NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 3861 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..382bba5
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #52277 (https://www.gutenberg.org/ebooks/52277)
diff --git a/old/52277-8.txt b/old/52277-8.txt
deleted file mode 100644
index 23bb2f3..0000000
--- a/old/52277-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,3861 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Ruijan rannoilta, by Matti Aikio, Translated
-by Aksel von Schantz
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Ruijan rannoilta
-       Kertomus Norjan Lapista
-
-
-Author: Matti Aikio
-
-
-
-Release Date: June 8, 2016  [eBook #52277]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RUIJAN RANNOILTA***
-
-
-E-text prepared by Tapio Riikonen
-
-
-
-RUIJAN RANNOILTA
-
-Kertomus Norjan Lapista
-
-Kirj.
-
-MATTI AIKIO
-
-Norjan kielestä ("I Dyreskind") suomentanut Aksel von Schantz
-
-
-
-
-
-
-Hämeenlinnassa,
-Arvi A. Karisto,
-1912.
-
-O.-Y. Hämeenlinnan Uusi Kirjapaino.
-
-
-
-
-Matti Aikio.
-
-
-Matti Aikio on lappalainen kirjailija, jonka tässä suomennettu
-esikoisteos ilmestyi kuusi vuotta takaperin. Se saavutti niin suurta
-suosiota, että hän jo seuraavana vuonna julkaisi toisen ruijalaisen
-novellinsa, nimeltä "Ginunga-gap", ja sittemmin on hän uusilla
-teoksillaan luonut itselleen jokseenkin huomattavan aseman
-norjalaisessa kirjallisuudessa; hän ei nimittäin käytä tuotannossaan
-äidinkieltänsä, kuten hänen ainoa toinen kirjailijaksi lyöttäytynyt
-maanmiehensä naapurimaassa Ruotsissa.
-
-Aikio on, kuten luonnollista, valinnutkin kuvattavakseen kotiseutunsa
-Ruijan olot ja ihmiset. Mutta hän ei ole varsinainen kansankirjailija,
-vaan herkkä taiteilija, joka sommittelee vaikuttavia kohtauksia niin
-realistisesti, niin todellista näkemystä ilmaisevasti kuin olisi
-taidemaalaaja siinä siveltimellään loihtinut värikkäitä kuvia lukijan
-tarkasteltavaksi. Nämä kohtaukset ovat osittain hyvinkin löyhässä
-yhteydessä keskenään, välikohdat jättää kirjailija lukijan
-täytettäviksi. Tämä keskityksen puute saattaa tuntua hiukan
-häiritsevältäkin lukijasta, joka on tottunut kaunokirjalliselta
-teokselta vaatimaan yhtenäistä juonta, mutta hän huomaa piankin että
-hajallisuuden syynä on tekijän tulinen luonnonlaatu, joka vaatii häntä
-välittömästi kuvaamaan elettyä ihmishyörinää ristiriitaisine tunteineen
-ja vaikuttimineen juuri sellaisena kirjavana sarjana kuin se ilmenee
-tarkalle havaintojen tekijälle. Tällainen kuvajakso ehdottomasti
-herättää lukijan mielenkiintoa; ennen Aikiota ei yksikään ole
-käsitellyt lappalaisten elämää niin selkeästi ja varmasti, ja
-toimintapiirin uutuus viehättää lukijaa.
-
-Niinpä täytyy "Ruijan rannoilta"-teoksessa katsoa Aikiolle suureksi
-taiteelliseksi saavutukseksi sitä, että hän teoksensa laiminlyödystä
-rakenteesta huolimatta on kyennyt tutustuttamaan lukijan todellisiin
-_ihmisiin_. Tarmokas poronvaras Biettar Oula ja hänen muhkea eukkonsa
-Elle, paatunut äitinsä ja raukkamainen Lasse-renkinsä, vanhan akkansa
-kuolemaa toivoessaan itsensä rappiolle ryypiskelevä Nikko Nille,
-Helsingissä papiksi lukenut Jussa ja tämän kalseaan rakkauteen pyrkivä
-sivistyneen maailman neitonen Elna eivät ole pelkkiä mielenkiintoisia
-romaanisankareita, vaan todellisia lähimäisiämme, joiden seuraan lukija
-lyöttäytyy peräti mielellään. Tekijässä on paljon samaa alkuperäistä
-voimaa ja elämänhalua, jota hän on esittänyt rotunsa lapsille kuuluvana
--- väliin eri sukupuolten värähdyttelevänä kiihtymyksenä, väliin
-sellaisina sielunjärkkymyksinä kuin Biettar Oulan öisinä harhanäkyinä
-nuotion ääressä hänen houkuteltuaan renkinsä heikkoihin jäihin
-hukkumaan. Aikion raju alkuperäisyys ja tulinen havaintopiirtely
-ansaitsevat tulla tunnetuiksi meikäläisenkin yleisön keskuudessa, joka
-tulee siten tutustuneeksi omintakeiseen taiteilijaan ja uuteen
-maailmaan.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Pienen lappalaiskylän käräjätupa oli ääriään myöten täynnä. Väliaidan
-sisäpuolella oli korokkeella juuri sen verran tilaa, että sinne mahtui
-vouti, kaksi asianajajaa ja tulkki.
-
-Biettar Oula [Pekan Olli, Olli Pekanpoika] ja hänen vaimonsa seisoivat
-väliaitaan nojaten juhla-asuun puettuina, kuin olisivat olleet
-kuulemassa heille pidettävää morsiuspuhetta eivätkä seisseet
-porovarkautta koskevassa tiukassa ristikuulustelussa.
-
-Lasse, joka oli alkujaan ollut syytettävänä, seisoi kyyryllään pienen
-vankihuoneen oven takana ja piti korvaansa lähellä avaimenreikää,
-kuullakseen edes jotakin isäntänsä antamista selityksistä. Hän oli
-aamupäivällä äkkiä ruvennut juonittelemaan, asia oli sotkeutunut ja
-saanut Biettar Oulalle vaarallisen käänteen.
-
-"Kuusi vaadinta" [naarasporoa, _suom_.], kuiskasi eräs vankihuoneen
-oven lähellä seisova mies, joka oli innokkaasti puhelevinaan naapurinsa
-kanssa. "Kuusi vaadinta", sanoi hän toistamiseen. Ja Lasse oli siksi
-viisas, että hän heti ymmärsi sen Biettar Oulan uudeksi tarjoukseksi.
-Hän mukautui. Olkoon menneeksi... Sitäpaitsi oppii Trondhjemin
-laitoksessa norjaa ja ihmisten tapoja. Ja onhan kaupunkikin näkemisen
-arvoinen, kuten hän oli kuullut. Vankihuonekin siellä on valoisa ja
-miellyttävä, ei ainakaan tämän pimeän ja likaisen kopin kaltainen.
-
-Vastikään virkaansa vahvistettu ja nuori vouti tähysti tutkivasti
-Biettar Oulaa. "Sanokaa -- -- kuinka on mahdollista, että te muutamien
-vuosien kuluessa olette voinut kohota piirin rikkaimmaksi
-tunturilappalaiseksi?"
-
-Biettar Oula hymyili, kasvoillaan häveliäs ilme, ja hiveli mustaa,
-lappalaiselle tavattoman tiheää partaansa. "Minä hoidan laumaani",
-sanoi hän. Hänellä oli vaistomainen tunto siitä että viaton kehaisu
-antoi hänen sanoilleen luotettavuuden sävyä. "Uuninlämpö täällä
-alamaassa ei, Jumalan kiitos, ole vielä käynyt minulle niin rakkaaksi,
-että jättäisin karjani palvelijain haltuun, -- kuten tavaksi kuuluu
-tulleen viime aikoina." Hänen muuten teräväpiirteiset, rohkeata
-oveluutta kuvastavat silmäkulmansa pysyivät nyt tiukasti luottamusta
-herättävissä poimuissa. Näytti siltä kuin ei hän olisi edes aavistanut,
-että vouti koetti saada häntä ansaan.
-
-Täysin selvillä siitä, että vaatteet tekevät miehen, oli hän pukeutunut
-hienoimmasta poronvasan [poronvasikka] nahasta tehtyyn mustaan peskiin.
-Lanteilla oli nahkavyössä runsaasti nelikulmaisia metallilevyjä, jotka
-hänen liikkuessaan heiluivat ja kimaltelivat. Pystyyn peskinkaulukseen
-oli hän käärinyt suuren, veripunaisen silkkinilahuivin, jonka nipukat
-ja paksut pehmeät ripsut olivat somassa järjestyksessä hänen leveällä
-rinnallaan. Suorissa voimakkaissa säärissä oli kiiltävän mustat,
-lyhytkarvaiset säpäkkeet [poron koipinahasta tehdyt lahkeet, _suom_.].
-Koko hänen muhkea olentonsa osotti hänen suonissaan virtaavan runsaasti
-kainulaisverta, vieläpä parasta lajia.
-
-Biettar Oulan rehevän näköinen vaimo Elle, jonka suuret tummansiniset
-silmät olivat epäilemättä varkain kulkeutuneet rotuun, oli sillä välin,
-kun vouti merkitsi pöytäkirjaan, unhottanut Biettar Oulan tänään
-hänelle kiireessä antamat kierosti sommitellut vastaukset. Hän oli
-kiintynyt tarkastamaan nuoren voudin kirkkaita pitkähköjä kasvoja,
-pieniä lihavia käsiä ja hänen virkapukunsa kultaisia nauhoja, -- tätä
-korkeamman ihmisen ilmestystä, jolla oli viisituhatta kruunua tuloja ja
-melkein Jumalan ulkomuoto. Mutta -- se ei ollutkaan tavallisen
-lappalaisen siveellistä, puoleksi pelokasta kuninkaallisen norjalaisen
-virkamiehen kunnioittamista. Salaa peritty germaanilainen veri alkoi
-läikkyä kuumana. Eloisat hymypoimut kaartuivat houkuttelevan
-viehättävästi suupieliin, samalla kun sieramet tuontuostakin laajenivat
-elämänhalusta.
-
-Hurmiosta herättivät hänet pikku Andin alituiset vaatimukset. Tämä veti
-äitiään mustasta verkapeskistä hokien: tsidsji! tsjidsji!
-
-Hän istahti lattialle ja avasi povensa, vetäen esille aimollisen
-rinnan. Poika painoi siihen syvälle kaikki kymmenen sormeaan ja
-mielihyvästä äännellen pureutui kiinni, heittäen tyytyväisen silmäyksen
-voutiin, jonka tuomarikasvojen juhlallisuutta miedonsi hetkellinen
-hymy. Huolimatta kahden ja puolen vuoden iästään ei Andi ollut vielä
-kyennyt heittämään vanhoja tapojaan.
-
-Aina kun ovi aukeni, hulmahti tupaan harmaina pilvinä kylmää, huurua,
-pyyhkäisten yli korokkeen, nuuskien paksun, kaljupäisen ja rokonarpisen
-puolustusasianajajan jalkoja ja sen jälkeen kadoten, tullakseen katosta
-tippuvina vesipisaroina jälleen esille. Sellainen riippuva tipahdus
-tähtäsi suoraan pikku Andin suuhun -- ja osasi ikäänkuin maidon
-miedontajaksi. Tästä ilmaisi pikku Andi suuttumuksensa voimakkaammin
-kuin ehkä tarkoituksensa olikaan, lausuen lapsenkielellään äkäisesti:
-pelkele!
-
-Hehkuvan uunin lämmin sulatti vähitellen pieniä soikeita aukkoja
-jäätyneihin akkunoihin. Ulkopuolella poikaset kiihkeinä kiistelivät
-näistä rei'istä, saadakseen tirkistellä tupaan. Heillä ei ollut niin
-hyvää onnea kuin Jussalla, seudun etevimmän lappalaisen pojalla. Tämä
-oli mairittelevalla hymyllään ja lupaamalla poronkyytiä sekä muuta
-hyvää saanut poliisin puolelleen. Sitäpaitsi oli hän varmuuden vuoksi
-pyhästi ja juhlallisesti valehdellut, että hän oli jo täyttänyt
-viisitoista vuotta.
-
-Jussa oli tähän asti pysynyt perällä. Mutta kuullessaan pikku Andin
-huutavan tsjidsjiä astui hän reippaasti ja rohkeasti esiin. Ellen iso
-rinta aaltoili niinkuin vinha maininki.
-
-Vouti ja yleinen syyttäjä kuiskuttelivat keskenään,
-puolustusasianajajan istuessa haukotellen ja itsekseen muristen kuten
-tavallista. Poliisi, joka seisoi ryhtevin rinnoin aivan kuin olisi
-ollut ainoa arvoltaan Norjassa, sai käskyn tuoda Lassen sisälle.
-
-Vankihuoneen ovi avattiin. Kosteakiiltoinen pistepari tuikki Lassen
-vetisen hatarissa, tiirottavissa silmissä, kun lampun hohde ulottui
-häneen asti. Ne tavoittelivat ehdottomasti Biettar Oulaa, joka äkkiä
-leimautti lujan katseen palvelijaansa, suomiakseen häntä viimeisistä
-vastaväitteistään.
-
-Lasse astui esiin, laski surkuteltavan hennot kätensä väliaidalle,
-seisoi yhdellä jalalla ja huojutteli polveaan edes takaisin, jotta
-ruumis heilahteli. Hänen paksut huulensa törröttivät kuin olisivat ne
-olleet jonkun toisen, ja erehdyksestä painallettu hänen harmaan
-kalpeaan muotoonsa. Alahuuli lerpattikin alituista kodittomuuttaan.
-Niukat partahaivenet harittivat kuin jäätyneellä laidunmaalla
-nälkiintyneen poron karvat. Oli jotain liikuttavan surullista hänen
-avuttomassa ulkomuodossaan. Mutta nyt oli hän melkein hyvillään siitä,
-että Biettar Oula oli saanut nujerretuksi hänen viimeiset epäilyksensä.
-Jussa oli Biettar Oulan kunnioittava ihailija. Mutta kovinpa hänen tuli
-surku Lassea! Hän oli nähnyt saman avuttoman ja alakuloisen ilmeen
-useilla ihmisillä, tuon ilmeen, joka myötäkäymisenkin hetkinä katsastaa
-kysyvästi kohtaloaan, uskaltamatta oikein luottaa sen hyvään
-tarkoitukseen. Hän tunsi itketyttävän lämmönsäväyksen sydämessään ja
-rukoili hartaasti Jumalaa, että hän auttaisi Lassea.
-
-Niin, Lassen oli pakko tunnustaa, että hän se kuitenkin oli varas.
-Ratkaisevan sanan johdosta kohosi väkisinkin helpoituksen huokaus hänen
-rinnastaan.
-
-Juttu päättyi lyhyeen. Seitsemän kuukautta.
-
-Ellen rehevä rinta paisui ja painui jälleen turvallisesti ja
-voimakkaasti, niin että sieramet laajenivat värähdellen kuin kauvan
-pidätetyn lemmenhuokauksen jälkeen. Sillä miten olisi käynytkään, jos
-vouti olisi ruvennut urkkimaan häneltä niitä vastauksia, joita Biettar
-Oula oli Ellelle etukäteen neuvonut, mutta jotka nyt monellaisten
-vaikutelmain johdosta olivat seonneet. Biettar Oula oli tyrkyttänyt ne
-hänelle kaikkea maallista pahaa uhkaillen, mutta myöskin kaunein sanoin
-ja houkuttelevin lupauksin. Hänen sieluaan oli kyllä tympäissyt ja
-nostanut kapinaan tällainen valehtelutaidon juonikkuus, mutta siitä ei
-ollut lähtenyt mitään apua.
-
-Biettar Oulan ja Ellen ei tarvinnut tehdä valaa, koska heidän
-todistuksensa olivat lopulta olleet hiukan horjuvia. Jumalan kiitos!
-Väärän valan eteentulon pelosta oli Biettar Oulan otsa päivän mittaan
-usein peittynyt kylmällä hiellä. Mutta hänen lihaksensa olivat lujat
-kuin jänteet, eivätkä hermonsakaan yhtään heikompia. Ne olivat
-kestäneet taistelun sielussa kiemurrelleiden käärmemäisten aaveiden
-kanssa, kavaltamatta häntä. Ja samalla voimalla kukisti hän nyt
-mielessään kuohuvan, puheluhaluisen ilonkin.
-
-Mutta olisiko hän uskaltanut ojentaa kättään valantekoon, jos niikseen
-olisi tullut? Tuskinpa. Vasta tänään, kun Lasse oli ruvennut
-juonittelemaan, oli hänen täytynyt ajatella valanteon välttämättömyyttä
-mahdolliseksi. Mutta hän ei ollut maininnut mitään siitä Ellelle, joka
-varmaankin olisi silloin pilannut koko jutun.
-
-Väki lähti tuvasta ja tunsi pettymystä sen johdosta, että kaikkityyni
-olikin supistunut yksinomaan Lasse-pahan syyllisyyteen. Mutta oli
-joukossa niitäkin, joilla oli vainua asian oikeasta laidasta, nimittäin
-kylän koilliskulmalla vakinaisesti asuvat porovarkaat. Harvinaistahan
-on aina asiantuntemus.
-
-Pikku pojat, jotka olivat hekin yhtä ja toista kuulleet, eivät myöskään
-olleet tyytyväisiä tulokseen. He olivat peräti jännittyneinä odottaneet
-saadakseen nähdä Biettar Oulaa -- itse Biettar Oulaa! -- vietävän
-vankeuteen. Mutta mieluimmin sen olisi pitänyt päättyä pöyristyttävään
-seikkailuun: pattovalaan ja Biettar Oulan sitä seuraavaan kohtaukseen
-pahanhengen ja hänen koko liittonsa kanssa. Siinä sitä olisi ollut
-tarinaa kerrottavaksi sammuvan liesivalkean ääressä, varjojen
-suuretessa ja tarinan hiipiessä kiihoittavan värisyttävänä kuulijan
-likelle.
-
-Väki lähti pihan poikki tielle, joka johti joen töyräälle
-rihkamakauppaan. He tassuttelivat keveissä, pehmeissä lapinkengissään
-pöllömäisen äänettömästi. Sitä helpommin sai poliisi huomiota, kun hän
-virallisen touhukkaasti raivasi itselleen tietä joukon läpi. Hänellä
-oli nimittäin kiilloitetut rasvanahkasaappaat, jotka hänen tömistävien
-askeltensa alla panivat kovaksi tallatun lumen kirskumaan.
-
-Oli näet pureva pakkanen. Sankat tervankatkuiset savupatsaat nousivat
-hormeista nopeaan kiirivinä kierukkoina suoraan ylös tyyneen ilmaan.
-Vaikka olikin jo pimeä, kuului halkoranteilta kirveeniskuja. Kovat,
-läpijäätyneet koivunrangot paukkuivat ja räiskyivät halkeillessaan.
-Siellä täällä kuului myös aisakellon kumeata kalkatusta tiiviissä,
-raskaassa pakkasilmassa. Matalalla leijaava villava sumupilvi näkyi
-alavaa kolmikulmaista nientä kiertävän joen yllä. Molemmin puolin jokea
-olivat metsäselänteet mukavasti nojallaan matalia, tasaisesti kaartuvia
-ja alastomia tuntureita vasten.
-
-Käräjätuvasta lähtenyt väkijoukko oli pysähtynyt rihkamakaupan eteen ja
-seisoi siinä tuokion hytisten ja koputellen vuoron perään jalkaa
-toiseen.
-
-Vähitellen täyttivät he puodin, jossa jo ennestään oli joitakuita
-porolappalaisia myymäläpöydän ääressä siemailemassa naukkuja.
-
-"Minulla on tuhat poroa", kerskui Nikko Nille, aikoinaan kunnon mies,
-mutta nykyään juoppo ja suuri rehentelijä. Hän oli Biettar Oulan
-pahimpia kadehtijoita, sillä hän oli aikoinaan kosiskellut muhkeaa ja
-lihavaa Elleä. Hän kerskui, sillä hänellä oli vain kuusisataa poroa,
-jotka saadakseen hänen oli täytynyt viedä alttarin eteen vanha ontuva
-leskivaimo. Hän oli ruvennut kosiskelemaan Elleä heti vehnäspäivien
-jälkeen. Mutta kun vanhojen kuolema useinkin odotuttaa pitkään, näytti
-Ellestä parhaalta mennä naimisiin pulskimman miehen kanssa, mitä hän
-tunsi, vaikka tämä samalla oli tunturien hurjin petokin.
-
-"Koko Hammerfestin säästöpankki on hyppysissäni", isoili Nikko Nille.
-Musta rupiviiru näkyi poikittain hänen kalpeassa alahuulessaan, ja
-harmaata vaahtia pursusi suupielistä.
-
-"Voisin ostaa koko Biettar Oulan lauman, mutta minä en tahdo sellaisia
-poroja, jotka -- --" Vastustamaton pelko esti häntä sanomasta
-ajatustaan loppuun. Hän alkoi laulaa tilapäisiä häväistyslauluja
-Biettar Oulan nuotilla. [Kaikkia huomattavampia lappalaisia
-kunnioittavat laulutaitoiset lauluilla, joilla kullakin on oma nuotti.]
-"Biettar Oula ta-a-appaa talviö-ö-öinä." Autuaallisen näköisiä miehiä
-ja neitosia lyöttäysi mukaan, syleillen toisiaan ja keinuttaen
-ruumistaan nuotin tahdissa. Heidän höyryävät, tiheäkarvaisista
-peskeistä esiinpistävät pyöreät kasvonsa loistivat vaskenpunaisina
-heikossa lampun valossa, joka punasinervänä tunki läpi kostean,
-viinalta löyhkäävän höyryn. Hikipisarat heidän kasvoillaan,
-sekoittuneina vanhaan liuenneeseen likaan, kävivät sakkamaisiksi ja
-lyijynharmaiksi. Rihkamakauppa sisältöineen oli kuin juhlain aikana.
-Hyllyjä koristivat räikeänväriset verat, esiliinat ja olkahuivit:
-siniset, keltaiset ja punaiset, kaikkine koreine mauttomuuksineen.
-Myymäläpöydällä oli lasikaapissa suuri valikoima messinkisormuksia,
-solkia ja kaikenlaista pientä kiiltorihkamaa.
-
-Viimeksi tulleet tunkeutuivat humalaisten joukkoon, ja ryypiskellen
-tuopeista tai pulloista koettivat hekin suuremmalla tai pienemmällä
-menestyksellä näyttää päihtyneiltä.
-
-"Ri-iekko raukka, riekko, ri-iekko. Elle, E-elle, Elle, E-elle!"
-
-Mutta tiheään sulloutunut joukko hätkähti, kun Biettar Oula riuhtaisi
-oven auki ja avasi kyynäspäillään tien myymäläpöydän ääreen. Pikku Andi
-piteli kiinni isänsä pitkästä tupesta. Mahtava lapinpuukko
-hopeahelaisine päineen oli pojan hartaiden mielihalujen esine.
-
-Biettar Oula heitti ison, lihavan poronpaistin myymäläpöydälle. "Tuon
-edestä konjakkia." Hän oli pitempi ja muhkeampi kuin muut lappalaiset,
-joi aina parasta paloviinaa, ja aina osoittikin kauppamies hänelle
-suurta huomiota. Tuoppi asetettiin esille. Hän otti aika siemauksen ja
-ojensi sen sitten Ellelle, joka vain makusteli -- naisten tavoin vähän
-virnistäen. -- Elle pyyhki sitten silkkihuivinsa nipukalla reheviä
-huuliaan, joiden punainen väri oli täyteläinen ja tuores.
-
-Biettar Oula seisoi kauvan ääneti, mutta ryyppi yhtämittaa. Mustilla ja
-hiukan vinoilla silmillään, jotka vähitellen olivat saaneet kiiluvan
-hehkun, tähyili hän tuikeasti erästä ryhmää, tämän seistessä piirissä
-parrattoman nuoren miehen ympärillä, jota Nikko Nille nyt juotti
-päihin.
-
-"Saapas nähdä, paljonko Lassen omaisuus kasvaa korkoa hänen
-poissaollessaan -- hi hi hi hi! Ja sitten tulee hänestä oppinut mies
-kuin itse paholainen! Ehkä hän koulunsa läpi käytyään saa lukkarinviran
-Kautokeinossa", naljaili nuorukainen kovalla äänellään ja suuntasi
-tyhmästi tiirottavan, harhailevan katseensa ylös ilmaan -- ilman
-kiinnekohtaa. Nikko Nille nauroi ivallisesti.
-
-Biettar Oula ojentausi. Suonet hänen oikeassa ohimossaan pullistuivat
-kovin. "Oula! Oula!" rukoili Elle. Mutta hän astui joukkoa kohti.
-Nuorukainen meni muitten taakse huutaen minkä kurkusta lähti: "Hän
-tappaa minut, aa-aa-aah!" Biettar Oula hänestä viisi välitti. Sen
-sijaan tarttui hän Nikko Nilleä kaulukseen, riuhtaisi yhdellä
-tempaisulla peskin halki edestä ja takaa vyöhön asti ja heitti hänet,
-läimäytettyään kädellään paljaaseen selkään, kahden jauhosäkin väliin,
-niin että hän sananmukaisesti katosi jauhopilveen. "Pois tieltä,
-kirottu retale!" ärjäisi hän raivatessaan tietä joukon läpi. Hän työnsi
-Ellen ja pikku Andin ulos ovesta ja paukautti sen tukevasti kiinni.
-
-Puodissa olijat, äkkiä selvinneinä, seurasivat heitä pihalle, missä
-Biettar Oulan kaksi pylvääseen sidottua ajoporoa söi jäkälää.
-
-Elle riisui verkapeskin yltään ja pujotteli tiheäkarvaisen nahkapeskin
-sen sijalle. Sen jälkeen sitoi hän pikku Andin oman pulkkansa keulaan.
-Notkeana kuin kärppä hiipi hän poronsa luo ja pani varovasti
-keltaisilla, punaisilla ja sinisillä ripsuilla koristetut länget
-kauniin, valkoisen eläimen kaulaan; se vapisi halusta lähteä
-liikkeelle. Vetohihna oli kiinnitetty mahan alle poikkipuolin
-asetettuun luokkaan.
-
-Biettar Oula oli myös jo valmiina lähtöön. Hän oli pannut
-karhunnahkakauluksen hartioilleen ja käärinyt ohjaksen pään oikeaan
-käteensä. [Käytetään vain yhtä ohjasta; se on kiinnitetty päitsien
-tapaisiin, joitten toinen hihna menee silmien ja sarvien välitse ja
-yhtyy toiseen niskan päältä kaulan alle menevään hihnaan.]
-
-"Aja sinä edellä!" sanoi hän Ellelle.
-
-Elle nykäisi hiukan hihnasta, ja uljaan eläimen tehdessä ensimäiset
-valtaiset kuumeelliset hyppäyksensä ponnahti Elle muutamin rivakoin
-harppauksin mukaan -- ja heittäysi sitten terhakalla loikkauksella
-pulkkaan. Juuri kun poro oli kiepahtamassa vasemmalle, läiskähti ohjas
-seljän yli, ja samassa silmänräpäyksessä muutti elukka suuntaansa niin
-rajusti, että pulkka huimassa heilahduksessaan narskui pahasti, jättäen
-valkean juovan pihamaan likaiseen kovaksi tallattuun lumeen.
-
-Biettar Oula kiihoitti poroaan, pidättämällä sitä hetkisen paikallaan.
-Vauhkoin silmin tanssi ja reutoi se sulasta innosta saada ojentaa
-jalkansa hillittömästi liikkeelle. Mutta kun Biettar Oula äkkiä kohotti
-kätensä ja kumartui hyppäykseen, kirmasi poro eteenpäin ja samalla
-tuiskahti Biettar Oula pulkkaan kuten petolintu, joka hyökkää pakenevan
-saaliinsa niskaan.
-
-Huikea meno tuntui kuin putoukselta ja säväytteli hänen ruumistaan
-kiireestä kantapäähän. Yli koko seudun kaikui hänen äänekäs ja
-ylimielinen joelluksensa, jonka säveltä kiihoittava ajo siivitti.
-
-Äsken niin meluava, nyt kohmelon nolostuttama väkijoukko epäröi
-päästääkö vai eikö ilmoille Biettar Oulaa kohtaan tuntemaansa salattua
-ihailua. Tälläkin kertaa tuli äskeisen nuorukaisen osaksi lausua
-kirvoittava sana. "Ainoastaan Biettar Oula voi noin tehdä."
