diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53029-8.txt | 4195 | ||||
| -rw-r--r-- | old/53029-8.zip | bin | 83653 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4195 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..d3e78e6 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #53029 (https://www.gutenberg.org/ebooks/53029) diff --git a/old/53029-8.txt b/old/53029-8.txt deleted file mode 100644 index 1051f5a..0000000 --- a/old/53029-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4195 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Avioliittoja, by Anton Pavlovich Chekhov, -Translated by Reino Silvanto - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Avioliittoja - Kokoelma aviotarinoita - - -Author: Anton Pavlovich Chekhov - - - -Release Date: September 11, 2016 [eBook #53029] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AVIOLIITTOJA*** - - -E-text prepared by Tapio Riikonen - - - -AVIOLIITTOJA - -Kokoelma aviotarinoita - -Kirj. - -ANTON TSHEHOV - -Valikoinut ja suomentanut Reino Silvanto - - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Kirja, -1912. - - - - -SISÄLLYS: - -Sadesäällä. -Apteekkarinrouva. -Onnettomuus. -Vaimoväkeä. -Pelko. -Puoliso. -"Anna" kaulassa. -"Nainen, joka kulkee koiran kanssa". - - - - -SADESÄÄLLÄ - - -Suuret sadepisarat rapisivat hämäriin ikkunoihin. Oli tuollainen -huvila-asukkaan inhoama sadesää, joka kerran alettuaan jatkuu -tavallisesti kauan, viikkomääriä, kunnes viluinen kesävieras on siihen -tottunut ja joutunut täydellisen haluttomuuden valtaan. Ilma oli kolea, -kosteus läpitunkevaa, vastenmielistä. Asianajaja Kvashinin anoppi sekä -vaimo, Nadeshda Filippovna, yllään hartiahuivit ja sadetakit, istuivat -ruokasalissa ison pöydän ääressä. Anopin kasvoista saattoi lukea, että -hän, Jumalan kiitos, oli hyvin ruokittu ja puettu, terve, oli saanut -ainoan tyttärensä vaimoksi kelpo miehelle ja saattoi nyt hyvällä -omallatunnolla panna pasianssia. Hänen tyttärensä, keskikokoinen, -vaaleaverinen, kaksikymmenvuotias nainen, jolla oli lempeät, -vähäveriset kasvot, luki kirjaa nojaten kyynäspäillään pöytään; mutta -hänen katseestaan päättäen ei hän kuitenkaan lukenut, vaan ajatteli -omiaan, joita ei seisonut kirjassa. Molemmat olivat vaiti. Kuului, -kuinka ulkona satoi, ja palvelijatar keittiössä haukotteli pitkään. - -Kvashin itse ei ollut kotona. Sateisina päivinä hän ei matkustanut -maalle huvilaansa, vaan jäi kaupunkiin, sillä kostea ilma maalla -vaikutti pahasti hänen keuhkokatarriinsa ja esti tekemästä työtä. Hänen -mielipiteensä oli, että harmaa taivas ja ikkunaruutuja pitkin valuvat -sadepisarat vievät työhalun ja tuovat alakuloisuuden. Mutta -kaupungissa, jossa on enemmän tämän maailman mukavuuksia, siellä -sadeilmoja tuskin huomaakaan. - -Pantuaan kaksi pasianssia anoppi sekotti kortteja ja katsoi -tyttäreensä. - --- Minä koetin, onko huomenna kaunis ilma ja tuleeko meidän Aleksei -Stepanitshimme, sanoi hän. Jo viidettä päivää hän on poissa... Kylläpäs -Jumala antoikin ilman... - -Nadeshda Filippovna katsoi välinpitämättömästi äitiinsä, nousi ja alkoi -astella nurkasta nurkkaan. - --- Eilen ilmapuntari nousi, sanoi hän omissa ajatuksissaan, mutta -tänään, kuulemma, se on taas laskenut. - -Anoppi asetteli kortteja kolmeen pitkään riviin ja huojutteli päätään. - --- Onko sinun ikävä? kysyi hän luoden silmäyksen tyttäreensä. - --- Tietysti! - --- Ymmärtäähän sen. Ja miksi ei olisi? Viiteen päivään et ole nähnyt -häntä. Ennen, toukokuussa, kaikkein korkeintaan kaksi tai kolme päivää, -mutta nyt -- onkos se laitaa? viisi päivää!... Minä en ole hänen -vaimonsa, ja kuitenkin ikävöin häntä. Eilen, kun sanottiin ilmapuntarin -nousseen, minä käskin tappaa kananpoikia ja perata ruutanoita hänelle, -Aleksei Stepanitshille. Niistä hän pitää. Sinun isävainajasi ei voinut -sietää kaloja, mutta hän pitää niistä. Halukkaasti hän niitä aina syö. - --- Minun käy niin sääli häntä, sanoi tytär. Meidän on ikävä, mutta -onhan hänen vielä ikävämpi siellä, äiti. - --- Mitä vielä! Päiväkaudet hän on oikeudenistunnoissa ja yöllä kuin -tarhapöllö yksinään tyhjässä huoneistossaan. - --- Ja mikä kauheinta, äiti, hän on siellä ypö yksinään, ilman -palvelijatarta; kukaan ei laita hänelle samovaaria eikä tuo vettä. -Miksi emme hanki hänelle palvelijatarta kesäkuukausiksi? Ja miksi -ollenkaan olemme täällä maalla, jollei hänkään tahdo olla? Minä olen -sanonut hänelle: "Jollet tahdo, niin ei tarvitse". "Sinun terveytesi -tähden", vastasi hän. Ja minkälainen on minun terveyteni sitten? -Tuleehan jo sairaaksi siitäkin, kun tietää, että hänen täytyy minun -tähteni niin paljon kärsiä. - -Katsoen äitinsä olkapään yli tytär huomasi virheen pasianssissa, -kumartui pöydän yli ja alkoi korjata. Seurasi vaitiolo. Molemmat -katsoivat kortteihin ja kuvittelivat mielessään, kuinka heidän Aleksei -Stepanitshinsa ypö yksinään kököttää siellä kaupungissa, synkässä, -autiossa työhuoneessaan ja tekee työtä, vaikka onkin nälissään ja -väsynyt ja ikävöi perhettään... - --- Mutta tiedätkö mitä, äiti? virkkoi Nadeshda Filippovna yht'äkkiä, ja -hänen silmänsä alkoivat loistaa. Jos huomenna on samanlainen ilma, niin -minä matkustan aamujunassa hänen luokseen kaupunkiin! Saanhan toki -tietää, kuinka hän jaksaa, nähdä hänet, juottaa hänelle teetä. - -Ja molemmat alkoivat ihmetellä, ettei tämä yksinkertainen, helposti -toteutettavissa oleva ajatus ollut ennen heidän mieleensä juolahtanut. -Kaupunkiin on vain puolen tunnin junamatka, ja sitten asemalta -kaksikymmentä minuuttia ajurilla. He juttelivat vielä jonkin aikaa ja -menivät sitten tyytyväisinä levolle, yhdessä samaan huoneeseen. - --- Ohhoh-hoh-hoo... Herra armahda meitä syntisiä! huokasi anoppi, kun -salin kello löi kaksi yöllä. Ei nukuta! - --- Etkö nuku, äiti? kysyi tytär kuiskaten. Minä yhä ajattelen sitä -Alekseita. Kunpa hän ei vain pilaisi terveyttään siellä kaupungissa. -Jumala ties, missä hän syö, ravintoloissa ja muissa sellaisissa -paikoissa, jos niissäkään. - --- Sitä minä itsekin ajattelin, huokasi anoppi. Taivas häntä -suojelkoon. Ja tuota sadetta, tuota sadetta! - -Aamulla ei sade enää rapistellut ikkunaruutuja, mutta taivas oli harmaa -kuten edellisenäkin päivänä. Puut seisoivat surullisina, ja kun tuuli -vähänkin hengähti, rapisi niistä vesipisaroita. Jalkineiden jäljet -savisilla poluilla, ojat ja rattaanraiteet olivat täynnä vettä. -Nadeshda Filippovna päätti lähteä kaupunkiin. - --- Vie terveisiä hänelle, sanoi äiti kääriessään tytärtään -hartialiinaan. Sano, ettei hän niin tavattoman ahkerasti niissä -oikeudenistunnoissa... Täytyyhän joskus vähäsen levähtääkin... -Peittäköön ulos mennessään visusti kaulansa, kun ilmakin on näin huono. -Voisithan ottaa hänelle kananpojan mukaasi; onhan kotoinen, vaikka -kylmäkin paisti aina parempaa kuin ravintolaruoka. - -Tytär matkusti luvattuaan palata iltajunassa tai seuraavana aamuna. - -Mutta hän palasikin paljoa aikaisemmin, jo ennen päivällistä, kun hänen -äitinsä istui makuuhuoneen arkulla ja tuumaili torkkuen, mitä hän -paistaisi vävylleen illaksi. - -Kalpeana ja kiihoittuneena astui tytär hänen luokseen huoneeseen ja -sanaakaan sanomatta, ottamatta edes hattua päästään heittäytyi -vuoteelle ja painoi päänsä patjaan. - --- Mikä sinun on? ihmetteli hänen äitinsä. Miksi näin pian?... Missä -Aleksei Stepanitsh on? - -Nadeshda Filippovna nosti päänsä ja katsoi kuivin, rukoilevin silmin -äitiinsä. - --- Hän pettää meitä, äiti! huudahti hän. - --- Herra varjele, mitä sinä puhut? pelästyi äiti, niin että tanu putosi -hänen päästään. Kuka meitä pettää? Herra armahda! - --- Hän pettää meitä, äiti! toisti tytär, ja hänen leukansa alkoi -vapista. - --- Mistä sinä sen tiedät? huusi anoppi käyden kalpeaksi. - --- Meidän huoneistomme oli suljettu. Talonmies sanoi, ettei Aleksei ole -näinä viitenä päivänä käynyt kertaakaan kotona. Hän ei siis asu kotona! -Ei asu kotona! Ei kotona!... - -Ja hän alkoi viittilöidä käsillään ja itki äänekkäästi, höpisten vain: - --- Ei kotona! Ei kotona! - -Hän sai hysteerisen kohtauksen. - --- Mitä tämä merkitsee? mutisi anoppi kauhuissaan. Toissa päivänä hän -kirjoitti, ettei käy ulkona. Missä hän sitten on yötä? Kaikkien pyhien -nimessä! - -Nadeshda Filippovna herpaantui eikä jaksanut ottaa hattua päästään. -Ikäänkuin olisi ottanut jotakin myrkkyä hän mielettömästi tuijotti -silmillään ja tarttui kiihkeästi äitiään käsivarsiin. - --- Kaikkiin sinä luotatkin, kun talonmieheen! ulisi anoppi hääräten -itkevän tyttärensä ympärillä? Sitä mustasukkaisuutta! Hän ei petä -meitä... Ja kuinka hän uskaltaisikaan pettää? Olemmeko me sellaisia? -Jos kohta olemmekin kauppiassäätyä, ei hänellä silti ole oikeutta -pettää sinua, sillä olethan sinä hänen laillinen vaimonsa! Me voimme -haastaa hänet oikeuteen! Minä annoin sinulle kaksikymmentätuhatta -myötäjäisiksi! Et sinä tullut tyhjin käsin taloon! - -Ja anoppi alkoi itsekin nyyhkyttää, huitoi käsiään, tunsi voimiensa -riutuvan ja heittihe pitkälleen arkulleen. Kumpikaan ei huomannut, -kuinka taivaalle ilmaantui sinisiä kohtia, kuinka pilvet hälvenivät, -kuinka ensimmäinen auringonsäde arasti liukui puutarhan märkää ruohoa -pitkin ja iloiset varpuset hyppelivät vesilätäkköjen ympärillä, joihin -kiitävät pilvet kuvastuivat. - -Illalla saapui Kvashin kaupungista. Ennen lähtöään hän kävi kotonaan ja -sai talonmieheltä kuulla, että hänen vaimonsa oli hänen poissaollessaan -käynyt talossa. - --- Tässä minä nyt olen! huudahti hän astuessaan anoppinsa kamariin eikä -ollut huomaavinaan itkettyneitä, yrmeitä kasvoja. Niin, tässä nyt olen! -Viiteen vuorokauteen emme ole tavanneet toisiamme! - -Hän suuteli hätäisesti vaimonsa ja anoppinsa kättä ja lysähti sitten -tyytyväisenä nojatuoliin istumaan, ikäänkuin olisi juuri lopettanut -raskaan työn. - --- Huh! sanoi hän puhaltaen kaiken ilman keuhkoistaan. Kyllä nyt -olenkin rääkännyt itseäni! Tuskin jaksaa istua! Lähes viisi -vuorokautta... yöt ja päivät olen elänyt kuin kenttätulilla! Kotonani -en käynyt kertaakaan; koettakaahan ajatella! Koko ajan olen selvitellyt -Stipunovin ja Ivantshikovin vararikkoasioita; piti työskennellä -Galdejevin toimistossa lähellä liikettä... En ole syönyt, en juonut, -olen nukkunut penkillä, palellut... Ei ole ollut minuuttiakaan vapaata -aikaa, ei sen vertaa edes, että olisin ennättänyt käymään kotona. Niin, -rakas Nadeshda, en ole kotona käynyt... - -Ja Kvashin piteli kylkiään, ikäänkuin hänen vyötäisiään olisi -kolottanut kovan työn jäljeltä, ja vilkaisi vaimoonsa ja anoppiinsa -nähdäkseen, kuinka hänen valheensa -- eli hänen omien sanojensa mukaan -diplomatiansa vaikutti. Anoppi ja vaimo katselivat toisiaan iloisina, -hämmästyneinä, ikäänkuin olisivat odottamatta löytäneet kadotetun -aarteen... Heidän kasvonsa loistivat, silmänsä säteilivät... - --- Voi sinua, poika kulta! huudahti anoppi hypähtäen pystyyn. Eipä ole -nyt aikaa istua! Teetä! Pian teetä! Ehkä tahdot syödä jotakin? - --- Tietysti hän tahtoo syödä! sanoi vaimo temmaten etikkaan kastetun -kääreen otsaltaan. Äiti, antakaa pian viiniä, ja jotakin välipalaksi! -Natalja, kata pöytä! Ah, hyvä Jumala, ei ole mitään valmista! - -Ja molemmat, anoppi ja vaimo, juoksivat hämmästyneinä ja iloisina -pitkin huoneita. Äiti ei voinut enää nauramatta katsoa tyttäreensä, -joka oli ajatellut niin pahaa viattomasta miehestään, ja tytär -häpesi... - -Pian pöytä oli katettu. Kvashin, joka tuoksahti madeiralle ja -liköörille ja oli niin täynnä, että töin tuskin jaksoi hengittää, -valitti nälkäänsä, söi väkisin ja jutteli yhä Stipunovin ja -Ivantshikovin vararikosta. Mutta hänen vaimonsa ja anoppinsa eivät -irroittaneet katsettaan hänestä ja ajattelivat: - -"Kuinka ymmärtäväinen ja hyvä hän on! Kuinka kaunis hän on!" - -"Mainiota!" ajatteli Kvashin heittäytyessään illallisen jälkeen -pehmeään, suureen vuoteeseensa. "Vaikka he ovat kauppiassäätyä ja -jonkin verran aasialaisia, on perhe-elämälläni kuitenkin viehätyksensä, -ja pari päivää viikossa voi täällä viettää mielihyvin..." - -Hän peitti itsensä, tunsi lämpenevänsä ja höpisi nukahtaessaan: - --- Mainiota! Mainiota! - - - - -APTEEKKARINROUVA - - -Pienoinen B:n kaupunki, jossa kaiken kaikkiaan on vain pari kolme -väärää katua, lepää syvään uneen vaipuneena. On hiljaista; ilmakin on -aivan tyyni. Jossakin hyvin kaukana, kaiketi kaupungin ulkopuolella, -koira haukkua nalkuttaa heikolla, käheällä diskanttiäänellään. Kohta -alkaa aamu valjeta. - -Kaikki on jo pitkän aikaa uinaillut unen helmassa. Mutta proviisori -Tshornomordikin, B:n apteekin omistajan, nuori vaimo ei vain nuku. Hän -on jo kolme kertaa käynyt levolle, mutta uni ei ota tullakseen -- -miksi?... sitä hän ei tiedä. Hän istuu paitasillaan avoimen ikkunan -ääressä ja katselee kadulle. Hänen on painostava, ikävä, harmittava -olla... niin harmittava, että oikein tekisi mielensä itkeä -- ja -miksi?... sitäkään hän ei tiedä. Jokin möhkäle ahdistaa rinnassa -nousten vähän väliä ihan kurkkuun asti... Huoneen perällä, vain -muutaman askeleen päässä rouvasta, nukkuu makeasti kuorsaten herra -Tshornomordik itse, kasvot seinäänpäin. Nälkäinen kirppu on pureutunut -hänen nenänjuureensa, mutta nukkuja ei tunne sitä, vaan vieläpä -hymyilee, sillä hän näkee unessa, kuinka kaikki kaupunkilaiset yskivät -ja tulevat yhtenään ostamaan häneltä Tanskan kuninkaan tippoja. Eipä -hän nyt heräisi, vaikka neulalla pistäisi, tykillä ampuisi tai -hyväilisi. - -Apteekki sijaitsee melkein kaupungin laidassa, josta apteekkarinrouva -näkee kauas vainioille... Hän huomaa, kuinka itäinen taivaanranta -vähitellen valkenee, kuinka se sitten alkaa punaisena hohtaa, ikäänkuin -olisi siellä jossakin suuri tulipalo. Odottamatta kohoaa kaukaisen -pensaston takaa suuri, leveänaamainen kuu. Se on punainen; yleensä kuu -on aina, kun se pensastosta pistää esiin, kovin hämillään. - -Yhtäkkiä, keskellä öistä hiljaisuutta, kuului askeleita ja kannusten -kilinää. Jo kuului puhettakin. - -"Ne ovat upseereita, jotka palaavat piiripäällikön luota leiriinsä", -ajattelee apteekkarinrouva. - -Hetken kuluttua ilmaantuu näkyviin kaksi upseeria yllään valkoiset -viitat. Toinen heistä on isokasvuinen ja lihava, toinen pienempi ja -solakampi. He astella laahustavat laiskasti pitkin aidan viertä ja -keskustelevat äänekkäästi jostakin. Tultuaan apteekin kohdalle molemmat -alkavat kulkea yhä hitaammin katsellen ikkunoihin. - --- Haisee apteekille... virkkaa pienempi heistä. Mutta tässähän -näkyykin olevan apteekki. Niin, nyt muistan... Viime viikolla olin -täällä ostamassa risiiniöljyä. Se apteekkari on niin saakelin hapan -naamaltaan, ja onpa hänellä leukakin kuin aasilla. Sellaisella aasin -leukaluulla se Simson mahtoi niitä filistealaisia pehmittää. - --- Hm... mörähti lihava matalalla äänellään. Rohtoruhtinas nukkuu! Ja -hänen rouvansa nukkuu myös! Kuulehan, Obtesov, hänen rouvansa on aika -sievä. - --- Kyllä olen nähnyt. Hän miellytti minuakin... Sanokaa, tohtori, -saattaako hän todellakin rakastaa sitä aasinleukaa? Tokkohan? - --- Ei suinkaan hän rakasta miestään, huoahtaa tohtori sen näköisenä -kuin hänen tulisi sääli apteekkaria. Tuon ikkunan takana se sievä rouva -nukkuu! Obtesov, ajatelkaapas!... Hän lepää rentona kuumuudesta... -suusupukka on puoleksi auki... ja kaunis pieni jalka riippuu sängyn -laidan yli. Apteekkari tolvana ei sellaista ymmärrä... Nainen tai pullo -karbolia, se on hänestä aivan yhdentekevää! - --- Tiedättekö mitä, tohtori? sanoo upseeri ja pysähtyy. Pistäydytään -apteekkiin ostamaan jotakin! Ehkä saamme nähdä samalla apteekkarin -sievän rouvan. - --- Kylläpäs keksittekin! Yöllä! - --- Mitäs siitä! Täytyyhän heidän yölläkin myydä rohtoja. Pistäydytään -nyt, hyvä ystävä! - --- Olkoon menneeksi. - -Apteekkarinrouva, joka oli piileksinyt ikkunaverhon takana, kuulee -ovikellon soivan heikosti. Katsahdettuaan mieheensä, joka kuorsaa yhä -autuaallisesti hymyillen, hän heittää vaatetta ylleen, pistää tohvelit -paljaisiin jalkoihinsa ja juoksee apteekkiin. - -Lasioven takana näkyy kaksi varjoa... Apteekkarinrouva panee tulta -lamppuun ja rientää avaamaan ovea, eikä hänen ole enää ikävä, ei -harmita eikä itketä, sydän vain sykkii lujasti. Lihava tohtori ja laiha -upseeri Obtesov astuvat sisään. Nyt saattaa heidät jo nähdä selvemmin. -Suurivatsaisen, kömpelön tohtorin kasvot ovat päivettyneet ja -parrakkaat. Jos hän vähänkin liikahtaa, hänen sotilastakkinsa narisee, -ja hiki kihoaa kasvoille. Upseeri sitä vastoin on punaposkinen, -parraton, naisekas ja notkea kuin englantilainen ratsupiiska. - --- Mitä haluatte? kysyy apteekkarinrouva pidellen pukua rinnallaan. - --- Antakaa-a-a... viidellätoista kopeekalla piparminttupastilleja! -sanoo tohtori. - -Rouva ottaa hätäilemättä rasian hyllyltä ja alkaa punnita. Ostajat -eivät hetkeksikään hellitä katsettaan hänen selästään; tohtori -tirkistelee silmillään kuin kylläinen kollikissa, mutta luutnantti on -vallan vakavan näköinen. - --- Ensi kertaa näen naisen myövän apteekissa, sanoo tohtori. - --- Eihän siinä ole mitään erinomaista... vastaa rouva katsellen -salavihkaa Obtesovin punaisia poskia. Miehelläni ei ole apulaista; -sentähden minä autan häntä. - --- Vai niin, vai niin... Onpa teillä sievonen apteekki! Kuinka paljon -täällä on kaikenmoisia pulloja ja rasioita! Ettekö te pelkää -liikuskellessanne noitten myrkkypullojen seassa? Huh! - -Rouva laittaa paketin ja antaa sen tohtorille. Obtesov antaa rouvalle -viidentoista kopeekan rahan. Seuraa hetken vaitiolo... Miehet -katselevat toisiaan, astuvat ovea kohti ja katselevat taas. - --- Antakaa vielä kymmenellä kopeekalla soodaa! sanoo tohtori. - -Laiskasti ja veltosti liikkuen rouva ojentaa kätensä hyllyä kohti. - --- Eiköhän täällä apteekissa ole jotakin sellaista... jupisee Obtesov -näpähdytellen sormillaan, sellaista... tuota noin... elävöittävää -nestettä... vaikka seltterivettä... Niin, onko teillä seltterivettä? - --- On, vastaa rouva. - --- Mainiota! Te ette ole nainen, vaan hyvä haltiatar! Antakaahan sitä -meille pari kolme pulloa. - -Rouva valmistaa kiireesti soodapaketin ja katoaa sitten pimeästä ovesta -ulos. - -Millainen suloinen hedelmä! virkkaa tohtori silmäänsä vilkuttaen. -Sellaista ananasta ette löydä edes Madeiran saarelta. Vai mitä -luulette, Obtesov? Mutta -- kuuletteko kuorsausta? Herra apteekkari -itse siellä suvaitsee levätä. - -Pian rouva palaa takaisin ja laskee kauppapöydälle viisi pulloa. Hän on -juuri käynyt kellarissa ja on sentähden liikunnosta lämmennyt -punaiseksi. - --- Sht... hiljaa! virkkaa Obtesov, kun rouva pullot avattuaan pudottaa -korkkiruuvin. Älkää kolistelko noin kovasti, muuten herätätte miehenne. - --- No mitäs sitten, jos herätänkin? - --- Hän nukkuu niin makeasti... näkee teidät unissa... Terveydeksenne! - --- Ja sitä paitsi, huomauttaa tohtori matalalla äänellään, röyhdellen -seltteriä juotuaan, nuo aviomiehet ovat niin ikävää väkeä, että hyvin -tekisivät, jos aina nukkuisivat. Oi, olisipa tämän vetosen mausteeksi -vähäsen punaviiniä! - --- Kaikkea te keksittekin! nauraa rouva. - --- Se olisi oivallista! Ikävä kyllä, apteekeissa ei myydä väkijuomia. -Mutta... täytyyhän teidän myydä viiniä lääkkeeksi. Onko teillä _vinum -gallicum rubrumia?_ - --- On. - --- No hitto vieköön, antakaahan sitä meille siis! - --- Paljonko? - --- _Quantum satis!_... Antakaa aluksi yhden unssin mukaan, niin sitten -saamme nähdä... No mitäs arvelette tästä, Obtesov? Ensin veden kera ja -sitten _per se_. - -Tohtori ja luutnantti istuutuvat kauppapöydän ääreen, ottavat lakit -päästään ja alkavat ryypiskellä punaviiniä. - --- Kylläpäs tämä viini on huonon makuista. _Vinum huonoissimum!_ -Muutoin teidän seurassanne... ä-ä-äh... se maistuu kuin nektari. Te -olette ihastuttava, armollinen rouva! Minä suutelen hengessäni -kättänne. - --- Minä antaisin vaikka mitä siitä hyvästä, että saisin tehdä sen -todellisuudessa! sanoo Obtesov. Kunniasanani! Minä antaisin vaikka -elämäni! - --- Älkäähän nyt viitsikö... sanoo rouva Tshornomordik punastuen ja -käyden vakavan näköiseksi. - --- Minkälainen veikistelijä te olettekaan! nauraa hohottaa tohtori -hiljalleen, katsoen veitikkamaisesti alta kulmiensa. Silmät palavat -niin että!... Piff! Paff! Onnittelen: te olette voittanut! Me olemme -voitetut! - -Apteekkarinrouva katselee heidän punoittavia kasvojaan, kuuntelee -heidän pakinaansa ja ilostuu pian itsekin. Oh, hänen on jo hyvin -hauska! Hän yhtyy juttuun, nauraa, kiemailee, vieläpä ostajain -hartaista pyynnöistä maistaa punaviiniä. - --- Jospa te, herrat upseerit, tulisitte useammin sieltä leiristä tänne -kaupunkiin, sanoo rouva, muuten täällä on niin julman ikävää. Ihan -täällä kuolee ikävään. - --- Hyväinen aika! kauhistuu tohtori. Tuollainen ananas... tuollainen -luonnon ihana ihme kuolisi tänne erämaahan! Kuinka kauniisti sanoo -Gribojedov: "Erämaahan! Saratoviin!" Mutta nyt on aika lähteä. Olipa -hauska tutustua!... Paljonko olemme teille velkaa? - -Rouva kohottaa katseensa kattoon ja liikuttelee huuliaan. - --- Kaksitoista ruplaa neljäkymmentä kahdeksan kopeekkaa, sanoo hän. - -Obtesov vetää taskustaan paksun lompakon, kaivelee pitkän aikaa -rahojaan ja maksaa. - --- Teidän miehenne nukkuu makeasti... näkee unta teistä... jupisee hän -puristaen hyvästiksi rouvan kättä. - --- En tahdo kuulla tyhmyyksiä... - --- Mitä tyhmyyksiä? Päinvastoin... ne eivät lainkaan ole tyhmyyksiä... -Shakespeare sanoo: "Autuas, ken nuorena ol' nuori!" - --- Hellittäkää käteni! - -Vihdoin ostajat pitkän keskustelun jälkeen suutelevat rouvan kättä ja -epäröiden, ikäänkuin harkiten, ovatko mitään unohtaneet, poistuvat -apteekista. - -Mutta apteekkarinrouva juoksee makuuhuoneeseen ja istahtaa saman -ikkunan ääreen. Hän näkee, kuinka tohtori ja luutnantti astuvat -laiskasti parinkymmenen askeleen päähän apteekista, pysähtyvät ja -alkavat kuiskaten jutella jostakin. Mistä? Hänen sydämensä sykkii -lujasti, ohimoissa tykyttää, mutta miksi -- sitä hän ei itsekään -tiedä... Sydän lyö rauhattomasti, aivan kuin jos nuo kaksi, jotka nyt -tuolla kuiskailevat, ratkaisisivat hänen kohtalonsa. - -Noin viiden minuutin kuluttua tohtori eroaa Obtesovista ja lähtee -edelleen, mutta Obtesov palaa takaisin. Hän kulkee apteekin ohi kerran, -toisen. Milloin hän pysähtyy oven eteen, milloin astuu eteenpäin... -Vihdoin hän soittaa ovikelloa varovasti. - --- Mitä? Kuka siellä? kuulee apteekkarinrouva yhtäkkiä miehensä äänen. -Kello soi, etkä sinä kuule! sanoo apteekkari ankarasti. Mitä -epäjärjestystä se on? - -Apteekkari nousee, heittää yönutun ylleen ja astuu unenpöpperössä -huojahdellen ja tohveleissaan laahustaen apteekkiin. - --- Mitä... haluatte? kysyy hän Obtesovilta. - --- Antakaa... antakaa viidellätoista kopeekalla piparmynttipastilleja. - -Apteekkari nousee ottamaan rasiaa hyllyltä tavan takaa huoahdellen, -haukotellen ja unisena nyökäytellen päätään... - -Parin minuutin kuluttua apteekkarinrouva näkee Obtesovin astuvan ulos -apteekista ja jonkin matkan päässä heittävän piparmintut pölyiselle -tielle. Nurkan takaa astuu tohtori häntä vastaan... He tapaavat -toisensa ja katoavat aamusumuun ahkerasti viittilöiden käsillään. - --- Kuinka onneton olenkaan! huoahtaa apteekkarinrouva katsoen -kiukkuisena mieheensä, joka riisuutuu nopeasti mennäkseen levolle. Oi -kuinka onneton olen! toistaa hän, ja katkeroita kyyneleitä alkaa valua -poskille. Ei kukaan, ei kukaan tiedä.... - --- Unohdin apteekin pöydälle viisitoista kopeekkaa, murahtaa apteekkari -vetäen vuodepeiton ylleen. Korjaapas sinä se sieltä rahalaatikkoon... - -Ja samassa hän nukahtaa. - - - - -ONNETTOMUUS - - -Sofia Petrovna, notaari Lubjantsevin vaimo, nuori, kaunis, noin -kaksikymmenviisivuotias nainen, käveli hiljaa metsäpolkua -huvilanaapurinsa, asianajaja Iljinin kanssa. Kello oli viiden tienoissa -iltapuolella. Taivas oli metsäpolun kohdalla sakeanaan valkoisia, -untuvaisia pilviä, joiden lomasta paikoittain kuulsi vaaleansinistä -taivasta. Pilvet olivat liikkumatta, ikäänkuin ne olisivat tarttuneet -korkeiden, vanhojen honkien latvoihin. Oli hiljaista ja tukahduttavaa. - -Jonkin matkan päässä katkaisi metsäpolun matalanpuoleinen -rautatiepenger, jota pitkin tällä kertaa jostakin syystä asteli -vartiosotamies kivääri olalla. Heti pengermän takana oli valkoinen, -kuusikupuinen kirkko, jonka katto oli ruosteen syömä. - --- En luullut tapaavani teitä täällä, sanoi Sofia Petrovna katsellen -maahan ja viskellen päivävarjonsa kärjellä viimevuotisia lehtiä, mutta -hauskaa oli, että kuitenkin tapasin. Pyydän teitä, Ivan Mihailovitsh, -jos todella rakastatte ja kunnioitatte minua, jättämään minut rauhaan! -Te seuraatte minua kuin varjo, katsotte aina niin tutkivasti, -tunnustatte minulle rakkautenne, kirjoitatte minulle omituisia -kirjeitä... enkä minä tiedä, mihin tämä kaikki lopultakin päättynee! -Hyvä Jumala, mitä tästä vihdoinkin tulee? - -Iljin vaikeni. Sofia Petrovna astui muutaman askeleen ja jatkoi: - --- Ja tämä äkillinen muutos on tapahtunut teissä parin kolmen viime -viikon kuluessa, vaikka me jo puolisenkymmentä vuotta olemme olleet -tuttavia. Minä en enää tunne teitä, Ivan Mihailovitsh! - -Sofia Petrovna katsahti salavihkaa toveriinsa, joka tarkkaavasti, -silmiään siristäen katseli pilviä. Tämän kasvoilla oli kärsimätön, -oikullinen ja hajamielinen ilme, kuten ihmisellä, joka kärsii ja jonka -on samalla pakko kuunnella joutavaa puhetta. - --- Ihmeellistä, ettette itse voi tätä käsittää! jatkoi Sofia Petrovna -kohauttaen olkapäitään. Ymmärtäkää toki, kuinka sopimatonta peliä te -pidätte. Minä olen naimisissa, rakastan ja kunnioitan miestäni... -minulla on tytär... Ettekö te todellakaan välitä siitä mitään? Sitä -paitsi te vanhana ystävänä tunnette minun mielipiteeni perheestä ja -perheen perusteista yleensä... - -Iljin ryki harmistuneesti ja huoahti. - --- Perheen perusteista... jupisi hän. Hyvänen aika! - --- Niin, niin... Minä rakastan miestäni, kunnioitan häntä ja pidän -perheemme rauhaa joka tapauksessa arvossa. Ennemmin annan tappaa -itseni kuin otan niskoilleni syyn Andrein ja hänen tyttärensä -onnettomuuteen... Ja minä pyydän teitä, Ivan Mihailovitsh, jättäkää -Herran tähden minut rauhaan. Ollaan hyviä ystäviä kuten ennenkin, mutta -heittäkää nuo teille niin sopimattomat huokaukset. Ei enää sanaakaan -tästä. Puhutaan nyt jostakin muusta. - -Sofia Petrovna katsahti taas salavihkaa Iljinin kasvoihin; tämä katseli -ylöspäin, oli kalpea ja pureksi vihaisesti vapisevia huuliaan. Sofia -Petrovna ei voinut käsittää, miksi mies oli vihoissaan ja kiihoittunut, -mutta tämän kalpeus liikutti hänen mieltään. - --- Älkää olko vihoissanne, vaan ollaan nyt ystäviä... sanoi Sofia -Petrovna hellästi. Olettehan yhtä mieltä kanssani? Tässä käteni. - -Iljin tarttui kaksin käsin ojennettuun, pieneen pehmeään kätöseen, -puristi sitä ja nosti sen verkalleen huulillensa. - --- Minä en ole mikään koulupoika, jupisi hän. Minua ei vähintäkään -hyvitä rakastetun naisen ystävyys. - --- Riittää, riittää! Asia on päätetty, ja sillä hyvä. Istutaan tähän -penkille... - -Levähdyksen suloinen tunne täytti Sofia Petrovnan mielen: kaikkein -pahin ja vaikein oli jo sanottu, kiusallinen kysymys ratkaistu. Nyt hän -jo saattoi hengittää kevyesti ja katsoa Iljiniä suoraan kasvoihin. Ja -hänen katsoessaan tätä hyväili rakastetun naisen voitokas, itsekäs -tunne hänen rintaansa. Hänen mieltään hiveli suloisesti se, että tuo -voimakas, iso mies, jolla oli rumat, miehekkäät piirteet ja suuri musta -poskiparta, tuo viisas, sivistynyt ja, kuten sanottiin, lahjakas mies -istuutui tottelevasti hänen viereensä antaen päänsä painua kumaraan. -Pari kolme minuuttia he istuivat ääneti. - --- Mitään ei ole vielä päätetty... aloitti vihdoin Iljin. Te luette -minulle ikäänkuin kaavasta: "Rakastan ja kunnioitan miestäni... -mielipiteeni perheen perusteista..." Kaiken sen tiedän sanomattakin. -Tunnustan teille rehellisesti, että pidän omaa käytöstäni rikollisena -ja tuomittavana. Mutta mitä hyödyttää puhua siitä, mikä jo on kaikille -tunnettua? Sen sijaan että puhutte kauniita sanoja, neuvoisitte minulle -ennemmin, mitä minun nyt on tehtävä? - --- Olenhan jo sanonut: matkustakaa pois täältä! - --- Olen jo viisi kertaa matkustanut, kuten tiedätte, mutta joka kerta -kääntynyt puolitiestä! Voin näyttää teille matkaliput; ne ovat -tallella. Minulla ei ole kyllin tahdonvoimaa paetakseni luotanne. Minä -kamppailen, kamppailen vimmatusti, mutta mihin hiiteen minä kelpaan, -jollei minussa ole pontta ja ryhtiä, jos olen heikko luonteeltani. En -voi taistella luontoa vastaan! Ymmärrättekö? En voi! Pakenen täältä, -mutta se pitää kiinni liepeistäni. Kehnoa, raukkamaista voimattomuutta! - -Iljin punastui, nousi ja alkoi astella penkin ympärillä. - --- Olen äreä kuin koira! murisi hän nyrkkejään puristaen. Vihaan ja -halveksin itseäni! Niinkuin pahainen poikanulikka minä hännystelen -toisen vaimoa, kirjoittelen kaistapäisiä kirjeitä, alennun... äh! - -Iljin tarttui päähänsä, ärähti ja istuutui. - --- Ja sitten vielä tuo teidän vilpillisyytenne! jatkoi hän -surullisesti. Jos kerran pidätte käytöstäni sopimattomana, niin miksi -sitten tänne tulittekaan? Mikä veti teitä tänne? Kirjeissäni pyysin -teiltä ratkaisevaa, suoraa vastausta: jaa tai ei, mutta suoran -vastauksen sijasta te joka päivä vaanitte tilaisuutta "odottamatta" -tavataksenne minua ja kestitäksenne minua kuluneilla lainatuilla -lauseparsillanne! - -Sofia Petrovna säikähti ja kiivastui. Hän tunsi samanlaista kiusallista -tunnetta kuin säädyllinen nainen joutuessaan äkkiarvaamatta yllätetyksi -pukeutumattomana. - --- Näytätte epäilevän minun suhtautumistani tähän leikkiin... rupesi -hän mutisemaan. Olen aina vastannut teille suoraan ja... tänäänkin -pyytänyt teitä!... - --- Äh! eihän tällaisissa tapauksissa pyydetä! Olisitte muitta mutkitta -sanonut "menkää tienenne!" niin jo aikoja sitten olisin täältä -lähtenyt. Mutta ette ole kertaakaan sanonut sitä minulle suoraan. -Kummallista epämääräisyyttä! Hitto vieköön, te joko leikitte minun -kanssani tai... - -Iljin ei puhunut loppuun: hän nojasi päätään nyrkkeihinsä. Sofia -Petrovna alkoi muistella menettelyään alusta loppuun saakka. Hän -muisti, että hän aina oli sekä teoissaan että ajatuksissaankin ollut -Iljinin hakkailua vastaan, mutta tunsi samalla, että asianajajan -sanoissa oli osaksi totta. Mutta tietämättä, millainen tämä totuus on, -ei hän keksinyt vastausta Iljinin syytökseen, vaikka kuinkakin olisi -ajatellut. Kun ei sopinut vaietakaan, hän sanoi olkapäitään kohauttaen: - --- Ja syy on sitten vielä minun! - --- En lue vilpillisyyttänne teidän syyksenne, huoahti Iljin. Tulin noin -vain puhuneeksi... Teidän vilpillisyytenne on sekä luonnollista että -asianmukaista. Jos kaikki ihmiset sopisivat keskenään ja muuttuisivat -yhtäkkiä vilpittömiksi, sittenkin menisi heiltä kaikki päin hiiteen. - -Sofia Petrovnaa ei haluttanut turvautua filosofiaan, mutta hän iloitsi -puheenaiheen muutoksesta ja kysyi: - --- Kuinka niin? - --- Vilpittömiä ovat ainoastaan luonnonkansat ja eläimet. Jos kerran -sivistys pitää naisellista hyvettä mukavuutena, silloin ei vilpittömyys -enää ole paikallaan... - -Iljin kuopi vihaisesti kepillään maata. Sofia Petrovna kuunteli häntä -ymmärtämättä paljoakaan, mutta piti kuitenkin hänen puheestaan. Hän -piti ennen kaikkea siitä, että tuo lahjakas mies puhuin noin "viisaista -asioista" hänen, tavallisen naisen kanssa; sitten tuotti hänelle suurta -tyydytystä se, että sai katsella miehen kalpeiden, vilkkaiden, mutta -yhä vieläkin suuttuneiden kasvojen ilmeitä. Niin, hän ei tosin -ymmärtänyt paljoakaan, mutta hänestä oli kuitenkin viehättävää tuo -nykyaikaisen ihmisen rohkeus, miten tämä liikoja harkitsematta -ratkaisee suuria elinkysymyksiä ja tekee johtopäätöksiään. - -Yhtäkkiä hän huomasi ihailevansa Iljiniä ja säikähti. - --- Suokaa anteeksi, mutta en ymmärrä, riensi hän sanomaan, miksi te -aloitte puhua vilpillisyydestä? Toistan vielä kerran pyyntöni: olkaa -hyvä, kunnon ystävä, jättäkää minut rauhaan! Pyydän vilpittömästi! - --- Hyvä on, koetan vielä taistella!... huokasi Iljin. Ahkeruus iloni... -Mutta tokkohan minun taistelustani on mitään hyötyä. Joko sitten ammun -luodin kallooni tai... alan juoda vimmatusti. Eihän minun missään -tapauksessa hyvin käy! Kaikella on rajansa, taistelulla luontoa vastaan -myöskin. Sanokaa, kuinka voi taistella hulluutta vastaan? Jos te juotte -viiniä, niin kuinka voitte voittaa kiihoittumisenne? Mitä voin tehdä, -jos teidän kuvanne on kasvanut sieluuni ja hellittämättä, yöt ja päivät -on silmieni edessä, niinkuin tuo honka tuossa? Niin, sanokaa minulle, -mikä urotyö minun pitää suorittaa, jotta voisin vapautua tästä -inhoittavasta, onnettomasta asemastani, jossa ajatukseni, toiveeni, -uneni eivät kuulu minulle itselleni, vaan jollekin pahalle hengelle, -joka on syöpynyt sieluuni? Minä rakastan teitä, rakastan siinä määrin, -että olen joutunut rappiolle, heittänyt toimeni ja läheiset ystäväni, -unohtanut Jumalani! Ikänä elämässäni en ole näin rakastanut! - -Sofia Petrovna ei ollut osannut odottaa sellaista muutosta. Hän -kallistihe Iljinistä poispäin ja katsoi säikähtyneenä tämän kasvoihin. -Kyyneleet olivat nousseet miehen silmiin, huulet vapisivat, ja yli koko -kasvojen oli levinnyt jonkinlainen nälkäinen, rukoileva ilme. - --- Minä rakastan teitä! sopersi Iljin vieden silmänsä lähelle Sofia -Petrovnan suuria, säikähtyneitä silmiä. Te olette niin ihana! Minä -kärsin nytkin, mutta vannon, että istuisin vaikka koko ikäni näin -kärsien ja katsoen teitä silmiin. Mutta... olkaa vaiti, minä pyydän! - -Sofia Petrovna alkoi, ikäänkuin äkkiarvaamatta yllätettynä, hätäisesti -keksiä sanoja, joilla hän voisi keskeyttää Iljinin. "Menen pois -täältä!" päätti hän, mutta ei ennättänyt edes liikahtaa noustakseen, -kun Iljin jo oli polvillaan hänen edessään... Hän syleili Sofia -Petrovnan polvia, katsoi häntä kasvoihin ja puhui kiihkeästi, -tulisesti, kauniisti. Säikähtynyt ja hiukan huumauksissa kun oli, ei -Sofia Petrovna kuullut hänen sanojaan; syystä tai toisesta nyt, juuri -tänä vaarallisena hetkenä, kun hänen polvensa suloisesti puristuivat -yhteen ja koskettivat toisiaan kuin lämpimässä kylvyssä, hän -jonkinlaisen salaisen, pahanilkisen vihan kannustamana etsi -tunteittensa päämäärää. Hän pahoitteli, että torjuvan hyveen sijaan oli -voimattomuus, laiskuus ja tyhjyys vallannut hänet kokonaan kuten -juopuneen, jolle ei mikään ole mahdotonta. Hänen sielunsa syvyydessä -vain vahingonilo heikosti ärsytteli: "Miksi et lähde pois? Sen pitää -siis olla niin? Niinhän?" - -Etsien mielestään järkevää ajatusta hän ei käsittänyt, miksi hän ei -vetänyt pois kättään, johon Iljin oli imeytynyt kiinni kuin juotikas, -ja miksi hän hätäisesti katseli, niinkuin Iljinkin, milloin oikealle, -milloin vasemmalle, näkisikö kukaan? Hongat ja pilvet seisoivat -liikkumattomina ja katselivat ankarasti tätä vallattomuutta kuin vanhat -sedät, jotka ovat rahasta sitoutuneet olemaan ilmaisematta sitä -hallitukselle. Vartiosotamies seisoi kuin pylväs rautatiepenkereellä ja -näytti katselevan penkkiin päin. - -"Katsokoon!" ajatteli Sofia Petrovna. - --- Mutta... mutta kuulkaahan toki! virkkoi hän vihdoin epätoivoisella -äänellä. Mitä tästä tulee? Mitä sitten seuraa? - --- En tiedä, en tiedä... kuiskasi Iljin huitaisten kädellään ikäville -kysymyksille. - -Kuului voimakas, vihlova veturin vihellys. Tämä sivullinen, kylmä ääni -jokapäiväisestä elämästä sai Sofia Petrovnan vavahtelemaan. - --- Minulla ei ole aikaa... täytyy mennä! sanoi hän nousten nopeasti -seisomaan. Andrei tulee junassa... Hänen täytyy saada päivällistä! - -Sofia Petrovna käänsi hehkuvat kasvonsa rautatiepenkereelle päin. Ensin -ilmestyi näkyviin veturi; sen perässä vaunuja. Mutta se ei ollutkaan -matkustajajuna, kuten Sofia Petrovna oli luullut, vaan tavarajuna. -Pitkänä jonona toinen toisensa jäljessä, kuten päivät ihmiselämässä, -liikkuivat vaunut valkeata, kirkon muodostamaa taustaa vasten. Näytti -siltä kuin ei niistä loppua tulisikaan. - -Mutta nyt vihdoinkin juna loppui, ja viimeinen vaunu lyhtyineen katosi -metsän vihreyteen. Sofia Petrovna kääntyi äkkiä ympäri ja lähti -nopeasti takaisin metsäpolkua edes katsahtamatta Iljiniin. Hän oli jo -oma herransa. Häpeän puna poskillaan ja häveten ei Iljinin, vaan omaa -heikkouttaan, jonka vaikutuksesta hän, siveellinen ja puhdas nainen, -oli sallinut vieraan miehen syleillä polviaan, hän ajatteli nyt vain, -kuinka pääsisi mitä pikimmin kotiin perheensä keskuuteen. Asianajaja -saattoi töin tuskin seurata häntä. Kääntyessään metsäpolulta kapealle -tielle Sofia Petrovna katsahti tähän niin hätäisesti, että näki vain -hiekkaa hänen polvissaan, ja viittasi häntä jäämään. - -Juostuaan kotiin Sofia Petrovna seisoi viitisen minuuttia huoneessaan -katsellen milloin ikkunaan, milloin kirjoituspöytäänsä... - --- Ilkiö! soimasi hän itseään. Ilkiö! Kiusaksi itselleen hän -yksityiskohtaisesti, mitään unohtamatta muisteli, että hän näinä -päivinä oli ollut Iljinin hakkailua vastaan, mutta että mieli oli -tehnyt lähteä selityksille Iljinin kanssa; eikä siinä kaikki. Kun tämä -oli ollut polvillaan hänen edessään, oli Sofia Petrovna tuntenut -tavatonta nautintoa. Hän muisteli kaikkea säälimättä itseään ja nyt, -häpeästä pakahtumaisillaan, hän olisi mielellään lyönyt itseään -korville. - -"Andrei parka!" ajatteli hän koettaen samalla olla mahdollisimman -hellä. "Varja, tytärparkani, ei tiedä, millainen hänen äitinsä on! -Suokaa minulle anteeksi, rakkaani! Minä rakastan teitä kovasti... -kovasti!" - -Ja tahtoen osoittaa itselleen, että hän vielä oli hyvä vaimo ja äiti, -ettei turmelus vielä ollut kajonnut hänen "perusteisiinsa", joista hän -oli puhunut Iljinille, Sofia Petrovna juoksi keittiöön ja alkoi morkata -palvelijatarta, kun ei tämä ollut kattanut pöytää Andreille. Hän koetti -kuvitella mielessään miehensä uupunutta ja nälkäistä hahmoa, sääli -häntä ääneen ja kattoi pöydän omakätisesti, mitä ei ollut koskaan ennen -tehnyt. Sitten hän löysi tyttärensä Varjan, sulki hänet syliinsä ja -suuteli tulisesti. Tyttö tuntui hänestä niin painavalta ja kylmältä, -mutta hän ei tahtonut tunnustaa sitä itselleen, vaan alkoi selitellä -Varjalle, kuinka hyvä ja rehellinen hänen isänsä on. - -Mutta kun Andrei pian sen jälkeen saapui, hän tuskin tervehti miestään. -Kiihdytettyjen tunteitten tulva oli mennyt menojaan vain ärsytettyään -ja suututettuaan häntä valheillansa. Sofia Petrovna istui ikkunassa -kärsien ja pahoilla mielin. Ainoastaan hädässä ihmiset saattavat -käsittää, kuinka vaikea on olla tunteittensa ja ajatustensa herra. -Sofia Petrovna kertoi sittemmin, että hän oli ollut "hämmennyksissä, -mistä oli ollut yhtä vaikea selviytyä kuin lukea nopeasti lentäviä -varpusia". Siitä, ettei hän ollut iloinnut miehensä tulosta ja ettei -häntä miellyttänyt miehensä käytös päivällispöydässä, hän heti -päätteli, että hänessä oli heräämässä vihamielisyys tätä kohtaan. - -Odottaessaan uupuneena ja nälkäisenä, että hänelle tarjottaisiin -keittoa, Andrei kävi käsiksi makkaraan ja söi sitä ahneesti pureskellen -kuuluvasti ja liikuttaen ohimoitaan. - -"Hyvä Jumala!" ajatteli Sofia Petrovna, "minä rakastan ja kunnioitan -häntä, mutta... miksi hän syö noin rumasti?" - -Ajatuksissa tapahtunut muutos ei suinkaan ollut pienempi kuin -tunteissa. Sofia Petrovna koetti, niinkuin kaikki ikäviin ajatuksiin -tottumattomat, kaikin voimin olla ajattelematta surkeuttaan, mutta kuta -hartaammin hän koetti, sitä selvemmin hän näki mielikuvituksessaan -Iljinin hiekkaisine polvineen, untuvaiset pilvenhattarat, junan... - -"Miksi minä hölmö lähdinkään sinne tänään?" tuskitteli hän. "Ja olenko -minä todellakin sellainen, etten voi olla varma itsestäni?" - -"Pelolla on suuret silmät". Kun Andrei oli ehtinyt viimeiseen -ruokalajiin, Sofia Petrovna oli jo päättänyt: "Kerron kaikki miehelleni -ja vältän siten vaaran". - --- Kuulehan, Andrei, minun pitäisi puhua sinun kanssasi vakavasti, -aloitti hän päivällisen jälkeen, kun mies riisui nuttua ja saappaita -yltään heittäytyäkseen hetkeksi levolle. - --- No? - --- Muutetaan pois täältä! - --- Hm... minne sitten? Kaupunkiin on liian aikaista... - --- Ei, mennään matkoille tai johonkin muuanne... - --- Matkoille... mörähti notaari oikoen jäseniään. Sitähän minä itsekin -olen tässä haaveillut, mutta mistä otat rahat, ja kenen huostaan uskot -konttorin? - -Ja mietittyään vähäsen hän lisäsi: - --- Todellakin, sinun on ikävä. Lähde yksin matkoille, jos tahdot! - -Sofia Petrovna lysähti kokoon, mutta kuvitteli heti mielessään, että -Iljin iloitsisi siitä ja matkustaisi hänen kanssaan samassa junassa, -samassa vaunussa... - -Tätä ajatellessaan hän katseli miestään, joka oli kylläisen, mutta yhä -vielä uupuneen näköinen. Sattumalta hänen katseensa kiintyi tämän -pieniin, naisellisiin jalkoihin. Juovikkaista sukanteristä törrötti -lankoja... - -Alaslasketun kierrekaihtimen takana pörisi kimalainen ikkunalasia -vasten. Sofia Petrovna katseli sukanteriä, kuunteli kimalaisen surinaa -ja kuvitteli matkustavansa... Vastapäätä häntä istuu Iljin yöt päivät -hellittämättä katsettaan hänestä, harmitellen heikkouttaan ja kovin -kalpeana henkisestä tuskasta. Iljin suurentelee syyllisyyttään, sanoo -olevansa pahainen poikanulikka, soimaa Sofia Petrovnaa, repii -tukkaansa, mutta odotettuaan pimeän tuloa ja käyttäen tilaisuutta -hyväkseen lankeaa, matkustajien vaivuttua uneen tai poistuttua junasta -väliasemille, polvilleen hänen eteensä ja syleilee hänen jalkojaan, -niinkuin siellä penkin luona... Sofia Petrovna yllätti itsensä -haaveilemasta... - --- Kuulehan, en minä matkusta yksinäni! virkkoi hän. Sinun täytyy -matkustaa kanssani! - --- Mielikuvitusta kaikki, hyvä Sofia! huokasi asianajaja. Pitää olla -vakava ja toivoa vain sitä, mikä on mahdollista. - -"Kyllä me matkustamme, kunhan saat tietää!..." ajatteli Sofia Petrovna. - -Päätettyään matkustaa kaikesta huolimatta hän tunsi voivansa olla -turvassa. - -Hänen mielensä tasaantui vähitellen; hän iloitsi ja antoi ajatustensa -liidellä: mitä ajatteletkin, mitä haaveiletkin, joka tapauksessa sinä -matkustat! Hänen miehensä nukkuessa ilta läheni... Sofia Petrovna meni -vierashuoneeseen ja alkoi soittaa pianoa. Iltainen vilkas elämä ulkona, -soitto, mutta etupäässä se ajatus, että hän on viisas nainen, joka omin -voimin suoriutuu surkeudestaan, saattoivat hänet lopullisesti hauskalle -mielelle. Toiset naiset, sanoi hänen rauhoittunut omatuntonsa, eivät -olisi voineet hänen asemassaan kestää, vaan olisivat heittäytyneet -pyörteeseen. Vaikka hän oli ollut nääntymäisillään häpeästä ja -kärsinyt, hän oli kuitenkin kestänyt ja välttänyt näin vaaran, jota -ehkä ei lainkaan ollutkaan! Hänen hyvät avunsa ja päättäväisyytensä -liikuttivat hänen mieltään siinä määrin, että hän pari kolme kertaa -katsoi itseään peilistä. - -Pimeän tullessa saapui vieraita. Miehet alkoivat ruokasalissa pelata -korttia, naiset asettuivat vierashuoneeseen ja pengermälle. Kaikkia -muita myöhemmin saapui Iljin. Hän oli alakuloinen, synkkä ja ikäänkuin -sairas. Kun hän oli istuutunut sohvan nurkkaan, ei hän siitä koko -iltana noussut. Tavallisesti hän oli iloinen ja puhelias, mutta tällä -kertaa hän koko ajan vaikeni, näytti yrmeältä ja hieroskeli -silmäkulmiaan. Kun hänen piti vastata johonkin kysymykseen, hän hymyili -väkinäisesti vain ylähuulellaan ja vastasi katkonaisesti, katkerasti. -Muutaman kerran hän yritti laskea sukkeluuksia, mutta ne olivat -kömpelöitä ja sopimattomia. Sofia Petrovnasta näytti siltä, kuin Iljin -tuossa tuokiossa saisi hysteerisen kohtauksen, ja vasta nyt, istuessaan -pianon ääressä, hän ensi kertaa tunsi selvästi, että tuo onneton mies -ei ollut nyt entisellä rattoisalla tuulellaan, vaan että hän oli -henkisesti sairas eikä löytänyt itselleen tyyssijaa. Hänen, Sofia -Petrovnan tähden, hän oli turmellut nuoruutensa ja virkauransa parhaat -päivät, tuhlannut viimeiset rahansa huvilaan; jättänyt oman onnensa -nojaan sekä äitinsä että sisarensa ja, mikä pahinta, menehtynyt -taistelussa itsensä kanssa. Yksinkertainen, jokapäiväinen ihmisrakkaus -vaatisi kohtelemaan häntä vakavasti. - -Sofia Petrovna tunsi kaiken tämän niin selvästi, että hänen sydäntään -oikein särki, ja jos hän nyt olisi astunut Iljinin luo ja sanonut -hänelle "ei!" hänen äänessään olisi ollut voimaa, jota olisi ollut -vaikea vastustaa. Mutta hän ei astunut Iljinin luo, ei sanonut tuota -sanaa eikä ajatellut tätä sen enempää... Nuoren luonteen pikkumaisuus -ja itsekkyys eivät olleet milloinkaan ilmenneet hänessä niin -voimakkaasti kuin tänä iltana. Hän tunsi, että Iljin oli onneton ja -istui sohvassa kuin hehkuvilla hiilillä; hänestä tuntui tuskalliselta -tämän vuoksi, mutta samalla kärsimykseen saakka häntä rakastavan miehen -läsnäolo täytti hänen sielunsa voitonriemulla ja tietoisuudella -hänen omasta voimastaan. Hän tunsi nuoruutensa, kauneutensa, -luoksepääsemättömyytensä, ja heittäytyi vapaaksi päätettyään sittenkin -matkustaa! Hän veikisteli, nauroi herkeämättä, lauloi erikoisen -tunteellisesti ja innostuneesti. Kaikki häntä huvitti ja kaikki häntä -nauratti. Häntä nauratti muistellessaan tapahtumia siellä metsäpolulla, -muistellessaan töllistelevää vartiosotamiestä. Hänen mielestään olivat -niin hullunkurisia nuo vieraat, Iljinin sopimattomat sukkeluudet, hänen -kaulaliinaansa kiinnitetty neula, jota hän ei ollut koskaan ennen -huomannut ja joka kuvasi pientä punaista, timanttisilmäistä käärmettä; -niin hullunkurinen oli hänestä tuo käärme, että hän olisi ollut valmis -suutelemaan sitä. - -Sofia Petrovna lauloi hermostuneesti, jonkinlaisella puolijuopuneella -kiihkolla romansseja ja ikäänkuin ärsyttääkseen toisen surua valikoi -murheellisia, alakuloisia, joissa kerrottiin särkyneistä toiveista, -menneisyydestä, vanhuudesta... "Mutt' vanhuus se lähestyy -lähestymistään..." lauloi hän. Mitä liikutti häntä nyt vanhuus?! - -"Nähtävästi minussa tapahtuu jotakin tavatonta..." ajatteli hän silloin -tällöin naurun ja laulun lomassa. - -Vieraat lähtivät kello kaksitoista. Viimeisenä poistui Iljin. Sofia -Petrovnalla riitti sisua saattaa häntä pengermän alimmalle portaalle. -Hänen teki mielensä ilmoittaa Iljinille matkustavansa miehensä kanssa -pois ja katsoa, minkä vaikutuksen tämä tieto tekisi häneen. - -Kuu peittyi pilvien taakse, mutta oli siksi valoisaa, että Sofia -Petrovna näki, kuinka tuuli liehutti Iljinin päällystakin liepeitä ja -kuistin uutimia. Hän näki myöskin, kuinka kalpea Iljin oli ja kuinka -hän hymyili väkinäisesti rypistäen ylähuultaan... - --- Sonja, Sonitshka... minun rakas naiseni! jupisi hän estäen Sofia -Petrovnaa puhumasta. Rakkaani! - -Hellän mielialan puuskassa, itkunsekaisella äänellä hän tuhlasi Sofia -Petrovnalle hyväilysanoja yhä hellempiä ja hellempiä, sanoipa hänelle -_sinä_, kuten vaimolle tai rakastajattarelle. Yhtäkkiä Iljin kiersi -kätensä hänen vyötäisilleen ja tarttui toisella kyynärpäähän. - --- Minun armaani, minun ihana naiseni... kuiskasi hän suudellen hänen -kaulaansa niskan taitteeseen, ole vilpitön, tule heti luokseni! - -Sofia Petrovna irroittautui hänen syleilystään ja nosti päänsä -ilmaistakseen inhoa ja suuttuakseen. Mutta tästä ei tullutkaan mitään, -sillä koko hänen ylistetty hyveensä ja puhtautensa hupeni lauseeseen, -jonka kaikki tavalliset naiset sanovat tämäntapaisissa tilaisuuksissa: - --- Oletteko mieletön! - --- No, lähdetään! jatkoi Iljin. Nyt juuri, samoin kuin siellä penkin -luona, minä tulin vakuutetuksi siitä, että te olette yhtä voimaton kuin -minäkin... Ettepä ole tekään sen paremmassa asemassa! Te rakastatte -minua ja tingitte nyt turhaan omantuntonne kanssa... - -Nähdessään, että Sofia Petrovna poistuu hänen luotaan, hän tarttui -tämän pitsiseen hihaan ja lisäsi hätäisesti: - --- Jollei tänään, niin huomenna, mutta taipua täytyy! Mitä hyödyttää -tämä viivytys? Minun kallis, rakas Sonjani, tuomio on julistettu, miksi -lykätä sen täytäntöön panoa? Miksi pettää itseänsä? - -Sofia Petrovna pakeni hänen luotaan ja pujahti ovesta sisään. -Palattuaan vierashuoneeseen hän sulki konemaisesti pianon, katsoi kauan -nuottilehden somistekuvaa ja istuutui. Hän ei voinut seistä eikä -ajatella... Äskeisestä kiihtymyksestä oli jäljellä vain kauhea -herpaiseva heikkous ja ikävä. Omatunto kuiskasi hänelle, että hän illan -kuluessa oli käyttäytynyt huonosti, typerästi kuin hupakko, -tyttöpahanen, että hän äsken kuistilla antoi toisen syleillä itseään ja -vielä nytkin tunsi vyötäisillään ja käsivarressa omituista kosketusta. -Vierashuoneessa ei ollut ketään muita; kynttilä vain paloi. Hän -istuutui pyöreälle tuolille pianon ääreen ja odotti hievahtamatta -jotakin. Ja ikäänkuin käyttäen hyväkseen Sofia Petrovnan väsymystä ja -ympärillä vallitsevaa pimeyttä alkoi raskas, voittamaton