diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/52368-8.txt | 9248 | ||||
| -rw-r--r-- | old/52368-8.zip | bin | 174057 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 9248 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..94e030e --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #52368 (https://www.gutenberg.org/ebooks/52368) diff --git a/old/52368-8.txt b/old/52368-8.txt deleted file mode 100644 index 15c62b6..0000000 --- a/old/52368-8.txt +++ /dev/null @@ -1,9248 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Ensimmäiset ihmiset kuussa, by H. G. Wells - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - -Title: Ensimmäiset ihmiset kuussa - -Author: H. G. Wells - -Translator: Samuli Suomalainen - -Release Date: June 18, 2016 [EBook #52368] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ENSIMMÄISET IHMISET KUUSSA *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - -ENSIMMÄISET IHMISET KUUSSA - -Kirj. - -H. G. Wells - - -Tekijän luvalla suomensi Samuli S. - - - - - -Helsingissä, -Kustannusosakeyhtiö Otava, -1907. - -Oy Kuopion Uusi Kirjapaino. - - - - -SISÄLLYS: - - I. Mr. Bedford tutustuu Mr. Cavorin kanssa Lympnessä. - II. Cavoriitin ensimmäinen valmistuminen. - III. Pallon rakentaminen. - IV. Pallon sisässä. - V. Matkalla kuuhun. - VI. Maihin kuussa. - VII. Päivännousu kuussa. - VIII. Aamu kuussa. - IX. Tähystely alkaa. - X. Eksyneitä ihmisiä kuussa. - XI. Kuunvasikkain laitumilla. - XII. Seleniitan ulkomuoto. - XIII. Mr. Cavorin arveluita. - XIV. Keskustelu-kokeita. - XV. Huimaava silta. - XVI. Näkökohtia. - XVII. Taistelu teurastajain luolassa. - XVIII. Auringon valossa. - XIX. Mr. Bedford yksinään. - XX. Mr. Bedford äärettömässä avaruudessa. - XXI. Mr. Bedford Littlestonessa. - XXII. Mr. Julius Wendigeen hämmästyttävä tiedon-anto. - XXIII. Ote Mr. Cavorin kuudesta ensimmäisestä sanomasta. - XXIV. Seleniitain luonnonhistoria. - XXV. Suuri Lunari. - XXVI. Cavorin viimeinen tiedonanto. - - - - -I. - -Mr. Bedford tutustuu Mr. Cavorin kanssa Lympnessä. - - -Kun nyt istahdan kirjoittamaan tänne viiniköynnösten siimekseen, -eteläisen Italian sinitaivas pääni päällä, niin minua hiukan -hämmästyttää, ajatellessani, että minun osallisuuteni Mr. Cavorin -kummallisissa seikkailuissa oli sittenkin vain pelkkää sattumaa. Minä -jouduin niihin sellaisena aikana, jolloin arvelin olevani täydessä -turvassa pienimmiltäkin häirityksiltä. Olin tullut Lympneen siinä -luulossa, että se se vasta on sellainen paikka maailmassa, missä ei -mit'ikään tapahdu. "Täällä", ajattelin, "täällä, jos missään, saa -olla rauhassa ja tehdä työtä." - -Ja seurauksena kaikesta tuosta on tämä kirja. Näin se sallimus -välisti kokonaan tyhjäksi tekee ihmisen pienet suunnitelmat. - -Olkoon tässä nyt ohimennen mainittuna, että minä vast'ikään olin -kestänyt aika keikauksen eräässä taloudellisessa yrityksessä. Nyt kun -tässä istun, ympärilläni kaikki rikkauden luomat edut, nyt tuntuu -oikein nautinnolta mainita silloista hätääni. Saatan senkin myöntää, -että jossain määrin olin itsekin ollut vikapää kovaan onneeni. -Saattaa olla, että minussa on jonkun verran kykyä yhteen ja toiseen; -liikehommain hoito ei ainakaan kuulu niihin. Mutta siihen aikaan minä -olin nuori, ja nuoruuteni moitittaviin puoliin liittyi sekin, että -luulin olevani ties kuinkakin taitava affääreissä. Nuorihan minä -ikääni nähden vieläkin olen, mutta se, mikä minulle silloin tapahtui, -on nyäissyt pois palasen nuoruutta minun ajatuksistani. Onko se -minussa tuonut palasen älyäkin päivänvaloon, se on sangen epäiltävä -asia. - -Tuskin tarvinnee käydä juurta jaksain kertomaan, millaiset -spekulationit laskivat minut maihin Lympnessä Kentin kreivikuntaa. -Nykyaikanahan lyöpyy liikeyrityksiinkin räikeä seikkailun leima. -Minä olin pannut liikkeesen liian paljo. Näissä tällaisissa asioissa -vallitsee järkähtämättömästi vissi määrä antamista ja ottamista, ja -minun osakseni oli lopulti tullut antaminen. Ilkeältä se vain tuntui, -että vielä silloinkin kuin minulla ei enää ollut kuin kouran täysi -tyhjää, muuan äkäpää velkoja piti sopivana ruveta häjyksi. Olette -kukaties huomanneet, kuinka tulisena välisti leimahtaa loukatun -hyvän avun tunto tahi lienette vain tunteneet sellaista. Kovin hän -ahdisti minua. Ja vihdoin näytti siltä, ettei minun auta muuta -kuin ruveta kirjoittamaan näytelmiä, ellei tässä täydy käydä elää -kitkuttamaan kauppapalvelijana. Mutta ennenkuin niin hullusti käy --- arvelin -- niin kyllä minä ponnistan kaikki voimani, saadakseni -näytelmän kokoon, sillä minussa on jonkun verran mielikuvitusta -ja loistavan upeuden aisteja. Paitsi varmaa vakaumusta kyvyistäni -affäärimiehenä, oli minussa siihen aikaan aina asunut sekin luulo, -että pystyn kirjoittamaan varsin hyvän näytelmän. Eikä tuommoinen -ajatus luullakseni kovin harvinainen olekaan. Minä tiesin, ettei -millään muulla yrityksellä -- lain ja asetusten mukaisia liiketoimia -lukuun-ottamatta -- ole niin loistavaa onnistumisen mahdollisuutta, -ja tämä se kaiketikin yhä enemmän ja enemmän vahvisti minua -päätöksessäni. Ja niinpä olin jo tottunut siihen ajatukseen, että -tämä kirjoittamaton näytelmä on oleva sangen sopiva ajanvietto, jahka -vaan ensi kertaa sateinen päivä sattuu. - -Ja se sateinen päivä sattuikin, ja minä ryhdyin työhön. - -Pianpa huomasin näytelmän kirjoittamisen kysyvän enemmän aikaa kuin -olin luullutkaan. Olin laskenut siihen menevän kymmenen päivää ja -saapunut Lympneen, hankkiakseni sopivan tyyssijan itselleni siksi -aikaa kuin työtä kestää. Onnellisena pidin itseäni, kun sain tämän -pienen huvilan, tehtyäni kontrahdin kolmeksi vuodeksi. - -Hankin siihen sitten muutamia huonekaluja ja valmistin täällä -ollessani ruokani omin käsin. Mrs. Bond olisi kyllä kauhistunut minun -keitoksiani, mutta, uskokaa pois, ei niistä mausteita puuttunut. -Minulla oli kahvikattila, keitinpata munia ja toinen perunoita -varten ja pannu, jossa sopi paistaa makkaroita ja sianlihaa -- siinä -yksinkertaiset esineet elämäni mukavuutta varten. Eihän ihminen -aina voi elää upeasti, mutta yksinkertaisuus on aina mahdollinen -vaihtoehto. Ja sitten otin velaksi 18-gallonin nassakan olutta ja -panin kellariin, ja leipää toi minulle joka päivä muuan luottavainen -leipuri. Eihän tämä nyt ihan Sybarin mallin mukaista liene ollut, -mutta olen minä kovempaakin kokenut. Säälikseni kyllä hiukan kävi -tuo leipuri, joka oli kerrassaan kunnon mies, mutta parasta toivoin -häneenkin nähden. - -Jos ken yksinäisyyttä kaipaa, niin ei sen parempaa paikkaa ole kuin -Lympne tuolla saviperäisessä osassa Kentiä. Minun mökkini seisoi -entisen merikallion rinteellä, katsella tähystellen Romneyn aulangon -yli ulos ulapalle. Sateisilla ilmoilla tämä paikka on melkein -saavuttamattomissa, ja niin siellä kerrottiin, että polisimiehen -täytyy kaikkein vetelimmät kohdat matkastaan kulkea lautapalaset -jalkain alla. En sitä koskaan omin silmin nähnyt, mutta saatan -kyllä mielessäni tuon kaiken kuvailla. Koko kylässä ei ole kuin -moniahta mökki ja talo, ja joka oven edessä seista törröttää isoja -koivuluutia, joilla pahimmat saviliejut luodaan pois. Tästä jo -saanee jonkinlaisen kuvauksen seudun ulkomuodosta. Melkein tekisi -mieli epäillä, tokko moista paikkaa on olemassakaan, ellei se olisi -kalpenevia muistoja jo kauan sitten menneiltä päiviltä. - -Roomalaisvallan aikoina siinä oli Englannin suuri satama, Portus -Lemanus. Nyt on meri siitä neljän mailin päässä. Jyrkkä mäenrinne on -täynnään roomalaisia tiilejä suuremmissa ja pienemmissä röykkiöissä, -ja siitä muinoinen Watling Sreet, paikoin vieläkin kivellä -laskettuna, ampuu nuolena pohjoista kohti. Usein seisoskelin mäen -kukkulalla, mietiskellen kaikkea tuota, ja mieleeni kuvastuivat -kaikki nuo galerit ja legionat, sotavangit ja viran-omaiset, naiset -ja kauppiaat, minunmoiseni liikemiehet, kaikki nuo ihmisparvet, joita -touhuten ja pauhaten satamasta läksi ja satamaan tuli. Ja nyt vain -pelkkiä tiiliröykkiöitä ruohoisella rinteellä, pari lammasta ja -- -minä! Ja siinä, missä ennen muinoin satama oli sijainnut, siinä nyt -aulanko leveänä, kaarevana vyöhykkeenä kulkee kaukaista Dungenessia -kohti. Siellä täällä siintää silmään yksinäisiä puuryhmiä ja vanhain; -keskiaikaisten kaupunkien kirkontorneja, jotka nekin Lemanusen mukana -kulkevat yhä lähemmäs ja lähemmäs häviötänsä. - -Tämä näky aulangolle oli todellakin kauniimpia, mitä milloinkaan olen -saanut silmäillä. Dungeness, luullakseni viidentoista mailin päässä, -kuulsi kuin lautta merenpinnalla, ja loitommalla länttä kohden -kohoilivat Hastingsin kukkulat mailleen menevän auringon paisteessa. -Välisti ne näyttivät kirkkailta ja läheisiltä, vuoroin taas himmeiltä -ja matalilta, ja usein autere pyyhkäisi ne kokonaan näkyvistä. Ja -kaikissa lähimmissä osissa aulankoa kulki ristiin rastiin valoisia -ojia ja kaivannoita. - -Akkuna, jonka ääressä minä työskentelin, antoi tälle mäennyppylälle, -ja siitä minun silmäni ensi kertaa sattuivat Cavoriin. Olin juuri -parhaillani sovittelemassa näyttämöllepanoa, mieli kokonaan kiinni -tässä vaikeassa työssä, ja silloin hän luonnollisestikin veti -huomioni puoleensa. - -Aurinko oli laskenut, ja taivaanranta kuulsi tuolla vehreissä ja -keltaisissa väreissä täynnä rauhaa. Tätä pohjaa vasten juuri ilmeni -hänen, tuon kummallisen pikku olennon, musta kuva. - -Hän oli varttansa vähäinen, pullea, ohutsäärinen mies, kulmikas -liikkeissään. Hän oli katsonut sopivaksi verhota tuon ylen -kummallisen sielunsa krikettilakkiin, päällysviittaan ja -polkupyöräilijän polvihousuihin ja sukkiin. Miksikä niin, sitä en -tiedä, sillä ei hän koskaan pyöräillyt eikä koskaan krikettiäkään -pelannut. Tuo oli kovin oikullista vaateparsien yhdyntää, enkä -väinkään tiedä, mihin se perustui. Hän heilutteli käsiään ja viskoi -jalkojaan, käänteli päätänsä puoleen ja toiseen ja pörisi. Niin hän -pörisi kuin sähköä olisi ollut liikkeellä. Ette te semmoista pörinää -ikinä ole kuulleet. Ja tuon tuostakin hän koristeli kulkkuaan aivan -ylenpalttisella melulla. - -Äsken oli satanut, ja jos hänen käyntinsä jo muutoinkin oli -nytkähtelevää, niin sitä enemmän se hytki ja nytki nyt tuolla -liukkaalla polulla. Aurinkoon päin käännyttyänsä, hän pysähtyi, -veti kellonsa esille ja epäröi. Sitten hän huitasi suonenvetoisesti -kättään, kääntyi ympärinsä ja läksi paluumatkalleen, ilmeistä -kiirettä osoittaen koko olennossaan. Ei hän enää käsiään heitellyt, -vaan astui pitkin askelin, jotka saivat hänen verrattain suurten -jalkainsa koon niin edulliseen valoon kuin suinkin mahdollista, -- -kenkiin tarttunut savi se ihan liioitteli, koettaessaan paisuttaa -niitten ulottuvaisuutta. - -Tämä tapahtui, ollessani siellä ensimmäistä päivää, juuri kuin -näytelmän kirjoittamisen tarmo oli minussa ylimmillään, ja minä -pidin tätä sattumaa harmillisena häirityksenä -- siihenhän meni -viisi minuttia hukkaan. Ryhdyin jälleen näyttämöllepanooni. Mutta -kun sama ilmiö uudistui seuraavana iltana merkillisen täsmällisesti, -ja sen seuraavana taas ja ihan joka ilta, milloin ei vaan satanut, -niin jo alkoi se näyttämölle-pano käydä kovin tuskalliseksi. "Hiis -tuota miestä!" virkoin itsekseni. "Tanssinukeksiko hän tuossa -harjoittelekse!" Ja niin minä monta iltaa peräkkäin sadattelin häntä -oikein sydämeni pohjasta. - -Senjälkeen minun harmini muuttui kummasteluksi ja uteliaisuudeksi. -Mitä ihmeitä se mies tuolla lailla menettelee? Neljäntenätoista -iltana en enää jaksanut kestää tuota, vaan avasin akkunaoven heti -kuin hän oli tullut näkyviin, astuin verannan poikki ja menin suoraa -päätä siihen paikkaan, missä hänen oli tapa säännöllisesti pysähtyä. - -Hän oli juuri vetänyt kellonsa esille, hänen luokseen saapuessani. -Hän oli kasvoistaan pullea ja punakka, silmäkulmat ruskeat -- tätä -ennen olin häntä katsellut vain valoa vastaan. - --- Yksi silmänräpäys, sir, -- virkoin minä, hänen käännyttyään. - -Hän pysähtyi. - --- Silmänkö räpäys? -- sanoi hän. -- Kyllä. Tahi jos tahdotte -puhutella minua kauemmin ettekä pidä pyyntöäni liiallisena... -teidän silmänräpäyksenne on mennytkin jo... niin olisiko teidän -vastenmielistä lähteä mukaan? - --- Ei millään muotoa, -- vastasin minä, käyden hänen rinnalleen. - --- Minun tapani ovat säännölliset ja aikani seurustelua varten -rajoitettu. - --- Ja tämä aikanne on nyt kävelyä varten? - --- Niin on. Minä tulen tänne auringonlaskua ihailemaan. - --- Ettepä. - --- Sir? - --- Ettehän te sitä milloinkaan katsele. - --- Enkö? - --- Ette. Minä olen tarkastellut teitä jo kolmenatoista iltana, ettekä -te kertaakaan ole katsellut auringonlaskua, ette kertaakaan. - -Hän rypisti kulmiaan, niinkuin se, joka kohtaa pulmallisen probleman. - --- No niin, minä nautin auringonvalosta... ilmasta... Minä astun tätä -polkua pitkin tuon portin kautta -- hän viittasi päällään taaksepäin --- ja sitten ympäri... - --- Ettepä. Ette koskaan ole tehnyt sillä tapaa. Turhia juttuja. Eihän -siellä mitään tietä ole. Tänäkin iltana esimerkiksi... - --- Tänäkin iltana... Malttakaas. Jaha! Minä vilkasin juuri kelloani, -huomasin sen olevan kolme minuttia yli sen määrätyn puolen tunnin, -päätin, ettei minulla ole enää aikaa astua ympäri, käännyin... - --- Niinhän te teette joka kerta. - -Hän katsahti minuun ja vaipui miettimään. - --- Kenties siinä on perää, nyt kuin oikein ajattelen sitä. Mutta -mistäs asiasta teillä olikaan aikomus puhua? - --- Juuri siitä. - --- Siitäkö? - --- Niin. Miksikä te teette tuolla tavoin? Joka ilta te tulette ja -pidätte ääntä. - --- Ääntäkö? - --- Tällaista näin... -- minä koetin matkia hänen pörinäänsä. - -Hän loi silmänsä minuun. Pörinä oli silminnähtävästi hänenkin -mielestään epähauskaa. - --- Panenko minä _noin_? -- kysyi hän. - --- Jok'ikinen ilta. - --- Siten olisi uskonut. - -Hän pysähtyi ja katseli minua totisena. - --- Onko se mahdollista? -- sanoi hän. -- Ettäkö minuun olisi -piintynyt jonkinlaisia tottumuksia? - --- Siitäpä näyttää. - -Hän tarttui alahuuleensa ja vei sen vielä alemmas, tuijotellen -rapakkoon jalkainsa juuressa. - --- Minun ajatukseni askaroitsevat niin paljon, -- virkkoi hän. -- Ja -te tahtoisitte tietää, _miksikä_ minä kaikkea tuollaista teen! No -niin, sir, minä vain vakuutan teille, etten lainkaan tiedä, miksikä -minä teen sellaista, mistä te puhutte, eikä siinä kyllä, mutta minä -en edes ole tiennyt sellaista tekevänikään. Ja kun tarkoin mietin, -niin aivanhan se on niin kuin te sanotte. En ole _milloinkaan_ ollut -tätä kenttää kauempana... Ja nuo tuommoiset seikat ne vaivaavat -teitä, niinhän? - -Miten olikaan, mutta minä rupesin jo hiukan leppymään tuohon mieheen. - --- Eihän ne juuri _vaivaa_, -- vastasin minä. -- Mutta kuvailkaahan -mielessänne, että itse olette sepittämässä näytelmää. - --- Ei minusta semmoiseen. - --- No tai jotain, mikä vaatii koko huomiotanne. - --- Jaha, -- sanoi hän mietiskellen, -- niinpä niinkin. - -Hänen sanoissansa helähti niin suuri määrä mielenhaikeutta, että -minä lepyin yhä lauhkeammaksi. Ja onhan tuo todellakin armotonta: -mennä ihan vento vieraalta ihmiseltä kysymään, miksikä hän pörisee -yleisellä maantiellä. - --- Näettehän nyt, -- virkkoi hän vennosti; -- se on tottumusta. - --- Sen huomaan kyllä. - --- Minun täytyy luopua siitä. - --- Ei suinkaan, jos siitä tulee teille haittaa... Ja sitä paitsi, -eihän minulla ole mitään oikeutta... olin vain niin rohkea... - --- Ei suinkaan, sir, -- sanoi hän, -- ei suinkaan. Minä olen teille -sangen kiitollinen. Minun pitäisi olla varuillani tuommoisista -seikoista. Ja niin minä vast'edes olenkin. Saisinko vaivata teitä -vielä kerran... tuo pörinä...? - --- Tällaista se osapuille on: pörrörrörrör. Mutta tiedättehän... - --- Olen erittäin kiitollinen teille. Minä tiedän todellakin käyväni -aivan suunnattoman hajamieliseksi. Te olette aivan oikeassa, sir, -oikeassa kaikin puolin. Minä olen kuin olenkin teidän velallisenne. -Loppu siitä tuleman pitää kerrassaan. Ja nyt, sir, olen vienyt teidät -kauemmaksi kuin minun olisi pitänytkään. - --- Minä toivon, ettei minun tungettelevaisuuteni... - --- Ei millään muotoa, sir, ei millään muotoa... - -Me katselimme toisiamme tuokion verran. Minä kohotin sitten hattuani -ja toivotin hänelle hyvää iltaa. Hän vastasi nytkähdellen, ja niin -erottiin. - -Aidan porraslaudalta minä katsahdin vielä kerran tuohon poistuvaan -olentoon. Liikkeet olivat huomattavasti muuttuneet: hän näytti -hervahtuneelta, lyyhistyneeltä. Muistellessani miehen entisiä -huitomisia ja pörinää, tuo muutos tuntui minusta kummallisen -liikuttavalta. Minä katselin häntä, kunnes hän oli kadonnut -näkyvistä. Ajattelin jo, että parasta minun olisi ollut pysyä omissa -töissäni. Näissä mietteissäni palasin huvilaani ja kävin jälleen -näytelmäni kimppuun. - -Huomis-iltana miestä ei näkynyt, ei sitä seuraavanakaan. - -Mutta yhä edelleen hän oli mielessäni: ajattelin näet, että häntä -sopisi käyttää näytelmäni kehittämisessä erinomaisena mallina -hempeämieliseen, koomilliseen personaan. Kolmantena päivänä hän tuli -luokseni. - -Ensi alussa en tahtonut päästä selville, mikä hänet oli tänne tuonut. -Hän haasteli jonkun aikaa aivan jokapäiväisistä seikoista, kunnes -viimeinkin tuli pääasiaan. Hän tahtoi ostaa minut pois huvilastani. - --- Katsokaa, -- puhui hän, -- enhän minä millään muotoa teitä moiti, -mutta te olette poistanut minusta erään tottumuksen, ja se häiritsee -kokonaan minun päiväni. Täällä minä olen kävellyt jo monta, monta -vuotta. Ja pörinää olen pitänyt, epäilemättä... Kaiken tuon te olette -tehnyt mahdottomaksi. - -Minä ehdotin, että hän valitsisi toisen suunnan. - --- Ei. Ei ole mitään muuta suuntaa. Tämä on ainoa. Olen tiedustellut. -Ja nyt... joka ilta kello neljä... minulla on kuin seinä edessä. - --- Mutta, hyvä herra, jos tämä on niin tärkeätä teille... - --- Se on elinkysymys. Katsokaas, minä olen tutkija... olen kiintynyt -erääsen tieteelliseen tutkimukseen. Minä asun... -- hän pysähtyi ja -näkyi miettivän -- juuri tuolla noin, -- jatkoi hän sitten, viitaten -äkkiä arveluttavan läheltä minun silmääni. -- Tuo talo valkoisine -piippuineen, jonka näette tuolla puitten takaa. Minun eloni ja oloni -on aivan tavallisuudesta poikkeavaa... tavallisuudesta poikkeavaa. -Minä olen pääsemäisilläni erään mitä tärkeimmän keksinnön perille... -minä vakuutan teille: _kaikkein tärkeimmän_, mitä milloinkaan on -tehty. Se kysyy yhtämittaista miettimistä, yhtämittaista ajatuksen -vapautta ja toimintaa. Ja iltapäivä se on minun paras aikani! Silloin -minussa kuohumalla kuohuu uusia ajatuksia... uusia näkökohtia. - --- Mutta eikö sopisi astua ohitse? - --- Silloin olisi kaikki toisin. Minä tulisin silloin itsetietoiseksi. -Minä rupeaisin silloin ajattelemaan teitä ja teidän näytelmäänne... -ajattelisin teidän tarkastelevan minua ärtyneenä... sen sijaan kuin -minun pitäisi tehdä työtä. Ei! Minun pitää saada tämä huvila. - -Minä miettimään. Täytyihän minun luonnollisestikin harkita asiaa -perinpohjin, ennenkuin ratkaisevan vastauksen annan. Niinä aikoina -olin kyllä valmis affäärejä tekemään, ja myöminen oli minulle aina -houkuttelevaa. Mutta ensinnäkin: eihän tämä ole minun huvilani, ja -vaikka sen möisinkin hänelle hyvästä hinnasta, niin saattaisi sen -luovuttamisesta joutua ikävyyksiin, jos nykyinen omistaja saisi -vihiä asiasta. Ja toiseksi: minä... no niin, minuahan ei oltu vielä -julistettu vapaaksi veloistani. Tässä täytyy olla hyvin varovainen. -Sitä paitsi tuntui minusta sangen intressantilta se seikka, että tuo -mies tuossa on kukaties pääsemäisillään jonkun arvokkaan keksinnön -perille. Olisihan hauska, ajattelin, saada lähempiä tietoja hänen -tutkimuksistaan, ei missään epärehellisessä tarkoituksessa, vaan -sitä varten vain, että tieto tuosta saattaisi olla jonkinlaisena -virkistyksenä näytelmän kirjoittamisen vaivaloisessa työssä. Minä -työnsin tuntosarveni esille. - -Hän oli vallan kernas antamaan tietoja. Ja kun hän kerran oli -vauhtiin päässyt, niin keskustelu muuttui kuin muuttuikin -yksinpuheluksi. Hän puhui niinkuin kauan aikaa sulkeissa ollut -mies, joka on asiata ajatellut pitkin ja poikki uudestaan ja -taas uudestaan. Hän puhui melkein tunnin umpeen, ja minun täytyy -tunnustaa, että minulla oli täysi työ ja tekeminen kuunnellessani. -Mutta kaiken aikaa siinä helähteli tuommoinen tyytyväisyyden -sivuääni, niinkuin ainakin, kun tietää laiminlyöneensä työn, jonka -on tehtäväkseen ottanut. Tämän ensimmäisen keskustelun aikana en -minä paljoakaan selvää saanut hänen työnsä lopullisesta päämäärästä. -Toinen puoli hänen puhettansa oli täynnään minulle aivan outoja -teknillisiä termejä, ja pari kohtaa, joita hän suvaitsi sanoa -matemaatikan aiheiksi, hän valaisi siten, että mustekynällä piirtää -raapautti kirjekuoren selkään laskuja, sellaisia, että minun kävi -vaikeaksi olla ymmärtävinänikään niitä. - --- Niin, niin, -- virkoin minä vain, -- jatkakaa, jatkakaa. - -Sen verran minulle kumminkin selväsi, ettei hän ole mikään -sairasmielinen mies, joka luulee tekevänsä ties mitä keksinnöitä. -Niin sairasmieliseltä kuin mies näyttikin, ilmeni hänessä niin -paljon voimaa, että moinen luulo oli ihan mahdotonta. Ja olipa miten -olikaan, niin mekanillisten mahdollisuuksien piiriin se keksintö vain -kuului. Hän kertoi, että hänellä on työpaja ja siinä kolme apulaista --- alkujaan tavallisia puuseppiä, -- jotka hän oli harjoittanut. No -niin, työpajasta patentti-toimistoon ei ole kuin yksi askel. Hän -kutsui minua katsomaan tekeleitään, ja minä suostuin kernaasti, -varoen kumminkin millään tavoin alleviivaamasta tätä kernauttani. -Puheenaollut huvilan kauppa siirtyi tuonnemmas, ja siitä minulle hyvä -mieli. - -Vihdoin hän nousi, pyydellen anteeksi, että oli istunut niin kauan, -mainiten samalla, kuinka hauska hänen oli ollut haastella työstään; -ikävä vaan, että hän niin harvoin saa sellaista mielihyvää nauttia. -Harvoin muka hän on kohdannut niin intelligenttiä kuulijata kuin -minä olen; peräti harvoin hänellä on tilaisuutta seurustella -asian-ymmärtäväin tiedemiesten kanssa. - --- Niin paljon pikkumaisuutta, -- selitteli hän, -- niin paljon -vehkeilyä! -- Todellakin, jos joku on saanut jonkun aatteen, jonkun -hedelmällisen aatteen... En tahtoisi olla armoton, mutta... - -Minä olen niitä, jotka uskovat impulsseihin. Minä tein ehdotuksen, -joka kenties oli liian pikainen. Mutta ottakaa toki lukuun, -että minäkin olin kaksi viikkoa ollut ypö yksinäni, näytelmää -kirjoittamassa Lympnessä. Sitä paitsi oli minulla vieläkin omantunnon -vaivoja siitä, että olin tehnyt tyhjäksi hänen kävelyretkensä. - --- Miks'ette, sanoin minä, -- miksette saata ottaa nyt tätä -uudeksi tottumukseksi sen entisen sijaan, jonka minä olen -teiltä tärvellyt... miksette ainakin siksi aikaa, kunnes saamme -lukkoon tuon huvila-asian? Se, mitä te tarvitsette, on saada -kiinnitetyiksi ajatuksianne työhönne, juuri sitä, mitä olette tehnyt -iltakävelyillänne. Pahaksi onneksi on nyt näistä kävelyistä tullut -loppu... ette enää saa asiata entiselleen. Mutta eikö sopisi tulla -tänne, kertomaan minulle toimistanne. Käyttäkää minua seinänä, jota -vastaan viskaatte ajatuksianne, ja josta ne kimmahtavat teille -takaisin. Minulla on totta maar liian vähän tietoja, pystyäkseni -varastamaan omikseni teidän aatteitanne, enkä tunne ketään -tiedemiestä... - -Minä pysähdyin. Hän vaipui mietteisinsä. Ehdotukseni veti -nähtävästikin hänen huomiotaan puoleensa. - --- Mutta minä pelkään ikävystyttäväni teitä, -- virkkoi hän. - --- Olenko liian tuhma mielestänne? - --- Ette suinkaan, mutta tuommoiset teknilliset asiat... - --- Oli miten oli, mutta te herätitte tän'iltana minussa tavatonta -mielenkiintoa. - --- Siitä olisi todellakin minulle suuri apu. Ei mikään selvitä -ihmisen aatteita niin paljon kuin niitten esittäminen muille. Tähän -saakka... - --- Hyvä sir, älkää sanoko enää mitään. - --- Mutta onko teillä todellakin aikaa semmoiseen? - --- Ei ole sen parempaa lepoa kuin vaihtelu askareissa, -- sanoin minä -syvällä vakaumuksella. - -Asia oli päätetty. Verandani portailla hän kääntyi ympärinsä. - --- Olen teille muutoinkin jo suuressa kiitollisuuden velassa, -- -virkkoi hän. - -Minä äännähdin kysyvästi. - --- Te olette kerrassaan parantanut minut tuosta naurettavasta -pöristelemisen tottumuksesta, -- selitti hän. - -Muistaakseni minä sanoin olevani iloinen, saadessani osoittaa hänelle -jonkun palveluksen, ja hän läksi pois. - -Äskeisen keskustelun virittämä ajatuksenjuoksu näkyi päässeen -hänessä valtaan. Hänen kätensä alkoivat jälleen heilahdella entiseen -tapaansa, ja tuulen huhauksissa kuului korvaani hiljainen pörrörrör. - -Mutta vähätpä minä oikeastaan siitä... - -Hän tuli huomenissa ja senkin jälkeisenä päivänä ja piti kaksi -luentoa fysikasta. Tyytyväisiä olimme niihin kumpainenkin. -Hänen kasvojensa ilme osoitti hänen olevan perinpohjin selvillä -"eeteristä" ja "voimain tuubeista" ja "gravitationi-potenseista" ja -sen semmoisista. Minä istuin toisessa nojatuolissa, tuon tuostakin -virkkaen, pitääkseni miestä vauhdissa: "niin, niin", "jaha", "kyllä -minä olen mukana." - -Kamalan vaikeita asioita nuo, mutta luulenpa, ettei hänellä ollut -aavistustakaan, kuinka paljon niistä meni minun ymmärrykseni yli. Oli -hetkiä, jolloin epäilin, tokko minä oikein seuraankaan, mutta sainhan -joka tapauksessa levähtää tuosta kovan onnen näytelmästäni. Silloin -tällöin selvenivät nuo asiat minulle hetkiseksi, kadotakseen jälleen -juuri silloin kuin luulin päässeeni niitten perille. Vuoroin taas -minun tarkkaavaisuuteni katkesi kerrassaan, enkä sitä enää vireille -vetänytkään. Siinä istuin vain, katsella tuijotellen häneen ja -mietiskellen, eiköhän olisi parasta käyttää häntä päähenkilön mallina -johonkin kelpo ilveilyyn ja antaa palttua kaikelle muulle. Ja sitten -taas ymmärsin häntä jonkun matkaa. - -Ensi tilaisuuden sattuessa käväsin hänen asunnossaan. Se oli avara -ja huolellisesti sisustettu. Muita palvelijoita ei ollut kuin hänen -kolme apulaistansa, ja koko hänen dietissään ja yksityis-elämässään -yleensä oli filosofillisen yksinkertaisuuden leima. Hän oli -vesipoika ja vegetariaani ja kaikkea semmoista, mikä logilliseen -elämänjärjestykseen kuuluu. Mutta koko hänen talonsa sisällinen asu -osoitti, että on täällä jotain muutakin kuin pelkkää filosofillista -mietintää. Se tiesi kellarista ullakkoon asti työtä ja toimintaa, -- -omituinen tyyssija todellakin täällä syrjäisessä kylässä. Alakerrassa -oli höyläpenkkejä ja työkaluja; leivintuvan uunit ja pesutuvan -kattilat oli muodostettu suuriksi sulatuspesiksi, kellari oli -täynnään dynamoita, ja puutarhassa seisoi kaasumittari. Hän näytteli -minulle kaikkea tätä luottavalla mielihyvällä, niinkuin konsanaankin -se, joka on liian kauan elänyt yksinänsä. Hänen umpimielisyytensä se -tulvaili nyt ylenpalttisen luottamuksen vuona, ja minulla oli onni -olla astiana, johon se purkautui. - -Nuo kolme apulaista olivat arvokkaita tyypejä siitä työmiesluokasta, -josta olivat peräsin: tunnollista, vaikka vähätietoistakin, -rotevaa, kohteliasta, altista väkeä. Ensimmäinen, Spargus, jonka -huolena oli keittäminen ja kaikki metallityöt, oli aikoinaan ollut -merimiehenä. Toinen, Gibbs, oli puuseppä. Kolmas, entinen päiväläinen -puutarhatöissä, oli nyt yleinen avustaja. He olivat pelkkiä -ruumiillisen työn tekijöitä. Kaiken henkisen työn toimitti Cavor. -Hyvin oli minulla himmeä käsitys siitä, mutta nuo apulaiset eivät -ymmärtäneet siitä yhtään mitään. - -Ja nyt noitten tutkimusten luontoon ja laatuun. Mutta tässä -minua valitettavasti kohtaa vaikea vastus. Minä en ole niinkään -tieteellinen asiantuntija, ja jos yrittäisin käyttää Mr. Cavorin -tieteellistä kieltä, niin pelkäänpä, että joutuisimme umpisolaan -kumpainenkin, niin lukija kuin minäkin. Ja melkein varmaa on, että -minä tulisin tehneeksi pukin ja toisen, joista minulle nauraisi -jok'ainoa ylioppilas, joka tässä maassa tutkii matemaatillista -fysikkaa. Parasta lienee siis, että kerron vaikutelmistani omalla -vaillinaisella kielellä, yrittelemättäkään verhoutua tietäväisyyden -pukuun, johon minulla ei ole mitään oikeutta. - -Mr Cavorin tutkimusten loppumääränä oli muuan aine, joka olisi -"läpäisemätön" -- itse hän käytti jotain toista sanaa, jota en enää -muista, mutta tämä se suunnilleen vastaa sitä -- niin, läpäisemätön, -s.o. joka "ei päästäisi läpitsensä minkään muotoista säteilevää -energiaa." "Säteilevä energia" -- niin hän minulle selitti -- on -jotain samallaista kuin valo, tai lämpö, tai Röntgenin säteet, -joista parina viime vuonna on niin paljon puhuttu, tai Marconin -sähköaallot, tahi gravitationi (eli vetovoima). Kaikki nämä asiat, -sanoi hän, _säteilevät_ ulos keskipisteistä ja vaikuttavat esineesen -matkan päästä. Siitä tuo nimitys "säteilevä energia." Nyt ovat -melkein kaikki aineet läpäisemättömiä jollekin muodolle säteilevää -energiaa. Lasi esimerkiksi päästää läpitsensä valon, mutta lämpö -kulkee sen lävitse paljoa hitaammin, jonka vuoksi lasi kelpaakin -uuninverhostimeksi. Aluna päästää läpitsensä valon, mutta ei lainkaan -lämpöä. Hiili-bisulfidissa liuotettu jodi sitä vastoin estää kokonaan -valon, mutta päästää lämmön lävitsensä. Se kätkee teiltä tulen, -mutta päästää kaiken siitä tulevan lämmön vaikuttamaan teihin. -Metallit ovat läpäisemättömiä ei ainoastaan valolle ja lämmölle, vaan -sähkö-energiallekin, joka kyllä kulkee sekä jodiliuoksen että lasin -läpi melkein yhtä hyvin kuin ei niitä sen edessä olisikaan. Ja niin -edespäin. - -Nyt on asianlaita semmoinen, että kaikki aineet "läpäisevät" -gravitationin. Ihminen saattaa monenlaisilla suojuksilla pidättää -valon tai lämmön, tai auringon sähköperäisen vaikutuksen, tai -maanlämmön mistä hyvänsä; metallilaatoilla hän saattaa suojella -esineitä Marconin säteiltä. Mutta auringon vetovoimalta ja maan -vetovoimalta ei voi suojella millään. Ja miksikä ei voi, sitä on -vaikea sanoa. Cavor ei ymmärtänyt, miksikä ei sellaistakin ainetta -olisi olemassa, enkä minäkään osannut sanoa, miksei. En ollut -sellaista mahdollisuutta ennen koskaan ajatellutkaan. Ja hän teki -laskelmia paperille, jotka joku lordi Kelvin, tai professori Lodge, -tai professori Karl Pearson, tai joku muu tuommoinen tiedemies kyllä -olisi epäilemättä ymmärtänyt, mutta jotka minut vaivuttivat ihan -toivottomuuden hämärään. Ja näillä laskelmillaan hän osoitti, että -semmoinen aine ei ainoastaan ole mahdollista, vaan että sen täytyy -täyttää ne ja ne ehdotkin. - -Se oli hämmästyttävää harkintaa. Mahdotonta minun olisi kuvailla -tässä, kuinka se aikoinaan minua hämmästytti ja mieltäni kiinnitti. -"Niin, niin", virkoin minä vaan kaikkeen tuohon, "antaa mennä vaan, -antaa mennä!" Riittänee nyt täksi kertaa mainita, että hän luuli -pystyvänsä valmistamaan tällaista gravitationia läpäisemätöntä -ainetta monimutkaisesta sekotuksesta metalleja ja jotain uutta -- -uutta alkuainetta -- luullakseni _helium_ nimistä, jota hänelle -oli lähetetty Lontoosta sinetillä suljetuissa kiviruukuissa. Tästä -seikasta on lausuttu epäilyksiä, mutta minä olen melkein varma, että -_heliumia_ nuo sinetillä suljetut kiviruukut sisälsivät. Nestemäistä -ja ohutta se kaikessa tapauksessa oli. - -Jospa vain olisin huomannut tehdä muistiinpanoja!... Mutta mitenkäpäs -minä osasin silloin arvatakaan sen tarpeellisuutta? - -Jokainen, kenessä rahtusenkaan verran mielikuvitusta asuu, käsittää -kyllä, kuinka vähän mahdollisuuksia moisella aineella on, ja -ymmärtänee siis myös osapuille sen liikutuksen, jota tunsin, -huomatessani, kuinka tämä asia Cavorin käyttämäin epäselväin sanain -hämäryydestä alkoi selviämistään minulle selvitä. Koomillinen -näytelmän ratkaisu todellakin! Kului joltinenkin aika, ennenkuin -otin uskoakseni täydellisesti käsittäneeni hänet, ja kaikin mokomin -minä varoin tekemästä sellaisia kysymyksiä, joitten johdosta -hän olisi saattanut arvata, kuinka omiansa väärinkäsityksille -hänen jokapäiväiset selittelynsä ovatkaan. Mutta se, joka tätä -kertomaani lukee, ei sittenkään saata kokonaan käsittää minun -mielenliikutustani, sillä minun kuivasta esityksestäni on mahdoton -tajuta minun vakaumustani siitä, että tämän hämmästyttävän aineen -keksiminen oli täyttymäisillään. - -En muista istuneeni enää täyttä tuntiakaan näytelmäni ääressä siitä -pitäin kuin olin ruvennut käymään hänen luonansa. Mielikuvitukseni -askarteli nyt muissa asioissa. Tuon aineen mahdollisuuksilla -ei näkynyt olevan rajoja ensinkään. Minne vaan käännyinkään, --- kaikkialla kohtasin ihmeellisiä asioita ja perinpohjaisia -mullistuksia. Esimerkiksi: jos tahtoo nostaa jonkun painon, -olkoonpa kuinka suunnattoman raskas hyvänsä, niin ei tarvitse muuta -kuin panee laatan tuota ainetta sen alle, ja silloin sen nostaa -vaikka olkikorrella. Ensimmäinen ajatukseni oli luonnollisestikin -tämän prinsipin sovelluttaminen tykkeihin ja panssarilaivoihin -sekä kaikkiin sotatarpeisin ja sodankäynti-tapoihin, siitä sitten -laivakulkuun, rautateihin, rakennuksiin ja kaikkiin mahdollisiin -muotoihin inhimillistä teollisuutta. Tuo sattuma, joka oli minut -johtanut ihan tämän uuden ajan -- aikakaudenkin -- syntymähommiin, -oli yksi niitä, joita tapahtuu vain kerran tuhannessa vuodessa. -Ja tämä ajatus se kehittyi ja laajeni laajenemistaan. Muun -muassa minä näin omankin pelastukseni affäärimiehenä. Minä näin -kantayhtiön ja haarayhtiöitä, hankkeita oikealla ja hankkeita -vasemmalla, renkaita, trusteja, privilegioita ja konsessioneja... ne -laajenivat laajenemistaan, kunnes vihdoin suunnaton, hämmästyttävä -Cavoriiti-yhtiö hallitsi ja vallitsi maailmaa. - -Ja minä mukana! - -Minä viitotin tieni suoraan eteenpäin. Tiesin kyllä panevani kaikki -uhalle, mutta tein ratkaisevan harppauksen yhdellä kertaa. - --- Meillä on käsissämme valtavin ase, mitä maailmassa milloinkaan -on keksitty, -- sanoin minä, pannen painoa sanalle "meillä". -- -Jos aiotte pitää minua loitolla siitä, niin joudutte tekemisiin -huimapäisen miehen kanssa. Huomisesta alkaen aion ruveta neljänneksi -apumieheksi teille. - -Hän näytti hämmästyvän minun innostustani, osoittamatta kumminkaan -pienintäkään epäluuloa tai vihamielisyyttä. Päinvastoin hän esiintyi -varsin vaatimattomasti. - -Hän katsahti minuun epäröiden. - --- Mutta aiotteko todellakin...? -- sanoi hän. -- Entäs näytelmä? -Kuinkas sen käy? - --- Se on ollut ja mennyt! -- huudahdin minä. -- Arvoisa sir, ettekö -te näe, mitä nyt jo olette saavuttanut! Ettekö näe, mitä olette -saavuttamaisillanne? - -Tämä oli tosin vain retorillinen puheenparsi, mutta ei hän -todellakaan nähnyt kaikkea sitä. Ensi alussa en ottanut tuota -uskoakseni. Hänellä ei ollut aavistustakaan keksintönsä -merkityksestä. Tuo omituinen pikku mies oli koko ajan tehnyt -työtä pelkästään teoretisella pohjalla! Puhuessaan "kaikkein -tärkeimmästä kokemuksesta", mitä maailma milloinkaan on nähnyt, -hän oli tarkoittanut, että se täydentää niin monta teoriaa ja -poistaa niin monta epätietoisuutta. Mitenkä se aine, jonka hän oli -keksimäisillään, olisi käytäntöön sovellutettava, siitä hän välitti -yhtä vähän kuin jos hän olisi ollut kone, joka tykkejä valaa. -Tuo aine on keksittävissä, ja hän keksii sen. _V'la tout_, kuten -franskalainen sanoo. - -Ja niin lapsellinen mies sitten! Jos hän tuon aineen saa keksineeksi, -niin se muka menee cavoriitin tai cavoriinin nimisenä perinnöksi -jälkimaailmalle, ja hänestä tehdään F.R.S., [Fellow of the Royal -Society of Arts, kuninkaallisen tiedeseuran jäsen.] ja hänen -muotokuvansa leviää kaikkialle, siinä muka mies, jolla on arvokkaita -ansioita _luonnon_ alalla, ja sen semmoista. Siinä kaikki, minkä -hän näki! Ja tämän pommin hän olisi heittänyt maailmaan yhtä -huolettomasti kuin ilmoituksen jonkun sääskilajin löydöstä, ellen -minä olisi sattunut yhtymään häneen. Ja siellä se sitten olisi -loikonut ja sammua tuhahtanut, niinkuin pari muutakin pikku asiaa, -joita nuo tiedemiehet ovat sytyttäneet ja meille viskanneet. - -Ja kun tämä kerran oli minulle selvinnyt, niin nyt se olin minä, -joka puhuin, ja Cavor, joka virkkoi: "niin niin, jatkakaa vain!" -Minä kavahdin pystyyn. Minä astuin lattiata edestakaisin, huitoen ja -viittoen kuin 20-vuotias poika. Minä koetin saada häntä käsittämään, -mikä hänen velvollisuutensa ja vastuun-alaisuutensa tässä asiassa -on... mikä _meidän_ velvollisuutemme ja vastuun-alaisuutemme tässä -asiassa on. Minä vakuutin hänelle, että me saamme varoja yltäkyllin, -pannaksemme toimeen mitä yhteiskunnallisia mullistuksia vain -tahdomme; koko maailma on oleva meidän, ja me saamme hallita sitä -ihan mielemme mukaan. Minä kerroin hänelle yhtiöistä ja patenteista -ja salassa pidettävästä toiminnasta. - -Kaikki tämä näkyi vaikuttavan häneen samalla tapaa kuin hänen -matemaatikansa oli vaikuttanut minuun. Mies oli hämillään; sen näki -hänen pienten punakkain kasvojensa ilmeestä. Hän jupisi jotain -sellaista, että vähät hän muka rikkaudesta, mutta minä kumosin -kaikki epäröimiset. Hänhän on tulemassa rikkaaksi; tyhjää siis -tuo tuommoinen jupina. Minä annoin hänen ymmärtää, mikä minä olen -miehiäni, semmoinen nimittäin, jolla on koko lailla affäärikokemusta. -En maininnut mitään, että siihen aikaan vielä olin selviämättömän -vararikon alainen, -- sehän olikin vain väliaikaista tilaa, -- vaan -luulen saaneeni näennäisen omaisuuteni ja finansiaaliset vaatimukset -esiintymään varsin sopusointuisesti. Ja aivan huomaamatta -- niinkuin -tuommoisten ehdotusten laita yleensäkin on -- meidän välillämme -syntyi yksimielisyys cavoriiti-monopolista: hän tuota ainetta -valmistaa, ja minä pidän siitä ääntä. - -Minä tartuin kuin iiliäinen tuohon "me"... "Te" ja "minä" olivat -minulle nyt jo tuntemattomia sanoja. - -Hänen mielestänsä olisi se voitto, josta minä puhuin käytettävä -tutkimusten jatkamiseksi, mutta sehän tietysti oli asia, josta sopi -myöhemminkin keskustella. - --- Mainiota! -- riemuitsin minä. -- Mainiota! - -Pääasia, väitin minä, on nyt se, että tuota ainetta saadaan syntymään. - --- Siinä se vasta aine! -- huudahtelin minä. -- Ei sitä kotia, ei -tehdasta, ei linnaa, ei laivaa, joka uskaltaisi olla sitä vailla! -Se on oleva vielä ylt'yleisempää kuin patenttilääke! Ei sitä -kohtaa siinä, ei yhtäkään sen kymmenestä tuhannesta käyttämisen -mahdollisuudesta, joka ei tekisi meitä rikkaammiksi, Cavor, kuin -ahnainkin ahnas ikinä voi kuvailla! - --- Jaa-a! -- virkkoi hän. -- On maar se sittenkin niin. Merkillistä, -kuinka avautuukaan uusia näkökohtia, kun asiasta puhelee. - --- Ja nyt on sattunut niin, että te olette tullut siitä puhelleeksi -sen oikean miehen kanssa. - --- Tokkopa -- liitti hän, -- tokkopa kukaan ääretöntä rikkautta -_vastustaakaan_. Mutta on siinä kumminkin yksi seikka... - -Hän pysähtyi. Minä olin ääneti. - --- Mahdollistahan on, tiedättekös, ett'emme kykenekään saamaan -tuota ainetta aikaan. Sekin saattaa olla yksi niitä asioita, jotka -teoriassa ovat mahdollisia, mutta käytännössä sulaa hulluutta. Tahi -jos saammekin sen syntymään, niin tulee joku pikku mutka... - --- Josta me kyllä selviämme, kun se tulee, -- virkoin minä. - - - - -II. - -Cavoriitin ensimmäinen valmistaminen. - - -Turha oli Cavorin pelko, ettei ainetta todellisesti saataisi aikaan, -sillä 14 p:nä lokakuuta 1899 se valmistui kuin valmistuikin. - -Omituista kyllä, se valmistui sattumalta, jota Mr. Cavor ei ollut -osannut aavistaakaan. Hän oli sulattanut yhteen koko joukon -metalleja ja jotain muita aineksia -- voi jospa nyt tietäisin kaikki -yksityisseikat! -- ja aikoi jättää tämän sekoituksen seisomaan -viikon päiviksi ja päästää sen sitten vähitellen jäähtymään. Ellei -hän ollut erehtynyt laskuissaan, niin piti lopullisen vaiheen -tuossa sekoituksessa tapahtua silloin kuin sen lämpötila on alennut -60 asteesen Fahrenheitiä. Mutta nyt sattui apulaisissa Cavorin -tietämättä syntymään erimielisyyttä siitä, kenenkä oikeastaan tulisi -valvoa valkeata sulatus-uunissa. Gibbs, joka oli tähän asti siitä -huolta pitänyt, oli äkkiä yrittänyt sälyttää tämän tehtävän entisen -puutarhurin niskoille, sillä perustuksella muka, että hiili on -maata, maasta kaivettua, eikä niinmuodoin mitenkään kuulu puusepän -toimialaan. Entinen puutarhuri taas väitti, että hiili on metallia -tai malmintapaista ainetta; ei se lainkaan kuulu kokin ammattiin. -Mutta Spargus väitti hellittämättä, että Gibbs se on, jonka tulee -pitää valkeasta huolta, koskapa hän kerran puuseppä on, ja hiili, -kuten kaikki tietävät, on maatunutta puuta. Seurauksena tästä oli se, -että Gibbs lakkasi lisäämästä hiiliä uuniin, eikä toisetkaan sitä -tehneet. Cavor taas ei saattanut huomata asiain menevän hullusti -päin, sillä hän oli kokonaan vaipunut mietiskelemään eräänlaista -cavoriiti-lentokonetta, ottamatta lukuun ilman tekemää vastarintaa -ynnä paria muuta asianhaaraa. Ja hänen ennen-aikainen keksintönsä -toteutuminen tapahtui juuri silloin kuin hän oli astumassa kedon -poikki minun huvilaani iltapakinoille ja teetä juomaan. - -Sangen selvästi muistan tuon tapauksen. Teevesi oli kiehumassa, -kaikki oli valmiina, ja tuo "pörrörrör" oli saanut minut astumaan -verannalle. Hänen liikehtivä olentonsa kuvastui mustana syksyistä -taivasta vastaan, jossa aurinko teki laskuaan, ja hänen talonsa -uuninpiiput pistivät näkyviin tuolta puitten uhkeitten latvain yli. -Kauempana kohoilivat Wealden Hills kukkulat vaalean sinervinä, ja -vasemmalla levittelihe hämäräinen aulanko avarana ja levollisena. Ja -silloin... - -Nuo uuninpiiput lensivät ilmaan, hajoten siellä paksuksi parveksi -tiilikiviä. Katto ja huonekaluja sekaisin meni samaa tietä. Niiden -perään hulvahti suunnaton valkoinen tulenliekki. Puut rakennuksen -ympärillä huojuivat ja kieppuivat, heitellen pirstaleitansa -ylös hehkuvaan valoon nekin. Korvissani kajahti ankara ukkosen -jyrinä, joka löi kuuroksi toisen korvani koko elämäni iäksi, ja -ylt'ympärilläni särkyivät kaikki akkunaruudut. - -Minä astuin kolme askelta verannalta Cavorin asuntoa kohti, ja -samassa tuli tuuli takaapäin. - -Nuttuni liepeet heilahtivat silmänräpäyksessä pääni yli, ja minä -läksin suurin hypyin ja harppauksin, aivan vasten tahtoani, astumaan -Cavoria kohti. Mutta samassa sieppasi vihuri keksijän valtoihinsa -ja läksi kieputtaen kiidättämään häntä kautta vinkuvan ja vonkuvan -ilman. Minä näin yhden uuninpiippuni paiskautuvan maahan viiden -kuuden metrin päässä minusta, hyppäävän parikymmentä askelta ja -lähtevän sitten suurin loikkauksin rientämään hävityksen keskustaa -kohti. Sääriään viskellen ja käsiään heitellen Cavor putosi maahan, -kieri ja vieri siinä ensin jonkun matkaa, nousi sitten pystyyn, -jolloin ilman-henki taas tarttui häneen ja läksi lennättämään miestä -sanomattomalla vauhdilla eteenpäin, kunnes hän vihdoin katosi puitten -väliin, jotka tuolla hänen talonsa kohdalla kieppuivat ja kierivät, -oksillaan toisiansa piesten. - -Sakea savu- ja tuhkapilvi sekä kokonainen patsas siniseltä hohtavaa -ainetta syöksi taivaanlakea kohti. Suuri palanen aitaa lensi ilmassa -minun ohitseni, putosi maahan pystyyn, kaatui siitä kyljilleen ja -jäi siihen. Pahin vaara oli nyt ohi. Raivoisa liike ilmassa oli -tauonnut. Ankara tuuli puhalsi vain, ja minä huomasin jälleen yhä -vielä hengittäväni ja jalkojeni olevan kohdallaan. Asetuin nyt -seljin tuulta vasten ja jaksoin kestää asemillani. Siinä sitten oli -tilaisuus tutkia, minkä verran minulla vielä on järkeä jäljellä. - -Tällä hetkellä koko maailma esiintyi aivan toisenlaisessa muodossa. -Rauhallinen, rusottava ilmanranta oli kadonnut näkyvistä, mustia -pilviä kiiti taivaalla, kaikki oli painautunut maata vasten ja -huojui kovan tuulen kourissa. Katsahdin taakseni, nähdäkseni, onko -minun taloni suunnilleen paikallansa, ja läksin sitten kompastellen -astumaan puita kohti, joitten helmaan Cavor oli kadonnut, ja joitten -lehdettömäin oksain välitse liekkejä leimusi hänen palavasta -talostansa. - -Astuin viidakkoon, jossa minua heitteli puusta puuhun. Niistä kiinni -pidellen, haeskelin häntä silmilläni jonkun aikaa, mutta turhaan. -Tulin sitten katsahtaneeksi kasalliseen katkenneita oksia ja -aidankappaleita hänen puutarhansa muurin juurella ja huomasin siinä -jotain liikehtimistä. Minä juoksemaan sinnepäin, mutta ennenkuin -sinne ennätinkään, erkani tuosta kasasta jotain ruskeata... Se -kohosi liejun tahraamille jaloilleen ja ojensi kaksi hervakkaa, -verta vuotavaa kättä. Tuon olennon keskikohdalta roikkui vaatteen -repaleita, huojuen ilmassa. - -Ensi hätään en ollut tuntea tuota multakasaa, mutta sitten huomasin -sen olevan Cavorin, koko mies ihan liejussa siitä rapakosta, johon -oli pudonnut. Hän asettui kumaraan tuulta vasten, käsillänsä kaapien -pois liejua silmistään ja suustaan. - -Hän ojensi jotain kädentapaista, joka oli yltäänsä savessa ja -mudassa, ja astui askeleen minua kohti. Hänen kasvonsa ne elähtelivät -liikutuksesta, liejupalasten myötäänsä tipahdellessa niistä maahan. -En ikinä ole nähnyt niin ruhjoutunutta ja viheliäistä olentoa, ja -siksipä hämmästyin niin peräti, kuullessani hänen kähähtävän: - --- Onnitelkaa minua, -- onnitelkaa! - --- Onnitellako teitä! -- huudahdin minä. -- Hyvät ihmiset! Ja minkä -johdosta? - --- Nyt se on tehty. - --- Vai niin? Mutta mitä ihmeitä tuo räjäys merkitsee? - -Tuuli vingahti samassa ja vei hänen sanansa mennessään. - -Sen verran kumminkin sain selvää, ettei tämä ollut räjäystä lainkaan. -Tuuli paiskasi minut hänen luokseen, ja niin sitä nyt seisoimme -siinä, toisistamme kiinnipidellen. - --- Koettakaa päästä takaisin minun talooni! -- pauhasin minä hänen -korvaansa. Hän ei kuullut minun sanojani, vaan höpisi jotain -tuollaista kuin "kolme marttyriä... tiede..." ja "mitäpäs hyötyä -siitä..." Sillä hetkellä vaivasi häntä se ajatus, että hänen kolme -apulaistansa olivat saaneet surmansa pyörremyrskyssä. Kaikeksi -onneksi hän oli erehtynyt. Heti hänen lähdettyään astumaan minun -huvilaani, he olivat pistäytyneet Lympnen ravintolaan hiukan -virvoittelemaan itseään ja keskustelemaan siitä uuninlämmityksen -asiasta. - -Minä uudistan kehoitukseni, että lähdettäisi meille, ja tällä kertaa -hän ymmärsi minut. Yhdessä lähdettiinkin kulkemaan käsikoukkua, ja -vihdoin meidän onnistui päästä katon alle, mikäli nimittäin minun -huvilassani kattoa oli. Istuttiin ensin hetken aikaa, nojatuolissaan -kumpikin, ja läähätettiin. Kaikki akkunat olivat säpäleinä ja -keveämmät huonekalut huiskin haiskin. Korvaamatonta vahinkoa ei -sentään ollut tapahtunut. Keittiön ovi oli kaikeksi onneksi kestänyt -ilman painon, niin että kaikki saviastiat ja keittokalut olivat -pysyneet ehjinä. Öljykeittiö paloi vielä, ja minä kaasin kattilaan -vettä teetä varten, Senjälkeen olin valmis kuulemaan Cavorin -selityksiä. - --- Kaikki, niinkuin olla pitää, -- intti hän, -- kaikki niinkuin olla -pitää. Nyt se on tehty. Kaikki kohdallaan. - --- Kuinka? -- vastasin minä. -- Vai kaikki kohdallaan vainen? -Kahdenkymmenen mailin piirissä ei ole enää yhtään latoa pystyssä, ei -aitaa ehjänä, ei olkikattoa paikallaan... - --- Kohdallaan on kaikki... _totisesti_. Enhän minä tielysti osannut -aavistaakaan tätä pientä myllerrystä. Minun mieleni oli kiinnitettynä -muihin asioihin, ja minussa on taipumusta pitämään vähä-arvoisina -tuollaisia käytännöllisiä sivuseikkoja. Mutta kohdallaan on... - --- Mutta, hyvä sir! -- huudahdin minä, -- Ettekö te huomaa tehneenne -monen tuhannen punnan vahingon? - --- Tässä kohden minä luotan teidän vaitioloonne. Minä en ole mikään -käytännöllinen mies, mutta ettekö luule ihmisien pitävän tätä vain -hirmumyrskynä? - --- Entäs se räjäys... - --- Se _ei ollut_ räjäystä. Sen pituinen se. Minä olen vain, kuten -jo sanoin, taipuvainen pitämään vähäpätöisinä tuommoisia pikku -asioita, ja niinpä tulin epähuomiosta panneeksi tuota ainetta, tuota -cavoriitia, liian ohueen, avaraan astiaan... - -Hän pysähtyi hetkeksi ja jatkoi jälleen: - --- Olettehan te selvillä siitä, että tämä aine ei läpäise -gravitationia, että se poistaa esineitten molemminpuolisen vetovoiman? - --- Kyllä, -- vastasin minä, -- kyllä. - --- No niin. Heti kuin minun aineeni oli jäähtynyt lämpötilaan 60° -Fahrenheitiä ja oli siis täysin valmistunut, silloin sen yläpuolella -olevalla ilmalla ja laen ja katon osalla ei enää ollut mitään painoa. -Tiedätte kai... ja tietäähän sen nykyjään jokainen... että ilmalla, -niinkuin muillakin kappaleilla _on_ painoa, että se likistää joka -suunnalle 14 1/2 naulan voimalla kutakin neliötuumaa kohti... - --- Tiedän, tiedän. Entä sitten? - --- Tiedän minäkin sen, -- huomautti hän. -- Mutta tämä osoittaa -teille vain, kuinka hyödytöntä tieto on, ellette sitä mihinkään -käytä. No niin, painovoima lakkasi vaikuttamasta cavoriitin -yläpuolella: ilmalla siinä ei ollut enää painoa, mutta ympärillä -- -ei päällä, vaan ympärillä -- oleva ilma likisti yhä mieheen naulan -voimalla neliötuumaa kohti tuota äkkiä painottomaksi tullutta ilmaa. -Aha! Joko alkaa selvitä? Cavoriitin ympärillä oleva ilma hyökkäsi -vastustamattomalla voimalla cavoriitin yläpuolella olevaan ilmaan; -tämä sai siitä ankaran sysäyksen ylöspäin, sen sijalle tunkeunut -ilma kadotti silmänräpäyksessä painonsa, se ei enää likistänyt, vaan -seurasi perässä, puhkaisi laen, tempasi mennessään katon... - -Hetken perästä hän jatkoi: - --- Siinä syntyi nähkääs ilma-suihkukaivo, jonkinlainen uuninpiippu -ilmaan. Ja ellei cavoriiti itsekin olisi irtaantunut ja imeytynyt -tuohon uuninpiippuun, niin... huomaatteko mitä olisi tapahtunut? - -Minä miettimään. - --- Eiköhän, -- virkoin sitten, -- eiköhän ilma olisi noussut yhä vain -korkeammalle ja korkeammalle tuon hornamaisen aineen yläpuolella? - --- Juuri niin, -- vastasi hän, -- suunnaton suihkukaivo... - --- Joka olisi pursunnut ylös avaruuteen! Hyvä isä! Sitä tietähän -olisi mennä pursunnut koko ilmakehä maan päältä. Maa olisi jäänyt -ilmaa vaille! Tuo pieni aineen palanen olisi ollut koko ihmiskunnan -surma! - --- No ei se sitä ilmakehää ainaiseksi olisi tyhjään avaruuteen -vienyt, -- selitti Cavor, -- mutta käytännölliset seuraukset olisivat -olleet... yhtä pahat. Se olisi siepannut pois ilmakehän maan -ympäriltä, kuorinut kuin bananin ja lennättänyt sen tuhansien mailien -päähän. Sieltä se tietysti olisi pudonnut takaisin, -- mutta... -tukehtuneen maailman päälle! Meidän kannaltamme katsottuna melkein -yhtä hyvä, vaikkei olisi takaisin tullutkaan! - -Minä katsoa tuijotin häneen. Hämmästyksissäni en vielä lainkaan -käsittänyt, että kaikki minun toiveeni olivat rauenneet tyhjiin. - --- Mitäs te nyt aiotte tehdä? -- kysyin minä. - --- Ensinnäkin, jos saisin lainaksi multalusikan, niin kaapisin pois -hiukan tätä multaa ja maata, mikä minua nyt verhoaa, ja toiseksi, jos -saisin käyttää hyödykseni teidän talonne mukavuuksia, niin ottaisin -kylvyn. Ja sitte me haastelemme kaikessa rauhassa. Varovaisinta -olisi -- lisäsi hän, laskien savisen kätensä minun käsivarrelleni, --- ett'emme puhuisi tästä asiasta kellekään. Minä tiedän saaneeni -aikaan paljon vahinkoa... kenties on ympäristöllä yksi ja toinen -talokin kukistunut. Mutta, toiselta puolen, mahdotontahan minun on -korvata tekemääni vahinkoa, ja jos oikea syy siihen tulee tunnetuksi, -niin syntyy nurinaa ja narinaa, ja työni keskeytyy. Eihän ihminen -saata _kaikkea_ ennakolta arvata, enkä minä suostuisi hetkiseksikään -raskauttamaan teoretillisia tutkimuksiani vielä käytännöllisilläkin -harkinnoilla. Aikaa voittain, kun teidän käytännöllinen älynne on -otettu avuksi, ja cavoriiti pääsee selville vesille, -- selville -vesille, sehän on oikea sana, eikö niin? -- ja kun se on toteuttanut -kaiken sen, mitä te siitä olette ennustanut, niin silloin kyllä -sovimme noitten ihmisten kanssa. Mutta ei vielä, ei vielä. Ellei -muuta selitystä anneta, niin ihmiset -- meteorologisen tieteen -nykyjään vielä ollessa niin heikolla kannalla -- luulevat koko -tapausta cykloni-myrskyn syyksi. Ja sitten pantanee toimeen yleinen -rahankeräys, ja koska minunkin taloni on kukistunut ja poroksi -palanut, niin minäkin saan melkoisen summan vahingonkorvaukseksi, -ja siitähän on oleva verraton apu tutkimustemme jatkamiseen. Mutta -jos saavat tietää _minun_ olleen vikapään, niin ei yleistä keräystä -tulekaan, vaan jokikinen äittelee ja ärhentelee. Ja siitä on -ilmeisenä seurauksena se, etten enää voi rauhassa työskennellä. Minun -kolme apulaistani ovat kukaties saaneet surmansa tai eivät ole. Se on -yksityisseikka se. Jos ovat, niin eipä siitä suurtakaan vahinkoa, he -kun olivat enemmän uutteria kuin taitavia, ja tähän ennen-aikaiseen -sattumukseen on suureksi osaksi pidettävä syynä heidän yhteistä -huolimattomuuttansa sulatus-uunin hoitamisessa. Jos hengissä ovat, -niin tokkopa heissä on miestä tekemään asiasta oikeata selkoa? He -yhtyvät tuohon hirmumyrsky-juttuun hekin. Ja jos minä, sill'aikaa -kuin oma taloni toistaiseksi on käyttämättömässä kunnossa, saisin -asunnokseni jonkun vapaan huoneen tässä teidän huvilassanne... - -Hän pysähtyi ja katsahti minuun. - -Noin kyvykäs mies, ajattelin, ei ole mikään jokapäiväinen vieras. - --- Kenties, -- virkoin -- kenties on parasta, että ensiksikin käymme -hankkimassa multalusikan -- ja vein hänet kasvihuoneen raunioille. - -Hänen kylpiessään minä sitten yksinäni rupesin asiata pohtimaan. -Seurustelussa Mr. Cavorin kanssa oli ilmeisesti varjopuolia, joita -en ollut osannut ennakolta arvatakaan. Hänen hajamielisyytensä, -joka vast'ikään oli ollut vähällä pyyhkäistä pois kaikki elävät -olennot maan pinnalta, saattaa minä hetkenä hyvänsä johtaa -johonkin muuhun ankaraan pulmaan. Toiselta puolen minä olin nuori, -taloudellinen asemani rempallaan, ja minä tällä hetkellä valmis -mihin häikäilemättömään seikkailuun hyvänsä, siinä toivossa, -että hyvä siitä lopulti tulee. Olin saanut