diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 06:29:51 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-06 06:29:51 -0800 |
| commit | 14f33ad43576f0f832c322fa98bea9eacc213a7f (patch) | |
| tree | 442a4ac318f441b40c61ce1ae78800f38c290e8c | |
| parent | a5bfb06f6e2f0b17bde4940bb901535cdbd9e0f2 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53055-8.txt | 7817 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53055-8.zip | bin | 131655 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 7817 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..445626d --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #53055 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53055) diff --git a/old/53055-8.txt b/old/53055-8.txt deleted file mode 100644 index 98bc3e0..0000000 --- a/old/53055-8.txt +++ /dev/null @@ -1,7817 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Tavallinen juttu I, by Ivan Aleksandrovich -Goncharov, Translated by Olga A. - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Tavallinen juttu I - Kaksi-osainen romaani - - -Author: Ivan Aleksandrovich Goncharov - - - -Release Date: September 16, 2016 [eBook #53055] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TAVALLINEN JUTTU I*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -Note: Project Gutenberg has the other volume of this work. - Volume II: see http://www.gutenberg.org/ebooks/53056 - - - - - -TAVALLINEN JUTTU I - -Kaksi-osainen romaani. - -Kirj. - -I. GONTSHAROW - -Suomensi Olga A. - - - - - - -Wiipurissa, -Matti Kurikka. -1889. - -Wiipurin Sanomain kirjapainossa. - - - - -I. - - -Kerran kesällä, Gratshahin kylässä, köyhänpuolisen tilanomistaja Anna -Pavlovna Adujevin luona nousivat kaikki emännästä alkaen kahlekoiraan -Barbosiin asti päivän valetessa. - -Ainoastaan Anna Pavlovnan ainoa poika Aleksander Fioderitsh makasi, -niinkuin kahdenkymmenen vuotisen nuorukaisen tulee maata, sankarin -unessa; mutta talossa kaikki vaan hyörivät ja pyörivät. Palvelusväki -kävi kumminkin varpaisillaan ja puhui kuiskaten, etteivät olisi -herättäneet nuorta herraa. Jos joku hiukankin kolautti tahi -puhui kovaa, niin Anna Pavlovna ilmestyi paikalla kuin ärsytetty -emätiikeri, rankasi varomatonta aika ripityksellä, loukkaavalla -haukkumanimellä, sattuipa välistä, että vihansa ja voimiensa mukaan -töykkäykselläkin. - -Kyökissä laitteli ruokaa kolme käsiparia aivan kuin kymmenelle -hengelle, vaikka koko herrasväen perheessä oli kaikkiaan vaan -Anna Pavlovna ja Aleksander Fioderitsh. Liiterissä pyyhittiin ja -voideltiin ajopeliä. Kaikki toimivat ja tekivät pää hiessä työtä. -Barbos yksinään vaan ei toiminut mitään, mutta sekin otti tavallansa -osaa yleiseen hyörinään. Silloin kun sen ohitse kulki lakeija, kuski, -tahi tyttö sipsutti, huiski se hännällään ja haisteli tarkasti ohitse -kulkevata. Siltä kumminkin näytti, kuin se olisi silmineen kysynyt: -tokkohan minulle vihdoinkaan sanovat, mikä kumman hyörintä meillä on -tänään? - -Hyörintää oli senvuoksi, kun Anna Pavlovna laski poikansa Pietariin -palvelukseen, tahi, kuten hän sanoi, ihmisiä katsomaan ja itseään -näyttämään. Häntä kuolettava päivä! Senvuoksi hän onkin niin -murheissaan ja liikutettu. Useasti, kesken puuhia, aukasee hän suunsa -käskeäkseen jotain ja pysähtyy yht'äkkiä kesken sanaa, ääni pettää -hänet, hän kääntyy syrjään, pyyhkii jos ehtii kyyneleen, jos ei ehdi, -niin pudottaa sen matkalaukulle, johon hän itse pakkasi Sashinkalleen -liinavaatteita. Kyyneleet kiehuivat aikoja sitten hänen sydämmessään; -ne nousivat kulkkuun, painoivat rintaa ja olivat valmiit valumaan -kolmena virtana; näytti niinkuin hän olisi säästänyt niitä -jäähyväishetkeksi, päästäen niitä silloin tällöin pisaran kerrassaan. - -Ei ainoastaan hän itkenyt erohetkeä. Sashinkan kamaripalvelija -Evsei, suri myöskin kovasti. Hän valmistelihe lähtemään herran -kanssa Pietariin, jätti kaikista lämpimimmän nurkan talosta, uunin -päällyksen Agrafenan kamarista, ensimmäisen ministerin Anna Pavlownan -talouden hoidossa ja -- mikä oli vielä kaikesta tärkein Evseista, -rouvan ensimmäisen emännöitsijän. - -Uunin päällyksen takana oli ainoastaan tilaa asettaa sinne pari -tuolia ja pöytä, jolla valmistettiin teetä, kahvia ja haukattavaa. -Evsei sijoittuu myös uunin takanakin ja Agrafenan sydämeen. Toisella -tuolilla istui Agrafena itse. - -Historia Agrafenasta ja Evseista oli talossa jo vanha taru. Hänestä, -niinkuin kaikesta muustakin maailmassa puhuttiin ja parjattiin -molempia, ja sitten, niinkuin kaikesta muustakin taukosivat. Itse -rouva oli tottunut näkemään heitä yhdessä ja he olivat onnellisina -kokonaista kymmenen vuotta. Kuinkahan moni voi elämästään laskea -kymmenen onnellista vuotta! Siksipä tulikin tuo häviöhetki! Hyvästi -lämmin nurkka, hyvästi Agrafena Ivanowna, hyvästi turakka-peli, -kahvit, viina ja kirsikkaviini -- hyvästi kaikki! - -Evsei istui äänetönnä ja huokaili syvästi. Agrafena puuhaili, -kulmakarvat rypistettyinä, taloutta. Hänen surunsa tuli myös -tavallansa ilmi. Samana päivänä kaasi hän harmissaan teen, sen -sijaan kun olisi pitänyt antaa tavallisuuden mukaan rouvalle -ensimmäisen kupillisen väkevätä teetä, viskasi hän sen ulos: "Ei -kenenkään tarvitse saada sitä", ja vahvana otti hän torat vastaan. -Kahvi hänellä kiehui liiaksi, kerma paloi, ja kupit putoilivat -hänen käsistään. Hän ei pannut tarjotinta pöydälle, vaan heitti -rämähytti; ei aukaissut kaappia eikä ovea, vaan paiskoi niitä. -Hän ei itkenyt, vaan oli vihainen kaikesta ja kaikille. Tämä oli -sitäpaitsi ylimalkaan pääpiirteenä hänen luonteessaan. Hän ei ollut -koskaan tyytyväinen; ei mikään ollut hänen mielensä mukaan; aina hän -nurisi ja kanteli. Mutta tällä päättävällä hetkellä paljastui hänen -luonteensa kaikkine ominaisuuksineen. Kaikista enemmän näytti hän -olevan vihanen Evseille. - -Agrafena Ivanowna!... sanoi Evsei surkuteltavalla äänellä ja -lempeästi, joka ei oikein sopinut hänen pitkälle tukevalle -ruumiilleen. - --- No mitä sinä tässä istut, lörppäsuu? -- vastasi hän, aivankuin -Evsei olisi siinä ensimmäistä kertaa istunut. -- Laske minua: minun -täytyy saada pyyheliinan. - --- Ah, Agrafena Ivanowna! toisti hän laiskasti huoaten ja nousten -tuolilta ja samassa laskeutuen taaskin istumaan, kun Agrafena oli -ottanut pyyheliinan. - --- Siinä vaan nyyhkii! Mokomasta nokkaviisaasta on pääsemättömässä! -Jumalani, mikä rangaistus! Eikä hänestä pääse! - -Helinällä pudotti hän lusikan huuhtomavatiin. - --- Agrafena! kuului yht'äkkiä toisesta kamarista: Luulen sinun -tulleen hulluksi! Etkö tiedä, että Sashenko makaa. Tappeletko -lemmittysi kanssa jäähyväisiksi, vai mitä? - --- Sinun mielestäsi ei saisi liikahtaa, istua vaan kuin kuollut! -suhisi Agrafena käärmeen tavalla, pyyhkien kuppia molemmin käsin, -juurikuin hän olisi aikonut särkeä sen palaisiksi. - --- Hyvästi, hyvästi! sanoi Evsei hirmuisella huokauksella: -- tämä on -viimeinen päivä Agrafena Ivanowna. - --- Jumalan kiitos! viekööt pirut teidät täältä: tilavampi on sitten. -Laske tuossa nyt, ei ole astumasijaa: niin levitti tuossa jalkansa! - -Evsei kosketti häntä olkapäästä -- silloin kun Agrafena oli vastannut -hänelle. Hän huokasi jälleen, mutta paikasta ei liikahtanut; turhaa -olisi ollutkin liikahtaa: Agrafena ei kumminkaan sitä tahtonut. Evsei -tiesi sen eikä ollut milläänkään. - --- Kukahan minun paikallani istunee? -- sanoi hän yhä huoaten. - --- Haltia! -- vastasi Agrafena änkyttäen. - --- Suokoon Jumala! kun vaan Proshko ei istuisi. Mutta kuka teidän -kanssanne nyt pelaa turakkaa? - --- No, vaikkapa Proshkokin, mitähän vaaraa siinä olisi? huomautti -Agrafena pistävästi. - -Evsei nousi. - --- Älkää peljätkö, Proshkon kanssa Jumal' avita, älkää peljätkö! -sanoi hän rauhattomasti ja melkein vihaisesti. - --- Kuka minua voisi kieltää? sinäkö, vai mitä, mokomakin hyvä -esimerkki? - --- Hyvä ystävä, Agrafena Ivanowna, alkoi hän rukoilevalla äänellä; -ottaen häntä -- vyötäisten ympäri, sanoisin minä, jos hänellä olisi -ollut vähintäkään tunnusmerkkiä vyötäisiin. - -Mutta Agrafena vastasi syleilyyn töykkäyksellä rintaa vasten. -- Hyvä -ystävä, Agrafena Ivanowna, jatkoi hän: -- tokkohan Proshko rakastaisi -teitä, niinkuin minä olen rakastanut? Katsokaa millainen häpeämätöin -ihminen hän on: ei anna yhdellekään naiselle rauhaa. Mutta minä! -a--ah! Te olette minusta kuin simruuti silmieni edessä! Jos ei -herrasväen tahto tulisi kysymykseen, niin... ah!... - -Sitä sanoessa pörähti hän itkemään ja viittasi kädellään. -- -Agrafenakaan ei voinut pidättää itseään: hänen surunsa puhkesi -kyynelinä ilmi. - --- Mutta jätätkö sinä minut rauhaan kirottu? sanoi hän itkien: -- -Mitä tuossa hupakko mökötät! Välittäisinkö minä Proshkosta! etkö näe -itsekin, ettei häneltä kuule kunnollista sanaa? muuta ei osaakaan -kuin käsiään hätistellä. - --- Hätyyttääkö hän teitäkin? Sitä hylkiötä. Te tietysti ette virka -mitään! Minäpä häntä. -- - --- Koettakoon vaan, niin saa nähdä! Eikö palvelijoiden joukossa ole -muitakin naisia kuin minä? Proshkon kanssako viitsisin! kaikkiapa -vielä luulet! Hänen vieressään kuvattaa istuakin -- suurin sika -sioista! Häntä saa pitää yhä silmällä, ettei vaan löisi toista -ihmistä tahi sieppaisi käsistä jotain herrasväen omaa -- niin ettei -sitä huomaakaan. - --- Agrafena Ivanowna, jos kumminkin niin tapahtuisi -- onhan kiusaaja -voimakas -- niin pankaa ennen Grishko tänne istumaan: hän on -kumminkin hyvätahtoinen, hiljainen työmies, eikä irvihammas. - --- Löysipä vielä jotain! sanoi Agrafena hänelle: -- mitä sinä minua -jokaiselle tarjoat, olenko minä mikä... Mene tuosta tiehesi! Paljon -löytyy teitä velikultia, johon tässä rupeisin jokaisen kaulassa -riippumaan: enpä ole sitä laatua. Sinun kanssasi ainoastaan, -mokomankin pahanhengen, on kiusaaja syntieni tähden minut kietonut, -sitäkin kadun... löysipä toki jotain! - --- Jumala teitä palkitkoon hyvyydestänne! Niin kuin raskas taakka -putosi hartioiltani! huudahti Evsei. - --- Onpahan nyt iloissaan! rääkäsi Agrafena kuin peto: -- onpahan toki -iloittavaa -- iloitse nyt! - -Hänen huulensa kävivät vaaleiksi vihasta. Molemmat olivat ääneti. - --- Agrafena Ivanowna! sanoi Evsei vähän ajan perästä. - --- No, mitä vielä? - --- Olenhan aivan unhottanut: aamusta lähtien ei ole suussani ollut -edes kaste-pisaraakaan. - --- Sitähän sinä vaan --. - --- Murheesta, hyvä ystävä. Hän otti kaapin alahyllyltä, sokeritopan -takaa juomalasillisen viinaa ja kaksi hirmuista leipäpalaa kinkun -kanssa. Kaikki tämä oli hänelle huolellisella kädellä varustettu. Hän -työnsi Evseille kaiken tämän, sillä tavalla, ettei edes koirillekaan -niin työnnetä. Toinen palanen putosi maahan. - --- Se, tukehdu! Toivon että... no hiljempaa, älä maiskuta suutasi, -että kuuluu ympäri koko taloa. - -Hän kääntyi toisaalle päin ikäänkuin halveksimalla, mutta Evsei -alkoi verkalleen syödä ja katseli kulmiensa alta Agrafenaa ja peitti -toisella kädellään suutaan. - -Sillä välin näkyi portista postimies, joka ajoi kolmella hevosella. -Aisa-hevosen kaulan ylitse oli heitetty vemmel. Kello, joka oli -satulaan kiinni sidottu, väänteli väkinäisesti ja humisevalla äänellä -kieltään sidotun juopuneen tavalla, joka on arestiin pantu. Postimies -sitoi hevoset liiteriin katoksen alle, heitti lakin päästään, otti -sen sisältä likaisen pyyheliinan ja pyyhki hien kasvoiltansa. -Nähtyään hänet ikkunasta, kalpeni Anna Pavlowna. Hänen jalkansa -notkistuivat, kätensä putosivat hervottomina, vaikka hän oli tätä -odottanutkin. Tultuansa jälleen entiselleen, kutsui hän Agrafenaa. - --- Mene hiljakseen varpaisillasi ja katso, makaako Sashenka -- sanoi -hän. Tuo kyyhkyseni nukkuu yli ajan ehkä viimeisenä päivänäkin: -sitten en voisi katsella häntä kyllikseni. Tahi ei, osaisitko sinä! -sinä astut vielä sisään kuin lehmä. Menen ennemmin itse... - -Ja hän meni. - -"Sinä et ole muka lehmä!" nurisi Agrafena, kääntyen omalle -puolellensa. "Kappas vaan, vai lehmä! Montako tämmöistä lehmää -sinulla lienee?" - -Anna Pavlownaa vastaan tuli itse Aleksander Fedoritsh, vaaleaverinen, -kukoistuksen ijällä, täydessä terveydessä ja voimassa oleva nuori -mies. Hän tervehti iloisesti äitiään, mutta nähtyänsä yht'äkkiä -matkalaukun ja nyytit, hämmästyi hän ja meni ääneti ikkunan luo -ja alkoi piirtää sormellaan ikkunaruutuun. Hetken kuluttua puhui -hän jälleen yhtä huolettomasti äitinsä kanssa, jopa ilolla katseli -matkavarustuksia. - --- Kuinka sinä, ystäväiseni, makasit niin kauan, sanoi Anna Pavlowna: --- oikein kasvosi ovat turvonneet? Annapas minä pyyhin silmiäsi ja -poskiasi ruusuvedellä. - --- Ei, mammaseni, ei tarvitse. - --- Mitä sinä tahdot suurukseksi: teetäkö vai kahviako ensin? Käskin -pannulla paistaa hakattua lihaa happamen kerman kanssa -- mitä sinä -tahdot? - --- Yhdentekevä, mammaseni. - -Anna Pavlowna sijoitteli vieläkin liinavaatteita, pysähtyi sitten ja -katsoi suruisena poikaansa. - --- Sascha!... sanoi hän vähän ajan päästä. - --- Mitä tahdotte, mammaseni? - -Hän venytteli vastausta juurikuin jotakin peljäten. - --- Ystäväiseni, mihin sinä matkustat ja minkätähden? kysyi hän -vihdoinkin hiljaisella äänellä. - --- Kuinka mihin, mammaseni? Pietariin sentähden... sentähden... -että... - --- Kuules, Sascha, sanoi hän mielenliikutuksessaan, pantuansa kätensä -hänen olkapäällensä, luultavasti sillä tarkoituksella, että koettaa -viimeistä keinoaan: -- ei ole vielä myöhäistä: mietipäs, jää tänne: -- - --- Jäädä! Miten sitä voisi! Ovathan... liinavaatteetkin pakatut, -sanoi poika, kun ei tiennyt keksiä muuta. - --- Liinavaatteetko pakatut! Vaan katsos... tuossa... tuossa... ovatko -ne pakatut: - -Kolmella kerralla otti hän ne matkalaukusta. - --- Mitä ihmeitä, mammaseni. Olen valmistaunut matkalle ja yht'äkkiä! -Mitä sanoisivat... - -Ja hän tuli suruiseksi. - --- En minä kiellä niin paljon oman itseni tähden kuin sinun tähtesi. -Minkätähden sinä matkustat? Onneako hakemaan? Onko sinun täällä paha -olla? Luuletko ett'ei äiti pitkin päiviä ajattele miten voisi täyttää -kaikkia oikkujasi? Tietysti sinä olet nyt siinä ijässä, jolloin -äidin hyvitykset eivät yksin tuota sinulle onnea; ja enhän minä sitä -vaadikaan. Katsohan ympärillesi: kaikki katselevat sinua silmiin. -Entäs Maria Wasiljewnan tytär, Sanjushka? Mitä... punastuitko? Kuinka -tuo kyyhkyinen -- antakoon Jumala hänelle terveyttä -- rakastaa -sinua. Kuulepas, kolmeen yöhön ei hän ole maannut! - --- No, mammaseni, mitä te puhutte! hän muutoin... - --- Niin, niin, juurikuin minä en näkisi... Ah niin! etten unhottaisi: -hän otti sinun nenäliinojasi päärmätäkseen. - --- "Minä tahdon itse, itse" -- sanoi hän -- "en anna kenellekään -muille ompelenpa vielä nimetkin niihin". Näetkös mitä sinulla on -muuta tarvis? Jää tänne! - -Poika kuunteli ääneti pää alaspäin ja leikitteli aamutakkinsa -tupsulla. - --- Mitä sinä löydät Pietarista? jatkoi hän. Luuletko että eläminen -siellä on yhtä hyvää kuin täällä? Ei ystäväiseni! Jumala ties mitä -saat nähdä ja koittaa kylmää, nälkää ja puutetta -- kaikkea saat -kärsiä, Ilkeitä ihmisiä on jokapaikassa paljon, mutta hyviä ei löydä -heti. Se arvo, mikä sinulla on maalla, on kaupungissakin -- arvo -on aina sama arvo. Kun et saa nähdä Pietarin elämää, niin sinusta -näyttää, täällä eläessäsi, että olet ensimmäinen maailmassa; ja niin -on kaikessa, armaani! Sinä olet sivistynyt, sukkela ja hyvä. Ja minä -vanhus saisin iloita katsellessani sinua. Kun naisit, niin Jumala -antaisi sinulle lapsia, minä hoitaisin heitä -- ja sinä eläisit -suruitta, huolitta, ja eläisit elinaikasi rauhallisesti ja hiljaa, -etkä tarvitsisi kadehtia ketään; siellä sinun ei tulekaan ehkä hyvä -olla, kenties vielä muistat sanojani... Jää tänne, Saschenka -- mitä? - -Saschenka rykäsi ja huokasi, mutta ei virkkanut sanaakaan. - --- Katsopas tänne, jatkoi äiti auaisten balkongin oven: -- eikö sinun -ole sääli jättää nurkkaasi? Balkongilta löyhähti kamariin raitis -ilma. Talosta levisi matkan päähän puutarha, jossa kasvoi vanhoja -lehmuksia, tiheitä orjantappuroita, tuoreita ja tuuheita syreenejä. -Puitten välissä loistivat kukat, joka haaralle luikertelivat tiet; -etempänä järvi, tyyni kuin kuvastin hiljakseen rantojansa kostutteli; -toiselta puolen aamuauringon kultaisten säteiden valamana -- toiselta -tummansininen kuin taivas joka siinä kuvastui ja sen pinnassa -hieman värähteli. Siellä näkyi kaikenvärisiä ruispeltoja pyöreän -amfiteatterin muotoisena ja liittyivät viheriäiseen metsään. - -Anna Pavlowna, peitettyään kasvonsa toisella kädellään auringon -paisteelta, osoitteli toisella joka esinettä. - --- Katsopahan, sanoi hän: -- miten kauniisti Jumala puki peltomme. -Noista pelloista saamme pelkkiä rukiita 500 tynnyriä; entäs tuolla -on vehnää ja tattaria; tattari ei ole samanlainen kuin viime vuonna: -taitaa tulla siitä huono sato. Entäs metsä, kuinka se on kasvanut! -Ajattelepas vaan miten suuri on Jumalan laupeus! Puita myömme omasta -osastamme tuhanteen ruplaan. Ja metsän otukset sitten! Ja kaikki tämä -on sinun, rakas poikani; minä olen ainoastaan sinun isännöitsijäsi. -Katsopas järveä: mikä loisto! Todella taivaallista! Miten kalat -siinä kutevat, ostamme ainoastaan sampia, mutta kiiskiä, ahvenia, -ruutanoita kiehumalla kiehuu: riittää itsellemme sekä työväellemme. -Tuolla ovat lehmäsi ja hevosesi laitumella. Täällä sinä olet yksinäsi -kaikelle herra, mutta siellä, ehkä jokainen lähettelee sinua sinne -tänne. Ja sinä tahdot paeta tätä onnea, etkä tiedä vielä mihin, -ehkäpä helvettiä... antakoon Herra anteeksi... Jää tänne! - -Poika oli vaan ääneti. - --- Etkö sinä kuuntele, sanoi hän. -- Mitä sinä näin tarkasti katselet? - -Nuori mies osoitti ääneti ja ajatuksissaan kädellään kauas. Anna -Pavlowna katsahti ja kasvonsa muuttuivat. Tuolla peltojen välissä -luikerteli tie kuin käärme ja katosi metsään, siihen luvattuun -maahan, Pietariin. Anna Pavlowna oli muutaman minuutin ääneti, -tointuakseen. - --- Vai niin, sanoi hän vihdoin alakuloisesti. No, ystäväiseni, -Jumalan haltuun! Matkusta, jos sinua niin vetää täältä pois: minä en -pidätä! Et ainakaan voi sanoa, että äitisi masentaa nuoruuttasi ja -elämääsi. - -Äiti raukka! Siinä on sinulle palkinto kaikesta rakkaudestasi! -Sitäköhän sinä odotit? Siinäpä se juuri onkin, ett'eivät äidit -odota palkintoa. Äiti rakastaa rajattomasti ja ilman eroitusta. Jos -olette suuret, kuuluisat, kauniit, ylpeät, jos nimenne kaikuu suusta -suuhun, työnne kuuluu ympäri maailmaa -- niin vanhuksen pää tutisee -ilosta, hän itkee, nauraa ja rukoilee kauan ja tulisesti. Mutta -poika suuremmaksi osaksi ei ajattele edes jakaa kunniaansa äitinsä -kanssa. Jos olette henkisessä ja järjellisessä suhteessa köyhiä, -jos luonto on jättänyt teidät vaillinaiseksi, jos sairaus rasittaa -teidän sydäntänne tahi ruumistanne, ja vielä viimeksi, jos ihmiset -työntävät teitä luotansa, eikä teille löydy sijaa heidän keskessä -- -sitä enemmän on sijaa äidin sydämmessä. Hän painaa kovemmin rintaansa -vastaan rumaa, raajarikkoista sikiötänsä ja rukoilee sen puolesta -kauemmin ja tulisemmin. - -Kuinka Aleksanderia voi sanoa tunnottomaksi sentähden, että hän oli -päättänyt erota? Hän oli kahdenkymmenen vuoden vanha. Elämä oli -kapalosta saakka hymyillyt hänelle, äiti hemmoitteli ja pilasi häntä -hellyydellään, niinkuin tavallisesti pilataan ainoata lasta; hoitaja -lauloi yhä hänen kätkyensä luona, että hän saa aina käydä kullassa -eikä nähdä surua, professorit sanoivat hänen pääsevän kauas -- ja -jälleen kotia palatessaan hymyili naapurin tytär hänelle. Näytti -siltä kuin talon kissa, Wasjka, olisi ollut hänelle ystävällisempi -talossa kuin kenellekään muille. - -Surua, kyyneleitä ja onnettomuutta tunsi hän ainoastaan aavistuksen -kautta niinkuin tunnetaan jotain ruttoa, joka ei ole vielä levinnyt -ympäri, vaan piilee jossain kaukana kansan keskellä. Tulevaisuus -kuvastui hänelle taivaan kaaren väreissä. Joku viittasi häntä kauas, -mutta mikä, sitä hän ei oikeastaan tiennyt. Siellä välähtelivät -viettelevät haamut, mutta hän ei voinut eroittaa niitä; kuului -sekavia säveliä -- milloin kunnian ääni, milloin rakkauden: kaikki -tämä saattoi hänet onnesta vapisemaan. - -Kotoinen maailma tuli hänelle kohta ahtaaksi. Luonto, äidin hyväilyt, -hoitajan ja koko palvelusväen kunnioitus häntä kohtaan, pehmeä -vuode, namuset, Wasjkan naukuminen -- kaikki nämät hyvyydet, joita -niin kalliiksi arvostellaan elämän iltaan kallistuessa, vaihtoi hän -iloisesti epävarmaa viehätystä ja salaperäisyyttä täynnä olevaan -viettelykseen. Sofian lempikin, tuo vieno ja ruusunpunainen lempi, -ei voinut pidättää häntä. Mitä oli tämä lempi hänelle? Hän haaveksi -semmoisesta äärettömästä intohimoisesta rakkaudesta, jolla ei löydy -rajaa missään ja kasvaa nopein askelin. Hän lempi Sofiaa vähäisellä -rakkaudella odottaessaan suurta. Hän haaveksi myös siitä hyödystä, -jota hän tuottaisi isänmaalleen. Hän oli ahkera ja oppi paljon -kaikkea. Hänen todistuksessansa oli, että hän taitaa tusinan verran -kaikenmoisia tieteitä ja puolen tusinan verran vanhoja ja nykyisiä -kieliä. Enemmän kaikkea hän haaveksi kirjailijan kunniasta. Hänen -runonsa kummastuttivat hänen tovereitaan. Monta polkua aukeni hänen -eteensä, toinen tuntui toistaan paremmalta. Hän ei tiennyt mille -antautua. Ainoastaan suora tie peittyi häneltä; jos hän olisi sen -huomannut, niin kenties ei hän olisikaan matkustanut. - -Kuinka hän olisi voinut jäädä? Äiti tahtoi -- se oli aivan toinen ja -luonnollinen asia. Kaikki tunteet olivat kuolleet hänen sydämmessään, -paitsi yksi, -- rakkaus poikaansa, ja se kouristi palavasti tätä -viimeistä esinettä. Jos poikaa ei olisi ollut, niin mitä hänellä -olisi ollut tehtävätä? Hän olisi ollut valmis vaikka kuolemaan. -Aikoja sitten on todistettu, ettei naisen sydän voi elää rakkaudetta. - -Aleksander oli hemmoitettu, mutta ei kuitenkaan perin pohjin pilattu -kotielämällä, Luonto oli tehnyt hänet semmoiseksi että äidin -rakkaus ja niiden kumartaminen, jotka häntä ympäröitsivät, vaikutti -ainoastaan hänen hyviin puoliinsa, kehitti hänessä esimerkiksi -ennenaikaisia sydämmen taipumuksia, teki hänet meikein kaikkeen liian -luottavaiseksi. Ehkä se sama herätti hänessä itserakkauden; mutta -itserakkaus onpi vaan ainoastaan muoto; kaikki riippuu tietysti -aineesta, jota siihen valetaan. - -Paljon enemmän vahinkoa oli hänellä siitä, ettei hänen äitinsä -kaiken rakkautensa ohessa antanut täyttä käsitystä elämästä, eikä -valmistanut häntä siihen taisteluun, joka odotti häntä ja odottaa -jokaista tulevaisuudessa. Mutta siihen oli tarvis taiteellinen käsi, -terävä ymmärrys ja iso varasto kokemusta, jota ei olisi rajoittanut -maaelämän ahdas horisontti. Olisi pitänyt rakastaa häntä melkein -vähemmin, eikä ajatella häntä joka ainoa minutti, ja poistaa häneltä -kaikkinainen huoli ja paha mieli, eikä itkeä hänen sijassaan hänen -lapsuutensa aikana, vaan antaa hänen itsensä tuntea rajuilman -lähenemistä ja omin voimin vastustaa ja ajatella kohtaloansa -- -sanalla sanoen antaa tietää, että hän on mies. Mistä Anna Pavlowna -olisi kaikkea tätä ymmärtänyt ja etenkin voinut täyttää? Lukija on -nähnyt millainen hän on. Ettekö tahtoisi vielä nähdä? - -Hän oli unhottanut jo pojan itsekkäisyyden. Aleksander Feodoritsh -tapasi hänet uudelleen liina- ja muita vaatteita sälyttämässä. -Puuhissaan ja matkaan kokoamisessaan unhotti hän melkein koko surunsa. - -Näes, Saschenka, katso nyt tarkasti, mihin minä mitäkin panen, sanoi -hän. - --- Aivan alhaalla, laukun pohjalla on lakanoita tusina. Katsopas, -onko, oikein kirjoitettu? - --- On, mamma hyvä! - --- Kaikissa on sinun nimesi, näetkös -- A. A. Kaikki on Sanjushka tuo -kyyhky, tehnyt! Häneltä ei kohtakaan olisi tullut valmista. Mitäs -nyt? Niin, tyynyjen päällykset. Yks, kaks, kolme, neljä -- oikein -tässä on tusina. Tuossa on paitoja -- kolme tusinaa -- sitä unehtuu -oikein katselemaan, se on hollannin kangasta; itse kävin Wasili -Wasiljitshin luona tehtaalla; hän valitsi kaikkein paraimpia kolme -pakkaa. Tarkasta, armaani, joka kerta, kun saat vaatteet pesijältä; -etenkin uudet. Siellä näkee vähän tällaisia paitoja; ehkä vielä -vaihtaisivat; niitä on sellaisia hylkiöitä, jotka eivät Jumalaa -pelkää. Sukkia on kaksikymmentäkaksi paria. Tiedätkö, mitä olen -arvellut? Minä panen rahalompakkosi yhteen sukkaan. Sinä et niitä -tarvitse Pietariin saakka, niin, Jumala varjelkoon! Jos tapahtuisi, -että hakisivat rahoja, niin siinä tapauksessa eivät löytäisikään. -Sinne minä panen myös kirjeet sedällesi: kylläpä hän mahtanee tulla -iloiseksi! Onhan tästä jo seitsemäntoista vuotta, kun viimeksi -vaihdoimme sanaa keskenämme, se ei ole leikkiä! Tuossa on huivit, -tuossa on nenäliinat. Sonjalle jäi vielä puolitusinaa. Älä hävitä, -sydänkäpyni, nenäliinoja: ne ovat erinomaista puolibatista, jota -Mihejewiltä otin kaksi ja neljännesruplaa tusinalta. No, siinä on -kaikki liinavaatteet. Nyt päällysvaatteisin... Missä on Evsei? Miksi -hän ei katso Evsei! - -Evsei astui laiskasti kamariin. - --- Mitä Te tahdotte? kysyi vielä laiskemmasti. - --- Mitäkö Te tahdotte? sanoi Adujewa äkäisesti. -- Minkätähden et -katso kuinka minä sälytän? Siellä, jos matkalla pitäisi mitä ottaa, -niin käännät nurin niskoin kaikki. Ei voi vaan erota rakastetustaan --- mokomakin aarre! Päivä on pitkä, ehdit vielä! Tällä tavoinko -sinä siellä aiot herraa hoitaa? Muistakin! Katso: tässä on nyt -hyvä hännystakki -- näetkös nyt, mihin sen panen? Saschenka säästä -sitä: älä käytä joka päivä, verka maksoi 16 ruplaa kyynärä. Kun -menet parempiin kesteihin, niin pane päällesi, mutta älä istu -paikalla miten vaan sattuu, niinkuin tätisi, aivan kuin kiusalla, -hän ei istu tyhjälle tuolille tahi sohvalle, vaan koettelee aina -istua siihen, missä on hattu tai jotain muuta; yhtenä päivänä hän -istui hillalautaselle -- semmoista häpeää hän tekee. Jos menet taas -huonompiin ihmisiin, niin pane tämä hännystakki päällesi. Tässä ovat -liivit -- yks, kaks, kolme, neljä. Kaksi paria housuja. Oh! Vaatteita -riittää kolmeksi vuodeksi. Uh! Kuinka väsyin'! Onkos tuo ihme? Koko -aamun olen hyörinyt. Mene, Evsei. Saschenka, puhutaan jostain muusta. -Kun vieraat saapuvat, niin sitten ei ole ajattelemistakaan. - -Hän istui sohvalle ja pani poikansa istumaan vierellensä. - --- No Sascha, sanoi hän oltuansa ääneti vähäisen aikaa: -- nyt sinä -matkustat vieraasen paikkaan. - --- Kuinka Pietari olisi "vieras" paikka, mitä sanotte mammaseni! - --- Maltas, maltas -- kuuntele, mitä tahdon sanoa! Jumala yksin -tietää, mikä voipi sinua siellä kohdata, mitä kaikkea saat nähdä, -hyvää sekä huonoa. Luotan, että Hän, taivaan isä, vahvistaa sinua; -ja sinä ystäväni, älä unhota Häntä koskaan, muista että uskotta ei -ole pelastusta missään eikä mistään. Siellä kun saavutat suuret -arvonimet ja tulet kuuluisaksi -- emmehän ole huonompia kuin -muutkaan: isäsi oli aatelismies, majuri -- nöyristyi kuitenkin -Herran Jumalan eteen: rukoile onnessa ja onnettomuudessa, vaan älä -tee niinkuin sananlaskussa sanotaan: "jos ei ukkonen jyrise niin -talonpoika ei risti silmiään". Muutamat esim. niin kauan kuin on -myötäinen tuuli, eivät katsahdakaan kirkkoon, vaan kun onnettomuus -kohtaa, -- niin silloin menee panemaan ruplan maksavia kynttilöitä -Jumalan kuvien eteen, ja jakaa kerjäläisille: se on suuri synti. -Koska sattui puheeksi kerjäläisistä, niin älä menetä niille turhaan -rahaa, älä anna paljoa kerrassaan. Ei niitä maksa lellitellä, ne -eivät vähästä hämmästy. Juovat rahat ja nauravat sinulle seljän -takana. Minä tiedän, sinulla on hellä sydän: sinä annat ehkä rinnan -kerrassaan. Ei, niin ei tarvitse tehdä; Jumala kyllä auttaa. -Rupeatko käymään Herran temppelissä? Aiotko käydä joka sunnuntai -aamupuolipäivä-kirkossa? Hän? huokasi! -- -- - -Aleksander oli ääneti: hän muisti, että yliopistossa ollessaan ja -asuessaan lääninkaupungissa, hän ei käynyt kovinkaan hartaasti -kirkossa; vaan maalla miellytti hän ainoastaan äitiänsä käymällä -hänen kanssaan puolipäiväsaarnaa kuuntelemassa. Häntä hävetti -vihelteleminen. Sentähden oli hän ääneti. Äiti ymmärsi hänen -vaitiolonsa ja huokasi taaskin. - --- No, minä en tahdo sinua pakoittaa, jatkoi hän: -- sinä olet -nuori ihminen, kuinka sinä voisitkaan käydä yhtä ahkerasti Herran -temppelissä kuin me vanhat? Ehkä virkasikin estäisi sinua, tahi jos -satut istumaan myöhään jossakin hyvissä ihmisissä, niin nukut kauan. -Jumala armahtaa sinun nuoruuttasi. Älä sure, sinulla on äiti. Hän ei -makaa myöhään. Niin kauan kuin minussa on vielä veripisara jälellä, -niin kauan kunnes kyyneleet eivät ole silmistäni kuivuneet ja Jumala -armahtaa syntiäni, niin ryömimällä menen; jos voimat eivät riittäisi -kirkon kynnykselle asti, annan viimeisen huokaukseni tulla, viimeisen -kyyneleeni itken sinun tähtesi, ystäväni. Rukoilen sinulle terveyttä, -arvonimiä, kunniaristejä ja kaikkea tavallista ja maallista hyvää. -Voisikohan Hän, laupias isä, olla ottamatta korviinsa köyhän ämmän -rukousta? Itse en minä tarvitse mitään; ottakoon Hän minulta kaikki: -terveyden, elämän, antakoon minun tulla sokeaksi, -- kunhan vaan sinä -saisit kaikkea iloa, kaikkea onnea ja hyvää. - -Hän ei saanut loppuun puhutuksi, kyyneleet tippuivat hänen -silmistään. Aleksander hyppäsi paikastaan. - --- Mamma hyvä, sanoi hän. No istu, istu! vastasi hän pyyhkien -hätäisesti kyyneleitään -- minulle jäi vielä paljon puhumista. Mitä -minä tahdoinkaan sanoa? Nyt sen unhotin ja... Näetkös tuota nykyistä -muistiani... niin! seuraa paastoja, ystäväni: se on suuri asia! -Keskiviikkoina ja perjantaina -- Jumala antaa sitten anteeksi! Mutta -suuressa paastossa -- Herra varjelkoon! Näetkös Michail Michailitshia -pidetään järkevänä miehenä, mutta mitä hänessä on! Olkoonpa suuri -paasto tahi muu aika, -- aina hän vaan syö lihaa. Oikein hiukset -nousevat päässä pystyyn. Hän kyllä auttaa köyhiä, mutta luuletko -hänen apunsa olevan Jumalalle kelvollisen? Kerran hän antoi eräälle -vanhukselle vaskirahan, tämä otti sen, mutta itse hän kääntyi ja -sylkäsi. Kaikki kumartavat häntä silmien edessä ja puhuvat Jumala -ties mitä, mutta selän takana ristivät silmiään ja muistelevat häntä -kuin pahaa henkeä. - -Aleksander kuunteli hiukan kärsimättömänä ja katsahteli silloin -tällöin akkunasta, kaukaista tietä. Äiti vaikeni hetkiseksi. - --- Ja ennen kaikkea, varjele terveyttäsi, jatkoi hän. -- Jos -sattuisit sairastumaan, josta Herra varjelkoon! -- vaarallisesti, -niin kirjoita, minä kokoon kaikki voimani ja tulen luoksesi. Kuka -siellä hoitaisi sinua? Ehkä vielä tyhjentäisivät kaikki sairaalta. -Älä käy yöllä ulkona; petollisia ihmisiä pakene! Säästä rahoja... -oh, säästä niitä onnettomuuden päiviksi. Käytä niitä järjellisesti. -Niistä kirotuista lähtee kaikki hyvä ja paha. Älä tuhlaa, älä anna -tulla turhia kulunkeja. Sinä tulet saamaan täsmälleen kaksituhatta ja -viisisataa ruplaa minulta vuodessa. Kaksituhatta viisisataa ruplaa, -se ei ole pikkuinen summa! Älä rupea ylellisyyttä harrastamaan, äläkä -muutakaan semmoista, vaan älä kiellä itseltäsi sitä, mikä ei ole -kohtuuden rajojen ulkopuolelta; jos mielesi tekee keskustella -- älä -ole saita. -- Viinalle älä antaudu -- oh, se on ihmisen ensimmäinen -vihollinen! Vielä (tässä puhui hän matalammalla äänellä) varo naisia! -Kyllä minä heidät tunnen. Löytyy niitä semmoisia hävyttömiä, että -itse hyppäävät kaulaan, kun huomaavat tuollaisen... - -Rakkaudella katsahti hän poikaansa. -- -- Jo riittää, mammaseni. Minä -olisin jo syönyt aamiaista, sanoi hän melkein harmistuneena. - --- Paikalla, paikalla... vielä yksi sana. Naineita naisia älä -himoa, kiiruhti hän sanomaan loppuun, se on suuri synti! "Ei sinun -pidä himoitseman lähimmäisesi emäntää", on sanottu käskyssä. Ehkä -siellä jonkinlainen saa sinut jo häihin asti viekotelluksi -- Jumala -varjelkoon -- en voi semmoista ajatellakaan. Kyllä ne ovat valmiit -vetämään ansaansa, kun näkevät olevan rahoja ja muuten miellyttävän. -Jos sentään päällysmiehesi tahi jonkun kuuluisan ja rikkaan ylimyksen -mieli sinuun palaisi ja hän tahtoisi antaa sinulle tyttärensä, niin -sitten sopii, mutta kirjoita minulle; tulen vaikka millä tavalla -katsomaan etteivät pistäisi sinulle vaikka millaista saadakseen -sitä käsistään pois; vanhanpiian tahi muun kelvottoman. Tämmöistä -halukkaasti jokainen itselleen viettelee. No, jos itse rakastuisit -ja sattuisi hyvä tyttö -- niin -- tässä hän puhui vielä hiljemmin... -Sofian voi sysätä syrjäänkin. (Ämmä oli rakkaudesta poikaansa valmis -ajattelemaan väärinkin.) Tosiaankin mitä Maria Karnovna on saanut -päähänsä. Et sinä ole hänen tyttärelleen pari. Maatyttö! Sinut vielä -toisellaisetkin mielellään omistaisivat. - --- Sofianko! Ei mamma, minä en häntä koskaan unhota! sanoi Aleksander. - --- No, no, rauhoitu, ystäväiseni, rauhoitu, minä sanoin vaan suotta. -Palvele ensin, tule takaisin, niin sitten mitä Jumala antaa; eiväthän -morsiamet karkaa! Jos et unhota, niin tuota... Jos, taas... - -Hän aikoi sanoa jotain, vaan ei tahtonut uskaltaa, kumartui sitten -hänen korvaansa ja kysyi hiljaan: - -Mutta etkö unhota... äitiäsi? - --- Kas kuinka pitkälle pääsitte puheellanne, katkasi poika, -- -käskekää pian tuomaan esille mitä teillä on syötävätä; mannaruokaako, -vai mitä? Unhottaa teidät! Kuinka tuommoista voitte ajatella? Jumala -minua rankaisee... - --- Taukoa, taukoa, Sascha, puhui hän kiiruusti -- miksi sinä huudat, -oman pääsi päälle rangaistusta! Älä, älä! Olkoon miten tahansa, -vaikkapa tapahtuisikin semmoinen synti, anna minun yksin kärsiä. -Sinä olet nuori, elämäsi vasta alkaa, sinä saat ystäviä, kun nait -- -nuori vaimo täyttää kyllä äitisi sijan, kaikki. -- Ei, Jumala sinua -siunatkoon, niinkuin minä sinua siunaan. - -Hän suuteli poikansa otsaa ja siihen hänen neuvonsa loppuivat. -- - --- Kumma kun ei yksinään tule? -- sanoi hän: -- ei Maria Karpovna, -ei Anton Ivanitsh eikä pappikaan? Johan päivällisjumalanpalveluksen -olisi pitänyt loppua! Kas tuolla näkyy joku tulevan! Taitaa olla -Anton Ivanitsh... niin se onkin; siinä hän tulee, kun hänestä -puhutaan. - -Kuka ei tuntisi Anton Ivanitshia. Hän on se ikuinen juutalainen. -Hän on aina ollut olemassa ja joka paikassa jo muinaisinakin -aikoina, eikä ole koskaan loppunut olemasta. Hän on ollut läsnä -sekä kreikkalaisissa että roomalaisissa pidoissa, söi tietysti -juottovasikkaa, jonka onnellinen isä oli eksyneen poikansa tulon -johdosta teurastanut. - -Meidän Venäjällä hän löytyy monessa muodossa. Se, josta nyt puhumme, -on tämän kaltainen: Hänellä on parikymmentä sielua pantattuna -ja uudelleen pantattua; hän asuu melkein mökissä tahi jossain -eriskummallisessa aitan tapaisessa -- sisäänkäytävä jostain takaa, -hirsien yli, vitsa-aidan vierestä; parikymmentä vuotta on hän yhä -luvannut, että ensi keväällä ryhtyy uuden talon rakentamiseen. -Taloutta ei hän pidä kotona ollenkaan. Sitä ihmistä ei löydy hänen -tuttavistaan, joka olisi hänen luonaan syönyt päivällistä, illallista -tahi juonut kupillisen teetä, vaan ei löydy myöskään sitä ihmistä, -jonka luona ei hän olisi tehnyt sitä viiteenkymmeneen kertaan -vuodessa. Ennen muinoin kävi Anton Ivanitsh puettuna leveissä -housuissa ja kasakinissa [takki, jota kasakat käyttävät. Suom. -muistutus.], mutta, nyt käytti hän arkipäivinä tavallisia housuja -ja takkia, mutta pyhinä hännystakkiakin, Jumala ties mitä mallia. -Näöltään hän on lihava, sentähden ettei hänellä ole huolia, murheita -eikä mielenliikutuksia, vaikka hän teeskentelee, että muka kaiken -ikänsä on elänyt muiden murheilla ja huolilla; onhan se tietty, -etteivät muiden murheet meitä kuiveta: mutta niinhän on tapana lausua -ihmisillä. - -Oikeastaan ei kukaan tarvitse Anton Ivanitshia, mutta hänettä ei -tapahdu yksikään juhlallisuus: ei häitä eikä hautajaisia. Hän -on kaikissa kutsutuissa päivällisissä ja iltamissa, kaikissa -kotineuvottelemisissa; hänettä ei oteta askeltakaan. Ajattelevat -kenties, että hän on hyvinkin tarpeellinen, täyttää ehkä jonkun -tärkeän tehtävän, antaa jonkin hyvän neuvon, parantaa oikeuden asian, --- vielä mitä! Tämänkaltaista tehtävää ei kukaan usko hänelle, -sillä hän ei osaa mitään, eikä tiedä mitään: ei oikeusjutuissa, ei -välittäjänä eikä sovittajana -- ei kerrassaan mitään. - -Mutta sen sijaan annetaan hänen esim. viedä terveisiä semmoiselta -tämmöiselle, hän vie ehdottomasti ja jääpi samalla aamiaiselle, -- -tahi antaa sen ja sen tietää, että tunnettu paperi on saatu, mutta -millainen, sitä hänelle ei virketa, -- eli viedä sinne mesi-pytyn -tahi kourallisen siemeniä, mutta ettei vaan kaataisi tahi pudottaisi, --- muistuttaa, milloin on nimipäivät. Vielä käytetään Anton -Ivanitshia semmoisissa asioissa, joita ei voi palvelijalle uskoa. -Sanovat: "Ei sovi Petrushkaa lähettää", sillä se kääntää koko asian. -Ei käyköön ennen Anton Ivanitsh. Tahi: Ei, sovi palvelijaa lähettää: -Semmoinen tahi tämmöinen voisi pahastua, parempi on lähettää Anton -Ivanitshin. Kylläpä kummastuttaisi kaikkia, jos häntä ei olisi -jossain päivällisillä tahi iltamassa! - --- Mutta missä on Anton Ivanitsh? kysyisi jokainen varmaan -kummastuksella. -- Mikä hänen on? Ja miksi ei häntä ole? - -Päivällinen ei olisi päivällinen ilman häntä. Sitten lähetettäisiin -hänen luokseen joku kysymään, mikä hänen on, onkohan sairastunut, -tahi onko matkustanut jonnekin? Jos hän sattuisi olemaan sairas, niin -omaa sukulaistaan ei ilahutettaisi semmoisella osanotolla. - -Anton Ivanitsh lähestyi Anna Pavlownan kättä. - --- Hyvää päivää, Anna Pavlowna hyvä, saan kunnian toivottaa onnea -uudelle... - --- Mille uudelle, Anton Ivanitsh? kysyi Anna Pavlowna, tarkastaen -itseään kiireestä kantapäihin. - --- Portin edessä on uusi silta! Varmaan ovat sen hiljan laittaneet? -Miksikähän laudat eivät hypi tullessaan pyörien alle? Katsoin ja -näin, uusi silta! - -Tuttaviaan kohdatessaan, onnitteli hän. aina jollekin, oli se -sitten paaston aikaan, keväällä tahi syksyllä; jos suojan perästä -on pakkanen -- pakkasella, jos pakkasen perästä tulee suoja, -suoja-ilmalla. - -Tällä kertaa ei ollut mitään tämän kalttaista, mutta hän keksi -sittenkin jotakin. - --- Teille lähettää terveisiä Aleksandra Wasiljewna, Matriona -Mihailowna, Piotr Sergeitsh, sanoi hän. - --- Kiitän nöyrimmästi, Anton Ivanitsh! Ovatko heidän lapsensa terveet? - --- Jumalan kiitos! - --- Minä tuon teille herran siunauksen: minun jälessäni tulee pappi. -Oletteko, rouvaseni, kuullut meidän Semen Arhipititshtia? - --- Mitä? kysyi Anna Pavlowna säikähtyen. - --- Hän on päättänyt päivänsä! - --- Mitä te sanotte! Milloin? - --- Eilen aamulla. Minulle annettiin tieto: illalla laukkasi poika -ilmoittamaan; minä läksin sinne, enkä maannut koko yönä. Kaikki ovat -kyynelissä: täytyi sekä lohduttaa että järjestää. Kaikkien kädet -olivat vielä voimattomat. Kyyneleitä vaan, kyyneleitä, -- minä olin -ainoa. - --- Herra, Herra Jumala! sanoi Anna Pavlowna päätään nykyttäen -- -siinä on meidän elämämme! Kuinka se voi tapahtua? Laittoihan hän -terveisiä teidän kanssanne viime viikolla! - --- Niin hyvä ystävä! mutta hän on jo monta aikaa sairastanut, vanha -ukko: ihme että niinkin kauan on pystyssä pysynyt! - --- Mikä vanha! Hän oli ainoastaan vuotta vanhempi minun -miesvainajatani. Tulkoon hänelle taivaan valtakunta! sanoi Anna -Pavlowna, ristien silmiään. -- Säälittää minua Feodoria Petrowna -parka! Hän jäi lapset käsivarrelle. Se ei ole leikin tekoa: viisi -kappaletta ja melkein kaikki tyttäriä! Milloin hautajaiset ovat? - --- Huomenna. - --- Jokaisella näkyy olevan omat surunsa, Anton Ivanitsh; minä taas -poikaani saatan matkalle. - --- Mitäpä sille mahtaa, kaikki olemme ihmisiä! Kärsi, on sanottu -pyhässä raamatussa. - --- Älkää toki suuttuko, että teitä vaivaamme tulemaan tänne surua -kanssamme hälventämään; te rakastatte meitä kuin sukulainen. - --- Voi, hyvä ystävä, Anna Pavlowna, ketä minä rakastaisin kuin -sukulaista ellen teitä? Montakohan meillä teidän kalttaistanne -löytyy? Ette tiedä itsellenne arvoa antaa. Pääni on täynnä puuhaa: -oma rakennuksenikin pyörii päässäni. Koko eilisaamun mellastin -urakkamiehen kanssa, mutta emme kumminkaan sovi. Miksipä en lähtisi, -mietiskelin? Mitä hän, ajattelin, voisi siellä yksin minutta toimia. -Hän ei ole enää nuori ihminen, päänsä voisi sekasin mennä. -- Jumala -antakoon teille terveyttä, Anton Ivanitsh, kun ette meitä unhoita. -Tosiaan en tunne kohta itsiäni: semmoinen tyhjyys on päässä, en näe -mitään! Kurkku on kyyneleistä kuivanut. Pyydän teitä haukkaamaan: -varmaan olette väsynyt ja ehkä nälässäkin. -- - --- Kiitän nöyrimmästi! Totta puhuakseni otin ohimennen pienen -kulauksen Sergei Petrovitshin luona ja sieppasin palasen päälle. No, -mutta eihän tuokaan häiritse. Kun pappi tulee, antaa hänen siunata! -Tuolla hän on jo porteilla. - -Pappi tuli. Tulipa Maria Karpownakin lihavan, punaposkisen tyttärensä -kanssa, jolla oli hymy huulilla ja