diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/52751-8.txt | 4075 | ||||
| -rw-r--r-- | old/52751-8.zip | bin | 67448 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 4075 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..953ba7e --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #52751 (https://www.gutenberg.org/ebooks/52751) diff --git a/old/52751-8.txt b/old/52751-8.txt deleted file mode 100644 index 940fcc1..0000000 --- a/old/52751-8.txt +++ /dev/null @@ -1,4075 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Keltakukkia, by Ari Aalto - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Keltakukkia - -Author: Ari Aalto - -Release Date: August 8, 2016 [EBook #52751] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KELTAKUKKIA *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -KELTAKUKKIA - -Kirj. - -Ari Aalto - - - - - -Kuopiossa, -O. W. Backman'in kirjapaino, -1900. - - - - -SISÄLLYS: - - Keltakukkia. - Sovitus. - Petu parka... - Huokauksetonta rakkautta. - Ei koskaan. - Tapion jänis. - Ketin hautakummulla. - Luvattomuusko vai rikos? - - - - -Keltakukkia. - - -Ne ovat kevään ensimäisiä nuo kömpelöt, niukkatuoksuiset keltakukat. Ne -nousevat melkein samoihin aikoihin kuin niittyjen nurmi ja juuri -silloin kuin lämpöiset kevättuulet lumien alla levänneistä laihoista -ruosteenkarvaa pois hiovat. Sama maaemo, sama taivaan sade, sama -päivänpaiste ne synnyttää kuin sulotuoksuiset kesän kukatkin, nuo -huumaavan tuoksunsa ja loistavan ulkomuotonsa takia ihaillut ja -rakastetut kukkaset, joita kuka tahansa mieltään ilahuttaakseen -mielellään poimii. - -Mutta ne ovat kuin luonnon harjoitelmia uusiin ja ihanampiin -muunnoksiin. Siksi niitä yksinkertaisuudestaan ja vaatimattomuudestaan -huolimatta suvaitsevaisina katsellaan. - -Eivät ne osaa valita paikkaa, mihin nousevat. Ne tyytyvät kasvamaan -pihapeltojen pientarilla ja viihtyvät yhtä hyvin tuvan päivänpuoleisen -akkunan alla kuin lehtiheinäisellä niitylläkin, kun vaan saavat -tarpeeksi valoa, sillä siitähän ja siinä nekin elävät eivätkä ilman -toimeen tule. - -Jos ne nostaisivat päänsä keskikesällä, jolloin ilma on täynnä tuoreita -tuoksuja ja kentät kirjavina suosituiden värejen kukkia, niin tuskin -niihin luotaisiin sitäkään huomiota, mitä ne kevään esikoisina osakseen -saavat. Pienet ja kokemattomat, elämäänsä alottelevat, jotka eivät -tietoviisaiden tavoin niitä voikukiksi osaa arvostella, vaan väristä -päättäen yksinkertaisesti keltakukiksi kutsuvat, katselevat niitä -viattomalla lapsekkaalla tyytyväisyydellä, jopa ovat taipuisia niitä -kulmilleenkin kohottamaan. Viehättyypä jokunen vanhempikin niitä -hetkiseksi katselemaan ainakin sentähden, että hänessä niitä nähtyään -ehkä herää toiveita toisten parempien puhkeamisesta. - --- Keltakukkia! Hyi! huudahtaa kuitenkin moni. Niin, hylityitä ne ovat, -jopa halveksituita. Niillä on hyljätyn haalea väri ja katkeran mielen -karvainen kaapu. Siksi ne ovatkin ainoastaan osattomien ystäviä ja -elämässä sysityiden ja syrjäytettyjen suosikkeja. - -Kukkikaa kuitenkin keltaisetkin kukat ja auvetkaa ummuistanne, oikeus -siihen on teillekin suotu. Aikanne oltua ja unhotukseen jouduttuanne -sikiävät kyllä saloille sinivuokot ja puhkeavat pensastoissa -purppuraiset ruusut. - - - - -Sovitus. - - -I. - -Aikana, jolloin seuraavat seikat tapahtuivat, -- siitä onkin jo kauvan --- ei Väinölänniemi Kuopiossa tarjonnut samallaista näkyä kuin -nykyisin. Puut olivat oksaisemmat, tuuheammat, nythän niistä -- ehkäpä -syystäkin -- oksia syksyin karsitaan, niin että "peräniemikin" pian -alkaa näyttää pylväskäytävältä, jonka yläosassa vain vielä on vähin -vihreätä nähtävänä. Teitä oli vähemmän ja nekin kaitaisempia eikä -yksinäisen kulkijan tarvinnut peläten poistua ylpeän polkupyöräilijän -edestä, niinkuin nyt. Missä nyt uijat ilakoivat, siinä ennen -salamielinen sorsa poikueineen rauhallisesti pulakehteli etsien -pohjamudasta evästä, mitä lie etsinytkään! Uskalsipa se joskus auringon -noustessa astua yli kaitaisen kannaksen ruohorantaiseen puiden -piirittämään lampeenkin. Soma siinä oli ollakin silloin tuossa -viehkeässä vesiammeessa, jonka entinen luontoperäinen kauneus nyt on -kuoletettu uuden ajan kaunoaistin keksimällä kalotinmuotoisella -"saarella", joka ei ole mitään muuta kuin puisten paalujen päällä -tököttävä turveläjä. Ei ollut siihen aikaan myöskään huvihuoneita -niemien nenissä. Kauniin Kallanselän katselija sai ihastuneena istuutua -ruohikolle tai kovalle kalliolle. Mutta se mikä silloin oli, mutta jota -ei enään ole, oli ravintola "parannussaunan" eli nykyisen kylpyhuoneen -edustalla, siinä missä nytkin vielä on muistona syreenien saartama -neliskulmainen niittypalsta. - -Sinne pyydän nyt hyväntahtoisesti viedä halulliset lukijat ja alkaa -kertomukseni vuosia sitten tapahtuneista tanssijaisista samassa -huvilaravintolassa. - - * * * * * - -Kylpykausi on loppuun kulunut. On siksi virkistytty, että voidaan -loppiaisiksi tanssissa koettaa jalkojen kestävyyttä. Huvila on hyvin -valaistu. Kaupungin soittokunta pitää huolta hilpeästä mielialasta jota -vielä juomien huumaavat virrat lisäävät. - --- Akseli, huutaa totipöydästä punaposkinen ja rusonokkainen pullea -herra eräälle nuoremmalle hoikalle, muihin selin seisovalle miehelle, -joka ajatuksissaan katselee ulos illan hämärään ja naputtelee lasin -ruutuihin, -- Akseli, mitä hittoa siinä seisoskelet ja haaveksit! Totta -tosiaankin, juhlan marsalkki, seisothan kuin selin käännetty -kuvapatsas. Rohkeutta! -- annathan naisten istua ilman haluttua -seuraasi... vaikka... niin, et totiakaan maista. Rohkeutta! -- poika. -Missä on prinsessasi, koska... - -Sana "prinsessa" pisti kuin puukko puhuteltua. Hän kääntyi, aikoi -jotakin vastata, vaan hillitsi itsensä. - --- Aa, eikö totta, jatkoi äsköinen mies, ja muutamat nauraa röhöttivät -ja tirkistelivät laseihinsa, -- Akselin posket ovat punaiset kuin -Pehkosen pirtti. - -Hän meni puhutellun luo, löi häntä hiljaa hartioille ja sanoi tuon -sanan "rohkeutta", jota niin uutterasti näytti käyttävän. - --- Haaveiletko rakkautta, joka on pilvissä asti... jota ei mainen lapsi -tavoita... platoonista, puhdasta, niin... - --- Mene pois! -- hän hapuili jotakin sopivaa sanaa -- tikka, sanoi hän -viimein. - --- Tikka...? toisti tuo jo jotenkin juopunut ivailija, sanoitko tikka? - --- Sanoin. Olethan koko illan nokkaillut ja pistellyt minua kuin tikka -vaivaista lahoa puuta, ikäänkuin olisin mikäkin toukkakoko, sanoi hän -ja meni juhlasaliin. - --- Oikein, huusivat muutamat pöydästä, onhan sopimatonta moinen -pistopuhe niin hiljaiselle ja hyvälle miehelle kuin Akseli on. Jos hän -nyt hakkaileekin tuota yhtä muita enemmän, eihän siinä mitään pahaa -ole. Kuka hyvänsä meistä olisi onnellinen, jos hän hyväksyisi -papereitamme. - --- Ketä yhtä, kuka hän, kysyi muudan pöydän päästä ja pyyhki pois -tupakanporoa frakkinsa kaulukselta, en ole ollut kesää kaupungissa enkä -siis tiedä mistä on kysymys. - --- Mistäkö kysymys? puuttui puheesen nolauksen jälkeen jo hiukan -toipunut punakka, pullea herra. Siitä, että tuo Akseli, pahainen -nulikka, pelaa kavaljeeria yli muiden. "Prinsessasta" on kysymys, -tuosta peijakkaan kauniista saksattaresta vai hittoko hän lie, jota -kaikki herrat ihailevat ja naiset kadehtivat, ja jonka kanssa Akseli on -tehnyt veneretkiä Lehtosaaren rannoille ja... - --- Joka ei veli Timon kanssa ole lähtenyt vesille, sanoi joku joukosta. - --- Se on siis kateutta kaikki. Veli Timo, olet mustasukkainen! sanoi -herra pöydän päästä ja meni hänkin saliin, jossa juuri soitettiin -tanssiin. - --- Mustasukkainenko?... Rohkeutta! Olenko pyytänyt?... Helkkarin nätti -hempu... Rohkeutta!... Rohkeutta!... - -Huone tyhjeni pian. Paitsi paria vanhempaa herraa istui pöydässä -ainoastaan Timo, jonka pää nuokkui pöytään päin hänen tavantakaa -hokiessaan mielisanaansa: rohkeutta! - -Hetkisen jälkeen aukeaa ovi. Pari nuorta herraa tulee siitä. - --- Saamari soikoon, hän on tähti! Valkea sopii mainiosti hänen tumman -tukkansa pohjaksi. - --- Entäs nuo silmät! Näitkö kuinka Akseli häntä... - --- Pyöritteli kuin omaansa. - --- Ikäänkuin ei muilla olisi oikeutta tanssittaakaan häntä. - --- Näinhän, mutta muutakin... - --- Mitä, senkö että Akseli on rakastunut häneen korvia myöten? - --- Muutakin... - --- Mitä, sano hitolla! - --- Hän on myös pikeytynyt Akseliin. - --- Mitä sanot... pippuria! - --- Oo, sano minua valehtelijaksi. Olisitpa nähnyt miten tuttavallisesti -he... - -Hänet keskeytti tulijoiden tulva. Tanssi oli loppunut ja kukin -sytytteli tupakkaansa. - --- Rohkeutta!... sanoi Timo horroksistaan hälinään herättyään. - -Siinä sitten hälistiin, ivailtiin, laskettiin leikkiä ja kiisteltiin ja -moitittiin hyviä ja vähemmin hyviä tanssijoita. Kukaan ei hälinässä -huomannut kuinka Akseli pujahti ulos ovesta. Olihan tanssin loma ja nyt -piti siis jokaisen virkistelläidä. - -Ulos päästyään Akseli katsoi ympärilleen ja hiveli nenäliinallaan -hiestynyttä otsaansa. Teki niin hyvää tuo illan viileys. Pitkin tietä -käveli käsi kainalossa kaksi naista. Kun he käänsivät selkänsä -Akselille, kääntyi hän ja teki kaarroksen kartanon päädyn puolitse -toiselle puolelle. Siellä hän vielä vilkasi taakseen ja kun ei ketään -nähnyt, asteli hän etemmä. Pari kolme kuokkuria pötkivät pakosalle -hänen edellään. Hän kääntyi vasemmalle ja näki illan pimeässä jotakin -valkeaa kuumottavan erään penkin kohdalta. - --- Aline, sanoi hän varovaisen hiljaa. - --- Akseli, kuului samoin ääni penkiltä, miksi niin kauvan...? - --- Kauvanko? Pelkäsitkö jo? - --- Oh, en. - -Akseli istui penkille. - --- Aline, sanoi hän, ennen olit sinä minusta kaunis, nyt olet sinä -hurmaava ja... - --- Älä sano niin. Enhän muuta ole paljo kuullutkaan koko iltana. Ei, -sano kuitenkin... Sinä kun sen sanot niin melkein uskon ja tuntuu sinun -sanoessasi niin somalle... - --- Niin, sinä olet tosiaankin kaunis... liian kaunis, liian hyvä -pysyäksesi täällä... Niin, huomennahan jo aijot lähteä? - -Ääni kuulosti surulliselta. - --- Huomenna. - -Akseli sitä tuskin kuuli, hän jatkoi: - --- Etkö voi viipyä päivää, paria? Et voi uskoa, minusta vaan tuntuu, en -tiedä miksi, siltä kuin et sinä lähtisikään huomenna. - --- Minun täytyy. Eilen taas saimme kirjeen kotoa, jossa kiihkeästi -kotiin kaivataan. Tätillä sitäpaitsi on koko kesän melkein ollut ikävä -täällä. Hänhän puhuu niin vaivaloisesti ruotsia ja saksan taitavia -täällä on vähä. Sitäpaitsi syksykin jo joutuu ja matka on pitkä. - --- Niin, se on totta, sinun täytyy ja minun täytyy... - --- Mitä? - --- Jäädä. - --- Totta kyllä, vaan tavataanhan taasen. Tyynny toki. - --- Kukapa sen tietää... Menethän niin kauvas, taakse Saimaan, yli -Itämeren, sitte vielä, eikö totta, maata, maata pitkän matkan? puheli -Akseli antaen kiihkoisen luonteensa päästä valloilleen. - --- Menen kylläkin kauvas, vaan sinnehän sinäkin olet luvannut tulla -sitten. - --- Niin, _sitten_... Mutta kuka tietää jos... - --- Jos? - --- Niin... ei mitään, vaan onhan siihen niin kauvan. Voihan unhottua -tällainen salonlapsi suureen maailmaan taas saavuttuasi. - --- Sinäkö...? -- Se tuli painolla. -- Oh, ei! - -Nyt oli Alinen vuoro kiihtyä. - --- Ennen kun minulle kerrottiin kotona Suomen jylhistä saloista ja -järvistä vaarojen alla ja pitkästä pimeästä talvesta ja kauniista, -lyhyestä kesästä, heräsi minussa halu nähdä tämä maa, mutta samalla -minä pelkäsin. - --- Pelkäsit... mitä? - --- Ajattelin, että ihmiset täällä ovat kylmiä kuin talven hanki ja -ikäviä kuin syksyn ilta, vaan nyt kun ne olen nähnyt... niin, ei, ei -koskaan unohdu tyyneesen salmeen kuvastuvat koivut tuolla niemen -kainalossa, et koskaan unohdu sinä. - --- Aline, Aline! -- Akseli ei tiennyt mitä tehdä. Tuo kaikki tuntui -hänestä tällä hetkellä niin varmalta. Hän puristi valkeiden käsineiden -peittämiä käsiä kiihkoisesti ja pimeässä hapuili hänen katseensa -vierellään istuvan äänettömän etelän tyttären katsetta. - -Hän tapasi sen. - --- Aline! toisti hän vielä kerran. - -Alinea puistatti. Akseli tunsi sen aivan. - --- Lähde pois täältä, tiedän kylläksi... lähde pois ulkoa, voit -vilustua... - --- Enkä... - -Melkein pakoittaen kiersi Akseli oikean kätensä Alinen vyötäreille ja -vei hänet näin pois pitkin polkua huvilaan päin. Siinä, missä syreenit -hiljaa suutelivat yli tien toisella puolella olevia pihlajoita, he -pysähtyivät hetken ja suutelivat hekin toisiaan. Käsikädessä, ikäänkuin -ei heidän enään koskaan tarvitsisi erota, tulivat he rapuille asti. - -Sisällä oli tanssi kuumimmassa kulussa. Jokunen oli jo ehtinyt "tähteä" -kaivata. - - -II. - -Seuraavana päivänä Kuopiossa oli monet kahvikekkerit ja jokaisessa sama -juttu keskustelunaiheena. Asia oli alkanut siitä että Hätisen matami -varhain aamulla oli aika kyytiä kulkenut kaupungin lääkäriin ja tiellä -sinne tavannut hyvän tuttavansa Tiihoskan. Tälle kertoi hän kuinka -kaupungissa koko kesän vieraillut ulkolainen neiti eilen tanssijaisissa -oli vilustunut ja nyt tarvitsi lääkäriä. - --- Mutta eihän eilisiltana ollut kylmä, oli Tiihoska huomauttanut. - --- Niin, mutta hänhän on niin hieno ja hento ja tottumaton kylmään, -sitäpaitse kuului kävelleen hetkisen tanssin lomalla ulkona erään -herran kanssa viileyttelemässä. - --- Aa, kyllä ymmärrän... Kuka herra se oon ollut? - -Tiihoskalla alkoi jo olla kiire. Hänen piti mennä kauppias Gulmanniin -pesujen tekoon, vaan sitä ennen olisi hän tahtonut täydentää tietojaan -uutisesta, vaan Hätisen matami ei sanonut tietävänsä. Vilauttihan vaan -hyvästellessään vasenta silmäänsä merkitsevästi -- se oli nyt hänen -tapansa -- ja juoksujalassa läksi lääkäriin. - -Gulmannin kyökissä Tiihoska kertoi sisäkkö-Annille, kuinka kaupungissa -vieraillut ulkolainen neiti eilen tanssijaisten aikana oli _pitkän_ -aikaa tanssin lomalla kävellyt _hiestyneenä_ erään tuntemattoman herran -seurassa ulkona ja vilustunut, _eikä koko viime yönä nukkunut -ollenkaan_. Tänään oli pitänyt lääkäri hakea. - --- Mistä te nyt jo sen tiedätte... näin varhain? kysyi Anni. - --- Mistäkö tiedän? Kyllä minä tiedän, minä, Hätisen matamihan se -lääkäriin mennessään kertoi asian aivan sanasta sanaan niinkuin minä ja -lisääkin, vaan kaikkia ei sovi kertoa tuommoisille nuorille tytöille -kuin Anni on. Mutta matamin kanssa me olemme hyvät ystävät. - --- Niin olettekin, ajatteli Anni, ja monen muun matamin kanssa myös. - -Ei hän omasta puolestaan asiaa sen enempää udellut, arvasihan hän lopun -itsestään, vaikka hän ei paljoakaan uskonut Hätiskän höpötöksiä. -Hänestäkin kun jo olivat levitelleet... Hän kaatoi kahvia Tiihoskalle -ja vei sitte kahvikannun saliin herrasväelle. Siellä oli vasta rouva -valveilla. - --- Hyvää huomenta, Anni, onko Tiihoska jo tullut? - --- On, rouva, hän on kyökissä. Viedäänkö herralle jo kahvia? - --- Ei, annetaan hänen nukkua, hän viipyi myöhään eilen tanssijaisissa. - --- Oliko siellä se ulkolainen neitikin, uskalsi Anni kysyä. - --- Oli, mitä sitte? - --- Tiihoska kertoi hänen nyt olevan vaarallisesti sairaana. Se oli niin -salaperäinen tuo Tiihoska. - --- Niinkö? Anni saa mennä jo kamariani siistimään. - -Anni teki kuten käskettiin. Rouva meni kyökkiin Tiihoskaa -puhuttelemaan. - -Jo ennen aamiaista meni hän sitten kävelylle, mutta käski ennen -ulosmenoaan Annin keittää ja tarjota Tiihoskalle leivän kanssa kahvit. - --- Vieläkö tuon kieli voiteita tarvinnee, ajatteli Anni itsekseen. - -Rouva ei malttanut olla pistäytymättä naapuriin. Hän pyysi naapurin -rouvaa aamukävelylle eikä voinut olla arveluitaan hänelle kertomatta. - --- Niin, jo olen ajatellutkin... niin vapaata se on ollut koko kesän... -mokomakin lerttu... - -Näin juttua jauhettiin. Puolenpäivän jälkeen oli jo yhdestä höyhenestä -kasvanut kokonainen kana. -- - -Akselikin oli jo aikaiseen saanut Alinelta kirjelapun, josta tiesi, -ettei vilustuminen ollut erittäin vaarallista, vielä ainakaan, vaan -että Alinen matka oli pariksi viikoksi lykkääntynyt. Mutta noin neljän -tienoossa niemelle mennessään tapasi hän Timon, joka oli ollut kyllin -herkkä akkojen puheita uskomaan ja oli kyllin raaka ja epähieno -kertoakseen Akselille pistellen kaikki kuulemansa, joissa ei toden -totta Alinen mainetta säästetty. Tiedettiin sekin, että Aline ja Akseli -syreenipensastossa olivat toisiaan suudelleetkin. - --- Niin, niin pitääkin tehdä. Sittehän vasta olet varma saaliistasi. -Onhan melkein pakko sinun saada eli, jos paremmin sanon, ottaa Aline, -puhua räätysteli Timo. - --- Riittää! Niin voit ajatella ainoastaan sinä, jolle ei mikään tunne -ole pyhä. Jos uskallat vielä jotakin mainita, en tiedä mitä teen. Tyttö -on niin viaton että pelkkä nimen mainitseminenkin sinun seurassasi on -jo loukkaus häntä vastaan. - --- Luulenpa melkein että olet syytön, vaan kun ajattelen että sinäkin -olet ihminen ja mies, ja kun muistan hänen muotonsa muhkeuden ja -joustavan käyntinsä ja... - --- Konna! lopeta jo! Saastasi tarttuu jo... Eikö sulia ole sydäntä eikö -armoa, sääliä... lopeta, lopeta! - --- Niin lopeta sinäkin jo. Luuletko muita parempi olevasi. Onhan sun -nyt hyvä olla... olethan varma rakkaudessasi. - -Akseli ei voinut kestää. Takaisin kaupunkiin kääntyi hän, Timon -eriämään sai kuin saikin. Toista tietä kumminkin ajatuksissaan takaisin -niemelle asteli, siellä hän ennenkin oli huolensa haihdutellut. - -Mutta kummalliset, entistä oudommat olivat ajatuksensa. - -Hän oli tehnyt skandaalin... miten poistaa se? Mutta eihän sitä kukaan -uskoisi... Kateus... sehän uskoo kaikkea. Niin, niinhän pitääkin -tehdä... sittenhän olisi varma... Ei, pois se ajatus! Hänhän rakasti -Alinea. Olikohan se puhdasta? Oli, ainakin ollut... olihan se -vieläkin... Mutta Aline menee pois, ehkä ikipäiviksi... Vaikkakin, ei, -ei...! Mutta sittehän hän... - -Tuo ajatus kalvoi hänen kokematonta mieltänsä. - -Eikö muuten...? kysyi hän jo itseltään. Vaaka kallistelihe. Hän tahtoi, -halusi Alinen omakseen ja tuo varmuus painoi vaakaa alaspäin. - -Itsetietämättään oli hän istuutunut eräälle penkille. Siinä istui hän -kauvan ohikulkevia huomaamatta. Sairaloiseksi käynyt mielensä liiteli -tuntemattomissa maailmoissa; kiusaavan oudon äänen kuiskaukset -painoivat vasten tahtoakin vaakaa alaspäin. - - -III. - -Näin kului noin kolme viikkoa. Aline oli jo parantunut ennen, vaan -varovaisuuden vuoksi oli lääkäri pyytänyt joksikuksi ajaksi matkan -lykkäystä. Aline kyllä tiesi olevansa aivan terve, vaan kun tätinsäkin -oli yhtä mieltä lääkärin kanssa, viipyi hän, ollenkaan tietämättä -valheellisista halpamaisista jutuista, joita hänen selkänsä takana oli -sepitelty. Akseli oli myöskin rauhoittunut. Hän tutki itseänsä ja tuli -vakuutetuksi, ettei hänen suhteessaan Alineen oli tapahtunut mitään -muutosta. Alinen parannuttua oli hän käynyt häntä tervehtimässä, -uskaltamatta ja tahtomatta kumminkaan hänelle mitään kulkupuheista -kertoa. Olivat he sittemmin kolmisin, Aline, tätinsä ja Akseli -kävelleet kauniimpina päivinä ulkonakin. - -Eräänä iltana -- se oli viimeinen ennen eroa -- he taas kävelivät -kolmisin niemelle kylpyhuoneen ohitse. - -Syksy teki uutterasti tuloaan. Halla oli koivujen lehdet haalentanut ja -tuulen leyhkä lennätteli niitä leppeästi ja kuni säälien laski -elottomat lehdet entisten elottomien kuolinpeitteeksi. Vierrepaikat -tien molemmin puolin olivat paksussa lehtipeitteessä, keskellä oli -vähemmän ja siinä kulki Aline tätinsä ja Akselin keskessä. Äänettömiä -olivat kaikki kunnes täti kysyi: - --- Tuleeko talvi jo piankin? - --- Niin, tuleeko talvi jo piankin, yhtyi Aline. - -Akselin ajatukset kiertelivät muita maita, saihan kuitenkin sanotuksi: - --- Sitä on vaikea sanoa. Usein menee kauvankin ennenkuin lumi luo -viimeisen peitteensä ja Pohja laittaa lujat lukkonsa kala-aittoihin ja -pusertaa viimeisenkin elinvoiman riutuvasta luonnosta. Usein taas talvi -tulee aivan odottamatta, tarkoitan keväällä, silloin kesää odotetaan... - --- Keväällä...! - --- Sehän lienee surullista... - --- Ei ole talven tulo mieleistä muutenkaan, vaan kun odottamaton -takatalvi ryöstää kaikki kevään ilot ja kalleudet, niin epätoivoiselta -tuntuu elämä. Muuten talveakin on monenlaista. - --- Kuinka niin? - --- Niin, mitenkä niin? - -Ei Akseli enään mitään vastannut, ajatteli vain omaa aavistamaansa -talvea. Vaan Aline ei hellittänyt. - --- Todellako? Kuinka silloin käypi, kestääkö talvea sitten toiseen -talveen... eikö kesää sitten tulekaan? - --- Tulee joskus, useinkin, vaan ei niin ihanaa. Takatalvi ryöstää -hempeimmät kevään kukat ja ruusut kuolevat kukattomina, lintujen laulu -on ilotonta. Ihmisrinta vaan toivoo talvea, kovempaa, ankarampaa, joka -kuolettaisi hänetkin kun kerran kaikki... - --- Hyi! Sinä olet katkera, Akseli, peloitat. Et saa puhua noin. --- -- -- Takatalvi...? lintujen laulu on ilotonta ja... Akseli, ethän -niin sanonut? - --- Sanoin, kaikki on mennyttä silloin kuin kevät muuttuu talveksi, kun -toiveet eivät toteudu... - -Tätiä ei kävely miellyttänyt enään. - --- Käännytään, sanoi hän miettiväisnä. - -He kääntyivät. Täti asteli edellä, Aline ja Akseli keskustellen -jälessä. - --- Siis viime kerran näen sinua nyt? - --- Ei, onhan aikaa huomenna. "Seura" lähtee vasta kello 10; voimmehan -sitä ennen vielä tavata. - --- Missä? kysyi Akseli kuivasti. - --- Akseli, älä ole noin katkera. Tulemme tänne... tuonne Härköniemeen, -siellähän kesälläkin istuimme. Elämme muistoissamme. - --- Vaan virkistääksemme niitä että ne sitä selvempinä ja useammin -esiintyisivät sitte kun kaikki on mennyttä. Ei! paras on ett'emme niitä -enään verestä... vaikka eihän syy ole sinun... suo anteeksi... ei, en -tiedä oikeastaan... minä lähden jo nyt pois, vaan ei, ei... - --- Ettekö joudu jo, kiirehti täti. - -Yhdessä kävelivät he sitte kaupunkiin päin melkein ääneti, täti vain -koetti pitää puhetta vireillä, vaan vastaukset olivat lyhyviä, joskus -aivan sattumattomia. Aline käveli ajatuksissaan ja Akseli siinä sivulla -ei saanut katsettaan pois hänestä. Hän näki vaan hohtavan valkean -kaulan, jolle öinen musta tukka oli vastakohtana kuin tähdetön yö -Juhannuksen aikaiselle päivälle, ja säteilevät silmät, joista hellitti -kesäinen kuumuus hänen silmiinsä ja sieltä syksyiseen sydämeensä. - --- Minä tulen, Aline, tulen kuitenkin aamulla sinne... kuiskasi hän -hyvästiä heittäessään, ja tädille jätti hän ainaiset hyvästit. - - -IV. - -Hitaasti hellittää syyskuun yö huokailevan Kallanselän seudut -hallaisesta hyväilystään ja lännen leutoinen leyhkä ajelee ilkeitä -usvapilviä pois lahtien poukamista, hitaasti haihtuu hämärä ja -paljastuu päivän ajaksi pilvinen taivas. Vain hetkeksi. Tuuli kääntyy, -kiihtyy, tuo pilviä muhoilevia ja mustia, jotka uhkailevat maata ja -paljastuneita puita pitkällä, ikävällä ja yhtämittaisella sateella. -Tunnotonna kiidättelee tuuli keltaisia lehtiä sinne ja tänne ja -ryöpyttelee niitä joukoittain pitkin puiden runkoa ylöspäin ja sitte -itse ilkeästi ulvoen latvoissa naurahtelee, kun ei noilla lakastuneilla -lehdillä ole kylliksi voimaa tarttuakseen takaisin onnettomien emojensa -ojennetuihin oksiin. - -Kello on noin seitsemän seudussa. Autiona on kaupunkilaisten kesäinen -mielipaikka. Kenenkä mieli sinne enään teki, varsinkaan noin pilvisen -päivän varhaisena aamuna. Rastaat vaan lennellä lepsuttelevat räkättäen -puusta puuhun, nekin poislähdöstään puhellen ja toisiaan odotellen. - -Vaan näyttää siltä kuin ei niemi nytkään olisi unhotettu, sillä -oikeanpuolista rantatietä astelee jokunen herrasmies. Hän tähtäilee -taakseen ja kurkkien kaikille puolille kulkee arkana kuin omantunnon -vaivoissa vaeltava pahantekijä. - -Se on Akseli. Uskollisena sanalleen, kummalliset ajatukset mielessään -astelee hän kylpyhuoneen ja ravintolan välitietä. Hän on viettänyt -unettoman yön, jonka kuluessa jos jotakin on jo ajatella ehtinyt. -- -Entäpä jos Aline ei tulisikaan, ajattelee, jos ei pääsisi taikka jos ei -tahtoisikaan... Mutta jos hän jo odottaa...? - -Hän kiirehtii kulkuaan. Tuulenpuuska ryöpyttelee lehtiä hänen -silmilleen, ja ne kun hänen jalkojensa alla kahahtelevat, säpsähtää hän -ja takaisin kääntyä aikoo. - --- Minä narri...! lähden tuulta takaa ajajaan... Eihän täällä ketään -ole, mutta jos on, niin...? - -Rannan raidassa räkättää harakka räikeää nauruaan. Akseli kumartuu -maahan kiven mukuraa ottaakseen ja sillä sitte mokomaa räähkää -heittääkseen. Kiven asemasta löytää hän hopearahan. Aikoo sillä -harakkaa heittää, vaan jo liipoittelee lempo myötätuulta salmen yli -Varvisaareen päin. Mitään ajattelematta pistää Akseli rahan taskuunsa -ja jatkaa matkaansa. Yhä vaan kuitenkin mielensä mutaisena myllehtii. -Hän ei saa pois ajetuksi ilkeitä ajatuksiaan. Viime yön lyhyet unet -ovat niitä entistään enemmän elvyttäneet. - --- Pois olisi paras mennä... Entäpä jos hän tulisi taikka jo on -täällä... Jumalani!... onko minulla kyllin voimaa... Ei, ei... minulla -täytyy olla... täytyy, täytyy! - -Hän on tullut kentän laitaan. Keskellä kenttää juoksentelee -edestakaisin pieni poikanen paperileijaa perässään vetäen. Tuuli tempoo -sitä ja väliin hellittää. Vähitellen kohoaa se ylös pyörteen mukana ja -riemuiten poika soluttaa hienoa rihmaa kerästä kädessään. Akseli menee -pojan puheille. - --- Mitä teet? kysyy hän. - --- Näettehän, vastaa poika välinpitämättömästi ja soluttelee vain yhä -rihmaa kohoavan leijan jälkeen. - --- Aiotko laskea sen ilmaan? - --- Siellähän se jo on, vastaa nenäkkäästi poika. - -Se leijui jo korkealla ja pieneni pienenemistään. Akselia suututtivat -pojan vastaukset. - --- Niin, mutta tällä tavalla ilmaan? - -Hän otti yht'äkkiä rihman riemuitsevan pojan kädestä, katkaisi sen ja -yhä korkeammalle kohosi köykäinen paperi. Poika pillahti itkemään. - --- Se ei... ollut... o... ma... ni... - --- Kenenkäs sitte? - --- Vanhemman veljeni, joka vielä jäi nukkumaan. Omin luvin sen otin kun -näin niin kovasti tuulevan. Nyt... minä... sa... an... se... elkääni, -itki poloinen aivan ääneen. - --- Tee uusi! - --- Uusihan se olikin. Eilen juuri veljeni osti uuden rihmarullan ja -sekin meni... ui... ui... ui... uih! - -Akselia säälitti ja hän antoi löytämänsä rahan pojalle, jonka kasvot -kirkastuivat ja itkukin siihen loppui. - --- Ota tämä. Tehkää molemmat uudet ja isommat. - --- Kaikkiko? kysyi poika, joka ehkä ensi kerran elämässään sai noin -suuren rahan. - --- Niin, vastasi Akseli. -- On ehkä parempi että tuo veitikka meneekin -täältä pois, ajatteli hän yksin. - -Poika puristi rahaa ja muistamatta kiittää läksi hän kenttää pitkin -loikkimaan ja huusi mennessään: - --- Nyt laskemme ilmaankin ja monta... - -Akseli hymyili kujeelleen ja katsoi paperileijua. Se oli kadonnut -näkymättömiin. - -Mutta hänen silmänsä saivat uuden katsottavan. Pitkin Härköniemeen -menevää tietä kentän laidalla kulki kuin keijukainen hänen "öittensä -unelma ja päiviensä valo", Aline. Tuuli painoi tiukkaan höllän hameen -hänen viehkeää vartaloaan vasten. Heti oli Akseli hänen kupeellansa. - --- Kuka oli tuo naurava ja teuhaava poika, joka juoksi vastaani? - -Akseli kertoi ja Aline vielä kysyi: - --- Miksi et antanut pojan iloita? - --- En tiedä oikeastaan. - -He poikkeutuivat polulle vasempaan. Se laskeutui Härköniemeen. Akseli -vilkasi taakseen ja tarttui Alinen käsivarteen. - --- Tulithan? - --- Kuinka...? Lupasinhan; et suinkaan epäillytkään? - --- Enhän... vaan... luulin... kun ilma on noin myrskyinen ja... - -Hän hämmentyi hiukan. - --- Mutta miksi olet niin kummallinen? Olet jo kauvemman aikaa... - --- Ei mitään... ajattelin vain... että... että... sinä menet kohta -pois... - -He olivat tulleet itse niemeen. - --- Istutaan tuohon nurmelle, ehdotti Akseli. - --- Ei! Mennään kävelemään. -- Kuinka petäjät nyt kummallisesti -kohisevat! - --- Niin, se on riemuhuutoa ja samalla sääliä... - --- En ymmärrä. - --- Niin... mutta istutaan. Minä selitän. -- Näetkös, nuo paksut petäjät -tuossa... ne ovat sellaisia syrjästä katsojia, jotka riemuitsevat -sentähden, etteivät tuulet ja tuiskut niille mitään mahda, mutta ne -säälivät samalla koitoja koivuja ja pihlajaparkoja, jotka kylmän -kosketuksista lakastuvat ja jos taas kuumuuskin liiaksi rasittaa -- -kuolevat. Itse säilyttävät ne kauvan tuoreutensa, terveytensä, melkein -siksi kuin vanhuuttaan väsyvät, lahovat, loppuvat... - --- Kuinka kummallisesti sinä puhut... Miksi -- niin --? - --- Se on luonnon määrän mukaista, jatkoi Akseli silmiään pois Alinesta -luomatta. Toisilla on toinen voima, toisilla toinen. Niin on, jatkoi -hän yhä, kiertäen oikean kätensä Alinen vyötäreille, -- niin on usein -laita ihmiselämässäkin... - -Näin puheli hän kauvan hajanaisia haaveitaan, Aline ei ymmärtänyt -oikein, tuskin tarkkasikaan. - --- Kuuleppas kuinka kiihkeänä tuuli suhisee puissa... hän sanoi ja -painautui lähemmäksi Akselin povelle. Tuliset silmänsä katselivat -pitkin Kallanselkää, katsoivat niinkuin katsotaan silloin, kuin ei -oikeastaan mitään katsota. Vaan silloin kuitenkin nähdään niin paljo, -ettei puoliakaan voida kertoa niistä näkemistä. -- - -Hän näki tuuhean tammiston, jossa tuuli soitti. Sen takaa vauhdilla -vierivän, välkkyvän Rheinin vuon, kotirantansa, jolla nuorukainen -banjoa soitti. Tuulen humina tammistossa tuntui tyyntyvän ja tuliset -sävelet nuorukaisen soittimesta kaikuivat hänen korviinsa. Niissä oli -tunteen tulta ja mukaansa tempaavaa lempeyttä noissa sävelissä. Mutta -tuolla nuorukaisella oli vaaleansiniset silmät... tukka, niinkuin -tulisella etelän lapsella ainakin, kiharainen, tumma... sen huulet -näyttivät liikkuvan ja kuni tuulen tuomana saapui hänen korviinsa -kuiskaus: "Aline, Aline... et aavista lempeni suuruutta... et sisäistä -ääntä sydämessäni... Minä en saisi rakastaa sinua... mutta minä en -_voi_... minä _en_ voi." Hän tunsi polttavien huulien koskettelevan -huuliaan, otsaansa, poskiaan ja hän sulautui kuumaan pitkään syleilyyn -ja itsekin tunsi hän syleilevänsä... - -Ja he istuivat vieretysten kumpikin itkien, kuin äitinsä kadottaneet -lapset. Akseli kädet Alinen kaulan ympäri kiedottuina rukoili: - --- Älä unhoita minua, Aline, älä unhoita... niin paha kuin olenkin... - --- Enhän voi jos tahtoisinkin. - --- En minäkään; etsin sinut vaikka Himalayan korkeimmalta huipulta... -etsin sinut, Aline, kuuletko... etsin ja omistan. - -Akseli hiveli hellästi hänen hiuksiaan. - --- Sinä enkelini... pyhä... puhdas... niin, annathan anteeksi... Enhän -olisikaan... en tahtonutkaan ja kuitenkin...! Vaan sun silmäsi...! -pyhyyttä loistavat... puhtautta, lempeä... Voittamaton viattomuus... -lapsen puhtaus ja... olen aivan hullu... annas kun katson niitä, -onneton... ne puhdistavat tahtomattani tahrautunutta... Voitko antaa -anteeksi? - --- Voin ja tahdon ja kuitenkin... pois lähdemme täältä... pois! - -Tuuli oli yhä kiihtynyt, hongat huojuivat ja kuivat oksat ruskivat ja -ratisivat ja lehdet lentelivät levottomina sinne ja tänne. Kun he -kerkiävät kävellä hiukan, lennättää tuuli kellastuneen koivun lehden -Alinen povelle, johon se takerraikse kiinni. Aline ottaa sen käteensä -siitä, sitä Akselille näyttäen katseensa maahan kääntäen sanoo: - --- Tuossa _olisin_ nyt minä... - --- Ja minä, sanoo Akseli, olisin pakkanen ja talvi, joka sen siksi -laati ja teki, vaan Jumalan kiitos... ei, ei! -- Antaakohan Jumala sen -anteeksi...? - --- Talvi... takatalvi... kuihtuvat kukattomat ruusut... ilotoin -lintujen laulu... Sitähän ei Jumala tahtone... Olisiko se ollut -takatalvea vai... - --- Takatalvea toivottavasti... pian haihtuvaa tarkoitan. - -Ei hän sitä oikein itsekään tiennyt. - --- Niin se _oli_ sitä, vaan sinun täytyy muuttaa mielesi kesäiseksi. - --- Tahdotko sen? - --- Josko tahdon...? - --- Niin, minäkin tahdon ja tahdon tulla sovittavana, niinkuin -näyttäytyy sumupilvien takana piilotellut päivänpaiste ensikerran -takatalven perästä ikäänkuin anteeksi anovana ja uudesti luovana. - - * * * * * - --- Ketä ne olivat, tunsitko? - --- Hitto heidät tuntekoon, vaan madonna oli nainen naisekseen. - --- Oli tosiaankin, _veniant mille, sicut ille!_ [näyttäytykööt tuhannet -niinkuin tuo!] - --- Sano edes _illa_. - --- Ei, minä tarkoitan tuota herraa... Luulenpa olevani mustasukkainen -hänelle... Kukahan lie ollut? - --- En joutanut katsomaan, naista katsoin. - --- Niin minäkin... Vaan mitä he täällä tekivät? - --- Varmaankin rakastuneita. - --- _Rendez-vous_ näin varhain! - --- No, ehkä sitte kesäasukkaita maalta läheltä. Mennäänpä Härköniemeen, -jos on venekin siellä. - -Ne olivat kaksi kesälomalta Helsinkiin menevää ylioppilasta jostakin -Kuopion takaa -- ja olivat "Seuran" lähtöä odotellessaan kävelylle -lähteneet. He poikkesivat Härköniemeen, josta olivat nähneet Alinen ja -Akselin tulevan, tarkastelivat rannat, vaan ei siellä mitään venettä -ollut. Niemen ohi sousi vanhanpuoleinen mies kaupunkiin päin. Luullen -sitä tuntemattomien soutumieheksi kysyivät he: - --- Ketä te kyyditsitte? - --- Mitäh? huusi mies ja lakkasi soutamasta. - --- Mistä olette ja keitä olivat kyydittävänne, toinen herroista -harmistuneena huusi. - --- Misteekö oun? Tuolt' oun Lintulahesta. Tahtosko ne herrat souvattoo -ihteesä?... Häh! - --- Mene jos Pisalle... - -Tuuli painoi ukon venhettä. Hän alkoi soutaa. Uteliaat aikoivat juuri -lähteä pois kun toinen huudahti: "Kas, tätä!" ja näytti toiselle maasta -löytämäänsä rintaneulaa. Molemmat tarkastelivat sitä ja siinä oli kiven -muotoinen sileä osa, johon oli kaiverrettu sana: _Aline_. - --- Ahaa! Jo ajattelinkin... - --- Mitä ajattelit, roskaa... - --- Oli miten oli... tämä pitäisi saada annetuksi tuolle -omistajattarelle, sillä hänenhän se kuitenkin on. - --- Oletko varma? - --- Noo... jos en niin varmakaan... Mutta saakurin sievä se on! Katsopas -vaan... eivät vain liene jalokiviä...? - --- Panetko boolin jos ovat? - --- Vähintäinkin sen. Mutta arvelepas jos... - --- Jos? - --- Asiassa olisi jotakin... - --- Jotakin kieroa, tarkoitat? - --- Niin eli... - --- Entäs sitte? - --- Eipähän mitä. Minä vaan olen iloinen, että löydän jotakin syytä -kutsuakseni tätä kaunista nientä vähän hienommalla nimellä kuin -Härköniemi. - --- Mitä ajattelet? - --- Mitä sanoisit _Alinelundista?_ - --- _Alinelund!_ Mainiota! - -He läksivät kaupunkiin ja laineet laulelivat ja hongat humisivat -hyvänsuopaisesti ristiäisvirttä. Niin ainakin noista kahdesta tuntui. - -[Tarkoitettua nientä on kutsuttu Alinelundiksi aina viime aikoihin -asti, kunnes Kuopion suomalaisen lyseon konventti sen juhlallisesti -risti _Unholaksi_, mikä nimitys nyttemmin on yleisesti käytännössä.] - - -V. - -"Seura", silloin Kuopion komein, sittemmin niin onneton "Seura" -["Seura" paloi sittemmin], teki laiturista lähtöään. Ikävälle näytti -kaikki. Tuuli painoi piipusta pullahtelevan savun saattavien rannalla -seisojien silmille. Vähä olikin ihmisiä lähdölle saapunut, olihan -hiukan hienostoa tuttuamme kaunotarta ja hänen ikävöivää tätiänsä -saattamassa. Akselia ei näkynyt. - -"Seura" huusi -- siihen aikaan ei vielä soitettu -- huusi kolmatta -kertaansa. Silloin saapuu rantaan pieni tyttönen kädessään suuri -kukkaiskimppu. Hän ehtii sen juuri Alinelle antaa ja kuiskata: - --- Sen sisässä on jäähyväistervehdys Akseli-herralta paperilapussa. -Lukekaa se heti rannasta päästyänne. Sieltä löydätte myös unohtamanne -rintaneulan, selityksen siihen ja kaikkeen... - --- Köydet irti! - -Ja laivan siivet ponnistelevat vettä vastaan ja laineet lyövät -laitoihin niin surullisen kolakasti. Syksyinen sankka sumu on selvennyt -ja tuon tuostakin vilahtaa aurinko pilvien lomasta tehden huikaisevia -valojuovia veteen. - -Kun "Seura" sivuuttaa Vasikkasaarta, ajaa vossikka täyttä laukkaa alas -rantaan. Kärryissä istuvista herroista sanoo toinen: - --- Se menee jo tuolla... - --- Noo, _reverte!