päähäni, että ainakin -puolet affääriä tulisi minun osalleni. Kaikeksi onneksi minä olin, -kuten jo mainittu, vuokrannut huvilani kolmeksi vuodeksi, ilman -korjausvelvollisuutta. Asuntooni hätäpikaa hankittu sisustus, sen -verran kuin sitä oli, oli maksamatta, vakuutettu... Loppujen lopussa -minä päätin edelleen olla yksissä hänen kanssaan ja katsoa, minnepäin -asia alkaa kallistua. - -Asiat olivat nyt tosin astuneet uuteen valoon. En epäillyt enää tuon -aineen suunnatonta voimaa, mutta sitä aloin epäillä, että kuinkahan -niitten tykinlavettien ja patenttikenkien mahtaa käydä. - -Heti ruvettiinkin panemaan hänen laboratoriotansa jälleen kuntoon, -päästäksemme kokeiluja jatkamaan. Cavor puheli nyt entistä enemmän -minun käsityskannaltani, kun nousi kysymys, mitenkä tuota ainetta -tästä puolin olisi valmistettava. - --- Tietysti meidän täytyy tehdä sitä taas, -- puheli hän -jonkinlaisella hilpeydellä, jota en olisi luullut hänestä olevankaan, --- tietysti meidän täytyy tehdä sitä taas. Kenties olemme joutuneet -ojasta allikkoon, mutta teoretillinen puoli ainakin on meillä -voitettua kantaa. Jos suinkin saatamme välttää kokonaan kukistamasta -tätä meidän pikku planettaamme, niin teemme, minkä voimme. Mutta -jotain uhan-alaista siinä _täytyy_ olla! Täytyy! Semmoista on -kokeilussa aina. Ja tässä kysytään nyt _teidän_, käytännöllisen -miehen, neuvoja. Minä puolestani arvelen, että meidän sopii asettaa -se syrjilleen ja tehdä hyvin ohueksi. En tiedä sentään. Minulla on -hämärä aavistus eräästä toisesta valmistustavasta. Tuskin sitä nyt -sentään osaan selittää. Mutta omituista: juuri silloin kuin tuuli -vieritteli minua liejussa enkä tiennyt, mihinkä koko tämä seikkailu -päättyy, juuri silloin iski mieleeni, että niin minun olisi pitänyt -tehdä. - -Muutamia pieniä vaikeuksia kohdattiin kyllä, mutta niistä huolimatta -käytiin asettamaan laboratoriota kuntoon. Työ ja tekeminen meillä -oli, ennenkuin päästiin lopullisesti ratkaisemaan, mihin muotoon ja -millä tavalla uudet kokeet ovat tehtävät. Ainoa haitta oli noitten -kolmen apulaisen kieltäyminen pitämästä minua työnjohtajana. Mutta -parin päivän perästä saatiin sekin seikka selville. - - - - -III. - -Pallon rakentaminen. - - -Muistan niin selvään sen tilaisuuden, jolloin Cavor ensi kertaa puhui -minulle pallostansa. Se ajatus oli sävähdellyt hänen mielessänsä -ennenkin, mutta nyt se näkyi äkkiä vallanneen hänet. Olimme juuri -palajamassa minun huvilaani teelle. Matkalla hän rupesi taas -pörisemään ja huudahti äkkiä: - --- Siinä se on! Se se vie perille! Jonkinlainen rullauudin! - --- Vie perille... minne niin? -- kysäsin minä! - --- Avaruuteen... kaikkialle! Kuuhun! - --- Mitäs te nyt tarkoitatte? - --- Tarkoitanko? Sitä, että pallo se olla pitää! Sitä minä vain -tarkoitan! - -Minä huomasin, etten nyt ensinkään pysy perässä, ja siksipä annoin -hänen jonkun aikaa puhua omalla tavallaan. Minulla ei ollut -aavistuksen tapaistakaan hänen aiheestaan. Vasta teetä juotuansa, hän -selitti tarkemmin, mitä hänellä on mielessä. - --- Tämmöistä se on, -- sanoi hän. -- Tuon aineen, joka estää -gravitationin vaikuttamasta esineisin, minä viime kerralla panin -latuskaiseen, kannelliseen säiliöön. Ja juuri silloin kuin se oli -jäähtynyt täysin valmiiksi, silloin se tapahtui, tuo myllerryskin. -Kaikki, mitä sen yläpuolella oli, menetti painonsa, ilma remahti -ylös, katto remahti ylös, ja ellei aine itsekin olisi remahtanut -ylös, en tiedä, mitä kaikkea olisi tapahtunutkaan. Mutta entäpäs, jos -tuo aine olisi irrallaan, vapaana lennähtämään ylös? - --- Silloin se lennähtäisi kerrassaan ylös! - --- Tietysti! Eikä se sen pahempaa melua pitäisi kuin suuren tykinkään -pamaus. - --- Mutta mitäs hyvää siitä olisi? - --- Minä lennähtäisin ylös minäkin. - -Minä laskin teekuppini alas ja katselin häneen silmät seljällään. - --- Aatelkaahan pallo, selitteli hän, niin suuri, että kaksi henkeä -koneineen siihen mahtuu. Se tehdään teräksestä ja vuorataan paksulla -lasilla. Sen sisään pannaan tarpeellinen määrä jähmetettyä ilmaa, -konsentrioituja ravintoaineita, vedentislaus-kone ynnä muuta -sellaista. Ja ulommainen teräspinta se sitten ikäänkuin emaljoidaan... - --- Cavoriitillako? - --- Niin juuri. - --- Mutta mitenkäs te pääsette sisään? - --- "Mitenkä kokkare puuroon pääsi?" kysyi entinen mies. - --- Olen minä tuon kuullut. Mutta sanokaa, miten? - --- Se on sangen yksinkertainen asia. Ilmanpitävä kulkuaukko -- muuta -ei tarvitse. Tietysti se tulee olemaan hiukan monimutkainen kapine. -Pitäähän olla venttili, mistä esineitä heitellä ulos, jos tarvis -vaatii, menettämällä ilmaa niin vähän kuin suinkin mahdollista. - --- Niinkuin Jules Vernen romaanissa "Maasta kuuhun", niinkö? - -Mutta Cavor ei ollut romaanien lukija. - --- Alanpa ymmärtää, -- virkoin minä verkalleen. -- Te saatatte mennä -sisään ja sulkeutua sinne niinkauan kuin cavoriiti on lämpimänä, -ja jäähdyttyään se ei enää läpäise gravitationia, ja silloin te -lennähdätte... - --- Yhdellä nykäyksellä. - --- Ja lähdette kiitämään suoran viivan suuntaa... -- - -Minä pysähdyin hetkiseksi ja jatkoin sitten: - --- Mikäs sen pallon estäisi kulkemasta avaruudessa yhä suoraa -suuntaa iät kaiket? Ettehän te ole lainkaan varma, tuletteko lopulta -minnekään, ja jos tulette, niin... mitenkäs sen paluumatkan käy? - --- Sitä juuri olen miettinyt, -- vastasi Cavor. -- Sitä minä juuri -tarkoitin, sanoessani "se se perille vie". Sisimmäinen lasikuula -on oleva ilmanpitävä ja, kulkuaukkoa lukematta, yhtenäistä massaa, -ilman liitoksia. Teräspallon taas saattaa rakentaa viilekkeistä, -joista jokaista käy kääriminen kokoon kuin rulla-uudinta. Niitä -saattaa helposti liikutella jousilla, ja niitten kääntäminen -rullalle ja purkaminen rullalta tapahtuu sähkön avulla, joka lasiin -valettuja platinatankoja myöten kulkee yläpintaan. Kaikki tämä on -vain yksityisseikkoja. Huomaatte siis, että pallon ulkopuolinen -cavoriiti-kuori on oleva kokoonpantu akkunoista eli uutimista, -nimittäkääpä niitä nyt miksi hyvänsä. No niin, kaikkien akkunain -eli uutimien ollessa kiinni, ei mitään valoa, eikä lämpöä, eikä -gravitationia eikä minkäänlaista säteilevää energiaa pääse pallon -sisään. Se on lentävä avaruudessa suoraa suuntaa, niinkuin te -sanotte. Entäs kun joku akkuna avataan? Aatelkaas, että joku akkuna -avataan! Silloin jokainoa raskas kappale, mikä sattuu olemaan samassa -suunnassa, rupeaa vetämään meitä puoleensa... - -Minä istuin, tarkasti kuunnellen häntä. - --- Ymmärrättekö? - --- Ymmärrän minä _sen_. - --- Käytännössä me saatamme luovia avaruudessa minne vaan mieli tekee, -antautuen milloin minkin kappaleen vetovoiman alaiseksi. - --- Niin, niin, _se_ on kyllä selvä. Mutta... - --- No? - --- Minen ymmärrä, mitä me tällä kaikella teemme. Eihän se ole -oikeastaan muuta kuin ponnahtelemista maasta pois ja maahan takaisin. - --- Juuri niin. Sopisi esimerkiksi mennä kuuhunkin. - --- Entä sitten? Mitäs te sieltä luulette löytävänne? - --- Sittenpähän näkisi... Oo! Aatelkaas, kuinka paljon uusia tietoja! - --- Onko siellä ilmaa? - --- Eiköhän tuota liene? - --- Kaunis ajatus, -- sanoin minä, -- mutta minusta tämä yritys tuntuu -kovin laajaperäiseltä. Kuuhun asti! Minä tekisin ensin pienempiä -kokeita täällä. - --- Ne eivät saata tulla kysymykseen, sillä ilma tekee haittaa. - --- Miksei tuota aatetta jousilla liikkuvista uutimista -- -cavoriiti-uutimista lujissa teräs-astioissa -- sopisi toteuttaa -raskaitten esineitten nostamiseksi? - --- Ne ei toimisi, -- intti Cavor. -- Ja sitä paitsi, ei avaruuteen -meneminen ole paljoa pahempaa, jos ensinkään, kuin naparetketkään. -Käyhän ihmisiä naparetkilläkin. - --- Ei affäärimiehiä. Ja vaikka käykin, niin sellaisista retkistä -maksetaan. Ja jos hullusti käy, niin lähetetään retkikuntia heitä -pelastamaan. Mutta tämä... tässähän ampua jysäyttää itsensä ihan -ilmaiseksi maailmasta pois. - --- Sanokaa: tiedusteluretkelle. - --- Teidän mielestänne kai niin... Kirjan siitä joku kukaties -pyöräyttäisi. - --- En ensinkään epäile, ettei siellä olisi mineraaleja. - --- Esimerkiksi? - --- Rikkiä, malmeja, mitäpä kultaakin, mahdollisesti uusia alkuaineita -myös. - --- Mutta kuljetuskulungit... -- virkoin minä. -- Te ette -ole käytännöllinen mies, senhän itsekin tiedätte. Kuuhan on -neljännes-miljonan mailin päässä. - --- Minun mielestäni ei minkään tavaramytyn kuljetus käy kalliiksi, -jos se pannaan cavoriitilaatikkoon. - -Sit'en minä ollut ajatellutkaan. - --- Vapaasti toimitettuna vastaan-ottajan päähän, niinkö? - --- Ja tokkopa meidän tarvitsisi pysähtyä kuuhunkaan! - --- Ettäkö siis...? - --- Onhan Mars... siellä on raitista ilmaa, uusi ympäristö, -miellyttävä keveyden tunne. Olisipa hauska käväistä siellä. - --- Onko Marsissa ilmaa? - --- On kyllä. - --- Näyttää siltä kuin sinne saattaisi perustaa vaikka parantolan. -Entäs matka? Kuinka pitkälti Marsiin on? - --- Kaksisataa miljonaa mailia, -- virkkoi Cavor ikäänkuin ohimennen. --- Läheltä aurinkoakin siinä mentäisiin. - -Mielikuvitukseni elähtelemään jälleen. - --- Siinä on, virkoin minä, on kuin onkin jotain kaikessa tuossa. Tuo -matkustaminen... - -Ja muuan erinomainen mahdollisuus sävähti nyt päässäni. Minä -näin äkkiä, niinkuin näyssä, cavorilaisia laivoja ja palloja -oikein "loistopainoksina" sinkoilevan ristiin rastiin kautta koko -aurinkokunnan. "Etuoston oikeuksia" iski aivoissani... etuoston -oikeuksia planetoissa! Mieleeni muistui muinaisen Espanjan monopoli -Amerikan kultaan. Eikä ollut enää kysymys siitä tai tästä planetasta, -vaan kaikista. Minä tuijotin Cavorin punakkoihin kasvoihin, ja -mielikuvitukseni läksi äkkiä hyppimään ja heitteleimään. Minä nousin -ylös, minä astuin edestakaisin; minun kieleni pääsi valloilleen. - --- Minä alan päästä asian perille, -- puhelin minä; -- jo vainenkin -alan päästä perille. - -Tuntui siltä kuin epäilyksen ja innostumisen välillä ei olisi -kulunut, aikaa ensinkään. - --- Mutta tämähän on suuren suurta! -- huudahtelin minä. -- Tämä on -ruhtinaallista! En olisi luullut tällaista unissanikaan näkeväni. - -Ja kun kerran minun vastarintani kylmyys oli sulanut, silloin -hänenkin tähän asti kamuritsassa ollut kiihkonsa pääsi valloilleen. -Hänkin nousi ylös ja alkoi kävellä. Hänkin huitoi käsiään -ja huudahteli. Me menettelimme kuin haltioissaan olijat. Ja -haltioissammehan me _olimmekin_. - --- Me panemme toimeen kaiken tämän! -- lausui hän vastaukseksi -johonkin minun epäröimiseeni. - --- Me panemme pian toimeen kaiken tämän! Jo tän'iltana rupeamme -piirustamaan muotteja! -- sanoi hän. - --- Ihan nyt juuri! -- vastasin minä, ja niin riennettiin -laboratorioon, käymään käsiksi työhön. - -Koko sen yön minä olin kuin lapsi lumotussa linnassa. Aamunhämärä -tapasi meidät täydessä työssä ja toimessa. Oli jo täysi päiväkin, -mutta yhä meillä sähkölamput paloivat. Muistan vielä, miltä -piirustukset näyttivät. Minä siimestin ja väritin, Cavor piirusti... -Töherrettyä hätätyötä oli jokikinen kynänpiirros, mutta ihmeellisen -tarkkoja kaikki. Tänä yönä saatiin valmiiksi piirustukset -teräs-uutimiin, jotka sitten heti tilattiin tehtaasta. Lasipallon -piirustukset valmistuivat viikon perästä. Iltapakinat ja muut -puhteenvietot jäivät kokonaan pois. Työtä tehtiin yhtämittaa. -Maattiin ja aterioitiin silloin vaan kuin ei nälältä ja väsymykseltä -enää jaksanut mitään tehdä. Meidän intomme tarttui talon kolmeen -apulaiseenkin, vaikkei heillä ollut pienintäkään käsitystä, -millainen pallo se tässä syntyykään. Gibbs se oli näinä päivinä -unohtanut kokonaan kävelemisen taidon: hän juoksi kaikkialla, yksin -huoneissakin, juoksi kuin joku olisi perässä ajanut. - -Ja pallo se valmistui valmistumistaan. Kului joulukuu, jo -tammikuukin -- tammikuussa minulta kerran meni kokonainen päivä -lumen luomiseen laboratorion ja huvilan välillä -- ja niin kului -helmi- ja maaliskuukin. Maaliskuussa alkoi työ lähetä loppuaan. -Tammikuussa tuotiin hevosilla suuri tavara-arkku. Paksusta lasista -tehty pallo oli nyt valmiina, ja se asetettiin kranan alle, jolla -se oli nostettava teräspallon sisään. Kaikki teräspallon kaaret -ja kartiinit -- pallo ei ollut ihan pyöreä, vaan monisärmäinen, -rullauudin kullakin pinnalla, -- olivat saapuneet helmikuussa, -ja alaosa niitattiin kokoon. Cavoriititahas oli jo käynyt kaksi -valmistusvaihettaan, ja puolet sitä käytettiin kaarten ja uutimien -sivelemiseen. Merkillistä, kuinka tarkoin me olimme noudattaneet -Cavorin ensimmäistä inspirationia, suunnitelmaa laatiessamme. -Ja kun koko pallo oli niitattu kokoon, silloin hän ehdotti, -että väliaikaisesta laboratoriosta, jossa koko työ oli tehty, -karkeatekoinen katto purettaisiin pois, ja pallon ympärille -rakennettaisiin sulatus-uuni. Tarkoituksena nimittäin oli, että -cavoriitin viimeinen valmistusaika oli tapahtuva siten, että tahas -kuumennetaan hehkuvaan tilaan heliumivirrassa, silloinkuin jo koko -pallo on sillä sivelty. - -Ja sitten sitä keskusteltiin ja päätettiin, mitä kaikkea on otettava -mukaan: kokoonpuristettuja ravintoaineita, koncentrioituja nesteitä, -happea varaksi teräslieriöissä, laitoksia ilman puhdistamista varten -hiilihaposta ja muista kaasuista ja hapen valmistamista varten -natrium-hyperoksidista, vesikondensaatoreita ynnä muuta. Muistan -vielä tuon nurkkaan läjätyn pienen kasan: läkkiastioita, kääryjä, -arkkuja. Ne tiesivät, että tässä on täysi tosi mielessä. - -Se oli yhtämittaisen puuhan ja homman aikaa, jossa ei sanottavaksi -ennättänyt mietiskellä. Mutta kerran, kun valmistukset jo olivat -päättymäisillään, omituinen apeus täytti mieleni. Olin koko aamun -ollut muuraamassa sulatus-uunia ja istahdin nyt ihan uupuneena -keskelle tiilikasaa. Kaikki näytti minusta nyt niin hämärältä ja -uskomattomalta. - --- Mutta kuulkaas nyt, Cavor, -- virkoin minä. -- Kun kaikki ympäri -käy, niin mitäs tästä kaikesta lopuksi tulee? - -Hän myhähti. - --- Se on lähtemäisillään, tämä kapine. - --- Kuuhun... -- mietiskelin minä. -- Mitäs te luulette sieltä -löytävänne? Eihän kuussa eloa ole. - -Hän kohautti olkapäitään. - --- Saadaan nähdä, -- sanoi hän. - --- Tokko? -- virkoin minä, katsella tuijottaen maahan. - --- Te olette väsynyt, -- huomautti hän. -- Parasta olisi, kun -menisitte kävelemään tän'iltana. - --- Enkä mene! -- intin minä. -- Lähden tästä päättämään tämän -muuraustyön. - -Minä menin, ja seurauksena oli -- uneton yö. - -Tuskin olen sellaista yötä koskaan viettänyt. Olihan minulla ollut -pahoja hetkiä niinä aikoina kuin asiani joutuivat epäkuntoon, mutta -pahinkin niistä oli suloista unta tämän loppumattoman, tuskallisen -valvomisen rinnalla. Minua rupesi niin sanomattomasti kammottamaan -koko tämä yritys. - -En muista sitä ennen milloinkaan ajatelleeni, mitä kaikkia vaaroja -kohti nyt oikeastaan mennään. Mutta nyt niitä tuli pitkässä jonossa -kuin kummitukset, jotka ennen muinoin Pragia piirittivät. Nyt -niitä tuli ja leirittyi minun ympärilleni. Minut masensi ajatus -tämän meidän hankkeemme harvinaisuudesta, sen ylimaallisuudesta. -Tuntui kuin olisin herännyt mieluisasta unesta mitä hirvittävimpiin -tosioloihin. Minä makasin silmät auki, ja pallo se näytti käyvän -hetkestä hetkeen yhä hatarammaksi ja heikommaksi, Cavor itse yhä -epätodellisemmaksi ja fantastisemmaksi ja koko yritys yhä hassummaksi -ja hassummaksi. - -Nousin vuoteeltani ja rupesin kävelemään. Astuin akkunaan ja katselin -ulos äärettömään avaruuteen. Tähtien välissä oli tyhjä, käsittämätön -pimeys! Minä koetin kerätä kokoon kaikki hajanaiset tietoni -tähtitieteessä, mitä minulla epäsäännöllisten opintojeni ajoilta -vielä jäljellä oli, mutta ne olivat liian huojuvia, pystyäkseni -luomaan mitään käsitystä siitä, mikä meitä odottaa. Menin vihdoin -takaisin vuoteeseni ja torkahdin hetkiseksi. Mutta painajainen -ahdisti minua senkin lyhyen ajan: minä syöksin ja syöksin ja syöksin -yhä syvemmälle avaruuksien pohjattomaan kuiluun. - -Aamiaispöydässä minä hämmästytin Cavoria, sanoen hänelle lyhyesti: - --- Minen lähde teidän kanssanne palloon. - -Kaikki hänen vastalauseensa kohtasivat minussa äreätä itsepäisyyttä. - --- Koko juttu on kovin hassua, -- sanoin minä. -- Minen tule. Kovin -hassua on koko juttu. - -Enkä lähtenyt hänen kanssaan laboratorioonkaan. Äkäiltyäni jonkun -aikaa huvilani ympärillä, pistin hatun päähäni, sieppasin kepin -kouraani ja läksin kulkemaan yksinäni, itsekään tietämättä, minne. -Aamu sattui olemaan herttainen: tuuli lämmin, taivaan kansi -tummansininen, ylt'ympärillä kevään ensimmäinen vihannuus ja -kaikkialla lintuparvien laulua. Poikkesin pieneen ravintolaan lähellä -Elhamia, tilasin biffiä ja olutta ja säikäytin isännän, kun ilmasta -puhellessamme, äkkiä sanoa tokaisin: - --- Ken tällaisella ilmalla jättää tämän maailman, niin ilmeinen hullu -se on. - --- No niin, sitä minnäi justiisa sanon, kun ne haasto siitä, -- -virkkoi isäntä, ja silloin sain kuulla, että ainakin yhdelle sielu -paralle tämä maailma oli käynyt niin oudoksi, että oli sivaltanut -kaulansa poikki. - -Sieltä lähtiessäni olivat ajatukseni saaneet uuden suunnan. -Iltapäivällä nukuin makeaan uneen eräässä päivänpaisteisessa paikassa -ja läksin virkistynein voimin eteenpäin. - -Saavuin tuosta sitten samannäköiseen ravintolaan lähellä Canterburyä. -Köynnöskasveja kierteli niin sirosti sen seinillä, ja emäntä oli -siistinnäköinen, vanha vaimo, jota mielikseen katseli. Huomasin -itselläni olevan sen verran rahaa, maksaakseni huoneesta, ja päätin -olla yötä täällä. Hän oli puhelias ihminen ja kertoi muun muassa, -ettei ollut milloinkaan käynyt Lontoossa. - --- Canterburyä kauempana en ole koskaan käynyt, -- sanoi hän. -- -Minen ole niitä teidän tyhjäntoimittajianne. - --- Mitäs sanoisitte matkasta kuuhun! -- kysäisin minä. - --- En minoo niistä ilmapalloista tykännyt milloinkaan, -- vastasi -hän, nähtävästikin pitäen tuommoista sangen tavallisena matkana. -- -En menis semmoseen, en sitä vastenkaan. - -Tuo tuntui minusta kovin lystikkäältä. Illastettuani minä istahdin -lavitsalle ravintolan edustalla ja haastelin parin työmiehen kanssa -tiilenpoltosta ja mootorirattaista ja viime vuoden kriketistä. Ja -lännen taivaalla teki laskuansa kuun sirppi, aurinkoa seuraten, -sinervän kalpeana kuin kaukaisen alppivuoren huippu. - -Huomenissa palasin Cavorin luokse. - --- Minä lähden mukaan, -- sanoin. -- Olin hiukan suunniltani, siinä -kaikki. - -Se oli ollut ainoa kerta, jolloin olin vakavasti epäillyt meidän -yritystämme. Pelkkäin hermojen syytä! Siitä pitäin tein työtä hiukan -varovammin ja kävin joka ilta jaloittelemassa. Ja vihdoin oli kaikki -työt saatu valmiiksi. Sulatus-uunissa vain pidettiin vielä valkeata -vireillä. - - - - -IV. - -Pallon sisässä. - - --- Menkää sisään! -- sanoi Cavor, istuessani kulkuaukon laidalla -ratsain ja katsellessani pallon pimeään sisustaan. Me olimme kahden -kesken. Oli ilta, aurinko oli laskenut, ja hämärän hiljaisuuteen oli -kiedottua kaikki. - -Minä nostin toisenkin jalkani pallon sisään ja liu'uin sileätä -lasinpintaa myöten pallon pohjalle, jossa käännyin vastaan-ottamaan -Cavorin kädestä ruokatavara-säiliöitä ja muita tarpeellisia -kapineita. Pallon sisässä oli lämmin, termometri näytti 80° F, ja -koska tarkoitus oli, että säteilemällä menisi niin vähän lämpöä -hukkaan kuin suinkin, jos ensinkään, niin oli meillä vain kengät -jalassa ja ohut ihopuku yllä. Kaikiksi varoiksi oli sentään mukana -pakallinen paksuja villavaatteita ja useampia paksuja peitteitä. -Cavorin neuvon mukaan minä laskin laatikon, happilieriöt ynnä -muut kapineet irralleen jalkaini juureen. Hän käveli katottomassa -laboratoriossa jonkun aikaa ristiin rastiin, tarkastellen, oliko -jotain meiltä jäänyt, ja kiipesi sitten hänkin sisään. Minä huomasin -jotain hänen kädessään. - --- Mitäs teillä siinä? -- kysyin minä. - --- Ettekö te ottanut mitään lukemista mukaanne? - --- Hyväinen aika! En! - --- En muistanut sanoa teille siitä. Ties, mitenkä kauan tätä matkaa -kestänee... Saattaa mennä viikkojakin. - --- Mutta... - --- Tässä pallossa me saamme lentää liihoitella ihan ilman mitään -työtä. - --- Jospa tuon olisin tiennyt... - -Hän kurkisti ulos kulkuaukosta. - --- Katsokaas, -- sanoi hän, -- tuolla on jotain. - --- Onkos meillä aikaa vielä? - --- Tunnin verran. - -Minä katsahdin ulos. Laboratoriossa oli muuan vanha numero -sanomalehteä _Tit-Bits_, luultavastikin jonkun apulaisen sinne -jättämä. Kauempana nurkassa huomasin repaleisen kappaleen _Lloyds -News'iä_. Otin ne ja kiipesin takaisin palloon. - --- Mitäs te otitte mukaanne? -- kysyin minä, ottaen kirjan hänen -kädestään. Siinä luki: "The works of William Shakespeare". - -Hän punastui hiukan. - --- Minun sivistykseni on ollut niin yksinomaa tieteellistä... -- -sanoi hän puolusteleiden. - --- Ettekö ole milloinkaan lukenut Shakespearea? - --- En. - --- Hänellä oli jonkun verran tietoja... hajanaisia. - --- Juuri sitä olen hänestä kuullut. - -Minä autoin häntä kiertämään kiinni kulkuaukon lasikannen. Senjälkeen -hän painoi erästä nappulaa, jolloin vastaava uudin ulommaisessa -kuoressa laskeutui alas. Pieni, hämärän muodostama nelikulmio katosi. -Me olimme pimeässä. - -Kotvaan aikaan ei puhunut kumpikaan mitään. Pallon kuori ei -suinkaan estänyt ääntä pääsemästä läpi, mutta ei kuulunut ulkoa -hiiskaustakaan. Minä huomasin, ettei ole mitään, mistä ottaa kiinni, -kun pallo ponnahtaa liikkeelle. Istuimien puute, arvelin, on ajan -pitkään sekin tuntuva sangen ilkeältä. - --- Miksei täällä ole istuimia? -- kysyin minä. - --- Olen sitäkin ajatellut, -- tokaisi toinen. -- Ei tarvita. - --- Miksei? - --- Saatte nähdä, -- vastasi hän, niinkuin vastaa se, joka kieltäytyy -puhumasta. - -Minä vaikenin. Minulle oli äkkiä käynyt päivän selväksi, kuinka -mieletön minä sittenkin olin, kun tulin tähän palloon. Ja vielä -nytkin kysyin itseltäni: oliskohan liian myöhäistä puikahtaa pois? -Maailma tuolla pallon ulkopuolella -- sen kyllä tiesin -- oli oleva -kylmä ja tyly minulle... viikkokausia olin jo elänyt Cavorinkin -varoilla... mutta oliko se lopulti oleva yhtä kylmä kuin ääretön -nollapiste ja yhtä tyly kuin tyhjä avaruus? Ellen olisi peljännyt -esiintyväni pelkurina, niin olisin vielä silloinkin pakottanut hänet -päästämään minut pois. Mutta tämä pani minut epäilemään. Ja minä -epäilin ja kävin äreäksi ja äkäiseksi. Mutta aika se kului sillä -välin kulumistaan. - -Tuntui äkkiä pieni sysäys ja paukaus, niinkuin sampanjapullo olisi -avattu viereisessä huoneessa, ja samalla kuului vinkuva vihellys. -Silmänräpäyksen ajan minä tunsin sanomatonta jännitystä, hetkellistä -vakuutusta siitä, että jalkani puristavat alaspäin lukemattomain -tönien painolla. Sitä tunnetta ei kumminkaan kestänyt kuin äärettömän -lyhyen tuokioisen. - -Mutta se herätti minut toimintaan. - --- Cavor! -- huudahdin minä pimeyteen. -- Minun hermoni ovat -säpäleinä... Minen luule... - -Minä pysähdyin. Cavor ei vastannut. - --- Tonttu vieköön! -- kiljaisin minä. -- Hullukos minä olen! Mitä -minulla on täällä tekemistä? Minen tule mukaan, Cavor, en. Tämä on -sentään kovin uhan-alaista. Minä lähden pois. - --- Ette pääse, -- virkkoi hän. - --- Enkö pääse? Sepä saadaan nähdä! - -Kymmeneen sekuntiin hän ei vastannut mitään. - --- Myöhäistä on enää riidellä, Bedford, -- sanoi hän. -- Äskeinen -pieni nykäys oli lähdön merkki. Nyt sitä kiidetään tykinluodin -nopeudella ylös äärettömään avaruuteen. - --- Minäpä... -- sanoin minä, mutta sitten en enää välittänyt -siitä, mitä tapahtui. Jonkun aikaa olin kuin huumauksissa. Minulla -ei ollut mitään sanomista. Tuntui kuin en olisi ennen koskaan -kuullut puhuttavankaan tuosta maanpallolta lähtemisestä. Sitten -huomasin selittämättömän muutoksen tunnossani. Oli niin keveätä, -epätodellista. Samaan aikaan tuntui päässä niin omituiselta, -melkein halvauksen tapaiselta, ja veri humisi korvissa. Tätä kesti -hellittämättä yhä edelleen, mutta vihdoin totuin siihen niin, ettei -tuntunut lainkaan ilkeältä. - -Kuului naksaus. Pieni hehkulamppu syttyi palamaan. - -Minä vilkaisin Cavoriin. Hän oli kalpea, niinkuin kaiketi minä -itsekin. Katselimme toisiamme ääneti. Hänen tummasta kuvajaisestaan -lasin pinnalla päättäin, hän näytti liihottelevan ilmassa. - --- Nyt ollaan kiikissä, -- sanoin minä. - --- Klikissä ollaan, -- vastasi hän. -- Olkaa asemillanne! -- -huudahti hän sitten, huomattuaan minun yrittävän liikauttaa kättäni. --- Antakaa lihastenne hervahtaa kokonaan, niinkuin viruisitte -vuoteessanne. Me olemme nyt omassa pienessä universumissamme. -Katsokaas noita esineitä. - -Hän osoitti irtonaisiin arkkuihin ja kääröihin, jotka olivat olleet -peitetten päällä pallon pohjalla. Minä hämmästyin, nähdessäni niiden -uiskentelevan noin jalan päässä pallon kuperasta seinästä. Ja -varjosta päättäin, ei Cavorkaan enää nojannut lasiseinää vastaan. -Minä ojensin käteni taaksepäin ja huomasin itsenikin irroittuneen -lasiseinästä ja leijuvani ilmassa. - -En huudahtanut enkä kättäni huitaissut, mutta kauhistus valtasi -minut. Tuntui kuin mikä pitäisi koholla, mutta mikä, sitä oli -mahdoton sanoa. Pelkkä kosketus lasiin pani minut nopeaan liikkeesen. -Minä ymmärsin, mitä oli tapahtunut, mutta se ei pelkoani poistanut. -Me emme enää olleet ulkopuolisen gravitationin alaisia, mutta -esineet pallossa ne kyllä vaikuttivat vetovoimallaan. Niinmuodoin -kaikki, mikä ei ollut lasiseinässä kiinni, alkoi nyt liikkua -- -hiljalleen, meidän massamme vähäisen määrän takia -- liikkua meidän -pienen maailmamme painokeskustaa kohti, joka näkyi olevan pallon -keskipisteen tienoissa, hiukan lähempänä sentään minua kuin Cavoria, -koskapa minä olin painavampi kuin hän. - --- Meidän pitää liikkua ympäri, -- sanoi Cavor, -- leijuen selkä -seljässä kiinni, nämä esineet välillämme. - -Kummallisin tunne, mitä suinkin olla saattaa: leijua noin irrallaan -ilmassa. Ensi alussa minua hirvitti, mutta kun pelko oli poistunut, -ei enää lainkaan epämiellyttävältä tuntunut, päinvastoin sangen -rauhoittavalta. Maallisiin kokemuksiin verraten tämä oli mielestäni -sitä tunnetta, kun makaa hyvin paksulla, pehmoisella höyhenpatjalla. -Mutta tuo täydellinen irrallaoleminen ja riippumattomuus! En ollut -semmoista osannut ottaa lukuunkaan. Olin odottanut ankaraa tempausta -matkaan lähdettäessä ja huiman vauhdin synnyttämää pyörrytystä. Nyt -sen sijaan tuntui kuin ei minulla olisi ruumista lainkaan. Ei tämä -ollut mitään matkalle lähtemistä; alkavan unennäön tunnelmaa se oli. - - - - -V. - -Matkalla kuuhun. - - -Cavor sammutti lampun. Meillä ei ole liiemmäksi energiaa varattuna, -arveli hän, ja minkä verran on, sitä pitää säästää lukemista varten. -Jonkun aikaa -- en tiedä, kestikö sitä vähän vai kauan -- me olimme -pilkko pimeässä. - -Ääni kajahti tässä tyhjyydessä. - --- Mikä suunta meillä lienee? Mitä kohti kuljetaan nyt? - --- Nyt leijutaan maasta pois suorassa viivassa, ja koska kuu käy -kolmatta neljännestään, niin kuljemme osapuille sitä kohti. Jahkas -minä nostan uutimen... - -Kuului raksaus, ja yksi akkuna ulkokuoressa ammahti auki. Taivas -tuolla ulkona oli yhtä synkkä kuin pimeys pallossakin, mutta aukon -alan täytti lukematon tähtien paljous. - -Ken tähtitaivasta on ainoastaan maasta katsellut, ei saata -mielessäänkään kuvailla, miltä se näyttää, kun maapallon kuulakka -ilmakehä on poissa. Maasta käsin näkemämme tähdet ovat vain -hajanaisia yksilöitä niistä, joitten valo pääsee maan ilmakehän läpi -tunkeutumaan. Mutta nyt minä viimeinkin käsitin, mitä taivaallisilla -sotajoukoilla ymmärretään! - -Kummallisempaakin oli tuleva meidän nähtäväksemme, mutta tämä ilmaton -taivas, tähtiä täynnään! Kaikesta, minkä nähnyt olen, tämä kaiketikin -on viimeisiä, mitä milloinkaan unohdan. - -Pieni akkuna hurahti kiinni, toinen aukeni ja sulkeutui samassa, -samoin kolmas. Minun täytyi hetkiseksi sulkea silmäni vähenevän kuun -häikäisevältä valolta. - -Hetken aikaa minun täytyi katsoa Cavoriin ja valaistuihin esineisin -ympärilläni, totuttaakseni silmäni valoon, ennenkuin jälleen käännän -ne tuota valkoista, häikäisevää kirkkautta kohti. - -Neljä akkunaa avattiin, jotta kuun gravitationi pääsisi vaikuttamaan -kaikkiin esineisin pallon sisässä. Nyt huomasin, etten enää leijukaan -vapaana, vaan että jalkani ovat lasissa kiinni, kuuta kohti -suunnattuina. Peitteet ja tavara-arkut laskeutuivat nekin verkalleen -lasin pintaa myöten, kunnes pysähtyivät, pimittäen meiltä osan -valoisata akkunaa. Minusta tietysti näytti siltä kuin katsoisin alas, -kuuta silmäillessäni. "Alas" tarkoittaa maanpallolla: maata kohti, -sinne päin, minne kappale putoaa, ja "ylös" päinvastaista suuntaa. -Nyt kulki gravitationin vaikuttama painuminen kuuta kohti, maa sitä -vastoin oli minun käsitykseni mukaan meidän yläpuolellamme. Ja kun -kaikki cavoriiti-uutimet olivat kiinni, silloin "alas" oli meidän -lasipallomme keskustaan päin ja "ylös" sen ulkoseiniä kohti. - -Omituista ja aivan toisin kuin maanpallolla oli sekin, että valo tuli -_ylös_ meihin. Maalla valo lankeaa ylhäältä tai vinossa suunnassa, -mutta täällä se tuli jalkaimme alta, niin että varjoansa nähdäkseen, -piti katsoa ylöspäin. - -Ensi alussa minua hiukan huimasi, kun piti seisoa pelkän paksun -lasin päällä ja katsella kuuta kautta tyhjän avaruuden tuonne satain -tuhansien peninkulmain päähän, mutta tuo heikkous meni pian ohi. Ja -sitten -- mikä loistava näky! - -Lukija saa tästä parhaiten kuvan, jos lämpöisenä kevätiltana loikoo -seljällään maassa ja katselee kuuta ylösnostettujen jalkainsa -välitse. Se vain erotusta, että meille kuu näytti jo paljoa -suuremmalta kuin maasta katseltuna, kaiketikin siitä syystä, että -se ilmattomuudessa esiintyy paljoa kirkkaampana. Pienimmätkin -yksityiskohdat sen pinnalla olivat selvät ja tarkkarajaiset. Ja -koskemme katselleet sitä ilman lävitse, niin oli sen ulommainen -ääriviiva kirkas ja selvä, ilman mitään hehkua tai sädekehystä -ympärillään. Tähtiseula, joka täytti taivaan, ulottui aivan sen -laitaan asti, tarkoin merkiten kuun valottoman osan ääriviivan. - -Omituinen mahdottomuuden tunne oli tuon tuostakin vallannut minut -siitä saakka kuin matkalle olimme lähteneet, mutta nyt, seisoessani -tuossa ja katsellessani kuuta jalkojeni välitse, nyt se palasi -kymmenen kertaa voimakkaampana. - --- Cavor, -- sanoin minä, -- kovin tämä on kummallista. Nuo yhtiöt, -joita me muka lähdemme perustamaan, ja kaikki tuo, mitä mineraaleista -puhuttiin... - --- No? - --- Ei näy, ei kuulu. - --- Ei maar, -- vastasi Cavor, -- mutta kyllä te vielä kaiken sen -saavutatte. - --- Eiköhän vain liene paras kääntää oikea puoli päällepäin? Vaikka -_tämä_... Hetkiseksi saattaisin uskoa, ettei meidän maatamme ole -koskaan ollut olemassakaan. - --- Kenties tuo palanen _Lloyd's News'iä_ auttaa teidät tolalle -jälleen. - -Minä vilkasin sanomalehteen, nostin sen sitten kasvojeni tasalle ja -huomasin voivani lukea sangen helposti. Silmäni sattuivat pikku -ilmoitusten palstaan: "Yksityisvarain omistaja tarjoaa rahoja -lainaksi". Minä tunsin tuon herrasmiehen. -- Joku eksentrillinen -henkilö halusi myödä Cutaway polkupyörän, aivan uuden, hinnaltaan 15 -puntaa, viiteen puntaan. -- Muuan rahapulaan joutunut rouva tarjosi -suurella surulla kaupaksi muutamia kalaveitsiä ja kahveleita, -"häälahjaksi saatuja". Kyllä kaiketi, parasta kättä tätä lukiessani, -joku asiantuntijana tarkastelee noita veitsiä ja kahveleita, ja toinen -riemuissaan ajaa puhkii mainitulla polkupyörällä, ja kolmas -luottavasti neuvottelee tuon rahakkaan gentlemanin kanssa. Minä -myhähdin ja päästin paperin liukumaan käsistäni. - --- Näkeekö meitä maasta? - --- Kuinka niin? - --- Tunsin vain erään, joka on kovin huvitettu tähtitieteestä. -Johtui mieleeni, että mitähän vainenkin, jos tuo ystäväni sattuisi -tirkistämään teleskopilla. - --- Pitäispä olla maailman suurin teleskopi, johon me edes pikkuisena -pilkkusenakaan näkyisimme. - -Hetken aikaa katselin ääneti kuuta. - --- Maailma se on sekin, -- virkoin minä. -- Sen tuntee nyt -sanomattoman monta kertaa selvemmin kuin koskaan maan pinnalla. -Ihmisiäkin kenties... - --- Ihmisiäkö? -- huudahti hän. -- _E-hei_. Hyljätkää mielestänne -tuo tuommoinen. Ajatelkaa olevanne matkustamassa perimmäisiin -napaseutuihin, tutkimaan autioimpia seutuja avaruudessa. Katsokaahan -nyt! - -Hän viittasi kädellään kirkkauteen tuolla alhaalla. - --- Kuollutta... kuollutta kaikki tyyni. Suunnattomia sammuneita -tulivuoria, laavan peittämiä erämaita, päällekkäin vyöryneitä -röykkiöitä, tahi jäätynyttä hiilihappoa, tai jäätynyttä ilmaa, -ja kaikkialla vuorenvieremäin muodostamia kuiluja ja halkeamia -ja rotkoja. Mitään ei tapahdu. Ihmiset ovat systemaatisesti -tarkastelleet tätä planettaa kolmatta sataa vuotta. Mitä muutoksia -luulette siinä huomatun? - --- Ei yhtään mitään. - --- He ovat saaneet selville kaksi ilmeistä vuorenvieremää, -yhden epäilyksen-alaisen halkeaman ja vähäisen periodillisen -värinvaihdoksen. Siinä kaikki. - --- En ole tiennyt heidän saaneen selville senkään vertaa. - --- Kyllä. Mutta ihmisiä... - --- Ohimennen, -- kysäisin minä, -- kuinka pieniä kappaleita kuussa -näkisi kaikkein vahvimmilla teleskopeilla? - --- Kohtalaisen suuren kirkon, esimerkiksi. Näkisi siellä kaupunkeja -ja rakennuksia ja kaikenlaisia ihmiskätten töitä. Siellä saattaisi -kenties olla hyönteisiä, jotain muurahaisten kaltaisia, esimerkiksi, -joitten kävisi kätkeyminen syviin luoliin silloin kuin kuussa -on yö, tai joitakuita uudenlaatuisia luontokappaleita, jonka -vertaisia ei maassa lainkaan ole. Tämä on luultavinta, jos siellä -ylimalkaan elämää lienee. Aatelkaa, mikä erillaisuus olotiloissa! -Elämän täytyy siellä sovittautua olemaan toimessa yhden päivän, -joka on niin pitkä kuin neljätoista maallista päivää, neljätoista -pilvetöntä poutapäivää. Sitä seuraa sitten yhtä pitkä yö, joka käy -yhä kylmemmäksi ja kylmemmäksi noitten kylmäin, kirkkaiden tähtien -valossa. Sellaisena yönä täytyy olla kylmä, suunnattoman kylmä, -absoluutinen nolla, 273° C alle jäätymäkohdan. Kaiken, missä elämää -on, täytyy siellä viettää _sellainen_ yö ja herätä henkiin jälleen -seuraavana päivänä. - -Hetken kuluttua hän jatkoi: - --- Saattaisi ajatella, että siellä on madontapaisia eläviä, jotka -haukkovat jähmeätä ilmaa, niinkuin kastemadot nielevät multaa, tahi -että siellä on paksunahkaisia hirviöitä... - --- Niin vainenkin, -- virkoin minä, -- miks'eikäs otettu -ampuma-aseita mukaan? - -Hän ei vastannut tähän kysymykseen mitään. - --- Ei, -- päätti hän, -- meidän tehtävänämme on vain mennä sinne. -Saadaan nähdä sitten, jahka perillä ollaan. - -Mieleeni iski jotain. - --- Minun mineraalejani, -- sanoin minä, -- niitä siellä ainakin on, -olkootpa olosuhteet millaisia hyvänsä. - -Tuokion kuluttua hän ilmoitti aikovansa hiukan muuttaa meidän -kurssiamme ja sitä varten asettaa pallon vähäksi aikaa maan -vetovoiman alaiseksi. Hän valmistautui avaamaan yhden maanpuolisia -uutimia 30:ksi sekunniksi, ilmoittaen minulle ennakolta, että nyt -meiltä päätä hiukan huimaa, ja neuvoen ojentamaan käteni lasiseinää -vasten, jott'en kolahtaisi siihen. Minä noudatin neuvoa ja ponnistin -jalkani ruoka-arkkuja ja ilmalieriöitä vasten, estääkseni niitä -putoamasta päälleni. - -Kuului risaus, ja uudin lensi auki. Minä kaatua keikahdin käsilleni -alassuin ja näin mustain, levitettyjen sormieni välitse hetkiseksi -maa-emon -- planettana taivaalla tuolla allamme. - -Me olimme vielä sangen lähellä -- Cavor sanoi välimatkan olevan noin -800 peninkulmaa -- ja maan suunnaton kiekko täytti koko taivaan. -Mutta nytkin jo näki selvään sen olevan pallon. Maa allamme näkyi -himmeänä, hämäräisenä, mutta lännempänä kuulsivat Atlannin valtameren -suunnattomat alat kuni hopea mailleen menevän päivän valossa. Luulin -erottavani Franskan ja Espanjan ja eteläisen Englannin rantapiirteet, -pilvien varjostamat, kunnes taas kuului risaus, varjostin laskeutui, -ja minä tunsin olevani omituisessa sekaannuksen tilassa sekä -liukuvani verkalleen pitkin sileätä lasinpintaa. - -Heti kuin asiat jälleen olivat asettuneet mielessäni entiselleen, -tuntui minusta aivan luonnolliselta, että kuu oli jälleen "alhaalla", -jalkojeni alapuolella, ja maa jossain kaukana taivaan rannassa, tuo -samainen maa, joka ensi alussa oli ollut minusta katsoen "alhaalla" -ja niinkuin yhtä heimoa minun kanssani. - -Niin vähän oli meidän tarvinnut koko tänä aikana ponnistella. Meidän -painomme käytännöllinen mitättömyys oli tehnyt kaikki työmme niin -helpoksi, ettemme kokonaiseen kuuteen tuntiin (lähtömme hetkestä, -Cavorin kronometrin mukaan lukien), tunteneet mitään virvokkeiden -tarvetta. Minua hämmästytti tämä ajan nopea vauhti. Mutta silloinkin -olin tyytyväinen varsin niukkaan ravintoon. Cavor tutki hiilihapon -ja veden vastaanotto-laitoksia ja huomasi niitten toimineen varsin -hyvin. Happeakin olimme käyttäneet mitättömän vähän. - -Ja kun ei meillä ollut enää mitään puheen-ainetta eikä mitään -tekemistäkään, niin annoimme perää omituiselle hervahtumiselle, joka -oli meidät vallannut, levitimme peitteet pallon pohjalle, asettaen -ne sillä tapaa, että pallo tuli suojaan kuun paisteelta niin paljon -kuin suinkin mahdollista, toivotimme sitten toisillemme hyvää yötä ja -nukuimme melkein heti. - -Niinpä me sitten, vuoroin nukkuen, vuoroin haastellen, joskus -syöden, vaikka ilman erityistä ruokahalua [Kummallista, kuinka me -koko sinä aikana, minkä pallossa olimme, emme kaivanneet ravintoa -emmekä olleet millämmekään, vaikka olimme ilmankin. Ensi alussa me -pakotimme itseämme syömään, mutta sittemmin me paastosimme kokonaan. -Yhteensä emme kuluttaneet sadannetta osaakaan kaikista niistä -kokoonpuristetuista ruokavaroista, mitkä olimme mukaan ottaneet. -Huokumamme hiilihapon määrä oli sekin luonnottoman pieni, mutta -mikä siihen syynä, sitä en pysty lainkaan selittämään.], vietimme -kappaleen aikaa, joka ei ollut päivää eikä yötäkään, jonkunlaisessa -levollisuuden tilassa, joka ei ollut oikeata valvomista eikä oikeata -nukkumistakaan. Ja yhä me kaiken sen aikaa melutta ja vienosti -kiidimme alas kuuta kohti. - - - - -VI. - -Maihin kuussa. - - -Muistan, kuinka Cavor eräänä päivänä äkkiä avasi kuusi varjostinta, -häikäisten silmäni niin, että oikein kiljasin. Koko näkyvissä oleva -ala oli kuuta, jättiläismäinen käyräsapeli, aamunhämärän valaisema ja -sisälaidoillaan synkän pimeyden uurtelema. Sirpin ulommaista laitaa -vasten hulvahteli valo, niinkuin nousuvesi valtameren rannalla, -kohotellen huippuja ja harjanteita auringon paisteesen. Lukija on -kaiketikin nähnyt piirroksia tai valokuvia kuusta, niin ettei minun -tarvinne käydä esittämään tuota maisemaa sen leveämmissä piirteissä: -noita laajoja rengasmaisia seljänteitä, korkeampia kuin mitkään -vuoret maan päällä, niitten huippuja, päivänvalossa loistavia, -niitten syviä, tarkkarajaisia varjoja, harmaita ja hujanhajaisia -tasankoja, ylänköjä, mäkiä ja pikku kraatereita, jotka kaikki tyyni -ensin esiintyvät häikäisevässä valossa ja vihdoin kätkeytyvät -mustaan, salaperäiseen pimeyteen. - -Poikki tämän maailman me nyt lensimme tuskin sataakaan peninkulmaa -sen huippujen ja harjanteiden yläpuolella. Ja nyt me näimme, mitä -maasta käsin ei ihmissilmä milloinkaan ole näkevä, kuinka kallioitten -ja rotkojen ääriviivat tasangoilla ja kraateripinnoilla alkavat -päivän paisteessa peittyä yhä tihenevään usmaan, käyden harmaiksi -ja epäselviksi, kuinka niitten kirkas, valkoinen pinta murtumistaan -murtuu kasoiksi ja ryhmiksi, kutistuu ja katoaa, ja kuinka siellä -täällä syntyy ja leviää omituisia ruskeita ja olivinkarvaisia -valonvaihteita. - -Mutta eipä meillä ollut aikaa kauankaan katsella tuota, sillä nyt -olimme matkamme todellisen vaaran kynnyksellä. Meidän oli nyt, kuun -ympäri pyöriessämme, tuleminen yhä lähemmäs sitä, ja siksi meidän -täytyi hiljentää vauhtiamme ja odotella soveliasta hetkeä, milloinka -uskallamme pudottautua sen pinnalle. - -Cavorille tämä oli ankarain ponnistusten, minulle taas levottoman -toimettomuuden aikaa. Minusta tuntui kuin myötäänsä väistyisin -hänen tieltään. Hän hyppi pallossa paikasta toiseen niin keveästi, -että se maan päällä olisi ollut aivan mahdotonta. Yhtämittaa hän -näitten viimeisten, ylen tärkeitten hetkien kuluessa aukoi ja sulki -cavoriiti-akkunoita, tehden laskelmia ja tarkastellen hehkulampun -valossa kronometriansa. Kauan aikaa olivat meillä kaikki akkunat -kiinni, ja silloin me leijuimme pimeydessä, kiitäen kautta avaruuden. - -Ei aikaakaan, niin jo hän rupesi kopeloimaan uudinten nappuloita, -ja äkkiä aukeni neljä akkunaa. Minä horjahdin: äkkiouto auringon -kirkkaus hulvahti esille jalkaini alta, poltti minua, häikäisi minut. -Minun täytyi sulkea silmäni. Hetken kuluttua akkunat menivät jälleen -kiinni, ja silloin pimeys pakotti silmiäni, ja minua pyörrytti. -Jälleen olin leijumassa keskellä suunnatonta, mustaa äänettömyyttä. - -Cavor kiersi nyt sähkövalon palamaan ja ehdotti, että sitoisimme -kaikki tavarat yhteen ja kietoisimme ne peitteisin, täräyksen varalta -maihin laskettaessa. Me suoritimme tämän työn akkunain ollessa -suljettuina, sillä silloin kaikki tavarat itsestään siirtyivät -pallon keskustaan. Omituista työtä tuokin: kaksi miestä leijuu -irrallaan tässä pallomaisessa ilmakehässä, tavaroita kokoonkäärien ja -nuorittaen. Kuvailkaa tuo mielessänne, jos voitte! Ei mitään "ylös" -eikä "alas", ja kaikissa ponnistuksissa äkkiarvaamattomia liikkeitä. -Vuoroin Cavor tuli sysänneeksi minua koko voimallaan, ja silloin minä -lensin lasiseinää vastaan; vuoroin taas poljin jalkani neuvotonna -tyhjään ilmaan. Milloin oli sähkövalon tuike pääni yläpuolella, -milloin jalkain alla. Välisti Cavorin sääret keikahtivat ylöspäin -minun silmissäni, välisti taas olimme poikki puolin toisiamme. Mutta -vihdoin oli kaikki tavarat sidottu yhdeksi paksuksi, pehmeäksi -mytyksi, paitsi kahta, pään-aukoilla varustettua peitettä, jotka -jätimme irralleen, jotta meillä olisi, mihin kietoutua. - -Silmänräpäykseksi avasi Cavor nyt yhden akkunan kuuhun päin, -ja silloin huomasimme olevamme putoamassa erästä suunnatonta -keskuskraateria kohti, jossa koko joukko pienempiä kraatereita oli -muodostunut jonkinmoiseksi ristiksi. Heti senjälkeen hän raotti -palloa taas polttavaa, häikäisevää aurinkoa kohti. Kaiketikin hän -käytti auringon vetovoimaa jarruna. - --- Heittäkää peite ympärillenne! -- huusi hän, ponnahtaen erilleen -minusta. - -Tuota minä en siinä tuokiossa käsittänyt lainkaan. - -Sieppasin sitten jalkaini alta peitteen ja kietouduin siihen, -vetäen sen pääni ja silmieni ylitse. Äkkiä hän nykäisi akkunat -kiinni, tempasi taas yhden auki ja sulki kohta taas, rupesi sitten -naksuttamaan näitä perätysten auki kaikkia, jokaisen liikkuessa -varmasti teräsrullillaan. Sitten kuului rätinää, ja silloin me -nurinniskoin, kolahdellen lasia ja suurta tavaramyttyä vasten ja -kiemurrellen kiinni toisissamme. Mutta ulkopuolella tuprusi jotain -valkoista... tuntui kuin olisimme luisuneet alas lumista rinnettä -myöten. - -Päistikkaa, kolauksia, sysäyksiä, kolauksia, sysäyksiä, päistikkaa... - -Tuntui täräys, ja minä melkein hautaannuin tavarain alle. Hetken -aikaa vallitsi täydellinen hiljaisuus. Sitten kuulin Cavorin ähkivän -ja puhkivan ja heti senjälkeen akkunan kolauksen kehyksissään. Minä -ponnistin voimani, sysäsin yltäni tavaramytyn ja pääsin sen alta. -Avonaisiin akkunoihin näkyi vain musta taivas, tähtiä täynnään. - -Hengissä oltiin vielä. - -Me olimme pudonneet erääsen suureen kraateriin ja pysähtyneet sen -seinämän heittämään pimeään varjoon. - -Siinä nyt istuttiin, läähättäen ja koetellen, ovatko kaikki jäsenet -ehjinä. Ei ollut luullakseni kumpainenkaan meistä likimainkaan -osannut arvata näin tylyä vastaan-ottoa. Suurella vaivalla pääsin -jaloilleni. - --- Ja nyt, -- sanoin minä, -- nyt katselemaan kuun maisemaa. Mutta... -hirmuisen pimeähän täällä on, Cavor! - -Sitä sanoessani minä pyyhkäsin vaipallani huuruista lasia. - --- Tästä on vielä puolentoista tunnin verran siihen kuin päivä -valkenee, -- sanoi hän. -- Täytyy odottaa. - -Mahdoton oli erottaa mitään. Yks'kaikki, vaikka akkunat olisivat -olleet kiinni. Minun pyyhkäisemisestäni lasi kävi vain entistä -tahmaisemmaksi, ja mitä enemmän minä sitä hieroin, sitä enemmän -se himmeni huurtuvasta nesteestä ja yhä runsaammin siihen tarttui -karvoja villavaatteesta. Minun ei tietystikään olisi pitänyt käyttää -villapeitettä tuohon tarkoitukseen. Noissa hommissani satuin -luiskahtamaan kostealla pohjalla ja loukkasin sääreni tavarapakasta -ulospistävään happilieriöön. - -Tuo oli harmillista, hassua kerrassaan. Tänne sitä nyt muka oli tultu -kuuhun, ties mitä ihmettä ihailemaan, mutta ei näkynyt muuta kuin sen -rakon harmaa ja vettä tihkuva seinä, johon olimme joutuneet. - --- Tonttu vieköön! -- ärjäsin minä. -- Ihan yhtä hyvin sitä olisi -sopinut pysyä kotonakin! - -Ja sen sanottuani minä potkasin tavaramytyn kauemmas ja kylmästä -väristen vedin vaipan tiviimmäksi ympärilleni. - -Lasiseinäin huuru muuttui äkkiä jäähiutaleiksi ja kiteytyi kukkasiksi. - --- Yletättekö sähkölämmittäjään?-- kysyi Cavor. -- Niin juuri, tuo -musta nappula. Painakaa tai muuten tässä palellutaan. - -Siihen ei minua tarvinnut kahdesti käskeä. - --- Entäs nyt? -- kysäisin minä. -- Mitäs nyt tehdään? - --- Odotetaan. - --- Jassoo. - --- Niin. Meidän täytyy odottaa, kunnes ilma lämpenee taas, ja silloin -lasikin kirkastuu. Toistaiseksi emme voi tehdä mitään. Tääll' on yö -nyt; täytyy odottaa päivän tuloa. Mutta sillä välin, eikös teidän ole -nälkä? - -Hetken aikaan en vastannut mitään. Mieleni kuohui harmista. -Vastahakoisesti käännyin kosteasta lasista pois ja tuijotin häntä -kasvoihin. - --- On niinkin, -- sanoin, -- nälkä minun on. Minä tunnen jotain -sanomatonta pettymystä. Olin toivonut... ties mitä kaikkea, mutta en -tällaista. - -Kooten yhteen kaiken mieleni levon, minä kietouduin uudestaan -vaippaani, istahdin tavarapakan päälle ja aloitin ensimmäisen -ateriani kuussa. Lienenkö sitä kunnolla lopettanutkaan, en muista. -Lasin pinta alkoi nyt kirkastua, ensin yksityisissä kohdin, sitten -yhä laajemmalti. Sakea usma, joka oli meidät estänyt näkemästä tätä -uutta maailmaa, rupesi hälvenemään. - -Ja nyt rupesimme kurkistelemaan kuun maisemaa. - - - - -VII. - -Päivännousu kuussa. - - -Ensi silmäyksellä meitä kohtasi mitä autioin ja masentavin näky. -Olimme suunnattomassa amfiteaterissa, jättiläismäisen kraaterin -ympyriäisellä pohjalla. Kallioseinät saartivat meitä joka taholta. -Lännen puolella lankesi vielä näkymättömän auringon valo noille -seinille, ylettyen niitten juurille asti, tuoden näkyviin röyhyisen -rinteen likaisenharmaita, ulospistäviä paasia sekä siellä täällä -lumisia penkereitä ja halkeamia. Kaikki tuo oli kukaties kymmenkunnan -mailin päässä, mutta ensi alussa ei välillä oleva ilma yhtään estänyt -niitä näkymästä kaikessa loistossaan, pienimpiä yksityiskohtiaankin -myöten. Ne esiintyivät, nuo kallioseinät, kirkkaina ja häikäisevinä -mustaa, tähditettyä taivasta vasten, joka meidän maallisiin silmiimme -näytti pikemmin kimaltelevalta samettiesiripulta kuin äärettömältä -taivaankannelta. - -Itäinen kallioranta oli ensi alussa ainoastaan tähdetönnä liepeenä -tähdikkäässä kuvussa. Ei ollut ruskoa, ei hiiviskelevää valkenemista -ilmoittamassa päivännousua. Sädekruunu, zodiakali-valo, se yksin, -jättiläismäisenä valoisana usmasuippona kohoili kohti kointähden -kirkkautta, tietäen auringon pikaista lähenemistä. - -Kaikki valo meidän ympärillämme oli heiastusta lännenpuolisista -kallioista. Siinä valossa erotti suunnattoman, aaltomaisen tasangon, -joka kylmänä, harmaana laajeni itää kohden, kadoten kallioitten -sysimustaan siimekseen. Lukemattomat joukot harmaita kukkuloita, -aavemaiset mäentörmät, lumimaisesta aineesta muodostuneet aallot, -joita vako vaolta ulottui tuonne kaukaiseen pimeyteen, -- ne -ne ensiksi olivat antaneet meille viittauksia kraateriseinäin -etäisyydestä. Lumelta nuo mäentörmät näyttivät, ja lumeksi minä niitä -silloin luulinkin. Mutta ei ne lunta olleet; ne olivat -- jäätynyttä -ilmaa! - -Tällaista oli ensin, kunnes kuun päivä vaikeni äkkiä, -hämmästyttävästi. - -Auringon valo oli hiipinyt alas kallioseinää myöten, kosketti sen -juurelle ajauneita ainekasoja ja tuli nyt jättiläisvauhdilla meitä -kohti. Kaukainen kallioseinä näytti huojuvan ja vavahtelevan, ja -heti kuin valo oli koskettanut hämärää, syöksähti kraaterin pohjalta -harmaa huurupatsas ylös, kasvaen, laajeten, tiheytyen, kunnes koko -läntinen tasanko höyrysi kuin märkä nenäliina tulen edessä, ja -lännenpuoleiset kalliot olivat pelkkänä murteleivana välkähtelynä. - --- Se on ilmaa, -- virkkoi Cavor. -- Sen täytyy olla ilmaa, muutoin -se ei olisi noussut tuolla tavoin, heti kuin vain auringonsäde siihen -kajosi. Ja noin nopeasti... - -Hän katsahti ylös. - --- Katsokaas! -- sanoi hän. - --- Mitä niin? - --- Tuolla taivaalla. Nyt jo! Keskellä mustaa... pieni sinervä täplä. -Katsokaa! Tähdet näyttävät suuremmilta! Ja kaikki nuo pienet tähdet -ja kaikki usmamaiset nebulosat, jotka näimme tyhjässä avaruudessa... -ne ovat kadonneet! - -Nopeasti, yhtämittaa läheni meitä päivä. Yksi harmaa kukkula toisensa -perästä joutui auringonpaisteen valtaan ja muuttui valkoiseksi -höyrypatsaaksi. Vihdoin kaikki, mikä meistä länteen antoi, oli -yhtenä ainoana usmajoukkona, jota myötäänsä syntyi ja nousi ylös. -Kaukainen kallioseinä oli peräytynyt yhä kauemmas, pistänyt näkyviin -utupyörteistä milloin minkin muotoisena ja vihdoin hälvennyt ja -kadonnut niitten hämäräiseen helmaan. - -Yhä lähemmäs ja lähemmäs meitä kiiruhti tuo höyryävä seinä, melkein -yhtä nopeasti kuin lounastuulen kiidättämän pilven varjo. Meidän -ympärillämme alkoi nousta hienoa, auringon valon edellä käypää utua. - -Cavor tarttui minua käsivarteen. - --- Mitäs nyt? -- kysäisin minä. - --- Katsokaa! Aurinko nousee! Aurinko! - -Hän pyöräytti minut ja osoitti itäistä kallioseinää, joka oli -pistänyt näkyviin meitä ympäröivästä usmasta, hiukan vain erottautuen -mustasta taivaasta. Mutta nyt sen ääriviivoilla näkyi omituisia -valo-ilmiöitä, hehkuvanpunaisia tulikielekkeitä, jotka siinä -kieppuivat ja hulmusivat. Luulin niitä ensin höyryspiraleiksi, jotka -olivat joutuneet valoon ja muodostivat nämä aaltomaiset tulileimut -taivasta vastaan, mutta ne olivatkin auringon äärimmäistä laitaa, -sitä tulikruunua auringon ympärillä, joka meidän ilmakehämme harson -takaa ei ikinä tule ilmi maallisen silmän nähdä. - -Ja sitten -- aurinko! - -Yhtämittaa, vastustamattomasti astui esiin loistava viiva, astui -näkyviin ohut, sietämättömän kirkas laita, joka pyöristyi, sai kaaren -muodon, tai loistavan valtikan muodon, ja sinkautti meitä kohti -kuuman valoviivan, niinkuin olisi keihäällä heittänyt. - -Tuntui kuin se olisi puhkaissut minulta silmät! Minä kiljasin ääneen -ja käännyin soaistuna ympäri, ruveten tavoittelemaan vaippaani -tavarapakan alta. - -Tämän hehkuisan hulvauksen jälkeen alkoi kuulua ääntä. Se oli -ensimmäinen ulkopuolelta tuleva ääni, mikä korviamme kosketti siitä -pitäin kuin maasta olimme lähteneet. Se oli sihinää ja kihinää, -ilmaverhon kiivasta liikettä päivän lähetessä. Ja äänen ja valon -tullessa meidän pallomme kallistui, ja siinäkös me sokeina ja -säikähtäneinä hapuilemaan toisiamme! Se kallistui jälleen, ja -kihinä yltyi yhä suuremmaksi. Minä olin sulkenut silmäni ja tehnyt -kömpelöitä yrityksiä, saadakseni vaipan pääni ympärille, mutta tämä -toinen pyöräys keikautti minut nurin. Minä kaaduin tavaramyttyä -vasten ja silmät avattuani huomasin hetkellisen ilman välkäyksen -aivan pallon ulkopuolella. Se virtasi, se kiehui, niinkuin lumi, -johon hehkuva kanki pistetään. Entinen jähmeä ilma oli auringon -äkillisestä kosketuksesta muuttunut velliksi, limaksi, likaiseksi -nesteeksi, joka sitten kihisten kuohui kaasuksi. - -Pallo heilahti taas, entistä ankarammin. Me pitelimme kiinni -toisistamme. Seuraavassa silmänräpäyksessä meidät heitti nurinniskoin -jälleen. Siinä sitä kierittiin ja vierittiin, kunnes olin nelin -kontin. Päivännousu kuussa oli meidät yllättänyt. Se tahtoi näyttää -meille, pienille ihmisille, mitä kaikkea kuu saattaa meille tehdä. - -Minä vilkasin uudestaan ulos. Sieltä näkyi höyryn pulppuilemista, -puolisulaa, kuplikasta limaa, jota myötäänsä virtasi pitkin lasin -pintaa, putosi pois, virtasi uudestaan. Taas oltiin pimeässä. Minä -putosin alas, Cavorin polvet rintaani vasten. Sitten hän tuntui -ponnahtavan irti minusta. Ja siinä minä nyt loioin, tuijottaen ylös, -tuskin jaksaen enää henkeäni vetää. Sulavaa nestettä oli syössyt -meidän päällemme, se oli haudannut meidät allensa, ja nyt se oheni -ja kiehui ja hälveni. Minä näin sen pulppuilemisen lasin pinnalla. -Kuulin Cavorin huutelevan heikolla äänellä. - -Nyt oli pallo joutunut suureen, sulavan ilman painanteesen ja silloin --- vastalauseita pantiin, mutta ei auttanut -- ruvettiin vierimään -alas rinnettä, yhä kiivaammin ja kiivaammin, hyppien halkeamain yli, -ponnahdellen penkereiltä penkereille, yhä kiivaammin ja kiivaammin -keskellä kuun päivän tulikuumaa, pauhaavaa kuohuntaa. - -Toinen toisessaan kiinni siinä nyt pyöriskeltiin, lennettiin vuoroin -puoleen, vuoroin toiseen, ja tavaramytyt ne sinkoilivat perässä -ja kolhivat meitä. Välisti törmäsimme yhteen, tartuimme toisiimme -kiinni, välisti taas heilahdimme erillemme... päät löivät vastakkain, -ja koko maailma murtui silmissä pelkiksi säihkyviksi vasamiksi ja -tulisiksi tähdiksi! Maan päällä olisimme jo senkin seitsemän kertaa -murskanneet toisemme mäsäksi, mutta täällä kuussa meidän painomme -oli kaikeksi onneksi ainoastaan kuudes-osa maallisesta painosta. Ja -siksipä armo ja laupeus suojeli meitä pudotessamme. Muistan vielä, -kuinka minulta silloin käänsi mieltä, tuntui kuin aivot olisivat -ylös-alaisin päässä ja sitten... - -Tunsin tuosta sitten, niinkuin mikä askaroitsisi kasvoillani, -niinkuin kuka koskettaisi korvalehtiäni. Huomasin silloin katseleväni -tuota räikeän kirkasta maisemaa sinisten silmälasien kautta; valo -oli nyt paljoa lieveämpää. Cavor oli kumartunut ylitseni, ja minä -näin hänen ylös-alaisin kääntyneet kasvonsa; hänenkin nenällään -oli värilliset silmälasit. Hän hengitti epätasaisesti; huuli oli -loukkaunut ja vuoti verta. - --- Voitteko paremmin? -- kysäsi hän, pyyhkäisten verta pois -kädenseljällä. - -Hetken aikaa näkyi kaikki ympärilläni huojuvan, mutta siihen -oli syynä se vain, että omaa päätäni viepotti. Minä huomasin -hänen vetäneen kiinni muutamat uutimet ulkopuolisessa verhossa, -suojellakseen minua palloon suorastaan paistavilta auringonsäteiltä. -Kaikki, minkä näin, esiintyi loistavana. - --- Hyvä isä! -- virkoin minä työläästi hengittäen. -- Mutta tämä... - -Minä kurotin kaulaani ja näin, että ulkona oli häikäisevän kirkasta: -räikeä vastakohta sille sysimustalle pimeydelle, jonka vallassa ensi -hetkinä olimme olleet. - --- Olinko minä kauankin tainnuksissa? -- kysyin minä. - --- En osaa sanoa, sillä kronometri on mennyt rikki... Voi teitä, ukko -parkaa! Olin jo huolissani... - -Minä makasin hetken verran, mietiskellen tuota. Hänen kasvoillaan -näkyi vieläkin liikutuksen jälkiä. En puhunut kotvaan aikaan mitään. -Minä koettelin tutkistelevalla kädellä vammojani, tarkastelin -samalla, mitä vaurioita hänenkin kasvonsa olivat saaneet. Oikean -käteni selkä oli kärsinyt pahimmin, se oli lyöttynyt nilelle. -Otsastani oli vuotanut verta. Hän ojensi minulle pienen pikarillisen -jotain mukaan ottamaansa virkistysainetta, en muista enää, minkä -nimistä. Jonkun ajan perästä tunsin voivani paremmin. Rupesin -varovaisesti oikomaan jäseniäni ja pian kykenin puhumaankin. - --- Vähät me tästä, -- sanoin minä, niinkuin ei mitään olisi -tapahtunutkaan. - --- Vähät vainenkin. - -Hän mietiskeli, kädet polvillaan, tirkisti lasin läpi ja loi sitten -minuun tuijottavan katseen. - --- Hyvä Jumala! -- huudahti hän. - --- Mutta mitäs on tapahtunut? -- kysyin minä hetken perästä. -- -Pudottiinko kuuman ilman-alan vyöhykkeesen, vai? - --- Tuota minä juuri odotinkin. Ilma on muuttunut höyryksi, jos se -ilmaa on. Joka tapauksessa se on muuttunut höyryksi, ja kuun pinta on -näkyvissä. Siellä täällä tulee esiin paljas maa. Kummallista maaperää -todellakin! - -Hän ei katsonut tarpeelliseksi lähteä lähemmin selittelemään, vaan -auttoi minut istuvilleni. Ja nyt saatoin ominkin silmin nähdä. - - - - -VIII. - -Aamu kuussa. - - -Tuo armottoman mustuuden ja valkeuden räikeä tunnelma oli -kokonaan muuttunut. Auringonpaiste oli saanut hienon, ambramaisen -kellervyyden; varjot kraaterin kallioseinillä esiintyivät syvässä -purppuravärissä. Idässä päin hiiviskeli vielä tumma usmaryhmä, -suojassa auringonvalolta, mutta lännen taivas oli sininen ja kirkas. -Minä rupesin käsittämään, kuinka kauan minun tainnuksissa-oloani oli -kestänytkään. - -Emme olleet enää tyhjässä avaruudessa. Ilmakehä oli kerääntynyt -ympärillemme. Esineitten ääriviivat olivat käyneet tarkoiksi ja -osoittivat suurta vaihtelua. Siellä täällä tosin huomasi vielä -valkoisia, sinervään vivahtavia pintoja -- ne olivat lunta eikä -ilmaa -- mutta yleensä oli maiseman arktillinen asu kokonaan -kadonnut. Paljas ja röyhyinen maa levittelihe kaikkialla laajoina, -tummanruskeina aloina auringonpaisteessa. Siellä täällä lumikinosten -laidoilla näki vesikouruja ja puroja, -- ainoa, mikä hiukankin -elähdytti tätä karua aluetta. Päivä paistoi kahdesta akkunasta -sisään, ja siitä oli seurauksena, että pallossa ilma kävi kuumaksi -kuin sydänkesällä. Jalat oli meillä kumminkin siimeksessä. Pallo oli -pysähtynyt keskelle luminietosta. - -Rinteellä huomasin siellä täällä joitakin varpujen tapaisia ja -niitten välissä sulamattoman lumen muodostamia valkoisia juovia. -Kuivilta, kierteisiltä varvuilta ne näyttivät, yhtä ruskeilta kuin -kalliokin niitten alla. Siinäpä kylläkin ajattelemisen aihetta. -Varpujako? Elottomassako maailmassa? Kun sitten silmäni olivat -tottuneet katselemaan noitten varpujen rakennetta, huomasin, että -melkein koko ala oli täynnään kuitumaisesti muodostuneita piikkejä, -aivan kuin havupuitten alla näkee tiheän kerroksen ruskeita neulasia. - --- Cavor! -- virkoin minä. - --- Ja-ha? - --- Olkoon tämä vain kuollutta maailmaa, mutta kerran... - -Huomioni kiintyi johonkin. Olin havainnut näitten neulasten seassa -koko joukon pieniä pyöreitä esineitä. Ja nyt näkyi yksi niistä -liikahtaneen. - --- Cavor! -- kuiskasin minä. - --- Mitäs nyt? - -Min'en vastannut heti. Katsella tuijottelin vain, enkä hetkeen aikaan -osannut uskoa silmiäni. Minulta pääsi epäselvä äännähdys. Minä -tartuin häntä käsivarteen ja viittasin ulos. - --- Katsokaa! -- huudahdin minä, saaden jälleen puhelahjani. -- -Tuolla! Niin! Ja tuolla noin! - -Hän seurasi silmillään minun osoittamaani suuntaa. - --- No niin? -- kysyi hän. - -Kuinka kykenisin kuvailemaankaan näkemääni? Se olisi niin peräti -vähällä sanottu, ja sittenkin se on niin ihmeellistä, niin -repäisevää. Mainitsin jo nähneeni noitten neulasten välissä pieniä, -soikean pyöreitä esineitä, joita olisi saattanut pitää pikkuisina -piikivinä. Ja nyt oli ensin yksi, sitten toinen niistä liikahtanut, -pyörähtänyt ja haljennut, ja kummankin halkeamassa näkyi vähäinen -kellertävänvihreä juova, joka pyrki kohoamaan ylös vasta-nousseen -auringon rohkaisevia säteitä kohti. Ei aikaakaan, niin jo liikahti -kolmaskin ja halkesi. - --- Se on siemen, -- sanoi Cavor. - -Ja sitten kuulin hänen hiljaa kuiskaavan: - --- _Eloa!