-
-Ja kasvavan innostuksen vallassa puhuttiin Biettar Oulasta yhtä ja
-toista. Olihan nuori, kaunis norjalainen tyttökin, meren rannalla
-asuvan vanhan "Groobeinin" (Harmaakoiven) lapsi seurannut häntä
-syksyllä jonkun matkaa tunturille päin, uskaltamatta silti tulla
-näkyviin.
-
-Nikko Nillen oli täytynyt jäädä puotiin, saadakseen kauppiaan parilla
-säkkineulan pistolla kuromaan hänen peskinsä kiinni. Hänen tultuaan
-ulos sanoi nuorukainen hänelle -- kiitokseksi hyvästä kestityksestä:
-"No, kirveleekö vielä selkää?" Joukosta kuului raakaa naurua. Tyrkkien
-houkuteltiin nuorukaista jatkamaan.
-
-"Kuinka monen koiran haukuntamatkan päässä luulet olevan Ellen,
-tunturin ihanimman naisen, jota et saanut, vanhasta, ontuvasta ja
-tuulen kuivattamasta linnunpelättimestäsi? Pitäisin mieluummin
-säkillisen ruutikuivia poronkarvoja sänkytoverinani kuin akkaasi. Hän
-on sitkeä kuin parkittu nahka. Ei viinakaan pysty tekemään hänestä
-loppua... Vai odotatko ehkä vielä, että hän kuolee? E-hei, ystäväiseni,
-kyllä vanhan luut kykenevät vielä kauvankin harmiksesi pitämään
-pystyssä hänen kuivettunutta ruumistaan. Äh, äh, hyi saakeli!"
-
-Suulastelijan kasvot ja keltaiset hampaat näkyivät irvistävästä suusta
-kaksinkertaisine ylähuulineen, samalla kun häijyt, vetiset silmät
-vilkuivat ylös.
-
-"Nikko Nillen heilasta tulee vanhapiika aikaa ennen kuin akka kuolee --
-hi hi hi hi."
-
-Totta olikin, että Nikko Nille oli valinnut uuden kullan, nuoren tytön,
-jonka pyylevä lihavuus oli ainoa, mikä muistutti Elleä.
-
-"Laula kullastasi", alkoi nuorukainen taas. Mutta samassa löi
-kaikkialla läsnä oleva Jussa kämmenellään vasten hänen virnuilevaa
-suutansa. "Vaikka oletkin renttu, niin luuletko sinä sen takia saavasi
-sillä tavoin ihmisiä kohtaan leukojasi käyttää."
-
-Odottamattomasta lyönnistä kellahti nuorukainen kenttään. Ja väkijoukko
-kohteli häntä nyt yhtä ilkeästi kuin äsken Nikko Nilleä.
-
-"Biettar Oula ei viitsinyt koskea poikaan, he he he", nauraa räkätti
-muuan joukosta. "Hän ei viitsinyt tahrata kättään tuollaisella -- he he
-he."
-
-Nuorukainen oli sillä välin keksinyt keinon. Hän alkoi parkua
-änkytellen, että Jussa oli lyönyt rikki hänen hampaansa ja huulensa.
-Väkijoukko sai syytä tekeytyä suuttuneeksi. Nyt oli Jussan saatava
-selkäänsä. "Sinut pitää vangita!" -- "Sinä olet, totta totisesti, koko
-seudun pahin kakara!" -- "Luuletko sentähden, että olet Jongun poika,
-saavasi pahoin pidellä köyhää raukkaa?" -- "Ryövärin poika, mokomakin,
-joka nostelee tyttöjen hameita, ajaa hevoset piloille ja mennä vuonna
-oli hän vähällä ratsastaa vasan kuoliaaksi!" -- "Kumma ettei häntä jo
-aikaa sitten ole pantu kiinni! Parasta on, koska meillä nyt on vouti
-täällä, ottaa häntä kynkkäluusta."
-
-Tuollaiset soimaukset eivät olleet uusia Jussalle, mutta kuitenkin
-tunsi hän mieltänsä ahdistavan. Monet aikaisemmat yhteentörmäykset
-koillisrajalta olevan joukon kanssa olivat juurruttaneet häneen pelkoa.
-Ja nuorukainen harjotti sillävälin suoranaista kiristystä, vaikka Jussa
-usein antoi hänelle ruokaa ja vaatteita pelkkää hyvän hyvyyttään --
-kantamatta juuri sillähaavaa vereksiä kolttosia omallatunnollaan. Ja
-menipä nuorukainen joskus niinkin pitkälle, että kieltäysi ottamasta
-vastaan lahjuksia, uhaten laverrella vanhalle Jongulle Jussan kaikki
-ilkityöt. Ja Jussa tiesi liiankin hyvin, että siitä olisi tullut
-pitkälti palttinaa valkaistavaksi...
-
-"Pyydä anteeksi nuorukaiselta", sanoi eräs ja tarttui Jussaa niskasta.
-
-Jussa sai riuhtaistuksi itsensä irti ja riensi Nikko Nillen kanssa
-pois. Matkalla pysähtyi Nikko Nille ja sanoi: "Eipä oikein sopisi mennä
-kotia repeytyneessä peskissä."
-
-"Kuule --", sanoi Jussa, "jos sinulla on viinaa pullossasi, niin
-juoksen viemään sen kotiin ja annan akan juoda siitä itsensä
-sikahumalaan. Tiedäthän, että silloin on helppo kehveltää häneltä
-avaimet, päästäksesi aittaan vaihtamaan peskiä."
-
-Nikko Nille hymyili. "Saat totta totisesti ajaa porollani koko
-huomispäivän", sanoi hän.
-
-Jussa kiiruhti kotiin pulloineen. Nikko Nille majaili nimittäin vanhan
-Jongun luona.
-
-Nikko Nille lähti syrjätietä joen rannalle. Siellä istuutui hän
-puoleksi lumeen hautautuneelle aidalle. Vanhuksen piti saada aikaa
-juoda itsensä päihin.
-
-Paikka oli hiljainen ja kaukana syrjässä kyläntieltä.
-
-Pitkiä revontulikieluja syöksyi pohjoisen taivaan rannalta. Ne
-tuikkivat sikinsokin Linnunradan välkehtivän meren alla, kiemurtelivat
-ja painuivat läikehtien etelää kohti. Ne liikehtivät kuin ärsytetyt
-tarun jättiläiskäärmeet, jotka tuskan tavattomalla voimalla
-vääntelehtivät hehkuvilla hiilillä. Huikaisevia heijastuksia kirmaili
-aavemaisen nopeasti hulmuten pitkin sinertävän valkoista, säkenöivistä
-kidepisteistä kimmeltelevää hankea, heitellen salamoita laakson
-kupeiden hongikkoihin ja joen yllä leijuvaan litteäksi painuneeseen
-usvaröykkiöön. Väliin avautui tämä taivaan tuhatkätinen kellanvalkoinen
-kummitus, siellä täällä paljastaen palasen sinistä taivasta suurine ja
-rauhallisesti väräjävine tähtineen.
-
-Toisella puolen jokea niemellä kasvavien koivujen raskaat oksat
-huokuivat kevyttä huurua, jonka pakkanen samassa silmänräpäyksessä
-kiteytti valkeiksi härmäkiehkuroiksi; niiden keskeltä puiden
-paksukaarnaiset rungot näkyivät vain mustina suonina. Mutta silmulehdet
-pusersivat pihkaa itsestään ja takeltuivat umppuaiheiden suojaksi.
-
-Pieni varpunen, jonka nokka oli heltynyt pakkasesta eikä pystynyt
-saamaan tolkkua jäätyneestä silmusta, istui oksalla, hennot koivet
-painuneina hyytävään kuuraan. Pakkanen oli tunkeutunut sen höyhenpuvun
-sisään pyrstön juuresta ja hiipi armottomana yli ruumiin. Silmälautaset
-painuivat kiinni, ja pää sekä kaula koettivat vetäytyä untuvapeitteen
-turviin, mutta turhaan. Jalat vatsan alle koukistuneina putosi pikku
-lintu lumelle... Mutta sen viimeinen aistimus oli suloista
-hyvinvointia. Se uneksi lentävänsä päiväpaisteen armaassa lämmössä.
-Nikko Nille kohotti katseensa. Hän huomasi lounaassa päin vilkasta
-liikettä yli tasaisesti kaartuvan lumikentän. Sen erotti pitkästä
-välimatkasta huolimatta varsin hyvin, sillä täysikuu oli juuri noussut
-idästä...
-
-Biettar Oula ei vielä tiedä, mitä onnettomuus on. Mutta se voi
-tulla. Mikko Nille sanoi sen vielä ääneen: "Mutta se voi tulla." --
-Elle-raukka!... Jonakuna päivänä on hän yksin nuorena ja avuttomana. No
-niin! Nikko Nille ei tahdo silloin olla järin kova hänelle. Nikko Nille
-auttaa häntä. Mutta kun Elle sitte jonakuna iltana tulee hänen luokseen
-ja muistuttaa menneiden päivien rakkaudesta, silloin sanoo hän: "Minun
-on sääli sinua, Elle. Mutta sinä tiedät, että rakastan Aira Maritia ja
-Aira Marit minua. Ensi kuussa vietämme häämme." -- Silloin murtuu Elle
-ja itkee katkerasti. Mutta hän sanoo Ellelle vain: "Hyvästi, Elle!
-Jumala olkoon kanssasi!" -- ja poistuu sen enempää virkkamatta...
-
-Kylmä karmi Nikko Nillen selkää. Huonosti oli kauppamies ommellut
-repeytyneen selkämyksen. Äskeinen ikävä yhteenotto Biettar Oulan kanssa
-johtui nyt äkkiä hänen mieleensä ja keskeytti hänen korkealentoiset
-unelmansa.
-
-Hyvä Jumala, eikö sen akan nauskuvat niveleet ikinä herpaannu! Ja vielä
-uhkaili hän alituiseen tulevansa kummittelemaan kuoltuansa. Ikäänkuin
-hän ei olisi elänyt jo kylliksi. Olihan hän jo kymmenen vuotta kulkenut
-kuin nahkoihin puettu kuolemanvaltakunnan edustaja! Ja siinä oli Aira
-Marit niin nuorena, sievänä ja kukkeana! Hänen tervettä järkeänsä
-karvastutti, ja kapinoinut oli se tätä luonnottomuutta vastaan kauvan.
-Hän alkoi juoda, joi yhä enemmän ja enemmän, kävi rivoksi päissään,
-mutta ainoastaan puheittensa puolesta, rehenteli ja kerskui typerästi
-ja hävitti omaisuuttaan. Ja hyvinkin saattoi olla perää siinä, että hän
-oli alkanut varastella poroja. Alussa oli hän ritarillinen aviomies.
-Varsinainen aviomies ei hän ollut sentään koskaan ollut. Hän oli
-kuitenkin tähän päivään asti säilyttänyt puhtautensa. Sikäli saattoi
-häntä vieläkin sanoa kunnon aviomieheksi. Hän oli toden teolla myöskin
-hyväpäinen, kunnanhallituksen jäsen. Puheenjohtaja antoi suuren arvon
-hänen sanoilleen asiain ratkaisussa. Kirjoittamaan ei hän kuitenkaan
-ollut koskaan oppinut. Hän kirjoitti pöytäkirjain alle toisen pitäessä
-kynänvarresta kiinni.
-
-Keväisin, mennessään karjoineen tuntureille, oli hän monena kertana
-ollut lujasti vakuutettu siitä, että kun hän syksyllä tulee takaisin,
-ei akasta ole muuta jäljellä kuin surullinen selonteko hänen
-viimeisestä taudistaan.
-
-Nikko Nille lähti kotia kohti.
-
-Jussa oli pihalla toisten poikien kanssa leikkimässä revontulia
-[yleinen poikien leikki tunturiseuduilla]. He pitivät kukin
-kaislatukkoa kohotetuissa käsissään ja huusivat: "Gakko! gakko!"
-(mätäs! mätäs!) Revontulet näyttivät siitä raivostuvan ja uhkaavan
-iskeä heihin, mutta pojat juoksivat pajaan piiloon.
-
-"Jussa!" huusi Nikko Nille.
-
-"Akka on jo päissään", sanoi Jussa tullen hänen luokseen, "ja pehmeänä
-kuin lämmin suoli... Avaimet? Pyh! ne heltiävät hänen kädestään
-helposti kuin karvat mädänneestä poronnahasta."
-
-"Etkö sinä menisi ottamaan niitä häneltä?"
-
-"Ooh -- -- hän tahtoo kaikin mokomin, että sinä tulet ensin sisälle
-saamaan häneltä naukun."
-
-Se oli liian voimakas houkutin Nikko Nillelle. Hän koetti avata
-varovasti ovea, mutta sittekin se kitisi ilkeän hälyttävästi jäätyneitä
-oviaukon täytteitä vasten. Katsomatta oikeaan tai vasempaan hiipi hän
-varkain vanhuksen luo, joka istui lieden ääressä päreellä syttämässä
-piippunysäänsä.
-
-"Kas --, oletko jo kotona, poikani! Nyt pitää sinun todellakin saada
-ryyppy! Ryyppy vanhan Saaran kädestä. Mitä? -- Epäiletkö ehkä, ettei
-vanha Saara suo pojalleen ryyppyä?" Hänen hymyn levittämässä suussaan
-näkyi yksinäinen viallinen hammas.
-
-Kulautettuaan viinaryypyn kurkustaan alas sanoi Nikko Nille: "Nyt
-pitäisi minun päästä aittaan."
-
-"Mene vain, poikani! -- Mutta suukkonen ensin!... Nyt en ole suudellut
-sinua sitte kun -- -- --, niin, lempo tiesi olenko kerrassaan koskaan
-suudellut sinua! Mutta nyt sinun pitää mojauttaa muisku ja oikein
-läiskähtävä!" Nikko Nille ällistyi. Tuollaista ei vanhus ollut ennen
-keksinyt. Eikä hän kai nytkään olisi sitä tehnyt, jollei Jussa olisi
-häntä siihen neuvonut. Ja hän näytti tarkoittavan täyttä totta. Tässä
-ei auttanut mikään "rakkahin!" ja sentähden, arveli Nikko Nille, on
-parasta näyttää hyvää naamaa huonossa pelissä... Hän oli jo
-kumartumaisillaan alas, mutta huomasi samassa peremmällä istuvan Aira
-Maritin, joka oli aivan tulipunainen hillityn naurun pakoituksesta.
-Ennenkuin hän ennätti vetäytyä takaisin oli vanhus jo tarttunut kiinni
-hänen peskinkaulukseensa. "Et, hitto vieköön, petkutakaan minua
-suutelostani tällä kertaa!"
-
-"Akka, oletko hullu!"
-
-"Se on sama sinulle, mutta suutelon minä tahdon!" Tavattoman kiihkon
-vallassa kuroitti hän suutaan Nikko Nillen huulille. Siinä kahakassa
-horjahti hän lyhyellä säärellään ja kaatui puolitekoiselle hevosreen
-kehykselle, jota Jongu oli valmistamassa, ja samassa ratkesi
-kauppamiehen purjelangalla kuroma ommel. Siinä oli nyt Nikko Nille,
-vasen puoli yläruumista paljaana, -- ja vanhus makasi kehyksellä --
-lyhyt väärä sääri ylöspäin kohonneena. Nikko Nille lyyhistyi kokoon --
-hengitys salpautuneena, kuin olisi saanut kylmän suihkeen niskaansa.
-Mutta äkkiä näkyi hänen mieleensä juolahtavan aatos. Hän veti puukon
-tupesta, leikkasi poikki peskinhihan, josta suutelonhaluinen vanhus oli
-pitänyt kiinni, ja livahti ulos.
-
-Pullea, vääräsäärinen Aira Marit ähkyi ja voihki ainiaan herkästi
-purskahtelevan naurunsa vallassa. Hänen täyteläinen povensa ja
-ihramahansa hytkyi kuin valtainen kampela lyhyen hameen alla, ja hän
-takoi kämmenillään pyyleviä reisiään, pyyhkien väliin kyynelherneitä
-poskiltaan, jotka kikatuksen puuska oli kohottanut tirrisilmien alle,
-kuroen ne kahdeksi karpaloitsevaksi raoksi molemmin puolin pikku
-latuskanenää, joka nyt oli melkein upoksissa.
-
-"Auta minua ylös!" huusi vanhus huitoen pullo toisessa kädessään ja
-poikkioin hiha toisessa.
-
-"Seisaallesi siitä, vanha pakana", sanoi Jussa ryhtyen kiskomaan häntä.
-"Jos olit kuvitellut, että Nikko Nille ei kykenisi vetämään vertoja
-muinaiselle Joosefille vakaassa kunniallisuudessa, niin erehdyit."
-
-Elämänhalun ilmaisu oli siinä määrin pirteyttänyt vanhusta, että hän
-lyyhäsi lattian poikki kuin siipirikko lintu ja kuukertui Aira Maritin
-syliin. "Oletko sinä suudellut häntä?" huusi hän. Hän tarrasi
-kilpailijatartaan rintamuksen saumasta kiinni ja ravisteli häntä aika
-lailla. "Oletko suudellut häntä?... Katso minuun, senkin
-hanhenpoikanen!... Saat uskoakin, että vanha Saara kyllä osaa elää,
-jollei muun takia, niin pelkästään härnätäkseen teitä, kiusatakseen
-teitä!... Ymmärrätkö? Teidän pitää töllistellä vain toisianne kunnes
-kuihdutte. Niinkuin hirvas [koirasporo, jota ei ole kuohittu] ja
-vaadin, jotka seisovat eri puolella aitaa... He he he -- vanhalla
-Saaralla on myös aihetta elää, näetkös!" -- Ja vanhus nauroi makeasti
-ja luisui alas Aira Maritin tukevasta sylistä.
-
-Aira Marit punastui itketyttävästä häveliäisyydestä, pujahti ulos ja
-riensi luhtiin, missä hän asui vanhempiensa kera, jotka myös olivat
-porolappalaisia. Hänen sakea verensä ei ollut milloinkaan houkutellut
-häntä antautumaan alttiiksi lemmen vaaroille. Ja kun Nikko Nille
-puolestaan oli piintynyt puhtauden mies, oli kaikki mitä parhaassa
-kunnossa. Kapinanpurkaukset saivat Nikko Nillen vain säikähtymään
-jälkeenpäin ja olivat armottomasti tuomittuja tukahtumaan
-kieltäymykseen.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Kyläniemen ylärinteeltä -- missä niityt loppuivat ja koivunäreikkö
-alkoi -- laskeutui talvitie leveänä ja syvänä uomana joen jäälle.
-
-Elle ajoi edellä.
-
-Porot pysyivät nyt tasaisessa vauhdissa -- huojuivat kepeissä
-raviaskeleissa. Tie oli kova ja hyvä, sillä paitsi porolappalaisia
-käyttivät sitä myös seudun asukkaat, joilla oli takalistolaitumia ja
-polttopuita matalilla kolmikulmaisilla niemekkeillä pitkin jokivartta.
-
-Biettar Oula istui torkkuen pulkassaan. Vähäväliä haukkoi poro lunta ja
-käänteli vaanien päätänsä sivulle. Joen äyräiltä riippuvasta
-lumipeitteisestä kanervikosta pisti esiin varpuja ja niiden alta ulkoni
-tuolla ylhäällä mustia puunjuuria, jotka näyttivät epäilyttävästi
-liikkuvan sumuvaipan yläpuolella. Poro ojensi lyhyen saparonsa
-säikähtäen ilmaan ja nykäisi niin, että Biettar Oulan pää retkahti
-taaksepäin. Ja samassa virtasi kosteata pakkasilmaa hänen poveensa,
-jäähdyttäen hänen humalasta ja unesta kylmänarkaa vertansa. Hän veti
-väristen päänsä syvemmälle peskin kaulukseen, sulkeakseen sen
-kunnollisesti vilulta.
-
-Puolen penikulman päässä kylästä poikkesivat he sivutielle, joka kulki
-pitkin hyvin kapeata syrjäjokea. Paksun kuuran taivuttamat koivut ja
-pajut riippuivat joen matalilta äyräiltä alas, joten tiestä muodostui
-melkein pimeä tunneli: taivasta näkyi ainoastaan kapea kaistale.
-
-Poron sarvet rapisuttelivat oksia, kuuraa tuiskahteli alas ja peitti
-Biettar Oulan kasvot, kun tämä oli taas uinahtanut. Äkkiä huitaisi hän
-molemmin käsin ulospäin ja haukkoi ilmaa. Heräämäisillään olevien
-aistien vajavat todellisuusvaikutelmat sekaantuivat pahoihin
-unennäköihin. Hänen haihattelevat puoliavoimet silmänsä näkivät vielä
-Lassen taapäin vääntyneen pään -- tuolla kaukana, kaukana ylhäällä; hän
-näki sen niin järjettömän selvästi! Itse vaipui hän alas kosteaan
-sumumereen, ja juuri kun putouksen värisyttävä huimaus oli
-salpaamaisillaan häneltä hengityksen, sai hän hätääntyneesti
-kirkaistuksi...
-
-Elle pysäytti poronsa ja juoksi hänen luokseen. "Oula!... Oulatsjam
-(Oulaseni)!" Ähkyen painoi mies rintaansa ja katseli ympärilleen. "Minä
-vain näin unta. -- Aja edelleen!"
-
-Ylängöllä pienessä, soukassa laaksossa kiersi tuore hevosenreen jälki
-suurta kelokukkulaa, kun taasen monijuovainen pulkkalatu oikaisi
-itäistä laakson seinää ylös. Porot punnersivat sitkeästi ylös jyrkkää
-vierua, ojentausivat, jotta maha ja turpa koskivat lumeen, kielen
-roikkuessa toisesta suupielestä. Keuhkot työskentelivät kuin rivakassa
-tahdissa poljetut urkupalkeet, puuskutellen valkoisia föllähdyksiä
-sieramista.
-
-Kun jyrkänteeltä laajeni eteen alaston tunturitasanko, saattoi Biettar
-Oula hengittää taas vapaasti. Pulkat rahisivat viimeisiä vaivaiskoivuja
-vasten, jotka eivät edes ylttäneet lumen pintaan.
-
-Kaksi riekkoa pyrähti lentoon, lyöden siipiensä kärjillä viiruja
-lumeen. Räkättäen tekivät ne kaarroksen ja laskeutuivat siivet
-levällään pajukkoon.
-
-Täysikuu nousi idästä. Pulkanjälkeen sattuva varjo solui kapeana,
-tummansinisenä nauhana hieman kuperan tasangon halki, jolle oli
-kasautunut korkeiksi ja mataliksi aalloiksi keveätä kuivaa lumenvitiä
-vanhojen jääriitteiden päälle; kiiltävinä päivinä oli näitä paksun
-lumipeitteen povella suoja-ilmain jäljiltä.
-
-Alamaalle avautui täältä laaja näköala koilliseen. Tuolla ja täällä
-vilkkui taloista vielä tulia. Mutta ne sammuivat toinen toisensa
-jälkeen.
-
-Etelässä pyöristyi tasanko uuteen laaksoon päin. Lumi oli täällä
-porojen möyhimää, ja suksen- sekä pulkanjälkiä risteili kaikkialla.
-
-Hajallinen porolauma liikehti laakson toisella rinteellä
-harvan näreikön läpi ja ravisti kuuraa ryhmyisistä, matalista
-tunturikoivuista. Parintuhannen poron kaviovarpaiden nauske kuulosti
-etäiseltä, tiheältä rankkasateelta. Yön hiljaisuutta häiritsi paimenen
-yksitoikkoinen joikuminen, jonka keskeyttäen hän äkkiä suuttumuksesta
-käheällä äänellä huusi: "Hei, Girjes! [koiran nimi. (Girjes-täplikäs.)]
--- Suu kiinni, kirottu rakki! Muutoin revin kielen suustasi, riivattu
-pörrökarva!" -- Pyöreä, hännätön elukka oli -- ajaessaan laumasta
-eronnutta poroa -- liiaksi toimeensa innostuneena ahdistanut sitä vielä
-keskellä laumaakin. "Girjes!" Narttu haukahti vielä pari kertaa, mutta
-vähemmän terhakasti, ja laukkoi lauman toiselle sivulle, välittämättä
-muista koirista.
-
-Biettar Oula ja Elle ajoivat vielä kappaleen matkaa laaksonpohjassa
-puroa pitkin, joka oli siellä täällä kasautunut isoiksi kellanharmaiksi
-ja vihreäreunaisiksi jääkyhmyiksi. Vihdoin avautui pieni
-ympyriäinen, raivattu aukio koivumetsässä, jossa näkyi muutamia
-männynkänttyröitäkin. Heikko, punertava hohde kiilui mustan,
-savuttuneen sarkateltan oven raosta. Teltan puukehys pistäysi
-ristikkäisinä, nokisina kärkinä ylös räppänästä. Haukkuva koiraparvi
-syöksyi teltasta ulos, pysähtyi vinkuen ja epävarmana -- tunsi sitten
-isäntäväen ja juoksi ilosta ulvahdellen ja hyppien heitä vastaan.
-
--- "Mitä -- tekö siellä?" sanoi vanha muori Biettar, hiukan kohottautuen
-ja hohuttaen tulta sammuviin hiiliin. Hänen monivuotinen palvelijansa
-Aslak nousi myös jaloilleen.
-
-Biettar Oulan huoleton sävy -- ja se että hän ylipäänsä oli
-palannutkaan -- vapautti heidät tekemästä kiusallista kysymystä,
-miten oli käynyt. Ja kun Biettar Oula veti pullon peskinsä povesta,
-silisivät vaot Aslakin leveän suun ympäriltä maireaan hymyilyyn.
-Yhdellä ainoalla henkäisyllä loihti Aslak uuden roihun kekäleistä. Hän
-oli kuitenkin lisäksi heittämäisillään tuleen jyhkeän, tervaisen
-kannonjuurakon, mutta Elle ehkäisi hänet siitä: "Luulisi sinua
-typeräksi lantalaiseksi!" sanoi hän äänenpainolla, johon Aslak ei ollut
-tottunut. [Lantalaiseksi sanovat lappalaiset maataviljelevää väestöä.
-_Suom_.]
-
-"Niin", alkoi Biettar Oula, kun pullo oli kiertänyt ympäri, "Lasse
-valitsi järkevän osan, päättäen katua ja tehdä parannuksen ja olla
-vilpitön."
-
-Aslak painoi purskuen likaiset kasvonsa poveaan vasten, heittäysi sitte
-seljälleen ja nauroi pakahtuakseen. "Totisesti saatkin antaa minulle
-naukun lisää... Koitukoon Trondhjemin seminaarilaiselle paljon oppia ja
-iloa matkastaan."
-
-Mutta näytti kuin keskustelu tästä asiasta ei olisi oikein tahtonut
-luistaa.
-
-Tuesta riippuva pata alkoi porehtia siltä puolen, jolla tuli oli
-voimakkain. Biettar muori puhalsi rasvan kiehumattomalle laidalle ja
-ammensi sen siitä puukuppiin. Biettar Oulalla oli huikea ruokahalu, hän
-leikkasi ison palan kuumaa lihaa, kastoi sen rasvaan, muokkasi sitä
-kiireesti lujilla hampaillaan ja antoi sen livahtaa alas kurkustaan,
-kyynelten tirsuessa hänen silmistään: hän näytti jättäytyvän kohtalon
-huomaan ja säveästi odottavan mitä lämpö saisi vatsassa aikaan.
-
-Biettar muori tiedusti, olivatko he käyneet Jongulla. Kuten useat
-muutkin lappalaiset, katsoi Biettar Oulan perhe parhaaksi olla hyvissä
-väleissä Jongun kanssa; siitä oli yhtä ja toista etua, muun muassa sen
-johdosta, että Jongu tarpeen tullen osti varastavilta porolappalaisilta
-poroja.
-
-Kyllä he olivat käyneet. Pikku Andinkin olivat he nyt viime sunnuntaina
-saaneet kastatettua.
-
-"Kai hän käyttäysi toimituksen aikana siivosti?" tiedusti Aslak,
-vilkaisten pikku Andiin, joka jo sikeästi nukkui vällyjen alla.