kainous -vallata häntä. Kuin jättiläiskäärme se kietoi hänen jäsenensä ja -sielunsa, kasvoi hetki hetkeltä eikä enää uhannut, kuten ennen, vaan -oli hänen edessään selvänä kaikessa alastomuudessaan. - -Puolisen tuntia hän istui liikahtamatta paikaltaan ja antaen -ajatustensa liikkua Iljinin ympärillä, nousi sitten veltosti ja mennä -laahusti makuuhuoneeseen. Hänen miehensä oli jo vuoteessa. Sofia -Petrovna istuutui avoimen ikkunan ääreen ja antautui kaipaavan toivonsa -valtaan. "Hämminki" hänen päässään oli jo selvinnyt, kaikki tunteet ja -ajatukset kieppuivat saman, selvän päämäärän ympärillä. Hän oli -koettavinaan taistella, mutta huitaisi samalla kädellään... Hän käsitti -nyt, kuinka voimakas ja järkähtämätön vihollinen on. Jos mieli sitä -vastaan ponnistella, täytyy olla voimaa ja lujuutta, mutta kasvatus ja -elämä eivät olleet antaneet hänelle mitään, mihin hän nyt voisi -nojautua. - -"Epäsiveellinen, inhoittava nainen!" soimasi hän itseään -voimattomuutensa tähden. "Sellainenko sinä oletkin?" - -Hänen loukattu säädyllisyytensä ja voimattomuutensa saivat hänet niin -suunniltaan, että hän nimitti itseään kaikenlaisilla haukkumasanoilla, -mitä vain tiesi, ja herjasi itseään paljastaen nöyryyttäviä, loukkaavia -tosiasioita. Ja hän syytti itseään, ettei ollut milloinkaan ollut -siveellinen; hän ei vain ennen ollut tullut langenneeksi ulkonaisen -syyn puutteessa; hänen tämänpäiväinen taistelunsa oli ollut vain -pilantekoa ja ilveilyä. - -"Otaksukaamme, että olen taistellut", ajatteli hän. "Mutta mitä -taistelua se sellainen on! Rahanalaisetkin taistelevat epätoivoisesti, -ennenkuin myövät itsensä, mutta kuitenkin he myövät! Hyvääkin -taistelua! Happanet kuin maito yhdessä päivässä! Yhdessä ainoassa -päivässä!" - -Hän syytti itseään siitäkin, ettei häntä vetänyt pois kotoa hänen -tunteensa, ei Iljinin olemus, vaan vaikutelmat, jotka odottivat -häntä... Huvitteleva huvilarouva, jollaisia on paljon! - -"He tappoivat pojalta äidin", lauloi joku käheällä äänellä ikkunan -takana. - -"Jos ensinkään lähden, niin nyt olisi aika", ajatteli Sofia Petrovna. -Hänen sydämensä alkoi yhtäkkiä sykkiä tavattoman lujasti. - --- Andrei! hän melkein huusi. Kuule, me... me matkustamme? Niinkö? - --- Niin! Sanoinhan jo sinulle: matkusta yksin! - --- Mutta kuulehan... virkkoi hän. Jollet sinä matkusta kanssani, niin -voit menettää minut! Minä olen kai jo... rakastunut! - --- Kehen? kysyi hänen miehensä. - --- Sinusta on kai yhdentekevää, kehen! huudahti Sofia Petrovna. - -Andrei nousi, antoi jalkojensa riippua sängyn laidan yli ja katsoi -kummastuneena vaimonsa tummaa muotoa. - --- Mielikuvitusta! haukotteli hän. Mies ei uskonut, mutta pelästyi -kuitenkin. Mietittyään hetken aikaa ja tehtyään vaimolleen muutamia -arvottomia kysymyksiä hän lausui mielipiteensä perheestä, -uskottomuudesta... puhui veltosti kymmenisen minuuttia ja heittäytyi -taas levolle. Hänen tuomiollaan ei ollut menestystä. Tässä maailmassa -on paljon mielipiteitä, ja suurin osa niistä on ihmisten, jotka eivät -ole milloinkaan olleet onnettomassa asemassa! - -Myöhäisestä ajasta huolimatta käyskenteli vielä ikkunan ohi -huvila-asukkaita. Sofia Petrovna heitti ylleen pitkän, kevyen viitan, -seisoi jonkin aikaa liikahtamatta, ajatteli... Hänellä oli vielä sen -verran voimaa, että sai uniselle miehelleen sanotuksi: - --- Nukutko sinä? Minä menen kävelemään... Tahdotko lähteä kanssani? - -Se oli hänen viimeinen toiveensa. Kun hän ei saanut vastausta, hän -lähti ulos. Siellä oli tuulista ja kosteaa. Mutta hän ei tuntenut -tuulta eikä huomannut pimeää, vaan kulki kulkemistaan... Vastustamaton -voima ajoi häntä ja tuntui työntävän häntä selästä, kun hän pysähtyi. - --- Epäsiveellinen nainen! mutisi hän konemaisesti. Inhoittava nainen! - -Hän hengästyi, paloi häpeästä, ei tuntenut jalkoja allaan, mutta se, -mikä sysäsi häntä eteenpäin, oli voimakkaampi häpeää, järkeä, pelkoa... - - - - -VAIMOVÄKEÄ - - -Raibushon kylässä kohoaa korkealla kivijalalla kaksikerroksinen -rautakattoinen talo aivan vastapäätä kirkkoa. Alakerrassa asuu -perheineen isäntä itse, Filip Ivanov Kashin, liikanimeltään Djudja, -mutta yläkerrassa, jossa kesäisin on kovin kuuma ja talvisin kovin -kylmä, asustavat matkoillaan ohikulkevat virkamiehet, kauppiaat ja -tilanomistajat. Djudja vuokraa maapalstoja, pitää ravintolaa suuren -maantien varrella, kaupitsee tervaa, hunajaa, karjaa ja vaatetavaroita -ja on jo koonnut itselleen noin kahdeksan tuhatta ruplaa, jotka ovat -kaupungin pankissa korkoa kasvamassa. - -Hänen vanhempi poikansa Feodor palvelee tehtaassa vanhempana -koneseppänä ja on jo, kuten kansa sanoo, päässyt niin pitkälle, ettei -häneen kädellä ylety. Feodorin ruma ja kivulloinen vaimo Sofja asuu -appensa luona, itkeä tuhertelee yhäti ja ajaa joka sunnuntai sairaalaan -lääkärinapua hakemaan. Djudjan nuorempi poika, kyttyräselkäinen -Aljoshka, asuu kotona isänsä luona. Hänet naitettiin äskettäin köyhästä -kodista olevan Varvara nimisen tytön kanssa, joka on nuori ja kaunis, -terve ja keimailunhaluinen. Kun ohimatkustavat virkamiehet ja kauppiaat -jäävät taloon yöksi, he tahtovat aina, että juuri Varvara laittaisi -heille samovaarin ja valmistaisi vuoteen. - -Kerran kesäkuisena iltana, kun aurinko laski ja ilmassa tuntui heinän, -lämpimän lannan ja vastalypsetyn maidon hajua, ajoivat Djudjan -pihaan tavalliset kuormarattaat, joissa istui kolme henkilöä: -kolmikymmenvuotias mies yllään purjekankainen puku, hänen vieressään -noin seitsenvuotias poika, jonka yllä oli pitkä, musta nuttu ja siinä -suuret luunapit, ja punapartainen nuorukainen ajajan paikalla. - -Nuorukainen riisui hevoset valjaista ja talutti ne maantielle -jaloittelemaan, mutta matkustaja peseytyi, rukoili kääntyneenä kirkkoon -päin, levitti sitten rattaiden viereen matkapeitteen ja istuutui pojan -kanssa syömään illallista. Hän söi hätäilemättä, verkalleen ja Djudja, -joka oli eläessään nähnyt paljon matkustajia, päätteli tämän tavoista, -että hän on toimelias, vakava ja oman arvonsa tunteva mies. - -Djudja istui kuistilla paitahihasillaan, avopäin ja odotteli, että -matkustaja alkaisi jutella. Hän oli tottunut siihen, että matkustajat -iltaisin unen tullen kertoivat kaikenlaisia juttuja, ja hän piti siitä. -Hänen eukkonsa Afanasjevna ja miniänsä Sofja lypsivät lehmiä lakan -alla, toinen miniä Varvara istui yläkerrassa avoimen ikkunan ääressä -syöden auringonkukan siemeniä. - --- Onko tuo poika omasi, vai...? kysyi Djudja matkustajalta. - --- Ei. Kasvatti on, orpo. Otin hänet pelastaakseni sieluni. - -He rupesivat juttelemaan. Matkustaja näytti olevan puhelias mies, ja -Djudja sai hänen puheistaan tietää, että hän oli kaupungin porvareita, -talonomistaja, että hänen nimensä oli Matvei Savvitsh, että hän nyt oli -matkalla tarkastamaan saksalaisilta siirtolaisilta vuokraamiaan -puutarhoja ja että pojan nimi oli Kuska. Ilta oli lämmin ja helteinen, -kenenkään ei tehnyt mieli nukkumaan. Kun pimeni ja tähdet alkoivat -taivaalla heikosti tuikahdella, rupesi Matvei Savvitsh kertomaan siitä, -kuinka Kuska oli joutunut hänen hoitoonsa. Afanasjevna ja Sofja -seisoivat jonkin matkan päässä kuunnellen, mutta Kuska siirtyi portille -päin. - --- Se on, vaariseni, kerrassaan tavaton juttu, alkoi Matvei Savvitsh. -Jos minä kertoisin sinulle kaikki tarkkaan, ei siihen yökään riittäisi. -Kymmenkunta vuotta sitten asui meidän katumme varrella, aivan minun -vieressäni siinä pienessä talossa, jossa nyt on kynttilätehdas ja -öljymylly, muuan Marfa Simonovna Kapluntseva, vanhanpuoleinen -leskivaimo, jolla oli kaksi poikaa. Toinen näistä pojista palveli -junailijana rautateillä, mutta toinen, Vasja, joka oli minun ikäiseni, -asui kotona äitinsä luona. Kapluntsev vainaja oli pitänyt hevosia, -viitisen paria, ja käyttänyt niitä kaupungilla tavaranajossa. Mutta -hänen vaimonsa ei leskeksi jäätyään heittänyt miehensä tointa, vaan -komenteli ajureja kuin miesvainajansa ainakin, niin että muutamina -päivinä ansaitsivat kokonaista viisi ruplaa puhdasta. Ja Vasja pojalla -oli myöskin vähäisen tuloja. Hän kasvatteli kyyhkysiä ja myöskenteli -niitä. Muistanpa, kuinka hän viuhkoi ja vihelteli katolla, kun -kyyhkyset lentelivät korkealla taivaan alla. Keltasirkkuja ja -kottaraisia hän pyydysteli, häkkejä rakenteli niille... Joutavaa -hommaa, mutta kymmenkunta ruplaa hän sai kuin saikin kokoon -kuukaudessa. Mutta jonkin ajan kuluttua rampautuivat äitimuorin jalat, -ja hänen täytyi ruveta vuoteeseen. Talo jäi ilman emäntää, mikä on -jokseenkin samaa, kuin jos ihminen olisi ilman silmiä. Rupesipa -äitimuori yhä enemmän ajattelemaan poikansa Vasjan naittamista. -Haettiin naittaja-akka, harkittiin ja tuumailtiin kaikenmoista, -vaimoväki puhua laverteli, ja niin lähti Vasja katsomaan itselleen -morsianta. Eikä kestänytkään kauan, ennenkuin hän kosi leskivaimo -Samohvalihan Mashenkaa. Ei siinä sen enempää aprikoitu, vaan heidät -naitettiin, ja asia oli sitä myöten selvä. Mashenka oli nuori, -seitsentoistavuotias, lyhyenläntä, mutta hänellä oli sievät, vaaleat -kasvot, ja hän osasi käyttäytyä kuin herrasneiti ainakin. Eivätkä -myötäjäisetkään olleet hullummat: viisisataa ruplaa rahassa, lehmä, -vuode... Mutta muori, joka oli kai tuntenutkin loppunsa pian lähenevän, -muutti jo kolmantena päivänä häiden jälkeen sinne, missä ei ole itkua -eikä hammasten kiristystä. Nuoret hautasivat hänet ja pitivät juhlaa -hänen muistokseen, ja rupesivat siinä sitten elämään. Puolisen vuotta -olivat he eläneet sovussa ja ilossa, kun yhtäkkiä tuli suru: Vasja -vaadittiin asevelvollisuuteen, arvannostoon. Hänet otettiin sotaväkeen, -niin orpo kuin olikin, eikä tullut vapautus kysymykseenkään. Alokkaaksi -otettiin, lähetettiin Puolan tsaarikuntaan. Jumalan tahto, sille et -mitään mahda. Kun hän pihalla heitti hyvästi vaimolleen, niin eihän se -vielä mitään, mutta kun viimeisen kerran katsahti heinäparvelle -kyyhkysiään, niin jo kyynelet virtana valuivat. Sääliksi kävi sitä -katsella. Sitten Mashenka, jottei hänen tulisi perin ikävä, otti -äitinsä luokseen. Tämä asui siellä siksi, kunnes Mashenkalle syntyi -lapsi, juuri tämä sama Kuska, ja muutti sitten toisen, niinikään -naimisissa olevan tyttärensä luo Obojaniin. Niin jäi Mashenka yksin -lapsensa kanssa. Viisi juopottelevaa ja rähisevää kuorma-ajuria, -hevosia, rattaita; milloin luhistui laipio, milloin syttyi nokivalkea --- kaikki naiselle soveltumatonta ja outoa tointa, ja minun naapurini -kun oli, hän alkoi milloin missäkin asiassa kääntyä puoleeni. Menin -hänen luokseen neuvottelemaan, järjestämään asioita... Onhan selvää, -että toisinaan ilman varsinaista syytäkin poikkesin taloon juomaan -teetä ja juttelemaan. Olin siihen aikaan vielä nuori, mutta kehittynyt, -ja puhelin mielelläni kaikenlaisista asioista. Mashenka oli myöskin -sivistynyt ja kohtelias. Hän pukeutui aina niin sievästi, käyttipä -kesäisin päivänvarjostintakin. Kun toisinaan aloin puhua hänelle -ylevistä henkisistä asioista tai politiikasta, niin mieltyipä hän -ikihyviksi ja tarjosi teetä oikein hillon kera... Lyhyesti, jotten -tässä sen kauempaa kuvailisi asiaa, sanon sinulle, vaariseni, ettei -kulunut vuottakaan, kun minut itse paholainen sokaisi, tuo ihmissuvun -vihollinen. Rupesin huomaamaan, että jollen jonakin päivänä käynyt -hänen luonaan, niin heti oli minun niin omituinen olla, niin ikävä. Ja -minä ajattelin yhä, minkä syyn nyt taaskin keksisin, jotta voisin mennä -hänen luokseen, "Teidän pitäisi jo panna sisäikkunat", sanoin hänelle, -ja koko päivän sitten viivyin hänen luonaan sisäikkunoita laitellen, -viivyttelinpä niin kauan, että jäi seuraavaksikin päiväksi pari -ikkunaa. "Pitäisi mennä Vasjan kyyhkysiä laskemaan, onko sieltä -mahdollisesti hävinnyt joitakuita" -- ja yhä siihen tapaan. Yhtämittaa -siinä hänen kanssaan aidan lomitse puheltiin, ja vihdoin tein, jottei -olisi naapuriin pitkälti, väliaitaan pienen portin. Tässä maailmassa -naiset ovat syynä niin paljoon pahaan ja kaikenmoisiin iljettäviin -asioihin. Emme ainoastaan me syntiset, vaan vieläpä hurskaat miehetkin -ovat heidän tähtensä joutuneet harhateille. Mashenka ei mitenkään edes -koettanut vieroittaa minua itsestään. Sen sijaan että olisi muistellut -miestään ja pitänyt itseään tarkasti silmällä, hän rakastui minuun. -Minä huomasin silloin tällöin, että hänenkin oli ikävä ja että hän yhä -liikuskeli väliaidan läheisyydessä tirkistellen rakosista minun -pihalleni. Siitäpä alkoi mielikuvitus minun aivoissani myllertää. -Pääsiäisviikon torstaina, varhain aamuhämärässä lähdin torille, astuin -Mashenkan portin ohi, kun pitikin itse paholaisen minua siinä vaania... -Katsahdin sivumennessä Mashenkan pihamaalle -- hänen porttinsa yläosa -on sellaisista ristikoista -- ja siellä hän jo seisoo keskellä pihaa -ankkoja ruokkien. En voinut pidättyä, vaan huudahdin. Hän astui -luokseni ja katseli minuun ristikon läpi. Kasvot vaaleat, silmät -lempeät, uniset... Hän miellytti minua kovasti, ja minä aloin sanoa -hänelle kohteliaisuuksia, ikäänkuin me emme olisi seisseet portilla, -vaan olleet nimipäivillä. Mashenka punastui, nauroi ja katsoi yhä -silmäänsä räpäyttämättä syvälle silmiini. Silloin menetin järkeni, ja -aloin selittää hänelle lemmentunteitani... Hän avasi portin, päästi -minut sisälle, ja siitä aamusta saakka me aloimme elää kuin mies ja -vaimo. - -Kyttyräselkäinen Aljoshka tuli hengästyneenä maantieltä pihalle ja -riensi kehenkään katsomatta taloon. Hetken kuluttua hän juoksi ulos -hanuri kainalossa, helistellen kuparirahojaan taskussansa ja -naksahdutellen auringonkukan siemeniä, ja katosi portista jonnekin. - --- Kuka hän oli? kysyi Matvei Savvitsh. - --- Poikani Aleksei, vastasi Djudja. Huvittelemaan lähti, lurjus! -Kyttyräselkäiseksi on Jumala hänet luonut; emme ole olleet siis Hänelle -otollisia. - --- Kylän poikien kanssa päiväkaudet juoksentelee, huokasi Afanasjevna. -Vähäistä ennen laskiaista me hänet naitimme, ajattelimme, että ehkä tuo -ottaa siitä parantuakseen -- mitä vielä, entistään kehnommaksi on -käynyt. - --- Ei ollut siitä hyötyä. Vieraan tytön teimme turhaan onnelliseksi, -lisäsi Djudja. - -Jossakin kirkon takana alettiin laulaa ihanaa, surullista laulua. -Sanoja ei saattanut erottaa, mutta äänet kyllä kuuluivat: kaksi tenoria -ja basso. Syystä, että kaikki kuuntelivat, tuli pihalla aivan -hiljaista... Kaksi ääntä keskeytti yhtäkkiä laulun äänekkäällä -naurulla, mutta kolmas ääni, tenori, lauloi niin korkealle, että kaikki -tahtomattaan katsoivat ylös, ikäänkuin olisi se korkeudessaan aina -taivaaseen saakka kohonnut. Varvara tuli talosta ulos ja varjostaen -kädellä silmiään, ikäänkuin auringolta, alkoi tähystellä kirkolle päin. - --- Papin poikia ovat, opettajansa kanssa laulavat, sanoi hän. - -Taas alkoivat samat kolme ääntä laulaa yhdessä. Matvei Savvitsh huokasi -ja jatkoi: - --- Niin oli sen asian laita, vaariseni. Parin vuoden kuluttua saimme -sitten kirjeen Vasjalta Varsovasta. Hän kirjoitti, että ylipäällikkö -lähettää hänet kotiin parantumaan. Sairas oli, näet. Siihen aikaan minä -olin mielestäni heittänyt nuo narrimaiset lemmenkujeet, ja minulle -kosittiin jo kelpo morsianta, mutta sitä en vain tiennyt, miten tuosta -joutavasta rakkausasiasta irti pääsisin. Joka päivä yritin puhua siitä -Mashenkalle, mutta en tiennyt, miltä puolelta piti häntä lähestyä, -jottei rupeaisi parkumaan, kuten akat tavallisesti. Kirje vapauttaa -minut vihdoinkin, ajattelin. Me luimme sen yhdessä Mashenkan kanssa; -hän kalpeni lumivalkeaksi. Mutta minä sanoin hänelle: "Jumalan kiitos, -nyt sinä taas tulet aviomiehesi vaimoksi". Mutta hän vastasi: "Minä en -rupea elämään yhdessä hänen kanssaan". -- "Onhan hän sinun miehesi?" -- -"Hyh!... Minä en ole koskaan häntä rakastanut, ja vasten tahtoani -suostuin hänelle vaimoksi, kun äitini pakotti". -- "Älä sinä, hölmö", -sanoin, "yritä ensinkään verukkeita. Sanopas, onko sinut kirkossa -vihitty hänen kanssaan vai ei?" -- "On", vastaa hän siihen, "mutta minä -rakastan sinua ja elän sinun kanssasi kuolemaan saakka. Naurakoot -ihmiset vain... Minä en siitä välitä..." Sinä olet jumalaapelkääväinen, -sanon, mutta oletko lukenut, mitä sanassa sanotaan? - --- Miehelle olet annettu, miehen kanssa pitää sinun yhdessä elämän, -sanoi Djudja. - --- Vaimo ja mies ovat yksi liha. "Me olemme syntiä tehneet", sanon -hänelle, "mutta meidän pitää myös kuunnella omantunnon ääntä ja pelätä -Jumalaa. Tunnustakaamme", sanon, "syntimme Vasjalle; hän on -rauhallinen, nöyrä mies, hän ei tee meille pahaa. Ja parempi on tässä -maailmassa sietää laillisen miehensä kuritusta kuin viimeisellä -tuomiolla kiristellä hampaitaan". Mutta eipä tuo kuunnellut puhettani -eikä muuttanut mieltään, vaikka mitä olisin puhunut! "Sinua minä -rakastan" -- eikä mitään muuta. Vasja saapui sitten lauantaina aamulla -varhain juuri ennen helluntaipyhiä. Minä näin pihaltani kaikki. Hän -juoksi suoraa päätä sisälle, palasi jonkin ajan kuluttua ulos Kuska -käsivarsillaan, nauroi ja itki, suuteli Kuskaa ja katseli heinäparvelle --- kyyhkysiä teki mielensä katsomaan, mutta Kuskaa ei raskinut heittää. -Lempeä hän oli luonteeltaan, tunteellinen. Se päivä kului onnellisesti, -hiljaisesti. Soitettiin iltakirkkoon, ja minä ajattelin: "Huomenna on -helluntai... miksi eivät he korista porttia ja aitaa lehvillä? Nyt -eivät ole asiat oikealla tolalla". Minä lähdin heille. Vasja istui -keskellä lattiaa mulkoillen silmillään kuin juopunut; kyyneleet -valuivat pitkin poskia, ja kädet vapisivat. Hän otti mytystään -rinkeleitä, kaulakoristeita, piparikakkuja ja muita tuliaistavaroita ja -levitteli niitä lattialle. Kuska -- hän oli silloin kolmivuotias -- -kömpi siinä ympärillä pureskellen piparikakkuja, ja Mashenka seisoi -uunin luona kasvot kalpeina, vavisten ja jupisten: "Minä en ole enää -sinun vaimosi, en tahdo elää sinun kanssasi" -- ja sen semmoisia -tyhmyyksiä. Minä kumarruin Vasjan jalkojen juureen ja sanoin: "Me -olemme syyllisiä sinun edessäsi, Vasilij Maksimitsh, annan Jumalan -tähden meille anteeksi!" Sitten minä nousin ja sanoin Mashenkalle: -"Teidän, Maria Semjonovna, täytyy nyt sovinnon merkiksi pestä Vasilij -Maksimitshin jalat. Ja olkaa sitten hänen nöyrä vaimonsa ja rukoilkaa -Jumalaa puolestani, jotta Hän, laupias, soisi minulle anteeksi, että -olin rikostoverinne". Ikäänkuin olisin taivaasta saanut voimaa minä -neuvoin ja puhuin Mashenkalle niin tunteellisesti, että ihan kyyneleet -nousivat omiinkin silmiini. Parin päivän kuluttua Vasja sitten tuli -luokseni. "Minä annan anteeksi sekä sinulle että vaimolleni", sanoi -hän; "olkoon Jumala teidän kanssanne. Hän on sotamiehen vaimo vain, -nainen, nuori, vaikea on sellaisen ohjata itseään. Eipä ole hän -ensimmäinen, jollei viimeinenkään. Mutta minä pyydän sinua olemaan, -niin kuin meidän välillämme ei olisi mitään tapahtunut, äläkä edes -näytä mitään tietäväsi, niin minä koetan olla hänelle kaikessa mieliksi -voittaakseni taas hänen rakkautensa". Hän ojensi minulle kätensä, joi -teetä ja lähti iloisena kotiinsa. Jumalan kiitos, ajattelin ja -iloitsin, kun kaikki oli käynyt niin hyvin. Mutta tuskin oli Vasja -mennyt pihalta, kun tuli Mashenka. Olipa se aika kiusallista! -Heittäytyi minun kaulaani, itki ja rukoili: "Jumalan tähden, älä heitä -minua, ilman sinua en voi elää!" - --- Kelvoton! huoahti Djudja. - --- Minä huusin hänelle, poljin jalkaa, raahasin hänet eteiseen ja -lukitsin oven. "Mene miehesi luo!" huusin hänelle. "Älä häpäise minua -ihmisten edessä, pelkää toki Jumalaa!" Ja joka päivä sitten sama juttu. -Kerran aamulla seisoin tallin edustalla ohjaksia korjaillen. Yhtäkkiä -huomaan hänen juoksevan pikku portista minun pihalleni melkein -alastomana, hame vain yllä, ja suoraa päätä minua kohti. Kaksin käsin -tarttui ohjaksiin, tahri itsensä tervarasvaan, vapisi, itki... "En voi -elää sen inhoittavan miehen kanssa!... Voimani eivät riitä!.... Jollet -sinä minua rakasta, niin tapa sitten!" Minä suutuin ja löin häntä pari -kertaa ohjaksilla, kun Vasja samassa juoksee pihalle ja huutaa -epätoivoisesti: "Älä lyö! Älä lyö!" Mutta juostuaan luo hän näytti -menettäneen järkensä, levitti käsivartensa ja alkoi nyrkeillään kaikin -voimin rusikoida Mashenkaa, paiskasi hänet maahan ja potki jaloillaan. -Minä aloin jo puolustella Mashenkaa, mutta Vasja sieppasi ohjakset ja -rupesi niillä vaimoaan lyömään. Löi ja niinkuin varsa hirnui: -"hi-hi-hii!" - --- Olisipa pitänyt ottaa ohjakset ja antaa sinunkin niitä maistaa!... -murahti Varvara kääntyen pois. Sillä tavalla kiduttivat sisartamme, -kirotut! - --- Suusi kiinni, narttu! ärähti Djudja. - --- "Hi-hi-hii!" jatkoi Matvei Savvitsh. Hänen pihaltaan juoksi siihen -ajuri, minä huusin hänet renkieni avuksi, ja kolmeen mieheen me otimme -Mashenkan häneltä ja kannoimme kotiin. Mikä häpeä! Saman päivän iltana -lähdin katsomaan, miten he voivat. Mashenka makasi vuoteessa pää -kääreissä, että vain silmät ja nenä näkyivät, ja tuijotti kattoon. -- -"Hyvää iltaa, Maria Semjonovna!" sanoin hänelle. Mutta hän ei virkkanut -mitään. Ja Vasja istui toisessa huoneessa itkien ja pidellen päätään. --- "Paha olen!" valitti hän. "Oman elämäni olen perikatoon syössyt! -Hyvä Jumala, anna minun kuolla!" -- Minä istuin puolisen tuntia -Mashenkan vuoteen ääressä neuvoen häntä. Pelottelinpa häntä samalla -vähäisen. -- "Vanhurskaat", sanoin, "pääsevät tulevassa elämässä -paratiisiin, mutta sinä joudut tuliseen helvettiin toisten -haureellisten naisten kanssa... Älä vastusta miestäsi, vaan mene ja -kumarru hänen jalkainsa juureen!" -- Mutta Mashenka ei virka sanaakaan, -ei räpäytä edes silmäänsä, ikäänkuin minä olisin seinälle puhunut.. -Seuraavana päivänä Vasja sairastui hyvin koleran tapaiseen tautiin ja -kuoli jo illalla. Hänet haudattiin. Mashenka ei ollut hautausmaalla, -hän häpesi näyttää ihmisille sinelmäisiä kasvojaan. Mutta pian alkoi -ympäristössä kiertää huhu, ettei Vasja kuollutkaan luonnollisella -tavalla, vaan että Mashenka oli hänen päivänsä päättänyt. Huhu tuli -esivallan kuuluviin. Vasja kaivettiin haudasta ja tutkittiin, ja hänen -vatsastaan löytyikin arsenikkia. Asia oli selvä kuin päivä. Poliisit -vangitsivat Mashenkan ja hänen kanssaan turvattoman Kuska paran, ja -veivät heidät vankilaan. Siksi niskoitteli, että Jumala rankaisi. Noin -kahdeksan kuukauden kuluttua hänet tuomittiin. Muistan vielä, kuinka -hän istui penkillä harmaa mekko yllä ja valkoinen liina päässä, ja niin -laiha, kalpea, teräväsilmäinen oli, että sääliksi kävi katsella. -Sotamies seisoi takana kivääri kädessä. Mutta Mashenka ei tunnustanut. -Toiset puhuivat oikeudessa, että hän oli miehensä myrkyttänyt, mutta -toiset todistivat, että mies itse oli itsensä surusta myrkyttänyt. Minä -olin myöskin todistamassa. Kun minulta kysyttiin, minä selitin kaikki -omantuntoni mukaan. -- "Kyllä hän on syypää", sanoin. "Ei siitä pääse -mihinkään, miestään ei rakastanut, sisukas oli..." Asiaa ruvettiin -käsittelemään jo aamulla, mutta vasta yön tullen julistettiin tuomio; -pakkotyöhön Siperiaan kolmeksitoista vuodeksi. Tuomion jälkeen istui -Mashenka vielä kolme kuukautta kaupungin vankilassa. Minä kävin -toisinaan häntä tapaamassa ja vein ihmisyyden nimessä hänelle teetä ja -sokeria. Kun hän näki minut, alkoi hän tavallisesti kovasti vavista, -huitoa käsillään ja mutista: "Mene pois! mene pois!" painaen Kuskaa -rintaansa vasten ikäänkuin peläten, että minä olisin ottanut pojan pois -häneltä. -- "Voi sinua, Mashenka, kuinka sinun pitikin käydä!" sanoin. -"Kadotukseen on sielusi tuomittu, Masha parka! Etpä noudattanut minun -neuvoani... itke sitä nyt sitten. Itse olet syypää, syytä itseäsi!" -- -Minä koetin häntä vielä neuvoa, mutta hän: "Mene pois! mene pois!" ja -painautui vavisten Kuska sylissä tyrmän seinää vasten. Kun häntä -lähdettiin viemään meiltä ensin kuvernementin vankilaan -- minä olin -saattamassa häntä rautatieasemalle ja pistin sieluni autuudeksi ruplan -hänen myttyynsä. Mutta eipä ehtinyt hän koskaan Siperiaan saakka... -Kuvernementin vankilassa sairastui kuumeeseen ja kuoli sinne. - --- Koiralle koiran kuolema, sanoi Djudja. - --- Kuska lähetettiin kotiin takaisin... Minä ajattelin ja ajattelin ja -otin pojan huostaani. Ja kuinkas muuten? Vaikka onkin vangin sikiö, -niin onhan tuolla sentään elävä sielu, ja on kristitty... Sääliksi -kävi. Teen hänestä kauppa-apulaisen ja jollen saa omia lapsia, niin -vaikka kauppiaankin. Näin