diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/52497-8.txt | 7296 | ||||
| -rw-r--r-- | old/52497-8.zip | bin | 120241 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 7296 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..d012389 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #52497 (https://www.gutenberg.org/ebooks/52497) diff --git a/old/52497-8.txt b/old/52497-8.txt deleted file mode 100644 index 5a46162..0000000 --- a/old/52497-8.txt +++ /dev/null @@ -1,7296 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Työn kourissa, by Selma Anttila - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Työn kourissa - Romaani - -Author: Selma Anttila - -Release Date: July 4, 2016 [EBook #52497] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TYÖN KOURISSA *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - -TYÖN KOURISSA - -Romaani - - -Kirj. - -SELMA ANTTILA - - - -Otava, Helsinki, 1919. - - - - -I. - - -Seppä Henrikssonilla oli tapana tehdä kaikki perinpohjin, ylen -jykevää ja tukevaa. Nyt hän rakensi itselleen uutta kotia, ostettuaan -kylän vanhalta räätäliltä hänen tilavan asuinrakennuksensa, jonka -oli purkanut ja kuljettanut omalle maapalstalleen. Ja mäelle nousi -vähitellen uusi talo ja hiukan erilleen siitä laajahko paja ja -myöhemmin aitta, sauna ja navetta latoineen. - -Päärakennukseen nähden seppä ei kuitenkaan tyytynyt siihen, että oli -sen uudestaan pystyttänyt. - --- Sen pitää olla niin luja, ettei henkeä läpäise, -- sanoi hän. - -Sitten hän kesällä valmisti tiiliä ja pisti kuhunkin tiileen reiän. -Kun häneltä kysyttiin, mitä se reikä siinä tiilessä toimitti, sanoi -seppä: - --- Kai se reikä siinä pysyy kuin tiilikin, kun siitä naulan seinään -lyö. - -Ja niin hän tekikin. Rakennus sai siten tiilipeitteen, joka rapattiin -valkoiseksi. - -Tulos oli kerrassaan hämmästyttävä. Koko kylä ja pitäjä, vieläpä -ulkokuntalaisetkin ihmettelivät, mikä pappila se sellainen valkoinen, -uusi rakennus oli laakealla mäentöyräällä, ympärillä kiviaita ja -hiukan peltomaata. Mutta kun kirkkoa tähyilevä silmä osuikin sen -sijaan näkemään tukevanlaisen pajan erikoisessa sitä varten aidatussa -tarhassa, ymmärsivät oudotkin, että siinä asui vain joku vauras -käsityöläinen. - -Päärakennus olikin vähän liiemmäksi tyhjentänyt Henrikssonin varat -ja innon. Ulkorakennukset jäivät vähemmälle varustamiselle ja -näyttivät hiukan mitättömiltä komean asuinrakennuksen läheisyydessä. -Aitta ja sauna olivat kyllä somat ja uusi rinteli hohti valkoisena -ja vastaveistettynä, mutta navetta, talli ja lato yhtenä jonona ja -saman katon alla oli jokseenkin vaivainen rakennus, varsinkin jyrkän -olkikattonsa vuoksi, jonka korret tuppasivat aina roikkumaan oville. - -Sepän nuori emäntä Ulla oli tuotu toisesta kylästä ja häät vietetty -oikein komeat. Hän oli talon tytär ja sai myötäjäisiksi muutamia -satoja ruplia ja runsaat kapiot, eläimiä, ryijyjä, peitteitä, -liinavaatteita, silkki- ja musliinihameita sekä tarvekalua -kaikenlaista. - -Henriksson oli myöskin talollisen poika, ja käsityöläismestariksi -päästyään hän oli rovastin toimesta saanut nimeensä ruotsalaisen -"son"-päätteen. Karl Henrik Henrikinpoika Tuomalasta oli sillä tapaa -tullut Henriksson. Yleensä häntä kylässä mainittiin mestariksi tai, -jos tahdottiin olla täsmällisiä, seppämestariksi. - -Sepän emäntä, reipas ja aina liikkeellä oleva nuori nainen, lauloi -paljon askarrellessaan sisällä ja navetassa ja pääsi pian kyläläisten -erikoiseen suosioon. Mutta hänen laulunsa olivat hengellistä laatua -ja pukunsa aina sama harmaa kotikutoinen. Ne kirjavat silkit ja -musliinihameet sekä "tykkimyssyt" koreine nauhoineen, vieläpä -krinuliinitkin, jotka nyt olivat aitassa, todistivat kuitenkin -hänen ennen olleen mieleltään toisenlaisen. Vielä nytkin joskus -suurissa häissä hän "mestarin" vakavasti vaadittua piti välkkyvää, -vihreäsilkkistä "tykkimyssyä", jonka kirjaillut nauhat ulottuivat -täyteläiselle povelle, ja tummapohjainen, vihertävä, täplikäs -musliinihame valui laajapoimuisena lanteilta aina maahan asti. Lyhyt -liivi oli uumalta tiukka ja kalanluilla pönkitetty, joten nuoren -emännän melkein liiaksi täyteläinen vartalo kiristyi pyöreäksi ja -aika somaksi. - -Eikä seppä itse ollut arvostaan vähemmän tietoinen. Ylpeänä eukostaan -hän kulki suorana, veitikkamaiset, tummat silmät tiukasti eteenpäin -tähdättyinä, yllänsä pitkäliepeinen, musta, hiukan karkeanlainen -sarkatakki ja vasikannahkaiset narskuvat kengät jalassa. - -Myöhemmin, kun häät olivat painuneet paremmalle puolelle toisena -ja kolmantena päivänä ja ukot maistelleet esituvan puolella -kotipolttoista runsaanlaisesti, hörpäten palan painimeksi monet -kannulliset emännän väkevää olutta, kuului Henrikssonin mörisevä -ääni yli muiden laulua yritellessään, ja hänen emäntänsä ilme kävi -yhä vakavammaksi ja päättyi harmin punaan. Mutta samassa hän myös -keksi keinon, valjastutti hevosen ja pyysi kylän nuoria miehiä -"taluttamaan" ukkonsa rekeen, ja niin mentiin kunnialla kotiin eikä -kukaan saanut nähdä mestaria pöydän tai penkin alla kolmantena -hääpäivänä, kuten yleinen tapa muuten oli. - -Mutta vaikka Ulla-emäntä piti ukkonsa kurissa ollessaan häissä -ja muissa pidoissa itse mukana, ei hänen vaikutuksensa ulottunut -"paistinajoon". - -Seppä Henrikssonilla oli oma "lääninsä", jonka hän oli ottanut -summakaupalla. Hän teki kyläkunnassaan talojen jokapäiväiset -pajatyöt, työkalujen korjaukset, valmisti nauloja, veitsiä ja -kirveitä, viikatteita, sirppejä ja kaikenlaista pienempää tarvekalua -ja sai kaikesta tästä palkakseen sovitun määrän viljaa ja muita -luonnontuotteita. Joulun tienoilla hän sitten lähti paistinajoon -käyden talosta taloon muka perimässä saataviaan. Itse asiassa -hän kuitenkin oli vain kestitettävänä, saaden rekeensä pienempiä -tuliaisia: limppuja, munajuustoja, voita, lampaanjalkoja, rieviä ja -nisupullia. Suuremmat jyväsaatavat, halot, rehut ja heinät talolliset -kyllä toimittivat sepälleen kotiin. - -Tämä paistinajo oli emännän kauhistus, sillä seppä ei pysynyt koko -jouluna tolkullaan. Kun yhdestä humalasta toipui, niin toiseen jo -kiireellä ajoi ja aina laulaen ja kerskuen kotiin palasi, ellei häntä -viina vallan rentona reessä pitänyt, niin että oli täytynyt ottaa -kyytimies ja sitten emännän kanssa yhdessä sisään kantaa. - -Yhä harvemmin mestari sai emäntänsä pukeutumaan juhla-asuun. Ullan -omatunto oli herännyt tuomitsemaan kaiken salaisen viinanpolton -synniksi ja häpeäksi, ja juopumisen pahetta oli hänen mielestään -vältettävä. Ja kun Henriksson yhä useammin paistinajojen välilläkin -kulki juomareisuilla, alkoi hän sitä hartaammin veisata hengellisiä -lauluja ja lukea Jumalan sanaa. Kotona hän hartauttaan enimmäkseen -harjoitti, sillä kirkkoon oli pari penikulmaa, ja heidän hevosensa -oli hukattu pois, kun ei heillä maan hoitamisesta oikein tolkkua -tullut eikä hevosta muutenkaan ajoihin tarvittu. Kyläläiset kyllä -aina auliisti antoivat hevosen, kun siten pääsivät tuomasta entistä -luvattua määrää heiniä ja kauroja. - -Yhä hartaammaksi Ulla muuttui yksinäisinä hetkinään mestarin -ollessa työmatkoilla tai juomaretkillä, rukoillen armahdusta tässä -tyhjyydessä ja synninlaaksossa, uskaltamatta ääneen suruaan valittaa. --- Kunhan Kaikkivaltias katsoisi armollisesti hänen puoleensa ja -soisi siunatun lapsen, poikalapsen, joka olisi isällensä otollinen ja -tulisi hänelle hyväksi esimerkiksi, ettei enää kehtaisi eikä voisi -poikansa vuoksi itseään alentaa! -- - -Tämä oli hänen ilta- ja aamuhuokauksensa, kun hän yksinäisessä -talossaan toimitteli ilta-askareitaan ja aamulla varhain, ennen -päivännousua, kävi eläimiä ruokkimassa. - -Toisin oli laita, kun mestari oli kotona. Pajassa tohisi ahjotuli, -niin että se kuului peltojen poikki kauas maantielle, ja vasara -kilkutti aikaisesta aamusta herkeämättä kuin kellon naksutus. Iloiset -äänet täyttivät pajan ja pajamäen. Siellä oli kärryjä, pyöriä, -työaseita ja kalua kaikenlaista. Hevoset seisoivat pitkässä rivissä -aitaan sidottuina odotellen kengitystään tai isäntiään. Nokisia -miehiä työntyi tupaan aterioimaan avaten runsaat ruokakonttinsa ja -vetäen esille herkulliset eväät, emäntiensä parhaat rievät, juustot -ja voit, kinkut ja muut lihat, sillä jokainen tiesi, ettei Lehvin -sepän emäntä niitä hyväksyisi mestarille ruuaksi, elleivät ne olleet -kaikkein parasta lajia. - -Ulla-emäntä oli tehnyt sen havainnon, että hänen rukouksensa oli -kuultu. Salaperäinen riemu täytti hänen sydämensä ja loistavin -kasvoin ja vapisevalla äänellä hän viritti usein aamuvirtensä, -kirkkaan ilonkyyneleen vieriessä hiukan kalvenneille poskille. -Mestari siveli hiljaa ja hellästi kovalla moukarin karaisemalla -kourallaan vaimonsa tummaa päätä ja sanoi hymyillen jonkun mehevän -sanan. Silloin Ulla hotaisi häntä kämmenellään ulottumatta hipaista -muuta kuin parransängestä karkeaa leukaa, kun jo tunsi kaksi kouraa -hartioissaan ja kieppui ympäri, sepän nauraa hohottaessa: - --- Näin se pappilan muori paistia kääntää. Vai poika, ha, ha, toinen -mestari, pikku mestari! -- ja yhä hohottaen seppä harppasi pajaansa -ja kertoi siellä ukoille iloisen uutisen. - -Pian oli siitä levinnyt tieto kaikkialle, ja ihmiset kuiskailivat, -että mestarille oli tulossa pikku mestari. - -Ja kun sitten sepän emäntä sai ylen reippaan pojan, oli kaikki juuri -niinkuin ollakin piti. Nimi "pikku mestari" oli jo ennen pojan -syntymää niin monasti kuultu Henrikssonin pajassa, että se nyt -vain varmistui ja sovitettiin kohdalleen. Ja vaikka pappi komeissa -ristiäisissä antoi pojalle nimet Karl Henrik isän mukaan, ei niitä -kumpaakaan käytetty kotona eikä kylässä. - -Pieni veitikka, tukeva maalaislapsi, kasvoi äitinsä rinnoilla -vahvaksi ja oli kova tappelemaan. Molemmat, äiti ja poika, olivat -varmat asiastaan: toinen siitä, ettei tahtonut eikä voinutkaan aina -olla pojan kanssa, ja poika siitä, että hänen oli saatava muutama -kerta päivässä "namia" äidiltä, vaikka olikin jo hampaat suussa ja -itse osasi selvin sanoin pyytää: -- Uuras tahtoo namia, äiti! ja -kun ei yksinkertainen pyyntö auttanut, tarttui hän äidin hameeseen -ja kiskoi kaikin voimin nauraen ja itkien, karttaen ja parkuen niin -sisukkaasti, että äiti aina lopulta myöntyi. - -Isä kiusoitteli usein sanoen: -- Oletpa sinä koko uuras, uuras, -uuras! -- ja tätä hokiessaan hän notkisteli polviaan pajaan -mennessään. - -Mutta poika näytti sittemmin olevan uuras muissakin suhteissa. Isän -tupakkilauta, jossa oli leikkuuterä saranoilla kiinnitettynä, oli -pojalle kovin mieluinen kapine, ja mitä hän vain käsiinsä sai, kävi -hänelle tupakasta ja joutui terän alle. Kirveet penkin alla pihdissä, -veitset, porat, höylät ja sahat, kaikki oli poika uuras sieppaamaan, -ja ennenkuin täytti toista ikävuottaan hän kiipesi polvenkorkuisen -pajankynnyksen yli, vaikka sitten muksahtikin pää edellä noesta -mustalle multalattialle. - --- Uuras, Uuras! -- huusi isä ylpeydestä hytkyen ja kantoi kirkuvan -pojan äidille tupaan. - -Vähitellen tarttui tämä isän antama nimi kaikkien mieleen, ja ilman -muuta sopimusta hän sai nimekseen Uuras. - -Pitkällinen imettäminen liitti äidin ja pojan läheisesti toisiinsa. -Ulla-äidin ajatukset liitelivät kauas, lapsen levätessä hänen -povellaan, kauas etäiseen tulevaisuuteen, jonka piti suoda hänen -lapselleen sellaista, mitä hänen vanhempansa eivät osanneet oikein -kuvitellakaan. - --- Voi sinua, piipattaja, -- puheli hän pojalle, -- sinä saat mennä -maailmalle ja nähdä ja kuulla uusia! - -Niihin sanoihin sisältyivät Ulla-äidin salaiset ajatukset -poikansa tulevaisuudesta. Hänen piti saada käydä pystyssä päin -ja kompastelematta; jokin salaperäinen kaitselmus ohjaisi häntä -onneen. Mikä se onni oli, sitä hän ei varmasti osannut itselleen -selvittää. Mutta hänen uskonnollinen mielenlaatunsa kohosi arkielämän -yläpuolelle rukoillen ainokaiselleen sielunvoimaa ja hengenrikkautta. -Samalla sivalsi tämä äidinylpeys kuitenkin häntä itseään ikäänkuin -moittien siitä, että hän oli lapselleen toivottanut maallisia -koettelemuksia, joita ilman nuo hyvät lahjat olivat hänen mielestään -saavuttamattomat. - -Hänen pojalleen piti paljon annettaman, niin että hänkin voisi paljon -antaa ja paljon tehdä, -- se oli Ulla-äidin toivomus. - - - - -II. - - -Lehvin koulu oli pitäjän ainoita ja ensimmäisiä, rovastin toimesta -perustettu vastoin isäntien tahtoa, he kun pelkäsivät siitä koituvan -ylettömiä maksuja ja lapsille ajanhukkaa. Kukin ajatteli itsekseen: --- En minä vain lapsiani kouluun pane, ei minulle lisämaksuja -tarvitse sälyttää. - -Kylä kuului rikkaaseen seutuun, missä talot upeina ja uusina -muodostivat ryhmiä tai olivat hiukan erillään toisistaan. -Naapuruussuhteet pidettiin pyhinä ja loukkaamattomina. Pahoja puheita -pelättiin, sillä sellainen vaikutti lamauttavasti läheisten naapurien -kesken, missä jokapäiväinen elämä oli kehittynyt aivan yhteiseksi. -Pienimmilläkin lomahetkillä pujahdettiin naapureihin, ja lapset -tepastelivat yhtä paljon kylän lattioilla kuin kotosalla. Karjat -kulkivat samoja kujia rakennusten nurkitse etsien kukin tiensä omiin -tarhoihin ja tanhuoille. Koiratkin kujeilivat kylän pihoilla kuten -omillaan nostaen yhteisen rähäkän, kun vieras raitilla ajoi. Silloin -tulikin niin kova meteli, että jokaiseen akkunaan maantien varrella -ilmestyi pää pään viereen ja lapset kelkkoineen, pitkät kynttilät -nenässä, pysähtyivät tien viereen katselemaan. - -Koululle oli vuokrattu erään talon esitupa luokkahuoneeksi ja -sen perällä kaksi kamaria opettajan asuttavaksi. Varsin rauhaisa -paikka se ei ollut maantien risteyksessä, josta tiet haaraantuivat -asemalle, pitäjän kirkolle ja lähimpään kaupunkiin. Pihan nurkassa -oli kiikku ja siinä melkein aina joku kyläläinen tai outo vaeltaja -lepoa nauttimassa taivallettuaan pitkät matkat. Ja ensin alussa, -kun koulu oli aivan uusi ja outo ilmiö kylässä, kerääntyi tielle -aitaan nojautuen kyläläisiä ja ulkokuntalaisiakin katselemaan lasten -leikkiä, jota opettaja johti. - -Siihen aikaan, jolloin ensimmäiset koulut perustettiin, ei vielä -oltu niin vaateliaita opettajain täyspätevyyden puolesta. Lehvin -kouluun otettiin opettajaksi muuan nuori pohjanmaalainen nimeltä -Tohu. Hän oli itseoppinut, kirjoitti sujuvaa käsialaa toimittaen -kylällä kaikki kynätehtävät ja puhui kaunista, puhdasta suomenkieltä -ilman minkäänlaista murteellisuutta, niin että häntä Lehvin kylässä -pidettiin jo senkin vuoksi herrana. - -Opettaja Tohulla oli myöskin laulun lahja; joten hänen johtamansa -lastenleikit kävivät erittäin viehättäviksi nurmisella pihamaalla, -eivätkä kyläläiset ja sivukulkijat malttaneet olla pysähtymättä -katselemaan ja innostuneesti seuraamaan pienokaisten puuhia. - -Oli jo syyspuoli kesää, kun Tohu oli saapunut kylään ja heti -aloittanut toimintansa niiden muutamain oppilaiden kanssa, jotka -olivat heti ensimmäisenä päivänä ilmoittautuneet. Näiden joukossa -oli myöskin Lehvin sepän ainoa poika. Uuras oli jo kahdeksan vuotta -täyttänyt, mutta suurikasvuisena hän näytti vähintään kymmenen -vanhalta. - -Hän seisoi nyt keskellä piiriä ja katseli kiinteästi opettajaan, -tarttuen lujasti hänen käteensä. Jotkut toiset tekivät samoin, mutta -Uuras työnsi heidät syrjään, loistavin katsein anastaen opettajan -pariksensa. Silloin opettaja irroitti pienen käden vaatien Uurasta -pysymään vielä vapaana. - -Nyt järjestettiin leikki, ja opettaja tarttui erään pikku tyttösen -käteen. He kaksi ottivat kiinni taas toiset kaksi, pysyen kaikki -käsi kädessä, ja niin tavoitettiin vähitellen koko luokka yhdeksi -ketjuksi. Lopulta ei ollut muita jäljellä kuin Uuras, sillä "mies -se, jota ei kiinni saada" oli opettaja sanonut, ja Uuras tahtoi -olla mies. Toisten oli vaikea tavoittaa vikkeläsääristä poikaa, -joka kieppui keskivaiheilla viisaasti karttaen ketjun päitä, missä -kädet uhkasivat ottaa kiinni. Paraiten hän pysyi turvassa ketjun -selkäpuolella, koska etupuolella yritettiin nopeammin muodostaa piiri -hänen ympärilleen. - -Katselijat huudahtelivat aidan takana jännittyneinä: -- Kas noin, -käänny ympäri, soh, soh, pujahda aukosta, juokse -- juokse, se -tavoittaa selästä! - -Jännitys yhä kasvoi, ja ajomiehet, seisten työkärryillään matkalla -pellolle eloja hakemaan, pysäyttivät hevosensa ja jäivät katselemaan. - --- Peijakas, sepäs puikkelehtii kuin syöstävä. Kas, jo meni säärien -välistäkin! Ha ha ha! -- He nauroivat täyttä kurkkua. - -Mutta Uuras kiiti pitkin pihaa silmät kiiluvina kuin ainakin -vainotun, vilkuen joka puolelle, missä vaara vaanisi. Hän pysyi aina -puolustusasennossa, koskaan tekemättä tarpeetonta liikettä. Se oli -hänessä aivan vaistomaista. - -Viimein opettaja pani ehdon suodakseen reippaalle pojalle -voitonkunnian lopullisesti, ja rivin seistessä pihan laidassa -mahdollisimman kaukana tikapuista, jotka veivät asuinrakennuksen -katolle, hän komensi: - --- Pysähtykää kaikki! Jos Uuras pääsee koskemattomana rakennuksen -katolle, on hän leikissä voittanut! - -Samassa tuokiossa pujahti Uuras poikkinaisen säleen kohdalta ulos -pihasta rakennuksen taakse ja kiipesi hirsipäistä nurkkaa myöten -katolle. Räystäs teki kiusaa, mutta päädyn puolella eivät kattolaudat -ulottuneet kovinkaan leveälle, ja kurkottaen tukevia käsivarsiaan -ja iskien paljaat varpaansa tuulen ja sateen halkaisemiin hirsien -päihin, hän pääsi kuin pääsikin suurella ponnistuksella kiskomaan -itsensä ylös lahonneelle pärekatolle, josta kappaleita lohkeili -hänen haparoiviin sormiinsa. Huohottaen hän pian ilmestyi katon -pihanpuoleiselle sivulle ja istui tikapuiden ylimmälle puolalle -heilutellen pyöreitä ja ahavoittuneita sääriään. - --- Hei, hei, hei, pikku mestari! -- kuului pihasta ja varsinkin -maantieltä. - -Ja sitten taas rattaat ratisivat jatkaen matkaansa, ja katselijat -hajaantuivat, samalla kuin opettaja keräsi lapset luokkaan. - -Mutta pikku Uuras oli leikissä riehaantunut. Hän ei malttanut -laulussa pysyä alallaan toisten joukossa, vaan harppaili innoissaan -paikasta paikkaan ja jutteli ääneen, niin että Tohu monasti -varoitettuaan lopulta pisti hänet mustan taulun taakse nurkkaan. Muut -oppilaat jatkoivat lauluaan salin toisella puolella, mutta äkkiä -kaikki hypähtivät kamalasta ryskeestä. - -Uuras oli työntänyt mustan taulun nurkastaan kumoon lattialle. Itse -hän seisoi kalpeana ja uhittelevana sojottavien taulunjalkojen -välissä. Opettaja otti häntä kädestä kiinni, haki pöytälaatikosta -pienen vitsan ja piiskasi nykivää kättä kourassaan, mutta jokainen -isku koski hänen omaa kättään yhtä kipeästi kuin pojankin. Senjälkeen -olivat opettaja ja oppilas taas hyviä ystäviä, eikä ollut niin pitkää -matkaa, jota ei Uuras olisi juossut opettajan asioilla, eikä niin -vaikeaa läksyä, ettei opettaja olisi sitä saanut hänen päähänsä -päntätyksi. - - - - -III. - - -Eräänä päivänä kevätkesällä nousi sepän kujaa pitkin, joka erosi -maantiestä suoraan valkoista asuinrakennusta kohti, hevoskuorma, -jossa oli kaikenlaista muuttotavaraa. Leveä, sivusta vedettävä puinen -sänky, kiikkutuoli ja suuri fiikus olivat siinä huomattavimpina, ja -niiden alla ja ympärillä kiuluja ja saaveja, vaatteita, mattoja, -pärekoppia kaikenlaisia ja ylimmäisenä ompelukone. - -Kuorman vieressä taivalsi pitkä ja hento naisihminen, ja hänen -jäljessään hyppeli vähän toisella kymmenellä oleva vaalea tyttö -lyhyessä töppöhameessa, joka teki hänet oudoksi ilmiöksi tällä -seudulla, missä pikkutytötkin käyttivät nilkkaan saakka ulottuvia -hameita. Hänellä oli pieni olkihattu pääntyttyrällä, ja pitkä -tukka hulmusi vapaana hartioilla irtaantuneena palmikoista, joista -toinen vielä nimeksi oli pysynyt koossa, mutta pyrki luonnolliseen -vapauteensa. Tyttönen hyräili polkansäveltä ja juoksi kilpaa -varpusten kanssa, jotka hyppelivät maantiellä tai iloisesti -sirkuttaen lentelivät edestakaisin. Kuorma pääsi vihdoin kujaa myöten -ylös mäelle asti. Sepän emäntä katseli Uuraan kanssa akkunasta ja -meni tulijoita vastaan, kun he saapuivat portin kohdalle. - --- Päivää! - --- Päivää, päivää! - --- Terveisiä Helsingistä. Nyt sitä sitten tullaan, -- sanoi vaimo. - --- Niin kai, -- myönsi sepän emäntä. -- Ja tämäkös sitten on Anja? - --- Onhan se... niiaa nyt nätisti, -- kehoitti vaimo. - --- Olisikos aikaa käydä sisään? -- kysyi emäntä. - -Kyytimies oli kuormansa kanssa pysähtynyt tielle ja poltteli piippua. - --- Mitä tämä isäntä sanonee, -- arveli vaimo katsoen hevosmieheen. - --- Mitäs siitä, hyvä on aina hyvä, kun kerran kutsutaan. Ja kaihan -se kahvi näille matkalaisille hyvää tekee, -- selitteli ukko. -- -Ja kylmänä siellä on kaikki paikat Tupalassa. Viekö muuri enää -savuaankaan ilman laittamista, kun koko talven on kylmillään ollut. - --- Henriika tekee sitten hyvin ja käy tänne esituvan puolelle ja Anja -ja isäntä myös. - -Uuras oli kovin utelias näkemään läheltä näitä tulokkaita, joita oli -odotettu jo pari viikkoa, ja vaikka hänen oikeastaan olisi pitänyt -mennä pajaan isälle palkeita painamaan, istui hän vain tukevasti -tuvan pöydän päässä ja tarkasteli hiukan ylenkatseellisesti pienen -tytön kaupunkilaista ulkomuotoa. Hän oli siinä iässä -- kolmentoista --- jolloin pikkutytöt eivät viehätä naisina, vaan ainoastaan -leikkitovereina. Ja sepän Uuraalla oli siinä suhteessa hyvin suuret -vaatimukset, mitä reippauteen tuli. - -Lapset katselivat toisiaan salavihkaa ääneti, Anja heilutellen -jalkojaan leveässä, kahdenistuttavassa kiikkutuolissa keskellä tupaa -ja palmikoiden tukkaansa suu mutussa ja katse tähdättynä alas pitkin -pienen, nykeröisen nenän vartta. Hän oli harvinaisen vaalea lapsi, -melkein valkoinen tukka kuin pehmeää silkkiä ja silmät siniharmaat, -kasvojen väri tervettä ahavoittunutta punaa ja hiukan kesineitä -täpliä kaulalla ja leuassa. Aurinko oli liian rutosti pidellyt arkaa -ja hienoa kaupunginlapsen hipiää pölyisellä maantiellä. - -Mitä kauemmin Uuras tyttöä katseli, sitä enemmän teki mieli vetää -hänet pois kiikkutuolista tukkaansa letittämästä. - --- Tule pihalle! -- sanoi hän viimein malttamatta katsella loputonta -hommaa. - -Tyttö nosti päätään ja katsoi valkoisten silmäripsiensä alta poikaan -kuin uneksiva, joka ei luullut olevansa todellisuudessa. - --- Minne pihalle? -- kysyi hän hitaasti. - --- Tuonne aitan eteen, -- sanoi Uuras, jolla oli omat syynsä -houkuttaa sinne. - -Vikkelästi kapusi sitten Uuras portaita ylös aitan rintelille ja -nousi seisomaan kapealle johteelle. - --- Jos putoot! -- huudahti tyttönen säikähtyneenä. - --- Mitäs annat, niin loikkaan täältä maahan? Tyttö katsoi -hätääntyneenä ympärilleen. - --- Älä loikkaa, sinuun sattuu. - --- Pyh, vai sattuu, en minä ole mikään likka! -- ja samassa hän -hyppäsi maahan, ponnahti koukistetuin polvin kuin pallo ensin maasta -ylös ja kaatui sitten suinpäin nenälleen nurmeen. - --- Sattuiko? -- kysyi tyttö järkytettynä, mutta omalla rauhallisella -tavallaan, jota vilkas poika ei voinut ymmärtää. - --- Loikkaisin paljon korkeammaltakin, vaikka aitan katolta saakka! --- kerskui Uuras. Hän huomasi tehneensä valtavan vaikutuksen, sillä -tyttösen uinailevaan katseeseen oli tullut eloa ja säteilyä, ja -ahavoittuneet posket hehkuivat punaisina, samalla kuin puoliavoin suu -näytti lohjenneiden maitohampaiden tyhjät välit ja uudet valkoiset -tulokkaat, jotka vielä olivat keskenkasvuisia. - --- Mikä sun nimesi on? -- kysyi Uuras. - --- Anja. Entä sinun? - --- Uuras se on! -- sanoi poika. - -Samalla he kuulivat Anjan äidin kutsuvan, ja Anja vietiin kahvia -juomaan. - -Hetken kuluttua oli muuttokuorma jälleen matkalla päämääräänsä kohti -Tupalaan, noin kymmenen minuutin kävelymatkan päähän sepältä. Tupala -oli ollut Henriikan isän asuntona. Siellä oli ukko aivan yksin -elellyt senjälkeen, kun tytär oli mennyt naimisiin ja muuttanut -pääkaupunkiin, jossa hänen miehensä oli poliisina. Nyt olivat -Henriikan isä ja mies kuolleet samoihin aikoihin ja Henriika palasi -tyttärineen Tupalaan. - -Äitinsä kehoituksesta Uuras meni muuttoväen mukana auttaakseen -purkamaan kuormaa. - -Sepältä eteenpäin mennessä tie kävi kapeaksi, ruohottuneeksi ja -kiviseksi. Paikoittain se oli kuoppaista, kirren murtamaa, jotta -täytyi ottaa ompelukone alas korkean kuorman päältä ja muutenkin -purkaa raskaimpia esineitä metsään toisen kerran haettavaksi. - -Kävelijöillä oli kaitainen, pehmeä polku tienviertä pitkin, ja -metsässä soi lintujen liverrys vaaleanvihreäin puiden oksilla, missä -lehdet olivat vielä hentoja, läpikuultavia ja silkinhienoja. Mansikka -kohotti nuppujaan mättäistä tehden ahkerasti yhä uusia kukkia. Purot -solisivat kiidättäessään kevään myöhästyneitä tulvavesiä kiireisesti -pitkin niittynoroa isoon jokeen sepänmäen sivuitse. - -Lapset pysähtyivät katselemaan suuren koivun kantoa, joka oli -talvella sahattu poikki. Nyt kevään tultua sen nesteet olivat -nousseet maasta puunsoluja myöten kannon päähän kuohumaan valuakseen -maahan ikäänkuin imettäen silkkilehtistä vesaa, jota sen juurella -kasvoi aivan tukuttain. - --- Se oli suuri koivu, -- selitti Uuras, -- ja se vietiin talvella -Kotkan kartanoon, sinne meidän pitäjän kirkolle. Sinne on tullut uusi -herra ja se rustaa. - --- Mitä se niin rustaa? -- uteli Anja. - --- Sillä kuuluu olevan tytär, ja se menee naimisiin, ja siellä -kartanossa tulee häät. - --- Onko se kaunis? - --- Sekö kartano? -- kysyi Uuras. - --- Se tytär. - --- Mitäs siitä, en minä tiedä. - --- Oletkos nähnyt? - --- En, mutta ensi pyhänä menen kirkkoon. Se on tien vieressä, -ja siellä kuuluu olevan portti auki näin keväällä, kun ei vielä -varasteta omenia. - -Anja olisi tahtonut kuulla enemmän siitä kartanon tyttärestä, mutta -Uuraan ajatukset kieppuivat itse kartanossa ja sen portissa. - --- Siellä kuuluu olevan portinkehä niin korkea kuin rakennus, ja -siinä on ovet kuin kirkossa, niin on äiti sanonut. Ja kun minä pääsen -maailmalle, rakennan kartanon ja sellaisen portin, -- vakuutti hän -seisten metsässä hajareisin, kädet housuntaskuissa ja tukka pörrössä. - --- Niin, mutta minä olen käynyt "fruntimmerin" koulussa Helsingissä, --- selitti Anja pikkuvanhasti. -- Siellä oli vain herrasväen lapsia -ja kaikki puhuivat aina ruotsia. - -Uuras tuijotti hetken Anjaan ja kysyi masentuneena: - --- Puhutkos sinäkin ruotsia? - --- En minä oikein osaa. Kun isä kuoli, ei äiti voinut pitää minua -koulussa muuta kuin syksystä jouluun, mutta minä osaan kirjoittaa. - --- Pyh, kaikki koululapset osaavat kirjoittaa. He olivat jutellessaan -tulleet Tupalaan, jonka avatusta ovesta lemahti heitä vastaan -ummehtunut ilma. - -Henriika näytti neuvottomalta ja ylen uupuneelta istuessaan pienen -tuvan penkillä. Hänen silmänsä kävivät punaisiksi pidätetyistä -kyynelistä, jotka pyrkivät esille hänen katsellessaan vanhaa -kotiansa. Täällä hän oli elänyt iloisen ja onnellisen lapsuutensa, -toivorikkaana lähtenyt kaupunkiin palvelukseen ja sitten palannut -onnellisena morsiamena kapioitaan neulomaan ja häitään odottamaan. -Ja nyt kun hän tuskin oli puoliväliin neljättäkymmentä ehtinyt, oli -elämä jo kallistunut iltapuoleen ja onni mennyt... - -Ajomies kantoi esineitä tupaan. Suuri, sivusta vedettävä sänky -pantiin peräseinälle ja Henriika sijoitti siihen vaatteita, jotta -se paisui oikein korkeaksi ja pulleaksi, ja ruudullinen sängynpeite -ulottui rimpsuineen lattiaan saakka. Huoneessa oli vanhan ukon -ostamat suurikukalliset seinäpaperit, jotka kiiltelivät somasti -läikkyvinä iltapäivän auringon valossa. - -Kuormasta ilmestyi kaappikello, joka sai paikkansa peränurkassa -ruokapöydän päässä. Penkit siirrettiin hiukan ulospäin. Piironki -ja sen päällä pieni lipas sai paikkansa kahden akkunan välissä -sivuseinällä, ja niin oli huone aivan kaupungin malliin kalustettu, -kun ompelukone vielä nostettiin valoisaan paikkaan peräseinän ainoan -akkunan alle ja fiikus sen viereen. Muut tavarat vietiin aittaan, -joka oli Tupalan pihalla. Se oli soma, pikkuinen rakennus, varustettu -rintelillä ja portailla, tukevatekoinen, vaikka pieni kuin lasten -leikkihuone, niin että sisään mennessä täytyi pistää ensin päänsä ja -sitten kumarainen selkä varovasti, ja vasta keskilattialle päästyään -sopi suoristautua. - -Anja ihastui siihen heti. - --- Niin kaunis, niin kaunis! Onko se Kotkan kartanon portti näin -kaunis? -- kysyi hän Uuraalta. - --- Pyh! Mikä kaunis tämä nyt on! Tällainen tönö kuin isän tuohinen -tupakkapönttö! -- haukkui Uuras Anjan aittaa. - --- Menetkö sinä jalkaisin sinne kirkkoon? -- tiedusti Anja Uuraalta -yhä ajatellen kartanoa hänkin. - --- Menen, meillä ei ole hevosta, ja minä tahdon osata sinne yksin. - -Anja meni supattamaan jotakin äidilleen ja viittoili Uurasta -lähemmäksi. He päättivät lähteä kaikin kolmisin jo lauantaina -iltapuolella ollakseen sunnuntaiaamuna reippaita kirkkoon mentäessä. - - - - -IV. - - -Lapset olivat nousseet jo varhain aamulla ollakseen valmiit -kirkkomatkalle, kun määräpäivä tuli. Henriika oli käynyt -lämmittämässä sepän saunan, jossa he saivat kylpeä, sillä saunaa -Tupalassa ei ollut. - -Maitonsa he myös saivat sepältä, koska kylään oli liian pitkä matka. -Sensijaan Henriika sitoutui lämmittämään ja siivoomaan saunaa -ja ompelemaan koneellaan, mitä sepän emännällä sattui olemaan -sentapaista työtä. - -Näin nämä kaksi perhettä tulivat alunpitäin aivan läheisiksi. -Henriikan elinkeinona oli nyt ompeleminen, ja suuressa kylässä -tarvittiin sellaista hyvin kipeästi, sillä ompelukone oli jo sinänsä -siihen aikaan harvinainen kapine. - -Henriikaa pidettiin kylällä suuressa arvossa, ja pikku Anjaa ympäröi -aivan erikoisen ihailun sädekehä. Olihan tyttö ollut herrasväen -koulussa ja kävi hattu päässä ja lyhyt hame yllä, ja sepän emäntä -kuiskasi kylän emännille: - --- Tytöllä on pitsilliset pöksytkin. - -Henriika osasi kyllä ylläpitää pientä herraskaisuuden tuntua -kotioloissakin. Hänellä oli miehensä jälkeen pieni eläke ja hiukan -omaisuutta, ja ompeleminen tuotti kaiken elannon. Lisäansionaan hän -vielä leipoi kaikenlaista nisua myötäväksi, kun oli palveluksessa -oppinut tekemään piparkakkujakin. - -Sepän uusi naapuri tuli pian kylän naismaailman parhaaksi tueksi -kaikkein mieluisimmissa asioissa, ja hänen tupansa somuus ja -erinomainen siisteys oli esikuvana, jota koetettiin jäljitellä. - -Kun Henriika lauantaina lasten kanssa lähti kirkkomatkalle jalkaisin, -tuli pitkin tien vartta tunnetuksi, että Tupalan Henriika oli -asettunut entiseen kotiinsa Lehviin neulojaksi. Häntä pyydettiin -poikkeamaan entisten tuttavien luo, mutta lapsia hän kehoitti -sillaikaa jatkamaan matkaansa hiljalleen. - -Uuras oli tästä kehoituksesta ylpeä, sillä nyt hän saisi näyttää -yksin osaavansa perille. - --- Äiti sanoi, että pitää aina pysyä valtatiellä, Vain kahdessa -paikassa poiketaan oikealle ja kummassakin tienhaarassa on viitta. -Mikä konsti se nyt on! -- puhui hän luottavaisena. - -Kylä oli pian sivuutettu. Vainiot vaihtuivat vähitellen metsiksi -ja niityntapaisiksi aukeiksi. Mäet nousivat paikoin jyrkkinä ja -soraisina, ja sankka kuusimetsä kahden puolen laskeutui johonkin -suoperäiseen notkelmaan, kunnes muutamien kilometrien päästä tuli -uusi kylä vastaan. - -Lapset olivat riisuneet kirkkokengät jalastaan ja astuivat paljain -jaloin uutterasti eteenpäin, sillä he tahtoivat ennättää katselemaan -Kotkan kartanon porttia, ennenkuin äiti saavuttaisi. - --- On siellä kaupungissa monta suurta porttia, -- sanoi Anja. - --- Mimmoista porttia? -- tokaisi Uuras epäilevänä. - --- On patsaita ja rakennuksiakin portin ympärillä. - -Uuras ei voinut muodostaa itselleen kuvaa sellaisista porteista. - --- Vai on, -- sanoi hän huoaten. - --- Niin, ja siellä on sellainenkin talo, jossa on valaskalan -luuranko! -- sanoi Anja varmana siitä, että kerrankin Uuras saisi -ihmetellä. - --- Narraat. - --- On se, sitä sanotaan museoksi, ja minä kävin sitä isän kanssa -katsomassa. - --- Oliko se niin suuri kuin minun kotini? -- kysyi Uuras levittäen -silmiään. - --- Sekö museo? - --- Niin. - --- Häi, suurempi. Se on kivimuuri, ja siinä on paljon, paljon -huoneita ja kaikenlaisia eläimiä. - -Anja kertoi ja Uuras kyseli, ja näin keskusteluunsa vaipuneina he -marssivat ensimmäisessä tienhaarassa väärälle suunnalle. - -He olivat kulkeneet jo pari tuntia odotellen ensimmäistä tienhaaraa -tulevaksi, kun kuulivat junan viheltävän. - --- Nyt on tultu väärään, -- sanoi Uuras, ja he kääntyivät takaisin, -mutta väsymys alkoi vaivata varsinkin Anjaa, jonka jalat olivat -käyneet kovin aroiksi. - -Uuras astui nopeammin ja otti lakin päästään, pyyhkien tukantupsua -pois otsaltaan. Hän levitti puolivillaisen harmaan takkinsa liepeet -ja oli käärinyt pitkät housunlahkeet polviin saakka ylös saadakseen -vilpoista. - -Anjan oli vaikea seurata, vaikka olikin vain pieni eväsnyytti -käsivarressa heilumassa ja hattu ja kengät toisessa kädessä. Hän oli -harvinainen ilmiö täällä metsässä kaupunkilaispuvussaan ja suuri, -vaalea tukka osaksi palmikoituna, osaksi valloillaan, sillä Henriikan -sitomat "piiskannauhat" valuivat aina solmuista auki ja tipahtivat -tielle, kun vain saivat kylliksi aikaa. Tällä matkalla ne tosin -olivat kestäneet lukemattomia heilahduksia ja nykäyksiä, heittoja ja -sipaisuja edestä taakse, mutta lopulta tipahtaneet tielle jättäen -vangittavan tukan omiin valtoihinsa tyttösen hartioille. - -He pysähtyivät kumpikin eri puolelle tietä kuultuaan takaa rattaiden -ratinaa. Sieltä tulivat suuret nelipyöräiset vaunut. Niiden lähetessä -lapset näkivät, että vaunuissa istui yksinäinen nainen ja ajaja -kuskipukilla. - -Kun vaunut pääsivät kohdalle, pysähtyivät ne, ja nainen kysyi: - --- Minne te olette menossa, lapset? - --- Kirkkoon, -- sanoi Uuras hetken kuluttua, sillä hän oli niin -kiintynyt katselemaan parihevosia, upeita valjaita ja kauneudesta -säteilevää rouvasihmistä, ettei aivan heti osannut vastata. - --- Sinne on hyvin pitkä matka, -- sanoi vieras. -- Mistä te tulette? - --- Lehvistä, -- vastasi Uuras nyt jo nopeammin. - --- Se on minulle outo paikka ja lienee kaukana. Tulkaa vaunuihin, -niin pääsette melkein perille saakka, -- sanoi vaunuissa istuva nuori -nainen avaten oven ja itse siirtyen toiselle puolelle. - -Lapset olivat ujoudesta ja ihmettelystä mykistyneet, uskaltamatta -edes toisiinsa katsoa, ja tuijottivat metsään päin pidellen kiinni -vaunujen laidasta, ikäänkuin peläten kaiken vaihtuvan toiseksi, jos -hetkeksikään hellittäisi. - -Nuori nainen tarkasteli heitä mielihyvillään, ja hänen silmänsä -viipyi varsinkin kolmetoistavuotiaassa pojassa, joka yhä tuijotti -metsään, siirtämättä kiinteää katsettaan syrjään ja jonka kasvoissa -hiukan kaareva nenä ja luja leuka veti erityisesti huomiota -puoleensa. Leveistä ja luisevista hartioista, hoikasta uumasta ja -jäntevistä sääristä kaartuviin jalkapöytiin saakka poika oli oikean -voimamiehen alku. Hänen pitkät ja laihat, hiukan likaiset sormensa -olivat tervehtiessä tukevasti tarttuneet nuoren neidin käteen, ja nyt -ne pitelivät lujasti kiinni vaunujen laidasta. - -Vieras kyseli heiltä hetken kuluttua nimen ja kotipaikan, ja Uuras -vastasi Anjankin puolesta. Kumpikaan ei uskaltanut kysyä, oliko -vieras ehkä se, jota he molemmat ehdottomasti ajattelivat, Kotkan -kartanon morsian. - -Kun lasten vastaukset olivat lyhyitä ja puhelu jäi yksinomaan nuoren -neidin ponnistelun varaan, otti hän lopulta sanomalehden ja luki sitä -tasaisesti vierivissä vaunuissa metsän suloisessa siimeksessä. Puro -puikkelehti väliin esille pitkin tienvartta ja kaivautui toisinaan -poikki tien saaden ylleen enemmän tai vähemmän upean sillan; -toisinaan se paisui suorastaan pauhaavaksi kosken tapaiseksi jossakin -etäämpänä. Kerran tultiin mäelle, josta nähtiin alempana mylly, ja -sen alitse ryöppysi vallaton vesi pursuten ja voihkien kuin äkeissään -siitä, että oli uskallettu sen kulku uomaan johtaa ja kahleisiin -kytkeä. - -Salaperäinen jännitys oli vallannut lasten mielet, ja toisiinsa -vilkaisten he odottivat yhä uusia seikkailuja, eikä mikään olisi -heitä enää ihmetyttänyt. Ja kun vaunut lopulta pysähtyivät -komeapuitteisen portin eteen ja ajaja hyppäsi porttia avaamaan, luki -Uuras sen nimikilvestä hiljaa: "Kotkan kartano". - -Siinä se siis oli se portti, korkea kuin talo, ja tuo nimi keskelle -kolmioon maalattuna aivan kuin talon