-
-"Eipä oikein, hänen olisi pitänyt paremmin tuntea ristiäismenot",
-vastasi Biettar Oula. "Papin lukiessa rukousta kirjasta oli hän
-hävinnyt meiltä tiehensä. Annoin hänelle kelpo tukkapöllyn, saadessani
-hänet käsiini ulkoa. 'Jos et käyttäydy ihmisten lailla ristittäessä,
-saat toisenkin, kurja pakana!' sanoin hänelle... Mutta kuulehan lisää!
-Puuseppä Nils, senkin kekkuli, menee ja sanoo papille, että poika on
-kastettu kotona. Kaikkeen sitä hänenkin pitää sekaantua. 'Mutta sinähän
-sanoit eilen, ettei poikaa ole kastettu kotona', torui pappi ja katsoi
-minuun. -- 'Niin, -- mutta älkää pahaksenne panko', minä sanoin, 'mutta
-minusta tuntui kuin ei Aslak olisi oikein osannut ristiä enkä minä
-voinut ottaa tunnolleni sitä, että poika ei ollut saanut säädyllistä
-kastetta.'"
-
-"Mitä sinä siitä", tuumi Aslak. "Luinhan minä kaikki ristimiskaavan
-kirjaimet käsikirjasta, -- vaikka en ole lukenut papiksi enkä
-Trondhjemissakaan opiskellut", lisäsi hän hymyillen.
-
-"Olihan se vähän ikävää, mutta mitäpä siitä", tuumi Biettar Oula.
-"Pappikin sentään tuli jälkeenpäin ottamaan minua kädestä ja sanoi
-minun tehneen oikein ja kristillisesti, kun tahdoin varmistua siitä,
-että poika sai kunnollisen kasteen."
-
-Tämä poikkeaminen Lassen jutusta oli kuitenkin kuin kissan kiertelyä
-kuuman puuron ympärillä. Sen tuttavallinen sävyjä viinan teho oli nyt
-hälventänyt heidän arastelevan kainostelunsa. Tuntien jonkinlaista
-ylpeyttä -- eikä ainoastaan iloa onnellisesta tuloksesta -- kertoi
-Biettar Oula, kuinka näppärästi hän oli kiemurrellut selville verkosta.
-Mutta -- lisäsi hän -- ensi kertaa eivät lakipykälien koukut olleetkaan
-hänen ylitseen luistaneet, hänen jäämättänsä niihin killumaan. Tyhjän
-päiten ei hänellä ollut ammattiveljiensä keskuudessa kunnianimenä
-"viekas". Usein kävikin häneltä neuvoa kysymässä sellaisia, jotka
-vieraan poron anastamisesta epäiltyinä olivat joutuneet pulaan.
-
-Mutta kun muori Biettar kuuli, että Lasse oli alkanut juonitella, äityi
-hän hurjaan raivoon, ja uhkasi Lassea kaiken maailman vaivoilla, kun
-hän tulee kotiin. "Voi kunniatonta raukkaa!... Paholainen minut
-vieköön, jos hän saa edes maistaa maitoakaan niistä kuudesta
-vaatimesta!" Hän seuhtoi käsillään istuessaan tulen loimussa,
-mustanruskea telttaseinä taustanaan, ja tiukensi katseensa vetämällä
-silmäkulmat ryppyyn. "Ruveta nyt kauppoihin tuollaisen haisevan
-tuohikontin kanssa! Kauppoihin Lassen kanssa!... Ei sinua uskoisi äiti
-Biettarin pojaksi! Olisit hitto vieköön saanut isältä selkääsi, jos hän
-vielä eläisi!"
-
-"No, mutta äiti! -- Mitä lempoa saatoin tehdä, kun -- -- --"
-
-"Äh -- loruja!... Olet kai sentään sen verran järkeä perinyt isältäsi
-ja minultakin, että olisit voinut laverrella sekä voudin että viskaalin
-pään pyörälle!"
-
-"Ja vannoa väärin! -- Oletko hullu!" sanoi siihen Elle.
-
-Äiti Biettar vetäisi ilmaa keuhkoihinsa. "Jos nyt et pidä suutasi
-kiinni, läimäytän sinua korvalle, jotta tiedät... Hyvä Jumala! Jo sitä
-saapi kuulla täällä jos minkälaisia tyhmyyksiä. Mutta sinun, Oula, joka
-olet miehenpuoli, sinun pitäisi toki tietää, ettei syytetyltä vaadita
-valaa... Minä en koskaan käy alamaassa, mutta totisesti tunnenkin lakia
-paremmin kuin te!"
-
-Aslak istui kuten tavallisesti oikea käsi povessa ja kynsi rintaansa.
-Hän ei puhunut mitään, huokaili vain. Ja mitäpä hänellä olisikaan ollut
-tekemistä, kun äiti Biettar oli sillä päällä. Tunturi ja lakeudet
-olivat Biettar muorin; muusta ei ollut puhettakaan. Ei ollut hän
-koskaan ollut kenenkään käskettävänä. Ja jos hyväuskoinen
-porolappalainen yritti naapuriltaan vaatia oikeutta, niin päättyi asia
-aina niin, että asianomaisen täytyi kerätä kilunsa ja kalunsa ja mennä
-tiehensä. Muorin suurimpana nautintona oli kopeloida lämpimiä
-poronsuolia. Sekä hänellä että hänen pojallaan oli tapana juoda äsken
-tapetun poron haavasta verta. Ja kun he jonakin talviyönä tai pimeänä
-syysiltana olivat teurastaneet toisen omistaman poron, oli muori
-tulisessa toimessa, peitti kaikki tappamisen jäljet ja kannusti
-poikaansa miehuullisella joikumisella ja uhkamielisillä sanoilla.
-
-Välittämättä enempää kuin ennenkään anoppinsa raivonpurkauksista istui
-Elle nuotion ääressä lämmittelemässä, peski polville levitettynä. Hän
-hautoi äsken herännyttä tunnettaan. Kaikki oli hänestä niin ihmeen
-outoa ja uutta. Koko hänen elämänsä, joka oli liittynyt tunturiin ja
-tunturi-ihmisiin, tuntui hänestä melkein unelta. Hän oli kuin
-linnunpoika, joka on pudonnut pesästä, korkean puun latvasta. Niin,
-äsken ollessaan kotia tulossa ajatteli hän, että hänen pitäisi ottaa
-anoppiaan ja Aslakia kädestä, -- niinkuin kauan kotoa poissa ollut...
-Nyt nukkuu valkopaitainen vouti... silkkipeite yllään... Ja häneltä
-otti surullisen lyhyen ajan miettiä, mitä ihanuuksia täällä tunturilla
-oli. Täällä oli teltta; ulkopuolella oli joitakin pulkkia
-ruokatavaroineen ja vaatteineen. Ja vielä oli heillä aitta, jopa hyvin
-varustettu aitta; mutta se oli alhaalla kylässä...
-
-Hänen hajamielisyytensä tarttui muihinkin. Biettar Oulakin oli ääneti.
-Aslak huokaili yhä enemmän.
-
-Mutta tähän raukeaan mielialaan kajahti äiti Biettarin ylpeä kehuminen
-kuin torven toitotus, jolloin porolauman kuullaan rajuilman tavoin
-syöksähtävän laakson pohjaan. "Suurempaa ja kauniimpaa laumaa kuin
-meidän ei samoile näillä tienoin. Ja äiti Biettar se on suojellut sen
-varkailta ja pedoilta, -- tämän lauman, joka soluu kuin elävä
-kultatulva tunturien yli!"
-
-Hän veti telttaseinän alta vanhan, tomuisen taikarummun, jota muka
-säilytettiin vain "huvin vuoksi", ja löi sillä poikaansa selkään,
-sanoen: "Rummuta sinä, Oula, joka olet edesmenneen Biettarin poika! --
-Olethan nyt kumminkin minun poikani, sinä... Saadaanpa nähdä, tuleeko
-Lasse takaisin vai eikö."
-
-Biettar Oula otti poronsarvesta tehdyn vasaran ja asetti taikarummun --
-ison koivuisen renkaan -- polvilleen. Renkaaseen pingotetulle nahalle
-oli lepänkuorimaalilla sivelty monellaisia kuvia: siinä oli
-porolappalainen, jolla oli sukset ojennettuina aurinkoa kohti;
-norjalainen, joka seisoi toinen jalka teltan katolla ja toinen
-potkimassa paholaista; tämä taasen kosketti Jumalaa ja suurta mäntyä.
-Kirkon ovella seisoi susi, näyttäen pohtivan, mennäkö kirkkoon vai
-eikö.
-
-"Aseta tämä hopeasormus auringon kohdalle."
-
-Biettar Oula alkoi lyödä rumpua, ensin hitaasti, sitten yhä nopeammin.
-Biettar muori jännitti katseensa ja piti kättä valon edessä, ettei se
-häiritsisi. Aslak unohti kokonaan rintansa kynsimisen. Hänen leveä
-suunsa suipistui suppiloksi, ja rypistynein silmäkulmin tuijotti hän
-renkaaseen, ja viimein alkoi hyppiä norjalaisen kuvan päällä.
-
-"Tuo on kuolemaksi!" huudahti Aslak. "Lasse kuolee!"
-
-"Niin -- totta tosiaan!" arveli muori Biettar. "Eivät saa
-trondhjemilaiset madot imettäväkseen kovinkaan herkullista raatoa --
-mutta onneksi olkoon!"
-
-"Ei, se merkitsee, että vouti aikoo tulla tänne", tuumi Elle. Hän sanoi
-sen ihan tahtomattansa. Biettar Oula ei itse huomannut, että hän nyt
-löi kovemmin -- ei ennen kuin hän tunsi haluavansa lyödä rikki koko
-rummun.
-
-"Tulkoon sitten!" sanoi hän ja löi vasaran varren nahan läpi. Hän
-heitti rummun räppänästä ja ärjäisi vihoissaan: "Jos hän tulee tänne
-jotakin minulta kaivelemaan, niin minä kaivan ytimen hänen luistaan!"
-
-Tuli oli sammumaisillaan. Puolihämärässä teltassa näki Elle hänen
-silmävalkuaistensa välähtelevän mustien silmäterien koko ympäryksissä.
-
-Eipä vain! Biettar Oula ei suinkaan uskonut, että vouti saapuisi sen
-paremmin tuolla kuin tälläkään asialla...
-
-Suuri, voimakas mies, jonka ei ollut koskaan tarvinnut huolehtia Ellen
-ehdottomasta omistamisesta, oli nyt äkkiä joutunut epäilyksen
-hävittävien voimien yllättämäksi, hän, joka oli aina tottunut
-voittamaan eikä ollut koskaan sanottavasti kadehtinut ketään.
-
-Kun Elle tuskastuneena kömpi sydän-yöllä hänen viereensä taljan alle ja
-kuiski hänen korvaansa hyväileviä sanoja, nipisti Oula häntä reidestä,
-niin että hän oli vähällä huutaa. Sitten tarrasi Oula hänen sierameensa
-ja sai vaivoin hillityksi itsensä tempaamasta sitä irti.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Monella hevosella lähdettiin kymmenen penikulman matkalle
-tunturitasangon yli ja alas Lofjordeniin ostamaan jauhoja ja muuta
-tavaraa. Jussa sai ensi kertaa olla mukana.
-
-Päivän sarastaessa painui joukkue synkkään tunturirotkoon. Jyrkkien
-rinteiden louhikossa kasvoi yksinäisiä ja tavattoman soleita mäntyjä,
-huojuen lauhkeassa länsituulessa, joka kohisi aavikon yli ja lähetti
-liukuvan tuulahduksen alas laaksoonkin.
-
-Jussa näki sähkölennättimen. Hänen täytyi hypätä reestä ja kapaista
-patsaan juurelle. Se lauloi, ja kumeasti väräjävä metallisointu
-loittoni verkalleen lankoja pitkin. Pylvään tyvi oli upotettu
-nelikulmaiseksi muurattuun kiviseen jalustaan, joka hänen mielestään
-oli kuin koristukseksi rakennettu.
-
-He ajoivat juoksua hietapilkkuista joen jäätä.
-
-Kainulaisten taloja sinisiksi maalattuine ovineen ja akkunapienoineen
-tuli hetkeksi näkyviin. Myrsky oli lakaissut niityt paljaiksi ja aitoja
-vasten ryöpyttänyt korkeita nietoksia. Lunta oli ajautunut myöskin
-koivikkomäkien rinteillä jyrkiksi kinoksiksi. Talviauringon ensimäisten
-säteitten värähdellessä loistivat kaukaisella tunturin rinteellä
-hietakivet kullalta, jonka hohteen saivat tunnelmarikkaammaksi
-lumijuovat ja harmaankeltaiset jääröykkiöt rotkoissa ja kallioitten
-halkeamissa.
-
-Jussin sydän paisui vauhdin rivakkuudesta ja hänelle oudoista
-näkemistä, joihin liittyi vielä se nautinto, että hän pääsi omalla
-nuorella ja virkeällä oriillaan etumaiseksi. Kulkusten kilinä korkeassa
-aisojen väliin kiinnitetyssä puuluokassa vaikutti oriin kannustajana.
-Voi sitä menoa! Näytti siltä kuin olisi kaikkia sen lihaksia ja
-jänteitä öljyllä voideltu. Tuuli huiskutti sen häntää lauteelta
-toiselle, ja sen uhkea harja hulmusi voimallisesti kaartuneella
-kaulalla, tuulen tupruttaessa ja kieputtaessa hienoa keveää lunta kuin
-valkoisia usvapilviä.
-
-Tuores meri-ilma hälvensi Jussan mielestä sen jännityksen, joka oli
-herännyt hänessä tällä toista vuorokautta kestäneellä matkalla.
-
-He ajoivat pienen mäen päälle. Groobeinin talo tuli koivikon laidasta
-näkyviin. Jussa katseli sitä ihmeissään, se oli kuin unennäköä. Hänen
-edessään oli nyt monikuistinen valkeaksi maalattu asuinrakennus. Ovissa
-kiiltelivät messinkikääkät, ja korkeissa kiviportaissa oli rautaiset
-kaiteet. Tämä näytti Jussasta satulinnalta. Puutarhassa säteili pylvään
-nenässä kiiltävä kuula. Pitkä rivi punaiseksi maalattuja aittoja ja
-varastohuoneita oli laiturin vieressä, sekä mahtavia nostokoneita. Nämä
-vetivät Jussan huomion puoleensa, ja hän sai satamassa yhä uutta
-katseltavaa veneistä. Etäällä kohosivat meren mahtavat mainingit
-taivasta kohti -- taivasta kohti! Näytti siltä kuin aallot olisivat
-liikkuneet ilmassa.
-
-Jussa ikäänkuin tunsi itsensä äkkiä mitättömäksi ja pieneksi. Ori piti
-kuitenkin hänen rohkeuttaan yllä. Se oli hetken sankari? Tihrusilmäisiä
-kalastajalappalaisia, pienikasvuisia, vaaleapartaisia norjalaisia
-kalastajia sekä tummakasvoisia kainulaisia lammasnahkaturkeissaan
-hääräsi oriin ympärillä. Samassa kun se oli päästetty valjaista, teki
-se voimakkaan käänteen, hirnahti reimasti, nosti päänsä korkealle ja
-loi yleissilmäyksen koko ympäristöönsä. Tamman nähdessään tähysti se
-sitä pöllöttävin silmin ja tulistunein katsein. Kaksi voimakasta
-kainulaista tarttui sen päähän, mutta heidän ponnistuksistaan
-huolimatta veti se heidät perässään...
-
-Mutta herättipä Jussakin omasta puolestaan huomiota. Hänen valkoinen
-vasannahkapeskinsä, saukonnahkalakkinsa, jonka nelikulmainen päällystä
-oli mustaa verkaa, valkoiset, sirot lapinkenkänsä ja ennen kaikkea
-hänen sysitummat silmänsä, jotka olivat matkasta ja uusista nähtävistä
-saaneet lämpimän hohteen, vetivät puoleensa katseita. Varsinkin muuan
-nuori, kaunis tyttö silmäili häntä uteliaana suuren, valkeaksi maalatun
-talon ikkunasta, uutimien takaa.
-
-"Harmaakoipi tulee! -- Varo, ettei se pure päätäsi poikki!" sanoi eräs
-lähellä olevista.
-
-Vanha Norum, joka tulla kepsutti varastohuoneesta, seisahtui
-nostaakseen silmiltään lakkikulunsa liertä. Hän lähti taas liikkeelle
-lyhyin, nopein askelin, kun kumaran vartalonsa tähden töin tuskin pysyi
-tasapainossa, jotapaitsi hänen säärensä tahtoivat koukistua liiaksi
-polvien kohdalta sivulle. Hänen punainen ja aivan vähän harmahtava
-poskipartansa pisti silmään lumivalkoisen ja vielä tuuhean tukan
-ohella. Hänen terveen punaiset kasvonsa eivät ollenkaan ilmaisseet,
-että hän jo oli kahdeksankymmenen korvilla. Takkiaan ei hän ollut
-kunnollisesti saanut nappiin, mutta hänen paksu punainen kaulahuivinsa
-korvasi puutteen.
-
-Jussa tunsi mieltänsä ahdistavan. Tuo pureva lisänimi oli saanut hänet
-ennakkoluuloiseksi, -- ja hänen pelkoaan kartutti se, että hän oli
-kotiseudullaan tottunut pitämään melkeinpä joka toista ihmistä
-vihamielisenä. Mutta vanhuksen herttaisen viehättävä, sydämellinen hymy
-sai kuitenkin Jussan sydämen lämpenemään.
-
-"Siinäpä reipas nuorukainen! -- kenen poika?" tiedusti vanhus lapiksi.
-
-"Jongun poika", vastasi Jussa vapisevin äänin. Vanhus herätti hänessä
-puoleksi pelkoa ja kiitollisuuden tunnetta.
-
-"Vai niin, -- vanhan kauppatuttavani Jongun poika. No, sitä minä jo
-aavistinkin. Sinullahan on erinomainen hevonen. Vanha veikko taitaa jo
-olla virkaheittona? -- Tämä on ensi kertaa täällä." Jussa ei ollut
-koskaan nähnyt niin herttaista ja pirteää vanhusta.
-
-"Käsken rengin hoitaa hyvin hevostasi. Sinä saat nukkua tuvassa." Vielä
-Jussan luota kävellä sipsuttaessaan sanoi hän: "Vai Jongun poika!"
-
-Jussa punastui, tuli iloiseksi ja mielistyi hänelle osoitetusta
-suosiosta.
-
-Vaikka vanha Norum jo oli erillään kaupan hoidosta, -- se oli nimittäin
-jo aikoja sitten joutunut eräälle hänen pojistaan --, hääräili hän
-kumminkin totuttuun tapaansa ja jakeli käskyjään. Hän ei voinut sietää
-sitä ajatusta, ettei hän enää kykenisi olemaan hyödyksi. Hänellä oli
-loppumaton varasto neuvoja ja käskyjä, joita hänen lastensa ja
-palvelijansa piti muka totella -- ja väliin piti heidän myöskin olla
-katsovinaan tärkeäksi kysyä neuvoja ja ohjeita "häneltä itseltään".
-
-Noustessaan vaivaloisesti ja ähkyen asuinrakennuksen portaita huomasi
-hän keittiöpalvelijattaren heittämässä likavettä ihan keittiön
-portaitten eteen.
-
-"Jolline!"
-
-Palvelijatar kohotti säikähtyneen katseensa häneen.
-
-"Tule tänne!" sanoi hän ja oikaisi vanhuuden koukistaman pyöreän
-selkänsä. "Senkin keltainen sika! Kyllä minä opetan sinut sotkemaan
-pihamaani -- mokomakin tursistunut luuska! Jos oikein tekisin, niin
-työntäisin sinut likavesiämpäriin ja viskaisin sinut sontakasalle
-tallin taakse. Älä nyt seiso siinä muljottamassa minuun pyöreillä
-lehmänsilmilläsi!"
-
-Hän kääntyi kahteen mielistelevästi nauravaan kalastajaan päin:
-"Tiedättekö, miksi hänen nimensä on Jolline? [Jolle, vene. _Suom_.] --
-Hänen isänsä, lestadiolaissaarnaaja, on selittänyt minulle sen
-arvoituksen. 'Hän on syntynyt veneessä', on sananselittäjä minulle
-kertonut."
-
-Tuo pikku mielenkuohahdus herätti hänessä eloon uutta puuhan halua. Hän
-hoippuroi kauppaan lyhyin, nopein askelin, kumarassa kuin jauhosäkin
-kantaja ja ollen kuin kompastumaisillaan. Kauppapalvelijan piti täyttää
-hänen kukkaronsa pikkurahoilla. Hänen arvokkuutensa vaati, että hänellä
-oli rahaa jaella. Hänellä oli omituisia päähänpistoja. Väliin pani hän
-parikin miestä tekemään minkä mitäkin -- halkomaan kallioita -- Herra
-tiesi miksi! -- tai paikkaamaan vanhaa veneluoskaa. Illalla kutsui hän
-sitten työmiehensä tilille. Sen hän aina toimitti suuresti nauttien
-tehtävästään.
-
-Niin suuri oli hänen työhalunsa, että vaikka hän kaksikymmentä vuotta
-sitten oli tullut huomaamaan "nousukkaiden" tehneen hänen elämänsä
-katkeraksi, jatkoi hän liikkeensä hoitamista sittenkin täysin voimin,
-kunnes se meni vararikkoon. Tämän jälkeen joutui liike pojan
-hoidettavaksi.
-
-Eipä ihmekään, että hän piti nousukkaita todellisina ihmissyöjinä,
-jotka oli "siitetty mielenkarvaudessa ja kateudessa". Entisaikoina,
-jolloin hän todella oli seudun isä, ei ollut paljon "noita häijyjä,
-ryppyisiä kasvoja, jotka alituisesti näyttivät virnuilevan oman
-häijyytensä tuntien. Ruijassa oli vielä silloin taloja, joihin olisi
-voitu ottaa vastaan arvohenkilöitä, -- vaikkapa ruhtinaallisia. Me
-nuoret herrat olimme ylhäisten perheissä Bergenissä sekä Englannissa,
-Hollannissa ja Venäjällä oppineet hovitapoja", kertoili hän.
-
-Hätäisesti syötyään juoksi Jussa vuonon rannalle. Hän tuijotti
-harmaanvihreään veteen ja näki monenmoisia ihmeitä pohjassa. Vesi ei
-virrannut eikä ollut tyynikään. Se vain keinuili verkalleen
-huoahdellen, siinä keveästi ja leikillisen voimakkaasti läikkyessään
-vuonon kiviä vasten. Hän näki taivaan rannan yhtyneenä mereen. Maailman
-syviltä meriltä nouti täällä rannalla rauhallisesti liikehtivä vesi
-voimansa ja valtaisen painavuutensa: näytti siltä kuin olisi tavattoman
-iso, nukkuva eläin raukeasti nytkäytellyt käpäliään.
-
-Hän katsasti raudoitettuja laivoja ankkureineen ja kettinkeineen.
-Niiden mastot olivat paksut kuin tukkipuut. Ihmiset, jotka tuollaisia
-hoitivat, olivat kai suuria olentoja... Näitä nähdessään valtasi hänet
-jälleen alakuloisuus ja koti-ikävä.
-
-Nuori tyttö luisui alas rantaan suoraan Jussaa kohti ja jarrutti
-jaloillaan, jotta Jussa voi nähdä hänen hyvin muodostuneet pohkeensa.
-Kun tyttö kohotti katseensa, oli Jussa varma siitä, että hän oli vanhan
-Norumin tytär Elna. Hänellä oli valkoinen lakki, pitkät valkoiset
-sormikkaat, jotka ulottuivat kyynäspäihin, ja viehättävä sininen
-viitta. Jalassa oli hänellä päällyskengät, joiden ruojut oli sisustettu
-nahalla.
-
-Hän seisoi päin laskevaa aurinkoa, joka loi kultaisia juovia hänen
-kullankeltaisille hiuksilleen ja teki hänen ruskeitten silmiensä
-lämpimänkostean, raukean hohteen etäisemmäksi.
-
-Hän tarkasti hetken Jussaa.
-
-"Oletko tuntureilta kotoisin?" kysyi hän lapiksi ja hymyili
-ystävällisesti.
-
-"Olen."
-
-"Kunpa minullakin olisi tuollaiset valkoiset lapinkengät kuin sinulla!
-Voitko hankkia minulle tuollaiset?"
-
-Jussa sanoi voivansa. -- Mitä ne maksaisivat? -- Ne eivät maksaisi
-mitään. Mutta samassa punastui Jussa. Hän oli huomannut puhuneensa
-liian tuttavallisesti. Oli tyhmää ja sopimatonta tarjota kenkiä
-ilmaiseksi. Mitäpä tyttö välittäisi hänen lahjoituksistaan! Ja hän
-punastui yhä enemmän.
-
-Ei, se ei käynyt laatuun; tyttö sanoi mieluummin tahtovansa maksaa
-niistä -- olematta huomaavinansakaan Jussan hämiä.
-
-"Tunnetko Biettar Oulaa?" kysäisi hän.
-
-Jussa sanoi tuntevansa. Hän ei voinut olla luomatta tutkivaa katsetta
-tyttöön. Nyt punastui tämä vuorostaan... "Kysyin sitä vain siksi että
-mielestäni muistutat Biettar Oulaa."
-
-Jussa ylpistyi, ja koko hänen olemuksensa sai toisen sävyn. Hänellä oli
-paljon kerrottavaa Biettar Oulasta, ja tyttö uskalsi ilmaista, että
-häntä halutti kuulla tuosta "salaperäisestä, voimakkaasta miehestä. --
-Uskotko hänen osaavan loihtia? Minä en ainakaan usko. Mutta hän
-muistuttaa maata, jossa hän asuu. Hän on niin rajaton. Samaa sanoo
-opettajattareni, sähköttäjä. Et taida oikein ymmärtää minua. Tarkoitan,
-että hän on kuin se, jolla ei ole mitään rajoja, varsinkin silloin, kun
-hän seisoo ihan ääneti ja katselee jotakin ihmistä. Opettajattareni
-sanoo, että hänen melkein tekisi mieli paeta Biettar Oulan kanssa...
-Kaikki lienee hyvin kummallista siellä -- lakeuden toisella puolen...
-Ja sitten on taas ääretön lakeus kotiseutusi takanakin, -- Eikö niin?
-Minulla on käsittämätön halu matkustaa sinne, vaikka puoleksi
-pelkäänkin... Luulisin Biettar Oulan voivan loihtia metsän käymällä
-vain sen läpi."
-
-"Biettar Oula on kovin merkillinen!" huudahti tyttö lopuksi
-innostuksissaan. Hänen katseensa, joka äkkiä oli tullut raukeaksi,
-rasitti Jussaa, mutta vaikutti samalla puoleensa vetävästi. Mutta Jussa
-sai vain hetken ihailla tyttöä tuollaisena, sillä yhtäkkiä palasi tälle
-hänen tavallinen sävynsä, joka vaikutti loitontavasti Jussaan. Tyttö
-oli hämillään siitä, että oli ilmaissut sielunsa sisintä.
-
-"Mene keittiöön, siellä antaa palvelijatar sinulle kahvia ja
-voileipää", sanoi tyttö kävellessään rannalta.
-
-Hänellä oli isänsä hymy, mutta nuoren tytön sielun kirkastama ja nuoren
-tytön katsannon kaunistama.
-
-Jussa katseli merta ja tunsi siinä Elnan äskeisen katseen. Hän räpytti
-silmiään tuntien olonsa kummallisen kankeaksi... Häneltä pääsi vihdoin
-helpoituksen huokaus. Mitä olikaan tuo miltei tuskaannuksen tila?
-
-Vuonon toisella rannalla näkyi lumikinoksien yli johtavia mustia
-polkuja ja niiden välissä kalastajalappalaisten maakuoppia mustina,
-savuavina laikkuina. Kaksi kalastajalappalaista souti vuonon poikki ja
-laski valkamaan. Niin likaisia ja kurjannäköisiä ihmisiä ei Jussa ollut
-ennen nähnyt. Heidän sarkapeskinsa olivat keltaisenruskeita
-hylkeenrasvasta, kaulahuivit kiilsivät liasta kankeina.