matkoille otan hänet mukaan, jotta oppisi. - -Matvei Savvitshin kertoessa Kuska istui koko ajan pienellä kivellä -portin luona ja katseli taivaalle nojaten päätään molempiin käsiin. -Kauempaa hän näytti hämärässä kannolta. - --- Kuska, mene nukkumaan! huusi Matvei Savvitsh hänelle. - --- Niin, onhan jo aika, sanoi Djudja nousten. - -Hän haukoitteli äänekkäästi ja lisäsi: Kun koettaa kaikessa elää oman -järkensä mukaan muita tottelematta, niin sillä lailla sitten käy. - -Taivaalla pihan yläpuolella kuu näytti kulkevan nopeasti eteenpäin; -pilvet sen alla kiitivät päinvastaiseen suuntaan yhä kauemmaksi ja -kauemmaksi kadoten vihdoin näkyvistä. Mutta kuu pysyi koko ajan pihan -yläpuolella. Matvei Savvitsh rukoili kirkkoon päin kääntyneenä ja -toivotettuaan hyvää yötä paneutui levolle maahan rattaiden viereen. -Kuska rukoili myöskin, rupesi levolle rattaisiin ja peitti itsensä -nutulla; jotta hänen olisi mukavampi, hän sotki heiniin kuopan ja -kyyristyi siihen, niin että kyynärpäät sattuivat polviin. Pihalta -näkyi, kuinka Djudja sytytti kynttilän, pani silmälasit nenälleen ja -seisoi nurkassa kirja kädessä. Hän luki kauan ja kumarteli tuon -tuostakin. - -Matkustajat nukkuivat. Afanasjevna ja Sofja lähestyivät rattaita ja -alkoivat katsella Kuskaa. - --- Siinä se nukkuu, orpo raukka, virkkoi eukkovanhus. Kovin laiha ja -hintelä on, luita pelkästään. Omaa äitiä kun ei ole, niin kukapa häntä -oikein ruokkiikaan. - --- Minun Grishutkani on kai pari vuotta vanhempi, sanoi Sofja. -Tehtaassa on kovassa työssä eikä ole hänelläkään äitiä. Isäntä häntä -lyö. Kun minä äsken katselin tuota poikaa, niin muistui Grishutka -mieleeni, ja veri hyytyi sydämessäni. - -Seurasi hetken äänettömyys. - --- Eihän se äitiään muista, virkkoi vanhus. - --- Milloinka muistelisikaan! - -Ja Sofjan silmistä alkoi vieriä suuria kyyneleitä. - --- Ihan kuin sämpyläksi on se tuohon kyyristynyt... sanoi hän -nyyhkyttäen ja hymyillen säälistä ja myötätuntoisuudesta. Orporaukka! - -Kuska vavahti ja avasi silmänsä. Hän näki edessään rumat, kurttuiset, -itkettyneet kasvot, vieressään toisen vanhuksen naaman hampaattomine -terävine leukoineen, ja näiden yläpuolella pohjattoman taivaan, -kiitävät pilvet ja kuun. Hän huudahti kauhusta. Sofja huudahti myöskin. -Kaiku vastasi huudahduksiin herättäen tukahduttavassa ilmassa -rauhattomuutta. Vartia naapurissa kopahdutteli muutaman kerran, koira -alkoi haukkua. Matvei Savvitsh höpisi jotakin unissaan ja kääntyi -toiselle kyljelleen. - -Myöhään illalla, kun jo nukkuivat Djudja ja Afanasjevna ja naapurin -vartija, Sofja meni istumaan penkille portin ulkopuolelle. Hänen oli -painostava olla ja päätä kivisti äskeisistä kyynelistä. Maantie oli -leveä ja pitkä; oikealle päin pari virstaa, vasemmalle samoin, eikä -näkynyt sen päätä kummallakaan puolella. Kuu ei valaissut enää -pihamaata; se oli siirtynyt kirkon taakse. Toinen sivu maantiestä oli -kuutamon valaisema, mutta toinen oli varjojen peitossa. Poppelien -pitkät varjot ylettyivät koko leveän tien yli, ja kirkon musta, -kammottava varjo lepäsi leveänä peittäen Djudjan portin ja toisen -puolen taloa. Oli hiljaista, ei näkynyt ainoatakaan ihmistä. Maantien -toisesta päästä kuului silloin tällöin hyvin heikosti soittoa; Aljoshka -siellä kaiketi soitteli hanuriaan. - -Varjossa kirkon aidan luona liikkui joku, mutta ei saattanut erottaa, -oliko se ihminen vai lehmä tai ehkä vain suuri lintu siellä puissa -pyrähti. Mutta nyt astuikin varjosta ihmisen haamu, pysähtyi, sanoi -jotakin miehen äänellä ja katosi kujaan kirkon taakse. Hetken kuluttua -näkyi vielä toinenkin haamu kymmenkunnan askeleen päässä portista. Se -liikkui kirkosta suoraan porttia kohti, mutta pysähtyi huomatessaan -Sofjan penkillä. - --- Varvara, sinäkö se olet? kysyi Sofja. - --- Vaikkapa minäkin. - -Se oli Varvara. Hän seisoi hetken paikallaan, astui sitten penkin luo -ja istuutui sille. - --- Missä sinä olet ollut? kysyi Sofja. - -Varvara ei vastannut. - --- Kun et sinä, nuorikko, vain huvittelisi niin, että joudut surun -omaksi! sanoi Sofja. Kuulitko, kuinka Mashenkaa pieksivät? Varo vain, -ettei sinun käy samoin. - --- Käyköön sitten! - -Varvara purskahti nenäliinaansa nauramaan ja kuiskasi: - --- Papin pojan kanssahan minä äsken olin. - --- Lavertelet. - --- Jumalavita! - --- Synti! kuiskasi Sofja. - --- Olkoon... Mitä surkeilemista siinä on? Synti kuin synti; tappakoon -sitten kernaammin salama, mutta tämä tällainen elämä ei kelpaa -mihinkään. Minä olen nuori ja terve, mutta mieheni on kyttyräselkäinen, -ynseä, inhoittava, kehnompi tuota kirottua Djudjaa. Kun vielä tyttönä -elin, ei ollut leipää tarpeeksi, alastomana kuljin, mutta heitin ne -pahat päivät pyrkien Aljoshkan rikkauteen käsiksi. Mutta orjaksi -jouduin kuin kala rysään. Ennen minä käärmeen kanssa makaisin kuin tuon -rupisen Aljoshkan kanssa. Entä sinun elämäsi? Niinkuin en minä olisi -sitä nähnyt. Sinun Feodorisi on ajanut sinut tehtaalta isännän luo ja -ottanut itselleen toisen; pojankin sinulta veivät ja panivat työhön. Ja -työtä täytyy sinunkin tehdä kuin hevosen, etkä kaunista sanaa saa -kuulla. Parempi on kuihtua vanhanapiikana, parempi ottaa papin pojilta -puoliruplasia, koota almuja, parempi suin päin kaivoon... - --- Synti! kuiskasi Sofja taas. - --- Olkoon. - -Jossakin kirkon takana alkoivat surullista laulua laulaa samat kolme -ääntä: kaksi tenoria ja basso. Nytkään ei saattanut kuulla sanoja. - --- Puoliyön veisua... naurahti Varvara. - -Ja hän alkoi kertoa, kuinka hän öisin kuljeskelee papin pojan kanssa, -mitä tämä hänelle puhuu, millaisia tovereita tällä on ja kuinka hän, -Varvara, mekastaa matkustavain virkamiesten ja kauppiaiden kanssa. -Surullinen laulu herätti pyrkimyksen vapaampaan elämään; Sofja alkoi -nauraa, hänestä oli sekä syntistä, kauheata että suloista kuunnella -toisen seikkailuista, ja hänen kävi samalla sekä kateeksi että -sääliksi, ettei ollut itse tehnyt syntiä silloin, kun oli vielä nuori -ja kaunis... - -Vanhan kirkon pihalta kuuluivat puoliyön lyönnit. - --- On aika mennä nukkumaan, sanoi Sofja nousten, muuten voi Djudja -vielä yllättää... - -Molemmat siirtyivät hiljaa pihalle. - --- Minä läksin pois enkä kuullut, mitä se kertoi Mashenkasta, sanoi -Varvara laittaessaan makuusijaa ikkunan eteen. - --- Vankilaan sanoi kuolleen. Miehensä oli myrkyttänyt. - -Varvara paneutui levolle Sofjan viereen, ajatteli ja virkkoi hiljaa: - --- Kyllä minä tappaisin Aljoshkan, enkä sitä paljoa surkuttelisikaan. - --- Älä Herran tähden höpise sellaisia. - -Kun Sofja oli nukahtamaisillaan, Varvara puristautui häneen kiinni ja -kuiskasi korvaan: - --- Surmataanpas Djudja ja Aljoshka! - -Sofja vavahti, mutta ei hiiskunut mitään, avasi sitten silmänsä ja -tuijotti kauan taivasta kohti, silmäänsä räpäyttämättä. - --- Ihmiset saavat tietää, sanoi hän. - --- Eivät saa. Djudja on vanha, hänen on jo aikakin, ja Aljoshkan -sanomme humalapäissään heittäneen henkensä. - --- Kauheata... Jumala rankaisee. - --- Mitä siitä... - -Kumpikaan ei nukkunut, vaan ajatteli ääneti. - --- Kylmä on, sanoi Sofja alkaen kovasti väristä. Kohta kai on aamu... -Nukutko sinä? - --- En... Älä huoli siitä, mitä sanoin... kuiskasi Varvara. Kun olen -suutuksissani niille kirotuille, niin en tiedä itsekään, mitä puhun. -Nukutaan pois, sillä kohta kai päivä jo valkenee... Nukutaan... - -Molemmat vaikenivat, rauhoittuivat ja nukahtivat pian. - -Vanha Afanasjevna heräsi ennen muita. Hän herätti Sofjan, ja molemmat -menivät lakan alle lehmiä lypsämään. Kyssäselkäinen Aljoshka palasi -kotiin aivan päihdyksissä, ilman hanuria; hänen rintansa ja polvensa -olivat savessa ja oljissa; nähtävästi hän oli kaatunut matkalla. Hän -meni hoiperrellen lakan alle ja heittäytyi riisuutumatta lähimpään -rekeen, jossa oitis alkoi kuorsata. Kun nouseva aurinko sytytti ristit -kirkon katolla kirkkaasti loistamaan, sitten ikkunat välkkymään, ja kun -puiden ja kaivonvintin varjot ylettyivät yli kasteisen pihanurmen, -silloin Matvei Savvitsh hypähti makuultaan pystyyn ja rupesi puuhaamaan -lähtöä. - --- Kuska, nouse ylös! huusi hän. Hevoset valjaisiin! Pian! - -Alkoi aamuinen hyörinä. Nuori juutalaistyttö, yllään kanelinruskea -puku, toi hevosen pihalle juomaan. Kaivonvintti narisi valittaen, sanko -kolisi... Kuska istui unisena, väsyneenä, kasteen peittämänä rattailla, -veti laiskasti nutun ylleen ja kuunteli, kuinka kaivossa vesi sangosta -läikähteli. Vilu puistatti häntä. - --- Kuulepas, eukko, huusi Matvei Savvitsh Sofjalle, ajapas se minun -kyytimieheni sieltä hevosia valjastamaan! - -Samassa huusi Djudja ikkunasta. - --- Sofja, ota juutalaistytöltä kopeekka, juotosta! Eivät mistään -välitä, laiskurit! - -Kylänraitilla juoksi edes takaisin määkiviä lampaita. Akat huusivat -paimenelle, joka soitteli pillillään, läimähdytteli raipallaan tai -vastasi akkojen huutoon raskaalla, matalalla äänellä. Pihaan juoksi -kolme lammasta, jotka tökkäsivät päällään aitaa vasten, kuin eivät -löytäneet porttia. Varvara heräsi hälinään, kahmaisi vuoteen syliinsä -ja meni taloon. - --- Ajaisit edes nuo lampaat tuosta pihalta! kivahti Afanasjevna -hänelle. Senkin rouva! - --- Vielä mitä! Teidänkö hyväksenne, ilkiöt, minun tässä pitäisi työtä -ruveta tekemään! sähähti Varvara mennessään taloon. - -Rattaat rasvattiin ja hevoset valjastettiin. Djudja tuli talosta lasku -kädessä, istuutui kuistille ja alkoi laskea, paljonko matkustajan pitää -maksaa yösijasta, kauroista ja juotosta. - --- Paljonpa, vaariseni, sinä kauroista otatkin! sanoi Matvei Savvitsh. - --- Kun on kallista, niin älä ota. Emmehän ole pakottaneet. - -Kun matkalle lähtijät astuivat rattaiden luo noustakseen niihin ja -ajaakseen eteenpäin, pidätti heitä hetkeksi eräs seikka. Kuskan lakki -oli kadonnut. - --- Minne sinä, heittiö, olet sen pannut? ärähti Matvei Savvitsh -vihaisesti. Missä se nyt on? - -Kuskan kasvoi vääntyivät kauhusta. Hän alkoi hätääntyneenä hääriä -rattaitten ympärillä, mutta kun ei löytänyt siitä, juoksi portille, -sitten lakan alle. Afanasjevna ja Sofja auttoivat häntä etsimään. - --- Korvat sinulta repiä pitäisi, senkin pakana! tiuskaisi Matvei -Savvitsh. - -Lakki löytyi rattaitten pohjalta. Kuska pyyhki hihallaan siitä -heinänporot, pani sen päähänsä, ja arasti, yhä vieläkin kauhun ilme -kasvoillaan ja ikäänkuin peläten, että häntä lyötäisiin takaapäin, -kapusi rattaille. Matvei Savvitsh teki ristinmerkin, kyytimies tempasi -ohjaksista, ja kuorma lähti liikkeelle pihalta. - - - - -PELKO - -(Ystäväni kertomus) - - -Dmitri Petrovitsh Silin oli päättänyt lukunsa yliopistossa ja palvellut -sen jälkeen virkamiehenä Pietarissa, mutta heittänyt virkansa -kolmikymmenvuotiaana ja ruvennut maanviljelijäksi. Maanviljelys -onnistui häneltä jotakuinkin hyvin, mutta minusta näytti kuitenkin -siltä, kuin ei hän olisi oikealla paikallaan ja että hän tekisi -viisaasti, jos matkustaisi takaisin Pietariin. Kun hän ahavoituneena, -pölystä harmaana ja työstä uupuneena tapasi minut portilla tai -portailla ja sitten illallispöydässä vastusteli unen tuloa, kunnes -vaimonsa talutti hänet kuin lapsen nukkumaan, tai kun hän, voitettuaan -unen, alkoi pehmeällä, sydämellisellä, ikäänkuin rukoilevalla äänellään -esittää hyviä aikomuksiaan, niin näyttipä minusta, ettei hän ole mikään -maanviljelijä eikä agronomi, vaan vaivaantunut ihminen, ja minusta oli -selvää, ettei maanviljelys ollut hänelle niin välttämättömän -tarpeellista, vaan se, että päivä kului -- ja siinä kaikki. - -Minä viihdyin hänen luonaan, ja sattuipa useasti, että vierailin pari, -kolmekin päivää hänen maatilallaan. Minua viehätti tämä talo, sen -hedelmätarha, puisto, pieni joki ja isännän veltohko ja hieman -kaunopuheinen, mutta selvä puhelu. Kaiketi minä pidin juuri hänestä -itsestäänkin, vaikk'en voi sitä varmuudella sanoa, koska en ole vielä -nytkään selvillä silloisista tunteistani. Hän oli ymmärtäväinen, -hyväntahtoinen, vilpitön eikä ikäväkään, mutta minä muistan varsin -hyvin, että kun hän uskoi syvimmät salaisuutensa ja sanoi meidän -suhdettamme ystävyydeksi, se tuntui minusta epämieluisalta, jopa -kiusalliseltakin. Hänen ystävyydessään minuun oli jotakin epämukavaa, -painostavaa, ja minä olisin kernaasti pitänyt sitä tavallisena -toveruutena. - -Asian laita oli nimittäin se, että hänen vaimonsa Maria Sergejevna -miellytti minua suuresti. En ollut rakastunut häneen, mutta hänen -kasvonsa, silmänsä, äänensä ja käyntinsä viehättivät minua, ja jollen -minä pitkään aikaan ollut häntä nähnyt, ikävöin hänen luokseen, enkä -mielessäni silloin kuvitellut ketään niin halukkaasti kuin tuota -nuorta, kaunista, sievää naista. Minulla ei ollut häneen nähden mitään -erityisiä aikomuksia enkä haaveillut mitään, mutta jostakin syystä -minun mieleeni muistui aina, kun jäimme kahden, että hänen miehensä -pitää minua ystävänään, ja juuri tämä oli kiusallista. Kun hän soitti -pianolla mielikappaleitani tai kertoi jotakin hauskaa, kuuntelin -halukkaasti, mutta samalla liikkui mielessäni ajatuksia, että hän -rakastaa miestään, joka on minun ystäväni, ja että Maria Sergejevna -itsekin pitää minua miehensä ystävänä; niin särkyi mielialani, ja minä -muutuin ikäväksi ja epämiellyttäväksi. Maria Sergejevna huomasi -tavallisesti muutoksen ja virkkoi: - --- Teidän on ikävä ystävänne ollessa poissa. Pitää lähettää hakemaan -häntä vainiolta. - -Ja kun Dmitri Petrovitsh saapui, hän sanoi: - --- Nyt on ystävänne tullut. Iloitkaa. - -Näin kului puolitoista vuotta. - -Eräänä heinäkuun sunnuntaina minä ja Dmitri Petrovitsh ajoimme, kun ei -meillä ollut mitään muutakaan tehtävää, suureen Klushinon kylään -ostaaksemme sieltä jotakin illalliseksi. Meidän kuljeskellessamme -kaupoissa aurinko teki laskuaan ja tuli ilta, sellainen ilta, jota -luultavasti en ikänä unohda. Ostettuamme juustoa, joka oli saippuan -kaltaista, ja kivettynyttä, tuohentervalle haisevaa makkaraa me -päätimme pistäytyä kyläravintolassa olutta ryyppäämässä. Kyytimiehemme -oli lähtenyt pajaan kengityttämään hevosia, ja me olimme luvanneet -odottaa häntä kirkon luona. Me kävelimme, keskustelimme, nauroimme -ostoksiamme, mutta hiljaa, salaperäisenä kuin urkkija seurasi meitä -mies, joka oli pitäjässä tunnettu kumman nimisenä: Neljäkymmentä -Marttyyria. Tämä Neljäkymmentä Marttyyria ei ollut kukaan muu kuin -Gavrila Severov, eli lyhyemmin Gavrjushka, joka oli jonkin aikaa -palvellut luonani, mutta sitten juoppouden tähden erotettu toimestaan. -Sitten hän oli palvellut Dmitri Petrovitshin maatilalla, mutta erotettu -sieltäkin samasta syystä. Hän oli paatunut juoppo, ja koko hänen -elämänsä oli yhtä irstasta ja juopunutta kuin hän itsekin. Hänen isänsä -oli pappi ja äitinsä aatelisnainen; hän oli siis syntyjään -etuoikeutettuun säätyyn kuuluva henkilö, mutta vaikka olisin miten -tarkastellut hänen kuihtuneita, aina hikisiä kasvojaan, punertavaa, -paikoittain jo harmahtavaa partaansa, repaleista nuttuaan ja punaista -paitaansa, en totta tosiaan löytänyt jälkeäkään siitä, mitä me -seuraelämässä sanomme etuoikeudeksi. Hän kehasi itseään sivistyneeksi -mieheksi ja kertoi käyneensä pappiskoulua, mutta heittäneensä sen -kesken, kun hänet tupakanpoltosta erotettiin siitä; hän lauloi sitten -kirkkokuorossa ja eleli pari vuotta eräässä luostarissa, josta hänet -myöskin potkittiin pois, mutta ei enää tupakanpolton, vaan "heikkouden" -tähden. Hän kulki jalkaisin kaksi kuvernementtia ristiin rastiin, antoi -anomuksia konsistoreihin ja eri virkakuntiin, oli neljä kertaa -oikeudessa syytettynä. Vihdoin, asetuttuaan meidän pitäjäämme, hän -toimi metsänvartiana, koiratarhankaitsijana, kirkonvartiana, nai -kuljeksivan keittäjättären ja vajosi lopullisesti rentun elämään, jonka -lokaan ja paheisiin hän eläytyi niin, että jo itsekin puhui -etuoikeudellisesta syntyperästään hieman epäillen, ikäänkuin jostakin -salaperäisestä tarinasta. Kysymyksessä olevana aikana hän kuljeksi taas -toimetonna tarjoutuen hevospuoskariksi ja metsästäjäksi. Hänen vaimonsa -oli kadonnut jäljettömiin. - -Kyläravintolasta me lähdimme kirkolle ja istuuduimme sen eteiseen -odottamaan kyytimiestämme. Neljäkymmentä Marttyyria seisoi jonkin -matkan päässä kohotellen kättään suunsa eteen yskähtääkseen siihen -kohteliaasti tarpeen vaatiessa. Oli jo pimeä; iltainen kosteus tuoksui -väkevästi, ja kuu nousi. Kirkkaalla tähtitaivaalla oli vain kaksi -pilveä aivan meidän kohdallamme; toinen niistä oli suurempi, toinen -pienempi. Ne olivat yksinäisiä, kulkivat kuin äiti lapsensa kanssa, -toinen toisensa perässä kohti sammuvaa iltaruskoa. - --- Ihmeen kaunis ilta tänään, virkkoi Dmitri Petrovitsh. - --- Erittäin kaunis... myönsi Neljäkymmentä Marttyyria ja yskähti -kohteliaasti kouraansa. Kuinka te, Dmitri Petrovitsh, olette tullut -lähteneeksi tänne? kysyi hän mielistellen. Nähtävästi hän tahtoi saada -keskustelun alkuun. - -Dmitri Petrovitsh ei vastannut. Neljäkymmentä Marttyyria huokasi syvään -ja jatkoi hiljaa katsomatta meihin: - --- Minä kärsin yksinomaan syystä, josta minun täytyy vastata -Kaikkivaltiaan Jumalan edessä. Olenhan eksynyt, kelvoton ihminen, mutta -uskokaa minua, ilman leipää, kurjempi koiraa... Suokaa anteeksi, Dmitri -Petrovitsh! - -Tämä ei kuunnellut, vaan ajatteli jotakin pää kättensä varassa. Kirkko -sijaitsi kyläraitin laidassa korkealla rannalla, ja säleaidan lomitse -näkyi joki, veden vallassa olevat niityt sen toisella puolella ja -kirkas, punertava nuotiotuli, jonka ympärillä liikkui mustia ihmisiä ja -hevosia. Mutta kauempana nuotion takana tuikki pienempiä tulia: se oli -kylä... Siellä laulettiin. - -Joella ja paikoittain niityllä oli sumua. Korkeat, kapeat, sakeat ja -maidonvalkoiset sumusuikaleet harhailivat joelle himmentäen tähtien -kajastusta ja kiertyen pajupensaiden ympärille. Ne muuttivat joka hetki -muotoaan, ja näytti siltä, kuin jotkin olisivat syleilleet, toiset -kumartaneet, kolmannet kohottaneet kuin rukoillen taivasta kohti -käsivartensa suurine pappisviittahihoineen... Luultavasti ne johtivat -Dmitri Petrovitshin ajattelemaan aaveita ja vainajia, koska hän kääntyi -puoleeni ja kysyi surullisesti hymyillen: - --- Sanokaa, hyvä ystäväni, miksi me, kun tahdomme kertoa jotakin -kauheata, salaperäistä ja outoa, otamme aiheen aaveiden ja -haudantakaisten varjojen maailmasta emmekä meitä ympäröivästä elämästä? - --- Käsittämätön peloittaa. - --- Onko elämä sitten niin selvää? Sanokaa, käsitättekö te elämää -enemmän kuin haudantakaista maailmaa? - -Dmitri Petrovitsh siirtyi istumaan niin lähelle minua, että tunsin -hänen hengityksensä poskellani. Iltapimeässä hänen kalpeat, laihat -kasvonsa näyttivät vieläkin kalpeammilta ja hänen tumma partansa -nokimustalta. Hänen silmiensä ilme näytti surulliselta, totiselta ja -hieman säikähtyneeltä, ikäänkuin hän aikoisi kertoa jotakin kauheaa. -Hän katsoi minua silmiin ja jatkoi samalla rukoilevalla äänellään: - --- Meidän elämämme ja haudantakainen maailma ovat yhtä käsittämättömiä -ja kauheita. Joka pelkää aaveita, sen täytyy pelätä minua, noita tulia -ja taivasta, koska kaikki tämä, jos tarkoin ajattelemme, on -käsittämätöntä ja yhtä mielikuvituksellista kuin sen toisen maailman -ilmiöt. Prinssi Hamlet ei surmannut itseään, kun pelkäsi noiden -aaveiden mahdollisesti häiritsevän hänen kuolonuntaan; minä pidän hänen -kuuluisasta yksinpuhelustaan, vaikk'ei se, totta puhuen, ole -milloinkaan liikuttanut minun mieltäni. Tunnustan teille kuin -ystävälle, että olen joskus raskaina hetkinä kuvitellut kuolemaani; -mielikuvitukseni on loihtinut esiin tuhansia synkkiä näkyjä, ja minut -on vallannut tuskallinen kiihko, painajainen, mutta vakuutan, ettei -sekään ole tuntunut todellisuutta kammottavammalta. Mitä sanottaneekin, -aaveet ovat kauheita, mutta elämäkin on kauheaa. En ymmärrä, mutta -pelkään elämää. En tiedä, ehkä olen sairas, typerä ihminen. Terveen, -normaalin ihmisen mielestä näyttää kaikki, mitä hän näkee ja kuulee, -olevan selvää, mutta minä olen juuri kadottanut tuon "näyttää", ja -päivä päivältä myrkytän itseäni pelolla. On olemassa sairaus -- -avaruuden pelko, mutta minä sairastan elämän pelkoa. Kun lepään -nurmella ja katselen koppakuoriaista, joka syntyi vasta eilen eikä -tajua mitään, minusta näyttää, että sen elämä on pelkkää kauhua, ja -näen siinä eläimessä oman itseni. - --- Mikä teitä oikeastaan peloittaa? kysyin. - --- Minua peloittaa kaikki. En ole lahjoiltani syvä, harrastan vähän -sellaisia kysymyksiä kuin haudantakainen maailma, ihmiskunnan kohtalo, -ja haaveilen ani harvoin taivasta tavotellen. Minua pelottaa ennen -kaikkea jokapäiväisyys, jota ei kukaan meistä voi karttaa. En kykene -erottamaan mikä on totta, mikä valhetta toimissani, ja se tekee minut -levottomaksi; myönnän, että olosuhteet ja kasvatus ovat sulkeneet minut -valheen ahtaaseen piiriin, että koko elämäni ei ole mitään muuta kuin -ainaista huolta siitä, miten pettää itseni ja ihmiset ja miten olla -huomaamatta sitä, ja minua pelottaa ajatus, etten eläessäni jaksa -kiskoa itseäni irti tästä valheesta. Tänään teen jotakin, mutta -huomenna en enää käsitä, miksi sen tein. Niinpä astuin Pietarissa -virkaan, mutta pelästyin ja matkustin tänne ruvetakseni -maanviljelijäksi, ja pelästyin taas... Minä näen, että tietomme on -puutteellista ja että me sentähden joka päivä erehdymme, teemme väärin, -parjaamme, tuhlaamme aikaa ja voimia joutaviin töihin, jotka eivät ole -meille tarpeen ja jotka vain estävät meitä elämästä oikein, ja tämä -minua pelottaa, sillä en käsitä, mitä varten ja kenelle kaikki tämä on -tarpeellista. Minä en, hyvä ystäväni, ymmärrä ihmisiä, vaan pelkään -heitä. Minua peloittaa katsellessani talonpoikia, enkä tiedä minkä -ylevien päämäärien vuoksi he kärsivät ja miksi elävät. Jos elämä on -nautintoa, he ovat tarpeettomia ihmisiä; mutta jos elämän tarkoitus ja -päämäärä on puute ja läpipääsemätön, toivoton tietämättömyys, en -käsitä, kenelle tai miksi tämä kidutus on tarpeen. En ymmärrä ketään -enkä mitään. Koettakaapa käsittää tuota olioa! sanoi Dmitri Petrovitsh -osoittaen Neljääkymmentä Marttyyriä. Ajatelkaa visusti! - -Huomattuaan, että molemmat katselimme häntä, Neljäkymmentä Marttyyria -yskähti kohteliaasti kouraansa ja jupisi: - --- Hyvää herrasväkeä olen aina palvellut uskollisesti, mutta pääsyynä -ovat väkijuomat. Mutta jos minun, onnettoman miehen, pyyntö nyt -otettaisiin huomioon ja minulle annettaisiin työtä, niin suutelisin -jumalankuvaa. Minun sanani pitää! - -Kirkonvartia kulki ohi, katsoi ihmetellen meihin ja alkoi tempoa -köydestä. Kello löi pitkäveteisesti kymmenen, häiriten räikeästi illan -hiljaisuutta. - --- Jo kymmenen! sanoi Dmitri Petrovitsh. Olisipa jo aika lähteä kotiin. -Niin, hyvä ystävä, huoahti hän, jospa tietäisitte, kuinka pelkään näitä -jokapäiväisiä ajatuksiani, joissa ei näytä olevan mitään pelättävää. -Jotta voisin olla ajattelematta, teen työtä uupumukseen saakka; siten -voin nukkua yön sikeästi. Lapset ja vaimo -- toisilla se on tavallista, -mutta kuinka raskasta se onkaan, mitä minuun tulee! - -Hän puristeli käsillä kasvojaan, rykäisi ja alkoi nauraa. - --- Jospa voisin teille kertoa, millaista hölmöä olen näytellyt! jatkoi -hän. Kaikki sanovat minulle: "Teillä on rakastettava vaimo, ihania -lapsia, ja itse olette oivallinen perheenisä". Luulevat, että olen -kovin onnellinen, ja kadehtivat minua. Mutta koska kerran olemme -tulleet siihen, niin sanon teille totuuden: minun onnellinen -perhe-elämäni on surkea väärinkäsitys; minä pelkään sitä. - -Hänen kalpeat kasvonsa väänsi pinnistetty hymy rumiksi. Hän kietoi -käsivartensa ympärilleni ja jatkoi puoliääneen: - --- Te olette minun tosiystäväni, luotan teihin ja kunnioitan teitä. -Ystävyys on suotu meille, jotta voisimme kertomalla keventää sydämemme -painostavia salaisuuksia. Sallikaa minun käyttää hyväkseni teidän -ystävällisyyttänne ja kertoa teille asia kokonaisuudessaan. Minun -perhe-elämäni, joka teistä näyttää niin lumoavalta, on minun suurin -onnettomuuteni, ja se minua eniten pelottaa. Minä nain omituisesti, -tyhmästi. Täytyy sanoa, että ennen häitä rakastin Mashaa järjettömästi -ja seurustelin hänen kanssaan kaksi vuotta. Kosin häntä viisi kertaa, -mutta hän ei suostunut, sanoen olevansa aivan välinpitämätön minun -suhteeni. Kuudennella kerralla, kun rakkaudesta huumaantuneena ryömin -polvillani hänen edessään ja rukoilin hänen kättään kuin almua, hän -vihdoinkin suostui... Hän sanoi: "Minä en rakasta