itkusta punaiset silmä. Sofian -silmät ja koko kasvojen juonne sanoivat selvästi: minä tulen -yksinkertaisesti rakastamaan, ilman juonia, hoidan miestäni kuin -lapsenpiika, tottelen häntä kaikessa enkä ole koskaan olevinani häntä -viisaampi; miten voisikaan olla miestään viisaampi? Se on synti! -Hoidan ahkerasti talouttani, ompelen; synnytän hänelle puolen tusinaa -lapsia, imetän niitä, hoidan, puen ja ompelen heille itse. Poskien -lihavuus ja terveys sekä rintojen täyteläisyys vakuuttivat kyllä -lupauksen lapsista. Kyyneleet silmissä ja surullinen hymy vaikuttivat -ettei muotonsa tällä hetkellä ollut proosallinen. - -Kaikkein ensiksi pidettiin jumalanpalvelus, jonka ohessa Anton -Ivanitsh kutsui palvelijat, sytytti kynttilät, otti papilta kirjan -vastaan, kun tuo oli lakannut lukemasta ja antoi sen lukkarille, -sitten täytti hän pullon siunatulla vedellä, pisti sen taskuun ja -sanoi: se on Agafia Nikitishnalle. Istuttiin pöydän ääreen. Paitsi -Anton Ivanitshia ja pappia, ei kukaan, tavan mukaan, koskenut -mihinkään, sen sijaan teki Anton Ivanitsh täyden kumman tälle homeron -kalttaiselle aamiaiselle. Anna Pavlowna itki yhä ja pyyhki salavihkaa -kyyneleitään. - --- Älkää viitsikö enää, hyvä ystävä, Anna Pavlowna vuodattaa -enemmän kyyneleitä! sanoi Anton Ivanitsh teeskennellyllä harmilla, -täytettyään ryypyn kirsikkaviinillä. -- Laitatteko häntä sotaan, -vai mitä? -- Sitten juotuaan ryypyn puoleksi, alkoi hän maiskuttaa -huuliaan. - --- Sepä vasta kirsikkaviiniä! Semmoinen lemu kuin siitä läksi! -Tällaista, hyvä ystävä, ei löydä koko kuvernöörin läänissä, sanoi -hän, osoittaen suurinta tyytyväisyyttä. - --- Tämä on kol... kolmen vuotista, virkkoi Anna Pavlowna nyyhkien: -tänään aukasin... pullon... teitä varten. - --- Hyi, Anna Pavlowna, ilettää katsella teitä, alkoi taaskin Anton -Ivanitsh: -- ei ole ketään, joka teille antaisi ruoskaa, tarvitsisi -oikein löylyttää. - --- Ajatelkaa, Anton Ivanitsh, ainoa poika on minulla ja sekin häviää -silmistäni, kun kuolen, niin ei ole kuka hautaan panisi. - --- Entäs mitä varten me olemme olemassa? Olenko minä teille vieras, -vai mitä? Mikä kiire teillä on kuolemaan? Saammepa nähdä, niin -menette vielä naimisiin! Saisin häissänne hyppiä! Lopettakaa jo itkut! - --- En voi, Anton Ivanitsh, tosiaan en voi; en tiedä itsekään niistä -kyyneliä keräytyy. - --- Tämmöistä poikaa ruveta lukon takana pitämään! Antakaa hänelle -vapautensa, niin hän kohottaa siipensä, tekee teille semmoisia -ihmeitä: kokoo itselleen arvonimiä. - --- Teidän huulet ovat luotu vaan mettä juomaan! Miksi otitte niin -vähän piirakkaa? Ottakaa vielä. - --- Otan kyllä: kun tämän palan ensin lopetan. - --- Teidän maljanne, Aleksander Fedoritsh! Onnellista matkaa! Palatkaa -pian takaisin ja naikaa: Miksi te, Sofia Wasiljewna, punastuitte? - --- En minä... minä muuten... - --- Oh, niitä nuoria! -- Teidän kanssanne he, he, he! ei tunne surua -Anton Ivanitsh, sanoi Anna Pavlowna: -- niin osaatte huvittaa: -- -antakoon Jumala teille terveyttä! Juokaa toki vielä kirsikkaviiniä! - --- Juon, hyvä ystävä, juon, miksi en jäähyväisillä joisi! - -Aamiainen päättyi. Kyytimies oli aikoja sitten valjastanut -kuormarattaat. Ne tuotiin portaiden eteen. Palvelijat juoksivat -toinen toisensa perässä. Yksi kantoi matkalaukkua, toinen -- nyyttiä, -kolmas -- säkkiä ja menivät jälleen jotain uutta hakemaan. Niinkuin -kärpäset makeiden rohtojen ympäri, täyttivät palvelijat rattaat; -jokainen pyrki sinne käsineen. - --- Noin olisi mukavampi panna matkalaukku -- puhui yksi: -- mutta -tuohon vasu ruokatavaroiden kanssa. - --- Mihinkäs, hän panee jalkansa? vastasi toinen: -- antaa matkalaukun -olla ennen pitkin, vasun voi panna sivulle. - --- Mutta silloin vierii polsteri alas, jos matkalaukku pannaan -pitkin: parempi poikki. Mitä muuta? Ovatko saappaat sälytetyt? - --- En tiedä. Kuka sälytti? - --- Minä en sälyttänyt. Menepäs ja katso -- eiköhän siellä ylhäällä -ole. - --- Mene itse. - --- Entäs sinä? Näethän ettei minulla ole aikaa! - --- Kas tuossa on vielä, älkää unohtako tätä! huusi tyttö, työntäen -päiden sivutse kättänsä, jossa oli myttynen. - --- Anna tänne! - --- Pistäkää nämä jollain tavalla myös matkalaukkuun; äsken nämä -unhotettiin, sanoi toinen, nousten jalkaraudalle ja antaen harjaa ja -kampaa. - --- Mihin sen nyt pistän? huusi hänelle lakeija: -- mene tiehesi! -Näethän, että matkalaukku on jo alimmaisena! - --- Rouva käski; mitäs se minua liikuttaa, vaikkapa heittäisitte -maantielle, tuommoiset pirut! - --- Anna tänne sitten kiiruusti; nämät voi syrjästä pistää taskuun. - -Aisahevonen nosteli ja pudisteli vähän väliä päätään. Silloin -antoi aisakello itsestään joka kerta kimakan äänen, joka muistutti -erohetkeä, sivuhevoset seisovat ajatuksissaan; päät alaspäin, aivan -kuin ymmärtäen edessä olevan matkan suloisuudet, silloin tällöin -huiskuttivat häntiään, tahi hamuilivat aisahevosen alahuulta Vihdoin -tuli päättävä hetki. Vielä kerran rukoiltiin. - --- Istukaa, istukaa kaikki! komensi Anton Ivanitsh: -- olkaa hyvä ja -istukaa, Aleksander Feodoritsh! ja sinä Evsei istu. Istu nyt vaan, -istu! -- Itse hän tuskin istahti yhdellä sivulla hetkiseksi tuolille. --- No, nyt Jumalan haltuun! - -Silloinpa Anna Pavlowna alkoi ulvoa ja hyppäsi Aleksanderin kaulaan. - --- Hyvästi, hyvästi ystäväni! kuului kesken ruikutusta. Näenkö sinua -enää koskaan? - -Enempää ei voinut eroittaa. Samassa alkoi kuulua toisen kellon ääni: -pihalle lensi kolmen hevosen vetämät kärryt. Kärryistä hyppäsi alas -joku nuori mies, kokonaan pölyssä, juoksi kamariin ja heittäysi -Aleksanderin kaulaan. - --- Pospelow! -- -- -- Adujew... huusivat molemmat yht'aikaa, -puristaen toinen toistaan sylissään. - --- Mistä te tulette, kuinka? - --- Kotoa, varta vasten ajoin vuorokausia, sanomaan sinulle -jäähyväisiä. - --- Ystävä, ystävä! todellinen ystävä! sanoi Adujew kyyneleet silmissä. - --- Sadan kuudenkymmenen virstan päästä tulla sanomaan jäähyväisiä! -Oi, löytyy maailmassa ystävyyttä! Eikö totta, ikuisesti, sanoi -Aleksander ja puristi tulisesti ystävänsä kättä ja heitti itsensä -häntä vasten. - --- Hautaan saakka! vastasi toinen puristaen vielä kovemmin kättä ja -heittäen itsensä Aleksanderia vasten. - --- Kirjoita minulle! - --- Kyllä, kyllä, kirjoita sinäkin. - -Anna Pavlowna ei osannut kylliksi hyväillä Pospelowia. Lähtö tuli -pitkitetyksi puolella tunnilla. Vihdoinkin tuli lähtö. Kaikki -läksivät jalkaisin lehtoon asti. Sillä välin kun Sofia ja Aleksander -kulkivat pimeän porstuan läpi, heittäysivät he toistensa syliin. - --- Sascha! Sascha kulta! -- -- Senitsha -- -- kuiskasivat he ja sanat -kuolivat suuteloon. - --- Unhotatteko minut siellä? sanoi Sofia kyyneleissä. - --- Oi, kuinka vähän te minua tunnette! Minä palaan, uskokaa, eikä -toinen koskaan -- -- - --- Ottakaa tämä pian: siinä on minun hiukseni ja sormus. - -Aleksander piiloitti huolellisesti molemmat taskuunsa. Edellä kulki -Anna Pavlowna poikansa ja Pospelowin kanssa, sitten Maria Karpowna -tyttärensä kanssa, ja lopuksi pappi Anton Ivanowitshin kanssa. Vähän -matkan päässä kulki kuorma. Kyytimies voi töin tuskin pidättää -hevosiaan. Palvelijat ympäröivät portilla Evseitä. - --- Hyvästi, Evsei Ivanitsh! hyvästi kyyhkyseni, älä unhoita meitä! -kuului joka haaralta. - -Hyvästi veikkoset, hyvästi, älkää muistelko minua pahalla. - --- Hyvästi, Evsei; hyvästi sydänkäpyseni! sanoi äiti, syleillen häntä: - --- Tuossa on sinulle jumalan kuva; se on minun siunaukseni. Muista -uskoasi, Evsei, älä mene väärään uskoon, siinä tapauksessa minä -kiroon sinut! Älä juo, äläkä varasta; palvele herraasi totisesti ja -uskollisesti. Hyvästi, hyvästi!... - -Hän peitti kasvonsa esiliinalla ja poistui. - --- Hyvästi, äiti! mutisi Evsei pitkäveteisesti. Hänen luokseen -heittäysi kaksitoista vuotias tyttö. - --- Sano jäähyväiset sisarellesi! sanoi eräs eukko. - --- Sinunkin pitää olla jokapaikassa! sanoi Evsei, suudellen tyttöä. --- No hyvästi, hyvästi! Mene nyt tupaan paljassäärinen! - -Erikseen toisista, viimeisenä seisoi Agrafena. Hänen kasvonsa -kävivät viheliäisiksi. -- Hyvästi Agrafena Ivanowna! sanoi hitaasti, -kohottaen ääntänsä Evsei ja ojensi hänelle kätensä, Agrafena antoi -itseään syleillä, mutta ei vastannut syleilyyn; hänen kasvonsa -vääntyivät ainoastaan. - --- Tuossa on sinulle! sanoi hän vedettyään esivaatteensa alta ja -pistettyään Evseille jotakin sisältävän säkin. -- Varmaankin sinä -pietarilaisten kanssa alat seurustella! lisäsi Agrafena ja katsoi -häneen kierosti. Tämä katse osoitti sekä surua että mustasukkaisuutta. - --- Minäkö seurustelisin, minä? alkoi Evsei. -- Herra hakatkoon minut -palasiksi tällä paikalla ja silmäni päästä haljetkoon! Maan alle saan -vajota, jos minä siellä jotain sellaista... - --- Hyvä, hyvä! mutisi Agrafena epäillen: -- mutta itse -- uh! -- Olin -vähällä unhottaa! sanoi Evsei ja veti esille taskustaan likaisen -korttipakan. -- Tuossa, Agrafena Ivanowna, teille muistoksi; ettehän -täällä niitä mistään saa. - -Agrafena ojensi kättään. - -Lahjoita minulle, Evsei Ivanitsh! huusi Proshka joukosta. - --- Sinulleko! Ennen minä poltan, kuin sinulle lahjoittaisin! Hän -pisti kortit taskuunsa. - --- Anna toki minulle, sinä pöllö! sanoi Agrafena. - --- En anna Agrafena Ivanowna, tehkää mitä tahdotte, en anna, te -rupeaisitte hänen kanssaan korttia lyömään. Hyvästi! - -Hän viittasi, taakseen katsomatta kädellään ja meni laiskasti kuorman -perässä, jonka hän luultavasti olisi kantanut selässään Aleksanderin -kyytimiehen kanssa hevosineen päivineen. - --- Kirottu! sanoi Agrafena, katsoen hänen jälkeensä ja pyyhkien -huivin nurkalla tippuvia kyyneleitä. - -Lehdon luona seisattuivat. Sillä välin kun Anna Pavlowna itki ääneen -ja otti jäähyväisiä pojaltaan, pudisti Anton Ivanitsh yhtä hevosta -kaulasta, otti sitä sen jälkeen kiinni sieraimista ja täristi -molemmalta puolta. Hevonen ei ollut siitä ollenkaan tyytyväinen, -sillä se irvisti hampaitaan ja korskui. - --- Vedä tiukemmalle aisahevosen satulavyötä, sanoi hän kyytimiehelle: --- etkö näe, että satula on vinossa. - -Kyytimies katsahti satulaan ja kun näki että satula oli paikallaan, -ei liikahtanut kuskin istuimelta, korjasi vaan piiskalla vähän -mäkivöitä. - --- Nyt on aika. Jumala on kanssanne! sanoi Anton Ivanitsh: riittää -jo Anna Pavlowna, älkää kiusatko itseänne enempää! Mutta te -Aleksander Feodoritsh; teidän täytyy joutua päivällä Shishkoviin. -Hyvästi, hyvästi, antakoon Jumala teille onnea, arvonimiä, ristejä, -kaikellaista hyvää kaikkea omaisuutta ja rikkautta!!! No, Jumalan -haltuun; anna hevosten mennä ja katso, että ajat hiljempaa vierteen -kohdalla! lisäsi hän, puhuen kyytimiehelle. - -Aleksander istui, silmät itkusta punaisina rattaille, mutta Evsei -lähestyi rouvaa, kumarsi hänelle jalkoihin asti ja suuteli hänen -kättänsä. Rouva antoi hänelle viiden ruplan setelin. - --- Katso Evsei ja muista: jos palvelet hyvin, niin naitan sinut -Agrafenalle, jos et, niin -- --. - -Hän ei voinut jatkaa puhettaan. Evsei kiipesi kuskilaudalle. -Kyytimies, joka oli ikävystynyt pitkällisestä odottamisesta, tuli -nähtävästi vireäksi; hän painoi hattuaan, asettausi mukavammin -ja nosti ohjaksia; hevoset alkoivat hiljakseen juosta. Hän lyödä -lämäytti väliin toista, väliin toista sivuhevosta, ne alkoivat -laukata, ponnistivat tietä pitkin metsän taakse. - -Saatto-joukko jäi ääneti ja liikkumatta seisomaan tomupilvessä, -siksi kunnes rattaat katosivat näkyvistä. Anton Ivanitsh tointui -ensimmäiseksi. - --- No -- nyt kotiinsa jokainen! sanoi hän. - -Aleksander katsoi rattaista niin kauvan kuin voi taakseen, sitten -kaatui hän tyynylle, kasvot alaspäin. - -Älkää jättäkö minua onnetonta, Anton Ivanitsh! sanoi Anna Pavlowna! --- syökää päivällistä täällä! - --- Kyllä, hyvä ystävä, minä olen valmis: kenties syön illallistakin. - -Niin voisitte olla yötäkin. - --- Mutta miten: huomenna ovat hautajaiset! - --- Ah, se on totta! Minä en teitä kiusaa! Sanokaa minulta terveisiä -Feodoria Petrownalle, että sydämmestäni olen pahoillani hänen -surustaan ja että olisin itse tullut häntä tervehtimään, mutta Jumala -lähetti minullekin surun -- saatoin poikaani. - --- Sanon, kyllä sanon, en unhota! - --- Sascha kyyhkyseni! kuiskasi Anna Pavlowna, katsoen taakseen. -- -Häntä ei ole enää, katosi näkyvistäni! - -Hän istui koko päivän ääneti, ei syönyt päivällistä, eikä illallista. -Mutta sen sijaan puhui, söi päivällistä sekä illallista Anton -Ivanitsh. - --- Missä asti hän lienee minun kyyhkyseni? sanoi Anna Pavlowna -ainoastaan silloin tällöin. - --- Kyllä hänen pitäisi olla jo Neplujevassa, Ei, mitä minä -valehtelen? Ei hän vielä ole Neplujevassa, mutta alkaa lähestyä, -siellä hän juo teetä, vastasi Anton Ivanitsh. - --- Ei, hän ei juo koskaan tähän aikaan. Sillä tavoin matkusti Anna -Pavlowna ajatuksissaan hänen kanssaan. Sitten kun, hänen laskunsa -mukaan, pojan piti jo olla Pietarissa, niin rukoili hän väliin ja -povasi korteilla väliin, tahi puheli pojastaan Maria Karpownan kanssa. - -Mutta poika? - -Hänet kohtaamme Pietarissa. - - - - -II. - - -Piotr Ivanitsh Adujevin, meidän sankarimme sedän, lähetti vanhempi -veljensä, Aleksanderin isä samalla tavalla Pietariin kuin tämänkin -ja eli hän siellä mihinkään liikkumatta seitsemäntoista vuotta. Hän -ei ollut sukulaistensa kanssa kirjeenvaihdossa veljensä kuoleman -jälkeen, ja Anna Pavlowna ei tiennyt hänestä mitään siitä saakka, -kuin tämä oli myynyt pienenlaisen tilansa, joka ei ollut kaukana -hänen kotikylästään. - -Pietarissa häntä pidettiin rikkaana miehenä, ehk'ei syyttäkään, -ja hän kantoi muutamaa nauhaa hännystakkinsa napinlävessä; asui -suurella kadulla, piti hyvän asunnon, kolme palvelijaa ja saman -verran hevosia. Hän ei ollut vanha, mutta semmoinen, jota kutsutaan -"mies paraassa ijässä" -- kolmenkymmenen viiden ja neljänkymmenen -vaiheilla. Muuten häntä ei miellyttänyt puhua ijästään, ei tyhjästä -itserakkaudesta, vaan jostain edeltäpäin harkitusta edusta, niinkuin -esim. olisi tahtonut antaa vakuuttaa henkensä korkeampaan hintaan -ainakin hänen tavassaan salata oikeata ikäänsä ei ollut turhamaista -vaatimusta miellyttää kaunista sukupuolta. - -Hän oli pitkä, tasasuhtainen mies, isot, säännölliset piirteet -tummissa kasvoissa, tasainen, kaunis käynti ja pidätetyt, mutta -miellyttävät tavat. Semmoisia miehiä tavallisesti kutsutaan bel -homme'iksi. - -Kasvoissa näkyi taito osata itseään hillitä, eikä antaa kasvojen olla -sielun peilinä. Hän oli sitä mieltä, ettei semmoinen ollut mukavata -hänelle itselleen eikä muillekaan. Ei hänen kasvojaan sentään -saattanut sanoa puisiksikaan, ei, ne olivat ainoastaan tyynet. -Välistä vaan voi niissä huomata väsymyksen jälkiä -- luultavasti -rasittavista toimista. Häntä pidettiin toimeliaana ja taitavana -ihmisenä. Hän puki itseään huolellisesti, melkein keikarimaisesti, -mutta ei liiaksi, ainoastaan aistilla; käytti erinomaisia -liinavaatteita, kädet olivat täyteläiset ja valkoiset, kynnet pitkät -ja läpikuultavat. - -Eräänä aamuna kun hän oli herännyt ja soittanut kelloa, toi palvelija -teetä kantaessaan kolme kirjettä ja ilmoitti, että eräs nuori herra -oli käynyt, joka sanoi itseään kutsuttavan Aleksander Feodoritsh -Adujeviksi, mutta Piotr Ivanitshia kutsui sedäkseen, ja lupasi tulla -kahdennellatoista tunnilla. - -Piotr Ivanitsh kuunteli tavallisuuden mukaan tämän ilmoituksen -rauhallisena teroitti ainoastaan hieman korviansa ja kohoitti -kulmakarvoja. - --- Hyvä, saat mennä, sanoi hän palvelijalle. Sitten otti hän yhden -kirjeen, aikoi auaista sen, mutta pysähtyi ja vaipui ajatuksiin. - --- Veljeni poika maanseudulta -- sepä odottamatonta! mutisi hän -- ja -minä kun toivoin että siellä päin minut ovat unhottaneet! Ei siitä -väliä, mitäpä hänen kanssaan rupean kursattelemaan! Eriän kyllä -hänestä... - -Hän soitti taaskin. - --- Sano sille herralle, kun hän tulee, että noustuani matkustin -paikalla tehtaalle ja palajan vasta kolmen kuukauden päästä. - --- Hyvä, vastasi palvelija: -- mutta mitä käskette tekemään -tuomisilla? - --- Millä tuomisilla? - --- Eräs mies toi niitä: hän sanoi: rouva lähetti maatuomisia. - --- Tuomisia? - --- Niin: putinallisen mettä, säkillisen kuivattuja vattuja... - -Piotr Ivanitsh kohotti hartioitaan. - --- Vielä kaksi pankkoa palttinaa ja hilloa... - --- Palttina on varmaankin hyvää... - --- Palttina on hyvää ja hillo sokerista. - --- Saat mennä, tulen kohta katsomaan. - -Hän otti yhden kirjeen, aukasi sen ja tarkasti silmäillen yhtä sivua. -Se oli kuin isokirjaiminen slaavilainen aapinen: v kirjaimen sijassa -oli kaksi viivaa, joiden poikki oli vedetty ylhäällä ja alhaalla -viivoja, mutta k-kirjaimen sijassa yksinkertaisesti kaksi viivaa; -kirje oli kirjoitettu ilman kaikkia välimerkkejä. - -K. K. Piotr Ivanitsh! - -"Oltuanne teidän isä-vainajanne kanssa lyhyemmän ajan tuttava ja -ystävä, ja olen teitäkin huvittanut monasti lapsuuteni aikana -ja talossa maistelin leipää ja suolaa, siksi uskallan hartaasti -ja suosiollisesti toivoa ettette ole unhottaneet ukko-vanhusta, -Vasili Tihonitshia, me muistelemme teitä ja vanhempianne hyvällä ja -rukoilemme Jumalaa..." - --- Mitä loruja? Keltä tämä on -- sanoi Piotr Ivanitsh katsoen -allekirjoitusta. Vasili Sajeshalow! Sajeshalow -- vaikka tappakaa -- -en muista. Mitä hän tahtoo minulta? - -Hän jatkoi lukemista. - -"Mutta minun nöyrin pyyntöni ja teitä vaivaamiseni on -- älkää -kieltäkö hyvä ystävä -- teidän siellä Pietarissa on toista, kun -täällä meidän, kaikki omaa ja kotoista. Sain niskoilleni kirotun -oikeus-jutun, joka jo kohta seitsemän vuotta on ollut poistamatta -painamassa: jos muistatte sitä pientä metsää, joka on parin virstan -päässä meidän kylästämme. Patala teki virheen ostokirjaan, mutta -minun vastustajani, Medvedew iski siihen kiinni: se on vääryyttä eikä -siitä mihinkään pääse. Medvedew on sama joka teidän tiluksillanne -kalasti aina luvatta; isä-vainajamme ajoi häntä pois ja häpäsi -häntä, aikoipa tuon omavaltaisuutta kannella kuvernöörillekin, mutta -hyväntahtoisuudesta, Jumala antakoon hänelle taivaan valtakunnan, -antoi anteeksi, vaan tuommoista ilkiötä ei pitäisi sääliä. Auttakaa -minua, Piotr Ivanitsh, asia on nyt Hallitsevassa Senatissa; en -tiedä missä osastossa ja kenellä, mutta kyllä ne teille paikalla -näyttävät. Käykää sihteerien ja senattorien luona, koettakaa saada -heidät minun puolelleni, sanokaa, että erehdyksestä, totisesta -ostokirjaan tulleesta erehdyksestä saan kärsiä: kyllä he teille -tekevät mitä hyvänsä. Siinä samalla hommatkaa minulle patenttikirja -kolmella arvonimellä, lähettäkää se minulle. Vielä, hyvä ystävä, -Piotr Ivanitsh, olisi minulla tärkeä asia: ottakaa sydämmestänne osaa -viattomalle ahdistetulle marttyrille ja auttakaa neuvoilla ja töillä. -Teillä on siellä lääninhallituksessa neuvosmies Droshow, kerrassaan -kultaa, mutta ei ihminen; kuolisi ennenkuin pettäisi omiaan; -kaupungissa en tiedä muuta kortteria kuin hänen luonaan, -- kun tulen -kaupunkiin, menen suoraan hänen luokseen, asun siellä viikottain -- -Jumala varjelkoon -- en uskaltaisi ajatella pysähtyä toisten luo, -hän syöttää, juottaa, pastania pelataan päivällisestä pitkään yöhön, -saakka. Ja semmoista miestä ovat panetelleet ja nyt pakoittavat häntä -hakemaan virkaeroa. Käykää, rakas isä, kaikkien ylhäisten luona, -sanokaa heille millainen ihminen on Afanasi Ivanitsh: työtä tehdessä --- niin se kerrassaan kiehuu hänen käsissään, sanokaa; että kanne -häntä vastaan on väärä, kuvernöörin sihteerin juonia -- kyllä ne -teitä kuuntelevat, ja kirjoittakaa minulle ensimmäisessä postissa. -Käykääpä myös entisen virkaveljeni Kastjakovin tykönä. Kuulin eräältä -tänne tulleelta ylioppilaalta, teidän pietarilaiseltanne varmaankin -tahdotte tietää -- että hän asuu Hiekoilla; kyllä lapset teille talon -näyttävät; kirjoittakaa samassa postissa, elääkö hän, onko hän terve, -mitä hän toimii ja muistakaa minua? Tutustukaa ja tulkaa ystäväksi -hänen kanssaan: hän on mainio ihminen -- sydän aina avoinna ja -semmoinen pilkkakirves. Lopetan kirjeeni vielä yhdellä pyynnöllä..." - -Adujew lopetti lukemisen, repi kirjeen hitaasti neljään osaan -ja viskasi pöydän alle olevaan paperikoriin, oikasi itseään ja -haukotteli. - -Hän otti toisen kirjeen ja alkoi sitäkin lukea puoliääneen. - - "Rakas veljeni, kunnioitettava herra Piotr Ivanitsh!" - --- Mikä sisar tämä on! sanoi Adujew katsoen allekirjoitusta: -- Maria -Garbatowa... Hän käänsi päätään kattoon päin ja alkoi muistella -jotain... - --- Mitä peijakasta tämä on? Tuntuu tutulta... ah, hyvä -- olihan -veljeni nainut Garbatowin; tämä on sen sisar, tämä on se... ah! -muistan... - -Hän rypisti kulmakarvojansa ja alkoi lukea. - - "Vaikka kohtalo on meidät eroittanut, ehkä ainaiseksi ja - meidän välillämme on juopa; vuosia on kulunut..." - -Hän jätti lukematta muutamia riviä. - - "Tulen hautaan saakka muistamaan, kun me yhdessä kävelimme - meidän järven rannalla ja te menitte polvia myöten veteen, - henki ja terveys vaarassa, toitte minulle ison keltaisen kukan - kaislojen seasta, kuinka sen varresta juoksi jonkimmoinen neste, - joka likasi kätemme, te otitte hattuunne vettä, että saimme - pestä ne puhtaiksi; silloin nauroimme paljon siitä. Kuinka - onnellinen minä olin silloin. Se kukka on vielä nytkin tallessa - kirjan välissä..." - -Adujew pysähtyi. Näkyi, ettei tämä asianhaara ensinkään miellyttänyt -häntä, pudistipa epäillen päätään. - - "Onko se nauha vielä tallessa teillä (hän jatkoi lukemista) - jonka veitte piironkini laatikosta, huolimatta rukouksistani - ja huudoistani..." - -Minäkö vein nauhan! sanoi hän ääneen, otsa tullen pilviseksi, Oltuaan -ääneti hyppäsi hän muutaman rivin ylitse ja luki. - - "Minä olen vihkinyt itseni naimattomaan elämään ja tunnen itseni - hyvin onnelliseksi; ei kukaan kiellä muistelemasta niitä - onnellisia aikoja..." - --- Aha, vanha piika! ajatteli Piotr Ivanitsh. -- Ei ihme, että -keltaset kukat ovat mielessä! Mitä siellä on vielä? - - "Oletteko nainut rakkahin veli, ja kenen? Kuka se herttainen - ystävä on, joka kaunistaa teidän elämänne tien sanokaa minulle - hänen nimensä; minä tulen rakastamaan häntä kuin omaa sisartani, - ja unelmissani yhdistän hänen kuvansa teidän kanssanne, rukoilen - edestänne. Jos ette ole naimisissa, niin sanokaa mistä syystä - ette ole, -- kirjoittakaa suoraan: teidän salaisuuksianne ei - kukaan lue, minä säilytän niitä povellani ja ihmiset voivat - riistää ne minulta ainoastaan oman sydämeni kanssa. Älkää - viivytelkö, kärsimättömyydellä odotan teidän selittämättömiä - riviä..." - -"Ei, sinun rivisi ne ovat selittämättömiä!" ajatteli Piotr Ivanitsh. - - "Minä en tiennyt (luki hän) että meidän rakkaan Saschenkan päähän - piti tulla katsomaan loistavaa pääkaupunkia -- onnellinen, hän - saa nähdä kauniita taloja ja makasiineja, saa nauttia loistoa ja - painaa rintaansa vasten jumaloidun sedän, -- mutta minä vuodatan - sillä välin kyyneleitä, muistellessani onnellista aikaa. Jos olisin - tiennyt hänen matkastaan, niin yöt ja päivät olisin teille ommellut - tyynyjä: araapialainen kahden koiran kanssa; ette usko kuinka - monasti olen itkenyt katsellessani sitä mallia: mikä voi olla - pyhempi ystävyyttä ja uskollisuutta? Nyt minua valtaa yksin tämä - ajatus; sille minä pyhitän päiväni, mutta minulla ei ole täällä - hyvää lankaa, ja sentähden pyydän nöyrimmästi teitä, rakkahin - veljeni lähettämään minulle, niin pian kuin mahollista, - parhaimmasta makasinista näiden mallien mukaan, jotka olen tähän - pistänyt, mitä parhaimpaa englantilaista lankaa. Mutta mitä minä? - Mikä kummallinen ajatus pysäytti kynäni! Kenties te olette - unhottaneet meidät, ja mitäpä te muistaisittekaan surkuteltavaa - marttyyriä, joka on maailmasta poistunut, ja vuodattaa kyyneleitä. - Mutta ei! En voi ajatella, että te olisitte hylkiö niinkuin kaikki - miehet ovat: ei, sydämeni sanoo minulle, että olette meitä kaikkia - kohtaan säilyttänyt entiset tunteet ylellisen ja loistavan - pääkaupungin keskellä. Tämä ajatus on kuin palsami kärsivälle - sydämelle. Suokaa anteeksi, en voi jatkaa enempää, käteni - vapisee..." - - Hautaan saakka teidän Maria - Gorbatowa. - - "P. S. Veikkoseni, olisiko teillä hyviä kirjoja? Lähettäkää, - jos ette itse tarvitse: muistelisin joka sivulla teitä ja - itkisin, tahi ottakaa puodista uusia, ell'eivät ole kovin - kalliita. Sanotaan herra Sakaskinin ja herra Marlinskin teoksia - erittäin hyviksi -- vaikka niitä, sitten näin minä sanomalehdissä - myöskin nimellä! Ennakkoluuloista, kirj. herra Pusin -- lähettäkää - se, -- minä en kärsi ennakkoluuloja." - -Luettuaan alkoi Adujew lähettää tämän kirjeen samaa tietä, mutta -seisahtui. - --- Ei, ajatteli hän, säilytän sen: kyllä löytyy hajullisia -tämmöisille kirjeille; muutamat kokoelevat kokonaisia kokoelmia, -- -kenties voin jollekulle lahjoittaa. - -Hän viskasi kirjeen helmistä tehtyyn koriin, joka riippui seinällä, -otti sitten kolmannen kirjeen ja alkoi lukea: - -Rakkahin lankoni, Piotr Ivanitsh! - -Muistatteko miten seitsemäntoista vuotta takaperin laitoimme teitä -matkalle? Herra on suonut, että saan siunata kaukaiselle matkalle -omankin lapseni. Katselkaa, veikkoseni, häntä niin muistatte -vainajan, meidän rakkaan Feodor Ivanitshin. Sashenka on hänen elävä -kuvansa. Jumala yksin tietää mitä äidin sydän on kärsinyt häntä -laskiessaan vieraalle puolelle. Lähetän hänet, oman ystäväni, suoraan -teille: käskin ettei saa mihinkään muuanne pysähtyä kun teille... - -Adujew pudisti taaskin päätään. -- Tyhmä akka! mutisi hän ja luki: -Hän olisi jäänyt ehkä kokemattomuudesta kestikievariin, mutta minä -tiedän miten se voisi pahoittaa oman sedän mieltä ja käskin siis -tulla suoraan teille. Kyllä on töillä iloa kohdatessanne toisianne. -Älkää jättäkö häntä, rakas lanko, antakaa hänelle neuvoja ja ottakaa -holhoukseenne; minä annan hänet käsistäni teidän käsiinne. - -Piotr Ivanitsh pysähtyi taaskin. - - "Olettehan siellä ainoa hänelle (luki hän taaskin). Seuratkaa - häntä silmillänne, älkää lellitelkö liiaksi, älkää taas - vaatikokaan liikaa, kyllä löytyy muita jotka vaativat, vieraat - kyllä vaativat, ei sitten ole ketään, joka pitäisi hyvänä paitsi - omainen; hän on itse hyvin ystävällinen: kun näette hänet, niin - ette väisty hänen luotaan. Sanokaa päällysimehelle, jota hän - tulee palvelemaan, että pitäisi hyvänä Sashenkaa ja ensimmäiseksi - kohtelisi häntä hellästi: hän on minulle hellä. Varokaa häntä - juomista ja korteista. Yöllä -- varmaan tulette yhdessä huoneessa - makaamaan -- on Sashenka tottunut makaamaan seljällään: siitä tuo - sydänkäpyni kovin oihkaa ja riehuu; herättäkää hänet hiljaa ja - ristikää häntä; se menee sitten paikalla ohitse, mutta kesällä - peittäkää hänen suutaan huivilla: unissaan aukasee hän sen ja nuo - kirotut kärpäset tunkeuvat sinne aamupuolella yötä. Älkää jättäkö - häntä rahanpuutteessakaan..." - -Adujevin kasvot kävivät tuimiksi, mutta ne selkenivät pian kun luki -edelleen. - - "Minä lähetän mitä on tarvis, nyt annoin hänelle käsiin tuhat - ruplaa. Kunpa hän vaan ei menettäisi niitä turhuuksiin ja kunpa - eivät viekottelijat niitä viekottelisi häneltä, onhan teillä - siellä pääkaupungissa paljon lurjuksia ja häpeämättömiä ihmisiä. - Ja nyt antakaa anteeksi, rakas lanko, -- olen kokonaan tullut - taitamattomaksi kirjoittamaan. Jään sydämestäni kunnioittamaan - teitä." - - Kälynne - A. Adujeva. - - "P. S. Lähetän tämän ohessa meidän maatuomisiamme -- vattuja - omasta puutarhastani, valkeata hunajaa -- puhdasta kuin kyynel, - -- Hollannin palttinaa kahdeksi tusinaksi paitoja ja kotitekoista - hilloa. Syökää ja pitäkää terveydeksenne, jos kuluvat -- lähetän - lisää. Pitäkää silmällä Evseitäkin: hän on hiljanen eikä juo, - mutta kenties pääkaupungissa saa huonoja tapoja, -- silloin voi - rangaistakin." - -Piotr Ivanitsh pani kirjeen hitaasti pöydälle, otti vielä hitaammin -sikarin ja pyöritettyään sitä käsissään alkoi polttaa. Kauan -tuumiskeli hän sitä sutkausta, joksi hän sitä ajatuksissaan nimitti, -minkä käly oli hänelle tehnyt. Hän otti tarkkaan selkoa ajatuksissaan -mitä hänelle oli tehty ja sitä, mitä hänen itsensä oli tekeminen. - -Tämmöisiä päätöksiä teki hän koko tapauksesta. Veljensä poikaa hän -ei laisinkaan tunne ja tietysti ei rakastakaan, sen vuoksi hänen -sydämensä ei ole velvoitettu minkäänlaisiin velvollisuuksiin, asia -oli järjellä ratkaistava ja kohtuullisuuden lailla. Hänen veljensä -oli nainut nauttiakseen avioelämää, -- minkätähden hän, Piotr -Ivanitsh, vaivaisi itseään huolilla veljensä pojasta, hän, joka ei -ole nauttinut avioelämän eduista? Ei minkääntähden. - -Toiselta kannalta katsoen kuvautui näin: äiti oli lähettänyt pojan -suoraan hänen luokseen, hänelle huoleksi, tietämättä, tahtooko hän -ottaa vastaan tätä ristiä, tietämättä sitäkään, onko hän elossa ja -tilaisuudessa tekemään mitään veljensä pojalle. Luonnollisesti tämä -on kaikki tyhmää; mutta jos teko kerran on tehty ja veljenpoika on -Pietarissa, avutta, tuttavitta, vieläpä suosimus kirjettäkin, nuori, -kokemuksetta... onko hänellä oikeus jättää tämä oman onnensa nojalle, -heittää ihmistulvaan ilman ohjeita ja neuvoja ja jos tälle tapahtuisi -jotain onnettomuutta -- eikö hän saisi vastata omantuntonsa edessä? - -Siinä samassa muisti Adujew kuinka häntä seitsemäntoista vuotta -takaperin, veli vainaja ja sama Anna Pavlowna valmistivat matkalle. -He tietysti eivät voineet tehdä hänelle mitään Pietarissa, hän -löysi itse tiensä... mutta hän muisti Anna Pavlownan kyyneleet -jäähyväishetkellä, hänen siunauksensa, aivan kuin äidin, hänen -hyväilynsä, hänen piirakkansa ja lopuksi hänen viimeiset sanansa: -"sitten kun Sashenka kasvaa isoksi -- silloin kolmevuotias lapsi, -- -kenties, te veikkoseni hyväilette häntä..." Silloin Piotr Ivanitsh -nousi ja meni kiirein askelin eteiseen... - --- Vasili! sanoi hän: -- kun veljenipoika tulee, niin älä kiellä -häneltä. Mene ja tiedustele, onko täällä ylhäällä vuokrattu se -kamari, jota tarjottiin muutama aika sitten, jos se ei ole vuokrattu, -niin sano, että minä otan sen huostaani. Aha! nämät ovat tuomiset! -Mitä me niillä teemme? -- Taanoin näki meidän kauppias kun niitä -kannettiin ylös, hän kysyi: emmekö antaisi hänelle hunajaa?... Hän -sanoi: "minä maksan teille hyvän hinnan", lupasi ottaa vatutkin. - --- Hyvä! anna vaan hänelle. Mutta palttina, mihinkä se pannaan? ehkä -se kelpaa päällyksiksi?... Pistä palttina talteen, samoin hillokin -- -sitä voi syödä: taitaa olla kunnollista. - -Piotr Ivanitsh ennätti juuri asettua partaansa ajamaan, kun -Aleksander Feodoritsh ilmestyi. Hän tahtoi heittää itsensä sedän -kaulaan, mutta tämä puristi märällä kädellään hänen nuorta kättään ja -piti häntä vähän matkan päässä itsestään, juurikuin olisi tahtonut -katsella häntä, mutta enemmän taisi tuo olla sitä varten, että voisi -keskeyttää tämän puuskan ja rajoittaa käden puristukseen. - --- Äitisi kirjoitti totta, sanoi hän: sinä olet elävä velivainajani -kuva; olisin tuntenut sinut vaikka kadulla. Mutta sinä olet paremman -näköinen No, minä jatkan kursailematta partani ajamista, mutta sinä -saat istua tuohon -- vastapäätäni että näkisin sinua ja aloittakaamme -keskustelua. - -Tämän jälkeen Piotr Ivanitsh alkoi tehdä työtään, niinkuin siellä -ei olisi ketään ollut, saipposi poskiaan, pullistaen kielellään -väliin toista ja väliin toista poskea. Aleksanderia hävetti tämä -vastaanotto, eikä hän tiennyt miten piti aloittaa keskustelua. Hän -luuli sedän kylmyyden tulleen siitä, kun hän ei tullut suoraan sedän -luo. - --- No, mitenkä äitisi voi? Onko hän terve? Luulen että hän on -vanhentunut? kysyi setä irvistellen kaikella tavalla peilin edessä. - --- Mamma on, Jumalan kiitos, terve ja lähettää teille terveisiä ja -täti Maria Pavlowna samoin, sanoi Aleksander Feodoritsh arasti, -- -täti käski minun puolestaan syleillä teitä... Hän nousi ja lähestyi -setää suudellakseen häntä poskelle, tahi päähän, tahi olkapäähän, -tahi lopuksi mihin onnistuisi. - --- Pitäisi tätisi jo vuosiensa puolesta olla viisaamman, mutta hän, -näet on yhä samallainen hupakko kuin kaksikymmentä vuotta takaperin... - -Onneton Aleksander astui takaperin paikalleen. - --- Saitteko setä kirjeen? -- sanoi Aleksander. - --- Kyllä, sain. - --- Vasili Tihonitsh Sajeshalow, alkoi Aleksander Feodoritsh, pyytää -teitä välttämättömästi menemään ja hommaamaan hänen asiaansa... - --- Niin, hän kirjoittaa minulle... - --- Eikö teillä vielä ole loppuneet tuommoiset aasit? - -Aleksander ei tiennyt mitä hänen piti ajatella -- niin tekivät nämät -nimitykset hänet alakuloisiksi. - --- Suokaa anteeksi setä... alkoi hän melkein vavisten. - --- Mitä? - --- Suokaa anteeksi etten tullut suoraan teille, mutta jäin -dilisansi-konttoriin... Minä en tiennyt teidän asuntoanne... - --- Mitä anteeksi pyytämistä siinä on.? Siinä teit oikein hyvin. -Äitisi on, Jumala ties, mitä saanut päähänsä. Mitenkä sinä olisit -voinut tulla minun luokseni, tietämättä, voisiko pysähtyä tahi -ei? Niinkuin näet, asuntoni on nuoren miehen, yhdelle vaan: sali, -vierashuone, ruokasali, kabinetti ja vielä työkabinetti, vaate- ja -pukemahuone -- liikaa huonetta ei ole. Minä ahdistaisin sinua ja sinä -minua... Minä olen löytänyt täällä samassa talossa sinulle asunnon. - --- Ah setä! sanoi Aleksander: -- kuinka voin teitä kiittää tästä -huolenpidostanne? - --- Hän hyppäsi taaskin paikaltaan tarkoituksella osoittaa sanalla ja -teolla kiitollisuuttaan. - --- Hiljaa, hiljaa, älä koske! sanoi setä: -- partaveitset ovat -terävät, saat olla varoillasi ettet haavoita itseäsi ja minua. - -Aleksander huomasi, ettei hän huolimatta kaikista ponnistuksista, saa -kertaakaan syleillä ja puristaa kuuna päivänä jumaloittua setää ja -jätti aikomuksensa toistaiseksi. - --- Huone on hyvin hauska, alkoi Piotr Ivanitsh: akkunat ovat hiukan -seinälle päin, mutta ethän sinä aina akkunan vieressä istu; jos -satut olemaan kotona, niin voit toimia jotain, akkunan vieressä -ei ole aikaa haukotella. Ei se ole kalliskaan -- neljäkymmentä -ruplaa kuukaudelta. Palvelijalle on etuhuone. Saat opetella alusta -alkaen elämään yksin ilman lapsenpiikaa; panna kokoon oman pienen -talouden, s.o. pitää kotona oma ruoka, teetä sanalla sanoen, oma -nurkka -- un chez soi, niinkuin ranskalaiset sanovat. Siellä voit -vapaasti ottaa vastaan ketä tahdot... Sitäpaitsi silloin kun minä -syön päivällistä kotona, niin pyydän nöyrimmästi, mutta toisina -päivinä -- täällä nuoret miehet tavallisesti syövät ravintolassa, --- mutta minä neuvoisin sinua, että lähetät hakemaan päivällistä: -kotona on rauhallisempaa ja ei tarvitse peljätä yhtyvänsä Jumala ties -millaisten kanssa. Niinkö...? - --- Setä, minä olen sangen kiitollinen... - --- Mitä kiitollinen? Olethan minulle sukulainen? Minä olen täyttänyt -velvollisuuteni. No, nyt minä puen päälleni ja lähden; minulla on -sekä virka että tehdas... - --- Minä en tiennyt setä, että teillä on tehdas. - --- Lasi- ja posliinitehdas; sitäpaitsi en minä ole yksin: meitä on -kolme asiakumppania. - --- Käykö hyvin? - --- Kyllä, tavallisesti; enimmäkseen myydään sisimmäisissä lääneissä -markkinoilla. Viimeisenä parina vuotena -- vaikka missä. Jos vielä -vuotta viisi menee sillä tavoin, niin sitten... Yksi asiakumppani, -tosiaan, ei ole kovin luotettava -- juo yhä; mutta kyllä minä osaan -pitää häntä kourissani. No, hyvästi sitten! Mene nyt katselemaan -kaupunkia, syö jossain päivällistä, mutta tule illalla luokseni teetä -juomaan, minä olen silloin kotona, -- voimme sitten keskustella. -Vasili, hei! Näytä tälle herralle huone ja auta häntä asettamisessa. - -"Vai tämmöistä sitä on Pietarissa... ajatteli Aleksander, istuen -uudessa asunnossaan: -- jos oma setä on tämmöinen, niin mitä sitten -muut?..." - -Nuori Adujew astui edes takaisin huoneessa syvästi vaipuneena -ajatuksiin, mutta Evsei taas puheli itsekseen järjestäen kamaria. - -"Mitä elämää tämä on, mutisi hän: -- Piotr Ivanitshilla lämmitetään -kyökkiä kerran kuukaudessa, palvelijatkin syövät muualla... Herra -Jumala, tämmöistä! ovatpa aika ihmisiä! Ei voi muuta sanoa, vielä -heitä kutsutaan Pietarilaisiksi! Meillä niin joka koira syö omasta -kupistaan". - -Aleksander taisi tuumia Evsein tavalla, vaikk'ei virkkanut mitään. -Hän lähestyi akkunaa, näki ainoastaan savupiippuja, kattoja ja -mustia, likaisia tiilisien talojen kylkiä... vertasi tämän siihen -mitä näki pari viikkoa takaperin maatalonsa akkunasta. Hän meni -ulos -- hämmennys, kaikki juoksevat jonnekin, pitävät huolta -vaan itsestään, tuskin katsovat ohitsekulkeviin ja silloinkin -ehkä sen vuoksi ett'eivät töytäisi toisiinsa. Hän muisti oman -lääninkaupunkinsa, jossa jokaikisen vastaantulo oli tavallaan -hauskaa. Milloin tuli Ivan Ivanitsh ja meni Piotr Petrovitshille -- -ja kaikki kaupungissa tiesivät mitä varten. Milloin Maxia Martinovna -tuli iltakirkosta, milloin Afanasi Savitsh meni kalastamaan. Tuolla -taas ratsastaa pää vaarassa santarmi kuvernööriltä tohtorille, -ja jokainen tietää, että hänen ylhäisyytensä puoliso synnyttää, -vaikka kaikenmoisien kummien ja mummojen mielestä ei pitäisi siitä -ennen aikoja tietää. Kaikki kyselevät: tytönkö vai pojan? Rouvat -laittelevat juhlamyssyjä. Tuolla tuli Matvei Matveitsh talosta, paksu -keppi kädessä, kello kuuden aikoina, jokainen tietää, että ilman -sitä hänen vatsansa ei sulata, että hän välttämättömästä seisattuu -vanhan neuvoksen akkunan alle, joka, niinkuin jokainen tietää, juo -tähän aikaan teetä. Jos kuka tulee vastaan, tervehdys ja pari sanaa, -ja senkin, jota ei tervehdi, tietää kuka se on, mihin ja mitä varten -menee ja sen silmissä taas on kirjoitettu: tiedän minäkin, kuka Te -olette, mihin ja mitä varten menette. Jos vihdoinkin tulee vastaan -tuntemattomia, jotka eivät vielä toisiaan ole nähneet, niin molempien -kasvot muuttuvat kysymysmerkeiksi, he seisattuvat, katsovat pari -kertaa taakseen, mutta tultuaan kotia kertovat uuden henkilön puvun -ja käymisen ja siitä lähtee sitten puheita ja arvoituksia, kuka se -oli, mistä ja mitä varten. Mutta täällä ihan työntävät katseellaan -pois tieltä, juurikuin kaikki olisivat keskenään vihollisia. - -Alussa Aleksander katseli pikkukaupunkilais-uteliaisuudella -jokaista vastaantulevata ja jokaista kunnollisesti puettua ihmistä, -luullen heitä milloin ministeriksi tahi lähettiläiksi, milloin -kirjailijoiksi: "Eiköhän tuo ole se? ajatteli hän: -- eiköhön tämä -ole?" Mutta pian hän siihen kyllästyi -- ministerejä, lähettiläitä, -kirjailijoita tuli joka askeleella vastaan. - -Hän katseli taloja -- hänen kävi vielä ikävämmäksi: hänessä herätti -kaihon kauhea paljous yksitoikkoisia kivirakennuksia, jotka, niinkuin -hirmuiset hautakammiot venyivät peräkkäin. Tuossa paikassa katu -loppuu, siinä varmaan on silmieni edessä paikka, jossa sopii omin -mielin oleksia, ajatteli hän tahi on siinä mäki, tahi vihreätä, tahi -hajaantunut aita, -- mutta ei, taaskin alkaa sama kivinen muuri -yhdennäköisiä taloja, neljine akkunarivineen. Tämäkin katu loppuu, -mutta sitä estää taas samallainen, siellä on sama järjestelmä -taloja. Jos katsahtaa oikealle, vasemmalle -- jokapaikassa on hänen -ympärillään kuin jättiläisjoukko: taloja, taloja ja yhä vaan taloja, -kiviä ja kiviä, aina vaan yhtä ja samaa... ei ole tilaa silmälle -katsella avaruutta, joka haaralta on suljettua -- näyttää kuin -ihmisten ajatukset ja tunteetkin olisivat suljetut. - -Raskaat ovat pikkukaupunkilaisen ensimmäiset mielivaikutukset -Pietarissa. Hänen on outoa ja ikävää; ei kukaan häntä huomaa; -hän on täällä eksyksissä; eivät uutiset, ei vaihtelevaisuus, eikä -ihmisjoukkokaan häntä huvita. Hänen pikkukaupunkilais-itsekkäisyytensä -julistaa sodan kaikkea vastaan, mitä hän täällä näkee ja mitä ei ole -kotikaupungissa nähnyt. Hän alkaa mietiskellä ja siirtyy ajatuksissaan -omaan kaupunkiinsa. Mikä ihana näky! Yhdellä talolla on terävä -huippunen katto ja hapuli akasia-puisto. Katolla on lisärakennus, -kyyhkysten lakka. -- Kauppias Isumin on halukas niitä hätyyttämään: -sen vuoksi hän rakensi kyyhkyslakan katolle; illoin ja aamuin kolpakko -ja halatti päällä, keppi kädessä, jonka nenään on sidottu riepu, -seisoo hän katolla, viheltää ja huiskii kepillä. Toinen talo on -aivankuin lyhty: jonka neljällä haaralla on akkunoita, latuskainen -katto, talo on vanhanaikaista rakennusmallia; näyttää siltä; kuin -saisi olla varoillaan, ettei se hajoa tahi syty palamaan itsestään, -laudat olivat muuttuneet vaalean harmaiksi. Peloittava olisi asua -tuommoisessa talossa, mutta asuvatpa vaan. Isäntä tosin välistä katsoo -kallistunutta kattoa ja pudistaa päätään, sanoo: kestäneekö kevääsen -asti? Kenties! sanoo sitten ja asuu edelleen, peläten laskuaan, -mutta ei itseään. Sen vieressä rehentelee viehättävästi lääkärin -eriskummainen talo, puolipyöreänä ja kahdella "putkan" näköisellä -sivurakennuksella, jotka kokonaan ovat köynnöskasvien peitossa. Tämän -talon takainen puoli oli kadulle päin, siitä lähtee parinvirstan -pituinen aita, jonka takaa pilkistelevät punaposkiset omenat, poikien -kiusaajat. Kirkot ovat taloista melkosen matkan päässä. Niiden -ympärillä kasvaa tiheä heinä, ja siellä on hautakiviä. Oikeuden -istunto paikka -- jo päältäkin näkyy, että se on oikeuden -istuntopaikka: asiatta ei kukaan mene sen lähelle. Mutta täällä -pääkaupungissa niitä ei voikaan eroittaa tavallisista taloista, ja -vielä lisäksi, häpeä on sanoakin, on samassa talossa puoti. Kun siellä -kaupungissa kulkee pari, kolme katua, niin tuntee raittiin ilman, -alkavat aidat, niiden takana kasvitarhat ja lakeat toukopellot. Jos on -hiljaista, liikkumattomuutta, ikävää -- kaduilla ja ihmisissä sama -siunattu vaikutus! Kaikki elävät vapaasti, leveästi, ei kellään ole -ahdasta, kanat ja kukotkin käyvät vapaasti kaduilla, kilit ja lehmät -syövät heinää ja lapset laskevat paperileijoja. - -Mutta täällä... mikä ikävyys. Pikkukaupungin asukas ikävöi oman -kaupungin aitaa; joka on vastapäätä hänen akkunoitaan, pölyisen ja -likaisen kadun tärisevää siltaa ja juomatavarain kaupan otsaketta. -Hänestä on vastenmielistä tunnustaa, että Iisakin kirkko on parempi -ja korkeampi kuin hänen kotikaupunkinsa kirkko, että aatelisseuran -sali on isompi kuin heidän. Semmoisia vertailuja tehdessään on hän -vihaisesti ääneti, mutta välistä uskaltaa sanoa, että semmoista -ja semmoista kangasta voi heilläkin saada, vieläpä parempaa ja -huokeampaakin ja tuommoisia meren harvinaisuuksia, isoja krapuja -ja näkinkenkiä, sekä kauniita kaloja eivät viitsisi katsellakaan, -ja kuka teitä muka pakoittaa ostamaan ulkolaisilta kankaita ja -mitättömiä kappaleita; ne nylkevät teitä, mutta te olette mielellänne -hölmöjä. Kyllähän sen sijaan tulee äkkiä iloiseksi, kun huomaa että -hänen kaupungissaan on parempaa mähnää, pääronia ja vehnäsiä. -- "Vai -tätä kutsutaan teillä pääroniksi?" sanoo hän. "Meillä palvelijatkaan -eivät söisi sitä!"