit olla käymättäkin hänen luonaan, minä -kuvittelen miten ikävä siellä on!... ole niin hyvä ja anoa minulle -anteeksi... kyllä minä palkitsen jollain tavalla. Kun tarvitset -rahaa, niin käänny minun puoleeni. Lisa! Käske tuomaan meille hyvää -viiniä päivällispöytään: juomme onnistuneen asian maljan. - -Piotr Ivanitsh iäksi pois huoneesta. Lisaveta Aleksandrowna katsahti -pari kertaa salaa Aleksanderiin ja huomattuaan, ettei tämä puhunut -sanaakaan, läksi myöskin pois palvelusväkeä käskemään. - -Aleksander istui aivan kuin unohduksissa ja tuijotti yhä polviinsa. -Vihdoinkin kohotti hän päätään, katsoi ympärilleen -- ei ollut ketään -huoneessa. Vedettyään aimo hengähdyksen, katsoi hän kelloa, se oli -neljä. Hän sieppasi nopeasti hattunsa, viittasi syrjään kädellä, -sinnepäin mihin setä oli mennyt, hiljakseen, varpaillaan, pälyen -kaikille haaroille, pääsi hän etehiseen, sieltä otti hän palttoonsa -käsivarrelleen, töytäsi kuin nuoli portaita myöten alas ja ajoi -Tafajewnan luo. - -Surkow ei valehdellut: Aleksander rakasti Juliaa. Hän tunsi melkein -kauhulla tämän rakkauden ensimmäiset alkeet, aivan kuin minkä -ruttotaudin. Häntä vaivasi sekä pelko että häpeä: pelko -- joutua -taaskin oman ja vieraan sydämmen kaikkien oikkujen alaiseksi, -häpeä -- muiden edessä ja erittäinkin sedän. Hän olisi maksanut -mitä tahansa, jos olisi asian voinut salata sedältä. Vähän aikaa -sitten, kolme kuukautta takaperin, kieltäytyi hän niin ylpeästi -ja päättävästi rakkaudesta, kirjoitti vielä kuolin laulun sille -rauhattomalle tunteelle, saman, jonka setä oli lukenut, ja lopuksi -halveksi julkisesti naisia -- ja yht'äkkiä oli hän uudestaan naisen -jalkojen juuressa. Taaskin lapsellisen maltittomuuden todistuksia. -Laupias Isä! Milloin hän vapautuu sedän kunnottomasta vaikutuksesta? -Eikö hänen elämässään koskaan tapahdu erilaista, odottamatonta -käännekohtaa, mutta aina vaan käy Piotr Ivanitshin ennustuksien -mukaan. - -Tämä ajatus saattoi hänet epätoivoon. Hän olisi ollut iloinen -pakenemaan uutta rakkautta. Mutta miten paeta? Mikä eroitus on -Nadinkan ja Julian rakkauden välillä! Ensimmäinen rakkaus ei ollut -mitään muuta kuin onneton sydämmen hairahdus, joka vaati ravintoa, -sillä ijällä sydän ei paljon valikoitse: ottaa vastaan ensimmäisen, -mikä vaan tulee eteen. Mutta Julia! Tämä ei ole enää mikään -oikullinen tyttö lepakko, joka ei ymmärrä häntä, eikä itseäänkään, -eikä rakkautta. Tämä on -- nainen täydessä kehityksessään, -ruumiiltaan heikko, mutta henkisessä suhteessa tarmoa rakkauteen: hän -on kokonaan pelkkää rakkautta. Muita ehtoja onneen ja elämään hän ei -tunnusta. Niinkuin rakastaminen olisi mikä tyhjä asia? Se on myöskin -lahja, mutta Julia on -- nero siinä. Hän oli uneksinut tällaista -rakkautta: kiitollista, järkevätä, mutta samalla voimakasta, joka ei -tiedä mistään muusta, mikä vaan ei kuulu sen omaan piiriin. - -Minä en menetä henkeäni ilosta niinkuin luontokappale, puhui -hän itselleen, henki ei mene tainnoksiin, vaan minussa tapahtuu -arvokkaampi, korkeampi kehityskulku: minä tunnustan onneni, minä -mietiskelen sitä, ja se on täydellisempi, vaikka ehkä tyynempi... -Kuinka jalosti, teeskentelemättä, ilman matkailemista oli Julia -antautunut tunteelleen. Tuntui kuin hän olisi odottanut semmoista -ihmistä, joka ymmärtäisi syvästi rakkauden -- ja se ihminen ilmestyi. -Hän astui ylpeästi kuin laillinen vallitsija perityn rikkauden -omistajaksi ja oli kiitollisuudella tunnustettu. Mikä lohdutus, -mikä autuus, ajatteli Aleksander, ajaessaan hänen luokseen sedän -luoda, on tietää, että löytyy maailmassa olento, joka vaikka olisi -missä tahansa ja tekisi mitä tahansa, muistaa meitä, siirtää kaikki -ajatukset, toimet ja teot yhteen pisteesen ja yhteen käsitykseen --- rakastettuun olentoon. Se on aivan kuin meidän toinen "minä". -Jos hän kuulee vaikka mitä, näkee mitä, kulkee vaikka minkä -ohitse, tahi jos mikä tahansa kulkee hänen ohitsensa, kaikki -mielenvaikutukset uskotaan toiselle minulle; se mielenvaikutus -on molemmille tunnettu, molemmat ovat toisiaan opettaneet, sillä -tavoin uskottu mielenvaikutus otetaan vastaan, vahvistetaan sielussa -poistamattomilla piirteillä. Toinen minä kieltäytyy omista tunteista, -jos toinen ei voi jakaa niitä ja ottaa vastaan. Hän rakastaa samaa -mitä toinen, rakastaa, ja vihaa mitä toinenkin vihaa. Eroittamatta -asuvat he samassa ajatuksessa ja yhdessä tunteessa: heillä on yksi -henkinen silmä, yksi kuulo, yksi järki, yksi sielu... - --- Herra, sinnekö paikkaan ajetaan, joka on Liteinalla? kysyi -vossikka. - -Julia rakasti Aleksanderia tulisemmin kuin tämä häntä. Hän ei tiennyt -edes koko rakkautensa voimaa eikä ajatellut sitä. Hän rakasti -ensimmäisen kerran -- se ei olisi vielä ollut mitään -- eihän voi -suoraan rakastaa toisen kerran, mutta onnettomuus oli siinä, että -hänen sydämmensä oli kehittynyt äärimmäiseen saakka, valmistettu -ja kehitetty romaaneilla, ei ainoastaan ensimmäistä, vaan sitä -romantillista rakkautta varten, joka löytyy muutamissa romaaneissa, -mutta ei luonnollisuudesta ja joka sentähden onkin aina onneton. -Sen ohessa Julian järki ei saanut terveellistä ravintoa pelkkien -romaanien lukemisesta, ja alkoi erota sydämmestä. Hän ei voinut -mitenkään huvitella tyyntä, yksinkertaista rakkautta, ilman myrskyn -ilmaantumista, ilman rajatonta helleyttä. Hän olisi heti lakannut -rakastamasta sitä ihmistä, joka ei olisi langennut hänen jalkainsa -juureen sopivassa tilaisuudessa, joka ei olisi vannonut kaiken -sielunsa voimalla, joka ei olisi uskaltanut polttaa hänet ja musertaa -tuhaksi syleilyillään ja joka ei olisi uskaltanut ryhtyä muuhun -toimeen kuin rakkauteen, eikä olisi juonut elämän maljaa pisara -pisaralta hänen kyyneleistään ja suuteloistaan. - -Siitä syntyi haaveellisuus, joka loi hänelle toisen maailman. Jos -tavallisessa elämässä tapahtui jotakin, joka poikkesi eri maailman -säännöistä, niin hänen sydämmensä joutui raivoon ja kärsi. Heikko -ja vielä lisäksi naisen elimistö joutuu välistä sangen ankarien -täristyksien alaiseksi. Useat mielenliikutukset ärsyttävät hermoja -ja saattavat lopuksi ne täydelliseen epäjärjestykseen. Siitä -syystä juuri tulee useille naisille miettiväisyys luonteessa ja -surumielisyys ihan syyttä, synkkä katsantotapa elämään; siitä syystä -tuntuu heistä luonnollinen, järjellisesti säädettyjä päättäväinen, -muuttumattomien lakien mukainen järjestys ihmisen olemisesta -raskailta kahleilta; sanalla sanoen siitä syystä peloittaa heitä -todellisuus ja pakoittaa rakentamaan maailman utulinnojen tapaiseksi. - -Kuka koetti kehittää niin ennen aikaisesti ja säännöttömästi Julian -sydämmen ja antoi järjen olla rauhassa? Kuka? Se klassillinen -pedagogillinen kolmimiehistö, triumviraatti, joka vanhempien -kutsumuksesta ilmestyy ottamaan huostaansa nuoren järjen, ilmaisemaan -sille kaikkien aineitten vaikutukset ja syyt, repäisemään menneen -verhon ja näyttämään mitä allamme on -- vaikea velvollisuus! -Sentähden olikin kutsuttu yhteen kolme kansaa ratkaisemaan tätä -mainetyötä. Vanhemmat ovat itse peräytyneet kasvatuksesta, arvellen -että heidän huolensa ovat loppuneet siihen, kun hyvien ystävien -suosimuslauseiden mukaan ottivat erään ranskalaisen, Poulen, -ranskalaista kirjallisuutta ja muita aineita opettamaan; sitten erään -saksalaisen, Smidt'in, siksi että oli tapana opetella, vaikk'ei -koskaan opita saksan kieltä, ja viimeksi venäläisen opettajan Ivan -Ivanitsh'in. - --- He ovat kaikki semmoisia harjaamattomia, sanoi äiti, aina he ovat -niin huonosti puetut, ulkonäöltään huonomman näköiset kuin pikentit; -välistä haisevat viinalle... - --- Eihän mitenkään voi olla ilman venäläistä opettajaa? Ei se sovi! -päätti isä, älä ole levoton: minä valitsen itse sävyisemmän. - -Ranskalainen ryhtyi siis toimeensa. Hänen ympärillään hääräsivät -isä ja äiti. Häntä kutsuttiin kotiin aivan kuin vierasta, häntä -kohdeltiin hyvin kohteliaasti: tämä oli kallis ranskalainen: -- Tämän -oli helppo opettaa Juliaa: hän, kiitos olkoon kotiopettajattarelle, -puhui ranskaa, luki ja kirjoitti melkein virheettömästi. Monsieur -Poulelle jäi ainoastaan työskenteleminen kirjallisuudessa hänen -kanssaan. Hän antoi Julialle kaikellaisia ainekirjoituksia: välistä -sai hän kuvata nousevan auringon, milloin määritellä rakkautta ja -ystävyyttä, milloin kirjoittaa onnentoivotus-kirjeen vanhemmille tahi -purkaa sydämmensä ystävättärelle erohetkellä. - -Julia näki akkunastaan ainoastaan auringon laskevan kauppias Girinin -talon taakse; ystävättäristään hänen ei tarvinnut koskaan erota, -mutta ystävyys ja rakkaus... nyt hänessä välähti ensi kertaa ajatus -näistä molemmista tunteista. Täytyihän niitä joskus oppia tuntemaan. - -Tyhjennettyään kaiken tämän ainevaraston päätti Poule lähestyä sitä -pyhää, ohkaista vihkoa, jonka päällimäiseen lehteen on isoilla -kirjaimilla kirjoitettu: Luentoja ranskan kirjallisuudesta. Kuka -meistä ei muistaisi tätä vihkoa? Kahden kuukauden kuluttua taisi -Julia ulkoapäin ranskalaisen kirjallisuuden, se on, tämän ohkaisen -vihon, mutta kolmen kuukauden kuluttua oli hän sen unhoittanut; -vahingolliset jäljet jäivät kuitenkin. Hän tiesi että löytyy -Voltaire ja syytti häntä marttyyreistä, Cbateaubriandia piti -hän Filosofillisena sanakirjana, Montaique'a kutsui Monsieur de -Montaigniksi ja muisteli häntä välistä Hugon rinnalla. Molierista -sanoi hän, että tämä kirjoittaa teatteria varten; hän oppi Roeinin -kuuluisan sanonnan: "Tuskin tulimme sisään Trezènes'in porteista". -Muinaistieteessä miellytti häntä suuresti komedia, joka oli -tapahtunut Vulkanuksen, Marsin ja Venuksen välillä. Hän puolusti -ensin Vulkanusta, mutta saatuaan tietää, että tämä ontui ja oli -kömpelö ja kaiken sen lisäksi seppä, siirtyi hän heti Marsin -puolelle. Hän piti myöskin tarusta Semelestä ja Jupiterista, -Apollon maanpakolaisuudesta ja hänen ilveleikeistään maan päällä, -Julia otti ne kaikki siltä kannalta, miltä ne olivat kirjoitetut, -eikä aavistanut mitään muuta merkitystä näissä taruissa olevan. -Aavistikohan itse ranskalainenkaan -- Jumala ties! Julian kysymyksiin -tästä entisestä uskonnosta, vastasi hän otsa rypistettynä ja -arvokkaana: Tyhmyksiä! Mutta tämä Vulkanus peto lienee ollut -hullunkurisen näköinen...kuunnelkaa, lisäsi hän sitte hiukan -siristettyään silmiään ja pudistettuaan häntä kädestä: -- mitä -tekisitte Venuksena? Julia ei vastannut mitään, mutta punastui, -ensikertaa eläissään tietämättömästä syystä. - -Lopuksi ranskalainen täydensi hänen kasvatuksensa sillä, että antoi -tutustua sekä tietopuolisesti että käytännöllisesti ranskalaisen -kirjallisuuden uuden koulun kanssa. Hän antoi Julialle kirjoja, jotka -aikanaan olivat paljon melua nostaneet: "Viheriäkäsikirjoitus", -"Seitsemän perisyntiä", "Kuollut aasi" ja kokonaisen joukon kirjoja, -jotka silloin tulvailivat Ranskassa ja Europassa. - -Tyttö parka syöksi janoavaisesti tähän suunnattomaan valtamereen. -Millaisilta sankareilta hänestä tuntuvat Janet, Balzac, -- ja -koko jono suuria miehiä! Mikä on tuommoinen raukkamainen satu -Vulkanuksesta näiden ihmeellisten kuvauksien rinnalla? Venus näiden -uusien sankaritarten rinnalla tuntuu aivan viattomalta. Hän luki -ahneesti uutta koulua ja luultavasti lukee vieläkin. - -Sillä aikaa kun ranskalainen pääsi niin kauas, ei vankka saksalainen -ennättänyt päästä kieliopinkaan läpitse: hän sovitteli vaan hyvin -arvokkaasti sijoitelma- ja taivutus-tauluja, mietiskeli monenlaisia -kekseliäitä keinoja, miten voi paremmin muistaa sija-sanojen -päätteitä: hän selitti että välistä pannaan sana "zu" loppuun j.n.e. - -Mutta kun häneltä vaadittiin kirjallisuutta, niin mies parka -peljästyi. Hänelle näytettiin ranskalaisen vihko, hän pudisti päätään -ja sanoi, ettei saksaksi voi opettaa, vaan että löytyy Allerin -lukemisto, jossa kaikki kirjailijat teoksineen ovat nähtävinä. -Mutta sillä hän ei päässyt erilleen: häntä kiusattiin että hän -tutustuttaisi Juliaa niinkuin Monsieur Poule'kin kaikenlaisiin -teoksiin. - -Lopulta saksalainen toki lupasi ja tuli kotiinsa syvästi -miettiväisenä. Hän aukaisi kaapin tahi oikeammin sanottu, hän -paljasti sen, toisen oven puoliskon otti hän kokonaan pois ja asetti -seinää vasten, senvuoksi ettei kaapilla ole moneen aikaan ollut -saranoita eikä lukkoa, -- sieltä hän veti esille vanhat saappaat, -puoli toppaa sokeria, pullollisen nuuskaa, karahviinillisen viinaa -ja leipäkannikan, sitten rikkinäisen kahvimyllyn, sittemmin -parranajovadin saippuapalasen ja harjan kanssa, joka oli pomaada -purkissa, vanhat housun kannattimet, kovasimen kynäveistä varten ja -vielä hiukan muuta semmoista romua. Vihdoinkin näkyi näitten jälkeen -kirja, toinen, kolmas, neljäs -- viisi kaikkiaan luvultaan. Hän löi -niitä vastakkain: tomu kohosi pilvenä, niinkuin savu ja varjosti -juhlallisesti pedagoogin pään. - -Ensimmäinen kirja oli: Gesnerin idylli, -- gut! sanoi saksalainen -ja tutki nautinnolla idyllin rikkinäistä kansilehteä. Hän aukaisi -toisen kirjan: Gothan kalenderi vuodelta 1804. Hän selaili sitä: -siinä oli europpalaisten kuninkaitten luku, kaikenmoisten linnojen, -putousten kuvia: -- sehr gut! sanoi saksalainen. Kolmas oli -- -piplia: hän pani sen syrjään, mumisi ensin hurskaasti: Nein! Neljäs -oli: Jungin yöt: hän pudisti päätään ja mutisi: Nein! Viimeinen oli -Weisse! Saksalainen hymyili juhlallisesti: da habe ich's, sanoi -hän. Kun hänelle sanottiin, että löytyy vielä Schiller, Göthe ja -muita, pudisti hän päätään, ja sanoi itsepäisesti: Nein! Julia -haukotteli paikalla kun saksalainen oli kääntänyt hänelle Weissesta -ensimmäisen sivun, mutta sitten ei viitsinyt enää edes kuunnellakaan. -Saksalaiselta jäi hänelle muistiin ainoastaan, että apusana "zu" -pannaan välistä loppuun. - -Mutta venäläinen? Tämä teki tehtävänsä vielä tunnollisemmin. Hän -vakuutti melkein kyyneleet silmissä, että alus-ja maine-sanat -ovat semmoisia ja semmoisia lauseen osia, mutta nimi-sana on -taas sellainen, ja pääsi vihdoin niin pitkälle, että Julia uskoi -häntä ja opetteli ulkoapäin kaikkien lauseiden osien määritelmät. -Osasipa yhdellä kerralla luetella asemosanat ja kun opettaja kyseli -arvokkaasti: "Mutta mitkäs kiihtosanat osoittavat peljästystä ja -kunnostusta," vastasi Julia äkkiä, tuskin vetäen henkeä: ah, oh, eh, -voi, a, o, no, ehe! Silloin opettaja riemuitsi. - -Hän sai tietää muutamia totuuksia lauseopista myöskin, mutta ei -osannut sovittaa niitä asiaan, joten kieliopilliset virheet jäivät -hänelle kaikeksi elämäkseen. Histooriasta hän tiesi, että oli -löytynyt eräs Makedonian Aleksander, että hän oli sotinut ja oli -ollut perin rohkea... ja tietysti perinkauniskin... mutta minkä -arvoinen oli vielä ja mitä merkitsi hänen vuosisatansa, se ei -juolahtanut hänen eikä opettajan päähän; eikä Kaidanowkaan liian -paljon selitä sitä asiaa. Kun opettajalta vaadittiin kirjallisuutta, -niin hän kuljetti ko'on vanhoja käytettyjä kirjoja. Siinä löytyi -Kontemir Sumarokow, sitten Lomonosow, Dershawin, Oserow. Kaikki -ihmettelivät; varovaisesti aukaistiin yksi kirja, haisteltiin, sitten -heitettiin pois ja vaadittiin jotain uudenaikaisempaa. Opettaja -toi Karamsinin. Mutta uuden ranskalaisen koulun jälkeen lukea -Karamsinia! Julia luki köyhästä Liisasta muutaman rivin, ja niinikään -matkustuksista, -- ja sitten hän antoi sen jo takaisin. - -Väliaikoja oli oppilas paralla näiden toimien välillä paljon, eikä -ollut yhtään jaloa ja terveellistä ravintoa ajatukselle! Järki -alkoi uinua, mutta sydän lyödä rauhattomasti. Vaan samassa ilmestyi -kohtelias serkku, joka toi muutamia lukuja Oneginista, Kaukasialaisen -vangitun y.m. Neito tuli tuntemaan venäläisen runouden mehua ja -Oneginin opeteltiin ulkoapäin eikä se jättänyt Julian päänalusta. -Serkku, niinkuin kaikki opettajat eivät osanneet selittää tämän -teoksen arvoa ja merkitystä. Hän otti Tatjanan esikuvaksen ja toisti -ajatuksissaan ihanteelleen Tatjanan kirjeen palavat rivit Oneginille, -ja hänen sydämmensä sureksi ja sykkäili. Mielikuvitus haki milloin -Oneginia, milloin uudenaikaisen koulun mestarien sankaria -- -kalpeita, synkkämielisiä, hurmaantuneita... - -Eräs italialainen ja eräs ranskalainen lopettivat hänen -kasvatuksensa, antaen hänen päälleen ja liikkeilleen kauniit -määränsä, nimittäin opettivat tanssimaan, laulamaan, soittamaan -tahi oikeimmiten soittamaan naimiseen asti pianoa, mutta musiikkia -oikeastaan eivät opettaneet. Hän oli siis jo kahdeksantoista vuotias, -mutta aina synkkäkatseisena, miellyttävän kalpeana, leijuvaisin -vyötäisin, pienin jaloin ilmautui hän salonkeihin näytteeksi -maailmalle. - -Hänet huomasi Tafajew, ihminen, jolla oli kaikki sulhaismiehen -ominaisuudet, arvokas virka, hyvä omaisuus, risti kaulassa, sanalla -sanoen onni ja menestys. Ei voinut sanoa hänestä, että hän oli pelkkä -yksinkertainen ja hyvä mies. Eipä! Hän ei antanut itseään pakoittaa -ja tuomitsi sangen terävästi nykyistä Venäjää siitä, mitä siltä -puuttuu taloudellisessa ja elinkeinon suhteessa, ja omalla alallaan -pidettiin häntä käytännöllisenä ihmisenä. - -Kalpea, synkkämielinen tyttö, hänen lujan luonteensa kummallinen -vastakohtaisuus, teki häneen mahtavan vaikutuksen. Iltasin pakeni -hän pois korttipöydästä ja vaipui ajoittaisin omituisiin ajatuksiin, -katsellen tätä puoleksi ilman utukuvaa, joka lenteli hänen edessään. -Kun Julian rauennut katse lankesi häneen tietysti satunnaisesti, niin -hän, rohkea gladiatori salonkikeskusteluissa, hämmästyi aran tytön -edessä, tahtoi hänelle välistä sanoa jotakin, mutta ei voinut. Tämä -kyllästytti häntä ja hän päätti toimia päättävämmästi kaikenlaisten -tätien kautta. - -Myötäjäisten luettelo tuntui tyydyttäväiseltä. "Mitäs muuta: -me olemme pari!" mietiskeli hän itsekseen. "Minä olen vasta -neljänkymmenen viiden vanha, hän kahdeksantoista: meidän -omaisuudellako emme tulisi hyvin toimeen. Entäs ulkomuoto? Hän on -vielä lisäksi sievä, mutta minä olen, niinkuin sanotaan, muhkea... -mies. Hän on sivistynyt, sanotaan: mitä sitten? Olenhan minäkin ennen -aikoihin lukenut, muistan, että opetettiin latinaa ja roomalaista -histooriaa. Vielä nytkin muistan: siellä tuo konsuli -- mikä hän -olikaan... no hitto olkoon hänen kanssaan! Muistan, että luettiin -uskonpuhdistuksesta... ja noita runoja: Beatuksille... mitenkä se -olikaan sitten? Puer, pueri, puero... ei se ollut niin, piru ties --- kaikki olen unhoittanut. Totta jumal' avita -- senvuoksihan -opetetaankin, että unhotettaisiin. Vaikka minut tapettaisi, niin -minä sanon, että tuo ja tämä, kaikki virkamiehet ja oppineet eivät -voi sanoa, mikä se konsuli oli siellä... tahi minä vuonna olivat -Olympon leikit, luultavasti opetetaan sillä tavalla... sentähden että -järjestys on senlainen, että vaan näyttäisi, että on lukenut. Ja -kuinkas sitten ei unohtaisi: eihän seuraelämässä enää siitä puhuta, -mutta alapas puhua, niin, luulen, että melkein taluttaisivat ulos! -Ei, kyllä me vaan olemme pari." - -Siis, kun Julia oli päässyt lapsuudesta, niin ensimmäisellä -askeleella häntä kohtasi kaikkein surullisin todellisuus -- -jokapäiväinen mies. Miten kaukana tämä oli niistä sankareista, joita -hänen mielikuvituksensa ja runoilijat olivat luoneet. - -Viisi vuotta hän kulutti siinä ikävässä unessa, niinkuin hän kutsui -avioliittoa ilman rakkautta ja ei aikaakaan, niin ilmestyi sekä -vapaus, että rakkaus. Hän hymyili, ojensi niille tulisen sylen -ja antautui rakkaudelleen, niinkuin ihminen antautuu kilpa-ajoon -hevosella. Ihminen kiitää kuin mahtava eläin, unhottaen välimatkan. -Henki menee tainnoksiin, esineet juoksevat taaksepäin; kasvoihin -puhaltaa raittius; rinta voi tuskin kestää tunteen lemmenhurmausta... -tahi, niinkuin ihminen, joka huolettomasti antautuu ruuheen -aaltojen keinuteltavaksi: aurinko lämmittää häntä, vihreät rannat -välähtelevät hänen silmissään, leikillinen laine hyväilee venheen -perää ja kuiskailee niin suloisesti, juoksee edellä ja viekottelee -yhä kauemmas ja kauemmas, osoittaen tietä loppumattomana virtana... -Ihrainen hurmaantuu. Silloin ei ole aikaa katsella ja ajatella, -miten tie päättyy: kiitääkö venonen syvyyteen tahi viekö aalto -karille?... Tuuli, vie ajatukset mukanaan, silmät ummistuvat, -lumous on voittamaton... samoin ei hänkään voinut sitä vastustaa, -vaan antautui hurmaukselle enemmän ja enemmän... Vihdoin tulivat -hänelle ne runollisuuden hetket elämässä: hän rakasti sitä väliin -suloista, väliin tuskallista sielun rauhattomuutta, hän haki itse -mielenliikutuksia, keksi itselleen kärsimystä ja onnea. Hänessä -nousi himo rakkauteen, niinkuin nousee opiumiin, ja hän joi ahneesti -sydämmen myrkkyä. - -Julia oli jo liikutuksessa odottamisesta. Hän seisoi akkunan -ääressä ja hänen kärsimättömyytensä kasvoi hetki hetkeltä. Hän -nypisteli kiinalaista ruusua ja kiukuissaan heitteli sen lehtiä -laattialle, mutta sydän alkoi mennä tainnoksiin: se oli tuskan hetki. -Ajatuksissaan leikki hän kysymyksiä ja vastauksia: tuleeko hän tahi -eikö tule? Kaikki hänen käsitys voimansa oli kiinnitetty siihen, -että voisi selvittää tämän perin vaikean laskun. Jos käsitys puhui -vakuuttaen, niin hän hymyili, mutta jos ei -- kalpeni hän. - -Kun Aleksander pysähtyi ulkopuolella, niin vaipui hän kalpeana -ja voimattomana nojatuoliin... niin kovasti työskentelivät -hermot hänessä. Kun Aleksander astui sisään... on mahdotonta -kuvata sitä katsetta, joka oli hänelle vastassa, sitä iloa, joka -silmänräpäyksessä virtaili kaikissa hänen piirteissään, aivankuin -eivät olisi vuoteen toisiaan nähneet, vaikka kuitenkin olivat -toisiaan kohdanneet edellisenä päivänä. Äänetönnä näytti hän -seinäkelloa; jos Aleksander hiukankaan koetti puolustaa itseään, niin -Julia ei kuunnellut loppuunkaan, vaan uskoi häntä ja antoi anteeksi, -unhotti kärsimättömyyden kivun, ojensi hänelle kätensä ja molemmat -istuivat sohvalle, puhuivat kauan, olivat ääneti kauan ja katsoivat -kauan toisiaan. Jos palvelija ei olisi muistuttanut, niin he olisivat -unhoittaneet syödä päivällistä. - -Miten paljon nautintoja Aleksander voikaan uneksia niin täydellisen -totisista sydämmen vuodatuksista. Kesällä kävelyt kahden kesken -ulos kaupungista: jos jonnekin ihmistulvaan musiikki, ilotulitus -viekotteli, niin he välähtelivät jossain kaukana käyden käsikynkässä. -Talvella tuli Aleksander aina päivälliselle ja sitten he istuivat -vierekkäin kamiinin ääressä puoli yöhön saakka. Välistä käskettiin -valjastaa hevonen ja kiidettyä pitkin pimeitä katuja kiiruhtivat he -lopettamaan loppumatonta keskustelua samovarin ääressä. Jok'ainoa -ympäristöllä sattuva tapahtuma y.m., jok'ainoa ajatuksen ja tunteen -ohitsekulkeva liikutus, -- kaikki ne huomattiin ja jaettiin. - -Aleksander pelkäsi yhtymistä sedän kanssa kuin tulta. Välistä hän -kävi Lisaveta Aleksandrownan luona, mutta tämä ei ennättänyt koskaan -esiin saada hänessä avomielisyyttä. Aleksander oli aina rauhaton, -ettei vaan tapaisi setää ja saisi jälleen toimeen jonkinlaisen -kohtauksen, sen vuoksi hän kiiruhti aina pois. - -Oliko hän onnellinen? Senlaisessa tapauksessa voisi muista sanoa sekä -on, että ei, mutta hänestä ei; hänen rakkautensa alkoi kärsimyksillä. -Niinä hetkinä jolloin hän ennätti unhoittaa menneen, niin hän uskoi -onnen mahdollisuuteen, Juliaan ja hänen rakkauteensa. Toisina aikoina -tuli hän rauhattomaksi parhaassa sydämmen vuodatusten kuumeessa, -pelokkaasti kuunteli Julian himollista, hurmaantunutta hourailemista. -Hänestä tuntui, että saa vaan olla varoilla, että Julia pettää, tahi -jokin toinen odottamaton salliman lyömä silmänräpäyksessä hajoittaa -loistavan autuuden maailman. Nauttiessaan ilon hetkistä, tiesi hän -samalla, että niitä tulee ostaa kärsimyksillä ja alakuloisuus alkoi -häntä taas painaa. - -Kului kuitenkin talvi ja tuli kesä, mutta rakkaus ei ollut vieläkään -loppunut. Julia mieltyi häneen yhä enemmän. Ei ollut petosta -eikä salliman lyömää: mutta tapahtui vallan toista. Aleksanderin -katse kävi selväksi. Hän oli tottunut siihen ajatukseen, että voi -pysyväisestä olla uskollinen. Mutta tämä rakkaus ei olekaan enää -niin tulinen... ajatteli hän kerran, katsellessaan Juliaa, vaan -sen sijaan on se kestävä, kenties ikuinenkin. Niin, epäillyksettä. -Ah! viimeinkin minä ymmärrän sinua kohtalo. Sinä tahdot palkita -minut kaikista menneistä kärsimyksistä ja petoksista, pitkällisen -vaeltamisen perästä rauhalliseen satamaan saattaa. "Siis tässä on -onnen turvapaikka... Julia!" huudahti hän ääneen. Tämä säpsähti. - --- Mikä Teidän on? kysyi hän. - --- Ei mitään! ilman vaan... - --- Ei! sanokaa: Teillä oli jokin ajatus. Aleksander oli vaan -uppiniskainen. Julia taas ei antanut perään. - --- Minä ajattelin, että onnemme täydellisyydestä puuttuu... - --- Mikä? kysyi Julia rauhattomana. - --- Ei mikään! Päähäni pöllähti kummallinen ajatus. Julia hämmästyi. - --- Ah! älkää piinatko minua, sanokaa pian! sanoi hän. - -Aleksander alkoi miettiä ja lausui puoliääneen aivankuin hän olisi -itsekseen puhunut. - --- Hankkia oikeuden saada pitää häntä hetkeksikään jättämättä, eikä -tarvita mennä kotia... olla jokapaikassa ja aina hänen kanssaan. Olla -maailman silmissä hänen laillinen omistajansa... Hän kutsuu minua -ääneen, punastumatta omakseen... ja niin koko elämän ajan! Ylpeillä -sillä ijankaikkisesti... - -Puhuen tällä syvällisellä kielellä, pääsi hän viimeinkin tuohon -sanaan: avioliitto. Julia säpsähti ja alkoi sitten itkeä. Hän -ojensi Aleksanderille kättensä sanomattomalla hellyydellä ja -kiitollisuudella, molemmat elpyivät ja alkoivat äkkiä puhella. -Aleksanderin osaksi tuli puhua tädin kanssa ja pyytää hänen apuaan -tässä tärkeässä asiassa. Iloissaan eivät he tienneet mitä heidän piti -tehdä. Iita oli suloinen. He läksivät jonnekin ulos kaupungista, -erinäiseen paikkaan, ja haettuaan tahallaan suurella vaivalla jostain -mäen, istuivat sitten siinä koko illan, katselivat auringon laskua, -uneksivat elämän tavasta, arvelivat rajoittaa ahtaan tuttavapiirin, -ei ottaa paljon ketään vastaan, eikä tehdä tyhjänpäiväisiä vierailuja. - -Sitten he palasivat kotia ja alkoivat keskustella tulevasta -järjestyksestä talossa, huoneitten jaosta ja muusta. Aleksander -esitti että Julian pukuhuone muutettaisi hänen toimitushuoneekseen, -että se olisi sänkykamarin vieressä. - --- Millaiset huonekalut Te tahtoisitte toimitushuoneesen? kysyi Julia. - --- Minä tahtoisin pähkinäpuusta, sinisellä samettisella päällyksellä. - --- Semmoiset olisivat hyvin sievät, eivätkä ota likaa itseensä. -Miesten toimitushuonetta varten täytyy välttämättömästi valita tummia -värejä: vaaleat pilaantuvat pian savusta. Mutta tuohon pieneen -läpikäytävään, joka tulevasta toimitushuoneesta vie makuuhuoneesen, -laitan minä alkovin -- eikö totta, se tulee olemaan mainiota? Minä -asetan sinne yhden nojatuolin, sillä tavalla, että minä voisin siinä -istuessani lukea, tehdä työtä ja nähdä Teitä toimitushuoneesta. - --- En tarvitse enää kauan ottaa Teiltä näin jäähyväisiä, sanoi -Aleksander hyvästiä sanoessaan. - -Julia sulki kädellä hänen suunsa. - -Seuraavana päivänä läksi Aleksander Lisaveta Aleksandrownan luo -ilmaisemaan sitä, joka aikoja sitten oli ollut hänelle tiettyä, -pyytämään neuvoa ja apua. Piotr Ivanitsh ei ollut kotona. - --- Hyvähän se on! sanoi tämä, kuunneltuaan Aleksanderin tunnustuksen. -Te ette ole enää poikanulikka: voitte tuomita tunteistanne ja -menetellä omin päin. Mutta älkää kiirehtikö: oppikaa hänet ensin -tuntemaan hyvin. - --- Ah, ma tante, jos Te tuntisitte hänet! Miten paljon hänellä on -hyviä avuja! - --- Esimerkiksi? - --- Hän rakastaa minua niin... - --- Se on tietysti hyvä avu, mutta ei ainoastaan sitä tarvita -avioliitossa. - -Hän lausui siihen vielä muutamia yleisiä totuuksia avioliiton -ylläpysymisestä, siitä, millaisen täytyy vaimon ja millaisen miehen -olla. - --- Mutta odottakaa, Nyt alkaa talvi tulla, lisäsi hän, kaikki tulevat -jälleen kaupunkiin. Sitten minä menen vieraisin Teidän morsiammenne -luo; me tutustumme ja minä tartun lujasti asiaan. Älkää häntä -jättäkö: olen vakuutettu, että Teistä tulee onnellinen aviomies. - -Lisaveta Aleksandrowna tuli iloiseksi. - -Naisista on ihmeen hauskaa naittaa miehiä; välistä he eivät -huomaakaan, ettei avioliitto tahdo syntyä eikä pitäisikään syntyä, -mutta auttavat kuitenkin asiassa. Kunhan he saavat vaan häät toimeen, -niin vastanaineet menetelkööt sitten miten tahtovat. Jumala ties' -mistä syystä he hommannevatkaan. - -Aleksander pyysi, ettei täti puhuisi ennen asian päättymistä mitään -Piotr Ivanitshille. - -Kesä vieri ohitse, samoin ikävä syksykin. Adujew kohtasi Juliaa yhtä -usein. - -Julialla oli tehty aivankuin ankara määritelmä päiville, tunneille -ja minuuteille, joita voi yhdessä viettää. Hän etsiskeli kaikki -tilaisuudet siihen. - --- Menettekö aikaseen huomenna virastoon? kyseli hän välistä. - --- Yhdentoista vaiheilla. - --- Mutta tulkaa minun luokseni kello kymmenen, niin syödään yhdessä -aamiaista. Eiköhän sopisi olla kokonaan käymättä? niinkuin siellä -ilman meitä... - --- Kuinka? Isänmaa... velvollisuus... sanoi Aleksander. - --- Sepä kaunista! Sanokaa Te, että rakastatte ja olette rakastettu. -Eikö teidän päällikkönne ole tosiaan koskaan rakastanut? Jos hänellä -on sydäntä, niin hän kyllä käsittää. Tahi tuokaa tänne työnne: kuka -Teitä häiritsee täällä työskentelemästä? - -Toisella kerralla Julia ei päästänyt häntä teatteriin, mutta -tuttavien luo ei milloinkaan. Kun Lisaveta Aleksandrowna tuli -hänen luokseen vierailulle, niin Julia ei voinut pitkään aikaan -tointua, nähtyään, mitenkä nuori ja kaunis Aleksanderin täti oli. -Hän oli kuvaillut häntä tavalliseksi tädiksi: vanhaksi ja rumaksi, -niinkuin suurin osa tädeistä on; mutta tässä, pyydän nöyrimmästi, -kahdenkymmenen kuuden, seitsemän vanha nainen ja vielä kaunotar. Hän -toimitti Aleksanderille ikävän kohtauksen ja päästi häntä harvemmin -sedän luo. - -Mutta mitä oli hänen mustasukkaisuutensa ja mielivaltaisuutensa -verraten Aleksanderin mielivaltaisuuteen? Hän oli jo tullut -vakuutetuksi Julian luottamuksesta, näki, ettei petos ja kylmeneminen -ollut hänen luonteensa mukaista -- mutta oli vaan mustasukkainen. -Ja millä tavalla mustasukkainen! Se ei ollut lemmen kyllyyden -mustasukkaisuutta: itkevä, vaikeroiva, tuskallisesta sydämmen -kivusta, valittava, pelosta vapiseva, että kadottaa onnensa -- vaan -välinpitämätön, kylmä, ilkeä. Hän kiusasi naisraukkaa rakkaudesta, -enemmän kuin toiset vihasta kiusasivat. Jos hänestä esimerkiksi -tuntuu, ett'ei hän illalla, vieraiden aikana, katsellut häntä -kylliksi usein ja lempeästi, niin Aleksander katseli ympärilleen -kuin peto, -- ja silloin oli onnettomuus, jos sattui olemaan Julian -vieressä nuori mies, taikka ei nuorikaan, ainoastaan vaan ihminen, -usein nainenkin, välistä -- joku esinekin. Loukkauksia, pistosanoja, -mustia epäluuloja ja soimauksia sateli kuin rakeita. Julian täytyi -silloin puolustautua ja lunastaa itsensä vapaaksi kaikenlaisilla -uhrauksilla, vastustelematta nöyryydellä: ei hän saanut puhua sen -kanssa, ei istua siellä, ei lähestyä sitä, kärsiä petollisten -katselijoiden viekasta hymyä ja kuiskuttelemista, punastua, kalveta -ja joutua hämilleen. - -Jos häntä kutsuttiin minne, niin hän, vastaamatta, käänsi ennen -kaikkea kysyvän katseen Aleksanderiin ja jos hän hiukankin rypisti -kulmakarvojaan, niin Julia antoi kalveten ja vapisten samassa -hetkellä kieltävän vastauksen. Välistä Aleksander antoi taas -myöntymyksen -- Julia valmistelee, pukee ylleen, on valmis istumaan -vaunuihin, -- mutta ei aikaakaan, Aleksander, hetken oikusta, -lausuu ankaran kiellon! Julia riisuu heti päältään ja hevoset pois -valjaista. Jäljestä, kenties Aleksander alkaa anoa anteeksi, pyytää -lähtemään, mutta silloin ei ole enää aikaa pukeutua, panna hevosia -valjaisin. Sitten hän jääkin kotia. Hän ei ollut mustasukkainen -ainoastaan kauniille, järjen tahi neron ominaisuuksille, vaan rumille -ja lopuksi niillekin, joiden naama ei ollenkaan miellyttänyt häntä. - -Kerran tuli Julian luokse käymään eräs vieras sieltä, missä hänen -vanhempansa asuivat. Vieras oli vanhanpuoleinen, rumanlainen mies, -puhui yhä vuodentulosta ja asiastaan senattiin, niin että Aleksander -häntä kuunnellessa ikävystyneenä läksi viereiseen huoneesen. Ei ollut -suinkaan syytä olla mustasukkainen. Viimeinkin vieras alkoi ottaa -jäähyväisensä. - --- Minä olen kuullut, sanoi hän, että Te olette keskiviikkoina -kotona; sallitteko minun yhtyä Teidän tuttavienne piiriin? - -Julia hymyili ja valmistui sanomaan: "tehkää niin hyvin! Kun yht'äkkiä -kajahti toisesta huoneesta kuiskaus, joka oli kovempi kaikkea huutoa: -minä en tahdo!" - --- En tahdo! toisti Julia nopeasti vieraalle säpsähtäen. - -Julia kärsi kaikki. Hän sulki itsensä vierailta, ei käynyt missään ja -istui silmästä silmään Aleksanderin kanssa. - -Järjestelmän mukaisesti juovuttivat he itseään yhä edelleen -onnessaan. Tyhjennettyään tiedettyjen ja tunnettujen nautintojen -varaston, alkoi Julia keksiä uusia, tehdä vaihtelevaisemmaksi tuon -ennestään hauskuuksista rikkaan maailman. Mitä kekseliäisyyden -lahjoja Julia ilmaisikaan! Mutta tämäkin lahja loppui. Ruvettiin -entisiä toistamaan. Toivottavaa ja koeteltavaa ei ollut enää mitään. -Kaupungin ulkopuolella ei ollut ainoatakaan paikkaa, missä he eivät -olisi käyneet, ei ainoatakaan näytelmäkappaletta, jota eivät olisi -nähneet yhdessä, ei ainoatakaan kirjaa, jota eivät olisi lukeneet -ja tuominneet. He oppivat tuntemaan toinen toisensa tunteet, -ajatustavan, hyvät avut ja vaillinaisuudet, eikä mikään estänyt heitä -enää täyttämästä ajateltua suunnitelmaa. - -Sydämmen vuodatukset kävivät harvemmiksi. Välistä istuivat he -tuntimääriä, eivätkä vaihtaneet sanaakaan. Mutta Julia oli onnellinen -äänetönnäkin. - -Silloin tällöin tekee hän Aleksanderille kysymyksen ja saa -vastaukseksi: kyllä ja ei -- ja hän on siihen tyytyväinen; mutta -jos ei saa sitäkään, niin hän katselee