teitä, mutta lupaan -olla teille uskollinen..." Suostuin tuohon ehtoon ihastuneena. Silloin -käsitin, mitä se merkitsee, mutta nyt, kautta Jumalani, en käsitä. -"Minä en rakasta teitä, mutta lupaan olla teille uskollinen" -- mitä se -merkitsee? Se on usvaa, se on hämärää... Minä rakastan häntä vieläkin -yhtä paljon kuin hääpäivänämme, mutta hän on välinpitämätön kuten -ennenkin, ja on kaiketi iloinen, kun minä lähden kotoa. En tiedä -varmaan, rakastaako hän minua vai ei, en tiedä, niin, en tiedä, mutta -asummehan saman katon alla, sinuttelemme toisiamme, nukumme yhdessä, -meillä on lapsia, yhteinen omaisuus... Mitä se merkitsee? Miksi pitää -asian olla niin? Käsitättekö te sitä lainkaan, hyvä ystävä? Julmaa -kidutusta! Sentähden, etten minä ymmärrä mitään meidän suhteistamme, -minä milloin vihaan häntä, milloin itseäni, milloin meitä molempia; -kaikki on mennyt sekaisin päässäni, minä kiusaan itseäni ja tulen yhä -typerämmäksi, mutta aivan kuin kiusalla hän päivä päivältä käy yhä -kauniimmaksi, viehättävämmäksi... Hänen tukkansa on suloinen, eikä -yksikään nainen hymyile niin kuin hän. Minä rakastan ja tiedän -rakastavani toivottomasti. Toivoton rakkaus naiseen, josta minulla on -jo kaksi lasta! Saattaako sellaista käsittää? Eikö se ole kauheaa? Eikö -se ole kummituksia kauheampaa? - -Hänen mielialansa oli sellainen, että hän olisi puhunut kauankin, mutta -onneksi kuului kyytimiehemme tulevan. Nousimme rattaille, ja -Neljäkymmentä Marttyyria autteli meitä kumpaakin istumaan, ja hän -näytti siltä kuin olisi jo kauan odottanut tilaisuutta koskettaakseen -meidän kallisarvoisia ruumiitamme. - --- Dmitri Petrovitsh, antakaa minun tulla luoksenne, mutisi hän -räpytellen lujasti silmiään ja kallistaen päänsä sivulle. Jumalalle -otollisen työn teette, jos saan tulla. Muuten kuolen nälkään. - --- No tule sitten, suostui Dmitri Petrovitsh. Muutaman päivän kun olet, -niin sitten saamme nähdä. - --- Kuulen! riemastui Neljäkymmentä Marttyyriä. Minä tulen jo tänään. - -Kotiin oli kuusi virstaa matkaa. Dmitri Petrovitsh oli tyytyväinen, kun -vihdoinkin oli saanut sanotuksi, mikä häntä niin painosti, ja piteli -koko matkan minusta kiinni eikä puhunut enää huolistaan ja peloistaan, -vaan jutteli iloisena, että jos hänen perhe-elämänsä olisi oikein -onnellisella kannalla, niin hän palaisi Pietariin ja alkaisi harrastaa -tieteitä. Se virtaus, jutteli hän, joka vei maaseudulle niin suuren -joukon lahjakkaita nuoria miehiä, oli surkuteltava virtaus. Ruista ja -vehnää on Venäjällä yllin kyllin, mutta kulttuuri-ihmisiä ei ole -nimeksikään. Lahjakkaan, terveen nuorison pitäisi harrastaa tieteitä, -taiteita ja politiikkaa; on harkitsematonta menetellä toisin. Hän -filosofoi mielihyvin ja valitteli, että hänen varhain seuraavana aamuna -täytyi erota minusta ja lähteä metsäkaupoille. - -Mutta minusta oli kiusallista ja minua suretti, sillä tuntui siltä, -että vielä pettäisin hänet. Samalla tuntui kuitenkin niin suloiselta. -Katselin suurta, punertavaa kuuta, joka oli noussut jo jonkin matkaa -taivaanrannasta, ja kuvittelin mielessäni pitkää, solakkaa, -vaaleaveristä naista, joka oli sievästi pukeutunut ja käytti joitakin -erikoisia, myskille tuoksuvia hajuvesiä. Ja iloitsin ajatellessani, -ettei se nainen rakastanut miestään. - -Saavuttuamme kotiin istuuduimme illallispöytään. Maria Sergejevna -kestitsi hymyillen meitä ostoksillamme, ja huomasin, että hänen -tukkansa oli todella kaunis, ja ettei yksikään nainen hymyile niin kuin -hän. Tarkastelin häntä ja halusin jokaisesta hänen liikkeestään ja -katseestaan nähdä, ettei hän rakasta miestään, ja minusta tuntui, kuin -olisin sen nähnytkin. - -Dmitri Petrovitsh alkoi tapansa mukaan pian vastustella unentuloa. -Illallisen jälkeen hän istui kanssamme kymmenisen minuuttia ja sanoi -sitten: - --- Kuten suvaitsette, hyvä herrasväki, mutta minun täytyy nousta jo -kello kolmelta huomisaamuna. Sallikaa minun siis jättää teidät. - -Hän suuteli hellästi vaimoaan, puristi lujasti ja kiitollisesti minun -kättäni ja otti minulta lupauksen, että ehdottomasti saapuisin -seuraavalla viikolla heidän vieraakseen. Jottei hän aamulla nukkuisi -yli määräajan, hän lähti sivurakennukseen nukkumaan. - -Maria Sergejevna meni pietarilaiseen tapaan myöhään levolle, ja nyt -minä jostakin syystä iloitsin siitä. - --- Kas niin, aloitin, kun olimme jääneet kahden. Olkaa nyt niin hyvä ja -soittakaa jotakin. - -Minun ei tehnyt mieleni musiikkia, mutta en tiennyt, miten olisin -aloittanut keskustelun. Rouva istuutui flyygelin ääreen ja alkoi -soittaa jotakin, en muista mitä. Minä kävin lähelle istumaan, katselin -hänen valkoisia, pehmeitä käsiään, ja koetin lukea jotakin hänen -kylmästä, välinpitämättömästä ilmeestään. Mutta silloin hän hymähti ja -katsoi minuun. - --- Teidän on kaiketi ikävä ilman ystäväänne, virkkoi hän. - -Minä naurahdin. - --- Saapua kerran kuukaudessa luoksenne olisi riittävä ystävyyden -osoitus, mutta minähän käyn täällä ainakin kerran viikossa. - -Sen sanottuani nousin ja astelin kiihkeästi nurkasta nurkkaan. Maria -Sergejevna nousi myöskin ja meni uunin luo. - --- Mitä te sillä tarkoitatte? kysyi hän suunnaten minuun suuret, -kirkkaat silmänsä. - -En vastannut mitään. - --- Te ette puhunut totta, jatkoi hän hetken mietittyään. Te käytte -täällä vain Dmitri Petrovitshin vuoksi. Ja minä olen siitä iloissani, -sillä tapaahan meidän aikanamme ani harvoin sellaista ystävyyttä. - --- Hm! ajattelin itsekseni, ja tietämättä, mitä sanoisin kysyin: Ettekö -lähde puutarhaan vähäsen kävelemään? - --- En. - -Minä menin ulos pengermälle. Päässäni kihelmöi, ja minun oli kylmä -kiihtymyksestä. Olin jo varma siitä, että keskustelumme muodostuu aivan -merkityksettömäksi, ja ettemme uskalla sanoa toisillemme mitään -erikoista, mutta että juuri tänä yönä oli välttämätöntä tapahtua sen, -jota en ennen ollut uskaltanut edes haaveillakaan. Välttämättä tänä -yönä tai ei milloinkaan. - --- Miten ihana ilma! sanoin ääneeni. - --- Minusta se on aivan yhdentekevää, kuului vastaus. - -Palasin sisälle. Maria Sergejevna seisoi yhä uuniin nojaten kädet -nostettuina selän taakse ja ajatteli jotakin sivulleen katsoen. - --- Miksi se on teistä aivan yhdentekevää? - --- Siksi, että minun on ikävä. Teidän on ikävä vain silloin, kun -ystävänne on poissa, mutta minun on aina. Muutoin... tämä ei huvittane -teitä. - -Istahdin flyygelin ääreen ja löin muutaman soinnun odottaen, mitä hän -sanoisi. - --- Olkaa hyvä, älkää minun vuokseni vaivatko itseänne, sanoi hän -katsoen minuun vihaisesti, ja ikäänkuin harmista itkemäisillään. Jos -tahdotte nukkua, niin menkää! Ei teidän pidä ajatella, vaikka olettekin -Dmitri Petrovitshin ystävä, että velvollisuutenne olisi ikävystyä hänen -vaimonsa kanssa. En tahdo uhria. Olkaa hyvä ja poistukaa! - -Minä en poistunut, en tietystikään. Hän meni ulos pengermälle, mutta -minä jäin saliin ja lehteilin nuotteja viitisen minuuttia. Sitten -minäkin menin ulos. Seisoimme rinnakkain uudinten varjossa, allamme -kuutamon valaisemat portaat. Kukkalavojen ja käytävän keltaisen hiekan -yli lankesivat puiden mustat varjot. - --- Minun pitää myöskin lähteä huomenna, sanoin vihdoin. - --- Tietysti! Jollei mieheni ole kotona, ette saa jäädä tänne, virkkoi -Maria Sergejevna pilkallisesti. Kuvittelen, kuinka onneton olisitte, -jos vielä rakastuisitte minuun! Odottakaahan, minä joskus teen niin, -että heittäydyn kaulaanne... Silloin saan nähdä, kuinka te kauhistuen -pakenette luotani. Se on varmasti huvittavaa! - -Hänen sanansa olivat vihaiset, ja hänen kalpeilla kasvoillaan oli -vihainen ilme, mutta hänen silmänsä olivat tulvillaan mitä hempeintä, -intohimoisinta rakkautta. Katselin tuota ihanaa olentoa kuin omaani, ja -nyt ensi kerran huomasin, että hänellä oli kullanväriset, ihmeelliset -kulmakarvat, jollaisia en ollut milloinkaan ennen nähnyt. Ajatus, että -kohta saatan vetää hänet luokseni, hyväillä, koskettaa hänen kaunista -tukkaansa, tuntui minusta yhtäkkiä niin kummalliselta, että naurahdin -ja suljin silmäni. - --- Onpa tosiaan jo aika... Hyvää yötä, virkkoi Maria Sergejevna. - --- Minä en tahdo hyvää yötä... sanoin siihen nauraen ja menin hänen -jälkeensä saliin. Kiroan tämän yön, jos siitä tulee hyvä. - -Puristaen hänen kättään ja saattaen häntä hänen oman huoneensa ovelle -näin hänen kasvoistaan, että hän ymmärsi minua ja oli iloinen, kun -minäkin ymmärsin hänet. - -Menin huoneeseeni. Siellä oli pöydällä kirjojen vieressä Dmitri -Petrovitshin lakki, mikä johti mieleeni hänen ystävyytensä. Otin -kävelykeppini ja lähdin puutarhaan. Siellä oli jo sumua, ja puiden ja -pensaiden ympärillä, niitä syleillen, liikkui noita samoja korkeita ja -kapeita, aavemaisia sumukuvia, joita äskettäin olin nähnyt joella. Mikä -vahinko, etten voinut puhua niitten kanssa! - -Jokainen lehti, jokainen kastehelmi näkyi tarkoin harvinaisen -läpikuultavassa ilmassa -- kaikki näytti ikäänkuin unenhorroksissa -hiljaa hymyilevän minulle. Astellessani viheriäisten penkkien ohi -muistin jostakin Shakespearen näytelmästä sanat: "Kuun hohde makeasti -nukkuu tuossa penkillä!" - -Puutarhassa oli pieni kumpu. Kiipesin sille ja kävin istumaan. Lumoava -tunne uuvutti minua. Tiesin varmasti, että kohta saan syleillä ja -puristaa käsivarsillani upeaa vartaloa ja suudella kullanvärisiä -kulmakarvoja. Mieleni teki olla uskomatta sitä, ärsyttää itseäni; minua -harmitti, että hän oli niin vähän kiusannut minua ja antautunut niin -helposti. - -Mutta odottamatta kuului raskaita askeleita. Käytävälle ilmaantui -keskikokoinen mies, jonka heti tunsin Neljäksikymmeneksi Marttyyriksi. -Hän istahti syvään huoahtaen penkille, teki sitten kolme kertaa -ristinmerkin ja kävi pitkäkseen lepäämään. Lyhyen ajan kuluttua hän -nousi ja kääntyi toiselle kyljelleen. Sääsket ja öinen kosteus -häiritsivät häntä. - --- Sinua, elämää!... murahti hän. Onnetonta, katkeraa elämää! - -Katsellessani hänen laihaa, köyristynyttä ruumistaan ja kuunnellessani -raskaita, käheitä huokauksia mieleeni muistui vielä toinenkin onneton, -katkera elämä, joka oli tänään minulle uskoutunut, ja oma autuaallinen -mielentilani alkoi tuntua raskaalta, kauhealta. Laskeuduin kummulta ja -lähdin rakennukseen. - -"Elämä on tuon miehen mielestä kauhea", ajattelin itsekseni. "Ei siis -kannata säästää sitä, vaan särje se, ennenkuin se murskaa sinut, ota -kaikki, mitä voit siltä riistää". - -Maria Sergejevna seisoi pengermällä. Kiedoin ääneti käteni hänen -vartalolleen ja aloin ahneesti suudella hänen kulmakarvojaan, -ohimoitaan, kaulaansa... - -Huoneessani hän kertoi rakastaneensa minua jo kauan, yli vuoden. Hän -vannoi minulle rakkauttaan, itki, pyysi, että ottaisin hänet mukaani. -Talutin hänet tuon tuostakin ikkunaan ihaillakseni hänen kasvojaan -kuutamossa. Hän olikin minusta ihana, ihana kuin suloinen uni, ja minä -riensin taas voimakkaasti syleilemään häntä voidakseni uskoa -todellisuuteen. En ole pitkään aikaan elänyt sellaista ihastusta, -hurmaa... Mutta kuitenkin jossakin, syvällä sieluni pohjalla, minusta -tuntui pahalta, ja olin poissa suunniltani. Hänen rakkaudessaan minuun -oli jotakin epämukavaa, painostavaa, niinkuin Dmitri Petrovitshin -ystävyydessäkin. Se oli suurta, vakavaa rakkautta kyyneleineen ja -valoineen, mutta minä olisin tahtonut, ettei olisi ollut mitään -vakavaa, ei kyyneleitä, ei valoja eikä puhetta tulevaisuudesta. -Vilahtaisi vain tämä kuutamoinen yö meidän elämässämme kuin kirkas -meteori -- ja siinä kaikki. - -Tasan kello kolme Maria Sergejevna poistui luotani, ja kun minä ovella -seisten katselin hänen jälkeensä, ilmaantui Dmitri Petrovitsh yht'äkkiä -käytävän toiseen päähän. Sivuuttaessaan miehensä hän vavahti ja väistyi -syrjään, ja koko hänen olemuksensa ilmaisi inhoa. Dmitri Petrovitsh -hymähti kummallisesti, yskähti ja astui huoneeseeni. - --- Minä unohdin eilen lakkini tänne... sanoi hän katsomatta minuun. - -Hän löysi lakkinsa ja pani sen molemmin käsin päähänsä. Sitten hän -katsoi kasvojani, joille oli noussut hämillinen ilme, katsoi -tohveleitani ja sanoi oudolla, kummallisella, sortuneella äänellä: - --- Luultavasti on jo syntyessäni osakseni kirjoitettu: "Ei ymmärrä -mitään". Jos _te_ jotakin ymmärrätte, niin... onnittelen teitä. Minun -silmissäni vain mustenee. - -Ja hän poistui yskien. Sitten näin ikkunasta, kuinka hän itse valjasti -hevoset tallin edustalla. Hänen kätensä vapisivat, hän kiirehti ja -katseli taloon päin; kaiketi hän tunsi kauhua. Sitten hän nousi -rattaille ja kummallinen ilme kasvoillaan, ikäänkuin olisi pelännyt -takaa-ajoa, löi hevosia. - -Vähän myöhemmin lähdin minäkin. Aurinko nousi, ja eilinen sumu painui -arasti pensaiden ja mäkien suojaan. Kyytimiehen paikalla istui -Neljäkymmentä Marttyyriä, joka jo oli ennättänyt juoda itsensä humalaan -ja jankkaili juopuneen roskapuhetta. - --- Minä olen vapaa mies! huusi hän hevosille. Hei, raudikot! Minä olen -kunniaporvarin sukua, jos tahdotte tietää! - -Dmitri Petrovitshin pelko, joka ei häntä koskaan jättänyt, valtasi -minutkin. Ajattelin tapahtunutta, mutta en ymmärtänyt siitä mitään. -Katselin peltovariksia, ja minusta oli niin kummallista ja peloittavaa, -kun ne lentelivät. - --- Miksi minä niin tein? kysyin itseltäni neuvotonna ja epätoivoisena. -Miksi piti käydä juuri niin, eikä toisin? Kenelle ja minkätähden oli -tarpeellista, että Maria Sergejevna rakastui niin vakavasti minuun ja -että Dmitri Petrovitshin piti juuri sillä hetkellä tulla hakemaan -lakkiaan? Miksi sen lakin pitikin jäädä sinne? - -Samana päivänä matkustin Pietariin enkä ole sen koommin kertaakaan -tavannut Dmitri Petrovitshiä enkä hänen vaimoaan. Kerrotaan heidän yhä -edelleen elävän yhdessä. - - - - -PUOLISO - - --- Olenhan kieltänyt teitä kajoamasta kirjoituspöytääni, sanoi Nikolai -Jevgrafitsh. Teidän jäljiltänne ei löydä koskaan mitään. Missä -sähkösanoma on? Mihin olette sen viskannut? Olkaa hyvä ja hakekaa. Se -on Kasanista, päivätty eilen. - -Kalpea, kovin hoikka sisäkkö, jonka kasvojenilme oli välinpitämätön, -löysi paperikorista pöydän alta joukon sähkösanomia ja antoi ne -sanaakaan sanomatta tohtorille. Mutta nämä sähkösanomat olivat kaikki -samassa kaupungissa asuvilta potilailta. Sen jälkeen haeskeltiin -vierashuoneesta ja Olga Dmitrijevnan kamarista. - -Kello oli jo yksi yöllä. Nikolai Jevgrafitsh tiesi, ettei hänen -vaimonsa palaa kohtakaan kotiin, vasta kello viiden tienoissa. Hän ei -luottanut vaimoonsa, ja kun tämä palasi myöhäisin kotiin, ei hän -nukkunut, vaan tuskitteli ja halveksi silloin sekä vaimoaan että tämän -vuodetta, kuvastimia, rasioita ja noita kieloja ja hyasintteja, joita -joku joka päivä lähetteli hänelle ja jotka levittivät huoneistoon -vastenmielisen kukkakaupan tuoksun. Sellaisina öinä hän kävi -pikkumaiseksi, oikulliseksi, riidanhaluiseksi. Niinpä nytkin hänestä -näytti, että tuo kadonnut sähkösanoma, jonka hän eilen sai veljeltään, -oli aivan välttämättömän tarpeellinen, vaikk'ei siinä ollut muuta kuin -tavallinen juhlaonnittelu. - -Vaimonsa huoneesta, pöydältä kirjetarpeiden alta, hän löysi -sähkösanoman, jota tuli sivumennen silmäilleeksi. Se oli osoitettu -hänen anopilleen, jätettäväksi Olga Dmitrijevnalle, lähetetty Monte -Carlosta, ja sen oli allekirjoittanut: Michel. Tekstistä tohtori ei -ymmärtänyt sanaakaan, koska se oli jotakin vierasta, nähtävästi -englannin kieltä. - --- Kukahan tuo Michel lienee? Ja Monte Carlosta? Ja miksi se on -osoitettu anopille? - -Seitsenvuotisen avioelämänsä aikana hän oli oppinut epäilemään, -arvailemaan ja ottamaan selvää rikostodisteista, mutta eipä ollut hänen -mieleensä kertaakaan juolahtanut, että hänestä tämän kotoisen -kokemuksen perusteella olisi voinut tulla etevä etsivä. Palattuaan -työhuoneeseensa ja alettuaan tuumia asiaa hänen mieleensä muistui heti, -kuinka hän puolitoista vuotta sitten oli vaimonsa kanssa ollut -Pietarissa ja syönyt aamiaista "Cubassa" erään koulutoverinsa, tie- ja -vesirakennusinsinöörin kanssa, ja kuinka tämä insinööri oli esittänyt -hänelle ja hänen vaimolleen nuoren, noin kaksikymmentäkolmevuotiaan -herrasmiehen, Mihail Ivanovitshin; tämän sukunimi oli hieman omituinen: -Ris. Kaksi kuukautta myöhemmin tohtori huomasi vaimonsa albumissa tämän -herran valokuvan, jossa oli ranskankielinen kirjoitus: "Muistoksi -nykyisestä tulevan toivossa". Sitten tohtori tapasi hänet pari kertaa -anoppinsa luona... Ja tämä tapahtui juuri samoihin aikoihin, jolloin -hänen vaimonsa, Olga Dmitrijevna, alkoi viipyä poissa ja palata kotiin -neljän, viiden tienoissa aamulla. Siitä saakka hän yhä pyyteli -ulkomaamatkaa varten passia mieheltään, mutta tämä kielsi, ja heidän -kodissaan kävi kaiket päivät sellainen tora, että sai hävetä -palvelijatartakin. - -Puolisen vuotta sitten tohtorin lääkäritoverit olivat todenneet, että -hänessä oli keuhkotauti alkamassa, ja kehoittivat häntä jättämään -kaikki ja matkustamaan Krimille. Saatuaan kuulla tästä Olga Dmitrijevna -tekeytyi sen näköiseksi kuin se olisi häntä kovin peloittanut ja alkoi -liehakoida miestään ja yhä vakuutella, että Krimillä on kylmää ja -ikävää, joten olisi paljoa parempi matkustaa Nizzaan, jonne hänkin -lähtisi mukaan miestään hoitamaan, vaalimaan ja rauhoittamaan... Nyt -Nikolai Jevgrafitsh ymmärsi, miksi hänen vaimonsa mieli teki niin -kovasti juuri Nizzaan: asuihan Michel Monte Carlossa. - -Tohtori etsi englantilais-venäläisen sanakirjan ja kääntäen sanoja ja -arvaillen niiden merkitystä muodosti vähitellen tällaisen lauseen: -"Juon rakastettuni terveydeksi, tuhat kertaa suutelen pientä jalkaa. -Odotan kärsimättömänä". Nikolai Jevgrafitsh teki itselleen selväksi, -millainen surkea osa hänellä tulisi olemaan, jos hän suostuisi -matkustamaan vaimonsa kanssa Nizzaan, ja oli itkeä harmista -astellessaan pahoilla mielin huoneissa. Hänessä heräsi ylpeys, -plebeijinen inho. Puristaen nyrkkejään ja murtaen kasvojaan vihasta hän -ihmetteli itsekseen, kuinka hän, maalaispapin poika, kasvatukseltaan -hengellinen seminaristi, suora, juro mies, ammatiltaan kirurgi, kuinka -hän oli voinut heittäytyä orjaksi, niin häpeällisesti alistua tuon -heikon, mitättömän, ostettavissa olevan, alhaisen olennon valtaan. - --- Pieni jalka! jupisi hän rutistaen sähkösanomaa. Pieni jalka! - -Siitä hetkestä saakka, jolloin hän oli rakastunut ja kosinut Olga -Dmitrijevnaa ja sitten seitsemän vuotta elänyt tämän kanssa yhdessä, -hänen mieleensä oli jäänyt vain muisto pitkästä, tuoksuvasta tukasta, -pehmeistä pitseistä ja pienestä jalasta, niin, todellakin hyvin -pienestä ja kauniista jalasta. Ja vielä nyt oli, siltä tuntui, -entisistä syleilyistä säilynyt käsissä ja kasvoilla silkin ja pitsien -hively -- eikä mitään muuta. Ei mitään muuta, jollemme ota huomioon -hysteerisiä kohtauksia, parkumisia, nuhteita, uhkauksia ja valheita, -hävyttömiä, kavalia valheita... Muistuipa hänen mieleensä, kuinka -kotona maalla lintu kerran odottamatta lensi pihalta sisään ja alkoi -epätoivoisesti siivillään räpyttää ikkunaruutuja vasten ja kaataa -huoneessa olevia esineitä. Niinpä tämäkin nainen ilmaantui aivan -oudosta piiristä hänen elämäänsä ja aiheutti hämmingin. Hänen parhaat -elinvuotensa kuluivat kuin helvetin tulessa, onnen toiveet särkyivät ja -joutuivat pilkanalaisiksi, terveys murtui... Hänen kotinsa on -järjestetty kehnosti, ilonaisen asunnon tapaan, eikä hän vuosittain -ansaitsemistaan kymmenestä tuhannesta ruplasta saa mitenkään -lähetetyksi äidilleen, papin leskelle, edes kymmentä ruplaa; onpa -hänellä jo vekseleitäkin tuhatviisitoista rupiaa. Näytti siltä, että -vaikka hänen kotonaan asustaisi rosvojoukkio, ei hänen elämänsä olisi -niin toivotonta, niin auttamattomasti pirstottua kuin tämän naisen -kanssa. - -Nikolai Jevgrafitsh alkoi yskiä ja hengittää raskaasti. Hänen olisi -pitänyt mennä levolle lämmitäkseen, mutta hän ei voinut, vaan käveli -yhä huoneesta toiseen tai istuutui pöytänsä ääreen ja kuljetti kynää -pitkin paperia kirjoittaen koneellisesti: "Hyvä kynä... Pieni jalka..." -Kellon lähetessä viittä hän uupui ja syytti jo kaikesta vain itseään. -Hänestä tuntui nyt siltä, että jos Olga Dmitrijevna menisi naimisiin -jonkun toisen kanssa, joka voisi vaikuttaa häneen edullisesti, niin -kuka tietää, vaikka hänestä vihdoin tulisikin hyvä, kunnon nainen. -Mutta hän, Nikolai Jevgrafitsh, on huono psykologi eikä tunne naisen -sielua, ja sitäpaitsi kuiva, juro... - -"Minä en elä enää kauan", hän ajatteli. "Olenhan jo melkein ruumis, -enkä saa estää toisia elämästä. Olisipa todellakin omituista ja typerää -ruveta tässä puolustamaan jonkinlaisia oikeuksia. Minä selvitän meidän -välimme; menköön sitten rakastettunsa luo... Annan hänelle eron, otan -syyn niskoilleni..." - -Olga Dmitrijevna tuli vihdoinkin kotiin astuen miehensä työhuoneeseen -sellaisena kuin oli, yllään valkoinen hartiaviitta, kuosikas hattu -päässä ja kalossit jalassa, ja heittäytyi nojatuoliin. - --- Inhottava, lihava pojan vietävä! sanoi Olga Dmitrijevna kiivastuen -ja hengittäen raskaasti. Se on epärehellistä, iljettävää. Hän polki -jalkaansa. Minä en voi, minä en voi, minä en voi! - --- Mitä nyt? kysyi Nikolai Jevgrafitsh astuen hänen luokseen. - --- ... Ylioppilas, Asarbekov nimeltään, saattoi minut juuri kotiin ja -kadotti käsilaukkuni, jossa oli r j ruplaa rahaa. Lainasin ne -äidiltäni. - -Hän itki oikein kuin lapsi, eikä ainoastaan hänen nenäliinansa, vaan -vieläpä hansikkaansakin olivat kyynelistä märät. - --- Minkäs sille mahtaa! huoahti tohtori. Mikä on mennyt, se on mennyt. -Mutta rauhoituhan nyt, sillä minun pitää puhua kanssasi. - --- En ole miljoonienomistaja, että noin vain antaisin rahojen mennä. -Hän sanoi kyllä hankkivansa takaisin, mutta en usko, hän on köyhä... - -Tohtori pyysi häntä rauhoittumaan ja kuuntelemaan, mutta rouva puhui -yhä vain tuosta ylioppilaasta ja noista kadotetuista viidestätoista -ruplasta. - --- Mutta hyvänen aika, minä annan sinulle huomenna vaikka kaksikymmentä -viisi, jos vain kuuntelet mitä sanon! sanoi Nikolai Jevgrafitsh -harmistuen. - --- Minun täytyy muuttaa pukua! alkoi Olga Dmitrijevna itkeä tillittää. -Minä en voi puhua vakavasti, kun minulla on turkit yllä! Kuinka -omituista! - -Tohtori auttoi turkit ja kalossit vaimonsa yltä ja tunsi silloin -valkoviinin, saman viinin hajua, jota rouva niin mielellään nautti -ostereita syödessään (huolimatta lihavuudestaan hän söi ja joi paljon). -Olga Dmitrijevna meni kamariinsa ja palasi hetken kuluttua uudelleen -pukeutuneena, puuteroituna, itkuisin silmin ja istuutui peittyen -melkein kokonaan pitsivaippaansa, niin että hänen miehensä erotti vain -kohennetun tukan ja pienen jalan noista vaaleanpunaisista röyhelöistä. - --- Mistä sinä tahdot puhua? kysyi rouva huojutellen itseään -nojatuolissa. - --- Minä löysin sattumalta tämän... sanoi tohtori ojentaen hänelle -sähkösanoman. - -Olga Dmitrijevna luki sen ja kohautti olkapäitään. - --- Mitäs sitten? virkkoi hän huojutellen itseään yhä kovemmin. Tämähän -on tavallinen uudenvuoden onnittelu eikä mitään muuta. Ei siinä mitään -salaisuuksia ole. - --- Sinä luotat siihen, etten minä osaa englannin kieltä. Se on totta, -minä en sitä osaakaan, mutta minulla on sanakirja. Tämän sähkösanoman -on lähettänyt herra Ris, joka juo rakastettunsa terveydeksi ja suutelee -tuhat kertaa sinua. Mutta jättäkäämme se, jättäkäämme... jatkoi tohtori -hätäisesti. Minä en tahdo nuhdella sinua, enkä tehdä siitä numeroa. -Onhan noita numeroita ollutkin jo tarpeeksi ja nuhteita myös, on aika -lopettaa... Mutta minä aion sanoa sinulle, että sinä nyt olet vapaa ja -saat elää miten haluat. - -He vaikenivat. Olga Dmitrijevna hyrähti hiljaiseen itkuun. - --- Minä vapautan sinut teeskentelemisestä ja valehtelemisesta, jatkoi -Nikolai Jevgrafitsh. Jos rakastat tuota nuorta miestä, niin rakasta; -jos tahdot matkustaa hänen luokseen ulkomaille, niin matkusta. Sinä -olet nuori, terve, mutta minä olen jo raihnas, en elä enää kauan. -Lyhyesti... sinä ymmärrät minut. - -Hän oli kiihottunut eikä voinut jatkaa. Olga Dmitrijevna itki ja -tunnusti sellaisella äänellä, jollaisella surkutellaan itseään, -rakastavansa Risia, ajelleensa hänen kanssaan kaupungin ulkopuolella, -olleensa hänen luonaan hotellissa ja matkustavansa todellakin -mielellään nyt ulkomaille. - --- Näethän, minä en salaa mitään, sanoi Olga Dmitrijevna huoahtaen. -Koko minun sieluni on selko selällään. Ja minä rukoilen sinua taaskin, -ole jalomielinen, anna