-
-Jussa meni keittiöön. Seisottuaan hetken oven suulla istuutui hän
-rahille. Kotipitäjässään oli hän ollut papin, nimismiehen ja kauppiaan
-keittiössä. Miksipä hän siis ei osaisi käyttäytyä. Tässä keittiössä oli
-kuitenkin kaikki paljon suurempaa ja ylellisempää. Rahikaapissa oli
-kahdeksan ovea, kun sitävastoin kotipitäjän pappilan rahikaapissa oli
-ainoastaan neljä.
-
-Palvelijatar kestitsi häntä kahvilla ja voileivällä. Elna oli käskenyt,
-sanoi hän.
-
-Syödessään kuuli Jussa "Groobeinin" kovasti aivastavan ruokasalissa
-sekä senjälkeen kakistavan ja ähkivän tyytyväisenä. Samassa kun
-Groobein avasi ruokasalin oven, kumartui Jussa sivulle ja näki
-ruokasalissa suunnilleen samanlaista kuin kotipitäjän pappilan
-ruokasalissa.
-
-"Sinähän aterioitset kuin nuoret herrat ainakin", virkkoi Groobein
-ystävällisesti. Enpä olekaan ensi kertaa, ajatteli Jussa, aterioimassa
-herraskeittiössä.
-
-"Taitaisit mielelläsi, Jolline, tänä iltana käydä seuroissa. Olet
-päivisin niin paljon touhussa, että sietäisitpä saada vähän
-vapauttakin."
-
-Tuo ei ollut yllätys Jollinelle. Aamullisen myrskyn jälkeen kannatti
-hänen mielestään saadakin erityinen hyvitys.
-
-Groobein pyysi Jussaa saliin. Mutta silloin ei Jussa enää tuntenut
-itseään varmaksi. Hänellä ei ollut aavistustakaan, kuinka siellä
-pitäisi käyttäytyä. Hän pysähtyi ruokasaliin, ja juuri kun hän oli
-kysymäisillään, eikö saisi olla siellä, kuului käsky: "tulehan tänne
-vain!" ja Groobein tuuppasi hänet samalla sisään raskaitten oviverhojen
-välistä.
-
-Suuri uhkea kattolamppu loisti siellä kuin joku satumainen valolähde.
-Liekkiä ei näkynyt ollenkaan. Ja pöytien ja tuolien ja kaiken
-sisustuksen värit sulausivat niin yhteen, ettei Jussa saanut selvää,
-mitä värejä ne olivat: eivät ne olleet punaisia, ei keltaisia, eikä
-sinisiäkään. Siellä täällä näkyi kuitenkin kullan-, hopean- sekä
-vaskenkarvaista. Näytti siltä kuin ei seiniä olisikaan; Jussa vain
-otaksui ne oleviksi. Vielä enemmän yhteensulautuvaa ihanuutta sai hän
-nähdä toisessa huoneessa. Papin pienet pojat, jotka olivat Elnan
-vieraina, kiertelivät tuoleja hyppien ja meluten. Lihavat verkapukuiset
-pienokaiset löpisivät äänekkäästi -- antamatta mitään arvoa sille
-pyhätölle, jossa olivat. He eivät totelleet edes Groobeinin kieltoa. Ja
-kovin oli hauska kuulla lasten puhuvan norjaa!
-
-Jussa huomasi istuvansa pöydän ääressä. Hän hiveli kädellään
-pöytäpeitettä. Niin oli kuin olisi silitellyt varsan selkää. Groobein
-haki suuresta lasikaapista penkoen ja kolistellen "pientä rasiaa",
-näyttääkseen sitä Jussalle. Sillä aikaa näytti Elna hänelle
-kaikenlaisia kuvia ja kauniita esineitä, joihin Jussa ei kumminkaan
-voinut kiinnittää ollenkaan huomiota.
-
-Tyttö oli niin lähellä häntä; Jussa tunsi hänen hengityksensä. Hän
-katseli Elnan tuuhean, mustan tukan varjosta kostein silmin Elnan
-ylpeästi aaltoilevaa povea hänen seisoessaan siinä pöydän ääressä,
-toisella kädellään nojaten pöydän syrjään. Ja Elna oli kuitenkin vain
-lapsi. Jussa tuli raukeaksi häntä katsellessaan... Hän oli nähnyt
-herrasnaisia ennenkin, kauniita suurikasvuisia naisia, mutta heidän
-ruumiinsa oli ollut niin syvällä kummallisten vaatteiden sisällä, että
-ajatukset tuskin kykenivät tavottamaan. Heidän pukujensa täytteet ja
-monet poimut saivat ajatukset harhateille. Hän oli tuskin ajatellut
-mitään inhimillistä naisissa. Mutta nyt kaikki kaukaiset, häilyvät
-unikuvat johtuivat hänen mieleensä Elnaa katsellessa. Hänen väljä,
-yksinkertainen puseronsa hulmusi niin maallisen lujasti ja elävästi
-kahdesta kohti. Hänen hameensa oli kiinni vyötäröllä. Kaulan puna
-ilmaisi hänen verensä herkkyyttä... Mutta nainen kirkastettuna se nyt
-oli hänen edessään, solakkana ja ylevänä, valoisana, suorana ja
-korkeana, vaatteissa, jotka liehuivat hänen yllään kuin hemmotellut
-ajatukset. Hänen palmikkonauhansakin oli kuin ihanan kasvin lehti!
-Mutta viehättävintä oli hänessä kuitenkin hänen hymyilynsä ja hurmaava,
-teeskentelemätön ystävällisyytensä, joka ilmeni hänen avonaisilla,
-selväpiirteisillä kasvoillaan.
-
-       *       *       *       *
-
-Tuuli, jota oli aamulla tuskin tuntunut, oli iltapuoleen kiihtynyt
-ulvovaksi myrskyksi, joka kiskoi suuria vaahtopäitä Jäämereltä ja
-paiski niitä rannan kallioihin.
-
-Avara, matala ja pieniakkunainen kainulaistupa oli täpösen täynnä,
-
-Kaikki istuivat, ja synkkä hiljaisuus vallitsi. He olivat ahdistavan
-pelon valtaamina, odottaessaan sitä tuskallista nautintoa, jota heille
-vähän ajan päästä tarjottaisiin. Veli Karjalainen Suomesta aikoi
-nimittäin puhua tänä iltana.
-
-Laiha, tummanverinen ja pitkä Karjalainen nousi seisoalleen. Hän oli
-kuin haamu höyryn himmentämässä lampun valossa. Tummien silmien
-tavattoman tiukka katse lipui hiljalleen pitkin seurakuntaa ja painosti
-väkeä kuin hiljainen raskas tyven rajuilman edellä. Hengittäen
-kuuluvasti liitti hän kätensä ristiin ja alkoi ummessa silmin
-sävyisästi ja hiljaa rukoilla: "Isä meidän, joka olet taivaissa!"
-[Alkutekstissä suomeksi. _Suom_.]
-
-Sanat kuuluivat kaukaiselta meren kohulta. Tavut soinnahtelivat,
-huokailivat -- liittyivät vitkallisen venyteltyinä toisiinsa, hänen
-rukoillessaan mielettömän hartaasti, avuttoman kiihkoisasti,
-alakuloisen nöyrästi. Ja kun hän sitte sanomattoman kaihomielisellä,
-hellällä äänennousulla suostutteli; Jumalaa viidennessä rukouksessa:
-"ja anna meille meidän syntimme anteeksi!" [Alkutekstissä suomeksi.
-_Suom_.] purskahtivat naiset itkuun, ei kauhun tuottamien vaivojen
-johdosta, vaan epämääräisestä hurmauksesta. Taistelijaruumiiseen
-kahlitun voimallisen saarnaajasielun mainingit ulottausivat
-läikehtimään kuulijoissa, otti heidät valtaansa, tärisytti heidän
-hermojaan kylmin ja lämpöisin väristyksin.
-
-Karjalainen istuutui. Hän alotti virren, henkiystävät yhtyivät ja sävel
-kohosi. Nautintorikkaan pöyristyksen säväys sai veisuun vavahtelemaan,
-ja ilma huoneessa tärisi kuin tuskan ja rauhattomuuden kuohuttelema
-veri.
-
-Peloittavia olivat sanat, joita kuin merihädässä puhkesi Karjalaisen
-rinnasta, hänen alkaessaan puhua. Huojutellen ruumistaan ja lapsellisen
-pelokas ilme leveillä kasvoillaan pälyilivät köyhät likaisenkeltaiseen
-sarkapukuun puetut kalastajalappalaiset avuttomasti ympärilleen.
-Suomen synkkien salojen mies ammottavine hurjine silmineen
-ja naisten valitukset saivat mukaansa tähän asti rauhalliset
-kalastajalappalaisetkin. Yli sekamelskan, jossa kuului haikeita
-huokauksia ja kovaa itkua ja joka vähitellen paisui yksiääniseksi
-hätähuudoksi kuului Karjalaisen heleän sointuva ääni. Samalla Jäämeren
-myrsky ulvoen rynnisti tuon tuostakin nurkkia vasten, niin että ne
-ryskähtelivät, ja kiiti suhisten laaksojen ja autioitten lakeuksien
-yli. Kiruttiin ja ryhmityttiin toisiinsa kiinni. Karjalainen heitti nyt
-saarnaamasta ja oli kuin Jumala, katsoessaan noita nöyrtyneitä,
-vääntelehteviä ihmisiä.
-
-Mutta muutamat olivat iljettäviä ennenaikaisessa, valheellisessa
-haltioittumistilassaan, niinkuin eräskin vaimo Jussan kotiseudulta. Hän
-se ensimäisenä hypähti pystyyn ja huusi rumalla, leveällä suullaan.
-
-Karjalainen alkoi taas saarnata. Hänen kasvonsa kirkastuivat.
-Päihdyttävän riemun vallassa ja sydämen kylläisyydestä itkunsekaisella
-äänellä luki hän paksusta raamatusta: "Sillä Jumalan oikealle kädelle
-koroitettu karitsa vartioipi ja johtaa elämänlähteelle heitä ja Jumala
-on pyyhkivä jokaisen kyyneleen heidän silmistänsä." Hän hymyili, hän
-naurahti, sanankuulijat hymyilivät, naurahtivat, sitte pyrskähtäen
-äänekkääseen nauruun. Muutamat hypähtivät pystyyn, tanssivat
-mielettömän hurjina, vilpittömän ja intoisen iloisina, kaatoivat
-tuoleja ja penkkejä ja syleilivät autuaallisesti itkien toisiaan,
-miehet ja naiset yhtenä joukkona. Eräs lihava nuori vaimo sätki
-jaloillaan kuin mikäkin temppuilija. Alushousut putosivat nilkkoihin.
-Hänen miehensä huomautti hänelle, nykäisten hameesta: "Kuule -- vedä
-housusi ylös!" Mutta hän ei kuullut, hyppi yhä vain. Huomatuimmat
-kansalaiset katselivat toisiinsa ja tuumivat naurussa suin: "Hyppihän
-Davidkin Herran arkin edessä!"
-
-Kun hyppijät toinen toisensa perästä olivat lakanneet leiskumasta kuin
-päihtymyksen raukaisemina, nousi joukon johtaja seisoalleen ja sanoi:
-"Tunnustakaamme syntimme!"
-
-Nytpä tuli lihavakin nainen tajuntaansa, tarttui nopeasti
-alushousuihinsa, vetäisi ne paikoilleen ja tunnusti yhden ainoan
-tekemänsä synnin -- -- -- oli käynyt matkustavainen uskonveli -- ja kun
-tulee pitkien taipaleiden takaa ja on vielä hengenheimolainen, niin
-sattuu helpostikin joskus horjahdus. Vaimo otti synninpäästön mehevästi
-hymyillen vastaan. Eipä Jussan kotiseudulta oleva huutava nainenkaan
-tahtonut jäädä edellisestä jäljelle, vaan kertoi iljettävän jutun.
-
-Ja mikäli monet raskautetut omattunnot saivat huojennusta, jotta oltiin
-toistaiseksi melkein synnittömiä, alkoi mielialakin kohota. Miehet
-leikkelivät lehtitupakkaa ruupuiksi, puhuivat hevosista ja
-lörpöttelivät kaikenlaista Jumalasta. Naiset ympäröivät Karjalaisen ja
-kertoivat toinen toistaan mehevämpiä juttuja pyhän hengen miltei
-uskomattoman kummallisista hyvistä vaikutuksista heihin. Saarnamiehet
-kutsuttiin sitten toiseen huoneeseen, jossa he ahmivat kuivattua lihaa
-ja lohta, särpien kahvia päälle niin paljon kuin kukin halusi.
-
-Seurojen aiheuttama tunnelma oli kokonaan vallannut Jussan. Raukeana
-asteli hän myöhään illalla vuonon rantaa kotia kohti. Karjalainen oli
-suuri ja mahtava kuin profeetta rukoillessaan, laulaessaan, puhuessaan
-ja sanoessaan puoliääneen: "Isä meidän, joka olet taivaissa!" Vieläkin
-kaikuivat nuo sanat hänen korvissansa, raskaasti ja verkalleen kuten
-vuonon aallot, jotka nyt tuulen tyynnyttyä vyöryivät vaimenevan
-vitkallisina... Jospa hän joskus voisi puhua kuin Karjalainen! Niin,
-jospa hänestä tulisi pappi! Oi, jospa hän saisi kirkon korkean holvin
-alla, mustassa kaavussa ja valkea kaulus kaulassa, pauhata
-saarnastuolista, korkealla, erillään muista, -- kalpeana ja
-rukoilevana, kaikkien sanankuulijoiden katsoessa häneen!
-
-Hän pysähtyi ja nojasi puutarhan aitaa vasten. Ainoastaan yhdestä
-akkunasta, joka oli korkealla, näkyi valoa. Hän näki varjon liikkuvan
-akkunakaihtimen yläpuolella valkeakattoisessa ullakkokamarissa. Tuo
-näky herätti hänessä viehättävän tunteen ja sai hänet ajattelemaan,
-että Elna pani nyt levolle ja ummisti silmänsä, ruskeat silmänsä,
-joitten katsannossa oli kummallista raukeutta. Sitä kävi yhä
-suloisemmaksi ja suloisemmaksi ajatella. Ja poika seisoi siinä kauvan
-alallaan. Silmäluomet alkoivat painua kiinni, ja lopulta ei hän nähnyt
-muuta siitä loisteesta, jonka revontulet olivat heijastuttaneet
-puutarhassa olevaan kuulaan, kuin hämärän valopilkun. Hän kuuli
-vieläkin vuonon kummallisten aaltojen hiljaisen pauhinan.
-
-Samassa kun hänen päänsä vaipui karvaista peskinhihaa vasten näki hän
-unta, että Elnan hengitys lämmitti hänen kasvojaan ja että Elna
-suuntasi verkalleen ujon katseensa häneen... Hän heräsi juuri silloin
-kun ojensi kätensä tavoittaakseen katselijan.
-
-
-
-
-IV.
-
-
-Eräänä kuumana kesäpäivänä istui Biettar Oula Groobeinin suuren
-purjeveneen siimeksessä rannalla syömässä kuivattua poronlihaa,
-saadakseen voimia pitkää tunturimatkaa varten. Hän oli ostanut täyden
-poronkantamuksen kahvia, sokeria ja joitakin välttämättömiä tavaroita
--- kuten neuloja, lankarullia, nuorakeriä, pienen padan sekä vähäisen
-saippuaa. Elle oli tullut vielä hienommaksi entistään.
-
-Syötyään sulloi hän jätteet parkitusta poronnahasta tehtyyn laukkuun,
-jonka sitoi säkkisatulaan. Juuri kun hän aikoi lähteä, käveli Groobein
-horjahdellen, lyhyin askelin häntä kohti.
-
-Nähtyään aamulla Biettar Oulan oli Groobein vannonut, että hän sanoo
-Biettar Oulalle suorat sanat, jotka eivät tuntuisi hänestä ollenkaan
-hyviltä. Mutta hän oli saarnaansa yhä lykännyt ja lykännyt, sillävälin
-rauhattomasti harhaillen kartanolla ja purkaen kylläistä sisuansa
-omille väille: siinä ei mikään epäröiminen tullut kysymykseen. Sen
-olisi pitänyt tapahtua jo viime vuonna! Silloin, asian ollessa
-vereksenä, olisi hänen pitänyt ampua parikymmentä ruosteista kuulaa
-Biettar Oulan läpi -- kirotun mäyrän... Voi! vanhat raihnaantuvat pian
-ja ikä kuluttaa pois kiihkon ja rohkeuden. Vielä kymmenen vuotta sitten
-ei Groobein juuri epäillyt, kun oli kysymyksessä jäytävän harmin
-huojennus tai jonkin totuuden julkilausuminen. Mutta toisin oli nyt!
-Hänen mieleensä oli kuitenkin johtunut kaunistella laiminlyöntiään.
-Niin järkevä ihminen kuin Biettar Oula olisi varmaankin -- oli hän
-tänään ajatellut ja sanonut -- ajanut kotiin haaveellisen tyttöhupakon,
-jos olisi saanut hänet näkyviinsä, -- ja koko juttu oli nyt jo vuoden
-vanha. Eihän hän mahtanut mitään sille, että tytön mieleen oli johtunut
-sellainen mielettömyys kuin lähteä häntä seuraamaan tuntureille...
-
-Ei Groobein nytkään suunnatessaan kulkunsa Biettar Oulan luo tuntenut
-mitään ylentävää kiihtymystä, vaan ainoastaan heikkoa toivoa, että
-riemastuttava suuttumus ilmestyisi ratkaisevalla hetkellä; ainakin
-kannatti koettaa. Hän pysähtyi ja varjosti silmiään käsisyrjällä...
-
-Ehkä sittenkin oli parasta alottaa varovaisesti. "Biettar Oulako
-siinä?" Biettar Oulahan se oli.
-
-"Laumasi on kai tuntureilla lännessä päin?"
-
-"Niin on, kolme penikulmaa täältä."
-
-"Eikö ole tukala kävellä noin paksussa puvussa tällä helteellä?"
-
-Biettar Oulalla oli nimittäin kaksi sarkapeskiä ja päässä verkalakki,
-jonka päälakena oli nelikulmainen, haahkan untuvilla täytetty patja.
-Tästä huolimatta ei näkynyt ainoatakaan hikipisaraa hänen
-päivänpaahtamilla, ruskeilla kasvoillaan; hänen tukevissa jäsenissään
-olivat lihakset lujat ja sitkeät kuin jänteet.
-
-"Niin, niin, -- onnea vain matkallesi!"
-
-Groobein oli uutterasti ponnistellut tänään toteuttaakseen suuren
-päätöksensä -- ja nyt ei siitä tullutkaan mitään! Hän istuutui
-sahatukille ja istui siinä kauan sanattomana, suruissaan ja
-masennuksissa. Lopuksi pyrskähti vanha taistelija, aikoinaan
-häikäilemättömän miehuullinen ja omavaltainen Groobein, itkuun. Hän ei
-ollut uskonut olevansa jo niin kerrassaan mennyttä miestä. Jumala häntä
-auttakoon! Hänestä ei ollut enää edes kärventämään tunturilappalaisen
-kinttuja!... Oli kuin olisi hän nyt vasta huomannut, että hänen
-käsiselkänsä olivat mustumassa ja että niissä oli pyöreitä syvennyksiä,
-joissa ohuet ja kiiltävät kelmut sekä arpiset poimut vain muistuttivat
-mennyttä täytelyyttä. Hän oli viime vuosina usein puhunut lähtevänsä
-Arkangeliin vanhaa ystäväänsä konsuli Kakovstseffiä tervehtimään, mutta
-huonon terveytensä tähden oli hän lykännyt matkansa taas tulevaan
-vuoteen: "Herra tiesi, tuleeko lähtöä silloinkaan."
-
-Vanhus itki katkerasti. Lopullisen kuihtumisen tuskallinen tunne oli
-niin rutosti vallannut hänet.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Käveltyään lehtimetsän läpi lähti Biettar Oula astelemaan omaa tuttua
-polkuaan ylös jyrkkää tunturin rinnettä, jolla oli paljon sammalen
-peittämiä kiviä. Siinä louhikossa oli rapautuneita, valjenneita luita,
-joissa paikotellen näkyi sammalnukkaa. Ne olivat jäännöksiä
-venäläisestä sissijoukosta, Venäjän karjalaisista, jotka usein
-entisaikoina tekivät ryöstö- ja sotaretkiä Lappiin.
-
-Täällä tunturilla olivat he tavanneet pimeänä syysiltana
-tunturilappalaisen ja pakoittaneet hänet lähtemään oppaaksensa.
-Alastulo tunturilta oli hyvin vaivaloinen, oli lappalainen kertonut, ja
-sentähden piti heidän sitoa itsensä kiinni toinen toiseensa. Opas kulki
-edellä hiljoilleen juosten ja piti tulisoihtua kädessään. Tultuaan
-jyrkänteen partaalle heitti hän tulisoihdun alas ja kyykistyi piiloon
-kiven taakse, mutta karjalaiset juoksivat soihdun perässä, vierivät
-alas ja kuolivat.
-
-Biettar Oula oli jo kaukana tuntureilla ja samosi nyt kesäyön viileässä
-päiväpaisteessa. Siellä täällä oli ruohopälviä, joille viimevuotinen
-kulo antoi harmahtavan värin. Kellertävän harmaanvihreä poronjäkälä
-ryömi tiheänä ja paksuna ylös kiveliötä ikuisen lumen peittämän huipun
-juurelle. Puro pulppusi harmaanukkaisessa pajukossa sekä pyöreä- ja
-pienilehtisten, sikin sokin kiemurtelevien vaivaiskoivujen välissä ja
-katosi suohon, joka oli hilloista keltaisenaan.
-
-Tunturikurmitsa lähti lentoon harmaalta kalliolta ja päästi ilmoille
-pitkästä, hiukan kaarevasta nokastaan kalkahtelevia, kipeän surullisia
-parahduksia, joista selvästi kuvastui tunturin yksitoikkoisuus; sitte
-se laskeutui pelonomaisesti ja hillitysti räpyttäen siipiään toiselle
-harmaalle kalliolle.
-
-Kultainen hohde kirkastutti läheisten huippujen lunta, ja etäisemmät
-lumihuiput näyttivät uivilta joutsenilta yöllisessä sädeloistossa.
-Taivas oli pilvetön ja tummansininen kuin meri.
-
-Kalliorotkoissa ja laaksoissa virtaavien tunturipurojen pauhina, joka
-kuului kaukaisena jumuna, häiritsi väliin yön ylevää hiljaisuutta.
-
-Monimutkaisen rotkon poikki mentyä tuli näkyviin syvä laakso, jonka
-pohjassa oli pieni, pitkulainen lampi. Lähellä lammen rantaa oli hänen
-purjekankaasta tehty kesätelttansa. Teltan vierestä nousi pienestä
-nuotiosta sininen savu. Taampana loikoili jäätiköllä porolauma
-päiväpaisteessa mitä suloisimmassa rauhassa sääskiltä. Lammen rannalla
-lojui Aslak keppi kädessä kuivalla sammalmättäällä, koirien
-ympäröimänä.
-
-"Isä! isä!" huusi pikku Andi keskeyttäen työnsä. Hän oli yritellyt
-nakata suopungin silmukkaa pajupensaan ympärille. Elle istui nuotion
-ääressä ompelemassa Biettar Oulalle valkoisia palttinahousuja.
-
-"Tervetuloa taas, Oulatsjam! No, miten matkalla kävi?"
-
-"Kiitos! -- hyvin."
-
-Syödessään vastasaatua keitettyä rautua kertoili Biettar Oula matkansa
-varrelta Ellelle, joka tarkasteli tavaraostoksia. Hän tiesi kuulumisia
-sisämaan tienoiltakin. Jussa oli matkustanut johonkin Suomen suureen
-kylään lukeakseen siellä papiksi.. "Kyllä Jussasta tulee suuri herra",
-sanoi Elle. "Ja hänestä voi tulla uskovainenkin, kun hän saa tutkia
-niin paljon Jumalan sanaa. Ja osasihan Jussa sitäpaitsi hyvin suomea."
-
-"Nikko Nillen akka kuuluu olevan sairaana", jatkoi Biettar Oula.
-
-"Kas -- vai niin! Taitaapa Nikko Nille hyvinkin kärsimättömänä odottaa
-kuolemansanomaa... Kunpahan akka ei vain parantuisi tai hoksaisi ruveta
-kummittelemaan."
-
-"Olisin heti valmis", tuumi Biettar Oula, "lähettämään hänelle
-pikaviestin siitä tapauksesta, jos hän olisi hiukan lähempänä. Se on
-siksi suloinen tieto, että saisin hänet sillä ystäväkseni kaluinensa,
-kampsuinensa. Ehkäpä hän siinä tapauksessa luopuisi kavalasta
-tuumastaan siirtyä syksyllä karjoineen ennen meitä etelään, saadakseen
-ne porot haltuunsa, jotka muuttaessamme eroaisivat laumastamme. Nikko
-Nillestä on tullut pitkäkyntinen."
-
-Biettar Oula oli sellainen, että hän siveyden nimessä harmistui, kun
-joku rehellinen mies lankesi kiusaukseen. Nyt oli sitäpaitsi valoisa
-kesä; hänen mielensä oli rauhallinen ja puhdas ja pahat tekonsa lähes
-vuoden vanhoja: Biettar Oula saattoi siis nyt kesällä puhua
-pitkäkyntisistä, kun hänen omatuntonsa oli rauhoittunut ja keveä.
-
-Elle astui hänen luokseen, pani kätensä hänen olalleen ja sanoi katsoen
-ujona alas: "Oi, jospa luopuisit huimista tavoistasi, Oulatsjam!"
-
-Biettar Oula hymyili. Aina kun Elle puhui hänen "huimista tavoistaan",
-koetti hän keskeyttää puheen hymyllä. Voimakkaampia sanoja ei Elle
-oikein rohjennut käyttää. Mutta tuo säveä sanontatapa teki hänet
-ihmeellisen ujoksi -- ja vastustamattomaksi. Biettar Oula hiveli Ellen
-kauniin täyteläistä selkää. Tuntureilla ei ollut ainoallakaan muulla
-naisella niin suuria ja reheviä jäseniä. Povi kohosi hänellä kuin vuori
-väljän, lyhyen peskin alla.
-
-"Katso!" huudahti Biettar Oula. "Katso, kuinka näppärä hän on. Hän
-tiukentaa suopungin juuri silloin kun pitääkin. Suopunki kuristaa
-pensasta kuin peto. Kas, kas!... Pensas tempoilee ja ponnistaa vastaan
-kuin vasa... Taitaapa olla totta kuten ennustetaan, että Andista tulee
-vielä tunturin etevin mies."
-
-"Mutta miten käy tunturin parhaan tytön?" kysäisi Elle ja vilkaisi
-häneen ujosti ja leikillisesti hymyillen.
-
-"No, älähän siitä hätäile! Olet ihan nuori vielä."
-
-"Mutta muistathan, että pikku Andi täytti kolme vuotta viime
-juhannuksena... Ja vielä olen paraissa voimissa. Olisipa sopivaa, jos
-saisimme lantalaisen vävyksemme. Hänen luonaan meillä olisi majapaikka,
-käydessämme talvisin kirkolla. Kyllä Biettar Oulan tyttö saisi seudun
-parhaimmat kosijoikseen... Lantalaistyttöä et tietystikään miniäksi
-tahtoisi?"
-
-"Lantalaista miniäksi!" -- Jo sellainen ajatuskin oli Biettar Oulalle
-kauhistus: kuinka voisi tunturilappalainen mennä naimisiin
-lantalaistytön kanssa! "Telttammekin rupeaisi löyhkäämään navetalta,
-jos sellainen täällä olisi. Näyttäisi se nyt joltakin, jos täällä
-teltassamme olisi rahilla istuva lehmätyttö, -- sillä rahi hänellä
-tietysti pitäisi olla. Ja hittoko häntä rupeaisi silmällä pitämään,
-ettei hän jonakin kauniina päivänä kaatuisi rahiltaan tuleen ja
-polttaisi itseään. Tuskinpa voit ajatellakaan, että Biettar Oulan poika
-rupeaisi lantaa vetämään ja tekemään heinää parille likaiselle
-lehmälle."