Aleksanderia tarkasti; tämä -myhähtää ja hän on jälleen onnellinen. Mutta jos Aleksander ei -hymyilisi eikä vastaisi mitään, niin Julia alkaa pitää silmällä hänen -jok'ainoata liikettää, jok'ainoata katsettaan ja selittää ne omalla -tavallaan ja silloin Aleksander ei pääse soimauksista. - -Tulevaisuutta koskevan keskustelun he lopettivat sentähden, -että Aleksander tunsi aina silloin jonkinlaista hämmästystä ja -kömpelyyttä, jota hän ei voinut itselleen selittää ja koetti aina -lopettaa keskustelun. Hän alkoi miettiä ja vaipua ajatuksiinsa. -Tämä taika-piiri, johon hänen elämänsä oli rakkaudella suljettu, -särkyi muutamin paikoin, hänelle näyttäytyi kaukaa milloin -ystävien kasvot, milloin jono hurjia huvituksia, milloin loistavat -tanssiaiset kaunotartulvan kanssa, milloin ainaisesti työssä oleva ja -käytännöllinen setä, milloin hyljätyt toimet... - -Semmoisella tuulella oli hän kerran istuessaan Julian luona. Ulkona -oli tuisku. Lumi hakkasi akkunoita ja möhkäleinä tarttui ruutuihin -kiinni. Tuuli tunkeutui kamiiniin ja vinkui surullista laulua. -Kamarissa kuului pöytäkellon heilarin yksitoikkoinen käynti, ja -silloin tällöin Julian huokauksia. - -Kun Aleksanderilla ei ollut mitään tekemistä, loi hän silmäyksen yli -koko huoneen, katsoi sitten kelloa -- se oli kymmenen, mutta hänen -täytyi istua vielä kaksi tuntia: hän haukotteli. Hänen katseensa -pysähtyi Juliaan. - -Tämä seisoi selkä kaminin nojassa, kalpeat kasvot painuksissa -olkapäätä vasten, seurasi silmillään Aleksanderia, mutta ei -epäilevällä ja kysyvällä, vaan hurman, rakkauden ja onnen katseella. -Hän taisteli nähtävästi salaisen tunteen, hurmaavan unelman kanssa ja -näytti uupuneelta. - -Hermot vaikuttivat niin kovasti, että hurman vavistuskin heitti -hänet sairaanmoiseen uupumukseen; tuska ja autuus olivat hänessä -eroamattomat. - -Aleksander vastasi hänelle kuivalla, levottomalla katseella. Hän -meni akkunan luo ja alkoi hiljakseen rummuttaa akkunan ruutua -ja katseli ulos kadulle. Kadulta kuului heille sekava ääninen -pauhina ja ajopelillä-ajaminen. Kaikkialla välkkyi akkunoissa -tulet, välähtelivät varjot. Hänestä tuntui että siellä missä oli -valoisampi, sinne kokoontui iloinen joukkio; siellä kenties tapahtui -elävä ajatusten vaihdos, tulisia, lentäviä tunteita: siellä eletään -jyrinällä ja iloisesti. Mutta tuolla, vähän valaistun akkunan -ääressä istuu varmaan jalo työntekijä. Aleksander ajatteli, että -hän on viettänyt jo melkein kaksi vuotta laiskaa, tyhmää elämää -- -ja kaksi vuotta on turhaan mennyttä elämän juoksusta, -- siihen on -syynä vaan rakkaus! siitä hän meni rakkauden kimppuun. "Ja millainen -tämä rakkaus on!" ajatteli hän... "semmoinen uninen ja tarmoton. -Tämä nainen antautui tunteen valtaan taistelutta, vastustelematta, -ponnistelematta niinkuin mikä uhri: heikko nainen ilman luonteen -ominaisuutta. Teki onnelliseksi ensimmäisen joka sattui vastaan; jos -minua ei olisi sattunut olemaan, niin hän olisi rakastunut samalla -lailla Surkowiin, ja hän oli jo hyvällä alullakin: niin kyllä! -puolustakoon Julia itseään kuinka tahansa -- minä huomasin kyllä! -jos vaan olisi sattunut tulemaan joku, rohkeampi ja sukkelampi kuin -minä, hän olisi antautunut sille... se on kerrassaan epäsiveellistä, -tämäkö olisi rakkautta! Missä on sielujen yhteys, joista saarnaavat -tunteelliset sielut? Eikö tässä vetänyt sieluja toinen toisen luo: -luulisi että niiden olisi pitänyt ainaisesti sulaa yhteen, mutta -tuossa se nyt on! Piru ties' mitä tämä on, ei siitä saa selkoa! -kuiskasi hän kiukuissaan." - --- Mitä Te siellä teette? Mitä ajattelette? kysyi Julia. - --- Ilman vaan... sanoi hän haukotellen ja istui sohvalle, kauemmaksi -hänestä, toisella kädellä pidellen sohvantyynyn nurkkaa. - --- Istukaa tänne lähemmäksi. - -Aleksander ei istunut eikä vastannut mitään. - --- Mikä Teidän on? jatkoi Julia lähestyen häntä. Te olette ikävä -tänään. - --- En minä tiedä... sanoi hän veltosti, minusta tuntuu ikään kuin -minä... - -Aleksander ei tiennyt, mitä hänen piti vastata Julialle, eipä -osannut vastata oikein itselleenkään. Hän ei voinut oikein selittää -itselleen, mitä hänessä tapahtui. - -Julia istui hänen viereensä ja alkoi puhua tulevaisuudesta ja elpyi -vähitellen. Hän esitti kuvan onnellisesta perhe-elämästä, laski -välillä leikkiä ja päätti: - --- Te olette -- minun mieheni! Katsokaa, sanoi hän, osoittaen -ympärilleen, pian on tämä kaikki Teidän. Te tulette hallitsemaan -talossa, niinkuin minun sydämmessänikin. Minä olen nyt itsenäinen, -voin tehdä mitä tahdon, mennä minne silmät vievät, mutta sitten ei -liikahda täällä mikään paikaltaan Teidän käskyttänne; mutta mitkä -suloiset kahleet! Pankaa minut nopeammin kahleisiin! Milloin jo?... -Koko elämäni olen uneksinut semmoista miestä, semmoista rakkautta... -jo alkaa unelmani toteutua... onni on lähellä... tuskin tahdon uskoa -sitä... Tiedättekö: minusta tuntuu kaikki unelta. Eiköhän tämä liene -palkinto kaikista entisistä kärsimyksistä? - -Aleksanderin oli tuskallista kuunnella näitä sanoja. - --- Mutta jos minä lakkaisin Teitä rakastamasta? sanoi hän äkkiä -koetellen antaa äänellensä leikillisen värityksen. - --- Minä repisin Teiltä korvat, vastasi Julia, ja otti häntä korvasta -kiinni, huokasi sitten ja alkoi miettiä tuosta yhdestä ainoasta -leikillisestä viittauksesta, Aleksander oli vaiti. - --- Mikä Teidän on? kysyi Julia vilkkaasti. Te olette ääneti ja -viitsitte tuskin kuunnella minua, katsotte syrjään. - -Siinä samassa siirtyi hän lähemmäksi Adujewia ja pantuaan kätensä -hänen olkapäälleen, alkoi puhua hiljaan, melkein kuiskaten, -samasta aineesta, mutta ei niin varmasti. Muistutti mitenkä he -alussa lähenivät toisiaan, kertoi rakkauden alun, sen ensimmäiset -tunnusmerkit ja ensimmäiset riemut. Hän oli melkein menemäisillään -tainnoksiin lemmen hurmauksesta; hänen kalpeille poskilleen nousi -kaksi ruusunpunaista pilkkua. Vähitellen syttyivät ne, silmät -hohtivat, kävivät sitten valottomiksi ja puoleksi ummistuivat; -rinta nousi kovasti. Tuskin voi ymmärtää hänen puhettaan, toisella -kädellään leikitteli hän Aleksanderin pehmeiden hiuksien kanssa, -katsahti sitten Aleksanderia silmiin. Tämä vapautti hiljakseen päänsä -Julian käsistä, otti taskustaan kamman ja kampasi huolellisesti, -minkä Julia oli hiuksista saattanut epäjärjestykseen. Julia nousi ja -katsoa tuijotti häneen. - --- Mikä Teidän on Aleksander? kysyi hän rauhattomasti. - -"Iskipä nyt kiinni! Mistä minä tiedän?" ajatteli tämä ja oli ääneti. - --- Teidän on ikävä? sanoi Tafajewna äkkiä ja hänen äänessään kuului -sekä kysymys että epäilys. - -"Ikävä!" ajatteli hän. "Sana on löydetty! Niin! tämä on tuskallinen, -kuolettava ikävä! On jo kuukausi sitten kuin tämä mato hiipi -sydämmeeni ja syö sitä... Jumalani, mitä minun tulee tehdä? Mutta -Julia puhuu rakkaudesta, avioliitosta. Miten, hänet saisi järkiinsä?" - -Julia istui pianon ääreen ja soitti muutamia Aleksanderin -lempikappaleita. Hänpä ei niitä kuunnellut, vaan mietiskeli omaa -mietiskelemistään. - -Julian kädet vaipuivat hermottomina alas. Hän huokasi, kääriytyi -huiviin ja heittäysi sohvan toiseen nurkkaan, josta hän surullisella -katseella tarkasteli Aleksanderia. - -Tämä otti hattunsa. - --- Mihin Te aiotte? kysyi Julia kummastuksella, - --- Kotiin. - --- Eihän kello ole vielä yhtätoista. - --- Minun täytyy kirjoittaa äidilleni: en ole pitkään aikaan hänelle -kirjoittanut. - --- Kuinka pitkään aikaan? Vastahan Te eilen kirjoititte. - -Aleksander oli ääneti: hänellä ei ollut mitään sanottavaa. Hän -oli tosiaan kirjoittanut ja noin sivumennen maininnut silloin -Julialle siitä, mutta olikin sen unohtanut; vaan rakkaus ei -unhota pienintäkään seikkaa. Sen silmissä on rakastetun esineen -liikuttaminen tärkeä tapahtuma. Rakastavan ihmisen mieleen kutoutuu -monenkertainen kutomus havannoista, hienoista käsityksistä, -muistoista, arvoituksista, kaikesta, mikä vaan ympäröipi rakastettua -ihmistä, mitä sen piirissä tapahtuu, kaikki se vaikuttaa häneen. -Rakkaudelle on kylliksi yksi sana, yksi soimaus... Mitä vielä yksi -soimaus olisi! Yksi katse, huulien liike, jota tuskin huomataan, -jo sekin muodostaa arvoituksen, siitä muuttuu sitten käsitykseen, -käsityksestä lopuksi varmaan päätökseen, sitten saa piinautua -tahi olla autuas omasta ajatuksestaan. Rakastuneiden logiikki -on usein väärä, mutta eriskummallisen sattuvakin, se kohottaa -vuoria arvoituksista, epäilyksistä, mutta rakkauden voima repii ne -nopeasti alkuperusteihin asti: usein on sille kylliksi hymyily, -kyyneleet, kyllin, ihan kyllin pari, kolme sanaa -- ja hyvästi kaikki -epäilykset... Tämänlaista silmälläpitoa on mahdoton millään nukuttaa -ja pettää. Rakastunut saa yht'äkkiä päähänsä sitä, mitä toinen -unissaankaan ei voisi uneksia, välistä taas ei näe mitä nenän edessä -tapahtuu, milloin taasen on läpitse näkevä magnetilliseen näkemiseen -asti, milloin pitkänäköinen sokeuteen saakka. - -Julia hypähti ylös sohvalta niinkuin kissa ja sieppasi häntä kädestä. - --- Mitä tämä merkitsee? Mihin Te aiotte? kysyi hän. - --- Ei mitään, tosiaan ei mitään; yksinkertaisesti, minä tahdon päästä -maata; minä makasin viime yönä vähän -- siinä kaikki. - --- Vähän makasitte! Kuinka? Itsehän sanoitte taanoin aamusilla, että -makasitte yhdeksään asti ja että saitte siitä päänkivistystä? - -Taaskin oli pahasti. - --- No, päätäni kivistää... sanoi hän hämmästyen hiukkasen, senvuoksi -lähden. - --- Jäljestä päivällisen sanoitte kivistyksen menneen ohitse. - --- Jumalani, Teidän muistoanne! Tätä on mahdoton kärsiä! No, -yksinkertaisesti, minä tahdon päästä kotia. - --- Onko Teidän täällä paha olla? Mitä siellä kotona on? - -Julia pudisti epäluulolla päätään, katsoen hänen silmiinsä. -Aleksander rauhoitti hänet noin näin ja läksi kotia. - -"Mitä jos minä en menisikään tänään Julian luo?" teki hän itselleen -kysymyksen toisena aamuna herätessään. - -Hän astui kolme kertaa pitkin huonetta. "Tosiaan, minä en menekään!" -lisäsi hän päättävästi. - --- Evsei! Pukemaan. -- Hän läksi kiertelemään pitkin kaupunkia. - -"Kuinka hauskaa, kuinka herttaista on kävellä yksin! ajatteli hän, -mennä -- mihin vaan tahtoo, seisattua lukemaan kylttiä, katsomaan -makasiinin akkunaan, poiketa sinne, tänne... niin erinomaisen -hauskaa! Vapaus on -- suuri lahja! Niin! nimittäin: vapaus suuressa, -syvimmässä ajatuksessa, on -- kävellä yksin!" - -Hän kolkutteli kepillään katukäytävää ja tervehti iloisesti tuttavia. -Kulkiessaan pitkin Morskoita näki hän erään talon akkunassa tuttavat -kasvot. Tuttava kutsui häntä kädellä poikkeamaan luokseen. Hän katsoi -tarkemmin. Ah! sehän on Dume! Hän poikkesikin, söi päivällistä, istui -iltaan asti, iltasilla meni hän teatteriin, teatterista illalliselle. -Kotoa koetteli hän olla muistelematta: hän tiesi mikä häntä siellä -odotti. - -Tosiaan, kotiin palatessaan löysi hän pöydältä puolitusinaa -kirjelappuja ja unisen lakeijan eteisestä. Palvelijalle oli sanottu, -ettei hän saa mennä pois, ennenkuin Aleksander oli palannut kotia. -Kirjeissä -- nuhteita, tutkistelemisia ja kyyneleitten jälkiä. -Seuraavana päivänä täytyi mennä puolustamaan itseään. Hän puhdisti -itseänsä sillä, että virastossa oli ollut tointa. Niin ja näin -sopivat sitten. - -Kolmen päivän perästä uudistui molemminpuolisesti samaa. Sitten -uudelleen ja uudelleen. Julia rupesi laihtumaan, ei käynyt missään, -eikä ottanut ketään vastaan, vaan oli ääneti, sillä Aleksander -suuttui soimauksista. - -Pari viikkoa sen jälkeen, suostui Aleksander ystävien kanssa -valitsemaan päivän, jona he huvittelisivat ylenmäärin; mutta samana -aamuna sai hän kirjeen Julialta, pyynnöllä, että Aleksander olisi -koko päivän hänen kanssaan yhdessä sekä tulisi aikaisemmin. Hän -kirjoitti olevansa sairas, surunen, että hänen hermonsa ovat kipeät -j.n.e. -- Aleksander suuttui, mutta meni kuitenkin ilmoittamaan, -ett'ei voi jäädä hänen luokseen, että hänellä on paljon tointa. - --- Niin, luonnollisesti: Dumen luona päivällinen, teatteri, mäenlasku --- hyvin tärkeitä toimia... sanoi Julia synkästi. - --- Mitä tämä merkitsee? kysyi hän harmistuneena. Te taidatte vakoilla -minua? Sitä minä en kärsi. - -Aleksander nousi ja aikoi lähteä pois. - --- Odottakaa, kuulkaa minua! Puhutaan siitä. - --- Minulla ei ole aikaa. - --- Yksi hetkinen vaan: istukaa. Hän istui väkinäisesti tuolin -laidalle. - -Julia katseli häntä kädet ristissä, aivankuin hän olisi tahtonut -lukea edeltäkäsin Aleksanderin vastauksen siihen, mitä hän tahtoi -sanoa. - -Kärsimättömyydestä kierteli Aleksander paikallaan. - --- Pian! minulla ei ole aikaa! sanoi hän kuivasti. - -Julia huokasi, - --- Ettekö rakasta minua enään? kysyi hän hiukan nyykyttäen päätään. - --- Vanha virsi! sanoi Aleksander, silittäen hihalla hattuaan. - --- Se on kyllästyttänyt Teitä! vastasi Julia, Aleksander nousi ja -alkoi käydä kiirein askelin pitkin huonetta. Hetken päästä kuului -nyyhkyttämistä. - --- Sitä oli vielä vailla! sanoi hän melkein hurjasti, pysähtyen hänen -eteensä. Oletteko minua mielestänne vähän kiusannut! - --- Minä kiusannut! huudahti Julia ja purskahti kovemmin itkemään. - --- Tämä on sietämätöntä! sanoi Aleksander valmiina lähtemään. - --- En minä enää, en minä enää! sanoi Julia nopeasti, pyyhkien -kyyneleitään. Näettekö minä en itke enään, mutta älkää vaan menkö -pois, istukaa. - -Hän koetti hymyillä, mutta kyyneleet kuitenkin valuivat pitkin -poskia. Aleksanderia säälitti. Hän istui ja alkoi kiikuttaa -jalkaansa. Hän alkoi ajatuksissaan tehdä kysymyksiä kysymyksen -perästä ja tuli siihen päätökseen, että hän on kylmennyt, eikä -rakasta enään Juliaa. Mutta minkätähden? Jumala sen tietää! Julia -rakastaa häntä päivä päivältä tulisemmin -- eiköhän sentähden? -Jumalani! Mikä vastakohta! Kaikki onnen ehdot ovat tässä. Ei mikään -ole heitä vastassa, toinenkaan tunne ei edes houkuta pois, mutta -hän on kuitenkin kylmennyt! Oi, sinua elämä! Mutta miten rauhoittaa -Juliaa? Uhrata itsensä? Laahata hänen kanssaan ikäviä, pitkiä päiviä; -teeskennellä -- sitä hän ei osaa, jos ei teeskentele -- saisi nähdä -joka hetki kyyneleitä, kuulla soimauksia, kiusata itseään ja häntä. -Puhua hänelle yht'äkkiä sedän teoriasta, petoksesta ja kylmenemisestä --- pyydän nöyrimmästi: nyt itkee hän, kun ei näe vielä mitään, entäs -sitten! mitä olisi tekeminen? - -Kun Julia huomasi, että hän on vaiti otti hän Aleksanderia kädestä -kiinni ja katsoi silmiin. Aleksander kääntyi hitaasti pois ja -vapautti hiljakseen kätensä. Julialla ei ollut enää vetovoimaa, -hänen koskettamisestaan juoksi pitkin Aleksanderin ruumista kylmät -ja vastenmieliset väreet. Julia hyväili kahta innokkaammin. Hän -ei vastannut niihin ja tuli vielä kylmemmäksi ja synkemmäksi. -Yht'äkkiä Julia tempasi hänestä kätensä ja kiivastui. Hänessä heräsi -naisellinen ylpeys, loukattu itserakkaus, häpeä. Hän kohotti päänsä, -vartalonsa ja punastui harmista. - --- Jättäkää minut! sanoi hän katkonaisesti. - -Aleksander läksi kiireesti pois, yhtään vastustelematta. Mutta kun -hänen askeleensa vaikenivat, niin Julia syöksi hänen jälkeensä. - --- Aleksander Feodoritsh! Aleksander Feodoritsh! huusi hän. - -Aleksander kääntyi takaisin. - --- Mihin Te menette? - --- Käskittehän minun menemään. - --- Te olitte heti valmis juoksemaan. Jääkää! - --- Ei minulla ole aikaa! - -Julia otti häntä kädestä kiinni -- taaskin valui tulinen hellä puhe, -rukouksia, kyyneleitä Aleksander ei osoittanut katseella, sanalla, -eikä liikkeellä sääliä -- Hän seisoi kuin puupölkky ja nojasi -vuoroin toisella ja toisella jalalla. Hänen kylmäkiskoisuutensa -saattoi Julian pois suunniltaan. Uhkauksia ja soimauksia sateli. -Kuka olisi hänessä nyt tuntenut hiljaisen heikkohermoisen naisen? -Kiharat hajosivat, silmät paloivat kuumeentapaisella liekillä, posket -kuumottivat, kasvojen piirteet joutuivat kummallisesti ristiriitaan. -"Kuinka hän on ruma!" ajatteli Aleksander katsoen häneen ja tehden -irvistyksen. - --- Minä kostan Teille, sanoi Julia, Te luulette että niin helposti -vaan voi leikitellä naisen kohtalon kanssa? Te hiivitte sydämmeeni -viekkaudella, teeskentelemisellä, omistitte minut kokonaan, mutta -saatatte minut sitten, kun en ole voimissani enään, unhottamaan -Teidät... Ei, minä en jätä Teitä: minä seuraan Teitä kaikkialla. -Te ette pääse minusta mihinkään: jos Te matkustatte maalle -- -minä Teidän jälessänne, ulkomaille -- minä tulen sinne myöskin, -aina ja joka paikassa. Minä en eroa helposti omastani. Minulle on -yhdentekevä: tulkoon elämäni millaiseksi tahansa... ei minulla ole -enää mitään kadotettavaa; mutta minä myrkytän Teidänkin elämänne: -minä kostan, kostan; minulla on varmaan kilpailija! On mahdotonta, -että Te muuten olisitte voinut jättää minut... kyllä minä löydän -hänet -- saatte nähdä, mitä minä teen: ettepä tule iloitsemaan -elämästänne! Millä riemulla minä kuulisin nyt Teidän häviöstänne... -minä tappasin itse teidät! -- huudahti hän hurjasti ja raivokkaasti. -"Miten tämä on typerätä! iljettävää!" ajatteli Aleksander, kohottaen -olkapäitään. - -Huomattuaan, että Aleksander on välinpitämätön hänen uhkauksistaan, -muutti hän hiljaisemmaksi, surullisemmaksi äänensä, mutta sitten -katseli äänettömänä häntä. - --- Armahtakaa minua! puhui hän. Älkää hyljätkö minua! mitä minä -voin nyt tehdä ilman Teitä? Minä en voi kestää eroa. Minä kuolen! -Ajatelkaas: naiset rakastavat toisella tavalla kuin miehet: -hellemmin, innokkaammin. Heille on rakkaus -- kaikki, erittäin -minulle: toiset kiemailevat, rakastavat seuraelämää, kohinaa, -turhamaisuutta; minä taas en ole siihen tottunut, minulla on -toisenlainen luonne. Minä pidän hiljaisuudesta, yksinäisyydestä, -kirjoista, musiikista, vaan Teistä kuitenkin enemmän kuin mistään -kaikesta muusta maailmassa... - -Aleksander osoitti kärsimättömyyttä. - --- No, hyvä! Älkää rakastako minua, jatkoi hän vilkkaasti, vaan -täyttäkää lupauksenne: naikaa minut, olkaa vaan minun kanssani... -Te saatte olla vapaa: tehkää mitä vaan tahdotte, saatte rakastaakin -ketä tahdotte, kunhan minä vaan joskus saisin nähdä Teitä... Jumalan -tähden, säälikää, säälikää! - -Hän rupesi itkemään eikä voinut enää jatkaa, Mielenliikutus heikonsi -hänet, hän vaipui sohvalle, ummisti silmänsä, hampaat puristuivat -yhteen, suu meni suonenvedon tapaisesti vinoon. Hänelle tuli -hysterillinen kohtaus. Tunnin kuluttua hän tointui, tuli järkiinsä. -Hänen vieressään hyöri kamarineitsyt. Julia katsahti ympärilleen. -"Mutta missä hän on?" kysyi hän. - --- Hän meni pois. - --- Meni pois! toisti hän surullisesti ja istui kauan aikaa ääneti ja -liikkumatta. - -Seuraavana päivänä tuli Aleksanderille kirje kirjeen perästä. Hän ei -näyttänyt itseään eikä antanut vastaustakaan. Kolmantena, neljäntenä -päivänä samoin. Julia kirjoitti Piotr Ivanitshille ja pyysi häntä -luokseen tärkeän asian johdosta. Hänen vaimostansa Julia ei pitänyt, -senvuoksi että tämä oli nuori, kaunis ja Aleksanderin täti. - -Piotr Ivanitsh tapasi hänet todellisesti sairaana, melkein -kuolevaisena ja viipyi hänen luonaan kaksi tuntia sekä läksi sitten -Aleksanderin luo. - --- Kas vaan sinua teeskentelijää, sanoi hän. - --- Mitä? kysyi Aleksander. - --- Katsokaa vaan, juuri kuin se ei häntä liikuttaisi! Ei osaa muka -rakastuttaa naista itseensä, vaan saattaa kuitenkin melkein hulluksi. - --- Minä en ymmärrä, setä... - --- Mitä tässä on ymmärtämistä? Ymmärrät kyllä! Minä olin Tafajewnan -luona: hän on kertonut minulle kaikki. - --- Kuinka! mumisi Aleksander hirveästi hämmästyen. On kertonut kaikki. - --- Kaikki. Kuinka hän rakastaa sinua! Onnellinen! Kas nyt, sinä -itkit aina, ettet löydä rakkautta: siinä on sinulle rakkaus! ole nyt -lohdutettu. Hän on hulluna, mustasukkainen, itkee, pauhaa... Mutta -miksi te kiedotte minua asioihinne? Olet ruvennut naisia saattamaan -minun niskoilleni. Sitä vaan oli vailla: kulutin koko aamupäivän -hänen kanssaan. Minä luulin jonkin oikean asian tähden kutsuttavan: -kenties aikoo antaa omaisuutensa Holhous Neuvostoon... hän kerran -puhui siitä... mutta olipa mokoman asian tähden: todellakin aika asia! - --- Miksi Te olitte hänen luonaan? - --- Hän kutsui minua, kanteli minulle sinusta. Tosiaankin, eikö sinua -hävetä sillä tavoin velvollisuuksiasi laiminlyödä? Neljään päivään -et ole silmiäsi näyttänyt -- onko se leikin asia? Hän kuolee raukka! -Mene, käy pian. - --- Mitä Te sanoitte hänelle? - --- Mitä tavallisesti sanotaan: että sinä rakastat häntä myöskin -hulluuteen asti: että sinä olet aikoja sitten hakenut hellää sydäntä; -että sinä pidät tavattomasti sydämmen vuodatuksista ja ettet -myöskään voi elää ilman rakkautta; sanoin, että hän on turhanpäiten -rauhaton: kyllä sinä palaat, annoin sen neuvon, ettei hän kovin -paljon ahdistaisi sinua, että antaisi sinun välistä hauskutellakin... -muutoin te ikävystytätte toisianne... sanoin semmoista, mitä -sellaisissa tilaisuuksissa sanotaan. Hän tuli niin iloiseksi, sanoi -vahingossa, että olette määränneet häätkin ja että vaimonikin on -sekautunut asioihinne. Mutta minulle ette ole puhuneet sanaakaan. --- Semmoiset! No niin! Jumala suokoon! onhan tällä edes jotakin; -elätte kyllä kahden. Minä sanoin hänelle, että sinä ihan varmaan -täytät lupauksesi... Minä koetin tänäpäivänä parastani sinun tähtesi, -kiitollisena siitä palveluksesta, jonka minulle teit... minä vakuutin -hänelle, että sinä rakastat niin tulisesti, niin hellästi... - --- Mitä Te olette tehnyt, setä! sanoi Aleksander ja hänen kasvonsa -muuttuivat, minä... minä en rakasta häntä enää!... Minä en tahdo -naida!... Minä olen kylmä kuin jää hänelle!... Ennemmin järveen... -kuin... - --- No, no, no! sanoi Piotr Ivanitsh teeskennellen hämmästystä, -kuulenko minä sinua? Etkö sinä sanonut -- etkö muista? että halveksit -ihmisluonnetta ja erittäin naisen; ettei ole maanpäällä sydäntä, joka -sinut ansaitsisi?... Mitä sinä vielä sanoitkaan?... Antakoon Jumala -muistia... - --- Jumalan tähden, ei sanaakaan, setä: tämä sana on jo kylliksi; mitä -varten vielä siveysoppia? arveletteko, etten minä ilman käsitä... Oi, -ihmiset, ihmiset! - -Hän alkoi yht'äkkiä nauraa ääneen, setä nauroi hänen kanssaan. - --- Näin on parempi! sanoi Piotr Ivanitsh: sanoinhan minä, että naurat -vielä itse itsellesi -- siinä se on... - -Ja molemmat alkoivat taaskin nauraa. - --- No, sano nyt, jatkoi Piotr Ivanitsh, mitä mieltä sinä nyt olet -tuosta... mikä hänen nimensä onkaan? Pashinkako, hän, jolla oli käsnä? - --- Setä, tämä ei ole jalomielistä! - --- Ei, minä puhun ainoastaan sentähden, että saisin tietää, vieläkö -sinä nytkin halveksit häntä? - --- Jättäkää tämä Jumalan nimessä, auttakaa ennen minua pääsemään pois -kauheasta asemastani. Te olette niin viisas, niin... - --- Aha! nyt tulee kohteliaisuuksia, viekastelemista! Ei, menepäs vaan -naimaan. - --- En mistään hinnasta! Minä rukoilen, auttakaa! - --- Siinä se nyt on Aleksander: hyvä, että minä aikoja sitten tiesin -tekosistasi... - --- Kuinka, aikoja sitten! - --- Niin vaan: minä tiesin alusta alkaen sinun sitoumuksestasi. - --- Varmaankin täti on kertonut Teille? - --- Vielä mitä! Minä kerroin vielä hänellekin. Mitä ihmeellistä siinä -olisi? Kasvoillasi on kaikki kirjoitettu. No, älä sure! Minä olen -sinua jo auttanut. - --- Miten? Milloin? - --- Tänä aamuna. Ole rauhassa: Tafajewna ei vaivaa sinua enää... - --- Mitä Te sitten olette tehnyt? Mitä Te sanoitte hänelle? - --- Kestäisi kauan kertoa niitä puheita, Aleksander, kävisi ikäväksi. - --- Mutta kenties Te olette Jumala ties mitä sanoneet. Ehkä hän ei -kärsi minua, halveksii... - --- Eikö se ole samantekevä? Minä olen hänet rauhoittanut -- siinä -on jo kyllin; sanoin, ettet sinä voi rakastaa, ettei maksa sinusta -puuhatakaan... - --- No mitä hän arveli? - --- Hän on nyt oikein iloissaan, että sinä hylkäsit hänet. - --- Kuinka, iloissaan! sanoi Aleksander ajatuksissaan. - --- Niin vaan iloissaan. - --- Ettekö huomannut hänessä sääliä, eikä surua? Hänestäkö on -yhdentekevää. Tämä ei ole mistään kotoisin! - -Hän alkoi rauhattomana astua pitkin huonetta. - --- Iloinen! rauhallinen! toisti hän --pyydän nöyrimmästi! Minä lähden -tässä paikassa hänen luokseen. - --- Nämät ovat vasta ihmisiä! huomautti Piotr Ivanitsh, siinäpä on -sydän... elä vaan sillä -- kaikki käy hyvin. Etkö sinä pelännyt, että -hän lähettää sinua noutamaan? Etkö sinä pyytänyt apua? Mutta nyt olet -rauhaton siitä, ettei hän sinusta erotessaan kuole surusta. - --- Iloissaan, tyytyväinen! sanoi Aleksander astuessaan edestakaisin, -eikä kuunnellut setää. Aha! hän ei olekaan rakastanut minua! Ei surua -eikä kyyneleitä! Kyllä minä tahdon kohdata häntä. - -Piotr Ivanitsh kohotti olkapäitään. - --- Tehkää niinkuin tahdotte: minä en voi sillä lailla jättää asiaa, -setä! lisäsi Aleksander ottaen hattunsa. - --- No, mene sitten jälleen hänen luokseen: sitten et hänestä -eroakaan, mutta älä minua enää kiusaa: minä en rupea sekautumaan; -nytkin sekaannuin ainoastaan senvuoksi, kun itse olin saattanut sinut -siihen asemaan! No, mitä nokkasi on vielä pitkänä? - --- Minua hävettää elää maailmassa!... sanoi Aleksander huokauksella. - --- Eikä tehdä työtä, lisäsi setä. -- Ole nyt jo! Tule tänään meille: -nauretaan sitten päivällispöydässä historiallesi, mutta lopuksi -ajetaan tehtaalle. - --- Kuinka turhamainen ja mitätön minä olenkin! puheli Aleksander -ajatuksissaan. Minulla ei ole sydäntä laisinkaan, olen surkuteltava, -henkisesti köyhä! - --- Kaikki vaan rakkaudesta! keskeytti Piotr Ivanitsh. Senlainen -typerä toimi: anna semmoiset toimet jollekin Surkowille. Sinä ole -käytännöllinen nuori mies voit toimia jotain arvokkaampaa. Lopeta jo -juokseminen naisten jälkeen. - --- Rakastattehan Te vaimoanne? - --- Kyllä luonnollisesti. Minä olen häneen hyvin tottunut, mutta se ei -estä minua tekemästä työtä. No, hyvästi, tule sitten. - -Aleksander istui hämmästyneenä ja synkkänä tuolillaan. Evsei hiipi -saappaan kanssa, jonka sisään hän oli pistänyt kätensä. - --- Herra, katsokaapas, sanoi hän lempeästi, millaista -saapaskiilloketta: kun puhdistaa sillä, niin on kenkä ihan kuin -kuvastin, eikä kiilloke maksa enempää kuin neljännes ruplan. - -Aleksander heräsi, hän katsahti koneentapaisesti saapasta, sitten -Evseitä. - --- Mene tiehesi! sanoi hän. Sinä olet hupsu! - --- Pitäisi laittaa maalle... alkoi taaskin Evsei. - --- Mene, sanon minä sinulle, mene! huusi Aleksander melkein itkien. --- Sinä piinaat minua saappaillasi, viet minut vielä hautaan... sinä -olet... peto! - -Evsei korjasi itsensä nopeasti etehiseen. - - - - -IV. - - --- Minkätähden Aleksander ei käy meillä? Minä en ole nähnyt häntä -kolmeen kuukauteen, kysyi Piotr Ivanitsh kerran vaimoltaan, tultuaan -jostain kotia. - --- Minä olen kadottanut jo kaiken toivon nähdä häntä enää -milloinkaan, vastasi tämä. - --- Mutta mikä hänen on sitten? Onko hän taaskin rakastunut? - --- En tiedä. - --- Onko hän terve? - --- On. - --- Ole hyvä, kirjoita hänelle, minulla olisi puhumista hänen -kanssaan. Virastossa on heillä taas paikanmuutosta, minä luulen, -ettei hän tiedäkään. Minä en voi käsittää tuota huolettomuutta. - --- Minä olen jo kymmeniä kertoja kirjoittanut ja kutsunut. Hän sanoo -aina, ett'ei ole aikaa ja pelaa napulipeliä eriskummallisten ihmisten -kanssa ja onkii kaloja. Menepäs ennen itse: sinä saisit tietää, mikä -häntä vaivaa. - --- Ei minua haluta. Jos lähettäisin palvelijan. - --- Ei Aleksander tule. - --- Koetellaan. - -Mies lähetettiin. Tämä palasi pian takaisin. - --- No, onko hän kotona? kysyi Piotr Ivanitsh. - --- On. Hän käski sanomaan terveisiä. - --- Mitä hän tekee? - --- Hän loikoo sohvalla. - --- Kuinka, tähän aikaan jo? - --- Nukkuuko hän? - --- Ei suinkaan. Minä luulin alussa, että hän nukkui, mutta silmät -olivat auki: hän suvaitsi katsoa kattoon. - -Piotr Ivanitsh kohotti olkapäitään. - --- Tuleeko hän tänne? kysyi Piotr Ivanitsh - --- Ei. "Sano terveisiä ja ilmoita, että antaisivat anteeksi: en ole -niin terve;" puhui hän, ja Teille rouva, käski hän sanomaan terveisiä. - --- Mikä hiisi häntä vaivaa? Tämä on tosiaan kummallista! Pitääpä -mokomia syntyäkin! Älä käske riisumaan valjaista hevosta. Eihän tässä -mikään auta, menen hänen luonaan käymään. Mutta olkoon tämä tosiaan -viimeisen kerran. - -Piotr Ivanitsh tapasi Aleksanderin sohvalla loikomassa. Sedän -tullessa nousi hän istualleen. - --- Oletko sairas? kysyi Piotr Ivanitsh. - --- En juuri... vastasi Aleksander haukotellen. - --- Mitä sinä toimit? - --- En mitään. - --- Ja sinä voit olla työttä? - --- Voin. - --- Aleksander, minä kuulin tänään, että Ivanow lähtee pois. - --- Niin lähtee. - --- Kuka tulee hänen sijalleen? - --- Sanotaan Itshenko. - --- Entäs mitä sinä ajattelet? - --- Minä? En mitään. - --- Kuinka? Et mitään? Miksi et sinä tule hänen sijalleen? - --- Eivät katso minua ansiolliseksi. Minkäpä sille mahtaa: varmaan en -kelpaa. - --- Herran tähden Aleksander, sinun täytyy ruveta toimimaan. Sinun -pitäisi käydä tirehtöörin puheilla. - --- Ei, sanoi Aleksander päätä pudistaen. - --- Sinusta nähtävästi on yhdentekevätä? - --- Niin onkin. - --- Tämä on jo kolmas kerta kun menevät sinun edellesi. - --- Yhdentekevä: menkööt vaan! - --- Katsotaanpas mitä sinä sanot, kun sinun entinen alamaisesi alkaa -sinua käskeä, tahi kun astuu sisään, niin sinun täytyy nousta ja -kumartaa hänelle. - --- Mitä sitten: minä nousen ja kumarran. - --- Onko tämä itserakkautta? - --- Ei minulla sitä olekaan. - --- Onhan sinulla kuitenkin jonkunlaisia mielihaluja elämässä? - --- Ei ole minkäänlaisia: Ovat olleet ja menneet. - --- Se ei voi olla mahdollista: toiset mielihalut antavat sijaa -toisille. Minkätähden ne sinulta olisivat menneet, kun muilta eivät -mene? Olisipa tuo liian aikaista, luulisin: ethän sinä ole vielä -kolmenkymmenenkään vanha... - -Aleksander pudisti olkapäitään. - -Piotr Ivanitshin mieli ei tehnyt enää jatkamaan tätä keskustelua. Hän -kutsui niitä vaan oikuiksi; mutta hän tiesi, että kotia palattuaan -hän ei voi päästä vaimonsa kysymyksistä, siksipä hän jatkoi vastoin -tahtoaan. - --- Sinun pitäisi huvittaa itseäsi, käydä seuroissa ja lukea, sanoi -hän. - --- Ei minua haluta, setä. - --- Sinusta alkavat puhua, että sinä olet... vähäisen hassahtanut... -rakkaudesta, teet Jumala ties' mitä, seurustelet kaikenlaisien -rahjuksien kanssa... Minä kävisin jo senkin tähden seuroissa. - --- Puhukoot mitä tahtovat. - --- Kuules, Aleksander, jääkööt pilapuheet syrjään. Ne ovat kaikki -pikkuseikkoja; voit tervehtiä tahi olla tervehtimättä, käydä -seuroissa tahi olla käymättä-.