minulle passi matkaa varten! - --- Sanon vieläkin: olet vapaa. - -Rouva istuutui toiseen paikkaan, lähemmäksi miestään tarkastaakseen -tämän kasvojen ilmettä, sillä hän ei nyt uskonut tätä ja tahtoi päästä -selville tämän salaisista ajatuksista. Hän ei muutoin koskaan uskonut -ketään, ja vaikka toinen olisi tarkoittanut miten ylevää tahansa, hän -aina epäili tällaisen tarkoituksen takana piilevän mataloita, alhaisia -vaikutteita ja itsekkäitä pyyteitä. Ja kun Olga Dmitrijevna -tutkiskelevasti katsoi miestään kasvoihin, tämä oli näkevinään vaimonsa -silmissä, niinkuin kissalla, vihreän tulen välkettä. - --- Milloinka minä sitten saan passini? kysyi Olga Dmitrijevna hiljaa. - -Tohtorin teki yhtäkkiä mieli sanoa "et milloinkaan", mutta hän hillitsi -itsensä ja vastasi: - --- Milloin tahdot. - --- Minä matkustan vain yhdeksi kuukaudeksi. - --- Sinä matkustat Risin luo ainaiseksi. Annan sinulle avioeron, otan -syyn niskoilleni, ja naikoon herra Ris sinut sitten! - --- Mutta minä en ensinkään tahdo avioeroa! sanoi Olga Dmitrijevna -vilkkaasti ja samalla ihmetellen. Minä en pyydä sinulta avioeroa! Anna -minulle passi matkaa varten, siinä kaikki. - --- Mutta miksi sinä et tahdo avioeroa? kysyi tohtori alkaen harmistua. -Sinäpä olet omituinen nainen. Kerrassaan omituinen! Jos sinä todellakin -olet mieltynyt häneen ja hän myöskin rakastaa sinua, ette teidän -asemassanne kumpikaan voi ajatella mitään parempaa kuin avioliitto. -Ethän sentään pelkkää löyhää suhdetta...? - --- Minä ymmärrän teidät, sanoi rouva edeten hänestä, ja hänen -kasvoilleen levisi pahanilkinen, kostonhimoinen ilme. Ymmärrän teidät -mainiosti. Olette kyllästynyt minuun, tahdotte päästä minusta ja -sentähden saada minusta avioeron. Kiitän teitä, mutta en ole niin hölmö -kuin ehkä luulette. Avioeroon en suostu, enkä lähde luotanne, en lähde, -en lähde! Ensiksikään en tahdo menettää yhteiskunnallista asemaani -- -jatkoi rouva hätäisesti, ikäänkuin peläten, että häntä estettäisiin -puhumasta. Toiseksi, olen jo kaksikymmenseitsemänvuotias, mutta Ris on -vain kahdenkymmenen kolmen; vuoden kuluttua hän kyllästyy minuun ja -jättää minut. Ja kolmanneksi, jos tahdotte tietää, en voi taata, että -minunkaan ihastukseni kestäisi kauan... Siitä saatte! Minä en lähde -luotanne! - --- Siinä tapauksessa minä ajan sinut pois! huusi Nikolai Jevgrafitsh -polkien jalkaansa. Ajan sinut kadulle, senkin kunnoton, alhainen -nainen! - --- Saadaanpa nähdä! sanoi rouva ja poistui. - -Ulkona oli aikoja sitten aamu valjennut, mutta tohtori istui yhä -kirjoituspöytänsä ääressä kuljettaen kynää paperilla ja kirjoittaen -konemaisesti: - -"K. Herra... Pieni jalka..." - -Tai hän asteli huoneessa ja pysähtyi sattumalta vierashuoneen seinällä -riippuvan valokuvan eteen, joka oli otettu seitsemän vuotta sitten, -heti häiden jälkeen, ja katseli sitä kauan. Se oli perhekuva: appi, -anoppi, hänen vaimonsa Olga Dmitrijevna kaksikymmenvuotiaana ja hän -itse nuorena, onnellisena aviomiehenä. Appi -- sileäksi ajeltu, -pönäkkä, viekas ja rahanahne salaneuvos; anoppi, lihava nainen, jolla -on alhaiset ja petomaiset piirteet kuin hillerillä ja joka -järjettömästi rakastaa tytärtään ja auttaa häntä kaikessa; jos tämä -vaikka kuristaisi miehensä, ei äiti sanoisi hänelle nuhteen sanaakaan, -vaan kätkisi hänet liepeisiinsä. Olga Dmitrijevnankin kasvonpiirteet -ovat alhaiset ja petomaiset, mutta paljoa ilmehikkäämmät ja rohkeammat -kuin äidin; hän ei ole enää hilleri, vaan isompi peto! Mutta Nikolai -Jevgrafitsh itse näyttää valokuvassa yksinkertaiselta, hyväntahtoiselta -mieheltä; hyvänsuopa seminaarilaishymy levitteleikse hänen kasvoillaan, -joista päättäen hän viattomuudessaan uskoo, että tuo rosvojoukko, johon -kohtalo on hänet sattumalta sysännyt, antaa hänelle sekä onnea että -runoutta, vieläpä kaikkea sitä, mitä hän on haaveillut laulaessaan -ylioppilaana: "Ken ei rakasta, tuhoaa elämän nuoren..." - -Ja taas hän epätoivoisena ihmetteli itsekseen, kuinka hän, maalaispapin -poika, kasvatukseltaan hengellinen seminaristi, yksinkertainen ja suora -mies, on voinut näin auttamattomasti antautua tuon mitättömän, -valheellisen, kehnon, alhaisen, luonteeltaan hänelle perin oudon -olennon valtaan. - -Kun hän kello yksitoista puki takin ylleen ajaakseen sairaalaan, astui -sisäkkö työhuoneeseen. - --- Mitä tahdotte? kysyi tohtori. - --- Rouva on noussut ja pyytää niitä kahtakymmentäviittä ruplaa, jotka -olette luvannut hänelle. - - - - -"ANNA" KAULASSA - - -I. - -Vihkimisen jälkeen ei ollut edes kevyttäkään ateriaa; nuoret joivat -maljansa, pukeutuivat matkalle ja ajoivat rautatieasemalle. -Iloisen hääjuhlan ja illallisten, musiikin ja tanssin sijaan oli -pyhiinvaellusmatka kahdensadan virstan päähän. Useat hyväksyivät tämän -sanoen, että Modest Alekseitsh on jo vanhanpuoleinen ja huomattavassa -asemassa oleva mies ja että iloiset häät saattaisivat näyttää hyvinkin -sopimattomilta; sitäpaitsi olisi hyvin ikävä kuulla tanssimusiikkia, -kun viisikymmenkaksivuotias virkamies nai nuoren neitosen, joka -vastikään on täyttänyt kahdeksantoista. Puhuttiin myöskin, että Modest -Alekseitsh periaatteen miehenä ryhtyi hommaamaan tätä matkaa luostariin -oikeastaan sitä varten, jotta hänen nuori vaimonsa ymmärtäisi, että hän -avioliitossakin asettaa uskonnon ja siveyden ensi sijalle. - -Nuoria saatettiin. Joukko virkaveljiä ja sukulaisia seisoi malja -kädessä odottaen junan lähtöä huutaakseen hurraata, ja Pjotr Leontitsh, -morsiamen isä, päässä silinterihattu ja yllään pitkä virkanuttu, -kurottautui jo hieman juopuneena ja hyvin kalpeana malja kädessä vaunun -ikkunaa kohti ja sanoi rukoilevasti: - --- Anjuta! Anja! Anja, sana vain! - -Anja kumartui ikkunasta hänen puoleensa, ja isä kuiskasi tyttärelleen -jotakin ympäröiden hänet viinin löyhkällä, puhalsi korvaan -- mitään ei -siitä voinut ymmärtää -- ja teki ristinmerkin hänen kasvoilleen, -rinnalleen ja käsilleen; sitä tehdessään hänen hengityksensä vavahteli -ja silmissään kimalteli kyyneleitä. Mutta Anjan veljet Petja ja -Andrjushka, jotka olivat kymnasisteja, nykivät isäänsä nutun liepeistä -ja kuiskasivat hämillään: - --- Isä, ei enää... Isä, ei saa... - -Kun juna lähti liikkeelle, näki Anja isänsä hoiperrellen juoksevan -jonkin matkaa vaunun vieressä läikyttäen viiniä lasistaan. Kuinka -säälittäviltä, mutta hyväntahtoisilta isän kasvot näyttivätkään! - --- Hurra-a! huusi isä. - -"Nuori pari" jäi kahden. Modest Alekseitsh katseli ympärilleen -vaunuosastossa, asetteli matkatavaroita hyllyille ja istuutui hymyillen -vastapäätä nuorta vaimoaan. Hän oli keskikokoinen, lihava, pöhöttynyt, -hyvin syötetty virkamies; hänellä oli pitkät poskiparrat, mutta viiksiä -ei ensinkään, ja hänen sileäksi ajeltu, pyöreä, selväpiirteinen -leukansa oli kuin siloinen kantapää. Kaikkein luonteenomaisinta hänen -kasvoissaan oli se, ettei hänellä ollut viiksiä ja että tuo paljas -viiksien paikka vähitellen muuttui molemmin puolin lihaviksi, -hyytelömäisesti värähteleviksi poskiksi. Hän käyttäytyi arvokkaasti, -hänen liikkeensä olivat hitaat, pehmeät. - --- En saata mitenkään olla muistelematta erästä seikkaa, aloitti hän -hymyillen. Viisi vuotta sitten, kun Kosorotov sai pyhän Annan -ritarikunnan toisen luokan merkin ja tuli siitä kiitämään, hänen -ylhäisyytensä lausui: "Teillä on siis nyt kolme Annaa: yksi -napinlävessä, kaksi kaulassa". Siihen aikaan oli nimittäin Kosorotovin -suulas ja kevytmielinen vaimo, Anna nimeltään, vastikään palannut -kotiin takaisin. Toivon, että kun minä saan Annan toisen luokan merkin, -hänen ylhäisyydellään ei ole syytä sanoa minulle samoin. - -Modest Alekseitsh hymyili pienillä silmillään. Ja Anja hymyili myöskin, -mutta pelkäsi, että tuo mies saattaa milloin hyvänsä suudella häntä -paksuilla, kosteilla huulillaan, mistä hänellä ei enää ole oikeutta -kieltäytyä. Pöhöttyneen miehen pehmeät liikkeet peloittivat häntä, -hänen oli kauhea, iljettävä olla. Modest Alekseitsh nousi, otti -hätäilemättä ritarimerkin kaulastaan, hännystakin ja liivit yltään ja -pukeutui yönuttuun. - --- Kas niin, virkahti hän istuutuen Annan viereen. - -Anja muisteli, kuinka kiusallista vihkiminen oli ollut, kun hänestä oli -näyttänyt, että sekä pappi että vieraat ja kaikki kirkossa läsnäolevat -olivat surullisesti katselleet häntä: miksi, miksi hän, noin hempeä, -kaunis neitonen menee tuolle iäkkäälle herrasmiehelle? Vielä tänä -aamuna hän oli riemuinnut siitä, että kaikki oli lopultakin järjestynyt -niin hyvin, mutta vihkimisen aikana ja nyt vaunussa hän tunsi itsensä -syylliseksi, petetyksi, ja naurunalaiseksi. Rikkaalle miehelle hän oli -mennyt vaimoksi, mutta rahaa hänellä ei kuitenkaan ollut, vihkimäpuku -oli neulottu velaksi, ja kun isä ja veljet olivat häntä tänään -saattaneet, hän oli nähnyt heidän kasvoistaan, ettei heilläkään ollut -ropoakaan. Saanevatkohan he tänään illallistakaan? Entä huomenna? Ja -hänestä tuntui siltä, kuin hänen isänsä ja veljensä istuisivat nyt -ilman häntä nälkäisinä ja saman ikävän vallassa kuin ensimmäisenä -iltana äidin kuoltua. - -"Voi kuinka onneton minä olen!" hän ajatteli. "Miksi olen näin -onneton?" - -Jäykän, naisiin tottumattoman miehen kömpelöön tapaan Modest Alekseitsh -kopasi häntä vyötäisiltä ja taputteli olkapäälle, mutta Anja ajatteli -rahoja, äitiään, tämän kuolemaa... Kun äiti oli kuollut, niin isä, -Pjotr Leontitsh, kymnaasin kaunokirjoituksen ja piirustuksen opettaja, -alkoi juopotella. Tästä seurasi puutetta. Pojilla ei ollut saappaita -eikä kalosseja, isä haastettiin oikeuteen, ryöstömies tuli, merkitsi -huonekalut... Millainen häpeä! Anjan täytyi hoitaa juoppoa isäänsä, -parsia veljien sukat, käydä torilla ostoksilla, ja kun ihmiset -ylistivät hänen kauneuttaan, nuoruuttaan ja siroa käytöstään, hänestä -tuntui kuin koko maailma olisi nähnyt hänen halpahintaisen hattunsa ja -jalkineissaan olevat reiät, joita oli koetettu musteella tahrata -näkymättömiksi. Ja öisin kyyneleitä ja hellittämätön, levoton ajatus, -että tuossa paikassa erottavat isän kymnaasista hänen heikkoutensa -tähden ja ettei isä kestä sitä, vaan kuolee pois niin kuin äitikin. -Alkoivatpa silloin muutamat naistuttavat hyöriä ja etsiä Anjalle kelpo -miestä. Pian löytyikin tämä Modest Alekseitsh, vanhanpuoleinen ja ruma, -mutta rahakas. Hänellä on satatuhatta pankissa ja oma perintötila, -jonka hän vuokraa pois. Hän on periaatteen mies ja hänen ylhäisyytensä -suosiossa. Hänen on helppo, niin kerrottiin Anjalle, saada -hänen ylhäisyydeltään lippunen kymnaasin rehtorille, vieläpä -tarkastajallekin, jottei Pjotr Leontitshia erotettaisi... - -Anjan muistellessa näitä yksityiskohtia tulvahti yhtäkkiä musiikkia ja -meluavia ääniä avoimesta ikkunasta. Juna seisahti pysäkille. -Asemasillan takana, kansanjoukossa, soitettiin iloisesti hanuria ja -halpaa, vinkuvaa viulua, mutta kauempaa, korkeiden koivujen ja -poppelien, kuun hopeoimien huviloiden takaa kuului sotilasorkesterin -soittoa: huviloilla oli tanssi-iltama. Asemasillalla käyskenteli -huvila-asukkaita ja kaupunkilaisia, jotka olivat saapuneet tänne -hengittämään raikasta ilmaa. Siellä oli muiden muassa Artynov, koko -tämän huvilaryhmän omistaja, rikas, kookas, uhkea, tumma, -armeenialaisen näköinen mies, jolla oli ulkonevat silmät ja hyvin -omituinen puku. Hänellä oli nimittäin yllään värillinen, rinnan -kohdalta napitettu paita, jalassa pitkävartiset saappaat kannuksineen, -ja olkapäältä riippui musta viitta, joka laahuksena ulottui maahan -saakka. Hänen jäljessään seurasi kaksi vinttikoiraa terävä kuono -riipuksissa. - -Anjan silmissä kimalteli vielä kyyneleitä, mutta hän ei muistellut enää -äitivainajaansa, ei rahoja, ei häitä, vaan puristi tuttujen -kymnasistien ja upseerien käsiä iloisesti nauraen ja sanoen vilkkaasti: - --- Hyvää päivää! Mitä kuuluu? Kuinka jaksatte? - -Anja oli tullut vaunusillalle kuutamoon ja asettunut niin, että hänet -kokonaan nähtäisiin uudessa, komeassa puvussaan. - --- Miksi juna tässä seisoo? hän kysyi. - --- Odotetaan postijunaa, vastattiin hänelle. - -Huomattuaan, että Artynov katseli häntä, Anja veikeästi siristi -silmiään ja alkoi kuuluvasti puhua ranskaa. Siksi, että hänen oma -äänensä kajahti niin kauniisti, että kuului soittoa ja kuu kuvastui -lammen pintaan, ja että Artynov, tuo kuuluisa Don Juan ja naisten -suosikki, niin halukkaasti ja uteliaasti katseli häntä, sekä siksi, -että kaikkien oli hauska, hänkin yhtäkkiä riemastui, ja kun juna sitten -lähti liikkeelle ja tutut upseerit hyvästiksi tekivät kunniaa, hän jo -alkoi hyräillä polkkaa, jota sotilassoittokunta parastaikaa -kajahdutteli jostakin puiden takaa. Ja hän palasi vaunuun sillä -mielellä, kuin hänelle asemasillalla olisi vakuutettu, että hän -kaikesta huolimatta tulee onnelliseksi. - -Vastanaineet viipyivät luostarissa kaksi päivää ja palasivat sitten -kaupunkiin. He asuivat valtion huoneistossa. Kun Modest Alekseitsh oli -lähtenyt virkaansa, Anja soitteli pianoa tai itki ikävästä tai -loikoili leposohvalla romaaneja lukien tai katseli muotilehtiä. -Modest Alekseitsh söi vahvan päivällisen ja puhui politiikasta, -virkamääräyksistä, ylennyksistä, palkinnoista sekä siitä, että pitää -ahertaa, ettei perhe-elämä ole huvittelua, vaan velvollisuus, että -kopeekka on ruplan alku ja että hän korkeimmalle tässä maailmassa -asettaa uskonnon ja siveyden. Ja pitäen pöytäveistä kuin miekkaa -kädessään hän lausui: - --- Jokaisella ihmisellä täytyy olla velvollisuutensa! - -Mutta Anja kuunteli häntä pelokkaasti voimatta syödä ja nousi pöydästä -tavallisesti nälkäisenä. Päivällisen jälkeen mies levähti ja kuorsasi -lujasti, mutta Anja lähti omaistensa luo. Hänen isänsä ja veljensä -katselivat häntä hieman omituisesti, ikäänkuin olisivat juuri ennen -hänen tuloaan tuominneet häntä siitä, että hän rahojen tähden meni -naimisiin epämiellyttävälle, saidalle, ikävälle miehelle. Anjan -kahiseva puku ja korut, yleensä suuren maailman naisen olemus vaivasi -ja loukkasi heitä. Hänen läsnäollessaan he olivat hieman hämillään -eivätkä tienneet, mistä hänen kanssaan puhuisivat; mutta he rakastivat -häntä kuitenkin entiseen tapaan, eivätkä olleet vieläkään tottuneet -syömään päivällistä ilman häntä. Anja istuutui pöytään ja söi heidän -kanssaan kaalikeittoa, puuroa ja perunoita, jotka oli paistettu talille -haisevassa lampaanrasvassa. Pjotr Leontitsh kaasi vapisevin käsin -pullosta ja ryyppäsi hätäisesti, ahneesti, samalla inhoten, otti sitten -toisen ryypyn, sitten kolmannen... Petja ja Andrjushka, hänen laihat, -kalpeat, suurisilmäiset poikansa, ottivat pullon ja sanoivat hämillään! - --- Ei saa, isä!... Riittää jo, isä!... - -Ja Anja tuli myöskin levottomaksi ja pyysi isää olemaan enempää -juomatta, mutta tämä tulistui yhtäkkiä ja löi nyrkkiä pöytään. - --- Minä en anna kenenkään pitää itseäni tarkastuksen alaisena! huusi -hän. Lurjukset! Minä ajan teidät kaikki pellolle! - -Mutta hänen äänessään oli heikkoutta ja hyväsydämisyyttä, eikä kukaan -pelännyt häntä. Päivällisen jälkeen Pjotr Leontitsh tavallisesti -laittihe koreaksi; kalpeana, leuka parranajosta haavoittuneena, -kurkottaen kapeaa kaulaansa hän kokonaisen puolituntisen seisoi -kuvastimen edessä somistaen itseään, kammaten tukkaansa, kiertäen -viiksiään, pirskottaen päälleen hajuvesiä, sitoen kaulaliinaa, veti -sitten hansikkaat käteensä, pani silinterihatun päähänsä ja lähti -yksityistunneille. Mutta jos oli pyhäpäivä, hän jäi kotiin ja maalasi -öljyväreillä ja soitti harmoonia, joka pihisi ja puhisi; hän koetti -saada siitä kauniita, sointuvia ääniä ja innostui laulamaankin, tai hän -suuttui pojilleen: - --- Lurjukset! Ilkiöt! Soittokoneeni ovat tärvelleet. - -Iltaisin Anjan mies pelasi korttia virkaveljiensä kanssa, jotka asuivat -saman katon alla valtion talossa. Pelin aikana seurustelivat -virkamiesten rumat, mauttomasti pukeutuneet, raa'at, piikamaiset vaimot -keskenään; silloin punottiin juonia, yhtä rumia ja mauttomia kuin -virkamiesten vaimot itsekin. Toisinaan Modest Alekseitsh lähti -Anjan kanssa teatteriin. Väliajoilla hän ei päästänyt vaimoaan -askeltakaan luotaan, vaan talutti häntä käsivarresta käytävissä ja -ravintolasalissa. Kumarrettuaan jollekulle hän heti sen jälkeen -kuiskasi Anjalle: "Valtioneuvos... Käy hänen ylhäisyytensä luona..." -tai: "Varakas mies... oma talo..." Kun he kulkivat tarjoilupaikan sivu, -teki Anjan kovasti mieli jotakin makeaa; hän piti suklaasta ja -omenapiirakoista, mutta rahaa hänellä ei ollut, eikä hän mieheltään -kehdannut pyytää. Modest Alekseitsh otti päärynän; pyöritteli sitä -sormissaan ja kysyi epäröiden: - --- Paljonko maksaa? - --- Kaksikymmentäviisi kopeekkaa. - --- Vai niin! virkkoi hän ja pani päärynän entiselle paikalle. Mutta kun -oli hieman noloa poistua tarjoilupöydän luota ostamatta mitään, hän -pyysi seltterivettä ja joi yksin koko pullon, että kyyneleitä kohosi -silmiin; Anja vihasi häntä silloin. - -Tai hän sävähdettyään punaiseksi virkahti hätäisesti vaimolleen: - --- Tervehdi tuota vanhaa rouvaa! - --- Mutta minä en tunne häntä. - --- Yhdentekevää. Hän on rahatoimikamarin päällikön rouva! Tervehdi, -sanon sinulle! murahti Modest Alekseitsh itsepäisesti. Ei sinun kaulasi -siitä katkea. - -Anja tervehti eikä hänen kaulansa katkennutkaan, mutta kovin -kiusallista se vain oli. Hän teki kaikki, mitä hänen miehensä tahtoi, -ja kiukutteli itselleen siitä, että mies oli pettänyt hänet -pahanpäiväisesti kuin minkäkin hölmön. Anja oli mennyt naimisiin -yksinomaan rahojen tähden; mutta nyt hänellä olikin vielä -vähemmän rahoja kuin ennen. Isä antoi aina, vaikkapa vain -kaksikymmenkopeekkaisen, mutta nyt -- ei edes kopeekkaa! Hän ei voinut -ottaa salaa tai pyytää, sillä hän pelkäsi miestään, että vapisi. -Hänestä tuntui siltä, kuin hän olisi jo kauan sitten tuntenut -sielussaan kammoa tätä miestä kohtaan. Kymnaasin rehtori oli hänen -lapsuudessaan ollut kuin uhkaava, kauhea voima, joka ukkospilven tai -veturin tavoin oli syöksynyt päin valmiina murskaamaan, mitä eteen -sattui, ja toinen tuollainen voima, josta kotona oli aina puhuttu ja -jota oli syystä tai toisesta aina pelätty, oli hänen ylhäisyytensä. -Sitäpaitsi oli vielä kymmenkunta pienempää voimaa, nimittäin ankarat, -järkähtämättömät kymnaasin opettajat ajeltuine viiksineen, ja nyt -vihdoin Modest Alekseitsh, periaatteen mies, joka kasvoiltaankin oli -rehtorin näköinen. Ja Anjan mielikuvituksessa kaikki nämä voimat -sulautuivat yhteen ja ahdistivat suuren, peloittavan jääkarhun hahmossa -heikkoja ja syyllisiä, sellaisia kuin hänen isänsä. Eikä hän uskaltanut -vastustaa, vaan hymyili väkinäisesti ja ilmaisi teeskenneltyä -tyytyväisyyttä, kun häntä raa'asti hyväiltiin ja häväistiin -syleilyillä, jotka häntä kauhistuttivat. - -Vain kerran Pjort Leontitsh oli rohjennut pyytää vävyltään -kahtakymmentäviittä ruplaa lainaksi maksaakseen jonkin hyvin -vastenmielisen velan. Mutta millaisen tuskan ja vaivan takana se -olikaan! - --- Hyvä on, lainaan teille, sanoi Modest Alekseitsh tovin mietittyään, -mutta sanon jo edeltäpäin, että enempää en auta teitä, jollette lakkaa -juopottelemasta. Valtion virkamiehelle on sellainen heikkous -häpeällistä. En malta tässä olla teille huomauttamatta sitä yleisesti -tunnettua tosiasiaa, että juomahimo on vienyt perikatoon monta -kyvykästä miestä, kun he sitävastoin tästä paheesta kieltäytymällä -olisivat aikaa voittaen voineet kohota hyvinkin huomattavaan asemaan. - -Ja sitten seurasi pitkiä selityksiä: "sen mukaan kuin"... "siltä -kannalta katsoen"... "yllä olevan perusteella", mutta Pjotr Leontitsh -parka kärsi alennustilastaan ja tunsi kovaa halua saada juopotella. - -Ja poikien, jotka tulivat Anjan luo vieraisiin, jalassa tavallisesti -rikkinäiset saappaat ja yllään kulunut puku, täytyi myöskin kuunnella -ohjesääntöjä. - --- Jokaisella ihmisellä täytyy olla velvollisuutensa! selitti heille -Modest Alekseitsh. - -Mutta rahaa hän ei heille antanut. Anjalle hän kuitenkin lahjoitti -sormuksia, rannerenkaita ja rintaneuloja sanoen, että nämä esineet ovat -hyvin tarpeellisia pimeiden päivien varalta. Ja useasti hän avasi -vaimonsa piirongin ja teki tarkastuksen: olivatkohan vain kaikki -esineet tallella. - - -II. - -Sillä välin oli tullut talvi. Jo hyvän aikaa ennen joulua ilmoitettiin -sanomalehdissä, että 29 päivänä joulukuuta "toimeenpannaan" -aatelisseuran huoneistossa tavanmukaiset talvitanssiaiset. Joka ilta -kortinpeluun jälkeen Modest Alekseitsh kuiskaili innokkaasti -virkatoveriensa vaimojen kanssa luoden silloin tällöin huolestuneen -katseen Anjaan ja käveli sitten kauan huoneessaan ajatellen jotakin. -Vihdoin kerran myöhään illalla hän pysähtyi Anjan eteen sanoen: - --- Sinun pitää ompeluttaa itsellesi tanssiaispuku. Ymmärrätkö? Mutta -muista neuvotella asiasta Maria Grigorjevnan ja Natalia Kusminishnan -kanssa. - -Ja hän antoi Anjalle sata ruplaa. Tämä otti rahat ja tilasi -tanssiaispuvun neuvottelematta siitä kenenkään kanssa. Isälleen hän -siitä kyllä mainitsi, mutta muuten hän koetti kuvitella mielessään, -kuinka hänen äitinsä olisi pukeutunut tanssiaisiin. Hänen -äitivainajansa oli nimittäin aina pukeutunut kuosikkaasti ja ottanut -Anjan mukaansa puettuaan hänetkin siroksi kuin nuken; sitäpaitsi hän -oli opettanut tyttärensä puhumaan ranskaa ja tanssimaan masurkkaa -erittäin hyvin (ennen naimisiin menoaan hän oli ollut viisi vuotta -kotiopettajattarena). Anja osasi äitinsä tavoin tehdä vanhasta puvusta -uuden, pestä bensiinillä hansikkaita, vuokrata kallisarvoisia esineitä -ja niinkuin äitikin siristää silmiänsä, sorahdutella puheessaan, -asettua kauniisiin asentoihin, innostua kovasti, milloin se oli -tarpeen, tai katsoa surullisesti ja salaperäisesti. Isältään hän oli -perinyt tukan ja silmien tumman värin, hermostuneisuuden ja tavan aina -somistautua. - -Kun Modest Alekseitsh puolisen tuntia ennen tanssiaisiin menoa astui -takitta Anjan luo pannakseen hänen suuren kuvastimensa edessä -ritarimerkin kaulaansa, hän hurmautuneena Anjan kauneudesta ja uuden -tanssiaispuvun loistosta ja henkevyydestä erittäin tyytyväisenä kampasi -poskipartojaan jutellen: - --- Katsopas vain... kylläpä oletkin!... Anjuta! jatkoi hän sitten -muuttaen yhtäkkiä äänensä juhlalliseksi. Minä olen tehnyt sinut -onnelliseksi, mutta tänään voit sinä tehdä minut onnelliseksi. Pyydän -sinua, ole hyvä, ja esittäydy hänen ylhäisyytensä rouvalle! Jumalan -tähden tee se! Hänen kauttaan minä voin päästä vanhemmaksi -esittelijäsihteeriksi. - -He ajoivat tanssiaisiin. Aatelisseuran huoneiston ovenvartija avasi -heille oven, ja he astuivat eteiseen. Siellä oli vaatenaulakoita täynnä -turkkeja, hyöriviä palvelijoita ja avokaulaisia naisia, jotka -viuhkoillaan suojelivat itseään vedolta, ja siellä haisi valokaasulle -ja sotilaille. Kun Anja astuessaan miehensä taluttamana portaita ylös -kuuli soittoa ja näki itsensä kokonaan suuren suuresta, monien tulien -valaisemasta kuvastimesta, heräsi hänen rinnassaan riemu ja tuo -samainen onnen aavistus, jota hän oli tuntenut sinä kuutamoisena iltana -pysäkillä. Hän käveli ylpeänä, itsetietoisena, ensikertaa tuntien -olevansa nainen eikä tyttö, ja jäljitteli tahtomattaan äitivainajansa -käyntiä ja eleitä. Ja ensikertaa eläessään hän tunsi olevansa rikas ja -vapaa. Eipä hänen miehensä läsnäolokaan häntä ensinkään painostanut, -sillä astuessaan juhlahuoneiston kynnyksen yli hän oli jo -vaistomaisesti aavistanut, että hänen vanhan miehensä läsnäolo ei -lainkaan alenna häntä, vaan päinvastoin antaa hänelle tuon viehkeän -salaperäisyyden leiman, joka niin miellyttää miehiä. Suuressa salissa -kajahti jo orkesterin soitto, ja tanssi alkoi. Valtion asunnosta -tulleena, valon, kirjavuuden, soiton ja humun mukaansa tempaamana Anja -loi katseen ympäri salia ja ajatteli: "Ah, kuinka ihanaa!" ja erotti -heti joukosta kaikki tuttavansa, kaikki, jotka hän oli ennen tavannut -iltamissa tai huveissa, kaikki nuo upseerit, opettajat, asianajajat, -virkamiehet, tilanomistajat, hänen ylhäisyytensä, Artynovin ja kaikki -hienoimmat, siropukuiset, avorintaiset, kauniit ja rumat seuranaiset, -jotka jo olivat asettuneet paikoilleen hyväntekeväisyysmyyjäisten -mökkeihin ja majoihin aloittaakseen myynnin köyhien hyväksi. Kookas -upseeri -- Anja oli tutustunut häneen Vanhalla Kiovan kadulla -koulutyttönä eikä muistanut enää hänen nimeään -- ilmestyi ikäänkuin -maasta nousten hänen eteensä ja pyysi häntä valssiin. Ja Anja lensi -miehensä luota, ja hänestä tuntui jo siltä, kuin hän olisi purjehtinut -myrskyisellä merellä miehensä jäädessä kauaksi rannalle... Anja tanssi -intohimoisesti, innostuneesti valssia, polkkaa, katrillia, siirtyen -käsivarsilta toisille, huumautuen humusta ja musiikista, sekoittaen -venäjän- ja ranskankieltä keskenään, sorahdutellen puhuessaan ja -nauraen, eikä ajatellut miestään, ei ketään eikä mitään. Hänellä oli -hyvä menestys miesten parissa, se oli selvää, eikä toisin saattanut -ollakaan. Hän hengitti kiivaasti innostuksesta, puristeli -suonenvedontapaisesti viuhkaansa ja tahtoi juoda. Isä Pjotr Leontitsh, -yllään rypistynyt hännystakki, joka haisi bensiinille, astui hänen -luokseen tarjoten lautasta, jolla oli punaista jäätelöä. - --- Sinä olet lumoava tänään, sanoi hän ihaillen tytärtään. En ole ikinä -vielä näin kovasti säälinyt sitä, että jo olet joutunut naimisiin... -Miksi? Minä tiedän, sinä teit sen meidän tähtemme, mutta... hän veti -vapisevin käsin tukun seteleitä taskustaan: tänään olen saanut rahaa -tunneistani ja maksan velkani sinun miehellesi. - -Anja pisti lautasen hänen käteensä, ja joku kiidätti hänet tanssin -tahdissa kauas. Ritarinsa olan yli hän vilahdukselta näki isänsä -liukuvan parkettia pitkin, kietovan kätensä jonkin naisen vartalolle ja -lähtevän tämän kanssa kiitämään pitkin salia. - --- Kuinka viehättävä hän onkaan, kun hän on selvällä päällä! ajatteli -Anja. - -Masurkkaa Anja tanssi saman kookkaan upseerin kanssa. Tämä käveli -arvokkaasti ja raskaasti kuin säkki, liikutteli olkapäitään ja -kohotteli rintaansa, tuskin polki jalallaan -- häntä ei lainkaan -haluttanut tanssia, mutta Anja liiteli hänen ympärillään ärsyttäen -häntä kauneudellaan ja kaulansa alastomuudella; hänen silmänsä -säihkyivät kiihkoa, liikkeensä olivat intohimoiset, mutta upseeri kävi -yhä välinpitämättömämmäksi ja ojenteli hänelle käsiään armollisesti -kuin kuningas. - --- Hyvä, hyvä... huudettiin yleisön joukosta. - -Mutta vähitellen tempaisi innostus upseerinkin; hän vilkastui, tulistui -ja liikkui keveästi, notkeasti, ja Anja katsoi häneen ikäänkuin hän -olisi ollut kuningatar ja tuo hänen orjansa. Silloin hänestä tuntui, -kuin koko sali olisi katsonut häneen, kuin kaikki nuo ihmiset olisivat -olleet kateellisia heille. Kookas upseeri oli tuskin ennättänyt kiittää -häntä, kun yleisö yhtäkkiä alkoi tehdä tietä, ja miehet ojentautuivat -niin omituisen suoriksi kädet riippuen sivuilla... Hänen ylhäisyytensä -asteli Anjaa kohti, hännystakissaan kaksi tähteä. Niin juuri, hänen -ylhäisyytensä astui Anjaa kohti, sillä hän katsoi suoraan tähän -hymyillen makeasti ja pureksien samalla huuliaan; niin hän teki aina, -kun näki kauniita naisia. - --- Hyvin hauskaa, hyvin hauskaa... aloitti hän. Minäpä lähetän miehenne -päävahtiin, koska hän tähän saakka on meiltä salannut tuollaisen -aarteen. Tulin vaimoni puolesta... jatkoi hän ojentaen Anjalle kätensä. -Teidän täytyy auttaa meitä... N-niin... Teille pitää antaa palkinto -kauneudestanne... kuin Amerikassa... N-niin... Amerikkalaiset naiset... -Vaimoni odottaa teitä kärsimättömästi. - -Hänen ylhäisyytensä vei Anjan mökkiin iäkkään rouvansa luo, jonka -kasvojen alaosa oli niin suhteettoman suuri, että näytti siltä kuin hän -olisi pitänyt suurta kiveä suussaan. - --- Auttakaa meitä! sanoi rouva nenäänsä. Kaikki kauniit naiset toimivat -hyväntekeväisyysmyyjäisissä, te vain huvittelette. Miksi ette tahdo -auttaa meitä? - -Hän lähti pois, ja Anja asettui arvon rouvan paikalle hopeisen -samovaarin ääreen, jossa alkoi heti vilkas myynti. Lasillisesta teetä -ei Anja ottanut ruplaa vähempää, ja kookkaan upseerinsa hän sai juomaan -kolme lasillista. Astuipa siihen Artynov, tuo mulkosilmäinen pohatta, -joka poti hengenahdistusta, mutta hänen yllään ei ollut nyt tuota -kummallista pukua, jossa Anja oli nähnyt hänet kesällä, vaan hän oli -hännystakissa, niinkuin muutkin. Hellittämättä katsettaan Anjasta hän -joi lasin samppanjaa ja maksoi siitä sata ruplaa, joi sitten teetä ja -maksoi siitäkin sata -- ja kaiken tämän hän teki ääneti kärsien -hengenahdistusta... Anja kutsui ostajia luokseen ja otti heiltä rahaa -varmasti vakuutettuna siitä, että hänen hymynsä ja silmäyksensä -tuottivat näille sulaa nautintoa. Hän käsitti jo, että hänet oli luotu -yksinomaan tätä humuavaa, loistavaa, hymyilevää elämää varten -soittoineen, tansseineen, ihailijoineen, ja tuo entinen uhkaava, -musertava voima näytti hänestä nyt naurettavalta. Hän ei pelännyt enää -ketään ja sääli vain sitä, ettei äiti saanut olla yhdessä iloitsemassa -hänen menestyksestään. - -Pjotr Leontitsh, joka jo oli käynyt kalpeaksi, mutta pysyttelihe vielä -tukevasti jaloillaan, läheni mökkiä ja pyysi ryypyn konjakkia. Anja -punastui peläten, että hän sanoisi jotakin sopimatonta (häntä jo -hävetti, että hänen isänsä oli niin köyhä, niin tavallinen), mutta -Pjotr Leontitsh tyhjensi lasinsa sopimattomuuksia puhumatta, heitti -rahatukustaan kymmenruplasen ja poistui arvokkaasti sanaakaan -sanomatta. Vähän myöhemmin Anja näki isänsä kulkevan _grand rond'issa_, -ja nyt tämä jo horjahteli ja huuteli jotakin naisensa suureksi -mielipahaksi. Ja Anjan mieleen muistui, kuinka isä kolmisen vuotta -sitten eräissä tanssiaisissa samalla tavoin horjahteli ja huuteli, mikä -päättyi siihen, että järjestyksenvalvoja vei hänet kotiin nukkumaan ja -että seuraavana päivänä rehtori uhkasi erottaa hänet virasta. Kuinka -sopimattomaan aikaan tämä johtuikaan mieleen! - -Kun samovaarit oli mökeissä sammutettu ja kun väsyneet -hyväntekijättäret olivat antaneet ansaitsemansa rahat tuolle iäkkäälle -rouvalle, jolla näytti olevan kivi suussa, tuli Artynov tarjoamaan -käsivartensa Anjalle ja viemään hänet saliin, johon oli katettu -illallispöytä kaikille hyväntekeväisyysmyyjäisiin osaaottaneille. -Illallispöytään istuutui parikymmentä henkilöä, ei enempää, mutta -sittenkin oli hyvin meluisaa. Hänen ylhäisyytensä kohotti maljan: -"Tässä komeassa ruokasalissa on paikallaan juoda malja helppohintaisten -ruokalain menestykseksi, niitä tämäniltaisetkin hyväntekijäiset ovat -tarkoittaneet". Prikaatinkenraali esitti maljan "voimalle, jonka edessä -tykistökin vaikenee", ja kaikki riensivät kilistämään maljaa naisten -kanssa. Oli erittäin rattoisaa! - -Kun Anjaa saatettiin kotiin, aamu jo valkeni, ja palvelijattaret olivat -menossa torille. Iloisena, hieman päihtyneenä, täynnä uusia -vaikutelmia, uupuneena hän riisuutui, heittäytyi vuoteeseensa ja -nukahti heti... - -Kello kaksi päivällä herätti sisäkkö hänet ilmoittaen, että herra -Artynov oli saapunut tervehdykselle. Anja pukeutui nopeasti ja meni -vierashuoneeseen. Vähäsen myöhemmin saapui myös hänen ylhäisyytensä -kiittämään osanotosta hyväntekeväisyysmyyjäisiin. Hän katsoi makeasti -Anjaan pureskellen huuliaan, suuteli hänen pientä kättään ja pyysi -saada viipyä hetkisen; sitten hänkin meni. Mutta Anja seisoi keskellä -vierashuonetta hurmautuneena, ihmetellen, tahtomatta voida uskoa, että -hänen elämässään oli näin pian tapahtunut muutos, ihmeellinen muutos. -Samassa astui sisään hänen miehensä Modest Alekseitsh... Tämäkin -seisoi hänen edessään kasvoillaan samanlainen mielistelevä, makea, -orjamais-alamainen ilme, jollaisen Anja oli tottunut hänellä näkemään -hänen puhutellessaan vaikutusvaltaisia ja huomatuita henkilöitä. Ja -innokkaasti, mutta inhoten, halveksien, vakuutettuna siitä, ettei -hänelle mitään pahaa tapahtuisi, Anja sanoi lausuen selvästi joka -sanan: - --- Mene matkoihisi, tolvana! - -Tämän jälkeen Anjalla ei ollut enää ainoaakaan vapaata päivää, sillä -hän otti osaa milloin huvimatkoihin, milloin kävelyihin, milloin -seuranäytelmiin. Hän palasi joka päivä kotiin aamun tullen ja nukkui -vierashuoneen permannolla ja kertoi sitten liikuttavasti kaikille -nukkuvansa kukkien alla. Rahaa tarvittiin hyvin paljon, mutta hän ei -enää pelännyt Modest Alekseitshia, vaan tuhlasi tämän rahoja kuin -omiaan. Eikä hän pyytänyt, eikä vaatinut niitä, vaan lähetti hänelle -joko laskun tai paperilipun, jolle kirjoitti: "tämän tuojalle -maksettava kaksisataa ruplaa" tai "heti maksettava sata ruplaa". - -Pääsiäisenä Modest Alekseitsh sai Annan ritarikunnan toisen luokan -merkin. Kun hän tuli siitä kiittämään, hänen ylhäisyytensä laski -sanomalehden syrjään ja istuutui syvemmälle nojatuoliinsa. -- Teillä on -nyt siis kolme Annaa, sanoi hän tarkastellen valkoisia sormiaan ja -ruusunpunaisia kynsiään, yksi napinlävessä, kaksi kaulassa. - -Modest Alekseitsh painoi kaksi sormea huulilleen siltä varalta, jottei -nauraisi äänekkäästi, ja sanoi: - --- Nyt on vain odotettavissa pienen Vladimirin ilmaantuminen maailmaan. -Rohkenen pyytää teidän ylhäisyyttänne kummiksi. - -Hän viittasi hienosti Vladimirin ritarikunnan neljännen luokan -kunniamerkkiin ja kuvitteli jo mielessään, kuinka hän kaikkialla kertoo -tästä kekseliäästä ja rohkeasta sanasutkauksestaan. Hän aikoi sanoa -vielä jotakin yhtä onnistunutta, mutta hänen ylhäisyytensä nyökäytti -päätään ja syventyi sanomalehteensä... - -Mutta Anja ajeli yhä troikalla, lähti Artynovin kanssa -metsästysretkille, näytteli yksinäytöksisissä näytelmissä, oli -illallisilla ja kävi yhä harvemmin omaistensa luona. Nämä olivat jo -tottuneet syömään päivällistä ilman Anjaa. Pjotr Leontitsh joi entistä -enemmän, rahaa ei ollut, ja soittokonekin oli jo aikoja sitten myyty -veloista. Pojat, Petja ja Andrjushka, eivät päästäneet isäänsä enää -yksin kadulle ja seurasivat yhä häntä, jottei hän pääsisi kaatumaan. Ja -kun Anja ajoi Vanhalla Kiovan kadulla kolmivaljakolla heitä vastaan -Artynovin istuessa ajajan paikalla ohjaksissa, niin Pjotr Leontitsh -otti silinterihatun päästään ja aikoi huutaa jotakin tyttärelleen, -mutta Petja ja Andrjushka tarttuivat hänen käsivarsiinsa ja pyysivät -rukoilevasti: - --- Ei saa, isä... Ei saa... - - - - -"NAINEN, JOKA KULKEE KOIRAN KANSSA" - - -I. - -Kerrottiin, että rantakadulle oli ilmestynyt uusi henkilö: nainen, joka -kulkee koiran kanssa. Dmitri Dmitritsh Gurov, joka oli ollut Jaltassa -(Krimillä) pari viikkoa ja jo jonkin verran tottunut sikäläisiin -oloihin, innostui tarkastelemaan uusia tulokkaita. Istuessaan -huvimajassa Wernellä hän näki nuoren, vaaleaverisen, keskikokoisen -naisen, jolla oli barettihattu päässä, kulkevan pitkin rantakatua; -naisen jäljessä juoksi pieni valkoinen seurakoira. - -Ja sitten hän näki tuon naisen kaupungin puistossa ja esplanadilla -useita kertoja päivässä. Nainen käveli yksin sama barettilakki päässä -ja sama valkoinen koira mukanaan. Kukaan ei tiennyt hänen nimeään, -minkävuoksi hän sai olla yksinkertaisesti vain: "nainen, joka kulkee -koiran kanssa". - --- Jos hän on täällä ilman miestään ja tuttavia, arveli Gurov, eipä -olisi hullumpaa tutustua häneen. - -Gurov ei ollut vielä neljääkymmentä, mutta hänellä oli jo -kaksitoistavuotias tytär ja kaksi kymnaasia käyvää poikaa. Hänet oli -naitettu varhain, jo toisen vuoden ylioppilaana, ja nykyjään hänen -vaimonsa näytti ainakin puolta vanhemmalta kuin hän. Hänen vaimonsa oli -pitkä, tummakulmainen, ryhdikäs, arvokas käytökseltään ja, kuten hän -itsestään sanoi, ajatteleva nainen. Hän luki paljon, ei kirjoittanut -kirjeissä R-kirjainta, ja sanoi miestään Dimitriksi eikä Dmitriksi. -Tämä sitä vastoin piti kaikessa hiljaisuudessa vaimoaan lyhytjärkisenä, -ahdasmielisenä, rumana, vieroi häntä eikä viihtynyt kotonaan. Dmitri -Dmitritsh oli jo aikoja sitten alkanut olla uskoton vaimolleen, pettäen -tätä usein. Luultavasti juuri siksi hän melkein aina arvosteli naisia -kehnoiksi, ja kun hänen läsnäollessaan heistä puhuttiin, hän murahti -naisia tarkoittaen: - --- Alhaista rotua! - -Dmitri Dmitritsh oli mielestään kyllin viisastunut katkerista -kokemuksistansa, nimitti heitä miten milloinkin halutti, mutta ilman -tuota "alhaista rotua" hän ei vain voinut tulla toimeen paria -päivääkään. Miesten seurassa hänen oli ikävä ja vaikea olo, hän oli -vaitelias ja kylmä, mutta ollessaan naisten kanssa hän tunsi itsensä -vapaaksi ja tiesi, mitä heille piti puhua ja miten käyttäytyä; mutta -hän saattoi helposti myös vaieta heidän seurassaan. Hänen -ulkomuodossaan, luonteessaan, koko olemuksessaan oli jotakin puoleensa -vetävää ja selittämätöntä, mikä viehätti ja houkutteli naisia. Hän -tiesi sen, ja häntä itseäänkin veti jokin voima naisten pariin. - -Tavantakainen kokemus, todellakin katkera kokemus, oli jo aikoja -opettanut hänet ymmärtämään, että jokainen uusi naistuttavuus, joka -alussa tuntuu tekevän elämän niin suloiseksi ja vaihtelevaksi ja -näyttää niin ihanalta, hauskalta seikkailulta, muuttuu ehdottomasti -sekavaksi arvoitukseksi, ja tila käy vihdoin tukalaksi. Näin on -asianlaita ainakin säädyllisiin ihmisiin, etenkin moskovalaisiin -nähden, vaikka he ovatkin raskasmielisiä ja epäröiviä. Mutta jokainen -uusi naistuttavuus oli ikäänkuin salaa karkoittanut tuon kokemuksen -mielestä ja herättänyt halun elää, ja kaikki oli taas näyttänyt niin -yksinkertaiselta ja huvittavalta. - -Niinpä Dmitri Dmitritsh Gurov eräänä iltana istui syömässä päivällistä -kaupungin puistoravintolassa, kun barettilakkinen nainen tuli -kiirehtimättä ravintolaan ja istuutui viereiseen pöytään. Tuon naisen -ilme, käynti, puku, kampaus ilmaisi hänen olevan säätyläisen, -naimisissa, ensi kertaa Jaltassa ja yksin, sekä että hänen oli ikävä -täällä... Mitä kerrottiin sikäläisistä huonoista tavoista, siinä oli -paljon valhetta, ja Gurov halveksi tämänkaltaisia juttuja, sillä hän -tiesi niitä etupäässä sellaisten ihmisten sepittävän, jotka itse -mielellään olisivat tehneet syntiä, jos vain olisivat voineet. Mutta -kun tuo barettilakkinen nainen nyt istuutui kolmen askeleen päässä -hänestä olevaan viereiseen pöytään, Gurov muisti jutut helpoista -voitoistaan, matkoistaan vuoristoon, ja yhtäkkiä hänet valtasi -houkutteleva ajatus lyhytaikaisesta, ohimenevästä suhteesta, romaanista -tuntemattoman naisen kanssa, jonka nimeä hän ei edes tiennyt. - -Hän kutsui ystävällisesti naisen mukana olevaa pientä seurakoiraa -luokseen, ja kun se lähestyi, uhkasi sitä sormellaan. Koira murisi. -Gurov uhkasi taaskin. - -Nainen katsahti häneen, mutta loi samassa katseensa maahan. - --- Ei se pure, sanoi hän punastuen. - --- Saako sille antaa luun? Ja kun nainen nyökäytti päätään, kysäisi -Gurov kohteliaasti: Oletteko jo kauankin ollut Jaltassa? - --- Viisi päivää. - --- Minä olen ollut täällä jo toista viikkoa. - -He vaikenivat hetken. - --- Aika kuluu kyllä nopeasti, mutta väliin on täällä hirveän ikävä! -sanoi nainen katsomatta naapuriinsa. - --- On vain totuttu sanomaan, että täällä on ikävä. Kun asutaan kotona -Belevissa tai jossakin muualla, ei valiteta ikävää, mutta heti kun -tullaan tänne, sanotaan: "Voi kuinka ikävää! Kuinka hirveästi täällä -pölyää!" Voisi luulla sen, joka näin puhuu, saapuneen tänne Granadasta. - -Nainen nauroi. Sitten molemmat söivät ääneti kuin vento vieraat. Mutta -päivällisen päätyttyä he lähtivät yhdessä liikkeelle, ja heidän kesken -sukeutui leikkisä, kevyt keskustelu kuin ainakin vapaiden, tyytyväisten -ihmisten kesken, joista on yhdentekevä, minne he menevät, mitä puhuvat. -He kävelivät ja keskustelivat siitä, kuinka kummallinen valaistus meren -yllä oli; vesi sinersi niin pehmeästi ja lämpimästi, ja sen pintaa -pitkin valui kuun silta kultaisena juovana. He puhelivat myöskin, -kuinka tukahduttavaa on helteisen päivän jälkeen. Gurov kertoi olevansa -moskovalainen, koulutukseltaan filologi, mutta toimessa pankissa; sanoi -joskus harjoittaneensa laulua aikoen esiintyä yksityisessä oopperassa, -omistavansa kaksi taloa Moskovassa. Ja naisesta Gurov sai tietää, että -hän oli viettänyt lapsuutensa Pietarissa, mutta oli joutunut naimisiin -S:n kaupunkiin, jossa on asunut jo pari vuotta, että hän viipyy -Jaltassa vielä lähes kuukauden ja että hänen miehensä, joka myöskin -tahtoisi vähäsen levähtää, tulee mahdollisesti noutamaan häntä. Mutta -nainen ei mitenkään voinut selittää, missä hänen miehensä oli virassa --- kuvernementin hallituksessa vai kunnallishallituksessa, mikä oli -naisen itsensäkin mielestä naurettavaa. Gurov sai vielä tietää, että -häntä puhuteltiin Anna Sergejevnaksi. - -Hotellissaan Gurov ajatteli Anna Sergejevnaa, ajatteli sitä, että he -huomenna varmaankin jälleen tapaavat toisensa. Niin oli kaiketi -sallittu tapahtuvan. Ja mennessään levolle Gurov muisteli, että Anna -Sergejevna oli vielä muutamia vuosia sitten ollut koulutyttö ja -opiskellut, niinkuin hänen oma tyttärensä nyt, muisteli, kuinka arkaa -hänen naurunsa vielä oli, kuinka kulmikasta hänen keskustelunsa -tuntemattoman miehen kanssa -- kaikesta päättäen hän oli ensi kertaa -eläessään yksin tällaisessa paikassa, jossa häntä seurataan ja tarkasti -silmäillään ja puhutellaan vain salaisessa tarkoituksessa, jota hän -itse ei saata edes aavistaa. Gurovin mieleen muistui myös hänen kapea, -hento kaulansa, kauniit harmahtavat silmänsä... - -"Hänessä on sittenkin jotakin surkuteltavaa", ajatteli Gurov jo -nukahtamaisillaan. - - -II. - -Viikko oli vierähtänyt siitä, kun he tutustuivat. Oli juhlapäivä. -Sisällä oli tukahduttavan ummehtunutta, ja ulkona pöly pilvinä pölisi, -vihuri tempoi hattua päästä. Pitkin päivää oli janottanut, ja Gurov -poikkesi tuon tuostakin kaupunginpuiston huvimajaan ja tarjosi Anna -Sergejevnalle milloin virvoitusjuomia siirapin kera, milloin jäätelöä. -Ei ollut, minne mennä. - -Illalla, kun tuuli oli jonkin verran tyyntynyt, he lähtivät satamaan -katsomaan höyrylaivan tuloa. Laiturilla oli paljon kävelijöitä; useat -olivat tulleet vastaanottamaan saapuvia, muutamilla oli kukkia. Etenkin -kaksi seikkaa pisti silmiin tuossa hienossa, siropukuisessa -jaltalaisessa joukossa: iäkkäät naiset olivat pukeutuneet kuin nuoret, -ja kenraaleja oli harvinaisen paljon. - -Ankaran aallokon vuoksi laiva oli myöhästynyt ja saapui vasta auringon -laskiessa. Mutta ennenkuin se laski laituriin, se kääntelihe pitkän -aikaa. Anna Sergejevna katseli lornetillaan laivaa ja matkustajia -ikäänkuin etsien tuttuja, ja kun hän kääntyi Gurovin puoleen, hänen -silmänsä loistivat. Hän puhui paljon, ja hänen kysymyksensä olivat -katkonaisia, mutta hän unohti samassa mitä oli kysynyt; sitten hän -kadotti lornettinsa väkijoukossa. - -Kirjava joukko hajaantui laivasillalta. Ei näkynyt enää ketään, tuuli -asettui kokonaan, mutta Gurov ja Anna Sergejevna seisoivat siellä yhä -ikäänkuin odotellen, eikö joku vielä laskeutuisi laivasta maihin. Anna -Sergejevna oli nyt vaiti, haistellen kukkia kädessään ja katsomatta -Guroviin. - --- Sää muuttui kuitenkin illan suussa kauniimmaksi, virkkoi Gurov. -Minne nyt oikein lähtisimme? Emmekö aja jonnekin? - -Anna Sergejevna ei vastannut. - -Gurov katsoi terävästi häneen, kietoi yhtäkkiä kätensä hänen -ympärilleen ja suuteli häntä huulille. Kukkien tuoksu ja tuoreus -huumasi. Mutta samassa hän silmäili säikähtyneenä ympärilleen: näkikö -joku? - --- Lähdetään teille... hän kuiskasi. - -Anna Sergejevnan huoneessa oli tukahduttavaa; siellä tuoksui -hajuvesille, joita hän osteli japanilaisesta kaupasta. Gurov ajatteli -katsellessaan häntä: "Minkälaisia kohtaamisia sattuukaan!" Entuudestaan -oli hänen povessaan säilynyt muisto huolettomista, hyväsydämisistä -naisista, jotka iloitsivat rakkaudestaan ja olivat kiitollisia hänelle -onnestaan, niin perin lyhyt kuin se olikin ollut; ja muisto sellaisista -kuin esimerkiksi hänen oma vaimonsa, jotka rakastivat valheellisesti, -puhuivat liian paljon, teeskentelivät, rakastivat hysteerisesti ja -sellainen ilme kasvoillaan, kuin ei olisi kysymyksessä rakkaus eikä -intohimo, vaan jotakin paljoa merkitsevämpää; olipa säilynyt vielä -muisto parista kolmesta sellaisestakin erittäin kauniista, mutta -kylmästä naisesta, joiden kasvoille yhtäkkiä nousi petomainen ilme, -vastustamaton halu ottaa elämältä enemmän, kuin se voi antaa; nämä -tällaiset eivät olleet enää nuoruutensa ensi kukoistuksessa, eivät -harkitsevia eivätkä älykkäitä, vaan oikullisia, vallanhimoisia naisia. -Ja kun Gurov oli kyllästynyt heihin, heidän kauneutensa oli herättänyt -hänessä vihaa, ja pitsit heidän vaatteissaan olivat hänen mielestään -olleet kun suuria suomuksia. - -Mutta nyt oli kysymyksessä yhä sama arkuus, kokemattoman nuoruuden -kulmikkuus, omituisen epämieluinen tunne, ja tuntui siltä kuin olisi -joutunut hämilleen, jos joku yhtäkkiä olisi kolkuttanut ovea. Anna -Sergejevna, tuo "nainen, joka kulki koiran kanssa", suhtautui jotenkin -erikoisesti, hyvin vakavasti, kaikkeen mitä oli tapahtunut, ikäänkuin -hän olisi langennut; siltä ainakin näytti, ja se oli niin kummallista, -sopimatonta. Hänen kasvonsa kuihtuivat, ja pitkät hiukset riippuivat -surullisina kahden puolen; hän vaipui ajatuksiinsa ja unohtui katuvaan -asentoon, niinkuin syntinen nainen vanhanaikaisissa maalauksissa. - --- On niin surullista, virkkoi hän. Tehän ette minua nyt enää -kunnioita. - -Pöydällä oli arbuusi. Gurov leikkasi siitä viipaleen ja rupesi hitaasti -syömään. Kului ainakin puoli tuntia äänettömyydessä. - -Anna Sergejevna oli liikuttava, hänestä huokui säädyllisen, -yksinkertaisen viattoman, vähän mukana eläneen naisen puhtautta. -Yksinäinen pöydällä palava kynttilä valaisi heikosti hänen kasvojaan; -mutta saattoi huomata, että hän oli pahoilla mielin. - --- Miksi minä lakkaisin kunnioittamasta sinua? kysyi Gurov. Sinä et -itsekään tiedä, mitä puhut. - --- Suokoon Jumala minulle anteeksi! sanoi nainen ja hänen silmänsä -täyttyivät kyynelillä. Tämä on kauheaa. - --- Sinä puhdistaudut, näemmä. - --- Mistä minä puhdistautuisin!... Olen kehno, alhainen nainen, -halveksin itseäni enkä edes ajattelekaan puhdistautumista. En ole -pettänyt miestäni, vaan itseni. Enkä ainoastaan nyt, vaan jo pitkän -aikaa olen pettänyt. Mieheni on ehkä rehellinen, kunnon mies, mutta -onhan hän viinuri! En tiedä, mitä hän siellä tekee, miten palvelee, -tiedän vain, että hän on viinuri. Olin mennessäni hänen kanssaan -naimisiin kaksikymmenvuotias, uteliaisuus kiusasi minua, ja toivoin -jotakin parempaa. Onhan olemassa toisenlaistakin elämää, ajattelin. Ja -halutti elää! Elää ja elää!... Uteliaisuus paloi mielessäni... ette -käsitä sitä, mutta vannon kautta Jumalani, en voinut enää hillitä -itseäni, minussa tapahtui jotakin, en voinut enää pidättää itseäni, -sanoin miehelleni olevani sairas ja matkustin tänne... Ja täällä -kuljeskelin ympäri kuin huumeissani, kuin mieletön... ja niin minusta -tuli kehno, kurja nainen, jota kuka hyvänsä voi halveksia. - -Gurovin tuli ikävä kuunnella. Häntä harmitti tuo yksinkertainen -äänensävy, tuo odottamaton katumus, joka nyt ei ollut paikallaan. -Jollei kyyneliä olisi näkynyt, olisi voinut luulla hänen piloillaan -noin tekevän tai näyttelevän. - --- En ymmärrä, mutisi Gurov hiljaa, mitä sinä oikein tahdot? - -Anna Sergejevna kätki kasvonsa hänen rintaansa vasten ja puristautui -häneen kiinni. - --- Uskokaa, uskokaa minua, rukoilen teitä... Minä rakastan rehellistä, -puhdasta elämää, synti on minusta inhoittavaa, mutta en itsekään tiedä, -mitä teen. Yksinkertaiset ihmiset sanovat: "Paholainen on hänet -viekoitellut". Ja minäkin voin nyt itsestäni sanoa, että paholainen on -minut viekoitellut. - --- Riittää, riittää... murahti Gurov. - -Hän katseli Anna Sergejevnan liikkumattomia, säikähtyneitä silmiä, -suuteli häntä, puheli hiljaa ja ystävällisesti, ja Anna Sergejevna -rauhoittui vähitellen ja tuli taas iloiseksi. He alkoivat molemmat -nauraa. - -Kun he sitten olivat saapuneet rantakadulle, ei siellä ollut enää -ketään, kaupunki sypresseineen näytti aivan kuolleelta, mutta meri -kohisi yhä, ja aallot loiskivat rantaa vasten. Suuri soutualus keinui -aalloilla, ja siinä oleva lyhty tuikahteli unisesti. - -He löysivät ajurin ja ajoivat Oreandaan. - --- Minä sain äsken alhaalla eteisessä tietää sukunimesi: taululle oli -kirjoitettu von Diederiz, sanoi Gurov. Onko miehesi saksalainen? - --- Ei. Hänen isoisänsä oli kai saksalainen, mutta mieheni on -kreikkalaiskatolilainen. - -Oreandassa he istuutuivat penkille kirkon läheisyyteen ja katselivat -vaieten alas merelle. - -Jalta näkyi töin tuskin aamusumun läpi, vuorten huipuilla lepäili -liikkumattomia valkoisia pilviä. Puiden lehdet eivät edes värähtäneet, -sirkat sirittivät, ja meren yksitoikkoinen, kumea kohina, joka kuului -alhaalta, puhui rauhasta, ikuisesta unesta, joka meitä odottaa. Noin -kohisi tuolla alhaalla jo silloin, kun ei vielä ollut