_ - --- Eloa! - -Ja samassa sävähti se ajatus mielessämme, ettei meidän suunnaton -matkamme sittenkään ollut mennyt hukkaan, ett'emme olleet -saapuneet autioon erämaahan, joka on täynnään pelkkiä mineraaleja, -vaan maailmaan, joka elää ja liikkuu. Nytkös me katselemaan ja -tarkastelemaan! Muistan vielä, kuinka minä yhtämittaa pyyhin -lasiseinää edessäni, harmissani pienimmästäkin huurupilkusta. - -Kuva oli selvä ja eloisa ainoastaan keskellä kenttää. Tämän -keskikohdan ympärillä kaikki liikkumattomat kuidut näyttivät kuperan -lasin kautta suuremmilta ja epäselvemmiltä. Mutta tarpeeksi meillä -oli näkemistä silti! Pitkin koko auringonpuoleista rinnettä nuo -ihmeelliset pienet ruskeat esineet murtuivat ja halkesivat, niinkuin -siemenkodat, niinkuin hedelmäpalot, suun täydeltä ahmien lämpöä, jota -vuolaana virtana valui vasta-nousseesta auringosta. - -Joka silmänräpäys halkeili yhä useampia siemenverhoja, ja sillä välin -jo ennen auenneet idut paisuivat, astuen toiseen kehitysvaiheesensa. -Varmasti ja vitkailematta nämä kummalliset siemenet työnsivät pienen -juurisäikeen maata kohti, samalla kuin omituinen, pieni kimppumainen -silmikko nousi ylös. Vähän ajan kuluttua oli koko rinne täynnään -tuommoisia pikkuruisia kasvin-alkuja, ikäänkuin valmistuneina -vastaan-ottamaan käskyjä auringon helteeltä. - -Kauan ei niiden tarvinnut odotellakaan. Kimppumaiset silmikot -paisuivat, jännittyivät ja aukenivat yhdellä nytkäyksellä, työntäen -ulos terävälehtisen terän ja levittäen viuhkan hienoja, suippopäisiä, -ruskeita lehtiä, jotka kasvoivat nopeasti, kasvoivat ihan silmissä. -Tuo kaikki liikehti hitaammin kuin missään eläimessä ja nopeammin -kuin missään kasvissa ikinä olin nähnyt. Kuinka kykenisin teille -selittämäänkään tämän kasvamisen kulkua? Lehden kärjet kasvoivat -niin, että ihan erotti niitten liikunnan eteenpäin. Ruskea -siemenverho surkastui ja maatui yhtä nopeasti. Oletteko koskaan -kylmänä päivänä pidelleet termometriä lämpöisessä kädessänne ja -katselleet hienon elohopea-patsaan kohoamista lasipillissä? Samaan -tapaan kuussa kasvitkin nousivat. - -Muutamassa minutissa -- meidän arvataksemme -- itsekukin pisimmälle, -kehittyneistä silmikoista oli jatkunut varreksi ja lykkäsi esiin jo -toista lehtiviuhkaa, eikä aikaakaan niin jo koko tuo äsken vielä niin -eloton rinne oli tummennut olivinvehreistä, karvamaisilla pistimillä -varustetuista kasveista, jotka huojuivat nopeasta kasvamisestansa. - -Minä käännyin ympärini ja katso! Erästä itäistä kalliota reunaili -samallainen, melkein yhtä nopeasti kehittynyt sauma, joka heilui -ja huojui tummana auringon häikäisevää valoa vastaan. Sen takana -häämöitti varjokuvan tavoin kasviryhmiä, jotka löivät kyhmyisiä -haaroja kuin kaktukset ja paisuivat silmin nähden, paisuivat kuin -rakko, johon ilmaa puhalletaan. - -Sitten huomasin lännessäkin tiheikön takana tuollaisen uusimuotoisen -kasviryhmän. Mutta täällä päivänvalo lankesi suoraan sen sileille -pinnoille, jolloin se esiintyi heleänä, kellervänpunaisena. Se -kasvoi silmissä sekin. Jos siitä minutinkaan ajaksi kääntyi pois -ja sitten jälleen katsahti siihen, niin jo huomasi sen ääriviivain -muuttuneen. Se työnsi ilmi tylsiä, täyteläisiä haaroja, kunnes vähän -ajan kuluttua oli kohonnut useamman jalan korkuiseksi, koralliston -tapaiseksi ryhmäksi. Maan päällä kasvava ukonsieni eli ukontuhnio, -joka välisti yhdessä yössä paisuu jalan suuruiseksi läpimitalleen, -oli tähän verrattuna koko kuhnus, vaikka totta sekin, että ukontuhnio -kasvaa kuutta kertaa kovempaa puristusta vastaan kuin tämä täällä. -Tuolla taampana -- meidän katseemme eivät olleet sinne asti -ulottuneet, mutta auringon elvyttävä voima kyllä -- syvänteissä ja -tasangoilla kohosi törröttävänä partana heleävaloisista halkeamista -ja penkereistä teräväokainen ja mehukas kasvillisuus, kiihkeästi -kiirehtien hyödykseen käyttämään tuota lyhyttä päivää, jonka kuluessa -sen oli määrä kukoistaa ja hedelmöittyä ja kylvää siemenensä ja -kuolla. Ihmeeltä näytti kuin näyttikin tuo kasvanta. Näin kaiketi -lienevät puut ja muut kasvit nousseet maailmanluomisen päivinä; näin -ne kaiketi silloinkin peittivät vasta-luodun, aution maan. - -Kuvailkaa mielessänne kaikki tuo! Kuvailkaa vainenkin: Jäätyneen -ilman elpyminen, maaperän liikehtiminen ja henkiin heräjäminen ja -sitten tuo kasvillisuuden äänetön kehittyminen, tuo epämaallinen -mehukkaitten lehtien ja teräväin okain nopea nouseminen. Ajatelkaa -kaikki tämä semmoisessa kirkkaudessa, jonka rinnalla heleinkin -päivänpaiste maan päällä tuntuisi laimealta ja tympeältä. Ja -sittenkin tämän yhä kohoilevan tiheikön ympärillä, missä vain -varjopaikkoja oli, sinertäviä luminietoksia. Ja saadaksenne -täydellisen käsityksen meitä kohdanneista vaikutelmista, on teidän -muistaminen, että me näimme kaiken tämän paksun, kuperan lasin -läpi epämuotoisena, niinkuin esineet linssissä aina epämuotoisina -esiintyvätkin. Selväpiirteisiä ne olivat vain keskipisteessä ja -hyvinkin kirkkaita siinä, mutta laidoilla näkyivät suurennettuina, -epätodellisina. - - - - -IX. - -Tähystely alkaa. - - -Me lakkasimme tarkastelemasta ja käännyimme toistemme puoleen, sama -ajatus, sama kysymys katseessa kummallakin. Koska nuo kasvit kerran -edistyvät, niin täytyyhän täällä olla ilmaa, vaikkapa ohentunuttakin, -ilmaa, jota mekin saattanemme hengittää. - --- Entäs jos kulkuaukko...? -- virkoin minä. - --- Miksei? -- vastasi hän. -- Jos vaan tuo, mikä näkyy, on ilmaa. - --- Hetkisen kuluttua, -- jatkoin minä, -- nuo kasvit venyvät meidän -pituisiksemme. Mitähän jos... jos... mutta onkohan se varma? Mistä -sen tietää, että tuo aine on ilmaa? Saattaisihan se olla typpeä... -saattaisi olla hiilihappoakin. - --- Pian siitä selvä saadaan -- vastasi hän, ja rupesi todistamaan. -Hän otti tavarapakasta suuren palan rutistunutta paperia, sytytti sen -ja viskasi kiireesti kulkuaukon venttilin kautta ulos. Minä kumarruin -katsomaan paksun lasin läpi, näkyykö tuota pientä liekkiä, josta niin -paljon riippuu! - -Minä näin paperin putoavan keveästi lumelle. Tulen punainen liekki -katosi. Silmänräpäyksen verran näytti siltä kuin se olisi sammunut. -Mutta sitten huomasin paperin reunassa pienen sinisen liekin; se -tuikahteli, hiipi edelleen ja levisi! - -Hiljalleen koko paperi kyti loppuun ja kutistui -- paitsi sitä -kohtaa, missä se oli välittömästi lumessa kiinni -- ja työnsi ylös -värähtelevän savusäikeen. Nyt en enää epäillyt. Kuun atmosferi on -joko puhdasta happea tai ilmaa ja niinmuodoin -- elleihän ole liian -ohutta -- kelvollista ylläpitämään meidänkin, muukalaisten, henkeä. -Me saatamme siis nousta pallosta ja -- elää! - -Minä istahdin, jalat kummallakin puolen kulkuaukkoa, valmiina -kiertämään sen auki, mutta Cavor pidätti minut. - --- Yksi pikkuinen varokeino ensin! -- virkkoi hän, huomauttaen -minulle, että, vaikka ulkona onkin hapensekaista ilmaa, se saattaa -olla niin ohutta, että käy vaaralliseksi meille. Hän johdatti -mieleeni, kuinka ihminen korkeilla vuorilla rupeaa voimaan pahoin, -ja kuinka liian äkisti nousseilta ilmassa-purjehtijoilta rupeaa ihon -alta verta tihkumaan. Ja niinpä hän ensin jonkun aikaa hääräili, -valmistaessaan pahanmakuista juomaa, jota hän tyrkytti minulle. -Juotuani sen, tunsin hieman huumausta, mutta muuta pahaa se ei -minussa vaikuttanut. Sitten vasta hän salli minun ruveta kiertämään -kulkuaukkoa auki. - -Hetken kuluttua oli kulkuaukon lasitulppo sen verran auennut, -että tiheämpi ilma pallon sisäpuolelta alkoi virrata ulos pitkin -ruuvinkierteitä, pitäen samallaista laulavaa ääntä kuin kattilassa -vesi ennen kiehumistaan. Hän käski minun silloin pysähtyä. Pian -kävikin selväksi, että ulkopuolinen paino on paljoa vähempi kuin -sisällä, mutta kuinka paljoa, sitä emme saattaneet sanoa. - -Minä istuin, pidellen molemmin käsin kiinni sulkimesta, valmiina -kiertämään tulpan jälleen kiinni, jos, vastoin hartainta -toivomustamme, kuun ilma sittenkin osoittautuisi olevansa liian -ohutta meille. Cavor piteli käsissään lieriötä, jossa oli -kokoonpuristettua happea, valmiina lisäämään ponnistusta pallon -sisäpuolella. Sanaakaan puhumatta me katselimme toisiamme ja vuoroin -tuota fantastillista kasvillisuutta ulkona, joka ääneti laajeni yhä -suuremmaksi. Räikeätä piipitystä tulpan kierteissä kesti yhä edelleen. - -Jo alkoi suhista korvissani, ja Cavorin liikkeitten ääni kävi yhä -hiljaisemmaksi. Minä huomasin, kuinka ilman ohenemisen vaikutuksesta -kaikkityyni oli käynyt entistä vähemmin äänekkääksi. - -Mikäli pallosta ilma pääsi sihisemään ulos, sikäli sen kosteus sakeni -pieniksi hattaroiksi. - -Hetken kuluttua tunsin, kuinka hengitykseni alkaa käydä tiheäksi. -Sitä kestikin sitten kaiken aikaa, minkä olimme kuun ilmakehän -vaikutuksen alaisina. Korvissa ja sormenpäissä jonkun aikaa -huomaamani vastenmielinen tunne meni pian ohitse. - -Senjälkeen rupesi minua pyörryttämään ja kuvottamaan, ja se se teki -äkkinäisen muutoksen mieleni rohkeudessa. Minä väänsin tulpan puoli -kierrosta kiinni ja ilmoitin Cavorille voivani pahoin. Mutta nyt oli -hänen vuoronsa olla vilkas. Hän vastasi minulle äänellä, joka kuului -tavattoman hiljaiselta ja kaukaiselta -- koskapa ääntä kantava ilma -oli niin ohutta -- kehoittaen minua ottamaan pienen kulauksen viinaa. -Itse hän ryyppäsi ensiksi, ja pian minäkin tunsin voivani paremmin. -Väänsin sulkimen taas auki. Suhina korvissani kävi kovemmaksi, ja -ennen pitkää huomasin piipityksenkin lakanneen, vaikken ensi käteen -ollut aivan varma, että se todellakin oli lakannut. - --- No? -- sanoi Cavor aaveen-omaisella äänellä. - --- No? -- sanoin minä. - --- Lähdetäänkö ulos? - -Minä miettimään. - --- Jokos kaikki on selvänä? - --- Jos vaan kestänette. - -Vastauksen asemesta minä kiersin tulpan ihan auki, nostin sen sitten -irti ja asetin huolellisesti tavarapakan päälle. Pari lumihiutaletta -tuprahti näkyviin ja katosi heti kuin tämä ohut ja outo ilma oli -täyttänyt pallon. Minä laskin polvilleni, istahdin sitten kulkuaukon -laidalle ja kurkistin ulos. Alapuolella, metrin päässä kasvoistani, -näkyi luminen tanner, johon ei kukaan vielä ollut polkenut. - -Hetken äänettömyyden jälkeen meidän katseemme kohtasivat toisensa. - --- Eihän keuhkojanne kovin paljon ahdista? -- kysyi Cavor. - --- Ei, -- vastasin minä. -- Kyllä minä tämän kestän. - -Hän sieppasi vaippansa, pisti päänsä sen aukosta sisään ja kääräsi -vaipan ympärilleen, istahti sitten kulkuaukon laidalle ja laski -jalkansa riipuksiin, kunnes ne olivat kuuden tuuman päässä kuun -pinnasta. Hetken epäröityään hän hyppäsi alas ja seisoi nyt kuun -tähän saakka vielä kenenkään koskemattomalla pinnalla. - -Minä katselin hänen suurennettua ja epämuotoista kuvaansa paksun -lasin läpi. Hän seisoi kotvasen aikaa asemillaan, vilkuen puoleen ja -toiseen. Sitten hän kokosi voimansa ja hyppäsi. - -Lasi esitti kyllä kaikki väärennetyssä muodossa, mutta sittenkin -tämä hänen loikkauksensa näytti tavattoman pitkältä. Hän oli yhdellä -ponnahduksella ennättänyt hyvin kauas, 20-30 jalan päähän. Hän seisoi -korkean kallion harjalla ja viittoi minua luokseen. Kenties hän -huusikin, mutta ääni ei saavuttanut minua. Mutta millä tontun tavalla -hän oli päässyt tuonne? Minusta tuntui kuin miehestä, joka vast'ikään -on nähnyt silmänkääntäjä-tempun. - -Osaamatta tätä näkemääni vielä millään tavoin selittää, minäkin -heittäysin alas kulkuaukosta. Aivan edessäni oli lumikinos -painautunut jonkinmoiseksi ojaksi. Minä otin askeleen ja hyppäsin. - -Silloin huomasin lentäväni kautta ilman ja Cavorin tulevan -kallioineen yhä lähemmäs minua, pääsin sinne ja tartuin kallioon -kiinni, täynnä sanomatonta hämmästystä. - -Minulta pääsi tuskainen, käheä nauru. Olin kauheasti tyrmistynyt. -Cavor kumartui puoleeni ja piipittämällä kehoitti minua olemaan -varovainen. - -Olin unohtanut, että kuun massa eli tiheys on kahdeksan kertaa ja -läpimitta neljä kertaa pienempi kuin maanpakolla, ja että minun -painoni kuussa on kuutta kertaa pienempi kuin maassa. Tämä tosiasia -se nyt kyllä mieleeni painui. - --- Emmepäs olekaan enää maaemosen talutusnuorassa, -- virkkoi hän. - -Verkalleen ponnistellen pääsin kallion huipulle ja liikuttuani niin -varovasti kuin mikä luuvalon vaivaama potilas, seisoin vihdoin hänen -vieressään auringon hohteessa. Pallo oli 30 jalan päässä tuolla -takanamme, yhä pienenevällä lumikinoksella. - -Niin kauas kuin silmä kantoi yli tuon suunnattoman kiviröykkiön, -josta kraaterin pohja oli muodostunut, kaikkialla oli sama piikkinen -tiheikkö henkiin heräjämässä, siellä täällä vaihteena täyteläisiä -kaktusmaisia kasveja ja vaalean- ja tulipunaisia lehtisammalelta, -jotka kasvoivat niin nopeasti, että näyttivät hiiviskelevän kivien -yli. Koko kraaterin alue esiintyi silloin yhtenäisenä sydänmaana ihan -tuota ympäröivää kallioseinää myöten. - -Tämä kallioseinä oli nähtävästi aivan paljas; kasvullisuus ulottui -ainoastaan sen juurelle asti. Pylväineen, penkereineen, palttoineen -se ei meissä kovinkaan suurta huomiota silloin herättänyt. Se oli -joka puolella monen mailin päässä meistä, ja me seisoimme mielestämme -melkein kraaterin keskipisteessä. Tuota ympäröivää kallioseinää me -siitä katselimme jonkunlaisen utuharson läpi, jota tuuli huljutti, -sillä nyt oli noussut tuulikin, nopea, mutta heikko tuuli, joka -kyllä hyvinkin kylmältä tuntui, mutta ei vaikuttanut sanottavaa -painoa. Se näkyi puhaltavan kraaterin ympäri, usmaisesta pimeydestä -päivänpuoleisen seinämän juurella valaistua laitaa kohti. Vaikea oli -katsoa tähän itäiseen usmaan; täytyi sirristää ja kädellä suojustaa -silmiä, sillä niin hillittömän räikeä oli liikkumattoman auringon -valo. - --- Tyhjä näkyy olevan, -- sanoi Cavor, -- autio ja tyhjä. - -Minä katsahdin jälleen ympärilleni, yhä vieläkin toivoen saavani -nähdä edes merkinkään jostain ihmisolennosta, jotain katonharjaa, -taloa, työkalua, mutta ylt'ympärillä oli vain pelkkiä röyhyisiä -kiviä röykkiöinä ja harjanteina, törröttävää tiheikköä ja pöhöisiä -kaktuksia, jotka paisumistaan paisuilivat. -- Kaikki tuo näkyi -tekevän kerrassaan tyhjäksi moiset toiveet. - --- Nuo kasvit näyttävät olevan täällä vain omaa itseänsä varten, -- -virkoin minä. -- Ei jälkeäkään mistään muusta elävästä luomasta. - --- Ei hyönteistä... ei lintua... ei mitään! Ei ainoatakaan jälkeä, -ei merkin pahaistakaan eläinkunnasta... Ja jos olisi, niin mitäpä ne -täällä pitkän yön aikana tekisivätkään?... Ei, ei täällä ole muuta -kuin nuo kasvit vaan. - -Minä varjostin silmiäni kädellä. - --- Tämähän on tuommoista unen maisemaa. Nämä kasvithan ovat vielä -vähemmin maan kasvien kaltaisia kuin mitä mielessänsä kuvailee -löytävänsä kallioitten välissä merenpohjalla. Katsokaas tuota! -Luulisi sisiliskoksi, joka on muuttunut kasviksi. Ja tämä kirkkaus ja -hohde! - --- Aamun viileyttä vasta, -- sanoi Cavor. - -Hän huokasi ja katsahti ympärilleen. - --- Ei tämä ole luotu ihmisiä varten, -- virkkoi hän. -- Ja yksi -seikka se sittenkin viittaa siihen... - -Hän vaikeni hetkiseksi, jonka jälkeen rupesi kuulumaan hänen -miettivää pörinäänsä. - -Minä hätkähdin jostain kosketuksesta ja huomasin sammaleen ohuen, -vaaleanharmaan lehden puikeltavan jalkani yli. Minä potkaisin sitä. -Se hajosi tomuksi, ja joka tomuhiukkanen alkoi heti kasvaa. - -Kuulin Cavorin parkaisevan ja näin erään paksun kasvin piikin -pistäneen häntä. - -Hän epäröitsi. Hänen silmänsä etsiskelivät jotain kiviröykköistä -ympärillämme. Punertava hohde oli ruvennut nousemaan ylös erästä -röyhyistä kalliolohkaretta myöten. Omituista väriä tuo, vaaleahkoa -fuksinia. - --- Katsokaas! -- huusin minä, kääntyen Cavoriin päin. - -Mutta -- Cavor oli kadonnut! - -Minä tyrmistyin ensin. Astuin sitten nopean askeleen, nähdäkseni -kalliolaidan yli. Mutta tuota ystäväni katoamista kummastellessani, -olin taaskin unohtanut, että nyt ollaan kuussa. Tuo polkaisu -tantereesen, astumaan lähtiessäni, olisi maan päällä vienyt minut -metrin eteenpäin, mutta kuussa se kiidätti minut kuudetta, ainakin -lähes viisi metriä kallionlaidasta. Tässä silmänräpäyksessä tuntui, -kuin painajaisen ahdistaessa: on putoavinaan yhä syvemmälle. Maan -päällä putoaa ensimmäisessä sekunnissa 16 jalkaa, täällä sen sijaan -kaksi ja vain kuudennella osalla omasta painostaan. Minä putosin tai -paremmin sanoen vaivuin 9-10 metriä. Ja siihen tuntui menevän koko -pitkä aika, viisi kuusi sekuntia, minun harkintani mukaan. Siinä -sitä sitten leijuin halki ilman ja putosin kuin höyhen polviani -myöten lumikinokseen, vaaleanharmaan halkeaman pohjalle eräässä -valkojuovaisessa kalliossa. - --- Cavor! -- huusin minä, ympärilleni vilkuen. - -Mutta Cavoria ei näkynyt. - --- Cavor! -- huusin minä kovemmin, niin että kalliot kajahtivat. - -Käännyin rajusti kallioihin päin ja kiipesin niitten harjalle. - --- Cavor! -- huutelin minä, ja ääneni kuului kuin kadonneen karitsan -ääni. - -Ei näkynyt palloakaan... Tuskallinen yksinäisyyden tunne valtasi -minut hetkiseksi kokonaan. - -Mutta jopa näin hänet. Hän viittaili naurusuin, vetääkseen minun -huomiotani puoleensa. Hän seisoi parin kolmenkymmenen askeleen päässä -minusta paljaalla kallionlohkareella. Hänen ääntänsä en kuullut, -mutta käden huitominen se sanoi: "hypätkää!" Minua epäilytti, sillä -hirmuinenhan oli välimatka. Mutta, arvelin sitten, tottahan minussa -on miestä hyppäämään pitemmälle kuin Cavor. - -Astuin askeleen taaksepäin, kyyristyin ja hyppäsin kaikesta -voimastani. Tuntui kuin olisin ponnahtanut suoraan ylös ilmaan, -tuntui kuin sille tielle jäisinkin... - -Hirvitti ja miellytti samalla kertaa. Rajua se oli tuommoinen lento, -niinkuin olisin ollut painajaisen kourissa. Huomasin harpanneeni -liian pitkälle. Minä lensin suoraan Cavorin pään ylitse ja näin -piikkisen tiheikön, joka eräästä notkosta törrötti ylös, valmiina -vastaan-ottamaan minut. Minulta pääsi hätähuuto. Levitin käteni ja -oikasin jalkani. - -Minä putosin sienimäiseen kasaan, joka tuhoutui allani kokonaan, -levittäen suunnattomat määrät punakellertäviä itiöitä kaikille -haaroin ja verhoten minut yltääni samanvärisellä pölyllä. Puhallellen -ja pärskyen minä vieriskelin tanterella, pääsin vihdoin asemilleni ja -hengästyneenä purskahdin nauruun. - -Näin tuosta Cavorin pienten, pyöreäin kasvojen kurkistelevan okaisen -pensaan ylitse. Hän huusi jotain ontolla äänellä. - --- Kuinka? -- yritin kysyä, mutta en kyennyt, sillä henkeä salpasi. -Hän läksi kulkemaan minua kohti, raivautuen pensaston läpi. - --- Varovasti täällä liikkua pitää, -- sanoi hän. -- Ei tämä kuu -ymmärrä laista ja asetuksista yhtään mitään. Antais meidän mennä -vaikka mäsäksi. - -Hän auttoi minut pystyyn. - --- Olettepa ponnistellut ihan liikoja, -- virkkoi hän, kädellään -puistellen kellervää tomua vaatteistani. - -Minä seisoin passivisena, läähättäen ja sallien hänen puistella tomua -minun polviltani ja kyynäspäistäni ja kuunnellen hänen luentoansa -minun kovaonnisesta kohtalostani. - --- Me emme ota lainkaan lukuun gravitationia. Lihakset meissä ovat -jotenkin tottumattomia vielä. Meidän täytyy niitä hiukan harjoitella, -jahka olette päässyt hengästymisestänne. - -Minä nykäsin pari kolme okaa kädestäni ja istahdin -kallionlohkareelle. Lihakset vapisivat yhä vielä, ja minut valtasi -sama nolouden tunnelma kuin sen, joka maan päällä opettelee -polkupyörällä ajamista ja ensi kertaa kaatuu kellelleen. - -Äkkiä iski Cavorin mieleen, että kylmä ilma notkossa saattaisi, -kovasta helteestä tultua, synnyttää minussa kuumeen. Ja niinpä me -kapusimme takaisin päivänpaisteesen. Siellä huomattiin, että, paria -niljettymää lukematta, minä en ollut saanut mitään sanottavampaa -vammaa. Ruvettiin kuin ruvettiinkin katselemaan turvallista paikkaa, -minne nyt loikata. Valitsimme erään kallionkielekkeen noin 10 metrin -päässä. Sen ja meidän välillämme oli pieni tiheikkö olivinharmaita -piikkejä. - --- Ajatelkaa, että se on tuossa noin, -- puhui Cavor, kasvoillaan -tuommoinen opettajan ilme ja osoittaen jotain paikkaa kolmen neljän -jalan päässä minusta. - -Tämän hyppäyksen minä suoritin helposti ja tunsinpa -- sen myönnän --- jonkunmoista tyytyväisyyttä, huomatessani Cavorin pudonneen paria -jalkaa tännemmäs ja saaneen hänenkin kokea, miltä okapiikit maistuu. - --- Siinä sen nyt näkee, kuinka varovainen täällä olla pitää, -- -virkkoi hän, piikkejä irtikiskoessaan. Ja siitä hetkestä hän lakkasi -olemasta minun opettajanani, ruveten minun oppilaskumppalikseni -kuullisten liikkeiden harjoittamisessa. - -Valitsimme sitten vieläkin helpomman hyppäyksen ja suoritimme sen -ilman vaikeutta, hyppäsimme takaisin taas, ja näin monta kertaa -vuoroin puoleen ja toiseen, totuttaen lihaksia tottelemaan uutta -mittakaavaa. En ikinä olisi uskonut tätä mukautumista niin helpoksi, -ellen itse olisi sitä kokenut. Ja todellakin, varsin lyhyessä ajassa, -korkeintaan kolmenkymmenen kokeen perästä, me osasimme laskea, kuinka -paljon voimaa mikin välimatka kysyy, osasimme melkein yhtä varmasti -kuin maankin päällä. - -Ja kuun kasvit ne sillä välin ympärillämme nousemistaan nousivat -yhä pitemmiksi ja tiheämmiksi, yhä enemmin toisiinsa takertuen, -joka silmänräpäys paisuen ja paksuten. Siinä piikkilehtistä kasvia, -vehreätä kaktusryhmää, siinä sientä, mehevää lehtisammalta, mitä -kummallisimmalla tavalla säteileviä ja kierteleviä lajeja. Mutta me -olimme niin kiintyneet hyppimiseemme, ett'emme kotvaan aikaan tulleet -niitten ehtymätöntä edistymistä tarkastaneeksikaan. - -Meidät oli vallannut jonkinlainen ylvästely. Osaksi siihen kaiketi -oli syynä se tieto, että olimme päässeet vankeudesta pallossa, -mutta pääasiallisesti kumminkin ohuen ilman raikkaus, tuon ilman, -jossa -- siitä olen varma -- oli paljoa suurempi määrä happea kuin -maapallon ilmakehässä. Niin kummallista kuin kaikki ympärillämme -olikaan, tunsin olevani yhtä seikkailevalla ja kokeilevalla mielellä -kuin Lontoon keikari ensi kertaa vuoristossa. Enkä luule, että -kumpaistakaan meistä kovinkaan pelotti, vaikka olimmekin täällä -Tuntemattoman kasvojen edessä. - -Meidät oli vallannut yritteliäisyyden henki. Me valitsimme -lehtisammaleisen pahan, joka oli meistä arviolta 14-15 metrin päässä, -ja hyppäsimme siihen perätysten sangen onnellisesti. - --- Mainiota! -- huusimme toisillemme. -- Mainiota! - -Ja Cavor se astui kolme askelta ja loikkasi erästä viehättävää -lumirinnettä kohti. Sinne oli parikymmentä metriä. Minä olin hetken -aikaa tyrmistynyt siitä repäisevän lystikkäästä vaikutuksesta, minkä -minuun teki hänen liihotteleva olentonsa, tuo likainen krikettilakki, -törröttävä tukka, pieni pyylevä ruumis, käsivarret ja nuo sääret -kireelle napitetuissa polvihousuissa, ja kaiken tuon takalikkona -sadun-omainen, laaja kuumaisema. Minua pyrki naurattamaan, mutta -perään ponnahdin minäkin. Tupsis! Siinä sitä oltiin vierekkäin taas. - -Tehtiin vielä kolme neljä oikein jättiläismäistä harppausta, ja -istahdettiin viimein sammalen peittämään painanteesen. Keuhkoja -kivisti. Siinä nyt istuimme kumpainenkin, kylkiämme pidellen ja -koettaen päästä tyynesti hengittämään, sekä päätä toisillemme -nyökäytellen hyväksyvästi. Cavor se puheli käheällä äänellä jotain -"hämmästyttävistä tuntemuksista". - -Tuossa sitten sävähti muuan ajatus päässäni. Ei se ensi hätään -niinkään hirvittävältä tuntunut; olihan vain sangen luonnollinen -kysymys, asian-olojen herättämä. - --- Asiasta toiseen! -- virkoin minä. -- Missähän se meidän pallomme -oikeastaan lienee? - -Cavor katsahti minuun. - --- Hä? - -Nyt minulle selvisi koko tämän asian tärkeys. - --- Cavor! -- huusin minä, tarttuen häntä käsivarteen, -- missä on -- -pallo? - - - - -X. - -Eksyneitä ihmisiä kuussa. - - -Joku määrä minun kauhistustani kuvastui hänenkin kasvoillaan. Hän -nousi ja tuijotteli ympärillensä tuossa tiheikössä, joka ympäröi -meitä joka taholla, hurjaa vauhtia yleten ylenemistään. Epätietoisena -hän tarttui leukaansa. Hänen äänessään kuului odottamaton varmuuden -puute. - --- Eiköhän... -- sanoi hän verkalleen, -- eiköhän se liene... -jossain... _tuolla_ päin? -- Epäröivänä hän teki tutisevalla -sormellaan kaaren. -- En ole varma. - -Yhä syvempi hämmästys ilmeni hänen katseessaan. - --- Oli miten oli, -- virkkoi hän, katsoen minuun, -- ei se kaukana -saata olla. - -Me olimme seisovillamme kumpainenkin, äännellen tyhjänpäiväisiä -huudahduksia ja tähystellen tuohon yhä enemmän sekaantuvaan, yhä -tihenevään rikeikköön ympärillämme. - -Kaikilla rinteillä, minne vain päivä pääsi paistamaan, huojui ja -heilui nuolina nousevia pensaita, paisuvia kaktuksia, matelevia -lehtisammalia, ja missä varjoa, siellä luminietoksiakin. Pohjoisessa, -etelässä, idässä ja lännessä -- kaikkialla levittelihe outojen -muotojen yhtenäinen yksitoikkoisuus. Ja jossain tuolla, noitten -toisiinsa takertuneitten kasvien alla, oli meidän pallomme, meidän -kotimme, siinä ainoat eväämme, ainoa pelastumisen toivo tästä päivän -kestävän kasvullisuuden fantastillisesta sydänmaasta, jonne nyt -olimme joutuneet. - --- Luulenpa sittenkin, -- sanoi hän, äkkiä viitaten, -- että pallo on -tuolla. - --- Ei, -- arvelin minä. -- Mehän olemme kiertäneet kaaressa. Kas, -tuossa on minun kantapäitteni jälkiä. Sen täytyy olla idempänä, -paljoa idempänä. Tuolla noin! - --- Minun mielestäni, -- sanoi Cavor, -- aurinko oli koko ajan -oikealla. - --- Ja minusta taas, -- virkoin minä, -- varjo kulki joka hyppäyksellä -minun edessäni. - -Me katselimme toisiamme. Kraaterin laajuus oli meidän -mielikuvituksessamme käynyt äärettömäksi ja yhä kasvavat tiheiköt -läpipääsemättömiksi. - --- Voi taivas! Kuinka mielettömiä me olemme olleetkaan! - --- Pallo meidän löytää pitää, -- sanoi Cavor, -- se on selvä se, ja -pian se on löydettäväkin. Helle kasvaa. Jo se meidät nytkin olisi -painanut tainnuksiin, ellei olisi niin kuivaa. Ja... minun on nälkä. - -Minä tuijotin häneen. Tätä seikkaa en ollut tullut ajatelleeksikaan. -Mutta nyt heräsi minussakin positivinen vaatimus. - --- Niin, -- sanoin minä painavasti, -- nälkä minunkin on. - -Hän nousi, tarmokas päättäväisyys katseessaan. - Meidän täytyy löytää -pallo, -- lausui hän. - -Niin tyynesti kuin suinkin tähysteltiin nyt noita lukemattomia -kallioharjanteita ja pensaikkoja, joista kraaterin pohja oli -muodostunut, ja kumpikin harkitsi mielessään, mitenkä paljon -mahdollisuuksia meillä on pallon löytämiseen, ennenkuin helle ja -nälkä yltyvät liian ankariksi. - --- Ei se saata olla täältä viidenkään kymmenen metrin päässä, -- -sanoi Cavor, epävarmasti heilauttaen kättään. -- Täytyy vaan lähteä -samoilemaan ympäri, kunnes se löytyy. - --- Mikäpäs tässä muu auttaa! -- vastasin minä, tuntematta kovinkaan -suurta halua moiseen pyydystykseen. -- - -Olisi noille kirotuille piikkipensaille vähempikin kasvuvauhti -riittänyt. - --- Sepä se, -- virkkoi Cavor. -- Mutta pallo se oli kuin olikin -luminietoksessa. - -Minä vaanimaan ympärilleni, nähdäkseni edes jonkun tutun mäennyppylän -tai pensaan, joka oli ollut pallon läheisyydessä, mutta turhaan. -Kaikkialla vaan tuo sekottava yhtäläisyys, kaikkialla yhä kohoilevia -pensaita, paisuvia sieniä, pieneneviä lumiluotoja, jotka alinomaa -muuttivat näkyänsä. Pistävästi paahtoi päivä, ja sanomattomaan -hämmästykseemme tuli vielä lisäksi odottamattoman nälän synnyttämä -raukeus. Ja juuri tuossa seisoessamme neuvottomina ja eksyneinä -keskellä näitä aavistamattomia asioita, kuului ensi kertaa kuussa -muuan ääni, toisellainen kuin ne, mitä tähän asti kasvien liikunta, -tuulen hiljainen hyminä tai omat ääntelemisemme olivat synnyttäneet. - -Bum... Bum... Bum... Se tuli jalkain alta, maan sisästä. Tuntui -kuin kuulisimme sen jaloilla yhtä hyvin kuin korvillakin. Sen kumua -vaimensi välimatka, välillä oleva ainemassa. En saata kuvailla -mielessäni ääntä, joka sen ankarammin olisi voinut tyrmistyttää -meitä, tahi sen täydellisemmin muuttaa asiain tilaa ympärillämme. -Tuo täyteläinen, verkallinen, tarkoitusperäinen ääni ei meidän -mielestämme saattanut olla muuta kuin jonkun jättiläismäisen, maan -uumeniin kätketyn kellon lyöntejä. - -Bum... Bum... Bum... - -Se johti mieleen hiljaisia luostareita, unettomia öitä tiheästi -asutuissa kaupungeissa, valvomisia, odotetuita hetkiä, kaikkea -semmoista, mikä järjestettyä ja systemaatillista elämässä on, ja -nyt se valtavana, salaperäisenä kajahtelee tässä fantastillisessa -sydänmaassa! Silmän nähden kaikki oli entisellään: mieltä masentavain -pensaitten ja kaktuskasvien hiljainen huojunta tuulessa... ne -ulottuvat yhtenäisenä massana tuonne kaukaisiin kallioihin asti... -taivas yhä pimeä ja tyhjä... vitkasteleva aurinko se paahtamistaan -paahtaa... Ja keskellä kaikkea tätä nyt tämä ääni-arvoitus -varoituksena, uhkana. - -Bum... Bum... Bum... - -Me kyselemään toisiltamme heikoin, kähein äänin. - --- Kelloko? - --- Siltä kuuluu. - --- Mikähän se on? - --- Mikä lieneekään! - --- Lukekaa lyönnit, -- kehoitti Cavor, mutta liian myöhään, sillä -kumu vaikeni samassa. - -Tuo tähtimäinen häiritys entisessä hiljaisuudessa oli uusi -hämmästyksen aihe. Hetken verran saattoi epäillä, tokko tuota ääntä -oli kuullutkaan vai vieläkö sitä yhä jatkuu. Olinko minä todellakin -kuullut mitään kumua? - -Tunsin äkkiä Cavorin käden puristavan käsivarttani. Hän puhui -kuiskaamalla, ikäänkuin peljäten herättävänsä jotain. - --- Pysytään yhdessä, -- sopotti hän, -- ja käydään etsimään palloa. -Meidän täytyy palata siihen. Tämähän käy jo yli kaiken ymmärryksen. - --- Minne käsin tästä lähdetään? - -Hän epäröi. Valtavalla voimalla meidät täytti se ajatus, että -ympärillä, lähellä on olentoja, näkymättömiä asioita. Mitä lienevät -nuo? Ja missä? Tämä sydänmaa tässä, jonka määränä on vuoroin jäätyä, -vuoroin kärvetä, onko se jonkun maanalaisen maailman ulkonaista -kuorta, suojusta vain? Ja jos niin on, millisen maailman? Minkälaisia -asukkaita se saattaneekaan äkkiä purkaa kidastansa meitä vastaan? - -Ja sitten taas, äkisti kuin odottamaton ukkosen jylinä, tunkeusi -tähän tuskalliseen hiljaisuuteen pauhina ja räminä, niinkuin olisi -suuria metalliportteja heitetty kumoon! - -Me pysähdyimme. Ja siinä sitä seisottiin ammotellen, neuvottomina. -Cavor puikahti minun luokseni. - --- En käsitä ensinkään! -- kuiskasi hän ihan korvani juuressa, -epämääräisesti heittäen kättään taivasta kohti: se oli epäselvä -osoitus vielä epäselvemmistä ajatuksista. - --- Piiloon! Siltä varalta, että... - -Lähdettiin liikkeelle taas ja hiivittiin varkain eteenpäin, mitä -huolellisimmin karttaen pienintäkin risausta. Käännyttiin erästä -tiheikköä kohti. Nyt alkoi kuulua kalketta, niinkuin kattilata -taottaessa, ja se se joudutti askeleitamme. - --- Meidän täytyy ryömiä, -- kuiskasi Cavor. - -Piikkikasvien alimmat lehdet, jotka jo olivat joutuneet uusien, -päälle kasvaneitten varjoon, olivat jo alkaneet lakastua ja -surkastua, niin että me sen pahemmitta vaurioitta pääsimme -pujotteleimaan yhä paksunevain varsien välitse. Vähät me siitä, jos -välisti pistikin kasvoihin tai käsivarteen. Keskellä tiheikköä minä -pysähdyin ja vilkasin hengästyneenä Cavoriin. - --- Maan alta, -- sopautti hän. -- Tuolta noin. - --- Sieltähän ne saattavat tulla esille. - --- Meidän täytyy löytää pallo! - --- Niin täytyy, -- myönsin minä. -- Mutta miten? - --- Hiipiä, kunnes päästään sen luokse. - --- Mutta ellei päästä? - --- Niin ollaan piilossa ja katsellaan, millaista ovat väkeä. - --- Pysytään yhdessä, -- virkoin minä. - -Hän mietti hetkisen. - --- Minnepäin mennään? - --- Lähdetään onnen kaupalla. - -Kurkistettuamme puoleen ja toiseen, läksimme hyvin varovasti -ryömimään alimman tiheikön kautta, kiertäen mielestämme ympyrässä, -ja pysähdellen jok'ainoan huojuvan sienen kohdalla ja joka kerta -kuin vähänkin ääntä kuului, mielessä yksinomaa vain pallo, -josta niin ajattelemattomasti olimme lähteneet. Alinomaa tuli -kuun sisästä, alapuoleltamme, täräyksiä, lyöntejä, kummallisia, -selittämättömiä, mekanillisia kolauksia. Ja kerran, jopa useammankin -olimme kuulevinämme ilmankin kautta jotain rapinaa ja jyskettä. -Säikäyksissämme emme kumminkaan uskaltaneet nousta ylevämmälle -paikalle tähystelemään kraateria. Pitkään aikaan emme nähneet niitä -olentoja, joitten synnyttämät äänet niin runsaasti ja yhtämittaa -meille asti kuuluivat. Ellei olisi ollut nälkä ja kulkkua kuivannut, -niin olisi tämä ryömiminen tuntunut pelkältä eloisalta unennäöltä. Se -oli niin kerrassaan epätodellista! Nuo äänet, ne ne yksistään olivat -jotain oloperäistä. - -Kuvailkaa mielessänne! Ympärillä satumainen tiheikkö, yläpuolella -äänettömät, välkkyvät, okaiset lehdet, ja kätten ja polvien alla -äänettömät, eloisat, heloittavat lehtisammalet, jotka kasvunsa -innossa liikahtelevat, niinkuin liikahtelee matto, kun tuuli sen -alle pääsee puhaltamaan. Myötäänsä pistää näkyviin joku uusi -sieni, paisuen ja kimallellen auringonpaisteessa. Myötäänsä tunkee -esille uusia heleänvärisiä muotoja... Solut näissä kasveissa -olivat minun peukaloni kokoisia, muodostaen ikäänkuin värillisiä -lasihelmi-nauhoja. Kaikki nämä kappaleet olivat pienimpiä osiansa -myöten täynnään päivänpaistetta, kun niitä katseli tummansinistä -taivasta vasten, jossa päivänkin paistaessa yhä vielä väikkyi -muutamia jäljelle jääneitä tähtiä. Omituista! Kivetkin olivat -muodolleen ja rakenteelleen omituisia... Omituista oli kaikki, -ruumiin tuntemus oli jotain ennen aavistamatonta, jok'ainoa uusi -liike yllätystä. Ilma kulki ohuena kulkun kautta rintaan, veri -hulvahteli suonissa voimakkaasti kuin nousuvesi... puk... puk... -puk... - -Ja myötäänsä tuo levottomuuden tunne, myötäänsä vasarankalketta, -kilinää ja konemaista pauketta... Ja nyt äkkiä... suurten eläinten -mylvinää. - - - -XI. - -Kuunvasikkain laitumilla. - - -Ja niin me kaksi poloista maan asukasta nyt eksyneinä hiiviskelimme -näissä hurjaa vauhtia kasvavissa tiheiköissä, säikähdellen ääniä, -joita korvissamme kajahteli. Kauan kesti mielestämme, ennenkuin -saimme nähdä yhdenkään seleniitan (kuun asukkaan) tai kuunvasikan, -vaikka viimeksi-mainittujen ammunta ja mylvinä tuli yhä lähemmäs -meitä. Me ryömimme kiviröykkiöiden välitse, luminietosten poikki, -sienikasvien yli, jotka ensi kosketuksesta hajosivat kuin kuplat, -levittäen kosteata höyryä ympärilleen. Välisti oli tanner ihan -täynnään ukontuhnioita kuni katu kivillä laskettu; vuoroin taas -täytyi kontata loppumattomain pensastojen läpi. Ja yhä toivottovammin -silmin me tähystelimme kadonnutta palloa. Kuunvasikkain ääni oli -välisti umpeata, leveätä yminää, joka joskus yltyi kauheaksi, -vihaiseksi ammunnaksi ja lauhtui sitten katkonnaiseksi mörinäksi, -ikäänkuin nuo näkymättömät elukat olisivat koettaneet syödä ja ammua -samalla kertaa. - -Ensimmäisen kerran näimme ne vain ohimennen, vilaukselta, mutta näky -oli silti epämiellyttävä, koskapa oli niin vaillinainen. Cavor ryömi -silloin edellä ja huomasi ensimmäisenä niitten läheisyyden. Hän -pysähtyi tyrmistyneenä ja antoi minulle merkin olla asemillani. - -Rapina ja naksahtelu pensaissa kuului lähenevän suoraa päätä meitä -kohti, ja juuri kuin me päät yhdessä koetimme saada selville, mistä -ja minnepäin tämä liikahtelu kulkee, samalla kuului hirveä ammunta -takaapäin, niin lähellä ja niin voimakkaana, että okapensaitten -latvat sen edessä taipuivat ja kuuma, kostea hengitys leyhähti meihin -asti. Me käännyimme ja näimme silloin huojuvain runkojen välitse -kuunvasikan kiiltävät kupeet ja pitkän seljän kuultavan taivasta -vasten. - -Minun on nyt tietysti vaikea sanoa, minkä verran minä sillä -kertaa näin, koskapa silloinen vaikutelma täydentyi myöhemmistä -havainnoista. Kaikista ensiksi huomasin tuon elukan olevan kooltaan -suunnattoman suuren: ruumiin ympärys oli noin 80 ja pituus kukaties -200:kin jalkaa. Sen kyljet ne paisuivat ja kutistuivat raskaasta -hengityksestä. Tuo jättiläismäinen, veltto ruumis loikoi maassa; -ryppyinen nahka oli valkoinen, mustissa täplissä seljän puolella. -Jalkoja emme erottaneet ensinkään. Luulenpa silloin nähneemme -ainakin profilissa melkein aivottoman pään, rasvapoimuisen niskan, -kuolaisen ja hurmivan suuren suun, pienet sieraimet ja lujaan -kiinnipuristetut silmät. (Kuunvasikat ne pitävät aina silmänsä kiinni -päivänpaisteessa.) Vilaukselta näimme myös laajan, punaisen kidan, -kun se avasi suunsa ammumaan ja mylvimään, ja tunsimme huounnan -tuosta kidasta. Ja senjälkeen tuo hirviö huojahti kuin mikä laiva, -liikahti eteenpäin, koko nahan lyödessä paksuja poimuja, vierähti -jälleen ja siirtyi siten ohitsemme, kallistellen puoleen ja toiseen. -Se mursi jäljillensä leveän polun pensastoon ja katosi pian silmistä -tuonne toisiinsa punoutuneiden kasvien taakse. Toinen tuli näkyviin -hiukan kauempana ja sitten vielä yksi, jonka jälkeen vilaukselta -huomasimme erään seleniitan, joka näytti kaitsevan näitä eläviä -lihavarastoja. Hänet huomattuani, minä tartuin suonenvetoisesti -Cavorin käsivarteen, ja niin siinä nyt kykittiin liikahtamatta, -kurkistellen ja pilkistellen kauan aikaa vielä senkin jälkeen kuin -hän jo kokonaan oli kadonnut meidän näköpiiristämme. - -Kuunvasikkoihin verrattuna tuo seleniita näytti mitättömältä -muurahaiselta vain: tuskin oli mies viittäkään jalkaa pitkä. Yllään -oli hänellä puku jostain nahkamaisesta aineesta, niin ettei mitään -osaa hänen ruumiinsa rungosta näkynyt. Siitä meillä niinmuodoin ei -ollut aavistustakaan. Senpä vuoksi hän esiintyi tanakkana, karvaisena -olentona, joka paljon muistutti monimutkaista koppakuoriaista. -Hänen päänsä muoto oli kokonaan piilossa suunnattoman suuren, -piikeillä varustetun kypärän alla. -- Myöhemmin saimme tietää -hänen käyttävän näitä piikkejä vastahakoisten kuunvasikkain -kurittamiseen. -- Himmeät, kovasti sivuille vedetyt silmälasit -loivat noihin jonkinmoisella metallisella laitteella varustettuihin -kasvoihin jotain linnun-omaista. Käsivarret eivät pistäneet näkyviin -päällysverhon alta. Lyhyet jalat olivat lämpöisissä kääreissä, mutta -näyttivät meidän maallisiin silmiimme suhdattoman heikoilta. Reidet -olivat peräti lyhyet, sääret sangen pitkät, jalkaterät pienet. - -Raskaalta näyttävästä puvustaan huolimatta, hän astui -- maalliselta -kannalta katsoen -- sangen pitkin askelin, heilutellen käsivartta, -joka joka liikaukselta antoi helähtävän äänen. Hänen astuntansa -siinä silmänräpäyksessä, jolloin hän kulki ohitsemme, osoitti hänen -kiirehtivän ja olevan vihoissaan, ja heti hänen kadottuaan näkyvistä -me kuulimmekin erään kuunvasikan ammunnan äkkiä muuttuvan lyhyeksi, -kimakaksi vingahtelemiseksi. Sitä seurasi ryske, joka tiesi nopeampaa -liikuntoa. Ammunta hiljeni vähitellen ja lakkasi viimein kokonaan. -Elukat olivat arvatenkin päässeet sellaisille laitumille kuin paimen -oli tahtonut. - -Me kuuntelemaan. Hetkeen aikaan ei kuulunut mitään. Mutta kotvanen -kului vieläkin, ennenkuin uskalsimme jälleen lähteä ryömien etsimään -kadonnutta palloa. - -Seuraavalla kertaa näimme näitä kuunvasikoita vähän matkan päässä -meistä eräässä röyhyisessä kivikossa. Senpuoleiset rinteet olivat -hiukan loivemmat ja täynnään vehreitä, täplikkäitä ja untuvapintaisia -kasveja suurissa tilleissä ryhmissä. Siellä niillä mieluinen -laidunmaa. Olimme juuri päässeet ruoiston laitaan ja pysähdyimme -nyt siihen katselemaan niitä ja tähystelemään, näkyisikö toista -seleniitaa. Elukat loikoivat rehunsa ääressä jättiläismäisinä -vetelyksinä, suunnattoman suurina, lihavina möhkäleinä, purra -rouskuttaen ankaran ahnaasti. Ne näyttivät hirviöiltä, joissa on -pelkkää rasvaa, niin kömpelöiltä ja raskailta, että Smithfieldin -härkä olisi niitten rinnalla esiintynyt oikeana notkeuden -juurikuvana. Leuat liikkuivat yhtämittaa, pureskellen, maiskuttaen, -silmät olivat kiinni -- siinä kuva eläimellistä nautintoa, joka -meidän tyhjiin vatsoihin teki merkillisesti kiihottavan vaikutuksen. - --- Sikoja! -- virkkoi Cavor tavattoman kiihkeästi. -- Inhottavia -sikoja! -- toisti hän ja, luotuaan sinne vihaisen, kateellisen -silmäyksen, läksi jatkamaan konttaamistansa. Minä seisoin vielä -jonkun aikaa paikoillani, kunnes ennätin huomata, että nuo täplikkäät -kasvit ovat kerrassaan sopimattomia ihmisen ravinnoksi ja läksin -hänen peräänsä, pureskellen pientä kasvimurusta hampaissani. - -Pian me taaskin pysähdyimme, nähtyämme lähellä toisen seleniitan. -Tällä kertaa oli meillä tilaisuus katsella häntä tarkemmin. Nyt -huomasimme, että seleniitan yllä oli todellakin puku eikä mikään -kuoriverho. Hän oli samallainen kuin äskenkin näkemämme, se vaan -erotusta, että tämän niskasta pisti esiin jokin täytetyn vaatetukon -näköinen esine. Hän seisoi kallion kielekkeellä, käännellen päätään -puoleen ja toiseen, niinkuin mitä tarkastellen kraateriin päin. Me -olimme aivan asemillamme, peljäten herättävämme hänen huomionsa. -Hetken kuluttua hän kääntyi ympärinsä ja katosi näkyvistä. - -Kohdattiin sitten toinenkin lauma kuunvasikoita: ne ammuivat erään -notkon pohjalta. Senjälkeen astuttiin erään paikan poikki, johon -kuului ääniä, koneen mahtavia kumauksia. Tuntui kuin tuolla jalkain -alla olisi suunnaton konepaja. Ja näitten kolausten yhä kajahdellessa -me saavuimme erään laajan ja aivan tasaisen aukion laidalle. Se -näytti olevan noin sata metriä läpimitassa. Lukematta muutamia -lehtisammalelta äärillä, oli aukio aivan paljas; kellertävä tomu -näytti peittävän sen pintaa. Emme uskaltaneet astua tämän tasangon -poikki, mutta koska siinä oli helpompi liikkua kuin tiheikössä, niin -laskeusimme siihen ja aloimme juosta pitkin sen laitaa. - -Alhaalta päin tuleva kolina taukosi hetkiseksi, ja kaikki oli jälleen -hiljaa, lukuun-ottamatta yhä korkeammalle kohoavien kasvien pitämää -heikkoa ääntä. Mutta sitten rupesi äkkiä kuulumaan pauhu, kovempi ja -ankarampi ja lähempänä kuin mikään tähän saakka havaitsemamme melu. -Se tuli ilmeisesti alhaalta. Vaistomaisesti me kyyristyimme niin alas -kuin mahdollista, valmiina puikahtamaan sivulla olevaan tiheikköön. -Jok'ainoa kolaus ja paukaus tuntui tärähtävän ruumiissamme. Yhä -kovemmiksi kävivät nämä iskut ja kumaukset, yhä tuntuvammiksi -täräykset ruumiissa, kunnes koko kuun maailma oli yhtenä hytkähtelynä -ja värinänä. - --- Piiloon! -- kuiskasi Cavor, ja minä käännyin pensastoon päin. - -Samassa kajahti pamaus, niinkuin tykki olisi lauaistu, ja sitten -tapahtui jotain, mikä minua vieläkin unessa joskus ahdistaa. Olin -kääntynyt Cavoriin, ja ojentanut käteni eteenpäin. Mutta se kohtasi -tyhjää; se vajosi pohjattomaan aukkoon! - -Rintani sattui johonkin kovaan ja poskeni huomasin painuneen jonkun -mittaamattoman kuilun laitaa vasten, kuilun, joka äkkiä oli allani -auennut, ja käteni tavoittelevan tyhjää. Koko tuo pyöreä, tasainen -tanner ei ollut muuta kuin jättiläismäinen kansi, joka nyt liukui -kattamansa aukon suulta varta vasten valmistettuun uurteesen. - -Ellei Cavoria olisi ollut, olisin minä kaiketikin jäänyt olemaan -pitkin pituuttani tällä laidalla, katsellen alas tuonne suunnattomaan -kuiluun, kunnes uurteen laita vihdoin olisi syössyt minut syvyyksiin. -Mutta Cavor ei ollut saanut sellaista sysäystä, joka minut oli -huumannut. Hän oli jäänyt hiukan syrjään kannen laidasta ja, -huomattuansa minua uhkaavan vaaran, siepannut minua jaloista ja -vetänyt syrjään. Minä asetuin istuvilleni ja konttasin sitten nelin -ryömin jonkun matkan päähän reunasta, kavahdin pystyyn ja juoksin -hänen luokseen tuota tärisevää metallikantta myöten. Se näkyi -aukenevan yhä kasvavalla nopeudella. Pensaat edessäni siirtyivät -syrjään minun juostessani. - -Enkäpä liian aikaisin joutunutkaan. Cavorin selkä katosi piikkiseen -pensastoon, ja minun kiivetessäni hänen peräänsä, tuo suunnaton -venttili paukahti uurteesensa. Hetken aikaa sitten seisottiin -läähättäen, uskaltamatta lähestyä aukkoa. - -Mutta sitten läksimme varoen ja askel askelelta sitä kohti ja kävimme -sellaiseen asemaan, josta saattoi katsella alas. Pensaat meidän -ympärillämme huojuivat ja taittuivat, sillä kova tuuli alkoi puhaltaa -alas kaivokseen. Ensi alussa emme erottaneet muuta kuin sileät, -pystysuorat seinät, jotka laskivat alas tuonne läpikuultamattomaan -pimeyteen. Vähitellen alkoi sieltä näkyä koko joukko sangen heikkoja, -sinne tänne liikkuvia valontuikkeita. - -Ensi alussa tuo salaperäinen kuilu veti kaiken huomiomme puoleensa -niin, että kokonaan unohdimme pallon. Kun sitten silmät olivat -tottuneet pimeään, alkoi pohjalta noitten nuppineulanpään kaltaisten -valojen välitse vilahdella pieniä, hämäräisiä olentoja... -Hämmästyneinä ja silmiämmekään uskomatta me tuijotimme alas, ja niin -olimme tuosta kaikesta ymmällä, ettemme osanneet sanaakaan sanoa. -Emme erottaneet mitään sellaista, jonka avulla olisi päässyt selville -noista liikkuvista olennoista tuolla. - --- Mitähän, -- kyselin minä, -- mitähän tuo mahtaa olla? - --- Koneisto se on!... Öiseen aikaan he kaiketi elävät näissä luolissa -ja päivällä tulevat ylös. - --- Cavor! -- virkoin minä. -- Jokohan?... _Tuo_ tuolla... näytti -ihmiseltä. - --- Ei _tuo_ mikään ihminen ollut. - --- Tässä ei auta uhmailla. - --- Ei auta ryhtyä mihinkään, ennenkuin pallo löytyy. - --- Ei saa ryhtyä mihinkään, ennenkuin pallo löytyy. - -Murahtaen myöntävästi, hän nousi ylös, lähteäksensä liikkeelle, -tähysteli hetkisen ympärilleen, huokasi sitten ja viittasi minne -lähteä. Me puikelsimme pensastoon. Kotvan aikaa kontattiin -reippaasti, mutta sitten alkoi vauhti vähenemistään vähetä. Äkkiä -rupesi himmeänpunaisia valonleimuja hulmuamaan, ja samassa kuului -ympärillämme kovaa töminää ja huutoa. Me lyyhistyimme toisiimme. -Äänet kuuluivat kauan aikaa puolelta ja toiselta aivan lähellä -meitä. Mutta silloin emme nähneet mitään. Minä yritin kuiskaista -Cavorin korvaan, että tuskin tässä enää kovinkaan kauan jaksan astua -syömättä, mutta kulkkuni oli käynyt kovin kuivaksi kuiskuttelemisesta. - --- Cavor, -- sanoin minä, -- minun täytyy saada ruokaa. - -Hän loi minuun säikähtäneen katseen. - --- Nyt pitää kestää, -- sanoi hän. - --- Mutta minun _täytyy_ saada, -- virkoin minä. -- Katsokaas näitä -huulia! - --- Janottanut tässä on minuakin jonkun aikaa. - --- Jospa olisi edes hiukan lunta jäljellä! - --- Se on tiessään. Me kiidämme nyt yhden asteen nopeudella minutissa -napaseuduista kuumaan ilman-alaan... - -Minä pureskelin kynsiäni. - --- Pallo! -- lausui hän. -- Siinä meille ainoa tuki ja turva. - -Voimia ponnistaen lähdettiin jälleen konttaamaan. Minun mieleni -se myötäänsä askaroitsi vain syötävissä aineissa ja vilvoittavain -kesäjuomain kihisevissä kuohuissa. Olutta varsinkin teki mieli. -Muistossani väikkyi se kuudentoista gallonin nassakka, joka -niin pulleana oli prameillut kellarissani siellä Lympnessä. -Muistelin kellarin viereistä ruokasäiliötä ja siinä semminkin -paistia ja munuaispasteijaa, murakkaa paistia ja täyteläisiä -pasteijia ja rasvaista kastiketta. -- Nälkä pani tuon tuostakin -haukottelemaan. Väliin osuttiin tasaisille paikoille, missä viljalti -kasvoi mehuisata, punaista maanhedelmää, suunnattoman suurissa -koralliriuttain kaltaisissa ryhmissä, niihin törmätessämme ne -särkyivät naksahdellen. Murtumakohdat vetivät huomioni puoleensa. -Tuo peiakkaan aine näytti rakenteeltaan semmoiselta, että teki -mieli iskeä siihen hampain kiinni. Ja hyvältäpä ne tuntuivat -lemahtelevankin. - -Minä sieppasin palasen ja haistelin sitä. - --- Cavor! -- kuiskasin minä käheällä äänellä. - -Hän katsahti minuun silmät pyöreinä päässä. - --- Älkää koskeko! - -Minä pudotin sen maahan, ja niin kontattiin kotvanen edelleen näitten -vietteleväin lihakasojen kautta. - --- Cavor! -- kysäisin minä. -- _Miksei?