_ oli lakooninen vastaus. - --- Mutta kun siinä menee mukana tuo tuntematon... niinhän Akseli sanoi. - --- Mitäpä siitä, annoithan rintaneulan jo Akselille. Tunsikohan Akseli -hänet? Hän näytti hiukan omituiselta... - --- Annoin kyllä, vaan olisinpa ollut huvitettu näkemään tuota "rouvaa" --- rouvaksihan Akseli häntä sanoi. - --- Minnekä ajetaan, kysyi vossikka. - --- Takasin -- kapakkaan. - --- Niin, kapakkaan ja huomenna hevoskyydillä vaiko jo tänään, kysyi -harmistuneena toinen. - --- Hyvä huommenna, paras tänäpäivänä. - -Akseli oli tavannut molemmat tuttavansa Alinen portilta palatessaan ja -he olivat ilomielin ilmaisseet löytönsä hänelle. - -Hiukan hämmentyen oli hän selittänyt puuhaavansa rintaneulan -palvelijansa kautta omistajalleen. - --- Tunnetko ehken hänet, olivat he kysyneet. - --- Noo, hän oli kylpyvieraita... oli Akseli jotenkin tyynesti -vastannut, sillä hän oli huomannut, etteivät he olleet häntä tunteneet. - -Saatuaan neulan, meni hän kotiinsa, kirjoitti suurimmassa kiireessä -selityksen sen takasinsaantiin ja liitti jokseenkin kaihoisat -jäähyväisensä paperille, jonka jätti palvelustyttösen rantaan -vietäväksi. Itse kulki hän kujakatuja pitkin melkein juoksujalassa -niemelle ja niin aivan peräniemelle, jonne istui "Seuran" sivukulkua -odottamaan. Sen oli kirjeessä niin sopinut. - -Tuskin oli hän istuutunut niin jo sai seisalleen nousta, sillä Seura -tulla tohkasi salmea pitkin. Ahmien katseli Akseli ohikulkevaa alusta -ja nähtyään parin liinoja laivasta liehuvan, heilautti omaansa hiukan, -vaan käsi hervahti ja häneltä pääsi heikko huudahtus. - --- Anteeksi... kuiskasi hän mielenliikutuksestaan melkein -mielipuolena... hyvästi... - -Ja hän jäi tuijottamaan laivaan, josta valkoinen nenäliina yhä -vilkutti. Hän sitä tuskin näki. Hänestä tuntui kuin olisi hän äskettäin -tehnyt anteeksiantamattoman rikoksen eikä kuitenkaan tehnyt sitä. Aikoi -heittäytyä laineihin, jotka laivan kokasta lähteneinä rannan syliin -kuollakseen kiirehtivät... - --- Anteeksi... Aline...! -- Hän vilkutti. - -Vaan pilvinen taivas oli revennyt ja suuresta pilvien railosta paistoi -aurinko suoraan veden pintaa vasten alkaen Susisaaresta Hietasaloon -päin ja niin häikäisi häneltä selän takaa maat ja metsät. Näytti siltä -kuin ei maata olisikaan lähellä ja kuin "Seura" olisi laskeutunut jo -alas merta taivaanrannalla näkymättömiin. - -Sinne näytti olevan niin pitkä matka, ääretön aivan... - -Ja Akseli tuijotti yhä taivaanrannalle, vaan ei sieltä mitään näkynyt. -Kallanselkä kohisi ja vaahtopäiset aallot kohoilivat vimmatuina, -ikäänkuin eivät koskaan olisi aikoneet asettua. - - -VI. - -Kesäinen päivä noin kahdeksan vuotta edelläkerrottujen tapahtumien -jälkeen. Niemi täydessä loistossaan. Puut vielä vaalean vihreissä -verhoissaan, vasta kun niihin Juhannuksen seudussa pukeutuneet. Korkea -heinikko teiden kahdenpuolen tuulen hengessä hiljalleen heiluen henkii -tuoresta tuoksuaan sekoittaen sitä tuomien tuohkuun ja lehtien lemuun. -Linnut juuri aamuvirsiään helteen ajaksi lopettelevat... mehiläiset -vaan uutterina ketoa kiertelevät ja kukasta toiseen sen suloista -suudelmaa ryöstääkseen rientävät. - -Ihmisiä yksin, parittain ja parvissakin kiertelee koivuja kasvavia -kujateitä. Yksi ja toinen heistä kummastellen taakseen katsoo -pariskuntaa lapsineen, jotka eivät näytä näiltä mailta olevan, rouva -mustissaan... päivänvarjokin musta. Herran musta parta ja tukka -osoittaa myös että muukalaisia ovat. Käsikainalossa he käyvät -tuontuostakin seisahtuen pienoistaan, arviolta noin neljän vuoden -vanhaa poikaansa katsomaan, se kun aina jotakin mielestään uutta -löydettyään sen katselemiseen kiintyy. - --- Miksi ei Zaida mukana seurata saanut, kysyy rouva katseensa -avonaisesti käsipuolessaan kävijään kääntäen. - --- Ole huoleti, Aline, kyllä katsomme kultaistamme, eihän ole kiirettä -minnekään. Sitäpaitsi saahan Zaida kyllin usein häntä vaalia ja muuten, -niin muistojenikaan tähden... - --- Ai, katsoppas... pois on jo purettu... He olivat tulleet -kylpyhuoneen kohdalla, josta entinen ravintola oli pois purettu. -Äänettöminä astelivat he edelleen, laskeutuivat lammille päin niemen -kapeimmalle kohdalle, siitä kentän laitaa hiljalleen Alinelundiin päin -kävelivät. - -Arvannet jo, keitä nuo muille oudot muistoissaan eläjät olivat. - -Alinelundissa he istuutuivat. Poikanen yhä ympärillä häärien kukkia -etsi. - --- Akseli, alotti rouva taas puheen, ajapa pois ikävät mielestäsi, -rauhoitu vihdoinkin... _täällä_... Käännä huomiosi luonnon tyyneen -rauhaan, johan sekin sanoo sinulle, että kaikki on sovittu... - --- Niin, melkeinpä siltä näyttää, vaan kuitenkin, kun minä elävästi -muistan kaikki. Puita tutjuttelevan tuulen intohimoiset huudot ja oman -mieleni silloiset, tahtomattani tulleet häijyt himot, niin... - --- Guido! Lapseni!... Akseli!... huudahti rouva ja peitti käsillään -silmänsä. - -Samassa kuului pulskahdus. Pieni poikanen oli kalliolta järveen -kaatunut. Heikon huudon päästettyään vajosi raukka vedenpinnan alle. - -Onneton isä meni yhdellä hyppäyksellä perästä, sai kiini vajoavan -lapsensa ja nosti sen sylissään maalle pyörtyneen puolisonsa eteen, -vaan, niinkuin näytti, -- kuolleena. - -Hän ei tiennyt, mitä tehdä. Vuosia hautomansa ajatus taas mieleen tuli. -Mielipuolen tavoin hyssytteli hän lasta sylissään ja puoleksi -kuiskaili: - --- Aline... nouse... nyt on sovitus... saatu... Tahdotoin ajatusteni -rikos oli rikos taivasta vastaan... se vaati uhrin... lapseni ainoan. - --- Sovitus? kuului käheä ääni. Se oli rappeutunut mustaan kiiltävään -nuttuun puettu herrasmies, joka sen kysyi. Silmät katselivat kummasti -syvistä kuopistaan, jotka eivät mitään miellyttävää vaikutusta -katsojaan tehneet. - --- Mitä puhuitte sovituksesta...? - -Ei Akseli häntä huomannut. Hän hyssytteli yhä lastaan, jonka suusta -pullahti vettä. Hän käänsi lapsen suun alaspäin. - --- Onnetoin! unohdin ensimäisen toimenpiteen, niin lääkäri kuin -olenkin... Lapseni, pikkuseni... tointui hän vähitellen -säikähdyksestään. - -Paikalle saapui pari naista. - --- Hoi, tule tänne, huusi toinen, tänne Alinelundiin! - --- Aline...? huudahti herra, vaan tukahdutti kuitenkin ja alkoi hieroa -lastansa, joka aukaisi elottomat silmänsä ja sitä mukaa heikosti -hengittääkin alkoi. - --- Auttakaa avutonta vaimoani, tuokaa vettä,... tuoltapuolen, osoitti -hän, valelkaa sillä ja hierokaa ohauksia. - --- Hyi! Sihteeri-Timo... sanoi hiljaa naisista toinen. - --- Niin, Sihteeri-Timo... Mies huokasi ja käänsi katseensa salmelle -päin ja nurmelle asettautui, siihen kauvaksi istumaan jäi. - --- Missä olemme? Kutsuitko minua, Akseli kysyi tointunut rouva, kun oli -vedellä päätä valeltu, Guido...? - --- Tässä... Elää... - --- Niin, elää... hänhän... - --- Luiskahti veteen, josta kuitenkin onnistuin pelastaa hänet, jatkoi -herra, joka näki että hetken säikähdys ja tuska olivat kovasti -vaikuttaneet hänen vaimoonsa. - -Vielä pullahti vettä pienokaisen suusta ja alkoi hän vähitellen itkeä -nyyhkytellä. - --- Guido... oma... pikku Guido... silitteli rouva lastaan, jonka -hellästi isän sylistä omaansa otti. - --- Nyt on rauhallinen mieleni... Jumalan kiitos! Se on sovitettu .. -sekä täällä että ylhäällä tuolla. - --- Niin, Akseli, sovittu... ylhäälläkin... nyt vasta voinemme alkaa. - --- Sovitettu...? tapaili mies nurmella tuntemattomien sanoja ja katseli --- outo, mielipuolen katsetta muistuttava ilme silmissään -- -avaruuteen. - -Mutta saaresta salmen takaa kukahteli käki alkaneen kesän onnea -ennustellen. - - - - -Petu parka... - - -Kauan oli tuo salainen pelko jo Petua ahdistellut. Se oli valvottanut -häntä jo monesti puoliyöhön, Sittekin kun aina nukkua yritti, säikähti -hän pienintäkin pauketta, joka tuntui hänestä kauhealta kuin maan -halkeaminen. Nyt hän niityn yli heinään ajaessaan reessä istuen taas -mietiskeli. Hän olisi tahtonut niistä muillekin kertoa, kysellä, vaan -ei uskaltanut. Nauravat, ajatteli hän, mutta ne uskovat itsekin, -uskovat varmasti, vaikkeivät ole uskovinaan... - -Hänen silmänsä olivat raukeat, ja hajamielisenä katseli hän suolle tien -toisella puolen. - --- Mitenhän oikeastaan käy, särkyyköhän kaikki sirpaleiksi... -kaikki...? - -Ei hän ollut ensin uskonut, vaan Pilpalla uskovaisten kokouksessa -käydessään oli hihhulien hillitön ilo ja puoleensa vetävä varmuus -hänetkin voittanut. Nehän kertoivat hajalla hapsin ja palavin silmin, -naurun ja itkun vuoroin vaihdellessa toisilleen, kuinka aika oli -tullut, jolloin heidät temmataan täältä... - --- Entäpä jos se sittenkin olisi totta... jos niille nyt oli annettu -ennustuslahjat... ja tuo puhuva lapsi Pietarissa, josta sanomat -kertoivat... epävakaiset ilmat, lumisateet yhtämittaiset. Mutta, ei!... -Sanotaanhan että siitä hetkestä... - -Viimeinen ajatus rauhoitti -- vaan hetkeksi. Tuon sanomissa kerrotun -ihmelapsen puhe ja "kolme keskustelevaa miestä taivaan rannalla" .. -olivat ne niin varmoja todistuksia... eli olivathan ne varoittavia -ilmiöitä; niinhän ennenkin ensimäisessä tulemisessa... tähti outo idän -taivaalla... Olihan ennustettu että nuorukaisten pitää näkyjä näkemän -ja... lasten ja imeväisten suusta... Suuri Jumala! anna minulle rauhasi -ja varmuus, varmuus... totuutta pisara tietämättömyyteeni... - -Hän kuvaili jo mielessään idän taivasta, joka leimusi palavana, samassa -kuin kauhea jylinä kävi idästä länteen... enkelit yhtäkkiä pilvistä -itsensä ulospuhkaisten... suuret pasuunat huulillaan, sellaiset pitkät, -joita oli kuvissa nähnyt. Niiden hirvittävä pauhu kautta taivaan... -ihmisten valitushuudot surkeat, kohti korkeutta kohotetut kädet... -yhtäkkiä taivaan repeäminen hirveästi paukahtaen ja kirkkaus... - -Petu ummisti silmänsä. Sydän sytkytti pelosta ja huulensa sopottivat -rukousta kiihkeää ja sekavaa. - -Ladolla hän tuskin sai häkkinsä täyteen ahdetuksi. Mielessä vaan nuo -kuvat kulkupuheiden ja muistamiensa raamatun paikkojen vahvistamina -muuttelivat yhäti muotoansa. Ne olivat kauhistavia kuvia. Hän kuvitteli -mielessään kuun veriseksi, auringon tulta syyteleväksi, kasvavaksi, -kieppuvaksi hirviöksi... ja häntä peloitti. Kun hän ei vielä olisi -valmis... - -Hän oli rukoillut jo kauvan illoin ennen maata panoaan, rukoillut -oikein rukoilemisen oppia, anteeksi antoa, sovitusta omasta ja kaikkien -ihmisten puolesta, vaan tuo painajainen ei poistunut. Aamuisin oli hän -virkeämpi, vaan tavatessaan toisia oli hän huomaavinaan jotakin -vaiteliasta ja salaista pelkoa heissäkin, samallaista kuin sekin, joka -häntä ahdisti. Jos minne meni, kaikkialla siitä puhuttiin ja eräästä -kirjasta, jota Petullekin olivat lukeneet, tiesivät päivänkin... Oi, -oi! Se vaan läheni... - -Tällä tavoin aamuinen virkeys aina sairaloiseksi muuttui. - -Jo alkoi hämärtää kun hän heinäkuormineen salolta palasi. Verkkaan oli -hevonen saanut astua, omin neuvoinsa kulkea. Vanha talon palvelija kun -oli, kuitenkin oikeita teitä osasi. Ei mikään koko pitkän, hänestä -pitkän, päivän aikana ollut hänen huomiotaan herättänyt. Kuni unessa -oli kuormansa kääntänyt, sen päällä lojuen ajatuksissaan kotiin ajanut. -Pihaan päästyään ei häkkiä latoon tyhjentänyt, toisen piti mennä sitä -tekemään. - -Sairaaksi Petu itseään valitteli, päätänsä polttavan sanoi. Ei -maistunut ruoka, eikä kahvikaan kelvannut, vuoteelle pyrki. Siihen -päästyään alkoi tulesta ja taivaasta houria. - -Hetkeksi raukesi, unen tapaiseen silmänsä ummisti. - -Isä rupesi äsken tullutta lehteä lukemaan. Suuresta pyrstötähdestä -siinä kerrottiin. Sen piti kohta näkyä... näinä päivinä... lännen -taivaalla. Lehti puolestaan selitti ettei siitä muka mitään vaaraa -ollut... siivolla kulkisi sivu... muutamien päivien kuluttua katoaisi. - --- Mutta jos ne vain lohduttelevat, koettelevat maailmanlopun pelkoa -puheillaan poistaa. Turhaa tarinoivat... tuleehan se kohta... - -Petu se näin puhelee juttuun herättyään taas... lehden käsiinsä haki. -Varmaksi muuttui asia heti. - --- Niin se on... kohta räjähtää, räjähtää! - --- Poika hourii, on vilustunut, isä virkkaa ja äidin konjakkia hakea -käskee. - -Ei hae äiti, on salainen uskovaisten ystävä, viinan vihaaja, itsekin -varmasti uskoo maailman kohta loppuvan. - -Pilvessä on taivas. Läntisellä taivaan rannalla laajenee pilvien -lomassa laskevan auringon iltainen leimu. Vuoteellaan Petu kuumeessa -väänteleikse, äiti vierellä Jumalasta haastelee, muut nukkuvat. Kohta -äitikin, iltauninen kun on, sängyn pään pohjan penkille painaksen, -nukkuu. Yksin jää Petu hourailemaan ja katsomaan mielikuvituksensa yhä -kirkastamaa valojuormua lännen taivaalla, jota pyrstötähdeksi luulee. -Poskia ja otsaa polttaa kuni tulella, väsyneeltä tuntuu koko ruumis ja -rukousta sopottaen uupuu hän aamupuoleen yötä rauhattomaan uneen, josta -aamuvarhaalla jo mielipuolena herää. - -Ei hän raivoo, vaan höpöttää Jumalasta, tulesta, taivaasta, enkeleistä, -pasuunista ja taas Jumalasta... Isä poikansa kummallisen katseen -nähtyään itkuun vääntyy, äitikin erehdystään katuen katkerana ääntää: - --- Petu parka... - -Huhtikuulla --98. - - - - -Huokauksetonta rakkautta. - - -Se vasta rakkautta, kun ei tiedä koska se syttyy, kuinka se syttyy ja -kuka sen sytyttää! -- -- -- - -Ada istui kotitalonsa tikapuihin kiinnitetyssä nuorakiikussa, jonka -lapset olivat siihen laittaneet, ja lauleli lasten laulua: - -"Lii, lii, liikkuu, kissan jalka se kiikkuu..." - -Hän oli kummallisen leikkisällä tuulella. Pyhäaamun tyyneys ja kirkkaus -ja mikähän lieneekin mielen niin kevyeksi pehmitellyt. Juhannuksena, -joka tänä vuotena sattui lauvantaiksi, oli hän ollut kirkolla, ja nyt -muun väen sunnuntaina sinne mennessä ja osan vanhemmasta väestä jo -lauvantaina jäädessä, tullut kotimieheksi. - -Oli nyt toisen palvelustytön, vanhan ruotivaivasen ja rengin kanssa -yksin talonväkeä kotosalla. Ruotivaivainen, Orpo-Aku, lojui -pihanpää-kamarin akkunan alla pientareella, piikatyttönen istui tuvassa -ja luki "sunnuntailukemista" edellisen keskiviikon lehdestä, renki -mihin lienee kadonnut, niin että Ada oli yksin pihalla. - -Hän ei ollut enään mikään lapsi. Kahdeskymmenesviides vuosi oli jo -parin, kolmen kesän takana, vaikka sitä ei hänestä itseltään huomannut, -siksi oli hän vielä nuorekkaan ja sirkeännäköinen. - -Hän potkasi itseään kiikussa ylemmäksi ja veteli vapaudessaan oikein -pitkään: - -"Lii-i, lii-i, liikkuu, kissan jalka se kiik... kuu..." - --- No, sulla ne on nuo laulut, kuului silloin takaa. - --- Onhan mulla, ostatko? vastasi Ada, äänen hyvin tuntien, päätään -kääntämättä. - --- Miksikä en ostaisi, kun tietäisin, millä maksaisi. Rahoillako nuo -vai... - --- Ei rahoilla vähillä, mutta... - --- Ettäkö hyvillä puheilla? - --- Sinunko puheillasi? Pyh! - --- Jos ei minun niin muiden. - --- Entäpäs jos puhuisivat muut omaan pussiinsa? Ja muuten, mitäpä sinun -puolestasi puhuisivatkaan? - --- Sen puhuisivat, minkä puhumaan pyytäisin. - --- Etkö itse voisi puhua kun muita puhemieheksi... - -Ada punastui, potkasi kiikkua ja puri huultaan. - --- Puhemiehestäkö puhuit? toinenkin pisteliääksi muuttui. Laulujesi -ostostahan alku oli... mutta sitä suu puhuu mitä sydän ajattelee. -Sitäkö sinäkin. Ada, vielä ajattelet... ja minä kun olen luullut että -olisit jo konttisi Kyöpeliin nostanut. - --- Eikö tuolla silti liene sijaa sinunkin kontillesi? Oli sattunut Adan -arimpaan ajatukseen. - --- Omasi viereiseksikö olet konttiani ajatellut, vai sinnekö vanhojen -poikien puoleiselle mäelle? pisti toinen ja suupielissä kareili tällä -kertaa omituinen salatun ivan ilme, joka tavallisesti oli noille vähän -velttopiirteisille huulille vieras. - --- Miksi sinä minua aina pilkkaat? Sitäkö varten tänne nytkin tulit? - --- Voinhan mennä poiskin; muuten itsehän alotit ivailun. - --- Niin, minä nyt olen kerran sellainen... Tarvitseeko siltä sinun -häijyksi heretä? - --- Tarvinneeko tuota heretä, kun entuudestaan jo on paha. Eihän minun -tosin nytkään olisi tarvinnut enemmän kuin muulloinkaan, vaan kun -sinäkin taas... miksi meidän aina pitääkin riidellä, ventovierasten! - -Naapurin Aatu, noin kolmisen kymmenen korvilla oleva nuori mies -istuutui näin sanoen tikapuitten alimmalle piille, katseli Adaa ja -viimeisten sanojensa jälkeen syntyneen pitkän vaitiolon katkaisten -sanoi hän kuin puheenainetta muuttaakseen: - --- Mansikatkin ne jo ovat kypsiä. - -Ada ajatteli ja muisteli juuri, että Aatu ja hän todellakaan tuskin -koko elinaikanaan olivat kunnon puhetta keskenään vaihtaneet. Eiköhän -tuota edes pilanpäiden sopisi kerran koettaa? Entistä alemmalla äänellä -hän sentähden vastasi: - --- Joko lienevät... - --- Ovat. Minä tulenkin marjasta ja ajattelin tässä nyt, että... - -Hän haki aitan takaa heinikosta omatekoisen tuohisen, joka oli täynnä -tuoreita mansikoita. - --- ... että jos sinäkin tahtoisit maistaa. Eikö mennä tuonne rannalle -haavistoon istumaan? Olisi tuo hiukan naurettavaa, jos joku kirkolta -tulija löytäisi meidät tässä yhdessä marjoja syömästä. - --- _Meidät_... Tuo oli Adalle niin kovin outoa. Sanaakaan sanomatta -nousi hän kiikusta ja asteli Aatun rinnalle. Äänettöminä he sitten -laskeusivat tähkäätekevän rukiin aitaamaa heinikkopolkua -rantahaavistoon, jossa nurmelle istuutuivat. - -Kun marjatuohinen oli puhtaalle heinikolle yhtä etäälle kumpaisestakin -asetettu, otti Aatu heinänkärellä mehevän mansikan suuhunsa ja sanoi: - --- Minkähän tähden ihminen on niin paha? - -Ada hypisteli havunneuloja marjojen välistä ja vastasi enemmän omille -ajatuksilleen kuin Aatun filosofiseen kysymykseen: - --- Ethän sinä ole paha; minähän olen paha ollut... - --- Lienetkö tuota sinäkään sen pahempi kuin muutkaan... - --- Elä sano, kyllä olen... - --- Enhän minä ole sanonutkaan, että ei sinussakin olisi pahaa ja -hylättävää, vaan minusta tuntuu sittekin siltä kuin... - --- Miltä? Sano pois, kehoitti Ada, kun Aatu yht'äkkiä tuumivana -keskeytti. - --- En tiedä kehtaisiko tuota... enkä minä oikein osaa. -- Syöhän -sinäkin marjoja! - --- Kyllähän minä syön, vaan itsehän et... Sanohan nyt kuitenkin, mitä -ajattelit. - --- Niin... arvelin sanoa, että minusta tuntuu siltä kuin... Ei, en minä -osaa... etkä sinä ymmärrä sitä, kun en ymmärrä itsekään. - --- No, mitä se sellainen...? Sano nyt vaan! - -Aatu katsoi heinikkoon, katsoi Adaan, järvelle ja taas Adaan, ja -kietaisten yht'äkkiä kätensä Adan vyötäreille sanoi hän aivan -tulipunaisena ja melkein hätäillen: - --- Voi, kun sinä olet minusta hyvä!... - -Ada punastui, katsoi heinikkoon, järvelle, Aatuun ja taas heinikkoon ja -oli vaiti. Aatun käsi sai jäädä vyötäreille. - --- Ethän, hyvä Ada, pidä minua häijynä? - -Ada katsoi Aatun silmiin. Ne näyttivät rehellisiltä ja oli niissä -entistään somempi ilme. Hän kietasi kätensä Aatun kaulaan ja sanoi: - --- Sinä olet ollut minusta oikein hyvä jo kauvan, en voi sanoa kuinka -kauvan, mutta oikein, oikein, _oikein hyvä_ olet sinä vasta nyt... -siltä ainakin tuntuu. - --- Ada... - --- Aatu... - --- Niin, molempien nimet alkavat aa:lla, tokasi Aatu hämillään, löytäen -nimistäkin synnynnäistä sopusointua. - --- Voitko nyt jo sanoa, mitä äsken et voinut? - --- Ajattelin sanoa, että minusta tuntuu siltä kuin minä sinua... -rakastaisin... - --- Aatu!... - --- Ada!... - -Tässä rakkaus poltti molempien sydämistä väliseinät, niin että kahdesta -tuli yksi, mutta tänäkään päivänä eivät he vielä tiedä, kummastako -kipinä ensin syttyi. - - - - -Ei koskaan. - - -I. - --- Onko totta että Leenua ja Tuohelaa juhannuspyhinä ensi kertaa -kuulutetaan, kysyi Manssikkalan Tilda Suontaustan vanhalta Sillalta, -joka pitkin solaa asteli kylältä Manssikkalaan päin. - --- Ss! veti Silla varovaisesti ja käänteli väärässä olevaa päätään -ympärilleen. -- Hyvää iltaa, Tilda, ettehän vielä liene marjassa, -vielähän ne ovat kovalla raa'alla, toinen puoli vasta punertaa. - --- Silla, sanokaapas, olisin niin utelias tietämään. - --- Utelias? jamasi Silla ja käänteli päätään, ei saa olla utelias kun -on vasta neljänkolmatta vanha, vielä ennättää. - --- Mutta, minun pitää tietää. - -Tilda melkein tiuskasi. Hän oli tunnettu liian kuumaveriseksi. - --- Vai pitää, miksi pitää? - --- Älkää kiusatko. Silla kyllä tietää. Jos sanotte asiani, saatte -nimikkolampaani villat. Onko se totta... kuuluutetaanko niitä? - --- Vai niin, vai pitää tietää. Mutta jos minä sanon: on totta, niin -minä valehtelen... - --- Silla! - --- Ja jos minä sanon: ei ole totta, niin siiloinkin minä valehtelen. - --- Ovatko ne siis pelkkiä huhuja ja kulkupuheita, juoruja, ovatko, -Silla? - --- Kaikki puheet ovat kulkupuheita ja lapsille ei saa antaa tulta -käteen, ne... - --- Lapsille, lapsille, olenko minä lapsi, ja Tilda alkoi itkeä -sydänalaansa pidellen, minäkö lapsi, Silla, minäkö? Niin, älkää puhuko -enään lapsista... - --- Eikö lapsista...? - -Silla katsoi omituisen tarkkaavasti Tildaan, joka oli aivan menehtyä -itkuunsa. - --- Kas, niin, itkee