päätyyn. Sen alitse he -nyt ajoivat vaunuissa pitkin lehtokujaa, jota ulottui vihreään -nurmikenttään saakka. - -Heille avautuivat samalla värikkäiden kukkapengerten lumoavat ryhmät -kuin satumaailman salaisuudet, eikä kumpikaan kyennyt puhumaan taikka -liikahtamaan. Joku auringossa kimalteleva kirkas hopeapallo lähetti -pistävää valoa heidän silmiinsä, ja he hieroivat niitä vaistomaisesti. - -Nuori neiti katseli lapsia hymyillen ja sanoi: - --- Täällä minä asun; nyt voitte astua vaunuista ja katsella puutarhaa. - -Sitten hän kiirehti ylös leveitä portaita laajaan ja kauniiseen -taloon, josta lapset näkivät vain muutamia valkoverhoisia akkunoita -korkean parvekkeen yläpuolella. He tuskin uskalsivat polkea -hiekoitettua käytävää ja pysyivät paikallaan, katsellen siihen -suuntaan, minne nuori neiti katosi. - -Pian hän ilmestyi uudestaan valkoisessa kesäpuvussa ja vei heidät -korkeita portaita ylös. Sieltä he näkivät kaikki kukkapenkereet, -nurmikon, lehtokujan ja korkean portinkin maantielle saakka. Nuori -neiti antoi heille maitoa ja voileipää ja sanoi: - --- Kiitos seurasta, oliko hauska ajaa tänne? - -Lapset katsoivat toisiinsa ylen vakavina ja touhusivat lähtöä. - -Anja niiasi syvään sanoen: -- Kiitos! -- kuten oli oppinut -"fruntimmerin" koulussa, ja Uuras koetti kumartaa niinkuin oli nähnyt -opettajan tekevän, kun tarkastaja kävi koulussa. - -He hiipailivat alas portaita kuin unessa, jättäen taakseen -ihmemaailman salaisuudet, ja jatkoivat matkaansa lehtokujaa pitkin -korkeaa porttia kohti. - -Uuraalla oli mieli täynnä kaikkea näkemäänsä kaunista ja ihmeellistä. - --- Kuules, Anja! - -Anja katsoi häneen, ja molemmat lapset huohottivat kuin olisivat -juosseet korkeata mäkeä nähdäkseen laajan näköalan. - --- Täällä on niin kaunista! - --- Ei kaupungissakaan ole näin kaunista, -- sanoi Anja. - --- Ei missään ole, -- vakuutti Uuras. -- Kun minä vielä olen kotona -kaksi talvea, niin sitten lähden pois! - --- Minne sinä lähdet? - --- En vielä tiedä, mutta minä lähden maailmalle. Ja sitten, kun tulen -suureksi, laitan tällaisen kartanon, niin, vielä paljoa suuremmankin! - --- Ethän, -- nauroi Anja, jonka Uuraan suurellisuus vapautti -näkemänsä kauneuden lumoista. - -Tultuansa tielle he tapasivat kappaleen matkan päässä Henriikan, joka -astui vinhaa vauhtia heidän edellään. Lapset kertoivat seikkailunsa, -ja Henriikan haaleat silmät vettyivät ilosta ja huulet värisivät -liikutuksesta. Minkä hän sille mahtoi, että aina itketti, kävi sitten -hyvin tai huonosti. - -Kirkko ei ollut niinkään ihmeellinen Anjan mielestä, sillä -kaupungissa hän oli komeampiakin nähnyt. Mutta Uuraan sydän pamppaili -nähdessään jo kaukaa lakealla mäellä kirkon seisovan juhlallisessa -yksinäisyydessään. Mitä lähemmäksi he tulivat, sitä selvemmin hän -erotti suuret harmaat kivet, joista kirkko oli rakennettu, ja seinien -mahtavan paksuuden, niiden musertavan painon ja koko rakennuksen -suuruuden. - -He asettuivat kylään yöksi, naiset tuttaviinsa, ja Uuras kävi isän -neuvosta ensin majatalossa, aikoen jäädä sen tupaan, mutta elämä -ja siivo oli siellä senmukaista, ettei Uuras, tottuneena kotona -omaan siistiin kamariinsa, jonne äiti lemmikilleen keräsi kaikkea -ymmärtämäänsä mukavuutta, iljennyt sinne yöpyä. Hän päätti viettää -keväisen yön ulkona, ja vaikka olikin hyvin uupunut, jatkoi hän siinä -mielessä matkaansa eteenpäin pitkin outoa tietä. Samalla hänellä oli -pieni salainen toivo päästä nukkumaan jonnekin latoon, missä vielä -olisi jäljellä heiniä tai muita eloja. Pian hän pääsikin toivonsa -perille, riisui huolellisesti päällimmäiset vaatteensa ja heittäytyi -olkikuvolle nukkumaan. - -Kun hänen korviinsa aamulla kajahtelivat kirkonkellojen lyönnit, -sykähytti niistä jokainen hänen olemustaan, eikä hän mielestään -saanut itseään kyllin nopeasti siistityksi, että olisi päässyt -liikkeelle. - -Ihmisiä tulvi kirkkoon, samalla kuin Uuraskin pujotteli ovesta lakki -kädessä ja pää huumaantuneena urkujen pauhinasta, jota vyöryi hänen -päänsä kohdalta lehteriltä. Hän seurasi toisia, ikäisiänsä poikia, -istuen miesten puolelle, ja painoi päänsä käteensä, kuten näki muiden -tekevän. Nostettuaan silmänsä hän näki alttarilla yliluonnollisen -ihanan Kristus-kuvan. Punaisen ja valkoisen värinen vaippa oli -hohtavan heleä, kädet olivat levitettyinä kuin siunaamaan ja samalla -syliinsä sulkemaan, ja lempeässä katseessa ja loistavilla kasvoilla -oli taivaallinen rauha. Tämä kaikki huumasi pojan herkän mielen, ja -hän katseli väristen ja nöyränä, kaiken muun ympärillään unohtaen, -tuota valtavaa kuvaa suoraan edessään, ikäänkuin olisi joka hetki -odottanut Kristuksen käyden tulevan luokseen ja laskevan kätensä -hänen päälaelleen. - -Tämä kirkkomatka painui syvälle pojan mieleen ja oli hänelle -sysäyksenä uuteen sisälliseen elämään. Hän ei enää karannut pajasta -tekosyiden nojalla; lomahetkinään hän istui ahkerasti opettajalta -saamiensa kirjojen ääressä numeroita käsitellen ja merkillisiä taloja -piirustellen. Isälleen hän uskoi halunsa päästä jonnekin kouluun, -mutta kun ei oikein oltu selvillä, mihin kouluun sopisi mennä, pysyi -se pelkkänä aikeena vuosi vuodelta. - - - - -V. - - -Uuras soitteli ratokseen hanuria ja piti sen avulla kyläläisille -tansseissa monet lystit. Hän alkoikin jo olla aika tanssimestari, -samalla kuin Anjasta oli kehittynyt pitkä ja hoikka tyttö, joka oli -vasta myöhään mennyt Tohun kouluun ja siellä oppinut laulamaan. -Hän viserteli kaiket päivät kotona metsikössään ja iltaisin Uuraan -hanurin säestäessä. Kylän kaikkein nuorin väki eli Tohun vanhemmat -oppilaat kerääntyivät usein Henriikan tuvalle, ja Anjan aitta ja -rinteli oli melkein joka pyhäilta iloa ja melua täynnä. Siellä ei -tarvinnut ketään kaihtaa, nuorilla oli oma valta ja oma huvi, miten -kukin vain tahtoi, ja poutaisina päivinä soi hanuri vielä myöhään -yölläkin, ja tanhua tömisi tanssivien askelista. - -Henriika leipoi pullaa ja keitti kahvia, ja kestitys maksoi aina -itsensä. Vähitellen nuorten ilonpitoon kerääntyi vanhempiakin -juttelemaan, ja vihdoin ilmestyi eräänä sunnuntaina opettaja Tohu -tuoden mukanaan valkolakkisen, jonka kyläläiset tunsivat hauskaksi -luennonpitäjäksi ja kirjojen tekijäksi. Viimeksi oli juuri täällä -Henriikan tuvalla luettu "Kiperäsarviset", jonka lauseet yhä -sinkoilivat nuorten kesken sovitettuina hyvin hullunkuriseen -yhteyteen. - -Uuras oli viime aikoina osoittanut toisinaan umpimielisyyden merkkejä -ja tahtonut käydä täydestä miehestä, vaikka olikin vasta kuusitoista -täyttänyt. Nyt hän lyöttäytyi ylioppilaan seuraan ja näytti kyselevän -häneltä kaikenlaista hyvin innostuneena, mutta vieras heitti asian -leikiksi ja sanoi: - --- Teistä tulisi tosiaan oivallinen muurari. Käykää minun matkassani -kaupungissa, niin saatte itse nähdä! - -Sitä ei tarvinnut Uuraalle kahdesti sanoa. Kun nuori herra myöhemmin -illalla teki lähtöä, meni Uuras hänen mukaansa. Kotona hän ei puhunut -aikomastaan matkasta mitään, kun hyvin aavisti, että lähtö olisi -silloin estetty. - -Hän oli muuten jo kauan ajatellut matkaansa ja sykkivin sydämin -keräillyt kokoon muutamia tamineitaan, jotta olisi valmis jonakin -kauniina päivänä pujahtamaan maailmalle. Nyt oli hetki tullut ja -luotettava opaskin mukana alkumatkalla, joka sentään tuntui hiukan -peloittavalta ikäänkuin kylmään veteen heittäyminen. - -Matka piti junalla pääkaupunkiin. Uuras oli isänsä kanssa -kerran käynyt lähimmässä kaupungissa, mutta siihen hänen -maailmantuntemuksensa supistuikin. Sykkivin sydämin hän vaunussa -painui akkunan viereen nähdäkseen yhä jotakin uutta, ja hänen -mieleensä muistui taas Kotkan kartanon ihanuus. Mutta asema asemalta -hän tunsi yhä suurempaa pettymystä. - --- Luulin reilumpaa näkeväni, -- sanoi hän viimein torkkuvalle -matkatoverilleen. - --- Ka, mitä reilumpaa? -- mörähti ylioppilas. - --- Sitä vaan, että komeampia taloja. Toveri ei ollut puhetuulella, -torkahteli vain, sillä olihan hän aamulla varhain lähtenyt matkaan, -ja kun koko eilinen päivä oli oudostaan vietetty ulkosalla, niin -nukutti häntä, kirjamiestä, junan tasainen jyrinä ja vaunun lämpö. - -Oltiin jo toukokuun puolivälissä, ja aurinko paistoi täydeltä -terältä. Purot olivat aikoja sitten purkaneet liiat vetensä ja -puut saaneet vaaleata vihreyttä. Äkillisestä kotoa lähtemisestään -levottomana tuijotti Uuras apealla mielellä ohikiitävään metsään, -aivan kuin olisi kaikkialta etsinyt selitystä oman sydämensä -rauhattomiin lyönteihin ja mielensä outoon ja epämääräiseen -kaipaukseen. Vähitellen, Helsinkiä lähetessä, alkoi kirvelevä -koti-ikävä häntä ahdistaa, mutta hän ei kuitenkaan olisi millään -ehdolla tahtonut palata nyt eikä myöskään katunut tätä retkeään. -Päinvastoin hän maltittomana odotti saavansa nähdä kaikkea sitä uutta -ja outoa, mikä varmasti eteen sattuisi, ja kuvitteli vastuksia, -sellaisia, että oikein pitäisi olla mies niitä voittamaan. Hän tahtoi -nyt olla mies, tuli mitä tuli, kotiin hän ei juokse. Hän hymähti tätä -ajatellessaan. - --- Eihän täälläpäin suurellisempaa olekaan, -- sanoi hän toverilleen. - --- Maltappa, kun näet Grönqvistin kivimuurin, etköhän ällisty? -- -sanoi ylioppilas. - -Pääkaupungin ahtaassa asematalossa oli junan tultua sangen vilkasta, -ja Uuras joutui hetkeksi ymmälle, minne päin mennä. Hänen toverinsa -vei hänet lähimpään ravintolaan yöksi, jättäen hänet sinne pienen -vaatemyttynsä kera. - -Uuraalla oli muutama kymmen markkaa kukkarossaan; ne hän oli -ansainnut pienellä näpertelyllä kotona pajassa veitsistä, -korkoraudoista, sokerisaksista, vieläpä kahvimyllyistäkin, joita jo -parina vuonna oli isän johdolla valmistellut. Jo seuraavana päivänä -hän huomasi olevan parasta etsiä halvempaa huonetta vakinaiseksi -asunnoksi. Levottomuus ja into ajoi hänet jo aikaisin aamulla -kaupungille ensinnäkin hakemaan sitä ihmeellistä kivimuuria, -josta ylioppilas oli puhunut. Hän asui Kaivokadulla, vanhassa ja -rähjäisessä Rautatienhotellissa, joksi sitä komeasti mainittiin, eikä -sieltä ollut pitkä matka esplanaadille. Vaistomaisesti hän seurasi -pääkatuja tajuten jo kaukaa, mitä rakennusta hänen matkatoverinsa oli -tarkoittanut. Hän läheni ihmetellen, mikä tuossa talossa oikeastaan -oli niin merkillistä, ja etsi katseillaan jotakin erikoiskohtaa, -jotakin kaikesta muusta poikkeavaa, itsekään tietämättä mitä... -Mutta sellaista selittämätöntä lumousta kuin Kotkan kartanossa ja -kotipitäjänsä kirkossa hän ei tuntenut, pysytteli vain etäämpänä -esplanaadilla, laski akkunain monilukuisuutta ja mittaili -silmämäärällä seinien laajuutta ja paksuutta saamatta mitään -kokonaisvaikutusta. - -Äkkiä se kuitenkin iski häneen. Kun hän vilkaisemalla otti suuresta -hirviöstä silmämittaa, välähti se hänen tajunnassaan kuin suuri, -suunnaton eläin, jolla oli sarvet päässä ja sadat silmät. Nuorukainen -naurahti itsekseen ja vapautui jostakin painostavasta ja odotetusta, -mikä vihdoinkin oli tullut, vaikka aivan toisella tavalla kuin -oli kuviteltu. Hän astui nyt lähemmäksi kivimuuria ikäänkuin sitä -kesyttääkseen ja hyväili kädellään seinän rappausta, mutta kun kylmä, -likaisen karhea pinta raapaisi ilkeästi, heitti hän koko rakennuksen -mielestään muistaen olevansa etsimässä itselleen työtä ja asuntoa. - -Ylioppilas oli neuvonut häntä katselemaan työmaita ja pyrkimään -niille. Hän seurasi nyt työpukuisia miehiä ja joutui hetkeksi -astumaan rinnan erään nuoren tytön kanssa. Tyttö katsoi häneen ja -naurahti. Uuras käytti tilaisuutta hyväkseen kysyen: - --- Tietääkö tyttö, mistä saisin asunnon? - --- Kyllä tämä tyttö tietää, -- tirskui vieressä kulkija painostaen -"tyttö" sanaa. -- Poika voi tulla meille. - --- Mitä maksaa? -- kysyi Uuras maalaisten suoraan tapaan. - --- Kunhan poika jaksaa antaa viisi markkaa kuussa, niin se riittää. - -Uuras sai tarkan osoitteen ja nimen ja lupasi heti käydä siellä -katsomassa. - -Tyttö silmäili vaanien nuorukaisen rotevaa vartaloa ja leveitä -hartioita, jotka liian ahtaasta takista huolimatta tekivät miehekkään -vaikutuksen. Tukka tuppasi pilkistämään kiiltonahkalippaisen lakin -alta otsalle, ja niskastakin se oli liian pitkä verrattuna muihin -kaupunkilaisiin. Hänen saappaansa narisivat, sillä kotoa lähtiessään -hän oli ollut juhla-asussa, johon kuuluivat myös narisevat saappaat. - -Luvattu asunto oli narinkan puolella, akkuna kyllä kadulle päin, -mutta kellarikerroksessa, ja sinne päästiin pihan äärimmäisestä -sopukasta erään pesijäeukon keittiön kautta. Hänellä tulisi olemaan -kolme muuta toveria, nuoria miehiä. -- Kyllä hän saa olla "nöidi", --- sanoi akka. -- "Viiniä" miehiä ne on nää meidän maalarit ja halpa -maksu. Viis markkaa kuukaus. - -Uuras vuokrasi asunnon, vaikka huoneessa hänen mielestään tuoksui -epämääräisen ilkeältä. Työmaita ei ollut vaikea löytää, sillä nyt -uusien talojen parhaana rakennuskautena niitä oli tiheässä, mutta -työväkeä tuntui myös olevan kaikkialla kylliksi. Erään työnjohtajan -kanssa tuli vihdoin vähän pitempi keskustelu. Kysyttiin todistuksia. -Ei ollut. -- Oliko ollut ennen työssä? Oli, pajassa. -- Miksei mennyt -sinne? Tahtoi oppia rakentamaan. - --- Oo, peijakas! -- huudahti työnjohtaja. -- Herraksiko sinä aiot -putkahtaa? - --- Kunhan nyt ensin muurariksikin! -- sanoi Uuras. - --- No hiidessä, tartu kiinni sitten, niin nähdään, mitä luusi kestää, --- sanoi työnjohtaja. - -Uuras seurasi kehoitusta sopimatta palkasta. Hänet käskettiin -kantamaan neljänteen kerrokseen tiiliä eräälle vanhalle muurarille. -Ennestään oli siinä työssä naisia ja kasvavia poikia, joista Uuras -oli rotevin. - -Hän otti aluksi yhtä suuren määrän kuin näki toisillakin olevan, -mutta jo ensimmäisellä nousulla hän sai piston kylkeensä ja pääsi -vaivalloisesti perille. - --- Ota ensin neljäsosa taakasta, -- neuvoi muuan nainen. - -Uuras puri hammasta ja latoi itselleen uudestaan yhtä raskaan taakan. -Mutta se ei auttanut, täytyi seurata neuvoa ja oppia kantamaan -lisäämällä joka päivä vähitellen taakan painoa. Jo ensimmäisen -työviikon lopulla hän jaksoikin kantaa hyvän joukon painavampia -taakkoja kuin toiset pojat. - -Tuli palkanmaksu, mutta hän sai niin vähän, ettei se riittänyt -edes ruokaan, vaan täytyi kuluttaa matkarahoja. Hän puhui siitä -toisille kantajille ja sai kuulla heillä olevan kolme vertaa enemmän. -Samana päivänä hän meni urakoitsijan konttoriin. Siellä oli hänen -työnjohtajansa. - --- Tahdon saman palkan kuin toisetkin samasta työstä. - --- Ei ole ollut puhetta palkasta. Sinähän tulit toisilla ehdoilla -- -oppimaan! - --- Täytyy elää. - --- Hiisi vie, jos herraksi aikoo, pitää olla herrain keinot. - --- Minä menen rakennusmestarin puheille, -- sanoi Uuras kahden -vaiheilla mitä tehdä. Hän huomasi olleensa varomaton ilmaistessaan, -että hänellä oli aikomuksena oppia ammattia. - --- Noo, voinhan sen korotuksen minäkin myöntää. Saat saman kuin muut, -mutta se koskee vain tiilenkantoa; muuta jos yrität, saat vähemmän -- -kunnes olet täysoppinut. - -Uuras meni miettien, mitä työnjohtaja oli tarkoittanut täysoppineella. - -Muutettuaan uuteen asuntoonsa hän oli pian huomannut olevan -mahdotonta oleskella siellä muulloin kuin yöllä. Kaikki kolme -huonetoveria olivat juoppoja maalarinsällejä, jotka toivat -tavaraa kotiin ja melusivat. Sunnuntaisin he säännöllisesti -hävisivät jonnekin pulloineen, ja silloin Uuras käytti tilaisuutta -kirjoittaakseen kotiin. - -Mutta siinä oli pahana pulana, kelle sinne kirjoittaisi, kun ei äiti -eikä isä osannut edes lukea kirjoitusta. Hän päätti siis kirjoittaa -Anjalle. - -Muutenkin hän nyt muisteli Anjaa entistä syvällisemmin ja useammin, -tuntien siitä salaista mielihyvää täällä yksinäisyydessä. Pesijäeukon -tyttöä, joka melkein julkeasti lähenteli, hän ei tahtonut hyväksyä -seurakseen enempää kuin juoppoja sällejäkään, jotka tyrkyttivät -hänelle väkevää joskus keskellä yötäkin. - -Hän tarvitsi ruumiilliset voimansa torjuakseen heidät luotaan. Mitään -halua maistamiseen hänellä ei ollut, kun lisäksi miesten räyhäävä -elämä herätti tuskallista inhoa heitä vastaan. - --- Hentulleenko hän nyt breivin kirjoittaa, -- sanoi pesijättären -tytär, kun Uuras kirjoitti Anjalle. - -Uuras punastui ja painoi päänsä kumaraan ollen kirjoittavinaan, -vaikkei sanaakaan saanut syntymään, ennenkuin tyttö oli jättänyt -hänet rauhaan. - -Tässä haisevassa kellarihuoneessa, sunnuntain kaihoisassa -yksinäisyydessä koti-ikävän kalvaessa, väikkyi Anjan lapsekas kuva -hänen mielessään, ja kirjeet syntyivät kuin itsestään. Hän oli -ostanut koreita paperiarkkeja, joissa oli yläkulmassa värillinen -ruusu tai kyyhkynen kirje nokassa tai muuta somaa. Anjalle hän oli -lähettänyt samanlaisia, kuoret mukana, joihin oli kirjoitettu osoite -valmiiksi. - -Kiihkeän uteliaana hän aina odotti Anjan kirjeitä. Ensimmäisessä -niistä Anja kirjoitti: - - Rakas Uuras. - - Lähestymme sinua näillä riveillä ja tietää annamme, että sepän - emäntä ja mestari voivat hyvin ja että sinua niin kaipaamme. - Mestari on nostanut kaikki sinun työaseesi tuvan parhaimmalle - seinälle ja silittelee niitä, kun ei luule kenenkään huomaavan. - Emäntä on laittanut uutta kangasta, sai sen juuri reivatuksi, - ja siitä tulee sinulle oikein täysvillaista vaatteiksi. Äiti - ja minäkin saimme kehrätä lankoja, ja niiden piti sitten olla - niin ohuita, niin ohuita. Kyllä sepän emännällä vaan on ikävä. - Ja kun sinä niin äkisti lähdit. Sinä olet nyt sitten nähnyt - Helsingin eikä minulla ole sinulle enää mitään kerrottavaa. Mene - sinä tähtitornin mäelle, siellä olen usein leikkinyt niissä - vallikuopissa, ja sinne olen leikannut nimeni "Anja" yhteen - penkkiin. Me voimme täällä hyvin ja sitä samaa Herran lahjaa - toivotamme sinulle. - - Anja. - -Näitä lapsellisia kirjeitä Uuras säilytti povessaan lukeakseen -niitä yksinäisinä sunnuntainaan, kun käveli Tähtitorninmäellä, -josta oli tullut hänen lempipaikkansa. Itse hän kirjoitti joka -sunnuntai ja mitä useampia kirjeitä hän kyhäsi, sitä pitempiä -niistä venyi ja vähitellen hän kertoi Anjalle kotioloistaan, jotka -nyt niin kultaisina ja rakkaina muistuivat mieleen. Näin hän kesti -vastenmielisen asunnon ja inhottavien kumppanien tukalaa rasitusta, -eläen itse aivan toisessa maailmassa. - -Kotikylän sunnuntainvietto Keinumäellä tuli elävästi mieleen, ja kynä -piirsi: - --- -- Voit uskoa, että ikävöin kylän keinulle, jonne niin usein -karkasin äidiltä jo pienenä nallikkana. Olihan se niin lähellä, ja -meille kuului melu ja laulu sieltä aivan puhtaasti. Ensi aikoina -äiti haki minut sieltä visusti kotiin, ankarasti toruen ja tapansa -mukaan tiuskuen, mutta sitten hän hyvitti voileivällä ja kertoi -isälle, kunnes he yhdessä katsoivat minuun hymyillen, niin että -tunsin tehneeni jotakin oikein miehekästä kiikulla käydessäni. Yhä -useammin karkasin sinne, kohta kun kuulin sieltä ääniä, laulua, -naurua ja hanurin säveliä. Suurempien avulla kiipesin keskilaudalle -ja sain istua isojen tyttöjen sylissä, jotka naureskellen mainitsivat -minua koreaksi pojakseen, lellitellen ja kiusoitellen, jos sattui -olemaan suuria poikia heittämässä. Ymmärsin hyvin, että tytöt olivat -olevinaan, työnsin ylpeästi säpien pois heidän kätensä ja tarrasin -kiinni keskitankoon käsin ja molemmin polvin, jalat niin lujasti -laudassa kuin pieni painoni suinkin salli. Siinä seisoin jyskivin -sydämin ja tunsin tuskallista hipaisua rinnassani joka kerta, kun -kiikku heilahti korkealle ja akselin yläpuolelta sain väläykseltä -nähdä laajan alan peltoja, jokiniittyjä, kumpuja ja suuren Tuorakan -kylän joen toisella puolella. Se nousu oli minusta hirmuista, se -hämmensi tajuntani ja riipaisi pois maan lähettyviltä jonnekin -epämääräiseen, mutta samalla se tuotti erinomaista riemua, niin että -siinä tangossa seisominen muuttui oikein himoksi enkä välittänyt -kiellosta tai vaatimuksista luopua paikastani. - -Samanlaista on tämä täälläoloni. Ikävää ja harmia, nälkää ja -siivottomuutta saan kärsiä ja työtä tehdä niin paljon kuin vain -ruumis kestää, mutta heittää en huoli sittenkään. Minä en vielä ole -päässyt keskitangolle, niinkuin kotona keinussa, mutta minun täytyy -sinne päästä. Minun keskitankoni täällä on muurattava seinä, joka -törröttää huimaavan korkeana ja josta näkee kauas. -- -- - -Eräänä päivänä Uuras pantiin toisten kanssa ketjussa tiiliä purkamaan -korkeilta pinoilta. Ylimmäinen mies heitti tiilen, joka oli lennossa -kiinni otettava ja heitettävä seuraavalle. - -Eräs miehistä nyrjäytti käsivartensa, ollen sitten työkyvyttömänä -useita viikkoja, toiselta meni peukalo sijoiltaan, mutta Uuraalla -oli hyvä onni. Hän kesti terveenä kaksi viikkoa ja sai yhtä huonoa -palkkaa kuin tiilenkannossa. Mutta huomattuaan toisille maksetun -samasta työstä enemmän hän valitti. - --- Miksette pyytänyt enempää? Kuka tässä kellekään rupee rahojaan -kauppaamaan? -- sanoi työnjohtaja. - -Uuras otti oppia ja sai palkkansa ylenemään. - -Se muurari, jolle hän oli tiiliä kantanut, oli vanha ja hyvänlainen -mies, ja kun Uuras puoliväkisin tuppautui käyttämään hänen aseitaan -ja liittämään tiiliä seinään, salli hän hymyillen "pojan reistailla". -Ja kun reistailija joudutti tiilenkantoaan päästäkseen yhä useammin -muuraamaan, huomasi sen vihdoin itse rakennusmestari ja nähdessään -pojan kelpo otteet antoi hänelle oman nurkan. - -Nyt oli työ toista ja palkka parempi. Hän muutti pahanhajuisesta -kellarikerroksesta kolmen maalaripahaisen seurasta yksinäiseen -kamariin. Tosin se oli pimeän pihan perällä, mutta kuivassa, vanhassa -puutalossa, ja ruokamummokseen hän valitsi oikein siistin eukon. - -Teatterissakin hän alkoi käydä joka sunnuntai ja meni muutamien -kauppa-apulaisten kanssa tanssikouluun. Hänessä oli nyt herännyt maku -kaupungin elämään. Kaasuvalo ja musiikki toisinaan esplanaadilla -oli sentään toista kuin pikku öljylamput ja hanurinrenkutus siellä -kotona, vaikka hän ensi aluksi oli niitä ikävöinyt ihan tuskallisesti -ja monet kerrat ollut vähällä heittää tiilenkannon sikseen ja lähteä -kotiin. - -Rahoja hän säästi, varsinkin sitten, kun oli saanut kokoon -ensimmäisen satasen, mutta pian hän taas kävi maltittomaksi. Säästöjä -karttui liian hitaasti. Silloin hän kuuli, että Hankoniemessä oli -erinomaista kivityötä valtion satamarakennuksilla, ja sinne hän aikoi -yrittää. Hänen mielensä paloi rakennuskouluun, mutta kuulusteltuaan -hän sai tietää, että sen koulun käynti kyllä nielisi pari tuhatta. - -Hän koetti pitää huolta siitä, etteivät entiset tiedot unohtuisi, ja -luki paljon, mitä vain sattui käsiinsä saamaan. Yksinäinen kamari oli -siinä suhteessa verraton apu, sillä päästyään eroon juopottelevista -huonetovereistaan, jotka enimmäkseen karkoittivat Uuraan kaduille, -hän huomasi nyt aikansa riittävän ja voimiensa karttuneen -moninkertaisiksi. - -Päätettyään lähteä Helsingistä hän meni työnjohtajalta pyytämään -todistusta työtaidostaan. - --- Mitä hittoa te sillä teette? -- tiuskaisi työnjohtaja. - --- Itse tiedän, -- sanoi Uuras. - --- En minä sellaista anna kellekään, enempää teille kuin muillekaan. - --- On antaminen! -- kovisti Uuras katsoen tuimasti hintelään mieheen -ja astui aivan likelle. - --- Ettehän vain rupea hävyttömäksi? - --- Kyllä, ellei todistus ilman lähde ja vielä päälliseksi hyvä. - -Mies kokoili papereitaan aikoen poistua, mutta se oli jo liikaa -Uuraan kärsivällisyydelle. Hän kiskaisi miehen kauluksesta takaisin -tuolille ja painoi kynän käteen: - --- Nyt sinä, senkin mäyrä, kirjoitat! -- huusi hän hampaittensa -välistä. - -Mies näki parhaaksi taipua ja sohaisi todistuksen, jonka Uuras itse -saneli. - --- Kiitoksia paljon ja hyvästi. Ette minua enää näe näillä mailla, -- -sanoi hän erotessaan päällysmiehestään, joka oli niin monet markat -nipistänyt nuoren, kokemattoman pojan palkasta. - -Laitettuaan tavaransa matkakuntoon hän kirjoitti kotiin: - --- -- Älkää hämmästykö, vaikken tästä lähin kirjoittaisi niin usein -kuin ennen. Alkaa nimittäin uusi kamppailu toisella seudulla. Lähden -Hankoniemeen kivenhakkuuseen. Täällä on työansio mielestäni liian -hidasta. -- -- - -Ja Uuras lähti, sai kyllä mieleistään työtä ja joutui hyville -ansioille, kun suoritti yhdessä toisten kanssa pikku urakoita. -Mutta hikisenä raataessaan syksyn kylmien tuulten mereltä päin -raivotessa hän ei tullut ottaneeksi lukuun, mitä ihmisruumis voi -kestää. Tulisessa kiihkossaan saada tuhannet kokoon, joita tiesi -tarvitsevansa päästäkseen teollisuuskoulun rakennusosastolle, hän -hakkasi kiviä usein äärimmilleen uupuneena ja palasi koleina iltoina -vasta pimeän tultua ruokailemaan ja lepäämään. Hänen voimansa -hupenivat, ja lääkäri totesi hänessä vilutaudin. - --- Ei minulla ole aikaa sairastaa! -- vastasi nuorukainen. - --- Kai te sitten joudatte kuolemaan! -- sanoi lääkäri. - -Eikä siinä kysytty Uuraan tahtoa, vaan tauti pakotti vuoteeseen. -Hänen täytyi kirjoittaa kotiin, ja äiti tuli häntä noutamaan. Näin -oli kyllä muurari valmis, mutta suuri lupaus ruveta rakentajaksi sai -väistyä vilutaudin tieltä. - - - - -VI. - - -Isällä ja äidillä oli mieli apeana pojan sairaudesta, mutta kun oli -huomattu hänen muutaman viikon kuluttua jo tuntuvasti tointuneen, -kuten lääkäri olikin ennustanut -- sisämaan ilman vaikutuksesta ---, alkoi heidän toivonsa elpyä. Sepän emännän mielestä ei terveys -kuitenkaan palannut kyllin pian, ja siksi hänkin tahtoi käyttää -vastikään kuulemaansa hyvää parannuskeinoa. - -Äidin kutoessa uutta pukukangasta makasi Uuras sängyssä kangaspuiden -takana väliin keskipäivälläkin, kun puistatukset tulivat. Silloin -äiti aina oli onneton, ja pojan täristys teki hänet tuskasta melkein -sairaaksi, vaikka Uuras yhä vakuutteli: - --- Ei se mitään tee, minä olen kohta ihan terve. - --- Ei se mene, ei se mene! -- valitti äiti. - --- Sinun pitää tulla saunaan, -- sanoi hän illemmalla hyvin -salaperäisenä. - -Uuras oli vuoteessa vaatteet yllä, ja Anja istui sängyn jalkopäässä -lukien hänelle sanomalehteä. - --- Voinhan tuota tullakin, -- myönsi Uuras. - -Hän oli tullut aivan kesyksi sairautensa aikana ja totteli äitiään -ja varsinkin Anjaa, jonka läsnäoloa hän oli alkanut pitää hyvin -tärkeänä. Tämän seikan äiti oli jo aikoja huomannut, sillä hänen -vaihtamansa kääreet eivät tuntuneet päänsäryssä auttavan, mutta -kun Anja istui sängyn vieressä jutellen tai lukien, oli poika -tyytyväinen, ja puistatuskin tuli harvemmin. Äiti huokasi syvään ja -mukaantui siihen, kunhan ainokaisen vain olisi jollakin tavalla hyvä -olla. - -Mutta tänään hänellä oli tiedossaan varma keino, millä vilutaudista -päästiin. Hän vain kiirehti saunan lämmittämistä viedäkseen Uuraan -sinne, varasi parveen kuumaa ja kylmää vettä, varsinkin kylmää. - -Kun Uuras oli vihtonut ja tullut alas kuumasta löylystä, joka -pyörrytti häntä, ja istunut lattialle jakkaralle huuhtoakseen pois -parven nokea, kiipesi äiti vikkelästi parveen ottaen sangollisen -kaivokylmää vettä mukaansa ja paiskasi sen sieltä äkkiä poikansa -niskaan. - -Parkaisten kamalasta säikähdyksestä Uuras keikahti pitkälleen -lattialle ja alkoi siitä toinnuttuaan käyttää voimasanoja. Äiti sai -kuulla kunniansa. - -Anja oli jäänyt tupaan Henriikan kanssa laittamaan kaikki -juhlakuntoon. Kangas oli leikattu poikki ja kangaspuut korjattu -muualle. Tupa oli aivan kuin uusi, valkoiset puoliverhot akkunissa, -mattoja lattialla ja suuri takkatuli räiskymässä. Uuraan lepovuode, -missä hän päivällä loikoi tuvassa ollakseen muiden seurassa, oli -peitetty sinikirjavalla vaatteella, jonka Henriika juuri oli -ommellut. Koko talo tuoksui katajalle, vastapannun oluen vierteelle, -uunijuustolle ja kaikelle kodikkaalle ja lämpöiselle. Henriikan -nisut kellersivät pöydällä, ja Anja järjesteli kuppeja oikein -tarjottimelle, jolla oli valkoinen liina. - --- Mikäs päästäjäinen nyt on? -- kysyi mestari tultuaan nokisena -pajasta mennäkseen hänkin saunaan. - --- Noo, kun minä olen kuullut, että vilutauti paranee, jos sairaan -oikein äkkiä ensin säikyttää ja sitten taas pian saa hyvälle -tuulelle, -- selitti Henriika innoissaan suuret haaleat silmät -levällään. - --- Jopas... millä ihmeellä se säikytys...? - --- Hys, nyt ne tulevat, -- varoitti Anja. - -Hän oli pukenut ylleen kaikkein somimman, punertavan -puolivillaisensa, jossa oli musta reunus kaulantiessä ja helmassa. -Pöydälle hän oli juuri laskenut käsistään uunista nostetut herkut. -Punoittavana ja touhuissaan hän kiirehti ottamaan Uuraan pyhävaatteet -tarjotakseen ne saunasta tulevalle. - -Uuras palasi kylvystä alusvaatteissaan ja paljain jaloin, rinta -avoinna ja tukka sekaisin ja märkänä, silmät vielä kuopallaan ja -kasvot laihoina, mutta suu tuimasti mutussa ja mieli kuohuksissa. - --- Akkojen juonia...! -- mutisi hän. - --- Tässä on housusi, -- ehätti Anja. - --- Vie hemmettiin! -- tiuskaisi toinen. - --- Pitäähän sun vetää ne jalkaasi. Ja takki, pistä käsi tuosta -- -- -kas nyt, kun et löydä reikää -- -- tuonne. Ja malta, niin harjaan -tukkasi. Ei noin, vaan istu, en minä muuten ulotu, tuohon pöydän -päähän. - -Anja komensi, ja Uuras taipui lamaantuneena ja murjottaen. - --- Etkö sinä mitään huomaa? -- kysyi Anja. - --- Mitä minun nyt taas pitäisi huomata? -- tokaisi Uuras. - --- Katso pöydälle. - --- Mitä, tuoko kangas? - --- Niinpä niin, se vain kangas. - --- Mitä siitä? - --- Katso! - -Uuras suvaitsi ojentaa kättään, ottaa pakan syliinsä, katsoa ja -hypistellä. - --- Olemme valmistaneet sitä koko talven. Eikö se ole kuin parasta -herrain verkaa, pehmeätä, melkein mustaa, hiukan lampaanharmaita -juovia pitkin ja poikin? Eikö ole? Kun menet rakennusmestarin -kouluun, on se yhtä hienoa kuin muidenkin herrojen, -- puhui Anja -hehkuvin poskin, silmäin loistaessa. - --- Sinähän olet merkillisesti oppinut puhumaan, -- sanoi Uuras -katsellen enemmän kukoistavaa tyttöä edessään kuin kehuttua kangasta. --- En ole sinulta vielä koskaan kuullut noin monta sanaa yhteen -mittaan. - -Anja hämmentyi, silitteli kangasta, jonka Uuras oli jälleen laskenut -penkille viereensä, ja pysyi vaiti. - -He olivat nyt kahdenkesken tuvassa; vanhemmat olivat menneet saunaan. - --- Pane kengät jalkaasi, -- sanoi Anja lopulta. -- Muuten saat taas -sen väristyksen. - -Uuras totteli. - --- Luuletko sinä, että minä pian paranen? -- virkkoi Uuras. - --- Luulen. - --- Ja sitten -- -- -- - --- Sitten kai sinä taas lähdet. - --- Tahtoisitko sinä, että lähtisin? - --- Sitähän sinä kuitenkin aina ajattelet, ja minä toivon sinulle niin -paljon -- -- - -Uuras taivutti itseään hiukan sivulle ja vilkaisi Anjan kasvoihin. -Heidän nauravat silmänsä tapasivat toisensa, ja unohtaen kaiken muun -Anja tarttui nuorukaisen käteen ja huudahti: - --- Nyt sinä paranet, naamasi oikein loistaa ja kätesi on kuiva, ei -yhtään hikeä! - -Äänessä oli sellainen riemu, että Uuraskin unohti äskeisen -suuttumuksensa ja sanoi: - --- Se äidin taika, näinköhän se auttaa? - --- Auttaa se, saat nähdä. Mutta nyt minä unohdin -- kahvi kiehuu -kamarin uunissa. Ei suinkaan siellä ole tippaakaan jäljellä koko -pannussa. - -Hän nouti kiireesti pannun pöydälle. - --- Täällä kotona on sentään hyvä olla, -- sanoi Uuras, -- kun sinä -olet täällä. - --- Mitä minusta, sinuahan me kaikki ajattelemme. - --- Ja minä ajattelen sinua. Kun pääsen rakennusmestariksi, niin... - --- Niin, mitä sitten? -- kysyi Anja kaataen Uuraalle kahvia. - --- Enpäs sano, sen saat sitten nähdä! Mutta hän tavoitti Anjan kättä -ja likisti sitä niin kovasti, että tyttö lensi tuskasta punaiseksi ja -riipaisi itsensä irti. - --- Sellaiset pihdit! -- huusi hän työntäen syrjään vaaleata -suortuvaa, joka oli irtaantunut hänen otsalleen, ja samalla iski -vaaleiden ripsien alta salama siniharmaista silmistä, joiden -säihkystä Uuras hätkähti ja sanoi ujosti: - --- Sinä olet oikein hyvä tyttö, Anja. Minä pidän sinusta. - --- Ja minä sinusta, mutta eihän sillä väliä ole, eikös? - --- Ei! -- sanoi Uuras myöntääkseen mitä tahansa, sillä hänestä oli -äkkiä tullut aivan saamaton. - --- Kahvi jäähtyy, -- sanoi Anja, mutta Uuras ei kuullut. - --- Menetkö sinä Impolan häihin? -- kysyi hän. - --- Entä sinä...? - --- Jos sinä olet morsiustyttö; niin minua on pyydetty sulhaspojaksi. - --- Onhan minua pyydetty. - --- Ethän lupaa toiselle? - --- Kuinka minä, jos sinä...! - -Vanha seinäkello löi hitaasti helähdellen, ja hiljaisuudessa sen -sointu väreili huoneessa kauan, ikäänkuin säestäen nuorten sydänten -sykintää. Hetken suloisuus raukaisi toipuvan nuorukaisen voimia -lumoavalla mahdilla, johon hän hymyillen alistui, ja tyttö näki -ajatuksissaan hänet seisomassa Lepolan tuvassa sulhaspoikana ja -itsensä morsiustyttönä valkoisessa tyllihameessa, kummallakin kukka -rinnassa. Tämä näky kajastui viehkeässä hymyssä, hennoilla poskilla -ja silmien kirkkaassa kiillossa. Nuorukaisen katse jäi kumartuneen -pään vaaleata hiuspaljoutta tähyilemään, mutta ajatus lensi kauas -tulevaisuuteen tavoittaen sitä väläyksittäin ja vain silmänräpäyksen -siitä, jolloin hän saisi sanoa Anjalle... - -Samassa vanhukset tulivat saunasta, ja todellisuus hälvensi haaveet. - --- No, näinkös se vilu hellittää? -- kysyi isä. - --- Vähemmälläkin, -- hymähti Uuras tuntien suloista uupumusta. - -Parin viikon kuluttua oli Lepolan häät, joihin Uuras oli teettänyt -uuden pukunsa ja saanut pariksensa Anjan. Hän olisi ollut mielestään -onnellinen, mutta eräs kaupunkilainen häävieras hakkaili Anjaa -kiihkeästi saaden kaikki kylän pojat kuohuksiin. Vieras nuorukainen -oli hyvä tanssija, johti nuorten leikkejä ja piti suurta melua ollen -aina keskilattialla ja vetäen Anjaa mukaansa. - -Tanssin lomassa laulatti Tohu kuoroaan, ja siinä oli Anjalla kaunis -soolo esitettävänä. Hän seisoi opettajan vaatimuksesta hiukan -erillään toisista valkeassa tyllihameessaan, vihreä kukka rinnassa ja -tukassa. Ujona aloittaen, mutta pian unohtaen kaikki ympärillään hän -lauloi niin, että kaikki ihastuivat. - -Uuraan oli vaikea pysyä paikoillaan tuvan nurkassa, mistä hänen sopi -tähystellä, kuinka kaupunkilainen tavantakaa iski Anjaan pyyteleviä -katseita. Mutta kun sitten pian alkoivat nuorten leikit, kuiskasi hän -jotakin kylän poikien korvaan. Yhteisestä sopimuksesta syntyi nyt -poikien piiri, joka merkillisen nokkelasti pidätti kaupunkilaista -selän takana nurkassa, kunnes juoni selvisi koko hääväelle ja -alettiin vieraalle nauraa. Kaikki kylän pojat tajusivat pyhän -velvollisuutensa olevan suojata sitä salaista sopimusta, että Uuras -ja Anja kuuluivat yhteen. - -Häät kestivät kolme päivää, ja sitten nuoret saattoivat Lepolan -tyttären toiseen kylään uuteen kotiinsa. Pitojen humu, leikit -ja ahkera yhdessäolo, haikea ero lapsuudentoverista, jota tytöt -itkivät vuoroin nauraen ja toisiaan syleillen, vei heidät kaikki -hyvin lähelle toisiansa. Poikien kaikki kujeilut ja temput olivat -pohjaltaan vain lemmenleikkiä, ja kun he kukin istuivat rekeensä oman -morsiustyttönsä rinnalle, soivat kulkuset: - - Häitä, häitä, häitä vain, - kun jo oman kullan sain! - -Mutta Uuras oli vaipunut omaan jurouteensa. - --- Oletko sinä uudestaan sairas? -- kysyi Anja. - --- Ehkä sinä sitä toivotkin! -- murahti Uuras. - -Anja katsoi häneen suurin, avoimin silmin. Viisitoistavuotiaasta -tytöstä oli parin kolmen päivän kuluessa kehittynyt nainen. -Hän ymmärsi varsin hyvin Uuraan jurouden syyn ja oli tuntenut -kaupunkilaisen pistävät silmäykset, mutta sulkeutunut itseensä kuin -kukka suojuslehtiinsä estääkseen polttavia säteitä liian aikaisin -pääsemästä sisimpäänsä. - --- Älä ole pahoillasi, Uuras, -- sanoi hän pujottaen kätensä toverin -käteen. - --- Nyt sinä olet kuin lammas, -- jupisi nuorukainen vieläkin yrmeänä. --- Et vain jaksanut olla tanssimatta sen tiskinnuolijan kanssa! - --- Uuras, äiti sanoi, että pitää tanssia kaikkien kanssa, kun kerran -on tyttö! - --- Niin, te hameväki olette raukkoja! -- ivasi Uuras, mutta tunsi -vihansa kuitenkin jo lauhtuvan. - -Hän piti kiinni Anjan kädestä, joka arasti pyrki irtaantumaan, ja -hevosen nykäistessä vinhaan vauhtiin alamäessä hän kiristi ohjia -toisella kädellään ja lisäsi: - --- Sinä olet nyt minun tyttöni, Anja, muista se! - --- Muistan! -- sanoi Anja vakavasti. Kumpikaan ei enempää puhunut, -mutta Uuras ihmetteli vain, miksi hänen teki mieli laulaa, ja kun ei -osannut, alkoi hän viheltää, niin että metsä kaikui, ja pian Anja -säesti häntä laulaen. Sävel oli tuttu, ja reestä rekeen tarttui -lauluninto, kunnes koko hääsaattue laulaen ajoi metsän halki nuorikon -uuteen kotiin. - - - - -VII. - - -Oli jo päästy joulunpyhien loppupuolelle, ja Lehvin seppä kulki yhä -paistinajossa näkemättä selvää päivää. Kotona sepän emäntä kävi -akkunasta akkunaan itkettynein silmin ja raskain askelin. - -Uuras lueskeli pitkät pyhät huoneessaan ja kuljeskeli iltaisin -kylällä milloin iltahuveissa, milloin muuten jossakin toisten mukana -hanuria soitellen. - -Eräänä iltana hän tullessaan kotiin kuuli jo pajan eteen kovaa melua -tuvasta ja juoksi sinne kiireimmiten. Keskellä lattiaa seisoi äiti -kädet ojennettuina isää kohti valmiina estämään häntä iskemästä -tuolilla, joka oli juopuneen kädessä. Liiallisesta valvomisesta ja -pitkällisestä juopottelusta sairaana mies raivosi lyöden palasiksi -kaikki, mitä käsiin sattui, kuitenkin vaistomaisesti varoen -satuttamasta vaimoaan. Samassa tuokiossa, kun Uuras astui sisään, -syöksyi hän käsiksi isäänsä kiskaisten tuolin hänen kädestään. Mutta -siitä seppä raivostui silmittömäksi poikaansa vastaan, tarttui häntä -hartioihin ja tempoi hurjasti saadakseen hänet nurin. Hätääntyneenä -ja aivan typertyneenä säikähdyksestä riensi äiti pelastamaan Uurasta, -joka oli vähällä lyyhistyä, ja sai hänet kiskaistuksi mukaansa -ulos ovesta pihalle ja alkoi keskellä yötä vetää häntä kädestä -Tupalaan päin, vaikka olikin ilman kenkiä, vain sukat jalassa, ja -paitahihasillaan. - -Uuras riisui heti takkinsa -- palttoota hänellä ei ollut -- ja kietoi -sen äitinsä ympärille, mutta äiti esteli ja vaati häntä ottamaan sen -takaisin ylleen. - --- Tulet uudestaan sairaaksi, -- sanoi hän. - --- Entä äiti sitten? - --- Minäkö, ei minuun tauti tartu. Kova elämä on minut niin karaissut, --- ja hän harppasi edellä lumista tietä sukkasillaan niin nopeasti, -että Uuraalla oli täysi työ häntä seuratessaan. - -Siinä ei monta sanaa vaihdettu. Kummankin rintaa ahdisti se, mitä -juuri oli tapahtunut, eivätkä sanat riittäneet heidän tuskaansa -purkamaan. - -Tupalaan päästyä koputti Ulla-emäntä akkunaan, ja Henriika ilmestyi -kohta ovelle. Nähtyään yön hämyssä saapujat hän avasi lukitsemattoman -ovensa ja vieraat hiipivät sisään. - --- Älä herätä Anjaa! -- kuiskasi Ulla-emäntä. -- Isä kotona on -humalassa ja tarvitsee rauhaa, kai sinä annat meidän olla täällä -yösydämen? -- puhui hän hiljaa. - --- Voi, voi, hyvin, hyvinhän se sopii. Emäntä käy tänne sänkyyn minun -kanssani, ja Uuraalle kohennan jotakin tuohon sohvarämälle. Kas noin --- ei ole hätää. Vai on mestari ryypyssä -- niin, sattuuhan sitä. - -Seuraavana aamuna vieraat kiittivät emäntäänsä ja voivat kotiin -lähtiessään olla varmat siitä, ettei kylässä kukaan saisi kuulla -tapahtumasta, sillä Henriikan he tiesivät osaavan pysyä vaiti. Ja -kotona oli jälleen rauha: mestari nukkui syvässä unessa omassa -vuoteessaan ja heräsi vasta myöhään iltapäivällä. - -Nyt vieri monta päivää hitaasti ja raskaasti kuin pilvenmöhkäleet -painostavassa tyyneydessä. Ei vaihdettu sanaa, ei näkynyt hymyä. -Kaikki kolme välttivät katsomasta toisiaan silmiin, pysytellen -työntouhussa kukin. - -Sattui sitten, että Ulla-emäntä tapansa mukaan aikoi vetää -seinäkellon painoja ylös, mutta jo ensi nykäisyllä toinen ketju -katkesi. Uuras otti kellon seinältä, purki sen ja ryhtyi laittamaan -vanhuuttaan kuluneiden ketjujen sijaan kokonaan uudet. Hänen -ollessaan kellon kimpussa osui isä, joka oli enimmäkseen yksin -takonut pajassa, vaikka pakkanen oli kiihtynyt ihan purevaksi, -astumaan tupaan, otti irralliset ketjut käteensä ja sanoi entiseen -leikilliseen tapaansa, ikäänkuin ei olisi ollut mitään kahnausta: - --- Nämä ketjut minä laitoin kelloon siihen aikaan, kun sinä vasta -tulit maailmaan. Näkyvät jo kuluneen pilalle. Saa nähdä, tuleeko -sinun laittamistasi paremmat. Ja niinkuin tuo kello, niin tässä -elämäkin täytyy, piru vie, vetää uuteen ja parempaan käyntiin. - -Ulla-emäntä oli siivilöinyt maitoa kylmän kamarin ovella ja heitti -nyt nuoret kuusenoksat siivilästä pois kohottaen perin moittivan -katseen mieheensä, joka ikäänkuin sen painosta lyyhistyi penkille -Uuraan viereen. Poika katsoi isäänsä ja hymähti, kun ukon kasvoilla -oli sellainen surkean naurattava ilme ja silmissä paha veitikka, joka -tahtoi mutta ei uskaltanut vapaasti nauraa, ei liikkua, ei puhua eikä -syödäkään. - -Kun äiti oli poistunut, sanoi isä pojalleen: - --- Paista minulle vähän silavaa, vatsani vonkuu tyhjyyttään, kun -äitisi on antanut minun paastota monta vuorokautta. - -Uuras meni leikkaamaan kylmästä kamarista lihaa ja paistoi -hiilihehkulla pannussa, mutta kun mestari istui pöytään aikoen käydä -ateriaan käsiksi, ennätti emäntä tuiskuna sisään ja otti lihan pois, -jättäen vain suolasilakkaa, perunoita ja leipää ukolleen nälän -sammuttamiseksi. - -Isä ja poika katsoivat toisiinsa ja nyökkäsivät. - --- Puehan yllesi! -- sanoi isä ja hymyili. - -Uuras veti päällysnutun arkitakkinsa päälle, ja isä teki samoin. -Äiti oli esituvassa, kun he molemmat poistuivat. Vasta tiellä sanoi -mestari: - --- Voimmehan ottaa hevosen ja lähteä kirkolle saakka. Siellä -tarjotaan tänään eräs rakennusurakka ja nyt sinäkin saisit käydä -siihen kiinni. - -Uuras tunsi jotakin uutta ja valoista rinnassaan. - --- Mikä rakennus se on? - --- Sellaista vaan pappilan ulkorakennusten kengitystä se on. Kuuluu -olevan kivityötä navetan kivijalkaan. Ja kun sinä kerran... - --- Lepolasta saa hevosen! -- sanoi Uuras äkkiä muuttuen kiihkeäksi. - -Nyt vasta hän tunsi olevansa täysin terve, ja jotakin raskasta solui -pois hartioilta. Isä, äiti, kylä, uusi työ, taivas ja luminen tie -olivat jälleen vanhoja tuttuja. - -Lehvin sepän ja hänen poikansa urakkatarjous oli pitäjälle edullisin -ja luotettavin, ja niin he sen saivat. He palasivat kotiin toisena -päivänä hyvällä tuulella ja istuivat pöytään, johon äiti kantoi -parhaita herkkujaan. - -Pilvi oli väistynyt, aurinko paistoi ja sitä kesti kevääseen saakka. - - - - -VIII. - - -Seurakunta oli jo asettunut paikoilleen, mutta urkuri ei vielä -soittanut, eivätkä kirkonmenot vielä alkaneet vähään aikaan. - --- Näätkös tuota rakoa katossa? -- kysyi eräs isäntä toiselta. - --- Kai, kai, -- nyökkäsi toinen. - --- Siitä sataa sisään. - --- Kai, kai. - --- Alttarin kohdalla tornissa on suurempi rako. - --- Kai, kai, -- nyökkäsi toinen. - --- Sieltä sataa Kristukseen! - --- Oo, peijakas! -- innostui mies. - --- Tulee kalliiksi seurakunnalle. -- Toinen nyökkäsi. -- Kuuluu -olevan paha laittaa. - --- Ja paha sikseenkin jättää, -- jaksoi harvasanainen toveri lisätä. - --- No, se Lehvin seppämestarin poika... - --- Niin, se niin Uuras... - --- Kuuluu olevan koko peijakas. - --- Poikanen se vielä on. - --- Äläpäs, johan se on kuin täys mies. - --- Oletkos nähnyt? - --- No, joka päivä pappilan töissä. Niin että sille se työ sopii. - --- Kai, kai, -- tyytyi naapuri vastaamaan. Kun pappilan navetta oli -"kengitetty", pantu uusia kiviä kivijalkaan sen korkeutta lisäämään -ja otettu pois alimmaiset, mädät hirsirivit, annettiin kirkon katon -korjaus tällä kertaa Uuraalle omiin nimiin oikein kontrahdin mukaan -kahdesta tuhannesta markasta, sillä katto oli jyrkkä ja osittain paha -korjata, varsinkin torni, jonka ympärille täytyi rakentaa telineet ja -johon entisen pärekaton sijaan oli tehtävä uudenaikainen pellistä. - --- Jopas jotakin, -- vohki Lehvin seppä pojalleen, -- kun tekivät -sinusta rakennusmestarin omin lupinsa ilman koulua! - --- Semmoisen työn nyt tekee kuka tahansa, -- sanoi Uuras näyttäen -olevansa rauhallinen, vaikka isä hyvin huomasi, että pojalla oli -jotakin erikoista mielessä. - -Navetan työn hän kokonaan jätti isän viimeisteltäväksi apumiesten -kanssa ja hankiskeli itselleen aineita ja työkaluja kirkon kattoa -varten. Heillä oli vuokrattuna asunto kirkonkylässä, ja äiti -kävi joka viikko tuomassa heille ruokaa ja huolehtimassa muusta -mukavuudesta. - -Oli ihmeen ihania kevätpäiviä. Lumi suli ihan silmin nähden -kinoksista räytyen hataraksi huokoiseksi kuoreksi, ja eräänä kauniina -aamuna se häipyi näkymättömiin. Vain siellä täällä rauhaisilla -vainioilla näki kaistaleen valkoista. Joki paisui valtavaksi -niityille, ja järvetön seutu oli kuin mikäkin "vesimaan puoli", -niinkuin kyläläiset sanoivat, ja ruuhilla kuljettiin kokemassa -kalanpyydyksiä kirkonkylän äärimmäisten mökkien edustoilta. Näin -vesirikasta kevättä ei oltu nähty miesmuistiin. - -Sitä mukaa kuin navetan työt valmistuivat, peri Lehvin seppä -saatavansa urakasta, ja nyt hänelle tuli herrain päivät. - --- Sekös tässä aina nirkun narkun, -- sanoi hän ukoille, jotka olivat -työssä mukana. -- Nyt mennään ostamaan konjakkia! - -Viinan myynti oli rajoitettu, ja vain anniskelut saivat jakaa -ryypyttäin. Sen sijaan myötiin konjakkia kaupoissa aivan yleisesti. -Kaikki tiesivät, että se konjakki oli värjättyä viinaa, ja sitä -juotiin turvallisesti hyvin tietäen, kuinka se tehosi. - --- Se poika, peijakas, on nyt kiinni omissa hommissaan, tulkaa pois -vaan, -- sanoi mestari. - -Miehet hiukan arkailivat. - --- Kun se Uuras on niin visu, ettei se veilaa mistään kohtaa, ja jos -se sattuisi suuttumaan, kun näin kesken työtä...! -- esteli vanha -kivimies. - --- Mitä vielä, kyllä minä sen pojan tiedän. Varmuuden vuoksi mestari -kuitenkin siirsi juomingit myöhemmäksi iltapäivään, ja silloin he -ottivat pullot mukaansa häviten kivimiehen syrjäiseen mökkiin kylän -laitaan. - -Siellä Lehvin seppä pääsi hyvään ryypyn alkuun, ja sitten hän hummasi -viikon aikaa yhtä mittaa eikä asuntoonsa tullut. Kylä kajahteli -juopuneiden melusta ja rallatuksista. Vähän väliä karttui niiden luku -jonkun uuden liittyessä rattoisaan seuraan, ja Lehvin sepän kukkaro -oli kyllin tukeva hankkimaan ilolientä niillekin, joilla ei itsellään -sattunut mukana olemaan. - --- Pappilan navetan kengitys pitää kunnialla kruunattaman ja -konjakilla pikarit täytettämän, kippis! -- puhui seppä. -- Se poika -peijasi puolellensa suuremman osan -- kippis! -- omaani nyt juon --- kippis! Se onkin sitten sellainen poika, ettei kymmenen kylän -tienoilla toista -- kippis! -- Ja kun minä juon, niin juon minä -ilosta, eikä surulla ole minuun mitään sanomista, kippis! - -Ja koska maalliset surut olivat koko urakkajoukolta tykkänään -haihtuneet, oli meluava riemu äänekkäämpää kuin pappilan karjan möly, -kun sitä koetteeksi päästettiin navetasta jaloittelemaan. - -Uuras vain ei näyttänyt mitään huomaavan. Aamusta varhain hänet -nähtiin kirkon kattoa purkamassa, niin että lahonneet päreet olivat -jo röykkiöinä alhaalla räystäiden kohdalla, ja työaseiden lyönnit -paukahtelivat kuulakkaassa kevätilmassa moninkertaisin kaiuin. Itse -hän vihelteli riemuisia säveliä liikkuen varmana ja vapaana jyrkällä -katolla, aivan kuin painolaki ei olisi koskenut häntä niinkuin -muitakin kuolevaisia. Hajasäärin, toinen jalka aina toista ylempänä -ja polvi koukussa katolla hän oli iskeytynyt paikkaansa kuin kotka -vuoren lohkareeseen pysytellen lautojen välissä syvennyksissä ja -vuoroin takoi peltikattoa, vuoroin toisaalta päreitä purki. - -Samoin kuin ennen pikkulasten koulussa ajomiehet ja tiellä kulkijat -pysähtyivät katsomaan lasten jännittävää leikkiä, samoin nyt -kyläläiset ja vieraatkin jäivät ihaillen tähyilemään nuorukaisen -leikiltä tuntuvaa vakavaa työtä, jota ei kukaan katsojista olisi -luullut voivansa tuolla tapaa suorittaa. - -Väliin nuori mies pysähtyi, antoi pihtien ja vasaroiden vaipua, -lepäsi rennosti nojaten kaltevaan kattoon, korko iskettynä tukeen, -ja silmäili allansa leviävää lakeutta. Niin pitkälle kuin silmä -kantoi, aukeni nähtäväksi jokilaaksoa tulvan peittämänä, väreilevässä -ja välkkyvässä vedessä uivia latoja, pensaita, puita, tukkeja, -ruuhia, aitoja. Siellä täällä katkaisi tulvan pieni mäentöyräs, -jolle aina kohosi ihmisasunto, kunnes maa nousi kylää kohti kuperana -ja voitokkaana, kantaen upeita taloja ja laajoja viljavainioita. -Paisunut joki ulottui kimaltelevana kylän rinteille kuin koristeet -nuoren tytön uumalta pyöreätä povea kohti. - -Keväinen ahava puri nuorukaisen ihon tummaksi, ja aurinko haalisti -hänen tuimaa katsettaan, joka nyt siristettynä alati mittaili ja -suunnitteli ollen valpas ja kireä, silmänräpäystäkään lyömättä -herransa etuja laimin. Täällä korkeudessa, taivaan ja maan välillä, -paisui rinta vain harvoin vapaasti hengittämään, eivätkä jäsenet -päässeet lepoa nauttimaan. Ei, siellä oli kamppailu toista kuin maan -pinnalla. Tahtoa tarvitsi avuksensa joka jäsen, joka nivel ja lihas, -ja tahtoa ohjasi äly, näkö ja kuulo. Miehentahto kiristi ruumista -joka hetki nostaessa ja laskiessa raskaita aseita. Työ sujui keveästi -ja ripeästi, ja säännöllisten vasaranlyöntien kajahtelu kertoi -katselijalle sen olevan kuin hilpeätä leikkiä. Ja tässä leikissä tuli -nuorukaisesta isku iskulta mies. - -Uuras ei vielä ollut tornin kattoa aloittanut, kun hänen äitinsä -taaskin tuli eväitä ja puhtaita vaatteita tuomaan. Hänen huolehtiva -silmänsä keksi heti pojan äärimmäisen uupumuksen, sillä raskas työ -kirkon katolla olisi kysynyt jäntevänkin miehen karaistuja voimia ja -Uuras oli vasta kahdeksantoista vanha nuorukainen. Hänen kuumeinen -kiireensä kaikui jokaisesta iskusta: pian, pian! Miksi hän kiirehti -ja mikä oli se voima, joka häntä ajoi uupuneenakin ponnistelemaan? - -Äiti vaati häntä lepäämään käyttäen kaiken puhekykynsä ja tarmonsa -saadakseen poikansa taipumaan. Heidän välillään alkoi kamppailu, -kuten pojan pikku lasna ollessa. Äiti pääsi nytkin voitolle -suostuttaen Uuraan vahvistamaan itseään virkistävillä kylvyillä ja -hieromisella, mikä paransikin liiaksi rasittuneet lihakset. - -Aivan kuin uutena miehenä hän taas nousi kirkontorniin jyrkkiä -portaita ja suunnitteli, kuinka vähimmällä vaivalla voisi korjata -tornin pienen katon. Telineitä hän ei missään tapauksessa tahtonut -pystyttää. Noustuansa tornin kiertoportaita melkein perille -saakka hän keksi räystään alla luukut ja suunnitteli heti, minne -löisi tueksensa ulkonevia lankkuja, köyttäisi itsensä varmuudeksi -kiinni tornin huippuun ja kattaisi tuon pienen pinta-alan aivan -turvallisesti. Nämä toimenpiteet olivat yksinkertaisia, vaikka -työnantajat eivät sitä tajunneet, sillä kenenkään vanhemman henkilön -rohkeus ei olisi huimaavassa korkeudessa ilman ympäröivää tukea ja -vain jalkanojan varassa voinut kestää koetusta. Mutta nuorukainen -hymyili ja vihelteli tuntien jälleen samaa kiihoittavaa hipaisua -rintansa alla kuin pienenä poikapahaisena Lehvin kiikussa. - -Hän vasaroi nyt sen kirkon ristitornia, joka lasna oli täyttänyt -hänen sydämensä hartaalla ihailulla. Ristin kultaus kimalteli -auringossa, kun Uuras, murrettuaan katon sisäpuolelta, kiipesi sitä -kaulaamaan ja kiinnitti siihen varmuusköytensä. - --- Risti, tule siis minunkin tuekseni! -- jupisi hän hymyillen, mutta -nuorukaisen kunnioittava hartaus täällä taivaan ja maan välillä -kohdistui siihen kuin elävään olentoon, josta hänen kohtalonsa -mahdollisesti riippuisi. Hän järkytti sitä, mutta huomasi sen -tukevaksi. - -Viikko ja toinenkin oli jo vierähtynyt ja Lehvin seppä ennättänyt -ilosta sanoa "kippis" monen veikon kanssa antaakseen pappilan -navetan urakkarahojen luistaa, kun hän eräänä aamuna ihan raittiina -ja selvänä astuskeli pitkin maantietä, joka kirkon kohdalla teki -äkkikäänteen. Siinä hän nosti katseensa kuullessaan katolta pellin -heläjämistä ja näki -- poikansa ilmassa huimaavan korkealla -torninhuipun kyljessä. - -Ukko lyyhistyi maahan ja voihki siinä hetkisen tunnustellen -sääriään ja komennellen pettäviä polviaan, kunnes uskoi silmiänsä -uskallettuaan uudestaan katsahtaa poikaansa kohti. - --- Senkin naakka! -- mutisi hän yhä varmempana siitä, ettei sieltä -korkeudesta muuta tipahtanut kuin lahonneita päreitä, ja riensi -kortteeriin, jossa Ulla-emännälle valitti: - --- Kun vatsani tuli niin kipeäksi siitä pojan peijakkaasta! - --- Jokos, vai eikös konjakista? - --- Älä nyt vihoittele, Ullasein, minulla on ollut niin juukelin -lystiä. Se rakennusmestarin ammatti, näätkös, menee miehelle päähän! - --- Eikös vatsaan se mene? - --- Niin, kun sattuu saamaan sellaista, että menee, mutta nyt minun -pitäisi mennä järveen, ellet sinä minua vanhaa miestä armahda ja pese. - --- Ettes häpee vieraissa ihmisissä juoda ja rallata! - --- Vai juomisesta -- -- vai! Pojasta se vatsankipu tuli, pojasta! - --- Voi sinuas, voi! - --- Mene -- me -- mene itse katsomaan, siellä se kelluu taivaan ja -maan välillä! - --- Niinkuin en minä sitä olisi nähnyt, mutta kun en ole konjakkeja -juonut, niin pysyn jaloillani. - --- Pysy, pysy, sinä pyhä vaimo. Eiköhän sentään sinun jumalisuuttasi -lueta minullekin ansioksi, kun viimeinen tuomio tulee? - --- Aijai, kuinka ihmisen pitääkin juljeta olla paatunut! - --- Vaikka olen niin pehmeä ja joka paikka niin hellänä ja polttavana, -ettei kiirastulessa syntisillä kuumempaa ole -- -- - --- Ethän vaan itke? - --- I-i-itken! -- hytki ukko naurun ja itkun välillä pidellen -housujansa ja kömpi penkille pitkäkseen. - -Emännän sydän heltyi, ja hyvin hän hoiteli ukkoaan. - --- Ei sinua enää mikään kuitenkaan paranna, vanha raato! -- torui hän -kylvettäessään. -- On sinulle kova tai hyvä, se on aina yks'kaikki. -Anna kun hieron ne kinttusi suoriksi! - -Ja hyvinpä Lehvin seppä tämän jälkeen tarvitsikin terveitä sääriä ja -käsivarsia, sillä työtä oli kotona karttunut ylettömästi sillaikaa, -kun hän oli kirkonkylässä hummannut. - -Kun Uuras sai urakkansa valmiiksi ja tuhannet käteensä, pisti hän ne -kasvonilmettä muuttamatta povitaskuunsa ja hoputti isää kotiin. - --- No, kai sinä nyt puhut Anjalle pari koreeta sanaa ja korotat -esitupaamme ja sitten rakennat sen perään vaikka kaksi kamaria. - --- Olkaa vaiti siitä asiasta! -- tiuskaisi Uuras. -- No, no, voinhan -olla vaitikin, -- myönsi isä, ja hiljaisina he kolmisin ajoivat -kotiin. - -Mutta Uuras oli aivan muuttunut. Hän ei antanut itselleen eikä -muille yön eikä päivän rauhaa, ajoi työstä työhön ja keksi yhä uutta -ja uutta rahan pantiksi. Pajan ahjossa piti olla ainainen kohu, ja -puutöitäkin hän ahersi, muurasi kylässä uunejakin isänsä kanssa. - -Tytöt, hanurit, huvit ja Anjakin jäivät aivan unhotuksiin. - --- Kyllä tuohon poikaan siellä kirkontornissa on mennyt -- -- - --- No, mikähän häneen nyt siellä olisi mennyt? -- sanoi Ulla-emäntä. - --- He, mikäs muu kuin -- piru! - -Ulla-emäntä katsoi ukkoonsa säikähtyneenä. Hän ei ollut varma, vaikka -vielä olisi niin käynytkin, eikä siis väittänyt vastaan. - - - - -IX. - - --- Niin on nyt kesä kuin kuumeisen uni! -- sanoi Uuras eräänä -sunnuntai-iltana Anjalle. - -He olivat sattumalta yhtyneet Tupalan lähellä ja ensin ääneti -käveltyään salavihkaa ja arasti katsoneet toisiinsa, kunnes ihana -kesäpäivä vaimensi epäilevän jälleennäkemisen jännityksen ja kumpikin -huojennuksesta henkäisten kääntyi iloiseksi. - --- Ethän sinä paljon kesästä piittaa, -- sanoi Anja. - --- Aina sen verran, että omiksi tarpeiksi riittää. Nämä sunnuntait -käyvät niin hiivatin pitkiksi, kun ei tiedä, mihin kätensä käyttäisi, -aina ovat tiellä. - --- Annas tänne! -- sanoi Anja veitikkamaisesti. - --- Tuossa on, jos mielesi tekee! - -Samassa Anja räpytti sormillaan Uuraan sormien alla, näppäsi äkkiä -kädelle ja uudisti samaa temppua sanoen: -- Kili, kili, kassis! -- -kunnes Uuras vuorostaan tarttui Anjan käsiin likistäen niin, että -tyttö tuskasta huusi. - --- Ei ole hyvä karhua vitsalla ärsyttää, -- sanoi Anja viimein -taivuttaessaan yksitellen Uuraan sormia kädestään eroon. - --- Ole kiltisti vain, muistathan talvellisen lupauksesi olla minun -tyttöni. - --- Muistatko sinä sen? -- kuiskasi Anja punastuen. - --- Kun on aikaa -- -- nyt minulla on aikaa. - --- Sanovat, että olet tullut häijyksi. - --- Vai sanovat. Entä sinä? - --- En ole kanssasi puhunut. - --- Sinä olet vielä lapsi! - --- Kuusitoista, enkä enempää lapsi, kuin sinäkään. - --- Mistä tiedät, mikä minä olen? - --- Minä vaan en ole mikään lapsi väitti Anja. - -Uuras katsoi häneen. Anja oli kasvanut, käynyt pyöreäksi, kaula oli -pehmeä, niin että teki mieli purra, ja leuka niin merkillisen soma -ja huulet punaiset ja silmät -- -- Hiljalleen uskalsi nuori mies -nostaa katseensa silmiin, kerran vain, ja niiden viiva veisti hänen -sydäntänsä, ja sanattomina he hetken astuivat lähetysten pidätellen -hengitystään estääkseen toisiaan kuulemasta rajuja sydämenlyöntejä. - -Käsi löysi käden, ja ote oli luja ja kuuma. Kesäinen hehku oli -uuvuttavan suloinen, perhosten polulla liidellessä, kukkien jaloissa -taipuessa, ja nuorukaisen käsivarsi kietoi neidon ensi syleilyyn, -huumaavaan unhotukseen... - --- Nyt olemme toistemme tyttö ja poika, -- sanoi Anja heleästi kuin -uutena ihmisenä. - -Vähä vähältä sai sydämenriemu heidät valtoihinsa, ja nyt seurasi -suloisia viikkoja, lemmenvaloja ja lemmenlauluja heidän kahden -kesken, niinkuin he luulivat, mutta kaikki sen tiesivät ja kaikille -se näkyi. Nuorukaisen kasvojen loiste siitä puhui, neitosen silmien -hehku ja huulien puna siitä kieli. Kahden kelpo lapsen lemmenliitosta -ja onnesta, joka kaikille kyläläisille oli tuttua ja rakasta kuin -omien lasten kohtalo, puhuttiin kaikkialla, iloittiin ja paljon -toivottiin. - -Uuras eli vain, ei ajatellut, ei mitään suunnitellut, unelmoi kuin -tointuva sairas suloisessa levossa -- muutamia viikkoja syksypuoleen, --- kunnes sai kirjeen siltä rakennusmestarilta, joka kerran oli -pannut hänet muuraamaan. Hän oli sattumalta saanut tietää, mitä Uuras -oli kirkonkylässä toimittanut, ja tahtoi nyt saada hänestä itselleen -työnjohtajan. - -Uuras ei kauaa miettinyt. Hän laittoi itsensä heti matkaan -epäröimättä enempää kuin ensimmäistä kertaa maailmalle mennessään. -Koti jäi, Anja samoin, tulevaisuus viittasi salaperäisenä kuin -jännittävä seikkailu. Uuras lähti -- ei, hän ei vain lähtenyt, vaan -rientämällä riensi. Junakaan ei kyllin nopeasti edennyt, päivä ei -yöstä uudeksi kyllin äkkiä vaihtunut eikä uusi työ siihen käsiksi -päästyä antanut kylliksi tarmontakaista tointa. Hän tahtoi jotakin -enempää, paljon vaikeampaa. Kun sitten teollisuuskoulu syksymmällä -alkoi, pyrki hän sinne, sillä nyt hänellä oli tarvittavat tuhannet. - -Hän pääsi kouluun ja saavutti heti ensimmäisenä lukuvuonna -opettajansa, erään arkkitehdin, suosion ja teki hänelle loma-aikoina -lukujensa ohella piirustustöitä. - -Näin hän vietti pääkaupungissa neljä vuotta ahertaen lakkaamatta -opinnoissa ja rakennusalaan kuuluvissa töissä. Kotonaan hän kävi vain -suurina juhlina ja viipyi silloin aina vain päivän tai jonkun tunnin. -Hän oli nyt joutunut aivan toiseen maailmaan, ja koti alkoi jäädä yhä -taemmaksi. Päivä oli siellä pitkä kuin kokonainen viikko kaupungissa. -Vanhempien hellyys häntä liikutti, mutta samalla se hymyilytti kuin -lasten leikki. Hän tahtoi nyt suojella, olla heille tukena, ja kun -he eivät sitä tarvinneet, jäi hän pois, ei tullut niin usein eikä -lopulta ollenkaan. - -Anjalle hän aluksi kirjoitti, mutta koulun monet tehtävät ja ansiotyö -veivät ajan ja ajatukset niin tyyten, ettei kirjeisiin juuri jäänyt -aikaa. - --- -- Tahdon kirjoittaa sydämen pakosta, kun kirjoitan, -- oli hän -sanonut Anjalle, -- en velvollisuudesta enkä kiireessä. -- -- - -Sydämen pakko tuli yhä harvemmin, ja aikaa uupui aina. - -Anjan kirjeet saapuivat hänelle aina säännöllisesti, missä -ikinä hän olikin, ja ne olivat nyt ainoana siteenä entisyyden -ja nykyisyyden välillä, joskus houkutellen siihen vanhaan, ja -sitten taas ylimielisen hymähdyksen syrjäyttäminä, unhotukseen -jääden, mutta aina kuitenkin lämmittäen. Anjalla oli välitön -lapsen tapa kertoa heidän elämästään, joka aina pysyi samana ja -siis elävästi muistutti lapsuutta. Uuraan kyynel saattoi vierähtää -ruusukoristeisen postiarkin sivulle, mutta samassa hän jo heitti -kirjeen salalaatikkoon, josta se ei sen koommin tullut esille. Oli -niin paljon muuta tärkeämpää, ei ollut sellaiseen aikaa. - - - - -X. - - -Uuras oli saanut kutsun erääseen maaseutukaupunkiin johtamaan -kaupungintalon rakentamista. Hän oli nyt jo täysi-ikäinen, päässyt -täyteen miehenmittaan ja kehittynyt niin ulkomuodoltaan kuin -henkisestikin. Isän varma ryhti ja tiukka katse, käyrä nenä ja kapeat -kasvot uusiintuivat pojassa. Äidiltään hän oli perinyt hartaan -antaumuksen kaikkeen, mihin ryhtyi, ja kiihkeän, ehkä liiankin jyrkän -päättäväisyyden, jolla iski tahtonsa läpi silloinkin, kun se ei ollut -viisasta. - -Paitsi kaupungintalon rakentamista hän hankki pian itselleen useampia -yksityistöitä joutuen siten tekemisiin kaupunkilaisten kanssa -varsinkin liikemiespiireissä. - -Pienen pirteän kaupungin liike-elämä oli viimeisinä vuosina alkanut -edistyä huimaavaa vauhtia, ja sinne oli perustettu useita tehtaita. -Toimeliaan, pääkaupunkilaisen nuoren miehen ilmestyminen oli -monessa suhteessa tervetullut, ja Uuras joutui pian seuraelämän -pyörteeseen. Peliseurat, joihin hän liiketuttaviensa kautta ensin -tuli osalliseksi, eivät häntä erittäin viehättäneet, mutta kerran -kutsuttuna koteihin hän tutustui naisiinkin, ja niin olivat ovet -auenneet hänelle vähän joka puolella. Hänen nuoruutensa ja hyvä -ulkomuotonsa oli paras suositus siinä piirissä, missä "harrastettiin" -sekä yleisen hyvän että myöskin yksityisen huvin vuoksi, ja jonkun -ajan kuluttua hän oli hyvinkin koteutunut kaupungin seuraelämään. - -Yhteisenä harrastuksena oli vapaaehtoinen palokunta, ja sen hyväksi -pidettiin iltamia ja tehtiin rekiretkiä ja huvimatkoja. Sen -soittokunta oli kaupungin lempilapsi ja ilonlähde, jonka torvien -törähdyksistä heränneinä kukin kohdaltaan sunnuntaiaamuina riensi -torille katselemaan palokunnan valkomekkoisten harjoittelua. Tulen -valtava mahti oli se aihe, josta kaupungin kaunopuheiset miehet usean -kerran vuodessa saivat kehittää puhelahjaansa suurissa juhlissa, -samalla kuin nuorilla naisilla ja herroilla muusta ohjelmasta -huolehtiessaan oli erinomainen tilaisuus tutustua toisiinsa, ihastua -ja mennä naimisiinkin palokunnan kauniin lipun suojassa. - -Rouva Leena Heerman oli nuori leski ja tällä kertaa kaiken -seuraelämän keskus kaupungissa. Hänen tapanaan oli sanoa: -- -Palokunta on minun palveluskuntani, -- ja siinä hän oli ihan oikeassa. - -Kun Leena-rouva omassa kauniissa puutalossaan vanhaa puistoa -vastapäätä sattui lausumaan toivomuksen: -- Olisi taas hauska saada -ihmiset pyörimään, -- kuuntelivat hänen palvelevaiset nuoret herransa -ja naisensa tätä suloista sanomaa herkin korvin, ja moni innokas -huudahdus säesti häntä. - --- Niin, milloin, miten ja missä? -- Eikä siinä sitten enää -perääntyminenkään auttanut. - -Leena-rouva kiusoitteli heitä istuen pianon ääreen ja soittaen -repäisevän valssin, samalla kuin nyökkäsi taakseen kehoitukseksi -pojille kiertämään kokoon salin lattialta sohvamaton ja pyörittämään -tyttöjä. Ja sitä kehoitusta ehdottomasti noudatettiinkin vakavan -hartaasti. Nuori rouva tiesi siten vain kiihoittavansa alttiin -"ritarikuntansa ja hovineitojensa" tanssihalua, jota sitten sopi -tyydyttää "Mospelissa". Siellä oli suuri tanssisali, jossa palokunnan -torvet oikein ihanasti hivelivät tanssivien korvia ja jalka luisti -ihan väkisin lattialla. - -Kaupunkiin oli takavuosina ilmestynyt eräs Moesböhl niminen -muukalaisrouva ravintolan emännäksi ja sitten vuosien kuluessa -rakennuttanut tilavan talon, josta tuli kaupungin julkisen elämän -keskus, ja hänen kuoltuaan kaupunki lunasti sen palokunnan taloksi. -Mutta aina sillä vain oli vanha nimensä "Mospeli". - -Leena-rouva oli tällä paikkakunnalla syntynyt ja kasvanut, ollen -aina ensimmäinen kotona ja kaupungissa. Hänen isänsä vanhin kartano, -Onttola, oli kaupungin laidassa, mutta sen maat oli vuosien kuluessa -myyty kaupungille tai vuokrattu tonttimaiksi, niin että tälle -tilalle, joka ei ollut suuri ennestäänkään, oli jäänyt melkein -vain puutarhaviljelystä, jota Leenan mies Heerman oli kiihkeästi -harrastanut. - -Heerman oli aikoinaan ollut onnellinen ylioppilas ja vuosikymmenen -viihtynyt rakkaaksi käyneessä pääkaupungissa nauttien nuoruudesta ja -ylioppilaselämästä, kunnes pieni harmaus korvallisella ja tyhjyys -kukkarossa, -- kun isän kuoltua rahalähetykset loppuivat -- pakotti -ajattelemaan tulevaisuutta. Ja koska luvut olivat kaiken muun touhun -ohella jääneet rempalleen, täytyi turvautua jollekin käytännölliselle -alalle. - -Sattuma suosii iloisia veikkoja ja Heermanin se toi Leenan kotiin. -Kauniit laulut, kesäillat, tanssiaiset ja Heermanin ritarillinen -seurustelu voitti pian nuoren neitosen sydämen, ja hemmoiteltu, -itsevaltias, oikullinen ja kaunis Onttolan neiti vietti häänsä -kymmentä vuotta vanhemman miehen kanssa Kotkan kartanossa, joka -silloin oli jo jonkun aikaa kuulunut Leenan isälle. - -He ottivat asunnokseen isän kaupunkitalon, jossa oli oma vanha -puutarha; vastapäätä oli puisto toisella puolella katua. He elivät -huolettomina, niinkuin Heermanin tapa aina oli ollut. Leenasta se -oli aivan luonnollista. Kaikkihan oli olemassa vain häntä varten. -Onttolan väki ja Kotkan kartanon alustalaiset ahersivat hänen -onnekseen kumartaen, hymyillen ja siunaillen neitiään kuin onnen -heijastusta, joka asusti päärakennuksessa, tuli ja meni vaunuissaan, -leikki vertaistensa kanssa ja katosi kauniin ilman mukana. Joulu- ja -juhannusjuhlat toivat häneltä väelle tervehdyksen, ja vain mieluisat -asiat liittyivät tähän päiväpaisteiseen keijukaiseen, joksi häntä -sillä taholla kuviteltiin. - -Heerman jatkoi pääkaupunkilais-elämäänsä pikkukaupungissa ja -havaitsi sen sitäkin mukavammaksi. Ainoa haitta oli vain se, että -Leenan isä antaessaan nuorille kaupunkitalon asuttavaksi oli myös -antanut määrärahat elettäviksi. Jatkaakseen tulojaan, jotta ne -riittäisivät mukavaan elämään, Heerman keksi ruveta harjoittamaan -puutarhaviljelystä Onttolassa. Appi kiroili ja hymyili, sillä työ -tehtiin hänen kustannuksellaan, mutta tulot peri Heerman hyvin -tarkasti. - -Kuusi vuotta kestettyään tämä avioliitto päättyi Heermanin kuolemaan. -Niinä vuosina oli Leenasta kasvanut ajatteleva nainen. Hänen -ritarillinen sulhasensa oli ollut kovakourainen ja äreä aviomies, -rakastanut pulloa ja vieraita naisia luonnollisena oikeutenaan, ja -kun Leena vetäytyi isänsä turviin pysytellen hänestä erossa minkä -voi, uhkasi Heerman poliisilla. Ellei kuolema olisi tullut väliin, -olisi Leena-rouvan aurinkoinen olemus voinut muuttua kovinkin -synkäksi. - -Leena lopetti valssin ja kääntyi äkkiä ympäri tuolilla. Parit -pysähtyivät, ja tytöt ja pojat ryhmittyivät salissa. - --- Niin; milloin, miten ja missä? -- kysyttiin taas kiihkeästi. - --- Kesä on jo lopun puolella ja meidän pitää taas aikoinaan poistua -tästä ihanasta valtakunnasta, -- puhui muuan nuorukainen, jonka -kasvot loistivat onnesta ja elämänilosta. -- Leena, sinähän annat -sanan palokunnan päällikölle, että ensi sunnuntaina taas tanssitaan! - --- Niinkuin viime lauantaina ja sitä ennen sunnuntaina ja sitä ennen -viikolla. - --- Leena kulta, älä kiellä, tahdothan sinäkin, tahdothan! -- -rukoilivat tytöt. - --- No, jos sanoisin, olkoon menneeksi ensi sunnuntaina, -- sanoi -Leena teeskennellen vastahakoisuutta, vaikka itse asiassa halusi -kiihkeästi. - --- No, lapset, tahdotteko vielä masurkkaa vai Amerikan polkkaa? - --- Amerikan polkkaa! -- huudettiin, ja joku hyräili: - - Amerikan polkan tahtia, - ei sitä kaikki taidakaan, - joka ei sitä taidakaan, - eipä sitä naidakaan! - -Nuoret pyörivät lattialla, ja vanhan rakennuksen akkunat -helähtelivät. Leena soitti tahdikkaasti, mutta lopetti äkkiä kovalla -lyönnillä kuin päättääkseen päivän ilot. - --- Mikko, sinä saat viedä sanan kauppias Hillille, että sunnuntaina... - -Mikko oli Leenan pikkuserkku, kotoisin pääkaupungista, mutta vietti -aina kesänsä Onttolassa ja oli Leenan uskollisena hovipoikana. - -Tytöt ja muut pojat olivat paikkakunnan pikkukauppiaitten, -talonomistajien ja virkailijoiden nuorta väkeä, joka usein kerääntyi -Leena-rouvan kotiin aina tietäen olevansa tervetullut. - --- Tiedätkö, kuinka vanha Leena Heerman on? -- kysyi eräs neitonen -toveriltaan heidän astuessaan kadulla kotimatkalla Leenan luota. - --- Hän ei koskaan sano sitä oikein tarkoin, kujeilee ja nauraa joka -kerta, kun viettää suuria syntymäpäiviään, tiedäthän, -- puhui toinen. - --- Kolmenkymmenen hän ainakin on! -- päätti toinen. - --- Niin kauhean vanha! -- huudahti toinen silmät pyöreinä. - --- Kuinka sinä olet hassu, silloinhan sitä vasta on ihminen. Etkö ole -huomannut, kuinka Hillin Artturi on silmittömästi rakastunut Leenaan? - -Toveri painoi käden suulleen hillitäkseen nauruaan. - --- Artturiko? Ilmankos hän puhuu aina niin syvämietteisestä ettei -ymmärrä kymmenettä osaa. - --- Niin, me olemme hänestä vain pikku tyttöjä. Leena on ainoa nainen. - --- Entä Leena? Hänen mielestään me olemme kaikki lapsia, -- jatkoi -toinen tyttö. -- Ja niin kai se asia onkin. - --- Leena ei välitä vanhemmista herroista. Etkö ole huomannut, kuinka -hän ivailee pormestari Forsia! - --- Pormestari onkin aina sen näköinen kuin olisi saanut kalanruodon -hampaittensa väliin. Kun hän vahingossa hymyilee, vetää hän ohuet -huulensa vikkelästi jälleen muttuun, aivan kuin suussa pistäisi. - -Tytöt nauroivat, mutta äkkiä he tuuppasivat toisiaan kylkeen. -Kadun toisella puolella astui heidän kohdallaan Uuras ja tervehti -kohteliaasti nostamalla hattuaan. - --- Se uusi rakennusmestari, näetkös kuinka hän on olevinaan sorea ja -miehekäs. Ei, mutta tiedätkös, minä olen tehnyt suuren keksinnön! - --- Että Leena on ihastunut -- -- - --- Mistä sinä sen tiedät? - --- Joka toinen ihminen luulee joka toinen viikko, että Leena on -ihastunut milloin mihinkin miehenpuoleen tässä kaupungissa tai -jossakin muualla. - --- Ei tämä nyt ole sellaista luuloa, minä tiedän, olen nähnyt! - --- Mitä, sano, sano pian nyt, minun pitää joutua kotiin. - --- Hillillä viime keskiviikkona, kun käskettiin illalliselle -ja herrat tulivat pelihuoneesta, ei Leena tahtonut itse ottaa -pöydästä ruokaa, vaan istui tyhjän lautasensa ääressä sivupöydässä. -Rakennusmestari Uuras seisoi aivan lähellä, ja Leena sanoi hänelle: --- "Oliko hyvä pelionni?" -- "Kohtalainen", sanoi herra Uuras ja -huomasi samalla tyhjän lautasen. Ei minunkaan lautasellani mitään -ollut, mutta siihen hän ei katsonutkaan. -- "Mitä saan tuoda teille?" -kysyi herra Uuras ottaen lautasen. -- "Mitä hyväksi näette, jotakin -herkullista, minulla ei ole nälkä", sanoi Leena hymyillen sillä -tavalla, että minä ymmärsin olevani liikaa, siirryin toisen pöydän -ääreen, ja mitäs luulet, herra Uuras asettui lautasineen paikalleni, -ja sitten he kuiskailivat, hymyilivät ja olivat kuin hyvin vanhat -tutut, niin että minä olen ihan varma... - --- Tulet kai huomenillalla Leenan iltakutsuihin? Jos on jotakin perää -siinä, mitä nyt sanot, tulee herra Uuras sinne varmasti. Hän kuuluu -tanssivan oikein hyvin. - -Tytöt erosivat, ja Uuras oli aikoja sitten hävinnyt heidän -näköpiiristään. - -Kun Uuras saapui rouva Heermanin iltakemuihin, tervehtivät häntä -joka puolella iloiset äänet ja silmää hivelevä näky avautui pitkässä -huonerivissä. Naisten pukujen vaaleita värejä, verhostimia, -ilta-auringon hohdetta, kasvien vihreyttä, kukkien runsautta, -kristallikruunuja, maljakoita, koristettuja lamppuja ja hohtavan -valkoisia pöytäliinoja. - -Kaikki tämä oli hänelle uutta ja lumoavaa, josta hän nyt ensi kertaa -elämässään sai nauttia. - --- Tervetullut, herra Uuras. Emme kai tarvitse monellekaan esittää, -olettehan jo tunnettu meidän pienessä yhteiskunnassamme. - -Uuras olisi tahtonut jäädä herrojen huoneeseen, joka oli lähinnä -eteisestä, tuntien noloa ujoutta, mutta emäntä ei jättänyt häntä. - --- Ei, herra Uuras, teille en myönnä oikeutta jäädä tupakoimaan, kuka -sitten tulisi meidän naisten puolelle? - -Uuraan oli siis astuttava emännän rinnalla huoneesta huoneeseen. -Leena ylpeili uudesta vieraastaan, jolla niin nuorena oli -tarmokkaissa piirteissään käskevä ilme, kun vielä lisäksi huhu tiesi, -että hän oli erittäin kyvykäs alallaan. - -Muuan nuori kirjanoppinut pääkaupungista korjasi silmälasejaan ja -sanoi ivaillen: - --- Leena-rouvalla on omituinen maku. Seminaristi tai -teollisuuskoululainen, hyi hemmetti