-- asia ei ole siinä. Vaan muista, -että sinun, niinkuin jokaisen muunkin täytyy edistyä virka-uralla. -Ajatteletko edes joskus sitä? - --- Kuinka en ajattelisi: olenhan jo tehnytkin. - --- Miten niin? - --- Minä olen rajoittanut itselleni toimintapiirin enkä tahdo tulla -siitä ulos. Täällä minä olen isäntä: tässä on minun virka-urani. - --- Tämä on laiskuutta. - --- Ehkä. - --- Sinä et ole oikeutettu makaamaan kyljelläsi, kun voit kyllä toimia -jotakin, niin kauan kun on vielä voimia. Onko sinun työsi tehty? - --- Teenhän minä työtä. Ei kukaan ole soimannut minua laiskuudesta. -Aamupäivän olen virastossa työssä kiinni, mutta ruveta taas -työskentelemään enemmän -- se olisi ylellisen elämän ja -vapaaehtoisten velvollisuuksien etsimisiä. Mitä varten minä rupeaisin -puuhailemaan? - --- Kaikki hommaavat jonkin tarkoituksen tähden: yksi sentähden, että -pitää velvollisuutenaan tehdä niin paljon kun on voimia, toinen rahan -tähden kolmas kunnian tähden... Mikä poikkeus sinä olet? - --- Kunnia, rahat! erittäinkin rahat! Mitä niillä tekee? Olenhan minä -ravittu, puettu: kyllä ne siihen riittävät. - --- Puettukin olet nykyään huononlaisesti, huomautti setä. Niinkuin et -muuta tarvitsisikaan? - --- En tarvitsekaan muuta. - --- Entäs järjellisten ja henkisten nautintojen ylellisyyttä, entäs -taide... alkoi Piotr Ivanitsh koettaen teeskennellä, puhumalla -Aleksanderin tapaan Sinä voit mennä eteenpäin: sinun kutsumuksesi on -korkeampi velvollisuutesi kutsuu sinua jaloon työhön... Oletko jo -unhoittanut... korkeammat pyrinnöt? - --- Olkoot Herran nimessä! Olkoot Herran nimessä! sanoi Aleksander -rauhattomana. Johan Tekin, setä, rupesitte oudosti, puhumaan! -Semmoista ei ennen tapahtunut Teille. Eiköhän se liene minua varten? -Turha vaiva! Minä olen pyrkinyt ylös -- muistattehan? Mitä siitä tuli? - --- Muistan kyllä, että sinä tahdoit paikalla päästä ministeriksi, -sitten kirjailijaksi. Mutta kun huomasit, että korkeaan kutsumukseen -vie pitkä ja vaivaloinen tie, kirjailija, näetkös, tarvitsee lahjoja, -niin silloin käännyit takasin. Paljon teidän kaltaisia velikultia -tulee tänne korkeilla katsantotavoilla, mutta omaa työtään eivät -kuitenkaan huomaa nenänsä alla. Jos tarvittaisi kirjoittaa joku -paperi, niin huomaa, ett'eivät taida sitäkään... En minä sinusta -puhu; sinä olet näyttänyt, että voit kyllä tehdä työtäkin ja ajan -pitkään tulla joksikin. Mutta sinun käy ikäväksi kauan odottaa. Sinä -tahdoit tuossa paikassa -- kun ei onnistunut -- kävi nenä pitkäksi. - --- Minä en tahdo pyrkiä ylemmäs. Minä tahdon jäädä sellaiseksi kuin -olen: enkä minä ole oikeutettu valitsemaan itselleni tointa, jos -se on alempana minun kykyäni -- ja mitä minulta puuttuu? Jos minä -teen tehtäväni puhtaalla omallatunnolla -- niin minä täytän silloin -velvollisuuteni. Soimatkoot minua vaan ky'yttömyydestä korkeampaan: -minua ei laisinkaan loukkaisi vaikka niin olisikin. Olettehan -itse sanonut, että vaatimattomassakin osassa on runollisuutta, -mutta soimaatte nyt minua siitä, että minä olen valinnut kaikkein -vaatimattomimman. Kuka voi kieltää minua menemästä muutamia askelia -alemmaksi ja seisattumasta siihen, mikä minua miellyttää? Minä en -välitä korkeammasta kutsumuksesta -- kuuletteko, minä en välitä! - --- Kuulen! En minä ole kuuro, mutta tämä on vaan surkuteltavia -havaintoja. - --- Ei siitä väliä. Minä olen löytänyt itselleni paikan ja ai'on istua -siellä kaiken ikäni. Löysin yksinkertaisia ihmisiä, joissa ei löydy -kujeita, siitäkään huolimatta, että heidän järkensä on rajoitettu, -minä pelaan niiden kanssa napulipeliä ja ongin kaloja -- ja se -on mainiota. Mitä se haittaa, jos niinä olen Teidän mielestänne -rangaistu siitä, mitä se haittaa, etten saa palkintoja, rahaa, -kunniaa ja kutsumusta -- kaikkea, joka Teitä houkuttelee. Minä -kieltäydyn kaikesta... - --- Aleksander, sinä tahdot teeskennellä rauhallisuutta ja -välinpitämättömyyttä kaikelle, mutta sinun sanoissasi kiehuu -kuitenkin harmi: sinä puhut, aivan kuin ei sanojen, vaan kyyneleiden -kautta. Paljon löytyy sinussa sappea: et tiedä mihin sitä heität, -sentähden, että itse olet ainoastaan syyllinen. - --- Mitä se tekee? sanoi Aleksander. - --- Mitä sinä tahdot? Täytyyhän ihmisen tahtoa jotakin? - --- Tahdon, ettei minua häirittäisi pimeässä piirissäni, ett'ei -hommattaisi tähteni mitään, vaan oltaisi rauhassa. - --- Onko tämä elämää? - --- Minun mielestäni se elämä, jota Te elätte, se ei ole elämää: -luultavasti minä olenkin oikeassa. - --- Sinä tahtoisit muodostaa elämän oman mielesi mukaan: minä -kuvittelen kuinka hyvä se olisi. Arvelen, että sinulla kävelisi -ruusupensaiden keskellä parittain rakastuneita ja ystäviä. - -Aleksander ei virkkanut mitään. - -Piotr Ivanitsh katseli häntä äänettömänä. Hän oli taaskin laihtunut. -Silmät olivat menneet kuoppaan. Poskiin ja otsaan oli ilmautunut -ennenaikaisia ryppyjä. - -Setä peljästyi. Sielun kärsimyksiin uskoi hän vähän, mutta hän -pelkäsi tämän synkkyyden alla piilevän jonkinlaisen fyysillisen -paheen. Kuka tietää, ajatteli hän, jos Aleksander sattuisi -kadottamaan järkensä, siitä seuraisi kirjevaihto! saisi olla varma, -että ämmä tulisi tänne. - --- Aleksander, minä huomaan, että sinun ihastuksesi on hajonnut, -sanoi hän. - --- Miten voisi saada hänet kääntymään takaisin lempi-aatteihinsa, -ajatteli setä -- antaapas olla, minä koetan... - --- Kuules, Aleksander, sanoi hän, sinä olet kovasti mennyt alaspäin. -Pudista pois itsestäsi tämä haluttomuus. Tämä ei kelpaa! Ja mistä -syystä? Sinä kenties otit liian tulisesti sydämmeesi, että minä -välistä puhuin välinpitämättömästi rakkaudesta ja ystävyydestä. -Sen minä tein leikillä suuremmaksi osaksi rajoittaakseni sinun -ihastustasi, joka meidän vakavana aika kautena ei ole oikein -paikoillaan, erittäin täällä Pietarissa, jossa kaikki on tasoitettu, -sekä muodit, intohimot, toimet että huvitukset, kaikki on punnittu, -tutkisteltu, arvosteltu, kaikille on määrätty rajansa. Minkätähden -yksi poikkeaisi ulkonaisesti tästä yleisestä järjestyksestä? Luuletko -sinä tosiaankin, että minä olen tunnoton, etten tunnusta rakkautta? -Rakkaus on -- ihana tunne: ei löydy mitään pyhempää kahden sydämmen -liittoa, tahi ystävyys, esimerkiksi... Minä olen sisällisesti -vakuutettu, että tunne täytyy olla pysyväinen, ikuinen... - -Aleksander rupesi nauramaan. - --- Mitä sinä naurat? kysyi Piotr Ivanitsh. - --- Oudosti, oudosti puhutte, setä. Ehkä suvaitsette sikarin? -Poltetaan: Te voitte jatkaa puhumista ja minä kuuntelen. - --- Mutta mikä sinua oikeastaan vaivaa.? - --- Ei mikään. Ajattelitte pettää minua! Kutsuitte minua kuitenkin -erään kerran viisaanpuoleiseksi mieheksi! Te tahdotte leikkiä -kanssani, ikäänkuin minkä kanssa -- se on loukkaavaa! En suinkaan -minä koko ikääni voi olla nuorukainen. Täytyyhän tämän läpikäymäni -koulun kelvata jonnekin. Kuinka Te olette ruvennut puhumaan! Niinkuin -minulla ei olisi silmiä päässä. Te matkaansaitte konstitempun, mutta -minäpä vaan katselin hymyillen sitä. - -En ryhtynyt omaan asiaan, ajatteli Piotr Ivanitsh, täytyy lähettää -hänet vaimoni luo. - --- Tule meille käymään, sanoi hän, vaimoni tahtoisi niin mielellään -kohdata sinua. - --- En voi, setä. - --- Teetkö sinä oikein unohtaessasi hänet? - --- Kenties teen hyvinkin väärin, mutta antakaa minulle Jumalan tähden -anteeksi ja älkää odottako minua nyt. Odottakaa vielä joku aika, niin -sitten minä tulen. - --- Tee kuin tahdot, sanoi Piotr Ivanitsh. Hän viittasi kädellään ja -läksi kotia. - -Hän sanoi vaimolleen peräytyvänsä Aleksanderista, että tämä saa -tehdä, niinkuin itse tahtoo, että hän on tehnyt kaikki mitä on voinut -ja pesee nyt kätensä puhtaiksi. - -Paettuaan Juliasta Aleksander heittäytyi pauhuisiin ilon vihureihin. -Hän lausui aina tunnetun runoilijamme runoja: - - Lähtään sinne, miss' ilo huokuu - Ja hupaisuudet pauhoaa, - Miss' elämä ja nuoruus nuokkuu - Ja peliriemuun katoaa. - Hetki-onni pettäväinen - Mun halpoihin vei unelmiin, - Ja viinin kanssa sallimuksen - Mä yhdistelen sovuksiin. - Sydämmein huolet rauhoitan, - Aatosten siivet leikkoan - Ja taivaan valoa en salli silmillein. - -Ilmaantui kokonainen perhe ystäviä ja niiden kanssa malja. Ystävät -tutkistelivat ilolaulujaan vaahtoisesta kostukkeesta. "Pois suru". -huudahtivat he riemuiten, "pois huolet! Menetetään, turmellaan, -tuhotaan, juodaan elämä ja nuoruus! Hurraa!" Lasit ja pullot helisten -putosivat laattialle. - -Muutamaksi ajaksi sai vapaus, pauhuset seurat, huoleton elämä -hänet unohtamaan Julian ja kaihon. Mutta aina oli yhtä ja samaa, -päivälliset ravintoloissa, samat kasvot himmeine silmineen, joka -päivä sama typerä ja juopunut kanssapuhujoiden houraileminen, kaiken -tämän lisäksi aina huonossa kunnossa oleva vatsa: ei tämä ollut -hänen voimiensa mukaista. Aleksanderin heikko ruumiinrakennus ja -sielu, joka oli viritetty surulliselle ja synkälle sävelmälle, eivät -kestäneet näitä huvituksia. - -Hän pakeni iloisia peliä riemullisen pöydän takana ja ilmaantui omaan -kamariinsa, olemaan yksin oman itsensä ja unhotettujen kirjojensa -kanssa. Mutta kirja putoili hänen kädestään, kynä ei totellut mielen -kehoitusta. Schiller, Göthe, Byron ilmasivat hänelle ihmiskunnan -synkemmän puolen, valoisata hän ei huomannut ollenkaan: hänellä ei -ollut aikaa siihen. - -Kuinka onnellinen hän oli ollut aikanaan tässä kamarissa! Hän ei -ollut silloin yksin: hänen läheisyydessään oleskeli ihana haamu -ja valaisi häntä päivällä huolellisen työn ääressä, yöllä taas -valvoi hänen päänaluisen yllä. Silloin asuivat siellä unelmat hänen -kanssaan, tulevaisuus oli verhottu sumulla, mutta ei raskaalla -räntäsäätä ennustavalla, vaan aamusumulla, joka peittää kirkkaan -ruskon. Tämän sumun takana piili jotain, luultavasti -- onni... Mutta -nyt? Ei ainoastaan hänen kamarinsa, vaan koko maailma tuli hänelle -tyhjäksi ja siinä samassa kylmyys, kaiho... - -Tarkastellen elämää, kysellen sydämmeltään ja ymmärrykseltään, -huomasi hän kauhistuksekseen, ettei sinne eikä tänne jäänyt -ainoatakaan ruusunpunaista toivoa: Kaikki oli jäänyt taapäin; sumu -haihtui; hänen eteensä leveni kuin erämaa, paljas todellisuus. -Jumalani! Mikä silmänkantamaton väli! Mikä ikävä, iloton näky! Mennyt -oli kadotettu, tulevaisuus turmeltu, onnea ei enää olemassa! Kaikki -oli vaan narrinkuva mutta elää täytyi sittenkin! - -Mitä hän oikeastaan tahtoi, sitä hän ei tiennyt itsekään; mutta -paljon oli, jota hän ei tahtonut! - -Hänen päänsä oli ikäänkuin sumuun peitetty. Hän ei maannut, vaan -näytti kuin hän olisi ollut unohduksissa. Loppumattomana juovana -kiertelivät raskaat ajatukset hänen päässään. Hän ajatteli: - -"Mikä voisi häntä viehättää? Hurmaavia toiveita, suruttomuutta -- ei -ole! Hän tiesi kaikki mitä oli edessä. Arvo, kunniantiellä eteenpäin -pyrkiminen? Mitä hän niistä? Maksaako vaivaa ruveta kahtakymmentä, -kolmeakymmentä vuotta varten ponnistelemaan kuin kala jäätä vasten? -Lämmittääkö se sitten sydäntä? Tuntuuko sielulle keveältä, jos jotkut -ihmiset kumartavat sinulle syvään, mutta ajattelevat ehkä kuitenkin -itsekseen: 'piru vieköön sinut!'" - -"Rakkaus? Kas, se vielä! Hän osaa sen jo ulkoapäin ja sitäpaitsi hän -on menettänyt jo rakastamislahjat. Mutta kohtelias muisti muistutti -hänelle Nadinkaa, vaan ei viatonta suorasydämmistä Nadinkaa -- sitä -se ei koskaan muistuttanut -- vaan välttämättömästi petturi -- -Nadinkaa, puiden, käytävien, kukkaisten ympäröimänä, ja kaikkien -keskellä tämä käärmeen sikiö, hänelle tunnetulla hymyllä, ihastuksen -ja häpeän punalla... kaikki tämä oli toista, eikä häntä varten!"... -Vaikeroiden painoi hän sydäntänsä. - -"Ystävyys", ajatteli hän, "se on toinen hulluus. Kaikki on tuttua, ei -ole mitään uutta, vanha vanhassa pysyy, mutta elä kuitenkin!" - -Hän ei uskonut ketään, eikä mihinkään, ei unohtunut nautinnoissa; -nautti sitä, niinkuin ihminen, joka syö halutta jotain herkkuruokaa, -kylmästi, tietäen, että sen jälkeen tulee ikävyyttä, että sielun -tyhjyyttä ei voi millään täyttää. Turvautua tunteesen -- se pettää, -saattaa sielun liikutukseen ja lisää vielä muutamia haavoja. -Katsellessaan ihmisiä, jotka olivat rakkauden hurmeessa, jotka eivät -riemusta muistaneet itseään, hymyili hän ivallisesti ja ajatteli: -"malttakaa, kyllä tulette vielä järkiinne; ensimmäisten ilojen -perästä alkaa mustasukkaisuus, sopimuksen kohtauksia, kyyneleitä. -Yhdessä eläessänne kyllästytätte toisianne hirmuisesti, mutta jos -syyn arvaatte -- itkette. Kun yhdytte taas -- sitte on vielä pahempi. -Tulette hulluiksi! Lakkaamatta riitelette, olette toisillenne -vihoissa, mustasukkaiset, sitten lepytte, uudestaan riitaantuaksenne; -tämä on heillä olevinaan rakkautta, luottamusta! Mutta kaikki -nimittävät itsepäisesti yht'aikaa, vaahtohuulilla ja epätoivon -kyyneleetkin silmissä, sitä onneksi! Mutta teidän ystävyytenne... -heitä luu, mitä koirasi tekevät!" - -Toivoa hän pelkäsi, tietäen että useimmiten, toivottuun kohtaan -pyrkiessä, kohtalo tempasee onnen käsistä ja tuo esille aivan toista, -mitä mieli ei ollenkaan tee -- jotain jonnin joutavaa; mutta jos -viimeinkin antaa toivotun asian niin se kiusaa ihmistä, heikontaa, -alentaa oman itsensä silmissä ja heittää sitten, niinkuin heitetään -koiralle jotain, kun sitä ensin on pakoitettu ryömimään makupalan -luo, katselemaan sitä, pitelemään kuonolla, piehtaroimaan pölyssä, -seisomaan takajaloilla ja sitten -- on loppu! - -Häntä peloitti sekä hetkinen onnenvirta että onnettomuus elämässä. -Iloa hän ei voinut ennustaa itselleen, ainoastaan surua on -välttämättömästi edessä, siitä ei pakoon päästä: kaikkien täytyy -antautua yleisen säännön alle; kaikille, niin tuntui hänestä, on -määrätty tasainen osa niin onnea kuin onnettomuuttakin. Hänen onnensa -oli loppunut, ja millainen onni? Mielikuvitusta, valhetta. Murhe -ainoastaan on realistillinen, mutta se on edessä. Siellä on sekä -tauteja, vanhuutta ja kaikenlaisia häviöitä, kenties, puutettakin... -Kaikki nämät ovat kohtalon iskuja, niinkuin maalais-täti sanoo, -jotka odottavat häntä; mutta mitkä ilot odottavat? Suuri runollinen -taipumus on pettänyt, hänelle turkutetaan raskasta taakkaa -ja nimittävät sitä velvollisuudeksi! Jäljellä on ainoastaan -surkuteltavat edut -- rahat, mukavuus ja arvonimet... Olkoot Jumalan -nimessä! Oi miten surullista on elämä; käsittää millainen se on, eikä -kuitenkaan käsittää, mitä varten se on. - -Sillä tavalla oli hän synkällä mielellä, eikä nähnyt missään -ulospääsöä näistä epäilysten syvänteistä. Kokemukset turhanpäiten -vanuttivat hänet, mutta eivät lisänneet elämälle terveyttä eivätkä -puhdistaneet sen ilmaa, eivätkä antaneet valoa. Hän ei tiennyt mitä -piti tehdä; hän väänteli itseään kyljeltä kyljelle sohvalla, alkoi -tutkia mielessään tuttavuuksiaan -- siitä hän suri vielä enemmän. -Yhdellä on mainio paikka, sillä on kuuluisuutta, mainetta, on hyvä -esimies; toinen varustautunut perhe-elämällä ja pitää hiljaisen -elämän suuremmassa arvossa kun kaikki maailman hyörimis-edut, hän ei -kadehtinut ketään, ei toivonut mitään; kolmas... mutta mitä niistä? -Kaikki, kaikki ovat perustaneet elämänsä hyvälle kannalle ja kulkevat -selkeätä, varmaa tietään. "Minä yksin... mutta mikä minä oikeastaan -olen?" - -Tässä hän alkoi ottaa itsestään selkoa: voisiko hän olla -esimiehenä, tahi jonkin ratsukunnan päällikkönä? Voiko hän nauttia -perhe-elämästä? Hän huomasi, ettei ensimmäinen, toinen eikä kolmas -häntä tyydyttänyt. Joku pahahenki liikkui hänessä ja kuiskasi yhä -hänelle, että tämä on liian huonoa hänelle, että hänen pitää kiitää -ylemmäs... mutta missä ja kuinka, sitä hän ei voinut päättää. -Kirjallisuusalalla hän oli erehtynyt. Mitä piti tehdä, miten alkaa? -kysyi hän itseltään, eikä tiennyt, mitä siihen vastata. Mutta harmi -kalvoi häntä! vaikkapa kenties esimieheksi tahi ratsuväen päälliköksi --- mutta ei: aika on kulunut ja olisi aloittaminen aapisesta asti. - -Epätoivo pusersi hänen silmistään kyyneleitä, -- kiukun, kateuden, -pahansuonnin kyyneleitä kaikkia kohtaan, mitä tuskallisimpia -kyyneleitä. Hän katui katkerasti, ettei ollut totellut äitiään, vaan -karannut yksinäisydestä pois. - -"Mamma aavisti sydämmessään kaukaisen surun", ajatteli hän, "siellä -nämät rauhattomat puuskat makaisivat herättämättömässä unessa; -siellä ei olisi tämän hajanaisen elämän myrskyistä kiertelemistä. -Sen ohessa olisivat löytäneet minut sieltäkin ihmiselliset tunteet -ja intohimot: itserakkaus, ylpeys, kunnianhimo -- kaikki olisivat -pienemmässä määrässä koskettaneet sydäntäni meidän maakunnan -ahtaitten rajojen sisällä -- ja kaikki olisi tullut tyydytetyksi. -Olisin ollut ensimmäinen maakunnassa! Niin! ehdottomasti. -Taivaallisen tulen jumalallinen leimu, joka palaa kaikissa vähemmin -tahi enemmin, olisi leimahtanut minussa, huomaamattani olisi se -leimahtanut siellä minussa ja olisi pian sammunut työttömässä -elämässä tahi olisi syttynyt vilpittömyydellä vaimoa ja lapsia -kohtaan. Olemiseni ei olisi myrkytetty. Minä kävisin kutsumukseni -läpi ylpeästi; elämäni tie olisi rauhallinen, se tuntuisi minusta -yksinkertaiselta ja selkeältä, elämä olisi silloin voimieni -mukaista, minä kestäisin taistelon sen kanssa... Mutta rakkaus? -Se kukoistaisi muhkeana kukkaisena ja täyttäisi elämäni. Sofia -rakastaisi siellä hiljaisuudessa. En olisi kadottanut luottamustani -mistään, poimisin ruusuja, en tietäisi okaista, en tarvitsisi kokea -mustasukkaisuuttakaan, kilpakosijani puutteesta! Mikä minua veti niin -voimakkaasti ja sokeasti kaukaisuuteen, sumuun, säännöttömään ja -tietämättömään taisteloon kohtalon kanssa? Kuinka hyvin minä ymmärsin -silloin elämän ja ihmiset! Samalla tavalla ymmärtäisin niitä vielä -nytkin, käsittämättä mitään. Minä odotin silloin paljon elämältä, -ja tarkastamatta sitä tarkemmin, odottaisin siellä siltä vieläkin -jotain. Mitenkä monta aarretta minä löysin sydämmessäni: mihin ne -ovat joutuneet? Minä olen antanut niiden mennä vaihtokaupalla pitkin -maailmaa, minä annoin avosydämmisyyteni, ensimmäisen pyhän lempeni --- ja mitä olen saanut? Katkerasti on ihastukseni haihtunut, sain -tietää, että kaikki on petosta, kaikki haihtuvaa, ettei voi luottaa -itseensä eikä muihin -- rupesin pelkäämään sekä muita että itseäni... -Minä en voinut tämän elämän tutkistelemien keskellä hyväksyä elämän -vähäpätöisyyksiä ja tyytyä niihin, niinkuin setä ja monet muut... Ja -nyt!..." - -Nyt toivoi hän ainoastaan yhtä: unohtaa menneen ja rauhallisena antaa -sielunsa nukahtaa. Hän kylmeni yhä enemmän ja enemmän elämälle ja -katseli kaikkea unisin silmin. Ihmistulvassa ja seurojen kuhinassa -oli hänestä ikävää, pakeni niitä, mutta ikävä tuli hänen kanssaan. - -Hän ihmetteli miten ihmiset voivat huvitella, yhä toimia jotain ja -jokapäivä mieltyä uusiin mielihaluihin. Hänestä tuntui kummalliselta, -etteivät ihmiset käy unisina, niinkuin hän, eivätkä itke; sen sijaan -että puhuisivat rakkauden vaivoista ja tuskista, jos puhuivatkin, -niin puhuvat vaivasta jaloissa tahi muissa paikoissa, reumatismista -tahi vatsataudista. Ainoastaan ruumis saattaa heille huolta, -sielusta ei ole väliä! "Tyhjät, halpamaiset ihmiset, luontokappaleen -kaltaiset!" ajatteli hän. Mutta välistä vaipui hän syviin -mietteisiin. "Niitä on niin paljon, noita halpamaisia ihmisiä", puhui -hän itselleen hieman rauhattomana, "mutta minä olen yksin: ovatko -he... tosiaan tyhjiä... väärässä...ja minä?" - -Silloin hänestä tuntui, kuin hän olisihan itse melkein syyllinen ja -hän tuli siitä vielä onnettomammaksi. - -Vanhojen tuttavien kanssa lopetti hän kanssakäymisen; uuden henkilön -läheneminen vaikutti häneen niin että kylmät väreet juoksivat -ruumiissa. Keskusteltuaan sedän kanssa vaipui hän vielä syvemmin -haluttomuuden uneen: hänen sielunsa vaipui kokonaan unenhorrokseen. -Hän antautui epäjumalan kaltaiselle välinpitämättömyydelle, oli -laiskana, pakeni itsepintaisesti kaikkea, mikä vaan muistutti -sivistynyttä maailmaa. - -"Sama miten elää, kunhan vaan elää loppuun", sanoi hän, "jokaisella -on vapaus käsittää elämää niinkuin tahtoo; sittenkuin kuolee..." - -Hän haki keskustelua ilkeäin ja pahatapaisten ja kovasydämmisten -ihmisten kanssa, kevensi sydäntään kuunnellessaan ilkeätä pilkantekoa -kohtalosta; tahi hän vietti aikaansa senlaisten ihmisten kanssa, -jotka eivät olleet hänen vertaisiaan ei järjen eikä kasvatuksen -puolesta, useimmiten ukko Kostjakowin kanssa, jonka myöskin -Sajeshalow tahtoi saattaa Piotr Ivanitshin tuttavuuteen. - -Kostjakow asui Hiekoilla ja kävi omalla kadullaan lakeerattu -hattu päässä ja puettuna halattiin, joka oli vyötäiseltä sidottu -nenäliinalla. Hänellä oli kyökkipiika, jonka kanssa hän iltasilla -pelasi omaavalttia. Jos sattui tulemaan missä tulipalo, tuli hän -ensimmäiseksi ja läksi viimeiseksi. Kulkiessaan kirkon ohitse, jossa -sattui olemaan ruumis, mille pidettiin kuolinmessua, tunki hän -ihmistulvan lävitse katsomaan ruumista kasvoihin ja meni saattamaan -sitä sitten kirkkomaalle. Ylipäänsä oli hän kaikkein seremonien -suuri ihailija sekä surullisten että iloisten; rakasti olla läsnä -erinomaisissa tapauksissa, nimittäin: tappeluissa, onnettomissa -kuoleman tapauksissa, kattojen sisäänputoomisissa j.n.e., luki -myöskin erinomaisella nautinnolla sanomalehdistä tämänkaltaisia -tapahtumia. Paitsi niitä luki hän myös lääkärin kirjoja, "senvuoksi", -sanoi hän, "että tietäisi mitä on ihmisessä." Talvella pelasi -Aleksander hänen kanssaan napulipeliä, mutta kesällä kävi hän -kaupungin ulkopuolella hänen kanssaan onkimassa. Ukko puheli -sitä ja tätä. Kun he menivät pellolle niin hän puhui viljasta ja -kylvämisestä; pitkin rantoja käydessä -- kalasta, laivankulusta; -kaduilla teki hän muistutuksia taloista, rakennuksista, aineista ja -sisääntuloista... ei mistään henkisistä asioista. - -Aleksander koetti myöskin puolestaan kuolettaa itsessään henkisen -alun, niinkuin eräkkäät koettavat ruumiin kuolettamista. Virastossa -oli hän vähäpuheinen, kohdatessaan tuttavia erosi hän niistä parilla -kolmella sanalla, ei sanonut olevan aikaa ja kiirehti pois. Sen -sijaan kohtasi hän joka päivä ystäväänsä Kostjakowia. Väliin istui -ukko koko päivän hänen luonaan, väliin kutsui Adujewia luokseen -syömään kaalia. Hän opetti Aleksanderin laittamaan likonestettä, -keittämään silliä sekä rääsyjä, Sitten he läksivät jonnekin -naapuripitäjään -- pellolle. Kostjakowilla oli jokapaikassa paljon -tuttavia. Talonpoikain kanssa keskusteli hän niiden olemisesta ja -elämisestä, akkojen kanssa laski hän leikkiä -- hän oli toisinaan -pilkkakirves niinkuin Sajeshalow oli hänet esittänytkin. Aleksander -antoi hänelle täyden vallan puhua, mutta itse hän kuunteli -suuremmaksi osaksi. - -Hän tunsi jo että hyljätyn maailman mietteet harvemmin häntä -haeskelivat, pyörien päässä hitaammin ja kun hän ei nähnyt -ympäröivissä torjumista eikä vastustelemista, niin ne eivät päässeet -kielelle saakka, ja kuolivat syntymättöminä. - -Hänen sielunsa oli kummallinen ja tyhjä, niinkuin kuihtuneessa -puutarhassa. Ei ollut enää pitkää aikaa täydellisen kangistumisen -tilaan. Vielä muutama kuukausi niin -- hyvästi! Mutta kas mitä -tapahtuikaan. - -Kerran Aleksander oli Kostjakowin kanssa onkimassa. Kostjakow -oli puettu halattiin ja nahkatakkiin. Hän oli laittanut rannalle -onkilauman muutamista erisuuruisista ongista, siellä oli pohja- ja -koukkuonkia, jotka olivat kulkusilla ja kelloilla varustettuja. Hän -poltti lyhkäistä piippua ja katseli, tuskin uskaltaen räpäyttää -silmää, tätä onkipatteria, niiden joukossa Adujewinkin onkea, -sentähden että Aleksander seisoi, pää puun nojassa ja katseli -toiselle puolelle. Kauan seisoivat he sillä tavoin äänettöminä. - --- Katsokaa Aleksander Feodoritsh, Teidän onkeanne syö! kuiskasi -äkkiä Kostjakow. - -Adujew katsoi veteen ja kääntyi taas. - --- Teistä näytti siltä, vesi väräjää vaan, sanoi Aleksander. - --- Katsokaa, katsokaa! huusi Kostjakow, syö, jumaliste syö! ai, ai! -Vetäkää, vetäkää! Pitäkää kiinni! - -Todellakin korkki sukelti veteen, siima seurasi nopeasti sitä, siiman -perästä tuli esiin pensaasta vapakin. Aleksander tempasi kiinni vapaa -ja sitten siimaa. - --- Hiljemmin, keveämmin, ei tuolla tavalla... mitä Te teette? huusi -Kostjakow, nopeasti ottaen kiinni siimasta. -- Herranen aika, miten -raskas! Älkää tempoko; johtakaa, johtakaa, muutoin menee poikki. Kas -noin, oikealle, vasemmalle, tänne, rantaan päin! Levätkää! Edemmäs; -vetäkää nyt ylös, vetäkää, mutta ei äkkiä; kas noin, kas noin... - -Vedenpinnalla näkyi iso hauki. Se kierteli nopeasti pyöränä, -välkähdellen hopeisilla suomuksillaan, loiski oikealle ja vasemmalle -ja räiskytti kumpaisenkin onkijan päälle vettä. Kostjakow kalpeni. - --- Voi semmoista hankea! huudahti hän melkein pelolla, ojentui veden -yli, kaatui, kompastui omiin onkiinsa ja tavoitteli molemmin käsin -veden päällä pyörivää haukea. -- No, rantaan, rantaan: tuonne, -edemmäs! Siellä olet sinä meidän vaikka vääntelisit kuinka. Kas vaan, -kuinka se kiemuroi: juurikuin mikä piru! Kas semmoista! - -"Voi!" toisti joku takana. - -Aleksander kääntyi. Parin askeleen päässä heistä seisoi vanhus, -käsikynkässään pitkä, kaunis tyttö, jolla oli paljas pää ja päivän -varjo kädessä. Tyttö rypisti hiukan kulmakarvojaan. Hän oli hiukan -kumarassa ja seurasi suurella osanotolla, jok'ainoata Kostjakowin -liikettä. Hän ei huomannut edes Aleksanderiakaan. - -Adujew joutui hämille tästä odottamattomasta ilmiöstä. -- Hän päästi -kädestään vavan, hauki kellahti veteen, väänsi kauniisti purstoansa -ja katosi syvyyteen, vetäen jälessään siimaa. Kaikki tämä tapahtui -yhdessä silmänräpäyksessä. - --- Aleksander Feodorits! Mitä Te teette? huusi Kostjakow kun hullu -ja alkoi tavotella siimaa. Hän tempasi sen ja veti esille pään mutta -ilman koukkua ja haukea. - -Kokonaan kalpeana kääntyi hän Aleksanderin puoleen, osoittaen tälle -siiman päätä, hetkisen aikaa katsoi hän Adujewia villisti ja sylkäsi -sitten. - --- En lähde koskaan Teidän kanssanne onkimaan, vaikka minua -kutsuttaisi sarvipääksi, sanoi hän ja meni pois onkineen. - -Sillävälin huomasi tyttö, että Aleksander katseli häntä, hän punastui -siitä ja peräytyi. Vanhus, joka nähtävästi oli hänen isänsä, kumarsi -Adujewille. Adujew vastasi synkkänä kumarrukseen, heitti ongen pois -ja istui noin kymmenen askeleen päähän puun alla olevalle penkille. - -"Täälläkään ei ole rauhaa!" ajatteli hän. "Tuossa on joku Oedipos -Antigonen kanssa. Taaskin nainen! Ei niistä pääse mihinkään. -Jumalani! Mikä suunnattomuus niitä on joka paikassa!" - --- Voi Teitä, kalamiehistä! puhui sillä välin Kostjakow parannellen -onkiaan ja katsellen silloin tällöin äkäisesti Aleksanderia, Tekö -voisitte vielä kaloja pyytää! Pyytäkää Te hiiriä, istuen kotona -sohvallanne; vielä tulitte kaloja pyytämään. Mitenkä Te voisitte -pyytää, kun se kerran käsistä karkasi? Melkeinpä oli jo suussakin, -vaikk'ei paistettuna. Ihmeellistä, ett'eivät karkaa käsistänne -lautaseltakin. - --- Syökö kala? kysyi vanhus. - --- Näettekös, vastasi Kostjakow, minulla on syötti kuudessa -ongessa, vaikkapa edes kiiskin pakana nykäsisi ivalla, mutta sen -sijaan kummittelee meren pohjassa -- siimalla tupsahti: kymmenen -naulan painava hauki, ja me myöhästyimme. Sanotaan, että oikealle -pyytäjälle karkaa peto itsestään. Mitä vielä: jo minulta pääsisi -irti, niin ottasin vedestäkin kiinni, entäs kun nyt tuli hauki itse -hampaisiin ja me nukuimme... vielä kutsutaan kalastajiksi. Mitä -sen kalastajia nämät ovat! Tällaisiako kalastajat ovat? Ei, oikea -kalastaja, vaikkapa kanuunaakin vieressä pamauttaisivat, ei räpsäytä -silmäänsäkään. Nämä ovat olevinaan kalamiehiä! Teistäkö olisi -kalamieheksi! - -Tyttö ennätti sillä aikaa tarkastaa, että Aleksander on kokonaan -toisen laatuinen ihminen, kuin Kostjakow. Aleksanderin pukukin oli -toisenlainen, vartalo, ikä, tavat ja kaikki kerrassaan. Hän huomasi -nopeasti Aleksanderissa kasvatuksen tunnusmerkkejä ja näki kasvoissa -ajatuksen; ei surun heijastuskaan päässyt hänen silmänsä ohitse. - -"Mitä hän meni pakoon!" ajatteli hän. "Kummallista, luulisi etten ole -senlainen, että minua pakoon tarvitsee mennä..." - -Hän suoristui ylpeästi, loi silmäripset alas, nosti ne sitten taas ja -katsahti epäsuosiollisesti Aleksanderiin. Tyttöä alkoi jo harmittaa. -Hän veti isän jäljessään ja meni pöyhkeästi Adujewin ohitse. Vanhus -kumarsi taaskin Aleksanderille; mutta tyttö ei kunnioittanut häntä, -silmäykselläkään. - -"Tietäköön ettei hänestä ollenkaan välitetä!" ajatteli tyttö, -katsellen salavihkaa, huomaako Adujew. - -Vaikk'ei Aleksander katsonut häneen, otti kuitenkin vastoin tahtoaan -kauniimman aseman. - -"Semmoinen, hän ei katsokaan!" ajatteli tyttö. -- Mikä hävyttömyys! - -Seuraavana päivänä vei Kostjakow Aleksanderin mukanaan taaskin -kalastamaan ja siinä tapauksessa oman päätelmänsä johdosta tuli -sarvipääksi. - -Kahtena päivänä ei mikään häirinnyt heidän yksinäisyyttään. Ensin -alussa katseli Aleksander ympärilleen ikäänkuin pelolla; mutta -nähtyään, ettei näkynyt ketään, rauhoittui hän taaskin. Toisena -päivänä veti hän suuren ahvenen. Kostjakow leppyi häneen puolittain. - --- Mutta ei se ole kuitenkaan hauki! puhui hän huokauksella, oli onni -kädessä, mutta emme osanneet käyttää tilaisuutta hyväksemme; kahta -kertaa se ei tapahdu. Mutta minulla ei ole taaskaan mitään! kuusi -onkea, eikä niin -- mitään. - --- Soittakaapa kellosia! sanoi eräs talonpoika, joka ohimennessään -seisattui katsomaan kalastamis-onnea, kenties kala... tulisi -kuullessaan soiton. - -Kostjakow katsoi äkäisesti häneen. - --- Ole vaiti sinä sivistymätön ihminen! sanoi hän. Moukka! - -Talonpoika läksi pois. - --- Pölkky! huusi Kostjakow hänen jälkeensä, luontokappale, niin -onkin luontokappale. Laskekoon leikkiä vertaistensa kanssa, senkin -pirulainen! Luontokappale sanon sinulle, mies. - -Herra varjelkoon ärsyttämästä metsästäjää onnistumattomalla hetkellä! - -Kolmantena päivänä, kun molemmat onkivat äänettöminä, liikkumattomin -tuijottaen veteen, kuului takana suhinaa. Aleksander katsoi taakseen -ja säpsähti, aivan kuin häntä olisi itikka puraissut, ei vähemmän, -eikä enemmän. Vanhus ja tyttö olivat siellä. - -Katsellen kieroon heihin vastasi Adujew tuskin ukon tervehdykseen, -mutta näytti kuitenkin siltä, kuin hän olisi odottanut tätä tuloa. -Tavallisesti kävi hän kalastamassa hyvin huolettomasti puettuna; -mutta nyt hänellä oli uusi palttoo yllä, kaulaan oli keikarimaisesti -sidottu vaaleansininen huivi, hiukset olivat järjestetyt, taisivatpa -olla hieman käherretytkin ja oli hän idyllisen kalastajan näköinen. -Odotettuaan niin kauan kuin kohteliaisuus vaati, meni hän pois ja -istui puun alle! - -"Cela passe toute permission!" ajatteli Antigone, punastuen vihasta. - --- Suokaa anteeksi, sanoi Oedipos Adujewille; -- me taisimme häiritä -Teitä?... - --- Ette! vastasi Adujew. -- Minä olen väsynyt. - --- Syökö kala? kysyi ukko Kostjakowilta. - --- Mitä vielä, kun yhtämittaa rupattavat, vastasi tämä vihaisesti. -- -Äsken kulki tästä ohitse eräs hiisi, rupatti siinä -- ja sen jälkeen -ei ole nykäissytkään edes. Te varmaankin asutte lähellä tätä paikkaa? -kysyi hän Oedipolta. - --- Tuolla on meidän huvilamme, jossa on balkonki, oli vastaus. - --- Maksatteko kalliin vuokran? - --- Viisisataa ruplaa kesältä. - --- Huvila näyttää olevan hyvin käytännöllinen, pihalla on paljon -rakennuksia. Kolmekymmentä tuhatta taisi tulla isännälle maksamaan. - --- Tuli niille paikoille. - --- Vai niin. Entäs onko tämä Teidän tyttärenne? - --- On. - --- Vai niin. Sievä neiti! Oletteko kävelyllä? - --- Olemme. Kun asuu maalla, niin pitää kävellä. - --- Tietysti, tietysti, kuinkas muuten: ilma on hyvä; ei niinkuin -viime viikolla; ai, ai sitä ilmaa! Älä saata Herra semmoista! Kyllä -syys-oraat saivat kyytinsä. - --- Kun Jumala auttaa, niin parantuu vielä kaikki. - --- Jumala auttakoon! - --- Teidän ei siis nykyjään onnistu kalastaminen. - --- Minä en ole mitään saanut, vaan hän on tuossa, olkaa hyvä ja -katsokaa. - -Hän osoitti ahventa. - --- Ilmoitan Teille, jatkoi hän, se on ilmeellistä, kuinka onnellinen -hän on! Ikävä vaan, ettei hän ajattele sitä, sillä hänen onnellaan -emme milloinkaan menisi tyhjin käsin pois. Päästää senlaisen hauen! - -Hän huokasi. - -Antigone alkoi innokkaammin kuunnella, mutta Kostjakow vaikeni vaan. - -Ukon ilmaantuminen tytön kanssa alkoi toistua useammin ja useammin. -Adujewkin kunnioitti heitä huomiollaan. Välistä puhui hänkin pari -sanaa ukon kanssa, mutta tyttärelle ei virkkanut mitään, Ensin -tyttöä harmitti, sitten hän loukkaantui ja lopuksi rupesi häntä -surettamaan. Mutta jos Adujew olisi puhellut hänen kanssaan, tahi -kiinnittänyt vaikka tavallisen huomion häneen -- niin hän olisi -Adujewin unhottanut, mutta nyt oli vallan toista. Ihmissydän taitaa -elääkin ainoastaan vastustuksista; jos niitä ei olisi olemassa, niin -ei tietäisi sydäntä rinnassa olevankaan. - -Antigon oli ajatellut jonkinlaista hirmuista kostosuunnitelmaa, mutta -jätti sen vähitellen sillensä. - -Kerran kun ukko tyttärineen lähestyi meidän ystäviämme, niin -Aleksander pani vähän ajan päästä onkensa pensaasen, ja istui -tavallisuuden mukaan itse vanhalle paikalleen ja katseli -koneentapaisesti väliin isää, väliin tytärtä. - -He seisoivat siinä sivuttain häneen päin. Isässä ei hän huomannut -mitään erinomaista. Valkonen mekko, nankkiset housut ja matala, -leveälierinen hattu, joka oli alustettu vihreällä nukkakankaalla. -Mutta sen sijaan tytär! Miten viehättävästi hän nojasi ukon -käsivarteen! Tuuli aika ajottain puhalteli kutrin hänen kasvoiltaan, -aivankuin kiusalla, näyttääkseen Aleksanderille kauniin syrjäkuvan ja -valkoisen kaulan, milloin taas nosti silkkistä mantiljaa ja näytti -solakan vyötäisen, milloin puhalteli hameen liepeitä ja osoitti pikku -jalkaa. Tyttö katseli miettiväisenä vettä. - -Aleksander ei voinut pitkään aikaan irroittaa hänestä katsettaan -ja tunsi kylmän väristyksen kulkevan ruumiissaan. Hän kääntyi pois -viekoituksesta ja alkoi vitsalla räpsiä kukan päitä. - -"Oh! nyt tiedän mitä se on!" ajatteli hän, "kun antaa vaan vallan, -niin kyllä sitten pääsee menoon! Sitten on rakkaus jo valmis: -hullutusta vaan! Setä on oikeassa. Mutta eläimen tunne ei saa minua -houkutelluksi -- ei, siihen saakka minä en alennu." - --- Saanko minä onkia? kysyi tyttö arasti Kostjakowilta. - --- Saatte kyllä, neitiseni! Miksi ette saisi? vastasi tämä, antaen -hänelle Adujewin ongen. - --- Kas niin, siinä on Teille toveri! sanoi isä Kostjakowille. Jättäen -tyttärensä, läksi hän astumaan pitkin rantaa. - --- Katso vaan Liisa, että ongit kaloja illalliseksi, lisäsi hän. - -Muutaman hetken kesti äänettömyys. - --- Miksi Teidän toverinne on niin synkkämielinen? kysyi Liisa hiljaan -Kostjakowilta. - --- Kolmas kerta ovat jo virassa menneet edelle, neiti hyvä. - --- Mitä? kysyi hän kehottaen hieman kulmiaan. - --- Kolmas kerta kun eivät anna paikkaa. Tyttö pudisti päätään. - -"Ei: ei voi olla mahdollista!" ajatteli hän, "ei se ole sitä!" - --- Te ette usko minua, neitiseni? Kutsukaa minua sarvipääksi, ellei -se ole totta. Muistatteko kuinka hän päästi hauenkin, kaikki se on -siitä syystä. - -"Ei se siitä syystä, ei ole", ajatteli hän vakuutuksella -- "minä -tiedän mistä syystä hän päästi sen." - --- Ah, ah! huudahti tyttö yht'äkkiä. Katsokaa, se liikkuu, liikkuu. - -Hän vetäsi sen ylös, mutta ei saanut mitään. - --- Se pääsi irti! sanoi Kostjakow, katsellen koukkua. Näettekö vaan -mitenkä se on repinyt madon: se oli varmaan iso ahven. Neiti, Te ette -osaa: antanut sen purra kunnollisesti. - --- Täytyykö tässäkin osata? - --- Niinkuin kaikessa muussakin, sanoi Aleksander koneentapaisesti. - -Tyttö punastui ja kääntyi nopeasti, pudottaen vuorostaan ongen -veteen. Mutta Aleksander katsoi jo toisaanne päin. - --- Kuinka osaamisen saavuttaa? sanoi hän ja pieni levottomuus -ilmaantui äänessään. - --- Pitää useimmin harjoitella, vastasi Aleksander. - -"Vai niin!" ajatteli tyttö hurmastuneena tyytyväisyydestä: "se on: -minun pitää käydä useimmin täällä -- ymmärrän! Hyvä, kyllä minä alan -käydä mutta minä kiusaamaan Teitä, herra villi, kaikista Teidän -kunnottomuuksistanne"... - -Koketeria selitti sillä tavoin hänelle Aleksanderin vastauksen, mutta -tämä ei puhunut sinä päivänä enää sanaakaan. - -"Hän luulee Jumala ties, mitä!" puhui Aleksander itsekseen: "alkaa -kiekailla ja liehakoida... se on niin hullua!" - -Siitä päivästä alkaen ukon ja tytön käyminen toistui joka päivä. -Välistä kävi Liisa isättä hoitajattaren kanssa. Hän kuljetti mukanaan -käsityötä, kirjoja ja istui puun alle, osoitti välinpitämätömyyttä -Aleksanderin läsnä olosta. - -Hän ajatteli koskettavansa sillä Aleksanderin itserakkautta, niinkuin -hän itse sanoi, kiusata häntä. Hän puheli hoitajattaren kanssa -ääneen: kodosta, taloudesta, näyttääkseen, ettei hän edes huomaa -Adujewia. Aleksander taas näytti siltä, kun hän ei tosiaankaan -huomaisi tyttöä, jos huomasi, tervehti kuivasti -- eikä virkkanut -sanaakaan. - -Huomattuaan, ettei tämä tavallinen manööveri onnistu, muutti -hän karkauksen suunnan ja alkoi pari kertaa puhua itse hänen -kanssaan; otti välistä Aleksanderilta ongen. Aleksander tuli -vähitellen puheliaammaksi, oli vaan hyvin varovainen eikä päästänyt -avomielisyyteen. Lieneekö se ollut