-
-Istuessaan siinä katselivat he poroja, jotka ryhmittyneinä loikoivat
-jäätiköllä. Ne märehtivät liikutellen tyytyväisesti korviaan ja silmät
-raukeina varhaisen aamuauringon hohteesta.
-
-Toinen toisensa jälkeen nousivat ne seisoalleen, oikoivat raajojaan ja
-lähtivät jäätiköltä. Samassa rupesivat koirat haukkumaan, mutta Aslak
-sai ne hillityksi tavallisilla ärjymisillään, käänsi kylkeään ja nukkui
-taas. Porot alkoivat nyt muovata nuoria rustomaisia ja hienon
-karvanahan peittämiä sarvitynkiään, lyömällä ja takomalla niitä
-takakoparallaan ja hankaamalla niitä kivenkylkeen, ja kurottivat sitten
-katseensa niihin, tarkastaakseen niiden muotoa.
-
-Äiti Biettar, joka oli herännyt, kurkisteli teltan ovelta ja toivotti
-hyvää huomenta Oulalle. "Olet kotona taas. Nytpä meidän sopii käydä
-vaatimia lypsämään!" sanoi muori.
-
-Aurinko paistoi jo idästä heidän levolle mennessänsä. Porot siirtyivät
-märehtimään mikä minnekin ylängölle.
-
-
-
-
-V.
-
-
-Nikko Nille oli tosiaankin aikonut muuttaa Biettar Oulan edellä
-etelään, mutta hänen ja muittenkin lappalaisten suunnitellessa
-matkaansa ja vakoillessa oli Biettar Oula kapistuksineen lähtenyt
-liikkeelle ennen kuin siitä saatiin tietoa.
-
-Hän oli asettunut syksyksi sisämaan laakson pohjoispuolelle, havumetsän
-rajalle, tunturikoivikon laitaan, noin viisi penikulmaa kirkolta, puron
-ääreen lähelle postipolkua.
-
-Biettar Oula ei kartellut yleisiä teitä eikä etsinyt olosijakseen
-syrjäseutuja.
-
-Viimepäiväisten sateitten tähden olivat vaatteet kastuneet. Niitä
-riippui nyt kuivamassa teltan lähistöllä puissa.
-
-Eräänä iltana tuli Nikko Nille Biettar Oulan teltalle ja toivotti hyvää
-päivää.
-
-"Jumal' antakoon!" vastasi Biettar Oula, otti tulijan sydämellisesti
-vastaan ja vei hänet telttaan.
-
-"Muuton aikana on sinunkin laumastasi poroja eronnut", tuumi Biettar
-Oula heidän kyykistyessään taljoille istumaan.
-
-"On kyllä. Aikomukseni onkin mennä niitä hakemaan läheisistä
-laumoista."
-
-"Näin meidänkin laumassa yhden porosi."
-
-Hämmästyksestä remahtivat Nikko Nillen silmät näin suuriksi, että
-varmaankin olisi Biettar Oula pahastunut, jos olisi sattunut katsomaan
-häneen.
-
-Nikko Nille ei totta puhuen ollut juuri uskonut, että Biettar Oula
-olisi jättänyt henkiin toisen omistamaa poroa, joka oli tullut hänen
-lähettyvilleen.
-
-Mutta puhuessaan Nikko Nillen porosta oli Biettar Oula rehellisen
-näköinen kuin olisi hän useinkin ilmoittanut omistajille heidän
-poroistaan, mitä oli hänen laumaansa eksynyt.
-
-Sillä kyllä Biettar Oulakin silloin, kun oli kysymyksessä hänen
-määrätyssä suhteessa huonon maineensa paikkaaminen yhdellä ainoalla
-porokehnolla, malttoi antaa suopungin olla rauhassa hartioillaan. Elle
-hymyili ihastuksissaan ja oli melkein yhtä hämmästynyt kuin Nikko
-Nillekin. Suosiota siellä ja täällä! Tämä oli äiti Biettarin hyväksymä
-temppu. Hän oli kyllä ensin ajatellut niinkin, että tämä olisi liian
-aikainen uhri kunniallisuuden alttarille, mutta mietittyään asiaa
-tarkemmin tuntui hänestä, että vähän hyvää mainettakin olisi tarpeen.
-"No niin! Anna poro!" oli hän tuuminut.
-
-Nikko Nille ei oikeastaan ollut poikennut Biettar Oulan luo puhuakseen
-hänelle kadonneista poroistaan. Se oli vain veruke. Hän oli tullut
-Biettar Oulan luo osoittamaan kiitollisuuttaan ja sovinnollisuuttaan
-siitä, että Biettar Oula oli ensimäisenä tuonut tuntureille paljon
-lupaavan sanoman Nikko Nillen vaimon sairastumisesta. Sittemmin oli
-sanoma kierrellyt viikkokausia niillä laajoilla aloilla, missä Nikko
-Nille liikkui, ja viimein palasi se hänen luokseen, mutta tällä kertaa
-kuolinsanomana, ja Nikko Nille punastui, kun hänelle kerrottiin se
-tieto.
-
-Hän ei olisi nyt vähääkään välittänyt, jos Biettar Oula olisikin
-tappanut hänen poronsa. Mitäpä arvoa oli porolla nyt, kun hän oli
-adventtiajan suloisten toivomuksien hurmaamana. Hänen unelmansa ja
-haaveensa näyttivät nyt toteutuvan: vihdoinkin pääsisi hän häitä
-viettämään.
-
-Hän oli sanomattoman nöyrä ja onnellinen nauttiessaan Ellen ja
-Biettar Oulan ylenpalttista vieraanvaraisuutta.
-
-Elle pani saraheiniä [Carex vesicaria] hänen kesäkenkiinsä [terät
-parkitsemattomasta hylkeennahasta ja kaudot sekä lyhyet varret
-parkitusta poronnahasta]. Erinomaisen hauskaa oli hänen vapaasti ja
-tuttavallisesti keskustella Ellen kanssa. Biettar Oula oli nyt hänen
-ystävänsä. Ja olipa sentään hyvä puoli asiassa sekin, että Biettar Oula
-tästälähtien antoi hänen poroillensa rauhan. Aikomuksena oli hänellä
-lähteä muutaman päivän kuluttua kirkolle yhdessä kultansa kanssa, niin,
-kultansa kanssa! Sen uskoi hän salaisuutena Ellelle ja Biettar Oulalle.
-
-Hyvä Jumala, kuinka kernaasti hän soikaan näille molemmille kaikkea
-hyvää!
-
-Hän ei kehdannut ilmaista suurta onnentunnettaan. Nyt oli Nikko
-Nillellä kyllä varaa antaa rauha heidän tunteelleen, että he olivat
-parempia kuin muut.
-
-"Aira Marit onkin paras tyttö koko pitäjässämme", tuumi Elle.
-
-"Eikä sinullekaan kukaan nuorista miehistämme vedä vertoja. Sinä olet
-pulska ja älykäs, ja kuulutpa laintuntijana kuntamme hallintoonkin",
-kehui Biettar Oula.
-
-Niin, Nikko Nille soi heille sydämensä sisimmästä kaikkea hyvää.
-
-Mutta kun hän Biettar Oulan kanssa meni laumalle, tuntui hänestä kuin
-lauman näkeminen olisi hänessä herättänyt eloon hiukan entistä
-katkeruutta.
-
-Hetken tarkasteltuaan huomasivat he siellä Nikko Nillen poron.
-Oikeanpuoleinen korva oli kärjestä poikki, ja vasemman korvan
-ulkosyrjässä oli leikkaus vinoon.
-
-Nikko Nillellä oli tervattu, kankea suopunki kaulassaan. Hän olisi
-mielellään antanut Biettar Oulan heittää, mutta kun Biettar Oula ei
-näyttänyt olevan siihen halukas, vihtesi hän sen, pitkän,
-hienonpuoleisen nuoran, pienehköksi vyyhdiksi ja hiivittyään lähemmäs
-poroa heitti, mutta ohi. Närkästyneenä tuosta heitti hän toisen kerran
-hermostuneesti, ja taaskin ohi.
-
-Nytpä tahtoi Biettar Oulakin näyttää taitoaan. Hän otti Nikko Nilleltä
-suopungin, vihtesi sen päästä päähän ja heitti. Kuului viuhunaa ja
-samassa oli suopungin silmukka poron sarvissa. Poro kirmaisi eteenpäin
-aivan kuin se olisi saanut keihään niskaansa, lauman keskustaan, mutta
-Biettar Oula veti sen luokseen liikkumatta paikaltaan.
-
-Nikko Nille tunsi taasen kateuden kipinää rinnassaan, mutta tuli
-jälleen liikutetuksi, kun Biettar Oula itse lausui toivomuksensa, että
-hänetkin kutsuttaisiin häihin; siellä olisi silloin saatavana lahja,
-jota ei kukaan muu vielä ollut saanut.
-
-Biettar Oula piti siis todella tärkeänä olla Nikko Nillen ystävänä!
-
-Nikko Nille soi hänelle lopultakin kaikkea hyvää!
-
-
-
-
-VI.
-
-
-Hetkinen oli kulunut Nikko Nillen lähdöstä; oli jo hämärä.
-
-Nuotio roihusi rätisten teltan vieressä. Litteälle kivelle levitettyjä
-kenkäheiniä muokkasi äiti Biettar koivuisella kurikalla. Biettar Oula
-oli koristelemassa poronsarvesta tehtyä lusikkaa. Hän piirteli siihen
-veitsellä ristiin rastiin riimuja ja muita koristuksia. Elle asetteli
-pehmitettyjä kenkäheinälyhteitä kiville kuivamaan.
-
-Biettar Oulan tapansa mukaan tuolloin tällöin tähystellessä metsän
-reunaa joka taholle, alkavat koirat haukkua. Hän toruu niitä. Metsästä
-kuuluu kelottuneitten oksien ratinaa ja pudonneitten lehtien kahinaa.
-Puitten välistä näkee Biettar Oula kolme miestä tulevan postitietä ja
-kääntyvän nuotiota kohti. Nyt tunsi hän heistä kaksi postimiehiksi,
-mutta kuka oli kolmas?
-
-"Kah -- piru vieköön! -- Lassehan se on!" huudahti Aslak unohtaen
-nimittää häntä Trondhjemin seminaarilaiseksi.
-
-Lassella oli musta hattu -- ja hän oli kalpeakin kuin itse oppinein
-hyväkäs. Hänellä oli vyökin, mutta se ei ollut lanteilla kuten
-ihmisillä, joita epäillään pahantapaisiksi, vaan ylempänä kuin
-hurskaalla saarnamiehellä. Tukka oli leikattu lyhyeksi, ja
-tervehtiessään isäntäväkeä nosti hän hattuaan. Hän se nyt oli juuri
-sellainen, jota Groobein olisi sanonut "yleväkäytöksiseksi ihmiseksi".
-
-Lasse ei tietysti ollut tervetullut vieras Biettar Oulan eikä
-muittenkaan mielestä. He eivät sitäpaitsi olleet tienneet häntä vielä
-oikein odottaakaan. Biettar Oula oli kyllä kovistanut häneltä
-juhlallisen valan, ettei hän koskaan ilmaisisi salaisuuttaan, mutta
-sittenkin...
-
-He olivat sentään osoittavinaan Lasselle kaikkea mahdollista huomiota.
-Biettar Oula yritti kuitenkin puhella hänen kanssaan niin, etteivät
-postimiehet huomaisi hänellä olevan mitään keskeneräistä Lassen kanssa:
-hän tekeytyi nimittäin huvittavan ivalliseksi, mutta lausumansa sanat
-kirvelivät kuitenkin häntä itseään eniten.
-
-Lasse käytti usein norjalaisia sanoja ja käänteitä. Vankilassa oli hän
-tehnyt monenlaista työtä. Hän oli valmistanut siellä "jakkaran" ja
-"vasun", kutonut "verkon" sekä opetellut "kaunokirjoitusta".
-
-Postimiehet päättivät yöpyä tänne, sillä täältä oli vielä kolme
-penikulmaa joen rantaan metsäpirtille. Siellä oli heillä vene, jolla he
-tavallisesti soutivat kylään.
-
-Syödessään kertoivat postimiehet yhtä ja toista suuresta maailmasta.
-
-"Vadsön vouti kuuluu olleen", kertoi toinen, "Hammerfestin voudin luona
-keskustelemassa lakipykälästä, josta he olivat eri mieltä. Kiivaasti
-siinä haasteltiin. He ovat kumpikin visuja pykälämiehiä. Vadsön vouti
-heistä kumminkin kuuluu etevämpi olevan."
-
-"Niin mutta hän ei ole mitään asianajaja Lundan rinnalla!" tuumi Aslak.
-"Siinä sitä on viekas ja suuritietoinen mies! Ei vain taidakaan olla
-yhtään sellaista pykälää, jota ei hän osaisi ulkoa, tarratakseen siihen
-kiinni milloin sopii... Mutta osaapa hän ottaa maksuakin!"
-
-Biettar Oula kertoi Nikko Nillen käyneen heillä ehtoopäivällä. Mutta
-mitä hupaista postimiehet saattoivat nähdä siinä, että Nikko Nille
-aikoi matkustaa kultasensa kanssa alamaahan, sitä eivät toiset kyenneet
-käsittämään. Olihan Nikko Nilleen tosin alkanut tarttua jotakin
-ehdottomasti naurettavaa, mutta sentäänkin... Ei suinkaan akka
-kummitellut? -- No, eipä juuri muutoinkaan...
-
-He puhelivat siinä kaikenlaista, mutta vaikenivat väliin ja tuijottivat
-nuotioon, miettien puhelemaansa.
-
-Punaiset liekit liehuivat nuoleskellen paksua savua, joka nousi
-korkealle ja latvastaan tuon tuostakin laajeni syksyillan pimeää
-pilvitaivastakin mustemmaksi savuröykkiöksi. Tuulenpuuska löi väliin
-tulikielet sivulle leveiksi poimukkaiksi vaipoiksi, jotka miltei
-samalla kohosivat ylös ohuiksi ja pitkiksi kieluiksi. Nämä vipajavina
-ja kuin lentoon haluten irtautuivat, mutta sammuivat omaan kalvavaan
-tulikiihkoonsa.
-
-Nuotion pitkälti valaisemassa metsänreunassa ja metsässä kiilui
-jäisellä lumella kosteita syyslehtiä.
-
-Mentyään telttaan panivat he levolle nuotion ääreen poronnahoista ja
-hoikista notkeista koivunoksista tehdylle leveälle vuoteelle.
-
-Pimeys hiipi nuotion hiilustalle, joka vielä lennähytteli joitakuita
-kuoleutuvia lehahduksia. Viimeinen punainen pilkku siirrähti
-värähdellen ja hukkui pimeään.
-
-Mutta kylmä puro solisi uikuttaen kuin sokea penikka pimeässä,
-loppumattoman rauhattomana pulpattaen alhaalla uomassaan, joka hiipi
-mutkitellen ja valonarkana pitkin laaksonseinämää alas.
-
-Porot, jotka jo olivat varsin paksussa talvikarvassa, makasivat
-pehmeällä sammalella. Paimenet nukkuivat pensaan juurella pää ja kädet
-peskin sisällä ja pitkäkarvaiset koirat vatsan ja jalkojen peitteenä.
-
-
-
-
-VII.
-
-
-Pimeässä saavat verevyyttä valon kalpeat ajatukset. Pimeässä kiiluvat
-yöpöllön silmät, ja murhanhimo paisuttaa petoeläinten jäsenet. Elämän
-neste kuohuu täyteläisistä huokosista ja virtaa värisevien helmien
-tavoin jokaiseen hermoon.
-
-Äiti Biettar oli maannut valveilla koko yön, sappi karvaana
-pakahduttavasta suuttumuksesta, kun Lasse oli nyt tullut perimään
-kuutta vaadintansa. Kuinka olikaan hänen verensä kiehunut, kun hän
-huomasi poikansa epävarman sävyn Lassea kohtaan! Hänen koko sieluansa
-tympäisi, ja nyt maatessaan hän noitui ja potki taljan alla.
-
-Mutta sitte purskahti hän nauruun ja puri peskinhihaa, ettei herättäisi
-muita... Olihan laumassa kolme vierasta ja vielä merkitsemätöntä vasaa!
-Jollei Lasse tyytyisi niihin ja yhteen rehellisesti uhrattuun
-päällisiksi, niin menköön takaisin seminaariin!... Hitto vieköön,
-eiköhän tuota kohmettunutta mäyrää, vaadinten kiristäjää, vedettäisi
-nenästä! Ja tämä viekkaus samalla toimittaisi Lassen paulaan, hänen
-ikuiseksi orjakseen. Kyllä hän sen miehen pitäisi kurissa, se oli
-varma... Silloin saisi Elle niin paljon kuin tahtoi pitää
-roskasaarnojaan Biettar Oulalle, -- kunpa hän jo ei olisi ehtinyt
-turmella äiti Biettarin poikaa!
-
-       *       *       *       *       *
-
-Postimiehet olivat lähteneet.
-
-Lasse loikoili vielä venytellen taljallaan. Tämähän oli hänen
-ensimäinen päivänsä. Hän otti "seminaarista" saamansa rukouskirjan ja
-alkoi lukea sitä.
-
-"Sanotaanko siinä hartauskirjassa mitään lupausten ja sopimusten
-rikkomisesta?" kysäisi äiti Biettar.
-
-Lasse katsoi häneen säikähtäen ja oli säälittävän tyhmän näköinen.
-
-"Töllistele vain, kurja retale!" ärjäisi äiti Biettar ja löi samalla
-kahvimyllyn hiilustalle, jotta säkeniä tuprusi räppänään. "Tuskinpa
-olet ansainnut kolmea sopuliakaan, saati kolmea vaadinta!" Koetteeksi
-oli hän mainitsematta kuutta.
-
-Aslak oli purskahtaa nauruun ajatellessaan, että äiti Biettar halusi
-"tarttua härkää sarvista". Lasse tuntui sen lauseparren yhteydessä
-hänestä kovin hullunkuriselta.
-
-"Pitää minun toki saada mitä minulle on luvattu", jupisi Lasse
-itkunsekaisella äänellä.
-
-"Luvattuko? -- Kaikkipa ne nyt puhuvat lupauksista! -- Älä luule! Ei
-voi puhua lupauksista kaikenlaisten epäröitsevien lörpöttäjien kanssa.
--- Mitä sinulle sitten on luvattu?"
-
-"Tiedäthän sen itsekin."
-
-"Mutta tiedätkö sinä, mitä minä lupaan sinulle? Ripustan sinut jaloista
-puuhun ja annan selkään, jos vähänkin yrität tehdä vaatimuksia,
-viheliäinen sanasi syöjä! Jos olisin tiennyt, että sinä olet sellainen
-tolvana kuin oikeuden edessä osoitit olevasi, eivät sopimukset olisi
-tulleet kysymykseenkään... Mutta minä pidän itseäni liian hyvänä
-kohtelemaan sinua ansiosi mukaan."
-
--- "Nouse nyt ylös siitä ja tule mukanani laumalle, jotta saan
-kiireimmiten välit selviksi kanssasi! Syö kumminkin ensin. Siinä on
-sinulle ydintä, lämmintä makkaraa ja vasta keitettyä nuoren poron
-selkää. Pistele menemään, poikaseni!"
-
-Lasse nousi vuoteeltaan koneellisesti, söi ja tunsi itsensä
-virkeämmäksi ja rohkeammaksi.
-
-He lähtivät laumalle. Sekä Elle että Biettar Oula olivat pysyneet
-ääneti koko ajan. Elle olisi kyllä mielellään kieltänyt Biettar muoria
-houkuttelemasta Lassea hullutuksiin, mutta hän ei tohtinut, -- eikä hän
-viitsinytkään, sillä ei hän sillä olisi mitään aikaan saanut.
-
-Varhain aamulla oli äiti Biettar puhunut suunnitelmastaan pojalleen, ja
-sillä hetkellä se tuntui pojasta hyvin ajatellulta. Mutta myöhemmin,
-kun Biettar Oula katseli Lassen kalpeaa muotoa ja raukeita silmiä,
-heltyi hän, ja silloin olisi hän mielellään antanut hänelle luvatut
-kuusi vaadinta. Olisihan asia silloin tullut selväksi edes jotenkuten.
-Mutta hänen äitinsä oli kuin kaksiteräinen miekka, ja pojan täytyi
-taipua. Tietämättään oli hänen tahtonsa heikontunut. Hänellä oli
-ainoastaan tunne siitä, että jotain oli esteenä hänen tahtonsa
-täytäntöön panemisessa.
-
-Lasse hikoili ja väsyi koettaessaan pysytellä vanhan noidan
-kintereillä, sillä hän oli vielä heikkona vankeudessa olostaan. Akka
-kulki kevein askelin ja hiljaa kuin pöllö: hänen askeleitaan ei voinut
-koskaan kuulla.
-
-Kun he olivat tulleet laumalle, piti Biettar muori Lasselle tällaisen
-puheen: "Laumassa tuolla on, kuten huomaat, kolme merkitsemätöntä
-vasaa. Kaksi niistä on vaadinta. Saat nämä ja lisäksi yhden
-täysikasvuisen vaatimen, mutta jos et hyväksy ehdotustani, et saa
-mitään. Miten päin päätät?"
-
-Lasse, joka oli äkkiä joutunut enimmin pelkäämäänsä pinteeseen --
-tekemään päätöksen, vieläpä nopeasti -- hikoili yhä enemmän.
-
-Mutta pelko, ettei hän saisi mitään, jos ei tyytyisi näihin, tahi
-että hän joutuisi ikäviin rettelöihin, jos rupeaisi jollakin
-epämiellyttävällä tavalla vaatimaan hänelle aikaisemmin luvattuja,
-tuntui sitten antavan hänelle tarmoa, ja hän vastasi myöntävästi.
-
-Mutta samalla alkoi hänessä itää pieni, sitkeävoimainen katkeruuden
-siemen.
-
-
-
-
-VIII.
-
-
-Eräänä iltana tulee Nikko Nille kävellen alamaan päätietä alas, ylpeänä
-ja hyvillään. Kuin vastatuuleen rynnistäen kulkee hän hiukan kumarassa
-ja oikea olkapää koholla. Se johtuu siitä, että hänen molemmat kätensä
-ovat toimessa; toisella taluttaa hän poromullia -- alamaassa ei vielä
-ollut rekikeliä, -- ja toisella, oikealla, pitelee hän Aira Maritin
-huivin liepukasta. Ja Aira Marit rimpuilee toisinaan miltei yhtä paljon
-kuin mulli. Ovathan nuoret tytöt kainoja tai ainakin teeskentelevät
-kainoutta. Mutta tällä kertaa ei Aira Marit tekeydy. Hän koettaa
-hymyillä, mutta ei voi. Hän vain punehtuu ja ihan horjahtelee, sillä
-hän on rasittunut miettiessään tulevaa asemaansa ja unelmoidessaan.
-Hänen pienet, veltot aivonsa eivät ole tottuneet kauas tähtääviin
-ajatuksiin, ja hänen sydämensä ennemmin löisi tasaisesti ja verkkaan.
-Hänen muutoin herkät naurulihaksensa ovat nyt kuin lamauksissa. Sillä
-hänen täytyy ajatella kohtapuoleen luopuvansa isästään ja äidistään ja
-joutuvansa Nikko Nillen vaimoksi... Hän saa istua omassa teltassa,
-ommella peskejä ja housuja sekä askartaa kaikenmoista muuta.
-
-Ja nyt on enää tuskin sataa askelta Jongun taloon... Hyvä Jumala!
-Siellä kohdellaan häntä kuin morsianta, jonka häät ovat lähellä. Tuo
-tuntuu hänestä pyörryttävän juhlalliselta... Onpa toki hyvä, että on
-näin pimeä.
-
-He ovat juuri laskeutumaisillaan alas pienen mäen rinnettä, jonka alla
-Jongun talo on, kun Nikko Nille pysähtyy äkkiä ja tempaa kultasensa
-kiinni itseensä. Hän vapisee kuin haavan lehti, sillä hänestä tuntuu
-kuin olisi hän ihan selvästi nähnyt akkansa haamun kulkevan valaistun
-akkunan ohitse navettaa kohti.
-
-"Mitä nyt?" tiedustaa Aira Marit, joka on vähällä kaatua seisoessaan
-siinä väärine säärineen, jalkaterät sisäänpäin.
-
-"Etkö sinä nähnyt häntä?"
-
-He ovat hetken ääneti, hengittämättä.
-
-"Tuolla se on!" kuiskaa Nikko Nille.
-
-"Kah-h, voi taivas!" ähkäisee Aira Marit ja vaalenee kalman kalpeaksi.
-
-He kohdistavat katseensa polkuun, joka johtaa kirkkomaalle; varmaankin
-on haamu matkalla takaisin hautaan...
-
-Ei -- siellä ei sitä näy...
-
-Niin! Jumalan nimessä perille sittenkin! -- Kunpa vain pääsisivät
-mahdollisimman joutuin livistämään tupaan.
-
-Mutta äkkiä kuulevat he nuorukaisen honottavan äänen pihalta: "No,
-mihin hornaan hän hävisi? Tuskin olemme saaneet tuon viipsinpuuresun
-arkkuun, kun se jo hyppää ylös!"
-
-Nuorukaisen vihanpurkaus sai nauramaan hänen ympärillään häärivän
-joukon, jonka Nikko Nille ja Aira Marit näkivät hämärästi sen
-seuratessa nuorukaista, kun tämä veti ruumisarkun muotoista laatikkoa
-portaita kohti.
-
-"Kolmatta kertaa hautaamme jo häntä", jatkoi nuorukainen. "Mutta
-saatuamme hänet arkkuun, naulaamme me kannen kiinni kuusituumaisilla ja
-luemme isä meidän seitsemän kertaa oikein päin ja yhtä monta kertaa
-takaperosin. Ja rohkeimpana pitää, sinun, Erke mennä kirkkomaalle
-kahdentoista tienoissa tänä yönä heittämään kolme kertaa yöpöllön
-istumapuun juurelta ottamaasi lantaa hautaan ja sanomaan joka kerta:
-'lepää rauhassa, vanha Saara, hu, hu, hu!'"
-
-Ja nuorukainen leiskui kartanolla haeskellen vanhusta, joka oli niin
-vastahakoinen kuolemaan. Hän oli tänään koilliskulmalla kuokkavieraana
-syönyt oivan aterian porovarkaitten luona, ja sentähden oli hän noin
-reippaana. Tuollaisten ateriain jälkeen tuli hän tavallisesti seudun
-lounaispuolelle ja oli siellä vihoissaan porovarkaitten tappojuhlille,
-joita he pitivät syksyöinä. Tämä viha johtui arvattavasti siitä, että
-omatunto soimasi häntä väärin hankitun lihan syömisestä. Tänä iltana ei
-hänellä kumminkaan ollut aikaa saarnata parannusta siitä.
-
-"Lemmon nulikka!" kuului akka käheästi ja kiukkuisesti ärjäisevän
-navetan luota. Hänen liialliset liikkeensä olivat ärsyttäneet pässin
-hänen kimppuunsa.
-
-Nuorukainen riensi paikalle ja pelasti hänet miehuullisesti pässin
-hyökkäyksiltä.
-
-"Kuule", huusi hän, "pässi pannaan kahdeksaksi päiväksi hautaasi
-vartioimaan. No -- etkö lähde takaisin kirstuun, vai tahdotko ensin
-hyvästellä Nikko Nilleä?"
-
-Akka uhkaili nuorukaista kepillä. Häneltä oli visusti pidetty salassa,
-että hänet oli huhuiltu kuolleeksi, ja hän lynkytti iloissaan Nikko
-Nillen syliin ja sanoi mitä ystävällisimmin hymyillen: "Sinäkö siinä,
-poikani?!... Hyvää päivää, hyvää päivää!"
-
-Vaikka Nikko Nille nyt oli selvillä asiasta, ei hän kuitenkaan ollut
-vieläkään tointunut mitä elävimmin nähdyn aaveen aiheuttamasta
-säikähdyksestä; mutta hän ei voinut olla tarttumatta akkansa käteen.
-Tämä tuntui ruumiin kädeltä, ja kylmä hiki nousi Nikko Nillen otsalle.