... Vielä ikävämmältä tuntuu pikkukaupunkilaisesta, -kun hän menee jonnekin näihin isoihin taloihin viemään kirjettä -kaukaa, Hän luulee, että hänelle avataan syli, eivät tiedä miten -vastaan ottaa, mihin pannaan istumaan, miten herkutetaan; alkavat -taitavasti ottaa selkoa mikä on hänen lempiruokansa, kuinka -häntä hävettää nämät hyväilyt, kuinka hän lopulla heittää kaikki -seremoniat, suutelee isäntää ja emäntää, rupeaa heitä sinuttelemaan, -aivankuin olisivat olleet parikymmentä vuotta tuttavat: kaikki juovat -kirsikkaviiniä, kenties vielä vetävät äänissä virrenkin... - -Mitä vielä! Häneen tuskin katsovat, rypistelevät, sanovat olevan -toimia; jos on mitä asiaa, niin määräävät sen ja sen tunnin, silloin -kun eivät syö päivällistä eivätkä illallista, mutta amiralin tuntia -eivät tiedäkään -- ei viinaa eikä haukattavaa. Isäntä peräytyy -syleilyksestä, katselee vierasta niin kummallisesti. Viereisessä -kamarissa helisyttävät lusikoita ja laseja: nytpä voisivat pyytää -syömään, mutta he koettavat hienoilla viittauksilla osoittaa ulos. -Kaikki on lukittu, joka paikassa on soittokelloja: eikös tämä ole -ihmeellistä? Ja semmoisia kylmiä ihmisiä, pelkääviä naamoja. Mutta -siellä meillä, astu sisään rohkeasti, jos ovat syöneet päivällistä, -niin vieraan seuraksi syövät uudestaan; teekyökki aamulla ja illalla -on aina pöydällä, mutta soittokelloja ei ole makasiinissakaan. Kaikki -syleilevät ja suutelevat, sekä vastaantulija että ohikulkija. Naapuri -on siellä -- kuin todellinen naapuri, elävät käsi kädessä, sielu -sielussa; sukulainen -- taasen kuin sukulainen: kuolee omansa edestä! - -Aleksander tuli Amirali-torille ja jähmettyi. Tunnin hän seisoi -Vaskisen ratsastajan edessä, mutta ei karvas soimaus sydämessä -niinkuin Evgeni raukalla, vaan riemun ajatus. Hän katsahti Nevaa, -sitä ympäröiviä rakennuksia -- hänen silmänsä loistivat. Hän häpesi -yht'äkkiä haluaan täriseviin siltoihin, hakuteihin ja rikkinäisiin -aitoihin. Hänen tuli hauska ja kevyt olla. Tämä epäjärjestys, -ihmisjoukko -- kaikki sai hänen silmissään toisen merkityksen. -Toivehet välähtelivät taaskin, joita surulliset vaikutukset -hetkiseksi olivat painaneet; uusi elämä aukasi hänelle sylinsä ja -viittasi jonnekin tietämättömään. Hänen sydämmensä löi kovasti. Hän -haaveksi suuremmoista tehtävätä, korkeita ponnistuksia ja astuskeli -hyvin arvokkaasti pitkin Newskiä, lukien itseään suuren maailman -kansalaiseksi... Näissä haaveiluissaan hän palasi kotia. - -Illalla kello 11 lähetti setä häntä kutsumaan teetä juomaan. - --- Minä tulin juuri teatterista, sanoi setä ollen pitkällään sohvalla. - --- Kuinka ikävä, ettette tänään sanonut minulle, setä: minä olisin -tullut teidän kanssanne. - --- Minä istuin nojatuolissa. Mihin sinä olisit istunut, vai minun -polvilleni? sanoi Piotr Ivanitsh: -- mene huomenna yksin. - --- Ihmisjoukossa on yksin ikävä olla, setä; ei voi kenenkään kanssa -jakaa mielivaikutuksiaan... - --- Ei tarvitsekaan! täytyy osata tuntea ja ajatella, sanalla sanoen, -elää yksin; ajan kanssa sitä tarvitaan. Ja vielä, sinun pitää pukea -itsesi teatteriin ihmismäisesti. - -Aleksander katsoi pukuaan ja ihmetteli sedän sanoja. -- Kuinka minä -en olisi ihmismäisesti puettu? ajatteli hän. Sininen takki ja siniset -housut... - --- On minulla, setäseni paljon vaatteita: -- Königstein on tehnyt; -hän neuloo meidän kuvernöörillekin. - --- Puutetta ei ole, mutta kumminkaan ei kelpaa; vien sinut näinä -päivinä oman räätälini luo; mutta tämä on joutavaa. On tärkeämpääkin -puhumista. Sano mitä varten sinä olet tänne tullut? - --- Minä tulin... elämään. - --- Elämään? s.o., jos sinä tällä ymmärrät syömistä, juomista ja -makaamista, niin ei olisi maksanut vaivaa matkustaa niin pitkälle: -sinun ei onnistukaan syödä eikä maata täällä, niin hyvin kuin siellä, -kotonasi; mutta jos tarkoitit jotakin muuta, niin selitä... - --- Nauttia elämästä, tahdoin sanoa, lisäsi Aleksander, kokonaan -punastuen: -- olen kyllästynyt maaelämään -- aina yhtä ja samaa... - --- Aha! Vai niin! Sinä varmaan vuokraat kauniin huonekerran -Newskillä, ostat vaunut, kokoot suuren joukon tuttavuuksia -ympärillesi, pidät vastaanottopäiviä? - --- Mutta se käy kovin kalliiksi, huomautti Aleksander lapsellisesti. - --- Äitisi kirjoitti, että hän antoi sinulle tuhat ruplaa: se on -vähän, sanoi Piotr Ivanitsh. -- Ei kauan aikaa sitten tuli eräs minun -tuttavani maalta tänne, hän oli myöskin kyllästynyt maaelämään; hän -tahtoo nauttia elämästä, hän toi viisikymmentä tuhatta ja tulee joka -vuosi saamaan yhtä paljon. Hän varmaan tulee nauttimaan elämästä -Pietarissa, mutta sinä -- et! Et sinä ole sitä varten tullut. - --- Teidän sanojenne mukaan setä, kuuluu, etten muka tiedä itsekään -mitä varten olen tullut. - --- Melkein niin: se on paremmin sanottu: siinä on totuutta; mutta ei -siinäkään ole kyllä. Etkö sinä, kun tänne itseäsi varustelit, tehnyt -itsellesi kysymystä: miksi minä matkustan? Se ei olisi ollut liikaa. - --- Ennenkuin tein itselleni tämän kysymyksen, oli minulla jo valmis -vastaus! vastasi Aleksander ylpeästi. - --- Miksi et puhu sitten? no, mitä varten? - --- Minua veti joku voittamaton voima, jano jaloon työhön; minussa -kiehui halu valaisemaan ja toteuttamaan... - -Piotr Ivanitsh kohotti itseään hieman sohvalta, otti sikarin suustaan -ja teroitti korvansa. - --- Toteuttamaan ne toiveet, jotka ovat kekoutuneet yhteen... - --- Etköhän sinä runoile? kysyi yht'äkkiä Piotr Ivanitsh. - --- Kuinka niin? - --- Sinä puhut sillä tavoin... - --- Onko se paha? - --- Ei, -- ehkä on kuinkakin hyvä, mutta outoa se on. - --- Meille puhui sillä tavalla estetiikan professori, ja häntä -pidettiin kaikkein kaunopuheliaimpana professorina, sanoi hämmästynyt -Aleksander. - --- Mistä hän niin puhui? - --- Asiastaan. - --- Vai niin! - --- Mitenkä, setä, minun pitäisi puhua? - --- Yksinkertaisemmin, niinkuin muutkin, eikä niinkuin estetiikan -professori. Sitä paitsi, ei tätä voi heti selvittää; saat myöhemmin -itse nähdä. Sinä taidat tahtoa sanoa, niin paljon kuin vielä voin -muistaa yliopiston luentoja ja kääntää sinun sanojasi, että sinä -tulit tänne tekemään "karjeria", koittamaan onnea -- niinkö? - --- Oikein, setä, karjeri... - --- Ja onnea, lisäsi Piotr Ivanitsh, mitä karjeri olisi onnetta? -Ajatus on hyvä -- mutta turhaan sinä olet tullut. - --- Kuinka niin? Toivon, ettette puhu omasta kokemuksestanne näin? -sanoi Aleksander, katsoen ympärilleen. - --- Oikein huomautettu. Oikein, minä olen hyvinvoipa ja asiani eivät -ole huonot. Mutta niin paljon kuin huomaan, niin sinun ja minun -välillä on -- suuri eroitus. - --- Minä en uskalla itseäni mitenkään verrata teihin... - --- Ei asia ole siinä; sinä voit kenties olla kymmenen kertaa -viisaampi ja parempi minua... mutta sinun luonteesi ei taida olla -semmoinen, että se mukautuisi uuteen järjestykseen; mutta sikäläisten -järjestys -- oi, oi! Sinua, näetkös, on äitisi hemmoitellut ja -lellitellyt, miten sinä voisit kestää kaikkea, mitä minä olen -kestänyt? Sinä varmaan olet haaveksija, mutta täällä ei ole aikaa -haaveksia; kutka tänne tulevat, tulevat työtä tekemään. - --- Kenties minäkin voin jotain tehdä, jos ette jätä minua -neuvoittanne ja kokemuksistanne... - --- Minä pelkään -- neuvoa. Minä en voi mennä takaamaan sinun -maalaisluonnettasi: jos sattuisi hullusti menemään -- syyttäisit -minua; mutta mielipiteeni sanon kyllä -- ole hyvä ja kuule -- en -kiellä, tottele tahi ole tottelematta, tee kuin tahdot. Mutta ei! -minä en toivo myötäkäymistä. Teillä siellä on erilainen käsitys -elämästä: miten voit sen muuttaa? Te olette sekautuneet siellä -rakkauteen, ystävyyteen, elämän suloisuuksiin ja onneen; luulette -että elämä onkin ainoastaan siinä: ah ja oh! itkette, nyyhkitte ja -rakastelette, mutta työtä ette tee... miten voin vieroittaa sinut -kaikesta tästä? -- Se on vaikeata! - --- Minä koettelen, setä, mukautua ajan mukaan. Tänään jo, kun -katselin noita suunnattoman suuria rakennuksia, laivoja, jotka -ovat tuoneet meille kaukaisien maiden tuotteita, ajattelin -nykyajan ihmiskunnan edistymistä, minä käsitin tämän viisaasti -- -työskentelevän joukon liikunnon, ja olen valmis siihen liittymään... - -Piotr Ivanitsh nosti Aleksanderin puhuessa tuntuvasti kulmakarvojaan -ja katsoi tarkasti veljensä poikaan. Tämä pysähtyi. - --- Asia näyttää olevan yksinkertainen, sanoi setä: -- mutta he -saavat Jumala ties mitä päähänsä... viisaasti työskentelevän joukon -liikunnan... Tosiaan, parempi olisi sinun ollut jäädä sinne. Olisit -elämäsi-ijän elänyt kunniassa: olisit siellä viisain kaikista, -olisit saanut kantaa kirjailijan ja kaunopuhujan nimen, uskoisit -ikuiseen muuttumattomaan ystävyyteen ja rakkauteen, sukulaisiin, -onneen, naisit ja huomaamatta eläisit vanhaksi ja voisit tosiaan -olla tavallasi onnellinen: mutta täkäläisellä tavalla et voi tulla -onnelliseksi: täällä pitää kaikki tämmöiset käsitykset kääntää ylös -alasin. - --- Kuinka setä, ovatko ystävyys ja rikkaus -- nämä pyhät ja korkeat -tunteet niin ilman tarkoitusta vaan pudonneet alas taivaasta maan -lokaan... - --- Mitä? Aleksander oli ääneti. - -"Rakkaus ja ystävyys lokaan putoisivat!" Mitenkä sinä voit täällä -tuolla tavoin puhua? - --- Eivätkö ne ole täällä samat kuin siellä? tahdoin sanoa? - --- On täälläkin rakkautta ja ystävyyttä -- missäpähän ei tuota hyvää -löytyisi? Mutta ei semmoista kuin teillä on siellä; aikaa voittain -saat itse nähdä... Ennen kaikkea unhota nuo pyhät ja taivaalliset -tunteet, ja katso asiaa yksinkertaisemmin niinkuin se on. Se tosiaan -on parempi ja siten sinä opit puhumaankin yksinkertaisemmin. Sitä -paitsi, eihän tämä ole minun asiani. Sinä olet tullut tänne, eihän -takasin sovi kääntyä: jos et löydä, mitä olet hakenut, niin syytä -itseäsi: Minä huomautan sinua siitä, mikä on hyvää minun mielestäni -ja mikä on pahaa, mutta sitten, tee kuin itse tahdot... Koetellaan, -ehkä onnistuu, ehkä sinusta voi jotain tehdä! Niin! äitisi pyysi -minun antamaan sinulle rahaa... Tiedätkös mitä minä sanon sinulle: -älä pyydä minulta niitä: se sekoittaa aina hyvän sovun kunnollisten -ihmisten kesken. Mutta älä luule, että minä sinulta kieltäisin: ei, -jos niin sattuu, että muuta keinoa ei löydy, etkä voi muuta tehdä, -käänny minun puoleeni... Parempi on toki aina ottaa sedällä kuin -vieraalta, ainakin saat ilman korkoja. Ettet tarvitsisi tulla siihen -pakoitetuksi, niin hankin sinulle pian paikan, että voit ansaita -rahaa. No, hyvästi nyt näkemään asti! Pistäy tänne aamupäivällä, niin -voimme neuvotella, mitenkä ja kuinka alamme. Aleksander Feodoritsh -alkoi lähteä kotia. - --- Kuule, ehkä tahdot syödä illallista? huusi Piotr Ivanitsh hänen -jälkeensä. - --- Niin setä... kyllä minä taitaisin. - --- Minulla ei ole mitään. - -Aleksander oli ääneti. "Mitä varten sitten tämä velvoitettu -kutsumus?" ajatteli hän. - -Kotona ei minulle ruokaa keitetä, mutta ravintolat ovat nyt suljetut, -jatkoi setä. -- Siinä on sinulle läksy ensimmäiseen tilaisuuteen --- opi tottumaan. Teillä noustaan ylös ja käydään maata auringon -kanssa, syödään ja juodaan silloin kuin luonto vaatii, jos on kylmä -niin panevat korvalappujen kanssa varustetun hatun päähän, eivätkä -välitä mistään; kun on valoisa -- niin on päivä, jos on pimeä -- niin -on yö. Silmäsi menevät jo umpeen, mutta minä istun vielä työhön: -kuukauden lopuksi täytyy tehdä laskut. Te hengitätte siellä ympäri -vuoden raitista ilmaa, mutta täällä maksaa sekin nautinto rahaa -- -ja niin on kaiken kanssa! Täydelliset antipodit! Täällä ei syödä -illallistakaan, ei omilla varoilla, eikä muitten varoillakaan. Se -on sinulle melkein hyödyksi, sitten et oihka etkä heittele itseäsi -yöllä, ristimässä minulla ei ole aikaa sinua käydä. - --- Siihen voi helposti tottua, setä... - --- Hyvä, jos niin on. Teillä on kaikki vielä entisellään. Saako tulla -yöllä vieraisille jos paikalla laitetaan illallinen? - --- Mitä pahaa siinä on, setä, toivon ettei tätä tapaa soimata. -Venäläisten hyvä puoli... - --- Älähän nyt! Mikä hyvä puoli siinä on? Ikävissään ovat ihmiset -joka hylkiön tulosta iloiset: pyydän nöyrimmästi, syökää niin paljon -kuin vaan tahdotte, mutta huvittakaa vaan meitä laiskuudessamme, -auta meitä kuluttamaan aikaa, ja anna meidän katsella sinua: onhan -edes jotakin uutta; ruokaa me emme sääli: se ei maksa meille täällä -kerrassaan mitään. Ilettävä hyvä puoli! - -Aleksander meni sitten nukkumaan ja koetteli arvata, millainen setä -on. Hän muisteli koko keskustelun; paljoa ei käsittänyt, ja toista -taas ei oikein uskonut. "En puhu hyvin!" ajatteli hän. "Rakkaus ja -ystävyys eivät ole ikuisia. Eiköhän setä pilkkaa minua? Onko täällä -tosiaan semmoinen järjestys? Mikä minussa sitten miellytti niin -Sofiaa ellei puhumiseni lahja? Ja eikö hänen rakkautensa tosiaan ole -ikuinen?... Ja eikö täällä todella syödä illallista?" - -Hän käänteli itseään vielä kauan sängyssään: pää, täynnä rauhattomia -ajatuksia, ja tyhjä vatsa eivät antaneet hänen nukkua. - -Kului pari viikkoa. - -Piotr Ivanitsh tuli päivä päivältä tyytyväisemmäksi veljensä poikaan. - --- Pojalla on malttia, puhui hän eräälle asiakumppanilleen tehtaalla: -sitä en suinkaan olisi voinut odottaa maalaiselta pojalta. Hän ei -riipu aina kintuilla, ei tule kutsumatta luokseni; ja kun huomaa -olevansa liikaa, menee paikalla pois; eikä pyydä rahaa, hän on -rauhallinen nuori mies. On hänellä eriskummallisuuksiakin... tahtoo -suudella, puhuu kuin seminaarilainen... no, mutta kyllä hän siitä -luopuu; onhan sekin hyvä, ettei hän istuutunut niskoilleni. - --- Onko hänellä varoja? kysyi asiakumppani. - --- Ei; joku satanen sielu. - --- Mitä siitä! Jos on taipumusta, niin hän menestyy täällä... ettehän -tekään paljosta alkanut, mutta nyt, Jumalan kiitos... - --- Ei! hänestä ei ole mihinkään! ei hän saa mitään toimeen! -Tuommoinen turhanpäiväinen ihastus ei kelpaa minnekään, ei hän totu -täkäläiseen järjestykseen; missä hän voisi menestyä! Turhaan hän -tuli... mutta se on hänen oma asiansa. - -Aleksander piti velvollisuutenaan rakastaa setäänsä, mutta ei voinut -mitenkään tottua hänen luonteesensa ja mielipiteisiinsä. - -Setä taitaa olla hyvä ihminen, kirjoitti hän eräänä aamuna -Paspelowille: sangen viisas, mutta hän on erittäin proosallinen -ihminen, ijankaikkisesti asioissaan ja laskuissaan. Hänen henkensä -on aivan kuin maahan kiinnitetty, eikä koskaan kohoa puhtaasen, maan -loasta puhdistettuun ihmisen henkisen tutkistelemisen maailmaan. -Hänellä on taivas eroittamattomasti maahan sidottu, me emme taida -sielujen puolesta sointua. Tullessani tänne, ajattelin minä, että -hän, niinkuin setä ainakin, antaa minulle sijan sydämessään, -lämmittää minua täällä kylmässä tulvassa tulisilla ystävyyden -syleilyillä; ystävyys, tiedäthän, on toinen luoja! Mutta hän ei ole -muuta kuin yksi tämän tulvan esittäjistä. Ajattelin jakaa aikani -hänen kanssaan, etten eroaisi hänestä hetkeksikään, mutta mitä olen -kohdannut? -- Kylmiä neuvoja, joita hän sanoo järjellisiksi; olkoot -ennen järjettömiä, kunpa vaan olisivat täynnä lämpöistä osanottoa. -Hän on ylpeä eikä ylpeäkään, kaikkien todellisten sydämen vuodatusten -vihollinen. Me emme syö päivällistä emmekä illallista, emmekä käy -missään yhdessä. Tultuaan kotia ei hän koskaan sano missä on ollut -ja mitä hän on tehnyt, eikä myös koskaan sano, mihin menee ja mitä -varten, ketä tuttavia hänellä on, miellyttääkö häntä mikä tahi ei, -miten hän viettää aikaansa. Ei hän ole koskaan erittäin vihainen, -ei ystävällinen, ei suruinen, eikä iloinen. Hänen sydämellensä -ovat rakkauden ja ystävyyden puuskat ja ihanteelliset pyrinnöt -kaikki vieraita. Välistä kun rupean puhumaan, puhun kuin innostunut -prohveetta, melkein kuin meidän suuri unohtumaton Ivan Semenitsh, -silloin kun aina vapisimme ihastuneina hänen tulisista silmäyksistään -ja sanoistaan, mutta setä? Hän kuuntelee, olkapäät kohotettuina, -katsoo eriskummallisesti, tahi nauraa omalla tavallaan, semmoisella -naurulla, joka saa vereni jähmettymään -- ja silloin hyvästi minun -innostukseni! Välistä minä näen hänessä aivan kuin Pushkinin pahan -hengen... Hän ei usko rakkautta olevan j.n.e., sanoo ettei ole onnea -ja ettei sitä kukaan ole luvannut, että löytyy vaan elämä, joka -jakautuu hyvään, pahaan, hauskuuteen, menestykseen, terveyteen, -rauhaan, sitten ikävyyksiin, vastoinkäymiseen, rauhattomuuteen, -tautiin j.n.e., että kaikkea tätä täytyy katsella jokapäiväisesti, -eikä koota päähänsä turhamaisia -- mitä lajia? Turhamaisia -- kysymys -siitä, miksi olemme luodut, mihin me pyrimme, -- että tämä ei ole -meidän huolemme, ja ett'emme sitten näe mitä nokkamme edessä on -emmekä tee työtämme... ainoastaan työstä saa kuulla! Hänestä ei voi -huomata onko hän nautinnon tahi proosallisen työn vaikutusvoiman -alla! Laskujensa vieressä sekä teatterissa on hän samankaltainen; hän -ei tunne valtaavia vaikutuksia eikä taida rakastaa mitään kauneutta; -se on vierasta hänen sielulleen; minä luulen ettei hän ole lukenut -Pushkiniakaan... - -Piotr Ivanitsh ilmestyi odottamatta veljensä pojan kamariin ja tapasi -hänet kirjeen ääressä. - --- Minä tulin katsomaan, miten olet täällä asettunut, sanoi setä -- -ja tulen puhumaan asiasta. - -Aleksander hyppäsi ylös ja peitti jotain vikkelästi kädellään. - --- Piiloita, piiloita salaisuutesi, sanoi Piotr Ivanitsh: -- minä -käännän pois itseni. No, oletko peittänyt? Mutta sieltä putosi -jotain? Mitä tämä on? - --- Se ei ole, setä, mitään... alkoi Aleksander, mutta hämmästyi ja -oli ääneti. - --- Taitaa olla hiuksia! Toden perästä ei mitään oikeastaan, kun näin -kerran yhden, niin näytä sekin, mitä piiloitit käteesi. - -Aleksander, niinkuin koulupoika, joka saadaan kiinni, aukasi vastoin -tahtoansa kätensä ja näytti sormuksen. - --- Mitä tämä on? Mistä? kysyi Piotr Ivanitsh. - --- Nämät ovat, setä, aineellisia merkkejä... aineettomissa -suhteissa... - --- Mitä? Mitä? Annapas tänne nuo merkit. - --- Ne ovat pantteja... - --- Varmaan olet maalta tuonut? - --- Sofialta sain, setä, muistoksi... jäähyväishetkellä... - --- Oikein arvattu. Ja näitä olet kulettanut tuhannen viidensadan -virstan takaa? - -Setä pudisti päätään. - --- Ennen olisit tuonut vielä säkillisen kuivattuja vattuja: ne olisi -voinut myydä puotiin, mutta nämät pantit... - -Hän katseli vuorotellen hiuksia ja sormusta, hiuksia hän haisteli ja -sormusta punnitsi kädessään. Sitten hän otti pöydältä paperi palasen, -kääri siihen molemmat merkit, puristi ne kovaan kääryyn ja -- yks -kaks nakkasi akkunasta ulos. - --- Setä! huusi Aleksander rajusti ja tempasi häntä kädestä kiinni, -mutta myöhään: käärö lensi naapurin katon kulman poikki ja putosi -kanavaan parkkilaivan reunalle, jossa oli tiilejä, sieltä vierähti -alas ja putosi sitten veteen. - -Aleksander oli ääneti ja katsoi katkerasti soimaavalla katseella -setää. - --- Setä! toisti hän. - --- Mitä? - --- Kuinka voisin nimittää tekoanne. - --- Heittämiseksi akkunasta kanavaan aineettomia merkkejä ja muuta -joutavaa ja turhamaisuutta, jota ei tarvitse pitää huoneessa... - --- Turhamaisuutta, tämäkö turhamaisuutta? - --- Mitä sinä luulit? -- Puolet sinun sydämestäsi... Minä tulin -asialle hänen luokseen, mutta mitäpäs hän tekee -- istuu ja -mietiskelee joutavaa! - --- Häiritseekö se asiaa, setä? - --- Paljon. Aika kuluu, mutta sinä et ole tähän saakka sanaakaan -sanonut aikomuksistasi: tahdotko palvella, oletko valinnut muun -toimen -- et sanaakaan! Ja kaikki tämä tulee siitä, että sinulla on -Sofia ja merkit mielessä. Kas, tuossa taidat hänelle kirjettäkin -kirjoittaa? Niinkö? - --- Niin...minä alotin... - --- Oletko äidillesi kirjoittanut? - --- En vielä, minä aioin kirjoittaa huomenna. - --- Miksikä huomenna? Äidille huomenna, ja Sofialle, joka sinun -kuukauden päästä pitää unhottaa, tänään... - --- Sofianko? Voisiko hänet unhottaa? - --- Täytyy. Jos en olisi heittänyt ulos sinun panttejasi, niin -olisit ehkä muistanut häntä liian kuukauden. Minä tein sinulle -kahdenkertaisen palveluksen. Muutaman vuoden päästä nämät pantit -olisivat muistuttaneet sinulle hullutusta, josta olisit punastunut. - --- Punastunut semmoisesta puhtaasta, pyhästä muistosta? Se merkitsee, -ettei saa tunnustaa runollisuutta... - --- Mikä runollisuus hulluudessa on? Sinun tätisi kirjeessä -esimerkiksi on runollisuutta! keltainen kukkanen, järvi, joku -salaisuus... Kun aloin lukea -- niin minun tuli niin paha olla, etten -voi sanoa! Vähältä etten punastunut, enkä minä lakannut punastumasta! - --- Tämä on hirmuista, hirmuista, setä! Varmaan ette ole koskaan -rakastanut? - --- En voinut kärsiä merkkejä. - --- Tämä on jonkinmoinen puinen elämä! sanoi Aleksander kovalla -mielen liikutuksella: -- jähmetystä mutta ei elämää! Jähmettyä ilman -innostusta, ilman kyyneleitä, ilman eloa, ilman rakkautta... - --- Ja ilman hiuksia! lisäsi setä. - --- Setä, kuinka te voitte noin kylmästi pilkata sitä, joka on parasta -maan päällä? Se on rikos... Rakkautta...pyhiä tunteita!... - --- Kyllä tunnen tuon pyhän rakkauden: sinun ijälläsi kun nähdään -kihara, kenkä, sukkanauha, liikutetaan kättä -- niin pitkin ruumista -juoksee tuo pyhä, ylevä rakkaus, ja annapas sille vielä valtaa, niin -tuota... Valitettavasti sinun rakkautesi on vielä tulevaisuudessa; -siitä et mene mihinkään pakoon, mutta työ menee sinulta, jos et rupea -sitä tekemään. - --- Mutta eikö rakkaus ole myös velvollisuus? - --- Ei; se on hauska ajanvietto, mutta sen valtaan ei saa liiaksi -antautua, muuten tulee juoruja. Sen vuoksi minä pelkään sinun -tähtesi. -- Setä pudisti päätään. - --- Minä olen melkein löytänyt sinulle paikan. Tahdothan sinä -palvella? sanoi setä. - --- Ah, setä, minä olen niin iloinen! Aleksander suuteli äkkiä setää -poskelle. - --- Löysitpä kerran tilaisuuden! sanoi setä pyyhkien poskeaan. -- -Kuinkas minäkään en ollut varoillani... No, kuule sitten. Sano, mitä -osaat ja mihin tunnet itsesi olevan sopivan? - --- Minä tunnen jumaluusoppia, kaupungin-, rikos-, varsinaiset- ja -kansanoikeudet, osaan diplomatiaa, poliitillista talouden hoitoa, -filosofiaa, estetiikkaa, muinaistiedettä... - --- Malta, malta! Mutta osaatko kunnollisesti kirjoittaa venäjän -kieltä? Se on tällä kertaa kaikkein tarpeellisinta. - --- Mikä kysymys, setä, osaanko kirjoittaa venäjän kieltä! sanoi -Aleksander ja juoksi piirongin luo, josta hän alkoi vetää esille -kaikenlaisia papereita, mutta setä otti sillä välin pöydältä jonkun -kirjeen ja alkoi sitä lukea. - -Aleksander tuli paperien kanssa pöydän luo ja näki, että setä luki -kirjettä. Paperit putosivat hänen käsistään. - --- Mitä te luette, setä? sanoi hän peljästyneenä. - --- Tuossa oli kirje, ystävälle luultavasti. Suo anteeksi -- minä -tahdoin nähdä, miten sinä osaat kirjoittaa. - --- Ja te luitte sen? - --- Niin melkein, -- pari riviä jäi ainoastaan -- lopetan ihan -paikalla; mitä siitä; eihän tässä ole salaisuuksia, muussa -tapauksessa ei se olisikaan tässä vetelehtinyt, niin vaan... - --- Mitä te nyt ajattelette minusta, setä?... - --- Ajattelen, että sinä kirjoitat kunnollisesti, virheettömästi ja -sujuvasti. - --- Varmaan ette ole lukenut mitä tuossa on kirjoitettu! kysyi -Aleksander vilkkaasti. - --- Ei, kyllä taisin lukea, sanoi Piotr Ivanitsh katsoen molempia -sivuja: -- alussa kuvaat Pietaria, mielen vaikutuksia ja sitten minua. - --- Herra Jumala! huudahti Aleksander ja peitti molemmin käsin -kasvonsa. - --- Mitä sinä? Mikä sinua vaivaa? - --- Te puhutte tätä niin rauhallisesti? Ettekö ole minulle vihainen ja -halveksi minua? - --- En! Mistä syystä rupeisin riehumaan? - --- Sanokaa vielä kerran, rauhottakaa minua. - --- En, en, en! - --- Minä en usko; näyttäkää toteen, setä... - --- Millä tahdot? - --- Syleilkää minua. - --- Suo anteeksi, en voi. - --- Miksi ette? - --- Siksi, ettei siinä teossa ole järkeä eikä ymmärrystä, tahi, sanoen -sinun professorisi sanoilla, halu ei kehoita minua siihen; jos sinä -olisit nainen -- olisi eri asia: silloin sitä tehdään ajatuksetta, -muusta kehoituksesta. - --- Tunne, setä, pyrkii ulos, tahtoo puheta ja innostua... - -Minulla ei pyri eikä tahdo, ja jos pyrkisikin, niin minä pidättäisin --- neuvon sinua tekemään samaa. - --- Miksi niin? - --- Siksi, että jälestäpäin, kun tarkastat lähemmin sitä ihmistä, jota -olet syleillyt, et tarvitsisi punastua syleilyksestäsi. - --- Eikö tapahdu semmoista, setä, että työnnetään luotaan ihminen ja -jälestäpäin kadutaan sitä. - --- Tapahtuu; sen vuoksi minä en koskaan työnnäkään luotani. - --- Ettekö minuakaan työnnä käytökseni tähden, ettekö kutsu minua -pöllöksi? - --- Sinun mielestäsi jokainen, joka kirjoittaa loruja, on pöllö. Siinä -tapauksessa niitä karttuisi lukematoin paljous. - --- Mutta lukea itsestään tuommoisia katkeria totuuksia -- ja keltä? -Omalta veljensä pojalta! - --- Sinä luulet kirjoittaneesi totuuden?... - --- Oi, setä!... tietysti minä olen erehtynyt...minä korjaan...antakaa -anteeksi... - --- Tahdotko, niin minä sanelen sinulle totuuden? - --- Olkaa niin hyvä. - --- Istu ja kirjoita. - -Aleksander otti arkin paperia ja kynän, mutta Piotr Ivanitsh katahtsi -kirjeesen, jonka oli lukenut, ja saneli: - - "Rakkahin ystävä!" - --- Kirjoititko? - --- Kirjoitin. - - "Pietaria ja mielen vaikutuksiani en rupea sinulle kuvaamaan:" - -"En rupea kuvaamaan", sanoi Aleksander kirjoitettuaan. - - "Pietari on aikoja sitten kuvattu, mutta mitä ei ole kuvattu, - sitä täytyy itse nähdä; minun mielenvaikutukseni eivät kelpaa - sinulle. Turhaa on tyhjän vuoksi kuluttaa aikaa ja paperia. - Parempi on kuin kuvaan setäni, sillä se liikuttaa minua - persoonallisesti." - --- "Setä", sanoi Aleksander. - --- No, tuossa sinä kirjoitat, että minä olen sangen hyvä ja viisas -- -kenties se on totta, kenties ei; otetaan siis ennen keskikohtaisesti. -Kirjoita! - - "Setäni ei ole tyhmä eikä paha, toivoo minulle hyvää..." - --- Setä! minä voin arvon antaa ja kunnioittaa... sanoi Aleksander ja -ojentui häntä suutelemaan. - - "Vaikka hän ei riipu kaulassani", jatkot Piotr Ivanitsh - sanelemista. Aleksander, joka ei ollut vielä ehtinyt ojentua - hänen luokseen, istui nopeasti paikalleen. "Toivoo minulle hyvää, - sillä hänellä ei ole syytä eikä halua toivoa pahaa, koska äitini, - joka ennen muinoin oli hänelle tehnyt hyvää, on puolestani - pyytänyt. Hän sanoo, ettei hän rakasta minua -- ja se on vallan - luonnollista: kahdessa viikossa ei voi rakastaa, enkä minäkään - häntä vielä rakasta vaikka vakuutan päinvastoin." - --- Kuinka tätä voi? sanoi Aleksander. - --- Kirjoita, kirjoita! - - "Mutta me alamme tottua toinen toiseemme. Hän sanoo, että voi - tulla toimeen kokonaan ilman rakkautta. Hän ei istu kanssani - sylitysten aamusta iltaan, sentähden ettei sitä lainkaan tarvitse - tehdä, eikä hänellä ole aikaakaan." - --- "Todellisten sydämen vuodatusten vihollinen" -- sen voipi jättää: -se on hyvä. -- Kirjoititko? - --- Kirjoitin. - --- Mitä täällä vielä on? Proosallinen henki, paha henki... kirjoita! - -Sillä välin kuin Aleksander kirjoitti, otti Piotr Ivanitsh pöydältä -jonkin paperin, kiersi sen kääröön, otti tulta ja sytytti sillä -sikarin, mutta paperin hän viskasi laattialle ja tallasi sen. - - "Setäni ei ole paha henki, eikä enkeli, vaan semmoinen ihminen - kuin kaikki muutkin", -- saneli hän, -- "mutta ei ole kokonaan - sinun ja minun kaltaiseni. Hän ajattelee ja tuntee maallisesti, - hän olettaa, että kun kerran elämme maan päällä, niin ei pidä - siitä lentää taivaasen, jossa meitä ei vielä kaivata, mutta - askaroida ihmisten töitä, joka on meidän kutsumuksemme. Siksi hän - pakoittaa minua maalliseen työhön, ja muun muassa elämään, - sellaiseen kuin elämä on, mutta ei sellaiseen kuin me tahtoisimme. - Hän uskoo hyvään ja huonoon, kauniiseen ja ilkeään. Hän uskoo myös - rakkauteen ja ystävyyteen, mutta ei ajattele, että ne ovat - pudonneet taivaasta lokaan, vaan olettaa, että ne ovat luodut - ihmisten kanssa ja ihmisiä varten, että niitä pitää sillä tavoin - ymmärtääkin ja ylipäänsä katsella asiata tarkkaan, niiden oikealta - kannalta, mutta ei kiitää, Jumala ties mihin. Rehellisten ihmisten - kesken pitää hän mahdollisena mieltymystä, joka useimmista - yhteiskunnissa ja tavoissa muuttuu ystävyydeksi. Mutta hän olettaa - myöskin, että erillään ollessa tottumus kadottaa voimansa ja - ihmiset unhottavat toinen toisensa ja ettei se ole olenkaan rikos. - Sen johdosta vakuuttaa hän minulle, että minä unhotan sinut, - ja sinä minut. Tämä kuuluu minusta ja varmaan sinustakin - kummalliselta, mutta hän neuvoo tottumaan tähän ajatukseen, jonka - vuoksi emme joudu molemmat pöllöjen lukuun. Rakkaudesta on hänellä - sama mielipide, mutta vähäisillä värin muutoksilla: hän ei usko - muuttumattomaan ijankaikkiseen rakkauteen, samoin kuin hän ei usko - haltioihin -- eikä opeta meitäkään uskomaan. Sitä paitsi neuvoo - hän minua ajattelemaan sitä niin vähän kuin mahdollista, ja minä - taas neuvon sinua. Se, sanoo hän, tulee itsestään -- kutsumatta; - sanoo ettei elämä ole ainoastaan siitä että sillä, niinkuin - kaikella muullakin, on aikansa, mutta koko elinaikansa ruveta yhtä - ainoaa rakkautta ajattelemaan -- on typerää. Ne, jotka sitä - hakevat, eivätkä voi hetkeäkään olla ilman sitä -- elävät - sydämellä, ja vielä pahemmallakin, päänsä nojalla. Setä rakastaa - tehdä työtä, jota neuvoo minullekin, ja minä taas sinulle: -- me - kuulumme yhteiskuntaan, joka meitä tarvitsee. Työskennellessään - hän ei unhota itseäänkään; työ tekee rahaa, mutta raha on - mukavuutta, jota hän hyvin rakastaa. Sen ohessa on hänellä kenties - tarkoituksensa, jonka johdosta minä varmaan en tule hänen - perillisekseen. Setä ei ajattele aina virkaansa ja tehdasta, hän - osaa ulkoapäin Pushkinia"... - --- Tekö setä? sanoi hämmästynyt Aleksander. - --- Niin, saat joskus kuulla. Kirjoita! - - "Hän lukee kahdella kielellä kaikki mitä vaan tulee arvokasta, - inhimillisen tiedon kaikilta aloilta, rakastaa taidetta, hänellä - on kaunis kokoelma kuvia Hollannin koulusta -- se on hänen - mielikkinsä -- käy usein teatterissa, mutta hän ei hätiköitse, - eikä ryntää, ei oihka eikä voihka, sillä hän ajattelee sen olevan - lapsellista; pitää hän itseään toki pidättää, eikä kiusata ketään - mielen vaikutuksillaan, koska ei kukaan niitä tarvitse. Hän ei - puhu myös kummallisella kielellä, ja neuvoo, että minäkin - karttaisin sitä. Minä taas neuvon sinua. Hyvästi, kirjoita minulle - harvemmin ja älä kuluta turhan vuoksi aikaasi. Ystäväsi se ja se. - No, kuukausi ja päivän määrä." - --- Kuinka voin lähettää tämmöisen kirjeen? sanoi Aleksander. -"Kirjoita harvemmin" -- kirjoita ihmiselle, joka tuli varta vasten -sadan kuudenkymmenen virstan päästä sanomaan viimeiset jäähyväiset. - -"Neuvon häntä, toista ja kolmatta"... - -Ei hän ole tyhmempi minua: hän pääsi ulos toisena kokelaana. - --- Ei vaaraa mitään, lähetä sittenkin; kenties hän tulee -viisaammaksi: tämä saattaa hänet kaikellaisiin uusiin ajatuksiin. -Vaikka jo lopetittekin oppimääränne, niin nyt koulunne vasta alkaakin. - --- Minulla ei ole uskallusta, setä... - --- Minä en ole koskaan sekaantunut vieraisiin asioihin, mutta sinä -pyysit itse tekemään jotain sinulle; minä koetan saattaa sinut -oikealle tielle ja keventää ensimmäisen askeleen, mutta sinä olet -itsepäinen; no, tee kuin tahdot; minä sanoin vaan omat mielipiteeni, -en minä pakoita; en minä ole sinun hoitajattaresi. - --- Suokaa anteeksi, setä: minä olen valmis tottelemaan, sanoi -Aleksander ja pani paikalla kirjeen kiinni. - -Pantuaan yhden kirjeen kiinni, alkoi hän hakea toista, joka oli -Sofialle. Hän katsoi pöydältä - ei ole, pöydän alta -- ei myöskään -ole, laatikossa se ei ole ollutkaan. - --- Haetko mitä? sanoi setä. - --- Minä haen toista kirjettä, joka oli Sofialle. Setä alkoi myös -etsiä. - --- Missä se on? puhui Piotr Ivanitsh -- en minä tosiaankaan heittänyt -sitä akkunasta ulos... - --- Setä! Mitä te olette tehnyt? - -Olettehan sillä sytyttänyt sikarin! sanoi Aleksander surullisesti ja -nosti ylös palaneet kirjeen jäännökset. - --- Onko mahdollista? huudahti setä. Mitenkä minä niin tein, enkä -huomannut? Kenties poltin kalleuden... Mutta tiedätkös mitä? Se on -toiselta puolelta hyväkin... - --- Ah, setä, Jumal' avita se ei ole miltään puolelta hyvä... -huomautti Aleksander epätoivoisena. - --- Tosiaan, se on hyvä: tähän postiin sinä et ennätä hänelle -kirjoittaa, mutta tulevaan varmaan muutat mielesi ja kiinnyt -palvelukseesi! sinulla ei tule olemaan semmoiseen aikaa, sillä tavoin -teet yhden tyhmyyden vähemmän. - --- Mitä hän ajattelee minusta? - --- Mitä tahtoo. Minä luulen, että se on hänellekin hyödyllistä. Ethän -sinä häntä nai? Hän ajattelee, että sinä olet hänet unhottanut, -unhottaa itse sinut, ja punastuu vähemmän tulevan sulhasensa edessä, -vakuuttaessaan sille, ettei hän ole koskaan rakastanut ketään, paitsi -sitä. - --- Setä, te olette kummallinen ihminen! Teillä ei ole olemassa -pysyväisyyttä, ei lupausten pyhyyttä. Elämä on niin hyvä, niin täynnä -suloutta, hempeyttä: se on kuin tyyni, kaunis järvi... - --- Jossa kasvaa keltaisia kukkia, niinkö? katkasi setä. - --- Kuin järvi, jatkoi Aleksander: -- se on täynnä jotain -salaperäistä, houkuttelevaa, se peittää itseensä niin paljon... - --- Mutta, rakkahani. - --- Miksi te, setä, ammennatte mutaa, miksi hajotatte ja hävitätte -kaikki ilot, toiveet, hyvyydet... katsotte kaikkea niin mustalta -puolelta? - --- Minä katson oikealta puolelta -- ja neuvon sinulle samaa: et -tule hupsujen joukossa olemaan. Sinun käsityksesi mukaan on elämä -hyvä maalla, jossa sitä ei tiedetä -- siellä ei elä ihmisiä, vaan -enkelejä: Sojeshalov'isi esimerkiksi on -- pyhä ihminen, tätisi -- -kohoitettu, tunteellinen sielu, Sofia, luulen, samallainen hupsu -kuin tätisi, ja vielä... - --- Lopettakaa, setä! sanoi raivostunut Aleksander. - --- Ja vielä semmoiset haaveksijat, kuin sinä: -- nostavat nenänsä -pitkin ilmaa, eiköhän jossain haise muuttumattomalle ystävyydelle ja -rakkaudelle. Satannetta kertaa sanon: turhaan olet tullut... - --- Hän rupeaa vakuuttamaan sulhasta, ettei ole muita rakastanut! -puhui Aleksander melkein itsekseen. - --- Sinä mätät vaan omiasi! - --- Ei, minä olen vakuutettu, että hän antaa suoraan, jalolla -avomielisyydellä hänelle minun kirjeeni ja... - --- Ja merkit, sanoi Piotr Ivanitsh. - --- Niin ja meidän välimme pantit... ja sanoo: -- tuo, tuo on -ensimmäiseksi herättänyt väräjämään sydämeni kielet; tuon nimen -aikana ne soittivat ensikerran... - -Sedän kulmakarvat alkoivat kohota ja silmät tulla suuremmiksi. -Aleksander oli ääneti. - --- Miksi lopetit soittamisen kielilläsi? No, kultaseni, kyllä Sofiasi -todella on typerä, jos hän tekisi semmoisen kepposen; toivon, että -hänellä on äiti, tahi joku muu, joka häntä voi estää? - --- Setä, te voitte sanoa typeryydeksi tämän pyhimmän sielun -puhkeamisen, tämän jalon sydämen vuodatuksen! Mitä minua pitää ruveta -teistä ajatteleman? - --- Mitä näet viisaimmaksi. Hän saattaisi sulhasensa luulemaan -Jumala ties mitä; kenties häät menisivät myttyyn. Ja minkätähden? -Sentähden, että he ovat yhdessä poimineet keltaisia kukkia... Ei, -sillä tavoin työt eivät tule tehdyiksi. Sinä voit siis kirjoittaa -venättä -- huomenna mennään piirikuntaan: minä olen jo puolestani -puhunut entiselle virkaveljelleni, sen osaston päällikölle; hän sanoi -olevan paikan; aikaa ei ole turhaan kuluttaminen... Minkä kimpun olet -vetänyt esille. - --- Ne ovat yliopistossa tehtyjä muistoon panoja. Sallikaa minun lukea -muutama sivu Ivan Semenitshin luennosta Kreikalaisesta taiteesta... - -Hän alkoi nopeasti käännellä sivuja. - --- Oh, tee se armo minulle, että vapautat siitä! sanoi Piotr Ivanitsh -rypistäen kulmakarvojaan. -- Mutta mitä tämä on? - --- Ne ovat ainekirjoituksia. Minä tahtoisin näyttää ne päällikölleni; -täällä on erittäin yksi ehdotus, jonka olen uudestaan muodostanut... - --- Aha! Yksi niistä ehdotuksista, jotka tuhat vuotta sitten ovat -täytetyt, tahi joita ei laisinkaan saa, eikä tarvitse täyttää. - --- Mitä te sanotte, setä! Tämä ehdotus oli esitetty eräälle -kuuluisalle henkilölle, sivistyksen harrastajalle; tämän tähden hän -kutsui minua kerran päivälliselle rehtorin kanssa. Tuossa on toisen -ehdotuksen alku. - --- Syö minun luonani kaksi kertaa päivällistä, mutta älä vaan -kirjoita loppuun toista ehdotusta. - --- Miksi en? - --- Siksi vaan, ettet sinä taitaisi nyt kirjoittaa mitään kelvollista, -mutta aika kuluu hukkaan. - --- Kuinka! Kuunneltuani luennoita?... - --- Ajan pitkään ne ovat sinulle hyödyksi, mutta nyt katsele, lue, opi -ja tee mitä käsketään. - --- Mistä päällikkö saa tietää taipumuksiani? - --- Silmänräpäyksessä saa hän tietää: hän on mestari ottamaan selkoa. -Millaisen paikan sinä tahtoisit? - --- Minä en tiedä, setä, millaisen... - --- On ministerien paikkoja, sanoi Piotr Ivanitsh: -- niiden -apulaisien, tirehtöörien, vara tirehtöörien, osaston päällikköjen, -pöydän päällikköjen, niiden apulaisten erilaisia virkamiehiä, vähäkö -niitä löytyy? - -Aleksander alkoi miettiä. Hän hämmästyi eikä tiennyt, mitä hän -vallitsisi. - --- Ehkä olisi näin alussa hyvä olla ensin pöytäpäällikkönä? sanoi hän. - --- Kyllä olisi hyvä! toisti Piotr Ivanitsh. - --- Minä tutustuisin toimeen, setä, sitten ehkä parin kuukauden päästä -tulisin osaston päälliköksi... Setä teroitti korvaansa. - --- Tietysti, tietysti! sanoi hän, -- sitten kolmen kuukauden päästä -tirehtööriksi, ja sitten vuoden päästä ministeriksi. Niinkö? - -Aleksander punastui ja oli vaiti. - --- Osaston päällikkö varmaan sanoi teille, millainen paikka on -avoinna? kysyi hän sitten. - --- Ei, vastasi setä, -- Hän ei ole sanonut, luotetaan vaan häneen; -näethän että itse olemme pulassa valikoimisen johdosta, hän tietää -kyllä määrätä. Älä sinä puhu hänelle mitään pulastasi valikoimisessa, -äläkä ehdoituksistakaan; kenties sattuisi pahastumaan ettemme usko -asiaamme hänen huostaansa ja peljästyttäisi järjestelmällään: hän on -tuuliaispää. Minä ehdottaisin sinulle ett'et puhuisi täkäläisille -kaunottarille aineellisista merkeistä, ne eivät sitä ymmärtäisi. -Miten ne ymmärtäisivätkään! Se on liian ylevätä heistä: minäkään -tosin tuskin ymmärsin, mutta he nauraisivat. - -Sillä aikaa kuin setä puhui, väänteli Aleksander kädessään jotain -kääröä. - --- Mitä sinulla on vielä siinä? - -Aleksander oli kärsivällisyydellä odottanut tätä kysymystä. - --- Siinä on... aikoja sitten tahdoin teille näyttää... runoja: teitä -kerran huvitti... - --- Enpäs minä muista; ei ole tainnut minua huvittaa... - --- Nähkääs, setä, minä luulen että palveleminen on kuiva toimi, -johon sielu ei ota osaa. Mutta sielu janoaa lausumaan ajatuksiaan, -jakaa lähimmäisen kanssa tunteiden ja ajatusten kyllyyden, jotka sen -täyttävät... - --- No, mitä sitten? kysyi setä maltittomasti. - -Minä tunnen luomisen kutsumuksen... - --- Se on, että sinä tahdot paitsi