harkitsemista hänen puoleltaan vai -entisten haavojen johdosta, jota ei mikään voinut parantaa, niinkuin -hän sanoi, mutta hän oli jotensakin kylmäkiskoinen tyttöä kohtaan ja -puheissaan ylimalkaankin. - -Kerran vanhus käski tuomaan rannalle samovarin. Liisa tarjosi teetä. -Aleksander kieltäytyi itsepäisesti juomasta teetä, sanoen, ettei hän -juo iltaisin teetä. - -"Kaikki teejutut saattavat tuttavuuden... lähenemään... en tahdo!" -ajatteli hän. - --- Mitä Te höpisette? Joittehan eilen neljä lasillista! sanoi -Kostjakow. - --- Minä en juo ulkoilmassa lisäsi Aleksander kiireesti. - --- Tarhan vuoksi! sanoi Kostjakow. Tee on mainiota, kukkaisteetä, -menes vaan ostamaan, niin maksaa viisitoista ruplaa naula. Antakaas -vielä, neiti hyvä, olisi mainiota saada ryyppykin. - -Tuotiin rommia. - -Vanhus kutsui Aleksanderia luokseen, mutta hän heti kieltäytyi. -Kuultuaan kiellon, kävivät Liisan huulet pitkiksi. Hän alkoi udella -Aleksanderilta tämän ihmisen vihaamissyytä. Vaikka hän olisi kuinka -viekkaasti johtanut puheen tähän aineesen, niin sitä viekkaammin -Aleksander lopetti puheen siitä. - -Tämä salaperäisyys ärsytti vaan uteliaisuutta, kenties toistakin -tunnetta Liisassa. Hänen kasvoissaan, jotka siihen saakka -olivat olleet kuin kesäinen taivas, ilmestyi rauhattomuuden ja -miettiväisyyden pilvi. Hän kiinnitti Aleksanderiin surullisen -katseensa, irroitti huokauksella silmänsä hänestä ja katsoi alas -maahan, mutta näytti siltä kuin hän olisi itse mietiskellyt: "Te ette -ole onnellinen, varmaan on Teidät petetty... Oi, kuinka minä voisin -tehdä Teidät onnelliseksi! Miten minä pitäisin Teidät hyvänä, miten -rakastaisin Teitä... Minä suojelisin Teitä itse kohtaloltakin... -minä" j.n.e. - -Niin ajattelee suurin osa naisista ja suurin osa pettää niitä, jotka -uskovat tätä sireenin laulua. Mutta Aleksander ei ollut mitään -huomaavinaan. Hän puheli tytön kanssa niinkuin olisi puhellut ystävän -tahi sedän kanssa: ei ollut merkkiäkään siitä hellyydestä, joka -vastoin tahtoakin hiipii miehen ja naisen ystävyyteen ja vaikuttaa -ettei niiden välit ole ystävyyden kaltaisia. Senpävuoksi sanotaankin, -ettei miehen ja naisen välillä ole eikä voi ollakaan ystävyyttä, -että se niiden välinen ystävyys -- ei ole muuta kuin alku tahi -loppu rakkaudesta eli viimeksi oikeata rakkautta. Mutta katsellessa -Adujewin käytöstä Liisaa kohtaan, olisi voinut uskoa, että semmoinen -ystävyys on olemassa. - -Kerran ainoastaan ilmaisi hän osaksi tahi tahtoi ilmaista ajatustensa -suunnan. Hän otti penkiltä sinne tuodun kirjan ja aukasi sen. Se oli -Child-Harold'ista ranskalainen käännös. Aleksander pudisti päätään, -huokasi ja pani ääneti kirjan paikalleen. - --- Ettekö pidä Byronista? Onko Teillä jotakin Byronia vastaan? sanoi -hän. -- Byron on niin suuri runoilija -- eikä miellytä Teitä! - --- Enhän minä sano mitään, mutta Te hyökkäätte minua vastaan -kuitenkin, vastasi tämä. - --- Minkätähden Te pudistitte päätänne? - --- Ilman vaan, minua säälittää, että tällainen kirja on joutunut -Teidän käsiinne. - --- Kumpainen Teitä säälittää: kirjako vai minä? Aleksander oli ääneti. - --- Minkä vuoksi minun ei pitäisi lukea Byronia? kysyi Liisa. - --- Kahdesta syystä, sanoi Aleksander, oltuaan hetken ääneti. Hän -pani kätensä Liisan kädelle joko vakuuttaakseen, paremmin tahi siitä -syystä, että se oli valkonen ja pehmonen käsi -- ja alkoi puhua -hiljaan, tasaisesti, antaen silmien luistaa milloin Liisan kutreilla, -milloin kaulalla, milloin vyötäisellä. Muutoskohtien mukaan korkeni -vähitellen hänen äänensäkin. - --- Ensinnäkin senvuoksi, puhui hän, että Te luette Byronia -ranskankielellä ja luonnollisesti on Teiltä kadonnut runoilijan -kielen kauneus ja mahtavuus. Katsokaa, millainen huono, väritön -ja surkuteltava kieli siinä on! Tämä on suuren runoilijan tomu: -kaikki hänen ajatuksensa uiskentelee ikäänkuin vedessä. Toiseksi -senvuoksi, etten minä neuvo Teitä lukemaan Byronia, sillä... kenties -hän herättää soimaan sielussanne senlaisia kieliä jotka ilman sitä -vaikenisivat kaiken ikänsä... - -Tässä hän puristi merkityksellä Liisan kättä, juurikuin hän olisi -tahtonut antaa sanoillensa painon. - --- Mitä hyödyttää Teitä Byronin lukeminen? jatkoi hän. Kenties -elämänne kuluu hiljakseen, niinkuin tuo puro: katsokaa kuinka se on -vähäpätöinen; siihen ei kuvastu kokonainen taivas eivätkä kaikki -pilvet; sen rinnalla ei ole kallioita eikä syvänteitä; se juoksee -leikillisesti; kevyt värähdys hämmentää ainoastaan sen pintaa; siihen -kuvastuu ainoastaan rantojen vihreys, palanen taivasta ja pikku -hattaroita... sillä tavalla kulkisi varmaan Teidänkin elämänne, mutta -Te tungeiksette turhiin mielenliikutuksiin, rajuilmoihin; tahdotte -katsoa elämää ja ihmisiä himmeän lasin läpi... Jättäkää, älkää -lukeko! Katselkaa kaikkea hymysuin, älkää katsoko kaukaisuuteen, -eläkää vaan päivä toisensa jälkeen; älkää tarkastelko varjopuolia -elämästä älkääkä ihmisestä... muutoin... - --- Niin, mitä sitten? - --- Ei mitään! sanoi Aleksander aivankuin toinnuttuaan. - --- Ei sanaakaan minulle: Te olette varmaan jotain kokenut? - --- Missä onkeni on? Sallikaa, minun on jo aika onkia. - -Aleksander näytti rauhattomalta, puhuttuaan noin varomattomasti. - --- Ei, vielä yksi sana, alkoi Liisa, runoilijan täytyy herättää -myötätuntoisuutta itseensä: Byron on suuri runoilija, miksi tahdotte, -etten minä tuntisi myötätuntoisuutta häntä kohtaan. Olenko minä -sitten niin typerä, mitätön etten käsittäisi?... - -Liisa pahastui. - --- En minä tarkoittanut ollenkaan sitä: tuntekaa myötätuntoisuutta -semmoiselle, joka on naiselliselle sydämmelle ominaista: hakekaa -senlaista, joka on sille sopivata, muutoin voi tapahtua hirmuinen -epäsopu... sekä päässä että sydämmessä. Tässä hän pudisti päätään -viittaamalla, että hän on itse -- tämmöisen epäsovun uhri. - --- Toinen näyttää Teille, sanoi hän, kukkaisen ja pakoittaa -nauttimaan sen lemua ja kauneutta, mutta toinen taas näyttää -myrkyllisen nesteen siitä... silloin Teiltä katoaa sekä kauneus että -hyvä tuoksu... Näiden ihmisten välillä ja myötätuntoisuudella niitä -kohtaan on eroitus. Älkää etsikö myrkkyä, älkää ottako selkoa juurta -jaksain siitä, mitä meille tapahtuu ja mitä ympärillämme on: älkää -etsikö tarpeetonta kokemusta: ei se vie onnen tielle. - -Hän vaikeni. Tyttö kuunteli luottavaisesti ja mietteissään. - --- Puhukaa, puhukaa... sanoi hän lapsellisella nöyryydellä, -- minä -olen valmis kuuntelemaan Teitä pitkät päivät, tottelemaan Teitä -kaikessa... - --- Minuako? sanoi Aleksander kylmästi. Herra varjelkoon! Mikä oikeus -minulla on hallita tahtoanne?... Suokaa anteeksi, että rohkenin -tehdä muistutuksen. Lukekaa mitä vaan tahdotte... Child-Herold -- on -erittäin hyvä kirja, Byron -- on suuri runoilija. - --- Ei, älkää teeskennelkö, älkää puhuko sillä tavalla. Sanokaa mitä -minun pitäisi lukea? - -Pedantien arvokkaisuudella esitti hän Liisalle muutamia -historiallisia kirjoja, matkakertomuksia, mutta tähän Liisa vastasi, -että hän oli jo kasvatuslaitoksessa semmoisiin kyllästynyt. -Sitten osoitti Aleksander hänelle Valter Scottia, Koperin, -muutamia ranskalaisia ja englantilaisia mies-ja naiskirjailijoita, -venäläisistä ainoastaan pari kolme, koettaen täten aivankuin -sattumalta tuoda esille kirjailijamakunsa ja tajuamisensa. Sen -jälkeen ei niiden välillä ollut enää täänkaltaista keskustelua. - -Aleksander tahtoi yhä vaan juosta pakoon, -- Mitä minä naisista! -sanoi hän: -- rakastaa minä en voi: minä olen heistä vieraantunut... - --- Hyvä hyvä! saneli siihen Kostjakow. Naikaa, niin saatte nähdä. -Muistan minäkin, etten olisi muuta viitsinyt tehdä kuin leikitellä -tyttösten ja vaimojen kanssa, mutta kun tuli aika mennä vihille, sain -aivankuin iskun päähäni: joku ajoi minua vaan naimaan. - -Aleksanderkaan ei paennut. Hänessä alkoivat liikkua kaikki entiset -unelmat. Sydän alkoi sykkiä lisätyllä vauhdilla. Hänen silmiensä -edessä näkyi vyötäinen, milloin jalka, milloin Liisan kutri ja elämä -alkoi taaskin hiukan valeta. Kolmen päivän kuluessa Kostjakow ei enää -kutsunut häntä, vaan nyt Aleksander kuljetti itse tätä kalastamaan. -"Jälleen! jälleen kaikki entinen!" puhui Aleksander, "mutta minä olen -luja!" ja astui kuitenkin kiireesti järvelle. - -Kärsimättömyydellä odotti Liisa joka kerta ystävyksien tuloa. -Kostjakowille valmistettiin joka ilta kupillinen kukkaisteetä rommin -kanssa, -- ehkä Liisakin tällä viekkaudella osaksi vaikutti sen, -etteivät he päästäneet ainoatakaan iltaa. Jos he myöhästyivät, niin -Liisa tuli isän kanssa heille vastaan. Jos huono ilma joskus pidätti -ystäviä kotona, niin seuraavana päivänä toruttiin sekä heitä että -ilmaa, niin ettei siitä tahtonut loppua tulla. - -Aleksander mietti, mietti ja päätti lopettaa nuo kävelyt, Jumala -tiesi millä tarkoituksella, hän ei tiennyt itsekään sitä, eikä käynyt -koko viikossa kalastamassa. Eikä Kostjakowkaan käynyt. Viimein he -menivät. - -Virstan päässä siitä paikasta, missä he kävivät kalassa, kohtasivat -he Liisan hoitajattaren kanssa. Liisa kirkasi nähdessään heidät, -mutta hämmästyi sitte ja punastui. Adujew tervehti kylmästi, -Kostjakow alkoi taas lörpötellä. - --- Tässä mekin olemme, sanoi hän, Te ette odottanutkaan: -samovariakaan ei ole. Onpa aikoja kulunut kun viimeksi kohtasimme -toisiamme, neitiseni! Syökö kala hyvin? Minä tahdoin yhä tulla, mutta -Aleksander Feodoritsh'ia en saanut tulemaan: hän istun vaan kotona... -tahi oikeammin on pitkällään. - -Liisa katsahti nuhtelevaisesti Adujewia. - --- Mitä tämä merkitsee? kysyi hän. - --- Niin, -- entäs sitten? -- Ette ole koko viikkoon käynyt täällä, - --- Niin taitaa olla jo viikko. - --- Minkätähden ette ole käynyt? - --- Ilman vaan, ei haluttanut. - --- Ei haluttanut! sanoi Liisa hämmästyen. - --- Niin entäs sitten? - -Liisa oli ääneti, mutta näytti siltä kuin hän olisi ajatellut "voiko -se tulla kysymykseen, ettei haluta?" - --- Minä tahdoin lähettää isän kaupunkiin Teidän luoksenne, sanoi hän, -mutta en tiennyt missä asutte. - --- Kaupunkiin minun luokseni? Mitä varten? - --- Kaunis kysymys! sanoi Liisa loukkaantuneella äänellä. Mitä varten? -Tiedustamaan oliko Teille jotain tapahtunut, oletteko terve? - --- Mitä se Teitä koskisi? - --- Mitäkö minua koskisi? Jumalani! - --- Mitä, Jumalani? - --- Kuinka mitä!... onhan... minulla, Teidän kirjojanne... Liisa -hämmästyi. -- Koko viikkona ette ole käynyt! lisäsi hän. - --- Pitääkö minun välttämättömästi käydä joka päivä? - --- Pitää! - --- Minkätähden? - --- Minkätähden, minkätähden. Liisa katsoi surullisesti häneen ja -toisti: -- minkätähden, minkätähden. - -Adujew katsahti häneen. Mitä tämä on? kyyneleitä, hämmästystä, iloa, -nuhteita. Hän on kalpea, hiukan laihtunut, silmät punaset. - -"Vai niin! Siis jo!" ajatteli Aleksander, "en odottanut näin pian". -Sitten hän purskahti suureen nauruun. - --- Minkätähden? sanotte Te: Kuulkaa... jatkoi tyttö. Hänen silmissään -välähti jonkunmoinen päättäväisyys. Hän valmisti itseään nähtävästi -sanomaan jotain tärkeätä, mutta samassa lähestyi heitä hänen isänsä. - --- Huomiseksi, sanoi hän, huomenna täytyy minun puhua Teidän -kanssanne; tänään niinä en voi: sydämmeni on liian täysi... Tuletteko -huomenna? Kuuletteko? Ettekö jätä meitä? Ettekö unhota? - -Hän juoksi pois odottamatta vastausta. - -Isä katsoi häneen tarkasti, sitten Adujewiin ja pudisti päätään. -Aleksander katsoi ääneti hänen jälkeensä. Häntä melkein säälitti ja -häntä harmitti se, että huomaamatta oli saattanut tytön semmoiseen -tilaan; veri ei kohonnut hänelle sydämmeen, vaan päähän. - -"Hän rakastaa minua", ajatteli Aleksander, ajaessaan kotia. -"Jumalani, kuinka tämä on ikävätä! kuinka ilettävää: nyt ei sovi tulla -tänne enää tässä paikassa syö kala erinomaisesti... harmillista!" - -Mutta sisällisesti näytti hän kuitenkin, niinkuin hän ei olisi ollut -tyytymätön, tuli iloiseksi ja lörpötteli yhtämittaa Kostjakowin -kanssa. - -Kohtelias mielikuvitus maalasi, ikäänkuin kiusalla, Liisan kuvan koko -suuruudessa, kauniit olkapäät, solakan vartalon, eikä unhottanut -jalkaakaan. Hänessä alkoi liikkua kummallinen tunne, taaskin juoksi -kylmät väreet pitkin ruumista, mutta eivät päässeet sydämmeen saakka --- ja kuolivat. Hän tutki tämän tunteen alusta loppuun. - -"Luontokappale!" mumisi hän itsekseen, "siis senlainen ajatus pyörii -sinulla mielessäsi... vai niin! paljaat olkapäät, ruumis, jalka... -käyttää luottamusta, kokemattomuutta hyväkseen... vietellä... no -niin, vietellä, mutta mitä siitä seuraa? -- Sama ikävä ja lisäksi -omantunnon vaivoja, mutta mistä? Ei, ei! en salli, enkä saata -häntä... Oi, minä olen luja! Tunnen itsessäni olevan kyllin sielun -puhtautta, sydämmen jaloutta. Minä en lankea tomuun -- en viettele -häntä". - -Liisa odotti häntä koko päivän tyytyväisyyden vavistuksella, mutta -sitten kouristi hänen sydäntänsä, hän pelkäsi, tietämättä itsekään -mistä syystä, tuli surulliseksi ja melkein toivoi, ettei Aleksander -tulisikaan. Kun määrätty tunti tuli, ei Aleksanderia kuulunutkaan, -hänen kärsimättömyytensä muuttui uuvuttavaksi kaipaukseksi. Auringon -viimeisten säteitten kanssa katosi toivo; hän rupesi itkemään. - -Seuraavana päivänä hän elpyi, oli aamusta iloinen, mutta illaksi -alkoi sydäntä vaan kovemmin kirveltää, ollen toivon ja pelon välillä. -Ei hän taaskaan tullut. - -Kolmantena, neljäntenä päivänä samaten. Mutta toivo vei häntä yhä -rannalle: jos kaukana järvellä näkyy vene tahi rannalla välähtää -pari ihmisvarjoa, hän alkaa vavista, tulee voimattomaksi iloisen -odottamisen taakasta. Huomattuaan, ettei veneessä olekaan niitä, -etteivät varjot olleetkaan heidän, antaa hän päänsä surullisesti -vaipua ja entistään kovempi epätoivo painaa hänen sieluaan... -Hetken päästä taaskin pettävä toive kuiskaa hänelle lohduttavan -lauseen viipymisestä -- ja sydän alkaa taaskin lyödä toivosta. Mutta -Aleksander viipyy juuri kun kiusalla. - -Kerran kun Liisa istui entisellä paikallansa puun alla, puolisairaana -ja toivottomuus sydämmessään, kuului äkkiä suhinaa; hän kääntyi ja -vapisi iloisesta peljästyksestä: hänen edessään seisoi Aleksander -kädet ristissä. - -Kyynelsilmin ojensi hän kädet Aleksanderille, eikä voinut pitkään -aikaan tointua. Adujew otti häntä innokkaasti kädestä kiinni ja -samaten katseli liikutuksen valtaamana kasvoihin. - --- Te olette laihtunut! sanoi hän hiljaan, Te kärsitte? - -Liisa säpsähti. - --- Te ette ole käynyt niin pitkään aikaan! vastasi tuohon Liisa. - --- Oletteko minua odottanut? - --- Minä? vastasi elävästi Liisa. - --- Oi, jos Te tietäisitte... hän lopetti vastauksen kovalla -kädenpuristuksella. - -Minä tulin sanomaan Teille jäähyväiset! sanoi Adujew ja pysähtyi, -tarkastaakseen, mitä se vaikutti tyttöön. - -Liisa katsahti häneen peljästyksellä ja epäluulolla. - --- Se ei ole totta, sanoi hän. - --- Se on totta! vastasi Aleksander. - --- Kuulkaa! alkoi Liisa puhua äkkiä arasti katsellen joka haaralle. -Älkää Jumalan tähden matkustako pois! Minä ilmoitan Teille -salaisuuden... - -Täällä voi isä nähdä meidät akkunoista: mennään meidän puutarhaamme, -huvihuoneesen... se on pellolle päin, minä saatan Teidät sinne. - -He läksivät. Aleksander ei voinut irroittaa silmiään hänen -olkapäistään, solakasta vyötäisestään ja tunsi ruumiissaan vilutaudin -tapaista väristystä. - -"Mitäpä siitä", ajatteli hän astuessaan hänen jälessään, "jos menen? -Menenhän minä; vaan lystin vuoksi... katson, mitenkä heillä on -siellä, huvihuoneessa... onhan isä minua kutsunut; voisinhan minä -mennä suoraan rehellisesti... minä olen viekotuksesta kaukana, -Jumal' avita, olenkin ja näytän sen toteen: näes, niinä tulin suotta -sanomaan, että matkustan... vaikk'en matkusta minnekään! -- Ei, paha -henki! minua sinä et viekottele". Mutta samassa näyttäytyi aivankuin -Krilovin pirun poika, joka ilmestyi uunin takaa erakon luokse, -kuiskasi hänellekin. "Mutta mitä hyödytti tulla sanomaan sitä? Se ei -ollut ollenkaan tarpeellista; et olisi tarvinnut ollenkaan tulla, -parin viikon päästä olisivat sinut unohtaneet..." - -Mutta Aleksanderista tuntui kuin hän olisi käyttäynyt -jalomielisesti, ilmestyessään itsensäkieltämis-kamppaukseen, -taistelemaan viekoituksen kanssa silmä vasten silmää. Ensimmäisenä -itsensävoittamis-merkkinä oli suutelo, jonka hän anasti Liisalta, -sitten hän syleili hänen vyötäistään, sanoi ettei hän matkusta -mihinkään, että hän sen oli ainoastaan keksinyt koetellakseen häntä, -jos Liisa pitää rahtuakaan hänestä. Voiton lopettamiseksi lupasi -hän huomenna tulla samaan aikaan huvihuoneesen. Kotia kulkiessaan -mietiskeli hän tekoansa ja häntä vilutti ja kuumotti vuorotellen. Hän -oli mennä tainnoksiin pelosta; viimeinkin, päätti hän olla menemättä -huomenna -- mutta meni kuitenkin ennen määrättyä aikaa. - -Oltiin elokuussa. Alkoi jo hämärtää. Aleksander lupasi tulla kello -yhdeksän aikaan, mutta tulikin kahdeksan, yksin ja ilman onkea. -Hän hiipi kuni varas huvihuoneesen, milloin katseli pelokkaasti -ympärillensä milloin juoksi täyttä laukkaa. Mutta joku ennättikin -ennen häntä. Juoksi myöskin kiireesti, hengästyneenä huvihuoneesen ja -istui sohvalle, pimeään nurkkaan. - -Näytti siltä kuin Aleksanderia olisi vahdittu. Hän aukasi hiljaan -oven, ollen kovassa mielenliikutuksessa varpaisillaan lähestyi hän -sohvaa ja otti hiljaan kädestä -- Liisan isää. Aleksander säpsähti, -peräytyi ja aikoi juosta pois, mutta vanhus sai hänet liepeestä -kiinni ja pani väkisen istumaan vierelleen sohvalle. - --- Herraseni, kuinka Te tänne poikkesitte? kysyi hän. - --- Minä... tulin kalastamaan... mumisi Aleksander tuskin voiden -liikuttaa huuliaan. Hampaat kalisivat suussa. Vanhus ei ollut -ollenkaan peloittava, mutta Aleksander niinkuin varas ainakin, joka -pahaa tehdessä on saatu kiinni, vapisi kuin vilutaudissa. - --- Kalastamaan! toisti vanhus ivallisesti. Tiedättekö mitä se -merkitsee, kun kalastetaan sameassa vedessä. Aikoja sitten olen -pitänyt teitä silmällä ja nyt viimeinkin olen teidän perillenne -päässyt; Liisani minä tunnen kapalosta saakka: hän on avosydämminen -ja hyvä, mutta Te; Te olette vaarallinen veijari... - -Aleksander tahtoi nousta, mutta ukko pidätti häntä. - --- Niin, herraseni, älkää pahastuko. Te tekeydyitte onnettomaksi -ja teeskennellen kartoitte Liisaa, viekottelitte hänet, ja kerran -varmana asiastanne tahdoitte käyttää tilaisuutta hyväksenne... Onko -tämä hyvä työ? Miten minä Teitä nimittäisin? - --- Minä vannon kunniani kautta, etten voinut aavistaa seurauksia... -sanoi Aleksander, syvä vakuutus äänessään. Minä en tahtonut... - -Vanhus oli ääneti. - --- Voi olla niinkin! sanoi hän, voi olla ettette rakkaudesta, vaan -ajanvietoksi panitte tyttöraukan pään pyörälle, aavistamatta itsekään -mitä siitä seuraa; jos onnistuisi -- on hyvä, jos ei -- ei siitäkään -väliä. Pietarissa löytyy paljon sellaisia velikultia... Tiedättekö -miten kohdellaan semmoisia vekkuleja? - -Aleksander istui silmät maahan luotuina. Hänellä ei ollut voimia -puolustaakseen itseään. - --- Alussa minä ajattelin Teistä parempata, mutta minä olen erehtynyt, -suuresti erehtynyt! Näytitte niin hiljaiselta että oikein! Jumalan -kiitos, että ajoissa ryhdyin... Kuulkaa: ei sovi aikaa menettää -turhaa?; tyhmä tyttö voi millä hetkellä tahansa tulla tänne. Minä -pidin Teitä eilen silmällä. Hän ei saa nähdä meitä yhdessä: Te -matkustatte pois ja luonnollisesti ette palaja koskaan; hän arvelee, -että Te olette hänet pettänyt -- ja olkoon se hänelle läksynä -vastaisuudessa. Mutta muistakaa, ettei Teitä olisi täällä koskaan, -hakekaa itsellenne toinen kalastamispaikka muutoin... kyllä minä -saatan Teidät täältä silloin kaikessa ystävyydessä... Onneksenne, -että Liisa voi vielä katsoa minua suoraan silmiin, minä olen pitänyt -häntä kaiken päivää silmällä... muutoin ette lähtisi täältä tätä -tietä... Hyvästi! - -Aleksander tahtoi sanoa vielä jotain mutta ukko aukasi oven ja -melkein työnsi hänet ulos. - -Millaisessa tilassa Aleksander läksi -- tuomitkoon lukija, jos ei -vaan hävetä olla hetkisen hänen asemassaan. Sankarimme silmistä -purskahtivat kyyneleet, häpeän kyyneleet, raivosta epätoivosta -itseensä... - -"Minkätähden minä elän?" sanoi hän ääneen. "Ilettävä, kuolettava -elämä... Mutta minä, minä... Ei! Jos minulla kerran ei ollut voimia -vastustamaan viekoitusta... niin on minulla kuitenkin uskallusta -lopettamaan tämän hyödyttömän, häpeällisen elämän..." Nopein askelin -lähestyi hän järveä. Se oli musta. Pitkin laineita juoksentelivat -jonkinlaiset pitkät, mielikuvituksen luomat, muodottomat varjot. -Ranta, jossa Aleksander seisoi, oli matala. - --- Täällä ei voi edes kuolla! sanoi hän halveksien ja meni sillalle, -joka oli sieltä noin sadan askeleen päässä. Aleksander nojasi -keskellä siltaa sen kaidepuita vastaan ja alkoi katsella veteen. -Ajatuksissaan otti hän jäähyväisiä elämältä, lähetti äidille -huokauksia, siunasi tätiä ja meikeinpä antoi Nadinkalle anteeksi. -Liikutuksen kyyneleet juoksivat pitkin poskia... Hän peitti kasvot -käsillään... Ei ole varma mitä olisi tapahtunut ell'ei yht'äkkiä -silta olisi alkanut huojua hänen jalkojensa alla; hän katsoi -taakseen: Jumalani! Hän oli syvyyden reunalla: hänen edessään ammotti -hauta: puolet sillasta erkani ja ui pois... pikku laivoja kulki -ohitse; vielä hetkinen -- ja hyvästi! Hän kokosi kaikki voimansa ja -teki hurjan hyppäyksen... toiselle puolelle. Sinne hän jäi, veti -syvästi henkeä ja puristi kädellään sydäntään. - --- Mitä herra, peljästyittekö? kysyi sillanvahti. - --- Veikkoseni, olin vähällä pudota väliin, vastasi Aleksander -vapisevalla äänellä. - --- Herra varjelkoon! Kauankos siihen tarvitaan? sanoi vahti, -haukotellen. Toissa kesänä eräs laivamies putosi. - -Aleksander meni kotia pidellen kädellä sydäntään. Silloin tällöin -pälyi hän taakseen katsellen järveä ja auaistua siltaa; vavistuksella -kääntyi hän pois ja kiirehti askeleitaan. - -Sillä välin puki Liisa itseään hyvin keikarimaisesti, ei ottanut -mukaansa hoitajaa eikä isää ja istui joka ilta myöhäiseen yöhön puun -alle. - -Tulivat pimeät illat: hän odotti yhä; mutta ystäviä ei kuulunut eikä -näkynyt. - -Tuli syksy. Keltaset lehdet putoilivat puista ja kylvivät rannan; -taivas oli alinomaa harmaa; kylmä tuuli puhalsi ja vihmoi. Rannat ja -järvet kävivät tyhjiksi: eikä kuulunut iloisia lauluja, ei naurua, -kaikuvia ääniä rannoilla; veneet ja laivat lopettivat kulkunsa. Ei -yksikään hyönteinen surissut nurmella, ei yksikään lintu viserrellyt -puussa; ainoastaan naakat ja varikset huudollaan herättivät -sydämmessä kaihoa; kalakaan ei enää syönyt. - -Mutta Liisa yhä vaan odotti: hänen täytyi kaikin mokomin saada puhua -Aleksanderin kanssa; ilmaista hänelle salaisuutensa. Hän istui vaan -aina penkillä lyhyt, ohkainen takki päällä. Hän oli laihtunut; silmät -olivat menneet kuoppaan; huivilla olivat posket sidotut. Siinä -tilassa tapasi isä hänet kerrata. - --- Mennään pois, riittäköön jo täällä istuminen, sanoi hän rypistäen -kulmakarvojaan ja vavisten kylmästä, katso, kätesi ovat ihan siniset, -sinua viluttaa. Liisa kuuletko sinä? Mennään. - --- Mihin? - --- Kotia: tänään muutetaan kaupunkiin. - --- Minkätähden? kysyi Liisa hämmästyksellä. - --- Kuinka, minkätähdenkö? Syksy on tullut; me olemme ainoat, jotka -vielä asumme maalla. - --- Ah Jumalani! sanoi hän: -- täällä olisi talvellakin hyvä olla: -jäädään tänne. - --- Mitä sinä vielä keksitkään! Joutavia, mennään! - --- Odottakaa! sanoi Liisa rukoilevalla äänellä, kyllä vielä tulee -onnen päivätkin. - --- Kuule! vastasi isä taputtaen häntä poskelle ja osoittaen sitä -paikkaa niissä ystävykset olivat onkineet: he eivät enää palaa... - --- Eivät... palaa! toisti Liisa kysyväisellä, surullisella äänellä, -ojensi sitten isälle kätensä ja hiljaa pää painuksissa, meni hän -kotia katsoen silloin tällöin taakseen. - -Mutta Adujew ja Kostjakow kävivät aikoja sitten kalastamassa jossain -päinvastaisella suunnalla. - - - - -V. - - -Vähitellen ennätti Aleksander unhottaa sekä Liisan että tuon ikävän -kohtauksen hänen isänsä kanssa. Hän tuli taaskin rauhalliseksi, -melkeinpä iloiseksi ja nauroi usein ääneen Kostjakowin typerille -sukkeluuksille. Häntä nauratti tämän ihmisen katsantotapa elämästä. -He tekivät pitempiä matkasuunnitelmia, aikoivat rakentaa jonnekin -järven rannalle, jossa olisi paljon kaloja, tyllin ja eläisivät -siellä loput elon päivistä. Aleksanderin sielu alkoi taaskin upota -rajoitettujen käsitteiden ja aineellisen olemisen mutaan. Mutta -sallimus ei nukkunut ja hänen ei onnistunut upota kokonaan, siihen -mutaan. - -Syksyllä hän sai tädiltä kirjelapun, jossa tämä pyytää kaikin mokomin -saattamaan häntä laulajaisiin, sillä setä ei ollut oikein terve. -Sinne oli tullut jokin Euroopan suuria taiteilijoita. - --- Kuinka, laulajaisiin! sanoi Aleksander kovassa -mielenliikutuksessa, laulajaisiin, taaskin tuonne ihmistulvaan, -vaiheen ja teeskentelemisen parhaasen kultaloisteesen... en, minä en -mene. - --- Menkääpäs, niin tulee ehkä maksamaan ruplaa viisi, huomautti -Kostjakow. - --- Piletti maksaa viisitoista ruplaa, sanoi Aleksander, minä antaisin -mielelläni viisikymmentä, jos vaan ei tarvitseisi mennä. - --- Viisitoista! huudahti Kostjakow lyöden kätensä yhteen. Voi niitä -rosvoja! Piruja! Tulevat tänne meitä pettämään ja kokoomaan rahaa. -Kelvottomat ihmiset! Älkää menkö Aleksander Feodoritsh, sylkekää -heille. Olisipa edes jonkinlainen kapine: voisi tuoda kotia, asettaa -pöydälle eli syödä; mutta tässä kun saa kuulla ainoastaan niu ja nau: -maksa sitten semmoisesta viisitoista ruplaa. Viidellätoista ruplalla -voi ostaa jo varsan. - --- Viettääkseen illan hauskasti usein maksetaan enemmänkin, huomautti -Aleksander. - --- Viettääkseen illan hauskasti! Tiedättekö mitä: mennään saunaan, -niin vietämme illan mainiosti. Joka kerta kun minun tulee ikävä, -menen minä sinne -- ja sielläkös on hyvä olla, kun menee noin kuuden -ajoissa, niin tulee pois kahdentoista, siellä saa sekä lämmitellä ja -ruumistaan hioroskella, sattuu välistä että saa tehdä jonkin hauskan -tuttavuuden: sattuu tulemaan pappismies, tahi kauppias, tahi upseeri; -alkavat puhua kaupoista, tahi maailmaa lopusta... mieli ei tee sieltä -lähteä pois. Kaikkiaan maksaa saunamatka kuusikymmentä kopekkaa -miehestä! -- Eivät tiedä missä illan viettää! - -Mutta Aleksander meni kuitenkin. Huokauksella veti hän hännystakin, -jota ei ollut moneen aikaan pitänyt päällään, veti valkoset -hansikkaat käteensä. - --- Hansikkaat viisi ruplaa -- siis yhteiseen kaksikymmentä? laski -Kostjakow, ollessaan läsnä Aleksanderin pukeutuessa. - --- Kaksikymmentä ruplaa heittää noin vaan yhdestä illasta: vielä -pitää olla kuulemassa mokomaa kummaa! - -Aleksander oli kokonaan vieraantunut pukemasta itseään kunnollisesti. -Aamupäivällä kävi hän virastossa puettuna ikivanhaan virkatakkiin, -iltapäivällä oli hän taaskin vanhassa takissa tahi palttoossa. -Hänestä oli outoa olla hännystakissa. Siinä oli ahdasta, tässä oli -jotain vailla, kaulaa varisti liiaksi atlassinen kaulahuivi. - -Täti otti hänet ystävällisesti ja kiitollisuuden tunteella vastaan -siitä, että Aleksander oli päättänyt jättää erakkoelämänsä hänen -tähtensä, mutta ei puhunut sanaakaan hänen elämäntavastaan ja -toimistaan. - -Haettuaan salissa paikan Lisaveta Aleksandrownalle, Adujew nojasi -pylvästä vastaan, jonkin hartevan miehen varjossa ja alkoi siellä -ikävöidä. Hän haukotteli hiljaa käteensä, mutta ei ennättänyt panna -suutaan kiinni, niin kajahti huumaavat käsien taputukset, jotka -tervehtivät taiteilijaa. Aleksander ei edes katsonut häntä. - -Soitettiin etusoitto. Muutaman minuutin kuluttua alkoi orkesteri -vai'eta. Sen viimeisille sävelille yhtyi tuskin kuuluvia toisia -säveleitä, alussa rohkeita, leikillisiä, juuri kuin olisivat -muistuttaneet lapsuuden leikkejä: kuului aivankuin lasten ääniä, -pauhuisia, iloisia; sitten säveleet muuttuivat tasaisemmiksi, -miehekkäämmiksi; tuntui kuin ne olisivat nuorukaisen huolettomuutta, -uskallusta, elämän ja voimien kyllyyttä esittäneet. Sitten -tulvailivat, hiljemmin aivan kuin olisivat ilmaisseet hellän -rakkauden tunnustuksen, sydämmellisen keskustelun ja vähitellen -tullen heikommiksi sulivat yhteen intohimoiseen kuiskeesen ja -huomaamatta vaikenivat... - -Ei kukaan uskaltanut liikahtaa. Ihmisjoukko oli kuin kuollut -äänettömyydestä. Vihdoinkin pääsi jokaiselta kuin yhdestä suusta ah! -ja kuului kuiskeena ympäri salia. Ihmisjoukko alkoi liikkua, mutta ei -aikaakaan, niin säveleet heräsivät uudestaan, kuuluivat crescendona, -virtana ja hajosivat sitten tuhansina putouksina, hypiskelivät -ahdistaen toinen toistaan. Niissä pauhasi kuin mustasukkaisuuden -soimaukset, kiehui intohimon raivot; korva ei ennättänyt saada niitä -kiinni, -- ja äkkiä ne keskeytyivät, kuin ei olisi enää riittänyt -koneella voimia, eikä ääntä. Jousen alta alkoi tulla synkkiä ääniä, -jotka loppuivat kipeään, pitkään huokaukseen. Sydäntä repi: säveleet -lauloivat aivankuin petollisesta rakkaudesta ja toivottomasta -kaihosta. Kaikki ihmis-sielun kärsimykset ja surut kuuluivat niistä. - -Aleksander vapisi. Hän nosti päätään ja katsoi kyyneleiden läpi -naapurinsa olkapään ylitse. Laihallainen saksalainen, joka oli -kumartunut koneen yli, seisoi tulvan edessä ja mahtavana hallitsi -sitä. Lopetettuaan, pyyhkäsi hän välinpitämättömästi nenäliinalla -kätensä ja otsansa. Salissa kuului ulvominen ja hirmuinen käsien -taputus. Ei aikaakaan niin tämä taiteilija taipui vuorostaan tulvan -edessä ja alkoi nöyrästi kumarrella ja kiittää. - -"Hän kumartaa sille", ajatteli Aleksander, katsellen orjamaisesti -tätä tuhannen päistä vesikäärmettä, hän, joka on niin paljon ylempänä -heitä! - -Taiteilija nosti jousta -- ja silmänräpäyksessä kaikki vaikeni. -Liikkuva ihmistulva liittyi taaskin yhteen liikkumattomaan ruumiisen. -Kuului toisia säveliä, yleviä, juhlallisia; näistä sävelistä -kuuntelijan selkä suoriutui, pää kohosi, nenä nousi pystyyn: ne -herättivät sydämmessä ylpeyttä, synnyttivät kunnian unelmia. -Orkesteri alkoi, humisevasti toistaa, niinkuin tulvan kaukaista -huminaa, kansan rukousta... - -Aleksander kalpeni ja antoi päänsä vaipua alas. Nämät säveleet -muistuttivat hänelle kuin kiusalla, kertoivat hänelle selvästi -menneen, koko hänen katkeran ja petetyn elämänsä. - --- Katsokaa millaiselta tuo näyttää! sanoi joku, osoittaen -Aleksanderia, minä en ymmärrä kuinka saattaa tuolla tavalla paljastaa -itsensä: minä olen kuullut Papagenan, mutta minulla ei liikahtanut -yksikään kulmakarva. - -Aleksander kirosi sekä tädin kutsumista että taiteilijaa ja kaikkein -enemmän kohtaloa, joka ei antanut hänen unohtua. - -"Mitä varten? Mikä tarkoitus sillä on?" ajatteli hän. "Mitä se tahtoo -minusta oikeastaan? Minkätähden se muistuttaa voimattomuuttani, -menneen ajan hyödyttömyyttä, jota ei kumminkaan voi palauttaa?" - -Saatettuaan tädin kotia, tahtoi hän mennä pois oinaan kotiinsa, mutta -täti pidätti häntä kädestä. - --- Ettekö todellakaan poikkea? kysyi hän nuhtelevaisesti. - --- En. - --- Minkätähden? - --- Nyt on jo myöhäistä; joskus toiste. - --- Ja Te voitte minulta tätä kieltää? - --- Teiltä vielä enemmän kuin muilta. -- Mistä syystä? - --- Kestäisi niin kauan puhua. Hyvästi. - --- Kuulkaa Aleksander, ainoastaan puoli tuntia, ei enempää. Jos -kiellätte, niin se osoittaa, ettei Teillä ole koskaan ollut -hitusenkaan verran ystävyyttä minua kohtaan. - -Hän pyysi niin tunteellisesti, niin vakuutuksella, ettei Aleksander -voinut kieltää, ja hän seurasi Lisaveta Aleksandrownaa pää alla päin, -Piotr Ivanitsh oli toimitushuoneessaan. - --- Aleksander, olenko minä todellakin ansainnat Teiltä ainoastaan -ylenkatseen? kysyi Lisaveta Aleksandrowna, saatuaan hänet istumaan -kamiinin viereen. - --- Te erehdytte, ei tämä ole ylenkatsetta, vastasi hän. - --- Mitä se on? Miksi tätä nimittäisin: kuinka monta monituista kertaa -minä olen kirjoittanut Teille kutsunut Teitä luokseni, mutta Te ette -tullut, lopulta ette vastannut enää kirjeisini. - --- Ei se ole ylenkatsetta. - --- Mitä se on? - --- Ei mitään! sanoi Aleksander huokauksella. -- Hyvästi, ma tante. - --- Odottakaa! Mitä minä olen Teille tehnyt? Mikä Teidän on, -Aleksander? Miksi Te olette tuollainen? Minkätähden Te olette -välinpitämätön kaikesta, ette käy missään, oleskelette semmoisessa -seurassa, joka on Teille sopimaton? - --- Ilman vaan, ma tante; tämmöinen elämäntapa minua miellyttää; tällä -tavalla on niin rauhallista elää: se on minulle sopivaa... - --- Teille sopivaa? Mitä Te löydätte järjellenne ja sydämmellenne -semmoisessa elämässä, semmoisten ihmisten kanssa? - -Aleksander nyökäytti päätään. - --- Te teeskentelette Aleksander; Te olette jostain kovin loukattu ja -olette vaiti. Ennen aina löysitte jonkun, jolle uskoitte huolenne, -tiesitte löytävänne lohdutusta tai ainakin osanottoa. Eikö Teillä ole -enään ketään? - --- Ei!... - --- Ettekö usko kenellekään? - --- En. - --- Ettekö koskaan muistele äitiänne... hänen hyväilyjään?... eikö -Teidän ole muistunut mieleenne, että kenties joku Teitä täälläkin -rakastaa, vaikk'ei kohta niinkuin hän, niin ainakin sisaren tavalla -tahi enemmänkin, ystävän? - --- Hyvästi ma tante! sanoi hän. - --- Hyvästi. Aleksander: minä en tahdo Teitä kauemmin pidättää, -vastasi täti. Hänelle nousi kyyneleet silmiin. - -Aleksander oli jo ottanut hatun, mutta pani sen pois ja katsoi -Lisaveta Aleksandrownaan. - --- En, minä en voi paeta Teitä: voimia ei riitä minulla, sanoi hän. -Mitä Te teette minulle? - --- Olkaa vaikka yksi hetkinen entinen Aleksander. Kertokaa, uskokaa -minulle kaikki... - --- Niin, minä en voi olla ääneti Teidän edessänne: sanon Teille -kaikki, mikä sieluani painaa, sanoi hän. - --- Te kysytte minkätähden minä piillyn ihmisiltä, miksi olin kaikelle -välinpitämätön, miksi en tahdo edes Teitä nähdä?... Miksi? Tietäkää, -että elämä on aikoja sitten tullut minulle vastenmieliseksi, minä -olen valinnut itselleni sellaisen viran, missä minä huomaan elämää -vähemmän. Minä en tahdo enkä hae muuta kuin rauhaa ja sielun unta. -Minä olen tullut tuntemaan elämän kaiken tyhjyyden ja ja halveksin -sitä syvästi. Se, joka on elänyt ja ajatellut, se ei voi olla -sielussaan halveksimatta ihmisiä. Toimet, hommat, huolet, huvit -- -kaikki ovat minua kyllästyttäneet. Minä en pyri mihinkään, enkä hae -mitään; minulla ei ole päämaalia, sillä jos mikä houkuttelisikin -ja pääsisi sen perille -- niin huomaa, että se on ainoastaan -narrikuva. Riemut ovat minut jättäneet; minä olen niille kylmennyt. -Sivistyneessä maailmassa ja semmoisten ihmisten seurassa, huomaan -minä tuntuvammin elämän varjopuolet, mutta kotonani yksinäni -kaukana ihmistulvasta olen minä kuin kovettunut; tapahtukoon mitä -tahansa tässä unessa -- minä en huomaa ihmisiä enkä itseäni. Minä -en tee mitään, en huomaa vieraita enkä omia tekojani -- minä olen -rauhallinen... minusta on kaikki yhdentekevää: onnea ei voi olla -olemassa, ja onnettomuus ei minua notkistuta... - --- Tämä on kauheata, Aleksander, sanoi täti, tällä ijällä olla niin -kylmä kaikelle... - --- Mitä Te ihmettelette, ma tante? Vapautukaa vaan hetkeksi tuosta -ahtaasta horisontista, johon olette telkitty, katsokaa elämää, -maailmaa: mitä ne ovat? Mikä tänään on suurta, on huomenna arvotonta; -mitä halusi eilen, siitä ei tänään välitä; eilinen ystävä on tänään -vihollinen. Maksaako vaivaa ruveta turhasta puuhaamaan, rakastamaan, -luottamaan, riitelemään, sopimaan, sanalla sanoen, elämään. Eikö -ole paljon parempi antaa järjen sekä sydämmen nukkua? Minä nukun, -sentähden en juuri käykään missään ja erittäinkin teillä... Minä olin -jo kokonaan nukkunut, mutta Te herätitte sekä järjen että sydämmen ja -työnnätte niitä taaskin syvyyteen. Jos tahdotte nähdä minut iloisena, -terveenä, kenties elävänäkin, niin antakaa minun olla siellä, missä -olen nyt. Antakaa noitten mielenliikutusten rauhoittua; antaa -unelmien asettua, antaa järjen kokonaan jäykistyä, sydämmen kivettyä, -silmien tottua pois kyyneleistä, huulten hymystä -- ja sitten, vuoden -tahi kahden perästä minä tulen Teidän luuksenne valmiina kaikkiin -koetuksiin; silloin ette voi millään keinolla herättää minua, vaan -nyt... - -Hän teki epätoivon liikkeen. - --- Katsokaa, Aleksander, keskeytti täti nopeasti, Te muutuitte -yhdessä ainoassa minutissa: Teillä on kyyneleet silmissä; Te olette -vielä entinen: älkää teeskennelkö, älkää pidättäkö tunnetta, antakaa -sille valtaa... - --- Mitä varten?