kuin lapsi ikään. - --- Silla, Silla, jos et usko, revin silmät päästäsi... Ei, ei, istukaa -tuohon kivelle, ei, nouskaa yli aidan, tulkaa tänne. Minulla on teille -vähän puhuttavaa. - -Näin leppyen ja silmiään kuivaillen nousi Tilda veräjän yli ja laskeusi -piennarta pitkin laihon lävitse rantalehikkoon. - --- Mutta älkäähän toki, ukkonen on ilmassa, väitti Silla, vaan seurasi -kuitenkin helmat koholla jälessä. - --- Tulkaa nyt vaan! Onhan tuo ollut koko päivän eikä ole tuon -kummempaa... tulkaa pian etteivät näe kotoa. - -Taloon oli vain noin yhden kilometrin matka. - -Silla oli tällaisiin tottunut. Koko kylän tyttöjen uskottuna nuuski hän -asiat joka talosta selville, vaan ei koskaan kertonut enempää kuin oli -tarpeen; piti loput omina tietoinaan. Viimemainitun ominaisuutensa -takia pysyi hän hyvissä kirjoissa ja pidettiin häntä yleensä ihmisenä, -joka tiesi paljon, vaan kertoi vähän. - -He istuivat nyt molemmat rannalle. Mitä he siellä puhuivat, emme tiedä -tahi tohdi tietää, vaan kun he myöhällä palasivat, puisteli Silla -tavallista enemmän päätään, murisi jotakin varomattomista lapsista, -oikeudesta, vääryydestä ja jos mistä. - -Tildan silmät olivat itkettyneet. - - * * * * * - -Juhannuksen edellisenä lauvantaina istuu H:n rovasti virkahuoneessaan -ja selailee seuraavan sunnuntain tekstin käsikirjoitusta. Hän on noin -50 vuoden ijillä, karkeannäköinen ja jo paikkakunnalla kuuden vuoden -olinajallaan ankaraksi sielunpaimeneksi tunnettu. Loppuun luettuaan -hymähtää hän tyytyväisenä ja ottaa esille kuulutuspapereita. Niitä -selaillessaan hän aina puoliääneen ynähtelee ja saa siitä selville -seuraavia: - --- Keijolan emännän edestä kiitos... Hän oli hyväsydäminen mummo... -viime talvena vielä kinkerissä luetin häntä... Ei ollut parasta -lukunsa, vaan ehkäpä Herra on lukenut hänen sydämensä kirjan. -- -Kuntakokous... hm! -- Se on aika ylpeä mies tuo Manssikkala, niinkuin -koko sukukin käy täälläkin kuulutuksineen kuin kruununvouti... - -Samassa joku tuli huoneesen. Rovasti ei sitä huomannut, vaan jatkoi: - --- Kyllä Herra ylpeät nöyrryttää. Joka tahtoo olla ensimäinen, se -olkoon viimeinen... Mitäs nämä ovat? Avioliittoon kuulutettavia... Nuo -ovat kolmannen, nuo toisen kerran. Mistähän Sandra nyt saanee uuden -palvelijattaren kun Anni menee naimisiin... Ensikertaa... - -Vieras ovensuussa rykäsi. Tarkoitus oi huomauttaa hiljaa ja -häiritsemättä rovastia, vaan äänessä oli jotakin hätäistä. Rovasti -nosti silmiään. - --- No, Manssikkalan Tilda, melkein huudahti rovasti, oletko tullut -viimeinkin rippikirjoitusta varten? - -Sana viimeinkin näytti vihlasevan kuin veitsellä ovensuussa seisojaa, -joka oli tosiaankin ylpeän Manssikkalan ainoa ylpeä tytär Tilda. - --- En, oli lyhyt vastaus. - --- Etkö? - -Ja rovasti katsoi tutkivasti Tildaa, jonka äänessä oli jotakin -moitittavaa. - --- Mitä varten sitte, isäsi asioillako? - --- En kuin omillani. - -Rovasti pani paperit pois käsistään, pyysi Tildaa istumaan, -tervehtimättä sen enempää. - --- No, sanoi hän sitten odottavana, onko sydämelläsi jokin synti -painamassa? Tunnetko sisimmässäsi tarvetta keskusteluun, saadaksesi -huojennusta? - --- Ehkä, oli taas lyhyt vastaus. - --- Sana ehkä ei merkitse mitään. Nöyrry toki ylpeydenhengen sokaisema -lapsi, jos et minun vanhan miehen edessä niin sen sanan, josta olet -tullut lohtua hakemaan. - --- Kuka on sanonut että lohtua haen? - --- Mitä... mitä?... etkö siis...? Mitä varten olet tullut? - -Tilda hengitti syvään, aikoi sanoa jotakin, vaan sanat kuolivat -huulille. Hänen päätään poltti, huulensa vapisivat ja sydän löi -maltittomasti. - --- No, no, -- sano... Tarvitset ehkä papinkirjaa, ehkä kuulutusta -varten, uteli auttaessaan rovasti, joka näki että sanominen Tildalle -oli vaikeaa. - --- En sitäkään. - --- Mitä sitte? - --- Tulin kysymään, kuulutetaanko Parveelan Leenaa ja Tuohelaa -juhannussa. - --- Nainen! ärjäsi rovasti, onko mustasukkaisuuden perkele vaiko vain -uteliaisuus ajanut sinut tänne? Mikä antaa sinulle rohkeutta tulla sitä -täältä kysymään? - --- En tule uteliaisuudesta. - -Tahtomattaan oli Tildan ääni muuttunut lempeämmäksi, vaikkeikaan -rovastin kiukustuminen ollut sitä aikaansaanut. - --- Mutta sano nyt jo, mikä sinua käski tänne tulemaan, leppyi hiukan -rovastikin, kun huomasi ettei käynti tapahtunut uteliaisuuden -tyydyttämiseksi. - --- Minun _oikeuteni_. - -Tuo sana oli ollut vaikea ulos tulemaan, vaan sittekuin se tuli, tuli -se niin varmana kuin vuosikymmenten kohtalot tulisivat siitä -riippumaan. - -Oikeutesi? Niin tiedä nyt siis ettei ihmisillä ole oikeutta sotkeutua -asioihin, jotka koskevat toisia ihmisiä. - -Rovastille asia kävi yhä hämärämmäksi. - --- Sen kyllä tiedän, vaan jos asia koskee myöskin minua? - --- Kuinka, olisitko ehkä sukua noille avioliittoon aikoville? - --- Ehkä. - --- Kuinka paljo? - --- Niin paljo, että aijon tehdä tyhjäksi koko kuulutuksen, ja minä voin -sen ja minä tahdon sen tehdä. - --- Kummalleko olet sukua? kysyi rovasti ihmetellen. - --- Sulhaselle, Tuohelalle. - --- Miten? Lähteistäkin? - --- Hän on _minun_ kihlattu sulhaseni. - -Rovasti nousi seisoalleen. - --- Vai ni'in, vai niin, ja sitte menee toisen kanssa kihloihin!... -Ovathan ihmiset sanoneet Tuohelaa vähän kevytmieliseksi nuoreksi -mieheksi... vaan kuka olisi uskonut, kuka olisi uskonut!... No, sanoi -rovasti hetken jälkeen, onko sinulla mitään todistuksia? - --- Todistuksia, säesti Tilda niin katkerana että rovasti säpsähti. - --- Niin, niin todistuksia... Me emme voi todistuksitta mitään tehdä -emmekä niidenkään kanssa, kuulutus on kaikessa tapauksessa luettava, -vaan asiasta voi valittaa konsistorioon. Ikävä juttu, lapseni. Onhan -sinulla sormus? - -Tildassa taistelivat kahtalaiset ajatukset. Parempi puoli kehoitti -häntä vetäytymään syrjään häpeineen ja kärsimyksineen, vaan toisaalta -luontainen ylpeytensä, kadotettu ensi lempensä ja sitä seuranneet -epäilysten ja rakkauden ristiriitaiset tuskat veivät voiton ja kerran -lähdettyänsä päätti hän ajaa perille eli ainakin niin pitkälle kuin -pääsi asiassa. - --- Tässä se on, sanoi hän ja päästi vahvan kultasormuksen sormestaan. - -Rovasti katseli sitä sisäpuolelta ja sanoi: - --- Selvä on selvä. Tässä on kumpaisenkin teidän alkukirjaimet -- ja -päivää vasten katsottuaan lisäsi rovasti: Te olette olleet kihloissa -kohta kolme vuotta. - --- Viimeisen vuoden saisitte lukea neljäksi, joten niitä kaikkiaan -karttuisi kuusi. - --- Ai, ai... kummassako on syy? - --- Olkoon se meidän asiamme; eihän saa sotkeutua asioihin, jotka -koskevat toisia ihmisiä, pisti Tilda. - -Lapsuudestaan lähtien oli Tilda ollut tuollainen eikä rovastin -osanottavaisuus vielä ollut pehmittänyt hänen ylpeyttään. Hän oli varma -oikeudestaan ja voitostaan ja vähitellen kyti koston kipinä hänen -tulisiin tuumiin taipuvassa mielessään leimuavakaksi liekiksi, jota -eivät ainakaan tulevat tuskat eikä häpeän raskas harso tukahuttaneet. - -Rovasti oli siksi ihmistuntija että osasi osiksi asettautua tuon -kärsivän naisparan asemaan ja liian oikeuden rakas jättääkseen asian -tytön katkerien puheiden takia sikseen. Hän lupasi tehdä voitavansa, -puristi Tildan kättä ja toivotti Jumalan rauhaa. - -Lähtiessä kysyi hän: - --- Kuka sinulle kertoi että Tuohela aikoo toisen kanssa? - --- Suontaustan Silla, vastasi Tilda. - -Allapäin asteli Tilda pois pappilasta. Ei valennut mielensä musta eikä -selennyt sysisen sydämensä tuskanpilvien peittämä tulevaisuuden taivas. - - -II. - -Parveela ja Manssikkala olivat H:n pitäjään komeimpia taloja. Oli ulkoa -päin vaikea päättää, kumpi oli varakkaampi. Matkaa talojen välillä oli -noin nelisen kilometriä ja jokseenkin keskellä oli Tuohelan talo. - -Tuohela oli ennen ollut kauppias kaupungissa, vaan sitte varoja jonkun -määrän koottuaan ja tehdaskaupungin rauhattomaan elämään kyllästyneenä -muuttanut maalle ostamalleen tilalle asumaan. Mies ei ollut juuri -vastenmielisen näköinen ja kun ikääkin oli vain joitakin vuosia yli -kahdenkymmenen, niin ei ole ihmeteltävää, jos hän joutuikin niin -sanoaksemme kahden tulen väliin. Olipa alkuaikoina liikkeellä huhuja, -että hänellä kaupungissakin olisi morsian. Suontaustan Silla oli siitä -jo varoittanut Tildaa, vaan kun Tilda sanoi juuri pitävänsä sellaisesta -miehestä, joka muillekin kelpaisi, oli Sillakin sulkenut suunsa. - -Kuinka usein ihminen toivookaan saada alottaa elämänsä uudestaan! - -Nyt olisi Tildakin jo toivonut uskoneensa Sillaa, vaan se oli -myöhäistä. - -Tuohela oli luullut rakastavansa Tildaa ja mennyt kihloihin, mutta -myöhemmin Parveelan nuorempaan tyttöön tutustuttuaan oli kylmennyt ja -käynnit Manssikkalassa harvenneet harvenemistaan. - -Parveelan Leena eli Leenu oli kahdeksantoista vuotias kukoistava, voipa -sanoa kauniskin, sydämellinen tyttönen, joka katseli maailmaa -kokemattoman luonnonlapsen rehellisillä silmillä. Tuohela oli sen jo -ensi näkemässä huomannut ja eron Tildan ja Leenun välillä niin -jyrkäksi, että häntä itseäänkin hirvitti. Tämä Tuohelan arvelu ei ollut -Tildan eduksi, vaan kun pääsemme pitemmälle, tulemme kylläkin näkemään, -että Tilda oli eli oli ainakin ollut nainen, joka rakasti ja joka olisi -ansainnut rakkautta parempaakin kuin se, mitä hänelle osoitettiin. Vaan -Tuohelakin oli niitä miehiä, jotka luulevat ymmärtävänsä, käsittävänsä -heti sen, mitä eivät vuosisadatkaan ole osanneet täydellisesti tuntea, -sokkeloiden sokkelon -- naisen sydämen. - -Leenu paralla ei ollut mitään tietoa Tuohelan suhteesta Tildaan. Hän -eleli ensi lempensä onnellisia, päivänpaisteisia aikoja ja rakasti -omaansa nuoren sydämensä kaikella lämmöllä ollenkaan aavistamatta -uhkaavista pilvistä, jotka kokoontuivat hänen päänsä päälle särkeäkseen -hänen hennoimmat, hellimmät haaveensa ja repiäkseen hänen lämpimän -lapsensydämensä ainaisesti parantumattomille haavoille. - -Lapsekkaan lempensä hentoja haaveita hautoillen hän nytkin käveli -kotoisen pellon pientaria. Tiensä kulki pitkin piennarta aidan luo -kylätielle. Siellä oli hän jo tottunut Tuohelaa tapaamaan. Varsinkin -alkuaikoina oli hänen pakostakin täytynyt rientää sovitulle paikalleen, -isä, äiti ja koko sukukin kun kovasti olivat nuorten tuumia vastaan. -Mutta nyt olivat sulut siltä puolen säretyt, suostumukset saatu ja -ennen aavistamattomat syyt panivat poven paisumaan. Hän nojasi aitaa -vasten ja odotti. Hän ei huomannut että joku häntä läheni. - --- Tule kotiin, Leenu. - -Leenu säikähti ja kääntyi katsomaan. - --- Enkä, sanoi hän hymyillen. - --- Mitä turhia täällä odottelet, etkö nähnyt, johan tuo meni tuolla -etäällä? - --- Kuka tuo? - --- Niin, oletkos olevinasi? - --- Enkä ole, mitä sinä... enhän minä kun... marjoja etsin. - --- Marjoja...? Etkö liene jo löytänyt kylliksi. Siihen se nyt on tänä -kesänä Leenulle marjamätäs kasvanut kuusen juurelle... ei siinä vielä -viime kesänä ollut. - -Leenu kumartui ja oli jotakin poimivinaan. - --- Annas olla, tahdonpa nähdä, kasvaako siellä... - --- Älä nyt, rakas Kalle... - --- No, poimi nyt, vaan tule ajoissa kotiin ettei isä ennätä kysyä ja -- -pyyhi suusi puhtaaksi marjoista. - --- Hyi, sinä olet häjy. - -Mutta nuori mies jatkoi jo matkaansa solaa myöten Parveelaan. Hän oli -Leenun veli ja rakasti sisartaan kuin silmäteräänsä. Hänkin oli alussa -ollut hiukan vasten, vaan ei kuitenkaan niin paljon kuin toiset -sukulaiset. - -Kun hän oli jonkun matkan astunut, huusi Leenu jälestä: - --- Kalle, Kalle, tule nyt katsomaan. - -Ja hän näytti kokonaista manssikkaterttua. - --- Niin on, näkyy jo olevan, sinun onnellasi varmaankin. Kuitenkin minä -toivoisin että riittäisi pään polveksi eli että aina saisit marjoja -poimia kotopellon pientarilta. - --- Niin, yhä sinäkin vain vetelet samaa virttä. Sinusta olisi kai -hauskaa nähdä minut ijän kaiken vanhana piikana. - --- Hyvä niin, hyvä näin. Niin oot äitisi sylissä kuin on marja -mättähällä, niin oot sulhosi sylissä kuin on kukka sammalessa, sanoo -joku runoilija. - --- Niin, se on viisaasti sanottu, näetkös, molempi parempi, ilkkui -Leenu iloissaan veljensä mieltä ollenkaan älyämättä. - --- Viisaasti kyllä, sinä olet liian nuori naimisiin. - --- Kuule, älä nyt enään, lupasithan jo kerran ettet enään puhu siitä. - --- Lienen luvannut tai en, sano nyt kuitenkin minulle, ymmärrätkö mitä -rakkaus on ja rakastatko sinä Tuohelaa? - -Leenu pakostakin punastui oman veljensä edessä, hetken mietittyään -vastasi hän. - --- Rakkaus on mielestäni jotakin sellaista... selittämätöntä. Se on -jotakin suurta ja samalla niin pientä että, että... se sopii kyllä -hyvin yhdeksäntoista vuotiaan tyttölepakon sydämeen, lopetti hän -nauraen viisastelunsa kun huomasi ettei siinä pitkälle päässyt. - --- Ei, ei, tyttö rukka, se on jotakin... - --- Sellaista, jota sinä et tunne, ehätti Leenu, mene nyt vaan -lupauksesi mukaan Tairuanpohjista hakemaan ne komeimmat koivut -huomiseksi ja mitä siinä jurritat; huomenna pitää olla iloa ja -päivänpaistetta ja... - --- Sinä et vastannut vielä toiseen kysymykseeni. - --- En vastannut, enkä vastaa, mene nyt vaan. - -Vaan kun Kalle ei mennyt, sanoi hän: - --- Oi, minä rakastan niin, rakastan niin... että minä en voi mitata -sitä sinulle. - --- Ohhoh! nousi huokaus syvältä Kallen rinnasta. - --- Mitä, mitä, Kalle, onko jotakin tapahtunut vastaa, miksi olet niin -omituinen, onko hän ehkä sairas? - --- Jospa niin olisi! huokasi hän taas. - --- Oi, älä kiduta minua, sano, onko jotakin tapahtunut? - --- Ei vielä... - --- Vielä? Selitä! Vielä? Mitä sinä puhut? - -Yhdeksäntoista vuotiaan tytön silmissä ei kyynel ole suurten salpojen -takana. - -Kalle katui puheitaan ja kapusi yli aidan, meni itkevän sisarensa luo, -tarttui kiinni hänen vyötäreihinsä ja anteeksi pyytävän äänellä pyysi -häntä pois kotiin. Ei uhannut Leenu lähteä, oli luvannut odottaa, vaan --- miksi hän ei vielä tullut. - --- No, älä nyt ole lapsi, voihan aina sattua esteitä. - --- Voi kyllä, vaan ei niin monena iltana. Eilen hänen jo piti tulla, -vaan... - -Ja hän itki nyt jo pettymystään. Tyttö parka! Miks'ei ihminen voi -tappaa rakkauttaan silloin kuin tahtoo? Siksi että sen lähteet ovat -suuruudesta, jonka pienintäkään ilmettä ihminen ei voi olemattomaksi -tehdä. - - -III. - -Meidän täytyy nyt lukijan suostumuksella siirtyä vielä hiukan -taaksepäin saamaan selkoa Kallen omituisista puheista ja jättää -sisarukset kumpikin erilaisen surunsa valtaan ja siirtyä sinne, missä -tuo odotettu henkilö, Tuohela, oli. - -Me näemme hänen ilomielin astelevan Parveelaan päin. Käynti on -kiivasta, vaan jokseenkin huoletonta. Taskustaan vetää hän kookkaan -hopeakellon, joka näihin aikoihin oli harvinaisuus. Kelloon katsottuaan -kiirehtii hän askeleitaan, huomaamatta ihmistä. Hän ei jouda taakseen -katsomaan, niin ettei huomaa jälessä juoksevaa ennenkuin kuulee hätäsen -läähättävän äänen takanaan sanovan: - --- Kuulkaa, pysähtykää, olen jo liian vanha juoksemaan. - -Tuohela pysähtyy ja kääntyy katsomaan. - --- Silla? on ainoa sana, joka häneltä pääsee yli huulten. - --- Niin, Silla, vanha vaivainen Silla, joka on hyvien ja pahojen -uutisten tuoja ja tapahtumien enne. - --- No, mitä nyt? - --- Teille tuli vieraita. Kun minulla oli matka tänne, pyysivät minut -Teitä paluuttamaan. - --- Keitä ne ovat? - --- Eivät käskeneet sitä sanoa. - --- Tunsitteko te niitä? - --- Paremmin luulen Teidän tuntevan. - --- Sinä, vanha vares, sano, ketä olivat. - --- Menkää katsomaan, jos tahdotte, minuun eivät kuulu. - -Ja Silla väänteli päätään hänelle omituisella tavalla ja läksi -matkaansa jatkamaan. Tuohela tuli uteliaaksi ja vaikka olikin kiire -mielessä, kysyi hän jo Sillalta: - --- Olivatko ne naisia vai miehiä? - -Vaan Silla oli vanhoillaan tullut kuuroksikin. Päätään väännellen -riensi hän Parveelaan päin. Tuohela kääntyi kotiinsa. - -Kun hän astui pihaportista sisään, näki hän että piha oli tyhjä. -Palvelusväki oli poistunut pihanpäätupaan, koskapahan sieltä lasista -näyttiin kurkisteltavan. Hän nousi rappuja ylös omaan asuntoonsa, avasi -oven kamariinsa ja lensi kalman kalpeaksi. Hän melkein tuijotti -eteensä, ei uskonut omia silmiään, vihdoin toki vihansa sanoihin purki: - --- Sinä...? Tilda...? täällä... ja nyt... kaikkein nähden? - --- Sääliä, Kusti, sääliä! uikutti kalpeaksi kuihtunut Tilda, sillä hän -se tosiaankin oli. - --- Pois! -- -- pois, pois, pian taikka...! -- Hän tapaili jotakin tukea -kädelleen ja vapisi. - --- En enää ano, kuiskaili Tilda surullisesti, rakkauttasi, vaan sääliä, -sääliä! Minä en olisi tullut tänne... -- Tildakin tarvitsi tukea ja -nojasi sängyn laitaan -- en olisi, vaan... minua väsyttää... olin -matkalla sinun... pikku... pikku Leenusi luo... sanomaan... Tue -minua... Kusti... sopimaan... minä... kuuletkos... minä luovun... -luovun rakkaudestani sinuun, minä... en sitä... ansaitse... - -Ja hän lankesi tiedotonna ja voimatonna vieressään olevaan sänkyyn. - --- Onneksi et sinne ehtinyt, mutisi Tuohela julmasti. - -Sillä välin oli Silla Tuohelasta erottuaan jatkanut matkaansa -Parveelaan päin, jolla tiellä Kallen tapasi. - --- No, Silla, mikä nyt? Aivanhan kulette kuin unissanne. Ovatko -korttinne näyttäneet teille jotakin vastenmielistä, kysyi Kalle. - --- Niin, josko ovat? Voi, voi, kyllä tämä maailma on totta tosiaankin -kiperä ja kapera kuin pukinsarvi. - --- Nytkö Silla sen vasta vanhoilla päivillään huomaa? - --- Nyt vasta oikein. Mutta eihän pikku sisarenne vain oikein sydämensä -pohjasta pitäne Tuohelasta? - --- Mitä se meihin kuuluu. Kahden kauppa, kolmannelle korvapuusti. - --- Ei mitään minuun ainakaan, vaan teihin ehkä... Näettekös, nuori -isäntä, asiat eivät ole oikein. Tästä voi nousta hirveä myrsky, -näettekös, myrskyjä voi olla ihmiselämässäkin. - --- En ymmärrä, mitä tarkoitatte. - --- En minäkään oikein ymmärrä mitä tarkoitan, vaan kuitenkaan en -tarkoita mitään pahaa, kuulkaa, teidän pitää koetella vieläkin saada -Leenu purkamaan, vaikkakin hän olisi kolmasti kuulutettu. - --- Ja minkätähden? - --- Sentähden että se olisi parasta sekä Leenulle itselleen että -Tuohelalle, teille, isällenne ja kaikille ihmisille. - ---- Niinkö nyt korttinne ovat pahasti kääntyneet tai, lisäsi Kalle -hetkisen jälkeen, puhuisitteko ehkä Manssikkalan Tildan pussiin ja -siinä sivussa omaan pussiinnekin? - --- En puhu kenenkään pussiin, vaan luulen, että ellei Leenu pura -kihlaustaan, niin tulemme kaikki pussiin, pussiin, johon jouduttua ei -ole helppo pois päästä. - --- Mitä se Silla taas loruja laulaa. Tulkaa tupaan niin saatte -juhannusrieskoja, jos ette puhu tyhmyyksiä pussista, johon muka kaikki -joudumme. - --- En tule, en tule, uskokaa pois, asiat eivät ole oikein. Ihmeellisiä -asioita on tällä välin ehkä jo tapahtunut ja, tiedättekö, Manssikkalan -isäntä aikoo vetää teitä oikeuteen metsän haaskuusta ja joistakin -muista syistä. - --- No, sekö se nyt oli se Sillan