sellaista puolisivistystä. Mies -on tietysti täysi raakalainen. - --- Kuulehan, suomea, Leena puhuu herra Uuraan kanssa suomea, -- -ihmetteli eräs vanhempi rouva. - --- Ja aivan puhtaasti, -- lisäsi hänen miehensä, suomenkielen lehtori -kaupungin lyseossa. -- Se on ilahuttava merkki, ja suotavaa olisi, -että kaikissa sivistyneissä kodeissa... - --- Herra Uuras, lehtori... -- esitteli Leena keskeyttäen hänen -lauseensa. - --- Puhuimme juuri suomenkielen käyttämisestä, -- sanoi lehtori. - --- Niin, se vanha ruotsinkielen hapatus istuu täällä lujassa, mutta -nyt olette saanut liittolaisen, herra lehtori, -- sanoi Leena -viitaten Uuraaseen. - --- Hyvin tervetullut, -- sanoi lehtori ravistaen Uuraan kättä. - --- Parasta on puhua suomea, kun ei ruotsia osaa, -- myönsi Uuras. - -Lehtori ja Uuras siirtyivät jonkin kummallisen vetovoiman -vaikutuksesta herrojen puolelle, ja kohta otettiin esille kunnan -polttavin kysymys, joka koski esikaupunkia. Keskustelussa oltiin -hyvin halukkaita kuulemaan, mitä Uuras, suuren rakennustyön johtaja, -arveli ehdotetusta kaupungin laajentamisesta. - -Hän oli heti kaupunkiin tultuaan ja kurjat hökkelit nähtyään aseman -ja kosken välillä ryhtynyt itsekseen suunnittelemaan sille kohtaa -uusia leveitä liikekatuja ja rakennuksia, suoden mielikuvitukselleen -vapaan vallan. - --- Kaupungin pitäisi viipymättä ostaa koko ala, kaikki maa kosken -toisella puolella asemalle asti. Vaikka se nyt tuntuu olevan -syrjässä, muuttuu asia piankin toiseksi, kun liikkeen täytyy -vastaisuudessa siirtyä sille puolelle, -- selitti Uuras. - --- Täytyy siirtyä, miksi niin? Liike on tällä puolella ja saa pysyä! --- sanoi vanha kauppaneuvos, jolla oli taloja. - --- Suokaa anteeksi, mutta yhteinen ja teidänkin etunne vetää toiseen -suuntaan. Tällä puolella tulee kaupungin levenemiselle este; -täällähän on vastassa kallioita, jotka liittyvät ihanaan puistoon. -Kosken toisella puolella on kurjia taudinpesiä, jotka ihmisyyden -nimessä täytyy raivata pois terveen ja työteliään elämän tieltä. -Kauniin ja vuolaan kosken varrella voi ainoan täkäläisen tehtaan -lisäksi hyvin suunnitella kaupungin myllyn ja sähkölaitoksen. On -vedettävä suora ja laaja pääkatu asematalolta sillalle ja sen kadun -varrelle nostettava liike- ja asuntopalatseja. Pitää myös istuttaa -puita, ja kosken ranta on kivitettävä ja äyräät kaunistettava. -Kuvittelen vielä enemmänkin. Pienelle saarelle, joka on kuin luonnon -oikusta heitetty virran matalikkoon, on rakennettava teatteri -kreikkalaiseen tyyliin. Sen valkoiset pilarit ja suoraviivaiset -piirteet hohtaisivat satumaisen kauniina kuvastuen kimaltelevaan -veteen kuutamossa taikka tulevaisuuden sähkövalossa. - -Uuraan ääni soi vielä huoneessa yleisen hiljaisuuden vallitessa, kun -Leena, joka oli kauan aikaa ollut saapuvilla, sanoi: - --- Te sanotte sen niin luonnollisesti ja kaikki tuntuu nyt olevan -aivan itsestään selvää ja yksinkertaista, mikä vielä äsken oli -hämärää ja mahdotonta. - -Illallispöydässä kävi ajatusten vaihto yhä vilkkaammaksi ja syntyi -kuuma sanakiista Uuraan rohkeista suunnitelmista. Lopuksi Leena-rouva -sai taas sanan vuoron: - --- Hyvät herrat ja kaupungin isät, laittakaa meille vesijohto! Sitä -minä naisena kaipaan kaikkein enimmän, ja sitten joskus valoisassa -tulevaisuudessa, kun minä jo olen vanha muori, voimme saada tännekin -salaperäistä ja satumaista sähkövaloa. - --- Eihän sitä ihmettä vielä ole Suomessa nähtykään, -- sanoi vanha -kauppaneuvos. - --- Kyllä, Helsingissä vedetään johtoja, eikä muutaman vuoden päästä -kaasua tarvita muualla kuin keittiöissä. - --- No, no, herra Uuras, älkää tehkö minusta muoria liian aikaisin! --- nauroi Leena, ollen parhaimmalla tuulella saadessaan kiistellä -herrojen kanssa oikeista asioista, jotka häntä enimmän viehättivät. - --- Silloinhan vasta kaikki nuoriksi tulevat, sanoi lehtorin rouva. -- -Se kuuluu olevan niin merkillistä valoa, että kaikki rypyt ihmisen -kasvoissa tasoittuvat ja silmät kirkastuvat. - --- Ja synnitkin pois huuhtoutuvat! -- ivasi pormestari Fors, joka oli -ollut myrkyllisellä tuulella koko illan. - -Vieraat nauroivat ulkonaisesti ja sisällisesti lämminneinä, sillä -runsas ateria, vahva olut ja ruokaryypyt olivat lisänneet kuumuutta. - -Vanhempi väki poistui illallisen jälkeen vähitellen, ja Leena pääsi -vapaammin seurustelemaan kenen kanssa tahtoi nuorten tanssiessa. - --- Olen kauan aikonut kysyä teidän neuvoanne eräässä asiassa, -- -sanoi hän Uuraalle pyytäen häntä istumaan miesvainajansa entiseen -huoneeseen, joka oli jäänyt tyhjäksi. -- Minulla on eräitä -suunnitelmia. Ohhoh, olen oikein uupunut, ja täällä on niin kuuma, -kukkien tuoksusta ja viinistä on pääni aivan pyörällä. - -Hän avasi akkunan, josta virtasi viileätä yöilmaa, viittasi Uurasta -istumaan nojatuoliin ja laskeutui itse jakkaralle kirjoituspöydän -eteen. - -Leena-rouva oli kukoistava ja raikas kuin nuori koivu senaikuisessa -muodinmukaisessa puvussaan. Tiukka ja pitkä liivi kätki pyöreän -vartalon jättäen vapaaksi valkoisen kauniskaarisen niskan, jolle -kellertävän tukan pehmeät, taitavasti käherretyt kiharat valuivat. -Leuan alla rinnalla säteili hennossa ketjussa kaulakoriste, jonka -helmet elivät omistajansa alituisesti liikkuessa. Nauravat silmät, -liikkuva suu, ehkä myöskin itsetietoinen varmuus viehättivät Uurasta. -Hänen istuessaan valahti laajapoimuinen hame pienille silkkikengille. - -Uurasta ihmetytti se, että tämä kaikkien ihailema rikas nainen, jota -pidettiin ylpeänä ja oikullisena, näin mutkattomasti puheli kahden -kesken hänen kanssaan. - --- Tahtoisin myydä tämän talon, -- sanoi Leena niin kevyesti kuin -olisi ollut puhe jostakin pikkuseikasta. - --- Tämänkö kauniin, vanhan kodin? -- sanoi Uuras epäilevästi. - --- Niin, tämä on niin matala ja lahonnut joka puolelta, -- sanoi -Leena. -- Mitä sanotte? - --- Rouva kai sen paraiten ymmärtää. - --- Ei, älkää sanoko niin, teidän pitää katsoa ja arvostella, -kannattaako vai eikö kannata. Tulkaa katsomaan! - -Samassa hän hypähti ylös käyden edellä, ja Uuras seurasi häntä -huoneesta huoneeseen. - --- Täällä salissa ovat hiiret tehneet tepposiaan, ja ajan hammas, oh, -oikein tuskastuttaa nähdä joka päivä jotakin lahonnutta, sortuvaa ja -murtuvaa. Uuneista putoilee tiiliä sisään, ei mene savu. - --- Lattia on kuitenkin luja -- -- aivan uusi. - -Leena rouva nauroi: - --- Olen panettanut uuden, tahdoin puunvalkoisen, katsokaa, eikö -se ole kaunis, kuin hopeaa! -- ja hän nosti mattoa, ja höylätyt -lattiapalkit hohtivat hiottuina lampun valossa. - -Uuras tarkasteli akkunalautoja ja huomasi niiden paikoin lohjenneen -liitteistään, ja ovet kallistelivat. - --- Tässä on huono perustus, -- sanoi hän. - --- Kenties voisi myydä, sanokaa! - --- Tontti on hyvin arvokas, kauniilla paikalla keskellä kaupunkia, -sitäpaitsi kulmarakennus ja puisto edessä. - --- Niin, ja suuri pihapuisto. Isäni osti tämän minulle ja miehelleni -juuri pihapuiston vuoksi. Silloin olin ihan hullaantunut puistoihin, -en luullut voivani elää ilman vihreyttä ympärilläni. - --- Ettekö ole ajatellut rakentaa? - --- Rakentaako tähän? -- huudahti Leena-rouva. -- Tietysti olen -sitäkin ajatellut, mutta isäni, Onttolan kartanon omistaja, on vanha -eikä enää jaksa sellaiseen ryhtyä. - --- Rouva on kuitenkin itse miettinyt rakentamista. - --- Sen pahempi minulle. Se on ja jää vain mieliteoksi. Mutta jos -myymällä saisin paljon rahoja irti...? - --- Entä tontti? - --- Maata meillä kyllä on. Koko esikaupunki on Onttolan maalla ja -- -- - --- Huii, huii, -- vihelsi Uuras. -- Suvaitseeko rouva, että -puhuisimme herra isänne kanssa? - -Leena-rouva huokasi. - --- Isä on väsynyt. Eilenkin hän nukkui koko päivän, ei tajunnut -sanaakaan, kun kävin tavallisella tervehdykselläni. - --- Siinä tapauksessa neuvoisin rouvaa vielä hiukan odottamaan. - --- Voi, te ette tiedä, mitä merkitsee aina vain odottaa ja odottaa. -Isä on ollut sellainen jo vuosikausia, siitä asti kuin äitini kuoli, -eikä tahdo muuttaa mitään, ei mitään. - --- Ehkä voisi ottaa lainan, -- ehdotti Uuras. - --- Lainan, niin, lainan, sitä en koskaan ole ajatellut. Nähkääs, -isäni on hyvin rikas, ei mikään miljoonamies, mutta sentään, ja jos -minä ottaisin lainan... - --- Sitä helpompi on teidän saada rahaa! - --- Mitä siitä sanottaisiin? - --- Mitä muuta kuin hyvää ja myönnettäisiin. - --- Te olette merkillinen nuori mies, ja minä olen teille niin -äärettömän kiitollinen. Talohaaveeni pääsee uuteen vauhtiin. Saan -taaskin suunnitella uutta kotiani, ja siitä pitää tulla tyylin ja -kodikkaisuuden ihme. Ettekö usko? - --- Kun näen rouvan, uskon varmasti, -- myönsi Uuras. - --- Oi, herra Uuras, me alamme, ihan pian me alamme rakentaa! - --- Aika on kyllä edullinen, kaupunki on nousussa. Jos kerran aikoo -rakentaa, niin ei ole syytä viivytellä. - --- Herra Uuras, -- sanoi rouva Heerman yhä luottavammin, -- ettekö -tahtoisi ottaa tätä asiaa hoitoonne, pitää sitä aivan kuin omananne? - --- Rouvahan itse voisi yhtä hyvin... - --- Älkää estelkö; vakuutan, ettei teidän tarvitse katua. - --- Ei suinkaan, mutta... - --- Rakas, rakas herra Uuras, pitääkö minun sanoa teille vieläkin -enemmän. Luotan teihin, vain teihin. Te olette nuori, tulevaisuuden -mies... - -Uuras punastui ja kääntyi hiukan poispäin. Ulkoa opitut -kohteliaisuudet jäivät häneltä unohduksiin, sillä nuoren, vilkkaan -naisen välitön luottamus herätti hänessä lämmintä vastakaikua. Kun -hän ei uskaltanut sitä ilmaista niinkuin vertaiselleen tarttumalla -käteen ja puristamalla sitä tarmokkaasti, joutui hän hämilleen -punastellen kuin koulupoika. - -Leena-rouva oli ihmistuntija. Hän näki tehneensä välittömän -vaikutuksen, ja hänessä heräsi äidillistä hellyyttä ja selittämätöntä -myötätuntoa nuorta miestä kohtaan. - --- Kiitos, rouva, -- sanoi Uuras. - --- Näkemiin, mietin lähemmin huomiseksi. Tulette kai huomenna -illalla. Tervetuloa! - -Rouva Heerman ojensi kättään hymyillen ja Uuras puristi sitä lujemmin -kuin tapa on ja poistui nopeasti. - -Vielä kadullakin viipyi veri hänen poskillaan, ja uusi into kiidätti -askelia ja ajatuksia. - -"Leena Heerman", toisti hän ajatuksissaan. "Sellainen nainen!" - -Sitten hän muisteli moniaita pikku seikkoja, arvosteli omaa -käytöstään, vertaili ja myönsi olleensa kömpelö. Ja kuitenkin hän -tunsi päässeensä heidän joukkoonsa. - -Seuraavana päivänä hän pukeutui vielä hienommaksi kuin edellisenä ja -oli varuillaan, tarkasti noudattaen muiden vieraiden käytöstapaa. - --- Kiitän viimeisestä, rouva Heerman, -- sanoi hän tervehtiessään, ja -kun Leena-rouva sanoi: -- Saanko pyytää käsivartenne, olemme täällä -jo aloittaneet tanssin, -- kumarsi Uuras aivan mallikelpoisesti ja -astui naisensa kanssa tottuneesti huoneiden läpi saliin, jossa parit -pyörivät valssissa. - -Uuras oli oivallinen tanssittaja, ja elämänhaluinen rouva nautti -viattomasta huvista. Kun toiset jo olivat vetääntyneet syrjään, -viihtyivät he vielä hetken aikaa kahden kiitäen salin lattialla. -Äkkiä pianonsoittaja muutti valssista masurkaksi. - --- Tanssimmeko tuureissa? -- kysyi Uuras, sillä se oli aivan uusi -tanssi, jota oli vain pääkaupungin tanssikouluissa opetettu. - --- Jos olette oikein varma, niin uskallan yrittää, -- vastasi -Leena-rouva. -- Osaan kyllä jonkun verran. - -He kiitivät yli valkoisen lattian kevyesti, Uuras ottaen askeleet -rohkeasti ja tottuneesti ja Leena rouva aluksi varovasti ja erehtyen, -mutta lujan käsivarren tempaamana ja ohjaamana aina hyvässä -tahdissa pysyen. Nuorten, tanssinhaluisten katseet seurasivat heitä -kiinteästi, ja jokainen nuori tyttö olisi hyvin mielellään tanssinut -Uuraan kanssa. Sekin neiti, joka seuralaisensa kanssa edellisenä -iltana oli epäillyt Uuraan kelpoisuutta heidän seuraansa sanoen häntä -"aivan oppimattomaksi", siirtyi lähemmäksi sitä tuolia, jonne tiesi -Leenan vetääntyvän tanssin päätyttyä. - -Uuras ei kuitenkaan jatkanut tanssimista. Hän omistautui kokonaan -emännälleen, niin kauan kuin Leena-rouva häntä pidätti. - -Vieraat supattivat keskenään tarkaten sivusilmäyksin Leenan ja Uuraan -iloista puhelua. Nämä näyttivät viihtyvän erittäin hyvin kahden -kesken monien joukossa, nauroivat ja rupattivat kenenkään selville -pääsemättä, mikä heitä niin huvitti. - --- Olette kai tanssinut paljon pääkaupungissa? -- sanoi Leena -Uuraalle. - --- Väliin joka ilta. Piirustaminen on hyvin yksitoikkoista työtä, kun -pitää seistä kumartuneena suuren laudan ääressä, ja illalla tekee -mieli suoristaa itseään ja antaa säärien vilistä. - --- Luonnollisesti. Sitäpaitsi valot ja suuret salit viehättävät. - --- Ylioppilastalolla, joskus seurahuoneella. - --- Te onnellinen olette saanut viettää aikaisimman nuoruutenne -pääkaupungissa, -- sanoi Leena. - --- Ja maalla, -- lisäsi Uuras. - --- Kuinka niin? - --- Minä olen maalta kotoisin. - --- Sitä ei teistä voisi huomata. - --- Olenko niin kauttaaltani maailman lapsi? - --- Te veitikka, aivan paatunut syntinen. - --- Uskallan epäillä, että te viette siinä suhteessa minusta voiton. - --- Mitä te silloin sanotte paatumukseksi? -- kysyi Leena. - --- Suvaitkaa te ensin sanoa, mikä se on se minun paatumukseni? - --- Annetaanko minulle synninpäästö edeltäkäsin? - --- Nyt minä jo alan pelätä. - --- Pääsen siis syyttämästä teitä. - --- Ette suinkaan, nyt on velvollisuuteni vaatia selitystä! -- sanoi -Uuras yhä nauraen. - --- No niin, te kuulutte lumoojiin, ja se lienee kuolemansynti, -- -sanoi Leena tekeytyen uhkaavan vakavaksi. -- Huhuu, te olette oikea -don Juan! - -Uuras ei tiennyt, mikä tai kuka oli don Juan, eikä siis vastannut -mitään, kumarsi vain, vei iloisen puhetoverinsa pauhaavaan valssiin -ja varovaisuutensa unohtaen puristi häntä lujasti rintaansa vasten, -niinkuin ennen oli vallattomasti tyttöjä tanssittaessaan tehnyt. - -Nuoren miehen rohkeus, jollaista ei kukaan talon vanhemmista -tuttavista uskaltanut osoittaa, huumasi Leena-rouvaa. - --- Kiitos, -- sanoi hän tanssin päätyttyä ja vetäytyi salista pois. - -Uuras jäi onnettomana tuijottamaan yksinänsä nurkkaan, kun oli -katseillaan seurannut Leenaa toiseen huoneeseen. Leenalta ei jäänyt -huomaamatta, että nuori mies tunsi itsensä onnettomaksi. Vaikkei hän -voinut arvata, mikä Uurasta esti lähenemästä samoin kuin ennenkin, -myönsi hän jotakin uutta ja kummallista kehittyneen heidän välilleen. - -Niin monet -- ehkä liiankin monet -- olivat aikaisemmin tavoitelleet -Leenaa leskeksi jääneenä, ja aina hän oli katunut, jos milloin sattui -vakavammin jotakin myöntämään. Hänestä oli kehittynyt sydämetön -kiemailija, jonka rangaistuksena oli kykenemättömyys syttyä ja pyhää -tulta säilyttää. Sitten oli kulunut vuosia, joiden kuluessa eivät -muut kuin pormestari Fors tavoitelleet hänen suosiotaan. Kukaan ei -uskaltanut, peläten Leena-rouvan kujeiluja ja säälimätöntä ivaa. - -Nuoret tytöt kerääntyivät Leenan ympärille huudahdellen kilpaa: -- -Kotiljongia! - --- Nyt me kostamme Leenalle, -- sanoi se nuori neiti, joka edellisenä -päivänä oli pitänyt Uurasta oppimattomana ja seuraansa sopimattomana, -mutta tänä iltana jo tahtonut tanssia hänen kanssaan. -- Eikö niin, -tytöt? Leena on tanssinut herra Uuraan kanssa niin paljon, että nyt -se riittää! - --- Tästä tulee jännittävää! -- intoilivat toiset. - -Kotiljonkiruusukkeet olivat valmiina pieneen tyynyyn kiinnitettyinä, -ja leikki aloitettiin. Uuras joutui kilpailun esineeksi saaden joukon -ruusukkeita, mutta pian hän pyysi valssissa Leenan ja vei hänet -leikin vielä jatkuessa toiseen huoneeseen. - --- Se oli heille oikein, -- sanoi Leena. - --- Kuinka niin? -- kysyi Uuras hyvin ymmärtäen tyttöjen ilmeestä, -että jotakin oli tekeillä. - --- Ne lapset ovat raivoissaan, kun ette tanssi heidän kanssaan koko -iltaa. - --- Niin, täällä on liian vähän kavaljeereja. - --- Olette vaatimaton. - --- Sanokaa, loukkasinko teitä äsken? -- kysyi Uuras levottomana. - --- Minä en ymmärrä, -- vastasi Leena yhä vakavana. - --- Niin, olin liian rohkea -- -- huumaantunut tanssista -- --! - --- En vieläkään käsitä, -- toisti Leena hyvin tajuten, mistä oli -kysymys. - --- Hyvästi, rouva Heerman, -- sanoi Uuras äkkiä tarjoten kättään. - --- Ei vielä, herra Uuras! - --- Me emme tänä iltana ymmärrä toisiamme. Ehkä olen nytkin liian -rohkea tätä sanoessani. Te, rouva Heerman, ette sitä ymmärrä. - --- Rakas ystävä, -- kuiskasi Leena, -- varovammin, hiljempaa, voidaan -kuulla soitonkin pauhatessa. - --- Te siis tahdotte ymmärtää! -- uteli Uuras kiihkeästi - --- Tahdon, tahdon! - --- Hyvästi! - --- Ei, älkää menkö, leikki ei ole vielä lopussa. - --- Mikä teitä vaivaa, rouva? Olette kai uupunut. - --- En vähääkään, tuntuu vain niin omituiselta. En tunne oikein -itseäni. Ajatelkaa, että minä olen ainakin yhdeksän vuotta teitä -vanhempi ja yhtä kaikki samanlainen houkka ja lapsi kuin te muutkin. - --- Sen vuoksi teitä rakastammekin. - --- Rakastatte -- -- älkää sanoko sitä sanaa noin kevyesti, se -merkitsee niin hirveän paljon! - -Uuras vaikeni kalveten ja tahtomattaankin painuen pienelle tuolille -tavoittaaksensa pöydältä Leenan lepääviä sormia. Mutta Leena -suoristautui ja veti käsivartensa syliinsä leikkiäkseen viuhkallaan, -jolla leyhytti Uurasta kohti. - --- Siis, näkemiin, näkemiin, rakas ystävä! -- sanoi hän äkkiä nousten -ja poistuen leikkivien joukkoon. - -Uuras nousi samassa ja lähti talosta. - - - - -XI. - - -Oli lauantai, Leenan vastaanottopäivä, jota Uuras oli maltittomasti -odottanut saadakseen selvyyttä -- -- miten ja mistä? Sellainen -epätietoisuus kidutti häntä. Oli jotakin olemassa heidän välillään -eikä kuitenkaan mitään. - -Väki alkoi poistua työmaalta, mutta Uuras antoi vielä muutamia -määräyksiä, kun pormestari Fors pysähtyi katukäytävälle ja tervehti. - --- Talo nousee nopeasti, -- sanoi hän. - --- Se on tarkoituskin, -- vastasi Uuras. - --- Te olette hyvin nopea mies. - --- Kuinka niin? -- kysyi Uuras. - --- Näkeehän sen kaikesta, kaupungin naismaailma on vallan kuohuksissa -teidän tähtenne. - -Uuras ei sanonut mitään. Jotakin epämieluista nousi hänen -ajatuksiinsa, ja pormestari Forsin suippo nenä ja paljaaksi ajeltu -kalpea naama ärsytti häntä. Kylmä ja ivallinen hymy oli tarkoitettu -hänelle, se oli selvää, ja ohuet huulet imivät ahnaasti sikaria -nauttien siitä kaksin verroin kun näki toisen tukalan mielentilan. - --- Juorut kertovat teidän joutuneen Leena-rouvan pyydystettäväksi. -Nuori mies, hän on sireeni, jonka laulua ei kukaan vielä ole -kuunnellut pettymättä. - --- En ymmärrä, mitä tekemistä minulla on tässä asiassa, -- sanoi -Uuras, ja suuttumus nosti punan hänen kasvoilleen. - --- Leikki sijansa saakoon, herra rakennusmestari. Näin meidän kesken -sanottuna: hyvä on tietää, kenen kanssa joutuu tekemisiin. Leena -Heerman on hyvin harjaantunut kiemailija. - -Uuraalla oli paha vastaus huulillaan, mutta vilkaistuaan pormestariin -hän jätti sanomatta hyvin ymmärtäen, että sitä hän juuri odottikin -päästäkseen paremmalla syyllä hämmästelemään. Pormestari oli -kuitenkin päässyt tarkoituksensa perille ja saanut Uuraan tekemään -täyskäännöksen. - -Hänen tuli äkkiä koti-ikävä, ja vielä samana iltana hän lähti -matkalle Lehviin. Kumea tyhjyys ja rauhattomuus ei kuitenkaan -väistynyt mielestä hänen astuessaan jalkaisin talvista tietä pitkin -metsän ja kylän läpi. Metsä huokasi suojaisessa tuulessa, ja siellä -täällä rasahteli oksa vapautuessaan lumesta, joka pudota kupsahti -tuulen painosta. Joku nuori koivu kaartui raskaan lumivaippansa alla -kuin nuori nainen valkoinen vaate hartioillaan ja jäi yhä edelleen -kumarruksiin, vaikka tuuli avuliaana siltä kevensi talvista taakkaa. -Tarvittiin aikaa suoristamaan ikeen alla ollutta. - -Voisiko hän joutua elämässä tuollaisen taakan kantajaksi? - -Ne hetkelliset suhteet joita hänellä oli ollut kaupungin tyttöihin, -olivat jättäneet hänen ajatuksensa koskemattomiksi. Tilapäiset -tuttavat olivat hänen mielestään aina olleet liian vähäpätöisiä -eivätkä edes kauniita. Hän ei voinut itsessään moittia tai muuttaa -sitä tarvetta, joka pyrki vertailemaan naisia toisiinsa ja silmällä -arvostelemaan heidän ulkoasuansa, vaikka hän huomasikin pysyvänsä -heille vieraana ja kylmänä juuri sen vuoksi, ettei kukaan häntä -tyydyttänyt. Hän olisi toisinaan tahtonut mieltyä ja lumoutuneena -unohtua jonkun naisen seuraan, mutta silloin nousi aina Anjan ujo -olemus hänen tietoisuuteensa, eikä auttanut yrittääkään. Ja kuitenkin -oli Anja hänelle enemmän sisar kuin rakastettu. Ehkä liian tuttu ja -vanhempien kautta niin perin läheinen. - -Nytkin se ajatus häntä ahdisti, ja ripeällä tavallaan hän kiirehti -askeliaan tehden nopean päätöksen koetella tunteitaan, päästä -selville Anjasta ja itsestään. Hän ihmetteli sen päätöksen -rauhoittavaa vaikutusta ja oli tyytyväinen. - -Luminen tie uuvutti ja hidastutti matkaa, ja hän saapui vasta myöhään -illalla Lehviin. Sepän tuvan ovi ei koskaan ollut lukittu, eihän -käynyt varkaita, ei outoja ihmisiä, ei edes vieras koirakaan eksynyt -heille. Miksi hyvät ihmiset siis oveansa lukossa pitäisivät? Hän meni -hiljaa omaan huoneeseensa ja riisuutui vuoteeseen. - -Aamulla äiti näki kalossit oven edessä ja katsoi kamariin. - --- Siunattu poika, milloin sinä tulit? -- huudahti hän ylen -onnellisena. - --- Yöllä tietysti, ei sovi päivällä. Ulla-emäntä oli nyt -viidenkymmenen ikäinen; ei harmaata hiusta tukassa eikä ryppyjä -kasvoilla. Otsa kiilsi kirkkaana, ja säännölliset piirteet loistivat -tyytyväisyydestä ja terveydestä. - --- Te kai voitte kaikki hyvin? -- huomautti Uuras. - --- Jumalan kiitos, -- sanoi äiti. -- Entä isä? - --- Niinkuin ennenkin. - --- Pieni ryyppymatka joskus? - --- Vai joskus! -- venytti äiti. - --- Ei se näytä häiritsevän mamman hyvinvointia, -- pilaili Uuras. - --- Vai -- -- kestäisipä sitä surra! - --- Entä Anja? -- kysyi Uuras samaan äänilajiin. - --- Häi, joudat mennä katsomaan. - --- Voin senkin tehdä, -- myönsi Uuras päättäen mennä jo aamupäivällä. - -Isä kuuli heidän juttelevan ja tuli urkkimaan Uuraalta kaikkea, mitä -hänen mielestään oli tärkeätä tietää. - --- Äläpäs, et sinä ole valmis rakennusmestari, kun ei ole edes omaa -taloa, -- sanoi ukko leikillään. - --- Kyllä kestää, ennenkuin sen saa. - --- Onni potkaisee, ja ellei se potkaise, tartu muuten sen kinttuun ja -nykäise, -- sanoi isä. - -Uuras vapautui kaupunkilaisesta painostuksesta ja astui Tupalaan -päin. Jokainen käänne, joka luminen kanto ja kivi oli tuttu tällä -tiellä, ja nyt hänet valtasi halu saada nähdä Anja, kuulla hänen -äänensä, todeta, oliko hän vieläkin kasvanut ja tullut kauniimmaksi. - -Piha oli sunnuntaiksi luotu puhtaaksi lumesta ja havuja pantu -matalien portaiden eteen. - -Henriika seisoi lieden ääressä, ja hämmästyksestä lensivät kalpeat -posket punaisiksi, haaleissa silmissä elpyi vanha sini, ja hymyillen -hän kävi vierasta vastaan. - --- Se oli äkkinäistä, kun oikein putkahdin! -- sanoi hän tervehtien, -kehoitti istumaan ja pujahti samalla kamariin. - -Anja oli kamarin akkunasta jo kaukaa nähnyt Uuraan tulon ja -pukeutunut vaaleansiniseen sunnuntaihameeseensa. Siinä oli kulmikas, -avoin pääntie, liivi sen ajan vaatimuksen mukaan pitkä ja vartalon -mukainen, mutta hame laajapoimuinen. Hän astui kamarista äidin edellä -kevyesti, pää hiukan kallellaan aivan kuin runsaan, vaalean tukan -painosta, iho hieman kalpeana, mutta siniset silmät kirkkaina, ja -raittiiden huulten välistä hohtivat kauniit valkoiset hampaat. - -Uuraan täytyi myöntää, että Anja oli soma, niin herttaisen soma -tyttönen. - -Anja niiasi Uuraalle ujostellen ja antoi kättä. - --- Kylläpä olet kasvanut, -- sanoi Uuras, ja hänestä tuntui, kuin -olisi pitänyt sanoa: -- Rakas sisko! - --- Minä menen hakemaan maidon, -- sanoi Henriika. -- Laita sinä kahvi -sillä aikaa. - -Jäätyään kahden nuoret olivat vaiti, ja huoneessa kuului vain -kellon hiljainen naksutus. Se oli heille kummallekin suloinen -hetki, aika pysähtyi ja kuunteli tässä huoneessa puhuttuja sanoja, -kertoi hilpeistä lauluista ja leikeistä, heidän kahden viattomista -kuiskeista ja tulevaisuudentoiveista. - --- Sinä et ole enää kirjoittanut minulle kahteen vuoteen, -- sanoi -Uuras yhä katsellen tuttuja kasvoja, tuntien joka piirteessä ja -eleessä entisen Anjan, mutta somistuneena, täyteläisempänä, aivan -kuin jonkun taian kautta suloiseksi muuttuneena. Näin talvella hän -oli hyvin valkoinen ja silmissä kummallinen kirkkaus vaaleiden -ripsien varjostamana. -- Mikä sinua huvittaa? jatkoi hän nähdessään -Anjan hymyilevän. - --- Sinäkin olet kasvanut, -- sanoi Anja viimein. - --- Olenkohan? -- myhähti Uuras venyttäen sääriään ja katsellen niitä -sohvalla istuessaan. - --- Ja muuttunut aivan toiseksi, -- lisäsi Anja. - --- Siinä suhteessa sinä sentään taidat voiton viedä. Kuule, sano nyt, -mikset ole kirjoittanut minulle niinkuin ennen? - -Anja nykäisi hiukan vaaleata päätään ja sanoi: - --- Sinä olet minulle monta kirjettä velkaa! - --- Ahaa, me olemmekin ruvenneet laskemaan, ja silloin on huomattu -parhaaksi kieltää luotto! - --- En minä ole enää lapsi! -- sanoi Anja. - -Nyt heitä oli vain kaksi koko maailmassa, vanha tuttu huone, -naksuttava kaappikello, tuli hellassa ja Anja sitä kohentelemassa. He -katsoivat toisiinsa ja lähenivät kohdaten keskilattialla. - --- Anja! - --- Uuras! - -Käsi kädessä ja poski vasten poskea. - --- Näin tuntuu hyvältä, pikku Anja. - -Uuras suuteli tytön otsaa ja poskea, ei huulia. - --- Lapsi kulta, sinä olet minulle hyvin rakas ja kallis. - -Anja irtaantui, ja suuret kyyneleet valuivat hänen poskilleen. - --- Anja, mikä sinun on? Älä, rakas tyttö, älä itke, minä en voi sitä -nähdä, mitä tahansa, älä itke! - --- En, -- sanoi Anja niellen kyyneleensä ja pakottautuen hymyilemään, -mutta samassa hän jo nyyhkytti. -- Minä olen niin kauan sinua -odottanut ja ikävöinyt enkä enää uskonut sinun tulevan, ja nyt olet -täällä. Kaikki suru ja ikävä on ollut suotta! - --- Niin, ei saa ikävöidä eikä surra! - --- Täytyy, kun on sellainen pakko, ja se on niin -- -- niin suloista! --- sanoi tyttö kyynelten lävitse hymyillen. - -Hänen punaiset huulensa hohtivat viekoittelevina, ja Uuras painoi -niille suutelon, jota ne janosivat. - -Uuras jäi puoleenpäivään leikkien Anjan kanssa tikkupeliä ja juoden -kahvia, sillä Henriika ei maidon hausta tultuaan enää poistunut kotoa. - -Sunnuntain suloinen rauha vaimensi heidän mieliään, ja Anjan kasvojen -onnekkaassa loisteessa kuvastui luottamuksen ja rakkauden pohjaton -antaumus. - --- Tämä on kuin unta, kaunista unta, -- sanoi Uuras. -- Olen varmaan -joskus ennenkin istunut sinun kanssasi näin vastakkain. - --- Olet tietysti, kun kotona olit. - --- Niin, mutta silloin et sinä vielä ollut sinä! - --- Etkä sinä niinkuin nyt. - --- Kuinkahan koreaksi sinä vasta tuletkaan? - --- Ja kuinka ylpeäksi sinä vielä yllytkään, -- sanoi Anja nauraen. -- -Sinä olet kuin mikäkin suuri herra! - -Uuras synkistyi ja pysyi vaiti käyden hajamieliseksi. Tikkukasa -luhistui hänen siihen koskiessaan, ja Anja voihkasi: - --- Kuinka sinä olet kömpelö! Siinä olisi ollut niin monta otettavaa! - -Uuras katsoi kelloaan ja likisti Anjan kättä pöydällä. - --- Pian on lähdettävä, kirjoita, en takaa, että usein joudan tänne, -voi mennä viikkoja. On niin paljon työtä ja kaikenlaista! -- lisäsi -hän huoaten. - --- Täällä käy aika niin pitkäksi. Varsinkin nyt, kun tiedän -- -- -sanoi Anja. - -Hänen oli vaikea jatkaa, mutta hymyillen hän pakotti kyyneleet -lähteisiinsä ja nousi Uurasta saattamaan. - -Käsi kädessä he astuivat talvisella kapealla polulla puhumatta, -kaihtaen rikkomasta heläjävää hiljaisuutta. - --- Hyvästi! -- sanoi Anja painaessaan huulensa viimeiseen suuteloon, -silmissä eron tuskaa ja lemmenjanoa. -- Hyvästi, sydämeeni koskee -niin kovasti. Tämä on niin tuskallista, ihan kuin veisit elämäni ja -iäisen autuuteni! - --- Sinähän puhut kuin romaani! -- sanoi Uuras piloillaan. - --- Minä olen lukenut niitä niin paljon, ehkä senvuoksi niin houria -puhunkin! -- vastasi Anja. - --- Et, lapsi, et sinä puhu houria. Hyvästi! -- sanoi Uuras ja puristi -tytön vielä kerran rajusti syliinsä. - - - - -XII. - - -Uuras oli kotona käytyään ryhtynyt uusin voimin työhönsä ja -saavuttanut mielelleen täyden tasapainon. Leena-rouvan lauantaikutsut -eivät häntä enää houkuttaneet, eikä hän muutenkaan kaivannut -naisseuraa. - -Useat kaupungin johtomiehistä lausuivat hänelle mielihyvänsä -rakennustyön nopeasta kulusta. Varsinkin kauppias Hillin tarkka -silmä oli keksinyt yhtä ja toista uutta ja vaarinotettavaa Uuraan -työtavassa. Uuras taas puolestaan tahtoi pitää lämpimänä juuri -Hilliä, jolla oli rakennustarpeita myytävänä; muuten hän oli ainoa -mies, jonka takuu kelpaisi suuremmissa rakennusurakoissa. - --- Olen ajatellut yrittää Anolan talon urakkaa. Kustannusarvioni on -valmis, mutta puuttuu takuita. Täytynee jättää sikseen -- ei taida -saada luottoa. - -Hänen sydämensä löi rajusti, sillä Hillin vastauksesta riippui nyt -kaikki. - --- Niin kai, niin kai, -- myönsi Hilli silitellen tuuheaa -leukapartaansa. - -Hän oli pyylevä ja naureskeleva liikemies, isänsä kanssa pitänyt -ensin kauppaa myyden sekalaista tavaraa niin pienessä "putkassa", -että he tuskin mahtuivat molemmat tiskin taakse samalla kertaa. Mutta -kun isä kuoli, keksittiin pesä kaupungin rikkaimpiin kuuluvaksi, -ja poika Hilli vuokrasi heti suurimman liikehuoneiston, mitä -kaupungissa oli, ja perusti rautakaupan. Pormestarin pyynnöstä päästä -osalliseksi liikkeeseen hän oli kovin ylpeä, ja he avasivat yhdessä -rakennustarpeiden konttorin. - -Näin nämä kaksi olivat joutuneet asioihin, ja pormestari, joka -ei enää ollutkaan kaupungin virassa, vaan toimi yksityisenä -asianajajana, piti kiinteästi silmällä liikemaailmaa. - -Kun Uuras pyysi Hilliä takaajaksi, ei hän voinut saada varmaa -vastausta, ennenkuin Hilli oli neuvotellut Forsin kanssa. Tällä oli -taas omat syynsä katsoa nuorta miestä kierosti. Hän oli huomannut -Leena-rouvassa tapahtuneen merkillisen muutoksen, sen jälkeen kuin -Uuras oli parina iltana ollut siellä vieraisilla. Monivuotinen -tuttavuus siinä perheessä ja oma harras kosinta teki hänet -selvänäköiseksi niissä asioissa. - -Kun Hilli vielä samana päivänä esitti Uuraan takuuasian, sai hän -Forsilta jyrkän kiellon. - --- Ei tällä kertaa, -- sanoi Fors. - --- Eiköhän olisi otettava varteen nuoren miehen kyky? -- arveli Hilli. - --- Sellainen kyky voi viedä asioissa hiiteen. Huimapää, mikä lienee. -Hän on ollut täällä liian vähän aikaa. Eikä se nykyinen rakennustyö -kaupungin laskuun todista, kuinka hän selviäisi omintakeisessa -yrityksessä. Oppirahat saa aina maksaa, etkä sinä liene kovinkaan -halukas maksamaan niitä nuoren hutiluksen puolesta, -- sanoi -pormestari päättävästi. - -Hilli oli kyllä toista mieltä asiasta, mutta Fors oli muuten hyvin -terävä ja kaukonäköinen liikealalla, eikä Hilli tahtonut mistään -hinnasta tehdä vastoin hänen tahtoaan. - -Kun Uuras levottomana etsi tilaisuutta tavata Hilliä saadakseen -varovasti tiedustella takuusta, otti Hilli itse asian puheeksi. - --- Kuulemani mukaan luulen teille olevan edullisinta kysyä Onttolan -patruunalta, eikö hän tällä kertaa rupeisi takuuseen. Jos kerran -saatte yhden pätevän nimen, on asia ratkaistu. - -Uuras masentui pitäen tätä ehdotusta Hillin puolelta varmana -kieltona, mutta samalla häntä vaivasi ajatus, että jos hän tahtoi -todella noudattaa kehoitusta -- eikä hän muutakaan neuvoa tiennyt -- -niin täytyisi uudestaan lähetä Leena-rouvaa. Olihan vanha patruuna -heikko ja sairas, niinkuin Leena oli maininnut, ja hänen oli vieraana -vaikea, ehkä mahdotonkin mennä ilman välittäjää ukon kanssa asioimaan. - -Levollisempana kuin edeltäpäin olisi luullutkaan hän vielä samana -päivänä pyrki Leena-rouvan puheille. - -Oli synkkä talvinen päivä. Aurinkoa ei oltu nähty pitkiin aikoihin, -ja raskaat lumipilvet pysyivät paikoillaan kuin vankat vuoret -painostaen ja rintaa ahdistaen lyhyinä ja sameina päivinä. Uuras -ei kuitenkaan tapansa mukaan pannut merkille ilmoja. Hänelle oli -kylliksi omissa asioissaan, joiden tila määräsi hänen hyvät ja huonot -tuulensa. Mutta Leena-rouva oli hemmoiteltuna ja herkkänä naisena -omien ja taivaankin tuulien vallassa, eikä häntä toisinaan sopinut -parhaidenkaan ystävien lähestyä. Kun hänen huono tuulensa puhalsi, ei -hän suvainnut olla kotona, ja siihen sai kukin tyytyä. - -Uuras kysyi rouvaa, mutta sai kuulla, ettei hän ollut kotona, -ja poistui ollen jo ulkoportailla, kun palvelija saavutti hänet -selitellen punastuneena: -- Rouva sattui juuri tulemaan -- -- oli -ollut kotona, vaikken tiennyt. - -Uuras astui siis sisälle vähääkään aavistamatta, mikä suuri -suosionosoitus oli tullut hänen osaksensa, sillä hän ei tiennyt -ihmisten toisinaan olevan etsittäessä poissa kotoa ja kuitenkin -kotona, kun satutaan näkemään tai kuulemaan, kuka vieras on tulossa. - -Nuori rouva oli väljässä tulipunaisessa aamunutussa, joka lämpimänä -ja turvallisena verhosi hänen täyteläistä vartaloaan. Hän hypähti -seisaalle notkeana ja virkistyneenä: - --- Anteeksi, herra Uuras, tyttö ei tosiaan tiennyt, että olin kotona. -Nämä päivät, oo, jospa tietäisitte, kuinka ne voivat olla pitkiä -ja -- ikäviä, niin äärettömän ikäviä! -- Ei, mutta istukaa. -- Hän -nauroi heleästi. -- Ei sinne, aivan kuin ventovieras. Tänne, tänne -pöydän ääreen, kas näin! - -Hän piti oman paikkansa sohvalla nojaten kyynärpäillään pöytään, -jalat pienellä, pehmeällä jakkaralla. - --- Nyt voitte kuvitella olevanne kotona, ei -- -- mitä minä -tahdoinkaan sanoa -- oikeassa kodissa, naisen kodissa. Tehkää niin, -nuori ystävä, se miellyttäisi minua. Katsokaas, minulla on vain yksi -kunnianhimo, luoda viihtyisä koti, missä on suloinen lepo, kun sitä -tarvitsee, ja virkistävää eloa ja iloa, kun se huvittaa, ja paljon, -paljon muuta hyvää. - --- Pelkään sentään häiritseväni, kun tulen vakavissa asioissa. - --- Ette milloinkaan. Noo! -- sanoi Leena-rouva venyttäen kuin -kehoittaakseen. - --- Tarvitsen takuita. Leena-rouva huitoi käsillään. - --- Niin vakavaa, nuori ystävä, tuo kuuluu miehille. He varmaan -nauraisivat, jos minun nimeni esiintyisi juhlallisissa asiapapereissa. - --- Minulle on annettu viittaus pyytää herra isäänne Onttolan -patruunaa takuuseen rakennusurakassa, -- sanoi Uuras yhä vakavampana, -koettaen salata jännittynyttä mielialaansa. - --- Jaa, herra Uuras, mutta isäni ei ole hoitanut enää viime vuosina -omia asioitaan. Ne hoidetaan muualla. Veljeni -- hän ei ole -kaupungissa, asuu kaukana täältä -- hoitaa ne väkensä avulla. - -Uuras nousi voimatta salata katkeraa pettymystään, joka selvästi -kuvastui hänen kasvoillaan. Leena-rouva näki sen ja tarttui nuoren -miehen ojennettuun käteen. - --- Ette tiedä, kuinka hartaasti nyt soisin olevani mies. Tahtoisin -auttaa teitä, mistä hinnasta tahansa. Oletteko kysynyt Hilliltä -- -Forsilta? - --- Olen, -- sanoi Uuras. - --- Entä -- -- mitä he sanovat? - --- Antoivat neuvon pyytää Onttolan patruunaa -- -- - --- Verukkeita, verukkeita! Se vanha kettu, Fors, kyllä minä sen vielä -kynin. - -Hän nauroi taaskin. - --- Tietäisittepä, ystävä parka, mutta kuinka te voisitte aavistaa... - --- Hyvä rouva, älkää sanoko "ystävä parka". Leena-rouva hätkähti ja -katsoi vieraaseensa suurin silmin. - --- Voi, minä rupatan niin paljon, mutta uskokaa minua, teidän asianne -on nyt minun asiani. - --- Kuinka se on ymmärrettävä? -- kysyi Uuras. - --- Sanokaamme, että tulette -- esimerkiksi huomenna, illalla, -sanokaamme kuuden jälkeen. Ja nyt me istumme ja juttelemme -hauskemmista asioista. Olkaa hyvä, istukaa. - -Uuras painui jälleen paikalleen. - --- Oletteko ollenkaan ajatellut minun taloani? Arvasinhan, ette -vähääkään. - --- Miksi en olisi? - --- Olette ollut matkalla, käynyt jossakin maalla. - --- Kävin vanhempiani tervehtimässä. - --- He elävät, voi, enkö ole typerä. He ovat luonnollisesti -keski-ikäisiä. Tehän olette vielä aivan nuori. - --- Äiti on kyllä vielä nuorekas, panin sen merkille, -- sanoi Uuras -tuttavallisemmin. - --- Kun he tulevat tänne, lupaatteko tuoda heidät minunkin luokseni? - --- Kiitos, mutta he ovat aivan yksinkertaista maalaisväkeä -- -tottumattomia liikkumaan tällaisissa paikoissa. - --- Mutta, rakas ystävä, miksi te minua luulette? Olenko tosiaan -niin hirveä, että