# Minä en tule siitä paremmaksi; minä tulen vaan -enemmän kärsimään. Tämä ilta on tehnyt minut mitättömäksi omissa -silmissäni. Minä ymmärsin selvään, ettei minulla ole oikeutta -syyttää ketään surussani. Olen itse turmellut elämäni. Minä olen -uneksinut kunniaa ja Jumala tiesi mitä, ja ylenkatsoin toimeni; -olen turmellut, vaatimattoman kutsumukseni enkä voi enää parantaa, -mennyttä: myöhäistä! Minä olen paennut ihmistulvaa, olen sitä -halveksinut, -- mutta tuo saksalainen, syvällä, vahvalla sielullaan -ja runollisella luonteellaan, ei luovu maailmasta eikä pakene -ihmistulvaa: hän ylpeilee sen käsien taputuksista. Hän ymmärtää, että -hän on tuskin huomattu rengas loppumattomassa ihmiskunnan ketjussa; -hän tietää kaikki, mitä minäkin tiedän: kärsimykset ovat hänelle -tutut. Kuulitteko kuinka hän kertoi sävelillä koko elämän: sen ilot, -surut, onnen, sielun tuskat? Hän käsittää sen. Kuinka halvaksi ja -mitättömäksi minä tulin tänään omissa silmissäni kaikkine suruineni -ja kärsimyksineni! Hän herätti minussa katkeran käsityksen, että minä -olen ylpeä -- vaikka olen voimaton... Ah, miksi Te kutsuitte minua? -Hyvästi, antakaa minun mennä. - --- Kuinka minä olen syyllinen, Aleksander? Olenko minä todellakin -herättänyt Teissä katkeran tunteen -- minä?... - --- Siinä se pula onkin! Teidän enkelinkaltaiset, hyvät kasvonne, ma -tante, yksinkertaiset lauseet, ystävällinen käden puristus -- kaikki -tämä saattaa, minut rauhattomaksi ja liikuttaa minua: minä tahtoisin -itkeä, tahtosin taaskin elää, taistella... mutta mitä varten? - --- Kuinka? Mitä vartenko? Jääkää ainaiseksi meidän luoksemme; ja -jos pidätte, että olen vähääkään ansainnut Teidän ystävyyttänne, -niin varmaan löydätte lohdutuksen muualtakin; en minä ole yksin -tämmöinen... kyllä Teille muutkin arvon antavat. - --- Te luulette tämän aina lohduttavan minua? Luuletteko minun uskovan -tuota hetkellistä surkuttelemista? Te olette sanan täydellisessä -merkityksessä -- nainen; Te olette luodut iloja varten, miehen -onneksi; mutta voiko tuohon onneen luottaa? Voiko mennä takaukseen, -että se on kestävää, ettei sallimus tänään tahi huomenna käännä -nurin tuota onnellista elämää? Siinä on kysymys! Voiko uskoa mitään -tahi ketään, itseäänkään? Eikö ole parempi, elää ilman toiveita ja -mielenliikutuksia, ei odottaa mitään, eikä hakea iloa, sitten ei ole -mitään tappioita itkettävänä?... - --- Sallimusta ette missään voi paeta, Aleksander: siellä missä nytkin -olette, se tulee Teitä vainoamaan... - --- Se on totta, mutta siellä ei ole sallimuksella mitään -ilvehtimistä, enemmän minä ilvehdin sen kanssa: usein sattuu, että -kala pääse irti ongesta juuri silloin kuin ojentaa käden, milloin -taas rupeaa satamaan, kun on mennyt ulos kaupungista tahi ilma on -kaunis, mutta silloin ei itseään haluta mennä... se on niin hassua... - -Lisaveta Aleksandrownalla ei ollut enään mitään vastaan sanottavaa. - --- Kun naitte... tulette rakastamaan... sanoi hän epäröivästi. - --- Nain! Mitä vielä! Luuletteko tosiaan, että uskoisin onneni -naiselle, vaikka häntä rakastaisinkin, mikä myöskään ei voi tapahtua? -Luuletteko tosiaan, että minä viitsisin ruveta semmoisiin puuhiin -nimittäin tekemään naista onnelliseksi? Ei, minä tiedän, että -pettäisimme toisiamme ja tulisimme petetyiksi. Setä Piotr Ivanitsh ja -kokemus ovat minua opettaneet... - --- Piotr Ivanitsh! niin, hän on suuresti syyllinen! sanoi Lisaveta -Aleksandrowna huokauksella. Mutta Teillä oli vapaus olla häntä -kuuntelematta... niin olisitte onnellinen avioliitossa... - --- Kyllä, siellä maalla; mutta nyt... Ei, ma tante, avioliitto ei -ole minua varten. Minä en voisi enää teeskennellä, jos lakkaisin -rakastamasta ja onneni loppuisi siihen; en voisi olla näkemättä -että vaimoni teeskentelisi; tulisi viekastelemaan, niinkuin -viekastelevat... esimerkiksi Te ja setä... - --- Mekö? kysyi hämmästyen sekä peljästyen Lisaveta Aleksandrowna. - --- Niin, Te! Sanokaa, oletteko sillä tavoin onnellinen kuin olitte -muinoin uneksinut? - --- En ole sillä tavalla kuin olin uneksinut... vaan olen toisella -tavalla, olen järjellisemmin, ehkä enemmänkin -- eikö se ole -samantekevää?... vastasi sekavasti Lisaveta Aleksandrowna: -- Tekin -tulisitte... - --- Järjellisemmin! Ah, ma tante, älkää Te puhuko: se tuntuu niin -sedältä! Kyllä minä tunnen tuon hänen tapaisensa onnen; järjellisempi -se on kyllä, mutta onkohan se suurempi? Hänellähän on kaikki vaan -onnea, onnettomuutta ei ole olemassakaan, Jumalan haltuun! Ei! minun -elämäni on pohjaan saakka ammennettu; minä olen väsynyt, olen uupunut -elämään... - -Molemmat olivat ääneti. Aleksander katseli hattua; täti mietiskeli, -millä keinolla saisi häntä jäämään. - --- Entäs Teidän lahjanne! sanoi hän äkkiä elävästi, - --- Oh, ma tante! Että viitsitte pilkata minua! Oletteko unhottanut -venäläisen sananlaskun: makaavaa ei lyödä. Minulla ei ole lahjoja, -kerrassaan ei ole. Minulla on tunnetta, oli tulinen pää; unelmat -pidin luomiskykynä ja kirjoittelin. Ei tästä ole pitkää aikaa, -sittenkun löysin yhtä ja toista noista entisistä synneistäni, luin -niitä -- itseäni rupesi naurattamaan. Setä oli oikeassa, kun pakoitta -minua polttamaan kaikki mitä oli. Ah, jos minä voisin saada takaisin -menneen ajan. En käyttäisi sitä sillä tavalla. - --- Älkää puhuko loppuun asti! sanoi hän. Jokaiselle meistä on -lähetetty oma raskas ristimme. - --- Kenellä on risti? kysyi Piotr Ivanitsh, astuen huoneesen. -- Hyvää -päivää, Aleksander! Sinullako vai mitä? - -Piotr Ivanitsh oli koukistunut ja astui tuskin voiden nostaa -jalkojaan. - --- Ei semmoinen kuin sinä luulet, sanoi Lisaveta Aleksandrowna, minä -puhun raskaasta rististä, jota Aleksander kantaa... - --- Mitä hän vielä kantaa? kysyi Piotr Ivanitsh, laskeutuessaan -suurimmalla varovaisuudella nojatuoliin. -- Oh sitä kipua! Onpa tämä -vasta rangaistus! - -Lisaveta Aleksandrowna auttoi häntä istumaan, pani selän taakse -tyynyn ja jalkojen alle siirsi pallin. - --- Mikä Teitä vaivaa, setä? kysyi Aleksander. - --- Näetkös: kannan raskasta ristiä! Voi ristiluitani! Tämä on tosiaan -risti: olen palvellut itseni siihen arvoon! Voi Jumalani!... - --- Minkätähden sinä istut niin paljon! tunnethan sinä ilmanalan -täällä, sanoi Lisaveta Aleksandrowna, tohtori on määrännyt sinut -enemmän astumaan, mutta et sitä tee; aamupäivät kirjoitat ja illat -pelaat korttia. - --- Pitäisikö minun ruveta suu selällään käymään pitkin katuja ja -kuluttamaan aikaa? - --- Olet saanut rangaistuksesi. - --- Siitä ei pääse minnekään jos aikoo tehdä työtä. Kenellä -ei kivistä, vistiluita? Tämä on melkein toimeliaan ihmisen -kunniamerkkinä... ai! Et saa selkääni notkistumaan. No mitä sinä -toimit, Aleksander? - --- Samaa mitä ennenkin. - -Vai niin! Sinun ristiluitasi ei tule kivistämään. Tämä on tosiaan -ihmeellistä! - --- Mitä sinä ihmettelet: etkö itse ole osaksi syyllinen, että hänestä -on tullut semmoinen... sanoi Lisaveta Aleksandrowna. - --- Minäkö? Sepä on hauskaa kuulla! minä olen häntä laiskuuteen -opettanut! - --- Aivan oikein, setä, Teidän ei tarvitse ihmetellä, sanoi -Aleksander, Te olette auttanut asianhaaroja suuresti tekemään minusta -sellaisen kuin nyt olen, mutta minä en syytä Teitä. Minä olen itse -syyllinen, kun en osannut tahi, oikeimmin sanottu, en voinut käyttää -hyväkseni Teidän läksytyksiänne, niinkuin olisi pitänyt, sillä minä -en ollut valmistettu niihin. Te olette kenties osaksi syyllinen -siihen, että ymmärsitte ensimmäisestä hetkestä minun luonteeni ja -tahdoitte muodostaa sen uudestaan; kokenut ihminen kun olette, olisi -Teidän pitänyt nähdä sen olevan mahdotonta... Te herätitte minussa -taistelon kahdesta katsansotavasta elämään, ettekä voinut sovittaa -niitä: mitä siitä tuli? Kaikki on minussa muuttunut epäilykseen, -jonkinlaiseen sekasotkuun. - --- Voi ristiluitani! vaikeroi Piotr Ivanitsh. -- Sekasotku! -- -Sekasotkustahan minä tahdoin tehdä jotakin. - --- Niin! Mutta mitä Te teitte? Esititte minulle elämän mitä -ilkeimmässä paljaudessaan -- ja missä ijässä? Silloin kuin minun -olisi pitänyt tuntea ainoastaan sen valoisa puoli. - --- Se on, minä koetin esittää sinulle elämän sellaisena kuin se -on, ettet olisi saanut päähäsi semmoista, mitä ei ole olemassa. -Muistan vielä millaisena herrana sinä sieltä tulit: täytyihän minun -varoittaa, ettei täällä sovi sellainen olla. Minä olen varoittanut -sinua vaan monista hullutuksista ja virheistä: ellei minua olisi -ollut olemassa, niin olisit tehnyt niitä vielä enemmän. - --- Ehkä. Mutta Te olette päästänyt yhden näkyvistä, setä: onnen. -Te olitte unhottanut, että ihminen on onnellinen ainoastaan -harhaellessaan, unelmissaan ja toiveissaan; todellisuus ei ole -onnellinen... - --- Mitä joutavia sinä lörpöttelet! Tuon mielipiteen toit sinä -suoraan Aasian rajalta: Europassa ei enää uskota semmoisia, Unelmat, -leikkikalut, valhe -- kaikki nuo ovat naisille ja lapsille soveliaat, -mutta miehen tulee, pitää tietää asia sellaisena kuin se on. Sinun -mielestäsi se on pahempaa, kuin tulla petetyksi? - --- Niin, sanokaa, setä, mitä vaan tahdotte, mutta onni on kuitenkin -yhdistetty harhaluuloista, toiveista, luottamuksesta ihmisiin, -uskosta omaan itseensä, sentähden kun rakkaudesta ja ystävyydestä... -Te olette väittänyt minulle, että rakkaus on tyhjänpäiväinen, -turhamainen tunne, että on helppo ja vieläpä parempikin elää ilman -sitä; että intohimoisesti rakastaminen ei ole mikään ansio, sillä ei -pääse luontokappaletta edemmäs... - --- Muistele millä tavoin sinä tahdoit rakastaa: sepustelit huonoja -runoja, puhuit outoa kieltä, niin että kuolettavasti kyllästytit -minut tuolla... Grunjako se oli? Luuletko semmoisella voivasi naista -kiinnittää itseesi? - --- Milläs sitten? kysyi Lisaveta Aleksandrowna kuivasti. - --- Voi miten pistää ristiluihin! vaikeroi Piotr Ivanitsh. - --- Sitten Te mätitte, jatkoi Aleksander, ettei syvää mieltymystä ja -sopusointua ole olemassakaan, että on vaan tottumus... - -Lisaveta Aleksandrowna katsoi ääneti ja syvästi mieheensä. - --- Se on, näetkös, minä sanoin sinulle senvuoksi... että... sinä... -tuota noin... voi, voi ristiluitani! - --- Te puhuitte semmoista, jatkoi Aleksander, kaksikymmenvuotiselle -pojalle, jonka mielestä rakkaus on kaikki -- jonka toiminta, päämäärä --- yhä pyörii tämän tunteen ympäri: sillä hän voi pelastua tahi -turmeltua. - --- Ihan niinkuin olisit syntynyt pari sataa vuotta takaperin! mutisi -Piotr Ivanitsh. Sinun pitäisi elämän satukeisarien valtakunnassa. - --- Te olette selittänyt minulle, sanoi Aleksander, rakkauden, -valheen, petoksen, kylmenemisen teorian... mitä varten? Minä tiesin -tuon kaiken jo ennen kuin aioin rakastaa; mutta rakastaen minä -jo tutkistelin rakkautta, niinkuin oppilas tutkistelee ruumista -professorin johdolla ja ruumiin kauneuden sijassa näkee ainoastaan -jäntereitä ja hermoja... - --- Ei se kuitenkaan estänyt sinua olemasta melkein hassuna tuon... -mikä hänen nimensä onkaan?... Dashinka vai mikä? - --- Kyllä; mutta Te ette antanut minun pettyä: minä kyllä olisin -huomannut Nadinkan petoksesta onnettoman sattumuksen ja olisin -odottanut niin kauan, kunnes ei olisi ollut tarvis rakkautta, mutta -Te ennätitte tulla esille teorianne kanssa ja näytitte minulle, -että se on yleinen järjestys -- niin minä jo kahdenkymmenen viiden -vanhana olin kadottanut luottamuksen onneen ja elämään ja vanhetuin -sielun puolesta, Ystävyyden Te sysäsitte luotanne, kutsuitte sitäkin -tottumukseksi; kutsuitte itseänne, senkin varmaan leikillä, paraaksi -ystäväkseni, luultavasti sentähden kun ennätitte todistaa minulle, -ettei ystävyyttä ole olemassa. - --- Piotr Ivanitsh kuunteli ja silitteli toisella kädellä selkäänsä. -Hän sanoi vastaan hyvin huolettomasti, aivankuin semmoinen ihminen -joka yhdellä sanalla voi kukistaa kaikki syytökset. - --- Ystävyydenkin sinä käsitit hyvin, sanoi hän, sinä vaadit ystävältä -samanlaista kometiaa, jota muinaisina aikoina kerrotaan kahden hullun -pelänneen... kutka ne olivatkaan?... joista toinen jäi panttiin, -siksi aikaa kuin ystävä kävi tervehtimässä... Mitä jos kaikki sillä -tavalla tekisivät, niin olisihan silloin koko maailma hulluinhuoneena! - --- Minä olen rakastanut ihmisiä, jatkoi, Aleksander: -- luotin niiden -ansioihin, hain heissä veljiä, aukasin niille tulikuuman syleni. - --- Olikin hyvin tarpeellista! Kyllä muistan syleilyjäsi, keskeytti -Piotr Ivanitsh, sinä kyllästytit minut tarpeeksi asti niillä. - --- Mutta Te näytitte minulle, mitä ne maksavat. Sen sijaan että -Teidän olisi pitänyt ohjata sydäntäni luottamukseen, opetitte Te -minua tunnottomasti valikoimaan, tarkastamaan ja varomaan ihmisiä: -minä olen heitä tarkastellut -- enkä pidä heistä enää! - --- Kuka sinua voi ymmärtää! Sinä olet semmoinen hätikkö: minä -arvelin, että sinä siitä olisit tullut vaatimaan niiltä vähemmin. -Minä tunnen heitä kyllä, mutta en minä heitä vihaa... - --- Rakastatko sinä ihmisiä? kysyi Lisaveta Aleksandrowna. - --- Olen niihin... tottunut. - --- Tottunut! toisti yksitoikkoisesti Lisaveta Aleksandrowna. - --- Hänkin olisi niihin tottunut, sanoi Piotr Ivanitsh: -- mutta hän -oli jo ennen maalla kovasti turmeltu tädin kautta ja keltaisilla -kukkasilla, sentähden hän kehittyykin niin vitkalleen. - --- Sitten minä uskoin itseäni, aloitti taaskin Aleksander, - --- Te osoititte minulle, että olen huonompi muita -- minä rupesin -itseänikin halveksimaan. - --- Jos sinä tarkastelisit asiaa kylmäkiskoisemmin, niin olisit tullut -näkemään, ettet ole huonompi etkä parempi muita, jota minä oikeastaan -vaadinkin sinulta: silloin et olisi halveksinut muita, etkä -itseäsikään, olisit vaan rauhallisempana kantanut ihmisten hulluudet -ja olisit huomaavaisempi omaisiasi kohtaan. Minä, näetkös, tiedän -oman arvoni, nähdessäni etten ole hyvä, mutta tunnustan kuitenkin -itserakkauteni, että rakastan kuitenkin itseäni. - --- Vai niin! Tässä kohden rakastat, vaan et ole tottunut! huomautti -kylmästi Lisaveta Aleksandrowna. - --- Voi ristiluitani! oihki Piotr Ivanitsh. - --- Vielä viimeksi lopetitte Te yhdellä ainoalla iskulla, varomatta, -säälimättä hajoititte parhaimman unelmani: luulin näet itsessäni -löytyvän kipinän runolahjaa; Te osoititte miilulle armotta, etten -minä ole luotu kauneuden uhripapiksi; kipeästi repäsitte minulta -raiskan sydämmestäni ja tarjositte minulle toimen, joka oli -vastenmieleinen. Ilman Teitä minä kirjoittelisin... - --- Ja olisit tunnettu lahjattomana kirjailijana, keskeytti Piotr -Ivanitsh. - --- Mitä minulla olisi yleisön kanssa tekemistä? Minä hommasin oman -itseni tähden, vastoin käymiseni olisin minä pitänyt ilkeyden, -kateuden, pahansuomisen johdosta tulleiksi, vähitellen olisin -tottunut siihen ajatukseen, ettei ole kirjoittaminen tarpeellista ja -olisin itse ryhtynyt muuhun toimeen. Mitä Te sitten ihmettelette, -että minä, saatuani kaikki tietää, lannistuin?... - --- No, mitä nyt sanot? kysyi Lisaveta Aleksandrowna. - --- Ei minua haluta puhuakaan: mitä tuommoiseen joutavaan vastaa? -Minä olen muka syyllinen kun sinä tänne tullessasi kuvittelit täällä -olevan keltaisia kukkia kaikkialla, rakkautta ja ystävyyttä; etteivät -ihmiset teekään muuta kuin kirjoittavat runoja, toiset kuuntelevat -niitä ja ani harvoin, vaihtelevaisuuden vuoksi, ryhtyvät proosaan?... -Minä olen sinulle osoittanut, että ihmisen pitää ylipäänsä -jokapaikassa ja erittäinkin täällä tehdä työtä, tehdä paljon työtä, -ristiluiden kipuun asti... keltaisia kukkia ei ole olemassa, on -ainoastaan arvonimiä, rahaa: nämät ovat paljon edullisempia! Sitä -minä olen tahtonut sinulle näyttää toteen! Minä en epäillyt, ettet -sinä lopulta käsittäisi elämää, etenkin siltä kannalta, kuin sitä nyt -ymmärretään. Sinä tulitkin ymmärtämään, että siinä on vähän kukkia -ja runoja, luulottelit elämän olevan -- suuren virheen, että sinä -muka huomaat sen ja siitä syystä on sinulla oikeus käydä pää alla -päin; toiset eivät sitä huomaa ja senvuoksi elävät iloiten. Miksi -sinä olet tyytymätön? Mikä sinulta puuttuu? Toinen sinun sijassasi -siunaisi kohtaloaan. Ei puute, ei tauti eikä muukaan asiallinen suru -sinua paina. Mitä sinulla ei ole? Rakkauttako? Eikö tuo jo riittäne: -olethan rakastunut jo kaksi kertaa ja olit rakastettu. Sinut -petettiin, sinä olet kuitti. Päätettiin että sinulla on ystäviä, -joita harvoin toisilla löytyy, jotka eivät olekaan petollisia; veteen -tosin eivät sinun tähtesi heittäytyisi eikä polttoroviollekaan, eivät -välitä myöskään syleilemisestä; se olisi ihan perinpohjin hullua; -käsittänethän toki viimeinkin! Sen sijaan saat aina neuvon, avun -ja rahaa... Eikö tämä olisi ystävyyttä? Aikaa myöten voit naida; -edistys virka-uralla on edessäsi; rupea vaan työskentelemään; sitä -seuraa onnikin. Tee samoin, kuin muutkin tekevät, niin sallimus ei -mene sinunkaan ohitsesi: löydät kyllä omasi. Naurettavaa on ajatella -itseään eriskummallisemmaksi ja suuremmaksi ihmiseksi, kun et ole -semmoiseksi luotu! No, mitä sinä murehdit? - --- En minä syytä Teitä, setä, päinvastoin, minä kyllä annan arvon -tarkoituksillenne ja kiitän sydämmestäni niistä. Minkä sille taitaa, -etteivät ne onnistuneet? Älkää syyttäkö minuakaan. Me emme ole -toisiamme ymmärtäneet -- siinä on koko onnettomuus! Se joka voi -miellyttää ja olla tarpeellista Teille, toiselle, kolmannelle -- ei -miellytä minua... - --- Miellyttää toista, kolmatta!... et puhu johdonmukaisesti -ystäväiseni! Ajattelenko ja toiminko minä yksin siten kuin olen -opettanut sinua ajattelemaan ja toimimaan... Katso ympärillesi.: -tarkasta ihmisjoukkoa, -- tahi -- tulvaa, niinkuin sinä sitä kutsut --- ei tietysti sitä, joka on maaseudulla; sinne ei tämä oppi niinkään -pian pääse, vaan nykyaikaista, sivistynyttä, ajattelevaista ja -toimivata: mitä se tahtoo ja mihin se pyrkii? Millä tavoin pitäisi -ajatella? Sinä saat nähdä, että pitää ajatella juuri niinkuin minä -olen neuvonut. Mitä minä olen sinulta vaatinut -- sitä en minä ole -kaikkea keksinyt. - --- Kuka sitten? kysyi Lisaveta Aleksandrowna. - --- Aika. - --- Välttämättömästikö täytyy kaikkea seurata, mitä aika on keksinyt? -kysyi hän. Sekö olisi muka ainoastaan pyhää ja totta? - --- Kaikki onkin pyhää ja totta! sanoi Piotr Ivanitsh. - --- Kuinka! Sekö olisi totta, että pitää enemmän harkita kuin tuntea? -Ei antaa sydämmelle valtaa, pidättää tunteiden puuskat? Ei antautua -eikä uskoa sydämmen vuodatuksia? - --- Niin, sanoi Piotr Ivanitsh. - --- Toimia joka asiassa metoodin mukaisesti, uskoa vähemmän ihmisiä, -pitää kaikkea epäluotettavana ja elää ihan yksin. - --- Niin. - --- Sekin on pyhää, ettei rakkaus ole tärkein elämässä, että pitää -rakastaa enemmän työtään, kuin rakastettua henkilöä; ei pidä luottaa -kenenkään uskollisuuteen, uskoa; että rakkauden täytyy päättyä -kylmenemiseen, petokseen tahi tottumukseen? Onko ystävyys tottumusta? -Onko tämä kaikki totta? - --- Tämä on ollut aina totta, vastasi Piotr Ivanitsh, -- muinaisina -aikoina eivät vaan tahtoneet sitä uskoa, vaan nykyaikana on se tullut -yleiseksi totuudeksi. - --- Onko sekin pyhää, että kaikkea pitää tarkastella, laskea ja -mietiskellä, ei antaa itsensä unohtua, uneksia, tulla lumotuksi -vaikka valheestakin, kunhan vaan tulisi sen kautta onnelliseksi? - --- Se on pyhää siitä syystä, että siinä on järkeä, sanoi Piotr -Ivanitsh. - --- Onko sekin totuutta, että pitää antaa järjen toimia, kun on -kysymys niistä, jotka ovat sydäntä lähinnä... esimerkiksi vaimon -suhteen?... - --- Ristiluitani ei ole vielä milloinkaan kivistänyt niin kuin nyt... -voi! sanoi Piotr Ivanitsh, käyristellen tuolilla. - --- Aha! Entäs ristiluusi! Kyllä on hyvä aikakausi! Ei ole mitään -vastaan sanottavaa, lisäsi Lisaveta Aleksandrowna. - --- On erittäin hyvä, kultaseni; niin, oikuista ei synny mitään; -kaikessa pitää olla järki, syy, kokemus, kohtuullisuus ja seurauksena -tietysti menestys; kaikki pyrkii täydellisyyteen ja hyvyyteen. - --- Teidän sanoissanne on kenties totuuttakin, setä, sanoi Aleksander, --- mutta se ei lohduta minua. Teidän teorianne mukaan tiedän kaikki, -katselen asioita Teidän silmillänne; minä olen Teidän koulunne -kasvatti, vaan kuitenkin minun on ikävä, raskas ja vaikea elää... -Mistä se tulee? - --- Tottumattomuudesta uuteen järjestykseen. Et sinä yksin ole -tuollainen: on niitä muitakin jälelle jääneitä; ne ovat kaikki -marttyyreja. Ne ovat surkuteltavia; mutta minkä sille taitaa? Eihän -yhden kourallisen ihmisiä sovi jäädä kokonaisen joukon jälelle. -Kaikkeen mistä sinä minua syytit, sanoi Piotr Ivanitsh hiukan -mietittyään, tarvitsen vaan yhden ainoan puolustuksen, joka on -paras: muistatko, kun sinä ilmestyit tänne, niin minä, viisi minutia -kestäneen keskustelun jälkeen, neuvoin sinua matkustamaan takaisin? -Sinä et totellut. Mitä varten sinä hyökkäät aina minun kimppuuni? -Ennustinhan minä, ettet sinä totu asiain oikeaan kulkuun, sinä luotit -minun johtooni, pyysit neuvoja... puhuit ylenluonnollisella kielellä -nykyajan henkisistä menestyksistä, ihmiskunnan pyrinnöistä... -aikakauden käytännöllisestä suunnasta -- no, siinä on sinulle -yltäkyllin. Enhän minä voinut katsoa jälkeesi aamusta iltaan: mikä -pakko minulla on siihen? En minä voinut peittää liinalla suutani -yöksi, enkä myös siunailla sinua. Minä olen puhunut sinulle asioita, -sillä sinä pyysit minua sitä tekemään; se mitä siitä on seurannut, -ei minua liikuta. Sinä et ole lapsi etkä tyhmäkään: voit itse -tuomita... Kun olisi pitänyt työtä tehdä, niin sinä -- milloin ulvot -tyttölämiskän petoksesta, milloin itket ystävän erosta, milloin -kärsit sielun tyhjyydestä, milloin tunteiden liiallisuudesta; mitä -elämää se on? Onhan tämä koetus! Katsopas nykyajan nuorisoa: miten -reippaita ne ovat! Kaikki kiehuu henkisestä työstä, tarmosta, miten -sujuvasti ja helposti suoriutuvat kaikista noista hullutuksista, -joita teikäläisten kielellä kutsutaan myrskyiksi ja kärsimyksiksi... -piru ties' mitä kaikkea vielä!... - --- Miten sujuvasti sinä ratkaiset asioita! sanoi Lisaveta -Aleksandrowna, -- ja sinun ei ole ollenkaan sääli Aleksanderia? - --- Ei. Jos hänen ristiluitaan särkisi, niin silloin minä säälisin: --- tämä ei ole keksintö, unelma eikä runollisuus, vaan asianmukainen -suru... Oi! - --- Opettakaa minua, setä, ainakin, mitä minun nyt pitää tehdä? -Mitenkä Te Teidän järjellänne ratkaisette tämän laskun? - --- Mitäkö tehdä? Niin... matkusta maalle! - --- Maalle! toisti Lisaveta Aleksandrowna. Oletko sinä järjessäsi, -Piotr Ivanitsh? Mitä hän siellä tekisi? - --- Maalle! toisti Aleksanderikin ja molemmat katsoivat Piotr -Ivanitshiin. - --- Niin, maalle: siellä kohtaat äitisi, lohdutat häntä. Sinähän -haet rauhallista elämää: täällä sinä olet yhä mielenliikutuksessa; -missä olisi rauhallisempaa kuin siellä, järvellä tädin kanssa... -Todellakin, mene sinne! Ken tietää ehkä sinä... - --- Oi. - -Hän alkoi pidellä selkäänsä. - -Parin viikon perästä sai Aleksander virkaeron ja tuli sanomaan -jäähyväisiä sedälle ja tädille. Täti ja Aleksander olivat surulliset -ja vähäpuheiset. Lisaveta Aleksandrowjnan silmissä kimaltelivat -kyyneleet. Piotr Ivanitsh puhui yksinään. - --- Ei ole tehnyt edistystä virka-uralla eikä saavuttanut onnea, -puhui hän päätään pudistellen, maksoi tosiaankin vaivaa tulla tänne! -Häpäisit vaan Adujewin suvun. - --- Älä nyt aina, Piotr Ivanitsh, sanoi Lisaveta Aleksandrowna, -- -sinä olet tuolla virkaedistykselläsi kyllästyttänyt minut. - --- Mietipäs, kultaseni, kahdeksaan vuoteen ei ole saanut mitään -toimeen! - --- Hyvästi, setä, sanoi Aleksander. - --- Kiitän Teitä kaikesta, kaikesta... - --- Ei ole kiittämistä! Hyvästi Aleksander! Etkö tarvitse rahaa -matkalle? - --- En, kiitos: omat riittävät, - --- Mitä tämä on, ett'et milloinkaan ota! Tämä lopulta saattaa minut -raivoon. No, Jumalan haltuun, Jumalan haltuun. - --- Eikö sinua säälitä erota hänestä? sanoi Lisaveta Aleksandrowna. - --- Hm! mumisi setä, minä olen häneen tottunut. Muista Aleksander, -että sinulla on setä ja ystävä kuuletko? Jos tarvitset virkaa, tointa -ja iljettävää metallia, niin käänny vaan rohkeasti minun puoleeni: -aina löydät yhden, toisen ja kolmannenkin. - --- Ja jos tarvitsette osanottoa, sanoi Lisaveta Aleksandrowna, -- -lohdutusta surussa, lämmintä ja luotettavaa ystävyyttä... - --- Ja sydämmen vuodatuksia, lisäsi Piotr Ivanitsh. - --- ... niin muistakaa, jatkoi Lisaveta Aleksandrowna, että Teillä on -täti ja ystävä. - --- No, kultaseni, maalla ei semmoista puutu! siellä on kaikki kukkia, -rakkautta, vuodatuksia sekä tätäkin. - -Aleksander oli liikutettu; hän ei voinut lausua sanaakaan. Sanoessaan -jäähyväiset sedälle aukasi hän sylinsä setää vastaan, vaikk'ei -niin innokkaasti kuin kahdeksan vuotta takaperin. Piotr Ivanitsh -ei ottanut häntä syliinsä, otti häntä vaan molemmista käsistä, -puristi niitä kovemmin kuin kahdeksan vuotta takaperin. Lisaveta -Aleksandrowna rupesi itkemään. - --- Uhhuu! Jumalan kiitos, on kuin vuori olisi hartioiltani pudonnut! -sanoi Piotr Ivanitsh, kun Aleksander oli lähtenyt, -- tuntuu kuin -ristiluitanikin olisi helpoittanut pakottamasta. - --- Mitä hän on sinulle tehnyt? sanoi vaimo kyyneleet silmissä. - --- Mitä? On ollut oikeana kiusaajana: pahempana kuin tehtaalaiset; -niille, jos alkavat hullutella, annetaan selkään; mutta mitäs hänelle -tekee? - -Täti itki kaiken päivän, ja kun Piotr Ivanitsh pyysi päivällistä, -niin sanottiin, ett'ei sitä ole valmistettu, että rouva on sulkenut -itsensä kamariinsa eikä ottanut kokkia vastaan. - --- Kaikki vaan lähtee Aleksanderista! sanoi Piotr Ivanitsh. - --- Onpa tämä koko kiusaus hänen tähtensä. Hän murisi ja mutisi, lähti -sitten päivälliselle englantilaiseen klupiin. - -Dilishansi kulki aamulla varhain verkalleen kaupungista ja vei pois -Aleksander Feodoritshia ja Evseitä. - -Aleksander, pää ulkona akkunasta, koki kaikin tavoin saada itsensä -surulliselle nuotille ja viimein purki ajatuksissaan tunteensa. - -Ajoivat parturien, hammaslääkärien, ompelijoiden ja herrastalojen -ohitse, "Hyvästi", puhui hän nyykyttäen päätään ja tarttuen kiinni -ohkaiseen tukkaansa, "hyvästi sinä valetukan, tekohampaiden, -pumpulista mukaillun luonnon, pyöreiden hattujen kaupunki; kohteliaan -ylpeiden, teeskenneltyjen tunteiden ja elottoman hyörinnän -kaupunki. Hyvästi sinä syvien intohimoisen, lempeiden ja lämpimien -sieluntunteiden suuremmoinen hautakammio. Täällä minä olen seisonut -kahdeksan vuotta silmä vasten silmää nykyaikaisen elämän kanssa, -mutta selin luontoon, joka on kääntynyt pois minusta; minä olen -menettänyt elon voimat ja olen vanhettunut kahdenkymmenen yhdeksän -vuoden vanhana; mutta olipa aika..." - -"Hyvästi, hyvästi sinä kaupunki, missä olen kärsinyt, missä -rakastanut, missä sydämmeni olen haudannut". - -"Sylini aukaisen teille leveät pellot, teille, siunatut kylät, -kotipuoleni laitumet, ottakaa minut vastaan syliinne, että virkoisin -ja sieluni heräisi valveille". - -Tässä hän luki Pushkinin runon: "Maalari on tyranni unisella -pensselillä" j.n.e. Hän pyyhkäsi silmiään ja piiloutui vaunujen -perälle. - - - - -VI. - - -Oli kaunis aamu. Lukijalle tuttu järvi Gratshahissa värisi -hieman mainingin johdosta. Silmät sulkeutuivat vastoin tahtoaan -huikaisevista auringon säteiden valosta, jotka kimaltelivat vuoroin -hohtokiven, vuoroin smaragdi säkeninä vedessä. Riippakoivut uittivat -oksiaan järvessä, siellä täällä kasvoi rannoilla saraheinää, -joiden keskessä piili suuria, keltasia kukkia, jotka lepäsivät -leveillä uiskentelevilla lehdillä. Auringon yli liiteli välistä -keveitä hattaroita; ei aikaakaan, niin tuntuu siltä kuin aurinko -kääntyisi pois Gratshahista; silloin järvi, lehto, kylä -- kaikki -silmänräpäyksessä pimenee; ainoastaan kaukana loistaa se kirkkaasti. -Hattara menee ohitse -- järvi kimaltaa uudelleen, ja viljat ovat -aivan kuin kullan valamina. - -Anna Pavlowna on istunut viidestä saakka balkongilla. Mikä hänet -on sinne viekotellut: auringon nousuko, raitis ilma vai leivosen -lauluko? Ei! Hän ei irroita silmiään tiestä, joka kulkee kautta -lehdon. Agrafena tuli avaimia pyytämään. Anna Pavlowna ei katsonut, -antoi avaimet silmiään irroittamatta tiestä, ei edes kysynyt mitä -varten. Kokki tuli sisään, tälle antoi hän samoin paljon käskyjä -katsomatta häneen. Oli jo toinen päivä, jona käsketti kymmenelle -hengelle valmistamaan päivällistä. - -Anna Pavlowna jäi taaskin yksin. Ei aikaakaan, niin hänen silmänsä -alkoivat loistaa; kaikki hänen sielunsa ja ruumiinsa voimat -muuttuivat kuuloon: tiellä näkyi jotakin mustaa. Joku ajoi, mutta -hiljakseen, vitkalleen. Ah! Se oli vaan kumma joka laski mäestä alas. -Anna Pavlowna rypisti kulmakarvojaan. - --- Mikä hiisi tuonkin lienee tuonut! murisi hän. -- Eikö olisi voinut -kiertää ympäri; aina tuppaavat tänne. - -Tyytymättömänä laskeutui hän nojatuoliin ja taaskin kärsimättömällä -odotuksella kiinnitti katseensa lehtoon, eikä huomannut mitään -ympärillänsä. Ympärillä kyllä oli huomattavaa: luonto alkoi -tuntuvasti muuttua. Puolipäivän tuuli, heltynyt auringon polttavista -säteistä, kävi raskaaksi ja tukahuttavaksi. Aurinkokin peittyi. Tuli -pimeä. Metsä, kaukaiset kylät ja ruoho -- kaikki selittämättömän -pahan-enteisen värin valamana. - -Anna Pavlowna heräsi ja katsoi ylös. Jumalani! Lännestä venyi -juurikuin mikä hirmuinen aave, musta muodoton pilkku, vaskinen -välähdys reunoilla, se läheni nopeasti kylää ja lehtoa, levittäen -aivan kuin leveitä siipiä molemmin puolin. Kaikki alkoi luonnossa -surra. Lehmät olivat pää allapäin; hevoset huiskivat hännillään, -puhaltelivat sieramiaan ja korskuivat, harjaansa pudistellen. Tomu -ei kohonnut ylös niiden jalkojen liikenteistä, vaan karisi raskaasti -kuni hiekka pyörien alla. Pilvi lähestyi uhkaavana. Kohta vieri -hitaasti ohitse kankainen vastakaiku. - -Kaikki vaikeni niinkuin odottaen jotakin olematonta. Mihin olivat -linnut joutuneet, jotka niin rohkeasti visertelivät ja lauloivat -auringon paistaessa? Missä hyönteiset, jotka eritavoin surisivat -ruohossa? Kaikki oli piilossa ja ääneti, ja tunnottomat esineetkin -näyttivät siltä, kuin olisivat jakaneet tuota pahanenteistä tunnetta. -Puut lakkasivat huojumasta ja koskettelemasta toisiaan oksillaan; ne -suoristuivat; silloin tällöin kumartelivat latvoillaan keskenänsä, -aivankuin yksimielisesti varoitellen itseään lähenevästä vaarasta. -Pilvi peitti jo horisontin ja muodosti jonkinlaisen lyijynkarvaisen -läpinäkymättömän laen. Kylässä alkoivat kaikki ajoissa korjata -itsensä kotia. Lähestyi yleinen juhlallinen hiljaisuus. Metsästä -puhalsi, kuin edellä ilmoittaja raitis tuulonen, vilpas leyhke -kosketti jalkamiehen kasvoja, suhina oksilla ohimennen lyödä lämäytti -tuvan oven kiinni, pyöritti tomua kadulla ja vaikeni pensaisin. -Sen jäljessä kiiti raju tuuliaispää, hitaasti työntäen tiellä -tomupatsasta; murtautui kylään, heitti ympärille muutamia lahonneita -lautoja aidasta, vei mukanaan olkikaton, sotki hameen eräältä -talonpojan vaimolta, joka kantoi vettä, ja ajeli poikki kadun kukkoja -ja kanoja, levitellen niiden purstoja. - -Se oli mennyt ohitse. Taas oli äänettömyys. Kaikki hyöri ja -piiloitteleiksi; tyhmä pässi yksin ei aavistanut mitään; se märehti -vaan kaikessa rauhallisuudessa, seisten keskellä katua ja katsellen -ylhäälle päin, ymmärtämättä yleistä hälinää; höyhen ja oljen korret, -pyörien tiellä, ponnistelivat voidakseen seurata