Jaltaa eikä -Oreandaa olemassakaan, noin yksitoikkoisesti ja kumeasti siellä -kohisee vielä silloinkin, kun ei meitä enää ole. Ja tuossa -järkähtämättömyydessä, tuossa täydellisessä välinpitämättömyydessä -meidän kaikkien elämästä ja kuolemasta piilee ehkä ikuisen -pelastuksemme, täydellisyytemme, maallisen elämämme keskeymättömän -juoksun vakuus. Istuessaan siinä nuoren naisen vieressä, joka nyt aamun -sarastaessa näytti niin ihanalta, ja nauttiessaan rauhallisena ja -lumottuna satumaisesta ympäristöstä, merestä, vuorista, pilvistä, -avarasta taivaasta, Gurov mietti, kuinka tässä maailmassa kaikki, jos -sitä tarkemmin ajattelee, on todellakin kaunista, kaikki, paitsi meidän -omat ajatuksemme ja tekomme silloin, kun unohdamme olemisen korkean -päämäärän ja oman ihmisarvomme. - -Joku läheni, kaiketi vartia, katsoi heihin ja poistui. Höyrylaiva -saapui Feodosiasta, aamurusko valaisi sitä; laivatulet eivät enää -palaneet. - --- Ruohossa on kastetta, virkkoi Anna Sergejevna vaitiolon jälkeen. - --- Niin on. Onpa aika lähteä kotiin. - -He palasivat kaupunkiin. - -Sitten he joka päivä tapasivat toisensa rantakadulla, söivät yhdessä -aamiaisen, päivällisen, kävelivät, ihailivat merta. Anna Sergejevna -valitti nukkuvansa huonosti ja sydämensä lyövän rauhattomasti, teki yhä -samoja kysymyksiä ja oli levoton milloin mustasukkaisuudesta, milloin -pelosta, ettei Gurov häntä kylliksi kunnioita. Ja usein puistoissa, kun -heidän läheisyydessään ei näkynyt ketään, Gurov veti Anna Sergejevnan -luokseen ja suuteli häntä intohimoisesti. Jouten olo, suutelot keskellä -kirkasta päivää, joihin kuului vilkuileminen ympäri ja pelko, ettei -kukaan näkisi, helle, meren tuoksu ja joutilaiden, siropukuisten, -hyvinsyötettyjen ihmisten alituinen katseleminen ikäänkuin tekivät -hänestä toisen miehen. Hän puheli Anna Sergejevnalle, että tämä on niin -kaunis, houkutteleva, oli kärsimättömän intohimoinen, ei poistunut -askeltakaan hänen luotaan, mutta Anna Sergejevna unohtui usein -ajattelemaan ja pyysi yhä Gurovia tunnustamaan, ettei hän enää -kunnioita eikä rakasta häntä, vaan pitää häntä vain kehnona naisena. -Melkein joka ilta, myöhemmällä, he ajoivat jonnekin kaupungin -ulkopuolelle, Oreandaan tai koskelle. Ja nämä matkat onnistuivat -erinomaisesti, vaikutelmat olivat joka kerta ihania, suurenmoisia. - -Odotettiin Anna Sergejevnan miehen tuloa. Mutta tältä saapuikin kirje, -jossa hän ilmoitti silmiensä tulleen kipeiksi ja pyysi vaimoaan mitä -pikimmin palaamaan kotiin. Anna Sergejevna rupesi jouduttamaan -kotimatkaa. - --- On hyvä, että matkustan pois, sanoi hän Guroville. Se on itse -kohtalon johtoa. - -Anna Sergejevna ajoi hevosella Gurovin saattamana asemalle, joka oli -päivän matkan päässä. Kun hän oli valinnut itselleen paikan pikajunan -vaunusta ja kun toinen lähtömerkki kajahti, hän sanoi: - --- Antakaa minun vielä kerran katsoa teitä... Katsoa vielä viimeisen -kerran... Noin... - -Hän ei itkenyt, vaan oli surumielinen ja ikäänkuin sairas, ja hänen -kasvonsa vavahtelivat. - --- Minä ajattelen... muistelen teitä... hän sanoi. Jumalan haltuun, -jääkää hyvästi. Älkää minua pahalla muistelko. Me eroamme nyt iäksi, -niin täytyi käydä, sillä meidän ei olisi pitänyt toisiamme ensinkään -tavatakaan. No niin, Jumalan haltuun. - -Juna lähti nopeasti liikkeelle, tulet katosivat pian, eikä hetken -kuluttua kuulunut enää edes humua, ikäänkuin olisi varta vasten niin -tapahtunut, jotta mitä pikimmin olisi tullut loppu tästä suloisesta -huumauksesta, tästä mielettömyydestä. Ja jäätyään yksin asemasillalle -ja katsellessaan hämärään kaukaisuuteen Gurov kuunteli heinäsirkkojen -sirinää ja sahkölennätinlankojen soimista sellaisin tuntein kuin olisi -hän vasta unesta herännyt. Ja hän ajatteli, että nyt on hänen -elämässään yksi seikkailu lisää ja että sekin jo on päättynyt ja -muuttunut pelkäksi muistoksi... Hän oli liikutettu ja surullinen ja -tunsi heikkoa katumusta. Eihän tuo nuori nainen, jota hän ei enää -koskaan tapaisi, ollut onnellinen hänen kanssaan. Gurov tunsi olleensa -kohtelias ja sydämellinen häntä kohtaan, mutta silti oli hänen -käytöksessään, äänen sävyssä ja hyväilyissä heikkona varjona kuultanut -onnellisen miehen kevyt pila, raa'ahko röyhkeys, miehen, joka sitä -paitsi oli lähes toista vertaa vanhempi häntä. Koko ajan oli Anna -Sergejevna sanonut Gurovia hyväksi, harvinaiseksi, yleväksi; nähtävästi -hän oli näyttänyt Anna Sergejevnasta toisenlaiselta kuin hän -todellisuudessa oli; Gurov oli siis tahtomattaan pettänyt häntä... - -Asemalla tuoksui jo syksylle, ilta oli viileä. - -"Onpa minunkin jo aika lähteä pohjoiseen", ajatteli Gurov poistuessaan -asemasillalta. - - -III. - -Kotona Moskovassa oli jo talvista; uuneja lämmitettiin, ja aamuisin, -kun lapset hankkiutuivat kouluun ja joivat teetä, oli pimeä, ja -lastenhoitaja sytytti lamput vähäksi aikaa. Alkoi pakastaa. Kun satoi -ensi lumen ja ajettiin ensi kertaa reellä, oli hauska nähdä valkoinen -maa, valkoiset katot, oli niin kevyt, mainio hengittää, ja nuoruuden -ajat palasivat mieleen. Vanhat, kuurasta valkeat lehmukset ja koivut -näyttivät ikäänkuin hyväsydämisiltä, ne olivat lähempänä sydäntä kuin -sypressit ja palmut, eikä niiden läheisyydessä tehnyt mieli ajatella -vuoria eikä merta. - -Gurov oli moskovalainen. Hän palasi Moskovaan kauniina pakkaspäivänä, -ja kun hän puki turkit ja lämpimät hansikkaat ylleen ja lähti -Petrovkalle kävelemään ja kuuli lauantai-iltana kirkonkellojen soivan, -niin äskeinen matka ja seudut, joilla hän oli käynyt, kadottivat -lumouksensa. Vähitellen hän vajosi Moskovan elämään ja luki jo ahneesti -kolmea sanomalehteä päivässä, vaikka sanoi, ettei periaatteessa lue -moskovalaisia lehtiä. Hänen teki jo mielensä ravintoloihin, kerhoihin, -kutsupäivällisille, juhliin, ja oli niin mieluista, kun hänen luokseen -tuli tunnetuita asianajajia ja taiteilijoita ja kun hän sai tohtorien -kerhossa pelata korttia professorien kanssa. Hän pystyi jo sulattamaan -kokonaisen annoksen "paistettuja maalaisia". - -"Kunhan kuluu muutama kuukausi, niin kyllä Anna Sergejevna peittyy -muistojen usvaan ja ehkä vain harvoin näyttäikse unessa elävästi -hymyillen, kuten ne toisetkin naiset", arveli Gurov itsekseen. Mutta -kului kuukausi, enemmänkin, tuli sydäntalvi, ja kaikki oli säilynyt -muistissa vielä niin elävästi, kuin hän vasta eilen olisi eronnut Anna -Sergejevnasta. Ja muistot paloivat mielessä yhä voimakkaammin. Jos hän -illan hiljaisuudessa kuuli työhuoneeseensa, kuinka lapset lukivat -läksyjään, jos kuuli laulettavan tai urkuharmonin soittoa ravintolassa, -jos kuuli tuulen valittavan uunin piipussa, heti johtui hänen mieleensä -laivasilta ja mitä siellä tapahtui, varhainen aamu ja sumuiset vuoret, -Feodosiasta saapuva höyrylaiva, suutelot... Hän asteli kauan -huoneessaan muistellen näitä ja hymyili. Hänen muistelmansa muuttuivat -unelmiksi, menneisyys suli mielikuvituksessa tulevaisuuteen. Anna -Sergejevna ei ainoastaan ilmaantunut hänelle unessa, vaan seurasi kuin -varjo häntä kaikkialle. Suljettuaan silmänsä Gurov näki hänet elävänä -edessään, kauniimpana, nuorempana, suloisempana entistään; ja itsekin -hän näytti mielestään paremmalta kuin silloin Jaltassa. Tuntui siltä, -kuin Anna Sergejevna olisi iltasin katsellut häntä kirjakaapista, -uunista, huoneen nurkasta, ja Gurov oli kuulevinaan hänen -hengityksensä, hänen pukunsa hempeän kahinan. Kadulla hän seurasi -katseellaan naisia etsien Anna Sergejevnan kaltaista. - -Hänen teki niin kovasti mieli uskoa jollekulle muistojaan. Mutta kotona -hän ei saattanut puhua rakkaudestaan eikä kaupungillakaan; ei -vuokralaisille eikä pankkivirkamiehille. Ja mistä puhua? Eihän hän -rakastanut vielä silloin? Eihän hänen suhteessaan Anna Sergejevnaan -ollut mitään kaunista, runollista, opettavaa eikä pelkästään -mieltäkiinnittävää? Ja piti puhua ylimalkaisesti rakkaudesta, naisista, -eikä kukaan arvannut, mitä liikkui mielessä, ja vaimo vain kohotteli -tummia kulmakarvojaan virkkaen: - --- Sinulle, Dimitri, ei sovi lainkaan itseensä tyytyväisen keikarin -osa. - -Kerran yöllä lähtiessään kerhosta vastapelaajansa virkamiehen kanssa -hän ei voinut olla virkahtamatta: - --- Jospa tietäisitte, millaiseen hurmaavaan naiseen minä Jaltassa -tutustuin! - -Virkamies istuutui rekeen ja teki lähtöä, mutta kääntyi samassa ympäri -ja huusi: - --- Dmitri Dmitritsh! - --- Mitä? - --- Kyllä te olitte taannoin oikeassa: hän on tosiaankin kuin oikullinen -sampi. - -Nämä sanat saivat, niin jokapäiväisiä kuin olivatkin, Gurovin -levottomaksi; ne tuntuivat hänestä häpeällisiltä, saastaisilta. Kuinka -raakoja luonteita, millaisia ihmisiä! Kuinka mielettömästi yöt -kuluivat, kuinka ikävästi, huomaamattomasti päivät vierivät. Hurjaa -kortinpeluuta, ahmimista, juoppoutta, alituista puhetta samoista -asioista. Joutavat toimet ja jutut vievät parhaan ajan, parhaat voimat, -ja viho viimein jää jäljelle vain koluttu, lennoton elämä, jonkinlainen -jonkinjoutavuus, josta et pääse yli etkä ympäri, saatikka pakenemaan, -vaan istut siinä kuin mielisairaalassa tai rangaistuskomppaniassa! - -Gurov oli niin levoton, ettei nukkunut sinä yönä lainkaan, ja poti koko -seuraavan päivän päänsärkyä. Huonosti hän nukkui seuraavinakin öinä, -istuskeli yhä vuoteessaan ja ajatteli tai asteli huoneessa nurkasta -nurkkaan. Hän kyllästyi lapsiin, ikävystyi pankkiin, ei tehnyt mieli -lähteä minnekään, ei puhua mistään. - -Joulukuun pyhinä hän hankkihe matkalle sanoen vaimolleen matkustavansa -Pietariin toimittamaan erään nuoren miehen asioita -- mutta matkustikin -S:n kaupunkiin. Miksi? Sitä hän ei itsekään varmaan tiennyt. Hän tahtoi -tavata Anna Sergejevnaa, puhua hänen kanssaan, sopia kohtaamisesta. - -Hän saapui S:n kaupunkiin aamulla ja otti hotellista parhaan huoneen, -jonka lattia oli kokonaan peitetty harmaalla veralla. Pöydällä oli -tomusta harmaa mustetolppo, kuvaten ratsastajaa, jolta oli pää poissa, -mutta hattu kohotetussa kädessä. Ovenvartija antoi hänelle tarpeelliset -tiedot: von Diederiz asuu Staro-Gontsharnajan varrella omassa talossaan -ja jonkin matkan päässä hotellista, elää hyvin rikkaasti; hänellä on -omat hevoset; kaikki kaupunkilaiset tuntevat hänet. Ovenvartia lausui -nimen: Dridiriz. - -Gurov lähti kiirehtimättä Staro-Gontsharnajalle ja löysi talon. Aivan -vastapäätä taloa oli pitkä harmaa aita. - -"Tuosta hän siis kulkee", ajatteli Gurov katsellen milloin taloa, -milloin aitaa. - -Hän harkitsi: "tänään on päivä, jolloin virastotkin ovat kiinni, hänen -miehensä on siis luultavasti kotona. Ja joka tapauksessa olisi -tahditonta mennä häntä häiritsemään. Jos lähetän kirjeen, se voi joutua -miehen käsiin, ja silloin olisi koko asia pilalla. Paras on luottaa -sattumaan". Ja Gurov asteli kadulla odottaen tätä sattumaa. Hän näki -kerjäläisen poikkeavan portista sisään ja koirien hyökkäävän tämän -kimppuun, sitten, noin tuntia myöhemmin, kuului heikosti, epäselvästi -pianonsoittoa; kaiketi Anna Sergejevna soitti. Pääovi aukeni yhtäkkiä, -ja siitä astui ulos eukko mukanaan pieni valkoinen koira, jonka Gurov -tunsi. Hän aikoi kutsua koiraa, mutta hänen sydämensä alkoi samassa -tykyttää niin kiihkeästi, ettei hän voinut muistaa koiran nimeä. - -Ja hän käveli kävelemistään suuttuen yhä enemmän tuohon harmaaseen -aitaan ja harmitellen mielessään, että Anna Sergejevna on unohtanut -hänet ja huvittelee ehkä nyt jonkun toisen kanssa, mikä onkin aivan -luonnollista nuorelle naiselle, jonka täytyy aamusta iltaan katsella -tuota kirottua aitaa. Hän palasi hotelliinsa ja istui pitkän aikaa -huoneensa sohvalla tietämättä, mitä tekisi, söi sitten päivällistä ja -nukkui senjälkeen kauan. - -"Kuinka tämä kaikki on typerää ja rauhatonta!" ajatteli hän herättyään -ja katsellessaan pimeihin ikkunoihin. Oli jo ilta. "Kylläpäs nukuinkin -tarpeekseni. Mutta mitähän minä nyt yöllä tekisin?" - -Hän istui sängyssä, jossa oli halpa harmaa peite, jollaisia käytetään -sairaaloissa, ja ärsyttelihe harmissaan: - -"Siinä on nyt se 'nainen, joka kulkee koiran kanssa'... Olipas tämäkin -seikkailu!... Mutta istu vain koreasti paikallasi!" - -Jo aamulla hän oli rautatieasemalla huomannut ilmoituksen, jossa suurin -kirjaimin seisoi painettuna, että "Geisha" esitetään ensi kerran. Hän -muisti sen ja ajoi teatteriin. - -"On hyvin mahdollista, että Anna Sergejevnalla on tapana olla -ensi-illoissa", ajatteli hän. - -Teatteri oli täynnä väkeä. Siellä, niinkuin yleensä kaikissa -teattereissa maaseudulla, oli auteretta kattokruunun yläpuolella, ja -"paratiisissa" oltiin kovin rauhattomia ja meluttiin. Permannolla -ensimmäisen nojatuolirivin kohdalla seisoi sikäläisiä keikareita kädet -selän takana. Kuvernöörin aitiossa istui etumaisella paikalla -kuvernöörin tytär, kaulapuuhka kaulassa, mutta kuvernööri itse oli -vaatimattomasti piiloutunut verhojen taa, niin että vain hänen kätensä -näkyivät. Väliverho huojui, orkesteri viritteli pitkän aikaa. Koko -ajan, kun yleisö virtasi sisään ja asettui paikoilleen, katseli Gurov -innokkaasti ympärilleen. - -Sisään astui Anna Sergejevnakin. Hän istuutui kolmanteen -nojatuoliriviin. Kun Gurov katseli häntä, hänen sydäntänsä ahdisti, ja -hän tajusi selvästi, ettei hänellä ole tässä maailmassa toista -läheisempää, kalliimpaa ihmistä. Hän, tuo maaseudun väkijoukkoon -kadonnut pieni nainen, jolla oli tavallinen lornetti kädessään, ei -ollut missään suhteessa huomattava henkilö, mutta hän täytti nyt -Gurovin elämän kokonaan, oli hänen surunsa, ilonsa ja ainoa onnensa, -jota hän itselleen toivoi. Ja huonon orkesterin soittaessa Gurov -ajatteli nyt, kuinka Anna Sergejevna oli hyvä. Ajatteli ja haaveili. - -Anna Sergejevnan kanssa oli astunut sisään ja istuutunut hänen -viereensä nuori, pitkä, hiukan kumara mies, jolla oli lyhyt poskiparta; -tämä nyökäytti joka askeleella päätään ja näytti tavan takaa -kumartelevan. Luultavasti se oli Anna Sergejevnan mies, jonka tämä -silloin Jaltassa, katkeran tunteen valtaamana, oli sanonut olevan -viinuri. Ja todellakin miehen pitkässä vartalossa, poskiparrassa, -päälaen pienessä kaljussa oli jotakin viinurimaista; hän hymyili -makeasti ja napinreiässä loisti jokin oppineisuuden merkki ikäänkuin -viinurin numero. - -Ensimmäisen väliajan alussa mies lähti tupakalle, mutta Anna Sergejevna -jäi nojatuoliin istumaan. Gurov, joka myöskin istui permannolla, meni -tämän luo ja lausui vapisevalla äänellä väkinäisesti hymyillen: - --- Hyvää iltaa. - -Anna Sergejevna katsahti häneen ja kalpeni, katsahti sitten uudestaan -kauhuissansa, uskomatta silmiään ja puristi lujasti kädessään viuhkaa -ja lornettia silminnähtävästi kamppaillen pyörtymystä vastaan. Molemmat -vaikenivat, Anna Sergejevna istui, Gurov seisoi; tämä pelästyi toisen -mielenliikutusta eikä rohjennut istua viereen. Viulut vingahtivat, -huilut hihkaisivat, alkoi yhtäkkiä kammottaa, näytti siltä kuin -kaikista aitioista katsottaisiin heihin. Silloin Anna Sergejevna nousi -ja riensi ovea kohti. Gurov seurasi häntä, ja molemmat kulkivat mitään -ajattelematta käytäviä ja portaita, milloin nousten, milloin -laskeutuen; heidän silmiensä ohi vilahteli kaikenmoisia virkapukuja -arvonmerkkeineen, turkkeja naulakossa; tuntui ristivetoa, haisi -tupakalle. Ja Gurov, jonka sydän sykki kovasti, ajatteli: - -"Hyvä Jumala! Miksi nämä ihmiset, tuo orkesteri..." - -Samassa hän muisti, kuinka silloin illalla rautatieasemalla, jonne hän -oli Anna Sergejevnan saattanut, hän oli arvellut itsekseen, että kaikki -oli lopussa eivätkä he enää milloinkaan tapaisi toisiaan. Mutta kuinka -kaukana olikaan tuo loppu! - -Ahtaissa, synkissä portaissa, joissa seisoi suurilla kirjaimilla -"käynti parvekkeelle", Anna Sergejevna pysähtyi. - --- Kuinka te säikähdytittekään minut! sanoi hän raskaasti hengittäen -yhä vielä kalpeana ja huumaantuneena. Oih kuinka te säikähdytitte! Olen -kuin puolikuollut! Miksi te tulitte? Miksi? - --- Koettakaa ymmärtää, Anna, koettakaa ymmärtää... puhui Gurov -hätäisesti puoliääneen. Minä rukoilen teitä, koettakaahan ymmärtää -minua... - -Anna Sergejevna katsoi häneen milloin peläten, milloin rukoillen, -milloin rakkaasti, katsoi hartaasti kätkeäkseen visusti mieleensä hänen -kuvansa. - --- Minä kärsin niin sanomattomasti! jatkoi hän kuulematta Gurovia. Olen -koko ajan ajatellut teitä ja elänyt näissä ajatuksissa. Ja minä olen -koettanut unohtaa, unohtaa, mutta miksi, miksi tulitte? - -Ylempänä porrasparvekkeella kaksi kymnasistia tupakoi ja katseli alas, -mutta Gurov ei välittänyt heistä, vaan veti Anna Sergejevnan puoleensa -ja alkoi suudella hänen kasvojaan ja käsiään. - --- Mitä te teette, mitä te teette! sanoi Anna Sergejevna kauhistuneena -työntäen Gurovia luotaan. Me olemme mielettömiä. Matkustakaa pois jo -tänään, matkustakaa heti... Minä pyydän teitä kaikkien pyhimysten -nimessä, minä rukoilen teitä... Joku tulee! - -Portaissa kulki joku heidän ohitsensa. - --- Teidän täytyy matkustaa... jatkoi Anna Sergejevna kuiskaten. -Kuuletteko, Dmitri Dmitritsh? Minä tulen luoksenne Moskovaan. En ole -ikänäni ollut onnellinen... olen nyt niin onneton... en tule ikänä -onnelliseksi, en ikänä! Älkää saattako minulle enää kärsimyksiä lisää! -Vannon, että lähden Moskovaan. Mutta nyt täytyy meidän erota! Rakas, -hyvä, kallis ystäväni, erotkaamme nyt! Näkemiin! - -Anna Sergejevna puristi Gurovin kättä ja lähti nopeasti portaita alas -tavan takaa katsoen taakseen, ja hänen silmistään saattoi nähdä, ettei -hän ollut onnellinen. Gurov seisoi vähän aikaa paikallaan ja kuunteli; -sitten, kun ympärillä kaikki oli hiljasta, hän etsi naulakkonsa ja -poistui teatterista. - - -IV. - -Ja Anna Sergejevna alkoi matkustella Gurovin luo Moskovaan. Pari kolme -kertaa kuukaudessa hän matkusti S:n kaupungista ja sanoi miehelleen -lähtevänsä kysymään neuvoa naistautien professorilta, mitä tämä sanoisi -jostakin hänen sairaudestaan. Hänen miehensä milloin uskoi, milloin ei. -Saavuttuaan Moskovaan Anna Sergejevna tavallisesti asettui "Slavjanskij -Basariin" ja lähetti punalakkisen lähetin Gurovin luo. Tämä kävi häntä -tapaamassa; eikä tiennyt siitä yksikään sielu koko Moskovassa. - -Kerran talviaamuna Gurov oli tällaisella matkalla Anna Sergejevnan luo -(lähetti oli edellisenä iltana käynyt Gurovin luona tapaamatta häntä -kotoa). Hänen tyttärensä, jota hän tahtoi samalla saattaa kouluun, oli -mukana. Satoi räntää suurina hiutaleina. - --- Nyt on kolme astetta lämmintä, ja kuitenkin sataa lunta, puhui Gurov -tyttärelleen. Mutta ilma on näin lämmintä vain maan pinnalla, -jotavastoin ylemmissä ilmakerroksissa on lämpömäärä aivan toinen. - --- Mutta miksi ei ukkonen käy talvella, isä? - -Gurov selitti senkin. Hän jutteli ja ajatteli samalla, että nyt hän -menee tapaamaan naista ja ettei yksikään ihminen sitä tiedä eikä -luultavasti saa koskaan tietääkään. Hänen elämänsä oli kahdenlaista: -toinen oli julkista, jonka näkivät ja tiesivät kaikki, joille se oli -tarpeellista, täynnä ehdollista totuutta ja ehdollista petosta, aivan -samankaltaista kuin hänen tuttaviensa ja ystäviensä elämä, mutta toinen -oli salaista. Ja jostakin kummallisesta, ehkä satunnaisesta -olosuhteiden yhteensattumisesta kaikki, mikä oli hänestä tärkeää, -mielenkiintoista, välttämätöntä, minkä suhteen hän oli vilpitön eikä -pettänyt itseään, mikä muodosti hänen elämänsä ytimen, tapahtui salassa -toisilta, mutta kaikki, mikä oli valheellista ja kuorena peitti hänet -ja totuuden, kuten esimerkiksi toimi pankissa, riidat kerhoissa, hänen -"alhainen rotunsa", olo vaimonsa kanssa juhlatilaisuuksissa -- se -kaikki oli julkista. Ja hän tuomitsi muita itsensä mukaan eikä uskonut -todeksi sitä, mitä näki, vaan otaksui, että kunkin ihmisen todellinen, -mielenkiintoinen elämä kuluu salassa, aivan kuin yön peitossa. Jokainen -henkilöllinen olemassaolo pysytteleikse salassa, ja ehkä osaksi juuri -siitä syystä sivistynyt ihminen niin hermostuneesti huolehtii siitä, -että henkilökohtainen salaisuus pidettäisiin arvossa. - -Saatettuaan tyttärensä kouluun Gurov lähti "Slavjanskij Basariin". Hän -riisui alhaalla turkit yltään, kiipesi portaita ja koputti hiljaa -oveen. Anna Sergejevna, yllään harmaa Gurovin mielipuku, oli matkasta -uupuneena odotellut häntä eilisillasta saakka; hän oli kalpea, katsoi -tulijaan hymyilemättä ja heittäytyi Gurovin kaulaan, ennen kuin tämä -oli kunnolleen ennättänyt sisään. He suutelivat pitkään, ikäänkuin -eivät olisi useaan vuoteen tavanneet toisiaan. - --- No mitä kuuluu? kysyi Gurov. Mitä uutta? - --- Odotahan, kyllä kohta sanon... En voi. - -Hän ei saanut itkultaan puhutuksi, vaan kääntyi poispäin ja painoi -nenäliinan silmilleen. - -"Itkeköön nyt sitten vähäsen; minä sillä välin istahdan tuohon -hetkeksi", ajatteli Gurov ja istuutui nojatuoliin. - -Sitten hän soitti palvelijaa ja pyysi tuomaan teetä. Mutta Gurovin -juodessa teetä Anna Sergejevna seisoi ikkunaan päin kääntyneenä ja itki -liikutuksesta, itki sitä surullista tietoa, että heidän elämänsä oli -muodostunut näin surkeaksi. He tapasivat toisensa salaa ja pysyttelivät -piilossa ihmisiltä kuin varkaat! Eikö heidän elämänsä ole -auttamattomasti särkynyt. - --- No, herkeä jo! virkkoi Gurov. - -Hänestä näytti selvästi siltä, että heidän rakkaussuhteensa ei pääty -kovinkaan pian, ties milloin. Anna Sergejevna kiintyi häneen yhä -lujemmin, jumaloi häntä, ja olisipa ollut ajattelematonta sanoa -hänelle, että kaikki tämä kerran päättyisi; sitä hän ei olisi -kuitenkaan uskonut. - -Gurov astui hänen luokseen ja pani kätensä hänen olkapäilleen -hyväilläkseen ja laskeakseen leikkiä, mutta näki samassa itsensä -kuvastimesta. - -Hänen päänsä alkoi jo käydä harmaaksi, ja hänestä näytti kummalliselta, -että hän oli viime vuosina niin vanhentunut, rumentunut. Olkapäät, -joilla hänen kätensä lepäsivät, olivat lämpimät ja vapisevat. Gurov -tunsi myötätuntoisuutta tätä vielä niin lämmintä ja kaunista elämää -kohtaan, jota jo odotti kuihtuminen, niinkuin hänen omaansakin. Miksi -hän niin rakastaa miestä, joka aina on näyttänyt naisten mielestä -toiselta kuin todella on? Mutta he eivät rakastaneet häntä itseään, -vaan miestä, jonka heidän mielikuvituksensa oli luonut ja jota he -omassa elämässään hartaasti etsivät, ja sitten, kun olivat huomanneet -erehtyneensä, he kuitenkin rakastivat. Eikä ollut yksikään noista -naisista ollut onnellinen hänen kanssaan. Aika kului, Gurov tutustui -uusiin, erosi, mutta ei rakastanut kertaakaan; mitä hyvänsä se lie -ollutkin muuta, ei vain rakkautta. - -Ja vasta nyt, kun hänen päänsä jo alkoi harmaantua, hän rakastui -niinkuin tulee, totisesti, ensi kerran eläessään. - -Anna Sergejevna ja hän rakastivat toisiaan kuin hyvin läheiset omaiset, -kuin mies ja vaimo, kuin hellät ystävykset. Heistä näytti siltä, että -itse kohtalo oli määrännyt heidät toisilleen, ja oli käsittämätöntä, -miksi he olivat toisten kanssa naimisissa; he olivat kuin kaksi kiinni -saatua muuttolintua, koiras ja naaras, jotka oli teljetty elämään eri -häkeissä. He antoivat toisilleen anteeksi, mitä häpesivät -menneisyydessään ja nykyisyydessään, ja tunsivat, että tämä heidän -rakkautensa oli pettänyt heidät molemmat. - -Ennen, surullisina hetkinä, Gurov rauhoitteli itseään kaikenmoisilla -arveluilla, jotka vain hänen mieleensä johtuivat, mutta nyt hän ei -välittänyt arveluista; hän tunsi syvää sääliä, tahtoi olla vilpitön, -hellä... - --- Herkeä nyt, hyvä ystävä, hän sanoi. Kun olet itkenyt -- niin sillä -hyvä... Ajatellaan, koetetaan keksiä jotakin. - -Sitten he keskustelivat pitkän aikaa, puhuivat siitä, mitenkä voisivat -vapautua välttämättömyydestä pysytellä piilossa, pettää, elää eri -kaupungeissa, olla pitkiä väliaikoja toisiaan tapaamatta. Mitenkä -päästä näistä sietämättömistä matkoista? - --- Mitenkä? Mitenkä kysyi Gurov tarttuen päähänsä. Mitenkä? - -Ja näytti siltä, että kun he vielä vähäsen odottavat, ratkaisu on -löydetty, ja silloin alkaa uusi, ihana elämä. Mutta kumpikin heistä -käsitti, että loppu vielä oli kaukana, kaukana ja että kaikkein -sotkuisin ja vaikein nyt vasta alkoi. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK AVIOLIITTOJA*** - - -******* This file should be named 53029-8.txt or 53029-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/3/0/2/53029 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/53029-8.zip b/old/53029-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 1354b04..0000000 --- a/old/53029-8.zip +++ /dev/null |