suuri myrsky! Olettepa oikein -hyväsydäminen, kun pidätte niin hyvää huolta talousasioistamme. Oh, ne -ovat vähäpätöisiä seikkoja! - --- Niin ovatkin niiden toisten rinnalla, vaan... minä en tahdo puhua -mitään, te ette usko kuitenkaan mitään ennenkuin näette. - --- Älkää uskoko tekään. - --- Soisin etten voisi uskoa, vaan mikä kerran tapahtuu, se tapahtuu, ja -teidän pitää kertoa oikein kauniisti Leenulle, kuinka asiat ovat ja hän -kyllä suostuu puruille. - --- Niinkö luulette, naurahti Kalle. - --- Niin, sillä... ja Silla kuiskasi jotakin Kallen korvaan ja läksi -astumaan eteenpäin. - -Maailma musteni Kallen silmissä, niin kovasti kävi häneen uutinen, -jonka Silla oli sanonut. Hän meni Sillan rinnalle kävelemään, uteli -asian alusta loppuun ja meni sitte surumielin sisarensa luo, jonne -hänet viimeksi jätimme. - - -IV. - -Useasti liiallisesti rasitettu ihmisruumis henkisen työn paljoudesta -herpoutuu, voimat väsyvät ja näyttää siltä kuin ei ihmisessä olisi -elämää ollenkaan, vaan että se olisi lakannut hetkeksi, ikäänkuin -valekuolemassa levätäkseen. Mutta ruumiin levätessä sielu juuri -useimmiten on valppaimmin valveillaan. Niin oli laita Tildankin, kun -hän monien kovien sisäisten taistelujen uuvuttamana oli kadottanut -ruumiinsa voimat ja -- niinkuin näytti, tiedotonna vaipui vierellään -olevaan sänkyyn. Sisäiset sielun tuskat olivat siksi suuret, ettei -hengen toiminta ruumiin voimien väsyessä voinut herpoutua. Tuohelan -viimeiset sanat "Onneksi et sinne ehtinyt" kuuli hän vielä selvästi, -vaan ei tajunnut niitä täydellisesti. Oman onnettoman asemansa muistoa -unhottamatta nousi hän istualleen ja kysyi: - --- Onneksi...? Oletko sinäkin siis sitä mieltä, että sovinnolla on -erottava? Onnittelitko minua mieleeni heränneestä hyvästä ajatuksesta? - -Hän oli siis tajunnut ainoastaan sanan onneksi ja senkin omalla -tavallaan. - --- En onnitellut, enkä onnittele, sanoin vaan että oli onni kun et -sinne ehtinyt, vastasi Tuohela. - -Nyt tarvitsi Tilda malttia; vaan syttyyhän märkä puukin palamaan kun se -rovioon heitetään. - --- Niinkö, niinkö palkitset sinä, valapatto, minun pitkällisten -sisäisen mieleni taistelujen tulokset hyvän ja pahan välillä; sellaista -tukeako tarjoat; sinä surkuteltava, sortamallesi naisparalle, joka on -voittanut mieleen pakkautuneet mustat mietteet ja päättänyt pahan -hyvällä palkita? Onneksi...? Kutsutko sinä minun hetkistä voimieni -heikontumista onneksi? Olkoon, olkoonkin se sitte onneksesi, sinä -onneton, mutta tiedäkin, että _se_ onni on oleva sinulle musta. Vaan -ei, sinä et kuitenkaan tarkoittanut totta, peruuta tuo sanasi, niin... - --- En! - --- Siis en minäkään peruuta, vaan selitän sulle jo edeltäpäin tuon -_onnesi_, joka on vievä sinut alemma ihmisenäkin kuin mitä sinä olet -minun vienyt. Tiedäkin siis, että tästä hetkestä alkaen saa sydämessäni -rakkauden sijan viha, viha sellainen, joka ensin juurrutaksen sydämeen -ja sitte ajaa sinua takaa niinkauvan kuin se kostona sinut tavottaa ja -musertaa. Sinä et käsitä kuinka syvästi olet loukannut naisen sydäntä, -etkä tiedä kuinka katkerasti rakastanut naisen sydän kerran vihan -valtoihin antauduttuaan vihaa. Yhtä intohimoisesti kuin sinua tähän -asti olen rakastanut, yhtä syvästi vihaan minä sinua tästälähtien. Jos -sinä ymmärtäisit, kuinka pitkälle minä olen alentunut: rukoilemaan -sovintoa mieheltä, jonka musertaminen olisi ollut minun oikeuteni, -tarjoamaan anteeksiantamusta sille, jonka vihaaminen olisi -velvollisuuteni, sittenkuin sen olen lapsen tietämättömyydestä -vapauduttuani tullut tajuamaan, rukoilemaan sääliä siltä, jonka -halveksimiseen minun olisi pitänyt totutellaida, ja elämään onnellisena -onnessa sen naisen, jota minun aina olisi pitänyt kadehtia... niin, jos -sen ymmärtäisit, ymmärtäisit myöskin paremmin arvostella sammumattoman -vihani ikää ja syvyyttä. Minä vihaan sinua ja muserran onnesi, -vaikkakin se särkisi sadat sydämet, vihaan, enkä lakkaa ennenkuin olen -sinun mustasta onnestasi imenyt kostoni liekkeihin tyydytystä -yhtäpaljon kuin tähänastinen elämäni on ollut häpeää ja katkeruuksia -täynnä, ja ennenkuin sinä olet alentunut syvemmälle kuin minä ja -onnettomuuksien kehä elämäsi ympärillä on saennut niin sankaksi ettet -mitään muuta näe, kuin petetyn naisen kostonnuolien kärkiä... Joko -älyät? Se on naisen kostoa. Minä melkein riemuitsen jo siitä, ja ole -varma, että olen niin varoillani, ettet sitä väistä... - --- Joko lopetat? Niinhän olen hiljaa kuunnellut kuin lapsi äidin -saarnaa. - --- Lapsi...? Ero sinun ja lapsen välillä on oleva suuri kuin taivaan ja -maan. Muuten en sinua kehoita puhumaan lapsista. Saat nähdä että olet -tekemisissä sekä aikaisten että... - --- Lopeta, minä rukoilen jo, sääli nyt hiukan. Koettelemmehan -sovitella... - --- Sääliäkö pyydät? Joko alat kuulla kohinan lähenevästä kostostani? -Säälitkö sinä minua... - --- Anteeksi anna, suostu sovinnolle, minä palkitsen kärsimäsi -katkeruudet. - --- Palkitset? - --- Niin, niin, minä koetan sovitella. - --- Turhaa kaikki, se on myöhäistä! - --- Myöhäistä? - --- Myöhäistä kuin kerran kuoleutuneen eloon saattaminen. - --- Ei, se ei voi olla totta. - --- Eikö voi? Olethan sinä jo kerran kuolettanut säälimättömällä -kovuudellasi minussa kaikki hyvät mielihalut, nytkö niitä omaksi -eduksesi eloon herätteleisit? Kuinka oletkin itsekäs! - --- En ole itsekäs, vaan minä olen erehtynyt, kadun nyt ja pyydän -anteeksi. Kaikki tulee vielä hyväksi. - --- Vielä... - --- Niin, ja kaikki. - --- Oo, sinä vaan kiihdytät vihaani! - --- Muistele entistä rakkauttasi ja... - --- _Sinun_ rakkauttasi, ha, ha, ha...! Kostoa, kostoa olen hautova, -sen olen sanonut. - --- Pois täältä, pian kärryihin, kuului etehisestä käskevä karkea miehen -ääni ja ovessa seisoi roteva parrakas, keski-ijän yli elänyt mies. -Tuohela ja Tilda eivät vielä kiihkossaan sitä huomanneet. - -Tuohela yhä rukoili: - --- Voiko rakkaus niin pian vihaksi vaihtua? - --- Pian? Rakkaus? saivarteli Tilda ivallisesti Tuohelan onnistumattomia -sanoja. - --- No, pian pois, uudistui uhkaava ääni oven suusta ja jatkoi Tuohelaan -kääntyen: - --- Jos sinun, heittiön, onnistuisikin uudestaan pettää puheillasi tuo -onneton olento, niin et siltä väistä minun vihojani. - --- Isä, isä, huudahti Tilda ja heittäysi tulijan jalkoihin, annatko -ymmärtämättömälle, tuhmalle lapsellesi anteeksi? - --- Jumala sinulle anteeksi antakoon! Olethan ehkä jo osasi kärsinyt. -Vaan, jatkoi vanhus vapisevalla äänellä, sinä Tuohela, jota minä -kunnioitin ja jonka luulin poikanani kerran saavani talooni kutsua, -sinä et vältä häväistyn ja murretun isän kostoa, joskin tyttäreni -mahdollisesti olisi vielä niin turmeltumaton, että seuraisi sydämensä -käskyjä ja naisen tavalla unohtaisi ja anteeksi antaisi. - -Tuomio kuului Tuohelasta kuin ukkosen ääni ja hän istuutui tuolille -pöytänsä ääreen, johon jäi ähkymään. Se oli miehen itkua, miehen, joka -ei ole nähnyt elämän vakavia puolia, ennenkuin niihin yhtäkkiä huomaa -joutuneensa. - - -V. - --- Ei, ei, eihän voi olla mahdollista, että ihmiset ovat niin pahoja. -Eihän suuri Jumalakaan sitä salli. Ethän salli niin suurten vääryyksien -tapahtua? Tai tahtonetko meitä ihmisraukkoja niin kovasti rangaista jo -täällä? -- Voi kun edes äiti eläisi! Minä painaisin pääni povellesi, -purkaisin sinulle sydämeni surut kaikki ja neuvoja sinulta saisin. Sinä -lohduttaisit minua vielä... me rukoilisimme yhdessä. Niin, kunpa vaan -olisi edes yksikään ystävä, jolle kertomalla voisi keventää huolensa. -Vaan ei yhtään, ei yhtään! Isä on sokea vihassaan ja veljet... Niin, -Kallekin kertoi minulle poloiselle, paljasti niin paljon maailman -pahuutta, etten osannut ennen edes aavistaakaan. Ehk'ei kuitenkaan -_kaikki_ ole totta, ehkä tahtovat he sittenkin ainoastaan saada meidät -eroituiksi keinoilla millä hyvänsä ja nyt tuon keksivät. Oikeudessa isä -ja kaikki! Jumalani, anna oikeuden voittaa, kosta kaikki vääryys, vaan -ethän tahtone, kuten ihmiset, omaiseni, että minun pitäisi halveksia ja -vihata häntä, jota rakastan. Vai olenko ollut niin paha, että olen -häntä enemmän kuin Sinua rakastanut? Senkötähden nämä surut? Ei, sinä -et voi, tai vaikka voit, et tahdo siitä näin rangaista... - -Ja Leenu parka istui nurmella ja itki. Koko päivän oli hän paikasta -toiseen levotonna harhaillut ja koettanut turhaan ikäviään haihduttaa. -Häntä oli säälitty ja jätetty kertomatta kaikki pahimmat kohdat -jutussa. Oikeusistuntoja oli asian johdosta pidetty jo useampiakin. -Muitakin riitoja oli ennen niin rauhallisten naapurien välille -ilmestynyt. Nyt oli viimeinen ratkaiseva istunto käräjätalolla. Kaikki -olivat Parveelastakin menneet sinne, jotka vaan pääsivät. Leenu olisi -tahtonut mukaan hänkin näkemään edes omaansa, jota ei pitkiin aikoihin -ollut saanut tavata. Mutta isä kun ajoi asiaa tyttärensä puolesta, oli -kieltänyt, ja Leenun oli parin palvelijattaren kanssa täytynyt kotiin -jäädä. - -Ikävää se teki Leenulle, vaan hetkeksi unohti hän haikeat mielensä ja -eli taas muistoissaan entisissä ja mielialansa oli sama kuin viisi -vuotta sitte, kun veljensä kertoi hänelle Sillalta kuulemiaan sen -kuusen juurella, jonka lukija muistanee. - -Viisi vuotta! Kuinka paljo siinäkin ajassa sentään ennättää tapahtua! - -Ennen niin ystävällinen naapurusten väli oli käynyt kireäksi. Tuohelan -talo ja itse Tuohela oli muuttunut vähitellen sekä Manssikkalan että -Parveelan vihan alaiseksi, vaikka kumpaisestakin oli aikoinaan Tuohelaa -ystävän silmillä katseltu. - -Itse Tuohela oli parin viimeisen vuoden ajalla käynyt ärtyiseksi ja -synkkämieliseksi, kerrottiinpa hänen jo välistä ryyppäilleenkin. Leenun -isä oli häntä kieltänyt kotonaan käymästä ainakin siksi, kunnes riidat -olisivat ratkaistut. - -Ja nyt olivat H:n pitäjäläiset menneet kuuntelemaan päätöstä -kuuluisaksi tulleessa jutussa. -- - -Tahdomme säästää lukijaa kuulemasta kaikkia ikävyyksiä ja vähemmän -hyvälle kuuluvia puheita ja kaikkea mitä tuollaisten juttujen -käsittelyissä tavallisesti esiintyy. Koetelkoon sen sijaan kukin lukija -asettautua Leenun asemaan, kun hän istui tuossa tietämättä puoliakaan -asioista, mitä viiden vuoden ajalla oli tapahtunut ja kuitenkin -vähistäkin kuulemistaan kovasti loukattuna ja kärsivänä. - -Isä ja veljet olivat kovasti kieltäneet palvelusväkeä yleensä Leenulle -asiasta puhumasta ja nytkin lähtiessään eritoten varoittaneet, ettei -saa Leenun antaa kenenkään syrjäisen kanssa kahden kesken keskustella, -vaan että pitää mennä keskeyttämään ja valeeksi väittämään, jos joku -onnistuisikin puheille pääsemään. - -Yksin olikin Leenu sentähden saanut aamusta asti pitkän päivän -istuskella. Ei ollut mihinkään työhön mieli tehnyt, niin häntä omat -ajatukset pitivät vallassaan. Voimme sentähden kuvailla hänen hetkistä -hyvää mieltään, kun hän näki vanhan Sillan, entistään koukkuisemmaksi -käyneen, luokseen kävelevän. - --- Leenuko se siellä istuu, pikku Leenu, soperteli vanhentunut Silla -kyynelsilmin Leenua lähestyessään. - --- Minähän täällä... Tule istumaan, Silla, tule tänne toveriksi. -- -Tuletko oikeuden istunnosta? kysyä tokasi Leenu yhtäkkiä. - -Silla väänsi päätään kerran ympäri, katsoi tapansa mukaan arasti -ympärilleen ja istui sitte, kun ei ketään nähnyt, keppiinsä nojaten -Leenun vastapäätä. - --- Hohoi, huokasi hän, sieltäpä tulen. Menin sinne muiden mukana, -vaikka mitäpä se vanha vares siellä oikeastaan tekisikään. - --- Näitkö _häntä_, Silla? Oliko hän muuttunut paljo? Mitä hän puhui, -oliko suruissaan? - --- Muuttunut... - --- Voi, kerro, Silla-kulta, en ole pitkiin aikoihin saanut häntä nähdä. - --- Minä en oikeastaan mitään osaa kertoa sellaista, jota pyydät. Ainoa -mitä tiedän, on siihen asti kuin asianomaiset oikeussalin astuivat -ja... - --- Oliko Tilda siellä, olko hän paljo muuttunut? - --- Muuttunut... jamasi Silla vanhaan tapaansa, vaan niin peloittavan -oudosti. - --- Kerro nyt jotakin, kerro, pyyteli Leenu. - --- Sinua olen soudattanut, pessyt pienoisena, tuuditellut kuin omaani. -Säälin sentään sinua äiditöntä, ystävätöntä, enkä kerro pahoja -maailman. Mutta sinun pitää kuitenkin jotakin tietää, sentähden -kuuntele kärsivällisesti ja keskeytymättä. Vanhan Sillan sanat voivat -kohta kerrassaan katketa... - -Leenusta tuo kaikki tuntui niin kummalliselta, että hän pakostakin -vaikeni. - -Silla huokasi syvään ja aloitti: - --- Enpä tosiaankaan tiedä, kuinka alottaisin, niin on mieleni -ailueinen. Sääli sinua, tuudittamani tyttö. Nuoruudesta, lapsuudestahan -elämä alkaa... Niin, niin, minäkin olin ennen nuori... - --- Miksi säälit minua, Silla, ja niin oudosti kun haastelet, en -ymmärrä... katkaisi Leenu jo alussa Sillan surullisen nuotin. - --- Miksikö säälin? Enhän oikeastaan sääli, vaan kun en osaa selittää, -tuntuu niin oudolta eletty elämä, kun vähäinen muistini koettelee -valaista jo kauvan sitte kulettua elämäntieni epätasaisinta polkua. -Mutta älähän keskeytä, sanoinhan jo, että sanani ilmankin voivat -katketa kohta. - --- No, koettelen kuunnella, jatka! - --- Kuka voisi enään uskoa, että Sillankin sameat silmät ovat ilosta -loistelleet ja että minunkin surkastunut sydämeni on ollut aikoinaan -ilosta pakahtua ja kuitenkin... Ei, Leenu-lapsi, liikaa on minun -mieleisiin muisteluihin upottaa muistoja katkerista kokemistani, jotka -nyt lempilapsieni onnea uhkaavina verestävät kestetyt kärsimykset ja -jotka nyt rakastamiani raatamalla kokonaan särkevät syksyisen sydämeni. - --- Mikä sinulle on tullut, Silla! Onko sisartasi ainoata omaistasi -jokin onnettomuus kohdannut? - --- Häntäkö vapisevaa, joka viime syksynä vietiin kirkkomaahan, vietiin -vähä ennen minua? - --- Niin tosiaankin, hänhän on jo kuollut. Ketä sitte ja mikä surullinen -tapahtuma? - --- Olenhan jo sanonut, että minäkin olin kerran nuori ja... - --- Sillaako itseään siis? - --- ... sanomatta on vielä, että minäkin olen aikoinani nuoruuden -lämmöllä rakastanut ja että minutkin on kerran _petetty_. - --- Sinutkin! Kuka muu myös? kysyi Leenu levotonna. - --- Paljo, paljo muitakin. - --- Vaan kenenkä vuoksi Silla sitte suree? - --- Syyttömän. - --- Ja kuka on tuo syytön? - --- _Sinä_. - --- Minä! huudahti sanoin selittämättömällä tuskalla Leenu. -Mahdotonta... ei koskaan, ei koskaan! - --- Ei koskaan, ei koskaan! huudahti samassa sydäntä särkevä miehen ääni -Leenun takaa ja virtanaan vierivät vetreät vedet Tuohelan punaisiksi -itkettyneistä silmistä, kun hän polvilleen paiskautuen Leenua syleili. --- Ei koskaan! Sinä siis tiedät jo... Kuka on ennen minua sitä sinulle -kertomaan ennättänyt? - --- Tiedän? Mitä? tapaili Leenu. - -Vasta nyt huomasi Tuohela Sillan. - --- Silla, Silla! Sinä ihmeellinen velho, joka olet kielelläsi ihmisten -onnen myrkyksi keittänyt. Minä tapan sinut... - -Ja Tuohela kohosi jo kiihkeänä seisoalleen, vaan Leenu pidätti. - --- Mitäpä siitä jos "vanhan vareksen ja velhon" pahoilta päiviltä -päästät, viemällä heikon hengen vähäinen synti siitä sydämellesi -sälytetään siihen verraten, että jo olet monelta onnelliselta elämän -ilon tappanut. - --- Lakkaa, lakkaa! - --- Ei sitä niinkään suureksi katsottane kuin kätesi nostoa, jolla olit -orvoksi tehdä oman poikasi... Kimeästi kirkaisten läksi Leenu tämän -kuultuaan pois pakenemaan, kääntyi takasin, seisahtui, palautui ja -juoksi itkien Tuohelan rinnoille. - --- Minä rakastan sinua sittenkin, huudahti hän ja syleili hartaasti -Tuohelaa, joka hänkin nyt taas itki, itki ääneti, suruun sulautuvan -lailla. - --- Vaikkakaan emme koskaan saa toisiamme? - --- Emme koskaan?! -- Leenu irroittautui kauvan kestäneestä syleilystään -ja asemaansa tajuamatta tuijotti Tuohelaan. - --- Niin, _oikeus_ on päättänyt, että... että ei... ei koskaan. - --- Ei koskaan! - -Ja Leenu luhistui kuin ukkosen iskemänä surutaakkansa alle. - - * * * * * - -Siirrymme nyt edellä kerrotusta surullisesta illasta noin viisi vuotta -ajassa eteenpäin, niin olemme jo päässeet siihen, että voimme lopettaa -elämästä otetun kertomuksemme pienillä lisäyksillä edellä kerrottuun. - -Päätös, jonka Leenu ja Tuohela olivat sanoin selittämättömästä -surustaan hiukan selvittyään tehneet, että "rakkaus kyllä murtaa lain -ja oikeuden kahleet" ei ollut toteutunut. Oikeuden langettama tuomio, -etteivät Leenu ja Tuohela, katsoen kihlauksen aikana Tildan Tuohelalle -synnyttämään perilliseen, koskaan saisi kirkollista vahvistusta -avioliitolleen, jollei Tilda siihen omasta ja alaikäisen poikansa -puolesta suostuisi, voitti ylempiin oikeuksiin vedottuna lain voiman. -Tildan sydän oli jo niin kovettunut, ettei hän tahtonut siitä kuulla -puhuttavankaan, varsinkaan kun Tuohela Tildan oikeuden odotussalissa -viimeistä sovintoyritystä tehdessä oli vimmastuneena aikonut Tildaa -lyödä. - -Sovintoa oli Tilda lapsensa takia pyytänyt ja siitä oli Tuohela -suuttunut. Ei sekään seikka, että Tuohela tarjosi oikeuden lopullisen -päätöksen saavuttaa tuhansia Tildalle, pehmittänyt hänen mieltänsä, -vaan luonnollisesti päinvastoin. - -Vaikka mielellämme saattaisimme vähäisen kertomuksemme sovinnolliseen -loppuun, täytyy meidän olla totuudelle uskollisia. - -Kun Leenu näki ettei hän koskaan saisi rakastettuansa, taipui hän -lopulta erään varakkaan, hiljaisen maanviljelijän uudistuviin -kosimisiin ja eli -- ihmisten arveluiden mukaan -- onnellisena emäntänä -talossaan. - -Tildan kostonennustus kävi ihmeellisesti toteen. Tuohela alentui siihen -määrään, että hän pari vuotta Leenun häiden jälkeen juopuneena -väkivaltaisesti kuristi itsensä. - -Silla ummisti silmänsä pari viikkoa viimeisen oikeuden istuntopäivän -jälkeen Parveelan tuvassa jonne Leenu hänen tielle uupuneena -korjasi. -- - -Aika parantaa pahatkin haavat ja heittää unhotuksen mullan -mustimpienkin murheiden päälle, hyvät ja pahat ihmiset elävät aikansa. -Hän, joka tuntee heikkoudet ja saa selvän hienoimmistakin säikeistä -ihmissydämessä, laskekoon oikean tuomionsa, joka ei ihmisen -arvostelupiiriin kuulu. - - - - -Tapion jänis. - - -Vaikka talven tulo ei ollut vielä aivan lähellä, oli sen turkki jo -valkea ja puhdas kuni vasta pudonnut lumi. Yömajaansa piti se suuren -aution asuntosaarensa keskellä olevan suon laidassa, johon heinämiehet -kesäisin pielespohjia laatiessaan haapoja hakkasivat. Siinä se oli -useita kesiä asunut, satoja kertoja siitä samasta paikasta koirien -ahdistamana lähtenyt, läheisen kallion yli kiitänyt, rantoja pitkin -laukannut ja niemestä erään pitkän lahden suun yli uinut, siinä häjyt -hurtat jäliltään haihuttanut ja taas takasin pesäpaikoilleen palannut. -Useasti oli pamahtanut pyssy edessä ja takana, usein olivat koirat -kintereillä ulvoneet, mutta säilynyt oli aina tähän syksyyn saakka -suuri Tapion jänis, ampumatta jäänyt. - -Saaren vuokraaja, joka samasta suuresta saaresta oli aikoinaan useita -kymmeniä jäniksiä ampunut, suuttui silmittömäksi ja sadatteli aina -koiria, itseään ja tovereitaan. Hän olisi niin kovin mielellään -tahtonut saada ammutuksi tuon Tapion suuren puhdasturkkisen suosikin, -jolla oli ainoastaan yksi vertaisensa vihollinen jahtikoirien joukossa. - -Mustaselkäinen, viiruotsa narttu, "Diana" se aina tiesi, missä Tapion -jänis makaili. Se sen sieltä aina löysi ja ajaessaan ensimäisenä takana -haukkui, kunnes niemessä jäljiltä haihtui. "Diana" olikin ollut joka -syksy mukana. Täällä se ensi kerran vanhempien koirien keralla oli -mukana ollut, täällä koulunsa käynyt, ajo-oppinsa ottanut. - -Tänä syksynä eräänä varhaisena aamuna, lokakuun keskipaikoilla sousi -saaren vuokraaja kolmen toverinsa ja neljän koiran keralla jo -mainittuun suureen saareen. Yöllä oli ollut hiukan sumua, mutta päivän -valetessa se kuitenkin haihtui. Tuuli tyyntyi ja aamu selkeni -kirkkaaksi syyspäiväksi; maa pysyi kuitenkin koko päivän kosteana. Onni -oli metsämiehille kaikinpuolin myötäinen. Puolipäivään päästyä oli jo -yhdeksän pupua ammuttu, kaikki suuria ja hyvin hyötyneitä. Miehet eivät -koko päivänä olleet murua maistaneet, jonka tähden kokoontuivat saaren -keskelle suon läheiselle kukkulalle. Aikoivat juuri soittaa koiria -kokoon ja sitte yhdessä venheelle eväiden luo mennä, kun noin -parinkymmenen metrin päästä alkoi kuulua innokasta koiranhaukuntaa. - --- Se on Diana! - -Pian siihen yhtyi "Kairin" viheltävä "skalli", "Jalon" harvatahtinen -haukunta ja sekarotuisen "Brittan" hillitön vinkuna. Jänis tuntui -painuvan saaren kallioiseen pohjoispäähän. - -Mitään virkkamatta menivät miehet kukin n.s. "passilleen" ja odottivat -äänettöminä. Kaiku läheni rikkoutumatta kiihkeänä ja yhtämittaisena -vastaiseen suuntaan takasi saaren eteläpäässä olevalle niitylle päin. -Täällä oli kaksi miestä "passilla", kolmas oli saaren itäisellä -rannalla, neljäs keskellä saarta, jo pari kertaa mainitulla kukkulalla. - -Pian näkivätkin niityn molemmilla laidoilla seisovat miehet suuren -lumivalkosen jäniksen hyppelehtivän pitkin metsän laitaa. - --- Se on Tapion jänis... pääsi tahdoton kuiskaus kumpaiseltakin. - -Että asianlaita todellakin niin oli, sen saivat miehet kohta nähdä. - -Huomaten koirien lähenevän, otti jänis aimo hyppäyksen vasemmalle -pieneen metsäniemekkeesen, johon jäi istumaan kasvot ohikiitäviin -koiriin käännettyinä. - -Samassa pamahti laukaus ja toinen. Jänis väistyi vahingoittumatta erään -kiven taa. Koirat joutuivat ampujan ja jäniksen väliin, joten kolmas -laukaus ei voinut seurata. Mutta sen sijaan ampui toinen miehistä kaksi -laukausta jokseenkin yhtaikaa edellisen kanssa -- yhtä huonolla -menestyksellä. - --- Loihdittu! murahti viimemainittu, kun jänis käänsi miehille ja -koirille selkänsä ja oikaisihe saaren itäiselle rannikolle. - -Parin minuutin kuluttua kuului sieltä kaksi laukausta, mutta mitään -huutoa ei seurannut. - -Kun miehet koirinensa kokoontuivat jälleen kukkulalle, sanoivat he kuni -yhdestä suusta: - --- Se oli Tapion jänis... - --- Pelastui taaskin... - -Mitään sen enempää tarinoimatta istuutuivat miehet sammaleiselle -kalliolle ja ottivat tupakkineuvot esille. Jonkun aikaa siinä -istuttuaan kuulivat he läntiseltä rannalta hirmuisen kiihkeää -haukuntaa, jonka jälkeen he taas hajautuivat kukin n.s. passilleen. - -Asianlaita oli se, että Diana oli lähtenyt kenenkään sitä erityisesti -huomaamatta Tapion jäniksen jälestä juoksemaan, haihtunut ensin -jäliltä, löytänyt ne jälleen ja siitä tuo hirveä haukunta. Kuni -usutettuina pusahtivat toisetkin koirat samaan suuntaan ja pian oli -täysi "skalli käymässä". Se lakkasi ja miehet aikoivat harmistuneina -kutsua koirat pois. Merkki ei kuitenkaan vaikuttanut tällä kertaa -mitään. - -Se uudistettiin useampia kertoja. Sama seuraus. Jonkinlaista uikutusta -alkoi kuitenkin kuulua ja pahaa peläten menivät miehet ääntä kohti. - -Siellä oli korkeakallioinen niemi ja iso louhikko ja melkein keskellä -louhikkoa suuri neliskulmainen kivi suurien korpikuusien keskellä kuni -vainajan ruumis hautajaishavujen piirittämänä. Tämän kiven alle oli -Tapion jänis joutunut. Rannan lähellä soutavat nuottamiehet tiesivät -näkemänänsä kertoa, kuinka iso valkea jänis oli joutunut koirien väliin -sen kautta, että yksi sitä takaa ahdisti ja toiset kolme olivat vastaan -juosseet. - --- Vai niin, pupunen, tapasinpas sinut vihdoinkin! Taisit jo lakata -koiriani uuvuttamasta, turkkisi kun kohta päältäsi poistan, puheli -saaren vuokraaja. - --- Eihän se vielä ole käsissäkään. - --- Onhan kohta. Sitokaahan koirat! -- Mutta missä Diana on? - --- Täällä louhessa kiven alla. - -Saaren vuokraaja ja kallishintaisen Dianan omistaja kirosi -harmistuneena. - -Diana oli todellakin ajautunut jäniksen jälestä kiven alle. Isäntä -rupesi pois koiraansa houkuttelemaan, mutta se oli turhaa. Jäykkänä, -silmää räpäyttämättä katseli Diana luolan perukalle. Koetettiin saada -väkipakolla pois. Mutta Diana-parka oli niin tiukkaan kiven väliin -ajautunut, että se vihdoin vaivaloisesti pois vedettynä ei enään -jaksanut jaloillaan pysyä, vaan maahan laskettuna jäi siihen rentona -lepäämään. - -Alkoivat miehet siinä alakuloisina arvella ja koettivat keinoja keksiä, -miten jäniksen elävänä tahi kuolleena parahiten pois saisivat. - -Louhikko oli todellakin oikeata louhikkoa, kivet suuria, vaikeasti -paikoiltaan väännettäviä, jopa tiukassa kuni kiinteä kallio. Ampuminen -ei voinut tulla kysymykseenkään. - --- Jos taitamme kuivahtaneen, neulansa kadottaneen näreen, teroitamme -sen toisen pään vä'äkkääksi vartaaksi, sillä pistämme ja pupulin pois -vedämme, ehdotti eräs. - --- Sehän on kidutusta... - --- Taikka teemme aukkojen eteen roihutulet, tukahdutamme savuun eli -ainakin ulos ajamme, usutamme piskit perään ja annamme Tapion -turvatille kunniallisen kuoleman, ammumme. - --- Mutta jos savuun läkähtyy, turkkinsa mustuu ja tuonne jää kiven alle -sittenkin. - --- Jääköön, sanoi jo monesti mainittu saaren vuokraaja, joka samalla -oli jahtijoukkueen johtaja, -- tehkää vaan tulia ja hyviä, sillä -hämärtyy jo syksyinen päivä ja pois on aika pian lähteä. - --- Jääköön sitte, toisetkin säestivät, saakoon Tapio uhrin omistansa... - -Kävivät nyt miehet kuivia risuja keräämään, ja toiset koivujen kylistä -tervaisia tuohia kiskomaan, ja pian roihusivat kiven kolmelta kulmalta -räiskyvät uhritulet, joita miehet äänettöminä katselivat. -- - -Lyhyt on syksyinen päivä ja sankka sitä seuraavan illan pimeys. Sitä -mukaa kuin tuli liestyi hiilokseksi, pimeni ilta ja mustuivat savusta -Tapion turvatin hautakiven kylet ja jostakin tuntemattomasta syystä -miesten mielet. Jokin sisäinen pakko pani ajattelemaan, että oli tehty -ajattelemattomasti, tylysti. - -Pois lähtiessään kompastui eräs pyssymiehistä syrjään jaloin eräälle -tasaiselle kivelle jättämänsä pyssyn päälle sillä surullisella -seurauksella, että se laukesi ja suun vieressä uneksiva kallishintainen -Diana menetti henkipahasensa. - --- Ei riittänyt Tapiolle uhri oman karjansa antimista, omastanikin -otti, valitteli Dianan omistaja. - -Miksi ei Tapio turvattiaan tällä kertaa varjellut, sitä ei ole helppo -sanoa. Epäilikö ehkä turvatti suuren suojelijansa varjelusvoimaa kun -kiven alle pakeni ja siten suojelijansa suututti tai tahtoiko Tapio -teollaan iloisten metsämiesten mieltä muuten pahoittaa, on mahdoton -arvata. - -Vaan kun miehet jonkun hetken jälkeen pimeätä selkää pitkin kotiaan -kohti sousivat ja näkivät, kuinka hiiloksesta kohoutuva hohde uhripuita -punasi, niin raskaalta ja painostavalta tuntuivat mielet ja sanattomia -olivat kotvasen aikaa vähäväkisen syyttömästi sortajat. - - - - -Ketin hautakummulla. - - -Yksitoista vuotias Katri käveli hautausmaalla. Huoletonna, koulussa -oppimiaan lauluja hiljaa hyräillen kierteli hän pitkin polkuja -hautakumpujen keskellä. Hän oli vielä kadehdittavassa lapsellisen -tietämättömyyden tilassa eikä taikauskoinen ympäristönsä ollut häneen -saanut istutetuksi mitään kammoa kirkkomaata kohtaan. Päinvastoin oli -kotitöllinsä lähistöllä oleva vainajien lepomaa hänen mieluisin -olinpaikkansa. Jos tuntuikin kuusten hiljainen humina hänestä täällä -hiukan juhlallisemmalta kuin tuolla tuonnempana kotiahon takana, ei hän -sitä sentään pelännyt. Olivathan kirkkomaan kukkaset paljoa kauniimmat -ja suuremmat kuin kukat muualla ja perhoset lentelivät ja mehiläiset -hääräsivät täällä yhtä iloisina kuin kotiakkunan alla olevan -auringonkukankin ympärillä. Ja aurinko paistoi tänne niin kirkkaasti ja -rauhoittavasti ja kuusten lehvät loivat viileitä varjojaan. - -Katri kierteli sinne ja tänne, katseli sivumennessään jotakin -hautapatsasta. Tuttujahan ne jo olivat melkein kaikki, vaikka oli jo -taas hänen viime käyntinsä jälkeen uusia kumpuja kohonnut. Niiden -päällä oli kauniita silkkinauhaisia seppeleitä ja nauhoissa oli -kultakirjaimilla kirjoitettu jokin kaunis sana jälelle jääneiden -surevien sukulaisten kaipauksen tulkitsemiseksi. Toisien hautojen -tuoreesen multaan oli pistetty yksinkertainen puuristi kantamaan -köyhien rakastavien kietomaa katajaseppelettä. Katrin kiertomatka -loppui aina rannalla olevan nurmipeitteisen hautakummun luona. Toisessa -päässä kumpua vesoi nurmen sisästä nouseva pihlaja, jonka juurella oli -pienoinen puuristi. Siihen oli lapsen kädellä piirretty lyijykynällä -tuskin huomattavasti sana: _Isä_. Se oli Katrin isävainajan lepopaikka. - -Mutta ennenkuin Katri nyt joutui sinne asti huomasi hän yläpäässä -hautausmaata kuusien keskellä äsken pystytetyn uuden hohtavan patsaan -ja sen juurella seppeleen niin soman ja leveänauhaisen ettei toista sen -somempaa koko kirkkomaalla. - -Kukahan on kuollut? Kenenkähän muistoksi tuo musta patsas syvään -piirrettyine muistokirjoituksineen? - -Katri istuutui nurmelle ja nojasi varovasti vähäisen vartalonsa tuon -uuden patsaan luona olevaa hautapengertä vasten, varovaisesti -sentähden, ettei taittuisi hento heinikko eivätkä runneltuisi ruusut, -joita Katri samoin kuin kaikkia muitakin kukkia oli oppinut -rakastamaan. Hän katseli patsasta uteliaana. Siinä oli vain sana: -_Ketti_ ja hiukan alempana nuo tavalliset: s. -- 24/5 73 k. -- 13/8 97. - --- Ketti? Kukahan se on ollut? Katri katseli alemma kiveä; siellä oli -alhaalla jokin virren värssy merkitty. - --- Kukahan se on ollut? kysyi Katri uudestaan itseltään. Hän nousi -istualtaan, kohotti hiljaa seppeleen silkkinauhoja ja luki siitä sanat: -Rakastettu -- Kaivattu. - -Tuo ei ollut Katrista ollenkaan kummallista. Oli hän nähnyt nuo sanat -monissa seppeleissä, vaikkakaan ei lapsellinen käsityksensä vielä -kyennyt niiden syvää sisällystä täydellisesti tajuamaan. Paitsi -mainittua seppelettä ei haudalla ollut mitään muita kukkia. Seppeleen -nauhat olivat puhtaan valkoiset, multa haudalla kouhoteltua mustaa, -kaikesta päättäen oli muistokivi äsken asetettu. - --- Ketti! tapaili pikku Katri yhä hautakirjoitusta, varmaankin on se -herrasihmisiä. Olikohan se tyttö vai poika? Ketti? .. ja Katri istuutui -kallella päin katselemaan. Yhtäkkiä kuuli hän askeleita takaa päin ja -hänen edessään seisoi komea nuori herra, jolla oli polvipöksyt, laaja -sininen vyö, hohtavan valkea, mustakauluksinen paita ja sen päällä -vaalea nuttu. Hihan ympärillä oli musta harso. - -Katri säikähti ja aikoi lähteä pois, vaan kun hän katsoi herran -surullisiin silmiin, jotka lempeästi olivat mustaan kiveen luodut, jäi -hän itse tietämättään katsomaan tuota komeaa herraa, joka oikealla -kädellään piteli polkupyörää. Niitä oli jo alkanut näkyä yhä useammin -noita pyöräilijöitäkin. - --- Mitä se lapseni katselee, kysyi herra hyväntahdon ilme katseessaan. - -Katri ei mitään vastannut, katseli vaan outoa tulijaa ja pyörää. - --- Älä pelkää, ystäväni, en ole tullut häiritsemään sinua. Minulla on -täällä jotakin tehtävää, eikö pikku-ystäväni tahdo auttaa minua? - -Katri katseli vain ujona herraa, jonka lempeys näytti vähitellen -poistavan lapsellisen pelon. - --- Mikä on nimesi, pikku-ystävä? - -Katrista tuntui niin somalle. Tuo komea herra kutsui häntä halpaista -töllin tyttöä ystäväksi. - --- Katri, vastasi hän ja hypisteli silmät maahan luotuina valkean -esiliinansa nurkkaa. - --- Katri? kertoi herra vähän kummallisena. - -Nyt oli ujous jo poissa. Katri kertoi olevansa läheisestä mökistä ja -oli tullut tänne isänsä hautaa kastelemaan. Vaikkakaan siinä ei ollut -muuta kuin vihertävää nurmea, oli se hänelle ja äidille kuitenkin -rakas. - -Herra ei näyttänyt sitä epäilevän. - --- Kuule, Katri-ystäväni, sanoi hän, etkö voisi toimittaa tänne -vesiastiaa ja pientä luutaa? Mutta niin ettei kukaan tiedä siitä -mitään. - --- Kyllä, isäni haudan luona olevassa pensaassa ovat ne aina kesillä -valmissa minua odottamassa. Ainoastaan silloin kuin äiti pesee pyykkiä, -tarvitsemme kapan kotona. - --- No, hyvä, haepas ne tänne. Äläs mene, jaksaisitko tuoda mukanasi jo -vähän vettä. - --- Tokihan jaksan isänkin haudalle. Katri juoksi jo etäällä. Mielellään -täytti hän tuon tuntemattoman herran pyynnön, olihan hän sanonut Katria -ystäväkseen. - -Kun Katri palasi, näki hän näyn, joka sai hänet seisottumaan. -Tuntematon ystävällinen herra oli polvistunut patsaan ääreen ja halasi -kylmää kiveä hartaasti samalla kuin suuteli hopeisia kirjaimia kiven -mustassa kylessä ja itki. - -Katri melkein säikähti. Kummallinen ajatus pälkähti hänen päähänsä. -Entäpä jos, ajatteli hän, jos tuo herra olisi pakana. Hän muisti -samassa opettajan kertomukset, kuinka pakanat ja epäjumalain palvelijat -tekevät itselleen epäjumalia puusta ja kivestä. Jos tuo nuori herra -tuossa nyt olisi pakana ja kivi, Ketti-niminen kivi, olisi epäjumala -Ketti. Herran omituinen puku vahvisti Katrin lapsellista luuloa. Hän -pelästyi, kirkasi ja heitti kipan ja luudan käsistään ja lähti -juoksemaan. Nuori herra, jonka suru äsken oli temmannut pois -ympäristöstään ja katkera mieli etsi lohtua kyyneleissä, heräsi äkkiä, -pyyhki vettyneet silmänsä ja nousi vaikkakin, niinkuin näytti, hiukan -vastenmielisesti oudosta asennostaan. - --- Älä mene, pikku-ystävä, kuule, huusi hän juoksevan jälkeen ja astui -päin pari askelta. Vaan kun Katri tämän nähtyään kirkasi uudestaan ja -läksi etenemään, seisottui hän ja huusi niin lempeästi kuin voi: - --- Mitä se pikku-ystävä minua pelkää? Tule tänne, minä juttelen sinulle -ja kun saat vettä tuoduksi, annan siitä sinulle vaivojesi palkkion. - -Katri pysähtyi. - --- Tule pois, en minä sinulle mitään pahaa tee, tule nyt vaan kauniisti -auttamaan, houkutteli herra. - --- Etkös sinä ole pakana, uskalsi Katri kysyä. - --- En toki, hupakko, enhän toki. Tule nyt vaan pian että joudut pois -ennenkuin aurinko laskee. - --- Mitä sinä sitte olit polvillasi tuon mustan kiven ääressä? - --- Siinä on, osotti herra hautaa, minun _kaikki kaikessani_. - -Katri, joka oli varovaisesti lähestynyt, pysähtyi taas. - -On se sittenkin pakana, ajatteli lapsiparka. Isä, äiti ja opettajat -ovat sanoneet että Jumala on ihmisille kaikki kaikessa ja tuo herra... - --- Mutta Jumalahan on taivaassa, sanoi hän ääneen. - -Herra, joka ymmärsi lapsen pelon, huokasi: - --- Niin, niin, Jumala on taivaassa, mutta löytyy sentään jotakin, jota -ajatellessa ihminen unohtaa kaiken, ikävä kyllä, Jumalansakin. Vaan -niitä sinä, lapsi, et ymmärrä. - --- Eikö Ketti olekaan sitten mikään epäjumala, kyseli Katri viattomasti -yhä epäillen. - --- Epäjumala, toisti muukalainen tuskin kuuluvasti, tosiaankin, minä -jumaloin sinua aikoinani, Ketti, kuollut Ketti. - -Ja hän huokasi. - --- ... eikö, jatkoi Katri kun vastausta ei kuulunut. - --- Ei, älä nyt turhia kysele. Hae vähän vettä rannasta, minä siistin -sillä aikaa. Tämähän on vaan kuolleen ystäväni hautakumpu. Syy miksi -itkin on se, että Ketti, sehän on vain kuolleen ystäväni kallis nimi, -että Ketti oli minulle rakkain ystävä, kallein kaikesta... elämässä ja -kuolemassa, lisäsi hän hiljaa. - -Nyt selveni Katrille totuus. Hän muisti äitinsäkin usein itkeneen -isävainajan haudalla käydessään. - --- Oliko se sisaresi vai veljesi? - --- Ei kumpikaan. - --- Äitisi? - --- Ei. - --- No, sitte isäsi? - --- Ei, -- hän oli ainoastaan ystäväni. Mutta mene nyt jo, -pikku-hupakko, hae vettä. - -Katri meni kuin menikin vihdoin, herra jäi multaa silittelemään. - -Kun Katri tuli vesikiulun kanssa, kysyi hän: - --- Kuka sinä olet ja mistä asti, et ole kaupungista? - --- En .. minä olen kaukaa, kaukaa. Olen tullut tänne -- annapas vesi -tänne -- kuolleen ystäväni rakkaan muiston tähden, -- kas niin, kiitos -ystäväni, haepa lisää. - --- Kaukaa? Sanoitko kaukaa? - --- Kaukaa olen. - --- Tuollako tulit hevosellasi? - --- Silläkin tulin pitkän matkan, sillä lähden... kunhan... no, haeppas -nyt, pikku kiltti ystäväni, vielä vettä, puheli hyväntahtoinen herra ja -Katri juosta pinkasi rantaan. - -Palatessaan oli Katrilla, joka luonnon lapsen tavoin ensimäisen -ujoutensa kadotettuaan on melkein liijan rohkea, taas uusia kysymyksiä. - --- Mitä nyt teet, sanoi hän tuolle yhä polvillaan puuhailevalle kaukaa -olevalle, kun tämä nimettömällä sormellaan varovaisesti veteli hienoja -vakoja multaan ja sirotteli niihin pieniä siemeniä. - --- Minä kylvän. - --- Mitä sinä kylvät? - --- Sen saat nähdä kun uutterasti kastelet tätä hautakumpua, kumpua, -johon sydämeni on haudattu, niin, niin... sinä et ymmärrä. - --- Kumpua johon...? - --- Niin, sinä lupaat nyt minulle että joka kesä, jollet joka päivä, -niin ainakin useampi päivä käyt kastelemassa tätä hautaa. Jonkun ajan -kuluttua pienet ummut aukenevat ja sinä saat nähdä koko joukon pieniä -sinisiä kukkia. Hoida niitä hellästi, ne ovat muistoni kukkia. Minä -annan sulle rahaa että saat ostaa uuden vesikannun, haravan, pienen -lapion y.m. tarviskalut ja minun pikku-ystäväni hoitaa uskollisesti -minun rakkaimman ystäväni hautaa. Joka syksy tulee sinulle... mikä on -sukunimesi? -- Nuorukainen otti muistikirjan taskustaan. - --- Katri Lyytinen. - --- Joka syksy tulee sinulle tuntemattomasta paikasta rahakirje -kesätöittesi korvaukseksi. Lupaako pikku-ystävä ruveta tämän hautakummun -hoitajaksi? - --- Lupaan, jos saan uudella kannulla kastella isänikin hautaa. - --- Saathan toki. -- Ja kuule, sitte kun sinä saat maailmassa oikein -hyvän ystävän, josta paljo pidät, niin saat sinä tältä haudalta taittaa -muutamia muistoni sinisiä kukkia ja antaa hänelle. Pidähän nyt vain -hyvää huolta. - --- Kyllä, koetellaan. - --- Tässä on aluksi jo edeltäpäin, sanoi herra ja pisti viisimarkkasen -tyttösen käteen. - --- Se on liikaa, en uskalla ottaa ennenkuin käyn äidiltä kysymässä. - --- No, ota vaan ja mene äitisi luokse, minä tulen myöskin kohta sinne. -Onhan tuo mökki teidän? - --- Sehän se on. - -Ei muistanut Katri-pahainen kiittää, vaan juoksi äitinsä tykö ja tuo -ystävänsä kadottanut nuorukainen polvistui taas rakkaimpansa haudalle -ja risti kätensä kuni rukoukseen. - -Hetken perästä astui sama surumielinen herra Katrin kotimökin ovesta -ulos, hyppäsi