diff options
| author | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-05 21:02:29 -0800 |
|---|---|---|
| committer | nfenwick <nfenwick@pglaf.org> | 2025-02-05 21:02:29 -0800 |
| commit | 8df4b656b54cb6e8bac384d8e213a67c5de52757 (patch) | |
| tree | 049f7b9292b247c22443a3945b3d658e3a32a702 | |
| parent | 7c3abdc81a7689210fd36bc5f8c5e5cc1a4d66b7 (diff) | |
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/52005-8.txt | 17050 | ||||
| -rw-r--r-- | old/52005-8.zip | bin | 328795 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 17050 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..8875565 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #52005 (https://www.gutenberg.org/ebooks/52005) diff --git a/old/52005-8.txt b/old/52005-8.txt deleted file mode 100644 index c8ad29d..0000000 --- a/old/52005-8.txt +++ /dev/null @@ -1,17050 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Sorrettuja ja solvaistuja, by Fyodr -Dostoyevsky, Translated by P. N. - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Sorrettuja ja solvaistuja - Romaani - - -Author: Fyodr Dostoyevsky - - - -Release Date: May 5, 2016 [eBook #52005] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SORRETTUJA JA SOLVAISTUJA*** - - -E-text prepared by Juha Kiuru and Tapio Riikonen - - - -SORRETTUJA ja SOLVAISTUJA - -Romaani - -Kirj. - -F. M. DOSTOJEVSKI - -Suomentanut P. N. - - - - - - -Otava, Helsinki, 1906. -Osakeyhtiö Kuopion Uudessa Kirjapainossa. - - - - - -ENSIMÄINEN OSA. - - - - -I. - - -Viime vuonna, kahdentenakolmatta päivänä maaliskuuta, sain ottaa -osaa hyvin kummalliseen tapahtumaan. Olin aamusta saakka kävellyt -kaupungissa etsimässä itselleni asuntoa. Tähänastinen asuntoni oli -kovin kostea, ja pahaa ennustava yskäni alkoi siinä asuessani. Jo -syksyllä olin tehnyt päätöksen muuttaa pois tuosta terveydelleni -vaarallisesta asunnosta, mutta kevääseen se muuttaminen sittenkin -jäi. En nytkään, päivän pituisesta hakemisestani huolimatta, sopivaa -ja kunnollista asuntoa löytänyt. Tahdoin, näes, saada ominaisen -asunnon enkä yksityistä vuokrakamaria, sitä paitsi tuli asuntoni -välttämättömästi olla jotenkin tilava, vaikkapa yksikamarisenkin, ja -ennen kaikkea tuli sen olla mitä huokeimman. Entuudesta tiesin, että -ahtaassa huoneessa ajatuksetkin ahtaalla pysyvät. Uusia novelleitani -suunnitellessani oli tapanani astuskella edestakaisin lattialla. -Ja minun tuleekin tunnustaa, että minä mieluimmin mietiskelin ja -haaveilin, kuin kirjoitin romaaneitani, ja siihen ei ollut laiskuus -syynä. Miksikä sitten niin tein?... - -Aamulla tunsin jo itseni pahoinvointiseksi ja auringon laskiessa olin -aivan sairaana, jotain kuumetta tunsin ruumiissani. Ja olinhan sitä -paitsi kävellyt kaiken päivää, joten siis jo väsymyskin vaivasi. -Iltahämärässä astuin Vosnesenskinkatua. Minä suurella nautinnolla -katson Pietarissa maaliskuun aurinkoa ja varsinkin sen laskeumista -kirkkaana pakkas-iltana. Kirkkaan valon vallassa katu kauttaaltaan -alkaa äkkiä loistaa. Rakennukset näyttävät säteileviltä. Niiden -harmaa, keltanen ja likaisenviheriä väri hetkiseksi kadottaa kaiken -kolkkoutensa; sydän rinnassa tuntee riemastusta, tunnet outoja -väreitä ruumiissasi käyvän, juuri kuin armaan käden kosketuksen -synnyttämä sähkövirta siinä vierisi. Mieli uudistuu, aatteet saavat -uuden uran... Ihmeellistä! Mitä kaikkea yksi ainoa auringonsäde voi -vaikuttaa ihmissydämessä! - -Jopa sammui viimeinenkin auringonsäde; pakkanen yltyi ja alkoi nenää -nipistellä; hämärtää; myymälöissä kaasutulet sytytetään. Tultuani -Müllerin ravintolan luo pysähdyin äkisti kuni kiinni naulattu ja -katsoin kadun toiselle puolelle, ikäänkuin aavistaen jotain outoa -nyt heti tapahtuvan. Samassa huomasinkin toisella puolella katua -vanhan ukon ja koiran hänen muassaan. Muistan vieläkin, että samassa -jokin outo, mitä vastenmielisin tunne kouristi sydäntäni, ja etten -mitenkään voinut tunteeni syitä selittää. - -En ole mikään mystikko; aavistuksia ja enteitä tuskin nimeksikään -uskon, ja kumminkin on elämän matkalla sattunut minulle, kuten ehkä -monelle muullekin, seikkoja semmoisia, joille on jotenkin vaikea -selitystä löytää. Niinpä nytkin tuo ukko kadun toisella puolella, -- -miksikä nyt, hänet huomattuani, minut heti outo aavistus valtasi, -aavistus siitä, että tänä iltana jotain erinäistä on tapahtuva? -Olisikohan sentähden, kun en ollut terve, ja ovathan sairaan ihmisen -tunteet usein pettäviä. - -Ukko, astuen kumarassa ja hiljaa kepillään käytävän kiviin -koskettaen, kulki hitaasti, muutteli jalkojansa niinkuin ne olisivat -puupökkelöitä. En ollut vielä koskaan toista näin kummallista, -noin outoa olentoa kohdannut. Jonkun kerran olin jo hänet Müllerin -ravintolassa nähnyt, ja silloinkin aina oli hän tehnyt minuun -mitä kummallisimman vaikutuksen. Korkea vartalonsa, köyristynyt -selkänsä, kalmanharmaat kahdeksankymmenenvuotiset kasvonsa, vanha, -ompeleista ratkeillut nuttunsa, murjottu, kahdenkymmenenvuotinen -huopahattunsa, joka peitti hänen miltei kokonaan paljastuneen päänsä, -jonka niskapuolella oli vain ei enää harmaita, mutta jo vaalean -keltaisia haipenia, vaistomaiset, kuni viritetyn vieterin voimalla -tapahtuvat liikkeensä -- tuo kaikki tahtomattakin kummastutti -kaikkia, ken hänet ensi kertaa kohtasi. Tuntui todellakin jotenkin -oudolta nähdä tuo entisajan vanhus yksinään, hoidotta, vanhus, joka -oli kuin hoitajiltaan pakoon päässyt mielipuoli. Kaiken muun ohella -kummastutti minua hänen tavaton laihuutensa -- lihaa hänessä ei liene -enää ollut yhtään, tuntui, että vain nahka olisi luut verhonut. -Suuret, himmeät, oudonlaisten sinirengasten ympäröimät silmänsä -tuijottivat aina suoraan eteen, ei koskaan muualle, ja olempa melkein -varma, ettei hän silmillään nähnyt mitään. Jos hän sinuun katsoikin, -tuli hän kuitenkin suoraan sinua kohti, aivan kuin edessään olisikin -vain tyhjyyttä. Useasti tulin tuon huomanneeksi. Hän oli vasta jonkun -kerran käynyt Müllerin ravintolassa, mutta aina koiransa seurassa. -Kukaan ravintolan vieraista ei häntä puhutellut eikä hänkään -kellenkään ainoatakaan sanaa lausunut. - --- Minkä vuoksi hän käy ravintolassa, mitä asiaa hänellä olisi? -ajattelin seisoessani toisella puolella katua, tahtomattanikin sieltä -ukkoa tarkastellen. Sairauden ja väsymyksen lisäksi tunsin outoa -harmia. - -Mitäpä hän ajatelnee, mikä hänen mielensä täyttänee? jatkoin -mietiskelyäni. - -Ajatelneeko hän ollenkaan? Onkohan kasvoiltaan eloisuus jo kokonaan -poistunut. Mitäpä lie tuon koiraluuskan löytänyt, senkun lakkaamatta -seuraa häntä, on kuin osa hänestä ja, katsos kummaa, sehän onkin niin -paljon ukon kaltainen! - -Koirapaha lienee niinikään ollut kahdeksankymmenenvuotias; niin, -kyllä se oli niin vanha. Sehän näytti kaikkia muita koiria -vanhemmalta ja jostain syystä samassa, kun ensi kerran tuon -näin, tuli mieleeni ajatus, ettei se voi olla toisten koirain -kaltainen, vaan että se on kummallinen koira; siinä varmaan on -jotain luonnotonta, loihdittua; ehkäpä siinä koiran muodossa onkin -Mefistofel, joillakin salaperäisillä, yliaistillisilla siteillä on -sen kohtalo kiinnitetty isännän kohtaloon. Koiran nähtyänne olisitte -heti sanoneet, että aivan varmaan ei se kahteenkymmeneen vuoteen ole -ruokaa saanut. Se olikin laiha kuin luuranko, tai paremmin sanoen --- yhtä laiha kuin omistajansakin. Karva oli miltei kokonaan pois -kulunut, vieläpä sen hännästäkin, joka lakkaamatta koipien välissä -jäykkänä riippui. Pää pitkine korvineen oli niinikään riipuksissa. -En ollut koskaan ennen noin rumaa koiraa nähnyt. Kun nuo kumpikin -kadulla kulkivat, oli isäntä aina edellä, koira takana, kuono isännän -nutun helmassa kiinni. Tuntui kuin niiden kummankin sekä ulkomuoto -että astunta olisi joka askeleella ääneen lausunut: - -"Olemmehan vanhoja, voi Herra, niin ylen vanhoja!" - -Muistelen, että kerran tuli mieleeni ajatus, että ehkä tuo ukko ja -koira ovatkin jotenkin päässeet lähtemään irti Gavornin kuvittamasta -Hoffmanin satukirjasta ja nyt tuon kirjan kuljeksivana ilmoituksena -maailmata maleksivat. - -Ukon mentyä ravintolaan seurasin häntä sinne. - -Ukko herätti ravintolassa yleistä kummastusta; isäntäkin näytti -tyytymättömältä kun tuo outo vieras sisään astui. Ukko ei koskaan -mitään tilannut; aina hän astui uunin luo nurkkaan ja istuutui -sinne. Jos joskus oli joku hänen paikkansa ehtinyt ottaa, seisoi hän -kotvan aikaa ymmällä, epäröivänä, tuli hämilleen ja meni ikkunan -viereiseen nurkkaan. Siellä otti hän tuolin, verkalleen laskeutui -istumaan, otti hatun päästään, laski sen lähellensä lattialle, hatun -viereen laski keppinsä, nojautui tuolin selkämään ja jäi siihen aivan -liikkumattomaksi kolmeksi tai neljäksikin tunniksi. Ei hän koskaan -ottanut mitään sanomalehteä, ei lausunut ainoatakaan sanaa, ei edes -äännähtänytkään; hän istui vain ja katsoa tuijotti eteensä, vaikka -katseensakin oli niin tylsä ja eloton, että huoleti saattoi sanoa, -ettei hän nähnyt tai kuullut mitään siitä, mitä lähellänsä tapahtui. - -Koira, pari kolme kertaa yhdessä kohdin pyörähdettyään, asettui -isäntänsä jalkoihin, asetti turpansa hänen kenkiensä väliin, -huoahti syvään, oikaisihe itsensä ja niinikään jäi kaikeksi iltaa -liikkumattomaksi, ikäänkuin olisi siksi ajaksi kuollut. Voi luulla -että nuo kaksi olentoa olisivat jossain kaiken päivää kuolleina -maanneet, mutta sitten auringon laskettua äkkiä eloon elpyivät vain -sen tähden, että saattaisivat mennä Müllerin ravintolaan ja niin -täyttäisivät jonkin salaperäisen, käsittämättömän velvollisuutensa. -Istuttuaan näin kolme, neljä tuntia, nousi ukko seisoalle, otti -hattunsa ja läksi kotiinsa jonnekin. Koira nousi samalla, painoi -hännän koipien väliin, päänsä riipuksiin, seurasi isäntäänsä, kuten -aina, verkalleen, konemaisesti. Ravintolan muut vieraat alkoivat -lopulta kaikin tavoin vieroa ukkoa, kukaan heistä ei istunut hänen -lähellensäkään, näytti kuin kaikki olisivat ukkoa inhonneet. Sitäkään -ei hän ollenkaan huomannut. - -Suurin osa ravintolassa kävijöistä oli saksalaisia. He olivat -erilaisten laitosten omistajia Vosnesenskinkadun varrelta -- -lukkoseppiä, leipureita, värjäreitä, hatuntekijöitä, satulamaakareita --- patriarkaalista väkeä, saksalaisessa merkityksessä. Müllerin -ravintolassa vallitsikin oikea patriarkaalisuus. Usein isäntä -itsekin istui tuttujen vierastensa pöytään, jolloin aina vissi -määrä punssipulloja tyhjennettiin. Talon koirat ja pienet lapset -niinikään tulivat vierasten seuraan ja vieraat hyväilivät sekä -lapsia että koiria. Oltiin kaikki keskenään tuttuja ja kukin -toistansa kunnioitti. Ja kun vieraat kiintyivät saksalaisia -sanomalehtiä lukemaan, kuului oven takaa isännän kamarista "Ach -du mein lieber Augustin", jota rämisevällä pianolla isännän -vaaleaverinen, pitkätukkainen tytär soitteli. Vieraat kuuntelivat -soittoa mielellään. Minä kävin Müllerin ravintolassa kunkin -kuukauden alkupäivinä ja luin siellä isännän tilaamia venäläisiä -aikakauskirjoja. - -Tultuani nyt ravintolaan näin ukon jo istumassa ikkunan luona ja -koirankin hänen jalkainsa juuressa. Ääneti istuin tuolille ja -ajattelin: "minkä vuoksi tulinkaan tänne, kun minulla täällä ei -ole mitään tehtävää, kun olen sairas ja tulisi siis kiiruhtaa -kotiini, juoda teetä ja käydä vuoteeseen? Tulinkohan todellakin -vain nähdäkseni ukkoa?" Minua alkoi jo harmittaa. "Vähätpä minä -tuosta ukosta", ajattelin, muistaessani tunteen, joka minut valtasi -tuonnottain, kun ukon kadulla näin. Ja välittäisinkö enempää noista -ikävistä saksoistakaan! Miksikä on mieleni haaveileva? Mistä -tämä syyttäsuottainen levottomuus, joka viime päivinä on mieleni -vallannut, joka häiritsee elämääni ja estää näkemästä elämää sen -oikeassa valossa, josta eräs syvämietteinen arvostelija viime -novelliani arvostellessaan harmistuneesti huomautti? Ja kuitenkin, -näitä siinä mietiskellessäni ja harmitellessani, jäin istumaan -ravintolaan; tautini yhä vain yltyi ja viimein oli minun sääli -lähteä pois lämpimästä suojasta. Otin käteeni erään frankfurtilaisen -sanomalehden, luin siitä pari riviä ja aloin torkkua. Saksat eivät -häirinneet minua. He lukivat, tupakoivat ja joskus, ehkä kerran, pari -tunnin kuluessa, joku matalalla äänellä kertoi jonkun lyhyen uutisen -Frankfurtista, tai toisti saksalaisen sukkeluuksien kirjoittajan -Safirin jonkun jutun tai sukkeluuden; sitten he taas uudistuneella -kansallisylpeydellään vaipuivat lukemiseensa. - -Olin siinä torkkunut ehkä puolen tuntia kun kylmien väreiden -puistuttamana äkkiä heräsin. Nyt tuli ehdottomasti lähteä kotiin. -Mutta samassa sai minut eräs äänetön kohtaus taaskin pysähtymään. -Edellä jo mainitsin että tuolille päästyään ukko heti kiinnitti -katseensa johonkin esineeseen, johon sitten kaiken iltaa muuttumatta -tuijotti. Joskus hänen tuo ajatukseton, läpitunkeva, mitään -huomaamatoin katseensa sattui minuun ja teki mitä vastenmielisimmän -vaikutuksen; en päässyt siitä muutoin kuin paikkaa muuttamalla. Tällä -kertaa oli ukon katseen uhriksi sattunut eräs pieni, paksun pyöreä, -erittäin siistin näköinen, kovaksi tärkättyyn pystykauluspaitaan -puettu, punakka, Riiasta tänne vasta äskettäin tullut saksalainen -kauppias Adam Ivanovitsh Shultz, kuten sittemmin kuulin, Müllerin -hyvä ystävä, joka ei vielä tuntenut ukon tapoja eikä useita -ravintolan vieraistakaan. Hän oli innolla lukenut "Dorfbarbieria" ja -ryypiskellyt punssia; kerran, kohotettuaan katseensa, huomasi ukon -häneen katsoa tuijottavan. Tästä hän kovin närkästyi. - -Adam Ivanovitsh oli arvostaan arka ja vähästä loukkaantui, kuten -yleensä "kunnon saksalaiset" konsanaan. Hän piti julkeana ja -loukkaavana että häneen noin tarkkaan ja kursailematta katsotaan. -Kumminkin salasi hän harminsa, käänsi katseensa epäkohteliaasta -vieraasta, mutisi itsekseen jotain ja piiloutui sanomalehtensä -taakse. Eipä kuitenkaan kauvan malttanut piilossa olla, parin minutin -kuluttua katsahti epäilevästi lehtensä yli -- taaskin vastassa sama -tuijottava katse, sama mieletön tirkistäminen. Adam Ivanovitsh ei -vieläkään mitään virkkanut. Mutta kun hän kolmannellakin kerralla -keksi samaa, närkästyi hän ja piti velvollisuutenaan puolustaa -kunnon saksalaisuuttaan eikä sallia kunniallisen yleisön edessä -häväistä Riian kaunista kaupunkia, jonka edustajana, tietystikin, -hän tässä itseään piti. Ärtyisenä heitti hän sanomalehden kädestään, -kolahutti kepillä päättävästi pöytään ja hehkuen omanarvon tuntoa, -punssin ja loukatun kunniantunnon nostattama puna poskillaan, käänsi -hän säkenöivät silmänsä tuohon harmilliseen ukkoon. Näytti siltä, -että katseillaan taistelijat koettivat silmiensä magnetillisella -voimalla voittaa vastustajansa, odottaen, kumpi ensin häpeisi ja -loisi katseensa maahan. Kepin kolina ja Adam Ivanovitshin omituinen -asento veti kaikkien vierasten huomion taistelijoihin. Kukin oli -jättänyt lukemisensa ja juhlallisella, äänettömällä uteliaisuudella -seurattiin taistelijoiden kamppailua. Kohtaus oli perin koomillinen. -Mutta turhiinpa meni punertavan saksan tuikeain silmäin magnetillinen -voima. Ukko ei tuntunut siitä yhtään välittävän, tuijotti vain -entisekseen yhä enemmän raivostuvaa herra Shultzia huomaamatta -edes, että oli kaikkien uteliaisuuden esineenä, aivan kuin päänsä -ei olisikaan ollut maan päällä, mutta kuussa. Nyt jo loppui Adam -Ivanovitshin kärsivällisyys ja suuttumus puhkesi sanoihin. - --- Miksi te minuun niin tarkkaan katsotte? karjasi hän saksaksi -terävällä, kimakalla äänellä, muuttuen hyvin uhkaavan muotoiseksi. - -Vastustajansa pysyi ääneti, niinkuin ei olisi ymmärtänyt eikä edes -kuullutkaan kysymystä. Adam Ivanovitsh päätti puhua venättä. - --- Minä teitä kysyy, miks' hän ahkerasti minua katsoo? huusi hän -kahta vihaisemmin. -- Minä tiedetään hovissa ja te ei tiedetä! lisäsi -hän noustuaan seisomaan. - -Ukkopa ei nytkään edes liikahtanutkaan. Saksalaisten joukosta kuului -tyytymätöntä murinaa; Müller tuli huoneeseen tiedustelemaan hälinän -syytä. Tultuaan asiasta selville ja luullen ukkoa kuuroksi huusi hän -tämän korvaan: - -"Härra Shultz kysyy teitä ei ahkerasti katsoa häntä", huusi hän niin -kovin, kuin suinkin voi, katsellen ja tarkastellen käsittämätöntä -vierasta. - -Vaistomaisesti katsahti ukko Mülleriin ja jonkinlaisia hämmästyksen -tai levottomuuden synnyttämiä merkkejä ilmaantui hänen tähänastisille -elottomille kasvoilleen. Hän tuli hämilleen, röhisten kumartui alas, -hätäillen otti hattunsa ja keppinsä, nousi tuolilta ja jonkinlainen -surkea hymy kasvoillaan -- hymy, joka on sorretun köyhäparan -kasvoilla silloin, kun on sattunut ottamaan vieraan istuimen ja -hänet siitä pois käsketään -- alkoi hän tehdä lähtöä. Tässä köyhän, -rahjistuneen ukon kuuliaisessa ja nöyrässä hätäilemisessä oli niin -paljon sääliä herättävää, niin paljon semmoista, josta sydän rinnassa -ikäänkuin ympäri kääntyy, että kaikki huoneessa olijat, yksimpä Adam -Ivanovitshkin, asiassa heti mielensä muuttivat. Oli selvää, ettei -ukko saattanut loukata ketään, vaan että hän hyvin hyvästi tiesi, -jotta hänet voidaan ulos potkaista, käskeä pois huoneesta kuni -kerjäläinen käsketään. - -Müller oli hyvä ja sääliväinen mies. - --- Ei, ei, sanoi hän pudistellen rauhottavasti ukkoa olkapäästä, -- -te istuu! Aber herr Shultz kysyy varsin teitä ei ahkerasti katsoa -häntä. Hän tiedetään hovissa. - -Ukko rukka ei ymmärtänyt nytkään, hämmentyi yhä enemmän, kumartui -ottamaan hatusta pudonnutta vanhaa, reikäistä, sinistä liinaansa, -alkoi kutsua koiraa, joka makasi liikkumatta lattialla ja, kuten -saattoi luulla, sikeästi nukkui, pää käpälien välissä. - --- Asorka, Asorka! höperteli hän vanhuksen värisevällä äänellä. -- -Asorka! - -Asorka ei liikahtanutkaan. - --- Asorka, Asorka! kutsui ukko suruissaan ja kosketti kepillä koiraa; -koira vaan pysyi liikkumatta. - -Keppi putosi ukon kädestä. Hän kumartui, laskeusi polvilleen ja -molemmin käsin kohotti Asorkan kuonoa. Asorka parka! Se oli kuollut. -Isäntänsä jalkoihin hiljaa se kuoli joko vanhuudesta tai nälkään. -Kuni salaman satuttamana katsoi ukko koiraansa hetkisen, ikäänkuin ei -olisi voinut käsittää, että Asorka todellakin oli kuollut; kumartui -sitten verkalleen entisen palvelijansa ja ystävänsä yli ja painoi -kalpeat kasvonsa koiran elotonta kuonoa vasten. Huoneessa vallitsi -hiljaisuus. Liikutetuin mielin seurasimme tapahtumaa... Vanhus parka -nousi ylös. Hän oli entistä kalpeampi ja vapisi kuni vilutautinen. - --- Voipi kuva tehdä, puheli hyväsydäminen Müller, tahtoen jollain -tavoin ukkoa lohduttaa. (Kuvalla hän tarkoitti täytettyä koiran -nahkaa.) -- Voipi hyvä tehdä kuva. Theodor Karlovitsh Kryger oikein, -oikein hyvä tekee kuva. Theodor Karlovitsh Kryger on yks' suuri -mestari kuva tekee, puheli Müller, nosti ukon kepin lattialta ja -antoi sen hänelle. - --- Niin, minä hyvän tekee kuva, puuttui vaatimattomasti itse herra -Kryger puheeseen ja astui ukon luo. - -Hän oli pitkä, laiha, hyvänluontoinen, ruskea, takkulatukkainen -saksa, silmälasit käyrällä nenällään. - --- Theodor Karlovitsh Krygerillä on suuri talantti tehdä erinomaisen -hyvä kuva, sanoi Müller innoissaan keksinnöstään. - --- Niin, minulla on suuri talantti tehdä erinomaisen hyvä kuva, -ehätti herra Kryger, -- ja minä teke teille ilmaiseksi koirasta -kuvan, lisäsi hän jalomielisessä uhraavaisuudessaan. - --- Ei, minä maksan teille siitä, että te tekee kuva! huusi kohti -kurkkua Adam Ivanovitsh Shultz, muuttuen kahtavertaa punaisemmaksi, -hänkin jalomielisyyttä hohtaen, pitäen itseään syyllisenä koko tähän -onnettomuuteen. - -Vanhus kuunteli näitä puheita vaikkei, kuten näytti, sanaakaan siitä -ymmärtänyt. Koko ruumiinsa yhä vieläkin vapisi. - --- Odottaa! Odottaa! Ottaa yksi ryyppy hyvä konjakki! huudahti Müller -nähtyään kummallisen vieraansa aikovan lähteä. - -Ryyppy tuotiin. Vanhus tarttui siihen konemaisesti, mutta -kätensä vapisi ja ennenkuin hän sai ryypyn huulilleen, kaatui -siitä maahan puolet, ja maistamatta pisaraakaan asetti hän -ryypyn takaisin tarjottimelle. Sen jälkeen myhähti hän oudosti, -ikäänkuin tarkoituksetta, ja läksi kiireisin, horjuvin askelin -huoneesta, ja jätti Asorkan lattialle. Huoneeseen jääneet seisoimme -kummastuksissamme; kuului huudahtuksia ja ihmettelyä. - --- Hyi! Was für eine Geschichte! puhelivat saksat, tuijottaen -toisiinsa. - -Minä kiiruhdin vanhuksen jälestä. Oikealla ravintolasta oli muutaman -askeleen päässä kaita, pimeä, isojen rakennusten varjostama -poikkikatu. Oli kuin joku olisi kehoittanut minua sinne, kuni -kuiskaten, että aivan varmaan ukko oli sille kadulle lähtenyt. Kadun -oikealla puolella oleva toinen talo oli rakennustelineiden ympäröimä. -Telineiden ympärillä oli lauta-aita, joka ulettui melkein kadun -puoliväliin, aidan viereen oli laitettu puukäytävä jalankävijöille. -Aidan ja talon muodostamassa pimeässä nurkassa tapasin vanhuksen. Hän -istui puukäytävän rapulla ja kyynärpäät polviin tukien piteli päätään -molemmin käsin. Istuin siihen hänen viereensä. - --- Kuulkaas, sanoin neuvotonna, mistä alkaisin puheen: -- älkää -Asorkan tähden surko. Lähtekää kanssani, minä saatan teitä kotiin. -Rauhoittukaa. Minä kutsun heti ajurin. Missä te asutte? - -Vanhus ei vastannut mitään. En tiennyt mitä tekisin. Kadulla, paitsi -meitä kahta, ei ollut muita ketään. Äkkiä alkoi vanhus tapailla -kättäni. - --- Ahdistaa! lausui hän kähisevällä, tuskin kuuluvalla äänellä. -- -Ahdistaa! - --- Mennään kotiin! huudahtin minä, nousin seisomaan ja koetin auttaa -ukkoa ylös. -- Kotona juotte teetä ja käytte vuoteeseen... Minä heti -haen ajurin... Kutsun lääkärin ... minä tunnen erään lääkärin... - -En muista tarkoin mitä kaikkea hänelle puhuin. - -Hän koetti nousta, mutta hiukan kohottuaan putosi jälleen istumaan -ja taaskin alkoi höpistä yhtäläisellä kähisevällä, tukahutetulla -äänellä. Kumarruin vielä likemmäksi häntä kuullakseni. - --- Hirvisaarella, kähisi hän, -- kuudennella linjalla ... -ku-udennella lin-jalla... - -Ja hän vaikeni. - --- Mitä, asutteko Hirvisaarella? Ettehän lähteneet sinnepäin, se on -vasemmalla eikä oikealla. Minä heti saatan teidät... - -Vanhus ei liikahtanutkaan. Tartuin käteensä -- se putosi hervahtaen -kuni kuolleen käsi. Katsahdin kasvoihinsa, kosketin häneen kädelläni --- hän oli kuollut. Oli kuin olisi tämä kaikki unessa tapahtunut. - -Tästä koitui minulle paljon puuhaa, ja tällä aikaa paranin -taudistanikin. Kohta löytyi ukon asunto. Hän ei asunutkaan -Hirvisaarella, vaan hyvin lähellä kuolinpaikkaansa, Klugen talon -vinnikamarissa, viidennessä kerroksessa, erikoisessa huoneuksessa, -johon kuului pieni eteinen ja iso, hyvin matala, pieni-ikkunainen -kamari. Kaikesta saattoi huomata vanhuksen eläneen köyhänä. -Huonekaluina oli vain pöytä, kaksi tuolia ja ikäkulu sohva, kova -kuin kivi, josta, kaiken lisäksi, niinitäytteet joka puolelta ulos -tunkeuivat. Eikä sekään ollut ukon, vaan talonisännän oma. Kaikesta -päättäen uuni ei ollut pitkään aikaan lämminnyt; kynttilää ei -niinikään löytynyt. Saattoi olla melkein varma, että vanhus kävikin -Müllerin ravintolassa vain sen vuoksi, jotta saisi istua kynttilän -valaisemassa huoneessa ja lämmitellä vanhaa ruumistaan. Pöydällä -oli tyhjä savituoppi ja sen vieressä palanen vanhaa, kuivettunutta -leipää. Rahaa ei löytynyt yhtään. Hautajaisien varalle ei ollut -alusvaatteitakaan; joku lahjoitti sitä varten paidan. Oli selvää, -ettei hän näin aivan yksin voinut tulla toimeen, vaan että jonkun -edes joskus täytyi hänen luonansa käydä. Pöytälaatikossa oli hänen -passinsa. Syntyisin oli hän ulkomaalainen, muuttunut Venäjän -alamaiseksi, nimensä oli Jeremias Smith, ammatiltaan koneenkäyttäjä, -ikänsä seitsemänkymmentäkahdeksan vuotta. Pöydällä oli kaksi kirjaa: -maantiedon alkeiskirja ja venäjänkielinen Uusi Testamentti, jonka -lehtien reunamilla oli lyijykynällä ja kynnellä piirrettyjä viivoja. -Nuo kirjat otin huostaani. Kuulustelin talon muilta asukkailta -sekä isännältä -- kukaan ei tiennyt kuin hyvin vähän vanhuksesta -kertoa. Talo oli oli jokseenkin suuri, vuokralaisia paljon, -enimmäkseen käsityöläisiä ja saksalaisia rouvia, jotka vuokrasivat -asuntoja yksityisille ja tarjosivat samalla täyden ylläpidon. Talon -aatelissukuiselta isännöitsijältä en onnistunut sen sanottavampaa -selkoa saada; isännöitsijä tiesi vain, että asunnon vuokra oli -kuusi ruplaa kuukaudelta ja että vanhus oli siinä asunut neljä -kuukautta, oli jättänyt kahden kuukauden vuokran maksamatta ja sen -tähden sanottu pois asunnosta. Kysymykseen: kävikö ketään vanhuksen -luona, ei kukaan voinut mitään varmaa vastausta antaa. Talo oli -iso -- kuka ne kaikki moisessa Noakin arkissa kävijät tuntisi, ken -ne muistaisi. Viisi vuotta taloa palvellut talonmies olisi ehkä -joitakin tietoja voinut antaa, mutta hänkin oli pari viikkoa sitten -matkustanut kotikyläänsä ja jättänyt sijaisekseen veljensä pojan, -ja tämä ei ollut vielä ehtinyt talon asukkaihin tutustua. En osaa -varmaan sanoa mitä lopputuloksia tiedusteluista oli, ukko kumminkin -hautaan saatettiin. Näihin aikoihin pistäysin, muiden puuhieni -välillä, Hirvisaarella, kuudennella linjalla, jonne tultuani hymyilin -itselleni -- mitäpäs minä täällä kuudennella linjalla saatoin nähdä -muuta kuin tavallisia asuinrakennuksia tavallisessa rivissä? Mutta -miksikä vanhus kuollessaan kuudetta linjaa mainitsi, ajattelin, miksi -viimeiset ajatuksensa kulkivat kohti Hirvisaarta? Jokohan se oli -kuolevan hourailua? - -Tarkastelin Smithin tyhjäksi jäänyttä asuntoa. Se miellytti minua -ja päätin vuokrata sen. Kamari oli iso, joskin niin matala, että -ensi päivinä tuntui että pääni ylettyy välikattoon. Ennen pitkää -tuntui se jo kodikkaalta. Eihän kuudella ruplalla saattanut parempaa -toivoakaan. Parasta siinä oli sen erikoisasema. Minun tuli vain -palkata itselleni palvelija, sillä yksin oli minun mahdoton toimeen -tulla. Ensi aluksi suostui talonmies käymään kerran päivässä -siivoamassa ja järjestämässä huoneen. Ehkäpä tulee joku vanhusta -kyselemään, ajattelin. Mutta viisi päivää kului eikä luonani ketään -käynyt. - - - - -II. - - -Edellä kertomieni tapahtumien aikana, se on vuosi takaperin, -kirjoittelin aikakauskirjoihin; kirjoitelmani olivat lyhyitä -kertomuksia ja olin siinä vahvassa uskossa, että vielä kerran -onnistun saamaan suuren, hyvän kertomuksen. Minulla oli tekeillä eräs -romaani; mutta asia kääntyikin niin, että jouduin sairashuoneeseen ja -nyt kenties pian kuolen. Ja jos nyt niin on käyvä, niin minkä vuoksi -nyt näitä muistiinpanoja enää kirjoitan? - -Tahtomattanikin palaa yhä mieleeni tuo viimeinen vaivassa eletty -vuoteni. Päätin kirjoittaa muistiin, kaikki sen ajan tapahtumat, -ja jos en olisi tätä tointa itselleni keksinyt, niin varmaankin -olisin kuollut ikävään. Nuo viimeaikana eletyt tapaukset tuottavat -joskus minulle kipuja, kärsimyksiä. Muistiin kirjoittaessani -saavat ne ikäänkuin rauhoittavan, säännöllisten tapahtumain -luonteen eivätkä näytä kokonaan houreilta, painajaiselta. -Niin ainakin luulen. Yksistään jo kirjoittaminen on suuresta -arvosta: se rauhoittaa, tyynnyttää, panee sielussani liikkeelle -entiset kirjailijatapani, muistelmani, ja tällöin sairaaloiset -haaveilunikin muuttuvat todellisuudeksi, työksi. Todellakin mainio -keksintö! Jäähän edes jotain haavurille perinnöksi; jospa hän -näistä muistelmakirjoituksistani ei voisikaan suuria saada, niin -kelpaavathan ne liisteripaperiksi talviruutuja paikalleen pannessa. - -Mutta nyt huomaankin hypänneeni tapausten ohi. Jos minun on -kertominen kaikki, niin tottakai tulee kertoa asiat alusta. No niin, -alkakaamme siis alusta. Ja eihän elämäni tarina olekaan pitkä. - -En ole syntynyt täällä, vaan kaukana maaseudulla ----n -kuvernementissa. Vanhemmistani on minun sanominen, että he olivat -hyviä ihmisiä, mutta ollessani vielä lapsi jäin heistä orvoksi. -Pienen maatilan omistaja Nikolai Sergeitsh Ichmenev sääli tilaani -ja otti minut kasvatikseen. Ichmenev-puolisoilla oli itsellään vain -yksi tytär, Natasha; hän oli kolme vuotta nuorempi minua. Kasvoimme -saman katon alla kuni veli ja sisar. Oi, sinä rakas lapsuusaikani! -Eikö ole tyhmää viidennelläkolmatta ikävuodellansa surren sääliä -että se meni ohi ja nyt katsoessa kuolemaa kasvoihin riemumiellä -ja kiitollisuudella vain yksin sinua muistella! Aurinko taivaalla -loisti silloin niin kirkkaasti ja kokonaan toisin kuin nyt, pienet -sydämemme sykkivät niin reippaasti, niin riemuisasti. Kaikkialla, -minne vain silmä sattui, oli vainioita, metsiä, eikä tämmöisiä -hengettömiä kivimuureja. Mikä ihmeen ihana puisto tuo Vasiljevskin -puisto, jonka tilan pehtoorina Nikolai Sergeitsh palveli! Siinä -puistossa Natasha ja minä juoksentelimme; puiston takana oli suuri, -vehreä metsä, jonne kerran eksyimme... Kultainen, ihana aika! -Elämä tuntui salaperäiseltä, houkuttelevalta ja niin suloiselta -tuntui tutustua siihen. Oli kuin olisi jokaisen pensaan, jokaisen -puun takana piilenyt joku meille salaperäinen, tarumainen olento; -satumaailma ja todellisuus yhtyivät; ja kun joskus ilta-usva laaksot -peitti, harmaina, mutkikkaina untuvina kävi kiinni pensaihin, -jotka laaksoa ympäröivissä kivikoissa kasvoivat, seisoimme Natasha -ja minä käsikädessä laakson lähellä, katsoimme pelon sekaisella -uteliaisuudella laaksoon odottaen, että pian sieltä joku luoksemme -astuu tai usvan seasta huutaa, ja hoitajamme kertomat sadut -muuttuivat todellisuudeksi. Vielä vuosien kuluttua huomautin -Natashalle, mitenkä erään kerran, kun olimme saaneet "Lukemisia -lapsille", kiiruhdimme heti puistoon lammin rannalle, jossa vanhan, -tuuhean vaahteran alla oli rakas nurmipenkkimme, jolle istuimme ja -luimme "Alfons ja Dalinda" satua. Vielä nytkin tuota kertomusta -muistellessani tunnen mieleni lämpenevän, ja kun viime vuonna lausuin -Natashalle kertomuksen alkusanat: "Alfons, kertomukseni sankari, oli -syntynyt Portugalissa; Don Ramir, hänen isänsä" j.n.e., ei paljoa -puuttunut, etten itkuun parahtanut. Kaiketi näytti tuo hyvin tyhmältä -ja ehkäpä juuri sen vuoksi Natasha niin oudosti tälle innostukselleni -hymyili. Heti hän kylläkin katui -- muistan sen hyvin -- ja ikäänkuin -hyvitykseksi alkoi hänkin kertoa muistelmiansa entisestä yhteisestä -ajastamme. Sana sanasta sukeutui ja heltyipä hänenkin mielensä. -Ihana oli se ilta; muistelimme silloin, mitenkä minut lähetettiin -läänin kaupungissa olevaan kouluun -- Jumalani, mitenkä katkerasti -Natasha silloin itki! -- muistelimme erohetkeämme kun minun tuli -ainaiseksi jättää Vasiljevska. Olin suorittanut pääsytutkinnon -koulusta ja läksin Pietariin siellä yliopistoon valmistuakseni. Olin -silloin täyttänyt seitsemäntoista vuotta, hän oli viidennellätoista. -Natasha sanoo minun olleen silloin niin oudon hentoisen ja pitkän, -ettei kukaan, minut nähtyään, olisi voinut nauruaan pidättää. Eron -hetkenä vein hänet muista erilleen sanoakseni hänelle jotain "oikein -tärkeätä", mutta kun minun tuli se sanoa, ei sanoja löytynytkään. Hän -muistaa olleeni silloin hyvin liikutetulla mielellä. Puhelustamme -ei siis mitään tullut. En tiennyt, mitenkä sanottavani sanoisin -ja ehkäpä hän ei olisi tunnustustani ymmärtänytkään. Aloin itkeä -katkerasti, ja niinpä me erosimme ilman, että mitään selityksiä -välillämme tapahtui. Kauan oli siitä kulunut ennenkuin taas toisemme -kohtasimme Pietarissa. Siitä on nyt kulunut jo kaksi vuotta. -Ichmenev-ukko oli tullut riita-asiansa tähden puuhaamaan ja minä olin -juuri päässyt kirjailijain riveihin. - - - - -III. - - -Nikolai Sergeitsh Ichmenev polveutui kuuluisasta, vaikkakin jo -kauvan sitten köyhtyneestä suvusta. Vanhemmiltaan oli hän perinyt -puolitoista sataa sielua käsittävän hyvän tilan. Noin kahdenkymmenen -vuoden ikäisenä rupesi hän husaariksi. Asiat tuntuivat menevän -hyvin; mutta kuudentena palvelusvuotenansa eräänä kova-onnisena -iltana menetti hän pelissä kaiken omaisuutensa. Seuraavana yönä ei -hän silmäänsä unta saanut. Illalla oli hän taas pelipöydän ääressä, -asetti peliin hevosensa -- ainoan, mitä hänelle omaisuudestaan oli -jäänyt. Hän voitti kerran, toisen ja kolmannenkin, puolentunnin -kuluttua oli saanut takaisin erään pienen kylänsä, Ichmenevkan, -jossa viimeisen väenlaskun aikana oli viisikymmentä sielua. Hän -luopui pelistä ja huomenna erosi sotapalveluksesta. Sata sielua oli -hän ainaiseksi menettänyt. Kahden kuukauden kuluttua myönnettiin -hänelle ero palveluksesta ja luutnantin arvo, nyt hän muutti asumaan -takaisin voittamaansa kylään. Pelitappiostaan ei hän milloinkaan -puhunut ja huolimatta erinomaisesta hyväntahtoisuudestaan olisi -hän aivan varmaan ijäkseen suuttunut sille, joka olisi uskaltanut -hänelle pelistä puhua. Pienellä tilallaan hän ahkerasti puuhaeli -taloustoimissa ja kolmenkymmenenviidenvuotisena otti vaimokseen -köyhän aatelistyttären Anna Andrejevna Shumilovan. Morsiamella ei -ollut myötäjäisiä ollenkaan; hän oli saanut kasvatuksen maahan -siirtyneen Mon-Reveshin johdon alaisessa läänin kasvatuslaitoksessa -aatelisia varten, ja tästä seikasta oli Anna Andrejevna aina hyvin -kerskaava, vaikkei koskaan kukaan saattanut huomata, millä tapaa tuon -kasvatuksen vaikutukset Anna Andrejevnan toimissa ja käytöksessä -ilmenivät. Nikolai Sergeitsh oli oikein mallikelpoinen isäntä, -josta naapuritilallisetkin oppia ottivat. Niin oli kulunut muutamia -vuosia. Silloin aivan odottamatta tuli naapurihoviin Vasiljevskiin, -jonka alustalaisia oli yhdeksänsataa sielua, tilan Pietarissa asuva -omistaja ruhtinas Pjotr Aleksandrovitsh Valkovski. Tämä tulo antoi -paikkakunnalla paljon puheen aihetta. Ruhtinas oli vielä verrattain -nuori, joskin jo ensi nuoruuden vuosien elänyt, oli korkeassa -virassa, kuuluisissa sukulaisuus-suhteissa, kaunis, varakas ja -kaiken muun ohella, leskimies, joka seikka oli erittäin suuresta -merkityksestä piirin naisväestölle, rouville ja neitosille. Paljon -puhuttiin siitä loistavasta vastaanotosta, jonka kuvernööri oli -lääninkaupungissa toimeenpannut. Kuvernööri oli Valkovskin kaukainen -sukulainen. Kerrottiin niinikään, että läänin kaikki vallasnaiset -"pani ruhtinas kohteliaisuuksillaan vallan pyöräpäälle", j.n.e. -Sanalla sanoen, Valkovski oli yksi noita Pietarin ylhäisön loistavia -edustajia, joita maaseudulla harvoin nähdään ja jotka sinne tultuaan -tekevät seudun asukkaihin erinomaisen vaikutuksen. - -Ruhtinas ei suinkaan ollut ystävällisimpiä luonteeltaan, varsinkin -niitä kohtaan, joita ei luullut tarvitsevansa tai joita hän piti -itseään alempiarvoisina. Naapuriensa kanssa ei hän huolinut tutustua -ja niin sai hän kohta useita vihamiehiä. Mutta mimmoinen olikaan -naapurien hämmästys, kun saatiin kuulla, että hän meni Nikolai -Sergeitshan luo. Tämä kylläkin oli hänen lähin naapurinsa, mutta -sittenkin herätti tuo odottamaton tieto yleistä kummastelua. -Ichmenevan talossa onnistui ruhtinaan saavuttaa myötätuntoisuutta. -Ennen pitkää hurmasi hän käytöksellään sekä isännän että emännän; -varsinkin emäntä, Anna Andrejevna, oli erittäin ihastunut. Jonkun -ajan kuluttua pidettiinkin ruhtinasta kuni omaista; hän kävikin -talossa joka päivä, kutsui isäntäväen luoksensa, lasketteli -sukkeluuksia, kertoi pilajuttuja, soitteli heidän huonolla -pianollaan, lauleli iloisia lauluja. Ichmenev-puolisot eivät osanneet -kyllin ihmetellä sitä, että näin miellyttävästä, rakastettavasta -miehestä saatettiin puhua että hän on ylpeä, korskea, kuiva -egoisti, kuten muut naapurit yksimielisesti juttelivat. Muuta ei -saattanut uskoa, kuin että avomielinen, suorasukainen, omanvoiton -pyytämätön, jalomielinen Nikolai Sergeitsh miellytti ruhtinasta. -Mutta kohtapa seikka selveni. Ruhtinas oli tullut Vasiljevskiin -erottaakseen pehtorinsa, irstailevan, kunnianhimoisen saksan, -lasisilmiä käyttävän käyränenäisen, harmaapäisen agronomin, joka -kaikista hyvistä ominaisuuksistaan huolimatta mitä julkeimmasti -varasti isäntänsä omaisuutta ja oli muutamia maa-orjia kuoliaaksi -rääkännyt. Pehtori Ivan Karlovitshin koiranjuonet tulivat ilmi, -häntä vastaan ilmeni useita selviä todisteita; hän otti pahasti -loukkaantuakseen, puhui paljon saksalaisesta rehellisyydestään, -vaan siitä huolimatta tuli toimestaan erotetuksi. Ruhtinas tarvitsi -nyt tilustensa hoitajaa ja siksi hän valitsi Nikolai Sergeitshin, -parhaimman talonisännän ja rehellisimmäksi tunnetun miehen, jota -tietysti, ei kellään ollut vähintäkään syytä epäillä. Tuntui, että -ruhtinas olisi mielellään toivonut Nikolai Sergeitshan tarjoutuvan -hänelle pehtoriksi, mutta kun ei niin käynyt, ruhtinas eräänä -päivänä mitä kohteliaimmin ja ystävällisimmällä tavalla esitti asian -Nikolai Sergeitshille. Ichmenev ensin kielsi, mutta hyvä palkka sai -Anna Andrejevnan taipumaan ja ruhtinaan erinomainen ystävällisyys -haihdutti viimeisetkin epäilykset. Tulee myöntää, että ruhtinas oli -hyvä ihmistuntija. Vähän aikaa seurusteltuaan Ichmenevin kanssa hän -käsitti oikein tämän luonteen, tunsi kenenkä kanssa on tekemisissä -ja tiesi, että Ichmenev on voitettava sydämellisellä ystävyydellä, -on voitettava hänen sydämensä ja ettei ilman sitä rahakaan yhtään -auta. Ruhtinas tarvitsi juuri semmoista miestä, johon hän voisi -täydellisesti luottaa, jottei hänen enää koskaan tarvitseisi -Vasiljevskiin tulla, kuten hän todella oli päättänyt. Todellakin -onnistui hänen siinä määrin saavuttaa Ichmenevin luottamuksen, -ettei tämä hituistakaan epäillyt, että ruhtinaan ystävällisyys -oli vilpitöntä. Nikolai Sergeitsh oli noita parhaimpia, oikeimpa -tuonkaltainen naivin-romantillinen ihminen, jotka ovat niin -erinomaisen kunnon ihmisiä Venäjän maassamme, sanottakoon heistä -muuten mitä tahansa, ja jotka jos vaikka käsittämättömistäkin syistä -johonkin ihmiseen mielistyvät, kiintyvät silloin koko sydämellään, -joutuen tällöin joskus varsin koomillisiksikin. - -Sen jälkeen oli kulunut useampia vuosia. Ruhtinaan tilus oli -loistavalla kannalla. Kirjeenvaihto Vasiljevskin omistajan ja -pehtorin välillä tapahtui kaikessa säädyllisyydessä eikä se -koskenutkaan kuin vain talousasioita. Ruhtinas ei tahtonut sekaantua -Nikolai Sergeitshin toimiin, lähettihän vain silloin tällöin joitakin -neuvoja ja ohjeita, joiden erinomainen käytännöllisyys ja ilmeinen -hyödyllisyys Ichmenevia ihmetytti. Saattoi huomata, että ruhtinas -osasi rajottaa menonsa välttämättömimpiin kuin myöskin tiesi -kartuttaa varojansa. Noin viisi vuotta Vasiljevskissa käyntinsä -jälkeen lähetti hän Nikolai Sergeitshille valtakirjan, jonka nojalla -tuli ostaa samassa kuvernementissa myytävänä oleva erinomaisen -hyvä, neljäsataa sielua käsittävä maatila. Nikolai Sergeitsh tunsi -iloa mielessään, ruhtinaan hyvä onni, huhut hänen edistyksistään ja -virkaylennyksistään tuottivat iloa pehtorin sydämelle, aivan niinkuin -asia olisi koskenut hänen omaa veljeänsä. Mutta korkeimmilleen nousi -riemunsa silloin, kun ruhtinas antoi uuden todistuksen rajattomasta -luottamuksestaan. Asia oli seuraava... Niin, vaan koska ruhtinas -Valkovski on myöskin yksi tämän kertomukseni päähenkilöistä, katson -välttämättömäksi nyt ensin, kertoa tarkemmin muutamia seikkoja -ruhtinaan elämästä. - - - - -IV. - - -Edellä olen jo maininnut että ruhtinas oli leskimies. Hän oli nainut -hyvin nuorena ja ottanut vaimon myötäjäisrahojen vuoksi. Hänen isänsä -oli aikanaan tehnyt taloudellisen haaksirikon, joten hänelle oli -jäänyt hyvin vähän perittävää vanhemmiltaan. Vasiljevski-tilus oli -jo kahdesti kiinnitetty veloista, jotka olivat tavattoman suuret. -Kaksikymmentäkaksivuotias ruhtinas, ollen palveluksessa eräässä -moskovalaisessa kansliassa, oli aivan varaton ja alkoi elämänuransa -"kuin lintu puun oksalla." Tästä pulasta hän pelastui ottaen -vaimokseen erään kaupustelijan vanhanpuoleisen tyttären. Kauppias, -luonnollisesti, petti hänet eikä antanutkaan luvattua summaa, -mutta siitä huolimatta sai hän sen verran, että saattoi vaimonsa -rahoilla maksaa sukutilansa kiinnitysvelat ja päästä kohtalaisen -elämän alkuun. Vaimonsa tuskin nimeksikään tunsi kirjoitustaitoa, -ei osannut ymmärrettävästi lausua ajatuksiansa, oli ruma, mutta -siitä huolimatta oli hänellä yksi tärkeä ominaisuus: hän oli -hyväsydäminen ja vaitelias. Ja juuri tätä seikkaa ruhtinas käytti -hyväkseen. Vuoden ajan naimisissa oltuaan, jätti hän vaimonsa, joka -oli jo synnyttänyt hänelle pojan, kaupustelija-appensa huostaan -Moskovaan ja itse muutti palvelukseen ----n lääniin, jossa hän erään -Pietarissa asuvan ylhäisen sukulaisensa avulla sai melkoisen tärkeän -viran. Sielunsa himosi kunniaa, ylennyksiä, virka-uria, ja tultuaan -huomaamaan, ettei hän vaimonsa kanssa voi Pietarissa tai Moskovassa -elää, teki hän päätöksensä -- paremman toivossa alkaa uransa -maaseudulla. Kerrottiin, että hän jo ensimäisenä aviovuotenansa -kohteli niin törkeästi vaimoansa, että oli hänet hautaan saattaa. -Tuota huhua Nikolai Sergeitsh ei mitenkään todeksi voinut uskoa, hän -oikein loukkaantui siitä ja hyvin innokkaasti puolusti ruhtinasta, -vakuutti, että aivan mahdotonta on niin alentavaa edes ajatellakaan. -Seitsemän vuoden kuluttua kuoli ruhtinatar, ja leskeksi jäänyt -puolisonsa muutti Pietariin, jossa hän jo kohta herätti huomiota. -Ollen vielä nuori, kaunis, varakas, lahjakas, hienotunteinen, -äärettömän ilomielinen, ei hänen huolinut esiintyä onnenonkijana, -suojeluksen tavottelijana, mutta aivan itsenäisenä, kaikista muista -riippumattomana. Kerrottiin hänessä todella olevan jotain lumoavaa, -valloittavaa, voimakasta. Varsinkin naiset olivat häneen ihastuneet -ja likinen tuttavuutensa erään hienon piirin kaunottaren kanssa -lisäsi hänen kuuluisuuttaan. Huolimatta siitä, että säästäväisyytensä -oli melkein perinnöllistä, että tuo säästäväisyytensä usein tuntui -jo itaruudelta, levitteli hän tarpeen tullen rahojaan säälimättä, -menetti korttipelissä suuriakin summia, kun sattui semmoisen -pelitoveriksi, jolta vastaisuudessa sopi apua odottaa, eikä -tämmöiselle tapatessaan pienintäkään värettä kasvoillaan huomattu. -Mutta eipä huvitukset olleet päämääränsä hänen muuttaessaan -Pietariin -- hänen tuli päästä varmalle tolalle, saada varma -jalansija onnenuralla. Ja kyllä se hänelle ennen pitkää onnistuikin. -Ylhäinen sukulaisensa, kreivi Nainski, joka, jos hän olisi -esiintynyt tavallisena avunanojana, ei olisi hänestä hituistakaan -välittänyt, nyt ihmetteli hänen saavuttamaansa menestystä ylhäisten -seurapiirissä, jonka vuoksi näkikin hyväksi ja sopivaksi ottaa -hänet erikoisen huomionsa esineeksi, ottipa hänen seitsenvuotisen -poikansa omaksi kasvattipojakseen. Näiden tapahtumain aikana kävi -ruhtinas Vasiljevskissa ja oppi tuntemaan Ichmenevin. Sen jälkeen -sai hän kreivin välityksellä huomattavan viran eräässä tärkeimmässä -lähettiläsvirastossa ja matkusti ulkomaille. Sitä seuraavat -kuulumiset hänestä olivat jotenkin hämäriä: kerrottiin hänen -sotkeutuneen hyvin roskaiseen juttuun, vaikk'ei kukaan osannut sanoa, -mitä lajia se oikeastaan oli. Varmaa vain oli se, että hän osti -ne neljäsataa sielua, joista jo edellä mainitsin. Useampia vuosia -ulkomailla oleskeltuaan ja arvossa kohottuaan palasi hän Pietariin -ja samassa sai korkean viran. Ichmenevkassa kerrottiin, että -ruhtinas ennen pitkää ottaa uuden vaimon, tällä kertaa kuuluisasta, -rikkaasta ja vaikutusvaltaisesta suvusta. "Korkeaksi ylimykseksi -mielii!" puheli Nikolai Sergeits, hykertäen tyytyväisenä käsiään. -Minä olin silloin Pietarin yliopistossa ja tänne minulle Ichmenev -kirjoitti pyytäen minun tiedustamaan, onko ruhtinaan naimispuheissa -perää. Samalla kirjoitti hän ruhtinaallekin, jonka suosioon hän -minut sulki, vaikka ruhtinas ei kirjeeseen vastannut. Sen verran -vain minä tiesin, että ruhtinaan poika, kreivi Nainskin kasvatti, -pääsi yhdeksäntoistavuotisena lyseosta. Mainitsin siitä kirjeessäni -Ichmeneville kuin myöskin, että ruhtinas on erittäin hellä pojalleen, -rakastaa häntä ja on jo varma poikansa tulevaisuudesta. Tämän kaiken -olin kuullut nuoren ruhtinaan tutuilta ylioppilastovereilta. Samaan -aikaan sai Nikolai Sergeitsh ruhtinaalta kirjeen, josta hän kovin -hämmästyi... - -Tähän saakka oli ruhtinas, kuten jo ennen mainitsin, kirjoittanut -Nikolai Sergeitshille ainoastaan tilaa koskevista asioista, nyt -sen sijaan kirjoitti hän laajasti ja mitä ystävällisimmästi -omista perhe-oloistaan: valitti poikansa käytöstä, mainitsi, että -huonolla käytöksellään poika saattaa hänelle mieliharmia. Joskaan -hän moisen, muka, pikku pojan tekemille kepposille ei suurta -merkitystä annakaan -- näytti, että hän samalla tahtoi poikaansa -puolustaa -- on hän kumminkin päättänyt hiukan rangaista poikaansa, -antaa hänelle pienen varoituksen ja siinä tarkoituksessa lähettää -hänet vähäksi aikaa maalle Ichmenevin hoidettavaksi. Ruhtinas -kirjoitti luottavansa "parhaimpaan, jalomielisimpään Nikolai -Sergeitshiinsa ja varsinkin Anna Andrejenaan", pyysi, että he -ottaisivat perheensä keskuuteen hänen hulivilipoikansa, maaseudun -hiljaisuudessa neuvoisivat hänelle järkevyyttä, jos mahdollista -rakastaisivat häntä ja varsinkin hänen kevytmielistä luonnettansa -oikasisivat ja "tekisivät hänelle selviksi ne pelastavat ja -vakavat säännöt, joita paitsi ihminen ei saata elämässään toimeen -tulla". Ichmenev suostui ehdotukseen. Nuoren ruhtinaan saavuttua -otettiin hänet vastaan kuni oma poika. Hän saavutti heti Nikolai -Sergeitshin rakkauden ja vanhus rakastikin nuorta ruhtinasta saman -verran kuin omaa tytärtänsä Natashaa, vielä sittenkin, kun isän ja -Nikolai Sergeitshin väli oli rikkaantunut, puheli Ichmenev joskus -mielihyvällä "omasta Aleshastansa", kuten oli Aleksei Petrovitshia -tottunut nimittämään. Ja todellakin nuori ruhtinas olikin hyvin -miellyttävä poika, kaunis, hentoinen, tunteellinen kuni nainen, -samalla myöskin iloinen ja avomielinen. Sielunsa oli mitä herttaisin -ja jalotunteisin, sydämensä rakastava, vilpitön ja kiitollinen, -ja senpätähden tulikin hänestä koko Ichmenevin perheen epäjumala. -Vaikka ijältään jo yhdeksäntoistavuotias, oli hän silti vielä hyvin -lapsellinen. Oli aivan mahdotonta löytää syytä, miksi isä oli hänet -luotansa pois lähettänyt, vaikka, kuten sanottiin, niin paljon -häntä rakasti. Kerrottiin nuoren ruhtinaan elelleen Pietarissa -joutilaana ja kevytmielisesti, hän ei huolinut ottaa vastaan mitään -virkaa ja siten pahoitti isänsä mielen. Tuosta ei Nikolai Sergeitsh -Aleshalta kysellyt ollenkaan, kun oli hyvin uskottavaa, että -ruhtinas Pjotr Aleksandrovitsh oli tahallaan jättänyt kirjeessään -mainitsematta syyn poikansa karkottamiseen. Huhuttiin kyllä jostain -Aleshan anteeksiantamattomasta kevytmielisyydestä, joistakin hänen -suhteistaan erääseen naiseen, jostain kaksintaisteluhaasteesta, -jostain suuresta tappiosta korttipelissä; puhuttiinpa jostakin -vierasten rahojen tuhlaamisestakin. Toiset puheet tiesivät, ettei -ruhtinas lähettänyt poikaansa maalle minkään pojan tekemän rikoksen -tähden, vaan että isällä oli joitakin omia, itsekkäitä syitä. -Tämmöisiä kuullessaan harmistui Nikolai Sergeitsh eikä ottanut -puheita uskoakseen, ja varsinkin siitä syystä, kun tiesi Aleshan -hellästi rakastavan isäänsä, jota lapsuudessaan ja nuoruutensa -ensi vuosina tuskin tunsikaan. Muuten saattoi huomata, että hän -oli kokonaan isänsä tahdon alainen. Joskus kyllä Alesha lörpötteli -jostain kreivittärestä, jota hän isänsä kera samaan aikaan hakkaili, -ja että hän, Alesha, oli voiton puolella, josta isä hänelle ankarasti -vihastui. Tätä juttua kertoi Alesha riemastuksella, lapsellisella -avomielisyydellä, raikuvan iloisasti nauraen kertomukselleen; mutta -Nikolai Sergeitsh ei sallinut hänen loppuun jutella. Osittaisesti -vahvisti Alesha huhun, että isänsä on taaskin naimahommissa. - -Alesha oli jo lähes vuoden elänyt pakolaisuudessa; määräaikoina -kirjoitti hän isällensä kunnioittavia, tasaisia kirjeitä ja viimein -hän tottui niin Vasiljevskin elämään, että, kun isä kesällä matkusti -sinne, ilmoitettuaan matkastaan jo edeltäkäsin Ichmeneville, alkoi -maanpakolainen itse isältänsä pyytää lupaa jäädä mahdollisimman -kauaksi aikaa Vasiljevskiin, vakuuttaen, että maaelämä onkin hänen -oikea kutsumuksensa. - -Kaikki Aleshan tekemät päätökset, kaikki hänen mietteensä -johtuivat hänen ylenmäärin heikkohermoisesta alttiudestaan, -tunteellisuudestaan, ajattelemattomuudestaan, joka joskus tuntui -jo kevytmielisyydeltä, suuresta taipumuksestaan alistua kaikille -ulkoisille vaikutuksille sekä vihdoin tahdonvoiman täydellisestä -puutteesta. Ruhtinas kuuntelikin poikansa tuumia maalle jäämisestä -nähtävällä epäilyksellä... - -Ja muussakin suhteessa saattoi Nikolai Sergeitsh tuskin enää tuntea -entistä "ystäväänsä", siksi paljon oli ruhtinas Pjotr Aleksandrovitsh -entisestään muuttunut. Syyttä suotta oli hän muuttunut riitaisaksi -Nikolai Sergeitshille; tiluksen tilejä tarkastaessaan osotti hän -mitä ilettävintä ahneutta, itaruutta ja selittämätöntä epäilyä. -Tuo kaikki hyväsydämistä Ichmenevia kovin suretti; kauan aikaa ei -hän voinut uskoa omia korviansa. Kaikki kävi päinvastoin nyt, kuin -neljätoista vuotta tätä ennen, ruhtinaan ensikertaa Vasiljevskissa -käydessä: nyt hän kävi kaikkien naapuriensa luona, tietysti ylhäisöön -kuuluvien, sitä vastoin ei hän Nikolai Sergeitshin luo tullut -kertaakaan ja muutenkin käyttäytyi hän kuni käskijä käskynalaistaan -kohtaan ja tällöin aivan arvaamatta tapahtui käsittämätön seikka; -kaiketta pätevättä syyttä syttyi mitä kiivain kiista ruhtinaan ja -Nikolai Sergeitshin kesken. Kumpanenkin käytti kiivaita ja loukkaavia -sanoja. Harmistuneena läksi Ichmenev Vasiljevskista, mutta juttu -ei siihen päättynytkään. Kautta lähiseutujen kierti mitä rumimpia -juoruja. Tosiasiana, muka, kerrottiin, että Nikolai Sergeitsh, -tultuaan nuoren ruhtinaan luonteen tuntemaan, aikoi käyttää tämän -heikkoja puolia hyväkseen; että tyttärensä Natasha, joka nyt oli -seitsemäntoistavuotias, osasi rakastuttaa kahdenkymmenenvuotisen -nuorukaisen; että isä ja äiti hyväksyivät tyttärensä rakkauden -vehkeet, joskin tekeytyivät kokonaan tietämättömiksi; että "viekas -ja ilkeä Natasha" noituuksillaan kokonaan kietoi pauloihinsa -nuoren ruhtinaan eikä sallinut hänen koko vuodessa kohdata -ainoatakaan todellisesti jalosukuista neitoa, joita naapuritilusten -omistajain perheissä niin viljalti löytyi. Vakuutettiin myöskin, -että rakastuneet olivat jo tehneet päätöksensä vihityttää itsensä -Vasiljevskista viidentoista virstan päässä olevassa Grigorjevan -kylässä, muka, salaa Natashan vanhemmista, vaikka nuo itse asiassa -tiesivät juonet pienimpään yksityiskohtaan saakka ja salaa neuvoivat -tytärtänsä. Sanalla sanoen, kaikkea sitä, mitä nuo mies- sekä -nais-juonittelijat asiasta lavertelivat, ei saisi suurimpaankaan -kirjaan sopimaan. Vaan kummallisinta sittenkin oli se, että -ruhtinas uskoi nuo juorut todeksi, ja saatuaan Pietarissa jonkun -maaseudulta lähettämän nimettömän kirjeen, varta vasten tuon seikan -tähden matkusti Vasiljevskiin. Tietysti se, joka edes vähäisenkin -tunsi Nikolai Sergeitshia, ei olisi sanaakaan noista syytöksistä -uskonut; mutta, niinkuin tavallista on, kaikki kuitenkin olivat -levottomia, jokainen soimasi, puhui juoruja, pudisti päätä ja -- -armotta tuomitsi. Ichmenev oli siksi ylpeä, ettei huolinut puuttua -puolustamaan tytärtänsä, puhdistamaan häntä juoruista, ja ankarasti -varoitti hän vaimoansakin, ettei tämä ryhtyisi mitään selityksiä -naapureille tekemään. Ja tuo pahoin paneteltu tytär Natasha -- hän -ei vielä vuoden kuluttuakaan tietänyt miltei ainoatakaan sanaa -tuosta juorujen tulvasta, häneltä se tarkkaan salattiin, ja hän oli -entisekseen iloinen ja viaton kuni kaksitoistavuotinen lapsi. - -Epäsopua ruhtinaan ja Ichmenevin kesken yhä lisääntyi. Toisten -asioista huolehtijat eivät olleet jouten. Kantelijoita ja -todistajiakin yhä löytyi ja niin saatiin ruhtinas lopulta uskomaan, -ettei Nikolai Sergeitshin monivuotinen Vasiljevskin tilan hoito -ollut läheskään mallikelpoisen rehellistä. Eikä vielä siinä kyllin; -kaiken lisäksi vakuutettiin, että Nikolai Sergeitsh kolme vuotta -sitten metsää myytyään, piti itselleen kaksitoistatuhatta ruplaa, -johon saatettiin mitä vakuuttavimpia todistuksia oikeudessa esittää; -ettei hänellä ollut metsän kauppoja tehdäkseen ruhtinaalta laillista -valtakirjaa, joten hän siis toimi ominpäin, ja vasta kaupan -tapahduttua uskotteli ruhtinaalle, että kauppa oli välttämätön, -sekä että kauppahinta merkittiin tilan tileihin pienemmäksi, kuin -todellisuudessa oli saatu. - -Tietysti tuo kaikki oli sulaa valhetta, kuten sittemmin kävikin ilmi, -mutta ruhtinas uskoi valheet ja vierastenmiesten kuullen haukkui -Nikolai Sergeitshia varkaaksi. Semmoista Ichmenev ei voinut sietää -ja hän vastasi solvaukseen solvauksella; isännän ja pehtorin välillä -syttyi aika rymy, ja kaiken tuon loppuna oli -- käräjänkäynti. Jo -heti käräjöimisen alussa alkoi Nikolai Sergeitsh joutua tappiolle, -hänellä kun ei ollut mahtavia puolustajia eikä kokemusta. Hänen -tiluksensa otettiin takavarikkoon. Tästä harmistuneena jätti ukko -kaikki sillensä ja päätti viimein muuttaa Pietariin; asiansa maalla -jätti hän taitavalle asianajajalle. Näytti siltä kuin ruhtinas -olisi kohta huomannut syyttä Ichmenevia loukanneensa. Mutta -molemmanpuoliset solvaukset olivat siksi suuria, ettei sovinnonteosta -voinut olla toivoakaan, ja vihastunut ruhtinas käytti kaiken -voimansa, saadakseen asian kääntymään edukseen, s.o. ryöstääkseen -entiseltä pehtoriltaan viimeisenkin leipäpalan. - - - - -V. - - -Sillä tavoin siis Ichmenev perheineen muutti Pietariin. En huoli -kertoa siitä, kuinka Natasha ja minä taas pitkän ajan kuluttua -toisemme kohtasimme. Näiden kuluneiden neljän vuoden aikana oli hän -alati mielessäni. Minä kyllä en itsekään ymmärtänyt tunteitani, joita -muistelemiseni herätti; mutta nyt taas hänet tavattuani ymmärsin -heti, että kohtalo oli hänet minulle määrännyt. Ensi aikoina, heidän -muuttonsa ensi päivinä olin huomaavinani, ettei hän noina viime -vuosina olisi kovinkaan paljon kehittynyt, ikäänkuin hän ei olisi -ollenkaan entisestään muuttunut, vaan pysynyt vieläkin samanlaisena -pikku tyttönä, kuten oli erotessamme. Mutta pian tulin hänessä -huomaamaan joka päivä jotain uutta, tähän saakka minulle kokonaan -outoa, aivan kuin tahallaan minulta salattua, ikäänkuin täysi-ikäinen -neito olisi tahallaan itsensä minulta piiloittanut -- ja oi, kuinka -suloista tuntuikaan kun tuon huomasin! Ichmenev oli ensi päivät -Pietarissa ärtyisä ja katkera. Asiansa kävivät huonosti -- sitä -hän harmitteli, tuskaili, puuhaili asiapaperinensa eikä joutanut -muistamaankaan meitä. Anna Andrejevna käveli kuin unessa, eikä -ensin osannut saada mistään selvää. Hän pelkäsi Pietarin kaupunkia. -Hän huokaili ja arkaili, suri entistä eloansa, itki Ichmenevkaa ja -sitä, että Natasha on jo täysikasvuiseksi kohonnut eikä kellään ole -aikaa edes muistaa häntä. Ja kun mummolla ei ollut ketään muuta, -jolle sydänhuolensa olisi uskonut, jutteli hän ne hämmästyttävän -avomielisesti, minulle. - -Tähän aikaan juuri minä vähän ennen Ichmenevien tuloa olin -saanut valmiiksi ensimäisen romaanini, teokseni, joka alotti -kirjailija-urani, ja, kuten vasta-alkaja ainakin, en tiennyt, -mitä teoksellani tekisin. Ichmeneville en siitä mitään virkkanut; -olin menettämäisilläni heidän ystävyytensä kun elin jouten, s.o., -en palvellut missään virastossa enkä puuhannut itselleni tointa. -Todellakin minä häpesin tunnustaa heille, miten aikani vietin. -Kuinka olisin sanonut, etten huoli ruveta virkamieheksi, vaan sen -sijaan tahdon kirjoittaa romaaneja; siksipä jonkun aikaa uskottelin -heille, etten ole saanut virkaa, vaikka kyllä olen sitä kaikin voimin -hakenut. Ichmenevillä taas ei ollut aikaa ottaa siitä sen tarkempaa -selkoa. Muistan, että Natasha kuunneltuaan kerran puhettamme, -salaa vei minut syrjään ja kyynelsilmin rukoili, että huolehtisin -tulevaisuudestani, kyseli ja uteli, mitä minä oikeastaan teen, ja kun -en hänellekään toimiani ilmaissut, vannotti minua, etten laiskuudella -ja toimettomuudella saattaisi itseäni turmioon. Täytyypä tunnustaa, -että vaikk'en hänelle toimiani virkkanutkaan, niin muistelen, että -jos hän silloin olisi ainoallakin sanalla romaaniani kehunut, olisin -siitä hinnasta antanut mennä kaikki parhaimmatkin arvostelut, joita -myöhemmin osakseni tuli. - -Ilmestyipä vihdoinkin romaanini painosta. Kirjailijapiireissä oli -jo kauan aikaa ennen sen ilmestymistä siitä paljon puhuttu. B. -luki käsikirjoitukseni ja iloitsi kuni lapsi. Ja kumminkin! Jos -lienen onnea tuntenut, niin ei se ollut menestykseni ensimäisinä -huumaavina hetkinä, vaan silloin, kun käsikirjoitustani en ollut -lukenut kellekään, en edes näyttänytkään sitä; se oli noina -pitkinä öinä, jolloin mieleni valtasivat riemuisat toiveet ja -haaveilut, jolloin rinnassa piili voimallinen rakkaus työhön, -jolloin elin mielikuvitusteni elämää, elin kuni sukulaisteni, kuni -todellisuudessa olevien olentojen parissa, elin niiden kanssa, -jotka itse olin luonut, rakastin niitä, iloitsin niiden iloja, -surin niiden suruja, usein itkien mitä katkerimmin vaatimattomien -sankarieni kohtaloja. Sanoin en voi kertoa sitä hämmästystä, minkä -menestykseni herätti Ichmenev-vanhuksissa, ilonsa oli ehkä vielä -suurempi. Anna Andrejevna ei ottanut uskoaksensa, että tuo nuori, tuo -kaikkien kehuma kirjailija olisi sama Vanja, joka, j.n.e. j.n.e.; -hän vain pudisti päätään. Ukko taasen ei pitkään aikaan toipunut -hämmästyksestään, olipa ensi kerran asiasta kuultuaan koko lailla -säikähtänyt; sen jälkeen alkoi hän puhua kadotetusta virka-urasta -sekä yleensä kaikkien kirjailijain huikentelevasta käytöksestä. -Mutta yhäti kuulemansa uudet puheet ja ilmoitukset aikakauskirjoissa -sekä viimeiseksi erään semmoisen henkilön kehumiset, johon hän -täydellisesti luotti, saivat hänet muuttamaan mielensä asiassa. -Ja nähtyään minulla olevan rahaa sekä kuultuaan mitenkä paljon -kirjailijoille työstä maksetaan, haihtui viimeinkin epäilyksensä. Hän -kun aina saattoi äkkiä epäilyksestä siirtyä täydelliseen, riemuiseen -luottamukseen, niin hän nytkin, oikein lapsellisesti onnestani -iloiten, antautui samassa mitä rohkeimpien toiveitten valtaan, loi -mitä loistavimpia suunnitteluja tulevaisuudestani. Joka päivä ennusti -hän minulle uusia uria, esitti uusia suunnitteluja, joista ei enää -mitään puuttunut. Alkoipa hän nyt osottaa minulle jonkinlaista -tähän saakka kuulumatonta, erinomaista kunnioitustaan. Ja kumminkin -muistan joskus taas hänen epäilleen, usein hän kesken riemuisimpain -haaveilujensa ilmasi äkkiä epäilyksensä, josta hän joutui aivan -ymmälle. - -"Kirjailija, runoilija. Onpa tuo jotenkin kummallista... Milloinkas -runoilijat olisivat päässeet oikein ihmisiksi, saaneet virkoja? -Kaikki he ovat tuollaisia tuulihattuja, vastenmielistä väkeä!" - -Panin merkille, että moiset epäilykset ja kaikki nuo arat kysymykset -tulivat hänelle mieleen useimmiten iltahämärässä, (näin tarkasti -säilyy muistossani kaikki vähimmätkin seikat ja koko tuo kultainen -aika!) Hämärän tultua muuttui vanhus erittäin hermokkaaksi, herkäksi -ja epäileväksi. Natasha ja minä sen jo edeltäkäsin tiesimme ja -hymyilimme sille. Muistan, että tällöin koetin poistaa hänen -epäilyksiään, kerroin juttuja kenraali Sumarokovista, siitä että -Dershavinille lähetettiin nuuskarasia, joka oli kultarahoja täynnä, -että keisarinna kävi Lomonosovia tervehtimässä; kerroin Pushkinista, -Gogolista. - ---Tiedän, veliseni, kaiken tuon tiedän, intti vanhus vaikka ehkä -ensi kertaa elämässään lienee kuullut tuosta kerrottavan. -- Hm! -Kuules, Vanja, sittenkin olen iloinen, ettei kirjapahasesi ole -runoa. Runot, veliseni ovat pelkkää lörpötystä, älä sinä sano siihen -mitään, vaan usko minua, vanhusta; minä suon sinulle hyvää; runo on -pelkkää lörpötystä, ajan tuhlaamista! Runojen kirjoittaminen sopii -vain koulupojille; runot saattavat teikäläisiä, nuoria miehiä, -hulluinhuoneeseen... Olkoon nyt niin, että Pushkin on suuri, ken sen -kieltäisi! Mutta sittenkin olivat kynätuotteensa vain runopahaisia -eikä muuta mitään; tuommoista eetterimäistä, jotain päiväkautista... -Minä kylläkin, sivumennen sanoen, olen kyllä hyvin vähän hänen -kirjoituksiaan lukenut... Proosa -- kas se on eri asia! Siinähän -kirjailija saattaa opettaakin -- no, esimerkiksi, muistuttaa -isänmaanrakkaudesta, tahi noin vaan hyveistä yleensä ... niin! -Minä, veliseni, en nyt osaa sitä sanoilla lausua, mutta ymmärräthän -tarkoitukseni; sinua rakastaen puhun. No, no, lueppas! lausui hän -lopuksi jonkinlaisella suojelijaa tavottavalla äänellä, kun vihdoin -toin kirjani ja teen juotuamme istuimme kaikki pöydän ympärille. --- Lueppas, mitä sinä sait aikaan; kovin paljon sinusta hokevat! -Saadaanpa nähdä, saadaanpa nähdä! - -Aukaisin kirjan ja valmistausin lukemaan. Samana iltana kirjani -oli vasta päässyt painosta ja saatuani sen käsiini kiiruhdin heti -Ichmenevien luo lukeakseni heille teokseni. - -Olin jo usein tuskaillut ja harmitellut etten voinut sitä jo ennen -lukea heille, lukea jo käsikirjoituksesta, joka oli kustantajalla! -Natasha oikein itki harmista, torui ja nuhteli minua kun vieraat -ihmiset saavat lukea romaanini ennen, kuin hän saa sitä nähdäkään... - -Mutta nyt vihdoin viimeinkin istumme pöydän ympärillä. Ukko tekeytyi -hyvin totiseksi ja kritikoivaksi. Hän tahtoi olla mitä ankarin -tuomari, tahtoi "itse saada vakuutuksen." Mummokin oli tavallista -juhlallisempi; luulen, että hän tilaisuutta varten pani päähänsä -uuden myssyn. Jo pitemmän aikaa oli hän huomannut, että minä -äärettömällä rakkaudella katselen hänen armasta Natashaansa, että -hengitykseni salpautuu ja maailma silmissäni mustenee puhellessani -Natashan kanssa ja että Natashakin entistä enemmän minua tarkastelee. -Niin. Koitti vihdoinkin tuo aika, se tuli menestyksen, kultaisten -toiveitten ja mitä täydellisimmän onnen hetkenä. Kaikki kerrassaan, -kaikki samalla aikaa tuli! Mummo oli pannut merkille, että ukkokin on -alkanut kovin suuresti minua kehua ja erinomaisella huolellisuudella -minua ja tytärtään silmällä pitää ... ja silloin mummo äkkiä säikähti --- enhän minä sittenkään ollut mikään kreivi, en ruhtinas, en mahtava -prinssi, en edes lainoppinut kollegineuvos, nuori, ritarimerkeillä -palkittu kaunis mies! Anna Andrejevna ei koskaan toivonut puolittain. - -"Miestä kehutaan", ajatteli hän minusta, "mutta miksikä -- se on -tietämätöntä. Kirjailija, runoilija... Mutta mikäs tuo kirjailija -oikeastaan on?" - - - - -VI. - - -Minä luin heille romaanini yhdellä kertaa alusta loppuun. Kohta -teen juotua alotin ja istuimme kello kahteen yöllä. Alussa ukko -rypisti otsaansa. Hän oli odottanut jotain käsittämättömän korkeata, -semmoista, jota ehkei olisi ymmärtänytkään, mutta kuitenkin korkeata; -vaan sen sijaan olikin tämä niin jokapäiväistä, kaikki niin -tuttua, aivan samanlaista, mitä tavallisesti kaikkialla tapahtuu. -Ja jos sankari olisi ollut edes suuri tai erikoista huomiota -ansaitseva ihminen, vaikkapa jotain historiallista, Roslavlevin -tai Jurija Miloslavskin kaltaista; mutta tässä kerrottiin jostain -pienestä, tylsistyneestä, vieläpä tyhmästä virkamiehestä, jonka -virkanutusta napitkin olivat pois varisseet; ja tämä kerrottu aivan -jokapäiväisellä kielellä, ihan samoin kuin itsekin puhumme... -Kummallista. Kysyvänä katsoi mummo Nikolai Sergeitshiin, oikeinpa -otti hiukan suuttuakseen, ikäänkuin olisi jostain loukkaantunut. "No, -kylläpä on mieltä kaikkea lörpötystä painattaa ja mokomastakin rahaa -maksetaan", kuvastui hänen kasvoillaan. Natasha muuttui pelkäksi -korvaksi, kuunteli ahnaasti, ei siirtänyt katsettaan minusta, seurasi -tarkkaan huulieni liikkeitä, mitenkä minä kunkin sanan lausuin, -sekä itsekin sen mukaan kaunoisia huuliansa liikutteli. Ja mitenkä -kävi? Ennenkuin ehdin kirjan puoliväliin, vieri kyyneleitä jokaisen -kuulijani silmistä. - -Anna Andrejevna itki ääneensä, täydestä sydämestään sankariani -säälien. Jollain tapaa olisi hän tahtonut auttaa sankariani tämän -onnettomuuksissa, niinkuin huudahtuksistaan huomasin. Ukkokin oli -jo heittänyt haaveensa korkeasta. "Ensi askeleesta näkyy, että -pitkältä on kurpalle Pietarin päivään [venäläinen sananlasku. Suom. -muist.]; onhan mukiinmenevä, pikku kertomus vain; kumminkin sydämen -valloittaa", puheli hän. -- "Senpätähden tulee ymmärrettäväksi ja -muistettavaksi, mitä kaikkialla tapahtuu, siksipä tulet tuntemaan, -että tylsistyneinkin, alhaisinkin ihminen on ihminen ja kutsutaan -veljeksesi." - -Natasha kuunteli, itki ja pöydän alla salaa kättäni hellästi -puristeli. Lukeminen päättyi. Hän nousi pöydästä; poskensa hohtivat, -kyyneleet silmissään kiereilivät; äkkiä tarttui hän käteeni, suuteli -sitä ja juoksi pois kamarista. Isä ja äiti katsahtivat toisiinsa. - --- Hm! Kas kun on riemastuva, puhui ukko tyttärensä teosta -hämmästyneenä: -- no, eihän tuo nyt mitään pahaa, se on hyvä, -hyvä, viatonta innostusta vain! Hyvä tyttö hän on ... mutisi ukko, -sivumennen vaimoonsa vilkaisten, tahtoen ikäänkuin Natashaa puolustaa -ja samalla jostain syystä minun puolestani puhua. - -Anna Andrejevna, vaikka olikin kaiken aikaa, kun luin, ollut hyvin -liikutettu ja heltynyt, katsoi niinkuin olisi tahtonut sanoa: "Niin, -Aleksander Makedonialainen oli kyllä sankari, mutta miksikäs särkeä -tuoleja?" j.n.e. [Gogolin "Revisorista". Suom. muist.] - -Natasha palasi kohta iloisena, onnellisena ja ohi mennessään -salaa nipisti minua. Ukko koetti taaskin "totisissaan" arvostella -kertomustani, mutta ilon tähden ei malttanut "totisuuttaan" pitää, -vaan sen sijaan alkoi innostuneesti: - --- No, Vanja, veliseni, hyvä, hyvä! Erittäin hauskaa! On niin -hauskaa, etten odottaakaan osannut. Ei ole korkeata, ei suurta, sen -kyllä huomaa... Tuolla on minulla "Moskovan pelastus", Moskovassa on -se kirjoitettukin, ja siitäpä, niin sanoen, jo ensi rivistä huomaa, -että kotkana liiteli ihminen... Mutta tiedätkös, Vanja, sinulla on -kuin yksinkertaisemmin, selkeämmin. Kas, juuri siksi minä siitä -pidän, sitä kun helpommin ymmärtää! Tämä on jotain kotoisempaa, -aivan kuin kaikki tuo olisi tapahtunut itselleni. Vaan mitäs siitä -korkeasta? Luet etkä ymmärräkään. Sanamuotoa minä vain korjailisin; -kyllähän minä kiitän, mutta sano, mitä sanot, vähän siinä sittenkin -on tuommoista niinkuin mieltä ylentävää... No, onhan se nyt jo -myöhäistä, kun on jo painettu. Ehkä toisessa painoksessa? Mitä, -veliseni, tottakai tulee siitä toinen painos? Ja sitten taas rahaa... -Hm! - --- Ja oikeinko todella te, Ivan Petrovitsh, saitte siitä niin paljon -rahaa? -- kysäsi Anna Andrejevna. -- Katselen teitä enkä voi oikein -uskoa. Jumalani, kaikesta sitä tätä nykyä rahaa annetaankin! - --- Tiedätkös, Vanja, pitkitti ukko yhä suuremmalla innostuksella: --- vaikkei tämä nyt olekaan virastossa palvelemisen veroista, niin -onhan kuitenkin toivossa hyvä tulevaisuus. Teoksesi saattavat lukea -ehkä ylhäisetkin henkilöt. Puhuithan, että Gogol sai vuotuista apua -ja lähetettiin ulkomaille. Entäs jos sinäkin? Mitä? Vai onko vielä -varhaista? Tuleeko vielä jotain kirjoittaa? No, kirjoita, veliseni, -kirjoita pikemmin! Älä nuku laakereillesi. Miksikä odottaisit! - -Kaiken tuon puhui hän niin vakuuttavasti, niin hyväsydämisesti, etten -voinut keskeyttää hänen puhettansa ja jäähdyttää hänen ajatustensa -lentoa. - --- Tai, jospa annetaankin, esimerkiksi, nuuskarasia. Jos tahtovat -sillä tavoin kehottaa. Ja kenties saatat vielä päästä hoviinkin, -lisäsi hän hiljemmin ja merkitsevästi sulkien vasemman silmänsä, -- -vai eikö? Olisiko vielä varhaista hoviin päästäksesi? - --- Jokohan, oikeinko hoviin jo! sanoi Anna Andrejevna ikäänkuin -loukkaantuneena. - --- Hiukan lisää, ja te teette minusta kenraalin, sanoin minä ja -nauroin makeasti. Ukko yhtyi nauruun. Hän oli erinomaisen tyytyväinen. - --- Teidän ylhäisyytenne, ettekö haluaisi syödä? huudahti reipas -Natasha, joka oli ehtinyt illallisen valmistaa. - -Hän alkoi nauraa, kiiruhti isänsä luo ja syleili häntä kiihkeästi. - --- Hyvä, rakas, armas isäni! Vanhuskin heltyi. - --- No, no, hyvä, hyvä! Niinhän minä vaan ilman mitään tarkoitusta -puhun. Kenraali tai ei, lähdetäänpäs kuitenkin illalliselle. Voi -sinua, sinä tunteellinen sielu! lisäsi hän ja hyväili tyttärensä -punottavaa poskea, kuten hän aina tilaisuuden sattuessa teki. -- -Minä, näes Vanja, rakastaen puhuin. No, joskaan ei kenraali -- -kaukana vielä kenraalista! -- niin kuitenkin jo tunnettu henkilö, -kirjoittaja. - --- Nykyään, isä, sanotaan kirjailija. - --- Eikö kirjoittaja? Sitä en totisesti tiennyt ollenkaan. No, olkoon -sitten kirjailija, mutta minä tahdoinkin sanoa: kamariherraksi -ei vielä sillä pääse, jos on romaanin kirjoittanut; siitä ei voi -olla puhettakaan; mutta silti voi saada huomatun viran; no, päästä --- vaikkapa nyt lähetystön virkamieheksi. Sitten saattaa tulla -ulkomaille lähetetyksi, Italiaan terveyttä parantamaan tai kenties -ehkä opintoja jatkamaan; raha-apua saa myöskin. Tietysti sinun täytyy -aina toimia rehellisesti; ainoastaan työstä, rehellisestä työstä otat -rahaa ja kunniaa, eikä suinkaan mistään ylhäisempien suosituksesta... - --- Älä sinä, Ivan Petrovitsh, tule ylpeäksi, sanoi Anna Andrejevna -nauraen. - --- Isä, teidän tulee mitä pikemmin hankkia hänelle ritarimerkki, -eihän pelkästä virkanimestä paljoa kostu! ilveili Natasha ja nipisti -taas kättäni. - --- Kas kun tyttö tekee pilaa! huudahti vanhus ja loi riemuisen -katseen Natashaan, jonka posket punottivat, silmät hohtivat kuni -tähtöset. -- Ehkäpä minä, rakas tyttöseni, lienen todellakin mennyt -pitkälle, Alnaskariksi muuttunut; kas, semmoinen olen aina ollut... -Mutta tiedätkös, Vanja, kun tarkastelen sinua -- olet sinä sittenkin -muiden tavallisten ihmisten kaltainen... - --- No, Jumalani! Minkälaisen hänen sitten tulisi olla, isä? - --- Ei, ei, enhän minä sitä tarkottanut. Ja sittenkin, Vanja, sinä -et ole sen näköinen ... minun tuli sanoa, ettet ole runollisen -muotoinen... Sanotaan, näes, että ne ovat kalpeita, nuo runoilijat, -niin, niiden tukka mokoma ja silmissä jotain tuommoista... Tiedäthän, -esimerkiksi Göthe tai joku semmoinen ... luin siitä Abbadonissa ... -mitä? Joko taas jotain valehtelin? Kas tytön kanaljaa, kun taas -minulle nauraa! Ystäväiseni, minä en ole oppinut, mutta silti voin -tulla tunteelliseksi. No, jääköön sitten ulkomuoto, -- eihän tuosta -vahinkoa, ulkomuodosta nimittäin; kelpaat sinä minulle tuonkin -näköisenä ja hyvin minä sinusta tämmöisenä pidänkin... Enkä minä -sen vuoksi puhunutkaan... Mutta, Vanja, ole aivan rehellinen, siinä -pääasia, ole rehellinen, elä rehellisesti, älä muutu ylpeäksi! Tie on -edessäsi avara. Palvele kutsumuksessasi rehellisesti; kas, sitä minä -tarkoitin, juuri sitä minä tahdoinkin sanoa! - -Ah, sitä onnellista aikaa! Kaiken vapaan aikani jokaisen illan -vietin heidän luonaan. Kerroin ukolle uutisia kirjailijapiiristä, -kirjailijoista, jotka asiat nyt tuntuivat häntä huvittavan; jonkun -ajan kuluttua alkoi hän lukea B:n arvostelevia kirjoituksia, joista -olin hänelle paljon jutellut, vaikka hän tuskin lienee niitä täysin -ymmärtänyt, mutta siitä huolimatta kehui niitä hyvin innokkaasti ja -kovin valitti, että niitä "Pohjan Mehiläisessä" vastustettiin. Mummo -piti Natashaa ja minua hyvin tarkkaan silmällä, vaan eipä siitä -apua ollut! Sana oli jo meidän kesken lausuttu ja vihdoinkin painoi -Natasha päänsä rintaani vasten, aukaisi kauniit huulensa ja minä -kuulin kuiskauksensa: "niin". Vaan eipä se vanhuksiltakaan salassa -pysynyt; se pani heidät arvailemaan, miettimään; Anna Andrejevna -pudisti usein päätään. Asia pelotti ja kummastutti. Hän ei luottanut -tulevaisuuteeni. - --- Hyvä, jos onnistutte, Ivan Petrovitsh, puheli mummo minulle, -- -mutta jos ei käykään onnistumaan, tai jotain sentapaista; mitenkäs -sitten? Jospa teillä olisi edes joku virka. - --- Kuules, Vanja, mitä minä sanon, sanoi ukko asiaa mietittyään; -- -kyllä minä olen nähnyt, olen huomannut ja, miksikä salaisin? tulin -iloiseksi siitä, että sinä ja Natasha ... no, se sikseen! Näes, -Vanja: olettehan kumpainenkin vielä hyvin nuoria ja Anna Andrejevnani -on oikeassa. Odottakaamme. Sinulla kylläkin on kykyä, onpa oikein -huomattavaa kykyä ... no, et nyt sentään nero ole, niinkuin sinusta -ensin puhuttiin, niin, vaan tavallinen kyky sinulla on (vasta tänään -luin "Mehiläisen" arvostelun teoksestasi; kovin huonosti siinä sitä -arvostellaan; vaikka eihän tuo lehtikään ole parhaimpia.) Niin! -Ymmärräthän, kyky ei ole samaa kuin rahaa pankissa, ja te molemmat -olette köyhiä. Saatammehan odottaa vuotta puolitoista tai vuoden -päivät: jos onnistut hyvin -- Natasha on sinun; jos et onnistu -- -itse osaat päättää! Sinä olet rehellinen ihminen; ajattele!... - -Ja niin me päätimmekin. Mutta kun vuosi oli kulunut, olivatkin asiat -kokonaan toisin. - -Niin, se oli melkein tarkalleen vuoden kuluttua! Syyskuun kirkkaana -päivänä, illan lähestyessä, astuin vanhusten luo sairaana, -masentuneella mielellä, ja melkein tainnuksissa laskeusin tuolille, -niin että he minut nähtyään, oikein säikähtivät. Mutta ei sen -vuoksi siitä päätäni pyöryttänyt ja sydämeni surrut niin, että minä -kymmenenkin kertaa olin lähestynyt heidän oveaan ja kymmenen kertaa -kääntynyt taas takaisin, ennenkuin astuin sisään, -- ei sen vuoksi, -etten onnistunut urallani ja ettei ollut minulla vielä rahaa, ei -kuuluisuutta; ei sen vuoksi, etten ole vielä mikään "lähetystön -virkamies" ja pitkältä olikin siihen, että minut lähetettäisiin -Italiaan terveyttäni parantamaan; mutta sen tähden, että voi elää -kymmenen vuotta yhdessä vuodessa, ja elipä kymmenen ajastaikaa tänä -vuonna minun Natashanikin. Äärettömyys pääsi meidän välillemme. -Muistan, kuinka siinä nyt istuin ukon edessä, vaikenin ja murjoelin -hajamielisenä hattuni jo muutenkin murjoutuneita reunoja; istuin -ja odotin neuvottomana, milloin tulisi Natasha. Viheliäinen oli -vaatetukseni ja huonosti se minulle sopikin; kasvoni olivat -kalvenneet, laihtuneet, kellastuneet, -- enkä vieläkään ollut -läheskään runoilijan näköinen, ei silmissäni kumminkaan ollut -mitään suurta, josta muinoin niin paljon tuo hyvä Nikolai Sergeitsh -huolehti. Mummo katseli minua teeskentelemättömällä, vieläpä kovin -hätäilevälläkin säälillä, mutta itsekseen kai ajatteli: - -"Ja tuollainen oli jo vähältä tulla Natashan sulhaiseksi, Herra -varjelkoon ja armahtakoon!" - --- Ettekö, Ivan Petrovitsh, huoli teetä? (Teekeittiö kiehui -pöydällä.) -- Ja mitenkä, ystäväiseni, jaksatte? Tehän näytätte -kaikkinensa sairaalta, kysäsi hän minulta valittavalla äänellä, kuten -muistelen. - -Ja hyvin hyvästi muistan: minulle hän puhuu, mutta, katseessaan -ilmenee toinen huoli, sama huoli, joka varjosi hänen miestänsäkin, -jonka alaisena hänkin istui jäähtyvän teensä ääressä ajatuksiinsa -vaipuneena. Minä tiesin, että heitä nykyään kovin huolestutti -riita-asia ruhtinas Valkovskin kanssa; asia oli saanut huonon -käänteen, tiesin, että olivat saaneet vielä uutta mieliharmia, -joka saattoi Nikolai Sergeitshin vuoteeseen. Nuori ruhtinas, jonka -tähden koko tuo riitajuttu sai alkunsa, noin viisi kuukautta sitten -sai tilaisuuden käydä Ichmenevien luona. Ukko, joka rakasti hyvää -Aleshaansa kuni omaa poikaansa, muistellen häntä, melkein joka -päivä vastaanotti hänet ilolla. Anna Andrejevna muisti Vasiljevskin -olot ja hyrähti itkuun. Alesha alkoi, isästään salaa, käydä heillä -aina useammin ja useammin; rehellinen, suora, avosydäminen Nikolai -Sergeitsh harmistuneena heitti kaiken varovaisuuden. Jalossa -ylevyydessään ei hän tahtonut ajatellakaan sitä, mitä ruhtinas -on sanova, kun saa tietää, että hänen poikansa on taas käynyt -Ichmenevien luona, ja mielessään halveksi hän ruhtinaan kaikkia -mielettömiä epäilyjä. Mutta ukko ei tietänyt, riittääkö hänellä -voimia uusia häväistyksiä kestämään. - -Nuori ruhtinas alkoi käydä heillä melkein joka päivä. Vanhukset -olivat iloisia hänen seurassaan. Kaiket illat ja kauvas yli puoliyön -istui hän heillä. Tietysti isä viimein sai tuon kaiken tietää. Syntyi -mitä ilettävimpiä juoruja. Ruhtinas solvasi Nikolai Sergeitshia -hävyttömimmällä kirjeellä, samanlaisella nytkin, kuten tuonnoin -ennen, ja poikansa hän kielsi käymästä Ichmenevillä. Tuo kaikki oli -tapahtunut pari viikkoa ennen heille menoani. Ukko alkoi ankarasti -surra. Kuinka! Hänen Natashansa, tuo viattomin, jaloin, sekoitetaanko -hänet taas tuohon likaiseen valheeseen, tuohon halpamaisuuteen! Hänen -nimeänsä jo ennenkin häväistyksellä heitä sortava ihminen mainitsi... -Ja tämäkö kaikki jättää kostamatta! Ensi päivinä joutui hän harmista -vuoteenomaksi. Tuon kaiken minä tiesin. Koko asian sain tarkalleen -tietää, vaikken minä, sairaana ja masennettuna, näinä viimeisinä -kolmena viikkona käynyt heillä, vaan makasin huoneessani. Mutta minä -vielä tiesin ... ei! Silloin vielä minä vasta aavistin, tiesin enkä -uskonut, että heillä, paitsi tuota seikkaa, nyt on vielä jotain, joka -enimmin saattaa heidät levottomiksi, ja rasittava suru sydämessäni -tarkastelin heitä. Niin, minä kärsin paljon; minä pelkäsin arvata, -pelkäsin uskoa ja kaikin voimin halusin poistaa onnetonta hetkeä. -Ja kumminkin minä tulin vaan sen hetken tähden. Ikäänkuin jokin -tuntematon voima veti minua heille tänä iltana! - --- Niin, Vanja, aivankuin havahtuen, kysäsi äkkiään ukko: -- etköhän -sinä ollut kipeänä? Miksi niin kauvan olit käymättä? Minunhan on syy: -jo kauvan aikaa tahdoin käydä sinua katsomassa, mutta aina jäi niin... - -Ja hän uudestaan vaipui mietteisiinsä. - --- Minä olin kipeänä, vastasin. - --- Hm! Kipeänä, sanoi hän jonkun minutin kuluttua. -- Sepä se, -kipeänä! Sanoinhan minä silloin, varoitin -- et totellut! Hm! Ei, -Vanja, veliseni: runotar on sen ilmosen ikänsä vinnillä nälkäisenä -istunut ja jääkin sinne istumaan, niin, niin! - -Niin, ukko ei ollut hyvällä tuulella. Jos hänellä ei olisi ollut -haavaa omassa sydämmessään, ei hän olisi puhellut minulle nälkäisestä -runottaresta. Minä tarkastelin hänen kasvojansa -- ne olivat -kellastuneet, silmissään näkyi jonkinlainen epäröiminen, jonkinlainen -epätietoinen ajatus, jota ratkaistakseen ei hänellä ollut voimia. -Hän oli hyvin pahalla päällä ja tavattoman ärtyisä. Vaimonsa katseli -häneen rauhatonna ja pudisteli päätään. Kun ukko kerran kääntyi pois -päin, viittasi hän salaa ukkoon. - --- Mitenkä Natalia Nikolajevna voipi? Onko hän kotona? kysyin minä -huolestuneelta Anna Andrejevnalta. - --- Kotona on, isäseni, kotona, vastasi hän, ja kuten olin -huomaavinani, jotenkin vastenmielisesti. -- Heti tulee hän itsekin -tänne. Kaikkeapas! Kolme viikkoa olla näkemättä! Ja kuinka hän lienee -muuttunut niin kummalliseksi -- et mitenkään voi arvata häntä -- -tervekö, kipeäkö, Jumal' hänet ties! - -Ja hän arasti katsahti mieheensä. - --- Niin minäkö? Ei häntä vaivaa mikään, vastasi Nikolai Sergeitsh -haluttomasti ja jyrkästi, -- tietysti hän on terve. Niin vaan, tyttö -on varttunut, eikä ole enää lapsi, siinä kaikki. Ken heitä arvaa -noita tyttöjen suruja ja juonitteluja! - --- No, älähän toki, juonittelujako! liitti heti Anna Andrejevna -loukkaantuneella äänellä. - -Ukko vaikeni ja rummutteli sormillaan pöytään. "Jumalani, jokohan -heidän välillään on jotain tapahtunut", ajattelin minä pelolla. - --- No, mitä, mitenkäs siellä teillä? alkoi ukko taas. - Vieläkö B. -yhä kirjoittaa arvosteluja? - --- Niin, kirjoittaa kyllä, vastasin minä. - --- Ah, Vanja, Vanja! lisäsi hän, viitaten kädellään: -- Mitä tässä -nyt arvostelut! - -Ovi aukeni ja Natasha astui kamariin. - - - - -VII. - - -Hän piti hattuaan kädessään ja tultuaan sisään pani hän sen pianon -kannelle, sitten lähestyi hän minua ja ääneti ojensi minulle kätensä. -Hänen huulensa hiljakseen liikkuivat; näytti, niinkuin hän olisi -tahtonut minulle jotain tervehdykseksi sanoa, mutta sanoja ei -kumminkaan kuulunut. - -Kolmeen viikkoon emme olleet nähneet toisiamme. Minä katsoin häneen -epäröivänä ja pelvolla. Kuinka hän olikaan muuttunut näinä kolmena -viikkona! Kaiho ahdisti sydäntäni, kun minä näin nuo vaipuneet, -vaaleat posket, jotka olivat kuin vilutautisen, muuttuneet huulet, -ja pitkien, tummien ripsien takaa kuumeentapaisesti, outoa intoisaa -päättäväisyyttä säteilevät silmät. - -Mutta, Jumalani, kuinka hän oli kaunis! En milloinkaan, en ennen, en -senjälkeen nähnyt häntä semmoisena, kun tuona onnettomana päivänä. -Sekö, sekö on tämä Natasha, hänkö tämä tyttö, joka ainoastaan -vuosi takasin, kääntämättä silmiänsä minusta ja liikutellen -huulosiansa mukaani, kuulteli romaaniani ja joka niin iloisesti, -niin huolettomasti silloin nauroi ja illallispöydässä isänsä ja -minun kanssani ilveili. Hänkö tämä Natasha, joka tuolla toisessa -kammarissa, painaen alas päänsä ja kokonansa punastuneena sanoi -minulle: niin? - -Kuului iltakirkkoon kutsuvan kellon kumea ääni. Hän värähti; äiti -risti silmänsä. - --- Tahdoithan sinä mennä iltakirkkoon, Natasha, jopa soitetaan -kirkkoon, sanoi äiti. -- Mene, Natasha kultaseni, mene vaan, -onhan kirkko lähellä! Samassa hiukan kävelisitkin. Miksi istut -sulkeutuneena! Katsoppas, kuinka olet vaalea, olet kuin kateellisten -silmäämä. - --- Minä ... ehkä ... en lähde tänään, sanoi Natasha verkalleen ja -hiljaan, melkein kuiskaamalla. -- Minä en ole terve, lisäsi hän -vaaleana kuni palttina. - --- Parasta olisi, jos menisit, Natasha; aioithan sinä äsken mennä ja -toithan jo hattusikin. Käy rukoilemassa, Natasha, käy rukoilemassa, -että Jumala antaisi sinulle terveyden, pyyteli Anna Andrejevna, -katsoen arasti häneen, ikäänkuin olisi peljännyt häntä. - --- No niin, mene vaan; samassa vähän käveletkin, lisäsi ukko, myöskin -levottomana katsellen tytärtänsä silmiin. -- Äitisi puhuu oikein. -Vanja saattaakin sinua. - -Olin huomaavinani lyhyen katkeran hymyn Natashan huulilla. Hän -meni pianon luo, otti hattunsa ja pani sen päähänsä; hänen kätensä -vapisivat. Hänen liikkeensä näyttivät tahdottomilta, konemaisilta, -- -ikäänkuin hän ei olisi ymmärtänyt mitä tekikään. Isä ja äiti loivat -häneen tutkivia katseita. - --- Jääkää hyvästi! sanoi hän tuskin kuuluvalla äänellä. - --- No, no, enkelini, mitäpä tässä hyvästellä, mokomalle matkalle! -Saa edes hiukan tuuli päällesi puhaltaa; katsoppas, kuinka kalpea -oletkaan. Ah! Mitä minä unehutinkaan, (aina minä jotain unehutan!) -minähän jo sain sinulle valmiiksi pyhäinjäännös-säilykkeen; ompelin -sen sisään rukouksen, enkelini; Kijevin nunna neuvoi minulle sen -viime vuonna; se on kelvollinen rukous; äsken sen jo ompelin. Pane se -kaulaasi, Natasha. Kenties Herra Jumala lahjoittaa sinulle terveyden. -Olethan ainoa lapsemme. - -Muori otti työlippaasta Natashan kultaisen kaularistin; tämän nauhaan -oli kiinnitetty vasta valmistettu pyhäinjäännös-säilyke. - --- Kanna terveydeksesi! sanoi äiti, pannen ristin tyttärensä kaulaan -ja siunaten hänet ristimerkillä. -- Muinoin minä sinua joka yöksi -ristimerkillä siunasin, kun menit nukkumaan, luin rukouksen ja sinä -luit minun kanssani. Mutta nyt sinä et enää ole semmoinen, eikä -Jumala annakaan sinulle sielunrauhaa. Ah, Natasha, Natasha! Ei ole -apua sinulle äidinrukouksistanikaan enää! - -Muori alkoi itkeä. - -Natasha ääneti suuteli äitinsä kättä ja astui askeleen ovelle päin; -äkkiä hän kääntyi takaisin ja lähestyi isäänsä. Hänen rintansa nousi -ja laski raskaasti. - --- Isä, siunatkaahan tekin omaa tytärtänne! lausui hän tukahdutetulla -äänellä ja laskeusi polvilleen hänen eteensä. - -Tämä hänen odottamaton, kovin juhlallinen käytöksensä pani meidät -kaikki hämille. Jonkun aikaa aivan neuvottomana tarkasteli isä -tytärtään. - --- Natasha kultani, lapsueni, tyttöseni, rakkaani, mikä sinun on? -huudahti lopulta isä, ja viljavat kyyneleet vierivät silmistään. --- Miksi sinä suret? Miksi itket päivin ja öin? Näenhän minä tuon -kaiken; minä en saa öitäni nukkuneeksi, nousen ylös ja kuultelen -ovesi takana!... Sano minulle kaikki, Natasha, ilmaise kaikki -huolesi, minulle, vanhukselle, ja me... - -Hän ei päättänyt lausettansa, nosti tyttärensä ja syleili häntä -innokkaasti. - -Tytär vaipui hänen rintaansa vasten ja piilotti kasvonsa hänen -olkaansa vastaan. - --- Ei mitään, ei mitään, niin vaan ... en ole terve, soperti Natasha, -väkisin pidättäen sisäistä, polttavaa tuskaansa. - --- Siunatkoon sinua Jumala niin, kuin minä siunaan, rakkain lapseni, -kallis tyttöseni! lausui isä. -- Lähettäköön Hän sinulle elinajaksesi -sielunrauhan ja varjelkoon sinua kaikilta murheilta. Rukoile Jumalaa, -lapsueni, jotta minun syntisen rukoukseni tulisi Hänen eteensä. - --- Minunkin, olkoon minunkin siunaukseni sinun kanssasi! liitti äiti -kyyneltulvan silmistään vuotaessa. - --- Jääkää hyvästi! kuiskasi Natasha. - -Ovella hän vielä pysähtyi, vielä kerran katsahti vanhempiinsa, -ikäänkuin olisi aikonut vielä jotain sanoa, mutta ei voinut ja niin -läksi hän kiireesti huoneesta. Minä kiiruhdin hänen jälkeensä, paha -aavistus täytti mieleni. - - - - -VIII. - - -Hän astui ääneti, kiirehtien, pää alas painuneena, minuun -katsomattakaan. Mutta päästyään kadulta rantakadulle hän äkkiä -pysähtyi ja tempasi minua kädestä kiinni. - --- Ahdistaa! kuiskasi hän. -- Sydäntä kouristaa, tukahduttaa! - --- Käänny takaisin, Natasha, huudahtin minä säikähtyneenä. - --- Etkö sinä sitten näe, Vanja, että minä läksin pois _ainaiseksi_, -erosin heistä enkä milloinkaan palaa takaisin? lausui hän, luoden -minuun sanomatonta kärsimystä ilmaisevan katseen. - -Sydämmeni oli lakata sykkimästä. Tätä kaikkea minä aavistin jo heille -mennessäni, tämä kaikki näkyi minulle ikäänkuin sumun läpi, ehkäpä -jo kauvan ennen tätä päivää näin sen tällä tavoin käyvän, mutta -kumminkin sattuivat nyt sanansa minuun kuni ukkosen isku. - -Astuimme murheisina rantakatua. Minä en voinut puhua; minä koetin -etsiä syitä, koetin ajatella ja jouduin kokonaan ymmälle. Päätäni -alkoi pyörryttää. Minusta tuntui tämä niin luonnottomalta, niin -mahdottomalta. - --- Syytätkö sinä minua, Vanja? sanoi hän jonkun ajan kuluttua. - --- En, mutta ... mutta minä en usko; se on mahdotonta!... vastasin, -muistamatta, mitä puhuin. - --- Ei, Vanja, niin se nyt on! Minä läksin heidän luotaan enkä tiedä, -kuinka heille käy ... en tiedä, kuinka käy itsellenikään! - --- Menetkö _hänen_ luoksensa, Natasha? Niinkö? - --- Niin, vastasi hän. - --- Mutta sehän on mahdotonta! huudahdin minä epätoivoisena. --- Tiedätkö, että se on mahdotonta. Natasha parkani! Sehän on -mielettömyyttä. Sitenhän sinä surmaat heidät sekä itsesi tuhoat! -Tiedätkö sinä sen, Natasha? - --- Tiedän; vaan mitäpäs minä voisin, ei se ole minun tahdossani! -sanoi hän, ja hänen sanoissaan kuului niin paljon epätoivoa, -ikäänkuin hän olisi ollut matkalla kuolemanrangaistusta kärsimään. - --- Käänny, käänny takaisin, kunnes vielä ei ole myöhäistä, pyytelin -minä häntä, ja sitä innokkaammin, sitä vakuuttavammin rukoilin, -mitä enemmän itse tunsin turhiksi kaikki kehoitukseni ja niiden -sopimattomuuden juuri tällä kertaa. -- Ymmärrätkö sinä, Natasha, -mitä teet itsellesi? Ajattelitko sinä sitä? Onhan _hänen_ isänsä -sinun isäsi vihollinen; loukkasihan ruhtinas isääsi, epäili häntä -rahojen varkaudesta; hänhän se nimitti isääsi varkaaksi. Onhan heidän -välillään parhaillaan oikeudenkäynti... Ja mitä! Kaiken lisäksi vielä -tämä viimeinen seikka, ja tiedätkös sinä, Natasha ... (oi Jumalani, -tiedäthän sinä tämän kaiken) ... tiedätkö, että ruhtinas epäili -isääsi ja äitiäsi, että juuri he, ja tahallaan, saattoivat Aleshan -sinuun mieltymään, kun Alesha vieraili teillä maalla? Ajatteleppas, -kuvaileppas vain se itsellesi, mitenkä silloin isäsi tuosta valheesta -kärsi. Tukkansa on näinä kahtena vuonna kokonaan harmaantunut -- -katsohan häntä! Ja pääasia: sinähän tuon kaiken tiedät, Natasha, -hyvä Jumala kuitenkin! Minä en puhukaan siitä, miltä tuntuu heistä -kadottaa sinut ijäkseen! Olethan sinä heidän aarteensa, kaikkensa, -mitä heille vanhoille päivilleen on jäänyt. Minä en tahdo siitä -puhuakaan: se sinun tulee itsesi tietää; muista, että isäsi pitää -sinut syyttä häväistynä, jota nuo röyhkeät syyttä loukkaavat, -solvaavat kostamatta! Nytpä, juuri nyt taas uudestaan virisi, sai -vauhtia tuo vanha, pinttynyt vihamielisyys siitä, ette te otitte -Aleshan vastaan. Ruhtinas taas loukkasi isääsi, joka vielä on vihan -vimmassa tästä uudesta solvauksesta, ja nyt kaikki, kaikki tämä, -kaikki nuo syytökset tulevatkin nyt todistetuiksi! Kaikki, jotka -tietävät asian, sanovat ruhtinaan olevan oikeassa, kaikki syyttävät -sinua ja isääsi. No, mitenkä hänelle käy? Sehän vie häneltä hengen -heti kohta! Häpeä, häväistys, ja keneltä? Sinun tauttasi, hänen -tyttärensä, hänen ainokaisensa, rakkaimman lapsensa tautta! Entäs -äitisi? Hänkään ei voi kestää... Natasha, Natasha! Mitä teetkään? -Palaja! Ole järkevä! - -Hän oli vaiti; sitten katsahti hän minuun nuhtelevasti, ja niin -paljon sanomatonta tuskaa, niin paljon kärsimystä oli hänen -katseessaan, että minä käsitin, kuinka verisesti haavoittunut oli -hänen sydämmensä ilman minun sanojanikin. Minä ymmärsin, mitä hänelle -tehty päätöksensä tuli maksamaan ja miten piinasin, viiltelin häntä -turhilla, myöhäisillä neuvoillani; tuon kaiken minä hyvin ymmärsin, -enkä kumminkaan voinut pidättää itseäni, vaan jatkoin: - --- Ja sanoithan sinä itse vast'ikään äidillesi, että, kenties, et -lähde kotoa ... iltakirkkoon. Siis, sinä tahdoit jäädäkin kotiin; et -siis vielä lopullisesti päättänyt? - -Hän vastasi minulle vain katkeralla hymyllä. Ja miksikä minä tuota -kysyinkään? Täytyihän minun ymmärtää, että kaikki oli auttamattomasti -päätetty. Mutta minä en voinut itseäni hallita. - --- Ja rakastatko sinä sitten häntä niin äärettömästi! huudahdin, -vapisevalla sydämmellä katsoen häneen, tuskinpa itsekään käsittäen, -mitä kyselenkään. - --- Mitä minä sinulle vastaisin, Vanja. Näethän sinä: hän käski minun -tulla, ja minä olen täällä, odotan häntä, lausui hän katkerasti -hymyillen. - --- Mutta kuulehan, kuulehan vain, aloin minä taas pyydellä häntä, -tarttuen oljen korteen, -- tämän kaiken voi vielä korjata, voi -vielä tehdä kokonaan toisella tavalla, aivan kaikkinensa jotenkin -muulla tavalla. Voithan olla kotoa pois menemättä. Minä neuvon -sinulle, miten teet, Natasha. Minä otan huolekseni sovittaa teille -kaikki, kaikki, toistenne kohtaamiset, ja kaikki... Älä vain poistu -kotoasi! Minä tahdon kantaa teidän kirjeenne; miksikä en voisi kantaa -kirjeitänne? Niin on oleva parempi, kuin tämä nykyinen toimesi. -Minä voin sen kaiken tehdä; minä teen teidän kummankin mieliksi, -saattepa nähdä, että olen täyttävä tahtonne... Etkä sinä saata -itseäsi hukkaan, Natasha, niinkuin nyt... Mutta nythän sinä varmasti -joudut hukkaan, joudut kokonaan! Suostu siihen, Natasha: kaikki käy -mainiosti, onnellisesti, ja te voitte rakastaa toisianne niin paljon, -kuin vaan tahdotte... Ja kun isänne lopettavat riitansa (sillä -välttämättömästi he lopettavat riitansa) -- silloin... - --- Riittää jo, Vanja, jätä se nyt jo, keskeytti hän, puristaen -vahvasti kättäni, kyynelsilmin hymyillen. -- Hyvä, kelpo Vanja! Sinä -olet hyvä, rehellinen ihminen! Et sanaakaan sano itsestäsi! Minähän -ensin hylkäsin sinut, ja sinä kaikki annoit anteeksi, huolehdit -ainoastaan minun onnestani. Tahdot kantaa meidän kirjeemme... - -Hän alkoi itkeä. - --- Tiedänhän minä, Vanja, kuinka paljon sinä rakastit minua, miten -vielä nytkin rakastat, etkä ainoatakaan soimausta, et ainoatakaan -pahaa sanaa minulle moitteeksi koko tällä ajalla lausunut! Ja sinä, -sinä!... Jumalani, kuinka olenkaan rikkonut sinua vastaan! Vanja! -Muistatko, Vanja, muistatko sinä sinun ja minun yhteistä aikaamme? -Ah, parasta olisi, jos en olisi tuntenut, en kohdannutkaan _häntä_ -milloinkaan!... Olisin silloin saanut elää sinun kanssasi, Vanja, -sinun, sinä minun kelpopoikani, minun kyyhkyläiseni!... Ei, minä -en ansaitse sinua! Näes, mimmoinen minä olen: mokomalla hetkellä -minä muistutan sinulle menneestä onnestamme, ja sinähän kärsit jo -ilman sitäkin! Tuonnoin et sinä kolmena viikkona meillä käynyt: -minä vakuutan sinulle, Vanja, minulle ei ainoatakaan kertaa tullut -ajatusta mieleen, että sinä kiroaisit minua, vihaisit minua. Minä -tiesin, miksi sinä poistuit! Sinä et tahtonut olla tiellämme, olla -meille elävänä nuhteena. Etteikö sinun sitten ollut raskasta nähdä -meitä! Ja kuinka minä sinua odotinkaan, Vanja, mitenkä ikävöinkään! -Vanja, kuules, jos minä rakastinkin Aleshaa kuni hupsu, kuni -mieletön, niin sinua ehkäpä vielä enemmin, niinkuin ystävätäni, -vielä enemmin rakastan. Kyllä minä luulen ja tiedän sen, etten voi -sinutta elää; minä tarvitsen sinua, tarvitsen sinun sydäntäsi, sinun -kultaista henkeäsi... Ah, Vanja! Kuinka karvas, kuinka raskas aika -minulle nyt alkaakaan! - -Hän oli sulaa kyyneltulvaansa. Todellakin, raskas oli hänen -kohtalonsa! - --- Ah, kuinka minä halusin nähdä sinua! pitkitti hän, tukahduttaen -itkunsa. -- Kuinka oletkaan laihtunut, olet sairas, kalpea; oletko -sinä todella ollut sairaana, Vanja? Ja kas minua, kun en tiedustakaan -sinulta asioitasi! Yhä vain puhun itsestäni; sanos, mitenkä ovat -asiasi kustantajien kanssa? Kuinkas on uusi romaanisi, jatkuuko se? - --- Onko nyt aika puhua romaaneista, tai minusta, Natasha! Ja mikäpäs -niillä minun asioillani! Ei mitään hätää; hyvin menevät, ja Herrapa -niiden kanssa! Mutta kuules, Natasha: hänkö se vaati, että menisit -hänen luoksensa? - --- Ei, ei hän yksin, vaan minä ehkä enemmän. Hän kyllä puhui -siitä, ja samaa sanoin itsekin... Näes, ystäväiseni, minä kerron -sinulle kaikki. Hänelle ehdotellaan morsianta, rikasta ja hyvin -korkeasukuista, jonka sukulaisetkin kaikki ovat hyvin ylhäisiä. -Aleshan isä välttämättömästi tahtoo, että hän naisi tuon neidon, -ja isähän on, kuten hyvin tiedät, suurin juonittelija, hän pani -kaikki vieterit liikkeelle; kymmeneen vuoteen ei toista samanlaista -tilaisuutta voi odottaa. Mahtavia sukulaisia, rahoja... Tyttö, -kerrotaan, on hyvin kaunis; hän kovin viehättää Aleshaa. Ja sitten -isäkin tahtoo saada pikemmin Aleshan tieltään, jotta voisi itse -naida, ja siksi juuri välttämättömästi tahtoo kaikilla keinoilla -rikkoa meidän välimme. Hän pelkää minua ja vaikutusvaltaani -Aleshaan... - --- Tietääkö sitten ruhtinas teidän rakkaudestanne? keskeytin minä -kummeksien. -- Hänhän vain aavistaa eikä ollenkaan liene varma. - --- Tietää, hän tietää kaikki. - --- No, kukapas hänelle sen sanoi? - --- Alesha itse joku aika sitten kertoi kaikki. Hän itse minulle -sanoi, että on kaikki puhunut isälleen. - --- Taivas varjelkoon! Mitä te teettekään! Itsekö ilmaisi kaikki, ja -vielä tähän aikaan? - --- Älä syytä häntä, Vanja, keskeytti Natasha -- äläkä naura hänelle! -Häntä ei saa arvostella samalla mitalla, kuin kaikkia muita. -Ajatteles oikein. Eihän hän ole semmoinen, kuin sinä ja minä olemme. -Hän on lapsi; eihän häntä ole niin kasvatettukaan. Ymmärtäisikös hän, -mitä tekee! Ensi vaikutus, ensimäinen syrjävaikutin voi irroittaa -hänet kaikesta siitä, jolle hän hetki sitten vannomalla antautui. -Hänellä ei ole tahdon lujuutta. Hän voi vannoa sinulle uskollisuutta, -ja jo samana päivänä, samalla totuudella ja sydämmellisyydellä -voi hän antautua toiselle; tuleepa itse ensimäisenä siitä sinulle -kertomaankin. Hän voi tehdä jonkun huonon työnkin, mutta syyttää -siitä häntä ei voi, ehkäpä vain sääliä. Hän voi uhrata oman -tahtonsakin ja, tiedäppäs, millä tavalla voikin uhrata! Mutta sen hän -voi tehdä vain ennen jotain uutta miellettä; sen tultua unohtaa hän -entisen kokonaan. _Sillä tavoin hän unohtaisi minutkin, jos en minä -olisi aina hänen luonansa_. Kas, semmoinen hän on! - --- Ah, Natasha, ehkä tuo ensinkään ei olekaan totta, on vain huhuja. -Kuinka hän, mokoma poikapahanen, nyt jo naisi! - --- Minähän sanoin, että hänen isällään on jonkinlaisia erityisiä -tuumia. - --- Mutta mistäpäs sinä tiedät, että morsian on niin kaunis ja että -Alesha on häneen jo viehättynyt? - --- Alesha itse minulle siitä puhui. - --- Mitä! Itse puhui sinulle, että voipi toiseen rakastua, ja sinulta -vaati nyt tämmöistä uhrautumista? - --- Ei, Vanja, ei! Sinä et tunne häntä, sinä olet vähän ollut -hänen seurassaan; hänet pitää oppia paremmin tuntemaan, ja sitten -vasta tehdä päätöksiä. Ei maailmassa löydy sydäntä puhtaampaa ja -rehellisempää, kuin hänen sydämmensä on! Mitä? Olisiko parempi, jos -hän olisi valehdellut. Mitä tulee siihen, että toinen miellytti, -niin ei huoli muuta kuin jos hän ei kohtaisi minua yhteen viikkoon, -unohtaa hän minut ja rakastuu toiseen, mutta sitten kun hän taas -näkee minut, on hän taas minun vallassani. Ei! Sehän onkin hyvä, -että minä tiedän, ettei tuo ole minulta salassa; muutenhan minä -epäilyksiini kuolisin. Niin, Vanja! Minä jo olen päättänyt: _jos en -minä ole hänen luonansa aina, lakkaamatta, joka hetki, hän lakkaa -minua rakastamasta, unohtaa ja hylkää_. Kyllä hän on semmoinen; kuka -tahansa voi saada hänet valtoihinsa. Mitäpäs minä silloin tekisin? -Minä kuolisin silloin ... ja mitä on kuolemakaan! Mielelläni minä -nytkin kuolisin! Mutta miltä tuntuu elämä hänettä? Se olisi pahempi -kuin mikään kuolema, pahempi kaikkia kärsimyksiä! Ah, Vanja, Vanja! -Täytyyhän jotain olla, joka sai minut nyt hänen vuoksensa hylkäämään -sekä isäni että äitini! Älä houkuttele minua: se on päätetty! Hänen -täytyy olla minun luonani joka hetki, joka silmänräpäys; minä en voi -peruuttaa päätöstäni. Minä tiedän, että olen hukassa, sekä toiset -hukkaan saattanut... - --- Ah, Vanja! huudahti hän äkkiä ja koko olentonsa vapisi, -- entäpä -jos hän todellakin ei enää rakastakaan minua! Entäpä jos sinä äsken -juuri puhuitkin hänestä totta (minä en sitä milloinkaan ole sanonut), -entäpä jos hän vain valehtelee minulle ja vain näyttää olevansa suora -ja rehellinen, mutta onkin ilkeä ja turhamielinen. Minä nyt tässä -puolustelen häntä moitteiltasi, ja hän ehkä nyt juuri on toisen -seurassa ja nauraa itseksensä, ja minä, minä kelvoton hylkäsin kaikki -ja kävelin katuja pitkin, etsin häntä... Oih, Vanja! - -Tuo parahdus tuli niin tuskallisesti hänen sydämmestään, että synkin -suru valtasi koko minun sisäisen olentoni. Minä huomasin, että -Natasha oli kokonaan kadottanut vallan itsensä yli. Eikä muu, kuin -sokea, mieletön, suurin mustasukkaisuus voinut saattaa häntä moiseen -mielettömään tekoon. Nytpä itsessänikin sai mustasukkaisuus vallan. -Minä en voinut hillitä itseäni: häijy tunne sai minut valtoihinsa. - --- Natasha, sanoin minä, -- yhtä seikkaa minä vain en ymmärrä: kuinka -sinä vielä voit rakastaa häntä sen jälkeen, mitä hänestä juuri -puhuit? Et kunnioita häntä etkä usko edes hänen rakkauteensa, ja -kumminkin menet hänen luokseen ainaiseksi, ja hänen vuoksensa kaikki -uhraat? Kuinka se on ymmärrettävä? Hän piinaa sinua koko ikäsi ajan, -samoin sinäkin häntä. Liikaa rakkautta se jo on sinulta, Natasha, -liikaa! Minä en käsitä semmoista rakkautta. - --- Niin minä rakastan kuni mieletön, vastasi Natasha kuni tuskan -kalventamana. -- Minä en vielä milloinkaan ennen sillä tavoin -rakastanut, Vanja. Tiedänhän minä itsekin, että olen mieletön -enkä rakasta niin kuin tulisi rakastaa. En minä rakasta häntä -tavallisella tavalla... Kuule, Vanja: minä jo tätä ennenkin tiesin, -vieläpä meidän onnellisimpina hetkinämme aavistin että hän tulee -tuottamaan minulle ainoastaan kärsimyksiä. Vaan minkä sille voi, jos -nyt pidän hänen tuottamansa kärsimyksetkin -- onnenani? Menisinkö -hänen luoksensa iloani etsimään? Enkö tietäisi jo edeltäkäsin sitä, -mikä minua hänen luonaan odottaa ja mitä tulen häneltä kärsimään? -Vakuuttihan hän rakastavansa minua, monet lupaukset minulle antoi, -enhän kumminkaan luota ainoaankaan lupaukseensa, en pidä niitä -minkään arvoisina enkä koskaan pitänyt, vaikka tiesinkin, ettei hän -minulle valehdellut, eikä voinutkaan valehdella. Itse minä hänelle -sanoin, itse, etten tahdo häntä millään tavoin sitoa. Se on parasta -hänelle: siteitä ei kukaan siedä, enkä minäkään. Mutta kumminkin on -onneni olla hänen orjansa, vapaaehtoinen orjansa; kestää häneltä -kaikkea, kaikkea, kunhan vain hän olisi luonani, kunhan vain saisin -häntä katsella! Tuntuu siltä että voisin sallia sen, että hän saisi -rakastaa toistakin, kunhan se vain tapahtuisi minun tieteni, että -minäkin saisin siinä ohella olla... Eikö se ole kurjaa, Vanja? kysäsi -hän äkkiä, luoden minuun rajun, hehkuvan katseen. Jonkun aikaa jo -olin huomaavinani, että hän hourii. -- Onhan se kurjaa, moiset -toivomukset! Mitä? Itse sanon, että se on kurjaa, mutta jos hän -hylkää minut, juoksen minä hänen jäljessään vaikka maailmaan ääriin, -vaikka hän hylkäisikin, vaikka pois ajaisikin minut. Sinä tässä nyt -pyydät minua kääntymään takaisin, -- mitäpä siitä seuraisi? Käännyn, -mutta huomenna taas lähden pois; kun hän vain käskee -- lähden, -viheltää, kutsuu minua nimeltä, kuni koiraa kutsutaan, kiiruhdan -heti jälkeensä juoksemaan... Kärsimyksiäkö! Häneltä minä en pelkää -ottaa vastaan mitä kärsimyksiä tahansa! Tiedänhän, että kärsimykseni -tulevat _häneltä_... Ah, eihän sitä voi selittää, Vanja! - --- Entä isä ja äiti? ajattelin. Onkohan hän heidät kokonaan unohtanut. - --- Eikö hän siis aiokkaan ottaa sinua vaimokseen, Natasha? - --- Lupasi, kyllä hän lupasi. Siksipä hän minua nyt kutsuukin, että -huomenna antaisimme itsemme salaa vihkiä ulkopuolella kaupunkia; -eihän hän tiedä, mitä tekee. Hän, kenties, ei tiedä kuinka tulisi -menetellä, jotta vihittäisiin. Ja mikä aviomies hän sitten on! -Naurattaa todellakin. Ja kun on mennyt naimisiin, niin tulee -onnettomaksi, alkaa soimata... Minä en tahdo, että hän jolloinkin -syyttäisi minua jostain. Minä annan hänelle kaikki, ja älköön hän -minulle mitään. Mitäs, jos hän naituansa tulisi onnettomaksi, niin -miksikä tekisit hänet onnettomaksi? - --- Mutta tämähän on jotain lumottua, Natasha, sanoin minä. -- Mitä, -menetkö sinä nyt suoraan hänen luokseen? - --- En, hän lupasi tulla tänne, ottaa minut; me sovimme... - -Ja hän katsoi hartaasti tuonnemmas, mutta siellä ei näkynyt ketään. - --- Hän ei vieläkään ole täällä! Ja sinä tulit _ensiksi!