virkaasi työskennellä vielä muuta --- niinkö se on ymmärrettävä vai miten? Sehän on sangen kiitettävää. -No mitä sitten? Kirjallisuuttako? - --- Niin, setä, minä tahdoin pyytää teitä, olisiko teillä tilaisuutta -sijoittaa yhtä ja toista... - --- Oletko varma, että sinulla on kykyä? Ilman sitä tulet olemaan -alhainen työmies taiteen alalla -- mitä hyvää siinä olisi? Jos on -kykyä -- on asia toinen: silloin voi työskennellä; voit paljon hyvää -matkaan saattaa ja sen ohessa on se omaisuutta -- maksaa kyllä sinun -pari sataa sieluasi. - --- Punnitsetteko senkin rahalla? - --- Niin, millä käsket? Mitä enemmän sinusta pitävät, sen enemmän -maksavat rahaa. - --- Mutta kunnia, kunnia? Siinä on laulajan todellinen palkinto... - --- Hän on jo väsynyt hoitamaan laulajoita: liian paljon löytyy -pyrkijöitä. Se oli muinoin, kunnia kävi kuin nainen jokaisen perässä, -mutta nyt huomaatko? Aivan kuin sitä ei olisi olemassa tahi se olisi -piiloutunut -- niin! Löytyy kuuluisuus, mutta kunniaa ei kuulu, -tahi se on sitten keksinyt taidon ilmestyä toisessa muodossa: se -joka parhain kirjoittaa, saa enimmän rahaa, joka huonommin -- elä -vihastu. Sen tähden nykyaikaan kunnollinen kirjoittaja elää myös -kunnollisesti, häntä ei palele eikä hän kuole ylisillä, vaikka hänen -jälessään ei juosta eikä häntä osoiteta sormella kuin mitä narria; -ovat käsittäneet että runoilija ei ole epäjumala, vaan ihminen: -katselee, kävelee, ajattelee ja tekee tyhmyyksiä kuin muutkin: mitä -siinä olisi sitten katseltavaa? - --- Kuin toiset -- mitä te sanotte setä! Kuinka saatatte niin puhua. -Runoilija on merkitty eri sinetillä: hänessä piilee korkeamman voiman -läheisyys... - --- Juurikuin muutamissa -- suuritieteilijöissä, kellosepissä ja -meikäläisissä tehtailijoissa. Newton, Guttenberg, Watt olivat myöskin -lahjoitetut korkeammalla voimalla, samoin kuin Shakespeare, Dante -y.m. Koettele saada, niinkuin minä, jollain keinolla meidän Parkalan -savi semmoiseksi, että siitä muodostuisi parempaa posliinia kuin -Saksan ja Serbian posliini on. Mitä luulet eikö siinä tarvitsisi -korkeamman voiman läheisyyttä? - --- Te sekoitatte taidetta käsityöhön, setä. - --- Jumala varjelkoon! Taide on erikseen, käsityö on erikseen, mutta -luominen voi olla toisessa sekä toisessa yhtä varmaan kuin voi olla -olemattakin. Jos sitä ei ole, niin käsityöläistä kutsutaan pelkäksi -käsityöläiseksi, eikä luojaksi, runoilijakaan ei ole runoilija ilman -luomisen henkeä, vaan kirjoittaja... - --- Eikö yliopistossa selitetty teille siitä? Mitä teille siellä -opetettiin? - -Setää harmitti itseään, että oli niin pitkälle mennyt sen -selvittämisessä, jota piti yhteistajuisena totena. - -"Tämä on todellisten tunteiden vuodattamisen näköistä" ajatteli hän. --- Näytä, mitä sinulla on siellä? kysyi hän. -- Runoja! - -Setä otti käärön ja alkoi lukea ensimmäistä sivua. - - "Mistä joskus murhe ja kaiho - Kuin pilvi äkist' ilmaantuu - Ja syömmeen ristiriitaisehen..." - --- Annapas tulta, Aleksander. - -Hän sytytti sikarin ja jatkoi: - - "Toiveiden paikkaan sijoittuu? - Sieluhun miksi rankkasäänä - Niin raskas uni lankeaa - Ja lailla oudon onnettuuden - Se äkkiä sen tummentaa..." - --- Yhtä ja samaa on kerrottu ensimmäisessä neljässä värsyssä: siitä -tuli vettä, huomautti Piotr Ivanitsh. - -Hän luki: - - "Miks -- ken arvannevi sen -- - Kylmiä nousee kyyneleitä - Kalvenneelle poskellen..." - --- Mitenkäs tämä on? Otsaan tunkeutuu hiki, mutta ei kyyneliä -- sitä -en ole nähnyt. - - "Ja mikä silloin kohtaa meitä? - Taivaiden rauha kankainen - Hetkell' on sillä hirmuinen..." - --- Kauheaa, hirmustuttavaa, -- yhtä ja samaa. - - "Taivasta katson: siellä kuu..." - --- Välttämättömästi kuu: ilman sitä en voi mitenkään tulla toimeen. -Jos sinulla on siinä unelma ja neito -- niin olet hukassa: silloin -jätän sinut. - - "Taivasta katson: siellä kuu - Ääneti öiden valaisee, - Ja miettii, salat satavuoden - Hirmuiset itseensä hautailee." - --- Tuo ei ole hullummasta! Annapas vielä tulla... sikari on sammunut. - - "Välkkäin tähdet eetterissä - Valon-vaihdoksissa väräjää - Ja kuni suostuin keskenänsä - Äänettömyyden säilyttää. - Niin maass' aina vaara pauhaa, - Ja paha meille ennustaapi, - Mi outona vaan keinuaapi, - Ett' on pettäväistä rauha; - Ja nimetön se ikäv'... on..." - --- Mihin jäinkään? -- Min, tuohon! - - "Haihtuu se ja kiitää poijes - Ja tuulenpuuskanlainen on, - Mi jäljet peittää tukkohon - Eläinten aro-aavikkoilla." - -Setä haukotteli ja jatkoi: - --- No, ei ole hyvä eläimiä siihen sekoittaa! Miksikä tässä on merkki? -Ahaa! Tuo oli surusta, mutta nyt tulee ilosta... - -Hän alkoi nopeasti lukea, melkein itsekseen: - - "Joskus paha henki meihin, - Kun asumahan majoittuupi - Silloin ihastus kuin säde - Sieluun väkisten tunkeutuupi... - Ja suloisesti rinta lyö..." - --- Ei ole hyvästi eikä huonosti! sanoi hän lopetettuaan. -- Mutta -ovathan muut aloittaneet huonoimminkin; koettele, kirjoita, -harjoittele, jos on halua, kenties kyky ilmestyy; sitten on eri asia. - -Aleksander kävi murheelliseksi. Hän ei odottanut laisinkaan semmoista -arvostelua. Häntä lohdutti vähän se, että hän piti setäänsä kylmänä -ihmisenä, melkein sieluttomana. - --- Tuossa on käännös Schilleristä, sanoi hän. - --- Jo riittää; minä näen. Vai osaat sinä kieliä? - --- Minä osaan ranskan-, saksan-, ja vähän englannin-kieltä. - --- Toivotan onnea, olisit aikoja sitten sanonut: sinusta voi -paljon tehdä. Taannoin puhuit minulle politillisesta ekonomiasta, -filosofiasta, muinaistieteestä ja Jumala ties mistä vielä, mutta -tärkeämmästä et sanaakaan -- kainostelemisesi ei ollut paikallaan. -Minä löydän sinulle paikalla kirjallisuustointakin. - --- Tosiaanko, setä? Te sidotte minut kiitollisuuden velkaan! -- -Sallikaa minun teitä syleillä. - --- Odota ensin, kunnes löydän. - --- Tahtoisitteko näyttää muutamia kyhäelmistäni tulevalle -päällikölleni. Antaisi hänen ymmärtää?... - --- En, ei ole tarvis; jos tarvitsee, niin voit itse näyttää, -mutta kenties ei tarvitsekaan. Lahjoitapas minulle ehdotuksesi ja -kyhäelmäsi? - --- Lahjoittaako? -- Olkaa niin hyvä setä, sanoi Aleksander, jota tämä -pyyntö miellytti. -- Jos tahdotte, niin minä teen teille lukujen -sisällöstä luettelon kronologillisessa järjestyksessä? - -Ei tarvitse... Kiitoksia lahjasta. Evsei! Vie nämät paperit Vasilille. - --- Miksi Vasilille? Hän voi viedä toimitushuoneesen. - --- Hän pyysi minulta paperia liistaroidakseen jotain... - --- Kuinka, setä?... huusi Aleksander kauhistuksissaan ja tempasi -kimpun takaisin. - --- Lahjoitithan sinä sen minulle. - -Mitä se sinuun koskee, mihin minä sinun lahjasi käytän?... - --- Te ette säästä mitään... ei mitään! -- vaikeroi hän epätoivoisena, -painaen molemmin käsin papereja rintaansa vastaan. - --- Aleksander, tottele minua, sanoi setä, tempaisten häneltä paperit: -et tarvitse perästä punastua, vieläpä sanot minulle kiitoksia. - -Aleksander päästi paperit kädestään. - --- Tuossa on, vie Evsei, sanoi Piotr Ivanitsh. -- No, nyt sinun -kamarissasi on puhdasta ja hyvää: turhuuksia ei löydy; sinusta -tulee itsestäsi riippumaan, täytätkö huoneesi rojulla tahi jollain -käytettävällä. Mennään tehtaalle kävelemään, hengittämään raitista -ilmaa ja katsomaan miten ne tekevät työtä. - -Aamulla Piotr Ivanitsh toi veljensä pojan departementtiin; ja sillä -välin kun hän puheli itse ystävänsä -- osaston päällikön kanssa -- -tutustui Aleksander tämän hänelle uuden maailman kanssa. Hän haaveksi -yhä vielä ehdotuksista ja särki päätään sillä, että millainen -keisarillinen kysymys annetaan hänen ratkaistavakseen ja seisoi sillä -aikaa katsoa tirkistellen. - --- "Aivan kuin sedän tehdas!" päätti hän viimein "Kun siellä yksi -mestari ottaa palan ainetta, heittää se koneesen, kiertää yks, kas, -kolme kertaa, -- niin näkee, että siitä syntyy kukkura, pitkulainen -umpio tahi puoliympyrä; sitten antaa sen toiselle, se kuivaa sitä -tuulessa, kolmas kultaa, neljäs koristelee, ja siitä muodostuu -kuppi, vaassi tahi lautanen. Täällä samoin: tulee ulkopuolinen -anoja, antaa puoli köyristyneenä, surkealla hymyllä paperin -- -mestari ottaa sen ja tuskin koskettaa kynällä, antaa toiselle, -se taas heittää tuhansien toisien paperien joukkoon -- mutta se -ei häviä: kun se on merkitty numerolla ja päivämäärällä, niin se -kulkee turmelematta kaksien kymmensien käsien läpi, hedelmöiden jo -tuottaen itselleen toisia samallaisia. Kolmas ottaa sen ja menee -kaapista jotakin hakemaan, katsahtaa kirjaan tahi muuhun paperiin, -sanoo muutamia loitsusanoja neljännelle -- ja se alkaa tärisyttää -kynää. Täristettyään antaa hän synnyttäjän uuden sikiönsä kanssa -viidennelle, -- se tärisyttää taas vuorostaan ja syntyy vielä -hedelmä, viides koristaa sen ja antaa etemmäksi, ja niin paperi -kulkee eteenpäin -- eikä katoa koskaan: sen muodostajat saattavat -kuolla, mutta se on olemassa kokonaisia vuosisatoja, kirjoituskone -tekee vakavasti, pysähtymättä ja väsymättä työtä, juurikuin oi olisi -ihmisiä olemassa, -- ainoastaan pyörät ja vieterit... - -"Missä on järki, joka elähyttää ja kuljettaa tätä paperitehdasta?" -ajatteli Aleksander: "kirjoissako se lienee, itse paperissa vai näiden -ihmisten päissä?" - -Ja niitä kasvoja sitten, joita hän täällä näki: tuntuu kuin kadulla -semmoisia ei kohtaisikaan ja etteivät käy ulkona: Jumalan valossa: -näyttää kuin olisivat siellä syntyneet ja kasvaneet, juurtuneet -paikkoihinsa kiinni ja siellä kuolevatkin. Adujew katsoi tarkkaan -osakunnan päällikköä: hän oli kuin Jupiter pilvenhaltija; kun hän -aukasee suunsa -- niin Merkuri juoksee vaskilevy rinnalla; jos hän -ojentaa kätensä, jossa on paperi -- niin kymmenen kättä ojentuu sitä -vastaan ottamaan. - --- Ivan Ivanitsh! sanoi hän. - -Ivan Ivanitsh hyppäsi pöydän äärestä, juoksi Jupiterin luo ja seisoi -tämän edessä kuin lehti heinän edessä. Aleksanderia peloitti, eikä -tiennyt itsekään miksi. - --- Antakaa nuuskaa. - -Tämä toi nöyrästi molemmin käsin auaistun nuuskarasian. - --- Koettakaa häntä! sanoi päällikkö osoittaen Adujewia. - --- Vai tämä siis minua rupeaa koettelemaan, ajatteli Adujew, katsoen -Iran Ivanitshin keltaista personaa ja sen kuluneita käsivarsia. "Onko -mahdollista että tämäkin ihminen ratkaisee keisarillisia asioita?" - --- Onko teillä hyvä käsi? kysyi Ivan Ivanitsh. - --- Käsi? - --- Niin käsiala. Koettakaa kirjoittaa tämä paperi puhtaaksi, -Aleksander ihmetteli tätä käskyä, mutta täytti sen kumminkin. Ivan -Ivanitsh rypisti kulmakarvojaan, katsottuaan hänen työtänsä. - --- Hän kirjoittaa huonosti, sanoi setä osaston päällikölle. Tämä -katsoi. -- Niin, huonosti: hän ei osaa puhtaaksi kirjoittaa. No, -kirjoittakoon aluksi vapautuslippuja, mutta sitten, kun vähän -tottuu, niin opettakaa häntä toimittamaan papereja: hän on oppinut -yliopistossa. - -Pian Adujewista tuli yksi koneen resoreista. Hän kirjoitti, -kirjoitti, kirjoitti ilman loppua ja ihmetteli että aamuttain voi -tehdä jotain muutakin; mutta kun muisti ehdotuksiaan, niin puna nousi -kasvoille. - -"Setä", ajatteli hän, "yhdessä olet sinä jo oikeassa, säälimättä -oikeassa; onko mahdollista että kaikessa käy niin? Olenko tosiaankin -erehtynyt innokkaissa ajatuksissani, lämpimässä uskossa ystävyyteen, -rakkauteen... ihmisiin... omaan itseeni?... Mitä elämä sitten on?" - -Hän kumartui paperin yli ja tärisytti kovemmin kynäänsä, mutta -itsellään hänellä loistivat kyyneleet silmäripsien alla. - --- Sinulle kerrassaan onni hymyillee, sanoi Piotr Ivanitsh -veljensä pojalle. -- Minä palvelin alussa koko vuoden palkatta, -mutta sinä sait paikalla vanhempien palkan; se on 750 ruplaa, -vaan lahjapalkinnon kanssa tulee 1000 ruplaa. Kaunis summa ensi -alussa! Osaston päällikkö kiittää sinua; mutta sanoo sinun olevan -hajamielisen: milloin jätät välimerkit pois, milloin unhotat -kirjoittaa paperin sisällön. Ole niin hyvä, jätä tuo tapa: tärkein -asia on -- käännä huomiosi siihen, mikä on edessäsi, mutta älä kiidä -tuonne. - -Setä osoitti kädellään ylös. Siitä saakka tuli hän vielä -ystävällisemmäksi veljensä pojalle. - --- Mikä oivallinen ihminen minun pöytäpäällikköni on, setä, sanoi -Aleksander kerran. - --- Mistä sinä sen tiedät? - --- Me olemme lähenneet toisiamme. - -Mikä korkea sielu, mitkä puhtaat, jalot ajatusten suunnat! Hänen -apulaisensa kanssa olen myöskin tutustunut: sillä ihmisellä näyttää -olevan luja tahto ja rautainen luonne... - --- Sinä siis olet ehtinyt tutustua niiden kanssa? - --- Niin, kuinkas muuten!... - --- Eiköhän päällikkö ole kutsunut sinua luokseen torstaisin? - --- On, kovasti on kutsunut joka torstai. Hän taitaa tuntea suuresti -myötätuntoisuutta minua kohtaan... - --- Mutta onko apulainen pyytänyt sinulta rahaa velaksi? - --- Kyllä setä, hyvin vähän... minä annoin hänelle 25 ruplaa, mikä -sattui mukanani olemaan; hän pyysi vielä 50. - --- Oletko jo ehtinyt antaa! Perhana! sanoi setä harmistuneena: -- -minä olen tähän osaksi syyllinen, kun en sinua varoittanut; luulin -toki ettet olisi siihen määrään yksinkertainen, että kaksiviikkosen -tuttavuuden perästä menisit antamaan rahaa lainaksi. Ei sille mitään -mahda, pannaan synti puoleksi: kaksitoista ja puoli ruplaa on minun -takanani. - --- Kuinka, setä, antaahan hän takaisin? - --- Pidä taskuasi kiinni! Kyllä minä tunnen hänet: hänen takanaan on -minulta 100 ruplaa häviössä siltä ajalta, kuin siellä palvelin. Hän -ottaa kaikilta. Nyt jos hän pyytää, niin sano hänelle, että minä -käsken hänen muistamaan minun velkaani -- kyllä hän sitten eroaa! -Pöytäpäällikön luona älä käy. - --- Miksi en, setä? - --- Hän on kortinlyöjä! Panee sinun kahden samallaisen vekkulin väliin -kuin hän on itse, ne taas rupeavat yksistä puolin ja paljastavat -sinut, että jäät kopekatta. - --- Kortinlyöjä! sanoi Aleksander hämmästyneenä: -- onko se -mahdollista? Tuntuu, kuin hän olisi niin taipuisa sydämmen -vuodatuksiin... - --- Sano hänelle muun muassa, kun tulee puheeksi, että minä olen -ottanut sinulta kaikki rahat säilytettäväkseni, niin saat nähdä, -onko hän sitten taipuisa sydämmen vuodatuksiin ja kutsuuko sinua -milloinkaan torstaisin luokseen. - -Aleksander vaipui ajatuksiin. Setä pudisti päätään. - --- Sinäpä arvelit, että siellä istuu sinun vieressäsi enkelejä! -Sydämmen vuodatuksia, erinäinen myötätuntoisuus! Luonnollisesti -tulisi ensin ajatella: elivätköhän nuo liene roistoja, jotka ovat -vieressäni? Turhaan olet tullut! sanoi hän: -- Todella turhaan! - -Kerran kun Aleksander oli juuri herännyt, antoi Evsei hänelle ison -käärön ja kirjelapun sedältä. - -"Vihdoinkin saat tuossa kirjallisuustointakin", kirjoitti setä -lapussa. "Eilen tapasin tuttavan sanomalehden toimittajan; hän lähetti -sinulle koetteeksi työtä." - -Aleksanderin kädet vapisivat ilosta, kun hän aukasi käärön. Siellä -oli saksalainen käsikirjoitus. - -"Mitä tämä on -- suorasanaista?" sanoi hän. "Mutta mistä aineesta?" - -Hän luki ylhäältä lyijykynällä kirjoituksen: - -Kirjoitus "lannasta", maantaloudellista osastoa varten. Pyydetään -pian kääntämään. - -Kauan istui hän ajatuksissaan, sitten otti hitaasti, huoaten kynän -ja alkoi kääntää. Kahden päivän kuluttua oli kirjoitus valmis ja -lähetetty. - --- Oivallisesti, oivallisesti! sanoi hänelle muutaman päivän perästä -Piotr Ivanitsh! -- Toimittaja on sangen tyytyväinen, mutta sanoo -ettei kirjoitustapa ole kyllin vakavaa; no, mutta eihän ensimmäisestä -kerrasta voi niin paljon vaatiakaan. Hän tahtoo tutustua sinun -kanssasi: Mene hänen luokseen huomeniltana kello 7; hän on -valmistanut sinulle vielä yhden kirjoituksen. - --- Taasko samasta aineesta? - --- Ei jostain muusta; kyllä hän sanoi minulle, mutta minä olen -unhottanut... ah, niin! Perunasiirapista. Aleksander, sinä varmaan -synnyit paita päällä. Lopuksi alan toivoa, että sinusta tulee -kumminkin jotain: ehk'en pian sanonkaan sinulle, mitä varten olet -tullut. Ei ole vielä kuukautta kulunut, mutta joka haaralta sinulle -hyvyyttä virtaa. Sieltä saat 1000 ruplaa, toimittaja lupasi 100 -ruplaa kuukaudelta neljästä paino arkista: se on jo 2200 ruplaa! -Ei! Minä aloin toisin tavoin, sanoi hän hieman kohotettuaan -kulmakarvojaan. -- Kirjoita äidillesi, että sinä olet sillä ja sillä -tavoin turvattu. Minä vastaan hänelle myöskin, kirjoitan, että minä -hänen hyvyydestään itseäni kohtaan olen tehnyt sinulle mitä olen -voinut. - --- Mamma tulee olemaan teille... oikein kiitollinen, setä, ja minä -myöskin... sanoi Aleksander huoaten, mutta ei heittäytynyt enää -syleilemään. - - - - -III. - - -Kului vähän yli kaksi vuotta. Kuka olisi voinut tuntea meidän -pikkukaupunkilaistamme tästä hienotapaisesta, komeapukuisesta -nuoresta miehestä? Hän oli suuresti muuttunut ja miehistynyt. -Nuorukaisen kasvopiirteiden pehmeys, ihon läpikuultavaisuus ja -hienous, parran alku leuassa -- kaikki oli kadonnut. Ei ollut -jälellä arkaa ujoutta, suloista kömpelyyttä liikkeissä, kasvojen -piirteet olivat kehittyneet ja muodostivat niiden muodon, mutta -muoto teki luonteen. Liljat ja ruusut olivat kadonneet, juurikuin -päivänpaahtamina, ja parran alku muuttunut pienenlaiseksi -poskiparraksi. Keveä ja häilyvä käyminen oli muuttunut tasaiseksi ja -vakavaksi astunnaksi. Puheääneen oli lisääntynyt muutamia matalia -ääniä. Maalattavana olevasta kuvasta oli syntynyt valmistunut -muotokuva. Nuorukainen oli muuttunut mieheksi. Silmissä loisti -itseluottamus ja uskallus -- ei semmoinen uskallus, joka katsoo -kaikkea väkivaltaisesti, joka viittauksillaan ja silmäyksillään -sanoo vastaan jo ohikulkijalle: "katso, ole varoillasi, älä satuta, -äläkä polje jalalle, muuten -- ymmärräthän? kyllä suoriumme pian -keskenämme." Ei, -- se uskaliaisuus, josta minä puhun, ei sysää -luotaan, vaan vetää luokseen. Se tunnetaan hyvyyden ja menestyksen -pyrinnöistä, ja niiden vastuksien poistamisen halusta... Entistä -ihastusta Aleksanderin kasvoissa sekoitti keveä ajatusten väritys, -ensimmäisenä todistuksena siitä, että Aleksanderin sydämmeen oli -päässyt epäluulo, -- kenties ainoa seuraus sedän opetuksesta ja -elämän tutkistelemisesta, hän kun tuomitsi kaikki, mitä Aleksanderin -silmissä ja sydämessä liiteli. Aleksander oli saanut viimeinkin -malttia, s.o. hän osasi käyttäytyä säädyllisesti ihmisiä kohtaan. -Hän ei heittäynyt jokaisen kaulaan, erittäinkin sen jälkeen, kun se -mies, jolla oli taipumusta sydämmen vuodatuksiin, huolimatta sedän -varoituksista, voitti häneltä pelissä pari kertaa, mutta taas se -mies, jolla oli luja luonne ja rautainen tahto viekotteli häneltä -melkoisia summia velaksi. Muut ihmiset ja tapaukset auttoivat -lisäksi. Eräässä paikassa hän huomasi, kuinka ne salavihkaa -nauroivat hänen poikamaiselle ihastukselleen ja nimittivät häntä -romantilliseksi hourailijaksi. Toisessa paikassa -- tuskin käänsivät -huomiotaan häneen, siksi ettei hänestä ollut kenellekään _ni -chaud ni froid_. Hän ei pitänyt päivällisiä, ei ajopeliä, eikä -pelannut korkealla poengilla. Ennen Aleksanderin sydäntä kivisti -ja viilsi nämät pistokset hänen ruusunpunaisissa haaveiluissaan -todellisuudesta. Hänen päähänsä ei pistänyt kysyä itseltään: mitä -suuremmoista minä olen tehnyt, millä olen muiden joukosta erinnyt? -Missä minun asiani ovat ja mistä syystä muiden pitäisi minua huomata? -Mutta sillä välin hänen itserakkautensa kärsi. - -Sitten hän irtautui vähitellen siitä ajatuksesta, että elämässä aina -näkyy ruusuja, vaan että löytyy okaitakin, jotka välistä pistelevät, -minua tosin ainoastaan keveästi, vaan ei niinkuin setä kertoilee. -Ja niin hän alkoi oppia itseään hillitsemään, mielenpuuskat ja -liikutukset eivät tulleet niin usein esille ja hän puhui harvemmin -outoa kieltä, ainakin vieraiden läsnä ollessa. - -Mutta vieläkin, eikä suinkaan vähäksi suruksi Piotr Ivanitshille, -oli hän kaukana sedän kylmistä periaatteista kaikessa siinä, -joka liikuttaa ja mullistaa ihmisten sielua. Sydämen kaikkien -salaisuuksien ja arvoituksien selville tuomisesta hän ei tahtonut -kuullakaan. - -Piotr Ivanitsh antaa hänelle aamupäivällä tavallisen läksyn: -Aleksander kuuntelee, hämmästyy tahi vaipuu syviin ajatuksiin, -mutta kun sattuu sitten jonnekin iltamaan menemään, niin takaisin -tultuaan on hän toinen ihminen; päivää kolme käy hän kuin hulluna --- ja sedän teoriat ovat mennet kaikki hitoille. Tanssiparin lumous -ja ilma, musiikin helinä, paljastetut olkapäät, tuliset katseet, -ruusunpunaisien huulien hymy, eivät antaneet hänen nukkua koko -pitkinä öinä. Välistä näkee hän edessään vyötäisen, jota hän oli -käsillään kosketellut välistä ikävöivän pitkän katseen, joka hänelle -heitettiin poislähteissä, milloin tulisen hengityksen, josta hän oli -vähällä sulaa välisin aikana, tahi keskustelee puoliääneen akkunan -vieressä, masurkan jyrytessä, silloin kuin katseet säteilivät ja -kieli puhui Jumala ties mitä. Hänen sydämmensä löi; ja hän syleili -suonenvedon tapaisella vavistuksella tyynyä ja kääntelihe kauan -kyljeltä toiselle. - -Missä on rakkaus? Oi minä janoon rakkautta! sanoi hän: -- tuleekohan -se pian? Milloin tulevat ne ihmeelliset hetket, ne suolaiset -kärsimykset, onnen vavistus, kyyneleet... j.n.e. - -Toisena päivänä tuli hän sedän luo. - --- Millainen iltama, setä, oli eilen Saraiskilla, sanoi hän, vaipuen -illan muistelmiin. - --- Oliko hyvä? - --- Ihmeellisen! - --- Oliko kunnollinen illallinen? - --- En minä syönyt illallista. - --- Kuinka niin? Sinun ijälläsi ei syödä illallista, kun voi. Huomaan -jo melkein liiaksikin, että sinä et leikillä totu täkäläiseen -järjestykseen. Oliko siellä kaikki kelvollisesti? Puvut, valo... - --- Oli. - --- Ja kunnollisia ihmisiä? - --- Oi, niin erittäin kunnollisia. Millaisia silmiä, olkapäitä! - --- Olkapäitä? Kellä? - --- Niinhän te kysyitte? - --- Ketä? - --- No, neitosia. - --- En, minä en heitä kysellyt; mutta yhden tekevää -- oliko paljon -sieviä? - --- Oi hyvin paljon... mutta sääli, että kaikki ovat yhdenlaisia. -Mitä yksi sanoo -- samaa toistaa toinenkin, kuin ulkoapäin opittua -läksyä. Oli yksi... joka oi ollut ihan kokonaan toisten kaltainen... -ei niissä löydy nimeksikään itsenäisyyttä, eikä tahdon lujuutta. -Liikkeet, katseet, kaikki ovat samanlaista: ei saa kuulla itsestään -syntynyttä ajatusta, ei tunteen väläystä... kaikkia on peittänyt ja -koristanut sama kiilloitus. Ei mikään taida kutsua niitä ulos. Ovatko -ne kaiken ikänsä suljetut, eivätkö ne koskaan tule ilmi kenenkään -edessä? Painaako kureliivi tosiaan ikuisesti rakkauden huokaukset ja -särjetyn sydämen valituksen? eikö se tosiaan anna sijaa tunteelle? - --- Miehen läheisyydessä kaikki tulee ilmi. Jos alkaisi sinun -tavallasi ajatella ääneen, niin moni taitaisi kaiken ikänsä pysyä -vanhanapiikana. Kyllä löytyy semmoisia narreja, jotka ennen aikoja -antavat ilmi sen mitä pitäisi peittää ja tukehduttaa, mutta senpä -vuoksi jälestäpäin tulee kyyneliä ja vaan kyyneliä: se ei ole oikein -laskettu. - --- Täytyykö siinäkin laskea, setä? - --- Kuinkas muuten, kaikessa täytyy, rakkahani, laskea; mutta häntä, -joka ei laske nimitetään venäjänkielellä narriksi. Lyhyesti ja -selvästi. - --- Täytyy pidättää rinnassaan jalon tunteen puuska!... - --- Oh, kyllä tiedän ettet sinä pidätä, sinä olet valmis kadulla, -teatterissa heittämään itsesi ystävän kaulaan ja itkemään. - --- Mitä väliä sillä on? Sanoisivat ainoastaan, että tuo ihminen on -kovasti tunteellinen, niin, sillä on taipumusta kaikkeen hyvään ja -jaloon eikä ole taipuisa -- - --- Eikä ole taipuisa laskemaan s.o. ajattelemaan. Onpahan mahtava -henkilö -- joka on kovasti tunteellinen ja hirmuisesti himoinen! -Vähänkö senlaatuisia luonteita on olemassa! Hurmautuneena ihminen -on kaikkein vähemmin ihmisen näköinen, siinä ei ole siis mitään -kehuttavaa. Pitää kysyä osaako hän hallita tunteitaan; jos osaa, niin -silloin hän on ihminen... - --- Teidän käsityksenne mukaan tunteitakin voi hallita kuin höyryä, -huomautti Aleksander: -- milloin laskea vähäisen, milloin yht'äkkiä -pysäyttää, aukaista läppää, tahi panna kiinni... - --- Sitä läppää ei ole luonto tyhjän vuoksi antanut ihmiselle -- se on -ymmärrys, sinä et sitä aina omista -- ikävä kyllä ja olet kumminkin -kelpo nuori mies! - --- Ei setä, teitä on ikävä kuunnella. Saattakaa minut ennemmin tuon -matkustavan rouvan tuttavuuteen... - --- Minkä? Ljubetskoinko? Oliko hän siellä eilen? - --- Oli, hän puhui kauan aikaa minun kanssani Teistä, kyseli omaa -asiaansa. - --- Ah, niin! Sattui sopimaan... Setä otti taskustaan paperin. - --- Vie tämä paperi hänelle ja sano, että vasta eilen sain sen ja -sittenkin antoivat väkisin virkahuoneesta; selitä hänelle asia -tarkkaan: kuulithan mitä me puhuimme virkamiehen kanssa? - --- Kyllä, kyllä tiedän; kyllä minä selitän. Aleksander sieppasi -molemmin käsin paperin ja pisti sen taskuunsa. Piotr Ivanitsh katsoi -häneen. - --- Mikä sinun päähäsi pisti tutustua hänen kanssaan? Ei hän ole -hauskan näköinen: nenän vieressä on käsnä. - --- Käsnäkö? En minä muista. Kuinka te sen huomasitte, setä? - --- Nenän vieressä olisi käsnä, eikä sitä huomaisi! Miksi mielesi -tekee hänen luokseen? - --- Hän on niin hyvä ja kunnioitettava... - --- Kuinka sinä et huomannut käsnää nenän vieressä, mutta tiedät -jo että hän on hyvä ja kunnioitettava? Se on merkillistä. Mutta -maltapas... onhan hänellä tytär -- pieni mustanverevä. Aha! nyt en -ihmettele. Siis sentähden et huomannutkaan käsnää nenän vieressä. - -Molemmat purskahtivat nauruun. - --- Mutta minä ihmettelen, setä, sanoi Aleksander, että te huomasitte -ennen käsnän nenän vieressä kuin tyttären. - --- Anna paperi takaisin. Sinä varmaankin päästät siellä ulos kaiken -tunteen ja unhotat kokonaan panna läpän kiinni, saat joutavaa toimeen -ja piru ties mitä selität... - --- En, setä, en saa. Tehkää mitä tahdotte, mutta paperia en anna, -minä menen paikalla... - -Ja hän katosi kamarista. - -Työ tähän saakka oli mennyt menojansa. Virkatoimessa huomasivat -Aleksanderin ky'yn ja antoivat hänelle kelpo paikan. Ivan Ivanitsh -alkoi tuoda kunnioituksella nuuskarasian hänelle, hän aavisti, -että Aleksander, niinkuin moni muukin, palveltuaan vuotta vaille -viikon, saa hänet kiinni, istuu hänen niskalleen, pyörähtää osaston -päälliköksi, mutta sitten, kun kaikki hyvin käy, varatirehtööriksi, -samalla tavalla kuin tuokin, tai tirehtööriksi niinkuin tämä, -mutta molemmat ovat hänen johdollaan alkaneet palveluksensa. "Vaan -minä saan tehdä heidän sijassaan työtä!" lisäsi hän. Sanomalehden -toimituspaikassa tuli hän myöskin tärkeäksi henkilöksi. Hän valikoi, -käänsi, korjaili toisten kirjoituksia ja kirjoitteli itsekin -kaikenlaisia tietopuolisia havaintoja maataloudesta. Oman mielensä -mukaan oli hänellä rahoja enemmän kuin tarvitsi, mutta sedän mielestä -ei ollut kylliksi. Vaan ei hän aina työskennellyt rahan tähden. Hän -ei luopunut siitä virvoittavasta ajatuksesta, toisesta korkeammasta -kutsumuksesta. Hänen nuoria voimiaan riitti kaikkeen. Hän varasti -unelta ja viralta aikaa, kirjoitti runoja, novelleja, historiallisia -kuvauksia ja elämä-kertomuksia. Setä ei enää liistaroinut väliseinää -hänen kyhäyksillään, vaan luki niitä ääneti, sitten vihelteli ja -sanoi: "Niin! Tämä on entistä parempi." Muutamia palstoja tuli -vieraalla nimellä. Aleksander kuunteli ilosta vavisten ystäväin -kiitollista arvostelua, joita hänellä oli virastossa, ravintoloissa, -sekä erityisissä taloissa. Rakkauden jälkeen paras unelmansa alkoi -toteutua. Tulevaisuus lupasi hänelle paljon loistoa ja kunniaa; -näytti kuin häntä ei odottaisi tavallinen osa, kun yht'äkkiä... - -Muutamia kuukausia kului. Aleksanderia ei näkynyt melkein missään, -juuri kuin hän olisi kadonnut. Sedän luona hän kävi harvemmin. -Tämä arveli töitten olevan esteenä. Kerran sanomalehden toimittaja -kohdatessaan Piotr Ivanitshia, valitti, että Aleksander viivyttelee -palstoja. Setä lupasi ensitilaisuudessa ottaa selkoa veljensä -pojasta. Tilaisuus ilmestyi kolmen päivän perästä. Aleksander juoksi -sedän luo kuin hulluna. Hänen käymisessään ja liikkeessään voi -huomata iloisen hätiköimisen. - --- Hyvää päivää, setä, olen niin iloinen Teitä nähdessäni! sanoi hän -ja tahtoi syleillä setää, mutta tämä ennättikin mennä pöydän, taakse. - --- Hyvää päivää Aleksander! Miksi sinua ei ole niin kaukaan aikaan -näkynyt? - --- Olen... ollut niin kiinnitetty työhön; olen kirjoittanut otteen -saksalaisesta talouden... - --- Vai niin! Mitä toimittaja sitten valehtelee? Hän sanoi minulle -toissa päivänä, ettet sinä mitään tee -- aika toimittaja! Kyllä minä -hänet opetan, kun ensikerran kohtaan... - --- Ei, älkää virkkako hänelle mitään, keskeytti Aleksander: -- minä -en ole hänelle vielä lähettänyt työtäni, sen vuoksi hän niin sanoi... - --- Mutta mikä sinun on? Sinulla on niin juhlalliset kasvot! Oletko -nimitetty asessoriksi, vai oletko saanut ristin? - --- Aleksander pudisti päätään. - --- No, rahaa sitten? - --- En. - --- Mitä sinä katselet sitten semmoisella sotapäällikön katseella? -Kun et, niin älä sitten hämmennä minua, istu ennemmin ja kirjoita -Moskovaan, kauppias Dubasoville, että lähettäisi pian loppurahat. Lue -hänen kirjeensä: missä se on? Tuossa. - -Molemmat olivat ääneti ja alkoivat kirjoitta. - --- Olen lopettanut! sanoi Aleksander muutaman minutin kuluttua. - --- Pian valmistui: oivallinen mies! Näytäpäs tänne. Mitä tämä on? -Sinä kirjoitat minulle. K. Herra Ivanitsh! Hänen nimensä on Timofei -Nikonitsh. Kuinka 520 ruplaa! 5200! Mikä sinua vaivaa, Aleksander? - -Piotr Ivanitsh pani pois kynän ja katsoi veljensä poikaa. Tämä -punastui. - --- Ettekö huomaa mitään kasvoissani? kysyi hän. - --- Jotain typerää... Annapas olla. Oletko rakastunut? kysyi Piotr -Ivanitsh. Aleksander oli ääneti. - --- Niinkö, vai mitä? arvasinko? - -Aleksander nyökäytti riemun hymyllä ja säteilevällä katseella -myöntävästi päätään. - -Oikein arvattu! Miten en heti arvannut? Vai sentähden olet tullut -laiskaksi, ja sentähden sinua ei näe missään. Saraiskinit ja -Skatshinit kuiskaavat minulle: missä ja missä Aleksander Feodoritsh -on? Mutta hänpä on -- seitsemännessä taivaassa. - -Piotr Ivanitsh alkoi jälleen kirjoittaa. - -Nadinka Ljubetskiin! sanoi Aleksander. - --- Minä en kysynyt, vastasi setä: -- olkoon kenen tallansa -- niin se -on kaikki hulluutta. Mihin Ljubetskiin? Siihenkö, jolla on käsnä? - --- Hyi! setä! keskeytti Aleksander harmistuneena: -- mikä käsnä? - --- Ihan nenän vierensä. Etkö vieläkään ole tarkastanut? - --- Aina te sekoitatte. Äidillä taitaa olla käsnä nenän vieressä. - --- No, yhdentekevä. - --- Yhdentekevä! Nadinka! hän on enkeli? Ettekö tosiaankaan ole häntä -huomannut? Nähdä kerran -- eikä huomata. - --- Mitä hänessä on niin merkillistä? Mitä, hänessä pitäisi huomata? -Sanoithan ettei hänellä ole käsnää?... - --- Saittepa nyt tuon käsnän? Älkää tehkö syntiä setä: voiko sanoa -että hän on meidän seuraelämän teeskenneltyjen nivelnukkien näköinen? -Tarkastakaa hänen kasvojansa: mikä hiljainen, syvä miete niissä -piilee. Tämä ei ole ainoastaan tunteellinen, vaan järkevä tyttö... -syvä luonne... - -Setä alkoi tärisyttää kynäänsä pitkin paperia, mutta Aleksander, -jatkoi: - -Te ette, kuule hänen puheessaan ilkeitä, tavallisia lauseita. Mikä -selkeä järki välähtelee hänen mielipiteissään! Mikä tuli tunteissa! -Kuinka hän ymmärtää elämän syvästi. Te myrkytätte katsantokannallanne -sen, mutta Nadinka sovittaa minut sen kanssa. - -Aleksander vaikeni hetkiseksi ja vaipui kokonaan uneksimaan Nadjaa. -Sitten alkoi hän taas. - --- Kun hän aukasee silmänsä, huomaatte paikalla, minkä tulisen ja -hellän sydämen tulkitsijana ne ovat! Mutta ääni, ääni! Mikä sointu, -mikä hurma siinä on! Kun vaan tämä ääni kajahtaa tunnustuksessa... -ei löydy korkeampaa autuutta maan päällä! Setä! kuinka elämä on niin -ihana; kuinka onnellinen minä olen. - --- Hänen silmiinsä nousivat kyyneleet, hän heittäysi yhdellä -harppauksella ja syleili setää. - --- Aleksander, huudahti Piotr Ivanitsh, hypättyään ylös istualtaan: --- pane läppä pian kiinni, -- kaiken höyryn päästit pois! Sinä -olet hullu! Katso mitä olet tehnyt! Yhdessä sekunnissa täsmälleen -kaksi tyhmyyttä! sait tukkani epäjärjestykseen ja tiputit kirjeen -päälle mustetta. Luulin jo, että olit kokonaan luopunut tavoistasi. -Kaukaan aikaan en ole sinua tuommoisena nähnyt, Katso, katso Herran -tähden, itseäsi peilistä! Voiko löytyä tyhmempää naamaa? Mutta et ole -kumminkaan tyhmä! - --- Ha, ha, ha! Setä, minä olen onnellinen. - --- Kyllä sen huomaa! - --- Eikö totta? Minun katseessani välkkyy ylpeys. Minä katselen -alas tulvaan, niinkuin ainoastaan voi katsoa sankari, runoilija ja -rakastunut, joka on saanut onnellisen vastarakkauden... - --- Ja niinkuin hullut rakastajat, tahi vielä pahemmin... No, mutta -mitä minä teen nyt kirjeellä? - --- Antakaa, minä raaputan pois -- ei sitä huomaakaan, sanoi -Aleksander. Hän heittäysi pöydän luo ja alkoi yhtä suonenvedon -tapaisesti raaputtaa, puhdistaa, hieroa ja hieroi kirjeesen reijän. -Hieromisesta pöytä heilahti ja satutti kirjahyllyä. Kirjahyllyn -päällä oli italialaisesta alabasterista Sofokleen tahi Aiskylon -rintakuva. Kunnioitettava tragiko heilahti ensi täristyksestä pari -kolme kertaa epävakaisella jalanteella edestakaisin, sitten pudota -tärähti alas kirjahyllyltä ja särkyi muruisiksi. - --- Kolmas tyhmyys, Aleksander, sanoi Piotr Ivanitsh, nostaen murusia: --- mutta tämä maksaa viisikymmentä ruplaa. - --- Minä maksan setä! oh, minä maksan, mutta älkää toruko minun -tunteenpuuskaani: se on puhdas ja jalo: minä olen onnellinen, -onnellinen! Jumalani! kuinka elämä on ihanaa. - -Setä rypisti kulmakarvojaan ja pudisti päätään. - --- Milloin sinä viisastut, Aleksander? Jumala ties' mitä puhut? - -Sillä välin katseli hän surullisesti särjettyä rintakuvaa. - --- Maksan, sanoi hän: -- maksan. Se olisi neljäs tyhmyys. Huomaan, -että mielesi tekee kertoa onnestasi. No, eihän tässä muu auta. Jos on -määrätty, että setien pitää ottaa osaa veljensä poikien tyhmyyksiin, -niin olkoon menneeksi, annan sinulle neljännestunnin aikaa; istu -hiljaa ja kerro, äläkä tee viidettä tyhmyyttä, kerro sitten uuden -tyhmyyden perästä saat mennä: minulla ei ole aikaa. No... sinä olet -onnellinen... Niin, mitäs siitä? Kerro nyt pian. - -Vaikkapa niinkin olisi, setä, eivät nämät asiat ole niinkään -kerrottavissa, huomautti Aleksander sievällä hymyllä. - --- Minä jo valmistin sinua, mutta sinä, huomaan, tahdot kuitenkin -aloittaa tavallisella alku-soitolla. Se merkitsee, että kertomus -jatkuu koko tunnin; minulla ei ole aikaa; posti ei odota. Maltas, -minä kerron ennen itse. - --- Te? Sepä olisi hauskaa? - --- No, kuuntele sitten, se on sangen hauskaa. Sinä kohtasit eilen -kaunotartasi yksin... - --- Mistä te sen tiedätte? sanoi Aleksander tulistuneena: -- -lähetättekö minua nuuskimaan. - --- Kuinkas muuten, minä pidän palkattuja nuuskijoita sinua varten. -Mistä sait semmoista päähäsi, että minä niin paljon pidän huolta -sinusta? Mitä se minua liikuttaa? - --- Näitä sanoja seurasi jäinen katse. - --- Mistä te sitte tiedätte? kysyi Aleksander, lähestyen setää. - --- Istu, istu, Jumalan tähden, älä lähesty pöytää, särjet taas -jotain. Kasvoissasi on kaikki kirjoitettu, minä luen täältä. Teillä -oli tunnustus keskenänne, sanoi hän. - --- Aleksander punastui ja oli ääneti. Näkyi että setä osasi pilkkuun. - --- Te olitte molemmat, niinkuin tapana on, hyvin typerät, sanoi Piotr -Ivanitsh. - -Veljenpoika teki tuskallisen liikkeen. - -Asia alkoi tyhjästä, kun olitte jääneet kahden kesken, jostain -mallista, jatkoi setä: -- sinä kysyit kenelle hän ompelee? Hän -vastasi: "mammalle tahi tädille" tahi jotain muuta senkaltaista, -mutta itse te vapisitte kuin vilutaudissa... - --- Ettepä arvannutkaan, setä: ei mistään mallista; me olimme -puutarhassa... sanoi Aleksander vahingossa ja vaikeni. - --- No, kukkasestako, vai mistä, sanoi Piotr Ivanitsh: -- kenties -vielä keltaisesta, yhdentekevä; mikä vaan sattuu silmiin, että -voi alkaa keskustelun: ilman sanat eivät tule kielelle. Sinä -kysyit, miellyttääkö häntä kukkanen; hän vastasi kyllä. -- Miksi -se miellyttää? "Niin vaan" vastasi hän, ja molemmat olitte ääneti, -sentähden, että molemmat tahtoivat sanoa vallan toista, ja puheesta -vaan ei tahtonut tulla mitään! Sitte katsoitte toinen toiseenne, -hymyilitte ja punastuitte. - --- Ah, setä, setä, johan te nyt!... puhui Aleksander, ollen kovin -hämillään. - --- Sitten, jatkoi parantumaton, setä aloit sinä kautta rantain puhua, -että edessäsi aukeni uusi maailma. Hän katsahti yht'äkkiä sinuun, -ikään kuin olisi kuunnellut odottamatonta uutista; sinä varmaan -jouduit pois suunniltasi, sitten sanoit jälleen niin, että tuskin -kuului jotta nyt vasta sinä tulit tuntemaan elämän arvon, että sinä -ennenkin olit nähnyt hänet... mikä hänen nimensä on? Maria, vai mikä? - --- Nadinka. - --- Olet nähnyt hänet aivan kuin unessa, aavistit että häntä kohtaat, -että myötätuntoisuus vei teidät yhteen ja että sinä nyt omistat -hänelle yksin kaikki runot sekä suorasanaiset... Ajattelen, että kai -kädet tekivät työtä! Varmaan kaasit tahi särit jotain. - --- Setä! te varmaan olitte meitä kuuntelemassa! huusi Aleksander -joutuen pois suunniltaan. - --- Niin, minä istuin siellä pensaan takana. Eihän minulla olekaan -muuta tekemistä, kuin juosta sinun jäljessäsi ja kuunnella kaikkia -loruja. - --- Mistä te sen sitte tiedätte? kysyi Aleksander käsittämättömänä. - --- Vaikeako tuo on? Aatamista ja Eevasta alkaen on kaikilla sama -histooria, ainoastaan vaan pienillä muutoksilla. Kun tulee tuntemaan -kysymyksessä olevien henkilöitten luonteet, voipi tietää muutokset. -Se kummastuttaa sinua, mutta olet kuitenkin kirjailija olevinasi? -Nyt alat hyppiä ja laukata päivää kolme kuin hullu, pyrit riippumaan -jokaisen kaulaan -- mutta, Jumalan tähden, älä toki minun. Neuvoisin -panemaan itsesi täksi ajaksi lukon taakse kamariisi, laskemaan siellä -ulos kaiken tämän höyryn ja tekemään kaikki tekoset Evsein kanssa, -ettei kukaan näkisi. Sitten vähän mietiskelet ja koetat saada toista, -esimerkiksi suuteloa. - --- Nadjan suuteloa! Oi mikä suuri, mikä taivaallinen palkinto! sanoi -Aleksander melkein ulvoen. - --- Taivaallinen! - --- Mikäs muu -- aineellinenko, maallinenko, teidän käsityksenne -mukaan? - --- Epäilemättä, sähkön vaikutusta; rakastuneet -- ovat kuin kaksi -Leydenin pulloa, jotka molemmat ovat kovin sähköllä täytetyt; -suuteloilla sähkö pääsee pois, ja kun on kokonaan päässyt pois -- -hyvästi rakkaus, ja sitten seuraa kylmeneminen... - --- Setä! - --- Niin kyllä! Miten sinä arvelet? - --- Mikä katsantotapa! mitkä käsitteet! - --- Niin, minä unhotin: sitten sinulla vielä näyttäytyvät "aineelliset -merkit." Taaskin tuot jos jonkin joutavata, alat niitä ajatella ja -katsella, mutta työ sysätään syrjään. - -Aleksander kopeloi taskuaan. Mitä, joko siellä on? Alat tehdä kaikkea -samaa, mitä maailman luomisesta ihmiset ovat tehneet. - --- Varmaan samaa mitä tekin, setä, olette tehnyt? - --- Niin, mutta vielä tyhmemmin. - --- Tyhmemmin! Etteköhän kutsu sitä tyhmyydeksi, että minä aion -rakastaa syvemmin ja kovemmin kuin te, enkä aio pilkata tunnetta, -enkä leikkiä sillä kylmästi, niinkuin te... enkä repiä pyhien -salaisuuksien verhoa... - --- Sinä tulet rakastamaan niinkuin kaikki muut, et syvemmin etkä -kovemmin; tulet repimään salaisuuksien verhon... sinä tulet vaan -uskomaan ikuiseen ja muuttumattomaan rakkauteen, ja sitä ainoastaan -ajattelemaan, sepä se juuri onkin tyhmää: itse valmistat itsellesi -surua enemmän kuin sitä pitäisi olla. - --- Oi, se on kauheata, kauheata, setä, mitä te puhutte! Kuinka monta -kertaa olen tehnyt itselleni lupauksen salata teiltä mitä minun -sydämmessäni tapahtuu. - --- Miksi et salannut? Tulit vaan häiritsemään minua... - --- Olettehan ainoa omaiseni, setä: kenelle jakaisin tämän tunteiden -kyllyyden? Mutta te syöksette armotta leikkausveitsenne kaikkein -salaisimpiin sydämmeni mutkiin. - --- En minä tee sitä omaksi huvikseni: olethan itse pyytänyt minun -neuvojani. Kuinka monesta hulluudesta olenkaan sinua varjellut!... - --- Ei, setä, antaa minun olla ainaisesti tyhmän teidän silmissänne, -mutta minä en voi elää semmoisilla käsitteillä elämästä ja ihmisistä. -Se koskee kipeästi, se on ikävää! Sitten en minä tarvitse koko -elämää, en tahdo sitä niillä ehdoilla -- kuuletteko? en tahdo! - --- Kuulen; mitä minä voin tehdä? Enhän minä voi lopettaa sinulta -elämää. - --- Niin, puhui Aleksander, -- huolimatta teidän ennustuksistanne, -tulen minä onnelliseksi, rakastamaan ikuisesti ja ainoastaan kerran -vaan. - --- Oh, ei! Minä aavistan, että säret paljon vielä yhtä ja toista -minulta. Se nyt ei olisi vielä mitään: rakkaus menee rakkautena; -ei sinua kukaan kiellä; ei ole meidän vallassa johtaa, ettei kovin -antaisi itseään rakkaudelle etenkin sinun ijälläsi, mutta kuitenkaan -ei siihen määrään että heittää työn; rakkaus rakkautena, vaan työ -työnä... - --- Kirjoitanhan minä