teidän täytyy näin sanoa. Teidän vanhempanne ovat -tietysti erinomaisia ihmisiä, ja minä pidän itseäni siksi järkevänä, -että ymmärrän panna sellaiselle arvoa. - --- Kiitos! -- sanoi Uuras, jota hänen emäntänsä ystävälliset ja -vakuuttavat sanat lämmittivät. - --- Kunhan tekin olette istunut täällä koko ikänne ja oppinut ulkoa -kaikki ihmiset, niin ymmärrätte, kuinka onnelliseksi tulee saadessaan -tavata jonkun uuden oikean ihmisen, -- puhui Leena-rouva. - -Uuras oli yhä levoton muistellen Forsin sanoja "sireenistä" ja nousi -pian lähteäkseen. - -Samassa palvelija ilmoitti kahvin olevan pöydässä, ja Leena sai uuden -syyn pidättää vierastaan. Uuras vilkastuikin jälleen vähitellen, -unohti kaiken muun ja antautui viehättävän emäntänsä lumottavaksi. - --- Lupaatteko minulle suosiollista apuanne talon suunnittelussa? - --- Sitä ei tarvitse kysyä, minä olen aina käytettävänänne, -- vastasi -Uuras. - --- Mutta jos veisin teiltä monta iltaa ja aivan näinä päivinä? - --- Minä olen vapaa, ei paina liiat työt, ei taida tulla urakoistakaan --- -- - --- Sitä ette tiedä. Odottakaamme. Samalla kuin minun uuden taloni -suunnitelma valmistuu, saatte nähdä ihmeitä. Siinä on vain yksi ehto. - --- Saanko tietää, mikä? - --- Että luotatte minuun rajattomasti. -- Asioissako? - --- Niin, ja ystävyydessä. - --- Uskallanko -- ymmärränkö oikein? - --- Jos teille sanotaan minusta jotakin -- mitä tahansa, älkää uskoko! - --- Sen luulen voivani luvata! - --- Kiitos, herra Uuras! - -He olivat juoneet kahvinsa, ja Leena-rouva tarttui nuoren miehen -käsivarteen sanoen: - --- Nyt näytän teille omat piirustukseni. Tulkaa! - -Hän painoi kevyesti Uuraan käsivartta ohjaten häntä pieneen -nurkkahuoneeseen, jossa oli pöydillä kirjoja, aikakauslehtiä ja -kuvateoksia. Sama elämän täyteläisyyden tunne kuin molemmilla -edellisillä käynneillä sai Uuraan valtoihinsa, ja Leena-rouvan pehmeä -vartalo hipaisi kuin aavistus häntä, ja vieno kukkien tuoksu tuntui -huokuvan kaikkialta. Ilma näissä huoneissa oli Uuraalle unhotusta, -lumousta ja elämisen suloisuutta. - -Leena latoi syrjään muotilehtiä ja kuvateoksia vetäen esille -huoneiden sisustuskuvia, ulkomaalaisia rakennussuunnitelmia ja -palkittuja, kuuluisia piirustuksia, joista hän oli hankkinut nämä -kuvateoksiin liitetyt pienoiskuvat. Uuraalle se oli aivan uutta ja -erittäin mielenkiintoista. Hän unohtui emäntänsä kanssa tutkimaan -runsasta kuvavarastoa, ammattimiehenä saaden kuvista irti Leenan -mielestä aivan ihmeellisiä asioita. Kummankaan huomaamatta oli aika -luiskahtanut päivälliseen, jota täällä syötiin neljän jälkeen. - --- Jääkää päivälliselle, -- pyysi Leena-rouva. -- Kotonahan teillä on -vain yksi huone ja ruokamummon hapan naama odottamassa. - -Uuras ei enää estellyt. Hän viihtyi erinomaisesti tässä ilmapiirissä, -eikä kotona ollut mitään velvollisuutta vaatimassa häntä poistumaan. -He söivät kahden kesken samassa ruokailuhuoneessa, jossa monilukuiset -vieraat olivat aterioineet. Uuras pani nyt merkille ruokasalin -vapaana ollessa sen aistikkaan ja kallisarvoisen sisustuksen. - --- Isäni osti tuon astiakaapin erään tuomarin huutokaupasta. -Lintuveistokset ovat siinä kauniita. Pöydät ja tuolit tehtiin -jälkeenpäin samaan tyyliin, -- selitti Leena. - -Uurasta miellytti enimmin huoneen tilavuus ja kaluston ehyt -yhdenmukaisuus. Jokainen tarvekalu ja esine kuului juuri siihen -paikkaan, johon se oli sijoitettu, kädenalaisiksi, herkkuleipien -säilytyskomeroiksi, hopean, porsliinin ja kristallimaljojen -hyllyiksi. Kaikkialla Uuraan silmä keksi vaistomaisesti -sopusuhtaisuutta ja tarkoituksettoman loisteliaisuuden välttämistä. - -Kaikki tämä tuntui Uuraasta uudelta, ja samalla se viehätti -ammattimiehen silmää. Yhä enemmän hän vakaantui aikomuksessaan -tavoitella itselleenkin kaikkea tätä. - --- Te olette niin harvasanainen, herra Uuras, -- sanoi Leena. - --- Tämä huone puhuu minulle ja minä kuuntelen. - --- Olen utelias kuulemaan, mitä huone voi teille sanoa, minulle se ei -koskaan puhu mitään, -- nauroi Leena. - --- Emäntänsä luonteesta ja jokapäiväisestä elämästä se puhuu, -- -sanoi Uuras rohkeasti, sillä niin hän ajatteli. - --- Te osaatte sanoa älykkäitä kohteliaisuuksia. Muuten pelkään, että -huoneeni voi syyttää minua heikkouksista, jotka eivät kuulu minulle, -vaan palvelijoilleni. - -He joivat kahvin kulmahuoneessa yhä keskustellen uudesta talosta. - --- Minä tahdon, että siitä tulee oikea kotien koti. - --- Naiskoti, -- lisäsi Uuras hymyillen ärsyttävästi. - --- Niin, luonnollisesti, -- myönsi Leena punastuen kaulaa myöten. - --- No, siksi en kuitenkaan usko sen jäävän, -- sanoi Uuras suoralla -tavallaan. - --- Saatte uskoa, en ole vielä tavannut ketään oikeata miestä. - --- Olisi hauska tietää, millainen teidän mielestänne oikea mies on. - --- Sanokaa te ensin, mikä teidän mielestänne on oikea nainen. - --- Luulen nyt olevani oikean naisen kodissa. - --- Tahdon palkita suoruutenne. Minä luulen, että vieraani on oikea -mies. - -Uuras punastui joutuen hämilleen kuin koulupoika ja painui -piirustuksia tarkastamaan. Sitten hän äkkiä nousi ja tarjosi kättä -emännälleen. - --- Kiitän tästä päivästä, -- sanoi hän hyvästellen, eikä Leena -uskaltanut häntä pidättää. - --- Huomenna kello kuusi, -- sanoi hän saattaessaan eteiseen. - -Uuras ei paljoa nukkunut sinä yönä. Hän toisti mielessään Leenan -sanoja ja tulkitsi hänen silmäyksiään milloin edukseen, milloin -turmiokseen, uskoen ja epäillen. Itse takuu ja urakka olivat -muuttuneet toisarvoisiksi, ja kuitenkin hän tiesi saavuttavansa -senkin päämäärän vain Leenan kautta, jos ollenkaan. - -Seuraavana iltana hän saapui sopimuksen mukaan kuuden jälkeen illalla -kalpeana ja hermostuneena. - -Leena huomasi kyllä vieraansa arkailevasta ja kaihtavasta katseesta, -kuinka kipeä asia oli, ja hymyili sitä viehkeämmin, mutta hän tahtoi -kiusoitella. - --- Kyllä on vaikeata kääntää miesten mieltä. - --- Teille se ei ole vaikeata, -- sanoi Uuras samealla äänellä. - --- Te itse, herra Uuras, kuulutte pahimpiin jukuripäihin. - --- Pelkään olevani vahaa teidän käsissänne, -- ja Uuraan otsalle -nousi puna, samalla kuin silmissä himmeni. - -Leena kävi yhä hilpeämmäksi ja nauroi heleästi sanoessaan äidillisen -hellästi: - --- Onko se teille niin suuren suuri asia? - --- Sekö urakka? Ei suinkaan! -- huudahti Uuras voimatta peittää -mielenkuohuaan. - --- Ja kuitenkin olette aivan suunniltanne. Minä en ymmärrä. - -He katsoivat toisiinsa. - --- Fors on suostunut, -- sanoi Leena muuttuneella äänellä. - -Uuras tarttui hänen käteensä, ja Leenan sormet vapisivat heidän yhä -katsoessaan silmästä silmään. Leena veti Uuraan suurta kättä painaen -sitä poskelleen ja hyväillen vasemmalla kädellään. Heidän huulensa -vapisivat, ja olevaisuus hävisi kuumaan suuteloon, joka äkillisenä -yllätyksenä tullen voitti kaiken vierastelun, teeskentelyn ja turhat, -tavanmukaiset esteet ja sulki heidät lujaan syleilyyn. - --- Rakas, rakas, -- sopersi Leena, -- etkö sinä ole tuntenut, kuinka -sinua kaipasin ja ajatuksissani rukoilin tulemaan ja kuinka vaikeata -minun oli pysyä tyynenä seurassasi? - -Uuras ei vastannut; hän veti rakastettunsa yhä lujemmin syliinsä -ollakseen varma, ettei kaikki ollut vain unta. Hän tunsi Leenan -herpaantuneena ja tahdottomana painuvan povellensa ja kuuli hänen -kuiskauksensa: - --- Sinä olet minun ensimmäinen oikea rakkauteni, se mies, jota olen -ikävöiden odottanut. On niin suloista olla nainen sinua varten. -Tahtoisin olla kaunis, hurmaava, miellyttääkseni sinua, lumotakseni -ja omistaakseni sinut täydellisesti. - -Hän irroittautui syleilystä, ojensi kätensä päänsä päälle ja hymyili -katsellen nuorta miestä. Uuras tavoitti häntä kädellään, mutta Leena -väistyi sormi huulilla ja juoksi toiseen huoneeseen. Nuori mies -kiirehti nauraen jäljestä ja saavutti Leenan omassa pyhäkössä, jonne -ei kenenkään vieraan ollut lupa astua. - -Se oli tilava huone, jossa nyt paloi verhon himmentämä lamppu ja -akkunaseinällä kiilsi suuri, soikea peili. Leena oli pysähtynyt sen -eteen järjestämään tukkaansa, joka oli päässyt valloilleen leviten -hänen tiukan ja tumman pukunsa yllä kuin vaalea vaippa. Uuras läheni -varpaisillaan kuin peläten loukkaavansa pyhäkön hiljaisuutta ja -kosketti hellällä kädellä Leenan aaltoilevia hiuksia. - --- Sinä olet kaunis, -- sanoi hän matalalla äänellä, joka yhä piti -Leenaa lumoissaan. - -Vapisevana ja tahdotonna nuori nainen painautui luottavaisena yhä -lähemmäksi Uurasta eläen hetkessä, nyyhkien onnesta ja nauraen -suloisesta tuskasta. Hän työnsi luotaan rakastettuaan ponnistellen -lumousta vastaan: - -"Ei, ei, mene, minä en jaksa sinua muutoin karkoittaa luotani!" - -Uuras ei enää ollut oma itsensä. Leenan välitön ja voimakas rakkaus -oli herättänyt hänessä miehen, eikä hän enää voinut totella heikkoa -käskyä. - -Hiljaisen kodin rauha ympäröi heitä soiden kuin hääyön salaperäisyys. - - - - -XIII. - - -Niinkuin aina ennen kotoa lähtiessä, kun uusi elämä kutsui ulos -maailmaan, koti ja entisyys olivat jääneet täydellisesti syrjään, -siellä kun ei mikään pidättänyt eikä velvoittanut, niin kävi nytkin. -Uuraan kohtalo oli ollut Leenan kädessä, ja hän oli sen siitä -anastanut nuoruutensa ja miehuutensa lumousvoimalla ja rohkealla -itsekkyydellä. Se oli nyt niinkuin ennenkin tuottanut hänelle -varmuuden ja kauas kantavan voiton. Hän oli taaskin oma herransa, -ja Leena oli hänelle kallis kuin jalokivi, joka loistollaan silmää -viehättää ja arvollaan saa omistajansa huolenpidon osakseen. - -Leena kuului siihen uuteen ja viehättävään maailmaan, jota hän ei -vielä tuntenut ja jonne hän tahtoi päästä. Tämä uusi voitto oli -hänestä sukua sille lapsuuden lumotulle seikkailulle, joka hänellä -oli ollut Kotkan kartanoon joutuessaan. - -Iltaisin työstä päästyä hänen katseensa viipyi Leenan kasvoilla, -niiden onnellisessa hymyilyssä ja silmien siristetyssä kiillossa. -Nuori rouva painui lähelle, yhä lähemmäksi kuin saavuttaakseen -pakenevan sielun rakastettunsa salaisimmissa ajatuksissa. Mutta -Uuraan sisin persoonallisuus pysyi tuntemattomassa yksinäisyydessään, -eikä nuori rouva jaksanut houkutella sitä omakseen, ja niinkuin hän -ennen oli ikävöinyt rakastamansa miehen syleilyä, niin hän nyt, hänen -sylissään, kaipasi lumottua sielua, joka oli sulkeutunut lukkojen -taakse. - --- Olemme kerran ennen, kymmenkunta vuotta sitten, tavanneet toisemme -Kotkan kartanossa, -- sanoi Uuras eräänä iltana. -- Sinä olet se -neiti, joka veit meidät vaunuissasi kartanoon. - --- Niin, totisesti, sinä olit se sama ylväs poika. Jo silloin -miellyin sinuun ja ihailin ryhtiäsi selvällä maantiellä, avointa -katsettasi ja reipasta puhetapaasi. Sinähän olit kuin kohtaloni. -Kuinka vähän ihminen aavistaa! Mukanasi oli pieni tyttö -- oliko hän -jonkun kesävieraan lapsia? Maalaistyttö hän ei ollut. - --- Ei, hän on poliisin tytär ja asuu lähellä kotiani äitinsä kanssa. -Isä oli häneltä jo silloin kuollut. - --- Missä hän nyt on? - --- Siellä samassa paikassa. Uuras jätti Leenan hätäisesti pusertaen -hänen kättään. - --- Näkemiin! - --- Näkemiin, rakas, -- sanoi Leena hämmästymättä, sillä hän alkoi jo -tottua Uuraan jyrkkään käytökseen. - -Seuraavana iltana hän kuitenkin tahtoi udellen päästä Uuraan -salaisten ajatusten perille, vaistomaisesti tuntien niiden -olemassaolon. - -He istuivat nyt aina kulmahuoneessa lukien tai jutellen, ja Leena -soitti toisinaan pianoa ja lauloi säestäen itseään. Mutta sinä iltana -hän oli pukeutunut niinkuin tiesi Uuraalle olevan mieluisinta ja oli -liikuttavan hellä, mutta samalla pidättyvä. Uuras ei saanut suudella -sormenpäitäkään. Aina Leena kuitenkin liikkui lähellä, silitti hänen -tummaa päätään, hyväili kättä ja katsoi hymyillen silmiin, puhui -hiljaa, melkein kuiskaten ja hyräili viehättävän leikkisästi jotakin -lemmenlaulua. - -Uuras ei sitä kauan kestänyt. Hän veti nuoren rouvan polvelleen ja -taistelu alkoi. - --- Suutelo ei ole suutelo, ellei sitä anneta, -- sanoi hän Leenalle -likistäen hänen kättään. - --- Suuteloista on maksettava korkeampi hinta kuin sinä olet -suorittanut. Minä tahdon sinut itsesi kaikkinesi, salaiset -ajatuksesi, elämäsi suunnitelman, kaikki, kaikki! - -Se oli äkkirynnäkkö, ja Uuras päätti torjua sen yhdellä iskulla. - --- Hupsua, minulla ei ole mitään salaisuuksia! - --- Näen sen silmistäsi, kuulen äänestäsi, aavistan ja tiedän...! - --- Miksi sitten kysyt? - --- Tiedän, että jotakin on olemassa välillämme, mutta mitä se on, se -on vain sinun tiedossasi! - -Leena ei kuitenkaan jaksanut olla johdonmukainen. Hänen rakkautensa -oli kiihkeä ja sielunsa liian pintapuolinen voidakseen hallita ja -täydellisesti lumota Uuraan kaltaista miestä. Heidän suhteensa jäi -Leenalle ainaiseksi arvoitukseksi, ja ehkä se juuri sen vuoksi niin -sitoi. - - - - -XIV. - - -Uuras oli aloittanut saamansa urakan työt, ja Hilli oli alttiisti -myöntänyt hänelle luottoa. Uusia mahdollisuuksia avautui yhä, ja -nuoren miehen tulevaisuus oli lupaava. - -Leena-rouvan suosio oli alunpitäen kiinnittänyt häneen -kaupunkilaisten huomiota, ja nyt, kun pormestari Forsin tiedettiin -ruvenneen hänen takaajakseen ja Hilli ylisteli häntä, ei enää kukaan -epäillyt. He olivat varmat Uuraasta ja hänen menestymisestään. - -Hyvin kuitenkin hämmästyttiin ja kohina kävi koko kaupungissa, kun -Leenaa ja Uurasta kuulutettiin. Huhu siitä levisi Uuraan kotiin -saakka, ja sanomalehtiuutinen sen vahvisti. He olivat liiaksi -huomattuja henkilöitä saadakseen pitää liittoaan vain omana asianaan, -kuten olivat päättäneet. - -Ulla-emäntä teki matkan Uuraan luo heti tiedon saatuaan. Hän oli -sanaton ja lohduton Anjan vuoksi, joka oli hänelle käynyt rakkaaksi -kuin oma lapsi. - -Anja oli viime aikoina Uuraan käynnin jälkeen hyräillyt ja iloinnut, -ommellut somia vaatteita itselleen ja käynyt yhä kauniimmaksi. -Opettaja Tohun tiedettiin kosineen häntä, mutta saaneen rukkaset -hyvin näppärällä tavalla. Anja oli tehnyt laulun, jossa vaati Tohua -odottamaan niin kauan, että kultakangas jännittyisi Anjan puissa -ja hänen kotinsa olisi niinkuin Kotkan kartano, mutta sitä ennen -tulisi kyllä toinen häntä noutamaan, eikä Tohu saanut siitä pahastua, -laulussa ei ollut mitään nimiä ja se tuli kylläkin tunnetuksi. -Varrottiin vain Uuraan saapumista Lehviin ja nuorten kauan odotetun -liiton vahvistumista. Olihan hän käynyt uusimassa vanhan lupauksensa --- senkin kylä tiesi ja mitä salaamista siinä olisikaan ollut! - -Nyt tuli tämä uusi sanoma, joka riisti heiltä Uuraan ainiaaksi. Tämän -liittonsa kautta hän kuului maailmalle, ei enää vanhemmilleen ja -kotikylälle. Nyt haihtui kaikki se tarumainen ja kaunis, mikä nuorten -suhteessa oli ollut kylän ihanteena, niin että lapsetkin talosilla -leikkiessään olivat aina olevinaan Uuras ja Anja, samoin kuin -rakastavaiset ja kihlautuneet puhuivat heistä. - -Henriika sai kuulla uutisen kylällä ja riensi kotiin estääkseen -jonkun vieraan sitä kertomasta Anjalle. Mutta hän ei voinut pidättää -kyyneliään, ja Anja uteli äidin surun syytä, kunnes eukko-parka -nyyhkyttäen ilmaisi tietonsa, vaikka oli vahvasti päättänyt olla -itkemättä ja hyvin varovasti ja urhoollisesti puhua Anjalle, ettei se -niin koskisi. - -Anja jäi sanattomaksi ja kulki kuin unessa muutamia päiviä, -valittamatta, itkemättä, yhä tielle silmäillen, kuin odottaisi sieltä -pelastusta. Hän oli hyvin vakava, hempeillä kasvoillaan ankara ilme, -ja arkielämän askareet vaivasivat häntä. Kyläläisiä hän vältti, mutta -eräänä päivänä hän astui kuin ajatuksissaan tietä pitkin Uuraan -kotiin Lehviin. - -Mestari oli sinä päivänä meluisalla tuulella. Aamulla oli pihaan -tullut vanha ukkorähjä, joka toisinaan kävi niillä seuduin kerjuulla. -Seppä vei hänet tupaan ja käski istumaan pöydän päähän. Ulla-emäntä -loi kerjäläiseen pitkän katseen, mutta mestari komensi: - --- Nyt, Ulla, pidetään kihlajaisia. Ei ole limpun puutetta, tuo -pöytään! - -Emäntä toi suuren leivän ja silakkaa. - --- Noinko sinä poikasi kihlajaisia vietät? Hei, tuo juustoa, tuo -sianpaistia, lammasta, voita ja pannukakkua! Aitta on väärällään -herkkuja, eikä niitä pidoissa saa pöydältä puuttua. - -Ulla-emäntä heitti päätään. - --- Ne, kun minä kerran sanon, niin on tuotava. Mihinkä niitä nyt -säästää, kun se poika sellaisenkin rouvan nai, että sillä on vaikka -taivaan mannaa! - -Emäntä heitti oven kiinni, meni aittaan, kävi kamarissa ja kattoi -pöydän koreaksi, mutta sitten hän katosi omaan huoneeseensa. - -Mestari istui pöytään kerjäläisen kanssa ja katsellen nautti -nälkäisen ateriasta. - --- Syö, veliseni, syö, tämä on hellästä sydämestä annettu, isän -hellästä sydämestä. Poikaa on aina kotiin odotettu ja herkkupaloja -säästetty, aina varalla pidetty. Nyt ei poika enää tule, on muille -maille mennyt ja korkeain ansaan takertunut. Niin syö, veliseni, -talossa on tätä lajia paljon, liiankin paljon! - -Kerjäläinen nousi, kiitti kankeana herkuista ja otti lakkinsa -penkiltä. - -Vahti, nuori koira, joka oli poikasesta Lehvissä kasvanut, karkasi -emännältä kamarista ja syöksyi ärhentelemään vieraalle. - --- Ka, älä revi lahkeitani, -- pyyteli kerjäläinen hosuen kepillään. - --- Hei, Vahti, hauku, hau, hau! -- huusi mestari. Koira kääntyi -isäntäänsä päin, ja kerjäläinen köpitti tiehensä, mutta mestari -siirtyi pihaan telmimään Vahdin kanssa. Silloin hän näki Anjan -tulevan tiellä ja jäi kummissaan katsomaan. Olihan se Anja eikä -kuitenkaan hän itse, vaan Anjan varjo, ilme niin vakava, katse ankara -ja kysyvä kuin tuskaisen avunpyyntö. - --- Päivää, tyttöseni, käy tänne, käy leikkiin, hau, Vahti, hauku, no -juokse, juokse Anjan ympärillä, lujaa, lujemmin, vielä lujemmin! - -Mestari meni navettaan, päästi kanat jaloittelemaan ja vasikan -ulos. Vahdilla oli aina ollut hyvä silmä kanoihin, mutta ei ollut -emännän vuoksi uskaltanut niitä haukkua. Ja nyt ne tulivat yhteiseen -ilonpitoon. Se katsoi isäntäänsä, ja isäntä nyökkäsi. Hupsis, -siinä se oli keskellä parvea haukkuen ja hyppien, kanat lentäen ja -kaakattaen, toruen ja kirkuen, samalla kuin vasikka laukkasi pitkin -auki luotua polkua. Mestari levitteli käsiään ja huusi: - --- Elämää, meteliä, riemua! - -Emäntä tuli ulos. - --- Luulisi sinun olevan humalassa, ellen paremmin tietäisi. Anja, -tule sisään, lapsi! - -Anja totteli kuin unessa. He menivät kahden kesken kamariin, ja -Anja palasi tunnin kuluttua kotiin, mutta Ulla-emäntä sääli itsensä -kaupunginmatkaa varten. - --- Menetkö sinä? -- sanoi mestari. - --- Menen, ei hän tätä saa meille tehdä noin vaan ilman muuta. - - - - -XV. - - -Hääviikolla Uuras sai äitinsä vieraakseen aikoessaan juuri lyhyesti -kirjeessä ilmoittaa vihkimisestä, joka oli määrätty toimitettavaksi -kaupungin rukoushuoneella, ja kutsua heidät siksi päiväksi tulemaan -kaupunkiin. - --- Tahdoin itse nähdä ja kuulla. Tämä on perin outoa sinun puoleltasi -Anjan vuoksi. Teit pahasti, kun vielä kävit katsomassa, vaikka oli -muuta mielessäsi, -- puhui Ulla-emäntä. - --- Onko Anja sanonut mitään? - --- Ei, luuletko, että se lapsi mitään sanoisi taikka valittaisi, -vaikka hengen ottaisit! - --- Niin, eihän se ole hänen tapaistaan, hän pysyy kai hiljaa. - --- No niinkuin hauta se lapsi on. - -He olivat pitkän aikaa vaiti, ja äiti taisteli kyyneliään vastaan. - --- Anja on minulle rakas kuin oma lapseni. Miksi sinä näin teit? -- -Sitten hän tulistui ja koveni: -- Kyllä se vaan niin on, että saat -jättää sen rouvan ja naida Anjan! - -Uuras naurahti. - --- Äiti ei onneksi sitä asiaa päätä. Ja Anjalla on minuun niin vähän -oikeutta, ettei hänen kannata minua muistella. Hän on vielä lapsi, -voi unohtaa ja rakastua toiseen. - --- Senhän sinä tiedät, ettei niin koskaan käy. Te olette kasvaneet -yhdessä, leikkineet, lukeneet ja kirjoitelleet yhdessä. Eihän sinulla -ollut sitä ajatusta, jota ei Anja tiennyt, eikä sillä lapsella sitä -hengenvetoa, joka ei olisi sinua tarkoittanut. Kaikkihan me olimme -siellä kotona teitä molempia varten. - --- Minä olen antanut sanani enkä voi mitään peruuttaa enkä tahdokaan. -Anja on lapsi. Rakastan häntä kuin sisarta. - --- Olisit sen aikaisemmin hänen tiedokseen saattanut etkä nyt vasta! - --- Sanokaa se hänelle kuitenkin, äiti! - -Se lausuttiin niin pyydellen ja vakavasti, että äiti heltyi. - --- Puheestasi ja äänestäsi kuulen, että sydämesi on Anjan puolella -ja järkipahasi ja muut halusi sen rouvan. Mutta tiedätkös, minun -sydämeni on tästä niin raskas kuin kivi. Että minun pitikin sinusta -tätä kokeman, sydämen valapattoutta! Lapsi-parka, et sinä tiedä, mitä -nyt itsellesi teet. Enkä minäkään ymmärtänyt, kun helmassani lepäsit -ja minä sinulle kaiken maailman kunniaa ja rikkautta toivottelin, en -tiennyt, minkä hinnan siitä saat maksaa. - -Uuras ei vastannut, istui äitiään vastapäätä pöydän toisella puolella -ja tuijotti eteensä, mutta nousi sitten äkkiä. - --- Nyt, äiti, minä menen työmaalle. Juna lähtee kohta, ja minä saatan -asemalle. - --- Kyllä minä yksinkin osaan, niinkuin tulinkin. Jumala sinua -siunatkoon ja varjelkoon! - -He kättelivät, äiti kyynelsilmin ja Uuras tuskastuneena. - -Kolottava tunne sydämessään Uuras oli hajamielinen kaiken -päivää. Anja oli juurtunut hänen sydämeensä syvemmälle kuin -hän oli aavistanutkaan. Nyt vasta, kun hän oli sitonut itsensä -siihen, mitä niin kiihkeästi itse tahtoi, hänelle selvisi oma -salainen kiintymyksensä. Mutta eihän hänen elämänsä saanut olla -turhanpäiväisten tunteiden palvomista, ei lähestulkoonkaan. Työ ja -sen itsellensä valloittaminen oli vasta elämää ja riemua, jonka -tieltä kaikki sai väistyä. Takausten epääminen oli puristanut häntä -kuin rautakoura, noussut kuin muuri eteen, sulkenut häneltä pääsyn ja -estänyt näkemästä eteensä. Sellainen ei saanut uudistua, ei mistään -hinnasta. Uurasta oli poikapahasesta saakka hurmannut työnteko, kun -se vastasi hänen voimiaan. - -Niinkuin äiti uhraa nuoruutensa ja kauneutensa lastaan hoitaessaan ja -unohtaa itsensä täydellisesti, niin oli Uuras empimättä, ilomielin -tarttunut auttavaan käteen. Hän tahtoi päästä suunnittelemaan ja -rakentamaan uutta kaupunkia. Se väikkyi selvin piirtein, ylväänä ja -houkuttelevana hänen mielessään. Sitä hän kypsytti ajatuksissaan -lisäten ja täydentäen taideluomaansa piirre piirteeltä, järjestellen, -muuttaen ja muokaten. Esikaupungin vanhojen rakennusrähjien alue oli -se savi, jota hän muovaili, paineli, mielikuvituksen taltalla silitti -ja veisteli. - -Hääpäivä läheni, mutta Uuras ei sitä mielessään hautonut. -Rakennuskoneet jyskyivät työmaalla, kiviä särjettiin, sepeliä -hakattiin, hevoset kuljettivat pitkissä jonoissa rakennusaineita -työmaalle kadoten korkean lankkuaidan taakse. Merkillistä oli, kuinka -paljon sellaiselle pienelle alalle mahtui. - -Eräänä päivänä Uuras näki takaapäin nuoren tytön, jota luuli Anjaksi -etäältä ja talvisen päivän hämyssä. Hän kiirehti askeleitaan -tavoittaakseen tytön, mutta tämä katosi. Toisena päivänä kävi samoin. -Hän oli varmasti tuntevinaan Anjaksi erään tytön, joka seisoi torin -laidassa selin häneen, ja lähti kiireesti sinnepäin päästämättä -tavoitettavaa silmistään, mutta lähemmäksi tultuaan hän näki edessään -aivan oudon tytön, joka ei millään tavalla ollut Anjan näköinen. -Sittenkin hänen katseensa seurasivat vieraita tyttöjä toivoen ja -samalla peläten huomaavansa heissä Anjan näköisyyttä. Mutta sillä -välin, kun hänellä, surunvoittoisen kaihon vallassa, väikkyi -Anjan kuva mielessä niin elävänä, että sille täytyi hakea näkyvää -vastinetta, tuli hänen ja Leena-rouvan hääpäivä. - - - - -XVI. - - -Rouva Heermanin puheille pyrki hääpäivän aamuna nuori maalaistyttö, -puettuna puoliherraskaisesti. Hän tuli kadunpuoleisesta pääovesta -ja oli niin vakavan ja surullisen näköinen, että sisäkkö heti pyysi -häntä odottamaan ja ilmoitti emännälleen. - --- Millä voin teitä auttaa? -- kysyi Leena nähdessään tytön, jonka -syvästi murheellinen katse viilsi hänen herkkää sydäntään. - -Tänään hän oli niin altis kaikille vaikutuksille, arasteleva ja -samalla valmis hellimään. - --- Te ette tunne minua, -- sanoi vieras ojentaen kätensä Leenalle. -- -Minä olen Lehvistä, Uuraan kotoa, ja tulin -- -- tulin onnittelemaan -teitä. - -Hänen sanansa olivat kuin ulkoa opitut ja lausuttiin vaivoin, mutta -katseessa ilmenevä sieluntuska vangitsi Leenan. - --- Oletteko Anja? -- huudahti Leena. - --- Olen, rouva! -- Hänen silmiinsä nousivat suuret kyyneleet ja -putoilivat eheinä kuin helmet rauhattomille sormille, jotka nyppivät -pienen puuhkan karvaa. - --- Miksi te itkette, lapsi kulta? -- sanoi Leena hellästi. -- Onko -kotona jotakin tapahtunut? - --- Ei, ei suinkaan! - --- Mutta te olette niin surullinen! - --- Olen niin -- niin onnellinen, kun te pidätte Uuraasta. Minäkin -pidän hänestä. Te olette niin kaunis, ja nyt minä ymmärrän, ettei -Uuras sentään olisi voinut -- -- - --- Rakas lapsi, puhu aivan vapaasti minulle, niinkuin sisarellesi. -Jos sinulla on suruja, niin ehkä voin auttaa. - --- Ei, ei, minä menen jälleen, tahdoin vain nähdä teidät ja kaikki. -Älkää puhuko minusta Uuraalle, rouva, ettehän! - -Leena alkoi ymmärtää. - --- Nyt, Anja, tahdon tietää surusi syyn! - --- Sitä en minä voi sanoa teille, rouva, mutta jos Uuras kertoo -teille, on kaikki oikein. - --- Niinkuin tahdot -- sanoi Leena miettien, -- mutta sinun pitää -ymmärtää, että nyt on kysymys kolmen kohtalosta. Jos sinulla on -vaimon oikeus Uuraaseen -- -- - -Anja punastui, niin että silmiin koski, ja hän nousi äkkiä läheten -ovea. - --- Vaimon oikeus? -- sanoi hän hiljaa. - --- Niin, ymmärräthän! - --- Ei, ei, ei! -- huusi Anja, ja kyyneleet tulvivat kasvoille ja -nyyhkytys painoi hänet jälleen istumaan. -- Ei koskaan. Uuras oli -aina niin hyvä, niin hyvä! - -Tyttö oli niin sanomattoman avuton ja suloinen tuskassaan, ja Leena -pakotti hänet kohottamaan päätään, hyväili ja lohdutteli, kunnes Anja -kykeni jälleen katsomaan häntä kirkkain ja kuivin silmin. - -Yhteinen rakkaus vei nämä kaksi erilaista naista lähelle toisiaan, -Anjan luottavana ja viattomana luonnonlapsena ja Leenan kokeneena -maailmannaisena, jolle rakkaus oli myöhästyneenä onnena kaikki -kaikessa, kiihkeää ja maltitonta. Jos Anja olisi tullut vaativana, -olisi Leena puolustautunut luopumatta oikeuksistaan. Mutta hän tuli -anteliaana, uhrautuvana ja sai vastalahjaksi syleilyn. - -Vähänpä Leena aavisti, mitä Anjan mielessä piili. Hän oli itse -jäänyt osattomaksi nuoruuden ensimmäisestä rakkaudesta joutuessaan -kovin nuorena vaimoksi keski-ikäiselle, kuluneelle miehelle, jota -hän hyvin pian inhosi. Anjan rakkaus oli metsän povessa kasvanut -kaikkien hellimänä, ujona, raittiina ja kaikki kestävänä, taipuen -toivomaan, odottamaan, leikkimään suutelojen sulolla kuin kedon -kukkasten kerällä, vaikka sydän oli aina erosta pakahtua. Hän olisi -ollut valmis odottamaan ikänsä taikka antautumaan tuokiossa hänelle, -yhdelle, ja sitten ikuisesti palvelemaan, kärsimään, jos olisi -tarvittu, ja ilossa kukoistamaan. Hän oli vakava kuin hauta, mieli -pyhä ja ehyt, ja Uuraan rakkaus oli hänelle uskontoa. Siihen hän -oli kasvanut ja siinä elänyt, ja siihen oli molempien koti heidät -vihkinyt. - -Nyt oli tullut Uuraan oma tahto ja uusi kohtalo Leenan kautta -tekemään kaiken sen tyhjäksi. Kuin unissakävijä, joka vaarallisissa -korkeuksissa kiipeilee itseään loukkaamatta, oli Anja tullut -kaupunkiin tuskansa ajamana. Suru vaati varmuutta, tahtoi nähdä -kohtalonsa kuin rakkaan vainajan, uskomatta kuolemaa todeksi. Omaa -sulouttaan ja puhdasta luonnettaan alentamatta hän paljasti oudolle -naiselle tuskansa luopuen kaikesta, niinkuin jalo nuorukainen luopuu -hengestään maansa onnen ja kunnian puolesta. Hän oli rientänyt ja -sitten alttiina uhrinsa antanut ikäänkuin luovuttaen kalliin helmen, -jonka arvoa ei elämä eikä kokemus vielä ollut tunnetuksi tehnyt. - -Erottuaan Leenasta Anja matkusti suoraa päätä takaisin kotiin. - -Häät olivat olleet ja Ulla-emäntä mestarin kanssa palannut Lehviin, -mutta seuraavana päivänä hän ilmestyi jälleen kaupunkiin. - -Uuras, joka oli muuttanut vaimonsa tilavaan kotiin, tapasi työstä -tullessaan eteisessä Leenan, kyyneleet silmissä. - --- Mikä sinun on, kun olet itkenyt? -- kysyi hän levottomana. - --- Äiti on taas tullut tänne, -- sanoi hän katsomatta mieheensä. -- -Hän on surupuvussa. -- Kuinka, onko isä -- -- - --- Ei, eihän toki. - --- En minä osaa arvailla! -- sanoi Uuras maltittomana. - -He astuivat Uuraan huoneeseen. Siellä oli äiti jo kynnyksellä -poikaansa vastassa kuultuaan keskustelun. - --- Anja on päässyt rauhaan, -- sanoi hän katsomatta Uuraaseen. - -Tämä ei näyttänyt tajuavan uutisen vakavuutta, katsoi vain heihin -kysyvänä ja hämmästyneenä. - --- Kuollutko, nuori, terve tyttö, oliko hän sairas? - --- Oli ja ei, kuinka sen käsittää, -- selitti äiti vältellen. - --- Puhukaa nyt selvään! -- huudahti Uuras maltittomana. - --- Niin selvään kuin tässä voi mitään puhua. Hän oli kuolemansairas -kenenkään tietämättä. Nyt on enää myöhäistä päivitellä. Me olemme -kaikki olleet ymmärtämättömiä, -- sanoi äiti. - -Uuras näytti tyyneltä. Vain äiti ymmärsi hänen katseestaan, kuinka -sanoma oli koskenut. Hän jätti naiset ja poistui jälleen kotoa. - --- Kertokaa nyt, äiti, kuinka kaikki on tapahtunut, minusta -tuntuu -- -- - --- Anja oli niin terve lapsi kuin kukaan voi olla, jos onni olisi -häntä suosinut -- -- - -Ulla-emäntä pyyhki kyyneleitään. - --- Jos onni olisi häntä suosinut -- ei, minä en voi sitä sanoa. - --- Kuoliko hän tapaturmasta? - --- Upotti itsensä. - -He olivat kumpikin vähän aikaa vaiti ja itkivät. - --- Älkää kertoko Uuraalle, -- pyysi Leena, -- kuinka Anja kuoli. - --- Ei saisi tehdä syntiä synnin päälle tuntoonsa tulematta. Olen -minäkin ollut liian hellä, ja siksi tämä on tullut. Tyttö oli kuin -omani ja nyt kuolemassa vieläkin rakkaampi. Minun täytyy puhua -pojalleni. - --- Ei, äiti, Uuras on vielä niin nuori. Moittikaa minua. - --- Ettehän te tiennyt Anjasta. - --- Tiesin enkä tiennyt. Anja kävi täällä hääpäivänä. - --- Mikä tuskan mierotie se mahtoi lapsiparalle olla! -- huokasi -Ulla-emäntä yhä itkien. -- Mitä hän sanoi? - --- Hän sai minut uskomaan, että ainoa oikea vaimo Uuraalle olen minä! - --- Ja itsensä se lapsi tuomitsi kuolemaan. - --- Hän oli kaunis! - --- Enpä tiedä enkä sellaista kysy, rakas hän minulle oli, -jokapäiväinen iloni. Kun ei Uuras enää ollut kotona, ei päivääkään -mennyt, ettei hänen laulunsa ja pikku askartelunsa olisi minua -lohduttanut. Hän näki silmistäni, mitä tahdoin, ja teki sen sanaa -sanomatta, se lapsi. - --- Kuitenkin rukoilen, älkää sanoko Uuraalle, kuinka hän kuoli! - --- Miksi en sitä sanoisi? - --- Uuras ei tiedä Anjan täällä käyneen. - --- Se olisi ollut sanottava. - --- Ei, ei nyt eikä silloinkaan. Uuras ei olisi voinut eikä -tahtonutkaan mitään muuttaa. - --- Totuus on aina lukuun otettava ja tietoon saatettava. - --- Ei, ei aina, silloinhan ei tuskalla loppua olisikaan. Mitä auttaa -meitä surullinen totuus, kun asia on jo tapahtunut eikä sitä voi -toiseksi tehdä? Anja on kuollut. - --- On vain yksi syy, joka minua pidättää. Pojallani on vaimo. Vaikken -hyväksy tämmöistä salaamista, en tahdo tunkeutua teidän kahden väliin. - --- Mutta jos asia tulee sanomalehtiin! -- huudahti Leena. - --- Tulee kuolemanilmoituksena, että äkkiä kuoli. Niin on sovittu. - --- Tietävätkö siitä ihmiset siellä -- -- kylässä? -- kysyi Leena. - --- Tottahan, kun löysivät joesta. - --- Oh! - -Molemmat naiset viettivät keskipäivän synkissä mietteissä. Ja kun -Uuras tuli, oli hänellä mukanaan sanomalehti, jossa oli Anjan -kuolinilmoitus. - --- Kuinka se on tapahtunut? -- kysyi hän äidiltään. - --- Niinkuin kuolema toisinaan äkkiä kohtaa, -- sanoi äiti. - --- Minä kysyin: kuinka, älkää peitelkö! - --- Rakas Uuras, äiti ei kai voi muuta sanoa! -- huomautti Leena. - --- Äiti tietää sen. - --- Älä kiivastu! - --- Tämä asia koskee minua hyvin läheisesti, ja nyt minä tahdon sen -tietää. - --- Vaimosi tietää kaikki, minä olen jo kertonut hänelle. Ja nyt, -poika, ole mies ja tulkaa toimeen keskenänne. - -He jättivät asian sillä kertaa, ja Ulla-emäntä lähti kotia kohti -samana päivänä. - -Suru oli Leenalle vierasta. Hän ei sitä vielä tuntenut missään -muodossa eikä voinut ymmärtää miehensä tuskaa, joka suorastaan -loukkasi häntä. - --- Äiti on kertonut sinulle. Puhu, älä kiusaa minua! -- sanoi Uuras. - -Leena katsoi ääneti ja moittivin silmäyksin miestään. - --- Minun olisi pitänyt sanoa sinulle aikaisemmin, etten koskaan voi -unohtaa sitä tyttöä, mutta enhän itsekään tiennyt, kuinka lähellä -sydäntäni hän oli. Kerro, kuinka...? -- - --- Anna minulle aikaa. Se ei ymmärtääkseni ole liikaa. Uskoin olevani -ainoa nainen sinun maailmassasi, ja nyt -- -- -- - --- Olet kuolleelle mustasukkainen. - --- Soisin voivani olla, se olisi luonnollinen tunne. Ei, elämääni on -tullut jotakin kolkkoa, ammottavaa tyhjyyttä. Uuras, näin ei olisi -pitänyt käydä. - --- Sinä ajattelet itseäsi. Mutta nyt onkin puhe Anjasta, ja Anjasta -tahdon tietää. Etkö sinä käsitä, puhu hänestä! - --- Kuinka se sinuun koskee! Sinä rakastit häntä, sinä rakastit häntä -ja otit minut. - -Uuras painui tuoliinsa peittäen kasvot käsiinsä ja pyysi yhä: - --- Kerro, kerro, mitä tiedät! - -Leena puristi yhteen huuliaan ja sanoi ääntään alentaen: - --- Siinä ei ole enempää kerrottavaa kuin mitä jo tiedät! - -Uuras katsoi häneen epäillen ja tarttui väkivaltaisesti ranteeseen: - --- Sinä et puhu totta! - -Leena irroitti kätensä ja hillitsi suuttumuksensa. - --- Me kaksi olemme syypäät. Siinä on jo kylliksi, enempää en tiedä! - -Hän jätti miehensä yksin, poistuen hitain askelin. - - - - -XVII. - - -Oli kulunut viisitoista vuotta. Pienen kaupungin kehitys oli -näinä vuosina ollut ripeä. Uusi, yksityinen rautatie vei nyt -täältä sisämaasta etelää kohti rannikkokaupunkiin. Satama oli -kokonaan uudestaan rakennettu tyydyttämään suuresti vilkastunutta -laivaliikettä. Uuraan rakkaat suunnitelmat, joiden mukaan Onttolan -kartanosta lunastettaville tonteille oli rakennettava uusi, komea -kaupunginosa lähemmäksi asemaa, olivat toteutumassa, ja vanhasta -esikaupungista oli vain muisto jäljellä. - -Heti ensimmäisinä vuosina oli Uuras rakentanut Leenan talon -uudestaan. Se oli nyt kaunis puutalo puiston keskellä, mutta -huoneiden luku ja järjestys, muutamia mukavuuden ja parannusten -muutoksia lukuunottamatta, oli jotakuinkin sama kuin ennenkin. -Vaimonsa kautta hän oli alusta saakka joutunut ahdasmielisessä -pikkukaupungissa tarkoin valikoitujen johtohenkilöiden piiriin ja -saanut enemmän sananvaltaa kuin täällä yleensä kellekään yksityiselle -suotiin. Se oli ollut Uuraan kehitykselle verrattoman edullista, ja -se ero, joka siinä suhteessa oli ollut Uuraan ja Leenan välillä iän -ja aikaisempien olosuhteiden luomana, oli vähitellen tasoittunut. -Mutta rauhaton, kiihoittunut toiminnan elämä oli katoavan nuoruuden -mukana haihduttanut myöskin sen vähäisen lämmön, jota luonto niin -säästeliäästi oli Uuraalle suonut, ja hänen jyrkkä ja käskevä tapansa -käsitellä kotioloja, aivan kuin jatkaisi työn komentoa rakennuksilla, -teki usein Leenan elämän raskaaksi ja tukalaksi. Toisaalta tämä -kiireinen toiminta ei suonut aikaa eikä antanut aihetta varsinaiseen -hengenviljelykseen, ei edes siinä määrässä kuin pikkukaupungin -oloissa olisi käynyt päinsä. - -Aluksi Uuras oli Anjan kuolinsanoman saatuaan tuntenut -vastenmielisyyttä Leenaa kohtaan, ja hyvin tietäen, että sellainen -tunne oli väärä ja kohtuuton, hän moitti siitä itseään tekeytyen -huomaavaiseksi aviomieheksi. Mutta tämä ristiriitaisuus hänen -elämässään nyhti irti kaikki aikaisemmin vaalitut hennot lemmentaimet -tehden maaperän niille karuksi ja samalla laajentaen juopaa -aviopuolisoiden välillä. - -Oli taaskin kevät ja Lehvin seppä, jota Leena puhutteli ukiksi, -vieraili poikansa ja miniänsä luona, osaksi auttaakseen poikaansa -töiden kaitsemisessa, mutta oikeastaan ollen "itseään tuulettamassa", -kuten hän sanoi. - -Leena viihtyi herttaisen ukon seurassa ymmärtäen tämän leikinlaskua, -vaikka se toisinaan olikin hiukan karkeatekoista. Hän nauroi ensin -sydämen pohjasta ja punastui sitten jäljestäpäin, jos oikein kovalle -otti. - --- Minä nautin keväästä niin sanomattomasti, -- sanoi Leena. -- -Tunnen