tuuliaispäätä. - -Putosi pari kolme suurta vesipisaraa -- ja äkkiä leimahti salama. -Ukko vanhus nousi multapenkiltä ja kiiruusti vei lapsenlapset tupaan; -ämmä silmiään ristien pani nopeasti oven kiini ja sulki akkunan. - -Ukkonen järähti, sekoittaen ihmispauhinan ja juhlallisesti, -majesteetillisesti liiti läpi ilman. Säikähtynyt hevonen irtautui -liiasta ja riensi nuorineen pellolle; turhaan seuraa sitä talonpoika. -Mutta sade se karisee ja pieksee aina tiheämmin ja tiheämmin, -rapisuttaa kattoja ja akkunoita kovemmin. Valkonen kätönen -pelokkaasti työntää balkongille hellän huolen esineitä -- kukkia. - -Ensimäisestä ukkosen räjähdyksestä risti Anna Pavlowna silmänsä ja -läksi pois balkongilta. - -"Ei, tänään ei maksa enää odottaa", sanoi hän huoaten, "ukkosen ilman -tähden on hän jonnekin pysähtynyt, kenties yöksi". - -Äkkiä alkoi kuulua pyörien kolinaa, mutta ei lehdosta, vaan syrjästä. -Joku ajoi pihaan. Adujewan sydän meni tainnoksiin. "Kuinka hän tulee -sieltä kautta?" ajatteli hän. "Tahtoikohan tulla salaa? Mutta ei, -eihän siellä ole tietä". - -Hän ei tiennyt mitä piti ajatellakaan; vaan pian kaikki selveni. -Hetkisen kuluttua astui Anton Ivanitsh sisään. Hänen tukkansa -välähteli hopealta; itse hän oli lihonut; posket olivat paisuneet -työttömyydestä ja liiallisesta syömisestä. Hänen yllään oli sama -takki ja samat leveät housut. - --- Olenpa minä Teitä odottanut aika lailla, Anton Ivanitsh, aloitti -Anna Pavlowna, luulin ettette tulisikaan -- olin joutua epätoivoon. - --- Synti on sellaista ajatella, jostain toisesta voisitte kyllä, hyvä -ystävä -- vaan ei minusta. Minua ei viekotellakaan joka paikkaan... -Teidän pitäisi sitä kaikkein vähemmin tehdä. Ei se ole minun syyni, -että niin kauan olen viipynyt, minä nykyään ajan yhdellä hevosella. - --- Kuinka niin? kysyi hajamielisesti Anna Pavlowna, lähestyen akkunaa. - --- Ystävä hyvä, Pavel Savitshilla olleista ristiäisistä saakka on -täplikäs liikannut; mikä hiisi lienee kuskin päähän pistänyt, pani, -näet, vanhan aitan oven kaivannon poikki... näetkös, he ovat köyhiä -ihmisiä! Ei ollut varaa panna uusia lautoja! Ovessa oli naula tahi -haka, -- hiisi sen tiesi, mikä se lienee ollut! Kun hevonen astui -sille, niin se kaatui sivulle ja milt'ei taittanut niskaani... -mokomat juuttaat! - -Siitä saakka se on ruvennut liikkaamaan... Kyllä ne ovat semmoisia -riettaita! Ette usko, hyvä ystävä, miten, niillä on kotona: usein -vaivaishuoneessa paremmin elätetään ihmisiä. Mutta Moskovassa, -Kusnetskin sillalla, niin jok'ikinen vuosi panevat kymmenen tuhatta. - -Anna Pavlowna kuunteli häntä hajamielisenä ja nyykytti hiljakseen -päätään, kun tämä oli lopettanut. - --- Minähän olen saanut Sashenkalta kirjeen, Anton Ivanitsh! keskeytti -hän, hän kirjoittaa saapuvansa tänne kahdenkymmenen päivän vaiheilla: -en tahtonut mitenkään tointua ilosta. - --- Olen kuullut, hyvä ystävä. Proshka kertoi sen minulle, ensin en -voinut oikein käsittää mitä hän puhui; luulin hänen jo tulleeksi; -ilosta nousi oikein hiki päähäni. - --- Antakoon Jumala Teille terveyttä, Anton Ivanitsh, kuin meitä niin -rakastatte. - --- Kuinka en teitä rakastaisi! Olenhan minä Aleksander Feodoritshia -käsilläni kantanut: hän on minusta kuin omainen. - --- Kiitoksia Teille, Anton Ivanitsh. Jumala Teitä palkitkoon! -Kahteen yöhön en ole melkein ollenkaan maannut, enkä ole antanut -palvelijoidenkaan maata: jos hän sattuisi tulemaan epämääräiseen -aikaan, ja me kaikki nukkuisimme -- se olisi vasta kaunista. Eilen ja -toissapäivänä kuljin minä lehtoon asti. Jalkasin, tänäänkin olisin -mennyt, mutta kirottu vanhuus ottaa vallan. Yöllä unettomuus on minut -tehnyt voimattomaksi. Istukaa Anton Ivanitsh. Olettehan läpi märkä; -tahtoisitteko ottaa ryypyn ja aterioida? Ehkä saamme myöhään käydä -puoliselle: odotetaan kallista vierasta. - --- Jos häntä sitten haukkaisi. Totta puhuakseni olen minä muutoin jo -aterioinut. - --- Missä Te ennätitte? - --- Sivumennen pysähdyin Maria Karpownalle. Piti tulla ihan niiden -ohitse: suuremmaksi osaksi hevosen tähden, kuin itseni tähden: annoin -sen hieman levähtää. Ei se ole leikintekoa tällaisessa helteessä -tulla kaksitoista virstaa! Siellä haukkasin samalla. Hyvä oli etten -totellut: en jäänyt sinne, kun he pidättelivät, muutoin ukkonen olisi -pidättänyt siellä koko päivän. - --- Kuinka jaksaa Maria Karpowna? - --- Jumalan kiitos: käski sanomaan terveisiä. - --- Suuri kiitos; entäs tytär Sofia Mihailowna, miten hän miehineen -jaksaa? - --- Hiljakseen, hyvä ystävä; kuudes lapsi on jo tulossa. Parin viikon -päästä sitä odotetaan. Pyysivät minun käymään heillä niinä aikoina. -Köyhästi niillä on talossa, ei hennoisi tuota nähdäkään. Luulisi, -ettei tuossa olisi aikaa lapsia ajatellakaan. Mutta ei: niihin vaan -pyritään. - --- Mitä Te sanotte? - --- Jumal' avita! Huoneissa ovat pihtipielet vinossa; laattia liikkuu -vaan jalkain alla; katto vuotaa. Eikä ole millä antaisi laittaa, -pöydälle panevat soppaa, piirakaisia ja lammaslihaa -- siinä on -kaikki. Mutta kutsuvat kuitenkin niin innokkaasti! - --- Tähtäili vielä minun Sashenkaani, mokomakin vares. - --- Hänestäkö olisi ollut tällaiselle kotkalle! Kärsimättömänä odotan -minä saadakseni nähdä häntä: miten kaunis hän mahtaneekaan olla. Minä -vähän aprikoitsen, Anna Pavlowna! eiköhän hän liene itse hankkinut -jotaki ruhtinatarta tahi kreivitärtä, eivätköhän tullekin pyytämään -Teidän siunaustanne ja kutsumaan häihin? - --- Mitä Te puhutte, Anton Ivanitsh, sanoi Pavlowna mykistyen ilosta, - --- Tosiaan! - --- Voi, rakas Anton Ivanitsh, antakoon Jumala Teille terveyttä! Niin -tosiaan! Olin jo unhottanut: aioin Teille kertoa ja unhotin koko -asian: mietin ja mietin, mitä se olisi, se pyöri ja hyöri kielelläni; -kun kaikki olisi ympäri käynyt olisin ehkä unohtanut vielä. Mutta -ettekö söisi ensin aamiaista, vai kertoisinko nyt? - --- Sama se vaikkapa aamiaistakin syödessäni: -- minä en kadota en -palaista --... en sanankaan. - --- No niin, alkoi Anna Pavlowna, kuin tuotiin aamiainen ja Anton -Ivanitsh oli istunut pöydän ääreen, -- minä näin... - --- Ettekö itse aio ollenkaan syödä? kysyi Anton Ivanitsh. - --- Ai! Voisinko nyt syömistä ajatella? Ei palaistakaan menisi -kurkustani alas; taanoin en voinut juoda kupillista teetä loppuun. -- -Siis, minä uneksin, että minä istuin näinikään ja noin vastapäätäni -seisoi Agrafena tarjotin kädessä. Minä olin sitten hänelle -sanovinani: "Agrafena, minkätähden tarjottimesi on tyhjä?" Mutta hän -oli vaan ääneti ja katseli oveen päin. "Hyvänen aika!" ajattelin -minä unissani itsekseni, "miksi hän on ääneti ja mitä varten hän -katselee oveen päin?" Minä katsoin sinne myöskin... katsoin: ei -aikaakaan, niin Sashenka astuu sisään niin surullisena, hän lähestyi -minua ja sanoi ihan kuin ilmissä: "hyvästi äitiseni, minä matkustan -kauas, tuonne noin", hän osoitti järveä, enkä "palaja enää koskaan", -sanoi hän. "Minne aiot ystäväiseni?" kysyin minä, mutta sydäntäni -vihloi niin että... Hän oli olevinaan ääneti, mutta itse hän katseli -minua niin kummallisesti ja sääliväisesti. "Mutta mistä sinä tulit -kyyhkyseni?" olin minä kysyvinäni taas. Mutta hän, sydänkäpyseni, -huokasi ja osoitti taaskin järveä. "Järvestä", sanoi hän tuskin -kuuluvasti: -- "veden asukkaiden luota." Minä rupesin ihan kokonaan -vapisemaan ja heräsin siihen. Tyynyni oli aivan kostunut kyyneleistä; -herättyänikin en voinut oikein tointua; istun vuoteellani, mutta -itse minä vaan itken, kyyneleet tulvaavat ja itken. Kun nousin, niin -paikalla sytytin lampun Kasanin Maria Neitsyen eteen: kaiketikin -Hän, armollinen puoltajamme, varjelee häntä kaikista vaaroista ja -onnettomuuksista. Kamala epäilys on minussa noussut! En voi käsittää, -mitä tämä merkitsee? Kun hänelle ei olisi vaan mitään tapahtunut? -Tämmöinen ukkonen... - --- Itkeminen unissa, hyvä ystävä, se merkitsee hyvää! sanoi Anton -Ivanitsh, särkiessään munaa lautasen reunaan, huomenna hän saapuu -ihan varmaan. - --- Minäpä arvelin, emmekö menisi jälestä aamiaisen lehtoon häntä -vastaan; kun minä jollain tavalla sinne pääsisin; mutta tulipa jo -niin lokaiseksi tie. - --- Ei hän tänään saavu: minulla on sellainen aavistus! - -Samassa toi tuuli mukanaan kaukaista kellojen kilinää, jotka äkkiä -menivät kuulumattomiin. Anna Pavlowna pidätti hengitystä. - --- Ah, sanoi hän, keventäen rintaansa huokauksella, mutta minä -luulin... - -Äkkiä kuului taaskin. - --- Herra, Jumala! eiköhän ollutkin kellon ääni? sanoi hän ja syöksi -balkongille. - --- Ei, vastasi Anton Ivanitsh, täällä on varsa läheisyydessä kello -kaulassa syömässä: minä huomasin sen matkalla. Minä vielä sitä -säikäytin, se olisi muutoin mennyt rukiisen. Miksi ette anna sitoa -jalkaa nuoralla? - -Äkkiä kello soi aivan kuin balkongin alla ja kuului yhä kovemmin ja -kovemmin. - --- Herrainen aika! Tosiaan: tänne, tänne tulevat! Se on hän, -hän! huusi Anna Pavlowna. Ai, ai! Juoskaa Anton Ivanitsh! Missä -palvelusväki on? Missä on Agrafena? Ei ole ketään!... Hän tulee ihan -kuin vieraasen taloon, Jumalani! - -Hän joutui ihan pois suunniltansa. Kello se soi melkein kuin -kamarissa. - -Anton Ivanitsh hyppäsi ylös pöydän takaa. - --- Hän se on, hän! huusi Anton Ivanitsh. Tuolla on Evseikin -kuskinistuimella! Missä on Jumalan kuva, suola ja leipä? Antakaa pian -tänne! Mitä minä vien hänelle portailla vastaan? Kuinka saattaa mennä -ilman suolaa ja leipää? Sillä on merkityksensä... Mikä epäjärjestys -teillä on? Ei kukaan ole sitä ajatellut. Mutta, Anna Pavlowna, mitä -Te siinä itse sitte töllistelette, kun ette mene vastaan? Juoskaa -pian... - --- En voi! sai hän tuskin sanotuksi, jalat pettävät. - -Näillä sanoilla laskeusi hän nojatuoliin. Anton Ivanitsh sieppasi -pöydältä leipäpalasen, pani sen ja suola-astian lautaselle sekä -hyökkäsi ovea kohti. - --- Ei ole niin mitään valmistettu! ärisi hän. - -Mutta samassa ovessa tuli heitä vastaan kolme lakeijaa ja pari -palvelustyttöä. - --- Hän tulee, tulee! Hän on tullut, huusivat he kalpeina ja -säikähtyneinä, aivan kuin olisi tullut rosvoja. - -Niiden jäljessä tuli heti Aleksander. - --- Sashenka! ystäväni!... huudahti Anna Pavlowna, seisahtui yht'äkkiä -ja katseli neuvottomana Aleksanderia. - --- Missä on Sashenka? - --- Minähän se olen, äitiseni! vastasi tämä suudellen hänen kättään. - --- Sinä? - -Äiti katseli häntä tarkasti. - --- Sinä se olet, todellakin olet ystäväni! sanoi hän rajusti -syleillen poikaansa. Sitten Adujewa katsoi taas äkkiä häneen. - --- Mutta mikä sinun on? Et taida olla terve? kysyi hän rauhattomana -eikä päästänyt sylistään. - --- Olen terve, äitiseni. - --- Terve! Millaiseksi sinä olet tullut, kyyhkyseni? Senlaisenako minä -sinun päästin? - -Adujewa painoi häntä lujasti rintaansa vastaan ja rupesi katkerasti -itkemään. Hän suuteli poikansa päätä, poskia ja silmiä. - --- Missä sinun hiuksesi ovat? Olivathan ne kuin silkki! saneli hän -kyynelten valtaamana: -- silmät loistivat kuni kaksi tähteä; posket --- kuin veri ja maito; olit kokonaisuudessa kuin mehukas omena. -Arvasinhan minä, pahat ihmiset ovat sinut turmelleet, kadehtivat -sinun kauneuttasi ja minun onneani! Mutta mihin setä silloin katsoi? -Minä annoin sinut hänelle kädestä käteen kuin kunnon miehelle -ainakin! Ei hän osannut säilyttää aarretta! Kyyhkyseni!... - -Muija paha itki ja osoitti hyväilyjään hänelle. - -"Kyyneleistä uneksia ei taidakaan olla hyvää!" ajatteli Anton -Ivanitsh. - --- Mitä Te itkette, hyvä ystävä, hänen tähtensä kuin kuolleen? -kuiskasi hän. Ei se ole hyvä! sillä on merkityksensä. - --- Terve, Aleksander Feodoritsh, sanoi hän, antoi Jumala näet vielä -tässäkin maailmassa kohdata toisiamme. - -Aleksander ojensi hänelle ääneti kätensä. Anton Ivanitsh meni -katsomaan, oliko kaikki kärryistä otettu pois, sitten hän alkoi -kutsua talonväkeä tervehtimään herraa. Kaikki tungeiksivatkin -eteisessä ja porstuassa. Hän asetti kaikki järjestykseen ja neuvoi, -miten kunkin piti tervehtiä: minkä piti suudella herran kättä, kenen -olkapäätä, minkä ainoastaan vaatteen lievettä ja mitä silloin piti -sanoa. Erään pojan hän ajoi kokonaan pois, sanoen hänelle: "mene ja -pese naamasi ensin ja pyyhi nenäsi". - -Evsei, remmillä vyötettynä ja kokonaan tomussa, tervehti talonväkeä: -se ympäröi hänet aivan kokonaan. - -Hän lahjoitteli pietarilaisia tuomisia: kuka sai hopeasormuksen, -kuka koivusen nuuskarasian. Huomattuaan Agrafenan, pysähtyi hän kuin -kivettynyt ja katseli tätä äänettömänä, tyhmällä riemulla. Agrafena -katsoi häneen syrjästä, kulmien alta, mutta vastoin tahtoaan muuttui -hän: alkoi nauraa ilosta, sitten itkeä, mutta ei aikaakaan, niin -kääntyi syrjään ja rypisti kulmiansa. - --- Miksi olet ääneti? sanoi hän. Mokoma pöllö: et edes tervehdi! -Mutta Evsei ei voinut sanoa mitään. Hän lähestyi Agrafenaa samalla -tyhmällä hymyllä. Tämä antoi itseään niin ja näin syleillä. - --- Hiisikö sinut tänne toi, sanoi hän äkäisesti, katsellen häntä -välistä salavihkaa; mutta silmissä ja hymyssä ilmaantui suuri ilo. -- -Kai pietarilaiset ovat... sinut jo kerran siellä panneet pyörälle? -Voi noita viiksiä, jotka olet kasvattanut. - -Evsei veti taskustaan esille pienen paperisen kotelon ja antoi sen -hänelle. Siellä oli pronssiset korva renkaat. Sitten hän otti säkistä -paketin, jossa oli suuri huivi. - -Agrafena sieppasi ja pisti vikkelästi, katsomatta kumpaakaan, -kaappiin. - --- Näyttäkää tuomisia, Agrafena Ivanowna, sanoivat muutamat -talonväestä. - --- Mitä niissä on katsomista? Mitä ette ole nähneet? Mitä tässä -tungeksitte! huusi hän heille. - --- Tuossa olisi vielä! sanoi Evsei, ojentaen hänelle toisen paketin. - --- Näyttäkää, näyttäkää! alkoivat muutamat kiusata. - -Agrafena repäsi paperikäärön ja sieltä putoili muutamia -korttipakkoja, käytettyjä, mutta melkein uusia korttia. - --- Löysitpä jotain tuotavaa! sanoi Agrafena. Luuletko, ettei minulla -ole muuta tekemistä kuin korttia pelata? Vai niin! Keksitpä jotakin: -rupeaisinko minä sinun kanssasi korttia pelaamaan! - -Hän piiloitti kortitkin. Tunnin päästä istui Evsei taaskin vanhalla -paikallaan, pöydän ja uunin välissä. - --- Taivaan Herra tätä rauhaa, rauhaa! puheli hän milloin vetäen -kokoon, milloin pitkäksi jalkojaan, toista on täällä. Pietarissa oli -aivan vankilan kaltaista elämää. Olisiko mitään syötävää, Agrafena -Ivanowna? En ole mitään maistanut, sittenkuin viimeisellä pysäkillä. - --- Et ole vielä vanhasta tavastasi luopunut? Tuossa on! Näes vaan, -miten tarttui ruokaan; näkyy, ettei teitä siellä olla syötetty. - -Aleksander kulki kaikkien huoneiden läpitse, meni sitten puutarhaan, -seisattuen joka pensaan ja joka penkin eteen. Äiti seurasi häntä -ja huokaili katsellessaan pojan kalpeita kasvoja, mutta pelkäsi -kuitenkin itkeä; häntä säikäytti Piotr Ivanitsh. Hän kyseli pojan -eloista ja oloista, mutta ei voinut mitenkään päästä syyn perille, -miksi hän oli tullut niin laihaksi, kalvakaksi ja niihin olivat -hiuksensa joutuneet. Hän tarjosi pojalle sekä juotavaa että syötävää, -mutta hän kieltäytyi kaikesta, sanoen olevansa väsynyt matkasta ja -haluavansa nukkua, Anna Pavlowna tarkasti, oliko tila hyvin tehty, -torui tyttöä, että se oli kova, pakoitti tekemään uudestaan hänen -aikanaan, eikä mennyt ennen pois kuin Aleksander oli pannut maata. -Hän meni ulos varpaisillaan, kielsi palvelusväkeä puhumasta sekä -hengittämästä kovaa ja astumasta saappaat jalassa. Sitten hän käski -lähettää Evsein luokseen. Tämän kanssa tuli Agrafenakin. Evsei -kumarsi jalkoihin asti rouvalle ja suuteli hänen kättään. - --- Mikä Sashenkalle on tullut? kysyi hän ankarasti. Minkä näköiseksi -hän on tullut -- hä? - -Evsei oli vaiti. - --- Mitä varten sinä olet ääneti? kysyi Agrafena. Kuuletko, mitä rouva -sinulta kysyy? - --- Miksi hän on niin laihtunut? sanoi Anna Pavlowna, Minne hänen -hiuksensa ovat joutuneet? - --- Ei voi tietää, rouva! sanoi Evsei. Se on herran asia. - --- Et voi tietää! Mitä sinä olet sitten katsonut? Evsei ei tiennyt, -mitä piti sanoa ja oli vaiti. - --- Löysittepä hänestä uskotun, rouva! sanoi Agrafena, rakkaudella -katsellen Evseitä. Mitä sinä siellä teit? Puhu rouvalle! Kyllä sinä -saat kyydin! - --- Rouva hyvä, minäkö en olisi ollut innokas, sanoi pelokkaasti -Evsei, katsoen milloin rouvaan, milloin Agrafenaan: -- olen -palvellut uskollisesti ja totisesti, kysykää jos tahdotte vaikka -Arhipitshilta... - --- Keltä Arhipitshilta? - --- Sikäläiseltä portinvartijalta. - --- Mitä sinä höpötät! huomautti Agrafena. -- Älkää viitsikö häntä -kuunnella, rouva! Läävään hänet pitäisi teljättämän -- niin tietäisi -kyllä. - --- Olen valmis täyttämään herrasväen tahdon, jatkoi Evsei, vaikka -minun pitää paikalla kuolla! Minä otan Jumalan kuvan seinältä alas... - --- Kaikki olette puhuessa hyvät! sanoi Anna Pavlowna, mutta kun -tulee työ kysymykseen, niin ei teitä kuulukaan. Kyllä näkyy, että -olet hyvin herraa hoitanut: olet antanut mennä niin pitkälle, että -kyyhkyseni on terveytensä menettänyt! Kyllä olet häntä hoitanut! -Kyllä minä sinua opetan... - -Hän uhkasi Evseitä. - --- Minäkö en olisi häntä hoitanut, rouva? Kahdeksassa vuodessa ei ole -herran paidoista kadonnut kuin yksi, minulla ovat tallella kaikki -kuluneetkin. - -Mihin se katosi? kysyi Anna Pavlowna äkäisesti. - --- Pesumaljalle. Minä kyllä ilmoitin Aleksander Feodoritshille, että -pitäisi laskea pois palkasta, mutta hän ei virkkanut mitään. - --- Katsos vaan tuota hylkiötä: -- anasti paikalla hyviä -liinavaatteita! - --- Minäkö en olisi hoitanut! jatkoi Evsei, suokoon Jumala, että -kaikki täyttäisivät samalla lailla, velvollisuutensa. Useasti herra -makasi vielä kun minä kävin leipurissa... - --- Millaista leipää hän söi? - --- Valkoista, hyvää. - --- Tiedän kyllä että valkoista; mutta oliko se voista ja maidosta? - --- Tuommoinen patsas! sanoi Agrafena. Kunnollista sanaa ei saa -suustaan ja kuitenkin on olevinaan pietarilainen. - --- Ei! vastasi Evsei, paastoleipää. - --- Paastoleipää! Ah, sinä pahantekijä! Sielunturmelija! Rosvo! sanoi -Anna Pavlowna, punastuen vihasta. -- No, etkö sinä arvannut itse -ostaa hänelle maidolla ja munilla hyöstettyjä leipiä? kyllä sinä olet -häntä hoitanut! - --- Rouva, hän ei käskenyt, - --- Ei käskenyt! Kyyhkyselleni on samantekevä mitä hänelle panee -eteen -- hän syö vaikka mitä. Sekään ei pälkähtänyt päähäsi? Oletko -unhottanut, että hän söi täällä aina semmoista. Ostaa paastoleipää! -Varmaan sinä kuljetit rahat muuanne? Kyllä minä sinut opetan! No, -mitä vielä? Puhu... - --- Jäljestä kun herra oli juonut teetä, jatkoi Evsei, pelokkaasti, -menee hän virastoon, silloin minä tartuin saappaisin: koko aamupäivän -puhdistelen niitä; puhdistan ne kokonaan, välistä kolmekin kertaa; -kun hän illalla heittää jalastaan -- taas puhdistan. Hyvä rouva, -vaikka kuinka tarkastelin: niin ei kellään herrasmiehistä ollut niin -hyvin kiilloitettuja saappaita. Piotr Ivanitshin olivat huonommin -kiilloitetut, vaikka hänellä oli kolme pikenttiä. - --- Miksi hän sitten on tuollainen? sanoi Anna Pavlowna hiukan -leppyneenä. - --- Varmaan kirjoittamisesta, hyvä rouva. - --- Kirjoittiko hän paljon? - --- Kyllä; jokapäivä, - --- Mitä hän kirjoitti sitten? Asiapapereitako? - --- Varmaan asiapapereita. - --- Mutta minkätähden sinä et pidätellyt häntä? - --- Kyllähän minä pidättelin: "älkää istuko, Aleksander Feodoritsh, -menkää kävelemään: ilma on niin kaunis, näkyy paljon herrasväkeä -kävelevän. Älkää kirjoittako niin paljon! Rinta tulee kipeäksi: mamma -suuttuu sitten..." - --- Mitä hän arveli? - --- Mene tiehesi, sanoi hän, sinä olet pöllö! - --- Niin oletkin pöllö! sanoi Agrafena. - -Evsei katsoi häneen tuon kuultuaan, mutta sitten taas jatkoi -katsomistaan rouvaan. - --- No, eikö setä pidätellyt häntä? kysyi Anna Pavlowna. - --- Mitä vielä! Jos hän sattui milloin tulemaan ja näki ilman työtä, -silloinkas hän iski kiinni. "Mitä varten", sanoi hän, "olet ilman -työtä? Et sinä täällä ole maalla, täällä", sanoi hän, "pitää tehdä -työtä eikä maata kyljellä! Aina", sanoi hän, "sinä uneksit!" Kun -hyvin käy antaa aika ripityksen... - --- Kuinka hän ripittää? - --- "Pikkukaupunkilaisuus", sanoi hän... ja silloin sitä tulemalla -tuli... niin torui, ettei välistä kehdannut kuullakaan. - --- Hyi mokomata! sanoi Anna Pavlowna syläisten. -- Synnyttäköön -ensin omia purlakoita ja haukkukoon niitä! Kun olisi pitänyt -pidättää, niin hän... Herra Jumala, armollinen ruhtinas! huudahti -hän. Kehen voi nykyään luottaa, kun omat sukulaisetkin ovat pahemmat -villipetoja? Koira, sekin varjelee omia penikoitaan, mutta tässä -setä on kuihduttanut oman veljensä pojan. Mutta sinä pöllö, etkö -voinut sedälle sanoa, ettei hän saisi tuolla lailla haukkua, vaan -menisi tiehensä. Huutaisi vaimolleen, mokomalle hylkiölle! Löysipäs -ketä rupesi haukkumaan: tee työtä, tee työtä! Kuolkoon itse työnsä -ääressä! Mokomakin koira, antakoon Jumala anteeksi. Löysipä, orjan -edestään työtä tekemään. - -Tätä seurasi äänettömyys. - --- Onko Sashenka kauankin ollut laiha? kysyi hän sitten. - --- Noin kolme vuotta, vastasi Evsei: -- Aleksander Feodoritsh alkoi -kovin surra, söi vähän; alkoi yht'äkkiä laihtua, laihtua, suli -laihaksi kuin kynttilä. - --- Mitä hän suri? - --- Jumala sen tietää, rouva. Piotr Ivanitsh puhui hänen kanssaan -usein siitä: minä kyllä kuuntelin, mutta se oli liian konstikasta: en -sitä käsittänyt. - --- Mitä hän puhui sitten? - -Evsei mietti hetkisen, nähtävästi koettaen muistella jotakin ja -huulensa liikkuivat. - --- Hän nimitti sitä jollain tavalla, mutta olen unhottanut... Anna -Pavlowna ja Agrafena katselivat häntä ja vaativat kärsimättömyydellä -vastausta. - --- No? sanoi Anna Pavlowna? Evsei ei virkkanut mitään. - --- No, sinä hölmö, sano toki jotain, lisäsi Agrafena, rouva vartoo. - --- Pi... taisi olla pikiin... tynyt... sai hän viimein sanotuksi. - -Anna Pavlowna katsoi käsittämättömästi Agrafenaa, mutta Agrafena -Evseitä, Evsei molempia ja kaikki olivat ääneti. - --- Kuinka? kysyi Anna Pavlowna. - --- Piki... pikiintynyt... aivan niin, nyt muistin! vastasi Evsei -päättäväisellä äänellä. - --- Mikä ihmeen onnettomuus se vielä on? Jumalani! Onko se tauti, vai -mikä? kysyi Anna Pavlowna surulla. - --- Ai, eiköhän se merkitse pilattua, rouva? sanoi nopeasti Agrafena. - -Anna Pavlowna kalpeni ja sylkäsi - --- Tulkoon sinulle paisumat kieleen! sanoi hän. -- Onko hän käynyt -kirkossa? - -Evsei vähän venytti vastaan. - --- En voi sanoa, rouva, että hän on liioin käynyt... vastasi Evsei -epäillen, voipi melkein sanoa, ettei ole käynyt... siellä herrasväki -käy harvoin kirkossa... - --- Siitäpä se onkin! sanoi Anna Pavlowna huokauksella ja risti -silmiään. -- Näkyy etteivät minun rukoukseni olleet Jumalalle -otolliset. Uni ei näy valehtelevan: hän on tullut aivankuin -manalasta, minun kyyhkyseni! - -Samassa tuli Anton Ivanitsh. - --- Päivällinen jäähtyy, Anna Pavlowna, sanoi hän. Eiköhän olisi aika -herättää Aleksander Feodoritshia? - --- Ei, ei, Jumala varjelkoon! vastasi Anna Pavlowna. Hän ei käskenyt -itseään herättämään. "Syökää yksin", hän sanoi, "minulla ei ole -ruokahalua; minä makaan ennemmin: uni vahvistaa minua; ehkä syön -illalla". Tehkää Te niin Anton Ivanitsh, älkää pahastuko minulle, -muija pahalle: minä menen, sytytän Jumalan lampun, rukoilen, -niinkauan kuin Sashenka nukkuu; ei minun käy syöminen; syökää Te -yksin. - --- Hyvä, hyvä, sen täytän: luottakaa minuun. - --- Niin osoittakaa meille hyvä työ, jatkoi rouva. Te olette meidän -ystävämme ja rakastatte meitä, kutsukaa Evsei ja kyselkää häneltä -kunnollisesti, minkätähden Sashenka on tullut miettiväiseksi, -laihtunut ja minne hänen hiuksensa ovat joutuneet? Te olette mies: -Teidän on helpompi... eivätköhän ole häntä siellä loukanneet? Löytyy -niitä sellaisia pahanilkisiä maailmassa... tiedustelkaa kaikki. - --- Hyvä, ystäväni, hyvä: minä utelen kaikki, otan kynnenmustuaisiin -asti selvän. Lähettäkää Evsei luokseni, syödessäni päivällistä -- -täytän kaikki. - --- Terve, Evsei! sanoi hän istuen pöytään ja työnsi servietin -kaulaliinan taakse. Kuinka jaksat? - --- Hyvää päivää, hyvä herra. Mitäpä meidän elämästämme? Se on kehnoa. -Mutta Te olette vasta pulskistunut täällä. - -Anton Ivanitsh sylkäsi. - --- Äläpä silmää, hyvä veli. Paljonko tarvitsee onnettomuuteen? lisäsi -hän ja alkoi syödä kaalia. - --- No miten Te jaksoitte siellä? kysyi hän. - --- Noin vaan: ei liian hyvin. - --- Varmaan ruokatavarat olivat hyvät? Mitä sinä söit? - --- Mitä? Otti häntä puodista hyytelöä ja kylmää piirakkaa -- siinä -oli päivällinen! - --- Kuinka? Puodistako? Entäs oma uuni? - --- Kotona ei valmistettu. Naimattomat herrat eivät siellä syö kotona. - --- Mitä sinä sanot! lausui Anton Ivanitsh ja pani pois lusikan, - --- Ihan totta! herrallekin tuotiin ravintolasta. - --- Semmoista mustalaiselämää! Vai niin! Mitenkä voisi olla -laihtumatta! Tuossa on, juo! - --- Nöyrimmästi kiitän Teitä, herra! Teidän terveydeksenne! - -Sitä seurasi äänettömyys. Anton Ivanitsh söi. - --- Paljonko siellä kurkut maksavat? - --- Neljäkymmentä kopekkaa kymmenen. - --- Johan nyt! - --- Jumal' avita; hyvä herra, oikein hävettää sanoa: välistä tuovat -Moskovasta suolattuja kurkkuja. - --- Ah, hyvä Jumala! No, onko sitten ihme, että on laihtunut! - --- Siellä tällaista kurkkua ei saa missään nähdä! jatkoi Evsei -osoittaen yhtä kurkkua, unissanikaan ei edes näe! Semmoisia pieniä ja -huonoja siellä vaan on, täällä semmoisiin ei viitsittäisi katsoakaan, -mutta siellä herrasväki niitä syö! Harvassa talossa paistetaan -leipää. Mutta kaalin valmistaminen talveksi, lihan ja sienien -suolaaminen ei ole ollenkaan tapana. - -Anton Ivanitsh pudisti päätään, mutta ei virkkanut mitään, sillä -hänen suunsa oli ihan täpö täynnä. - --- Kuinka sitten? kysyi hän pureksittuaan ruoan. - --- Kaikkea on puodissa; mitä ei löytyisi puodissa, niin jossain -makkarakaupassa on ja ellei siellä ole, niin leipurissa löytyy; -mutta mitä ei löytyisi leipurissa, niin pitää mennä englantilaiseen -makasiiniin; ranskalaisilla on kaikkea. - -Äänettömyys. - --- Mitä porsaat maksavat? kysyi Anton Ivanitsh, pantuaan lautaselle -melkein puoli porsasta. - --- En tiedä; emme ole ostaneet: kalliita taitavat olla, luulen noin -pari ruplaa. - --- Ai, ai ai! Eikä muka laihtua sitten! Semmoinen kalleus! - --- Suuremmat herrat siellä juuri vähän syövätkin: pienemmät -virkamiehet toki enemmän. - -Taas äänettömyys. - --- No, kuinka teidän oli siellä olla, huonoa? kysyi Anton Ivanitsh. - --- Älköön Jumala saattako enää moista, niin huonoa oli. Täällä on -kalja hyvää, siellä olut kaljaa huonompi; mutta kiehuu koko päivän -vatsassa! Mikä on ainoastaan hyvää, se on saappaiden kiilloitus: se -on niin hyvää, ettei sitä voi kyllikseen katsella! Entäs sen lemu: -mieli tekee sitä syömään. - --- Mitä sinä hulluttelet! - --- Jumal' avita. - -Äänettömyys. - --- No entäs sitten? kysyi Anton Ivanitsh nieltyään. - --- Niin vaan. - --- Söitte kehnosti? - --- Niin. Aleksander Feodoritsh söi vaan hiukkasen: hän on kokonaan -luopunut syönnistä; päivällispöydässä ei syö naulaa leipää. - --- Eikä sitten muka laihtua! sanoi Anton Ivanitsh. -- Siitäkö syystä, -että on kallista? - --- Siksi että on kallista ja siksi ett'ei ole tapanakaan syödä joka -päivä kyllikseen. Herrasväki syö juurikuin varastamalla, kerran -päivässä ja senkin jos ennättävät, noin viiden ja välistä kuuden -ajoissa; siellä jos mitä alkavat tehdä, niin lopettavat sen ensin. -Syöminen heillä on viimeinen työ: ensin tehdä kaikki työt, vasta -sitten syömään. - --- Se vasta on elämää! puhui Anton Ivanitsh. -- Eikä muka laihtua -sitten! Ihme ettette siellä kuolleet. Onko aina sama tapa? - --- Ei: pyhinä kun herrat joskus kokoontuvat, niin Herra varjele, -silloinkos ne syövät! Menevät jonkinlaiseen saksalaiseen ravintolaan -ja syövät yli sadan ruplan. Mutta kuinka ne juovat -- Herra armahda! -pahemmin kuin meikäläiset! Välistä kun Piotr Ivanitshin luo kokoontui -vieraita: ne istuvat kuuden aikoina pöytään, mutta nousevat aamulla -vasta neljättä käydessä. - --- Anton Ivanitsh sai suuret silmät. - --- Mitä sinä hulluttelet! sanoi hän. Syövätkö he yhtämittaa? - --- Syövät. - --- Sitäpä olisi hauska nähdä: se ei ole meidän tapaistamme! Mitä he -sitten syövät? - --- Ei siinä, hyvä herra, ei siinä olisi mitään katsomista! Ei saa -edes selvää mitä syövät: saksalaiset panevat Jumala ties' mitä -ruokaan: ei tee mieli pistää suuhunkaan. Pippurikaan ei ole semmoista -kuin meillä, sitten kaatavat kostukkeeksi jotakin ulkomaisista -pulloista... Kerran Piotr Ivanitshin kokki kestitsi minua herrasväen -ruualla, jonka johdosta minua kolme päivää kurotti. Tarkastin ruokaa, -niin huomasinpa että oli öljymarja ruuassa: minä ajattelin, täälläkin -on öljymarjoja; minä purasin sen -- näen: siinä oli pieni kala; teki -oikein vastenmielisen vaikutuksen, minä sylkäsin sen pois; otin -toisen -- siinä oli samalla lailla; niin oli jok'ikisessa... hiisi -teidät vieköön kirotut!... - --- Panevatko he niitä tahallaan sinne? - --- Jumala niitä tietää! Minä kysyin: mutta väki nauroi vaan ja sanoi: -kuule ne syntyvät senlaisina. Entäs se ruoka sitten? Ensiksi tuodaan -kuumaa ruokaa niinkuin pitääkin piirakaisien kanssa, mutta mimmoiset -ovat ne piirakat sitten; sormustimen kokoiset; kun panee suuhunsa -noin kuusi kappaletta ja tahtoo ruveta niitä puremaan, niin silloin -huomaakin, ettei niitä siellä olekaan, ovat näet sulaneet... Lämpimän -ruo'an perästä antavat vielä jotakin lämmintä, siinä on lihaa, siinä -on hyytelöä, heiniä, paistia... hyi, ei mieli tee ollenkaan sitä -syömään! - --- Teillä siis munia ei keitettykään? Ihmekö se on, että hän on -laihtunut! sanoi Anton Ivanitsh, nousten ylös pöydästä. - -"Kiitän sinua Jumalani", alkoi hän ääneensä siunata syvällä -huokauksella, "kun olet ravinnut minut taivaallisella armollasi... -mitä minä! kieleni rupesi jauhamaan omiaan: maallisella armolla, -- -älä kiellä minulta taivaan valtakuntaasikaan". - --- Korjatkaa ruoka pois pöydästä: herrasväki ei tahdo syödä. -Valmistakaa toinen porsas illaksi... tahi onko teillä kalkkunaa? -Aleksander Feodoritsh pitää kalkkunasta; hän varmaan on siksi -nälkäinen. Tuokaa nyt minulle tuoreempaa heinää: minä lepään -pari tuntia; herättäkää minut sitten teen aikana. Jos Aleksander -Feodoritsh hiukan liikahtaa... niin nykäiskää minua. - --- Noustuaan ylös unesta, tuli hän Anna Pavlownan luo. - --- No mitä, Anton Ivanitsh, kysyi tämä. - --- Ei juuri mitään, nöyrin kiitos suolasta ja leivästänne; minä -nukuin niin makeasti; heinä on niin tuoresta ja tuoksuvaa... - --- Terveydeksi, Anton Ivanitsh. No, mutta mitä sanoo Evsei? oletteko -kysellyt häneltä? - --- Tietysti olen kysellyt! Kaikki olen udellut: se on vaan joutavaa! -Kaikki korjaantuu. Koko juttu on tullut siitä, että ruoka on siellä -huonoa. - --- Ruokako? - --- Niin; tuomitkaa itse: kurkut maksavat siellä neljäkymmentä -kopekkaa kymmenen, porsas kaksi ruplaa, ruoka on vaan -ravintolaruokaa... ei saa luonnollisesti syödä kyllikseen. Onko ihme, -että hän on laihtunut! Olkaa rauhassa, hyvä ystävä, kyllä me saamme -hänet täällä jaloilleen, parannamme hänet. Käskekää valmistamaan -enemmän koivu-nestettä; minä annan Teille reseptin; minä sain sen -Prokofei Astafjitshilta; antakaa aamuin ja illoin ryyppyjä pari -kerrassa, ei tekisi pahaa ennen päivällistäkään; voisi pyhitetyn -veden kanssa... mutta onko teillä sitä? - --- On, on: itsehän Te toitte. - --- Niin, tosiaan minähän sen toin. Valitkaa rasvaisempia ruokia. -Illalliseksi käskin valmistamaan porsaan tahi kalkkunan. - --- Kiitoksia Anton Ivanitsh. - --- Ei ole kiittämistä, hyvä ystävä! Emmekö käskisi valmistamaan -kananpoikia valkean kostukkeen kanssa? - --- Minä käsken... - --- Mitä varten Te menette? Olenhan minä täällä? Minä kyllä toimitan... - --- Niin toimittakaa, auttakaa. - -Hän meni pois, mutta Anna Pavlowna vaipui ajatuksiinsa. - -Naisen vaisto ja äidin sydän sanoivat hänelle, ettei ruoka ole yksin -syynä Aleksanderin synkkämielisyyteen. Hän alkoi hienosti tiedustella -viittauksilla, syrjästä, mutta Aleksander ei ymmärtänyt noita -viittauksia ja oli vaan ääneti. Sitten kului pari, kolme viikkoa. -Porsaita, kananpoikia ja kalkkunoita kului paljon, mutta Aleksander -oli yhä vaan synkkämielinen, laiha ja hiukset eivät kasvaneet. - -Anna Pavlowna päätti puhua hänen kanssaan ihan suoraan. - --- Kuule ystäväiseni, Sashenka, sanoi hän kerran, on jo kuukausi -aikaa, kun sinä olet ollut täällä, mutta minä en ole nähnyt sinun -kertaakaan hymyilevän: liikut kuin mikä pilvi ja katselet alas. Eikö -sinulla ole mitään rakasta kotiseudulla? Näkyy että vieras paikka -on rakkaampi; suretko ketä naista, vai kuinka? Sydämmeni särkyy -katsellessani sinua. Millaiseksi olet tullut? Kerro minulle! mitä -sinulta puuttuu? Minä en sääli mitään. Onko sinua kuka loukannut: -minä otan siitäkin selon. - --- Älkää olko rauhaton, äiti, sanoi Aleksander! -- ei se ole -mitään! Olen tullut vanhemmaksi, järkevämmäksi, siitä syystä olen -mietteissäni... - --- Mutta, miksi olet laihtunut? Missä hiuksesi ovat? - --- Minä en voi kertoa syytä siihen... kaikkea ei voi kertoa, mitä -on tapahtunut kahdeksassa vuodessa... kenties terveyteni on hiukan -mennyt huonoksi... - --- Mitä kohtaa sinulla kivistää? - --- Kivistää sieltä ja täältä - --- Hän osoitti päätä ja sydäntä. - -Anna Pavlowna kosketti kädellä hänen otsaansa. - --- Se ei ole kuuma, sanoi hän. Mitä ihmettä se sitten on? Pistääkö -päätä? - --- Ei... - --- Sashenka! Lähetetään hakemaan Ivan Andreitshia. - --- Kuka on Ivan Andreitsh? - --- Uusi lääkäri; pari vuotta ollut! Hän on semmoinen lääkäri, -että ihme oikein! Hän ei kirjoita melkein ollenkaan lääkkeitä; -hän valmistaa itse jonkinlaisia pieniä siemeniä -- ne auttavat. -Foman vatsaa kuin kivisti, kolme vuorokautta hän ulvoi ulvomalla: -lääkäri antoi hänelle kolme siementä, niin vaiva meni pois kuin -pyyhkäsemällä. Paranna