_ huudahtin -minä epätoivoisena. - -Natasha horjahti niinkuin olisi halvaus häntä kohdannut. Kasvonsa -vääristyivät tuskasta. - --- Ehkei hän tule ensinkään, soperti hän katkerasti hymyillen. -- -Toissa päivänä kirjoitti hän, että jos minä en lupaa tulla, niin -täytyy hänen vasten tahtoansa siirtää päätöksensä vihkimisestämme; -isänsäpä silloin viekin hänet morsiamen luo. Ja tuosta hän kirjoitti -niin suoraan, niin luonnollisesti, ikäänkuin se ei sen kummempi -olisikaan... Mitäs, jos hän todella menikin tuon toisen luo, Vanja? - -Minä olin ääneti. Hän puristi kovasti kättäni -- silmänsä säkenöivät. - --- Hän on tuon toisen luona, lausui Natasha tuskin kuuluvasti. -- Hän -luotti siihen, etten minä tule tänne, siksi hän voi mennä tuon toisen -luo, ja sitten voi sanoa olevansa oikeassa, hän kun ennen jo siitä -kirjoitti, mutta minä en tullut. Hän ei välitä minusta, siksipä hän -peräytyykin... Ah, Jumalani! Voi minua mieletöntä! Ja sanoihan hän -itse minulle viime kerralla, ettei hän minusta, ettei hän minusta -enää välitä... Mitä minä siis odotankaan! - --- Tuolla hän on! huudahtin minä äkkiä huomattuani Aleshan -tuonnempana rantakadulla. - -Natasha vavahti, kiljahti, katsoi lähestyvää Aleshaa, ja äkkiä, -temmaisten kätensä minun kädestäni, kiirehti hänen luokseen. -Alesha myöskin alkoi astua kiiruummin, ja kohta oli Natasha jo -hänen sylissään. Paitsi meitä, ei kadulla ollut juuri ketään. He -suutelivat, nauroivat: Natasha nauroi ja itki samalla, ikäänkuin he -olisivat tavanneet toisensa pitkän ajan kuluttua. Natashan vaaleille -poskille kohosi puna; hän oli kuni kuumeessa... Alesha huomasi minut -ja samassa tuli luokseni. - - - - -IX. - - -Minä katsoin Aleshaan hyvin tarkkaan, vaikka olin jo useastikin -hänet tätä ennen nähnyt; katsoin hänen silmiinsä, ikäänkuin hänen -katseensa olisi voinut päästää minut kaikista epäilyksistäni, -niinkuin siinä olisin löytänyt selityksen siihen, miten, kuinka tämä -lapsi voi lumota Natashan, voi herättää hänessä semmoisen mielettömän -rakkauden, -- rakkauden moisen, joka saattoi unohtamaan lapsen -ensimmäisen velvollisuuden, arvelematta uhraamaan kaiken sen, mikä -tähän saakka oli Natashalle pyhäkkönä. Ruhtinas tarttui molempiin -käsiini, puristi niitä vahvasti, ja hänen lempeä, kirkas katseensa -tunkeutui sydämmeeni. - -Minä tunsin, että olen voinut erehtyä päätelmissäni hänen suhteensa -jo yksistään siitä syystä, että pidin häntä vihollisenani. Niin, -minä en rakastanut häntä ja, tunnustan, en koskaan voinut häntä -rakastaa, -- minä yksinäni, ehkä, kaikista niistä, jotka hänet -tunsivat. Hänessä oli paljon semmoista, josta en ensinkään pitänyt, -jopa hänen komea ulkomuotonsakin, ja ehkäpä juuri siitä syystä, että -hän näytti niin liiallisen komealta. Jälkeenpäin tulin huomaamaan, -että siinäkin suhteessa minä arvostelin liian puolueellisesti. Hän -oli korkeakasvuinen, ryhdikäs, hoikka; kasvonsa olivat soikeat, -alati kalpeat; vaalea tukka, suuret, siniset, lempeät ja haaveilevat -silmät, joissa toisinaan äkkiä välähteli mitä avomielisin, mitä -lapsellisin iloisuus. Hänen pienillä, ruusunpunaisilla, somilla -huulillansa asui aina jotain totisuutta; sitä odottamattomampi ja -sitä lumoavampi oli niillä äkkiä ilmaantuva hymy, joka oli niin -viaton ja avomielinen, että te hänen jäljestään itsekin, missä mielen -tilassa tahansa olisittekaan, tuntisitte kohta olevanne pakotetut -hänelle vastaan hymyilemään aivan samoin, kuin hänkin on hymyillyt. -Hän ei pukeutunut ylellisesti, mutta aina sievästi; hyvin voi -huomata, ettei sievyyden vaatimusten täyttäminen tuottanut hänelle -vähintäkään vaikeutta, että se oli hänessä synnynnäistä. - -Totta kyllä, että hänessä hiukan löytyi semmoista, jota ei sopinut -kokonaan hyväksyä, muutamia vähemmin siedettäviä puutteellisuuksia: -kevytmielisyyttä, itsetyytyväisyyttä, kohteliaaseen muotoon peittyvää -julkeutta. Mutta hän oli sydämmeltänsä peräti selkeä ja rehti, -itse ennen muita toi ilmi nuo puutteensa, paheksui niitä ja teki -niistä pilaa. Minusta tuntui, ettei tuo lapsi milloinkaan, eipä edes -leikilläkään, voinut valehdella, mutta jos olisikin valehdellut, -niin ei olisi aavistanutkaan siinä mitään pahaa olevan. Hänen -itsekkäisyytensäkin näytti sisältävän jotain viehättävää, ehkäpä -juuri siksi, että hän oli niin avomielinen, eikä salaperäinen. -Hänessä ei ollut nimeksikään salaperäisyyttä. Sydämeltään oli hän -heikko, luottava ja ujo; tahdonvoimaa hänellä ei ollut nimeksikään. -Tehdä hänelle vääryyttä tai pettää häntä olisi ollut sekä synti että -sääli, samoin kuin on synti pettää ja sortaa lasta. Ikäisekseen -oli hän liian naivi eikä melkein ollenkaan ymmärtänyt todellista -elämää, vaikkapa hän, luultavasti, ei neljänkymmenen vanhanakaan -olisi oppinut elämää tuntemaan. Tämmöiset ihmiset ovat ikäänkuin koko -elinajakseen tuomitut olemaan ala-ikäisinä. Luulen, ettei voinut -löytyä ainoatakaan ihmistä, joka olisi voinut olla rakastamatta -häntä lapsen lailla, hän olisi hyväilyillään saavuttanut suosionne. -Natasha sanoi oikein: hän olisi voinut tehdä jonkun huonon työnkin, -jos vain joku voimakas syrjävaikutin olisi hänet siihen vetänyt, -mutta tullessaan tuntemaan tuollaisen työnsä seuraukset, olisi hän, -luullakseni, katumuksen tuskissa voinut kuolla. Vaistomaisesti -Natasha tunsi, että hän tulee olemaan Aleshan käskijänä, valtijaana, -jopa että Alesha tulee hänen uhrikseen. Natasha jo edeltäkättä tunsi -nautintoa saada rakastaa mielettömästi sekä tuskallisesti kiusata -sitä, jota rakastaa, juuri siksi, että rakastaa, ja ehkäpä juuri -siksi kiiruhtikin ensiksi uhraamaan itsensä hänelle. Mutta loistipa -rakkaus Aleshankin silmistä, ja riemastuksella katsoi hän Natashaan. -Natasha loi minuun juhlallisen katseen. Nyt oli hän unohtanut kaikki --- vanhempansa, jäähyväiset sekä epäilyksensä... Hän oli onnellinen. - --- Vanja, huudahti hän, -- minä olen syyllinen hänen edessään, enkä -ansaitse saada häntä! Minä luulin, ettet sinä enää tulekkaan, Alesha. -Unohda minun huonot luuloni, Vanja. Minä sovitan sen! lisäsi hän, -katsoen häneen äärettömällä rakkaudella. - -Alesha hymyili, suuteli hänen kättänsä ja, päästämättä sitä -kädestään, sanoi minulle: - --- Älkää syyttäkö minuakaan. Jo kauvan aikaa halusin minä puristaa -teitä kuni veljeä rintaani vasten; kuinka paljon Natasha onkaan -teistä minulle puhunut! Mehän emme vielä ole teidän kanssanne -kunnollisesti tutustuneetkaan, ja jotain on esteenä välillämme. -Olkaamme ystäviä ... antakaa meille anteeksi, lisäsi hän puoliääneen -ja hiukan punastuen, mutta niin viehättävästi hymyillen, etten minä -voinut olla sydämmellisesti vastaamatta hänen tervehdykseensä. - --- Niin, niin, Alesha, ehätti Natasha sanomaan, -- hän on meidän, -hän on meidän veljemme, hän on jo antanut meille anteeksi, emmekä me -hänettä tule onnellisiksi. Olenhan jo sinulle siitä puhunut... Ah, -me olemme kovia lapsia, Alesha. Mutta me käymme elämään kolmen... -Vanja! pitkitti hän vapisevin huulin -- nyt sinä palaat kotiin, -_heidän_ luoksensa; sinulla on oikea kultainen sydän, ja vaikka -he eivät annakaan minulle anteeksi, niin nähdessään, että sinäkin -annoit anteeksi, he ehkä tulevat hiukan leppeämmiksi minulle. Kerro -heille kaikki, kaikki, _omilla_ sydämmesi sanoilla; etsi semmoiset -sanat... Puolusta minua, pelasta; kerro heille kaikki syyt, kaikki, -kuten ne itse käsität. Tiedätkös, Vanja, etten minä ehkä olisi tehnyt -_tätä_, jos ei sinua tänään olisi ollut minun muassani! Sinä olet -minun pelastukseni: minä heti luotin sinuun, että sinä osaat heille -niin kertoa, jotta ainakin tämän ensi kauhun heiltä voit hiukan -lieventää. Oi Jumalani, Jumalani!... Sano heille minun puolestani, -että minä hyvin tiedän sen, ettei minulle nyt voi antaa anteeksi, -sillä jos he antaisivatkin anteeksi, Jumalani ei anna; sano, että -jos he kiroavatkin minut, niin minä kuitenkin tulen aina siunaamaan -heitä ja rukoilemaan heidän puolestansa kaiken ikäni. Minun sydämmeni -on kokonaan oleva heidän luonaan! Ah, miksikä emme voi kaikki olla -onnellisia! Miksi, miksi!... Jumalani! Mitä minä nyt tein! huudahti -hän äkkiä, ikäänkuin toinnuttuansa ja, vavisten kauhusta, peitti hän -käsillään kasvonsa. - -Alesha painoi ääneti hänet rintaansa vasten ja syleili. Kului jonkun -aikaa äänettömyydessä. - --- Ja te voitte vaatia tämmöistä uhria! sanoin minä, katsoen -moittivasti Aleshaan. - --- Älkää syyttäkö minua! sanoi hän taasen, -- minä vakuutan teille, -että nämät nykyiset onnettomuudet kaikki, vaikka ne ovatkin hyvin -suuria, ovat vain lyhytaikaisia. Minä olen siitä aivan varma. -Täytyy vain pysyä lujana, jotta voisi voittaa tämän hetken; samaa -sanoi Natasha minullekin. Tiedättekö, että syynä tähän kaikkeen -on tuo sukuylpeys, nuo kokonaan turhat riidat, ja jonkinlaiset -käräjöimiset!... Mutta (sitäkin minä olen kauvan ajatellut, voin -vakuuttaa teille) ... sen kaiken täytyy loppua. Me kaikki liitymme -yhteen ja silloin tulemme täydellisesti onnellisiksi, vieläpä -vanhuksemmekin, meidät nähdessään, tekevät sovinnon. Kukapa voi -sanoa, ehkäpä juuri meidän avioliittomme onkin oleva alkuna heidän -sovintoonsa. Minä luulen, ettei muuten voikaan olla. Kuinka te -luulette? - --- Te sanotte: avioliittomme. Koskas te annatte vihkiä itsenne? -kysäsin minä, katsahtaen Natashaan. - --- Huomenna, eli ylihuomenna; ainakin ylihuomenna -- varmaankin. -Nähkääs, minä en itsekään vielä oikein tiedä ja, totta sanoen, en ole -vielä mitään valmistuksia tehnyt. Minä luulin, että ehkäpä Natasha -vielä tänään ei tulekkaan, sitä paitsi tahtoi isä välttämättömästi -viedä minut tänään morsiamen luo (minullehan ehdotellaan morsianta; -on kai Natasha teille siitä puhunut. Mutta minä en huoli siitä). No -niin, minä en siis voinut oikein varmaan luottaa. Mutta kumminkin -meidät vihitään ylihuomenna. Niin ainakin minusta tuntuu, sillä eihän -se muuten sovi. Huomenna me matkustamme Pskovin tietä. Tässä lähellä -maalla asuu eräs minun tovereistani, lyceisti, oikein hyvä ihminen; -minä, kenties, esitän hänet teille. Siellä kylässä on pappikin, -vaikka toisekseen, en varmaan tiedä, onko vai ei. Olisihan pitänyt -edeltäpäin tiedustaa, mutta en ehtinyt... Ja toisekseen, oikeastaan -ovat nuo kaikki pikku seikkoja. Kunhan vain pääasia on selvillä. -Voinee kai jostain lähikylästä pyytää pappia; kuinka te luulette? --- Kai siellä on lähellä kyliä! Sääli vain, etten minä saanut vielä -riviäkään sinne kirjoittaneeksi, olisi pitänyt edeltäpäin ilmoittaa. -Kenties ei ole ystäväni kotonakaan... Mutta -- se on vähäpätöinen -asia! Jos vaan on päättäväisyyttä, seuraa muu kaikki itsestänsä, eikö -niin? Nyt huomiseen tai vaikkapa ylihuomiseen saakka asuu Natasha -minun asunnossani. Minä vuokrasin eri asunnon, jossa me vihiltä -palattuamme tulemme asumaan. Enhän minä enää mene asumaan isäni luo, --- eikö niin? Tulettehan meillä käymään? Minä laitan huoneet oikein -sievästi. Meillä tulevat käymään lyceistitoverini; minä panen toimeen -illatsuja... - -Hämilläni ja suruissani katsoin häneen. Natasha katseillaan pyyti -minua, etten tuomitsisi Aleshaa ankaruudella, vaan olisin lempeämpi. -Hän kuunteli Aleshan puhetta surullisesti hymyillen, sekä samalla -ikäänkuin olisi ihaillut häntä, aivan niinkuin ihaillaan armasta, -iloista lasta kuunnellessa sen ajatuksetonta, mutta siltä mieluista -lavertelemista. Minä loin moittivan katseen Natashaan. Tunsin -äärettömän tuskan painostavan itseäni. - --- Entä isänne? kysäsin Aleshalta. -- Uskotteko varmasti, että hän -antaa teille anteeksi? - --- Välttämättömästi; mitäpä hän muutakaan tekisi? Niin, no, tietysti -hän kiroo minua alussa; olenpa siitä varma. Kyllä hän on semmoinen; -ja minulle on hän niin ankara. Ehkäpä kirjoittaa vielä jollekin -valituksen; sanalla sanoen, käyttää isällistä valtaansa... Mutta -ei se ole sen vaarallisempaa. Hän rakastaa minua rajattomasti; -on vihoissaan, mutta antaa sitten anteeksikin. Silloin tulevat -kaikki sovintoon keskenään, ja jokainen meistä on onnellinen. Niin -Natashankin isä. - --- Mutta jos ei annakaan anteeksi? Oletteko sitä ajatelleet? - --- Välttämättömästi antaa, mutta ehk'ei niin kohta. Ja mitäs sitten? -Minä näytän hänelle, että minullakin on luonteen lujuutta. Hän aina -minua toruu, ettei minulla ole luonteen lujuutta, että minä olen -kevytmielinen. Nytpähän näkee, olenko kevytmielinen, vai en? Eihän -perheelliseksi mieheksi tuleminen ole leikin tekoa; sittepä en enää -olekaan mikään nulikka ... se tahtoo sanoa, minä tarkoitan, että -minä tulen semmoiseksi kuin muutkin ... no, tuonlaiset perheelliset -ihmiset. Tulen elämään omalla työlläni. Natasha sanoo, että se on -paljoa parempi, kuin elää muiden kustannuksella, kuten me kaikki -elämme. Jospa te vain tietäisitte, miten paljon hyviä asioita Natasha -minulle puhuu! Itse minä en voisi koskaan semmoista keksiä, -- en -ole niin kasvanut, ei ole minua sillä tavalla kasvatettu. Tosin -minä itsekin tiedän, että olen kevytmielinen enkä miltei mihinkään -kelpaa; mutta, tiedättekös, toissapäivänä tuli päähäni mainio ajatus. -Vaikka nyt ei ole semmoinen aika, kuitenkin minä kerron teille, -sillä pitäähän Natashankin kuulla se, ja te annatte meille neuvoja. -Nähkääs: minä aion kirjoittaa kertomuksia ja, niin kuin tekin, -myydä niitä aikakauskirjoihin. Autattehan te minua, niinhän? Minä -luotin teihin, ja koko viime yön sommittelin erästä romaania, niin -vain, koetteeksi, ja tiedättekös: siitä voisi tulla oikein sievä -kappale. Aiheen minä otin eräästä Scribe'n ilveilystä... No, minä -kerron teille siitä sitten. Pääasia on, että siitä maksetaan ... -maksetaanhan teillekin! - -Minä en voinut olla naurahtamatta. - --- Tehän nauratte, sanoi hän hymyillen kanssani. -- Ei, mutta -kuulkaas, jatkoi hän käsittämättömällä avomielisyydellä, -- älkää te -välittäkö siitä, että minä näytän tällaiselta; mutta kyllä minulla on -hyvin paljon huomiokykyä; saattepa sen nähdä. Miksikä en koettaisi? -Ehkä siitä tuleekin jotain... Mutta toisekseen; ehkä te olette -oikeassa: enhän minä tiedä mitään todellisesta elämästä; niinhän -minulle Natashakin sanoo, ja samoinpa ne kaikki muutkin sanovat; -mikä kirjailija minusta tulisi? Naurakaa vaan, mutta ohjatkaa -minua; senhän teette Natashan vuoksi, ja häntä te rakastatte. Minä -sanon teille totuuden: minä en ansaitse häntä; minä tunnen sen; -se on kyllä minulle hyvin raskasta, enkä minä tiedä, minkä vuoksi -hän minua niin paljon rakastaa? Ja minä, niin luulen, voisin antaa -hänen edestänsä koko elämäni! Todellakin, tähän hetkeen asti minä -en peljännyt mitään, mutta nyt pelkään: mitä me vaan olemmekaan -aikoneet tehdä! Jumalani! Eiköhän sittenkin ihmiseltä juuri silloin, -kun hän on kokonaan antaunut velvollisuudelleen, eikö juuri silloin -tule puuttumaan kykyä ja voimaa velvollisuutensa täyttämiseen. -Olkaa edes te meidän apunamme, hyvä ystävä! Nyt enää te vain yksin -olette meidän ystävämme. Mitäpäs minä yksin ymmärtäisin! Antakaa -anteeksi, että minä niin paljon pyydän apuanne; minä pidän teitä -hyvin jalosydämmisenä ihmisenä ja minua äärettömästi parempana. Mutta -minä tahdon tulla hyväksi, olkaa vakuutettu, ja tulen mahdolliseksi -saamaan teidän kumpasenkin rakkautenne. - -Nyt hän taas puristi kättäni ja hänen kauneissa silmissään loisteli -hyvyyttä ja ihania tunteita. Niin luottavasti ojensi hän minulle -kätensä, niin varmasti uskoi, että minä olen hänen ystävänsä. - --- Natasha auttaa minua tulemaan paremmaksi, pitkitti hän. -- Te -vain älkää luulko jotain hyvin pahaa, älkää kovin paljon surko -meidän tähtemme. Onhan minulla paljon toiveita, ja aineellisessa -suhteessa tulemme me kaikin puolin turvatuiksi. Minä, esimerkiksi, -jos romaanini ei onnistuisi (minä, totta sanoen, jo äskettäin -ajattelin, että romaani-tuumani on tyhmyyttä, nyt siitä tässä -kerroin sen tähden, että saisin kuulla teidän mielipiteenne), -- jos -romaani ei onnistu, voin minä hätätilassa antaa musiikkitunteja. -Te kai ette tietäne, että minä olen oppinut musiikkia? En minä -katso häpeäksi elää semmoisellakin työllä. Tässä asiassa olen minä -kokonaan uusien aatteiden mies. Sitä paitsi on minulla paljon -kalliita korukaluja, toilettiesineitä; miksikä niitä säästäisin? -Minä myön ne ja, tietäkääs, me voimme niillä rahoilla elää pitkät -ajat! Viimein, ihan viimeisimmässä tapauksessa minä ehkä antaun -palvelemaan jossain virastossa. Tuleepa isäni siitä hyvilleenkin; hän -yhä ajaa minua palvelukseen, mutta minä aina teen sairauden kieltoni -syyksi. (Lienenpä, muuten, jo jonnekin virastoon kirjoitettukin -virkamieheksi). Mutta nyt kun hän näkee, että avioliitto saattoi -minulle hyvää, vakaannutti minut ja että minä todellakin aloin tehdä -työtä, -- tulee hän iloiseksi ja antaa minulle anteeksi. - --- Mutta, Aleksei Petrovitsh, oletteko ajatelleet sitä, mikä juttu -nyt syntyy isänne ja Natashan isän välillä? Kuinka luulette, mitä on -tapahtuva tänä iltana hänen kotonaan? - -Ja minä viittasin Natashaan, joka oli sanoistani mennyt kalman -kalpeaksi. - -Minä olin säälimätön. - --- Niin, niin, te olette oikeassa, se on kauheata! vastasi Alesha, --- minä olen jo ajatellut sitä ja henkisesti kärsin... Mutta mikäpäs -auttaa? Te olette oikeassa: vaikka ehk'edes hänen vanhempansa -antaisivat meille anteeksi! Ja kuinka paljon minä rakastan heitä -kumpaakin, jospa te sen tietäisitte! Ovathan he olleet minulle aivan -kuin oma isä ja äiti, ja tällä lailla minä heidät palkitsen! Oih, -noita riitoja, noita käräjöimisiä! Ette usko, kuinka vastenmielisiä -ne ovat meille! Ja minkä vuoksi he riitelevät! Me kaikki rakastamme -toisiamme, ja kumminkin riitelemme! Sopisivat pois, niin olisi asia -lopussa! Todellakin, niin minä heidän sijassaan tekisin... Sananne -pelottavat minua. Natasha, se on hirveätä, mitä me sinun kanssasi -olemme aikoneet tehdä! Niin minä olen sanonut aina... Sinä se niin -välttämättömästä tahdot... Mutta kuulkaas, Ivan Petrovitsh, kenties -tämä kaikki vielä kääntyykin hyväksi; mitä te luulette? Tekeväthän -he lopultakin sovinnon keskenään! Me saatamme heidät sovintoon. Niin -se on, välttämättömästi niin; he eivät voi vastustaa rakkauttamme... -Jos he kiroavatkin meitä, rakastamme me heitä sittenkin; eiväthän -he voi sitä vastustaa. Te ette voi uskoa, kuinka hyvä sydän minun -isä-ukollani toisinaan on! Hänhän vain tavan vuoksi katsoo noin -altakulmin, mutta kumminkin on hän monessa asiassa hyvin viisas. Jos -te vain tietäisitte, kuinka lempeästi hän puheli tänään kanssani, -varoitti minua! Ja minä kun juuri tänään teen vasten hänen tahtoaan; -minä olen siitä hyvin pahoillani. Ja kaikki vain noiden kelvottomien -ennakkoluulojen tähden! Tämähän on hulluutta! Ja aivan varmaa on, -että, jos hän olisi Natashan seurassa puolikaan tuntia, tarkastaisi -häntä kunnollisesti, niin ei hän ollenkaan estelisi meitä. - -Tätä sanoessaan katsahti Alesha hellästi ja innokkaasti Natashaan. - --- Tuhannen kertaa olen minä mielessäni kuvitellut, jatkoi hän -lavertelemistaan, -- kuinka isäni tulee rakastamaan Natashaa, -kun oppii hänet tuntemaan, ja kuinka Natasha on heitä kaikkia -hämmästyttävä. Eihän heistä ainoakaan ole milloinkaan nähnyt -tällaista tyttöä! Isäni on saanut päähänsä, että Natasha on vain -juonittelija. Minun velvollisuuteni on palauttaa Natashalle hänen -kunniansa, ja minä teen sen! Ah, Natasha! Kaikkien täytyy sinua -rakastaa, kaikkien, eikä ole oleva ainoatakaan ihmistä, joka sinua ei -rakastaisi, lisäsi hän innossaan. -- Vaikk'en minä ollenkaan ansaitse -sinua, rakasta kuitenkin minua, ja minä ... tunnethan sinä minut! Ja -kuinka paljon sitten me onneamme varten tarvitsemmekaan! Ei, minä -luotan, uskon, että tämän illan täytyy tuottaa meille kaikille onnea, -rauhaa ja sopua! Ollos siunattu tämä ilta! Niinhän, Natasha! Mutta -mikä sinun on? Jumalani, mikä sinun on? - -Natasha oli vaalea kuni kuollut. Kaiken aikaa, kun Alesha laverteli, -katsoi Natasha häneen tarkkaan: mutta hänen katseensa tuli yhä -himmeämmäksi ja liikkumattomammaksi, kasvonsa yhä vaaleammiksi ja -vaaleammiksi. Minusta näytti, ettei hän lopulta enää kuullutkaan, -mutta oli jonkinlaisessa horrostilassa. Aleshan huudahdus oli -ikäänkuin äkkiä hänet herättänyt. Hän tointui, tarkasteli -ympäristöänsä ja äkkiä kiirehti minun luokseni. Hätäisesti, ikäänkuin -kiirehtien ja Aleshalta salaten, veti hän taskustansa kirjeen ja -antoi sen minulle. Kirje oli osotettu hänen vanhemmillensa ja jo -eilen kirjoitettu. Sitä minulle antaessaan katsoi hän minuun hyvin -tarkkaan, ikäänkuin kiintyen minuun katseillaan. Siinä katseessa -oli epätoivoa; en koskaan voi unohtaa tuota kauheata katsetta. -Pelko valtasi minut; huomasin, että hän nyt vasta täydelleen tunsi -päätöksensä koko kauheuden. Hän koetti minulle jotain sanoa, alkoipa -jo puhua, mutta silloin äkkiä meni tainnoksiin. Ennätin ottaa hänet -kiinni. Alesha vaaleni säikähdyksestä; hän hieroi Natashan ohimoja, -suuteli hänen käsiään, huuliaan. Parin minutin kuluttua Natasha -tointui. Jonkun matkan päässä seisoivat ajurin vaunut, joilla Alesha -oli tullut. Alesha viittasi kuskille. Vaunuihin noustessaan tarttui -Natasha raivoisasti käteeni, ja kuuma kyynel poltti sormiani. Vaunut -läksivät liikkeelle. Vielä kauvan aikaa seisoin siinä ja seurasin -häntä silmilläni. Kaikki onneni meni sillä hetkellä murskaksi -ja elämäni katkesi kahtia. Kirvelevällä sydämellä tunsin sen... -Verkalleen astelin minä takaisin tuttua tietä vanhusten luo. En -ymmärtänyt, mitä heille sanoisin, kuinka astuisin huoneeseensa. -Ajatukseni olivat turtuneet, jalkani horjuivat... - -Se oli onneni historia; niin päättyi lempeni tarina. Tahdon nyt -jatkaa keskeytynyttä kertomustani. - - - - -X. - - -Noin viisi päivää Smithin kuoleman jälkeen muutin minä hänen -asuntoonsa asumaan. Kaiken päivää olin erittäin murheinen. Ilma oli -ruma ja kylmä, satoi lumiräntää. Iltasilla vasta, lyhyeksi hetkiseksi -vain, pilkisti aurinko, ja joku sen eksynyt säde kurkisti, varmaan -uteliaisuudesta, minunkin kamariini. Aloin jo katua tänne muuttoani. -Kamari kuitenkin oli iso, mutta hyvin matala, mustunut, ummehtunut -ja, huolimatta muutamista siinä löytyvistä huonekaluista, niin -vastenmielisen tyhjältä tuntuva. Silloin jo tuli mieleeni ajatus, -että tässä huoneessa ehdottomasti tulen menettämään viimeisenkin -terveyteni. Ja niin se kävikin. - -Koko aamupäivän minä puuhailin paperieni kanssa, selaillen ja -järjestellen niitä. Laukkua minulla niitä varten kun ei ollut, -toin minä ne tyynynpäällyksessä; siinä ne murjaantuivat ja menivät -sekasin. Sitten istuin kirjoittamaan. Siihen aikaan kirjoitin vielä -suurta romaania, mutta asia ei ottanut ollenkaan sujuakseen; eivät -olleet aatokseni niissä asioissa... - -Heitin kynän kädestäni ja istuin ikkunan luo. Alkoi jo hämärtää, -ja mieleni tuli yhäti surullisemmaksi. Monet raskaat ajatukset -ahdistelivat minua. Aina tuntui minusta, että minä Pietarissa -lopulta hukkaan joudun. Kevät läheni; kyllä varmaan tuntisin uudesti -syntyneeni, ajattelin, jos pääsisin täältä Herran valoon, saisi -vetää rintaansa raikkaiden metsien ja peltojen tuoksua, ja minä -kun en ole niitä niin kaukaan aikaan nähnyt!... Muistan, että tuli -mieleeni myöskin tämmöinen ajatus: kuinka hyvä olisikaan, jos jonkin -taikakonstin tai ihmeen avulla voisi kokonaan unohtaa kaiken olleen, -kaiken viime vuosina eletyn; unohtaa kaikki, virkistää aivoja ja taas -alkaa uusilla voimilla. Silloin minä vielä uneksin siitä ja luotin -uudistumiseen. -- "Vaikka tästä joutuisi hulluinhuoneeseen, jos ei -enää muualle", ajattelin jo lopulta, "jotta aivot kääntyisivät päässä -ja saisivat uuden asennon, ja sitten taas tulisi terveeksi." Olihan -sitä ollut elämänhalua ja uskoakin elämään! Mutta, muistan sen, -silloin taas naurahdin. "Ja mitäpäs ottaisi toimeksi, kun on palannut -hulluinhuoneesta? Taasenko romaanien kirjoittamisen?..." - -Niin mietiskelin ja surkeilin, ja aika se vaan kului. Tuli yö. Tänä -yönä olin luvannut mennä tapaamaan Natashaa; jo eilen lähetti hän -mitä hartaimman kirjeellisen kutsun. Hypähdin ylös ja aloin valmistaa -itseäni lähtöön. Muuten halusin mitä pikemmin päästä huoneesta -vaikkapa minne, vaikka sateeseen, lumeen. - -Sen mukaan, kuin ilta pimeni, tuntui kamarini tulevan ikäänkuin -väljemmäksi, ikäänkuin se olisi yhä enemmän ja enemmän laajentunut. -Minusta tuntui, että minä joka yö jokaisessa huoneen nurkassa tulen -näkemään Smithin -- hän istuu ja liikkumatta katsoo minuun aivan -samalla tapaa, kuin hän katsoi Aham Ivanitshiin ravintolassa, ja -hänen jalkojensa juuressa tulee olemaan Asorka. Ja juuri samassa -sattui minulle tapaus, joka minua kovin kummastutti. - -Mutta tahdonpa kertoa kaikki peittelemättä: tuliko se hermojen -kiihoituksesta, taikka uusista tunnelmista uudessa asunnossa, vaiko -synkkämielisyydestäni -- minä vain vähittäin ja säännöllisesti, -aina kun alkoi hämärtää, vaivuin siihen sielun tilaan, jota nyt -sairauteni aikana öisin saan niin usein kokea, ja jolle minä annoin -nimeksi: _mystillinen kauhu_. Se on raskain, vaikeimmin vaivaava -pelko, pelkääminen jotain semmoista, jota en voi itse määritellä, -jotain käsittämätöntä, ylenluonnollista asiain kulkua, mutta joka -välttämättömästi ja ehkä juuri sillä hetkellä tulee tapahtumaan, -juuri kuin järjen kaikkien päätelmien ivaksi, tulee luokseni ja -asettuu eteeni kauheana, muodottomana, poistamattomana tosiasiana. -Tuo pelko kasvaa tavallisesti yhä suuremmaksi ja suuremmaksi, ei -välitä mistään järjen perusteista, niin että viimein ymmärrys, -vaikka tämmöisinä hetkinä onkin ehkäpä kaikista selkein, kumminkaan -ei jaksa vastustaa outoja tunteita. Ymmärrystä ei totella, se käy -tarpeettomaksi, ja tuollainen kaksinaisuus vieläkin enemmän lisää -arkaa odotuksen kaihoavaa ikävää. Luulen, että kuolleita pelkäävät -tuntevat juuri tämmöistä kaihoa. Minun kaihoni tuskallisuutta vielä -lisää se, etten tunne vaaran suuruutta. - -Muistan, että minä seisoin selin oveen ja otin pöydältä hattuni, ja -äkkiä, juuri samassa silmänräpäyksessä pisti mieleeni ajatus, että -jos minä käännyn, niin välttämättömästi näen Smithin; ensin hän -hiljalleen avaa oven, pysähtyy kynnykselle ja tarkastaa huonetta, -sitten pää kallellaan hiljaan astuu huoneeseen, seisahtuu eteeni, -katsoo minuun hämärillä silmillään ja äkkiä alkaa nauraa minulle -vasten kasvoja tuota pitkää, löpisevää, hiljaista nauruaan, -josta koko ruumiinsa alkaa heilua ja heiluu kauvan aikaa. -Tuommoinen harhanäky ilmeni äkkiä selvään yksityiskohdissaan -mielikuvituksessani, ja samalla yhtä pian kasvoi mielessäni -epäämätön, täydellinen vakaumus siitä, että tuo välttämättömästi -tapahtuu, että se jo on tapahtunut, minä vain en sitä näe siitä -syystä, että seison selin oveen, ja että ehkä juuri tuossa tuokiossa, -jo avautuu ovi. Loin pikaisen katseen taakseni, ja mitä näen? -- ovi -todellakin avautui hiljaa, kuulumattomasti, aivan samoin, kuin juuri -itselleni olin kuvitellutkin. Minä huudahdin. - -Pitkään aikaan ei tullut ovesta ketään, ikäänkuin ovi olisi itsestään -avautunutkin; äkkiä ilmaantui kynnykselle hyvin kummallinen olento: -jonkun silmät, sen mukaan kuin voin ne hämärässä erottaa, katsoivat -minuun tarkkaan ja tuikeasti. Kylmä väristys kävi läpi koko ruumiini. -Suurimmaksi kauhukseni minä viimein näin, että se oli lapsi, pikku -tyttö, ja jos tuo olisi ollut vaikka Smith itse, niin ehkei sekään -olisi säikäyttänyt minua niin kuin tämä tuntemattoman lapsen -kummallinen, odottamaton ilmestyminen huoneeseeni tällä hetkellä ja -moiseen aikaan. - -Edellä jo sanoin, että hän avasi oven niin hiljaa ja verkalleen, -aivan kuin olisi pelännyt tulla sisään. Viimeinkin ilmestyttyään, -pysähtyi hän kynnykselle ja katsoi kauan kummastellen, niinkuin olisi -kokonaan tyrmistynyt; sitten astui hän pari askelta ja pysähtyi -eteeni, yhä vielä pysyen ääneti. Tarkastelin häntä lähemmin. Hän oli -noin kahdentoista tai kolmentoista vuoden vanha tyttö, pieni, laiha, -kalpea, aivan kuin olisi vastikään parantunut ankarasta taudista. -Mutta sitä kirkkaammin säkenöivät hänen suuret, mustat silmänsä. -Vasemmalla kädellään piteli hän rintansa päällä vanhaa, repaleista -huivia, jolla hän peitteli illan kylmästä värisevää rintaansa. Hänen -pukuansa voi sanan täydessä merkityksessä nimittää rääsyiksi; tuuhea, -musta tukkansa oli kampaamatta ja takkuinen. Seisoimme siinä ja -tarkastelimme toisiamme pari minuttia. - --- Missä on vaari? kysäsi hän viimein käheällä, tuskin kuuluvalla -äänellä, aivan kuin hänen rintansa tai kaulansa olisi ollut kipeä. - -Tuon kysymyksen kuultuani katosi mystillinen kauhuni kokonaan. -Minulta siis kysellään Smithiä; tämän salaperäisen ukon olennosta -olen siis saamaisillani alkutietoja. - --- Sinun vaarisiko? Hän on jo kuollut! sanoin äkkiä, kokonaan -valmistumatta vastaamaan hänen kysymykseensä, ja samassa kaduin -pikaista vastaustani. Hiukan aikaa seisoi hän entisellään, mutta -sitten alkoi hän vavista niin kovin, kuin olisi hän saanut vaikeimman -hermotaudin puistatuksen. Kiiruhdin tukemaan häntä, ettei hän -pääsisi kaatumaan. Muutaman minutin kuluttua tointui hän, ja selvään -huomasin, että hän teki melkein mahdottomia ponnistuksia, salatakseen -minulta liikutustaan. - --- Anna anteeksi, tyttöseni! Anna anteeksi, lapsueni! lausuin minä. --- Minä niin äkkiä ilmaisin sinulle, ja kenties se ei olekkaan ... -pikku raukka!... Ketä sinä haet? Vanhustako, joka tässä asui? - --- Niin, tuskin sai hän kuiskanneeksi yhä levottomasti katsoen minuun. - --- Oliko hänen nimensä Smith? Niinkö? - --- Ni-in! - --- No, hän ... niin, no, hän se onkin kuollut... Mutta älä sinä sitä -sure, kyyhkyläiseni. Miksikä sinä et jo ennen tullut? Mistä nyt -tulet?... Hänet haudattiin eilen; hän kuoli äkkiä... Oliko hän sinun -iso-isäsi? - -Tyttö ei vastannut minun tiheisiin ja sekaviin kysymyksiini. Hän -kääntyi ääneti ja poistui hiljaa huoneesta. Olin niin hämmästynyt, -etten enää häntä pidättänyt enkä kysellyt häneltä enempää. Hän -pysähtyi vielä kynnyksellä ja, puolittain minuun kääntyneenä, kysäsi: - --- Kuoliko Asorkakin? - --- Niin, Asorkakin kuoli, vastasin, ja minusta tuntui kummalliselta -hänen kysymyksensä: niinkuin hänkin olisi ollut varma siitä, että -Asorkan pitää kuolla ukon kanssa samalla kertaa. - -Kuultuaan vastaukseni, poistui tyttönen kuulumattomin askelin -huoneestani, sulkien oven varovasti jälkeensä. - -Kohta kiiruhdin hänen jälkeensä, ollen kovin pahoillani siitä, että -päästin hänet menemään. Hän poistui niin hiljaa, etten minä ollenkaan -kuullut, kun hän aukaisi toisen, rapuille vievän oven. "Rapuilta -ei hän vielä ole ehtinyt pois laskeutua," ajattelin ja asetuin -kuultelemaan. Mutta hiljaa oli kaikki, eikä kenenkään askeleita -kuulunut. Kuului vain jossain alakerrassa oven käynti ja sitten oli -taas kaikki hiljaa. - -Aloin kiiruusti laskeutua alas. Minun asunnostani, viidennestä -kerroksesta neljänteen, olivat kiertoportaat, neljännestä kerroksesta -alkoivat suorat rappuset. Ne olivat likaiset ja aina pimeät, niinkuin -tapaa olla semmoisissa suurissa rakennuksissa, jotka ovat jaetut -pieniin asuntoihin. Nyt olikin rapuilla pilkkopimeä. Hapuroimalla -päästyäni neljänteen kerrokseen pysähdyin, ja nyt oli kuin olisi joku -äkkiä nykäissyt minua, että täällä porstuassa on joku piiloutunut -minulta. Aloin hapuroimaan käsilläni; tyttö oli nurkassa, kasvot -seinään päin, itkien hiljaa ja äänettömästi. - --- Kuulepas, miksikä sinä pelkäät? sanoin hänelle. -- Säikytin sinut -niin kovasti; suo anteeksi. Vaarisi kuollessaan puhui sinusta; ne -olivat hänen viimeiset sanansa... Minulle jäi hänen kirjojansa, ne -kai ovat sinun. Mikä sinun nimesi on? Missä asut? Vaarisi sanoi, että -kuudennella linjalla... - -Enpä saanut puhettani lopettaneeksi. Tyttö huudahti niinkuin -peloissaan siitä syystä, että minä tiedän hänen asuntonsa, hän -tyrkkäsi minua luunlaihalla kädellään ja kiiruhti rapuista alas. Minä -kiirehdin jälkeensä; vielä kuulin hänen askeleensa alhaalla. Äkkiä -lakkasivat ne kuulumasta... Kun ehdin päästä kadulle, ei tyttöä enää -näkynytkään. Juostuani aina Vosnesenskin kadulle saakka, huomasin -kaiken etsimiseni turhaksi; tyttö oli kadonnut. "Varmaankin jonnekin -piiloutui minulta jo silloin, kun laskeutui rapuilta," ajattelin -itsekseni. - - - - -XI. - - -Tuskin olin astunut Vosnesenskin likaiselle, märälle käytävälle, -kun samassa kohtasin erään ohikulkijan, joka astui kiireesti, kuni -johonkin kiiruhtaen; hän astui pää kumarruksissa, nähtävästi oli -hän syvissä mietteissä. Suurimmaksi kummakseni huomasin, että se -oli Ichmenev-ukko. Tämäpä ilta vasta oli täynnä odottamattomuuksia. -Olin kuullut, että vanhus oli ollut, joku kolmisen päivää sitten, -hyvin sairaana, ja nyt äkkiarvaamatta kohtaan hänet mokomalla säällä -ulkona. Sitä paitsi ei hän ennenkään lähtenyt ulos iltasilla, ja -siitä saakka, kun Natasha poistui kotoa, oli ukko aina melkein -yksinomaan kotona. Minut huomattuansa näytti hän tulevan erittäin -iloiseksi, niinkuin tavallisesti tulee se, joka kohtaa semmoisen -ystävänsä, jolle voi ilmaista ajatuksensa; hän tarttui käteeni, -puristi sitä vahvasti ja, kysymättä ollenkaan minne olin matkalla, -veti hän minua muassaan. Jostain syystä oli hän rauhaton, hätäilevä, -kiihkoisa. "Missäpä hän lieneekään käynyt?" mietin itsekseni. Turha -olisi ollut ruveta häneltä kyselemään, sillä viime aikoina oli hän -hirveän epäluuloinen ja toisinaan aivan tavallisessa kysymyksessä tai -huomautuksessa oli hän huomaavinaan loukkausta, solvaamista. - -Tarkastelin häntä sivulta: kasvonsa ilmaisivat sairautta; hän oli -viime aikoina kovasti laihtunut; partansa oli ollut viikon päivät -ajamatta. - -Kokonansa harmaantuneet hiuksensa riippuivat epäjärjestyksessä -murjotun hatun alta, pitkinä tupsuina valuivat ne vanhan, kuluneen -nutun kaulukselle. Jo usein ennen olin huomannut, että hän toisinaan -ikäänkuin unohti ympäristönsä; hän, esimerkiksi, ei huomannut, ettei -hän ollut yksin huoneessa, vaan puheli yksinään, viittaeli käsillään. -Vaikeata oli nähdä häntä silloin. - --- No, mitä, Vanja, mitä? alkoi hän puhelun. -- Missä kävit? -Veliseni, minäkin läksin ulos; on asiaa. Oletko terve? - --- Oletteko te terve? kysäsin minä. -- Ei kauvan vielä, kun olitte -sairas ja nyt jo läksitte ulos. - -Vanhus ei vastannut mitään, ikäänkuin ei olisi puhettani kuullutkaan. - --- Onko Anna Andrejevna terveenä? - --- Terve on, terve... Hiukkasen, toisekseen, hänkin sairastelee. -Suree hän jotain ... sinua muisteli, miksi et käy meillä. Lähdetkö -sinä nyt meille, vai et? Minä, kenties, häiritsen sinua, pidätän -sinua jostain asiasta? kysäsi hän äkkiä, katsahtaen minuun hiukan -epäilevästi. - -Epäilevä vanhus oli tullut niin herkäksi ja ärtyisäksi, että jos minä -olisin nyt vastannut hänelle, etten ollut heille menossa, olisi hän -varmaan kovin pahastunut ja kylmästi eronnut minusta. Kiiruhdin sen -vuoksi vastaamaan myöntyvästi, että juuri olinkin menossa katsomaan -Anna Andrejevnaa, vaikka tiesin myöhästyväni Natashan luo menemästä, -tai ehkäpä en pääse sinne ollenkaan. - --- No, sepä hyvä, sanoi ukko, vastauksestani kokonaan rauhoittuneena. --- Sepä hyvä... - -Äkkiä hän taas vaikeni ja vaipui ajatuksiinsa, niinkuin olisi jotain -aikonut sanoa, mutta jätti kumminkin sen sanomatta. - --- Niin, se on hyvä! sanoi hän kotvan kuluttua konemaisesti, -ikäänkuin havahtuen pitkällisestä mietiskelemisestä. -- Hm!... Näes, -Vanja, sinä olet aina ollut meille niin kuin oma poika: Jumala ei -siunannut meitä Anna Andrejevnan kanssa ... pojalla ... mutta lähetti -meille sinut; niin minä aina olen ajatellut. Samoin muorikin ... -niin! Ja sinä olet osottannutkin meille aina kunnioitusta, hellyyttä, -kuni kiitollinen oma poika konsanaan. Jumala sinua sen vuoksi -siunatkoon, hyvä Vanja, niinkuin me kumpikin vanhus sinua siunaamme -ja rakastamme ... niin! - -Hänen äänensä alkoi vapista, hän vaikeni hetkiseksi. - --- Niin ... mutta, kuinka on laitasi? Oletko ollut sairas? Miksikä -näin kauan olet ollut meillä käymättä? - -Kerroin hänelle Smithin jutun alusta loppuun, pyytäen anteeksi, että -tuo juttu oli estänyt minua heillä käymästä, ja sen lisäksi olin jo -tulemaisillani sairaaksi, sekä että kaikkien noiden puuhien vuoksi -en voinut päästä niin kauvas, Hirvisaarelle, jossa he nyt asuivat. -Olinpa jo vähältä huomaamattani sanomaisillani, että olin kuitenkin -tällä välillä saanut tilaisuuden käydä Natashan luona, mutta muistin -kuitenkin olla siitä virkkamatta mitään. - -Smithin juttu herätti vanhuksen huomiota. Hän tuli tarkkaavammaksi. -Kuultuaan, että uusi asuntoni on kostea ja, kenties vielä huonompi -entistä, mutta kuitenkin maksaa kuusi ruplaa kuukaudelta, hän -oikein suuttui. Yleensä oli hän muuttunut erittäin kärtyisäksi ja -äkkipikaiseksi. Anna Andrejevna yksin osasi olla hänelle tällaisina -hetkinä mieliksi, eikä hänkään aina osannut ukkoa tyynnyttää. - --- Hm!... kaikkeen tähän on syynä sinun kirjallisuutesi, Vanja! -huudahti hän milt'ei vihoissansa. -- Se sinut saattoi vinnille, -saattaa se sinut vielä hautaankin! Puhuinhan minä sinulle silloin, -ennustin tällaista!... Mutta vieläkös B. yhä kritiikkiä kirjoittaa? - --- Johan hän on kuollut, keuhkotautiin kuoli. Minä, muistaakseni, -olen siitä jo puhunut teille. - --- Kuoli, hm!... kuoli! No, niinhän oli käyväkin. Mitä, jättikö hän -mitään vaimolleen ja lapsilleen? Puhuithan sinä, että hänellä oli, -muka, vaimo... Ja miksikähän tuollaiset ihmiset naivatkaan? - --- Ei hän jättänyt mitään, vastasin ukolle. - --- Kyllähän sen arvasin! huudahti hän semmoisella innolla, ikäänkuin -asia olisi koskenut häntä hyvinkin likeisesti, ja niinkuin B. -vainaja olisi ollut hänen oma veljensä. -- Ei mitään! Sepäs, ei -mitään! Mutta tiedätkös, Vanja, minäpä sen jo edeltä aavistin, -että semmoinen on hänen loppunsa oleva, aavistin niin jo silloin, -muistatko, kun sinä häntä minulle yhä kehuskelit. Helppo sanoa: ei -jättänyt mitään! Hm!... mainetta saavutti. Olkoon, että hän ehkä -saavuttikin kuolemattoman maineen, mutta eihän maine ole ravintoa. -Minä, veliseni, silloin sinustakin oikein kaikki ennustin. Vai on B. -kuollut? Ja eiköstä kuolisi vähemmästäkin! Mokoma, muka, hyvä elo ... -hyvä paikka, sanos muuta! - -Ja samassa hän tahdottomalla käden liikkeellä osotti minulle -sumuista katua, jota kosteassa ilmassa heikosti tuikkivat lyhtytulet -valaisivat, osotti likaisia taloja, kosteudesta kiilteleviä käytäviä, -juroja, vihasen näköisiä ja märkiä jalanastujoita, osotti kaikkea -tätä kuvaa, jonka kattoi musta, kuni hiilellä maalattu pietarilainen -taivas. Olimme joutuneet jo senaatintorille; edessämme tuonnempana -häämöitti pimeässä muistopatsas, jonka alinta osaa kaasutulet -valaisivat, ja muistopatsaan takana kohosi tumma, jättiläismäinen -Isakinkirkko, hämärästi eroten taivaan synkästä pohjaväristä. - --- Puhuithan sinä, Vanja, että hän oli hyvä ihminen, jalomielinen, -miellyttävä, tuntehikas ja hyväsydämminen. No niin, semmoisia ovat -kaikki sinun hyväsydämmiset, sympaatilliset ihmisesi! Osaavathan -vain orpoja lisätä! Hm!... Luullakseni oli kuoleminenkin hänelle -iloista! Oh, mokomaa. Olisi matkustanut täältä jonnekin, vaikkapa -Siperiaan!... Mitä sinä tahdot, pikku tyttö? kysäsi hän äkkiä, -huomattuaan käytävällä almua pyytävän lapsen. - -Tämä oli pieni, laiha, noin seitsemän- tai kahdeksanvuotinen, -likaisiin ryysyihin puettu tyttö; pikkusissa jaloissaan oli -paljaaltaan rikkinäiset kengät. Hän koetti verhota vilusta värisevää -ruumistansa jonkinlaisella päällysnuttupahasella, joka nyt jo oli -jäänyt hänelle kovin pieneksi. Laihat, kalpeat ja sairaloiset -kasvonsa oli hän kääntänyt meihin; arasti ja ääneti katsoi hän meihin -ja ikäänkuin peläten saavansa kieltävän vastauksen, ojensi hän meitä -kohden värisevän kätösensä. Tytön nähtyään alkoi vanhus kovasti -vapista ja kääntyi niin äkkiä tytön puoleen, että tämä säikähti aika -lailla. Tyttö vavahti ja astahti meistä poispäin. - --- Mitä, mitä sinä tahdot, tyttö? kyseli vanhus. -- Mitä? Pyydätkö -almua? Niinkö? Tuossa, tuossa sinulle ... ota, tuossa! - -Ja kiirehtien sekä väristen alkoi hän etsiä taskustaan ja veti sieltä -pari kolme hopearahaa. Mutta se näytti mielestään vähältä; hän otti -kukkaronsa ja otettuaan sieltä paperiruplan -- kaiken, mitä siellä -oli -- pisti hän rahan pikku kerjääjän kouraan. - --- Kristus sinua suojelkoon, pikkuseni ... minun pikku lapseni! -Jumalan enkeli olkoon sinun kanssasi! - -Hän teki vapisevalla kädellään muutamia kertoja ristinmerkin -tyttöparan yli; mutta huomattuaan, että minäkin olen siinä sekä -katson häneen, rypisti hän kulmiansa ja läksi kiireisin askelin -astumaan etemmäksi. - --- Minä kun, näes, Vanja, alkoi hän jotenkin pitkän ajan vaiti -oltuaan, -- en voi nähdä, kuinka nuo pienet, viattomat olennot -kadulla vilusta värisevät ... kirottujen äitien ja isien tähden. -Mutta, toisekseen, kuka muu äiti lähettäisikään mokomaa pikkuista -tällaiseen säähän, kuin vain kaikkein onnettomin!... Varmaankin on -kotona nurkassa vielä muita orpoja, ja tämä on vanhin; äiti itse -on sairas; ja ... hm! Eivät ole ruhtinaanlapsia! Paljon, Vanja, on -maailmassa ... jotka eivät ole ruhtinaanlapsia! Hm! - -Hän vaikeni hetkisen ikäänkuin olisi ollut jotain vaikeata -sanottavanaan. - --- Minä, näes, Vanja, lupasin Anna Andrejevnalle, alkoi hän taas -puhua tavoitellen ja sekaantuen, -- lupasin hänelle ... se tahtoo -sanoa, minä ja Anna Andrejevna suostuimme ottamaan jonkun orvon -kasvatettavaksemme ... niin, jonkun köyhän, se tahtoo sanoa, pienen, -ottaakseemme sen kotiimme, ijäkseen; ymmärräthän? On muuten ikävä -meillä vanhuksilla, hm ... mutta katsos, Anna Andrejevna on jostain -syystä alkanut panna sitä vastaan. Otappas sinä puhuaksesi siitä -hänelle, noin, ymmärräthän, ei minun puolestani, mutta niinkuin -itsestäsi ... koetas taivuttaa häntä ... ymmärräthän? Jo kauvan -aikaa ajattelin sinua pyytää ... että sinä kehottaisit häntä siihen; -minun, näes, itseni ei oikein sovi ... mutta -- ei maksa vaivaa -tyhjästä puhua! Miksikä minulle tyttöä? Eihän tuota tarvita; niin -vaan, huvin vuoksi ... jotta kuulisin jonkun lapsen ääntä ... ja -muuten, totta sanoen, muoria vartenhan minä tekisin; olisihan hänelle -rattosampi, kuin vain yksistään minun seurassani. Mutta lorua tuo -kaikki on! Tiedäppäs, Vanja, tällä tavoin emme me kohtakaan perille -tule, otetaan ajuri; matka on vielä pitkä, ja Anna Andrejevna meitä -ikävällä odottaa... - -Kello oli puoli kahdeksan, kun jouduimme heille. - - - - -XII. - - -Vanhukset rakastivat suuresti toisiansa. Sekä rakkaus, kuin -myöskin pitkällinen tottumus kiinnitti heidät eroittamattomasti -toisiinsa. Mutta siitä huolimatta oli Nikolai Sergeitsh ei vain -nyt, mutta ennenkin, kaikkein onnellisimpinakin aikoina ollut -jotenkin harvapuheinen oman Anna Andrejevnansa kanssa, näyttipä -toisinaan tylyltäkin, erittäinkin syrjäisten ihmisten aikana. -Muutamissa hellissä, hienotunteisissa luonteissa on toisinaan -jotain taipumatonta, jotain puhdastunteista halua olla ilmaisematta -rakkaimmallekaan olennolle hellyyttä, eikä vain muiden ihmisten -aikana, mutta vieläpä kahden ollessakin; tällöin joskus vielä -vähemmin; harvoin vain hellyys heidät saa valtoihinsa, mutta -silloinpa se tuleekin ilmi sitä kuumemmin, sitä intoisammin, mitä -pitemmältä sitä oli pidätetty. Melkein tämän tapainen oli Ichmenev -Anna Andrejevnansa suhteen, tämmöinen nuoruudessaankin. Vaimoansa -hän kunnioitti ja rakasti rajattomasti, huolimatta siitä, että tämä -oli ainoastaan hyvä nainen, eikä muuta mitään osannut kuin vain -rakastaa miestänsä; ukkoa kovin harmitti se, että hänen vaimonsa, -avomielisyytensä vuoksi, osotti toisinaan liiaksikin nähtävällä -tavalla hellyyttänsä hänelle. Mutta Natashan kadotettuaan tulivat -he vieläkin hellemmiksi toisillensa; kipeästi he tunsivat jääneensä -yksin maailmaan. Ja vaikka Nikolai Sergeitsh nytkin toisinaan oli -hyvin juro, eivät he kuitenkaan voineet kahtakaan tuntia olla -toisistaan erillään kipeästi kaipaamatta toisiansa. Näytti, niinkuin -he sanattomasti olisivat sopineet keskenään olla virkkamatta -Natashasta sanaakaan, niinkuin häntä ei maailmassa olisi ollutkaan. -Anna Andrejevna ei miehensä aikana uskaltanut antaa pienintäkään -viittausta tyttärestään, niin vaikeata kuin se hänelle olikin. -Natashalle oli hän jo kauvan sitten sydämmessään anteeksi antanut. -Meidän kesken oli jollain tapaa tullut tavaksi, että minä joka kerta -heillä käydessäni toin Anna Andrejevnalle tietoja hänen rakkaasta, -unohtumattomasta lapsestansa. - -Mummo oikein tuli sairaaksi, jos hän pitempään aikaan ei saanut -tietoja, ja kun minä toin tietoja, kysyi hän pienimpiäkin -yksityiskohtia, tiedusteli oikein sairaloisella uteliaisuudella, -"huojensi sydäntänsä" kertomuksellani ja oli pelosta kuolla, kun -kerran Natasha tuli sairaaksi, olipa vähältä itse mennä sairasta -katsomaan. Mutta se olikin jo suurimmassa hätätilassa. Alussa ei -hän minullekaan tahtonut ilmaista haluansa kohdata tytärtänsä, ja -melkeinpä aina puhelumme loputtua, kun hän oli minulta jo kaikki -kysellyt, piti hän ikäänkuin välttämättömyytenä koveta minun -kuulteni ja poikkeuksetta vakuuttaa, että vaikka hän kyseleekin -tyttärestänsä, on Natasha kuitenkin niin suuren rikoksen tehnyt, -ettei sitä voi anteeksi antaa. -- Mutta tuo kaikki oli teeskenneltyä. -Oli hetkiä, jolloin hän ikävöi tytärtänsä mitä kovimmin, itki, antoi -minun kuulteni Natashalle mitä hellimpiä nimityksiä, katkerasti -valitti isän ankaruutta. Nikolai Sergeitshin kuullen alkoi hän -silloin tällöin tehdä viittauksia, vaikka kylläkin mitä suurimmalla -varovaisuudella, ihmisen ylpeydestä, kovasydämmisyydestä, siitä, -ettemme me osaa anteeksi antaa ja ettei Jumalakaan anna semmoisille -anteeksi; sen enempää ei hän ukon aikana milloinkaan puhunut. Tällöin -ukko aina tuli ankarammaksi ja jurommaksi, istui ääneti rypistynein -kulmin, taikka toisinaan äkkiä alkoi puhua jostain aivan syrjäisestä -seikasta, vieläpä lopulta poistui kamariinsa, jättäen meidät kahden -ja siten antaen Anna Andrejevnalle tilaisuuden täydellisesti -kyyneleillä ja valituksilla ilmaista minulle surunsa. Samoin hän -myöskin poistui huoneeseensa aina silloin, kun minä tulin heille, ja -kun vaan sain tervehtineeksi, antaaksensa minulle tilaisuuden kertoa -Anna Andrejevnalle viimeisimmät uutiset Natashasta. Niin hän teki -nytkin. - --- Olen kastunut, sanoi hän vaimolleen heti, kun vain oli sisään -astunut, -- lähdenpä kamariin, mutta sinä, Vanja, istu täällä. -Sinullehan tapahtui asuntosi suhteen kummallinen juttu; kerroppa se -mummolle. Minä tulen kohta... - -Ja hän kiireesti poistui, välttäen katsoakaan meihin, ikäänkuin -häveten sitä, että itse antaa meille tilaisuuden puhella toisillemme. -Tällöin aina, varsinkin palattuansa luoksemme, oli hän ankara, -jopa ärtyisäkin sekä minulle, että Anna Andrejevnalle, usein hyvin -juonikaskin, aivan kuin olisi ollut itselleen vihainen ja harmitellut -pehmeyttään ja myötenantavaisuuttaan. - --- Siinä sen nyt näet, mimmoinen hän on, sanoi mummo, joka nyt jo -oli jättänyt teeskentelemisensä ja kaksimieliset mietteensä, -- aina -hän on minua kohtaan tuollainen, vaikka tietääkin, että me hyvin -ymmärrämme kaikki hänen viekastelemisensa. Ja minkä vuoksi hänen -pitäisikään minulle teeskennellä! Olenko minä hänelle vieras, vai? -Samoinpa tyttärensäkin suhteen. Kyllä voisi antaa anteeksi, vieläpä, -kenties, tahtookin anteeksi antaa, Herra hänet tiesi. Yökaudet itkee, -itse sen kuulin! Muiden nähden vain on olevinaan ankara. Ylpeys on -hänet piirittänyt... Isäseni, Ivan Petrovitsh, kerro pikemmin, missä -hän kävi? - --- Nikolai Sergeitsh? En tiedä; sitä juuri aioin teiltä kysyä. - --- Minäpä tyrmistyin kokonaan, kun hän äsken läksi. Hän on sairas, -ja tämmöisellä ilmalla, yötä vasten, no, ajattelin, varmaankin -jollekin tärkeällä asialle; mutta mikäpä enää olisi tärkeämpi asiaa, -jonka tekin tiedätte? Itsekseni sitä mietiskelen, mutta kysäistä en -uskalla. Enhän minä nykyään uskalla häneltä enää mitään kysellä. -Herra Jumala, mitenkä olinkaan peloissani sekä hänen, että tyttäremme -puolesta. Entäpä, ajattelin, menikin hänen luoksensa; jokohan -antaisi anteeksi? Hän, näes, on kuullut kaikki, mitä viime aikana on -Natashalle tapahtunut; minä varmaan arvelen, että hän on kuullut, -mutta mistä hän tiedot saa -- sitä en ymmärrä. Kovin oli eilen -ikävissään, samoin tänäänkin. Mutta miksikä te ette virka mitään! -Kertokaa, isäseni, mitä siellä nyt on tapahtunut? Odotin teitä kuin -Herran enkeliä, silmäni venyivät teitä odotellessani. -- Mitä, -hylkääkö se ilkimys Natashan? - -Kohta kerroin Anna Andrejevnalle kaikki, mitä vain suinkin tiesin. -Häneltä minä en koskaan mitään salannut. Kerroin hänelle, että -näyttää siltä, kuin Natashan ja Aleshan väli todellakin rikkaantuisi -ja että nyt on asia vakavampi, kuin heidän entiset erimielisyytensä -purkaukset. Kerroin, että Natasha lähetti minulle eilen kirjeen, -pyytäen minua tänään kello yhdeksän luoksensa, jonka vuoksi minä -en nyt aikonutkaan heille tulla, mutta Nikolai Sergeitsh minut -kuitenkin toi. Kerroin ja selitin tarkalleen, että asema yleensä -on nykyään hyvin kriitillinen, että Aleshan isä, joka pari viikkoa -sitten palasi kotiin, ei tahdo kuullakaan mistään semmoisesta, ja on -ottanut koviin kouriin Aleshan; mutta tärkeintä asiassa on se, että -Alesha itsekään, nähtävästi, ei ole tarjottua morsianta vastaan, -jopa, kuulumisien mukaan, on rakastunutkin siihen. Vielä lisäsin, -että nähtävästi on Natasha minulle lähettämänsä kirjeen kirjoittanut -kovassa mielenliikutuksessa ollessaan; hän kirjoittaa, että tänä -iltana tulee kaikki ratkaistuksi, mutta mikä? -- sitä ei voi tietää; -outoa myöskin on se, että hän eilen kirjoitti ja pyytää tulemaan tänä -iltana, vieläpä määräsi tunninkin -- kello yhdeksän. Ja siksipä minun -välttämättömästi täytyy lähteä, ja mitä pikemmin lähteäkin. - --- Mene, mene, isäseni, välttämättömästi mene, kiiruhti mummo, -- -kun vain tulee ukko juot teetä... Ah, kun eivät tuo teekeittiötä! -Matrena! Miks'et tuo teekeittiötä! Rosvo mokoma, etkä tyttö!... -No, juot siis teetä, etsi joku syy lähtemiseesi, ja mene. Mutta -huomenna välttämättömästi tule ja kerro minulle kaikki; tulekin jo -varhaimmin. Jumalani! Oliskohan jotain pahaa tapahtunut! Mitä enää, -ajatteles, voi olla nykyistä pahempaa! Kyllä se Nikolai Sergeitsh -tietää jo kaikki, sydämmeni sanoo minulle, että hän tietää. Minäpä -saan Matrenan kautta paljon tietää, hän saa Agashalta, ja Agasha on -kummityttö Marja Vasiljevnalle, joka asuu ruhtinaan talossa ... no, -ja tiedäthän sinä itsekin sen. Kovin vihainen oli tänään mieheni. -Minä koetan tuota ja tätä, mutta hänpä vähältä oli kiljaista minulle -kiukussaan, mutta sitten tuli ikäänkuin hänelle sääli, sanoo: rahaa -on vähän. Ikäänkuin hän rahan tähden vihoitsisi. No, niin, tiedäthän -sinä meidän suhteemme. Puolisen jälkeen meni nukkumaan. Minä katsoin -hänen huoneeseensa raosta (on, näes, ovessa semmoinen rako; hän ei -tiedä sitä olevankaan), ja hänpä, kyyhkyläiseni, pyhäin kuvan edessä -polvillaan rukoilee Jumalaa. Kun sen näin, lyykähtivät polveni. Ei -hän huolinut teetä, eikä nukkunut, otti hattunsa ja läksi ulos. Kello -kävi viidettä, kun läksi. Minä en uskaltanut kysäistäkään -- olisi -taas ärjynyt minulle. Usein on hän viime aikoina ärjynyt äkäpäissään, -enimmäkseen Matrenalle, toisinaan minullekin; ja kun hän alkaa noin -äkäillä, puutuvat heti jalkani ja sydämmeni on halkeamaisillaan. -Suottahan se niin tekee, tiedänhän sen hyvin, että suotta vain, mutta -sittenkin pelottaa. Hänen lähdettyänsä rukoilin Jumalaa kokonaisen -tunnin, jotta Hän toisi hänelle hyvän ajatuksen mieleen. -- Missäs on -se Natashan kirje, näytäppäs! - -Minä annoin sen. Minä tiesin, että Anna Andrejevnan rakkain, -ainainen ajatus oli se, että Alesha, jota hän nimitti milloin -rosvoksi, milloin tunnottomaksi, tyhmäksi poikanulikaksi, lopulta -kuitenkin ottaa Natashan vaimokseen ja että hänen isänsä, ruhtinas -Pjotr Aleksandrovitsh siihen suostuu. Saipa mummo semmoista minulle -sanoneeksikin, vaikka toisella kertaa taas katuikin ja otti sanansa -takaisin. Mutta Nikolai Sergeitshille ei hän olisi mistään hinnasta -näitä toiveitansa uskaltanut ilmaista, vaikka tiesikin ukon semmoista -hänestä aavistavan, vieläpä tämä siitä häntä kautta rantain silloin -tällöin läksyttikin. Minä luulen, että ukko olisi lopullisesti -kironnut Natashan ja reväissyt hänet ijäksi sydämmestään, jos olisi -saanut tietää tuon avioliiton mahdollisuudenkaan. - -Niin me silloin luulimme. Hän odotti tytärtänsä täydellä sydämmen -halulla, mutta odotti häntä yksin, katuvaisena, semmoisena, joka -olisi nyhtänyt sydämmestään irti muistonkin Aleshastaan. Se oli -anteeksisaannin ainoa ehto, vaikka kylläkin sanoilla ilmaisematon, -mutta kumminkin, ukon luonteeseen nähden, hyvin ymmärrettävä ja -epäämätön. - --- Tahdoton hän on, tahdoton nulikka, tahdoton ja kovasydämminen, -niin minä olen aina sanonut, alkoi taas Anna Andrejevna. -- Ei ole -osattu häntä kasvattaa, tulihan hänestä vain tuollainen tuulihattu; -jättää Natashan mokomankin rakkaudesta, Herrani ja Jumalani! Kuinka -käykään Natasha raukalle? Ja mitä hyvää tuokin uudessa morsiamessaan -löysi, sitä minä ihmettelen! - --- Minä kuulin, Anna Andrejevna, sanoin minä -- että tuo uusi morsian -on lumoava neito, ja samaa sanoi hänestä Natashakin... - --- Ja sinä älä usko! keskeytti mummo. -- Onpas, muka, lumoava? -Teikäläisistä hulivileistä ovat kaikki lumoavia, kellä vain hame -liehuu. Jos Natasha häntä kiittääkin, niin tekee hän sen vain -hyväsydämmisyytensä vuoksi. Ei hän osaa pidättää tuota häälyväistä -Aleshaa; kaikki hänelle anteeksi antaa, mutta itse kärsii. Kuinka -monesti tuo onkaan Natashan jättänyt! Armottomat viholliset mokomat! -Minuapa, Ivan Petrovitsh, asia kauhistuttaa. Ylpeys on jokaisen -vallannut. Lauhtuisi edes mieheni, antaisi hänelle anteeksi, pikku -kyyhkyläiseni, ja toisi hänet tänne. Syleilisin häntä, ihailisin -häntä! Onko hän laihtunut? - --- Niin on, Anna Andrejevna. - --- Voi kyyhkyläistäni. Minullepa, Ivan Petrovitsh, tapahtui vahinko! -Koko yön ja kaiken tämän päivää itkin ... no niin! kerronpa sitten! - -Jo useasti tahdoin sanoa miehelleni, että hän leppyisi lapsellemme --- suoraan en uskalla, mutta noin sukkelalla tavalla, kautta rantain -puhelen. Itsellänipä sydäntäni kouristaa -- jos ei suuttuisi enemmän -ja kiroaisi kaikkinensa! En ole kuullut hänen vielä kiroavan ... -siispä toivon, ettei kiroaisi. Kuinkas käy, jos kiroaa? Jos isä -kiroaa, Jumalakin rankaisee. Siten elän, joka päivä pelosta vapisen. -Ja sinäkin, Ivan Petrovitsh, häpeäisit toki; meidän kodissahan -melkein kasvoit ja vanhempien hyväilyjä meiltä kumpaseltakin sait, -ja nyt -- lumoava, sanoo! Mitäs sinä? Oikeinko lumoava? Mutta -heidänpä Maria Vasiljevna puhuu paremmin. (Minä, näes tein syntiä, -kutsuin hänet tuonnoin kerran kahville, kun mieheni aamusella meni -asioillensa.) Hänpä selitti minulle asian juurta jaksain. Ruhtinas, -Aleshan isä, oli kreivittären kanssa moitittavissa suhteissa. -Kreivitär on, sanotaan, jo kauvan moittinut häntä, miksi tämä ei ota -häntä vaimokseen, mutta hänpä vain vetää verukkeita. Ei tuo kreivitär -miehensä eläessäkään mikään kunnon vaimo ollut. Kun miehensä kuoli, -matkusti hän ulkomaille, ja sielläpä italialaisia ja ranskalaisia -hänen ympärillään liehui, kuului olleen paroonejakin. Siellä hän -ruhtinas Pjotr Aleksandrovitshinkin pauloihinsa kietoi. Mutta sillä -ajalla hänen tytärpuolensa, hänen ensimmäisen miehensä maavuokraajan -tytär, varttui varttumistansa. Kreivitär, äitipuoli, tuhlasi varansa -loppuun, mutta Katerina Feodorovna sillä aikaa kasvoi, samoin ne -kaksi miljoonaa, mitkä vuokraaja-isänsä säästöpankkiin oli hänelle -pannut, myöskin kasvoivat. Nyt sanotaan hänellä olevan kolme -miljoonaa. Ruhtinas ajattelikin: mitäs, jos olisi Alesha naittaa! (Ei -ole Matti Myöhänen! Saalistaan ei jätä). Kreivi, tuo hovissa oleva, -korkea-arvoinen, heidän sukulaisensa, muistathan hänet -- hänkin -suostui; kolme miljonaa ei ole leikin asia. Hyvä on, sanoo, puhukaa -siitä kreivittärelle. Ruhtinas ilmaiseekin kreivittärelle tuumansa. -Tuopa alkoi huitoa käsillään, jyristää jaloillaan -- mokomakin, -sanotaan tuittupääksi naiseksi! Puhutaan, ettei häntä täällä enää -joka paikassa oteta vastaankaan, puhumattakaan sitten ulkomaista. -Ei, sanoo, sinä, ruhtinas, ota minut vaimoksesi, mutta tytärpuoli ei -koskaan tule Aleshalle. Mutta tytönpä, tuon tytärpuolen, sanotaan -miltei jumaloivan äitipuoltansa; vähältä, ettei rukoile häntä ja -kaikessa tottelee. Hiljainen kuuluu olevan, oikea enkelisielu! -Ruhtinas nähtyään, miten on asiat, sanookin: "sinä, kreivitär, -ole rauhassa. Oman omaisuutesi menetit ja velat sinulla nyt ovat -semmoiset, joita et koskaan saa maksetuiksi. Mutta kun tytärpuolesi -tulee Aleshalle, niin tulee heistä oiva pari: sinun viaton tyttösi -ja minun Alesha hölmöni; me otamme heidät hoitoomme ja yhdessä sinun -kanssasi holhoamme; silloin tulee sinullekin rahaa. Mutta mitä -siitä tolkkua, jos sinä minulle tulisit?" Semmoinen viekas mies! -Juupeli! Niin kesti puoli vuotta, kreivitär ei suostunut, mutta nyt, -kerrotaan, kävi Varshavassa ja siellä suostuikin. Kas sillä tavoin -minä asian kuulin. Sen kaiken Maria Vasiljevna minulle kertoi, ihan -tarkalleen, uskottavalta ihmiseltä itse sen kuuli. Niin, nyt siis -näet, missä on asia: rahassa, miljooneissa, eikä ollenkaan siinä että -tyttö olisi lumoava! - -Anna Andrejevnan kertomus kummastutti minua. Se oli tarkalleen -yhtäpitävä sen kanssa, mitä itse joku aika sitten olin Aleshalta -kuullut. Kertoessaan urhosteli Alesha, ettei hän milloinkaan nai -rahan vuoksi. Mutta Katerina Feodorovna voitti ja viehätytti hänet. -Aleshalta kuulin myöskin, että kenties hänen isänsä itse nai, vaikka -nyt ei myönnäkkään sitä huhua todeksi, jottei vielä nyt ärsyttäisi -kreivitärtä. Edellä jo sanoin, että Alesha hyvin rakasti isäänsä, -ihaili ja kehui häntä ja luotti häneen kuni oraakkeliin. - --- Eipähän tuo ole kreivillistä sukua hänkään, tuo sinun lumoava -neitosi! pitkitti Anna Andrejevna ärtyneenä siitä, kun tulin -kehuneeksi nuoren ruhtinaan tulevaa morsianta. -- Olisihan Natasha -paljonkin sopivampi Aleshalle. Tuohan on vain vuokraajan tytär, -mutta Natasha on vanhaa aatelis-sukua, korkeasti jalosukuinen neiti. -Ukkoni, näes, eilen (en muistanut sitä teille kertoakaan) aukaisi -oman kirstusensa, sen raudoitetun, -- tiedättehän? ja koko illan -istui vastapäätä minua ja selaili vanhoja sukukirjojamme. Istuu siinä -hyvin totisena. Minä neulon sukkaa, enkä katsokaan häneen, pelkään. -Näkee siis hän, että minä olen vaiti, suuttuu ja itse kutsuu minua -sekä kaiken iltaa selittelee minulle sukusuhteitamme. Niistäpä -näkyykin, että meidän Ichmenevien suku oli jo Juhana Julman aikana -aatelia, ja että minun, Schumilovien, suku oli jo kuuluisa Aleksei -Michailovitshin aikana, ja näistä on meillä asiakirjat, ja on siitä -mainittu Karamsinin historiassakin. Niin siis, isäseni, kuten huomata -voi, emme me ole ollenkaan siitä piiristä muita huonompia. Kun tuota -ukkoni alkoi selittää, älysin minä heti, mitä hänellä on mielessä. -Varmaan häntäkin harmittaa, että Natashaa halveksitaan. Rikkaudellaan -vain pääsivät meidän sivu. No, huolehtikoonpa vain tuo rosvo, Pjotr -Aleksandrovitshia tarkoitan, huolehtikoon hän rikkaudesta -- tunteepa -hänet jo jokainen, mokoman ahnehtija-sielun. Kerrotaan, että hän -olisi, muka, Varshavassa kirjoittautunut jesuiitaksi. Onko se totta? - --- Tyhmää lorua se on, vastasin, tahtomattani tullen huomioni siihen -kiinnittäneeksi, huhu kun vain yhä kierteli. - -Tieto Nikolai Sergeitshin puuhista paperiensa kanssa oli outoa. Hän -ei ollut ennen milloinkaan ylpeillyt sukuluettelostaan. - --- Kaikki ovat kovasydämmisiä konnia! pitkitti Anna Andrejevna. -- -Mitäs hän, kyyhkyläiseni, sureeko, itkeekö hän? Ah, johan sinun on -aika mennä hänen luoksensa; Matrena, Matrena! Rosvo, etkä tyttö; Onko -Natashaa solvattu? Puhuhan Vanja. - -Mitäpä olisin hänelle vastannut? Mummo alkoi itkeä. Minä kysäsin, -mikä vahinko hänelle oli tapahtunut, josta hän taannoin aikoi kertoa. - --- Ah, isäseni, ei ollut kylläksi jo olevista onnettomuuksista, -näyttää kuin ei olisi vielä koko katkeruuden kalkki tyhjennetty! -Muistatko, kyyhkyläiseni, vai etkö muista, minulla oli kultakuorinen -metaljonki, muistiksi oli tehty, ja siinä oli Natashan kuva -lapsuusajaltansa; kahdeksanvuotias oli hän silloin, minun pikku -enkelini. Olimme sen matkustavalla taiteilijalla silloin teettäneet, -mutta sinä, nähtävästi, olet sen unohtanut! Taiteilija oli -oivallinen, kuvasi hänet lemmen jumalattareksi: tukka, hänellä oli -silloin tuollainen vaalea, suortuvissa; sen lisäksi esitti hän hänet -harsopaidassa, niin että hipiä sen läpi kuultaa, ja niin suloinen -on hän siinä, että ihailet häntä ihailemasta päästyäsikin. Pyysin -silloin taitelijaa maalaamaan hänelle pikkuset siivetkin, mutta -taiteilija ei siihen suostunut. Niin siis, isäseni, minä kohta -noiden kauhun päiviemme jälkeen otin tuon metaljongin lippaasta ja -ripustin sen nauhaan kaulaani ja siinä sitä ristin vieressä kannoin, -vaikka itse pelkäsin, että mieheni sen näkisi. Miehenihän käski -silloin kaikki Natashan kapineet heittää talosta pois, tahi polttaa, -ettei mikään hänestä meille muistuttaisi. Minäpä tahdoin vaikkapa -hänen kuvaansa katsella; usein itkin sitä katsellessani, -- olihan -siitäkin helpoitusta. Toisinaan taas, yksin jäätyäni, suutelin sitä -kiihkeästi, oli kuin olisin häntä itseään suudellut: nimittelin sitä -kaikenmoisilla lempinimillä, ja joka kerta yöksi aina ristinmerkillä -siunasin. Puhelin sille kuuluvasti, kun olin yksinäni, kysyin jotain -ja kuvittelin, että hän vastaa minulle, ja sitte taas kysyin. Oh, -Vanja kyyhkyläiseni, raskasta on kertoakin! No, minä olen iloissani, -ettei mieheni edes tästä metaljongista mitään tiedä, eikä ole -huomannut. Mutta kun eilen aamulla tavotin kaulastani, ei metaljonkia -ollutkaan, tyhjä nauha oli vain riippumassa; nauha varmaankin kului -poikki ja metaljonki putosi. Säikähdin hirmuisesti. Aloin hakea; -etsin, etsin, -- ei löydy. Hävisi ja hävinneenä pysyi. Ja minnekäs -olisi kadonnut? Varmaankin vuoteeseen putosi, ajattelin; pengoin sen -ylös alaisin, -- ei löydy! Jos nauha olisi katkennut ja se olisi -jonnekin huoneeseen pudonnut, niin, varmaankin, joku sen löysi; -mutta muut sitä eivät voineet löytää, kuin mieheni tai Matrena. -Matrenaa ei sovi epäilläkään, hän on kaikesta sielustaan minulle -uskollinen... (Matrena, joko sinä kohta tuot teekeittiön?) No, -ajattelin, jos mieheni sen löytää, kuinka silloin käy? Istun nyt niin -itsekseni, suren ja itken itkemistäni, en voi kyyneleitäni pidättää. -Mutta Nikolai Sergeitsh muuttuu minulle yhä lempeämmäksi; minuun -katsoessaan on hän murheinen, niinkuin hänkin tietäisi, minkä vuoksi -minä itken, säälii minua. Siinäpä itsekseni ajattelenkin: mistä hän -tietäisi asian? Jospa hän todellakin löysi metaljongin ja heitti -sen ikkunasta ulos. Voihan hän vihoissaan tehdä niinkin; viskasi -sen ikkunasta, ja itse nyt on pahoillaan, että sai viskanneeksi. Jo -minä kävin Matrenan kanssa ikkunan altakin etsimässä, -- en vain -mitään löytänyt. Hävisi kuin veteen. Koko yön itkin sitä. Ensi kertaa -jäi hän yöksi siunaamattani. Oh, se on huono enne, paha enne, Ivan -Petrovitsh, hyvää se ei ennusta. Toista päivää itkin lakkaamatta. -Teitä odotin, kyyhkyläistäni, kuni Jumalan enkeliä, vaikkapa teille -huoleni haastaakseni... - -Ja taas alkoi mummo katkerasti itkeä. - --- Ah, todellakin, unohdinpa teille kertoa! sanoi hän äkkiä ilostuen, -että muisti asian, -- kertoiko mieheni teille jotain orvosta? - --- Kertoi, Anna Andrejevna, kyllä hän puhui minulle, että, te olette -yhdessä suostuneet ottamaan jonkun köyhän orpotytön kasvatiksenne. -Onko se totta? - --- En ole ajatellutkaan, isäni, en ollenkaan! Enkä huolikaan ketään -orpoa! Sehän vain aina muistuttaisi meille onnettomuuttamme, kovaa -kohtaloamme. Paitsi Natashaa en huoli ketään. Yksi tytär oli, yksi -olkoonkin. Mutta mitäpäs se merkinnee, kun mieheni päätti orpotytön -ottaa? Mitä sinä luulet, Ivan Petrovitsh. Tahtooko hän sen minun -lohdutuksekseni, kun näkee minun itkevän, vai tahtooko hän oman -tyttärensä kokonaan mielestään karkoittaa ja kiintyä toiseen lapseen? -Mitä hän tiellä sinulle minusta puhui? Miltä hän teistä näytti -- -oliko ankara, vihainen? Hst! Jo tulee! Myöhemmin, isäseni, kerrotte -minulle, sitten!... Muistakin huomenna tulla... - - - - -XIII. - - -Ukko astui sisään. Uteliaana ja ikäänkuin jotain häveten katsoi hän -meihin, synkistyi ja meni pöydän luo. - --- Missäs teekeittiö, kysäsi hän, -- eikö sitä vieläkään voida -pöydälle tuoda? - --- Tuodaan, isäseni, tuodaan; kas niin, siinä se jo on, sanoi -hätäisenä Anna Andrejevna. - -Heti, kun Matrena oli nähnyt Nikolai Sergeitshin, heti hän ilmestyi -teekeittiö muassaan, aivan kuin olisi odottanutkin isännän tuloa. -Hän oli vanha, koeteltu ja uskollinen palvelija, mutta kaikista -mailmassa löytyvistä palvelijoista omatapaisin äkäilijä, luonteeltaan -järkähtämättömän itsepintainen. Nikolai Sergeitshiä hän pelkäsi -ja hillitsi kielensä hänen läsnä ollessaan. Mutta sen sijaan otti -hän täyden korvauksen siitä Anna Andrejevnalta, oli raaka joka -askeleella ja osotti ilmeistä halua pitää emäntäänsä kurissa, vaikka -samalla mitä vilpittömimmin rakastikin sekä emäntäänsä, kuin myöskin -Natashaa. Tämän Matrenan minä opin jo Ichmenevkassa tuntemaan. - --- Hm!... ei ole hauska olla märkänä, mutta tässä _ei tahdota_ antaa -minulle edes teetäkään, purpatti ukko puoliääneen. - -Anna Andrejevna iski minulle silmää. Ukko ei voinut sietää tuollaisia -salaperäisiä viittauksia, ja vaikka hän ei juuri nyt meihin -katsonutkaan, niin saattoi kasvoistaan huomata hänen hyvin tietävän, -että Anna Andrejevna minulle tuon salaisen merkin teki. - --- Kävin asioilla, Vanja, sanoi hän samassa. -- Huono juttu on -käsissä. Puhuinko siitä sinulle? Minua syytetään kokonansa. -Todistuksia, näes, ei ole; tarpeellisia papereita ei ole, -tiedustukset ovat epäluotettavia... Hm!... - -Hän tarkoitti omaa riita-asiaansa ruhtinaan kanssa; tuo asia oli -yhä vielä ratkaisematta ja alkoi kääntyä Nikolai Sergeitshille -mitä pahimmaksi. Minä pysyin vaiti, en tiennyt, mitä sanoisin. Hän -katsahti minuun epäilevästi. - --- Ja mitäs sitten! lausui hän äkkiä, niinkuin olisi ärtynyt meidän -äänettömyydestämme, -- mitä pikemmin, sen parempi. Konnaksi minua -eivät voi saada, vaikka tuomitsevatkin minun maksamaan. Minulla -on puhdas omatuntoni, he saavat päättää miten vain haluttaa. -Onhan silloin kumminkin asia päättynyt, joskin tuottavat minulle -aineellisen häviön... Jätän kaikki ja muutan Siperiaan. - --- Herra varjelkoon, mihin aikoo! Miksikä niin kauas! ei Anna -Andrejevna voinut olla sanomatta. - --- Minkäs lähellä täällä on? kysäsi ukko jyrkästi, ikäänkuin olisi -ilostunut vastaansanomisesta. - --- No, kumminkin ... ihmisiä on lähellä ... alkoi Anna Andrejevna ja -katsahti minuun surullisena. - --- Ketä ihmisiä! ärjäsi ukko, siirtäen katseensa minusta takaisin -vaimoonsa. -- Millaisia ihmisiä? Ryöväreitä, valehtelijoita, -pettureitako? Semmoisia on kaikkialla paljon; älä ole milläsikään, -niitä löydämme Siperiassakin. Ja jos sinä et halua lähteä kanssani, -niin jää tänne, en minä väkisin pakota. - --- Isäseni, Nikolai Sergeitsh! Kenenkä luo sinusta jäisin! hätääntyi -Anna Andrejevna parka. -- Eihän minulla, paitsi sinua, ole muuta -ket... - -Hän keskeytti sanansa, vaikeni ja loi minuun säikähtyneen katseen, -ikäänkuin pyytäen puolustusta ja apua. Ukko oli ärtyisä, tarttui -kiinni joka sanaan; ei sopinut häntä ensinkään vastustaa. - --- Rauhoittukaa, Anna Andrejevna, sanoin minä, -- ei Siperiassa -olekaan niin huono olla, kuin meistä näyttää. Jos käy onnettomasti -ja teidän täytyy myödä Ichmenevka, niin on Nikolai Sergeitshin -tuuma oikein hyvä. Siperiassa voi saada hyvän yksityisen toimen, ja -silloin... - --- Kas niin, hyvä, että edes sinä, Ivan, puhut asiaa. Niin minä olen -ajatellut. Jätän kaikki ja matkustan sinne. - --- No, sitä minä en osannut odottaa! huudahti Anna Andrejevna ja -löi käsiään yhteen. -- Ja sinäkin, Vanja, puhut samaa! Sinulta Ivan -Petrovitsh, minä en osannut sitä odottaa... Muistaakseni, ette te -saaneet meiltä kokea milloinkaan muuta, kuin hyvää, ja nyt... - --- Ha, ha, haa! Mitäs sinä odotit? Milläpäs me käymme elämään, -ajatteleppas! Rahat ovat menneet, viimeinen kopekka on menossa! -Etköhän vain käske menemään ruhtinas Pjotr Aleksandrovitshin luo -pyytämään häneltä armoa? - -Kuultuansa ruhtinasta mainittavan, alkoi mummo pelosta vavista. -Kädessään oleva teelusikka alkoi helistä teelautasta vasten. - --- Ei, todellakin, pitkitti Ichmenev, innostuttaen itseään -vihaisella, itsepintaisella riemuitsemisella, -- kuinka sinä luulet, -Vanja, jos todellakin lähtisi! Miksikä lähteä Siperiaan? Parasta lie, -että minä tässä puen itseni juhlapukuun, kampaan ja silitän tukkani; -Anna Andrejevna valmistaa uuden rintamuksen (eihän semmoisen henkilön -luo muuten sovi mennä!), kaiken lisäksi ottaa vielä sormikkaat, -ja niin lähteä hänen jalosukuisuutensa luo: isäseni, teidän -ylhäisyytenne, ruokkijani, isä-armaani! Anna anteeksi ja armahda, -anna leipäpala, -- vaimo, pienet lapset!... Niinhän, Anna Andrejevna? -Sitäkö sinä haluat? - --- Isäseni ... minä en halua mitään! Niin vaan, -ymmärtämättömyydessäni tulin sanoneeksi; suo anteeksi, jos pahoitin -sinut, älä vain huuda, lausui mummo, pelosta yhä kovemmin vavisten. - -Olen varma, että tällä hetkellä hänen sielunsa kestää mitä katkerinta -tuskaa, nähdessään vaimoparkansa kyyneleet ja pelon; olen varma, -että häneen koski paljon kovemmin, kuin vaimoonsa, mutta hän ei -voinut itseänsä hillitä. Siten käy toisinaan mitä parhaimmille, mutta -heikkohermoisille ihmisille, jotka, huolimatta hyväsydämmisyydestään, -viehättyvät löytämään itsellensä nautintoa omasta tuskastaan ja -vihastaan, koettavat purkaa vihaansa, hinnasta mistä hyvänsä, -toista kohtaan mitä loukkaavimmalla tavalla, vieläpä tekevät siten -aivan syyttömälle ja pääasiallisesti aina likeisimmällensä. Naiset, -esimerkiksi, tuntevat toisinaan halua tuntea itsensä onnettomiksi, -sorretuiksi, vaikkei olisi pienintäkään syytä siihen. Löytyy paljon -miehiä, jotka ovat tämmöisten naisten kaltaisia, eivätkä nuo miehet -ole ensinkään heikkoja, tai heissä ei löytäisi mitään naismaista. -Ichmenev tunsi halua riitelemiseen, vaikka hän tuosta halustaan itse -enimmin kärsi. - -Muistan, että samassa tuli mieleeni ajatus: eikös ukko sittenkin -ole tehnyt tämän edellä jotain semmoista, jota Anna Andrejevna -hänestä epäili! Entäpäs jos Herra taivuttikin hänen mielensä ja -hän kävi Natashan luona, paluumatkalla katui päätöstänsä, taikka -ei liene jokin asia onnistunut, lie mennyt joku aikomuksensa -myttyyn, -- niinkuin hyvin sopi odottaakin, -- ja nyt hän palasi -kotiin suuttuneena, masennuksissa, häveten äskeisiä toiveitansa -ja tunteitansa, etsien, kehenkä voisi kohdistaa vihansa oman -heikkoutensa tähden ja valiten vihansa esineeksi juuri ne, joita -enimmän epäili samankaltaisista toiveista ja tunteista. Ehkäpä -hän, tahtoen antaa anteeksi tyttärellensä, mielessään kuvitteli -vaimoparkansa iloa ja riemua, ja, yrityksensä myttyyn mentyä, -_tietysti_, tämä ennen kaikkea sai siitä kärsiä. - -Mutta vaimoparkansa surkeus, hänen pelosta vapisemisensa, se liikutti -ukkoa. Näytti, niinkuin hän olisi hävennyt vihastuneensa ja hetkisen -ajaksi hän asettui. Olimme kaikki ääneti; minä koetin olla katsomatta -häneen. Mutta tätä hyvää hetkeä ei kestänyt kauan. Käyköön kuinka -tahansa, mutta hänen piti saada purkaa sydämmensä, vaatikoon se -hinnakseen vaikka viimeisenkin perheonnen särkymisen, tuottakoon -vaikka kirouksen. - --- Näetkös, Vanja, sanoi hän äkkiä, -- minua säälittää, minä en -tahtoisi puhua, mutta tuli semmoinen aika, ja minun täytyy tuoda -kaikki ilmi, ilmaista kaikki ilman mitään koukuttelemisia, niinkuin -rehellisen ihmisen tuleekin tehdä ... ymmärrätkö, Vanja? Olen -iloinen, että sinä tulit, ja sen vuoksi tahdon sinun kuullesi sanoa -kovasti, niin, että _toisetkin_ sen kuulisivat, että koko tämä -joutava asia, kaikki nuo kyyneleet, huokailemiset, onnettomuuden -vaikeroimiset minua lopultakin jo ilettävät. Se, jonka minä ehkä -kivulla ja verenvuodolla sydämmestäni irti repäsin, se ei enää -koskaan pääse takaisin sydämmeeni palaamaan. Niin! Minä sen sanoin -ja sanani pidän. Minä tarkoitan sitä asiaa, joka tapahtui puoli -vuotta sitten, ymmärräthän, Vanja! -- ja minä puhun siitä niin -peittelemättä, niin suoraan juuri sen vuoksi, ettet sinä millään -tavoin voisi erehtyä sanojeni merkityksestä, lisäsi hän, luoden -minuun hehkuvan katseen ja nähtävästi koettaen välttää vaimonsa -säikähtynyttä katsetta. -- Sanon vielä kerran: se on hullutusta; -minä en huoli!... Minua harmittaa enin se, että minua, ikäänkuin -hupsua, ikäänkuin suurinta roistoa pitävät kaikki semmoisena, jolla -välttämättömästi täytyy olla niin alhaiset, niin heikot tunteet ... -luulevat, että minä tulen surusta mielipuoleksi... Joutavia! Minä -heitin pois luotani, minä unhotin entiset tunteet! Minulla ei ole -muistoja entisyydestä ... niin! niin! niin! ja niin!... - -Hän hypähti seisoalleen ja iski nyrkkinsä pöytään niin, että teekupit -helisivät. - --- Nikolai Sergeitsh! Ettekö te ollenkaan sääli Anna Andrejevnaa! -Katsokaahan, mitä te hänelle teette, sanoin minä, voimatta enää -pidättää itseäni, ollen melkein epätoivossa vaimoraukan tähden. Mutta -minä vain kaasin öljyä tuleen. - --- En sääli! huudahti hän vavisten ja vaaleten, -- en sääli, -sillä ei minuakaan säälitä. En sääli, kun minun omassa kodissani -tehdään salaliittoja minun häväistyn pääni varalle kelvotonta -elämää viettävän tyttären puolesta, joka ansaitsee kirouksen ja -rangaistuksen!... - --- Isäni! Nikolai Sergeitsh, älä kiroa!... Tee muuta mitä vain -tahdot, älä vain kiroa tytärtäsi! huudahti Anna Andrejevna. - --- Kiroan! huusi ukko entistään kahta kovemmin, -- sillä minulta, -sorretulta, häväistyltä, vaaditaan, että minä menisin tuon kirotun -luo ja pyytäisin häneltä anteeksi! Niin, niin se on. Sillä minua -piinataan lakkaamatta, päivin ja öin omassa kodissani kyyneleillä, -huokailemisilla, tyhmillä viittauksilla! Tahdotaan saada minut -heltymään... Katso, katso, Vanja, lisäsi hän, vetäen vapisevalla -kädellään povitaskustansa papereita, -- tässä ovat otteet meidän -riita-asiastamme! Se kääntyy siksi, että minä olen varas, olen -valehtelija, että minä ryöväsin hyväntekijäni!... Minulta on viety -kunnia, minut on häväisty tuon kelvottoman takia! Tuossa, katso, -katso!... - -Ja hän alkoi heitellä takkinsa povitaskusta pöydälle monenlaisia -papereita, yhden toisensa jälkeen, kärsimättömästi hakien niiden -joukosta sitä, jota oli aikonut minulle näyttää; mutta etsimänsä -paperi vain ei tahtonut löytyä. Malttamattomuudessaan tempasi hän -taskustaan kaikki, mitä käteensä sattui, ja äkkiä -- jokin raskas ja -helähtävä putosi pöydälle... Anna Andrejevna huudahti. Siinä oli se -kadonnut metaljonki. - -Minä tuskin uskoin silmiäni. Veri kohosi ukon päähän ja punasi -hänen poskensa; hän vavahti. Anna Andrejevna seisoi kädet yhteen -liittyneinä ja katsoi rukoilevasti mieheensä. Vaimoparan kasvoilla -säteili kirkas, iloinen toivo. Tuo puna miehensä kasvoilla, tuo ukon -neuvottomuus meidän edessämme ... niin, hän ei ollut erehtynyt, hän -nyt käsitti, millä tavalla oli metaljonki häneltä kadonnut! - -Hän ymmärsi, että miehensä oli löytänyt metaljongin, tuli tuosta -löydöstä iloiseksi ja, ehkä riemusta vavisten, mustasukkaisena -piilotti sen itsellensä kaikkien muiden silmiltä; että jossain -yksinänsä, salaa kaikilta, hän äärettömällä rakkaudella katseli -lempilapsensa armaita kasvoja, -- katseli, eikä kyllästynyt taas -uudestaan katsellakseen; että hän, kenties samoin kuin äitiparkakin, -sulkeutui yksiksensä puhellakseen rakkaalle Natashallensa, -miettiäkseen hänen vastauksiansa, ja vastatakseen itse Natashan -oletettuihin kysymyksiin; mutta yölläpä, jäytävän ikävän ahdistaessa, -tuskan pusertamain kyynelten rintaansa tukahduttaessa, hyväili ja -suuteli rakasta kuvaa ja kirouksen sijaan rukoili anteeksiantoa ja -siunausta sille, jota ei tahtonut nähdä ja jota muiden aikana oli -kiroavinansa. - --- Kyyhkyläiseni, sinä siis vielä rakastat häntä! huudahti Anna -Andrejevna, voimatta enää pidättää itseänsä ankaran isän edessä, joka -muutamia minuttia tämän edellä oli kironnut hänen Natashaansa. - -Mutta kun ukko oli vain kuullut hänen huudahduksensa, niin samassa -mieletön raivo välähti hänen silmissään. Hän tempasi metaljongin, -iski sen voimakkaasti lattiaan ja alkoi raivosasti talloa sitä -jalallansa. - --- Ikuisesti, ikuisesti ole kirottu! kähisi hän hengästyneenä. - --- Ikuisesti, ikuisesti! - --- Jumalani! huudahti äiti, -- hänetkö, hänetkö! Minun Natashaaniko! -Hänen kasvojansa ... polkee jaloillansa! Tyranni! Tunteeton, -kovasydämminen ylpeilijä! - -Kuultuansa vaimonsa vaikerruksen, mieletön vanhus pysähtyi -kauhistuneena siitä, mitä oli tapahtunut. Äkkiä kaappasi hän -lattialta metaljongin ja alkoi kiirehtiä pois huoneesta, mutta, -astuttuansa pari askelta, lankesi polvillensa, tarttui käsillään -edessään olevaan sohvaan ja voimattomana antoi päänsä vaipua alas. - -Hän itki ääneensä kuni lapsi, kuni nainen. Tyrskähdykset ahdistivat -hänen rintaansa, ikäänkuin olisivat tahtoneet reväistä sen -kappaleiksi. Ankara vanhus muuttui äkkiä pientä lasta heikommaksi. -Oi, nyt hän enää ei voinut kirota; hän ei enää hävennyt meitä -kumpaakaan ja, rakkauden raivoisassa vallassa, hän taas meidän -nähden suuteli lukemattomia kertoja sitä kuvaa, jota äsken oli -jaloin polkenut. Näytti siltä, kuin kaikki hellyys, kaikki -rakkaus tyttäreensä, jota oli niin kauvan pidätetty, olisi nyt -kiiruhtanut tulemaan esille estämättömällä voimalla, ja voimakkaalla -purkauksellansa siksi särkenyt koko hänen olentonsa. - --- Anna anteeksi hänelle, anna anteeksi! huudahti Anna Andrejevna, -kumartuen hänen puoleensa ja syleillen häntä. -- Palauta hänet -vanhempainsa kotiin, kyyhkyläiseni, niin itse Jumala viimeisellä -tuomiolla lukee hyväksesi leppymisesi ja armeliaisuutesi!... - --- Ei, ei! En koskaan! huudahti ukko kähisevällä, tukahtuneella -äänellä. - --- En koskaan! En koskaan! - - - - -XIV. - - -Minä jouduin Natashan luo vasta myöhään, kello kymmenen illalla. -Hän asui silloin Fontankan varrella, Semenovan sillan lähellä, -kauppias Kolotushkinin suuressa, likaisessa talossa, sen neljännessä -kerroksessa. Ensi aikana kodista poistuttuansa asui hän, samoin -kuin Aleshakin, hyvässä asunnossa, joka, vaikka olikin pieni, silti -oli mukava ja aistikas, Liteinin varrella, kolmannessa kerroksessa. -Mutta pianpa nuoren ruhtinaan varat supistuivat. Musikin opettajaa -hänestä ei tullut, mutta hän alkoi lainailla ja siten joutui hän -suuriin velkoihin. Rahat käytti hän asunnon koristamiseen, lahjoihin -Natashalle, joka ei hyväksynyt hänen tuhlailemistansa, torui häntä, -useinpa itkikin. Sydämmeltänsä tunteellinen ja palvelevainen Alesha -usein viikkokauden mielissänsä tuumiskeli, mitenkä voisi Natashalle -jotain lahjoittaa ja mitenkä hän ottaa lahjan vastaan, joka piti -tämmöisiä hetkiä juhlapäivinänsä, joka jo edeltäkäsin riemastuneesti -kertoi minulle odotuksistansa ja haaveistansa, tuli alakuloiseksi -Natashan torumisista ja kyyneleistä. Minua usein säälitti silloin -nähdä häntä; myöhemmin oli noiden lahjojen tähden heidän välillänsä -soimauksia, harmia ja riitaakin. Sitä paitsi tuhlasi Alesha paljon -rahoja salaa Natashasta; mieltyi toverien seuraan, oli Natashalle -uskoton. Kävi kaikenmoisten Josefiinojen ja Miinojen luona; ja -kumminkin Natashaa hän rakasti yhtä hellästi. Hän rakasti Natashaa, -ja samalla kärsi siitä; usein tuli hän minun luokseni suruisena ja -levottomana, puhui, ettei hän ansaitse Natashan pikkusormeakaan, että -hän tuntee itsensä törkeäksi ja vihaiseksi, ei voi ymmärtää häntä -eikä ansaitse hänen rakkauttansa. - -Osaksi hän olikin oikeassa, sillä heidän välillänsä oli täydellinen -eroavaisuus; Natashan suhteen hän tunsi itsensä lapseksi ja -lapsena häntä Natasha pitikin. Kyynelsilmin tunnusti hän minulle -tuttavuutensa Josefiinan kanssa samassa rukoillen, etten minä -puhuisi siitä Natashalle, mutta kun hän peloissaan ja arastellen -toisinaan läksi noiden tunnustusten jälkeen Natashan luo minun -kanssani (välttämättömästi minun kanssani, vakuuttaen, ettei hän -nyt rikoksensa jälkeen uskalla katsoa Natashaan, ja minä yksin vain -voin häntä tukea) niin Natasha, heti kun oli häneen katsahtanut, -arvasi asian. Natasha oli hyvin luulevainen, mutta, käsittämätöntä -kyllä, aina antoi anteeksi Aleshalle tämän huikentelevaisuudet. -Tavallisesti kävi näin: Alesha astuu minun muassani sisään, alkaa -arasti puhella hänen kanssansa, arkailevalla hellyydellä katsoen -hänen silmiinsä. Natasha heti huomaa, että siinä on syyllinen, mutta -ei ole tietävinänsäkään, ei milloinkaan alota puhella siitä, ei utele -mitään, päin vastoin heti osottaa hänelle vielä enemmän lempeyttä, -enemmän hyväilyjä, on kahta ilosempi, -- eikä se ollut häneltä mitään -leikkiä tai mietittyä viekkautta. Ei, tälle ihanalle olennolle oli -armahtaminen ja anteeksiantaminen jotain loppumatonta nautintoa; -niinkuin hän olisi itse tuossa Aleshalle anteeksiantamisessa -löytänyt jotain erityistä sievistynyttä suloutta. Tosi kyllä, -että tällöin vielä asia koski vain Aleshan huikentelevaisuutta. -Kun nyt Alesha näki Natashan lempeänä ja anteeksiantavana, ei hän -voinut enää salata, mutta kohta tunnusti kaikki, tunnusti ilman -mitään kyselemisiä, -- keventääkseen sydäntänsä ja "ollaksensa -entisekseen", sanoi hän. Saatuansa anteeksi, riemastui hän, -vieläpä toisinaan itkikin ilosta ja mielihyvästä, suuteli ja -syleili Natashaa. Sen jälkeen tuli hän kohta iloiseksi ja alkoi -lapsellisella avomielisyydellä kertoa pienimmätkin yksityiskohdat -lempiseikkailuistansa Josefiinan kera, nauroi, siunaili ja kehui -Natashaa, ja ilta kului onnellisesti ja iloisesti. - -Kun kaikki rahansa olivat lopussa, alkoi hän myydä koruesineitä. -Natashan tahdosta vuokrattiin pieni, huokea asunto Fontankan -varrella. Irtaimiston myyntiä jatkettiin; täytyipä Natashan myydä -vaatteitansakin, hän alkoi jo etsiä työtä; kun Alesha sai tämän -kuulla, ei hänen epätoivollaan ollut rajoja; hän soimasi itseänsä, -huudahteli, että hän halveksii itseänsä, mutta ei kumminkaan -koettanutkaan asiaa auttaa. Nyt oli jo lopussa viimeisetkin -tulolähteet; ei enää ollut muuta turvaa kuin työ, mutta maksu siitä -oli mitättömän pieni. - -Alussa, kun he vielä asuivat yhdessä, riitaantui Alesha siitä isänsä -kanssa. Ruhtinaan silloiset tuumat, naittaa Alesha kreivittären -tytärpuolen Katarina Feodorovna Filimonovin kanssa, olivat vasta -alussa, mutta hän piti vahvasti kiinni tuosta tuumastansa; hän vei -Aleshan kanssansa tämän tulevan morsiamen luo, pyyteli poikaansa, -että tämä koettaisi olla miellyttävä, kehoitti häntä kovuudella -ja ystävällisillä neuvoilla, mutta asia meni myttyyn kreivittären -syystä. Silloin alkoi isäkin olla välinpitämätön poikansa suhteesta -Natashaan, heitti kaikki ajan tehtäväksi, ja, tuntien poikansa -häälyväisyyden, luotti siihen, että tuo rakkaus pian sammuu. Että -Alesha ottaisi Natashan vaimoksensa, siitä ei ruhtinas viime aikana -paljon ensinkään huolehtinut. Mitä taas tuli rakastuneihin, niin -lykkäsivät he asiansa ratkaisun siksi, kunnes tulisi sovinto isän -kanssa sekä yleensä siksi, kunnes olo-suhteet muuttuisivat. Muuten -saattoi huomata, ettei Natasha tahtonut tuota seikkaa ottaa puheeksi. -Alesha, kahden kesken ollessamme, sanoi minulle, että hänen isänsä -tuntui olevan niinkuin hiukan hyvilläänkin tästä asiasta: häntä -ilahdutti tässä seikassa se, että tämäkin on omiansa masentamaan -Ichmenevia. Muodon vuoksi vain oli hän edelleen tyytymätön poikansa -käytökseen, ja vähensi häneltä jo ennestään antamansa pienen -rahamäärän (siinä suhteessa oli hän ylenmäärin saita), uhkasipa -kokonaan lakkauttaa rahojen antamisen. Mutta kohta ruhtinas -matkusti Puolaan kreivittären jälestä, jolla siellä oli asioita, -ja jonka kosiskelemista hän yhä innokkaasti pitkitti; Alesha oli -kylläkin vielä liian nuori naitettavaksi, mutta morsian oli kovin -rikas, ja mahdotonta oli päästää tämmöistä tilaisuutta ohi menemään. -Lopultakin ruhtinas saavutti pyrintöjensä päämaalin. Saimme huhuna -kuulla, että kosiminen on viimeinkin kääntynyt suotuisalle tolalle. -Tähän aikaan, josta tässä kerron, oli ruhtinas juuri palannut -Pietariin. Hän otti poikansa ystävällisesti vastaan, mutta tämän -yhä jatkuva suhde Natashaan häntä vastenmielisesti hämmästytti. -Häntä alkoi epäilyttää ja peloittaa. Ankarasti ja jyrkästi vaati hän -noiden suhteiden lopettamista, mutta kohta keksi paljoa paremman -keinon ja vei Aleshan kreivittären luo käymään. Tämän