_ - --- Myrkkyä, -- kuulin hänen sanovan, mutta taakseen hän ei katsonut. - -Ryömittyämme taas muutaman askelen, minä tein ratkaisevan päätöksen. - --- Minäpäs koetan, -- sanoin minä. - -Hän teki epäävän liikkeen, mutta liian myöhään. Minulla oli jo suu -täynnä. Hän käpertyi kokoon, katsellessaan minua, kasvot vääntyneinä -outoon ilmeesen. - --- Hyvältä tää maistaa, -- virkoin minä. - --- Voi taivas! -- huudahti hän. - -Hän katseli minun suuni liikkeitä. Hänen kasvojensa rypistys ilmaisi -vuoroin halua, vuoroin hylkimistä, mutta pianpa ruokahalu hänessäkin -pääsi voitolle, ja mies rupesi ahmimaan suun täydeltä. Hetken aikaa -emme muuta tehneet kuin söimme. - -Tämä kasvi muistutti paljon maallisia sieniä; olihan vain löyhempää -ja kuumensi kulkkua nieltäessä. Ensi alussa tuntui hyvältä pelkkä -syömisen mekanillinen toiminta; sittemmin alkoi veri virrata -kuumempana suonissa, huulia ja sormenpäitä rupesi pistelemään, eikä -aikaakaan, niin alkoi mielessä heräillä uusia, keveitä, hajanaisia -ajatuksia. - --- Hyvältä maistuu, -- virkoin minä. -- Peiakkaan hyvältä. Täällä -sitä kelpais meidän liikaväestön olla ja elää! Tuon poloisen -liikaväestön! -- ja taas pistin suuhuni aimo palan. - -Minusta tuntui niin merkillisen hauskalta, ajatellessani, että kuussa -on näin hyvää ravintoa. Sitä mukaa kuin nälkä katosi, sitä mukaa -mieleni täyttyi hassunkurisella hilpeydellä. Tähän-astinen pelko ja -tuskallinen olo oli kokonaan kadonnut. Minusta ei kuu enää ollutkaan -planetta, josta kaikin mokomin pitäisi päästä pois, vaan turvapaikka -inhimilliseltä puutteelta. Luulenpa, että minulta unohtuivat -seleniitat vasikoineen, kansineen, pauhuineen päivineen heti kuin -olin syönyt sientä. - -Kolmanteen huomautukseeni "liikaväestöstä" Cavor vastasi kehaisemalla -hänkin kuuta. Tunsin kyllä päätäni viepottavan, mutta pidin sitä -ravinnon kiihotuksena pitkällisen paastoamisen jälkeen. - --- Erinomen... nomenomaista tää teidän tekemä... nemänne keksintö, -Cavor, -- puhelin minä. -- Peru... pota... peraatien jälkeen pararas -kaikesta. - --- Kuhu... huhuinka? Kuunko keks... seksintö paras potanoitten -jälkeen? - -Minä vilkasin häneen ja säikähdin miehen käheätä ääntä ja sekavaa -puhetta. Silmänräpäyksessä sävähti mielessäni, että hän on -juovuksissa, kenties juuri sienistä. Ja sitten tulin ajatelleeksi, -että mies on ihan erehtynyt, luullessaan keksineensä kuun. Eihän -hän sitä keksinyt, saapui vaan sinne. Minä laskin käteni hänen -käsivarrelleen ja koetin selittää hänelle tätä asiaa, mutta se oli -liian hienoa hänen käsittää. Ja odottamattoman vaikeata minunkin oli -saada se lausutuksi. Tuokion ajan näytti siltä kuin hän ymmärtäisi -minua -- muistan silloin aatelleeni, lieneeköhän ne sienet tehneet -minun silmäni yhtä talmaisiksi kuin hänenkin -- ja rupesi tekemään -omasta puolestaankin huomautuksia. - --- Me ollaan -- julisti hän kesken juhlallisia nikotuksia, -- me -ollaan luonnon tulo-loksia siitä, mitä me syömme ja juomme. - -Hän sanoi sen vielä toistamiseen, ja minä kun satuin olemaan -kerrankin taas oikein viisastelevalla tuulella, päätin ruveta -vastustamaan häntä. Poikkesin siinä kaiketi syrjään pääasiasta, mutta -Cavor ei sitä varmaankaan huomannut. Hän nousi seisaalleen niin -hyvin kuin osasi, nojaten kädellään minun päätäni vasten -- sangen -epäkohteliaasti kyllä -- ja tuijotti ympärilleen, hituistakaan enää -pelkäämättä kuun olentoja. - -Minä koetin saada hänelle selväksi, että hänen mielipiteensä on -vaarallinen -- jostain syystä, jota en oikein itsekään ymmärtänyt --- mutta tuo "vaarallinen" pyrki, kumma kyllä, takertumaan sanaan -"varomaton" ja lopulti siitä tuli "vahingollinen" tai jotain sinne -päin. Yritettyäni purkaa noita sanoja jälleen irti toisistaan, minä -palasin alkuperäiseen väitteeseni, pääasiallisesti kiintyen noihin -omituisiin, mutta samalla huomiota herättäviin korallikasveihin -tuossa kummallakin puolen. Minä tunsin, että nyt sitä pitää tehdä -tarkka erotus kuun ja perunain välillä, ettei niitä sekoitettaisi -toisiinsa, mutta häkellyin pitkän pitkään välilauseesen, jossa koetin -mieleen painaa, kuinka tärkeätä määritelmän tarkkuus todistelussa -on. Ponnistin kaikki voimani, ollakseni väliä pitämättä siitä, että -ruumiissani alkoi jo tuntua hiukan ilkeältä. - -Jollain tavoin -- en enää muista, miten, -- jouduin jälleen entisiin -mietelmiini siirtokuntain perustamisesta. - --- Meidän pitää anekteerata tämä kuu, -- puhuin minä. -- Pois kaikki -vitkastelu ja vetelyys. Se on yksi osa "valkoisen miehen taakkaa". -Cavor!... Me ollaan -- nik! -- Me ollaan sart... se tahtoo sanoa -satraapeja. Mointa vantakultaa Caesarkaan ei ikinä unissaankaan -nähnyt. Kaikki salomanehdet siitä puhuu. Cavoresia. Bedfordesia. -Bedfordesia -- nik! -- Osakesumman takauksia vastaan... se tahtoo -sanoa rajattomalla takauksella. Käytännöllisesti... - -Minä olin ilmeisesti juovuksissa. - -Ryhdyin sitten selvittämään, kuinka äärettömän paljon siunausta -meidän tänne-tulomme on kuulle tuottava, ja sitä tehdessäni takerruin -todistelemaan, että Kolumbon maahantulosta, kokonaan katsottuna, oli -ollut paljon siunausta Amerikalle. Mutta alkuperäinen ajatus oli -minulta jo unohtunut, niin etten osannut muuta kuin hokea: "aivan -kuin Kombumbo." - -Siitä ruveten en enää tarkoin muista, mitä kaikkea tuo ilkeä sieni -vaikutekaan. Himmeästi häämöittää mielessäni vain, kuinka me -julistimme, ettei tässä suinkaan aiota sietää kaikkien peiakkaan -hyönteisten ja sen semmoisten turilaitten tyhmyyksiä, ja ettei -miehisten miesten mitenkään sovi noin häpeällisellä tavalla lymyillä -tällä planetalla, joka ei ole kuin meidän maan ympäri pyörivä -kiertolainen. Ja sitten me keräsimme kokonaiset kantamukset sieniä -- -heittoaseiksiko vai miksi, en tiedä, -- ja niin lähdettiin eteenpäin -selkeässä päivänvalossa, rahtuakaan välittämättä okapensaitten -pistoksista. - -Heti senjälkeen me kaiketikin lienemme kohdanneet seleniitoja. -Kuusi henkeä heitä oli, ja astuivat peräkkäin erään kalliopaltan -poikki, pitäen peräti merkillistä ulinaa ja piipitystä. He näkyivät -huomanneen meidät yht'aikaa joka mies, pysähtyivät vaieten ja -seisoivat siinä nyt kuin mitkä elukat, kasvot meihin päin. - -Minä selvisin silmänräpäykseksi. - --- Turilaat, -- jupisi Cavor, -- senkin turilaat! Ja nuoko luulevat, -että mies tässä vatsallaan ryömii, selkäpiillinen mies vatsallaan! - --- Vatsallaan, -- toisti hän, ikäänkuin yhä vieläkin märehtien mointa -ihmis-arvon alennusta. - -Ja sitten hän äkkiä, raivoisasti kiljaisten, astui kolme pitkää -askelta ja hyppäsi heitä kohti. Mutta huonostipa tuon hyppäyksen -kävi: mies keikahti ilmassa pari kertaa, heilahti heidän ylitsensä -ja putosi ankaralla läiskäyksellä keskelle pulleita kaktuksia. -Millaiselta tämä hämmästyttävä ja minun mielestäni sangen arvoton -hyökkäys toisesta planetasta lienee näyttänyt seleniitain silmissä, -sitä en osaa suunnilleenkaan sanoa. Muistelen heidän kääntäneen -meille selkänsä ja juosseen tiehensä, mutta en ole siitä ihan -varma. Kaikki nämä viimeiset tapahtumat, ennenkuin kokonaan menetin -tajuntani, ovat säilyneet epämääräisinä ja himmeinä muistossani. -Sen vaan tiedän, että astuin askeleen Cavoria kohti, liukastuin ja -putosin päistikkaa kallioitten väliin. Siitäkin olen varma, että -äkkiä rupesin voimaan hyvin pahoin. Mielessäni häämöittää, että kova -ottelu siinä kävi, kunnes tunsin käteni kammitun metallisiin pitimiin. - -Ensimmäinen selvä muistoni on se, että olimme vankeina, itsekään -tietämättä, kuinka syvällä kuun uumenissa oltanee. Pimeys vallitsi -ympärillämme, ja kummallisia, huumaavia ääniä kuului. Ruumis oli -meillä kummallakin täynnään naarmuja ja vammoja, ja päätä pakotti -ankarasti. - - - - -XII. - -Seleniitan ulkomuoto. - - -Huomasin istuvani lyyhistyneenä pimeässä, ympärilläni pauhua ja -melua. En kyennyt pitkään aikaan käsittämään, missä olen, enkä -sitäkään, kuinka tähän pälkääsen oli jouduttu. Mieleeni johtui se -komero, johon minut välisti lapsena pistettiin, ja sitten pimeä ja -rauhaton sänkykamari, jossa olin kerran maannut sairaana. Mutta -tällaisia ääniä, kuin nyt tässä ympärilläni, en ollut koskaan -kuullut, ja sitä paitsi leyhähti ilmassa välisti hiukan tallilta. -Sitten minusta tuntui kuin oltaisiin parhaillaan pallon rakentamisen -puuhissa ja minä niissä hommissa pistäynyt Cavorin kellariin. -Senjälkeen tulin ajatelleeksi, että kaiketi sitä ollaan pallossa ja -leijaillaan halki avaruutten. - --- Cavor, -- virkoin minä, -- eiköhän saisi hiukan valoa? - -Ei kuulunut vastausta. - --- Cavor! -- toistin minä. - -Vastaukseksi kuului voivotusta. - --- Voi päätäni! -- kuulin hänen sanovan. -- Voi päätäni! - -Minä yritin painaa kädelläni omaa otsaa, jota myöskin kivisti, mutta -säikähdin, huomattuani niitten olevan kytkettyinä toisiinsa. Nostin -ne suulleni, ja tunsin metallin kylmän, sileän pinnan. Kädet oli siis -kahleissa. Koetin levittää jalkojani, mutta havaitsin niittenkin -olevan kammitsassa ja vihdoin sain selville, että olen vyötäisistä -kiinnitetty maahan vielä paksummilla kahleilla. - -Minä peljästyin enemmän kuin koskaan muulloin meidän kummallisten -seikkailujemme aikana. Tuokion verran en osannut muuta kuin ääneti -riuhtoa kahleitani. - --- Cavor! -- huusin minä kovaa. -- Miksikä minä olen kahleissa? Mistä -syystä te olette kahlinnut minut käsistä ja jaloista? - --- En minä ole teitä kahlinnut, -- vastasi hän. -- Seleniitat sen -tekivät. - -Seleniitat! Siihen minun ajatukseni hetkeksi pysähtyivät, ja sitten -alkoivat tapahtumat herätä henkiin muistissani: luminen erämaa, -jähmettyneen ilman sulaminen, kasvien itäminen, Cavorin ja minun -kummalliset hypyt ja ryöminnät kallioitten välissä ja kraaterin -kasvullisuus... Minut valtasi sama tuska kuin äskenkin, hurjasti -haeskellessamme palloa... Ja sitten tuo suuren kannen aukeneminen -kuilun päältä! - -Koettaessani johdattaa mieleeni viimeisiä vaiheitamme hamaan tähän -olotilaan asti, rupesi armottomasti kivistämään päätä. Minä jouduin -ymmälle; eteeni nousi ylipääsemätön aita. - --- Cavor! - --- Ja-ha. - --- Missä ollaan? - --- Mistäs minä tiedän? - --- Ollaanko hengissä enää? - --- Mitä hullutuksia? - --- Me olemme siis heidän vallassaan. - -Hän ei vastannut; murahti vaan. Myrkyn jätteet näkyivät vielä -vaikuttavan hänessä ärtymystä. - --- Mitäs te aiotte tehdä? - --- Mistäs minä tiedän, mitä tässä tehdä? - --- Vai niin vainen? -- virkoin minä ja vaikenin. Silloin minä heräsin -huumaustilastani. - --- Hyväinen aika! -- huudahdin minä. -- Heittäkää jo tuo pörinä! - -Ääneti sitten olimme kumpikin, kuulahdellen kumeita ääniä, jotka -muistuttivat kadun umpeata kumua tai tehtaan kolinaa. Minen sitä -käsittänyt ensinkään, Hengessäni seurasin ensin yhtä poljentaa, -sitten toista, mutta selville en päässyt kumpaisestakaan. Pitkän -ajan perästä kuului muuan uusi, räikeämpi ääni, joka ei sekaantunut -muihin, vaan ikäänkuin heiastui erilleen tuosta himmeästä äänen -takalikosta. Se oli sarjallinen verraten varsin vähäisiä tarkkoja -ääniä, kopsetta ja rapinaa, niinkuin olisi muratin-oksalla lyönyt -ruutua vasten tahi niinkuin lintu hyppinyt lippaan kannella. Me -kuuntelimme ja tähystelimme joka puolelle, mutta niin oli pimeä kuin -olisi samettiverho vedetty eteen. Hetken kuluttua seurasi muuan ääni, -joka muistutti liukkaasti liikkuvaa sisusvärkkiä hyvin voidellussa -lukossa. Ja vihdoin olin näkevinäni hienon valojuovan, joka ikäänkuin -riippui keskellä tuota mittaamatonta pimeyttä. - --- Näettekö? -- kuiskasin minä hyvin hiljaa Cavorille. - --- Mitäs se on? - --- En tiedä. - -Rupesimme tarkastelemaan. - -Tuo pieni valojuova leveni ja kalpeni, näyttäen valkoiseksi -kalkittuun seinään paistavalta sinertävältä valolta. Sen ääriviivat -lakkasivat olemasta yhdensuuntaisia, muodostaen alaspäin hammasmaisen -laidan. Käännyttyäni Cavoriin päin, huomauttaakseni hänelle tuota -seikkaa, hämmästyin kovin, nähdessäni hänen toisen korvansa olevan -kirkkaassa valossa, -- muu osa ruumista oli yhä edelleen varjossa. -Minä käännyin, mikäli kahleet myöten-antoivat. - --- Cavor, -- sanoin minä, -- se tulee takaapäin. - -Korva katosi, ja sen sijaan tuli silmä. - -Aukko, josta valo oli päässyt, laajeni äkkiä ja ilmeni oven -aukkona. Sen sisäpuolelta loisti sinervä valo, ja kynnyksellä näkyi -karkeapiirteinen olento. - -Me koetimme kaikin voimin päästä kääntymään sitä kohti, mutta kun -yritykset eivät onnistuneet, niin istuimme asemillamme, katsellen -olan yli aukkoon päin minkä suinkin saatoimme. Ensi hätään olin -näkevinäni jonkun kömpelömuotoisen nelijalkaisen, joka seisoo pää -nuokallaan. Sitten huomasin, että siinä kuvastuukin seleniitan laiha -ja lyyhistynyt ruumis, sääret pienet ja tavattoman hoikat, väärät, -pää painuneena hartiain väliin. Hänellä ei ollut kypärää päässä eikä -sitä ruumiinverhoa yllä, jota he ulkopuolella liikkuessaan kantavat. - -Meidän silmissämme hän esiintyi pelkkänä tyhjänä, mustana haamuna, -mutta mielikuvituksemme meissä se vaistomaisestikin liitti tuohon -varsin ihmismäiseen muotoon kasvotkin. Minä ainakin otaksuin heti -paikalla, että hän oli kyttyräselkäinen, otsa korkea ja kasvot -pitkullaiset. - -Hän astui kolme askelta eteenpäin ja pysähtyi. Hänen liikuntansa -näytti olleen aivan äänetöntä. Sitten hän kulki taas eteenpäin, -linnun tapaan: toinen jalka suorana toisen eteen. Hän siirtyi aukosta -tulevan valojuovan ulkopuolelle ja katosi kokonaan varjoon. - -Tuokion aikaa silmäni hakivat häntä väärästä paikasta, kunnes näin -hänen seisovan täydessä valossa edessämme. Mutta noita inhimillisiä -piirteitä, joita olin kuvitellut, ei ollut ensinkään! - -Ja olisihan minun pitänyt arvata tuo jo ennaltakin. Ensi hetkeen -minä hätkähdin sanomattomasti. Näytti siltä kuin ei tuossa edessäni -olisikaan kasvoja, vaan naamari, peljätin, muodoton kummitus, joka -nyt oli paljastettava, oikeaan asuunsa avattava. Nenää ei ollut; -tympeät, pulleat silmät olivat sivuilla -- äsken olin luullut niitä -korviksi. Korvia ei ollut... Olen koettanut piirustaa paperille -tuommoista päätä, mutta en ole osannut. Suu oli vetäynyt alaspäin, -niinkuin ihmisellä, joka oudostellen katsoa tuijottelee... - -Kaula oli kolmiosainen, melkein niinkuin kravun jalka. Raajain -niveliä en voinut nähdä, ne kun oli kiedottu kääreisin, -- siinä sen -ainoa puku. - -Sennäköinen olento se nyt katseli meitä tuossa! - -Minun ajatukseni askaroitsi tällä haavaa yksinomaa tässä -kysymyksessä: kuinka moinen luoma on lainkaan mahdollinen? Hän oli -kaiketi peljästynyt hänkin, kenties vielä suuremmasta syystä kuin -me. Mutta eihän se sen syötävä näyttänyt sitä. Me ainakin tiesimme, -millä tavoin tämä yhtymys näin kokonaan erillaisten olentojen välillä -oli syntynyt. Aatelkaahan, miltä tuntuisi kunnon lontoolaisesta, -esimerkiksi, jos hän Hyde Parkissa äkkiä näkisi lampaitten joukossa -hyppimässä pari elävää, ihmisen kokoista olentoa, aivan toisenlaista -kuin kaikki muut eläimet maan päällä! Siltä lienee tuostakin tuntunut. - -Entäs me! Kammitsassa kädet ja jalat, väsyneinä, likaisina, -parransänki kahta tuumaa pitkä, kasvot mustelmissa ja verinaarmuissa. -Kuvailkaa mielessänne Cavor: poloisella polvihousut jalassa, -useammasta kohden pensaan piikeissä repeyneet, yllään Jaeger-paita -ja päässä vanha krikettilakki, karkea tukka pörrössä, takkulat -kaikkiin neljään ilmansuuntaan. Tässä sinervässä valossa hänen -kasvonsa eivät näyttäneet punakoilta, vaan peräti tummilta ja huulet, -niinkuin hyytynyt veri minun käsissänikin, mustilta. Minä olin, jos -mahdollista, vielä surkeamman näköinen kuin hän, minä kun olin pudota -jysähtänyt keskelle keltaisia sammalia. Nutut oli meillä päästetty -napeista auki, kengät riisuttu ja pantu jalkojemme juureen. Ja niin -me siinä istuimme seljin tuohon omituiseen sinertävään valoon, -tähystellen: milloinka vain ilmestyneekään sieltä joku hirviö, -jommoisen Dürer olisi ollut omiansa tässä keksimään. - -Cavor katkaisi äänettömyyden. Hän koetti puhua, tunsi äänensä -käheäksi ja karisti kulkkuansa. Ulkoa kuului samassa hirmuinen -mölinä, niinkuin kuunvasikan hätähuuto. Se päättyi kovaan -parahdukseen, ja sitten oli kaikki taas hiljaa. - -Seleniita pyörähti äkkiä ja puikahti varjoon. Tuokion aikaa hän -seisoi ovessa, seljin valoon, ja veti sitten oven kiinni. Ja nyt sitä -taas oltiin samassa humuavassa pimeydessä, jossa olimme heränneetkin. - - - - -XIII. - -Mr. Cavorin arveluita. - - -Hetken aikaa olimme ääneti kumpikin. Koota yhteen kaikki, mitä olimme -saaneet kokea, -- se tuntui käyvän yli minun henkisten voimieni. - --- Nyt ollaan heidän vallassaan, -- virkoin minä vihdoin. - --- Sen ne sienet teki. - --- Niin, mutta ellen minä olisi niitä maistanut, niin nälkäänhän sitä -olisi kuoltu. - --- Pallo olisi löydetty. - -Tuommoinen itsepäinen jankutus vei minulta maltin kerrassaan; minä -kirosin itsekseni. Jonkun aikaa me vihasimme toisiamme kaikessa -hiljaisuudessa. Minä rummuttelin sormillani lattiaa polvieni välissä -ja kalistelin kahleitani. Äkkiä minun tuli taas pakko puhua. - --- Oli miten oli... Mitäs te kaikesta tästä luulette? -- kysäisin -minä säveästi. - --- Järkeviä olentoja ne ovat... Ne pystyvät tekemään yhtä ja toista. -Nuo valotkin, jotka näimme... - -Hän pysähtyi. Ei näkynyt olevan sen selvemmällä hänkään. Ja sen -huomasi, kun hän taas rupesi puhumaan. - --- Enemmän ihmismäisiä ne ovat kuin olimme oikeutetut luulemaankaan. -Arvelenpa... - --- Arvelenpa joka tapauksessa, että järjellisillä olennoilla kaikissa -planetoissa, missä niitä löytyy, on päälaki ylöspäin, ja kädet niillä -on, ja pystyssä ne astuvat... - -Äkkiä hän käänsi puheen toisaalle. - --- Nyt ollaan kappale matkaa kuun uumenissa, -- sanoi hän. -- Pari -tuhatta jalkaa alempana, kenties enemmänkin. - --- Mistä sen päätätte? - --- Tääll' on vilpoisempi. Äänetkin kuuluvat kovemmilta. Tuo -hataruus... sitä ei ole enää. Ja toiseltahan nyt tuntuu korvissakin -ja kulkussa. - -Sitä en ollut tähän saakka huomannutkaan, mutta huomasin nyt. - --- Ilma on täällä sakeampaa. Nyt ollaan kenties kokonaista mailia -syvemmällä. - --- Emme tulleet ajatelleeksikaan, että kuun sisässä on oma maailma. - --- Emme. - --- Mahdotonta se olisi ollutkin. - --- Olisi pitänyt sitäkin ajatella... mutta ihminen piityy niin -kokonaan totuttuun ajatustapaansa. - -Hän mietiskeli hetkisen. - --- Nyt, -- sanoi hän, -- nyt tuo näyttää niin päivänselvältä. - --- Tietysti. Kuussa täytyy olla suunnattomia onteloita, ilmaa -täynnään, ja ontelojen keskuksessa on järvi. - --- Tiedettiinhän jo ennenkin, että kuun ominaispaino on pienempi kuin -maan; tiedettiin, että sen pinnalla on vähän ilmaa tai vettä; sekin -tiedettiin, että kuu on maan sisar-planetta, ja että siis on mahdoton -ajatella sen olevan rakenteeltaan toisenlaisen. Ja se päätös, että -sen täytyy olla ontto, oli käteen tuntuva. Ja kumminkaan sitä ei ole -koskaan tosiasiana nähty. Kepler tosin... - -Hänen äänessään ilmeni syvä asianharrastus, niinkuin konsanaankin -miehessä, joka on päässyt selvien johtopäätöksien jäljille. - --- Niin, -- jatkoi hän. -- Kepler noine _sub-volcan'eineen_ oli -sittenkin oikeassa. - --- Olisi ollut suotava, että te olisitte ottanut vaivaksenne saada -selville kaiken tuon, ennenkuin tänne tultiin, -- virkoin minä. - -Hän ei vastannut mitään, pörisihän vaan, ajatuksiansa ajellessaan. -Minen malttanut enää. - --- Kuinkas teidän mielestänne meidän pallon on käynyt? -- kysäisin -minä. - --- Mennyttä kalua, -- tokasi hän, niinkuin ainakin se, joka vastaa -epämieluisaan kysymykseen. - --- Kasveihinko hukkunut, vai? - --- Elleiväthän _ne_ sitä löydä. - --- Entäs jos? - --- Mistäs minä tiedän? - --- Cavor, -- lausuin minä jonkinlaisella hysterillisellä -katkeruudella, -- kovin näyttävät olevan loistavalla kannalla ne -minun yhtiö-aatteeni. - -Hän oli ääneti. - --- Hyväinen aika! -- huudahdin minä. -- Kun aattelee, mitä kaikkea -vaivaa on saatu nähdä, ennenkuin on tähän kuiluun kupsahdettu!... -Mitä varten me tänne oikeastaan tulimme? Mitä hakemaan? Mitä kuulla -oli tekemistä meidän kanssamme tai meillä kuun? Me tavoittelimme -liikoja. Me yritimme liikoja. Meidän olisi pitänyt pysyä pienemmissä -asioissa ensin. Tehän te tätä kuuta esititte! Cavoriiti-uutimet muka! -Ihan varmaan niitä olisi sopinut käyttää maallisiinkin tarkoituksiin. -Ihan varmaan! Käsitittekö te oikeastaan minun ehdotustani? -Teräslieriö... - --- Höröntöröä! -- virkkoi Cavor. - -Keskustelu katkesi. - -Kotvasen koetti sitten Cavor yksinään pitää ääntä, saamatta kovinkaan -paljon säestystä minun puoleltani. - --- Jos ne sen pallon löytävät, -- alkoi hän, -- jos ne sen -löytävät... niin mitä ne sillä? Sepä se. Ja siinä se ydinkohta -lieneekin. Ei ne sitä ymmärrä. Jos ne sellaista ymmärtäisivät, niin -jo ne aikaa sitten olisivat tulleet maahan. Eikö? Miksei? Ei ne olisi -jättäneet hyväkseen käyttämättä sellaista tilaisuutta. Ei maar! Nyt -he rupeavat tutkimaan sitä. Älykästä ja tiedonhaluista väkeähän ne -ovat. Ne tutkivat ja tarkastelevat... menevät sisään... naprivat -nappuloita. Sinne meni! Ja se merkitsee, että kuuhun sitä jäätiin -koko iäksemme. Kummallista väkeä, kummastuttavia tietoja... - --- Mitä niihin kummastuttaviin tietoihin tulee... -- yritin minä, -mutta sanomatta multa jäi. - --- Kuulkaas nyt, Bedford, -- virkkoi Cavor, -- vapaasta -tahdostannehan te läksitte tälle retkelle? - --- Senhän piti olla tiedusteluretki. - --- Kaikissa tiedusteluissa on vaaroja tarjona. - --- Varsinkin kun ne tehdään ilman varustuksia, harkitsematta kaikkia -mahdollisuuksia. - --- Pallohan se veti minulta kaiken huomion puoleensa. Tapaus yllätti -meidät ja vei mukanaan. - --- Yllätti _minut_, sanokaa niin. - --- Yhtä paljon minutkin. Mistäs minä tiesin, että, ruvetessani -tutkimaan molekulaarifysikkaa, minut viskaisi tänne ja juuri tänne? - --- Lemmon tiedettä tuo tuommoinen! -- huudahdin minä. -- Hiidestä -heitettyä! Keskiajan papit ja vainoojat ne olivat oikeassa, nää -nykyaikuiset väärässä joka mies. Ihminen ryhtyy tuon tieteen kanssa -kauppoihin, ja se tarjoaa hänelle ties mitä hyvää. Ja juuri kuin hän -tarttuu niihin, niin jo se lyö hänet mäsäksi jollain odottamattomalla -tavalla. Vanhat intohimot ja uudet aseet... milloin se tekee lopun -hänen uskonnostaan, milloin kumoaa hänen sosialiset aatteensa, -milloin lennättää hänet erämaahan, kurjuutta näkemään! - --- Oli miten oli; tarpeetonta teidän on riidellä minun kanssani -_nyt_. Nuo luomat -- nuo seleniitat, vai miksi heitä sanommekaan -- -ovat nyt kytkeneet meidät kahleisin käsistä sekä jaloista. Kestäkää -tämä millä mielellä tahdotte, kestettävä se vaan on... Me saamme -kokea yhtä ja toista, ja se kysyy kyllä kylmäverisyyttä meiltä. - -Hän pysähtyi, ikäänkuin odotellen minun myöntymystäni. Mutta minä -istuin äreänä. - --- Palttua minä teidän tieteellenne! -- murahdin minä. - --- Nyt, -- sanoi Cavor, -- nyt on kysymys, mitenkä keskustella heidän -kanssaan. Viittaukset, pelkään minä, ovat heillä ihan toisenlaiset -kuin meillä. Merkkikieltäkö? Merkkejä eivät käytä mitkään muut -luontokappaleet kuin ihmiset ja apinat. - -Tuo väite oli minun mielestäni kerrassaan nurinpäinen. - -Melkein jokikinen eläin, -- huudahdin minä, -- antaa merkkejä -silmillään tai kuonollaan. - -Cavor miettimään. - --- Niin, -- virkkoi hän viimein. -- Kyllä niinkin. Se on niin -erillaista... niin erillaista! Saattaisihan... mitenkä mä nyt oikein -sanoisin?... Kielihän on heilläkin. Heidän puheensa on tuommoista -uikuttamista ja piipittämistä. En ymmärrä, kuinka se meiltä sujuisi. -Ja lieneekö tuo tuollainen heidän puhettansa, vai mitä se on? Heillä -on kukaties aistitkin toisenlaiset ja ajatusten lausuminenkin -toisenlaista. Henkiolentoja he kuitenkin ovat, ja henkiolentoja -olemme me: tottahan sitten meillä lienee jotain yhteistä. Ties minkä -verran käsittäisivätkään meitä! - --- Ei ne ole samaa laatua lainkaan, -- sanoin minä. -- Ne eroavat -meistä enemmän kuin erillaisimmat eläimet maan päällä toisistaan. -Toista sorttia ne ovat kokonaan. Mitä te sitten turhia? - --- Ei maar! -- sanoi Cavor hetken mietittyänsä. -- Missä henkiä -on, siellä on jotain _yhtäläisyyttäkin_ niitten välillä, vaikkapa -olisivatkin eri planetoilla kehittyneet. Tietysti, jos asia koskisi -vaistoja vain... jos he olisivat pelkkiä eläimiä... - --- Mitäs ne muutakaan ovat? Takaraajojensa puolesta ne ovat enemmän -muurahaisten kuin ihmisten näköisiä, ja onko ikimaailmassa kukaan -saanut selvää muurahaisen puheesta? - --- Entäs nuo koneet ja vaatetus? Ei maar, minä olen toista mieltä -kuin te. Juopa on suuri... - --- Ylipääsemätön. - --- Mutta yhtäläisyys muodostaa sillan sen yli. Muistan lukeneeni -kerran erään kirjoituksen professori Galton vainajalta: keskustelun -mahdollisuudesta muitten planettain kanssa. -- Siihen aikaan minä -valitettavasti luulin, ettei siitä olisi minulle niitäkään hyötyä, -mutta nytpä pelkään kiinnittäneeni siihen liian vähän huomiota... -nykyiseen asiain tilaan nähden. Mutta... älkääs huoliko... - --- Niin, -- jatkoi hän. -- Hänen aatteensa mukaan pitäisi aloittaa -sellaisilla laajaperäisillä totuuksilla, joitten täytyy olla -ylt'yleisiä kaikille mahdollisille henkisille olennoille, ja panna -ne yrityksen pohjaksi. Ensi alussa, esimerkiksi, geometrilliset -totuudet. Hänen ehdotuksensa mukaan olisi otettava joku Euklideen -pääväitteistä, rakennettava se suureen muotoon ja sen kautta -annettava tietää, että se ja se totuus on meille tuttu. Niinpä -esimerkiksi olisi todistettava, että tasakylkisen kolmion asemakulmat -ovat yhtäsuuret, ja että, jos kyljet pitennetään, ulkokulmatkin -ovat yhtäsuuret; tahi että suorakulmaisen kolmion hypotenusalle -rakettu neliö on yhtäsuuri kuin toisille sivuille raketut neliöt -yhteensä. Tällaisten asiain todistamisella me todistaisimme olevamme -järjellisiä olentoja... Aatelkaas nyt, että... että minä piirrän -geometrillisen kuvion märällä sormella johonkin pintaan tahi ilmaan -vain... - -Hän vaikeni. Hänen sanansa panivat minut miettimään. Ensi alussa -minut lumosi tuo hänen hapuileva toivonsa päästä keskustelemaan -näitten aavemaisten olentojen kanssa. Mutta ennen pitkää valtasi -minut jälleen äreä epätoivo, seurauksena mieleni masennuksesta ja -ruumiillisesta kurjuudesta. Äkkiä minä taas, entistä elävämmin, -tunsin, kuinka peräti päättömästi minä olin tähän saakka menetellyt. - --- Aasi! -- huudahdin minä itselleni. -- Senkin aasi, auttamaton -aasi!... Minun kohtaloni näkyy olevan tehdä kaikki nurinpäin... -Miksikä me pallosta lainkaan lähdimme?... Hyppiä heilata ympäri kuun -kraatereita, etsimässä muka patentteja ja osakeyhtiöihin aiheita!... -Jospa edes olisi meissä ollut sen verran älyä, että olisimme sitoneet -nenäliinan riuun nenään pallon kohdalle!... - -Minä lyyhistyin, vihasta puhkien. - --- Selvää on, -- puheli Cavor, -- että ne ovat järjellisiä olentoja. -Sen huomaa kaikesta. Ne eivät tappaneet meitä heti paikalla; se -tietää siis, että ne osaavat armahtaa... armahtaa tai ainakin -pidättäytyä... kenties keskustelukin. Tulevat kukaties tänne meitä -katsomaan. Aatelkaas tätä huonetta, ja minkä vaikutuksen vartija -meihin teki! Entäs nämä kahleet? Todistuksia korkealle kehittyneestä -älystä nekin... - --- Nurinkurista! -- intin minä. -- Ojasta allikkoon. Hullun yritys -ensin ja toinen perään. Sitä se luottamus teihin teki! Miksen -vainenkaan pysynyt näytelmäni ääressä? Siihen olisin kyllä pystynyt. -Siinä minun maailmani, siinä elämä, jota varten minä olin luotu. -Minä olisin saanut näytelmäni kirjoitetuksi. Niin... ja hyvä siitä -olisi tullutkin. Suunnittelu oli jo melkein ihan valmis. Mutta -sitten... aatelkaas... lähteä loikkaamaan kuuhun! Minun elämäni -on, käytännöllisesti puhuen, mennyt sitä sipoista tietään! Tuolla -vanhalla muijalla Canterburyn ravintolassa oli enemmän älyä päässä... - -Minä nostin silmäni ja pysähdyin kesken puhettani. Sinervä valo oli -jälleen hulvahtanut pimeyteen. Ovi oli auki, ja useampia seleniitoja -näkyi astuvan kuulumattomin askelin huoneesen. Sanaakaan sanomatta -minä katselin heidän kummallisia kasvojaan. - -Äkkiäpä tämä epähauskalta tuntuva oudostelu muuttui hartaaksi -mielenkiinnoksi. Huomasin kahden ensimmäisen kantavan vateja. Olihan -olemassa ainakin yksi yhteinen tarve, joka oli käsitettävissä niin -heille kuin meillekin. Vadit oli tehty jostakin metallista, joka, -niinkuin meidän kahleemmekin, näytti tässä sinervässä valossa -tummalta. Kummassakin vadissa oli vaaleahkoja palasia. Kaikki se -tuima tuska ja kova kurjuus, mikä minua tähän saakka oli painanut, -katosi kokonaan, ilmeten nyt nälkänä. Ahnain silmin kuin susi minä -katselin noita vateja, sillä erää lainkaan välittämättä siitä -- -vaikka unta siitä yhä vieläkin näen -- että ensimmäisen seleniitan -minua kohti ojennetuista yläraajoista puuttui kädet; niissä ei ollut -kuin lipuke ja peukalo, niinkuin norsun kärsän päässä. - -Palaset vadissa olivat löyhää ainetta, vaaleanruskeata väriltään, -melkein kuin kylmän omeletin palasia. Niitten haju muistutti sieniä. -Siitä teurastetusta ja puoleksi avatusta kuunvasikasta päättäen, -minkä ennen pitkää saimme nähdä, luulen noitten palasien olleen -kuunvasikan lihaa. - -Käteni olivat niin tiukasti kiinni toisissaan, että tuskin ulotin -vatiin. Nähtyään minun ponnistukseni, kaksi seleniitaa läheni minua -ja irroittivat sangen sukkelasti yhden kierteen ranteistani. Heidän -tuntosarven tapaiset kätensä tuntuivat pehmeiltä ja kylmiltä. Minä -ahmasin heti kohta ruokaa suun täydeltä. Se oli haurasta ainetta, -niinkuin kaikki muukin organinen rakenne kuussa näkyy olevan. Se oli -kuin voffelia tai kosteata meringi-leivosta eikä maistunut millään -muotoa pahalta. Otin jälleen kaksi suuntäyttä. - --- Syödä pitää, -- virkoin minä, siepaten vielä suuren palasen. - -Hetken aikaa me söimme vain, mistään muusta väliä pitämättä. Me -söimme ja sitten joimme kuin mitkä kulkurit kunnankeittiössä. Ei -ole minulla koskaan ennen eikä sittemminkään ollut niin hurjaa -nälkää, ja, ellen itse olisi kokenut, en olisi ikinä uskonut voivani -niin kerrassaan unohtaa koko ympäristöäni ja kiintyä yksinomaa -syömiseen neljännesmiljonan peninkulman päässä meidän maasta, kesken -sanomatonta mielenmasennusta ja noitten kummallisten olentojen -katsellessa ja kosketellessa meitä, olentojen, jotka olivat -oudomman ja epäinhimillisemmän näköisiä kuin pahinkin painajainen. -He seisoivat ympärillämme, tuijotellen meihin ja silloin tällöin -sihauttaen toisilleen. Se oli luullakseni heidän puhettansa. Ei -minua kammottanut heidän kosketuksensakaan. Ja kun minä, ensimmäisen -nälänpuuskan ohimentyä, vilkasin Cavoriin, huomasin hänenkin syöneen -yhtä hävyttömän ahnaasti kuin minäkin. - - - - -XIV. - -Keskustelu-kokeita. - - -Kun syöminen vihdoinkin oli päättynyt, he sitoivat meidän kätemme -jälleen tiukasti yhteen, irroittivat sitten kahleet jaloista ja -kiinnittivät ne höllemmälle, niin että pääsimme edes jonkun verran -liikkumaan. Sitten he ottivat kahleet irti vyötäisiltämme. Tätä -tehdäkseen heidän täytyi liikkua jos missä asennoissa, ja jo siinä -monastikin heidän kummalliset päänsä sattuivat aivan lähelle minun -kasvojani, tai nuo tuntosarven tapaiset kädet koskettivat päätäni -tai niskaani. En muista heidän läheisyytensä kertaakaan tuntuneen -kammottavalta tai ilkeältä. Auttamaton antropomorfismi meissä se -kaiketikin sai meidät kuvittelemaan, että heillä on ihmisen pää -tuon naamarin alla. Heidän ihonsa, joka tässä valaistuksessa näytti -sinertävältä, niinkuin kaikki muutkin esineet, oli kova ja kiiltävä -kuin kovakuoriaisen siipi, ei pehmeä, eikä kostea, eikä haivenissa, -kuten selkäpiillisten eläinten on laita. Päälakea pitkin kulki -niskalta otsan puolelle matala harjanne vaaleita törröttäviä karvoja; -toinen, paljoa suurempi, kiersi kummallekin puolelle silmäin päälle. -Se seleniita, joka minun kahleitani päästi, käytti suutaan käsiensä -apuna. - --- He näkyvät ilmeisestikin alkavan ymmärtää meitä, -- virkkoi Cavor. --- Muistakaa, että nyt ollaan kuussa; älkää tehkö mitään äkkinäistä -liikettä. - --- Aiotteko te yrittää, sitä geometriaa? - --- Jos tilaisuutta sattuu. Mutta he tietystikin yrittävät ensin. - -Me pysyimme passivisina, ja seleniitat, suoritettuaan tehtävänsä, -astuivat kauemmas ja näkyivät katselevan meitä. Näkyivät, sanon, -sillä koska heillä silmät oli sivuilla eikä edessä, niin oli heidän -katsomisensa suuntaa yhtä vaikea arvata kuin, esimerkiksi, sanoa, -minne päin kana tai kala milloinkin katselee. Heidän keskinäinen -puhelunsa oli tuommoista uikutusta tai piipitystä, jota meidän olisi -minun mielestäni ollut mahdoton tarkemmin määritellä tai jäljitellä. -Ovi takapuolella aukeni selkoseljälleen. Katsahdettuani olkani yli, -minä näin avaran tilan sen takana, jossa seisoi hyvin pieni ryhmä -seleniitoja. Merkillisen sekavalta joukolta tuo näytti. - --- Tahtoneeko nuo meitä matkimaan heidän piipitystään? -- kysäsin -minä Cavorilta. - --- En luule. - --- Minusta näyttää, niinkuin koettaisivat saada meille jotain -selväksi. - --- En minä heidän viittauksistaan sen viisaammaksi tule. Huomaatteko -tuota, joka vääntelee päätään, niinkuin se, jolla on epämukava kaulus? - --- Nyökäytetäänpäs päätä hänelle. - -Me teimme niin, mutta huomattuamme, ettei se vaikuta yhtään mitään, -koetimme saada tehdyksi jotain heidän liikettänsä. Se näkyi -kiinnittävän heidän huomiotaan puoleensa. Ainakin he tekivät saman -liikkeen itsekukin. Mutta kun ei siitä sen enempää lähtenyt, niin -lakattiin vihdoin puolelta ja toiselta. Heidän kesken alkoi vilkas -piipitys, jonka jälkeen yksi joukosta, lyhyempi ja paljoa paksumpi -muita, suu peräti suuri, asettui kykkysilleen Cavorin viereen, pani -kätensä ja jalkansa samallaiseen asentoon kuin ne olivat Cavorillakin -ja kavahti sitten notkeasti pystyyn. - --- Cavor! -- huusin minä. -- Ne tahtovat meitä nousemaan ylös. - -Hän tuijotti minuun suu auki. - --- Niin kai, -- virkkoi hän. - -Ja monen vierinän ja kierinän ja ähkinän perästä -- kädet kun olivat -kovasti toisissaan kiinni -- meidän onnistui vihdoinkin päästä -pystyyn. Seleniitat ne väistyivät syrjään meidän norsumaisten -ponnistustemme tieltä ja näkyivät haastelevan keskenään entistä -vilkkaammin. Heti kuin olimme nousseet seisomaan, äskeinen pyylevä -seleniita tuli luoksemme, kosketti yläraajoillaan meidän kumpaisenkin -kasvoja ja läksi astumaan avonaista ovea kohti. Tuo nyt oli sangen -selvää puhetta, ja me läksimme hänen jälkeensä. Siellä seisoi -neljä seleniitaa, paljoa kookkaammat muita, puettuina kukin samaan -tapaan kuin kraaterissa äsken näkemämme, nimittäin päässä pyöreä, -piikkipäinen kypärä ja yllään lieriömäinen verho. Kullakin oli -kädessä piikillä ja kädensuojalla varustettu keihäs eli tutkain -samasta tummannäköisestä metallista kuin vaditkin. Nämä neljä -asettuivat sivuillemme, kaksi kummankin, ja niin lähdettiin huoneesta -ulos siihen rotkoon, josta valo tuli. - -Kokonaisvaikutelmaa tästä luolasta emme saaneet heti ensi alussa. -Meidän huomiomme oli kiintynyt edessämme olevain seleniitain -liikkeisin ja asentoihin. Sitä paitsi meidän täytyi pitää huolta -omasta liikunnostamme, jott'emme jollain kovin pitkällä harppauksella -säikäyttäisi ja hälyttäisi sekä heitä että itseämme. Etunenässä kulki -tuo samainen pyylevä olento, joka oli ratkaissut pystyyn-nousemisen -probleman. Siinä hän astui, tehden käsillään liikkeitä, meidän -ymmärtääksemme jok'ainoalla kehoittaen meitä seuraamaan perässä. -Hänen kannunnokan näköiset kasvonsa kääntelivät tavattoman vilkkaasti -puoleen ja toiseen, ilmaisten selvästi kyselemistä. Nämä seikat -ne, kuten jo sanoin, vetivät ensi alussa kokonaan meidän huomiomme -puoleensa. - -Vihdoin sentään koko se luolakin, jonka peräseinää kohti oltiin -astumassa, astui oikeuksiinsa. Nyt kävi selväksi, että syynä ainakin -suurimpaan osaan sitä kolinaa, joka oli korvissamme kajahdellut -hamasta siitä saakka kuin olimme sienten vaikuttamasta huumaustilasta -heränneet, oli ankaran suuri, parhaillaan käynnissä oleva kone. Sen -heiluvat ja pyörivät osat näkyivät epäselvästi meidän ympärillämme -astuvain seleniitain välitse ja päitten yli. Mutta muutakin läksi -tästä koneesta kuin pelkkä humu, joka kaiken ilman täytti. Se oli -myöskin ahjona sille omituiselle valolle, jota säteili kaikkialle. -Olimme jo ennenkin pitäneet aivan luonnollisena asiana, että -maan-alaisissa uumenissa täytyy olla keinotekoinen valo, mutta -en nytkään, vaikka tosiasia oli ilmeisenä silmieni edessä, vielä -täydellisesti käsittänyt sen tärkeyttä, ennenkuin kohdakkoin -taas oltiin pimeässä. Tuon nyt näkemämme jättiläismäisen koneen -tarkoitusta ja rakennetta en osaa selittää, sillä ei kumpikaan meistä -saanut tietää, mitä se tekee ja mitenkä toimii. Myötäänsä lensi -sen keskustasta ylös metallikankia, kulkien, mikäli minä ymmärrän, -parabolan muotoisessa käyrässä ja, korkeimmilleen tultuansa, lykäten -jonkunlaisen heiluvan haarukan sekä vihdoin pudoten pystysuoran -lieriön sisään, jonka se samassa painoi alas. Niitten ääressä -liikehti hennompia pikku olentoja, koko lailla toisenlaisia kuin nämä -tässä ympärillämme. Joka kerta kuin nuo haarukat putosivat alas, -kuului helinää ja sitten pauhua, jolloin lieriöitten päistä hulvahti -ulos tuo hehkuva, kaikkialle ulottuva valo, lähtien vuotamaan -pitkin laitoja, niinkuin maito kiehahtaa yli kattilasta, ja tippuen -vihdoin alapuolella oleviin valosäiliöihin. Se oli kylmää, sinistä -valoa, jonkinlaista fosforioivaa hehkua, mutta paljoa kirkkaampaa. -Säiliöistä se sitten virtasi kouruja myöten eri haaroille luolaa. - -Puh, puh, puh panivat nuo tämän käsittämättömän koneen heiluvat -haarukat, ja valoaine se juosta kihisi ja pihisi. Ensi alussa kone -näytti kohtalaisen suurelta ja lähellä olevalta, mutta huomattuani, -kuinka peräti pieniltä seleniitat sen ääressä näyttävät, minä käsitin -koko tuon luolan ja koneen äärettömän suuruuden. Kun sitten tästä -jättiläismäisestä rakennuksesta käänsin silmäni seleniitoihin, -niin jo vainenkin katselin heitä suuremmalla kunnioituksella. Minä -pysähdyin. Cavor pysähtyi hänkin tuijottelemaan tuota suuremmoista -konetta. - --- Tämähän on hämmästyttävää! -- virkoin minä. -- Mikähän sillä -virkana? - -Cavorin sinisillä kasvoilla asui syvämietteinen kunnioitus. - --- Eihän tämä vain liene unta! Nuo olennot tuossa... Ei ihmiset -maan päällä pystyisi tekemään tällaista kuin he! Katsokaas noita -haarukoita... vivuillakohan ne käyvät? - -Pyylevä seleniita oli huomaamattansa joutunut muutamia askeleita -meistä edelle. Hän palasi ja asettui meidän ja suuren koneen eteen. -Minä koetin olla katsomatta häneen, arvaten hänen taas viittailevan -meitä lähtemään liikkeelle. Hän astui sinne päin, minne meitäkin -tahtoi, kääntyi takaisin ja näpsäytti meitä kasvoihin, herättääkseen -meidän huomiotamme. - -Cavor ja minä katsahdimme toisiimme. - --- Emmeköhän saisi heitä käsittämään, että tämä kone herättää meissä -mielenkiintoa? - --- Jaha, -- vastasi Cavor. -- Koetetaanpas. - -Hän kääntyi oppaan puoleen ja myhähti, viittasi sitten konetta -ja myhähti taas, osoitti sormellaan päätänsä ja jälleen konetta -kohti. Mutta sitten hän hullaantui luulemaan, että jos mongertaisi -heille jotain rengonkieltä, niin he paremmin käsittäisivät hänen -viittauksensa. - --- Minä katsoma se, -- puheli hän; -- minä tykkä se hyvin paljo. -Juu-u! - -Tämä sai aikaan sen, että seleniitat lakkasivat hetkiseksi -pakottamasta meitä astumaan eteenpäin. He katselivat toisiansa, -nuo omituiset päät alkoivat taas liikkua, ja piipitys kävi entistä -vilkkaammaksi. Sitten astui joukosta esiin muuan laiha, pitkä -olento, yllään jonkunlainen viitta tavallisen puvun päällä, kietoi -norsunkärsän kaltaisen kätensä Cavorin vyötäisille ja työnsi häntä -hellävaroin opasta kohti, joka jälleen läksi astumaan etunenässä. - -Cavor pani vastaan. - --- Samahan se, -- arveli hän, -- vaikka nytkin jo alkais puuttua -pakinoille heidän kanssaan. Muutoin saattaisivat pitää meitä -uudensorttisina eläiminä, uutena lajina kuunvasikoita kenties. Tuiki -tärkeätä siis on, että jo alun pitäin näytämme heille olevamme -järjellisiä olentoja, jotka yhtä ja toista ymmärtävät. - -Hän rupesi kovasti puistelemaan päätänsä. - --- Ei, ei! -- intti hän. -- Minä ei liikahtama vielä yks minutti... -Minä katselema... - --- Mitähän jos näyttäisi heille jonkun geometrillisen kuvion, joka -sopisi tähän tilaisuuteen? -- ehdotin minä, huomatessani seleniitain -rupeavan jälleen neuvottelemaan. - --- Kenties parabolan... -- yritti hän. - -Mutta samassa hän parkasi ja hyppäsi kuusi jalkaa korkealle, jopa -enemmänkin. - -Muuan noista neljästä aseellisesta miehestä oli pistänyt häntä -keihäällään. - -Minä käännyin keihäsmieheen takanani ja tein nopean, uhkaavan -kädenhuitauksen. Hän peräytyi. Tämä ja Cavorin äkkinäinen parkaus -ja hyppäys hämmästytti nähtävästi kaikki seleniitat. He väistyivät -kauemmas, kasvot meihin päin. Ja nyt tuli yksi niitä silmänräpäyksiä, -jotka näkyvät kestävän iät kaiket. Siinä me seisoimme tuimina ja -uhkaavina, edessämme seleniitat, hajaantuneina puoliympyrään. - --- Hän pisti minua! -- sanoi Cavor katkonnaisella äänellä. - --- Minä näin sen, -- vastasin minä. -- Peiakas!-- huusin sitten -seleniitoille. -- Tätä me emme siedä! Mitä kummia luulette meidän -olevankaan? - -Minä vilkaisin oikealle ja vasemmalle. Tuolta suunnattoman luolan -sinervästä kaukaisuudesta näkyi koko joukko muita seleniitoja -juoksevan meitä kohti, kookkaita ja notkeita olentoja, yksi toistaan -paksumpipäisiä. Luola kävi laajemmaksi ja matalammaksi, pimeten joka -puolelta. Katto näkyi pullistuvan sisäänpäin, ikäänkuin noitten -jättiläismäisten kallioröykkiöitten painosta, jotka piirittivät -meitä joka taholta. Ei pääsyä minnekään päin... ei ainoatakaan. -Yläpuolella, alapuolella, kaikilla haaroin outoa, tuntematonta, ja -sitten nuo epä-inhimilliset olennot keihäineen ja viittauksineen... -ja kaiken tämän keskellä kaksi turvatonta ihmistä. - - - - -XV. - -Huimaava silta. - - -Tätä tuskallista tilaa kesti parahiksi yhden silmänräpäyksen. -Nopeasti kaiketikin lienevät ajatukset juosseet niin meillä kuin -seleniitoillakin. Selvin tunnelma minussa oli se, ettei minulla -ole mitään selkänojaa, ja että he hyökkäävät päällemme ja tappavat -meidät. Me täällä -- tuohan oli kauheata mielettömyyttä, ja siksipä -minut valtasi synkkä, suunnaton äkeys. Mitenkähän minä olin -hullaantunutkaan lähtemään tälle järjettömälle, epäinhimilliselle -retkelle? - -Cavor astui minun viereeni ja laski kätensä minun olalleni. Hänen -kalpeat ja säikähtäneet kasvonsa näyttivät aavemaisilta tässä -sinisessä valossa. - --- Me emme voi tehdä mitään, -- sanoi hän. -- Se oli erehdystä. Ei ne -meitä ymmärrä. Meidän täytyy mennä, mennä, minne vaan tahtovat. - -Minä katsahdin häneen ja sitten seleniitoihin, joita yhä tuli avuksi -tovereilleen. - --- Jospa minulla olisi kädet vapaina... - --- Turhaa kaikki, -- ähki hän. - --- Niinpä lienee. - --- Lähdetään menemään. - -Hän kääntyi kulkemaan meille määrättyä suuntaa. - -Minä seurasin, koettaen näyttää niin alistuneelta kuin suinkin, -tuon tuostakin kopeloiden kahleita ranteissani. Vereni kuohui. En -enää huomannut mitään koko luolasta, vaikka melkoinen aika tuntui -kuluneenkin, ennenkuin oli päästy sen toiseen päähän, tahi, jos -jotain huomasinkin, unohdin sen samassa. Ajatukseni askaroivat -luullakseni koko ajan kahleissani ja seleniitoissa ja varsinkin -noissa kypäräpäisissä keihäsniekoissa. Ensi alussa he astuivat rinnan -meidän kanssa, varsin kunnioitettavan matkan päässä kumminkin, mutta -pian heihin liittyi kolme muuta, ja silloin he tulivat lähemmäs, -kunnes olivat käsivarren päässä meistä. Minä hätkähtelin kuin hevonen -ruoskan läimäyksistä, heidän lähestyessään. Lyhyt, pyylevä seleniita -kulki ensin meidän vieressämme, mutta asettui ennen pitkää taas -etunenään. - -Kuinka syvälle on painunutkaan mieleeni tuo kuva: juuri edessäni -Cavorin kumartuneen pään takaraivo, lyyhistyneet hartiat ja oppaan -tuijottelevat kasvot, jotka myötäänsä kääntyivät taakse, ja -keihäsmiehet kahden puolen, vilkuilevaiset, suurisuiset -- sanalla -sanoen sininen monokroma. Muistan -- paitsi mieskohtaisia seikkoja, --- senkin, että ennen pitkää ilmaantui jonkunlainen kouru, joka kulki -poikki luolan lattian, haarautuen sitten pitkin sitä kallioseinää, -jonka vieritse me astuimme. Kourussa virtasi laitoja myöten samaa -sinistä valoainetta, jonka olimme nähneet lähtevän suuresta koneesta. -Minä kuljin aivan sen lähitse ja voin todistaa, ettei siitä säteillyt -ensinkään lämpöä. Se loisti kirkkaasti, olematta kumminkaan -lämpimämpää tai kylmempää kuin ilma luolassa yleensä. - -Kalkis, kolkis, kalkis, kolkis... tuossa toinenkin jättiläismäinen -kone, ja aivan sen pauhaavain vipujen alitse nyt astuttiin, kunnes -vihdoin saavuttiin erääsen avaraan tunneliin, jossa paljain jalkaimme -astuntakin selvään kuului, ja jossa oli aivan pimeä, lukuun-ottamatta -solisevaa sinistä valojuovaa oikealla puolen. Meidän ja seleniitain -varjot loivat jättiläismäisiä irvikuvia tunnelin röyhyisille -seinille ja kattoon. Tuon tuostakin välkähteli tunnelin seinissä -kiteitä, loistaen kuin jalokivet, ja tuon tuostakin tunneli laajeni -tippukivi-luolaksi tai lähetteli puoleen ja toiseen haaroja, jotka -katosivat pimeyteen. - -Matka tunnelissa näkyi kauan aikaa suuntautuvan alaspäin. Hiljalleen -solisi virtaava valo, ja säännötöntä tassutusta piti meidän -astuntamme kaikuineen. Minun mieleni oli kiintynyt yksinomaa -kahleisini. Jospa saisi yhdenkin kierteen auki ensin... ja sitten -vääntäisi ne irti... - -Jos vähitellen koettaisi saada tuota aikaan, niin jokohan ne -huomaisivat käteni kirpoavan löyhemmästä kierteestä? Ja jos -huomaavat, mitähän ne tekevät? - --- Bedford, -- virkkoi Cavor, -- nyt sitä kuljetaan, alaspäin, -yhtämittaa alaspäin. - -Hänen huomautuksensa herätti minut synkistä mietteistäni. - --- Jos heillä olisi aikomus tappaa meidät, -- jatkoi hän, -hidastuttaen kulkuansa, päästäkseen minun rinnalleni, -- niin en -ymmärrä, miksikä ne ei olisi sitä jo tehneet. - --- Se on totta se, -- myönsin minä. - --- Ei ne meitä ymmärrä, -- puhui Cavor. -- Ne pitävät meitä vain -kummallisina elukoina, kukaties jonkunmoisena kesyttömänä lajina -kuunvasikoita. Vasta silloin kuin huomaavat meissä parempia -puolia, vasta silloin he rupeavat käsittämään meitä järjellisiksi -olennoiksi... - --- Silloin kuin piirrätte heille niitä geometrillisia problemoja, vai? - --- Esimerkiksi silloin. - -Astua taaputeltiin taas jonkun matkaa. - --- Nämä, -- virkkoi Cavor -- ovat kaiketikin alemman luokan -seleniitoja. - --- Senkin pöllöjä, -- sanoin minä pisteliäästi, katsellen heidän -harmittavia naamojaan. - --- Jos kestämme sen, mitä nämä meille tekevät... - --- Kestää täytynee. - --- Kukaties täällä on vähemminkin typerää kansaa. Nämä seudut ovat -vain heidän maailmansa äärimmäisiä laitoja. Matka pitää tästä yhä -alemmas ja alemmas, tulee luolia ja käytäviä ja tunneleita, kunnes -saavutaan meren rannalle, satoja maileja syvällä kuun uumenissa. - -Hänen puheensa pani minut ajattelemaan, että meidän yläpuolellamme -on nytkin jo mailin verran kallioita ja tunnelia. Tuntui kuin raskas -paino olisi sälytetty hartioilleni. - --- Kaukana auringon valosta ja ilmasta, -- virkoin minä. - --- Kaivoksessa, joka on puolikin mailia syvällä, alkaa ilma olla -raskasta. - --- Eipä täällä sentään niinkään. Täällä on arvatenkin ilmanveto. -Ilmaa tulee kaiketikin kuun pimeältä puolelta auringon valaisemalle -puolelle; sinne virtaa kaikki hiilihappo ja ravitsee ne kasvit -siellä. Tässä tunnelissa, esimerkiksi, kulkee ilmavirta ylöspäin. Ja -millainen lieneekään maailma siellä alhaalla, kun täälläkin jo on -tällainen kaivos ja koneita?... - --- Ja keihäitä, -- pistin minä väliin. -- Älkää unohtako keihäitä. - -Hän astui jonkun matkaa minun edelläni. - --- Yksin keihäätkin... -- virkkoi hän. - --- Mitä niin? - --- Minä olin liian kiivas. Mutta... parasta oli sittenkin, että -läksimme eteenpäin. Heillä on toisellainen iho, ja toisellaiset -heillä lienee hermotkin. He eivät käsitä, miksikä me pyristelemme -vastaan... Tokkopa, esimerkiksi, Marsin asukas, maan päälle tultuaan, -oikein ymmärtäisi, mitä meillä kylkeen sysääminen merkitsee. - --- Parasta olisi, että nää täällä tarkoin miettisivät, ennenkuin -_minua_ kylkeen sysäävät. - --- Ja sitten tuo geometriakin... Heidän menettelynsä tarkoittaa -lopulti ymmärtämistä sekin, vaikka ryhtyvätkin ensi alussa elämisen -aikeisin eikä ajattelemisen. Ravitseminen. Pakko. Kipu. He -tavoittelevat niitä kaikkein alkuperäisimpiä käsitteitä. - --- Selvää _se_, jos mikään, -- virkoin minä. - -Hän rupesi puhumaan siitä äärettömästä ja ihmeellisestä maailmasta -muka, johon nyt ollaan menossa. Hänen äänensä painosta päättäen, hän -ei vieläkään ollut epätoivoissaan siitä, että meidän täytyy joutua -yhä syvemmäs näihin epä-inhimillisiin uumeniin. Hänen mielensä pyöri -vain koneissa ja keksinnöissä, lainkaan kiintymättä niihin tuhansiin -hämäriin asioihin, jotka minua painoivat. Ei hänen tarkoituksensa -ensinkään ollut saada kaikesta tästä mitään hyötyä, hän tahtoi vain -päästä näkemään. - --- Tämähän, -- lausui hän taas, -- tämähän on suuremmoinen tilaisuus. -Kaksi maailmaa nyt kohtaa toisensa. Mitä kaikkea saammekaan vielä -nähdä! Aatelkaa, mitä kaikkea tuolla allamme on! - --- Ellei tässä valaistus parane, niin ei siellä kovinkaan paljoa -nähdä, -- huomautin minä. - --- Tämä on ulommaista kuorta vain. Mutta tuolla alhaalla... Jos -edistyminen käy yhä samassa mitassa, niin siell' on vaikka mitä. -Huomaatteko, kuinka erillaisilta nuo näyttävät, toisiinsa verraten. -Kyllä me vielä saamme korvauksen äskeisestä sattumasta. - --- Tuolla tavoin, -- vastasin minä, -- tuolla tavoinhan joku -harvinainen metsän-eläin saattaisi lohdutella itseänsä, -eläintieteelliseen puutarhaan vietäessä... Ei ole ensinkään sanottu, -että meille kaikki nuo hyvät näytetään. - --- Huomattuansa meidän olevan järjellisiä olentoja, -- sanoi Cavor, --- he tahtovat saada tietää, mitenkä maan päällä ollaan ja eletään. -Ja vaikkei heissä olisikaan mitään ylevämielisyyttä, niin he -tahtovat opettaa meitä, oppiaksensa itsekin... Ja mitä kaikkea he -tiennevätkään! Kaikki täällä on jotain niin aavistamatonta! - -Ja näin hän yhä edelleen haasteli siitä, kuinka muka täällä on -luultavasti olemassa sellaista, mitä hän maan päällä ei osannut ikinä -toivoakaan näkevänsä. Ja tätä kaikkea mies haasteli, avoin keihään -haava nahassaan! Paljon olen jo unohtanut siitä, mitä hän puheli, -minun huomioni kun oli kiintynyt siihen seikkaan, että tunneli oli -ruvennut laajenemistaan laajenemaan. Ilman vedosta päättäen, oltiin -nyt lähenemässä jotain suuren suurta aukiota. Sen suuruutta ei -kumminkaan osannut täydelleen arvata, koskapa se ei ollut valaistu. -Tähän-astinen pieni valojuova heikkeni heikkenemistään ja katosi -vihdoin kokonaan tuolla kaukana edessäpäin. Nyt oli kallioseinätkin -toiselta puolen kadonneet. Ei näkynyt muuta kuin polku edessä ja -kiivaasti soliseva puro sinistä fosforesensiä. Cavor ja oppaana -toimiva seleniita kulkivat minun edelläni; heidän päänsä ja jalkainsa -puron puoliset piirteet näkyivät selvinä ja kirkkaan sinisinä, -mutta toinen puoli, jota ei enää heiastus seinistä valaissut, suli -täydellisesti pimeyteen. - -Ennen pitkää huomasin lähestyttävän jotakin putousta, koska pieni -valojuova katosi näkyvistä. - -Seuraavassa silmänräpäyksessä olimme nähtävästi joutuneet putouksen -partaalle. Loistava puro teki epäröivän polven ja syöksi sitten -laidan yli. Se putosi niin syvälle, ettei sen solinaa enää pohjalta -lainkaan kuulunut. Äärettömän kaukana tuolla putouksen syvyydessä -kuulsi sinervä, usmainen hohto. Mutta äyräällä vallitsi synkkä -pimeys. Ei näkynyt muuta kuin joku lankun tapainen, joka kallion -reunalta ulottui eteenpäin, himmeni ja katosi näkyvistä. Putouksesta -huohti lämmintä ilmaa ylös. - -Tuokion verran me Cavorin kanssa seisoimme niin lähellä äyrästä kuin -suinkin uskalsimme, kunnes opas tarttui minua käsivarteen. - -Sitten hän jätti minut, meni lankkua kohti, astui sen päälle ja -katsahti taaksensa. Huomattuansa meidän yhä vain tuijottavan häneen, -hän kääntyi ja rupesi astumaan lankkua myöten yhtä varmasti kuin -olisi kävellyt lujalla maalla. Hetken aikaa erotti vielä hänen -olentonsa, sittemmin se tummeni sinerväksi haamuksi ja häipyi vihdoin -silmistä. - -Pieni pysäys. - --- Totta tosiaan...! -- virkkoi Cavor. - -Toinen seleniita astui muutamia askeleita pitkin lankkua, kääntyi -ympärinsä ja katseli meitä huolettomasti. Muut seleniitat olivat -valmiina seuraamaan meitä. Oppaan haahmo tuli jälleen näkyviin. -Hän oli tullut katsomaan, miksikä me muka emme olleet lähteneet -liikkeelle. - --- Mitähän tuolla takana lienee? -- kysyin minä. - --- Enpä voi nähdä, -- vastasi Cavor. - --- Emme me tästä yli pääse millään ehdoin, -- sanoin minä. - --- Minen voisi astua siinä kolmeakaan askelta, -- arveli Cavor, -- -vaikka olisivat kädetkin vapaina. - -Neuvottomina siinä katselimme toisiamme. - --- Ne ei mahda tietää, mitä se on, kun päätä huimaa, -- virkkoi Cavor. - --- Meidän on ratki mahdoton astua tuota lankkua myöten. - --- Minä luulen, ett'eivät ne näe samalla tapaa kuin me. Olen -tarkastellut heitä. Tokkohan ne käsittävät, että tuo on pilkko -pimeätä meille. Mitenkähän sen saisi heille selväksi? - --- Tavalla tai toisella se pitää saada. - -Näitä puhuessamme meissä kaiketikin oli jonkun verran toivoa, että -seleniitat ymmärtävät meitä. Minä olin aivan varma siitä, että -nyt on selitys tarpeen, nyt, jos koskaan. Mutta katsahdettuani -heidän naamoihinsa, minä ymmärsin, että mahdottomia ovat mitkään -selitykset. Tässäpä juuri se yhtäläisyys ei muodostanutkaan siltaa -erillaisuuksien välille, niinkuin Cavor taanoin oli sanonut. No -niin, minen lähde astumaan lankkua myöten, en vaikka. Minä nykäsin -ranteeni irti jo hankautuneesta paulasta ja rupesin vääntämään -rannetta päinvastaiseen suuntaan. Tätä tehdessäni minä seisoin -lähinnä porraslankkua, mutta silloin tuli kaksi seleniitaa luokseni -ja alkoivat hiljalleen työntää minua sitä kohti. - -Minä puistelin kiivaasti päätäni. - --- Ei menemä, -- sanoin minä. -- Ei tulema