itseni kymmentä vuotta nuoremmaksi. Oh, kuinka nämä päivät -kulkevat nopeaan, tahtoisin pidättää niitä ja elää uudestaan ja -uudestaan jokaisen hetken. Aika on niin kallista, niin kallista! - --- Kyllähän se maksaa paljon rahaa, täällä teillä! -- sanoi ukki. - --- Kuinka niin? -- ja samalla Leena vilkaisi ukkiin. - --- Täällä on niin hiivatin suurellista. - --- Pelkkää jokapäiväisyyttä. Elämän pitäisi olla kuin juhlaa. Minä -taistelen vanhuutta vastaan ja puolustan urhoollisesti elämäniloani. -Maailmassa on niin paljon onnea, ja minun asiani on sitä itselleni -anastaa. - --- Kaihan Leenan kelpaa, mutta ollappa Uuraan pöksyissä -- siinä saa -olla kuin ukkosen jyrinä! Työmiehet reistailevat. - --- Ainahan ne rettelöivät. - --- Rettelöivät niin, kun näin kaupungin oloissa kaipaavat tätä -tällaista komeutta ja elämän makeutta. - --- Eikös ukki sitä kaipaa? Eikö elämä täällä tunnu aika somalta? - --- Ei se minulta täällä oikein luonnista. Pitäisi olla tärkkikaulus -ja lankkisaappaat enkä minä vanha mies sellaisiin kakkuloihin -rupeaisi. - -Leena siirtyi lähemmäksi ukkia ja lyöden polvelle kehoitti: - --- Kertokaa nyt taas jotakin hauskaa! - --- Mistä, Uuraastako? - --- Niin, tietysti. Millainen Uuras oli siellä kotona, ennen muinoin? - --- Aika veijari, juoksi keinut ja tanssit ja rimputteli hanuria. - --- Taisi olla aika velikulta! - --- No, ennen varjelen kapallisen kirppuja, ennenkuin sellaista poikaa -hulluttelemasta! - --- Sellainen monihenkinen veijari! -- nauroi Leena. - --- Ja suurellinen. Ei kelvannut enää olla Henrikssonni, se oli -moukkamaista ja ruotsalaista ja mitä lienee ollut sonnimaista! Ja -kun se opettajakin, se niin Tohu, sitä komenteli, niin poika otti -nimekseen Uuras, ja se on sitten aina vaan pelkkä Uuras. Taitaa -sentään asiapapereissa olla Karl Henrik Uuras. Sen nimen mukana -häneen sitten meni sekin työpiru. Sen työn kanssa se yötä ja päivää -reistaili. Ahjossa piti olla sellainen tohu, että toiseen kylään -kuului, ja pajamies sai lyödä moukarilla, niin että mäki notkui, ja -itse se tanssitti vasaraa raudalla ja käänteli pihtejä kuin masiina, -ja kalu tuli aina kuin valettu. Mutta sitten se äkkiä jätti kaikki ja -meni Helsinkiin. - --- Hänen paikkansa ei ollut kyläsepän pajassa. - --- Lieneekö tämä sen parempaa elämää? - --- Ainoata mahdollista hänelle. - --- Rettelöitä ja rahan kanssa pelaamista. - --- Onko Uuras puhunut teille rahoista? - --- On, kuuluu tarvitsevan uutta työtä päästäkseen vähän väljemmälle. - --- Oh, nyt kun minäkin olen niin ahtaalla. Olen ottanut velkaa. - --- Eihän Leenalla voi olla velkaa. Sehän on sitten Uuraan velkaa! - --- Minulla on kuitenkin, -- sanoi Leena hiljentäen ääntään. - --- Tietääkö Uuras? - --- Ei, sehän siinä onkin tukalaa! - --- Sanokaa suoraan pojalle kaikki! - --- En uskalla, sanokaa te hänelle, minä pyydän teitä sanomaan. - --- Ei, en minä mene puun ja kuoren väliin! -- torjui ukki nostaen -kämmeniään. - --- Uuras ja minä emme ole puu ja kuori, -- sanoi Leena huoaten -raskaasti. - --- Mitä puhetta se on? - --- Älkää välittäkö. Tänään on meidän kuudestoista hääpäivämme. - --- Senkö vuoksi täällä on ollut koko viikon vieraita? - --- Niitä on aina. Minä rakastan iloa ja elämää! - --- Entä Uuras? - --- Uuraalla pitää aina olla kaikkein komeinta ja kalleinta, aina -joku suuri työ ja armeija ihmisiä ympärillään. Minä taas rakastan -päivällisiä ja iltakutsuja ja muuta seuraa, pidän ompeluseuroja ja -muita kokouksia. Minulla on paljon yhteisiä hommia kaupungin naisten -kanssa. Oh, mitä niistä, se kuuluu jokapäiväiseen leipään. - --- Onpa se suurireikäinen leipä, -- huomautti ukki. - --- Niin, reikää se kyllä on tehnyt. Kas niin, nyt olen taas unohtanut -tanssiaispukuni. Tilalla on suuri juhla kaupungintalolla. - -Leena-rouva jätti ukin yksin tupakoimaan Uuraan huoneeseen ja -kiirehti salin kautta omalle puolelleen. - -Hetken kuluttua joku avasi oven ulkopuolelta, ja Uuras astui sisään. -Hän oli matkapuvussa, päällystakki hiukan savessa ja matkalaukku -kädessä. Hänen säännölliset piirteensä olivat muuttuneet jyrkiksi, -tuima katse oli pistävä ja ryhti entistä käskevämpi. Hän oli koko -lailla hermostunut, rauhaton ja helposti tulistuva, kuten mies, joka -tahtoo kiihkeällä työllä saavuttaa mahdollisimman nopeasti jonkin -päämäärän. Hän ei mitannut koskaan voimiaan, ei empinyt toimissaan, -oli kaikkia kohtaan suorasanainen ja vaatelias ja omaisilleen itsekäs -ja kova. - --- Terveisiä matkalta, isä! -- sanoi hän laskiessaan matkalaukkunsa -makuuhuoneen ovelle ja riisui päällystakkinsa sen päälle. - --- Tulet kai työmaalta, kun takkisi on savessa, -- sanoi ukki ja vei -päällystakin eteisen naulaan. - --- Menin sinne suoraan junasta, -- sanoi Uuras astellen lattialla -kiivaasti kuin mieltään lauhduttaakseen. -- Poissa ollessani ne -vintiöt ovat tehneet vallan ihmeitä. - --- Katselin sitä minäkin, -- muistutti ukki. - --- Katselitte kyllä, miksette sitten sanonut niille? -- kivahti -Uuras. -- Ovat muuranneet kutomasalin seinään ne kelvottomat tiilet, -jotka jo hylkäsin. Niissä oli huonoa savea. - --- Kyllähän minä sitä toimitin, ettei saisi ottaa siitä kasasta. - --- Päätyseinä pullistaa hiukan yhdeltä kohtaa. - --- Eikö miehet itse huomaa? -- ihmetteli hänen isänsä. - --- Kyllä minä ne panin huomaamaan, mutta niillä peeveleillä on jokin -syy kiusantekoon. Se on aivan ilmeistä. - --- Eikös voi sopia? -- kysyi ukki katsoen sivulta poikaansa. - --- Sopiako, hoh, yksi tahtoo yhtä, toinen toista, kaikki ovat sisua -täynnä eikä kukaan tottele! - --- Valitatko sinä, ettei totella? Sinähän olet aina saanut kivetkin -kiirehtimään! - --- Kiirehän sillä tehtaan työllä on. Ne juupelit tietävät sen, että -joka päivä merkitsee minulle paljon. Ja nyt ne tahtovat näyttää -olevansa herroja markkinoilla. Tehdään erehdyksiä -- pura pois, -juopotellaan -- odota! Tehdas kiristää, ja minä saan maksaa sakot -myöhästyneestä työstä. Tämä nahjusteleminen on niin vietävää! - -Leena tuli salista sanomalehti kädessä. - --- Vihdoinkin pääsit kotiin, tervetuloa! Katsos, tässä on sanottu, -mikä päivä tänään on! -- sanoi hän yrittäen lepyttää miestään, joka -yhä astui lattialla otsa rypyssä. - --- Se onneton hääpäivä kummittelee joka vuosi, ja ne lahjoitukset! - --- Sinä et sitä koskaan muista. - --- Et ole puhunut minulle mitään. - --- Muutama satanen, onhan se aina ollut tapana Onttolassa, vanhat -palvelijat -- -- - --- Emmehän toki iankaikkisesti ole velvollisia elättämään Onttolan -palvelijoita, kun ei ole mitään tekemistä kartanon kanssa! - --- Kuitenkin oma hoitajani -- -- - --- Ota tänne hoitaaksesi! -- huusi Uuras suuttuneena. Äkkiä hän -muisti matkalaukkunsa ja otti sieltä pienen salkun laskien sen -työpöydälleen. -- Meillä ei ole liikoja rahoja, sen olen sinulle -tuhat kertaa sanonut. Elämme ihan yli varojemme, ja minä olen saanut -suuria tappioita. Koeta pitää muistissa! - -Leena katseli miestään alistuvaisena ja ääneti. - --- Sinä kai tarvitset talouteen. Tässä on muutama kymmen, -- jatkoi -Uuras ottaen kukkarostaan seteleitä. -- Minulla ei nyt ole edes kahta -tuhatta. Täytyy saada sairashuoneen urakka päästäkseni taas käsiksi -rahoihin. Sekin, minkä nyt naapurikaupungista sain, on jo ennen -suolattu. - -Ukki oli Leenan tultua pujahtanut ulos ja palasi nyt mukanansa joukko -työmiehiä. - --- Käykää peremmälle! -- sanoi hän. - --- Tulimme ilmoittamaan, ettei sitä seinää pureta eikä muurata. Syy -ei ollut meidän, tiilet olivat työmaalla, -- puhui eräs muurari -kaikkien puolesta, sittenkuin Leena oli poistunut. - --- Hyvä on, menkää sitten muualle työhön! -- sanoi Uuras varmasti. - --- Ja mestari tuottaa väkeä muualta? - --- Jos hyväksi näen. - --- Olemme tässä ajatelleet jatkaa töitänne kaikessa sovussa, jos te, -mestari, luovutatte sairashuoneen urakan meidän työkuntamme omaksi. -Se ei olisi mestarille kovinkaan suuri eikä tärkeä, mutta meille se -sopisi hyvin, -- puhui mies. - --- Vai sopisi hyvin! Onko teillä takuita? - --- On ja hyvät onkin! -- vastasi mies. - --- Saako tietää, keitä ne ovat? -- kysyi Uuras hiukan ihmetellen. - --- Se on toistaiseksi liikesalaisuus, -- sanoi muuan nuori -työnjohtaja Murtola, joka oli parina viime vuonna suorittanut pikku -urakoita yhdessä eräiden muurarien kanssa. - --- Eihän ne takuut häviämästä pelasta, mutta vapaus yrittää teillä -tietysti on niinkuin minullakin. Miksi te panette tehtaan työn -riippumaan tästä? - --- Herrat eivät sokaise herrain silmiä, ja jos te, mestari, -kilpailette, ei sitä meille anneta. - --- Kiristystä siis. - --- Me odotamme päätöstänne. - --- Tehkää hiivatissa, mitä tahdotte, ja menkää! -- huusi Uuras. - --- Mestari komentaa. Kyllä mennään, jos haluttaa, ja tullaan, kun -mieli tekee. Me olemme omia herrojamme. Jos sisu kiehuu meikäläisen -mekon sisässä, niin siihen on syynsä. Te elätte ruhtinaiksi, tahdotte -käskeä ja komentaa ja herrastaa ja hallita. Kerran se tulee meidänkin -vuoromme. Me tahdomme ensin syödä kylliksemme ja sitten koetella -voimia. Nyt se alkaa, mestari, jumaliste, nyt se alkaa -- --! - -Miehet murisivat hyväksymisensä, ja Uuras huusi: - --- Hiljaa, tämä ei ole markkinapaikka! - --- Tarjoukset tarkastetaan pian ja -- -- huomautti Murtola. - --- Kuulutte olevan hyvä työnjohtaja! -- keskeytti Uuras. - --- Teen aina parhaani, -- sanoi Murtola. - --- Osaatteko totella? - --- Osaan, kun näen sen hyväksi! -- vastasi nuori mies ja katsoi -tiukasti Uuraaseen. - --- Murtolaan me luotamme, -- sanoi muurari, -- mennään miehet, ei tää -pyytelemisestä parane! -- ja he poistuivat. - -Murtola aikoi seurata heitä, mutta Uuras pidätti. - --- Jääkää, tahtoisin kysyä teiltä muutamia asioita. - -Murtola astui lähemmäksi pysyen kunnioittavassa asennossa. Hän -oli nuori, hartiakas, avokatseinen mies, joka vaatteiltaan ja -esiintymisensä puolesta näytti sivistyneeltä. - --- Ettekö tahtoisi ruveta minulle töihin ja sitten liikekumppaniksi? --- kysyi Uuras suoraan. - --- Minä olen heidän yhtiömiehensä. - --- Ettekö voisi luopua? - --- En! - --- Sanon teille edeltäpäin: ellei teissä ole miestä ottamaan työtä -miehistä irti, niin selkäänne saatte. - --- Meillä ei ole tarpeen minun panemani pakko, kun olemme -yhteistyössä, -- sanoi nuori mies tyynesti. - --- Yhteistyössä, sehän se onkin niin perin ääliötä. Vai luuletteko -työmiestä sellaiseksi aasiksi, että hän raataisi hiki hatussa -kumppaniensa hyväksi? Yhteistyö, turhaa lorua! - --- Rakennusalalla yhteistyö on mahdollista, -- väitti Murtola. - --- Siinäkin tapauksessa, että työväki vetäisi eri köyttä, niinkö? - --- Silloin se tietysti ei ole viisasta, -- myönsi toinen. - --- Siinä sen näette. Se aate on kyllä hyvä, mutta sen perustaksi -pannaan toinen aate ihmisten täyspätevyydestä, mutta se pettää. - --- Periaatteessa täytynee kuitenkin myöntää, että työmme yleensä on -jonkun verran yhteistyötä. - --- On, minä olen esimerkiksi rakennuttanut itselleni tämän talon, -suunnitellut piirustukset, antanut mitat ja suhteet, tehnyt -luonnoksenkin. Soveltaminen ja tekniikka on arkkitehdin, mutta syy, -miksi näin olen rakentanut, ei ole enää minusta riippuvainen. - --- Sellaisten syitten toteuttaminen onkin juuri yhteistyötä, -- -muistutti Murtola. - --- On, mutta se juuri on heikkoutta ja varman suunnan puutetta. Minä -en silloin enää ole oma itseni, en määräämässä enkä päättämässä, enkä -myöskään vastuussa. - --- Ja kuitenkin voi sellainen yhteistyö olla joukolle edullista, sen -onneksi, vaikkei olekaan persoonallista. - --- Mutta minulle se on vastenmielistä, painaa minut mitättömyyteen, -narriksi. Teidän yhtiönne on joukko sellaisia narreja. Tuohon käteen, -herra Murtola, me teemme liiton! -- puhui Uuras ojentaen kättä -nuorelle miehelle. - --- Emme, herra Uuras! - -Uuras astui maltittomasti sivuhuoneen ovelle ja raotti sitä. - --- Eliisa, tulehan tänne, tahtoisin saada sairashuoneen piirustukset. -Herra Murtolan on vuoro saada ne katseltavikseen. - -Pian ilmestyi ovelle nuori nainen. Hän oli vaalea ja hento; kasvot -olivat pitkäkkäät, kapeat, otsa leveä ja kaunis ja leuka suippeneva. -Hoikka vartalo oli hiukan etukumarassa, mutta kaikki elo oli hänen -harmaissa silmissään, jotka enimmäkseen kätkeytyivät luomiensa -suojaan alas painuneina, vain toisinaan omituisesti välähtäen, ja -silloin vasta hänet huomasi ja heräsi kysymään: -- Kuka hän on? - -Hän astui piirustustelineen luo Uuraan laajan työhuoneen toiselle -puolelle ja nyökättyään Murtolalle antoi Uuraalle muutamia -paperikääröjä. - --- Tässä ne ovat, käärinkö ne paperiin? - --- Tee se, lapsi! Mitä sanot, Eliisa, jos meidät vapautetaan -sairaalan urakasta? - --- Luovutteko kilpailusta, mestari Uuras? Eliisa kätteli Murtolaa -tutunomaisesti. - --- Oletteko ennestään tutut? -- kysyi Uuras. - --- Olemme olleet luokkatovereja yhteiskoulussa, -- selitti Eliisa. - - - - -XVIII. - - -Eliisa oli orpotyttö, jonka molemmat vanhemmat olivat kuolleet, -ensin isä, Uuraan töissä ollut työnjohtaja, ja sitten myöhemmin äiti -tytön ollessa kymmenen vanha. Vanhemmilta oli jäänyt hiukan varoja, -ja kun Uuras määrättiin holhoojaksi, päätti hän kasvattaa tytön -omalla kustannuksellaan. Alusta saakka oli Eliisaa pidetty kuin -omaisena perheessä, ja vuosien kuluessa tämä läheinen suhde oli yhä -vahvistunut. - --- Niin, sinähän kävit kuusi luokkaa, -- sanoi Uuras. -- Oletteko -ylioppilas? -- kysyi hän Murtolalta. - --- En, erosin jo viidenneltä ja menin teollisuuskouluun, -- selitti -nuori mies. - -Saatuaan Eliisalta paperit käärittyinä hän poistui. - --- Saat panna tulojen puolelle kerrankin taas kymmenen tuhatta, jotka -nostin loppueränä Isakssonin työstä. Se oli hyvä urakka, kiitos vain -sinulle, lapsi, yhteistyöstä! - --- Kassa onkin aivan tyhjä, -- sanoi Eliisa. - --- Mutta kulkutautisairaalan menot ovat pennin päälle kuitatut, ja -minä saan olla onnellinen, kun vielä on takki päälläni ja housut -jalassani ja ne aivan ehjät, -- puhui Uuras nauraen. - --- Onhan tämä talokin omanne, -- huomautti nuori tyttö. - --- Sitä en koskaan laske. Sehän kuuluu Leenalle. - --- Te olette tehnyt niin hirveästi työtä nämä vuodet. - --- Niin, en ole yhtään arkiaamua saanut nukkua kello neljästä -eteenpäin. Katsos, korvalleni on ilmestynyt hopeata. Mutta hittoko -sitä muistamaan! Nyt olemme perillä, ja valtion tarkastaja piti -minulle päivälliset ja sanoi puheessaan, ettei hän ollut koskaan -vielä sattunut tarkastamaan niin suurta työtä eikä niin suurella -tappiolla suoritettua eikä niin erinomaisen hyvin tehtyä, aivan -yksityisseikkoja myöten ensiluokkaista työtä. Mitä sinä, lapsi, -siihen sanot? - --- Se on suurenmoista ja niin surullista, kun teiltä meni suuri -omaisuus. - --- Kolme vuotta sitten ei voitu tietää, että työpalkat äkkiä -nousisivat melkein puolella, samoin rakennusaineet ja kaikki -kustannukset. Jos olisin vähänkin hidastellut tai itse väsynyt, -olisin nyt yli korvieni velassa, -- selitti Uuras nuorelle -konttoriapulaiselleen. - -Eliisa oli jo pari vuotta hoitanut Uuraan tilejä käytyään -kauppakoulua yhteiskoulusta erottuaan. - --- Niin monet ovat sanoneet, että mestari teki siinä urakassa liian -hyvää työtä -- -- - --- Ihmiset ovat aina niin viisaita. Minä tein hyvää työtä, sillä -muuta en voi. Minä en osaa tehdä siloitettua ja heikkoa, minä teen -vain kestävää ja jykevää, niin että seisoo iankaikkisesti. - --- Sanoivat, että aineet olivat liian hyviä ja kalliita. - --- Lapsi kulta, olethan sinäkin tottunut työhön ja tiedät, että hyvä -työ on iloa. Minä nautin työstäni, vaikka tiesin omaisuuteni menevän. -Olisin voinut hyppiä vaikka harakkaa, kun kaikki oli kunnialla -päättynyt. En pahoittele, en niin vähääkään, enkä kaipaa sitä entistä -varmuuttamme. Nyt alamme taas kahdella tyhjällä kädellä, -- puhui -Uuras tekeytyen huolettomaksi. - -Leena veti salin oven raskaita verhoja syrjään ja astui Uuraan -työhuoneeseen komeassa sinivihreässä iltapuvussa. - --- Katsos tätä komeutta, sen olen pukenut ylleni siinä uskossa, että -sinäkin tulisit mukaan juhlaan, -- sanoi hän ja läheni miestään -hymyilevänä hyvin tietäen, että nuorekas vartalonsa, jota hän -huolellisesti hoiti, oli säilynyt sopusuhtaisena ja notkeana ja ettei -kasvoilla ollut muuta vanhentumisen merkkiä kuin kaksoisleuka ja -silmien alla pari viivantapaista matalaa ryppyä. -- Aion pitää tänä -iltana oikein hauskaa, vaikka tanssiakin. - --- Vai niin, vai niin, tänään tanssitaan ja huomenna -- -- - --- No, mitä huomenna? - --- Lauletaan kai! -- sanoi Uuras ärtyisesti. Eliisa siirtyi omaan -työhuoneeseensa. - --- Vaikka vain, kunhan sinä olisit tyytyväinen. Muu kaikki on perin -tyhjää. - --- Tyhjää, tyhjää ja niin hiivatin tyhjää. Minä tahtoisin karjua kuin -peto pelkästä tyhjyydestä omassa itsessäni! Se oikein imee itsensä -minuun ja lamauttaa kaikki voimani! -- Hän astui kiivaasti lattialla -koetellen käsivarsiaan. -- Lieneekö näissäkään enää samaa verta ja -lihaa kuin ennen muinoin, veltot palvelijat! - --- Oletko sinä sairas! Minä en ymmärrä -- -- - --- Sairasko? En! Älä kysy, et sinä minun tautiani ymmärrä. - --- En taida, olen luullut kaiken olevan niinkuin ollakin pitää, mutta -viime aikoina sinä olet käynyt ärtyisäksi ja oikukkaaksi. - --- Ja laiskaksi. Ihmettelen kuitenkin, etten ole tullut ihan rammaksi -tässä mukavuudessa ja ylellisyydessä! - --- Sinä hermostuit liiaksi sairaalan urakassa. Uuras nauroi -väkinäisesti. - --- Hermostuin! Aina te ylellisyyden veltot palvelijat puhutte -hermostumisesta, kun olette pelkästä elämän hyvyydestä niin väsyneet, -ettette enää jaksa nauttia. Minun aikani on täällä mennyt! - --- Uuras, nyt juuri sinun pitää pysyä lujasti kiinni täällä, kun -olemme riippuvaisia! - --- Älä takerru siihen. Minä tahdon vapaat kädet! -- ja Uuras huitoi -kuin olisi tuntenut kahleet käsissään ja pyrkinyt niitä irroittamaan. - --- Kaikesta huolimatta meidän täytyy pysyä yhdessä, -- sanoi Leena. - --- Taikka erota tykkänään! -- sanoi Uuras kääntyen äkkiä -kantapäillään. - --- Sinä olet aivan mahdoton tänä iltana. Ei, hyvästi nyt, muuten -menetän haluni mennä juhlaan. Hyvää yötä -- unohda harmit. Tänään -minä juhlin. Oletko varmasti päättänyt? Ehkä kuitenkin tulet mukaan. - --- Ei minua haluta. Se on jonninjoutavaa! - --- Minä kun tätä pukua tilatessani otin lukuun juuri sinun makusi! -Katsos, kaulallani on nyt ensi kerran peite, vaikka vain harsoa. En -ole koskaan ennen juhlapukuun teettänyt korkeaa kaulusta. Se on niin -kömpelöä. Hyvää yötä, -- sanoi Leena viipyen hetkisen salin ovella. - -Uuras vain nyökkäsi ja jäi istumaan pöydän ääreen. Hetken kuluttua -tuli Eliisa pienestä työhuoneestaan papereita kädessään. - --- Tässä on työlista, huomenna on palkanmaksu tehdasrakennuksella, -- -sanoi hän laskien paperit pöydälle. - -Uuras oli omissa ajatuksissaan, kunnes äkkiä nousi ja asteli jälleen -lattialla peukalot liivien hihanrei'issä. - --- Palkanmaksu -- niin on, ja ehkä he lopettavat työn! -- sanoi -hän katsoen Eliisaan. -- He sanovat minua kovaksi, kaikki täällä, -varsinkin työväki. Olenko minä ollut sinullekin kova, pikku Eliisa? - --- Ette suinkaan, minähän tahdon tehdä työtä. - --- Niin, muuta ei olekaan olemassa kuin työtä -- -- meikäläisiä -varten. Mutta entä jos onkin tehnyt työtä väärällä tavalla ja -turhaan, jos senvuoksi kaikki menee myttyyn ja lopuksi tulee -vararikko? Huh, hiiteen kaikki mietteet! - -Nuori tyttö katseli häntä ihmeissään ja hypisteli papereita pöydällä -aivan kuin ei olisi voinut lepuuttaa käsiään hetkeäkään. - --- Minä kai olen ottanut työtä irti sinusta niinkuin muistakin? - --- Kyllä te osaatte, mestari! - --- Olenko minä niin hiivatin vieras sinulle, että sinun aina pitää -sanoa: "mestari"? - --- Ei, mutta kun aina olen niin sanonut, -- vastasi Eliisa hymyillen. - --- Aina sanonut ja aina ollut. Tiedätkös, minä en enää jaksa, aion -vetää jalkani ylös tästä suosta ja astua kuivalle maalle. - --- Te puhutte tänään vertausten kautta. Se on ollut hyvin hauska suo, -kelpaisi siihen vajota vielä kauaksi aikaa. - --- Ei, peijakas sittenhän siihen vielä hukkuisi! Kuulehan, mitä sinä -oikeastaan ajattelet istuessasi täällä kirjojen ääressä kaiket päivät. - --- Kuvittelen kaikenlaista, -- sanoi Eliisa istuen nahkasohvalle -valkea liina hartioillaan. Nyt on kevät, lumi on sulanut ja taivas -noussut korkeaksi. Minun on kevyt olla, ja ajatukset -- -- - --- Niin, ne ajatukset! -- huokasi Uuras istuutuen hänkin pöytänsä -ääreen. - --- Eipä mitään, -- sanoi Eliisa ja nauroi katsoessaan Uuraaseen, -- -se on niin lapsellista! - --- Kerro sentään. - --- Jos olisin vanha, taikka -- taikka rikas, menisin erämaahan! - --- Se on toivomus sekin. Mitä sinä siellä erämaassa tekisit? - --- Rakentaisin kodin! - -Uuras nousi muuttuen vakavaksi, läheni Eliisaa ja nosti hiukan hänen -leukaansa sanoen: - --- Etkö sinä ole koskaan rakastanut? - --- En, -- sanoi Eliisa arasti punastuen. - -Uuras ryhtyi jälleen selailemaan papereita pöydällä, heitti ne äkkiä -ja astui lattialla kädet selän takana. - --- Sinä sanoit: erämaahan -- -- totta tosiaan -- -- erämaahan! -- -Sitten hän äkkiä kääntyi kantapäillään ja nauroi. -- Minä tahtoisin -myöskin lähteä sellaiseen erämaahan. Kunpa saisi näillä kahdella -kädellä nostaa asumuksen kuivalle hiekalle! Tietäisitpä miltä -tuntuu, kun käsissä on voimaa, ja se voima vähä vähältä muuttuu -taloksi, sellaiseksi työpajaksi, jossa yksin takoo ja suunnittelee -lakkaamatta, yksin, kenestäkään riippumatta, varmana, ettei työ jätä, -ettei sitä voida minulta riistää, ja ettei sen tulosta hajoiteta kuin -tuhkaa tuuleen! - --- Kyllähän teidän työnne täälläkin näkyy, -- sanoi Eliisa. - -Uuras iski niihin sanoihin kiivaasti: - --- Luulisin, että näkyy! Minun työni seisoo täällä satoja vuosia. -Onttolan vainioille olen viidentoista vuoden kuluessa rakentanut -monta komeata taloa. - --- Minäkin olen ollut täällä jo monta vuotta. - --- Sinäkin olet nähnyt ihmeitä. Mene vaikka minne täällä, aina -näet kätteni jälkiä. Satama on minun johdollani rakennettu, uudet -kansakoulut, kaupungintalo, hallit, keskikaupungin liikerakennukset. -Kaikkialla tehtaissa on jokin merkki minusta. Olen ollut mukana -suunnittelemassa, perustamassa ja toteuttamassa uusia yrityksiä: -telefoonia, sähköä, kaupungin myllyä ja monta muuta. Sinäkin olet -apulaisenani nähnyt, kuinka näillä kourilla on kaapattu hemmetin -ahnaasti ja näillä peukaloilla painettu monta pikku pohattaa oikein -tuntuvasti. Olen ajanut heitä täällä kaupungissa oikein pirunkyytiä. --- Hän reuhtoi käsillään ja nauroi. -- Ja kuitenkin on kaikki käynyt -liian hitaasti. Alan jo tuntea itseni ikämieheksi, kaikki häipyy -minulta -- -- - -Hän rauhoittui, istuutui jälleen ja tavoitti otsaansa nojaten -kyynärpäätään pöytään. - --- Niin, mitä minun piti sanoa -- -- ei ole mitään, mihin itse olisin -tyytyväinen. Se on ollut vain yhteistyötä, joka ei kuulu enää minulle. - -He olivat hetkisen vaiti ja Eliisa aikoi juuri nousta mennäkseen -nukkumaan, kun Uuras kohotti päätään ja sanoi: - --- Se sinun erämaasi miellyttää minua! - --- Se nyt oli vain sellainen haave. - --- Etkö sinä usko voivasi lähteä vaikka erämaahan? -- tiukkasi Uuras -aivan kuin olisi itsekin ollut omasta voimastaan epävarma. - --- Uskon, ihan varmasti uskon! -- huudahti Eliisa Uuraan tulisuuden -sytyttämänä. - --- Sinä tahtoisit kaiketi myöskin ihmisen, joka sinua seuraisi? - --- En tiedä ketään, joka tahtoisi. - --- Minäkin tahtoisin! - --- Tekö, ettehän te voi! - -Uuras huusi kuin tuskasta parahtaen: -- Minä voin mitä tahdon, etkö -sinä usko, etkö luota minuun? -- - --- Uskon, -- sanoi nuori tyttö nousten sohvalta. - --- Sinä olet suora ja rehellinen tyttö, -- sanoi Uuras ja laski -kätensä Eliisan hartioille, -- työn kouluttama, minun kaltaiseni. Me -kaksi voisimme viljellä erämaata! - -Hän veti kätensä pois, mutta ei hellittänyt katsettaan Eliisasta. - --- Minua peloittaa, -- sanoi Eliisa. - --- Peloittaa, mikä? - --- En voi sanoa! - -Uuras otti hänen päänsä hellästi käsiensä väliin ja sanoi: - --- Minä luulen tietäväni. Sinulla on mielessäsi sellainen onnen ja -elämän erämaa. Sinä olet nuori ja suloinen. Sellaista rikkautta ei -ole monella. Kauneuden ja työn voimaa ja lisäksi sellainen sitkeys --- -- ne ovat aatteita. Ole varuillasi! - --- En minä ole sitä koskaan ajatellut, mutta nyt, kun te sanotte, -tuntuu siltä, kuin ne olisivat -- -- - --- Sinä et ole sitä ajatellut, mutta kuka olisi voinut vuosi sitten -uskoa, että puhun sinulle niinkuin nyt puhun? - --- Niin, se on hyvin kummallista ja sentään totta. - --- Elämä on minua vienyt, en ole syvälti ajatellut enkä omaa itseäni -ensinkään. Minä olen takonut itseäni kuin rautaa pimeässä joksikin -työkaluksi, tulkoon sitten miekka tai rautanaula. Ja senvuoksi kai -olenkin tällainen töherrys! -- ja Uuras nauroi katkerasti. - --- Te olette merkillinen mies! - --- Minä olen aina yksin, en ymmärrä muita ihmisiä enkä jaksa kauaa -pitää heille seuraa. Kun näen mitä he ovat, niin heitän. - --- Minäkin olen yksin. - --- Niin, sinä et ole kuin muut tytöt. Osaatko edes tanssia? - --- Minä tanssin väliin yksin. - --- Minkä vuoksi yksin? - --- Kun menen tanssiaisiin, ei kukaan minua tanssita. - --- Hm, sinulla ei ole ollut aikaa hankkia tuttavuuksia, ja kun olet -köyhä, ei sinua myöskään tavoitella. - --- Kyllä he kaikki minut tuntevat ja juttelevat kanssani. - --- Annahan kun katson sinua, mikä sitten on syynä! -- Uuras otti -hänen kätensä kuin piloillaan. -- Niin, lapsukainen, silmissäsi -on suuri ajatusten maailma, salaperäinen onnenkaipuu. Katseesi -syvyys peloittaa. Tyhjät ihmiset sitä säikähtävät. He tuntevat oman -köyhyytensä sinun rinnallasi. Varo itseäsi, he vihaavat sinua! - --- Ja minä kaipaan ihmisiä, kaipaan kiihkeästi onnea ja huumausta. -Kaipuu tekee minut toisinaan aivan sairaaksi. Ja kun en voi ketään -saada ymmärtämään -- kaipaan erämaahan! - -Uuras katsoi Eliisaa silmää räpäyttämättä kuin haltioissaan. - --- Totisesti, sinä olet Anjan näköinen, muistutat hänestä jollakin -tavalla. Nyt sen ymmärrän, miksi aina olet ollut minulle kuin -omainen. Ja sinä puhut minun ajatuksiani ja tunnet minun tunteitani, -lapsi. Mistä sinä ne olet saanut? - --- Ne ovat minussa. Hyvää yötä! -- ja Eliisa aikoi poistua. - --- Hyvää yötä, Eliisa! Sinäkin jätät minut, et luota minuun. - --- Kyllä minä luotan, tahtoisin olla hellä ja hyvä, tehdä -onnelliseksi ja rikkaaksi. - --- Sinä suloinen ja kallis lapsi, hyvää yötä! - -Uuras otti hänet syliinsä ja painoi kiihkeästi rintaansa vasten. - --- Ei, ei, se on vaarallista! -- huudahti Eliisa vapauttaen itsensä. - --- Vaara siinä viehättääkin! Kunhan tulisikin vakava taistelu ja työ, -johon saisi ryhtyä kahden käden ja täysin voimin. Täällä on vain -jotakin väistyvää, aavemaista ja ylivoimaista, johon en ulotu. Anna -minulle sanasi, silloin voin kaikki! - --- En, en, en koskaan, te petytte, erehdytte! - -Eliisa juoksi pois, ja Uuras jäi yksin, tuijotti eteensä, hapuili -ilmaa ja hoippui tuolilleen, jääden siihen kuin nukkunut. - -Hetken kuluttua hän haki hyllyltä kirjan yrittäen lukea, mutta heitti -sen, alkaen taas miettiä ja kävellä, kunnes väsyi ja lopultakin -syventyi kirjaan tehden paperille muutamia muistiinpanoja. - -Oli jo myöhäinen yö, kun Leena astui sisään yllään väljä yöpuku. - --- Terveisiä juhlasta! -- sanoi hän läheten Uurasta. -- Näin täältä -valoa ja tulin sanomaan hyvää yötä. - --- Hyvää yötä! -- murahti Uuras liikahtamatta. - -Leena laski kätensä hänen olalleen. - --- Joimme sinun maljasi, ja kaikki kaipasivat sinua juhlassa! - -Uuras kääntyi äkkiä häneen päin. - --- Leena! - --- Niin, samppanja taisi mennä päähän. Minua huumaa, annahan kätesi. -Oo, miksi sinä noin katsot? Onko tämä ensi kertaa? Sanoinhan jo -päivällä, että tahdon taas pitkästä ajasta juoda samppanjaa. Olen -kiusannut itseäni kotona, kun et tullut mukaan. Nyt osaan yksinkin. -Hyvää yötä, osaan minä yksinkin mennä nukkumaan. Hyvää yötä! - -Leena poistui Uuraan pysyessä tiukasti vaiti. - - - - -XIX. - - -Keväinen aamu valkeni huikaisevan kirkkaana, ja varpuset sirkuttivat -kilpaa Uuraan puutarhan pensaissa pyrähdellen parvittain aidalle ja -käytäville, kuoputtaen ja nokkien multaisilla kukkapenkeillä. - -Oli jo aamupäivä, kun Leena-rouva raukeana nousi ja tapansa mukaan -pukeutui huolellisesti. Hän tuli aina säännöllisesti suurukselle -kuultuaan miehensä askeleet ruokasalissa, joka oli liian suuri ja -tuntui kolealta vain heidän kolmen pöydässä istuessaan. Mutta Leena -oli sen tahtonut näin tilavaksi, sillä vanhassa talossa oli liian -ahdas ruokasali ollut aivan riittämätön hänen lukuisille vierailleen. - -Vuosien kuluessa Leena oli ylläpitänyt laajaa seurustelua ja altista -vieraanvaraisuutta. Hänen erinomaiset ruokalajinsa ja viininsä -ja ennen kaikkea iloinen seura houkuttivat tähän taloon, missä -emännän imarteleva huomaavaisuus teki oikeutta jokaisen vieraan -erikoisansioille, loihtien ne esiin seuran ihailtaviksi sillä -tavalla, ettei kenenkään itsetuntoa loukattu eikä kateutta herätetty. - -Leena-rouvan sali oli usein täynnä tilapäisesti saapuneita vieraita, -niin että se tuntui ahtaalta ja hän toisinaan tuumi, eikö sitä -sopisi laajentaa yhdistämällä siihen viereinen huone. Tosin siellä -englantilaiseen tapaan rakennettu uuni ja laaja akkuna, jonka -leveällä laudalla oli harvinaisia kukkia, olivat ehkä liian suuret -hänen nykyiseen saliinsa. Vieraiden mielestä oli iltahetkien -viihtyisyys suloista tässä salissa hehkuvan uunin edessä varsinkin -silloin, kun puolihämärä heitti pehmeitä varjoja ja kaunislehtiset -viuhkapalmut tukevilla jalustoillaan, veistokuvat ja taulut seinillä -peilien pintaan kuvastuneina tuntuivat elävän ja liikehtivän. - -Leenalla ei koskaan riittänyt malttia harjoittaa soittoa niin -perinpohjaisesti, että olisi voinut vieraitaan sillä huvittaa, mutta -vieraat hoitivat sen puolen pitäen mieluisana tehtävänään esiintyä -vaadittaessa. - -Uuras viihtyi harvoin vaimonsa vastaanotoissa, ellei ollut läsnä -ketään hänen liiketuttavaansa tai kaupungin toimihenkilöitä, joiden -kanssa hän kuitenkin mieluummin seurusteli kotinsa ulkopuolella. -Siitä huolimatta luettiin talon vieraanvaraisuus Uuraankin ansioksi. -Erikoisena suosionosoituksena pidettiin pääsyä Uuraan omalle puolelle -hänen työhuoneeseensa, jossa Uuras tunsi olevansa kotonaan ja -vapautuvansa orjuuttavasta seurustelusta. - -Sitäpaitsi estivät Uuraan loppumaton kiire ja jokapäiväiset työt -ja kokoukset, joita kesti myöhään yöhön, pitämästä säännöllistä -perhe- ja seuraelämää. Hänen oli usein pakko aterioida kiireessä -ja eri aikoina ja viettää viikkomääriä toisella seudulla töiden -vuoksi. Varsinkin oli kaksi viimeistä vuotta kulkutautisairaalaa -rakennettaessa erottanut hänet kodista pitkiksi ajoiksi. Eikä vain -kodista, vaan myöskin kaupungin luottamustoimista. Vähä vähältä hänen -oli ollut pakko tappioitaan peittääkseen ja sairaalan rakennukset -loppuun suorittaakseen myydä osakkeitaan niissä monissa yrityksissä, -joiden perustajiin ja omistajiin hän kuului. Samalla hän joutui pois -johtokunnista ja kosketuksista rahamaailmassa uhratessaan kaiken -työnsä ja aikansa ylivoimaiseen urakkaan. - -Leena ei paljon tiennyt miehensä asioista. Rikkaana ja itsenäisyyteen -tottuneena hän ei koskaan neuvotellut arkielämän menoista. Hän piti -sitä omana asianaan. Isänsä kuoltua hän oli saanut tuntuvan perinnön, -josta osa käytettiin talon uudestirakentamiseen, ja muu rahamäärä -riitti tyydyttämään Leena-rouvan satunnaisia tarpeita monena vuonna. -Uuras ei tahtonut käyttää näitä varoja omiin yrityksiinsä. Siten oli -kummallakin viime vuosiin saakka ollut oma kassansa. - -Uuras antoi rahalle arvoa vain liikkeensä välittäjänä. Yksityisiin -tarpeisiinsa hän käytti perin vähän, ollen vaatimaton ja paikoin -tyystikin, mutta talouteen ja Leenan rahojen käyttöön hän ei tahtonut -puuttua myöntäen aina pyydettäessä tuntuvia summia. - -Vasta viimeisinä vuosina hän oli alkanut kysellä ja vähä vähältä -huomata, kuinka paljon heidän elämänsä maksoi ja kuinka vähän tästä -suuresta touhusta oli tulosta. Ei niin, että hän olisi välittänyt -rahasta, mutta elämäntyö näissä oloissa ja sillä tavalla ei häntä -tyydyttänyt. Se tuntui tyhjältä ja herätti ammottavan onttouden -tunteen. - -Hän liikkui paljon ihmisten joukossa, ja heidän elämänsä kiinnitti -kyllä hänen huomiotaan, mutta hän ei tahtonut joutua läheisiin -väleihin kenenkään kanssa. Hän vain vertaili heitä itseensä vuosi -vuodelta pannen merkille, että hän itse ikäänkuin lamautui, ei -enää voinut koota voimiaan tekemään mitä tahtoi, kuten ennen -nuoruudessaan. Ja kuitenkin hän myönsi suruksensa, ettei ollut vielä -tehnyt mitään siitä, mitä tunsi itsessään piilevän. Hän kaipasi omaa -työtä, joka pysyisi ja eläisi ja olisi yksinomaan hänen luomaansa, -niinkuin hän oli sanonut Eliisalle. Päiväkaudet ja monet unettomat -yöt hän mietti ja suunnitteli omaa konetehdasta, mutta huomasi sen -ylivoimaiseksi. - -Eihän siinä tosin ollut mitään outoa eikä pilventakaista, mutta -kolmen vuoden jättiläistyö valtion kulkutautisairaalan urakassa, joka -oli niellyt hänen omaisuutensa, oli nujertanut hänet, ja tuskanhiki -otsallaan hän tunnusti olevansa uupunut. Se tunto hiipi salaa -yllyttäen alistumaan ja tyytymään tilaansa ja keinotellen tinkimään -pyrinnöistä parempaan. - -Samalla tuppautuivat esille kaikki ne kohtalonkäänteet -hänen elämässään ja kehityksessään, joista uusi ura ja -voimanponnistus oli lähtenyt, aivan kuin ilkkuen muistuttamaan -häntä nykyisestä lamaannuksen tilasta. Toisaalta hänen uupumuksensa -oli mieltäviihdyttävää velttoutta, ja hymyillen hän totesi välistä -tavoittelevansa nuoruutta ja viehättyvänsä sen haaveista. Toisinaan -väikkyi Anjan kuva hänen mielessään, ja hän luuli huomanneensa, -että Eliisa hyvin paljon muistutti hänen nuoruutensa puhdasta -lemmittyä. Se oli kuin haavenäky, joka todellisuudeksi muuttuneena ja -houkuttelevana kulki edellä sormi huulilla kehoitellen: "tule, tule!" -mutta tavoittaessa muuttui jälleen Eliisaksi, lapseksi, jonka hän -kohtalon tarjoomana oli hoivaansa ottanut. - -Samoin oli hänen entinen tarmonsa tavoitella jotakin uutta ja -eloisaa vielä jäljellä hänessä itsessään, mutta ei niin varmana eikä -iskevänä, ei edes käskettävissä. Niinkuin nuori tyttö oli väistynyt, -niin tunsi Uuras nyt oman tarmonsa, oman luomiskykynsä väistyvän. Hän -myönsi todellakin olevansa väsynyt. - -He olivat syöneet suuruksensa sanaakaan vaihtamatta. Ja kun Uuras -nousi pöydästä mennen työhuoneeseensa, seurasi Leena häntä sinne -kuiskaten Eliisalle: - --- Nyt tahdon kerrankin tiedustella, mikä häntä vaivaa! - - - - -XX. - - -Leenasta tuntui, kuin Uuraan huoneen hiljaisuus olisi kuunnellut -hänen sydämensä rajua lyöntiä. Hän oudoksui omaa levottomuuttaan eikä -keksinyt mitä sanoa miehelleen, joka hänen sisään astuessaan oli -tarttunut sanomalehteen ollen siihen syventyvinään. - -Leena istui akkunan kohdalle rahille nojaten käsiään pöydälle. - --- Uuras, -- sanoi hän, -- minusta sinä näytät väsyneeltä, sinä olet -jo pitkän aikaa -- -- - --- Sehän on minun oma asiani. - --- Eiköhän, mutta tiedäthän, että minäkin tahdon saada osani sinun -huolistasi. - --- Ei niitä huolia voida jakaa. - --- Mitä huolia sinä tarkoitat? - --- Ne ovat yksinomaan minun omiani, eivät näy eikä kuulu, ei voi -koskettaa eikä tavoittaa, tuskin tajuta, jos sinulle kertoisin. - -Leena-rouva katsoi mieheensä pitkään, ja outo ahdistus puristi hänen -rintaansa. - --- Mitä sinä sanot? - --- Lienen aivan toisenlainen ihminen kuin kaikki ne hienot vieraasi, -joita lohduttelet ja ymmärtelet. - --- Puhu peittelemättä, sitä minä sinulta hartaasti pyydän. - --- No niin, tapahtukoon tahtosi. Huomaan kyllä itsekin, ettei tämä -elämä pitkän päälle voi jatkua näin. Olen ajatellut jättää kaupungin -ja asettua tykkänään maalle. - -Leena-rouva tuijotti mieheensä kysyvänä ja hämmästyneenä. - --- Niin, sinä tietysti jäät kaupunkiin. Minä tahtoisin muuten kysyä -sinulta, oletko voinut tyytyä tähän puolinaiseen elämäämme? - --- Puolinaiseen? En ole tuntenut mitään puuttuvan, -- vastasi Leena -tekeytyen aivan levolliseksi. - --- Niin, jos olet voinut viihtyä, niin eihän muutos sitten olekaan -varsin suuri, -- sanoi Uuras, hänkin pysytellen rauhallisena. -- -Minä tahtoisin sopia