tytärpuoli -oli hyvin kaunis, milt'ei kaunotar, vielä melkein lapsi, mutta, -hänellä oli erinomainen sydän, avomielinen, puhdas sielu, hän oli -iloinen, ymmärtäväinen, lempeä. Ruhtinas luuli, että puolen vuoden -aika oli tehnyt tehtävänsä, ettei Natasha enää ollut Aleshalle -uutuuden viehätystä, ja ettei Alesha nyt enää tule arvostelemaan -tulevaa morsiantansa samalla mitalla, kuin puoli vuotta tätä ennen. -Hän arvasi vain osiksi... Alesha todellakin tunsi viehätystä. Lisään -tähän vielä, että isä äkkiä muuttui tavattoman lempeäksi poikaansa -kohtaan, (vaikk'ei hän rahaa sittenkään tälle antanut). Alesha -aavisti, että tuon lempeyden alla piilee taipumaton, muuttumaton -päätös asiasta, ja siitä hän suri, vaikk'ei tosin surrutkaan niin, -kuin jos hän ei olisi joka päivä nähnyt Katarina Feodorovnaa. Minä -tiesin, ettei Alesha ollut enää viiteen päivään käynyt Natashan -luona. Astuessani Ichmeneviltä Natashan luo, levottomana mietiskelin, -mitä hän tahtoikaan minulle sanoa? Jo kaukaa näin minä valon hänen -ikkunastansa. Meidän kesken oli jo pitemmän aikaa ollut sopimus, -että hän asettaisi palavan kynttilän ikkunalle, jos hänen täytyy -välttämättömästi tavata minua, niin että jos minä satuin läheltä -kulkemaan (ja tämä tapahtuikin melkein joka ilta), niin voin minä -tuosta ikkunan tavattomasta valaistuksesta arvata, että minua -odotetaan ja kipeästi tarvitaan. Viime aikoina oli hän useasti -asettanut palavan kynttilän ikkunalle... - - - - -XV. - - -Minä tapasin Natashan yksinänsä. Hän käveli edestakaisin lattialla; -kätensä olivat ristissä rintansa päällä, itse oli hän vaipunut -syviin mietteisiin. Teekeittiö oli jo kauan aikaa seisonut pöydällä -minua odottamassa. Ääneti ja hymyillen ojensi Natasha minulle -kätensä. Kasvonsa olivat kalpeat, niillä näkyi sairaloinen ilme. -Hänen hymyilyssään oli jotain kärsivää, hellää, odottavaa. Siniset, -kirkkaat silmänsä näyttivät tulleen suuremmiksi entistänsä, tukkansa -ikäänkuin tuuheammaksi, -- tähän kaikkeen oli hänen laihtumisensa ja -kivulloisuutensa syynä. - --- Minä jo ajattelin, ettet sinä tulekaan, sanoi hän antaessaan -minulle kättä, -- ajattelin jo lähettää Mavran tiedustamaan sinusta; -luulin, etkö liene taas sairastunut? - --- En minä sairastanut, en voinut päästä, kohta kerron asian. Mutta -kuinka on sinun asiasi, Natasha? Mitä on tapahtunut? - --- Ei ole tapahtunut mitään! vastasi hän ikäänkuin kummastellen. -- -Kuinka niin? - --- Sinähän kirjoitit ... eilen kirjoitit, että tulisin, vieläpä -määräsit tunninkin, ettei ennen eikä myöhempään; tämä ei näytä enää -tavalliselta. - --- Ah, niin! _Häntähän_ minä eilen odotin. - --- Mitä, eikö hän vieläkään ole käynyt? - --- Ei. Minä ajattelin: jos hän ei tule, niin täytyy neuvotella sinun -kanssasi, sanoi Natasha, vähän aikaa vaiti oltuansa. - --- Odotitkos sinä häntä tänä iltana? - --- En, en odottanut, sillä tänä iltana on hän _siellä_. - --- Mitenkä sinä luulet, Natasha, tuleeko hän enää ollenkaan? - --- Tietysti tulee, vastasi Natasha, katsahtaen minuun hyvin totisena. - -Häntä ei miellyttänyt, että minä niin tiheään tein kysymyksiä. Olimme -taas ääneti ja pitkitimme kävelyämme lattialla. - --- Minä yhä sinua odotin, Vanja, alkoi hän taas hymyillen, -- ja -tiedätkös, mitä minä tein? Kävelin tässä edestakaisin ja luin runoja -ulkoa. Muistatkos tuon runon, jossa on tiukunen ja talvinen tie: "Jo -teekeittiö pöydällä poristen soi"... kun me yhdessä sinun kanssasi -lausuimme: - - Jopa taukosi tuisku; tie valoisa on, - Lukemattomin silmin jo katsovi yö... - --- Ja sitten: - - Väliin kuuluvi -- intoisa laulu jo soi, - Kera kulkusen helkkyelee: - "Tänne joutunet koska sä, armahin, oi, -- - Sua sieluni kaihoelee! - Elo herttainen on! Heräs aamun kun koi - Sua kaihoan kohta, mun kultaseni; - Jo teekeittiö pöydällä poristen soi, - Valon hehkua uunista valkea loi - Väriverhoille vuoteheni"... - --- Kuinka kaunis runo! Kuinka kiduttavia säkeitä, Vanja, ja mimmoinen -fantastinen, laveneva kuva! Se on kuni kanvakangas, jolle on kuvion -kaava sommiteltu -- saat ommella siihen minkälaisilla väreillä -vain haluat! Se sisältää kaksi tunnelmaa: menneen ja nykyisen. Tuo -teekeittiö, värillinen vuodeverho -- se on niin kotoista... Niin on -todellakin meidän piirikaupunkimme porvarien pikku taloissa; minä -olen näkevinäni sen talonkin, -- se on uusi, hirsistä rakennettu, -eikä vielä ole laudoilla vuorattu... Ja sitten toinen, tämmöinen kuva: - - Väliin kuuluvi taas -- sama laulu jo soi - Kera kulkusen kaihoa vaan: - "Missä kaukana lienetkin, kultani, oi? - Milloin taaskin sun nähdä mä saan? - Elo lohdutta on! Asunnossani nyt - On niin ahdas, ja kylmä, ja kolkkoa vain... - Alla akkunan surkastui ruususeni, - Halla hyinen sen kurjaksi kouristeli -- - Huolen haikean siitäkin sain. - Väri verhojen kaunis on hälventynyt; - Kuljen sairasna ma: luokse äidin en käy; - Kenpä lohtua tuo, kun ei armasta näy... - Mulle mummo vain kiukuttelee"... - --- "Kuljen sairasna nyt" ... tuo "sairasna" on niin ihanasti sanottu! -"Kenpä lohtua tuo" -- kuinka paljon hellyyttä, hekumaa onkaan tuossa -runossa, on muistojen tuottamaa kärsimystä, vieläpä semmoista -kärsimystä, jota itse itselleen on saattanut, ja jota vielä sittenkin -ihaelee... Jumalani, kuinka kaunista tuo on! Aivan niinkuin elämässä -usein tapahtuukin. - -Hän vaikeni, ikäänkuin olisi koettanut tukahduttaa pyrkivää itkuansa. - --- Kyyhkyläiseni, Vanja! sanoi hän jonkun ajan kuluttua, ja äkkiä -taas vaikeni, niinkuin olisi itsekin unhottanut sen, mitä aikoi -sanoa, vaiko sanoikin hän sen niin vain, mitään tarkoittamatta, -jonkin äkkinäisen tunteen valtaamana. - -Koko ajan me yhä kävelimme edestakaisin lattialla. Pyhimyksen -kuvan edessä paloi tuli. Viime aikoina oli Natasha käynyt yhä -jumalisemmaksi, eikä kärsinyt siitä hänelle puhuttavan. - --- Mitä, onko huomenna juhla? kysäsin minä. -- Sinulla on tuli -pyhimyksen kuvan edessä. - --- Ei ole ... mitäs, Vanja, istuppas, olet kai jo väsynyt. Tahdotko -teetä? Ethän vielä ole juonut? - --- Istukaamme, Natasha. Jo minä teetä join. - --- Mistä sinä läksit tänne? - --- _Heidän_ luotaan. - -Niin me aina nimitimme Natashan vanhempien kotia. - --- _Heiltäkö_ tulet? Kuinka sinä ehdit? Menitkö sinne itsestäsi, vai -kutsuttiinko? - -Hän asetti minulle kysymyksen toisensa jälkeen. Mielenkuohu -teki hänen kasvonsa entistä vaaleammiksi. Minä kerroin tarkkaan -kohtaukseni isä-ukon kanssa, samoin puheemme äidin kera, sekä -metaljonki-kohtauksen, -- kerroin sen tarkkaan yksityiskohdissaan. En -koskaan salannut häneltä mitään. Hän kuunteli ahnaasti, jättämättä -huomaamatta ainoatakaan sanaa. Kyyneleet herahtivat hänen silmiinsä. -Metaljonkikohtaus eniten hänen mieltänsä kiinnitti. - --- Malta, malta, Vanja, sanoi hän, useasti keskeyttäen puheeni, -- -kerro tarkemmin, kaikki, niin tarkkaan, kuin voit; sinä et kerro -oikein tarkkaan!... - -Minä kerroin sen toisen, kolmannenkin kerran, yhä vastaillen hänen -tekemiinsä tiheisiin kysymyksiin yksityiskohdista. - --- Ja oikeinko todella sinä luulit, että hän kävi luonani? - --- En tiedä, Natasha, enkä osaa sanoa, mitä luulin. Että hän suree -sinua ja rakastaa sinua -- se on selvä; mutta että hän olisi käynyt -luonasi, se ... se... - --- Ja hän suuteli metaljonkia? keskeytti Natasha. -- Mitä hän -suudellessaan sanoi? - --- Yksityisiä sanoja, huudahduksia vain; nimitteli sinua mitä -hellimmillä nimillä, kutsui sinua... - --- Kutsuiko? - --- Niin. - -Natasha alkoi hiljaa itkeä - --- Vanhusparkani! sanoi hän. -- Ja jos hän tietääkin kaikki, sanoi -Natasha taas jonkun ajan kuluttua, -- niin eihän se ole kumma. Onhan -hänellä Aleshan isästäkin tarkat tiedot. - --- Natasha, lähde kanssani heille, sanoin minä arasti. - --- Milloin? kysyi hän vaaleten ja pikkusen kohoten tuolilta? - -Hän luuli, että minä pyydän lähtemään nyt heti. - --- Ei, Vanja, sanoi hän, laskien kummankin kätensä olalleni ja -suruisesti hymyillen, -- ei, kyyhkyläiseni; sinä yhä puhut oikein, -mutta ... parempi on, ettet siitä puhu. - --- Eikös siis koskaan, eikö milloinkaan pääty tämä kauhea ristiriita? -huudahdin minä suruissani. -- Oletko sinä todellakin niin ylpeä, -ettet tahdo ottaa ensi askelta. Se on sinun velvollisuutesi, sinun -on se ensiksi tehtävä. Ehkäpä isäsi vain sitä odottaakin antaaksensa -sinulle anteeksi... Hän on isä, sinä olet häntä loukannut! Tunnusta -oikeaksi hänen ylpeytensä, onhan se luonnollinen! Sinun täytyy se -tehdä. Koeta, ja hän on antava sinulle anteeksi ilman minkäänlaisia -ehtoja. - --- Ilman ehtoja! Se on mahdotonta; äläkä, Vanja, toru minua turhaan. -Sitä olen ajatellut päivin sekä öin. Sen jälkeen, kun minä heiltä -läksin, ehkei ole kulunut ainoatakaan päivää, milloin minä en -olisi sitä miettinyt. Ja monastihan olemme sinunkin kanssasi siitä -puhuneet. Tiedäthän sinä itsekin, että se on mahdotonta! - --- Koetapas! - --- Ei, ystäväiseni, se ei käy päinsä. Jospa koettaisinkin, niin -sillä vain saattaisin hänet ankarammaksi. Kokonaan mennyttä et voi -palauttaa, ja, tiedätkös, mitä juuri tässä ei voi saada takaisin? -Ei enää saa takaisin niitä onnellisia lapsuuden päiviä, jotka minä -heidän seurassaan vietin. Jos isäni antaisikin anteeksi minulle, niin -ei hän kuitenkaan enää tuntisi minua. Hän rakasti tyttöstä, suurta -lasta. Hän ihaili minun lapsellista vilpittömyyttäni; hyväillessään -minua hän silitteli vieläkin päätäni samoin, kuin silloin, kun minä -olin vasta seitsenvuotias ja, istuessani hänen sylissänsä, laulelin -hänelle lapsellisia laulujani. Aina syntymästäni hamaan viimeiseen -iltaan asti tuli hän vuoteeni luo ja siunasi minut yöksi. Vielä -kuukausi ennen onnettomuutemme päivää osti hän minulle korvarenkaat, -tehden sen salaa minusta (vaikka minä sen kumminkin tiesin), iloitsi -kuni lapsi ajatellessaan iloani tuon lahjan johdosta, ja sitten -suuttui kovasti kaikille ja minullekin, kun sai minulta kuulla, -että minä korvarenkaiden ostamisesta jo aikaa ennen tiesin. Kolme -päivää ennen lähtöäni hän huomasi, että olin suruinen ja samassa -tuli hän itsekin huolesta kipeäksi ja -- ajatteleppas! -- saadakseen -minut iloiseksi, hän hankki liput teatteriin! Ihan totta totisesti, -hän tahtoi siten parantaa minut! Sanon sinulle vieläkin, että hän -tunsi ja rakasti tyttöstä eikä tahtonut ajatellakaan, että minäkin -joskus tulen täysi-ikäiseksi naiseksi. Semmoista ei koskaan tullut -mieleensäkään. Nyt jos minä palajaisin kotiin, ei hän tuntisikaan -minua. Jospa vaikka antaisikin anteeksi, niin kenenkä hän nyt -kohtaisi? Minä en ole enää se, mikä olin, en ole enää lapsi, olen jo -paljon elänyt. Jos miten koettaisinkaan olla mieliksensä -- tulee hän -sittenkin kaihoamaan mennyttä onnea, suremaan, etten enää ollenkaan -ole se, mikä olin silloin, kun hän minua vielä lapsena ollessani -rakasti; ja mennythän meistä kaikista aina paremmalta näyttää! -Sitähän me kaiholla muistelemme! Oi, kuinka ihana onkaan menneisyys, -Vanja, huudahti hän, viehättyneenä muistelmistansa, keskeyttäen -itsensä tällä huudahduksella, joka kirvelemällä hänen sydämmestänsä -pääsi ilmi. - --- Tuo kaikki, -- mitä sinä, Natasha, puhuit, on totta, sanoin minä. --- Siis hänen tulee uudestaan oppia sinua tuntemaan, ja rakastamaan. -Pääasia on -- oppia tuntemaan! Mitäs! Hän tulee sinua rakastamaan. -Voitkohan sinä todellakin luulla, ettei hän voisi tuntea, ymmärtää ja -rakastaa sinua, hän, jolla on moinen sydän! - --- Ah, Vanja, älä tee minulle väärin! Ja mitäpä erinäistä minussa -olisi ymmärtämistä? En minä sanoillani sitä tarkoittanut. Näetkös, -asia on semmoinen, että isänkin rakkaus on itsekästä. Häntä -harmittaa, että asiani Aleshan kera alkoi ja kehittyi ilman hänen -myötävaikutustansa, hän ei siitä tiennyt, ei huomannutkaan. Hän -tietää, ettei hän sitä aavistanutkaan, ja rakkautemme onnetonta -seurausta, minun kotoa lähtemistäni, hän juuri pitää "kiittämättömän" -salaperäisyyteni tuloksena. Minä en mennyt hänen tykönsä asian -alulla ollessa, en tunnustanut hänelle jokaista sydämmeni liikettä -aina rakkauteni alusta asti; päinvastoin, minä salasin kaikki, minä -piilouduin häneltä, ja, Vanja, minä vakuutan, tämä hänen sisimmässä -sielussaan tuntuu vielä loukkaavammalta, solvaavammalta, kuin -rakkauteni seuraukset, -- se, että minä läksin heidän luotaan ja -antausin kokonaan rakastettuni omaksi. Olkoonpa niinkin, että hän -isän tavalla ottaisi minut vastaan lämpimästi ja hellästi, mutta -vihollisuuksien siemen sittenkin jäisi jälelle. Huomenna, tai -ylihuomenna alkaisi pahastuminen, pahoitteleminen ja soimaukset. -Sitä paitsi ei hän anna anteeksi ilman ehtoja, vaikka minä sanonkin -sydämmeni totuuden, että hyvin käsitän, kuinka suuresti häntä -solvasin, kuinka suuresti olen hänen edessään syyllinen. Ja vaikka -se tekeekin minulle kipeätä, jos hän ei ottaisi uskoaksensa, kuinka -kalliisti minä onneni olen saanut maksaa, mitä kärsimyksiä olen -saanut kestää, niin kumminkin minä voitan tuon kipuni, kestän -kaiken, -- mutta tämäkin on hänestä oleva vähän. Hän on vaativa -minulta mahdottomia korvaukseksi: hän vaatii, että minä kiroaisin -entisyyteni, kiroaisin Aleshan ja katuisin rakastaneeni Aleshaa. Hän -vaatii mahdottomia -- menneen palauttamista ja elämämme viimeisen -puolen vuoden ajan pois pyyhkimistä. Mutta minä en voi kirota ketään, -en voi katua mitään. Sen piti niin olla ... niin se tapahtui... Ei, -Vanja, nyt en voi. Ei ole aika vielä tullut. - --- Milloinka tulee se aika? - --- En tiedä... Täytynee tuo tuleva onni, jotenkin ansaita, lunastaa -se joillakin uusilla kärsimyksillä. Kärsimykset puhdistavat kaiken... -Oih, Vanja, kuinka paljon kipua onkaan elämässä! - -Minä vaikenin ja katsoin miettivästi häneen. - --- Mitä sinä minuun niin katsot, Alesha, tuota -- Vanja? kysäsi hän -hymyillen nimen erehdykselleen. - --- Minä tarkastelen sinun hymyilyäsi, Natasha. Mistä sinä sen opit? -Et sinä muulloin tällä tavoin hymyillyt. - --- Mitäpä sinä siis nyt huomaat hymyilyssäni? - --- Entistä lapsellista vilpittömyyttä tosin siinä vielä on... -Mutta, kun sinä hymyilet, niin näyttää kuin samalla jokin kova kipu -sydäntäsi ahdistaisi. Sinä olet laihtunut, Natasha, mutta tukkasi -näyttää ikäänkuin tuuheammaksi käyneen... Mikä puku sinun päälläsi -on? Onko se vielä kotona tehtyjä? - --- Kuinka paljon sinä rakastatkaan, Vanja, sanoi hän vastaukseksi, -luoden minuun lempeän katseen. -- No, mitenkä sinä, mitä sinä nyt -teet? Mitenkä on asiasi? - --- Ne ovat entisellään, yhä kirjoitan romaaneja; vaikealta vain -tuntuu, ei tahdo sujua. Innostus on loppunut. Voisihan sitä kyllä -kirjoittaa, ehkä tulisi huvittavakin, mutta on sääli pilata hyvää -aihetta. Se on nykyaikainen. Määräajaksi välttämättömästi täytyisi -saada aikakauskirjaan. Olenpa ajatellut heittää sikseen romaanin -kirjoittamisen, keksiä jonkun kertomuksen, tuommoista jotain helppoa -ja suuremmoista, mutta ei vain synkkää... Semmoista ei suinkaan... -Kaikkien täytyy iloita ja riemuita! - --- Sinäpäs vasta työmuurahainen! Entäs Smith? - --- Hänhän kuoli. - --- Eikö hän kummitellut sinulle? Minä kysyn tosissani, Vanja; olethan -sairas, hermosi ovat pilalla, aina vain mietiskelyä. Kun sinä kerroit -minulle tuon asunnon hyyräämisestäsi, minä sinussa semmoista silloin -huomasin. Onko asuntosi kostea, eikö ole hyvä? - --- Kostea se on. Sattuipa minulle tänä iltana eräs seikka... Mutta -- -kerronpahan siitä sitten. - -Hän ei kuullut enää puhettani, mutta istui syvissä ajatuksissa. - --- En käsitä, kuinka minä voin silloin lähteä pois _heidän_ luotaan; -olin silloin kuumesairas, lausui hän, luoden minuun katseen, jolle en -odottanut vastausta. - -Jos nyt olisin puhunut hänelle, ei hän olisi puhettani kuullutkaan. - --- Vanja, sanoi hän tuskin kuuluvalla äänellä, -- minä pyysin sinua -tänne asiassa. - --- Mikä se on? - --- Minä eroan hänestä. - --- Erositko jo, vai aiotko erota? - --- Täytyy lopettaa tämä tämmöinen elämä. Minä kutsuinkin sinut, -sanoakseni sinulle kaikki, kaikki, mitä on säästynyt ja mitä minä -olen sinulta salanut tähän saakka. - -Tällä tapaa hän aina alkoi puheensa, uskoessaan minulle kaikki -salaiset aikomuksensa, ja melkein aina oli niin, että nuo salaisuudet -minä olin jo kauan sitten kuullut juuri häneltä. - --- Ah, Natasha, minä olen tuon kuullut sinulta jo tuhannen kertaa! -Tietysti, yhdessä te ette voi elää, teidän välinen yhdysside on -jotain kummallista, teillä ei ole mitään yhteistä. Mutta ... -riittääkö sinulla voimia? - --- Tähän saakka on minulla ollut vain aikomus, nyt olen minä -lopullisesti päättänyt. Minä rakastan häntä rajattomasti, mutta, -kuitenkin, näyttää siltä että minä olen hänen pahin vihollisensa; -minä turmelen hänen tulevaisuutensa. Täytyy vapauttaa hänet. -Vaimokseen ei hän voi minua ottaa; hänellä ei ole voimia tehdä -isänsä tahtoa vastaan. Enkä minäkään tahdo häntä mitenkään sitoa. Ja -sentähden minä oikein iloitsen, että hän on rakastunut morsiameen, -jota hänelle ehdotellaan. Nyt hänen on helpompi minusta erota. Minun -täytyy se tehdä! Se on velvollisuuteni... Kun minä rakastan häntä, -niin olenkin velvollinen uhraamaan hänelle kaikki, olen velvollinen -hänelle näyttämään toteen rakkauteni, sitä vaatii velvollisuus! Eikö -niin? - --- Mutta ethän sinä saa häntä siihen taipumaan. - --- Minä en koetakaan häntä taivuttaa. Minä kohtelen häntä, kuten -tähänkin asti, jos hän vaikka tuossa hetkessä tulisi tähän. Mutta -minun täytyy löytää keino, jotta hän helpommin voisi, omantuntonsa -siitä soimaamatta, jättää minut. Kas, se minua vaivaa, Vanja. Auta -minua. Etkö voisi jotain neuvoa minulle antaa? - --- Siihen on vain yksi keino, vastasin minä, -- unohtaa hänet -kokonaan ja rakastua toiseen. Mutta tuskinpa sekään auttaa. Tunnethan -sinä hänen luonteensa. Nyt hän ei ole viiteen päivään käynyt luonasi. -Otaksu, että hän kokonaan hylkäsi sinut: mutta jos sinä vain -kirjoittaisit hänelle, että sinä luovut hänestä, tulee hän viipymättä -luoksesi. - --- Miksikä sinä häntä vihaat, Vanja? - --- Minäkö? - --- Niin juuri, sinä! Sinä olet hänen vihamiehensä, olet salaa sekä -julki! Sinä et voi puhua hänestä ilman ettet kostontuumia mielessäsi -haudo. Tuhansia kertoja olen minä huomannut, että mieluisin työ -sinulle on saada häntä halventaa ja mustata! Niin juuri, saada -mustata, minä puhun totta! - --- Ja jo tuhannesti olet sinä sitä minulle sanonut. Olkoon kylliksi, -Natasha, älkäämme puhuko siitä enää. - --- Minä tahtoisin muuttaa toiseen asuntoon, sanoi hän jonkun aikaa -vaitioltuamme. -- Älä sinä, Vanja, suutu minulle... - --- Mitäpäs siitä, hän tulee toiseenkin asuntoosi, enkä minä, -jumaliste, ollenkaan ole suuttunut. - --- Rakkaus on voimallinen, uusi rakkaus kyllä voi pidättää hänet. -Jos hän palaakin luokseni, niin eiköhän vain hetkiseksi, vai kuinka -luulet? - --- Enpä tiedä, Natasha, hänen koko olentonsa on niin sanomattoman -omituinen, hän tahtoo ottaa tuon vaimoksensa, tahtoo myöskin sinua -rakastaa. Hänelle voivat nuo kumpainenkin käydä päinsä. - --- Jos minä vain tietäisin varmaan, että hän rakastaa tuota toista, -tekisin minä päätökseni... Vanja! Älä salaa minulta mitään! Tiedätkö -sinä jotain, jota et tahdo minulle sanoa, vai etkö? - -Hän loi minuun levottoman, tutkivan katseen. - --- Ystäväiseni, minä vakuutan kunniasanalla etten tiedä mitään -semmoista; sinulta minä en ole koskaan mitään salannut. Mutta kuules, -mitä minä ajattelen: ehkäpä hän ei olekaan niin kovin rakastunut -kreivittären tytärpuoleen, kuten sinä luulet. Jos se onkin tuommoista -viehätystä vain... - --- Niinkö luulet, Vanja? Jumalani, jospa minä tietäisin sen -varmasti! Oi, mitenkä minä soisinkaan näkeväni hänet juuri tällä -hetkellä, jospa saisin vain katsahtaa häneen. Arvaisin kaikki hänen -kasvoistansa! Mutta hän ei ole täällä! Ei ole! - --- Odotatko sinä häntä, Natasha? - --- En, hän on tuon toisen luona; minä tiedän sen; minä lähetin -tiedustamaan häntä. - -Voi, kuinka minä haluaisin nähdä tuon toisenkin. Kuules, Vanja, minä -ehkä puhun joutavaa, mutta enkö minä mitenkään saisi nähdä tuota -toista, enkö voisi missään häntä kohdata? Mitä sinä luulet? - -Hän odotti levottomuudella, minkä vastauksen minä annan. - --- Nähdä hänet kyllä voi. Mutta eihän näkeminen yksistään riitä. - --- Ei tarvitsisi muuta, kuin nähdä: muut seikat minä kyllä arvaisin. -Kuules, minähän olen tullut tyhmäksi; astuskelen, astuskelen tässä, -aina yksin, aina yksin, -- yhä mietiskelen; mietteeni käyvät kuin -vihuri, on niin raskasta! Minä ajattelin näin: etkö sinä voisi -tutustua häneen? Onhan kreivitär (tuonnoin sinä itse kerroit) kehunut -sinun romaaniasi; käythän sinä toisinaan ruhtinas R:n illatsuissa; -hän kuuluu käyvän siellä myöskin. Koeta sovittaa niin, että siellä -sinut esitetään hänelle. Ja voisihan Aleshakin tutustuttaa teidät. -Sittenpä sinä kertoisitkin minulle hänestä. - --- Natasha, ystäväni, jääköön se asia tuonnemmaksi. Mutta -- oikeinko -todella sinä luulet riittävän itselläsi voimia erotaksesi Aleshasta? -Tarkastelepas itseäsi, oletko sinä nyt levollisella mielellä? - --- Riittää! vastasi hän tuskin kuuluvasti. -- Kaikki hänen tähtensä. -Koko elämäni olkoon hänelle! Mutta, tiedäs, Vanja, minä en jaksa -kestää sitä, että hän nyt on tuon toisen luona, minut unohti, istuu -hänen vierellään, juttelee, nauraa, muistathan, niinkuin hän tuonnoin -täällä istui... Katsoo suoraan tuon silmiin; aina hän niin katsoo, -- -eikä mieleensäkään johdu nyt, että minä olen täällä -- sinun kanssasi. - -Hän ei lopettanut lausettansa, katsahti minuun epätoivoisena. - --- Ja sinähän, Natasha, vasta äsken, juuri nyt puhuit... - --- Erotkaamme, erotkaamme kaikki samalla! keskeytti hän minut -säihkyvin katsein. -- Minä annan siihen suostumukseni... Mutta -vaikeata on, Vanja, jos hän itse ensiksi hylkää minut! Ah, Vanja, -tätä tuskaani! En ymmärrä itseäni: järki sanoo näin, ja itse asiassa -käy toisin. Kuinka onkaan kanssani käyvä! - --- Rauhoitu, Natasha, rauhoitu! - --- Ja näin on ollut jo viisi päivää, lakkaamatta, joka hetki... -Unissani, nukkuissani -- yhä vain häntä ajattelen! Tiedäs, Vanja, -lähdetään sinne, saata minua sinne! - --- Älä nyt turhia, Natasha. - --- Lähdetään vaan! Sinua minä odotinkin, Vanja! Kolme päivää olen -sitä jo ajatellut. Siitä minä sinulle kirjoitinkin... Sinun pitää -saattaa minua; sinä et saa sitä minulta kieltää... Minä odotin sinua... -kolme päivää... Siellä on tänään illatsu ... hän on siellä ... -lähdetään! - -Hän oli kuni kuumeen houreissa. Eteisessä kuului ääniä; kuului, -niinkuin Mavra olisi kinastellut jonkun kanssa. - --- Maltappas, Natasha, ken siellä on? kysäsin. -- Kuunteleppas! - -Hän alkoi kuunnella, epäilevästi hymyillen, ja äkkiä vaaleni kovin. - --- Jumalani! Ken siellä? lausui hän tuskin kuuluvalla äänellä. - -Hän aikoi pidättää minua, mutta minä menin eteiseen Mavran luo. Aivan -oikein! Se olikin Alesha. Hän kyseli jotain Mavralta, tämä taas -alussa ei päästänyt häntä. - --- Mistä mokoma ilmaantui? sanoi Mavra valtansa tuntevan äänellä. -- -Mitä? Missä maleksit? No, mene mene! Minua sinä et vain petä! Mene -vaan; mitähän vastaat! - --- Minä en pelkää ketään! Minä menen sisälle! sanoi Alesha, hiukan -hämillään. - --- No, mene! Olet liian kerkeä! - --- Kyllä menenkin! Kas! Tekin täällä! sanoi hän minut nähtyänsä, --- kuinka mainio asia, että tekin olette täällä! Tässäpä minäkin, -näettehän, mitenkä minä nyt... - --- Astukaa vain sisään, mitä te pelkäätte? vastasin hänelle. - --- Minä en pelkää mitään, sen voin vakuuttaa, sillä, jumaliste, se ei -ole minun syyni. Te kai luulette, että minä olen syyllinen? Saattepa -nähdä, minä kohta todistan syyttömyyteni. Natasha, saako tulla? -huudahti hän jonkinlaisella teeskennellyllä urhoudella, pysähtyen -suljetun oven taa. - -Ei kuulunut vastausta. - --- Mitäs tämä? kysäsi hän levottomasti. - --- Ei mitään, Natasha oli juuri siellä, vastasin, -- ehkäpä jotain?... - -Alesha aukaisi varovasti oven ja arkana tarkasteli huonetta. Sisällä -ei ollut ketään. - -Äkkiä hän huomasi Natashan ikkunan ja kaapin välisessä nurkassa. Hän -seisoi siinä, ikäänkuin joltakin piiloutuen, kalman kalpeana. Tuota -muistellessani en voi nytkään olla hymyilemättä. Varovasti ja hiljaa -lähestyi Alesha häntä. - --- Natasha, miksikä piilousit? Terve, Natasha, lausui Alesha arasti, -jonkinlaisella pelolla katsellen häntä. - --- No, mitäs, no ... ei mitään! vastasi Natasha hämillään, niinkuin -hän olisikin ollut syyllinen. -- Sinä ... tahdotko teetä? - --- Natasha, kuule ... lausui Alesha kokonaan hämillään. -- Sinä -ehkä pidät minua syyllisenä... Mutta minä en ole syyllinen, en -hituistakaan! Kuules, minä heti kerron sinulle. - --- Mitäpäs siitä? kuiskasi Natasha. -- Ei, ei, ei huoli ... anna -kätesi ja ... siinä kaikki ... niinkuin ennenkin... Hän tuli pois -piilostaan; puna alkoi palata poskillensa. Hän katsoi maahan, -niinkuin ei olisi uskaltanut katsoa Aleshaan. - --- Oi, Jumalani! huudahti Alesha riemuissaan, -- jos minä olisin -syyllinen, en minä, varmaankaan, uskaltaisi nyt enää katsoakaan -häneen! Katsokaas, katsokaas! huudahti hän minulle, -- nyt näette: -hän pitää minua syyllisenä; kaikki ovat minua vastaan, kaikki seikat -ovat minua vastaan! Viiteen päivään en käy! Huhu käy, että minä olen -uuden morsiamen luona -- ja mitä? Hän jo antaa minulle anteeksi! -Hän heti sanoo: "anna kätesi ja siihen jääköön kaikki!" Natasha, -kyyhkyläiseni, enkelini! Minä en ole syyllinen, tiedä se! Ei ole -minussa hituistakaan syytä! Päinvastoin! Päinvastoin! - --- Mutta ... _siellähän_ sinun nyt piti olla... _Sinnehän_ sinut -kutsuttiin... Mitenkäs sinä tänne? Pal... Paljonko kello on? - --- Puoli yksitoista! Minä olinkin siellä... Mutta minä tekeysin -sairaaksi ja läksin pois ja -- tämä on ensimäinen, ihan ensimäinen -kerta näinä viitenä päivänä, kun minä olen vapaa, kun sain -tilaisuuden irtautua heistä tullakseni sinun luoksesi, Natasha. -Se on, minä olisin ennenkin voinut tulla, mutta tahallani jätin -tulematta! Miksi? Sinä heti kuulet sen, minä selitän sen; sen vuoksi -minä nyt tulinkin, jotta selittäisin; mutta, jumaliste, tällä -kerralla minä en ole yhtään syyllinen, en yhtään! En yhtään! - -Natasha kohotti päätänsä ja katsahti häneen. Mutta hän katsoi vastaan -niin avonaisesti, niin totuuden mukaisesti, kasvonsa olivat niin -iloiset, niin rehelliset, niin riemuisat, että oli aivan mahdotonta -olla uskomatta sanojansa. Minä luulin, että he huudahtavat ja -kiiruhtavat syleilemään toisiansa, kuten usein ennen moisissa -sovintotilaisuuksissa. Mutta Natasha, ikäänkuin onnen painostamana, -painoi päänsä alas ja äkkiä ... alkoi hiljaan itkeä... Nyt ei Alesha -voinut pidättää itseänsä. Hän heittäytyi Natashan jalkoihin. Hän -suuteli Natashan käsiä, jalkoja; hän oli kuni mielipuoli. Minä -tarjosin Natashalle tuolin. Hän istuutui. Jalkansa eivät enää voineet -häntä kannattaa. - - - - - - -TOINEN OSA. - - - - -I. - - -Hetkisen kuluttua me nauroimme kuni hupsut. - --- Antakaa, antakaahan minun kertoa, sanoi Alesha sointuvalla, -heleällä äänellä. -- Te luulitte, että kaikki on samaa, kuin -ennenkin... että minulla on vain mitätön asia... Minä vakuutan -teille, että asiani on mitä hauskimpia. Vaikenettekohan jo kohtakin! - -Hän niin mielellään tahtoi kertoa. Hänet nähdessä saattoi luulla -hänellä tärkeitäkin uutisia olevan. Mutta naivi ylpeytensä, -teeskennelty mahtavuutensa sai Natashan yhä enemmän nauramaan. -Tahtomattani täytyi minunkin yhtyä nauruun. Ja mitä enemmän -Alesha meille äkäili, sitä enemmän me nauroimme. Aleshan harmi ja -lapsellinen epätoivo saattoivat meidät lopulta semmoisiksi, että -jos meille näytti vaikka sormen päätä, kuten mitshmanille Gogolin -kertomuksessa, sai se meidät rajuimman naurun valtaan. Mavra tuli -keittiöstä, asettui ovelle ja harmistuneena katseli meitä, ollen -pahoillaan siitä kun Alesha ei saanutkaan Natashalta toria, kuten hän -hyvillä mielin näinä viitenä päivänä oli odottanut, vaan sitä vastoin -kaikki olivat niin iloisia. - -Viimein huomattuaan, että naurumme Aleshaa harmitti, lakkasi Natasha -nauramasta. - --- Mitä sinä sitten aiot kertoa? kysäsi hän. - --- Mitä, pitääkö valmistaa teetä, vai? ehätti Mavra kysymään. - --- Mene, Mavra, mene, sanoi Alesha, huitoen käsillään Mavralle, -koettaen ajaa hänet pois. -- Minä kerron kaikki, mitä oli, kaikki, -mitä on ja kaikki, mitä tulee, sillä minä tiedän kaiken sen. Kyllä -näen, ystäväni, te haluatte tietää, missä näinä viitenä päivänä olen -ollut, -- sen kaiken minä tahdon kertoa, mutta te ette salli. No, ja -ensiksikin, minä olen koko ajan valehdellut sinulle, Natasha, koko -tämän ajan, jo kauvan aikaa valehtelin, ja sepä juuri onkin pääasia. - --- Valehtelitko? - --- Niin, valehtelin, ja jo kokonaisen kuukauden; jo ennen isäni -kotiin tuloa aloin valehdella; nyt tuli aika tunnustaa kaikki -peittelemättä. Kuukausi sitten, kun isäni vielä oli matkoilla, sain -minä äkkiä häneltä mahdottoman suuren kirjeen ja salasin sen teiltä -kumpaseltakin. Kirjeessä hän suoraan ja lyhyesti, -- ja, huomatkaa -se, niin totisella tavalla, että minä oikein säikähdin -- ilmoittaa -minulle, että minun kosimisasiani on saatu suotuisaan loppuun, että -morsiameni on ihanne-ihminen; että minä tietysti en ansaitse häntä, -mutta kumminkin minun välttämättömästi täytyy hänet ottaa. Ja siksipä -hän käskee, että olisin valmis, että karkottaisin päästäni kaikki -hullutukset ja niin edespäin, -- no, tietty se, mitkä hullutukset. -Kas, tämän kirjeen minä salasin teiltä. - --- Etpä ollenkaan salannut! keskeytti Natasha, -- olipa millä -kehaista! Asia kumminkin on niin, että sinä kirjeen saatuasi -heti siitä kerroit. Minä muistankin, mitenkä kohta muutuit hyvin -kuuliaiseksi, oikein helläksi etkä poistunut luotani, aivan kuin -olisit jotain pahaa tehnyt, ja koko kirjeen vähissä erin kerroit -meille. - --- Mahdotonta, pääasiaa varmaan en kertonut. Kenties te jotain -arvasitte, se olkoon teidän asianne, minä vain en ole kertonut. Minä -salasin ja kärsin hirveästi. - --- Minä muistan, Alesha, että te silloin usein kysyitte neuvoani ja -minulle kerroitte kaikki, tietysti vähittäin, arveluina, sanoin minä, -katsoen Natashaan. - --- Kaikki kerroit! Älä suotta siinä kehukaan! sanoi Natasha. -- Ja -mitäpä sinä voisit salata? Sinäkö osaisit valehdella? Jopa Mavrakin -tiesi koko asian. Tiesithän sinä, Mavra? - --- Miksikä en olisi tietänyt! vastasi Mavra pistäen päänsä ovesta. -- -Kolmena ensi päivänä kaikki kertoi. Sinäkö osaisit viekastella! - --- Hyi, kun harmittaa puhella teidän kanssanne! Sinä teet kaiken -tämän vain vihassasi, Natasha! Ja sinä, Mavra, myöskin erehdyt. Minä -muistan, että olin silloin kuin mielipuoli; muistatkos, Mavra? - --- Kuinkas en muistaisi. Olethan sinä nytkin, kuin mikäkin mielipuoli. - --- Ei, ei, en minä sitä tarkoita. Muistappas! Silloin ei meillä ollut -rahaa, ja sinä kävit panttaamassa minun hopeaisen sikarikoteloni; -ja sinulle, Mavra, salli minun huomauttaa, että sinä olet liian -epäkohtelias minulle. Ja siihen on Natasha sinut totuttanut. No, -olkoon, että minä todellakin teille kaikki kerroin jo silloin, -vähittäin (nyt johtuu se mieleeni). Mutta henkeä, kirjeen henkeä te -ette tiedä, ja kirjeessähän onkin pääasia se, missä hengessä se on -kirjoitettu. Sitä minä tarkoitan. - --- No, missä hengessä se sitten oli kirjoitettu? kysäsi Natasha. - --- Kuules, Natasha, sinä kysyt -- ikäänkuin laskisit leikkiä. _Älä -laske leikkiä_. Minä vakuutan sinulle, asia on hyvin tärkeä. Se oli -semmoisessa hengessä, että käteni hervahtivat. Ei vielä koskaan isäni -minulle sillä tapaa puhunut. Se on, pikemmin Lissabon sortuu, kuin -hänen tahtonsa jää täyttämättä; kas, semmoinen henki oli kirjeessä. - --- No, no, kerroppas; miksikä sinä sitten salasit sen minulta? - --- Oh, kaikkeapas! Etten sinua säikyttäisi. Toivoin itse voivani -kaikki hyvin sovittaa. No, niin siis, tuon kirjeen jälkeen, kun -isäni palasi, alkoivat kärsimykseni. Minä valmistausin vastaamaan -hänelle lujasti, selvästi, totisesti, mutta jostain syystä ei -se onnistunutkaan. Ja hän kun ei edes kysellytkään; mokomakin -viekas! Päin vastoin oli olevinaan, niinkuin asia olisi jo kokonaan -ratkaistu, ja meidän välillämme ei voisikaan olla minkäänlaista -riitaa ja erimielisyyttä. Kuulethan, _ei voisikaan olla;_ mokomaa -itseluottamusta! Minulle oli hän oikein lempeä, hellä. Minä oikein -hämmästyin. Kuinka viisas hän onkaan, jospa te tietäisittekään, Ivan -Petrovitsh! Hän on hyvin paljon lukenut, paljon tietää; jos vain -kerran katsotte häneen, tietää hän jo kaikki teidän ajatuksenne -aivan kuin omansa. Kas, senpä vuoksi lienevätkin nimittäneet hänet -jesuiitaksi. Natasha ei kärsi, että minä häntä kehun. Älä suutu, -Natasha. No, niin siis ... mutta sivumennen sanoen: hän ei alussa -antanut minulle rahaa, mutta nyt eilen jo antoi. Natasha, enkelini! -Nyt on loppunut köyhyytemme! Kas tässä! Sen, mitä hän minulta oli -rangaistukseksi pidättänyt puolena vuotena, eilen kaikki antoi; -katsokaas, minkä verran; minä en vielä ole laskenutkaan. Mavra, -katsoppas, kuinka paljon on rahaa! Nyt ei enää tarvitse lusikoita ja -nappeja pantata! - -Hän veti taskustansa jotensakin paksun pakan seteleitä, ehkäpä noin -puolentoista tuhatta ruplaa, ja laski sen pöydälle. Mavra tarkasteli -sitä ihmetellen ja kehui Aleshaa. Natasha käski kertomaan lisää. - --- No, niin siis -- mitäpä tekisin, ajattelin? pitkitti Alesha. -- -Kuinka voisin tehdä hänen tahtoansa vastaan? Se on, minä valalla -vakuutan teille kummallekin, että jos hän olisi ollut minulle -vihainen, eikä niin hyvä, en minä olisi huolinut mistään. Olisin -suoraan hänelle sanonut, etten tahdo, että jo olen kasvanut ja -tullut mieheksi ja nyt -- asia on lopussa. Ja uskokaa pois, olisin -pysynyt päätöksessäni. Mutta nyt -- mitä minä sanoisin? Mutta -älkäätte minuakaan syyttäkö. Minä huomaan, ettet sinä näytä kokonaan -tyytyväiseltä, Natasha. Miksi te vaihdatte keskenänne silmäyksiä? -Varmaankin ajattelette: kas kun mies pian kiedottiin, ei tuossa ole -pisaraakaan lujuutta. Sitä on, lujuutta löytyy, vieläpä enemmän, -kuin te luulettekaan! Sen todistukseksi mainitsen, että huolimatta -asemastani minä samassa sanoin itselleni: se on velvollisuuteni; minä -olen velvollinen sanomaan isälleni kaikki, kaikki, ja aloin puhua, -sanoinkin kaikki, ja hän kuunteli minua. - --- No ja mitä sinä sitten sanoit? kysäsi Natasha levottomasti. - --- Sanoin, etten minä huoli uutta morsianta, vaan että minulla on -omani, -- sinä. Se tahtoo sanoa, suoraan minä en ole vielä sitä -sanonut, mutta minä valmistin hänet sitä kuulemaan, ja huomenna -sanon; niin minä jo päätin. Ensin minä puhuin hänelle, että rahan -vuoksi naiminen on häpeätä ja alhaista, ja että pitää itseämme -jonakin ylhäisönä on puoleltamme tyhmyyttä (minä näes, olen hänen -kanssansa aivan avomielinen, aivan kuin veljesten kesken). Sitten -kohta selitin hänelle, että minä olen tiers-état ja että tiers-état -c'ést l'essentiel; että olen ylpeä siitä, kun olen kaikkien toisten -kaltainen, enkä tahdo olla muista eroava ... sanalla sanoen, minä -esitin hänelle kaikki nuo oikeat ideeat... Minä puhuin lämmöllä, -puoleeni vetävästi. Kummastelin oikein itse itseäni. Lopulta minä -todistin hänelle hänenkin katsantokantansa mukaan ... sanoin -suoraan: mitäs ruhtinaita me olemme? Ainoastaan syntyperältämme -vain semmoisia; mutta mitä ruhtinaallista meissä itse asiassa on? -Erinäistä rikkautta, ensiksikään, ei ole, ja rikkaushan -- on -pääasia. Nykyään on ruhtinaista mahtavin Rodschild. Toiseksi ei meitä -oikeassa ylhäisessä maailmassa ole enään pitkään aikaan nähtykään. -Viimeinen oli eno Semen Valkovski, ja hänkin oli vain Moskovassa -tunnettu; hänkin vain siitä, että tuhlasi viimeiset kolme sataa -sielua, ja jos ei isä olisi itse rahoja ansainnut, niin olisivat -pojanpojat kyntäneet, kuten jo semmoisia ruhtinaita löytyykin. -Ei siis olekkaan meillä syytä ylpeilemiseen. Sanalla sanoen, minä -sanoin kaikki, mitä sisimmässäni tunsin, -- kaikki sanoin innolla -ja peittelemättä, vieläpä yhtä ja toista lisäsinkin. Hän ei yhtään -vastustanut, alkoi vain moittia minua, ett'en ole käynyt kreivi -Nainskilla, ja sitten sanoi, että täytyy etsiä ruhtinatar K:n, minun -ristiäitini suosiota, ja että jos ruhtinatar K. ottaa minut hyvästi -vastaan, niin otetaan hyvästi kaikkialla, ja niin on minulla hyvä -tulevaisuus, ja sitten alkoi hän luetella minulle hyvää ja parasta! -Se tietysti oli kaikki vain viittauksia siihen suuntaan, että kun -minä valitsin sinut, Natasha, niin nuo toiset kaikki hylkäsin; että -se, muka, oli siis sinun vaikutustasi. Mutta ei hän ole vielä tähän -saakka sitä suoraan sanonut, näkyypä oikein semmoista karttavan. -Kumpikin meistä viekastelee, odotamme, koetamme saada toisiamme -kiinni, mutta ole varma, että vielä meille kerran onnen päivä koittaa. - --- Hyvä, hyvä; mitenkä asia päättyi, minkä päätöksen hän teki? Sehän -on pääasia. Kummoinen lörppö sinä oletkaan, Alesha... - --- Herra hänet ties, ei sitä osaa käsittää, mitä hän päätti; -enkä minä ollenkaan ole lörppö, minä puhun asiaa: ei hän sanonut -millaistakaan päätöstä, hän vain hymyili kaikille todisteluilleni, -mutta hymynsä näytti semmoiselta, niinkuin hän säälisi minua. -Kyllähän minä käsitän, että se on alentavaista, mutta minä en pidä -sitä häpeänä. Minä, sanoi hän, olen kanssasi samaa mieltä, mutta -lähdetäänpäs kreivi Nainskin luo, mutta muista, älä siellä tästä puhu -mitään. Minä kyllä ymmärrän sinua, mutta he eivät ymmärrä. Tuntuu -siltä, niinkuin nuo kaikki eivät hyvin ottaisi isäänikään vastaan; -näyttävät jostain olevan vihoissaan. Yleensä ylhäisessä seurapiirissä -jostain syystä ei isääni oikein siedetä. Ensi alussa otti kreivi -minut vastaan kovin juhlallisena, aivan ylhäisen ylpeästi, niinkuin -olisi kokonaan unohtanut, että olin heillä kasvanut, alkoipa -muistella, ken olisinkaan, oikein totta! Hän, näes, on vihainen minun -kiittämättömyyteni vuoksi, mutta minä vakuutan, se ei ollenkaan ollut -kiittämättömyyttä; heillä on niin hirmuisen ikävää -- sen vuoksi en -käynytkään heillä. Hyvin huolimattomasti hän otti vastaan isänikin, -enkä minä ollenkaan käsitä, minkä vuoksi isäni siellä käykään. Tuo -kaikki harmitti minua. Isä parkani täytyy hänen edessään miltei -kumarrella; minä tiedän, että se kaikki tapahtuu minun tähteni, -mutta minä en tarvitse mitään. Minä olin jo sanomaisillani isälleni -nuo ajatukseni, mutta vaikenin kumminkin. Ja turhaa olisi sanoakin! -Hänen vakaumustansa minä en saa muutetuksi, suotta vain harmittaisin -häntä, onhan hänellä niinkin jo raskas olo. No, ajattelin, minäpä -käytän viekkautta, voitan sillä heidät, saatan kreivin kunnioittamaan -itseäni, -- ja arvaattekos? Heti saavutinkin sen, jossain yhdessä -päivässä muuttui kaikki! Nyt ei kreivi Nainski tiedä, minne panisi -minut istumaan. Ja sen kaiken tein minä, yksin minä, omalla -viisaudellani, isäni oikein suuresti kummasteli sitä!... - --- Kuulehan, Alesha, parasta olisi, kun kertoisit asiasta! huudahti -Natasha maltittomana. -- Minä luulin, että sinä kerrot jotain meidän -asiastamme, mutta sinä yhä vain haluat kertoa, miten kunnostit -itseäsi kreivi Nainskin luona. Vähät minä sinun kreivistäsi välitän! - --- Vähät välitän! Kuuletteko, Ivan Petrovitsh, mitä hän sanoo? -Siinähän juuri onkin asian ydin. Sallikaa vain minun kertoa... Ja -viimein (miks'en sanoisi suoraan!) kuules, Natasha, ja tekin, Ivan -Petrovitsh, minä, kenties, toisinaan todellakaan en osaa oikein -ajatella; no, olkoonpa, (onhan joskus niin ollutkin) että olen -tyhmäkin. Mutta silloin minä, voin vakuuttaa, osotin paljon viisasta -kekseliäisyyttä ... no ... ja, vieläpä, oikein suurta ymmärrystäkin; -niin että minä luulin teidänkin olevan iloisia, etten minä aina -ole... ymmärtämätön. - --- Ah, mitä sinä nyt, Alesha, älähän nyt! Sinä minun kyyhkyläiseni! - -Natasha ei voinut sietää, että Aleshaa pidettiin ymmärtämättömänä. -Kuinka usein olikaan Natasha minulle pahoillaan, vaikkei sitä sanoin -ilmoittanut, jos minä, liikoja kursailematta, näytin Aleshalle -toteen, että hän teki jonkun tyhmyyden; se oli Natashan sydämmen arka -kohta. Hän ei voinut sietää Aleshan halventamista, ja varmaankin -sen vuoksi sitä vähemmän, että hän itse sisimmässään tunnusti -Aleshan semmoiseksi, jonka äly ei kestänyt tarkkaa arvostelua. Omaa -mielipidettään ei hän kumminkaan ilmaissut ja pelkäsi loukkaavansa -Aleshan itserakkautta. Alesha taas oli tällöin aina erittäin tarkka -huomaamaan ja aina arvasi Natashan salaiset tunnelmat. Natasha näki -sen ja tuli siitä kovin pahoille mielin, alkoi imarrella ja hyväillä -häntä. Siksipä nytkin Aleshan sanat saivat niin kipeän kaiun Natashan -sydämmessä. - --- Älähän, Alesha, sinä olet vain kevytmielinen, etkä ollenkaan ole -ymmärtämätöin, pitkitti Natasha, -- miksikä sinä itseäsi halvennat? - --- No, hyvä; no niin, antakaa siis minun puhua loppuun. Kreivillä -käyntimme jälkeen isäni oikein vihastui minulle. Minä ajattelin: -odotappas! Ajoimme silloin ruhtinattarelle; jo kauan aikaa ennen -kuulin, että hän on vanhuudesta melkein höperönä ja lisäksi -kuuro sekä erittäin paljon rakastaa pikku koiria. Niitä hänellä -on kokonainen karja ja niitä hän kaikesta sielustaan helli. -Huolimatta kaikesta tästä on hänellä ylhäisessä piirissä hyvin suuri -vaikutusvalta, niin että kreivi Nainskikin, le superbe, hänelle -antichambre tekee. Minäpä tiellä laitoinkin suunnittelun kaikille -toimilleni, ja arvatkaas, mille perustukselle? Sille, että minusta -kaikki koirat pitävät, oikein totta! Minä olen sen huomannut. Tuleeko -se siitä, että minussa on jotain magnetismia, vaiko siitä, että minä -itse pidän hyvin paljon kaikista eläimistä, en osaa sanoa, koirat -vain minusta pitävät, se on varma. Niin, huomautanpa tässä nyt -sivumennen magnetismista. Minä en sinulle vielä kertonut, Natasha, -että me näinä päivinä kutsuimme henkiä; olin erään henkienkutsujan -luona: se on hirveän huvittavaa, Ivan Petrovitsh; minä oikein -hämmästyin. Minä kutsuin Julius Caesarin. - --- Ah, kaikkeapa! No, mitä sinä Julius Caesarilla teet? huudahti -Natasha nauraen ääneensä. -- Sitä vielä puuttui! - --- No, miksikä ... ikäänkuin minä olisin joku... Miksikä minulla ei -olisi oikeutta kutsua Julius Caesaria? Tuleeko hän siitä pahemmaksi? -Kas, nyt hän nauraa tuossa! - --- No, eihän hän, tietysti, siitä pahene, ah, sinä kyyhkyläiseni! No, -ja mitä se Julius Caesar sanoi sinulle? - --- Ei se sanonut mitään. Minä vain pitelin lyijykynää, ja se -itsestään liikkui paperilla ja kirjoitti sanoja. Se kirjoitti, niin -toiset sanoivat minulle, Julius Caesar. En minä sitä usko. - --- Mitä se kirjoitti? - --- Kirjoitti, "kastu" tai jotain siihen suuntaan kuin on Gogolin -kertomuksessa ... mutta lakkaahan jo nauramasta! - --- Kerrohan nyt ruhtinattaresta! - --- No, kun te yhä keskeytätte minut. Tultuamme ruhtinattarelle -aloin minä hyväillä Mimiä. Tuo Mimi -- se on, näes, vanha, ruma, -mitä ilettävin koiran luuska, joka kaiken lisäksi on itsepintainen -ja pureksija. Ruhtinatar pitää siitä kuin silmäterästänsä; se ehkä -lieneekin hänen ikäisensä. Minä aloin sillä, että syöttelin sille -karamellia ja noin kymmenessä minutissa opetin sen antamaan käpälää, -jota tekemään sitä ei oltu saatu sen koko elinaikana opetetuksi. -Ruhtinatar tuli oikein haltioihinsa; miltei itkenyt ilosta: "Mimi! -Mimi! Mimi antaa käpälää!" Jos joku sattuu tulemaan, sanoo hän: -"Mimi antaa käpälää! Kummipoika opetti sen sille!" Kreivi Nainski -tuli, sille taas: "Mimi antaa käpälää!" Minuun katsoo hän melkein -ilokyyneleet silmissä. Oikein hyvä mummo; oikein on sääli häntä. -Minä en siekaillut, osotin uudestaan hänelle imartelua: hänellä on -nuuskarasian kannessa hänen oma kuvansa, hänen morsiusajaltansa, -noin kuusikymmentä vuotta sitten. Tuon nuuskarasian hän sattui -pudottamaan. Minä nostan sen ja sanon, niinkuin en tietäisikään: -Cruelle charmante peinture! Tämä on ihanteellisen kaunis! Nytpä hän -kokonaan heltyi, alkoi kanssani jutella tätä ja tuota, missä kävin -koulua, kenen luona käyn, miten kauniit hiukset minulla on, ja niin -poispäin. Minäkin huvittelin häntä, kerroin hänelle skandaalijutun -parasta lajia. Semmoisista hän pitää: sormellaan vain heristi -minulle, mutta muuten nauroi hyvin paljon. Pois lähtiessämme suuteli -hän ja ristinmerkillä siunaili sekä vaati, että minä joka päivä -kävisin häntä huvittamassa. - -Kreivi puristaa kättäni; silmänsä olivat hyvin lipevät; ja isäni, -vaikka onkin mitä parhain, kunniallisin ja jalomielisin ihminen, -uskokaa tai älkää, oli miltei itkeä ilosta silloin, kun kahden kotiin -ajoimme. Hän syleili minua, tuli avomieliseksi, ilmaisi joitakin -salaperäisyyksiä, puhui virka-urasta, ylhäisistä tuttavuuksista, -rahasta, avioliitosta, etten kaikkea oikein ymmärtääkään voinut. -Samassa hän minulle rahaakin antoi. Se oli eilen. Huomenna menen taas -ruhtinattaren luo, mutta isäni kuitenkin on jalomielisin ihminen --- älkää ajatelko hänestä mitään pahaa; ja vaikka hän koettaakin -vieroittaa minua sinusta, Natasha, niin tulee se siitä, että hän -on erehtynyt, hän kun haluaa Katjan miljooneja, joita sinulla ei -ole; niitä hän haluaa yksistään vain minun tähteni, siis vain -tietämättömyydestä tekee sinulle väärin. Kukapa isä ei haluaisi onnea -pojallensa? Eihän se ole hänen syynsä, että on tottunut pitämään -miljooneja ainoana onnena. Semmoisiahan he ovat kaikki. Häntä -tuleekin arvostella vain siltä kannalta, eikä muulta, -- ja silloin -onkin hän oikeassa. Minä vartavasten kiiruhdin sinun luoksesi, -Natasha, vakuuttamaan sinulle sitä, sillä minä tiedän, että sinulla -on ennakkoluuloja häntä vastaan, tietysti, sinä et itse ole siihen -syypää. Minä en syytä sinua... - --- Eikö sinulle siis mitään muuta tapahtunutkaan, kuin että menestyit -kreivittären luona? Siinäkö se olikin koko viisautesi? kysäsi Natasha. - --- Kuinka! Äläpäs! Sehän on vain alku... Ruhtinattaresta minä -kerroin vain siksi, että, huomaa se, minä hänen kauttansa saan isäni -valtoihini, mutta itse kertomuksenihan ei ole vielä alkanutkaan. - --- No, kerrohan se viimeinkin! - --- Tänään tapahtui minulle vielä eräs seikka, vieläpä oikein -kummallinen, minä olen vielä nytkin hämmästyksissäni siitä, -pitkitti Alesha. -- Tahdon teille huomauttaa, että vaikka isäni -onkin kreivittären kanssa päättänyt minun kosimisestani, ei -kuitenkaan mitään virallista ole tähän saakka vielä ollut, niin -että vaikka me tuossa hetkessä erkanisimme, ei se herättäisi mitään -erityisempää huomiota; kreivi Nainski vain yksin tietää asian, -mutta häntähän pidetäänkin sukulaisena ja suojelijana. Vähät siitä, -että minä näinä kahtena viikkona olenkin oppinut tuntemaan Katjan, -me emme kumminkaan ole tähän päivään saakka puhuneet keskenämme -sanaakaan tulevaisuudestamme, se on avioliitosta ja ... no, eikä -rakkaudestakaan. Paitsi sitä on päätetty ensin pyytää ruhtinatar -K:n suostumusta, jolta odotetaan kaikkea mahdollista suojelusta ja -kultasateita. Mitä hän sanoo, sitä sanoo koko ylhäisö; hänellä on -semmoinen mahtava tuttavapiiri. Minut taas välttämättömästi tahdotaan -saattaa ylhäisön piiriin ja sen mukaiseksi ihmiseksi. Erittäinkin -vaatii sitä kreivitär, Katjan äitipuoli. Asia on semmoinen, että -kaikkien noiden kreivittären ulkomailla tekemien kepposten jälkeen -ruhtinatar ehkei ota häntä vastaankaan, mutta jos ruhtinatar ei ota, -niin kenties eivät toisetkaan ota; nyt olisi siis mukava tilaisuus, --- minun kosimisjuttuni. Ja siksipä kreivitär, joka ennen oli asiaa -vastaan, tänään kovin ilostui menestyksestäni ruhtinattaren luona; -mutta se sikseen; tärkeintä on tämä. Katarina Feodorovnan minä tunsin -jo viime vuonna; ja minähän silloin olin vielä poikanulikka, en -voinut ymmärtää mitään, enkä siis mitään hänestä huomannutkaan... - --- Asia olikin siinä, että silloin sinä rakastit minua enemmän, -keskeytti Natasha, -- siksi et huomannutkaan, mutta nyt... - --- Ei sanaakaan enää, Natasha! huudahti Alesha kiihkeästi. -- Sinä -erehdyt kokonaan ja loukkaat minua. Minun ei huoli sanoa sinulle -vastaan; kuuntele etemmäksi, niin tulet huomaamaan kaikki... -Oh, jos sinä tuntisit Katjan! Jospa sinä tuntisit, mikä hellä, -avomielinen kyyhkysydän hän on! Mutta tulethan hänet tuntemaan; -kuuntele vain loppuun! Kaksi viikkoa sitten, heidän tänne tulonsa -jälkeen, kun isäni vei minut Katjan luo, aloin minä häntä tarkemmin -tarkastella. Minä huomasin, että hänkin tarkasteli minua. Se nostatti -uteliaisuuteni; en puhukaan siitä, että minulla oli oma erityinen -tarkoitus oppia tuntemaan hänet likemmin, -- tämä aikomus oli jo -siltä ajalta, kun sain isältäni tuon kirjeen, joka minua niin -suuresti hämmästytti. En huoli puhua mitään, en huoli kehua häntä, -sanon vain: hän on erityinen poikkeus kaikesta seurapiiristään. -Hänellä on tuommoinen ominainen luonne, voimakas ja totuutta -harrastava sielu, voimakas nimenomaan puhtaudessaan ja totuudessaan, -ja minä olenkin hänenkin suhteensa poikanulikka, hänen nuorempi -veljensä, huolimatta siitä, että hänellä on ikää vain seitsemäntoista -vuotta. Sitten huomasin vielä yhden seikan: hän on hyvin surullinen, -jotain salaista surua kantaa; hän on harvapuheinen, kotona aina on -vaiti, aivan kuni säikytetty... Hän ikäänkuin jotain mietiskeli. -Isääni tuntuu ikäänkuin pelkäävän. Äitipuoltansa ei rakasta, -- sen -minä arvasin; kreivitär itse vain jossakin tarkoituksessa yhä hokee, -että tytärpuolensa häntä erittäin kovin rakastaa; se ei ole totta. -Katja vain häntä vastustelematta tottelee, niinkuin olisi tehnyt -hänen kanssaan siitä sopimuksen. Neljä päivää sitten, kun olin kaikki -nuo huomioni tehnyt, päätin minä toteuttaa aikomukseni ja tänä iltana -sen toteutuikin. Aikomukseni, näes, oli tunnustaa Katjalle kaikki, -taivuttaa hänet meidän puolellemme ja sillä lailla päättää koko -asia... - --- Kuinka! Mitä sinä tahdoit kertoa ja mitä tunnustaa? kysäsi Natasha -levottomana. - --- Kaikki, ihan kaikki, vastasi Alesha. -- Ja minä kiitän Jumalaa, -joka antoi minulle tuon ajatuksen, mutta kuulkaa, kuulkaa! Neljä -päivää sitten minä päätin näin: tahdon olla erilläni teistä ja -lopettaa itse kaikki. Jos minä olisin ollut teidän kanssanne, olisin -minä yhä epäröinyt, minä olisin totellut teitä, enkä suinkaan olisi -uskaltanut toteuttaa aikomustani. Yksinäni ollessani, saatettuani -itseni semmoiseen asemaan, että joka hetki yhä muistutin itseäni, -että pitää lopettaa ja että olen _velvollinen_ lopettamaan, minä sain -rohkeutta ja -- lopetin! Minä asetin velvollisuudekseni tulla tykönne -päätös muassani, ja niin tulinkin! - --- Mitä, mitä? Miten se asia oli? Kerro pikemmin! - --- Varsin yksinkertaisesti! Minä lähestyin häntä suoraan, -rehellisesti ja rohkeasti... Mutta ensin minun täytyy kertoa teille -eräs edellinen tapaus, joka minua suuresti kummastutti. Vähää ennen -sen edellä, kun meidän piti lähteä, sai isäni jonkun kirjeen. Minä -satuin juuri samaan aikaan tulemaan hänen huoneeseensa ja pysähdyin -ovelle. Hän ei huomannut minua. Häntä oli tuo kirje siinä määrin -hämmästyttänyt, että hän puheli yksin ääneensä, huudahteli jotain, -käveli levottomana huoneessa ja lopulta alkoi äkisti kovasti nauraa, -pidellen kirjettä kädessään. Minä oikein pelkäsin mennä sisälle, -odotin hiukan ja sitten menin. Isäni oli jostain syystä iloinen, -kovin iloinen, puheli minulle jotenkin kummallisesti, sitten äkkiä -keskeytti puheensa ja käski minun heti valmistaumaan lähtemään, -vaikka olikin vielä hyvin varhainen. Ei siellä tänään ketään muita -ollut, kuin isäni ja minä, ja suotta sinä, Natasha, luulit, että -siellä oli vieraspidot. Sinulle ei ole oikein kerrottu... - --- Ah, älähän puhu syrjäseikkoja, Alesha; sano, kuinka sinä kerroit -asian Katjalle. - --- Se oli onni, että me saimme olla kahden kokonaista kaksi -tuntia. Minä hänelle suoraan sanoin, että vaikka meitä toisillemme -tahdotaankin, niin on meidän mahdoton mennä naimisiin; että minun -sydämmessäni on kaikkea myötätuntoisuutta häntä kohtaan ja että hän -yksin voi minut pelastaa. Silloin minä ilmaisin hänelle kaikki. -Ajatteles, hän kun ei tietänyt mitään meidän suhteistamme, minun ja -sinun, Natasha! Jospa sinä olisit nähnyt, kuinka liikutettu hän oli; -oikeinpa alussa säikähti. Vaaleni kokonaan. -- Minä kerroin hänelle -koko meidän historiamme, kuinka sinä minun tähteni jätit kotisi, -kuinka elimme yksiksemme, kuinka me nyt kärsimme, kaikkea pelkäämme -ja että me nyt turvaamme häneen (minä puhuin sinunkin nimessäsi, -Natasha), että hän itse kävisi puolellemme ja suoraan sanoisi -äitipuolellensa, ettei tahdo tulla minulle; että siinä yksistään on -meidän pelastuksemme eikä meidän ole sitä mistään muualta odotettava. -Hän kuunteli niin halukkaasti, niin myötätuntoisesti. Ja kummoiset -silloin olivatkaan silmänsä! Näytti, niinkuin koko sielunsa olisi -ollut hänen silmissään. Hänellä on ihan siniset silmät. Hän kiitti -minua siitä, etten minä epäillyt häntä, ja vakuutti olevansa valmis -auttamaan meitä kaikin voiminsa. Sitten alkoi hän kysellä sinusta, -sanoi, että hyvin mielellään tahtoisi tutustua kanssasi, pyysi minun -sanomaan sinulle, että hän jo nyt rakastaa sinua kuni sisartansa, ja -että sinäkin rakastaisit häntä kuni sisartasi; ja kun hän sai kuulla, -etten minä enää viiteen päivään ollut nähnyt sinua, alkoi hän heti -käskeä minua lähtemään luoksesi. - -Natasha oli hyvin liikutettu. - --- Ja tämän edellä sinä voit kertoa seikkailujasi jonkun kuuron -ruhtinattaren luona! Ah, Alesha, Alesha! huudahti Natasha, -nuhtelevasti katsoen häneen. - --- No, mitä, oliko Katja hyvillään, iloissaan, kun päästi sinut -menemään? - --- Niin, hän oli iloinen siitä, että sai tehdä hyvän työn, mutta -itse hän alkoi itkeä. Sillä hänkin, näes, rakastaa minua, Natasha! -Hän tunnusti, että hän alkoi jo rakastaa minua; ettei hän tapaa -ketään ja että minä olin miellyttänyt häntä jo kauan aikaa, hän -pani erityistä huomiota minuun erittäin sen vuoksi, että kaikkialla -on vain viekkautta ja valhetta, mutta minä näytin olevan totinen -ja rehellinen ihminen. Hän nousi ja sanoi: "No, Jumala kanssanne, -Aleksei Petrovitsh, ja minä kun luulin..." Hän ei lopettanut -lausettansa, alkoi itkeä ja poistui. Me päätimme, että hän huomenna -sanoo äitipuolellensa, ettei hän tahdo tulla minulle ja että minunkin -tulee sanoa kaikki isälleni ja sanoa se lujasti ja rohkeasti. Hän -moitti minua, miksi minä en jo ennen hänelle sanonut: "Kunniallisen -ihmisen ei tarvitse mitään peljätä!" Hän on niin jalomielinen. -Isääni ei hänkään rakasta; sanoo, että isäni on viekas ja haluaa -rahoja. Minä puolustin isääni; hän ei uskonut minua. Jos en huomenna -onnistu asiassani isäni luona (Katja arvelee olevan varmaa, etten -onnistu), silloin hänkin suostuu, että minä turvautuisin ruhtinatar -K:n suojaan. Silloin ei kukaan uskaltaisi tehdä vasten hänen -tahtoansa. Me lupasimme toisillemme olla kuni veli ja sisar. Oi, -jos sinä tietäisit hänen elämänsä, kuinka hän on onneton, kuinka -vastenmielisesti hän katsoo elämäänsä äitipuolen kanssa, kaikkea -tuota suhdettansa. Ei hän tosin siitä suoraan puhunut, ikäänkuin -olisi minuakin pelännyt, mutta muutamista sanoistaan minä sen -arvasin, Natasha, kyyhkyläiseni. Ja millaisella ihastuksella hän -sinua katselisi, jos näkisi sinut! Ja kuinka hyvä sydän hänellä on! -Hänen kanssaan on niin helppo olla! Te kumpanenkin olette luodut -sisariksi toisillenne ja teidän tulee rakastaa toinen toistanne. -Sitä minä olen aina ajatellut. Oikein totta: minä saattaisin teidät -yhteen, mutta itse olisin syrjässä ja ihailisin teitä. Älä vain luule -jotain, Natasha, ja salli minun puhua hänestä. Minä haluan juuri -sinun kanssasi hänestä puhua, ja hänen kanssaan sinusta. Tiedäthän -sinä, että minä rakastan sinua ylikaiken, enempi kuin Katjaakaan... -Sinä olet minun kaikkeni! - -Natasha katsoi häneen ääneti, lempeästi ja jonkinlaisella -surumielellä. Aleshan puhe näytti ikäänkuin hyväilevän tai jollain -tavoin kiusaavan häntä. - --- Ja jo kauvan, jo kaksi viikkoa sitten osasin minä antaa oikean -arvon Katjalle, pitkitti Alesha. -- Minä, näes, olen käynyt heillä -joka ilta. Palattuani kotiin minä sitten kaiken iltaa mietiskelen, -yhä ajattelen teitä molempia, yhä vaan vertailen teitä toisiinne! - --- Kumpanen meistä näytti paremmalta? kysäsi hymyillen Natasha. - --- Toisinaan sinä, toisinaan taas hän. Sinä sittenkin aina jäät -lopulta paremmaksi. Kun minä puhun hänen kanssansa, minä silloin aina -tunnen, että itsekin tulen paremmaksi, viisaammaksi, ja ikäänkuin -jalommaksi. Mutta huomennapa, huomenna asia päättyy! - --- Etkö sinä sääli häntä? Rakastaahan hän sinua; sanoithan, että itse -olet sen huomannut? - --- Sääli on, Natasha! Mutta me kaikki kolme tulemme rakastamaan -toisiamme, ja silloin... - --- Ja silloin saa sanoa hyvästit! lausui Natasha hiljaa, aivan kuin -itsekseen vain. - -Alesha katsoi häneen neuvottomana. - -Mutta nytpä keskeytyi puheemme mitä odottamattomimmalla tavalla. -Keittiöstä, joka oli samalla myöskin eteisenä, kuului ääni, niinkuin -joku olisi tullut sisään. Kohta aukaisi Mavra oven ja viittasi salaa -Aleshalle, kutsuen häntä. Me kaikki käännyimme Mavran puoleen. - --- Tuolla sinua kysytään, tuleppas, lausui Mavra jonkinmoisella -salaperäisellä äänellä. - --- Kuka minua nyt kysyisi? sanoi Alesha, katsoen neuvotonna meihin. --- Lähdenpä. - -Keittiössä seisoi hänen isänsä livre-pukuinen palvelija. Ruhtinas oli -Natashan asunnon ohi ajaessaan pysähdyttänyt vaununsa ja lähettänyt -palvelijansa tiedustamaan, oliko Alesha täällä. Tämän ilmoitettuaan -palvelija samassa poistui. - --- Kummallista! Tämmöistä ei vielä ole koskaan tapahtunut, sanoi -Alesha hämillään ja katsoen meihin. -- Mitä tämä merkitsisi? - -Natasha katsoi levottomasti häneen. Äkkiä Mavra taas aukaisi -kamarimme oven. - --- Ruhtinas itse tulee! sanoi hän hätäisesti kuiskaten ja samassa -sulki oven. - -Natasha vaaleni ja nousi seisomaan. Äkkiä alkoivat silmänsä loistaa. -Keveästi nojaten pöytään hän seisoi ja rauhatonna katsoi oveen, josta -kutsumaton vieras oli tuleva. - --- Natasha, älä pelkää, minä olen luonasi! Minä en salli sinua -loukattavan, lausui hämmästynyt, mutta kumminkin itsensä hallitseva -Alesha. - -Ovi aukeni ja kynnykselle ilmaantui ruhtinas Valkovski. - - - - -II. - - -Hän loi meihin pikaisen, tarkkaavan katseen. Siitä katseesta ei -vielä voinut päättää, tuliko hän vihollisena, vaiko ystävänä. -Tahdon tarkkaan kuvata hänen ulkomuotonsa. Tänä iltana hän erittäin -hämmästytti minua. - -Olin hänet nähnyt jo muulloinkin. Hän oli noin neljänkymmenen viiden -vuoden vaiheilla, ei vanhempi, kasvonpiirteensä säännölliset ja -erinomaisen kauniit; kasvojensa ilme vaihteli aina asianhaarain -mukaan; nämä vaihdokset olivat jyrkät, täydelliset, tavattoman -sukkelat, muuttuen mitä miellyttävimmästä mitä juroimmiksi ja -tyytymättömimmiksi, aivan kuin olisi vahingossa jotakin vieteriä -nykäisty. Kasvojen säännöllinen soikeus, niiden hiukan tummahtava -väri, erinomaiset hampaat, pienet ja jotenkin hienot huulet, -soreapiirteinen, suora, hiukan pitkänpuoleinen nenä, korkea -otsa, jolla ei näkynyt vielä pienintäkään ryppyä, harmaat, -kohtalaisen suuret silmät, -- tuo kaikki oli omiansa vaatimaan -tunnustamaan niiden omistajan kauniiksi; mutta siitä huolimatta -ei hänen ulkomuotonsa tehnyt hyvää vaikutusta. Nuo kasvot olivat -vastenmieliset juuri siksi, että niillä asustava ilme aina oli -vierasta teeskenneltyä, mietittyä, lainattua, ja hänet nähtyänne -syntyi teissä jonkinlainen horjumaton vakuutus siitä, ettette koskaan -voi tavata noilla kasvoilla niiden luonnollista ilmettä. Tarkemmin -tarkastettuanne, aloitte epäillä tuon ainaisen naamarin alla piilevän -jotain ilkeätä, viekasta ja suurimmassa määrässä itsekästä. Erityistä -huomiotanne herättivät kauniilta näyttävät, harmaat, suuret silmänsä. -Ne yksin eivät näyttäneet tahtovansa kokonaan taipua hänen tahtonsa -alle. Hän ehkä olisi tahtonut katsoakin pehmeästi ja lempeästi, -mutta hänen katseensa säteet ikäänkuin jakaantuivat niin, että -pehmeiden ja lempeiden säteiden seassa välkkyi kovia, epäluuloisia, -urkkivia, vihaisia säteitä... Kasvultaan oli hän tavallisen -korkea, soreavartaloinen, hiukan laihanpuoleinen, ja näytti paljoa -nuoremmalta kuin olikaan. Tummanruskeassa pehmeässä tukassaan vielä -tuskin nimeksikään näkyi harmaita. Korvansa, kätensä, jalkateränsäkin -olivat ihmeen sopusuhtaiset. Kaikki oli perinnöllisen kaunista. -Pukunsa oli hienon loistavaa ja nuorteata, osaksi nuoren miehen -pukua toivottelevaa, mikä hänelle hyvin sopikin. Hän näytti Aleshan -vanhemmalta veljeltä. Ei ainakaan häntä voinut luulla noin ison pojan -isäksi. - -Hän suoraan astui Natashan luo ja, katsoen häneen tarkasti, sanoi -hänelle: - --- Tuloni teidän tykönne tähän aikaan ja esittämättä -- on -kummallinen eikä ollenkaan yleisen tavan mukaista; mutta minä luulen -teidän uskovan, että ainakin minä itse voin tuntea koko tekoni -sopimattomuuden. Minä myöskin tiedän kenen kanssa ryhdyn asiaan; -tiedän, että olette ihmistuntija ja jalomielinen. Lahjoittakaa -minulle vain kymmenen minuttia, ja minä luotan siihen, että te -ymmärrätte minut ja annatte anteeksi. - -Kaiken tuon hän lausui kohteliaasti, mutta painolla ja jonkinmoisella -järkähtämättömyydellä. - --- Istukaa! sanoi Natasha, tointumatta vielä ensi hämmingistä ja -jonkinlaisesta säikähdyksestä. - -Hän kumarsi hiukan ja istui. - --- Ennen kaikkea sallikaa minun sanoa pari sanaa hänelle, lausui -ruhtinas, viitaten poikaansa. -- Alesha, kun sinä läksit, -odottamatta minua sekä sanomatta meille hyvästiäkään, sanottiin -kreivittärelle, että Katarina Feodorovna voi pahoin. Kreivitär oli -juuri kiiruhtamaisillaan hänen luokseen, kun äkkiä astui sisään -Katarina Feodorovna, kiihoittuneena ja kovassa mielenliikutuksessa. -Hän sanoi meille suoraan, ettei hän voi tulla sinun vaimoksesi. -Hän sanoi vielä, että hän menee luostariin, että sinä pyysit hänen -apuansa ja itse hänelle tunnustit rakastavasi Natalja Nikolajevnaa... -Tämmöinen Katarina Feodorovnan outo tunnustus ja sitten vielä moiseen -aikaan voi johtua, tietysti, vain sinun ylenmäärin kummallisesta -tunnustuksestasi hänelle. Hän oli miltei suunniltansa. Voit käsittää, -mitenkä minä hämmästyin ja säikähdin. Nyt ohi ajaessani, minä -huomasin valon ikkunoistanne, pitkitti ruhtinas, kääntyen Natashaan. --- Ajatus, joka oli mielessäni jo kauan asustanut, valtasi samassa -minut niin kokonaan, etten minä voinut vastustaa ensi mielitekoani ja -päätin tulla teille. Miksikä? Sen sanon kohta, mutta jo edeltäpäin -pyydän, älkää kummeksiko, jos selitykseni tuntuisikin jossain määrin -jyrkältä. Tämä kaikki tuli niin äkkiä... - --- Minä koetan ymmärtää teitä ja antaa sanoillenne niille tulevan -arvon, sanoi Natasha väkinäisesti. - -Ruhtinas katsahti häneen tarkkaan, niinkuin olisi koettanut oppia -hänet muutamassa silmänräpäyksessä täydellisesti tuntemaan. - --- Minä luotankin teidän tarkkaan huomaavaisuuteenne, pitkitti -ruhtinas, -- ja jos rohkeninkin tulla teille nyt, niin johtui se -siitä, että tiesin, kenenkä kanssa tulen olemaan tekemisissä. -Minä olen tuntenut teidät jo pitkän ajan, huolimatta siitä, että -tuonnottain tein väärin teille, ja aivan syyttänne. Kuunnelkaa -minua: te tiedätte, että isänne ja minun välillä on pitkäaikaisia -rettelöitä. En tahdo puolustaa itseäni; kenties minä olen tehnyt -isällenne vääryyttä enemmän, kuin tähän saakka osasin arvatakaan. -Mutta jos niin on, niin on minua petetty. Minä olen luonteeltani -epäilevä ja tunnustankin itseni sellaiseksi. Minä olen herkkä -mieluummin luulemaan pahaa, kuin hyvää -- onneton luonteen -ominaisuus, joka on omiansa minunlaiselleni. Mutta ei ole tapani -salata puutteellisuuksiani. Minä urkin kaikkia kulkupuheita, ja kun -te jätitte vanhempanne, kauhistuin minä Aleshan puolesta. Mutta -silloin minä vielä en tuntenut teitä. Tekemäni tiedustelut teistä -vähitellen rauhoittivat minut kokonaan. Minä tarkastelin, tutkiskelin -ja viimein tulin vakuutetuksi, että epäluuloni olivat perusteettomia. -Minä sain tietää, että teidän ja omaistenne väli on kokonaan -rikkoontunut, tiedän myöskin, että isänne kaikin voiminsa vastustaa -teidän ja poikani liittoa. Ja jo yksin se seikka, että vaikka teillä -on semmoinen vaikutusvalta poikani suhteen, ettekä sittenkään ole -vieläkään tätä valtaanne käyttänyt, ette pakoittanut häntä ottamaan -teitä vaimoksensa, jo tämä yksistään antaa teistä hyvin hyvän -puoltolauseen. Ja sittenkin tunnustan nyt sen teille suoraan, päätin -minä kaikin voimin vastustaa kaikkia avioliittonne mahdollisuuksia. -Minä tiedän, että puhun liian suoraan, mutta tällä hetkellä on -suoruus mitä tarpeellisin; olette itse oleva samaa mieltä, kun -olette kuullut puheeni loppuun. Kohta sen jälkeen, kun te poistuitte -kotoanne, matkustin minä Pietarista; mutta pois matkustaissani -en minä enää pelännyt Aleshan tähden. Minä luotin teidän jaloon -ylpeyteenne. Minä tiesin, ettette te itsekään halua solmita -avioliittoa perheriitojemme vielä jatkuessa, ette tahtonut rikkoa -minun ja Aleshan välistä sopua, sillä minä en olisi koskaan antanut -hänelle anteeksi hänen avioliittoansa teidän kanssanne; ette myöskään -tahtonut, että teistä sanottaisiin, että etsitte ruhtinaallista -sulhasta ja liittoa sukumme kanssa. Päinvastoin te vielä osoititte -ylenkatsetta meitä kohtaan sekä ehkä odotitte hetkeä, jolloin minä -itse tulisin pyytämään teitä osottamaan meille sen kunnian, että -suostutte antamaan kätenne pojalleni. Mutta sittenkin minä jyrkästi -pysyin teidän vastustajananne. En huoli puolustaa itseäni, mutta -en myöskään salaa syitäni. Ne olivat: te ette ole ylhäistä sukua -ettekä rikas. Vaikka minulla kyllä onkin varoja, mutta me tarvitsemme -enemmän. Sukumme on alenemassa. Tarvitsemme kuuluisia sukulaisia ja -rahaa. Kreivitär Sinaida Feodorovnan tytärpuoli, vaikkei olekaan -suurisukuinen, on kumminkin hyvin rikas. Jos vähänkin olisimme -viipyneet, olisi löytynyt muita onnen etsijöitä, jotka olisivat -vieneet morsiamen; tilaisuutta ei sopinut päästää ohi menemään, ja -siis huolimatta siitä, että Alesha on vielä liian nuori, päätin -minä saattaa hänet kihloihin. Huomatkaa, minä en salaa mitään. Te -voitte halveksien katsoa isää, joka itse tunnustaa, että oman voiton -pyynnöstä ja ennakkoluulojen vuoksi johti poikaansa kehnoon asiaan; -sillä hylätä jalosydämminen neito, joka uhrasi hänelle kaikki ja -jonka edessä hän on vikapää, -- se on kehnoutta. Mutta minä en tahdo -tehdä itseäni syyttömäksi. Toinen syy, miksi toivoin avioliittoa -poikani ja kreivitär Sinaida Feodorovnan tytärpuolen välille, oli -se, että tuo neiti täydellisesti on rakkauden ja kunnioituksen -arvoinen. Hän on kaunis, oivallisesti kasvatettu, mitä parhaimman -luontoinen ja hyvin ymmärtäväinen, vaikka vielä monessa suhteessa -lapsi. Aleshalta puuttuu tahdon lujuutta, hän on kevytmielinen, kovin -ajattelematon, kahdenkymmenenkahdenvuotisena vielä kaikkinensa lapsi, -yksi hyvä puoli ehkä hänellä löytyy -- hyvä sydän, joka ominaisuus -muutoin ehkä kaikkien puutteiden ohella on vaarallinenkin... Jo -kauvan aikaa olen huomannut, että minun vaikutukseni häneen alkaa -vähetä: kiihkeys, nuoruuden viehätykset ottavat omansa, vievätpä -vielä voitonkin muutamista oikeista velvollisuuksistakin. Minä ehkä -rakastan liian paljon, mutta olen siltä vakuutettu, etten enää yksin -riitä hänelle johtajaksi. Ja kumminkin hänen täytyy olla jonkun -alituisen hyvän vaikutuksen alaisena. Hänen luonteensa on alistuva, -heikko, rakastava, mieluummin taipuisa rakastamaan ja alistumaan, -kuin käskemään. Semmoisena hän tulee pysymäänkin kaiken ikänsä. -Voitte arvata, kuinka iloiseksi tulinkaan, oppiessani tuntemaan -Katalina Feodorovnan ihanteelliseksi tytöksi, jommoista minä olisin -halunnut pojalleni vaimoksi. Mutta iloni oli myöhäistä; poikani oli -peruuttamattomasti toisen vaikutuksen alainen, -- teidän. Kuukausi -sitten palattuani Pietariin minä salaa tarkkaan tutkielin häntä -ja ihmeekseni huomasin hänessä tapahtuneen huomattavan muutoksen -parempaan päin. Kevytmielisyytensä, lapsellisuutensa ovat vielä -melkein entisellään, mutta muutamia jaloja mietteitä on juurtunut -mieleensä; häntä ei enää huvita vain lelut, mutta ylevämpiä, -jalompia, kunniallisia harrastuksia hän jo alkaa omistaa. Aatteensa -kylläkin ovat kummallisia, häälyväisiä, toisinaan mielettömiäkin, -mutta pyrkimyksensä, taipumuksensa, sydämmensä on parempi, ja sehän -on kaiken perustus; ja kaikki tämä parhain hänessä -- se epäilemättä -on teidän vaikutustanne. Te olette hänet uudistanut. Täytyypä minun -teille tunnustaa, että te ennen kaikkia muita voisitte rakentaa -hänen onnensa. Mutta minä karkoitin sen ajatuksen, minä en tahtonut -semmoisia ajatuksia. Minun piti vieroittaa hänet teistä, kävi kuinka -kävikään; minä aloin toimia ja luulin saavuttaneeni pyrintöjeni -päämaalin. Vielä tunti sitten minä luulin voiton olevan puolellani. -Mutta kreivittären luona tapahtunut kohtaus kumosi kerrassaan kaikki -minun suunnitteluni, ja eräs tosiseikka minua eniten hämmästytti: -Aleshan outo totisuus, horjumaton kiintymys teihin ja tuon -kiintymyksen horjumattomuus ja elinvoimaisuus. Sanon vielä kerran: -te olette antanut pojalleni kokonaan uuden kasvatuksen. Äkkiä minä -näin, että muutos menee hänessä etemmäksi, kuin edes minäkään odotin. -Tänään minä odottamatta huomasin hänessä semmoisen älykkäisyyden -merkin, jota minä en ollenkaan osannut odottaa, ja samalla myöskin -tavatonta sydämmen hienoutta ja huomaavaisuutta. Hän valitsi -kaikista varmimman tien, päästäkseen pois asemasta, jonka piti -itselleen vaikeana. Hän kosketteli ja herätti ihmissydämmen jaloimmat -taipumukset, nimittäin anteeksi antamisen ja pahan palkitsemisen -hyvällä. Hän antautui loukkaamansa olennon valtaan ja anoi häneltä -osanottavaisuutta ja apua. Hän kosketti naisen koko ylpeyttä, -naisen, joka jo rakasti häntä, suoraan tunnustaen tälle, että tällä -on jo kilpailija, mutta samalla herätti tässä myötätuntoisuutta -kilpailijaansa kohtaan, saaden itselleen anteeksiannon ja lupauksen -uhrautuvasta sisar-rakkaudesta. Ruveta tekemään moisia selityksiä -ja samalla osata olla loukkaamatta, pahastuttamatta -- siihen eivät -aina kykene viisaita viisaammatkaan, siihen kykenevät vain nuorteat, -puhtaat ja hyvästi johdetut sydämmet, jommoinen Aleshalla on. Minä -olen vakuutettu siitä, että hänen tämän päiväisessä toimessaan ette -te, Natasha Nikolajevna, ole ollut osallisena, ette sanalla ettekä -neuvolla. Te ehkä nyt vasta kuulitte siitä häneltä. Erehdynkö? Eikö -ole totta? - --- Te ette ole erehtynyt, sanoi Natasha, jonka kasvot säteilivät ja -silmät loistivat kummallisesti, kuni jonkin innostuksen vallassa. -Ruhtinaan puhetaito alkoi vaikuttaa. -- Minä en ole viiteen päivään -nähnyt Aleshaa. Tuon kaiken on hän itse keksinyt, itse sen myöskin -toimeenpannut. - --- Aivan varmaan niin, myönsi ruhtinas, -- mutta huolimatta -siitä, kaikki tämä hänen odottamaton tarkkanäköisyytensä, -päättäväisyytensä, velvollisuudentuntonsa, ja vielä, kaikki -tämä jalo järkähtämättömyytensä, -- se on kaikki seuraus teidän -vaikutuksestanne. Tämän kaiken minä lopullisesti huomasin ja -harkitsin nyt kotiin ajaessani, ja harkittuani, tunsin äkkiä -itsessäni voiman tehdä päätökseni. Kosimispuuhamme kreivittären -talossa on mennyt myttyyn eikä voi uudistua; mutta vaikka voisikin, -ei se saa enää koskaan uudistua. Minä tulin vakuutetuksi, että vain -te yksistänsä voitte rakentaa hänen onnensa, että te olette hänen -oikea johtajansa, että te jo olette laskenut perustuksen hänen -tulevalle onnellensa! Minä en ole salannut teiltä mitään, enkä salaa -nytkään, että minä hyvin paljon rakastan hyvää tulevaisuutta, rahaa, -ylhäisyyttä, vieläpä virkanimiäkin; tiedän hyvin niistä useita -ennakkoluuloiksi, mutta minä rakastan noita ennakkoluuloja enkä -ollenkaan tahdo halveksia niitä. Mutta on seikkoja, jolloin täytyy -ottaa huomioon muitakin näkökohtia, jolloin ei sovi kaikkea mitata -samalla mitalla... Paitsi sitä minä suuresti rakastan poikaani. -Sanalla sanoen minä tulin siihen päätökseen, että Alesha ei saa erota -teistä, sillä ilman teitä hän joutuu turmioon. Ja tunnustankin, että -ehkä on jo kuukausi siitä, kun minä tämän päätin, ja nyt vasta itse -huomasin, että olen oikein päättänyt. Tietysti, sanoakseni teille -tämän kaiken, olisin minä voinut tulla luoksenne huomenna, enkä -häiritä teitä miltei puoliyön aikaan. Mutta nykyinen kiireellisyyteni -ehkä todistaa teille, kuinka innokkaasti ja, erittäinkin, kuinka -totisesti minä asiaan käyn käsin. En ole enää lapsi; en voisi -ikäisenäni ottaa ajattelematonta askelta. Kun minä astuin tänne -sisään, olin jo kaikki päättänyt ja valmiiksi ajatellut. Mutta -minä tunnen, että minun täytyy vielä kauan odottaa, ennenkuin saan -teidät täydelleen vakuutetuksi minun vilpittömyydestäni... Mutta -asiaan! Tuleeko minun nyt selittää teille, miksi tulin tänne? Minä -tulin, täyttääkseni velvollisuuteni ja -- juhlallisesti, kaikella -rajattomalla kunnioituksellani teitä kohtaan, pyydän teidän tekemään -poikani onnelliseksi ja suomaan hänelle kätenne! Oi, älkää luulko, -että minä tulin ankarana isänä, joka viimeinkin antoi lapsillensa -anteeksi ja armollisesti suostuu suomaan heille heidän onnensa. Ei! -Ei! Te halvennatte minua ajatellessanne minusta semmoista. Älkääkä -myöskään luulko, että minä jo ennakolta olin varma suostumuksestanne, -perustaumalla siihen, mitä te olette jo uhranneet poikani vuoksi; ei -niinkään! Minä ensimäisenä olen valmis ääneen sanomaan, ettei hän -ansaitse teitä ja ... (hän on hyvä ja avomielinen) -- hän itsekin -sen todistaa. Mutta ei siinä kyllin. Minua veti tänne moiseen -aikaan ei vain se yksin ... minä tulin tänne ... (-- tässä ruhtinas -kunnioittavasti ja jonkinlaisella juhlallisuudella kohosi tuolilta ---) minä tulin tänne tarkoituksessa tulla ystäväksenne! Minä tiedän, -ettei minulla siihen ole pienintäkään oikeutta, päinvastoin! Mutta -kuitenkin -- suokaa minun ansaita tuo oikeus! Suokaa minun toivoa!... - -Kunnioittavasti kumartuen Natashan edessä odotti hän vastausta. -Kaiken aikaa, kun hän puhui, pidin minä häntä tarkkaan silmällä. Hän -huomasi sen. - -Puheensa lausui hän kylmästi, hiukan tavotellen kaunopuheisuutta, -vieläpä muutamin paikoin jonkinlaisella leväperäisyydellä. Koko -puheen äänensointu toisinaan ei ensinkään vastannut innostustansa, -joka veti hänet sinne moiseen ensi käynniksi sopimattomaan aikaan -ja erittäinkin moisissa olosuhteissa. Muutamat lauseensa olivat -huomattavassa määrässä tekemällä tehtyjä ja muutamin paikoin pitkiä, -ja pituudestaan kummallista puhettansa hän ikäänkuin tahallansa -teki omituiseksi, koettaen piiloittaa esille pyrkivää tunnetta -huumorin, huolimattomuuden ja leikillisyyden taa. Mutta tämän kaiken -minä huomasin vasta jälkeenpäin; silloin oli kokonaan toisin. -Viime sanansa hän lausui niin henkevästi, niin tunteellisesti, -niin totisella kunnioituksella Natashaa kohtaan, että hän voitti -meidät kaikki puolellensa. Näkyipä jotain kyynelen tapaistakin hänen -silmissään. Natashan jalo sydän tuli kokonaan voitetuksi. Hän nousi -ja ääneti, syvästi liikutettuna ojensi ruhtinaalle kätensä. Tämä -tarttui ojennettuun käteen ja suuteli sitä tunteellisesti. Alesha oli -sanomattoman iloinen. - --- Sanoinhan minä sinulle, Natasha! huudahti hän. -- Sinä et uskonut -minua! Sinä et uskonut, että hän on jalosydämmisin ihminen maan -päällä! Näethän, nyt näet itse!... - -Alesha kiiruhti isänsä luo ja syleili häntä intoisasti. Tämä vastasi -pojalleen samalla mitalla, mutta kiirehti lopettamaan tunteellista -kohtausta, ikäänkuin olisi hävennyt näyttää omia tunteitansa. - --- Kylliksi, sanoi hän, ja otti hattunsa, -- minä lähden. Minä pyysin -teiltä vain kymmenen minuttia, mutta viivyinkin puolituntia, sanoi -hän nauraen. -- Mutta minä poistun täältä mitä hartaimmin odottaen, -että saisin taas tavata teidät mitä pikemmin. Sallitteko minun käydä -teillä mahdollisimman usein? - --- Kyllä, kyllä! vastasi Natasha, -- mahdollisimman usein! Minä -tahdon mitä pikemmin ... oppia rakastamaan teitä ... lisäsi Natasha -sopertaen. - --- Kuinka vilpitön, kuinka rehellinen te olettekaan! sanoi -ruhtinas hymyillen Natashan sanoille. -- Te ette tahdo edes -viekastella sanoaksenne tavallista kohteliaisuuslausetta. Mutta -teidän vilpittömyytenne on kalliimpi kaikkia noita teeskenneltyjä -kohteliaisuuksia. Niin! Minä tunnen, että minun tulee vielä kauan, -kauan ansaita rakkauttanne! - --- Älkää, älkää kehuko minua ... riittää jo! kuiskaili Natasha -hämillään. - -Oi, kuinka kaunis hän tällä hetkellä olikaan! - --- Olkoon niin! sanoi ruhtinas, -- mutta pari sanaista vielä asiasta. -Voitteko aavistaa, kuinka onneton minä olen! Minä en voi huomenna -tulla teille, en huomenna, en ylihuomenna. Tänä iltana minä sain -kirjeen, joka on minulle niin tärkeä (se vaatii välttämättömästi -minua erääseen asiaan), etten millään keinoin voi sitä välttää. -Huomenaamuna minä matkustan Pietarista. Älkäähän toki ajatelko, että -minä tulin teille nyt näin myöhään vain siksi, ettei minulla huomenna -olisi aikaa, eikä ylihuomennakaan. Te tietysti ette sitä ajattele, -mutta tämä on näyte minun epäilevästä luonteestani! Niin, paljon -vastuksia on tuo epäilevä luonteeni minulle tuottanut, ja ehkäpä koko -rettelöt minun ja vanhempainne välillä ovat vain seurauksia tuosta -kurjasta luonteestani!... Tänään on meillä tiistai. Keskiviikkona, -torstaina, perjantaina en tule olemaan Pietarissa. Toivon varmasti -lauantaina palaavani ja jo samana päivänä pääseväni teillä käymään. -Sanokaa, saanko minä luvan tulla teille koko illaksi? - --- Välttämättömästi, välttämättömästi! huudahti Natasha, -- -lauantai-iltana minä odotan teitä! Ikävällä odotan! - --- Ja kuinka onnellinen minä olenkaan! Yhä enemmän ja enemmän minä -tulen teitä tuntemaan! Mutta ... minä lähden! Ja kumminkaan minä -en voi lähteä puristamatta teidän kättänne, sanoi äkkiä ruhtinas -minulle. -- Suokaa anteeksi! Me kaikki puhumme nyt niin sekavasti... -Minulla oli onni jo useampia kertoja kohdata teitä, olemmepa jo -kerran toisillemme esitetytkin. En voi lähteä täältä sanomatta, -kuinka mieluista olisi minulle uudistaa tuttavuutta kanssanne. - --- Olemme kyllä kohdanneet toisemme, vastasin minä ottaen tarjotun -kätensä, -- mutta, anteeksi, etten muista, onko meidät esitetty -toisillemme. - --- Ruhtinas R:n luona viime vuonna. - --- Anteeksi, olin unohtanut sen. Mutta minä vakuutan, etten tätä -kertaa unhota. Tämä ilta on minulle erityisesti muistettava. - --- Niin, olette oikeassa; samoin minullekin. Olen kauan jo tietänyt, -että te olette Natalja Nikolajevnan ja poikani todellinen ystävä. -Minä toivon pääseväni teidän kolmen joukkoon neljänneksi. Eikö niin? -lisäsi hän, kääntyen Natashaan. - --- Niin, hän on meidän todellinen ystävämme ja me tahdomme pysyä -kaikki yhdessä! vastasi Natasha hyvin tunteellisesti. - -Natasha parka! Hän oikein säteili iloa, kun näki, ettei ruhtinas -unhottanut minuakaan. Kuinka suuresti rakasti hän minuakin, tyttö -raukka! - --- Minä tiedän monta, jotka ihailevat teidän kirjailijalahjojanne, -pitkitti ruhtinas, -- ja tunnen kaksi mitä hartainta -ihailijatartanne. Heistä olisi hyvin mieluista saada tutustua -kanssanne persoonallisesti. Ne ovat kreivitär, minun paras ystäväni, -ja hänen tytärpuolensa, Katarina Feodorovna Filimonova. Sallikaa -minun toivoa, ettette kiellä minulta mielihyvää -- saada esittää -teidät näille naisille. - --- Minä pidän sen suurena kunniana, vaikka minulla nyt yleensä on -vähän tuttavuuksia... - --- Mutta annattehan te minulle osotteenne! Missä te asutte? Minä saan -mieluisan tilaisuuden... - --- Minä en ota ketään vastaan kotonani, ruhtinas, en ainakaan tätä -nykyä. - --- Mutta vaikka minä en ole ansainnutkaan poikkeusta puoleltanne ... -mutta... - --- Tehkää hyvin, jos te vaaditte, niin olen mielelläni täyttävä -tahtonne. Minä asun N:n poikkikadulla, Klugenin talossa. - --- Klugenin talossa! huudahti hän, niinkuin olisi jostain -hämmästynyt. -- Kuinka! Te ... oletteko jo kauan siinä asunut? - --- En, vasta jonkun aikaa, vastasin minä, tahtomattani tarkastellen -häntä. -- Asuntoni numero on neljäkymmentä neljä. - --- Neljäkymmentä neljä? Asutteko yksin? - --- Ihan yksin. - --- N -- niin! Siksipä minä ... että jo kauan olen tuntenut tuon -talon. Sitä parempi... Tulen välttämättömästi teillä käymään, -välttämättömästi! Minun täytyy niin paljosta puhella kanssanne -ja minä odotan teiltä paljoa. Te voitte tehdä minulle suuria -palveluksia. Näettekös, minä jo suorastaan alotan pyynnöillä. No, -näkemiin asti! Vielä kerta kätenne! - -Hän puristi minun ja Aleshan käsiä, vielä kerta suuteli Natashan -kättä ja läksi, käskemättä Aleshaa mukaansa. - -Jäimme kolmen suuresti hämillemme. Tuo kaikki oli tapahtunut -niin arvaamatta, niin odottamatta. Kukin meistä tunsi, että -silmänräpäyksessä oli kaikki muuttunut ja jokin uusi, tuntematon -alkanut. Alesha istui ääneti Natashan viereen ja hiljaa suuteli -hänen kättänsä. Toisinaan katsahti hän Natashaa kasvoihin, niinkuin -odottaen, mitä hän sanoo. - --- Alesha, kyyhkyläiseni, mene jo huomenna Katarina Feodorovnan luo, -lausui viimein Natasha. - --- Sitä minä itsekin ajattelin, vastasi Alesha, -- välttämättömästi -menen. - --- Mutta kenties hänen on vaikeata kohdata sinua ... mitenkä nyt -tekisit? - --- En tiedä, ystäväiseni. Sitä minäkin ajattelin. Minä mietin ... -huomaan ... niin päätänkin. Natasha, meillähän on nyt asia kokonaan -muuttunut, ei malttanut Alesha olla sanomatta. - -Natasha hymyili ja loi häneen pitkän ja hellän katseen. - --- Entäpä kuinka hienotunteinen isäni on. Näki kylläkin, kuinka huono -asunto sinulla on, mutta ei virkkanut sanaistakaan... - --- Mistä asiasta? - --- No ... että muuttaa toiseen asuntoon ... tai jotain, sanoi Alesha -punastuen. - --- Älähän nyt, Alesha, miksikä hän olisi sitä sanonut? - --- Siksipä sanonkin, että hän on hienotunteinen. Ja kuinka kehui -sinua! Puhuinhan minä sinulle ... puhuinhan! Ei, kyllä hän voi kaikki -käsittää ja tuntea! Mutta minusta puhui kuni mistäkin lapsesta; -kaikki nuo pitävät minua semmoisena! Mitäpäs sitten, olenhan minä -todellakin semmoinen. - --- Sinä olet lapsi, mutta huomaavaisempi, kuin meistä kukaan muu. -Minun hyvä Aleshani! - --- Mutta hänpä sanoi, että hyvä sydämmeni on minulle vahingoksi. -Kuinka se on ymmärrettävä? Sitä en käsitä. Ja tiedätkös mitä, -Natasha, enköhän lähde heti hänen luoksensa? Huomenna varhain tulen -taas tänne. - --- Mene, mene, kyyhkyläiseni. Sen sinä hyvin sanoit. Ja -välttämättömästi täytyy sinun käydä hänen luonaan, kuulethan? Mutta -sitten huomenna tule mitä varhaimmin. Ethän nyt enää käy olemaan -viisin päivin luonani käymättä? lisäsi Natasha veitikkamaisesti, -hyväillen häntä katseillaan. - -Kukin meistä oli jonkinlaisen hiljaisen, täydellisen ilon valtaamana. - --- Minunko kanssani, Vanja? huudahti Alesha kamarista lähtiessään. - --- Ei, hän jää tänne; meillä on vielä keskenämme puheltavaa, Vanja. -Muista, huomenna jo varhain tänne. - --- Aivan aamusta! Hyvästi, Mavra! - -Mavra oli kovin liikutettu. Hän oli kuullut kaikki, mitä ruhtinas -puhui, oli kaikki kuunnellut oven takana, vaikkei läheskään kaikkea -ymmärtänyt. Hän olisi mielellään tahtonut arvata, kysyä asiasta. Nyt -hän vain katsoi hyvin totisena, vieläpä ylpeänä. Hänkin käsitti, että -moni seikka oli muuttunut. - -Me jäimme kahden. Natasha otti minua kädestä ja oli jonkun aikaa -vaiti, niinkuin olisi ajatellut, mitä sanoisi. - --- Minä olen väsynyt! lausui hän viimein heikolla äänellä. -- -Kuuleppas: menethän sinä huomenna vanhuksien luo? - --- Välttämättömästi! - --- Kerro sitten äidille, mutta älä _hänelle_. - --- Enhän minä koskaan sinusta isällesi puhu. - --- Niin, niin; saahan hän sen muutoinkin tietää. Tarkastappas sinä, -mitä hän sanoo. Miltä kannalta hän ottaa asian. Jumalani! Luuletko, -Vanja, että hän todella minut kiroaa tuon avioliiton vuoksi? Ei, se -ei voi tapahtua! - --- Ruhtinaan tulee kaikki sovittaa, sanoin kiireesti. -- Hänen tulee -välttämättömästi sopia isäsi kanssa, silloin käy kaikki hyvin. - --- Oi, Jumalani! Jospa! Jospa! huudahti hän rukoilevasti. - --- Ole huoletta, Natasha, kaikki on käyvä hyvin. Asiat ovat sillä -tolalla. - -Natasha katsoi minuun hyvin tarkkaavasti. - --- Vanja, mitä sinä ajattelet ruhtinaasta? - --- Jos hän puhui vilpittömästi, niin on hän, minun mielestäni, hyvin -jalo ihminen. - --- Jos hän puhui vilpittömästi? Mitä sillä tarkoitat? Voiko hän siis -puhua vilpillisestikin? - --- Sitä minäkin luulen, vastasin. -- "Natashan mielessä on siis joku -tuuma, mietin itsekseni. -- Kummallista!" - --- Sinä kaiken aikaa katsoit häneen ... niin tarkkaan... - --- Niin, minusta tuntui hän hiukan kummalliselta. - --- Niin minustakin. Kaiken aikaa hän puhui jotenkin ... minä olen -niin kovin väsynyt, kyyhkyläiseni. Tiedätkös? Meneppäs sinäkin -kotiin. Huomenna tule sitten mahdollisimman varhain vanhuksien luota. -Kuules vielä: eihän se ollut loukkaus, kun minä sanoin ruhtinaalle, -että tahdon mitä pikemmin oppia rakastamaan häntä? - --- Ei ... mikäs loukkaus se olisi? - --- Eikä ... tyhmästi? Näes, sehän osotti, etten minä vielä rakasta -häntä. - --- Päinvastoin, se oli oikein, viattomasti ja sukkelaan sanottu. Sinä -olit sitä sanoessasi niin ihana! Kylläpä hän olisi tyhmä, jos ei -kaikissa ylhäistavoissaan käsittäisi sitä! - --- Sinä näytät olevan hänelle vihainen, Vanja? Ja kuitenkin, -kuinka paha, epäilevä ja kunnianhimoinen minä olenkaan! Älä naura -minulle; minähän en salaa sinulta mitään. Ah, Vanja, sinä minun -kallis ystäväni! Jos minä taas tulen onnettomaksi, jos taas kohtaa -minua murhe, niin olet sinä varmaan täällä minun lähelläni; ehkäpä -oletkin vain ihan yksin luonani! Millä olen minä tämän kaiken sinulta -ansainnut! Älä suutu minuun milloinkaan, Vanja!... - -Kotiin palattuani, riisuunnuin heti ja panin maata. Huoneessani oli -kostea ja pimeä, kuni kellarissa. Monta kummallista mietettä ja -tunnelmaa häälyi mielessäni, enkä minä pitkään aikaan voinut nukkua. - -Mutta kuinka lienee nauranutkaan meille juuri tällä hetkellä eräs -mies, maaten upeassa vuoteessaan, -- jos muuten piti meitä naurunsa -arvoisina! Luultavasti ei pitänyt! - - - - -III. - - -Seuraavana aamuna kello yhdeksän aikaan lähtiessäni huoneestani -joutuakseni Hirvisaarelle Ichmenevin luo, päästäkseni sitten sieltä -pikemmin Natashan luo, kohtasin minä äkkiä ovessa eilisen vieraani, -Smithin tyttären tyttären. Hän astui huoneeseeni. Muistan hyvin, -että tulin iloiseksi hänen tulostaan, vaikk'en voinut selittää -syytä ilooni. Eilen en ollut ehtinyt vielä häntä oikein tarkastaa, -ja nyt päivän valossa hän vielä enemmän hämmästytti minua. Eipä -ollutkaan helppoa löytää kummallisempaa, ulkomuodoltaan oudompaa -olentoa. Varreltaan oli hän lyhyt, silmänsä säihkyvät, mustat, -eivätkä ollenkaan semmoiset, kuin yleensä muilla venäläisillä, -tukkansa tuuhea, musta ja vanukkeinen, katseensa epäselvä, -tuikea ja selittämätön, mikä kaikki oli omiansa herättämään -kadulla jokaisen ohikulkijan huomiota. Erittäin hämmästyttävä oli -katseensa: se säkenöitsi älyä, mutta samalla myöskin jonkinlaista -inkvisiittorimaista luottamattomuutta, jopa suoranaista epäluuloakin. -Vanha ja likainen pukunsa näytti päivän valossa vielä eilistä enemmän -rääsymäiseltä. Olin huomaavinani, että jokin hiljakseen jäytävä, -parantumaton ja alituinen tauti vaivasi häntä, joka lakkaamatta -armotta teki hävitystään hänen ruumiissaan. Kalpeilla, laihoilla -kasvoillaan asusti outo tumman-keltanen, sapenvärinen varjo. Mutta -huolimatta kaikesta köyhyyden ja sairaloisuuden kurjuudesta, oli hän -yleensä muuten jotenkin sievä. Kulmakarvansa olivat tarkkapiirteiset, -hienot ja kauniit; erittäin sievä oli leveä, matalanpuoleinen otsansa -ja kaunispiirteiset, vaaleat, hiukkasen vain punertavat, ylpeän ja -rohkean poimuisat huulensa. - --- Kas, sinäkö taas! huudahdin minä. -- No, niin minä luulinkin, että -sinä tulet. Astuhan sisään. - -Hän astui hitaasti kynnyksen yli, samoinkuin eilenkin, katsellen -ympärilleen epäillen. Hän tarkasti tarkkaan huonetta, jossa hänen -iso-isänsä oli asunut, aivan kuin olisi tahtonut painaa muistoonsa, -minkä verran huone oli muuttunut uuden asukkaan aikana "No, kummoinen -iso-isä, semmoinen lapsenlapsikin, ajattelin. Eikös vain liene -heikkomielinen?" Hän oli yhä vaiti; minä odotin. - --- Kirjat, kuiskasi hän lopulta, luoden katseensa maahan. - --- Ah, todellakin! Sinun kirjasi; tässä ne ovat, ota vaan! Minä -vartavasten säästin ne sinulle. - -Hän katsahti minuun uteliaasti ja jotenkin kummallisesti väänti -suutansa, ikäänkuin olisi tahtonut epäillen hymyillä. Mutta tuo -hymyilyn yritys samassa taas jo vaihtui entiseen ankaraan ja -salaperäiseen ilmeeseen. - --- Puhuiko vaari teille minusta? kysäsi hän, ironillisesti tarkastaen -minua päästä jalkoihin. - --- Ei, sinusta hän ei puhunut, mutta hän... - --- No, mistäpäs te tiesitte, että minä tulen? Kuka teille sanoi? -kysäsi hän, äkkiä keskeyttäen minut. - --- Tiesin sen siitä, ettei vaarisi voinut elää ihan yksin, kaikkien -hylkäämänä. Hän oli niin vanha, heikko; siksipä minä ajattelinkin, -että joku kävi hänen luonaan. Tuossa on kirjasi, ota ne. Opitko sinä -niistä? - --- En. - --- Mihinkäs sinä sitten niitä tarvitset? - --- Vaari opetti minua, kun minä kävin hänen luonaan. - --- Etkö sinä sitten enää käynyt? - --- Sitten en enää käynyt ... minä tulin sairaaksi, lisäsi hän -ikäänkuin puolustuksekseen. - --- Onko sinulla omaisia, äiti, isä? - -Hän äkkiä rypisti kulmiansa ja pelokkaasti katsahti minuun. Sitten -painoi hän päänsä alas, kääntyi ääneti ja läksi hiljaa huoneesta, -vastaamatta nytkään minulle mitään, aivan samoin kuin eilenkin. -Kummeksien seurasin häntä silmilläni. Kynnyksellä hän nytkin pysähtyi. - --- Mistä syystä hän kuoli? kysäsi hän katkonaisesti, kääntyen -puoliksi minuun päin, aivan samanlaisella liikkeellä, kuin eilenkin, -kun hän, myöskin pois lähtiessään ja ovessa seisten, kysyi Asorkasta. - -Minä menin luoksensa ja aloin hänelle lyhyesti kertoa. Ääneti ja -uteliaana hän kuunteli, pää alas painuneena, seisten minuun selin. -Kerroin myöskin, kuinka vaari kuollessaan puhui kuudennesta linjasta. - --- Sen kyllä arvasinkin, lisäsin minä, -- että siellä asuu joku -hänen rakkaistaan, siksipä minä odotinkin, että joku tulee häntä -tiedustamaan. Hän varmaankin rakasti sinua, kun vielä viime -hetkellään sinua muisti. - --- Ei, hän ei rakastanut, kuiskasi hän vastenmielisesti! - -Tyttö oli kovin liikutettu. Kertoessaan kumarruin nähdäkseni hänen -kasvonsa. Silloin huomasin, että hän teki suurimpia ponnistuksia -tukahduttaakseen liikutustansa, aivan kuin olisi tahtonut osottaa -minulle ylpeyttänsä. Hän vaaleni yhä enemmän ja enemmän ja puri -tiukkaan alahuultansa. Mutta erittäin kummastutti minua hänen -sydämmensä outo jyske. Se jyskytti aina yhä kovemmin, niin että -lopulta saattoi kahden, kolmen askeleen päässä sen kuulla, kuten -aneurismitaudissa. Minä luulin, että hän kohta alkaa itkeä, niinkuin -eilenkin, mutta hän hillitsi itsensä. - --- Missä on se aita? - --- Mikä aita? - --- Jonka alla hän kuoli. - --- Minä näytän sen ... kun menemme ulos. Kuules, mikä sinun nimesi on? - --- Ei huoli... - --- Mitä ei huoli? - --- Ei huoli, ei mitään ... minulla ei ole nimeä, vastasi hän -katkonaisesti ja ikäänkuin harmistuneesti ja teki liikkeen -lähteäkseen pois. Minä pysäytin hänet. - --- Maltahan, sinä kummallinen tyttö! Minähän suon sinulle hyvää; -minulla on sääli sinua eilisestä saakka, kun sinä tuolla rapuilla -nurkassa itkit. Minun on vaikea sitä muistella... Sitä paitsi -vaarisi kuoli minun käsiini ja varmaan hän muisteli sinua, kun puhui -kuudennesta linjasta, siis ikäänkuin jätti sinut minun huostaani. -Minä olen nähnyt hänet unessa... Minä säilytin kirjatkin sinulle, -mutta sinä olet noin juro, ikäänkuin pelkäisit minua. Sinä varmaankin -olet hyvin köyhä ja orpo, ehkäpä vierasten hoidossa, niinkö? - -Minä puhuin hänelle innokkaasti, itsekään tietämättä, mitenkä hän -minua niin suuresti miellytti. Paitsi sitä oli tunteessani jotain -muutakin, kuin vain sääliä. Asian salaperäisyyskö, Smithin saattama -mielialako, vaiko oman mielentilani fantastillisuus, -- sitä en osaa -sanoa, mutta jokin epämääräinen tunne minua kiihdytti. Näytti siltä, -että sanani liikuttivat häntä; hän katsahti minuun jotenkin oudosti, -mutta ei enää jurosti, vaan lempeästi ja pitkään, sitten taas, -ikäänkuin vaipuen mietteisiinsä, painoi päänsä alas. - --- Helena, kuiskasi hän äkkiä, odottamatta ja hyvin hiljaa. - --- Onko sinun nimesi Helena? - --- On... - --- Mitä, tuletko sinä minun luonani käymään? - --- Ei sovi ... en tiedä ... tulen, kuiskasi hän kuin ajatuksissaan ja -taistellen itsensä kanssa. - -Samalla juuri kuului jossain seinäkellon lyönti. Hän vavahti ja, -katsoen minuun, sanomattomalla tuskan surulla, kuiskasi: - --- Paljonko kello on? - --- Lienee puoli yksitoista. - -Hän kiljahti peloissaan. - --- Jumalani! sanoi hän ja läksi samassa juoksemaan. Minä pysäytin -hänet vielä kerran porstuassa. - --- Näin minä en päästä sinua, sanoin hänelle. -- Mitä sinä pelkäät? -Myöhästyitkö? - --- Niin, niin, minä läksin salaa! Päästäkää! Hän lyö minua! huudahti -hän, nähtävästi ilmaisten jonkin salaisuutensa ja koettaen riuhtoa -itseänsä irti käsistäni. - --- Kuulehan, äläkä riuhdo itseäsi; sinun on mentävä Hirvisaarelle, -minäkin olen menossa sinne kolmannelletoista linjalle. Minäkin olen -myöhästynyt ja aion ottaa ajurin. Tahdotko