tolkku. Ettekö te nyt -ymmärrä? - -Kolmaskin seleniita rupesi auttamaan kumppalejansa. Minut pakotettiin -astumaan eteenpäin. - --- Nyt on minulla keino! -- huusi Cavor. - -Kyllä minä ne hänen keinonsa tunsin. - --- Kuulkaas nyt! -- kiljaisin minä seleniitoille. -- Varokaa! -Kyllähän teidän kelpaa... - -Minä pyörähdin ympäri ja rupesin kiroilemaan, sillä yksi noista -aseellisista seleniitoista oli pistänyt minua keihäällään. Minä -riuhtasin käteni irti noista tuntosarven tapaisista kourista, jotka -minua pitelivät, ja käännyin keihäsniekan puoleen. - --- Peiakas! -- huusin minä. -- Johan minä varotin sinua. Mitä tontun -ainetta sinä luulet minun olevankaan, kun tuolla lailla pistelet? Jos -kerrankaan vielä yrität... - -Vastauksen asemesta hän tokaisi minua uudestaan. - -Minä kuulin Cavorin hälytys- ja hätähuudon. Yhä silloinkin hän -nähtävästi vielä luuli pääsevänsä pakinoille noitten luontokappalten -kanssa. - --- Kuulkaa, Bedford! -- huusi hän. -- Nyt minä tiedän, mitä tehdä! - -Mutta tuo toinen pistos näkyi päästäneen valloilleen jonkun verran -minun tympeynyttä tarmoani. Samassa katkesi yksi nivel kahleistani, -ja samassa katkesi myös se harkintakin, joka tähän asti oli saanut -meidät pysymään alallamme näitten täkäläisten luomain käsissä. Tässä -silmänräpäyksessä ainakin viha ja vimmastus minussa kuohahti, ja minä -iskin tuota keihäsniekkaa suoraan vasten kasvoja, kahleet nyrkin -ympärillä... - -Ja nyt tapahtui taas yksi noista inhottavista yllätyksistä, joita -kuun maailma on täynnään. - -Panssaroitu kourani näkyi menevän koko hänen ruumiinsa läpi. Hän -särkyi... särkyi kuin mikä likörillä täytetty pehmoinen namu ikään! -Hän hajosi yhdeksi läjäksi, tärskähti ja pirskahti siihen paikkaan. -Näytti kuin olisin potkaissut lahoa sientä. Hänen hatara ruumiinsa -se heilahti pitkän matkan päähän ja pudota mäsähti maahan. Minä -hämmästyin. En olisi ikinä luullut elävää olentoa noin hataraksi. -Ensi hetkessä tuntui kuin koko tapaus olisi ollut unta. - -Pianpa huomasin, että tässä on täysi tosi edessä ja varsin vakavaa -laatua. Niin Cavor kuin seleniitatkin näkyivät olleen aivan -toimettomina siitä silmänräpäyksestä, kuin minä olin kääntynyt, -siihen asti kuin seleniita makasi maassa. Kaikki olivat peräytyneet -odottavaan asemaan. Tätä pysäystä kesti vielä sekunnin verran -seleniitan kaaduttuakin. Jokainen tarvitsi nähtävästikin aikaa, -perehtyäksensä tähän uuteen asiain tilaan. Minä puolestani, mikäli -muistan, seisoin, käsi puoleksi ojennettuna, perehtymässä asiain -tilaan minäkin. - --- Entäs nyt? -- pauhasi aivoissani -- entäs nyt? - -Ja sitten syntyi yleinen liikehtiminen! - -Minä huomasin, että meidän täytyy päästä irti kahleistamme, mutta -sitä ennen on seleniitat lyötävä pakosalle. Ja niin astuin uhmaavasti -kolmea keihäsmiestä kohti. Samassa yksi heistä heitti keihäänsä -minua kohti. Se singahti pääni ylitse ja putosi takanani arvatenkin -syvyyteen. - -Silloin minä ryntäsin kaikin voimini häntä vastaan. Hän kääntyi -pakoon, mutta minä paiskasin hänet nurin, astuin hänen päällensä, -luiskahdin ja kaaduin maahan. Hän näkyi kiemurtelevan minun allani. - -Minä jäin istuvilleni. Kaikilla haaroin näkyi seleniitain sinertäviä -selkiä: he pakenivat pimeyttä kohti. Pantuani kaikki voimani -liikkeelle, minä katkasin kahleistani yhden nivelen ja sen tehtyäni -väänsin irti kahleet nilkoistani. Nousin sitten pystyyn, kahleet -kädessä. Toinenkin keihäs vingahti ohitseni, ja silloin hyökkäsin -pimeyttä kohti sinnepäin, mistä se oli tullut. Käännyin sitten -takaisin Cavoria kohti, joka seisoi kourun valossa lähellä kuilua, -suonenvetoisesti askaroiden kahleittensa kimpussa ja samalla puhua -paasuten jonkin joutavia hänen tehokkaasta muka keinostaan. - --- Tulkaa pois! -- huusin minä. - --- Entäs kädet! -- vastasi hän. - -Huomattuaan sitten, etten minä uskalla hypätä hänen luokseen, koskapa -huonosti harkittu hyppäys saattaisi lennättää minut laidan yli, hän -läksi astua huojumaan minua kohti, kädet sojossa. - -Minä ryhdyin heti kirvoittamaan häntä kahleista. - --- Missä ne on? -- ähki hän. - --- Tiessään. Mutta kyllä ne palajavat ja rupeavat heittelemään -keihäillään meitä, kanaljat. Minnekä päin sitä nyt mennään? - --- Kourun vieritse. Tunneliin. Vai? - --- Niinpä niinkin, -- vastasin minä. - -Hänen kätensä olivat nyt vapaat. Minä laskeusin polvilleni ja rupesin -irroittamaan kahleita hänen jaloistaan. Räiskis! kuului äkkiä -- en -tiedä, mistä se tuli -- ja tuosta sinervästä valovuosta räiskähti -säkeniä ympärillemme. Kaukaa oikealta alkoi kuulua piipitystä ja -vihellyksiä. - -Minä nykäsin kahleet hänen jaloistaan ja annoin ne hänelle käteen. - --- Lyökää näillä! -- sanoin minä ja, vastausta odottamatta läksin -rientämään pitkin harppauksin samaa polkua myöten, jota oli tultukin. -Minussa oli ilkeä tunto siitä, että nuo hirtehiset karkaavat -takaapäin minun kimppuuni. Cavor kuului hyppiä tupsahtelevan perässä. - -Me juoksimme pitkin askelin. Mutta -- ymmärrättehän sen -- tämä -juoksu, oli aivan toisellaista kuin maan päällä. Täällä maan päällä -juostaessa, jalka joka harppauksen perästä koskettaa tannerta, mutta -kuussa, jossa painovoima on heikompi, juoksija leijaa jonkun aikaa -ilmassa, ennenkuin taas laskeutuu maahan. Kiivasta oli vauhti kyllä, -mutta sittenkin saattoi joka loikkauksen aikana lukea seitsemään, -mitäpä kahdeksaankin. "Nyt!" ja silloin sitä mentiin! Ja jo siinä -yksikin kysymys ennätti mielessä sävähtää. "Missähän ne seleniitat -nyt lienevät? Ja mitähän aikonevat? Päästäänköhän tunneliin -milloinkaan? Onkohan se Cavor perässä? Vai katkaisevatko häneltä -tien?" Tupsis! Nyt ollaan maassa, ja sitten uusi harppaus taas. - -Minä huomasin erään seleniitan juoksevan edelläni. Hänen jalkansa -liikkuivat aivan samalla tapaa kuin maan päällä juoksevan ihmisen. -Minä näin hänen katsahtavan taakseen ja kuulin hänen vinkaisevan, -ponnahtaessaan tieltäni pois pimeyteen. Hän näytti äskeiseltä -oppaalta, mutta ihan varma en siitä ole. Seuraavan harppauksen -jälkeen alkoivat toisella puolen kallioseinät astua näkyviin. Kaksi -hyppäystä vielä, niin jo olin tunnelissa, jossa täytyi hyppyjä hieman -hillitä, jott'ei pää kolahtaisi tunnelin matalaan lakeen. Jatkoin -matkaa vielä ensimmäiseen tienkäänteesen, pysähdyin ja katsahdin -taakseni. Tupin, tapin... Jo tulee Cavorkin näkyviin, loiskahdellen -joka hyppäykseltä siniseen valokouruun, yhä suureten ja tulla -tuhuttaen minua kohti. Siinä nyt seisoimme, toisistamme pidellen. -Hetkeksi ainakin olimme päässeet vihollisistamme ja olimme nyt yksin. - -Hengästyneitä olimme kumpainenkin ja puhuimme läähättäen, -katkonnaisissa lauseissa. - --- Te olette tärvellyt koko asian! -- ähki hän. - --- Joutavia! -- huudahdin minä. -- Tappaneethan ne olisi meidät! - --- Mitäs nyt tehdään? - --- Piiloon! - --- Mitenkäs se olisi mahdollista? - --- Tääll' on tarpeeksi pimeä. - --- Mutta minne? - --- Ylös jostakin noista sivuluolista. - --- Entäs sitten? - --- Tuumitaan. - --- No niin... matkaan! - -Lähdettiin liikkeelle ja tultiin ennen pitkää pimeään luolaan, -joka antoi syrjään päätunnelista. Cavor kulki edellä. Epäröityään -hetkisen, hän valitsi erään komeron, joka näytti turvalliselta -tyyssijalta. Hän pistäysi sinne, mutta tuli heti takaisin. - --- Siell' on niin pimeä, -- virkkoi hän. - --- Teidän sääristänne ja jaloistanne lähtee kyllä valoa. Tehän olette -ihan märkä tuosta loistavasta aineesta. - --- Mutta... - -Äkkiä alkoi päätunnelista kuulua äänten kumua, varsinkin omituista, -ikäänkuin vaskivadin räminää. Se tuntui kamalalta; olihan se kuin -rajua takaa-ajoa. Me puikahdimme luolan valottomalle puolelle. -Cavorin sääret valaisivat meille tietä sinne. - --- Onni sentään, -- läähätin minä, -- että riisuivat meiltä kengät; -muutoin meidät kapse kyllä pettäisi. - -Me riensimme eteenpäin, varoen kolahtelemasta luolan lakeen. Jonkun -ajan perästä näytti siltä, että olimme päässeet pakoon. Humu hiljeni -hiljenemistään ja hälveni vihdoin kokonaan. - -Minä pysähdyin ja katsahdin taakseni. Cavor kuului hyppiä laputtavan -perässä. Sitten hänkin pysähtyi. - --- Bedford! -- kuiskasi hän. -- Tuolta edestäpäin pilkottaa jotain -valoa. - -Minä vilkasin sinne, mutta en nähnyt ensi alussa mitään. Sitten -huomasin hänen päänsä ja hartiainsa erottautuvan jotain hämärää -vasten. Näin niinikään, ett'ei tuo kuulle ollut sinistä, niinkuin -kaikki muu valo täällä kuun sisässä, vaan vaalean harmaata, -epämääräistä, päivänvalon tapaista hohdetta. Cavor huomasi tämän -erotuksen yhtä pian, jopa pikemminkin kuin minä, ja luultavasti se -hänetkin täytti yhtä hurjalla toivolla. - --- Bedford -- sopotti hän vapisevalla äänellä. -- Tuo valo... se -kenties... - -Hän ei rohjennut lausua ilmi toivoansa. Olimme hetken aikaa ääneti. -Äkkiä minä kuulin hänen jalkainsa laputuksesta, että hän astuu tuota -hämärää kohti. Minä läksin sykkivin sydämin sinnepäin minäkin. - - - - -XVI. - -Näkökohtia. - - -Mitä kauemmas päästiin, sitä kirkkaammaksi valo kävi. Vähän ajan -perästä se oli melkein yhtä kirkasta kuin fosforesensi Cavorin -säärissä. Sola, jota kuljimme, alkoi laajeta luolaksi, jonka perältä -tämä valo tuli. Minä huomasin jotain, joka pani sydämeni hyppimään ja -hytkähtelemään. - --- Cavor! -- sanoin minä. -- Se tulee ylhäältäpäin. Ihan varmaan se -tulee ylhäältäpäin. - -Sanaakaan vastaamatta hän vain joudutti kulkuansa. - -Se oli ilmeisesti harmahtavaa, hopeaista valoa. - -Tuokion perästä oltiin sen alapuolella. Sitä herui alas kallioseinän -halkeamasta. Minä katsahdin ylös... tip! Vesipisara putosi -kasvoilleni. Minä säpsähdin ja astuin syrjemmäs. Tip! Toinen pisara -putosi ihan kuuluvasti kivilattialle. - --- Cavor! -- virkoin minä. -- Jos tässä jompikumpi nostaa toisensa, -niin nostettu pääsee tuohon rakoon. - --- Minä nostan, -- sanoi hän, kohottaen minut samassa korkealle, -niinkuin minkä vauvan. - -Minä ojensin käteni ylös ja sain parahiksi sormenpäillä kiinni -pienestä pykälästä, jossa saatoin riippua. Valkoinen valo näytti -nyt paljoa kirkkaammalta. Vedin sitten itseni ylös kahden sormen -varassa varsin helposti, vaikka maan päällä painankin toistakymmentä -leiviskää, tartuin vielä ylempänä olevaan kallionkyhmyyn ja nostin -jalkani äskeiselle pykälälle. Ojensin käteni ja kopeloin kallion -päällystää sormillani: rako laajeni ylöspäin. - --- Kyllä tänne pääsee -- sanoin minä Cavorille. -- Voitteko hypätä -kiinni käteeni, jos kurotan sen teille? - -Ponnistin nyt itseni kallioseinäin väliin, samalla nojaten polveni -ja jalkani pykälää vasten, ja ojensin käteni alas. Minä en voinut -nähdä Cavoria, mutta kuulin kolinan hänen liikkeistään, kun hän -valmistelihe hyppäämään. Läiskis! Ja tuossa hän riippui kädessäni, -keveänä kuin kissanpoika! Hinasin hänet sitten ylös, kunnes hänkin -sai kiinni pykälästä eikä enää tarvinnut minun apuani. - --- Helkkuna! -- arvelin minä. -- Täällä sitä kelpais vuorimieheksi -ken hyvänsä! - -Ja nyt läksin kiipeämään ylemmäs täydellä todenteolla. Kiivettyäni -muutaman minutin, minä vilkasin ylös. Halkeama aukeni aukenemistaan, -valo kävi yhä kirkkaammaksi. Mutta... - -Ei se päivänvaloa sittenkään ollut! - -Seuraavassa silmänräpäyksessä minä näin, mitä se on, ja olin -epätoivossa vähällä lyödä pääni kallioon, sillä se, minkä näin, -ei ollut muuta kuin säännötön, viettävä aukio, ja sen kaltevalla -pohjalla kokonainen metsä pieniä suiponmuotoisia sieniä, joista -jokainen uljaasti hehkui hopeaisessa valossa. Tuokion verran minä -tuijottelin tuota lempeätä säteilyä, mutta sitten hyppäsin ylös -keskelle noita kasveja. Nykäsin niitä maasta puolenkymmentä ja -viskasin kalliota vasten; istahdin sitten ja nauroin katkerasti, kun -Cavorin punakat kasvot tulivat näkyviin. - --- Se on tuota fosforesensiä taaskin, -- lausuin minä. Niin, mikäpäs -hätä meidän tässä? Painakaa puuta ja olkaa kuin kotonanne. - -Hän rupesi äittelemään meitä kohdanneesta pettymyksestä, minä -viskelemään yhä enemmän sieniä alas rotkoon. - --- Luulin päivänvaloksi, -- virkkoi hän. - --- Vai päivänvaloksi! -- huudahdin minä. -- Aamunkoitot, -auringonlaskut, kirkkaat taivaat ja pilviset säät... tokko semmoista -enää milloinkaan saamme nähdä? - -Tätä puhuessani tuntui kuin eteeni aukenisi pieni kuva meidän omasta -maailmastamme, vähäinen, valoisa, kirkas, niinkuin takalikko eräissä -italialaisissa maisemissa. - -Vaihteleiva taivas, ja vaihteleiva meri, ja kukkulat, ja vihannoivat -puut, ja kaupungit, ja kylät auringon paisteessa. Aatelkaas kosteata -kattoa mailleen menemään auringon valossa, Cavor! Aatelkaas akkunoita -lännen puolella! - -Hän ei puhunut mitään. - --- Täällä -- jatkoin minä -- täällä sitä nyt saa penkoa, tässä -kaameassa maailmassa, joka ei oikeastaan mikään maailma olekaan... -mustetta huljuttava valtameri jossain hirvittävän syvällä synkissä -uumenissa, ja ulkona helteinen pouta ja yön hiljaisuus. Ja sitten -kaikki nuo luomat, jotka meitä parastaikaa takaa ajavat, petomaiset -nokka-ihmiset, turilas-ihmiset, painajaisen sikiöt! Ja... he ovat -sittenkin oikeassa! Mitäs varten me paiskiloimme heitä mäsäksi ja -häiritsemme heidän rauhaansa? Mikäli me ymmärrämme, on koko planetta -jo meidän jäljillämme. Kenties jo minutin perästä kuuluu heidän -vikinänsä ja reuhunsa. Mitäs nyt tehdään? Minne tästä mennään? Täällä -on meidän yhtä hauska vetelehtiä kuin Jamrashin käärmetten, jotka -ovat päässeet irti jossain Surbitonin huvilassa. - --- Se oli teidän syynne, -- sanoi Cavor. - --- Minunko? -- huudahdin minä. -- Hyväinen aika! - --- Minulla oli keino. - --- Minä annan palttua teidän keinoillenne. - --- Jos olisimme kieltäyneet liikkumasta... - --- Vaikka keihäilläkin sohittiin? - --- Vaikka. Ne olis kantaneet meidät. - --- Lankkuako myöten? - --- Niin. Niiden olis täytynyt kantaa meidät toiselle puolelle. - --- Kernaammin olisi kärpänen saanut kantaa minut huoneen lakea myöten. - --- Hyvät ihmiset! - -Minä rupesin jälleen lyömään sieniä maahan. Mutta tuota tehdessäni -huomasin äkkiä jotain, josta itsekin hämmästyin. - --- Cavor! -- lausuin minä. -- Nämä kahleethan ovat kultaa! - -Hän istui syvissä mietteissä, käsi poskellaan. Verkalleen hän -käänsi päätänsä ja katsoa tuijotti ensin minuun ja sitten, kun olin -toistamiseen lausunut mielipiteeni, kahleisinsa, jotka hän oli -kiertänyt oikean kätensä ympärille. - --- Niin onkin, -- virkkoi hän; -- niin onkin. - -Mielenkiinto, joka hetkeksi oli elähtänyt hänen kasvoillaan, katosi -pian jälleen, ja mies vaipui taas entisiin mietteisinsä. Minä -kummastelin jonkun aikaa sitä, miksikä minä nyt vasta olin huomannut, -mitä ainetta kahleet ovat, mutta muistin sitten, että metallihan oli -sinisessä valossa näyttänyt aivan toisellaiselta. Ja tämä keksintö -synnytti minussa kokonaisen sarjallisen ajatuksia, jotka veivät minut -hyvin kauas. Minä unohdin kokonaan kysyneeni vastikään, mitä muka -meillä on täällä tekemistä. Kultaa... - -Cavor katkasi äänettömyyden. - --- Meillä on minun mielestäni kaksi mahdollisuutta edessämme, -- -lausui hän. - --- Antaas kuulla. - --- Ensimmäinen: me koetamme raivata itsellemme tien ulos -- vaikkapa -taistellenkin, jos tarvis vaatii, -- ja käymme etsimään palloa, -kunnes sen löydämme tahi yön pakkanen meidät tappaa. Toinen:... - -Hän pysähtyi. - -No niin? -- kysyin minä, vaikka kyllä tiesin, mitä nyt tulee. - --- Toinen on se, että vielä kerran koetamme saada heidät jollain -tavoin ymmärtämään meitä. - --- Minä puolestani kannatan ensimmäistä. - --- Minua se epäilyttää. - --- Minua ei. - --- Katsokaas, -- puheli Cavor. -- Minun mielestäni me emme saa -tuomita seleniitoja sen mukaan, mitä tähän asti olemme nähneet. -Heidän keskusmaailmansa, heidän sivistynyt maailmansa on kaiketikin -kaukana alhaalla, syvemmissä onkaloissa meren rannalla. Tämä -päällimmäinen kuoriseutu on vain ulkopalstoja, laidunmaita. -Niin minä ainakin luulen. Meidän näkemämme seleniitat ovat vain -jotain sellaista kuin karjanpaimenet ja koneenlämmittäjät. Tuo -keihäitten käyttäminen ne ovat karjan tutkaimia kaiketikin; -- tuo -vailinainen mielikuvitus, kun luulivat meidän pystyvän tekemään -kaikkea sellaista, mitä hekin; tuo ilmeisesti raakamainen kohtelu... -kaikki tuo näkyy viittaavan siihen. Mutta jos me kärsivällisesti -kestäisimme... - --- Astua kuuden tuuman lankkua myöten pohjattoman kuilun yli, sitä ei -kestäisi meistä kumpikaan. - --- Ei maar, mutta sitten... - --- Siitä ei tule mitään. - -Hän keksi nyt uusia mahdollisuuksia. - --- No niin, -- puhui hän, -- otaksutaanpa, että me löydämme jonkun -komeron, jossa voimme puolustautua noita renkejä ja päiväläisiä -vastaan. Jos, esimerkiksi, kestäisimme sillä tapaa viikon päivät, -silloin on varsin todennäköistä, että sanoma meistä on ennättänyt -alas älykkäämpäin osastojen asustamiin, väkirikkaampiin seutuihin... - --- Jos niitä on. - --- Täytyy olla, sillä mistäs nämä jättiläismäiset koneet olisivat -peräisin? - --- Saattaa olla niinkin, mutta tämä teidän nyt esittämänne -mahdollisuus on pahin kaikista. - --- Meidän sopisi tehdä merkkejä kallioseiniin. - --- Mistäpäs sen tietää, näkisivätkö heidän silmänsä noita merkkejä? - --- Jos hakkais ne kallioon... - --- Se käy kyllä laatuun. - -Ajatukseni saivat uuden suunnan. - --- Ettehän -- virkoin minä -- ettehän te toki luule, että seleniitat -ovat aivan äärettömän monta kertaa viisaammat ihmisiä? - --- Arvatenkin ne tietävät koko joukon enemmän kuin ihmiset, ainakin -koko joukon toisellaisia asioita. - --- Niin, mutta... -- epäröin minä, -- mutta myöntäkää, Cavor, että te -olette jotensakin omituinen mies. - --- Kuinka niin? - --- Niinpä vain... te olette tuommoinen yksinäinen olento, ja -sellainen olette aina ollutkin. Te ette ole ollut naimisissa. - --- Enkä tahdo ollakaan. Mutta miksikäs... - --- Ja eihän teistä ole tullut sen rikkaampaa miestä kuin olette -toivonutkaan? - --- En ole toivonutkaan. - --- Tietoja vain olette tonkinut? - --- No niin, onhan joku määrä tiedonhalua varsin luonnollista... - --- Teidän mielestänne. Siinäpä se on. Te luulette, että jokaisen -tekee mieli tietoja. Muistan kysyneeni teiltä kerran, miksikä te -niin paljon vaivaa ja puuhaa noissa tutkimuksissanne näette. Silloin -te vastasitte tahtovanne saada nimenne perään tuon F. R. S. ja -toivovanne, että sen teidän aineenne nimeksi tulisi cavoriiti, ja sen -semmoista. Tiesittehän te vallan hyvin, ettei se teidän päämääränne -ollut, mutta minun kysymykseni tuli teille niin odottamatta, että te -tahdoitte välttämättömästi ilmaista edes jonkun vaikuttimen. Itse -asiassa te teitte tutkimuksia siitä syystä, että teidän _täytyi_ niin -tehdä. Siinä koko juttu. - --- Kenties... - --- Sellaista ei tapaa yhdessä edes miljonastakaan. Useimmat ihmiset -halajavat... no niin, kaikenlaista, mutta harvapa se tietoja pelkän -tiedon vuoksi halajaa. _Minä_ en ainakaan, se on varma. Kyllähän -nuo seleniitat näkyvät olevan puuhaavaa ja toimekasta väkeä, mutta -mistä te tiedätte, että älykkäimmätkään heistä välittäisivät -meistä tai meidän maailmastamme? En usko heidän edes tietävänkään, -että meilläkin on oma maailma. Yön aikana he eivät milloinkaan -tule ulos, sillä he paleltuisivat kuolijaiksi. Tuskin he ovat -milloinkaan nähneet muuta taivaankappaletta kuin polttavan auringon. -Mistä he siis tietäisivät, että muuta maailmaa onkaan? Ja mitä he -sillä tiedolla tekisivät? Ja vaikkapa olisivat nähneetkin moniaan -tähden tuikahtavan, vaikkapa itse maankin sirpin loistavan, niin -mitä sitten? Mitäpä vainenkaan planetan sisäosissa elävät ihmiset -vaivaisivat itseänsä moisilla huomioilla? Ei ihmisetkään sellaisista -olisi välittäneet, ellei olisi vuoden-aikoja ja merikulkua, saatikka -sitten kuun asukkaat!... - --- No niin, -- jatkoin minä, -- aatelkaa, että täällä on -joitakuita filosofeja, samallaisia kuin te. Ne ne juuri ovat -sellaisia seleniitoja, jotka eivät milloinkaan saa tietää meidän -olemassa-olostamme. Kuvailkaa mielessänne, että joku seleniita -olisi tulla tuhahtanut maan päälle, teidän ollessanne Lympnessä. -Tehän olisitte ollut koko maailmassa viimeinen, joka olisi kuullut -siitä puhuttavan, sillä tehän ette milloinkaan lue sanomalehtiä! -Asianhaarat ovat siis asettuneet teitä vastaan. Ja juuri näitä -asianhaaroja saamme kiittää siitä, että nyt istumme tässä tyhjää -toimittamassa sillä välin kuin aika rientää käsistä. Pinteessä ollaan -kuin ollaankin, uskokaa pois. Tänne sitä tultiin ilman aseita, pallo -on kadotettu, ruokaa ei ole, seleniitain näkyviin on astuttu ja saatu -ne pitämään meitä kummallisina, väkevinä, vaarallisina eläiminä. Ja -elleivät nämä seleniitat ole ihan ilmeisiä hulluja, niin tottahan -lähtevät liikkeelle ja ajavat meitä takaa, kunnes saavuttavat, ja -saavutettuaan he koettavat ottaa meidät kiinni ja elleivät saa, niin -tappavat meidät, ja sen pituinen se. Jos saavat meidät kiinni, niin -jonkun väärinkäsityksen kautta he meidät sittenkin hengiltä ottavat. -Ja kun meistä on loppu tehty, silloin he käyvät tarkastelemaan, -mitähän nuo muka lienevät olleetkaan, mutta sivu suusta meiltä se -lysti menee. - --- Jatkakaa vain. - --- Ja toiselta puolen: tääll' on kultaa kaikkialla kuin valurautaa -siellä kotona. Jos vain saatais sitä jonkun verran mukaan ja -löydettäis pallo, ennenkuin ne sen löytävät ja mukaansa ottavat, -niin... - --- Niin mitä? - --- Niin saatais asiat lujemmalle pohjalle. Tultais takaisin -suuremmassa pallossa, pyssyt matkassa. - --- Hyvä isä! -- huudahti Cavor, niinkuin olisi kuullut hyvinkin -hirmuisen asian. - -Minä heitin halkeamaan jälleen yhden loistavan sienen. - --- Katsokaas, Cavor, -- lausuin minä, -- minulla on joka tapauksessa -puolet ääniä tässä yrityksessä, ja se kysyy käytännöllistä miestä. -Minä _olen_ käytännöllinen mies, te ette. Minä en aio enää hyökätä -seleniitain kimppuun enkä turvautua geometrillisiinkään kuvioihin, -jos suinkin muutoin toimeen tullaan... Siinä se. Tulkaa toiste tänne. -Jättäkää nyt sikseen kaikki salaperäiset asiat tai ainakin suurin osa -niitä. Ja mennään nyt. - -Cavor miettimään. - --- Minun olisi pitänyt tulla kuuhun yksinäni, -- virkkoi hän. - --- Nyt on kysymys -- sanoin minä, -- mitenkä päästä pallon luokse. - -Hetken aikaa istuimme ääneti, polveansa silitellen kumpainenkin. -Vihdoin hän näkyi taipuvan minun ehdotukseeni. - --- Kyllä täällä, -- puheli hän -- sentään yksi ja toinen asia -selvenee. Ilmeistähän on, että auringon ollessa tällä puolen -kuuta, ilmaa tulee tämän sieniplanetan pimeältä puolen tänne. Ilma -ainakin tällä puolen laajenee ja uutta puhaltaa kuun uumenista -kraatereihin... No niin, täällähän vetää. - --- Vetää. - --- Ja se tietää, ettei tämä osa ole mikään kuollut ääri. Tuonnepäin -tämä halkeama arvatenkin jatkuu, yhä ylemmäs. Tuulenhenki käy -ylöspäin; sinne siis meillä matka. Jos siellä kohdataan joku torvi -tai muu kouru, niin ensinnäkin päästään pois näistä käytävistä, missä -meitä ajetaan takaa, ja... - --- Entäs, jos kouru on kovin ahdas? - --- Sitten käännytään takaisin. - --- St! -- sanoin minä äkisti. -- Mikäs se oli? - -Me kuuntelemaan. Ensi alussa se oli epäselvää murinaa, ja sitten -erotti vaskiastian räminää. - --- Ne luulevat meitä kaiketi kuunvasikoiksi, -- virkoin minä. -- Sitä -me muka säikähdetään. - --- Ne tulevat tuota käytävää myöten -- sanoi Cavor. - --- Arvatenkin. - --- Halkeamaan he eivät ymmärrä poiketa. Ohi menevät. - -Minä kuuntelin hetken aikaa. - --- Tällä kertaa -- kuiskasin minä, -- tällä kertaa niillä on aseita -mukanaan luultavastikin. - -Mutta äkkiä minä kavahdin pystyyn. - --- Taivaat, Cavor! -- huudahdin minä. -- Nyt ne näkee ne sienet, -joita minä olen heittänyt alas! Nyt ne... - -Lause jäi minulta kesken. Minä pyörähdin ja hyppäsin sienten latvain -yli onkalon ylimmäiseen päähän. Siellä näin halkeaman nousevan -ylöspäin ja kapeana kouruna kohoavan synkkään pimeyteen. Olin juuri -ryhtymässä kiipeämään, mutta käännyin takaisin. - --- Mitäs nyt? -- kysäisi Cavor. - --- Astukaa te eteenpäin vain! -- sanoin minä, menin hiukan takaisin -päin ja nykäsin maasta kaksi hohtavaa sientä. Toisen pistin -flanellipuseroni rintataskuun, niin että näkisin sen valossa -kiivetä, ja toisen annoin Cavorille. Seleniitain melu kuului jo -läheltä halkeaman suuta. Lienee heistä sentään kiipeäminen näyttänyt -vaikealta, vai lienevätkö epäröineet nousta siihen, peljäten meidän -kukaties tekevän vastarintaa. Oli miten oli, se lohduttava tieto -meidät ainakin valtasi, että meissä, toisen planetan lapsissa, on -enemmän lihasvoimia. Seuraavassa silmänräpäyksessä minä jo olin -huikein voimin kiipemässä ylös, oppainani Cavorin siniseltä hohtavat -kantapäät. - - - - -XVII. - -Taistelu teurastajain luolassa. - - -En tiedä, kuinka kauan lienemme kiivenneetkään, ennenkuin se -ristikkoaita tuli vastaan. Saattaa olla, että olimme nousseet vain -pari-kolmesataa askelta, mutta silloin minusta tuntui, kuin tuota -kapuamista ja tarttuilemista ja hyppimistä ja pujotteleimista olisi -kestänyt mailin verran, jopa enemmänkin, suoraan ylöspäin. Milloin -vain noita hetkiä muistelen, olen yhä vielä kuulevinani meidän -kultakahleittemme kilkauksia joka askeleelta. Ennen pitkää olivat -minulla nilkat ja polvet niljellä ja poskessa kuhmu. Jonkun ajan -perästä meidän ponnistustemme rajuus alkoi asettua; nyt liikuttiin -järkevämmin ja varovammin. Takaa-ajavain seleniitain pauhua ei -kuulunut enää ensinkään. Näytti siltä kuin he eivät lainkaan olisi -seuranneet meidän jälkiämme, vaikka minun viskomani sienikasan olisi -kyllä pitänyt juoruta heille meidän matkamme suunnasta. Välisti -kouru kävi niinkin kapeaksi, että oli vaikea työntäytyä siitä läpi; -vuoroin se taas laajeni suuriksi luoliksi, joitten nyppylämäiset -seinät olivat täpötäynnään piikkipäisiä kiteitä tai pyöryläisiä, -hohtavia sienikyhmyjä. Toisin ajoin se kulki kierteissä, väliin -melkein vaakasuoraa suuntaa. Myötäänsä kuului puolelta ja toiselta -veden tipauksia tai lirinää. Kerran tai pari tuntui meistä, ikäänkuin -eläviä olentoja olisi kavahdellut jonkun matkan päässä. Millaisia -ne olivat, sitä emme milloinkaan saaneet nähdä. Mahdollista kyllä, -että ne, mikäli minä ymmärrän, olivat myrkyllisiä eläimiä, mutta -mitään pahaa ne eivät meille tehneet, ja mehän olimme nyt yleensäkin -sellaisessa mielentilassa, jossa muutama aavemainen, mateleva olento -enemmän tai vähemmän ei merkitse yhtään mitään. Ja vihdoin alkoi -kaukana edestäpäin jälleen hohtaa tuttua, sinertävää valoa. Jonkun -ajan perästä näimme sen tulevan erään ristikon lävitse, joka salpasi -meiltä tien. - -Kumpainenkin kuiskasi hiljaa toiselleen tämän näkemänsä, ja siitä -pitäin ruvettiin entistä varovammin kapuamaan ylöspäin. Jopa päästiin -ristikon juurelle. Minä painoin kasvoni sen tankoja vasten ja näin -vähäisen osan sen takana olevaa luolaa. Se oli ilmeisesti hyvinkin -avara aukio, jossa epäilemättäkin virtasi kouruissa samaa sinistä -valoa, jonka olimme nähneet lähtevän jättiläismäisistä koneista. -Ja sillä välin myötäänsä tipahteli vettä tankojen välitse läheltä -kasvojani. - -Ensi työkseni koetin tietysti saada nähdä, mitä tuon luolan pohjalla -on, mutta turhaan, ristikko kun sijaitsi notkossa. Huomiomme kiintyi -sen sijaan erillaisiin, sieltäpäin kuuluviin ääniin, ja äkkiä -huomasin useampia varjoja, jotka liikehtivät luolan laessa. - -Luolassa oli epäilemättä joitakuita seleniitoja, kenties hyvin -paljonkin, sillä meille asti kuului heidän haastelunsa sihinää ja -samoin hiljaista kapsetta, jonka arvasin tulevan heidän astunnastaan. -Samoin uudistui yhä säännöllisiä suhauksia: suih, suih, suih; se oli -kuin veitsen tai lapion iskemistä johonkin pehmeään. Sitten kuului -kuin olisi kahleita kalisteltu; sen jälkeen seurasi vingahtelemista -ja jymyä, niinkuin olisi rattailla ajettu kumisevaa pohjaa myöten, -ja sitten taas suih, suih, suih. Varjot kertoivat noitten olentojen -liikkuvan nopeasti ja määränperäisesti, sopusoinnussa tuon suhinan -kanssa, ja pysähtyvän samassa kuin äänikin lakkasi. - -Me asetuimme ihan lähelle toisiamme ja haastelimme aivan hiljaisin -kuiskauksin. - --- Ne ovat toimessa, -- sanoin minä, -- jossain toimessa. - --- Niin ovat. - --- Ei ne meitä hae; ei ne meitä ajattelekaan. - --- Tokkopa meistä vielä mitään tiennevätkään. - --- Nuo toiset tuolla alhaalla ovat kyllä ajossa. Mitähän, jos täällä -äkkiä astuttais näkyviin... - -Me katsahdimme toisiimme. - --- Niin, -- virkkoi Cavor, -- sitten kenties pääsis pakinoille heidän -kanssaan. - --- Ei maar, -- sanoin, -- ei tässä tilassa. - -Oltiin ääneti jonkun aikaa, kumpikin omissa mietteissään. - -Suih, suih, suih pani taas, ja varjot liikkumaan jälleen puoleen ja -toiseen. - -Minä tarkastelin ristikkoa. - --- Heikkoa tekoa, -- sanoin minä. -- Pari tankoa sopisi vääntää -syrjään ja sitten kömpiä ulos. - -Haasteltuamme hetken aikaa minkä mitäkin, minä tartuin molemmin -käsin yhteen tankoon, painoin jalkani kallioseinää vasten, kunnes -ne tulivat melkein pääni tasalle ja ponnistin ristikkoa vasten. Se -taipui niin herkästi, että olin vähällä kaatua kumoon. Pyörähdin -ympäri ja väänsin viereisen tangon päinvastaiseen suuntaan, otin -sitten hohtavan sienen taskustani ja valaisin sillä aukkoa. - --- Älkää nyt vaan hätiköikö, -- kuiskasi Cavor, pujotteleidessani -väännettyjen tankojen lävitse. Ristikon toiselle puolelle päästyäni, -näin vilaukselta muutamia toimessaan häärääviä olentoja, mutta -kyyristyin samassa notkon äyrään suojaan, niin ett'eivät minua -huomanneet, ja viittasin Cavorille, joka oli tälle puolelle -ponnisteleimassa hänkin. Nyt olimme rinnatusten notkon äyräällä, -kurkistellen laidan yli luolaan ja siinä olijoihin. - -Luola oli suurempi kuin ensi silmäykseltä näyttikään. Me katselimme -sitä nyt kaltevan pohjan alimmaisesta syrjästä. Se laajeni meistä -päin yhä avarammaksi. Laki laski tuonnempana yhä matalammas ja -kätki meiltä kokonaan luolan peräosan. Jättiläismäisiä esineitä, -jättiläismäisiä, vaaleita runkoja siinä seisoi pitkässä rivissä niin -kauas kuin silmä kantoi tuonne kaameaan kaukaisuuteen, ja näitten -runkojen ääressä seleniitat paraikaa hääräilivät. Ensi alussa nuo -rungot näyttivät suunnattomilta lieriöiltä, ties mitä sisässä, -mutta sitten erotin niissä meitä kohti käännetyt päät, silmättömät -ja nahattomat, niinkuin lampaanpäät teurastajan pihalla: ne olivat -kuin olivatkin kuunvasikkain runkoja, joita nyt avattiin siihen -tapaan kuin arvatenkin valaanpyytäjät avaavat laivaan kytkettyä -valaskalaa... He leikkelivät lihoja viipaleiksi, ja muutamista -rungoista tuolla kauempana näkyivät jo kylkiluut paljaina. Heidän -kirveillensä iskut ne saivat aikaan tuon suih, suih. Jonkun matkan -päässä oli kaabelirattaiden tapainen laitos, joka, täynnään -irtonaisia lihakimpaleita, vieri pitkin luolan loivaa rinnettä. -Tuosta loppumattomasta rivistä runkoja, ruokavaroiksi tietystikin -aiotuita, me saimme käsityksen täkäläisen maailman suunnattoman -suuresta väkiluvusta, käsityksen, jonka valtavuudelle voi vetää -vertoja ainoastaan meidän ensimmäiset näkemämme tuolla alhaalla kuun -uumenissa. - -Ensi alussa seleniitat näkyivät minun mielestäni seisovan -telineille asetetuilla lankuilla [En muista nähneeni kuussa mitään -esinettä puusta. Ovet, pöydät, kaikki, mikä maan päällä vastaa -puusepän teoksia, oli tehty metallista, enimmäkseen kullasta, -luullakseni, joka ennen muita metalleja tarjoutuu käytettäväksi, -se kun on sitkeätä, kestävää ja helppoa käsitellä.], mutta sitten -huomasin lankkujen, telineitten ja kirveitten olevan aivan yhtä -lyijynkarvaisia kuin minun kahleenikin, ennenkuin valkoinen valo -pääsi niihin paistamaan. Tanterella oli koko joukko lujannäköisiä -kankia, joilla nähtävästikin oli kuunvasikkain runkoja käännetty -kyljeltä toiselle. Ne olivat noin kuuden jalan pituisia, mukavilla -rivoilla varustettuja -- sangen hauskan näköisiä aseita. Koko paikka -sai valonsa kolmesta poikkipuolin juoksevasta sinivalokourusta. - -Me viruimme kauan aikaa, ääneti katsellen kaikkia näitä esineitä. - --- No niin? -- virkkoi Cavor nyt. - -Minä lyyhistyin alemmas ja käännyin hänen puoleensa. Mainio ajatus -iski mieleeni. - --- Ellei noita runkoja ole laskettu tänne kranoilla, -- sanoin minä, --- niin ollaanpa lähempänä kuun pintaa kuin luulinkaan. - --- Kuinka niin? - --- Eihän kuunvasikat juokse, ja siivettömiä ne myöskin ovat. - -Hän kurkisti jälleen laidan yli luolaan. - --- Minua kummastuttaa... -- arveli hän. -- Emmekä me lopulti ole -kovin kauas pinnalta joutuneetkaan... - -Kesken hänen puhettansa minä tartuin häntä käsivarteen: olin kuullut -jotain melua kallionhalkeamasta meidän allamme. - -Me pyörähdimme ja olimme hiljaa kuin haudassa, vireillä kaikki -aistit. Hetkisen kuluttua minä olin varma siitä, että jotain nousee -halkeamaa myöten ylös. Verkkaan ja aivan kuulumattomasti tartuin -silloin lujasti kahleisini, odotellen, ilmaantuuko sieltä ketä. - --- Vilkaskaas vielä kerran noihin kirvesniekkoihin tuolla, -- -kuiskasin minä. - --- Sielläpäin kaikki hyvin, -- ilmoitti Cavor. - -Minä tähtäsin kädelläni ristikon aukkoa kohti. Nyt erotti jo aivan -selvään halkeamassa nousevien seleniitain hiljaista sihinää, kätten -läiskäyksiä kalliota vasten ja senjälkeen irtaantuvan tomun rapinaa. - -Sitten huomasin, että jotain liikkuu pimeässä ristikon takana, mutta -mitä se oli, sitä en voinut erottaa. Se näkyi pysähtyvän tuokioksi -ja sitten -- räiskis! Minä olin kavahtanut pystyyn ja hurjasti -huitaissut, torjuakseni jotain, joka oli välkähtänyt minua kohti. Se -oli keihään terävä kärki. Olen sittemmin tullut siihen päätökseen, -että keihäs oli liian pitkä, kääntyäkseen tuossa kapeassa halkeamassa -niin paljon, että olisi osunut minuun. Oli miten oli, se sujahti kuin -mikä käärmeenkieli ristikon läpi, ei sattunut, ponnahti takaisin ja -välkähti toistamiseen. Mutta tällä toisella kertaa minä sieppasin sen -kiinni. Tällä välin oli kumminkin jo toinenkin keihäs singahtanut -minua kohti, osumatta sekään. - -Minä kiljaisin riemusta, tuntiessani, että seleniita, pidettyään -ensin vastaan, oli päästänyt keihään käsistään, jonka jälkeen -minä rupesin sillä pimeässä umpimähkään sohimaan ristikon lävitse -alaspäin. Cavor oli siepannut toisen keihään käteensä ja heilutti -sitä nyt minun vieressäni, tokaisten päättömästi milloin mihinkin -suuntaan. Kilkis, kalkis! kuului äkkiä ristikon kautta... kirves -singahti ilmassa ja kolahti kalliota vasten meidän takanamme, -muistuttaen minulle teurastajain ja vasikan runkojen olemassa-oloa -luolassa. - -Minä käännyin taakseni. Sieltäkös tuli meitä kohti, kirveitään -heilutellen, lyhytkasvuisia, lihavia, pitkäkätisiä lurjuksia, niin -peräti toisenlaisia kuin ne, joita tähän asti olimme nähneet. Jos ei -heillä todellakaan jo ennen ollut tietoa meistä, niin uskomattoman -nopeasti he nyt olivat käsittäneet asiain tilan. Minä katselin heitä -hetkisen, keihäs kädessä. - --- Vartioikaa ristikkoa! -- kiljasin minä Cavorille, päästin sitten -ankaran huudon, heitä pelottaakseni, ja hyökkäsin heitä vastaan. -Kaksi heistä heitti kirveensä minua kohti, vaikka turhaan; muut -pakenivat, jonka jälkeen nämä kaksikin läksivät takaisin luolaan, -nyrkit sojossa ja päät kumarassa. En ole ihmisten ikinä nähnyt -juoksevan sillä tapaa! - -Pian huomasin, ettei minulle keihäästä suurtakaan apua ole, se kun -oli kovin ohut ja hauras. Se kelpasi vain heittoaseeksi, mutta -oli liian pitkä uudestaan käytettäväksi. Ja niinpä minä karkoitin -seleniitat vain ensimmäiselle rungolle asti, pysähdyin siinä ja -sieppasin käteeni yhden siinä olevista kangista. - -Se tuntui lohdullisen raskaalta. Tällähän, arvelin, lyö heitä kumoon -vaikka kuinka monta. Heitin keihään pois ja otin toiseenkin käteen -kangen. Heilutettuani näitä uhkaavasti niitä seleniitoja kohti, jotka -kaukana luolan perällä olivat pysähtyneet pienenä ryhmänä, minä -palasin katsomaan, kuinka Cavorin on laita. - -Hän juoksi ristikon edessä puoleen ja toiseen, yhä vieläkin -uhkaavasti sohien taittuneella keihäällään. Se oli oikein. Sillä -tavoin seleniitat tuolla halkeamassa ainakin jonkun aikaa pysyvät -asemillaan. Katsahdin jälleen luolaan. Mitä ihmettä ja kummaa meidän -pitää nyt tehdä? - -Me olimme nyt jo jonkinlaisessa saarroksessa. Teurastajat tuolla -luolan perällä olivat kyllä hämmästyksissään, säikäyksissäänkin -kaiketi, eikä heillä ollut muita aseitakaan kuin nuo pienet kirveet. -Ja sinnehän meillä tie piti, jos mieli pelastua. Nuo pyylevät olennot --- paljoa pienemmät ja paksummat kuin ennen näkemämme paimenet --- olivat hajallaan pitkin rinnettä, ilmeisestikin neuvottomina. -Minulla oli samallainen siveellinen etu nyt puolellani kuin -sonnilla, joka kujassa teutoo. Mutta tuosta kaikesta huolimatta -heitä näkyi olevan hirmuisen paljon, ties kuinka suuret laumat. Ja -noilla tuolla halkeamassa on varmaankin peiakkaan pitkiä keihäitä. -Ja mitä kaikkia yllätyksiä heillä lieneekään... Tonttu vieköön! -Jos tässä hyökkää luolaan, silloin nuo tuolta halkeamasta pääsevät -ahdistamaan takaapäin, ja ellei hyökkää, silloin nuo kääpiön pahukset -kaiketikin saavat lisävoimia. Ties taivas, mitä kaikkia hirvittäviä -sota-aseita, tykkejä ja pommeja ja maa-torpedoja ja sen semmoisia -lieneekään tuolla tuntemattomalla, jalkaimme alaisella maailmalla, -tuolla laajemmalla maailmalla, jonka päällimmäisen hipiän vain -olemme puhkaisseet! Ja kaikki tuo sitten tuodaan meille tuhoksi -ja turmioksi... Nyt oli selvä, ettei meidän auta muu kun käydä -hyökkäämään! Ja yhä selvemmäksi se kävi, kun luolan puolelta alkoi -vilkkua yhä useampia sääriä: uusia seleniita-laumoja oli rientämässä -meitä kohti. - --- Bedford! -- huusi Cavor ja katso! hän oli puolitiessä minun ja -ristikon välillä. - --- Menkää takaisin! -- huusin minä. -- Mitäs te aiotte?... - --- Niill' on... siell' on semmoinen pyssyn tapainen! - -Cavor kävi jälleen sohimaan keihäällään, mutta väistellen niitä -kohosi halkeamasta pää ja hartiat: näkyviin tuli tavattoman laiha ja -kulmikas seleniita, muuan monimutkainen kapine käsissään. - -Minä huomasin, kuinka peräti pätemätön Cavor on nyt tapahtuvaan -taisteluun. Hetken aikaa epäröityäni minä hyppäsin hänen peräänsä -seleniitaa kohti, joka parhaillaan tähtäsi minuun peräti -kummallisella tavalla: ase vatsaa vasten. Minä heiluttamaan kankiani -ja huutamaan, saadakseni hänen tähtäämisensä harhaan... Tup! pani -samassa. Ase ei ollutkaan pyssy, vaan jonkinlainen jousi, jonka nuoli -osui minuun kesken hyppäystäni. - -Minen kaatunut, vaan putosin maahan. -- Ellei minuun olisi sattunut, -niin olisin tullut maahan hiukkaa myöhemmin. - --- Minusta tuntui kuin jotain olisi minuun käynyt ja jälleen -luiskahtanut pois. Tapasin vasemmalla kädellä hartioitani ja huomasin -jonkunlaisen keihään istuvan siinä. Seuraavassa silmänräpäyksessä -minä olin jo kohdalla ja iskin turalla seleniitaa vasten kalloa. -Hän lyyhähti, murtui ja menehtyi siihen paikkaan, pää mäsänä kuin -rikkilyöty muna. - -Minä laskin toisen kangen maahan, nykäsin keihään hartiastani ja -rupesin pistelemään sillä pimeässä ristikon läpi. Joka iskusta -kuului sihinää ja piipitystä. Lopuksi minä viskasin keihään kaikesta -voimastani ristikosta alas pimeyteen, hyppäsin sitten ylös, sieppasin -kangen ja ryntäsin luolassa olevaa laumaa vastaan. - --- Bedford! Bedford! -- huusi Cavor, kiitäessäni hänen ohitsensa. - -Tuntuu niinkuin vieläkin kuulisin hänen astuvan perässäni. - -Ponnistus, hyppäys... tupsis, ponnistus, hyppäys... Joka harppaus -näkyi kestävän koko iäisyyden, ja joka harppaukselta luolakin laajeni -ja seleniitain lauma kasvamistaan kasvoi. Ensi alussa ne näkyivät -juosta puikeltavan ympäri kuin muurahaiset häirityssä keossa, pari -kappaletta tuli kirveitään heiluttaen minua vastaan, toiset syöksivät -runkojen välisiin käytäviin, ja sitten tuli taas toisia, keihäät -kädessä, ja sitten taas, yhä uusia. Peräti omituista tuo näky vaan -oli: pelkkiä piiloon puikahtelevia käsiä ja jalkoja. Luolan perällä -oli pimeä. Hiuh! Jotain lensi minun pääni ylitse. Hiuh! pani taas -kesken minun ilmahyppyäni, ja minä näin keihään osuvan erääsen -runkoon vasemmallani ja jäävän siihen väräjämään. Parahiksi alas -päästyäni, toinen keihäs sattui maahan minun edessäni, ja samalla -kuulin kaukaa tup! niinkuin heidän joutsensa panevat lauetessaan. -Ja taas hiuh! hiuh! Jonkun aikaa tuo oli oikein kamalaa, Nuohan oli -yhteislaukauksia... - -Minä seisoin kuin suolapatsas. - -En luule, että minulla silloin oli yhtään selvää ajatusta. -Muistan vain, että mielessäni sävähti tuo vanha hangattu lause: -"Tulenpiiristä pois!" Tiedän rynnänneeni kahden rungon väliin -ja pysähtyneeni siihen hengästyneenä, tuntien tilani sangen -viheliäiseksi. - -Hain silmilläni Cavoria, mutta jonkun aikaa näytti kuin mies olisi -hävinnyt koko maailmasta. Vihdoin hän astui esiin pimeydestä, kulkien -runkojen rivin ja luolan seinän välitse. Minä näin hänen pienet -kasvonsa, tummat, siniset, hikiset, mielenliikutusta täynnään. - -Hän sanoi jotakin, mutta minä en välittänyt hänen puheestaan. Minulle -oli käynyt selväksi, että nyt täytyy pyrkiä eteenpäin rungolta -rungolle, kunnes olemme päässeet niin lähelle, että sopii hyökätä -täydellä voimalla. Hyökätä tai antautua -- muuta neuvoa ei ollut. - --- Tulkaa nyt! -- sanoin minä ja läksin näyttämään tietä. - --- Bedford! -- parkui hän turhaan. - -Mieleni oli jännityksissään, astuessamme runkojen ja luolanseinän -välistä kujaa. Seinä kulki kaarteessa; siinä he siis eivät voineet -osata meihin. Emmehän me tässä kapeassa paikassa saattaneet hyppiä, -mutta maan päällä syntyneinä meillä oli sentään voimia joutua paljoa -nopeammin kuin seleniitat. Minun laskuni mukaan meidän piti piakkoin -tulla heidän kohdalleen. Ja kun niin pitkälle pääsemme, silloin ei -seleniitat ole meille sen vaarallisempia kuin torakat. Mutta... kyllä -kai sitä ennen yhteislaukaus taas tuhahtaa. Mitähän, jos keksis -pienen sotajuonen? Minä riisuin kesken astuntaani flanellipuseron -yltäni. - --- Bedford! -- kähisi Cavor minun perässäni. - -Minä vilkasin taakseni. - --- Mitäs nyt? -- kysyin minä. - -Hän viittasi runkojen päällitse ylös. - --- Valkoista valoa! -- sanoi hän. -- Valkoista valoa taas! - -Minä vilkasin sinnepäin, ja aivan oikein: kaukaa luolan perältä -häämöitti hämärä kuulto. Tämä tuntui lisäävän minulle voimia kaksin -verroin. - --- Pysykää lähellä nyt! -- sanoin minä. - -Pitkä seleniitan huippana puikahti ulos pimeästä, parkasi ja pakeni. -Minä seisahdin ja pysäytin kädelläni Cavorinkin. Ripustin sitten -puseroni kangen nenään, kyyristyin lähimmän rungon taakse, heittäen -kangen puseroineen maahan. Sen tehtyäni minä kurkistin rungon yli, -mutta vetäydyin heti alas jälleen. - -Tupp... hiuh! - -Samassa lensi nuoli. Nyt oltiin lähellä seleniitoja, ja tuollahan -niitä seisoi ryhmässä, paksuja ja pieniä ja pitkiä sekaisin, -patterillinen ampukoneita suunniteltuina alas luolaa kohti. Kolme -neljä nuolta seurasi ensimmäistä; senjälkeen ammunta lakkasi. - -Nostin pääni jälleen näkyviin, ja olipa niin ja näin, että ennätin -ajoissa lyyhistyä, sillä nyt lauaistiin kymmenkunta nuolta, ja -samassa kuului seleniitain innostunut kiljahdus ja sihinä. Minä -nostin maasta kangen puseroineen. - --- Nyt! -- virkoin minä, kohottaen puseroni laidan yli. - -Tuptuptup... hiuh... hit! - -Silmänräpäyksessä oli pusero nuolia täynnä, tutisten kuin hyväkin -tuuhea parta. Samassa tempasin kangen irti puserosta, heitin puseron -maahan -- siellä kuussa se minun tietääkseni on tänäkin päivänä -- ja -syöksin seleniitain päälle. - -Nyt seurasi minutin verran kestävä verinen temmellys. Minä olin liian -raju, häikäilläkseni lainkaan, ja seleniitat liian hämmästyneitä, -kyetäkseen taistelemaan. Oli miten oli, ei he vain vastarintaa -tehneet. Minä olin punainen kuin kukko, niinkuin sanotaan. Tuntui --- sen muistan vielä -- kuin olisin kahlannut noitten nahkaisten, -hauraitten olentojen päällitse, niinkuin missä tiheässä ruohikossa -ikään. Minä niitin ja kaadoin oikealle ja vasemmalle. Se oli yhtä -kalsketta ja kahinaa. Kosteita pisaroita pirskahteli ylt'ympärille. -Esineet jalkaini alla murtuivat ja parahtelivat ja kävivät -liukkaiksi. Lauma se paisui ja harveni ja tiheni ja virtasi kuin -vesi. Ei niillä näkynyt olevan mitään yhteistä suunnitelmaa. Keihäitä -lenteli ympärilläni, yksi jo hipasi korvaanikin. Kerran sattui minua -käsivarteen, toisen kerran niskaan, mutta sen sain selville vasta -perästäpäin, kun veri, jonkun aikaa juostuaan, alkoi tuntua kylmältä -ja kostealta. - -Mitä Cavor lienee tällä välin tehnyt, en tiedä. Jonkun aikaa tuntui -kuin tätä tappelua olisi kestänyt jo kokonaisen ihmis-iän ja tulisi -kestämään vielä iät kaiket. Mutta äkkiä koko temmellys taukosi... ei -näkynyt muuta kuin ylös ja alas loikkivia niskoja, joitten omistajat -pakenivat kaikille suunnille... Tuntui kuin ei minulle olisi -tapahtunut mitään pahaa. Minä juoksin jonkun askeleen eteenpäin, -huutaen ja meluten, mutta käännyin sitten takaisin. Ja nyt olin kuin -puusta pudonnut. - -Olin huimilla lentoharppauksillani hypännyt heidän ylitsensä; he -olivat nyt minun takanani ja kiitivät pakoon mikä minnekin. - -Olin sanomattomasti hämmästynyt, huomatessani, että se suuri -taistelu, johon olin antautunut, oli nyt lopussa. Eikä riemunikaan -ollut kovin vähäinen. Näytti siltä kuin en lainkaan olisi huomannut -seleniitoja odottamattoman hauraiksi, vaan sen sijaan tuntenut oman -itseni odottamattoman väkeväksi. Minä nauroin tympeätä naurua. Tuo -fantastillinen kuu! - -Vilkasin vihdoin noihin ruhjottuihin, kiemurteleviin olentoihin, -joita oli hajallaan luolan pohjalla, ja mielessäni alkoi häämöittää -epämääräinen ajatus vielä edessä-olevista väkivallan teoista. Sitten -riensin Cavorin luokse. - - - - -XVIII. - -Auringon valossa. - - -Pian huomasimme luolan aukenevan hämäräistä hohdetta kohti. -Seuraavassa silmänräpäyksessä olimme saapuneet eräälle kaltevalle -kalterille, joka näkyi vievän suunnattoman suuren aukion partaalle. -Tämä aukio oli jättiläismäinen lieriö, joka ulottui pystysuoraan -ylös- sekä alaspäin. Sen sisäpuolella tuo kalteri, ilman mitäkään -rintasuojusta tai kaiteita, teki puolitoista kierrosta, johtaen -ylhäällä jälleen keskelle kallioita. Se muistutti joissain määrin -noita spiralimaisesti kierteleviä rautateitä, joita kulkee St. -Gotthardin lävitse. Kaikki tuo oli kammottavan suuremmoista. Tuskin -kyennen antamaan täyttä kuvausta koko tästä summattomasta näystä, -ilmituomaan koko sen summatonta vaikutusta. Silmät seurasivat tuon -laajan torven sisälaitoja yhä ylemmäs... Kaukana tuolla huimaavassa -korkeudessa kuulsi pyöreä aukko, josta kalpeita tähtiä katseli tänne -alas, ja jonka toisesta reunasta heiasteli melkein häikäisevän kirkas -päivänpaiste. Huuto pääsi meiltä kummaltakin, sen nähtyämme. - --- Matkaan nyt! -- sanoin minä, lähtien edeltä. - --- Entäs tuolla? -- virkkoi Cavor, astuen hyvin varovasti kalterin -partaalle. Minä noudatin hänen esimerkkiänsä, kurottauduin laidan -yli ja katsahdin alas. Äskeinen auringonvalo oli soaissut minulta -silmät, niin etten nähnyt muuta kuin pimeän pohjattomuuden ja siinä -karminin- ja purppuran-karvaisten valojen salaperäistä välkähtelyä. -Korvani oli sen sijaan sitä herkempi. Pimeydestä nousi omituinen ääni; -se oli kuin vihaista surinaa, jota kuulee, pitäessään korvaa -mehiläispesän seinässä. Sellainen ääni tuli tuosta suunnattomasta -onkalosta, arviolta noin neljän mailin syvyydestä. - -Hetken aikaa tuota kuunneltuani, minä tartuin entistä lujemmin -kankeeni ja läksin eteenpäin. - --- Tässä, -- virkkoi Cavor, -- tässä mahtaa olla se kuilu, jonka -tuonottain näimme, se kannen alainen. - --- Sieltä kaiketi ne valotkin pilkottivat. - --- Valot! -- toisti Cavor. -- Niin, ne valot siitä maailmasta, jota -emme enää milloinkaan saa nähdä. - --- Tullaan toiste, -- sanoin minä. Päästyämme niin monesta pulasta, -minä olin nyt varsin toivorikkaalla tuulella, varmana siitä, että -pallo löytyy. - -En kuullut hänen vastaustansa. - --- Mitenkä? -- kysäisin minä. - --- Vähät siitä, -- vastasi hän. - -Ääneti jatkettiin sitten matkaa. - -Tämä kalteva tie -- koko kaarta myöten lukien -- oli neljä viisi -mailia pitkä ja nousi niin jyrkkänä, että maan päällä sitä olisi -ollut melkein mahdoton kulkea, mutta täällä kuun oloissa siinä astui -varsin helposti. Tällä matkalla ei nähty kuin kaksi seleniitaa, -jotka, meidät huomattuaan, heti läksivät suin päin pakenemaan. -Tieto meidän voimastamme ja kovakouraisuudestamme oli ilmeisesti -levinnyt jo heihinkin asti. Odottamattoman sujuvasti tämä matka vain -kävi. Spiralimainen kalteri puikahti äkisti kohoavaan tunneliin, -jonka pohjalla näkyi runsain määrin kuunvasikkain jälkiä, ja joka -kaarevuuteensa verraten oli niin jyrkkä ja lyhyt, ett'ei se missään -kohden ollut aivan pimeä. Pian se alkoikin kirkastua, eikä aikaakaan, -niin jo tuli kaukana tuolla ylhäällä näkyviin sen häikäisevän kirkas -yläpää. Siinä palanen alppimaista vuorenrinnettä, jonka ylälaidalla -heleätä auringon valoa vasten kohosi tiheä viidakko okaisia kasveja, -nyttemmin jo taittuneita, surkastuneita, kuolleita. - -Ja kummallista! Me, joista tuo kasvullisuus vielä vähän aikaa sitten -oli näyttänyt niin kamalalta ja pelottavalta, me katselimme sitä -nyt samallaisella liikutuksella, jota tuntenee kotiansa palajava -maanpakolainen, nähdessään synnyinmaansa jälleen. Ilomielin me -tervehdimme sitäkin seikkaa, että ilma oli täällä ohuempaa, vaikka -pyrkikin henkeä salpaamaan juostessamme, ja vaikka täytyi ponnistaa -kuuloansa, erottaakseen toisen sanoja. Yhä avarammaksi ja avarammaksi -laajeni päivänpaisteinen aukko meidän yläpuolellamme, ja tunneli -takana vaipui vaipumistaan läpitunkemattoman pimeyden peittoon. -Lakastuneissa piikkipensaissa ei näkynyt vehreätä enää lainkaan; -ne olivat nyt ruskeita, kuivia, puisevia. Niitten ylimmät haarat -näköalan takana tuolla ylempänä loivat tiheäsäikeisiä, monimutkaisia -kudekuoseja röyhyiseen kallioseinään. Ja aivan tunnelin yläreunassa -oli avara, poljettu ala: kuunvasikkain laidunmaita. - -Sinne mekin vihdoin saavuimme, valoon ja helteesen, joka oli -kerrassaan painostava ja tukala. Vaivoin astuimme sitten aution -tasangon poikki ja kiipesimme pensaitten välitse rinteelle, jossa -vihdoin laskeusimme läähättäen maahan erääsen ylävään paikkaan, -monijuovaisen laavaröykkiön varjoon. Kallio tuntui kuumalta täällä -varjossakin. - -Polttavan kuuma ilma vaikutti varsin epäedullisesti meidän -ruumiilliseen hyvinvointiimme, mutta eihän nyt toki enää painajainen -meitä runnellut. Tuntui kuin olisi tultu omille olosijoille, -takaisin tähtien alle. Kaikki se pelko ja ahdistus, joka oli mieltä -ahdistanut, paetessamme pimeitä käytäviä myöten ja halkeamien -poikki, se oli poissa nyt. Viimeinen taistelu oli täyttänyt meidät -suunnattomalla itseluottamuksella seleniitoihin nähden. Tuskin -uskoi silmiänsä, katsellessaan nyt tuohon mustaan aukkoon, josta -vastikään oli noustu. Tuolla alhaalla, sinisessä hohteessa -- joka -nyt mielestämme tuntui melkein ehdottomalta pimeydeltä -- siellä oli -kohdattu olentoja, ihmisen irvikuvia, kypäräpäisiä luomia, siellä oli -sydän kourassa kuljettu heidän edellänsä, taivuttu heidän ylivaltansa -alle, kunnes tuosta ylivallasta oli täytynyt tehdä loppu. Ja katso, -ne olivat lyyhistyneet kokoon kuin vaha, hajonneet kuin akanat, -paenneet, kadonneet kuin unikuvat! - -Minä hieroin silmiäni: eiköhän kaikki tämä liene ollutkin vain -pelkkää unta, noitten huumaavain sienten vaikuttamaa? Mutta äkkiä -huomasin verta kasvoillani; harteissa ja käsivarressa teki kipeätä: -paita oli tarttunut ihoon. - --- Tonttu toisen kerran! -- ärähdin minä, kädelläni tutkien vammojani -ja arvostellen niitten suuruutta, ja silloinpa äkkiä tuo kaukainen -tunnelin suu näytti minusta vaanivalta silmältä. - --- Cavor! -- sanoin minä. -- Mitähän nuo tuolla nyt tekevät? Ja mitäs -meidän nyt pitäisi tehdä? - -Hän puisteli päätään, tunneliin tuijottaen. - --- Kukas sen tietää, mitä ne tekevät? - --- Kaikki riippuu siitä, mitä ne meistä ajattelevat, ja menepäs sitä -arvaamaan! Ja siitäkin se riippuu, mitä varavoimia heillä on. Kyllä -se niin on, kuten te sanoitte, Cavor, että me olemme koskettaneet -vasta tämän maailman ulommaisia ääriä. Ties mitä kaikkea heillä -lieneekään tuolla sisemmällä. Pelkillä noilla ampuma-aseillaankin he -saattavat panna meidät pahaan pulaan... - --- Mutta sittenkin, -- puhui Cavor, -- vaikk'emme palloa löytäiskään, -on meillä yksi mahdollisuus. Vaikkapa yökin meidät saavuttais. -Mennään alas ja tapellaan. - -Minä katselin ympärilleni tutkivin silmin. Äskeinen suunnaton -kasvullisuus oli lakastunut ja sen kautta maiseman asu kokonaan -muuttunut. Korkealta harjanteelta, jossa nyt istuttiin, avautui -laaja näköala kraaterille: kaikki oli siellä kuihtunutta ja kuivaa; -kuun iltapäivän myöhäinen syksy oli tullut. Mustuneita rinteitä -ja ketoja, karjan laidunmaita kaikkialla; kauempana lekotteli -täydessä auringonpaisteessa lauma unisia kuunvasikoita hajanaisin -ryhmin, musta varjotäplä itsekunkin vieressä. Mutta seleniitoista ei -merkkiäkään. Lienevätkö paenneet, meidän tultuamme ulos päivänvaloon, -vai lieneekö heillä tapana vetäytyä sisäosiin, ajettuaan karjansa -laitumelle, -- kukapa sen osasi sanoa? Edellinen mahdollisuus oli -luultavinta. - --- Jos olis pistää tuli maahan ja päästää kulo kulkemaan, -- virkoin -minä, -- niin kukaties pallo löytyis. - -Cavor ei ollut kuulevinaankaan. Varjostaen _kädellä_ silmiään, hän -tarkasteli tähtiä, jotka runsaslukuisina tuikkivat taivaalla, vaikka -olikin täysi päivä. - --- Kuinka kauan luulette meidän olleen täällä? -- kysyi hän sitten. - --- Missä niin? - --- Kuussa. - --- Kaksi maallista päivää kenties. - --- Luultavammin kokonaista kymmenen. Aurinko on nähkääs jo kulkenut -korkeimman kohtansa ohitse ja alkaa laskeutua länteen. Neljän päivän -perästä, kenties pikemminkin, tulee yö. - --- Mutta mehän olemme syöneet yhden ainoan kerran! - --- Kyllä minä sen tiedän. Ja... Mutta tuollahan on tähdet! - --- Mutta mitenkäs aika tuntuu toiselta tällaisella pienemmällä -planetalla? - --- En tiedä, mutta niin se vaan on. - --- Mitenkäs sitä aikaa sitten täällä lasketaan? - --- Nälkä... väsymys... se on täällä erillaista. Kaikki on -erillaista... kaikkityyni. Minusta tuntuu kuin siitä hetkestä saakka, -jolloin pallosta nousimme, olisi ollut kysymys vaan tunneista... -pitkistä tunneista vain. - --- Kymmenen päivää! -- arvelin minä, -- ja senjälkeen... -- Minä -katsahdin aurinkoon: se oli jo puolitiessä zenitin ja äärimmäisen -lännen välillä. -- Neljä päivää!... Cavor! Mitäs me tässä istutaan ja -uneksitaan? Joko ryhdytään toimiin, vai? - -Minä nousin. - --- Meidän täytyy -- jatkoin minä -- määrätä itsellemme joku kiinteä -kohta. Nostetaan lippu tai nenäliina tai jotain sellaista, jaetaan -alue pienempiin ruutuihin ja pengotaan ne yksi erältään. - -Hän seisoi vieressäni. - --- Niin kyllä, -- sanoi hän. -- Ei tässä muu auta kuin lähteä -etsimään palloa. Muuta keinoa ei ole. Tottahan se löytyy... tottahan -vainenkin löytyy... Ja ellei... - --- Niin katsellaan ja tähystellään edelleen. - -Hän silmäili puoleen ja toiseen, vilkasi taivaalle ja viluasi -tunneliin, ja hämmästytti minua sitten äkillisellä, maltittomalla -liikkeellä. - --- Voi sentään! -- lausui hän. -- Kuinka mielettömiä me olemme -olleet! Joutua tällaiseen tilaan! Aatelkaas, kuinka toisin olisi -saattanut olla, ja mitä kaikkea olisimme saattaneet tehdä! - --- Onhan se mahdollista vielä nytkin. - --- Nyt se on myöhäistä. Tässä jalkaimme alla on kokonainen maailma. -Aatelkaas, mitä kaikkea siinä saattaa olla! Aatelkaas noita koneita, -jotka näimme, tuota kantta, tuota kaivosta! Ne olivat vain ulommaisia -asioita, pinnalla, ja nuo olennot, jotka kohtasimme ja joitten -kanssa tappelimme, ne olivat vain typeriä talonpoikia, rajakansaa, -moukkia, puoleksi raavasmaista rahvasta. Mutta alhaalla! Luola -luolan vieressä, tunneleita, rakennuksia, teitä... Mitä alemmas -siellä tulee, sitä avarampia täytyy aueta aloja, yhä väkirikkaampia -seutuja. Aivan varmaan. Ja syvimmällä sitten meri siellä huuhtelee -kuun sisimmäistä sydäntä. Aatelkaas sen mustemaisia vesiä, niukassa -valossa... _jos_ heidän silmänsä ylipäänsä valoa kaipaavatkaan! -Aatelkaas pauhaavia lisävirtoja, joita syöksee heidän kanavistaan, -merta raviten! Aatelkaas pauhaavaa ja kiehuvaa vuosta ja luodetta! -Kenties laivoja sen pinnalla purjehtii, kenties siellä on uljaita -kaupunkeja ja ristiin rastiin kulkevia maanteitä... kenties -järjestystä ja älyä enemmän kuin ihmisissä maan päällä. Ja me -kenties kuolemme tähän ulkokuorelle, milloinkaan näkemättä niitä -maanmahtavia, -- joita siellä _täytyy_ olla, ja jotka kaikkea tätä -hallitsevat ja vallitsevat! Mahdollista on, että me jähmetymme tänne -ja kuolemme, ja ilma meidän päällämme jähmettyy ja sulaa jälleen ja --- sitten! Sitten he löytävät meidät, näkevät meidän kangistuneet ja -äänettömät ruumiimme, ja löytävät pallon, jota me emme löytäneet, ja -silloin he, mutta liian myöhään, käsittävät, kuinka paljon ajatuksen -ponnistusta ja vaivaa on mennyt hukkaan! - -Hänen äänensä oli koko tämän puheen aikana kuulunut kaukaiselta ja -heikolta, niinkuin olisi puhunut telefonin kautta. - --- Entäs pimeys? -- virkoin minä. - --- Kyllä siitä selvittäis. - --- Miten? - --- En tiedä. Mistä minä tiedän? Saattaisihan ottaa tulisoihdun -mukaansa tai lampun... Nuo toiset... ne käsittäisivät varmaankin. - -Hän seisoi hetkisen kädet riipuksissa ja surumielinen ilme -kasvoillaan, katsellen tuota erämaata, joka niin uhmaavana -levittelihe hänen edessään. Ja sitten hän viittasi kädellään -tuommoisen: "minkäs sille tekee!" ja astui minun luokseni, ehdottaen, -että nyt käytäisiin etsimään palloa oikein systemaatillisesti. - --- Saatammehan me tulla tänne toisenkin kerran, -- huomautin minä. - -Hän katsahti ympärilleen. - --- Ennen kaikkea meidän tulee päästä maahan, -- sanoi hän. - --- Ja kun toiste tullaan, niin otetaan mukaan lamppuja ja -kiipeämärautoja ja senkin seitsemät muut tarpeelliset vehkeet. - --- Niin kyllä, -- virkkoi hän. - --- Tämä kulta on oleva meillä todistuksena retken onnistumisesta. - -Hän katsahti minun kultakankiini eikä puhunut kotvaan aikaan -mitään, seisoihan vain hetken aikaa kädet seljän takana, kraateria -silmäillen. Sitten hän huokasi ja rupesi jälleen puhumaan. - --- Tänne minä kyllä tien löysin, mutta löytää tie ei aina ole samaa -kuin osata pitää tie omanaan. Jos minä otan salaisuuteni mukaani -maan päälle, niin mitäs tapahtuu? En ymmärrä, kuinka minä voisin -salaisuuteni säilyttää yhtä vuottakaan, osaakaan vuodesta. Ennemmin -tai myöhemmin se tulee tietyksi, vaikkapa muutkin sen uudelleen -keksisivät. Ja sitten... Hallitukset ja vallat alkavat kilvan -pyrkiä tänne, käyvät taistelemaan keskenään ja tätä kuun väestöä -vastaan. Sota leviää vain yhä laajemmalle, ja yhä uusia sodan-aiheita -syntyy. Jos minä salaisuuteni ilmoitan, niin pian, ja hyvinkin pian -tämä planetta on oleva syvimpiä onkaloltaan myöten kirjavanaan -ihmisruumiista. Miten käynee muitten asiain, tämä ainakin on varma... -Eihän ihmisellä oikeastaan ole mitään tekemistä kuussa. Ja mitä -hyvää hänelle kuusta olisikaan? Ja mitäpäs he omasta planetastakaan -ovat aikaansaaneet muuta kuin taistelukentän ja iän-ikuisten -mielettömyyksien temmellystanteren? Niin pieni kuin hänen maailmansa -ja niin lyhyt kuin hänen aikansa onkaan, on hänelle jo siinäkin -paljoa enemmän tekemistä kuin ikinä kykenee aikaansaamaan. Ei! Tiede -on liiankin kauan vaivaa nähnyt, takoessaan aseita hupsujen käsiin. -Aika sen on pysähtyä jo. Keksiköön ihminen keinot kuuhun pääsemiseen --- tuhannen vuoden perästä. - --- Onhan niitä salaamisen keinoja, -- huomautin minä. - -Hän katsahti minuun naurahtaen. - --- Mutta eipä huolista hoivaa! -- virkkoi hän. -- Hyvin vähän on -meillä mahdollisuutta pallon löytämiseen, ja alhaalla tuolla kiehuu -ja kihisee. Jos me toivomme pääsevämme täältä pois, niin se on -tuota ihmisessä niin tavallista toivomista viimeiseen hengenvetoon -asti. Nyt se kova aika vasta alkaa. Me olemme tehneet näille kuun -asukkaille väkivaltaa, osoittaneet, millaisia me oikeastaan olemme, -ja nyt on meillä enteet yhtä hyvät kuin tiikerillä, joka on päässyt -irti ja tappanut Hyde Parkissa ihmisiä. Tieto meistä se kulkee nyt -kuilusta kuiluun, alemmas ja alemmas, hamaan keskustaan asti... Ei -sitä järkevää olentoa, joka sallisi meidän viedä pallomme takaisin -maahan, nähtyään meistä niin paljon kuin nämä täällä ovat nähneet. - --- Ei asia sillä parane, että tässä istua kykitään, -- sanoin minä. - -Me seisoimme rinnatusten. - --- Nyt -- lausui hän, -- nyt tästä lähdetään eri haaroille. Me -sidomme nenäliinan jonkun korkean törröttävän piikin nenään, ja sen -keskipisteen ympärillä me sitten liikumme. Te lähdette länteen ja -kuljette puoliympyrässä edes takaisin auringon laskua kohti, ensin -niin, että varjo on oikeallanne, kunnes se on suorassa kulmassa -nenäliinan kanssa ja vihdoin vasemmallanne. Minä liikun samalla -tapaa itää kohti. Meidän täytyy tutkia jok'ainoa notkelma, jokikinen -kallioryhmä. Jos seleniitoja näkyy, vetäymme piiloon niin hyvin -kuin laatuun käy. Jos janottaa, niin pistetään lunta suuhun, ja jos -nälkä rupeaa vaivaamaan, niin tapetaan kuunvasikka ja syödään lihaa -raakana. Täten kulkee kumpikin omia teitään. - --- Entäs kun toinen tai toinen löytää pallon? - --- Tulkoon viirin luo ja antakoon sillä merkin toiselle. - --- Mutta ellei kumpikaan...? - -Cavor katsahti aurinkoon. - --- Niin etsitään edelleen, -- sanoi hän, -- kunnes yö ja kylmä meidät -saavuttaa. - --- Mitähän, jos seleniitat olisivat löytäneet pallon ja piilottaneet -sen? - -Hän kohautti olkapäitään. - --- Tahi jos tulevat ajamaan meitä takaa? - -Hän ei vastannut. - --- Parasta olisi, kun ottaisitte kangen käteenne, -- sanoin minä. - -Hän puisteli päätään, tähystellen kauas erämaahan. - -Tuokion aikaa hän viipyi vielä ja katsahti sitten minuun arasti, -epäröiden. - --- Näkemiin! -- virkkoi hän viimein. - -Tuntui äkkiä niin omituiselta. Tulin ajatelleeksi, kuinka paljon me -sentään olimme täällä suututtaneet toisiamme, minä varsinkin häntä. - --- Tonttu vieköön! -- arvelin itsekseni, -- olis tässä saattanut -tehdä parempaakin. - -Olin jo pyytää häntä lyömään kättä sovinnoksi, -- sillä sellaisella -mielellä silloin olin, -- mutta samassa hän ponnistihe ja hyökkäsi -pohjoista kohti. Hän näkyi leijuvan ilmassa kuin lakastunut lehti, -putosi sitten keveästi maahan ja hyppäsi jälleen. - -Katseltuani häntä hetkisen, käännyin vastenmielisesti länttä -kohti ja rupesin valitsemaan paikkaa mihin hypätä, tuntien samaa -kuin kaiketikin se, joka aikoo pulahtaa jääkylmään veteen. Löysin -sopivan kohdan ja ponnahdin eteenpäin hakuretkille minun osakseni -jääneesen puoliskoon kuun maailmaa. Minä tärähdin jotenkin kömpelösti -kallioitten väliin, nousin ylös ja vilkasin ympärilleni. Kiipesin -sitten kallionkielekkeelle ja läksin jatkamaan matkaa... - -Tapailin kohta sen jälkeen silmilläni Cavoria, mutta hän oli kadonnut -näkyvistä. Nenäliina se kumminkin välkkyi koreasti päivänpaisteessa -tuolla ylängöllä. - -Päätin olla päästämättä sitä hetkeksikään silmistäni. - - - - -XIX. - -Mr. Bedford yksinään. - - -Hetken verran minusta tuntui kuin olisin koko ajan ollut yksinäni -täällä kuussa. Ensi alussa etsiskelin jonkunlaisella innostuksella, -mutta helle oli yhä vieläkin ankara, ja ohentunut ilma se puristi -rintaa kuin vanteella. Tulin tuosta erääsen syvänteesen, jonka laidat -ylt'ympärillä olivat täynnään pitkiä, törröttäviä, kuivia okakasveja. -Sinne minä istahdin lepäämään ja vilvottelemaan. Aikomukseni oli -levähtää noin tuokion verran. Laskin kanget maahan viereeni ja -istuskelin siinä, poski käden nojassa. - -Jotenkin välinpitämättömästi minä katselin, kuinka tämän syvänteen -kallioseinissä, joitten pinnan surkastunut lehtisammal oli siellä -täällä paljastunut näkyviin, kimalteli kultaa, paikoin suonina, -paikoin yksinäisin pilkuin. Siellä täällä sitä välkähteli pyörylöissä -ja kyhmyissä korsien välitse. Mitäpä tuosta nyt? Omituista raukeutta -tuntui niin jäsenissä kuin sielussakin. Oli hetki, jolloin en uskonut -toivoa pallon enää milloinkaan löytyvän tässä karussa erämaassa. -Tuntui, niinkuin ei olisi vähintäkään aihetta ruveta minkäänlaisiin -ponnistuksiin, ennenkuin seleniitoja tulee. Silloin, arvelin, silloin -on aika ryhtyä tositoimiin, noudattaen tuota mieletöntä vaistoa, joka -käskee ihmisen ennen kaikkea suojelemaan ja puolustamaan henkeänsä, -vaikkapa se säilyisikin sitä varten vaan, että kuolema ennen pitkää -on oleva kahta tuskallisempi. - -Miksikä me olimme tulleet kuuhun? - -Pulmallinen kysymys. Mikä henki se ihmistä iät kaiket pakottaa -luopumaan onnesta ja menestyksestä ja antaumaan vaivoihin ja -vaaroihin, suinpäin syöksemään melkein varmaa perikatoa kohti? -Täällä kuussa alkoi minulle hämärästi hämöittää muuan seikka, joka -minun muutoinkin olisi pitänyt tietää, se nimittäin, ettei ihmisen -loppumääränä ole ainoastaan turvallinen ja mukava olo ja hyvä ravinto -ja hupainen elämä. Kysykää tätä seikkaa keitä hyvänsä, -- melkein -jokainoa vastaa tietävänsä sen kyllä, elleihän sanoilla vastaakaan, -niin ainakin elämänkokemuksilla sen todeksi näyttää. Vastoin omia -harrastuksia, vastoin omaa onnea ihmistä myötäänsä vetää tekemään -mielettömyyksiä. Joku voima, joka ei ole hän itse, ajaa häntä, ja -mennä hänen vain pitää. Mutta miksi? Miksi? Istuessani nyt täällä, -keskellä hyödyttömiä kuun kultia, keskellä toisen maailman eloa ja -oloa, minä kävin tilille koko elämäni toimista. Otaksuessani, että -kuolen kuin haaksirikkoinen tänne kuun rannoille, en voinut lainkaan -nähdä, mikä tarkoitus minun elämälläni on ollut. En saanut täydelleen -ratkaistuksi tätä kysymystä, mutta selvemmäksi kun milloinkaan -ennen minulle joka tapauksessa kävi, etten ollut palvellut omia -tarkoituksiani, että koko elin-ikäni oli oikeastaan tarkoittanut -jotain muuta kuin omaa yksityistä elämääni. Mutta mikä, mikä -tarkoitus sitten minun elämälläni oli ollut?... Minen mietiskellyt -enää, miksikä me olimme tulleet kuuhun. Ajatukseni menivät kauemmas. -Miksikä minä olin ilmestynyt maahankaan? Miksikä minulla on ollut -yksityistä elämää ensinkään?... Minä vaivuin lopulti pohjattomiin -mietinnöihin... - -Ajatukseni alkoivat käydä epämääräisiksi, sameiksi; ne eivät enää -kulkeneet määrättyä suuntaa. En ollut tuntenut painostusta enkä -uupumusta -- lieneekö kenenkään käynyt kuussa koskaan niin? -- mutta -luulenpa olleeni peräti väsyksissä. Oli miten oli -- minä nukahdin. - -Uni rauhoitti minua kaiketikin suurissa määrin, ja koko makuu-ajan -aurinko oli laskeunut yhä alemmas ja helle helpottanut. Minä heräsin -äkkiä johonkin kaukaiseen huutoon ja tunsin pystyväni toimimaan -taas. Hieroin silmiäni ja oikaisin jäseniäni. Nousin ylös -- hiukan -kankealta ruumis tuntui -- ja läksin kanki kummallakin olalla, -jälleen tästä kultasuonisten kallioitten syvänteestä ulos palloa -etsimään. - -Aurinko oli jo koko lailla entistänsä alemmalla, ilmakin paljoa -viileämpi. Arvatenkin olin nukkunut verraten kauan. Läntisten -kallioitten kohdalla olin huomaavinani hienoa, sinervää utua. -Hyppäsin pienelle kallion lohkareelle ja tähystelin kraateria. Ei -näkynyt missään kuunvasikoita eikä seleniitojakaan. Ei näkynyt -Cavoriakaan missään. Nenäliina se vain välkkyi tiheikön latvoilla. -Silmäsin ympärilleni ja hyppäsin lähimpään sopivimpaan pysäyskohtaan. - -Minä tein puoliympyrän suuntaisen kierroksen ja palasin takaisin -yhä suuremmassa kaaressa. Väsyttävää ja toivotonta työtä. Ilma -oli tuntuvasti kylmempää, ja läntisten kallioitten luoma varjo -mielestäni laajempi kuin ennen. Pysähtelin aika ajoin tähystelemään, -mutta Cavorista ei merkkiäkään, enempää kuin seleniitoistakaan. -Kuunvasikoita ei näkynyt enää niitäkään -- ne oli arvatenkin ajettu -sisäosiin takaisin. -- Rupesin yhä enemmän kaipaamaan Cavoria. Päivän -hehkuva pyörä oli nyt laskenut niin alas, että tuskin enää oli -läpimittansakaan matkassa taivaanrannasta. - -Minua ahdisti se ajatus, että seleniitat piakkoin sulkevat kaikki -aukkonsa ja venttilinsä, jättäen meidät kuun yön armottomiin -kouriin. Jo oli mielestäni aika Cavorin kiiruimmiten jättää etsinnät -sikseen ja käydä kanssani neuvotteluille. Meidän täytyy piammiten -ratkaista, minne mennä. Pallo on jäänyt löytämättä, ei ole enää -aikaa etsiä sitä, ja kun kerran kaikki pääsypaikat on suljettu, -silloin meidän hukka perii. Avaruuden musta yö laskee päällemme, -tuo tyhjyyden pimeys, joka on vain absoluutista kuolemaa. Minua -hirvitti ajatellessani sen lähenemistä. Meidän täytyy mennä kuun -sisäosiin takaisin, vaikkapa löisivät meidät siellä kuolijaiksi. -Olin näkevinäni, kuinka kaksi ihmistä, me kaksi, kuolijaiksi -paleltumaisillaan, viimeisillä voimillaan vielä jyskyttävät suuren -onkalon kantta... Tuntui niin kamalalta. - -En ajatellut enää lainkaan palloa. Ajattelin vain, kuinka löytäisin -Cavorin. Olin jo puoleksi taipuvainen kernaammin menemään yksinäni -kuun sisään kuin etsiskelemään häntä, kunnes kaikki jo on liian -myöhäistä. Olin juuri lähtemäisilläni astumaan takaisin nenäliinaa -kohti, kun äkkiä... - -Huomasin pallon! - -Pallo se oikeastaan löysi minut enkä minä sitä. Se oli paljoa -loitompana lännessä kuin olin osannut arvatakaan. Laskevan auringon -vinot säteet olivat heiastuneet sen lasipinnalta ja häikäisevällä -välkäyksellä ilmiantaneet sen piilopaikan. Ensi iskuun luulin tuota -uudeksi salajuoneksi seleniitain puolelta meitä vastaan, mutta pian -ymmärsin asian oikean laidan. - -Minä kohotin käteni, päästin kaamean huudon ja läksin pitkin -harppauksin palloa kohti. Yhden harppauksen olin kiireissäni laskenut -väärin ja putosin syvään kuoppaan, jossa loukkasin nilkkani. -Siitä pitäin kompastelin melkein joka hyppäykseltä. Minä olin nyt -omituisessa hysterillisessä kiihkotilassa, vavisten joka jäsenessäni. -Olin aivan hengästynyt jo kauan ennen kuin pääsin sen luokse. Ainakin -kolme kertaa minun täytyi pysähtyä ja puristaa kylkiäni, ja hiki se -valui pitkin kasvoja, vaikka ohutta olikin ilma. - -En ajatellut mitään muuta kuin palloa, kunnes pääsin sen ääreen. En -enää muistanut huolehtia siitäkään, missä muka Cavor nyt lienee. -Viimeisellä hyppäyksellä törmäsin käsin pallon lasia vasten. Ja siinä -minä nyt loioin, huohottaen ja turhaan koettaen huutaa: "Cavor! Pallo -on täällä!" Hiukan toinnuttuani, minä kurkistin paksun lasiseinän -läpi: esineet sen sisässä näkyivät olevan epäjärjestyksessä. -Kumarruin lähemmäksi tarkastelemaan. Sitten vasta yritin astua -sisään. Palloa piti kallistaa hiukan toiselle laidalle, saadakseni -pääni kulkuaukosta sisäpuolelle. Aukon kansi oli pallossa, kaikki -muutkin esineet olivat ehjänä ja kunnossa. Siinä se nyt oli, -sellaisena kuin olimme sen jättäneet, astuessamme ulos lumeen. Jonkun -aikaa minä uudestaan ja taas uudestaan tarkastelin pallon kalustoa. -Huomasin koko ruumiini vapisevan. Kuinka hyvältä tuntuikaan jälleen -nähdä tätä pimeä sisustaa! En osaa sanoakaan, kuinka hyvältä. - -Kiipesin sisään ja istahdin. Katsahdin lasin läpi kuun maailmaan, ja -minua hirvitti. Laskin sitten kultakankeni tavaramyttyjen päälle ja -hain itselleni hiukan syötävää, en siitä syystä, että olisi ollut -nälkä, vaan siksi, että sitä oli käsillä. Senjälkeen muistin, että -nyt on aika astua ulos ja antaa merkki Cavorille. Mutta enpä heti -vielä lähtenytkään antamaan Cavorille merkkiä. Tuntui kuin mikä vielä -pitelisi täällä... - -Nythän on kaikki kohdallaan. On meillä vielä aikaa ottaa mukaan -suuremmatkin määrät tuota taikaperäistä kiveä, joka omistajallensa -antaa vallan ihmisten yli. Tuolla ulkona, ihan lähellä, on kultaa -yltäkyllin, kourin koottavaa, ja vaikka sitä panisi pallon -puolilleen, niin yhtä hyvin se kulkisi kuin tyhjinäänkin. Nyt meidän -sopii lähteä takaisin, oman itsemme herroina ja maailman herroina, ja -sitten... - -Nousin vihdoin ja pakotin itseni lähtemään pallosta. Ulos tultuani -minä säpsähdin, sillä illan ilma oli jo käynyt sangen kylmäksi. -Minä seisoin notkelmassa, tähystellen puoleen ja toiseen. Tarkasti -katselin ympärillä olevia pensaita, ennenkuin hyppäsin lähimmälle -kalliolle, ja sitten tuli harppaus sama kuin minun ensimmäinenkin -harppaukseni kuussa. Tällä kertaa vain tein sen ilman vähintäkään -ponnistusta. - -Kasvaminen ja lakastuminen olivat nopeasti seuranneet toisiansa. Näky -kallioilla päin oli muuttunut, mutta yhä vieläkin erotti sen rinteen, -missä siemenet olivat ruvenneet elämään, ja sen kalliontörmän, josta -ensi kertaa olimme katselleet kraateria. Mutta kolmekymmentä jalkaa -korkea piikkipensas tuolla rinteellä seisoi nyt kellastuneena ja -näivettyneenä, luoden pitkiä varjoja kauas silmän kantamattomiin. -Pienet siemenet sen oksain päässä riippuivat kuin rypäleet, ruskeina -ja kypsinä. Se oli tehtävänsä tehnyt; hauraana se siinä seisoi, -valmiina kaatumaan ja murenemaan jäätyvässä ilmassa, heti kuin yön -hetki lyö. Ja nuo jättiläismäiset kaktus-kasvit, joitten olimme -nähneet ihan silmissä paisuvan, olivat jo aikaa sitten katkenneet ja -hajottaneet itiönsä kaikkiin kuun neljään ilmansuuntaan. Kummallinen -kolkkanen maailman avaruutta tämäkin... ihmisten maalle-nousun paikka! - -Joskus -- näin minä mietin -- joskus piirrätän keskelle tätä notkoa -kirjoituksen, joka on kertova meidän tulostamme tänne. Ja silloin -tulin ajatelleeksi: jos tuo vilkas ja virkeä maailma tuolla sisässä -täydelleen tajuaisi tämän hetken tärkeyden -- mikä räyhy ja pauhu -siinä nousisikaan silloin! - -Mutta tällä haavaa tuolla maailmalla tuskin on aavistustakaan -tänne-tulomme merkityksestä, sillä jos se sitä aavistaisi, niin jo -vainenkin tämä kraateri olisi takaa-ajon temmellystantereena eikä -hiljainen kuin kuolema! Katselin ympärilleni, mistä kohden olisi -sopivinta Cavorille antaa merkki, ja huomasin sen kallionlohkareen, -johon hän ensi kerralla oli tästä hypännyt. Tuolla se loisti -päivänpaisteessa yhtä alastomana ja karuna kuin ennenkin. Tuokion -aikaa minua epäilytti lähteä niin kauaksi pallosta... mutta sitten -minä häpesin mointa epäröimistä ja hyppäsin... - -Siitä edullisesta paikasta tarkastelin taas kraateria. Hyvin kaukana -tuolla, oman suunnattoman varjoni päässä, heilui pensaitten latvoilla -valkoinen nenäliina, näyttäen pieneltä tilkulta. Cavoria ei näkynyt. -Tähän aikaan hänen olisi pitänyt lähteä tiedustelemaan minua, -sellainenhan meillä oli välipuhe. Mutta eipä miestä kuulunut. - -Minä odottelin ja tähystelin, suojelin silmiä kädelläni, joka -silmänräpäys toivoen huomaavani hänet. Lienen siinä seisonut hyvinkin -kauan. Koetin huutaa, mutta muistin taas ilman olevan täällä kovin -ohutta. Astuin epäröivän askeleen palloa kohti. Aikomukseni oli ottaa -ulos vaippa ja nostaa se merkiksi, mutta en uskaltanut, sillä yhä -vain pelkäsin seleniitoja. Rupesin taas etsiskelemään kraaterista. - -Kamala oli se tyhjyyden tunnelma, minkä kraateri nyt minussa -synnytti. Hiljaista oli kaikki. Ei ääntä pienintäkään enää -seleniitain maailmasta tuolta alhaalta. Hiljaista kuni haudassa. -Vieno tuuli vain silloin tällöin huhahti läheisessä pensaassa. Ja se -oli niin kylmää, tuo tuulenhenki. - -Peiakkaan Cavor! - -Minä henkäilin syvään, panin kädet torveksi suun eteen ja huusin -"Cavor!" Se oli kuin kääpiön äännähdys jostain kaukaa. - -Vilkasin nenäliinaan, vilkasin taakseni lännen kallion yhä -laajenevaan varjoon, vilkasin käteni suojasta aurinkoon. Olin ihan -näkevinäni, kuinka se kiirehtii alas taivaanrantaa, kohti. - -Nyt täytyy toimia tarmokkaasti, arvelin, jos mieli saada Cavor -pelastetuksi. Sieppasin liivit päältäni ja ripustin ne merkiksi -pensaan latvaan takanani ja sitten -- suoraa päätä nenäliinaa kohti. -Sinne oli noin pari mailia, siis parin sadan harppauksen matka. -Olen jo kertonut, kuinka kuussa harppaillessa tuntuu kuin leijuisi -jonkun aikaa ilmassa. Joka leijauksella minä tähystelin Cavoria. -Kummastelin, miksikä mies on mennyt piiloon. Ja joka leijaukselta -olin tuntevinani auringon laskeneen yhä alemmas. Ja joka kerta, kuin -maahan tömähdin, teki mieleni palata takaisin. - -Vielä viimeinen harppaus, niin jo seisoin notkossa nenäliinan -alapuolella; askel vielä, niin jo olin käden kantamassa siitä. Nousin -sitten seisaalleni ja rupesin penkomaan ympäriltäni, yhä piteneväin -varjojen välissä. Kaukana tuolla, loivan rinteen juurella oli sen -tunnelin suu, josta olimme nousseet päivänvaloon. Minun pitkä varjoni -ulottui sen reunaan, ja ulottui itse tunnelin suuhunkin, koskettaen -sitä niinkuin mikä öisen haamun sormi ikään. - -Ei merkkiäkään Cavorista, ei äännähdystäkään tässä hiljaisuudessa. -Pensaitten huojahtelua vain ja varjojen kasvamista. Rupesi äkkiä -taas hirvittämään... Cav... yritin minä, mutta huomasin taas, kuinka -tehotonta huuto ohuessa ilmassa on. - -Hiljaa kaikki. Kuoleman hiljaisuutta... - -Sitten välähti silmissäni jotain... muuan pieni esine, noin -viidentoista metrin päässä erään rinteen juurella, murtuneitten ja -lakastuneitten oksain päällä. Tunsin sen, enkä sittenkään olisi -tahtonut sitä tuntea. - -Astuin lähemmäs. Se oli Cavorin pieni krikettilakki. En kajonnut -siihen, katsoa tuijottelin siihen vain. - -Huomasin sitten, että oksat ylt'ympärillä oli pengottu ja poljettu -rikki. Hetkisen epäröityäni astuin eteenpäin ja nostin lakin. - -Ja siinä nyt seisoin, Cavorin lakki kourassani, silmäillen -rikkipoljetuita korsia ja oksia. Muutamissa niistä näkyi tummia -täpliä, joihin en uskaltanut kajota. Kymmenkunnan askeleen päässä -tuulenhenki pöyhäytti näkyviin jonkun pienen, liikkuvan, valkoisen -esineen. - -Se oli palanen kokoonrutistettua paperia. Minä nostin sen ja näin -siinä punaisia täpliä. Huomasin siinä sitten hienoja lyijykynän -piirtoja. Oikasin sen sileäksi. Siinä näkyi epätasaista, katkonnaista -kirjoitusta, joka päättyi koukeroiseen viivaan yli paperin. - -Rupesin tavailemaan sitä. - -"Olen loukannut polveni. Polvilumpio taitaa olla rikki. En voi juosta -enkä ryömiä". Niin se alkoi varsin selvällä käsialalla. - -Sitten tuli sekavampaa: - -"He ovat jonkun aikaa ajaneet minua takaa, ja nyt on vain"... sitten -näkyy olleen kirjoitettuna sana "kysymys", mutta sen yli oli vedetty -viiva ja päälle kirjoitettu jotain, josta en saanut selvää... -"milloinka he ottavat minut kiinni. He ovat saartaneet minut joka -puolelta". - -Senjälkeinen kirjoitus oli hyvin hyppelevää. "Minä kuulen heidän -liikkeensä", jotain sellaista siinä oli, mutta sitten oli taas -aivan mahdoton lukea. Hiukan etempänä jälleen ihan selvästi: "Nämä -seleniitat aivan toisellaisia; ne näkyvät johtavan..." sekavia -kynänpiirtoja taas. - -"Heillä on suurempi pääkallo, paljoa suurempi; ruumis solakampi; -raajat hyvin lyhyet. He pitävät hiljaista ääntä; liikkeet ovat -määränperäisiä, harkituita..." - -"Ja vaikka olen loukannutkin itseni ja virun nyt tässä avutonna, -niin heidän ulkomuotonsa se sittenkin herättää minussa toivoa..." -Se oli ihan Cavorin tapaista. "He eivät ole ampuneet minua eivätkä -koettaneet tehdä... minulle... pahaa. Luulen..." - -Ja nyt tuli tuo äkkinäinen kynänveto yli paperin, jonka laidoissa ja -selkäpuolessa näkyi -- verta! - -Ja siinä nyt seisoessani neuvotonna, hämmästyneenä, tämä sanattomaksi -tekevä paperi kourassani, tunsin hiljaisen, pehmeän, kylmän -kosketuksen kädessäni. Sitä ei kestänyt kuin silmänräpäyksen. Sitten -muuan pieni, valkoinen täplä lensi varjon poikki. Se oli hieno -lumihiutale, ensimmäinen lumihiutale, yön airut. - -Säpsähtäen minä katsahdin ylös. Taivas oli pimennyt melkein mustaksi. -Tiheässä väikkyi siinä kylmiä, tirkisteleviä tähtiä, ja yhä uusia -ryhmiä ilmaantui näkyviin. Loin silmäni itään: senpuoleinen -surkastunut maailma kuulsi synkässä pronssivalossa. Länteen sitten -silmäni loin: aurinko, jolta yhä tihenevä utu oli riistänyt jo -puolet lämpöä ja loistoa, valaisi viimeisillä säteillään kraaterin -reunain ylälaitoja, itse jo katoamaisillaan näkyvistä; mutta mustina, -epämuotoisina haamuina kuvastuivat sitä vasten kaikki nuo pensaat ja -päällekkäin kasaantuneet, röyhyiset kallioryhmät. Ja tuonne, lännen -pimeyden pohjattomaan helmaan, laskeutuu suunnaton usmaseppele. Kylmä -viima pani koko kraaterin värähtelemään. Äkkiä tuprahti kokonainen -pilvellinen lunta, kietoen minut tuokioksi vaippaansa. Koko maailma -ympärilläni synkistyi, tummeni. - -Ja sitten kosketti korvaani -- ei kovana, eikä läpitunkevana, kuten -ensi kerralla, vaan hiljaisena, umpeana -- tuo kumu, tuo samainen -kumu, joka täällä oli tervehtinyt päivän nousua: bum!... bum!... -bum!... - -Se kajahteli kraaterin ympärillä. Tuntui kuin se jysähtelisi sitä -mukaa kuin suuret tähdet taivaalla tuikahtelevat... päivänpyörän -veripunainen yläreuna vajosi vajoamistaan, ja sillä välin yhä tuota -bum!... bum!... bum!... - -Mitenkä on käynyt Cavorin? Tympeänä minä seisoin yhdessä kohdin koko -tuon kumun aikana... Se taukosi vihdoin... - -Tunnelin ammoitteleva suu tuolla alhaalla sulkeutui äkkiä, sulkeutui -kuin silmä ja katosi näkyvistä. - -Nyt olin todellakin ypö yksin. - -Minun päälläni, minun ympärilläni, minua lähennellen, yhä lujemmin -minua syleillen vallitsi iankaikkisuus, se, mikä ennen alkua ollut -on, ja mikä lopun jälkeen on voittoriemuisena pysyvä: tuo ääretön -tyhjyys, jossa kaikki valo ja elämä ja olemus on vain hetkellistä, -pian sammuvaa lentotähden välkähdystä; kylmyys, äänettömyys, -hiljaisuus... ääretön, lopullinen avaruuksien yö. - -Tämän yksinäisyyden ja turvattomuuden tunteen sijaan astui toinen: -minusta tuntui kuin joku valtavan voimallinen olemus kumartuisi -puoleeni, melkein jo koskettaisi minua. - --- Ei! -- huusin minä. -- Ei! Ei vielä, ei vielä! Odota! Odota! Odota -toki! - -Minun ääneni paisui parkumiseksi. Minä heitin rutistuneen paperin -maahan, kiipesin kallion huipulle, määrätäkseni suunnan, ja läksin -sitten, kooten yhteen koko tahtoni lujuuden, rientämään sitä viittaa -kohti, jonka olin pystyttänyt, ja joka häämötti tuolla kaukana -varjojen ulkoreunassa. - -Hyppäys ja taas ja taas... ja joka hyppäys niin loppumattoman pitkä. - -Käärmereunainen päivänkiekko tuolla edessäni laski laskemistaan yhä -alemmas, ja pitenevä varjo se kiirehti yhä kiivaammin, kietoakseen -valtaansa pallon, ennenkuin minä pääsen sen luokse. Kaksi mailia -vielä, siis pari sataa hyppäystä. Ilma ympärilläni oheni myötäänsä, -niinkuin ohenee ilmapumpussa, ja kylmä kouristeli jäseniä. Mutta -jos silloin olisin kuollut, niin kesken hyppäystäni olisin kuollut. -Kerran, jopa toisenkin jalka lipesi yhä lisääntyvässä lumessa, ja -sehän se kulkua hidastutti. Kerran otin liian vähän vauhtia ja -putosin pensaisin, jotka rasahtivat ja särkyivät pölyksi ja tomuksi. -Kerran taas kompastuin, maahan laskiessani, ja pyörähdin suinpäin -notkoon. Sieltä nousin ruhjoutuneena ja verinaarmuissa, oikeasta -suunnasta häipyneenä. - -Mutta nämä sattumat eivät olleet mitään niitten kamalien välihetkien -rinnalla, jolloin leijailin ilmassa kohti yrmeän yön vuosta. -Hengitykseni piti piipittävää ääntä; tuntui niinkuin veitsillä olisi -viileskelty keuhkoja. Sydämen sykintä se tuntui keskelle aivoja. - --- Pääsenkö perille? Voi taivaat, pääsenkö perille? - -Koko minun olemukseni oli yhtä hätää. - --- Vaivu maahan! -- kähisi tuska ja epätoivo. -- Vaivu maahan! - -Mitä lähemmäs päämäärää minä ponnistelin, sitä kauemmas se näytti -pakenevan. Tuo oli kamalaa. Minä olin kuuro, minä kompastelin, minä -loukkailin, minä satuttelin itseäni, verta kumminkaan vuodattamatta. - -Jo näkyy. - -Minä kaaduin maahan. Hengitys oli vinkuvaa. - -Minä ryömimään. Härmää keräytyi huulilleni, jääpuikkoja riippui -viiksissä, jäätyvä ilma veti muut yltääni huuruun. - -Vielä kymmenkunta metriä. Silmissä alkoi hämärtää. - --- Vaivu maahan! -- kähisi epätoivo. -- Vaivu maahan! - -Jo kosketin palloa ja pysähdyin. - --- Liian myöhään! -- kähisi epätoivo. -- Vaivu maahan! - -Minä taistelin ankarasti vastaan. Saavuin jo kulkuaukon reunalle, -tympeämielisenä, puoli-kuolleena. Lunta ympärillä joka taholla. Minä -laahasin itseni aukosta sisään. Ilma oli siellä hiukan lämpimämpi. - -Lumihiutaleita -- ilmahiutaleita -- tuprutti aukosta sisään, -koettaessani kohmettunein käsin asettaa kantta eteen, kunnes vihdoin -sain sen lujasti kiinni. Minua nikotti, hampaat kalisivat. - --- Minä tahdon! -- jupisin minä, kääntyen vapisevin ja murskilta -tuntuvin sormin etsimään uutimien nappuloita. - -Niitä kopeloidessani -- ennen en ollut niitä milloinkaan käsitellyt --- näin himmeän, huurteisen lasin läpi, kuinka laskevan auringon -viimeiset punaiset säteet hyppivät ja välkähtelevät lumituiskun läpi, -ja kuinka pensaitten mustat haamut paisuvat ja taipuvat ja taittuvat -yhä lisääntyvässä lumessa. Ja lunta tupruttaa yhä tiheämmin ja -tiheämmin, mustana valonkuultoa vasten. Mitähän, jos ei minun onnistu -löytää nappuloita? - -Mutta silloin naksahti jotain käteni alla, ja samassa katosi -silmistäni viimeinenkin jälki kuun maailmasta. - -Ja niin minä nyt istuin planettain välisen pallon hiljaisuudessa ja -pimeydessä. - - - - -XX. - -Mr. Bedford äärettömässä avaruudessa. - - -Tuntui melkein siltä kuin olisin ollut lyöty kuolijaksi. Tällaiselta --- niin kuvailin mielessäni -- mahtaa tuntua miehestä, joka -on kuollut äkillisen, väkivaltaisen kuoleman. Ensimmäisessä -silmänräpäyksessä kuolinkamppailun tuska ja hätä, seuraavassa pimeys -ja hiljaisuus, ei valoa enää, ei eloa, ei aurinkoa, ei kuuta eikä -tähtiä... äärettömyyttä vain, äärettömyyttä. Olinhan omin käsin -saattanut itseni tähän tilaan, olinhan tällaisen vaikutelman alaisena -ollut jo ennenkin, Cavorin seurassa, mutta sittenkin tämä oli niin -hämmästyttävää, huumaavaa, valtavaa. Tuntui kuin minua vietäisiin -ylös suunnatonta pimeyttä kohti. Sormeni heltivät nappuloista, minä -lyyhistyin, niinkuin koko olemukseni olisi kadonnut, ja laskeuduin -vihdoin varsin hiljaa tavaramyttyjen, kultakahleitten ja kankien -päälle, jotka olivat siirtyneet pallon keskustaan. - -Kuinka pitkän ajan kaikki tämä kysyi, en tiedä. Ajan aisti oli -tietysti pallossa vielä tehottomampi kuin kuussa. Tavaramyttyihin -kajottuani minä ikäänkuin heräsin horros-unesta. Minä käsitin heti, -että jos mieli minun pysyä valveilla ja hengissä, niin minun täytyy -saada valoa tai avata akkuna, niin että silmäni voisi kohdistua -johonkin. Ja sitäpaitsi minua paleli. Minä ponnahdin myttyjen päältä, -tartuin hienoihin nuoriin lasin sisäpuolella ja pääsin niitä myöten -kopeloimalla kulkuaukolle, jossa jälleen osasin laskea, missäpäin -valon ja uudinten nappulat ovat. Heittäysin taas irti, ja silloin -minut lennätti kerran pallon ympäri. Siinä minuun iski joku suuri, -hauras esine, joka leijui irrallaan. Pääsin tuosta nuoran johdolla -nappulain luokse ja sytytin ensinnäkin sähkölampun, nähdäkseni, -mikä esine se oli minuun törmännyt: se oli vanha numero _Lloyds -News'ia_, joka oli päässyt irti ja lähtenyt lentoon. Tämä se -palautti minut äärettömyyden tunnelmista takaisin omiin äärellisiin -mittoihini. Minua rupesi naurattamaan ja yskittämään, ja siitä -johtui mieleeni laskea lieriöstä palloon hiukan happea. Samalla -panin lämmityslaitoksen käymään, kunnes lämpenin, jonka jälkeen -nautin ravintoa. Lopuksi rupesin mitä suurimmalla varovaisuudella -käsittelemään cavoriiti-uutimia, osatakseni edes joissain määrin -arvata, mihin suuntaan pallo kulkee. - -Vedin auki ensimmäisen uutimen, mutta suljin sen samassa, sillä -räikeä auringonvalo sokaisi ja huumasi minut hetkiseksi. Hiukan -mietittyäni avasin akkunan, joka oli suorassa kulmassa edellisestä, -ja näin silloin jättiläismäisen kuunsirpin ja sen takana pienen -maansirpin. Minä hämmästyin, huomatessani, kuinka kauas kuusta -jo olin joutunutkaan. Olin näet laskenut, että sangen vähän, jos -lainkaan, olen tunteva sitä täräystä, minkä maan ilmakehässä -olimme tunteneet, matkaan lähtiessämme. Olinpa laskenut, että kuun -pyörimisen tangentiaalinen sysäys oli oleva vähintäänsä 28 kertaa -pienempi kuin maan. Ja niinpä luulin olevani tällä haavaa vasta -kraaterin yläpuolella ja yön reunassa, mutta kaikki tuo olikin jo -vain ulkolaitaa siinä valkoisessa sirpissä, joka täytti koko taivaan. -Entäs Cavor? - -Hän oli äärettömän pienenä nyt jo. - -Koetin mielessäni kuvailla, mitenkä hänen oli käynyt, mutta silloin -en vielä osannut ajatella muuta kuin että hän on kuollut. Olin -näkevinäni hänet lyyhistyneenä, runneltuna jonkun sanomattoman -korkean putouksen juurella, josta sininen valovuo syöksee alas... -ja ylt'ympärillä seisoo noita typeriä turilaita... ne katsoa -tuijottelevat häntä... - -Tuo pallossa leijaileva sanomalehti vaikutti minuun niin -virkistävästi, että minusta hetkiseksi tuli käytännöllinen mies. -Päivänselvää oli, että minun täytyy nyt kaikin mokomin päästä -maahan jälleen, mutta minähän, mikäli ymmärrän, olen joutumassa -yhä kauemmaksi siitä. Olkoonpa Cavorin laita nyt mikä hyvänsä, -vaikkapa hän hengissäkin olisi, -- sitä en kumminkaan saattanut -pitää mahdollisena, nähtyäni nuo veripilkut paperissa -- enhän minä -enää mitenkään voi häntä auttaa. Siellä hän nyt on, hengissä tai -kuolleena, läpikuultamattoman yön vaipan alla, ja sinne hänen täytyy -jäädä, kunnes saan kootuiksi muita ihmisiä hänen avukseen. Teenkö -niin? Jotain sellaista minun mielessäni liikkui: tulla takaisin -maahan, jos suinkin mahdollista, ja sitten -- sitä mukaa kuin -tarkemmin harkittuani parhaaksi näen -- joko näyttää ja selittää -pallon rakennus moniaille luottamusmiehille ja ryhtyä toimimaan -yhdessä heidän kanssaan, tahi pitää koko asia salassa, myödä kullat, -hankkia aseita, muonaa ja apulainen, ja palata tänne. Silloin olen -tasaväkinen noitten hauraitten kuun asukasten kanssa, ja silloin minä -pelastan Cavorin, jos suinkin mahdollista on, ja joka tapauksessa -kokoan kultia kyllältäni, laskeakseni vastaiset yritykseni vakavalle -pohjalle. Mutta kaikki tuo oli pelkkiä toiveita vaan. Maahan ensin, -siinä pääasia. - -Rupesin harkitsemaan juurta jaksain, mitenkä se maahantulo parhaiten -kävisi laatuun. Mitä sinne päästyäni sitten teen, siitä en enää -lainkaan huolehtinut. Maahan-tuloani nyt vain yksinomaa mietiskelin. - -Näin tuosta viimein kaikkein parhaaksi pudota takaisin kuuta kohti -niin lähelle kuin vain uskaltaa, saadakseni sitä suuremman vauhdin, -sulkea sitten sen puoleiset akkunat ja kuun taakse päästyäni, avata -maahan päin antavat akkunat ja lähteä aika kyytiä kotia kohti. Mutta -pääsenkö tällä tavoin milloinkaan maahan vai lähdenkö kiertämään -sitä hyperbolassa tai parabolassa, sitä en osannut sanoa. Myöhemmin -älysin, onnellisesti kyllä, availla eräitä akkunoita kuuta kohti, -joka taivaalla oli asettunut maan eteen, ja sain siten kurssini -suunnatuksi sillä tapaa, että asetuin vastapäätä maata. Ellei näin -olisi käynyt, olisin hurahtanut sen taakse. Kyllähän minä mielessäni -koetin punnita ja pyöritellä tähän kuuluvia monimutkaisia problemoja --- matemaatiko näet en ole -- mutta onnenkauppa se lopulti sittenkin -minut maahan toi eikä nämä visut mietinnät, siitä olen varma. Jos -silloin olisin tiennyt, kuinka monesta matemaatillisesta pulasta -minun oikeastaan on selvittävä, tokkopa olisin ryhtynytkään näitä -nappuloita naperoimaan. Mutta nyt, suunnilleen arvaamalla, mitä tässä -on tehtävä, minä avasin kaikki kuunpuoliset akkunat ja lyyhistyin: -tuo nykäys näet oli kohottanut minut muutamia jalkoja ylös ilmaan, ja -siinä minä nyt leijailin sangen omituisessa asemassa. Siinä sitten -odottelin kuunsirpin kasvamista yhä suuremmaksi ja suuremmaksi, -kunnes arvasin olevani jo kyllin lähellä sitä. Silloin päätin -sulkea akkunat, kiitää kuun ohi siitä saamallani vauhdilla -- ellen -nimittäin tulla tärähdä kuuhun takaisin -- ja painua maata kohti. - -Ja niin minä teinkin. - -Huomattuani päässeeni jo tarpeeksi lähelle kuuta, minä suljin kuun -näkyvistäni, ja siinä nyt istuin, vahtivuoroa pitäen tässä aineen -hiukkasessa keskellä ääretöntä avaruutta. Mieleni tila, sen muistan, -oli uskomattoman tyyni ja hätäilemätön, vaikka tätä vahtivuoroa -oli kestävä, kunnes maanpinta allani tuntuu. Lämmityslaitos oli -tehnyt tehtävänsä, happi oli raitistanut ilman, tunsin yleensä -voivani varsin hyvin, lukuun-ottamatta sitä painostusta päässä, -jota tunsin koko sen ajan, minkä olin maasta poissa. Olin jälleen -sammuttanut lampun, jott'ei valo minulta kesken loppuisi. Pimeässä -olin. Alapuolellani vain maa paistoi ja tähdet kimaltelivat. Kaikki -oli niin äänetöntä, niin hiljaista ympärilläni, että tuntui kuin -olisin ainoa elävä olento koko maailmankaikkeudessa, eikä sittenkään, -kumma kyllä, tuntunut sen yksinäisemmältä tai pelottavammalta kuin -jos olisin maan päällä virunut vuoteessa. Nyt tämä on minusta sitä -oudompaa, kuin viimeisinä hetkinä kraaterissa tuo yksinäisyys oli -tuntunut ihan kuolinkamppaukselta... - -Tuo avaruudessa viettämäni aika -- niin uskomattomalta kuin -tämä kuuluneekaan -- ei ollut minkäänlaisessa suhteessa minkään -elämäni jakson aikaan. Välisti tuntui kuin olisin istunut tässä jo -lukemattomia ikuisuuksia, niinkuin mikä tarun jumala lotus-lehdellä, -vuoroin taas kuin singahtaisin silmänräpäyksessä kuusta maahan. -Todellisuudessa tätä aikaa kesti muutaman maallisen viikon. Mutta -sen kuluessa oli huoli ja levottomuus, nälkä ja pelko olemattomissa. -Omituisen avarasti ja vapaasti minä tuossa leijaillessani mietiskelin -kaikkia tähänastisia kokemuksiamme, koko elämääni kaikkine monine -motiveineen ja salaisia seikkoja olemuksessani. Itse olin mielestäni -käynyt yhä suuremmaksi ja suuremmaksi, menettänyt kerrassaan kaiken -liikunta-aistin, olin leijailevinani nyt tähtien keskellä, mielessäni -myötäänsä se tunnelma, että maa on niin pieni ja minun olemukseni sen -päällä niin äärettömän pientä. - -En uskalla käydä selittelemään, mitä kaikkea silloin mielessäni -liikkui. Epäilemättä ne olisivat välittömästi tai välillisesti -johdettavissa silloisista erikoisista fyysillisistä oloista. Esitän -ne tässä semmoisinaan, ilman mitäkään selityksiä. Huomattavinta oli -valtava epäilys oman itseni olemassa-olosta. Minä, jos niin saan -sanoa, irtaannuin Bedfordista. Bedford oli mielestäni jonkunlainen -mitätön, satunnainen olento, jonka kanssa minä en enää ollut -yhteydessä. Hän esiintyi minun silmissäni monessakin suhteessa -- -aasina tai jonkunlaisena elukka parkana, jota minä tähän saakka olin -hiljaisella ylpeydellä tavallisesti pitänyt varsin henkevänä ja -jotenkin vaikuttavana personana. Eikä hän minun silmissäni esiintynyt -ainoastaan aasina, vaan hyvin monen aasipolven jälkeisenä. Minä -loin silmäyksen hänen kouluaikaansa, hänen aikaisemman miehuutensa -päiviin, hänen ensimmäiseen lemmentaisteluunsa, aivan samoin kuin -välisti tarkastelee muurahaisen toimintaa hiekassa... Palanen -silloista kaunista kirkkauden aikaa on minussa vieläkin jäljellä, -ja yhä minä nytkin epäilen, tokko enää milloinkaan saan takaisin -nuoruuteni päiväin tyytyväisyyttä. Mutta silloin tuo ajatus ei ollut -lainkaan tuskallinen, minussa kun asui se erikoinen vakaumus, etten -ole Bedford enkä mikään muukaan, olenhan vain selkeässä avaruudessa -leijaileva henki. Mitäpä minä siis tuon Bedfordin puutteista ja -huolista? Enhän minä ole vastuun-alainen hänestä. - -Jonkun aikaa minä taistelin tätä todellakin lumouksenomaista -harhatilaa vastaan. Koetin avukseni kerätä muistooni eloisia -hetkiä, helliä ja voimallisia liikutuksia. Jos saisi -- ajattelin --- yhdenkin tunteen oikein valtavana esille, niin silloin tämä -yhä lisääntyvä erkaneminen kyllä lakkaisi. Mutta siitä ei tullut -mitään. Minä näin Bedfordin, hattu niskassa ja takinliepeet -liehumassa, astuvan Chancery Lanea myöten julkiseen tutkintoon. -Näin hänen pujotteleivan kihisevässä parvessa samallaisia pieniä -olentoja, törmäävän yhteen heidän kanssaan, jopa tervehtivänkin -heitä. Minäkö tuo? Näin Bedfordin samana iltana istuvan erään ladyn -vierashuoneessa. Hänen hattunsa oli viereisellä pöydällä, ja kovin -oli miehen tukka silloin harjan tarpeessa, ja kyynelet oli hänellä -silmissä. Minäkö tuo? Näin hänen, haastelevan tuon ladyn kanssa, -kiihtyneenä ja jos minkinlaisissa asennoissa... Näin hänen rientävän -Lympneen, kirjoittamaan näytelmää, keskustelevan Cavorin kanssa, -paitahihasillaan täydessä puuhassa rakentelevan palloa ja kulkevan -Canterbyryyn, koska pelkäsi lähteä mukaan. Minäkö? En usko. - -Kyllä kaiketi, ajattelin sitten taas, kyllä kaiketi tämä on -harhanäköä, johon on syynä tämä yksinäisyys ja se seikka, ettei -minussa enää ole painoa eikä vastustamisen aistia. Saadakseni -takaisin tämän aistin, minä heittelime pallossa puoleen ja -toiseen, nipistelin käsiäni, puristelin niitä yhteen. Muun muassa -sytytin lampun, sieppasin käteeni rikkinäisen _Lloydin_ numeron -ja luin jälleen noita vakuuttavan realistisia ilmoituksia Cutaway -polkupyörästä ja yksityisvarain omistajasta, ja pulaan joutuneesta -ladystä, joka tarjoaa kaupan veitsiä ja lusikoita. Epäilemättä nuo -kaikki ovat yhä vieläkin olemassa, ja tuohan, sanoin itsekseni, -tuohan on sinun maailmaasi, ja sinä olet Bedford, matkalla viettämään -tuollaisten asiain keskuudessa loput ikääsi. Mutta epäilykset -sisimmissäni ne todistivat vastaan: "Ethän sinä noita ilmoituksia -lue, Bedfordhan se on; ethän sinä Bedford ole, kylläs sen tiedät. -Siinähän koko juttu". - --- Tonttu vieköön! -- huudahdin minä. -- Ellen minä ole Bedford, niin -mikäs minä olen? - -Mutta ei se asia vain ottanut siltä puolen selvitäkseen, vaikka -päässäni pyöri mitä kummallisimpia mielikuvia, outoja, kaukaisia -epäluuloja, etäisten varjojen kaltaisia... Minulla oli sellainenkin -käsitys, tiedättenkös, että olen jotain, joka on kokonaan -ulkopuolella maailmaa, jopa ulkopuolella kaikkia maailmoita, tilaa ja -aikaa, ja että tuo Bedford parka on juuri tuommoinen kurkistusreikä, -josta minä elämää katselen... - -Bedford! Niin lujasti kuin kielsinkin hänen olemassaolonsa, olin -sittenkin ihan varmaan kiinteässä yhteydessä hänen kanssaan; minun -täytyi kuin täytyikin tuntea hänen mielitekojensa painostusta, minun -täytyy ottaa osaa hänen iloihinsa ja suruihinsa hamaan hänen elämänsä -loppuun saakka. Ja kun Bedford kuolee -- kuinkas sitten?... - -Mutta jo riittää tästä kokemusteni kummallisesta vaiheesta. Olen -kertonut niistä, osoittaakseni vain, kuinka yksinäisyys ja poissa-olo -tältä planetalta saa aikaan outoja, aavistamattomia häiriöitä ei -ainoastaan kaikissa ruumiin elineittein tunnossa ja toiminnassa, -vaan koko hengen sisäisessä rakennuksessa. Suurin osa aikaani tällä -matkalla avaruuksien halki meni minulta tällaisten aineettomain -asiain ajattelemiseen. Aineesta irtaantuneena, aineelle tympeänä minä -leijailin, kuin mikä hämärän suuruuden-hulluuden rasittama mies, -tähtien ja planettain keskellä avaruuksien tyhjyydessä. Sanomattoman -vähäpätöiseltä, ventovieraalta tuntui minusta ei ainoastaan se -maailma, jonne olin palajamassa, vaan seleniitainkin sinivaloisat -luolat, heidän kypäräpäänsä, jättiläismäiset, ihmeelliset koneensa ja -Cavorin kohtalo, hänen, joka auttamattomasti oli takertunut sinne. - -Tällaisessa tilassa minä olin, kunnes vihdoin aloin tuntea itsessäni -maan vaikutusta. Tunsin, kuinka se alkaa vetää minua takaisin siihen -maailmaan, joka ihmisiä varten todella luotu on. Ja silloin alkoi -käydä yhä selvemmäksi, että minä sittenkin olen Bedford, palajamassa -hämmästyttäväin seikkailujen perästä meidän omaan maailmaamme, ja -että minussa on henki ja elämä, jonka kaiketikin menetän, tullessani -takaisin. Ja niin rupesin aprikoimaan, mitenkähän sen minun -maahan-tuloni oikeastaan käynee. - - - - -XXI. - -Mr. Bedford Littlestonessa. - - -Ylimmäiseen ilmakerrokseen saapuessani, minun lentoni kävi -melkein yhtäsuuntaa maanpinnan kanssa. Lämpötila pallossa alkoi -nousemistaan nousta. Tiesin nyt alkavani pudota suoraa päätä. Kaukana -alapuolellani häämöitti laaja meri. Minä avasin kaikki akkunat -ja putosin auringonpaisteesta illan hämärään ja illan hämärästä -yön pimeyteen. Yhä laajemmaksi ja laajemmaksi kasvoi allani maa, -sammutellen tähtiä näkyvistäni. Hopeainen, tähtien heiastuksessa -kuultava verho levittäytyi kietomaan minua helmaansa. Vihdoin ei maa -enää näyttänytkään pallolta, vaan tasangolta ja sitten koveralta. Ei -se enää esiintynyt taivaan planettana, vaan ihmisten maailmana. Minä -suljin kaikki akkunat, jättäen kunkin vain tuuman verran raolleen, -ja lähenin maata yhä vähenevällä nopeudella. Laajeneva meri, joka -nyt jo oli niin lähellä, että saatoin erottaa sen tummain vetten -välkähtelyn, kohoili ylös minua vastaan-ottamaan. Pallossa oli nyt -sangen kuuma. Minä tempasin kiinni viimeisenkin akkunanraon ja -istuin synkkänä ja rystysiäni pureskellen. Odottelin vain, milloin -tärähtää... - -Sanomattomalla läiskäyksellä pallo paiskautui veteen, viskaten sitä -kaiketikin monen sylen korkeuteen. Läiskäyksen kuultuani, minä vedin -kaikki akkunat auki. Alaspäin sitä nyt mentiin, mutta yhä verkemmin -ja verkemmin. Vihdoin tunsin pallon ponnistuvan jalkojani vasten ja -sitten kohoavan ylös kuplan lailla, kunnes jo uiskenteli ja kellui -meren pinnalla. - -Ja siihen se minun matkani avaruudessa päättyi. - -Yö oli pimeä ja pilvinen. Kaksi keltaista täplää tuolla kaukana -tiesi ohikulkevaa laivaa. Lähempänä vilkahteli punainen valo puoleen -ja toiseen. Ellei sähkö olisi lampustani loppunut, olisi minut -varmaankin jo tänä yönä nostettu johonkin alukseen. Ja vaikka tavaton -väsymyskin jo alkoi saada valtaa, niin laivaa kumminkin vielä jonkun -aikaa kiihkeästi odottelin. - -Mutta lopulti lakkasin astuskentelemasta pallossa ja istuin, kädet -polvilla, katsellen kaukaista, punaista valoa. Se heilui ja huojui -ylös ja alas, puoleen ja toiseen. Jännitykseni laukesi. Huomasin -olevani pakotettu viettämään pallossa vielä ainakin yhden yön. -Sanomattomasti alkoi nyt painostaa ja väsyttää. Minä nukahdin. - -Äkkinäinen muutos pallon säännöllisessä huojunnassa herätti minut. -Minä tähystelemään pallon kuperan ja säteitä taittavan lasin läpi ja -havaitsin ajautuneeni suunnattoman suurelle hietasärkälle. Kaukana -olin näkevinäni taloja ja puita ja merempänä kaarevan, epäselvän -laivanhaamun, joka huojui taivaan ja meren välillä. - -Minä nousin hoiperrellen. Päästä ulos -- siinä ainoa toivomukseni. -Kulkuaukko oli ylhäällä, ja sitä nyt rupesin kaikin voimin vääntämään -auki, ja vihdoin alkoi ilma vinkuen virrata sisään, niinkuin se -kerran oli vinkuen virrannut ulos. Mutta tällä kertaa en odotellut -ilmanpuristuksen tasaantumista. Seuraavassa silmänräpäyksessä pitelin -jo akkunan pulttia kädessäni, ja akkuna oli auki, selko seljällään. - -Ilma löi minua niin äkisti rintaa vasten, että oli salvata minulta -hengen. Lasiruuvi kirposi kädestäni. Minä parkasin, painoin kädet -rintaani vasten ja vaivuin istumaan. Hetken aikaa tunsin kovia -kipuja, koetin sitten hengittää syvään ja pääsin vihdoin ylös ja -jaksoin kävellä taas. - -Koetin pistää pääni kulkuaukosta ulos, mutta silloin pallo keikahti, -ja minusta tuntui kuin mikä olisi vetänyt päätäni veden alle. Minä -sukelsin pintaan ja hetken aikaa pyristeltyäni ja ponnisteltuani -pääsin vihdoin nelin kontin hiekalle, jota luodeveden viimeiset -aallot yhä vielä huuhtelivat. - -En yrittänytkään nousta pystyyn. Tuntui kuin ruumiini olisi äkkiä -muuttunut lyijyksi. Maa-emonen se nyt jälleen otti minut kouriinsa: -ei ollut enää cavoriitia sen ja minun välilläni. Minä istahdin, -huolimatta siitä, että jalat olivat vedessä. - -Silloin oli hämärä, harmaa hämärä, taivas pilvessä. Siellä täällä -vain kuulsi joku pitkä, vehreänharmaa juova. Jonkun matkan päässä -häämöitti suuren esineen haamu ja siinä keltainen valonpilkku: laiva -siellä kellui ankkurissa. Vireillen merenvesi loiskui loivissa -aalloissa hiekkasärkkää vasten. Kauempana oikealla kaareili matala -kivikkoranta pienine mökkeineen, joitten takana erotti majakan, -meriviitan ja jonkun torninhuipun. Maanpuolella näkyi hietatasanko, -siinä paikoin vesirapakoita. Noin mailin päässä se yhtyi matalaan -pensaikkoon. Koillisessa huomasi rivin matalia asuinmajoja, jotka -epäselvinä ryhminä kuvastuivat yhä selkenevää taivasta vasten -- -pisimmät esineet, mitä maan puolella näki. Siellä oli arvatenkin joku -yksinäinen kylpypaikka. - -Kauan aikaa minä istuin yhdessä kohdin, haukotellen ja kasvojani -hieroskellen. Rupesin sitten ponnistelemaan jaloilleni. Tuntui kuin -olisi raskas paino ollut nostettavana. Minä nousin. - -Loin tuosta silmäni noihin kaukaisiin taloihin. Ensi kertaa siitä -saakka, kuin olimme nähneet nälkää kraaterissa, rupesin ajattelemaan -maallista ruokaa. - --- Sianlihaa, -- kuiskasin itsekseni, -- munia, paahdettua leipää ja -hyvää kahvia... Ja miten kuron lailla minä saan kaikki matkakompeet -Lympneen?... Ja missähän minä nyt oikeastaan lienen? -- ajattelin -sitten. -- Itärannalla sitä nyt jossain ollaan, sillä näinhän minä -Europan, ennenkuin pallo -- alas putosi. - -Hiekassa kuului narskuvia askeleita. Rannalle ilmaantui muuan -pyöreäkasvoinen, ystävällisen näköinen mies flanelleissaan, -kylpyliina hartioilla ja uimapuku käsivarrella. Heti huomasin -olevani Englannissa. Hän katsella tirkisteli palloa ja minua ja -astui lähemmäs. Minä mahdoin näyttää hirmuiselta villiltä, likainen -ja pörröpäinen kun olin ihan uskomattomissa määrin. Mutta sillä -hetkellä en tullut ajatelleeksi omaa itseäni lainkaan. Hän pysähtyi -parinkymmenen metrin päähän minusta. - --- Halloo, hyvä mies! -- huusi hän epäröiden. - --- Halloo vaan! -- vastasin minä. - -Hän rauhoittui ja tuli lähemmäksi. - --- Mikäs kumman kapine tuo on? -- kysyi hän. - --- Osaattekos te sanoa, missä minä olen? -- kysyin minä. - --- Täm' on Littlestone, -- vastasi hän, viitaten taloihin. -- Ja -tuoll' on Dungeness. Oletteko vast'ikään laskenut maihin? Mikäs tuo -oikeastaan on? Jonkunlainen koneko, vai? - --- Niin on. - --- Oletteko te ajautunut maihin? Onko tapahtunut haaksirikko tai -jotain sellaista? - -Koetin saada pikaisen käsityksen tuosta miehestä, hänen tullessaan -yhä likemmäs. - --- Tonttu vieköön! -- puheli hän. -- On maar teillä ollut kolttosia. -Kai te... no niin... missä se laiva särkyi? - -... Onkos tuo kapine semmoinen... niinkuin hengenpelastuskapine, joka -kelluu...? - -Päätin yhtyä tähän ajatukseen ja sanoin hänelle, että jotain -semmoistahan se on. - --- Minä tarvitsen apua, -- virkoin sitten käheällä äänellä. -- Minun -pitäisi saada muutamia kapineita maihin... eihän niitä tännekään sovi -jättää. - -Samassa huomasin kolme muutakin hauskan näköistä nuorta miestä, -olkihatut päässä ja kylpyliinat ja pyyhkimet käsivarrella, astuvan -hiekkaa myöten minua, kohti. Kaiketikin aikaisia kylpijöitä täällä -Littlestonissa. - --- Apuako? -- virkkoi tuo ensimmäisenä tullut. -- Miksei? -- Hän -alkoi liikehtiä neuvottomana. -- Mitäs te nyt nimenomaa tahtoisitte? --- Hän pyörähti, käsillään viittaillen. Toiset kolme jouduttivat -askeleitaan. Yks kaks he olivat ympärilläni kaikki, ja nyt sateli -päälleni kysymyksiä, joihin en ollut kovinkaan halukas vastaamaan. - --- Minä kerron kaikki tyyni perästäpäin, -- virkoin minä. - --- Nyt olen väsynyt kuin koira, rääsynä koko mies. - --- Menkää tuonne hotelliin, -- sanoi ensimmäinen pikku mies. -- Me -vartioimme tätä sill'aikaa. - -Minua epäilytti. - --- Se ei käy laatuun, -- sanoin minä. -- Tuossa pallossa on kaksi -suurta kultakankea. - -He katsahtivat toisiinsa epäilevästi ja loivat sitten minuun tutkivan -silmäyksen. Minä astuin pallon ääreen, kumarruin ja kiipesin