kanssasi erosta tyynesti ja vakavasti. Kävisi -pitkäksi selitellä kaikkia syitä, sanon vain kerta kaikkiaan, että -kaipaan yksinäisyyteen ja uuteen toimintaan. - --- Tahdotko siis minusta eroon! Sitä eroako sinä oikeastaan tarkoitat? - --- Avioeroa. - --- Hyvä jumala, kuinka sellainen ajatus on voinut sinussa herätä? - --- Se on vain seuraus siitä, että minussa on niin kova halu päästä -uuteen elämään. Väsymykseni on sitä laatua, ettei se siedä entistä. - --- Kerro edes suunnilleen, mitä olet ajatellut uudesta elämästäsi. -Tämä kaikki tulee niin äkkiä, etten pysty sitä käsittämään. - --- Se ei vielä ole valmiiksi suunniteltua, mutta voidakseni toimia -tarvitsen täyden vapauden. - --- Minun ymmärtääkseni, rakas Uuras, olisi parasta odottaa, kunnes -olet aivan selvillä asiastasi, -- sanoi Leena ja läheni miestään -huolestuneesti hymyillen. -- Ja sinä tiedät, mitä ikinä sattuukin, -voin minä kestää siinä kuin sinäkin. - --- Se on aivan tarpeetonta, koska et voi minua sillä tapaa auttaa. -Tässä asiassa minä olen puolestani varmasti päättänyt selviytyä aivan -yksin ja vaatia vapaat kädet! -- sanoi mies niin varmasti, että Leena -kalpeni jääden tuskasta sanattomaksi. - --- Mutta rakas Uuras, eikö ole mitään keskitietä? - --- Ei, etkö sinä ymmärrä, että minun tarvitsee kerätä kaikki voimani, -kaikki mahdolliset apuneuvotkin vielä kerran aloittaakseni uudestaan? -Nyt se on vaikeampaa kuin nuorena, ymmärrätkö? Usko itseeni ei ole -sama! - --- Pitääkö aloittaa uudestaan? - --- Sen voin itse päättää, ja siihen sinun täytyy tyytyä! - --- Minne sinä muuttaisit? - --- Oh, sanoinhan, etten vielä tiedä. - -Leena ei jaksanut kauempaa. Hän oli ensi kerran elämässään saanut -suuren surun. Se oli kuin kuoleman sanoma, jonka tietää todeksi, eikä -kuitenkaan saa siitä todellista tuntemusta ennenkuin jonkun ajan -kuluttua. - -Hän muuttui äkkiä vanhaksi naiseksi, kävi hajamieliseksi, tavaten -itsensä toiselta puolen huoneistoa tietämättä, miksi oli sinne mennyt. - -Eliisa tuli häntä vastaan kysyen: - --- Onko täti sairas? - --- Olenko minä? -- vaikeroitsi Leena sulkien tytön syliinsä kuin -peläten olla yksin. - -Komea koti ja kaikki hänen ympärillään tuntui äkkiä -tarkoituksettomalta. Uuraan ovi oli hänestä kuin uhkaava muuri, jonka -läpi ei ollut pääsyä. - -Vuosi vuodelta oli hänen tunteensa Uurasta kohtaan yhä enemmän saanut -äidillisyyden luonteen. Uuraan ulkonainen mukavuus ja viihtyminen oli -hänen parhaana huolenaan, samalla kuin hän pyrki kaikkialla miehensä -uraa tasoittamaan ja edistämään käyttäen apunaan vaikutusvaltaista -tuttavapiiriään ja hyvää aineellista asemaansa. Yleinen luulo olikin, -että Leena-rouvalla oli suuri ansio Uuraan nopeaan nousuun. Mutta -Leena puolestaan teki kaikkensa johtaakseen pois huomion itsestään ja -työntääkseen Uuraan etualalle. - -Hän oli monet kerrat ajatellut: -- Miten voisinkaan elää ilman -Uurasta, sillä se, että hän toimii ja elää täydestä sielustaan mukana -kaupungin liike-elämässä, se on minun suurin onneni. - -Ja nyt se onni uhkasi pettää ja hän jäisi omana varjonaan jatkamaan -tarkoituksetonta elämäänsä. Hän mietti sitä päivät päästään -uskaltamatta uudestaan kysellä Uuraalta, joka näytti unohtaneen, -mitä oli vaimolleen sanonut. Mihin hän tarttui, se heltisi kädestä; -mitä hän ajatuksissaan tavoitti, väsähtyi tuskan tuntoon, eikä hän -keksinyt mitään varmaa syytä, joka olisi kaiken tämän aiheuttanut, ja -niin hänen mieltään jäyti epämääräinen pelko miehensä kohtalosta. - - - - -XXI - - -Kaiken päivää Uuras oli piirrellyt suunnitelmia ja tehnyt laskelmia. -Hänen vihellyksensä kuului kautta koko talon, ja Leenakin elpyi -toivomaan. - -Avonaisesta akkunasta tulvi Uuraan työhuoneeseen aurinkoa ja kevään -huumaavaa ilmaa. Uuras seisoi hetkisen akkunassa, ja mullan tuoksu -herätti hänessä muiston Lehvin pajasta, kuinka hän siellä oli -keväisin, talvisin, väliin vuoden umpeensa takonut ja toisinaan -ovella levätäkseen seisonut ja katsellut ruohoa, joka vaaleassa -vihreydessään nousi vanhan korren juurelle purojen loristessa, -lintujen livertäessä ja mullan pirteästi tuoksuessa. Se oli -paisuttanut hänen rintaansa synnyttäen kiihkeätä halua päästä pois -kotoa maailmalle, näkemään, kuulemaan, oppia ottamaan, uutta, suurta -ja tuntematonta saavuttamaan. Ja silloin oli rauta aina parhaiten -taipunut ja vasaran alla kauniisti muodostunut siksi kaluksi, mitä -hän milloinkin tahtoi. - -Hän kääntyi pois akkunasta sulkien sen ja palasi pöytänsä ääreen -antautuen jälleen työhönsä. - -Eliisalle hän oli antanut tehtäväksi laatia luettelot -rakennustarpeista, mitä nyt oli varastossa, ja auttanut häntä -hinnoittamisessa, ja nyt tyttö toi ne hänelle pyytäen täyttämään -muutamia puuttuvia numeroita. - --- Arvaappas, Eliisa, mitä tästä tulee! -- sanoi Uuras osoittaen -piirustuksiaan pöydällä. - -Eliisan silmät seurasivat pohjapiirrosta, joka ei näyttänyt mitenkään -suurta rakennusta tarkoittavan. - --- Tiedätkö, minne tämä rakennetaan? Sinun ja minun erämaahani. -Ajatteleppas, sinä annoit minulle tämän lahjaksi. - --- Te sen otitte, te sen keksitte. En tiennyt enkä usko vieläkään, -että minulla olisi mitään antamisen arvoista. - --- Jos sinä olisit, niinkuin minä nyt, uudesti syntymässä, niin -käsittäisit, kuinka paljon annoit ja voisit antaa. - -Nuoren tytön silmät paljastuivat verhojensa alta, ja niissä kimalteli -ja välähteli ihmettelevä kysymys. - --- Sinä olet minulle hyvin kallis, -- sanoi Uuras tuskin kuuluvasti. - -Eliisa punastui, ja kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. - --- Minun on niin vaikea olla, -- sanoi hän. -- Se on niin outoa ja -kummallista. - --- Minä odotan, kunnes sydämesi taipuu, -- sanoi Uuras etsien nuoren -tytön katsetta, mutta Eliisa oli jälleen sulkenut sielunsa, eikä -silmissä enää ollut salaperäistä eloa eikä säteilyä. - -Uuras sai levottoman ahdistuksen vallassa pidätetyksi kätensä -nousemasta Eliisan painuneelle päälle. - --- Eikö sinussa kevät ja aurinko herätäkään suloista raukeutta ja -tuskaa? -- sanoi Uuras hetken kuluttua ottaessaan Eliisalta vastaan -varastoluettelot. - --- Kyllä, -- vastasi nuori tyttö kohottaen silmänsä, joissa jälleen -säteili ja paloi. - -Uuras painoi hänet äkkiä povelleen ja suuteli otsalle. Mutta samassa -Eliisa huudahti ja riensi pois. - -Uuras vaipui tuolilleen ja kätki kasvot käsiinsä. - -Leena oli levottomuuttaan haihduttaakseen tahtonut taas nähdä -miehensä ja uudestaan ottaa puheeksi tuskallisen asian, mutta peläten -hänen ärtyisyyttään viipyi epätietoisena salissa rauhoittaakseen -rajusti sykkivää sydäntään. Hän kohotti oviverhoa kuullessaan Uuraan -ja Eliisan äänet ja jäi vastoin tahtoaankin kuuntelemaan. Se, mitä -hän näki ja kuuli, oli hänelle niin vihlovaa ja lamauttavaa, ettei -hän aluksi voinut paikaltaan liikahtaa, ei paeta eikä astua eteenpäin. - -Mutta sitten hänen tarmonsa palasi ja säkenöivä viha täytti mielen. -Nyt hän ei olisi voinut olla astumatta miehensä eteen. - -Hän kulki raskain askelin lattian poikki, ja Uuras kääntyi häntä -kohti. - --- Totta totisesti sinussa on sutta enemmän kuin luulinkaan! -- puhui -Leena painostaen joka sanaa ja hiukan kangertaen, sillä suutuksissaan -hänen oli aina vaikea puhua selvästi. - --- Pitäisikö minun tässä lampaana määkiä? - -Uuraskin oli valmis taisteluun tuntien helpotusta saadessaan purkaa -pettymystään Eliisan tavoittelussa, sillä hänelle oli äkkiä selvinnyt -tytön vastahakoisuus. - --- Oletko sinä todella unohtanut sen vanhan jutun? Eikö se uhri -koskaan muistu mieleesi? - --- Taivaan nimessä, mitä sinä tarkoitat? - --- Anjaa! -- vastasi Leena painavasti. - --- Vai nyt sinä sitä muistutat minulle, vaikka et ole koskaan ennen -tahtonut asiaan kajota, et sinä, ei äiti, ei kukaan! - --- Tiedätkö miksi? -- huusi Leena hengittäen raskaasti ja purkaen -sanat työntämällä esille. -- Sinä olet lyhentänyt sen lapsen elämän, -eikä sellaista saa uudistaa! - -Uuras syöksyi raivostuneena Leenaa kohti tarttuen hänen hartioihinsa: - --- Sano, sano kaikki! - --- Niin, miksi en sanoisi? Anja upotti itsensä sinun tähtesi! - -Uuras hellitti otteensa ja tuijotti Leenaan hapuillen käsillään kuin -olisi nähnyt juuri lausutut sanat ilmassa palavina ja tahtonut ne -sammuttaa. Leena näki sanojensa tuhoisan vaikutuksen ja riensi sitä -lieventämään. - --- En olisi sitä sinulle koskaan sanonut, olenhan niin monta vuotta -pitänyt sitä sinulta salassa, kun tiesin, että se tieto surmaisi -senkin vähän hellyyden, mikä sinulla on minua kohtaan, mutta kun -juuri näin Eliisan ja sinut -- -- -- niin sen täytyi -- -- täytyi -tulla ilmi! - --- Anja, Anja! -- huusi Uuras äänessään miehen peloittava tuska, -heittäytyi pöytää vasten ja itki rajusti. - - - - -XXII. - - -Eliisa oli paennut omaan kamariinsa, johon mentiin sivuportaista. -Siellä hänellä oli kuin oma koti ja oma vapaus. Leena ei suinkaan -ollut niitä jotka karsain silmin katsovat nuorten iloa, ja usein hän -toivoi, että Eliisa olisi ollut vilkkaampi ja halukkaampi ilojen -pitoon, pukeutunut aistikkaammin, sievä kun oli, ja seurannut häntä -huveihin. Eliisa ei tahtonut. Hänellä oli kuitenkin tovereita, ja -niistä uskollisin rakennusmestari Murtola. - -Kun hän nyt vapisevana ja onnettomana pakeni huoneeseensa ja istuutui -avatun akkunan eteen haukkoen raitista ilmaa, sillä ahdistava -tunne oli kuin pahoinvointia, näki hän Murtolan aivan edessään -katukäytävällä. - --- Tule sisään! -- sanoi Eliisa, ja kun Murtola oli huoneessa, -huomasi hän, että jotakin oli tapahtunut ja jouduttanut nuoren miehen -saapumista. - --- Tapasin jo aamulla Uuraan, ja hän puhui sinusta -- -- se mies ei -osaa pitää naamaria! - --- Mikä sinun on? -- kysyi Eliisa ihmeissään. -- Olethan aivan -suunniltasi! - --- Herra Uuras -- -- --! - --- Älä sano mitään, jos se on ikävää, -- sanoi Eliisa sävähtäen -punaiseksi. - --- Minä olen kuvitellut -- -- - --- Mitä? - --- Mielialat näkyvät tarttuvan. Älä peittele, tunnenhan minä sinut, -vanha vierustoveri! - --- Voithan sitten sanoa, koska tunnet, itse en tiedä, mikä minua -vaivaa! - --- Kas näin, sano nyt, ennenkuin joku tulee! -- pyysi Murtola -pidellen Eliisaa käsistä. - --- Minua ahdistaa, tahtoisin paeta täältä, mutta en voi, tuntuu kuin -kaikki ovet olisivat lukossa. - --- Sinähän vapiset, Eliisa kulta! -- puhui nuori mies vetäen tyttöä -lähemmäksi. - --- En uskalla puhua ääneen, täällä on kuin seinilläkin olisi korvat! - --- Kuiskaa korvaani! -- sanoi Murtola käyden jo hilpeäksi. -- Kas -näin, nyt uskallat, olen utelias! - --- Minä en voi sitä sanoa, minulla ei ole oikeutta -- -- - --- Se siis koskee jotakuta kolmatta? - --- Tietysti, eihän se muuten mitään olisikaan. -- Luuletko, että nyt -voisin tyytyä pelkkiin viittauksiin? Sinä olet luvannut olla ikuinen -toverini! - --- Minä en voi. Ainoastaan hän ja minä, kukaan muu ei saa sitä tietää. - --- Niinkö ovat asiat? Olisit sentään voinut sen sanoa ja aikoja -sitten! -- ja Murtola poistui ovelle. - --- Ei, älä mene, älä jätä minua -- -- tuntuu kuin hukkuisin ilman -sinua. Sinä olet aina ollut -- -- -- en tiedä kuinka, niin läheinen -minulle! - --- Puhu, kerro kaikki! - --- Anna kätesi -- -- älä katso minuun, etkö tunne, kuinka minun on -tukala? - -Murtola veti nyt Eliisan rohkeasti povelleen, ja Eliisa salli sen, -arkailematta painuen kuin turvaa etsivä ystävänsä syliin. - --- Sydämesi lyö niin rajusti! -- kuiskasi Murtola. - --- Tässä lepään, tekisi mieli itkeä, ellei se olisi niin hupsua, -- -sanoi Eliisa hymyillen. - --- Itke, itke vain, ei se ole hupsua! - --- Sinä olet niin hyvä, en osaa sinua vierastaa. Eikö ole -suurenmoista, että mies ja nainen voivat olla näin läheisiä, vaikkei -ollakaan kihloissa? - --- Niinhän sinä puhut, mutta tiedätkö ehkä mitä sydämessäsi on? - --- Tiedän, ei kenelläkään ole sellaista suhdetta kuin meillä kahdella -nyt on! - --- Niin, ehkei! - --- Minä en välitä mistään, kun sinä olet -- -- - --- Oikein, oikein lähellä! -- huudahti Murtola painaen Eliisaa -povelleen. - --- Minä olin äsken niin onneton! - --- Itke, itke, minä olen tässä, kuivaan kyyneleesi, pikku toveri, -rakas Eliisa! -- ja hän suuteli nuorta tyttöä kiihkeästi. - --- Niin, minä rakastan, rakastan, -- sanoivat he kuin yhdestä suusta. - --- Hyvä Jumala, minä rakastan sinua enkä sitä tiennyt, sinä paha -poika, mikset sitä jo ennen sanonut? - --- En oikein uskaltanut, sinä olit aina niin omissa ajatuksissasi. - --- Nyt on -- -- - -Eliisa ei saanut jatkaa, tunnit vierivät, ja he unohtuivat keskenään -rupattelemaan. - --- Leena-tädille minun pitää vielä tänään sanoa. Hän on kyllä nähnyt -sinut ennenkin täällä, mutta ei kuitenkaan tiedä. - --- Niin, kyllä se lienee parasta. Minäpä ilmoitan itse. - --- Kiitos, Karl, mene heti, muuten olen niin levoton. - -Murtola ilmestyi Uuraan työhuoneeseen ja tapasi hänet siellä -kävelemässä edestakaisin pää kumarassa. - --- Tahtoisin mielelläni puhutella rouva Uurasta, -- sanoi hän. - --- Hän on tuolla sisällä! -- ja Uuras viittasi saliin päin. - --- Mieluummin teitä molempia, jos suinkin sallitte! - -Uuras katsoi kummastellen nuorta miestä ja soitti palvelijaa, joka -haki talon rouvan. - -Leena riensi levottomana sisään, mutta rauhoittui nähdessään Murtolan. - --- Ehkä hiukan hämmästytte, kun näin äkkiä ilmoitan, että Eliisa ja -minä olemme juuri menneet kihloihin! - -Uuras jäykistyi paikalleen ja tuijotti Murtolaan. Äkkiä hän -suoristautui kuin olisi vasta tajunnut sanat. Leena onnitteli -sydämellisesti, mutta Uuraan tuijottaminen kävi heille molemmille -tuskalliseksi. Uuras osasi kuitenkin hillitä itsensä ja sanoi -kylmästi: - --- Minä en suostu. Eliisa ei ole voinut -- -- hän on vielä -alaikäinen, ja minä olen holhooja! - --- Eliisan onnea me emme tahdo estää, -- sanoi Leena. - --- Ja kuitenkin -- --! - -Uuras ei sanonut enempää, mutta tuoli rusahti hänen kätensä painosta -ja hän itse nojasi pöytää vasten ummistaen silmänsä. Leena-rouva ja -nuori mies peräytyivät hämmentyneinä saliin. - - - - -XXIII. - - -Eliisa oli matkustanut Murtolan äidin luo jäädäksensä sinne siihen -saakka, kunnes hänen sulhasensa olisi ennättänyt vuokrata asunnon -ja heidän häänsä vietettäisiin. Leena oli järjestänyt kaikki -hiljaisuudessa, eikä Uuraalla ollut siitä tietoa. - -Uuras sulkeutui itseensä, tuntien lamauttavaa raukeutta, joka -raskaana taakkana painoi häntä ruumiillisesti niinkuin henkisestikin. -Kaikki oli hänestä pohjattoman tyhjää ja mitätöntä arkielämän -märehtimistä. Hän puristi kätensä nyrkkiin ja painoi sen suulleen -estääkseen epätoivoista tuskannyyhkytystä, joka toisinaan oli hänet -tukehduttaa. Hän kuvitteli elävänsä varjossa kuin vanki ja näkevänsä -laajoilla ulapoilla suuret laivat täynnä elämän riemussa liikkuvia -ihmisiä, jotka viittoen häntä mukaansa lauloivat rakkaudesta ja -onnesta, joukossa nuoria tyttöjä, kuten Anja ja Eliisa, eikä hän -koskaan pääsisi heitä lähenemään. He kuuluivat toiseen maailmaan, -toiseen elämään. Hänen täytyi sanoa heille jäähyväiset -- unohtaa, -unohtaa -- elää yksin, aloittaa yksin uutta elämää, jättää se vanha, -jossa hän ei ollut koskaan päässyt oikean elämän makuun, sen, jota -alati tunsi kaipaavansa, janoavansa, tietämättä mitä se oli, voimatta -sille antaa nimeä tai selvää muotoa. Se oli suurta tuntematonta, -minkä hän vasta silloin olemuksessansa tajuaisi, kun se häntä -lähenisi, kun hän sitä itseensä liittäisi ja siihen sulautuisi. - -Voi hyvä jumala, olihan nuoruus haihtunut tavoitellessa edellä -pyörivää kultakerää, joka kiilsi kauniina ja houkutteli luvaten -johtaa itse elämän aarteille, mutta veikin liejuiseen suohon. - -Hän tunsi kotinsa itselleen vieraaksi, inhosi vaimonsa hankkimaa -ylellisyyttä ja komeutta, jonka takana tuijotti tyhjyys. Mitä hän oli -itse tehnyt ja saavuttanut kaiken tämän ohella? Se työ, jonka hän -oli suorittanut kuumeisella kiireellä, ei koskaan kiinnittänyt hänen -sieluansa, ei täysin temmannut mukaansa, niin että kaikki muu olisi -unohdukseen vaipunut. Aina hän oli ikäänkuin katsonut sen ohitse ja -ylitse, silmäillen kauemmaksi ja toisaalta odottaen jotakin uutta ja -tuntematonta, mikä kuuluisi hänelle yksin ja ottaisi hänet kokonaan -valtoihinsa. - -Oli hetkiä, jolloin hän pakeni uskonnon turviin muistellen äitinsä -ylistyslauluja ja miettiviä kasvoja, jotka arkielämän askartelussa -lienevät kyselleet sielun syviä salaisuuksia, neuvotellen ja tinkien -elämän totuuden kanssa ja luullen kantavansa kaiken maailman tuskaa -kyläsepän majassa, kaikkein arkipäiväisimmässä pikku huolessaan. - -Mikä on suurta, mikä pientä? kysyi Uuras. Äitini tuska oli minusta -pientä, ehken tunnusta sitä tuskaksi ollenkaan. Minun suruni on ehkä -naurettavaa ruikutusta eikä miehenmielen arvoista. - -Hän oli lapsena liittänyt kätensä yhteen toistaen äidin sanellessa: - - Levolle lasken, luojani, - armias ole suojani, - jos sijaltan' en nousisi, - taivaaseen ota tykösi! - -mutta se ei hänellä koskaan muuttunut uskoksi. Aika oli epäuskoinen -ja hän samoin. - -Hänen mielestään oli se pohjaton ihmissielussa piilevä rakkaus -ja nimetön kaipuu, joka tavoittaa Jumalaa, vain oman itsensä -täydentämistä, halua omistaa hänelle kaikki taivaat ja maat, kaikki -inhimillisistä ihanimmat ja korkeimmat ominaisuudet vain siksi, että -Jumala voisi olla luottamuksemme arvoinen ja korkein toiveittemme -määrä. - -Hän oli mieheksi tultuaan päässyt selville ilman suurempaa tuskaa -taivaan ja iankaikkisen kadotuksen olemattomuudesta ja tuntenut -sydämensä lämpenevän siitä ajatuksesta, että ihminen ilman pelkoa -tai palkinnon toivoa voi elää puhtaasti kohdistaen kaiken toivonsa -ja pelkonsa omaan itseensä, kasvattaen omaatuntoaan tavoittamaan ja -tekemään hyvää hyvän vuoksi ja karttamaan pahaa sen tuottaman tuhon -takia. - -Nyt se katsantokanta astui hänen tuomarikseen vaatien katsomaan -taakseen, elettyyn elämään. Hän ei tahtonut tinkiä erehdyksistään ja -tiesi tuskansa tulleen siitä pahasta, mitä oli tehnyt, mutta uskoi -voimiensa vieläkin olevan nousussa ja matkalla korvaamaan hyvällä -sen, mitä oli elämältä hyvää saanut. - -Uuraan luonteeseen ei kuulunut pitkä miettiminen. Kun ensimmäinen -musertavan pettymyksen isku oli kestetty, alkoi hän heti suunnitella -uutta elämäänsä. Lyhyt ottelu oli kuitenkin ollut hänelle kylliksi -synnyttämään kaipuun päästä käsiksi ruumiilliseen työhön. Hän oikein -himosi sitä niinkuin janoava vettä. Tarttua käsin, raataa itsensä -uuvuksiin, nähdä voimiensa ja työnsä tuottama tulos, unohtaa kaikki -hyvin ansaitussa unessa ja päästä kaipaamasta suurta ja etäistä -- -- - -Taaskin hänen mielessään välähti se nuoruudenhetki, jolloin rakkaus -oli ensi kerran koskettanut hänen sieluaan ja samalla ajanut kodin -piiristä ulos maailmaan. Ja vielä toisenkin kerran -- -- oh, se -aamuhetki, se suuri keväinen silmänräpäys, jolloin hänen huulensa -vain kerran koskettivat rakastetun otsaa. Minkä voiman hän silloin -olikaan itsessänsä tuntenut ja uskonut rakentavansa erämaahan -mahtavan pajan, jossa se suuri ja etäinen piti ilmoille saataman! - -Ja nyt, nyt hän saisi hitaasti, epäillen tunnustella perustusta -ja käsin nostaa seinät ja vieraan lupaa kysyen tiedustella maan -kaistaletta -- -- pyytää luottoa! - -Siinä oli se isku, joka raippana löi. Ja yksin -- -- aivan yksin oli -erämaa vallattava! - -Hän päätti mennä tapaamaan pormestari Forsia näyttääkseen hänelle -konepajansa suunnitelman ja kustannusarvion. He olivat usein -ennenkin puhuneet saman yrityksen aloittamisesta, niin että sen ei -nyt tarvinnut erikoisesti herättää epäilyjä, mutta Uuras ei uskonut -menestyvänsä, olipa melkein valmis uskomaan, että Fors ja hänen -tähtensä Hillikin kieltäytyvät. Päästäkseen lopulliseen varmuuteen -hän kuitenkin tahtoi tehdä seikkaperäisen ehdotuksen. - -Ennen sitä hän kävi kotona Lehvissä neuvottelemassa vanhan isänsä -kanssa. Siellä oli hänelle tarjottu sopivaa maata ja metsää, johon -kuului järvi, kaikki lähellä rautatietä. Uuras aikoi saada Lehvin -varakkaimpia isäntiä osakkaiksi yritykseen ja myöskin isänsä. Sillä -tapaa hän pelastuisi olemasta kokonaan riippuvainen oman kaupungin -liikemiehistä. - -Hänen isänsä tehtäväksi jäi kuulustella lehviläisten mieltä asiassa, -ja Uuras palasi kotia odottamaan siitä tulosta, ennenkuin lähemmin -puhuisi Forsille ja Hillille. - -Pari viikkoa myöhemmin ukki saapuikin kaupunkiin. Maalaisille oli -Uuraan suunnitelma ollut outo, kuten hän itse olikin epäillyt, niin -että mitään tuntuvia rahamääriä ei sieltä käsin ollut odotettavissa. -Maapalsta kyllä oli saatavissa edullisilla ehdoilla. - -Uuraalla ei siis ollut muuta neuvoa kuin pyytää Forsia ja Hilliä -osakkaiksi tai takaajiksi. - - - - -XXIV. - - -Uurasta odotellessaan Leena istui aamupäivällä miehensä huoneessa, -joka oli hänelle viihtyisin ja johon liittyivät niin monet onnelliset -ja tuskallisetkin muistot. Tuntui kuin olisi siellä ollut Uurasta -lähempänä ja häntä paremmin ymmärtänyt, samalla vapautuen raskaasta -huolesta. - -Palvelija ilmoitti pormestari Forsin tahtovan tavata rouvaa, eikä -Leena vielä ennättänyt vastata, kun Fors jo seisoi salin ovella -verhoa syrjään vetäen ja hattu kädessä astui tervehtimään. - --- Mieheni ei ole kotona, -- sanoi Leena väsyneesti. - --- Käyntini tarkoittaakin teitä, rouva, -- vastasi pormestari, -laski hattunsa pöydälle ja jäi itse seisomaan hymyilevänä ja -hyväntuulisena. -- Voinko puhua peittelemättä? -- lisäsi hän -vilkaisten ympärilleen ja istui emännän tarjoamalle tuolille. - --- Miten vain tahdotte, -- sanoi Leena. - --- Olen niin usein leikillä muistuttanut teille vanhaa lupaustanne -viisitoista vuotta sitten. Muistatteko? - --- Eihän sellaisia lupauksia pidetä niin erinomaisen tärkeinä. - --- Teidän mielestänne ei -- -- minun mielestäni se ei ole unhotukseen -heitettävä. Asiat ovat nyt kärjistyneet sille kannalle, että pidän -viisaimpana neuvotella kanssanne. - --- Onko sattunut jotakin? En oikein ymmärrä. - --- Olen kuullut Uuraalta itseltään, että hän siirtyy pois kaupungista -ja on pyytänyt teitä suostumaan avioeroon. - -Leena kalpeni tuntien silmissään pimenevän ja kääntyi akkunaan -peittääkseen mielenliikutustaan. - --- Se seikka, että teidän sydämenne silloin -- -- Uuraan tultua -kaupunkiin -- -- äkkiä minulle kylmeni huolimatta varmasta -sopimuksestamme, ei nyt estä minua uudestaan kysymästä, kun näyttää -siltä, että avioliittonne tulee purettavaksi ja teidän ja Uuraankin -asiat kaipaavat järjestämistä, -- jatkoi Fors varovasti. - --- Kiitän teitä, herra pormestari, kunniakkaasta tarjouksestanne. -Se -- se tulee vain niin äkkiä. Minä en voi antaa mitään järkevää -vastausta. Voittehan käsittää, etten ole aavistanut mitään -tämäntapaista tulevan puheeksikaan. - --- Minä olen piintynyt vanhapoika ja tottunut teitä odottamaan. -Senhän olette aina tiennyt ja myöskin ymmärtänyt. Olen myöskin -joskus luullut nähneeni väläyksen onnellisemmasta käänteestä -omaksi hyväkseni. Ettehän sitä nyt kieltäne, kun olemme ratkaisuun -joutumassa? - --- En suinkaan. Olemme niin vanhoja ja läheisiä ystäviä, että on -voinut olla paljonkin -- -- - --- Sen, mitä nyt esitän, ei pitäisi siis olla niin perin outoa, -- -huomautti Fors yhä hymyilevänä. - --- Se on niin raskasta, -- sanoi Leena hiljaa. - --- Sen käsitän, olettehan niin paljon uhrannut, paljon tehnyt Uuraan -hyväksi. Teidän viisautenne ja viehätysvoimanne on saanut koko -kaupungin uskomaan Uuraasta suurta. - --- Niin, se on ollut riemuani! -- huudahti Leena kuin elpyen. - --- Hm, saippuakupla voi heloittaa jonkun aikaa merkillisen -viehättävissä väreissä. - --- Jos hän on ollut saippuakupla, on koko kaupunki kuvastunut -hänessä, ja me olemme kai olleet hullunkurisia muodoltamme, -pöhöttyneitä, pikkuisia ja pitkäkorvaisia -- -- enpä tiedä! - --- Älkää naurako, Leena-rouva, te olitte itse heidän joukossaan, -mutta Uuraalle se oli hyvä afääri! - --- Herra pormestari! - -He katsoivat toisiinsa, Leena punastuen suuttumuksesta ja Fors -kylmästi hymyillen. - --- Jos niin olisi ollutkin, ei se asiaa muuta, sillä hän ei koskaan -ole tahtonut käyttää minun omaisuuttani, -- sanoi Leena. - --- Niin, rahoja, mutta mitä rahat merkitsevät Uuraan tapaiselle? -Pelinappuloita. Teidän kauttanne hän saavutti sen, mihin ei muuten -olisi ulottunut: aseman, luoton, pääsyn sivistyneisiin piireihin -ja oman kehityksensäkin. Siitä oli vain kädenojennuksen matka -johtomieheksi. - --- Aivan niin, ja hän ojensi kätensä, käski teitä kaikkia niin kauan -kuin häntä halutti. Nyt hän on siihen kyllästynyt, -- puhui Leena -hehkuvin katsein ja kiihtyi omista sanoistaan. - --- Miksi kiistellä? Sanon teille vain yhden asian: hyvin pian -huomaatte, että on pakko kuunnella ehdotustani -- -- Uuraan vuoksi, --- puhui Fors heittäen Leenaan uhkaavan katseen. - --- Te vihaatte Uurasta! - --- Uuras niittää ystäviensä viljaa ja myy sen heille kalliista -hinnasta. Minä aion lakata ostamasta, -- selitti Fors peittelemättä. - --- Minä en käsitä -- -- - --- Uuras on pyytänyt minua takaajaksi. - --- Ja te? - --- En tiedä, en ole päättänyt. Tahdoin ensin neuvotella teidän -kanssanne. - --- Minulla on teille vielä maksamatta velkani, se kymmenen tuhatta. -Ja tällä kertaa minun on hyvin vaikea sitä asiaa järjestää. Mutta -itse tahdon ne rahat suorittaa. Uuras ei siitä tiedäkään, -- sanoi -Leena. - --- Sallitteko, että annan teille hyvän neuvon? -- kysyi Fors -syrjäyttäen Leenan puheen velasta. - --- Olkaa hyvä, sitä minä pyydänkin. - --- Suostukaa Uuraan ehdottamaan eroon! - --- Entä sitten? - --- Minä annan hänelle siinä tapauksessa takuuni. - --- Luuletteko, että Uuras suostuisi sillä ehdolla käyttämään apuanne? - --- Hätä käskee, eikä siinä pitäisi oleman mitään väärää, -- vastasi -Fors tähystäen Leenaa tutkivasti. - --- Jos Uuras suostuisi sellaiseen -- -- sopimukseen, entä sitten? - --- Te olisitte vapaa, voisitte mennä uusiin naimisiin. - --- Se on jo liian myöhäistä. - --- Riippuu siitä kenen kanssa. - --- Täytän jo pian viisikymmentä, -- sanoi Leena hymyillen. - --- Ja minä viisikymmentäkuusi ja pyydän teitä vielä kerran vaimokseni! - -Fors oli noussut, astui lähemmäksi ja katsoi jännittyneenä Leenaan, -joka katse poispäin luotuna ei kieltänyt eikä myöntänyt. - --- Otaksutaan, -- sanoi Leena viimein, että Uuras suostuu ottamaan -vastaan takuunne, vaikka saakin kuulla ehtonne. Silloin minäkin -suostun teidän viimeiseen kunnioittavaan tarjoukseenne, -- ja hän -painosti joka sanaansa, samalla kuin tumma puna nousi kaulalta -poskille. -- Vielä yksi ehto: meidän on kaikkien kolmen yhdessä -käsiteltävä tätä sopimusta. - --- Niinkuin tahdotte. - -Fors oli juuri lähdössä, kun Uuras saapui kotiin, ja selitti tälle -miettineensä tarkemmin konepajan perustamista ja olevansa halukas -jatkamaan keskusteluja. - --- Niin, olenhan vuosien kuluessa tottunut pitämään sinua ja Hilliä -liikekumppaneina, -- sanoi Uuras vilkastuen. - --- Ja hyvinä perhetuttavina. Rouva Uuras ja minä olemme hyvin vanhat -ystävät, jo ennen sinun kaupunkiin tuloasi, -- lisäsi siihen Fors. - --- Luonnollisesti, -- myönsi Uuras kiireesti, kuin tahtoen syrjäyttää -sen puolen asiata. - --- Olemme myöskin olleet raha-asioissa, vieläpä näinä vuosina, -- -sanoi Fors. - --- Miten? -- kysyi Uuras. - --- Olen ottanut lainan herra Forsilta, -- riensi Leena selittämään. - --- Miksi sinä olet ottanut lainan? -- kysyi Uuras yhä -jännittyneempänä. - --- Silloin olit matkoilla. - --- Ja sitten, kun tulin kotiin -- --? - -Leenat ei vastannut, katsoi vain Forsiin, joka näin saatuaan -äänettömän kehoituksen jatkoi: - --- Pikku summahan se on, enkä minä sitä tahdo painostaa. Tahdoin vain -huomauttaa sinulle, kuinka läheisissä tekemisissä olemme. - -Minä en suinkaan tarkoita, että se olisi maksettava. - --- En ymmärrä -- tämä on niin kummallista. Leena on sinulle velkaa, -mutta sinä et tahdo rahojasi takaisin? - --- Puhukaamme takuusta. Minä suostun pyyntöösi ja otan lukuun myöskin -tämän summan, jos rouvasi sen sallii. - --- Sen minä kyllä käsitän. Olisit heti sanonut. - --- Mutta rouvasi kanssa on puhuttu eräästä ehdosta. Hän suostuu -antamaan sinulle haluamasi eron, jos minä annan sinulle takuuni. - -Uuras tuijotti heihin vuorotellen, vasta hetken kuluttua ymmärtäen -Forsin sanat. - --- Nyt ymmärrän. Vaimoni olisi jonkinlainen uhri. Ehkä sinun -vaatimuksestasi -- --? - --- Onko se niin ihmeellistä! -- sanoi Leena katsoen Uuraaseen ja -jatkoi tukehtuneella äänellä: -- Herra Fors on älykäs, rikas, naiset -häntä suosivat. Hän rakastaa minua, on rakastanut jo monta monituista -vuotta ja pysynyt naimattomana yhä odottaen! -- Leenan ääni selveni -ja kiihtyi. -- Sinä tahdot eroa ja saatkin sen ja vielä takuun -päälliseksi. Minun tunteistani sinä et ole välittänyt -- miksi sinua -nyt säälittelisin? Älä tuijota noin? Etkö sinä voi ymmärtää, kuinka -minä kärsin? - -Tuska esti Leenaa jatkamasta pitemmälle. - --- Nyt ymmärrän täydellisesti. Takuutasi en voi ottaa vastaan. Senhän -sinä, Fors, voit kai käsittää. Minä en myy vaimoani. Jos hän muuten -tahtoo erota minusta ja kuulua sinulle, niin se on hänen asiansa. - -Leena poistui itkien ja vapautuneena kovasta jännityksestä. Uuras oli -todellakin mies, oikea mies, ja kaikki muu häipyi Leenan mielestä -yhdentekevänä. - -Hän oli hetken aikaa epäillyt ja toivottomuudessaan uskonut, että -Uuras ottaisi vastaan takuun välittämättä millä ehdoilla. Nyt hän oli -ehdotuksen hylännyt, ja Leenasta oli kaikki muu mitätöntä. - - - - -XXV. - - -Uuraasta näytti, kuin hän olisi repinyt itseltään kaikki sillat -kaupungissa, niin ettei ollut pääsyä taaksepäin eikä eteenpäin. -Se tuotti hänelle eräänlaista helpotusta. Ikäänkuin pelastuneena -jostakin välttämättömästä pahasta, joka oli koeteltava ja kestettävä, -ennenkuin pääsisi jatkamaan matkaansa, hän nyt mietti, kuinka saisi -lunastetuksi tarjotun maapalstan, joka oli hänelle aivan välttämätön. -Missään tapauksessa hän ei tahtonut hankkia varoja kiinnityksellä -taloon, joka hänen käsityksensä mukaan kuului Leenalle. - -Pian hän sai kokea, etteivät kaikki keinot kuitenkaan vielä olleet -lopussa. Hän sattui kertomaan pankinjohtaja Hannulalle uudesta -yrityksestään ja saatuaan hänet asiasta innostumaan esitti koko -suunnitelmansa. Joku aika takaperin Hannula oli perinnön kautta -päässyt käsiksi melkoiseen rahasummaan, josta hän nyt sijoitti -osan Uuraan konepajahankkeeseen, ruveten salaiseksi yhtiömieheksi, -vaatimatta rahoistaan takuuta, mutta sensijaan koron lisäksi -voitto-osuutta. Tällä keinoin Uuras tosin sai vain osan siitä, mitä -olisi tarvinnut kunnollisesti aloittaakseen, mutta viisikymmentä -tuhatta oli tyhjää parempi. Ja luovutettuaan Leenalle hänen velkansa -suoritukseksi kymmenen tuhatta hän oli vapaa lähtemään erämaahansa. - -Junassa matkalla Lehviin hänen mieleensä muistui se aika, kun hän -palasi Hankoniemestä kuumeisena, ollen heittelevinään suuria kiviä. -Ne kerääntyivät röykkiöiksi, joita hän pyrki hajoittamaan, mutta -yhä ne vierivät hänen ylitsensä ihmeellisellä tavalla ilmestyen -aina samaan paikkaan, yhä raskaampina, yhä nopeammin ja uhkaavammin -kierien hänen käsistään. Yksitoikkoinen junan kolkotus tuuditti häntä -näissä mietteissä horroksiin, ja entisyys ja sen tapahtumat kiitivät -hänen ohitsensa kuin kuumehoureet. Lehviin saavuttuaan hän heti -aloitti työt, hankki apuväkeä ja kävi itse käsiksi raatamiseen, jota -oli kiihkeästi kaivannut. - -Ensimmäisinä viikkoina häntä vaivasi hirveä väsymys, melkeinpä -sairaus. Häntä epäilytti, oliko niinkään viisasta raataa kivien ja -hirsien muokkaamisessa ja oliko ruumiillisen työn jalous niinkään -varma, kuin hän ennen oli uskonut -- eikö se ollut tylsistyttävää -ja alentavaa? Mutta vähitellen, ruumiin tottuessa ja karaistuessa, -samalla kuin rakennukset alkoivat nousta, häipyivät sellaiset -epäilyt, ja työn kiireessä ja tärkeydessä hän vietti päivän -kerrallaan ja nukkui yönsä unia näkemättä. - -Vuoden kuluttua oli uusi laitos jo käynnissä, ja Uuras pääsi -oikaisemaan selkänsä ja asumaan omassa uudessa rakennuksessa, jossa -oli tilava arkihuone, pari pienempää kamaria, eteinen ja keittiö. - -Ulla-muori oli hoitanut poikansa taloutta, sydämessä suru ja ainainen -kalvava huoli siitä, ettei poika kuitenkaan viihtyisi ja että tämä -kaikki oli vain väliaikaista, minkä jälkeen Uuras taas pian palaisi -kaupunkiin asumaan Leenan kanssa. Osaksi hän pahoitteli sitäkin, -ettei Leena tullut miestänsä auttamaan ja jakamaan ilot ja huolet, -niinkuin aviovaimon velvollisuus on. - -Näinä vuosina oli Ulla-muori paljon vanhentunut, tukka harmaantunut, -tuima ilme lauhtunut ja ryhti kumartunut. Ukki sensijaan pyörähteli -entistä ketterämpänä ja laihempana oman pajansa ja Uuraan "tehtaan" -väliä. Hän oli oppinut lukemaan sanomalehtiä, ja siitä oli koitunut -hänelle oikea intohimo. - --- No, aina sinulla on nuo kakkulat nenälläsi ja lehti kuin seinä -edessäsi! -- tiuskaisi muori kattaessaan pöytää ja kolhaisi ukkoa -pois tieltään. - --- Tässä on kirjoitettu pojasta, -- härnäsi ukki. Muori kävi -uteliaaksi. - --- Mitä ne nyt pojasta? - --- Täällä kävi sellainen kirjoitusherra tehtaalla katsomassa, ja minä -sille latelin yhtä ja toista. Ja nyt se on pantu lehteen. - --- Sitten se ei mahda olla mitään oikeata, kun sinä pääsit latelemaan. - --- Kuulehan nyt: Tunnettu rakennusmestari Uuras on raivannut -itselleen metsään oikean uutisasutuksen. Metsän sisältä kuuluu -kilkutusta ja kalkutusta, ja mustat naamat vilkkuvat puiden välissä. - -Kaikki on kuin amerikalaista. -- -- Herra Uuras on itse kuin karhu, -pysyy pesässänsä kaiken talvea. Täysin amerikalainen hän on myöskin -työnteossa, käyttää omia kouriaan ja hartioitaan antaen palttua -hienojen herrojen tavoille -- -- -- - --- Olethan taaskin syöttänyt ihmisille juttujasi. Tarvitsisit -uuniluutaa paltustasi. Pitäisihän sinun nähdä, että poikaa painaa -rahanpuute. - --- Mihinkä sitä omista nahoistaan menee, ennenkuin on syli maata -sylissä. Kun on ollut niin suuri herra kuin Uuras, niin ei ole hyvä -olla pieni herra, täytyy heittää se herruus tykkänään, muuten ei tule -hyvä. - --- Viis minä siitä! On tuota nyt sitten keisari taikka kerjäläinen, -niin määrä sillä pitää olla työllä ja touhullakin. - --- Milloin sinä olet nähnyt Uuraan määrää pitävän? - --- Missä se poika nyt viipyy? -- Ulla-muori tähysti arkihuoneen -laajasta akkunasta konepajalle päin, josta kuului työväen äänekästä -melua. - --- Kuuletkos tuota liehumista nyt taas? Mitä ne tahtovat? - --- Mene sitä tietämään -- paljon palkkaa ja vähän työtä! -- vastasi -ukki. -- Vaikka eihän ne nyt palkoista. Vallan ne tahtovat! - --- Minkä vallan? - --- Komennon siellä tehtaalla. - --- Kun on tehdas kuin koura, eihän tuossa nyt voi montaa herraa olla. - --- Niin monta kuin siellä mustanaamoja riittää. - --- Onko se nyt sitten oikein? Poikahan siinä on enimmän raatanut ja -rahat hankkinut. - --- Poika ei voi tehdä kaikkea yksin, ja siksi täytyy antaa osa -apureille. - --- Yksin, kaikkea yksin, niinkuin sinä mukamas omalla rättänälläsi! --- kivahti muori. - --- Olkoon vain rättänä, mutta sielläpä ei komennakaan kukaan muu kuin -minä! - --- Vastahan se on puolisen vuotta ollut käynnissä ja nyt jo pitäisi -ruveta jakamaan! - --- Ruoki sinä vain poikaa ja anna maailman otella. Tee vaarinkaljaa -ja juota sitä muorinkaljana, pane humalaa sekaan, niin tullaan -tuuleen! - -Ukki pyöräytti muoria hartioista ja kiirehti ovelle. - --- Senkin myllynsiipi! -- ärähti muori. Jonkun ajan kuluttua kuului -portailta raskaita askelia. - -Uuras oli käynyt kaupungissa tapaamassa Hannulaa kutsuakseen häntä -tehdasta katsomaan, varmasti uskoen, että pankinjohtaja suostuisi -panemaan siihen lisää varoja liikepääomaksi ja mahdollisesti -laajennukseenkin. - -Hän heitti lakkinsa eteisen hyllylle ja astui sisään raskaissa -saappaissaan. Kasvot olivat käyneet luiseviksi, entistä laihemmiksi, -mutta katse oli terävämpi. Hän liikkui hitaammin ja rauhallisemmin, -melkein tahdissa, kuin olisi jokin taakka hartioilla sitä vaatinut -tasapainossa pysyäkseen. Pöydän ääreen istuessaan hän kumartui -hiukan, otti leipää hartaana ja hitaasti ja alkoi lujilla leuoillaan -ja hyvillä hampaillaan pureskella perusteellisesti, katseen yhä -miettivänä tuijottaessa yhteen kohtaan. - --- Sinä huokaat, mikä on huolena? -- kysyi äiti. - --- On