-Aira Marit ei sitävastoin uskaltanut kätellä. Hän vapisi ja vaikerteli
-epäröidessään mitä tehdä. Eräs luotettava nuori mies kietoi kätensä
-hänen kaulaansa ja vakuutti, ettei akka ole ollut hengettömänä, vaan
-oli tähän päivään asti ollut ihka elävänä. Vihdoin viimeinkin heitti
-hän vaikertelemasta. Kuin itsestään läimähti äkkiä käsi suulle ja nauru
-pyrskähteli ulos sieramista.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Paria viikkoa myöhemmin kertoi muuan kirkolla käynyt metsästäjä eräässä
-tyhjässä paimenmajassa olostaan seuraavaa:
-
-Muutamana iltana loikoessaan makuusijalla ja ollessaan juuri
-uinahtamaisillaan -- jollei jo nukkunutkin -- kuuli hän ulkoa
-pikkulapsen porua. Mökissä oli pilkkosen pimeä. Hän makaa kuunnellen ja
-katselee ovea kohti. Siellä alkaa hohtaa pieni valopilkku; se suurenee
-suurenemistaan ja saa lopuksi pienen lapsen muodon... Hän älyää
-silloin, että se on lehtolapsi, salassa synnytetty; sellaistenhan
-tiedetään haeskelevan äitiään ja tahtovan saada kristillisen kasteen ja
-kristityn nimen, ennen kuin voivat uinua maan povessa rauhassa.
-
-Hän panee kätensä ristiin ja sanoo: "Niilas olkoon nimesi. Niilas, minä
-kastan sinut Isän, Pojan ja Pyhänhengen nimeen!" ja hän viskasi kolme
-kupillista vettä sen päälle.
-
-Ilmestys katosi ja pääsi autuaaseen lepoon.
-
-Tästä sai alkunsa se huhu, että Aira Marit oli salassa synnyttänyt
-lapsen. Ei hän ollut viimeksi käyskennellyt yksinään peskissään,
-sanottiin. Mutta muuan viisas ja luotettava vaimo kykeni todistamaan,
-että koko juttu oli ilkeätä keksintöä. Ja hän puhui totta. Aira Marit
-ei ollut sellainen. Eikä Nikko Nillekään.
-
-
-
-
-IX.
-
-
-Jussa oli eilen tullut kotiaan.
-
-Useita vuosia oli hän ollut poissa. Hän sanoi itseään nyt Juhaniksi,
-mutta kotona ei kukaan saanut nimitetyksi häntä muuksi kuin Jussaksi.
-
-Lopputaival -- Inarinjärveltä -- oli vienyt kerrassaan kahdeksan
-päivää.
-
-Keli oli nimittäin käynyt kehnoksi. Parin viimeisen penikulman matkalla
-oli hänen väliin täytynyt siepata sukset olalleen.
-
-Oltiin nimittäin toukokuun puolivälissä. Tänään oli hän rohjennut
-lähteä kävelemään joen rannalle. Hänellä oli tympäisevä tunne, että hän
-näytteli kovin vierasta osaa kotona. Kunpa ensimäiset päivät
-kuluisivat...
-
-Oli tuntunut kovin kiusalliselta esiintyä harvinaisuutena Helsingissä,
-ja nyt häntä vaivasi liiallinen huomaavaisuus täällä kotona! Oli hiton
-tukalaa olla välimuotona.
-
-Ja jumaluusopin ylioppilas Juhani Jongu ei huomannutkaan ennen kuin oli
-lausunut salaisen sadatuksen. Hän oli niin kiihtynyt, ettei edes
-katunut syntiään.
-
-Mutta hänen verensä joutui hillittömään liikkeeseen, kun hän äkkiä
-huomasi herrasnaisen tulevan suoraan vastaansa. Samassa tunsi hän
-tulijan.
-
-Lapsuusajan kohtaukset johtuivat yht'äkkiä kummallisen rasittavina
-hänen mieleensä...
-
-Hänessä irtautui kaikki, ja hän solui mukana... Hän tähtäsi katseensa
-neidin kengänkärkiin, jotka hapuilivat kuivahkoja paikkoja
-likalätäkköjen välistä...
-
-"Saanen tervehtiä Teitä, neiti Norum? -- Tuskin tunnette minua enää;
-mutta minulla on kerran ollut kunnia puhutella Teitä." -- Tämän sanoi
-hän suomeksi.
-
-"Teitäkö en tuntisi!" huudahti toinen hilpeästi nauraen. "Minusta ei
-ole ensinkään kohteliasta arvelunne, etten Teitä tuntisi."
-
-"Ja te olette eksynyt tänne tunturimailmaan?"
-
-"Ei, eksynyt en ollenkaan ole. Jo lapsena teki mieleni tänne. Muutamia
-viikkoja sitte sain papinperheeltä kirjeen, jossa he pyysivät minua
-käymään heillä. He ovat hyvin rakastettavia, maailman paraimpia
-ihmisiä! Viihdyn täällä hyvin. Ilma on täällä herttaista, raikasta ja
-keveää!... Papilla on kaksi lastakin, poika ja tyttö. Ne ovat kovin
-miellyttäviä ja hauskoja! Täällä olen tullut kuin toiseksi ihmiseksi.
-Eikö se näy päältäkin?" Hän nauroi. "Kaikkiapa sitä nyt minäkin
-kysyn!... Niinkuin Te tietäisitte, minkälainen olen ollut!"
-
-Hänen vilkkautensa oli hämmästyttävä ja vaikutti rauhoittavasti
-Jussaan. Ja mihin oli joutunut hänen katseensa painostava voima?...
-
-On kohtauksia, joita seuraa salattu juhla, ja juhlariemu kätkee
-paljon...
-
-"Minkätähden Te luette suomalaiseksi papiksi, hra Jongu?"
-
-"Siihen en osaa oikein itsekään vastata."
-
-"Mielestäni olisi Teidän pitänyt lukea norjalaiseksi papiksi... Mutta
-jos Teistä tulee pappi naapuripitäjääseen Suomessa, tulen minäkin
-kuuntelemaan saarnaanne."
-
-"Lupaatteko sen! -- Silloin saarnaan minä ainoastaan Teille, yksinomaan
-Teille!"
-
-"Toivon, että Te silloin saarnaatte suomeksi, ettekä lapiksi!... Eikö
-siellä naapuripitäjässä ole kivikirkko?"
-
-"On."
-
-"Hyvin kapeassa autioon tasankoon pistävässä laaksossa?"
-
-"Niin juuri!"
-
-"Ja laaksossa on tuskin ainoatakaan muuta elollista olentoa kuin
-pappi?"
-
-"Eipä juuri."
-
-Neiti loi silmänsä alas. Hetken perästä nosti hän katseensa verkalleen
-ja katsoi Jussaa silmiin. "Siellä lienee kummallista... Luuletteko
-viihtyvänne siellä?"
-
-"Se on sen ajan murhe! -- Vielä minusta ei ole tullut pappia."
-
-"Sinne kuitenkin papiksi pääsette!"
-
-Tytön katse synkistyi kuin pimenevä metsä.
-
-Useimmat ihmiset pienenevät, kun ensimäisen juhlallisen vaikutuksen
-loisto on sulautunut tuttavallisuuden yksinkertaisiin sävyihin. Mutta
-Elnan silmissä oli juuri tuttavallinen sävy syvempi kuin kaikki
-juhlaloiste...
-
-Sitte kysyi Jussa: "Miksikä pitäisi minun olla pappina juuri siellä?"
-
-"Niin -- -- --. Sanonpa Teille -- -- --, olin etelässä pari vuotta.
-Ihmiset olivat siellä vilkkaampia ja aivan toisenlaisia kuin täällä.
-Ilma ja maa ja kaikki oli siellä valoisampaa ja erilaista kuin täällä.
-Ja kun nyt muistelen Teitä siltä ajalta, jolloin olitte Lofjordenissa
-käymässä, tuntuu minusta, että Teidän pitäisi olla pappina juuri siellä
-hiljaisessa laaksossa, joka pistää suoraan autioon tunturiseutuun... Ja
-olen aina ajatellut, että Biettar Oulan pitäisi olla siellä
-sanankuulijananne..."
-
-"Sanoitte aina?"
-
-"Niin", sanoi tyttö punastuen. "Milloin käytte pappilassa? Teitä
-kaivattiin sinne... Mutta nyt pitää minun toki lähteä... Olen käynyt
-joen ylävarrella katselemassa veden temmellystä. Kuinka tulvillaan
-onkaan uoma!"
-
-Hän jätti hyvästi ja läksi.
-
-Jussa seisoi katsellen hänen jälkeensä.
-
-Runsas elämän ilo uhkui hänen nuorekkaasta olennostaan.
-
-Yhä seisoi Jussa siinä hehkuvin mielin keskellä kevään uhkuvaa
-levottomuutta... "Ihmiset etelässä vilkkaampia ja eriluontoisia kuin
-täällä!"
-
-Vielä kerran tuli hän näkyviin -- kirkkomäellä; hänen hiuksensa saivat
-auringon valossa kultahohteen. Kuinka ylväs ja suoraryhtinen hän
-olikaan!... Ihmiset etelässä valkeaksi maalatuissa taloissaan ja
-hyvinrakennetuissa palatseissaan, -- täällä sitävastoin synkissä
-metsissä ja autioilla tunturimailla! -- Ihmiset etelässä pyrkivät valoa
-kohti ja valtaavat maan ja ilman, mutta täällä paetaan pimeyteen ja
-tuhoon...
-
-Mutta Jussa oli nuori ja voimakas, ja hänen sieramensa laajenivat
-virkistävän tuoreesta maan tuoksusta. Ilmassa oli auringon utua, ja
-kaikkialta kuului kevätpurojen pauhinaa.
-
-Kevät tulee kuin kuumehoureet varhaisena aamuhetkenä. Aurinko riisuu
-maalta talvipuvun räikeässä törkeydessään, kuivaa kuumin sätein
-jokaisen lumettoman pälven ja saa juurien mehun toimimaan roudasta
-vapaassa mullassa. Se täyttää ilman juhlallisella usvalla ja saa
-elolliset toivomaan ja pakostakin hurmaantumaan.
-
-Jussa nousi törmälle ja meni koivikkoon. Siellä poimunahkainen
-pitkäkarvainen vasikka puskuen tavoitteli suuhunsa silmuja ja hienoja
-oksia. Syttyvää eläintoivoa kuvastui senkin suurista, raukeista
-silmistä. Se heitti puremasta, katsoi kauvan usvaiseen ilmaan... Ja
-sitten alkoi se kovasti ammua.
-
-Pitkät tulvillaan olevat niittyojat virtasivat keltaisessa vaahdossa
-joen hiekkarinnettä alas. Vähän väliä vyöryi kiiltäviä maanmöhkäleitä
-mätkähdellen alas ja pani hiekansekaisen veden loiskahtelemaan jään
-sinertävälle reunalle.
-
-Valkoisia putouksia pilkisteli laaksojen rinnemetsistä, sillä
-vuorokauden ensimäisestä tunnista viimeiseen saakka kylpi kenttien lumi
-auringon helteessä ja suli vastustamattomana.
-
-Metsämailla oli tukinveistäjiä. Päiväpaisteesta väräjävä kevätilma
-kaikui kirveen helähdyksistä.
-
-
-
-
-X.
-
-
-On valoisa kevätyö -- aurinko kultaa lakeuksia. Yön hiljaisuudessa
-kuuluu ainoastaan kahinaa Jussan hiihtäessä hangella.
-
-Hän hiihtää pitkän niittylahden eteläpuolta, metsän reunaa mäen alla,
-missä vielä on lunta. Puhdistaakseen pyssyään laukaisee hän jalkainsa
-viereen lumeen. Lumen alta kuuluu lyhyt ja kumea jymähdys. Hänellä oli
-isoreikäinen, vanha pyssy. Tärähdys oli katkaista hänen solisluunsa.
-Koivikosta kuului nopeita, voimakkaita siivenlyöntejä, ja pari jänistä
-vilisti pitkin metsänreunaa. -- Laukaus oli ainakin saanut eläimet
-liikkeelle makuusijoiltaan.
-
-Hän ampuu riekon ja kiihoittuu laukauksen aiheuttamasta jyrinästä.
-Hankea punaavan veren näkeminen herättää hänen entisen verenhimonsa
-henkiin; hän oli nimittäin poikana, Biettar Oulan tapaa noudattaen,
-tottunut juomaan kuumaa eläimenverta. Hän puristaa riekosta veren
-suuhunsa. Kuin ensimäiset viiniryypyt lämmittää ja virkistää se häntä
-ja saa silmät hehkumaan. Pensaat, mäet ja tunturit sekä eläimet täällä
-vapaassa luonnossa johtavat hänen mieleensä entisaikoja. Eivät häiritse
-häntä nyt uteliaat ihmiset -- Jumalan kiitos!... Hän laukaisee
-ruutipanoksen näreikköä kohti, istuessaan lumettomalla töyryllä
-pureksien pihkaa. Aamutervehdys teille kaikille, kunnialaukaus meille
-kaikille!
-
-Jänis laukkaa hänen ohitsensa. Se haistaa ruutia ilmasta ja käännähtää
-hypähtäen, mutta kohtaa toisen ruutipanoksen ja lähtee suoraan Jussaa
-kohti, pysähtyy ja istuutuu vähän matkan päähän hänestä. Jussa työntää
-suuren, kostean pihkamöhkäleen pyssynpiippuun ja ampuu jänistä kuonoon.
-Se heittää kuperkeikan, puistaa nyhähdellen päätään ja kapaisee
-tiehensä. Tuosta Jussa hillittömään nauruun. "Anteeksi! -- Olisi voinut
-käydä pahemminkin", sanoi hän.
-
-Jussa on tullut sivulaaksossa juoksevan, pienen joen rannalle.
-
-Hiljaa kuin petoeläin hiipii hän pajukkoa törmälle, nähdäkseen olisiko
-hanhia joen suulla.
-
-Siellä ei ollut mitään. Pääjoen jäällä oli vieläkin näkyvissä laajalti
-poron jälkiä, sinertävässä lumisohjussa. Nähtävästi oli Biettar Oula
-nykyisin suurine laumoineen samonnut tätä tietä pohjoiseen. Kellään
-muulla ei ollut niin suurta karjaa.
-
-Jussa makailee koivikossa miettien yhtä ja toista.
-
-Kiimaisia koirasriekkoja kaakottaa kiihkein äännähdyksin ja juoksee
-sinne tänne näreikössä. Jussa ääntelee kuin hyväilty naarasriekko.
-Koiraat rientävät häntä kohti matalina, siivet levällään, pelkäämättä
-hänen suurta ihmisruumistaan; kiima on poistanut niiltä pelon ja ajaa
-niitä kuin metsävalkea... Suuret koiraat kaahaavat naaraita ja iskevät
-toistensa kurkkuun mustasukkaisuuden hurjassa raivossa.
-
-Jääteli työntyy rantaa vasten, ja irtautuneet jääpuikot helisevät
-koskettaessaan toisiinsa.
-
-Yhä ovat mäet ja kukkulat auringon hempeään kultavaippaan verhottuina.
-Elna... Kevätyö on täynnä valoa ja kohua. Aistit kohoavat ikävöimisten
-vuosta... Mitä kaikuu mäki, mitä notkuu maa?
-
-       *       *       *       *       *
-
-Elna! Elna! "Kivikirkko aukealla lakeudella." Sinä sanoit sen
-kostein silmin, punahohde otsallasi! Tukkani on pitkä ja musta, ja
-papinkaapu on kuin musta verho, joka eroittaa minut ihmisistä ja
-maailmasta... Elna! Kunpa olisi jo se aika, joka on vielä niin kaukana
-tulevaisuudessa, niin seuraisit sinäkin mukana!... Kulje sinä vain maan
-päällä, Elna, niin se notkuu enemmän -- -- -- En kestä tätä, rintaani
-polttaa, katseeni sumentuu... Elna! Minä en kestä tätä. Aurinko nousee
-vitkaan, ja aika sulattaa ruumistani, sieluani. Herra Jumala, en kestä
-tätä -- -- --
-
-Hanki narahtelee. Joku eläin siellä. Jussa tempaa pyssynsä maasta. Susi
-laukkaa veltosti joen rantaa ja vainuaa poronjälkiä.
-
-Jussa asettaa pyssynperän poskelleen, hän eroittaa tähdätessään sen
-karvojen värin, suupielissä vaahdon ja silmissä kylmän kiillon.
-
-Laukaus pamahtaa. Peto säntää säikähtäen sulan jokirannan yli jäälle.
-
-Jussa rientää perässä. Hän kahlaa jään reunalle ja hyppää suksilleen.
-Hiki juoksee hänen kaikin voimin ponnistellessaan ja tekee hänen
-jäsenensä notkeiksi. Huima vauhti ja pedon avara punainen kita
-kiihdyttävät hänet hurjan vimmaiseksi. Verta on tippunut lumelle suden
-haavoittuneesta jalasta. Se kääntää päätään ja uhkaa irvillä hampain
-Jussaa.
-
-Et minua peloita! Tunnen sinut ja kaltaisesi!
-
-Harmaa höyry suusta tupruten laukkaa susi niemen sivua. Hanki kahisee
-suksen liukuessa.
-
-Susi laukkaa joen poikki sen pohjoisrannalle, ja edelleen metsään.
-Jussa juoksee sukset jalassa vetelän rantasaven yli, jättää sukset
-rannalle ja porhaltaa suden perässä mäkeä ylös. Väliin katoaa se hänen
-näkyvistään. Jussa on jo hengästynyt, mutta susikin on väsynyt, sillä
-haavaa pakoittaa, ja siitä on juossut jo paljon verta.
-
-Susi menee hoipertaen louhikkoista tunturin rinnettä ylös ja pysähtyy
-kallion kielekkeen alle. Jussa kaataa suuren panoksen ruutia pyssyynsä
-ja työntää piippuun kotona valamansa lyijykuulan. Hän astuu lähelle
-sutta, joka räpyttää silmiään ja vaahtokitaisena uhkaa häntä. "Henki
-pois!"
-
-Suden alaleuka retkahtaa ammolleen; luoti on musertanut sen. Istuen
-kahareisin karvaisen eläimen päällä hän työntää pitkän puukkonsa sen
-rintaan.
-
-Hiki polttelee hänen silmissään, ja kädet vapisevat väsymyksestä hänen
-eläimellisen raateliaana nylkiessään sutta.
-
-Jussa kiipeää kalliolle ja riisuu vaatteensa vääntääkseen niistä
-märkyyden pois, levittäen ne sitte auringonpaisteeseen kuivaamaan.
-
-Hän istuutuu kalliolle, kietoen sudennahan ympärilleen, ja katselee
-jokea, joka näillä tienoin virtavana ja jo vapaana jäistä kiertää
-korkeaa hietarinteistä kukkulaa. Täältä näkee hän paimenmajoja, joissa
-hän on kaikissa käynyt. Tuolla ovat ne mäet, joilla hän usein on
-pistäytynyt syömässä vareksenmarjoja ja mustikoita. Tuolla näkyvät
-mäenrinteet, joilta hän syksyisin on poiminut puolukoita. Hän tuntee
-kaikki polut näillä tienoin. Tuolla syvässä poukamassa on hänen
-ongessaan usein hopealta hohtava lohi temmeltänyt. Hän on kuljeskellut
-täällä kaikkialla. Joka kolkka on hänelle tuttu: joka suon, joka
-korven, kaikki hän muistaa.
-
--- Lähellepä Biettar Oula on asettunut. Pohjoisessa päin näkee hän
-savun nousevan kahden tuuhean männyn välistä. Hän pukeutuu nopeaan ja
-lähtee sinne.
-
-
-
-
-XI.
-
-
-Koirat olisivat varmaankin repineet hänet kuoliaaksi, jollei Biettar
-Oula olisi kiirehtinyt kepittämään ja torumaan niitä.
-
-"Kah -- Jussako?! Sinustahan on tullut iso mies!"
-
-"Piti sinuakin vielä tavata!" huudahti Aslak tervehtien häntä,
-iloissaan hänen tulostaan. "Olet ehkä jo ulosoppinut?"
-
-Jussa sanoi siihen vielä pitkän ajan kuluvan.
-
-"Niin, -- mutta sittenpä sinä tiedätkin kaikki maailman asiat."
-
-"No, kyllähän sitä sitten jotain tietääkin", tuumi Jussa.
-
-Biettar Oula kertoi, että heidän oli täytynyt asettua tänne joksikin
-aikaa, kun vaatimet olivat alkaneet poikia aikaisemmin kuin
-odotettiinkaan. He olivat valvoneet kaksi vuorokautta perätysten.
-Muutamat vaatimet eivät nimittäin käsitä, että ihme on tapahtunut,
-sillä ne katsovat vihaisin silmin pientä luotua lumella ja potkisivat
-sen kuoliaaksi, jollei niitä samalla pakoitettaisi haistamaan
-pienokaistaan ja saataisi siten huomaamaan, mitä nuo pienet elukat
-ovat, sekä äidin rakkautta niissä syttymään. Haisteltuaan pientä
-lämmintä eläintä, huoahtavat ne rakkautta osoittavasti. Sitten nuolevat
-ne vasoja, näiden imiessä emiensä utareista rasvaista maitoa. Syötyään
-kykenevät pienet jo ailakoitsemaan ja seuraamaan emäänsä.
-
-Biettar Oula meni Jussan kanssa telttaan. Elle toi vieraalle syötäväksi
-parasta mitä heillä oli, kuten poronkieltä ja ydintä.
-
-Biettar Oula alkoi kysellä Suomen lakiasioista. Hän oli jo useita
-vuosia ollut jäsenenä kunnallishallituksessa. Hänellä oli tarkat tiedot
-kunnan asioista, ja puhuessaan näistä muutti hän puhetapaansa.
-
-"Olemmepa me -- kunnallishallituksen jäsenet -- ajatelleet kehoittaa
-paria rikasta porolappalaista lännestä muuttamaan pitäjääseemme.
-Silloin saisimme kuntamme tulo- ja menoarvion paremmin lyömään tasan."
-Hän oli hetken ääneti, korostaakseen tätä sanantapaa. "Ei ole
-pitäjässämme enää paljonkaan rikkaita lappalaisia; ne ovat joko
-kuolleet tai köyhtyneet."
-
-Hän ei ollut viime vuosina ollenkaan harjoittanut poronvarkautta. Mutta
-kunniallisen kansalaisen maine ja arvo oli hänelle vieläkin niin veres,
-että hänen oli toisinaan vaikea uskoa asemaansa todelliseksi. Hän oli
-ylpeä mielenmuutoksestaan kuin nuori vaimo, joka ensi kertaa on
-siunatussa tilassa.
-
-Ja hänen kääntymyksensä oli tapahtunut seuraavasti:
-
-Kun Nikko Nille onnistumattomalla kihlausmatkallaan kirkolle oli
-kertonut karanneen poronsa löytyneen elävänä ja vahingoittumattomana
-Biettar Oulan laumasta, herätti niin kummallinen väite ensin niin
-suurta ihmettelyä, ett'eivät varsinkaan koilliskulmalla asuvat sitä
-uskoneet. Mutta kun Nikko Nille moneen kertaan vakuutti asian niin
-olevan ja kertoi, että Biettar Oula itse ilmoitti hänelle porosta,
-uskottiin Biettar Oulasta todellakin tulleen täysin rehellinen mies.
-
-Kun Biettar Oula myöhemmin talvella kirkolla käydessään huomasi
-ihmisten pitävän häntä tapansa muuttaneena ja hurskaana, tunsi hän
-itsensä kuin toiseksi ihmiseksi. Hän nauroi partaansa -- alussa. Mutta
-hänen mieltänsä kutkutti nähdä itsensä siinä valossa. Oli todellakin
-ylentävää kulkea kunniallisen miehen kirjoissa. Ja ajatteles, jos hän
-nyt tosiaankin olisi ollut kunnon mies! -- Turhamaisuus valtasi hänet
-siinä määrin, että hän toden perään päätti toimittaa sisällisen
-puhdistuksen.
-
-Ja niin alkoi hänen edistymisensä. Hänen jo ennestään hiottu
-puhetapansa kävi yhä varmemmaksi, ja Biettar Oula joutui
-kunnanhallitukseen. Ja hänestä riitti puhetta ihan loppumattomiin.
-
-Saarnamiehet väittelivät keskenään, kelle kunnia Biettar Oulan
-kääntymisestä kuului, kun taasen toiset pitivät sitä yksinomaan Ellen
-ansiona...
-
-"Mutta miten jaksaa vanha ystäväni Nikko Nille?" tiedusti Jussa.
-
-"No", hymähti Biettar Oula, "hänellä oli taipumuksia joutua
-onnettomuuteen, tiedäthän. Hänen akkansa kuoli vasta pari vuotta
-sitten, ja silloin oli hän jo hävittänyt kaikkensa. Hän varasti poroja
-kuin susi ja joutui kuritushuoneeseen. Nykyään elää kituuttaa hän
-kalastajana meren rannalla. Sehän on kaikkien köyhtyneitten
-tunturilappalaisten viimeinen keino. Niin, se oli odotettavissakin.
-Mieshän oli aina pahassa pinteessä ja kovaonninen. Annamme hänelle
-tuolloin tällöin tappoporon. Sääliksi näet käy miestä, joka on nähnyt
-parempia päiviä."
-
-"Hän ei siis lopultakaan joutunut Aira Maritin kanssa naimisiin?"
-
-"Ei. Tyttö meni toiselle ja saa pieniä joka vuosi -- kuten parhaimmat
-vaatimet."
-
-Sille täytyi Ellen hymyillä, istuessaan kolmas lapsi leveässä
-helmassaan, imettäen sitä suunnattoman täyteläisestä rinnastaan. Hän
-hymyili punehtuvan veitikkamaisesti: viittaus oli imarteleva hänen
-käsitykselleen naisen elämänkutsumuksesta.
-
-"Tuleepa sieltä Lassekin", tuumi Biettar Oula Lassen kumaraisena
-työntyessä ovelle ja heittäytyessä taljalle loikomaan. "Hänestä on
-tullut kunnon mies. Hän on oivallisesti hoitanut porojaan, ja hyvin hän
-nyt tuleekin toimeen."
-
-Ikävän vaikutuksen teki Jussaan se, että Biettar Oula alentui
-mairittelemaan Lassea. Lasse sitävastoin kuunteli kuin hän olisi
-hyvinkin tuon kehumisen ansainnut.
-
-Sietämätöntä levottomuutta ilmeni Biettar Oulan monissa
-huomionosoituksissa häntä kohtaan, -- ilmeistä ponnistelua Lassen
-kasvojen saattamiseksi tyytyväisen säveihin poimuihin.
-
-Jussan vanha surkuttelu Lassen kohtalosta muuttui voimakkaaksi
-vastenmielisyydeksi, sillä hänen muuten sääliä herättävästä ja
-surkeasta olennostaan kuvastui nyt myrtynyttä, ilkeää pahuutta, jota ei
-Biettar Oulan mielistelevä herttaisuuskaan saanut lientymään.
-Sietämätöntä oli nähdä tuon puolivalmiin, aikaisin vanhentuneen, laihan
-ja kalpean ihmisluonnoksen painajaisen tavoin pitävän vallassaan
-voimakasta Biettar Oulaa.
-
-Jussa teki lähtöä. Mutta Biettar Oula ja pikku Andi, joka sillävälin
-oli rivakasti alkanut tavotella isänsä pituutta, veivät hänet ensin
-laumaan, missä heittivät kiinni ison ajoporon.
-
-"Tämän saat kiitokseksi käynnistäsi", sanoi Biettar Oula. "Ja jos
-sinusta tulee pappi naapuripitäjääsen, tulen minäkin kuuntelemaan,
-miten saarnaat Jumalan sanaa."
-
-
-
-
-XII.
-
-
-Paluumatkallaan näki Jussa korppien lentelevän ja rääkkyvän sudenraadon
-ympärillä, uskaltamatta laskeutua maahan; arvattavasti oli kettu
-ottanut saaliin haltuunsa.
-
-Vesi oli rajusti noussut joessa, ja jäät olivat monin paikoin
-irrallaan. Näiltä tienoin ei hän päässyt joen poikki, vaan täytyi
-lähteä kävelemään joen pohjoista rantaa kirkolle päin.