sisään, -eikä aikaakaan, niin jo olivat seleniitain kultakanget ja katkotut -kahleet heidän edessään. Ellen olisi ollut niin kauheasti uuvuksissa, -olisin voinut nauraa heille. He olivat kuin kissat koppakuoriaisen -ääressä, tietämättä oikein, miten olla, mitä tehdä. Lihava pikku mies -kumartui, kohotti yhtä kankea toisesta päästä ja pudotti sen sitten -maahan, jotain jupisten. Samoin tekivät muutkin. - --- Se on joko lyijyä tai kultaa! -- virkkoi yksi. - --- _Kultaa_ se on! -- sanoi toinen. - --- Kultaa ihan varmaan! -- arveli kolmas. - -Ja sitten he katsahtivat minuun, ja sitten he katsahtivat laivaan, -joka seisoi ankkurissa. - --- Mutta kuulkaas nyt! -- huudahti pikku mies. -- Mistäs te olette -nämä saanut? - -Minä olin liiaksi väsynyt, jaksaakseni enää jatkaa valhetta. - --- Kuusta ne on saatu, -- vastasin heille. - -Minä näin heidän tuijottelevan toisiinsa. - --- Kuulkaas nyt, -- sanoin minä. -- En minä nyt tässä rupea asiata -juurta jaksain selittelemään. Auttakaa minua vain saamaan nämä -kultaharkot hotelliin. Tottahan te kahden miehen jaksatte aina yhden -tangon kantaa, kun lepäätte välillä; minä laahaan nämä kahleet -perässäni. Saatuani hiukan ruokaa, kerron teille enemmän. - --- Entäs tuo kapine? - --- Eihän se mitään pahaa kellenkään tee, -- vastasin minä. -- Ja -saahan se, tonttu vieköön, kaikissa tapauksissa olla paikoillaan. -Vuoksen tullessa se kyllä nousee pintaan. - -Ja sanomattoman ihmettelyn vallassa nämä nuoret miehet nostivat -minun aarteeni varsin kiltisti olkapäilleen, ja minä, jalat raskaina -kuin lyijy, läksin kulkueen etunenässä astumaan tuota merikaupungin -viikkoista kohti tuolla kaukana. Puolitiessä liittyi joukkoon -kaksi kauheasti hämmästynyttä tyttöä, lapiot kädessä, ja hiukan -myöhemmin ilmestyi muuan laiha, pieni poika, jonka nenä tuhisi ihan -pelottavasti. Hän talutti polkupyörää ja seurasi meitä noin sadan -metrin päässä oikealla. Sitten hän lienee pitänyt meidän joukkoamme -varsin epä-intressanttina, koskapa hyppäsi polkupyöränsä selkään ja -läksi ajamaan hiekkarantaa pitkin palloa kohti. - -Minä katsahdin taakseni. - --- Ei _tuo_ siihen koske, -- vakuutti lihava mies, ja minä olin -liiankin herkkä kuuntelemaan hänen vakuutustaan. - -Harmaa aamu oli tähän asti painanut minun mieltäni, mutta äkkiä -pilkisti aurinko pilvien lomista ja loi kirkkaan valonsa maailmaan, -muuttaen lyijynkarvaisen merenkin kimalteleviksi aalloiksi. Henkeni -voimat elpyivät. Mieleeni johtui, kuinka sanomattoman paljon tärkeätä -minä olin jo saanut aikaan, ja kuinka paljon minun vielä on aikaan -saatava. Sen se auringonpaiste teki. Ihan minä purskahdin nauramaan, -kun etummainen mies kompastui minun kultani alla. Jahka minä tästä -oikealle sijalleni maailmassa nousen, niin mahtaa se maailma -hämmästyä! - -Ellen olisi ollut niin peräti näännyksissä, niin olisi Littlestonin -hotellin isäntä minua hyvinkin huvittanut, nähdessäni hänen -epäröimisensä: toisella puolen minua kultani ja arvoisa seura ja -toisella minun likainen personani. Mutta vihdoin huomasin kerran -jälleen olevani maallisessa kylpyhuoneessa, jossa sain pestä itseni -lämpimässä vedessä ja puin päälleni toiset vaatteet, hassun pienet -kyllä, mutta joka tapauksessa puhtaat. Ne olin saanut lainaksi -hauskalta pikku mieheltä. Lainasi hän minulle partaveitsenkin, mutta -minussa ei ollut miestä kajoamaan törröttävän partani ulommaisiin -etuvartijoihinkaan. - -Istahdin sitten englantilaisen aamiaisen ääreen, söin hitaalla -ruokahalulla -- monen viikon vanhahan se olikin ja peräti nuutunut --- ja kävin nyt vastaamaan neljän nuoren miehen kysymyksiin. Pelkkää -totta heille puhuinkin. - --- No niin, -- sanoin minä, -- koska te minua ahdistelette; kuusta -nuo kullat on. - --- Kuustako? - --- Niin, kuusta tuolla taivaalla. - --- Mitäs te sillä tarkoitatte? - --- Sitä, mitä sanon, peiakas olkoon! - --- Ettäkö olette vast'ikään tullut kuusta? - --- Aivan niin. Kautta avaruuden, tuossa pallossa. - -Samassa pistin suuhuni aika annoksen munaa, painaen mieleeni, että -ensi kerralla, kuuhun lähtiessäni, otan laatikollisen munia mukaan. - -Minä huomasin selvään, ett'eivät he usko yhtään ainoata sanaa minun -puheestani, vaan pitävät minua kaikkein suurimpana valehtelijana, -mitä ikinä olivat kohdanneet. He katsahtelivat toisiinsa ja -suuntasivat sitten silmistänsä yhteisen tulen minua kohti. Toivoivat -kaiketi pääsevänsä minun perilleni, nähdessään, millä tavoin -minä panen suolaa ruokaani. He olivat nähtävästikin huomaavinaan -jotain erikoista siinä, mitenkä minä riputan pippuria munaan. Nuo -omituisen muotoiset kultakasat, joitten alla he olivat kompastelleet, -kiinnittivät heidän huomiotaan puoleensa. Tuossahan ne olivat -edessäni, itsekukin tuhansien puntain arvoinen: moisia esineitä -on ihmisen yhtä mahdoton varastaa kuin taloa tai maankaistaletta. -Katsellessani kahvikuppini ylitse heidän uteliaita kasvojansa, minä -huomasin, millaiseen selitysten kuiluun minun täytyy vajotakaan, jos -mieli saada heidät käsittämään minua edelleen. - --- Ettehän te toki _todella_ tarkoita... -- aloitti nuorin herroista -sellaisella äänellä, jolla puhutellaan itsepäistä lasta. - --- Tehkää hyvin ja ojentakaa tuo leipäkori minulle, -- virkoin minä, -ja kysyjältä jäi suu kiinni. - --- Mutta kuulkaas nyt, -- virkkoi toinen herroista. -- Me emme usko -teidän puheitanne. - --- Hja! -- virkoin minä, kohauttaen olkapäitäni. - --- Hän ei tahdo sanoa meille, -- arveli nuorin mies "syrjään", -niinkuin näytelmässä, ja lisäsi sitten peräti kylmäverisesti: -- -sallinette minun sytyttää sigaretin? - -Suopealla kädenviittauksella minä ilmoitin suostumukseni ja jatkoin -aamiaista. Toiset kaksi astuivat kauimpana olevan akkunan luo ja -haastelivat hiljaisella äänellä. Muuan seikka johtui mieleeni. - --- Joko luode on laskenut? -- kysäisin minä. - -Äänettömyys. He näkyivät epäröivän, kumpainenko vastaisi. - --- Pian alkaa vuoksi, -- sanoi lihava herra. - --- No sama se, -- arvelin minä. -- Ei se sitä kovin kauas vie -kumminkaan. - -Minä rupesin kuorimaan kolmatta munaa ja aloitin pienen puheen. - --- Katsokaas, -- lausuin minä, -- älkää toki luulko, että minä -olen äreissäni tahi muutoin päästelen teille säädyttömiä valheita -ja sen semmoista. Minun on melkein pakko olla harvasanainen ja -salaperäinen. Minä ymmärrän varsin hyvin, että tämä on teistä niin -nurinkurista kuin olla saattaa, ja että teidän mielikuvituksenne on -ihan ylimmillään. Uskokaa minua: te elätte nyt merkillistä aikaa. -Mutta minä en saata ryhtyä sen tarkempiin selityksiin; se on ratki -mahdotonta. Minä vakuutan kunniasanallani tulleeni vast'ikään -kuusta... muuta en saata sanoa... Joka tapauksessa olen teille -sanomattoman kiitollinen, sanomattoman kiitollinen ja toivon samalla, -ettei kohteluni ole millään tavoin loukannut teitä. - --- Eikö mitä! Ei millään muotoa! -- sanoi nuorin heistä kohteliaasti. --- Tietystihän te... -- jatkoi hän, tuijotellen kaiken aikaa minuun -ja heiluen tuolillaan yhä innokkaammin, kunnes oli vähällä keikahtaa -seljälleen. Suurella vaivalla hän sai sentään pysyneeksi siinä. - --- Ettehän te mitenkään... -- virkkoi lihava herra. -- Älkää toki -sellaista ajatelko. - -Ja he nousivat ylös joka mies ja läksivät astumaan huoneessa -edestakaisin, sytyttivät sigarettinsa, koettaen esiintyä niin -herttaisina ja luontevina kuin suinkin, vailla pienintäkään -uteliaisuutta palloon nähden. - --- Oli miten oli, minäpä pidän silmällä tuota laivaa tuolla, -- -kuului yksi heistä kuiskasevan naapurilleen. - -Luulen kuin luulenkin, että jos heissä olisi ollut tarpeeksi -rohkeutta, niin jo he vainenkin olisivat menneet ulos ja jättäneet -minut yksin. Minä kävin kolmannen munan kimppuun. - --- Ilma, -- virkkoi lihava herra, -- ilmahan on ollut aivan -tavatonta, eikö niin? En tiedä, milloinka meillä olisi ollut -tällaista kesää... - -Pau... hih! - -Se oli kuin hirveä raketti. - -Jossain kuului akkuna kilahtavan rikki... - --- Mitäs se oli? -- kysäisin minä. - --- Eikös se ollut...? -- huudahti pikku mies, syösten nurkka-akkunaan. - -Akkunaan riensivät muutkin. Minä katselin heitä tutkistellen. - -Äkkiä minä kavahdin pystyyn, kaasin kolmannen munan kumoon ja juoksin -akkunaan. Muuan ajatus oli sävähtänyt päässäni. - --- Ei tästä mitään näe! -- huusi pikku mies ja hyökkäsi ovelle. - --- Se oli se poika! -- huusin minä, vimmasta käheänä. -- Se oli se -peiakkaan poika! - -Samassa käännyin ympäri, sysäsin syrjään passarin, joka oli tuomassa -minulle voileipiä lisää, törmäsin ovea vastaan ja siitä ulos hotellin -edustalla olevaan pieneen esplanadiin. - -Meri, joka tähän asti oli ollut tyyni, kävi nyt lakkapäissä. Siinä -kohden, missä pallo oli ollut, vesi kihisi kuin laivan vanassa. -Taivaalla kieri muuan pilvenpilkku hälvenevän savun lailla, ja -kolme neljä miestä rannalla katsella ammotti kysyväisesti tuohon -odottamattoman pamauksen tulokseen. Siinä kaikki! Passari ja äskeiset -neljä herraa hotellista riensivät minun perässäni. Huutoja kuului -ovista ja akkunoista, ihmisiä jos jonkinlaisia juosta läähätti joka -puolelta, suut ammollaan jok'ainoalla. - -Tuossa minä nyt seisoin liikahtamatta. Tämä asiain käänne oli -niin valtava, etten kyennyt ajattelemaankaan ihmisiä ympärilläni -tuossa. Olin niin huumautunut, etten vielä käsittänyt tätä tapausta -varsinaiseksi onnettomuudeksi, -- olin huumautunut kuin se, joka -äkkiä on saanut ankaran iskun: kärsitty vahinko alkoi selvetä vasta -myöhemmin. - --- Hyvä isä sentään! - -Tuntui kuin joku olisi ruiskauttanut vettä niskaan. Jalkani -hetkahtivat. Mieleeni iski, mikä merkitys tällä onnettomuudella -minulle onkaan. Tuolla se nyt lentää, se peiakkaan poika, ylös -ylä-ilmoihin! Senkö sitä iloa vain kestikin! Tuonne ruokasaliin -jäivät minulta kullat -- ainoa omaisuuteni maan päällä. Mitenkäs nyt -käy? Sanomaton neuvottomuus valtasi minut. - --- Kuulkaas, -- virkkoi pikku mies minun takanani, -- kuulkaas! - -Minä pyörähdin ympäri ja näin pari kolme kymmentä ihmistä seisovan -ympärilläni kuin mikä säännötön saartojoukko ja pommittavan minua -äänettömillä kysymyksillä, ääretön epäilys ja epäluulo katseissaan. -Heidän silmäyksensä tuntuivat minusta sietämättömiltä. Minulta pääsi -parahdus. - --- Enhän minä saata sanoa! -- huusin minä. -- Kuulittehan, etten -saata. Minen pysty siihen! Koettakaa itse päästä selville ja menkää -hornan tuuttiin! - -Niin huimasti siinä huidoin käsiäni, että hän peräytyi askelen, -luullen minun uhkaavan häntä. Ja sitten syöksin ihmisjoukon lävitse -ja kiirehdin hotelliin. Siellä hyökkäsin ruokasaliin ja soitin kelloa -kuin riivattu. Passari tuli. Minä hänen kimppuunsa. - --- Kuuletteko te? -- huusin minä. -- Hankkikaa apumiehiä ja kantakaa -nämä tangot heti kohta minun huoneeseni. - -Hän ei oikein ymmärtänyt minua, ja minä huutamaan ja raivoamaan kahta -kauheammin. Hetken perästä tuli huoneesen muuan pieni, säikähtäneen -näköinen ukko, sininen esiliina vyöllään, ja lisäksi kaksi äskeistä -nuorta herraa. Minä hyökkäsin heidän luokseen ja komensin heidät -palvelemaan minua. Saatuani kullat huoneeseni, minä olin valmis -taistelemaan. - --- Ja nyt ulos! -- huusin minä. -- Ulos joka mies, ellette tahdo -nähdä miehen menettävän järkensä teidän silmäinne edessä. - -Passari vitkasteli ovella, mutta sai minulta jouduttavan sysäyksen -hartioihinsa. Lukittuani oven heidän perässään, minä rupesin -kiskomaan yltäni pikku miehen vaatteita, heitellen niitä sen sikäli -tän täkäli, ja pujahdin suoraa päätä sänkyyn. Ja siinä minä sitten -viruin kauan aikaa, noituen ja ähkien ja kiivauttani jäähdytellen. - -Vihdoin olin siksi tyyntynyt, että uskalsin nousta vuoteesta ja -soittaa kelloa. Passari tuli sisään silmät pullollaan. Minä käskin -hänen tuoda minulle flanellisen yöpaidan, soodavettä ja whiskyä sekä -muutamia hyviä sikareja. Harmillisen kauan nämä tavarat viipyivät, -niin että minun täytyi jo soittaa heristää monta kertaa uudestaan, -mutta vihdoin ne tuotiin. Minä lukitsin oven jälleen ja rupesin nyt -tyyten tarkoin harkitsemaan asiain tilaa. - -Suuri yritys oli mennyt kerrassaan myttyyn, -- sellaiseen päätökseen -minä tulin. Taistelu oli päättynyt täydelliseen tappioon, ja minä -yksin olin jäänyt henkiin. Kaikki oli romahtanut kokoon, ja tämä nyt -oli se viimeinen onnettomuus. Ei ollut muuta jäljellä kuin pelastaa -tästä sekasorrosta oma itseni ja se vähä, mikä toiveita tulevaisuuden -varalta vielä oli jäljellä. Yksi ainoa ratkaiseva kovan onnen isku -oli tyhjäksi tehnyt kaikki minun epäselvät aikeeni palajamisesta -ja uusista yrityksistä. Olin aikonut käväistä kuussa vielä kerran, -tuoda sieltä koko pallollisen kultaa, tutkituttaa sitten cavoriiti -kemiallisesti, päästäkseni tuon suuren salaisuuden perille: kenties -löytää Cavorin ruumiskin... Kaikki tuo oli nyt mennyt kuin tina -tuhkaan. - -Minä olin ainoa henkiin jäänyt tanterella ja siinä kaikki. - -Tuo vuoteesen käyminen oli luullakseni onnistuneimpia päähänpistoja, -mitä minulla pulmallisissa tiloissa milloinkaan on ollut. Muutoin -olisin ihan varmaan joko joutunut kaistapäiseksi tai tehnyt jotain -ajattelematonta, hurjaa. Mutta nyt, lukitussa huoneessa ja turvassa -kaikilta häirityksiltä, minä saatoin punnita koko asiaintilaa -kaikessa sen laajuudessa ja miettiä rauhassa tarpeenmukaisia keinoja. - -Minä olin tietysti ihan selvillä siitä, mitenkä pojan oli -käynyt. Hän oli kiivennyt pallon sisään, sormitellut nappuloita, -sulkenut cavoriiti-akkunat ja lähtenyt ylä-ilmoihin. Sangen -vähän on luultavissa, että hän oli kiertänyt kulkuaukon kannen -kiinni, ja vaikkapa niinkin olisi, niin oli hänen palajamiseensa -yksi mahdollisuus tuhannesta. Siellä hän nyt varmaankin leijuu -tavaramyttyjeni kanssa jossain keskikohdalla palloa, ja siihen hän -jää. Ja jos lopulta päätynee johonkin avaruuden kohtaan, niin ei -ne sikäläiset vähääkään huoli siitä, että hän on ollut laillisesti -oikeutettu asukas maan päällä, niin merkillisenä ilmiönä kuin häntä -muutoin pitänevätkään. Siitä asiasta minä tulin piankin aivan varmaan -vakaumukseen. - -Minun edesvastaukseni tässä asiassa sitten... Mitä enemmin sitä -asiata ajattelin, sitä selvemmäksi minulle kävi, että jos vain -tyynenä pysyn, niin ei minulla ole syytä hätäillä. Jos surevat -vanhemmat vaativat minulta poikaansa takaisin, niin minä vaadin -kadonnutta palloani takaisin tai kysyn, mitä he oikeastaan -tarkoittavat. Ensi alussa olin jo näkevinäni itkeviä vanhempia ja -holhoojia ja kaikenlaisia selkkaannuksia, mutta nyt huomasin, että -jos vain pidän suuni kiinni, niin asia nukkuu nahkoihinsa. Ja mitä -enemmän siinä loikoilin ja polttelin ja mietiskelin, sitä selvemmäksi -kävi, että parasta on olla niin läpitunkematon kuin mahdollista. - -Jokaisen brittiläisen alamaisen on oikeus -- elleihän mitään vahinkoa -tee eikä säädyttömästi menettele -- ilmestyä äkisti missä vain -halajaa ja niin repaleisena ja likaisena kuin suinkin tahtoo, ja -mukanaan niin paljon puhdasta kultaa kuin sopivaksi näkee mukanaan -kuljettaa, olematta kenelläkään oikeutta estellä tai pidätellä häntä. -Minä sovitin tämän kaiken itseeni, toistellen mielessäni, että -tämähän on tavallaan minun vapauteni magna charta. - -Saatuani nyt tämän asian lukkoon, saatoin samalla muotoa ryhtyä -harkitsemaan muutamia muita seikkoja, joita tätä ennen tuskin olin -uskaltanut ajatellakaan, nimittäin minun vararikkooni kuuluvia -kohtia. Mutta nyt, tyynesti ja häiriöittä tätäkin puolta punniten, -minä huomasin, että jos vain verhoan identtisyyteni jollakin vähemmin -tunnetulla nimellä, ja jos jätän kahden kuukauden vanhan partani yhä -kasvamaan, niin saanen olla rauhassa häirityksiltä pahan-ilkisen -velkojani puolelta, josta jo olen ohimennen maininnut. Ja tästä nyt -kävi selvä reitti maallisen toimintani lopulliseen järjestämiseen. -Sangen vähäpätöistähän tuo kaikki on, arvelin, mutta minkäs sille -mahtaa? - -Tilasin kirjoitusneuvoja ja kirjoitin kirjeen New Romney Bankiin --- passarin osoituksen mukaan kaikkein lähimpään -- ilmoittaen -johtajalle haluavani avata siellä konton ja pyytäen häntä lähettämään -kaksi luotettavaa valtuutettua miestä ja rattaat, vahva hevonen -edessä, noutamaan pari sataa kiloa kultaa, jota minulla sattuu -olemaan mukanani. Nimekseni merkitsin "Blake", joka mielestäni tuntui -varsin arvokkaalta. Sen tehtyäni rupesin selailemaan Folkestonen -osoitekalenteria, valitsin sieltä vaatetusliikkeen ja käskin sen -lähettää luokseni räätälin ottamaan mittaa minusta harmaata pukua -varten, tilaten samalla matka- ja käsilaukun, ruskeat kengät, -paitoja, hattunäytteitä ja muuta sellaista. Kellosepältä tilasin -kellon. - -Lähetettyäni kirjeet, tilasin aamiaispäivällisen niin hyvän kuin -hotelli suinkin aikaan saa, ja viruskelin sitten, sikaria poltellen, -niin tyynenä kuin mahdollista, kunnes kaksi asianmukaisesti -valtuutettua sihteeriä saapui pankista. He punnitsivat kullat ja -veivät ne pois. Senjälkeen vedin peitteen pääni ylitse, ettei -pieninkään kolina minua häiritsisi ja nukuin makeaan uneen. - -Niin, minä nukuin. Olihan tuo kieltämättäkin sangen proosallista -ensimmäisen, kuussa käyneen ihmisen toimeksi. Nuorelle ja -mielikuvitukseltaan vilkkaalle lukijalle tämä minun käytökseni -varmaankin on oleva suurta pettymystä. Mutta minä olin niin -hirveästi väsynyt ja nuutunut, ja -- sitä paitsi -- mitä tonttuja -minä muutakaan olisin osannut tehdä? Eihän ollut pienintäkään -mahdollisuutta, että ihmiset olisivat uskoneet minua, jos olisin -heille historiani kertonut. Ihan varmaan olisin vaan joutunut -kaikenlaisiin ikäviin selkkauksiin. Panin kuin paninkin maata. - -Heräsin tuosta vihdoin, ja nyt olin valmis katselemaan maailmaa -silmästä silmään, kuten olin tottunut sitä katselemaan siitä saakka -kuin aikamieheksi olin tullut. Ja sitten matkustin Italiaan, ja -siellä minä nyt tätä kertomustani kirjoitan. Ellei maailma tahdo sitä -pitää tosi tapahtumana, niin pitäköön jutelmana. Se ei liikuta minua. - -Ja nyt, kun tämä kertomus on lopussa, minä ihmeekseni huomaan, -kuinka mukavasti koko seikkailu on käynyt ja päättynyt. Jok'ainoa -ihminen pitää Cavoria tuommoisena vähemmin nerokkaana tieteellisenä -kokeilijana vain, joka Lympnessä räjäytti talonsa ja itsensä ilmaan. -Selitykseksi taas sille pamaukselle, joka kuului minun tultuani -Littlestoniin, he viittaavat niihin kokeiluihin, joita myötäänsä -toimitetaan hallituksen omistamassa räjäys-aineitten tehtaassa -Lyddissä, kahden mailin päässä täältä. Minun täytyy tunnustaa, etten -vieläkään ole myöntänyt osallisuuttani master Tommy Simmonsin -- sen -pienen pojan -- katoamiseen. Itse tapahtumaa lienee heidän vaikea -millään tavoin saada toisellaiseksi. Minun tuloani Littlestonen -rannalle ryysyisenä ja kaksi ilmeistä kultakankea mukanani selitekään -senkin seitsemällä näppärällä tavalla, mutta minusta on yks'kaikki, -mitä he minusta ajattelevat. He väittävät minun keksineen koko jutun, -päästäkseni vain tiukoista kyselyistä, mistä muka minun rikkauteni -on peräisin. Tahtoisinpa vainenkin nähdä sen miehen, joka voisi -keksimällä keksiä tällaisen yhtenäisen jutun. He tahtovat pitää koko -tapausta tekemällä tehtynä. No niin, tässä se nyt on. - -Historiani olen kertonut, ja nyt minun arvatenkin täytyy jälleen -palata tämän maailman hyörinään ja pyörinään. Henki se on -elätettävä, vaikka olisit käynyt kuussa asti. Ja niinpä minäkin -olen laittelemassa kuntoon sitä näytelmää, jonka olin saanut -suunnitelluksi silloin kuin Cavor minun maailmaani astui. Olen -päättänyt pitää elämätäni koossa samaan tapaan kuin ennen hänen -näkemistänikin. - -Täytyy tunnustaa, että minun on vaikea pitää ajatuksiani kiinni -näytelmässäni silloin kuin kuu alkaa paistaa huoneeseni. Täällä on -parhaillaan täyden kuun aika, ja viime yönä minä istuin tuntikausia -Pergolan pylväskujassa, katsellen tuota loistavaa valkoista valoa, -joka takanaan kätkee niin paljon. Aatelkaas: pöytiä ja lavitsoja ja -telineitä ja kultakankia. Pahus, kun keksis taas tuon cavoriitin! -Mutta eipä sellaista taida kahdesti maailmassa sattua. Tässä minä -nyt istun, hiukan paremmissa oloissa kuin Lympnessä, siinä kaikki. -Ja Cavor on tehnyt itsemurhan mutkallisemmalla tavalla kuin yksikään -ihmis-olento ennen häntä. Ja niin tämä juttu pyöristyy ja päättyy -kuin hyväkin uni. Se käy niin peräti vähän yhteen kaiken muun kanssa, -mitä elämässä on. Paljon se sisältää sellaista, joka on niin ylen -kaukana kaikesta inhimillisestä kokemuksesta, tuo juokseminen, -syöminen, hengitys, nuo painottomat ajat, että todellakin on hetkiä, -jolloin minä, kuun kullasta huolimatta, enemmän kuin puoleksi uskon -kaiken tämän olleen pelkkää unta vain... - - - - -XXII. - -Mr. Julius Wendigeen hämmästyttävä tiedonanto. - - -Päätettyäni kertomuksen palajamisestani maan päälle Littlestoniin, -minä pyöräytin perään _"Loppu"_, vedin viivan viimeiseksi ja -heitin kynän kädestäni, siinä varmassa uskossa, että tämä kertomus -"Ensimmäiset ihmiset kuussa" oli loppuun suoritettu. Eikä siinä -kyllä. Olin jo jättänyt käsikirjoituksen eräälle kirjallisen -toiminimen asiamiehelle, antanut painoluvan, nähnyt suuren osan -sitä jo ilmestyneeksi _Strand Magazinessä_, ja ryhtynyt jälleen -näytelmääni, jonka olin Lympnessä pannut alulle. Silloin huomasin -ettei kertomukseni olekaan lopussa vielä. Olin matkustanut Amalfista -Algeriaan -- siitä on nyt noin kuusi kuukautta -- mutta sinnekin asti -tuli minulle muuan hämmästyttävä tiedon-anto, hämmästyttävin, mitä -minun ikinä on suotu kuulla. Lyhyesti sanoen: Mr. Julius Wendigee, -hollantilainen sähköntutkija, joka teki kokeita samanluontoisilla -koneilla kuin Mr. Tesla Amerikassa, keksiäkseen jotain keinoa, millä -päästä sananvaihtoon Mars tähden kanssa, kirjoittaa saavansa joka -päivä omituisia, katkonnaisia ilmoituksia, jotka eivät saata tulla -muualta kuin Mr. Cavorilta kuusta. - -Ensi alussa luulin jonkun tahtovan vain tehdä perinpohjaista pilaa, -luettuansa käsikirjoituksesta minun kertomukseni. Minä vastasin -Mr. Wendigeelle leikillisesti, mutta sain häneltä niin vakavan -kirjeen, että kaikki epäluuloni tässä kohden hälvenivät, ja minä -sanomattomassa mielenkiihkossa riensin Algeriesta St. Gotthardille, -missä hänellä oli pieni laboratorio. Nähtyäni hänen muistiinpanonsa -ja laitoksensa ja ennen kaikkea Mr. Cavorilta tulleet sanomat, -katosivat viimeisetkin epäilykseni. Hän ehdotti, että minä jäisin -hänen luokseen, auttamaan häntä sanomain vastaan-ottamisessa ja -yksissä neuvoin hänen kanssaan koettamaan, eikö saataisi täältä -lähetetyksi jotain tietoa kuuhun. Tähän ehdotukseen minä suostuin -empimättä. - -Cavor, sen tiesimme nyt, on elossa, jopa vapaanakin, ja oleskelee -noitten muurahaismaisten olentojen, muurahais-ihmisten keskellä -kuun uumenien sinervässä hämärässä. Hän näkyy olevan rampana, mutta -muutoin kaikin puolin terveenä, jopa terveempänäkin -- niin hän -nimenomaa sanoo -- kuin tavallisesti täällä maan päällä ollessaan. -Kuumetta hänessä oli ollut, mutta ilman sen pahempia seurauksia. Hän -näkyy, omituista kyllä, olevan siinä tuskallisessa luulossa, että -minä joko olen kuollut kuun kraateriin tai joutunut tuhon omaksi -avaruudessa. - -Näitä tiedon-antoja Mr. Wendigee oli ruvennut saamaan, ollessaan -aivan toisenlaisissa tutkimustöissä. Lukija muistanee kaiketikin -sitä vähäistä kiihkoa, joka tämän vuosisadan alussa valtasi ihmisten -mielet, kun Mr. Nikola Tesla, kuuluisa amerikalainen sähköntutkija, -oli julistanut saaneensa jonkun tiedonannon Marsista. Hänen -ilmoituksensa kiinnitti uudestaan huomiota erääsen, tiedemiesten -kesken jo kauan sitä ennen tunnettuun tosiasiaan, nimittäin, että -jostain tuntemattomasta lähteestä avaruudessa tulee maahan myötäänsä -sähkömagneetisen häiriön aaltoja, aivan samallaisia kuin ne, joita -signor Marconi on käyttänyt langattomassa sähkötyksessään. Paitsi Mr. -Teslaa ryhtyi koko joukko muitakin tiedemiehiä rakentamaan koneita -näitten väräysten keräämiseksi ja merkitsemiseksi, vaikka harvat ne -vain menivät niin pitkälle, että pitivät näitä varsinaisina viesteinä -ylimaallisilta lähettäjiltä. Näitten harvain joukkoon on epäilemättä -luettava Mr. Wendigee. Vuodesta 1898 on hän melkein yksinomaa -antautunut tätä asiata tutkimaan ja varakkaana miehenä rakentanut -oman observatorion Monte Rosan rinteille, tällaisiin huomiontekoihin -erittäin sopivaan paikkaan. - -Minun tieteelliset tietoni -- sen tunnustan, -- eivät ole suuria, -mutta, sen mukaan kuin minä ymmärrän, nuo Mr. Wendigeen laitokset -kaikenlaisten sähkömagneetisten häiriöiden huomaamiseksi ja -merkitsemiseksi ovat erittäin omaperäisiä ja näppäriä. Ja onnellisen -sattuman kautta ne oli pantu käyntiin pari kuukautta ennenkuin Cavor -ensi kertaa yritti lähettää sanomia maahan. Meillä on niinmuodoin -katkelmia hänen tiedonannoistaan aivan alun pitäin. Pahaksi -onneksi ne ovat vain katkelmia, ja tärkein kaikesta, mitä hänellä -on ollut ihmiskunnalle sanomista -- cavoriitin valmistustapa, jos -hän nimittäin sitä milloinkaan on ilmoittanut, -- on haihtunut -avaruuksiin, tänne saapumatta. - -Meidän ei onnistunut milloinkaan lähettää vastausta Cavorille. -Hän niin muodoin ei tiennyt, mitkä sanomat me olimme saaneet, ja -mitä meiltä oli jäänyt saamatta, ja lieneekö hän tiennyt kenenkään -huomanneenkaan hänen yrityksiänsä päästä yhteyteen maan kanssa. -Mutta tuo kestävyys, että mies lähettää tänne kahdeksantoista -pitkää kuvausta kuusta -- ja sellaisia ne olivat, vaikkemme niitä -täydellisinä tänne saaneet -- osoittaa kyllä, kuinka hänen mielensä -yhä on palanut takaisin tänne synnyinplanettaan siitä saakka kuin -kaksi vuotta sitten täältä läksi. - -Mahtoi vainenkin Mr. Wendigee hämmästyä, huomattuansa -sähkömagneetisten häiriöitten joukossa Cavorin viestejä sujuvalla -englanninkielellä. Mr. Wendigee ei tiennyt mitään meidän hurjasta -matkastamme kuuhun, ja nyt äkkiä -- selvää englanninkieltä -avaruuksista! - -Hyvä on lukijan olla selvillä siitä, minkälaisissa oloissa hän -nähtävästikin noita sanomiaan lähetteli. Jossain kuun sisäosissa -hän varmaankin lienee tavannut suuret määrät sähkökoneita, joista -sitten -- kukaties salaakin -- sommitteli kokoon ilmoituslaitteen, -tuommoista Marconi-tyypiä. Sitä hänellä sitten kaiketikin oli -tilaisuus pitää käynnissä epäsäännöllisin ajoin, milloin vain -puolisen tuntia, milloin kolme neljä tuntia yhteen menoon. Silloin -hän lähetteli sanomiansa maata kohti, lukuunottamatta sitä -tosiasiaa, että kuun ja maanpinnan eri kohtain keskinäinen asema -alinomaa muuttuu. Tämä seikka ja meidän vastaanotto-koneittemme -vaillinaisuus teki sen, että hänen ilmoituksensa esiintyvät -meidän muistiinpanoissamme kovin oikullisessa muodossa: ne -häipyvät ja hälvenevät välisti varsin salaperäisellä ja kerrassaan -harmittavalla tavalla. Ja huomattava tämän lisäksi on, ett'ei hän -ollut oikein perehtynyt tähän toimeen. Yleinen merkkien selitys -oli häneltä unohtunut, jos hän lienee milloinkaan sitä tarkoin -tuntenutkaan, ja väsyneenä hän välisti jättää sanoja pois ja tekee -oikeinkirjoituksessa virheitä. - -Yleensä on, runsaastikin puolet hänen sanomiansa jäänyt perille -tulematta, ja suuri osa tänne saapuneitakin on vaillinaista, -katkonnaista, palasista kokoonpantua. Seuraavassa otteessa lukijan -siis on varustautuminen kohtaamaan koko joukko keskeytyksiä, -aukkoja ja hyppimisiä asiasta toiseen. Mr. Wendigeen kanssa me -parhaillaan valmistelemme täydellistä ja muistutuksilla varustettua -painosta Cavorin kertomuksista. Toivottavasti se julaistaan -painosta, lisättynä selityksillä tähän tarkoitukseen käytetyistä -instrumenteista. Ensimmäinen nidos ilmestyy tulevassa tammikuussa. Se -on oleva täydellinen ja tieteellinen esitys asiasta. Tämä seuraava -on vain kansantajuinen muodostelu siitä, mutta semmoisenaankin se -sentään on oleva täydennyksenä minun kertomukseeni ja esittävä lavein -rajapiirtein olot tuolla toisessa, meille niin läheisessä, niin -tutussa ja sittenkin niin erillaisessa maailmassa. - - - - -XXIII. - -Ote Mr. Cavorin kuudesta ensimmäisestä sanomasta. - - -Kaksi Mr. Cavorilta jo aikaisemmin tullutta tiedon-antoa saattaa -varsin hyvin jättää isompaan nidokseen. Niissä kerrotaan vain hyvin -lyhyesti pallon rakentamisesta ja meidän lähdöstämme. Muutamissa -yksityiskohdissa ne esittävät asiaa hiukan toisin kuin minä. -Intressantteja ne kyllä ovat, olematta kumminkaan missään kohden -erittäin tärkeitä. Cavor puhuu pitkin matkaa minusta niinkuin -konsanaankin jo kuolleesta miehestä. Kertoessaan meidän tulostamme -kuuhun, hän näkyy muutteleivan mielialasta toiseen. "Bedford raukka", -niin hän puhuu minusta, ja: "tuo poloinen nuori mies". Hän moittii -itseänsä siitä, että oli viekoitellut "nuoren miehen, jolla ei ollut -tarpeeksi edellytyksiä tällaiseen seikkailuun," lähtemään pois -siitä planetasta "jossa hänellä epäilemättä oli kaikki menestymisen -mahdollisuudet". Minun mielestäni hän antaa liiankin vähän arvoa -minun tarmolleni ja käytännölliselle taidolleni, joka kyllä tuli -tarpeen hänen teoreetillista palloansa kuntoon pantaessa. "Perille -tultiin", sanoo hän, puhumatta mitään sen enempää meidän matkastamme -avaruuden halki, aivan kuin olisi rautatietä myöten jonnekin -pistäytty. - -Ja sitten hän käy tekemään minulle yhä enemmän ja enemmän vääryyttä, -vääryyttä, sanon minä, niinkin suurissa määrin, etten mointa olisi -odottanut mieheltä, joka on opetettu etsimään totuutta. Katsellessani -uudestaan kaikkea sitä, mitä näistä asioista olen kirjoittanut, -täytyy minun sanoa olleeni läpikotaisin oikeampimielinen häntä -kohtaan kuin hän minua. Sangen vähän minä olen lievennellyt, enkä -pois ole jättänyt mitään. Mutta hänen kertomuksensa se kuului näin: - -"Ennen pitkää oli huomattavissa, että kaikinpuolinen muutos oloissa -ja ympäristössä -- suuri painon alennus, ohennut, mutta silti sangen -happirikas ilma, siitä kiihtynyt lihasten toiminta, kummallisten -kasvien nopea kehittyminen näkymättömistä itiöistä, synkkä taivas -- -että kaikki tuo sai matkakumppalini tavattomaan kiihkotilaan. Kuussa -hänen luonteensa näytti pahenneen. Mies kävi ärtyisäksi, kiivaaksi, -riitaiseksi. Rajumielisyydessään hän syödä ahmi jättiläismäisiä -pumpukoita, siitä hänen päänsä joutui pyörälle, ja se se saattoi -meidät seleniitain vangeiksi, ennenkuin olimme saaneet pienintäkään -tilaisuutta tutkimaan, millaista väkeä ne ovat..." - -(Kelpasi ne "pumpukat" hänellekin, mutta siitä hän ei puhu mitään.) - -Samaan henkeen hän sitten jatkaa: - -"Tultiin tuosta heidän kanssaan erääsen hyvin hankalaan tienkohtaan, -jossa Bedford, väärinkäsittäen heidän viittauksensa", -- kauniita -viittauksia! -- "raivostui silmittömäksi, hyökkäsi heidän päälleen ja -löi kolme miestä kuolijaiksi. Ei sellaisen pahanteon jälkeen auttanut -minunkaan muuta kuin lähteä pakoon hänen kanssaan. Sittemmin saimme -vielä taistella suuren joukon kanssa, joka koetti sulkea meiltä tien, -ja siinä heitä kaatui vielä lisäksi seitsemän kahdeksan miestä. -Suureksi on arvattava näitten olentojen suvaitsevaisuus, koskeivät -heti kohta tappaneet minua, saatuaan minut uudestaan kiinni. Pääsimme -sitten Bedfordin kanssa takaisin kuun pinnalle, siihen kraateriin, -jossa ensin olimme laskeneet maihin, ja erosimme toisistamme, -etsimään palloa kumpikin omalta haaraltamme. Ennen pitkää minä -kohtasin joukon seleniitoja. Heillä oli kaksi johtajaa, jotka -ulkomuodonkin puolesta olivat merkillisesti toisenlaisia kuin kaikki -tähän saakka näkemämme seleniitat: pää oli suurempi, ruumis hennompi -ja huolellisemmin verhottu. Yritettyäni jonkun aikaa päästä heistä -pakoon, minä putosin vuorenhalkeamaan, löin pahasti pääni ja vioitin -polvilumpioni. Kosken enää voinut ryömiäkään, niin päätin antautua, -jos nimittäin sallivat minun niin tehdä. He suostuivat ja, nähdessään -minun avuttoman tilani, kantoivat minut kuun sisäosiin takaisin. -Bedfordia en enää nähnyt, enkä ole hänestä sen koommin enää mitään -kuullutkaan enempää kuin luullakseni kukaan seleniitoistakaan. Joko -hänet yllätti yö kraaterissa tahi, mikä luultavampaa on, hän löysi -pallon ja läksi sen kanssa tiehensä, ennättääkseen minun edelleni. -Mutta, pelkään minä, hän ei osannut hallita palloa ja on käynyt -pitkällisempiä kohtaloita kohti avaruuksissa ". - -Siitä ruveten Cavor jättää minut syrjään ja rupeaa antamaan -intressantimpia tietoja. Minun on varsin vastenmielistä ruveta -hyödykseni käyttämään julkaisijan asemaa, esittääkseni kaikki vain -minulle edullisessa valossa, mutta minun täytyy vastustaa sitä -käännettä, minkä hän asialle antaa. Hän ei puhu mitään katkonnaisesta -tiedon-annosta tuossa veripilkuilla tahratussa paperissa, jossa hän -kertoi tai koetti kertoa ihan toista. Tuo ansiokas antautuminen -- -sen minä väitän -- on ihan uusi näkökohta, jolle hän on asettunut -siitä saakka kuin huomasi olevansa turvassa seleniitain keskellä. -Ja mitä tuohon "ennättääkseni minun edelleni" tulee, niin minä -mielelläni jätän tämän moitteen lukijan ratkaistavaksi kaiken sen -nojalla, mitä hän asiasta tietää. En minä mikään mallikelpoinen mies -ole, -- niin pitkälle en tavoittelekaan, -- mutta saattaako minua -syyttää _semmoisesta_? - -Mutta tähänpä se minulle tehty vääryys loppuukin. Tästä ruveten -saatan tyynellä mielellä julaista Cavorin tiedon-annot, hän kun -niissä ei enää puhu minusta mitään. - -Näyttää siltä kuin hänen kohtaamansa seleniitat olisivat vieneet -hänet johonkin "suureen kaivokseen" kuun uumenissa, ja matka sinne on -hänen ilmoituksensa mukaan tapahtunut "jonkinlaisessa ilmapallossa". -Hänen jotenkin sekavasta kuvauksestaan sekä myöhemmistä viittauksista -ja kertomuksista päättäen käy selville, että tuo "suuri kaivos" -kuuluu suunnattomaan ryhmään keinotekoisia kaivoksia, joista -itsekukin alkaa jostakin niin sanotusta kuun "kraaterista" ja -kulkee satakunta mailia alas kuun keskustaa kohti. Niitä yhdistää -toisiinsa tunnelit, jotka on rakennettu poikkipuolin, ja jotka -laajenevat avaroiksi luoliksi, muodostaen paikoin suuria "pallomaisia -onkalolta". Koko kuun sisusta sadan mailin matkalla pinnasta on -melkein yhtä kalliohohkaa. "Osittain nämä kolot ovat luonnollisia", -sanoo Cavor, "mutta enimmästä päästä muinaisten seleniitain -jättiläismäisen teollisuuden luomia. Näitten kaivosten suulle -luodut kivi- ja multakasat ne ne muodostavat nuo pyöreät renkaat, -joita astronomit täällä maan päällä -- väärän yhdenmukaisuuden -erehdyttäminä -- pitävät tulivuorten suina." - -Tällaista kaivosta myöten Cavoria vietiin tuossa "jonkunlaisessa -ilmapallossa", josta hän puhuu. Ensin oli pilkkosen pimeä, mutta -mitä syvemmälle tultiin, sitä voimakkaammaksi kävi fosforoiva valo. -Merkillistä, kuinka hän näissä tiedonannoissaan niin kovin vähän -välittää yksityiskohdista, ihan vastoin kaikkea tiedemiesten tapaa. -Sen verran niistä sentään saa kokoon, että tämä valo syntyy virroista -ja putouksista, joitten vesi "epäilemättä sisältää jotain fosforoivaa -orgaanista ainetta". Se virtaa yhä runsaammissa määrin kohti -Keskijärveä. Alas tultaessa, sanoo hän, "seleniitatkin kirkastuivat". -Ja kaukana alapuolellansa hän vihdoin näki Keskijärven pinnan. Näytti -kuin se olisi palanut kylmässä tulessa, se välkkyi ja liikehti, -"niinkuin loistava sininen maito, joka juuri on kiehahtamaisillaan". - -"Tämä Kuujärvi", sanoo Cavor myöhemmin, "ei ole mikään tyynipintainen -valtameri. Auringon vaikuttama nousuvesi panee sen myötäänsä -liikkumaan kuun akselin ympäri, ja usein syntyy sen pinnalla kovia -aallokoita ja kuohuntaa ja virtoja. Joskus nousee rajusäitä ja -ukkos-ilmoja, jolloin kylmä tuuli puhaltaa yläpuolella olevain -muurahaiskekojen kihiseviä katuja pitkin. Vesi loistaa ainoastaan -liikkeellä ollessaan, tyynenä se on mustaa, vaikka harvoin se -tyynenä pysyy. Tavallisesti sen vedet näyttävät nousevan ja laskevan -raskaissa, öljymäisissä, haihtuvapintaisissa mainingeissa, ja suuret -määrät välkkyvää vaahtoa kuohahtelee silloin sen verkkaisilla, -himmeillä harjoilla. Seleniitat purjehtivat luolain kouruissa ja -lahdelmilla pienissä, matalissa, kanotintapaisissa venheissä. Jo -ennen lähtöäni Suurta Lunaria -- kuun valtiasta -- ympäröiviin -gallerioihin, minun sallittiin tehdä lyhyt veneretki meren pinnalla. - -"Luolat ja käytävät ovat luonnostaankin hyvin monimutkaisia. Suuri -osa näitä väyliä on tunnettu ainoastaan kokeneille luotseille -kalastajain joukossa, ja usein sattuu seleniitoja ainaiseksi eksymään -noihin labyrintteihin. Kaukaisimmissa rotkoissa kuuluu olevan -kummallisia eläimiä, jotka siellä saalistansa väijyvät, muutamat -niistä peräti hirveitä ja vaarallisia, eikä tiede kuussa vieläkään -ole kyennyt niitä hävittämään sukupuuttoon. Mainittakoon varsinkin -Rata, muuan sekavan sekava vyyhti kiinniottavia haaroja. Lyö niistä -joku poikki, niin yhä enemmän kasvaa uusia sijaan. Samoin Tsee -niminen, nuolena lentävä eläin, jota ei milloinkaan näe, sillä niin -äkkiä se iskee kuolijaksi"... - -Yrittäähän se Cavor antaa niistä jonkunlaisia selityksiäkin. - -"Tällä retkelläni muistui mieleeni se, mitä olin lukenut mammuttien -luolista. Jos edes olisi minulla ollut keltavaloinen tulisoihtu tämän -läpitunkevan sinisen valon sijassa, ja kunnon pursimies mela kourassa -eikä tuommoinen pannupäinen seleniita veneen perässä, käsissään -jonkunmoinen kone, niin olisin saattanut kuvailla tulleeni maahan -takaisin. Kalliot ympärillämme olivat hyvin monenlaisia, paikoin -mustia, paikoin sinisiä ja suonikkaita; kerran ne välkkyivät ja -kimaltelivat, ikäänkuin olisi tultu safirikaivokseen. Alhaalla näki -aavemaisesti fosforioivia kaloja, jotka välähtelivät ja katosivat -melkein yhtä räikeästi fosforioivaan syvyyteen. Ja sitten tuli -ryöppyävän kulkukanavan päässä äkkiä näkyviin ultramarini-värinen -tausta... jo vilahti silmissä laituri... jo katosi katse ylös -suunnattoman kaivoksen pystysuoraan hormiin. - -"Eräässä tilavassa kohdassa, jossa stalaktiti häikäisevästi -kimalteli, näkyi koko joukko kalaveneitä. Me laskimme yhden veneen -viereen ja katselimme, kuinka pitkäkätiset kalastaja-seleniitat -vetivät verkkoa veneesen. Ne olivat pieniä, kyttyräselkäisiä -turilaita, käsivarret varsin lujat, sääret lyhyet, väärät ja kasvot -ryppyiset. Heidän kiskomistaan katsellessani, näytti minusta kuin tuo -verkko olisi kaikkein raskain esine, mitä vielä kuussa oli silmiini -sattunut. Se oli varustettu kiveksillä -- luultavasti kullasta -- ja -kauan kesti sitä vetää ylös, sillä näissä vesissä ovat suuremmat ja -paremmat kalat syvällä. Kalain kohoaminen pintaan oli kuin sinervän -kuun nousua ikään -- sinivärin lentoisata hulvahtelua. - -"Saaliikseen he saivat muun muassa erään monilonkeroisen, -rumasilmäisen, mustan eläimen, joka riuhtoi vimmatusti. He -tervehtivät sitä huudoilla ja kihinällä ja hakkasivat sen kiivain, -tempovin liikkein pienillä kirveillä palasiksi. Kaikki irtihakatut -jäsenet hyppivät ja potkivat vielä kauan aikaa sangen kiivaasti. -Myöhemmin, kuumeen houreissa ollessani, minä myötääni olin näkevinäni -tämän ilkeän, raivokkaan eläimen nousevan ylös oudosta merestä. Se -oli vilkkain ja vihaisin kaikista eläimistä, mitä ikinä olen nähnyt -täällä kuun sisäosissa... - -"Tämän meren pinta on varmaankin kaksi, jopa kolmattakin sataa -mailia kuun ulkopinnan sisäpuolella. Kaikki kuun kaupungit -kuuluvat olevan tämän Keskijärven rannalla sellaisissa laajoissa -onkaloissa ja keinotekoisissa käytävissä kuin edellä olen kertonut. -Ulkopinnan kanssa ne pitävät yhteyttä suunnattomia pystysuoria -kaivannoita myöten, joitten yläsuita astronomit maan päällä sanovat -'kraatereiksi'. Tällaista suuta kattavan kannen olin nähnyt jo ennen -vangiksi joutumistani. - -"Millaisia olot ovat kuun pinnemmissa osissa, siitä en ole vieläkään -saanut tarkkoja tietoja. Sielläkin on paljon suunnattomia notkoja, -joissa kuun vasikoita pidetään yön aikana. Siellä on niinikään -teurastushuoneita ja sen semmoisia -- yhdessä sellaisessa minä -ja Bedford taistelimme teurastajain kanssa -- ja myöhemmin olen -nähnyt, kuinka lihoja lasketaan sieltä ilmapalloissa alas kuun -sisempiin osiin. Tuskin olen näistä seikoista sentään saanut sen -tarkempaa selvää kuin zulukafferi olisi samassa ajassa päässyt -selville Suurbritannian viljanviennistä. Se on ainakin varmaa, -että näillä pystysuorilla hormeilla ja kuun pinnan rehevällä -kasvullisuudella on sangen suuri merkitys kuun ilmanvaikutuksessa -ja ilman raitistamisessa. Ensi aikoina, varsinkin kohta sen jälkeen -kuin olin päässyt vankeudesta, puhalsi ilmeisesti kylmä tuuli hormeja -myöten _alas_, ja myöhemmin ylöspäin kulkeva siroccon tapainen tuuli -lienee ollut syynä minun tautiini. Noin kolme viikkoa senjälkeen -nimittäin minä sairastuin omituiseen kuumeesen, joka saattoi minut -varsin kurjaan tilaan, vaikka kyllä koetin olla tilassa ja ottaa -kiniiniä, jota minulla kaikeksi onneksi sattui olemaan taskussa. Tätä -huonovointisuutta kesti melkein siihen asti kuin minut vietiin Suuren -Lunarin, kuun valtiaan, eteen. - -"En käy tässä nyt laveammin kertomaan silloisesta kurjasta -tilastani", huomauttaa Cavor. Hän ryhtyy kumminkin puhumaan hyvin -tarkasti yksityisseikoista, mutta ne jätän tässä syrjään. "Ruumiini -lämpö", sanoo hän lopuksi, "pysyi kauan aikaa tavattoman korkeana; -ruokahalua ei ollut vähintäkään. Väliin sain valvoa pitkät ajat, -väliin taas levottomat unennäöt minua vaivasivat. Yhden otteen olin -jo niin heikkona, että koti-ikävä sai minussa vallan: tulin melkein -hysterilliseksi. Maltittomasti odottelin, että edes jokunenkaan valo -saisi jotain vaihtelua tähän iän-ikuiseen siniväriin..." - -Sitten hän rupeaa jälleen puhumaan ilmasta kuun hohkamaisissa -onteloissa. Astronomeilta ja fyysikoilta olen kuullut, että kaikki, -mitä hän tästä mainitsee, pitää täysin yhtä sen kanssa, mitä kuusta -tähän saakka jo on ollut tunnettuna. Jos astronomeilla täällä -- -sanoo Mr. Wendigee -- olisi ollut tarpeeksi tarmoa ja mielikuvitusta -rohkean johtopäätöksen tekemiseen, niin he olisivat jo ennalta -osanneet sanoa kaiken sen, mitä Cavorilla on ollut kertomista kuun -yleisestä rakenteesta. He tietävät nyt aivan varmaan, ett'eivät kuu -ja maa ole niinkään vain satelliiti ja emäplanetta, vaan pikemmin -kaksi sisarusta, pienempi ja suurempi, yhdestä massasta muodostuneita -ja siis samoja aineksiakin sisältäviä. Ja koska kuun tiheys on vain -3/5 maan tiheydestä, niin täytyy sen olla täynnään onttoja onkaloita. -Ei meidän, -- sanoo Sir Jabez Flap, F.R.S., yksi hauskimmista -tähtimaailman lystikästen puolten selittäjistä -- ei meidän -lainkaan olisi tarvinnut mennä kuuhun asti tekemään näin helppoja -johtopäätöksiä. Siinä hän kohdistaa pilapuheensa Gruyèriin, arvellen, -että tämä olisi jo ennenkin saattanut julistaa maailmalle tietonsa -kuun onttoudesta. - -Ja, jos kuu on ontto, silloin tuo näennäinen ilman ja veden puute -siellä on helposti selitettävissä. Meri on onkaloitten pohjalla, -ja ilma kulkee suuria hormeja ja käytäviä myöten yksinkertaisten -fysikaalisten lakien mukaan. Auringon kiertäessä kuuta, ilma -ulommaisissa, valonpuoleisissa onkaloissa kuumenee, sen ponnistus -lisääntyy; osa sitä nousee pinnalle, sekaantuen kraaterien ohenevaan -ilmaan (kasvit siellä imevät itseensä siitä hiilihappoa); suurin -osa sitä vastoin virtailee gallerioita myöten entisen, paksunneen -ilman sijaan jähtyvällä, valottomalla puolen kuuta. Ulkopuolisissa -gallerioissa käy niinmuodoin myötäänsä itätuuli; hormeissa taas -käy veto ylöspäin kuun päivän kuluessa, vaihdellen hyvinkin paljon -aina sitä myöten, minkä muotoinen mikin galleria on, ja millaisia -laitoksia näppärät seleniitat mihinkin ovat keksineet. - - - - -XXIV. - -Seleniitain luonnonhistoria. - - -Cavorin tiedon-annot, seitsemännestä ruveten seitsemänteentoista -asti, ovat niin katkonnaisia, ja niin täynnään taistelemisia, että -niistä tuskin saa ehjää kertomusta kokoon. Tieteellisessä painoksessa -ne tietysti julaistaan täydellisinä, mutta tässä lienee sopivinta -jatkaa vain lyhennyksillä ja otteilla, niinkuin edellisessäkin -luvussa. Jokainoa sana on meillä ollut tarkan kriitillisen -punnitsemisen alaisena, ja minun omista lyhykäisistä muistoistani -ja vaikutelmistani kuussa on ollut verraton apu monenkin seikan -selvittämisessä, mikä muutoin olisi jäänyt aivan käsittämättömäksi. -Henkisinä olentoina me luonnollisestikin kiinnymme enemmän -seleniitain omituiseen yhteiskuntaan, jossa Cavor näkyy eläneen -arvossa-pidettynä vieraana, kuin tuon kaukaisen maailman fyysillisiin -oloihin. - -Olen luullakseni jo selittänyt, että minun siellä näkemäni -seleniitat ovat ihmisen kaltaisia siinä, että käyvät pystyssä -ja ovat neliraajaiset. Yleensä olen, pään muotoon ja jäsenten -niveltymiseen nähden, verrannut heitä hyönteisiin. Olen senkin -maininnut, kuinka kuun pienempi painovoima on vaikuttanut sen, että -heidän ruumiinrakennuksensa on haurasta. Cavor vakuuttaa kaikissa -kohdin todeksi nämä huomioni. Hän sanoo heitä "eläimiksi", vaikkei ne -tietysti sovi mihinkään osastoon maallisten eläinten luokitusta, ja -lisää: "kaikeksi onneksi ei anatomian hyönteistyyppi maan päällä ole -noussut yli erään, verraten pienen koon." Suurimmatkaan hyönteiset -maanpäällä -- joko vielä tavattavat tai jo sukupuuttoon kuolleet --- eivät ole kuin 6 tuuman pituisia, "mutta täällä, kuun pienemmän -painovoiman alla, näyttää eläin voivan saavuttaa sekä inhimillisen -että epäinhimillisen koon ja on ihan varmaan yhtä paljon hyönteinen -kuin selkäpiillinen." - -Muurahaisista hän ei nimenomaa puhu mitään, mutta hänen viittaustensa -kautta minun silmieni eteen astuu myötäänsä muurahainen: sen vireä, -mutta kaipaamaton toimeliaisuus, sen äly, sen yhteiskunta-järjestys, -ja erittäinkin se seikka, että niiden joukossa, paitsi kahta -päälajia, joka tavataan kaikissa eläimissä, nimittäin uros- ja -naaraspuolta, on vielä koko joukko sukupuolettomia olentoja, -työmiehiä, sotilaita ja sen semmoisia, jotka kaikki eroavat -toisistaan rakenteen, luonteen, voiman, työnlaadun puolesta ja -sittenkin ovat samaa lajia. Seleniitoissa nimittäin huomataan -myöskin hyvin monta eri muotoa. Tietysti ne eivät ainoastaan ole -kokonsa puolesta paljoa suuremmat muurahaisia, vaan, ainakin Cavorin -mielestä, älyssä, moraalissa ja yhteiskunnallisessa taidossa paljoa -korkeammallakin kannalla kuin ihminen. Muurahaisia on neljä viisi eri -muotoa; seleniitoja sitä vastoin melkein lukemattomia. - -Minä puolestani olen koettanut esiintuoda paljonkin eroavaisuuksia -niissä seleniitoissa, joita satuin kohtaamaan ulommaisissa kuun -osissa. Nämä eroavaisuudet koossa ja ruumiinjäsenten suhteissa olivat -ainakin yhtäsuuret kuin mitä erillaisimpiin rotuihin kuuluvissa -ihmisissä. Mutta nämä minun huomaamani eroavaisuudet hälvenevät ihan -mitättömiin niitten suunnattomain monipuolisuuksien rinnalla, joista -Cavor puhuu. Näyttää kuin noita minun näkemiäni ulommaisten kerrosten -seleniitoja käytettäisiin vain samanlaatuisiin toimiin: kuunvasikkain -paimenina, teurastajina, lihamiehinä ja sen semmoisina. Mutta kuun -sisäosissa -- sitä en minä tähän saakka osannut aavistaakaan -- näkyy -elävän joukottain muunlaatuisia seleniitoja, jotka eroavat toisistaan -koon, voiman ja ulkomuodon puolesta, olematta kumminkaan eri lajia, -vaan ainoastaan saman lajin eri muotoja. Kaikessa monipuolisuudessaan -on heissä muutamia yhteisiä tuntomerkkejä, jotka tietävät heidän -olevan yhtä sukua. Kuu on kyllä tavallaan suunnaton muurahaiskeko, -mutta siinä ei kumminkaan ole ainoastaan neljä viisi eri lajia -muurahaisia, vaan monta sataa eri lajia seleniitoja, joissa melkein -kaikki välimuodotkin ovat edustettuina. - -Tämä seikka näkyy Cavorille selvinneen sangen pian. Enemmän -johtopäätösten kuin hänen kertomustensa nojalla on minulle käynyt -selväksi, että hänet ottivat vangiksi paimenet noitten toisten -seleniitain johdolla, "joilla oli suuremmat raivot (päät?) ja paljoa -lyhemmät raajat." Huomattuansa, ettei häntä saa keihäänpistoillakaan -liikkeelle, he kantoivat hänet pimeyteen, astuivat sitten kapeata -lankkuporrasta myöten, arvatenkin samaa kuin se, jonka päässä minä -olin tehnyt tenän, ja laskivat sitten semmoiseen laitokseen, jota -hän ensi iskuun nähtävästikin piti jonkinlaisena hissinä. Siinä se -hänen ilmapallonsa, jota kaiketi emme olleet pimeässä erottaneet. Se, -mitä minä olin pitänyt kuilun yli kulkevana porraslautana, olikin -luultavasti ollut rinneportaitten ylimmäinen astin. Siinä häntä -sitten vietiin yhä enemmän kirkastuviin luoliin. Ensi alussa oli -hiljaista ympärillä -- seleniitain sihistelyjä lukematta -- mutta -sitten tultiin keskelle vilkkaasti pauhaavaa liikuntaa. Ei aikaakaan, -niin jo hänen silmänsä olivat siksi tottuneet tähän synkkään -pimeyteen, että hän alkoi yhä selvemmin ja selvemmin erottaa esineitä -ympärillään, kunnes epämääräisyys vihdoin pukeutui selvärajaisiin -muotoihin. - -"Kuvailkaa mielessänne", sanoo Cavor seitsemännessä tiedon-annossaan, -"lieriömäinen hormi, neljännesmailia läpimitassa, ensi alussa sangen -himmeä, sitten yhä kirkastuva, sisäseinässä suuret spiraliportaat, -jotka, matalan kaiteen suojaamina ja jyrkemmässä kierteessä kuin maan -päällä olisi mahdollinen ajatellakaan, kulkevat alaspäin, kadoten -vihdoin siniseen syvyyteen. Kun nyt lisäksi kuvailette tuntevanne -itsenne tavattoman keveäksi ja huomaatte, että päänhuimaus on ihan -outoa -- silloin alatte käsittää minun ensimmäisiä vaikutelmiani. - -"Ylöspäin samallainen näky kuin alaspäinkin. Tuntui kuin olisi -katsellut suunnattomaan, jyrkkälaitaiseen suippoon. Tuuli -puhalsi siinä alaspäin, ja kaukaa ylhäältä olin kuulevinani -kuunvasikkain ammuntaa: niitä ajettiin ulkolaitumilta sisäosiin. Ja -spiraliportailla sekä ylhäällä että alhaalla kihisi seleniitoja, -kalpeita, omavaloisia olentoja, jotka katselivat meitä tai -hääräilivät oudoissa toimissa. - -"Senjälkeen näin -- vai lienenkö ollut näkevinäni -- lumihiutaleen -lentävän alas jäisen tuulen mukana. Eikä aikaakaan, niin jo muuan -pieni olento, ihmishyönteinen, riippuen kiinni laskinvarjosta, läheni -verkalleen kuun sisäosia. - -"Kun vieressäni istuva isopäinen seleniita huomasi minun uteliaana -kääntävän päätäni sinnepäin, viittasi hän kärsämäisellä kädellään -erääsen laiturin tapaiseen laitokseen, joka kaukana alhaalla näkyi -riippuvan ilmassa. Se näkyi kohoavan sieltä yhä ylemmäs, meidän -vauhtimme myötäänsä yhä vähetessä, ja oli muutaman minutin perästä -meidän kohdallamme ja pysähtyi. Meidän puoleltamme viskattiin sinne -köysi, laitos sidottiin kiinni, ja nyt kihisi ympärilläni suuri parvi -seleniitoja, jotka tungeskelivat, nähdäkseen minua. - -"Kummallista joukkoa tuo. Jo ensi silmäykseltä minä hämmästyin, -nähdessäni, kuinka sanomattoman paljon erillaisuutta noissa kuun -olennoissa on. - -"Tuskin oli kahta samallaista tuossa tunkeilevassa joukossa. -Erillaisia he olivat muodolleen, erillaisia koolleen; kaikki -huimaavan monet eri muodot siinä pisti silmään. Muutamat -työntäytyivät esiin, lykäten muita syrjään, toiset pyöriskelivät -kumppaniensa jaloissa. Kaikki he muistuttivat kummallisesti -hyönteisiä, jotka jos jollain tavoin koettivat matkia ihmistä, -mutta kaikissa oli jotain liioiteltua: kellä tavattoman pitkä käsi, -niinkuin hyväkin tuntosarvi; kellä taas koivet pitkät, niinkuin -olisi kävellyt puujaloilla; ken oli lykännyt kasvonaamarinsa laidan -nenämäiseksi esineeksi, joka teki hänet pelottavissa määrin ihmisen -näköiseksi, kunnes näki hänen ilmeettömän, ammoittelevan suunsa. -Paimenissa varsinkin huomasi mitä monipuolisimpia muodonvaihteluita: -kellä pää leveä ja matala, kellä pitkä ja kapea, muutamilla -tavattoman pieni, ja ruumis rakkomainen. Kummallisinta kaikista, -ainakin sillä hetkellä, oli minusta se, että näillä asukkailla -tässä maan-alaisessa maailmassa, joka on peninkulmain paksuisilla -kallioseinillä suojattu päivänpaisteelta sekä sateelta, oli -_sateenvarjot_ käsissä, samantapaiset kuin maan päälläkin käytetyt. -Silloin muistui mieleeni äskeinen varjon suojassa laskeva olento. - -"Nämä kuulaiset menettelivät aivan samoin kuin ihmisparvikin olisi -menetellyt tällaisessa tapauksessa: ne lykkivät ja tyrkkivät -toisiansa, kiipesivät toistensa hartioillekin, nähdäkseen minut -edes vilaukselta. Yhä suuremmaksi heidän joukkonsa paisui, ja yhä -lähemmäksi he työntäytyivät minun oppaitteni kiekkoja" -- Cavor ei -selitä, mitä hän tällä tarkoittaa. -- "Yhä uusia olentoja ilmaantui -hämärästä näkyviin, ja yhä enenevällä hämmästyksellä minä katselin -heitä. Ja nyt minut pantiin jonkinlaiseen kantotuoliin. Väkevät -käsivarret nostivat sen olkapäilleen, ja niin lähdettiin minua -viemään tuon kihisevän lauman lävitse, niihin huoneisin, jotka kuussa -oli määrätty minun käytettävikseni. Ylt'ympärillä oli pelkkiä silmiä, -kasvoja, naamareita... siinä kuului suhinaa, niinkuin kovakuoriaisten -siipien ääntä, ja seleniitain sirkutusta..." - -Edelleen käy selville, että hänet vietiin "kuusikulmaiseen -huoneesen", jossa häntä pidettiin jonkun aikaa vankina. Myöhemmin -hänelle suotiin melkoisen paljon vapautta, miltei niin paljon -kuin sivistyneessä kaupungissa maan päällä saattaa suoda. Kuun -salaperäinen hallitsija ja vallitsija näkyy määränneen kaksi -"suuripäistä" seleniitaa vartioimaan ja pitämään häntä silmällä -ja pyrkimään hänen kanssaan henkiseen yhteyteen mikäli suinkin -mahdollista. Ja -- niin hämmästyttävältä ja uskomattomalta -kuin kuuluneekaan -- nämä kaksi olentoa, nämä fantastilliset -ihmishyönteiset, nämä toisen maailman asukkaat, saattoivat ennen -pitkää käydä ajatusten vaihtoon Cavorin kanssa maallisella kielellä. - -Heistä puhuessaan Cavor käyttää nimiä Fiuu ja Tsipuf. Fiuu, sanoo -hän, oli noin viisi jalkaa pitkä. Alaraajat olivat hennot ja pienet, -noin 18 tuumaa; jalat ohuet, kuussa tavallista muotoa. Niitten päällä -huojui lyhyt vartalo, vavahtaen joka sydämensykkäykseltä. Hänellä oli -pitkät, pehmeät, moniniveliset kädet ja niitten päässä sieppomainen -kosketin; niska oli monipoimuinen, kuten tavallista, mutta tavattoman -lyhyt ja paksu. "Hänen päänsä", -- sanoo Cavor, nähtävästikin -viitaten johonkin ennen lähettämäänsä kuvaukseen, joka on häipynyt -avaruuteen -- "on kuussa tavallista tyyppiä, mutta merkillisesti -sieventynyt muodoltaan. Suu on tavallista ilmeetöntä, ammoittelevaa, -laatua, mutta tavattoman pieni ja alaspäin kääntynyt. Pienet silmät -sivuilla." - -Tsipuf näkyy olleen hyvinkin samallainen hyönteinen, "kasvot" vaan -pitemmät. - -Cavorin seurueesen kuului sitä paitsi kantotuolin-kantajia, -vinokylkisiä, tavattoman lujaharteisia olentoja, ovenvartijoita ja -litteäjalkainen passari. - -Se tapa, jolla Fiuu ja Tsipuf ryhtyivät puhelua harjoittamaan, oli -varsin, yksinkertainen. He tulivat "kuusikulmaiseen" kammioon, -jossa Cavor oli vankina, ja rupesivat matkimaan jokikistä ääntä, -minkä häneltä kuulivat, yskimisestä alkaen. Cavor näkyy sangen pian -käsittäneen heidän tarkoituksensa ja ruvenneen toistelemaan samaa -sanaa monta kertaa, osoittaen samalla, mitä milläkin tarkoitetaan. -Samaa menettelyä käytettiin sitten luultavasti yhä edelleen. Fiuu -tarkasteli Cavoria ensin, osoitti sitten hänkin esineen ja lausui -kuulemansa sanan. - -Ensimmäinen sana, minkä hän sai opituksi, oli "ihminen" ja toinen -"kuulainen", jota Cavor näkyy kiireissään käyttäneen "seleniitan" -asemesta. Päästyään selville sanan merkityksestä, Fiuu toisti sen -Tsipufille, joka heti sai sen päähänsä hänkin. Täten he oppivat -ensimmäisessä rupeamassa toista sataa englanninkielistä nimisanaa. - -Myöhemmin he näkyvät ottaneen mukaansa erään taiteilijan, joka -kuvilla ja piirroksilla avusteli selitysten antamista, Cavorin -piirustukset kun olivat jotenkin kömpelöitä. Hänellä oli, sanoo -Cavor, "näppärä käsi ja tarkka silmä", ja tavattoman nopeasti hän -näkyi piirustaneenkin. - -Yhdestoista tiedon-anto on ilmeisesti vain katkelma jostain -pitemmästä kertomuksesta. Muutamien vaillinaisten, epäselväin -lausetten perästä hän jatkaa: - -"Vähänpä olisi hauskuutta muille kuin kielitieteen harrastajille, -ja minäkin joutuisin liian loitos pääasiasta, jos kävisin juurta -jaksain selittelemään näitä väsyttäviä harjoituksia. Ja tokkopa -tarkoin osaisinkaan esittää kaikkia käänteitä ja väänteitä näissä -molemmanpuolisissa ponnistuksissa. Teonsanoista selvittiin kyllä -pian, ainakin sellaisista kohteellisista teonsanoista, joita osasin -selittää piirustusten avulla. Laatusanat ne menivät leikkiä lyöden -nekin, mutta kun tultiin abstraktisiin nimisanoihin, määräsanoihin -ja sellaisiin kuluneisin lauseparsiin, joilla maan päällä saa niin -paljon lausutuksi, silloin tuntui kuin olisi koettanut korkkipaidassa -sukeltaa veteen. - -"Nämä vaikeudet olivat tosiaankin voittamattomia, kunnes kuudennella -kertaa saatiin vielä neljäs apulainen joukkoon, muuan olento, jolla -oli pää kuin potkupallo, ja jonka vahvin puoli oli pulmallisten -vertausten selittely. Hän astui sisään hajamielisenä ja kompastui -tuoliin, ja tarvittiinpa vaikeain seikkain esittämiseen jommoinenkin -määrä huutoja ja nykimisiä ja iskuja, ennenkuin hän perille pääsi. -Mutta asian päästä kiinni saatuaan, hän osoitti hämmästyttävää -käsitysvoimaa. Milloin vaan piti ajatella enemmän kuin mihin Fiuu -pystyi, vaikkei tämänkään käsitysvoima kovin suppea ollut, aina tuo -paksupäinen olento otettiin silloin avuksi. Hän puolestaan ilmoitti -johtopäätöksensä Tsipufille, jonka piti panna kaikki mieleensä. Niin, -Tsipuf se oli meillä semmoinen tosiasiain varastoaitta. Ja niin sitä -taas päästiin eteenpäin. - -"Kesti kauan, eikä sittenkään kauan -- päivissä se aika on luettu -- -ennenkuin jo todellakin osasin pakinoida näitten kuun hyönteisten -kanssa. Ensi alussa se tietysti kävi kiusallisen vitkallisesti, -mutta vähitellen kumminkin rupesimme ymmärtämään toisiamme. Minun -kärsivällisyyteni se kohosi ihan huipuimmilleen. Fiuu se on, joka -tavallisesti ääntä pitää, alkaen aina hyvin pitkällä muminalla -'Mm... mm.' On hän jo oppinut kaksi lauseparttakin, nimittäin: 'niin -sanoakseni' ja 'nähkääs'. Ja niillä hän sitten höystää kaikkia -sanottaviaan. Tuosta taiteilijasta hän esimerkiksi puhelee näin: - -"'Mm... mm... hän... niin sanoakseni... piirusta... vähä söö... vähä -joo... piirusta. Ei mitä muu. Viha kaikki kuin ei piirusta kuin hän. -Äkä mees. Viha kaikki kuin piirusta parempi kuin hän. Viha joka -mees. Viha kaikki kuin ei aatella koko malililma piirusta. Äkä mees. -Mm. Jos mitä muu, se ei mitä, mut vaan piirusta... Hän tahto te... -nähkääs... joka uus assi, pitä piirusta. Paha... ilke... vai?' - -"'Ja tämä' -- kääntyen Tsipufiin, -- 'tämä rakasta muistele sana. -Muistele ihme paljo enempi kuin kuka. Aatele ei, piirusta ei... mut -muistele. Hän kerto historia... kerto kaik. Yks kerta vaan kuule... -niin jo kerto.' - -"En olisi uskonut unissanikaan näkeväni tuota: nuo omituiset -luontokappaleet tässä alituisessa pimeydessä -- minä sanon -luontokappaleet, sillä ei lähempi oleskelukaan heidän seurassaan -kykene lieventämään sitä tunnetta, että heissä on jotain -epä-inhimillistä -- piipittävät ja piipittävät, kunnes osaavat -maallisten ihmisten tapaan puhua yhtäjaksoisesti, kyselevät, -vastailevat. Tuntuu kuin olisin siirtynyt takaisin lapsuuden -satujen aikaan, jolloin muurahainen ja heinäsirkka kinastelivat, ja -mehiläinen vihdoin heidän riitansa ratkasi..." - -Näitten kieliharjoitusten aikana Cavor näkyy saaneen melkoista -helpotusta vankina-olossaan. "Se pelko ja epäluulo, mikä heissä -heräsi ensimmäisen kohtauksemme johdosta", sanoo hän, "hälvenee -hälvenemistään sikäli kuin huomaavat, että kaikki, mitä minä teen, -perustuu järkevään harkintaan"... "Nyttemmin saatan mennä ja tulla -aivan mieleni mukaan, toisin sanoen saan pitää huolta vain omasta -itsestäni. Täten pääsin tämän koneen ääreen, ja kun sitten onnellisen -sattuman kautta löysin tarpeeksi aineksia, joita kyllä löytyy tässä -varastoluolassa, niin kävi minun mahdolliseksi ruveta lähettämään -näitä ilmoituksia. Eikä minua tähän saakka ole millään muotoa -koetettu häiritä tässä toimessa, vaikka olen Fiuulle ihan suoraan -sanonut antavani tietoja maahan." - --- Te puhu ne muu kanssa? -- kysyi hän, katsellen minun toimiani. - --- Muitten kanssa, -- oikaisin minä. - --- Muitten kanssa, -- toisti hän. -- Aha, ihmisisten, vai? - -Ja minä jatkoin työtäni. - -Näissä tiedon-annoissaan Cavor myötäänsä korjailee ennen antamiansa -ilmoituksia sitä mukaa kuin uudet havainnot ovat saattaneet häntä -uusiin johtopäätöksiin. Siksipä on seuraavia otteita lukeminen -jonkinmoisella varovaisuudella. Ne on poimittu yhdeksännestä, -kolmannestatoista ja kuudennestatoista tiedon-annosta, mutta näinkin -katkonnaisina ja vaillinaisina ne kumminkin luovat tuon omituisen -yhteyskunnan elämästä niin täydellisen kuvan kuin ihmiskunta moneen -miespolveen suinkin saattaa toivoa. - -"Kuussa", sanoo Cavor, "jokainen kansalainen tietää asemansa. Siihen -hän on synnynnästään asti määrätty. Huolellinen opetus ja kasvatus -ja mekanillinen käsittely tekevät hänet lopulti niin kykeneväksi -omaan erikoiseen tehtäväänsä, ett'ei hänellä ole muuhun halua eikä -elineitäkään. 