otteita saksalaisesta... - --- Ole nyt jo, et sinä kirjoita mitään otteita, antaut vaan lemmen -hurmaukselle, mutta sanomalehden toimittaja antaa sinulle eron... - --- Antakoon vaan! Minä en häntä tarvitse. Voinko minä ajatella nyt -tuota ilettävää hyötyä, kun... - --- Ilettävää hyötyä! Ilettävää! Rakenna ennen kalliolle mökki, syö -leipää, juo vettä ja laula: - - Sun kanssas köyhä mökki - Muuttuupi Edeniksi!... - -mutta silloin kun sinulta loppuu "ilettävä metalli", niin älä pyydä -minulta -- minä en anna... - --- En minä ole tainnut usein teitä vaivata. - --- Tähän saakka et ole, Jumalan kiitos, mutta voisi tapahtua, kun -työn heität; rakkaus vaatii myöskin rahaa: siinä tulee liikaa -ylellisyyttä ja muita kulunkeja. - -Oh, sitä kahdenkymmenen vuotisen rakkautta! Se nyt vasta on -ilettävää, niin ilettävää, ett'ei kelpaa minnekään! - --- Millainen sitten kelpaa? Neljänkymmenen vuotisen? - -Minä en tiedä, millainen neljänkymmenen vuotisen rakkaus on, minä -olen kolmekymmentäyhdeksän... - --- Millainen teidän on? - --- Ehkä sellainen kuin minun on. - --- Se tahtoo sanoa, ei minkäänlainen. - --- Mistä sinä sen tiedät? - --- Niinkuin te muka voisitte rakastaa? - -Miksi en? Enkö minä ole ihminen, vai olenko minä kahdeksankymmenen -vuotias? Jos minä rakastan, niin rakastan järkevästi, muistan -itseäni, en lyö, enkä kaada mitään kumoon. - --- Järkevä rakkaus? Hyvä on se rakkaus, joka muistaa itseään! -huomautti ivallisesti Aleksander: -- joka ei hetkeksikään unhotu... - -Villitty luontokappale, keskeytti Piotr Ivanitsh, ei muista, vaan -jolla on järki, sen täytyy muistaa, päinvastaisessa tapauksessa se ei -ole rakkautta... - --- Mitä sitten? - --- Riettautta, niinkuin sinä sanot. - --- Te... rakastatte! sanoi Aleksander, epäillen katsoen setää: -- ha, -ha, ha! - -Piotr Ivanitsh puhui silmillään. - --- Ketä, setä? kysyi Aleksander. - --- Tahtoisitko tietää! - --- Tahtoisin. Morsiantani. - -Mo... morsianta? sai Aleksander tuskin sanotuksi, hyppäsi paikaltaan -ja lähestyi setää. - -Etemmäksi, etemmäksi, Aleksander, pane läppä kiinni! sanoi Piotr -Ivanitsh, nähtyään kuinka veljen pojan silmät suurenivat, ja hän -nosti pian eteensä kaikellaisia pieniä esineitä, rintakuvia, muita -kuvia, kellon ja mustepullon. - -Varmaan te aiotte naida? kysyi Aleksander yhtä hämmästyneenä. - --- Varmaan. - --- Ja te olette noin rauhallinen? Kirjoitatte Moskovaan kirjeitä, -puhutte sivuasioista, käytte tehtaalla ja keskustelette noin helvetin -kylmästi rakkaudesta? - --- Helvetin kylmästi -- se on jotain uutta. Helvetissä, sanotaan, on -kuuma. Mitä sinä minua niin kummasti katselet? - --- Te -- aiotte naida? - --- Mitä siinä on ihmeellistä? kysyi Piotr Ivanitsh, pannen pois kynän. - --- Kuinka, mitä? aiotte naida, eikä sanoa minulle! - --- Suo anteeksi, minä unhotin kysyä sinulta lupaa. - --- Ei minulta tarvitse lupaa kysyä, setä, mutta pitäisihän minun -saada tietää. Oma setäni aikoo naida, ja minä en tiedä mitään, -minulle ei ole sanottukaan! - --- No, sanoinhan minä. - --- Sanoitte, kun sattui puheeksi tulemaan. - --- Minä koetan kaikkea mahdollisuuden mukaan tehdä satunnaisesti. - --- Mutta, että minulle ensimmäiseksi jakanut ilonne: tiedätte kyllä, -kuinka minä teitä rakastan kuinka ja'an... - --- Minä ylimalkaan kartan jakamista, ja naimisessa etenkin. - --- Tiedättekö mitä, setä? sanoi Aleksander elävästi: -- kenties... -minä en voi salata teiltä... Minä en ole semmoinen, sanon kaikki -ulos... - --- Oh, Aleksander, minulla ei ole aikaa; jos se on uusi histooria, -niin eikö sopisi huomenna? - --- Minä tahdoin vaan sanoa, että kenties minäkin olen lähellä sitä -onnea... - --- Mitä? kysyi Piotr Ivanitsh, hieman teroittaen korviaan. -- Tuohan -tekee uteliaaksi... - --- Aha! Uteliaaksiko? Niinpä minäkin kiusaan teitä! En sano. - -Piotr Ivanitsh otti välinpitämättömästi käärön, pani kirjeen sinne ja -alkoi panna kiinni. - --- Ehkä minäkin nain! sanoi Aleksander sedän korvaan. - --- Piotr Ivanitsh ei ennättänyt asiata kuulla, kun jo katsoi hyvin -totisesti Aleksanderiin. - --- Pane läppä kiinni, Aleksander! sanoi hän. - --- Laskekaa vaan leikkiä, laskekaa vaan, setä, mutta minä puhun -totta. Minä pyydän mammaltani naimislupaa. - --- Sinä menet naimisiin? - --- Entäs sitten? - --- Sinun ijälläsi? - --- Minä olen kolmen kolmatta vuoden vanha. - --- Onpa toki aika! Tällä ijällä naivat ainoastaan talonpojat, kun -heille onkin työntekijää tarvis taloon. - --- No, jos minä olen rakastunut tyttöön ja on tilaisuus naida, niin -teidän mielenne mukaan ei pitäisi... - --- Minä en neuvo naimaan sitä naista, johon olet rakastunut. - --- Kuinka setä? Se on jotain uutta; en ole sitä koskaan ennen kuullut. - --- Löytyy paljon, jota et ole kuullut! - --- Minä olen ajatellut, ett'ei pitäisi löytyä avioliittoa rakkaudetta. - --- Avioliitto olkoon avioliittona, mutta rakkaus rakkautena, sanoi -Piotr Ivanitsh. - --- Miten pitäisi naida... hyödynkö tähden? - --- Asianhaaroja varteen ottaen, mutta ei hyödyn tähden. Mutta -asianhaarojen varteen ottaminen ei saa olla ainoastaan rahoissa. Mies -on niin luotu, että hänen täytyy elää naisen seurassa; sitten sinä -alat laskea miten pitäisi naida, alat hakea, valita naisista... - --- Hakea, valita! sanoi Aleksander kummastuksella. - --- Niin, valita. Siksipä minä en neuvo naimaan silloin kun rakastut. -Haihtuuhan rakkaus -- se on ilettävä totuus. - --- Se on kaikkein raakamaisin vale ja parjaus. - --- Nyt sinulle ei voi vakuuttaa; saat itse nähdä ajan pitkään, paina -nyt vaan mieleesi sanani: rakkaus haihtuu, toistan minä, ja sitten, -se nainen, joka on ollut sinusta täydellisyyden ihanne, näyttää -kenties hyvin epätäydelliseltä, mutta asiaa ei voi sitten auttaa. -Rakkaus, verhoaa ne ominaisuuksien puutteet, joita pitää vaimolla -olla. Sitten kun sinä valitessasi ajattelet kylmäkiskoisesti, onko -sillä naisella ne ja ne ominaisuudet, joita tahtoisin vaimossani -nähdä: siinä on tärkein laskeminen. Jos löydät sellaisen naisen, -niin hän miellyttää sinua ehdottomasti aina, sillä hän vastaa sinun -toiveesi. Siitä lähtee sitten hänen ja sinun välillesi lähempi -yhteys, joka sitten muodostaa... - --- Rakkaudenko? kysäsi Aleksander. - --- Niin... tahi tottumuksen. - --- Mennä naimisiin ihastumatta, ilman rakkauden runollisuutta, -intohimotta, ajatella sitten, kuinka ja mitä varten!! - --- Sinä menisit naimisiin ajattelematta, kysymättä itseltäsi: mitä -varten? Aivan samalla tapaa kuin tulit tänne, et kysynyt itseltäsi -mitä varten. - --- Te siis naitte hyödyn vuoksi? kysyi Aleksander. - --- Ottaen asianhaarat varteen, huomautti Piotr Ivanitsh. - --- Se on samaa. - --- Ei olekaan, hyödyn vuoksi naiminen merkitsee, naida rahojen tähden --- se olisi halpamaista; naida asianhaaroja varteen ottamatta -- se -olisi hulluutta... mutta sinun ei pitäisi vielä laisinkaan naida. - --- Milloin sitten? Sittenkö kun tulen vanhaksi? Mitä varten minä -seuraisin kunnottomien esimerkkiä? - --- Niiden joukossa myös minunko? Kiitos! - --- En minä puhu teistä, vaan kaikista ylipäänsä. Välistä kun sattuu -kuulemaan häitä vietettävän, niin lähtee niitä sitten katsomaan ja -mitä saa nähdä? Kaunis hento olento, melkein lapsen, joka vaan on -odottanut lumoavaa lemmen kosketusta, kehittyäkseen loistavaksi -kukaksi, yht'äkkiä temmataan nukeista, hoitajattaresta, lasten -leikistä, tanssista ja Jumalan kiitos, jospa olisi vaan näistä; -usein ei katsota sydämmeenkään, joka kenties ei ole enää hänen -omaisuutensa. Hänet puetaan harsoon ja pitsiin, koristellaan kukilla -ja huolimatta hänen kyynelistään ja kalpeudestaan viedään hänet kuin -uhri -- kenen viereen? Vanhan miehen viereen, useimmiten ruman, joka -on menettänyt nuoruuden loisteen. Tämä heittää häneen loukkaavia -himollisia katseita, tahi tarkastelee häntä kylmästi kiireestä -kantapäähän ja taitaa itse ajatella: "hyvä olet, mutta päässäsi on -varmaan tyhmyyksiä: rakkautta ja ruusuja, -- kyllä minä poistan tämän -itsepäisyyden, nämät -- tyhmyydet! Minun luonani saa huokaileminen -ja haaveksiminen jäädä, mutta käytä itseäsi sopivasti", tahi vielä -pahempaa -- ajattelee tytön omaisuutta. Kaikkein nuorin mies voipi -olla kolmekymmentä vuotta. Useimmiten on hänellä kaljupää, tosin -kyllä on hänellä risti tahi tähti rinnassa. Sitten tytölle sanotaan: -"kas tuolle ovat määrätyt kaikki nuoruutesi rikkaudet, ensimmäinen -sydämmesi lyönti ja tunnustus, katseet, lauseet, neitsyelliset -hyväilyt ja koko elämäsi." Mutta ympäri ahdistavat tulvana ne, jotka -nuoruuden ja kauneuden puolesta olisivat sopivat hänen parikseen ja -joiden pitäisi seista morsiamen vieressä. He nielevät katseillaan -uhriraukan juurikuin sanoisivat: "sitten kun mekin kulutamme -nuoruuden, terveyden ja tulemme kaljupäiksi, niin mekin naimme ja -saamme samallaisen loistavan kukan"... Hirmuista!... - --- Tuo on outoa ja pahaa Aleksander! Kaksi vuotta olet jo -kirjoittanut -- sanoi Piotr Ivanitsh -- lannasta, perunoista, -ja muista totisista aineista, joissa kirjoitustapa on vakavaa, -ahdistettua, mutta sittenkin puhut vielä kummallisesti. Älä Jumalan -tähden antaudu hurmaukselle, tahi, kun tämä hulluus sinut valtaa, -niin ole edes ääneti, anna sen mennä ohitse, et sano kumminkaan, etkä -tee mitään järjellistä: siitä tulee vaan välttämättömästä jotain -mieletöntä. - --- Eikö hurmaus synnytä runoilijan ajatusta? - --- Minä en tiedä miten se syntynee, vaan tiedän että se tulee -valmiina päästä; kun se kehittyy ajatuksissa, silloin se ainoastaan -on hyvä. No, mutta sinun mielesi mukaan -- alkoi uudelleen Piotr -Ivanitsh oltuaan ääneti -- kenelle sitten pitäisi antaa nämät kauniit -olennot? - --- Niille, joita he rakastavat ja jotka eivät ole vielä kadottaneet -nuoruuden, kauneuden loistetta, joiden sekä päässä että sydämmessä --- joka paikassa huomaa elämän läheisyyden, niin ettei silmissä ole -sammunut loiste, eikä poskilta ole mennyt puna, eivätkä kadonneet -raittiit terveyden merkit; sille, joka voimakkaalla kädellä -taluttaisi elämän tiellä kaunista ystävätärtään, ja toisi hänelle -lahjaksi täyden sydämmen rakkautta, joka voisi ymmärtää ja jakaa -hänen tunteensa, silloin kuin luonnon lait... - --- Jo. riittää! Se on semmoisille velikullille kuin sinä olet. Jos me -asuisimme keskellä peltoja ja synkkiä metsiä -- niin silloin, muuten -tämmöisen velikullan vaimon, kuin sinun -- tulee paljon kestää! -Ensimmäisenä vuonna tulee mielettömäksi, sitten menee katselemaan -kulissien taakse, tahi antaa vaimolleen sisäpiian kilpailijaksi, -sentähden, että luonnon lait, joista sinä puhut, vaativat -vaihtelevaisuutta, uutta -- mainio järjestys! Mutta sittenkuin -vaimo huomaa miehensä tekoja, rakastuu hän yht'äkkiä kypäreihin, -paraateihin ja naamiohuveihin, tekee sinulle semmoisen... ilman -varoja on vielä vaikeampi: ei ole syömistä, sanoo. Piotr Ivanitsh -irvisti happamesti. - --- Minä olen nainut, sanoo mies, jatkoi hän. Minulla on jo kolme -lasta, auttakaa, en voi elättää, olen köyhä... Köyhä! mikä ilkeys! -Ei, minä toivon, ettet sinä joudu toiseen, etkä toiseen luokkaan. - --- Minä joudun onnellisten miesten luokkaan, setä, mutta Nadinka --- onnellisten vaimojen. Minä en tahdo naida, niinkuin suurin osa -naipi: ovat sepittäneet saman virren: "nuoruus on mennyt, yksinäisyys -ikävystyttää, niin pitää mennä naimaan!" Minä en ole semmoinen. - --- Hourailet, rakkahani! - --- Mistä te sen tiedätte? - --- Siitä, että sinä olet samanlainen ihminen kuin muutkin, ja toisia -olen aikoja sitten tuntenut. No, sano minulle mitä varten sinä aiot -naida? - --- Kuinka, mitä varten! Nadinka on minun vaimoni! huudahti -Aleksander, peittäen kasvonsa käsillään. - --- No, kuinka kävi? Näetkös -- et itsekään tiedä. -- Oh! henki on -pakahtua yhdestä ajatuksesta. - -Te ette tiedä, setä, kuinka minä häntä rakastan! Minä rakastan niin, -ettei kukaan ole vielä rakastanut: kaikilla sieluni voimilla -- -hänelle kaikki... - --- Ennen saisit, Aleksander, torua minua, tahi olkoon menneeksi, -syleillä minua, kuin yhä toistaa tuota typerintä lausetta! Mitenkä -kielesi kääntyykään sanomaan "niin ettei kukaan ole vielä rakastanut!" - -Piotr Ivanitsh kohotti olkapäitään. - --- Mitä, eikö se voi olla mahdollista? - --- Sitäpaitsi, kun katselen tarkemmin rakkauttasi, niin luulen -melkein mahdolliseksi: typerimmin ei voi rakastaa! - --- Mutta Nadinka, sanoo, että meidän pitää odottaa vuoden päivät, -että me olemme vielä niin nuoret, meidän täytyy koetella itseämme... -koko vuosi...ja sitten. - --- Vuosi! Vai niin! Olisit aikoja sitten sanonut! keskeytti Piotr -Ivanitsh. Hänkö sen ehdotti? Sepä vasta järkevää! Miten vanha hän on? - --- Kahdeksantoista vuotta. - --- Sinä olet kaksikymmentäkolme: no veikkoseni, hän on -kaksikymmentäkolme kertaa viisaampi sinua. Hän, niinkuin näen, -ymmärtää asian: hän leikittelee, koketeeraa sinun edessäsi, kuluttaa -aikansa hauskasti, mutta sitten... löytää noiden tyttöriepujen -joukossa rikki viisaitakin. No, sinä et siis nai. Minä luulin sinun -tahtovan jotenkin kiireesti pyöräyttää kaikessa hiljaisuudessa. Sinun -ijälläsi tämmöiset hulluudet tapahtuvat niin pian, ettei ennätä -estääkään; mutta vasta vuoden päästä! Siihen asti päästyä ennättää -hän pistää sinut pussiin... - --- Hän -- pistää pussiin, koketeeraa! tyttöriepu! Hän, Nadinka? Hyi, -setä! Kenen kanssa olette elämänne ajan elänyt, kenen kanssa ollut -tekemisessä, ketä rakastanut, jos teillä on noin mustat epäluulot?... - --- Elänyt ihmisten kanssa, rakastanut vaimoa. - --- Hänkö pettäisi! Tämä enkeli, itse rehellisyys, nainen, jonka -Jumala on tainnut luoda ensimmäiseksi kaikessa puhtaudessa ja -loistossa... - --- Hän on kuitenkin nainen, ja luultavasti pettää. - --- Tämän jälkeen sanotte, että minäkin petän. - --- Aikaa voittaen -- niin sinäkin. - --- Minä! Ne joita te tunnette, niistä voitte päättää, mitä tahdotte, -mutta minusta -- eikö teidän ole synti epäillä niin halpamaista? Mikä -minä olen sitten teidän silmissänne? - --- Ihminen. - --- Eivät kaikki ole samallaiset. Tietäkää se, etten minä leikilläni -ole antanut hänelle totista lupausta rakastaa häntä elinaikani! olen -valmis valallani sen vannomaan... -- - --- Tiedän, tiedän! Rehellinen ihminen ei epäile valansa -todellisuutta, silloin kuin hän vannoo naiselle; sitten hän pettää -kuitenkin tahi kylmenee, eikä itsekään käsitä kuinka. Tämä tapahtuu -tarkoituksetta, eikä siinä ole mitään halpamaista, eikä siitä -tarvitse ketään syyttää: luonto ei ole antanut myöten ikuisesti -rakastaa. Ne, jotka uskovat ikuiseen, ja muuttumattomaan rakkauteen, -tekevät samoin kuin ne, jotka eivät usko, mutta edelliset eivät vaan -huomaa tahi eivät tahdo sitä myöntää; me olemme muka korkeammat -semmoisesta, me emme ole ihmisiä, vaan enkelejä -- hulluutta! - -Löytyyhän rakastettuja ja aviopuolisoja, jotka ikuisesti rakastavat -toinen toisiaan ja elävät koko elämänsä?... - --- Ikuisesti! Se, joka rakastaa pari viikkoa, sitä kutsutaan -tuulihatuksi, mutta se, joka rakastaa pari, kolme vuotta, -- -ikuisesti! Tarkasta oikein, miten rakkaus on luotu, niin näet -itse, ettei se ole ikuinen! Tämän tunteen elävyys, tulisuus ja -kuumeentapaisuus ei salli sen pysyä kestävänä. Rakastetut ja -aviopuolisot elävät kaiken ikänsä yhdessä -- se on totta! Mutta -rakastavatko he toisiaan kaiken elinaikansa, niinkuin heitä -aina yhdistäisi alkuperäinen rakkaus, niinkuin he muka aina -hakisivat toisiaan, eivätkä voisi katsella toisiaan kylliksi? -Mihin ovat joutuneet kaikki turhan tarkat mielennouteet, ainainen -tarkkaavaisuus, jano olla yhdessä, kyyneleet, ihastukset -- -kaikki nämät hulluudet? Miesten kylmyys ja kömpelyys on tullut -sananparreksi: "Heidän rakkautensa muuttuu ystävyydeksi!" sanovat -kaikki arvokkaasti: niin sepä ei olekaan rakkautta! Ystävyydeksi! -Mutta mitä ystävyyttä tämä on? Miestä ja vaimoa sitovat yhteiset -mielihalut, asianhaarat, sama kohtalo -- siksi he elävät yhdessä; -jos ei tätä löydy, niin eroavat, rakastavat toisia,-- muutamat -enemmän, toiset vähemmän: tätä kutsutaan uskottomuudeksi... Mutta -ne, jotka pysyvät yhdessä, elävät tottumuksesta, joka, sanon sinulle -korvaan, on vahvempi kaikkea rakkautta: sitä ei turhan vuoksi -kutsuta toiseksi luonteeksi. Muutoin ihmiset eivät koko elinaikanaan -lopettaisi suruaan rakkaan henkilön eroamisen tahi kuoleman johdosta, -mutta näkyvätpäs he tulevan lohdutetuiksi. Ovat alkaneet mäkättää: -ikuisesti, ikuisesti!... eivät ota selkoa, mutta huutavat vaan. - --- Kuinka, te setä, ette pelkää itsenne puolesta? Varmaan teidänkin -morsiamenne...suokaa anteeksi... pistää teidät pussiin?... - --- En usko. - --- Mikä itserakkaus! - --- Ei se ole itserakkautta, vaan asianhaarojen varteen ottamista. - --- Taaskin varteen ottamista! - --- No, miettimistä, jos niin tahdot. - -Mutta jos hän rakastuisi johonkuhun toiseen? - --- Ei pidä päästää niin pitkälle; Jos semmoinen synti tapahtuisi, -niin voisen taidokkaasti saada kylmenemään. - --- Niinkuin sitä muka voisi? Onko se Teidän vallassanne?... - --- On kyllä. - --- Sillä tavoin tekisivät kaikki petetyt miehet, sanoi Aleksander, -jos vaan löytyisi keino... - --- Eivät kaikki miehet ole samanlaisia, ystäväni: toiset ovat sangen -välinpitämättömät vaimojansa kohtaan, eivät käännä huomiotaan siihen, -mitä heidän ympärillään tapahtuu, eivätkä tahdo huomata; toiset -tahtoisivat huomata itserakkaudesta, mutta ovat kunnottomia: eivät -osaa ryhtyä käsin toimeen. - --- Mitenkä te teette? - --- Se on minun salaisuuteni; ei sinun päähäsi saisi sitä kuitenkaan: -sinä olet kuumeessa... - --- Minä olen onnellinen ja kiitän Jumalaa; mitä taas tulevaisuudessa -tulee, siitä en tahdo tietää. - --- Ensimmäinen osa lauseesta oli niin järjellinen, että -rakastumattoman olisi sopinut se sanoa: se osoitti taitoa osata -nauttia hetkestä; mutta toinen puoli, suo anteeksi, ei kelpaa -mihinkään. "En tahdo tietää mitä tulevaisuudessa tulee", s.o. -en tahdo ajatella mitä oli eilen ja mitä on tänään; en rupea -käsittelemään, ajattelemaan itseäni siihen, en ole siitä varoillani, -antaa mennä minne tuuli puhaltaa! Hyvänen aika, mistä tämä on kotosin? - --- Kuinka pitäisi teidän mielestänne tehdä? Kun autuuden hetki tulee, -niin pitää ottaa suurennuslasi ja ruveta tarkastamaan. - --- Ei, vähennyslasi, ettei ilosta tulisi yht'äkkiä järjettömäksi, -eikä hyppäisi jokaiselle kaulaan. - --- Tahi kun tulee surun hetki, jatkoi Aleksander, niin pitää katsella -teidän vähennyslasiinne? - -Ei, surua katsotaan suurennuslasista: sitten on helpompi kantaa, kun -huvittelee mielipahan kahta vertaa suuremmaksi kuin se todella on. - --- Minkätähden -- jatkoi Aleksander harmistuneena -- rupeaisin alussa -murhaamaan kaiken ilon kylmällä mietiskelemisellä, ennenkuin siitä -olen nauttinut, ajattelemaan: hän minut pettää ja jättää? Minkä -tähden rupean ennen aikoja vaivaamaan itseäni surulla, kun sitä ei -ole vielä tullut? - --- Sentähden, kun se tulee, keskeytti setä, niin ajattelisit -- -surukin haihtuu, niinkuin haihtui silloin se ja se minulta, siltä ja -siltä. Toivon, ettei se ole hullumpaa ja maksaapa kääntää huomiota -siihen; sitten et tarvitse vaivatakaan itseäsi kun tarkastat kaikkien -puolien muuttuvaisuutta elämässä; tulet olemaan kylmäkiskoinen ja -rauhallinen, niin rauhallinen kuin ihminen saattaa olla. - --- Vai siinä on teidän rauhallisuutenne salaisuus! sanoi Aleksander -ajatuksissaan. - -Piotr Ivanitsh oli ääneti ja kirjoitti. - --- Mikä elämä tämä olisi! alkoi Aleksander. Ei unhoittua -hetkeksikään, aina vaan ajatella, ajatella... ei, minä tunnen -ettei se niin voi olla! Minä tahdon elää ilman teidän kylmää -tutkistelemistanne, ajattelematta, odottaako minua tulevaisuudessa -onnettomuus, vaara, tahi ei -- yhdentekevää!... Miksi minä rupean -ennen aikojani ajattelemaan ja myrkyttämään... - --- Sanoinhan minä miksi, mutta hän panee vaan omiaan! Älä pakoita -minua tekemään sinun kustannuksellasi jotain loukkaavata vertailua. -Siksi, että kun näet vaaran, vastoinkäymisen tahi onnettomuuden -uhkaavan, niin on helpompi taistella sen kanssa -- ja kantaa se: et -tule hulluksi, etkä kuole; tahi kun tulee ilo, niin älä ala hyppiä -ja kaataa rintakuvia -- käykö jo selville? Hänelle puhutaan: tuossa -on alku, arvaa sen mukaan itse loppu, mutta hän ummistaa silmänsä, -pudistaa päätänsä, kuin mitä peljättiä näkisi, elää niinkuin -lapsi. Sinun käsityksesi mukaan, elä vaan päivä päivältä miten -sattuu, istu mökkisi kynnyksellä, mittaile elämäsi päivällisillä, -tanssiaisilla, rakkaudella ja muuttumattomalla ystävyydellä. Kyllä -kaikki haluavat kultaista elämää! Johan minä sanoin sinulle, että -sinun käsityksilläsi on hyvä elää maalla, vaimon ja puolentusinan -suuruisen lapsiliudan kanssa, mutta täällä täytyy tehdä työtä; senpä -vuoksi pitää aina ajatella ja muistaa, mitä teit eilen, mitä teet -tänään, että tietäisit mitä huomenna on tekeminen, s.o. lakkaamatta -tarkastaa itseään ja tehtäviään, Siten pääsee jonkin asian perille; -vaan tuolla tavoin... Mutta ei sinun kanssasi maksa puhua: sinä olet -nyt houreissasi. Ai! Kohta on tunti kulunut. Ei sanaakaan enää. -Aleksander; mene pois... minä en tahdo kuulla enempää; tule huomenna -päivälliselle luokseni, muutamia muita tulee myös -- - --- Kenties ystäviänne? - --- Niin... Konew, Smirnow, Feodorow -- sinä tunnet heidät, ja sitten -vielä joku... - --- Konew, Smirnow, Feodorow! Ne ovat samoja ihmisiä, joiden kanssa -olette asioissa. - --- No, niin! kaikki tarpeellisia ihmisiä. - --- Vai ne ovat teidän ystäviänne? Tosiaan, en ole huomannut, että -olisitte ottanut ketään vastaan kovin lämpimästi. - --- Johan olen sinulle sanonut, että minä kutsun niitä ystäviksi, -joita kohtaan useimmin, jotka tuottavat minulle hyötyä tahi -hauskuutta. Hyvänen aika! Mitä varten minä ilmaiseksi rupeaisin -syöttämään? - --- Minä luulin, että otatte, ennen häitä jäähyväiset todellisilta -ystäviltä, joita sydämmestänne rakastatte, joiden kanssa maljan -ääressä muistelette viimeisen kerran hauskaa nuoruuden aikaa ja ehkä -erohetkellä puristatte heitä kovasti sydäntänne vastaan. - --- Sinun viidessä sanassasi on kaikkea, mitä elämässä ei ole eikä -tarvitse olla. Millä riemulla tätisi heittäytyisi sinulle kaulaan! -Tosiaan, siinä olisi todelliset ystävät, kun löytyy ainoastaan -ystävät, ja malja, silloin kun juodaan pikareista tahi laseista, ja -syleilyjä eronhetkellä, kun ei ole eronhetkeä. Oh, Aleksander. - --- Eikö teidän ole ikävä erota, taikka edes harvemmin tavata näitä -ystäviä? sanoi Aleksander. - --- Ei! En ole koskaan lähestynyt heitä siihen määrään, että olisi -ikävä, ja neuvoisin että sinäkin tekisit niin. - --- Mutta kenties he eivät ole sellaisia: kenties heidän on ikävä -kadottaa Teissä hyvän kumppalin, seuralaisen? - --- Se ei ole minun asiani, vaan heidän. Monta kertaa minäkin olen -kadottanut semmoisia tovereita, mutta en ole vaan kuollut siitä. -Niin, -- sinä siis tulet huomenna? - --- Huomenna, setä, minä olen... - --- Mitä? - --- Kutsuttu maalle. - --- Varmaan Ljubetskille? - --- Niin. - --- Vai niin! No, tee kuin tahdot. Muista työtäsi, Aleksander! Minä -sanon toimittajalle, miten vietät aikasi... - --- Ah, setä, kuinka semmoista saattaa tehdä! Minä lopetan -välttämättömästä otteet saksalaisesta taloudesta. - - - - -IV. - - --- Aleksanderin elämä jakautui kahteen osaan. Aamupäivän nielivät -virkatoimet. Hän mylläröi tomuisia asiapapereja, kuvitteli kaikkien -asianhaarain koskevan häntä, laski paperille miljoonia hänelle -kuuluvia rahoja. Mutta välistä pää kieltäytyi ajattelemasta toisten -edestä, kynä putosi hänen kädestään ja hänet valtasi tuo lemmen -hurmaus, jolle Piotr Ivanitsh oli niin vihanen. - -Silloin Aleksander heittäysi tuolin nojaa vastaan ja kiiti -ajatuksissaan ruohoiseen, rauhalliseen paikkaan, jossa ei ole -papereja, ei mustetta, ei kummallisia kasvoja, eikä vara-virkapukuja, -missä vallitsee rauhallisuus, hurmaus ja viileys, missä kauniisti -varustetussa salissa tuoksuvat kukat, kaikuu pianon säveleet, häkissä -hypiskelee papukaija, mutta puutarhassa huojuvat koivun ja sirenin -oksat. Kaiken tämän hallitsijattarena oli -- hän... - -Istuessaan aamupäivällä virastossa oli Aleksander läsnä näkymättömänä -eräässä Ljubetskin huvilan saaressa, mutta illalla oli hän siellä -oikein nähtävänä, koko olennollaan. Heitetäämpä julkinen katsahdus -hänen onneensa. - -Oli kuuma päivä, yksi harvinaisista päivistä Pietarissa: aurinko -elähdytti peltoja, mutta näännytti Pietarin katuja, kuumentaen -säteillään graniittia, mutta säteet, poistuen kiviltä, paahtoivat -ihmisiä. Ihmiset kulkivat hitaasti päät allapäin, koirat -- kielet -ulkona suusta. Kaupunki oli niiden satukaupunkien näköinen, joissa -kaikki lumoojan käskystä yht'äkkiä kivettyy. Ajopelit eivät -tärisseet pitkin kiviä; varjostimet, kuin suljetut silmänluomet, -peittivät akkunat; puupölkäreillä kudottu katu kiilsi kuin parketti; -katukäytävillä poltti jalkapohjia. Joka paikassa oli ikävää, unista. - -Jalkasin kulkija haki varjoa pyyhkien hikeä otsaltaan. Kyytivaunut, -kuuden matkustavaisen kanssa, kulkivat hitaasti kaupungin taakse, -tuskin nostaen pölyä jälessänsä, Kello neljä tulivat virkamiehet -toimistaan, ja kulkivat hiljakseen kotia. - -Aleksander juoksi ulos, niinkuin talon olisi katto pudonnut, hän -katsoi kelloa -- myöhään: päivälliselle ei hän ehdi enään. Hän läksi -ravintolaan. - --- Mitä teillä on? Pian! - --- Julienne-soppaa ja à la reine, à la provencale kastiketta, à la -maitre d'hotel; kalkkunapaistia, lintua, leivoksia. - --- No, tuokaa à la provencale soppaa, julienne-kastiketta ja -leivoksia, paistia, mutta pian. - -Palvelija katsoi häneen. - --- No, mitä? sanoi Aleksander kärsimättömänä. - -Tämä juoksi tiehensä ja toi mitä päähän pisti. Adujew oli sangen -tyytyväinen. Hän ei odottanut neljättä ruokaa, vaan juoksi Nevan -rantakadulle. Siellä häntä odotti vene ja kaksi soutajaa. - -Tunnin päästä hän näki luvatun maan kulman, nousi seisoalleen -veneessä ja suunnitti katseensa kauas. Ensin hänen silmänsä -himmentyivät pelosta ja rauhattomuudesta, joka muuttui epäilykseksi. -Sitten yht'äkkiä kasvot kirkastuivat ilon vaikutuksesta, aivan kuin -auringon loistamina. Hän erotti puutarhan aidan vieressä tutun -leningin; hänet sieltä tunnettiin ja heilutettiin nenäliinaa. Häntä -on odotettu kenties kuinka kauan. Hänen jalkopohjiaan poltti ihan -kärsimättömyydestä. - --- "Ah! jos voisi Jalkasin kulkea veden pinnalla!" ajatteli -Aleksander. "Kyllä keksivät kaikkea joutavaa, mutta eivät ole sitä -keksineet." - -Soutajat lonksuttavat hitaasti, säännön mukaisesti airoillaan aivan -kuin kone. Hiki juoksee karpaleina pitkin päivettyneitä kasvoja; -he eivät ole ollenkaan huolissaan siitä, että Aleksanderin sydän -pamppaili rinnassa, että hän, irroittamatta silmiään yhdestä samasta -pilkusta, jo pari kertaa ajatuksissaan nosti väliin toista ja väliin -toista jalkaa veneen laidan yli, mutta he eivät välitä mistään: -soutavat soutamistaan yhtä hitaasti ja pyyhkivät välistä hihalla -kasvojaan. - --- Nopeammin! sanoi hän. Saatte puoli ruplaa juomarahaa. - -Silloinkos alkoivat miehet tehdä työtä, ja liikkua paikallaan! Mihin -joutui väsymys? Mistä tuli voimia? Airot loiskivat vaan vettä pitkin. -Vene -- luiskahtaa eteenpäin kolme syltä kuin ei mitään. Heilauttivat -kertaa kymmenen -- perä muodosti vempeleen, vene kiiti kauniisti -ja kallistui ihan rantaan. Aleksander ja Nadinka hymyilivät kaukaa -toisilleen eivätkä poistaneet katsetta toisistaan. Aleksander astui -toisella jalalla veteen sen sijaan, kuin olisi pitänyt astua maalle. -Nadinka nauroi. - --- Hiljemmin, herra, odottakaa, minä ojennan teille käteni, sanoi -toinen soutajista, kun Aleksander oli jo rannalla. - --- Odottakaa minua täällä, sanoi Adujew ja juoksi Nadinkan luo. - -Tämä hymyili kaukaa suloisesti Aleksanderille. Joka veneen liikkeessä -rantaan päin kohosi ja laskeutui hänen rintaansa kovemmin. - --- Nadeshda Aleksandrowna!... sanoi Adujew, voiden tuskin vetää -henkeä ilosta. - -Aleksander Fedoritsh!... vastasi hän. - --- Tietämättä heittäysivät he toisiansa vastaan, mutta hillitsivät -itseään ja katsoivat toinen toisiaan hymyillen, kosteilla silmillä, -eivätkä voineet puhua mitään. Siten kului muutama minuutti. - -Ei voi syyttää Piotr Ivanitshia siitä, ettei hän huomannut Nadinkaa -ensikerralla. Hän ei ollut kaunotar, eikä vetänyt paikalla huomiota -puoleensa. - -Mutta se, joka katseli hänen kasvojensa piirteitä, ei kääntänyt -katsettaan hänestä pois. Hänen kasvonsa olivat harvoin paria -minuuttia rauhallisina. Hänen sielunsa, joka vähimmästäkin oli -tunteellinen ja hellä ärtymään, ajatukset ja kaikellaiset vaihelivat -mielenliikutukset, toinen toisensa jälkeen alinomaa hänen kasvoillaan -ja nämä tunteitten väritykset vaihtuivat kummallisessa leikissä, -antaen hänen kasvoilleen joka minuutti uuden ja odottamattoman -ilmeen. Esimerkiksi, silmät salamoivat yht'äkkiä, polttavat ja -silmänräpäyksessä peittyvät pitkien silmäripsien alle; kasvot tulevat -elottomiksi ja liikkumattomiksi -- ja Teidän edessänne on aivan kuin -marmoripatsas. Sen jälkeen odotatte taaskin samanlaista läpitunkevaa -sädettä -- mutta merkkiäkään siitä ette näe! Silmäluomet kohoavat -hiljaa, Teidät valaisee hitaasti -- lempeä silmien loiste, aivan -kuin kuun, joka ilmestyy hitaasti pilvien taakse. Liikkeissä on -samaa. Niissä on paljon viehätystä, mutta ei keijukaisen suloutta. -Tässä viehätyksessä on paljon kummallistakin, rajua, jota luonto -antaa kaikille, vaan jonka taide karsii pois jälkeä jättämättä, sen -sijaan kuin sen pitäisi vaan pehmentää. Nämät jäljet ilmestyivät -usein Nadinkan liikkeissä. Väliin hän istuu oikein taiteellisessa -asennossa, mutta ei aikaakaan, Jumala ties mistä sisällisestä -liikkeestä, tämä kuvan tapainen asema vaihtuu aivan odottamatta ja -taaskin lumoavalla liikkeellä. Puheessa on taas samat odottamattomat -käännekohdat: milloin oikea arvostelu, milloin haaveilu, luja päätös, -sitten lapsen ilveet, tahi hieno teeskentely. Kaikki osoittivat -hänessä terävää järkeä, itsepintaista vaihtelevaista sydäntä. Ei -Aleksander yksin olisi hänen tähdensä tullut hulluksi; ainoa, Piotr -Ivanitsh, ainoastaan pääsee vapaaksi: mutta paljonko semmoisia -löytynee? - --- Te odotitte minua! Jumalani, miten minä olen onnellinen! sanoi -Aleksander. - --- Minäkö odotin? En edes ajatellutkaan! vastasi Nadinka, pudistaen -päätään. Tiedättehän, että minä olen aina puutarhassa. - --- Oletteko te vihanen? kysyi Aleksander arasti. - --- Mistä? Sepä ajatus! - --- No, antakaa kätenne. - -Hän ojensi Aleksanderille kätensä; kun tämä oli sitä koskettanut, -niin Nadinka tempasi sen paikalla takaisin -- ja muuttui yht'äkkiä. -Hymy katosi, ja kasvoille ilmestyi jotain harmin tapaista. - --- Mitä, juotteko maitoa? kysyi Aleksander. - -Nadinkalla oli kuppi ja korppu kädessä. - --- Minä syön päivällistä, vastasi hän. - -Syötte päivällistä, kello kuusi, ja maitoa. - --- Teistä tietysti on kummaa nähdä maitoa sedän komean päivällisen -perästä, mutta me elämme täällä kuin maalla: elämme säästäväisesti. - -Hän lohkasi etuhampaillaan muutaman murun korpusta ja huuhtoi niitä -suustansa alas maidolla, irvistäen huulillaan mitä viehättävimmästi. - --- Minä en ole syönyt sedän luona päivällistä, minä kieltäysin eilen, -vastasi Adujew. - --- Miten kunnoton Te olette! Kuinka voitte noin valehdella? Missä -olette tähän saakka ollut? - --- Istuin tänään virastossa kello neljään... - --- Mutta nyt on jo kuusi. Älkää narratko, tunnustakaa pois, Teidät -sai viekotelluksi päivällinen ja hauska seura? Teillä oli siellä -hyvin, hyvin hauskaa. - --- Vakuutan kunniasanallani. En ole edes käynytkään sedän luona... -alkoi Aleksander innokkaasti puolustustaan. Olisinko sitten ehtinyt -tulla tänne jo tähän aikaan? - --- Vai niin! Tämä on Teidän mielestänne aikaseen? Olisitte -tulleet ennen vielä parin tunnin päästä! sanoi Nadinka nopealla -pyörähdyksellä, käänsi hänelle selkänsä ja läksi polkua myöten -kotiin. Aleksander meni hänen jälkeensä. - --- Älkää tulko minun lähelleni, älkää tulko, sanoi Nadinka, huiskien -kädellään: -- minä en kärsi nähdä Teitä. - --- Lopettakaa pilapuheet, Nadeshda Aleksandrovna! - --- En minä ollenkaan puhu pilaa. Sanokaa ensin, missä olette tähän -saakka ollut? - --- Kello neljä tulin departementista, alotti Adujew: -- tunnin tulin -tänne... - -Sitten olisi vasta viisi, mutta nyt on kuusi? Missä olette tunnin -kuluttanut? Näettekö miten valehtelette! - --- Minä söin pikimmittäin päivällisen ravintolassa. - --- Pikemmittäin! ainoastaan tunnin sanoi Nadinka: -- voi raukkaa! -varmaan Teidän on nälkä. Tahtoisitteko maitoa? - --- Oi antakaa, antakaa minulle tämä kuppi!... sanoi Aleksander ja -ojensi hänelle kätensä. - -Mutta Nadinka pysähtyi yht'äkkiä, kaasi kupin ylösalaisin ja -välittämättä Aleksanderista, katseli uteliaasti, miten viimeiset -pisarat juoksivat kupista hiekalle. - --- Te olette säälimätön! sanoi Aleksander: -- Miten voitte tuolla -tavoin minua kiduttaa? - --- Katsokaa, katsokaa Aleksander Feodoritsh, keskeytti yht'äkkiä -Nadinka, vaipuneena omiin toimiinsa: -- saanko pisaran sattumaan -kuoriaiseen, joka ryömii tuossa pitkin tietä?... oh sainpa sattumaan! -voi raukkaa! se kuolee! sanoi hän; nosti sitten huolellisesti -kuoriaisen, pani sen kämmenelleen ja alkoi hengittää siihen. - --- Huvittaapa Teitä kuoriainen! sanoi Adujew harmistuneena. - --- Voi raukkaa! katsokaahan: se kuolee, sanoi Nadinka surullisesti -- -mitä minä olen tehnyt? - -Hän hautoi kuoriaista vähän aikaa kämmenellään ja kun tämä liikahti -ja alkoi ryömiä edestakaisin pitkin kättä, niin Nadinka värähti, -heitti sen nopeasti maahan ja tallasi jalallaan, sanoen: "ilettävä -kuoriainen!" - --- Missä Te olette ollut? kysyi hän sitten. - --- Sanoinhan jo. - --- Ah, niin! sedän luona. Oliko paljon vieraita? Joitteko samppanjaa? -Minä tunnen jo tänne asti kuinka haisee samppanjalle. - --- Enhän, en ollut sedän luona! keskeytti epätoivoisena Aleksander. --- Kuka Teille sen on sanonut? - --- Itsehän sanoitte. - --- Luulen, että hänen luonaan vasta istuvat pöytään. Te ette -semmoisia päivällisiä tunne: loppuuko semmoinen päivällinen tunnissa? - --- Te söitte kaksi tuntia -- viidennen ja kuudennen. - --- Mutta millä aikaa olisin tänne tullut? - -Nadinka ei vastannut mitään, hypähti vaan maasta ylös, katkasi -akasian oksan ja sitten juoksi äitinsä luo. Adujew meni hänen -jälessään. - --- Mihin te aiotte? kysyi hän. - --- Mihin? Kuinka niin: mihin? Sepä kaunista! Mamman luo. - --- Mitä varten? Ehkä me häntä häiritsemme. - --- Emme, emme ensinkään. - -Nadeshda Aleksandrownan äiti, Maria Mihailowna, oli yksi niitä -yksinkertaisia äitejä, jotka pitävät kiitettävänä kaikki, mitä lapset -tekevät. Jos Maria Mihailowna käskee esimerkiksi valjastamaan vaunut: - --- Mamma, minne aiotte? kysyy Nadinka. - --- Mennään ajelemaan: ilma on niin kaunis, sanoo äiti. - --- Ei se käy laatuun, Aleksander Feodoritsh aikoi tulla tänne. - -Silloin vaunut riisuttiin pois. - -Toisen kerran taas Maria Mihailowna istuu keskentekoisen liinansa -ääreen ja alkaa huoata, nuuskata, käännellä luisia puikkoja, tahi -vaipuu ranskalaisen romanin lukemiseen. - --- Mamma, miksi ette pukeudu? kysyy Nadinka ankarasti. - --- Mitä varten? - --- Mennäänhän kävelemään. - --- Kävelemään? - --- Niin, Aleksander Feodoritsh tulee meitä hakemaan. Oletteko jo -unhottanut? - --- Enhän minä tiennytkään. - --- Kuinka ette sitä tietäisi! sanoo Nadinka tyytymättömänä. - -Äiti hylkäsi sekä huivin että kirjan ja meni pukeutumaan. Sillä -tavoin Nadinka nautti täydellisesti vapauttaan, hallitsi itseään ja -äitiänsä, vietti aikaansa niinkuin itse tahtoi. Mutta oli hän hyvä ja -hellä tytärkin, ei kuitenkaan -- tottelevainen, -- senvuoksi, ett'ei -hän totellut, vaan äiti totteli; siitä syystä saattaa sanoa, että -hänellä oli tottelevainen äiti. - --- Menkää mamman luo, sanoi Nadinka, kun he lähestyivät salin ovea. - --- Mutta te? - --- Minä tulen perästä. - --- No, minä tulen sitten myös perästä. - --- Ei, menkää edellä. - -Aleksander meni, mutta palasi heti varpaisillaan takaisin. - --- Hän nukkuu nojatuolissa, sanoi hän kuiskaten. - --- Ei se tee mitään, mennään. Mamma hoi, mamma! - --- No! - --- Aleksander Feodoritsh on tullut. - --- No! - --- Herra Adujew tahtoo Teitä nähdä. - --- No! - --- Näettekö miten sitkeästi hän on nukkunut. Älkää häntä herättäkö! -pidätteli Aleksander. - --- Ei, minä herätän. Mamma! - --- No! - --- Herätkää toki; Aleksander Feodoritsh on täällä. - --- Missä on Aleksander Feodoritsh? kysyi Maria Mihailowna katsoen -suoraan Aleksanderiin ja asettaen paikoilleen syrjälle siirtyneen -myssynsä. -- Ah, Tekö se olette, Aleksander Feodoritsh. Olkaa niin -hyvä! Minä istuin tähän ja nukuin, en tiedä itsekään kuinka, varmaan -se on ilman vaikutusta. -- Liikavarvastakin alkaa pakottaa -- se -ennustaa sadetta. Nukuin ja uneksin, että Ignatjew ilmoittaa vieraita -tulevan, mutta en ymmärtänyt ketä. Kuulen, että ovat tulleet, mutta -kutka -- siitä en pääse selville. Samassa Nadinka huusi ja minä -heräsin paikalla. Istukaa, Aleksander Feodoritsh. Oletteko ollut -terve? - --- Kyllä, kiitos! - --- Onko Piotr Ivanitsh terve? - --- Jumalan kiitos, kyllä. - --- Miksi hän ei koskaan tule meitä katsomaan? Ajattelin viimeksi -eilen: vaikkapa kerrankin tulisi, mutta ei, -- varmaan on työssä -kiinni. - --- Alituisesti, sanoi Aleksander. - --- Teitäkään ei ole näkynyt pariin päivään! jatkoi Maria Mihailowna. --- Aamulla kun heräsin, niin kysyin, miten Nadinkan laita on? Hän -makaa vielä, sanoivat. -- No, maatkoon vaan, sanoin minä, koko -päivät on hän ulkoilmassa -- puutarhassa, ilmat ovat kauniita, hän -väsyy. Hänen iällään nukutaan sitkeästi, ei ole sama kuin minun: -uskotteko, semmoinen kumma unettomuus on välistä? Oikein käy -ikäväksi, lieneekö vika hermoissa vai missä -- en tiedä. Tuovat -minulle esimerkiksi kahveeta: minähän aina juon sängyssä -- juon ja -ajattelen: "mitä se merkitsee kun Aleksander Feodoritshia ei näy? -Lieneekö hän terve?" Nousen vuoteeltani ja näen että kello on 11 -- -pyydän nöyrimmästi! Palvelijatkaan eivät virka mitään. Menen Nadinkan -luo, hän ei ole vielä herännytkään. Minä herätän hänet. "Jopa on -aika nousta: kello on kohta 12. Mikä sinua vaivaa?" Minä käyn hänen -jälessään kuin lapsenpiika. Tahallani päästin kotiopettajattaren -pois, ettei olisi vieraita. Kun rupeaa luottamaan vieraisiin, niin -voi Jumala ties' mitä tapahtua. Ei! minä olen itse pitänyt huolta -hänen kasvatuksestaan, katson ankarasti, en päästä häntä askeltakaan -luotani ja voin sanoa, että Nadinka sen tuntee: minulta salaa ei -hän voi ajatustakaan päästää. Minä näen hänet aivan kuin lävitse... -Samassa tuli kokki. Hänen kanssaan puhuin tunnin verran; sitten -luin "Memoires du diable"... äh, mikä miellyttävä kirjailija Soulie -on! Miten miellyttävästi hän kuvailee! Sitten tuli naapurimme Maria -Ivanowna miehineen, enkä ole yhtään huomannut, miten aamu on kulunut, -näen, että kello käy jo neljättä ja aika on päivälliselle... Ah niin! -Miksi ette tullut päivälliselle? Me odotimme teitä viiteen asti. - --- Viiteen asti? sanoi Aleksander. Maria Mihailowna, minä en voinut -mitenkään tulla: virka pidätti minua. Pyydän, ett'ette odottaisi -minua koskaan kauemmin kuin neljään asti. - --- Minä sanoin myös, mutta Nadinka se vaan sanoi: odotetaan ja -odotetaan. - --- Minä? Ah, ah, mamma, mitä sanotte? Enkö minä juuri sanonut: -"mamma, aika on ruveta päivälliselle, mutta Te sanoitte: ei, pitää -odottaa; Aleksander Feodoritsh ei ole kaukaan aikaan ollut: varmaan -hän tulee päivälliselle." - --- Kuulkaa, kuulkaa! sanoi Maria Mihailowna, nyykyttäen päätään: -- -ah, miten kunnoton hän on! omat sanansa jo minun suuhuni panee! - -Nadinka käänsi selkänsä, meni kukkaisten väliin ja alkoi ärsyttää -papukaijaa. - --- Minä sanoin: "no, miten Aleksander Feodoritsh enää tulisi?" jatkoi -Maria Mihailowna: "Kello on jo puoli viisi." Mutta hän sanoi: -- "ei, -mamma, pitää odottaa -- kyllä hän tulee." -- Katson taasen kelloa, se -on neljännestä vailla: "Varmaan Aleksander Feodoritsh on vieraisilla, -ei hän tule; minun on nälkä." -- "Ei", vastasi hän, "vielä pitää -odottaa viiteen." Niin hän minua kiusasi nälällä. Eikö ole totta -neitiseni? - -"Popka, popka!" kuului kukkaisten takaa, "missä olit tänään -päivällisellä, sedänkö luona?" - --- Mitä? Menipä piiloon! jatkoi äiti. Näkyy, että hävettää katsoa -Jumalan valkeutta! - --- Ei laisinkaan, vastasi Nadinka, tullen pois kukkaisryhmän takaa ja -istui ikkunan viereen. - --- Niinpä et ole istunut päivällisellekään, sanoi Maria Mihailowna -- -pyysi vaan kupillisen maitoa ja moni puutarhaan; niinpä hän ei syönyt -päivällistä. Vai mitä? Katsopas minua suoraan silmiin, neitiseni. - -Aleksander hämmästyi tästä kertomuksesta. Hän katsahti Nadinkaan, -mutta tämä käänsi hänelle selkänsä ja alkoi nyppiä muuri-vihreän -lehteä. - --- Nadeshda