-
-Kun hän iltapuoleen oli tullut vastapäätä kirkkonientä olevalle mäelle,
-laski joki jäitään.
-
-Toisella rannalla, niemellä, oli väkeä jäiden laskua katsomassa. Siellä
-seisoi Elnakin etumaisena, vaalea viitta yllään. Hänen hiuksensa
-loistivat kullalta ilta-auringon valossa. Jussa heilutti sudennahkaa.
-Toiselta rannalta vastattiin. Huiskuttaessaan nenäliinaansa käveli Elna
-joen partaalle. Papin rouva piti kiinni hänen viitastaan, ettei hän
-suistuisi jokeen.
-
-Jäätelejä rynnisti toisia vastaan, niin että valkoisista muruista
-muodostui röykkiö niiden yhtymäkohtaan. Ahdinko kasvoi ja virran vauhti
-väheni. Vesi nousi nopeasti. Joen hietarannat olivat jo veden alla, ja
-niittyniemellä oli ainoastaan yksinäisiä pajupensaita näkyvissä. Vesi
-oli tällä puolen noussut metsän reunaan asti. Niityn mutkassa risteili
-jäälauttoja, joita tarttui puiden väliin. Kirkonkylän puoleiselle
-verrattain korkealle ja jyrkälle törmälle kärkkyi jo vesi.
-
-Suuri, pitkä jääteli liukui hitaasti alas vastustamattomalla voimalla
-ja työnsi edeltään jääröykkiöitä. Sen alapää törmäsi ahteen rinteeseen
-Jussan lähelle. Helisten lohkeili jääpuikkoja törmälle. Teli alkoi
-kääntyä, ja lopulta töyttäsi yläpääkin rantaan kirkkonientä vasten,
-muodostaen siten sillan. Telin alareunalta pursusi vesi kohisten
-jäitten päälle.
-
-Jussa hyppäsi suksilleen ja ajaa karautti porollaan jääteliä toiselle
-rannalle. Lumisobju tuprusi suksien kärkien edestä.
-
-"Mutta hyväinen aika, Jongu, kuinka Te meitä säikäytitte!" huudahti
-Elna. "Miten voi juolahtaa mieleennekään ryhtyä niin ilmeisen
-vaaralliseen uhmatekoon, kuin ajamaan tuollaisen uiskentelevan
-vaahtosillan yli?!"
-
-"Näyttäytyäkseni -- edullisesti!" -- Veitikkamaisesti kuiskasi hän
-sitten suomeksi: "Suoraan sanoen, jos Te ette olisi ollut täällä,
-niin --"
-
-"Niin, mutta Te ette saa enää koskaan panna henkeänne alttiiksi minun
-tähteni. Tahdoin sanoa nimittäin -- --"
-
-"En, en, neitiseni! en enää!"
-
-Jussa huomasi itsekin lausuvansa nuo sanat ärtyisellä äänellä; hänen
-jäseniään sirkoi, ja häntä puistatti, eikä siitä tahtonut loppua tulla.
-
-"Tahdoin sanoa nimittäin -- -- --" Tuskallisessa hämmennyksessään ei
-neiti tavannut sopivaa, selvittävää sanaa ajatuksensa ilmaisemiseen.
-
-"Ei liene tarkoituksenanne ollut lausua, että ainoastaan antaessanne
-erityisen luvan saisin panna henkeni alttiiksi Teidän tähtenne?"
-
-Elnan juuri pahoitellessa sitä, että oli alottanut hankalasti, loukkasi
-Jussan töykeä huomautus häntä kovasti.
-
-Hyvästeltyään lähti Jussa ja tempasi vihoissaan poron liikkeelle. Hänen
-sielussaan oli tapahtunut äkillinen muutos.
-
-
-
-
-XIII.
-
-
-Elna ja Jussa istuivat niemellä, kylän yläpuolella. He olivat
-asettuneet pajupensaikon siimekseen niityn ulkoreunalle. Aurinko
-valaisi joen leveää ja loivaa hietikkorantaa, ja kiillekivisirut
-kimaltelivat hietikolla kuin hopea.
-
-Paksuruumiisia mettiäisiä lenteli pensaitten lähistöllä.
-Laiskanomaisesti istahtivat ne tuon tuostakin keltaisille
-pajunnorkoille tai niityn sinikelloille. Kesän ehtoopäiväaurinko loi
-valohämyä puiden varjojen sekaan.
-
-Jussa tunsi sisäistä pakkoa kiittää Jumalaa kesästä ja hänestä, jonka
-pää nojasi hänen rintaansa vasten ja jonka kuuma rakkaus häneen oli
-pyhittänyt kesän.
-
-Mutta tähän ihanaan hiljaisuuteen tunkeutui nyyhkytystä Elnan rinnasta.
-Onnen ensimäinen verso on hento ja vilunarka kuin umppu, joka
-pakkasessa ja rajuilmassa turmeltuu, ja lakastuu auringon paahteessa...
-
-Jussa ei oikein tiennyt, miksi tyttö itki, mutta hänkin heltyi. "Miksi
-olet niin murheissasi, Elna?" kysyi hän vapisevalla äänellä.
-
-"Älä pahastu, rakas Juhani! Kuule, kun sanon!" Hänen nyyhkytyksensä
-muuttui haikeaksi itkuksi. "Minusta tuntuu kuin sydämesi olisi väliin
-kylmä, ja silloin tulee minun kovin tukala ollakseni." Näin puhuessaan
-siirtyi hän lähemmäs Jussaa aivan kuin uskaltamatta jättää tilaa heidän
-väliinsä.
-
-Jussa ei voinut ensin vastata mitään. Tämä oli jotenkin aavistamatonta.
-Tähän asti oli heidän keskustelunsa ollut surutonta kuin unelmat
-valoisana kesäyönä.
-
-"Onko sinulla ikävä, Elna?"
-
-"Niin, -- en tiedä oikein... Rakas Juhani, älä pahastu minulle!" Hän
-kietaisi käsivartensa Jussan kaulaan ja katsoi häntä silmiin: "Voi,
-kuinka tummat ovat silmäsi, Juhani!... Lupaa minulle, ettet koskaan
-tuota minulle mitään pahaa! -- Muistatko ensimäistä kohtaustamme?
-Muistatko, että silloin ikävöin tänne, -- vaikka pelkäsin tätä maata ja
-ihmisiä sellaisia kuin Biettar Oula? Myöhemmin en sitä usein ole
-ajatellut, -- mutta senjälkeen kun ensi kerran kohtasin sinut täällä,
-on se usein johtunut mieleeni... Ei minua vallannut -- älä pahastu,
-Juhani, jos sen sanon -- yksinomaan ilo tavatessani sinut jälleen.
-Myöskin tuo kummallinen lapsuusajan tuska heräsi minussa eloon. Mutta
-silloin kun sinä ajoit jään yli ja suutuit minulle sattuessani sanomaan
-jotakin, mitä en tarkoittanut, selveni se minulle täydellisesti. Sinä
-sait hirmuisen kovan kiillon silmiisi. -- Ei yksinomaan mielipaha
-siitä, että olin närkästyttänyt sinua, saanut minua tulemaan
-luoksesi... Minun oli silloin kovin paha olla! -- Ei se ollut
-yksinomaan mielipaha... Se oli... niin, en tahdo sinua verrata
-käärmeeseen; mutta olen kuullut tai lukenut, että pienet linnut
-lentävät käärmeen kitaan, -- vaikka ne pelkäävätkin sitä. Mutta ehkäpä
-juuri pelko ajaakin ne tuohon kauheaan kohtaloon. En kuitenkaan minä
-pelännyt enkä pelkää sinua, en sillä tavoin. Mutta tuska, tuska,
-Juhani! Se ei antanut silmänräpäykseksikään minulle rauhaa! Mutta sinä
-olit minulle silloin vihoissasi, välttelit minua. Ehkä saatoin itseni
-naurunalaiseksi ihmisten silmissä, mutta siitä en välittänyt. Papin
-rouva koetti saada minua järkiini. Järkiini! Mitä minä järkevyydestä
-välitin! Toisinaan näin sinut vilahdukselta, ja silloin näytti minusta
-kuin ympärilläsi olisi ollut jotain, mitä en osaa oikein selittää.
-Niin, se ilmaisi jotain sisäistä yksinäisyyttä; se teki minut miltei
-merikipeäksi."
-
-Ja hän painautui taas nyyhkyttäen Jussaan kiinni. "Ja kuitenkin --
-kuitenkin rakastan minä sinua, Juhani, kaikesta sydämestäni. Rakastan
-sinua avuttoman määrättömästi. Ehkä tuskani johtuukin siitä, -- ja
-myöskin siitä, että sydämesi on väliin niin kylmä!... Kunpa ei sinussa
-olisi tuota kamalaa autiutta!"
-
-Hän vaikeni. Mutta Jussa ei virkkanut sanaakaan.
-
-Ihminen herää ihmeellisen kaukokatseiseen näkemykseen, kun hänen
-elämänvirtansa äkkiä tunkeutuu hallaiseen hyhmään.
-
-Jussa ajatteli tyttöä, joka polveutui maailman kauneimmasta rodusta,
-sen mahtavista valtiaista ja valoisista jumalista. Ja hän ajatteli
-Jäämeren rannikon yksinäisiä majoja ja savupirttejä sekä niissä
-asustavia ihmisiä. Hän oli itse syntynyt pimeänä syysiltana, äitinsä
-ollessa kokoomassa poronjäkälää metsärajan yläpuolella. Heidän oli
-täytynyt yöpyä sinne, ja pimeys oli hänen ensimäisenä katseltavanaan
-maailmassa... Oliko meri vajottanut raskautensa Elnan silmiin?
-
--- "Juhani! -- Rakastatko minua? Voi, sinun pitää rakastaa minua!...
-Muistatko, kun vihdoinkin tapasin sinut täällä metsässä? Toivottelin
-silloin olevani kaukana, ja samoin varmaan sinäkin. Emme kumminkaan
-voineet mennä toistemme ohi. Olit mahtavan näköinen, suuri ja tumma,
-kun äkkiä ilmestyit koivikon laitaan. Muistatko, että vapisin, kun otit
-kädestäni kiinni? Silmät kostuivat, en itkenyt; mutta -- se vaikutti
-minuun niin hirveän rajusti."
-
-"Näin sinut, Elna, yöllä sitä päivää vasten, jolloin kohtasimme
-toisemme; olit varhain aamulla kylpemässä pappilan puutarhan ruohokon
-kasteessa. Sinulla oli vaaleansininen viitta heitettynä yllesi."
-
-"Näitkö todellakin minut? -- Se oli epähienoa uteliaisuutta, Juhani."
-Puna nousi hänen kasvoilleen ja kaulalleen, ja hän hymyili puoleksi
-hämillään ja nauttien.
-
-"Olit ihana seistessäsi siinä hetkisen päin aurinkoa. Sinulla oli
-kasteen kiilto vaaleansinisellä viitallasi."
-
-"Olinko ihana? -- Rakasta minua, Juhani! Rakasta!"
-
-Hänen hihansa olivat soluneet ylös. Jussa tunsi kaulallaan hänen
-vaalean ranteensa valtasuonen tykytyksen ja näki nuoren, uhkean tytön
-ohuitten kesävaatteitten verhoaman rintakehän liikkeet.
-
-"Se yö oli lämmin. En saanut unta. Ajattelin sinua, ja siitä tuli yhä
-kuumempi ollakseni. Siksi menin kasteeseen kylpemään, se oli niin
-virkistävän viileätä."
-
-He olivat jälleen molemmat ääneti.
-
-"Ehkä vihaat minua, Juhani?"
-
-Jussa ei vastannut siihenkään mitään. Sitävastoin kysyi hän: "Miten
-olet ajatellut suhdettamme? Sano minulle, Elna!"
-
-"Suhdettamme?... Suhdettamme!... Niin, -- siitähän emme ole koskaan
-puhuneet! Voitko sinä käsittää sitä?! Miksi emme ole siitä koskaan
-puhuneet?!"
-
-"Arvattavasti siksi, että meidän välillämme ei ole milloinkaan ollut
-mitään suhdetta. Eikä varmaankaan voi koskaan tullakaan."
-
-Tuskin Elna itsekään huomasi, että vapautuksen huokaus kohosi hänen
-rinnastaan. "Ennenkuin matkustan täältä, tahdon minä sittenkin sen
-suloisen tiedon, että rakastat minua kaikesta sydämestäsi!"
-
-Hän kumartui katsoakseen Jussaa silmiin, mutta samassa nojautui hän
-taakse päin. Jussan katse oli tyly ja kylmä.
-
-"Juhani!"...
-
-"Matkustatko jokea alas kotiisi, Elna?"
-
-"Matkustan! -- Enkö ole jo puhunut siitä sinulle?"
-
-"Et ole... Et ole sitä maininnut. Tuskinpa olisit nytkään maininnut,
-jollen olisi kysynyt... Mieleeni johtui kysyä."
-
-He olivat ääneti. Elna nykki hermostuneesti ruohoa.
-
-Vihdoin sanoi hän: "Vouti kuuluu olevan huvimatkalla etelässä."
-
-"Vai niin!"
-
-Seurasi tuskastuttava hiljaisuus. "Hän asuu joen suussa", sanoi sitte
-Jussa. "Olen nähnyt hänet yhden ainoan kerran, useita vuosia sitten,
-nimittäin silloin, kun hän tutki Biettar Oulaa porovarkausjutussa,
-häntä, jonka sanoit loihtivan metsän, käymällä vain sen läpi."
-
-"En matkusta jokea alas siinä tarkoituksessa, että kohtaisin hänet."
-
-Mutta Jussa ei vastannut mitään. "Juhani!" huudahti Elna ja ojensi
-peloissaan kätensä hänelle. "Älä ole vihoissasi minulle, Juhani! Älä
-ole vihoissasi minulle, tyttö-raukalle!"
-
-"Jos pelkäät minua, niin mene pois. Ja sydämellinen kiitos seurastasi!"
-sanoi hän puristaen ystävällisesti Elnan kättä. "Pakenemallahan pahasta
-päästään."
-
-Elna lyyhistyi Jussan syliin valittavasti itkien. "Ei -- ei voi olla
-niin, että me eroaisimme ainiaaksi, -- emme ainiaaksi, Juhani!... Auta
-minua, hyvä Jumala! En voi elää sinutta, Juhani! En voi! Sieluni
-kuoleutuu minussa, ja minä kuihdun elävänä ja nuorena. -- Älä katso
-minuun tuolla tavoin! Ole hyvä minulle, Juhani!"
-
-Tyttö laskeutui makuulle ja sulki silmänsä. "Anna minun suudella sinua
-vielä kerran!... Koeta, kuinka minun sydämeni tykyttää!... Luulen
-olevani sairas. Älä tee minulle mitään pahaa!... Voi ei, kenties on
-turha vaatia sinulta sitä lupausta. -- -- Hivele otsaanikin!...
-Kiitos!... Se on kiinni kaulan sivulla; avaan sen itse... Voi, kuinka
-viehättävästi hengityksesi lämmittää rintaani!... Kiitos, Juhani,
-kiitos hyvyydestäsi!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Jussa istui taas yksinään. Ja hän istui siinä kauvan. Paha ajatus ja
-yksikin kova sana vihloo rakastavan sydäntä aivan kuin hurjan eläimen
-purema haava. Ihmistä vaivaa polttava jano saada sovitusta, mutta kun
-hän aavistaa sen olevan lähellä, säikähtää hän ja karttaa sitä.
-
-Kuullessaan sauvoimien kolinaa herää hän mietteistään.
-
-Alempana, toisella puolella jokea, niemen takana, näkee Jussa veneen,
-jota mies ja vaimo sauvovat ylös leveätä, tasaisesti virtaavaa jokea.
-He ovat juuri siinä, missä hietasärkkä niemen takana kapeana yhtyy
-hietikkorantaan, joka vesirajasta nousee loivasti ja etempänä jyrkästi.
-
-Vene on uusi, leveäpohjainen ja korkeakeulainen. Ohueen tervattuna
-kiiltää se punaiselta auringon valossa. Mies, jolla on valkea paita
-yllä ja kudottu punainen huivi uumilla, sauvoo perässä, nainen
-keulassa. Hänen lyhyt, rantuisesta patjaliinasta tehty röijynsä on
-etupuolelta märkä aina rintoihin asti. He pistävät yhtä aikaa
-sauvoimensa veteen, ja nojatessaan pitkiin, sileiksi höylättyihin
-salkoihinsa siirtävät he käsiään ainaisin kolmin ottein latvaa kohti ja
-työntävät, niin että vesi kuohuu keulan edessä ja aallot vyöryvät
-loiskien rannan somerikolle.
-
-Hietikkorinne kajahtelee heidän puheestaan ja sauvoimien säännöllisistä
-kosketuksista veneen laitaan sekä veneen pohjalle heitettyjen
-kiiltävien peltipannujen kolahduksista. He ovat menossa laidunmajalle.
-
-Hietikkorinteessä, koivun ja katajan juurien koossa pitämän turpeen
-alla, on pääskysten kaivamia reikiä. Pääskyset lentävät niistä ulos ja
-sisään ja liitävät ristiin rastiin, pyytäessään kilvan sääskiä ja
-hietaperhosia.
-
-Jokitörmän, mäkien ja tunturirinteen kuvaiset joessa hajoavat veneen
-aalloista ja keikkuvat alhaalla kirkkaassa sinivalkeassa vedessä.
-
-Seuraavana päivänä käyskentelee Jussa kylällä. Se on kesälevossaan.
-Lapset ja vanhemmat ihmiset ovat paimenessa. Miehiä on tukinuitossa ja
-turskanpyynnissä meren puolella, toisia on lohenpyynnissä joella.
-
-Talojen ovet ja akkunat ovat auki. Avojaloin kutovat naiset sarkaa ja
-kehräävät villoja. Tuuletetut ja puhdistetut huoneet kaikuvat heidän
-puheestaan ja kaiteittein tiheistä iskuista. Tuulenpuuska panee väliin
-heinikot aaltoilemaan ja saa ne kimaltelemaan auringon valossa.
-
-... Palajaisiko hän sittenkin hyvästelemään Elnaa?
-
--- Ei...
-
-Hän laskeutuu makuulle lehtimetsän reunaan kylän aliniemelle; hän ei
-ole etäämpänä jokitörmästä kuin että saa joen näkyviinsä, jos
-kohottautuu... Silloin kuulee hän airojen loisketta. -- Entä jos hän
-laskeutuisi rantaan sanomaan hyvästi?
-
--- Ei...
-
-"Soutakaa rantaan", kuulee hän tytön sanovan kyyditsijöilleen. Jussa
-juoksee syvemmälle metsään ja piiloutuu sinne.
-
-Tovin kuluttua nousee Elna törmälle, tuijottaa hetkisen jännittyneenä
-siihen paikkaan, jossa Jussa oli maannut... ja juoksee takaisin
-veneeseen.
-
-
-
-
-XIV.
-
-
-Vuosien kuluessa oli Lassea yhä vaikeampi kohditella. Mutta hän ei
-koskaan uhannut: hänen harminsa siitä, että oli saanut korvaukseksi
-kolme vasaa ja yhden mitättömän vaatimen, ei koskaan voinut kohota
-sellaiseen voimaan, että se olisi vapautumisekseen vaatinut
-vihanpurkausta. Mutta vaikkakin tämä häneen juurtunut katkeruus oli
-voimaton, niin sai se hänet kuitenkin -- tai ehkä juuri siksi --
-heltymättömän loitontuvaksi Biettar Oulasta. Muori Biettar oli kyllä
-kehunut terveenä ollessaan kykenevänsä pitämään häntä kurissa. Mutta
-muorin tultua kivuloiseksi oli Lassen olo helpompi ja hänen hyyhmäinen
-luonteensa sai uusia aineksia, kun hän muisteli äiti Biettarin röyhkeää
-omavaltaisuutta. Kaikki tämä painoi leimansa hänen silmiinsä, koko
-muotoonsa ja kaikkiin tuon tahdottomasti tottelevan olennon toimiin.
-
-Ja Lasse, jolla ei ollut koskaan elämässään ollut vaikutusvaltaa
-ihmiseen, ei voinut vähääkään vähentää vallastaan Biettar Oulaan.
-Hitunen ihmisrakkautta, joka hänellä oli ollut, kuoleutui tähän
-myrtymiseen -- ainakin Biettar Oulaa kohtaan. Nyt oli hänen vallassaan
-voimakkain ihminen, jonka hän tunsi; nyt piti puristaa! Ja aikaa myöten
-oppi hän todellakin myös itse ymmärtämään, että juuri tuo verettömän
-harmaa hänessä, jota voitiin aavistaa, mutta joka ei koskaan tullut
-näkyviin, oli hänen voimanaan. Ja siihen suuntaan saatua leiviskäänsä
-käytti hän parhaimmalla tavalla.
-
-Tämä hänen olemuksensa sai aikaan, että Biettar Oula ei voinut ajoissa
-ottaa hänestä vaaria. Siinä oli jotain, minkä Biettar Oula oli toivonut
-aikojen kuluessa häviävän. Hän ei ollut tottunut mairittelemaan eikä
-pikkumaiseen epäilevään huomaavaisuuteen. Kateutta ja muuta sellaista
-oli hän tottunut suvaitsemaan Lassessa.
-
-Tässä asemassa ei Biettar Oula ollut huomannut, mikä muutos hänessä oli
-tapahtunut sillä aikaa, kun Lasse oli poissa.
-
-Hän oli jo ollessaan oikeuden edessä saanut alkuaiheen nykyiseen
-heikkouteensa. Tukalassa asemassa oli hän silloin, kun hän pelkäsi,
-että hänen ehkä piti tehdä väärä vala. Silloin oli hän totta puhuen
-ensi kertaa tekemisissä pelon kanssa. Jo ensimäisenä yönä senjälkeen
-valtasi hänet paha aavistus, että hän vielä kerran joutuisi pulaan
-Lassen tähden. Myöhemmin piti hän sitä kyllä pelkkänä mielikuvituksena,
-mutta -- väliin kumminkin vaipui hän henkeään pidätellen sitä
-miettimään.
-
-Lassen tultua kesti tällaista Biettar Oulan sisäistä tyhjentymistä
-melkeinpä hänen tietämättään useita vuosia. Mutta kun hänen maineensa
-äkkiä oli tullut paremmaksi -- myöskin hänen tietämättään -- ja hän
-kohosi arvosta arvoon, päästen lopulta kunnanhallituksen jäseneksi,
-huomasi hän tilansa, tuli araksi ja epäluuloiseksi. Hänelle selvisi
-nyt, kuinka paljon Lassen ilkeät katseet ja painostava käytös olivat
-vähentäneet hänen vastustusvoimaansa. Hänellä ei ollut enää ollenkaan
-itsensähillitsemiskykyä, eikä hän käsittänyt, mitkä keinot olisivat
-tehokkaita: hän antoi Lasselle lahjoja ja oli naurettavan huomaavainen
---, vaikka hänellä oli kyllin kokemuksia siitä, ettei enkelinkään
-hyväntahtoisuus olisi saanut Lassea heltymään, päinvastoin teki se
-hänet vain tunteettomammaksi.
-
-Hän tuli ihan neuvottomaksi ja avuttomaksi etsiessään keinoja Lassen
-taltuttamiseksi.
-
-Viime aikoina vaivasi Biettar Oulaa unettomuus. Eräänäkin yönä valvoi
-hän kauvan. Hän makasi jäykkänä, hermot jännityksessä. Hänen rinnastaan
-alkoi kuulua pitkäveteistä tärinää, joka oli kuin seinäkellon ääntä sen
-alkaessa lyödä. Hän säpsähti, ja samassa kiiti valojuova hänen
-silmiensä ohi. Hän nousi istualleen ja pani kätensä sydämelleen
-saadakseen varmuutta siihen, että hän vielä eli, ja tuijotti senjälkeen
-ympärilleen. Teltassaan hän huomasi elävänä olevansa, ison ja somasti
-kuorsaavan Ellensä vieressä.
-
-Seuraavanakin yönä valvoi hän ja odotti tuskallisena edellisen yön
-tapahtuman toistumista. Hän makasi %ummessa silmin arvellen, että ehkä
-uni sittenkin tulisi... Nyt näkee hän harmaan täplän. Ovatko hänen
-silmänsä ummessa? -- Ovat... Mutta sittenkin näkee hän harmaan täplän
-vähän matkan päässä. Se siirrähtää lähemmäs ja samassa muuttuu Lassen
-kasvoiksi verestävine silmineen. Lassen kasvot näyttävät nyt
-verettömiltä ja harmaammilta kuin ennen... Hetken perästä muuttuvat ne
-Biettar Oulan omiksi kasvoiksi, jotka myös ovat verettömät ja harmaat.
-
-Hän nousi istualleen ja voihki. "Mikä sinua, Oulatsjam, vaivaa?" kysyi
-Elle, joka oli herännyt hänen voihkinastaan.
-
-Biettar Oula siirtyi Ellen taljan alle ja painoi päänsä hänen rintaansa
-vasten peloissaan ja vapisten kuin pieni lapsi...
-
-Nyt oli hän, kuten kerran ennenkin, epäilyksien vallassa. Hän ei ollut
-moneen vuoteen ajatellut sitä asiaa. Hänet valtasi halu repiä Elleä
-nenästä ja nipistää reidestä, ja hän kuvitteli mielessään, kuinka
-pahoin voudille kävisi, jos hän... Hän pelästyi: hän ei voinut uskoa
-sitä, että hän itse pääsisi voittajana taistelusta. Hänellä ei ollut
-rohkeutta. Seuraukset peloittivat häntä... Hän toivoi, ettei joutuisi
-sellaiseen... Joutavia! -- -- Vouti oli ottanut Groobeinin tytön
-Jussalta. Olihan yleensä puhuttu, että Jussa hänet naipi... Kuka siis
-tietää! -- -- --
-
-
-
-
-XV.
-
-
-Eräänä syksynä olivat he asettuneet karjoineen sisämaanlaakson
-eteläpuolelle, tunturilammen rannalle, noin kymmenen penikulmaa
-kirkolta kaakkoon.
-
-Muutamana iltana ei kuulunut paimenten joikumista.
-
-Biettar muori makasi viimeisillään.
-
-Porolauman tömistely teltan ohitse ilman paimenten tavanmukaisia
-huutoja kuului hyvin synkältä -- kuin henkien suhinalta -- lisäten
-hetken vakavuutta.
-
-"Etkö voi haukkua hiljaa! -- Girjes! huosh!"
-
-Muori heilutti keppiä ja raappi tiheäkarvaista taljaa, joka hänellä oli
-peitteenä.
-
-Andi -- pikku Andi, joksi häntä vieläkin sanottiin -- istui toisella
-puolen nuotiota. Aina kun katkuava savu kosteitten koivunoksien
-palaessa kokoontui pilveksi, katsoi hän padan sivutse äiti Biettariin.
-Isoäidin silmät näkyivät kiiltävinä ja kankeina mustaa telttaseinää
-vasten. Hän koetti nyt olla katsomatta usein isoäitiään. Hän istui
-siinä masentuneena, kyyneleitäkään ei tämä turtumus heruttanut
-poskille. Elle istui Uusi Testamentti ja virsikirja kädessä.
-
-Revontulet roihusivat värisevinä kieluina taivaan laella.
-
-"Taivas palaa! -- Paetkaamme!" sopersi Biettar muori ja katsoi räppänää
-kohti... "Polje veri lumeen, Oula!... Peitä kaikki jäljet! Voipiko
-merkkiä muuttaa? -- Eikö? -- Leikkaa korvat poikki!"
-
-Biettar Oula kalpeni. Nuo hänen äitinsä sanat olivat Biettar Oulalle
-tutut. Ne oli hän usein ennenkin kuullut ollessaan äitinsä kanssa öisin
-toisten poroja tappamassa. "Lueppa, Elle, Testamenttia!" Elle avasi
-vapisevin käsin likaisen kirjansa. Musta savu karvasteli hänen silmiään
-ja nuotio valaisi niin huonosti, ettei hän nähnyt hyvin lukea, ja
-sitäpaitsi ei hän rippikoulusta päästyään ollut vaivannut itseään
-lukemisella.
-
-"Etkö kykenisi edes lausumaan pikku rukousta?"