lähteä kanssani? Minä vien -sinut. Pääset pikemmin kuin jalkasin... - --- Minun luokseni ei saa tulla, ei saa! huudahti hän kauhuissaan. -Jo yksistään ajatus, että minä tulisin hänen asuntoonsa, sai hänen -kasvonsa kauhusta vääristymään. - --- Johan minä sanoin sinulle, että minun on mentävä kolmannelletoista -linjalle asioilleni, eikä sinun luoksesi! En minä lähde sinun -jälestäsi. Ajurilla me kohta joudumme. Lähdetään vain! - -Laskeusimme alas. Otin ensimäisen ajurin, jolla pahaksi onneksi oli -niin kovin huono ajopeli. Nähtävästi oli Helenalla kovin kiire, koska -hän suostui lähtemään kanssani. Hämärintä asiassa oli se, etten minä -uskaltanut edes kyselläkään. Hän alkoi kovasti huitoa käsillään ja -miltei hypännyt pois kärryistä, kun minä kysyin, ketä hän kotona -niin pelkää. Mitähän salaperäistä tässä lieneekään? ajattelin -itsekseni. Kärryissä oli hänen kovin epämukava istua. Joka kerta, -kun kärryt hypähtivät, hän, pysyäksensä istumassa, tarttui kiinni -nuttuuni vasemmalla kädellään, joka oli pieni, likainen, täynnä -jonkinlaisia lyöttöhaavoja. Toisella kädellään piteli hän vahvasti -kirjoja; kaikesta huomasi, että nuo kirjat olivat hänelle hyvin -rakkaita. Korjaten itseänsä istumaan hän samassa näytti jalkansa, -ja suurimmaksi kummastuksekseni minä näin, että siinä oli vain -rikkinäinen kenkä, eikä sukkaa ollenkaan. Vaikka olinkin jo päättänyt -olla mitään kyselemättä, en nyt taaskaan malttanut. - --- Eikö sinulla ole sukkiakaan? kysäsin. -- Sopiiko nyt kävellä -sukitta, näin kostealla ja kylmällä ilmalla? - --- Ei, vastasi hän katkonaisesti. - --- Ah, Jumalani, jonkun luonahan sinä asut! Olisit pyytänyt keltä -tahansa sukat, kun läksit ulos. - --- Itse minä niin tahdoin. - --- Näin sinä voit sairastua ja kuolet! - --- Jospa kuolisinkin. - -Nähtävästi hän ei halunnut vastailla ja oli äkäinen, kun häneltä -kyselin. - --- Tässä hän kuoli, sanoin minä, osottaen taloa, jonka edessä hänen -vaarinsa oli kuollut. - -Hän katsoi tarkkaan ja äkkiä sanoi minulle rukoilevalla äänellä: - --- Herran tähden, älkää tulko minun jälestäni. Minä tulen teille, -tulen! Kun vain pääsen, heti tulen teille! - --- Hyvä, minä jo sanoin, etten tule jälestäsi. Mutta mitä sinä -pelkäät? Varmaankin olet hyvin onneton. Minun on vaikea tuollaisena -nähdä sinua... - --- Minä en pelkää ketään, vastasi hän jotenkin ärtyisellä äänellä. - --- Mutta sinähän äsken sanoit: "hän lyö minua!" - --- Lyököön! vastasi hän ja silmänsä säihkyivät. -- Lyököön! Lyököön! -hoppusi hän katkerasti, ja ylähuulensa kohosi halveksivasti ja alkoi -vavista. - -Jouduimme niin Hirvisaarelle. Kuudennen Iinjan päässä pysähdytti hän -ajurin ja hyppäsi pois kärryistä, katsellen levottomasti ympärillensä. - --- Ajakaa pois; minä tulen, tulen! sanoi hän, ollen kovin levoton, -pyytäen, etten tulisi hänen jälestään. -- Menkää pikemmin, pikemmin! - -Minä läksin ajamaan. Mutta ajettuani vähän matkaa rantakatua, -maksoin ajurille ja, palattuani kuudennelle linjalle, kiiruhdin -toiselle puolelle katua. Näin kohta hänet; hän ei ollut ehtinyt vielä -pitkälle, vaikka kulkikin hyvin kiireesti sekä yhä katseli taakseen; -kerran pysähtyikin hän pikkusen, paremmin nähdäkseen, tulenko hänen -jälestään, vaiko en? Minä piilouduin porttikäytävään, eikä hän -huomannut minua. Hän läksi astumaan edelleen, ja minä toisella puolen -katua hänen jälestään. - -Uteliaisuuteni oli kohonnut ylimmilleen. Vaikka olinkin päättänyt -olla menemättä hänen jälestään asuntoonsa, tahdoin kumminkin kaiken -varalta saada tietää talon, jossa hän asui. Minua ahdisti samanlainen -raskas ja outo tunne, kuin tuonoin tuolla ravintolassa herätti -minussa hänen vaarinsa, tarkastellessaan kuollutta Asorkkaa. - - - - -IV. - - -Astuimme siten pitkältä, aina Pienelle prospektille saakka. Tyttö -miltei juossut; viimein meni hän puotiin. Pysähdyin odottamaan häntä. -"Eihän hän puodissa asu", ajattelin. - -Todellakin, hetkisen kuluttua tuli hän puodista, mutta kirjoja -ei enää ollut kädessään. Sen sijaan oli nyt kädessään savikuppi. -Pikkusen astuttuaan meni hän erääseen kehnonlaiseen taloon. Se oli -pieni kivirakennus, vanha, kaksikerroksinen, likaisenkeltaisella -maalilla maalattu. Eräässä alakerroksen ikkunassa, joita kaikkiaan -oli kolme, oli pieni punanen ruumisarkku. -- Tämä oli köyhän -ruumisarkkujen valmistajan kyltti. Yläkerroksen ikkunat olivat aivan -neliömäiset, ruudut himmeät, vihertävät ja halkeilleet, ruutujen -takaa näkyi vaaleanpunaset, vuorikankaasta tehdyt ikkunaverhot. -Astuin kadun toiselle puolelle, lähestyin taloa ja luin portin päällä -olevasta peltikilvestä: porvaritar Bubnovan talo. - -Mutta tuskin olin ennättänyt tuon lukea, kun Bubnovan pihassa -äkkiä kuului kimakka naisen huuto ja sitten kiroilua. Katsahdin -portista pihaan; puisten rappujen astuimella seisoi porvaripukuinen, -lihava nainen, viheriä huivi hartioillansa. Kasvonsa olivat mitä -ilettävimmän tummanpunaisen väriset, pienet, veristyneet ja -mulkoilevat silmänsä säihkyivät vihasta. Selvään huomasi, että -hän oli juovuksissa, vaikka olikin vasta aamupäivä. Hän kiljui -Helena-paralle, joka kuppi kädessä seisoi hänen edessään kuni -kivettynyt. Tuon kiukkuisen naisen takaa näkyi rapuilla jotenkin -pörröinen, maalikasvoinen naisolento. Jonkun ajan kuluttua -aukeni kellari-kerroksen ovi ja rapuille ilmaantui, varmaankin -metelin johdosta, keski-ikäinen, köyhästi puettu, miellyttävän ja -vaatimattoman näköinen nainen. Puoliavoimesta ovesta katsoivat -alakerroksen toiset asukkaat, vanha ukko ja tyttönen. Roteva ja pitkä -mies, varmaankin talonmies, seisoi luuta kädessä keskellä pihaa ja -laiskana seurasi näytelmää. - --- Sinä kirottu, sinä verenimijä, sinä saivar mokoma! kiljui nainen, -laskien suustaan yhteen mittaan kaikki sinne kokoontuneet torasanat, -pitämättä muuta väliä, kuin silloin tällöin hengästyneenä sylkeään -ryypäten, -- niinkö sinä minun huoleni palkitset, takkulapää! Lähetin -hänet vain kurkkuja ostamaan, hänpä livisti tiehensä! Sydämmeni jo -aavisti, että hän karkaa, kun hänet lähetin. Kivisti sydäntäni, -kivisti! Eilen illalla korvatukkansa samanlaisesta asiasta nyhdin, -hänpä tänään uudestaan karkasi! Mihinkä juosnee, lurjus, missä -käynee! Kenen luona sinä käyt, kirottu sikiö, rinkisilmä kyy, myrkky, -kenenkä? Puhu, suomätä, taikka minä sinut heti kuristan! - -Samassa aikoi kiukustunut akka hyökätä tyttöparan niskaan, mutta -huomattuaan alakerran naisen seisovan rapuilla, äkkiä pysähtyi ja, -kääntyen häneen, alkoi vielä kimakammalla äänellä ja käsillään -huitoen puhua tälle, ikäänkuin olisi aikonut tämän ottaa uhriparkansa -rikoksen todistajaksi: - --- Äitinsä on kuollut! Itsekin te, hyvät ihmiset tiedätte, että hän -jäi kuni mukula yksin maailmaan. Minä näin, että hän jäi teille, -köyhille ihmisille vastuksiksi, itsellennekään ei ole mitään, ruokaa, -annas, ajattelin, teen vaikka Pyhälle Nikolaille mieliksi, otan -orvon hoitooni. Otin. Mitäs luulisitte? Nyt jo kaksi kuukautta olen -pitänyt, -- vereni on hän näinä kahtena kuukautena juonut, valkean -ihoni syönyt. Iili mokoma! Kalkkalokäärme! Itsepäinen saatana! On -vain vaiti, jos lyöt häntä, viskaat, yhä on vaiti, aivan kuin olisi -vettä suuhunsa ottanut, -- yhä on vaiti! Sydäntäni särkee -- vaiti -on! Minä sinä itseäsi oikein pidät, mörkö mokoma! viheriä marakatti? -Minutta sinä olisit kadulla nälkään kuollut. Saisit jalkani pestä ja -sen veden juoda, rymä mokoma, musta ranskalainen kalpa sinä mokoma. -Kuolla äikähtänyt minutta olisit! - --- Miksikä te nyt, Anna Trifonovna, itseänne noin vaivaatte? -Millä hän teitä taas harmitti? kysyi kunnioittavasti vaimo, jolle -raivostunut hirviö vihaansa purki. - --- Miten niin millä, sinä hyvä nainen, mitenkä millä? En tahdo, että -tehdään tahtoani vastaan! Älä tee omaa hyvääsi, mutta tee minun -pahaani, -- kas, semmoinen minä olen! Hänpä oli miltei hautaan -minut tänään saattaa! Lähetin puodista ostamaan kurkkuja, ja hän -palaa sieltä kolmen tunnin kuluttua! Sydämmeni jo aavisti tätä -kun hänet lähetin; kivisti sydäntäni, kivisti, kipeästi kivisti! -Missä oli? Missä kävi? Millaisia suojelijoita itselleen löysi? Ja -minäkös hänelle en ole hyvää tehnyt! Hänen saastaiselle äidilleen -annoin anteeksi neljäntoista ruplan velan, omalla kustannuksellani -hautasin, pirupenikkansa otin kasvattaakseni, sinä rakas nainen, -tiedäthän, itsehän tiedät tuon! Mitä, eikö minulla olisi valtaa hänen -ylitsensä. Saisi olla kiitollinen, mutta kiitollisuuden sijasta hän -tekee päin vastoin! Minä tahdoin suoda hänelle onnea. Minä hänet, -pakana-pennun, tahdoin harsovaatteisiin pukea, Gostinodvorista kengät -ostin, koristin kuin riikinkukon, -- kedon kukkasen sorean! Ja -mitä te luulette, hyvät ihmiset! Kahdessa päivässä repi vaatteensa -kokonaan, riekaleiksi repi, sellaisena nyt käypi, sellaisia kantaa! -Ja mitäs luulette, -- tahallaan repi, -- en tahdo valehdella, itse -näin; tahtoo, muka, repaleissa käydä, ei huoli harsopukua! No, -silloin purin vihani, pieksin hänet, mutta sittenhän kutsuin lääkärin -ja sille maksoin. Jos sinut nutistaisi, saivar mokoma, niin saisi -viikon vain maidotta elää, -- siinä olisi koko rangaistus sinun -tähtesi! Rangaistukseksi panin hänet lattioita pesemään; mitäpäs -luulette: pesee, pesee, raato, pesee! Sydäntäni äköittää, -- pesee! -No, ajattelin: et enää minulta pakene! Sain sen vain ajatelleeksi, -niin -- hän jo eilenkin karkasi! Itsehän te, hyvät ihmiset, kuulitte, -miten minä häntä eilen pieksin, käteni pieksäissä kipeäksi sain, -sukat, kengät otin pois, -- ei mene nyt avojaloin, ajattelin; -hänpä taas tänäänkin sinne pakeni! Missäs olit? Sano? Kelle sinä, -nokkosen siemen, valitit, kelle minun päälleni kantelit? Puhu, -mustalaispenikka, ulkomaalainen naamari, puhu! - -Raivoissaan hyökkäsi hän kauhusta kangistuneen tytön kimppuun, -tarttui tukkaan ja paiskasi hänet maahan. Kurkku-kuppi lensi maahan -ja särkyi; tämä vielä lisäsi humalaisen raivottaren vihaa. Hän -pieksi uhriansa kasvoihin, päähän; Helena pysyi itsepäisesti ääneti, -ei ainoatakaan ääntä, ei ainoatakaan huudahtusta; eikä ainoatakaan -valitusta hän päästänyt pieksettäissäkään. Minä hyökkäsin pihaan, -harmista ja suuttumuksesta muistamatta, mitä teinkään, ja astuin -suoraan humalaisen akan eteen. - --- Mitä te teette? Kuinka te uskallatte käyttääntyä noin orporaukkaa -kohtaan! huudahdin minä, tarttuen raivottaren käteen. - --- Mitä! Mikä sinä olet siinä? kiljui akka jättäen Helenan rauhaan ja -nostaen kätensä vyötäisille. -- Mitä teillä on asiaa minun talossani? - --- Sitä, että te olette säälimätön! sanoin vastaan. -- Kuinka te -uskallatte noin rääkätä lapsi raukkaa? Hän ei ole oma lapsenne; minä -juuri kuulin, että hän on vain teidän holhottinne, orpo parka. - --- Herra Kriste! vinkui raivotar. -- Kukas sinä oikeastaan olet, -tungettelija! Tulitko sinä tytön kanssa, vai? Minä lähden heti -poliisiosaston päälliköille valittamaan! Minua itse Andron Timofeitsh -kunnioittaa kuin aatelista! Sinun tykösikö tyttö pakenikin? Kuka sinä -olet? Vieraaseen taloon tulit räyhäämään. Auttakaa! - -Samassa hyökkäsi hän päälleni nyrkit ojona. Mutta juuri silloin -kuului läpitunkeva, kamala kiljahdus. Katsahdin sinne, -- Helena, -joka oli kuni tunnottomana seissut, parahtaen äkkiä kauhealla, -luonnottomalla äänellä, kaatui maahan ja alkoi piestä kovissa -suonenvedon tuskissa. Kasvonsa vääristyivät. Hän oli saanut -kaatumataudin kohtauksen. Pörrötukkainen tyttö ja alhaalla oleva -nainen juoksivat apuun, nostivat sairaan ja kantoivat kiiruusti -yläkertaan. - --- Vaikkapa kuolisit, kirottu! vinkui akka hänen jälkeensä. -- Kolmas -kohtaus jo kuukaudessa... Ulos, sinä liehakko! huusi akka taas -minulle. - --- Mitä sinä, talonmies seisot? Mistä syystä sinä palkan saat? - --- Pois, pois! Tahdotko saada niskaasi, sanoa mörähti talonmies -kuni vain muodon vuoksi. -- Kahden kauppa, kolmannelle korvapuusti. -Hyvästi ja ulos tiehesi! - -Mikäs minulle muu neuvoksi, kuin lähteminen, nähtyäni, että puuhani -oli kokonaan turha. Minä olin harmista haljeta. Asetuin portin eteen -käytävälle ja katsoin pihaan. Kun minä olin päässyt kadulle kiiruhti -akka heti ylös; talonmies virkansa toimitettuaan niinikään katosi -jonnekin. Kohta tuli vaimo, joka auttoi Helenaa ylös, laskeutui -rapuilta mennäkseen asuntoonsa. Minut huomattuaan hän pysähtyi ja -katsoi minuun uteliaana. Hänen miellyttävät ja levolliset kasvonsa -rohkaisivat minua. Astuin uudelleen pihaan ja menin suoraan vaimon -luo. - --- Suokaa anteeksi, alotin minä, -- kuka tuo tyttö täällä on ja miksi -tuo kiukkuisa akka häntä rääkkää? Älkää toki luulko, että minä vain -turhasta uteliaisuudesta kyselen. Minä olen ennen kohdannut tuon -tytön ja erään seikan vuoksi tahtoisin saada hänestä selkoa. - --- Jos te niin haluatte tietoa hänestä, niin olisi parasta, että -ottaisitte hänet luoksenne, taikka etsisitte jonkun palveluspaikan, -muuten hän täällä joutuu hukkaan, lausui vaimo ikäänkuin -vastenmielisesti, yrittäen poistua. - --- Jos te ette tahdo minua neuvoa, niin mitä minä voin tehdä? -Sanoinhan minä, etten minä tiedä mitään. Tuo varmaankin oli Bubnova -itse, talon omistaja? - --- Niin on. - --- Mitenkä tuo tyttö joutui hänelle? Kuoliko tytön äiti täällä? - --- Niin vaan joutui... Se ei kuulu meihin. - -Ja taas yritti vaimo poistua. - --- Tehkää nyt niin hyvin; minä vakuutan, että asia herättää -mielenkiintoani. Minä ehkä voin jotain tytön hyväksi tehdäkin. Kuka -tuo tyttö on? Ken oli hänen äitinsä, -- tiedättekö te? - --- Lienee ollut ulkomaalaisia joitakin; meillä alhaalla asusti; oli -hyvin kivuloinen; keuhkotautiin kuoli. - --- Siis, oliko hän hyvin köyhä, kun kellarikerroksessa vieraan -asunnon nurkassa asui? - --- Oih, köyhä! Sydäntä oikein kouristi hänet nähdessä. Mekin hädin -tuskin toimeen tulemme, mutta hän meillekin niinä viitenä kuukautena, -joina meillä asui, kuusi ruplaa jäi velaksi. Me hänet hautasimmekin; -mieheni teki kirstunkin. - --- Mitäs tuo Bubnova puhui, että hän hautasi? - --- Jokos hautasi? - --- Mikä hänen sukunimensä oli? - --- Enpä osaa lausua, isäseni; outo oli, lienee ollut saksalainen. - --- Oliko se Smith? - --- Ei, ei se ihan niin ollut. Anna Trifonovna otti orvon itselleen; -kasvattaakseen sanoi ottavansa. Mutta ei se ole hyvä... - --- Varmaankin on hänellä jokin tarkoitus? - --- Ei hänellä ole hyviä aikeita, vastasi vaimo, ikäänkuin -mietteissään ja epäröiden -- puhuako vai eikö. -- Mitäs me, -syrjäisiähän me olemme. - --- Ja parasta olisi, jos hillitsisit kielesi! kuului miehen ääni -takanamme. - -Puhuja oli elähtänyt mies, yönuttu päällään ja sen päällä kauhtana; -mies oli nähtävästi käsityöläinen, puhuja-toverini mies. - --- Vaimolla ei ole, isäseni, mitään kanssanne puhelemista; se ei -kuulu meihin ... lausui mies, katsahtaen minuun syrjästä. -- Muori, -mene sisään! Hyvästi, herraseni; minä olen kirstuntekijä. Jos mitä -niinkuin ammattini asioista, olen mielelläni käskettävänänne... Muuta -ei meillä ole mitään asiaa... - -Läksin tuosta talosta ajatuksissani ja kovasti liikutettuna. Mitään -en voinut tehdä, mutta tunsin, että minun oli vaikeata jättää asia -silleen. Muutamat vaimon lauseet minua erittäin kummastuttivat. Tässä -piili joku ruma juttu -- semmoista minä aavistin. - -Läksin astumaan pää alas painuneena, mietiskellen, kun äkkiä joku -terävällä äänellä lausui nimeni. Nostin katseeni -- edessäni oli -humalainen mies, seisoi ja horjui, hän oli puettu jotenkin siististi, -päällysnuttunaan vain oli kehno sinelli, päässä kulunut lakki. -Kasvonsa olivat hyvin tutut. Aloin miestä tarkastella. Hän iski -silmää ja hymyili minulle iroonisesti. - --- Etkö tunne minua? - - - - -V. - - --- Kas! Sinähän se olet, Maslobojev! huudahdin äkkiä tunnettuani -hänet entiseksi koulutoverikseni läänin kimnaasi-ajoilta. -- Tämäpäs -yhtyminen! - --- Niin, onhan tämä! Vuoteen kuuteen emme ole toisiamme kohdanneet. -Se on, kyllähän kohtasimme, mutta teidän ylhäisyytenne ei ole nähnyt -hyväksi luoda ainoatakaan silmäystä minuun. Tehän olette kenraali, se -tahtoo sanoa, kirjallisuus-kenraali!... - -Tätä sanoessaan hän hymyili ivallisesti. - --- No, no, veliseni Maslobojev, sen sinä valehtelet, -keskeytin hänet. -- Ensiksikin, eivät kenraalit, eivät edes -kirjallisuus-kenraalitkaan, ole tämän näköisiä, kuin minä, toiseksi, -salli sanoakseni, että minä todella muistelen pari kertaa sinut -kadulla kohdanneeni, mutta sinä itse nähtävästi kartoit minua; -miksikä minä olisin lähestynyt, kun näen, että mies tahtoo välttää -kohtaamista. Ja tiedätkös, mitä minä ajattelen? Jos sinä nyt et olisi -humalassa, et olisi nytkään nimeäni maininnut. Eikö niin? No, terve -mieheen! Minäpä, veliseni, olen hyvin, hyvin iloinen sinut tavattuani. - --- Todellakin? Mutta enkö saata sinulle ikävyyksiä tällä ... _ei -oikealla muodollani?_No, ja mitäpä tuosta kysellä; ei se ole -tärkeätä; minäpä, Vanja veliseni, aina muistan, miten kunnon poika -sinä olit. Muistatko, sinähän sait selkääsi minun tähteni? Sinä olit -vaiti, etkä minua ilmaissut, mutta minä, kiitollisuuden sijasta, -koko viikon sinua härnäsin. Sinä synnitön sielu! Terve, sieluseni, -terve! (Me suutelimme toisiamme). Minähän olen jo monta herran vuotta -yksin maleksinut, -- mene päivä, joudu ilta, mutta entistä en ole -unhottanut. Ei unohdu! Entäs sinä? - --- Mikäs minulla, yksin minäkin maleksin... - -Hän katsoi minuun kauan; katseessaan oli viinan hellyttämän ihmisen -tunteellisuutta. Muutenkin oli hän erinomaisen kunnon ihminen. - --- Ei, Vanja, sinä et ole semmoinen, kuin minä, lausui hän lopulta -traagillisella äänellä. -- Minähän olen lukenut teoksesi; luin, -Vanja, luin!... Mutta kuules: puhelkaamme kauasta aikaa! Onko kiire? - --- On; täytyypä minun sinulle sanoa, minua kovin ajatteluttaa eräs -asia. Mutta kuules: missä sinä asut? - --- Sen sanon. Mutta se ei ole tärkein, tahdotkos tietää, mikä on -tärkein? - --- No, mikä? - --- Kas tuo, näethän? -- Hän osoitti jonkun kymmenen askeleen päässä -meistä olevan kahvilan kylttiä, -- näethän: kondittori ja ravintola, -se on niin paljon kuin juomala, mutta siltä hyvä paikka. Sanon -sinulle etukäteen, paikka on siisti, ja viina -- yli arvostelun! -Kijevista jalan tänne tuli! Join, usean kerran join sitä, siis -tunnen sen; huonoapa minulle täällä ei uskalletakaan antaa. Tuntevat -jo Filip Filipitshin. Mitä? Irvistätkö? Ei, sallipas minun sanoa -loppuun. Nyt on neljänneksen yli yhdentoista, juuri katsoin kelloa; -no, juuri kolmekymmentäviisi minuttia yli yhdentoista lasken sinut -rauhaan. Sitä ennen kärpäsen nujerramme. Uhraatko kaksikymmentä -minuttia vanhalle ystävälle? - --- Jos ei muuta kuin, kaksikymmentä minuttia niin olkoon menneeksi; -sillä, ystäväiseni, asia todellakin vaatii... - --- Olkoon menneeksi. Mutta kuules, pari sanaa ennen muuta: -kasvoillasi on outo väri, aivan kuin olisi jollain sinua kovin -harmitettu, niinkö? - --- Niin. - --- Johan arvasin. Minä, näes, olen alkanut tutkia kasvojenilmeitä, -onhan sekin toimi! No, mennään siis, siellä juttelemme. -Kahdessakymmenessä minutissa, ensiksikin, minä ehdin tunnustella -amiraali Tshainskin juomaa, lasken alas koivuviinaa, ukkoparkaa, -sitten pomeranssia, sitten parfait-amour, ja sitten vielä jotain -keksin. Minä ryyppään, hyvä veli! Pyhäpäiväisin vain ennen -aamupalvelusta olen selvänä. Sinä vaikkapa älä nyt ryyppääkkään. -Minähän tarvitsenkin vain sinua. Jos taas ryyppäät -- osotat sillä -erinomaisen jaloa sydäntä. Lähdetään! Juttelemme parisen sanaa ja -taas joksikin kymmeneksi vuodeksi eroamme. Minähän, veliseni Vanja, -en sovi seuraasi. - --- No, älä siinä lörpöttele, mennään pikemmin. Kaksikymmentä minuttia -on sinun, sitten saat päästää minut. - -Kahvila oli toisessa kerroksessa; sinne johtivat kaksijaksoiset -rappuset. Rapuilla kohtasimme kaksi hyvin humalaista herraa. Meidät -huomattuaan he horjuen astuivat syrjään. - -Toinen heistä oli hyvin nuori ja hentoinen poika, kokonaan vielä -parraton, viiksen alkuja tuskin voi huomata, kasvonsa olivat hyvin -typerät. Hän oli puettu hyvin komeasti, mutta jotenkin naurettavasti, -ikäänkuin kantaisi vierasta pukua päällään, sormissa oli kalliita -sormuksia, kallis neula kaulaliinassa, tukka hyvin tyhmäntapaisella -kampauksella, oli kuin mikäkin perhoskotero. Hän lakkaamatta -hymyili ja nauraa hihitti. Hänen toverinsa oli viidenkymmenen -vaiheilla oleva paksu, suurimahainen, hyvin huolimattomasti puettu, -kaulaliinassaan oli hänelläkin neula, päänsä oli kalju, kasvonsa -turvonneet, humalaiset ja rokonarpiset, silmälasit pienellä, napin -muotoisella nenällään. Kasvojensa ilme oli vihainen ja hekumallinen. -Ilkeät, vihaiset ja epäilevät silmänsä olivat muljallaan ja -tirkistivät ikäänkuin raosta. Nähtävästi kumpikin heistä tunsi -Maslobojevin; möhömaha meidät kohdattuaan vääristi pikaisesti suutaan -tyytymättömästi, ja nuorempi hymyili hyvin matelevan maireasti, -sieppasi talonpoikaislakkinsakin päästään. - --- Anteeksi, Filip Filipitsh, löpisi hän, katsoen imelästi -Maslobojeviin. - --- Mitä nyt? - --- Olen syyllinen ... totta ... (hän näpsäytti kaulustansa vasten). -Tuolla istuu Mitroshka. Mutta, Filip Filipitsh, hän on lurjus. - --- Miksi niin? - --- Niin vaan... Tältä (hän viittasi toveriinsa) viime viikolla tuon -samaisen Mitroshkan tähden eräässä paikassa voideltiin naama -piimällä ... khi! - -Toverinsa mukkasi häntä harmissaan kyynärpäällään. - --- Ettekö, Filip Filipitsh, tyhjentäisi kerallamme puolentusinaista, -käskettekö luottamaan siihen? - --- Ei, isäseni, nyt ei sovi, vastasi Maslobojev. -- Tärkeä asia on -esillä. - --- Khi! On minullakin teille asiaa. - -Toverinsa mukkasi häntä taas kyynärpäällään... - --- Sitten, sitten! - -Näytti, niinkuin Maslobojev olisi koettanut olla heihin katsomatta. -Ja kun olimme päässeet ensimäisen huoneen läpi, jonka yhdestä -seinästä toiseen ulettui tavallisen siisti pöytä, täynnä voileipiä, -piirakaisia, pieniä kalakukkoja ja monenlaisilla juomilla täytettyjä -pulloja, veti Maslobojev minut heti syrjään ja sanoi: - --- Tuo nuorempi on kauppiaan poika Sisobrjuhov, erään tunnetun -jauhokauppiaan poika, joka peri isänsä jälkeen puoli miljonaa ja -nyt niitä juo. Kävi Pariisissa, siellä suunnattomasti tuhlasi -rahaa, ehkäpä olisi kaikki sinne jättänyt, mutta sai setänsä -jälkeen periä, palasi siis Pariisista; täällä nyt juo jäännöksiä. -Vuoden kuluttua hän, tietysti, joutuu mieron tielle. Tyhmä kuin -hanhi, -- käy ensi luokan ravintoloissa, käy kellarikerroksissa, -käy kapakoissa, näyttelijöillä, haki jo husaariksi -- joku aika -sitten antoi anomuksen. Toinen, tuo vanhempi, -- Arhipov, on myöskin -jonkinlainen kauppias, tai pehtori, oli kaupanvälittäjänäkin, -peto, konna, ja nyt Sisobrjuhovin toveri, Juudas ja Falstaff, -kaikki yhdessä, kahdesti konkurssissa sekä ilettävin elukka, jolla -on monenmoisia konnankoukkuja. Tiedän hänen olleen sekaantuneen -erääseen rikosjuttuun; irti pääsi siitä. Erään asian vuoksi olen -hyvilläni nyt, että tapasin hänet; minä odotin häntä... Arhipov, -tietysti, keritsee Sisobrjuhovia. Tuntee paljon mutkapolkuja, jonka -vuoksi onkin moisille nuorukaisille kallisarvoinen. Minä, veli hyvä, -olen hänen varaltaan jo kauan hampaitani hionnut. Samoin tekee -Mitroshkakin, tuo tuolla, reipas poika upeassa kurekauhtanassa --- tuolla ikkunan luona seisoo, tuo mustalaisnaama. Hän pitää -hevoskauppaa ja tuntee kaikki täkäläiset husaarit. Minä sanon -sinulle: tuo on semmoinen lurjus, että vaikka hän nähdessäsi tekee -väärän setelin, ja vaikka itse sen näit, siitä huolimatta sen -häneltä rahaksi vaihdat. Tosi kyllä, hän on kurekauhtanassa, vieläpä -samettisessa, näyttää slavofiililta (mikä, mielestäni, hänelle kyllä -sopiikin), mutta ota ja pue hänet heti parhaaseen hännystakkiin ja -muuhun sellaiseen, vie englantilaiseen klubiin ja sano siellä: tässä -on mahtava kreivi Barabanov, niin siellä kaksi tuntia häntä kreivinä -kunnioitetaan, -- osaa siellä pelata vhistiä, puhuu kreivin tavoin, -eikä kukaan voi arvatakaan; niin vetää nenästä. Loppunsa ei ole hyvä -oleva. No niin, tuo Mitroshka hioo hampaitaan möhömahaa vastaan, -sillä Mitroshkalla on nyt laihat päivät, kun tuo möhömaha anasti -häneltä Sisobrjuhovin, hänen entisen ystävänsä, jota hän vielä ei -ehtinyt keritä. Jos nuo nyt täällä kahvilassa yhtyivät, niin on siinä -pohjalla joku juttu piilemässä. Minäpä tiedänkin, mikä juttu se on, -ja arvaan, että juuri Mitroshka, eikä muu kukaan, ilmoitti minulle, -että Arhipov ja Sisobrjuhov tulevat tänne ja maleksivat näillä -tienoin jollakin rumalla asialla: Tahdon käyttää omaksi edukseni -Mitroshkan vihaa Arhipovia kohtaan, sillä minulla on omat syyni, ja -melkeinpä sen syyn vuoksi minä täällä nyt olenkin. En tahdo antaa -Mitroshkan sitä huomata, äläkä sinäkään ole häntä näkevinäsikään. -Mutta kun lähdemme täältä, tulee hän varmasti luokseni ja sanoo sen, -mitä tarvitsen. Ja nyt, Vanja, mennään tuohon kamariin, näethän? -No, Stepan, pitkitti Maslobojev, kääntyen palvelijan puoleen, -- -ymmärräthän, mitä tarvitsen? - --- Ymmärrän. - --- Ja täytäkin! - --- Täytän. - --- No, täytä. Istu, Vanja. No, mitä sinä minua nyt niin tarkastelet? -Näenhän minä, että sinä minuun katsot. Kummasteletko? Älä kummastele. -Kaikkea voi ihmiselle tapahtua, ettei osannut milloinkaan edes -uneksiakaan, ja erittäinkin silloin ... no, vaikkapa silloin, kun -me, sinä ja minä, yhdessä Kornelius Neposta päällämme pänttäsimme. -Kuules Vanja, usko yksi asia: vaikka Maslobojev onkin tieltä harhaan -joutunut, on sydän hänellä vielä jälellä samanlaisena, olosuhteet -vain ovat muuttuneet. Jos onkin nenäni noessa, en siltä muita -mustempi. Lääkäriksi valmistin itseäni, isänmaan kirjallisuuden -opettajaksi valmistausin, Gogolista kirjoitin, kullankaivajaksi -aioin, naimisiin koetin päästä; eteenpäin elävän mieli, morsiankin -jo oli myöntyväinen, vaikka talossa oli niin puhdasta, ettei olisi -löytynyt, millä kissaa tuvasta pois vietellä. Hääjuhlien varalta -aioin jo lainata vahvat kengät, sillä omani olivat olleet jo -puolitoista vuotta reikäisinä... Mutta en nainutkaan. Morsiameni -meni opettajalle, ja minä menin konttooriin palvelukseen, se on, en -kauppakonttooriin, mutta tavalliseen konttooriin vaan. Nytpä alkoi -toinen peli. Vuodet vierivät, ja nyt, vaikka en enää palvelekaan, -rahaa kumminkin ansaitsen hyvästi: otan lahjuksia ja oikeutta -puollan; uljas lammasten suhteen, mutta lammas uljasten suhteen. -On minulla säännötkin: tiedän, esimerkiksi, ettei sotilas yksin -sotatantereella kestä, ja -- teen asiaa. Asiani enimmäkseen ovat -salaisinta lajia ... ymmärräthän? - --- Etköhän sinä vain ole jokin urkkijapoliisi? - --- Ei, en nyt kokonaan urkkijapoliisi, mutta ajanhan joitakuita -asioita, osaksi virallisestikin, osaksi sisällistä kutsumustani -noudattaen. Tiedäppäs, Vanja, viinaa minä juon, mutta en koskaan -ymmärrystäni juo, siksipä tiedän tulevaisuutenikin. Minun aikani -on mennyttä, mustaa koiraa et pesemällä valkeaksi saa. Yhden asian -sanon: jos ei minussa olisi enää ihmisyyttä, niin en olisi tänään -sinua kutsunut, Vanja. Totta puhuit, minä kohtasin sinut näin jo -ennenkin, useasti tahdoin sinua lähestyä, mutta aina lykkäsin sen -tuonnemmaksi. En ansaitse huomiotasi. Ja senkin sanoit totta, -Vanja, että jos tulinkin luoksesi, niin tuli se vain siitä, että -olin humalassa. Mutta vaikka tämä onkin suurinta lörpötystä, niin -lopettakaamme minusta puhe. Parasta, kun puhumme sinusta. No, -sieluseni: minä olen lukenut! Luin, minäkin olen sen lukenut! -Minä, ystäväiseni, puhun sinun esikoisestasi. Kun olin saanut sen -luetuksi, -- olin, veliseni, vähältä tulla kunnon ihmiseksi! Vähää -vain puuttui, mutta mietin tarkemmin ja katsoin paremmaksi jäädä -kunnottomaksi ihmiseksi. Sepäs... - -Tällä tapaa puheli hän minulle paljon. Hän humaltui yhä enemmän ja -alkoi yhä enemmän heltyä miltei kyyneliin saakka. Maslobojev oli aina -ollut kunnon toveri, vaikka aina salaperäinen puheissaan ja näytti -ylivoimiensa kehittyneeltä; hän oli ollut viekas, juonikas, lipakko -ja koukuttelija aina kouluajoilta asti, vaikkei ollut kokonaan vailla -hyvän sydämen ominaisuuksia; nyt oli hän mennyttä miestä. Tämmöisiä -ihmisiä on venäläisten seassa paljon. Usealla heistä on hyvät lahjat, -mutta ne heillä usein ovat sekaannuksissa, sen lisäksi saattavat he -visseissä seikoissa heikkoudesta tehdä vasten omaatuntoansa täydellä -tietoisuudella; eivätkä vain aina varmasti joudu hukkaan, mutta -itsekin jo edeltäpäin tietävät turmioon kulkevansa. Kaiken lisäksi -hukutti Maslobojev itseänsä viinaan. - --- Nyt, ystäväiseni, vielä yksi sana, pitkitti hän. -- Kyllä kuulin, -kuinka sinun maineesi alussa levisi, sitten luin sinusta erilaisia -arvosteluja, (oikein totta, minä luin; sinä luulet, etten minä lue -mitään); sen jälkeen kohtasin sinut huonoissa jalkineissa, liassa -ilman päällyskenkiä, murjotussa hatussa, ja jotakuta arvasin. -Kirjoitatko nyt aikakauskirjoihin? - --- Niin, kyllä kirjoitan. - --- Muutuit siis postihevoskaakiksi? - --- Jotain siihen suuntaan. - --- No, kuules, veliseni, mitä minä siihen sanon: parasta on -juoda! Minä näes, juon pääni täyteen, heittäyn kotona sohvalle -(minulla onkin oivallinen vieterisohva), ja kuvittelen, että -minä, esimerkiksi, olen joku Homero tai Dante, tahi jokin Fredrik -Barbarossa, -- voihan mielessään kuvitella kaikkea. Mutta sinäpä et -voikaan kuvitella olevasi Dante tai Fredrik Barbarossa, ensiksikin -siitä syystä, että sinä tahdot olla oma itsesi, ja toiseksi, -sentähden, että sinulta on kaikki tahtominen kielletty; sillä sinä -olet postikaakki. Minulla on mielikuvitus, mutta sinulla todellisuus. -Kuule peittelemätön ja suora sana, veljellisesti sanottu, muuten -pahastun kymmeneksi vuodeksi ja sinä loukkaat minua, -- etkö sinä -huoli rahaa? On. Älähän siinä murra suuta. Ota rahaa, maksa tuotteesi -tilaajoille, mitä heiltä olet saanut etukäteen, heitä pois länget, -turvaa sitten elämäsi koko vuodeksi ja tartu mielituumaasi, kirjoita -suuri teos! Mitä? Mitä siihen sanot? - --- Kuules, Maslobojev! Minä annan arvon sinun veljelliselle -tarjouksellesi, mutta en voi nyt mitään vastata, -- miksi -- pitkältä -tulisi puhua siitä. On erityisiä asianhaaroja. Muuten, lupaan kertoa -sinulle kaikki sittemmin, kerron veljellisesti. Tarjouksestasi -kiitän; minä lupaan, että tulen luoksesi, ja monta kertaa tulenkin. -Mutta kuules asiani: sinä olet ollut minulle avomielinen, ja siksi -minäkin tahdon kysyä sinulta neuvoa, ja sen vielä siitäkin syystä, -että sinä tietääkseni olet koko mestari semmoisissa asioissa. - -Kerroin hänelle Smithin ja tämän tyttären tyttären historian alkaen -aina kahvilassa tapahtuneesta kohtauksesta saakka. Kummallista: kun -minä hänelle kerroin, olin hänen silmistänsä huomaavinani, että hän -tietää jotain tuosta asiasta. Kysäsin tuosta häneltä. - --- Ei, ei se sitä ole! vastasi hän. -- Toisekseen, noin vaan olen -jotain Smithistä kuullut, että joku ukko oli kuollut kahvilassa. -Bubnova-muorista minä sitä vastoin tiedän yhtä ja toista. Siltä -rouvalta minä pari kuukautta sitten otin lahjuksen. Je prends mon -bien, ou je le trouve ja ainoastaan siinä suhteessa olen Molièren -kaltainen. Mutta vaikka minä kiskoinkin häneltä sata ruplaa, -kuitenkin tein jo silloin päätöksen kiskoa häneltä ei vain sadan, -mutta viiden sadan ruplan lunnaat. Häijy akka! Luvattomissa töissä -toimii. Eihän tuo nyt niin paha olisi, mutta joskus menee liian -etäälle pahassa. Älähän vain pidä minua don-Quizotena. Asia on -sitä laatua, että tässä voi olla minulle hyvät tulot, ja kun minä -äsken kohtasin Sisobrjuhovin, tulin hyvin iloiseksi. Nähtävästi -Sisobrjuhov tuotiin tänne, ja hänet toi möhömaha, mutta kun minä -tiedän, minkälaisia asioita tuo möhömaha ajaa, niin siitä päätän... -No, kyllä minä hänet kytken! Olen hyvin iloinen, että kuulin -sinulta tuosta tytöstä; nyt minä osuin uusille jäljille. Minähän, -veliseni, toimitan monenmoisia yksityisiä välitysasioita ja tiedäpäs, -millaisten kanssa olen tuttu! Joku aika sitten kaivoin esiin erään -asian erästä ruhtinasta varten, ja saanpa sanoa -- semmoisen asian, -ettei siltä ruhtinaalta semmoista sopinut odottaakaan. Ja jos huolit, -kerron toisen jutun eräästä aviovaimosta? Käyppäs sinä, veliseni, -minun luonani, minulla on varalla semmoisia aiheita, että jos niistä -kirjoitat, ei niitä uskota tosiksi... - --- Mikä on tuon ruhtinaan nimi? keskeytin hänet aavistaen jotain. - --- Mitä sinä siitä? Olkoon menneeksi: Valkovski. - --- Pietari. - --- Sama mies. Tunnetko hänet? - --- Tunnen, vaikka vähän. No, Maslobojev, tuon herran tähden tulen -tiheään käymään luonasi, sanoin ja nousin ylös, -- sinä teit minut -hyvin uteliaaksi. - --- Näes nyt, vanha ystävä, käy niin usein, kuin vaan tahdot. Satuja -minä osaan kertoa, mutta tietysti vain vissien rajojen sisällä, -ymmärräthän? Muuten voi kadottaa luoton ja kunnian, käytännöllisien -kunnian, tarkoitan, ja niin edespäin. - --- No, mikäli tuo kunnia sallii. - -Olin hyvin levoton. Hän huomasi sen. - --- No, mitäpäs sinä arvelet siitä jutusta, jonka juuri sinulle -kerroin. Keksitkö jotakin? - --- Sinun jutustasi? Odotappas pari minuttia, käyn maksamassa ottoni. - -Hän meni tarjoilupöydän luo ja siellä, niinkuin sattumalta vain, -tuli äkkiä tuon kurekauhtanaisen pojan luo, jota niin kursailematta -nimitettiin Mitroshkaksi. Minusta näytti, että Maslobojev tunsi -hänet hiukan likemmin, kuin mitä minulle sanoi. Ainakin voi huomata, -etteivät he ensi kertaa toisiaan kohdanneet. - -Ulkomuodoltaan oli Mitroshka hyvin originaali mies. -Kurekauhtanassaan, punasessa silkkipaidassaan, jyrkkine, mutta siltä -hyvänmuotoisine kasvon piirteineen, ollen vielä jotenkin nuori, -tummaverinen, rohkeine, säihkyvine katseineen, teki hän huomattavan, -eikä suinkaan vastenmielisen vaikutuksen. Liikkeensä näyttivät -jotenkin harkitun rohkeilta, mutta nyt kumminkin hän nähtävästi -pidätti itseänsä, mahdollisuuden mukaan koettaen näyttää erinomaisen -asianymmärtäväiseltä, mahtavalta ja komealta. - --- Kuules, Vanja, sanoi Maslobojev palattuaan luokseni, -- pistäypäs -minun luokseni tänä iltana kello seitsemän, niin ehkäpä sinulle -jotain sanonkin. Yksinäni, näes, en saa mitään; ennen kyllä sain -aikaan yhtä ja toista, nyt olen vain juomari, olen luopunut asioista. -Mutta siitä huolimatta on jälellä entinen tuttavuus, saatan jotakuta -saada tietooni, monenlaisten viisaitten miesten kanssa udella -asioita; siinä onkin voimani; tosi kyllä, että vapaalla ajalla, se -tahtoo sanoa selvällä päällä ollen teen itsekin jotakuta, myöskin -tuttujen kautta, enimmäkseen tiedustelu-asioissa No, ja mitäpäs -niistä! Kylliksi... Tässä osotteeni: Kuusipuodissa. Ja nyt veliseni, -minä jo kovin hyydyin. Lasken vielä kultajuomaa, ja sitten kotiin. -Käyn pitkäkseni. Jos tulet -- esitän sinulle Aleksandra Semenovnan, -ja jos tulee aikaa, puhellaan vaikka runoudestakin. - --- No, entä tuosta asiasta? - --- No, siitä myöskin, ehkäpä. - --- Minä tulen, tulen varmaan... - - - - -VI. - - -Anna Andrejevna oli jo kauan odottanut minua, Se, mitä eilen -olin hänelle sanonut Natashan kirjelapusta, suuresti herätti -hänen uteliaisuuttaan, ja hän odotti minua paljon aikasemmin -aamulla, ainakin jo yhdeksän aikaan. Kun minä viimeinkin kahden -tienoissa pääsin heille, oli mummo paran odotuksen kidutus noussut -äärimmilleen. Sitä paitsi tahtoi hän ilmoittaa minulle uusista -toiveistaan, jotka olivat hänessä eilispäivästä aikain heränneet, -samoin puhua Nikolai Sergeitshista, joka oli eilen tullut kipeäksi, -muuttunut juroksi, mutta kumminkin oli häntä kohtaan erittäin -hellä... Astuttuani sisään, näytti hän ottavan vastaan minut kylmästi -ja tyytymättömän näköisenä, tuskin päästi hän sanan suustaan -eikä osottanut pienintäkään uteliaisuutta, ikäänkuin olisi ollut -sanomaisillaan "miksi tulit? Kehtaatpa sinäkin tänne joka päivä -vetelehtiä". Hän oli äkeissään myöhäisestä tulostani. Minä en -viivytellyt ja pitemmittä mutkitta kerroin hänelle eilisen tapauksen -Natashan luona. Kun vaan mummo kuuli vanhan ruhtinaan käynnistä ja -hänen juhlallisesta kosimisestaan, niin samassa katosi mummolta -teeskennelty kylmyys kokonaan. En osaa sanoin kertoa hänen iloansa, -hän joutui hämilleen, teki ristinmerkkejä, itki, kumarteli maahan -pyhäinkuvan edessä, syleili minua ja tahtoi heti juosta kertomaan -Nikolai Sergeitshille iloansa. - --- Äläppäs, isäseni, hänhän vain on joutunut pahalle päälle noista -kaikenlaisista masennuksista ja sorroista, mutta kun nyt saa kuulla, -että Natashalle on annettu täydellinen hyvitys, unohtaa hän kaikki. - -Tuskin sain hänet pidätetyksi. Kunnon mummo, huolimatta siitä, että -kaksikymmentä viisi vuotta oli miehensä kanssa elänyt, kumminkin -vielä niin huonosti tunsi hänet. Sitten hän hyvin mielellään tahtoi -lähteä minun kanssani Natashan luo. Minä selitin hänelle, että ehkä -Nikolai Sergeitsh ei vain ole tätä hyväksymättä, voimme lisäksi sillä -tavoin vahingoittaa asiaa. Tuskin sain hänet tuumastaan luopumaan, -mutta hän pidättikin sitten vielä puoli tuntia minua, ja koko ajan -itse puhui. "Kenenkä kanssa minä jään", sanoi hän, "tämmöinen -ilosanoma, ja istuppas yksinäsi neljän seinän sisällä?" Sain -viimeinkin hänet taivutetuksi päästämään minut, huomauttaen, mitenkä -Natasha minua ikävällä odottaa. Mummo siunasi minua ristinmerkillä -useamman kerran, lähetti erityisen siunauksensa Natashalle ja oli -melkein itkeä, kun minä kieltäydyin sinä päivänä vielä uudestaan -iltasilla heille tulemasta, jos ei Natashalle mitään erityistä -tapahdu. Tällä kertaa en Nikolai Sergeitshiä tavannut, hän ei ollut -maannut koko yössä, valitti päänkipua, vilustamista ja nukkui nyt -huoneessaan. - -Natasha oli myöskin odottanut koko aamun. Kun astuin hänen -huoneeseensa, käveli hän tapansa mukaan lattialla kädet yhdessä ja -jotain mietiskellen. Vieläpä nytkin, kun muistelen häntä, kuvailen -hänet aina yksinään olevana, köyhässä huoneessa, mietiskelevänä, -hyljättynä, odottavana, kädet yhteen liittyneinä, silmät maahan -luotuina, tarkoituksetta edestakaisin käyskentelevänä. - -Yhä pitkittäen kävelyään, kysäsi hän hiljaa, miksi niin myöhään -tulin. Kerroin hänelle lyhyesti kaikki seikkailuni, mutta hän tuskin -kuuntelikaan puhettani. Hyvin voi huomata, että jokin seikka häntä -kovasti huolestutti. - --- Kuuluuko mitä uutta? kysäsin minä. - --- Ei mitään! vastasi hän, mutta sillä tapaa, että heti arvasin -jotain uutta olevan ja että hän sen vuoksi minua odottikin, -kertoakseen minulle tuon uuden asiansa, kuten tapansa oli, ei heti, -vaan sitten, kun alan tehdä pois lähtöä. - -Sillä tavoin aina tapahtui. Minä olin ja tottunut tähän hänen -tapaansa ja odotin. - -Tietystikin aloimme heti jutella eilisestä tapauksesta. Minua -erittäin kummastutti se seikka, että vanhan ruhtinaan esiintyminen -oli meihin kumpaankin tehnyt samallaisen vaikutuksen. Natashaa ei hän -ollenkaan miellyttänyt; eilen ehkä vielä jonkun verran, mutta nyt ei -juuri nimeksikään. Ja kun olimme perin pohjin pohtineet ruhtinaan -eilisen käynnin, sanoi Natasaha äkkiä: - --- Kuules, Vanja, käyhän aina niin, että jos ensi alussa joku -ihminen ei miellytä, niin on se melkein varma merkki, että hän -välttämättömästi tulee jälkeen päin miellyttämään. Niin ainakin on -minulle usein käynyt. - --- Suokoon Jumala niin käyvän, Natasha. Muuten on minun lopullinen -mielipiteeni tämä, kaikki asiat punnittuani olen tullut siihen -päätökseen, että vaikka ruhtinas ehkä käyttääkin jesuiitan konsteja, -kuitenkin hän todella suostuu teidän avioliittoonne. - -Natasha pysähtyi keskelle lattiaa ja katsahti minuun jurosti. Hänen -kasvonsa muuttuivat kokonaan; oikeinpa huulensa vähän värähtivät. - --- Kuinka hän voisi _tämmöisessä_ asiassa käydä viekastelemaan ja -- -valehtelemaan? kysäsi hän ylevänä, joskin neuvottomana. - --- Sitähän minäkin! kiiruhdin myöntämään. - --- Tietysti hän ei valehdellut. Minun mielestäni sitä ei ole -ajattelemistakaan. Eihän osaa keksiä minkäänlaista syytä mihinkään -viekastelemiseen. Ja sitten, mikä minä olisin hänen silmissään, jotta -siinä määrin ansaitsisin hänen pilkkaansa? Voiko todella kukaan -ajatella ryhtyä moiseen ilkeyteen? - --- Tietysti, tietysti! yhdyin minäkin, mutta mielessäni mietin: -"sinä, varmaankin, ainoastaan tätä nyt mietiskeletkin huoneessa -astuskellessasi, tyttö parka, ja ehkäpä epäillet enemmän kuin minä". - --- Ah, miten hartaasti minä toivonkaan, että hän pikemmin tulisi -uudelleen tänne! sanoi Natasha. -- Aikoi koko illan istua täällä, -ja silloin... Varmaankin oli tärkeitä asioita, kun jätti kaikki ja -matkusti. Etkö sinä, Vanja, tiedä, mitä se olisi? Etkö ole jotain -kuullut? - --- Herra hänet ties. Hänhän aina vaan rahaa ansaitsee. Kuulin -kerrottavan, että hän ottaa täällä Pietarissa osaa johonkin -urakoitsemiseen. Emmehän me Natasha, semmoisia ymmärrä. - --- Tietysti emme ymmärrä. Alesha kertoi eilen, jostain kirjeestä. - --- Kaiketi joku ilmoitus. Kävikö Alesha täällä? - --- Kävi. - --- Aikaiseenko? - --- Kahdentoista aikana; hän, näes, nukkui pitkään. Istui täällä. Minä -käskin hänet Katarina Feodorovnan luo; eihän sopine olla käymättä, -Vanja? - --- Eikös hän itse aikonut sinne mennä? - --- Kyllä hän itsekin aikoi... - -Natasha aikoi vielä jotain lisätä, mutta äkkiä vaikeni. Minä katsoin -häneen ja odotin. Kasvonsa olivat surulliset. Olisin kysynyt häneltä -syytä, mutta toisinaan ei hän sietänyt kyselemistäkään. - --- Kummallinen poika hän on, sanoi Natasha, hiukan vääristäen suutaan -ja koettaen välttää katsettani. - --- Kuinka niin? Oliko välillänne jotain? - --- Eikä, niin vaan... Olihan hän lempeäkin... Mutta... - --- Nythän ovat hänen surunsa ja puuhansa kaikki loppuneet, sanoin. - -Natasha katsoi minuun pitkään ja tutkivasti. Ehkäpä hänkin tahtoi -sanoa minulle: "eipä hänellä ole ennenkään ollut paljoa surua ja -puuhaa"; mutta hän oli huomaavinaan sanoissani saman ajatuksen. Hän -pahastui ja vaikeni. - -Kohta hän kumminkin tuli taas puheliaaksi ja ystävälliseksi. Tällä -kerralla oli hän erittäin lempeä. Istuin luonansa yli tunnin -ajan. Hän oli hyvin levoton. Ruhtinasta hän pelkäsi. Muutamista -kysymyksistään tulin huomanneeksi, että hän niin mielellään olisi -tahtonut saada varman tiedon siitä, minkä vaikutuksen hän oli eilen -tehnyt ruhtinaaseen. Käyttäytyikö hän sopivasti? Eikö hän liian -huomattavasti ilmaissut ruhtinaalle iloansa? Eikö ollut liian -loukkaantuva? Taikka päinvastoin, liiaksi alentuvainen? Ettei -ruhtinas luulisi hänestä pahaa! Ettei vaan nauraisi hänelle! Ettei -vaan halveksisi häntä!... Tämä ajatus sai hänen poskensa hehkumaan -kuin tulessa. - --- Tarvitseeko olla noin levoton vain sen vuoksi, että kehno ihminen -voi jotain luulla? Antaa hänen luulla! sanoin Natashalle. - --- Minkä vuoksi hän on kehno? kysäsi Natasha. - -Natasha oli epäilevä, mutta samalla puhdassydäminen ja avomielinen. -Hänen epäilyksensä lähti puhtaasta lähteestä. Hän oli ylpeä, jalon -ylpeä, eikä voinut sietää, että se, mitä hän piti yläpuolla kaiken -muun, olisi hänen kuultensa tullut pilkatuksi. Halpamielisen ihmisen -halveksumiseen hän tietysti olisi vastannut halveksumisella, mutta -olisi kumminkin koko sydämmellään kärsinyt, jos ken tahansa olisi -ivannut sitä, joka hänen silmissään oli kohonnut yli kaikkia -muita. Se ei suinkaan tullut tahdon lujuuden puutteesta. Osaksi se -johtui vähästä maailman tuntemisesta, tottumattomuudesta tuntemaan -ihmisiä, suljetun elämän viettämisestä. Koko elämänsä ajan oli -hän viettänyt yksinäisyydessä, tuskin koskaan muutoin. Ja sitten, -kaikkein rehellismielisimmän ihmisen ominaisuus, jonka hän ehkä oli -isältänsä perinyt -- kehua ihmistä, jyrkästi pitää häntä parempana, -kuin hän todellisuudessa olikaan, innoissaan liioitella tämän hyviä -ominaisuuksia -- se ominaisuus oli hänessä suuresti kehittynyt. -Raskaalta tuntuu semmoisille ihmisille tuntea jälkeen päin -pettymystä; ja sitäkin raskaammalta, kun tuntee itsensä syylliseksi. -Miksikä odottaa enempää, kuin mitä voidaan antaa? Ja juuri semmoisia -ihmisiä voi milloin tahansa kohdata tuollainen pettymys. Hyvä, jos -he istuvat rauhassa erillään muusta maailmasta; olenpa huomannut, -että he mieltyvät niin tuohon yksinäisyyteensä, että kokonaan alkavat -karttaa ihmisten seuraa. Sen lisäksi oli Natasha saanut kokea monet -onnettomuudet, paljon solvauksia. Hän oli jo kokonaan sairas olento, -eikä häntä sovikaan syyttää, jos minun sanoissani muuten mitään -syytöstä onkaan. - -Minulla oli kiire ja aloin tehdä pois lähtöä. Natasha hämmästyi ja -oli melkein käydä itkemään sen tähden, että lähden pois, vaikkei hän -koko käyntini aikana osottanut minulle mitään erityistä hellyyttä, -olipa päinvastoin ikäänkuin tavallista kylmempi. Hän suuteli minua -hellästi ja katsoi jotenkin kauan silmiini. - --- Kuules, sanoi hän, -- Alesha oli tänään kovin leikillinen, -oikeinpa kummastutti minua. Hän oli hyvin kohtelias, nähtävästi hyvin -onnellinen, mutta tuli tänne semmoisena perhosena, oikeana keikarina, -yhä vain katseli itseään peilissä. Mitenkä hän lienee nyt hyvin -kursailematon ... ei pitkään viipynytkään; Ajatteles: konvehteja toi -minulle! - --- Konvehtejako? No, sehän oli herttaisesti ja suorasukaisesti tehty. -Ah, mimmoisia te olette kumpikin! Nyt jo alkavat seurata, mitä -kumpikin milloinkin tekee, rupeavat urkkimaan, rupeavat toistensa -kasvojen piirteitä tutkimaan, niistä salaisia ajatuksia lukemaan -(ettekä kumminkaan niistä mitoisen mitään ymmärrä!) Hän on vielä -mukiinmenevä. Hän on entisekseen iloinen, kuten koulupoika konsanaan. -Mutta sinä, sinä! - -Tällä lailla aina, kun Natasha milloin muutti puheen aiheen tai -joskus valitti minulle Aleshan käytöstä, tahi pyysi selitystä -jossain asiassa, jota ei ymmärtänyt, taikka ilmoitti minulle -jonkun salaisuuden, toivoen, että minä puolesta puheesta -ymmärtäisin asiansa, niin, muistan hyvin, hän aina katsoi minuun, -näyttäen valkoset hampaansa, ja ikäänkuin rukoillen, että minä -välttämättömästi ratkaisisin asian jollain tavoin niin, että -samassa hän voisi tuntea helpoituksen mielessään. Mutta muistan -myöskin, että minä tällöin aina tulin puhuneeksi, muka, totisella ja -ankaralla äänellä, niinkuin olisin jotakin torunut, ja se tuli aina -tahtomattani, mutta aina _luonnistui_. Totisuuteni ja ankaruuteni -olivat paikallaan, näyttivät vastaan sanomattomilta, sillä tunteehan -ihminen joskus vastustamatonta halua, että häntä joku nuhtelisi. -Natasha ainakin tuli toisinaan siitä hyvin lohdutetuksi. - --- Ei, katsos, Vanja, pitkitti hän, pitäen toisen kätensä -olkapäälläni, toisella kädellään puristaen minun kättäni, katsoen -mietiskelevästi silmiini, -- minusta tuntui, ettei hän nykyistä -asemaa oikein täydelleen käsittänyt ... hän näytti minusta jo -semmoiselta mieheltä, -- näes, niinkuin olisi ollut kymmenen vuotta -naimisissa, mutta aina vielä kohtelias mies vaimolleen. Eikö se ole -liian varhaista?... Hän ilveili, nauroi, mutta niin, että tuo kaikki -oli ikäänkuin noin vaan minulle, osiksi vain kuului minuun, eikä -niin, kuten ennen... Kovaa kiiruutta piti hän Katarina Feodorovnan -luo... Minä puhelen hänelle, mutta hän ei kuuntelekaan, tai alkaa -puhua muusta asiasta, tiedäthän, hän osotti tuommoista joutavan -päiväistä suuren maailman käytöstapaa, josta me sinun kanssasi häntä -koetimme vieroittaa. Sanalla sanoen, oli tuommoinen ... vieläpä -ikäänkuin välinpitämätön... Mutta mitä minä nyt taas! Jopa läksin -latelemaan, jo taas aloin! Ah, kuinka me kaikki olemme vaativaisia, -Vanja, mimmoisia juonittelevia despootteja! Nyt vasta sen huomaan! -Emme anna anteeksi joutavanpäiväistä muutosta kasvojen ilmeessä, -vaikkapa hänellä, ties Herra, mikä tuon muutoksen saattoikaan! Sinä -olit oikeassa, Vanja, äsken toruessasi minua. Minähän se yksin -olenkin syypää kaikkeen! Itse luomme itsellemme katkeruutta ja sitten -sitä valitamme... Kiitos sinulle, Vanja, sinä lohdutit minua. Ah, -jospa hän tänään tulisi! Mitä! Liekö vielä vihanen äskeisestä. - --- Joko te ehditte riidellä? huudahdin kummastuksella. - --- En antanut merkkiäkään! Olin vain hiukan suruinen, ja iloisesta -hän äkkiä muuttui mietiskeleväksi ja, niin minusta tuntui, hyvin -kylmästi sanoi hyvästin. Minä lähetän kutsumaan häntä. Tule sinäkin, -Vanja, vielä tänään. - --- Aivan varmaan, jos vain ei eräs asia pidätä. - --- No niin -- mikä asia se olisi? - --- Sainpahan sitoontuneeksi! Mutta muuten ehkä todella tulen. - - - - -VII. - - -Täsmälleen kello seitsemän jouduin Maslobojevin luo. Hän asui -Kuutospuotisessa, pienen talon sivurakennuksessa, jotenkin -siivottomassa kolmikamarisessa asunnossa, mikä muuten oli tavallisen -hyvästi sisustettu. Saattoipa huomata jonkunlaista varallisuuttakin -ja samalla mitä suurinta taloudellisen järjestyksen puutetta. Minulle -avasi oven hyvin sievä tyttö, ijältään yhdeksäntoista seutuvissa, -hyvin yksinkertaisesti, mutta samalla hyvin miellyttävästi puettu, -hyvin siisti; silmänsä olivat hyvin lempeät ja iloiset. Heti -arvasin, että tämä juuri olikin se samainen Aleksandra Semenovna, -josta Maslobojev tuonoin minulle sivumennen mainitsi, maanitellen -minua tutustumaan tämän kanssa. Tyttö kysäsi, ken olen, ja, -kuultuansa nimeni, sanoi, että Maslobojev minua odottaa, mutta nyt -nukkuu kamarissaan, minne heti saattoikin minut. Maslobojev nukkui -oivallisella, pehmeällä sohvalla likasen sinellinsä alla, kulunut -nahkatyyny päänalaisena. Unensa oli hyvin herkkä; kun vain pääsimme -sisään, mainitsi hän samassa nimeni. - --- Ahaa! Sinäkö? Olen odottanut. Juuri näin unissani, että sinä tulit -ja minua herätit. Siis jo on aika. Lähdetään. - --- Mihinkä lähdetään? - --- Rouvan luo. - --- Millaisen? Miksi? - --- Rouva Bubnovan luo ja siksi, että häntä hiukan höyhentäisin. -Ja millainen kaunotar hän on? lausui ivalla Maslobojev kääntyen -Aleksandra Semenovnaan, oikeinpa suudellen sormipäitään -muistellessaan rouva Bubnovia. - --- No, joko alkaa, kaikkeapa! lausui Anna Semenovna, pitäen -välttämättömänä velvollisuutena hiukan suuttua. - --- Etkö tunne? Tutustu, veliseni: Aleksandra Semenovna, sinulle saan -esittää tässä kirjallisuus-kenraalin; semmoisia saa vain kerran -vuodessa ilmaiseksi katsoa, muina aikoina vain rahan edestä. - --- No, luuli hupsun löytävänsä minussa. Älkää suinkaan te häntä -uskoko, hän yhä pilkkaa minua. Mikä kenraali he olisivat? - --- Sitähän minä teille selitänkin, että hän on eriskummallinen -kenraali. Ja sinä, teidän ylhäisyytenne, älä luule meitä tyhmiksi; me -olemme paljon viisaampia, kuin ensi näkemältä näytämmekään. - --- Älkää kuunnelko häntä! Alati häpäisee hyvien ihmisten aikana, -mokomakin! Vaikkapa veisi jolloinkin teatteriin! - --- Rakastakaa, Aleksandra Semenovna, kotiväkeänne... Ette toki ole -unohtanut, mitä tulee rakastaa? Ettehän vain unohtanut sitä sanaa, -jonka teille opetin? - --- Tietysti en unohtanut. Mitä _lieneekin_ joutavanpäivästä. - --- No, mikä sana se oli? - --- Häpäisisinkö itseni vieraan aikana. Se ehkä merkitsee jotain -ilkeätä. Ennen kuivukoon kieleni, kuin sanon sen. - --- Siis olette unohtanut? - --- Enpäs unohtanutkaan: penat!... Rakastakaa omia penattejanne ... -semmoisia tuo keksii! Kenties ei ole mitään penattia ollutkaan; ja -miksikä niitä rakastaa? Valehtelee vain. - --- Sen sijaan rouva Bubnovalla... - --- Hyi sinuas, tuon Bubnovan kanssa... Aleksandra Semenovna pakeni -kovasti harmistuneena. - --- Jo on aika! Lähdemme! Hyvästi, Aleksandra Semenovna! - -Läksimme huoneesta. - --- Näes, Vanja, ensiksi otetaan tuo ajuri. Näin. Sitten toiseksi, -kun minä tuonnoin erkanin sinusta, sain vielä tietää yhtä ja toista, -enkä vain arvailemalla, mutta varmasti. Minä viivyin Hirvisaarella -vielä kokonaisen tunnin. Tuo möhömaha -- on suuri lurjus, siivoton, -ilettävä; sillä on monenlaisia kujeita ja pirullisia pyyteitä. Tuo -Bubnova jo on kauan aikaa tunnettu joistakin kepposistaan samaan -suuntaan. Viime päivinä oli hän erään kunniallisesta kodista olleen -tytön tähden joutumaisillaan kiikkiin. Tuo harsopuku, johon hän -puetti tuon orpotytön (taannoin sinä siitä kerroit) ei antanut -minulle rauhaa, sillä minä olin ennen jo vähän asiasta kuullut. Äsken -minä sain vähän lisätietoja, sattumalta kylläkin, mutta nähtävästi -oikeita. Kuinka vanha on tyttö? - --- Kasvoista päättäen ehkä kolmentoista. - --- Ja kasvultaan vähemmän. Niin se on. Milloin sanoo yksitoista, -milloin viisitoista. Ja kun tyttö paralla ei ole turvaa, ei omaisia, -niin... - --- Olisikohan mahdollista? - --- Mitäs sinä luulit? Ei suinkaan vain säälin tähden Bubnova olisi -orpoa hoitoonsa ottanut. Ja kun nyt tuo möhömaha alkoi siellä -käydä, niin en enää asiaa yhtään epäile. Möhömaha tapasi Bubnovan -aamulla. Ja tuolle Sisobrjuhan tolvanalle on luvattu kaunis vaimo, -upseerin tai virkamiehen rouva. Mokomat juopot kauppiaan pojat -pitävät semmoisista -- virka ja asema on heille pää-asia. Se on, -kuten muistat latinan kieliopissa sanottavan: merkitys on päätettä -tärkeämpi. Mutta saattaa olla, että minä olen vielä taannoisessa -humalassa. Mutta Bubnovan minä en salli moisia asioita harjoittaa. -Hän tahtoo poliisinkin pettää, mutta äläppäs! Sen vuoksi minä -säikytän hänet, niin kuin hän tietää, että minä entiseltään ... no, -ja niin poispäin, ymmärräthän? - -Olin kovin hämmästynyt. Kaikki nuo tiedot tekivät minut levottomaksi. -Minä yhä pelkäsin, että myöhästyisimme, ja kiirehdin sen vuoksi -ajuria. - --- Ole huoleti, on ryhdytty varokeinoihin, sanoi Maslobojev. -- -Siellä on Mitroshka. Sisobrjuhov saa hänelle suoriutua rahallaan, -mutta möhömaha -- selkänahallaan. Asiasta on jo ennen niin sovittu. -No, ja Bubnova jää minun osakseni... Sillä hän älköön uskaltako... - -Jouduimme perille ja pysähdyimme kahvilan eteen; mutta miestä, -joka kantoi Mitroshkan nimeä, ei kahvilassa ollut. Käskettyämme -ajurin odottamaan kahvilan edessä, läksimme Bubnovalle. Mitroshka -odotti meitä portilla. Ikkunoista näkyi kirkas valo, sisältä kuului -Sisobrjuhovin humalainen, leveä nauru. - --- Siellä he ovat kaikki; neljännestunnin ovat jo olleet, ilmoitti -Mitroshka. -- Nyt on paras aika. - --- Sopiiko meidän sinne mennä? kysäsin. - --- Vieraiksi menemme, sanoi Maslobojev, -- emäntä tuntee minut; -tuntee hän Mitroshkankin. Tosin ovet kaikki kyllä on lukittu, mutta -ei meiltä. - -Maslobojev koputti hiljaa portille, joka samassa aukenikin. -Talonmies, joka aukasi portin, antoi salamerkin Mitroshkalle. -Astuimme äänettömästi pihaan; talossa ei kukaan kuullut tuloamme. -Talonmies johti meidät rapuille ja koputti ovelle. Kuului tiedustelu, -ken olisi; talonmies sanoi olevansa yksin -- "asiaa on muka". Ovi -avattiin ja me kaikki astuimme samassa sisään. - -Talonmies katosi. - --- Ai, ken se? huudahti humalainen ja pörröinen Bubnova seisten -ahtaassa eteisessä kynttilä kädessä. - --- Ken? Ettekö te, Anna Trifonovna, tunne armaita vieraitanne? sanoi -Maslobojev. -- Kuka muu se olisi kuin me itse ... Filip Filipitsh! - --- Ah, Filip Filipitsh! Tekö se olettekin ...vieraista parhain... No, -kuinkas te ... minä ... no, ei hätää ... käykää tänne. - -Muori oli kokonaan hämmästynyt. - --- Mihin tänne? Tässähän on seinä vastassa... Ei niin, mutta ottakaas -meitä vastaan paremmin. Ryyppäämme teillä kylmää, kenties löytyy -iloittajiakin? - -Nyt pääsi emäntä entiselleen. - --- Näin armaille vieraille maan alta haen; Kiinan valtakunnasta -tilaan. - --- Anna Trifonovna, kyyhkyläiseni, ensin pari sanaa: onko Sisobrjuhov -täällä? - --- On. - --- Juuri häntä minä haenkin. Mitenkä hän, ryökäle, uskaltaa minutta -rehvastella? - --- Varmaankin on unehuttanut teidät. Jotakin hän vaan odotti; ehkä -juuri teitä. - -Maslobojev tyrkkäsi oven auki ja me astuimme huoneeseen, jossa oli -kaksi ikkunaa, niillä geraniumikukkia, huonekaluina oli halpoja -tuoleja ja pianorämä, kuten moisissa huoneissa tapaa olla. Eteisessä -puhellessamme oli Mitroshka kadonnut. Sittemmin kuulin, ettei hän -huoneeseen tullutkaan, vaan jäi odottamaan oven taa. Sittemmin sai -hän avata oven. Aamupäivällä Bubnovan takana näkemäni pörröinen ja -maalikasvoinen nainen oli Mitroshkan kummipari. - -Sisobrjuhov istui puusohvalla pöydän takana. Pöydällä oli pari -pulloa lämmintä samppanjaa ja pullollinen huonoa rommia, pullojen -vieressä lautasella konvehtia, leivoksia ja pähkinöitä. Pöydän luona -istui niinikään noin neljänkymmenenvuotias, rokonrikkoma, mustaan -silkkipukuun puettu, pronssirannerenkailla ja rintasolilla koristettu -ilettävä naisolento. Tämä oli olevinaan upseerin rouva. Sisobrjuhov -oli humalassa ja hyvin tyytyväinen. Hänen möhömahaista toveriaan ei -ollut huoneessa. - --- Kas, sillä tavoin ihmiset tekevät! huusi Maslobojev kohti kurkkua, --- ja Dussoon vielä kutsuu! - --- Filip Filipitsh, mistä tämä kunnia? sopersi Sisobrjuhov -ilostuneena nousten meitä tervehtämään. - --- Juopotteletko? - --- Suokaa anteeksi. - --- Älä siinä anteeksi pyytele, pyydä vieraaksi kestiin. Tässä toin -ystäväni muassani. - -Maslobojev viittasi minuun. - --- Hyvin hauskaa, se tahtoo sanoa: pidän onnena tutustua... Khi! - --- Kas vaan, onko tuokin olevinaan samppanjaa! Hapankaljaa tuo on. - --- Älkäähän moittiko. - --- Et varmaan uskalla Dussoon nokkaasikaan näyttää, ja muita vielä -muka kutsuu sinne! - --- Vast' ikään hän kertoi, että on käynyt Pariisissa, puuttui -puheeseen naikkonen. -- Valehteli tietysti! - --- Fedosja Titishna, älkää tehkö minulle vääryyttä. Kävin. Matkustin -sinne. - --- Mokomakin moukka olisi muka käynyt Pariisissa. - --- Olen kuin olenkin. Karp Vasiljitshin kera siellä kuraasia -näytimme. Tunnettehan Karp Vasiljitshin? - --- Vähät minä sinun Karp Vasiljitshistasi. - --- No niin ... asia oli poliitillista laatua. Hänen kanssaan me -siellä Pariisissa madam Joubertilla englantilaisen seinäpeilin -särimme. - --- Minkä säritte? - --- Seinäpeilin. Se oli koko seinän levyinen ja kattoon ulettui. -Karp Vasiljitsh oli niin humaltunut, että madam Joubertille venättä -puhui. Asettui peilin viereen ja nojasi siihen. Silloin Joubert -sanoo hänelle, ranskaksi tietysti: "peili maksaa seitsemän sataa -frangia, älä säre!" Karp hymyilee ja katsoo minuun; minä istun -sulotar sivullani, ei mokoma turpa, kuin tämä tässä, mutta oikea -hempsukka. Karp sanoo: "Stepan Terentjitsh, hoi Stepan Terentjitsh! -Otatko puolella osaa?" Minä sanoin: olkoon menneeksi. Silloin Karp -iskee moukarinyrkillään peiliin ja helinä vaan kävi huoneessa. Peilin -palaset lentelivät ympäri huonetta. Joubert päästi pahan öläkän, -aikoi pieksää Karpin. "Sinä sekin rosvo, missä luulet olevasi" -- -tietysti omalla ranskallaan torui. Karp vastaa: "Sinä, sanoo, madam -Joube, ota raha, mutta luontoani vastaan älä asetu", ja samassa -kuusisataaviisikymmentä frangia lukee pöytään. Puolisataa tingimme -pois. - -Samassa kuului kauhea, läpitunkeva huuto jostain parin, kolmen -huoneen takaa. Minä vavahdin ja myöskin huudahdin. Minä tunsin äänen --- se oli Helenan. - -Heti tuon valittavan kiljahduksen jälkeen kuului huutoa, -kiroilemisia, touhua, sekä sitten selvään kuuluvia, ankaroita -korvapuusteja. Siellä varmaan Mitroshka jakoi oikeutta. Ovi -temmaistiin äkkiä auki ja vaaleana, katse harhailevana, valkonen -harsopuku murjottuna ja revittynä, tukka taistelussa kampaukselta -irti päässeenä ja sotkuisena -- semmoisena syöksyi Helena luoksemme. -Seisoin oven vieressä, hän kiiruhti luokseni ja tarttui minuun. -Huoneessa olijat hypähtivät seisoalle ja huudahduksia kuului -kaikkialta. Helenan jälkeen ilmestyi ovelle Mitroshka, kiskoen -tukasta möhömahaista vihollistansa, joka oli hyvin riepotellun -näköinen. Mitroshka veti hänet kynnykselle ja heitti siitä -vihollisensa huoneeseemme. - --- Tuossa hän on! Ottakaa hänet! lausui Mitroshka hyvin tyytyväisenä. - --- Kuules, sanoi Maslobojev, lähestyen rauhallisesti minua ja pannen -kätensä olalleni, -- ota ajurimme, ota tyttö ja vie asuntoosi, täällä -sinulla ei ole enää mitään tekemistä. Huomenna järjestämme muut asiat. - -Minä en odottanut toista kehoitusta. Tartuin Helenaa kädestä ja -johdin hänet pois tästä luolasta. Sitä en tiedä, mitenkä asiat siellä -sitten päättyivät. Meitä ei kukaan estellyt -- emäntä oli kauhusta -hämmästynyt. Kaikki tapahtui niin äkkiä, ettei hän voinut panna -esteitäkään. Ajuri odotti meitä ja kahdenkymmenen minutin kuluttua -olin jo huoneessani. - -Helena oli kuni puolikuollut. Aukasin hänen vaatteensa hakaset, -ripoitin kasvoille vettä ja panin sohvalle. Hän sai kuumeen ja alkoi -houria. - -Tarkastelin hänen verettömiä huuliansa, vaaleita kasvojansa, mustaa, -sileäksi kammattua ja voideltua ja nyt jo epäjärjestyksessä olevaa -tukkaansa, pukuansa, jossa vielä oli punertavia nauhasolmuja -- ja -minulle kävi selväksi koko tuo ilkeä juttu. Tyttö parka! Tilansa -tuli yhä pahemmaksi. En poistunut hänen luotaan ja päätin olla -menemättä tänä iltana Natashan luo. Toisinaan aukaisi Helena pitkät, -nuolimaiset silmäripsensä ja katseli minuun, katsoi pitkään ja -tarkkaan, niinkuin olisi koettanut tuntea, ken olin. Vasta myöhään, -noin yhden tienoissa yöllä nukkui hän. Minä nukuin siihen likelle -lattialle. - - - - -VIII. - - -Nousin ylös hyvin varhain. Yöllä olin herännyt melkein joka puolen -tunnin kuluttua, lähestyin pientä vieras-parkaani ja katsoin -häneen tarkkaan. Hän oli kuumeessa ja vähin houraili. Aamuyöstä -hän kumminkin nukkui sikeään uneen. Se on hyvä merkki, ajattelin, -mutta aamulla herättyäni päätin, ennenkuin tyttöparka heräisi, käydä -hakemassa lääkärin. Tunsin erään lääkärin, elähtäneen, hyväsydämmisen -vanhanpojan, joka saksalaisen taloudenhoitajattarensa kanssa oli -ikimuistoisista ajoista asunut Vladimirskilla. Läksinkin hänen -luoksensa. Hän lupasi kello kymmenen tulla sairasta katsomaan. Olisin -niin mielelläni matkalla poikennut Maslobojevin luo, mutta luovuin -siitä tuumasta -- hän varmaan vielä nukkui eilisestä, sitä paitsi -voi Helena herätä ja, kenties, minun poissa ollessani pelästyisi, -huomattuaan olevansa yksinään minun huoneessani. Sairaudessansa hän -helposti voi unohtaa, kuinka ja millä tavoin hän sinne joutui. - -Astuttuani huoneeseen hän samassa heräsi. Menin luokseen ja kysyin -varovasti, mitenkä hän voi. Hän ei vastannut, mutta katsoi eloisilla, -mustilla silmillään minuun pitkään ja terävästi. Hänen katseestaan -olin huomaavinani, että hän ymmärtää kaikki ja täydelleen muistaa -asiat. Hän ei vastannut, ehkäpä siitä syystä, että tapansa oli aina -ollut semmoinen. Eilenkin, samoin toissa päivänä luonani käydessään -ei hän muutamiin kysymyksiini lausunut sanaakaan, alkoihan vain -äkkiä pitkään ja terävästi katsoa silmiini, jossa katseessaan -neuvottomuuden ja juron uteliaisuuden ohella oli myöskin jotain -outoa ylpeyttä. Nytpä olin keksivinäni hänen katseessaan ankaruutta, -vieläpä ikäänkuin luottamattomuuttakin. Aioin laskea käteni hänen -otsalleen koetellakseni, oliko vielä kuumetta, mutta hän ääneti ja -hiljaa työnsi kädellään käteni pois ja kääntyi minusta pois. Poistuin -etemmäksi, etten enää häiritsisi häntä. - -Minulla oli suuri vaskinen teekannu. Olin jo pitemmän aikaa käyttänyt -sitä teekeittiön asemasta ja keitin siinä vettä. Polttopuita minulla -löytyi, talonmies toi niitä kerrallaan aina viideksi päiväksi. Panin -uunin lämpiämään, kävin hakemassa vettä ja asetin kannun tulelle. -Pöydälle varustin teeastiat. Helena kääntyi ja katsoi uteliaana -puuhiani. Kysyin häneltä, tahtoisiko hän jotain. Mutta taas hän -kääntyi pois eikä vastannut mitään. - -"Miksikä hän minulle vihoittelee?" ajattelin. "Kummallinen tyttö." - -Lääkäri tuli lupauksensa mukaan kello kymmenen. Hän tarkasti sairaan -kaikella saksalaisella tarkkuudella ja vakavasti rauhoitti minua, -sanoen, että vaikka kuumetta onkin, ei kumminkaan mitään erinäistä -vaaraa ole olemassa. Hän vielä sanoi, että tytöllä varmaan on -toinen, pysyväinen tauti, jotain säännöttömän sydämmen tykytyksen -tapaista, "mutta se pykälä tulee vaatimaan erityistä tutkimista, nyt -ei tytöllä ole vaaraa." Hän määräsi sairaalle mikstuuria ja joitakin -pulvereita, enemmän tavan kuin tarpeen vuoksi, ja heti alkoi kysellä, -kuinka tyttö oli minulle joutunut. Samalla hän ihmetellen tarkasteli -huonettani. Ukko oli hyvin puhelias. - -Helena häntä hämmästyi, tempasi pois kätensä, kun hän koetteli -valtimoa, eikä tahtonut näyttää kieltään. Kaikkiin hänen -kysymyksiinsä ei tyttö vastannut sanaakaan, mutta koko ajan vain -tarkkaan katsoi hänen kaulassaan riippuvaa suurta Stanislain -ritarimerkkiä. - --- Tytön varmaan kivistää päätä, huomautti ukko, -- mutta mitenkä hän -katsoo, miten hän katsoo! - -En katsonut sopivaksi kertoa hänelle Helenasta, sanoen syyksi, että -se on pitkä historia. - --- Antakaa minulle tieto, jos tulee tarvis, sanoi hän pois -lähtiessään. -- Nyt ei ole mitään vaaraa. - -Päätin pysyä koko päivän Helenan luona enkä jättää häntä, -jos mahdollista, täydelliseen parantumiseensa asti, paitsi -välttämättömimmissä asioissa. Mutta tietäen sen, että Natasha -ja Anna Andrejevna voivat kovin kummastella odottaessaan minua -turhaan, päätin vaikka Natashalle ilmoittaa kirjeellä kaupungin -postissa, etten tänään tule hänen luonaan käymään. Anna Andrejevnalle -ei sopinut kirjoittaa. Hän oli itse pyytänyt, etten minä enää -milloinkaan lähettäisi hänelle kirjettä sen jälkeen, kun minä -kerran ilmoitin kirjeellä Natashan sairaudesta. -- "Ukko murjottaa -vaan nähdessään kirjeesi", sanoi Anna Andrejevna, -- "mielellään, -miekkonen, tahtosi tietää, mitä kirjeessä on, mutta ei sovi kysyä, -ei rohkene. Siitä onkin sitten pahalla päällä koko päivän. Ja -sitä paitsi, isäseni, kirjeellä sinä vain ärsytät minua. No, mitä -merkitsee kymmenkunta riviä? Haluttaisi kysyä tarkemmin, sinuapa ei -olekaan." Sen vuoksi kirjoitinkin vain Natashalle, ja viedessäni -lääkemääräystä apteekkiin, panin samalla tiellä kirjeenkin postiin. - -Sillä aikaa nukkui Helena uudestaan. Unissaan hän hiukan valitti -ja vavahteli. Lääkäri arvasi oikein: Helenan kivisti kovasti -päätä. Toisinaan hän hiljaa kiljahti ja heräsi. Minuun hän katsoi -harmissaan, niinkuin olisi huomaavaisuuteni häntä erittäin -rasittanut. Täytyypä sanoa, että se minua kovin pahoitti. - -Yhdentoista aikana tuli Maslobojev. Hän oli huolestunut ja hiukan -hajamielinen; pariksi minutiksi vain pistäysi, jonnekin piti kovaa -kiirettä. - --- No, veliseni, minä odotin sinut tapaavani kyllä koruttomassa -asunnossa, sanoi Maslobojev, katsellen ympärillensä, -- mutta, totta -sanoen, en luullut sinua löytäväni tämmöisessä laatikossa. Tämähän on -laatikko, eikä asunto. No, tämä kaikki, sanokaamme, ei vielä mitään, -mutta pahinta on se, että kaikki nämä puuhat estävät vain sinua -työstäsi. Minä ajattelin tätä jo eilen Bubnovalle ajaessamme. Minä, -näes, veliseni, luonnostani ja sosiaalisen asemani perusteella kuulun -semmoisiin ihmisiin, jotka eivät itse tee mitään kunnollista, mutta -muille lukevat lakia, että tekisivät. Nyt kuule: minä ehkä huomenna -tai ylihuomenna tulen luonasi käymään, mutta sinä välttämättömästi -käy minun luonani sunnuntai-aamuna. Siihen saakka, luullakseni, tämän -tytön asia kokonaan päättyy; samalla minä puhun kanssasi oikein toden -teolla, sillä sinut täytyy ottaa hyviin käsiin. Näin ei sovi elää. -Eilen minä vain tein viittauksen sinulle, mutta nyt tulen sinulle -loogillisesti asian esittämään. Niin, ja sanoppas lopultakin: mitä, -pidätkö todellakin häpeällisenä asiana ottaa minulta rahaa joksikin -ajaksi? - --- Älähän riitele! keskeytin minä hänet. -- Sano sen sijaan, mitenkä -teillä asia eilen päättyi? - --- Mitä siitä, sehän päättyi mitä parhaimmalla tavalla, ja tarkoitus -on saavutettu, ymmärräthän? Nyt minulla ei ole aikaa. Pistäydyin vain -sinulle ilmoittamaan, ettei minulla ole aikaa, enkä sinun asioistasi -jouda huolehtimaan; kuules: sijoitatko sinä tytön jonnekin, vain -aiotko pitää luonasi? Sillä sitä täytyy miettiä ja päättää. - --- Sitä minä en vielä varmaan tiedä ja, täytyypä minun sanoa, odotin -sinua neuvotellakseni kanssasi. No, millä perusteella esimerkiksi -minä hänet pitäisin täällä? - --- Heh, mitäpäs siitä, pidät palvelijanasi... - --- Pyydän sinua puhumaan vain hiljemmin. Tyttö, vaikka sairas, -on täydessä tunnossa, ja sinut nähtyään, huomasin minä, että hän -ikäänkuin vavahti. Se osottaa, että hän muisti eilisen... - -Minä kerroin nyt Maslobojeville Helenan luonteesta ja kaiken, mitä -olin hänestä huomannut. Maslobojev kuunteli erittäin tarkkaan -kertomustani. Lisäsin vielä, että ehkä sijoitankin tytön erääseen -perheeseen, samalla hiukan kerroin myöskin Ichmenev-vanhuksista. -Kummakseni tiesi Maslobojev jonkun verran Natashan asioista ja -kysyttyäni, mistä hän sen tietää, virkkoi: - --- Niin vaan; jo aikaa sitten satuin sivumennen kuulemaan; eräs -asia johti siihen. Olenhan jo sinulle sanonut, että tunnen ruhtinas -Valkovskin. Sen sinä teet hyvin, että viet tytön vanhusten luo. Onhan -hän vain haittana sinulle. Sitten vielä: hänelle täytyy hankkia -passi. Siitä älä huolehdi, sen otan minä toimittaakseni. Hyvästi, käy -useimmin. Mitä, nukkuuko tyttö nyt? - --- Kaiketi, vastasin minä. - -Mutta tuskin oli Maslobojev lähtenyt, kun Helena samassa kutsui minua. - --- Kuka se oli? kysyi hän. Äänensä vapisi, mutta nytkin loi hän -minuun terävän ja ylpeältäkin näyttävän katseen. Muuten en osaa sitä -määritellä. - -Sanoin hänelle Maslobojevin nimen ja lisäsin, että juuri tämän -miehen avulla minun onnistui vapauttaa hänet Bubnovalta, ja että -Bubnova kovin pelkää Maslobojevia. Poskillensa heti nousi puna, mikä -varmaankin oli muistelmien tuottama. - --- Eikö tuo nainen koskaan tule tänne? kysäsi Helena, luoden minuun -tutkivan katseen. - -Kiiruhdin vakuuttamaan sitä hänelle. Hän vaikeni, tahtoi ottaa käteni -kätöstensä väliin, mutta samassa, ikäänkuin katuen tekoaan, jätti -käteni. "Ei voi olla mahdollista, että hän todella tuntisi minua -kohtaan tuollaista vastenmielisyyttä", ajattelin. -- "Tuollainen -on hänen totuttu tapansa, tahi ... tahi on tyttö parka saanut niin -paljon kurjuutta kokea, ettei enää voi luottaa ainoaankaan ihmiseen -maailmassa." - -Määrätyn ajan kuluttua kävin noutamassa lääkkeet ja samalla -pistäydyin tuttuun teeravintolaan, jossa toisinaan söin päivälliseni -ja jossa minulle uskottiin velaksi. Kotoa lähtiessäni otin mukaani -ruoka-astian, johon teeravintolasta otin kanasoppaa Helenan varalle. -Hän ei tahtonutkaan syödä, ja soppa jäi joksikin ajaksi uuniin. - -Annettuani Helenalle lääkkeen istuin työhöni. Luulin hänen nukkuvan, -mutta äkkiä häneen katsahdettuani näin, että hän oli kohottanut -päätänsä ja katsoi tarkkaan, kuinka minä kirjoitan. En ollut sitä -huomaavinanikaan. - -Viimein hän todellakin nukkui ja, minun suurimmaksi mielihyväkseni, -nukkui rauhallisesti, ilman hourailua ja valittelemisia. Nyt sain -aikaa miettiä muitakin asioitani; tietämättä syytä poissa olooni -voi Natasha, ei vain pahastua siitä, etten tänään käynyt hänen -luonaan, mutta vieläpä, ajattelin, voi kovin tulla pahoilleen -välinpitämättömyydestäni juuri silloin, kun hän ehkä enin tarvitsisi -minua. Hänellä sen lisäksi varmaan voi nyt olla joitakin puuhia, -tahtoisi pyytää minua jotain avukseen tekemään, mutta minuapa, aivan -kuin uhalla, ei olekaan. - -Mitä taas tuli Anna Andrejevnaan, niin olin hyvin neuvoton, millä -huomenna itseäni puolustaisinkaan. Ajattelin sinne ja tänne ja äkkiä -tein päätöksen käydä kummassakin paikassa. Poissa oloni voi kestää -vain kaksi tuntia. Helena nukkuu, eikä siis kuule lähtöäni. Nousin -ylös, otin päällysnuttuni ja hattuni, mutta juuri, kun aioin lähteä, -kutsui äkkiä minua Helena. Minä ihmettelin -- olisikohan hän vain -teeskennellyt nukkuvansa? - -Tahdon tässä huomauttaa, että vaikka Helena oli osottavinansa, -ettei hän tahtoisi puhua kanssani, niin kumminkin nuo hänen -kutsumisensa, jotka tapahtuivat jotenkin tiheään, tuo hänen halunsa -kääntyä puoleeni kaikessa, mistä ei saanut selkoa, se kaikki osotti -päinvastaista ja, täytyypä minun tunnustaa, se oli minulle hyvin -mieluistakin. - --- Mihin te tahdotte antaa minut? kysäsi hän, kun menin hänen -luoksensa. - -Yleensä teki hän kysymyksiä noin vaan äkkiä, niin etten osannut niitä -odottaakaan. Nyt en voinut kysymystään oikein käsittääkään. - --- Äsken te puhuitte tuttunne kanssa, että te aiotte antaa minut -johonkin taloon. Minä en tahdo minnekään. - -Kumarruin tarkastaakseni häntä -- hän oli taaskin kuumeessa, uusi -kuumeen kohtaus oli taaskin tavannut hänet. Aloin lohdutella ja -herätellä toiveita; vakuutin hänelle, että jos hän tahtoo jäädä -luokseni, niin en anna häntä minnekään. Tätä puhuessani riisuin -pois nuttuni ja hattuni. En voinut jättää häntä yksin, kun hän oli -tämmöisessä tilassa. - --- Ei, menkää vaan! sanoi hän heti huomattuaan, että tahdoin jäädä -kotiin. -- Minä tahdon nukkua; minä nukun kohta. - --- Mitenkä sinä jäisit yksin?... sanoin neuvotonna. -- Vaikka -kyllähän minä varmaan kahden tunnin kuluttua tulen takaisin... - --- No, siispä menkääkin. Muuten, vaikka minä olisin koko vuoden -sairas, niin tulisiko teidän koko vuosi pysyä kotona. - -Hän koetti hymyillä ja katsahti minuun jotenkin oudosti, ikäänkuin -olisi koettanut taistella jotain hyvää tunnetta vastaan, joka pyrki -esille hänen sydämmestänsä. Lapsi raukka! Hyvä, hellä sydämmensä -ilmaisi olemassa olonsa, huolimatta kaikesta ihmisvieromisestaan ja -näennäisestä paatumisestaan. - -Ensiksi kiiruhdin Anna Andrejevnan luo. Hän odotti minua -kuumeentapaisella kärsimättömyydellä ja otti vastaan moitteilla; -hän oli kovin levoton. Nikolai Sergeitsh oli heti puolisen jälkeen -lähtenyt ulos, mutta minne -- se oli tietämätöntä. Minä aavistin, -ettei mummo parka malttanut, vaan kertoi ukolle kaikki, jos kohtakin -tapansa mukaan viittauksilla. Mummopa melkein tunnusti itsekin sen -minulle, sanoen, ettei malttanut olla kertomatta miehelleen semmoista -ilosanomaa, mutta että Nikolai Sergeitsh muuttui, kuten mummon sanat -kuuluivat, pilveä synkemmäksi, ei virkkanut mitään, "oli vain vaiti, -eikäpä edes kysymyksiini vastannut," ja äkkiä puolisen jälkeen -nousi ja sen sitä näitkin. Tätä kertoessaan Anna Andrejevna miltei -vapisi pelosta ja pyyteli minua, että odottaisin hänen kanssaan -Nikolai Sergeitshin palausta. Minä tein esteitä ja sanoin melkein -peruuttamattomasti, että ehkäpä minä en tule huomennakaan ja että -juuri sen vuoksi nyt tulinkin, sanoakseni sen edeltäpäin. Nyt vähältä -olimme riitaantua. Hän alkoi itkeä; moitti minua katkerasti ja -pistelevästi ja vasta silloin, kun olin jo ovessa, hän äkkiä kävi -kaulaani, puristi minua vahvasti molemmin käsin ja sanoi, etten -vihastuisi häneen, "orpo parkaan", enkä pahastuisi hänen sanoistaan. - -Natashan minä, vastoin odotustani, tapasin taas yksinään ja -- -kummallista, minusta tuntui, ettei hän ollenkaan ollut nyt tulostani -niin iloinen, kuin eilen ja yleensä muilla edellisillä kerroilla. -Näytti, kuin olisin jollain häntä harmittanut ja häirinnyt. -Kysymykseeni: kävikö Alesha tänään? hän vastasi: - --- Tietysti kävi, mutta oli vain vähän aikaa. Lupasi tänään illalla -vielä tulla, lisäsi hän aivan kuin ajatuksissaan. - --- Kävikö hän eilis-iltana? - --- E -- ei. Hänellä oli esteitä, lausui Natasha hyvin sukkelaan. -- -Entäs, mitenkä sinun asiasi ovat, Vanja? - -Huomasin, että hän jostain syystä tahtoo sotkea puheemme ja kääntää -sen toisaalle. Katsoin häneen tarkemmin; hän oli huomattavasti -kiihtynyt. Mutta huomattuaan minun tarkkaan katsovan häneen, -hän äkkiä ikäänkuin olisi vihastunut ja katsahti minuun niin -voimakkaasti, kuin olisi aikonut minut katseellaan polttaa. Nyt taas -on hänellä jokin katkera tuska, ajattelin, mutta hän ei vain tahdo -minulle sitä ilmaista. - -Vastaukseksi hänen kysymykseensä asioistani kerroin hänelle Helenan -historian yksityiskohtineen. Hän oli hyvin huvitettu kertomuksestani, -vieläpä se hämmästyttikin häntä. - --- Jumalani! Ja sinäkin voit jättää sairaan yksinään! huudahti hän. - -Selitin, etten ollut aikonut tulla ensinkään tänään hänen luonaan -käymään, mutta luulin, että hän pahastuu ja että hän ehkä johonkin -tarvitsisi minun apuani. - --- Tarvitsisin, -- lausui hän itsekseen, jotain mietiskellen, -- -ehkäpä tarvitsisinkin apuasi, Vanja, mutta jääköön toiseen kertaan. -Kävitkö meidän kotona? - -Kerroin hänelle käyntini. - --- Niin, Jumala tietää, millä mielellä nyt isä ottaa vastaan kaikki -nämät tiedot. No, toisekseen, mitäpä näissä on ottamistakaan... - --- Kuinka niin, mitä on ottamista? kysäsin. -- Tämmöinen suuri muutos -on asioissa tapahtunut! - --- Niin vaan... Mihinkä hän taas olisi mennyt? Silloin arvelitte -hänen käyneen täällä luonani. Näetkös, Vanja, jos voit, tule luokseni -huomenna. Kenties jotain sanonkin sinulle... Hävettää vain minua -vaivata sinua; mutta nyt jos menisit kotiin vieraasi luo. Ehkä onkin -jo pari tuntia kulunut siitä, kun kotoa läksit? - --- Niin on. Jää hyvästi, Natasha. No, mutta miltä näytti tänään -Alesha? - --- Mitäs Alesha, entisekseen... Oikeinpa ihmettelen sinun -uteliaisuuttasi. - --- Näkemiin asti, ystäväiseni. - --- Hyvästi. - -Hän tarjosi minulle kätensä jotenkin huolimattomasti ja kääntyi -pois, välttääkseen minun viimeistä katsettani. Lähdin hänen luotaan -jotenkin kummissani. Mutta kumminkin, ajattelin, onhan hänellä nyt, -mitä miettiäkin. Asiat eivät ole leikin tekoa. Huomennapa itse -ensiksi minulle kaikki kertoo. - -Palasin kotiin jotenkin surullisena ja heti ovesta sisälle astuttuani -hämmästyin hirveästi. Oli jo pimeä. Näin kumminkin Helenan istuvan -sohvalla, pää painuksissa, ikäänkuin hän olisi ollut syvissä -mietteissä. Minuun hän ei edes katsahtanutkaan, ikäänkuin olisi ollut -horroksissa. Menin hänen luoksensa; hän jotain kuiskaili itseksensä. -Eiköhän vain hourine? ajattelin. - --- Helena, ystäväiseni, mikä sinun on? kysäsin istuen viereensä ja -pannen käteni ympärillensä. - --- Tahdon pois täältä... Tahdon mieluummin hänen luoksensa, lausui -Helena nostamatta edes päätään. - --- Minne? Kenenkä luo? kysäsin kummastellen. - --- Tuonne, Bubnovan luo. Hän aina sanoi, että minä olen velassa -hänelle paljon rahaa, että hän hautasi äitini. Minä en tahdo, että -hän toruisi äitiäni... Tahdon tehdä hänelle työtä ja kaikki hänelle -suorittaa... Sitten lähden itse heiltä pois. Mutta nyt minä menen -hänen luokseen. - --- Rauhoitu, Helena, sinne et voi mennä, sanoin minä. -- Hän rääkkää -sinua; hän saattaa sinut turmioon... - --- Saattakoon vaan, rääkätköön vaan, lausui Helena innokkaasti, -- -en minä ole ensimäinen; on toisia minua parempiakin, hekin kärsivät. -Niin sanoi minulle kerjäläinen kadulla. Minä olen köyhä ja tahdon -pysyä köyhänä. Kaiken ikäni pysyn köyhänä; niin käski minua äitini -kuollessansa. Tahdon tehdä työtä... En tahdo näitä vaatteita kantaa... - --- Huomenna minä ostan uudet. Minä tuon sinulle kirjasikin. Sinä asut -minun luonani. Minä en anna sinua kellekään, jos niin itse tahdot; -rauhoitu... - --- Minä palkkaun palvelijaksi. - --- Hyvä, hyvä! Rauhoitu nyt vaan, käy makaamaan, nuku! - -Tyttö parka alkoi itkeä. Vähitellen muuttui itku tyrskinnäksi. En -tietänyt, mitä tekisin; toin hänelle vettä, kastelin ohimojaan, -päätään. Viimein kaatui hän sohvalle kokonaan hervotonna ja -vilunpuistatukset alkoivat häntä taas piestä. Peitin hänet, millä -suinkin voin, ja hän nukkuikin, mutta rauhattomasti, yhä vavahtaen -ja heräten. Vaikk'en ollutkaan tänään kovin paljon kävellyt, olin -kumminkin hyvin väsynyt ja päätin käydä levolle mahdollisimman -varhain. Mieltäni vaivasivat raskaat huolet. Aavistin, että tulisin -tämän tytön tähden saamaan paljon puuhia. Mutta eniten huolestutti -minua Natasha ja hänen asiansa. Ja muutenkin, kuten nyt muistelen, -olin harvoin niin synkällä mielellä, kuin sinä yönä nukkumaan -käydessäni. - - - - -IX. - - -Heräsin sairaana, myöhään, kymmenen aikaan aamulla. Päätäni kivisti -ja pyörrytti. Katsahdin Helenan tilalle -- se oli tyhjä. Samalla -kuului oikeanpuoleisesta kamaristani oudonlaista ääntä, ikäänkuin -joku olisi rapisuttanut luutaa lattialla. Menin katsomaan... -Helenalla oli toisessa kädessä luuta ja, kannattaen toisella -kädellään koreata pukuaan, jota hän ei vielä kertaakaan ollut pois -riisunut tuosta illasta saakka, lakasi hän lattiaa. Uunia varten -varustetut puut oli ladottu nurkkaan, pöytä oli pyyhitty, teekannu -puhdistettu; sanalla sanoen: Helena oli täysissä emännyyden puuhissa. - --- Kuules, Helena, sanoin minä, -- kuka sinua pakottaa lattiaa -lakaisemaan? Minä en tahdo sitä, sinä olet sairas; tulitko minulle -palvelijaksi? - --- Kukas täällä lattian lakasee? vastasi hän nousten pystyyn ja -suoraan katsoen minuun. -- Nyt en ole sairas. - --- Enhän minä sinua työhön ottanut, Helena. Sinä ikäänkuin pelkäisit, -että minä soimaisin sinua, kuten Bubnova, että sinä elät luonani -ilmaiseksi? Ja mistä sinä sait tuon pahanpäiväisen luudan? Minulla ei -ollut luutaa, lisäsin katsoen häneen kummastuksella. - --- Tämä on minun luutani. Minä sen toin tänne. Minähän vaarillekin -täällä lattian lakasin. Luuta olikin ollut tuolla uunin alla siitä -asti. - -Palasin kamariini ajatuksissani. Voi olla, että tein väärin, mutta -minusta niin vaan tuntui, että hänestä ikäänkuin olisi tuntunut -raskaalta minun vierasvaraisuuteni ja että hän kaikin mokomin tahtoi -osottaa minulle, ettei hän ilmaiseksi luonani asu. "Jos niin on, -niin eihän se sitten ole äkäisen luonteen merkki?" ajattelin. Parin -minutin kuluttua tuli hänkin ja istui ääneti eiliselle paikalleen -sohvaan, tutkivasti katsoen minuun. Sillä aikaa minä keitin veden, -valmistin teen, kaasin hänelle kupillisen ja annoin sen ynnä palasen -valkeata leipää hänelle. Ne otti hän ääneti ja vastustelematta. Koko -vuorokaudessa ei hän ollut melkein mitään syönyt. - --- Kas, kun hyvän hameesikin likasit luudasta, sanoin hänelle, -huomattuani suuren likatahran hameensa helmassa. - -Hän tarkasti sitä ja äkkiä, suurimmaksi hämmästyksekseni, pani -syrjään teekupin, otti, kuten näytti, verkkaan ja levollisesti -molemmin käsin hameesta kiinni ja yhdellä nykäyksellä repäsi sen -halki ylhäältä alas asti. Sen tehtyään loi hän minuun tuikean, -säihkyvän katseensa. Kasvonsa olivat aivan vaaleat. - --- Mitä sinä teet, Helena? huudahdin miltei vakuutettuna, että -edessäni on mielipuoli. - --- Tämä on huono hame, sanoi hän miltei tukehtuen mielen -liikutuksesta. -- Miksi te sanoitte, että se on hyvä? Minä en tahdo -sitä kantaa, huudahti hän äkkiä hypähtäen paikaltaan. -- Minä revin -sen. Minä en pyytänyt tuolta vaimolta koreata pukua. Hän itse sen -minulle antoi, väkisin antoi. Minä jo revin yhden hameen, revin -tämänkin. Revin, revin, revin!... - -Ja samassa hän alkoi raivolla repiä onnetonta hamettansa. -Silmänräpäyksessä oli se miltei siekaleina. Kun hän oli työnsä -päättänyt, oli hän hyvin vaalea, tuskin vain jaksoi pysyä paikallaan. -Kummastellen katsoin tuollaista raivoa. Hän taas katsoi minuun -uhkaavan vaativasti, ikäänkuin minäkin olisin jotain pahaa hänelle -tehnyt. Mutta minäpä nyt tiesin, mitä oli tehtävä? - -Päätin, pitemmältä viivyttämättä, jo tänä aamuna ostaa hänelle -uuden puvun. Tähän villiin, paatuneesen olentoon täytyi hyvyydellä -vaikuttaa. Hän katsoi niinkuin ei hän olisi koskaan nähnyt hyviä -ihmisiä. Jos hän jo ennen, huolimatta kovasta rangaistuksesta, oli -riekaleiksi repinyt ensimäisen tämänkaltaisen pukunsa, niin eikös hän -vihaisi nykyistä pukuansa, joka hänelle muistutti vasta äskettäin -elettyjä elämänsä hirmun hetkiä. - -Vanhain vaatteiden kaupustelu-torilta saattoi saada huokealla hyvän -ja yksinkertaisen puvun. Pula oli vain se, ettei minulla nyt ollut -rahaa ensinkään. Mutta jo eilen, maata pannessani, olin päättänyt -mennä erääseen paikkaan, josta toivoin saavani rahaa ja se olikin -juuri samalla suunnalla, kuin kaupustelu-torikin. Otin hattuni, -Helena seurasi tarkkaan liikkeitäni, tuntui, kuin olisi hän jotain -odottanut. - --- Suljetteko te taaskin minut? kysyi hän, kun minä otin avaimen, -lukitakseni asuntoni, kuten olin eilen sekä toissapäivänä tehnyt. - --- Ystäväiseni, sanoin minä, lähestyen häntä, -- älä suutu siitä. -Minä lukitsen sen vuoksi, ettei kukaan pääsisi tänne. Sinähän olet -sairas, ehkä säikähdät. Ja, Herra ties, ken voisi tulla, ehkäpä -Bubnova päättää tulla tänne... - -Sanoin tuon tahallani. Suljin hänet lukon taa, sillä en luottanut -häneen. Minusta tuntui, että hän joskus saa päähänsä paeta minulta. -Jonkun aikaa päätin olla varovaisempi. Helena oli vaiti, ja minä -lukitsin oven tälläkin kertaa. - -Tunsin erään kustantajan, joka jo kolmatta vuotta kustansi erästä -moniosaista kirjaa. Häneltä minä sain usein työtä, kun milloin -oli tarvis pikemmin ansaita jonkun verran rahaa. Hän maksoi -säännöllisesti. Menin hänen luoksensa ja onnistuin saamaan etukäteen -kaksikymmentä viisi ruplaa ehdolla, että vien hänelle viikon -päästä hät'hätää kirjoitetun artikkelin. Toivoin voittavani aikaa -romaanilleni. Tällä tapaa tein usein, kun välttämätön puute pakotti. - -Rahat saatuani menin torille. Pian löysin siellä tutun mummon, -joka myi vanhoja vaatteita. Kuvailin hänelle lähimmiten Helenan -vartalon pituuden, ja kohta löysi mummo minulle vaalean, pumpulisen, -aivan eheän, vasta vähäisen pidetyn puvun, jonka ostin hyvin -huokealla. Samalla ostin Helenalle kaulavaatteenkin. Näistä -maksaessani johtui mieleeni, että pitäisihän Helenalle saada -jonkunlainen päällysnuttukin. Ilmat olivat kylmiä, eikä hänellä -ollut minkäänlaista päällysnuttua. Mutta semmoisen ostamisen jätin -toiseen kertaan. Helena oli niin herkkä pahastumaan, oli niin ylpeä. -Herra tiesi, mitenkä hän ottaa vastaan tämän puvunkaan, huolimatta -siitä, että minä vartavasten valitsin mahdollisimman yksinkertaisen, -vaatimattomimman, kaikkein arkipäiväisimmän, mitä vaan voin saada. -Ostin kumminkin vielä kaksi paria liinasukkia ja yhden parin -villasukkia. Ne minä voin antaa sillä syyllä, että hän oli sairas, ja -huoneessa oli kylmä. Hän tarvitsi myöskin alusvaatteita. Niiden oston -kumminkin jätin siksi, kun tulen hänet paremmin tuntemaan. Sen sijaan -jo kumminkin ostin verhot vuoteensa eteen, -- se oli välttämätön -esine ja voi tuottaa Helenalle suurta mielihyvää. - -Nämät ostettuani palasin kotiin kello yksi. Oveni lukko aukeni -melkein äänettömästi, eikä Helena siis samassa kuullut, että olin -tullut kotiin. Huomasin hänen seisovan pöytäni luona selailemassa -kirjojani ja papereitani. Nähtyänsä minut sulki hän äkkiä kirjan, -jota oli lukenut, ja punastuneena siirtyi pois pöydän luota. -Katsahdin lukemaansa kirjaa -- se oli ensimäinen romaanini, joka -oli tullut painosta eri kirjana ja jonka nimilehdellä oli nimeni -painettuna. - --- Teidän poissa ollessanne tänne joku pyrki! lausui hän semmoisella -äänellä, ikäänkuin olisi uhitellut minulle -- miksi muka lukitsin -oven. - --- Olisikohan se ollut lääkäri? kysäsin. -- Etkö sinä virkkanut -hänelle mitään, Helena? - --- En. - -En puhunut siitä enempää, otin nyytin, päästin sen auki ja otin -sieltä ostamani puvun. - --- Kas tässä, Helena, ystäväiseni, sanoin lähestyen häntä, -- -tuollaisissa repaleissa, kuin nyt on päälläsi, ei sovi käydä. Ostin -sen vuoksi sinulle tämmöisen arkipuvun, hyvin huokean, ei siis sinun -tarvitse siitä ollenkaan huolehtia; se maksaa vain yhden ruplan ja -kaksikymmentä kopekkaa. Kanna terveydeksesi. - -Laskin puvun viereeni. Hän sävähti punaiseksi ja silmät suurina -katsoi minuun jonkun aikaa. - -Hän oli hyvin kummastunut ja sen lisäksi, kuten minusta näytti, jokin -häntä suuresti hävetti. Mutta jotain lauhkeata, hellää loisti hänen -silmistänsä. Huomattuani hänen pysyvän vaiti, käännyin minä pöytään -päin. Ostokseni nähtävästi hämmästytti häntä. Mutta ponnistaen -voimansa voitti hän itsensä ja istui silmät maahan luotuina. - -Päätäni kivisti ja huimasi yhä kovemmin. Raitis ilmakaan ei ollut -auttanut yhtään. Siitä huolimatta täytyi lähteä Natashan luo. -Levottomuuteni hänen vuoksensa ei vähentynyt eilisestä, päinvastoin -se kasvoi yhä suuremmaksi. Äkkiä olin kuulevinani, että Helena -mainitsi nimeäni. Kysäsin, mitä hän sanoi. - --- Kun te milloin menette, älkää lukitko ovea! lausui hän katsoen -syrjään ja sormellaan raapien sohvan reunanauhaa, niinkuin olisi -kokonaan kiintynyt tuohon työhön. -- Minä en mene teiltä minnekkään. - --- Hyvä on, Helena, olkoon niin. Mutta jos joku outo tulee? Ehkä -Herra ties, kuka! - --- Jättäkää avain minulle, minä lukitsen oven täältä sisältä, ja jos -joku koputtaa, sanon: "ei ole kotona." - -Hän katsoi minuun veitikkamaisesti, ikäänkuin olisi tahtonut sanoa: -"kas, niin yksinkertainen asia se on!" - --- Kuka teidän pyykkinne pesee? kysäsi hän äkkiä, ennenkuin ehdin -hänelle sanoa mitään. - --- Eräs, tässä talossa asuva vaimo. - --- Minä osaan pestä pyykkiä. Mistäpäs te eilen toitte ruuan? - --- Ravintolasta. - --- Osaan minä ruokaakin valmistaa. Minä tahdon valmistaa teille ruuan. - --- Älähän nyt, Helena; mitäpä sinä osaisit valmistaa? Et nyt puhu -oikein. - -Hän vaikeni ja katsoi alas. Nähtävästi hän pahastui huomautuksestani. -Kului ainakin kymmenen minuttia; olimme kumpikin vaiti. - --- Soppaa, sanoi hän äkkiä, nostamatta päätään. - --- Mitä? Mitä soppaa? kysäsin kummastuksella. - --- Osaan minä valmistaa soppaa. Minä keitin sitä äidille, kun hän oli -sairas. Kävin torilla ostoksillakin. - --- Näes nyt, Helena, näetkös nyt, kuinka sinä olet ylpeä, sanoin -hänelle mennen luoksensa ja istuen viereensä sohvalle. -- Minä -teen sinulle, kuten sydämmeni käskee. Nyt olet sinä yksin, olet -sukulaisitta, omaisitta, onneton. Minä tahdon sinua auttaa. Niinhän -sinäkin auttaisit minua, jos minä olisin avun tarpeessa. Mutta sinä -et tahdo asiaa niin ymmärtää ja sinusta tuntuu vaikealta ottaa -minulta yksinkertaisinta lahjaa vastaan. Sinä samassa tahdot siitä -maksaa, tehdä sen vuoksi työtä, niinkuin minä olisin mikäkin Bubnova -ja soimaisin sinua. Jos on niin, on se sinulta pahasti tehty. - -Hän ei vastannut, huulensa vavahtelivat. Näytti, että hän tahtoi -jotain minulle vastata; siitä huolimatta oli hän vaiti. Nousin ylös -lähteäkseni Natashan luo. Tällä kertaa jätin Helenalle avaimen -sanoen, että jos joku tulee ja kolkuttaa, hän virkkaisi äänensä -ja kysyisi, ken siellä on. Olin täydellisesti vakuutettu, että -Natashalle oli tapahtunut jotain hyvin pahaa, mutta että hän jonkun -aikaa salaa sen minulta, kuten usein ennenkin oli tapahtunut. -Kaikessa tapauksessa päätin nyt pistäytyä vain pikkuseksi aikaa, -muuten voin ärsyttää hänet tungettelevaisuudellani. - -Niinpä olikin. Taaskin hän otti minut vastaan tyytymättömyydellä ja -ankaralla katseella. Olisi pitänyt heti lähteä, mutta jalkani eivät -enää tahtoneet kantaa. - --- Pistäydyin luoksesi hetkiseksi, Natasha, aloin puheeni, -- -tahtoisin neuvotella, miten menettelisin vieraani kanssa? - -Kerroin samassa Helenan asian kokonaan. Natasha kuunteli minua ääneti. - --- Enpä tiedä, mitä sinulle neuvoisin, Vanja, vastasi hän. -- -Kaikesta huomaa, että tyttö on mitä kummallisin olento. Ehkä hänelle -on tehty kovin paljon vääryyttä, kovin säikytetty. Anna hänen ainakin -parantua. Tahdotko sinä tarjota häntä vanhemmilleni? - --- Tyttö aina vaan sanoo, ettei hän luotani lähde minnekään. Ja Herra -ties, mitenkä hänet sielläkään vastaan otettaisiin, en siis tiedä, -mitä tekisin. No, ystäväiseni, mitenkäs sinä? Et eilen liene ollut -kokonaan terve? kysäsin arasti. - --- Niin ... minulla nytkin tuntuu päätä kivistävän, vastasi hän -hajamielisesti. -- Etkö ole tavannut ketään meidän omista? - --- En. Huomenna menen käymään. Onhan huomenna lauantai... - --- Miksikä sitä kysyt? - --- Illalla tulee ruhtinas... - --- Entäs sitten? Minä en ole sitä unohtanut. - --- Ei, niinhän minä vaan... - -Hän pysähtyi suoraan eteeni ja katsoi silmiini pitkään ja tarkasti. -Hänen katseessaan oli jotain päättäväisyyttä, jotain jäykkyyttä, -jotain kuumeen tapaista, sairaloista. - --- Tiedätkös, Vanja, sanoi hän, -- ole hyvä, mene pois, sinä niin -kovin häiritset minua. - -Nousin tuolilta ja sanomattomalla kummastuksella katsoin häneen. - --- Ystäväiseni, Natasha! Mikä sinun on? Mitä on tapahtunut? huudahdin -minä pelästyneenä. - --- Ei ole mitään tapahtunut! Huomenna saat kaikki, kaikki tietää, -mutta nyt minä tahdon olla yksin. Kuuletko, Vanja: mene nyt heti. -Minun on niin vaikeata, niin raskasta nähdä sinua! - --- Mutta sanohan minulle toki... - --- Kaikki, kaikki huomenna kuulet! Oi, Jumalani! Menetköhän sinä? - -Läksin. Olin niin hämmästynyt, että tuskin itseni muistin. Mavra -kiiruhti jälkeeni porstuaan. - --- Mitä, onko hän vihainen? kysäsi Mavra. -- Minä en uskalla -lähestyäkään. - --- Mikä hänelle on tullut? - --- Se, ettei _meidän_ herra ole kolmeen päivään nokkaansakaan täällä -näyttänyt. - --- Kuinka, kolmeen päivään? kysäsin ihmeissäni. -- Natashahan itse -eilen sanoi, että hän eilen aamulla kävi ja lupasi eilen illallakin -tulla... - --- Miten illalla! Ei hän käynyt aamullakaan! Johan sinulle sanoin, -ettei kolmeen päivään ole silmiään näyttänyt. Oikeinko todella -Natasha itse sanoi, että hän kävi eilen aamulla? - --- Niin Natasha sanoi. - --- No, virkkoi Mavra miettivänä, -- se merkitsee, että asia koski -häneen kipeästi, kun hän ei tahdo sinullekaan tunnustaa, ettei Alesha -täällä käynyt. Mokomakin mies! - --- Mitä tämä sitten oikeastaan merkitsee! huudahdin minä. - --- Kas se on semmoista, etten minä ollenkaan tiedä, mitä tehdä -Natashaa auttaakseni, pitkitti Mavra, levittäen kätensä. -- Jo -eilen lähetti hän minut Aleshan luo, mutta kahdesti palautti tieltä -takaisin. Mutta tänäänpä ei enää tahdo kanssani puhuakaan. Vaikka -sinä edes kävisit tuon mokoman