Aleksandrowna! sanoi hän. Olenko minä tosiaan niin -onnellinen, että te muistitte minua? - --- Älkää tulko lähelleni! huusi tämä harmistuneena, kun hänen -petoksensa tulivat ilmi. -- Mamma laskee leikkiä ja te olette valmis -uskomaan! - --- Mutta missä marjat ovat, jotka valmistit Aleksander -Feodoritshille? kysyi äiti. - --- Marjat? - --- Niin, marjat. - --- Te söitte ne päivällisellä, -- vastasi Nadinka. - --- Minä! tule nyt hyvä ihminen järkiisi: sinä piilotit ne, etkä -edes antanut minulle maistaa. "Sitten kuin", sanoi hän, "Aleksander -Feodoritsh tulee, sitten annan Teillekin." Semmoinen! - -Aleksander katsahti hellästi ja veitikkamaisesti Nadinkaan. Tämä -punastui. - --- Itse hän ne puhdisti, Aleksander Feodoritsh, lisäsi äiti. - --- Mitä te panette kokoon, mamma? Minä puhdistin pari tahi kolme -marjaa ja söin ne itse, mutta Wasilisa... - --- Älkää uskoko, älkää uskoko, Aleksander Feodoritsh; Wasilisa -lähetettiin jo aamulla kaupunkiin. Mitä sinä salaat? Varmaan -Aleksander Feodoritsh syö mieluisammin, kun sinä olet ne puhdistanut, -eikä Wasilisa. - -Nadinka myhähti, katosi taaskin kukkaisten väliin ja ilmestyi sieltä -täyden marjalautasen kanssa. Hän ojensi Adujewille kätensä, jossa -lautanen oli. Adujew suuteli kättä ja otti marjat vastaan kuin -marsalkan sauvan. - --- Ette ole niitä ansainnut, kun näin kauvan annoitta itseänne -odottaa! puhui Nadinka. Minä seisoin kaksi tuntia aidan vieressä: -kuvitelkaa nyt! kuka siellä lienee soutanut järvellä: minä luulin -sen olevan Teidän ja huiskutin nenäliinallani, ei aikaakaan, niin -näen tuntemattomia, jonkun sotilaan. Hän huiski takaisin, semmoinen -hävytön... - -Illalla tuli ja meni vieraita. Alkoi tulla hämärä. Ljubetskit ja -Adujew jäivät taasen kolmen kesken. Vähitellen tämä triiokin hajosi. -Nadinka läksi puutarhaan. Epäsointuinen duetti muodostui Maria -Mihailownan ja Adujewin välillä: kauan lauloi hän Adujewille siitä, -mitä oli eilen tapahtunut ja mitä tänään ja mitä aikoo huomenna -tehdä. Adujewia valtasi painava ikävyys ja rauhattomuus. Ilta -lähestyi nopeasti, mutta hän ei ennättänyt sanoa Nadinkalle sanaakaan -kahden kesken. Kokki pelasti hänet: hyväntekijä tuli kysymään mitä -piti valmistaa illalliseksi, mutta Adujewia ahdisti kärsimättömyys -kovemmin kuin taanoin veneessä. Kun vaan rupesivat puhumaan -kotletista, viilipytystä, alkoi Aleksander taidokkaasti peräytyä. -Monta temppua hän koetti, päästäkseen pois Maria Mihailownan -nojatuolin luota! Ensin hän lähestyi akkunaa ja katsahti ulos, mutta -jalat tahtoivat väkisin mennä aukaistua ovea kohden. Sitten hitain -askelin, tuskin voiden pidättää itseään, ett'ei syöksisi suin päin -ulos, siirtyi hän pianon luo, hakkasi eri paikoin pianon näppäimiä, -otti kuumeentapaisesti nuotit nuottijalalta, katsahti niihin ja -pani takaisin; hänellä oli mielenmalttia haistella kahta kukkaa ja -herättää papukaijan. Nyt oli hänen kärsimättömyytensä korkeimmillaan; -ovi oli vieressä, mutta mennä ulos oli kuitenkin sopimatonta -- piti -seista pari minuuttia ja mennä ulos kuin erehdyksissä. Kokki otti jo -pari askelta taakse päin, vielä sana -- ja hän lähtee pois, silloin -Ljubetskaja välttämättömästä kääntyy hänen puoleensa. Aleksander ei -voinut itseänsä pidättää, luikahti kuin käärme ovesta ulos, hyppäsi -alas portailta lukematta porraslautoja, muutaman askeleen perästä oli -hän käytävän lopussa -- rannalla Nadinkan vieressä. - --- Tuskin muistitte minua! sanoi hän, tällä kertaa lempeällä -nuhteella. - --- Ah, mitä piinaa minä olen kärsinyt, vastasi Aleksander, -- mutta -te ette auttanut minua. - -Nadinka osoitti hänelle kirjaa. - --- Tuolla minä olisin kutsunut Teitä, jos ette hetken päästä olisi -tullut, sanoi hän. -- Istukaa, nyt ei mamma enää tule! Hän pelkää -kosteutta. Minulla on niin paljon teille puhumista, niin paljon... ah! - --- Ja minulla myös... ah! - -Eivätkä he puhuneet melkein mitään, sitä ja tätä vähän, josta olivat -jo kymmenen kertaa puhuneet ennen. Tavallisesti aina: unelmista, -taivaasta, tähdistä, myötätuntoisuudesta, onnesta. Keskusteleminen -tapahtui useimmiten silmäkielellä, hymyillä ja välisanoilla. Kirja -vetelehti nurmella. - -Yö aikoi tulla... mutta minkälainen yö! Onko kesällä Pietarissa öitä? -Ei se ole yö, vaan... sille pitäisi keksiä uusi nimitys -- niin, -puolihämärä. Kaikki on hiljaa ympärillä. Neva oli kuin nukuksissa; -silloin tällöin, niinkuin unissaan, läiskäytti se keveästi laineen -rantaan ja oli taas ääneti. Myöhäinen tuuli puhaltaa yli unisten -vetten, mutta ei voi sitä herättää, panee vaan niiden pinnan -väräjämään, henkäilee viileästi Nadinkan ja Aleksanderin päälle, tahi -tuo heille kaukaisen laulun säveleen -- taaskin kaikki on hiljaista -ja Neva on liikkumaton kuin nukkuva ihminen, joka hiljaisesta -jyrinästä aukaisee silmänsä ja ummistaa ne heti jälleen; ja uni -painaa entistä kovemmin hänen raskaita silmäluomiansa. Sitten kuuluu -sillan syrjästä aivankuin kaukainen ukkonen, mutta paikalla sen -jälkeen kuuluu vahtikoiran haukunta lähimmäiseltä apajalta ja kaikki -on uudelleen hiljaista. Puut muodostavat tumman laen ja heiluttavat -hiukkasen, äänettä oksiaan. Rannoilla olevissa huviloissa tuikkivat -tulet. - -Mitä eriskummallisempaa liitelee silloin tässä lämpöisessä -ilmassa? Mikä salaperäisyys juoksee kukkien, puitten, ruohon yli -ja henkäilee käsittämättömänä harmauksena ihmisen sieluun? Miksi -siinä syntyy erilaisia ajatuksia, erilaisia tunteita, kuin hälinässä -ja ihmisten kesken? Kuinka rakkaus on piiritetty tässä luonnon -unessa, tuoksuvissa kukkasissa ja yksinäisyydessä! Kuinka mahtavasti -kaikki kääntää mielen haaveiluun, sydämmen niihin harvinaisiin -tunteisiin, jotka jokapäiväisessä säännöllisessä ja kovassa elämässä -tuntuvat niin tarpeettomilta, sopimattomilta ja naurettavilta -hairahduksilta... niin tarpeettomilta; mutta kuitenkin, niillä -hetkillä sielu saavuttaa himmeästi onnen, jota niin hartaasti haetaan -toisina aikoina eikä löydetä. - -Aleksander ja Nadinka menivät järvelle ja nojasivat aitaa vasten. -Nadinka katsoi kauan ajatuksissaan Nevaa, kaukaisuuteen, mutta -Aleksander Nadinkaa. Heidän sydämmensä olivat onnella täytetyt, -sydäntä pakotti niin hurmaavasti ja samalla kipeästi, mutta kieli oli -ääneti. - -Aleksander kosketti hiljaa hänen vyötäistään. Nadinka työnsi hiljaa -kyynäspäällään hänen kätensä pois. Hän kosketti taas, silloin Nadinka -työnsi hiljemmin, irroittamatta silmiään Nevasta. Kolmannen kerran -Nadinka ei työntänyt enää kättä pois. - -Aleksander otti häntä kädestä -- hän ei vetänyt kättäänkään pois; -Aleksander puristi kättä: käsi vastasi puristusta. Sillä tavoin -seisoivat he ääneti, mutta mitä he tunsivat! - --- Nadinka! sanoi Adujew -- hiljaa. - -Hän oli ääneti. - -Aleksander kumartui nääntyvällä sydämellä Nadinkan puoleen. Nadinka -tunsi kuuman hengityksen poskellaan, hän säpsähti, kääntyi -- eikä -peräytynyt jalosti harmistuneena, eikä huudahtanut! -- Hänellä ei -ollut voimaa teeskennellä ja peräytyä: rakkauden lumous pani järjen -vaikenemaan ja kun Aleksander kosketti huulillaan hänen huuliansa, -vastasi hän suuteloon, vaikka heikosti, tuskin tuntuvasti. - -"Sopimatonta!" sanoisivat ankarat äidit: -- "yksin puutarhassa, -ilman äitiä, suutelee nuorta miestä!" Mitä sille mahtaa, jos on -sopimatonta, mutta hän vastasi suuteloon. - -"Oi kuinka ihminen voi olla onnellinen!" sanoi Aleksander itsekseen -ja kurotti taaskin huulensa hänen huulilleen ja viipyi sillä tavoin -muutaman hetkisen. - -Nadinka seisoi kalpeana, liikkumattomana, silmäripsissä loistivat -kyyneleet, rinta hengitti kovaa, keskeytyen väliin. - --- Niinkuin uni! kuiskasi Aleksander. - -Nadinka säpsähti yht'äkkiä, unohduksen hetki oli kulunut... - --- Mitä tämä on? Te olette unhottunut! sanoi hän äkkiä ja syöksi -muutaman askeleen päähän hänestä. -- Minä sanon mammalle! - -Aleksander putosi pilvistä. - --- Nadeshda Aleksandrowna, älkää kukistako minun autuuttani -soimauksella, alkoi hän. Älkää olko toisten kaltainen. - -Nadinka katsahti häneen, eikä aikaakaan, niin hän purskahti -raikkaasen ja iloiseen nauruun, lähestyi taaskin häntä, seisoi -taaskin aidan vieressä ja nojasi luottavaisuudella kättään ja päätään -Aleksanderin olkapäätä vasten. - --- Te siis rakastatte minua suuresti? kysyi hän ja pyyhkäsi kyyneleen -pois, joka oli poskelle vierähtänyt. - -Aleksander teki olkapäillään selittämättömän liikkeen, kasvonsa -näyttivät "läpi typeriltä" olisi Piotr Ivanitsh sanonut. Ehkä se -olikin totta, mutta sen sijaan oli niissä typerissä kasvoissa niin -paljon onnea. - -He katselivat, samoin kuin äskenkin, äänettöminä vettä, ikäänkuin -heidän välillänsä ei olisi mitään tapahtunut. He pelkäsivät -ainoastaan katsoa toisiinsa; vihdoinkin he katsoivat, myhähtivät ja -kääntyivät taas pois. - --- Löytyyköhän maailmassa tosiaan surua? sanoi Nadinka oltuaan ääneti. - --- Sanotaan olevan... vastasi Adujew ajatuksissaan. -- Mutta minä en -usko... - --- Mitä surua voisi olla? - --- Setä sanoo -- köyhyyttä. - --- Köyhyyttä! Eivätkö köyhät tunne samaa, mitä me nyt tässä tunnemme? -Silloin he eivät voi olla köyhiä. - --- Setä sanoo, ett'ei heillä ole aikaa semmoiseen -- että pitää syödä -ja juoda... - --- Hyi! Syödä! Teidän setänne ei puhu totta. Ilman sitäkin voi olla -onnellinen: minä en syönyt tänään päivällistä, mutta olen niin -onnellinen. - -Aleksander nauroi. - --- Niin, minä antaisin tästä hetkestä kaikki, kaikki köyhille! jatkoi -Nadinka. Antaa vaan tulla köyhiä. Ah! Miksi en minä voi lohduttaa ja -saattaa iloiseksi kaikkia jollain tavalla? - --- Enkeli! Enkeli! lausui Aleksander juhlallisesti, puristaen hänen -kättänsä. - --- Oi kuinka te puristatte kovasti! keskeytti hänet Nadinka, -rypistäen kulmakarvojaan ja vetäen pois kätensä. - -Mutta Aleksander sieppasi uudestaan käden ja alkoi sitä tulisesti -suudella. - --- Kuinka minä alan rukoilla, jatkoi Nadinka, rukoilla tänään, -huomenna ja aina tämän illan tähden! Kuinka minä olen onnellinen! -Entäs Te? - -Äkkiä hän vaipui ajatuksiinsa; silmissä välähti levottomuus. - --- Tiedättekö mitä? sanoi hän. Sanotaan, että mikä kerran on -tapahtunut, se ei koskaan toista kertaa tapahdu! Luultavasti tämäkään -hetki ei toistamiseen tapahdu? - --- Oh, ei, vastasi Aleksander. Se ei ole totta! Kyllä se uudistuu! -Tulee parempia hetkiä; niin, minä tunnen sen!... - -Nadinka nyykytti epäillen päätään. Aleksanderkin muisti sedän neuvoja -ja lopetti yht'äkkiä. - -"Ei", puhui hän itsekseen: "ei, se ei ole mahdollista! Setä ei -tunne semmoista onnea, siksi hän on ankara ja epäilee ihmisiä. -Raukka! Minua säälittää hänen kylmä, vanhentunut sydämmensä: se ei -ole tiennyt mitään rakkauden hurmasta, senvuoksi hän ajaa sappea -elämään. Jumala antaa hänelle anteeksi. Jos hän näkisi minun onneni, -hän oi nostaisi käsiään sitä vastaan, eikä loukkaisi saastaisella -epäilyksellään. Hän säälittää minua..." - --- Ei, Nadinka, ei, me tulemme onnellisiksi! jatkoi hän ääneen. -- -Katso ympärillesi, eikö täällä iloitse kaikki, katsoen rakkauttamme? -Jumala itse siunaa sitä. Kuinka iloisesti kuljemme läpi elämän käsi -kädessä! Miten voimme olla ylpeät, suuret rakkaudessamme! - --- Ah, lakatkaa, lakatkaa ennustelemasta! keskeytti Nadinka. Ette -kuitenkaan voi oikein arvata: minua alkaa kauhistuttaa, kun Te -puhutte noin. Nytkin on minun ikävä... - --- Mikä peloittaa? Eikö tosiaankaan voi omaa itseään uskoa? - --- Ei voi, ei voi! sanoi hän päätään nyykyttäen. Aleksander katsoi -häneen ja rupesi ajattelemaan. - --- Miksi ei? Mikä, aloitti hän sitten, voisi hajoittaa meidän onnen -maailmamme? Ketä me liikutamme? Me olemme aina yksin, poistumme -toisista; mitä he meitä liikuttavat? Ja mitä me liikuttaisimme heitä? -Meitä eivät muistakaan, unhottavat, ja silloin meitä ei häiritse -surun ja onnettomuuden huhut, aivankuin nyt täällä puutarhassa ei -mikään ääni häiritse tätä juhlallista hiljaisuutta... - --- Nadinka, Aleksander Feodoritsh, kajahti äkkiä portailta, missä te -olette? - --- Kuuletteko! sanoi Nadinka ennustajan äänellä. Tuo on sallimuksen -viittaus: tämä hetki ei uudistu enää -- minä aavistan sen... - -Hän tempasi Aleksanderia kädestä, puristi sitä, katsoi häneen niin -kummallisesti, surullisesti ja syöksi äkkiä pimeään käytävään. - -Aleksander jäi yksin vaipuneena ajatuksiin. - --- Aleksander Feodorits! kajahti taaskin portailta, -- viilipytty on -aikoja sitten ollut pöydällä. - -Hän kohotti olkapäitään ja meni huoneesen. - --- Sanomattoman onnen hetken perästä -- yht'äkkiä viilipyttyä!!! -sanoi hän Nadinkalle. -- Onko todella kaikki niin elämässä? - --- Kunpa vaan ai olisi hullummin, vastasi tämä iloisesti. -- Mutta -viilipytty on erittäin maukasta, etenkin sille, joka ei ole syönyt -päivällistä. - -Onni elähdytti häntä. Posket hohtivat, silmät paloivat tavattomalla -tulella. Kuinka hän emännöitsi huolellisesti, kuinka iloisesti -puheli! Ei ollut varjoakaan jäljellä hetken välähtämästä surusta: ilo -nieli hänet kokonaan. - -Aamurusko täytti jo puoli taivasta kun Adujew istui veneesen. -Soutajat odottaen taanoista palkintoa sylkivät kämmeniinsä ja -alkoivat äskeisen tavan mukaan liikkua paikoillaan, kaikin voimin -työskennellen airoillaan. - --- Soutakaa hiljempaa! sanoi Aleksander. Minä annan vielä puoli -ruplaa juomarahaa. - -He katsoivat häneen ja sitten toinen toisiinsa. Toinen kaaputti -rintaansa, toinen selkäänsä, ja tuskin liikuttivat airojaan, tuskin -koskettivat veden pintaa. Vene kulki kuin joutsen. - -"Setä tahtoo vakuuttaa minulle, että onni on vaan kummitus, ett'ei -voi uskoa poikkeuksetta mihinkään, että elämä on... hän on ilkeä! -Miksi hän tahtoi niin kovasti pettää minut? Ei, elämä on sellainen, -mimmoiseksi minä olen sen kuvitellut, semmoisen sen täytyy olla, -semmoinen se on ja semmoisena se pysyy. Muuten ei olisikaan elämää!" - -Raitis aamutuuli puhalsi hieman pohjosesta. Aleksander vavahti -vähäisen sekä tuulesta että muistoista, sitten hän haukotteli ja, -käärittyään itsensä kaapuun, vaipui hän taaskin unelmiin. - - - - -V. - - -Adujew saavutti onnensa huipun. Hänellä ei ollut enää mitään -toivomista. Virka, sanomalehden kirjoitukset -- kaikki oli unhotettu, -jätetty. Hänestä pääsivät muut edelle virka uralla: hän tuskin -huomasi sitä, muulloin kuin ainoastaan silloin kun setä huomautti. -Piotr Ivanitsh neuvoi heittämään hiiteen kaikki hulluudet, mutta -Aleksander kuullen sanan "hulluudet", pudisti olkapäitään, hymyili -sääliväisesti ja oli vaiti. - -Huomattuaan muistutuksien hyödyttömyyden kohotti setä myöskin -olkapäitään ja hymyili surkuttelevaisesti ja oli ääneti, sanottuaan -ainoastaan "tee kuin tahdot, se on sinun asiasi, multa älä pyydä, -minulta: ilettävää ainetta." - --- Älkää pelätkö, setä, vastasi Aleksander siihen. Tosin on paha, -että on vähä rahaa, mutta kylliksi minulla on, enkä minä paljoa -tarvitsekaan. - --- No, toivotan siis onnea sinulle, lisäsi Piotr Ivanitsh. - -Aleksander nähtävästi karttoi häntä. Hän oli kadottanut kaiken -luottamuksen sedän ikäviin ennustuksiin ja pelkäsi hänen kylmää -katsantokantaansa rakkauteen ja ylipäänsä loukkaavia pistoksia, -etenkin hänen ja Nadinkan suhteista. - -Häntä iletti kuulla kuinka setä puhui hänen rakkaudestaan perin -yksinkertaisesti, ja kuvaili, hänen käsityksensä mukaan, tämän -korkean, pyhän asian yhdenlaiseksi kaikkien toisien jokapäiväisten -kanssa. Hän salasi kaikki ilot, koko tämän ruusunpunaisen onnen -näyn sedältä, aavistaen, että jos hänen tutkistelemisensa vatsankin -koskettaa setää, niin saa olla varoillaan, että ruusut hajoavat -tomuksi tahi muuttuvat lannaksi. Setä puolestaan karttoi taas häntä, -sillä hän ajatteli, että Aleksander rupeaa laiskaksi, tuhlaa kaikki, -tulee sitten häneltä pyytämään rahaa ja istuu hänen niskoillensa. - -Aleksanderin käynnissä, katsannossa, kaikessa hänen käytöksessään oli -jotain juhlallista, salaperäistä. Hän käytti itseään muiden seurassa, -niinkuin rikas rahamies pörssissä pikku kauppiaiden keskellä -alhaisuudella ja arvokkaasti, ajatellen itsekseen "surkuteltavat! -Kuka teistä omistaa semmoisen aarteen kuin minä? Kuka voi niin -tuntea? Kenen mahtava sielu..." j.n.e. - -Hän oli vakuutettu, että hän yksin maailmassa rakastaa, niin, ja on -rakastettu. - -Hän ei karttanut ainoastaan setää, vaan ylipäänsä ihmistulvaa, -kuten hän sanoi. Hän joko palveli epäjumalaansa, tahi istui -kotonaan toimitushuoneessa yksin, nauttien onnestaan, tutkien ja -ajatellen sitä mitä pienemmissä osissa. Hän kutsui sitä uuden -maailman luomiseksi, ja istuen, yksinäisyydessään, loi hän itselleen -tyhjästä aivankuin jonkin maailman ja oleskeli enemmiten siinä; -virastossa kävi hän harvoin ja haluttomasti, kutsui sitä surulliseksi -välttämättömyydeksi, välttämättömäksi pahaksi tahi surulliseksi -proosaksi. Hänellä oli paljon vaihtelevaisuutta tälle aineelle. -Sanomalehden toimittajan ja tuttaviensa luona hän ei käynyt ensinkään. - -Oman itsensä kanssa oleminen oli hänen korkein virvoituksensa. -"Ainoastaan yksin itsensä kanssa" -- kirjoitti hän erääseen novelliin --- "näkee ihminen itsensä kuin kuvastimessa; silloin ainoastaan oppii -hän tuntemaan ihmisen suuruuden ja arvon. Kuinka ihminen on kaunis -keskustellessaan sielun voimiensa kanssa! Hän on kuin opas, hän luo -siihen tarkan silmäyksen, rakentaa sitä tarkoin harkitun suunnitelman -mukaan, ponnistelee sen etupäässä, tekee ja johtaa. Kuinka, se on -surkuteltava, joka pelkää olla itsensä kanssa, joka pakenee omaa -itseään ja hakee joka paikasta seuraa, vierasta mieltä ja henkeä."... -Voisi luulla että hän säätää uusia lakia maailman luomisesta tahi -ihmissuvun olemisesta, mutta hän onkin vaan rakastunut. - -Niinpä hän istuu suuressa nojatuolissa. Hänen edessään on -paperiarkki, jossa on muutamia runoja. Välistä hän kumartuu arkin -puoleen, korjaa siitä jotain tahi lisää pari kolme värssyä, välistä -heittäytyy nojatuolin selkämää vastaan ja alkaa miettiä. Huulilla -oleskelee hymy; näkyy että hän juuri on ne poistunut täyden onnen -maljan laidalta. Silmänsä ummistuvat väsyneinä, kuin nukkuvalla -kissalla tahi leimahtavat yht'äkkiä sisällisen liikutuksen tulesta. - -Ympärillä on hiljaista. Ainoastaan kaukaa isolta kadulta -kuuluu ajopelien tärinä, tahi välistä Evsei, väsynyt saappaan -kiillottamisesta, puhuu ääneen: "kunpa en vaan unhottaisi: taanoin -otin puodista kahdella kopekalla etikkaa ja kymmenellä kopekalla -kaalia, täytyy maksaa huomenna, muuten kauppias ehk'ei toisten -uskokaan velaksi -- hän on semmoinen koira! Leipää hän mittaa -naulottain juurikuin nälkävuotena -- se on häpeällistä. Herranen -aika, kuinka olen väsynyt. Kun olen kiilloittanut tämän saappaan -- -niin käyn maata. Gratshahissa makaavat jo aikoja sitten: ei siellä -ole niinkuin täällä! Milloinkahan Jumala antaa nähdä..." - -Tässä hän huokasi raskaasti, hengitti harjaan ja alkoi taaskin -hangata sillä. Hän piti tätä tärkeimpänä milt'ei ainoana -velvollisuutenaan, ja ylipäänsä kuka taisi kiilloittaa saappaita, -siitä hän päätti palvelijan arvon, melkein ihmisarvonkin; itse hän -kiilloitti jonkinlaisella himolla. - --- Lopeta, Evsei! Sinä häiritset minua työssäni turhuuksillasi! huusi -Adujew. - -Turhuuksia, mutisi Evsei itsekseen, eipä ole turhuuksia: sinulla on -siellä turhuuksia, mutta minä teen työtä. Nähkääs nyt, miten likasi -saappaat, että töin tuskin saa niitä puhtaaksi. Hän asetti saappaan -pöydälle ja ihaili nahan kuvastimen tapaista kiiltoa. - -Otapas ja kiilloita noin, lisäsi hän, vai turhuuksia! - -Aleksander vaipui yhä syvemmälle ja syvemmälle ajatuksiin Nadinkasta, -sitten kirjailija-unelmiin. - -Pöytä oli tyhjä. Kaikki mikä muistutti hänen entisistä toimistaan, -virasta, sanomalehtityöstä, kaikki makasi pöydän alla, kaapin päällä -tahi sängyn alla. "Yksi näkeminen vaan", sanoi hän, "tuosta lo'asta -karkoittaa luomisajatukset ja ne kiitävät pois kuin satakieli -lehdosta äkillisestä voitelemattomien pyörien tärinästä, kun ne -kuuluvat maantieltä." - -Usein aamurusko saavutti hänet surulaulun ääressä. Ne pari tuntia, -joita hän ei viettänyt Ljubetskilla, omistettiin runoilemiselle. Hän -sepittää runon ja lukee sen Nadinkalle; tämä kirjoittaa sen kauniille -paperille ja opettelee sen ulkoapäin, mutta Aleksander "on tuntenut -korkeimman runoilijan onnen -- kuultuaan sepityksensä armailta -huulilta." - -"Sinä olet minun runottareni, puhui hän Nadinkalle. Ole tämän pyhän -tulen Westalina, joka minun rinnassani palaa; jos sinä sen hylkäät -- -niin se sammuu ainiaaksi." - -Sitten lähetti hän sanomalehteen vieraalla nimellä runoja. Ne -painettiin, sillä ne eivät olleet hullumpia, paikoittain eivät -kaivanneet luonteen voimaa ja niissä kulki läpitse tulinen tunne; -kirjoitetut olivat ne sujuvasti. - -Nadinka ylpeili hänen rakkaudestaan ja kutsui häntä "minun -runoilijani". - -Niin, ikuisesti sinun, lisäsi Aleksander. Tulevaisuudessa hymyili -hänelle kunnia, ja seppeleen, ajatteli hän, sitoo hänelle Nadinka, -sekoittaa laakerin myrteillä, mutta sitten... "Elämä, elämä, miten -sinä olet ihana!" huudahti hän. "Mutta setä? Miksi hän himmentää -sieluni maailman? Miksi hän myrkyttää sapella kaiken onneni? Eiköhän -liene kateudesta, siksi kun hänen sydämensä on vieras näille -puhtaille iloille, tahi, kenties mustasta halusta pahentaakseen...oi, -kauas, kauas hänestä!... Hän murhaa, saastuttaa kateudellaan minun -rakastavan sydämmeni, turmelee sen"... - -Hän pakeni setää, eikä tavannut häntä viikottain, kuukausittain. -Jos kohdatessa läksi tunteesta puhe, oli hän ivallisesti -ääneti tahi kuunteli kuin se ihminen, jonka vakuutuksia ei voi -millään syytöksillä saada horjumaan. Hän piti omia päätöksiään -erehtymättöminä, mielipiteitään ja tunteitaan muuttumattomina ja -päätti vast'edes aina seurata niitä, hän ei sano nyt olevansa enää -poika nulikka, ja mitä varten vieraat mielipiteet olisivat ainoastaan -pyhät j.n.e.? - -Setä puolestaan oli niinkuin ennenkin: hän ei kysellyt mitään -veljensä pojalta, ei huomannut tahi ei tahtonut huomata hänen -tekosiaan. Huomattuaan ettei Aleksanderin tila muutu ja että hän elää -entisen tavan mukaan, eikä pyydä häneltä rahaa, oli hän ystävällinen -Aleksanderille, niinkuin ennenkin ja torui vähän Aleksanderia, kuin -tämä kävi niin harvoin hänen luonaan. - --- Vaimoni on sinulle vihanen, sanoi hän. Hän on tottunut pitämään -sinua sukulaisenaan; me syömme aina päivällistä kotona; käy meillä. - -Mutta Aleksander kävi harvoin eikä hänellä ollut aikaakaan: aamupäivä -meni virastossa, jäi estä puolen päivän yöhön saakka Ljubetskilla; -yö oli jälellä, mutta yöksi meni hän yksinäiseen, hänen luomaansa -maailmaan ja jatkoi luomisiaan. Ja kaiken ohessa ei haitannut -hiukkasen nukkuakin. - -Kaunokirjallisuuden alalla proosassa, oli hän vähemmin onnellinen. -Hän kirjoitti erään ilveilyksen, kaksi novellia, jonkun kuvauksen -ja matkakertomuksen. Työskentelynsä oli ihmeellinen, paperi oikein -paloi kynän alla. Ilveilyksen ja toisen novellin näytti hän sedälle -ja pyysi sanomaan, kelpaavatko ne. Setä luki vakavasti muutaman -sivun ja lähetti sen sitten takaisin, kirjoitettuaan ylhäällä: -"kelpaa...väliseinää liistaroida!" - -Aleksander julmistui ja lähetti ne sanomalehden toimitukseen, -mutta hänelle lähetettiin molemmat takaisin. Kahteen kohtaan -oli ilveilyksessä merkitty: "ei hullumpaa" -- ja siinä kaikki. -Novellissa oli monin paikoin seuraavat muistutukset: "heikosti, -väärin, kypsymätöntä, kankeaa, kehittymätöntä j.n.e." Lopussa oli -sanottu: "ylipäänsä huomataan ettei tunneta sydäntä, liiallinen -kiivaus, luonnottomuus, kaikki on kuin puujaloilla, ei missään huomaa -ihmistä... sankari on rujosyntyinen... semmoisia ihmisiä ei löydy... -painettavaksi ei se sovi! Kirjoittaja ei taida olla ilman lahjoja, -pitää työskennellä ankarasti!..." - -"Semmoisia ihmisiä ei löydy", ajatteli hämmästynyt ja loukattu -Aleksander. "Kuinka ei löydy? Itsehän minä olen sankari. Pitäisikö -minun tosiaan kuvata noita joka askeleella kohdattavia ilettäviä -sankareja, jotka ajattelevat ja tuntevat, kuin ihmistulva, tekevät -sitä mitä kaikki tekevät, -- näitä surkuteltavia jokapäiväisiä pienen -tragedian ja ilveilyksen henkilöitä, jotka eivät ole merkittyjä eri -leimalla... alentuisiko taide siihen määrään?" - -Ollen vakuutettu sen kauneuden opin puhtaudesta jota hän tunnusti, -kutsui hän avukseen Byronin varjoa, Goethea, Schilleriä. Draaman ja -novellien sankareina ei hän voinut kuvitella muuta kuin merirosvoa, -suurta runoniekkaa tahi taiteilijaa ja pani niiden toimimaan ja -tuntemaan oman itsensä mukaan. - -Erääsen novelliin oli hän valinnut Amerikan tapahtumapaikaksi; -ympäristö oli loistava; amerikkalainen luonto, vuoria, kaiken tämän -keskellä maanpakolainen, joka oli ryöstänyt armaansa. Koko maailma -oli heidät unhoittanut; he ihailivat toisiaan ja luontoa; kun tuli -sanoma että voisivat palata kotipuoleen takaisin, kieltäysivät he. -Sitten parinkymmenen vuoden kuluttua joku eurooppalainen oli tullut -sinne ja mennyt muutamien intialaisten seurassa jahdille ja löytänyt -eräältä vuorelta mökin, jossa oli luuranko. -- Tämä eurooppalainen -oli ollut sankarimme kilpakosija. Hänestä itsestään tuntui niin -onnistuneelta tämä novelli! Millä ihastuksella hän luki sitä -talvi-iltoina Nadinkalle! Kuinka ahneesti tämä kuunteli häntä! Ja -tämmöistä novellia ei otettu vastaan... - -Tästä vastoinkäymisestä ei hän puhunut puolta sanaakaan Nadinkalle; -nielasi harmin ääneti -- ja loput heitti järveen. -- Ovatko painaneet -novellin? kysyi Nadinka. -- Ei! vastasi hän. Ei sovi; siinä on paljon -semmoista, joka tuntuisi meikäläisten mielestä kummalliselta ja -oudolta... - -Jos hän olisi tiennyt millaisen totuuden hän sanoi, ajatellessaan -sanoa aivan toisella tarkoituksella! - -Hänestä oli ahkeroitseminen kummallista. "Mitä varten lahjat ovat?" -sanoi hän. "Lahjaton erakko ahkeroitsee; kyky puhuu helposti ja -vapaasti..." Mutta muistettuaan, että kirjoituksensa maantaloudesta, -samoin myöskin runonsa eivät olleet alussa sitä eikä tätä, vaan -vähitellen tulivat täydellisiksi ja vetivät erittäin yleisön huomiota -puoleensa, rupesi hän mietiskelemään, ymmärsi sanoneensa hulluuden ja -jätti kauniin proosan toistaiseksi: siksi kun sydän lyö tasaisemmin, -ajatukset tulevat järjestykseen. - -Hän teki itselleen sen päätöksen, että hän aikoo ruveta -työskentelemään kunnollisesti. - -Päivät kulkivat toistensa jälkeen, häiritsemättömät onnen päivät -Aleksanderille. Hän oli onnellinen suudellessaan Nadinkan sormen -päätä, istuessaan hänen edessään kuvan asemasta pari tuntia, -irroittamatta hänestä silmiään, hämmästyksissään ja huokaellen, tahi -lausuen tilaisuuteen sopivia runoja. - -Jos tahtoo totta sanoa, niin Nadinka vastasi huokauksiin ja runoihin -välistä haukotellen. Eikä ihmekään: sydän oli kiinnitetty, mutta -järki joutilaana. Sille ei Aleksander pitänyt huolta ravinnon -antamisesta. Vuosi jonka Nadinka oli määrännyt koetukseksi, oli -loppumaisillaan. Hän asui taaskin äitinsä kanssa maalla samassa -huvilassa. Aleksander muistutti häntä lupauksestaan ja pyysi lupaa, -sanoakseen äidiltä suostumusta. Nadinka lykkäsi sen siksi, kunnes -kaupunkiin muuttaisivat, mutta Aleksander pysyi sanassaan. - -Vihdoinkin erään kerran iltasella jäähyväisiä heittäessään lupasi -Nadinka Aleksanderille, että hän saa puhua toisena päivänä äidin -kanssa. - -Aleksander ei voinut nukkua koko yönä, eikä mennyt virastoon. Hänen -päässään pyöri huomispäivä, hän mietiskeli ehtimiseen, miten hänen -piti puhua Maria Mihailownalle, hän kirjoitti puheen, valmisteli, -mutta tuskin muisti, että asia koskee Nadinkan kättä, hämmentyi -hän jo haaveiluihin ja unhotti uudelleen kaikki. Nadinka oli -tavallisuuden mukaan häntä vastassa puutarhassa, mutta silmissä näkyi -keveä miettiväisyyden väritys, hymyilemättä, hajamielisen näköisenä -seisoi hän. - --- Tänään ei sovi puhua mamman kanssa, sanoi hän, meillä istuu tuo -ilkeä kreivi! - --- Kreivi! Mikä kreivi? - --- Kas kun ette tiedä mikä kreivi! Tietysti kreivi Novinsky! -naapurimme, tuossa on hänen huvilansa; kuinka monta kertaa itse -olette kiittänyt hänen puutarhaansa! - --- Kreivi Novinsky! Hän on teillä... sanoi hämmästynyt Aleksander. -Millä asialla? - --- En minä tiedä vielä oikein itsekään, vastasi Nadinka. Minä istuin -tässä ja lu'in teidän kirjaanne, mutta mamma ei ollut kotona; hän -oli mennyt Maria Ivanownan luo. Sade alkoi vähän ripeksiä, minä -läksin huoneesen, ei aikaakaan niin portaiden eteen ajaa vaunut, -jotka olivat vaaleansinisellä ja valkosella päällystetyt, ne samat, -jotka aina meidän ohitsemme ajoivat -- Te vielä kiititte niitä. Näen, -että mamma astuu niistä jonkin miehen kanssa. He tulevat sisään; -mamma sanoo: -- "Tässä on kreivi ja tämä on minun tyttäreni; pyydän -meitä suosimaan ja tervehtimään." Hän kumarsi ja minä samoin. Minua -alkoi hävettää, minä punastuin ja juoksin omaan kamariini. Mutta -mamma -- mokomakin ilkiö -- kuulin hänen sanovan: "Suokaa anteeksi, -kreivi, hän on semmoinen villikko..." Siitä minä arvasin, että se on -varmaan naapurimme, kreivi Novinsky. Hän luultavasti toi mamman Maria -Ivanownan luota sateen tähden vaunuissa. - --- Onko hän... vanha? kysyi Aleksander. - --- Mikä vanha, hyi! Mitä Te joutavia: hän on nuori ja sievä. - --- Jopa ennätitte tarkastaa, että hän on sievä! sanoi Aleksander -harmistuneena. - --- Sepä kaunista! paljonko tarkastamiseen tarvitsee aikaa? Minä olen -hänen kanssaan jo puhunutkin. Hän on niin miellyttävä: hän kyseli -mitä minä teen; puhui musiikista; pyysi minua laulamaan jotain, mutta -en minä ruvennut, enhän minä oikein taidakaan. Ensi talvena pyydän -välttämättömästi mamman ottamaan hyvän lauluopettajan. Kreivi sanoi, -että nykyjään on hyvin muodissa -- laulaminen. - -Kaikki tämä oli kerrottu tavattomalla elävyydellä. - --- Minä ajattelin, Nadeshda Aleksandrowna, huomautti Adujew, että -ensi talvena tulee Teillä, paitsi laulamista, olemaan toisia toimia... - --- Mitä toimia? - --- Mitäkö! sanoi Aleksander nuhdellen. - --- Ah! niin... mitä. Te tulitte tänne veneellä? Aleksander katsoi -häneen ääneti. Nadinka kääntyi ja meni taloon päin. - -Adujew ei astunut oikein rauhallisena saliin. Mikä kreivi se oli? -Miten hänen kanssaan pitää käyttäytyä? Millainen hän on kohtelussaan? -Onko hän ylpeä? Välinpitämätön? Hän astui sisään. Kreivi nousi -ensimmäiseksi ja kumarsi kohteliaasti. Aleksander vastasi -pakoitetulla ja kömpelöllä kumarruksella. Emäntä esitti heidät -toisilleen. Kreivi ei häntä miellyttänyt; vaikka olikin kaunis mies: -pitkä, ryhdikäs, vaaleaverinen; hänellä oli suuret, mielen-ilmeiset -silmät ja miellyttävä hymy. Käytöksessään oli yksinkertaisuutta, -kauneutta ja pehmeyttä. Luulisi, että hän olisi vetänyt jokaisen -puoleensa, mutta Adujewia ei hän vetänytkään. - -Huolimatta Maria Mihailownan pyynnöstä -- istua lähemmäksi, istui -Aleksander nurkkaan ja alkoi katsella kirjaan, joka ei ollut -ensinkään seuraelämän tapaista, vaan kömpelöä ja sopimatonta. Nadinka -seisoi äitinsä nojatuolin takana ja katseli uteliaisuudella kreiviä -ja kuunteli mitä ja kuinka hän puhui: kreivi oli hänen mielestään -jotain uutta. - -Adujew ei osannut peittää, ett'ei kreivi häntä miellyttänyt. Kreivi -ei ollut huomaavinaan hänen törkeyttänsä: hän oli kohtelias ja -kääntyi Adujewin puoleen saadakseen keskustelun yleiseksi. Mutta -kaikki oli turhaa: tämä oli ääneti tahi vastasi: kyllä ja ei. - -Kun Ljubetskaja satunnaisesti toisti hänen sukunimeänsä, kysyi -kreivi, onko Piotr Ivanitsh hänelle sukua. - --- Setä! vastasi Aleksander katkonaisesti. - --- Minä kohtaan häntä usein seuraelämässä, sanoi kreivi. - --- Voi olla. Mitä ihmeellistä siinä on? vastasi Aleksander ja kohotti -olkapäitään. - -Kreivi peitti hymyn, purren hieman alahuultaan. Nadinkan katse -kohtasi äidin katsetta, hän punastui ja loi silmänsä maahan. - --- Teidän setänne on viisas ja miellyttävä ihminen! huomautti kreivi, -vähäinen iva äänessään. - -Adujew oli ääneti. - -Nadinka ei voinut itseään pidättää, hän meni Aleksanderin luo sillä -välin kuin kreivi puhui hänen äitinsä kanssa ja kuiskasi hänelle: -Eikö teitä hävetä! Kreivi on niin ystävällinen Teille, mutta Te?... - --- Ystävällinen! vastasi Aleksander harmilla, melkein ääneen! Minä en -ole hänen ystävyytensä vaivainen, älkää toistako tuota sanaa... - -Nadinka hypähti pois hänen luotaan ja katseli häntä ainoastaan kaukaa -pitkän ajan liikkumattomana, silmät harillaan, sitten hän meni -jälleen äidin tuolin taakse eikä ollut huomaavinaan enää Aleksanderia. - -Mutta Adujew odotti yhä, kreivin lähtöä, jotta hän voisi vihdoinkin -puhua äidin kanssa. Mutta kello löi kymmenen, yksitoista, vaan kreivi -ei mennyt ja puhui yhä vaan. - -Kaikki esineet, joiden ympärillä tuttavuuden alussa keskustelu -pyörii, olivat kuluneet. Kreivi alkoi laskea leikkiä. Hän laski -viisaasti leikkiä: hänen leikkipuheissaan -- ei ollut vähääkään -teeskentelyä, eikä vaatimusta olla teräväjärkinen, oli vaan -hauskaa, hänellä oli erinomainen taipumus kertoa hauskasti, ei -ainoastaan tarinoita, vaan paljaan uutisen, tapauksen, tahi jollain -odottamattomalla sanalla muuttaa totisen asian naurettavaksi. - -Äiti ja tytär antautuivat kokonaan hänen sukkeluuksiensa vaikutuksen -valtaan, itse Aleksander peitti vastoin tahtoaan useammin kuin vaan -yhden kerran suutaan kirjalla, pyrkivän hymyn tähden. Mutta hän oli -sydämmessään raivoissaan. Kreivi puhui kaikesta yhtä sujuvasti ja -säädykkäästi, niin musikista kuin ihmisistä ynnä vieraista maista. -Läksi miehistä ja naisista puhe: hän torui miehiä, niiden joukossa -itseäänkin, kiitti sujuvasti naisia ylipäänsä, ja sanoi erittäin -emännille muutamia kohteliaisuuksia. - -Aleksander mietti kirjailijatointaan ja runojaan. "Kylläpä minä -hänet siinä saatan hämille", ajatteli Aleksander. Alkoivat puhua -kirjallisuudesta; äiti ja tytär esittivät Aleksanderia kirjailijaksi. - -"Nyt hän joutuu hämille", ajatteli Adujew. - -Mutta ei laisinkaan. Kreivi puhui sillä tavalla kirjallisuudesta, -kuin eihän olisi ikänään muuta toiminutkaan; teki muutamia juoksevia -ja sattuvia muistutuksia nykyajan venäläisistä ja ranskalaisista -kuuluisista kirjailijoista. Kaiken lisäksi kuului, että hän on -ensimmäisien klassillisten kirjailijoiden kanssa ystävyyden -suhteissa, vieläpä Pariisissa oli tutustunut muutamien ranskalaisien -kanssa. Muutamista hän puhui kunnioituksella, toisia kuvasi hieman -ivaten. - -Aleksanderin runoja ei hän sanonut tuntevansa eikä kuulleensa -niistä... - -Nadinka katsoi kummallisesti Adujewiin, juurikuin kysyen: "no -veikkoseni? Etpä kauaksi päässyt..." - -Aleksander hämmästyi. Rohkeus ja törkeys katosi ja niiden sijaan -astui surumielisyys. Hän oli kukon näköinen, jolla on märkä häntä ja -joka piiloutuu huonon ilman tähden katoksen alle. - -Puhvetissa kilisivät lasit, lusikat, siellä kattoivat pöytää, mutta -kreivi ei vaan mennyt. Kaikki toivo katosi. Hän suostui Ljubetskajan -kutsumuksesta jäämään illalliselle, syömään viilipyttyä. - --- Kreivi, mutta syö viilipyttyä, mutisi Aleksander kateellisesti -katsoen kreiviä. - -Kreivi söi halukkaasti, jatkoi leikin laskemista, aivankuin olisi -ollut kotonaan. - --- Ensimmäistä kertaa on hän talossa, häpeämätön, mutta syö kolmen -edestä! kuiskasi Aleksander Nadinkalle. - --- Mitä sitten! Hänen on nälkä! vastasi tämä hyväsydämmisesti. - -Vihdoinkin kreivi läksi, mutta puhua asiaansa oli liian myöhäisiä. -Adujew otti hattunsa ja juoksi matkoihinsa. Nadinka saavutti hänet ja -ehti saada hänet rauhoittumaan. - --- Siis huomenna? kysyi Aleksander. - --- Huomenna emme ole kotona. - --- No, ylihuomenna. He erosivat. - -Ylihuomenna Aleksander tuli aikasemmin. Puutarhaan saakka kuuli -hän kamarista tuntemattomia säveleitä...kuului violonselliltä eikä -sittenkään violonselliltä...Hän läheni...kuuluu miesääni laulavan -ja mimmoinen ääni! Heleä, raitis, joka tuntui menevän aivan naisen -sydämmeen. Se tunkeutui Adujewinkin sydämmeen, mutta toisella -tavalla: hänen sydämmensä meni tainnoksiin, sitä vihloi surusta, -kateudesta, vihasta, himmeästä ja raskaasta aavistuksesta. Aleksander -astui ulkoa eteiseen. - --- Kuka teillä on? kysyi hän palvelijalta. - --- Kreivi Novinsky. - --- Onko hän kauan ollut? - --- Kuudesta saakka. - --- Sano hiljaa neidelle, että minä olen tullut ja että tulen jälleen -takaisin. - --- Hyvä. - -Aleksander meni kulkemaan pitkin huviloita, tuskin huomaten mihin hän -astui. Parin tunnin kuluttua hän tuli takaisin. - --- Mitä, onko hän vielä täällä? kysyi Aleksander. - --- On; hän taitaa jäädä syömään. Rouva käski paistaa pyitä -illalliseksi. - --- Sanoitko neidelle minusta? - --- Sanoin. - --- Mitä hän virkkoi? - --- Ei käskenyt mitään sanomaan. - -Aleksander läksi kotia eikä ilmautunut kahteen päivään. Jumala ties' -mitä hän mietiskeli ja tunsi; vihdoin hän läksi Ljubetskille. - -Hän näki huvilan, nousi seisoalleen veneessä ja peittäen kädellään -silmiään auringon paisteelta, katsoi hän eteensä. Tuolla puiden -välissä värähtelee sininen leninki, joka sopii niin mukavasti -Nadinkan ylle; sininen väri vaatetti häntä hyvin. Hän puki aina tämän -leningin ylleen, kuin tahtoi erittäin miellyttää Aleksanderia. Tämä -tunsi sydämmensä keveämmäksi. - -"Vai niin! Hän tahtoo korvata minulle hetkisen, tahtomattoman -välinpitämättömyytensä", ajatteli hän. "Ei hän ole syyllinen, vaan -minä: kuinka voinkaan niin anteeksiantamattomasti käyttää itseäni? -Sillä tavoin saa itselleen vaan vihollisia; hän oli vieras ihminen, -uusi tuttavuus...hyvin luonnollista, että Nadinka emäntänä... Ahaa! -Tuolta hän tulee pensaan kapealta polulta, lähestyy aitaa ja pysähtyy -odottamaan..." - -Nadinka astui tosiaan isolle käytävälle... mutta kuka kääntyy hänen -kanssaan polulta?... - -"Kreivi!" huudahti Aleksander surullisesti ääneen, eikä tahtonut -uskoa silmiään. - -"Mitä?" vastasi toinen soutajista. - -"Yksin hänen kanssaan puutarhassa"... kuiskasi Aleksander -- -"niinkuin minun kanssani..." - -Kreivi tuli Nadinkan kanssa aidan luo ja katsomatta järvelle päin, -kääntyivät he ja astuivat hitaasti pitkin käytävätä takaisin. Kreivi -kumartui hänen puoleensa ja puhui jotain hiljaa. Nadinka kulki pää -alaspäin painuneena. - -Aleksander seisoi yhä vaan veneessä, suu auki, liikkumatta, kädet -rantaanpäin ojennettuina, sitten laski hän ne alas ja istui. Soutajat -jatkoivat soutamista. - --- Mihin te soudatte? huusi Aleksander heille raivostuneena, -toinnuttuaan. -- Takaisin! - --- Mennäänkö takaisin? toisti toinen, katsoen häneen suu seljällään. - --- Takaisin! Oletko kuuro, vai mitä? - --- Mutta eikö tuonne tarvitsekaan? - -Toinen soutaja alkoi ääneti ja rivakkaasti soutaa airolla -vasemmalle, sitten soutivat kahdella airolla ja vene kiiti nopeasti -takaisin. Aleksander painoi hatun melkein olkapäihin asti ja vaipui -tuskallisiin ajatuksiin. - -Sen perästä ei hän käynyt kahteen viikkoon Ljubetskilla. - -Kaksi viikkoa: mikä aika rakastuneelle! Mutta hän odotti ehtimiseen: -varmaan lähettävät palvelijan kysymään mikä hänen on? Onko hän -sairas? Kuinka tämä kaikki on tapahtunut, milloin hän sairastui, -vai kiukutteleeko hän ilman vaan? Ennen, alussa kysyi Nadinka aina -etiketin mukaan äidin nimessä, mutta kirjoitti omasta puolestaan -vaikka mitä. Mitä herttaisia nuhteita, mikä lempeä rauhattomuus! Mikä -kärsimättömyys! - -"Ei, nyt minä en antaudu pian", ajatteli Aleksander. "Minä kiusaan -häntä ensin. Minä opetan häntä, miten pitää vieraan miehen kanssa -käyttäytyä; sopimus ei tule helppo olemaan." - -Hän ajatteli ankaraa koston suunnitelmaa kuvaili katumusta ja sitä, -kuinka hän antaa jalomielisesti anteeksi ja määrää säännöt. Mutta -hänen luokseen ei lähetetty palvelijaa eikä tuotu vian tunnustusta; -tuntui kuin häntä ei olisi ollut heidän mielestään ollenkaan olemassa. - -Hän laihtui ja tuli kalpeaksi. Mustasukkaisuus on tuskallisempi, kuin -mikään tauti, etenkin epäilyksestä syntynyt mustasukkaisuus, joka -on ilman mitään todistuksia. Kun ilmestyy todistuksia, niin silloin -mustasukkaisuus loppuu, suurimmaksi osaksi itse rakkauskin, silloin -tiedetään ainakin mitä on tekeminen, mutta siihen saakka on -- -kärsimys. Aleksander sai kokea sitä täydellisesti. - -Vihdoinkin hän päätti mennä Ljubetskiin aamupäivällä, tavatakseen -Nadinkaa yksin, jotta saisi selvittää asiat tämän kanssa. - -Hän tuli. Puutarhassa ei ollut ketään, salissa ja vierashuoneessa -samoin. Hän meni eteiseen, aukasi oven pihalle... - -Mikä näky esiintyi hänen eteensä? Kaksi tallirenkiä kreivin -livreessä, piteli; kreivin hevosia. Toisen hevosen selkään asettivat -kreivi ja toinen palvelija Nadinkaa; toinen oli varustettu itse -kreiviä varten. Portailla seisoi Maria Mihailowna. Hän katseli -kulmakarvat rypistettyinä ja rauhattomuudella tätä kohtausta. -- Istu -lujemmin Nadinka, puhui hän. - --- Pitäkää Herran tähden hänestä huoli, kreivi! Ah! minä pelkään, -Jumalani pelkään. Nadinka, pidä hevosta korvista kiinni: katso hän on -ihan kuin piru -- niin riehuu. - --- Ei mitään, mamma, tämä on niin hauskaa, sanoi Nadinka. Osaanhan -minä jo ratsastaa: katsokaa. - -Hän läimäytti hevosta, se ryntäsi eteenpäin ja alkoi hyppiä ja -keikkua paikallaan. - --- Ai, ai! pitäkää kiinni! huudahti Maria Mihailowna. viittoen -kädellään. Lopeta jo, se tappaa sinut! - -Nadinka veti suitsia ja hevonen seisattui. - --- Näettekö, kuinka se minua tottelee, sanoi Nadinka ja silitti -hevosen kaulaa. - -Adujewia ei kukaan huomannut. Hän katseli kalpeana, äänettömänä -Nadinkaa, mutta tämä ei ollut, aivankuin kiusaksi, milloinkaan -niin kaunis kuin nyt. Kuinka häntä puki ratsastus puku, ja hattu -viheriäisen harson kanssa! Kuinka hänen vyötäisensä näyttäytyi -kauniilta! Kasvonsa elähtyivät ujosta ylpeydestä ja uuden -tunteen ihanuudesta. Puna milloin katosi, milloin nousi poskille -tyytyväisyydestä. Hevonen hypähteli keveästi ja pakotti solakan -ratsastajan viehättävästi kumartumaan eteen ja heittäytymään taapäin. -Hänen vartalonsa heilui satulassa, kuin kukan korsi, jota tuuli -heiluttaa. Sitten tallirenki kuletti kreivin eteen toisen hevosen. - --- Kreivi! Ratsastammeko taas lehdon läpi? kysyi Nadinka. - -"Taas!" ajatteli Aleksander. - --- Hyvä, vastasi kreivi. - -Hevoset alkoivat lähteä paikoiltaan. - --- Nadeshda Aleksandrowna! huusi Adujew yht'äkkiä niin oudolla -äänellä. - -Kaikki seisahtuivat kuin naulatut, aivankuin jähmettyivät ja -katsoivat hämmästyneinä Aleksanderia. Tätä jatkui hetkinen. - --- Ah, se on Aleksander Feodoritsh, sanoi äiti ensimmäiseksi -tainnuttuaan. Kreivi tervehti ystävällisesti. Nadinka heitti nopeasti -harson kasvoiltaan, kääntyi ja katsoi häneen peljästyneenä, au'aisten -hiukan suunsa, sitten hän kääntyi pois kiireesti, löi hevosta -raipalla, tämä syöksi eteenpäin ja kahdella hyppäyksellä katosi -portin taakse; hänen jälkeensä laukkasi kreivi. - --- Hiljemmin, hiljemmin, Jumalan tähden hiljemmin! huusi äiti -jälkeen. Pidä korvasta kiinni. Ah! Herra Jumala, saattaa hyvinkin -tapahtua että hän putoaa: mitä ihmeen himoja nuo ovat! - -Kaikki katosi; kuului ainoastaan hevosten töminä, ja pöly kohosi -pilvenä tieltä. Aleksander jäi Ljubetskajan kanssa. Hän katseli tätä -äänettömänä aivan kuin kysyen: "mitä tämä merkitsee?" Ljubetskaja ei -antanut kauan vastausta odottaa. - --- Nyt he ovat menneet, sanoi hän! -- ja jälet haihtuivat! No, -riehukoot nuoret, mutta me keskustelemme Teidän kanssanne, Aleksander -Feodoritsh. Miksi Teitä oi ole kuulunut moneen viikkoon: oletteko -meihin suuttunut? - --- Olen ollut sairas, Maria Mihailowna, vastasi Aleksander synkästi. - --- Niin, kyllä se näkyy: Te olette laihtunut ja olette niin kalpea! -Istukaa pian, levähtäkää. Tahdotteko, niin minä käsken keittää munia -pehmeiksi? Päivälliseen on vielä kauan aikaa. - --- Kiitoksia; minä en tahdo. - --- Miksi ette? Ne ovat ihan paikalla valmiit; munat ovat erittäin -hyviä: eräs suomalainen toi vasta tänään. - --- Ei, ei! - --- Mutta mikä Teidän on? Minä vaan olen odottanut ja odottanut, -ajattelin: mitä tämä merkitsee, itseään ei kuulu eikä tuo -ranskalaisia kirjojakaan? Muistatteko että lupasitte jotain tähän -suuntaan: Peau de chagrin, -- mutta ei kuulu! varmaan Aleksander -Feodoritsh on meihin suuttunut, varmaan on suuttunut. - -Minä pelkään, että Te, Maria Mihailowna, olette pikemmin minuun -suuttunut? - --- Teidän on synti peljätä semmoista, Aleksander Feodoritsh! Minä -rakastan Teitä kuin sukulaistani; en tiedä miten Nadinka tehnee; -mutta hän on vielä lapsi: mitä hän osaa ajatella? Ei hän osaa -antaa arvoa ihmisille! Minä jankutin hänelle joka päivä: miksikä -ei Aleksander Feodoritshia kuulu, miksikä hän ei tule? Aina vaan -odotin. Uskotteko, etten ole yhtenäkään päivänä istunut ennen viittä -päivälliselle, yhä ajattelin, että tuossa paikassa hän saapuu -rantaan. Välistä Nadinkakin sanoi: ketä Te mamma odotatte? Minun on -nälkä ja kreivin, luulen, samoin... - --- Entäs kreivi... käykö hän usein? - --- Kyllä, melkein joka päivä, välistä kahdesti yhtenä päivänä; hän -on niin hyvä, pitää meistä niin... "No", sanoo Nadinka, "minä tahdon -syödä, ei muu auta! Aika on istua pöytään." -- "Mutta jos Aleksander -Feodoritsh tulee, sanoin minä?"