-
-Kyllä -- mutta... pahaksi onneksi ei hänen mieleensä juolahtanut mitään
-sellaista rukousta, jonka hän olisi osannut ulkoa.
-
-"Mutta virka hänelle joku Herran sana!"
-
-Kyllä -- kunhan hän vain keksisi jonkun semmoisen!
-
-"Emmekö laulaisi virttä, Elle?"
-
-"Jumala, Herra taivaassa." Sen osasivat he molemmat hyvin. Mutta
-ainoastaan yhden säkeistön.
-
-"Laulakaamme se vielä kerran", sanoi Biettar Oula. He veisasivat sen
-neljään kertaan ja heidän sydämensä lämpeni siitä.
-
-Kunpa he nyt lisäksi osaisivat lausua muutaman Herran sanan!
-
-Elle alkoi sanella ulkomuististaan isämeitää. Eihän se kyllä tahtonut
-oikein luistaa, mutta muisti hän kuitenkin enimmät kohdat...
-
-"Jeesus", kuiskasi äiti Biettar.
-
-Ja samassa kun Biettar Oula avasi teltan oven tuodakseen polttopuita,
-vetäisi äiti Biettar viimeisen henkäyksen, kylmän syksyhöyryn
-tuntureilta hyökätessä hänen vuoteelleen.
-
-"Eikö hän sanonut: Jeesus?"
-
-"Sanoi!"
-
-       *       *       *       *       *
-
-Vaivaloista olisi ollut viedä ruumis kirkolle tähän aikaan, sillä lunta
-ei vielä ollut.
-
-Paria päivää myöhemmin pantiin hänen ruumiinsa pulkkaan ja haudattiin
-tunturirotkoon.
-
-Hänen vanha palvelijansa Aslak hautasi hänet, lukien hautaamissanat
-virsikirjasta. Sitte latoi hän suuren kiviröykkiön haudalle, etteivät
-pedot kaivaisi ruumista esille.
-
-
-
-
-XVI.
-
-
-Viime päivinä oli satanut räntää, joka ilman jäähdyttyä oli jäätynyt.
-Porojen oli vaikea saada jäkälää esille jäisen lumen alta. Ne olivat
-ahkeraan liikkeellä ylängöllä etsimässä paljaita paikkoja.
-
-Eräänä päivänä äiti Biettarin kuoleman jälkeen seisoivat Biettar Oula
-ja Lasse teltan ulkopuolella. Lassen piti lähteä paimeneen, mutta
-tapansa mukaan kuhnaili hän mahdollisimman kauvan.
-
-Biettar Oula virkahti: "Näetkö poroja tuolla kukkulalla lammen toisella
-puolella? -- Olisi ehkä parasta ajaa ne eteläpäähän lampea. Siellä on
-laidun parempaa."
-
-Kyllähän... Kyllähän -- -- Lasse aikoi tehdä sen. "Jää on kai nyt siksi
-vahvaa, että voin kävellä yli."
-
-Biettar Oula puri hammasta. Ajatukset, joita hän oli viime päivinä
-hautonut mielessään, olivat äkkiä toteutumassa, vieläpä ennen kuin hän
-oli oikein ehtinyt niihin perehtyäkään.
-
-"On, varmastikin." Oulan ääni petti; hänen täytyi niellä lauseensa
-jatko.
-
-Lasse lähti kävelemään jäätä. Vastasataneessa lumessa venyi jälki
-pitemmäksi ja pitemmäksi. Jäässä kuului rysähdyksiä, väliin
-pitkällisempääkin jumua... Biettar Oula vapisi.
-
-Lasse lähenee jo jyrkkää kallioseinää, toisella puolen lampea...
-Silloin juoksee Biettar Oula alas rantaan ja koettaa huutaa Lassea
-kääntymään takaisin, -- -- mutta ääni takertuu kurkkuun. Hän lyyhistyy
-ja saa kirkaistuksi juuri silloin kun jääkin murtuu... Avannossa kellui
-lakki, jota hiljalleen heiluttelivat pintaan nousevat kuplat... Sitten
-oli kaikki hiljaista. Kallion seinustalla oli vesi syvää.
-
-
-
-
-XVII.
-
-
-Huuhkaja on erämaan hiljaisia asukkaita. Se on mahtava siellä
-yksinäisyydessään, ja onnettomuutta ennustaa sen lähenteleminen
-ihmisten olinpaikkoja. Se tulee nimittäin muistuttamaan "rikoksesta
-jonka tiedät".
-
-Biettar Oula, joka oli nyt alkanut karttaa ihmisiä eikä koskaan
-vetäytynyt telttaansa ennen kuin myöhään yöllä, istui kerran
-iltahämyssä korkean kallion reunalla, joka jyrkästi laskeutui jokeen.
-Laaksossa oli jo pimeä, mutta ylängölläkin valaistus yhä enemmän ja
-enemmän keräytyi kellanvihreäksi hohteeksi lännen tunturirajalle, ja
-välimatkat kutistuivat kaikkialla likitysten.
-
-Biettar Oula on kantanut suuren kasan kuivia, tervaisia puunjuuria
-kallion reunalle. Hirmu voi tulla, ja nuotio on hyvänä turvana, kun
-pimeys on niellyt ylängön...
-
-Kuuluu kolea toitotus: "huhuhu". Biettar Oula katsoo ylös ja näkee
-yksinäisen, kalliolta kohoavan käiverän männyn latvassa kaksi kiiluvaa
-silmää...
-
-Se on huuhkaja, joka näyttää kotkan suuruiselta yön harmajaa taivasta
-vasten. Järkähtämättömänä alallaan istuu se siinä tuuheine
-höyhenpeitteineen. Täplikäs rinta on harmaja kuin läpinäkyvä ruumiin
-pinta, ja hehkuvat silmäterät sen ihmisenpään muotoisessa päässä
-tuijottavat suureen olentoon kallion reunalle. Se kääntää vähän päätään
-ja räpäyttää hiukan silmiään -- ja kaikki kuoleutuu taas
-hievahtamattomuuteen, joka salpaa katsojalta hengityksen.
-
-Biettar Oulan valtaa hillitön halu katkaista vallitseva kuolemankolkko
-hiljaisuus suuren elukan jyrisevällä mylvähdyksellä... Mutta ärjähdys
-ei pääse rinnasta, hänen täytyy olla vaiti...
-
-Vihdoinkin lähtee otus lentoon ja laskeutuu hiljaa kuin henkiolento
-pilkkoisen pimeään laaksoon.
-
-Se on kuoleman lähettiläs. Kolmannen kerran tulee se seurassaan hänen
-ja ikuisen pimeyden herra...
-
-Lakeudelta kuuluu kohinaa. Se on syysmyrsky.
-
-Biettar Oula haparoi juurakkokasan luo. Hän piiraisee tulitikulla
-polveensa, fosforituike välähtää pimeässä, väristen ja rätisten hänen
-vapisevien kämmeniensä välissä... Hän sytyttää rovion... Syysmyrsky saa
-liekit roihuamaan, ne värittävät mahtavat kohti taivasta vyöryvät
-savujoukot kailavan punaisiksi. Hehkuvat puut paukkuvat, ja säkeniä
-tupruaa niistä. Koiran valittava haukunta kuuluu halki pimeyden laakson
-toiselta puolen... Liekit valaisevat laajalti pimeyttä laakson yllä ja
-myöskin jonkun matkaa kalliota, joka riippuu kosteuttaan välähtelevänä
-syvässä pimeydessä.
-
-Biettar Oula juoksee, hekkumallinen kauhun tunne ruumiissaan, nuotion
-ympäri ja huitoo käsillään... "Jää on lujaa", kuiskaa hän myötätuuleen,
-joka ulvoen rynnistää laakson puita vasten ja väliin viheltäen puistaa
-jyrkänteen hoikkia ja kuivia pensaanoksia.
-
-Se valittaa huojuvassa metsässä ja vonkuu pimeässä.
-
-"Olen tappanut hänet", kuiskaa hän myötätuuleen, ja mielettömyys hehkuu
-hänen silmistään hänen hyppiessään sinne tänne loimuavan nuotion
-ääressä... Hän seisahtuu kuunnellakseen. "Nyt lentävät sanani myrskyn
-mukana."
-
-Hän panee korvansa maata vasten ja kuuntelee. "Kunpa ne eivät kohtaisi
-ketään!... Sh! Nyt läimähtävät ne akkunaa vasten!"... "Kenet olet
-tappanut? -- Kenet olet tappanut, Biettar Oula?" -- Mutta Biettar Oulan
-sanat eivät ilmaise sen enempää. Ne ovat lattialla, ja kun vouti
-piiraisee tikkuun tulen katsoakseen, näkee hän ainoastaan sanat: "Olen
-tappanut hänet." Mutta seinällä huomaa hän sanat: "Jää kestää." Ne ovat
-lyöneet seinää vasten niin voimakkaasti, että säteitä on pärskähdellyt
-niitä...
-
-Taas kuiskaa Biettar Oula: "Jos kavallat minut, kaivan ytimen
-luistasi!"...
-
-Toisella puolen laakson asuvat lappalaiset, jotka olivat heränneet
-koirien haukuntaan, seisoivat peljästyneinä katsellen roihuavan nuotion
-ympärillä leiskuvaa olentoa.
-
-Äkkiä vierähtävät kekäleet nuotiosta, menevät muruiksi vieriessään ja
-putoavat pitkänä tulijuovana alas pimeyteen. Kivi vierii ryskien
-rosoista kalliota alas, jää halkeilee ja vesi nousee murtaen jään, sen
-valittava ääni hajautuu tuhansiin suuntiin kaikkialle, vaikenee
-hetkeksi, mutta herää henkiin kaukana, kierii takaisin ja kohdattuaan
-lähtöpaikkansa saa nuortunein voimin aikaan mahtavan valittavan
-ryskeen. Eloton vesi, joka äsken tahdottoman rattoisasti virtasi jään
-alla, läikehtii jään päälle, kunnes se viimein väsähtää... On hiljaista
-taas. Mutta vielä kerran kuuluu vinkuvaa suhinaa kaukaa alhaalta, ja
-jyrkänteeltä kuuluu julmia sanoja myrskyn puhaltaessa, sekä ääntä, joka
-paisuu rajuksi joikumiseksi ja saapi koirat ulvomaan, kajautellen
-jumalattomia sanoja myrskyyn.
-
-
-
-
-XVIII.
-
-
-Myöhään eräänä talvi-iltana istuu Jussa akkunan ääressä katsellen ulos.
-Suuren kivikirkon vieressä, kirkkomaalla, ovat kallelleen painuneet
-puuristit miltei lumen peitossa. Lumikinokset ulottuvat kirkon
-seinustalla aina kapeihin akkunoihin asti. Räystäälle on lunta
-ryöpyttänyt riippuvaksi kinokseksi.
-
-Koivunäreikkö kömpii ylös laakson rinnettä, mutta sekin tuntuu matkalla
-hukkuvan lumeen, joka saa syleillä koko matalahkoa selännettä ja laskea
-koko lakeuden valtansa alle.
-
-Talvitiekin, joka kulkee ylös pikku laaksoon, on puoleksi ummessa.
-Niillä parilla perheellä, jotka asuvat edempänä, kirkon yläpuolella, ei
-ole paljoakaan asioita toimitettavana maailmalla. Melkein kaikki muut
-Jussan pitäjäläiset asuvat nimittäin pitkän rajajoen varrella,
-hajallaan penikulmien alalla.
-
-Näin on hän istunut joka ilta, viime syksynä saatuaan kutsumuksen --
-tavotellut ääniä kuullakseen, halunnut häiritä hiljaisuutta omalla
-äänellään, mutta tulematta sitä koskaan tehneeksi.
-
-Kun tämä pakahduttava kirkaisun kaipuu nyt taas palaa,
-astuu hän ruokasalin ovelle ja avaa sen, kuullakseen vanhaa
-kainulaispalvelijatarta, joka veisaa hengellisiä lauluja keittiössä.
-Kuin vanhat kuluneet virkakalustot on hänkin mennyt perintönä papilta
-papille, jotka vain vähän aikaa kuin vieraina ovat olleet täällä.
-
-Hetken kuluttua menee hän taas istuutumaan akkunan ääreen...
-
-Vanha Marja on käynyt levolle, täysikuu nousee selänteen takaa.
-
-Ja yhä istuu Jussa pieniruutuisen akkunan ääressä.
-
-Kirkon heittämästä leveästä varjosta pistää äkkiä esiin kieleke, joka
-siirtyy nytkähdellen lumen yli ja katoaa tornin pitkään varjoon.
-
-Jussa jännittää katsettaan.
-
-Kirkkomaan aidan vieressä seisoo mies riisumassa poroaan valjaista. Hän
-sitoo sen kiinni, sivaltaa sukset jalkaansa ja oikaisee suoraan
-lumikentän halki pappilaa kohti.
-
-Kookas haamu lähenee akkunaa.
-
-Jussa nousee seisoalleen.
-
-Mies katsoo akkunasta sisään. Kuuraisten kulmien alta hehkuu katse,
-jonka Jussa luulee tuntevansa.
-
-Jussa yrittää avata kiinnijäätynyttä akkunaa, mutta mies viittaa
-kieltäen. "Sh!" -- Hän painaa kasvonsa ihan ruutua vasten: "Oletko
-yksinäsi, Jussa?" kuiskaa hän.
-
-"Olen. Eikö siinä olekin Biettar Oula?... Mene ovelle, minä tulen
-avaamaan sen." -- --
-
-Biettar Oulan itku oli vähitellen tyyntynyt hillityksi nyyhkyttelyksi.
-Sanat vääntyivät ja pusertuivat ylös kurkusta; ne painuivat alas ja
-ponnahtivat jälleen ylös, tyhjentäessään hänen elämänsä suurta
-halkeavaa ajosta. Suuri, voimakas mies ei ollut itkenyt sitte kun
-lapsena, ja sentähden olikin hänen itkunsa sitä hillittömämpää ja
-katkerampaa...
-
--- -- "Aloin huutaa häntä kääntymään takaisin, mutta silloin tuntui
-kuin joku olisi estänyt ääntäni pääsemästä kuuluville, vaikka keuhkoni
-olivat ilmaa täynnä, jotta olin vähällä tukehtua... Paha ajatus
-varmaankin esti minua huutamasta... Ajatus, paha ajatukseni, se on
-hänet hengiltä ottanut!... Miettipä asiaa miltä puolelta tahansa, niin
-en sittenkään muuta syytä keksi siihen. Ja lopulta en voinut sitä enää
-kestää. En voinut mitenkään, Jussa. Minun täytyi matkustaa tänne. En
-uskaltanut mennä kotipitäjäni papin luo. Ja olenhan sinut tuntenut
-lapsuudestasi asti."
-
-Jussa oli sammuttanut lampun, ja kuu valaisi Biettar Oulan kalpeita,
-riutuneita kasvoja, hänen istuessaan lattialla, pää nojallaan Jussan
-polvea vasten.
-
-"Syntisi -- tuo sinun paha ajatuksesi, josta puhut -- ei itsessään
-ole pahempi kuin synnit ja ajatukset yleensä -- etkä sinä sen
-takia ole näin kovasti kärsinyt. Mutta mielesi oli sillä kertaa sairas,
-koko sielusi oli hellä ja kipeä, ja jokainen ajatus kasvoi
-omassatunnossasi niinkuin pääsee rehottamaan rikkaruohon siemen
-muheassa ruokamullassa... No niin, pidä syntisi syntinä! -- Mutta ole
-vakuutettu siitä, että synnin kauhistavaisuus, joka vaivaa
-omaatuntoasi, on saanut sinut Jumalan puoleen -- kuin suuri hyökyaalto,
-joka saa valtoihinsa hukkuvan ihmisen ja pelastaa hänet... Etkö itse
-tunne olevasi nyt matkalla Jumalan tykö?"
-
-Kyllä -- Biettar Oula tunsi. Kun hän asiaa tarkemmin ajatteli, käsitti
-hän olevansa matkalla Jumalan tykö.
-
-He polvistuivat akkunan ääreen ja rukoilivat Jumalaa.
-
-"Luuletko minun nyt voivan nauttia Herranehtoollista?"
-
-"Juuri nyt sinä voitkin."
-
-Jussa veti kaavun ylleen ja he lähtivät kirkkoon.
-
-Biettar Oula polvistui alttarin eteen.
-
-Suuressa, pimeässä kirkossa paloi kaksi yksinäistä alttarikynttilää.
-Seiniltä päin alttaria kohti virtaava kylmä ilma pani liekit
-vipajamaan. Ilma höyrysi heidän hengittäessään. Avara, tyhjä ja korkea
-huone kaikui papin vakaasti, mutta hillitysti lukiessa ehtoollisen
-asettamissanoja. Yön vakavuus, yksinäisen ihmisen synninhätä ja pyhä
-toimitus loivat sävyä hänen ääneensä ja olivat aiheena sen hellään
-kaikuun.
-
-Kun hän lausui sanat: "samoin otti hän myös kalkin", kirkastuivat
-Biettar Oulan kasvot rauhasta.
-
-Jo ennen aamusarastusta oli Biettar Oula taipaleella. Hän ajoi joen
-jäätä ylöspäin.
-
-
-
-
-XIX.
-
-
-Jussa sai äkillisen maineen heränneenä pappina. Hän antoi tuuhean,
-mustan tukkansa kasvaa pitkäksi, ja joka sunnuntai olivat hänen
-kasvonsa käyneet laihemmiksi ja kalpeammiksi ja näyttivät heijastavan
-hivuttavaa, salaista iloa erämaan hiljaisuudessa vietetyn elämän
-yksinäisyydestä. Hänen rauhoittavan herttaisen lempeytensä vuoksi
-viihtyivät tosin ihmiset, joita hän väliin tapasi, hyvin hänen
-seurassaan, mutta mitään tuttavallisempaa suhdetta ei hänen ja
-seurakuntansa välillä kumminkaan ollut. Hänen olemuksessaan tuntui
-jotain vieraannuttavaa.
-
-Mutta eräänä sunnuntaina, myöhään keväällä, näytti ihmisistä, että hän
-ihan horjui levottomuudesta, jota ei kyennyt salaamaan. Mitä oli
-hänelle tapahtunut? Hän ei hallinnut sanojaan, ne olivat usein ankaria
-eivätkä kai aina aivan kristillisiäkään; hän puhui asioista, joista
-kansalla ei ollut käsitystä, ja tämä herätti napinaa. Ei pitäisi papin
-ylpeillä, jos hänellä onkin vähän enemmän tietoja kun tavallisella
-talonpojalla. Oikeanlaiset papit eivät koskaan alentuneet
-tuollaiseen...
-
-Jussa oli saanut kuulla jotain Elnasta.
-
-Tuo huhuiltu epämääräinen, mikä oli käynyt kaivamaan esiin hänen
-juurtuneita nuoruusmuistojaan, kuohutti hänen sisintänsä niin, että hän
-houri vimmoissaan ja puhui seinille: se väänsi muistojen etäisimmätkin
-mutkat suoriksi, harhaili kaikkialla, saamatta missään rauhaa, -- sillä
-hän ei tiennyt itse, mihin tuo epämääräinen olisi kiinnitettävä. Oli
-liian monia mahdollisuuksia.
-
--- Elnan miehen oli täytynyt matkustaa yksin etelään. Elna itse ei
-ollut kyennyt laittautumaan valmiiksi. -- -- --
-
-Oli tullut puhetta nuotiosta ja yöllisestä melusta. Tunturilappalaiset
-olivat kuulleet sanoja, jotka koskivat voutiakin, ja ne olivat julmia
-sanoja. Voutikin sai siitä tietää, ja kun hän muisteli Biettar Oulaa,
-tuota merkillisen suurta synkkää miestä, tunsi hän mieltänsä
-ahdistavan. Tämän vuoksi sekä ruumiillisen ja henkisen väsymyksensä
-takia, johon oli ollut syynä monien talvien painostava pimeys ja monet
-lohdutuksen pikarit, oli hän matkustanut etelään, vaikkei hän vielä
-ollut saanut toista virkaa. Mutta Elna ei ollut vielä kyennyt
-laittautumaan valmiiksi...
-
-Näin oli kerrottu.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavana sunnuntaina seisoo Jussa saarnastuolissa ja puhuu
-kuuromykästä, joka sai Jumalalta kuulonsa ja puhetaitonsa jälleen.
-
-Kerran on hänen katseensa kohdannut kaukana oven suussa erään naisen,
-ja hänen sanansa alkavat harhailla. Kun hänen silmänsä toistamiseen
-kääntyvät naiseen, värähdyttää häntä epäselvä aistimus, nainen on
-lappalaispuvussa, mutta -- -- --
-
-... Hän pysähtyy, puristaa huulensa yhteen ja likistää käsikirjan
-kämmentensä väliin, katse kiintyneenä valjenneihin rystysiin.
-
-Sitte puhui hän seuraavaa:
-
-"Jossakin suurella valtamerellä pistäytyy merenalainen luola jyrkkään
-kallioseinään, -- kuinka pitkälle, sitä ei kukaan tiedä.
-
-"Pakoveden aikana näkee sen vettä tippuvan ja vihreäloisteisen holvin
-katoavan mustaan pimentoon, ja taustalla kuoleutuu maininki etäiseksi
-kohuksi.
-
-"Nousuveden aikana joutuu aukon yläreunakin veden alle, mutta aina kun
-hyrsky ponnahtaa takaisin, avautuu osa luolan suuta möyryten kuten
-läylentäessä, -- kunnes uusia hyrskeitä kohoaa ja aukko koristen särpää
-veden ja kaiken lähellä olevan.
-
-"Tällä luolalla kerrottiin olevan ihmeellinen vaikutus kuuromykkiin.
-
-"Eräs kaukaa tuleva outo mies, joka oli lapsena tullut kuuromykäksi,
-saapui eräänä päivänä yrittämään viimeistä keinoa, ihmettä.
-
-"Ei kukaan oikein tiennyt, mistä hän oli kotoisin. Mutta eräs nuori,
-vaaleaverinen nainen sanoi hänen olevan idästä päin, rämelakeuksilta...
-
-"Muukalainen soutaa ihmeitätekevän luolan suulle.
-
-"Mainingit heittelevät venettä sinne tänne; ja sitte sieppaa rotko
-suuren imaisun, jotta kylmästi värähdyttäviä ilmavirtoja puuskahtaa
-kuuromykän keuhkoista, hänen kielensä kahleet laukeavat, hän päästää
-kirkaisun, riemuitsevan kirkaisun tuon ahnaan nielun edessä, hänen
-korvansa aukeavat, ja hän kuuntelee pyörryttävän iloisena meren
-pauhinaa ja kääntää veneen pois luolan ratkaisevasta särpäyksestä...
-
-"Ja kävellessään rannalta sanomattoman iloisena avautuneiden aistiensa
-toiminnasta, tapaa hän tuon vaaleaverisen naisen. 'Minä osaan puhua!
-Herralle kiitos! Minä osaan puhua ja kuulen', ja hän aikoo syleillä
-naista, sillä hän tuntee kiitollisuutta koko maailmaa kohtaan.
-
-"Mutta nainen työntää hänet pois: 'Menkää tiehenne siitä! -- Mitä minä
-välitän, puhutteko ja kuuletteko vai ettekö!'
-
-"Mies tahtoi saada sanotuksi: 'Ei, ei! -- Siinä olette oikeassa. Pyydän
-anteeksi: en tarkoittanut pahaa.' -- Mutta samassa herpautuivat jälleen
-hänen kielensä jänteet: hän ei saanut sitä sanotuksi. Eivätkä hänen
-korvansakaan enää kuulleet.
-
-"Mutta ne ainoat sanat, mitä ne olivat kuulleet siitä asti kun äidin
-ääni viimeisen kerran sointui lapsensieluun, jota kuurous oli
-eroittamassa elämän suuresta laulusta -- ne ainoat sanat olivat:
-'Menkää tiehenne siitä! Mitä minä välitän, puhutteko ja kuuletteko vai
-ettekö?!'
-
-"Pitkämatkainen muukalainen souti uudestaan merenalaiselle luolalle,
-mutta tällä kertaa masennuksissaan. Mikään ylentävä usko ei temponut
-hänen kielensä jäykkiä jänteitä eikä tulistuttanut hänen korviaan.
-Meren imuvirtaus herätti hänessä vain pelkoa. Ei tapahtunut mitään
-ihmettä, eikä hänellä ollut voimia kääntää venettä poiskaan.
-
-"Aukko nieli hänet.
-
-"Ja mitä nielu saa haltuunsa, sen se pitää omanaan.
-
-"Se on kuoleman uskollinen liittolainen, ja vastustamattomana kuin
-kuolema särpii se viimeisetkin murenet -- pitkin väliajoin -- ilman
-kiirettä..."
-
-Jussa liitti kätensä ristiin: "Jumala olkoon sen oudon kuuromykän
-sielulle armollinen! Amen!" -- -- --
-
-Kun Jussa astui ulos sakaristosta, istui vieras nainen jo reessä --
-kaukana tien alivarressa.
-
-Hän piteli ohjaksia itse. Hevonen pyrki porhaltamaan liikkeelle, mutta
-hän pidätti sitä.
-
-Pappi seisoi hievahtamattomana portailla. Käsi tempoi ja pyrki
-karvalakin reunaan, mutta hän ei jaksanut nostaa sitä, ja häntä kidutti
-sielunsa nääntymys...
-
-Nainen katsoi taakseen.
-
-Leuka painui yhä enemmän ja enemmän rintaa vasten, katseen tulviessa
-pappiin, ja kenties hänen verensä tulvi mukana; katsoja vaaleni...
-Hevonen nykäisi. Hän ojensi ohjakset ajajalle. "Aja nopeasti!"
-
-Vasta kun he kääntyivät joen päälle, laukesi hänen henkensä väräjävään
-huokaukseen, ja huulet vavahtelivat kiireisesti.
-
-"Aja nopeasti!"
-
-Vauhdin tuottamaan nautintoon tunkeutui tuon tuostakin tuskansekainen
-tunne, että takana liehui jotakin varjoa, ajatusta kirkon portaille
-jääneestä. Vielä kerran huumasi aistit mielenkarvaus ja halu joutua sen
-miehen syleilemäksi, joka käyskenteli yksinäisyyden ympäröimänä...
-Kenties oli hän tulossa takana?... Hänen täytyi katsoa taakseen. Yhä
-uudestaan ja uudestaan täytyi hänen kääntyä katsomaan; arvoituksellinen
-epävarmuus alkoi taas kuristaa hänen henkeänsä...
-
-Mutta sitte hän heräsi taas. "Aja nopeasti!"
-
-... Aurinko pistäytyi pilvenhattaran taakse ja heitti punervan hohteen
-lumen höytäleille, joita alkoi leijua alas, ensin harvakseen, sitte
-tiheämpään, -- kunnes auringon kajastus ei enää kyennyt tunkeutumaan
-niiden läpi...
-
-Hän istui kokoonvaipuneena karhuntaljan alla... Hänen vaaleakutrisen
-pikku poikansa ei enää tarvitsisi kysyä, milloin he matkustaisivat isän
-luo. Hyvä Jumala, hänen oli käynyt kovin sääliksi miestänsä, kun "se
-alkoi" syksyllä -- syksyllä Juhanin tullessa verestyttämään muistoja.
-Mutta hän ei voinut sille mitään! Ja hän oli monet kerrat itkenyt,
-ettei voinut sille mitään...
-
-Vuono ja meri tulivat näkyviin.
-
-Kyyneleet sulattivat hiutaleet hänen poskiltaan. "Juhani! minä en
-voinut sille mitään! Jumala minua auttakoon! minä en tiennyt
-paremmin"...
-
-Ja hän muisti, mitä hänen äitinsä oli kuolinvuoteellaan kirjoittanut
-hänen albumiinsa. Se oli piirretty goottilaisin kirjaimin:
-
-"Jos kohtaat elämässä suuren pettymyksen, lapseni -- ja yksi on
-kaikista pettymyksistä suurin --, niin älä luule, että ensimäisen
-katkeruuden tuska on surua."
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK RUIJAN RANNOILTA***
-
-
-******* This file should be named 52277-8.txt or 52277-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/2/2/7/52277
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/52277-8.zip b/old/52277-8.zip
deleted file mode 100644
index 98105db..0000000
--- a/old/52277-8.zip
+++ /dev/null