reippaasti pyörälleen, ajoi hautausmaan portille, jätti -pyöränsä siihen siksi aikaa kuin itse kävi heittämässä haikeat -hyvästinsä kummulle, jonka alla kylmänä lepäsi hän, hän, jonka koko -nuoruuden sydämenlämmön tuo nyt niin onneton nuori mies aikoinaan oli -omistanut. - - * * * * * - -Yhdeksän pitkää vuotta on kulunut. Yhdeksän talven lumet ovat sulaneet -siltäkin haudalta, jota mökin Katri oli uskollisesti luvannut hoitaa. -Lupaukselleen uskollisena oli Katri hoitanut "Ketin hautakumpua", -niinkuin hän itse aina tavasti sanoa. Joka syksy pääskysten poislähtöä -tehdessä oli tullut rahakirje, jossa kiitettiin työstä, jota "pikku -Katri-ystävä ei varmaankaan ollut laiminlyönyt". Milloin oli kirjeessä -ollut 50 markkaa, milloin 75, aina sen mukaan oliko kesä ollut sateinen -tai poutainen. Eräässä kirjeessä oli ollut 100 mk. ja pyyntö että -hautakumpu, Ketin hauta aidattaisiin ja tehtäisiin aidan sisään -lepotuoli, "sillä" oli tuo yhä tuntematon herra kirjoittanut, "en -tiedä, milloin tulen kuolleen ystäväni hautaa katsomaan." - -Katri oli teettänyt penkin ja aidan Nikkari-Kallella, joka viime -aikoina varsinkin oli useasti käynyt Katrin kotona, muka aikansa -kuluksi vaan. - -Nyt oli Katri tapansa mukaan hautaa kastelemassa. Siitä kun hänet -viimeksi näimme, emme häntä enään tuntisi samaksi hupakoksi, joka luuli -tuntematonta hyväntekijäänsä pakanaksi. Paljo oli aika muuttanut. -Lapsesta oli Katri kehittynyt täysikasvuiseksi immeksi, jonka -rehellisen työn tuottamaa poskien punaa eivät ihmisten pahat puheet -olleet kalventaneet. Paljo oli kuitenkin Katri saanut niiden takia -kärsiä. Nuo joka syksyiset rahakirjeet olivat saaneet paljo puheita -aikaan. -- - -Kerran kun Katria oli pyydetty palvelukseen eikä hän ollut lähtenyt, -kun luuli kankaan kutomisella ja hänellekin jo rakkaaksi käyneen haudan -hoitamisella voivansa hyvin elää äitinsä kanssa, oli emäntä -pilkallisesti hymyillen sanonut sitä mitä monet muutkin kaltaisensa: - --- Eihän Katrin sovikaan palkkatyöhön tulla, _parempien_ ihmisten -lapsia kun on, kuin mitä Lyytis-vainaja oli. - -Tavallisesti oli Katri kärsinyt ja kuullut ilman mitään, mutta silloin -oli hän noussut kangaspuiden takaa ja tumma puna oli sävähtänyt -poskipäihin. Pila oli Katrista liijan karkeaa, solvaus liijan törkeä. - --- Minä kiitän, sanoi Katri alussa hilliten, teitä ystävällisestä -paikan tarjouksesta, vaan me kyllä tulemme toimeen, joskin niukasti, -enkä minä tahdo jättää äiti-vanhaani vieraiden varaan. Mutta se, joka -moisilla ilkeillä puheilla uskaltaa vetää rakkaan äitini ryppyistä -otsaa yhä enemmän ryppyiseksi, ajan minä kuten nyt emännän -- ulos. - -Viimeinen sana tuli käskevästi eikä emäntä ollut voinut sitä -odottaa, sentähden oli hämmästynyt niin, että pikaisesti oli ulos -pistäytynyt. -- - -Katri hääräsi haudalla, kiskoi irti rikkaruohoja, pirskoitteli vettä -reunaheinikkoon ja kukille ja lakaisi puhtaaksi keltaisen hiekan haudan -ympärystiellä. Tätä tehdessään kuului hänestä siltä kuin olisi joku -ryäissyt. Hän säpsähti ja kääntyi ääntä kohden. Tuttu näytti rykäisijä -olevan. Heidän välisestään keskustelusta me ehkä tulemme tuntemaan tuon -yhtäkkiä ilmestyneen haudanhoitajattaren häiritsijän. - --- Hyi, sanoi Katri, säikähdin. - --- Minuako? - --- Ei, vaan kun niin kummasti rykäsit. Mistä sinä tänne osasit? - --- Kävin kotonasi. Äitisi arveli sinun tänne lähteneen, sanoi sinun -täällä hautausmaalla liijan hyvin viihtyvän. - --- Niinkö, veti Katri miettien pitkään. - --- Niin, vaan minä arvelin, että kesäkuun ihanat illat sinua vetävät -tänne ja sanoin äidillesi, että ei ole kankurillemme ollenkaan -vahingoksi, jos saa hiukan ulkonakin puuhata. Niin, ehkä... sanoi -äitisi. Mutta minä sanoin siihen... - --- Mene pois, hyvä Kalle, äidin takia, minun takia ja kummankin takia. -Et taida tuntea vielä parjauksen kirousta. - --- Minäkö en sitä tuntisi, sanoi katkerana Kalleksi puhuteltu, joka oli -Katrin kosijoita. Mutta minä tulin tänne -- hän hiljensi ääntänsä -- -juuri sinun tähtesi, tavatakseni sinua. Edeltäpäin kumminkin sanon jo, -että sydäntäni niin oudosti kouristaa ja etten vapaasti voi puhua -sinulle, mitä mielessäni tunnen. Vaan koeta käsittää minua, ymmärtää -minua ainoastaan tämä kerta. Sinä tiedät kuinka minä sinua rakastan, -mutta sinä et tiedä kuinka tuntuu tuskalliselta tuo epätietoisuus, kun -en tiedä, välitätkö sinä minusta ollenkaan. - -Kalle katsoi silmiin Katria, joka punastui ja vaikeni. - --- Miks'et vastaa? Minä en jaksa enää kauvan, vaan lähden jo tänään -pois täältä päin, jollet vihdoinkin vastaa jotakin rohkaisevaa. En -tahdo houkutella enkä pakottaa. Vastauksesi ei ole minkään arvoinen, -jollet sitä vapaasta tahdostasi tee. Kuule, Katri kulta, sano, pidätkö -minusta. - -Hautakumpua kohti kumartui Katri ja siitä taittoi lemmikin, jonka -vastaukseksi Kallelle antoi. Mitään muuta vastausta Kalle ei kaivannut. -Hän oli ainoa paitsi äitiä, jolle Katri oli salaisuutensa kertonut ja -puheensa tuntemattoman herran kanssa lasna ollessaan. Katrillekin -olivat herran epäselvät sanat vähitellen selvinneet. - -Kukan saatuaan tarttui Kalle Katrin käteen, jota kiitollisena -lämpimästi puristi. - --- Kiitos, Katri, minä tiedän, mikä tarkoitus tällä kukalla on. Muuten -sitä en tietäisi, vaan itse kerran kerroit. - --- Niin kerroinkin, vaan lienenkö kertonut sitä kuinka nämä siniset -kukat muodostivat kauniisti kirjoitetun nimen haudalla. En ollut saada -pitkiin aikoihin poistetuksi lapsellista pelkoani, että muka tuo -tuntematon hyväntekijäni olisi pakana tai velho; mutta sitte kun -muistin, kuinka hyvä hän oli ja niin surullinen, en... - --- Iltaa, onko se Katri, kuului vieras ääni kuusen takaa. - -Kalle irroitti säikähtyneenä Katrin käden omastaan. Hän hämmästyi, -katseensa muuttui vihanilmeiseksi ja hän melkein tuijotti Katriin, joka -katsoi suuntaan mistä ääni kuului. - --- On, sai Katri vaivoin sanotuksi. Hänkin hämmästyi. - -Samassa oli odottamaton häiritsijä astunut esiin tervehtimään Katria, -joka niijasi syvään ja sävähti punaiseksi. - --- Onpa hauska nähdä ystäväni noin terveenä, ja kuinka te olette -kasvanut... ja kuinka somaksi laatinut hoitamanne haudan. - --- Herra ei teititteleisi minua. - --- Tuntuu niin somalle olla taas täällä... - --- Hyvästi, änkytti Kalle, jonka kasvoille oli painunut liinan valkea -väri. Hyvästi, Katri, minua et enää taida kaivata. - -Katri ei tiennyt mitä tehdä. - --- Ahaa, sanoi outo... täällähän on... hm! -- Hän oli huomannut -lemmikin Kallen napinlävessä. -- Oh, ei mitään kiirettä, ystäväni -- -ja hän hymyili -- onko asiat niin? - -Katrin poskilla puna kasvoi ja Kalle seisahtui kuulemaan, mitä tuolla -vielä olisi sanomista. - --- Katriina! Katriina! huusi herra. - -Ja puiden välistä läheni kaunis nainen, arviolta noin 20 vuoden -ikäinen, kiireestä kantapäähän mustaan puettu, niin kaunis, että Kalle --- niinkuin hän itse sittemmin kertoi -- luuli häntä mustaksi -enkeliksi. - --- Kas tässä, Katriina on siskosi hauta. - -Mustaan puettu nainen laski vahvan mustan harson silmilleen, etteivät -ympärillä olijat näkisi hänen kyyneleitään. - --- Ketti...! oli ainoa sana, minkä tuo polvistunut nainen sai -sanotuksi, mutta tuo sana tuli niin sisältörikkaana. Siinä oli -kaipausta niin katkeraa kuin voi tuntea rakastanut sisar, anteeksi -anovaa, rukoilevaa... sointu sellainen kuin äänessä sen, jonka jalo -sydän myöntää tuntevansa omistaneensa jotakin hänelle kuulumatonta ja -kuitenkin rakasta, joka ei ole oikein varma itsestään, onko tehnyt -hyvin tai pahoin, oikein tai väärin. - -Katri oli itsetietämättään ristinyt kätensä, outo herra samoin. Kalle -ei vieläkään ollut mistään selvillä, hän vaan katsoi. - -Herra kuiskasi jotakin Katrin korvaan ja melkein väkisin veti Katri -Kallen mukanansa pois haudalta. - --- Jos tästä jotakin ymmärrän, lupaan sorvata sormeni tuumaa -lyhemmiksi, mutisi hän mennessään. Kauvan oli nainen kumarruksissaan -eikä herra näyttänyt tahtovan häiritä häntä. Ilme hänen silmissään oli -surevan. - --- Niin, rakkaani, sanoi hän vihdoin kun nainen kohotti hiukan päätään, -nyt voit sanoa, mitä tunnet. - --- Minusta tuntuu kuin Ketti tuolla ylhäällä hyväksyisi ja ikäänkuin -uskoisi sinut minulle; tarvitsethan sinäkin lohduttajaa ja... - --- Kenen Ketti siksi mieluummin soisi kuin sinut. - --- Muistathan sinä vielä Kettiä? - --- Niinkuin meille kumpaisellekin kallista, rakasta ystävää. - --- Niin... kumpaisellekin kallista... rakasta ystävää. - -Ja laskeva kesäillan aurinko väritteli vesihelmiä Ketin haudalla. Ne -olivat sekaisin kuin ilon ja kaihon kyynelet ja moniväriset kuin noiden -neljän, kuolleiden kartanolla elämään yhdistyneiden onnellisten -vastaiset vaiheet. Sillä lisättävää on ainoastaan se, että Kallekin -vähitellen selkeni hämmennyksistään, kun sai kuulla, että "mustan -enkelin" omistaja lunastaisi mökin Katrille ja Kallelle ehdolla, että -he vastakin hoitaisivat heille kaikille rakkaaksi käynyttä Ketin -hautakumpua. - - - - -Luvattomuusko vai rikos? - - -Muutamana päivänä tapasin erään vanhempia tuttaviani. Hän onnitteli -minua erään minulle tapahtuneen iloisen tapahtuman johdosta, ja miten -siinä pakistessa puheet kiertyivätkään, kertoi hän tarinan, jonka sanoi -omasta elämästään ottaneensa. Hän on vanhapoika ja kokonaan siirtynyt -jo elämän touhuista yksinäisyyteen, jonkatähden olisi loukkaus mainita -tässä hänen nimensä. Jos ketä hänen tarinansa huvittaa, niin saa sen -tästä lukea, kerrottuna hänen omilla sanoillaan. - -Välistä sydämen sävelistö soi suruisasti, tekee mieli melkein -- -runoilijan tavalla -- sanoa että sydän itkee, aloitti hän. Ei siihen -tarvita mitään erityistä tapahtumaa eikä aihetta minkäänlaista. -Ainoastaan sekin kuin mennehet muistot yksinäisyyteen päästyä liukuvat -ohi sielun silmien, saa jo suruisen mielialan syntymään. - -Minustakin tuo tuntui hyvin luonnolliselta, mutta kun hän katkaisi -kertomuksensa, pelkäsin, että asia oli hyvin kipeää laatua, varmaankin -vanhoja muistoja. Sentähden katsoin häneen vähän kummastellen, kun hän -huokasi ja jatkoi: - -Nuoruus on täynnä iloa, haaveita, suuria toiveita, täynnä rohkeutta, -pyhää intoa hyvään ja jaloon, "lauluja, suloa, rakkautta, sointuja," -päivänpaistetta, kevätmieltä niin kevyttä kuin utuinen auer ja ennen -kaikkea viatonta tietämättömyyttä ja epäuskoa mihinkään pahaan -maailmassa. - -Kun minulla ei ollut mitään hänen elämän filosofiaansa vastaan, joutui -hän omituisten esipuheittensa jälkeen vihdoinkin itse tarinaan: - -Me istumme suuren laineiden syleilemän selän rannalla umpujaan aukovien -kukkien keskellä. Kesäisen keskipäivän säteet tanssivat kevyesti -selvävetisten vaahdottomien laineiden laella, tuuli tuo mukanaan metsän -tuoretta tuoksua, ja kaikki tuntuu niin keveältä, iloisan huolettomalta -ja herttaiselta. - -Me olemme usein yhtyneet samalla paikalla lahden pohjukassa nurmella, -rannan puhtaan, hienon ja päivänpaisteesta lämpösen hietikon reunassa. -Leikkiä olemme siinä laskeneet, pilaa puhuneet, laulaneet, nauraneet, -hän itkenytkin, suuttuneet ja leppyneet. - -Hän kuopottelee paljaalla puhtaalla jalallaan huolettomasti rannan -keltaista santaa, on hiukan nojallaan, pää vasemman käden varassa ja -oikealla kädellään edestään nurmea nykkii. - --- Aivanhan sinä nyhdät paljaaksi nurmikon. - --- Tuoss' on sullekin, vastaa hän, heittää silmilleni aika tukon -lyhyttä nurmea ja nauraa sitte niin, että hampaat heloittavat huulten -välistä. - --- Älähän nyt silmiäni... - --- Mitäpä sinä silmillä... mokomakin... katsothan koko ajan järvelle -ikäänkuin maalla ei mitään olisi. Muuten, -- ja hän tuuppasi minua -ilvehtien kupeseen -- saat mennä vähän loitommaksi siksi aikaa että -saan uida. En ole tänään uinutkaan kuin kerran. - --- Voithan minulta kyllä uida. - --- Älä nyt puperra, mene vaan joutuin. Sitte katsomme päivänkukista -onko huomenna sadetta tai poutaa taikka -- - --- Sadetta. - --- ... taikka otamme "voileipiä" eli teemme mitä tahdomme. -- Menehän -nyt... - --- Minä en tahdo mitään. - -Mutta sitä hän ei kuullut, vaan oli hän jo keveästi kiepsahtanut -vaaksan korkuiseen veteen sen lämpöä käsin jaloin koittamaan. - --- No, yhäkö siinä istut, ilvehti hän, ja aukoi lyhyen mekkonsa nappia. - -Mitään virkkamatta väistyn metsään, jossa lyhyen matkan päässä painun -pitkäkseni ja paremman tehtävän puutteessa pureksin kuloheinän korsia. - -Samassa kuuluu veden polsketta ja läiskinää, naurua, huutoa ja -kirkunaa. - --- Kylläpä hänellä nyt taas on hauska, ajattelen. - -Oikeastaan hänellä ei ollut koskaan ikävä. Kuusitoista vuotias, terve, -reipas, mitäpä hän huolisi! - -Minulla sitävastoin ei ollut ainakaan tilapäisesti sama mielentila. -Tuntui sentään hiukan haikealta erota kesken kesän tuosta somasta -seudusta ja tuon hajahapsen ilakoijan seurasta luopuminenkaan ei oikein -iloisalta tuntunut. - -Me olimme kesän kestäessä muuttuneet ystäviksi, mutta ystävyytemme oli -tuollaista kevyttä, sisarellista vapaata seurustelua, jota ei synny -muualla kuin raikkaassa maaelämän rauhassa. Kolmantena päivänä -tutustumisemme jälkeen sanoi hän minua kuin sattumalta sinuksi. En -siitä sen enempää huolinut, vastasin vaan samalla tavalla. Niin se -ystävyys tai tuttavuus jatkui. - -Välistä hän tuntui minusta hiukan poikamaiselta tytöksi ja toisen -kerran en hänestä saanut paljo mitään selkoa. - -Kerran tein minä puolestani oikein poikamaisen kepposen tai lie ollut -tyhmästikin tehty. Siiloin katsoi hän minuun niin omituisesti -- niin, -sitä katsetta en voi selittää, mutta siitä lähtien en ollut enään oma -itseni. - -Voiko rakkaus syttyä kuusitoista vuotiasten sydämissä? - -Vielä häntä kysyt, vastasi kertojamme itse, kun minä vaikenin, me -olemme siis yhtä mieltä. - -Kaikella kainoudella tekisi mieleni tunnustaa että minä rakastin häntä -ja siksipä jo myöhemmällä kesällä en voinutkaan iloinen olla, en -ainakaan hänen seurassaan. Kuitenkaan ei rakkautemme ollut kärsivää, -sairaloista kiihkoa, vaan oli se enemmän unelmantapaista aavistusta. - -Hän oli niin huolettoman iloinen ja kaunis -- kukapa ei nuorena ainakin -osaksi omaisi noita ominaisuuksia! Hänessä ne kuitenkin minun -mielestäni luonnollisesti täydellisentyivät. - -Muistelin siinä loikoessani kulunutta kesää, veneretkiä pitkin -rannikoita, joissa ruohokon reunassa lummekukat päivän paisteessa -heloittivat ja sudenkorennot kirjavia siipiään välkyttelivät, -juhannusyötä Kirkkoniemellä, jossa häntä kylän kiikussa heiluttelin ja -matkaa sieltä kotiin, jolloin hän hiukan väsyneenä sisarellisesti -kietoi vasemman kätensä kaulalleni ja kulki kupeellani juhannusyön -ilojen lyhyyttä moitiskellen. Me kulimme läpi pienen lepikon, jossa -kaste lepäsi nurmikolla, aukealle aholle, jonka päivänpuolisella -rinteellä jokunen kypsä manssikka heloitti ja jonka laidalla leino puro -lauleli kevätlaulujaan. - --- Kuinka minua väsyttää, hän sanoi ja istuutui kivelle. Tule sinäkin -lepäämään. Katsomme kerran, miten juhannuksen aurinko tuolta -purppuramerestä lempeänä tervehtien esiin sukeltautuu. - -Hän ei ollut oikein iloinen silloin, ei niinkuin ennen ja sen jälkeen. -Ehkä oli hän liiaksi väsynyt lyhyistä juhannusyön iloista. - -Istuin hänen vastaansa mättäälle; hän muuttautui vierelleni. - --- Tiedätkö, sanoi hän, mitä kerrotaan tuosta purosta tuossa alhaalla. - --- En. - --- Kerrotaan, että ennen sen vedellä on ollut voimakas vaikutus. Ken -sillä on kasvojaan kostutellut juhannusyön tulilta tullessa, sen -silmiin on syntynyt omituinen lempeä leimu ja vuoden kuluessa on hän -saanut vihkivaatteensa oman aittansa orrelle asettaa. - -Katselin häntä ja kuuntelin. Hän jatkoi: - --- Et myöskään ehkä tiedä minkätähden sen lorina on niin lempeän -surullista ja miksi se ei keväisinkään tuon kovemmin kohise, vaan kuni -laulaen hiljalleen lorisee? - --- En. - --- Tarina kertoo, että kerran kylän kaunein, "Koivulan kassapää" jo -juhannustulille tullessaan sitä silmilleen siroitteli, että silmänsä jo -juhannustulilla lempeinä loistaisivat ja että niillä pitäjän paraimmat -itseensä ihastuttaisi, sulhoikseen suostuttaisi. Vaan siitä olivat -haltiat... Tiedäthän mitä haltiat ovat? - -Nyykäytin päätäni. - --- ... siitä olivat haltiat suuttuneet. Sokeana oli "Koivulan kassapää" -saatu tulilta kotiin taluttaa ja tanssimatta oli jäänyt muiltakin, ilot -pitämättä... Ja sitä nyt suree pienoinen puro tuossa, sitä -valittelee... kun on kisakenttä kauvemmaksi Kirkkoniemelle katsottu. - --- Lienevätkö tosia? - --- Sitä en tiedä, niin kansa vaan kertoo. Entäpä jos minäkin -pirskoittaisin tuon vilpoisan puron vettä poskilleni, jatkoi hän. - --- Jospa on voimansa jo vähentynyt... - --- Niinkö luulet, tulemmehan juhannustulilta... - --- Sekö seikka, luulet, vedelle voiman antaisi. Pese sitten. -Sanotaanhan uskon auttavan siinä, missä ennen taiat turvasivat. - -Hän katsoi minuun kummallisesti. - --- Luulen että on katseesi ilme ja silmiisi outo leimu jo itsestään -syntynyt, sanoin. - -Hän katsoi vielä ja nauroi sitte luonnottomasti, äänekkäästi. - --- Ei, minä en menekään tuohon tummaan lehtoon, pysymme tässä -päivärinteellä... Minä en menekään, minä tiedän jo. - --- Mitä? - --- Älä ihmettele, en sano mitä tiedän. Voi, kun minua väsyttää ja vielä -on virsta kotiin. Eihän tällä aholla ole käärmeitä? - --- Ei ole tähän asti tavattu. - --- Hyvä. Sallithan minun laskea pääni polvellesi, minua väsyttää? Jos -nukkuisin, vartioithan. - -En osannut mitään vastata enkä ehtinyt. Hän laski kevyesti päänsä -polvilleni, ummisti silmänsä ja vähän ajan kuluttua hän nukkuessaan -hymyili. Näki varmaankin ihania unia juhannustulista, lauluista, -kiikusta, tansseista ja "Koivulan kauniista kassapäästä". - -Läheisessä lehdossa liverteli varhainen lintu aamutervehdystä -juhannusauringolle, joka kirkkaalla valollaan herätti sataiset -siivekkäät äskeiselle yksinlaulajalle säestystä soinnuttelemaan. - -Minä katselin häntä, jonka pää oli polvellani. Tumman purosen laulu ei -kuulunut enään niin surulliselta. Mieleni tuntui kovin täyteläiseltä, -riemukkaalta, enkä minä nytkään tiedä, kuinka pääni painui ja huuleni -hellästi hänen otsaansa koskettivat. - -Tässä tuttavani keskeytti kertomuksensa, katsoi tutkivasti minua ja -kysyi: - --- Mitä ajattelet, oliko se oikein tehty? - -Mitään vastaamatta pudistin vaan päätäni. Hän jatkoi: - --- Niin, en voi käsittää kuinka tuo edellä kerrottu saattoi tapahtua, -mutta minä muistan miten hän siihen säikähtäen heräsi ja miten hänen -silmänsä pyörivät pelokkaina kuni pääskysellä, joka yhtäkkiä huomaa -kissan kynsiin joutuneensa. - --- Kuule, sanoi hän ja kyynel kihosi silmännurkkaan, eikö se ole -syntiä? - -Mitäpä minä vastasin, kun en itsekään tiennyt. - --- Miksikä se syntiä olisi, sopersin. - -Hän oli noussut istumaan vierelleni. Siitä hän katseli silmiäni, -katseli kauvan ja ilme hänen katseessaan oli jäykkä, melkein