'Ja mitäpäs hän niillä tekisikään?' sanoi Fiuu. Jos, -esimerkiksi, sen ja sen seleniitan on määrä tulla matemaatikoksi, -niin tätä tarkoitusperää opettajat ja kasvattajat yksinomaa silmällä -pitävätkin. He tukauttavat hänessä kaikki taipumukset muihin toimiin -ja edistävät hänen matemaatillisia luonnonlahjojaan täydellisellä -psykologisella taidolla. Hänen aivonsa kasvavat tahi ainakin hänen -aivojensa matemaatilliset elineet kasvavat, muun osan edistyessä vain -sen verran kuin tämän oleellisen osan kannattamiseen tarvitaan. Ja -niinpä vihdoin -- lepoa ja ravintoa lukuun ottamatta -- hänen ainoana -elämän-ilonansa on tämän kyvyn harjoittaminen ja kehittäminen, hänen -ainoana harrastuksenaan sen käyttäminen, hänen ainoana seurustelunaan -yhdessä-olo muitten spesialistien kanssa tällä alalla. Hänen -aivojensa kasvaessa, kaikki muu virkeys ja toiminta hänen ruumiissaan -näkyy kutistuvan mitättömiin. Hänen jäsenensä surkastuvat, sydän -ja ruuansulatus-elineet pienenevät, nuo hyönteiskasvot kätkeyvät -paisuneitten piirteitten suojaan. Hänen äänensä on pelkkää pärinää, -joilla hän ilmaisee matemaatisia kaavojansa. Kuuro hän näkyy olevan -kaikelle muulle, paitsi näppäräin problemain lausumiselle. Nauraa -hän ei osaa lainkaan, paitsi silloin kuin äkkiä sattuu keksimään -jonkun paradoksin. Mielenliikutusta hän tuntee vain silloin kuin joku -uusi laskelma on selvitettävä. Ja tällä tavoin hän pääsee elämänsä -päämäärän perille. - -"Jos taas siitä ja siitä seleniitasta pitää säätämän kuunvasikkain -paimen, niin jo pienestä pitäin häntä harjoitetaan ajattelemaan ja -noudattamaan sitä elämänlaatua. Hänen parhaimpana hauskuutenansa -on oleva kuunvasikkain tunteminen, hoitaminen, ajaminen. Hänet -kasvatetaan jänteväksi ja vikkeläksi, hänen silmänsä karaistaan -tällaisen paimen-elämän ahtaiden puitteitten piirissä. Kuun -sisäosain oloja hän ei harrasta lainkaan; kaikkia niitä seleniitoja, -jotka eivät ole perehtyneet kuunvasikkain hoitoon, hän katselee -välinpitämättömyydellä, ivalla, jopa vihamielisyydelläkin. Hänen -ajatuksensa askaroivat yksinomaa laitumilla, hänen murteensa on -täydellistä kuunvasikka-murretta. Mutta hänkin rakastaa ammattiansa -ja työskentelee siinä kaikin puolin onnellisena. Ja niin on laita -kaikissa seleniitain oloissa ja kohtaloissa: itsekukin on täydellinen -osa maailmankoneistossa... - -"Nuo suurpäiset olennot, joitten suoritettavana henkinen työ -on, muodostavat tässä omituisessa yhteiskunnassa tavallaan -ylhäisön. Ylimmäisenä heidän joukossaan, korkeimpana määränä kuun -intelligensiä, on tuo suuri hermokeskus, Suuri Lunari, jonka -eteen minä pian olen astuva. Hengenlahjain rajaton kehittyminen -intelligensi-olennoissa on mahdollista sen kautta, että heiltä -puuttuu kokonaan tuo luinen pääkallo, tuo omituinen luukoppa, joka -verhoaa ihmisen aivoja ja käskijänä säätää: 'tähän saakka, mutta -ei kauemmas.' Heitä on kolme eri luokkaa, jotka tarkoin eroavat -toisistansa vaikutuksen ja arvon puolesta. Ensinnäkin toimitsijat, -joihin Fiuukin kuuluu. Ne ovat näppäriä ja ovelia olentoja, itsekukin -edesvastauksessa niin ja niin suuresta kuutiotilasta kuunmassaa. -Toiseksi neuvonantajat, sellaiset kuin tuo suurpäinen ajattelija. -Niitten suoritettavina on erityisiä tehtäviä. Kolmanneksi oppineet, -kaiken tiedon varastoaitat. - -"Tähän viimeksi-mainittuun luokkaan kuuluu Tsipuf, ensimmäinen -maallisten kielten professori kuussa. Näihin kolmannen luokan -olentoihin nähden on ohimennen mainittava, että tuo rajaton aivojen -kasvaminen on tehnyt tarpeettomaksi kaikkien sellaisten mekanillisten -apuneuvojen keksimisen, joita ihminen tarvitsee. Ei kuussa ole -kirjoja eikä muistiinpanoja, ei kirjastoja, eikä piirroksia -kallioitten kyljissä. Kaikkinainen tieto on kasattuna noihin -laajenneisin aivoihin, aivan samoin kuin Texasin hunajamuurahaiset -kantavat hunajavarastojaan laajentuneissa vatsoissansa. Somerset -House ja British Museum -- ne ovat kuussa eläväin aivojen säilyttämiä -kokoelmia... - -"Toimitsijat -- huomaan ma -- tarkastelevat minua useimmiten -sangen suurella mielenkiinnolla joka kerta kuin heitä kohtaan. He -keskeyttävät työnsä, katsoa ammotellen minua, ja kyselevät Fiuulta, -joka vastailee heille. Ne kulkevat puoleen ja toiseen, mukanansa -suuret määrät kantajia, passareita, julistajia, laskuverhon pitäjiä --- kirjava joukko. Suurin osa neuvon-antajista ei välitä minusta -vähääkään, niinkuin eivät välitä toisistaankaan, tahi huomaavat -minut, ruvetakseen vain suurisuisesti vetämään esille erityisiä -taitojansa. Oppineet ne enimmästä päästä ovat sulkeutuneet -läpitunkemattomaan ja horrosmaiseen itsetyytyväisyyteen, heräten -siitä vain silloin kuin joku kieltää heidän suuren oppineisuutensa. -Tavallisesti on heidän ympärillään pieniä vartijoita ja passareita, -usein myöskin pikkaraisia, vilkkaannäköisiä, ventoja nais-olentoja, -jotka lienevät heidän vaimojansa. Muutamat syvemmin oppineet, ollen -liian kookkaita liikkumaan omin neuvoin, kannattavat itseänsä -omituisissa kantotuoleissa, ja kunnioittavalla hämmästyksellä -minä katselen noita tietojen hyllyviä hyytelöitä. Tänne, näitten -sähkökoneitten ääreen, tullessani, jossa minun sallitaan vapaasti -liikkua, tuli minua vastaan juuri yksi tuollainen oppinut -kummallisissa kantimissa, pää suunnattoman suuri ja paljas, iho -ohutta. Hänen edellään kulki kummallisia, torvikasvoisia airueita, -jotka julki julistivat hänen kuuluansa ja mainettansa. - -"Olen jo maininnut, mitä saattojoukkoa intelligenttien seurassa -tavallisesti kulkee: oppaita, kantajia, lakeijoita. Ne ovat kuin -ylimääräisiä koskettimia ja lihaksia, täydentämässä noitten -ylenpalttisesti, kehittyneitten henkien ruumiillisia vajavaisuuksia. -On heillä mukanaan tavattoman nopeita sanansaattajiakin, joilla on -raajat kuin hämähäkeillä, ja kädet varjostimen pitämistä varten, -samoin palvelijoita, joitten huutoon kuollutkin heräjäisi. Näitten -olentojen toimena on vain totella ja tehdä, mitä käsketään. - -"Suuri osa näitä olentoja, joita kulkee ylös ja alas spiraleja -myöten, ja jotka täyttävät ilmapallot ja laskuvarjojen avulla -putoilevat minun ohitseni, -- ne kuuluvat arvatenkin työntekijäin -luokkaan. Muutamat heistä ovat sanan täydessä merkityksessä -konekäsiä. Niinpä kuunvasikkain paimenen ainoa käsi on muodostunut -kiinniottamista, nostamista ja ajamista varten, jota vastoin muu osa -ruumista ei ole kuin välttämätön lisäke tuolle tärkeimmälle raajalle. -Toisilla taas, joitten toimena luullakseni on kelloa soittavain -koneitten hoitaminen, on suunnattoman herkkä kuulo; toiset taas, -jotka pitävät huolta tärkeistä kemiallisista töistä, ovat varustetut -mitä tarkimmalla hajuaistilla; toisilla ovat jalat litteät, -ihan kuin polkusimia varten luodut; toiset, joitten sanottiin -olevan lasinpuhaltajia, näyttävät olevan pelkkiä keuhkoja. Mutta -hämmästyttävän tarkasti, huolellisesti ja sirosti itsekukin heistä -tehtävänsä suorittaa. On siellä sitten heidän joukossaan myöskin -kamminvääntäjiä, tavallista väkeä, joitten velvollisuutena ja ainoana -riemuna maailmassa on olla pienten konelaitosten käynnissäpitäjiä. - -"Ja kaikkien näitten asiain yli valvojina on koko joukko kaikkein -rotevimpia olentoja, mitä kuussa olen ikinä nähnyt. Ne muodostavat -täällä tavallaan polisivoiman, joka arvatenkin on jo pienestä pitäen -toimeensa harjaantunut. Se se hillitsee erehtyväisiä taipumuksia -pääsemästä valtaan ja katsoo, että suurpäitä pidetään asianmukaisessa -arvossa ja kunniassa. - -"Hyvin olisi intressanttia nähdä, kuinka näitä erillaisia olentoja -harjoitetaan itsekutakin eri ammattiinsa. Toistaiseksi tuo asia on -minulle vielä hyvin hämärä. Sen verran tiedän vaan, että erityisten -koneitten hoitajia, esimerkiksi, valmistetaan sillä tapaa, että heitä -nuorina pidetään purkeissa, joista vain eturaajat pistävät esiin. -Tämän korkealle kehittyneen teknillisen kasvatuksen mukaan karaistaan -noita 'käsiä' kiihottavilla aineilla ja ravitsevilla ruiskeilla, jota -vastoin muut ruumiin-osat päästetään surkastumaan. Fiuu se selitti --- ellenhän nyt häntä aivan väärin ymmärtänyt -- että nämä pienet -olennot ensi alussa näyttävät kärsivän tuollaisesta pitelystä, mutta -piankin tottuvat kohtaloonsa. Muun muassa hän vei minut katsomaan, -kuinka muutamia notkeakoipisia sanansaattajia taivuteltiin ja -venytettiin jos jollain lailla. Kyllähän nämä silmäykset tällaisiin -kasvatusmetodeihin vaikuttavat minuun vastenmielisesti, mutta -toivonpa tuon tunteen pian hälvenevän ja ennen pitkää saavani nähdä -yhä enemmänkin heidän ihmeellisestä yhteiskunta-järjestöstään. -Ilkeältä tuntuu vieläkin, ajatellessani noita purkeista ulospistäviä -raajoja, mutta on se sittenkin paljoa inhimillisempää menettelyä -kuin meillä maan päällä, jossa lasten annetaan ensin kasvaa -ihmis-olennoiksi ja sitten tehdään heistä koneita. - -"Ihan äskettäin -- mennessäni yhdettä- tai kahdettatoista kertaa -sähkökoneeni luo -- sain nähdä omituisia puolia työväen elämästä. -Sillä kertaa en lähtenyt oppaineni spiraliportaita ja Keskijärven -rantoja myöten, vaan oikotietä pitkän, pimeän käytävän kautta. -Saavuttiin tuosta erääsen suureen, matalaan, verraten jotensakin -valoisaan luolaan, jossa nenääni tuli omituinen maallinen haju. Valo -tuli nopeasti paisuvista sienimäisistä kasveista, jotka, muistuttivat -maallisia tatteja, mutta olivat miehen korkuisia, jopa korkeampiakin." - --- 'Syövätkö kuulaiset näitä?' -- kysyin minä Fiuulta. - --- 'Söö-ö; se ole ravinto.' - --- 'Mutta hyvät ihmiset!' -- huudahdin minä. -- 'Mitäs tuo on?' - -Silmiini oli sattunut muuan tavattoman suuri ja kömpelönnäköinen -seleniita, joka liikkumattomana makasi alassuin noitten sienirunkojen -välissä. Me pysähdyimme. - --- 'Kuollutko?' -- kysyin minä uteliaana, sillä tähän saakka en ollut -vielä nähnyt yhtään kuollutta kuussa. - --- 'E-hei!' -- huudahti Fiuu. -- 'Se ole se ku teke töö... mutta nyt -ei ole töö. Ne anta se pikkisen joomista... ja se nukkuma... niin -kauan kuin ne taas tarvitse hän. Ja miksi vasten hän heräjämä, hä? Ei -se nyt tarvitsema kulkema ympäri.' - --- 'Tuolla vielä yksi!' virkoin minä. - -"Ja todellakin: koko tuo suunnaton tattitanner oli kuin pippuroitu -noilla alassuin makaavilla olennoilla. Siinä ne nukkuivat huumauksen -unta, kunnes niitä taas tarvitaan, ja siinä oli heitä jos -minkälaisia. Muutamia heistä me vähällä vaivalla saimme käännetyiksi -seljälleen, jolloin minä sain tilaisuuden katsella heitä tarkemmin -kuin tähän saakka. Käännettäessä he ääntelivät, mutta eivät sentään -heränneet. - -"Yksi heistä varsinkin teki minuun syvän vaikutuksen, kaiketikin -siitä syystä, että hänen asemansa tuossa omituisessa valossa -muistutti selvästi ihmistä. Hänen eturaajansa olivat, pitkiä, -kehittyneitä koskettimia -- hän oli nähtävästikin joku näppärä -käsityöläinen. -- Hänen asentonsa tiesi alistuvaa kärsimystä. -Erehdystä tämä luulo minussa kaiketikin oli, mutta niin se minusta -vain näytti. Ja kun Fiuu oli pyöräyttänyt hänet takaisin tattien -väliin, tuntui minusta kuin palanen hyönteistä tuossa työntekijässä -jälleen olisi tullut näkyviin. - -"Tämä todistaa vain, kuinka mieletöntä on tottumus tunteissa. Antaa -unijuomaa työmiehelle, jota ei tarvita, ja vieräyttää hänet syrjään --- se on ihan varmaan paljoa parempi kuin ajaa hänet tehtaasta pois -ja päästää pitkin katuja kuljeksimaan ja nälkää näkemään. Kaikissa -monimutkaisissa yhteiskunnissa tapahtuu milloin yhden milloin toisen -erikoistyön alalla pysäyksiä, ja sellaisen menettelyn kautta kuin -kuussa käyvät nuo työväen levottomuudet kokonaan mahdottomiksi. -Ja kumminkin -- niin nurinpäistä on välisti se tieteellisestikin -sivistyneitten mieli -- minä en siedä enää nähdä noita makaavia -olentoja loistavain sienten rauhallisessa pylväistöissä, vaan olen -tästä puolin välttänyt tuota oikotietä, vaikka entinen onkin paljoa -pitempi, epämukavampi ja meluisampi. - -"Seleniitain sukupuoli-oloista, vaimon ottamisesta ja miehelle -menosta, syntymisestä ja sen semmoisesta on minulla toistaiseksi -vielä sangen vähän tietoja. Mutta mitä enemmän Fiuu oppii -englanninkieltä, sitä selvemmälle minä tästäkin asiasta pääsnen". - -Tähän juuri tämä Cavorin tiedon-anto pahaksi onneksi keskeytyy. Niin -katkonnaista ja kiusallista kuin edellisen luvun sisällys onkin, -antaa se kuitenkin ylimalkaisen, leveäpiirteisen kuvauksen tuosta -aivan oudosta ja ihmeellisestä maailmasta, jonka kanssa meidän oma -maailmamme tulee tekemisiin ties kuinka pian jo. Tuo aika-ajottainen -tiedon-antojen tipahtelu, liima vastaanotto-neulan kuiskaus täällä -vuoriston hiljaisuudessa, on ensimmäinen merkki muutoksista -inhimillisissä oloissa, muutoksista, joita ihmiskunta tähän asti on -tuskin osannut aavistaakaan. Tuo meidän maanpallomme seuralainen -kätkee helmassaan uusia elementtejä, uusia laitteita, uusia -traditioneja, valtavan lavinin uusia aatteita, voimakkaan rodun, -jonka kanssa me ehdottomasti joudumme taistelemaan yliherruudesta, ja -kultaa yhtä viljalti kuin täällä rautaa ja puuta... - - - - -XXV. - -Suuri Lunari. - - -Viimeistä edellisessä tiedon-annossa Cavor kertoo, paikoin -erikoisseikkoihinkin syventyen, kohtauksestansa kuun valtiaan eli -hallitsijan, Suuren Lunarin, kanssa. Cavor näkyy saaneen lähettää -suurimman osan kertomustansa häiriöittä. Lopulla se keskeytyy niin -että jälkimmäinen osa on tullut vasta viikkoa myöhemmin. - -Edellinen tiedon-anto alkaa: "Viimeinkin pääsen taas jatkamaan..." -sitten on peräti epäselvä paikka ja senjälkeen jatkuu keskeltä -lausetta. - -Viimeksi-mainitun lauseen alusta puuttuva sana on arvatenkin -"väkijoukko". Sitten lukee taas aivan selvästi: "Kasvaa kasvamistaan -sitä myöten kuin lähenemme Suuren Lunarin palatsia -- jos nimittäin -palatsiksi saattaa sanoa jonollista perättäisiä onkaloita. -- Siinä -ammottelevia suita ja naamareita, tuijottelevia silmiä kahden -puolen pelottavia hajuelineitä hämmästyttävän matalan otsan alla. -Siinä kokonainen viidakko pienempiä, toisiaan tyrkkiviä ja iniseviä -olentoja, siinä kypäräpäitä moninivelisine niskoineen kurkistelemassa -toistensa olkapäitten yli ja kainalojen välitse. Kahden puolen minua -astui rivi tympeännäköisiä, litteäpäisiä vartijoita. Se oli liittynyt -meihin heti kuin olimme nousseet maihin veneestä, jossa olimme -kulkeneet Keskijärven kanavia myöten. Vilkassilmäinen taiteilija -oli yhtynyt meihin hänkin, ja ylt'ympärillä kihisi ja kuhisi suuri -paljous kantaja-hyönteisiä, kuljettaen nimenomaa minua varten -aiotuita tarvekaluja. Lopulla matkaa minut nostettiin kantotuoliin, -joka oli tehty notkeasta, minun silmissäni tummalta näyttävästä, -punotusta metallista; kantokanget olivat vaaleampaa metallia. Matkan -varrella keräytyi ympärilleni pitkä ja varsin kirjava saattojoukko. - -"Etunenässä kulki airueitten tapaan neljä torvinaamaista olentoa, -pitäen hirvittävää melua. Sitten tuli pyyleviä, varmasti liikkuvia -oppaita ja kummallakin puolen loistava joukko oppineita, jonkunlainen -elävä encyklopedia, joitten, kuten Fiuu ilmoitti, tuli asettua Suuren -Lunarin ympärille, antamaan tarpeenmukaisia selityksiä. (Ei sitä -seikkaa kuullisissa tieteissä, ei sitä näkökohtaa eikä ajattelemisen -metodia, joka ei olisi ollut heidän päässään!) Senjälkeen astui -vartijajoukko ja kantajat, heidän perässään Fiuu kantotuolissa, -Tsipuf melkein yhtä arvokkaissa kantimissa ja sitten minä kaikesta -komeimmassa kantotuolissa, ympärilläni ruuan ja juoman tarjoojat. -Jäljempänä astui taas torvenpuhaltajia, joitten toitotukset ihan -korvia repivät, ja sitten muutamia suurpäitä, tekisi mieli sanoa: -erityisiä kirjeenvaihtajia tai historioitsijoita, joitten oli määränä -huomata ja mieleensä painaa kaikki yksityiskohdat tässä epokan -tekevässä kohtauksessa. Suuri joukko palvelijoita, jotka kantoivat -lippuja, hyvänhajuisia sieniä ja kummallisia symboleja, katosi -takanani pimeyteen. Kahden puolen tietä seisoi rivissä päälliköitä ja -upseereja teräkseltä näyttävissä tamineissa ja heidän takanansa väkeä -pää päässä kiinni niin pitkälle kuin silmäni pimeässä kantoi. - -"Täytyy tunnustaani, ett'en ole vieläkään oikein tottunut näihin -seleniitain ilmenemisen vaikutuksiin. Ei tuntunut kovinkaan hauskalta -olla keskellä tällaista aavaa hyönteismerta. Tuokion verran minusta -tuntui samalta kuin mahtaa tuntua niistä ihmisistä, jotka välisti -sanovat: 'hirvittää'. Olin tuommoista tuntenut kerran ennenkin näissä -kuun uumenissa, nimittäin silloin kuin huomasin seisovani aseetonna -ja selkä turvatonna keskellä seleniitoja, mutta paljoa valtavammin -se vaikutti nyt. Kerrassaan mieletöntä tuollainen tunne, ja toivonpa -siitä vähitellen pääseväni. Mutta hetkisen verran, laskiessani kohti -tuon suunnattoman joukon tyrskyjä, minun täytyi pidellä kiinni tuolin -laidasta ja ponnistaa kaikki tahdonlujuuteni, jott'en parahtaisi tai -muulla tavoin ilmaisisi, mitä sisimmissäni liikkuu. Tuota kesti pari -kolme minuttia; sitten rohkaisin mieleni jälleen. - -"Astuttiin spiraliportaita myöten ylös pystysuorassa hormissa ja -sitten useampain kupukattoisten ja huolellisesti koristettujen -holvien läpi. Kaikki oli nähtävästikin laiteltu siltä varalta, -että tulija saisi selvän selityksen Suuren Lunarin mahtavuudesta. -Jok'ainoa luola, johon tultiin, näytti suuremmalta ja uhkeammin -holvaillulta kuin edellinen. Tätä yhä lisääntyvän valtavuuden -tunnelmaa lisäsi vielä sinervävalossa fosforioiva harso, joka tiheni -tihenemistään, himmentäen lähelläkin olevia esineitä... Minusta -tuntui kuin astuisin jotain yhä laajenevaa, yhä pimenevää, yhä -vähemmin aineelliseksi käypää kohti. - -"Kaikkea tuota moninaisuutta nähdessäni, tunsin oman itseni kovin -mitättömäksi ja arvottomaksi. Parta oli ajamatta, tukka kampaamatta. -Partaveistä ei minulla ollut mukana; ylä- sekä alahuulessa -törrötti karkea sänki. Maan päällä en ole koskaan kiinnittänyt -omaan persoonaani mitään huomiota, paitsi minkä tarpeenmukainen -puhtaus vaatii. Mutta tämähän oli poikkeustila; nythän minun piti -edustaa omaa planettaani ja ihmissukua; nythän, arvelin, minun -vastaan-ottoni riippuu suurissa määrin siitä, millaisen vaikutuksen -minun esiintymiseni tekee. Paljon olisin todellakin antanut, jos -olisin saanut ylleni jotain taiteellisempaa ja arvokkaampaa kuin -ne tamineet, joita päälläni kannoin. Olin ollut ylen varma siitä, -ett'ei kuussa ole asukkaita, ja siksipä en ollut moisia varokeinoja -tullut ajatelleeksikaan. Ja niinpä minulla oli ylläni flanellipusero, -krikettihousut ja kirjavat sukat -- ja kaikissa niissä niin paljon -likaa kuin kuulla suinkin on tarjottavana -- jalassa tohvelit, toinen -korkoa vailla, harteilla levätti, jossa oli läpi päätä varten. -Törröttävä parransänki on sekin kaikkea muuta kuin koristeeksi -sellaisissa kasvoissa kuin minun. Housunpolvessa oli parsimaton -reikä, joka huomattavalla tavalla pyrki näkyviin, kykkiessäni -kantotuolissa. Oikean jalan sukka se itsepintaisesti pyrki -sylkkäytymään nilkkaan. Tiedän vallan hyvin, kuinka paljon vääryyttä -minä moisella esiintymiselläni ihmiskunnalle tein, ja jos millään -keinoin olisin saanut tekaistuksi jotain parempaa ja uljaammalta -näyttävää, niin jo vainenkin olisin yrittänyt. Mutta minen keksinyt -mitään. Tein vain levätilläni mitä suinkin osasin: kiedoin sen -roomalaisen toogan tapaan ympärilleni ja istuin sitten pää pystyssä -niin paljon kuin tuolin huojunnalta suinkin mahdollista oli. - -"Kuvailkaa mielessänne suurin pylvässali, missä milloinkaan olette -ollut, himmeässä sinisessä valossa ja harmahtavaa utua täynnä, ja -siinä metallinvärisiä tai vaaleanharmaita joukkoja aaltoilemassa -puoleen ja toiseen niin hassun monikirjavana laumana kuin edellä olen -viitannut. Ajatelkaa tämän salin päättyvän holvikaarelmaan ja sen -takana toinen vielä suurempi sali, ja sen takana taas suurempi ja -niin edespäin. Perimmäisinä hämärtää portaat kuten Ara Coeli portaat -Roomassa... ne nousevat yhä ylemmäs näkymättömiin. Mitä lähemmälle -portaitten juurta tulee, sitä ylemmäs ne näkyvät nousevan... -Saavuin tuosta vihdoin suunnattoman holvikaarelman alle, josta näin -portaitten yläpään. - -"Siellä istui Suuri Lunari valta-istuimellaan. - -"Hän istui sinisessä, verrattain häikäisevässä valossa. Tämä valo -ja hänen ympärillään oleva pimeys vaikutti sen, että hän näytti -leijailevan tummansinisessä avaruudessa. Ensi alussa hän oli kuin -omaloistoinen pilvi tumman valta-istuimen yläpuolella. Hänen -pääkallonsa laajuus oli varmaankin useampia metrejä läpimitassa. -Valta-istuimen takapuolelta levisi -- syytä siihen en tiedä -- koko -joukko ikäänkuin valonheittäjäin viskaamia säteitä, luoden hänen -ympärilleen kirkkaan sädekehän. Hänen äärellään seisoi kokonainen -parvi henkipalvelijoita, pieniä ja iässä valossa epäselviä, -pidellen ja kannatellen häntä, ja hämäräisessä puolipyöriössä hänen -alapuolellaan parveilivat hänen henkiset käskyläisensä, muistiin -panijat ja laskijat ja etsijät ja passarit ja kaikki nuo kuun hovin -moninaiset hyönteiset. Vähän alempana näkyivät päällysmiehet ja -sanansaattajat ja noitten lukemattomaan portaitten jok'ainoalla -astinlaudalla vartijoita ja portaitten juurella suunnaton, kirjava, -epäselvä, mustaan pimeyteen vihdoin katoava, aaltoileva joukko hovin -alempia arvonkantajia. Myötäänsä he hieroivat jalallaan kivilattiata, -aikaansaaden omituista rapinaa, ja liikuttelivat jäseniänsä, mikä -synnytti kummallista humua. - -"Viimeistä edelliseen pylvässaliin tullessani, alkoi musikki soida, -paisuen mahtavaksi äänten pauhuksi. Airueitten huudot vaikenivat -silloin. - -"Jo astuin suurimpaan saliin... - -"Saattueeni hajaantui viuhkamaisesti. Minun oppaani ja vartijani -erkanivat oikealle ja vasemmalle, mutta minä, Fiuu ja Tsipuf vietiin -kantotuoleissamme hämäräisen permannon poikki jättiläisportaitten -juurelle. Silloin yhtyi soittoon suunnaton, äänekäs hyminä. Fiuu ja -Tsipuf astuivat maahan, mutta minun käskettiin pysyä kantotuolissa -- -arvatenkin erityinen kunnianosoitus minua kohtaan. Soitto lakkasi, -mutta hyminää kesti edelleen. Silloin näin näitten kymmenentuhannen -pään yhtaikaa liikahtavan sangen kunnioittavasti. Se veti minunkin -huomioni puoleensa, ja silloin minäkin nostin silmäni tuota sädekehän -ympäröimää ylintä intelligensiä kohti, joka leijaili yläpuolellani. - -"Ensi kertaa katsahtaessani säteilevään hehkuun, tuo ylevä pääkallo -muistutti hyvin paljon läpinäkymätöntä rakkoa, jossa huomasi -himmeitä, aaltoilevia eläyksiä. Sitten erotti aivan valtaistuimen -laidan yläpuolella pienet, vetehisen-omaiset silmät, jotka katselivat -hehkusta. Ei kasvoja, vaanivaiset silmät vain. Jonkun ajan perästä -osasin jo erottaa alempana pienen, surkastuneen ruumiin ja niveliset -raajat. Silmät tuijottivat minuun merkillisen tarkasti. - -"Suuremmoista se oli. Viheliäistä se oli. Jo siinä unohti sekä -pylvässalit että hymisevät joukot. - -"Minua nostettiin portaalta portaalle yhä ylemmäs. Himmeänä hehkuva -pää se näkyi laajenevan, niin että palvelijain ja kannattelijain -ryhmät valtiaan ympäriltä katosivat näkyvistä yhä pimeyteen. -Minä puolestani pitelin kiinni huojuvan kantotuolini laidoista, -tuijotellen Suureen Lunariin, kykenemättä kääntämään silmiäni -minnekään muuanne. Päästyäni vihdoin pienelle paltalle, noin kymmenen -portaan päähän ylimmäisestä sijasta, saavutti soitto loistavimman -kohtansa ja vaikeni, ja minut jätettiin ikäänkuin alastomana tähän -avaruuteen, Suuren Lunarin tutkistelevain silmäin eteen. - -"Hän näki nyt ensi kertaa ihmisen ja tutkisteli sitä... - -"Minun silmäni laskivat alas hänen mahtavuutensa edessä ja katselivat -hänen ympärillään sinisessä valossa seisovia kalpeita olentoja ja -sitten alas portaita seleniitain tuhatlukuisia laumoja. Vielä kerran -oli mieletön kauhu vallata minut, mutta meni ohi... - -"Tätä pysäystä seurasi tervehtiminen. Minut autettiin kantotuolista -alas, ja siinä nyt seisoin neuvotonna, kahden notkean viran-omaisen -tehdessä minun puolestani omituisia ja arvatenkin symbolisia -kädenliikkeitä. Oppineitten encyklopedillinen parvi nousi kaksi -porrasta yläpuolelleni, oikealle ja vasemmalle, valmiina palvelemaan -Suurta Lunaria. Fiuun kalpea olento asettui puolitiehen minun ja -valta-istuimen välille sellaiseen asentoon, että hänen kävi helposti -puhutteleminen niin toista kuin toistakin, kääntämättä selkäänsä -kummallekaan. Tsipuf sijoittui hänen taaksensa. Näppäriä oppaita tuli -minun kummallekin puolelleni, yhä katsoen valtiaasen. Minä istuime -turkkilaiseen tapaan. Fiuu ja Tsipuf laskeusivat alas hekin. Syntyi -tuokion pysäys. Lähinnä olevan hovin katseet siirtyivät minusta -Suureen Lunariin ja takaisin minuun, ja odotuksen sihinää ja sähinää -kuului takana olevista joukoista. - -"Äkkiä vaikeni kaikki. - -"Ensimmäistä ja viimeistä kertaa minun täällä ollessani vallitsi -kuussa hiljaisuus. - -"Kuulin kohta hiljaisen suhisevan äänen. Suuri Lunari puhutteli -minua. Se kuului kuin olisi sormella hieronut lasia. - -"Minä katselin häntä tarkasti jonkun aikaa ja vilkasin sitten -valppaasen Fiuuhun. Näitten hentojen olentojen keskellä tunsin -olevani hassun paksu ja lihava ja tanakka. Pääni oli kuin yhtä -piikiveä ja mustaa karvaa. Loin silmäni jälleen Suureen Lunariin. -Hän oli vaiennut. Palvelijat olivat täydessä touhussa, ruiskuttaen -vilvoittavia nesteitä hänen ihollensa. - -"Fiuu mietiskeli hetkisen ja neuvotteli sitten Tsipufin kanssa. -Senjälkeen hän alkoi piipittää välttävästi ymmärrettävällä -englanninkielellä, ensi alussa kuitenkin hiukan hermostuneesti, niin -etten ihan joka sanasta saanut selvää. - -"'Mm... mm. Suuri Lunari... suvitse sano... suvitse sano... hän on -tieto... mm... että te ole ihmi... hihmi... että te ole ihminen... -se tuli se maaplanetta... Hän suvitse sano... te ole tervatulema... -ja tahto tietä... tietä... 'niin sanoakseni... se teidän malilman -tila... ja miksi syystä te ole tule tänne.' - -"Hän pysähtyi. Olin jo ruveta vastaamaan, mutta hän jatkoi, ruveten -tekemään huomautuksia, joitten aihetta minä en oikein käsittänyt, -mutta luulen niitten tarkoittaneen kohteliaisuuksien lausumista -minulle. Hän sanoi, kuinka maa on kuulle samaa kuin aurinko maalle, -ja että seleniitain tekee mieli saada tarkempia tietoja maasta ja -ihmisistä. Edelleen hän puhui, kohteliaisuudesta kaiketi taaskin, -maan ja kuun läpimitan keskinäisistä suhteista, lausuen, kuinka -paljon seleniitat ihmettelevät ja mitä kaikkea ajattelevatkaan, -katsellessansa maata. - -"Minä mietiskelin silmät ummessa ja vastasin sitten, että on ne -ihmisetkin ihmetelleet, mitä kaikkea kuussa lieneekään; he ovat -pitäneet sitä elottomana eivätkä suinkaan ole luulleet sen kykenevän -osoittamaan sellaista komeutta, mitä minä tänään olen nähnyt. -Mielihyvänsä osoitteeksi Suuri Lunari pani pitkät siniset säteensä -heiastelemaan kaikilla mahdollisilla tavoin, ja koko salista kuului -nyt piipitystä ja sähinää, kun minun puheeni oli tiedoksi tullut. - -"Senjälkeen hän teki Fiuulle muutamia kysymyksiä, joihin minun oli -helpompi vastata. - -"Hän sanoi ymmärtävänsä meidän elävän maan pinnalla, jossa meillä -on ilma ja merikin. Viimeksi-mainitun seikan ovat jo hänen -erikoistutkijansa tähtitieteen alalla hänelle selittäneet. Hän -tahtoisi kovin kernaasti saada tarkempia tietoja tuosta, kuten hän -sanoi, omituisesta asiain tilasta, sillä maan suureen tiheyteen -nähden ollaan täällä taipuvaisia pitämään sitä mahdottomana asua. Hän -tahtoi ensinnäkin saada tietää maan lämpömäärän vaihtelut ja kuunteli -suurella harrastuksella minun selityksiäni pilvistä ja sateista. -Hänen mielikuvituksensa avuksi tuli se tosiasia, että ilmakerros -kuun yöllisen puolen päällimmäisissä onkaloissa on usein sumuista. -Häntä ihmetytti se seikka, että ihmisten silmät voivat sietää -auringonvaloa, ja suurella intressillä hän tarkkasi minun kuvaustani -siitä, kuinka auringon kirkkaus meillä lieventyy sinisen värin -kautta, joka syntyy valon taittumisesta ilmassa. Tuskin hän tuota -sentään aivan selväksi sai. Minä selitin hänelle, kuinka ihmissilmän -kehä saattaa kutistaa terää ja siten suojella silmän hentoja sisäosia -liialliselta valolta. Minä sain luvan astua moniaan askelen päähän -valtiaasta, jotta tämä näkisi kehä-elineen toiminnan. Siinä sitä -sitten verrattiin kuulaisen ja ihmisen silmää toisiinsa. - -"Ei siinä kyllä, että edellinen on ylenpalttisen herkkä valolle, vaan -se pystyy näkemään _lämpöäkin,_ toisin sanoen huomaamaan jokainoan -muutoksen esineiden lämpötilassa. - -"Silmänkehä se oli kerrassaan jotain uutta Suurelle Lunarille. Jonkun -aikaa häntä huvitti laskea valoa minun silmiin ja katsella, kuinka -terät niissä supistuvat. Seurauksena siitä oli, etten minä hetkeen -nähnyt yhtään mitään... - -"Siitä oli kumminkin se hyvä, että sain pitää silmäni kiinni, miettiä -vastauksiani ja melkein unohtaa, ettei Suurella Lunarilla kasvoja -olekaan... - -"Palattuani jälleen entiselle paikalleni, Suuri Lunari tiedusteli, -mitenkä me suojelemme itseämme helteeltä ja myrskyiltä. Minä siihen -selittämään rakentamisen ja suojalaitosten taitoa. Siinä syntyi -väärinkäsityksiä ja erehdyksiä, luultavasti -- sen myönnän -- minun -vaillinaisen esittämiseni takia. Kesti kauan aikaa, ennenkuin -sain hänet käsittämään, mitä talo on. Hänestä ja hänen hovistaan -näytti olevan peräti hassunkurista, että ihmiset rakentelevat -taloja, koska kerran saattaisivat asua luolissa, ja yhä enemmän -he joutuivat ymmälle, kun koetin saada heidät käsittämään, että -olivathan ihmisetkin ensi alussa asuneet luolissa, mutta että he nyt -rakentelevat maan alle rautateitään ja muita laitoksiaan Taisin tässä -kohden edellyttää liiankin suurta käsitysvoimaa. Yhtä onnistumatonta -oli minun yritykseni saada heidät ymmärtämään, mitä vuorikaivokset -ovat. Jättäen nyt koko tämän asian sikseen, Suuri Lunari kysyi, mitä -me teemme meidän maapallomme sisäosissa. - -"Nytkös syntyi sihinää ja piipitystä ihan perimmäisissä parvissa tätä -suunnatonta joukkoa, kun kuultiin minun sanovan, ett'ei meillä ole -yhtään mitään tietoa sen maailman sisimmistä, jonka pinnalla meidän -esi-isämme ovat asuneet jo ylimuistoisista ajoista asti. Kolme kertaa -minun täytyi uudistaa se ilmoitus, ett'eivät ihmiset tuosta 6400 -kilometrin suuruisesta maan pinnan ja keskuksen välisestä osasta -tunne kuin parin kilometrin paksuisen kuoren, eikä sitäkään kuin -osapuille. Minä ymmärsin hänen tällä tiedustelullaan tarkoittavan, -miksikä muka minä olin tullut kuuhun, koskapa me niin vähän vasta -omaakaan planettaamme tunnemme, mutta ei hän sillä kertaa ainakaan -vaatinut minulta vastausta siinä kohden, hän kun oli ylen kärkäs -saamaan selvitystä niin moniin omiin, mullin mallin menneisin -käsityksiinsä. - -"Hän rupesi jälleen tiedustelemaan ilmaa ja säitä koskevia seikkoja, -ja minä koetin tehdä selkoa alinomaa muuttuvasta taivaasta ja lumesta -ja pakkasista ja pyörremyrskyistä." - --- "Mutta eikös teillä yön tullen ole kylmä?" - -"Minä vastasin, että yöllä on kylmempi kuin päivällä." - --- "Jäätyykö teillä ilma?*" - -"Minä vastasin kieltävästi, sanoen, ettei meillä kylmä milloinkaan -ylly niin kovaksi, yöt kun ovat lyhyet." - --- "Eikös ilma muutu nesteeksikään?" - -"Olin juuri vastaamassa: 'ei', mutta muistin silloin, että ainakin -yksi osa meidän ilmaamme, vesihöyry siinä, muuttuu nestemäiseksi, -synnyttäen kastetta, ja jäätyy, muuttuen huuraksi, ja sehän on aivan -samallainen ilmiö kuin kuun koko ilmakehän jäätyminen pitemmän yön -aikana. - -"Siitä sitten puhe kääntyi uneen. Unen tarve, joka maan päällä -neljänkolmatta tunnin kuluessa säännöllisesti valtaa kaikki elävät -olennot, on sekin palanen meidän maallista perintöämme. Kuussa -levätään vain silloin tällöin, erityisten ponnistusten perästä. - -"Tästä sain aihetta puhumaan lempeän kesäyön ihanuudesta ja sitten -eläimistä, jotka öiseen aikaan saalistansa vaanivat ja päivillä -nukkuvat. Puhuin jalopeuroista ja tiikereistä. Mutta nyt he joutuivat -kerrassaan ymmälle, sillä kuussa, merta lukuun-ottamatta, ei ole -ainoatakaan eläintä, joka ei olisi kesy ja kuulaisen tahdon alainen, -ja sellainen on ollut asianlaita jo ikimuistoisista ajoista. Siellä -on aavemaisia vesiolentoja, mutta ei kamalia petoja, ja peräti vaikea -on kuulaisen käsittää, että jotain väkevää ja suurta olisi olemassa -'ulkona' yössä..." - -[Nyt seuraa pari kolme kymmentä sanaa, jotka ovat aivan epäselviä.] - -"Suuri Lunari puheli sitten hovinsa kanssa, minun ymmärtääkseni, -ihmisen pintapuolisuudesta ja lyhytjärkisyydestä: hänhän asustaa -maanpallonsa pintaa vain, on aaltojen ja tuulten ja tilan sattumain -alainen, ei ole kyennyt lannistamaan petoja, jotka hänen, sukunsa -kimppuun karkaavat, ja sittenkin uskaltaa hyökätä toiseen planettaan. -Tämän syrjään-puhelun aikana minä istuin omissa mietteissäni, käyden -sitten hänen pyynnöstänsä selittämään ihmisten eri lajeja. Sen -johdosta tuli tutkistelevia kysymyksiä." - --- "Samatko ihmiset maan päällä tekevät kaikellaisia töitä? Mutta -kukas ajattelee? Kukas hallitsee?" - -"Minä esitin hänelle demokraatisuuden pääpiirteet. - -"Sen tehtyäni, hän määräsi jäähdyttäviä nesteitä otsalleen ja käski -minun toistaa esitykseni, jonka hän kaiketi oli ymmärtänyt väärin." - --- "Eikö siis itsekukin tee eri töitä?" -- kysyttiin minulta. - -"Minä myönsin, että muutamat ovat ajattelijoita, muutamat -virkamiehiä, muutamat metsästäjiä, muutamat mekaanikoja, muutamat -taiteilijoita, muutamat työmiehiä." - --- "Mutta _kaikki_ he ovat itsenäisiä", -- lisäsin minä. - --- "Mutta eikös he ole eri muotoisia aina sitä myöten, mitä kukin -tekee?" - --- "Ei, minkä päältä päin saattaa huomata", -- vastasin minä, -- "tai -puvussa kenties on erotusta... Henkisten voimain puolesta he sentään -hiukan eroavat toisistaan." - --- "Heidän täytyy henkisten voimain puolesta olla hyvinkin -erillaisia", -- ilmoitti Suuri Lunari; -- "muutoinhan he kaikki -pyrkisivät tekemään samaa." - -"Päästäkseni parempaan sopusointuun hänen ennakkokäsitystensä kanssa, -minä sanoin hänen arvelujensa olevan oikeita." - --- "Kaikki tuo piilee heidän aivoissansa", -- selittelin minä. "Jos -voisi nähdä ihmisten henkiä ja sieluja, niin kukaties niissä huomaisi -yhtä paljon erotusta ja moninaisuutta kuin seleniitoissakin. Maan -päällä on suuria ihmisiä ja pieniä ihmisiä, ihmisiä, jotka ulottuvat -kauas, ja ihmisiä, jotka kykenevät astumaan nopeasti; on meluisia, -toitottavan torven tapaisia ihmisiä, ja ihmisiä, jotka muistavat, -vaikkeivät ajattelekaan..." [Taas kolme epäselvää sanaa.] - -"Hän keskeytti minut, palaten äskeiseen väitteeseni." - --- "Sinähän sanoit, että kaikki ovat itsenäisiä?" -- intti hän. - --- "Jossain määrin", -- vastasin minä, mutta pelkään sotkeneeni hänen -käsityksensä entistä epäselvemmäksi. - -"Hän veti esiin repäisevän seikan." - --- "Tarkoitatko", kysyi hän, -- "ettei teillä ole ylimmäistä -maanvaltiasta?" - -"Minä ajattelin jos ketä, mutta vakuutin lopultakin, ettei meillä -sellaista ole. Selitin sitten hänelle, että ne itsevaltiaat ja -keisarit, joita maan päällä on koeteltu pitää ylivaltiaina, ovat -vihdoin menehtyneet juomiseen tahi paheisin tai väkivallan kautta, -ja että se laaja ja vaikutusvaltainen osa ihmiskuntaa, johon minä -kuulun, nimittäin anglosaksilainen kansa, on päättänyt olla moisia -yrityksiä enää tekemättä. Tuo oli hänelle yhä kummempaa." - --- "Mutta mitenkä teissä voi säilyä sekään määrä viisautta, mikä -teissä on? -- kysyi hän, ja minä selittämään, kuinka me täydennämme -meidän vaillinaisia [tästä on jäänyt pois joku sana, kaiketikin: -'aivojamme'] kirjastoilla ja kirjoilla. Minä selitin, kuinka meidän -tieteemme kasvaa lukemattomain pikku ihmisten yhdistetyn työn avulla. -Siihen hän huomautti vain, että me, huolimatta yhteiskunnallisesta -raakuudentilastamme, olemme nähtävästikin saaneet aikaan yhtä ja -toista: muutoinhan emme olisi päässeet kuuhun. Erotus on kumminkin -silmäänpistävä: tiedon mukana seleniitat kasvavat ja muuttuvat; -ihmiset sen sijaan keräävät tietoja ympärilleen ja pysyvät elukoina, -joilla on pysyväinen ulkokuori. Tämän hän sanoi..." [Jonkun matkaa -taas epäselviä sanoja.] - -"Sitten hän tiedusti minulta, millä keinoin maassa liikutaan, minä -annoin hänelle kuvauksen rautateistä ja laivoista. Hetken aikaan -hän ei voinut käsittää, että meillä on höyryä käytetty noin sata -vuotta, mutta, asian perille päästyään, hän oli kovin ihmeissään. -(Merkillisenä seikkana olkoon mainittu, että seleniitatkin käyttävät -vuotta ajanmittana, vaikken minä heidän laskutapojansa ymmärrä. Sillä -ei sentään väliä, koskapa Fiuu on selvillä meidän laskutavastamme.) -Kävin sitten puhumaan hänelle siitä, että kaupunkeja on maan päällä -ollut vasta yhdeksän- tai kymmenentuhatta vuotta, ja ettei ihmiskunta -vielä ole liittynyt yhdeksi ainoaksi veljeskunnaksi, vaan että maan -päällä on monta erillaista hallitusmuotoa. Tämä pani hänet ymmälle; -Ensi alussa hän luuli tarkoittavani vain hallintoalueita." - --- "Valtio ja valtakunnat meillä ovat vain alkupiirteitä siitä -asiaintilasta, joka kerran tuleva on, -- sanoin minä ja sain siten -aihetta puhua hänelle..." [Tässä on 30-40 sanaa, joita on mahdoton -lukea.] - -Suureen Lunariin teki syvän vaikutuksen se seikka, että eri -ihmisryhmät pitävät niin lujasti kiinni omasta kielestään itsekukin. -Se oli hänestä niin mieletöntä. - --- "Ihmiset tahtovat olla yhteydessä keskenänsä eivätkä sittenkään -tahdo", -- arveli hän. - -"Senjälkeen hän tiedusteli hyvin tarkoin sodan asiaa. Ensi alussa hän -hämmästyi eikä ollut uskoa kuulemiansa." - --- "Sitäkö sinä oikein tarkoitat", -- kysyi hän, saadakseen -varmuutta asiassa, -- "että te juoksentelette ympäri maatanne, -tuota maata, jonka rikkauksien keräämisessä te tuskin olette vielä -alkuunkaan-päässeet, ja tapatte toisianne petojen syötäviksi?" - -"Minä sanoin hänen olevan ihan oikeassa. Hän yltyi nyt kyselemään, -saadakseen mielikuvitustansa parempaan vauhtiin:" - --- "Mutta eikös teidän laivanne ja pienet kaupunki pahaisenne kärsi -tuosta vahinkoa?" kysyi hän, ja minä huomasin, kuinka omaisuuden -ja elämänmukavuuksien hävittäminen oli tehnyt häneen yhtä valtavan -vaikutuksen kuin miestappokin. -- "Kerro enemmän. Esitä noita asioita -piirroksissa. Min'en oikein käsitä niitä." - -"Ja minä kävin, vaikka hiukan vastenmielisestikin, kertomaan hänelle -maallisen sodan kulusta. - -"Minä selvitin, mitä muotoasioita noudatetaan sotaa aloitettaessa, -puhuin varoituksista ja ultimatumeista, ylipäällikkyydestä -ja sotajoukkojen marssittamisesta. Kuvasin sitten, millaisia -ne ovat ne manövrit ja asemat ja tappelut. Puhuin linnain -piirittämisestä ja valloittamisesta, nälästä ja kärsimyksistä -kaivannoissa ja kuolijaiksi paleltuneista etuvartijoista. Kerroin -paoista ja yllätyksistä, epätoivoisesta viimeiseen mieheen -seisomisesta ja pakolaisten säälimättömästä takaa-ajamisesta ja -kaatuneista taistelukentällä. Kerroin niinikään entis-ajoista, -maahan-hyökkäyksistä ja verilöylyistä, Hunneista ja Tatareista, -Muhammedin ja kalifien sodista, ristiretkistä. Ja mitä enemmän minä -juttelin ja Fiuu minun sanojani tulkitsi, sitä suuremmaksi yltyi -liikutuksen humina ja nurina seleniitoissa. - -"Minä kerroin, kuinka panssarilaiva voi ampua tonnin painoisen luodin -parinkymmenen kilometrin päähän ja lävistää sillä 20 jalkaa paksun -rautaseinän, ja kuinka me voimme ohjata veden-alaisia torpedoja. -Kuvasin sitten Maksim-tykin toiminnan ja Colenson tappelun. Tuo oli -Suuren Lunarin mielestä niin uskomatonta, että hän väliin keskeytti -tulkin ja kysyi minulta, onko asianlaita todellakin niin. Se se -varsinkin tuntui heistä epäillyttävältä, kun kerroin ihmisten menevän -ilolla ja riemulla... (? tappeluun)." - --- "Mutta eihän ne sitä toki mielellään tee?" -- tulkitsi Fiuu. - -"Minä vakuutin, että minun rotuni ihmiset pitävät tappeluja kaikkein -kunniakkaimpina tapauksina elämässään. Tuota kuullessaan hämmästyi -koko seleniitain lukematon lauma." - --- "Mutta mitäs hyvää sodasta on?" -- kysyi Suuri Lunari -hellittämättä. - --- "Oo, mitä taas siihen _hyvään_ tulee"... -- vastasin minä. -- -"Sehän harventaa väkilukua!" - --- "Mutta mitä se on tarpeen...?" - -"Nyt syntyi pysäys. Vilvoittavia nesteitä ruiskutettiin jälleen hänen -otsalleen, ja sitten hän puhui taas." - -[Hamasta siitä kohdasta asti, jossa Clavor puhuu täydellisestä -hiljaisuudesta kuussa, ennen hänen ensimmäistä keskusteluansa Suuren -Lunarin kanssa, on näissä tiedon-annoissa ollut huomattavissa -aaltoilemisia. Tästä puolin ne alkavat häiritä yhä enemmän. Niihin -on ilmeisestikin syynä säteileminen jostakin lähteestä kuussa, ja ne -kun myötäänsä pyrkivät Cavorin merkkien tielle, niin tulee pakostakin -siihen luuloon, että joku kokeilija yrittää omilla merkeillään tehdä -Cavorin tiedonantoja epäselviksi. Ensi alussa ne ovat vähäisiä -ja säännöllisiä, niin että jonkinmoisella huolellisuudella saa -kertomuksesta sentään selvän, paitsi joistakuista sanoista Sitten -ne paisuvat suuremmiksi ja käyvät säännöttömiksi, muistuttaen -kirjoituksen yli tehtyjä kynänvetoja. Hetkeen aikaan nämä viipposet -ovat aivan auttamattomissa, katoavat sitten kokonaan, niin että -moniahta sana jää aivan selväksi, mutta uudistuvat kohta jälleen -tiedon-annon loppuun saakka, ja niissä kohdin on ihan mahdoton -saada selvää, mitä Cavorilla on ollut sanomista. Miksikä -- -jos tätä todellakin on pidettävä tahallisena häirityksenä -- -miksikä seleniitat sallivat hänen jatkaa näitten tiedon-antojen -lähettelemistä ja olla siinä suloisessa harhaluulossa, että ne -selvinä perille tulevat, vaikka heidän vallassansa olisi ollut -paljoa selvempi ja mukavampi keino: estää hänet kokonaan tietoja -lähettelemästä, -- siihen en osaa sanoa mitään. Näin vain näkyy -käyneen, enkä muuta tiedä. Viimeinen katkelma kertomusta Suuresta -Lunarista alkaa keskeltä lausetta:] - -... "tiedusteli tarkoin minun salaisuuttani. Ennen pitkää sain heille -selitetyksi, kuinka minä jo siitä saakka kuin olin huomannut heidän -tieteellisyytensä korkean kannan, olen kummastellut, ett'eivät -he jo aikaa sitten ole keksineet 'cavoriitia'. Huomaan heidän -kyllä tunteneen sen teoreetillisena aineena, mutta pitäneen sitä -käytännöllisesti mahdottomana, koskapa kuussa kaiketikaan ei ole -heliumia, ja helium..." - -[Helium sanan viimeisten kirjainten yli kulkee taas noita häiritseviä -koukeroita. Huomattakoon tarkoin sana "salaisuuttani", sillä sen, -ja yksinomaa sen perustuksella käy mahdolliseksi ymmärtää seuraava -tiedon-anto, joka, niinkuin me Mr. Wendigeen kanssa uskomme, on hänen -viimeisensä.] - - - - -XXVI. - -Cavorin viimeinen tiedonanto. - - -Näin vaillinainen oli Cavorin viimeistä-edellinen tiedonanto ollut. - -On ihan kuin näkisi hänen seisovan tuolla kaukana, keskellä -sinervää hämärää koneittensa ääressä, lähettelemässä meille -ilmoituksia ihan viimeisiin asti, mitään tietämättä meille -harmillisesta häirityksestä, aavistamattakaan jo silloin häntä -vaanivia vaaroja. Tuo onneton tavallisen, terveen ihmis-älyn puute -hänessä on vienyt hänet turmioon. Hän oli puhunut sodasta, puhunut -ihmisten voimallisuudesta ja järjettömistä väkivallanteoista, -heidän kyllästymättömistä ryntäyksistään, heidän väsymättömistä, -hyödyttömistä taisteluistaan. Hän oli saanut koko kuu-maailman -käsittämään ihmisrotua tältä kannalta ja sitten, arvaan minä, tehnyt -tuon kovan onnen tunnustuksen, että hänestä yksin -- ainakin kauan -aikaa vielä -- riippuu, onko vai eikö muitten ihmisten mahdollista -päästä kuuhun. Mihinkä päätöksiin kuulaisten kylmä, epä-inhimillinen -järki tämän johdosta tuli, on minun mielestäni sanomattakin selvä. Ja -kukaties lienee Cavor itsekin vihdoin hoksannut, millä kannalla asiat -oikeastaan ovat. On kuin näkisi hänen vaeltelevan kuussa, omantunnon -vaivoissa siitä, että oli ollut niin anteeksiantamattoman hölläsuinen. - -Jonkun aikaa oli Suuri Lunari, arvaan minä, miettinyt tätä uutta -asiaintilaa, ja sillä välin lienee Cavor kulkenut yhtä vapaana kuin -koskaan. Mutta sitten tapahtui kaiketikin jotain, mikä esti hänet -pääsemästä koneittensa luokse edellä kerrotun tiedon-annon jälkeen. -Muutamaan päivään emme saaneet mitään sanomia. Kenties hän oli -silloin audiensilla, koettaen hiukan korjailla entisiä varomattomia -tunnustuksiansa. Kukapa sen tietää? - -Ja sitten tuli äkkiä viimeinen tiedon-anto, tuli kuni huuto -yösydännä, kuni huuto, jonka jälkeen taas kaikki on hiljaista. Se on -kaikkein lyhyin tiedon-anto, alkua kahteen lauseen katkelmaan. - -Ensimmäinen: "Minä olin mieletön, kun ilmoitin Suurelle Lunarille..." - -Sitten tuli minutin verran kestävä pysäys. Tuntuu kuin olisi hänet -keskeytetty. Sitten askel poispäin koneista... sitten kamala -epäröiminen tuossa himmeässä, sinervässä luolassa... sitten äkkiä -päättävä ryntäys jälleen koneita kohti, mutta liian myöhään. Sitten -näkyy kiiruimmiten lähetetyn seuraavat sanat: - -"Cavoriitin valmistaminen: ota..." - -Sitä seuraa sana, joka ei merkitse yhtään mitään: "tuha". - -Ja siinä kaikki. - -Kenties hän yritti kiiruimman kaupassa lähettää sanan: "turhaa", -ennenkuin hänen kohtalonsa oli ratkaistu. Mitä tuon koneen ääressä -lienee tapahtunutkaan, on mahdoton sanoa. Mutta olipa mitä hyvänsä, -emme me enää mitään tietoja kuusta saa, siitä olen varma. - -Minä puolestani olen näkevinäni unta, ja niin selvältä se tuntuu -kuin valveilla näkisin. Tuolla sinisessä hämärässä näen Cavorin -hajahapsisena riuhtovan, päästäkseen irti seleniitain käsistä, -riuhtovan yhä hurjemmin ja epätoivoisemmin... hän huutaa, hän puhuu -moittivia sanoja, ryhtyy lopulti kenties taistelemaankin, mutta askel -askelelta häntä ahdistellaan yhä kauemmas sinne, minne ei saavuta -häntä enää ihmiskieli eikä ihmisten merkit, ikipäiviksi tuonne -tuntemattomiin uumeniin, pimeyteen, hiljaisuuteen, jolla ei loppua -ole... - - - - - - - - -End of Project Gutenberg's Ensimmäiset ihmiset kuussa, by H. G. Wells - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK ENSIMMÄISET IHMISET KUUSSA *** - -***** This file should be named 52368-8.txt or 52368-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/2/3/6/52368/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org Section 3. Information about the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/52368-8.zip b/old/52368-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index ba8eef8..0000000 --- a/old/52368-8.zip +++ /dev/null |