luona. Minä en uskalla poistua -Natashan luota. - -Kiiruhdin rapuista alas muistamatta, kuinka tulinkaan. - --- Tuletko illalla meille? huusi Mavra jälestäni. - --- Sittenpähän nähdään, vastasin mennessäni. -- Minä ehkä pistäyn -vain sinun luonasi tiedustamassa, miten asiat ovat. Jos vain itse -olen elossa. - -Minusta todellakin tuntui, kuin jokin olisi iskenyt suoraan -sydämmeeni. - - - - -X. - - -Läksin suoraan Aleshan luo. Hän asui isänsä luona Pienen Merikadun -varrella. Ruhtinaalla oli jotenkin suuri asunto, vaikka hän asuikin -yksin. Aleshan huostassa oli asunnosta kaksi sievää kamaria. Kävin -hänen luonansa hyvin harvoin, muistaakseni tätä ennen vain yhden -kerran. Hän sitä vastoin kävi minun luonani useammin, varsinkin -alussa, asiansa Natashan kanssa ollessa alulla. - -Alesha ei ollut kotona. Menin hänen huoneeseensa ja kirjoitin hänelle -seuraavasti: - - "Lienette jo, Alesha, järkenne menettänyt. Kun tiistai-iltana - isänne pyysi Natashan tekemään teille sen kunnian, nimittäin - tulemaan vaimoksenne, olitte te siitä pyynnöstä iloissanne, - jonka minä voin todistaa; nyt tulee teidän myöntää, että nykyinen - käytöstapanne on jotenkin kummallinen. Tiedättekö, mitä te teette - Natashalle? Ainakin tämä kirjelappuni muistuttaa teille, että - teidän käytöksenne tulevaa vaimoanne kohtaan on suuresti - moitittavaa ja kevytmielistä. Tiedän varsin hyvin, ettei minulla - ole oikeutta antaa teille neuvoja, mutta minä en välitä siitä - vähintäkään. - - P. S. Tästä kirjeestä ei Natasha tiedä mitään, eikä hän ole - teistä mitään puhunutkaan." - -Suljin kirjeen ja jätin sen pöydälle. Kysyttyäni selitti palvelija, -ettei Aleksei Petrovitsh miltei koskaan ole kotona ja ettei hän -nytkään palaa ennen aamuyötä. - -Tuskin jaksoin kulkea kotiin. Päätäni pyörrytti, jalkojani raukaisi -ja vapisutti. Oveni oli auki. Huoneessani istui Nikolai Sergeitsh -Ichmenev ja odotti minua. Hän istui pöydän luona, ääneti ja -kummastellen katsoi Helenaa, joka myöskin yhtäläisellä kummastuksella -katseli vanhusta, hänkin pysyen itsepäisesti ääneti. Kylläpä ukko -lienee ihmetellyt moista olentoa, ajattelin. - --- Tässä minä, veliseni, kokonaisen tunnin odotin sinua ja, täytyypä -tunnustaa, en ollenkaan odottanut ... löytää sinua näin, lausui -vanhus, tarkastellen huonetta ja salaa viitaten Helenaan. - -Ukon silmissä kuvastui hämmästystä. Mutta tarkasteltuani häntä -likemmin, huomasin hänessä levottomuutta ja surua. Kasvonsa olivat -entistänsä kalpeammat... - --- Istupas, istu, pitkitti hän huolestuneen ja hätäilevän näköisenä. --- Kiiruhdin luoksesi, on vähän asiaa; mitä sinulle tapahtui? Ethän -ole itsesi näköinenkään. - --- En ole terve. Aamusta aikain on kivistänyt päätäni. - --- Nyt katso vain, ettet ole siitä välinpitämätön. Oletkos vilustunut? - --- En, hermoheikkoutta se vain on. Semmoista on minulla toisinaan. -Oletteko te terve? - --- Ei siitä sen kummempaa! On asiata sinulle. Istu. - -Siirsin tuolini ja istuin pöydän luo hänen vastaansa. Ukko kumartui -puoleeni ja alkoi puoliksi kuiskaten: - --- Muista, älä katso tyttöön, ja ole olevinasi, ikäänkuin me -puhelisimme kokonaan syrjäasiasta. Mikä tuo vieraasi oikeastaan on? - --- Jälkeenpäin selitän teille kaikki, Nikolai Sergeitsh. Hän on köyhä -tyttö, kokonaan orpo, sen samaisen Smithin tyttären tytär, joka -asusti ja kuoli ravintolassa. - --- Ahaa, hänellä oli siis tyttären tytär! No, veliseni, kylläpä vain -on kummallinen! Kuinka hän katsoo, kuinka katsoo! Oikein sanon: jos -et sinä vielä viiteen minuttiin olisi tullut, en minä olisi voinut -täällä istua. Hädin tuskin vain avasi oven ja tähän asti ei ole -hiiskunut sanaakaan; oikeinpa pelottaa hänen seurassaan, ei ole -ensinkään ihmisolennon tapainen. Miten hän tänne joutui? Ahaa, jo -ymmärrän: varmaankin tuli vaarinsa luo, tietämättä, että tämä oli jo -kuollut. - --- Niin. Tyttö oli kovin onneton. Vanhus vielä kuollessaankin -muisteli häntä. - --- Hm! Kummoinen vaari, semmoinen tyttärentytärkin. Myöhemmin -kaiken sen kerrot minulle. Ehkäpä voi jollain tapaa auttaakin, edes -vähänkin, kun hän nyt on niin onneton... No, eiköpä nyt, veliseni, -sopisi sanoa hänelle, että hän poistuisi etemmäksi, sillä minun pitää -sinun kanssasi saada puhua toden teolla. - --- Mihinkäs hän menisi. Hänhän asuukin täällä. - -Selitin ukolle, mitä voin, muutamalla sanalla, lisäten, että sopii -kyllä puhua hänen läsnäollessaankin, sillä onhan hän lapsi. - --- No, niin ... tietysti, lapsi. Mutta kylläpä minä hämmästyin. -Luonasi asuu -- Jumalani! - -Ja ukko vielä kerran katsoi häneen kummastellen. Helena, aavistaen, -että hänestä puhuttiin, istui ääneti, pää alas painuneena ja nyppi -sorminensa sohvan reunustaa. Hän oli jo ehtinyt pukeutua uuteen -pukuunsa, joka olikin hänelle hyvin sopiva. Tukkansa oli silitetty -entistä huolellisemmin, ehkäpä juuri uuden puvun takia. Yleensä, jos -ei katseessaan olisi ollut tuota outoa villiyttä, olisi hän näyttänyt -hyvin sievältä tyttöseltä. - --- Lyhyeen ja selvästi asia on, veliseni, tämä, alkoi taas Ichmenev, --- asia on pitkä, tärkeä... - -Hän istui kummastuneena ja tärkeän miettivän näköisenä ja, huolimatta -kiirehtimisestään sekä "lyhyeen ja selkeästään," ei hän keksinyt -sanoja, millä olisi puheensa alkanut. "Mitä tästä tuleekaan?" -ajattelin itsekseni. - --- Näes, Vanja, minä tulin luoksesi, minulla on sinulle suuri pyyntö. -Mutta ensiksi ... kuten minä ajattelen, pitäisi sinulle kertoa -muutamia seikkoja ... erittäin arkaluontoisia seikkoja. - -Hän rykäsi ja vilkasi minuun; katsahti ja punastui; punastui ja -suuttui itselleen neuvottomuutensa vuoksi; suuttui ja alkoi puhua: - --- No, mitäpä tässä vielä selitellä! Ymmärräthän itsekin! Suoraan -sanoen, minä vaadin ruhtinaan kaksintaisteluun ja pyydän sinun -puuhaamaan sen ja olemaan todistajani. - -Minä heittäysin tuolin selkämää vastaan ja katsoin häneen -kummastuneena. - --- No, mitä sinä katsot? En minä ole järkeäni kadottanut. - --- No, mutta Nikolai Sergeitsh! Millä syyllä, millä tarkoituksella? -Ja sitten, kuinka se käy päinsä? - --- Syy! Tarkoitus! huudahti vanhus. -- Sepäs somaa!... - --- Hyvä, hyvä, minä tiedän, mitä te sanotte; mutta mitä apua siitä -on? Mikä on oleva tulos taistelustanne? Täytyypä minun sanoa, että -sitä minä en ollenkaan ymmärrä. - --- Sitä minä odotinkin, ettet sinä siitä mitään ymmärrä. Kuules -siis: käräjä-asiamme päättyi (se on, se päättyy näinä päivinä; -jää enää vain joutavanpäiväiset muodollisuudet); minut tuomittiin -syylliseksi. Minun tulee maksaa noin kymmenentuhatta; niin on -päätetty. Niistä vastaa Ichmenevka. Siis nyt tuo kunnoton mies on -saataviensa puolesta taattu, ja minä, jätettyäni hänelle Ichmenevkan, -olen suoritettavani suorittanut ja muutun syrjäiseksi henkilöksi. -Silloinpa minä nostankin pääni. Niin ja niin, kunnioitettavin -ruhtinas, kaksi vuotta te häpäisitte minua; te tahrasitte nimeni, -perheeni kunnian, ja minun täytyi se kaikki kestää! Minä en voinut -vaatia teitä kaksintaisteluun. Silloin te olisitte suoraan sanonut: -"Ahaa, sinä viekas mies, sinä tahdot minut tappaa, ettei sinun -tarvitsisi maksaa minulle sitä summaa, jonka aavistat ennen tai -myöhemmin sinut maksamaan tuomittavan! Ei, katsotaan ensin, kuinka -riita-asia päättyy, vaadi sitten taisteluun." Nyt, kunnioitettavin -ruhtinas, asia on päätetty, saamisestanne olette turvattu, siis ei -ole minkäänlaisia vaikeuksia, ja siksipä, ettekö huolisi astua tänne, -rajatangon luo tuohon. Semmoinen on seikka. Mitä, luuletko, ettei -minulla ole nytkään oikeutta kostaa puolestani, kaikesta, kaikesta! - -Hänen silmänsä säkenöivät. Katsoin häneen pitkään, ääneti. Tahdoin -saada selkoa hänen sisimmästä ajatuksestaan. - --- Kuulkaas, Nikolai Sergeitsh, sanoin viimein päättäen sanoa -tärkeimmän sanan, jota paitsi me emme ymmärtäisi toisiamme. -- -Voitteko olla minulle täydelleen avomielinen? - --- Voin, vastasi hän päättävästi. - --- Sanokaapas suoraan: yksistäänkö vain koston tunne kehoittaa teitä -vaatimaan ruhtinaan kaksintaisteluun, vai onko teillä mielessä -muitakin tarkoituksia? - --- Vanja, vastasi hän, -- sinä hyvin tiedät, etten minä salli -kenenkään kanssani sanallakaan kosketella muutamia seikkoja; mutta -tällä kertaa teen minä poikkeuksen, sillä sinä selkeällä älylläsi -heti arvasit, ettei sitä seikkaa voi kiertää. Niin, on minulla -toinenkin tarkoitus. Se tarkoitus on: pelastaa kadonnut tyttäreni -ja palauttaa hänet turmion teiltä, johon hänet viime tapahtumat -asettavat. - --- Mutta kuinka te hänet kaksintaistelulla pelastatte, siinä kysymys? - --- Estettyäni kaiken sen, mitä siellä nyt suunnitellaan. Kuule: älä -luule, että minua siihen kehoittaa jonkinlainen isällinen hellyys -ja muu semmoinen heikkous. Tuo kaikki on jonninjoutavaa! Sydämmeni -sisuspuolta minä en näytä kellekään. Sitä et tunne sinäkään. -Tyttäreni hylkäsi minut, meni kotoa rakastettunsa luo, ja minä -repäsin hänet irti sydämmestäni, repäsin kerta kaikkinensa sinä -samana iltana -- muistathan? Jos sinä näitkin minun itkevän hänen -kuvansa kädessäni, niin ei siitä vielä seuraa, että minä haluan -hänelle anteeksi antaa. En minä silloinkaan hänelle antanut anteeksi. -Minä itkin kadotettua onnea, itkin turhaa unelmaa, mutta en _häntä_ -semmoisena, kuin hän nyt on. Minä ehkä itken useinkin; minä en häpeä -sitä tunnustaa, niinkuin en myöskään häpeä tunnustaa, että ennen -rakastin lastani enemmän, kuin mitään muuta maan päällä. Tämä kaikki -nähtävästi on ristiriidassa nykyisen käytökseni kanssa. Sinä voit -sanoa minulle: jos niin on, jos olette välinpitämätön sen kohtalosta, -jota ette enää pidä tyttärenänne, niin miksikä sekaannutte siihen, -mitä siellä nyt on tekeillä? Minä vastaan: ensiksi sen tähden, etten -tahdo antaa halpamaisen ja kavalan ihmisen riemuita voitostaan, ja -toiseksi ihan tavallisesta ihmisrakkaudesta. Jos hän ei enää minulle -ole tytär, niin on hän kuitenkin heikko, turvaton ja petetty olento, -jota aiotaan vielä suuremmasti pettää aikomuksessa saattaa hänet -kokonaan turmioon. Suoranaisesti minä en voi asiaan sekaantua, mutta -välillisesti, kaksintaistelun kautta minä voin. Jos minä kaadun, -tai tulen haavoitetuksi, niin onko mahdollista, että hän astuu -rajamerkkimme yli ja vielä minun ruumiini yli mennäkseen vihille -murhaajani pojan kanssa, niinkuin sen kuninkaan tytär (muistathan, -meillä oli silloin kirja, josta sinä opit lukemaan), joka vaunuissa -istuen ajoi isänsä ruumiin yli? Ja sitten, jos asia johtaa -kaksintaisteluun, niin eivät meidän ruhtinaammekaan halua häitä. -Sanalla sanoen, minä en halua tuota avioliittoa ja käytän kaiken -voimani sen estämiseen. Ymmärsitkö minut nyt? - --- En. Jos te tahdotte Natashalle hyvää, niin minkä vuoksi te -tahdotte estää hänen vihkimistänsä, se tahtoo sanoa: juuri sitä, mikä -voi palauttaa hänelle hyvän nimen? Hänellähän on vielä pitkä elämän -aika edessä; hän tarvitsee hyvää nimeä. - --- Älköön ensinkään välittäkö ylhäisön mielipiteestä, se olkoon hänen -päätöksensä. Hänen täytyy tietää, että hänen suurin häväistyksensä -on oleva tuo avioliitto, juuri tuo liitto noiden konnien, noiden -kurjien ylhäisten ihmisten kanssa. Jalo ylpeys -- se olkoon hänen -vastauksensa tuolle ylhäisölle. Silloin kenties minäkin suostun -ojentamaan hänelle käteni, ja sittenpä nähtäisiin, kuka uskaltaisi -häväistä tytärtäni! - -Tuollainen hurja ihanteellisuus hämmästytti minua. Mutta pian minä -arvasin, ettei hän voinut, hillitä itseänsä, vaan puhui kiihkon -vallassa. - --- Tuo on liian ihanteellista, vastasin hänelle, -- siis ankaraa. -Te vaaditte häneltä voimaa, jota hän ehkä ei ole syntyessään teiltä -perinnyt. Ja senkö vuoksi hän suostuu avioliittoon, että hän haluaa -tulla ruhtinattareksi? Hänhän rakastaa, sehän on intohimo, se -on factumi. Ja sitten te vaaditte, että hän halveksisi ylhäisön -mielipidettä, mutta itse kumarrutte sen edessä. Ruhtinas solvasi -teitä, julkisesti epäili teitä halpamaisesta kiihkosta petoksella -päästä hänen ruhtinaallisen perheensä sukulaiseksi, ja te nyt -päätätte: jos Natasha nyt, ruhtinaan virallisen pyynnön jälkeen, -antaa kieltävän vastauksen, niin tietysti on se oleva täydellisin -ja ilmeisin todistus entisten juorujen perusteettomuudesta. Sitä te -tavottelette, te alistutte ruhtinaan oman katsantokannan alle, te -haluatte, että hän itse tunnustaisi erehdyksensä. Te haluatte ivata -häntä, kostaa hänelle, ja sen vuoksi te uhraatte tyttärenne onnen. -Eikö se ole egoismia? - -Vanhus istui synkkänä ja jurona eikä pitkään aikaan vastannut -sanaakaan. - --- Sinä teet minulle väärin, Vanja, lausui hän viimein, ja kyynel -kiilsi hänen silmässään, -- minä vakuutan, että sinä teet väärin, -mutta jättäkäämme se! En voi sinulle kääntää nurin sydäntäni, -pitkitti hän, noustuaan seisomaan ja ottaen hattunsa, -- sanon -vain: sinä juuri puhuit tyttäreni onnesta. Minä en ollenkaan -usko sitä onnea, sitäpaitsi eihän tuota avioliittoa minun väliin -tulemisettanikaan tule tapahtumaan. - --- Kuinka niin! Miksi te niin luulette? Kenties te tiedätte jotain? -huudahdin minä uteliaana. - --- Ei, erityistä en tiedä mitään. Mutta eihän tuo kirottu kettu voi -todella sitä tarkoittaa. Se on kaikki valetta, juonia vain. Minä -olen siitä vakuutettu, ja muista minun sanoneen, että niin käy. -Toiseksi, vaikka se tapahtuisikin, s.o. vain siinä tapauksessa, että -tuolla lurjuksella olisi omat erityiset, salaperäiset, kaikille -tuntemattomat laskunsa, joiden mukaan tuo avioliitto olisi hänelle -edullista, -- laskut, joita minä en ollenkaan käsitä, niin tuleeko -Natasha onnelliseksi tuossa liitossa? Soimauksia, nöyryytyksiä saisi -hän osakseen; poikanulikka elämän toverinansa, jolle jo nyt tuntuu -olevan haitaksi hänen rakkautensa, mutta kun nai -- alkaa tämä kohta -häntä halveksia, sortaa, solvata; Natashan puolelta intohimoinen -rakkaus samalla kun toinen puoli kylmenee; mustasukkaisuus, -kärsimykset, helvetti, ero, ehkäpä rikoskin ... ei Vanja! Jos te -tuolla sitä liittoa sommittelette, ja sinäkin olet siinä apuna, niin -minä sanon sinulle edeltäpäin, siitä saat vastata Jumalan edessä, -mutta se tulee myöhään! Hyvästi! - -Minä pysähdytin hänet. - --- Kuulkaa, Nikolai Sergeitsh, päätetään näin: odottakaamme. Olkaa -varma, ettei vain yhdet silmät seuraa tätä asiaa, ja ehkäpä se -itsestään päättyy parhaimmalla tavalla, ilman väkivaltaisia ja -keinotekoisia päättämisiä, niinkuin esimerkiksi kaksintaistelukin -olisi. Aika -- se on paras ratkaisija. Ja sitten, suokaa minun sanoa, -että koko teidän suunnittelunne on mahdoton. Voitteko milloinkaan -todellakin uskoa, että ruhtinas suostuu vaatimukseenne? - --- Miksikä ei suostuisi? Mitä sinä nyt tyhjää! - --- Voin vannoa, ettei hän suostu; ja uskokaa pois, että hän löytää -täydellisesti riittävän tekosyyn; hän tekee sen pedanttisella -mahtavuudella, ja te vain tulette kokonaan häväistyksi... - --- Älähän, veliseni, älähän! Sinähän ihan hämmästytit minut! -Mitenkä hän voisi olla suostumatta? Ei, Vanja, sinä ainoastaan olet -runoilija: todellakin oikea runoilija! Mitenkä, onko sinun mielestäsi -sopimatonta kanssani taistella, häh? En ole huonompi häntä. Minä -olen vanhus, solvaistu isä; sinä olet venäläinen kirjailija ja siis -myöskin kunnioitettava henkilö, kelpaat kyllä todistajaksi ja ... -ja... En minä vain ymmärrä, mitä sinä vielä tahdot... - --- Saattepas nähdä. Hän esittää teille semmoiset syyt, että te itse, -itse ensimäiseksi tulette huomaamaan, että taistella hänen kanssaan -on teille sula mahdottomuus. - --- Hm!... hyvä on, ystäväiseni, käyköön tahtosi mukaan! Minä odotan, -vissin ajan tietysti. Katsotaan, mitä aika tekee. Mutta kuules, -ystäväiseni: annatko minulle kunniasanasi, ettet sinä siellä etkä -Anna Andrejevnalle kerro tästä meidän puhelustamme? - --- Olkoon niin. - --- Toiseksi, Vanja, ole hyvä, älä enää koskaan ala minulle puhua -tästä. - --- Hyvä, sen lupaan. - --- Ja vielä viimeinen pyyntö: minä ymmärrän, rakas ystäväni, että -sinulla kenties on meillä ikäväkin, mutta käy kumminkin meillä -useammin, jos vain voit. Minun muori parkani pitää sinusta niin kovin -paljon ja ... ja ... on sinutta ikävissään ... ymmärräthän, Vanja? - -Ja hän puristi vahvasti kättäni. Annoin hänelle lupaukseni, ja tein -sen täydestä sydämmestäni. - --- Ja nyt, Vanja, viimeinen arkaluontoinen asia: onko sinulla rahaa? - --- Rahaa! toistin minä hämmästyneenä. - --- Niin (vanhus punastui ja loi silmänsä alas); katselen, veliseni, -sinun asuntoasi ... sinun olosuhteitasi ... ja kun ajattelen, että -sinulla voi olla muita ylimääräisiä menoja (ja juuri nyt voikin -olla), niin ... tässä, veliseni, sataviisikymmentä ruplaa, olkoot ne -nyt ensi kerraksi... - --- Sataviisikymmentä, ja vielä _ensi kerraksi_, ja nyt, kun menetitte -asianne oikeudessa! - --- Vanja, sinähän, minä huomaan, et ymmärrä minua ollenkaan! Voihan -sinulla olla _ylimääräisiä_ menoja, huomaa se. Muutamissa tapauksissa -raha auttaa itsenäiseen asemaan, itsenäisen päätöksen tekemiseen. -Sinä nyt ehkä et tarvitsekaan, mutta etkö sinä tarvitse johonkin -vastaisuudessa? Kaikessa tapauksessa minä jätän nyt rahat sinulle. -Siinä on kaikki, mitä olen voinut saada kokoon. Jos et käytä niitä, -annat takaisin. Ja nyt hyvästi! Jumalani, kuinka kalpea sinä olet! -Sinähän olet aivan sairas... - -Minä en vastustanut, vaan otin rahat. Kyllin selvää oli, miksi hän ne -minulle jätti. - --- Minä tuskin vain pysyn jaloillani, vastasin hänelle. - --- Älä ole huolimaton sen suhteen, Vanja, kyyhkyläiseni, älä -ole välinpitämätön? Tänään älä mene minnekään. Minä sanon Anna -Andrejevnalle, miten sinun laitasi on. Eikö pidä lääkäriä? Huomenna -käyn sinua katsomassa: koetan ainakin kaikin voimini, jos vain itse -voin jalkojani nostella. Mutta nyt sinä saisit käydä vuoteelle... No, -hyvästi siis. Hyvästi, tyttönen; pois kääntyi! Kuules, ystäväiseni! -Tässä on vielä viisi ruplaa, ne ovat tytölle. Älä hänelle sano, -että minä annoin, mutta noin vaan, osta hänelle jotain, ehkäpä -kengät, alusvaatteita ... vähänkös, mitä tarvitaan! Jää hyvästi, -ystäväiseni... - -Minä saatoin hänet portille saakka. Minun piti pyytää talonmiestä -käymään ostamassa ruokaa. Helena ei ollut vielä syönyt päivällistä. - - - - -XI. - - -Mutta tuskin palasin huoneeseen, kun päätäni pyörrytti ja minä -kaaduin keskelle lattiaa. Muistan vain Helenan huudahduksen: hän löi -kätensä yhteen ja kiiruhti luokseni tukemaan minua. Se oli viimeinen, -mikä jäi muistooni... - -Muistan sitten löytäneeni itseni vuoteelta! Jälkeenpäin Helena kertoi -minulle, että hän talonmiehen kanssa, joka juuri toi meille ruokaa, -kantoi minut sohvalle. Minä havahduin useampia kertoja ja joka kerta -näin Helenan huolestuneena ja säälivänä kumartuneena puoleeni. -Mutta tuon kaiken minä muistan kuni unessa, kuni sumun läpi, ja -tyttö paran hellä kuva väikkyi silmissäni keskellä horrosaikaani, -väikkyi kuni ilmestys, kuni ihana taulu; hän antoi minulle juoda, -kohensi minua vuoteella, tahi istui luonani suruisena, pelokkaana -ja silitteli hienoisilla sormillansa tukkaani. Kerran muistan hänen -painaneen hiljaisen suutelon kasvoilleni. Toisella kertaa, yöllä -äkkiä herättyäni, näin sohvani viereen siirretyllä pöydällä palavan -kynttilän valossa, että Helena oli kuukistanut kasvonsa tyynylleni -ja pelokkaana nukkui, vaaleat huulensa puoliksi avoinna ja kämmen -painettuna lämpöistä poskea vasten. Mutta täydelleen heräsin vasta -varhain aamulla. Kynttilä oli palanut loppuun; kirkas jo sarastavan -ruskon punanen säde leikki seinällä. Helena istui pöydän edessä -tuolilla ja, väsynyt päänsä vasenta kättänsä vasten, joka nojasi -pöytään, nukkui sikeästi ja, kuten muistan, minä ihailin hänen -lapsellisia kasvojansa, joilla unessakin oli jokin lapselle tavaton -huolen ilme ja outo, sairaloinen sulous; silmäripsensä olivat pitkät -ja suorat, poskensa, kalpeat ja laihat, olivat sysimustain hiusten -ympäröimät, jotka valuivat alas tiheinä ja raskaina sekä olivat -huolimattomasti kiinni solmitut syrjään. Hänen toinen kätensä lepäsi -tyynylläni. Minä hyvin hiljaa suutelin hänen laihaa kättänsä, eikä -tyttö parka herännytkään, näytti vain niinkuin jonkinlainen hymy -olisi hetkiseksi ilmaantunut hänen vaaleille huulillensa. Minä -katsoin, katsoin häneen ja hiljaa vaivuin rauhalliseen, virvoittavaan -uneen. Tällä kertaa nukuin minä miltei puolipäivään. Herättyäni -tunsin itseni melkein terveeksi. Jäsenissäni tuntuva raukeus -ja raskaus vain todisti äskeistä tautiani. Tämmöisiä äkillisiä -hermokohtauksia oli minulla ollut ennenkin; minä tunsin ne hyvin. -Tauti tavallisesti meni ohi melkein kokonansa vuorokaudessa, mikä -muuten ei estänyt sitä tällä ajalla vaikuttamasta ankarasti ja -jyrkästi. - -Päivä oli melkein puolessa. Ensimäinen, minkä huomasin, olivat -nurkkaan nauhaan virutetut uutimet, jotka olin eilen ostanut. Helena -oli järjestellyt ja rajoittanut itselleen eri nurkan kamarissa. Hän -istui uunin edessä ja keitti teetä. Huomattuansa, että olin herännyt, -hymyili hän iloisesti ja heti tuli luokseni. - --- Ystäväiseni, sanoin hänelle, tarttuen hänen käteensä, -- sinä olet -koko yön minua vartioinut. Minä en tietänytkään, että sinä olet niin -hyvä. - --- Mistäpäs te tiedätte, että minä teitä vartioin; kenties minä -koko yön nukuin? kysäsi hän, katsoen minuun hyväsydämmellisellä -ja kainolla veitikkamaisuudella sekä samalla punastuen sanojensa -johdosta. - --- Minä useasti heräsin ja näin kaikki. Sinä nukuit vasta vähän ennen -aamun tuloa... - --- Tahdotteko teetä? keskeytti hän, ikäänkuin olisi tuntenut -tukaluutta tuon puheen pitkittämisestä, kuten kaikki kunnialliset ja -ankaran rehelliset sydämmet tuntevat, kun heistä kehumalla puhutaan. - --- Tahdon, vastasin minä. -- Söitköhän sinä eilen päivällistä? - --- En syönyt päivällistä, mutta illallisen. Talonmies toi ruoan. -Mutta älkääpä te puhelko, maatkaa rauhassa: te ette ole vielä -kokonaan terve, lisäsi hän, tuoden minulle teetä ja istuutuen -luokseni vuoteelle. - --- Vai maatkaa! Mutta voihan hämäriin asti maata, ja sitten täytyy -lähteä ulos. Välttämättömästi täytyy, Leenaseni. - --- Vai oikein täytyy! Kenenkä luo te menette? Ettekö vaan eilisen -vieraan luo? - --- Ei, en mene hänen luoksensa. - --- Kas, sepä hyvä, ettette mene hänen luokseen. Hän se teidät eilen -teki rauhattomaksi. Siis hänen tyttärensä luo? - --- Ja mistä sinä tiedät hänen tyttärestänsä? - --- Minä eilen kuulin kaikki, sanoi hän katsoen maahan. Kasvonsa -synkistyivät. Kulmakarvat vetäytyivät ryppyyn silmien yli. - --- Hän on paha ukko, lisäsi Helena. - --- Tunnetko sinä hänet? Päinvastoin, hän on hyvin hyvä ihminen. - --- Ei, ei, hän on paha, minä kuulin, sanoi tyttönen taas innolla. - --- Ja mitäpäs sinä sitten kuulit? - --- Hän ei tahdo omalle tyttärellensä antaa anteeksi... - --- Mutta hän rakastaa tytärtänsä. Tytär on tehnyt pahasti isäänsä -kohtaan, mutta isä kuitenkin huolehtii hänestä, kärsii hänen tähtensä. - --- Mutta miksikä hän ei anna anteeksi? Nyt jos hän antaisikin -anteeksi, ei tyttären tarvitsisi mennä hänen luoksensa. - --- Kuinka niin? Minkä tähden? - --- Sen tähden, ettei hän ansaitse, että tytär rakastaisi häntä, -lausui tyttönen innolla. -- Menköön hän isältänsä ijäksi pois ja -ennemmin kerjätköön, ja ukko nähköön, että tytär kerjää ja kärsii. - -Helenan silmät säihkyivät, poskensa hehkuivat. "Varmaankaan ei hän -tarkoituksetta näin puhu", ajattelin mielessäni. - --- Aiotteko te antaa minut tuon ukon kotiin? lausui taas tyttönen. - --- Niin, Helena. - --- Ei, mieluummin minä menen palvelijaksi. - --- Ah, kuinka pahaa se kaikki on, mitä sinä puhut, Leena. Ja mitä -joutavia: kellepäs sinä menisit palvelijaksi? - --- Mille maalaiselle tahansa, vastasi hän, yhä enemmän päätänsä alas -painaen. - -Hänellä oli erittäin tulinen luonne. - --- Eihän maalaiselle kelpaa tällainen piika, sanoin naurahtaen. - --- No, herralle. - --- Voiko sinun luonteellasi olla herrasväessä? - --- Voi kyllä. - -Mitä enemmän hän ärtyi, sen lyhyemmäksi tulivat vastauksensa. - --- Ethän sinä kestä. - --- Kestän. Jos minua torutaan, olen vaiti. Jos minua lyödään, olen -yhä vaiti, lyökööt vaan, minä olen vaiti, enkä uhallanikaan käy -itkemään. Heidänpä on oleva vaikeampi kantaa vihaansa, kun minä en -itke. - --- Miksi sinä noin uhittelet, Helena! Kuinka paljon kiukkua onkaan -sinussa, kuinka ylpeä oletkaan! Olet kai saanut kokea paljon -kurjuutta... - -Nousin ylös ja menin suuren pöytäni luo. Helena jäi sohvalle, katsoen -miettivänä lattiaan ja nyppien sormillaan sohvan reunustaa. Hän pysyi -ääneti. Jokohan olisi suuttunut sanoistani? ajattelin. - -Seisoessani pöydän luona aukasin minä konemaisesti eilisiä, -kyhäelmien aiheeksi tuomiani kirjoja ja vähitellen syvennyin lukemaan -niitä. Minulle tapahtuu usein niin: otan kirjan, aukaisen sen -hetkiseksi katsoakseni jotain ja unohdunkin lukemaan sitä enkä muuta -muistakkaan. - --- Mitä te aina kirjoitatte? kysyi Helena arasti hymyillen ja hiljaan -läheten pöytää. - --- Niin vaan, Leena, kaikenlaista. Siitä maksetaan minulle. - --- Anomuksiako? - --- Ei, en minä anomuksia kirjoita. - -Koetin hänelle mahdollisuuden mukaan selittää, että kirjoittelen -kertomuksia, samoin monenlaisista ihmisistä: siitä tulee kirjoja, -joita nimitetään novelleiksi ja romaaneiksi. Hän kuunteli selitystäni -hyvin tarkkaan. - --- Mitenkä, kirjoitatteko te kaikki, niinkuin todella on tapahtunut? - --- En, minä keksin kertomukseni sisällön. - --- Miksikä te kirjoitatte semmoista, mikä ei ole totta? - --- Luehan tämä kirja, sittenpä näet; kerran sinä sitä jo katselit. -Osaatko sinä lukea? - --- Osaan. - --- No niin, siitäpä sitten näet. Tämän kirjan kirjoitin minä. - --- Tekö? Kyllä minä luen... - -Hän nähtävästi tahtoi jotain minulle sanoa, mutta epäröi ja oli -levoton. Kysymystensä takana piili jotain. - --- Maksetaanko teille kirjoittamisesta paljon? kysäsi hän viimein. - --- Miten milloinkin sattuu. Toisinaan saan paljon, toisinaan taas ei -ole mitään, sillä ei aina työ suju. Tämä on vaikeata työtä, Leena. - --- Te ette siis ole rikas? - --- En, en ole rikas. - --- No, niinpä siis minä käyn tekemään työtä ja auttamaan teitä... - -Hän katsahti minuun pikaisesti, punastui, loi katseensa maahan ja, -astuttuaan parilla askeleella luokseni, äkkiä kietoi molemmat kätensä -ympärilleni ja painoi kasvonsa hyvin lujaan rintaani vasten. Katsoin -hämmästyneenä häneen. - --- Minä rakastan teitä ... minä en ole ylpeä, virkkoi hän. -- Eilen -te sanoitte, että minä olen ylpeä. Ei, ei ... minä en ole semmoinen... -minä rakastan teitä. Te vain yksin minua rakastatte. - -Nytpä jo kyyneleet tukahduttivat hänen sanansa. Kohta pääsi -hänen kyyneltulvansa valloilleen yhtä voimakkaasti, kuin eilen -hermokohtauksensa aikana. Hän laskeusi eteeni polvilleen, suuteli -käsiäni, jalkojani... - --- Te rakastatte minua!... hoki hän yhä, -- te vain yksin, -yksinänne!... - -Suonenvedon tapaisesti puristi hän käsillään polviani. Tunteensa, -jota hän oli niin kauan pidättänyt, nyt äkkiä tulvi irti yhdellä -kertaa, vastustamattomalla kiihkolla, ja minä nyt käsitin hänen -sydämmensä kummallisen jäykkyyden, sydämmen, joka siveänä salasi -itsensä vissiin aikaan asti, tehden sen sitä jäykemmin, sitä -yrmeämpänä, kuta voimakkaampi oli tarve osottaa tunteitensa -kyllyyttä, ja se kaikki siihen vastustamattomaan tunteiden -puuskaan saakka, kun äkkiä koko olemuksensa antautuu, itsensä -kokonaan unohtaen, tuolle vaatimukselle, joka vaatii rakkautta, -kiitollisuutta, hyväilyjä, kyyneleitä... - -Hän itki niin kovin, että sai hysteeria-kohtauksen. Tuskin sain -ympärilleni kietouneet kätensä päästetyiksi auki. Nostin hänet ja -kannoin sohvalle. Hän itki vielä kauan aikaa peittäen kasvonsa -tyynyyn, ikäänkuin hän olisi hävennyt katsoa minuun, mutta yhä -vieläkin kovasti puristaen kätösissään kättäni, päästämättä sitä -sydämmeltänsä. - -Vähitellen hän tyyntyi, mutta ei vieläkään katsonut minuun. Pari -kertaa salaa loi hän kasvoihini katseensa, ja siinä oli ääretöntä -hellyyttä ja jotain arkaa, uudestaan piiloutuvaa tunnetta. Viimein -hän punastui ja hymyili. - --- Onko sinun nyt helpompi? kysäsin häneltä, -- sinä tunteellinen -Leenani, sinä sairas lapsi raukkani! - --- Ei ole nimeni Leena, ei ... kuiskasi hän, yhä kätkien minulta -kasvonsa. - --- Eikö olekaan nimesi Leena? Mikä sitten? - --- Nelly. - --- Nelly? Miksikä juuri Nelly? Olkoon, se on hyvin kaunis nimi. Minä -käynkin nyt kutsumaan sinua sillä nimellä, jos itse niin tahdot. - --- Niin minua äitini nimitti... Eikä kukaan ole minua sillä nimellä -kutsunut, ei koskaan, paitsi äitini... Enkä minä tahtonut itse, että -minua joku niin nimittäisi, paitsi äitini... Mutta te saatte kutsua -minua niin, minä tahdon sen... Minä rakastan teitä aina, rakastan -ikäni. - -"Rakastava ja ylpeä pikku sydän", ajattelin, -- "ja kuinka kauan -minun piti pyrkiä siihen, että sinä olisit minulle ... Nelly." - -Mutta nytpä minä jo tiesin, että hänen sydämmensä on uskollinen -minulle ikänsä kaiken. - --- Kuules, Nelly, sanoin heti, kun hän vaan oli tyyntynyt. -- Sinä -äsken sanoit, että ainoastaan äitisi rakasti sinua eikä muu kukaan. -Eikö vaarisi sinua todellakaan rakastanut? - --- Ei, hän ei rakastanut... - --- Mutta sinähän täällä itkit hänen tähtensä, muistathan, tuolla -rapuilla? - -Hän vaipui hetkiseksi ajatuksiinsa. - --- Ei, hän ei rakastanut... Hän oli paha. - -Ja samassa jokin katkera ilme näkyi hänen kasvoillansa. - --- Eihän häneltä voinut mitään vaatiakaan, Nelly. Eiköpähän hän liene -ollutkin kokonaan heikkomielinen. Hän kuolikin kuten heikkomielinen. -Kerroinhan minä sinulle, miten hän kuoli. - --- Niin; mutta se oli viime kuukauden aikana, kun hän ei enää -muistanut mitään. Istuskeli täällä kaiken päivää ja, jos en minä -olisi käynyt hänen luonansa, olisi hän siten istunut toisen ja -kolmannenkin päivän, istunut juomatta sekä syömättä. Ennen oli hän -paljoa parempi. - --- Milloin ennen? - --- Kun äitini ei vielä ollut kuollut. - --- Siis sinä kannoit hänelle ruokaa ja juomaa, Nelly? - --- Niin, toin minäkin. - --- Mistä sinä sait, Bubnovaltako? - --- Ei, minä en milloinkaan ottanut Bubnovalta mitään, sanoi hän -päättävästi ja äänensä hieman värähteli. - --- Mistäpäs sinä sait, eihän sinulla ollut mitään? - -Nelly vaikeni ja katseli kauheasti; sitten loi hän minuun hyvin -pitkän katseen. - --- Minä pyysin kadulla almua... Kun sain viisi kopekkaa, ostin -hänelle leipää ja nuuskaa... - --- Ja hän salli sen! Nelly, Nelly! - --- Alussa minä kävin hänelle mitään virkkamatta. Mutta kun hän sai -sen tietää, alkoi hän sitten itse minua ajaa almua pyytämään. Minä -seison sillalla ja pyydän ohikulkijoilta, mutta hän kävelee sillan -läheisyydessä, odottaa; ja kun hän näki, että minulle annettiin, -niin heti hyökkäsi hän ottamaan minulta rahan, ikäänkuin minä olisin -tahtonut salata häneltä, enkä hänelle korjaisi. - -Tätä sanoessaan hymyili hän katkerasti. - --- Näin kävi kaikki, kunnes äitini kuoli, jatkoi hän. -- Sitten tuli -hän kaikkinensa aivan kuin höperöksi. - --- Hän siis kovin rakasti äitiäsi? Miksikä he eivät asuneet yhdessä? - --- Ei, hän ei rakastanut... Hän oli paha, eikä antanut anteeksi, -niinkuin eilinenkin paha ukko, lausui Nelly hiljaa, melkein -kuiskaamalla ja vaaleten yhä enemmän ja enemmän. - -Minä tunsin värähdyksen ruumiissani. -- Kokonaisen romaanin juoni -samassa välähti sieluni silmien eteen. Tuo köyhä vaimo, tehden -kuolemata ruumisarkkujen valmistajan huoneessa kellarikerroksessa, -hänen orpo tyttönsä, joka silloin tällöin käy katsomassa vaaria, joka -on kironnut hänen äitinsä; järkensä menettänyt vanhus, kuolevana -ravintolassa heti koiransa kuoltua...! - --- Asorkahan oli ennen ollut äidin koira, sanoi äkkiä Nelly, -hymyillen jonkin muistelman johdosta. -- Vaari ennen rakasti kovin -äitiäni, ja kun äitini läksi pois vaarin luota jäi Asorka vaarin -luoksi. Senpä vuoksi vaari rakastikin Asorkaa... Äidilleni ei hän -antanut anteeksi, mutta kun koira kuoli, kuoli vaari itsekin, lisäsi -Nelly ankarana, ja hymy katosi hänen kasvoiltansa. - --- Nelly, mikä oli vaarisi ennen ollut? kysäsin hetkisen odotettuani. - --- Hän oli ennen rikas... Minä en tiedä, mikä hän oli, lausui Nelly. --- Hänellä oli jonkinlainen tehdas... Niin puhui minulle äitini. Hän -alussa ajatteli, että minä olen vielä pieni, eikä kaikkea minulle -puhunut. Aina silloin vain suutelee minua ja sanoo: kaikki tulet -tietämään, kun tulee aika, saat tietää kaikki, tyttö raukkani, -onneton tyttöni! Yhä minua raukaksi ja onnettomaksi nimitti. Ja -toisinaan yöllä, luullen, että minä nukun (minäpä tahallani en -nukkunut, olin vain nukkuvinani), hän vain itkee tähteni, suutelee -minua ja sanoo: tyttö raukkani, onneton lapseni! - --- Mihin tautiin äitisi kuoli? - --- Keuhkotautiin; nyt on siitä jo kuusi viikkoa. - --- Muistatko sinä sitä, kun vaarisi oli rikas? - --- Enhän minä silloin ollut syntynytkään. Äitini oli jo ennen minun -syntymistäni lähtenyt vaarin luota. - --- Kenenkä kanssa hän läksi? - --- En tiedä, vastasi Nelly hiljaa ja ikäänkuin miettien. -- Hän -matkusti ulkomaille, ja siellä minä synnyinkin. - --- Ulkomaillako? Missä? - --- Sveitsissä. Minä olen ollut kaikkialla, olin Italiassa, Pariisissa. - -Minä kummastelin sitä. - --- Ja sinä sen muistat, Nelly? - --- Useita seikkoja muistan. - --- Kuinkas sinä osaat venättä niin hyvin, Nelly? - --- Vielä ulkomailla ollessamme opetti äitini minulle venättä. Hän -oli venäläinen, sillä hänen äitinsä oli venäläinen, mutta vaari oli -englantilainen, mutta hänkin jo aivan kuin venäläinen. Ja sitten -kun minä ja äitini, puolitoista vuotta sitten, tulimme tänne, opin -minä venäjänkielen täydellisesti. Äiti oli jo silloin kipeä. Sitten -me tulimme yhä köyhemmiksi. Äiti aina vaan itki. Alussa hän kauan -aikaa etsi täällä Pietarissa vaaria ja yhä vain puhui, että hän on -tehnyt vaarille pahasti; aina vain itki... Hyvin katkerasti aina -itki! Mutta kun hän sai tietää, että vaari on köyhä, alkoi hän vielä -enemmän itkeä. Äiti kirjoitti hänelle usein kirjeitä, mutta vaari ei -vastannut koskaan. - --- Miksi äitisi tuli tänne? Ainoastaanko vain isänsä luo? - --- En tiedä, Mutta sielläpä oli meidän hyvä elää! ja Nellyn silmät -oikein loistivat. -- Äiti eli yksinään minun kanssani. Hänellä oli -eräs ystävä, hyvä, kuten tekin... Hän tunsi äitini jo täällä. Mutta -hän kuoli siellä ja äitini palasi tänne... - --- Hänen muassaanko äitisi lähtikin vaarisi luota? - --- Ei. Äiti läksi vaarin luota toisen kanssa, mutta tuo hylkäsikin -hänet... - --- Kenenkä kanssa, Nelly! - -Nelly katsahti minuun eikä vastannut mitään. Hän nähtävästi tiesi, -kenenkä kanssa hänen äitinsä läksi ja myöskin kuka luultavasti oli -hänen isänsä. Nellyn oli vaikeata minullekaan mainita hänen nimeänsä. - -En tahtonut vaivata häntä kysymyksilläni. Luonteensa oli kummallinen, -hermostunut ja tulinen, vaikka hän koettikin tulisuuttaan hillitä, -miellyttävä, mutta ylpeä ja umpimielinen. Ja vaikka hän rakastikin -minua koko sydämmellään, rakasti puhtaimmalla rakkaudella ja melkein -yhtä paljon kuin äitiänsä, jonka muiston hän oli sydämmensä sisinpään -kätkenyt, oli hän kuitenkin koko tuttavuutemme ajalla harvoin minulle -avomielinen, hyvin harvoin suostui minulle kertomaan entisyydestään, -vaan päinvastoin oli juro ja salamyhkäinen. Mutta nyt hän kertoi -minulle kaikki kärsimänsä tuskat, itki ja tuskalla muisteli -piinallista entisyyttänsä, enkä minä voi koskaan unohtaa tuota -kauheata kertomusta. Tahdon tuonnempana kertoa hänen historiansa... - -Se historia oli kauhea; se oli historia hyljätystä naisesta, jonka -onni oli mennyttä; naisesta, joka oli sairas, kiusattu ja kaikkien -hylkäämä; naisesta, jonka oli hyljännyt sekin ainoa olento, johon hän -vielä saattoi luottaa -- oma isänsä, jota vastaan hän jolloinkin oli -rikkonut ja joka sitten ylivoimaisten kärsimyksien ja solvauksien -vuoksi oli menettänyt ymmärryksensä. Se on naisen historia, naisen, -joka saatettiin epätoivon partaalle; joka tyttärensä kanssa, jota -hän piti vielä pienenä lapsena, käyskenteli Pietarin kylmillä, -likaisilla kaduilla ja anoi almua; naisen, joka sitten kuukausmääriä -kellarikerroksessa taistelee kuoleman kanssa ja jolle isänsä -kieltäytyy anteeksi antamasta hänen viimeiseen hengenvetoonsa -asti, ja kun isä viimeisellä hetkellä katuu ankaruuttansa ja -kiiruhtaa tyttärensä luo hänelle anteeksi antaakseen, löytääkin, -ei enää häntä, jota on maailmassa yli kaiken rakastanut, vaan -hänen kylmän, elottoman ruumiinsa. Se on kummallinen kertomus -niistä salaperäisistä, jopa vaikeasti ymmärrettävistä suhteista, -jotka vallitsevat järkensä valon kadottaneen vaarin ja hänen -tyttärentyttärensä välillä, lapsen, joka jo ymmärsi hänet, joka, niin -lapsi kuin olikin, ymmärsi paljon semmoista, jota usea huoletonta ja -yltäkylläistä elämää viettävä ei vuosimäärissä kehity käsittämään. -Se on synkkä historia, yksi niistä monista synkistä ja tuskia -tuottavista historioista, jommoisia niin usein ja niin huomaamatta, -melkeinpä salaperäisesti, eletään synkän taivaan alla Pietarissa, -tämän suurkaupungin hämäräperäisissä, tuntemattomissa luolissa, -järjettömän elämän riehunnan, tylsän egoismin yhteentörmäävien -pyyteitten, julman tapain turmeluksen ja salaisten rikosten seassa, -keskellä kaiken tämän elämän mielettömyyttä ja helvetillistä -riehuntaa. - -Tuon historian tahdon vasta tuonnempana kertoa. - - - - - - -KOLMAS OSA. - - - - -I. - - -Päivä oli jo kauan sitten mailleen mennyt, ilta tullut, kun minä -heräsin pahasta painajais-unesta ja muistin nykyisyyden. - --- Nelly, sanoin minä, sinä olet nyt sairas, olet kiihoittunut, -ja minun tulee jättää sinut yksin, jättää kiihtyneenä itkemään. -Ystäväiseni! Suo minulle anteeksi ja tiedä, että täällä löytyy -niinikään eräs rakastettu henkilö, joka ei ole saanut anteeksi, on -onneton, solvaistu ja hyljätty. Hän odottaa nyt minua. Ja sinun -kertomuksesi kuultuani minäkin haluan päästä hänen luokseen, ja siis -saattaa käydä niin, että tulen kovasti sairaaksi, jos en saa tavata -häntä heti, nyt juuri... - -En tiedä, ymmärsikö Nelly kaiken sen, mitä hänelle puhuin. Olin -kovasti liikutettu hänen kertomuksensa johdosta sekä äskeisen -sairauteni vuoksi; kiiruhdin Natashan luo. Oli jo myöhäistä, kello -kymmenen tienoissa, kun astuin huoneeseensa. - -Portin edessä kadulla näin vaunut, jotka tunsin ruhtinaan omiksi. -Natashan asuntoon oli pihalta käytävä. Astuttuani rapuille kuulin -edelläni, yhtä rappukäännöstä minua ylempänä, jonkun kulkevan -haparoimalla ja varovasti; arvasin, ettei hän siis tuntenut -rappuja. Ajattelin ensin, että se oli ruhtinas, mutta kohta luovuin -siitä ajatuksesta. Tuntematon edelläni purpatti ja kiroili ylös -noustessaan, ja kiroilemisensa muuttui äänekkäämmäksi sen mukaan, -kuin hän kohosi ylös rappuja. Rappuset olivatkin kaidat, likaiset, -jyrkät, eikä niitä koskaan valaistu; mutta sittenkin -- semmoisia -kirouksia, kuin nyt kolmannesta kerroksesta kuulin, en olisi osannut -aavistaakaan ruhtinaan laskettelemiksi, sehän oli kuin minkäkin -rantajätkän kiroilemista. Kolmannessa kerroksessa oli kumminkin -jo hiukan valoisampi, sillä Natashan oven vieressä paloi tuli -pikkuisessa lyhdyssä. Saavutin tuntemattoman kiroilijan juuri, kun -hän oli päässyt oven taa, ja kuvitelkaapa hämmästystäni, kun näin, -että kiroilija sittenkin oli ruhtinas. Luulin huomanneeni, ettei hän -mielellään olisi nyt tahtonut minua tavata. Ensin hän ei tuntenut -minua, mutta pian muuttuivat kasvonsa ilmeet. Minuun ensin luomansa -vihaa ja kiukkua ilmaiseva katseensa muuttui äkkiä ystävälliseksi ja -iloiseksi, ja ollen olevinaan hyvinkin riemastunut ojensi hän minulle -molemmat kätensä. - --- Ah, tehän se olettekin! Ja minä kun juuri aioin langeta polvilleni -ja rukoilla Jumalaa henkeni pelastukseksi. Kuulittehan, mitenkä minä -kiroilin? - -Ja hän alkoi nauraa mitä sydämmellisimmin. Mutta äkkiä muuttuivat -kasvonsa totisiksi ja huolehtiviksi. - --- Ja että Aleshakin voi sijoittaa Natalia Nikolajevnan moiseen -asuntoon! sanoi ruhtinas, heiluttaen päätänsä. -- Kas, juuri -tämmöiset, niin nimitetyt _pikku asiat_ ne ilmaisevatkin ihmisen. -Minä pelkään Aleshan suhteen. Hän on lempeämielinen, hänellä on jalo -sydän, mutta tässä on teille yksi esimerkki: rakastaa mielettömästi, -mutta sittenkin sijoittaa sen, jota rakastaa, moiseen koppiin. -Vieläpä minä kuulin, ettei toisinaan ollut leipääkään, lisäsi -hän kuiskaten, etsien ovikellon soittolangan vedintä. -- Päätäni -pakottaa, kun ajattelen poikani tulevaisuutta, mutta pääasiallisesti, -_Anna_ Nikolajevnan tulevaisuutta, kun hän tulee poikani vaimoksi. - -Näytti niinkuin ruhtinas olisi erehdyksestä sanonut väärän nimen -ja, harmissaan siitä, kun ei löytänyt ovikellon vedintä, ei edes -huomannutkaan erehdystään. Ja turhaan hän ovikelloa etsi, sillä -sitä ei ollut ensinkään. Tartuin ovirautaan ja nykäsin ovea, jonka -samassa Mavra aukaisi hämmästyneenä tulostamme. Pienestä eteisestä -lautaseinällä eroitetussa keittiössä näin Mavran valmistukset; siellä -oli kaikki muuttunut, kaikkialla vallitsi puhtaus ja järjestys; -uunissa paloi tuli, pöydällä seisoi jokin uusi astia. Kaikesta -päättäen oli meitä odotettu. Mavra kiiruhti auttamaan riisuessamme -päällysnuttujamme. - --- Onko Alesha täällä? kysäsin minä Mavralta. - --- Ei ole käynyt, kuiskasi hän minulle salaperäisesti. - -Astuimme Natashan kamariin. Siellä ei näkynyt minkäänlaisia -valmistuksia; kaikki oli entisellään. Mutta hänellähän olikin aina -niin puhdasta ja miellyttävää, ettei ollut mitään korjaamistakaan. -Natasha tuli ovelle vastaamme. Minua hämmästytti hänen sairaloinen -laihuutensa ja kasvojensa tavaton kalpeus, vaikka nyt hetkiseksi -puna nousikin hänen kalman kalpeille poskilleen. Silmänsä hehkuivat -kuni kuumetautisen. -- Ääneti ja hätäisenä ojensi hän ruhtinaalle -kätensä, huomattavasti hätääntyen ja kiirehtien. Minuun ei Natasha -katsahtanutkaan. Minä seisoin ääneti ja odotin. - --- Kas, tässä minäkin! virkkoi ruhtinas ystävällisesti ja iloisesti. --- Ei ole kuin muutama tunti kulunut, kun matkalta palasin... Koko -tällä ajalla ette te mennyt mielestäni (ruhtinas suuteli hellästi -Natashan kättä); ja kuinka paljon minä teitä ajattelinkaan! Kuinka -paljon päätin teille sanoa, kertoa... No, saammehan vielä niistä -puhella! Ensiksi, minun tuulihattuni, jota, kuten näen, ei vielä -täällä ole... - --- Suokaa anteeksi, ruhtinas, keskeytti hänet Natasha punastuen ja -hämillään, -- minun täytyy sanoa pari sanaa Ivan Petrovitshille. -Vanja, lähde -- pari sanaa... - -Hän otti minua kädestä ja vei uutimien taa. - --- Vanja, sanoi Natasha kuiskaten, johtaen minut perimpään nurkkaan, --- voitko sinä antaa minulle anteeksi, vai et? - --- Natasha, älä turhia, mitä tuosta! - --- Ei, ei, Vanja, sinä olet liian usein ja liian paljon minulle -anteeksi antanut, mutta onhan rajansa kaikella kärsivällisyydellä. -Sinä et koskaan lakkaa minua rakastamasta, sen minä tiedän, mutta -sinä sanot minua kiittämättömäksi, sillä minä olin eilen ja toissa -päivänä kiittämätön sinua kohtaan, olin egoisti, ankara... - -Samassa alkoi hän itkeä ja painoi kasvonsa olkaani vasten. - --- Rauhoitu, Natasha, ehätin minä häntä lohduttamaan. -- Minähän -olin hyvin kipeä koko yön, nytkin tuskin pysyn jaloillani, siksi en -päässytkään tänne eilen illalla, enkä tänään, ja sinä luulit minun -suuttuneen. Armas ystäväni, enkö tietäisi, mitä nyt juuri sielussasi -tapahtuu? - --- No, sepä hyvä... Sinä siis annoit anteeksi, kuten aina, sanoi hän -hymyillen kyynelten takaa ja puristaen kättäni niin, että kirveli. -- -Muut asiat sittemmin. Paljon on minulla kertomista sinulle, Vanja. -Nyt lähdetään ruhtinaan luo. - --- Menkäämme pikemmin, Natasha; me niin äkkiä jätimme hänet yksin... - --- Nyt sinä näet, saat nähdä, mitä tapahtuu, kuiskasi Natasha -hätäisesti. -- Minä tiedän nyt kaikki; kaikki olen arvannut. _Tuo_ -tuolla on kaikkeen syypää. Tänä iltana tulee paljon ratkaistuksi. -Lähtekäämme! - -En ymmärtänyt tuota, mutta kysymiseen ei ollut aikaa. Natasha -lähestyi ruhtinasta selkein katsein. Ruhtinas seisoi vielä -hattu kädessä. Natasha pyysi reippain mielin häneltä anteeksi -poistumistansa, otti häneltä hatun, tarjosi tuolin ja kaikki kolme -istuimme pienen pöydän ympärille. - --- Minä aloin minun tuulihatustani, jatkoi ruhtinas, -- minä näin -hänet vain minutin ajan, senkin kadulla, kun hän istui ajuriin -ajaakseen kreivitär Sinaida Feodorovnalle. Hän kiiruhti hirmuisesti -ja, ajatelkaas, ei edes tahtonut pois laskeutua, mennäkseen kanssani -huoneeseen neljänpäiväisen eron jälkeen. Ja ehkäpä minä olen syynä -siihen, Natalia Nikolajevna, ettei hän nyt ole luonanne ja että me -olemme ennen häntä täällä; käytin tilaisuutta, ja kun en itse voinut -tänään päästä kreivittären luo, niin annoin Aleshalle erään asian -toimitettavaksi. Mutta tuossa paikassa on hänkin täällä. - --- Lupasiko hän teille aivan varmaan tänään tulevansa tänne? kysäsi -Natasha, katsoen mitä vilpittömimmän näköisenä ruhtinaaseen. - --- Ah, Jumalani, kuinka hän voisi olla tulematta; kuinka te sitä -kyselettekään! huudahti ruhtinas ja katsoi kummastellen Natashaan. --- Ahaa, nyt jo ymmärrän: te olette hänelle vihainen. Ja todellakin -tuntuu se hyvin sopimattomalta, että hän tulee kaikkia muita -myöhemmin. Mutta, sanon vieläkin, se on minun syyni. Älkää olko -hänelle vihainen. Hän on kevytmielinen, tuulihattu; minä en tahdo -häntä puolustaa; mutta eräät tärkeät syyt vaativat, ettei hän -voi kokonaan lakata käymästä kreivittären talossa, kuin myöskin -muutamissa muissa paikoissa, vaan päinvastoin tulee hänen käydä -siellä mahdollisimman usein. No, ja kun hän aivan varmaan ei teitä -voi jättää, hänhän on jo unohtanut koko muun maailman, niin älkää -toki pahastuko, jos minä toisinaan otan hänet pariksi tunniksi tai -kauemmaksi omille asioilleni. Minä olen vakuutettu, ettei hän vielä -kertaakaan käynyt ruhtinatar A. luona tuon illan jälkeen, ja olen -hyvin harmissani, etten äsken ehtinyt häneltä siitä kysäistä!... - -Minä katsahdin Natashaan. Hän kuunteli ruhtinaan puhetta hieno, -ivallinen hymy huulillaan. Ruhtinaan puhe tuntui suoralta ja -vilpittömältä. Näytti siltä, ettei hänen puheessaan ollut yhtään -epäilemisen aihetta. - --- Ja todellakaan te ette tietänyt, ettei Alesha ole viime päivinä -käynyt täällä kertaakaan? kysäsi Natasha hiljaa ja levollisesti, -aivan kuin olisi puhunut perin tavallisesta asiasta. - --- Mitä sanoitte? Eikö hän ole käynyt? Malttakaas, kuinka te -sanoittekaan? sanoi ruhtinas, ja kuten näytti, suuresti kummeksien -asiaa. - --- Te kävitte täällä tiistaina myöhään illalla; seuraavana aamuna -pistäytyi hän täällä puoleksi tunniksi, ja siitä saakka minä en ole -kertaakaan häntä nähnyt. - --- No mutta tämähän on uskomatonta! (ruhtinas kummasteli yhä -enemmän). Ja minä kun luulin, ettei hän jouda luotanne minnekään. -Anteeksi, tämä on niin kummallista ... suorastaan uskomatonta! - --- Ja kuitenkin totta, ja kuinka harmillista: minä kun juuri odotin -teitä, luulin teiltä saavani tietää, missä Alesha on. - --- Ah, Jumalani! Hänhän tuossa paikassa tulee tänne! Mutta se, mitä -te minulle kerroitte, hämmästytti minua siinä määrin, että minä ... -täytyypä minun tunnustaa, minä olin valmis odottamaan häneltä kaikkea -muuta, mutta tätä ... tätä! - --- Kuinka, te kummastelette! Ja minä kun luulin, että te ette -ollenkaan kummeksisi, vaan päinvastoin jo edeltäkäsin tiesitte, että -juuri niin tulee tapahtumaan. - --- Tiesin! Minä? Minä vakuutan teille, Natalia Nikolajevna, että näin -häntä vain minutin aikaa tänään enkä muilta keltään hänestä kysellyt; -ja minusta tuntuu oudolta, että te ikäänkuin ette uskoisi sanojani, -pitkitti ruhtinas katsellen meitä kumpaakin. - --- Herra varjelkoon, ehätti Natasha sanomaan, -- olen täysin -vakuutettu, että te puhuitte totta. - -Ja Natasha nauroi taaskin, nauroi ruhtinaalle vasten kasvoja, ja -nauru näkyi kipeästi koskeneen ruhtinaaseen. - --- Selittäkää tarkoituksenne, sanoi ruhtinas hämillään. - --- Eihän siinä ole mitään selitettävää. Minä puhun täysin selvästi. -Tiedättehän, mimmoinen huikenteleva ja muistamaton Alesha on. Ja nyt, -kun hän sai täyden vapauden, hän mieltyikin huvitteleimaan. - --- Mutta eihän toki sovi tällä tavalla tehdä, tässä on jotain -pohjalla, ja annas, kun hän vaan tänne joutuu, pakoitan hänet -selittämään tämän asian. Mutta enimmän minua kummastuttaa, että -te ikäänkuin minuakin jostain syyttäisitte, vaikk'en minä ollut -kotonakaan. Ja muuten, Natalia Nikolajevna, minä huomaan, te olette -hänelle vihainen, -- ja senhän saattaa ymmärtää! Teillä onkin siihen -täysi oikeus, ja ... ja ... tietysti, minä olen myöskin syyllinen, -no, vaikkapa yksistään sen vuoksi, että tulin ennen häntä; eikö niin, -pitkitti ruhtinas, kääntyen minuun ärsyttävän ivallisena. - -Natasha kiivastui. - --- Sallikaas, Natalia Nikolajevna, pitkitti ruhtinas arvokkaana, -- -minä myönnän olevani syyllinen, mutta vain siinä suhteessa, että -matkustin pois tutustumisemme jälkeisenä päivänä, niin että te, -hiukan epäilevä kun olette, kuten huomaan luonteenne olevan, jo -ehditte muuttaa mielipiteenne minusta, ja sen sitäkin suuremmalla -syyllä, kun asianhaarat siihen johtivat. Jos en minä olisi -matkustanut, olisitte te oppinut minut paremmin tuntemaan, eikä -Alesha olisi minun hoidossani päässyt huikentelemaan. Tänään saatte -itse kuulla, mitä olen hänelle sanova. - --- Se on, te teette sen, että hän alkaa tuntea minun kahlehtivan -häntä. Se on mahdotonta, että te teidän ymmärryksellänne todella -luulisitte, että semmoinen keino minua auttaa. - --- Onko tämä viittaus siihen, että minä tahallani laitan asiat -niin, että Alesha teitä vieroisi? Te teette minulle väärin, Natalia -Nikolajevna. - --- Minä koetan mitä vähimmän käyttää viittauksia puhuessani kenen -kanssa tahansa, vastasi Natasha. -- Päinvastoin koetan aina -puhua mahdollisimman suoraan, ja ehkäpä te tänään tulette siitä -vakuutetuksi. Pahoittaa teitä minä en tahdo, siihen kun ei ole syytä, -sekä senkin vuoksi, ettette te sanoistani pahastu, mitä tahansa -minä sanoisinkaan. Siitä minä olen täysin vakuutettu, sillä minä -täydellisesti ymmärrän meidän keskinäiset suhteemme: ettehän te voi -ottaa niitä totiselta kannalta, eikö niin? Mutta jos minä todellakin -teidät pahoitin, niin olen valmis pyytämään anteeksi täyttääkseni -teidän suhteenne kaikki ... vierasvaraisuuden velvollisuudet. - -Huolimatta keveästä, jopa leikillisestä äänen tavasta, millä Natasha -lausui tämän naurusuin, en minä vielä koskaan nähnyt häntä niin kovin -ärtyneenä. Nyt vasta minä ymmärsin, mitä kaikkea hän sisimmässään -sai kärsiä näinä kolmena päivänä. Salaperäiset sanansa, että hän -jo tietää kaikki ja kaikki arvaa, peloittivat minua; ne suoraan -tarkoittivat ruhtinasta. Natasha oli muuttanut mielipiteensä hänestä -ja piti hänet vihollisenaan, -- se oli selvä. Nähtävästi Natasha -piti ruhtinaan vaikutusta Aleshaan syynä vastoinkäymisiinsä, ja -ehkäpä hänellä oli siihen joitakin todisteita. Pelkäsin syntyvän -heidän välillään odottamattomia. Natashan leikillinen ääni oli -kyllin huomattava, kyllin peittelemätön. Hänen viimeiset sanansa -ruhtinaalle siitä, ettei ruhtinas ota heidän välisiään suhteita -totiselta kannalta, lause vierasvaraisuuden velvollisuudesta, hänen -uhkauksen tapainen lupauksensa, todistaa tänä iltana, että hän osaa -puhua suoraan, -- kaikki tuo oli niin pisteliästä ja peittelemätöntä, -että oli mahdotonta, ettei ruhtinas olisi sitä kaikkea ymmärtänyt. -Minä huomasin, että ruhtinaan muoto muuttui, mutta hän osasi voittaa -itsensä. Kohta oli hän olevinansa, niinkuin ei olisi huomannutkaan -noita sanoja eikä ymmärtänyt niiden oikeata tarkoitusta ja tietysti -suoriutui pilalla. - --- Herra varjelkoon minua vaatimasta mitään anteeksipyyntöjä! ehätti -ruhtinas nauraen sanomaan. -- En minä sitä ollenkaan tarkoittanut, -eikä ole tapanikaan vaatia anteeksipyyntiä naiselta. Jo ensi -kohtauksemme aikana minä osiksi huomautin teille luonteestani, ja sen -vuoksi te varmaankaan ette pahastu eräästä huomautuksestani, ja vielä -sitä vähemmän, kun se on oleva, yleensä kaikista naisista; varmaan -tekin olette siinä samaa mieltä kanssani, lausui ruhtinas mitä -kohteliaimmin minulle. -- Todellakin olen huomannut naisen luonteessa -semmoisen piirteen, että jos esimerkiksi nainen jossain suhteessa on -syyllinen, niin mieluummin hän suostuu sitten myöhemmin sovittamaan -syyllisyytensä tuhansilla hyväilyillä, kuin juuri sillä hetkellä, -kun on tuotu mitä selkein todistus hänen syyllisyydestään, suostuisi -sen tunnustamaan ja pyytämään anteeksi. Siis, jos nyt otaksuimmekin, -että te olette tehneet minulle väärin, niin en nyt tällä hetkellä -tahallani tahdo odottaa anteeksi pyyntöänne; minulle on edullisempaa -odottaa, kunnes te tunnustatte erehdyksenne ja tahdotte sen minulle -sovittaa ... tuhansilla hyväilyillä, ja tehän olette niin hyvä, -niin puhdas, pirteä, niin avomielinen, että hetki, jolloin te -kadutte, tulee, sen jo edeltä tunnen, olemaan lumoava. Mutta nyt, -anteeksipyynnön asemesta, mieluummin soisin teidän sanovan, enkö -voisi teille jo tänään jollain tavoin todistaa, että minä kohtelen -teitä paljoa vilpittömämmin ja suorasukaisemmin, kuin te minusta -luulettekaan? - -Natasha punastui. Minustakin tuntui, että ruhtinaan vastauksessa -kuului jo jotenkin keveä, vieläpä huolimattomuutta ilmaiseva äänen -väre, jokin julkea leikillisyys. - --- Tahdotteko te minulle osottaa, että olette minua kohtaan suora ja -avomielinen? kysäsi Natasha, katsoen häneen vaativan uhkaavasti. - --- Niin. - --- Jos on niin, täyttäkää minun pyyntöni. - --- Sen vakuutan jo edeltäkäsin. - --- Kas, tämä on pyyntöni: älkää ainoallakaan sanalla, älkää -ainoallakaan viittauksella muistuttamalla minusta häiritkö Aleshaa, -ei tänään, eikä huomenna. Ei ainoatakaan moitteen sanaa siitä, että -hän unohti minut; ei ainoatakaan nuhdetta tai kehoitusta. Minä -nimenomaan tahdon kohdella häntä niin, ikäänkuin meidän välillämme -ei olisi mitään tapahtunut, ettei hän mitään voisi huomatakaan. Minä -haluan niin. Lupaatteko sen minulle? - --- Aivan mielelläni, vastasi ruhtinas, -- ja suokaa minun lisätä -täydestä sydämmestäni, että minä harvoin tapasin kaltaistanne oikeata -ja selvää katsantokantaa moisissa asioissa... Mutta eiköhän Aleshakin -ole siinä. - -Eteisestä todellakin kuului ääniä. Natasha vavahti ja tuntui -valmistauvan jotakin varten. Ruhtinas istui totisena ja odotti, mitä -oli tuleva; hän seurasi katseillaan tarkkaan Natashaa. Ovi aukeni ja -huoneeseen hyökkäsi Alesha. - - - - -II. - - -Hän todella hyökkäsi sisään loistavin kasvoin, iloisena, -riemuitsevana. Selvään näkyi, että hän oli viimeiset neljä -päivää viettänyt ilossa ja onnessa. Häneen ikäänkuin olisi ollut -kirjoitettu, että hän halusi meille jotain ilmoittaa. - --- Tässä olen minäkin! huusi hän täydestä kurkusta. -- Tässä se, -jonka olisi pitänyt ennen muita olla täällä. Mutta heti kuulette -kaikki, kaikki, kaikki! Äsken, isä, emme ehtineet paria sanaa -vaihtaa, ja minun kun piti niin paljon sinulle sanoa. Hän, näes, vain -parhaimpina hetkinänsä sallii minun sanoa hänelle: _sinä_, keskeytti -Alesha, kääntyen minuun, -- jumaliste, toisin ajoin kieltää sen! Ja -mimmoinen taktiikki toisinaan hänellä on: itse alkaa minua nimittää -te. Mutta tästä päivästä minä tahdon, että hänellä aina tulisi -olemaan parhaimmat hetket, ja niin teenkin! Yleensä minä muutuin -näinä neljänä päivänä kokonaan, kokonaan muutuin ja kaikki kerron -teille. No, siitä sittemmin. Mutta pääasia nyt: tuossa on hän! Tuossa -hän! Taasen! Natasha, kyyhkyläiseni, terve, minun enkelini! puhui -Alesha, istuen Natashan viereen ja ahneesti suudellen hänen kättänsä, --- -- mitenkä minä sinua ikävöinkään näinä neljänä päivänä. Vaan -mitäs tehdä! En voinut tulla! En saanut tilaisuutta. Minun rakkaani! -Sinä ikäänkuin laihduit vähäsen, olet tullut kalpeaksi... - -Riemastuneena suuteli hän Natashan käsiä, katsoi kauneilla silmillään -häneen ahnaasti, ikäänkuin ei olisi voinut saada kyllikseen katsoa. -Minä vilkasin Natashaan ja huomasin hänen kasvoistaan, että meillä -kummallakin oli samat ajatukset: Alesha oli aivan syytön. Ja -milloinpa, mitenkä tämä _viaton_ voisikaan tulla syylliseksi? Heleä -puna nousi äkkiä Natashan kalpeille poskille, ikäänkuin kaikki veri, -joka oli kokoontunut hänen sydämmeensä, olisi äkkiä hyökännyt päähän. -Hänen silmänsä säkenöivät ja hän katsahti ylpeästi ruhtinaaseen. - --- Missäpäs sinä olit ... näin monta päivää? lausui Natasha -pidätetyllä ja katkonaisella äänellä. Hän hengitti raskaasti ja -epätasaisesti. Jumalani, kuinka paljon hän tuota rakastikaan! - --- Sepä se, että minä todella ikäänkuin olisin syyllinen sinun -edessäsi; sanoinko: _ikäänkuin!_ Tietysti minä olen syyllinen, -sen tiedän itsekin, siksi tulinkin, kun tiedän. Eilen sekä tänään -sanoi Katja minulle, ettei nainen voi antaa anteeksi tämmöistä -huolimattomuutta (hän, näes, tietää kaikki, mitä meillä täällä -tiistaina tapahtui; jo seuraavana päivänä minä hänelle kerroin). -Minä kiistelin hänen kanssaan, näytin hänelle toteen, sanoin, että -sen naisen nimi on _Natasha_, ja että koko maailmassa löytyy ehkä -yksi ainoa hänen vertaisensa: se on Katja; ja minä tulin tänne -tietysti siinä varmassa tiedossa, että minä väitin oikein. Voiko -tämmöinen enkeli, kuin sinä olet, olla antamatta anteeksi? "Ei -käynyt, siis välttämättömästi jokin este oli, eikä suinkaan lakannut -rakastamasta", -- kas, sillä tapaa ajattelee minun Natashani! Ja -voiko lakata sinua rakastamasta? Onko se mahdollista? Koko sydämmeni -on sairas sinun tähtesi. Ja sittenkin minä olen syypää! Mutta kun -kuulet kaikki, sanot sinä ensimäisenä minua syyttömäksi! Heti kohta -kerron kaikki, minun täytyy purkaa sydämmeni teille kaikille; sen -vuoksi tulinkin. Ajattelin jo tänään (olin puoliminuttisen vapaa) -kiiruhtaa luoksesi, suudellakseni sinua pikimmiten, mutta siihenkin -tuli este: Katja heti vaati minua luoksensa mitä tärkeimmissä -asioissa. Se oli jo ennen sitä, kun minä istuin kärryissä, isä, ja -sinä näit minut; silloin minä jo toista kertaa, toisen kutsun mukaan, -läksin Katjan luo. Meillehän, näes, nyt päivät pitkään pikajuoksijat -talosta taloon kirjeitä kuljettavat. Ivan Petrovitsh, teidän -kirjeenne minä vasta viime yönnä sain luetuksi, ja te olette aivan -oikeassa kaikessa siinä, mitä kirjoititte. Mutta mikäs neuvoksi: -fyysillinen mahdottomuus! Niin ajattelinkin: huomisiltana selitän -kaikki, sillä mahdotonta oli enää tänä iltana olla tulematta sinun -luoksesi, Natasha. - --- Mikä kirje se oli? kysyi Natasha. - --- Hän kävi luonani, ei tavannut tietysti minua, ja pöydälleni -jättämässään kirjeessä ankarasti torui minua siitä, etten käy sinun -luonasi. Ja hän onkin aivan oikeassa. Se tapahtui eilen. - -Natasha katsahti minuun. - --- Jos sinulla kerran oli aikaa olla aamusta iltaan Katarina -Feodorovnan luona ... alotti ruhtinas. - --- Tiedän, tiedän, mitä sinä sanot, keskeytti Alesha: -- "jos voit -olla Katjan luona, niin piti sinulla olla kaksinkertainen syy -täällä käydä." Olen aivan samaa mieltä kanssasi, vieläpä lisään -siihen puolestani: ei vain kaksinkertainen, mutta miljonankertainen -syy. Mutta ensiksi, löytyyhän elämässä kummallisia, odottamattomia -tapahtumia, jotka sekoittavat ja panevat ylösalaisin kaiken. No, -niinpä minullekin sattui semmoisia tapahtumia. Sanoinhan minä, että -näinä päivinä minä kokonaan muutuin, kaikkineni, kynsiini saakka; sen -mukaan piti siis olla tärkeitä seikkoja! - --- Ah, Jumalani, mitä sinulle sitten tapahtui? Älä enää väsytä! -huudahti Natasha hymyillen Aleshan innolle. - -Todellakin hän tuntui hiukan naurettavalta -- hän hätäili; sanoja -tuli suustansa satamalla, tiheään, järjestyksettä, jonkinlaisella -hälinällä. Hänellä oli suuri halu puhua, puhua ja kertoa. Mutta -kertoessaan ei hän jättänyt kumminkaan Natashan kättä ja lakkaamatta -nosti sen huulillensa, ikäänkuin ei olisi voinut saada kylläänsä -suutelemisesta. - --- Siinäpä se juuri asia onkin, mitä minulle tapahtui, pitkitti -Alesha. -- Ah, ystäväiseni! Mitä minä olen nähnyt, mitä tehnyt, -millaisia ihmisiä oppinut tuntemaan! Ensiksi, Katja -- hän on -ilmeinen täydellisyys! Minä en ole häntä ollenkaan, en ollenkaan -tähän saakka tuntenut! Silloinkin tiistaina, kun minä hänestä -puhuin sinulle, Natasha -- muistathan, minä kun vielä semmoisella -riemastuksella hänestä puhuin, niin, no, silloinkaan minä en vielä -häntä tuntenut. Hän itse salasi minulta itsensä aina tähän päivään -saakka. Mutta nyt olemme me täydelleen oppineet tuntemaan toisemme. -Me olemme jo _sinuja_ keskenämme. Mutta alkaakseni alusta: ensiksi, -Natasha, jos sinä vain olisit voinut kuulla, mitä hän puhui sinusta, -kun minä seuraavana päivänä, keskiviikkona kerroin hänelle, mitä -meidän kesken täällä tapahtui... Ah, sivumennen sanoen: minä -muistelen, millainen tyhmyri minä olin silloin keskiviikkoaamuna! -Sinä otat minut vastaan riemulla, olet kokonaan syventynyt uuteen -eloomme; sinä tahdot puhella kanssani kaikesta siitä, sinä olet -surullinen ja samalla, kumminkin lasket leikkiä kanssani; mutta minä --- teeskentelen itsestäni tuommoista tukevaa ihmistä! Oo, tyhmyri, -tyhmyri! Näes, toden totta, minä tahdoin kuvitella, kehasta, että -pian tulen aviomieheksi, vakavaksi ihmiseksi, ja löysinpä, kenelle -kehuskella, -- sinulle. Ah, kuinka sinä varmaankin silloin lienet -nauranut minulle, ja kuinka hyvin olinkin ansainnut naurusi! - -Ruhtinas istui ääneti ja ivallisesti; hymyillen katsoi Aleshaan. -Saattoi luulla hänen olevan iloissaan siitä, että poikansa todistaa -oman kevytmielisyytensä ja tyhmyytensä. Tarkastin ruhtinasta pitkin -iltaa ja sain täyden vakuuden siitä, ettei hän ollenkaan rakasta -poikaansa, vaikka puhuttiinkin hänen mitä hellimmin poikaansa -rakastavan. - --- Täältä lähdettyäni ajoin Katjan luo, pitkitti Alesha kertomustaan. --- Minä jo sanoin, että vasta sinä aamuna opimme täydelleen tuntemaan -toisemme, ja se tapahtuikin jotenkin kummallisesti ... enpä oikein -muistakaan... Joitakin helliä sanoja, joitakin tunnekokemuksia, -suoraan ilmaistuja ajatuksia ja me -- olimme tulleet tutuiksi koko -elinajaksi. Natasha, sinun tulee oppia tuntemaan hänet! Entäs, -mitenkä hän kertoi ja selitti sinusta! Kuinka innokkaasti todisti, -minkämoisen aarteen olen saanut, saatuani sinut! Vähin erin selitti -hän minulle omat aatteensa ja käsityksensä elämästä; kuinka vakava -ja innostunut neito hän onkaan! Hän puhui velvollisuudestamme, -tarkoituksestamme, siitä, että meidän jokaisen tulee palvella -ihmiskuntaa, ja kun me vihdoin viisi- tai kuusituntisen keskustelumme -jälkeen jouduimme kumpikin samaan lopputulokseen, lopetimme -keskustelumme siten, että vannoimme toisillemme ikuista ystävyyttä -sekä että koko elämämme ajan tulemme yhdessä toimimaan! - --- Missä toimessa? kysyi ihmeissään ruhtinas. - --- Minä olen niin kokonaan muuttunut, isä, että tämän kaiken tietysti -täytyy sinua kummastuttaa; vieläpä edeltäkäsin jo aavistan kaikki -sinun vastaväitteesi, vastasi Alesha juhlallisesti. -- Te kaikki -olette käytännöllisiä ihmisiä, teillä on niin paljon elämän varrelta -saatuja sääntöjä, totisia, ankaroita; kaikkea uutta, kaikkea nuorta, -verestä, te katsotte epäilevästi, vihaten, pilkaten. Mutta nyt minä -en enää ole se, jollaiseksi minut tunsitte muutama päivä sitten. -Minä olen toinen ihminen. Rohkeasti katson minä silmiin jokaista ja -kaikkea maailmassa. Jos minä tiedän, että vakaumukseni on oikea, -seuraan minä sitä viimeiseen äärimmäisyyteen; ja jos minä en eksy -tieltä, niin olen kunniallinen ihminen. Siinä on minulle kyllin. -Sanokaa sitten, mitä tahdotte, minä olen itsestäni varma. - --- Ohoo! sanoi ruhtinas pilkallisesti. - -Natasha katsoi meihin levottomasti. Hän pelkäsi Aleshan suhteen. -Alesha usein viehättyi puhumaan pitkältä, eikä suinkaan edukseen, ja -Natasha tiesi sen. Hän ei olisi tahtonut, että Alesha olisi tehnyt -itsensä naurettavaksi meidän kuultemme, varsinkaan ei isänsä kuullen. - --- Mitä sinä nyt, Alesha! Tämähän on jo jotain filosofiaa, sanoi -Natasha, -- varmaankin on sinua joku neuvonut ... parasta olisi jos -kertoisit asiasta. - --- Niinhän minä kerronkin! huudahti Alesha. -- Asia on tämä: -Katjalla on kaksi kaukaista sukulaista, jonkinlaisia serkkuja, -Levinka ja Borinka, toinen on ylioppilas, mutta toinen vain -tavallinen nuori mies. Katja seurustelee heidän kanssaan, mutta -he ovatkin erinomaisia ihmisiä! Kreivittären kotona he eivät käy -miltei koskaan, periaatteen vuoksi. Kun me Katjan kanssa puhelimme -ihmisen tarkoituksesta, kutsumuksesta ja kaikesta siitä, mainitsi -Katja heidät ja viipymättä antoi minulle heille vietäväksi kirjeen; -minä heti kiiruhdin tutustumaan heihin. Sinä iltana me jo kokonaan -yhdyimme mielipiteissämme. Siellä oli noin kaksitoista henkeä -kaikenlaista väkeä, -- ylioppilaita, upseereja, taiteilijoita; oli -eräs kirjailijakin ... kaikki he tuntevat teidät, Ivan Petrovitsh, se -tahtoo sanoa, he ovat lukeneet teidän teoksianne ja odottavat teiltä -paljon tulevaisuudessa. Niin he itse minulle sanoivat. Minä sanoin -heille, että tunnen teidät ja lupasin teidät heille tutustuttaa. -Kaikki he ottivat minut vastaan veljellisesti, avoimin sylin, jo -heti minä sanoin heille, että kohta tulen naineeksi mieheksi; ja -he pitivätkin minua naineena miehenä. He asustavat viidennessä -kerroksessa, katon rajassa, kokoontuvat mahdollisimman usein, mutta -pääasiallisesti keskiviikkoisin, ja aina Levinkan ja Borinkan luona. -Kaikki he ovat verestä nuorisoa, kaikki he palavasti rakastavat, -koko ihmiskuntaa; me kaikki puhuimme meidän nykyisyydestämme, -tulevaisuudestamme, tieteistä, kirjallisuudesta; puhuimme niin -kauniisti, niin suoraan, yksinkertaisesti... Siellä käy myöskin eräs -kimnasisti. Kuinka he kohtelevat toisiansa, kuinka jaloja he ovat! -Tähän saakka en ole muita semmoisia nähnyt! Missä minä tähän saakka -kävinkään? Mitä olen nähnyt? Miten olen kasvanut. Yksin vain sinä, -Natasha, puhuit minulle jotain sen tapaista. Ah, Natasha, sinun -täytyy välttämättömästi tutustua heihin; Katja on jo tutustunut. He -miltei jumaloimalla puhuvat Katjasta, ja Katja jo sanoikin Levinkalle -ja Borinkalle, että kun hän saa käsiinsä omaisuutensa, niin hän -välttämättömästi heti uhraa miljonan yhteiskunnan hyväksi. - --- Ja sen miljonan käyttäjiksi varmaankin tulevat Levinka ja Borinka -ja koko heidän joukkonsa? kysäsi ruhtinas. - --- Ei ole totta, ei ole totta; häpeä on puhua niin, isä! huudahti -innolla Alesha. -- Minä aavistan sinun ajatuksesi! Mutta tuosta -miljonasta meillä todella oli puhetta, ja kauan aikaa pohdittiin, -kuinka se käytettäisiin. Viimein päätettiin, että ennen kaikkea -yhteiskunnan valistamiseksi... - --- Niin, minä en todellakaan ole tähän saakka tuntenut Katarina -Feodorovnaa, huomautti ruhtinas ikäänkuin itsekseen, yhä samalla -ivallisella hymyllä. -- Minä, toisekseen, uskoin hänestä paljon, -mutta tätä... - --- Mitä tätä! keskeytti Alesha, -- mikä sinusta on niin kummaa? Että -se menee vähän pois teidän järjestyksestänne? Ettei tähän saakka -vielä kukaan ole uhrannut miljonaa, mutta hän uhraa? Sekös, vai mikä? -Mutta entäs, jos hän ei tahdo elää muiden kustannuksella, sillä -eläminen noilla miljoneilla on samaa, kuin elää muiden kustannuksella -(minä sain sen vasta nyt tietää). Hän tahtoo olla hyödyksi isänmaalle -ja kaikille ja kantaa roponsa yhteiseksi hyväksi. Rovosta me jo -mallilehdistä luimme, ja kun tuo ropo haiskahti miljonalta, niin eikö -se olisikaan oikein? Ja mikä pitää yllä tuota kehuttua järkevyyttä, -johon minä niin vahvasti uskoin? Miksi sinä, isä, noin katsot minuun? -Ikäänkuin näkisit minussa narrin, höperön! No, vähätpä siitä, olkoon -höperö! Jospa sinä, Natasha, olisit kuullut, mitä siitä Katja sanoi: -"äly ei ole pääasia, mutta se, mikä sitä ohjaa, -- luonne, sydän, -jalot ominaisuudet, kehitys". Mutta pääasia siitä asiasta on olemassa -Besmiginin nerokas lause. Besmigin -- se on Levinkan ja Borinkan -tuttu, ja, meidän kesken sanottuna, nero ja todella genialinen -nero! Vasta eilen hän sanoi puheen jatkoksi: "hupsu, joka tunnustaa -olevansa hupsu, ei enää ole hupsu!" Kas sitä totuutta! Semmoisia -lauseita saa häneltä yhä kuulla. Hän levittelee totuuksia. - --- Todellakin genialista! huomautti ruhtinas. - --- Sinä vain yhä pilkkaat. Mutta enhän minä ole milloinkaan mitään -semmoista kuullut, enkä koko teidän seurapiiriltänne myöskään koskaan -kuullut. Teillä päinvastoin tuo kaikki ikäänkuin salataan aina vain -alemmaksi maahan, että kaikki vartalot, kaikki nenät ehdottomasti -tulisivat jonkinlaisten mittakaavojen, jonkinlaisten sääntöjen -mukaisiksi, -- ikäänkuin se olisi mahdollista! Ikäänkuin se ei olisi -tuhatta kertaa mahdottomampi, kuin se, mistä me puhumme ja mitä -mietimme. Ja meitä kun vielä sitten nimitetään utopialaisiksi! Jospa -kuulisit, kuinka he eilen minulle puhuivat... - --- Mitä, mistä te puhutte ja mietitte? Kerrohan, Alesha, minä en -tähän asti ole vielä oikein käsittänyt, sanoi Natasha. - --- Yleensä kaikesta, mikä johtaa progressiivisiin tuloksiin, -humanisuuteen, rakkauteen; tuosta kaikesta puhutaan nykyisten -ajankysymysten johdosta. Me puhumme julkisen sanan vapaudesta, -alkavista reformeista, rakkaudesta ihmiskuntaa kohtaan, -nykyaikaisista toimimiehistä; me arvostelemme heitä, luemme. Mutta -pääasia on, että me lupasimme toisillemme olla keskenämme kokonaan -avomielisiä ja suoraan puhua toinen toisellemme kaikki omasta -itsestämme, ollenkaan kainostelematta. Ainoastaan avomielisyys, -ainoastaan suorapuheisuus voi saavuttaa tarkoituksen. Sitä -erittäinkin koettaa Besmigin toteuttaa. Minä kerroin siitä Katjalle, -ja hän on aivan samaa mieltä Besmiginin kanssa. Ja sen vuoksi me -kaikki lupasimme Besmiginin johdolla toimia rehellisesti ja suoraan -koko elämämme ajan, ja mitä meistä puhutaankaan, kuinka meitä -tuomitaankaan, -- ei hämmästyä mistään, ei hävetä innostustamme, -viehätystämme, meidän erehdyksiämme, vaan mennä suoraan. Jos -sinä tahdot, että sinua kunnioitetaan, niin ensiksi, ja se onkin -pääasia, kunnioita itse itseäsi, ainoastaan siten, ainoastaan itsesi -kunnioittamisella sinä pakotat muutkin sinua kunnioittamaan. Niin -sanoo Besmigin, ja Katja on aivan samaa mieltä. Yleensä me nyt -sovittelimme vakaumuksiamme ja päätimme oppia tuntemaan itse itseämme -erikseen, ja kaikki yhdessä jutella toinen toisellemme toinen -toisestamme... - --- Mitä sekamelskaa se on! huudahti ruhtinas levottomasti. -- Ja ken -on tuo Besmigin? Ei, tätä ei sovi näin jättää... - --- Mitä ei sovi jättää? puuttui taas puheeseen Alesha. -- Kuule, -isä, minkä vuoksi minä siitä puhun nyt sinun läsnä ollessasi? Sen -vuoksi, että tahdon ja toivon saattavani sinutkin meidän piiriimme. -Minä siellä annoin lupauksen sinunkin puolestasi. Sinä naurat; no, -sen minä arvasinkin, että sinä käyt nauramaan! Mutta kuule! Sinä -olet hyvä, jalomielinen; sinä tulet käsittämään asiamme. Ethän sinä -tunne, et ole nähnyt yhtäkään niistä ihmisistä, et kuullut heidän -itsensä puhetta. Olkoon, että sinä tuosta kaikesta olet kuullut, -olet kaikki oppinut, sinä olet hirveän oppinut; mutta heitä itseään -et ole nähnyt, et heillä käynyt, niin mitenkä sinä voit päättää -heistä oikein! Sinä vain kuvittelet, että tiedät. Ei, käyppäs -heillä, kuuntele heitä, ja sitten, -- ja sitten minä lupaan sinun -puolestasi, että sinä tulet olemaan meidän miehiä! Mutta pääasia, -minä tahdon käyttää kaikkia keinoja pelastaakseni sinut turmiosta -sinun seurapiirissäsi, johon sinä olet niin kiintynyt, ja myöskin -sinun tähänastisesta vakaumuksestasi. - -Ruhtinas kuunteli tätä sanatulvaa ääneti ja mitä myrkyllisimmästi -hymyillen, kiukku oli hänen kasvoillansa. Natasha tarkasti häntä -peittelemättömällä inholla. Ruhtinas huomasi sen, mutta oli -olevinaan, ikäänkuin ei olisi huomannutkaan. Ja heti kun vaan -Alesha päätti puheensa, alkoi ruhtinas äkkiä rajusti nauraa. Hän -oikein kaatui tuolin selkämää vasten, ikäänkuin ei olisi voinut -pysyä pystyssä. Mutta naurunsa oli kokonaan teeskenneltyä. Kyllin -selvään huomasi, että hän nauroi vain sen vuoksi, jotta saisi mitä -kovimmin loukata ja solvaista poikaansa. Alesha todella pahastuikin; -kasvoillaan kuvastui ääretön suru. Mutta hän odotti kärsivällisesti, -milloin päättyy isänsä iloisuus. - --- Isä, alkoi hän suruisesti, -- miksikä sinä naurat minulle? Minä -lähestyin sinua suoraan ja avomielisesti. Jos minä sinun mielestäsi -puhun tyhmyyksiä, ohjaa minua, mutta älä naura minulle. Ja mitä tässä -on naurettavaa? Sekö, mikä nyt on minulle pyhää, jaloa? No, olkoonpa, -että minä eksyn, älköön asia olko niin, olkoon se erehdystä, olkoon, -että minä olen höperö, niinkuin sinä monasti olet minua nimittänyt; -mutta jos minä erehdynkin, niin erehdyn totisella, rehellisellä -mielellä, minä en ole kadottanut jalomielisyyttäni. Minä olen -innostunut korkeista aatteista. Olkoot ne erehdyttäviä, mutta niiden -perustus on pyhä. Olenhan minä sinulle sanonut, ettet sinä eikä -yksikään teikäläisistä minulle ole vielä sanonut mitään semmoista, -joka olisi minua ohjannut, viehättänyt itseänsä seuraamaan. Kumoa -heidän mielipiteensä, sano minulle jotain parempaa, kuin he ovat -sanoneet, ja minä seuraan sinua, mutta älä naura minulle, sillä se -minua kovin pahoittaa. - -Alesha lausui tämän erinomaisen ylevästi ja totisen arvokkaasti. -Natasha seurasi hänen puhettansa myötätuntoisuudella. Ruhtinas oikein -ihmetellen kuunteli poikaansa ja samassa muutti puhetapansa. - --- En minä ollenkaan tahtonut loukata sinua, ystäväiseni, vastasi -ruhtinas, -- päinvastoin minä säälin sinua. Sinä valmistaudut -ottamaan semmoisen askeleen elämässäsi, jolloin sinun olisi jo aika -jättää kevytmielinen poikamaisuus. Se on minun ajatukseni. Minä -nauroin tahtomattani, enkä ollenkaan tahtonut sinua loukata. - --- Miksikä se minusta tuntui siltä? pitkitti Alesha katkeralla -mielellä. -- Miksi minä jo kauan olen ollut huomaavinani, että sinä -olet minulle vihainen, kylmän ivallinen, etkä kuni isä pojallensa? -Miksi minusta tuntuu, että jos minä olisin sinun sijassasi, en minä -niin loukkaavasti ivaisi omaa poikaani, niinkuin sinä minua nyt. -Kuule: selvittäkäämme välimme nyt heti avomielisesti, selvittäkäämme -ainaiseksi, niin ettei jäisi minkäänlaista väärinkäsitystä. Ja... -minä tahdon sanoa koko totuuden: kun minä tulin tänne, tuntui -minusta, että täälläkin on tapahtunut jokin hämminki; minä olisin -jotenkin muuten odottanut kohtaavani teidät yhdessä. Niinkö, vai -ei? Jos niin on, niin eikö ole parasta, että jokainen tuo ilmi -ajatuksensa? Kuinka paljon pahaa voikaan välttää, jos vain on -avomielinen! - --- Puhu, puhu, Alesha! sanoi ruhtinas. -- Se, mitä sinä meille -ehdottelet, on hyvin viisasta. Ehkäpä juuri siitä olisi pitänyt -alkaakin, lisäsi hän katsahdettuaan Natashaan. - --- Älkää vihastuko minulle, jos olen avomielinen, alkoi Alesha. -- -Sinä itse tahdot sitä, itse vaadit siihen. Kuule. Sinä suostuit -avioliittooni Natashan kanssa; sinä annoit meille sen onnen ja sen -vuoksi voitit oman itsesi. Sinä olit jalomielinen, ja jokainen meistä -antoi arvon jalolle työllesi. Mutta miksikä sinä nyt ikäänkuin -ilkkuen alati viittailet minulle siihen suuntaan, että minä vielä -olen naurettava poikanulikka enkä ollenkaan sovellu aviomieheksi; -eikä siinä kaikki, sinä ikäänkuin tahdot saattaa minut naurun -alaiseksi, masentaa, ikäänkuin mustata minut Natashan kuullen. Sinä -olet hyvin suuresti mielissäsi, jos milloin voit jollakin osottaa -minut naurettavalta kannalta; tätä minä en huomannut vain nyt, mutta -jo kauan ennen. Sinä ikäänkuin nimenomaan jossain tarkoituksessa -tahdot näyttää meille, että avioliittomme on naurettava, tyhmä, ja -ettemme me toisillemme sovi. Todellakin, sinä ikäänkuin et itsekään -usko sitä, mitä meille määräät; ikäänkuin pitäisit sitä pilana, -huvittavana päähänpistona, jonkinlaisena naurettavana ilveilynä... En -vain tämänpäiväisistä sanoistasi ole saanut tämmöistä käsitystä. Jo -sinä iltana, tiistaina, kun palasin täältä luoksesi, kuulin sinulta -muutamia kummallisia lauseita, jotka minua ihmetyttivät, vieläpä -pahoittivatkin mieltäni. Keskiviikkonakin, matkaan lähteissäsi, teit -sinä samoin muutamia viittauksia nykyisestä asemastamme, sanoit -Natashastakin -- ei loukkaavasti, päinvastoin, mutta kumminkaan ei -sillä tapaa, kuin minä olisin tahtonut sinulta kuulla, sanoithan -jotenkin liian keveästi, ikäänkuin rakkaudetta, ilman oikeata -kunnioitusta häntä kohtaan... Sitä on vaikea selittää, mutta -lausumistapa oli selvä; sydän tuntee semmoisen. Sano nyt minulle, -että minä olen erehtynyt. Saa minut uskomaan toista, rohkaise minua -ja ... ja Natashaa, sillä sinä loukkasit häntäkin. Minä arvasin sen -jo ensi katseesta, kun tänne tulin... - -Alesha lausui tämän innolla ja pontevasti. Natasha kuunteli häntä -jonkinlaisella juhlallisuudella ja, kokonaan liikutuksen valtaamana, -hohtavin kasvoin, lausui itsekseen tuon puheen kestäessä: "niin, -niin, niin se on"! Ruhtinas tuli hämilleen. - --- Ystäväiseni, vastasi hän, -- minä tietysti en voi kaikkea muistaa, -mitä sinulle olen puhunut; mutta tuntuu hyvin kummalliselta, että -sinä sillä tapaa ymmärsit sanani. Minä olen valmis tekemään kaiken -voitavani, saadakseni sinut tuosta vakuutuksestasi luopumaan. Jos -minä nyt nauroinkin, niin on se ymmärrettävissä. Sanon sinulle, -että naurullani minä tahdoin peittää katkeran tunteeni. Kun minä -ajattelen nyt, että sinä aiot pian tulla aviomieheksi, niin se -tuntuu nyt minusta kokonaan mahdottomalta, mielettömältä, ja, älä -pahastu, naurettavaltakin. Sinä moitit minua tuosta naurusta, mutta -minä sanon, että se kaikki on sinun tähtesi. Minä syytän itseänikin: -ehkä minä pidin vähän vaaria sinusta viime aikana ja sen vuoksi -vasta nyt, tänä iltana, sain tietää, mihin sinä voit kelvata. Nyt -minä vapisen, kun ajattelen tulevaisuuttasi Natalia Nikolajevnan -kanssa: minä olen kiirehtinyt; minä huomaan, ettette ollenkaan -ole toistenne kaltaisia. Rakkaus aina laimenee ja katoaa, mutta -erilaisuus jää ijäksi. Minä en huoli puhuakaan sinun kohtalostasi, -mutta ajatteleppas, jos sinulla vain on rehelliset tarkoitukset, -viet sinä kanssasi turmioon myöskin Natalia Nikolajevnan, suorastaan -tuhoon saatat! Tässä sinä nyt puhuit kokonaisen tunnin rakkaudesta -ihmiskuntaa kohtaan, vakuutusten jaloudesta, jaloista ihmisistä, -joihin tutustuit; mutta kysyppäs Ivan Petrovitshilta, mitä minä -hänelle sanoin äsken, kun nousimme tänne neljänteen kerrokseen noita -inhottavia rappuja myöten ja pysähdyimme tuonne oven taakse, kiittäen -Jumalaa elämämme ja jalkaimme pelastuksesta? Tiedätkös, mimmoinen -ajatus tuli heti mieleeni? Minä ihmettelin, kuinka sinä voit, niin -paljon kuin rakastatkin Natalia Nikolajevnaa, kuinka voit sallia, -että hän asuu tällaisessa huoneessa? Mitenkä sinä et arvannut, -että jos sinulla ei ole varoja, jos sinulla ei ole kykyä täyttää -velvollisuuksiasi, niin ei sinulla ole oikeutta olla aviomiehenäkään, -ei ole oikeutta ottaa päällesi mitään velvollisuuksia. Ei rakkaus -yksin riitä; rakkaus näkyy töissä; mutta sinä ajattelet näin: "vaikka -kärsikin kanssani, mutta elä kanssani", -- sehän ei ole humaanista, -se ei ole jalomielistä! Puhua yleisestä rakkaudesta, innostua -yleisihmisellisistä kysymyksistä ja samalla tehdä rikoksia rakkautta -vastaan, eikä edes huomata rikoksia -- se on käsittämätöntä! Älkää -keskeyttäkö minua, Natalia Nikolajevna, sallikaa minun lopettaa; -minulla on kovin karvas mieli, ja minun täytyy saada puhua loppuun. -Sinä puhuit, Alesha, että näinä päivinä sinua viehätti kaikki se, -mikä on jaloa, kaunista, rehellistä, ja soimasit minua, ettei meidän -seurapiirissämme ole semmoisia viehätyksiä, mutta vain kuivaa -järkisyyttä. Katsos: viehättyä ylevästä ja kauniista ja sen jälkeen, -mitä tapahtui täällä tiistaina, unohtaa neljänä päivänä se, jonka, -kuten luulisi, pitäisi olla kallein sinulle maailmassa! Vieläpä -kerroit kiistelyistäsi Katarina Feodorovnan kanssa, että Natalia -Nikolajevna niin paljon rakastaa sinua, on niin jalosydämminen, -että antaa käytöksesi anteeksi. Mutta millä oikeudella sinä luotat -tuohon anteeksi saantiin niin vahvasti, että ehdotat vedon panoa? -Etköhän sinä kertaakaan ajatellut, kuinka paljon kärsimyksiä, -katkeria ajatuksia, epäilyksiä, epäluuloja sinä näinä päivinä -saatoit Natalia Nikolajevnalle? Senkö vuoksi, että siellä sinua -viehättivät jotkin uudet aatteet, olisi sinulla oikeus laimin lyödä -ensimäinen velvollisuutesi? Suokaa anteeksi, Natalia Nikolajevna, -etten minä pitänyt lupaustani. Mutta nykyinen asia on tärkeämpi tuota -lupausta: te tulette sen käsittämään... Tiedätkös, Alesha, että minä -tapasin Natalia Nikolajevnan semmoisissa kärsimyksissä, että niistä -hyvin ymmärtää, millaiseksi helvetiksi sinä hänelle muutit nämät -neljä päivää, joiden päinvastoin olisi pitänyt olla hänen elämänsä -parhaimpia päiviä. Moinen käytös toiselta puolen ja -- sanoja, -sanoja, sanoja vain toiselta ... enkö minä olisi oikeassa! Ja kaiken -tämän jälkeen sinä voit syyttää minua, kun itse kokonaan olet syypää? - -Ruhtinas päätti puheensa. Hän viehättyi kaunopuheliaaksi eikä voinut -meiltä salata riemuansa. Kun Alesha kuuli Natashan kärsimyksistä -mainittavan, katsahti hän suruisesti Natashaan, mutta Natasha oli jo -tehnyt päätöksensä. - --- Älä huoli, Alesha, surra, virkkoi Natasha, -- toiset ovat -syyllisempiä sinua. Istu ja kuuntele, mitä nyt aion sanoa isällesi. -On jo aika lopettaa tämä! - --- Puhukaa, Natalia Nikolajevna, ehätti ruhtinas sanomaan: -- -pyydän sydämmestäni teiltä sitä! Olen jo kaksi tuntia kuullut siitä -arvoituksia. Tämä käy sietämättömäksi, ja, täytyypä minun sanoa, en -odottanut täällä tämmöistä vastaanottoa. - --- Ehkä; sillä te luulitte lumoavanne meidät sanoilla, niin ettemme -huomaisikaan teidän salaisia tarkoituksianne. Mitäpä teille -selittäisin! Tehän itse tiedätte kaikki ja ymmärrätte kaikki. -Alesha on oikeassa. Suurin ja ensimäinen halunne on -- saada meidät -eroitetuiksi. Jo kauan ennen melkein ulkoa tiesitte kaikki, mitä -täällä tapahtuu tuon tiistai-illan jälkeen, ja laskitte kaikki -kuten viisi sormeanne. Minä jo sanoin teille, ettette todella pidä -minua sinä, minä sanotte pitävänne, ettekä katso aikomaamme liittoa -totiselta kannalta. Te teette meistä pilaa; te pelaatte omaa peliänne -ja teillä on varma päämaali. Pelinne on varma. Alesha oli oikeassa -sanoessaan, että te pidätte tätä kaikkea pilanäytelmänä. Teidänhän -päinvastoin tulisi iloita eikä moittia Aleshaa, sillä aavistamatta -mitään täytti hän kaiken sen, mitä te häneltä toivoittekin, ehkäpä -vielä enemmänkin. - -Minä kivetyin hämmästyksestä. Niin, minä luulinkin, että tänä -iltana tapahtuu jokin katastrofi. Mutta Natashan liian jyrkkää -avomielisyyttä ja salaamatonta halveksivaa värettä äänessään minä -mitä suurimmasti kummastelin. Hän siis todellakin jotain tiesi, -ajattelin, ja päätti kohta panna toimeen räjähdyksen. Ehkäpä hän -malttamattomana odotti ruhtinaan tuloa, jotta saisi yhdellä kertaa -sanoa hänelle kaiken. Ruhtinas kalpeni hiukan. Aleshan kasvoilla -näkyi naivista pelkoa ja uuvuttavaa odotusta. - --- Muistakaa, mistä te nyt juuri minua syytitte, huudahti ruhtinas, --- ja edes hiukan miettikää sanojanne. Minä en ymmärrä tästä mitään. - --- Ahaa! Te ette siis tahdo ymmärtää muutamasta sanasta, sanoi -Natasha, -- hänkin, Alesha, käsitti teidät samalla tapaa, kuin -minä, emmekä me siitä ole neuvotelleet, emme edes tavanneet -toisiamme! Hänestäkin tuntuu, että te pelaatte kanssamme halpaa, -solvaavaa peliä, mutta hänpä rakastaa teitä ja luottaa teihin, kuten -jumaluuteen. - -Te ette huolinut olla hänen suhteensa varovampi, viekkaampi; -luotitte siihen, ettei hän huomaa. Mutta hänellä on herkkä, hellä ja -vastaanottavainen sydän, ja teidän sananne, teidän lausumistapanne, -kuten hän sanoo, jäivät hänen sydämmeensä... - --- Ei, en ymmärrä mitään! toisti ruhtinas kääntyen minuun mitä -kummastuneimman näköisenä, ikäänkuin olisi kutsunut minut -todistajaksi. Hän oli ärtynyt ja kiivaili. -- Te olette epäilevä, -olette levoton, pitkitti ruhtinas kääntyen Natashaan, -- ei muuta -mitään, kuin että te olette mustasukkainen Katarina Feodorovnalle ja -siksi olette valmis syyttämään koko maailmaa ja minua enin kaikista... -ja sallikaakin sanoa kaikki: kummallisen käsityksen voi saada -teidän luonteestanne... En ole tottunut moisiin kohtauksiin; en -hetkeksikään jäisi tänne tämän jälkeen, jos ei poikani etu olisi -kysymyksessä... Minä yhä vielä odotan, ettekö näkisi hyväksi antaa -selitystä? - --- Te vain siis yhä olette itsepäinen, ettekä tahdo ymmärtää -muutamasta sanasta, huolimatta siitä, että sen kaiken hyvin hyvästi -ulkoa osaatte? Vaaditteko välttämättömästi, että minä sanoisin teille -suoraan kaikki? - --- Sitähän minä odotankin. - --- Hyvä, kuulkaa siis, huudahti Natasha säihkyvin silmin, -- minä -sanon kaikki, kaikki! - - - - -III. - - -Hän nousi ja alkoi seisoaltaan puhua, liikutukseltaan sitä ollenkaan -huomaamatta. Koko näytös muuttui hyvin juhlalliseksi. - --- Muistelkaa itse tiistaisia sanojanne, alkoi Natasha. -- Te -sanoitte: minä tarvitsen rahaa, tasaisia teitä, merkitystä ylhäisissä -piireissä, -- muistatteko? - --- Muistan. - --- No, niinpä, siis, saadaksenne rahaa, saavuttaaksenne kaikkea -etsimäänne edistystä, jotka käsistänne pois luistivat, tulitte te -tänne tiistaina ja keksitte tuon kosimisen siinä uskossa, että tuo -ilveily auttaa teitä tavottamaan sen, mikä teiltä pois luisti. - --- Natasha, huudahdin minä, -- ajattele, mitä sinä sanot! - --- Ilveily, edut! lausui ruhtinas hyvin loukatulla arvollisuudella. - -Alesha istui tuskan nujertamana, mitään käsittämättä. - --- Niin, niin, älkää keskeyttäkö minua, minä päätin sanoa kaikki, -jatkoi kiihoittuneena Natasha. -- Te muistatte; Alesha ei totellut -teitä. Kokonaisen puolen vuoden ajan te koetitte voimianne -vieroittaaksenne hänet minusta. Hän ei taipunut tahtoonne. -- Ja -nyt äkkiä tuli hetki, kun ei aika enää sietänyt odotusta. Päästää -tilaisuus ohi, samoin morsian, rahat, pääasia -- rahat, kokonaista -kolme miljonaa myötäjäisiä voivat luistaa teiltä kautta sormienne. -Jäi ainoa keino: että Alesha rakastuisi siihen, jonka te hänelle -morsiameksi olitte valinnut; te ajattelitte: jos rakastuu, niin -ehkäpä jättää minut... - --- Natasha, Natasha! mitä sinä sanot, huudahti tuskallisesti Alesha. - --- Ja niin te teittekin, pitkitti Natasha, huolimatta Aleshan -keskeyttämisestä, -- mutta -- taas tässäkin sama, entinen juttu! -Kaikki voisi käydä hyvin, mutta minä olen haittana! Yksi seikka voi -vaan tuottaa teille toivoa: te, kuten kokenut ja viekas ihminen -ainakin, ehkä jo silloin huomasitte, että Aleshasta toisinaan tuntui -ikäänkuin raskaalta entinen kiintymyksensä. Te ette voinut olla -huomaamatta, että hän alkaa minua hylkiä, tuntea ikävää, viisin -päivin olla luonani käymättä. Ehkäpä ikävystyy kokonaan ja hylkääkin, -kun äkkiä tiistaina Aleshan päättävä teko hämmästytti teidät -kokonaan. Mitä oli teidän tehtävä!... - --- Sallikaapas, huudahti ruhtinas, -- päin vastoin tuo tosiasia... - --- Minä sanon, keskeytti jyrkästi Natasha, -- te kysyitte itseltänne -sinä iltana: "mitä nyt on tehtävä?" ja päätitte sallia poikanne ottaa -minut vaimokseen, ei todellisuudessa, mutta niin vain, _sanoilla_, -saadaksenne vaan hänet rauhoittumaan. Hääpäivän, ajattelitte, voi -siirtää mihin asti tahansa, mutta uusi rakkaus on jo alkanut, te -sen huomasitte. Ja niinpä siis tuolle uuden rakkauden alulle te -perustittekin kaiken tulevaisuuden toiveenne. - --- Romaanit, romaanit, lausui ruhtinas puoliääneen, ikäänkuin -itsekseen, -- yksinäisyys, haaveilut ja romaanien lukeminen! - --- Niin, juuri tuohon uuteen rakkauteen te kaiken toivonne -perustitte, toisti Natasha kuulematta ja välittämättä ruhtinaan -sanoista, ollen kuni kuumeessa ja yhä kiihtyvällä innolla -pitkittäen, -- ja millaiset edellykset tuolle uudelle rakkaudelle! -Sehän alkoi jo silloin, kun Alesha vielä ei tuntenut tuon tytön -kaikkia ominaisuuksia. Juuri silloin, kun hän tuona iltana avaa -sydämmensä tuolle tytölle, ilmoittaa, ettei voi häntä rakastaa, -sillä velvollisuus ja toinen rakkaus sen estävät häneltä, -- tuo -tyttö ilmaisee äkkiä hänelle niin paljon jaloutta, niin paljon -myötätuntoisuutta häntä ja kilpailijatansa kohtaan, niin paljon -sydämmellistä anteeksiantoa, että Alesha, vaikka tunsikin tytön -kauniiksi, ei tähän saakka voinut otaksuakaan, että hän olisi niin -ihana! Alesha silloin tultuaan minun luokseni, ei muusta puhunutkaan, -kuin Katarina Feodorovnasta; niin suuresti oli hän Aleshaa -hämmästyttänyt. Siispä jo huomenna täytyi hänen välttämättömästi -saada tavata uudestaan tuo ihana olento, vaikkapa vain yksistään -kiitollisuuden tunteen kehoittamana. Ja miksikä ollakaan menemättä -hänen luoksensa? Eihän tuo entinen enää kärsi, hänen kohtalonsa on -ratkaistu, onhan hänelle luvattu koko elämän aika, miksei tälle -muutama hetkinen... Ja olisipa tuo Natasha kovin mustasukkainen, jos -noiden muutaman hetkisen tähden olisi luulevainen. Ja niin tuolta -Natashalta anastetaan huomaamatta päivä, toinen, kolmas... Tällä -ajalla tuo tyttö osottautuu hänelle kokonaan odottamattomassa, -uudessa valossa; hän on niin jalomielinen, innostunut ja samalla niin -naivisen lapsellinen ja siinä niin yhtäläinen luonteeltaan Aleshan -kanssa. He vannovat toisilleen ystävyyttä, veljeyttä, eivät lupaa -elämässään erota. _"Jonkun viisi- kuusituntisen puhelun"_ aikana koko -sielunsa on valmis ottamaan vastaan uusia tunteita ja koko sydämmensä -antautuu. Tulee viimein aika, -- niin te ajattelette -- Alesha vertaa -entistä rakkauttansa uuteen rakkauteensa, vertaa niitä vereksiin -tunnelmiinsa: tuolla on kaikki tuttua, jokapäiväistä; tuolla ollaan -niin totisia, vaativaisia; tuolla ollaan mustasukkaisia, moititaan, -kyynelöidään. Mutta jos käydäänkin hänen kanssaan leikkimään, -pelailemaan, niin se ei tapahdu kuni vertaisen kanssa, vaan kuni -lapsen ... mutta pääasia: kaikki on niin vanhaa, tunnettua... - -Kyyneleet ja katkera puistutus ahdistivat Natashaa, mutta hän pidätti -ne vielä hetkiseksi. - --- Mitäpäs sitten? Sitten vain aikaa; eihän häät Natashan kanssa ole -määrätyt heti vietettäviksi; aikaa on paljon ja kaikki muuttuu... -Sillä aikaa tekevät teidän sananne, viittauksenne, selityksenne, -kaunopuheliaisuutenne tehtävänsä... Saahan valehdellakin tuosta -harmillisesta Natashasta, saa esittää hänet niin epäedullisessa -valossa ja ... kuinka se kaikki päättyy on tietämätöntä, mutta voitto -on oleva teidän! Alesha! Älä syytä minua, ystäväiseni! Älä sano, -etten minä ymmärrä rakkauttasi ja en osaa sille antaa täyttä arvoa. -Tiedänhän minä, että sinä nytkin rakastat minua ja ehkäpä et nyt -käsitä valituksiani. Minä tiedän tehneeni kovin, kovin pahoin, kun -nyt kaiken tämän toin ilmi. Mutta minkä minä sille voin, jos minä -sen kaiken ymmärrän ja yhä enemmän rakastan sinua ... kokonaan ... -mielettömästi! - -Hän peitti käsillään kasvonsa, heittäytyi tuolille ja alkoi itkeä -kuni lapsi. Huudahtaen kiirehti Alesha hänen luoksensa. Alesha ei -koskaan voinut kyynelittä nähdä Natashan kyyneleitä. - -Näytti siltä, että Natashan itku pelasti ruhtinaan pulasta: -Natashan kaiken innostuksen tuon pitkän selityksen kestäessä, -kaiken ruhtinasta kohdanneen katkeruuden, joka jo paljaasta -säädyllisyydestä olisi pakottanut loukkaantumaan, tämän kaiken voi -nyt selittää mielettömän mustasukkaisuuden tuottamaksi, tai loukatun -rakkauden taikka sairauden saattamaksi. Tulipa sen johdosta osottaa -myötätuntoisuuttansa. - --- Rauhoittukaa, Natalia Nikolajevna, lohdutteli ruhtinas, -- tämä -kaikki johtuu kiihkeydestä, mietiskelemisestä, yksinäisyydestä... Te -olitte kovin pahastunut Aleshan kevytmielisen käytöksen vuoksi... -Mutta eihän se häneltä ollut muuta, kuin kevytmielisyyttä. Tärkein -seikka, josta te erittäin huomautitte, tiistainen tapahtuma, olisi -pikemmin oleva todisteena teille hänen rajattomasta kiintymyksestään -teihin, mutta te päinvastoin ajattelitte... - --- Oi, älkää puhuko minulle, älkää edes nyt minua piinatko! keskeytti -Natasha katkerasti itkien. -- Minulle sanoi sydämmeni kaikki, ja -jo aikaa sitten sanoikin! Luuletteko te todellakin, etten minä -ymmärrä, että Aleshan entinen rakkaus on ohi mennyttä. Täällä, tässä -huoneessa, yksin ... kun hän jätti, unehutti minut ... minä kaikki -nuot hetket elin ... kaikki punnitsin... Mitäpäs minä olisinkaan -voinut tehdä! Minä en syytä sinua, Alesha... Miksikä te minulle -valehtelette? Luuletteko te oikein todella, etten minä ole koettanut -itse itselleni valehdella!... Oi, niin usein, niin monasti! Enkö minä -olisi ottanut huomioon hänen äänensä jokaista värettä? Enkö minä -olisi oppinut lukemaan hänen kasvoistansa, hänen silmistänsä? Kaikki, -kaikki on murtunut, kaikki kuollut, haudattu... Oi, minua onnetonta! - -Alesha, polvillaan ollen hänen edessään, myöskin itki. - --- Niin, niin, se on minun syytäni! Kaikki se on minun tähteni! sanoi -Alesha itkunsa välistä. - --- Ei, älä syytä itseäsi, Alesha ... sen ovat muut meidän -vihollisemme tehneet. Se on heidän työtään ... heidän! - --- Mutta sallikaahan minun viimeinkin, alkoi ruhtinas hiukan -maltittomana, -- millä perusteella te minun syykseni luette kaikki -nuo ... rikokset? Nehän ovat vain teidän arvelultanne, jotka eivät -ole mitenkään todistettuja... - --- Todistuksia! huudahti Natasha, nousten äkkiä seisomaan, -- te -tahdotte todistuksia, te kavala ihminen! Te ette voinut, ette -saattanut muuten toimia tullessanne tänne tarjouksinenne! Teidän -täytyi rauhoittaa poikaanne, nukuttaa hänen omatuntonsa, jotta hän -vapaammin ja rauhallisemmin kokonaan antautuisi Katjalle; muuten hän -aina olisi muistellut minua, ei olisi myöntynyt ehdotukseenne, mutta -te kyllästyitte odottamaan. Mitä, eikö se ole tosi? - --- Täytyypä minun tunnustaa, vastasi ruhtinas katkera iva-hymy -huulillaan, -- jos minä olisin tahtonut teitä pettää, olisin minä -todellakin niin tehnyt; te olette hyvin ... teräväjärkinen, mutta -ensin täytyy näyttää toteen ja vasta silloin loukata ihmisiä moisilla -syytöksillä... - --- Näyttää toteen! Entäs koko teidän entinen käytöksenne, kun -te koetitte ryöstää Aleshaa minulta! Se, joka neuvoo poikaansa -halveksimaan ja leikkimään tämmöisillä velvollisuuksilla maallisten -etujen vuoksi, rahan tähden, -- se turmelee hänet! Mitä te äsken -puhuitte rapuista ja huonosta asunnosta? Ettekö te itse lakkauttaneet -rahat, jotka ennen hänelle annoitte, pakottaaksenne meitä puutteella -ja nälällä eroon? Teidän syystänne on tämmöinen asunto, tämmöiset -rappuset, ja te syytätte nyt häntä, te, ulkokullattu ihminen! -Ja mistä te äkkiä saitte silloin, sinä iltana, semmoisen innon, -semmoisia uusia, teille kokonaan vieraita vakuutuksia? Ja minkä -vuoksi minä teille tulin niin tarpeelliseksi? Minä astuskelin täällä -nämä neljä päivää; minä tarkoin mietiskelin kaikki, punnitsin kaikki, -jokaisen teidän sananne, kasvojenne ilmeen, ja tulin vakuutetuksi, -että se kaikki oli teeskentelyä, kaikki solvaavaa, halpamielistä, ja -kelvotonta ilveilyä, narripeliä... Minä tunnen teidät, kauan aikaa -olen tuntenut! Joka kerta, kun Alesha tuli teidän luotanne, arvasin -minä hänen kasvoiltansa, mitä olitte hänelle puhuneet, vakuuttaneet; -kaiken vaikutuksenne häneen olen oppinut tuntemaan! Ei, ette te minua -voi pettää! Ehkä teillä on vielä joitakin tarkoituksia, ehkäpä minä -en vielä kaikkein tärkeintä sanonutkaan; sama se! Te olette pettänyt -minua -- se on pääasia! Se teille pitikin suoraan vasten kasvoja -sanoa! - --- Sekö vain? Siinäkö koko todisteet? Mutta ajatelkaa, te raivoisa -nainen: sillä tempullahan (kuten te nimitätte tiistaillista -tarjoustani) minä liian paljon sidoin itseäni. Se olisi ollut liian -kevytmielistä minulle... - --- Millä, millä te sidoitte itseänne? Mitä teille merkitsee -pettää minua? Ja mitä muka on sortaa jotain tyttöä! Hän hän on -onneton karkulainen, isänsä hylkäämä, turvaton, _itsensä uhrannut, -epäsiveellinen!