itseäsi, kyyhkyseni. - --- Ei, mammaseni, hän ei voi auttaa minua: kyllä se menee itsestään -ohitse. - --- Minkätähden sinä olet suruinen? Mikä kumman onnettomuus se on? - --- Muutoin vaan... - --- Mitä sinun mielesi tekee? - --- En tiedä itsekään; minun on ilman vaan ikävä. - --- Herranen aika, mitä kummia! sanoi Anna Pavlowna. -- Sanot ruoan -olevan mielestäsi hyvää, mukavata sinusta on ja hyvä arvonimi... -luulisi, ettet ole mitään vailla. Sittenkin sinä olet suruinen! -Sashenka, sanoi hän hiljaan vaitiolon perästä, eiköhän sinun ole jo -aika... mennä naimaan? - --- Olkaa nyt! ei, minä en nai. - --- Minulla on varoilla yksi tyttö -- aivankuin nukki: ruusunpunainen, -hento; luulee ihan, että aivo valuu luusta luuhun. Vyötäinen on -niin hoikka, niin solakka; hän on käynyt kaupungissa koulua, oikein -instituutissa. Hänellä on 75 orjaa ja 25 tuhatta ruplaa rahoja ja -sitä paitsi mainiot myötäjäiset: ne ovat Moskovassa valmistetut; on -hyvä sukuinenkin... Mitä Sashenka? Kerran minä kahvikestissä puhelin -ja leikillä viittasin sinne päin: hän näytti teroittavan ilosta -korvansa... - --- En minä nai, toisti Aleksander. - --- Kuinka, etkö milloinkaan? - --- En milloinkaan. - --- Herra varjele! Mitä tästä tuleekaan? Muut ihmiset ovat kuni -ihmisiä ainakin, mutta hän yksinään on Jumala ties' minkäkaltainen. -Minulle se olisi semmoinen ilokin! Jumala voisi saattaa niinkin että -saisin hoitaa lapseni lapsia. Mutta naipa kuitenkin hänet; kyllä sinä -opi häntä rakastamaan... - --- En minä rakastaisi, äiti hyvä: minä olen jo lakannut rakastamasta. - --- Kuinka olet lakannut rakastamasta, ethän ole vielä ollut -naimisissakaan! Ketä sinä siellä rakastit? - --- Tyttöä. - --- Miksi et nainut? - --- Hän petti minut. - --- Kuinka petti? Ethän ollut vielä naimisissakaan hänen kanssaan? - --- Aleksander oli ääneti. - --- Kyllä ovat hyviä sikäläiset tytöt: häihin asti eivät rakasta! -Petti! Mokoma hylkiö! Heitti itse onnen käsistään, ei osannut antaa -arvoa, kelvoton! Jos minä näkisin hänet, niin sylkisin vasten naamaa. -Mihin setäkin katsoi? Kenen hän löysi paremman, tahtoisin sen -nähdä... Onko hän yksin olemassa? Rakastat vielä toisenkin kerran. - --- Minä olen rakastunut toisen kerran. - --- Ketä? - --- Leskeä. - --- Miksi et nainut häntä? - --- Hänet minä petin itse. - -Anna Pavlowna katseli Aleksanderia eikä tiennyt, mitä hänen piti -sanoman. - --- Hänet minä petin itse!... toisti hän. -- Varmaankin joku kelvoton -kappale! lisäsi hän sitten kuiskaten. -- Siellä vasta on helvetti, -Jumala antakoon anteeksi: rakastavat häihin saakka, ilman kirkon -menoja; sitten pettävät... Mitä kaikkea tapahtuukaan maailmassa, kuin -oikein katselee! Varmaan pian tulee maailman loppu!... Sano, eikö -mielesi tee jotakin? Kenties ruoka ei ole mieluistasi? Minä tilaan -kaupungista kokin. - --- Ei, kiitos: kaikki on hyvin. - --- Kenties sinun on ikävä yksin: minä lähetän hakemaan naapureita. - --- Ei, ei. Älkää vaivatko itseänne, äiti hyvä! Minun on täällä -rauhallinen ja hyvä olla; kaikki menee ohitse... minä en ole vielä -tutustunut asianhaaroihin. - --- Siinä oli kaikki mitä Anna Pavlowna sai tietää. - -"Ei" ajatteli hän: "Jumalatta ei voi ottaa askeltakaan". Hän kehoitti -Aleksanderia tulemaan hänen kanssaan puolipäivä-kirkkoon lähimmäiseen -kylään, mutta kaksi kertaa oli Aleksander nukkunut liian pitkään, ja -herättää hän ei uskaltanut. Lopulta kutsui hän Aleksanderia kerran -iltakirkkoon. "Kenties tulen", sanoi Aleksander ja sitten mentiin. -Äiti astui kirkkoon ja meni aivan kuorin lähelle, Aleksander jäi -seisomaan oven suuhun. - -Aurinko oli laskeutumaisillaan ja heitti kieroja säteitä, jotka -väliin leikittelivät jumalan kuvien kultaisilla reunuksilla, väliin -valaisivat tummia ja vakaisia pyhimyksien kuvia ja hajoittivat -valollaan kynttilöiden heikon ja kainon valon. Kirkko oli melkein -tyhjä: talonpojat olivat pellolla työssä; käytävän nurkassa tungeiksi -muutamia ämmiä, valkoset huivit päässä. Muutamat suruisen näköisinä -ja käsi posken nojassa istuivat kivisellä alttarin portaalla, -päästivät ajoittain kovia ja raskaita huokauksia, Jumala ties -syntinsäkö vai kotiasioittensako tähden. Toiset venyivät maassa -polvillaan kauan aikaa kasvot alaspäin rukoellen. - -Raitis tuuli murtautui akkunan rautaisen ristikon läpitse, nosteli -välistä alttarin päällä olevata kangasta, välistä leikitteli papin -harmailla hius-suortuvilla, tahi käänsi kirjan lehteä ja sammutti -kynttilän. Papin ja lukkarin askeleet kajahtelivat kovasti pitkin -tyhjän kirkon kivistä lattiaa; heidän äänensä levisivät surullisesti -pitkin kattoja. Ylhäällä kupoolissa huusivat naakat kimeästi, ja -rääkkyivät varikset, jotka lentelivät toisesta akkunasta toiseen. -Niiden siipien suhina ja kellojen kaiku häiritsi silloin tällöin -kirkonmenoa... - -"Niinkauan kuin ihmisessä kiehuu elämän voimat" ajatteli Aleksander, -"niinkauan kuin toiveet ja intohimot leikittelevät, on hän henkisesti -työssä, hän pakenee sitä rauhoittavaa, tärkeätä, juhlallista -tutkistelemista, johon uskonto saattaa... hän hankkii siitä -lohdutusta vasta silloin, kuin voimat ovat sammuneet, raiskatut, -toiveet pettyneet ja vuodet painavat..." - -Nähdessään tuttavia esineitä heräsi Aleksanderin sielussa -muistoja. Hän kulki ajatuksissaan läpi lapsuuden ja nuoruuden ajan -Pietarin matkaan saakka; hän muisti, kuinka hän lapsena ollessaan -toisti äitinsä jälkeen rukouksia, kuinka äiti luki hänelle -suojelusenkelistä, joka seisoo ihmisen sielun vartijana ja on ijäti -pahan vihollinen; kuinka äiti osoitellessaan tähtiä sanoi niiden -olevan Herran enkelien silmiä, jotka katselevat maailmaan ja laskevat -ihmisten hyvät ja huonot työt; kuinka taivaan asukkaat itkevät, kun -yhteenlaskettuna ilmaantuu enemmän huonoja kuin hyviä ja kuinka -taas iloitsevat, kuin hyvät työt voittavat huonot. Osoittaen rannan -tummaa sinervää, sanoi hän, että se on Sioni... Aleksander huokasi -herättyään näistä muistelmista. - -"Ah! jos minä voisin vielä uskoa siihen"; ajatteli hän. "Lapsen -usko on kadonnut, mutta mitä minä olen tullut tuntemaan uutta ja -luotettavaa? En mitään: Olen löytänyt epäilyksiä, selityksiä, -teoriaa... ja totuudesta olen entistä kauempana... Mitä hyödyttävät -uskonlahot, tämä viisasteleminen?... Jumalani!... kun kerran uskon -lämpö ei lämmitä sydäntä, voiko ihminen ollakaan onnellinen? Olenko -minä onnellisempi?" - -Iltakirkko päättyi: Aleksander tuli kotia vielä synkkämielisempänä -kuin sinne mennessään. Anna Pavlowna ei tiennyt mitä hänen piti -tehdä. Kerran kun Aleksander heräsi tavallista aikaisemmin, niin hän -kuuli suhinaa pääalusensa yllä. Hän katsoi taakseen: joku ämmä seisoi -ja mumisi jotain hänen takanaan. Tämä katosi heti paikalla kun näki, -että hänet huomattiin. Päänaluisen alla löysi Aleksander jonkinlaisen -heinän; kaulan ympärillä riippui suitsutuspihkaa. - --- Mitä tämä merkitsee? kysyi Aleksander äidiltään. Mikä ämmä minun -huoneessani oli? - -Anna Pavlowna hämmästyi. -- - --- Se oli... Nikitishna, sanoi hän. - --- Mikä Nikitishna? - --- Näetkös ystäväni, hän... ethän vaan suutu? - --- Mutta mitä hän teki? sanokaa. - --- Hän... sanotaan auttaa monia... kun hän vaan kuiskaa veteen ja -hengittää nukkuvan ihmisen päälle -- niin kaikki menee ohitse. - --- Kolmatta vuotta takaperin, sano Agrafena, lensi Sidorowan lesken -savupiippuun aina yöllä tulinen käärme... - -Anna Pavlowna sylkäsi. - --- Nikitishna, jatkoi Agrafena: manasi käärmeen: se lakkasi -lentämästä. - --- No, mitenkä Sidorowan kävi? kysyi Aleksander. - --- Hän synnytti: lapsi oli niin laiha ja musta! Kolmantena päivänä se -kuoli. - -Aleksander purskahti nauruun taisi olla ensimmäisen kerran maalle -tultuansa. - --- Mistä te löysitte hänet? kysyi Aleksander. - --- Anton Ivanitsh toi hänet, vastasi Anna Pavlowna. - --- Että viitsitte kuunnella tuota hupakkoa. - --- Hupakkoako! Ah Sashenka, mitä sinä sanot? Eikö ole synti sanoa -Anton Ivanitshia hupakoksi! Kuinka kielesi kääntyi semmoiseen? Anton -Ivanitsh on hyväntekijämme, ystävämme! - --- Ottakaa, äitiseni, suitsutuspihka ja antakaa ystävällemme ja -hyväntekijällemme: ripustakoon hän sen omaan kaulaansa. - -Sen jälkeen sulki Aleksander aina ovensa yöksi. Kului pari kolme -kuukautta. Vähitellen yksinäisyys, hiljaisuus, kotoinen elämä ja -äidin hyvyys siihen liitettynä auttivat Aleksanderia ihmiseksi. -Mutta laiskuus, huolettomuus ja kaiken siveyden tunteen poissaolo, -jota Aleksander turhaan oli Pietarissa etsinyt, sijaitsi nyt -hänen sielunsa maailmassa. Siellä, paettuaan mietteiden, taiteen -maailmasta, suljettuna kiviseinien sisälle, tahtoi hän nukkua myyrän -uneen, mutta alinomaa herätti häntä unesta, kateudesta syntyneet -mielenliikutukset ja turhat toiveet. Jokainen ilmiö tieteen ja -taiteen maailmassa, jokainen uusi kuuluisuus herätti hänessä -kysymyksen: "miksi en minä ole se, minkätähden en minä ole sitä -tehnyt?" Siellä hän joka askeleelta kohtasi ihmisiä, eduttomia -vertailuja itsensä suhteen... siellä hän lankesi niin usein, siellä -näki kuin peilissä heikkoutensa... siellä oli tuo auttamaton setä, -joka piti silmällä hänen elämänsä tapoja, laiskuutta ja kunnianhimoa, -joka ei mihinkään perustunut; siellä on kauneuden maailma ja joukko -lahjakkaita ihmisiä, joiden keskellä hän ei näytellyt mitään osaa. -Lopuksi, siellä koettavat johtaa elämää varman suunnitelman mukaan, -saada päivän valoon sen pimeät, epäselvät puolet, eivätkä anna -tunteille, intohimoille ja unelmille valtaa ja sitten luovuttavat -runollisen viehätyksen, tahtovat antaa sille jonkinlaisen ikävän -kuvan ja yksitoikkoisen ja raskaan muodon... - -Mutta täällä on hyvä oleksia! Hän on parhain ja viisain kaikista! -Täällä on hän muutamia virstoja ympäristössä yleinen epäjumala, Sen -ohessa on täällä joka askeleen päässä silmien edessä luonto, hänen -sielunsa aukesi hiljaisille, rauhallisille mielenvaikutuksille. -Aaltojen läike, lehtien kohina, viileys ja välistä luonnon -äänettömyys -- kaikki synnytti hänessä mietteitä ja herätti tunteita. -Puutarhassa, pellolla, kotona hakivat häntä lapsuuden ja nuoruuden -muistot. Välistä kun Anna Pavlowna istui hänen vieressään, tuntui -kuin hän olisi arvannut poikansa ajatukset. Äiti auttoi häntä -muistamaan pikkuseikkoja elämästä, jotka olivat hänelle kalliita, -tahi kertoili mitä hän ei ollenkaan muistanut. - --- Nämät lehmukset, puhui hän, osoittaen puutarhaa, on isäsi -istuttanut. Silloin sinä et vielä ollut syntynytkään. Tavallisesti -istuin täällä balkongilla ja katselin häntä. Hän raataa, raataa ja -katsahtaa minuun, mutta hiki juoksee karjaloina hänestä. "Aha oletko -täällä?" sanoo hän, "sen vuoksi minusta on niin hauska raataa!" Ja -hän alkaa uudelleen työskennellä. -- Tuolla on niitty, jossa sinä -leikitsit lasten kanssa; sinä olit aika äkäpussi: jos hiukankaan ei -oltu mielesi mukaan -- niin huusit täyttä kurkkua. Kerran Agashka --- joka nyt on Kusmalla naimisissa, tuolla kolmannessa töllissä -polvitiestä -- töykkäsi sinua jollain tavalla, niin että nenästäsi -lähti verta, silloin isä löi häntä että töin tuskin sain lakkaamaan. - -Ajatuksissaan liitti Aleksander näihin muistoihin vielä toisia. -"Tuolla puun alla olevalla penkillä", ajatteli hän, "istuin minä -Sofian kanssa ja olin silloin onnellinen. Mutta tuolla kahden -syreenipensaan välissä sain häneltä ensimmäisen suudelman..." Kaikki -tämä oli hänen silmiensä edessä. Hän hymyili näille muistoille ja -istui tuntikausia balkongilla ottaen vastaan tahi saattaen aurinkoa, -kuunnellen lintujen laulua, järven läikyntää ja näkymättömien -hyönteisten surinaa. - -"Jumalani! kuinka täällä on hyvä olla!" puhui hän näiden -yksinkertaisten mielenvaikutusten valtaamana, "kaukana hyörinästä, -halpamaisesta elämästä, siitä muurahaispesästä, missä ihmiset... -joukottain, aidan takaa eivät hengitä aamun viileyttä, ei keväisen -niityn tuoksua". - -"Kuinka siellä väsyy elämään, mutta täällä saa sielu levähtää, tässä -yksinkertaisessa helppotajuisessa elämässä! Sydän nuortuu, rinta -hengittää vapaammin, järkeä ei rasita kiusalliset ajatukset: niin -yksi kuin toinenkin asia on hyvin. Ei ole syytä huolehtia mistään. -Huolettomana, raskaitta ajatuksitta, uinailevalla sydämmellä ja -järjellä, vähäisellä värähdyksellä saa antaa katseensa luistaa -lehdosta peltoon, kukkulaan ja sitten upottaa pohjattomaan taivaan -sinervään." - -Välistä taas siirtyi hän pihalle ja kylän kadulle päin olevan akkunan -luo. Siellä oli toisenlainen kuva, vastakohtainen kuva, täynnä -puuhallista, perheellistä elämää. Helteestä venyy Barbos pitkällään -koirankopin luona, turpa käpälien päällä. Kymmenittäin kanoja ottaa -aamua vastaan kilvan kaakattaen; kukot tappelevat. Kadulla ajetaan -elukoita laitumelle. Välistä jäljelle jäänyt lehmä ammuu surkeasti, -seisoen keskellä katua ja töllistellen kaikille suunnille. Miehet -ja vaimot, sirpit ja haravat olallaan, menevät työhön. Ajoittain -tempaa tuuli pari kolme sanaa niiden keskustelusta ja kuljettaa -niitä akkunan luo. Siellä ajaa maanmiehen kärryt jyrinällä pitkin -siltaa, sen jäljessä kämpii heinäkuorma laiskasti. Valkopäiset, -karkeatukkaiset lapsinallikat paitojaan nostellen kiertelevät -vesilätiköissä. Katsellessaan tätä kuvaa, alkoi Aleksander löytää -runollisuutta haarmaassa taivaassa, rikkonaisessa aidassa, portissa, -likaisessa lammessa ja lipsuissa. Ahtaan keikarimaisen hännystakin -vaihtoi hän leveään kotitekoiseen halattiin. Tämän rauhallisen elämän -jok'ainoassa ilmiössä, jok'ainoassa mielenvaikutuksessa, illoin, -aamuin, syödessä ja levätessä oli läsnä äidin nukkumaton silmä. - -Hän ei tainnut kyllin iloita nähdessään kuinka Aleksander lihoi, -kuinka poskille palasi puna, kuinka silmät elpyivät tasaisesta -loisteesta. - -"Hiukset eivät vaan kasva", puhui hän, "olivat ikäänkuin silkkiä." - -Aleksander kävi usein kävelemässä ympäristössä. Kerran kohtasi hän -joukon akkoja ja tyttöjä, jotka menivät metsään sieneen, hän liittyi -joukkoon ja kulki koko päivän niiden kanssa. Palattuaan kotia, -kehui hän Masha-nimistä tyttöä sukkeluudesta ja vikkelyydestä. -Masha otettiin sitten taloon palvelemaan herraa. Välistä hän kävi -katsomassa peltotöitä ja sai nyt kokemalla nähdä sitä, mistä oli -usein kirjoittanut ja kääntänyt lehteen. "Kuinka usein me panimme -omiamme siellä", ajatteli hän, nyykyttäen päätään ja hän alkoi tutkia -asiaa syvemmin ja tarkemmin. - -Eräänä sateisena päivänä koetti hän työskennellä, istui kirjoittamaan -ja oli tyytyväinen työnsä alkuun. Parannuksia varten tarvittiin yhtä -kirjaa: hän kirjoitti Pietariin ja kirja lähetettiin. Hän ryhtyi -työhön leikittä. Hän tilasi vielä kirjoja. Turhaan Anna Pavlowna -koetti estää häntä kirjoittamasta, ettei rinta menisi piloille: -mutta Aleksander ei tahtonut kuullakaan. Anna Pavlowna lähetti -noutamaan Anton Ivanitshia. Ei Aleksander kuunnellut häntäkään, vaan -kirjoitteli yhä edelleenkin. Kun oli kolme, neljä kuukautta kulunut, -niin Aleksander ei laihtunut kirjoittamisesta, vaan lihoi enemmän. -Tämä rauhoitti Anna Pavlownaa. Siten kului puolitoista vuotta. -Kaikki oli hyvin, mutta loppupuolella tätä aikaa rupesi Aleksander -taas miettimään. Hänellä ei ollut mitään toiveita, jos oli ollutkin, -niin ei niitä ollut vaikea täyttää: ne eivät ulottuneet perhe-elämää -ulommas. Ei häntä mikään voinut huolettaa: ei työ, ei epäilys, -vaan hän ikävöi kuitenkin! Häntä kyllästytti vähitellen kotoinen -ahdas piiri; äidin mielennouteet kävivät suututtaviksi, mutta Anton -Ivanitsh oli kerrassaan vastenmielinen; työkin kyllästytti, eikä -luontokaan häntä enää viehättänyt. - -Hän istui ääneti akkunan luona ja katseli välinpitämättömästi isän -lehmuksia ja harmistuneena kuunteli järven läikyntää. Hän alkoi -mietiskellä syytä tähän uuteen ikävään ja tuli havaitsemaan, että -hän ikävöi Pietaria! Poistuen kauemmas menneestä, alkoi hän sääliä -sitä. Veri kiehui vielä hänessä, sydän löi, sielu ja ruumis vaativat -toimintaa... Taas oli kysymys ratkaistavana. Jumalani! Hän oli -vähällä itkeä tästä havainnosta. Hän luuli ikävän menevän ohitse, -sillä että hän voi elää aikansa maalla, tottua siihen, mutta mitä -vielä: mitä kauemmin hän eli siellä, sitä kovemmin sydäntä kolotti ja -se pyrki siihen kadotukseen, joka oli hänelle jo tuttava. - -Hän teki sovinnon menneen kanssa: se kävi hänelle rakkaaksi. Kateus, -synkkä katsantotapa, törkeys, arastaminen lieventyi yksinäisyydestä -ja miettimisestä. Mennyt esiintyi hänen silmissään puhdistetussa -valossa, itse petturi. Nadinkakin -- melkein auringon säteissä. -"Mitä minä täällä teen? sanoi hän harmistuneena. Mitä varten kuihdun -täällä? Minkä tähden lahjani sammuvat? Miksi en minä voisi toimellani -siellä loistaa? Nyt minusta on tullut järkevämpi. Missä suhteessa on -setä minua parempi? Enkö minä voisikaan löytää itselleni tietä? No, -tähän saakka ei ole onnistunut, mutta en vielä koskaan ollut omaan -kutsumukseeni ryhtynytkään -- mitäpä siitä? Olen tullut viimeinkin -huomaamaan: nyt onkin jo aika ryhtyä! Vaan lähtöni... pahottaa äitini -mieltä kovin. Mutta kuitenkin on matkustaminen välttämätöntä; en minä -voi täällä menehtyä. Siellä oli se ja sekin -- tullut ihmisiksi... -Mutta minun edistymiseni ja onneni?... Minä yksin olen jäljelle -jäänyt... ja mistä syystä? Minkätähden?" Hän oli menehtyä ikävästä, -eikä tiennyt, miten piti sanoa äidille matka-aikeitaan. - -Äiti pelasti hänet pian siitä vaivasta: hän kuoli. - -Hän kirjoitti lopuksi seuraavalla tavalla tädille ja sedälle -Pietariin: Tädille: - -"Ennen Pietarista lähtöäni varustitte minut, ma tante, kyyneleet -silmissä, kalleilla sanoilla matkalle, jotka sanat ovat painuneet -muistiini. Te sanoitte: jos minä joskus tarvitsen lämmintä -ystävyyttä, todellista osanottoa, niin Teidän sydämmessänne on -aina nurkka minulle." On tullut hetki, jolloin olen käsittänyt -näiden sanojen kaiken arvon. Ne oikeudet, jalomielisesti annoitte -sydämemme ylitse, niissä on hiljaisuus, lohdutus ja rauha sopimuksen -merkkinä, kenties koko elämäni onni. Kolme kuukautta takaperin -nukkui äitini kuoleman uneen: en lisää enää sanaakaan. Hänen -kirjeistään näette, mitä hän on minulle ollut ja käsitätte mitä -olen hänessä kadottanut... Minä pakenen täältä ainiaaksi. Mutta -minne yksinäinen vaeltaja suunnittaa matkansa ellei siihen paikkaan, -missä Te olette?... Sanokaa yksi sana: löydänkö minä Teissä sen, -minkä puolitoista vuotta taapäin jätin? Oletteko karkoittanut minut -muistostanne? Suostutteko ikävään velvollisuuteen parantamaan -ystävyydellänne, joka monta kertaa oli minut pelastanut, uutta syvää -haavaa? Minä heitän kaikki toiveeni Teihin, ja toiseen mahtavaan -liittolaisen -- toimintaan. - -"Teitä kummastuttaa -- eikö totta? Teidän on outoa kuulla tällaista -minulta? Lukekaa näitä riviä, joita olen kirjoittanut rauhallisessa -muodossa, joka ei ole minun tapaistani? Älkää ihmetelkö ja peljätkö -minun palaamistani: Teidän luoksenne ei tule tuuliaispää, ei -haaveilija, ei semmoinen, jonka ihanteet ovat haihtuneet, ei -pikkukaupunkilainen, vaan yksinkertaisesti ihminen, jonka kaltaisia -löytyy Pietarissa paljon ja jonka kaltainen minun olisi pitänyt -aikoja sitten olla. Varoittakaa etenkin setää tässä asiassa. Kun -katselen mennyttä elämääni, niin minun tulee paha olla, häpeän sekä -muita että itseäni. Mutta eihän toisin voinut olla, Heräsin vasta --- kolmenkymmenen vanhana! Kova koulu, jonka olin Pietarissa läpi -käynyt, ja mietiskeleminen maalla ovat selvittäneet minulle kokonaan -kohtaloni. Erottuani melkoisen matkan päähän sedän läksyistä ja -omasta kokemuksestani, käsitin minä niitä täällä, hiljaisuudessa -selkeämmin ja huomaan, minne niiden aikoja sitten olisi pitänyt -saattaa minua, huomaan kuinka surkuteltavasta ja järjettömästi olen -poistunut oikeasta päämäärästäni. Nyt minä olen rauhallinen: minä -en kidu enkä kärsi, vaan en minä taas kerskailekaan tätä; kenties -tämä rauhallisuus lähtee itsekkäisyydestä; kuitenkin tunnen, että -katsantokantani elämään on selkenevä siihen määrään, että minä olen -löytävä toisen rauhan lähteen -- kirkkaamman. Vielä en voi olla -säälimättä sitä, että olen päässyt sille rajalle, jossa -- voi -onnettomuutta -- nuoruus on loppumaisillaan ja alkaa miettiminen, -hurmauksen tutkiminen, valikoimisen ja tuntemisen aika. - -"Ehkä käsitykseni ihmisistä ja elämästä on hiukan muuttunut, niin -paljon on sentään toiveita liitänyt pois, paljon mennyt mielenhaluja, -sanalla sanoen, silmänharhaukset ovat kuluneet; seurauksena on -tietysti, että vähemmin erehdyn ja petyn monessa suhteessa ja -ihmisissä, se on hyvin lohduttavaa toiselta puolelta! Minä näen -selkeämmin eteeni: kaikkein raskain on takana; mielen liikutukset -eivät ole peloittavia, sillä niitä on vähän jälellä, tärkeämmät ovat -ohitse ja minä siunaan niitä. Minua hävettää muistella, kuinka minä -luulottelin olevani marttyyri ja kirosin kohtalon arpaa. Kirosin! -Mikä halpamainen kiittämättömyys ja lapsellisuus! Miten myöhään -tulin huomaamaan, että kärsimykset puhdistavat sielun, tekevät -ihmisen sellaiseksi että hän kärsii itseään ja että muutkin häntä -kärsivät, kohoittavat häntä... Nyt tunnustan, jos ihminen ei ole -kokenut kärsimyksiä, niin se merkitsee, ettei ole kokenut elämää -täydellisyydessään: niissä on monta tärkeätä ehtoa, joiden ratkaisua -emme kenties ehdi täällä odottaakaan. Näissä mullistuksissa näen -minä Jumalan käden, joka antaa luullakseni ihmiselle loppumattoman -tehtävän -- pyrkiä eteenpäin, saavuttaakseen ylhäältä määrätyn -päämaalin, ainaisen taistelun ohessa pettyneiden toiveiden ja -kiusallisien vastuksien kanssa. Huomaan että ne ovat välttämättömät -nämät taistelot ja mullistukset elämälle, sillä elämä ilman niitä ei -olisikaan elämä, vaan seisahdus, uni... Kun taistelo on loppunut, -niin näkee elämänkin olevan loppuneen; ihminen oli ollut kiinnitetty, -rakastunut, nauttinut, kärsinyt, ollut mielenliikutusten valtaamana -ja on tietysti elänyt! - -"Näettekö miten minä ajattelen: minä olen tullut ulos pimeydestä --- näen, että kaikki tänne asti eletty on ollut jonkinlainen kova -valmistus oikealle tielle, järkevä oppi elämää varten. Joku sanoo -minulle, että loppu-tie tulee olemaan helpompi, rauhallisempi ja -selvempi... Himmeät paikat ovat tulleet valaistuksi, konstikkaat -solmut auenneet itsestään; elämä alkaa tuntua hyvältä eikä pahalta. -Pian sanon taas: Kuinka elämä on hyvä! mutta sanon, ei niinkuin -nuorukainen, joka on hurmaantunut hetkellisestä nautinnosta, vaan -täydellisesti tuntien sen todelliset nautinnot ja surut. Sitten ei -kuolemakaan peloita: se ei näyttäikse pelättimenä, vaan kauniina -koetuksena. Nyt jo löyhähtelee sieluuni tuntematon rauhallisuus: -lapsellisia harmia, loukatun itserakkauden puuskia, lapsen ärtymistä -ja naurettavaa suuttumusta maailmaan ja ihmisiin, rakkikoiran -tapaista suuttumusta elehvanttiin -- tuntuu kun sitä ei olisi ollut -olemassakaan. - -"Olen taas tehnyt ystävyyden liiton ihmisten kanssa, joiden kanssa -olen pitkän ajan ollut epäsovussa, jotka, sen huomaan ohimennen, -ovat täällä samanlaiset kuin Pietarissakin, mutta vaan hiukan -jäykempiä, karkeampia ja lystikkäämpiä. En minä niille enää vihainen -ole täälläkään, saatikka sitten siellä tulisin sitä olemaan. Tässä -on teille esimerkki lauhkeudestani: meillä käy eräs narri Anton -Ivanitsh, vierailee ja on muka jaksavinaan suruani; huomenna hän -menee naapurin häihin -- jakaa siellä taas iloa, mutta sattuu -menemään vielä jonkun kolmannen luo -- täyttää kätilön tehtävän. -Mutta ei ilo eikä suru estä häntä kaikkien luona syömästä neljä -kertaa päivässä. Huomaan että hänelle on samantekevä: hän on sama jos -ihminen kuoli, syntyi tahi nai, minusta ei ole vastenmielistä katsoa -häneen, ei harmita... minä kärsin häntä, enkä aja häntä tiehensä. -Tämä on hyvä merkki -- eikö totta ma tante? Mitä sanotte luettuanne -nämä kiitoslauseet itsestäni?" - -Sedälle: - -Rakkahin, hyvä setä ja samalla Teidän ylhäisyytenne! - -"Mikä riemu kuin sain kuulla, että edistyksenne on kehuttava; -onnenne kanssa olette jo aikoja ollut sovussa. Te olette siis oikea -kaupungin neuvos, Te -- kansselin päällikkö! Uskallanko muistuttaa -Teidän ylhäisyyttänne eräästä lupauksesta, jonka annoitte minulle -lähteissäni: 'jos joskus tarvitset paikkaa, tointa tahi rahaa, käänny -minun puoleeni!' sanoitte Te. Ja nyt minä olen paikan sekä toimen -puutteessa; tietysti tarvitsen rahaa. Minä pikkukaupunkilais-parka -uskallan pyytää paikkaa ja työtä. Millainen kohtalo odottaa -pyyntöäni? Eiköhän samanlainen kuin muinoin saavutti Sajeshalowin, -joka pyysi Teitä toimittamaan erästä asiaa?... Mitä tulee luomiseen, -josta Te niin ankarasti huomautitte eräässä kirjeessänne, niin... -eiköhän liene synti koskettaa aikoja sitten unohtuneita hullutuksia, -koska itse niistä punastun?... Voi setä, voi Teidän ylhäisyytenne! -Kuka ei ole ollut nuori ja hullu? Keltä ei ole ollut jonkinlaista -eriskummallista, niinsanottua pyhää unelmaa, jonka osana ei ole -koskaan toteutua? Naapurini esimerkiksi kuvitteli itseään sankariksi, -urhoksi -- Jumalan edessä... hän tahtoi kummastuttaa maailmaa -urotöillään...ja kaikki päättyi siihen että hän sai vänrikkinä -virkaeron, sodassa käymättä, ja kaikessa hiljaisuudessa kasvattaa -perunoita ja kylvää nauriita. Toinen, vasemmalla puolella asuva, -uneksi taas tavallaan parantaa Venäjän ja koko maailman, mutta itse, -kirjoitettuaan vähäisen aikaa papereja oikeuspaikassa, poistui sieltä -tänne eikä vielä tähän saakka ole voinut parantaa vanhaa aitaa. Minä -luulin myöskin, että minuun oli painettu ylhäisempi luomiskyky, -tahdoin ilmituoda maailmalle uusia, tuntemattomia salaisuuksia, -aavistamatta, etteivät ne olleet enää salaisuuksia ja etten minä -ole tietäjä. Kaikki olemme naurettavia; no sanokaa, kuka voi, -punastumatta itsensä tähden painaa häpeällisellä torumisella sinetin -näihin nuoruuden, jaloihin ja tulisiin vaikka kohta ei kohtuullisiin -unelmiin? Ken ei ole vuorostaan kantanut hedelmätöntä toivoa, ken -ei ole kuvitellut itseään jonkin miehuullisen urotyön, juhlallisen -laulun, suuren nerotuotteen sankariksi? Kenen mielikuvitus ei ole -liidellyt runouden ja sankaruuden aikoihin? Kuka ei ole itkenyt -tuntiessaan myötätuntoisuutta suureen ja ihanaan? Jos löytyy -semmoinen ihminen, niin heittäköön hän kiven minuun -- minä en häntä -kadehti. Minä punastun nuoruuden hullutuksistani, mutta annan niille -arvonsa; ne ovat sydämmen puhtauden ja jalon hyvään taipuisan sielun -tunnusmerkkeinä. - -"Minä tiedän, etteivät nämä todistukset saa Teitä vakuutetuksi: -Teille pitää olla varma ja käytännöllinen todistus: olkaa hyvä, -tässä, se on: sanokaa, saataisiko tietää ja kehittyisivätkö -lahjat, jos nuoret ihmiset tukahuttaisivat itsessään nuo aikaiset -taipumukset, jos eivät antaisi valtaa ja tilaa unelmilleen, ja -seuraisivat orjallisesti osoitettua suuntaa, koettamatta voimiaan? -Lopuksi, eikö yleinen luonnon laki olekin se, että nuoruuden -täytyy olla rauhaton, kiehuva, välistä vihurin kaltainen, typerä, -jokaisen unelmat ajallansa asettuvat, minunkin ovat nyt asettuneet? -Mutta Teidän oma nuoruutenne? Onko se vieras näistä synneistä? -Muistelkaa, hakekaa muististanne. Näen täältä asti, kuinka Te, -Teidän rauhallisella, hämmästyvällä katseella, pudistatte päätänne -ja sanotte: ei ole mitään! Antakaa minun auttaa Teitä, vaikka -esimerkiksi rakkauden tielle... Te kiellätte? Älkää kieltäkö: minulla -on todistus käsissä. Muistakaa, minä olen ollut tilaisuudessa -tutkimaan asiata sen tapahtumakentällä rakkausseikkailujanne. -Teatteri on silmieni edessä -- tämä järvi. Siinä kasvaa vieläkin -keltaisia kukkia; yhden säännöllisesti kuivatun, saan kunnian -lähettää tässä Teidän ylhäisyydellenne, suloiseksi muistin -johdattajaksi. Mutta on vielä kauheampikin ase Teitä vastaan -hyökkäyksistänne rakkautta vastaan, etenkin minun rakkauttani -- tämä -paperi... Te rypistätte kulmakarvojanne? Ja vielä mikä paperi!!! -Kalpenitteko! Minä olen tämän vanhan kalleuden anastanut tädiltä, -yhtä vanhalta povelta, tuon sen mukanani kuin ainaisen todistuksen -Teitä vastaan ja itselleni puolustuksena. Vapisetteko setä! Tämä on -vielä vähä, minä tunnen juurta jaksain Teidän rakkautenne historian: -täti kertoo minulle sitä joka päivä, aamulla teetä juotaessa, -iltaruoalla ollessa, maata mennessä, huvittavaa tositapausta, mutta -minä kannan nämät kalliit aineet erityisessä muistossa. Minä en -laiminlyö antaissani ne itse Teille käsiin, maantalous-tuotteiden -kanssa, joita olen vuoden ajan täällä työskennellyt. Minä puolestani -pidän velvollisuutenani vakuuttaa tädilleni Teidän tunteittenne -muuttumattomuutta häntä kohtaan, niinkuin hän sanoo. Kun saan kunnian -ottaa vastaan suotuisan vastauksen Teidän ylhäisyydeltänne, niin -ilmestyn Teille ja tuon kuivattuja vattuja ja hunajaa, muutamia -asiakirjeitä, joilla naapurit ovat minut valmistaneet, omien -asioidensa johdosta, paitsi Sajeshalow, joka kuoli ennen oikeusjutun -loppua." - - - - -Jälkilisäys. - - -Neljän vuoden kuluttua tapahtui seuraavata, Aleksanderin toisen tulon -jälkeen Pietariin, tämän romaanin päähenkilöiden kanssa. - -Eräänä aamuna astuskeli Piotr Ivanitsh edestakaisin pitkin -toimitushuonettansa. Tämä ei ollut enää entinen terve, lihava ja -uljas Piotr Ivanitsh, jolla oli aina sama rauhallinen katse, ylpeästi -pystyssä oleva pää ja suora vartalo. Liekö vuodet olleet syynä -vai asianhaarat, mutta hän oli aivankuin rauennut. Liikkeet eivät -olleet niin reippaat, katse ei yhtä vakava ja itseensä luottavainen. -Poskiparrassa ja haivensuortuvissa loisti paljon harmaita hiuksia. -Näkyi että hän oli viettänyt elämänsä viisikymmen vuotisen juhlan: -Hän kävi hiukan kumarassa. Erittäin kummallista oli nähdä tämän -tasaisen, rauhallisen ihmisen -- jonka moiseksi tähän asti olimme -häntä tunteneet -- enemmän kuin huolistuneena, melkein surullisena, -vaikka siinä olikin Piotr Ivanitshilie sopiva piirre. - -Hän oli aivankuin neuvoton. Tehtyään pari askelta seisattui hän -keskellä huonetta, tahi nopein askelin mittaili pari kolme nurkkaa, -toisesta päästä toiseen. Näkyi, että joku erinomainen ajatus häntä -kohtasi. - -Pöydän läheisyydessä, nojatuolissa istui lyhyenläntä, täyteläinen -mies, kunnian risti kaulassa ja ylös asti kiinni olevassa -hännystakissa ja jalat ristissä. Puuttui ainoastaan suurella -kultanupulla varustettua klassillista keppiä, joka on aina lukijalle -tunnusmerkkinä romaanien ja novellien lääkärissä. Kenties lääkäriin -on tarttunut tämä komentosauva, jonka kanssa ajanvietossa kävelee -jalkasin ja istuu tuntimääriä sairaiden luona, lohduttamassa -niitä ja usein yhdistää kasvoissaan pari kolme roolia: lääkärin, -käytännöllisen filosoofin, talon ystävän j.n.e. Kaikki tämä on hyvä -olemassa siellä missä asutaan kaukana toisistaan, leveästi, jossa -harvoin ovat sairaita ja lääkäri on enemmän -- komeuden vuoksi kuin -tarpeen tähden. Mutta Piotr Ivanitshin lääkäri oli pietarilainen. -Hän ei tiennyt mitä jalkaisin käyminen merkitsi, vaikka määräsi -sairaille liikkumista. Hän oli jonkin neuvoskunnan jäsen, jonkin -yhdistyksen sihteeri, professori, useamman kruununlaitoksen lääkäri, -köyhien lääkärien neuvotteluissa, hänen käytäntönsä oli tavaton. Hän -ei heittänyt vasemmasta kädestä hanssikastakaan, ei olisi ottanut -oikeastakaan, ellei olisi pitänyt koetella valtasuonta; ei auaissut -hännystakkia eikä useimmiten istunut. Kärsimättömyydestä vaihtoi -lääkäri vuoroin vasenta ja vuoroin oikeata jalkaa. Hänen olisi aikoja -sitten pitänyt lähteä, mutta Piotr Ivanitsh ei puhunut mitään. -Viimeinkin! - --- Tohtori, mitä on tekeminen? -- kysyi Piotr Ivanitsh äkkiä -pysähtyen hänen eteensä. - --- Matkustakaa Kissingen'iin, vastasi lääkäri, se on ainoa keino. -Kohtaukset uudistuvat Teillä liian usein... - --- Hm! Te puhutte yhä minusta! keskeytti Piotr Ivanitsh. Minä puhun -Teille vaimostani. Minä olen jo yli viidenkymmenen, mutta hän on -vasta kukoistusajassaan, hänen pitää elää; jos hänen terveytensä -alkaa nyt jo sammua... - --- Nytkö jo sammua! huomautti lääkäri. -- Minä ilmoitan Teille -ainoastaan varovaisuuteni tulevaisuuden suhteen, nyt ei ole vielä -mitään vaaraa... Minä tahdoin vaan sanoa, että hänen terveytensä... -tahi sairautensa, tuntuu kuin hän ei olisi... säännöllisessä -tilassa... - --- Eikö se ole samantekevä? Te huomautitte minua ohimennen, vaan -unohditte sen sittemmin, mutta minä olen sen jälkeen häntä silmällä -pitänyt ja huomaamaan päivä päivältä uusia, rauhattomuutta herättäviä -muutoksia -- ja kolmeen kuukauteen ei ole minulla ollut rauhaa. -En ymmärrä -- kuinka en tätä ole ennen huomannut. Työt ja toimet -anastavat minulta sekä ajan että terveyden... nyt kadotan ehkä vielä -vaimonikin. - -Hän alkoi taaskin harpata pitkin laattiata. - --- Oletteko tutkinut häntä tänään? kysyi hän oltuaan ensin ääneti. - --- Olen; mutta hän ei huomaa itsessään mitään. Ensin minä arvelin -olevan fyysillisen syyn: hänellä ei ole ollut lapsia... mutta -luulen, ettei niin kuitenkaan ole. Kenties syy on suoraan -- -psykoloogillinen... - --- Sitä parempi! huomautti Piotr Ivanitsh. - --- Mutta kenties ei ole mitään syytä ollenkaan. Epäiltäviä oireita -ei ole kerrassaan yhtään! Se on ilman vaan... Te olette olleet liian -kauan tässä kosteassa ilmanalassa. Menkää etelään: virkistykää, -ko'otkaa uusia mielenvaikutuksia ja katsokaa, mitä sitten seuraa. -Kesän voitte viettää Kissingen'issä, ottaen vesiparannusta, syksyn -taas Italiassa ja talven Pariisissa; vakuutan Teille, että tämän -ilman vaikutus ja hermoheikkoisuus... menee ohitse, ikäänkuin sitä ei -olisi ollutkaan! - -Piotr Ivanitsh tuskin kuunteli häntä, --Psykoloogillinen syy! sanoi -hän puoliääneen ja pudisti päätään. - --- Se on näettekös, minä sanon psykoloogillinen syy, puhui lääkäri: --- toinen joka ei Teitä tunne, voisi epäillä, että jonkinlaiset -huolet... vaikk'ei juuri huoletkaan... mutta tukahdettuja toiveita... -välistä voi puute ja