... "Ei tule", sanoi hän, "lyödäänpä -vetoa, ettei hän tule? Ei tarvitse odottaa"... Ljubetskaja leikkasi -näillä sanoilla kuin veitsellä Aleksanderia. - --- Hänkö... niin sanoi? kysyi Aleksander koetellen hymyillä. - --- Niin, hän sanoi ja kiirehti. Minä olen ankara, vaikka näytän näin -hyvältä. Kylläpä minä toruin häntä: "välistä odotat häntä viiteen -saakka, et syö päivällistäkään, välistä taas et laisinkaan tahdo -odottaa -- tyhmä! Se ei kelpaa! Aleksander Feodoritsh on meidän -vanha tuttavamme, rakastaa meitä, hänen setänsä Piotr Ivanitsh -on osoittanut meille paljon ystävyyttä... ei ole hyvä olla noin -välinpitämätön! Hän ehkä suuttuu meihin eikä tulekaan enää"... - --- No, mitä hän ajatteli? kysyi Aleksander. - -Ei mitään. Tiedättehän, että hän on semmoinen elävä -- hypähtää -yht'äkkiä ylös, laulaa hyräyttää ja juoksee tiehensä, tahi sanoo: -"jos tahtoo niin tulee!" Hän on niin vallaton! Minä rupesinkin -ajattelemaan -- kyllä Te tulette! kului vielä päivä, eikä sittenkään -kuulunut. Minä aloin uudestaan: "Nadinka, onkohan Aleksander -Feodoritsh terve!" -- "En tiedä, mamma, mistä minä tietäisin? -- -Lähetetäänpä kysymään mikä hänen on?" "Lähetetään ja lähetetään", -mutta niinpä ei lähetetty, minä luotan häneen, mutta hän on sellainen -tuuliaispää. -- Nyt hän sai päähänsä tuon ratsastamisen! Hän näki -kerran akkunasta kreivin ratsastavan ja alkoi kiusata minua: "minä -tahdon ratsastaa, eikä siinä mikään auta!" Minä koettelin sitä -ja tätä, ei mikään auta -- "tahdon!" Hullu! Ei minun nuoruuteni -aikana kuultu ratsastamisesta. Meitä ei ole ensinkään sillä tavoin -kasvatettu. Mutta nykyaikana, hirvittää oikein sanoa, naiset ovat -ruvenneet tupakoimaankin, kas, tuolla meidän vastapäätä asuu nuori -leski: hän istuu balkongilla ja polttaa koko päivän paperosseja; -ohitse kuljetaan, ajetaan -- hän ei huoli mistään. Meidän aikana jos -haisi vieraskamarissa tupakalle miehistäkin... - --- Joko siitä on kauan kuin se alkoi? kysyi Aleksander. - --- En minä tiedä, sanotaan että noin viisi vuotta on ollut muodissa: -sehän sai ranskalaisilta alkunsa... - --- Ei, minä kysyin: onko tästä kauan aikaa, kun Nadeshda -Aleksandrowna rupesi ratsastamaan? - --- Puolitoista viikkoa. Kreivi on niin hyvä, niin kohtelias: mitä, -mitä hän ei vaan tee meille; kuinka hän Nadinkaa hemmoittelee! -Katsokaa miten paljon kukkia! Kaikki ovat hänen puutarhastaan. -Välistä oikein hävettää. "Miksi te häntä, kreivi", sanon minä, "niin -hemmoittelette!"... Nadinkaakin torun. Me olimme Maria Mihailownan -ja Nadinkan kanssa hänen luonaan maneesissa: tiedättehän, että minä -aina katson itse tyttäreni perään. Kuka äideistä katsoo paremmin -tyttärensä perään? Minä olen itse pitänyt huolta kasvattamisesta, ja -kehumatta voin sanoa: Jumala antakoon jokaiselle semmoisen tyttären. -Siellä Nadinka meidän nähden opettelikin. Sitten söimme aamiaista -hänen luonaan puutarhassa, ja nyt he ratsastavat joka päivä. Voi -miten rikas hänen talonsa on! Me katselimme sitä: kaikki on niin -aistilla tehtyä ja komeata! - --- Joka päivä! sanoi Aleksander melkein itsekseen. - --- Miksikä en antaisi! Olinhan kerran itsekin nuori...välistä kun: -- - --- Ratsastavatko kauankin? - --- Tuntia kolme. No, mutta mikä tauti Teitä on vaivannut? - --- En tiedä...minun rintaani kivistää... sanoi Aleksander, puristaen -kättään rintaansa vasten. - --- Ettekö ole ottanut mitään lääkkeitä? - --- En. - --- Semmoisia ne nuoret ovat! Aina vaan sanotaan: ei mitään, kaikki -jää ajasta aikaan, sitten vasta muistavat kuin on myöhäistä! -Kivistääkö Teitä, vai porottaako tahi viileksii? - --- Sekä kivistää että porottaa ja viileksii. - --- Se on vilustumisesta; Jumala varjelkoon! ei saa päästää -pitemmälle, Te laiminlyötte itseänne... siitä saattaa tulla kuume; -ei mitään lääkkeitäkään! Tiedättekö mitä? ottakaapas opodeldokkia -ja hierokaa sillä kovasti rintanne yöksi, hierokaa punaiseksi asti, -juokaa teen siaan ruohoa, minä annan Teille reseptin. - -Nadinka tuli kotiin kalpeana väsymyksestä. Hän heittäytyi sohvalle -voiden töin tuskin hengittää. -- Näetkös, sanoi hänelle Maria -Mihailowna, pannen kätensä Nadinkan pään päälle, miten olet karannut, -töin tuskin hengität. Juo vettä, meno pukua muuttamaan ja aukaise -kureliivit. Ei tuo ratsastaminen hyvällä lopu! - -Aleksander ja kreivi viipyivät siellä koko päivän. Kreivi oli -lakkaamatta kohtelias ja huomaavainen Aleksanderia kohtaan, pyysi -häntä luokseen katsomaan puutarhaa, ratsastamalla tekemään seuraa ja -tarjosi hänelle hevosta. - --- Minä en osaa ratsastaa, sanoi Adujew kylmästi. - --- Ettekö osaa? kysyi Nadinka. - --- Ai kuinka se on hauskaa! Mennäänkö taas huomenna ratsastamaan, -kreivi. - -Kreivi kumarsi. - --- Kyllä sinulle jo riittää, huomautti äiti. Sinä vaivaat kreiviä. - --- Ei mikään osoittanut, että kreivin ja Nadinkan välillä olisi -jotain erinomaista ollut. Kreivi oli yhtä ystävällinen niin -äidille kuin tyttärellekin, ei hakenut tilaisuutta puhua Nadinkan -kanssa kahden kesken, eikä juossut hänen jäljessään puutarhaan -sekä katseli häntä samalla tavalla kuin äitiäkin. Nadinkan -vapaan käytöksen hänen kanssaan, ratsastusretket voi selittää -hänen luonteensa eriskummallisuudesta, epätasaisuudesta ja -viattomuudesta, ehkä kasvatuksen valinnaisuudestakin, seuraelämän -sääntöjen tietämättömyydestä; äidin puolelta -- heikkoudesta ja -likinäköisyydestä. Kreivin huomaavaisuuden ja kohteliaisuuden -sekä hänen jokapäiväisen käymisensä voi päättää tulevan huvilain -naapuriuuden ja iloisen vastaanoton johdosta, jota hän aina kohtasi -Ljubetskilla. - -Asia näytti aivan luonnolliselta, jos katsoi sitä tavallisella -silmällä; mutta Aleksander katsoi suurennuslasiin ja näki paljon... -paljon... mitä paljaalla silmällä ei nähdä. - -Miksi, kysyi hän itseltään, miksi Nadinka on hänelle muuttunut? Hän -ei odota häntä enää puutarhassa, eikä ota vastaan hymyllä, vaan -pelolla, pukee muutama aika sitten itseään paljon huolellisemmin. -Hänen kohtelussaan ei ole välinpitämättömyyttä. Hän on huolellisempi -menettelyssään, aivankuin olisi tullut järkevämmäksi. Välistä hänen -silmissään ja sanoissaan piilee jotain salaisuuden tapaista... -Missä herttaiset oikut, ujous, vallattomuus, iloisuus ovat? Kaikki -nämä ovat kadonneet. Hän on tullut totiseksi, ajattelee ja on -ääneti. Häntä juurikuin mikä piinaa. Nyt hän on kaikkien muiden -tyttöjen näköinen: samanlainen teeskentelijä, valehtelee samalla -tavalla, kyselee yhtä huolellisesti miten terveyden laita on... -on yhtä huomaavainen, ystävällinen etiketin mukaan... hänelle... -Aleksanderille! jonka kanssa... Oi, Jumala. Sydämmensä oli pakahtua. - -Eivät asiat ole ilman mitään vaan sillä tavoin, ei olekaan, sanoi -hän yhä itselleen, tämän alla piilee jotain! Kyllä minä otan selon, -vaikka maksaisi mitä tahansa, ja sitte Herra varjelkoon... - -Sinäkin päivänä, kun kreivi oli mennyt, koetteli Aleksander saada -tilaisuutta puhua Nadinkan kanssa kahden kesken. Mitä kaikkea hän -koettelikaan? Otti kirjan, jolla Nadinka tavallisesti houkutteli -häntä puutarhaan äidin luota, näytti hänelle sen ja läksi rannalle, -siinä luulossa, että Nadinka paikalla juoksee sinne. Hän odotti, -odotti -- mutta ei kuulu tulevaksi. Aleksander tuli takaisin -huoneesen. Nadinka luki kirjaa eikä katsahtanut häneen. Hän istui -hänen viereensä. Nadinka ei kohottanut silmiään, sitten kysyi -nopeasti, sivumennen että työskenteleekö hän kirjallisella alalla, ja -onko ilmestynyt jotain uutta? Menneestä ei sanaakaan. - -Adujew alkoi puhua äidin kanssa. Nadinka läksi puutarhaan. Äiti meni -ulos kamarista ja Adujew syöksi myöskin puutarhaan. Kun Nadinka -huomasi hänet, nousi hän penkiltä, eikä tullut häntä vastaan, vaan -meni pyöreää käytävää myöten verkalleen kotia kohden, aivan kuin -pakoon. Adujew kiirehti askeleitaan ja Nadinka samoin. - --- Nadeshda Aleksandrowna! huusi Aleksander kaukaa. Minä tahtoisin -sanoa Teille pari sanaa. - --- Mennään kamariin: täällä on niin kosteata, vastasi hän. - -Tultuaan huoneesen, istui hän jälleen äidin viereen. Aleksander oli -vähällä pyörtyä. - --- Vai Te pelkäätte nykyjään kosteutta? sanoi hän pistellen. - --- Niin, nyt ovat illat niin pimeät ja kylmät, vastasi Nadinka -haukotellen. - --- Me muutamme kohta, huomautti äiti. -- Olkaa niin hyvä, Aleksander -Feodoritsh, ja pistäytykää asuntoomme ja muistuttakaa isäntää, että -hän laittaisi uudestaan pari lukkoa ovissa ja Nadinkan makuuhuoneen -akkunanluukun. Hän lupasi -- mutta mahdollista kyllä, että unhoittaa. -He ovat kaikki samanlaisia: nylkevät vaan rahoja. - -Adujew alkoi ottaa jäähyväisiä. - --- Muistakaa: ei kauaksi aikaa! sanoi Maria Mihailowna. - -Nadinka oli ääneti. - -Adujew lähestyi jo ovea, mutia kääntyi takaisin häneen päin. Nadinka -otti kolme askelta häntä vastaan. Aleksanderin sydän säpsähti. - -"Vihdoinkin", ajatteli hän. - --- Tuletteko meille huomenna? kysyi Nadinka kylmästi, mutta hänen -silmänsä kiintyivät Aleksanderiin janoavalla uteliaisuudella. - --- En tiedä; miten niin? - --- Ilman vaan kysyn; tuletteko? -- Tahtoisitteko? - --- Tuletteko huomenna meille? toisti Nadinka samalla kylmällä -äänellä, mutta suurella kärsimättömyydellä? - --- En! vastasi hän harmistuneena. - --- Mutta ylihuomenna? - --- En; en tule viikkoon, kenties kahteen... en pitkään aikaan!...Hän -loi Nadinkaan tutkivaisen katseen, koetteli lukea hänen silmistään -millaisen vaikutuksen hänen vastauksensa oli tehnyt. - -Nadinka ei puhunut mitään, vaan hänen silmänsä laskeutuivat tuokiossa -alas Aleksanderin vastauksen johdosta. Mitä niissä oli? Himmentikö -niitä suru, tahi välähtikö niistä ilon salama? Ei mitään voinut lukea -näistä marmorin tapasista kasvoista. - -Aleksander puristi hattua kädessään ja meni matkoihinsa. - --- Älkää unhottako voidella rintaanne opodeldokilla! huusi Maria -Mihailowna hänen jälkeensä. Aleksanderilla oli taas pula -- ottaa -selkoa, miksi Nadinka oli tehnyt sen kysymyksen? Mitä siinä oli: -haluko vai pelko häntä nähdä? - -"Oh mitä piinaa! mitä piinaa!" puhui hän epätoivoisena. - -Aleksander parka ei kestänyt kauempaa: hän tuli sinne kolmantena -päivänä. Nadinka oli puutarhan aidan vieressä, kun Aleksander läheni. -Hän tuli iloiseksi, mutta paikalla kun Aleksander alkoi rantaa -lähestyä, kääntyi Nadinka aivan kuin häntä näkemättä, tehtyään -muutamia viistoja askelia pitkin tietä ja kävellen melkein kuin -suunnatta, meni hän kotia. - -Aleksander tapasi hänet äitinsä luota. Siellä oli pari ihmistä -kaupungista, naapuri Maria Ivanowna ja tuo välttämätön kreivi. -Aleksanderin kärsimykset olivat mahdottomat kestää. Taaskin kului -koko päivä tyhjissä joutavissa puheissa. Miten nuo vieraat häntä -kyllästyttivät! He puhuivat rauhallisesti kaikesta tyhjästä, -tuumiskelivat, laskivat leikkiä ja nauroivat. - -"He nauravat!" sanoi Aleksander. "He voivat nauraa, kun... Nadinka... -on minulle muuttunut. Heistä se ei ole mitään! Surkuteltavat tyhjät -ihmiset: kaikelle he iloitsevat." - -Nadinka meni puutarhaan; kreivi ei mennyt hänen perässään. Muutama -aika sitten välttivät hän ja Nadinka toisiaan Aleksanderin aikana. -Välistä hän kohtasi heidät kahden puutarhassa tahi kamarissa, mutta -sitten he erosivat eivätkä hänen aikanaan enää yhtyneet. Uusi -hirmuinen havainto Aleksanderille: merkki, että he ovat keskinäisissä -suhteissa. - -Vieraat hajosivat. Kreivi meni myöskin pois. Nadinka ei sitä tiennyt -eikä kiirehtinyt kotia. Adujew meni kursastelematta Maria Mihailownan -luota puutarhaan. Nadinka seisoi selin häneen päin, pitäen kädellä -kiinni aidasta pää nojaten käteen, niinkuin sinä unhottamattomana -iltana... Hän ei nähnyt, eikä kuullut Aleksanderin tuloa. - -Voi miten hänen sydämensä löi, kun hän hiipi varkain varpaisillaan -sinne. Hengityksensäkin lakkasi. - --- Nadeshda Aleksandrowna! sanoi hän niin mielenliikutuksessa että se -tuskin kuului. - -Nadinka säpsähti, aivan kuin hänen vieressään olisi ammuttu, kääntyi -ja peräytyi hänestä askeleen verran. - --- Sanokaa, olkaa niin hyvä, mitä savua tuolla on? alkoi hän puhua -hämmästyneenä, osoittaen nopeasti järven vastapäätä olevaa puolta. -Onko siellä tulipalo, vai sellainen uuni... tehtaalla?... - -Aleksander katseli häntä ääneti. - --- Oikein totta, minä luulin tulipalon olevan... Mitä te niin -katsotte minuun, ettekö usko?... - -Hän vaikeni. - --- Siis Te, alkoi Aleksander päätään pudistaen. -- Tekin olette -niinkuin kaikki toisetkin... Kuka olisi voinut sitä odottaa... pari -kuukautta takaperin?... -- Mitä sanotte? Minä en ymmärrä Teitä, sanoi -hän ja tahtoi mennä. - --- Malttakaa. Nadeshda Aleksandrowna, minä en voi kestää enää tätä -koetusta. - --- Mitä koetusta? Minä tosiaankaan en tiedä?... - --- Älkää teeskennelkö, sanokaa, Tekö se olette? oletteko sama kuin -ennen? - --- Minä olen aina sama! sanoi Nadinka päättävästi. - --- Kuinka! Ettekö olekaan minulle muuttunut! - --- En; olenhan minä mielestäni yhtä ystävällinen, yhtä iloisena tulen -Teitä vastaan... - --- Yhtä iloisena! mutta miksi juoksette pois aidan luota?... - --- Minäkö juoksen! Katsokaa mitä olette keksinyt: minä seisoin aidan -vieressä, mutta Te sanotte että -- juoksen. - -Hän nauroi pakoitetusti. - --- Nadeshda Aleksandrowna, heittäkää vilppi! jatkoi Adujew. - --- Mikä vilppi? Mitä Te minua kiusaatte? - --- Tekö se olette? Jumalani! Puolitoista kuukautta takaperin, tällä -paikalla... - --- Minä tahtoisin tietää, mikä savu tuolla puolla on? - --- Hirveätä! Hirveätä! sanoi Aleksander. - --- Mutta mitä minä sitten olen Teille tehnyt? Te olette lopettanut -meillä käymisen -- tehkää kuin tahdotte... vastoin tahtoa -pidättämään... alkoi Nadinka. - --- Te teeskentelette ikäänkuin ette tietäisi, miksi olen lakannut -käymästä? - -Nadinka katsoi syrjään ja heilutti päätään. - --- Mutta kreivi? sanoi Aleksander melkein uhkaavaisena. - --- Mikä kreivi? - -Hänen kasvonsa näyttivät siltä, kuin ensi kertaa olisi kuullut -kreivistä. - --- Mikä! Sanokaa vielä, virkkoi Aleksander katsoen häntä suoraan -silmiin, sanokaa ettette hänestä välitä? - --- Te olette tullut hulluksi! vastasi hän peräytyen Adujewista. - --- Niin, Te ette erehtynyt! jatkoi hän. Järkeni sammuu päivä -päivältä... Voiko noin kavalasti, noin kiittämättömästi kohdella -ihmistä, joka rakastaa Teitä enemmän kuin mitään muuta maailmassa, -joka on kaikki Teidän tähtenne unhottanut, kaikki... joka luuli pian -tulevansa ainaisesti onnelliseksi? Mutta Te... - --- Mitä minä? kysyi Nadinka yhä peräytyen. - --- Mitäkö, vastasi hän raivostuneena tuosta kylmäkiskoisuudesta. - --- Te olette unhottanut! Minä muistutan Teitä, että tällä samalla -paikalla, olette sata kertaa vannonut olevanne minun omani: "Nämät -valat kuulee Jumala!" sanoitte. Niin. Hän kuulee ne! Teidän täytyy -punastua taivaan ja näiden puiden edessä, joka ruohon edessä... -kaikki ovat onnemme todistajat: joka ainoa hiekan muru puhuu tässä -rakkaudestamme: katsokaa ympärillenne!... Te olette valan rikkoja!!! - -Nadinka katseli kauhulla häneen! Adujewin silmät säteilivät ja huulet -kalpenivat. - -Hyi! kuinka Te olette ilkeä! sanoi Nadinka arasti. Mistä Te olette -vihainen? En minä ole antanut teille rukkasia, ettehän ole vielä -mamman kanssa puhunut... mistä Te tiedätte... - --- Puhu tämmöisien tekosien perästä. - --- Millaisten tekosien? En minä tiedä?... - --- Millaisten? Minä sanon paikalla: mitä merkitsevät kohtaukset -kreivin kanssa, ratsastaminen? - --- En suinkaan minä voi juosta häntä pakoon, kun mamma lähtee -ulos huoneesta! Ratsastaminen merkitsee... että minä pidän -ratsastamisesta... se on niin herttaista: hypähtelee selässä... ah -miten herttainen hevonen tuo Lucie on! Oletteko nähnyt sen?... Se -tuntee jo minut... - --- Mutta muutos kohtelussa minua kohtaan? jatkoi hän. Miksi kreivi -käy teillä joka päivä aamusta iltaan? - --- Ah! Jumalani! mistä minä tiedän? Kuinka Te olette naurettava! -Mamma niin tahtoo. - --- Se ei ole totta! Mamma tahtoo sitä mitä Te tahdotte. Kenelle -kaikki nuo lahjat ovat, nuotit, albumit, kukkaset? Mammaltako kaikki? - --- Niin, mamma pitää sangen paljon kukkasista. Hän osti vielä -eilenkin puutarhurilta... - --- Miksi Te puhutte hänen kanssaan puoliääneen? jatkoi Aleksander, -huolimatta hänen sanoistaan. Katsokaa, Te kalpenette, tunnette -syyllisyytenne. Kukistaa toisen ihmisen onnen, unhottaa, -menettää kaikki niin pian, niin helposti: silmän palvelusta, -kiittämättömyyttä, valhetta, petosta... niin petosta!... Miten -olette voinut alentaa siihen itseänne? Rikas kreivi, salonkileijona, -kunnioitti Teitä heittämällä Teihin suosiollisen katseen -- niin te -tulitte paikalla, lankesitte tuon tekokultaisen auringon eteen; missä -on häpeä!!! Kreivi ei saa olla täällä enää! sanoi hän tukehtuneella -äänellä: -- kuuletteko sen? Jättäkää, lopettakaa kanssakäyminen -hänen kanssaan, että hän unhottaisi tien teidän taloonne!... minä en -salli... Hän tempasi hurjasti Nadinkaa käsivarresta. - --- Mamma, mamma! Tulkaa tänne! huusi Nadinka läpitunkevalla äänellä, -irrottaen itsensä Aleksanderista, ja irtipäästyään syöksi suin päin -kotoa kohden. - -Aleksander istui penkillä ja piteli kädellään päätään. - -Nadinka tuli juosten kamariin peljästyneenä ja kaatui tuolille. - --- Mitä sinä? Mikä sinun on? Mitä sinä huudat? kysyi äiti -rauhattomana ja meni häntä vastaan. - --- Aleksander Feodoritsh... ei ole terve! sai hän töin tuskin -sanotuksi. - --- Mitä sinä siitä peljästyt? - --- Hän on niin hirmuinen... mamma, älkää Jumalan tähden päästäkö -häntä minun luokseni. - --- Miten sinä minun peljästytit, hullu.! No mitä siitä jos hän on -sairas? Minä tiedän, että hänen rintansa on kipeä. Mitä siinä on -hirmuista? Ei se ole keuhkotautia! Kun hän hieroo opodeldokilla -- -niin se menee ohitse: näkyy ettei hän ole totellut minua, ei ole -hieronut. - -Aleksander tuli järkiinsä. Kuume oli mennyt ohitse, mutta tuska oli -tullut kahta vertaa suuremmaksi. Epäilystään ei hän saanut selväksi, -oli vaan säikäyttänyt Nadinkan ja nyt ei saa tietysti häneltä -vastausta: hän ei ryhtynyt oikealla tavalla, asiaan. Hänen päähänsä -pisti yht'äkkiä, niinkuin jokaisen rakastuneen tuokin ajatus: "ehkä -hän ei olekaan syyllinen? Kenties hän on todella välinpitämätön -kreivistä. Tolkuton äiti kutsuu häntä joka päivä: mitä hän sitte -mahtaa? Kreivi, niinkuin seuraelämän ihminen ainakin, on miellyttävä; -Nadinka on sievä tyttö: kenties kreivi tahtoo miellyttää häntä. Ehkä -Nadinkaa miellyttää kukat, ratsastaminen, viattomat huvitukset, -mutta ei itse kreivi? Antaa vaikka olla, että tässä on hiukan -koketeeraamistakin: eikö se ole anteeksi annettava? Toiset ovat -vanhempia ja kuitenkin tekevät Jumala ties mitä." - --- Hän lepäsi, illan säde leimahti hänen sydämmessään. Rakastuneet -ovat kaikki semmoisia: milloin ovat liian sokeita, milloin liiankin -näkeviä. Ja sitte oli niin hauskaa puolustaa rakastettua henkilöä. - -"Mutta miksi hän on muuttunut käytöksessään minua kohtaan?" kysyi -hän itseltään ja kalpeni. -- "Miksi hän pakenee minua, on ääneti, -niinkuin häntä hävettäisi? Miksi hän eilen, arkipäivänä pukeutui niin -hienosti? Vieraita ei ollut muita paitsi kreivi. Miksi hän kysyi, -'alkavatko baletit kohta?' Kysymys oli yksinkertainen; mutta hänelle -muistui mieleen, että kreivi lupasi sivumennen hakea hyvän loogin, -katsomatta kaikkiin vaikeuksiin: luonnollisesti hän tulee olemaan -heidän kanssaan. Miksi hän läksi eilen puutarhasta pois? Miksi hän ei -tullut puutarhaan? Minkätähden kyseli sitä, miksikä ei kysellyt..." - -Hän vaipui taaskin raskaasen epäilykseen ja kärsi taaskin ankarasti -ja tuli siihen päätökseen, ettei Nadinka ole häntä milloinkaan -rakastanut. - -Jumalani, Jumalani! puhui hän epätoivoissaan. Kuinka on raskasta, -kuinka katkeraa eläminen! Anna minulle se kuoleman hiljaisuus, se -sielun uni... - -Neljännestunnin kuluttua tuli hän kamariin surullisena ja arkana. - --- Hyvästi Nadeshda Aleksandrowna, sanoi hän arasti. - --- Hyvästi, vastasi tämä katkonaisesti; silmiään nostamatta. - --- Koska sallitte minun tulla? - --- Silloin kuin Teitä haluttaa. Sitäpaitsi... me muutamme tällä -viikolla kaupunkiin: me annamme teille sitten tietää... - --- Aleksander läksi pois. Kului enemmän kahta viikkoa. Kaikki olivat -jo muuttaneet kesähuviloista. Ylhäisten salongit loistivat uudelleen. -Pöydän-päällikönkin vierashuonetta valaisi kaksi seinälamppua, hän -osti puoli puutaa stearinikynttilöitä, asetti kaksi korttipöytää ja -odotti Ivan Stepanitshiä ja Stepan Ivanitshia, ilmoitti vaimollensa, -että heillä alkavat tiistaina -- vastaanotto-päivät. - -Mutta Adujew ei vaan saanut Ljubetskilta mitään kutsumusta. Hänelle -tuli vastaan sekä kokki että sisäpiika. Sisäpiika kun huomasi hänet, -alkoi juosta pois: näkyi että hän toimi neitinsä hengessä. Kokki -seisattui. - --- Miksi Te, herra, olette meidät unhottanut? sanoi hän. On jo -puolitoista viikkoa kulunut siitä, kuin me muutimme. - --- Ehkä Teillä ei ole vielä... järjestyksessä, ehkä ette ota vastaan? - --- Miksi emme ottaisi vastaan: kaikki ovat jo käyneet meillä, Teitä -vaan ei ole kuulunut; rouva ei voi kyllin ihmetellä sitä. Hänen -ylhäisyytensä käy meillä joka päivä... hän on niin hyvä herra. Minä -kävin viemässä erästä vihkoa yhtenä päivänä neideltä -- hän antoi -minulle punasta viiniä. - --- Mikä hupakko sinä olet! sanoi Adujew ja alkoi juosta lörpöttelijän -luota pois. Iltasella kulki hän Ljubetskin asunnon ohitse. Siellä oli -valoisata. Paraatioven edessä oli katosvaunut. - --- Kenen vaunut? kysyi hän. - --- Kreivi Novinskin. - -Toisena, kolmantena päivänä oli samoin. Viimeinkin hän astui -kerran sisään. Äiti otti hänet ystävällisesti vastaan, torui -poissaolemisesta ja torui siitä ettei hän ole hieronut rintaansa -opodeldokilla. Nadinka kohteli häntä -- rauhallisesti, kreivi -- -kohteliaasti. Keskustelu ei tahtonut menestyä. - -Sillä tavoin hän kävi pari kertaa. Turhaan katseli hän tutkivasti -Nadinkaa: hän ei ollut huomaavinaankaan Aleksanderin katseita, mutta -kuinka hän ennen huomasi! Välistä kun hän keskusteli äidin kanssa, -niin Nadinka asettui seisomaan vastapäätä häntä, Maria Mihailownan -tuolin taakse, irvisteli hänelle, peuhasi ja saattoi hänet nauramaan. - -Hänet valtasi sietämätön kaiho. Hän ajatteli vaan sitä, kuinka hän -saisi heitetyksi hartioiltaan vapaaehtoisesti otetun ristin. Hän -tahtoo saada seikat selvitetyiksi, "Sama se, millainen vastaus on", -ajatteli hän, "kun vaan saisin epäilyksen muutetuksi oikeaan tietoon". - -Kauan tuumiskeli hän, miten piti asiaan ryhtyä, viimein hän keksi -jotakin ja meni Ljubetskille. - -Kaikki näytti olevan hänelle suosiollista. Vaunuja ei ollut -paraadikäytävän edessä. Hiljaan astui hän saliin ja pysähtyi -hetkiseksi vieraskamarin oven eteen, vetääkseen henkeä. Nadinka -soitti siellä pianoa. Etempänä istui Ljubetskaja eräässä kamarissa ja -neuloi huivia. Kun Nadinka kuuli askeleet salissa, alkoi hän soittaa -hiljemmin ja ojensi päänsä eteenpäin. Hän odotti hymy huulillaan -vierasta. Vieras tuli esiin ja hymy katosi silmänräpäyksessä; sen -sijaan tuli pelko. Hänen kasvonsa muuttuivat hieman ja hän nousi -tuolilta. Ei hän odottanut tätä vierasta. - -Aleksander kumarsi ääneti ja istui kuin varjo etemmäksi, äidin luo. -Hän kulki hiljaa, ilman entistä varmuutta, pää alaspäin. Nadinka -istui ja jatkoi soittamista, katsellen välistä rauhattomana taakseen. - -Puolen tunnin kuluttua kutsuttiin äitiä huoneesta. Aleksander tuli -Nadinkan luo. Tämä nousi ja tahtoi mennä pois. - --- Nadeshda Aleksandrowna, sanoi Adujew murheellisesti, odottakaa, -sallikaa minulle viisi minuttia, ei enempää. - --- Minä en voi kuulla Teitä! sanoi Nadinka ja meni pois. Viime -kerralla Te olitte... - --- Minä olin syyllinen! Nyt minä puhun toisella tavalla, annan Teille -lupauksen: Te ette kuule ainoatakaan soimausta. Älkää kieltäkö -minulta, ehkä tämä on viimeisen kerran. Selitys on välttämätön. -Annoittehan luvan minulle, että saan pyytää äidiltänne Teidän -kättänne. Sen jälkeen on tapahtunut paljon...jota... sanoilla -- -minun täytyy uudistaa sama kysymys. Istukaa ja jatkakaa soittamista: -äitinne ei siten kuule; eihän tämä ole ensimmäistä kertaa... - -Nadinka totteli koneentapaisesti: keveästi punastuen, alkoi hän ottaa -akkordeja ja levottomassa odottamisessa suunnitti katseensa Adujewiin. - --- Mihin Te menitte Aleksander Feodoritsh? kysyi äiti, palattuaan -paikalleen. - --- Minä tahtoisin puhua Nadeshda Aleksandrownan kanssa... -kirjallisuudesta, vastasi hän. - --- No, puhukaa, puhukaa: tosiaan Te ette ole moneen aikaan puhuneet. - --- Vastatkaa minulle lyhyesti ja teeskentelemättä yhteen kysymykseen, -alkoi hän puoliääneen, niin selityksenne loppuu paikalla... -Rakastatteko minua enää? - --- Quelle idée! vastasi Nadinka hämmästyneenä. Tiedättehän kuinka -mamma ja minä aina olemme arvostelleet Teidän ystävyyttänne... kuinka -olimme aina iloiset teidän tulostanne... - -Adujew katsoi häneen ja ajatteli: "sinäkö se olet, oikullinen, mutta -sydämmellinen lapsi, tämä vallaton tyttö veitikka? Kuinka pian hän -on oppinut teeskentelemään? Kuinka pian naisen luonto on kehittynyt! -Olivatko ne herttaiset oikut todellakin silmänpalveluksen ja -viekkauden ituja?... Kas miten pian, ihan ilman sedän keinoa, tämä -tyttö on muuttunut naiseksi! Kaikki vaan kreivin koulussa parissa -kolmessa kuukaudessa! Oi, setä, setä! Tässäkin olet sinä säälimättä -oikeassa." - --- Kuulkaa, sanoi hän semmoisella äänellä, että teeskentelijältä -lensi yht'äkkiä naamari kasvoilta, jätetään mamma sikseen: tulkaa -hetkiseksi entiseksi Nadinkaksi, niinkuin silloin kuin Te minua -vähän rakastitte... ja vastatkaa minulle suoraan: minun täytyy saada -tietää, Jumal' avita täytyy. - --- Nadinka oli ääneti, muutti ainoastaan nuotit ja alkoi tarkasti -katsella ja soittaa jotain vaikeata kohtaa. - --- No hyvä, minä muutan kysymyksen, jatkoi Adujew. Sanokaa, onko -astunut sijaan -- en tahdo edes mainita kuka -- onko joku astunut -minun sijaani Teidän sydämmessänne?... - -Nadinka niisti kynttilää ja kauaa aikaa pudisti sen sydäntä. - --- Vastatkaahan, Nadeshda Aleksandrowna: yksi sana pelastaa minut -tuskasta, Teidät -- vastenmielisestä selityksestä. - --- Ah, Jumalani, lopettakaa! Mitä minä sanoisin Teille? Minulla ei -ole mitään sanomista! vastasi hän kääntyen pois Adujewista. - -Toinen olisi tyytynyt siihen vastaukseen ja olisi huomannut, ettei -hänellä ole enää mitään toimitettavaa, minkä hän olisi ymmärtänyt -siitä äänettömästä, piinallisesta surusta, joka oli Nadinkan -kasvoille kirjoitettu ja esiintyi liikkeissäkin. Mutta Adujewille ei -ollut kylliksi. Hän kidutti kuin pyöveli uhriaan, häntä elähdytti -joku outo epätoivon halu juoda kärsimysmalja kerrassaan pohjaan asti. - --- Ei! sanoi hän, lopettakaa tämä piina tänään; epäilykset -toinen toistaan mustemmat, valtaavat järkeni, repivät sydämmeni -palaisiksi. Minä olen läpi menehtymäisilläni luulen että rintani -halkeaa ponnistuksesta... ei ole minulla mitään millä voisin tulla -vakuutetuksi epäluuloissani; Teidän täytyy itsenne päättää; muutoin -en minä koskaan rauhoitu. - -Adujew katsoi häneen ja odotti vastausta. Nadinka oli vaan ääneti. - --- Säälikää minua! alkoi hän uudelleen. Katsokaa minua, olenko minä -itseni näköinen? Kaikki pelkäävät minua, eivät enää tunnekaan... -kaikki minua säälivät, Te ette yksin vaan... - -Aivan oikein: hänen silmänsä paloivat kummallisella liekillä. Hän oli -laiha, kalpea, otsalle nousivat suuret hikikarpaleet. Nadinka heitti -häneen salaisen katseen ja hänen katseessaan välähti jotain säälin -tapaista. Hän otti Adujewia kädestäkin kiinni, mutta heitti sen -kumminkin huokauksella irti. - --- No mitä? kysyi Aleksander. - --- Ah, jättäkää minut rauhaan! sanoi hän synkkämielisesti, Te -kidutatte minua kysymyksillänne... - --- Minä rukoilen Teitä Jumalan nimessä! sanoi hän. Lopettakaa -kaikki yhdellä sanalla... Mitä hyödyttää tuo umpimielisyys? Minulle -jää kylmä toivo, minä en lopeta, vaan ilmestyn Teille joka päivä -kalpeana, liikutettuna... Minä saatan Teidät suruiseksi. Jos -kiellätte teillä käymästä -- niin minä kierrän akkunainne alla, -kohtaan Teitä teatterissa, kadulla, joka paikassa, kuin haamu, -memento mori. Kaikki se olisi ehkä hullua, naurettavaa sille, ketä -vaan naurattaisi, -- mutta minua se koskisi kipeästi! Te ette tunne -himoa, millainen se on, mihin se saattaa. Jumala varjelkoon Teitä -sitä koskaan tietämästä!... Mitä hyötyä Teillä on äänettömyydestä? -Eikö olisi parasta sanoa paikalla? - --- Mistä te minua kysytte? sanoi Nadinka, heittäytyen nojatuolin -karmia vasten. -- Minä olen ihan sekaisin... pääni on aivan kuin -sumussa... - -Hän painoi suonenvedon tapaisesti kättään otsaa vasten ja veti sen -heti takaisin. - --- Minä kysyin: onko joku muu astunut minun sijaani Teidän -sydämmessänne? Yksi sana vaan -- on tahi ei -- päättää kaikki; ei se -kestä kauan sanoa. - -Nadinka tahtoi jotain sanoa, mutta ei voinut, silmät laskettuina -maahan, alkoi hän lyödä sormellaan yhtä näppäintä. Näkyi, että -hänkin taisteli kovasti itsensä kanssa. "Ah!" sanoi hän vihdoinkin -synkkämielisesti. - --- Onko vai ei? toisti Adujew, pidättäen hengitystään. - -Kului muutama sekuntti. - --- Onko vai ei! - --- On! kuiskasi Nadinka niin hiljaa, että tuskin kuului; sitten hän -kumartui kokonaan pianon ylitse, aivan kuin uinahduksissaan ja alkoi -ottaa akkordeja. - -Tämä kajahti melkein kuulumattomasti, kuin huokaus, mutta se teki -Aleksanderin kuuroksi; sydän tuntui kuin olisi repeytynyt, jalat -notkistuivat hänen allansa. Hän laskeutui tuolille, joka oli pianon -vieressä ja oli ääneti. - -Nadinka katsoi pelolla häneen. Hän katseli Nadinkaa mielettömän -näköisenä. - --- Aleksander Feodoritsh! huusi yht'äkkiä äiti viereisestä huoneesta, -kumpanen korva soi? - -Hän oli ääneti. - --- Mamma puhuttelee Teitä, sanoi Nadinka. - --- Mitä? - --- Kumpanen korva soi? huusi äiti, -- mutta pikemmin. - --- Molemmat! sanoi Aleksander synkästi. - --- Hyi millainen olette, vasen! - -Minä koetin arvata, jos kreivi tulee tänään. - --- Kreivi, sanoi Aleksander. - --- Antakaa minulle anteeksi! sanoi Nadinka, heittäytyen hänen -luokseen. Minä en ymmärrä itseäni... Tämä tapahtui kaikki -aavistamatta, vastoin tahtoani... en tiedä miten... minä en voi Teitä -pettää... - --- Minä pidän sanani, Nadeshda Aleksandrowna, vastasi hän, en sano -Teille yhtäkään nuhdetta. Kiitän Teitä avomielisyydestänne... Te -olette tehnyt minulle paljon, paljon... tänään... minun oli vaikea -kuulla tuota, Teidän oli vielä vaikeampi sanoa... Hyvästi; Te ette -ole enää näkevä minua: yksi palkinto avomielisyydestänne... mutta -kreivi, kreivi! - -Hän puri hampaitaan ja meni ovea kohti. - --- Niin, sanoi hän kääntyen takaisin, -- mihin tämä Teidät saattaa? -Kreivi ei Teitä nai: mitkä tarkoitukset hänellä on? - --- Minä en tiedä, sanoi Nadinka surullisesti nyykyttäen päätään. - --- Jumalani! kuinka Te olette sokaistu! huudahti Aleksander kauhulla. - --- Hänellä ei voi olla pahoja tarkoituksia... vastasi Nadinka -heikolla äänellä. - --- Olkaa varoillanne Nadeshda Aleksandrowna. Aleksander otti hänen -kätensä, suuteli sitä ja meni epävakaisilla askeleilla huoneesta. -Häntä oli kauhea nähdä. Nadinka jäi paikalleen liikkumattomana. - --- Miksi sinä et soita, Nadinka? kysyi äiti muutaman hetken päästä. - -Nadinka heräsi kuin raskaasta unesta ja huokasi. - --- Paikalla, mamma! vastasi hän miettiväisestä. Kallistaen vähän -päätään sivulle, alkoi hän arasti kosketella näppäimiä, Hänen -sormensa vapisivat. Hän kärsi nähtävästi omantunnon vaivoja ja -hänelle heitetystä sanasta, epäilemisestä: "Olkaa varoillanne!" Kun -kreivi tuli, oli hän ääneti, ikävä, hänen käytöksessään oli jotain -pakoitettua. Hän läksi, syyttäen päänkivistystä, aikaseen kamariinsa. -Tänä iltana tuntui hänestäkin katkeralta elää maailmassa. - -Adujewin voimat, kun hän pääsi alas portaita, pettyivät, ja hän istui -viimeiselle porraslaudalle, peitti silmänsä nenäliinalla ja alkoi -itkeä ääneen, mutta kyynelittä. Sillä aikaa kulki porstuan ohitse -portinvartija. Hän pysähtyi ja kuunteli. - --- Marfa hoi, Marfa! huusi hän, tultuaan likaisen ovensa luo, tulepas -tänne, kuule, kuinka tuolla joku ulvoo, aivankuin eläin. Luulin että -meidän kahlekoira olisi päässyt irti kahleista, mutta ei, tämä ei ole -se. - --- Ei, tämä ei ole se! toisti Marfa kuunneltuaan. -- Mikä ihme se on? - --- Menepäs ja tuo tänne lyhty: se riippuu uunin takana. Marfa toi -lyhdyn. - --- Vieläkö se ulvoo? kysyi hän. - -Vielä ulvoo! Eiköhän vaan liene joku vintiö sinne mennyt. - --- Kuka siellä on? kysyi portinvartija. Ei vastausta. - --- Kuka siellä on? toisti Marfa. Aina vaan sama ulvominen kuului. He -astuivat molemmat kiireesti sisään. Adujew syöksi pois. - --- Ah, se oli joku herra, sanoi Marfa, katsoen hänen jälkeensä: -- -mutta sinä keksit: vintiö! Kas olipa sinulla järkeä mennä semmoista -sanomaan! Johan nyt joku vintiö rupeisi ulvomaan vieraassa porstuassa! - --- Mutta hän oli varmaankin juovuksissa! - --- Vielä pahempaa! vastasi Marfa: -- luuletko kaikkien olevan sinun -kalttaisiasi? Eivät kaikki juovuksissa ulvo niinkuin sinä teet. - --- Nälästäkö hän sitten ulvoi? huomautti portinvartija harmistuneena. - --- Mitä! sanoi Marfa katsoen häneen eikä tiennyt mitä piti sanoman: --- kuka tietää ehkä hän on jotain pudottanut -- kenties rahaa... - -Molemmat kävivät äkkiä kykkysille ja alkoivat lyhty kädessä etsiä -pitkin laattiata kaikista nurkista. - --- Pudotti! mutisi portinvartija, valaisten laattiaa: -- mihin hän -tässä olisi voinut pudottaa? Portaat ovat puhtaat, kiviset, täältä -löytää neulankin jos pudotti! Kyllä se olisi kuulunut, jos hän olisi -pudottanut: helähtäisi kyllä kiveen; olisihan paikalla ottanut ylös! -Missä hän tässä voisi pudottaa? Ei missään! Pudotti! kylläkai hän -pudotti: ei hän ollut sitä laatua, että olisi pudottanut! Ole muka -varoillasi, että hän pudottaisi! Ei: tämmöinen koettaa, miten saisi -toiselta taskuunsa pistetyksi! Hän muka pudottaisi! Kyllä tunnetaan -nuo veijarit! Olisi muka pudottanut! Kyllä kai hän pudotti? - -Kauan ryömivät he vielä pitkin laattiata hakien pudotettuja rahoja. - -Ei ole, ei ole, sanoi viimein portinvartija huokauksella, puhalsi -sitten sammuksiin kynttilän nipisti kahdella sormella sen sydäntä ja -pyyhkäsi sormiansa lammasnahkaturkkiinsa. - - - - -V. - - -Samana iltana, kello kaksitoista, siihen aikaan kun Piotr Ivanitsh, -kynttilä ja kirja toissa kädessä, toisella kädellä pidellen -aamutakkinsa lievettä, astui toimitushuoneesta makuuhuoneeseen -levolle, ilmoitti kamaripalvelija hänelle, että Aleksander Fedoritsh -tahtoo häntä tavata. - -Piotr Ivanitsh kohotti kulmakarvojaan, mietti hiukkasen ja sanoi -sitten tyyneesti. - --- Käske häntä toimitushuoneesen, minä tulen kohta. - --- Terve Aleksander, tervehti hän veljensä poikaa palattuansa -takaisin, pitkään aikaan emme ole toisiamme tavanneet. Välistä -päivälläkään ei sinua saa mitenkään nähdä, mutta nyt yhtäkkiä -- -yöllä! Miksi tulet näin myöhään? Mutta mikä sinua vaivaa? Eihän -sinulla ole ihmismuotoakaan. - -Aleksander istui sanaakaan sanomatta nojatuoliin suurimmalla -voimattomuudella. Piotr Ivanitsh tarkasti häntä uteliaisuudella. - -Aleksander huokasi. - --- Oletko terve? kysyi Piotr Ivanitsh huolestuneena. - --- Olen, vastasi Aleksander heikolla äänellä, liikun, syön, juon, -kyllä minä olen terve. - --- Älä sinä laske leikkiä; neuvottelepas lääkärin kanssa. - --- Sitä ovat minua muutkin neuvoneet tekemään, mutta minua eivät -auta mitkään lääkärit eikä opodeldokit: minun sairauteni ei ole -fyysillinen... - --- Mikä sinun sitten on? Etköhän ole menettänyt pelissä tahi -pudottanut rahojasi? kysyi Piotr Ivanitsh elävästi. - --- Te ette mitenkään voi ajatella rahatonta surua! vastasi Aleksander -koetellen hymyillä. - --- Mikä suru se on, joka ei maksa kahta kopekkaa kuparia, niinkuin -välistä sinun surusi? - --- Semmoinen kuin nyt esimerkiksi. Tiedättekö minun oikean suruni? - --- Minkä surun? Kotonasi on kaikki hyvin; sen tiedän kirjeistä, -joilla sinun äitisi kestitsee minua joka kuukausi; virastossa ei -voi mitään hullumpaa olla, mitä on ollut; minkä pienempi virkamies -sen enemmän on työtä hänen niskoillaan: se on viho viimestä. Sanot -olevasi terve, rahoja et ole pelissä menettänyt etkä pudottanut... se -on kaikkein tärkeintä; muista asioista on helppo suoriutua; jälellä -on vaan tyhjää, -- varmaan rakkaus... - --- Niin, rakkaus; mutta tiedättekö, mitä on tapahtunut? Kun saatte -tietää, kenties, ette puhukaan niin välinpitämättömästi, vaan -kauhistutte... - --- Kerropas; en ole moneen aikaan kauhistunut, sanoi setä istahtuen. -Mutta sitäpaitse ei ole vaikea arvata: varmaankin ovat pettäneet. - -Aleksander hypähti seisoalleen, tahtoi jotakin sanoa, mutta ei -virkkanut mitään, istui vaan uudestaan paikallensa. - --- Mitä, onko totta? Näetkös: sanoinhan minä jo sinulle, mutta sinä -vaan mätit omiasi: "ei, miten semmoinen olisi mahdollista". - --- Olisiko semmoista voinut aavistaa?... sanoi Aleksander, kaiken sen -perästä... - --- Sinun ei olisi pitänyt aavistaa, vaan arvata edeltä, se en tietää --- tahi oikeammin -- toimia sen mukaan. - --- Te voitte noin tyyneesti puhua setä vaikka minä... sanoi -Aleksander. - --- Mitä se minua liikuttaa? - --- Minä unhotin; vaikka koko kaupunki palaisi tahi vajoaisi, on -teille yhdentekevä. - --- Nöyrin palvelijanne! Entäs tehdas? - --- Te laskette leikkiä, mutta minä kärsin leikistä, minun on raskas -olla, minä olen kuin sairas. - --- Oletko tosiaan rakkaudesta noin laihtunut? Mikä häpeä! Ei: sinä -olet ollut sairas ja nyt alat tulla terveeksi, onhan aikaakin! Ei -tämä ole leikin tekoa, puolitoista vuotta on kestänyt hulluus. -Jos olisi vielä vähän aikaa kestänyt, olisin ehkä minäkin uskonut -muuttumattomaan rakkauteen. - --- Setä! sanoi Aleksander, säälikää minua: nyt on sielussani -helvetti... - --- Niin! No mitä siitä? - -Aleksander nosti nojatuolin pöydän luo, mutta setä alkoi siirtää -veljenpojan läheisyydestä mustepulloa, imupaperia y.m. - -Setä ajatteli: "hän tuli yöllä, sielussaan on helvetti... varmaan -särkee taas jotakin". - --- Lohdutusta minä en Teiltä löydä, enkä vaadikaan, aloitti -Aleksander, minä pyydän Teidän apuanne, niinkuin sedältä, niinkuin -sukulaiselta... Minä olen Teidän mielestänne typerä -- eikö totta? - --- Niin, jos et olisi surkuteltava. - --- Onko Teidän siis sääli minua? - --- Onpa hyvinkin. Olenko minä sitten puu? Olet hyvä, järkevä nuori -mies, kunnollisesti kasvatettu, mutta joudut hukkaan, etkä edes -kopekastakaan -- ja miksi? hullutuksiesi tähden! - --- Osoittakaa, että minua säälitte. - --- Millä? Rahaa et sano tarvitsevasi... - --- Rahaa, rahaa! Oi, jos onnettomuuteni olisi rahan puutteesta, niin -siunaisin kohtaloani. - --- Älä puhu noin, huomautti setä vakavasti, sinä olet nuori -- sinä -kiroaisit, vaan et siunaisi kohtaloasi! Minä en liioin yhtä ja kahta -kertaa kironnut -- minäkään! - --- Kuulkaa minua loppuun kärsivällisesti... - --- Viivytkö kauan aikaa Aleksander? kysyi setä. - --- Kyllä, minä tarvitsisin Teidän huomiotanne, mitä sitten? - --- Niin näetkös: minä tahtoisin illallista. Min' aioin mennä maata -illallisetta, mutta nyt jos istumme kauemmin aikaa, niin syödään -illallista ja juodaan pullollinen viiniä ja sillä välin voit sinä -minulle kertoa. - --- Voitteko Te syödä illallista? kysyi Aleksander kummastuksella. - --- Kyllä, varsin hyvin voin; mutta etkö sinä aio? - --- Minä -- rupeaisin illallista syömään! Ette tekään nielaise -palaistakaan, kun kuulette että kysymys on elämästä ja kuolemasta. - --- Elämästä ja kuolemasta?... toisti setä. Se tietysti on hyvin -tärkeätä, mutta kuitenkin koetellaan, ehkä sentään nielaisemme. - -Hän soitti. - --- Kysy, sanoi hän sisääntulleelle kamaripalvelijalle, onko siellä -illallista, ja käske hakemaan pullollinen lafittia, sitä, jonka -puteleissa on vihreä etiketti. - -Kamaripalvelija läksi pois. - --- Setä! Te ette ole semmoisella tuulella, että voisitte kuulla -murheellista sanomaa, sanoi Aleksander, ottaen hatun käteensä, -- -minä tulen ennen huomenna... - --- Ei, ei, sanoi Piotr Ivanitsh innokkaasti, pidättäen veljensäpoikaa -kädestä, minä olen aina samallaisella tuulella. Huomenna ehkä tapaat -aamiaisella, tahi vielä pahemmin... työn ääressä. Lopetetaan ennen -kerrassaan. Illallinen ei pilaa asiaa. Minä kuulen ja käsitän vielä -paremmin. Näetkös nälkäiselle vatsalle, ei ole niin helppoa... - -Illallinen tuotiin. - --- No, Aleksander aloitetaan... sanoi Piotr Ivanitsh. - --- En minä huoli syödä, setä! sanoi Aleksander kärsimättömänä ja -kohotti olkapäitään, katsellen, kuinka setä hommasi illallisen kanssa. - --- Juo edes lasillinen viiniä: viini ei ole huonoa! - -Aleksander pudisti kieltävästi päätään. - --- Ota sitten sikari ja kerro, niin minä kuuntelen molemmin korvin, -sanoi Piotr Ivanitsh ja alkoi kiiruusti syödä. - --- Tunnetteko kreivi Novinskia? kysyi Aleksander oltuansa ääneti. - --- Kreivi Platonia? - --- Niin. - --- Oletteko ystävät? - --- Entäs sitten? - --- Toivotan onnea semmoiselle ystävälle - hän on konna. - -Piotr Ivanitsh lopetti äkkiä pureskelemisen ja katsoi kummastuksella -veljensä poikaan. - --- Hei vaan! sanoi hän. Tunnetko sinä häntä? - --- Varsin hyvin. - --- Kuinka kauan aikaa? - --- Kuukautta kolme. - --- Mitenkä tuo on. Minä tunnen häntä viisi vuotta ja pidän häntä yhä -kelpo ihmisenä ja jos keltä kuulee, niin kaikki häntä -- kiittävät, -mutta sinä teet hänet niin mitättömäksi. - --- Kauanko aikaa sitten olette alkanut puolustella ihmisiä, setä? -Mutta ennen aikaan, niin... - --- Minä olen ennenkin puolustanut kelvollisia ihmisiä. Mutta kauanko -aikaa sitten sinä olet ruvennut niitä moittimaan, lakkasit niitä -kutsumasta enkeleiksi? - --- Silloinkun en vielä tuntenut, mutta nyt... oi ihmiset, ihmiset! -surkuteltava suku, joka ansaitsee naurua ja pilkkaa! Tunnustan, että -olen kokonaan syyllinen, kun en totellut, silloinkuin neuvoitte -olemaan kaikessa varoilla... - --- Neuvon nytkin; varoilla oleminen ei tee pahaa: jos huomaa, näkyy -että on konna -- et tule petetyksi, jos taasen on kunnon ihminen -- -se on mieluisa havainto. - --- Näyttäkää minulle, missä on kunnon ihmisiä, sanoi Aleksander -halveksimalla. - --- Vaikkapa sinä ja minä -- millä tavalla emme olisi kunnon ihmisiä? -Kreivi, koska hänestä kerran läksi puhe, on myöskin kunnon ihminen. -Vähäkö niitäkö löytyy? Jokaisella on jotakin huonoa... eivät kaikki -ole heistä pahojakaan, eivätkä kaikki ole kunnottomia. - --- Kaikki, kaikki! sanoi Aleksander päättävästi. - --- Mutta sinä? - --- Minäkö? Minulla on särjetty, mutta halpamaisuudesta puhdas sydän, -sielu ruhjottu tuskalla, mutta sitä ei voi soimata valheesta, -teeskentelystä, petoksesta, ei minuun tartu... - --- No hyvä, katsotaan. Mitä kreivi on sinulle tehnyt? - --- Mitäkö on tehnyt? Hän on ryöstänyt minulta kaikki. - --- Puhu selvemmin. Sanalla kaikki voi ymmärtää Jumala ties mitä, ehkä -rahojakin: niiden ryöstöä hän ei tekisi... - --- Sen, mikä on minulle kallein kaiken maailman aarteista, sanoi -Aleksander. - --- Mitähän se olisi? - --- Kaikki -- onneni, elämäni. - --- Olethan elossa? - --- Valitettavasti -- olen. Mutta tämä elämä on julmempi sataa -kuolemaa. - --- Sano suoraan mitä on tapahtunut? - --- Hirmuista! huudahti Aleksander. - --- Jumalani! Jumalani! - --- Ah! Eiköhän ole voittanut sinulta kaunottaresi, tuon... kuinka -sen nimi olikaan? Niin! Hän on semmoiseen mestari: sinun on vaikea -kilpailla hänen kanssaan. Hän on aika riiviö! sanoi Piotr Ivanitsh, -pannen suuhunsa kalkkunapaistia palan. - --- Mestarisuutensa saa hän kalliisti maksaa! sanoi Aleksander -kiivastuen. Minä en anna perään taistelutta... Kuolema päättäköön, -kumpi meistä Nadinkan omistaa. Minä tapan tuon iljettävän naisten -hempun! Ei hänen pidä elää ja nauttia ryöstettyä aarretta... Minä -pyyhkäisen hänet maanpinnalta!... - -Piotr Ivanitsh purskahti nauramaan. - --- Pikkukaupunkilaisuus esiintyy! sanoi hän. A propos kreivistä, -Aleksander. Eikö hän ole puhunut, onko hänelle ulkomaalta tuotua -posliinia? Hän tilasi keväällä: tahtoisin käydä katsomassa... - --- Eihän puhe ole posliinista, setä; kuulitteko mitä minä sanoin, -keskeytti Aleksander ankarasti. - --- Hm, hm! mutisi setä vakuuttamalla, pureskellen luuta. - --- Mitä Te sanotte? - --- En mitään. Minä kuuntelen mitä sinä sanot. - --- Kuunnelkaa vaikka edes kerran elämässänne tarkkaavaisuudella: -minä tulin neuvoa kysymään, tahdon rauhoittua, ratkaista miljoonan -tuskallisia kysymyksiä, jotka mieltäni kalvaavat... olen -hajamielinen... pois suunniltani, auttakaa minua... - --- Tässä olen, palvelukseksesi; sano vaan mitä tarvitset... olen -valmis rahallakin auttamaan... jos vaan ei ole turhuuksiin... - --- Turhuuksiin! ei, ei ole turhuuksiin, kun kenties muutaman tunnin -perästä en ole maailmassa tahi itse olen murhaaja... Te vaan -nauratte, syötte kylmänkiskoisesti illallista! - --- Pyydän nöyrimmästi! Itse olet varmaan syönyt illallista, mutta -toisen ei pitäisikään syömän. - --- Minä en ole kahteen vuorokauteen tiennyt, mitä syöminen on. - --- Oho, tosiaankin, tässä on sitten jotain kovin tärkeätä -kysymyksessä? - --- Sanokaa minulle yksi sana: osoitatteko minulle suurimman -palveluksen? - --- Minkä? - --- Suostutteko olemaan todistajani?... - --- Kotletit ovat aivan kylmät! huomautti Piotr Ivanitsh -tyytymättömänä, työntäen pois luotaan vadin. - --- Te nauratte setä? - --- Ajattele itse, miten voisin kuunnella totisena semmoista joutavaa: -kutsut minua varamiekkailijaksi! - --- Mitä Te sanotte! - --- Tietysti sitä, etten tule. - --- Hyvä; kyllä löytyy joku toinen, vieras, joka ottaa osaa minun -katkeraan loukkaukseeni. Ottakaa Te vaan vaivaksenne puhua kreivin -kanssa, tiedustella ehdoista... - --- En voi: minun kieleni ei käänny ehdottamaan semmoista hulluutta. - --- Hyvästi sitten, sanoin Aleksander ottaen hattunsa. - --- Mitä! Joko sinä lähdet? Etkö huoli viiniä?... - -Aleksander oli mennyt oven luo, mutta oven luona istui hän tuolille -kovin murheisena. - --- Kenen luo pitää mennä, keltä hakea osanottoa?... sanoi hän -hiljakseen. - --- Kuule, Aleksander! aloitti Piotr Ivanitsh, pyyhkien pöytäliinalla -suutaan ja työntäen nojatuolia lähemmäksi veljen poikaa! Näen, että -sinun kanssasi pitää puhua todella, eikä leikillä. Puhutaan siis. -Sinä tulit minulta hakemaan apua: minä autan sinua, mutta toisella -tavalla;; kuin sinä luulet ja sillä ehdolla että -- tottelet. Älä -kutsu ketään varamiekkailijaksi: siitä ei tule mitään hyötyä. -Turhasta tehdään historia, se leviää ympäri, sinua pilkataan tahi -vielä pahempi, siitä voi tulla pahennusta. Ei kukaan tule, mutta jos -viimeinkin löytyisi semmoinen hullu, niin kaikki olisi sittenkin -turhaa: kreivi ei tule taistelemaan, minä tunnen hänet. - --- Eikö tule! Sitten hänessä ei ole pisaraakaan kunniantuntoa! -huomautti Aleksander häijysti. En olisi luullut hänen olevan siihen -määrään halvan! - --- Hän ei ole halpa, vaan järkevä. - --- Teidän mielestänne minä vaan olen typerä? - --- E... et, olet rakastunut, sanoi Piotr Ivanitsh venyttäen. - --- Jos Te, setä, aiotte selittää minulle kaksintaistelun -järjettömyyden ikäänkuin varoilla olemiseksi, niin sanon edeltäpäin --- turha, vaiva: minä pysyn päätöksessäni. - --- Ei: se on jo aikoja sitten näytetty toteen, että tappeleminen on --- ylipäänsä hulluutta; mutta tappelevat nuo kuitenkin; vähäkö aasia -löytyy? Ei niille saa järkeä kalloon, Minä tahdon näyttää toteen, -että juuri sinun ei pitäisi tapella. - --- Olen utelias kuulemaan miten voitte vakuuttaa minulle. - --- Kuule siis minua. Sanos minulle, kenelle sinä oikeastaan olet -vihoissasi, kreivillekö vai tuolle... mikä hänen nimensä on... -Anjutako? - --- Kreiviä en kärsi, tyttöä halveksin, sanoi Aleksander. - --- Aloittakaamme kreivistä. Olkoon vaikka niin, että hän suostuu -sinun vaatimukseesi, olkoon niinkin, että sinä löydät jonkun hullun -todistajaksi -- niin mitä siitä lähtee? Kreivi tappaa sinut kuin -kärpäsen, mutta jälestäpäin rupeavat kaikki sinulle nauramaan; siis -hyvä kosto! Mutta ethän sinä tätä tahtoisi, sinähän tahtoisit tappaa -kreivin. - --- Sitä ei tiedetä, kuka kenen tappaa, sanoi Aleksander. - --- Ihan varmaan tappaa hän sinut. Ethän sinä taida osata ensinkään -ampua, mutta sääntöjen mukaan on ensimmäinen laukaus -- kreivin. - --- Siinä päättää Jumalan tuomio. - --- No, valta on sinun -- kyllä se päättää kreivin hyödyksi. Sanotaan, -että kreivi viidentoista askeleen päästä niin vaan satuttaa, mutta -sinun menee kuin kiusalla ohitse! Olkoon niinkin, että Jumalan tuomio -antaa semmoisen kömpelyyden ja vääryyden tapahtua: sinä saisit hänet -jotenkin satunnaisesti tapetuksi. -- Parempiko se olisi? Luulisitko -sillä saavasi palaamaan kaunottaresi rakkauden? Et, hän ei voisi -sinua kärsiä, ja sitten annettaisi sinut vielä sotamieheksi. Mutta -tärkein on se, että toisena päivänä alkaisit epätoivossa repiä -tukkaasi ja kylmenisit paikalla rakastetullesi... - -Aleksander kohotti halveksien olkapäitään. - --- Te keskustelette hyvin sujuvasti setä, virkkoi hän, sanokaa mitä -minun pitäisi tehdä tilassani? - --- Ei mitään! Jättää asia sillensä: se on jo pilattu. - --- Jättää onni hänen käteensä, antaa hänen tulla ylpeäksi -omistajaksi... oh! Voisiko mikään uhkaus saada minut asettumaan? -Te ette tiedä minun kärsimyksiäni! Te ette ole koskaan rakastunut, -ja aiotte Teidän kylmällä moralillanne hämmentää minut... Teidän -suonissanne virtaa maitoa, eikä verta... - --- Jo riittää loruja Aleksander! Vähäkö maailmassa löytyy semmoisia -kuin sinun -- Mariasi tai Sofiasi, vai mikä se olikaan? - --- Häntä kutsutaan Nadinkaksi. - --- Nadinkako? Mutta kuka on Sofia? - --- Sofia... hän on maalla, sanoi Aleksander vastenmielisesti. - --- Näetkös, jatkoi setä, siellä on Sofia, täällä on Nadinka, mutta -kolmannessa paikassa vielä Maria. Sydän on kuin syvä kaivo: siitä ei -löydä pian pohjaa. Se rakastaa vanhuuteen saakka... - --- Ei, sydän rakastaa kerran vaan. - --- Ja sinä toistat mitä olet muilta kuullut. Sydän rakastaa niin -kauan, kunnes ei ole kadottanut kaikkea voimaansa. Se elää omaa -elämäänsä niinkuin kaikki ihmisessä, sillä on nuoruutensa ja -vanhuutensa. Jos ei yksi rakkaus onnistu, niin se menee tainnoksiin -ja on ääneti toiseen rakkauteen asti; jos toisessa taas hämmennetään, -eroitetaan ja -- taipumus rakastamiseen jää käyttämättömäksi -kolmanteen, neljänteen asti, siksi kunnes sydän panee viimeinkin -kaikki voimansa yhteen onnelliseen kohtaukseen, jossa ei mikään -hämmennä, mutta sitten vähitellen ja hitaasti kylmenee. Toisille -onnistuu rakkaus ensimmäisellä kerralla, siitä ovat he ruvenneet -huutamaan, että voi rakastaa ainoastaan kerran. Niin kauan kuin -ihminen ei ole vanha, vaan nuori... - --- Aina Te, setä, puhutte nuoruudesta, luultavasti aineellisesta -rakkaudesta... - --- Siksi puhun nuoruudesta, kun vanhuuden rakkaus on hairahdus, -muodottomuus. Mikä on aineellinen rakkaus? Semmoista rakkautta ei -löydy, taikka se ei ole rakkautta, aivan kuin ei se ole myöskään -puhdasta ihanteellista rakkautta. Rakkauteen ottaa yhtä paljon osaa -niin sielu kuin ruumiskin; päinvastaisessa tapauksessa se ei ole -täydellinen; me emme ole henkiä emmekä luontokappaleita. Itsehän -sanoit "suonissanne virtaa maitoa, eikä verta". - --- No, näetkös: toiselta puolelta ota verta Siioniisi -- se on -aineellista, toiselta puolelta -- itserakkautta, tottumusta --- se on henkistä, siinä on sinulle rakkaus! Mutta mihin minä -jäinkään? Niin! Sotamieheksi: sitäpaitsi kaunottaresi ei päästä -sinua tämän histooriasi perästä silmiensä eteen. Sinä pahentaisit -tyhjänpäiväisesti sekä häntä että itseäsi, -- huomaatko nyt? Toivon, -että olemme toiselta kannalta jo lopullisesti selvittäneet tämän -kysymyksen. Nyt... - -Piotr Ivanitsh kaasi itselleen viiniä ja joi. - --- Mokoma tolvana, sanoi hän, toi esille kylmää lafittia. - -Aleksander oli ääneti, pää alas vaipuneena. - --- Sano nyt, jatkoi setä, lämmittäen viinilasia molemmilla käsillään, -miksi sinä tahdoit pyyhkäistä kreivin maanpinnalta? - --- Sanoinhan minä sen jo. Eikö hän ole turmellut minun onneani?... -Hän syöksi kuin villieläin... - --- Lammaslaumaan! keskeytti setä. - --- Ryösti kaikki, jatkoi Aleksander. - --- Hän ei ole ryöstänyt, vaan tuli ja otti. Pitikö hänen ottaa -selkoa, oliko kaunottaresi vapaa tahi ei? Minä en ymmärrä tuota -hullutusta, jota, totta puhuen, suurin osa rakastajista tekevät -maailman luomisesta asti: ovat äkeissään kilpakosijoilleen. Onko -mitään järjettömämpää kuin -- pyyhkäistä maanpinnalta! Mistä syystä? -Siitä syystä, että hän miellyttää! Niinkuin hän olisi syyllinen -siihen, ja niinkuin asiat muodostuisivat paremmiksi siitä, että häntä -rankaisemme. Mutta sinun... mikä hän onkaan? Katinka vai mikä hän -on, onko hän vastustanut kreiviä? Onko hän koettanut mitenkään paeta -vaaraa? Hän on itse antautunut, lakannut sinua rakastamasta. Ei ole -siis mitään tapeltavaa -- et kumminkaan saa sillä entistä takaisin! --- Mutta päätöksessäsi pysyminen -- on itsepäisyyttä! Vaatia -vaimolta uskollisuutta -- siinä on vielä järkeä siihen on liitetty -velvollisuus; siitä riippuu usein perheen pääasiallinen menestys; ei -sitäkään voi vaatia, ettei hän... vaatia voi ainoastaan, ettei hän... -tuota... Etköhän itsekin antanut häntä kreiville molemmin käsin? -Oletko häntä kieltänyt? - --- Nythän minä tahdonkin kieltää, sanoi Aleksander, hypähtäen -paikaltaan, mutta Te pidättelette minun jaloa aikomustani... - --- Kieltää seiväs kädessä! keskeytti setä. Me emme ole Kirkisien -aroilla. Sivistyneessä maailmassa löytyy muita aseita. Siksipä olisi -tarvinnut ryhtyä ajoissa ja toisin keinoin taisteluun kreivin kanssa -toisella tavalla, sinun kaunottaresi nähden. - -Aleksander katseli setää käsittämättömänä. - --- Millaiseen kaksintaisteluun? kysyi hän. - --- Minä sanon heti. Mitenkä olet tähän saakka menetellyt? - -Aleksander kertoi monien vääntelemisien, pehmennyksien, -kiertelemisien ja keikistelemisien perästä koko asian juoksun. - --- Näetkös? Itse olet kaikkeen syyllinen, sanoi Pjotr Ivanitsh, -kulmakarvat rypistettyinä, kuultuaan jutun. Miten paljon olet -tyhmyyksiä tehnyt! Ah Aleksander, kova onni on sinut tänne tuonut! Ei -olisi tämän tähden maksanut tulla! Sinä olisit voinut tehdä kaiken -tämän sielläkin, kotonasi, järvellä tätisi kanssa! Kuinka saattaakaan -tehdä tuommoisia lapsellisuuksia, tuhmuuksia... tulla hurjaksi? -Hyi! Kuka nykyaikana tekee niin? Mitä jos sinun... mikähän onkaan? -Juliasi... kertoo kreiville? Mutta ei, sitä ei tarvitse pelätä, -Jumalan kiitos. Hän on varmaan niin järkevä, että hän on sanonut -vastaukseksi kreivin kysymykseen teidän välistänne... - --- Mitä on hän sanonut? kysyi Aleksander kiiruusti. - --- Että hän on sinua peijannut, että sinä olit rakastunut, että sinä -olet vastenmielinen, olet häntä kyllästyttänyt... niinkuin he aina -tekevät... - --- Te arvelette, että hän... niin vaan... sanoi? kysyi Aleksander -kalveten. - --- Kaikitta epäilyksittä. Kuvitteletko sinä tosiaan, että hän -kertoisi, kuinka te kokoilitte yhdessä siellä puutarhassa keltasia -kukkasia? Mikä yksinkertaisuus! - --- Entäs kaksintaistelu kreivin kanssa? kysyi Aleksander -kärsimättömänä. - --- Kuule sitten: sinun ei olisi pitänyt olla törkeä, välttää häntä -ja tehdä hänelle virnailuja, vaan päinvastoin, vastata hänen -kohteliaisuuteensa kaksin, kolmin, kymmenin kerroin mutta tuota, -mikä hän nyt onkaan? Nadinkaa -- taisin osata -- ei olisi pitänyt -ärsyttää soimauksilla, olla kärsivällinen hänen oikuilleen, näyttää -siltä ettet muka huomaa mitään, ettei sinulla ole ajatustakaan -petoksesta, niinkuin mahdottomasta asiasta. Ei olisi pitänyt antaa -heidän tulla niin hyviksi ystäviksi, vaan hajoittaa taidolla, -aivankuin huomaamatta, heidän kohtauksensa silmästä silmään, olla -jokapaikassa heidän kanssaan, ratsastaakin heidän kanssaan, mutta -sillä välin kaikessa hiljaisuudessa kutsua taisteluun hänen nähdensä -kilpakosijaa, varustautua siihen ja ponnistaa kaikki järjen voimat, -valmistaa ensimmäisen patterin teräväjärkisyydestä, viekkaudesta ja -sitten sitä... repiä ja voittaa kilpakosijan heikot puolet, aivankuin -tahtomatta, tarkoituksetta, hyväsydämmisesti, vieläpä vastoin tahtoa, -säälillä, ja vähitellen riistää koristukset hänen yltään, jolla -nuori mies kiemailee kaunottaren edessä. Olisi pitänyt huomata, mikä -hänessä kaikkein enin lumoaa ja sokaisee, ja sitten taitavasti ryhtyä -niiden paikkojen selittämiseen, selittää ne yksinkertaisesti, esittää -ne oikeassa muodossaan, näyttää, että uusi sankari... on sitä ja -sitä... että hän on pannut ylleen vaan juhla-puvun... Mutta tehdä -kaiken tämän kylmäkiskoisesti, kärsivällisyydellä, taidolla -- siinä -on oikea kaksintaistelu nykyisellä vuosisadalla! Vaan mistä sinä sen -tietäisit. - --- Sen ohessa Piotr Ivanitsh joi lasillisen ja kaasi paikalla jälleen -viiniä. - --- Iljettävät viekkaudet! Tarttua kavaluuteen omistaakseen naisen -sydäntä!... huomautti Aleksander inholla. - --- Mutta tarttua seipääsen: onko se muka parempi? Viekkaudella voi -pitää puolellaan jonkin ystävyyden, mutta väkivallalla en sitä -luule voitavan. Halun poistaa kilpakosijan, sen minä käsitän: siinä -toimitaan sen vuoksi, että säilytettäisi itselleen rakastettu nainen, -estettäisi ja poistettaisi vaara -- se on hyvin luonnollista! Mutta -lyödä häntä sentähden, että hän on voittanut rakkauden puolelleen -- -se on aivan sama kuin koskettaa itseään ja sitten lyödä sitä paikkaa, -jota on koskettanut niinkuin lapset tekevät. Tee niinkuin tahdot, -mutta kreivi on syytön! Sinä, niinkuin huomaan, et käsitä sydämmen -salaisuuksia; siksi sinun rakkauden seikkasi ja novellisi ovat niin -huonoja. - --- Rakkauden seikat! sanoi Aleksander pudistaen halveksien päätään: -Onko viekkaudella voitettu rakkaus viehättävä ja kestävä? - --- En tiedä lieneekö se viehättävä, se on miten jokainen tahtoo -ja minun mielestäni ihan yhdentekevää. Minulla ylipäänsä ei ole -korkeita ajatuksia rakkaudesta -- sen sinä tiedät; minusta vaikk'ei -sitä olisi olemassakaan... mutta millä kestävyyttä on, -- on sillä -merkitystäkin. Sydämmeen ei voi suoraa päätä vaikuttaa. Se on -kummallinen leke: kun ei tiedä, mitä kieltä koskettaa, niin se alkaa -soittaa, Jumala ties mitä. Voita rakkaus millä tahdot, mutta pidätä -sitä järjellä. Viekkaus on yksi järjen puoli; iljettävää siinä ei -ele mitään. Ei tarvitse nöyristää kilpakosijaa ja ottaa avukseen -panettelemista: sillä yllyttää kaunottaren itseänsä vastaan...; -pitää ainoastaan puistella kosijasta se kiilto, jolla hän sokaisee -kaunottaresi silmät, tehdä hänet tytön silmissä tavalliseksi -jokapäiväiseksi ihmiseksi, vaan ei sankariksi. Minä luulen, että on -anteeksi annettava, jos omaisuuttaan varjelee hienolla viekkaudella; -sitä ei halveksita sota-asioissakaan. Sinä nyt tahdoit naida: hyvä -aviomies olisit ollut, jos olisit hennosti vaimoasi kohdellut, mutta -kilpakosijalle näyttänyt seivästä -- niin kylläpä... Piotr Ivanitsh -osoitti kädellään otsaa. - --- Sinun Varinkasi on kahtakymmentä prosenttia viisaampi sinua, sillä -hän esitti odottamaan vuoden. - --- Voisinko minä viekotella jos osaisinkin? Siihen tarvitaan -rakkautta toisella tavalla kuin minä rakastan. Toiset teeskentelevät -tunnin verran kylmyyttä, eivät tule moneen päivään -- se siis -vaikuttaa... Mutta voisinko minä teeskennellä, laskea leikkiä, kun -häntä nähdessäni hengitykseni lakkasi ja polvet letkuivat allani, -kun minä olin kaikkea valmis kärsimään, kun vaan sain häntä nähdä... -Ei! Puhukaa mitä tahansa, mutta minua hurmaa enemmän -- rakastaa -kaikilla sielun voimilla, vaikkapa kärsiäkin, kuin olla rakastettu -rakastamatta, tahi rakastamalla jotenkin puolinaisesti, ajanvietoksi -vastenmielisen suunnitelman mukaan, leikitellä naisen kanssa, kuin -kamarikoiran, mutta sitten työntää pois luotaan... - -Piotr Ivanitsh pudisti olkapäitään. - --- No, kärsi sitten kun on makeata, sanoi hän. Oi pikkukaupunki! Oi, -Aasia! Idässä sinun pitäisi elää: siellä sanotaan naisille, ketä -heidän pitää rakastaa, ja jos eivät tottele, niin heidät upotetaan. -Ei, täällä, jatkoi hän melkein kuin itsekseen, jos tahtoo olla -onnellinen vaimon kanssa, se on, ei sinun tavallasi, niinkuin hullut, -mutta järkevästi, pitää olla paljon välipuheita... pitää ajatellun -suunnitelmaa, metodin mukaan muodostaa tytöstä nainen, jos tahdot, -että hän käsittäisi kutsumuksensa. Pitää vetää magillinen viiva, -ei kovin ahtaasti hänen ympärilleen, ettei hän huomaisi rajoja -eikä astuisi niiden ylitse, viekkaasti omistaa ei ainoastaan hänen -sydämmensä -- mitä se on! -- se on vaan liukas, epäkäytännöllinen -omaisuus, mutta myös hänen järkensä, tahtonsa; asettaa hänen -aistinsa, luontonsa oman mielenmukaiseksi. - --- Se on, tehdä häntä nukeksi, tahi äänettömäksi miehen orjaksi! -keskeytti Aleksander. - --- Miksi? Laita niin, ettei hän muuttaisi missään naisen luonnetta ja -arvoa. Anna hänelle vapaus toimia omassa piirissään, mutta seuratkoon -sinun läpitsenäkevä järkesi kaikki hänen liikkeensä, huokauksensa, -tekonsa, niin että joka hetken mielenliikutusta, oikkua, tunteen -ituista kohtaisi miehen päältäpäin nähden välinpitämätön, mutta -kuitenkin huolellinen silmä. Pidä jokapäiväinen tutkimus kaiketta -hirmuvallatta... taidokkaasti, ettei hän huomaa, ja kuljeta häntä -toivotulla tiellä... Oi, siihen tarvitaan viisas ja kova koulu ja se -koulu on viisas ja mies kokenut -- siinä se temppu on. - -Hän yski jotenkin kovasti ja tyhjensi kerrassaan lasin. - --- Silloin, jatkoi hän. mies saattaa maata rauhassa vaikk'ei vaimoa -olisikaan vieressä tahi istua huolettomasti toimitushuoneessa, kun -hän makaa... - --- Aha! tuossa on se merkillinen avio-onnen salaisuus! huomautti -Aleksander, valheella juottaa itseensä kiinni naisen järki, sydän ja -tahto -- hauskuttaa itseään ja ylpeillä sillä... se on muka onni! -Mutta jos hän sattuisi huomaamaan? - --- Miksikä ylpeillä? lisäsi setä. Sitä ei tarvitse tehdä! - --- Katsoen siltä kannalta, setä, jatkoi Aleksander, että te istutte -huolettomasti toimitushuoneessa, kun täti on levolla, minä arvaan, se -mies on. -- Ts! ts!... ole vaiti, sanoi setä huiskien kädellään. Hyvä -että vaimoni makaa, muutoin... tuota... - -Sillä välin alkoi toimitushuoneen ovi vähitellen mennä auki, mutta ei -sieltä tullut ketään. - --- Mutta vaimon, sanoi naisen ääni etehisestä, ei pidä näyttää, -että hän ymmärtää miehensä suurta koulua, vaan perustaa pienen oman -koulun, mutta ei lörpötellä siitä viinipullon ääressä... - -Molemmat Adujewit syöksivät ovelle, mutta eteisessä kuului nopeat -askeleet ja leningin suhina -- ja kaikki vaikeni. - -Setä ja veljenpoika katsoivat toinen toiseensa. - --- Kuinka kävi, setä? kysyi veljenpoika vaitiolon jälkeen. - --- Kuinka! ei mitenkään! sanoi Piotr Ivanitsh, kulmakarvat -rypistettyinä, en kehunut oikeaan aikaan: Siitä saat oppia -Aleksander, mutta parempi on jos et nai, tahi ota sitten typerä -vaimo: sinä et tule toimeen viisaan naisen kanssa: tarvitsee liian -viisasta koulua. - -Hän vaipui ajatuksiinsa, löi sitten kädellään otsaansa. - --- Kuinka en tullut ajattelemaan sitä, että hän tiesi sinun -myöhäisestä tulostasi? sanoi hän harmilla; ettei nainen nuku, -kun kamarin takana kahden miehen välillä on salaisuus, että -hän välttämättömästi lähettää kamarineitsyen tahi tulee itse -kuuntelemaan... mitenkä en ajatellut sitä! Kuinka typerää! Sinä ja -tuo kirottu lafittilasi olette syylliset! Rupesin lörpöttelemään! -Tuommoinen läksy kaksikymmenvuotiselta naiselta... - --- Te pelkäätte, setä! - --- Mitä minä pelkäisin? En laisinkaan! Jos minä tein virheen -- -ei siltä tarvitse kadottaa kylmäverisyyttä, täytyy osata pujottaa -itsensä pois pulasta. - -Hän vaipui taasen ajatuksiinsa. - --- Hän kehui, alkoi Piotr Ivanitsh sitten, millainen koulu hänellä -on! Hänellä ei voi olla koulua; hän on vielä liian nuori! Hän vaan -ilman sanoi... harmista! Nyt hän huomasi tuon magillisen piirin -ympärillään, nyt hän alkaa viekastella... oi, kyllä minä tunnen -naisen luonteen! No ollaan varoillamme. - -Hän hymyili ylpeästi ja iloisesti; rypyt menivät sileiksi otsassa. - --- Nyt täytyy johtaa asia toisin tavoin, entinen metodi ei kelpaa -hitoillekaan. Nyt täytyy... - -Hänelle johtui yht'äkkiä jotakin mieleen ja hän vaikeni sekä katsoi -ovelle arasti. - --- Mutta kaikki on edessä, jatkoi hän; vaan nyt ryhdymme asiaan, -Aleksander. Mistä me puhuimme? Niin! Sinä taisit aikoa tappaa tuon... -mikä hänen nimensä on? - --- Minä halveksin häntä liian syvästi, sanoi Aleksander raskaasti -huoaten. - --- Näetkös nyt? Sinä olet jo puoleksi terve. - -Mutta onko tuo totta? Sinä taidat olla vielä äkeissäsi. Mutta -sitäpaitsi, halveksi, halveksi vaan: se on kaikkein parasta sinun -tilassasi. Minä aioin sanoa yhtä ja toista... mutta en nyt sano... - --- Ah, sanokaa, sanokaa Herran tähden! sanoi Aleksander, minulla -ei ole nyt kipinän vertaakaan ymmärrystä. Minä kärsin, menehdyn... -antakaa minulle kylmää järkeänne. Sanokaa kaikki mikä voisi huojentaa -ja rauhoittaa kipeätä sydäntäni... - --- Niin, sanoa sinulle -- sinä kenties menet jälleen sinne... - --- Mikä ajatus! Sen jälkeen... - --- Menevät takaisin, eikä ainoastaan tämmöisen perästä, vaan... -Sanotko kunniasanalla -- ettet mene? - --- Vannon, jos tahdotte. - --- Ei, kunniasanalla ainoastaan: se on luotettavampi. - --- Kunniasanallani. - --- No, näetkös: me päätimme, että kreivi ei ole syyllinen... - --- Olkoon niin; mitä sitten? - --- No, mutta miten hän olisi syyllinen, tuo... mikä hän onkaan? - --- Mitenkä Nadinka on syyllinen -- sanoi Aleksander kummastuksella -- -hän ei olisi muka syyllinen. - --- Ei olekaan! No, sano miten? Ei häntä tarvitse mistään halveksia. - --- Ei mistään! Ei setä, tämä on jo liikaa! Olkoonpa niin, että -kreivi... se käy päinsä -- ... hän ei tiennyt... ja sittenkin! Mutta -hän? Kuka sitten on tämän perästä syyllinen? Minäkö? - --- Melkein niin, mutta oikeastaan ei kukaan. Sano, miksi sinä häntä -halveksit? - --- Hänen halvan käytöksensä tähden! - --- Missä se halpa käytös on? - --- Maksaa kiittämättömyydellä, suurta, ääretöntä rakkautta... - --- Mitä siitä pitäisi kiittää? Rakastitko sinä häntä hyvitykseksi? -Tahdoitko tehdä palveluksen, vai mitä? Siinä tapauksessa olisit ennen -rakastanut äitiäsi. - -Aleksander katsoi häneen, eikä tiennyt mitä hänen piti sanoman. - --- Sinun ei olisi pitänyt paljastaa hänelle kaikkia tunteitasi: -nainen kylmenee, kun mies sanoo kaikki... Sinun olisi pitänyt -tulla tuntemaan hänen luonteensa ja toimia sen mukaan, vaan ei -maata kun koiranpentu jalkojen juuressa. Mitenkä ei ottaisi selkoa -kumppanistaan, jonka kanssa on tekemisessä, olkoon missä asiassa -tahansa? Sinä olisit silloin huomannut, ettei häneltä voi enempää -odottaakaan. Hän on näytellyt romaninsa loppuun sinun kanssasi, -näyttelee sen yhdellä lailla kreivinkin kanssa, ja ehkä vielä -jonkun muun... enempää häneltä ei voi vaatiakaan: korkeammalle ja -kauemmaksi hän ei pääse! Hänen luonteensa ei ole semmoinen; mutta -sinä kuvittelit Jumala ties' mitä... - --- Mutta miksi hän rakastui toiseen? keskeytti Aleksander -surullisesta. - --- Siinäkö syy on: sepä viisas kysymys! Voi sinua villitty! Miksi -sinä rakastuit häneen? No, lakkaa pian rakastamasta! - --- Riippuuko se minusta? - --- Riippuiko se hänestä, että hän kreiviin rakastui? Olethan itse -sanonut, ettei pidä tunteitaan pidättää, mutta kun tuli itsestään -kysymys, niin miksi hän rakastui? Miksi se kuoli, tahi tämä tuli -hulluksi? -- Miten semmoisiin kysymyksiin voi vastata? Täytyyhän -rakkauden joskus loppua: se ei voi ikuisesti jatkua. - --- Mutta voi! Minä tunnen itsessäni sen sielun voiman: minä -rakastaisin ikuisella rakkaudella... - --- Kyllä kai! Mutta kun sinua rakastettaisi kovemmin... niin tuota... -pötkisit pakoon! Kaikki on niin, kyllä minä tunnen! - --- Olkoon niin, että hänen rakkautensa olisi loppunut, sanoi -Aleksander. Mutta miksi se loppui niin? - --- Eikö se ole yhdentekevää? Rakastettiinhan sinua, nautithan -- nyt -se jo riittää. - --- Hän antautui toiselle! puhui Aleksander, tullen kalpeaksi. - --- Sinä varmaan olisit tahtonut, että hän olisi salavihkaa rakastanut -toista, mutta olisi vakuuttanut sinulle rakkautta? No, päätä itse, -mitä hänen piti tekemän, onko syyllinen? - --- Oh, minä kostan hänelle! sanoi Aleksander. - -Sinä olet kiittämätön, jatkoi Piotr Ivanitsh, se on rumaa. Tehköön -nainen mitä hyvänsä sinulle, pettäköön, kylmetköön, käyttäytyköön -kanssasi niinkuin runoissa sanotaan kavalasti, -- syytä siitä -luontoa, vaivu ehkä tämän tapauksen johdosta fllosofillisiin -ajatuksiin, toru maailmaa, elämää, mitä vaan tahdot, mutta älä -koskaan vahingollisia hankkeita nosta naishenkilöä kohtaan sanalla -äläkä teolla. Ase naista vastaan on -- kärsivällisyys, viimein -kaikkein hirmuisin -- unohdus! Kelpo ihmiselle on tämä vaan -luvallista. Mutta, että puolitoista vuotta sitten riipuit ilosta -jokaisen kaulaan, et tiennyt mihin joutua onnesta! Puolitoista vuotta -lakkaamattomia hauskuuksia! Niinkuin tahdot -- mutta sinä olet -kiittämätön. - --- Ah setä! Rakkautta pyhempää minulla ei ollut mitään maan päällä: -sitä ilman ei ole elämä elämistä. - --- Ah! keskeytti Piotr Ivanitsh harmistuneena. Iljettää kuulla -tuommoisia loruja! - --- Minä olisin jumaloinut Nadinkaa, jatkoi Aleksander, en olisi -kadehtinut mitään onnea maailmassa; Nadinkan kanssa olin uneksinut -viettää koko elämäni -- entäs nyt? Missä tuo jalo, suuri rakkaus on, -josta minä uneksin? Se on pelattu loppuun tyhmänä, pikku ilveilynä, -sisältävänä huokauksia, kuvaelmia, mustasukkaisuutta, valhetta, -teeskentelyä -- Jumalani! Jumalani! - --- Minkätähden sinä kuvittelit semmoista, jota ei ole olemassa? -Enkö minä ole sinulle sanonut että tähän saakka olet tahtonut elää -semmoista elämää, jota ei ole? Sinun mielestäsi ihmisellä on siinä -kyllin tehtävätä, että hän on rakastajana, miehenä ja isänä... -muusta kaikesta et tahdo mitään tietää. Sen kaiken yllä on ihminen -kansalainen, hänellä on joku kutsumus, toimi -- olkoon hän sitten -kirjailija, hoviherra, sotamies, virkamies, tehtailija... Mutta sinun -mielestäsi peittää kaiken tämän rakkaus ja ystävyys... mikä Arkadia! -Olet lukenut romaneja, kuunnellut tätiäsi siellä korvessa ja tulit -niillä käsitteillä tänne. Keksit toki jotakin -- jalon intohimon. - --- Niin, jalon! - --- Ole tuossa, pyydän nöyrimmästi! Löytyykö jaloja intohimoja? - --- Kuinka niin? - --- Niinpä vaan. Eikö intohimolla tarkoiteta sitä, että tunne, -myötätuntoisuus, mieltymys, tahi muu semmoinen -- on noussut siihen -määrään, että järki kieltäytyy toimimasta? Mitä jaloa siinä sitten -on? En minä ymmärrä; yksi hulluus vaan -- se ei ole ihmisellistä. -Minkätähden sinä ainoastaan katselet kunniamerkin toisia puolta? Minä -tarkoitan rakkautta -- katso toistakin niin huomaat, ettei rakkaus -ole mikään hulluin kapine. Muistele niitä onnen hetkiäkin: silloin -suhisit korvani lukkoon. - --- Oh, älkää muistuttako, älkää muistuttako! sanoi Aleksander -viitaten kädellään. Teidän on helppo siten puhua, kun olette varma -rakastamastanne naisesta; tahtoisin nähdä, mitä Te tekisitte minun -sijassani. - --- Mitäkö tekisin?... Matkustaisin haihduttamaan... tehtaalle. Etkö -tahdo huomenna tulla? - --- Ei, me emme koskaan sovi Teidän kanssanne lausui Aleksander -surullisesti. Teidän katsantotapanne elämästä ei minua rauhoita, vaan -työntää minut siitä pois. Minun on ikävä, sieluni löyhähtelee kylmää. -Tähän asti suojeli rakkaus minua kylmällä; sitä, ei ole enää ja -- -sydämmessä on kaiho; minua hirvittää, minun on ikävä... - --- Ryhdy työhön. - --- Se on kaikki totta: Te ja Teidän kalttaisenne voivat ajatella -niin. Te olette luonteeltanne kylmä... Teidän sielunne ei ole -taipuisa mielenliikutuksiin... - --- Kuvitteletko sinä, että sinulla on voimallinen sielu? Eilen olit -ilosta seitsemännessä taivaassa, mutta kun on vähän sitä lajia... -niin et osaa kantaa surua. - --- Höyryä, höyryä! sanoi Aleksander heikosti, tuskin puolustaen -itseään. Te ajattelette, tunnette ja puhutte aivan kuin höyryvaunut -kulkisivat rautatiekiskoilla: tasaisesti, sujuvasti, rauhallisesti. - --- Toivon, ettei se ole hullumpaa: parempi kuin vieriä radalta -putoo kuoppaan, niinkuin sinä nyt, eikä voi enää nousta jaloille. -Höyry, höyry! Mutta höyry, näetkös, tekee ihmisille kunniaa. Siinä -keksinnössä on alku, joka tekee meistä ihmisen; surusta osaa -luontokappalekin kuolla. On ollut esimerkkejä, että koirat ovat -kuolleet isäntiensä haudoille tahi läkähtyneet ilosta kun pitkän eron -perästä ovat isännän tavanneet. Mikä kunnia siinä on? Mutta sinä -luulit olevasi erilainen olento, korkeampaa laatua, eriskummallinen -ihminen... - -Piotr Ivanitsh katsahti veljensä poikaan ja pysähtyi yht'äkkiä. - --- Mitä? Luulen että sinä itket? kysyi hän ja kasvonsa pimenivät, se -on, hän punastui. - -Aleksander oli ääneti. Viimeiset todistukset laimistivat hänen -kokonaan. Ei ollut mitään sanottavaa vastaan, mutta hän oli -vallitsevan tunteensa vaikutuksen alla. Hän muisti kadonnutta -onneaan, sitä, jota nyt toinen... Kyyneleet juoksivat karpaloina -pitkin poskia. - --- Ai, ai, ai! Häpeä! sanoi Piotr Ivanitsh. Sinä vielä miehestä käyt! -Älä Herran tähden itke minun näkyvissäni! - --- Setä! Muistelkaa nuoruutenne vuosia, sanoi Aleksander nyyhkien -- -voitteko Tekään kantaa rauhallisesti ja välinpitämättömästi kaikkein -karvaamman loukkauksen, jonka ainoastaan kohtalo ihmiselle lähettää? -Elää puolitoista vuotta semmoista täydellistä elämää ja äkkiä ei ole -jälellä mitään! Tyhjyyttä vaan... Tämän sydämmellisyyden perästä -kavaluutta, umpimielisyyttä, kylmyyttä -- minua kohtaan. Jumalani! -Löytyneekö suurempaa kärsimystä. Helppoa on toisesta sanoa "hänet -petettiin", mutta itse kokea? Kuinka Nadinka on muuttunut! Kuinka hän -on ruvennut pukeutumaan kreivin tähden! Välistä kun menin heille, -niin hän kalpeni, tuskin saattoi puhuakaan... valehteli... oh, ei... - -Kyyneleet rupesivat nyt kovemmin tulvimaan. - --- Jos minulle olisi jäänyt se lohdutus, jatkoi hän, että minä olisin -asianhaarain tähden hänet kadottanut, jos häntä olisi pakoitettu... -vaikkapa olisi kuollutkin... silloinkin olisi ollut helpompi -kantaa... mutta ei, ei... toinen hänet on vienyt! Tämä on kauheata, -sitä ei voi kantaa! Eikä minulla ole keinoja riistää hänet rosvolta: -Te olette tehneet minut aseettomaksi... mitä minun pitää tehdä? -Neuvokaa minua! Minua ahdistaa, minuun koskee... oi ikävätä, oi -kärsimystä! Minä kuolen...minä ammun itseni... - -Hän nojasi kyynäspäillään pöytää vasten, peitti päänsä käsillään ja -itki kovasti ääneen. - -Piotr Ivanitsh vaipui ajatuksiinsa. Hän kulki pari kertaa kamarin -yli, seisattui sitten Aleksanderin kohdalle ja raapi päätään, eikä -tiennyt; mitä hänen piti sanoa. - --- Juo viiniä, Aleksander, sanoi Piotr Ivanitsh niin hellästi kuin -hän suinkin voi, kenties se on -- sitä... - -Aleksander ei virkkanut mitään, hänen hartiansa ja päänsä kohosivat -suonenvedon tapaisesti; hän itki yhä. Piotr Ivanitshin otsa meni -ryppyyn, hän viittasi kädellään ja meni pois kamarista. - --- Mitä minun pitää tehdä Aleksanderin kanssa? sanoi hän vaimolleen. --- Hän rupesi siellä luonani ulvomaan ja ajoi minut pois; minä olen -ihan kiusautunut hänen kanssaan. - --- Ja sinä jätit hänet niin vaan? kysyi tämä. -- Voi raukkaa! Päästä, -minä menen hänen luokseen. - --- Et sinä saa mitään toimeen: hänellä on senlainen luonne. Hän on -tullut ihan tätiinsä: se on yhtä herkkäitkuinen. Minä koetin häntä -kylläkin vakuuttaa. - --- Vakuutitko ainoastaan? - --- Niin, ja sain vakuutetuksi: hän on yhtä mieltä minun kanssani. - --- Oh, en minä sitä epäilekään: sinä olet sangen älykäs ja... viekas! - --- Jumalan kiitos että on niin: siinä taitaa olla kaikki mitä -tarvitaan. - --- Taitaa olla, mutta hän itkee. - --- Minä en ole syyllinen, tein luullakseni kaikki lohduttaakseni -häntä. - --- Mitä sinä olet tehnyt? - --- Vähäkö tein? Puhuin täyden tunnin... oikein kurkkuni kuivi... koko -rakkauden teorian levitin aivankuin kämmenelle, tarjosin rahaa... -illallista... viinillä koetin... - --- Mutta hän vaan itkee? - --- Niin ulvoo että oikein! Lopulla rupesi vielä kovemmin vonkumaan. - --- Ihmeellistä! Päästä minua: minä koetan, keksi sinä sillä välillä -tuo uusi metoodisi... - --- Mitä, mitä? - -Mutta hän luikahti kuin varjo kamarista. - -Aleksander istui yhä pää käden nojassa. Joku kosketti hänen -olkapäätään. Hän kohotti päätään: hänen edessään seisoi nuori, kaunis -nainen, aamutakki yllä ja à la Finoise-myssy päässä. - --- Ma tante! sanoi Aleksander. - -Nainen istui hänen viereensä, katsoi häntä tarkasti, niinkuin -ainoastaan välistä naiset voivat katsoa, sitten pyyhki hän hiljaa -nenäliinalla hänen silmänsä ja suuteli otsaa, mutta Aleksander -kosketti huulillaan hänen kättään. He keskustelivat kauan. - -Tunnin kuluttua Aleksander läksi ajatuksiinsa vaipuneena, mutta -hymy huulilla ja nukkui ensikertaa rauhallisesti monen unettoman -yön perästä. Nainen meni itkusilmin takaisin makuukamariin. Piotr -Ivanitsh kuorsasi jo aikoja sitten. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK TAVALLINEN JUTTU I*** - - -******* This file should be named 53055-8.txt or 53055-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/3/0/5/53055 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/53055-8.zip b/old/53055-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index b938b8f..0000000 --- a/old/53055-8.zip +++ /dev/null |