_Maksaako vaivaa hänen suhteensa kursailla, jos tuo -ilveily voi tuottaa vaikkapa jonkunkaan, vaikkapa pienimmänkään -hyödyn! - --- Mihinkä asemaan te itsenne asetatte, Natalia Nikolajevna, -ajatelkaapas! Te ehdottomasti väitätte, että minä olen teitä -loukannut. Mutta tuo loukkaus on niin törkeä, niin halpamainen, etten -minä ymmärrä, kuinka voi sitä edes otaksua, sitä vähemmin pysyä siinä -väitteessä. - -Täytyy olla jo kaikkeen totutettu, että niin helpolla voi sitä -luulla, älkää panko pahaksenne. Minä luulen olevani oikeassa -moittiessani teitä, sillä tehän ärsytätte poikaani minua vastaan: jos -hän ei jo nyt noussut minua vastaan, niin sydämmensä kumminkin on -minua vastaan... - --- Ei, isä, ei! huudahti Alesha, -- jos minä en noussut sinua -vastaan, niin uskon, ettet sinä voinut solvata, enkä voikaan uskoa -mahdolliseksi, että niin saattaa solvata! - --- Kuuletteko? huudahti ruhtinas. - --- Natasha, minä se olen kaikkeen syypää, älä syytä häntä. Se on -syntiä ja kauheata! - --- Kuuletko, Vanja? Hän on jo minua vastaan! huudahti Natasha. - --- Jo on kyllä! sanoi ruhtinas, -- täytyy lopettaa tämä ikävä -näytelmä. Tämä sokea ja raivoisa mustasukkaisuuden puuska, mikä on -mennyt yli kaikkien rajojen, kuvaa minulle aivan uudessa valossa -teidän luonteenne. Olen saanut varoituksen. Olemme kiirehtineet, -todellakin kiirehtineet. Te ette edes huomaakaan, mitenkä minua -loukkasitte; teidän mielestänne ei se merkitse mitään. Olemme -kiirehtineet ... kiirehtineet ... tietysti sanani täytyy pysyä -pyhänä, mutta ... minä olen isä ja toivon onnea pojalleni... - --- Te otatte sananne takaisin, huudahti Natasha mitä kiihkeimmin, --- olette mielissänne saamastanne tilaisuudesta! Mutta tietäkää, -että minä itse jo kaksi päivää tätä ennen, täällä, yksinäni, päätin -vapauttaa poikanne lupauksestansa, ja nyt sen sanon uudestaan -kaikkien kuullen. Minä kieltäyn! - --- Se on, ehkä te tahdotte herättää hänessä hänen kaiken entisen -levottomuutensa, velvollisuuden tunteen, kaiken "ikävän omiin -velvollisuuksiinsa" (kuten te äsken nimititte), tarkoituksessa -sillä uudestaan kiinnittää hänet itseenne entisekseen. Sehän on -teidän teorianne mukaista; sen vuoksi minä niin puhunkin; mutta jo -riittää; aika ratkaiskoon. Minä tahdon odottaa levollisempaa hetkeä, -selittääkseni teille kantani. Minä toivon, ettemme me kokonaan -katkaise suhteitamme. Samoin toivon myöskin, että te opitte paremmin -arvostelemaan minua. Jo tänään päätin ilmoittaa teille suunnitelmani -vanhempienne suhteen, josta te olisitte huomannut ... mutta kyllin -nyt! Ivan Petrovitsh, lisäsi ruhtinas lähestyen minua, -- nyt enemmän -kuin koskaan on minulle suuresta arvosta tutustua kanssanne likemmin, -puhumattakaan siitä, että se on ollut toivoni jo kauan aikaa. -Toivon, että te ymmärrätte minut... Näinä päivinä tulen luoksenne; -sallittehan sen? - -Minä kumarsin. Minustakin tuntui, ett'en enää voi välttää hänen -tuttavuuttansa. Hän puristi kättäni, ääneti kumarti Natashalle ja -läksi pois, ollen muka hyvin loukkaantunut. - - - - -IV. - - -Hetkisen aikaa pysyimme kaikki ääneti. Natasha istui ajatuksissaan, -murheisena ja lannistuneena. Koko hänen energiansa oli kerrassaan -kadonnut. Hän tuijotti suoraan eteensä mitään näkemättä, ikäänkuin -olisi unohtanut itsensä, ja piteli Aleshan kättä omassaan. Alesha -itki suruansa hiljaa, toisinaan katsahtaen Natashaan aralla -uteliaisuudella. - -Lopulta alkoi Alesha arasti lohdutella Natashaa, pyyteli häntä -olemaan suuttumatta, syytti itseänsä; hyvin huomasi, että hän hyvin -mielellään tahtoi tehdä isänsä syyttömäksi ja että juuri se asia oli -erittäin hänen sydämmellänsä; useamman kerran hän alkoi siitä puheen, -mutta ei uskaltanut selvään ilmaista ajatustansa peläten herättää -uudestaan Natashan suuttumusta. Hän vannoi Natashalle ainaista, -muuttumatonta rakkautta ja innolla puolustihe kiintymyksestään -Katjaan; lakkaamatta toisti, että hän rakasti Katjaa, sisarenansa, -niinkuin rakasta, hyvää sisarta, jota ei voi kokonansa hyljätä; että -se olisikin tyhmästi ja armottomasti tehty häneltä, ja yhä vain -vakuutti, että jos Natasha oppii tuntemaan Katjan, niin he kumpikin -heti tulevat ystävyksiksi, eivät milloinkaan erkane, ja silloin ei -enää tule olemaan millaisiakaan väärinkäsityksiä. Tuo tuuma häntä -erinomaisesti miellytti. Poika parka ei ensinkään valehdellut. Hän -ei ymmärtänyt Natashan pelkoa, eikä muutenkaan yleensä ymmärtänyt, -mitä äskettäin Natasha oli ruhtinaalle puhunut. Sen hän käsitti, että -he olivat riitaantuneet, ja se, se juuri erittäin, painoi kuni kivi -hänen sydäntänsä. - --- Syytätkö sinä minua isäsi vuoksi? kysäsi Natasha. - --- Voinko minä sinua syyttää, vastasi hän katkeralla mielellä, -- kun -olen itse kaikkeen syypää? Minähän se sinut saatoin noin vihastumaan, -ja vihassasi sinä isääni syytit, sillä sinä tahdot minua puolustaa: -sinä aina puolustat minua, vaikk'en minä sitä ansaitse. Tuli löytää -syyllinen, sinäpä ajattelitkin, että se oli hän. Mutta hän, oikein -totta, ei ole syyllinen! huudahti Alesha innostuksella. -- Sitäkö -varten hän tänne tuli! Sitäkö osasi odottaa! - -Mutta huomattuaan, että Natasha katsoo häneen surullisesti ja -moittivasti, hän samassa peljästyi. - --- En, en minä tahdo puhua siitä, suo anteeksi, sanoi hän. -- Minä -olen syypää kaikkeen! - --- Niin, Alesha, lausui Natasha katkeralla mielellä. -- Nyt on -isäsi astunut välillemme ja häirinnyt kaiken rauhamme, häirinnyt -sen elinijäksemme. Sinä olet aina luottanut minuun enemmän, kuin -kehenkään muuhun; nyt on hän vuodattanut sinun sydämmeesi epäluulon -minua vastaan, vuodattanut epäilystä; sinä syytät minua; hän otti -minulta puolen sydäntäsi. Musta kissa on välillämme juossut. - --- Älä sano niin, Natasha. Miksi sinä sanot "musta kissa?" - -Alesha loukkaantui tuosta lauseesta! - --- Valehyvyydellänsä, valheellisella jalomielisyydellänsä veti hän -sinut puoleensa, jatkoi Natasha, -- ja käy nyt yhä enemmän ja enemmän -sinua nostattamaan minua vastaan. - --- Minä vannon, ettei hän sitä tee! huudahti Alesha vielä suuremmalla -innolla. -- Hän oli ärtynyt sanoessaan, että "kiirehdimme" -- saatpas -nähdä, huomenna, näinä päivinä, hän katuu, ja jos hän niin kovin -suuttui, että hän todellakin tahtoo purkaa liittomme, niin minä, sen -vannon, en tottele häntä. Minulla kenties riittää siihen voimia... -Ja tiedätkös, kuka meitä auttaa? huudahti hän äkkiä riemastuneena -keksimästään ajatuksesta. -- Katja auttaa meitä! Sinä tulet näkemään, -sinä huomaat, mikä suloinen olento hän on! Sinä näet, ettei hän tahdo -olla sinun kilpailijanasi ja eroittaa meitä! Ja kuinka väärin sinä -äsken teit, kun sanoit, että minä olen semmoinen, joka voi jo häiden -jälkeisenä päivänä lakata sinua rakastamasta! Kuinka katkeraa oli -minun sitä kuulla! Ei, minä en ole semmoinen, ja joskin minä usein -kävin Katjan luona... - --- Lakkaa jo, Alesha; saat sinä käydä hänen luonaan kuinka usein vaan -haluat. En minä siitä äsken puhunut. Sinä et ymmärtänyt kaikkea. -Ole onnellinen kenen kanssa vain haluat. Enhän minä voi sinun -sydämmeltäsi vaatia enempää, kuin sen, mitä se voi minulle antaa... - -Mavra tuli sisään. - --- Mitä, tuodaanko tee sisään, vai? Kaikkeapas, teekeittiö on -kiehunut kaksi tuntia; kello on yksitoista. - -Hän puhui töykeästi ja vihaisesti; nähtävästi oli hän hyvin pahalla -päällä ja oli vihainen Natashalle. Asia oli se, että hän viime -päivät, aina tiistaista asti, oli niin iloissaan siitä, että hänen -emäntänsä (jota hän kovin rakasti) menee miehelään, jonka tiedon -hän jo ehti levittää koko taloon, kaupunkipiiriin, puodissa, -talonmiehelle. Hän kehuskeli siitä ja hyvin juhlallisesti kertoeli, -että ruhtinas, mahtava mies, kenraali, upporikas, itse ajoi pyytämään -hänen neitinsä suostumusta, ja hän, Mavra, omin korvin sen kuuli, -ja nyt äkkiä tuo kaikki raukeni tyhjiin. Ruhtinas oli lähtenyt pois -vihaisena, ei edes teetä oltu tarjottu, ja tietysti kaikkeen oli -neiti syypää. Mavra kuuli, kun neiti niin röyhkeästi puheli ruhtinaan -kanssa. - --- Miksei ... tuo vaan, vastasi Natasha. - --- No, entäs ruokaa, annetaanko sitä, vai? - --- No, tuo ruokaakin. - -Natasha joutui hämilleen. - --- Valmistettiin, varustettiin, pitkitti Mavra -- eilisestä aikain -uuvuksiin itseni juoksin. Nevskiltä kävin viiniä hakemassa, ja nyt... - -Hän läksi huoneesta paiskaten äkäisesti oven jälkeensä kiinni. - -Natasha punastui ja loi minuun oudon katseen. - -Kohta tuotiin teetä ja ruokaa; oli siinä lihaa, jotain kalaa, -pari pulloa oivallista Jelisejevin viiniä. "Miksikähän näitä on -valmistettu?" ajattelin minä. - --- Kas, Vanja, mimmoinen minä olen, -- sanoi Natasha mennen pöydän -luo, joutuen hämilleen minunkin tähteni. -- Minähän aavistin, että -tänään on näin käyvä, kuten kävikin, mutta sittenkin ajattelin, -että ehkä kenties ei päätykään asia niin. Alesha tulee tänne, tekee -sovintoa, ja me sovimme; kaikki epäilykseni näkyvät turhiksi, minut -saadaan vakuutetuksi ja ... kaiken varalta minä valmistin ruokaa. -Mitäs, ajattelin, pidämme puhetta, istumme... - -Natasha parka! Kuinka hän punastuikaan tuota sanoessaan. Alesha -riemastui ikihyväksi. - --- Siinä nyt näet, Natasha! huudahti hän. -- Itsekään et uskonut -itseäsi; pari tuntia sitten et vielä uskonut epäilyksiäsi! Ei, -tämä kaikki täytyy korjata; minä olen syypää, minä olen kaikkeen -syyllinen, minäpä kaikki parannankin. Natasha, salli minun nyt -heti lähteä isäni luo. Minun täytyy saada nähdä häntä; hänet on -pahoitettu, on loukattu; häntä täytyy lohduttaa, minä sanon hänelle -kaikki, kaikki omasta puolestani, ainoastaan omasta puolestani; -sinä et tule siihen ollenkaan sekoitetuksi. Minä korjaan kaikki. -Älä pahastu minulle siitä, että niin kovin tahdon hänen luoksensa -ja tahdon sinut jättää. Ei sen vuoksi, vaan: minun on sääli häntä; -hän todistaa itsensä syyttömäksi sinun edessäsi; saatpas nähdä... -Huomenna, aamun koittaessa, olen taas täällä, olen koko päivän -täällä, en mene Katjan luo. - -Natasha ei pidättänyt häntä, kehoittipa itsekin, että hän lähtisi. -Natasha pelkäsi kovin sitä, että Alesha käy nyt tahallaan _yli -voimiensa_ istumaan hänen luonansa kaiket päivät ja ikävystyy häneen. -Hän pyysi vain, ettei Alesha puhuisi mitään hänen nimessään ja -koetti iloisemmin hymyillä Aleshalle jäähyväisiksi. Alesha oli jo -lähtemäisillään, mutta äkkiä lähestyi Natashaa, otti käsiinsä hänen -kummankin kätensä ja istui hänen viereensä. Hän katsoi Natashaan -sanomattomalla hellyydellä. - --- Natasha, ystäväni, enkelini, älä ole minulle vihainen, älkäämme -koskaan riidelkö. Ja lupaa minulle, että aina ja kaikessa uskot -minua, minä lupaan sen sinulle. Kuules, enkelini, minä kerron nyt -sinulle. Kerran me riitaannuimme sinun kanssasi, en muista, minkä -vuoksi, se oli minun syyni. Me emme puhuneet toisillemme. Minä en -tahtonut ensiksi anteeksi pyytää, vaikka minua kovin suretti. Minä -kuljeskelin kaupungilla, harhailin kaikkialla, kävin tuttujeni -luona, mutta sydän tuntui niin raskaalta, niin raskaalta... Johtuipa -silloin mieleeni: entäpäs jos sinä sairastuisit ja kuolisit. Ja kun -minä sitä ajattelin, jouduin minä semmoiseen epätoivoon, ikäänkuin -olisin todella sinut ijäksi kadottanut. Mieleeni tuli yhä kauheampia, -yhä raskaampia ajatuksia. Ja siinä minä vähin erin aloin itselleni -kuvailla, että minä olin tullut haudallesi, lankesin siihen -taintuneena, syleilin sitä ja tyrmistyin surusta. Minä kuvittelin -itselleni, kuinka minä suutelisin tuota hautaa, kuinka kutsuisin -sinua haudasta, vaikka hetkiseksi vain, ja rukoilisin Jumalalta -ihmettä, että sinä vaikkapa hetkiseksi nousisit eteeni; kuvittelin, -kuinka minä kiiruhtaisin sinua syleilemään, puristaisin sinut -rintaani vasten, suutelisin ja, kaiketi -- samassa kuolisin siitä -autuudesta, että vaikka silmänräpäyksen ajan sain vielä kerran, kuten -muinoin ennen, syleillä sinua. Ja kun minä tätä kuvittelin, minä -äkkiä ajattelin: minä olisin valmis silmänräpäyksen ajaksi pyytämään -sinua Jumalalta, ja kumminkin olit sinä kanssani kuusi kuukautta, -ja näinä kuutena kuukautena kuinka monasti me riitaannuimmekaan, -kuinka monta päivää olimme toisillemme mitään puhumatta! Kokonaisia -päiviä olimme epäsovussa ja halveksimme onneamme, mutta nyt vain -hetkiseksi kutsun sinua haudasta ja siitä hetkisestä annan mielelläni -elämäni!... Kun tuota kaikkea muistelin, en voinut enää itseäni -pidättää, vaan kiiruhdin pian luoksesi, mutta sinäpä jo odotit minua, -ja kun me riitamme jälkeen syleilimme toisiamme, muistan, että -minä vahvasti painoin sinut rintaani vastaan, ikäänkuin todellakin -kadottaisin sinut, Natasha! Älkäämme milloinkaan riidelkö! Se on aina -minulle niin vaikeata! Ja voiko ajatellakaan, että minä jättäisin -sinut! - -Natasha itki. He syleilivät hellästi toisiansa ja Alesha vielä kerran -vakuutti, ettei hän koskaan hylkää Natashaa. Sitten hän kiiruhti -isänsä luo. Hän oli vahvasti vakuutettu, että saa kaikki sovitetuksi, -kaikki korjatuksi. - --- Kaikki on lopussa! Kaikki on mennyt! sanoi Natasha puristaen -kättäni. -- Hän rakastaa minua, eikä koskaan lakkaa rakastamasta; -mutta hän rakastaa myöskin Katjaa ja jonkun ajan kuluttua tulee -rakastamaan häntä enemmän kuin minua. Mutta tuo kyykäärme, ruhtinas, -ei torku, ja silloin... - --- Natasha! Minäkin uskon, ettei ruhtinas ole rehellinen, mutta... - --- Sinä et usko kaikkea, mitä minä hänelle sanoin! Minä huomasin sen -kasvoistasi. Mutta odotahan, tulet itse näkemään, olinko oikeassa -vai en? Minähän vasta puhuin päällisin puolin, mutta Jumala tietää, -mitä hänellä vielä on mielessä! Hän on kauhea ihminen. Minä käyskelin -nämät neljä päivää tässä huoneessa ja arvasin kaikki. Ruhtinaan juuri -täytyy vapauttaa, keventää Aleshan sydän surusta, joka haittasi -hänen elämäänsä, vapauttaa hänet rakkauden velvollisuudesta minua -kohtaan. Ruhtinas keksi tuon kosimisen senkin tähden, että voisi -vaikutuksellaan tunkeutua meidän väliimme, ja lumotakseen Aleshan -jalomielisyydellään ja sydämmellisyydellään. Se on totta, on, Vanja! -Alesha on juuri semmoinen luonne. Hän olisi tullut minun vuokseni -rauhalliseksi, levottomuutensa tähteni olisi haihtunut. Alesha olisi -ajatellut: hänhän on jo minun vaimoni, minuun ikuisesti yhdistetty, -ja tahtomattansa olisi kääntänyt enemmän huomiota Katjaan. Ruhtinas -nähtävästi oppii tuntemaan tuon Katjan ja arvasi, että hän on Aleshan -pari, että hän voi Aleshaa viehättää voimakkaammin, kuin minä. Oih, -Vanja! Sinuun yksin minä nyt luotan: ruhtinas tahtoo jostain syystä -paremmin kanssasi tutustua. Älä kiellä sitä, ja koeta, ystäväni, -Jumalan tähden mitä pikemmin päästä kreivittären luo. Tutustu tuohon -Katjaan, katso häntä tarkemmin ja kerro minulle, mikä hän on. Minä -tarvitsen sinun silmääsi siellä. Ei kukaan minua ymmärrä niin, kuten -sinä, ja sinä käsität, mitä minä tahdon. Tarkasta myöskin, missä -määrin he ovat ystävyydessä keskenään, mitä on heidän välillään, -mistä he puhelevat, Katjaa, Katjaa, pääasiallisesti tarkasta... Osota -minulle vielä tämä kerta, rakas Vanja, lemmittyni, osota minulle -vielä tämä kerta ystävyytesi! Sinuun, ainoastaan sinuun minä nyt -luotan! - - * * * * * - -Kun minä palasin kotiin, oli kello yksi yöllä. Nelly aukasi unisena -minulle oven. Hän hymyili ja katsoi minuun iloisena. Tyttö parka -oli kovin harmistuneena itselleen siitä, että oli nukkunut. Hän -vain tahtoi odottaa tuloani. Hän sanoi, että joku oli käynyt minua -kysymässä, istui hänen kanssaan ja jätti minulle pöydälle kirjeen. -Se oli Maslobojeviltä. Hän kutsui minua luoksensa huomenna kello -yhden aikaan. Tahdoin kysyä Nellyltä, mutta lykkäsin sen huomiseen; -käskin hänen nyt mennä nukkumaan; tyttö parka olikin jo väsynyt minua -odottaessaan, oli nukkunut puoli tuntia ennen tuloani. - - - - -V. - - -Aamulla kertoi Nelly minulle Maslobojevin eilisestä käynnistä -jotenkin kummallisia asioita. Ja olihan jo se kumma, että Maslobojev -tuli sinä iltana, sillä tiesihän hän aivan varmaan, etten minä -silloin ole kotona; minä olin viime kerralla toisemme kohdatessamme -sen hänelle sanonut, ja nyt hyvin muistinkin sen. Nelly kertoi, -ettei hän ensin tahtonut aukaista ovea, sillä hän pelkäsi -- kello -oli jo kahdeksan illalla. Mutta Maslobojev oli pyytänyt oven takaa -vakuuttaen, että jos hän ei saa nyt jättää minulle kirjettä, niin käy -muka huomenna minulle hyvin pahasti. Kun Nelly hänet päästi sisään, -kirjoitti Maslobojev heti kirjeen, lähestyi Nellyä ja istui hänen -luokseen sohvalle. "Minä nousin pois enkä tahtonut hänen kanssaan -puhella", -- kertoi Nelly -- "minä pelkäsin häntä kovin; hän alkoi -puhua Bubnovasta, mitenkä hän oli vihainen, ettei hän enää uskalla -minua ottaa, ja alkoi kehua teitä; sanoi, että on teidän hyvä -ystävänne ja tunsi teidät jo pikku poikana. Silloin aloin minä hänen -kanssaan puhella. Hän tarjosi namusia, kehoitti niitä ottamaan; minä -en huolinut niitä; silloin alkoi hän uskotella minulle, että hän on -hyvä ihminen, osaa laulaa ja tanssia; hyppäsi ylös ja alkoi tanssia. -Minua nauratti. Sitten sanoi, että hän istuu vielä vähän aikaa, -- -odotan Vanjaa, ehkä tulee kohta, -- ja yhä pyysi, etten pelkäisi -häntä ja istuisin viereensä. Minä istuin, mutta en tahtonut mitään -puhua. Silloin hän sanoi minulle, että hän tunsi äitini ja vaarini -ja ... silloin minä aloin puhella. Hän istui kauan aikaa"... - --- Mistä asiasta te puhelitte? - --- Puhelimme äidistä ... Bubnovasta ... vaarista. Hän viipyi kaksi -tuntia. - -Näytti, ikäänkuin Nelly ei olisi tahtonut sanoa, mistä he olivat -puhelleet. Minä en kysellyt, sillä toivoin saavani tietää sen -Maslobojeviltä. Minusta vain tuntui, että Maslobojev tahallaan tuli -minun poissa ollessani tavatakseen Nellyn yksin. "Miksikä hän niin -teki?" ajattelin. - -Nelly näytti minulle kolmea konvehtia, jotka Maslobojev oli hänelle -antanut. Ne olivat polttosokerisia, viheriän ja punaisen paperin -sisässä, mitä huonointa lajia ja varmaankin ostetut joltain -pikkukauppiaalta. Nelly nauroi niitä minulle näyttäessään. - --- Miksikä sinä et syönyt niitä? kysäsin minä. - --- En huoli niistä, vastasi hän totisena, rypistäen kulmiansa. -- En -minä niitä häneltä ottanutkaan; hän itse jätti ne sohvalle... - -Tänään oli minulla paljon kävelemistä. Tahdoin sanoa Nellylle hyvästi. - --- Onko sinun ikävä yksinäsi? kysäsin häneltä lähtiessäni huoneeseeni. - --- On ja ei ole. On ikävä sen vuoksi, kun te olette kauan poissa. - -Tätä sanoessaan katsahti hän minuun hellästi. Kaiken aamua oli hän -katsonut minuun yhtä hellästi ja hän näytti niin iloiselta, niin -lempeältä ja samalla oli hänessä jotain kainoa, jopa arkuuttakin, -ikäänkuin hän olisi peljännyt jollakin tapaa tuottavansa minulle -harmia, kadottavansa mieltymykseni ja ... liiaksi ilmaisevansa -tunteensa, ikäänkuin häveten sitä. - --- Minkä vuoksi ei sinulla ole ikävä? Sanoithan, että sinulla "on -ikävä sekä ei ole?" kysäsin, tahtomattanikin hymyillen hänelle, -- -siksi rakkaaksi ja kalliiksi oli hän minulle käynyt. - --- Itsepä minä tiedän, miksi ei ole, vastasi hän myhähtäen ja jotain -taas kainosteli. - -Puhelimme avonaisen oven kynnyksellä. Nelly seisoi edessäni silmät -maahan luotuina, pitäen toisella kädellään olkapäästäni, toisella -nyppien takkini hihaa. - --- Mitä, onko se salaisuus? kysäsin. - --- Ei ... ei ollenkaan ... minä ... minä aloin poissa ollessanne -lukea teidän kirjaanne, lausui hän puoliääneen ja kohotettuaan minuun -hellän, tutkivan katseen punastui kovasti. - --- Ahaa, vai niin! Mitäs, miellyttääkö se sinua? - -Tunsin neuvottomuutta kuni kirjan tekijä, jota itsellensä kiitetään, -mutta minäpä olisin Jumala ties, mitä antanut, jos olisin voinut -tällä hetkellä suudella häntä. Mutta jostain syystä pidin sen -sopimattomana. Nelly oli vaiti. - --- Miksi, miksi hän kuoli? kysäsi hän hyvin suruisen näköisenä, -hätäisesti katsahdettuaan minuun ja äkkiä taas luoden katseensa alas. - --- Kuka niin? - --- Tuo nuori, keuhkotautinen ... siinä kirjassa? - --- Mitenkäs muuten, sen piti niin käydä, Nelly. - --- Ei ollenkaan pitänyt käydä niin, sanoi Nelly miltei kuiskaamalla, -ja äkkiä, oikullisesti, miltei vihaisesti pahastuneena ja vielä -tuikeammin katsoi maahan. - -Kului siten hetkisen aikaa. - --- Mutta hän ... no, nuo toisetpa ... tyttö ja ukko, kuiskasi Nelly -jatkaen, kuten näytti, vielä innokkaammin hihani nyppimistä, -- -tulevatko he elämään yhdessä? Eivätkö he tule köyhiksi? - --- Ei, Nelly, tyttö matkustaa kauas; menee miehelään -tilanomistajalle; ukko jää yksin, vastasin minä kovasti pahoillani, -todellakin olin pahoillani, etten voi hänelle sanoa jotakin -lohdullista. - --- No, niin... Kas, vai sillä tavoin! Uh, mimmoisia!... Minä en huoli -nyt enää lukeakaan! - -Samassa työnsi hän vihaisesti käteni pois, kääntyi äkkiä pois -minusta, meni pöydän luo ja asettui kasvot nurkkaan päin, -katse maahan luotuna. Hän oli kokonaan punastunut ja hengitti -säännöttömästi, aivan kuin olisi hyvin kovasti pahastunut. - --- Nelly, miksikä sinä suutuit! lausuin minä, lähestyen häntä. -- -Eihän se kaikki ole niin, kuin on kirjoitettu, se on keksittyä; -miksikäs sinä suutut! Voi sinua, sinä tunteellinen tyttö! - --- En minä suuttunut, lausui hän arasti, kohottaen minuun kirkkaan, -rakkautta ilmaisevan katseen; sitten äkkiä tarttui hän käteeni, -painoi kasvonsa rintaani vasten ja alkoi itkeä. - -Mutta samassa hän jo nauroikin -- itki ja nauroi vuoroon. Minuakin -sekä nauratti, että myöskin -- tuntui suloiselta. Hän ei vain millään -kurin tahtonut irroittaa kasvojansa minusta, ja kun minä tahdoin -nostaa päänsä olastani, painoi hän yhä vahvemmin päätänsä olkaani ja -nauroi yhä kovemmin. - -Lopultakin päättyi tämä tunteellinen näytelmä. Sanoimme hyvästit -toisillemme, minun oli kiiruhdettava. Nelly aivan punottavana ja -ikäänkuin hiukan häveten, silmät tähtösinä loistaen, kiiruhti -jäljissäni aina rapuille saakka ja pyysi minua palaamaan pikemmin -kotiin. Minä lupasin välttämättömästi palata päivälliselle ja -mahdollisesti ehkä ennemminkin. - -Ensin läksin Ichmenevien luo. Kumpikin heistä sairasteli. Anna -Andrejevna oli aivan sairas; Nikolai Sergeitsh istui yksikseen -työhuoneessaan. Hän oli kuullut tuloni, mutta minä tiesin, ettei hän, -tapansa mukaan, tule ennen, kuin neljännestunnin kuluttua antaakseen -meille aikaa puhella keskenämme. En tahtonut saattaa Anna Andrejevnaa -levottomaksi, siksipä koetin mahdollisuuden mukaan lievimmässä -muodossa kertoa eilisillan tapahtumista, kertoen kumminkin -todellisessa muodossaan. Kummakseni mummo, vaikka pahastuikin, -tuntui kumminkin kummastuksetta ottavan vastaan tiedon mahdollisesta -eroamisesta. - --- No, isäseni, sitähän minä luulinkin, virkkoi mummo. -- Kun te -silloin meiltä olitte lähtenyt, mietiskelin minä kauan ja tulin -siihen vakaumukseen, ettei sitä tule tapahtumaan. Emme ole ansainneet -Herralta Jumalalta sitä armoa, ja onhan tuo mieskin häijy; mitä -hyvää voisi häneltä odottaa. Onko se leikin asia -- ottaa meiltä -suotta päiten kymmenentuhatta, hän tietää hyvin, että syyttä ottaa, -ja kumminkin ottaa. Viimeisen leipäpalan ottaa; Ichmenevka meiltä -myydään. Natasha on oikeassa ja viisas, kun ei luota heihin. Ja -tiedättekös vielä mitä, isäseni, pitkitti mummo, alentaen ääntään, --- miehenipä mitä meinaa! Ihan kokonaan on noita häitä vasten. -Ajatuksensa jo ilmaisee: en salli sitä, sanoo! Ensin minä luulin, -että hän vain suottapäiten loruaa; ei, ihan tosissaan Kuinkapa -silloin käy Natashan, kyyhkyläiseni? Kiroaahan isänsä hänen kokonaan. -No, entäs tuo, Alesha, mitäs hän? - -Tällä tavoin hän vielä pitkältä kyseli minulta ja, tapansa mukaan, -voihki ja valitteli jokaisen vastauksen jälkeen. Tulin huomanneeksi, -että hän viime aikoina näytti olevan hämmennyksissä kokonaan. -Jokainen uutinen vaivasi hänen mieltänsä. Suru Natashasta järkytti -hänen sekä mielensä että terveytensä. - -Ukko astui sisään yönutussa ja tohvelit jalassa; hän valitti -vilustumista, kumminkin katsoi hän hellästi vaimoonsa ja kaiken -aikaa, minkä heillä olin, vaali vaimoansa kuni parhain lapsenpiika, -katsoi hänen silmiinsä, vieläpä arkailikin häntä. Hänen katseessaan -oli hyvin paljon hellyyttä. Hän oli peloissaan vaimonsa sairaudesta, -tunsi kadottavansa kaiken elämänsä, jos vielä hänetkin kadottaa. - -Viivyin heillä tunnin ajan. Hyvästi sanoessaan tuli ukko kanssani -eteiseen ja alkoi puhua Nellystä. Ukolla oli totiset tuumat ottaa -Nelly taloon tyttären sijaan. Hän alkoi kanssani neuvotella, kuinka -saisi Anna Andrejevnan siihen suostumaan. Erityisellä uteliaisuudella -kyseli hän minulta Nellystä, ja enkö ole hänestä jotain uutta -saanut tietää. Kerroin kiireimmiten asian. Kertomukseni teki häneen -vaikutuksen. - --- Kyllä me vielä siitä juttelemme, sanoi hän päättävästi, -- mutta -nyt kunnes ... no, samapa se, minä tulen sinun luoksesi, kunhan tässä -vain vähäisen tulen terveemmäksi. Sitten päätämme asiasta. - -Kello löi juuri kaksitoista, kun jouduin Maslobojevin luo. -Suurimmaksi kummakseni ensimmäinen henkilö, jonka kohtasin, oli -ruhtinas. Hän pani eteisessä päällysnuttuaan ylleen, ja Maslobojev -ahkerasti hyörien auttoi häntä ja tarjosi hänelle kepin. Maslobojev -oli minulle jo puhunut tuttavuudestaan ruhtinaan kanssa, mutta -sittenkin tämä kohtaus kummastutti minua äärettömästi. - -Ruhtinas minut huomattuaan näytti tulevan hämilleen. - --- Kas, tehän se olette! huudahti hän jokseenkin innokkaasti. -- -Ajatelkaas, millainen yhtymys! Toisekseen, minä juuri äsken sain -herra Maslobojeviltä kuulla, että te tunnette toisenne. Olen iloinen, -erinomaisen iloinen, että tapasin teidät; minä nimittäin halusin -nähdä teitä ja toivon mitä pikemmin pääseväni tulemaan teille; -sallittehan? Minulla on teille pyyntö: auttakaa minua, selittäkää -meidän nykyinen asemamme. Te varmaankin ymmärrätte, että minä puhun -eilisestä... Te olette hänen ystävänsä, te olette seurannut koko -asian kulkua; te voitte vaikuttaa... Kovin on sääli, etten voi -kanssanne nyt jo... On asioita! Näinä päivinä ja ehkäpä hyvinkin -kohta saan onnen olla luonanne. Mutta nyt. - -Hän puristi oudon vahvasti kättäni, vaihtoi silmäyksen Maslobojevin -kanssa ja läksi. - --- Sanoppas sinä minulle Herran nimessä ... aloin puhua, astuen -kamariin. - --- Minä en sano sinulle mitosen mitään, keskeytti minut Maslobojev, -ottaen hätäisesti hattunsa ja mennen eteiseen, -- asiat vaativat! -Minä, veliseni, juoksen, olen myöhästynyt!... - --- Sinähän itse kirjoitit minulle, että kello kaksitoista. - --- Mitäs siitä, jos kirjoitinkin? Minä kirjoitin eilen sinulle, mutta -tänään kirjoitettiin minulle, vieläpä niin, että otsa rutisi, -- -semmoiset ovat asiat! Minua odotetaan. Suo anteeksi Vanja. Ainoa, -mitä voin sinulle tyydytykseksi tarjota, on se, että pieksät minua -siitä, kun sinua suotta vaivasin. Jos tahdot saada tyydytystä, niin -lyö päälle, mutta tee se Herran tähden pikemmin! Älä pidätä, on -asioita, minua odotetaan. - --- Mistäpäs syystä minä sinua löisin? Jos on asiaa, niin mene vaan, -sattuuhan jokaiselle odottamattomia asioita. Mutta... - --- Ei, siitä "muttasta" minä sitten sinulle sanon, keskeytti hän, -kiirehtien eteiseen ja pannen päällysnuttua ylleen; hänen muassaan -aloin minäkin pukea nuttua ylleni. -- On minulla asiaa sinullekin; -hyvin tärkeä asia onkin, sen vuoksi minä sinua kutsuinkin; se -suorastaan koskee sinua ja sinun etujasi. Mutta kun nyt yhdeksässä -minutissa sitä on mahdoton kertoa, niin, Jumalan tähden, sinä lupaa, -että tulet luokseni tänään juuri kello seitsemän, ei ennen, eikä -myöhempään. Silloin olen kotona. - --- Tänään, sanoin epäröiden, -- veliseni, minä arvelin tänä iltana -pistäytyä... - --- Pistäy, veliseni, nyt heti sinne, minne aioit illalla mennä, ja -tule illalla minun luokseni. Sillä, Vanja, sinä et osaa aavistaakaan, -mimmoisia asioita minä sinulle kerron. - --- No, olkoon menneeksi; mitähän tuo olisi? Voinpa sanoa, sinä -herätit uteliaisuuteni. - -Nyt olimme jo astuneet tulos portista ja seisoimme käytävällä. - --- Tuletko siis? kysäsi hän päättävästi. - --- Sanoinhan, että tulen. - --- Ei, mutta annappas kunniasanasi. - --- Kas, mokomaa! No, minä annan kunniasanani. - --- -- Mainiosti ja jalomielisesti. Minne matka? - --- Tänne, vastasin minä osottaen oikealle. - --- No, ja minulla on tänne, sanoi hän osottaen vasemmalle. -- -Hyvästi, Vanja! Muista, kello seitsemän! - -"Kummallista", ajattelin katsoen hänen jälkeensä. - -Illalla aioin käydä Natashan luona. Mutta kun nyt lupasin -Maslobojeville, niin päätin lähteä nyt heti Natashan luo. Olin -vakuutettu siitä, että tapaan siellä Aleshan. Hän todellakin oli -siellä ja kovin ilostui, kun minä astuin huoneeseen. - -Hän oli erittäin herttainen, erinomaisen hellä Natashalle, ja -oikeinpa tuli iloiseksi minut tavatessaan. Natasha kyllä koetti -näyttää iloiselta, mutta hyvin voi huomata, että se kävi yli hänen -voimiensa. Kasvonsa olivat kärsivät ja kalpeat; viime yönä oli hän -nukkunut huonosti. Aleshaa kohtaan näytti hän olevan erittäin lempeä. - -Vaikka Alesha puhuikin paljon, kertoeli kaikenlaista, nähtävästi -tahtoen ilahduttaa Natashaa ja saada hymyilyn hänen huulillensa, -jotka väkisten vastustivat hymyilyä, kumminkin tuntuvasti vältti -hän puhua Katjasta ja isästänsä. Varmaankaan ei ollut eilinen -sovitusyrityksensä onnistunut. - --- Tiedätkös mitä? Alesha niin mielellään tahtoisi lähteä täältä, -mutta pelkää, kuiskasi minulle Natasha kiireisesti, kun Alesha meni -jotain Mavralle sanomaan. -- Minä pelkään itse hänelle sanoa, että -hän läksisi; sillä kenties hän silloin ei uhallakaan lähde, mutta -enin kaikkea pelkään, että hän ikävystyy ja sen vuoksi kokonaan -kylmenee minulle! Mitä on nyt tehtävä? - --- Ah, Herrani, millaiseen asemaan te saatattekaan itseänne! Ja -mitenkä epäileviä te olette, kuinka te toistanne vakoilette! Eikös -olisi parasta selvittää välit kerrassaan ja se siitä. Tämmöinen elämä -voi ehkä todellakin käydä hänelle ikäväksi. - --- Mitäpäs minun on tehtävä? huudahti Natasha säikähtyneenä. - --- Odotahan, minä sovitan teille tämän asian... Minä pistäyn -keittiöön, pyytääkseni muka Mavran pyyhkimään lian päällyskengistäni. - --- Ole varovampi, Vanja! sanoi Natasha jälkeeni. - -Kun vaan ehdin Mavran luo, kiiruhti Alesha heti luokseni, ikäänkuin -olisi minua odottanut. - --- Ivan Petrovitsh, kyyhkyläiseni, mitä on minun tehtävä? Neuvokaapas -minulle: jo eilen lupasin, että tänään, juuri tähän aikaan menen -Katjan luo. Enhän minä saata jättää menemättä! Minä rakastan Natashaa -äärettömästi, olen valmis vaikka tuleen hänen tähtensä, mutta -pitäähän teidän myöntää, että on aivan mahdotonta jättää Katjan luona -käynti kokonaan... - --- Mitäs, menkää siis sinne... - --- Entäs Natasha? Sitenhän pahoitan hänen mielensä. Ivan Petrovitsh, -keksikää jokin keino avukseni... - --- Minun luullakseni on parasta teidän mennä. Tiedättehän, miten -paljon Natasha rakastaa teitä -- hänestä alkaa tuntua, että teillä on -ikävä hänen seurassaan ja että te pakoitatte itsenne olemaan hänen -kanssaan. Paras on olla niin, ettei tunne mitään pakkoa. Muuten, -lähtekää kanssani, minä autan teitä. - --- Kyyhkyläiseni, Ivan Petrovitsh! Kuinka hyvä te olette! - -Menimme kamariin; hetkisen kuluttua sanoin Aleshalle: - --- Minä juuri kohtasin teidän isänne. - --- Missä? ehätti hän kysymään säikähtyneenä. - --- Kadulla, aivan sattumalta. Hän pysähtyi hetkiseksi puhelemaan -kanssani, pyysi taas olemaan tuttuja. Kyseli teistä: enkö minä -tietäisi, missä te nyt olette? Hän tahtoo välttämättömästi tavata -teitä, jotain sanoakseen teille. - --- Ah, Alesha, mene hänen luoksensa, ehätti Natasha sanomaan, arvaten -tarkoitukseni. - --- Mutta ... missäs minä hänet tapaisin? Liekö hän kotona? - --- Ei, muistaakseni hän sanoi, että hän menee kreivittären luo. - --- No, mitä nyt tekisin ... lausui Alesha yksinkertaisesti, katsoen -surullisesti Natashaan. - --- Ah, Alesha, mitäpäs tässä miettiä, sanoi Natasha. -- Oikeinko -sinä todella tahdot katkaista tuttavuutesi siellä rauhoittaaksesi -minua. Onhan se lapsellista. Ensiksikin on se mahdotonta, ja -toiseksi olet sinä oleva suorastaan kiittämätön Katjalle. Olettehan -ystävyksiä; sopiiko noin jyrkästi katkaista ystävyyden siteet. Ja -sitten, sinä teet minulle vääryyttä, jos luulet, että minä olen niin -luulevainen. Mene, viipymättä mene, minä pyydän sinua! Isäsikin tulee -rauhallisemmalle mielelle. - --- Natasha, sinä olet enkeli, mutta minä en ole sormesi arvoinenkaan! -huudahti Alesha riemuissaan ja katuvana. -- Sinä olet niin hyvä, -mutta minä ... minä ... no, kuule siis! Minä juuri tuolla keittiössä -pyysin Ivan Petrovitsia auttamaan minua, jotta pääsisin luotasi. -Hän on tämän keksinytkin. Mutta älä tuomitse minua, Natasha, -enkelini! Minä en ole ollenkaan syyllinen, sillä minä rakastan sinua -tuhatta vertaa enemmän kuin kaikkea muuta maailmassa ja sen vuoksi -keksin uuden ajatuksen: sanoa kaikki Katjalle ja viipymättä kertoa -hänelle koko meidän nykyinen asemamme sekä kaikki se, mitä illalla -tapahtui. Hän keksii jotain pelastukseksemme, hän on meille täydestä -sydämmestään uskollinen... - --- No, niinpä menekin, sanoi Natasha hymyillen -- ja kuules, -ystäväni, minäkin niin mielelläni tahtoisin tutustua Katjaan. -Mitenkä, se kävisi päinsä? - -Aleshan riemulle ei ollut rajoja. Samassa alkoi hän tehdä ehdotuksia, -miten saattaisi tutustua. Hänen mielestään voi se tapahtua hyvin -helposti: Katja löytää keinon. Alesha kehitti aatettansa lämmöllä, -innostuneesti. Lupasi jo tänään tuoda vastauksenkin, kahden tunnin -kuluttua jo, ja sitten hän istuu koko illan Natashan luona. - --- Tuletko todellakin? kysäsi Natasha Aleshan lähtiessä. - --- Epäiletkö sinä? Hyvästi, Natasha, hyvästi, sinä minun rakkaani, --- ijäti rakastamani! Jää hyvästi, Vanja! Ah, Jumalani, minä -huomaamattani sanon teitä Vanjaksi; kuulkaas, Ivan Petrovitsh, minä -rakastan teitä -- miksi me emme ole keskenämme _sinuja_? Olkaamme -_sinuja_. - --- Olkaamme vaan. - --- Jumalan kiitos. Tuo on minulle sata kertaa tullut mieleen. Minä -en vaan rohjennut sitä sanoa teille. Kas nyt taas sanoin: _teille_. -On, näes, niin vaikeata sanoa sinä. Muistaakseni, jossain Tolstoin -teoksessa on tuo asia somasti kerrottu: kaksi ihmistä lupasivat -puhutella toisiaan _sinuksi_, mutta eivät mitenkään voi sitä tehdä -ja siksi välttävät semmoista lausetapaa, jossa tulisi käyttää -asemosanoja. Ah, Natasha! Emmekö jolloinkin lue uudestaan "Lapsuus ja -nuoruus" kertomusta; onhan se niin kaunis! - --- No, mene, mene, kehoitti Natasha nauraen, -- iloissaan unohtui -tänne puhelemaan. - -Alesha suuteli Natashan kättä ja läksi kiireesti. - --- Näetkös, näetkös, Vanja! sanoi Natasha ja alkoi itkeä. - -Viivyin hänen luonaan pari tuntia, lohdutin häntä ja sain hänet -vakuutetuksi kaikesta. Tietysti hän oli aivan oikeassa, kaikki -pelkonsa oli oikeutettua. Sydämmeni oli täynnä surua, kun ajattelin -hänen nykyistä asemaansa; minä pelkäsin hänen puolestaan. Mutta mikäs -neuvoksi? - -Minä kummeksin myöskin Aleshan käytöstä: hän rakasti Natashaa yhtä -paljon kuin ennenkin, kenties katumuksen ja kiitollisuuden tunteen -valtaamana vielä enemmän, kiihkoisammin. Mutta samalla otti uusi -rakkaus vanhan sijan hänen sydämmessänsä. Miten tämä oli päättyvä, -- -sitä oli mahdoton edeltäpäin sanoa. Minä olin hyvin utelias näkemään -Katjaa. Lupasin uudelleen Natashalle tutustua Katjaan. - -Näytti, ikäänkuin Natasha olisi viimein muuttunut iloiseksi: -Muun muassa kerroin hänelle kaikki Nellystä, Maslobojevista, -Bubnovasta, kuinka tänään Maslobojevin luona kohtasin ruhtinaan, -ja määrätystä yhtymisestämme seitsemän aikaan. Tuo kaikki huvitti -häntä sanomattomasti. Vanhuksista minä puhuin hänelle vain vähän ja -Ichmenev-ukon käynnistä luonani en toistaiseksi virkkanut mitään; -Nikolai Sergeitshin aikoma kaksintaistelu ehkä olisi pelästyttänyt -Natashaa. Hänestäkin tuntui kummalliselta ruhtinaan suhde -Maslobojeviin ja ruhtinaan erinomainen halu tutustua kanssani, vaikka -nykyinen asema antoikin kaikkeen tuohon riittävän selityksen... - -Kello kolmen aikaan minä palasin kotiin. Nelly otti minut vastaan -iloisin kasvoin... - - - - -VI. - - -Lyönnilleen kello seitsemän illalla jouduin Maslobojevin luo. Hän -otti minut vastaan äänekkäällä huudolla ja avosylin. Tietysti hän -oli puolihumalassa. Mutta eniten minua kummastuttivat ne erinomaiset -valmistukset, joita oli tehty minun vastaanottoani varten. Siro -tompakkinen teekeittiö kiehua porisi pienellä pyöreällä pöydällä, -jolle oli levitetty kaunis ja kallishintainen pöytävaate. Teeastiat -olivat kristallia, hopeata ja posliinia. Toisella pöydällä, joka oli -peitetty toisenlaisella, yhtä kalliilla liinalla, oli lautasilla -oivallisia konvehteja, kijeviläistä hilloa sekä vetelässä että -kuivassa muodossa, marmeladia, pastilleja, hyytelöä, ranskalaisia -hilloja, apelsiineja, omenia ja useaa eri lajia pähkinöitä, -- -sanalla sanoen, täydellinen hedelmäkauppa. Kolmannella pöydällä, -joka oli katettu lumivalkealla liinalla, oli mitä erilaisimpia -ruoka-aineksia: kaviaria, juustoa, pasteijaa, makkaraa, savustettua -kinkkua, kalaa ja rivi somia kristallipulloja monenlaisine juomineen, -kaikki mitä somimman värisiä -- vihertäviä, punertavia, ruskottavia, -kullan keltaisia. Kaiken tämän täytteenä syrjempänä eri pöydällä, -joka niinikään oli katettu valkoisella liinalla, oli kaksi maljaa -täynnä sampanjaa. Sohvan edessä pöydällä seisoi kolme pulloa: -soternia, lafiittia ja konjakkia -- kaikki oikeata jelisejeviläistä -ja hyvin kallista. Teepöydän takana istui Aleksandra Semenovna -yksinkertaisessa kylläkin, mutta siltä siistissä ja hyvällä aistilla -valitussa puvussa. Hän tiesi, mikä hänelle sopi, ja nähtävästi oli -siitä ylpeä; tervehtiessään minua nousi hän joltisen juhlallisesti -ylös. Tyytyväisyys ja iloisuus päilyi hänen nuorekkailla kasvoillaan. -Maslobojev istui puettuna somiin kiinalaisiin tohveleihin, kalliisen -kauhtanaan ja puhtaaseen, komeaan paitaan. Paidassa hänellä oli -kaikkialla, mihin vain suinkin sopi, muodinmukaisia nappeja. -Tukkansa oli voideltu ja muodin mukaisesti kammattu siloiseksi, -sivujakaukselle. - -Olin niin hämmästynyt, että seisahduin keskelle lattiaa ja katsoin -suu auki vuoroin Maslobojeviin, vuoroin Aleksandra Semenovaan, jonka -itsetyytyväisyys nousi korkeimmilleen. - --- Mitä, Maslobojev, onko sinulla tänään juhlat? kysäsin minä lopulta -levottomasti. - --- Eikä, sinä olet ainoa vieraamme, vastasi hän juhlallisesti. - --- Entäs nämät (viittasin minä ruokapöytiin), näillähän voi ravita -kokonaisen rykmentin! - --- Ja juottaakin, -- pääseikan unehutit: juottaa! lisäsi Maslobojev. - --- Onko tämä kaikki yksin minua varten? - --- Sinulle sekä Aleksandra Semenovnalle. Tämän kaiken on hän keksinyt. - --- Äläppäs, kas vaan! Johan sen arvasin! huudahti Aleksandra -Semenovna punehtuen, mutta siltä aina yhtä tyytyväisen muotoisena. -- -Ei saisi ottaa vierasta kunnollisella tavalla vastaan; minä muka olen -siihen syypää! - --- Aivan aamusta asti, ajatteles, aamusta asti, kun vain kuuli, että -sinä tulet iltasella, oli puuhassa; oikein oli tuskissa... - --- Taasen valehteli! Ei ensinkään aamusta aikain, mutta eilen -illasta. Sinä kun tulit kotiin eilen illalla, heti sanoit, että he -tulevat vieraaksi koko illaksi. - --- Senpäs te kuulitte väärin. - --- Enpäs ensinkään kuullut väärin, asia oli niin. Minä en koskaan -valehtele. Ja miksikäs ei ottaa vierasta vastaan kunnollisesti? -Elämme, elämme, ketään meillä ei käy, vaikka meillä on kaikkea. -Nähkööt kunnon ihmiset, että mekin osaamme ihmisten tavoin elää. - --- Ja mikä on pääasia -- tietäkööt, mikä oivallinen emäntä -ja järjestyksen toimittaja te olette, liitti Maslobojev. -- -Ajatteleppas, hyvä ystävä, mikä minulle tässä sattui. Työnnettiin -ylleni hollantilainen paita, nappeja pistettiin ylt'yleensä, -tohvelit, kiinalainen kauhtana, omin käsin kampasi ja voiteli tukkani --- oikealla pergamootilla; tahtoi vielä joillakin hajuvesillä minua -valella -- krem-brulella, mutta silloin en enää kärsinyt, nousin -kapinaan, näytin aviovaltaani... - --- Eikä ollenkaan pergamootia, mutta parhainta ranskalaista -hiusvoidetta, oikeassa kirjaillussa marmoripurkissa! ehätti -Aleksandra Semenovna punastuneena sanomaan. -- Ajatelkaas, Ivan -Petrovitsh, ei päästä teaatteriin, ei tanssiaisiin, lahjottelee -vain pukuja minulle; mitä iloa minulle niistä on? Pukeudun ja -kävelen huoneessa yksinäni. Tässä tuonnoin sain suostumaan, olimme -jo valmiina lähteäksemme teaatteriin: käännyin vain kiinnittämään -rintaneulaa, hänpä samassa meni kaapin luo -- yksi toisensa jälkeen, -ja jo olikin hiivana. Siihen jäi menomme. Ei niin ketään käy meillä -vieraana; aamusin vain käy asioilla joitakin ihmisiä; minut silloin -käskevät pois. Ja kumminkin on meillä teekeittiöt, on astiat, on -oivallisia kuppeja -- kaikkea löytyy, kaikki on lahjoitettua. -Ruoka-aineitakin meille kannetaan, melkein vain ainoastaan viinejä -ostamme ja jotain hiusvoidetta ja juomahankintaa -- pasteijaa, -kinkkua ja konvehteja ostimme teitä varten! Vaikka edes joku -näkisi, miten me elämme! Kokonaisen vuoden ajan ajattelin: kunhan -tulee vieras, oikea kunnon vieras, silloin me kaikki näytämme ja -tarjoilemme: silloin ihmiset kiittävät sekä itsellämmekin on hauska -olla; mutta että minä tuon hupsun pään voitelin, niin ei hän nyt sitä -ansaitsisi; tahtoisi aina olla likaisena. Nähkääs millainen kauhtana -on yllään -- sekin on lahjoitettu; mutta onko hän sen veroinen? Hän -ei välittäisi muusta kuin humalassa olosta. Saattepa nähdä, että hän -teillekin ennen teetä tarjoaa viinaa. - --- Mitäs; hyvä asiahan se todella onkin; ryypätäänpäs, Vanja, -kullankeltaista ja hopeanväristä, ja sitten virkistynein sieluin -käydään käsin muihin juomiin. - --- Kas, senhän arvasinkin! - --- Älkää olko millännekään, Sashenka, kyllä teetäkin juomme, konjakin -kanssa, teidän terveydeksenne. - --- Niinpä arvasinkin! huudahti emäntä lyöden käsiänsä yhteen. -- Tee -on oikeata khanilaista, kuuden ruplaista, toissa päivänä kauppias -lahjoitti, ja hän aikoo juoda sitä konjakin kanssa. Älkää totelko -häntä, Ivan Petrovitsh, minä teille heti kaadan teetä ... saattepa -nähdä, miten mainiota se on! - -Hän alkoi puuhailla teekeittiön ääressä. Nähtävästi minua aiottiin -pidättää koko illan. Aleksandra Semenovna oli koko vuoden odottanut -vierasta ja nyt aikoi minusta sen korvata. Tuo kaikki ei käynyt -yhteen minun laskujeni kanssa. - --- Kuules, Maslobojev, sanoin minä käyden istumaan, -- enhän minä -ensinkään tullut luoksesi vieraihin; tulin asialle: itse sinä minut -kutsuit jotain sanoaksesi... - --- No, asia asiana, mutta ystävällinen seurustelu on myöskin -paikallaan. - --- Ei, ystäväiseni, älä siihen luotakaan. Puoli yhdeksän sanon -hyvästin. On välttämätön asia; olen luvannut... - --- En luule. Kuules, mitä sinä teet minulle? Ja mitä sinä teet -Aleksandra Semenovnalle? Katsoppas häntä, miten on hämmästynyt. Minkä -vuoksi hän minut rasvasi -- olenhan pergamootilla putsattu, ajatteles -sitä! - --- Sinä yhä lasket leikkiä, Maslobojev. Minä lupaan Aleksandra -Semenovnalle, että ensi viikolla, no, vaikkapa perjantaina, tulen -teille päivälliselle; mutta nyt olen luvannut, tai, paremmin sanoen, -minun täytyy mennä erääseen paikkaan. Ole hyvä ja sano, mitä sinä -aioit minulle ilmoittaa. - --- Ettekö todellakaan ole muuta, kuin puoli yhdeksään! huudahti Anna -Semenovna aralla, valittavalla äänellä, miltei itkien, tarjoten -minulle lasin oivallista teetä. - --- Olkaa huoleti, Sashenka; se on vain turhaa puhetta, ehätti -Maslobojev. -- Hän jää meille, turhaa kaikki. Mutta kuules, Vanja, -sanoppas minulle, missä sinä yhä käyt? Mitä asioita sinulla on? Voiko -saada tietää? Sinähän joka päivä käyt jossain, etkä työskentele... - --- Mitä sinä sillä tiedolla teet? Muuten ehkä sanonkin sinulle -sittemmin. Mutta selitäppäs sinä, miksi sinä tulit minun luokseni -eilen, vaikka minä olin sanonut sinulle, muistathan, etten minä ole -silloin kotona? - --- Sitten jälkeenpäin muistin, eilen unehutin. Asiasta todella -tahdoin kanssasi puhella, mutta ennen kaikkea täytyi saada Aleksandra -Semenovna rauhoittumaan. "Näes", sanoo, "on ihminen, löysi ystävän, -mikset kutsu meille?" Jopa, veliseni, minua sinun tähtesi on -neljä vuorokautta ripitetty. Pergamootin tähden minulle tietysti -toisessa maailmassa annetaan neljäkymmentä syntiä anteeksi, niinpä -ajattelinkin, miks'ei viettää iltaa ystävyydessä? Tuumasta toimeen: -kirjoitin, että, muka on semmoinen asia, että jollet tule, niin -kaikki laivamme hukkuvat. - -Pyysin, ettei hän vasta niin tekisi, parasta kun edeltäpäin sanoo -asian. Eikä tuo hänen selityksensä minua ollenkaan tyydyttänyt. - --- No, mutta miksi sinä äsken minua pakenit? kysäsin. - --- Taanoin oli minulla todella asiaa, en tuonkaan vertaa valehtele. - --- Eikö se ollut ruhtinaan kanssa? - --- Miellyttääkö teitä tee? kysäsi sima äänellä Aleksandra Semenovna. - --- Erinomaista, Aleksandra Semenovna, mainiota! En ole vielä koskaan -juonut tällaista. - -Aleksandra Semenovnan kasvot oikein loistivat tyytyväisyydestä ja hän -kiiruhti kaatamaan teetä lisään. - --- Ruhtinas! huudahti Maslobojev. -- Tuo ruhtinaspa on aika kelmi, -suuri veijari ... no! Kuules, veliseni, mitä minä sanon sinulle: -vaikka minä itse olen hyvä veijari, kainostelisin sittenkin olla -hänen nahassaan! Se siitä; suu kiinni! Ainoastaan sen verran minä -voin hänestä sanoa. - --- Ja minäpä aivan kuin vartavasten tulin luoksesi, kysyäkseni muun -muassa hänestä. No sen ehtii vielä. Mutta miksikä sinä eilen minun -poissa ollessani annoit Helenalleni makeisia, miksi hänen edessään -tanssit? Ja mistä asiasta sinä hänen kanssaan puolitoista tuntia -puhelit? - --- Helena on pikku tyttö, kahdentoista tai yhdentoista vanha, -asuu väliaikaisesti Ivan Petrovitshin luona, selitti Maslobojev -Aleksandra Semenovnalle. -- Katso, Vanja, katsos tuota, pitkitti -Maslobojev osottaen sormellaan Aleksandra Semenovnaa, -- kuinka -hän punastuikaan kuultuaan, että minä vein tuntemattomalle tytölle -namusia, miten punottaakaan, mitenkä vavahtikaan, aivan kuin me -olisimme äkkiarvaamatta pistoolilla ampuneet ... kas, kas silmäsiään, -ne säkenöivät kuni tuliset hiilet. Älkääpäs ensinkään, Aleksandra -Semenovna, koettako salata! Mustasukkainen olette. Jos en olisi -selittänyt, että se on yksitoistavuotias tyttö, olisi kohta tukasta -kiskonut, ei edes hiusvoidekaan olisi minua pelastanut! - --- Ei se nytkään pelasta! - -Tämän sanottuaan Aleksandra Semenovna yhdellä hyppäyksellä harppasi -teepöydästä luoksemme ja ennenkun Maslobojev ehti suojella päätään, -tarttui hänen tukkaansa ja riuhtoi siitä koko lailla. - --- Tuossa sinulle, siinä saat! Uskallatko vieraan aikana sanoa minua -mustasukkaiseksi, vieläkö uskallat, vieläkö, vieläkö! - -Hänen kasvonsa tulivat aivan punaisiksi ja vaikka hän leikillään oli -tekevinään, sattui kumminkin Maslobojeviin koko lailla. - --- Kaikkea joutavaa puhuu! sanoi Aleksandra Semenovna totisena -minulle. - --- Nyt näit, Vanja, mimmoinen on eloni! Siitä syystä on -välttämättömästi saatava ryyppy! päätti Maslobojev korjaellen -tukkaansa, ja melkein juosten meni hän pullon luo. Mutta Aleksandra -Semenovna ehti ennen häntä, kiiruhti pöydän luo, kaatoi ryyppyyn ja -tarjosi hänelle, vieläpä lempeästi nipisti häntä poskeen. Maslobojev -ylpeänä iski minulle silmää, napsautti kielellään ja juhlallisesti -joi ryyppynsä. - --- Makeisista on vaikea sanoa varmaa, alkoi Maslobojev istuen -viereeni sohvalle, -- Minä ostin ne toissa päivänä hutikassa -ollessani vihannespuodista, miksikä -- sitä en tiedä. No, ehkäpä -vain kannattaakseni kotimaista kauppaa ja teollisuutta, en voi -varmaan sanoa. Muistan vain, että minä silloin hutikassa astuin -katua pitkin, kaaduin likaan, revin tukkaani ja itkin, etten kykene -mihinkään. Minä tietysti unhotin makeiset, ja niin ne jäivät taskuun -eiliseen saakka, kun istuessani sohvaasi istuin niiden päälle. -Tanssiinkin on syynä samainen humaluuteni, sillä eilenkin minä olin -tavallisessa hutikassa, ja hutikassapa minä, milloin olen tyytyväinen -kohtalooni, toisinaan tanssin. Siinä koko juttu; ehkä lisäksi vielä -tuo orpo herätti minussa sääliä, ja sitä paitsi, hän ei tahtonut -kanssani puhella, tuntui olevan vihainen. Minä aloinkin tanssia -ilahduttaakseni häntä, makeisia tarjoilin. - --- Etköhän vain lahjonut häntä urkkiaksesi häneltä joitakin tietoja, -ja tunnusta pois suoraan: sinä tahallasi tulit asuntooni tietäen, -etten minä ollut kotona, puhellaksesi hänen kanssaan kahden kesken, -jotain kuullaksesi, niinkö? Minähän tiedän, että sinä istuit hänen -kanssaan puolentoista tuntia, vakuutit hänelle, että tunsit hänen -äiti-vainajansa ja jotain kyselit. - -Maslobojev siristi silmiänsä ja viekkaasti naurahti. - --- Eipäs tuollainen aate olisi ollut hullumpi, sanoi hän. -- Ei, -Vanja, ei se ollut sitä. Ja, no, miksikäs ei tilaisuuden sattuessa -kysyäkin; mutta en minä silloin sitä tarkoittanut. Kuules, vanha -ystävä, vaikka minä nyt olenkin hyvässä hutikassa, tapani mukaan, -muista kumminkin, että _pahassa aikeessa_ ei Filip sinua koskaan -petä, _pahassa aikeessa_, kuule. - --- Entä ilman pahaa aikomusta? - --- No ... ei ilman pahaakaan aikomusta. Mutta jääköön se hitoille, -ryypätään, ja sitte puhumme asiasta! Asiahan on joutavanpäiväinen, -pitkitti Maslobojev ryypättyään. -- Bubnovalla ei ollut mitään -oikeutta pitää tuota tyttöä; olen saanut tietää kaikki. Ei siinä -ollut minkäänlaista ottotyttäreksi ottamista, tai muuta semmoista. -Tytön äiti oli velkaa Bubnovalle, tämäpä ottikin tytön luokseen. -Vaikka Bubnova onkin veijari, julmuri, on hän siltä hupakko -naikkonen, kuten naiset yleensä. Vainajalla oli hyvä passi; siis -kaikki puhdasta ja selvää. Helena voi elää sinun luonasi, vaikka -olisikin hyvin hyvä, jos joku perheellinen ja hyvä ihminen ottaisi -hänet kasvattaakseen. Mutta nyt toistaiseksi olkoon tyttö luonasi. Ei -se mitään tee. Minä sovittelen kaikki sinulle valmiiksi, niin ettei -Bubnova uskalla sormellaankaan liikuttaa. Äiti-vainajasta minä en -saanut melkein minkäänlaista varmaa tietoa. Hän on jonkun Salzmanin -leski. - --- Niin on; niin minulle Nellykin sanoi. - --- No, se asia on siis lopussa. Ja nytpä, Vanja, alkoi Maslobojev -jonkinlaisella juhlallisella äänellä, -- minulla on sinulle eräs -pieni pyyntö. Täytäthän sinä sen. Kerro minulle mahdollisimman -tarkkaan, mimmoisia asioita sinä toimitat, missä käyt, missä viivyt -päiväkausin? Vaikka minä osiksi olen kuullutkin ja tiedän, täytyy -minun tietää paljon tarkemmin. - -Moinen juhlallisuus minua hämmästytti, saattoipa jonkinlaista -rauhattomuuttakin mieleeni. - --- Miksikä niin? Mitä sinä sillä tiedolla teet? Sinä kyselet niin -juhlallisesti... - --- No niin, Vanja, pitemmittä puheitta: minä tahdon osottaa sinulle -palveluksen. Näes, ystäväiseni, jos minä viekastelisin sinulle, -osaisin minä urkkia tiedot ilman juhlallisuuttakin. Sinäpä luulet, -että minä viekastelen -- äsken mainitsit namusista; kyllä minä -ymmärrän tarkoituksesi. Mutta kun minä puhun juhlallisesti, en siis -etsi omaa etuani, mutta sinun. Sinä älä siis epäile, vaan puhu -suoraan, selvä totuus... - --- Millaisesta palveluksesta on puhe? Kuules, Maslobojev, miksikä -sinä et tahdo kertoa minulle jotain ruhtinaasta? Minä tarvitsen -tietoja hänestä. Sillä tapaa sinä tekisit minulle palveluksen. - --- Ruhtinaasta? Hm!... No, olkoon menneeksi, sanon suoraan: minä nyt -kuulustelenkin sinua ruhtinaan vuoksi. - --- Mitenkä? - --- Kas näin; minä, veliseni, huomasin, että hän on jotenkin -sotkeutunut sinun asioihisi; muun muassa hän minulta kyseli sinusta. -Mitenkä hän sai tietää sen, että me olemme tuttuja keskenämme, se ei -kuulu sinuun. Mutta pääasia on tämä: ole varoillasi tuon ruhtinaan -suhteen. Hän on Juudas, pettäjä, vieläpä huonompi sitä. Senpä vuoksi -kun minä näin, että hän sekaantuu asioihisi, vapisin minä sinun -tähtesi. Toisekseen, enhän minä tiedä mitään; senpä vuoksi pyydänkin -sinun kertoman, jotta voisin saada selkoa... Ja juuri sen tähden minä -tänään sinut luokseni kutsuinkin. Kas, siinä se nyt on se tärkeä -asia; suoraan sanonkin sinulle. - --- No, sanothan sinä minulle ainakin jotain, vaikka sen, minkä tähden -juuri minun tulee varoa ruhtinasta. - --- Hyvä; olkoon menneeksi; minuahan toisinaan jotkut käyttävät -asioillaan. Ja ajatteles itse: jotkut uskovat minulle asioitansa -sen vuoksi, kun minä en ole lörppö. Mitenkäs minä sinulle sitten -kertoisin? Älä siis pane pahaksesi, jos sinulle kerron yleisin -piirtein, liian yleisin piirtein, vain näyttääkseni, millainen muka -heittiö hän on. Mutta alappas sinä ensin oma asiasi. - -Ajattelin, ettei minulla ollut vähintäkään syytä salata mitään -Maslobojeviltä. Natashan asia ei ollut mikään salaisuus, sitä paitsi -sopi Maslobojevin puolelta odottaa jotain Natashan hyväksi. Tietysti -muutamista seikoista minä katsoin parhaaksi vaijeta. Maslobojev -kuunteli erittäin tarkkaavasti kaikkea sitä, mikä koski ruhtinasta; -useissa kohdin hän keskeytti minut, useita seikkoja kyseli uudelleen, -ja näin tulin hänelle kertoneeksi jotenkin tarkkaan. Kertomukseni -kesti puolen tuntia. - --- Hm! Viisas pää on tuolla tytöllä, sanoi Maslobojev, -- ja vaikkapa -hän ei kokonaan oikein olisi arvannutkaan ruhtinaasta, niin ainakin -on se hyvä, että hän jo heti alussa huomasi, kenen kanssa oli -tekemisissä, ja keskeytti pitemmän tuttavuuden. Oikein reippaasti -tehty, Natalja Nikolajevna! Juon hänen terveydekseen! (Maslobojev -ryyppäsi.) Tässä ei tarvittu ainoastaan ymmärrystä, mutta vielä -enemmän sydäntä, ettei sallisi itseänsä pettää. Eikä sydän harhaan -vienytkään. Tietysti asiansa tyttö menetti: ruhtinas saa tahtonsa -täytetyksi ja Alesha hylkää tytön. Yhtä on sääli, Ichmenevia, -- -kymmenentuhatta maksoi tuolle lurjukselle! Kuka Ichmenevin asiaa -ajoi, kuka puuhasi? Itse kaiketikin! Oih! Semmoisia ovat nuo -kiivasmieliset ja jalosydämmiset! Ei ole moisesta väestä minnekään! -Ruhtinaan suhteen olisi ollut meneteltävä kokonaan toisin. Minä -olisin hankkinut Ichmeneville semmoisen asianajajan että oikein, -- -oh-hoih! - -Harmissaan löi Maslobojev nyrkillään pöytään. - --- Kuules, mitäs se ruhtinas nyt aikoo? - --- Sinä vain yhä siitä ruhtinaasta. Mitäpäs hänestä sanoisi; enpä -ole mielissäni, että aloin puhua. Minähän, Vanja, tahdoin vain -sinua varottaa tuon lurjuksen suhteen, jotta, niin sanoakseni, -varjelisin sinua hänen vaikutukseltaan. Ken hänen kanssaan joutuu -tekemisiin, se ei ole vaaratta. Sinä siis pidäkin silmäsi auki; -siinä kaikki. Ja sinä kun luulit, että minä sinulle ehkä minkälaisia -pariisilaisia salaisuuksia tahdon ilmaista. Heti huomaa, että olet -romaanien kirjoittaja! No, mitä voi puhua lurjuksesta? Lurjus on -aina lurjus... Jos esimerkiksi kerron sinulle erään hänen juttunsa, -tietysti mainitsematta paikkoja, kaupunkeja, henkilöjä, siis ilman -kalentaarisia tarkkuuksia. Sinä tiedät jo, että hän ensi nuoruutensa -aikoina, kun oli pakoitettu vielä toimeen tulemaan kansliatyöllä, -nai rikkaan kauppiaan-tyttären. No, tuolle vaimolleen ei hän ollut -kovinkaan kohtelias, ja vaikka asia nyt ei koske vaimoa, niin -huomautan, Vanja ystäväiseni, että ruhtinas koko ikänsä keinotteli -moisella tavalla. Tässä vielä tapaus! Hän matkusti ulkomaille. -Siellä... - --- Maltas, Maslobojev, mistä matkastaan sinä puhut? Minä vuonna? - --- Tasan yhdeksänkymmentä yhdeksän vuotta sitten ja lisäksi kolme -kuukautta. No niin, siellä hän maanitteli erään tytön eräältä isältä -ja vei tytön mukanaan Pariisiin. Ja miten vielä teki! Isä oli jokin -tehtailija tai oli osallisena jossain semmoisessa liikkeessä. En -osaa varmaan sanoa. Minä, näes, vaikka sinulle kerronkin, teen sen -omien päätelmieni ja muiden tosiseikkojen perusteella. Ruhtinas -siis pettikin tuon isän, tuppaantui hänen kanssaan osalliseksi -liikkeeseen. Petti täydelleen ja otti häneltä rahat. Rahoista -tietysti oli ukolla jotkin kirjalliset todisteet. Mutta ruhtinaspa -tahtoi saada rahat niin, ettei maksaakaan huolisi, taikka kuten me -sanomme, -- suorastaan varastaa. Ukolla oli tytär ja kaunotar olikin, -ja tuota tytärtä rakasti eräs ihanteellinen ihminen, Schillerin -velimies, runoilija ja samalla kauppias, nuori ajattelija, sanalla -sanoen, oikea saksa, Feferkuchen joku. - --- Mitä, onko hänen sukunimensä Feferkuchen? - --- No, ehkäpä ei juuri Feferkuchen, hiisi hänet vieköön, eikä se -kuulukaan asiaan. Se vaan on niin, että ruhtinas saavutti tyttären -suosion, saavuttipa sen siinä määrin, että tyttö rakastui häneen -aivan kuin mieletön. Ruhtinas tavotteli silloin kahta seikkaa: -ensiksi vallata tyttö ja toiseksi velkakirjansa, jotka oli ukolle -antanut tältä saamistaan rahoista. Ukon kaikkien laatikkojen avaimet -olivat tyttärellä. Ukko rakasti tytärtänsä aivan rajattomasti, niin -paljon, ettei tahtonut päästää tytärtään mieheläänkään. Ihan totta. -Kaikille kosijoille oli mustasukkainen, ei voinut käsittää, mitenkä -voisi tyttärestään erota. Pois ajoi Feferkucheninkin, semmoinen ukon -höperö, englantilainen... - --- Englantilainenko? Missäs se kaikki tapahtui? - --- Minähän sanoin häntä englantilaiseksi vain vertauksen vuoksi, -ja sinä isket siihen kiinni. Se tapahtui Santa-fe-de-Bogodan -kaupungissa, vai liekö Krakovassa, mutta varmimmin kaikista, että se -oli Nassaun ruhtinaskunnassa, niinkuin on seltterivesipullon kylkeen -kirjoitettu, ihan varmaan Nassaussa; oletko nyt jo tyytyväinen? -No, niin siis ruhtinas suostutteli tytön ja vei hänet isän kotoa; -mutta ruhtinaan tahdosta ja käskystä otti tyttö mukaansa joitakin -asiapapereita. Näes, Vanja, onhan sitä semmoista rakkautta! -Oh, Jumalani, ja tyttö kumminkin oli kunniallinen, rehellinen, -jalosydämminen! Tosi, että ehkä hän ei papereista suuriakaan -ymmärtänyt. Yksi asia häntä huolestutti: isän kirous. Ruhtinas tiesi -siihenkin keinon: antoi tytölle asianmukaisen, laillisen sitoumuksen -siitä, että antaa itsensä vihkiä tytön kanssa. Näin sai uskotelluksi -tytölle, että he nyt matkustavat vain vähäksi ajaksi huvittelemaan, -mutta kun ukon viha lauhtuu, hekin palaavat vihittyinä ukon luo -ja asuvat sitten ikänsä kolme yhdessä, rauhassa ja rakkaudessa -varoja kartuttavat ja niin edespäin loppumattomiin. Tyttö pakeni, -isä kirosi hänet ja teki vararikon. Tytön jälkeen Parisiin läksi -Frauenmilchenkin, jätti kaikki, kauppansakin jätti; kovin oli tyttöön -rakastunut. - --- Seis! Mimmoinen Frauenmilchen? - --- No, tuo, mikä se olikaan! Feyerbach ... ptyh, mokoma: Feferkuchen! -No niin, ruhtinaan tietysti ei sopinut naida: mitäs muka ruhtinatar -Hlestakov sanoo? Mitenkä parooni Pomoikin siitä arvelee? Siis -täytyi pettää. No, pettikin liian julkeasti. Ensiksi, ehkä liene -lyönytkin häntä, toiseksi, tahallaan kutsui luokseen Feferkuchenin, -se kävikin, tuli naisen ystäväksi, no, surkeilivat yhdessä, illat -pitkät yhdessä istuivat, onnettomuuttansa, itkivät, mies lohdutteli --- tietysti, kuten hurskaat ainakin. Ruhtinas tahallaan laittoikin -asiat näin: tapaa heidät kerran myöhään ja keksiikin, että he pitävät -yhteyttä, alkoi siitä juonitella: omin silmin, näin, sanoo. No -niinpä työnsikin heidät kummankin pellolle, itsepä matkusti joksikin -ajaksi Lontooseen. Nainenpa olikin jo toisaanne päin, kohta syntyi -hänelle tyttö ... no, tuota, tarkoitin: poika syntyi, pikkunen -poika. Volodkaksi ristittiin. Feferkuchen oli kummina. Sen jälkeen -läksi hän lapsineen Feferkuchenin seurassa. Tällä oli hiukan varoja. -Matkustivat Sveitsin, Italian ... sanalla sanoen, kävivät kaikissa -runollisissa maissa, niinkuin pitääkin. Nainen yhä vain itki, ja -Feferkuchen surkeili, ja niin kului useita vuosia, tyttö kasvoi. -Ruhtinaan olisi kaikin puolin ollut hyvä olla, yksi asia oli paha: -naimalupaus-kirjaa ei saanut naiselta pois. "Kunnoton mies sinä olet, -sanoi nainen ruhtinaalle jäähyväisiksi, -- sinä ryöstit rahani, -veit kunniani ja nyt hylkäät minut. Hyvästi! Naimasitoumustasi minä -en kumminkaan sinulle anna. En sen vuoksi ole sitä antamatta, että -tahtoisin jolloinkin sinulle tulla, mutta siksi, että sinä pelkäät -kirjallista todistusta. Siispä se jääköönkin ijäksi minun käsiini". -Sanalla sanoen, nainen intoili, mutta ruhtinas sittenkin pysyi -rauhallisena. Yleensä moisten lurjusten on mainiota olla tekemisissä -niin sanottujen ylevämielisten olentojen kanssa. He ovat niin jaloja, -että heidät aina voi helposti peijata, ja toiseksi, he tyytyvät -aina ylevään ja jaloon halveksumiseen, sen sijaan että panisivat -käytännössä lain toimeen, jos milloin vain sen voi panna. Samoin tuo -äitikin: osotti vain ylpeätä halveksumista, vaikka todistuskappaleen -jättikin itselleen; ruhtinas taas varsin hyvin tiesi, että nainen -ennemmin lopettaa päivänsä hirressä, kuin käyttää todistetta -asiaan. Sen vuoksi olikin jonkin aikaa levollinen. Vaikka nainen -sylkäsikin ruhtinaan kirottuun naamaan, jäi kumminkin Volodka hänen -vastuksikseen -- entäpäs, jos olisi kuollut, mihinkä poika olisi -jäänyt? Sitäpä ei äiti ajatellut ollenkaan. Bruderschaft myöskin -rohkaisi häntä eikä ajatellut sen pitemmälle; Schilleriä lukivat -kumpikin. Viimein Bruderschaft jostain syystä sairastui ja kuoli. - --- Tuoko Feferkuchen? - --- No, hänpä juuri, hiis hänet! -- Nainenpa... - --- Maltas! Montako vuotta he matkustelivat? - --- Täsmälleen kahteensataan. Niin, nainen palasi Krakovaan. Isäpä -ei ottanutkaan vastaan, kirosi, tytär kuoli, ruhtinas iloissaan -ristinmerkillä siunasi itsensä. Minä olin siellä, simaa join, -viiksejä pitkin virtasi, suuhun ei sattunut, minulle annettiin potku, -ja siitä tuli aika sotku ... ryypätään, Vanja, veliseni! - --- Minä arvelen, että sinä, Maslobojev, ajat juuri näitä ruhtinaan -asioita. - --- Sitäkö sinä välttämättömästi tahtoisit? - --- En vain käsitä, mitä sinä siinä asiassa saat toimeen! - --- Asia on, näes, se, että kun nainen kymmenen vuoden kuluttua taas -palasi Madridiin vieraalla nimellä, niin täytyi kaikki tuo saada -tietää, niin Bruderschaftista, kuin ukosta, samoin pikkusesta, ja -kuoliko nainen, ja eikö ole papereita, ja niin pois päin, aina -loppumattomiin. Ja sitten vielä jostain muusta. Ruhtinas on häijyin -ihminen, varo häntä, Vanja, mutta Maslobojevista sinä ajattele tätä: -älä koskaan sano häntä konnaksi! Sillä vaikka hän onkin konna (minun -luullakseni, ei ole olemassa ihmistä, joka ei olisi konna), niin ei -hän suo sinulle pahaa. Minä olen nyt kovassa hutikassa, mutta muista: -jos jolloinkin, ennemmin tai myöhemmin, nyt tai tulevana vuonna, -sinusta näyttää, että Maslobojev sinua vastaan jotain viekasteli (älä -suinkaan unehuta tätä sanaa, _viekasteli_), -- niin tiedä, ettei -se ollut pahassa tarkoituksessa. Maslobojev pitää sinua silmällä. -Sen vuoksi älä usko epäluuloja, paras on, että tulet ja sanot asian -suoraan, veljellisesti Maslobojeville itselleen. No, tahdotko nyt -naukata? - --- En. - --- Entäs haukata? - --- En, veli hyvä, suo anteeksi... - --- No, niin korjaukin sitten tiehesi, kello on neljännestä vailla -yhdeksän, ja sinähän olet hätäpussi. Nyt on aika sinun mennä. - --- Mitä? Kuinka? Joi itsensä humalaan ja nyt ajaa vieraan pois! -Aina hän on mokoma! Voi sinua hävytöntä! sanoi Aleksandra Semenovna -milt'ei kyynelsilmin. - --- Jalkamies ei ole ratsastajan toveri! Aleksandra Semenovna, me -jäämme kahden ja käymme jumaloimaan toisiamme. Tämäpä tässä on -kenraali! Ei, Vanja, minä valehtelin; sinä et ole kenraali, minähän -olen -- lurjus! Katso, minkä näköinen minä nyt olen. Mikä minä olen -sinun suhteesi? Anna anteeksi, Vanja, älä pane pahaksesi, ja suo -päästää tunteeni... - -Hän tarttui kaulaani ja alkoi itkeä. Minä aloin tehdä lähtöä. - --- Ah, Jumalani! Ja meillä kun on illallinenkin valmis, puheli -Aleksandra Semenovna suurimmassa surussa. Tulettekohan perjantaina? - --- Tulen, Aleksandra Semenovna, toden totta tulen. - --- Te ehkä halveksitte, hän kun on tuommoinen -- humalainen. Älkää -katsoko ylen, Ivan Petrovitsh, hän on hyvä, oikein hyvä, ja teitä -hän niin paljon rakastaa! Minulle hän puhuu teistä yöt päivät, yhä -vain teistä. Vartavasten osti teidän teoksenne minulle; en ehtinyt -vielä lukea; huomenna alan. Ja miten hyvältä minusta tuntuu, kun te -tulette meille! En näe ketään, ei kukaan käy meillä istumassa. Meillä -on kaikkea kyllin, sittenkin yksin istumme. Nytkin tässä istuin, yhä -kuultelin, aina vaan kuuntelin, kun te puhuitte, ja kuinka hyvästi se -on... Siis hyvästi perjantaihin! - - - - -VII. - - -Kiiruhdin kotiin. Maslobojevin puhe kovin hämmästytti minua. Herra -ties, mitä tuumia, tulikaan päähäni... Aivan kuin kaiken uhalla -odotti kotona minua eräs tapaus, joka koski minuun kuin sähkökoneesta -lähtenyt sähkövirran isku. - -Asuntotaloni portin vastassa seisoi lyhtypatsas. Kun vain olin -päässyt portin alle, hyökkäsi luokseni eräs kummallinen olento -niin äkkiä, että minä oikein kiljahdin. Se oli jokin elävä olento, -pelästynyt, vapiseva, puolihöperö, joka huudahtaen tarttui käteeni. -Kauhistus valtasi minut. Se oli Nelly! - --- Nelly! Mikä sinun on? huudahdin minä, -- rauhoituhan toki! - --- Siellä, ylhäällä ... hän istuu ... meillä. - --- Kuka? Lähtekäämme; lähde minun kanssani. - --- En tahdo, en tahdo lähteä! Minä odotan, kunnes hän menee pois ... -odotan porstuassa ... en tahdo. - -Nousin ylös huoneeseeni, jokin outo aavistus oli mielessäni, aukasin -oven ja näin ruhtinaan. Hän istui pöydän luona ja luki romaania. -Siltä ainakin näytti, sillä kirja oli auki. - --- Ivan Petrovitsh! huudahti hän iloissaan. -- Kuinka iloinen -olenkaan, että te viimeinkin tulitte. Olin juuri aikeessa lähteä -pois. Toista tuntia jo teitä odotin. Lupasin tänään kreivittären -suurimmasta ja hartaimmasta pyynnöstä, että tulen tänä iltana -hänen luokseen teidän kanssanne. Hän niin kovin pyysi sitä, hän -niin mielellään tahtoisi tutustua teihin. Ja kun te olette minulle -luvannut, niin päätin pistäytyä teillä aikasemmin, ennenkuin -ehditte minnekään lähteä, ja pyytää teitä keralleni. Ajatelkaas -suruani; tulen teille, teidän palvelijanne ilmoittaa, ettette ole -kotona. Mikäs neuvoksi! Olin vakuuttanut kunniasanallani, että -tulen teidän kanssanne; siksi istuin odottamaan teitä päättäen, -että odotan neljännestunnin. Mutta siinä se nyt oli neljännes -- -aukasin teidän kirjoittamanne romaanin ja unohduinkin sitä lukemaan. -Ivan Petrovitsh! Tämähän on täydellisyys! Eihän teitä nyt enää voi -ymmärtää! Saittehan minulle kyyneleet silmiin. Minähän itkin, ja minä -en itke usein... - --- Te siis tahdotte, että minä läksisin? Täytyypä minun sanoa ... -vaikken ollenkaan ole sitä vastaan, mutta... - --- Herran tähden, lähtekää! Mitäpä te minulle teettekään? Minähän -odotin teitä puolitoista tuntia! Sen lisäksi on minulla niin kovin, -niin kovin paljon teille puhumista, -- ymmärrättehän, mistä asiasta? -Te tiedätte koko sen asian paremmin, kuin minä... Kenties me voimme -jotain päättää, sovimme yhteisesti jostain, miettikääpäs! Herran -tähden, älkää kieltäykö. - -Ajattelin, että ennen tai myöhemmin minun tulee lähteä. Natasha -kylläkin on nyt yksin, hän kaipaa minua, mutta olihan hän itse -pyytänyt minua mitä pikemmin tutustumaan Katjaan. Sitä paitsi saattaa -Aleshakin olla siellä... Tiesin, ettei Natasha voi saada rauhaa, -ennenkuin tuon hänelle tietoja Katjasta, ja päätin siis lähteä. Mutta -minua epäilytti Nellyn vuoksi. - --- Odottakaa hiukan, virkoin ruhtinaalle ja menin ulos rapuille. -Nelly seisoi siellä pimeässä loukossa. - --- Miksi sinä et tahdo tulla sisälle, Nelly? Mitä hän sinulle teki? -Mitä hän sinulle puhui? - --- Ei mitään... Minä en tule, en tule ... hoki Nelly, -- minä -pelkään... - -Jos miten häntä pyytelinkään -- ei mikään auttanut. Sovimme lopulta -siten, että kun vaan minä olen ruhtinaan kanssa lähtenyt, Nelly -menisi huoneeseen ja sulkisi oven jälkeensä. - --- Äläkä päästä sisään ketään, Nelly, vaikka miten kuka pyytäisikään. - --- Menettekö te hänen kanssaan? - --- Menen. - -Nelly vavahti ja tarttui käteeni, ikäänkuin olisi aikonut pyytää, -etten läksisi, mutta ei kumminkaan virkkanut sanaakaan. Päätin -kuulustella häntä huomenna tarkemmin. - -Pyydettyäni ruhtinaalta anteeksi, aloin pukeutua. Ruhtinas vakuutteli -minulle, ettei sinne lähtiessä huoli mitään erityisiä pukuja ja -laitoksia. - --- Ehkä nyt jotain vähän uudempaa! lisäsi hän tarkastaen minua -inkvisiittorin katseella ylhäältä alas, -- ymmärrättehän, säätymme ei -ole kokonaan vapaa tapain orjuudesta ... eihän niistä sovi kokonaan -olla erillään. Semmoista täydellisyyttä te ette tule vielä kaualla -aikaa seurapiirissämme tapaamaan, liitti hän puheensa lopuksi -mielihyvällä huomattuaan, että minulla oli hännystakki. - -Samassa me läksimme. Vieläkin pysähdyin rapuilla, palasin -huoneeseeni, jonne Nelly jo oli pujahtanut, ja sanoin hänelle -hyvästi. Hän oli kovin levoton. Kasvonsa olivat siniset. Pelkäsin -pahinta hänen suhteensa, oli niin raskasta jättää hänet yksin. - --- Millainen kummallinen palvelija teillä on, sanoi ruhtinas rappuja -alas mennessämme. -- Onhan tuo pieni tyttö teidän palvelijanne? - --- Ei ... hän ... asuu luonani jonkun aikaa. - --- Kummallinen tyttö. Minä olen varma, että hän on höperö. -Ajatelkaas, alussa vastaili minulle hyvin, mutta sitten, kun näki -minut paremmin, hyppäsi luokseni, kiljahti, alkoi vavista, tarttui -minuun kiinni ... jotain aikoi sanoa, eikä voinut. Täytyypä minun -tunnustaa, että aloin jo peljätä, aioin jo paeta, mutta, Jumalan -kiitos, hän läksikin minua pakoon. Mitenkä te vain voitte tulla -toimeen hänen kanssaan? - --- Hän on kaatuvatautinen, vastasin minä. - --- Ahaa, vai niin! No, ei se sitten ole niin kumma ... jos hän on -kaatuvatautinen. - -Samassa sovittelin mielessäni yhteen seuraavat asiat. Että -Maslobojevin eilinen käynti huoneessani, vaikka hän tiesi minun -olevan poissa kotoa; että tämänpäiväinen käyntini Maslobojevin -luona; että Maslobojevin tämänpäiväinen kertomus, jonka hän -jutteli humalapäissään ja vastenmielisesti; että hänen kutsunsa -luokseen tänään kello seitsemäksi, hänen vakuuttelemisensa olla -uskomatta hänen viekastelemisiaan, ja viimeksi, että ruhtinas odotti -minua puolitoista tuntia ja vielä, ehkä tietäen, että minä olen -Maslobojevin kesteissä, ja Nellykin pakeni häntä ulos, -- että näillä -kaikilla täytyi olla jotain yhteyttä keskenään. Syytä olikin kyllin -ajatella näitä. - -Portin edessä odottivat meitä ruhtinaan vaunut. Istuimme niihin ja -läksimme ajamaan. - - - - -VIII. - - -Matkamme ei ollut pitkä, Kauppasillalle saakka. Ensin olimme jonkun -aikaa ääneti. Mielessäni pyöri yhä ajatus: mitenkä ruhtinas alkaa -puheen kanssani? Minusta tuntui, että hän koettaa udella minulta, -tiedustella jotain, jota hänen oli tarvis tietää. Mutta hän alkoikin -kaikitta mutkitta ja suoraan kävi asiaan: - --- Minua nyt kovin huolestuttaa eräs seikka, Ivan Petrovitsh, alkoi -hän, -- josta minä ennen kaikkea tahdon puhella teidän kanssanne ja -kysyä neuvoanne: jo kauan sitten olen päättänyt luopua oikeudestani, -jonka voitin oikeuden käynnissämme ja jättää riidanalaiset -kymmenentuhatta Ichmeneville. Mitenkä voisi sen parhaiten tehdä? - -"Ei ole totta, ettet tietäisi, mitenkä tekisit", johtui heti -mieleeni. "Etköhän vain aio tehdä minusta pilaa?" - --- Enpä tiedä, ruhtinas, vastasin hänelle mitä yksinkertaisimmin, --- jossain muussa asiassa, se on kaikessa, mikä kuuluu Natalja -Nikolajevnaan, olen valmis antamaan kaikkia tietoja, joita te tai me -tarvitsemme, mutta tässä asiassa te tietysti tiedätte enemmän, kuin -minä. - --- En, en, paljon vähemmän. Te tunnette hyvin Ichmenevin, ja ehkäpä -myöskin Natalja Nikolajevna teille monasti ilmaisi ajatuksensa -siitä; tämäpä voisi ollakin minulle pääjohtona. Te voitte olla -minulle suurena apuna; asia on hyvin vaikea ratkaista. Minä olen -valmis tekemään myönnytyksiä, olenpa jo varmasti päättänyt tehdä -myönnytyksiä, päättykööt muut asiat miten tahansa; ymmärrättehän? -Mutta kuinka, missä muodossa tehdä myönnytyksiä, -- siinäpä kysymys? -Ukko on ylpeä, itsepäinen; paljon mahdollista, että hän loukkaa vielä -minua hyvyyteni palkaksi ja viskaa minulle nuo rahat takaisin... - --- Suokaa minun kysyä: mitä arvelette niistä rahoista -- ovatko ne -teidän vai hänen? - --- Minä olen oikeudessa voittanut, siis rahat ovat minun. - --- Entä omantuntonne mukaan? - --- Tietysti minä pidän niitä ominani, vastasi ruhtinas jossain -määrin hämmästyneenä häikäilemättömyydestäni. -- Mutta te nähtävästi -ette tietäne asiaa tarkalleen. Minä en syytä vanhusta tahallisesta -petoksesta ja, sanonkin teille suoraan, en ole koskaan syyttänytkään. -Miksikä hän salli tehdä itselleen vahinkoa. Hänen syynsä on se, ettei -tarkkaan pitänyt asioista vaaria, ei huolehtinut hänelle uskotuista -asioista, ja välillämme olleen sopimuksen mukaan oli hän muutamista -semmoisista asioista vastuunalainen. Mutta tiedättekö, ettei asia ole -vielä siinäkään, vaan sen perusjohteena ovat silloiset keskinäiset -solvauksemme, sanalla sanoen, molemminpuolisessa loukatussa -itserakkaudessa. Mahdollisesti minä en silloin olisi ollenkaan -piitannut noista joutavista kymmenestätuhannesta; mutta te tietysti -tiedätte, mistä syystä ja mitenkä silloin koko tuo asia alkoi. Minä -myönnän olleeni silloin epäluuloinen, ehkäpä olin väärässäkin, (se -on, minä olin silloin väärässä), mutta minä en sitä huomannut ja -harmistuneena, loukkaantuneena hänen solvauksistansa en tahtonut -jättää käyttämättä tilaisuutta ja aloin oikeudenkäynnin. Ehkä tuo -kaikki teidän mielestänne ei ole lainkaan ylhäiselle sopivaa. Minä en -tahdo itseäni puolustella; huomautan teille vain, että vihastuminen -ja pääasiallisesti ärsytetty itserakkaus ei vielä ole ristiriidassa -jalosyntyisyyden kanssa, vaan on se luonnollista, ihmisellistä, ja -täytyypä minun vielä uudestaan sanoa teille, että minä hyvin vähän -vain tunsin Ichmeneviä ja täydellisesti uskoin huhut hänen tyttärensä -ja Aleshan välisistä suhteista; näin siis voin uskoa tahallisen -varkaudenkin tapahtuneen... - -Mutta se nyt sikseen. Pääasia on nyt se, mitä minun tällä kertaa -tulee tehdä? Kieltäytyäkö rahoista? Mutta jos minä siihen sanon, -että vieläkin pidän voittamani asian oikeana, niin onhan rahoista -kieltäytymiseni silloin sama, kuin jos lahjottaisin ne hänelle. -Lisätkää kaikkeen tähän arkaluontoinen asemani Natalja Nikolajevnan -suhteen... Ukko aivan varmaan viskaa nuo rahat minulle takaisin... - --- Huomaattehan, että itsekin sanotte: _viskaa;_ siis te pidätte -häntä rehellisenä ihmisenä, ja sen vuoksi voitte olla täysin -vakuutettu, ettei hän varastanut rahojanne, ja jos taas asia niin -on, niin mikä estää teitä menemästä hänen luokseen ja selittämästä -suoraan, että pidätte vaatimuksenne laittomana. Se olisi -jalomielisesti tehty ja mahdollisesti ei Ichmenev olisi vastaan -silloin ottamasta omia rahojaan. - --- Hm!... _omia_ rahojaan; siinäpä se juttu onkin; mitäpä te teette -minulle? Mennä ja sanoa hänelle, että pidän vaatimukseni laittomana. -Kun tiesit laittomaksi, niin miksikä kävit oikeutta? -- näin tulee -minulle suoraan sanomaan jokainen. Ja sitä minä en ole ansainnut, -sillä asiani oli laillinen; minä en ole koskaan sanonut enkä -kirjoittanut, että hän on minulta varastanut, mutta että hän oli -varomaton, kevytmielinen eikä osannut hoitaa asioitani, siitä olen -vieläkin vakuutettu. Voittamani rahat ovat epäämättömästi minun, -ja siksi tuntuu kipeältä vetää itse päälleni syytöstä, ja sitten, -sanon teille vieläkin, ukko itse veti päällensä loukkauksen, ja te -pakotatte minua pyytämään häneltä anteeksi tuota loukkausta, -- se -tuntuu raskaalta. - --- -- Minä olen sitä mieltä, että jos kaksi ihmistä haluavat sopia, -niin... - --- Niin on se helppoa, niinkö? - --- Niin. - --- Ei, toisinaan on hyvinkin vaikeata, vielä sitä enemmin... - --- Sitä enemmin, jos asialla on muitakin puolia. Kas, siinä minä -olen samaa mieltä teidän kanssanne, ruhtinas. Natalja Nikolajevnan -ja poikanne välinen asia tulee teidän ratkaista kaikissa niissä -kohdissaan, minkä te voitte ratkaista, ja on ratkaistava niin, -että se täydellisesti voi tyydyttää Ichmenevit. Vasta silloin -voitte puhua oikein Ichmeneville myöskin riita-asiastannekin. Nyt, -niinkauan kun vielä ei ole mitään päätetty, on teillä vain yksi -tie: tunnustaa riita-asianne vääräksi, tunnustaa se peittelemättä, -ja jos tarvittaisiin, julkisestikin, -- se on minun mielipiteeni. -Sanon mielipiteeni suoraan, sillä te olette itse sitä pyytänyt ja -varmaankaan ette tahtoisi, että teille viekastelisin. Se antaa -minulle rohkeuden kysyä teiltä: miksikä te olette niin huolissanne -siitä, mitenkä saisitte Ichmeneville annetuksi nuo rahat? Jos te -pidätte riita-asianne oikeana, niin minkä vuoksi annatte rahat pois? -Suokaa anteeksi uteliaisuuteni, mutta se on likeisessä yhteydessä -toisten asianhaarojen kanssa. - --- Kuinka te luulette? kysäsi hän äkkiä, ikäänkuin ei olisi -kuullutkaan kysymystäni. -- Uskotteko, että ukko Ichmenev -kieltäytyisi kymmenestätuhannesta, jos jättäisi rahat hänelle ilman -minkäänlaisia puheita ja ... ja ... ilman kaikkia noita lievennyksiä! - --- Tietysti hän kieltäytyy. - -Suuttumus valtasi minut, oikeinpa vavahdin vihasta. Tuo julkea ja -hävytön kysymyksensä teki minuun saman vaikutuksen, kuin jos ruhtinas -olisi sylkenyt suoraan silmilleni. Harmiini yhdistyi vielä toinenkin: -ylhäisön karkea tapa, millä hän, vastaamatta kysymykseeni ja niinkuin -ei olisi sitä kuullutkaan, sotki sen toisella asialla, varmaankin -huomauttaakseen minua, että olin liiaksi unehuttanut asemani ja -käyttäynyt sopimattoman vapaasti, rohjettuani tehdä hänelle moisia -kysymyksiä. Minä mitä ankarimmin vihasin tuota ylhäisön tapaa ja -kaikin voimin ennen koetin Aleshaa siitä luovuttaa. - --- Hm!... Te olette liiaksi tulinen, eikä maailmassa voi muutamia -asioita sovittaa niin, kuten te kuvittelette, vastasi huudahdukseeni -ruhtinas levollisesti. -- Muuten olen minä sitä mieltä, että tästä -osaksi voisi päättää Natalja Nikolajevna; sanokaa se hänelle. Hän -voisi antaa hyviä neuvoja. - --- En ensinkään, vastasin jyrkästi. -- Te ette äsken tahtonut kuulla, -mitä minä tahdoin sanoa, mutta keskeytitte minut. Natalja Nikolajevna -kyllä ymmärtää, että jos annatte takaisin rahat vakaalla mielellä, -ilman kaikkia noita, kuten sanoitte, _lievennyksiä_, niin merkitsee -se, että tahdotte isälle maksaa tyttärestä, ja tyttärelle Aleshasta, -sanalla sanoen palkitsette rahalla... - --- Hm!... kas, millä tavalla te käsitätte tarkoitukseni, minun -parahin Ivan Petrovitshini! -- Ruhtinas alkoi nauraa. Minkä vuoksi -hän nauroi? -- Ja kumminkin, pitkitti hän, -- meillä on vielä -niin kovin paljon keskenämme puheltava. Mutta nyt ei ole siihen -aikaa. Pyydän vain, että muistatte _yhden seikan:_ asia koskee -suoranaisesti Natalja Nikolajevnaa ja koko hänen tulevaisuuttansa, -ja se kaikki riippuu osaksi siitä, miten ja mitä me teidän kanssanne -siitä päätämme. Teitä siinä välttämättömästi tarvitaan, -- sen -tulette itse huomaamaan. Senpä tähden, jos te vielä pidätte Natalja -Nikolajevnasta, niin ette voikaan kieltäytyä kuulemasta minua, miten -vähän te muutoin minusta pitänettekään. Kas nyt olemme jo perillä ... -â bientôt. - - - - -IX. - - -Kreivitär eli komeasti. Huoneet olivat sisustetut somasti ja -aistikkaasti, vaikk'ei ollenkaan pöyhkeästi. Kaikki kumminkin todisti -väliaikaista tilaa; se oli vain sopiva asunto joksikin ajaksi eikä -varakkaan suvun vakinainen, varmentunut koti kaikkine ylhäisölle -kuuluvine komeuksineen, oikullisuuksineen, joita pidettiin niin -välttämättöminä. Huhu kertoi, että kreivitär muuttaisi kesäksi -maatilalleen (joka jo muuten oli rapistunut ja monin kertaisesti -pantattu) Simbirskin lääniin, ja että ruhtinas seuraa häntä. Minäkin -kuulin sen ja surulla ajattelin: mitä tekee Alesha silloin, kun -Katja matkustaa kreivittären muassa? Natashalle en ollut siitä vielä -puhunut, en rohjennut sitä tehdä; mutta muutamista seikoista päätin, -että nähtävästi oli huhu hänenkin kuuluviinsa jo joutunut. Hän vain -oli vaiti ja kärsi yksinään. - -Kreivitär otti minut vastaan oikein hyvin, lempeästi ojensi minulle -kätensä ja vakuutteli, että jo kauan oli halunnut nähdä minua -luonansa. Itse hän kaatoi teetä sirosta hopeaisesta teekeittiöstä, -jonka ympärille me istuimme, minä, ruhtinas ja joku ylhäinen, -vanhanpuoleinen tähtirinta herra hiukan putsattuna, valtiomiehen -käytöstä tavotteleva. Nähtävästi tuota vierasta pidettiin suuressa -arvossa. - -Kreivitär oli vasta äsken palannut ulkomailta eikä siis vielä -ollut ehtinyt tänä talvena hankkia suuria tuttavuuksia Pietarissa -eikä saada asettaa oloansa, kuten toivoi ja aikoi. Paitsi tuota -vierasta ei ollut muita ketään, eikä ketään tullut koko illassa. -Etsin katseillani Katarina Feodorovnaa; hän oli Aleshan kanssa -toisessa huoneessa, mutta saatuaan kuulla meidän tulleen, tuli -kohta tervehtimään. Ruhtinas suuteli kohteliaasti hänen kättänsä, -ja kreivitär viittasi hänelle minuun päin. Ruhtinas samassa esitti -meidät toisillemme. Uteliaana tarkastelin häntä; hän oli hentoinen, -vaaleaverinen neito, yllänsä valkea puku; kasvultaan oli hän -matalanläntä, hiljainen ja levollinen ilme kasvoillaan, silmät hyvin -siniset, kuten Alesha sanoi, nuoruuden kukoistuksessa sanan oikeassa -merkityksessä. Odotin kohtaavani kauneuden täydellisyyden, mutta -mikään varsinainen kaunotar hän ei ollut. Säännöllinen, sulavan -soikea muoto, jotenkin säännölliset kasvojen piirteet, tuuhea ja -todella kaunis tukka, joka oli kammattu jokapäiväisen kotoisesti, -hiljainen, terävä katse; jossain muualla kohdatessani hänet olisin -mennyt ohitsensa kääntämättä häneen mitään erityistä huomiota; mutta -näin oli vain ensi katsahduksella, sittemmin sain aikaa sinä iltana -tarkastaa häntä pitemmältä. Jo yksistään se, millä tavoin hän antoi -minulle kättä, kuinka viattoman kohdistetulla huomaavaisuudella hän -katsoi silmiini lausumatta ainoatakaan sanaa, kummastutti minua ja -tahtomattani hymyilin hänelle. Ehkä se tuli siitä, että minä jo -kohta huomasin edessäni puhdassydämmisen olennon. Kreivitär piti -häntä tarkasti silmällä. Puristettuaan kättäni läksi Katja ikäänkuin -hätäillen luotani ja istui Aleshan luo huoneen toiseen päähän. -Tervehtäissään kuiskasi Alesha minulle: "tulin tänne vain minutin -ajaksi, heti lähden _sinne_". - -"Diplomaatti" -- en tiedä hänen nimeänsä ja nimitän häntä -diplomaatiksi, jotenkin häntä nimittääkseni -- puhui levollisesti -ja mahtavasti, kehitellen jotain aatetta. Kreivitär kuunteli -häntä tarkkaavasti. Ruhtinas hymyili hyväksymisen ja mairittelun -hymyilyä; puhuja kääntyi usein hänen puoleensa, varmaankin -pitäen häntä arvollisena kuulijana. Minulle tarjottiin teetä ja -jätettiin yksikseni, josta olin hyvin mielissäni. Sillä aikaa minä -tarkastelin kreivitärtä. Ensi vaikutuksen mukaan ei hän minua -oikein miellyttänyt. Hän ehkei ollut enää nuori, mutta minusta -tuntui, ettei hän ollut yli kahdenkymmenen kahdeksan. Kasvonsa -olivat vielä nuorteat ja jolloinkin varhaisemmassa nuoruudessa -varmaankin hyvin kauniit. Tummanruskea tukkansa oli vielä kyllin -tuuhea; katseensa oli erinomaisen lempeä, vaikkakin siinä oli jotain -huikentelevaa ja vallattoman veitikkamaista. Mutta nyt huomasin, -että hän jostain syystä hillitsi itsensä. Tuossa katseessa ilmeni -myöskin paljon älyä, mutta vielä enemmän hyvyyttä ja ilosuutta. -Minusta tuntui, että vallitsevana ominaisuutenansa oli jonkunlainen -huolettomuus, nautinnon jano ja jokin hyväsydäminen itserakkaus, -joka ehkä oli hyvin suurikin. Hän oli ruhtinaan vaikutuksen alainen, -ja tämän vaikutus olikin häneen erinomaisen suuri. Tiesin, että -heidän välillänsä oli jotain, olin myöskin kuullut, että ollessaan -ulkomailla ruhtinas ei ollut kovinkaan mustasukkainen lempijä; ja -sittenkin minusta tuntui, ehkä vielä nytkin tunnen, että heitä -yhdisti ei vain entiset keskinäiset suhteensa, mutta lisäksi jokin -muukin, osaksi salaperäinen, jokin keskinäisen suostumuksen tapainen, -joka perustui johonkin molemmanpuoliseen etuun ... sanalla sanoen, -jotain semmoista heidän välillään täytyi olla. Tiesin senkin, -että tätä nykyä tunsi ruhtinas hänestä itselleen olevan haittaa, -vaikka kuitenkin välinsä pysyi semmoisenaan. Ehkä heitä silloin -yhdistivät yhteiset tuumat Katjan suhteen, jotka tuumat tietysti -olivat alkusin ruhtinaan omia. Sillä perusteella ruhtinas saikin -vältetyksi avioliittoon menemisen kreivittären kanssa, jota tämä -todella oli vaatinut, ruhtinas kun sai kreivittären taivutetuksi -auttamaan rakentaessa Aleshan ja oman tytärpuolensa liittoa. Niin -ainakin minä Aleshan entisistä avomielisistä kertomuksista asian -ymmärsin. Tulihan Aleshankin jotain huomata. Olin samoista Aleshan -kertomuksista myöskin huomaavinani, että vaikka kreivitär olikin -ruhtinaan täydellisen vaikutuksen alainen, oli ruhtinaalla sittenkin -jotain syytä pelätä kreivitärtä. Olipa sen jo Aleshakin huomannut. -Sittemmin sain kuulla, että ruhtinas olisi hyvin mielellään naittanut -kreivittären jollekin ja osaksi juuri sen vuoksi laittoikin hänet -Simbirskin lääniin, toivoen maaseudulta löytävänsä hänelle soveliaan -miehen. - -Istuin siinä ja kuuntelin enkä tiennyt keinoa, miten pikemmin saisin -puhutella Katarina Feodorovnaa kahden kesken. Diplomaatti vastasi -johonkin kreivittären kysymykseen asioiden nykyisestä kannasta, -alkavista reformeista ja siitä, onko niitä pelättävä, vai eikö. Hän -puhui paljon ja kauan, levollisesti sekä kuni mahtimies konsanaan. -Hän kehitti aatettansa hienosti ja viisaasti, mutta aatteensa oli -mitä vastenmielisin. Erittäin pani hän painoa siihen, että noiden -reformien ja parannusten koko luonne tuottaa hyvin pian vissejä -hedelmiä; että, nähtyään nuo hedelmät, ihmiset ottavat älyynsä, ja -ettei vain yhteiskunnassa (tietysti, sen tunnetussa osassa) pääse -valtaan tuo uusi henki, vaan kokemuksesta näkevät erehdyksensä sekä -silloin kaksinkertaisella tarmolla alkavat kannattaa vanhoja oloja. -Että vaikka kokemus tuleekin olemaan surullinen, on se sittenkin -oleva suureksi hyödyksi, sillä se opettaa, kuinka tuota pelastavaa -entisyyttä tulee kannattaa, ja antaa sitä varten uusia aineksia; -onkin siis oikein toivottava, että nyt pikemmin jouduttaisiin -varomattomuuden viimeiseen asteeseen. "Ilman _meitä_ ei saateta -olla", päätti hän, "ilman meitä ei ole tähän saakka mikään -yhteiskunta pysynyt pystyssä. Me emme mitään hävitä, mutta päinvastoin -voitamme; me kohoamme pinnalle, kohoamme, ja tunnuslauseenamme tätä -nykyä tulee olla: 'pire ca va mieux ca est!'" Ruhtinas hymyili hänelle -häijysti hyväksyen lausutut mietelmät. - -Puhuja oli hyvin tyytyväinen itseensä. Minä olin niin tyhmä, -että aioin sanoa vastaan, sydämmeni oli kuohuksissa. Mutta minut -pysähdytti ruhtinaan myrkyllinen katse; salavihkaa livahti hän -lähelleni, ja minusta tuntui, että ruhtinas varmaan odotti minulta -jotain outoa, poikamaista käytöstä; kenties hän sitä vielä toivoikin, -nauttiakseen siitä, että minä olisin tehnyt jonkun tyhmyyden. Samalla -kumminkin olin vahvasti vakuutettu siitä, ettei diplomaatti olisi -ensinkään huomannut vastaan sanomistani ja, mahdollisesti, ei minua -itseänikään. Tuntui niin ilettävältä istua heidän seurassaan; tästä -vihdoinkin pelasti minut Alesha. - -Hän astui hiljalleen luokseni, kosketti olkapäätäni ja pyysi parille -sanalle. Minä arvasin, että hänet oli Katja lähettänyt. Niin -olikin. Kohta istuin hänen vieressään. Ensin hän tarkasteli minua -perinpohjin, aivan kuin olisi itsekseen sanonut: "vai tämmöinen sinä -oletkin". Ensi hetkenä emme kumpikaan löytäneet sanoja, millä alkaa -puhelu. Olin kumminkin vakuutettu, että jahka hän vain alkaa puhua, -niin voisi hän sitä pysähtymättä pitkittää vaikka aamuun saakka. -"Joitakin viisi, kuusi tuntia vain puhelumme kesti", kuten Alesha oli -sanonut, johtui tässä nyt mieleeni. Alesha istui myöskin siinä ja -odotti kärsimättömänä, mitenkä me alamme keskustelumme. - --- Miksikä te ette mitään puhu? sanoi Alesha, hymyillen katsoen -meihin. -- Tulivat yhteen ja ovat vaiti. - --- Ah, Alesha, mimmoinen sinä olet ... kohtahan me, sanoi Katja. -- -Meillähän on niin paljon keskenämme puhuttavaa, Ivan Petrovitsh, -etten tiedä mistä alkaakaan. Liian myöhään me tutustumme toisiimme, -sen olisi pitänyt ennen tapahtua, vaikka minä tiesin teidät jo -kauan aikaa. Ja mitenkä mielelläni minä halusinkaan teitä tavata. -Ajattelinpa jo kirjoittaa teille... - --- Mistä olisitte kirjoittanut? kysäsin, tahtomattani hymyillen. - --- Eipä olisi aihetta puuttunut, vastasi hän totisena. -- -Vaikkapa siitäkin, että sanooko Alesha totta kertoessaan Natalja -Nikolajevnasta, ettei hän pahastu, kun Alesha jättää hänet yksin näin -pitkäksi ajaksi? No, saako niin tehdä, kuten Alesha tekee? Sanoppas, -miksi sinä nytkin olet täällä, sanoppas? - --- Ah, Jumalani, hetihän minä lähden. Sanoinhan, että viivyn täällä -vain hetkisen katson teitä kumpaakin, mitenkä te tulette puhelemaan -keskenänne, ja sitten lähden sinne. - --- Mitäpä siinä on katsottavaa, no, näin me istumme, -- näitkös? Ja -aina hän on tuollainen, lisäsi Katja hiukan punastuen ja osottaen -Aleshaa sormellaan. - --- "Yhden minutin, sanoo, yhden minutin vain", mutta itse asiassa -istuukin puoliyöhön; sitten onkin jo myöhä. "Hän ei suutu, hän on -niin hyvä", kas niin tuumailee Alesha! No, onko se hyvin, onko se -kunniallisesti? - --- No, ehkä minä sitten lähden, sanoi Alesha valittavalla äänellä, -- -mutta minä niin mielelläni olisin teidän seurassanne... - --- Mitä sinä meidän seurassamme teet? Meidän päinvastoin tulee -monesta asiasta saada kahden puhua. Kuuleppas, sinä älä pahastu; se -on välttämätöntä, -- ymmärrähän se. - --- Jos se on välttämätöntä, niin minä ihan paikalla ... mitäpäs -tässä olisi pahastumista. Poikkean vain pikkusen Levinkan luo ja -sieltä kohta samassa Natashan luo. Kuulkaas, Ivan Petrovitsh, jatkoi -hän ottaen hattunsa, -- tiedättehän, että isäni aikoo kieltäytyä -ottamasta rahoja, jotka hän voitti oikeuden käynnissä Ichmeneviä -vastaan. - --- Tiedän; hän puhui minulle siitä. - --- Kuinka jalomielisesti hän siinä menettelee. Nähkääs, Katja ei -usko, että hän tekee jalomielisesti. Puhelkaa siitä Katjan kanssa. -Jää hyvästi, Katja, äläkä suinkaan epäile, etten minä rakasta -Natashaa. Ja minkäpä vuoksi te kaikki tyrkytätte minulle noita -ehtoja, soimaatte minua, pidätte minun toimiani silmällä, -- aivan -kuin olisin valvonnan-alainen! Natasha tietää, että minä rakastan -häntä, luottaa minuun, ja minäkin olen varma, että hän luottaa -minuun. Minä rakastan häntä ilman ehtoja, ilman minkäänlaisia -sitoumuksia. En voi sanoa, miten häntä rakastan. Rakastan vain. -Ei olekaan siis mitään syytä tutkistella minua, niinkuin mitäkin -syyllistä. Kysy Ivan Petrovitshilta, nyt on hän jo täällä ja hän -todistaa sinulle, että Natasha on luulevainen ja hyvin paljon minua -rakastaa, mutta hänen