kuollut. -Vaan minä en saanut katsettani niistä riistetyksi vaikka sisässäni -tunsin halua siihen. - -Vihdoinkin loi hän katseensa maahan ja hetken ajateltuaan kysyi hän: - --- Olenko minäkin rikollinen, jos se _on_ syntiä? - -Lapsen mieleni oli pahoitettu. Minä aloin itkeä. Hänelläkin näytti -olevan paha olla ja vähän ajan jälkeen kietoi hän kätensä kaulaani ja -itki. - --- Emme puhu kellekään mitään. Emmehän...? Annamme toisillemme -anteeksi... niinhän? - --- Niin. - -Ja pois sitä lähdettiin iloisin mielin ja kevyisin askelin kumpikin -kotiimme, luvaten erotessa taas toisiamme tutulla paikalla tavata. -- - -Minun näitä menneitä muistellessani metsässä, oli hän jo ehtinyt uida. -Olin vielä pitkälläni kun hän minulle huusi: - --- Oih, tule pois! On niin pahoja risuja tässä, että en paljain jaloin -pääse. -- Et usko kuinka virkeä nyt taas olen. Miten siinä onkin tuossa -rannassa hyvä pohja! Oletko uinut siinä koskaan? Eikä se ole syvääkään: -sain mennä oikein pitkältä eikä vesi vieläkään yltänyt olkapäiden -yläpuolelle. - -Mielessäni risteilivät minulle ennen vieraat ajatukset. Minä en saanut -niitä irti tapahtumasta, jonka sinulle tässä kerroin. Minä kohosin -istualleni nurmikolla, enkä vastannut mitään hänen huutoihinsa. -Ajattelin itsekseni tekoni laatua ja vaikka se olikin jo ammoin -tapahtunut, vaihteli mieleni kysymyksiä, oliko tekoni ollut luvattomuus -vaiko varsin rikos. - --- Kuule, tule nyt pois sieltä, huusi tyttö taas pensasten takaa, vai -tahdotko, että minun pitäisi sinne tulla tai täytyykö minun lähteä -pois?... - --- Eihän sinun pois... odotahan, tulenhan minä. - -Ääni rinnassani vastasi että olin tehnyt synnin, mutta että se ei ollut -suuri. Viimeinen ajatus synnytti mielessä uuden ajatuksen: Minä aloin -ajatuksissani toivoa tilaisuutta, jolloin saisin tekoni uudistaa. Se -tuntui minusta mahdottomalta. Me olimme kumpikin kuitenkin jonkun -verran jo kerinneet kehittyä. - -Kun näin hänen nyt ääneti hiljalleen astelevan pois päin rannikolta, -nousin nurmelta ja läksin hänen jälkeensä. Hänellä ei näyttänyt olevan -erityistä kiirettä ja jalkansa liikkuivat entisestään huomattavasti -poikkeavalla hitaisuudella. - -Minä saavutin hänet ja sitten me istuimme molemmat suurelle kivelle -tien viereen. Yllämme kohosi suuria kuusia, jotka varjostivat paikan -viehättävän viileäksi ja... Ei, minä en tahdo sinulle kuvata, kuinka -kaunis oli taivas ja maa, kuinka suurta ja avaraa kaikki, enkä -yritäkään kertoa minkälaisia tunteita rintani oli täysi, kun istuin -siinä ja taas katselin häntä. En mitään semmoista, sillä pelkään, että -naurat. Sanon vaan, että silmänsä olivat sielukkaat ja että minä siinä -hänen vierellään sain puhelahjan, jonka lopulliset seuraukset -toteuttivat minussa syntyneen toivon pian ja monikertaisesti. - -Kun me siitä erosimme, tiesimme kumpikin, että olimme salakihloissa ja -uskoimme varmasti, ettei meitä mikään eroittaisi. - -Kertoja huokasi ja kun minä luullen hänen kertomuksensa loppuneen -kysyväisenä häneen katsoin, sanoi hän tyhjää tähystellen: - --- Olen katsonut tarpeelliseksi kertoa sinulle tämän ennenkuin käyn -varsinaiseen kertomukseeni, jos sitä nimittäin haluat kuulla. - -Vaikka minun täytyy tunnustaa, että hänen vanha lempijuttunsa alkoi -minua ikävystyttää, nyykäytin päätäni myöntymyksen merkiksi, ja -muuttuen mukavaan asentoon sytytin paperossin ja kuuntelin -hajamielisenä hänen kertomaansa jatkoa: - -Ylioppilaaksi tultuani, joka tapahtui edellä kerrotun kesän seuraavana -kevännä, tapasin häntä pari kertaa ja vahvistuivat välimme yhä -lämpimämmiksi. Syksyllä piti minun lähteä ulkomaille opintojani -jatkamaan. Alkuaikoina sain kirjeitä tuhka tiheään, mutta kirjoitin -itse vielä tiheämmin. Vähitellen lakkasi hän kirjoittamasta ja kun en -tiennyt enään hänen osoitettansa, olin itsekin pakoitettu sen -lopettamaan, vaikka mieltäni kylläkin kirvelteli ja ajatukseni olivat -katkeruuksia täynnä. Minä tuomitsin häntä mielessäni toisen vuoron ja -annoin anteeksi toisen vuoron, kunnes neljä vuotta, pitkiä vuosia, -kuluivat ja minä palasin kotimaahan, jolloin häntä enään tuskin -muistinkaan. - --- Vai niin, että sinäkin olet ollut rakastunut, naurahdin minä -hänelle. Jos sen muut olisivat kertoneet, olisin tuskin uskonut. - --- Niin, tämä oli ensi kerran. Toisenkin kerran tapahtui se ja, kuten -näet ja tiedät, myöskin viimeisen kerran. - --- Tokko häntä sen jälkeen enään näit? - --- Näin taikka -- oikeastaan en häntä enään nähnyt. Jos kehtaat -kuunnella, kerron tuosta toisesta rakkaudestani, jolla on vähän -yhtäläisyyttä ensimäisen kanssa. - --- Vai niin, sinä jatkat vielä? - --- Niin. Olin silloin 23 vuotias ja auskulteerasin Viipurin -hovioikeudessa. - -Me asuimme naapureina, katu väliä vaan. Katu oli kaupungin laidalla, -siellä, minnepäin kaupunki kasvoi, missä uusi talo kohosi uuden -vierelle. Emme toisiamme nimeltä tunteneet, emme toisiamme olevankaan -tienneet ennenkuin minä, jonka akkuna oli kadulle päin -- tuolle -välikadulle -- näin työssäni istuessani eräänä päivänä solakan, vaan -täyteläisen naisolennon villahuivi hartioilla kulkevan akkunani ohitse. -Kohensime tuoliltani tarkemmin katsoakseni. Ei ollut tavallisia -tuttuja, naapuritalon ihmisiä, eikä kuten ensin luulin -- -palvelusväkeä. Kovin oli sirovartaloinen, hyvin puettu ja millainen -ryhti! - -Kun hän katosi näkyvistä, teki mieleni jälestä mennä katsomaan, niin -teki soman vaikutuksen, vaan ajattelin, jos kasvot eivät ole -sopusuhtaiset vartalon viehkeyden kanssa, petyn ja häiriytyy mieleeni -syntynyt kokonaiskuva. - -Painuin työhöni, vaan ajatukseni eivät tahtoneet oikein koossa pysyä. - -Kukahan oli... olikohan joku rouva tai joku... - -Viimeinen ajatus miellytti enemmän. Mutta mitä se minuun kuuluu, -ajattelin, onhan tuosta ennenkin ohi akkunan ihmisiä kulkenut. Mutta -kyllä se oli sittenkin joku rouva. Niin varmasti kun hän astui, melkein -juhlallisesti, mutta samalla niin sulavasti ja kuni kiehtovasti. Miksi -minä häntä niin ajattelen? Tällaiset olivat ajatukseni. - -Koetin taas syventyä työhöni, vaan mahdotonta oli saada mieltä siihen -kiintymään. Ajattelin jo nimeäkin, ristimänimeä... Luettelin -ajatuksissani -- älä naura! -- naisten nimiä, vaan en löytänyt sopivaa, -mieleistäni. - -Samassa minun ajatusteni esine palasi yhtä juhlallisena, varmana ja -kiehtovana... - -Minä melkein huudahtin. Tuo nainen käänsi kasvonsa akkunaan, silmä -sattui silmään, katse tapasi katseen. Se oli yksi ainoa silmänräpäys, -nainen käänsi katseensa alas ja, niin näytti minusta, punastui, -- -häpesi varmaankin rohkeuttaan -- ja astui vakavana ja ryhdikkäänä ohi. - -Silmäni jäivät tajuttomina tähystämään siihen, jossa tuon tuntemattoman -katse omaani kohtasi. Tahdoin vielä sieluni silmillä katsella tuota -kuvaa. Vakavat, mutta nuoret, kauniit kasvot, terveyden kukoistavat -purppurat poskilla, ja nuo suuret sielukkaat silmät, mutta surullinen -ilme niissä... Miksikähän? Taas tuntui minusta kuin ne yhä katsoisivat, -noin avonaisesti mutta surullisesti... Huomasin pian ettei tuo katse -heti mielestä katoaisi. Se oli lyhyt, mutta syvä tuo silmäys, sentähden -jäi se haihtumattomaksi mieleeni. - -Niin me sitten katsoimme toisiamme, hän kadulta ohi kulkiessaan, minä -sisältä työpöytäni äärestä -- joka päivä. Emme tienneet kumpikaan miksi -katsoimme, vaan tuntui kuin jokin olisi pakoittanut niin tekemään, -eikähän tuo tuntunut vastenmieliseltä, ei ainakaan minusta. - -Minä etsin tilaisuuksia saadakseni tavata häntä, tuota tuntematonta. -Kävin ahkerasti teaatterissa ja konserteissa ja tanssiaisissa ja kulin -kuin unessa, häntä koskaan tapaamatta. Koettelin kautta rantain -tovereiltani ja tuttaviltani tiedustella hänen nimeänsä. Kaikki oli -turhaa. - -Minä luovuin yrityksestäni, kun nainen ikäänkuin tahtomalla tahtoi -pysyä salaperäisenä ja tuntemattomana. Minusta alkoi tämä tuntua hyvin -ikävältä. - -Oli sitte toimeenpantu suuret naamiohuvit seurahuoneella. Niistä piti -tulla oikein erinomaiset. Vaikkakaan en koskaan ole ollut mikään -hurjastelun rakastaja, päätin minä kuitenkin toverieni houkutuksista -taipuneena pukeutua. Kaikki meni hyvin. Minä olin puettu ritariksi -rococo-tyyliin, joka hyvin sopi vartalolleni. Valkea liinaperuukki -sattui kuin valettu päähäni ja silkkinaamion saatuani olin valmis -odottamaan naamioitujen liikkeelle lähtöä. Seremoniamestari komensi -kunkin kavaljeerin valitsemaan itselleen naisparin. Minä en -kiirehtinyt, vaan odotin kuka jäisi viimeiseksi. Silloin tuli eräs -mustalaiseksi puettu nainen ja pyysi käsivarttani. Tunsin punastuvani, -kun hänen lämmin käsivartensa tarttui siihen. Orkesteri alkoi soittaa -ja äänettömänä liityin minäkin tuntemattoman mustalais-moitièni kanssa -kulkueesen. - -Olimme yhden kierroksen kulkeneet jo, kumpikaan sanaakaan sanomatta. -Minä tunsin hänen käsivartensa omituisesti värähtelevän ja -puristautuvan lämpimämmin kuin luvallista omaani. Tarkemmin asiaa -ajateltuani aloin kuitenkin arvella, että ehkä itse vaistomaisesti -käytin parini kohteliaisuutta ja luottavaisuutta hyväkseni puristamalla -omallani hänen käsivarttaan, joka sentähden värähteli ja vavahteli. -Mietin itsekseni mitä kysyisin; tunsin itseni jokseenkin köyhäksi -ajatuksista ja olin jo melkein lähellä noloutta, kun nainen kysyi: - --- Puhuuko herra suomea? - -Ymmärsin hänen tahtovan alottaa keskustelua ja vastasin iloisesti, -hiukan toki ääntäni oudoksi teeskennellen: - --- Johan toki! Onhan se äidinkieleni. - --- Olipas minulla sitte erinomainen onni. Minä olen kuullut täällä -ympärilläni melkein kaikkia kieliä. - --- Todellakin! - --- Oletteko kotoisin täältä? - --- En ole. Olen vain käymässä. - --- Pyydän anteeksi, sanoi käsipuolessani kävijä, jos epäilen sanojanne. -Tarpeetonta teidän on ainakin tehdä ääntänne luonnottomaksi, sillä -- -ja hän nojautui hiukan lähemmäksi ja puoleksi kuiskaten jatkoi -- minä -luulen tuntevani teidät. - --- Erehdytte varmaan, hyvä -- en tiennyt sanoisinko neiti tai rouva, -sanoin -- hyvä epäilijättäreni, sillä siinä tapauksessa, että -tuntisitte minut, pitäisi minullakin olla kunnia tuntea teidät. Muuten, -saanko koettaa teitä: Minusta on iloista kuulla nimeni teidän -suustanne. - --- Sitä en kuitenkaan sano, sillä minä olen täällä aivan outo, minua ei -tunne yksikään, enkä minä tunne ketään muita kuin teidät ehkä. Jos minä -nyt kuitenkin erehtyisin, ei teillä tietysti olisi enään koko iltana -syytä puhutella minua. - -Aloimme sitte laskea leikkiä edellämme kulkevista naamioiduista. Puheen -lomassa katsoin velvollisuudekseni pyytää häntä françaiseen. -Velvollisuuteni tuntui minusta kuitenkin miellyttävältä ja oli iloni -sentähden suuri kun hän kiittäen lupautui. - -Erosimme kumpikin tahollemme hetkeksi ja tunsin mieltyväni yhä enemmän -tuohon tuntemattomaan. Mietin jo yksikseni, että olisin varmaan -katunut, jos jäin kokonaan pois naamioista. - -Kun tanssi alkoi, jouduimme me istumaan second-rivin vasemmalle -sivustalle eräälle sohvalle. Olin hyvin huvitettu hänen liikkeittensä -sulavuudesta ja katselin ihastellen helminauhoja hänen kaulallaan. -Mutta kun hän istuessamme puhui melkein kuiskaamalla, häpesin minä -itsekseni ja aloin epäillä vierustoveriani, jonkatähden siirryin -hänestä hiukan ulommaksi. Hän huomasi sen ja luki varmaan ajatuksenikin -koskapahan sanoi: - --- Suokaa anteeksi, että tunnun teistä ehkä epähienolta ja -tungettelevalta. Älkää kuitenkaan ajatelko minusta mitään pahaa, sillä -minä tunnen olevani oikeutettu käyttäytymään hieman tuttavallisesti -teitä kohtaan. Sitäpaitsi ei teidän tarvitse pelätä mitään, sillä minä -aion poistua ennen kello kahtatoista. - --- Oo, minä pyydän... Enempää en osannut sanoa. Hänen kuiskaava äänensä -teki minut vähän rauhattomaksi, mutta tanssiin soitettua laskin minä -käteni hänen vyötäreilleen lujasti kuin omani ympärille. - -Tanssin loputtua vein hänet naisten tarjoiluhuoneesen ja kysyin mitä -saisi olla, ehkä viiniä. - --- Kiitos, pyydän vaan ett'ette tämän mukaan johdu taas huonoihin -arveluihin, alentaviin. - -Vastaukseksi minä laskin keikarimaisesti käden sydämelleni, kumarsin ja -nauroin. - -Kun hän sitte viiniä maistaessaan nosti hiukan naamiotaan, näin -ainoastaan puoleksi vakavan leu'an ja huulet, jotka vain hiukan -aukenivat päästääkseen alas viinipisaran, joka kilpaili värissä huulten -kanssa. Kun minä sitä katsoessa unohdin kohottaa lasiani, laski hän -naamion alas ja korotti lasinsa tervehtiäkseen. Minä tein samoin ja -join lasini pohjaan ja täytin uudelleen. - -Tarjoiluhuone alkoi vähitellen tyhjetä. Salista kuului taas soittoa. - --- Oletteko pyydetty, kysyin. - --- En. Mikä tanssi se on? - --- Chaconne. - --- Sitäpä olisi hauska katsoa! Suokaa anteeksi -- hän kumarsi ja kiitti --- olette vapaa velvollisuuksistanne minua kohtaan. Toivon hauskaa -jatkoa... - --- Aiotteko poistua? Ette suinkaan... Minulla ei ole mitään erityistä -halua tanssiin. Käsivartenne... saanko luvan? - -Muu yleisö oli mennyt toiset katsomaan, toiset tanssimaan -chaconne-tanssia, joka ei ollut vielä aivan jokapäiväistä. Me -siirryimme tarjoiluhuoneen läheiseen pikkuhuoneesen, jossa istumaamme -sohvaa tuuhea keinotekoinen palmu suojeli ovelta katsojilta. - --- Anteeksi... älkää olko levoton älkääkä ymmärtäkö minua väärin, -sanoin istuessani sohvan toiseen nurkkaan. Minä olen etsinyt -yksinäisyyttä teidän kanssanne ja te ette ole sitä vastustanut. - --- Herra! - --- Oi, minä pyydän, kuunnelkaa minua! Sanoitte tuntevanne minut, kai -silloin myöskin suotte minulle oikeuden saada tietää oman nimenne? - --- Se ei teitä hyödyttäisi, sillä sitä ette tuntisi. - --- Selittämätöntä... En tuntisi? Oletteko varma siitä? - --- Enemmän kuin varma. - --- Siinä tapauksessa tahtonette tehdä hyvin ja ottaa naamion -kasvoiltanne. Me olemme kahden kesken ja... - --- Ja minä alentaisin itseni silmissänne, jos täyttäisin pyyntönne -ennenkuin... - -Minä repäisin naamion kasvoiltani, mutta kaduin sitä melkein samassa, -sillä nainen näytti jostakin tuntemattomasta syystä viivyttelevän. - --- Olenko nyt jo oikeutettu pyytämään teidän tekemään samoin? - --- Olette, sanoi hän tuskin kuuluvasti. - -Minä näin edessäni naisen, jota akkunastani olin katsellut ja jota -teaattereista ja konserteista olin turhaan etsinyt. - -Tietämättä kuinka se tapahtui tartuin hänen käteensä, jota lujasti -puristin, samalla kuin silmäni juopuivat hänen katseesensa. Hän -irroitti kätensä omastani, katsoi nuhtelevasti ja sanoi: - --- Te ette tiedä, että moinen katseenne on synti... tai, minä en tiedä, -vaan älkää katsoko niin, sillä... - -Me olimme molemmat sekaisin. Minä tunsin, että olin häneen syvästi -rakastunut ja että minulta puuttui vain sanoja saadakseni sen -ilmilausutuksi. Hän näytti siinä niin pelokkaalta ja ikäänkuin -aavistaen, että mielessäni oli jotakin pakoittavaa, joka tinki -sanoiksi, sanoi hän katkonaisesti: - --- Pyydän, älkää puhuko pitemmälle mistään, älkää kyselkö... älkää -katselko noin oudosti! - --- Enhän minä puhukaan, vaikka minun pitäisi puhua. Ettekö näe, etten -minä löydä sanoja enkä... - --- Se onkin niin paras. Meille kumpaisellekin on ehdottomasti parasta, -että heti lopetamme tuttavuutemme ja eroamme. Meidän ei olisi -pitänytkään tavata toisiamme ollenkaan, vaan minä luulin... - --- Lopettaa tuttavuus? Enhän teitä vielä tunnekaan ja kuitenkin luulen -tuntevani. Ei! Te ette saa jättää minua! - -Minä tunsin, että olin ottanut viiniä ylen paljon. Se sai vereni -vilkkaampaan liikkeesen. Minä tartuin hänen käteensä, vedin hänet -vierelleni istumaan ja sanoin kiihkeänä: - --- Minä olen teitä kauvan ja kovasti rakastanut. Voitteko nyt täyttää -toivoni ja sanoa nimenne; vaikka sitte poistuisittekin ijäksi päiväksi? - -Hänessä näyttivät risteilevät tunteet taistelevan. Väri poskilla -vaihteli vaaleana ja punaisena, kun hän vaivoin sai rukoillen -sanotuksi: - --- Julius! - -Itse tietämättäni nousin seisoalleni ja katsoin kuni ukkosen iskemänä -salaperäiseen kaunottareen, joka nimeltäni minut tunsi. Pieni hymynväre -suupielissä ja surun ja ilon sekainen ilme hänen kasvoissaan -muistuttivat yht'äkkiä mieleeni juhannusyön lapsuuteni ajoilta ja -lapsekkaan neitosen, joka silloin polvelleni viattoman päänsä laski. -Unohdin elämäni elämän ja kuluneet vuodet kärsimyksineen ja mielessäni -oli vain lapsuuteni rakkaus, joka vihdoinkin näytti toteutuvan. Minä -laskeuduin hänen vierelleen istumaan, joku ohi kulkeva sulki -sattumuksesta avonaisen oven ja me lepäsimme hetken toistemme -syleilyssä. - -Hänen suudelmansa poltti vielä huuliani ja poskillani viipyi vielä -hänen lämpönen henkäyksensä, mutta siinä oli myöskin kyyneleitä, joita -hän turhaan koetti saada seisahtumaan. - --- Miksi _näin sinut vasta nyt?_ - --- Vielä ei ole myöhäistä, sanoin. - --- On, liijan myöhäistä! Meidän täytyy nyt erota ijäksi. - --- Ei, me emme eroa koskaan! - --- Meidän _täytyy_. Me olemme nytkin olleet jo liijan kauvan yhdessä. -Minun velvollisuuteni on poistua ja _teidän_ olla enään lähestymättä -minua, sillä... - --- Sillä? - --- _Mieheni_ kunnia sen vaatii. - -En parhaalla tahdollanikaan muista enempää vaikka koko elämäni ajan -tuosta hetkestä alkaen olen koettanut muistella, sanoiko hän muuta. -Muistan vaan että istuin tylsästi pöytään nojaten; kun hän hyvästeli ja -katsoi minua viimeisen kerran kauvan, kauvan. - -Seuraavana aamuna heräsin myöhään vuoteeltani ja tunsin että pääni oli -raskas kuin lyijy. Minä olin juonut myöhään yöhön ja aamun valetessa -olivat toverit minut saattaneet tiedotonna ja juopuneena kotiin. - -Myöhemmin sain kuulla, että nuoruuteni rakastettu oli ulkomailla -ollessani sairastanut, eikä ollut voinut uskoa salaisuuttaan kellekään, -jonka tähden kirjevaihto hänen puolestaan oli lakannut. Luullen -minunkin unhoittaneen hänet oli hän mennyt naimisiin toisen kanssa -kuten sain selville, onnettomasti. Minä muutin pois paikkakunnalta, -jossa yllä kerrottu tapahtui ja eräältä pisteliäältä toveriltani sain -junassa kuulla että luutnantti X---- oli tullut Viipuriin sukulaistensa -luota rouvaansa hakemaan. - -Elämäni tehtävänä on sen jälkeen ollut miettiä ja saada selville, oliko -tekomme luvattomuus vaiko varsin rikos, ja kumpiko meistä on -syyllisempi, hänkö vai minä. Minä pidät sitä sinä, kysyi tuttavani -minulta. - -Minä vaikenin ja pudistin päätäni. Vetäsin paperossiani. Se näytti -sammuneen jo heti ensimäisen sytyttämisen jälkeen. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Keltakukkia, by Ari Aalto - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK KELTAKUKKIA *** - -***** This file should be named 52751-8.txt or 52751-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/2/7/5/52751/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/52751-8.zip b/old/52751-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 84dfb3a..0000000 --- a/old/52751-8.zip +++ /dev/null |