tarve... minä tahdoin saattaa Teitä siihen -ajatukseen... - --- Puute, toiveita! keskeytti Piotr Ivanitsh. Kaikki hänen toiveensa -tulevat täytetyiksi; minä tunnen hänen makunsa, tapansa. Mutta -puute... hm! Näettehän meidän talomme, tiedätte miten meillä eletään? - --- Talo on hyvä, erinomainen, sanoi lääkäri, ihmeellinen... oma -kokki ja millaisia sikareja! Entäs se Teidän ystävänne, joka asuu -Lontoossa, onko hän lakannut lähettämästä Teille scherryä? Tänä -vuonna ei ole Teillä näkynytkään... - --- Oi tohtori, miten petollinen kohtalo sentään on! Minäkö en ole -ollut varovainen hänen suhteensa? alkoi Piotr Ivanitsh hänelle -tavattomalla innolla: -- luulen, että olen punninnut jok'ainoan -askeleeni... mutta ei, jossakin paikassa pitää se niittää ja milloin? -Kaikkien myötäkäymisien ohessa virkaurallani... Äh! - -Hän viittasi kädellään ja jatkoi astumistaan. - --- Miksi Te olette niin levoton? sanoi lääkäri. Vaarallista ei ole -mitään kerrassaan. Minä toistan mitä alussa sanoin, nimittäin, hänen -elimistönsä ei ole liikutettu; turmiollisia oireita ei ole olemassa. -Vähäverisyys, heikkous... -- siinä on kaikki! - --- Vähäpätöisyys! sanoi Piotr Ivanitsh. - --- Hänen sairautensa on negatiivinen eikä positiivinen, jatkoi -lääkäri. Luuletteko hänen yksin olevan sairas? Katselkaa kaikkia -näitä täällä Pietarissa syntyneitä: minkä näköisiä he ovat? Menkää -pois täältä, menkää. Jos taas ei sovi mennä, niin huvitelkaa häntä, -älkää antako hänen istua yhdessä paikassa, noudattakaa hänen -mieltään, kutsukaa ulos, enemmän vaan ruumiillista ja henkistä -liikettä: toinen sekä toinen on hänellä luonnottomassa unessa. -Tietysti se saattaisi aikaa voittaen sattua keuhkoihin tahi... - --- Hyvästi, herra tohtori! Minä menen hänen luokseen, sanoi Piotr -Ivanitsh ja läksi nopein askelin vaimonsa toimitushuoneesen. Hän -seisattui ovella, aukasi hiljakseen portierit ja iski vaimoonsa -levottoman katseen. Hän oli...mitä erinomaista lääkäri oli hänessä -huomannut? Kaikki, jotka hänet ensikertaa näkivät, huomasivat hänessä -tavallisen naisen, joita on paljon Pietarissa. Hän oli kalpea, se on -totta: katseensa väritön, mekko väljä ja verhosi tasaisesti litteitä -olkapäitä ja rintaa; liikkeet olivat hitaat, melkein veltot... Ovatko -poskien puna, silmien loiste ja tuliset liikkeet ainoastaan -- -eroavat tunnusmerkit meidän kaunottarissa? Entäs muodon kauneus... -Eivät Feidias eikä Praxfeles olisi löytäneet tässä Venuksia -piirustimelleen. - -Ei, plastillista kauneutta ei pidä hakea pohjoismaiden kaunottarien -joukosta: ne eivät ole saaneet antiikkisia muotoja, joilla -kreikkalaisten naisten kauneus on jäänyt ikimuistoiseksi, mistä -meikäläiset voisivat muotoja luoda: niillä ei ole niitä moitteettoman -säännöllisiä ruumiin piirteitä... Niiden tunteellisuus ei tulvaa -silmistä tulisena säde-virtana; puoliauenneilla huulilla ei ole tuota -luonnollisen suloista hymyä, joka palaa etelämaan naisen huulilla. -Meidän naisille on annettu toinen osa, korkein kauneus. Piirustimen -on vaikea saavuttaa ajatusten välähdystä niiden kasvojen piirteissä, -tahdon taisteloa intohimojen kanssa, kielellä selittämätöntä sielun -liikutusten leikkiä, lukemattomien, hienojen viekkauden välähdyksien, -mietityn yksinkertaisuuden, vihan ja hyvyyden, salattujen ilojen ja -kärsimysten kanssa... kaikkia näitä kesän suloisia salamoita, jotka -murtautuvat ulos vahvasta sielusta... - -Oli miten oli, mutta se, joka näki Lisaveta Aleksandrownan ensi -kertaa, ei olisi huomannut hänessä mitään epäjärjestystä. Ainoastaan -se, joka on tuntenut häntä ennen, hänen kasvojensa raittiuden, hänen -katseensa loisteen, mistä oli vaikeata saada selville hänen silmiensä -värin -- kuinka ne upposivat loistaviin, väriseviin valon laineisiin, -se, joka muisti hänen täyteläisiä olkapäitään ja komeata vartaloan, -se sairaankaltaisella hämmästyksellä olisi katsonut häneen nyt ja -sydäntä olisi kouristanut sääliväisyydestä, jos se ei olisi ollut -hänelle vieras, niinkuin Piotr Ivanitshin sydäntä kouristi, jota hän -pelkäsi itsellensäkin tunnustaa. - -Hän astui hiljaan toimitushuoneesen ja istui vaimonsa vierelle. - --- Mitä sinä teet? kysyi hän. - --- Tarkastelen menokirjaa, vastasi tämä. -- Ajatteles, Piotr -Ivanitsh: Viimekuulla meni ainoastaan ruokaan noin puolitoista -tuhatta ruplaa: tämä ei ole mistään kotoisin! - -Piotr Ivanitsh otti sanaakaan sanomatta kirjan hänen kädestään ja -laski sen pöydälle. - --- Kuules, aloitti hän, lääkäri sanoi minulle, että täällä voi minun -sairauteni kiihtyä: hän neuvoo menemään ulkomaille juomaan vesiä. -Mitä sinä arvelet? - --- Mitä minä arvelisin? Minä luulen, että tässä suhteessa on lääkärin -ääni tärkeämpi kuin minun. Täytyy matkustaa, kun hän kerran neuvoo. - --- Entäs sinä? Tahtoisitko sinä tehdä tämän matkan? - --- Ehkä. - --- Kenties sinä jäisit kernaammin tänne? - --- Hyvä, kyllä minä jään. - --- Kumpaisenko valitset kahdesta? kysyi Piotr Ivanitsh hiukan -kärsimättömyydellä. - --- Tee niinkuin tahdot sekä itsesi että minun kanssani, vastasi -Lisaveta Aleksandrowna surullisella välinpitämättömyydellä, jos -käsket -- niin matkustan, kiellät -- niin jään. - --- Sinä et voi tänne jäädä, huomautti Piotr Ivanitsh, lääkäri sanoo, -että sinunkin terveytesi on hiukan turmeltunut... ilmanalasta. - --- Mistä hän on sen päähänsä saanut? sanoi Lisaveta Aleksandrowna. -Minä olen terve enkä tunne mitään kipua. - --- Pitkällinen matkustus, puhui Piotr Ivanitsh, voi olla myöskin -sinulle rasittava; etkö tahtoisi asua Moskovassa tätisi luona, sillä -aikaa kun minä olen ulkomailla? - --- Hyvä; minä kenties matkustan Moskovaan. - --- Tahi jos matkustaisimme molemmat Krimiin kesäksi? - --- Krimissäkin on hyvä. - --- Piotr Ivanitsh ei kestänyt enää: hän nousi sohvalta ja alkoi -niinkuin omassa toimitushuoneessaan astua edes takaisin ja seisattui -sitten vaimonsa eteen. - --- Sinusta on siis samantekevää, missä ollaan? kysyi hän. - --- Samantekevää. - --- Minkätähden? - --- Hän ei; vastannut mitään, vaan otti taaskin menokirjan pöydältä. - --- Kuinka tahdot, Piotr Ivanitsh, alkoi hän taas, meidän pitää -supistaa menoja: puolitoista tuhatta ruplaa ainoastaan ruokaan... - -Piotr Ivanitsh sieppasi kirjan hänen kädestään ja heitti sen pöydän -alle. - --- Miksi tuo sinua niin huvittaa? kysyi hän. Vai säälitkö rahaa? - --- Kuinka se ei huvittaisi? Olenhan minä sinun vaimosi! Olethan itse -minulle opettanut... mutta nyt soimaat minua... Minä teen työtäni! - --- Kuule Liisa! sanoi Piotr Ivanitsh, lyhyen vaitiolon jälkeen. Sinä -tahdot muuttaa luonteesi, pakoittaa tahtoasi... se ei ole hyvä. Minä -en ole sinua koskaan pakoittanut: sinä et voi vakuuttaa minua siitä, -että tuo roska (hän osoitti vihkoa) voi huvittaa sinua. Minkätähden -sinä tahdot pakoittaa itseäsi? Minä annan sinulle täyden vapauden... - --- Jumalani! Mitä minä teen vapaudella? sanoi Lisaveta Aleksandrowna. -Mitä sillä teen? Sinä olet tähän asti niin hyvästi, niin järkevästi -menetellyt kanssani ja itsesi kanssa, minä olen vieraantunut omasta -tahdostani; jatka samoin edeskin päin; minä en tarvitse vapautta. - -Molemmat olivat ääneti. - --- Pitkään aikaan, alkoi taaskin Piotr Ivanitsh, en ole kuullut -sinulta, Liisa, minkäänlaista pyyntöä, en minkäänlaista toivetta enkä -oikkua. - --- Minä en tarvitse mitään. - --- Eikö sinulla ole mitään erityisiä... salattuja toiveita? kysyi hän -osanottavaisesti ja katsoi vaimoansa tarkasti. Lisaveta Aleksandrowna -epäili sanoako vai ei. - -Piotr Ivanitsh huomasi sen. - --- Sano, Herran tähden sano! jatkoi hän. Sinun toiveesi olkoot minun -toiveeni, minä täytän ne aivankuin lain. - --- No hyvä, vastasi Lisaveta Aleksandrowna, jos sinä voit minulle sen -tehdä... niin... lopeta nuo perjantaikutsumukset... nuo päivälliset -uuvuttavat minut... - -Piotr Ivanitsh alkoi miettiä. - --- Sinä elät muutoinkin niin erilläsi muista, sanoi hän vaitiolon -perästä, mutta kun ystävät lakkaavatko kokontumasta meille -perjantaisin, niin tulet olemaan täydellisesti korvessa. Sama se; -sinä toivot sitä -- olkoon se täytetty. Mitä sinä alat tehdä? - --- Anna sinä minulle käsiin laskusi, kirjasi, asiasi... minä alan -sitten työskennellä... sanoi hän ja kumartui pöydän alle nostamaan -vihkoa. - -Piotr Ivanitshista tuntui tämä huonosti peitetyltä, -teeskentelemiseltä. - --- Liisa... sanoi! Piotr Ivanitsh soimauksella. Kirja jäi pöydän alle. - --- Minä ajattelin, emmekö uudistaisi muutamia tuttavuuksia, -jotka olemme kokonaan jättäneet? Sitä varten aioin minä pitää -tanssi-iltaman, huvittaisit itseäsi ja kävisit samoin itsekin -vieraissa... - --- Ah, ei, ei! sanoi Lisaveta Aleksandrowna peljästyneenä: Herran -tähden älkää vaan! Kuinka... tanssiaiset! - --- Mitä se sinua niin säikäyttää? Sinun ijälläsi tanssiaiset eivät -ole vielä menettäneet hupaisaa puoltaan, sinä voit vielä tanssia... - --- Ei, Piotr Ivanitsh, pyydän sinua, älä keksi moisia! puhui hän -elävästi. Ruveta taas huolehtimaan puvuista, pukemaan itseään, -ottamaan vastaan vieraita, käymään vieraissa -- Herra siitä kaikesta -varjelkoon! - --- Sinä taidat aikoa käydä elinaikasi tuollaisessa mekossa? - -Niin, jos sinä sen sallit, minä en heittäisi sitä päältäni. Mitä -keikaileminen hyödyttää? Rahan, menekkiä se vaan on, liikamaista -puuhaa ihan hyödyttä. - --- Tiedätkös mitä? sanoi Piotr Ivanitsh äkkiä. -- Sanotaan Rubinin -tulevan tänä talvena tänne; meillä tulee olemaan vakituinen -itaalialainen opera; minä olen tilannut meille loogin -- mitä sinä -arvelet? - -Hän ei virkkanut mitään. - -Liisa! - --- Turhan vuoksi, sanoi hän arasti. Minä luulen senkin minua -rasittavan... minä väsyn... - -Piotr Ivanitsh painoi päänsä alas, läheni kamiinia ja nojaten siihen, -katseli -- kuinka sitä sanoisi? -- surullisesti eikä kuitenkaan -surullisesti, vaan levottomasti, rauhattomasti ja pelokkaasti häneen. - --- Mistä, Liisa, tämä... alkoi hän, eikä saanut sanotuksi loppuun -sanaa, "välinpitämättömyys" ei tahtonut lähteä kielestä. - -Hän katseli kauan ja äänettömänä vaimoaan. Tämän elottomissa -silmissä ja kasvoissa, joissa ei ollut elävän ajatuksen ja tunteen -välähdystäkään, hänen huolettomassa asennossaan ja pitkäveteisissä -liikkeissään, luki Piotr Ivanitsh syyn siihen välinpitämättömyyteen, -jota pelkäsi kysyä; hän arvasi vastauksen jo silloin, kuin lääkäri -huomautti vaarasta. Silloin hän heräsi ja alkoi arvata, että -metoodin mukaan rajoitettuaan vaimonsa niistä taipumuksista, jotka -olisivat olleet vaaralliset heidän avioelämälleen, hän ei esittänyt -vaimolleen omasta puolestaan mitään hyvitystä, sen ilon sijaan, johon -kenties laki ei oikeuttanut Lisaveta Aleksandrownaa, jota tämä olisi -kohdannut ulkopuolella avioelämän, että tämän kotoinen maailma ei -ollut muuta kuin linnoitus, ja siitä hän sai kiittää metoodiansa, -johon ei ollut viekoituksella sisäänpääsöä, mutta sen sijaan tuli -joka askeleella vastaan kahleita ja vartijoita jok'ainoan oikean -tunteen ilmiön vastaan... - -Metoodillisuus ja kuiva käytöksensä vaimoansa kohtaan muuttui hänen -tietämättään, kylmäksi ja hienoksi tyranniaksi, ja minkä yli?. -Naisen sydämmen! Tämän tyrannian maksoi hän vaimolleen rikkaudella, -komeudella, kaikilla ulkonaisilla ja hänen katsantotapaansa -soveltuvilla onnen ehdoilla -- kauhea erehdys, sitä enemmän -kauhea, kun se ei ollut tehty tietämättömyydestä eikä raa'asta -käsityksestäkään sydämmen suhteen -- hän tiesi sen kyllä -- vaan -välinpitämättömyydestä, itsekkäisyydestä! Piotr Ivanitsh unohti, -ettei vaimonsa ollut palvellut, ei pelannut korttia eikä hänellä -ollut tehdasta, että mainio ruokapöytä, paras viini ovat arvottomat -naisen silmissä, mutta kaiken tämän ohessa pakoitti hän vaimoaan -elämään tätä elämää. - -Piotr Ivanitsh oli hyväsydämminen; ja vaikk'ei olisikaan vaimoaan -rakastanut, niin oikeuden tunnosta olisi hän antanut, Jumala tiesi, -mitä voidakseen parantaa pahan; mutta miten? Monta unetonta yötä oli -hän viettänyt sen jälkeen, kun lääkäri ilmoitti pelkonsa hänelle -vaimon terveydestä, koetellen miettiä keinoja, sovittaakseen vaimon -sydämmen ja herättääkseen sammuvat voimat. - -Nytkin, seisoessaan kamiinin luona, mietiskeli hän samaa. Hänen -päähänsä juolahti, että kenties vaimossa jo piileekin vaarallisen -taudin taimi, että hän on kuoletettu värittömällä ja tyhjällä -elämällä... - -Kylmä hiki nousi hänen otsaansa. Hän joutui suunniltaan keinoja -hakiessaan, tuntiessaan, että niiden keksimiseen tarvitaan enemmän -sydäntä kuin päätä. Mutta mistä hän sitä ottaa? Hänelle sanoi -jokin ääni, että jos hän voisi langeta vaimonsa jalkain juureen, -rakkaudella sulkea hänet syliinsä ja intohimoisella äänellä sanoa, -että hän on elänyt ainoastansa vaimonsa tähden, että kaikkien -vaivojen, hommien, virkaedistyksen, hankkimisen päämääränä on ollut --- hän, että hänen metoodillinen käytöstapansa vaimoansa kohtaan, -että hän on ollut tulisen, itsepäisen, luulevaisen toivon pakoittama, -siitä syystä, että voisi kiinnittää itseensä tämän sydämmen... -Hän ymmärsi, että tällaiset sanat vaikuttaisivat kuin sähköitys -kuolleesen ruumiseen, että hän pian kukoistaisi terveydestä ja -onnesta ja silloin olisi tarpeetonta matkustaa. - -Mutta sanoa ja näyttää toteen, on -- kaksi eri asiaa. Voida -näyttää toteen, siihen vaaditaan intohimoa. Mutta haettuaan -sydämmessään ei hän löytänyt vähintäkään intohimon merkkiä. Hän -tunsi ainoastaan, että vaimo oli hänelle välttämätön -- se on totta, -mutta yhdenarvoinen muiden välttämättömyyksien rinnalla, välttämätön -tottumuksesta. Hänellä ehk'ei olisi ollut mitään vastaan, näytellä -rakastajan osaa, niin naurettavaa kuin viidenkymmenen vanhana -olisikin ruveta yht'äkkiä intohimon kieltä puhumaan, mutta voiko -naista pettää, kun tunnetta ei kerran ole olemassa? Riittääkö sitten -niin paljon urhoollisuutta ja taitoa, voidakseen vetää kuormansa -siihen pilkkuun, mihin sydämmen vaatimukset vaikenevat? Eiköhän -loukattu ylpeys surmaisi häntä lopullisesti, kun hän huomaisi, että -sitä, joka muutama vuosi takaperin olisi ollut hänestä kuin hurmaava -juoma, tuodaan nyt kuni lääkettä? Ei, hän oli omalla tavallaan -tarkasti punninnut ja aprikoinut tätä myöhäistä askelta ja päätti -olla siihen ryhtymättä. Hän ajatteli tehdä samaa, mutta toisella -tavalla, niinkuin nykyisiin asianhaaroihin katsoen oli mahdollista. -Kolme kuukautta oli hänellä jo pyörinyt, ajatus, joka ennen olisi -hänestä tuntunut hullutukselta, mutta nyt oli -- toinen asia! Hän -säästi sitä kaikkein tärkeimpään tarpeesen: tarvis tuli ja hän päätti -täyttää aikeensa. - -"Jos ei tämä auta", ajatteli hän, "silloin ei ole pelastusta! Tuli -mitä tuli!" - -Piotr Ivanitsh lähestyi vaimoansa päättävin askelin ja otti häntä -kädestä kiinni. - --- Sinä tiedät, Liisa, sanoi hän, minkä roolin minä pelaan -virastossa: minua pidetään kaikkein toimeliaimpana virkamiehenä -ministeristössä. Tänä vuonna minut esitetään salaneuvokseksi ja -tietysti, minä siihen pääsenkin. Älä luule, että kohoamiseni siihen -päättyisi: minä voin mennä vielä etemmäksi... ja menisinkin... - -Vaimo katseli häntä kummastuneena ja odotti miten tämä päättyisi. - --- Minä en ole koskaan epäillyt sinun kykyäsi. -- Minä olen ihan -vakuutettu, ettet sinä puolitielle jää, vaan menet loppuun asti... - --- Ei, minä en mene: minä haen näinä päivinä virkaeron. - --- Virkaeronko? kysyi Lisaveta Aleksandrowna hämmästyneenä ja selkä -suorana. - --- Niin. - --- Minkätähden? - --- Kuule vielä. Sinä tiedät, että minä olen asiakumppanien kanssa -selvittänyt asiat ja tehdas kuuluu minulle yksin. Se tuottaa minulle -neljäänkymmeneen tuhanteen puhdasta voittoa, ilman kaikkia vaivoja. -Se kulkee kuin vedetty kone. - --- Tiedän; mitä sitten? kysyi Lisaveta Aleksandrowna. - --- Minä myyn sen. - --- Mitä sanot, Piotr Ivanitsh! Mikä sinulla on, puhui Lisaveta -Aleksandrowna koskevalla hämmästyksellä ja katsoi pelokkaasti häneen. -Mitä tämä hyödyttää? Minä en voi tointua, en voi käsittää... - --- Etkö todellakaan voi käsittää?... - --- En!... sanoi epäilevästi Lisaveta Aleksandrowna. - --- Etkö sinä voi käsittää, että nähdessäni mitenkä sinä -ikävöit, kuinka terveytesi kärsii... ilmanalasta, minä säälin -virkaedistystäni, tehdastani, en vienyt sinua täältä pois, en -pyhittänyt sinulle loppua elämästäni?... Liisa! oletko sinä -todellakin pitänyt minut mahdottomana moiseen uhraukseen... lisäsi -hän nuhdellen. - --- Siis minun tähteni sanoi Lisaveta Aleksandrowna, tuskin voiden -selvitä siitä. Ei Piotr Ivanitsh! alkoi hän vilkkaasti puhua ja -kovassa mielenliikutuksessa. Jumalan tähden, en minä huoli mistään -uhrauksesta! Minä en ota sitä vastaan -- kuuletko? Se on päätetty, -minä en ota vastaan! Sinä lopettaisit työskentelemisen, mainetta -saamatta ja rikastumisen -- minun tähteni! Herra varjelkoon! Minä -en ansaitse semmoista uhrausta! Anna anteeksi: minä olen ollut -vähäpätöinen sinulle, mitätön, heikko, ymmärtääkseni ja antaakseni -arvon sinun suurille päämäärillesi, jaloille töillesi... Sinulla -olisi pitänyt olla toisenlainen vaimo... - --- Vielä jalomielisyyttä! sanoi Piotr Ivanitsh, kohoittaen -olkapäitään. -- Aikeeni ovat horjumattomat, Liisa!... - --- Jumalani, Jumalani, mitä minä olen tehnyt! Minä olin heitetty kuin -kivi sinun tiellesi; minä olen sinulle tiellä. Kuinka eriskummallinen -kohtaloni onkaan! lisäsi hän melkein epätoivoisena. -- Jos ihmisen -mieli ei tee elää, eikä tarvitsisi elää... eiköhän Jumala todellakaan -sääli ja ota pois luokseen? Olla sinun tielläsi... - --- Turhaan sinä luulottelet, että tämä uhraus on raskas minulle. -Riittäköön jo tämä puinen elämä! Minä tahdon levähtää, rauhoittua: -mutta missä minä rauhoitun ellen yksinäisyydessä sinun kanssasi... Me -matkustamme Italiaan. - --- Piotr Ivanitsh! sanoi hän melkein itkien, sinä olet -hyväsydämminen, jalo... minä tiedän, että sinä olet valmis jaloon -uhraukseen... mutta kenties uhrauksesi on turha, kenties on jo... -myöhäistä, mutta sinä jätät asiasi... - --- Sääli minua Liisa, älä lausu sitä ajatusta, keskeytti Piotr -Ivanitsh, muutoin saat nähdä, etten minä ole raudasta... Minä -toistan, etten tahdo elää ainoastaan pääni nojalla: minussa ei ole -vielä kaikki kylmennyt. - -Lisaveta Aleksandrowna katseli häntä tarkasti ja epäluulolla. - --- Onko tämä todellista? kysyi hän oltuansa ääneti. Tahdotko tosiaan -rauhaa, matkustatko ainoastaan minun tähteni? - --- En, vaan itsenikin tähden. - -Mutta jos aiot minun tähteni matkustaa, en minä lähde millään -ehdolla, en millään ehdolla... - --- Ei, ei! minä olen sairas, väsynyt... tahdon levätä... - -Vaimo ojensi hänelle kätensä, Piotr Ivanitsh suuteli sitä tulisesti. - --- Me matkustamme siis Italiaan? kysyi hän. - --- Hyvä, matkustetaan vaan, vastasi Lisaveta Aleksandrowna -yksitoikkoisesti. - -Piotr Ivanitshilta putosi kuin taakka hartioilta "Mitähän tulee!" -ajatteli hän. - -Kauan istuivat he, eivätkä tienneet, mitä sanoa toisilleen. Ei -tiedetä ken olisi ensiksi katkaissut äänettömyyden, jos heidän olisi -pitänyt olla kauemman aikaa kahden kesken. Viereisestä huoneesta -kuului kiireitä askelia. Aleksander ilmestyi. - -Kuinka hän oli muuttunut: Tullut lihavaksi, kaljupääksi, tullut niin -vereväksi. Millä arvokkaisuudella hän kantaa pullakasta vatsaansa -ja kunniamerkkiä kaulassaan. Hänen silmänsä loistivat ilosta. -Erinomaisen tunteellisesti suuteli hän tädin kättä ja puristi sedän... - --- Mistä tulet? kysyi Piotr Ivanitsh. - --- Arvatkaa, vastasi Aleksander painolla. - --- Sinulla on tänään erinomaisen nopea tahti käydessäsi, sanoi Piotr -Ivanitsh, katsoen häneen kysyväisesti. - --- Lyön vaikka vedon ettette arvaa! sanoi Aleksander. - --- Kymmenen, kaksitoista vuotta takaperin, muistan, että sinä kerran -juoksit samaten luokseni, huomautti Piotr Ivanitsh -- särit vielä -jotain... silloin minä paikalla arvasin, että olit rakastunut, mutta -nyt... olisitkohan taaskin? Ei voi olla mahdollista: sinä olet liian -viisas voidaksesi... - -Hän katsoi vaimoonsa ja vaikeni yht'äkkiä. - --- Ettekö, arvaa? kysyi Aleksander. - -Setä katseli häntä ja mietti miettimistään. - --- Etköhän aio... mennä naimaan? sanoi hän epäilevästi. - --- Arvasitte! huudahti Aleksander juhlallisesti. -- Onnitelkaa minua. - --- Tosiaanko? Kenen kanssa? kysyivät setä ja täti. - --- Aleksander Stepanitshin tyttären. - --- Oikeinko todella? Hänhän on rikas morsian, sanoi Piotr Ivanitsh. --- Eikö isä ollut vastaan? - --- Minä tulen juuri heiltä. Minkätähden isä ei suostuisi? -Päinvastoin, hän kuunteli kyyneleet silmissä esitystäni; syleili -minua ja sanoi, että nyt hän voi kuolla rauhassa: hän tietää muka -kenelle hän uskoo tyttärensä onnen... "Käykää setänne jälkiä!" sanoi -hän. - --- Sanoiko hän niin? Näetkös tässäkin tuli setä kysymykseen! - --- Mitä tytär sanoi? kysyi Lisaveta Aleksandrowna. - --- Niin... hän sanoi... samalla lailla niinkuin kaikki neitoset -sanovat, vastasi Aleksander: -- hän ei virkkanut mitään, otin häntä -kädestä, niin sormensa soittivat ihan kuin pianoa minun käsissäni... -taisivat vavista. - --- Ei sanonut mitään! huomautti Lisaveta Aleksandrowna. Ettekö -tosiaan voinut vaivata itseänne niin paljon, että olisitte kysynyt -häneltä ennen esitystänne? Onko Teistä samantekevää? Minkätähden Te -naitte? - --- Kuinka? Minkätähdenkö? Enhän minä voi ikääni häilyä ympäri! -Yksinäisyys on ikävystyttävää; on tullut aika, ma tante, että -pitää ruveta paikalla istumaan, perustaa oma koti, täyttää -velvollisuutensa... Morsian on sievä, rikas... Kyllä setä sanoo -Teille, mitä varten naidaan: hän kertoilee niin selvästi... - -Piotr Ivanitsh viittasi hänelle vaimonsa näkemättä kädellään, ettei -Aleksander perustaisi asiaansa häneen, vaan olisi vaiti mutta -Aleksander ei sitä huomannut. - --- Kenties Te ette miellytä häntä? puhui Lisaveta AIeksandrowna. -Kenties hän ei voi teitä rakastaa -- mitä Te siihen sanotte? - --- Setä, mitä pitäisi sanoa? Te puhutte paremmin kuin minä... Mutta -minä voin tuoda esille omat sananne, jatkoi hän, huomaamatta, -kuinka setä väänteli itseään paikallaan ja yski merkityksellä, -katkaistakseen tämän puheen. Jos nai rakkaudesta, sanoi Aleksander, -niin rakkaus haihtuu ja saa elää tottumuksesta; jos taas ei nai -rakkaudesta -- niin tulee samaan johtopäätökseen: tottuu vaimoonsa. -Olkoon rakkaus rakkautena, mutta naiminen naimisena; nämät kaksi -eivät aina satu sopusointuun, parempi onkin, ett'eivät satu... Eikö -totta, setä? Olettehan siten opettanut... - -Hän katsahti setään ja pysähtyi, nähdessään, että setä katsoi häneen -raivostuneena. Suu auki ja hämmästyneenä vilahti Aleksander tädin -puoleen ja taaskin setään, hän vaikeni. Lisaveta Aleksandrowna -pudisti päätään ajatuksiinsa vaipuneena. - --- Sinä siis nait? sanoi Piotr Ivanitsh. Nyt onkin aika, Jumalan -nimeen! Entäs kun tahdoit naida kahdenkymmenen kolmen vuotiaana. - --- Nuoruus ja hulluus, setä! - --- Niin, niin, nuoruus ja hulluus! - -Aleksander vaipui ajatuksiinsa ja sitten myhähti. - --- No, mikä nyt? kysyi Piotr Ivanitsh. - --- Ei mitään: minun juolahti vaan mieleeni eräs hulluus... - --- Mikä? - --- Silloin kun minä rakastin, vastasi Aleksander, naiminen ei -tahtonut onnistua... - --- Mutta nyt kun nait, niin rakkaus ei tahdo onnistua, lisäsi setä ja -molemmat purskahtivat nauruun. - --- Tästä seuraa se, että Te olette oikeassa, kun pidätte tottumuksen -tärkeimpänä... - -Piotr Ivanitsh näytti hänelle taaskin raivostuneita kasvoja: -Aleksander vaikeni eikä tiennyt, mitä hänen piti ajatella. - --- Naida kolmenkymmenen viiden vanhana, puhui Piotr Ivanitsh, se -on järjestelmäni mukaista. Muistatko, kuinka sinä hurjistuneena -suonenvedossa huusit, että sinua kauhistuttavat epätasaiset -avioliitot, että morsianta kuljetetaan kuin uhria, koristettuna -kukkasilla ja hohtokivillä ja työnnetään vanhan miehen syliin, -useimmiten ruman, kaljupään. Näytäpäs päätäsi. - --- Nuoruus, setä, nuoruus! En ymmärtänyt asian oikeata laitaa, sanoi -Aleksander silittäen kädellään hiuksiaan. - --- Asian oikeata laitaa, jatkoi Piotr Ivanitsh. -- Muistatko kuinka -rakastunut sinä olit tuohon, mikä se olikaan... Natasha, Vai kuinka? -"Hurja mustasukkaisuus, kohtaukset, taivaallinen autuus"... mihin -tämä kaikki on joutunut? - --- No, no, setä, lopettakaa! sanoi Aleksander punastuen. - --- Missä "ääretön rakkaus on, kyyneleet?"... - --- Setä! - --- Mitä? "Todelliset sydämmen vuodatukset" ja keltaisien kukkien -poimiminen riittäköön! - -"Yksinäisyys on ikävystyttänyt, niin"... - --- Jos niin on, setä, voin minä todistaa, etten ole yksin rakastanut, -rakastanut, raivonnut, ollut mustasukkainen ja itkenyt... sallikaa, -sallikaa, minulla on kirjeellinen todistus... - -Hän otti taskustaan lompakon ja etsittyään jotensakin kauan, veti hän -sieltä esille hyvin vanhan, kellastuneen paperiarkin. - --- Tuossa on, ma tante, sanoi hän, todistus, ettei setä ole -aina ollut noin järkevä, ivallinen ja vakava ihminen. Hänkin on -tuntenut sydämmen vuodatuksia, sekä on niisiä kirjoitellut, mutta -ei karttapaperille ja erilaisella musteella. Neljä vuotta olen -kuljettanut mukanani tätä paperilappua ja olen aina odottanut -tilaisuutta voidakseni antaa sen hänelle. Minä olin sen jo unohtanut, -mutta Te muistutitte itse minulle. - --- Mitä loruja? Minä en ymmärrä mitään, sanoi Piotr Ivanitsh, -katsellen paperilappua. - --- Mutta katsokaa tarkemmin. - -Aleksander toi paperin sedän silmien eteen. Ei aikaakaan, niin Piotr -Ivanitshin kasvot pimenivät. - --- Anna tänne! Anna tänne! Aleksander! huusi hän nopeasti ja tahtoi -siepata paperin. Mutta Aleksander veti nopeasti kätensä takaisin. -Lisaveta Aleksandrowna katseli heitä uteliaana. - --- Ei, setä, minä en anna, sanoi Aleksander, ennen kuin tunnustatte -tässä tädin kuullen, että olette ennen maailmassa rakastunut, -niinkuin minä ja kaikki muutkin... Muutoin tämä asiapaperi joutuu -tädin käsiin ainaiseksi soimaukseksi. - --- Tyranni! huusi Piotr Ivanitsh, mitä sinä teet minulle? - --- Ettekö tahdo tunnustaa? - --- No, no olen ollut rakastuneena. Anna tänne. - --- Ei, odottakaa, ettekö myöskin ole raivonnut ja ollut -mustasukkainen? - --- No olen ollut mustasukkainen, raivonnut... sanoi Piotr Ivanitsh -rypistäen kulmakarvojaan. - --- Itkenyt? - --- En ole itkenyt. - --- Se ei ole totta! Minä olen kuullut tädiltäni: tunnustakaa! - --- Kieli ei tahdo kääntyä, Aleksander: ehkä rupean nyt itkemään. - --- Ma tante! tuossa on todistus. - --- Näyttäkää, mitä tämä on? kysyi Lisaveta Aleksandrowna ojentaen -kättään. - --- Olen itkenyt, olen! Anna tänne! huusi epätoivoissaan Piotr -Ivanitsh. - --- Järvellä? - --- Niin järvellä. - --- Ja poimitte keltaisia kukkia? - --- Poimin. Sinä hirviö! Anna tänne! - --- Ei tässä ole vielä kaikki! antakaa kunnia sananne, että heitätte -ikuisesti unohduksen mereen hullutukseni ja ette pistele minua niillä -koskaan silmiin. - --- Kunniasanani kautta lupaan sen. - -Aleksander antoi hänelle paperilapun. Piotr Ivanitsh sieppasi sen, -sytytti tulitikun ja sillä poltti hän koko paperin. - --- Sanokaa minulle edes, mitä siinä on? kysyi Lisaveta Aleksandrowna. - -Ei kultaseni, minä en sanoisi sitä tuomiopäivänäkään, vastasi -Piotr Ivanitsh. -- Olenko minä todellakin tuon kirjoittanut? Se on -mahdotonta... - --- Olette kyllä, setä! katkasi Aleksander: -- Minä ehkä sanon, -mitä siinä oli kirjoitettu: minä taidan sen ulkoapäin: "jumaloittu -enkelini..." - --- Aleksander! Ikipäiviksi suutun sinuun! huudahti Piotr Ivanitsh -äkäisesti. - --- Punastuu kuin rikoksesta -- ja mistä! sanoi Lisaveta -Aleksandrowna. Ensimmäisestä, hellästä lemmestä. - --- Siinä lemmessä on niin paljon... typerätä, sanoi Piotr Ivanitsh -pehmeästi ja liehakoiden. -- Esimerkiksi sinun ja minun välillä -ei ole ollut merkkiäkään sydämmen vuodatuksista, kukkasista, -kuutamokävelyistä, mutta rakastathan sinä minua kuitenkin... - --- Kyllä, minä olen hyvin... tottunut sinuun, sanoi Lisaveta -Aleksandrowna hajamielisesti. - -Piotr Ivanitsh alkoi ajatuksissaan silitellä poskipartaansa. - --- Mitä, setä? kysyi Aleksander kuiskaten. Niinhän sen pitää ollakin. - --- Piotr Ivanitsh iski hänelle silmää, kuin olisi tahtonut sanoa: -"ole vaiti". - --- Että Piotr Ivanitsh ajattelee ja toimii sillä tavalla, se -on anteeksi annettava, sanoi Lisaveta Aleksandrowna -- hän on -kauan aikaa ollut semmoinen, ei kukaan ole häntä, luullakseni, -toisenlaisena tuntenutkaan: mutta Teiltä Aleksander en ole odottanut -tuonlaista muutosta... - -Hän huokasi. - --- Mitä Te huokasitte, ma tante? kysyi Aleksander. - --- Entistä Aleksanderia huokasin, vastasi hän. - --- Toivoisitteko todella, että minä olisin pysynyt samanlaisena kuin -olin kymmenen vuotta sitten? sanoi Aleksander. -- Setä sanoo totta, -että tuo hullumainen haaveellisuus... - -Piotr Ivanitshin kasvot alkoivat taaskin julmistua. Aleksander -vaikeni. - --- En samanlaisena, vastasi Lisaveta Aleksandrowna, kuin olitte -kymmenen vuotta sitten, vaan semmoisena kuin neljä vuotta takaperin: -muistatteko sitä kirjettä, jonka kirjoititte minulle maalta? Kuinka -hyvä Te olitte silloin! - --- Taisin minä silloinkin haaveksia, sanoi Aleksander. - --- Ettepä haaveksinut. Silloin Te käsititte ja selvititte elämän -itsellenne; silloin Te olitte hyvä, jalo ja viisas... Miksi ette -pysynyt semmoisena? Miksi ne olivat ainoastaan pelkkiä sanoja, -paperilla, vaan ei todellisuudessa? Tämä kaunis puoli välähti kuin -aurinko pilvestä -- hetkeksi vaan... - --- Te tahdotte sanoa, ma tante, etten minä nyt ole... viisas ja... -jalo... - --- Jumala varjelkoon! En! Te olette viisas ja jalo... toisella -tavalla, ette minun käsitykseni mukaan. - --- Mitä tehdä, ma tante? sanoi Aleksander kovalla huokauksella, ajan -henki on sellainen. Minä seuraan aikaa: eihän sovi jäljelle jäädä. -Minä nojaan taas setään ja tuon esille hänen sanansa... - --- Aleksander! huusi Piotr Ivanitsh julmistuneena; mennään hetkeksi -toimitushuoneeseni: minun pitää lausua sinulle sananen. - --- He läksivät toimitushuoneesen. - --- Mikä ihmeen kiihko sinulla on tänään tarttua minun kimppuuni? -sanoi Piotr Ivanitsh. Näethän missä tilassa vaimoni on? - --- Miten niin? kysyi Aleksander säikähtyen. - --- Etkö huomaa mitään? Minä heitän viran, asiat -- ja matkustan hänen -kanssaan Italiaan. - --- Mitä! huudahti Aleksander hämmästyneenä. Tänä vuonna Teistä tulee -salaneuvos... - --- Näetkös: salaneuvoksen rouva on kovin huono. Hän astui kolme -kertaa mietteissään edestakaisin huoneessa. - --- Ei, sanoi hän, virkaedistykseni on päättynyt! Työni on tehty: -sallimus ei käske jatkamaan... jääköön siihen! Hän viittasi kädellään. - --- Puhutaan ennen sinusta, sanoi hän, sinä taidat käydä minun -jälkiäni... - --- Olisi tuo hauskaa, setä! lisäsi Aleksander. - --- Niin! jatkoi Piotr Ivanitsh, vähän yli neljänkymmenen -- -kollegineuvos, sinulla on hyvä palkka kruunulta, sivutöillä ansaitset -vielä paljon rahaa, nyt vielä nait rikkaan... Niin, Adujewit tekevät -aina asiansa! Sinä olet syntynyt kokonaan minuun, puuttuu ainoastaan -ristiluiden kipua... - -Kyllä minua välistä pistää... sanoi Aleksander koskettaen selkäänsä. - --- Kaikki tämä on kunnioitettavaa, paitsi ristiluiden kipu, jatkoi -Piotr Ivanitsh: -- tunnustan, etten olisi luullut sinusta tulevan -mitään kunnollista, kun tänne tulit. Sinä kokosit aina päähäsi -haudantakaisia kysymyksiä, lensit taivaisiin... kaikki tuo on mennyt -ohitse... ja Jumalan kiitos! Minä sanoisin sinulle: käy sinä kaikkia -jälkiäni, mutta... - --- Mutta mitä, setä? - --- Ilman vaan... minä tahtoisin antaa sinulle muutamia neuvoja... -tulevan vaimosi suhteen... - --- Mitä? Minä olen utelias. - --- Mutta ei! jatkoi Piotr Ivanitsh äänettömyyden perästä, -pelkään, että pahennat. Tee kuin itse parhaaksi näet: kai sinä -arvaan... Puhutaanpa ennen häistäsi. Sanotaan morsiamellasi olevan -kaksisataatuhatta myötäjäisiä -- liekö se totta. - --- On, isä antaa kaksisataa ja äidin puolelta on jäänyt sata. - --- Siis kolmesataa! huudahdi Piotr Ivanitsh melkein peljästyksellä. - --- Isä sanoi vielä tänään, että hän antaa meille kaikki viisisataa -sielua huostaamme ihan paikalla, mutta sillä ehdolla, että maksamme -hänelle kahdeksan tuhatta vuotuisesti. Tulemme asumaan yhdessä. - -Piotr Ivanitsh hypähti ylös nojatuolista semmoisella elävyydellä; -jok'ei ollut hänen tapaistaan. - --- Malta, malta sanoi hän: -- sinä olet ihan kuurostuttanut minut: -kuulinko minä oikein? Sano kerta vielä, kuinka paljon? - --- Viisisataa sielua ja kolmesataatuhatta rahaa... toisti Aleksander. - --- Etkö... laske leikkiä? - --- Mitä leikkiä se olisi, setä! - --- Mutta eiköhän omaisuus ole pantattu? kysyi Piotr Ivanitsh, -paikaltaan liikkumatta. - --- Ei. - -Kädet ristissä rinnan yli katseli setä veljensä poikaa muutamia -minuutteja kunnioituksella. - --- Virkaedistys sekä onni! puhui hän melkein itsekseen, ihaellen -häntä: - --- Ja mikä onni! yht'äkkiä kaikki, kaikki! Aleksander! lisäsi hän -ylpeästi ja juhlallisesti, sinä olet minun vertani, sinä olet -- -Adujew! Olkoon menneeksi, syleile minua. - -Ja he syleilivät. - --- Tämä on ensimmäisen kerran, setä! sanoi Aleksander. - --- Ja viimeisen kerran! vastasi Piotr Ivanitsh, tämä on erinomaisen -tapahtuman johdosta. Etkö sinä nytkään tarvitse tuota ilettävää -metallia? Käänny edes kerran puoleeni. - --- Tarvitsen kyllä, setä: nyt on paljon menoja. Jos voitte antaa noin -kymmenen, viisitoistatuhatta... - --- Väkisen kelpaa toki ensimmäisen kerran! huudahti Piotr Ivanitsh. - --- Ja viimeisen kerran, setä: onhan tämä erinomaisen tapahtuman -johdosta! sanoi Aleksander. - -LOPPU. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TAVALLINEN JUTTU II*** - - -******* This file should be named 53056-8.txt or 53056-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/3/0/5/53056 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/53056-8.zip b/old/53056-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 6045a51..0000000 --- a/old/53056-8.zip +++ /dev/null |