rakkaudessaan on paljon egoismia, sillä hän ei -halua mitään uhrata minun tähteni. - --- Kuinka niin? kysäsin minä kummissani uskomatta korviani. - --- Mitä sinä nyt, Alesha? Katja, miltei huudahti lyöden kätensä -yhteen. - --- Niin juuri, mitäpäs ihmeellistä siinä on? Tietäähän Ivan -Petrovisth. Natasha vain aina vaatii, että olisin hänen kanssaan. Hän -vaikkei sitä sanoin lausukaan, niin kyllä sen huomaa, että hän sitä -tahtoo. - --- Etkö häpeä, etkö sinä häpeä noin puhua? sanoi Katja vihan puna -kasvoillaan. - --- Miksikä siitä häpeäisin? Mimmoinen sinä, Katja, todellakin olet! -Minähän rakastan Natashaa enemmän, kuin hän luuleekaan, mutta jos hän -rakastaisi minua oikealla tavalla, siten, kuin minä rakastan häntä, -niin hän minun tähteni varmaankin oman etunsa uhraisi. Tosi on että -hän itse sallii minun lähteä, mutta näenhän minä hänen kasvoiltaan, -että se on hänelle raskasta, siispä minulle se on sama, vaikka ei -lupaisikaan. - --- Ei, tämä ei ole sanottu vain noin tuostaan, huudahti Katja, sanoen -sen minulle, silmänsä vihasta säihkyen. -- Sinun täytyy, Alesha, -täytyy heti tunnustaa, että tämän kaiken pani mieleesi isäsi. Tänään -kai sai sen päähäsi? Äläkä koetakaan minulle viekastella -- minä sen -kohta näen? Niinkö vai ei? - --- Niin, vastasi Alesha hämillään. -- Mitäpäs sitten? Hän puheli -tänään kanssani lempeästi, ystävän tapaisesti, Natashaa vain yhä -minulle kehui, minä oikein kummastelin sitä, sillä Natasha häntä niin -kovasti loukkasi, mutta hän vain kehuu Natashaa. - --- Ja te, te uskoitte sitä, sanoin minä, -- te, jolle Natasha uhrasi -kaikki, mitä voi uhrata, vieläpä nytkin, vieläpä tänäänkin oli hän -levoton teidän tähtenne, ettei teillä olisi ikävä, ettei jokin -estäisi teidän kohtaamasta Katarina Feodorovnaa! Hän itse sen sanoi -minulle tänään. Ja te syyttä suotta uskotte noita isänne valheellisia -uskotuksia! Ettekö te häpeä? - --- Kiittämätön! Ja eipä hän milloinkaan häpeä! sanoi Katja, tehden -kädellään liikkeen, niinkuin Alesha olisi ollut kokonaan mennyttä -miestä. - --- Mitäs te nyt todellakin! pitkitti Alesha surkealla äänellä. -- -Ja aina sinä, Katja, olet tuommoinen! Aina sinä ajattelet minusta -vain pahaa... En puhukaan Ivan Petrovitshista! Te luulette, etten -rakasta Natashaa. En minä sen vuoksi sanonut, että hän on egoisti. -Minä tahdoin vaan sanoa, että hän rakastaa minua liiaksi, niin että -menee jo ylimäärän, ja siitä on minulle sekä hänelle tukala olo. -Isäni ei koskaan saa minua petetyksi, vaikka tahtoisikin. En antau -hänelle. Että Natasha on egoisti, sitä hän ei ollenkaan sanonut sen -sanan huonossa merkityksessä; ymmärsinhän minä sen. Hän, nähkääs, -sanoi aivan tarkalleen siten, kuin minä äsken sanoin: että Natasha -niin liian paljon, niin suuresti rakastaa minua, että se näyttää jo -egoismilta, niin että siitä on minulle sekä hänelle rasitusta, mutta -myöhemmin käy se minulle vielä rasittavammaksi. Mitäs, isänihän sanoi -sen oikein, minua rakastaen, eikä se ollenkaan merkitse sitä, että -hän soi pahaa Natashalle; päinvastoin hän osotti huomaavansa Natashan -rakkauden suureksi, rajattomaksi, mahdottomuuksiin meneväksi. - -Katja keskeytti hänet, eikä antanut hänen lopettaa. Hän alkoi -kiihkeästi moittia Aleshaa, näytti toteen, että hänen isänsä -olikin vain siksi alkanut kehua Natashaa, pettääkseen Aleshan -teeskennellyllä hyvyydellään ja tämän kaiken vain purkaakseen -heidän välinsä, näkymättä ja huomaamatta nostattaakseen Aleshan -Natashaa vastaan. Lämmöllä ja viisaasti Katja todisteli, kuinka -suuresti Natasha rakastaa Aleshaa, ettei millainenkaan rakkaus anna -anteeksi semmoista, jota Alesha on Natashaa kohtaan osottanut, ja -että oikea egoisti on juuri Alesha itse. Vähittäin saattoi Katja -hänet mitä suurimpaan suruun ja täydelliseen katumukseen; hän istui -vieressämme katse luotuna alas, enää mitään vastaamatta, kokonaan -lannistuneena, kärsivä ilme kasvoillaan. Mutta Katja oli säälimätön. -Suurimmalla uteliaisuudella tarkastelin häntä. Tahdoin mitä pikemmin -oppia tuntemaan tämän kummallisen tytön. Hän oli vielä aivan lapsi, -mutta jokin kummallinen, täyteen vakuutukseen päässyt lapsi, -jolla on järkähtämättömät elämän säännöt ja kiihkeä, synnynnäinen -rakkaus hyvään ja oikeaan. Jos häntä todella voi sanoa lapseksi, -niin oli hän noita _mietiskeleviä_ lapsia, joita on niin viljalti -meidän perheissämme. Kyllä saattoi huomata, että hän oli jo paljon -mietiskellyt. Hauskaa olisi ollut kurkistaa tuon mietiskelevän pään -sisään ja nähdä, mitenkä siellä aivan kokonaan lapselliset aatteet -sekaantuivat elämän todellisuudesta ja havannoista saatuihin kuviin -(Katjahan jo eli todellista elämää) kuin myöskin aatteihin, jotka -hänelle olivat vielä outoja, kokemattomia, mutta jotka olivat -kohdanneet hänet välillisesti, kirjoista lukemalla, joita varmaan -oli jo viljalti ja joita hän, nähtävästi, piti elämänsä kokemuksina. -Sinä iltana ja sitten myöhemminkin opin tuntemaan hänet. Hänen -sydämmensä oli tunteellinen ja herkkä. Joskus hän ikäänkuin halveksi -käyttää itsehillitsemistaitoa, antaen etusijan totuudelle; jokaista -elämän kohtausta piti hän ehtoperäisenä ennakkoluulona, ja ikäänkuin -ylpeili moisesta vakaumuksestaan, kuten kaikkikin kiihkeäluontoiset -ihmiset, vaikkapa eivät enää olisikaan kovin nuoria. Mutta juuri -se tekikin hänet erikoisen viehättäväksi. Hän hyvin mielellään -mietiskeli ja etsi totuutta, mutta oli siihen määrin epäpedanttinen, -käytökseltään niin lapsellinen, että jo ensi kerralta teidät -saattoi mieltymään kaikkiin hänen omituisuuksiinsa ja mukautumaan -niihin. Johtuivat mieleeni Levinka ja Borinka, ja minusta tuntui, -että kaikki tämä kuului asioiden luonnolliseen menoon. Ja mikä -ihmeellisintä: kasvonsa, joissa minä ensi katsannolla en huomannut -mitään erityistä kauneutta, alkoivat tänä iltana minulle näyttää -yhäti kauniimmilta ja viehättävämmiltä. Tuo naivinen jakaantuminen -lapseksi ja ajattelevaksi naiseksi, tuo lapsellinen, ja suurimmassa -määrin todellinen totuuden ja oikeuden janoominen, samoin horjumaton -uskonsa pyrintöihinsä -- tuo kaikki valasi hänen kasvonsa jollakin -kauniilla vilpittömyyden valolla, antoi sille jotain korkeampaa, -henkistä kauneutta, jotta saattoi alkaa käsittää, ettei ollutkaan -kokonaan helppoa ymmärtää tuon kauneuden koko tarkoitusta, kauneuden, -jota ei ensi kerralla tavallisella ylimalkaisella katseella huomaa. -Nyt minä käsitin, että Aleshan täytyi olla kovin kiintynyt häneen. -Jos ei Alesha itse osannutkaan ajatella ja tehdä johtopäätöksiä, -niin hän rakasti semmoisia, jotka hänen puolestansa ajattelivat, -jopa niin tahtoivatkin, -- ja Katjapa oli ottanut hänet holhontansa -alaiseksi. Alesha oli mieleltään ylevä ja herkkä, taipui kohta -kaikkeen, mikä oli rehellistä ja hyvää, Katjan oli hän oppinut -tuntemaan lapsellisen vilpittömäksi ja miellyttäväksi. Aleshalla ei -ollut hituistakaan omaa tahtoa; Katjalla oli vahva, järkyttämätön ja -innokas tahdonvoima, ja Alesha voi kiintyä ainoastaan semmoiseen, -joka voi hallita ja käskeä häntä. Osaksi juuri tällä tapaa Natashakin -sai hänet itseensä kiintymään, heidän suhteittensa alkuaikoina, mutta -Katja vei voiton tässä Natashalta siitä syystä, että hän itse oli -vielä lapsi ja, kuten näkyi, oli vielä kauan lapsena pysyvä. Tämä -hänen lapsellisuutensa, hänen terävä ymmärryksensä, sekä samalla -myöskin jokin johdonmukaisuuden puute, kaikki tuo oli ikäänkuin -enemmän likeistä Aleshalle. Hän tunsi sen, ja siksi Katja viehätti -häntä yhä enemmän. Olen vakuutettu, että kun he kahden puhelivat -keskenään, silloin Katjan totisten "propaganda"-puheiden ohella asia -ehkä lopulta päättyi leikkiin. Ja vaikka Katja hyvin usein toruskeli -Aleshaa ja piti häntä vallassaan niin nähtävästi tuntui Aleshasta -olonsa Katjan seurassa paremmalta, kuin Natashan luona. Katja ja -Alesha sopivat paremmin toisilleen, ja se oli tärkeintä. - --- Riittää jo, Katja, riittää, jo on kyllin; sinä aina jäät olemaan -oikeassa, minä väärässä. Se on sen vuoksi, kun sinun sielusi on -puhtaampi, kun minun, sanoi Alesha, nousten ylös ja tarjoten kätensä -hyvästiksi. -- Heti menen Natashan luo, en poikkea Levinkallekaan... - --- Ei sinulla ole asiaakaan Levinkalle; ja että sinä nyt tottelet ja -menet, niin teet sinä siinä oikein kiltisti. - --- Ja sinä olet tuhatta kertaa kaikkia kiltimpi, sanoi Alesha -surullisesti. -- Ivan Petrovitsh, tahtoisin sanoa teille pari sanaa. - -Poistuimme muutaman askeleen päähän. - --- Tänään minä käyttäydyin kunnottomasti, kuiskasi Alesha minulle -- -minä käyttäydyin halpamaisesti, olen syypää koko maailman silmissä, -mutta heidän kahden edessään kaikista eniten. Tänään puolen päivän -jälkeen esitteli isäni minulle Aleksandrinan (erään ranskattaren) --- hän on aivan lumoava nainen... Minä ... unehduin ja ... no, mitä -siitä puhua, minä en ansaitse kunniata olla näiden kahden seurassa... -Jääkää hyvästi, Ivan Petrovitsh! - --- Hän on hyvä, kelpo ihminen, alkoi Katja kiireesti, heti kun -istuin taas luoksensa, -- mutta hänestä me tuonnempana tulemme -paljon puhumaan, mutta nyt ennen kaikkea tulee meidän päästä -yksimielisyyteen siitä, mitä te arvelette Aleshan isästä. Mitä mieltä -te olette hänestä? - --- Minä pidän häntä hyvin huonona ihmisenä. - --- Niin minäkin. Me siis olemme siitä kumpikin yhtä mieltä, sen -vuoksi onkin meidän helpompi arvostella asioita. Puhutaan nyt Natalja -Nikolajevnasta... Tiedättekö, Ivan Petrovitsh, minä tätä nykyä -olen kuin pimeyden ympäröimänä, minä odotin teitä kuni valkeutta. -Selitättehän te minulle kaikki, sillä kaikkein tärkeimmässä seikassa -voin minä tehdä päätöksiä vain arvelujen mukaan siitä, josta Alesha -minulle on kertonut. Muilta keneltäkään en ole voinut asiasta kuulla. -Sanokaapas ensiksi (tämä on, tärkeintä), mitä te luulette: tulevatko -Alesha ja Natasha yhdessä onnellisiksi, vai eivätkö? Ennen kaikkea -tulee minun se saada selville tehdäkseni lopullinen päätökseni, jotta -tietäisin, miten tekisin. - --- Mitenkä voisi siitä niin varmasti sanoa? - --- Niin, tietysti ei varmasti, keskeytti hän, -- mutta miten teistä -tuntuu, -- sillä te olette hyvin viisas ihminen. - --- Luullakseni eivät he voi tulla onnellisiksi. - --- Miksikä ei? - --- He eivät sovi toisilleen. - --- Niin minä ajattelinkin! - -Samassa hän liitti yhteen kätensä, niinkuin olisi syvä suru vallannut -hänen mielensä. - --- Kertokaa minulle tarkemmin. Kuulkaas: minä niin kovin mielelläni -tahtoisin tavata Natashan, sillä minulla on paljon hänelle puhuttavaa -ja luulen, että me voimme hänen kanssaan päättää kaikesta. Nyt minä -yhäti kuvittelen mielessäni, että hänen täytynee olla hyvin viisas, -vakava, totinen ja hyvin kaunis. Niinkö? - --- Niin. - --- Siitä minä olinkin vakuutettu. No, jos hän on semmoinen, niin -mitenkä hän voi rakastua Aleshaan, moiseen pojan hulikkoon? -Selittäkää minulle se; sitä minä usein mietin. - --- Sitä ei voi selittää, Katarina Feodorovna; vaikeata on ymmärtää, -minkä vuoksi ja miten saattaa rakastua. Alesha on lapsellinen. -Mutta tiedättekö, miten voi rakastua lapseen? (Tunsin sydämmeni -sulavan katsoessani häneen ja hänen silmiänsä, jotka katsoivat -minuun tarkkaan, totisina ja malttamattoman tarkkaavasti). -- Ja -mitä enemmän Natashalta puuttuu lapsellisuutta, sanoin, -- mitä -vakavampi hän itse on, sitä pikemmin hän voi rakastua häneen. Alesha -on totuutta harrastava, vilpitön, hyvin naivi, toisinaan ihmeellisen -naivi. Kenties Natasha rakastui häneen -- kuinka sen sanoisinkaan?... -No, ehkäpä säälistä. Jalomielinen sydän voi rakastua säälistäkin... -Muuten minä tunnen, etten minä voi teille mitään selittää, mutta minä -pyydän teitä itseänne -- rakastattehan te häntä? - -Asetin hänelle tuon kysymyksen rohkeasti ja tunsin, etten minä tuolla -kysymyksellä voi samentaa hänen kokonaan lapsellisen puhtaan sielunsa -selkeyttä. - --- Toden totta, en vielä tiedä, vastasi hän hiljaa, luoden silmiini -kirkkaan katseensa, -- mutta tuntuu, että rakastan kovin... - --- No, niin, nähkääs. Mutta voitteko selittää, minkä vuoksi -rakastatte? - --- Hänessä ei ole valhetta, vastasi Katja mietittyään. -- Kun hän -katsoo suoraan silmiini ja samassa jotain puhuu minulle, niin se -minua hyvin miellyttää... Kuulkaas, Ivan Petrovitsh, minä tässä -puhelen moisesta asiasta, minä olen tyttö, ja te mieshenkilö; teenkö -minä nyt oikein vai en? - --- Mitäs siinä olisi pahaa? - --- Niin, niin. Tietysti, mitäs pahaa siinä olisi? Mutta nuo (Katja -loi katseensa teekeittiön ääressä istuvaan ryhmään); nuo varmaan -sanoisivat, että se on pahasti tehty. Ovatko he oikeassa vai ei? - --- Ei! Ettehän sydämmessänne tunne, että teette pahoin, siispä... - --- Niin minä aina teen, keskeytti hän, nähtävästi kiirehtien -saadakseen mitä enimmän kanssani puhella. -- Kun jostain asiasta -joudun hämilleni, kysyn heti sydämmeltäni, ja jos se on rauhallinen, -niin olen minäkin rauhallinen. Niin tuleekin aina tehdä. Ja sen -vuoksi minä puhun kanssanne niin avomielisesti, kuin itseni kanssa -puhelisin, että, ensiksi te olette oikein hyvä ihminen ja minä tunnen -teidän entisen suhteenne Natashaan ennen Aleshaa, ja kuinka minä -itkinkään sen kuultuani. - --- Kuka on sen kertonut teille? - --- Tietysti Alesha, oikein kyynelsilmin hän sen kertoi: se oli -häneltä kauniisti tehty ja minua se kovin miellyttää. Minun -luullakseni Alesha pitää teistä enemmän, kuin te hänestä, Ivan -Petrovitsh. Ja juuri tuollaisilla hän minua miellyttää. No, ja -toiseksi minä puhun teille siksi näin suoraan, kuin itseni kanssa, -että te olette hyvin viisas ihminen ja voitte antaa minulle useita -neuvoja ja ohjata minua. - --- Mistäpäs te tiedätte, että minä olen niin viisas, että voin teitä -opettaa? - --- No, mitä te nyt turhia! - -Hän vaipui ajatuksiinsa. - --- Minä sanoin sen vain muun ohessa; puhelkaamme nyt pääasiasta. -Neuvokaa minua, Ivan Petrovitsh, minä huomaan nyt olevani Natashan -kilpailija, tiedänhän minä sen; mitä tulee minun tehdä? Minä sen -tähden kysyinkin: tulisivatko he kahden onnellisiksi. Minä ajattelen -sitä yöt ja päivät, Natashan asema on hirveä, hirveä. Alesha ei enää -rakasta häntä ollenkaan, minua taas rakastaa aina enemmän ja enemmän. -Niinkö? - --- Ehkä niinkin. - --- Ja Alesha valehtelee nyt Natashalle. Alesha ei itsekään tiedä, -että lakkaa rakastamasta, ja Natasha varmaan sen tietää. Kuinka -paljon hän saakaan kärsiä! - --- Mitä te aiotte tehdä, Katarina Feodorovna? - --- Minulla on useita tuumia, vastasi hän totisena, -- mutta -kumminkin minä yhä joudun ymmälle. Sen vuoksi minä odotinkin teitä -niin malttamattomana, jotta te ratkaisisitte minulle tuon seikan. -Te tiedätte asian paljoa paremmin, kuin minä. Olettehan te minulle -nyt kuin mikäkin jumala. Kuulkaas, minä ensin ajattelin näin: jos -he rakastavat toisiansa, niin tulee tehdä niin, että he tulevat -onnellisiksi, ja siksi tulee minun uhrautua ja auttaa heitä. Niinhän? - --- Minä tiedän, että te olettekin uhraantunut. - --- Niin, minä tein sen; mutta sitten kun hän alkoi käydä luonani ja -yhä enemmän ja enemmän minua rakastaa, ajattelen, uhrautuako vai ei? -Onhan se hyvin pahoin tehty, eikö niin? - --- Se on luonnollista, vastasin, -- niin tulee olla ... ettekä te ole -syyllinen... - --- En luule; te sanotte niin siksi, kun olette niin hyvä. Minä taas -ajattelen, ettei sydämmeni ole kokonaan puhdas. Jos olisi sydän -puhdas, tietäisin minä, mitä tekisin. Mutta jättäkäämme se asia. -Sitten sain minä kuulla enemmän heidän suhteistaan ruhtinaalta, -äidiltä, Aleshalta itseltään, ja arvasin, etteivät Alesha ja Natasha -ole yhdenvertaisia; nyt te vahvistatte sen luuloni. Minäpä aloinkin -yhä enemmän miettiä, mitä nyt tekisin? Jos he tulevat onnettomiksi, -niin onhan parasta heidän erota; sitten päätin kysyä teiltä tarkemmin -kaikesta ja lähteä Natashan luo ja siellä hänen kanssaan päättää -asian. - --- Mitenkä te päätätte, siinä kysymys? - --- Minä sanon hänelle näin: "rakastattehan te Aleshaa enemmän, kuin -ketään muuta, siksi tulee teidän rakastaa hänen onneansakin enemmän, -kuin mitään muuta: teidän siis tulee hänestä erota". - --- Niin, mutta miltä tuntuu hänen kuulla tuota? Ja jos hän on samaa -mieltä kanssanne, niin onko hänellä voimia täyttää se? - --- Juuri sitä minä ajattelen yötä ja päivää ja ... ja... - -Samassa puhkesi hän itkemään. - --- Ette voi uskoa, kuinka minä säälin Natashaa, sopersi hän itkusta -vapisevin huulin. - -Siihen ei ollut mitään lisäämistä. Minä vaikenin ja katsoessani -häneen minuakin alkoi itkettää, vaikk'en tiennyt, miksikä oli mieleni -niin hellä. Kuinka rakastettava lapsi hän olikaan! En enää kysäissyt, -minkä vuoksi hän piti itsensä sopivana rakentamaan Aleshan onnen. - --- Pidättehän te musiikista? kysäsi hän hiukan rauhoittuneena, yhä -vielä mietiskelevänä äskeisen itkunsa vuoksi. - --- Pidän, vastasin kummastellen kysymystänsä. - --- Jos olisi aikaa, soittaisin teille Bethovenin kolmannen konsertin. -Minä nyt soitan sitä. Siinä ovat kaikki ne tunteet ... aivan samoin, -niinkuin minä nyt tunnen. Niin ainakin luulen. Mutta jääköön se -toiseen kertaan; nyt tulee meidän keskustella. - -Nyt aloimme sommitella, kuinka hän kohtaisi Natashan ja kuinka sen -asian saisi sovitetuksi. Katja sanoi, että hänen toimiaan pidetään -silmällä, vaikka äitipuolensa onkin hyvä ja rakastaa häntä, mutta hän -ei millään tapaa salli hänen tutustua Natalia Nikolajevnaan; siksipä -hän päättikin käyttää viekkautta. Aamusin hän aina käy ajelemassa, -mutta melkein aina kreivittären kanssa. Toisinaan ei kreivitär -lähde, mutta lähettää sijaansa ranskattaren, joka nyt on sairas. -Sattuu usein, että kreivittären päätä kivistää, ja nyt on siis -odotettava siksi, kun hänen päätään alkaa kivistää. Sitä ennen saa -Katja suostutetuksi ranskattaren (tämä oli vanha, seuranaisen virkaa -toimittava), sillä ranskatar on oikein hyvä ihminen. Lopputulos oli -se, ettei edeltäkäsin voinut mitenkään määrätä päivää, jolloin Katja -voisi mennä Natashan luo. - --- Natashaan te tutustutte ettekä tule sitä katumaan, sanoin minä. -- -Natashakin haluaa samaa, ja sen yksistään jo siitäkin syystä, jotta -tietäisi, kelle hän luovuttaa Aleshan. Itse asiasta älkää olko kovin -murheissanne. Aika ratkaisee sen teidän avuttannekin. Matkustattehan -te maalle? - --- Niin, kohta, ehkäpä jo kuukauden kuluttua, vastasi hän, -- ja minä -tiedän, että sitä vaatii ruhtinas. - --- Mitenkä luulette, meneekö Alesha teidän muassanne? - --- Juuri sitä minäkin ajattelin! sanoi hän katsoen minuun tarkkaan. --- Luuletteko hänen lähtevän? - --- Niin luulen. - --- Jumalani, mitä tästä kaikesta tuleekaan -- en osaa arvatakaan. -Kuulkaas, Ivan Petrovitsh, minä tahdon tästä lähtien kirjoittaa -teille kaikesta, tahdon kirjoittaa usein ja paljon. Nyt minä alan -vaivata teitä. Tuletteko meille usein? - --- En voi sanoa, Katarina Feodorovna, se riippuu asianhaaroista. -Kenties en voi tulla teille enää ensinkään. - --- Miksikä? - --- Siihen voi olla monta syytä, mutta pääasiallisesti -- se tulee -riippumaan minun suhteistani ruhtinaaseen. - --- Hän on kunnoton ihminen, sanoi Katja päättävästi. -- Mutta -tiedättekös, Ivan Petrovitsh, entäs, jos minä tulisin teillä käymään! -Olisiko se hyvin vai huonosti tehty? - --- Mitäs te itse siitä ajattelette? - --- Minä luulen, että se ei olisi pahasti. Niin vaan, käväsisin -teillä... lisäsi hän hymyillen. -- Minä sanon sen vuoksi näin, että -paitsi sitä, että kunnioitin teitä, minä pidän teistä hyvin paljon... -Eihän se ole häpeä, että minä kaiken tämän sanon teille? - --- Mitäs häpeätä siinä olisi? Olettepa tekin minulle jo rakas, kuni -sukulainen. - --- Tahdotteko te olla ystäväni? - --- Oi, mielelläni! vastasin minä. - --- Niin, mutta nuopa sanoisivat, että se on häpeä ja ettei nuoren -tytön sovi niin käyttäytyä, lisäsi Katja viitaten taaskin teepöydässä -istujoihin. - -Tässä tahdon mainita, että ruhtinas nähtävästi tahallaan jätti meidät -kahden näin kauaksi puhelemaan. - --- Tiedänhän minä hyvin hyvästi että ruhtinas haluaa rahojani, -- -sanoi Katja. Minua he pitävät kokonaan lapsena vieläpä sen suoraan -sanovatkin minulle. Minä en ole enää lapsi. Kummallisia ihmisiä: itse -ovat kuni lapset, sanokaas, mitä he puuhailevat? - --- Katarina Feodorovna, en muistanut teiltä kysyä: ketä ovat nuo -Levinka ja Borinka, joiden kanssa Alesha niin usein ajelee? - --- Ne ovat minulle kaukaista sukua. He ovat hyvin ymmärtäväisiä ja -rehellisiä, liian paljon vain puhuvat... Kyllä tunnen heidät... - -Hän taaskin naurahti. - --- Onko totta, että te aiotte jolloinkin lahjoittaa heille miljonan? - --- No niin, näette nyt, no, vaikkapa tuo miljonakin, siitäkin -he puhuvat niin paljon, että jo tulee paha olo siitä. Tietysti -minä mielelläni uhraan kaikkeen hyödylliseen, mihinkä minä muuten -käyttäisin niin äärettömät varat, eikö niin? Mutta milloin minä saan -lahjoittaa! Ja he jo niitä nyt jakavat, neuvottelevat, rähisevät, -väittelevät, mihinkä lahjoitukseni parhaiten käyttäisivät, vieläpä -riitelevät sen tähden, niin että oikein kummastuttaa. Liian paljon -hätäilevät. Mutta kumminkin ovat he vilpittömiä, ja ... viisaita. -Opiskelevat vielä. Onhan tämä kumminkin parempi, eikä niinkuin jotkut -toiset elävät. Eikö niin? - -Puhelimme vielä monesta seikasta. Hän kertoi minulle melkein koko -elämänsä ja innolla kuunteli minun kertomuksiani. Yhä vain pyysi, -että minä ennen muuta kertoisin hänelle Natashasta ja Aleshasta. -Kello oli jo kaksitoista, kun ruhtinas tuli luokseni ja huomautti, -että on aika sanoa hyvästi. Jätin jäähyväiset. Katja puristi -innokkaasti kättäni ja katsahti minuun merkitsevästi. Kreivitär pyysi -minua heillä käymään. Läksin yhdessä ruhtinaan kanssa talosta. - -En saata olla tekemättä kummallista ja, kenties, kokonaan asiasta -poikkeavaa huomautusta. Kolme tuntia kestäneestä keskustelustani -Katjan kanssa sain muun muassa kummallisen, mutta siltä kumminkin -syvän vakuutuksen, että hän on vielä siinä määrin täydelleen lapsi, -ettei ollenkaan tiedä miesten ja naisten välisten suhteiden koko -salaisuutta. Tämä tietämättömyys tuotti omituisen koomillisuuden -muutamille hänen mietelmillensä ja yleensä sille totisuudelle, millä -hän puhui useista hyvin tärkeistä asioista. - - - - -X. - - --- Tiedättekös mitä? sanoi minulle ruhtinas, kun nousimme vaunuihin. --- Mitäs, jos menisimme yhdessä ottamaan illallisen, häh? Mitä -luulette? - --- Todellakin, en tiedä, ruhtinas, vastasin epäröiden. -- Minä en -koskaan syö illallista... - --- No, tietysti _puhelemmekin_ illastaessamme, liitti hän luoden -silmiini terävän ja viekkaan katseen. - -Mahdoton oli olla ymmärtämättä! "Hän haluaa ilmaista ajatuksensa -asioista, ja sitähän minä tahdonkin", ajattelin. Minä suostuin. - --- Tuumasta toimeen. Suurelle Merikadulle B:hen. - --- Ravintolaanko? kysäsin vähän hämilläni. - --- Niin. Entäs sitten. Minähän harvoin illastan kotona. Ettekö te -todellakaan tahtoisi, että tarjoaisin teille? - --- Minähän jo sanoin teille, etten koskaan syö illallista. - --- Mutta jos nyt yhden kerran. Sitä paitsi minähän teitä pyydän... - -Se on -- maksan puolestasi; olen varma, että hän tahallaan tuon -lisäsi. Suostuin lähtemään, mutta päätin ravintolassa itse maksaa -puolestani. Saavuimme ravintolaan. Ruhtinas otti erityisen kamarin ja -valikoi hyvällä maulla ja asiantuntemisella pari, kolme ruokalajia. -Ruoat olivat kalliita, samoin myöskin pullo hienoa pöytäviiniä, jonka -hän käski tuoda. Katsoin ruokalistaan ja käskin itselleni puoli pyytä -ja ryypyn lafiittia: Ruhtinas nosti suuren kapinan. -- Te ette tahdo -syödä kanssani! Sehän on jo naurettavaa. _Pardon, mon ami_, sehän -on ... ylenmääräistä pikkumaisuutta. Se on alhaisinta itserakkautta. -Tähän tulivat väliin jo miltei säätyedut ja, lyön vetoa, että asia on -niin. Minä vakuutan teille, että te loukkaatte minua. - -Minä vain pysyin päätöksessäni. - --- No, kuinka vain haluatte, sanoi hän sitten. -- En tahdo pakottaa -teitä... Sanokaapas, Ivan Petrovitsh, saanko kanssanne puhella -täydellä ystävyydellä? - --- Sitä minä pyydän teiltä. - --- No, niin mielestäni tuommoinen pikkumaisuus vahingoittaa juuri -teitä. Samoin vahingoittavat itseänsä juuri tällä kaikki muutkin -teikäläiset. Te olette kirjailija, teidän tulee tuntea ylimyspiirejä, -ja te vierotte kaikkea. Minä en puhu nyt pyistä, mutta tehän -olette valmis kieltäymään kaikesta yhteydestä meidän seurapiirimme -kanssa, ja sehän on suoranainen vahinko. Paitsi sitä, että te -paljon menetätte, -- no, sanalla sanoen tulevaisuutenne, -- niin -jo yksistään sen tähden, että teidän itsenne tulee tuntea, mitä te -kuvailette, teillähän on novelleissa kreivejä, on ruhtinaita, on -vastaanottohuoneita... Mutta ah, mitäs minä nyt! Teillähän onkin -niissä nyt vain köyhyyttä, kadotettuja sinellejä, tarkastajia, äreitä -upseereita, virkailijoita, vanhoja vuosia ja lahkolaisten elämää, -tiedän, tiedän... - --- Nyt erehdytte, ruhtinas; jos minä en käy nimittämässänne -"ylemmissä piireissä", niin on se siksi, että siellä ensiksikin on -ikävä, ja toiseksi ei ole mitään tekemistä! Ja sitten, minä sittenkin -käyn... - --- Tiedän, ruhtinas R:n luona kerran vuodessa; siellähän minä -teidät ensiksi kohtasinkin. Koko muun ajan vuotta te kangistutte -kansanvaltaisessa kopeudessanne ja kidutte vinnillänne, vaikkeivät -kaikki teikäläiset niin teekkään. Löytyy semmoisiakin seikkailujen -hakijoita, että minuakin ilettää... - --- Minä pyytäisin teitä, ruhtinas, jättämään tämän puheen aiheen ja -olemaan palaamatta luoksemme vinnillemme. - --- Ah, Jumalani, nyt te jo pahastuitte. Mutta toisekseen, itsehän -annoitte minulle luvan puhua kanssanne tuttavanomaisesti. Mutta -anteeksi, en ole vielä millään ansainnut ystävyyttänne. Viini on -jotenkin hyvää. Maistakaapas. - -Hän kaatoi minulle puoli lasillista pullostaan. - --- Näette nyt, rakas Ivan Petrovitshini, minä hyvin hyvästi ymmärrän, -mitä nimitetään ystävyydelle sopimattomaksi. Emmehän me kaikki ole -törkeitä ja julkeita teitä kohtaan, kuten te meistä kuvittelette, -no, minäkin hyvin hyvästi käsitän, ettette tekään nyt istu tässä -myötätuntoisuudesta minua kohtaan mutta sen tähden, että minä lupasin -kerallanne _puhella_. Eikö niin? - -Hän nauroi taas. - --- Ja kun te valvotte erään tunnetun henkilön etuja, niin te -haluattekin kuulla mitä minä tulen puhumaan. Niinhän? lisäsi hän -häijysti hymyillen. - --- Ette erehtynyt, keskeytin hänet kiivaasti. (Huomasin, että tämä -mies oli niitä, jotka huomattuaan jonkun ihmisen hiukankin olevan -vallassaan kohta antavat tämän tuntea tätä valtaansa. Minähän olin -hänen vallassaan; en voinut lähteä pois kuulematta kaikkea sitä, mitä -hän oli aikeessa minulle sanoa, ja tuon hän tiesi hyvin hyvästi. -Hänen käytöstapansa äkkiä muuttui yhä enemmän ja enemmän julkean -röyhkeäksi ja ivalliseksi.) -- Ette erehtynyt, ruhtinas, juuri sen -tähden minä tänne tulinkin, muuten todellakaan en istuisi ... näin -myöhään. - -Teki mieleni sanoa: muuten en mistään hinnasta olisi jäänyt teidän -seuraanne; en kumminkaan sanonut sitä, muutin lauseeni, en pelosta, -mutta kirotun heikkouteni ja kohteliaisuuteni vuoksi. Kuinka -todellakin voi sanoa ihmiselle solvauksen vasten silmiä, vaikka -hän sen olisi ansainnutkin ja vaikka juuri aioinkin sanoa hänelle -solvauksen. Olin huomaavinani, että ruhtinas huomasi sen silmistäni, -sen vuoksi hän ivallisesti katsoikin minuun kaiken aikaa, kun puhuin, -ikäänkuin olisi nauttinut pelkuruudestani ja härsytellyt minua -katseellaan: "Mitä, et uskaltanut, jänistit, sepäs, veliseni". Aivan -varmaan oli asia näin, sillä kun minä olin lopettanut sanomiseni, -purskahti hän nauruun ja jotenkin ylhäisen hyväilevästi taputti -polveani. - -"Hauskaa on seurassasi, veliseni", luin hänen katseessaan. -"Odotahan", ajattelin itsekseni. - --- Tänään olen erittäin iloinen! huudahti hän, -- ja totta sanoen en -voi sanoa syytä siihen. Niin, niin, ystäväiseni, niin! Juuri hänestä -minä tahdoinkin puhua. Täytyyhän lopultakin sanoa ajatuksensa; tulla -johonkin päätökseen, ja toivoakseni te tällä kertaa täydelleen -käsitätte minut. Äsken minä puhuin teille niistä rahoista ja tuosta -myssy-isästä, kuusikymmen vuotiaasta lapsesta... No! Ei maksa vaivaa -nyt muistellakaan. Minähän kaiketta tarkoituksetta puhuin siitä! -Ha-ha-haa, tehän olette kirjailija, täytyihän teidän huomata... - -Katsoin kummastellen häneen. Eihän hän nähtävästi vielä ollut -humalassa. - --- No, ja mitä tulee tuohon tyttöön, niin todella minä kunnioitan, -oikeinpa rakastan häntä, uskokaa pois; hän on hiukan oikullinen, -mutta "ei piikitöntä ruusua", kuten sanottiin viisikymmentä vuotta -tätä ennen, ja kauniisti sanottiinkin: piikit pistelevät; mutta -sehän onkin viekottelevaa, ja vaikka minun poikani onkin hupakko, -olen hänelle osiksi anteeksi antanut -- hänen hyvän valinta-makunsa -tähden. Lyhyesti, tuollaisista tytöistä minä pidän, ja minulla -- -(hän puristi huuliansa paljon merkitsevästi) -- on erityisiä asioita -mielessä ... mutta niistä sitten myöhemmin... - --- Ruhtinas! Kuulkaapas, ruhtinas! huudahdin minä, -- en ymmärrä tätä -pikaista muutosta teissä, mutta ... muuttakaa puhetta, sitä pyydän -teiltä. - --- Taaskin te tulistutte! No olkoon menneeksi ... muutan, muutan! -Yhtä minä vain tahtoisin teiltä kysyä: kunnioitatteko paljonkin tuota -tyttöä? - --- Tietysti, vastasin jyrkästi ja ärtyisästi. - --- No, no ja rakastatte myöskin? pitkitti hän, irvistäen -inhoittavasti, sulkien puoliksi silmänsä. - --- Muistakaa, mitä puhutte! huudahdin minä. - --- No, jo lakkaan! jo lakkaan! Rauhoittukaa! Olen tänään -kummallisimmalla päällä. Tunnen iloa, jota en kaukaan aikaan -tuntenut. Emmekö juo samppanjaa? Mitä sanotte, runoilijani? - --- Minä en tahdo juoda, en tahdo! - --- Älkää puhukokaan! teidän täytyy välttämättömästi pitää tänään -minulle seuraa. Olen niin hyvällä tuulella, ja kun minä olen hyvä -jopa sentimentaalisuuteen asti, niin en voikaan olla onnellinen -yksinäni. Ken voi sanoa, ehkä me vielä pääsemme siihen, että juomme -"sinun maljat", ha, ha, haa! Ei, nuori ystäväiseni, te ette vielä -minua tunne! Minä olen vakuutettu, että te vielä tulette rakastamaan -minua. Minä tahdon, että te jaatte tänään kanssani surun sekä riemun, -ilon ja kyyneleet, vaikka luulen, etten minä ainakaan maksa samalla -mitalla. No, mitä sanotte, Ivan Petrovitsh? Ajatelkaas vain, että jos -ei käy niin, kuten minä tahdon, niin koko minun hyvä innostukseni -menee ohi, katoaa, haihtuu, ja te ette kuule mitään; niin, tehän -olette täällä ainoastaan kuullaksenne jotain. Niinhän? lisäsi hän -luoden minuun julkean katseen. -- No, niinpä siis valitkaa. - -Uhkaus oli suuri. Minä suostuin. Tahtoisikohan hän juottaa minut -humalaan? ajattelin. Sivumennen olkoon tässä mainittu eräs huhu -ruhtinaasta, huhu, jonka olin jo kauan sitten kuullut. Hänestä -puhuttiin, että hän, joka aina oli säädyllinen ja moitteeton -seurassa, toisinaan öisin juopottelee, juoden itsensä sikahumalaan, -salassa viettää siveetöntä elämää, ilettävästi ja salaa renttuilee... -Kuulin hänestä hirvittäviä huhuja. Kerrottiin, että Alesha tiesi -isänsä toisinaan juovan ja koetti salata sen kaikilta ja erittäin -Natashalta. Kerran oli Alesha minulle jo sanomaisillaan, mutta -samassa sotki puheen eikä vastannut kysymyksiini. Mutta minä en noita -huhuja Aleshalta kuullutkaan ja, totta sanoakseni, en tätä ennen -uskonut; nyt odotin, mitä oli tuleva. - -Viini tuotiin pöytään; ruhtinas kaatoi kahteen lasiin, itselleen ja -minulle. - --- Suloinen, perin suloinen tyttö, vaikka toruikin minua! pitkitti -ruhtinas maistellen viiniä, -- nähkääs, nuo suloiset olennot -ovatkin juuri tällöin suloisia, juuri tällaisina hetkinä... Ja hän -kun varmaan luuli minut häväisneensä, muistattehan, tuona iltana, -musersi tomuksi. Ha, ha haa! Mitenkä hyvin sopiikaan hänelle -puna kasvoillaan! Oletteko naisten tuntija? Toisinaan äkillinen -punastuminen sopii erinomaisesti vaaleille poskille, oletteko sen -huomannut? Ah, Jumalani! Tehän nähtävästi taas vihastutte? - --- Niin vihastunkin! huudahdin minä pidättämättä enää itseäni, -- -enkä tahdo, että te nyt puhuisitte Natalia Nikolajevnasta ... se on, -ette puhuisi moisella tavalla. Minä ... minä en sitä salli! - --- Ohoo! No, olkoon menneeksi, teen teille mieliksi, vaihdan aihetta. -Minähän olen myöntyvä ja pehmyt kuin taikina. Puhukaamme teistä. -Minä rakastan teitä, Ivan Petrovitsh, jospa vain tietäisitte, kuinka -ystävällistä, kuinka totista on osanottoni. - --- Ruhtinas, eikö ole parasta puhua asiasta? keskeytin hänet. - --- Se on: _meidän asiastamme_, tahdotte sanoa. Minä ymmärrän teitä -puolesta sanastakin, mon ami, mutta te ette aavistakaan, kuinka -likeltä me kosketamme asiaa, jos puhumme nyt teistä ja, tietysti, jos -te ette keskeytä minua. Siis minä jatkan: minä aioin sanoa teille, -kallein Ivan Petrovitshini, että niin elää, kuten te elätte, on -samaa kuin saattaa itsensä turmioon. Sallikaa minun kosketella tätä -arkatuntoista aihetta; sen teen ystävyyden vuoksi. Te olette köyhä, -otatte kustantajaltanne etukäteen, maksatte velkojanne, lopuilla -elätte puoli vuotta ainoastaan teetä juoden ja värisette vinnillänne -odottaen, milloinka saatte valmiiksi romaaninne kustantajanne -lehteen; niinhän? - --- Vaikka niinkin, mutta se sittenkin... - --- On kunniallisempaa, kuin varastaminen, mairitteleminen, lahjusten -ottaminen, juonien keksiminen, j.n.e. j.n.e. Tiedän, tiedän, mitä -aiotte sanoa, tuo kaikki on jo kauan ollut painettuna. - --- Älkää siis puhukokaan mitään minun asioistani. Jokohan minun tulee -teille, ruhtinas, neuvoa kohteliaisuutta. - --- Niin, tietysti teidän ei sitä tarvitse. Mutta, mikäs auttaa, -jos me kosketamme juuri tuota säädyllistä kieltä. Eihän sitä sovi -kiertää tai karttaa. No, toisekseen, jättäkäämme vinnit rauhaan. En -minäkään niitä mielelläni suosi, ehkä visseissä tapauksissa (ja taas -hän nauroi ilkeästi). -- Mutta kuulkaas, mikä minua kummastuttaa: -mikä halu teillä on pelata toisen henkilön osaa? Kyllähän eräs -teidän kirjailijanne muistaakseni sanoo jossain paikassa, että -ehkä ihmisen suurin urotyö on se, jos hän osaa elämässä tyytyä -toisen henkilön osaa näyttelemään... Muistaakseni jotain sellaista -se oli! Siitä samasta minä kuulin myöskin jossain puhuttavan. -- -Onhan Alesha vallannut teiltä morsiamen, tiedänhän minä sen, mutta -te, kuni mikäkin Schiller, heidän puolestansa naulitsette itsenne, -heitä palvelette, olette miltei heidän juoksupoikanaan... Suokaa -minulle anteeksi, rakkaani, mutta tämähän on jonkinlaista häijyä -jalomielisillä tunteilla leikkimistä... - -Ja ettei tuo kyllästytäkään teitä, todellakin! Oikein hävettää! -Minäpä teidän asemassanne luulisin kuolevani harmista, ja pääasia: -mikä häpeä, häpeä! - --- Ruhtinas! Te nähtävästi tahallanne toitte minut tänne -solvataksenne minua! huudahdin minä täynnä kiukkua. - --- O, ei, ystäväiseni, ei suinkaan, minä olen tällä hetkellä -paljaastansa vaan käytännön mies ja tahdon edistää onneanne. Sanalla -sanoen, tahdon hyvin sovittaa koko tämän asian. Mutta jättäkäämme -toistaiseksi _koko asia_, ja te kuunnelkaa loppuun, koettakaa olla -tulistumatta vaikka muutaman parin minutin ajan. No, kuinka te -luulette, mitäs jos te ottaisitte vaimon? Näettekös, minähän nyt -puhun kokonaan _syrjä asiasta;_ miksikäs te niin kummastellen minuun -katsotte? - --- Minä odotan, milloinka te lopetatte sanottavanne, vastasin minä, -katsoen häneen todellakin kummastellen. - --- Eihän tässä ole sen enempää lisättävää. Minä juuri tahdoin tietää, -mitä te sanoisitte, jos teille joku ystävistänne, joka suo teille -perusteellista, todellista onnea, eikä mitään utuista onnea, tarjoisi -teille nuoren, kauniin tytön, no ... ja jo jotain kokeneen; minä -puhun teille allegorisesti, mutta ymmärrättehän minua, no, vaikkapa -Natalia Nikolajevnan kaltaisen, tietysti kunnollisen korvauksen -kera... (Huomatkaa, minä puhun syrjä asiasta, enkä meidän); no, mitäs -te siihen sanoisitte? - --- Minä sanon teille, että te ... menetitte järkenne. - --- Ha, ha, haa. Häh! Ettehän vain aio lyödä minua! - -Minä todellakin olin valmis hyökkäämään hänen päällensä. -Pitemmältä en voinut sietää. Hän oli silmissäni kuin kyy, kuni -jättiläis-hämähäkki, jonka minä niin mielelläni olisin tahtonut -polkea mäsäksi. Hän nautti pilanteostaan; hän leikki kanssani, kuni -kissa hiirellä, ajatellen, että minä olen kokonaan hänen vallassaan. -Minusta näytti (minä sen muistinkin), että hän löysi jotain huvia, -ehkä jotain hekumaa tuosta julkeudestaan, tuosta hävyttömyydestään, -tuosta kyynillisyydestään, millä hän vihdoin viimeinkin repäsi -edessäni naamarin kasvoiltaan. Hän halusi nauttia kummastuksestani, -kauhustani. Hän halveksi minua täydellisesti ja piti minua pilkkanaan. - -Jo ihan alussa minä aavistin, että tämä kaikki oli edellä mietittyä -ja johonkin johtaa; mutta minä olin semmoisessa asemassa, että kävi -miten kävikin, minun täytyi kuulla hänen sanottavansa loppuun. Se -koski Natashan kohtaloa, ja minun täytyi olla valmis kaikkeen ja -kestää kaikki, sillä ehkäpä juuri tällä kerralla sai asia ratkaisun. -Mutta mitenkä jaksaisi kuunnella noita kyynillisiä, hävyttömiä -viittauksia Natashasta, kuinka saattoi välinpitämättömänä niitä -kestää? Kaiken lisäksi ruhtinas hyvin hyvästi ymmärsi sen, etten minä -voi olla häntä kuulematta, ja se teki harmini kahdenkertaiseksi. -"Mutta, tarvitseehan hänkin minua", ajattelin ja aloin vastailla -hänelle jyrkästi ja kursailematta. Hän huomasi sen. - --- Kuulkaapas, nuori ystäväiseni, alkoi hän nyt katsoen totisena -minuun, -- näin meidän ei sovi jatkaa, siis on parasta, että teemme -sovinnon. Minä, nähkääs, aion teille jotain ilmaista, ja teidän -tulee olla niin ystävällinen ja kuunnella loppuun, mitä tahansa -sanoisinkaan. Minä tahdon puhua mieleni mukaisesti ja kuten minua -huvittaa, kuten oikeastaan pitääkin. No, mitäs sanotte, nuori -ystäväiseni, tahdotteko olla kärsivällinen? - -Pidätin itseäni ja vaikenin huolimatta siitä, että hän katsoi minuun -niin purevalla ivalla, ikäänkuin olisi vaatinut minua mitä jyrkimpään -vastustamiseen. Hän huomasi, että olin suostunut jäämään, siispä -jatkoikin: - --- Älkää vihastuko minulle, ystäväiseni. Mistäpäs te nyt -suutuittekaan? Ulkomuodosta yksistään, eikö niin? Ettehän te itse -asiassa minulta mitään muuta odottanutkaan, joskin olisin kanssanne -kuinka tahansa puhunut -- joko mairittelevimmalla hellyydellä, -tai kuten nyt, ajatushan olisi aina ollut sama, mikä nytkin. Te -halveksitte minua, eikö niin? Nähkääs, miten paljon minussa on -tuota mieluista teeskentelemättömyyttä, avomielisyyttä, tuota -bonhomie. Minä virkan teille kaikki, yksinpä lapsenoikkunikin. -Niin, mon cher, siispä enemmän bonhomie teidänkin puoleltanne, ja -me pääsemme sovintoon, teemme täydellisen sopimuksen ja loppujen -lopuksi ymmärrämme toisemme täydellisesti. Minua älkää kummeksiko; -minua lopultakin jo kyllästyttää kaikki nuo viattomuudet, kaikki -nuo Aleshan saarnat, kaikki tuo schillerimäisyys, kaikki nuo -ylemmät näkökannat tuossa kirotussa liitossa tuon Natashan kanssa -(joka, muuten on hyvin sievä tyttö), että minä niin sanoen vasten -tahtoanikin olen mielissäni sattumasta saada kerran laskea pilaa -kaikesta tuosta. No, nyt sattui tilaisuus. Samassa minä tahdoin -purkaa teille sydämmeni. Ha, ha, haa! - --- Te kummastutatte minua, ruhtinas, enkä minä käsitä tarkoitustanne. -Te alatte näytellä ilveilijän osaa, teidän odottamaton -avomielisyytenne... - --- Ha, ha, haa! Onhan tuo osaksi oikein! Mitä herttaisin vertailu! -Ha, ha, haa! Minä mellastan, ystäväiseni, minä mellastan, olen -iloinen ja tyytyväinen, niin, ja te, armas runoilijani, teidän -tulee osottaa minulle kaikkea suopeutta. Eiköhän ole parasta, että -ryyppäämme, sanoi hän hyvin itsetyytyväisenä ja kaatoi lasiinsa. - --- Tietäkääs, ystäväiseni, yksin tuo tyhmä ilta, muistattehan -Natashan luona, sapetti minut kokonaan. Tosi, että hän itse oli -hyvin kiltti, mutta minä läksin sieltä hirmuisen vihaisena enkä voi -sitä unhottaa. Tietysti tuleehan se meidänkin aika, jopa kiireesti -lähestyykin, mutta nyt ei puhuta siitä. Muun ohella minä tahdoin -selittää teille, että minulla on eräs luonteen ominaisuus, jota -te ette vielä tunteneet, -- se on: viha kaikkia noita typeriä ja -kokonaan arvottomia naivisuuksia ja paimenlauluja kohtaan; ja yksi -mieluisimpia nautintojani on aina ollut, että alussa itse tekeyn -samanlaiseksi, yhdyn samaan ääneen, hyväillä, rohkaista jotakuta -alati nuorta Schilleriä ja sitten äkkiä kerrassaan ällistyttää hänet; -nostaa äkkiä hänen edessään naamari ja riemastunut naama, vääntää -irvistykseen, näyttää hänelle kieltä juuri samalla hetkellä, kun -hän kaikista vähimmin odottaa moista surpriisia. Mitä? Te ette sitä -ymmärrä, tuntuuko se teistä rumalta, mielettömältä, alentavalta, -niinkö? - --- Tietysti niin. - --- Te olette suorapuheinen. Vaan minkäs sille voi, jos minua itseäni -piinataan. Minäkin olen tyhmän avomielinen, mutta kun luonteeni on -nyt semmoinen. Muuten minua haluttaa kertoa teille muutamia piirteitä -elämästäni. Te ymmärrätte minua parhaiten, ja se on oleva hyvin -huvittava. Niin, ehkä minä tänään olen ilveilijän kaltainen, mutta -onhan ilveilijä avomielinen, eikö niin? - --- Kuulkaas, ruhtinas, nyt on jo myöhäinen ja totta sanoen... - --- Mitä? Jumalani, mikä kärsimättömyys! Ja mihinkäs on kiire? No, -istutaan, jutellaan ystävyydessä, sydämmellisesti, ymmärrättehän, -näin tässä viinimaljan ääressä, kuni hyvät ystävät konsanaan. Te -luulette, että minä olen humalassa: ei siitä haittaa, näin on -parempi. Ha, ha, haa! Todellakin, nämät ystävälliset seurustelut -aina pysyvät niin kauan mielessä, ja kuinka mielellään niitä -muisteleekaan. Te olette paha ihminen, Ivan Petrovitsh. Luonnostanne -ette ole surkeilija, ette tuntehikas. No, mitä merkitsee teille pari -kolme tuntia uhrata tämmöiselle ystävälle, kuin minä olen? Sitä -paitsi koskeehan tämä asiatamme... No, voiko olla tätä ymmärtämättä? -Olettehan kirjailija; teidän tulisi siunata tätä tilaisuutta. -Voittehan tehdä minusta luonnekuvauksen kertomukseenne, ha, ha, haa! -Jumalani, kuinka rakastettavan avomielinen minä tänään olenkaan! - -Ruhtinas nähtävästi humaltui. Hänen kasvonsa muuttuivat, niille -ilmaantui jokin vihainen, ilkeä ilme. Voi huomata, että hän halusi -pilkata, pistää, purra, ivata. "Voihan se olla hyväksikin, että hän -on humalassa, humalainen ei punnitse sanojansa" ajattelin. Mutta -hänpä säilyttikin muistinsa. - --- Ystäväiseni, pitkitti hän nähtävästi nauttien käytöksestänsä, --- tein teille äskettäin erään tunnustuksen, kenties sopimattoman; -sen, että minulle toisinaan tulee vastustamaton halu vississä -tapauksessa näyttää jollekin kieltä. Tämän lapsellisen ja rehellisen -avomielisyyteni vuoksi te vertasitte minut ilveilijään, ja se minua -totisesti huvitti. Mutta jos te moititte minua tai kummeksitte, -että olen teille nyt törkeä, ja ehkäpä myöskin säädytön, kuni raaka -kylänmies, sanalla sanoen äkkiä muutin käytökseni teitä kohtaan, -niin siinä suhteessa olette te kokonaan väärässä. Ensiksi minua -se nyt miellyttää, toiseksi minä en ole kotonani, vaan _teidän_ -kanssanne... Se on, minä tarkoitan, että me nyt ryypiskelemme, -kuten hyvät ystävät, ja kolmanneksi -- minä erittäin paljon -pidän oikullisuudesta. Tietäkääs, että minä oikullisuudesta vain -olen ollut metafysiikko, ja filantroopi ja hellin miltei samoja -aatteita, kuin tekin. Siitä tosin on jo hyvin pitkä aika, se oli -nuoruuteni kultapäivinä. Muistan, miten minä silloin humaanisissa -tarkoituksissa tulin tiluksilleni ja tietysti olin ikävään kuolla, -ja uskotteko, mitä minulle silloin tapahtui? Ikävissäni minä aloin -tutustua kaunisten neitosten kanssa... Tehän taas jo rypistätte -kulmianne? O, nuori ystäväni! Mehän nyt olemme ystävällisessä -seurustelussa. Aikansa on seikkailuilla, aikansa on lemmen leikeillä! -Olenhan puhtaasti venäläinen luonne, väärentämätön venäläinen, -oikea patriootti, rakastan elää reilusti, ja sen lisäksi täytyyhän -pitää kiinni ajasta ja nauttia elämästä. Kerran kuolemme ja -- -mitäpä siellä enää! No, siispä minä armastelin. Muistan, eräälläkin -paimenella oli mies, soma nuori mies. Tätä miestä minä ankarasti -kuritin ja aioin antaa hänet sotamieheksi (entisiä vallattomuuksia, -hyvä runoilijani!), mutta en antanutkaan sotamieheksi. Hän kuoli -sairashuoneessani... Nähkääs, tilallani oli sairaala, siinä -kaksitoista sairasvuodetta, -- sairaala oli oivallisessa kunnossa; -puhtaus, parkettilattiat. Nyt tosin jo kauan sitten olen sen -hävittänyt, mutta silloin minä siitä ylpeilin; niin, ja miehen minä -vähältä olin kuoliaaksi lyöttää vaimonsa tähden... No, miksi te -taaskin murjotatte? Onko se teistä ilettävää kuulla? Saattaako se -kuohuksiin teidän jalot tunteenne? No, no, rauhoittukaa! Tuo kaikki -on jo ohi. Sen tein silloin, kun olin romaanimainen, halusin olla -ihmiskunnan hyväntekijä, filantroopiyhdistyksen perustaa ... kun -satuin sellaiselle uralle. Silloin pieksätinkin. Nyt en pieksä; -nyt täytyy ilvehtiä; nyt me jokainen ilvehdimme, -- semmoinen aika -tuli... Kaikista eniten minua nyt naurattaa tuo hupsu Ichmenev. -Olen vakuutettu, että hän tunsi koko tuon pieksämishistorian ... ja -mitäs? Hän hyvän sydämmensä vuoksi, joka kaiketi lienee siirapista -luotu, sekä sen vuoksi, että rakastui silloin minuun, vieläpä -itse kiitti minua minun kuulteni, -- päätti olla mitään uskomatta -eikä uskonutkaan; se on, tosiasiaa ei uskonut, ja kaksitoista -vuotta vankkana vuorena minua puolusti siihen asti, kun ei asia -häneen itseensä koskenut. Ha, ha, haa! No, tuohan on kaikki -joutavanpäivästä! Ryypätään, nuori ystäväni! Kuulkaas: rakastatteko -te naisia? - -En vastannut mitään. Kuuntelin vain puhettansa. Hän alotti jo toisen -pullon. - --- Minäpä mielelläni juttelen heistä illallispöydässä. Esittelenkö -teille illallisen jälkeen erään m:lle Philiberte'n, -- häh? Mitä -luulette? No, mikä teille taas tuli? Tehän ette huoli katsoakaan -minuun ... hm! - -Hän oli vaipua mietteisiinsä. Mutta äkisti hän nosti päänsä, katsahti -merkitsevästi minuun ja pitkitti: - --- Kuulkaas, runoilija ystäväni, minä tahdon ilmaista teille erään -luonnon salaisuuden, joka nähtävästi on teille kokonaan tuntematon. -Olen vakuutettu, että te tällä hetkellä sanotte minua syntipukiksi, -ehkä konnaksi, siveettömyyden ja paheiden hirviöksi. Vaan kuulkaas, -mitä minä teille sanon! Jos vain voisi olla mahdollista (mikä -muuten ihmisluonteen mukaan ei voi olla mahdollista), jos olisi -mahdollista, että meistä jokainen ilmaisisi oman sisimmän itsensä, -vieläpä niin, ettei pelkäisi paljastaa, ei vain sitä, mitä hän -pelkää sanoa, eikä mistään hinnasta sano ihmisille, ei vain sitä, -mitä hän pelkää sanoa parhaimmille ystävillensä, mutta senkin, mitä -joskus pelkää itselleenkään tunnustaa, -- niin tulisi maailmaan -semmoinen löyhkä, että me jok'ikinen tukehtuisimme. Juuri sen vuoksi, -sulkujen välissä sanottuna, ovat hyvät olemassa nuo meidän hienon -ylhäisön seuratavat ja sopivaisuussäännöt. Niissä on syvä aate, -- -en sano siveellinen, mutta yksinkertaisesti suojeleva, mukavuutta -edistävä, joka tietysti on vielä parempi, sillä siveellisyyshän itse -asiassa on samanlaista mukavuutta, se tahtoo sanoa, se on keksitty -yksinomaan mukavuuden vuoksi. Siivollisuudesta sanon tuonnempana, -minä nyt sotkeun puheissani, muistuttakaa minua siitä sittemmin. -Päätän puheeni näin: te moititte minua vioistani, hurjistelusta, -siveettömyydestä, mutta kenties minun onkin vain siinä syyni, että -olen _avomielisempi_ toisia, eikä sen enempää; etten salaa sitä, -minkä muut salaavat itseltäänkin, kuten jo ennen sanoin... Siinä -minä teen huonosti, mutta minä nyt niin tahdon. Mutta olkaa huoleti, -lisäsi hän ivallisesti hymyillen, -- minä sanoin "olen syyllinen", -mutta en minä ollenkaan pyydä anteeksi... Huomatkaa myöskin: minä en -tahdo saattaa teitä hämille, en kysele teiltä: eikö teillä itsellänne -ole jotain semmoisia salaisuuksia, joilla voisin omia salaisuuksiani -puolustaa... Minä käyttäydyn säädyllisesti ja jalosti. Yleensä minä -aina käyttäydyn säädyllisesti... - --- Tehän vain joutavia juttelette, sanoin minä katsoen häneen -halveksien. - --- Joutavia juttelen, ha, ha, haa! Sanonko, mitä te nyt ajattelette? -Te ajattelette: miksikä minä toin teidät tänne ja nyt syyttä suotta -ilmaisen teille salaisuuksiani? Niinkö vai ei? - --- Niin? - --- No sen te saatte kohta kuulla. - --- Luonnollisin selitys on se, että joitte melkein kaksi pulloa -ja ... humalluitte. - --- Se tahtoo sanoa: juovuin. Voi olla niinkin. "Humalluitte"! se -kuuluu sievemmältä, kuin juopunut. O, kohteliaisuudesta kukkurillaan -oleva ihminen! Mutta ... emmeköhän me taaskin alkaneet torailla, -vaikka puhe jo kääntyi niin hauskaan aineeseen. Niin, rakas -runoilijani, jos maailmassa vielä löytyy jotain somaa ja suloista, -niin on se naiset. - --- Tiedättekö, ruhtinas, minä en sittenkään käsitä, miksi te juuri -minut valitsitte salaisuuksienne ja lempiseikkailujenne uskotuksi. - --- Hm!... Johan minä teille sanoin, että kohta saatte sen kuulla. -Olkaa huoleti; no, toisekseen olkoon vaikka niinkin, tein sen ilman -minkäänlaisia syitä; te olette runoilija, te ymmärrätte minut, -ja johan siitä teille puhuinkin. Että saa äkkiä poistaa naamarin -kasvoiltaan, saa olla kyynillinen siihen määrään, että ilmaisee -sisimpänsä toiselle niin perinpohjin, ettei näe olevan vähintäkään -syytä hävetä tämän edessä -- siinä piilee erinomainen hekumallisuus. -Kerron teille erään tarinan. Pariisissa oli hullu virkamies, hänet -sittemmin pantiin hulluinhuoneeseen, kun saatiin selville, että hän -oli mielipuoli. No niin, kun hän oli tullut hulluksi, niin nähkääs, -mitä hän keksi itsensä huvittamiseksi: hän riisui kokonaan vaatteensa -aina Aatamin pukuun asti, jätti vain kengät jalkaansa, pani yllensä -leveän, kantapäihin ulettuvan levätin, kääri sen ympärillensä ja -mahtavana, majesteetillisena astui kadulle. No niin, syrjästä katsot, --- ihminen kuin ihminen, kävelee siinä leveässä levätissä aikansa -ratoksi. Mutta kun sattui kohtaamaan jonkun jossain yksinäisessä -paikassa, niin ettei ketään muita ollut lähiseutuvilla, meni hän -ääneti mitä totisimman ja syvämietteisimmän näköisenä tätä vastaan, -pysähtyi äkkiä tämän eteen, aukaisi levättinsä ja näytti itsensä -kaikessa ... siveydessään. Se kesti vain minutin ajan, sitten hän -kääri levätin ympärillensä ja ääneti, väräyttämättä ainoatakaan -kasvojen lihasta, kulki hämmästyksestä kivettyneen katsojan ohi -mahtavasti, keveästi, kuni Hamletin haamu. Näin hän teki kaikille, -miehille, naisille, lapsille -- ja siinä oli koko hänen huvinsa. -Nähkääs nyt, osan tämmöistä huvia voi myöskin saada ällistyttämällä -jotakuta Schilleriä, näyttämällä hänelle kieltä kun hän semmoista, -kaikkein vähimmin osaa odottaa. "Ällistyttää" -- se on mainio sana? -Sen minä luin jossain teidän nykyaikaisessa kirjallisuudessanne! - --- Niin, tuohan oli mielipuoli, mutta te... - --- Täydessä järjessä? - --- Niin. - -Ruhtinas purskahti nauruun. - --- Aivan oikein puhutte, rakkaani, lisäsi hän mitä julkein ilme -kasvoillaan. - --- Ruhtinas, sanoin minä tulistuneena hänen julkeudestaan, -- -te vihaatte meitä, siinä samassa myöskin minua, ja kostatte nyt -minulle kaikesta ja kaikkien puolesta. Tuon kaiken te teette -mitä pikkumaisimmasta itserakkaudesta. Te olette kiukkuinen, -pikkumaisuuteen saakka kiukkuinen. Olemme teitä vihastuttaneet ja, -ehkäpä, kaikkein enimmän te äkäilette tuon illan tähden. Tietysti te -ette saattaneet millään tavalla muuten kostaa minulle niin ankarasti, -kuin tällä äärettömällä halveksumisella; te ette välitä edes -tavallisesta kohteliaisuudesta, jota jokaisen ihmisen tulee toiselle -osoittaa. Te haluatte osoittaa minulle selvään, ettette välitä edes -hävetä, reväistessänne edessäni niin odottamatta häijyn naamarinne ja -näyttäissänne itsenne semmoisessa siveettömässä kyynillisyydessä... - --- Minkä vuoksi te tuon kaiken sanotte minulle? kysäsi hän -ra'asti sekä katsoen minuun vihaisesti. -- Tahdotteko osottaa -tarkkanäköisyyttänne? - --- Osottaakseni, että minä ymmärrän tarkoituksenne ja sanoakseni sen -teille suoraan. - --- Quelle idée, mon cher, pitkitti ruhtinas äkkiä taas muuttaen -äänensä entisekseen iloiseksi ja lörpöttelevän avomieliseksi. -- -Te eksytitte minut aineestani. Buvons, mon ami, sallikaa minun -kaataa teille. Ja minä kun juuri aioin kertoa teille erään mitä -herttaisimman ja hauskimman seikkailun. Kerron sen teille vain -yleispiirtein. Tunsin jolloinkin erään rouvan; hän ei enää ollut -ensi nuoruudessa, mutta noin vuotta kaksikymmentä seitsemän, -- -kahdeksan; ensiluokan kaunotar, soma vartalo, ihana muoto, sievä -astunto. Katseensa oli terävä, kuin kotkalla, mutta aina totinen ja -ankara; hän käyttäytyi mahtavasti ja luotaan eroittavasti. Hänestä -kävi maine, että hän oli kylmä, kuin talvisydän ja pelotteli kaikki -luoksepäästämättömyydellään ja ankaralla hyväntekeväisyydellään. -Todellakin ankaralla. Ei koko lähitienovilla ollut toista niin -ankaraa tuomaria, kuin hän oli. Hän rankaisi ei vain rikoksesta, -mutta pienimmästäkin naisellisesta heikkoudesta, rankaisutuomionsa -oli muuttumaton, vetoamaton. Lähipiirissään oli hänellä ääretön -merkitys. Ylpeimmät ja hyväntekeväisyydessään auliimmat mummotkin -kunnioittivat häntä, etsivätpä hänen suosiotansakin. Hän piti -silmällä kaikkia puolueettoman ankarasti, aivan kuin keskiaikaisen -luostarin abbedissa. Hänen katseensa sai nuoret naiset vapisemaan, -arvostelunsa oli heidän kauhunsa. Ainoastaan yksi huomautus häneltä, -yksi ainoa viittauksensa riitti tappamaan hyvän maineen, -- semmoinen -oli hänen asemansa yhteiskunnassa; mieshenkilötkin pelkäsivät häntä. -Lopulta hän antautui jonkinlaiseen mietiskelevään mystillisyyteen, -vaikka kylläkin rauhalliseen ja korkeaan... Ja mitä luulette? Ei -löytynyt tätä naista irstaampaa irstailijaa, ja minulla oli onni -saavuttaa hänen täydellinen luottamuksensa. Sanalla sanoen -- minä -olin hänen salainen ja salaperäinen rakastelijansa. Suhteemme oli -sovitettu niin ovelasti, niin mestarillisesti, ettei edes hänen -talonväestään ainoallakaan ollut pienintäkään epäluuloa; vain yksi -hänen sisäpiikansa, ranskatar, oli kaikkiin hänen salaisuuksiinsa -pyhitetty, mutta siihenpä piikaan sopikin täydelleen luottaa, tämäkin -otti osaa asiaan... Tämä rouva oli siksi hekumallinen, että itse -markiisi de-Sad olisi voinut ottaa hänestä oppia. Mutta sittenkin --- voimakkain, läpitunkevin ja järkyttävin tässä kaikessa oli sen -salaperäisyys ja valheellisuuden julkeus. - -Kaiken sen pilkkaaminen, jota kreivitär ihmisille saarnasi -korkeimmaksi, ihanteellisimmaksi ja järkkymättömäksi, ja sen -lisäksi tuo sisällinen, pirullinen nauru sekä tietoisuudella -kaiken sen häväiseminen, jota ei sovi häväistä -- ja kaikki tämä -aivan rajattomasti, äärimmäisyyksiin saakka, niin pitkältä, ettei -rikkainkaan mielikuvitus uskaltaisi semmoista mahdolliseksi -ajatella, -- kas, siinä se pääasiallisesti olikin tuon nautinnon -selvin piirre. Niin, se oli itse paholainen ihmishaamussa, mutta -vastustamattoman lumoava hän vaan oli. Vielä nytkin häntä riemulla -muistelen. Tulisimpien nautintojen tuoksinassa alkoi hän äkkiä nauraa -kuni mieletön, ja minä ymmärsin, täydelleen ymmärsin tuon naurun ja -nauroin mukana. Yksistään tuon muisteleminen tuottaa minulle suurinta -nautintoa, vaikka siitä jo onkin kulunut useita vuosia. Vuoden -kuluttua hän jätti minut. Minä en voinut häntä vahingoittaa, vaikka -olisin tahtonutkin. Kukapa olisi sanojani uskonut? Mitäs tämmöisestä -luonteesta sanotte, nuori ystäväni? - --- Hyi, moista ruokottomuutta, huudahdin minä vastenmielisyydellä -kuunnellen tuota tunnustusta. - --- Te ette olisi nuori ystäväni, jos sanoisitte muuten! Niin minä -tiesinkin teidän sanovan. Ha, ha, haa! Odottakaa, mon ami, elätte ja -tulette ymmärtämään, mutta nyt, -- nyt te vielä kaipaatte namusia. -Ei, te ette ole enää runoilija: tuo nainen ymmärsi elämää ja osasi -sitä käyttää hyväkseen. - --- Mutta miksikä alentua moiseksi eläimeksi? - --- Mimmoiseksi eläimeksi? - --- Semmoiseksi, kuin tuo nainen ja te. - --- Ahaa, te nimitätte sen eläimellisyydeksi, se on merkkinä siitä, -että te tarvitsette vielä käsinojaa ja käytte talutusnuorassa. -Tietysti minä tunnustan, että itsenäisyys voi ilmaantua kokonaan -päinvastaisessakin, mutta ... puhukaamme, suoremmin, mon ami ... -täytyyhän teidänkin tunnustaa, että se kaikki on turhaa, -joutavanpäiväistä! - --- Mikäs sitten ei ole turhaa? - --- Turhaa ei ole henkilö, minä itse. Kaikki minua varten ja koko -maailma on minua varten luotu. Kuulkaas, ystäväiseni, minä uskon -vielä siihen, että maailmassa saattaa elää reimasti. Ja se onkin -parhain usko, sillä ilman sitä ei voisi huonostikaan elää -- -täytyisi ottaa myrkkyä. Sanotaan jonkun hassun niin tehneenkin. Hän -filosofeerasi siihen asti, että hävitti kaikki, kaikki, vieläpä -kaikki ihmisellisten velvollisuuksien normaaliset ja luonnolliset -laillisuudetkin ja joutui siihen, ettei hänelle jälelle jäänyt -mitään; tulokseksi jäi nolla, ja silloin hän julistikin, että -elämässä parhain seikka on sinihappo. Te sanotte: sehän oli Hamlet, -se oli hirmuinen epätoivo, sanalla sanoen jotain tuommoista -suurenmoista, ettemme me sitä osaa edes uneksiakaan milloinkaan. -Mutta te olette runoilija, minä taas tavallinen ihminen, sen -vuoksi sanonkin, että asiaa on tarkastettava yksinkertaisemmalta, -käytännöllisemmältä kannalta. Minä esimerkiksi olen jo kauan sitten -vapauttanut itseni kaikista siteistä, vieläpä velvollisuuksistakin. -Minä pidän itseni velvoitettuna vain silloin, kun minulle asiasta -on jotain etua. Te tietysti ette voi asioita tarkastaa siltä -kannalta. Teillä on jalat köysissä ja makuaisti sairas. Te juttelette -asioista ihanteen ja hyvyyden kannalta. Mutta, ystäväiseni, minä -olen valmis tunnustamaan kaiken, mitä käskette, mutta minkä minä -sille voin, jos minä varmaan tiedän, että kaiken ihmisellisen -hyvyyden perusteena on suuri egoismi. Mitä jalommalta asia näyttää, -sitä enempi siinä on egoismia. Rakasta itseäsi -- siinä on ainoa -sääntö, jonka minä tunnustan. Elämä on kauppa-asia; rahaa älkää -suotta heitelkö, mutta voittehan maksaa mielittelemisestä, siten te -täytätte kaikki velvollisuutenne lähimmäistänne kohtaan, -- siinä -minun siveys-ohjeeni, jos te välttämättömästi sitä haluatte kuulla, -vaikka sanonkin teille, että mielestäni on parasta olla maksamatta -lähimmäiselleen, vaan osata pakottaa hänet tekemään ilmaiseksi. -Ihanteita minulla ei ole enkä niistä huolikkaan; en vielä koskaan -ole niitä ikävöinyt. Maailmassa saattaa niitä paitsikin elää niin -iloisesti, niin suloisesti ... ja en somme, minä olen hyvin iloinen, -että voin elää sinihapottakin. Jos minä, näes, olisin hiukankin -hyväsydämmisempi, en minä ehkä tulisikaan ilman sitä toimeen, kuten -tuo hassu filosofi (tietysti hän oli saksalainen). Ei! Elämässä on -vielä hyvin paljon suloa! Minua miellyttävät asema, virka, hotelli, -suuret panokset korttipelissä (pidän erittäin korteista). Mutta -pääasia on - naiset ... naiset kaikessa muodossa; pidänpä salaisesta -pimeästä siveettömyydestä, semmoisesta, joka on kummallisinta -ja originellisempaa sekä vaihteen vuoksi hiukan likaisempaa... -Ha, ha, haa! Kun katson teidän kasvojanne, huomaan, mimmoisella -halveksumisella te nyt minuun katsotte! - --- Olette oikeassa, vastasin hänelle. - --- No, olkoon, että te olette oikeassa, mutta kaikessa tapauksessa on -likaisuuskin sinihappoa parempi. Niinkö? - --- Ei, silloin olisi sinihappokin parempi. - --- Minä tahallani kysyin teiltä: "niinkö?" voidakseni nauttia teidän -vastauksestanne; minä tiesin sen jo edeltäpäin. Ei, ystäväiseni, jos -te olette oikea ihmisrakastaja, niin toivokaa kaikille viisaille -ihmisille samaa makua, kuin minulla on, vaikkapa likapöpperönkin -kanssa, muutenhan ei viisaalle ihmiselle kohta jää maailmassa mitään -tehtävää, joten jälelle jäävätkin vain hupsut yksistään. Silloinkos -näiden kelpaa elää! Ja onhan nytkin olemassa sananlasku: hupsuilla -on onni, ja tietäkääs, ei ole mitään sen mieluisampaa, kuin elää -hupsujen kanssa ja aina myöntää heidän olevan oikeassa -- se on -edullista! Älkää olko millännekään siitä, että minä annan arvon -ennakkoluuloille, noudatan vissejä ehtoja, etsin vaikutusvaltaa; -näenhän minä, että elän tyhjässä yhteiskunnassa; mutta niin kauan, -kuin siinä on lämmin, annan minä sille myöten, osotan olevani -kokonaan sen puolella, mutta tilaisuuden tullessa olen valmis -ensimäisenä hylkäämään sen. Tunnen hyvin kaikki teidän uudet -aatteenne, vaikken milloinkaan soimannut itseäni niiden vuoksi, -eikäpä ollut syytäkään. Tunnonvaivoja ei minulla ole milloinkaan -mistään ollut. Minä suostun kaikkeen, olkoon minun vain hyvä -ollakseni, ja tämmöisiä on meitä olemassa legio, ja todella meidän on -hyvä ollaksemme. Maailmassa saattaa kaikki hukkua, me yksistään emme -koskaan hukkaan joudu. Olemme olleet niin kauan, kuin maailmakin on -ollut. Koko maailma saattaa jollain tapaa hajota, mutta me nousemme -pinnalle, me aina uimme pinnalla. Ja sitten: huomatkaa vaikka -yksistään se seikka, kuinka sitkeähenkisiä ovat semmoiset ihmiset, -kuin me olemme. Mehän niin sanoakseni olemme oikein fenomenisen -sitkeähenkisiä; onko se teitä milloinkaan kummastuttanut? Me elämme -kahdeksaankymmeneen, yhdeksäänkymmeneen vuoteen! Meitä siis itse -luontokin suojelee, he, he, hee! Minä välttämättömästi tahdon elää -yhdeksänkymmen vuotiaaksi. Minä en rakasta kuolemaa ja pelkään -sitä. Hiis ties, miten vielä tuleekaan kuolla! Mutta miksikä puhua -siitä! Tuo myrkyttäytynyt filosofi ärsytti minut moisia juttelemaan! -Hiiteen filosofia! Buvons, mon cher. Meillähän alkoi puhe kauneista -tytöistä... Mihinkäs te nyt? - --- Lähden pois, ja aika on jo teidänkin lähteä... - --- No, kaikkeapa! Minä niin sanoakseni aukaisin teille koko -sydämmeni, ja te ette edes tunne niin selvää ystävyyden todistetta. -He, he, hee! Kuinka vähän te rakastatte, rakas runoilijani. -Odottakaapa, minä tahdon vielä pullon... - --- Kolmannen? - --- Kolmannen. Hyveestä minä, rakas kasvattini (sallikaa minun kutsua -teitä tällä makealla nimellä: ken voi sanoa, ehkä minun neuvoni vielä -kelpaakin...). No niin, kasvattini, hyveestä minä jo sanoin teille: -"mitä enemmän hyveessä on hyvyyttä, sitä enempi on siinä egoismia". -Tahdon kertoa teille siitä asiasta mitä hauskimman jutun: kerran -rakastin erästä neitoa ja miltei totisesti rakastinkin. Tekipä hän -minun tähteni suuria uhrauksiakin... - --- Hänkö se oli, jolta te ryöstitte omaisuuden putipuhtaaksi? kysäsin -jyrkästi huolimatta enää pidättää vihaani. - -Ruhtinas vavahti, kasvonsa muuttuivat ja hän loi minuun liekehtivän -katseen; siinä oli neuvottomuutta ja raivokkuutta. - --- Malttakaas, lausui hän kuni itsekseen, -- malttakaas, antakaa -minun päästä selville. Olen todellakin humalassa ja voin vain tuskin -ajatukseni saada kokoon... - -Hän vaikeni ja tutkivasti, yhä vihaisesti katsoi minuun, pitäen -kättäni kädessään, ikäänkuin olisi pelännyt minun pakenevan. Olin -varma, että hän sillä hetkellä mietti ja tuumiskeli, mitenkä minä -tiesin sen asian, joka melkein kaikilta oli salassa, ja eikö tässä -kaikessa piile jokin vaara. Näin kesti hetkisen aikaa; sitten hänen -muotonsa äkkiä muuttui; entinen naurava, humalaisen iloinen ilme -näkyi uudestaan kasvoillaan. Hän puhkesi nauruun. - --- Ha, ha, haa! Tepäs vasta Talleyrand! Mitäs, minä todellakin olin -hänen edessään kuin kasvoille syljeksitty, kun hän minulle vasten -silmiä tokasi, että minä ryöstin hänen omaisuutensa! Kuinka hän -silloin vinkuikaan, mitenkä haukkuikaan minut! Raivoisa oli naikkonen -ja ... ilman minkäänlaista rajaa. Mutta päättäkää itse, ensiksikin -minä en ollenkaan häneltä ryöstänyt, kuten te juuri sanoitte. Hän -itse lahjoitti minulle rahansa ja silloin ne jo olivat minun. -No, otaksutaan, te lahjoitatte minulle paraimman hännystakkinne -(tätä sanoessaan hän katsahti päälläni olevaan ainoaan, jotenkin -kuluneeseen hännystakkiini, jonka olin kolme vuotta sitten räätäli -Ivan Skornjaginalla teettänyt), minä olen teille kiitollinen, kannan -sitä, äkkiä vuoden kuluttua te riitaannutte kanssani ja vaaditte -sen takaisin, mutta minä olenkin sen pitänyt jo rikki... Se ei ole -jalosti tehty, miksikä kirjoittaakaan? Toiseksi minä, huolimatta -siitä, että rahat olivat minun, olisin välttämättömästi antanut ne -takaisin, mutta ajatelkaas: mistä minä nyt näin äkkiä voin saada -semmoisen summan? Mutta pääasia on se, etten minä voi kärsiä saarnoja -ja schillerimäisyyttä, kuten teille jo sanoin, -- ja siinäpä olikin -koko syy. Ette voi uskoa, mitenkä hän keikaili edessäni huutaen, että -lahjoittaa minulle (minun jo niinkin) rahat. Vihani jo nousi, mutta, -silloin minä äkkiä osasin tehdä oikean päätöksen, minä, nähkääs, -kun en koskaan hätäänny: minä ajattelin, että antamalla hänelle -rahat, ehkä teen hänet onnettomaksi. Minä olisin riistänyt häneltä -suloisuuden olla onneton _minun tähteni_ ja saada kirota minua kaiken -ikänsä. Uskokaa minua, ystäväiseni, sen laatuisessa onnettomuudessa -on jokin korkein nautinto siinä, että saattaa tuntea itsensä kokonaan -olevan oikeassa ja olevansa jalosydämminen ja saada täydellä -oikeudella nimittää sortajaansa heittiöksi. Tämmöistä vihan nautintoa -tietysti tavataan schillerimäisissä luonteissa; kenties hänellä sen -jälkeen ei ollut edes leipääkään, mutta minä olen vakuutettu, että -hän oli onnellinen. Minä en raskinnut riistää häneltä tätä onnea enkä -siis lähettänyt hänelle rahoja takaisin. Sillä tavoin tuli täydelleen -todistetuksi oikeaksi sääntöni, että mitä äänekkäämpi ja suurempi -ihmisellinen jalomielisyys on, sen enempi on siinä mitä ilettävintä -egoismia... Etteköhän te tuota käsitä... Mutta ... tehän aiotte saada -minut kiinni, ha, ha, haa!... Niin, tunnustakaa pois, tahdoittehan -saada kiinni...? O, mimmoinen Talleyrand! - --- Hyvästi, sanoin minä ja nousin ylös. - --- Hetkinen vain! Pari sanaa vain lopuksi! huudahti hän muuttaen -äkkiä ilettävän lörpötyksensä totiseksi puheeksi. -- Kuulkaas -viimeiseni: kaikesta siitä, mitä teille sanoin, on selvä ja selkeä -seuraus (luulen, että itsekin olette sen huomanneet), etten minä -koskaan enkä kellenkään tahdo jättää hyötyäni. Minä rakastan rahaa -ja sitä minä tarvitsen. Katarina Feodorovnalla on sitä paljon; hänen -isänsä piti kymmenen vuotta viini-arentia. Tyttärellä on kolme -miljonaa, ja nuo kolme miljonaa minulle hyvin kelpaavat. Alesha ja -Katja on oivallinen pari; kumpikin ovat ensiluokan hupsuja; sitä -minä haluankin. Sen vuoksi minä välttämättömästi toivon ja tahdon, -että heistä tulisi pariskunta, mitä pikemmin, sen parempi. Parin, -kolmen viikon kuluttua matkustavat kreivitär ja Katja maalle. Aleshan -täytyy päästä heidän muassaan. Varottakaa Natalia Nikolajevnaa, -ettei laittaisi saarnoja eikä schillerimäisyyksiä, ettei noustaisi -minua vastaan. Minä olen äkäinen ja kostonhaluinen; tahtoni minä -saatan perille. Häntä minä en pelkää: epäilemättä kaikki käy tahtoni -mukaan, ja jos nyt edeltä jo varotan, niin tapahtuu se melkein -hänen hyväkseen. Muistakaa, ettei tapahtuisi tyhmyyksiä ja että -hän käyttäytyisi ymmärtäväisesti. Muuten käy hänelle huonosti, -hyvin huonosti. Jo yksistään sen vuoksi tulisi hänen olla minulle -kiitollinen, etten minä tehnyt hänelle, kuten olisi pitänyt -tehdä, s.o. lain mukaan. Tietäkää, runoilijani, että laki turvaa -perhe-rauhan; se takaa isälle pojan kuuliaisuuden ja että ne, jotka -viekottelevat lapsia pyhistä velvollisuuksistansa vanhempiansa -kohtaan, niitä laki ei hellittele. Muistakaa myös se, että minulla -on tuttavuuksia, ja hänellä ei melkein mitään ja ... tottakai te -ymmärrätte, mitä minä olisin voinut hänelle tehdä? Minä en kuitenkaan -tehnyt, sillä hän tähän saakka käyttäytyi ymmärtäväisesti. Olkaa -huoleti: joka hetki jokaista heidän tekoaan valvoivat terävät -silmät tänä puolen vuoden aikana, ja minä tiesin kaikki pienimpään -yksityistapaukseen saakka. Sen vuoksi minä levollisena odotin, -milloin Alesha itse hänet hylkää, mikä jo onkin alkanut; olihan -tuo hänelle mieluinen ajanviete. Minä pysyin hänen silmissään -humaanisena isänä ja minä tarvitsen, että hän ajattelisi minusta -niin. Ha, ha, haa! Kun muistelen, että milten lausunut hänelle -kohteliaisuuksia silloin illalla, hän kun oli niin jalomielinen ja -vaatimaton, että kieltäytyi tulemasta pojalleni vaimoksi; haluaisinpa -minä tietää, millä tavoin hän olisi siksi tullut! Mitä tulee minun -silloiseen käyntiini hänen luonaan, niin se yksinomaan tapahtui -vain siksi, että jo oli aika katkaista tuo side. Minun täytyi vain -saada kaikesta vakuutus omin silmin, omasta kokemuksestani... No, -onko tässä teille kyllin? Vai ehkä te vielä tahdotte kuulla, miksi -minä toin teidät tänne, miksi minä edessänne ilveilin ja olin niin -avopuheinen, kun tämän kaiken olisin saattanut sanoa suoraan kaiketta -avopuheisuudetta, niinkö? - --- Niin. - -Pidätin vihaani ja tarkkaan kuuntelin. En voinut hänelle muuta -vastata. - --- Ainoastaan sen vuoksi, ystäväiseni, että olen huomannut teillä -olevan hiukan enemmän ymmärtäväisyyttä ja asioiden arvostelukykyä, -kuin kummallakaan hupsuistamme. Te ehkä jo ennenkin tiesitte, kuka -olen, ehkä arvailitte, teitte päätöksiänne minusta, ja minä päätin -säästää teiltä tuon vaivan ja havainnollisesti näyttää teille, kenen -kanssa olette tekemisissä. Todellisuuden saattama vaikutus -- se on -suuri asia! Ymmärtäkää minua, mon ami. Te tiedätte, kenen kanssa -olette tekemisissä, tyttöä te rakastatte, ja siksipä minä luotan -siihen, että te käytätte kaiken vaikutusvaltanne (teillähän on häneen -semmoinen valta) säästääksenne hänet _muutamilta_ puuhilta. Muuten -tulee puuhia, ja voitte uskoa, ei ollenkaan turhanpäiväisiä. Ja -sitten, kolmas syy avopuheisuuteni oli ... (johan, te sen arvasitte, -rakkaani), niin, minä todellakin halusin syleksiä koko tuolle asialle -ja tehdä sen juuri teidän nähtenne... - --- Ja te saavutittekin tarkoituksenne, sanoin minä vavisten -mielenkuohusta. -- Olen samaa mieltä kanssanne siitä, ettette millään -muulla tavoin olisi voineet minulle ilmaista kaikkea kiukkuanne ja -kaikkea halveksumistanne minua ja kaikkia meikäläisiä kohtaan, kuin -tuolla suorapuheisuudellanne. Te ette vain olleet välittämättä, että -tuo suorapuheisuutenne voi saattaa teidät silmissäni kehnoon valoon, -tepä ette edes hävenneet minua... Te todella olitte tuon viittaan -pukeuneen hullun kaltainen. Te ette pitäneet minua ihmisenä. - --- Oikein arvasitte, nuori ystäväni, sanoi hän nousten ylös, -- te -arvasitte kaikki -- ettepä suotta olekkaan kirjailija. Toivon, että -me erkanemme sovinnossa. Juommeko veljenmaljan? - --- Te olette humalassa ja vain sen tähden en vastaa teille, kuten -ansaitsette... - --- Taaskin pysähdys, -- ette sanoneet, kuinka olisi tullut vastata, -ha, ha, haa! Sallitteko minun maksaa puolestanne? - --- Olkaa huoleti, minä maksan itse. - --- No, epäilemättä. Eihän teillä ole kanssani sama matka? - --- En lähde kanssanne. - --- Hyvästi, runoilijani. Toivon, että ymmärsitte minut... - -Hän läksi hiukan horjuvin askelin, katsomattakaan minuun. Palvelija -auttoi hänet vaunuihin. Minä läksin omaa tietäni. Oli jo kolmas tunti -aamulla. Sateli, yö oli pimeä... - - - - - - -NELJÄS OSA. - - - - -I. - - -En huoli kuvailla vihaani. Huolimatta siitä, että olin valmis -odottamaan, mitä hyvänsä, kumminkin hämmästyin suuresti; oli kuin -olisi hän aivan odottamatta astunut eteeni kaikessa törkeydessään. -Muuten muistelen, että vaikutukset, joita hänen esiintymisensä -minuun teki, olivat sekavia: tuntui, niinkuin jokin olisi minut -litistänyt, kolhaissut, ja kaihon musta kyy yhä enemmän jäyti -sydäntäni; pelkäsin Natashan vuoksi. Arvasin hänelle vastaisuudessa -koituvan paljon kärsimyksiä ja sekavasti arvailin, mitenkä saisin ne -häneltä väistetyksi, kuinka huojentaisin viime hetket lopullisen eron -edellä. Eron välttämättömyydestä ei ollut epäilystä. Se läheni ja ei -saattanut olla arvaamatta, millainen se oli oleva. - -En huomannut ensinkään sitä, mitenkä tulin kotiin, vaikka koko tien -sade kasteli minua. Oli jo kello kolmen aika aamulla. Tuskin ehdin -kopahuttaa huoneeni ovelle, kun jo kuului ääni ja ovea alettiin -hätäisenä avata, niinkuin Nelly ei olisi koko tällä ajalla ollenkaan -nukkunut, vaan koko ajan odottanut minua kynnyksellä. Tuli paloi -kynttilässä. Vilkasin Nellyn kasvoihin ja säikähdin: hän oli kokonaan -muuttunut; silmissä paloi outo tuli, aivan kuin kuumesairaalla, -katseensa oli niin outo, niinkuin hän ei olisi tuntenut minua -ollenkaan. Hän oli kovassa kuumeessa. - --- Nelly, miten on laitasi, oletko sairas? kysäsin kumartuen ja -kädelläni hyväillen häntä. Hän vavisten lyykistyi puoleeni, niinkuin -olisi jotain pelännyt, jotain lausui, sukkelaan, katkonaisesti, -aivan niinkuin olisi vain odottanutkin minua, voidakseen asian -pikemmin minulle kertoa. Mutta hänen sanansa olivat katkonaisia ja -kummallisia; minä en niistä ymmärtänyt mitään, hän houraili. - -Talutin hänet vuoteeseen. Hän vieläkin juoksi luokseni ja lyyhistyi -minun suojiini niin vahvasti, ikäänkuin olisi ollut säikähdyksissään, -ikäänkuin olisi pyytänyt minulta turvaa jotain vastaan, ja kun jo -kävi pitkäkseen vuoteelle, tarttui yhä vieläkin käteeni ja piti siitä -vahvasti kiinni peläten, että minä uudelleen poistuisin. Minunkin -hermoni olivat niin jännitetyt ja järkytetyt, että minä katsoessani -tyttöön aloin itkeä. Minäkin olin sairas. Nähtyään kyyneleni katsoi -hän minuun pitkään ja tarkkaan, niinkuin olisi koettanut, jotain -keksiä, jostain selkoa saada. Helposti saattoi huomata tämän olevan -hänelle kovin vaivaloista. Viimein jotain selvän ajatuksen tapaista -huomasi hänen kasvoistaan; tavallisesti oli hänen hyvin vaikeata -kaatumataudin kohtauksen jälkeen koota ajatuksensa ja selvästi -lausua sanoja. Niinpä nytkin: tehtyään ylenluonnollisen ponnistuksen -saadakseen jotain minulle sanotuksi ja huomattuaan, etten minä sitä -ymmärtänyt, ojensi hän kätensä ja alkoi sillä pyyhkiä kyyneleitäni, -sitten kietoi hän kätensä kaulaani, veti minut puoleensa ja suuteli -minua. - -Oli selvää, että minun poissa ollessani oli hänellä taudin -kohtaus, ja se tapahtui juuri silloin, kun hän seisoi oven edessä. -Toinnuttuaan siitä hän varmaankaan ei voinut kaualla aikaa päästä -selville. Silloin todellisuus oli sekaantunut hourailuihin ja hän -ehkä näki jotain hirveätä, jotain pelottavaa. Samalla hän hämärästi -muisti, että minun piti kohta palata ja että minä koputan ovelle, -ja siksi, maaten kynnyksen vieressä lattialla, hän herkkänä odotti -palaamistani ja nousi ylös heti, kun olin ensi kerran ovelle -koputtanut. - -"Mutta miksikä hän joutui juuri oven luo?" ajattelin, kun äkkiä -huomasin, että hänen yllään oli päällysnuttu (sen olin muutama päivä -sitten ostanut luokseni tulleelta tutulta kaupustelija-muijalta, joka -toisinaan antoi minulle velaksikin): hän oli siis aikonut lähteä -jonnekin ja varmaankin oli jo avaamassa ovea, kun taudin kohtaus -äkkiä hänet kaatoi. Minnekäs hän aikoi mennä? Olisikohan hän jo -silloin houraillut? - -Kuume ei kuitenkaan vähentynyt ja pian hän taas alkoi hourailla ja -tuli tunnottomaksi. Kaksi kertaa oli jo tauti hänet minun asunnossani -tavannut, kuitenkin meni se aina onnellisesti ohi; nyt tuntui, -kuin jotain muuta kuumetta olisi tullut lisäksi. Istuttuani hänen -vuoteensa vieressä puolen tuntia asetin sohvan viereen tuoleja ja -panin siihen pitkäkseni, niinkuin olin, vaatteissani, ollakseni -lähempänä ja herätäkseni pikemmin, jos hän minua kutsuisi. Kynttilää -en sammuttanut. Useasti vielä katsoin häneen, ennenkuin nukuin. Hän -oli kalpea; huulensa olivat kuumuudesta kuivuneet ja verissä, ehkäpä -kaatuessaan loukkauneet; kasvoiltaan ei poistunut pelon ja jonkin -kalvavan kaihon ilme, joka nähtävästi ei häntä unessakaan jättänyt. -Päätin huomenna varmasti mennä lääkäriä hakemaan, jos tyttö olisi -huonompi. Pelkäsin, että tauti muuttuisi varsinaiseksi kuumetaudiksi. -"Ruhtinas on hänet säikyttänyt!" ajattelin minä ja ja muistin -ruhtinaan kertomuksen naisesta, joka omat rahansa heitti hänelle -vasten kasvoja. - - - - -II. - - -... Kului kaksi viikkoa. Nelly alkoi parantua. Kuumetta ei hänessä -enää ollut, mutta kovin heikko hän vielä oli. Hän nousi vuoteesta -maaliskuun lopulla eräänä kirkkaana, selkeänä päivänä. Oli -piinaviikko kulumassa. - -Lapsi parka. En voi jatkaa kertomustani entisessä järjestyksessä. -Paljon aikaa on kulunut tähän saakka, kun kirjoitan muistiin -kaiken eletyn ajan, mutta vielä nytkin raskas, läpitunkeva kaiho -valtaa mieleni muistellessa noita kalpeita, laihoja kasvoja, -mustien silmiensä pitkää, terävää katsetta, kun tuonnoin me olimme -kahden ja hän katsoo minuun vuoteeltaan, katsoo, pitkään katsoo, -ikäänkuin olisi vaatinut minua arvaamaan, mitä hänen mielessään -liikkuu; mutta huomattuaan, etten minä arvaa ja olen aina entisessä -epätietoisuudessani, hän vienosti, niinkuin vain itselleen, hymyilee -ja äkkiä ojentaa minulle lempeästi kuuman kätösensä laihoine, -kuihtuneine sormineen. Nyt on kaikki ohi, kaikki jo on tiedossani, -mutta en vieläkään tunne tuon sairaan, rasittuneen ja solvaistun -pikku sydämmen koko salaisuutta. - -Tunnen eksyväni kertomuksestani, mutta tällä hetkellä minä haluan -ajatella vain Nellyä yksistään. Kummalliselta tuntuu nyt, kun makaan -sairaalan vuoteella yksin, kaikkien niiden hylkäämänä, joita minä -niin paljon ja niin suuresti rakastin, -- nyt toisinaan siltä ajalta -joku pieni piirre, joka silloin usein jäi minulta huomaamatta ja pian -unohtui, nyt äkkiä johtuen mieleen arvaamatta saa mielessäni kokonaan -toisen merkityksen, näyttää eheältä ja selvittää nyt minulle sen, -mitä minä en tähän saakka voinut ymmärtää. - -Neljänä ensimäisenä sairauspäivänänsä me, minä ja lääkäri, olimme -kovin peloissamme hänen tähtensä, mutta viidentenä päivänä vei -lääkäri minut syrjään ja sanoi minulle, ettei ole mitään pelkoa -ja että Nelly varmasti paranee. Tämä oli sama lääkäri, jo kauan -tuntemani vanha "nuori-poika", hyväsydämminen ja leikkisä ukko, -jonka minä olin kutsunut Nellyn ensi kerran sairastuessa ja joka -ihmetytti Nellyä erinomaisen suurella kaulassa riippuvalla Stanislain -ritarimerkillään. - --- Siis ei ole syytä ollenkaan pelätä! sanoin minä ilostuneena. - --- Niin, tyttö nyt paranee, mutta sitten hän hyvin kohta kuolee! - --- Kuinka, kuoleeko! Miksikä? huudahdin minä hämmästyneenä moisesta -tuomiosta. - --- Niin, varmasti hän kohta kuolee. Sairaalla on organinen sydänvika, -ja pieninkin heikentävä tapaus kaataa hänet vuoteeseen uudelleen. Voi -olla, että hän taas paranee, mutta kohta hän kääntyy taas sairaaksi -ja kuolee. - --- Eikö sitten millään keinoin saata häntä pelastaa? Ei, ei voi niin -tapahtua. - --- Mutta sen täytyy tapahtua. Mutta kumminkin poistamalla mahdolliset -vaarat, rauhallisesti ja hiljaisesti eläen, kun tulee saamaan enemmän -mukavuutta, saattaa sairaan vielä kuolemasta pelastaa, onpa ollut -tapauksia ... odottamattomia ... säännöistä poikkeavia ja -kummallisia... sanalla sanoen, sairas saattaa tulla pelastetuksi, -jos yhtyy useita suotuisia olosuhteita, mutta radikalista pelastusta --- ei tule koskaan. - --- Jumalani, mitä nyt on tehtävä? - --- Tulee seurata neuvoja, viettää rauhallista elämää ja ottaa -säännöllisesti pulvereita. Olen huomannut, että tämä tyttö on -oikullinen, luonteeltaan hermostunut vieläpä ivallinen; hän ei tahdo -millään tavoin suostua ottamaan lääkkeitä ja juuri nytkin jyrkkään -kieltäytyi niitä ottamasta. - --- Niin, tohtori. Hän todella on kummallinen, mutta syynä siihen -minä pidän hänen sairaloista ärtyisyyttänsä. Eilen oli hän hyvin -kuuliainen; tänäänpä kun tarjosin hänelle lääkettä lusikassa, hän -tyrkkäsi lusikkaa, aivan kuin vahingossa, ja koko lääke kaatui -maahan. Kun sitten aioin sekottaa uuden pulverin veteen, tempasi hän -minulta koko pulverilaatikon ja heitti sen lattialle ja alkoi samassa -itkeä... Tuntui kuitenkin, ettei hän sen vuoksi itkenyt, että hänelle -tarjottiin lääkettä, lisäsin minä hiukan ajateltuani. - --- Hm! Irritationi. Entiset suuret onnettomuudet (olin tarkkaan -kertonut lääkärille tapauksista Nellyn elämästä, joka kertomus -oli vanhusta kovin hämmästyttänyt), kaikki tuo yhteensä, ja siitä -tautikin. Nyt toistaiseksi on ainoa keino -- ottaa pulveria, ja hänen -täytyy ottaa pulveria. Minä menen ja koetan vielä kerran vakuuttaa, -että hänen tulee totella lääkintöneuvoja ja ... se on, yleensä -sanoen ... ottaa pulveria. - -Läksimme kumpikin keittiöstä, jossa oli neuvottelumme tapahtunut, ja -lääkäri uudelleen lähestyi sairaan vuodetta. Mutta Nelly nähtävästi -oli kuullut puheemme, sillä hän oli nostanut päänsä päänaluselta ja -kaiken aikaa, korva meihin päin käännettynä, tarkkaan kuunnellut. -Näin sen raollaan olevasta ovesta; kun lähestyimme häntä, pistäytyi -veitikka taas peitteen alle ja katsoi meihin veitikkamaisesti -hymyillen. Tyttö parka oli kovin laihtunut näinä neljänä sairautensa -päivänä: silmät olivat kuopallaan, kuume ei ollut vielä lakannut. -Sitä kummallisemmasti sopi hänelle tuo veitikkamaisuus kasvoilla -ja kiihkeän kiiluva katse, joka suuresti ihmetytti lääkäriä, tätä -parhainta miestä kaikista Pietarin saksalaisista. - -Lääkäri alkoi totisena, koettaen kumminkin tehdä äänensä -mahdollisimman lempeäksi mitä hellimmin ja mairittelevimmin esittää, -kuinka välttämätöntä on ottaa pelastava pulveri, joten siis jokaisen -sairaan velvollisuus on se ottaa. Nelly kohotti päänsä äkkiä, -ikäänkuin varomattomalla kätensä liikkeellä satutti lusikkaan, josta -koko lääke taas kaatui lattialle. Olin varma, että hän sen teki -tahallaan. - --- Se on hyvin epämieluinen varomattomuus, sanoi vanhus levollisesti, --- ja minä olen varma, että te teitte sen tahallanne, joka on hyvin -moitittavaa. Mutta ... sen saa vielä korjata ja sekottaa uuden -pulverin. - -Nelly nauroi hänelle. Lääkäri puisti metodillisesti päätään. - --- Se on hyvin huonosti teiltä tehty, puheli ukko sekottaen pulveria, -veteen, -- hyvin, hyvin huonosti. - --- Älkää vihastuko minulle, sanoi Nelly väkisten pidättäen nauruansa, --- nyt minä varmaan otan... Rakastatteko te minua? - --- Jos te käyttäydytte kiitettävästi, niin rakastan hyvin paljon. - --- Hyvinkö paljon? - --- Hyvin paljon? - --- Ettekö nyt rakasta? - --- Rakastan nytkin. - --- Mutta suuteletteko minua, jos minä tahdon teitä suudella? - --- Suutelen, jos tulette sen ansaitsemaan. - -Nyt taaskaan ei Nelly voinut pidättää itseänsä, vaan alkoi nauraa. - --- Sairaalla on iloinen luonne, mutta nyt -- se on hermoston syytä ja -oikullisuutta, kuiskasi lääkäri korvaani mitä totisimman muotoisena. - --- No, olkoon, minä otan lääkkeen! -- huudahti Nelly äkkiä hienolla -äänellään. -- Mutta, kun minä kasvan ja tulen suureksi, niin otatteko -minut vaimoksenne? - -Varmaankin tuo uusi vallaton päähänpisto kovin huvitti häntä; -silmänsä loistivat, huulillensa pyrki nauru hänen odottaessaan -hämmästyneen lääkärin vastausta. - --- Tietysti, -- vastasi lääkäri tahtomattaan hymyillen moiselle -oikullisuudelle, -- tietysti, jos olette hyvä, hyvin kasvatettu -neito, olette kuuliainen ja käytte... - --- Nielemään pulvereita? keskeytti Neily. - --- Kas, kas! No niin, nielemään pulvereita. Hyväsydämminen neito, --- kuiskasi minulle taas lääkäri, -- hänen luonteessaan on paljon, -paljon ... hyvää ja viisasta, mutta kumminkin ... ottaa vaimokseni... -mikä kummallinen oikku... - -Ja taas hän tarjosi tytölle lääkettä. Nyt ei Nelly enää -teeskennellytkään, vaan suorastaan tyrkkäsi kädellään lusikan pohjaa -vasten ja niin heitti lusikallisen lääkettä vanhuksen kasvoille ja -paidan rintamukselle. Sen tehtyään alkoi hän ääneensä nauraa, mutta -ei enää, kuten ennen avomielisesti ja iloisesti. Hänen kasvoillaan -näkyi jotain ankaraa, vihaista. Kaiken aikaa hän koetti välttää -minun katsettani, katsoi vain lääkäriin ja ivallisesti, joskin -jonkinlaisella levottomuudella odotti, mitäpä "naurettava" ukko nyt -tekee. - --- Ohoo! joko te taaskin!... Mikä onnettomuus! Mutta ... saattaahan -vielä sekottaa veteen pulverin, -- lausui vanhus pyyhkien liinaan -kasvonsa ja rintamuksensa. - -Tästä Nelly kovin hämmästyi. Hän oli varma, että suuttuisimme, -odotti, että toruisimme häntä, moittisimme ja, mahdollisesti hän -tietämättänsä sitä juuri toivoikin, jotta olisi saanut syytä -itkuun, oikein hysteriaan, viskoaksensa lattialle pulverit, kuten -äsken, ehkäpä jotain murskatakin harmissansa sillä tyydyttääksensä -oikullisen, tuskasta pakahtuvan sydämmensä. Semmoisia oikkuja on -useilla muillakin, eikä vain yksistään Nellyllä. Tapahtuihan usein, -että minäkin käyskelin edestakaisin huoneessani tahdottomasti -toivoen, että pikemmin joku tekisi minulle jotain pahaa, tai sanoisi -minulle jotain, jonka voisin pitää loukkauksena, jotta pikemmin -saisin syytä purkaa sydämmeni rauhattomuuden. Naiset sitä vastoin -tuollaisissa tapauksissa "keventäen" sydäntänsä alkavat vuodattaa -todellisia kyyneleitä ja tunteellisimmat heistä joutuvat hysteriaan. -Asia on mitä tavallisin elämässä ja sattuukin se useimmin silloin, -kun on totinen, kaikille muille tuntematon suru sydämmessä, jonka -tahtoisi, mutta ei voi kellekään ilmaista. - -Nytpä odottamatta, hämmästyneenä loukatun vanhuksen enkelimäisestä -hyvyydestä ja kärsivällisyydestä, millä hän taasen sekoitti kolmannen -pulverin sanomatta edes ainoatakaan nuhteen sanaa, Nelly äkkiä -asettui hiljaiseksi. Iva hävisi hänen huuliltansa, puna nousi -poskillensa, silmänsä kyyneltyivät; hän salaa katsahti minuun ja -samassa käänti katseensa toisaalle. Lääkäri tarjosi taas lääkettä. -Kuuliaisena ja arkana joi hän lääkkeen, tarttui vanhuksen punaiseen, -pehmoiseen käteen ja katsoi pitkään hänen silmiinsä. - --- Oletteko ... vihastunut, kun minä olen paha, -- alkoi hän, mutta -ei saanut sanotuksi loppuun, pujahti peitteen alle, piilotti sinne -päänsäkin ja alkoi katkerasti itkeä. - --- Oi, lapsukaiseni, älkää itkekö... Ei se mitään. Se on hermojen -syy; juokaa vettä. - -Nelly ei vain kuunnellut. - --- Tyyntykää ... älkää rasittako mieltänne, -- rauhoitteli vanhus, -itsekin miltei itkien, kovin tunteellinen kun olikin, -- minä -annan teille anteeksi, otan vaimokseni, jos te, kelpo neidon hyvän -käytöksen ohella käytte... - --- Nielemään pulvereita, kuului peitteen alta hieno nauru kuni -kulkusen kilinä, naurun keskeyttivät nyyhkytykset -- täten Nelly -hyvin usein nauroi. - --- Hyvä, kiitollinen lapsi! sanoi lääkäri juhlallisesti ja miltei -kyynelsilmin. Tyttöraukka! - -Ja siitä saakka alkoi hänen ja Nellyn välillä jokin outo, kummallinen -myötätuntoisuus. Sitä vastoin tuli Nelly minua kohtaan jurommaksi, -oikullisemmaksi ja ärtyisemmäksi. Minä en osannut sitä mitenkään -selittää ja kummastelin sitäkin enemmän, kun tuo muutos tapahtui -hänessä niin äkkiä. -- Hänen sairautensa neljäntenä päivänä vietin -koko illan, vieläpä pitkään yli puoliyön Natashan luona. Silloin -olikin meillä yllin kyllin puheenaihetta. Kotoa lähtiessäni sanoin -Nellylle, että palaan hyvin kohta kotiin, niinkuin luulinkin -voivani tehdä. Melkein tahtomattani viivyttyäni Natashan luona olin -levollinen Nellyn suhteen, hän kun ei jäänyt yksin. Hänen luonaan -oli Aleksandra Semenovna, joka oli luonani käyneeltä Maslobojeviltä -kuullut Nellyn olevan sairaan, josta minulle yksin ollen on paljon -puuhaa. Mitenkä hyväsydämminen Aleksandra Semenovna tuosta sanomasta -huolestuikaan. - --- Siis hän ei voi tulla meille päivällisellekään!... Jumalani! Ja -ihan yksin, poloinen, ihan yksin. No, nythän me saatamme osottaa -hänelle avuliaisuuttamme. Sattui nyt tapaus, niin älkäämme päästäkö -tilaisuutta. - -Kohta hän tulikin meille ja toi muassaan melkoisen nyytin. Ensi -sanoikseen hän jo sanoi minulle, ettei hän nyt lähdekkään pois, vaan -tuli minua auttamaan; hän päästi nyytin auki. Siinä oli syroppeja, -hilloja sairaalle, kanoja, kananpoikia sairaan paranemisen varalta, -omenia, leivoksia, apelsiineja, kuivia kijeviläisiä hilloja (jos -lääkäri sallii annettavaksi), sitten oli siinä vielä alusvaatteita, -hursteja, ruokaliinoja, naisenpaitoja, siteitä, kääreitä, -- aivan -kuin kokonaisen sairaalan varalle. - --- Onhan meillä kaikkea, sanoi hän minulle lausuen joka sanan -kiireisesti, niinkuin olisi jonnekin kiiruhtanut, -- mutta tehän -elätte nuorenmiehen tavalla. Eihän teillä tätä kaikkea paljonkaan -ole. Niin sallikaakin minun ... niin Filip Filipitshkin käski. No, -mitä nyt on tehtävä ... pikemmin, pikemmin! Mitä nyt on tehtävä? -Mitenkä sairas? Onko hän tajussaan? Ah, miten epämukava hänen on -maata, täytyy korjata päänalustaa, jotta pää tulisi alemmaksi ja -tiedättekös ... eikö olisi parempi hankkia nahkatyyny? Nahkainen -olisi viileämpi. Aih, millainen hupakko minä olenkaan! Ei päähänikään -pälkähtänyt tuoda sitä. Lähden noutamaan... Eikö pitäisi panna tuli -uuniin? Minä lähetän vanhan mummon teille. Tunnen erään semmoisen. -Teillähän ei ole naispalvelijaa. No, mitä nyt tekisin tässä? Mitä -tämä? Yrttejä ... lääkärikö määräsi? Varmaankin se on rintateetä? -Menen heti laittamaan tulen. - -Sain hänet asettumaan, ja kovinpa hän kummastui, oikeinpa tuli -pahoilleen, kun ei löytänyt läheskään niin paljoa tehtäviä. Mutta -se ei kumminkaan saanut häntä toimettomaksi. Pian hän voitti -Nellyn suosion ja tämän sairauden aikana hänestä oli minulle suuri -apu; hän kävi meillä melkein joka päivä ja aina tuli semmoisena, -niinkuin olisi jotain kadottanut, tai olisi joku matkalle lähtenyt -saatava kiinni. Aina hän puheeseensa lisäsi, että niin myöskin Filip -Filipitsh käski. Nelly kovin mieltyi häneen. He rakastivat toisiansa -kuni sisarukset, ja minä luulen, että Aleksandra Semenovna oli -monessa seikassa yhtä lapsellinen, kuin Nellykin. Hän kertoi Nellylle -monenmoisia juttuja, joista Nelly tuli aina iloiseksi, ja kun -Aleksandra Semenovna meni pois, ikävöi Nelly häntä. Mutta ensi kerran -hänen tultuaan kummasteli pieni sairaani; pian kumminkin huomasi -syyn, miksi kutsumaton vieras tuli ja tapansa mukaan oikeinpa näytti -vihaiselta, muuttui vaiteliaaksi ja juroksi. - --- Miksikä tuo meille tuli? -- kysäsi tyytymättömänä Nelly Aleksandra -Semenovnan pois lähdettyä. - --- Hän tuli auttamaan ja vaalimaan sinua, Nelly. - --- Miksikä?... Minkä vuoksi? Enhän minä ole hänelle mitään tehnyt. - --- Hyvät ihmiset eivät odotakaan, että heille ensin hyvää tehtäisiin, -Nelly. Ilman sitäkin he mielellään auttavat niitä, jotka apua -tarvitsevat. Älähän, Nellyseni, luule kaikista vain pahaa: maailmassa -löytyy paljon hyviäkin ihmisiä. Sinun onnettomuutesi vain oli se, -ettet sinä kohdannut semmoisia, etkä kohdannut silloin, kun heitä -tarvitsit... - -Kun seuraavana päivänä Aleksandra Semenovna tuli, tervehti Nelly -häntä iloisesti hymyillen, kumminkin vielä ikäänkuin jotain häpeillen. - - - - -III. - - -Juuri sinä päivänä minä olin Natashan luona koko illan. Tulin -kotiin hyvin myöhään. Nelly jo nukkui. Aleksandra Semenovnaakin -nukutti, mutta kumminkin hän istui ja valvoi sairaan luona odottaen -minua. Heti alkoi hän kiireisesti kuiskaamalla kertoa minulle, -että Nelly oli ensin hyvin iloinen, vieläpä nauroikin paljon, -mutta sitten muuttui surulliseksi ja huomattuaan, etten minä -vieläkään tullut kotiin, vaikeni ja alkoi mietiskellä. "Sitten -alkoi valittaa päänkipua, alkoi niin kovasti itkeä, etten enää -tietänyt, mitä tekisin", -- pitkitti Aleksandra Semenovna. "Alkoi -puhua minulle Natalia Nikolajevnasta, mutta minä en osannut hänelle -siitä mitään sanoa; hän lopettikin kyselemisen ja sitten vain itki, -siihen itkuhunsa nukkuikin. Niin, hyvästi, Ivan Petrovitsh; tytön -on nyt helpompi, kuten huomasin, ja minun täytyy lähteä kotiin, -niin Filip Filipitshkin käski. Täytyypä minun teille sanoa, että -hän päästi minut vain kahdeksi tunniksi, minäpä jäin ominpäin -pitemmältä. Mitäs siitä, olkaa huoleti minun puolestani; ei hän -uskalla olla vihainen... Yksi seikka vain... Ah, Jumalani, kuulkaas, -kyyhkyläiseni, Ivan Petrovitsh, mitä minun on tehtävä: hän tulee -nykyään alati humalassa kotiin! Jokin asia hänellä on, ei puhele -kanssani, on ikävän näköinen, jokin tärkeä asia hänellä mielessä -lienee; kyllä minä sen näen; iltasin yhtä hyvin on humalassa... -Nyt ajattelen: hän palasi kotiin, ken hänet panee nukkumaan? Niin -minä lähden, lähden, hyvästi. Hyvästi, Ivan Petrovitsh. Katselin -äsken teidän kirjojanne -- miten paljon niitä teillä onkaan, ja -kaikki lienevät syväoppisia; minäpä, höperö, en ole koskaan mitään -lukenut... No niin, huomiseen siis..." - -Huomenna Nelly heräsikin jurona ja suruisena, vastaili minulle -vastenmielisesti. Itse hän ei minulle puhunut mitään, näytti -kuin olisi ollut vihassa. Huomasin hänen vain silloin tällöin -pikimmältään, ikäänkuin salaa, katsahtavan minuun; noissa katseissa -oli jotain salaista sydänsurua, vaikka niissä sittenkin piili -hellyyttä, jota en katseissaan tavannut silloin, kun hän suoraan -silmiini katsoi. Juuri sinä päivänä oikutteli hän lääkärille, kun -piti ottaa lääkkeitä; en tiennyt, mitä tästä oli ajateltava. - -Nellyn käytös minua kohtaan muuttui kokonaan. Hänen kummalliset -päähänpistonsa, oikullisuutensa, jopa joskus vihaa lähentelevä -ärtyisyytensä -- nuo kaikki jatkuivat siihen päivään saakka, kun hän -luotani muutti, aina siihen asti, kun tarinamme sai niin surullisen -lopun. Etempänä kerron siitä tarkemmin. - -Joskus