asioita ja vastuksia. - --- Päivä kerrallaan. Mikä tänään on hätänä? - --- Nousee seinä eteeni, ja juuri nyt, kun olen päässyt alkuun ja -tehdas on hiukan tuottanut! - --- Olisiko se sitten niin vaarallista, vaikka työväki saisi osuuksia? -Voisithan jäädä johtajaksi. - --- Eihän se ole niin yksinkertaista, -- huokasi Uuras. - --- Onhan tehdas sinun. - --- Onhan se. Työni ja parhaat voimani olen siihen haudannut ja itseni -melkein vaivaiseksi raatanut. - --- Ihmeitä olet tehnyt, sen lapsikin ymmärtää. Ei vain niin, että -itse työstä kiinni otat ja muita lujemmilla hartioillasi kannat -ja terävämmällä älylläsi harkitset ja sillä herätät muittenkin -työnhalun. Sinä olet oman työsi voimalla pilkkahinnasta nostanut -työpajasi tänne maan kolkkaan. Siihen asti on kaikki hyvää, mutta -siinä on sittenkin vika, -- puhui äiti. - --- Mikä vika, äiti? -- kysyi Uuras pannen arvoa äitinsä sanoihin. - --- Tehdas ei ole yksin sinun. - --- Ei, minullahan ei ole rahaa, täytyy ottaa muita osakkaiksi. - --- Niinkuin raha olisi ihmisen vapauden mitta. Pitäisihän sinun se jo -uskoa kaiken sen jälkeen, mitä olet kokenut rahasta ja herruudesta. -Ei, tässä on suurempi vika. - --- En tahdo arvailla, mikä se on! -- huudahti Uuras kärsimättömänä. - --- Sinä et tule tehtaassasi toimeen omin voimin. - --- Pitäisikö minun sitten olla käsityöläinen, aivan kuin isä, yksin -takoa pajassani? En luulisi ainakaan vielä siihen tyytyväni. Siinä ei -tunnu olevan järkeä. - --- Isäsi ja minun elämäni ei siis ole ollut sinun mielestäsi -järjenmukaista? - --- Teille se on ollut oikeaa elämää -- -- minulle ei, aika on toinen. -Ja sitäpaitsi elämän vaatimukset ovat niin kovin erilaiset. - --- Ja loppujen lopuksi kuitenkin samanlaiset, oma pohja ja oma -vapaus, poika. Oma vapaus, se tekee isäsi ja minut rikkaaksi! - -He kuulivat ulkoa lähenevää melua ja askeleita, Ulla-muori riensi -akkunaan ja näki työväen marssivan tehtaantietä pitkin. - --- Punainen riepu kepin nenässä, totta kai, sehän se pitää aina olla -jossakin roikkumassa ja joukko perässä! - --- Joukkovapautta ja joukkovaltaa. - --- Joukko-orjuutta! sanon minä. Siellä ei kärsitä tällaisia kuin -isäsi ja minä, vaikka olemmekin työväkeä. - --- Eihän toki! -- hymähti Uuras. - --- Muistatko sinä, kun olit pieni vekara, pyrit aina pitämään -tovereitasi kurissa ja pelmuutit niitä, niin että risat mekoista -lohkeili. Mutta sitten sait kyllä takaisin, tulit kotiin verisenä ja -katkerana, olit häijy ja umpimielinen. - --- Muistan kyllä, en mahtunut toisten joukkoon. - --- Siinäpä se, poika, et sovi nytkään joukkoon. Olet kuitenkin aina -tupannut sinne ja kompuroinut joukkojen keskellä, komennellut ja -hosunut ja saanut selkääsi. Nyt olet riekaleina, ja näenhän minä, -että sydämestäsi valuu verta. Luovu kerrankin joukoista. - --- Vaikeata on luopua, kun yritykseni jää keskeneräiseksi, ja sehän -minua enimmän sisuttaa, se on vasten luontoani ja masentavaa, --- puhui Uuras lakaten syömästä. -- Jos tuo joukko olisi vaikka -satapäinen sarvipeto ja sillä olisi leijonan mieli ja ilveksen sisu, -niin totta vieköön olisi riemuni sitä ravistella. Mutta se ei ole -yksi, se on hajallinen, luikerteleva jono, väistyvä ja lähentelevä, -säännötön ja järjetön. Se saartaa minut joka puolelta. Kun olen -työni alulle saanut, rientää se siihen tarttumaan. Se ei sitten enää -kysy, mihin minä kelpaan, se ei odota, kunnes olisin tehnyt työni -valmiiksi, se ei sokeudessaan salli minun edes hyödyttää itseään. -Pitäisi käyttää viekkautta taikka pakkovaltaa sitä ohjatakseen. - -He seisoivat akkunassa katsellen ulos. - --- Tuolla he nyt estävät viemästä lapioita asemalle. Olisin saanut -niistä rahaa maksaakseni heille palkkoja. Tehtaan he myös sulkivat, -en saa tehdä omaa työtäni omassa pajassani. - --- Siinäpä se, mietihän nyt vähän, mikä on järkevämpää. Olet -raatanut, niin että selkäsi on kumara ja ruumiisi kankea, ja -palkkanasi kaikesta siitä on joukon oikut. Eikö isäsi ole kuitenkin -paremmin valinnut, kun on yksin pajassaan pysynyt? - -Samalla saapui ukki touhuissaan kuulustelemaan, kuinka asiat olivat -kaupungissa onnistuneet. - --- Huonosti, -- vastasi Uuras, -- en saanut rahaa. - --- Kuinkas nyt sitten palkat maksetaan? - --- Odottakoot. Voihan luvata korotusta, jos alkavat töihin mennä. - --- Eivät ne siihen tyydy, vaatimukset venyvät kuin pitkä piimä. Ne -tahtovat niitä osuuksia. Anna heidän saada, täytyyhän sinun kuitenkin -jakaa! - --- Jakaa, kelle jakaa? - --- Ne ryöstävät ja rikkovat, ellet suostu! - --- Pääni halkeaa harmista! -- huusi Uuras astuen lattialla päätään -pidellen. -- Tämä kaikki on niin järjetöntä! - -Ukki pyörähti, ja hänenkin terävässä katseessaan oli neuvottomuutta. - --- No, se järki, sinä yrität nykiä ja sysiä ihmisiä kuin näppipajan -puuäijiä. Nykäys, sysäys, ja niiden pitäisi takoa niin riivatusti. -Mutta sitäpä ne ei tee, ellet saa pajaasi rasvatuksi. Ihmiset, -katsos, tahtovat tulla viekoitelluiksi, kuvittele niille jotakin -riivatun rikasta ja rakasta, puhu punaisista mökeistä ja kirjavasta -lehmästä, metsistä ja mannuista ja piru ties mistä, kunhan saat -kuuntelemaan ja työtä tekemään. Älä vain koskaan jyrkästi kiellä -äläkä puhu laista ja esivallasta, se on kuin punaista vaatetta -vihaiselle haralle! - --- En minä rupea sellaiseen himphamppuun. Kunhan vain tietäisin, mitä -ihmeitä siellä kaupungissa on tapahtunut! - --- Unohdin sanoa sinulle, että posti toi kirjeitä. Tässä ne ovat! -- -sanoi Ulla-muori laskien postin pöydälle. - -Uuras repäisi kiihkeästi kuoren auki nähdessään Leenan käsialan. -Siinä oli lyhyt ilmoitus, että hän saapuu päiväjunassa rouva Murtolan -kanssa. - --- Rouva Murtola ja Leena tulevat tänne. Juna on luonnollisesti jo -saapunut. - -Muorille tuli kiire, hän riensi keittiöön hoitamaan emännyyttään, ja -ukki sai tehtäväkseen mennä vieraita vastaan. - -Uuras ei päässyt selville, lähtisikö hän itsekin. Hän saisi nyt -ensi kerran nähdä Eliisan sen jälkeen, kun hän kaupungista muutti. -Hänen kuvansa oli toisinaan väikkynyt yksinäisen miehen mielessä -pitkinä talvisina puhteina, kun hän lomahetkinään vastavalmistuneessa -kodissaan veisteli itselleen huonekaluja, mutta siihen kuvaan liittyi -niin paljon muita muistoja eletystä entisyydestä. Ja unettomina -öinä, kun miehen vaistot heräsivät vaatien tyydytystä, hän kaipasi -sitä ainoata naista, joka oli ollut ja oli hänen vaimonsa. Ero -oli opettanut hänelle hyvin paljon, ja nyt hän näki selvästi kuin -kaukoputkella katsoen Leenan hyvät ominaisuudet: suuren kyvyn aina -sovittaa niin, että hänen omat työnsä ja aikomuksensa olivat vain -Uurasta varten, hänen huvinsa, kotikutsut, harrastukset, vieläpä -pukukin olivat aina saaneet tarkoituksensa Uuraasta. Hän muisteli -nyt tuhansia pieniä yksityisseikkoja, joilla Leena niin hyvin osasi -viehättää ympäristöään, ja näki sen kaiken tarkoittaneen itseään ja -vasta hyljättynä ja syrjään sysättynä joutuneen vieraiden hyväksi. -Leenan täytyi palvella, viehättää ja huolehtia muista ihmisistä. Se -oli hänen luonteensa mukaista. - -Sen Uuras nyt vasta luuli ymmärtävänsä, ja samalla oman syyllisyyden -tunto teki hänet araksi lähestymään vaimoaan. Hän ei tahtonut ottaa -vastaan uhrauksia, kaikkein vähimmin pyytää Leenaa muuttamaan perin -vaatimattomaan asuntoonsa sen jälkeen, mitä itse oli sanonut erosta -ja halustaan elää yksin erämaassa. Mutta nyt, kun Leena ensi kertaa -tuli omasta aloitteestaan, tajusi Uuras kaipuunsa ja salaisten -muistojensa kasvaneen valtavaksi tunteeksi, jolle hän ei uskaltanut -antaa mitään nimeä. - -Eliisa saapui yksin edellä valmistaakseen Uurasta ja kertoakseen, -mitä ei Leena itse voinut kertoa. Hän ilmestyi ovelle onnea ja -kauneutta säteillen ikäänkuin kasvaneena ja vapautuneena uudeksi -ihmiseksi. - --- Tuon teille kauniin päivän, herra Uuras! -- sanoi hän astuen -huoneeseen ja ojentaen molemmat kätensä. - --- Olette varmaan kasvanut, -- sanoi Uuras hellittämättä katsettaan -valoisasta vieraastaan. - --- Olen kai hiukan ihmistynyt, sellaista se onni tekee! -- sanoi -Eliisa nauraen. - --- Tosiaan, onnella täytyy olla teidän muotonne. - --- Niin, minusta on tullut tyhjäntoimittaja, ehkä se onni johtuu -siitä. Mutta te olette totisesti pitänyt sananne, ja teillä on koti -ja paja erämaassa. Ihanaa, kerrassaan ihanaa! - --- Teillä kuuluu olevan myöskin huvila. Eikö se sentään ole kauniimpi -kuin tämä? -- kysyi Uuras. - --- Meillä on pieni maapalsta, puutarhaa, kanoja -- ja muita eläimiä. -Minäkin keksin olevani koti-ihminen! - --- Hyvä on hyvä kaikkeen! - --- Voi, tietäisittepä, kuinka me olemme tänne ikävöineet ja teistä -puhuneet. Leena vaan ei ole tahtonut tulla ennemmin. - --- Täällä on perin köyhää Leenalle, -- sanoi Uuras kääntyen poispäin. - --- Voi, ei sen vuoksi, itsensä vuoksi hän ei tahtonut. Sanoi -kurittavansa itseään ja kasvattavansa. - --- Entä nyt, tahtooko hän -- --? - -Eliisa huomasi Uuraan kiihkeästi haluavan tietää syyn heidän tuloonsa. - --- On eräs syy, joka nyt lopultakin riennätti tuloamme. Pankinjohtaja -Hannula oli teidän osakkaananne tehtaassa. - --- On kylläkin, hänen osuutensa on viisikymmentä tuhatta. - --- Hannula on myynyt osuutensa Forsille. - -Uuras hätkähti jääden ääneti katselemaan Eliisaa. - --- Niin, hänelle oli kerrottu valheellisia juttuja teistä ja -Leenasta, -- selitti nuori rouva punastuen tuskallisesti, niin että -kyyneleet nousivat hänen silmiinsä. - --- Mitä juttuja, sanokaa toki! - --- Arvasimmehan sen, kukaan ei ole uskaltanut sanoa sitä teille. - --- Puhukaa! - --- Se on niin kiusallista. - --- Kas niin, vanhan hyvän toveruuden vuoksi! - --- Niin, sentähden tulinkin edellä. Kaupungissa puhutaan ja uskotaan -aivan yleisesti, että te olette Leenan kautta ottanut käsilainoja, -joita ei voi todistaa saaduiksi eikä siis muka maksettukaan. - -Uuras tuijotti nuoreen rouvaan kuin jähmettynyt. - --- Leena oli tulemaisillaan hulluksi. Hän puhui, todisteli, vakuutti, -mietti päiväkaudet samaa asiaa, pelkäsi ihmisiä ja syytti itseään. -Teistä hän puhuu aina sydäntäsärkevällä hellyydellä ja syyttää Forsia. - --- Minä annoin Leenalle kymmenentuhatta, jotka hän oli velkaa -Forsille. Onko Leenalla kuitti? - --- On kyllä! - --- Onko varmaa, ettei Leena ole ottanut muita lainoja? - --- Onhan se toki varmaa eikä kukaan olekaan velkonut. - -Uuraan viha oli vähitellen noussut ylivoimaiseksi. Hän löi kättään -pöytään. - --- Konnamaista, ne koirat! -- huusi hän samalla tavoittaen päätään. --- Minun pääni, minun pääni! -- ja hän kulki edestakaisin lattialla -unohtaen vieraansa suuressa tuskassaan. - --- Luulimme kaikki, että Leena sairastuisi, mutta sitten keksimme -keinon. Eräs ystävä kutsui illalliselle meidät ja Forsin myöskin. -Arvasimme oikein, Fors otti puheeksi teidän asianne sanoen kuin -ohimennen, että te olitte jättänyt Leenan puille paljaille. Silloin -Leena ponnahti ylös, heitti ruokaliinan vasten miehen kasvoja ja -paljasti hänen ilkeät aikeensa kertoen ottamastaan ja maksamastaan -lainasta, Forsin kosinnasta ja halpamaisesta kostosta, kun se ei -onnistunut, ja Forsin oli pakko poistua seurasta! - --- Tämä menee tosiaan yli kaiken ymmärryksen! - --- Ja nyt Fors on ostanut osuuden tehtaaseen. Voitteko käsittää, -minkä vuoksi? - --- En tosiaankaan, en! - --- Mieheni on puhunut Hannulan kanssa, ja Fors kuuluu uskotelleen -pankinjohtajalle, että hän tahtoo auttaa teitä saamaan hyvän -maineenne takaisin ja tukea tehdasta. - --- Ja se yksioikoinen Hannula uskoo kaikkea. - --- Nyt Fors kuuluu tulevan tänne tarkastamaan tehdasta, ja Leena -tahtoo puhutella teitä sitä ennen. - --- Kylläpä kestää, se roisto -- onpa sillä sisua! -- huudahteli Uuras -pääsemättä tasapainoon. - -Hän oli pörröttänyt tukkansa käsin päätänsä pidellen, ja katse -hurjistuneena hän oli peloittava jäntterässä rotevuudessaan, selkä -hiukan kumarana ja suuret kädet ilmaa hapuilevina. - --- Näkemiin, herra Uuras, nyt menen noutamaan Leenaa. Hän odottaa -Ulla-muorin luona. Näkemiin! - --- Näkemiin! -- mörähti Uuras istuutuen penkille uupuneena ja -epätoivoisena. - -Mutta se päivä oli nyt kerta kaikkiaan myrskyn päivä, eikä hän ollut -istunut viittä minuuttia yksin, kun työmiehet tulivat huoneeseen. - --- Olemme nyt neuvotelleet, -- sanoi yksi miehistä. - -Uuras nosti päätään istuessaan kumarassa. - --- Se on sillä tavalla kuin mestari tietää, että olemme sijoittuneet -tänne elämään ja asumaan, mutta kun meikäläisellä on aina se -uloskäsky ovenvartijana, niin meinattiin, että -- - --- Se on päätös! -- puuttui toinen kiivaampi puheeseen. -- Tyydymme -kohtuullisiin palkkoihin sen mukaan kuin liike kannattaa, mutta -tahdomme osuuksia tehtaaseen! - --- Mutta ellen minä voi suostua, -- äännähti Uuras. - --- No sitten kai se on tykkänään tenä tässä tehtaassa! - --- Niin, miten? - --- Miksi mestari kyselee? Se on vanha tahti, taistelua vain, ja -meillä on valta ja voima panna kovat, ellei hyvällä hellitetä. - --- Tiedän, tiedän, mutta tällä kertaa ei minulla ole aikaa neuvotella -kanssanne. Rouvani on juuri saapunut kaupungista tärkeässä ja -kiireellisessä asiassa. Myöhemmin neuvottelemme. - -Miehet katselivat toisiaan hiukan empien, mutta Uuraan ulkomuoto -puhui heille kylliksi, ja he poistuivat ilman muuta. - -Hetken kuluttua astui Leena huoneeseen. - -He olivat kaupungissa tavanneet toisensa selvitellessään yhteisiä -asioita eikä varsinaisesta avioerosta oltu puhuttu sen koommin, kun -Uuras oli siirtynyt pois kaupungista. - -Uuras hämmästyi nähdessään Leenan tuskan murtamana, vanhentuneena ja -katkerana. Ja Leena puolestaan sai kyyneleet silmiinsä katsellessaan -Uuraan liian aikaisin kumartunutta selkää ja harmaantunutta tukkaa. - --- Rakas Uuras, -- sanoi Leena ojentaen kätensä ja istuutui miehensä -viereen penkille. -- Eliisa jo kertoi sinulle -- -- - --- Eliisa, niin, se on tukala asia, -- sanoi Uuras, joka hetkeksi oli -unohtanut kaiken muun kiintyessään katselemaan vaimoaan. - --- Fors on matkalla tänne, mutta minä tahdoin päästä ennen häntä. Hän -tekeytyy ystäväksi ja tarjoo apua. Saat nähdä! - --- Mistä sinä sen tiedät? - --- Hannulalta. Ole varuillasi! - --- Ennen minä kuolen nälkään kuin rupean sen miehen kanssa asioihin, -hyi hitto! Jos hän tulee tänne rettelöimään, heitän hänet ovesta -pellolle! - --- Tuolla hän tulee miesjoukon saattamana. Minä menen tuonne -sivuhuoneeseen. Tahdon kuulla, mitä hän sinulle sanoo, ja sitten -vasta vetää hänet kireälle. - -Leena pujahti kamariin, ja Fors astui sisään tapansa mukaan melkein -keikarimaisesti puettuna, toisessa kädessä keppi, toisessa hattu. - --- Päivää, Uuras, nyt on lämmin päivä, -- ja hän läheni ojentaen -kättä, mutta Uuras ei ollut huomaavinaan. - --- Kaikkein vähimmän olen odottanut sinua tänne yksinäiseen maan -kolkkaan. - --- Tätä ei nyt enää voi sanoa kolkaksi eikä liioin yksinäiseksi. Sinä -olet tehnyt täällä aivan ihmeitä. Tehdas tuossa, niin että jollen -sinua tuntisi, en uskoisi, että se on vuodessa noussut ja sellaisella -naurettavan pienellä pääomalla. Sinullahan oli vain viisikymmentä -tuhatta. Satatuhatta sen olisi vähintään pitänyt maksaa. - --- Kuulin sinun ostaneen Hannulalta osuuden. - --- Niin, ja voit uskoa, että sain pulittaa enemmän kuin nimellisen -määrän. - --- Liike menee huonosti, työväki rettelöi, -- sanoi Uuras. - --- Kun alamme yhdessä ja minä hankin pääomaa, tulee uusi vauhti. - --- Minä en suostu sinun kanssasi jatkamaan, -- sanoi Uuras niin -tyynesti kuin taisi. - --- Siinä sinä teet väärin. Tiedäthän, että Hillin menestys on -riippunut minusta ja minun pienestä kyvystäni asioissa, -- ja Fors -nauroi kettumaisesti, suutaan maiskauttaen. - --- En rupea sinun kanssasi yhteistyöhön, sen jo sanoin, ja jos sinä -täällä rupeat määräilemään ja valtaasi käyttämään, ajatan sinut -pois työrauhan rikkojana! -- puhui Uuras voimatta hillitä paisuvaa -vihaansa. - --- Viisaammin tekisit, jos kuitenkin hyvällä suostuisit. Tahtoisin -muun muassa näyttää Leena-rouvalle, ettei meitä miehiä niin vain -nolata. Hän on vaarallinen nainen. Sinun maineesi hän on saattanut -epäilyksen alaiseksi eikä paljoa puutu, etten minäkin joutunut saman -kohtalon uhriksi. - -Tuskin hän oli sen sanonut, kun Leena astui huoneeseen ja Fors kävi -aivan harmaaksi kasvoiltaan. - --- Noo, hyvää päivää, herra pormestari, teidän käynnillänne näyttää -olevan hyvin pätevät syyt, ja puheestanne päättäen on olemassa -asianhaaroja, joiden takia mieheni tehtaan osuus on käynyt teille -hyvin halutuksi tavaraksi. Pahaksi onneksi te erehdytte kaupassa, -joka on hyvin uskallettu, ja samoin siinä perusteessakin, miksi sen -teitte. - -Leena venytti sanojaan voittaakseen itsensä ja hillitäkseen sydämensä -rajuja lyöntejä, ennenkuin tarttui itse pääasiaan. Hän tiesi kyllä, -kuinka vaarallinen ja ovela Fors oli tällaisissa asioissa, ja tahtoi -saada hänet ansaan. - --- Rouva puhuu arvoituksia. - --- Te sanoitte miehelleni, että minä olen vaarallinen nainen, ja -lisäsitte siihen selityksen. Herra pormestari, olen jo kerran -heittänyt tämän syytöksenne sille, jolle se kuuluu, teille -itsellenne. Se ei näytä riittävän. Te olette myöskin syyttänyt minua -eräästä teosta Hannulan ja erään toisen henkilön läsnäollessa. -Tahdotteko, että minä vedän teidät oikeuteen siitä syytöksestä? - --- Hyvä rouva, te ette ole suinkaan terve. - --- Täydellisesti, tahdotteko? - --- Uuras, ole hyvä ja pyydä rouvaasi poistumaan. Hän häiritsee meidän -sopimustamme liikeasioissa ja -- -- - --- En suinkaan, -- sanoi Uuras, -- nyt on kysymys meistä molemmista, -ja ellet tosiaan tahdo, että vedämme sinut oikeuteen parjauksesta ja -väärästä syytöksestä, josta minun kunniani ja menestykseni -riippuu -- -- - --- Niin vaadimme, että luovutatte osuutenne Uuraalle taikka hänen -määräämälleen henkilölle siitä hinnasta, jonka itse olette maksanut, --- lisäsi Leena. - --- Tämähän on mieletöntä! - --- Ei ollenkaan, tuossa on paperia ja kynä. Olkaa hyvä, herra -pormestari, mitä pikemmin sen teette, sitä parempi itsellenne! - -Leenan silmät leimusivat, ja ääni vapisi, mutta hän hymyili puhuen -niin hillitysti kuin olisi lausunut herttaisimpia kohteliaisuuksia. - -Fors väänteli itseään, ravisti päätään, tekeytyi uhriksi. - --- Te naiset, te naiset, tämä näyttää olevan Leena-rouvalle -erikoisesti arka kysymys. No niin, olkoon menneeksi, mutta sillä -ehdolla, että minä itse saan määrätä, kelle osuuteni siirrän. Minä -luovutan koko saatavani työväelle viiden sadan markan suuruisina -osuuksina, joista maksetaan sekä vuotuinen korko että liikkeen -tuottama voitto-osinko, ja kullakin osuudella on yksi ääni yhtiön -kokouksissa. Osuuksia voidaan siirtää ainoastaan liikkeeseen -kuuluville tai liittyville, ja niistä saa omistaja ja sitten hänen -leskensä kuolemaansa saakka koron ja voitto-osingon, samoin kuin myös -alaikäiset lapset, vaikkeivät kuuluisi työväkeen. Muutoin joutuu -osake tehtaan lunastettavaksi nimellisarvosta ja myydään uusille -työläisille. Tämän sopimuksen kirjoitan tässä valmiiksi. - -Forsin kirjoittaessa seisoivat Uuras ja Leena hämmästyneinä toisiinsa -katsoen. Uuras kuuli sanat, mutta niiden kantavuus ei ensi tuokiossa -hänelle selvinnyt. - --- Toivottavasti nyt voimme sopia, -- sanoi Fors hymyillen, kun oli -saanut asiakirjan valmiiksi, ja tarjosi Leena-rouvalle kättä. - -Leena empi, hänen vastenmielisyytensä ja vihansa tuota miestä kohtaan -oli suuri, mutta hän ojensi kuitenkin kätensä tajuamatta ja uskomatta -Forsin tarkoitusta. - --- Tapani ei ole jättää mitään kesken, kun asia on päätetty, -- -jatkoi Fors kätellen Uurasta. -- Sinun oma osuutesi on ainakin -samansuuruinen kuin mitä työväki koskaan tulee saamaan, eikä tehtaan -tarvitse joutua vaaraan. - --- Se on minun asiani, -- murahti Uuras. - --- Rouva hyvä, -- jatkoi Fors yhä kaksimielisesti hymyillen, -- me -olemme keskenämme pelanneet misääriä koko ikämme, nyt on aika antaa -korteille oikea arvo. Olen nyt jakanut pelin hyvin riidanhaluiselle -joukolle, mutta Uurashan on tottunut rimpuilemaan ja tuntee silloin -vasta täysin elävänsä, kun saa miehiään rinnuksista ravistella. - --- Käsitämme kyllä, että herra pormestari on heittänyt tähän pieneen -piiriimme riitakapulan, -- sanoi Leena. - -Pormestari Fors nauroi: - --- Ei suinkaan meistä kukaan usko, että minä olen sosialisti ja -maailmanparantaja. Mitä tein, tapahtui sen vuoksi, että tahdon -todistaa tuollaisen houreen kestämättömyyden. Vuoden päästä, -- -- -no, sehän nähdään. Muuten pyydän, ettei minua mainita tämän asian -yhteydessä. - -Hän hyvästeli ja poistui nopeasti. Leena ja Uuras katsoivat toisiinsa. - --- Ellei asia olisi minulle vastenmielinen, tahtoisin nauraa, -- -sanoi Leena. -- Fors on aina kaltaisensa, ensin houkuttelee uskomaan -itseensä ja menettelee kuitenkin melkein konnamaisesti, mutta kun -kireälle pannaan, yltyy suurenmoiseksi. Muistathan kai, kuinka -minä kerran taivutin hänet sinulle takuuseen? Se oli ennen meidän -naimisiinmenoamme. - --- Kyllä minä sen muistan, -- sanoi Uuras painavasti. - --- Hän oli silloin uskotellut ja vakuutellut muutamille nuorille -ystävilleni ja ihailijoilleni, että minä olen lemmenhaluinen -keimailija, jonka sanaan ei saisi luottaa. Se tuotiin minulle -juorupuheena, ja minä arvasin heti, mistä se oli lähtenyt. Mietin -vain, kuinka parhaiten voisin sitä käyttää hyväkseni, ja silloin -tulit sinä. Forsin sain taipumaan sillä uhalla, että minä muuten -tekisin hänen elämänsä kaupungissa sangen kirpeläksi, hän kun on -hirveän arka yleisestä mielipiteestä. - -He vaikenivat kumpikin, ja se kysymys, joka oli kaikkein ensin -ratkaistava, teki heidät aroiksi. Uuras tunsi ensi kertaa elämässään -ujostelevansa vaimoaan, ja Leenan sydän löi rajusti, peläten -ilmaisevänsä, kuinka palavasti hän halusi jälleen päästä miehestään -huolehtimaan. - --- Uuras, -- sanoi Leena viimein arasti. -- Täällä on niin somaa ja -kodikasta. - --- Se on sentään liian pientä ja ahdasta sinulle. - --- Älä sano, tiedäthän -- --! - -Hänen äänensä ilmaisi Uuraalle kaikki, vaikka katse olikin maahan -luotuna, ja hän tarttui Leenan käteen. He katsoivat toisiinsa ja -vaipuivat pitkään syleilyyn. - -Leena jäi miehensä uuteen kotiin. - - - - -XXVI. - - --- Eikö totta, Uuras, -- sanoi Leena heidän istuessaan kahden -arkihuoneen pöydän ääressä aamukahvilla, -- meidän olisi heti -naimisiin mentyämme pitänyt muuttaa tänne? Täällähän on oikea rauhan -paratiisi. - --- On, -- myönsi Uuras, -- hyvin se nyt tarvitaankin. Ilman sinua en -enää olisi jaksanut. Voimani ovat uupuneet. - -Hän oli harvasanainen, aivan kuin jokainen lause olisi tuottanut -ponnistuksia, joita piti karttaa. - -Hitain ja painavin askelin hän liikkui tehtaalla ja kodissa aina -miettivänä ja vakavana. - --- Sinäkö uupunut? Ei, ystäväni ja jättiläiseni, et sinä tiedäkään, -mitä väsymys on! -- vakuutteli Leena pelko sydämessä, että Uuras -sittenkin oli oikeassa, kun hän nyt oli niin toisenlainen kuin ennen. - -Tehdas näytti menestyvän hyvin, ja työväki oli rauhoittunut sen -jälkeen, kun Uuras oli jakanut viidelle perheelliselle kullekin yhden -osuuden. Toiset, jotka eivät jaksaneet lunastaa osuutta, olivat -tyytymättömiä. Tehtaan osakkaat pitivät heitä silmällä, ja Uuras jäi -hiukan syrjään kiistoista. - -Vain Leena tiesi, kuinka vastenmielistä Uuraalle oli luopua -yksinvaltiudestaan tehtaalla. Ja tiukemmin kuin ennen hän nyt valvoi -töitä ja moitti väkeä pienimmästäkin virheestä ja laiminlyönnistä. -Leena yritti aina lieventää hänen ankaraa arvosteluaan, ja hänen -onnistui monet kerrat estää liikanainen ankaruus, joka vivahti -vihalle. - --- Nyt sitä ollaan jotakin olevinaan! -- sanoi Uuras. -- Kun -on viidensadan osuus taskussa, niin mennään tupakoimaan kesken -kiireellisen työn. Ja jos muistuttaa, kuulee kyllä, että omanihan on -vahinko. Työmies on työmies eikä työtä tee, ellei ole piiska selässä! --- puhui Uuras tahallaan liioitellen. - --- Voi sinua, parantumaton porvari! -- pilaili Leena. -- Tingi -pikkusen, niin pääset vähemmällä! - --- On niitä tarpeeksi, jota tinkivät. Minä en ole siihen luotu. Niin -kauan kuin henki keuhkoissa pihisee, saavat he kuulla kunniansa minun -alueellani, ja niin kauan kuin käteni nousee, näytän heille työn -tahtia, ja katsokoot silloin luitansa, että ne kestävät, ja elleivät -kestä, niin murtukoot, minusta se on yks'kaikki. Ei heistä kukaan -minuakaan säästä. - --- Eihän elämä ole pelkkää työntekoa, -- uskalsi Leena puolustella. - --- Mitä enemmän työtä tekee, sitä parempi. Työssä on iloa ja -nautintoa. - -Tehtaassa hän oli ensimmäinen aamulla ja viimeinen illalla seisten -ahjon ääressä, niinkuin toisetkin. Työpäivä oli kymmentuntinen, ja -kun Uuras oli syönyt päivällisen kuudelta ja peseytynyt, oli kello -seitsemän, ja silloin hän uupumuksesta nukkui. - -Leena oli nyt ollut maalla kuukauden ja jännittyneenä seurannut -Uuraan elämää. Hänestä, joka ei milloinkaan ollut näin läheltä nähnyt -vakavaa työtä, se oli äärimmäistä orjuutta. - -Tehtaalla karttui yhä enemmän asioimisia, piti tehdä matkoja, eikä -Uuras enää sunnuntaisin ennättänyt hoitaa kirjanpitoa. Hänen täytyi -luopua olemasta miesten mukana työssä. Mutta silloin höltyi myöskin -kuri, ja työläisten keskinäiset riidat kävivät yhä kiihkeämmiksi -saaden erityistä aihetta siitä, että osa heistä esiintyi liikkeen -osakkaina ja komenteli toisia. - -Tyytymättömät tekivät lakon, ja Uuras otti uusia sijaan, mutta -entiset eivät poistuneet paikkakunnalta. He pitivät kokouksia, -kutsuivat paikalle työväenliikkeen johtajia ja yllyttäjiä ja -uhkailivat työssä olevia kostolla, käyttäen väkivaltaakin. Lopulta -ajettiin uudet työmiehet väkisin pois seudulta ja entiset ilmestyivät -työhön. - -Uuras ei mukaantunut tähän tulokseen, vaan tuskastuneena sulki koko -tehtaan. - -Työväen sanomalehdet ja koko puolue raivosi. Tehdasalueella liikkui -vaarallisia henkilöitä, ja nimismies sai heistä lisävaivaa. - -Kaiken tämän ohella Uuras pysyi näöltään tyynenä, mutta Leena kyllä -tiesi, kuinka hän kärsi ja riutui. - -Samoihin aikoihin oli Ulla-muori käynyt huonoksi. Hän sanoi hymyillen -miniälleen: - --- Minun vanhat rattaani ovat ja kauankin nitisseet ja natisseet, -mutta kun niiden pakostakin piti olla liikkeellä, niin pysyivät vielä -kasassa. Nyt kun te tulitte, Leena, pääsin minä helpommalla ja lasken -rattaani lepäämään. - -Ulla-muori ei koskaan sinutellut miniäänsä eikä ukki myöskään. - --- Ukki hyvä, kuinka teidän rattaanne jaksavat? -- kysyi Leena. - --- Ne pyörivät nyt muorinkin edestä, -- sanoi ukki tuoden sisälle -puita ja vettä. - -Vanha Henriika, Anjan äiti, oli tyttärensä kuolemasta saakka ollut -Ulla-muorin hoidettavana. Suru oli pehmentänyt hänen järkensä. -Toisinaan eukko kävi levottomaksi ollen etsivinään tytärtään ja -karkasi silloin metsään. Vain Ulla-muori tiesi ja tunsi hänen -tuulensa, ja he kaksi askartelivat yhdessä. - -Henriika keitti ruuan ja kattoi pöydän liikkuen vanhaan totuttuun -tapaansa koneellisesti. Saattoi nähdä, ettei eukolla ollut järki -ohjeenaan, mutta sairaan kaitseva silmä johdatti häntä. - -Ulla-muori tunsi lamauttavaa väsymystä parina päivänä, ja äkkiä hän -sai sydänkohtauksia, ja sitten tuli loppu hyvin pian. Kukaan ei -tahtonut oikein uskoa, että hän oli ikiajoiksi heistä eronnut. - -Uuras oli ollut sattumalta matkalla. Kun sairas oli ollut kovin -levoton ja vain ajoittain tajuissaan muutaman tunnin, oli Leena -sähköttänyt Uuraalle, joka viime tingassa kerkisi paikalle -kuiskatakseen jäähyväiset äidilleen. - -Ulla-muori siunasi katseillaan poikaansa, hymyili onnellisena ja -nukkui hänen syliinsä. - -Leena ja ukki olivat valvoneet sairaan luona parina yönä -raskitsematta päivälläkään nukkua. Nyt he saivat mennä lepäämään, ja -Uuras jäi äitinsä kuolinhuoneeseen. - -Oli syksy ja hämärä päivä. Henriika puuhaili tuvassa, ja kamarin ovi -oli auki. Äkkiä hän pujahti kuolleen vuoteelle istuen sen jalkopäähän. - --- Sinä olet Uuras, kyllä minä sinut tiedän. Sinä otit Anjan sydämen -ja heitit sen jokeen. Niin sinä teit, senkin sydämenvaras! - --- Ehkä, -- sanoi Uuras tuskin kuuluvasti. Hänestä tuntui, kuin nämä -kaksi vanhaa naista olisivat molemmat kuolleet ja Anja puhuisi ne -sanat, jotka hän kuuli. - --- Kuka voi elää ilman sydäntä, -- jatkoi Henriika. -- Lapsi käveli -joen rannalla, ja sydän sanoi hänelle: "Tule ottamaan, täällä on -kylmä ja mutainen pohja, ja minä olen vielä niin nuori ja arka enkä -minä tunne muita kuin sinut, nyt kun Uuras minut tänne heitti. Ota -minut jälleen lämpöiseen poveesi", ja Anja meni jokeen ottamaan -oman sydämensä, jonka sinä sinne heitit. Sen on Anja minulle usein -kertonut. Hiljaa, ole hiljaa. He sanovat, että Anja on kuollut, mutta -se ei ole totta. Tyttö on metsässä ja minä olen usein nähnyt, vaikken -ole päässyt puheille, kuulen vain kaukaa hänen äänensä. - -Henriika nousi levottomana ja salaperäisenä. - --- Emäntä nukkuu nyt sikeästi, ja minä menen metsään. Anja on -kutsunut koko päivän. - --- Älkää menkö, -- esteli Uuras. - -Henriika oli jo ulko-ovella, kun Uuras ennätti saada hänet kiinni -aikoen taluttaa takaisin. - --- Älä koske, sinä sydämenvaras, sinä valasi rikkoja! Sinä, sinä -Anjan jokeen heitit ja sitten naimisiin menit. Sinua minä vihaan ja -kiroan! - -Hullaantunut riuhtaisi itsensä irti, mutta Uuras otti hänet syliinsä -ja kantoi entiseen kamariinsa, jossa Henriikaa nyt hoidettiin. Siellä -eukko kyyristyi kokoon ja itki. - --- Kyllä minä tiedän, emäntä ei nuku, emäntä kuoli, ja nyt Henriika -parka saa yksin itkeä Anjan kanssa. Anja ei syönyt eikä juonut, -ei laulanut enää koskaan, kun jätit. Surullinen hän oli, niin -kovin surullinen, ja akkunasta katsoi, katsoi ja rukoili sinun -puolestasi ja oman sielunsa puolesta. Sinisen hameen hän teki, -sinisen morsiuspuvun, ja tukkansa levitti ja nauroi, että tämä on -morsiushuntu, ja sitten hän meni... Huu, siellä oli niin kylmä. Ja -emäntä on mennyt ja nyt minä olen aivan yksin. - -Uuras aikoi jättää hänet huoneeseen, mutta silloin Henriika tarttui -hänen käteensä. - --- Älä mene vielä, minä sanon sinulle: Anjan vieressä kirkkomaalla on -sinun ristisi kolmantena. Minä näin sen. Siinä oli sinun nimesi, Karl -Henrik Uuras, se oli suuri harmaa kivi. Mene katsomaan! - -Henriika puhui puhumistaan, kunnes kuului vain epäselvää mutinaa ja -uupumus vaimensi hänet uneen. - -Uuras peitti hänet vuoteeseen ja lukittuaan oven kävi katsomassa -äitiään, joka näytti nukkuneen tyynenä ja onnellisena, pää -hiukan kallellaan pieluksella. Hän suoristi sitä tuntematta -vastenmielisyyttä kosketuksesta kuolleeseen ja sanomattomalla -kaiholla hän ensi kertaa elämässään suuteli äitiään otsalle. Hän -tunsi olevansa nyt lähempänä häntä kuin koskaan ennen, kuin samaa -olemusta, ajatellen hänen ajatuksiaan, puhuen hänen sanojaan, tehden -hänen töitään, astuen hänen askeleitaan ja kenties piankin poistuen -sinne, minne äiti oli mennyt. - -Silloin hän tuli ajatelleeksi: -- Tunteeko kukaan samaa, kun minä -olen kuollut? - -Sanomaton tuska täytti hänen sydämensä, hirmuinen hätä, joka painoi -rintaa, ahdisti henkeä, ja hän lyyhistyi sängyn viereen polvilleen -voihkien ja kasvonsa peittäen. -- Voi iäisyys, tyhjyys, hirmuinen -olemattomuus, ei lasta, ei ajatusta, ei merkkiä minusta, kuin tyhjiin -mennyt, hukkaan elänyt, ei mitään omaa, ei mitään pysyvää ole minusta -jääpä! - -Ahnaasti seurasivat hänen vaanivat katseensa mennyttä elämää -kutsuen esiin vuodet ja päivät varhaisesta lapsuudesta nuoruuteen -ja miehenikään, punniten ja tutkistellen jokaista salaisintakin -sielunsa soppea, työnsä syytä ja tulosta, hyväksyen vain sen, mikä -häneen itseensä nähden jotakin merkitsi; kuinka hän oli rakastanut -työtään ja iloinnut jokaisesta kauniista ja hyvästä tuloksesta, -välittämättä ketä oli pahoin kohdellut, ketä kiitellyt tai moittinut, -välittämättä siitäkään, mitä olivat ne elävät ihmiset saaneet kestää, -jotka häntä työssä auttoivat, mitä tuntea ja kärsiä, tuskaa, onnea, -rasitusta, sairautta tai onnettomuutta. Ihmiset olivat olleet hänelle -vain välikappaleita, ei milloinkaan palveltavia ja päämääräksi -kohotettavia. Hänen työnsä ja sen tulos: mitä siitä? Senhän oli määrä -heitä palvella. Hän itse oli ankara työn välikappale, ja samaa hän -vaati muilta. Voi, miksi se ei nyt häntä tyydyttänyt? Miksi iäisyys -häntä kauhisti ja tyhjyys jähmetytti? - -Nyyhkytykset puistattivat häntä, ja tuskallinen rakkauden ja -myötätunnon kaipuu ahdisti kuin polttava jano. Se kaipuu kohdistui -äitiin, Anjaan ja -- lapseen, omaan lapseen! - -Äidin kuolema viittoi uutta tietä Uuraan elämän taipaleella. -Hän luopui tehtaasta ja pani päätöksensä toimeen nopeasti ja -tarmokkaasti, aivan kuin jokainen menetetty päivä olisi ollut -korvaamaton vahinko. Seuraajaksi tuli Murtola, jolle hän myönsi perin -edulliset maksuehdot, aivan kuin nuori pari olisi ollut hänen oikeat -perillisensä. - -Sitten Uuras kääntyi vuoteen omaksi, eikä lääkäri voinut muuta -selitystä antaa kuin että hänen elinvoimansa olivat liiasta -rasituksesta ehtyneet. - -Hän ennätti kuitenkin vielä nähdä, kuinka tehdas Murtolan johtamana -alkoi menestyä. Sen järjestely ja työväen osuudet sopivat hänen -ohjelmaansa, ja pienessä tehdasyhteiskunnassa ehti jo vuoden kuluessa -tulla esille sovinnollista yhteishenkeä, taipumusta liittymään -lujaksi kokonaisuudeksi, johon vahingolliset ainekset eivät päässeet -tunkeutumaan. Ja sitä myöten kuin työ tuli säännölliseksi, uskalsi -Murtola suunnitella liikkeen laajentamista. - -Hän toi piirustusluonnoksensa Uuraan katseltavaksi tahtoen kuulla -kokeneen edeltäjänsä mieltä aikeistaan. - -Oli taaskin syksy, ja puut pudottivat lehtiään Uuraan pienessä -puistikossa. Hän istui parvekkeella peitteeseen käärittynä ja oli -vain varjo entisestä itsestänsä. Leena ja Eliisa hoitelivat häntä, ja -ukki istui portailla tupakoiden. - --- Syksy on kaunein vuodenaika, -- sanoi Eliisa. -- Metsikkö tuolla -on kullankellertävä, ja pienten kotien punaiset seinät ja valkoiset -akkunalaudat soveltuvat siihen niin mainiosti. Niitä ilmestyy sinne -yhä uusia sitä mukaa kuin tehdas laajenee ja osuuksia voidaan jakaa. -Minulla on teille, herra Uuras, lämpimät terveiset heiltä. Käyn -siellä usein, ja aina he kyselevät tehtaan perustajasta. Te olette -heille kuin jokin suojeluspyhä. Karl on liian läheinen ja saa joka -päivä taistella ja kinailla heidän kanssaan, mutta kilttiä he silti -ovat ja noudattavat sääntöjä. - --- Itsehän lakinsa laativat, -- sanoi Uuras. -- Minä taidan olla -samaa lajia kuin työväki. Kun ahersin heidän kanssaan vallan hengen -edestä, pysyin aina kireissä väleissä, mutta nyt etäällä ollen -ihailen heitä ja ihmettelen, että he niin paljoon pystyvät. Silloin -he minua vihasivat, kun heitä parhaiten hyödytin ja palvelin, ohjasin -ja aivan kädestä pitäen opetin. Nyt kun olen vain oma varjoni, nyt he -minua muka ihailevat. - --- Ainahan se aika näkyy polvesta paranevan, -- virkkoi ukki -koputellen piippuaan portaaseen. -- Minä olin vain sellainen -kyläseppä, mutta Uuras tahtoi saada tehtaan, ja nyt nämä täällä -pyrkivät oikein pajavaltakuntaa rakentamaan. Valmista, valmista tulee -elämästä. - --- Minua vain pelottaa se, -- sanoi Uuras, -- että tämä meidän -yrityksemme täällä on niin yksinäinen laatuaan. - --- Niin, ihmisten pitää itse kunkin taistella ja rimpuilla ennenkuin -uskoo, että tuo hyvä tuossa on kyllin hyvää. Se siinä vain on taikana. - -Tehtaan pilli soi, ja väki tulvi työstä pitkänä jonona metsänlaitaa -kohti, missä kullakin oli oma sievä majansa puiden varjostamana, -vaimo ja onnelliset lapset odottamassa. - -Mutta sittenkään he eivät olleet hauskoissa kodeissaan tyytyväisiä. -He etsivät syitä ja halusivat taistelua, ja kun ei todellisuus siihen -syytä antanut, turvautuivat he kuvitteluihin. Taistelu oli alettava -itsensä taistelun vuoksi, sillä se on elämää. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Työn kourissa, by Selma Anttila - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK TYÖN KOURISSA *** - -***** This file should be named 52497-8.txt or 52497-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/2/4/9/52497/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/52497-8.zip b/old/52497-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index ec91916..0000000 --- a/old/52497-8.zip +++ /dev/null |