kumminkin sattui hetkiä, jolloin hän taas jonkin aikaa oli -minulle lempeä. Silloin tuntui, ikäänkuin hän olisi kaksinkertaisesti -tahtonut korvata kovuutensa; tällöin hän useimmin itki katkerasti. -Mutta nuo hetket olivat lyhyet, jälleen vaipui hän entiseen -suruunsa ja katsoi taas vihaisesti minuun, tai juonitteli, niinkuin -teki lääkärin aikana, tai äkkiä nähtyään, ettei jokin hänen uusi -vallattomuutensa minua miellyttänyt, alkoi nauraa ja senjälkeen -melkein aina itkeä. Kerran hän riitaantui jo Aleksandra Semenovnankin -kanssa ja sanoi hänelle, ettei ota häneltä mitään. Tästä Aleksandra -Semenovnan aikana häntä nuhdeltuani hän tulistui ja vastasi -vihaisesti, sitte äkkiä vaikeni eikä sitte kahden tunnin aikana -lausunut minulle ainoatakaan sanaa, ei tahtonut ottaa ollenkaan -lääkkeitä eikä edes tahtonut syödä tai juoda; vain lääkäri-vanhus sai -hänet lepytetyksi. - -Edellä jo mainitsin, että Nellyn ja lääkärin kesken siitä päivästä -alkaen, jolloin hän lopultakin joi lääkkeen, alkoi jokin ihmeellinen -sympatia. Nelly kovin mieltyi häneen ja aina tervehti lääkäriä -iloisesti hymyillen, vaikka kuinka suruinen olisi ennen hänen tuloaan -ollutkaan. Vanhus taas puolestaan alkoi käydä meillä joka päivä, -vieläpä toisinaan kaksikin kertaa päivässä, silloinkin vielä, kun -Nelly alkoi kävellä ja oli melkein kokonaan parantunut, ja näyttipä, -että tyttö lumosi hänet siinä määrin, ettei hän voinut ainoatakaan -päivää tulla toimeen kuulematta hänen nauruansa ja pilantekoansa -hänen kustannuksellaan, mitkä usein olivat hyvinkin huvittavia. -Hän alkoi tuoda muassaan opettavia kuvakirjoja. Ostipa erään -semmoisen varta vasten Nellylle. Sitten toi hän namusia, konvehteja -sievissä laatikoissa. Tällöin hän tavallisesti astui sisään niin -juhlallisesti, kuin olisi ollut nimipäiväsankari, ja Nelly heti -arvasi, että ukolla on lahjoja muassa. Lahjaansapa hän ei heti -näyttänyt, naureskeli vain veitikkamaisesti, istui Nellyn luo, antoi -viittauksia, että jos eräs nuori neiti osasi käyttäytyä hyvästi ja -ansaitsi hänen poissa ollessaan kunnioitusta, niin semmoinen nuori -neiti on ansainnut hyvän palkinnon. Tällöin hän katsoi Nellyyn niin -avomielisesti ja hyväsydämmisesti, että Nelly, vaikka nauroikin -hänelle, osoitti katseellaan sydämmellistä, hyväilevää kiintymystä -vanhukseen. Lopulta nousi vanhus juhlallisena tuolilta, veti -esille konvehtilaatikon ja antaen sen Nellylle aina lausui: "Minun -tulevalle ja rakkaalle puolisolleni." Tällöin varmaan oli hän Nellyä -onnellisempi. - -Sen jälkeen alkoi keskustelu ja aina hän totisena ja vakuuttavasti -kehoitti Nellyä hoitamaan terveyttänsä sekä antoi hänelle vakavia -lääketieteellisiä neuvoja. - --- Kaikkein enimmän täytyy hoitaa terveyttänsä, -- lausui hän -dogmillisella äänellä -- ja ensiksi, sekä pääasiallisesti siksi, -että jäisi elämään, ja toiseksi, että aina olisi terve ja siten -saavuttaisi onnen elämässä. Jos teillä, rakas lapseni, on jotain -suruja, niin unohtakaa ne tai paremmin, koettakaa olla niitä -ajattelematta. Jos teillä ei ole mitään suruja, niin ... myöskään -älkää niitä ajatelko, mutta koettakaa ajatella jotain hauskaa ... -jotain iloista, leikillistä. - --- Mitä leikillistä ja iloista minä ajattelisin? -- kysäsi Nelly. - -Silloin tuli lääkäri neuvottomaksi. - --- No, vaikkapa ... jotain viatonta peliä, joka soveltuu teidän -ijällenne; tarkkapa ... no, jotain nyt semmoista... - --- Minä en huoli leikkiä; en pidä leikeistä, -- sanoi Nelly. -- Minä -mieluummin pidän uusista puvuista. - --- Uudet puvut! Hm! No, se ei enää ole kokonaan hyvä. Tulee aina -tyytyä vaatimattomampaan osaan elämässä... Toisekseen ... ehkäpä ... -voi pitää uusista puvuistakin. - --- Teetättekö te minulle paljon uusia pukuja, kun tulen teidän -vaimoksenne? - --- Mikä ajatus! -- sanoi lääkäri ja tahtomattaan jo rypisti otsaansa. -Nelly hymyili veitikkamaisesti, vieläpä muistamatta kerran hymyillen -minuunkin katsahti. - --- No, kyllä minä teetän teille pukuja, jos tulette sen ansaitsemaan, --- pitkitti lääkäri. - --- Tuleeko minun joka päivä ottaa pulvereita, kun tulen vaimoksenne? - --- No, eihän sitä silloinkaan ole välttämätöntä ottaa joka päivä. - -Lääkäri alkoi jälleen hymyillä. - -Nelly keskeytti puheen ja alkoi nauraa. Vanhus nauroi hänen kanssansa -ja mielihyvin katsoi hänen iloisuuttansa. - --- Leikillinen äly! -- lausui lääkäri minulle. -- Kumminkin huomaa -vielä oikkuja sekä jonkinlaista ärtyisyyttä? - -Lääkäri oli oikeassa. En ollenkaan käsittänyt, mikä Nellylle oli -tullut. Tuntui, ikäänkuin hän ei olisi tahtonut kanssani ollenkaan -puhua, ikäänkuin olisin hänelle jotain pahaa tehnyt. Minusta tämä -tuntui hyvin katkeralta. Muutuin itsekin juroksi enkä eräänä päivänä -virkkanut hänelle ainoatakaan sanaa; mutta seuraavana päivänä minä -häpesin käytöstäni. Useasti hän itki, enkä minä tietänyt mitään -keinoa häntä lohduttaakseni. Erään kerran sitten hän jo itse -keskeytti vaitiolonsa. - -Eräänä iltahämäränä kotiin tultuani huomasin, että hän kiireisesti -piilotti päänalaisensa alle kirjan. Se oli kirjoittamani romaani, -jonka hän pöydältäni oli ottanut ja jota hän minun poissa ollessani -lukenut. Miksikä hän salasi tuon asian? Näyttää, ikäänkuin häpeäisi, -ajattelin, mutta en ollut huomaavinani mitään. Neljännestunnin -kuluttua kun menin keittiöön, nousi hän kiireesti vuoteeltaan ja pani -romaanin entiselle paikalleen; palattuani näin sen pöydällä. Pian -kutsui hän minut luoksensa; äänensä vapisi liikutuksesta. Neljään -päivään ei hän ollut puhunut minulle mitään. - --- Menettekö ... tänään ... Natashan luo? -- kysäsi hän katkonaisella -äänellä. - --- Menen, Nelly. Minun välttämättömästi täytyy tavata tänään Natasha. - -Nelly vaikeni. - --- Tehän ... paljon ... rakastatte Natashaa? -- kysäsi hän taas -heikolla äänellä. - --- Niin, Nelly, hyvin paljon. - --- Minäkin häntä rakastan, -- sanoi siihen hiljaa Nelly. - -Sitten oltiin taas ääneti. - --- Minä tahdon hänen luokseen, tahdon asua hänen kanssansa, -- alkoi -taas Nelly arasti katsahtaen minuun. - --- Ei se käy päinsä, -- Nelly, vastasin minä vähän kummastuneena. -- -Onko minun luonani sinun paha olla. - --- Miksikä ei käy päinsä? -- kivahti Nelly. -- Kehoitittehan te -minua menemään elämään hänen isänsä luo; minä en sinne tahdo. Onko -Natashalla palvelija? - --- On. - --- No, lähettäköön sen pois, minä tulen hänelle palvelijaksi. Tahdon -tehdä kaikki hänen työnsä enkä ota mitään palkkaa; tulen rakastamaan -häntä ja keitän hänen ruokansa. Niin te tänään hänelle sanokaakin. - --- Mitä tuulentupia ne ovat, Nelly? Ja mitä sinä luuletkaan -Natashasta: voitko luullakaan, että hän suostuisi pitämään -sinua palvelijanansa? Jos hän sinut ottaakin, niin ottaa kuin -yhtävertaisensa, kuin nuoremman sisarensa. - --- Ei, minä en tahdo yhdenvertaiseksi. Semmoiseksi minä en tahdo... - --- Miksikä et? - -Nelly vaikeni. Huulensa vavahtelivat; itku oli valtaamaisillaan hänet. - --- Tuo, jota hän nyt rakastaa, tuohan matkustaa pois ja jättää hänet -yksin? -- kysäsi taas Nelly. Kysymyksensä kummastutti minua. - --- Mistä sinä sen tiedät, Nelly? - --- Puhuittehan te itsekin siitä, ja toissapäivänä, kun Aleksandra -Semenovnan mies kävi täällä aamulla, kysyin minä häneltä; hän minulle -kertoikin kaikki. - --- Kävikö sitten Maslobojev aamulla täällä? - --- Kävi, -- vastasi Nelly luoden katseensa alas. - --- Miksikä sinä et minulle sanonut, että hän kävi? - --- Niin vaan... - -Mietin hetkisen. Herra tiesi, miksikä tuo Maslobojev kuleksinee noin -salaperäisenä. Mitä yhteyttä hänellä on asiassa? Tulisi tavata hänet -ja tiedustaa. - --- No mitäpäs sinä siitä, jos tuo hylkääkin Natashan? - --- Rakastattehan te Natashaa paljon, -- pitkitti Nelly katsomatta -minuun. -- Ja jos te rakastatte, niin otattehan hänet vaimoksenne, -kun tuo toinen matkustaa pois. - --- Ei, Nelly, hän ei rakasta minua siten, kuin minä rakastan häntä, -ja minäkin... Ei, sitä ei tule tapahtumaan, Nelly. - --- Minäpä olisin palvellut teitä kumpaakin, te vain olisitte eläneet -ja iloinneet, -- lausui hän miltei kuiskaamalla katse yhä maahan -luotuna. - -"Mikä vain tyttöselle on tullutkaan!" ajattelin neuvottomana. Nelly -vaikeni eikä koko illassa virkkanut enää sanaakaan. Kun olin lähtenyt -kotoa, alkoi hän itkeä, itki kaiken iltaa, kuten Aleksandra Semenovna -sanoi, ja niin nukkuikin itkuunsa. Vieläpä yölläkin itki unissaan ja -jotain uneksien puheli. - -Siitä päivästä asti hän muuttui vieläkin jurommaksi ja -vaiteliaammaksi eikä enää ollenkaan puhellut kanssani. Tosi kyllä, -minä huomasin hänen luoneen pari, kolme katsetta minuun, ja kuinka -paljon hellyyttä niissä piilikään! Mutta pian tuo hellyytensä -haihtui, ja ikäänkuin varta vasten aiottu sen vastakohdaksi, muuttui -Nelly miltei hetki hetkeltä yhä synkemmäksi, vieläpä lääkärillekin, -joka kovin kummasteli tytön luonteen muutosta. Nyt oli hän jo -kokonaan parantunut taudistaan ja lääkäri antoi hänelle luvan -käydä raittiissa ilmassa, vaikka vielä ei kovin paljoa. Sää oli -kirkas, lämmin. Oli kulumassa piinaviikko, joka tänä vuonna oli -hyvin myöhään, läksin jo aamulla ulos; minun tuli välttämättömästi -käydä Natashan luona, olin kuitenkin päättänyt pian palata takaisin -ottaakseni Nellyn mukaani kävelylle; siksi aikaa jäi hän yksin kotiin. - -Mutta en voi sanoin selittää, mikä isku minua kotona odotti. -Kiiruhdin kotiin. Oven ulkopuolella näen avaimen. Astun sisään, -- -ei ketään sisällä. Hämmästyksestä jäin paikalleni seisomaan. Sitten -löydän pöydällä paperilapun, siihen oli lyijykynällä piirretty -järeillä, epätasaisilla kirjaimilla: - - "Minä läksin teiltä pois enkä tule teille enää koskaan. Mutta - minä rakastan teitä hyvin paljon. - - Teidän uskollinen Nelly." - -Huudahdin kauhusta ja kiiruhdin huoneestani ulos. - - - - -IV. - - -En vielä päässyt kadulle, en ehtinyt vielä saada selville, miten -ja mitä olisi nyt tehtävä, kun äkkiä näin portin eteen seisahtavan -ajurin, ja kärryistä nousi pois Aleksandra Semenovna taluttaen -kädestä Nellyä. Hän piti vahvasti kiinni tytön kädestä, niinkuin -olisi pelännyt, että hän toistamiseen karkaisi. Kiiruhdin heti heitä -vastaan. - --- Nelly, mikä sinun on! -- huudahdin minä, -- mihin sinä pakenit, -miksikä? - --- Odottakaa, älkää hätäilkö; menkäämme pikemmin huoneeseenne, siellä -saatte kaikki tietää, -- piipitteli Aleksandra Semenovna. - --- Millaisia asioita minä teille kerronkaan, Ivan Petrovitsh, -kuiskasi hän pikimmältään sisään mennessämme. -- Ihmetellä vain -täytyy... Menkäämme, heti kuulette. - -Kasvoistansa saattoi huomata hänellä olevan tärkeitä uutisia. - --- Mene, Nelly, mene hiukan pitkällesi, -- sanoi hän huoneeseen -päästyämme, -- olethan väsynyt; ihmekös, mitenkä juoksentelitkaan; -onhan sairauden jälkeen käveleminen vaikeata; käy makaamaan, -kyyhkyläiseni, käy. Lähtekäämme me pois vähäksi aikaa, ettemme -häiritsisi. Antaa hänen nukkua. - -Hän antoi minulle merkin, ja minä menin hänen kanssaan keittiöön. - -Nelly ei käynytkään nukkumaan, hän istui sohvaan ja peitti kasvonsa -käsiinsä. - -Tulimme keittiöön. Aleksandra Semenovna kertoi kiireesti asian. -Sittemmin sain kuulla asiasta tarkemmin. Asia oli näin. - -Lähdettyään asunnostani pari tuntia ennen kotiin tuloani ja -heitettyään minulle kirjelapun, juoksi Nelly ensin lääkäri-vanhuksen -luo. Osotteen oli jo aikaisemmin udellut. Lääkäri kertoi minulle, -että hän oli kuin halvattu, kun näki Nellyn huoneessaan, ja kaiken -sen aikaa, kun tyttö oli hänen luonaan, "ei uskonut silmiänsä. -Minä en nytkään usko, enkä voi koskaan sitä uskoa," lisäsi lääkäri -kertomuksensa lopuksi. Ja kumminkin kävi Nelly hänen luonaan. Hän -istui levollisena kirjoitushuoneessaan nojatuolissa aamunuttu päällä, -juoden kahvia, kun Nelly juoksi sisään ja heittäytyi hänen kaulaansa, -ennenkuin hän ehti mitään ajatellakaan. Nelly itki, syleili ja -suuteli vanhusta, suuteli hänen käsiänsä ja vakuuttavasti vaikka -kohta sekavin sanoin, pyysi, että vanhus ottaisi hänet luoksensa -olemaan; sanoi, ettei tahdo eikä voi asua minun luonani, sen vuoksi -läksikin pois; sanoi tuntuvan raskaalta; ettei enää käy nauramaan -vanhukselle ja puhumaan uusista puvuista, vaan tulee käyttäytymään -siivosti, käy oppimaan, oppii "rintamuksia hänelle pesemään ja -silittämään" (varmaankin oli hän puheensa matkalla lääkärin luo -miettinyt, ehkä jo ennenkin) ja että hän lopuksi on oleva kuuliainen -ja ottaa vaikka joka ikinen päivä millaisia pulvereita tahansa. Ja -vaikka hän tuonnoin puhui, että tahtoo tulla hänelle vaimoksi, niin -se oli vain leikillä sanottu, eihän hän ajattelekaan semmoista. Vanha -saksa oli niin hämmästynyt, että kaiken aikaa istui suu auki, käsi -koholla, kädessä oleva sikarikin jäi unehduksiin ja jouti sammumaan. - --- Mademoiselle, lausui hän viimeinkin joten kuten saaden puheen -lahjansa takaisin, -- mademoiselle, kuten minä käsitin teitä, -pyydätte te, että minä antaisin teille tilan luonani. Mutta se -- on -mahdotonta! Kuten näette, elän minä ahtaissa oloissa eikä minulla -ole suuria tuloja... Ja sitten, näin äkkiä, ajattelematta... Se on -hirmuista! Ja sitten, te, luullakseni pakenitte kotoanne. Se on hyvin -moitittavaa ja sopimatonta... Ja sitten minä annoin teille luvan -vain vähän kävellä, kirkkaalla säällä, hyväntekijänne katsannon -alla, mutta te hylkäätte hyväntekijänne ja juoksette minun tyköni, -sitä vastoin kun teidän tulisi säästää itseänne ja ... ja ... ottaa -lääkkeitä. Ja sitten ... sitten ... minä en ymmärrä mitään... - -Nelly keskeytti vanhuksen, alkoi uudelleen itkeä, uudelleen pyytää, -mutta se ei auttanut. Vanhus kävi yhä enemmän hämilleen eikä lopulta -ymmärtänyt mitään. Viimein Nelly jätti hänet, huudahti "Ah Jumalani!" -ja kiiruhti pois huoneesta. "Minä olin kaiken sen päivän kipeänä ja -yöksi otin dekoktia", päätti kertomuksensa lääkäri. - -Lääkärin luota Nelly kiiruhti Maslobojeville. Hänellä oli varattu -näidenkin osoite ja hän löysi heidät, vaikka kyllä pitkän -etsimisen jälkeen. Maslobojev oli kotona. Aleksandra Semenovna -löi hämmästyksissä kätensä yhteen, kun kuuli Nellyn pyynnön, että -ottaisi hänet heille. Hänen kysymyksiinsä: miksi hän niin tahtoo, -onko hänelle raskasta minun luonani olo, Nelly ei vastannut mitään, -istui tuolille itkemään. "Hän itki niin katkerasti, niin katkerasti, -jotta minä luulin hänen kuolevan itkuunsa", kertoi Aleksandra -Semenovna minulle. Nelly pyysi ottamaan hänet joko sisäpalvelijaksi, -tai keittiöön, sanoi, että hän lakasee lattiata ja oppii vaatteita -pesemään. (Tuohon pyykin pesemiseen hän pani joitakin erinäisiä -toiveita ja jostain syystä piti sen asian parhaimpana viekoituksena, -jotta hänet otettaisiin). Aleksandra Semenovnan aikomus oli pitää -tyttö luonansa siksi, kun asia selvenisi, ja minulle antaa asiasta -tiedon. Mutta Filip Filipitsh pani jyrkästi sitä vastaan ja käski -heti saattaa pakolaisen minun luokseni. Matkalla Aleksandra Semenovna -hyväili, syleili ja suuteli Nellyä, josta tämä vielä enemmän alkoi -itkeä. Tämän nähtyään alkoi Aleksandra Semenovnakin itkeä. Siten -itkivät he yhdessä koko matkan. - --- Mutta miksikä, miksikä, Nelly, sinä et tahdo hänen luonaan olla; -eikö hän ole sinulle hyvä? kyseli kyynelsilmin Aleksandra Semenovna. - --- Ei, kyllä hän on hyvä. - --- No, miksikä sitten? - --- Niin, en tahdo olla hänen luonaan ... en voi ... minä olen hänelle -aina niin paha ... mutta hän on hyvä ... teillä minä en ole paha, -minä käyn tekemään työtä, -- sanoi hän miltei hysterillisesti itkien. - --- Miksikä sinä, Nelly, olet hänelle niin paha?... - --- Niin vaan... - --- Ja tuon "niin vaan" minä häneltä vain sainkin vastaukseksi, -- -sanoi lopuksi Aleksandra Semenovna pyyhkien kyyneleitä. -- Mikä -kovan onnen lapsi hän onkaan? Onko hänellä hermotauti, vai? Mitä te -luulette, Ivan Petrovitsh? - -Menimme Nellyn luo; hän makasi kasvot tyynyyn kätkettyinä ja itki. -Minä laskeusin polvilleni hänen eteensä, tartuin hänen käsiinsä -ja suutelin niitä. Hän tempasi kätensä pois ja alkoi yhä kovemmin -itkeä. En tiennyt enää, mitä olisin sanonutkaan. Silloin astui sisään -Ichmenev vanhus. - --- Oli asioita sinulle, Ivan, terve! -- sanoi vanhus tarkastellen -meitä jokaista ja ihmeekseen huomaten minut polvillani. - -Ukko oli ollut kipeänä viime aikana. Hän oli kalpea ja laihtunut, ja -oli kuin olisi urhennellut jonkun vuoksi, ei välittänyt taudistaan, -ei totellut Anna Andrejevnaa eikä käynyt vuoteeseen vaan, jatkoi -asioilla käymistään. - --- Hyvästi hetkiseksi, -- sanoi Aleksandra Semenovna luoden terävän -katseen vanhukseen. -- Filip Filipitsh käski minun mitä pikemmin -palaamaan. On asiata. Illalla hämärissä tulen uudelleen teille ja -viivyn parisen tuntia. - --- Ken tuo? -- kuiskasi minulle Ichmenev ajatellen nähtävästi toista -asiaa. - -Selitin hänelle asian. - --- Hm! Minäpäs tulinkin asialle, Ivan... - -Tiesin jo, millä asialla hän oli ja olinkin odottanut hänen tuloansa. -Hän tuli puhumaan minulle ja Nellylle pyytääkseen Nellyä luokseen. -Anna Andrejevna oli lopultakin suostunut ottamaan orvon taloonsa. -Se oli seuraus meidän salaisista keskusteluistamme: minä olin -vakuuttanut Anna Andrejevnalle ja sanonut että orvon näkeminen, jonka -äidin niinikään isä oli kironnut, ehkä kääntää ukon sydämmen toisin -ajattelemaan. Olin niin selvään kuvannut suunnitteluni, että Anna -Andrejevna nyt itse alkoi kehoittaa miestänsä ottamaan orvon heille. -Ukko oli hyvin myöntyväinen asiaan, sillä tapaa hän ensiksikin tahtoi -tehdä mieliksi vaimolleen ja toiseksi oli hänellä omat tuumansa... -Tuon kaiken kerron tuonnempana... - -Olen jo sanonut, ettei Nelly pitänyt ukosta jo ensi näkemästään -saakka. Sittemmin huomasin, että jonkinlainen vihamielisyys ilmestyi -hänen kasvoilleen, kun hänen kuullensa mainittiin Ichmeneviä. Vanhus -alkoi heti puhua asiastaan. Hän astui suorastaan Nellyn luo, joka -oli vielä pitkällään, kasvot tyynyyn painettuna, ja tarttuen hänen -käteensä kysyi, tahtooko Nelly tulla heille tyttären sijaiseksi. - --- Minulla oli tytär, minä rakastin häntä enemmän kuin itseäni, sanoi -vanhus, -- mutta nyt ei hän ole luonani. Hän kuoli. Tahdotko sinä -astua hänen sijalleen minun talossani ja ... minun sydämmessäni? - -Vanhuksen kuivissa ja kuumeen polttamissa silmissä näkyi kyynel. - --- En, minä en tahdo, vastasi Nelly kohottamatta päätään. - --- Miksikä, lapseni? Eihän sinulla ole ketään omaisia. Ivan ei voi -ikänsä sinua luonaan pitää, mutta minun luonani saat olla kuin -kotonasi. - --- En tahdo, sillä te olette paha. Niin, paha olette, paha, -- lisäsi -Nelly kohottaen päätänsä ja istuutuen vuoteelle vastapäätä vanhusta. --- Minä olen itsekin paha, pahempi muita, mutta te olette minuakin -pahempi!... - -Tuon sanottuaan Nelly vaaleni, silmänsä säkenöivät; vieläpä vapisevat -huulensakin vaalenivat ja jokin voimallinen mielenliikutus vääristi -ne. Vanhus katsoi häneen neuvottomana. - --- Niin, te olette minua pahempikin, sillä te ette anna anteeksi -omalle tyttärellenne; te tahdotte unohtaa hänet kokonaan ja otatte -luoksenne toisen lapsen, mutta saattaako unohtaa oman lapsensa? -Voitteko te rakastaa minua? Kun te vaan näette minut, niin samassa -muistatte, että olen teille vieras, ja että teillä oli oma tytär, -jonka te itse unohditte, te kun olette armoton ihminen. Mutta minä en -tahdokkaan olla armottomien luona; en tahdo, en tahdo!... - -Nelly tyrskähti itkuun ja katsahti minuun. - --- Ylihuomenna nousi Kristus ylös, kaikki antavat suutelon ja -syleilevät, sopivat keskenään, kaikki viat annetaan anteeksi... Minä -tiedän sen... Ainoastaan te ... te yksin ... uh, kuinka kova sydän! -Menkää pois! - -Nelly alkoi itkeä. Tämän puheen hän oli nähtävästi jo kauan sitten -miettinyt ja mieleensä pannut siltä varalta, että vanhus vielä kerran -pyytäisi häntä luoksensa. Vanhus hämmästyi ja vaaleni. Kivun tunne -näkyi hänen kasvoillaan. - --- Ja miksi, miksi minusta kaikki noin huolehtivat? Minä en tahdo, -en tahdo! -- huudahti äkkiä Nelly jonkinlaisella raivolla. -- Menen -kerjäämään! - --- Nelly, mitä sinä nyt? Nelly, ystäväiseni! -- pääsi minulta -huudahdus, mutta huutoni oli vain öljyä tuleen. - --- Niin, ennen minä menen kadulle almua anomaan, kuin jään tänne! --- huusi hän itkien. -- Äitinikin pyysi almua ja kuollessaan sanoi -minulle: ole köyhänä ja pyydä ennen almua, kuin... Almun pyytäminen -ei ole häpeäksi: minähän en pyydä yhdeltä ihmiseltä, minä pyydän -kaikilta, eikä se ole häpeä; niin minulle eräs kerjäläisnainen sanoi; -olenhan minä pieni; enhän minä mistä muualta saa. Minä pyydänkin -kaikilta, en tahdo, en tahdo, minä olen paha, olen pahin kaikista, -kas näin paha minä olen! - -Ja samassa koppasi Nelly äkkiä pöydältä kupin ja heitti sen lattiaan. - --- Nyt se särkyi, -- sanoi hän katsoen minuun uhittelevasti, -- -kuppeja olikin vain kaksi ja niistä minä toisen särin, -- lisäsi hän. --- Mistä nyt juodaan teetä? - -Hän oli kuin mieletön, ja oli kuin olisi nauttinut -mielettömyydestään, niinkuin itse olisi tuntenut, että se on sekä -häpeäksi, että myöskin väärin, mutta kumminkin samalla kiihoitti hän -itseään uusiin raivonpurkauksiin. - --- Hän on sairas, aivan niin, Vanja, sanoi Ichmenev, -- tah ... tahi -minä en ollenkaan ymmärrä tätä lasta. Jää hyvästi! - -Ukko otti hattunsa ja puristi kättäni. Hän oli kokonaan lannistunut; -Nelly oli kovasti häntä loukannut; tuo minua harmitti äärettömästi. - --- Eikö sinulla ole yhtään sääli häntä! -- huudahdin minä, kun jäimme -kahden; -- eikö sinua hävetä! Ei, sinä et ole hyvä, sinä todella olet -paha! - -Ja samassa minä kiiruhdin avopäin vanhuksen jälkeen. Tahdoin saattaa -hänet portille ja edes pari sanaa sanoa hänelle lohdutukseksi. -Kiirehtien rapuista alas olin näkevinäni Nellyn kasvot hyvin -vaalenneina nuhteistani. - -Kohta saavutin Ichmenevin. - --- Tyttö parkaa on kovin solvaistu, hänellä onkin oma surunsa, usko -se, Ivan, ja minä kun aloin kuvailla hänelle omaa suruani, lausui -ukko katkerasti hymyillen. - --- Minä ärsytin hänen haavaansa. Sanotaan, ettei kylläinen ymmärrä -nälkäistä; minäpä, Vanja, lisään: ei nälkäinenkään aina ymmärrä -nälkäistä. No niin; jää hyvästi! - -Aioin alkaa puheen jostain muusta, mutta vanhus viittasi vain -kädellään. - --- Älä huoli minua lohdutella; parasta, että pidät silmällä, ettei -tyttö karkaa sinulta; hän näyttää sen näköiseltä, -- lisäsi vanhus -hiukan ärtyisästi ja poistui kiireisin askelin heilutellen keppiään -ja jyskytellen sitä katukäytävään. - -Eipä hän aavistanutkaan olevansa ennustaja. - -Mitä tunsinkaan, kun palatessani sisään huomasin kauhukseni, että -taaskin Nelly oli poissa! Kiiruhdin eteiseen, etsin rapuilta, -huutelin, koputinpa naapureidenkin oville ja kyselin heiltä tytöstä; -en voinut enkä tahtonut uskoa, että hän taaskin karkasi. Ja millä -tapaa hän olisi päässytkään karkuun? Talossa oli vain yksi portti; -hänen täytyi mennä ohitsemme, kun Ichmenevin kanssa puhelin. Kohtapa -surukseni älysin, että hän oli ensin piilotellut jossain rapuilla -odottaen minun sisään menoani, sitten juoksi ulos, etten siis -voinutkaan häntä kohdata. Kaikessa tapauksessa ei hän voinut olla -kaukana. - -Mitä levottomimmalla mielellä kiiruhdin taas etsimään häntä, jättäen -kaiken varalta oveni lukitsematta. - -Ensiksi kiiruhdin Maslobojevin luo. Heitä ei ollut kumpaakaan -kotona. Jätin heille kirjeen, jossa kerroin uusista huolistani ja -pyysin, että he, jos Nelly tulee heille, viipymättä ilmoittaisivat -minulle. Riensin lääkärin luo -- hänkään ei ollut kotona, ja -palvelija sanoi, ettei Nelly ensi käyntinsä jälkeen ollut heillä -käynyt. Mikä neuvoksi? Menin Bubnovan luo ja kuulin siellä tutulta -ruumiskirstujentekijän vaimolta, että Bubnova jostain syystä istuu -eilisestä alkaen poliisin vankilassa, eikä _Nellyä tuon tapauksen_ -jälkeen siellä ole nähty. Väsyneenä, rasittuneena kiiruhdin taas -Maslobojevin luo; sama sielläkin; ei ole käynyt ketään eivätkä he -itsekkään ole vielä palanneet. Kirjeeni oli pöydällä. Mitä oli -tehtävä? - -Mitä ikävimmässä mielentilassa palasin kotiin myöhään illalla. -Minun tuli tänä iltana mennä Natashan luo; hän oli jo aamulla minua -pyytänyt. Minä en ollut edes kertaakaan syönyt koko päivässä; ajatus -Nellystä saattoi koko sieluni pois suunniltaan. - -"Mitähän tämä merkitsee?" ajattelin. -- - --- "Olisikohan tämä jokin kummallinen taudin seuraus? Eiköpä tyttö -liene mielipuoli, vai olisiko siksi tulemassa? Jumalani, missä -tyttö nyt on, mistä hänet löydän!" Tuskin olin päästänyt tuon -huudahduksen, kun samassa näin Nellyn muutaman askeleen päässä V:n -sillalla seisomassa. Hän seisoi lyhdyn luona eikä huomannut minua. -Aioin kiiruhtaa luoksensa, mutta pysähdyin. "Mitä hän tässä tehnee?" --- ajattelin kummissani ja ollen varma, etten enää kadota häntä -näkyvistäni, päätin odottaa ja tarkastaa, mitä hän tekisi. Kului noin -kymmenen minuttia, hän yhä seisoi tarkastellen ohikulkijoita. Viimein -kulki siitä hyvin puettu vanhus, ja Nelly lähestyi häntä. Vanhus otti -kädellään jotain taskustaan ja antoi tytölle. Nelly kumarsi hänelle. -En osaa selittää, mitä minä silloin tunsin. Sydäntäni kivisti; oli -kuin jokin kallis, jota rakastin, hellin ja hyväilin, olisi tullut -häväistyksi, syljeksityksi minun nähdessäni sillä hetkellä, ja -samalla kyyneleet vuotivat silmistäni. - -Niin, ne kyynelet olivat Nelly poloisen puolesta, joskin minä -samalla tunsin ankaraa suuttumusta -- eihän hän ollut puutteen -pakoittamana almua anonut; hän ei ollut hyljätty, kovan kohtalonsa -kouriin jätetty; hän ei paennut armottomilta ahdistelijoiltansa, -mutta ystäviltänsä, jotka häntä rakastivat ja hellyydellä hoitivat. -Hän ikäänkuin tahtoi jotakin hämmästyttää tai säikyttää moisella -käytöksellään; oli kuin olisi tahtonut kehaista jollekin! Mutta -jotain salaperäistä kypsyi sielussaan... Niin, Ichmenev-ukko -oli oikeassa; tyttö oli kärsinyt solvauksen, jonka haava ei -voinut parantua, ja hän ikäänkuin tahallaan koetti kaikin voimin -ärsyttää haavaansa moisella salaperäisyydellään, moisella -luottamattomuudellaan meihin kaikkiin; hän ikäänkuin nautti itse -omasta kivustaan, tuosta _kärsimyksen egoismista_, jos saattaa niin -sanoa. Tuo kivun ärsytteleminen ja nautintonsa siitä oli helposti -ymmärrettävissä: se oli useiden sorretuiden ja solvaistujen kohtalon -rasittaminen ja sen oikeudettomuuden itsessään tuntevien nautintoa. -Mutta mistä vääryydestä voi Nelly meitä syyttää? Hän ikäänkuin halusi -meitä ihmetyttää ja säikyttää seikkailuillaan, oikullisuudellaan ja -oudon rohkeilla kepposillaan, aivan kuin hän todellakin olisi meille -itseään kehunut... - -Mutta ei! Nyt on hän yksin, kukaan meistä ei näe, että hän pyytää -almua. Löysiköhän itse tässä jonkinlaista tyydytystä? Miksi hän -pyytää almua, mihin hän tarvitsee rahaa? - -Saatuaan jonkun verran läksi hän sillalta ja lähestyi erään myymälän -kirkkaasti valaistuja ikkunoita. Siinä hän alkoi laskea saalistaan; -minä seisoin kymmenen askeleen päässä. Rahaa oli kädessään -joltinenkin määrä; siitä päättäen oli hän kerjännyt aamusta asti. -Puristettuaan ne kouraansa, hän juoksi kadun toisella puolella -olevaan ruokakauppaan. Samassa menin minäkin puodin ovelle, joka oli -auki, ja tarkastin mitä hän nyt tekee. - -Näin, kuinka hän laski tiskille rahat ja hänelle annettiin kuppi, -yksinkertainen kahvikuppi, jotenkin sen muotoinen, jonka hän -äskettäin särki, osottaakseen minulle ja Ichmeneville, kuinka -paha hän on. Tuo kuppi maksoi ehkä viisitoista kopekkaa, kenties -vähemmänkin. Kauppias kääräsi kupin paperiin, sitoi kiinni ja antoi -Nellylle, joka kiireesti ja tyytyväisenä läksi puodista. - --- Nelly! huudahdin minä, kun hän tuli kohdalleni, -- Nelly! - -Hän vavahti, katsahti minuun, kuppi pääsi hänen kädestään irti, -putosi katukiviin ja särkyi. Nelly oli vaalea; mutta katsahdettuaan -minuun ja huomattuaan, että olin nähnyt ja tiedän kaikki, hän äkkiä -punastui; tuo väri ilmaisi sietämätöntä, piinaavaa häpeämistä. -Tartuin käteensä, talutin hänet kotiin; matka ei ollutkaan pitkä. -Kulkeissamme emme kumminkaan lausuneet sanaakaan. Kotiin tultuamme -kävin istumaan. Nelly seisoi edessäni miettivänä ja hämillään, -taaskin kalpeana, silmät luotuina maahan. Hän ei voinut katsoa -silmiini. - --- Nelly, sinä pyysit almua? - --- Niin! -- kuiskasi hän ja vieläkin alemmas painui päänsä. - --- Sinä kerjäsit rahaa ostaaksesi äsken särkemäsi kupin sijaan toisen? - --- Niin... - --- Moitinko minä, toruinko minä sinua siitä? Etkös sinä, Nelly, -huomaa, kuinka paljon pahaa, itsekästä ja pahaa on käytöksessäsi? -Onko se oikein? Eikö sinua hävetä? Eiköhän... - --- Hävettää... -- kuiskasi hän tuskin kuuluvalla äänellä ja kyynel -vierähti hänen poskellensa. - --- Hävettää... -- toistin minä hänen jälestään. -- Nelly, kultaseni, -jos olen tehnyt sinulle vääryyttä, anna minulle anteeksi ja -sopikaamme taas. - -Hän katsahti minuun, tyrskähti itkuun ja samassa hän riensi syliini. - -Samassa hyökkäsi sisään Aleksandra Semenovna. - --- Mitä! Onko hän kotona? Joko taas? Ah, Nelly, Nelly, mikä sinun on -tullut? No, hyvä toki, onhan hän kotona... Mistä te, Ivan Petrovitsh, -hänet löysitte. - -Annoin viittauksen Aleksandra Semenovnalle, ettei kyselisi, ja hän -ymmärsi merkkini. Sanoin hellästi hyvästi Nellylle, joka yhä vielä -itki katkerasti ja pyysin kunnon Aleksandra Semenovnaa viipymään -meillä siksi, kunnes palajan, mutta itse kiiruhdin Natashan luo. Olin -myöhästynyt ja tahdoin joutua nyt pikemmin. - -Sinä iltana ratkaistiin kohtalomme, ja meiltä, Natashalla ja minulla -oli siis kyllin puheen aihetta; siitä huolimatta sain tilaisuuden -kertoa Nellystäkin, ja kerroinkin asian kaikkine yksityiskohtineen. -Natasha oli hyvin huvitettu kertomuksestani; tapaus suuresti -kummastutti häntä. - --- Tiedätkös, Vanja, minä luulen, että hän rakastaa sinua, lausui -Natasha vähän aikaa ajateltuaan. - --- Mitä ... onko se mahdollista? kysäsin kummastellen. - --- Niin, se on rakkauden, naisellisen rakkauden alkua... - --- Mitä turhia! Onhan hän vielä lapsi! - --- Joka kohta täyttää neljätoista vuotta. Tuo hänen vihoitsemisensa -on siitä, ettet sinä ymmärrä hänen rakkauttansa ja ehkäpä hän ei -itsekään vielä sitä ymmärrä; tuossa hänen vihoitsemisessaan on paljon -lapsellista, mutta silti todellista, tuskallista. Ja pääasiallisesti -hän on mustasukkainen minun tähteni. Siinä rakastat minua niin -paljon, että varmaan kotonasikin vain minusta yksin huolehdit, puhut -ja ajattelet, joten et muista häntä kohtaan olla huomaavainen. Hän on -tuon huomannut, ja siitä on mielensä myrkyttynyt. Ehkäpä hän haluaisi -kanssasi puhella, tuntee tarvitsevansa aukaista sinulle sydämmensä, -ei tiedä kainostella, ei ymmärrä itseänsä, odottaa tilaisuutta, mutta -sinä sen sijaan, että pikemmin soisit hänelle tuon tilaisuuden, -erotat itsesi hänestä, pakenet hänen luotansa minun luokseni, vieläpä -hänen sairaana ollessaankin jätit hänet päiväkausiksi yksin. Siitä -hän nyt itkee, hän kaipaa sinua, ja suurempaa tuskaa hänelle tuottaa -se, ettet sinä hänen kaipaustansa huomaa. Nytkin tällaisena hetkenä -minun tähteni jätit sinä hänet yksin. Aivan varmaan on hän sen vuoksi -huomenna kipeänä. Ja mitenkä sinä raskisitkaan hänet jättää? Mene -heti kotiin... - --- Minä en olisi häntä jättänyt, mutta... - --- Niin, niin, minä pyysin sinua tulemaan. Mutta nyt saat mennä. - --- Kyllä minä lähden, mutta en minä vain osaa uskoa sitä todeksi, -jota hänestä sanoit. - --- Se on siitä syystä, ettei se ole muiden kaltaista. Muistapas hänen -elämänsä, harkitse kaikki asianhaarat ja sinä uskot. Hän ei ole -kasvanut semmoisissa oloissa, kuin sinä ja minä olemme kasvaneet. - -Myöhään sittenkin meni, ennenkun kotiin palasin. Aleksandra Semenovna -kertoi minulle että Nelly oli nytkin, kuten tuona iltana, kauan -itkenyt, "ja niin itkuunsa nukkuikin", kuten silloinkin. - --- Ja nyt minä lähden, Ivan Petrovitsh, niin Filip Filipitshkin -käski. Hän, polonen, odottaa minua. - -Kiitin häntä ja istuin Nellyn päänpohjiin. Olin hyvin pahoillani, -että olin hänet moisena hetkenä jättänyt. Kauan, myöhään puoliyöhön -istuin siinä ajatuksissani... Onneton oli aika... - -Vaan tahdonpa nyt kertoa, mitä näinä kahtena viikkona oli tapahtunut - - - - -V. - - -Aina siitä illasta saakka jolloin olin ruhtinaan kanssa B:n -ravintolassa, olin useita päiviä pelossani Natashan tähden. "Millä -uhkasi tuo noiduttu ruhtinas Natashaa ja millä hän tahtoi tytölle -kostaa?" -- kyselin itseltäni lakkaamatta enkä löytänyt vastausta. -Lopulta tulin vakuutetuksi, ettei uhkauksensa ollut tyhjänpäiväinen, -ei suottaista kehumista, ja että sillä aikaa, kun Natashan suhde -Aleshaan pysyy tällaisena, saattaa ruhtinas valmistaa Natashalle -monta katkeruutta. Ruhtinas on niin pikkumainen, kostonhaluinen, -vihainen ja harkitsee tarkkaan asiat, ajattelin tällöin. Ei ole -toivomistakaan, että hän unohtaisi loukkauksen eikä käyttäisi sopivaa -tilaisuutta sitä kostaakseen. Kaikessa tapauksessa oli hän minulle -yhden seikan asiassa merkinnyt ja siitä hyvin selvään ajatuksensa -ilmaissut: hän vaati, että Natashan ja Aleshan väliset suhteet ovat -lopetettavat sekä odotti, että minä valmistaisin Natashan pikaiseen -eroon, valmistaisin niin, ettei tulisi mitään "kohtauksia, saarnoja -ja schillerimäisyyksiä." - -Tietysti hän eniten huolehti siitä, että Alesha olisi häneen -tyytyväinen ja pitäisi häntä hellänä isänä, ja tämä olikin hänelle -varsin tarpeellinen saadakseen sittemmin mukavammin anastaa haltuunsa -Katjan rahat. Minun siis tuli valmistaa Natasha pian tapahtuvan eron -varalta. - -Natashassa huomasi tapahtuneen suuren muutoksen; entisestä -avomielisyydestään minua kohtaan ei enää ollut jälkeäkään; kaiken -lisäksi tuntui, ikäänkuin hän epäilisi jo minuakin. Lohduttelemiseni -tuntui kiusaavan häntä; kysymyksistäni hän tuntui yhä enemmän -harmistuvan, jopa suuttuvankin. Usein tapahtui näin. Minä istun hänen -luonaan ja katson häneen. Hän kävelee kädet ristissä huoneen nurkasta -nurkkaan synkkänä, vaaleana, ikäänkuin ei huomaisi mitään, unohtaen -minutkin. Kun sitte joskus katsahti minuun (minun katsettani koetti -hän kaikin tavoin välttää), ilmaantui kasvoilleen sietämätön harmi -ja samassa hän äkkiä kääntyi poispäin. Ymmärsin, että hän tällöin -tuumiskeli, mitenkä pian tapahtuva ero tulisi tapahtumaan, ehkä -itse suunnitteli, millä tavoin sen tulisi tapahtua, ja saattaisiko -hän kivutta, katkeruudetta tämmöistä mietiskellä? Minä olinkin -vakuutettu, että hän oli jo päättänyt erota. Ja kuitenkin hänen -synkkä toivottomuutensa piinasi ja pelotti minua. Sitä paitsi en minä -tällöin usein uskaltanut hänelle puhua tai lohduttaa; pelolla siis -odotinkin, minkä ratkaisun asia lopulta on saava. - -Mitä taas tulee hänen jyrkkään käytökseensä minua kohtaan, hänen -itseensä sulkeutumiseen, niin vaikkakin se teki minut levottomaksi ja -rasitti mieltäni, olin kumminkin Natashani sydämmen suhteen varma, -tiesin, että kaikki se oli vain seurauksena siitä, että hänellä oli -äärettömiä kärsimyksiä ja mielensä tasapaino oli kokonaan kadonnut. -Jokainen syrjäisen sekautuminen hänen asioihinsa herätti hänessä vain -harmia, kiukkua. Tällaisissa tapauksissa on likeisten ystäväimme -puuttuminen asioihimme kaikkein harmillisinta, varsinkin sellaisten -ystäväin, jotka tuntevat salaisuutemme. Mutta minä tiesin myöskin -varsin hyvin, että viime hetkellä tulee Natasha taaskin luokseni ja -minun sydämmeltäni etsii itselleen lohtua. - -Keskustelustani ruhtinaan kanssa minä tietysti en hänelle virkkanut -mitään, se kun olisi vain lisännyt hänen levottomuuttansa, -tehnyt hänet yhä hermostuneemmaksi. Mainitsin vain, niinkuin -sivumennen, olleeni ruhtinaan kanssa kreivittären luona ja tulleeni -vakuutetuksi, että ruhtinas on suurin lurjus. Mutta eipä Natasha -ruvennutkaan ruhtinaasta kyselemään, josta seikasta olin erittäin -hyvilläni; sen sijaan kuunteli hän jännityksellä kertomustani -tutustumisestani Katjan kanssa. Kertomukseni päätyttyä ei hän -lausunut Katjastakaan ainoatakaan sanaa, sen sijaan kohosi puna hänen -vaaleille kasvoillensa ja sitte oli hän kaiken sen päivää erikoisen -kiihottuneessa mielentilassa. Kertoessani en salannut mitään Katjaa -koskevaa ja tunnustinkin suoraan, että Katja teki minuunkin mitä -parhaimman vaikutuksen. Ja minkä vuoksi olisinkaan sitä salannut? -Olisihan Natasha kumminkin arvannut, jos olisin jotain häneltä -salannut, ja olisin siitä vain saanut hänet itselleni vihastumaan. -Sen vuoksi tahallani kerroin hänelle asian yksityiskohtiaan myöten -koettaen aina ennättää ennen hänen kysymyksiänsä, koska hänen, -nykyisessä asemassaan ollen, olisi hyvin vaikeata ollut tehdä -kysymyksiä -- olisiko todellakin helppoa välinpitämättömän näköisenä -tiedustella kilpailijansa etevämmyysehtoja? Luulin, ettei Natasha -vielä tiennyt, että Aleshan tuli isänsä tahtoa seuraten saattaa -kreivitär ja Katja maalle, enkä tiennyt, mitenkä saisin sen hänelle -ilmoitetuksi niin, että isku tuntuisi mahdollisimman lievältä. Mutta -kovastipa kummastuin, kun Natasha minut heti keskeytti ja sanoi, että -turhaa on häntä _lohdutella_, hän kun on jo tietänyt asian viisi -päivää. - --- Jumalani! -- huudahdin minä, -- kuka sen sinulle sanoi? - --- Alesha. - --- Kuinka? Joko hän sen sanoi? - --- Niin, ja minä olenkin valmis kaikkeen, Vanja, lisäsi hän -semmoisella äänellä, joka mitä selkeimmin ja jotenkin kärsimättömästi -antoi minun huomata, etten pitkittäisi enää puhetta siitä. - -Alesha kävi jotenkin usein Natashan luona, vaikka viipyikin aina -vain hyvin vähän aikaa; erään kerran viipyi hän useampia tunteja -yhtämittaa, mutta minä en silloin ollut siellä. Tavallisesti tuli -hän aina suruisena, katsoi Natashaan arasti ja hellästi; Natasha -sen sijaan otti hänet vastaan niin ystävällisesti ja hellästi, että -Alesha pian unohti surunsa ja muuttui iloiseksi. Minunkin luonani -kävi hän hyvin usein, melkein joka päivä. Hän kylläkin tunsi tuskaa, -mutta ei voinut hetkeksikään jäädä yksin surunsa seuraan ja siksi -lakkaamatta hakikin minulta lohdutusta. - -Ja mitäpäs minä olisin osannut sanoa? Hän moitti kylmyyttäni ja -välinpitämättömyyttäni, soimasipa minun vihaavankin häntä; hän -ikävöi, itki, meni Katjan luo ja siellä taas löysi lohdutuksen. - -Samana päivänä, kun Natasha sanoi minulle, että tietää heidän -piakkoin matkustavan, se oli viikko sen jälkeen, kun olin puhunut -ruhtinaan kanssa, tuli Alesha luokseni toivottomana, syleili minua ja -itki kuin lapsi. Minä vaikenin ja odotin mitä hän sanoisi. - --- Minä olen kunnoton ja kelvoton ihminen, Vanja, pelasta minut -itseltäni, -- alkoi Alesha. -- En minä sitä itke, että olen kunnoton -heittiö, mutta sitä, että minun tähteni tulee Natasha onnettomaksi. -Jätänhän hänet onnettomuuteen... Vanja, ystäväni, sano minulle, -päätä puolestani, kumpaa heistä minä enemmän rakastan, Katjaa vaiko -Natashaa? - --- Sitä minä en osaa päättää, Alesha, -- vastasin hänelle, -- itsehän -paraiten tiedät... - --- Ei, Vanja, ei se ole niin; enhän ole niin tyhmä, että semmoisia -kyselisin; mutta asia on nyt semmoinen, etten minä siitä itse mitään -tiedä. Minä kysyn sitä itseltäni enkä osaa vastata. Sinä sitä vastoin -syrjäisenä saatat asian paremmin tietää... Ja vaikkapa et varmasti -tietäisikään, niin sano, kuinka sinä luulet asiasta. - --- Minusta näyttää siltä, että sinä Katjaa rakastat enemmän. - --- Niinkö sinusta näyttää! Ei, ei ollenkaan! Et sinä ollenkaan -arvannut. Minä rakastan äärettömästi Natashaa. Häntä minä en -milloinkaan, en mistään syystä voi hyljätä; niin minä sanoin -Katjallekin ja hän oli kanssani samaa mieltä. Mikset sinä sano -mitään? Näin sinun juuri hymyilevän. Ah, Vanja, sinä et ole koskaan -minua lohduttanut, kun olin liian suuressa tuskassa, kuten nytkin... -Hyvästi! - -Hän kiiruhti pois huoneesta; Nelly oli ääneti kuunnellut -keskusteluamme ja nyt Aleshan äkkiä poistumisen tähden hyvin -kummastui. Hän oli silloin vielä sairas, makasi vuoteessa ja joi -lääkkeitä. Alesha ei ollut koskaan hänelle sanaakaan sanonut, -tuskinpa huomiotansakaan häneen kiinnittänyt. - -Kahden tunnin kuluttua tuli hän uudelleen, ja minä kummeksin hänen -iloista muotoansa. Hän lankesi kaulaani ja syleili minua. - --- Asia on päätetty! -- huudahti hän, -- kaikki on selvillä. Teiltä -minä suoraa päätä menin Natashan luo, sillä minä olin pahoillani, -en voinut olla näkemättä häntä... Tultuani lankesin polvilleni -hänen eteensä ja suutelin hänen jalkojansa: sitä minä tahdoin, -sitä ikävöin, ilman sitä olisin kuollut ikävään. Hän syleili minua -ääneti ja itki. Silloin suoraan sanoin hänelle, että rakastan Katjaa -enemmän, kuin häntä. - --- Mitä hän sanoi? - --- Ei hän vastannut mitään, hyväili vaan ja lohdutteli minua, -- -minua, joka noin hänelle sanoin! Hän osaa lohduttaa, Ivan Petrovitsh! - -Oi, minä itkin hänelle kaiken suruni, ilmaisin hänelle kaikki. -Minä sanoin suoraan, että rakastan Katjaa hyvin paljon, mutta -vaikka minä vielä enemmän Katjaa rakastaisin, ja ketä tahansa muuta -rakastaisinkaan, en minä kumminkaan saata hänettä, Natashatta, -toimeen tulla, vaan kuolen. Niin, Vanja, hänettä en voi elää -ainoatakaan päivää, minä tunnen sen, niin se on! Ja senpä tähden -päätimmekin viipymättä antaa vihkiä itsemme; mutta kun sitä ei voi -nyt ennen matkaamme tehdä, nyt kun on suuripaasto eikä ketään vihitä, -niin tulee vihkimisemme tapahtumaan heti, kun olemme tänne palanneet. -Isäni tulee sen myöntämään, siitä ei ole epäilemistäkään Mitä tulee -Katjaan, niin mitäpäs siitä sen enempää! Enhän minä voi ilman -Natashaa elää... Vihkimisemme jälkeen matkustamme mekin sinne, missä -Katja on... - -Natasha parka! Mitä tunsikaan hän lohdutellessaan tätä poikanulikkaa; -istua hänen kanssaan, kuulla hänen tunnustustansa ja keksiä hänelle, -naivi-egoistille, satu pikaisesta avioliitosta. Alesha todella -rauhoittui muutamaksi päiväksi. - -Ja juuri sen vuoksi hän Natashan luo aina kiiruhtikin, ettei -heikko sydämmensä yksin jaksanut suruansa kantaa. Ja kumminkin, -kun eron hetki alkoi lähestyä, tuli hän taas rauhattomaksi, itki -sekä taaskin tuli useasti luokseni huoliansa valittamaan. Viime -aikana oli hän Natashaan niin kiintynyt, ettei voinut häntä heittää -ainoaksikaan päiväksi saatikka sitte puoleksitoista kuukaudeksi. -Hän oli täydelleen vakuutettu ihan viime hetkeen saakka, että eroaa -Natashasta vain puoleksitoista kuukaudeksi ja että hänen palattuansa -vietetään heidän häänsä. Mitä tulee Natashaan, niin hän taas -täydelleen käsitti, että hänen kohtalonsa kokonaan muuttuu, että -Alesha ei enää koskaan hänelle palaa, ja että niin tuleekin tapahtua. - -Eron päivä koitti. Natasha oli kipeä, -- hän oli kalpea, katseensa -oli kuumeinen, huulensa kuivettuneet, toisinaan hän puheli itsekseen, -toisinaan taas loi minuun pikaisen ja terävän katseen, ei itkenyt, ei -vastannut kysymyksiini ja vapisi kuin haavan lehti, kun kuuli sisään -astuvan Aleshan heleän äänen. Natashan posket alkoivat punottaa -kuin aamurusko; hän kiiruhti Aleshaa vastaan, intoisasti syleili -ja suuteli häntä, nauroi mitä herttaisimmin... Alesha vähän väliä -loi häneen katseensa, joskus levottomana kyseli, onko hän terve, -lohdutteli sanoen, ettei hän matkusta kauaksi aikaa, että sitten -vietetään häät. Hyvin huomasin, kuinka Natasha ponnisti voimiansa -pidättääkseen kyyneleitänsä. Hän ei itkenyt Aleshan nähden. - -Kerran sanoi Alesha, että hän jättää Natashalle rahaa poissa olonsa -ajaksi ja ettei Natasha olisi huolissaan, sillä isä oli luvannut -antaa paljon rahaa matkaa varten. Natasha pahastui. Jäätyämme sitte -Natashan kanssa kahden sanoin, että minulla oli häntä varten varattu -sataviisikymmentä ruplaa. Natasha ei kysynyt, mistä olin rahat -saanut. Tämä tapahtui kaksi päivää ennen Aleshan matkalle lähtöä ja -päivää ennen sitä, kun Natasha kohtasi Katjan ensimäisen ja viimeisen -kerran. Katja lähetti Aleshan muassa kirjeen, pyytäen Natashalta -lupaa saada käydä hänen luonansa huomenna, samalla hän myöskin -kirjoitti minulle, pyytäen minua olemaan silloin läsnä. - -Päätin välttämättömästi tulla Katjan määräämänä aikana, kello -kaksitoista, huolimatta mistään esteistä; puuhia ja esteitä oli -minulla paljonkin. Puhumattakaan Nellystä oli minulla viime päivinä -paljon puuhia Ichmenevien talossa. - -Nuo puuhat alkoivat viikko sitten. Anna Andrejevna lähetti aamulla -minua kutsumaan, pyytäen jättämään kaikki ja heti kiiruhtamaan -heille, asia on hyvin tärkeä eikä siedä pienintäkään lykkäystä. -Sinne tultuani tapasin hänet yksinänsä; hän astuskeli huoneessa, -säikähdyksestä ja mielenliikutuksesta kuumeisena, pelolla odotellen -Nikolai Sergeitshin kotiin palaamista. Tavallisuuden mukaan en -pitkään aikaan saanut Anna Andrejevnalta selkoa asiasta ja minkä -vuoksi hän oli niin säikähtänyt, ja kuitenkin näytti jokainen minutti -olevan tärkeä. Tarpeekseen toruttuaan minua: "miksikä en käy heillä -ja heitän heidät, kuni orvot, yksin tuskansa", niin että jo "Herra -ties, mitä täällä tapahtuu", hän viimeinkin sanoi, että Nikolai -Sergeitsh on kolmena viime päivänä ollut niin levoton, "että sitä on -mahdoton kuvailla". - --- Ei ensinkään ole kaltaisensa, pitkitti Anna Andrejevna, -- -on kuumeessa, öisin minusta salaa polvillaan pyhäinkuvan edessä -rukoilee, unissaan puhelee ja valveilla on kuin puolimielinen: -kävimme eilen syömään kaalia, ja ei hän voi edestään lusikkaa -löytää, kysyt häneltä yhtä, hän vastaa toista. Kotoa poistuu vähä -väliä: "asioille", sanoo, "lähden, asianajajaa täytyy tavata". -Lopuksi, tänä aamuna sulkeutui huoneeseensa: "minun" sanoo, "tulee -kirjoittaa tärkeä paperi riita-asiassa". No, ajattelen, minkä paperin -kirjoittaja sinussa on, kun et lautasen vierestä lusikkaa löytänyt? -Kuitenkin katsoin avaimen reijästä: istuu, kirjoittaa, mutta itse -itkee itkemistään. Mitä sellaista, ajattelen, asiapaperia hän noin -kirjoittaa? Vai olisiko hänen niin sääli Ichmenevka-tilaamme; se on -siis meiltä kokonaan mennyt. Niin minä ajattelin, mutta hän hyppäsi -äkkiä ylös, heitti kynän pöydälle, punastui, silmänsä säkenöivät, -koppasi lakkinsa ja tuli luokseni. "Minä", sanoo, "tulen pian". Hän -läksi, mutta minä heti menin hänen kirjoituspöytänsä luo; siinä on -hänellä isot kasat riitajuttuamme koskevia asiapapereita, minun ei -salli niitä koskettaakaan. Useasti pyysin: "salli minun edes kerran -nostaa paperit, pyyhkisin pölyt pöydältä." Mitä vielä, ärjäsee, -huitoo käsillään -- on tullut täällä Pietarissa niin äärettömän -kärtyisäksi ja ärjyjäksi. Niin, minä siis menen pöydän luo ja etsin: -mikä paperi se on, jota hän äsken kirjoitti. Minä, nähkääs, tiesin -varmasti, ettei hän sitä mukaansa ottanut, mutta kirjoittamasta -noustuaan pisti sen toisten paperien alle. Ja kas, isäseni, Ivan -Petrovitsh, mitä löysin, katsoppas. - -Hän antoi minulle postiarkin, joka oli puoleksi kirjoitettu, mutta -niin paljon oli pyyhitty pois ja korjailtu, että toisin paikoin oli -melkein mahdoton saada selkoa. - -Vanhus parka! Ensi riveistä jo saattoi arvata, mitä ja kelle hän -kirjoitti. Se oli kirje Natashalle, hänen rakkaalle Natashallensa. -Kirje alkoi lämmöllä ja hellyydellä; hän kirjoitti antavansa anteeksi -ja pyysi palaamaan kotiin isän luokse. Ei ollut helppo ottaa selkoa -kirjeestä kokonaisuudessaan, se kun oli kirjoitettu sekavasti ja -keskeytyksillä, ja kun oli tehty, hyvin useita korjauksia. Sen -kyllä huomasi, että hellä tunne, joka sai hänet tarttumaan kynään -ja kirjoittamaan ensimäiset, sydämmelliset rivit, pian näiden ensi -rivien jälkeen muuttui toiseksi. Hän alkoi soimata tytärtänsä, -räikeällä tavalla kuvaili hänen rikostansa, vihaisesti muistutti -hänelle hänen itsepäisyyttään, soimasi tunteettomuudesta, siitä, -että ehkä hän ei kertaakaan ajatellut, mitä on tehnyt isälle ja -äidille. Hänen ylpeydestänsä uhkasi isä rangaistusta ja kirousta -ja lopetti kirjeen vaatimuksella, että hän viipymättä ja nöyrästi -palaisi kotiin ja silloin, ainoastaan silloin kenties kuuliaisen ja -esimerkillisen elämän jälkeen "perheen keskuudessa" me voimme sinulle -anteeksi antaa, kirjoitti hän. Tästä näkyi, että alkuperäistä, hellää -tunnettansa hän muutamien rivien jälkeen alkoi pitää heikkoutena, -alkoi sitä hävetä ja lopuksi alkoi tuntea solvaistun ylpeytensä -tuskia ja päätti kirjeensä vihasilla uhkauksilla. Anna Andrejevna -seisoi edessäni ristissä käsin pelolla odottaen, mitä minä kirjeen -luettuani sanoisin. - -Minä sanoin suoraan, mitä asiasta luulin, nimittäin, että ukko ei -jaksa enää pitemmältä elää Natashatta ja että varmasti voi sanoa, -että he piakkoin kokonaan sopivat; mutta kumminkin, sittenkin kaikki -tulee riippua siitä, mihin suuntaan asiat kallistuvat. Ilmaisin -samalla myöskin arveluni, että ensiksi varmaankin riita-asian huono -käänne kovin koski häneen ja järkytti mieltänsä, puhumattakaan siitä, -kuinka suuresti ruhtinaan voitto myrkytti vanhuksen itserakkautta, ja -kuinka suurta harmia saattoi hänelle moinen asian päätös. Semmoisina -hetkinä ei sydän saata olla etsimättä myötätuntoisuutta, jolloin -hän vielä enemmän muisteli sitä, jota oli aina maailmassa enimmän -rakastanut. Oli sitten vielä yksi seikka huomioon otettava: hän -kun oli seurannut Natashan kohtalon vaiheita ja tunsi ne tarkkaan, -oli hän varmaankin kuullut, että Alesha kohta hylkää Natashan. Hän -saattoi käsittää Natashan nykyisen mielentilan ja kokemuksestaan -tiesi, kuinka suuresti Natasha kaipasi lohdutusta. Ja kuitenkaan -ei hän voinut voittaa itseään, pitäen tytärtään syyllisenä niihin -nöyryytyksiin ja solvauksiin, joita osakseen oli tullut. Varmaankin -johtui mieleensä, ettei se sittenkään olisi ollut tytär, joka olisi -ensimäisen sovinnon askeleen ottanut; että ehkäpä tytär ei muistakaan -heitä eikä tunne haluakaan päästä sovintoon vanhempiensa kanssa. -Tällä tavoin hän varmaan ajatteli ja siksipä ei kirjoittanutkaan -kirjettään loppuun, ja nyt saattaa ehkä seurata uusia solvauksia, -jotka tuntuvat entisiä ankarammilta, ja nyt ehkä sovinnon tekeminen -on lykkääntynyt vielä pitkäksi aikaa, sanoin lopuksi Anna -Andrejevnalle... - -Tätä kuullessaan Anna Andrejevna itki. Kun sitten sanoin, että -minun on heti lähdettävä Natashan luo, jonne minun olisi jo -paljoa ennen ollut mentävä, sanoi Anna Andrejevna, että hän onkin -_pääasian_ unehuttanut. Ottaessaan kirjeen paperien alta kaatui -vahingossa mustepullo kirjeen päälle. Kirjeen nurkka oli todellakin -musteessa ja nyt mummo pelkäsi, että miehensä huomaa hänen penkoneen -papereita ja lukeneen Natashalle aiotun kirjeen. Ja olipa mummolla -syytäkin pelkoonsa: jo yksistään se seikka, että me tunnemme hänen -salaisuutensa, voi saattaa hänet häpeämään, ja harmissaan voi hän -jatkaa vihaansa sekä ylpeydessään vastustaa anteeksiantoa. - -Tarkemmin asiaa ajateltuani kehoitin Anna Andrejevnaa olemaan siitä -niin suuresti huolehtimatta. Olihan Nikolai Sergeitsh kirjoittamasta -lakattuaan ollut niin kiihtynyt, ettei kaikkia pienimpiä -yksityisseikkoja ehkä muistakaan ja saattaa siis luulla, että onkin -itse kirjeen tahrannut ja unehuttanut niin tehneensä. Saatuani tällä -tavoin Anna Andrejevnan levollisemmaksi panimme kirjeen entiseen -paikkaansa. Ja nyt ennen pois lähtöäni päätin vakavasti puhua -Anna Andrejevnalle Nellystä. Minä arvelin, että köyhä ja hyljätty -orpo parka, jonka äidin niinikään isä oli kironnut, saattaisi -surullisella, tragillisella kertomuksellaan entisestä elämästään -sekä äitinsä kuolemasta hellyttää Nikolai Sergeitshin sydämmen ja -johtaa hänet anteeksiantoon. Olihan sydämmensä jo kokonaan siihen -valmis; hän ikävöi tytärtänsä, ja tämä ikävöiminen alkoi jo voittaa -hänen ylpeytensä ja loukatun itserakkautensa. Nyt puuttui enää vain -sysäystä, viimeistä sopivaa tilaisuutta, ja tuon sopivan tilaisuuden -saisi Nelly valmistaa. - -Anna Andrejevna kuunteli minua erittäin tarkkaavasti, koko muotonsa -osotti toivon ja riemun elpymistä. Kohta alkoi hän minua moittia, -miksi minä en tätä hänelle jo aikaa sitten sanonut. Hätäillen alkoi -hän nyt kysellä minulta Nellystä ja päätti juhlallisella lupauksella, -että hän itse nyt käy pyytämään ukolta, että ottaisi tuon orpo raukan -heille. Sanoi jo nyt rakastavansa Nellyä, sääli häntä, kun hän on -sairaana, kyseli hänestä, pakotti minun ottamaan Nellylle purkin -hilloa, jonka itse nouti säiliöstä, ja arvellen, ettei minulla ole -rahaa maksaa tytön lääkärille, tarjosi minulle viisi ruplaa, ja kun -minä en rahaa ottanut, koetti lohduttaa ja rauhoittaa itseään siten, -että, kun Nelly varmaankin tarvitsee vaatteita, alkoi heti penkoa -vaatekirstuaan ja tutkia vaatteitansa, valiten niistä semmoiset, -jotka saattoi lahjoittaa "orvolle". - -Läksin Natashan luo. Noustessani viimeisiä rappuja huomasin Natashan -oven takana ihmisen, joka jo aikoi kolkuttaa ovelle, mutta kuultuaan -askeleeni, pysähtyi. Sitten varmaankin hetkisen epäröityään, äkkiä -luopui aikeistaan ja laskeutui alas. Kohtasin hänet viimeisellä -astimella ja kuinka hämmästyinkään tuntiessani Ichmenevin. Rapuilla -oli päivälläkin pimeä. Hän kyykistyi seinään päästääkseen minut -menemään, ja vieläkin muistan silmiensä oudon kiillon, kun hän minua -tarkasteli. Olin huomaavinani, että hän kovin punastui; ainakin hän -joutui kovasti hämilleen ja ymmälle. - --- Heh, Vanja, sinähän se olet! -- lausui hän epävakaisella äänellä. --- Minä aioin tavata täällä erästä ... kirjuria ... yhä tuossa -asiassa ... vasta on tänne muuttanut ... jonnekin tänne ... mutta -eipä asunekaan täällä. Olen erehtynyt. Hyvästi. - -Ja samassa alkoi ukko kiireesti laskeutua rappuja alas. - -Päätin, etten nyt kerro Natashalle tästä isänsä käynnistä, vaan -heti, kun Alesha on pois matkustanut, tahdon sen välttämättömästi -kertoa. Nyt oli hän niin kiihtynyt, että vaikka olisi täydellisesti -käsittänyt asian ja antanut sille tulevan täyden arvon, ei hän -olisi voinut sitä ottaa vastaan sillä mielellä, ei olisi saanut -semmoisia tunteita, kuin sitten jälkeenpäin viime surun ja epätoivon -rasittamina hetkinä. Nykyinen aika ei ollut semmoinen. - -Samana päivänä olisin voinut mennä Ichmeneville ja tekipä mieleni -mennäkin, mutta jätin kumminkin menemättä. Minä arvelin, että ukon -tulee vaikeaksi katsoa silmiini; saattoipa hän luulla, että varta -vasten olin tullut äskeisen kohtaamiseni johdosta. Menin heille vasta -kolmantena päivänä; ukko oli murheinen, mutta tervehti minua jotenkin -vapaasti ja yhä puhui asioista. - --- Kuules, kenen luo sinä tuonnoin menit tuonne ylös, muistathan, -me kohtasimme toisemme, -- milloinka se olikaan? -- eiköhän toissa -päivänä, kysyi hän äkkiä hyvin välinpitämättömästi, kääntäen -kuitenkin minusta pois katseensa. - --- Eräs ystäväni asuu siellä, vastasin kääntäen myöskin katseeni -syrjään. - --- Ahaa! minä taas hain kirjuriani Astafjevia, neuvottiin siihen -taloon ... erehdyinkin... No niin, minähän kerroin sinulle asiastani: -senaatti on antanut päätöksensä... j.n.e., j.n.e. - -Hän oikein punastui, kun alkoi puhua _asiastaan_. - -Kaiken tämän kerroin Anna Andrejevnalle jo samana päivänä sillä -häntä ilahduttaakseni, pyytäen m.m., ettei hän erittäin tarkastelisi -ukon kasvoja, ei huokailisi, ei puhuisi kautta rantain, sanalla -sanoen, ettei millään tapaa antaisi vähintäkään vihiä tietävänsä ukon -viime retkestä. Anna Andrejevna kummastui ja ilostui niin, ettei -alussa uskonut sanojani. Omasta puolestaan sanoi hän antaneensa -Nikolai Sergeitshille viittauksia orvon heille ottamisesta, mutta -Nikolai Sergeitsh oli vaijennut, vaikka ennen oli itse yhä pyytänyt, -että tyttö otettaisiin heille. Päätimme, että Anna Andrejevna -kuulustaa huomenna siitä asiasta suoraan, kaikitta esipuheitta ja -viittauksitta. Mutta seuraavana päivänä olimmekin kumpikin, sekä Anna -Andrejevna että minä, kauheasti peloissamme ja hyvin levottomina. - -Asia oli seuraava. Aamupäivällä oli Ichmenev tavannut virkamiehen, -joka ajoi hänen riitajuttuansa. Virkamies oli sanonut hänelle, -että kohdattuaan ruhtinaan oli tämä ilmoittanut, että vaikka hän -pitääkin hänelle tuomitun Ichmenevkan, niin kumminkin _"muutamien -perheellisten asiain tähden"_ on hän päättänyt korvata Ichmenevin -vahingon ja siis antaa hänelle kymmenentuhatta ruplaa. Virkamiehen -luota kiiruhti vanhus heti minun luokseni ollen hyvin kiukustunut, -silmänsä säkenöitsivät raivoa. Hän kutsui minut huoneesta rapuille -ja hellittämättä vaati, että minä tuossa tuokiossa menisin ruhtinaan -luo ja veisin hänelle vanhuksen kaksintaisteluvaatimuksen. Olin -niin hämmästynyt, etten pitkään aikaan osanut saada ajatuksiani -järjestykseen. Koetin luovuttaa häntä tuosta tuumastaan. Siitä -kiukustui vanhus niin, että alkoi tuntea pahoinvointia. Kiiruhdin -noutamaan vettä, mutta palatessani vesilasi kädessäni ei vanhus enää -ollut rapuilla. - -Huomenna menin taas tapaamaan Ichmeneviä, mutta hän ei ollutkaan -kotona; hän katosi kokonaiseksi kolmeksi päiväksi. - -Kolmantena päivänä saimme tietää kaikki. Luotani lähdettyänsä -riensi hän suoraapäätä ruhtinaan luo, ei tavannut häntä kotona ja -jätti sinne kirjeen. Kirjeessä hän mainitsi kuulleensa ruhtinaan -sanat, jotka hän oli virkamiehelle lausunut, jotka sanat hän pitää -kuolettavana loukkauksena, pitää ruhtinasta halpamaisena ihmisenä -ja tämän kaiken tähden vaatii hänet kaksintaisteluun, huomauttaen -samalla, ettei ruhtinas uskaltaisi hyljätä vaatimusta, muuten tulee -hän julkisesti häväistyksi. - -Anna Andrejevna kertoi minulle, että ukko palasi kotiin niin -rauhattomana ja pois suunniltansa, että kaatui vuoteeseen. Hänelle -ukko oli erittäin hellä, mutta kysymyksiin vastasi vähän, ja kaikesta -näkyi, että hän kuumeen tapaisella kärsimättömyydellä jotain odotti. -Seuraavana aamuna saapui kaupungin postissa kirje; sen luettuansa -hän huudahti, tarttui käsin päähänsä. Anna Andrejevna säikähti -pahanpäiväsesti. Kohta ukko sieppasi hattunsa, keppinsä ja kiiruhti -ulos. - -Kirje oli ruhtinaalta. Kuivasti, lyhyesti ja kohteliaasti hän -ilmoitti Ichmeneville, ettei hän virkamiehelle lausutuista sanoista -ole kellenkään vastuunalainen. Että vaikka hän kovin sääliikin -Ichmeneviä asian menettämisestä, niin ei hän sittenkään voi löytää -sitä oikeaksi, että riita-asiassa tappiolle joutunut voisi kostoksi -vaatia vastustajansa kaksintaisteluun. Mitä tulee "julkiseen -häväistykseen", jota hänelle uhattiin, niin pyytää ruhtinas -Ichmenevin olemaan huolehtimatta siitä, sillä mitään julkista -häväistystä ei voi tulla kysymykseenkään; että uhkauskirje tulee -jätettäväksi asianomaiseen paikkaan ja että varotettu poliisi voi -varmasti ryhtyä tarpeellisiin keinoihin järjestyksen ja rauhan -turvaamiseksi. - -Ichmenev kiiruhti heti kirje kädessä ruhtinaan luo. Ruhtinas ei -nytkään ollut kotona; Ichmenev sai palvelijalta tietää, että ruhtinas -varmaankin oli mennyt kreivi N:n luokse. Enempää ajattelematta -läksi vanhus kreivin asunnolle. Kreivin ovenvartija pysähdytti -hänet, kun hän nousi rappuja ylös. Ärtyneenä äärimmäisimpään iski -ukko ovenvartijaa kepillä. Samassa otettiin hänet kiinni, vietiin -rapuille ja jätettiin poliisille, joka vei hänet poliisikamariin. -Asiasta ilmoitettiin kreiville. Kun läsnä oleva ruhtinas selitti -äijälle, että vanhus on tuo samainen Ichmenev, sen samaisen -Natalia Nikolajevnan isä, (ruhtinas oli jo useasti osottanut -"noita palveluksia") niin suurekas kreivi alkoi nauraa ja vaihtoi -vihansa armoon; annettiin käsky päästää Ichmenev vapaaksi; mutta -vapauttaminen tapahtui vasta kolmantena päivänä, jolloin, varmaankin -ruhtinaan tahdon mukaan, sanottiin ukolle, että ruhtinas itse oli -pyytänyt kreivin armahtamaan vanhusta. - -Ukko palasi kotiin ja oli kuin mielipuoli, heittäytyi vuoteelle ja -kokonaisen tunnin makasi liikkumattomana; viimein nousi ylös ja -kauhuksi Anna Andrejevnalle sanoi juhlallisesti, että _ijäkseen_ -kiroaa tyttärensä ja kieltää häneltä isällisen siunauksensa. - -Anna Andrejevna kauhistui tästä, mutta täytyihän ukkoa auttaa ja hän -itsekin melkein höperönä hoiti ukkoa koko sen päivän, melkein koko -yön, kasteli hänen päätänsä etikalla, muutteli jääpussia. Ukko oli -kuumeessa ja houraili. Läksin heiltä kellon kolmatta käydessä yöllä. -Aamulla kuitenkin nousi Ichmenev ylös ja samana päivänä tuli luokseni -nyt vihdoinkin ottaakseen Nellyn heille. Mutta siitä, mitä silloin -tapahtui ukon ja Nellyn välillä, minä jo kerroin ennen; se tapaus -lannisti hänet kokonaan. Kotiin tultuaan kävi hän vuoteeseen. Tämä -kaikki tapahtui pitkänäperjantaina, kun Katja ja Natasha kohtasivat -toisensa, se oli myöskin Aleshan ja Katjan Pietarista lähdön -aattopäivä. - -Olin läsnä, kun Katja kävi Natashan luona; se tapahtui varhain -aamulla ja ennen sitä, kun Ichmenev kävi luonani, sekä ennen Nellyn -ensimmäistä karkaamista. - - - - -VI. - - -Tuntia ennen Katjan tuloa tuli Alesha siitä Natashalle ilmoittamaan. -Minä taas jouduin sinne samaan aikaan, kun vaunut, joissa Katja ajoi, -pysähtyivät portin eteen. Katjan seurassa oli ranskalais-mummo, joka -monien pyyntöjen ja epäröimisten jälkeen vihdoin viimeinkin suostui -lähtemään Katjan mukaan sekä sitten päästämään Katjan yksin ylös -Natashan luo, senkin vain Aleshan seurassa; mummo itse jäi siksi -ajaksi vaunuihin. Katja, joka vielä istui vaunuissa, kutsui minut -ja pyysi kutsumaan Aleshan. Astuttuani Natashan huoneeseen tapasin -hänet sekä Aleshan itkemässä. Kuultuansa, että Katja oli jo saapunut, -pyyhki Natasha kyyneleensä, nousi ylös ja asettui levottomana -vastapäätä ovea seisomaan. Hän oli tänään pukeutunut kokonaan -valkoiseen. Tummanruskea tukkansa oli sileällä kampauksella, niskassa -isoon solmuun kierretty. Tämmöinen kampaus minua erittäin miellytti. -Huomattuaan minun jääneen huoneeseen pyysi Natasha, että minäkin -menisin vierasta vastaan. - --- Tähän asti en voinut saada tilaisuutta käydä Natashaa -tervehtimässä, puheli minulle Katja rappuja noustessamme. - --- Olin mitä tarkimman vartioimisen alaisena. Kokonaista kaksi -viikkoa lakkaamatta joka päivä pyysin m:me Albertia, ennenkun -nyt vasta suostui. Ja te, Ivan Petrovitsh, miksikä te ette enää -kertaakaan meillä käynyt. Minä en voinut teille kirjoittaakaan eikä -siihen ollut oikein haluakaan, sillä eihän kirjeessä kumminkaan -saa asiaa selitetyksi, ja kuinka suuresti minä kaipasinkaan teitä -nähdäkseni... Jumalani, mitenkä sydämmeni nyt lyö... - --- Rappuset ovat niin jyrkät, sanoin minä. - --- Niin, no ... ehkäpä rappusetkin... Mutta sanokaas, kuinka te -luulette -- eikö Natasha tule olemaan minulle vihainen? - --- Ei, mistäpä syystä hän olisi vihainen? - --- Niin, niin ... todellakin, -- mistä syystä; pianhan sen saan -nähdä, miksipä sitä kyselenkään... - -Tarjosin hänelle käsivarteni. Hän oli kalpea ja nähtävästi hyvin -peloissaan. Viimeisellä rappukäännöksellä hän pysähtyi levähtämään, -mutta katsahdettuaan minuun nousi hän päättävästi ylös. - -Oven eteen päästyään pysähtyi hän vielä kerran ja kuiskasi minulle: -"minä sanon heti Natashalle suoraan, että luotin häneen niin, että -tulin kaikitta epäilyksittä hänen luoksensa... No, mutta miksikä -tässä enää puhelenkaan, olenhan varma, että Natasha on parhain -ihminen. Eikö totta?" - -Hän astui sisään arasti, kuni syylliseksi itsensä tunteva, ja katsoi -tarkkaan Natashaan, joka heti hänelle hymyili. Nyt astui Katja -kiireesti Natashan luo, tarttui hänen käsiinsä ja suuteli häntä -huulille. Sitten, lausumatta Natashalle vielä sanaakaan, kääntyi -hän totisen ankarana Aleshaan ja käski hänen jättää meidät puoleksi -tunniksi. - --- Sinä älä pahastu, Alesha, sanoi Katja, -- sinun täytyy poistua -sen vuoksi, kun minun tulee puhella Natashan kanssa hyvin tärkeästä -ja totisesta asiasta, jota sinun ei sovi kuulla. Ole kiltti ja mene -siksi aikaa ulos. Ja te, Ivan Petrovitsh, jääkää tänne. Teidän tulee -kuulla kaikki, mitä me puhelemme. - --- Istukaamme, sanoi Katja Aleshan poistuttua, -- minä istun näin, -teidän vastaanne. Minä ensin tahdon katsoa teitä. - -Katja istui Natashan eteen ja jonkun aikaa tarkkaan katsoi häneen. -Natasha tahtomattaan hymyili hänelle. - --- Olen jo nähnyt teidän valokuvanne, sanoi Katja, -- Alesha näytti -sen minulle. - --- No, olenko minä sen näköinen? - --- Te olette kauniimpi, kuin kuvanne, vastasi Katja totisesti -ja päättävästi. -- Ja niinhän minä ajattelinkin, että te olette -kauniimpi. - --- Todellako? Minäkin tarkastelen teitä. Kuinka viehättävä te -olettekaan! - --- Älkäähän! Mihinkä minusta!... Te minun kyyhkyläiseni! lausui -Katja ottaen vapisevaan käteensä Natashan käden; kumpikin olivat -vaiti ja tarkastelivat toisiaan. -- Kuulkaas, enkelini, keskeytti -Katja äänettömyyden, -- meillä on vain puoli tuntia aikaa yhdessä -ollaksemme; tuskin sain m:me Albertin siihenkään suostumaan, ja -meillä on niin paljosta puhuttava... Minä tahdon ... minun täytyy ... -no, minä kysyn teiltä suoraan: rakastatteko Aleshaa paljon? - --- Niin, hyvin paljon. - --- Jos niin... Jos te rakastatte Aleshaa paljon ... niin ... -tulee teidän rakastaa hänen onneansakin ... sanoi Katja arasti ja -kuiskaamalla. - --- Niin, kyllä minä toivon, että hän tulisi onnelliseksi... - --- Niin kylläkin ... mutta nyt on kysymys: voinko minä tehdä hänet -onnelliseksi? Onko minulla oikeus niin puhua, sillä minä valtaan -hänet teiltä. Jos taas te luulette ja me nyt niin päätämme, että hän -tulee teidän kanssanne onnellisemmaksi, niin ... niin... - --- Se on jo päätetty, rakas Katja, tiedättehän itsekin, että asia -on päätetty lopullisesti, vastasi Natasha hiljaa ja kumarsi päänsä. -Nähtävästi oli hänen vaikeata pitkittää keskustelua. - -Kaiketi oli Katja valmistaunut pitkiin selittelyihin siitä, kummanko -kanssa Alesha tulee onnellisemmaksi ja kumpasen heistä tulee hänestä -luopua. Mutta nyt kuultuaan Natashan vastauksen heti huomasi, että -asia on jo kauan sitten ratkaistu, joten puhekin siitä on turha. -Kaunis suunsa jäi hiukan auki, kun hän neuvottomana ja suruisena -katsoi Natashaan, yhä vieläkin pitäen kiinni hänen kädestään. - --- Rakastatteko te häntä paljon? kysäsi äkkiä Natasha. - --- Niin; ja vielä minä tahdoin myöskin kysyä: sanokaa minulle, minkä -tähden te häntä rakastatte? - --- En tiedä sitä, vastasi Natasha ja oli kuin kärsimättömyyden -karvautta olisi kuulunut äänessään. - --- Onko hän erittäin viisas, mitenkä te luulette? kysyi Katja. - --- En minä sen vuoksi, minä vain ... niin vain rakastan häntä... - --- Niin minäkin. Minä ikäänkuin säälisin häntä. - --- Niin minäkin, sanoi Natasha. - --- Mitä me nyt teemme? Minä en ymmärrä, mitenkä hän saattoi minun -tähteni jättää teidät! huudahti Katja. -- Nyt teidät nähtyäni en voi -tuota seikkaa käsittää! - -Natasha vaikeni ja katsoi alas. Oltuaan hiukan aikaa ääneti nousi -Katja äkkiä seisomaan ja vienosti syleili Natashaa, joka vastasi -samalla tapaa ja nyt alkoi kumpikin itkeä. Päästämättä Natashaa -syleilystään istui Katja hänen kanssaan tuolille ja alkoi suudella -Natashan käsiä. - --- Jospa tietäisitte, kuinka paljon minä teitä rakastan! lausui Katja -itkien. -- Olkaamme sisaria, kirjoittakaamme toisillemme ... ja teitä -minä tulen rakastamaan ijäti, rakastan paljon, paljon... - --- Puhuiko Alesha teille meidän häistämme kesäkuussa? kysyi Natasha. - --- Puhui. Hän sanoi teidän siihen suostuneen. Eihän asia ole niin, -tehän sen sanoitte vain lohduttaaksenne häntä, niinkö? - --- Tietysti. - --- Niin minä sen uskoinkin. Minä tulen häntä hyvin paljon -rakastamaan, Natasha, ja teille minä kirjoitan kaikesta. Hän kai -pian tulee miehekseni; sinne päin se asia näkyy kallistuvan. Kaikki -puhuvat siihen suuntaan. Rakas Natasha, menettehän te nyt ... -kotiinne? - -Natasha ei vastannut mitään, mutta suuteli ääneti Katjaa. - --- Tulkaa onnellisiksi! lausui Natasha. - --- Ja ... te ... ja te myöskin, sopersi Katja. - -Samassa aukeni ovi ja Alesha astui sisään. Hän ei jaksanut odottaa -puolta tuntia, se oli yli hänen voimiensa, ja nähdessään heidät -toistensa syleilyssä sekä kumpasenkin kyynelissä, menetti hän -voimansa ja tuskaisena heittäytyi polvilleen Natashan ja Katjan eteen. - --- Minkä vuoksi sinä itket? sanoi hänelle Natasha. -- Senkö vuoksi, -että erkanet minusta? Eihän se tule kauaksi, tulethan kesäkuussa -takaisin? - --- Silloinhan ovat häännekin, lisäsi kyynelsilmin Katja, hänkin -Aleshaa lohduttaakseen. - --- Mutta minä en voi, en voi päiväksikään sinusta erota, Natasha. -Minä kuolen sinutta ... sinä et uskokaan, kuinka rakas sinä nyt -minulle olet! Juuri nyt! - --- Niin, no, kuules, tee sinä nyt näin, lausui äkkiä reipastuen -Natasha, -- pysähtyyhän kreivitär vaikka vähäksi aikaa Moskovaan? - --- Melkein viikoksi, ehätti sanomaan Katja. - --- Viikoksi! Sepä mainio asia: sinä saatat heidät huomenna Moskovaan, -siihen menee vain yksi päivä, ja samassa palaat tänne. Sitten kun -heidän tulee lähteä Moskovasta, sanomme toisillemme kuukaudeksi -hyvästit ja sinä menet Moskovaan sieltä heitä eteenpäin saattaaksesi. - --- Todellakin, se on mainiosti... Sitenhän te sitte vielä ainakin -neljä päivää saatte olla toistenne seurassa! huudahti ihastuksissaan -Katja tehden salaa paljon merkitsevän viittauksen Natashalle. - -Tästäpä tuli Alesha niin iloiseksi, että sitä on vaikea sanoin -kertoa. Hän tuli kokonaan lohdutetuksi, kasvonsa säteilivät riemua; -hän syleili Natashaa, suuteli Katjan kättä, syleili minua. Suruisesti -hymyillen katsoi Natasha häneen; Katja ei jaksanut enää kestää. -Hän loi minuun kiihkeän, säihkyvän katseen, syleili Natashaa ja -nousi ylös lähteäkseen pois. Samassa tulikin palvelija ja ilmoitti -ranskalaisen seuranaisen käskeneen sanoa, että suostuttu puoli tuntia -on kulunut ja neidin on palattava. - -Natashakin nousi seisomaan. He seisoivat vastakkain pitäen toisiaan -kädestä ja ikäänkuin halusivat katseillaan ilmaista toisilleen -sydämmensä sisimmät tunteet. - --- Emmehän enää koskaan näe toisiamme, sanoi Katja. - --- Emme koskaan, Katja, vastasi Natasha. - --- Sanokaamme me siis hyvästit. - -He syleilivät toisiansa. - --- Älkää moittiko minua, kuiskasi Katja hätäisesti, -- ja minä ... -aina ... olkaa vakuutettu ... hän on tuleva onnelliseksi... -Lähtekäämme, Alesha, saata minua, lausui Katja sukkelaan tarttuen -hänen käteensä. - -Heidän mentyään sanoi Natasha: -- Vanja, mene sinäkin ja ... älä nyt -enää tule tänne, sillä Alesha on tänään täällä kello kahdeksaan; sen -jälkeen ei hän enää pääse. Minä jään yksin... Tule sitten kymmenen -aikaan. Tee niin hyvin, Vanja! - -Kun minä kello kymmenen illalla jätin Nellyn Aleksandra Semenovnan -kanssa (se oli sinä iltana, kun Nelly viskasi kupin rikki lattiaan) -ja tulin Natashan luo, oli hän jo yksin ja ikävällä odotti minua. -Mavra toi teekeittiön pöytään; Natasha kaatoi minulle teetä, istui -sohvalle ja kutsui minut likemmäksi. - --- Nyt on jo kaikki lopussa, -- sanoi hän katsoen minuun terävästi. - -En koskaan unhota tuota katsetta. - --- Siihen päättyi rakkautemme. Se oli puolivuotta elämää. Ja ijäksi -päiväksi nyt päättyi, -- sanoi hän puristaen kättäni. - -Hänen kätensä poltti. Pyysin, että hän pukeutuisi lämpimämmin ja -kävisi vuoteeseen. - --- Paikalla, Vanja, heti paikalla, paras ystäväni. Anna minun puhella -ja hiukan muistella ollutta... Minä olen nyt kuni särjetty... -Huomenna näen hänet viime kerran, kello kymmenen... _viimeisen!_ - --- Natasha, sinulla on kuume, heti saat puistatuksen; sääli itseäsi... - --- Mitäpä siitä? Minä odotin sinua, Vanja, tänä puolena tuntina hänen -lähtönsä jälkeen, ja mitä luulet minun ajatelleen, mitä itseltäni -kyselleen. Minä kyselin: rakastinko häntä, vai enkö rakastanut, ja -mitä oli meidän rakkautemme? Mitä, naurattaako sinua, Vanja, että nyt -vasta sitä itseltäni kyselen? - --- Älä saata itseäsi rauhattomaksi, Natasha... - --- Näes, Vanja: minä tulin siihen päätökseen, etten minä rakastanut -häntä kuni vertaistani, en niin, kuin nainen rakastaa miestä. Minä -rakastin häntä kuin ... melkein kuin äiti. Vieläpä minusta tuntuu, -ettei maailmassa olekkaan semmoista rakkautta, että rakastettaisiin -toistansa vertaisenansa, niinkö? Kuinka sinä luulet? - -Tarkastelin häntä, mieleni oli levoton ja pelkäsin, eikö hän ala -houria. Näytti siltä, kuin jokin erikoinen seikka olisi kiinnittänyt -hänen mielensä johonkin; hän tunsi jonkinlaista erikoista -halua puhua; muutamat sanansa näyttivät olevan vailla sisäistä -yhtenäisyyttä ja epäselvästi hän ne lausuikin. Olin hyvin peloissani -hänen tilastaan. - --- Hän oli omani, pitkitti Natasha. -- Melkein ensi kohtaamisestamme -tuli minulle semmoinen voittamaton toivo, että hän tulisi _omakseni_, -pikemmin omakseni, ja ettei hän kestään välittäisi, ketään -tuntisikaan, kuin minut, yksin minut... Katja sanoi äsken oikein -kauniisti; juuri niin minä Aleshaa kaiken aikaa rakastin, ikäänkuin -minä jostain syystä säälisin häntä... Ainainen voittamaton toivoni -oli aina silloin, kun kotiin yksin jäin, että hän olisi aina, kaiken -ikänsä hyvin onnellinen; se toivo tuotti minulle kärsimyksiäkin. -Tunnethan, Vanja, hänen kasvojensa ilmeen -- sitä minä en koskaan -saattanut levollisella mielellä nähdä, sillä semmoista ilmettä ei ole -kenenkään muun kasvoilla, ja kun hän milloin nauroi, kävi silloin -aina kylmä väre ruumiissani... Oikein totta... - --- Natasha kuule minua... - --- Sanottiin, ja sanoithan sinäkin, keskeytti minut Natasha, -- ettei -hänellä ole tahdon lujuutta ja ... ettei älylahjansakaan ole kovin -suuret, onhan vain kuni lapsella. Kas, juuri sitä minä hänessä eniten -rakastin ... uskotko sitä? Enkä minä muuten voi sanoa, kuin että -juuri sen vuoksi häntä rakastin. -- Minä rakastin häntä kokonaan, -ja jos hän olisi ollut toisenlainen, lujaluontoinen tai suuremmilla -älylahjoilla varustettu, ehken minä silloin olisi häntä niin paljon -rakastanutkaan. Kuules, Vanja, tahdon sinulle tunnustaa erään asian. -Muistathan, että meillä kolme kuukautta sitten oli kinaa hänen -kanssaan, kun hän oli kiintynyt tuohon, mikäs se olikaan ... tuohon -Miinaan... Minä sain sen tietää, kuulustelin asiaa ja, uskotkos: -se koski minuun äärettömästi, mutta samalla tuntui ikäänkuin -mieluisalta ... en tiedä, miksikä ... yksistään ajatus siitä, että -hän huvittelee ... ei, ei se ollut sitä, -- että hänkin on jo kuni -joku täysi-ikäinen, toisten täysi-ikäisten kera käy kaunottaria -tervehtimässä, samoin myöskin meni Miinan luo... Minä... Kuinka -suurta nautintoa minä silloin kinastuksestamme sainkaan; ja sitten -anteeksiantaminen ... oi, minun rakkaani! - -Natasha loi silmiini katseensa ja päästi oudon naurun. Sitten vaipui -mietteisiinsä, ikäänkuin olisi muistutellut mieleensä tapahtumia. -Ja näin hän istui kauan aikaa, hymy huulin muistellen kuluneita -tapahtumia. - --- Minä niin mielelläni annoin hänelle anteeksi, pitkitti Natasha. --- Tiedätkös: kun hän jätti minut yksin, minä silloin astuskelin -huoneessani, kärsin, itkin, mutta samassa itse toisinaan ajattelin: -mitä enemmän hänessä on syytä, sen parempi ... niin! Ja tiedäs: minä -aina olin näkevinäni hänet pikkusena poikana: minä istun, hän on -laskenut päänsä syliini, nukkunut siihen, minäpä hellästi silitän -tukkaansa, hyväilen... Niin minä kuvittelin, kun hän ei ollut -luonani... Kuules, Vanja, tuo Katja on ihmeen suloinen tyttö! lisäsi -Natasha äkkiä. - -Minusta tuntui, että hän tahallaan repii auki haavaansa, ikäänkuin -siten täyttäisi jonkin välttämättömän tehtävän, ikäänkuin ikävöisi -toivottomuutta, kärsimyksiä... Siten tekevät useasti sydämmet, jotka -ovat paljon kadottaneet. - --- Minä luulen, että Katja voi tehdä hänet onnelliseksi, jatkoi -Natasha. -- Katjalla on luonteen lujuutta, puheensa tuntui niin -vakuuttavalta, Aleshan suhteen on vakava, mahtava, -- aina vain puhuu -oppineista asioista, aivan kuni suuri ihminen. Ja kumminkin hän on -lapsi, aivan lapsi! Niin rakastettava, niin rakas! Oi, tulkoot he -onnellisiksi! Tulkoot, tulkoot, tulkoot! - -Ja samassa tulvahtivat äkkiä esiin kyyneleet ja itku hänen -sydämmestänsä... Kului puoli tuntia, eikä hän voinut tyyntyä. - -Enkelisielu Natasha! Vielä samana iltana, huolimatta omasta -murheestansa, saattoi hän ottaa osaa minunkin huolihini, kun minä, -nähtyäni, että hän oli jonkun verran tyyntynyt, tahi paremmin sanoen -väsynyt, ja luullen edes hiukkasen haihduttavani huoliansa, kerroin -hänelle Nellystä... Istuimme sinä iltana myöhään, en lähtenyt pois, -ennenkuin hän oli nukkunut. Pois lähtiessäni pyysin Mavran oleman -emäntänsä luona eikä jättämään häntä koko yöksi. - --- Oi, pikemmin, pikemmin, -- huudahdin minä palatessani kotiin, -- -pikemmin tulkoon loppu näille kärsimyksille! Vaikka mikä, vaikka -miten, mutta vain pikemmin, pikemmin! - -Aamulla kellon lyödessä yhdeksää olin jo hänen luonansa. Samaan -aikaan tuli myöskin Alesha ... jäähyväisille... En huoli puhua, en -tahdo muistella tuota näytelmää. Näytti siltä, että Natasha oli -päättänyt pidättää tunteensa, näyttää iloisalta, välinpitämättömältä, -mutta ei jaksanut pysyä päätöksessään. Hän syleili Aleshaa mitä -hellimmin ja vahvimmin, puheli vähän, mutta sen sijaan katsoi -häneen kauan, terävästi, kärsivästi. Kuunteli ahnaasti jokaista -hänen sanaansa ja, kuten näytti, ymmärtämättä kumminkaan hänen -ainoatakaan sanaansa. Muistelen Aleshan pyytäneen häneltä anteeksi -sekä rakkauttansa, että kaikkea sitä, millä hän oli Natashan -mieltä pahoittanut, antamaan anteeksi hänen uskottomuutensa, hänen -rakkautensa Katjaan, pois matkustuksensa... Hän puheli sekavasti, -kyyneleet ahdistivat häntä. Toisinaan alkoi hän äkkiä lohduttaa -Natashaa, sanoi, että matkustaa vain yhdeksi kuukaudeksi, tai -korkeintaan viideksi viikoksi, että palaa kesällä, silloin tulevat -heidän häänsä vietettäviksi, isäkin suostuu, ja pääasia onkin se, -että hän jo ylihuomenna palaa Moskovasta, ja sitten saavat he olla -yhdessä kokonaista neljä päivää, joten siis he nyt oikeastaan -eroavatkin vain yhdeksi päiväksi... - -Kummallista: itse hän oli täysin vakuutettu puhuvansa totta sekä, -että hän varmasti ylihuomenna palaa Moskovasta... Miksi hän oli niin -tuskainen ja itki? - -Kello löi jo yksitoista. Tuskin sain Aleshan lähtemään. Juna -Moskovaan läksi kello kaksitoista. Siihen jäi enää yksi tunti. -Jälkeenpäin kertoi minulle Natasha, ettei hän muista, millä mielellä -hän viimeisen kerran katsoi Aleshaan. Minä muistan, että Natasha -siunasi hänet ristinmerkillä, suuteli, peitti kasvonsa käsiinsä ja -kiiruhti huoneeseensa. Minun tuli saattaa Alesha vaunuihin, muuten -olisi hän aivan varmasti tullut takaisin eikä olisi lähtenyt pois -rapuilta. - --- Minä luotan teihin, sanoi hän rappuja laskeutuessaan. -- Ystäväni, -Vanja! Olen syyllinen sinun edessäsi enkä koskaan voinut ansaita -rakkauttasi, mutta pysy sinä loppuun saakka veljenäni ja rakasta -Natashaa, älä jätä häntä, kirjoita minulle kaikesta, kirjoita -mahdollisimman tarkkaan, kirjoita tiheämmin, jotta mahtuisi enemmän. -Ylihuomenna olen taas täällä aivan varmaan! Mutta sitten kun -matkustan taas, sitten kirjoita! - -Saatoin hänet vaunuihin. - --- Ylihuomiseen! Moskovasta palaan, varmasti -- huusi hän minulle -tieltä. - -Pelokkaana palasin ylös Natashan luo. Hän seisoi keskellä huonetta -kädet ristissä, katsoi minuun kummastellen, ikäänkuin ei olisi -tuntenutkaan minua. Tukkansa oli langennut toiselle puolelle päätä; -katseensa oli sekava, ja harhaileva. Mavra seisoi neuvottomana ovella -ja pelästyneenä katsoi häneen. Äkkiä loistivat Natashan silmät. -- -Ahaa! Sinähän se olet! Sinä! -- huusi hän minulle. -- Sinä yksin -vain jäit! Sinä vihasit häntä! Sinä et voinut milloinkaan antaa -hänelle anteeksi, että minä rakastuin häneen... Nyt olet sinä taaskin -luonani! Mitä? Tulitko taaskin minua _lohduttamaan_, suostuttelemaan, -että menisin isän luo, joka minut on hylännyt ja kironnut. Sen -arvasinkin jo eilen, jo kaksi kuukautta sitten!... En tahdo, en -tahdo! Minäkin kiroan heitä!... Mene pois, minä en voi sinua nähdä! -Pois, pois! - -Huomasin, ettei hän tiedä, mitä puhuukaan, ja että minä voin -läsnäolollani kiihoittaa hänen vihastumisensa hulluuteen saakka, -ymmärsin, että niin oli tapahtuvakin, ja pidin parhaana poistua. -Istuin rappujen ensi astuimelle ja odotin. Silloin tällöin nousin -ylös, avasin ovea, viittasin Mavran luokseni ja tiedustelin -Natashasta; Mavra itki. - -Kului näin puolentoista tuntia. En voi kuvailla, mitä minä kärsin -tällä ajalla. Sydäntäni kivisti äärettömästi. Äkkiä ovi aukeni ja -Natasha tuli rapuille, hattu päässä, nuttu päällä. Hän nähtävästi ei -muistanut mitään ja itse jälkeenpäin sanoikin minulle, että -- hän -tuskin muistaa sitä eikä tiedä sanoa, mihin ja missä tarkoituksessa -hän tahtoi kiirehtiä. - -En ehtinyt nousta paikaltani ja johonkin piiloutua häneltä, kun hän -äkkiä huomasi minut, ja aivan kuin halvattuna, jäi liikkumattomana -eteeni seisomaan. - -"Äkkiä johtui mieleeni", sanoi hän minulle jälkeenpäin, -- "että -minä, mieletön, ankara, saatoin karkoittaa sinut, sinut ystäväni, -veljeni, pelastajani! Ja kun näin, että sinä, onneton, minun -loukkaamani, istuit rapuillani, et poistu, vaan odotat, kunnes taas -sinut kutsuisin! Voi Jumalani! -- jos sinä, Vanja, tietäisit, mitä -minä silloin tunsin! Oli, kuin olisi jokin sydämmeni lävistänyt..." - --- Vanja, Vanja! -- huudahti hän ojentaen minulle kätensä. -- Sinä -olet täällä!... - -Ja hän kaatui syliini. - -Sain hänet kiinni ja kannoin kamariin. Hän oli tainnoksissa. Mitä -neuvoksi? ajattelin. Hän saa kuumeen ihan varmaan. - -Päätin kiiruhtaa lääkäriä hakemaan; täytyi estää tauti alkuunsa. -Matka ei ollut pitkä; saksa-ukkoni oli tavallisesti kello kahteen -kotona. Kiiruhdin hänen luoksensa, pyytäen sitä ennen Mavraa, ettei -hän silmänräpäykseksikään poistuisi Natashan luota, eikä päästäisi -häntä minnekään. Jumala antoi apunsa: vielä pikkusen aikaa jos -olisi kulunut, en olisi lääkärivanhusta tavannut kotona. Hänen minä -kohtasin jo kadulla, kun hän oli lähtenyt kotoansa. Viipymättä -sain hänet ajurin kärryihin, ettei hän ehtinyt kummeksiakaan ja me -läksimme ajamaan Natashan luo. - -Niin, Jumala auttoi minua! Sinä puolen tunnin aikana, kun olin -poissa, sattui Natashalle tapaus, joka olisi maksanut hänen henkensä, -jos en minä lääkärin kanssa olisi joutunut aikanaan. Ei kulunut -neljännestuntiakaan lähdöstäni, kun tuli ruhtinas. Hän oli juuri -saattanut omaisensa ja tulikin suoraan asemalta Natashan luo. Tämän -käyntinsä oli hän nähtävästi miettinyt ja päättänyt jo kauan ennen -tätä päivää. Jälkeenpäin kertoi Natasha itse minulle, ettei hän ensi -alussa ollenkaan kummastellut ruhtinaan tuloa. "Järkeni oli sekasin" --- lausui Natasha. - -Ruhtinas istui Natashan vastapäätä luoden häneen lempeän, osaaottavan -katseen. - --- Rakkaani, -- sanoi hän huoahdettuaan, -- minä käsitän surunne; -minä tiesin, kuinka raskas tulee olemaan teille se hetki, ja siksi -katsoin velvollisuudekseni käydä luonanne. Lohduttakaa, jos voitte, -itseänne vaikka sillä, että luopumalla Aleshasta te rakensitte hänen -onnensa. Mutta te käsitätte sen paremmin kuin minä, sillä te päätitte -olla jalomielinen. - -"Minä istuin ja kuuntelin", kertoi jälkeenpäin Natasha, -- "mutta -alussa en oikein ymmärtänyt puhettansa. Muistan vain, että katsoin -häneen hyvin terävästi". - -Hän tarttui käteeni ja puristeli sitä. Se näytti olevan hänelle -hyvin mieluista. Minä olin siksi sekaisin, etten ajatellutkaan vetää -kättäni hänen kädestään. - --- Te käsititte, -- pitkitti ruhtinas, -- että tultuanne Aleshan -vaimoksi olisitte jälkeenpäin voinut herättää hänessä vihaa ja teillä -riitti jaloa ylpeyttä tunteaksenne sen ja päättääksenne ... mutta --- enhän minä tullut teitä kehumaan. Tahdoin vain ilmoittaa teille, -ettette koskaan ja mistään löydä itsellenne parempaa ystävää, kuin -minä olen. Minä otan osaa suruunne ja säälin teitä. Koko tähän -asiaan tulin minä tahtomattani osaa ottaneeksi, mutta -- minä täytin -velvollisuuteni. Teidän jalo sydämmenne käsittää sen ja antaa minulle -anteeksi... Osani oli teidän osaanne raskaampi; uskokaa se. - --- Jo on kyllin, ruhtinas, -- virkkoi Natasha. -- Jättäkää minut -rauhaan. - --- Välttämättömästi minä lähden ihan paikalla -- vastasi hän, -- -mutta minä rakastan teitä niin kuin omaa tytärtäni, ja sallittehan -minun käydä teillä. Pitäkää minua nyt kuni isäänne ja sallikaa minun -olla teille avuksi. - --- Minä en tarvitse mitään, jättäkää minut, keskeytti taas Natasha. - --- Tiedän sen, että olette ylpeä... Mutta minä puhun vilpittä, -sydämmestäni. Mitä te nyt aiotte tehdä? Sopiako vanhempienne -kanssa? Se olisi hyvä asia, mutta teidän isänne ei tee oikein, on -ylpeä ja despoottinen; suokaa anteeksi, mutta asia on niin. Isänne -kotona saatte te vain moitteita ja uusia tuskia... Ja kuitenkin -täytyy teidän olla itsenäinen, ja minun velvollisuuteni, pyhä -velvollisuuteni on -- pitää huoli nyt teistä ja auttaa teitä. -Alesha rukoili minua, etten jättäisi teitä, vaan olisin ystävänne. -Ja paitsi minua löytyy vielä muitakin, jotka teitä mielellään -auttavat. Varmaankin sallitte minun esittää teille kreivi N. Hänellä -on hyvä sydän, hän on meidän sukulaisemme, vieläpä, voin sanoa, -koko perheemme hyväntekijä; hän on Aleshaakin paljon auttanut. -Alesha suuresti kunnioitti ja rakasti häntä. Hän on hyvin mahtava -ja vaikutusvaltainen, hän on jo vanha ukko, ja hänet te neitinä -hyvin saatatte vastaan ottaa. Olen jo puhunut hänelle teistä. Hän -voi auttaa teitä ja, jos haluatte, saada teille oivallisen paikan... -erään naissukulaisensa luona. Olen jo kauan sitten suoraan ja -peittelemättä puhunut hänelle koko meidän asiamme, ja hänen hyvä -ja jalomielisin mielensä tuli niin liikutetuksi, että hän nyt jo -itse pyytää minun mitä pikemmin esittämään hänet teille... Hän on -mies, joka on myötätuntoinen kaikelle kauniille, uskokaa minua, -- -antelias, kunnianarvoisa vanhus, joka osaa arvostella ansioita, -vieläpä äskettäin menetteli hyvin jalomielisesti eräässä jutussa -isäänne kohtaan. - -Natasha hypähti ylös kuni käärmeen pistämänä. Nyt hän jo ymmärsi -hänen tarkoituksensa. - --- Jättäkää minut, heti jättäkää! huudahti hän. - --- No, mutta ystäväiseni, te ette muistakaan: kreivi saattaa olla -hyödyksi isällennekin... - --- Isäni ei ota teiltä mitään. Jätättekö jo minut rauhaan! huudahti -vielä kerran Natasha. - --- Jumalani, kuinka kärsimätön ja epäilevä te olettekaan! Millä -minä olen tämän ansainnut, lausui ruhtinas katsellen levottomasti -ympärillensä. -- Kaikessa tapauksessa sallittehan minun, -- -pitkitti hän nostaen ison mytyn rahaa taskustansa, -- sallittehan -te minun jättää teille tämän todistukseksi osanottavaisuudestani -ja erittäinkin kreivi N:n osanottavaisuudesta, joka antoi minulle -neuvon. Tässä mytyssä on kymmenentuhatta ruplaa. Odottakaa, -ystäväiseni, sanoi hän nähtyään, että Natasha nousi vihastuneena -ylös, -- kuulkaa kärsivällisesti kaikki: tiedättehän, että isänne -menetti jutussa, joka oli hänen ja minun välillä, ja nämät kymmenen -tuhatta olkoot korvauksena, joka... - --- Ulos! -- huusi Natasha, -- ulos rahoinenne! Minä näen teidän -sisimpänne ... te halpamainen, katala mies! - -Ruhtinas nousi tuolilta, kasvonsa vaalenivat kiukusta. Hän oli -varmaankin tullut siinä mielessä, että voisi tutustua asemaan, -tutkiakseen mielialan ja varmaankin luotti, että nuo kymmenentuhatta -tekevät vaikutuksen köyhään ja hylättyyn Natashaan... Ollen -halpamielinen ja törkeä luonteeltaan ja tavoiltaan oli hän useasti -juossut irstailevan kreivi N:n moisilla asioilla. Hän vihasikin -Natashaa ja huomattuaan puuhansa menneen myttyyn muutti heti -käytöstapansa ja häijyllä riemulla kiiruhti solvaamaan Natashaa, -jottei käyntinsä ainakaan olisi kokonaan turha. - --- Tämä ei nyt ollenkaan ole hyvä, tyttöseni, että te noin kovin -kiukustutte, -- lausui hän vapisevalla äänellä, kärsimättömyydellä -odottaen nautintoa solvauksensa tekemästä vaikutuksesta, -- tämä enää -ei ole hyvin. Teille tarjotaan suojelusta, mutta te nostatte nokkanne -pystyyn... Sitä kai ette tiedä, että teidän tulisi olla minulle -kiitollinen; minä olisin jo kauan sitten saattanut lähettää teidät -ojennuslaitokseen, sen olisin voinut tehdä isänä, jonka pojan te -saatoitte turmion tielle, mutta enpäs tehnyt sitä ... he, he, hee! - -Samassa astuimme me huoneeseen. Vielä keittiössä ollessamme kuulin -ääniä, pysähdytin pikkuseksi aikaa lääkärin ja kuulin ruhtinaan viime -lauseen. Sitten kuului hänen rietas naurunsa ja Natashan huudahdus: -"Oi, Jumalani!" Samassa aukasin minä oven ja hyökkäsin ruhtinaan -kimppuun. - -Minä sylkäsin hänen kasvoillensa ja löin kaiken voimin poskelle. Hän -aikoi hyökätä päälleni, mutta huomattuaan, että meitä oli kaksi, -koppasi pöydältä rahamyttynsä ja juoksi pois. Niin todellakin hän -teki; minä näin sen. Heitin jälkeensä mankelinahan, jonka olin -ottanut keittiön pöydältä. Tultuani taas huoneeseen näin lääkärin -pitelevän Natashaa, joka rimpuili ja pyrki irti hänen käsistään, -aivan kuin lankeevatautinen. Kauan aikaa meni ennenkuin saimme hänet -siksi rauhoittumaan, että saatoimme laskea hänet vuoteelle; hän oli -kuin kuumeen houreissa. - --- Tohtori! Mikä hänen on? -- kysäsin minä pelokkaana. - --- Odottakaa, -- vastasi hän, -- täytyy tarkastaa tautia ja sitten -vasta selvittää ... mutta yleensä sanoen asia on hyvin huono. Voi -saada vaarallisen aivokuumeen. Muuten -- ryhdymme varokeinoihin. - -Mutta silloin johtui mieleeni uusi tuuma. Rukoilin tohtoria jäämään -Natashan luo vielä pariksi, kolmeksi tunniksi, sain hänet lupaamaan, -ettei hän pikkuseksikaan ajaksi poistu Natashan luota, itse kiiruhdin -asuntooni. - -Nelly istui nurkassa jurona ja levottomana ja katsoi minuun oudosti. -Varmaankin olin minäkin oudon näköinen. - -Tartuin hänen käsiinsä, istuin sohvaan, vedin hänet polvelleni ja -suutelin häntä. Hän punastui. - --- Nelly, enkelini, tahdotko olla meidän pelastajamme? -- kysyin -häneltä. -- Tahdotko pelastaa meidät kaikki? - -Hän katsoi minuun neuvottomana. - --- Nelly! Koko toivoni on nyt sinussa! On eräs isä: sinä olet nähnyt -hänet ja tunnet hänet. Hän on kironnut tyttärensä ja eilen kävi -pyytämässä sinua tyttärensä sijaiseksi. Nyt Natashan (sinähän sanoit -rakastavasi Natashaa) on jättänyt se, jota hän rakasti ja jonka -tähden hän läksi isänsä kotoa. Tuo hyljännyt on samaisen ruhtinaan -poika, joka tuonnoin illalla tuli tänne, kun sinä olit yksin, ja jota -sinä läksit pakoon ja olit siitä sitten kipeänä... Tunnethan sinä -hänet? Hän on paha ihminen! - --- Tiedän, -- vastasi Nelly, vavahti ja vaaleni. - --- Niin, hän on paha ihminen. Hän vihaa Natashaa sentähden, että -hänen poikansa Alesha tahtoi ottaa Natashan vaimokseen. Tänään -matkusti Alesha pois, ja jo tunnin kuluttua oli ruhtinas Natashan -luona ja solvasi häntä, uhkasi panettaa ojennuslaitokseen, ja -muutenkin pilkkasi häntä. Ymmärrätkö minua, Nelly? - -Mustat silmänsä säkenöivät, mutta samassa loi hän katseensa alas. - --- Ymmärrän, -- kuiskasi hän tuskin kuuluvasti. - --- Nyt on Natasha yksin ja sairaana; minä jätin hänet lääkärimme -hoitoon, itse kiiruhdin tänne. Kuule, Nelly: lähdetään Natashan isän -luo; sinä et rakasta ukkoa, sinä et tahtonut mennä hänen luokseen, -mutta mennään nyt yhdessä. Me menemme ja minä sanon, että sinä nyt -tahdot tulla heille tyttären sijaiseksi, Natashan sijaiseksi. Ukko on -nyt sairas, hän kun kirosi Natashan ja siksi, kun Aleshan isä vielä -näinä päivinä ankarasti solvasi häntä. Nyt ei ukko tahdo kuullakkaan -tyttärestään, mutta hän kuitenkin rakastaa tytärtänsä, rakastaa, -Nelly, ja haluaa hänen kanssaan sovintoa; minä tiedän kaiken sen! Se -on niin!... Kuulethan, Nelly? - --- Kuulen, lausui hän taas kuiskaamalla. - -Minä puhuin hänelle ja kyynelet vuotivat silmistäni. Nelly katseli -minua arasti. - --- Uskotkos sen? - --- Uskon. - --- Niin, me tulemme sinne, sinä käyt istumaan, sinut otetaan vastaan, -hyväillään ja aletaan sinulta kysellä. Silloin minä johdan puheen -niin, että sinulta käydään kyselemään siitä, kuinka sinä ennen -olet elänyt, kysellään äidistäsi ja iso-isästäsi. Kerro, Nelly, -heille kaikki niin, kuin sinä minulle kerroit. Kaikki, kaikki -kerro, yksinkertaisesti ja salaamatta mitään. Kerro heille, miten -kelvoton ihminen hylkäsi äitisi, kuinka äitisi kuoli Bubnovan -kellarikerroksessa, kuinka olitte äitisi kanssa käyneet kaduilla -almua pyytämässä; mitä äitisi puhui sinulle ja mitä sinulta -kuollessaan pyysi... Kerro samalla myöskin iso-isästäsi. Kerro, -kuinka hän ei tahtonut antaa anteeksi äidillesi ja kuinka äitisi -kuolinhetkellään lähetti sinun hänen luoksensa, että hän tulisi -antamaan äidillesi anteeksi, ja kuinka hän ei sitä tehnyt ... ja -kuinka äitisi kuoli. Kaikki, kaikki kerro! Ja kun tuon kaiken kerrot, -niin ukko tuon kaiken tuntee omassa sydämmessään. Hän tietää, että -tänään Alesha jätti Natashan, ja hän jäi solvaistuna ja sorrettuna, -yksin, avutonna ja turvatonta vihollisensa pilkattavaksi. Ukko tietää -tuon kaiken... Nelly! Pelasta Natasha! Tahdotko lähteä? - --- Tahdon, -- vastasi Nelly vetäen syvästi henkeänsä ja hyvin -kummallisesti ja tarkkaan katsoi minuun; jotain moitetta oli siinä -katseessa, ja minä tunsin sen sydämmessäni. - -Mutta minä en voinut luopua ajatuksestani. Minä luotin siihen -vahvasti. Tartuin Nellyn käteen ja niin läksimme yhdessä. Kello -oli kolme iltapäivällä. Taivaalla näkyi sadepilvi. Viime päivinä -oli ollut kuuma, tukahduttava ilma, ja nyt kuului jossain kaukana -ensimmäinen, varhainen kevätukkosen jyrinä. Tuuli kiiti pölyisillä -kaduilla. - -Istuimme ajurin kärryihin. Kaiken matkaa oli Nelly vaiti, joskus vain -katsahti minuun aina vielä yhtä oudosti ja salaperäisesti. Rintansa -nousi ja laski; pitäessäni häntä kärryissä tunsin, kuinka pikku -sydämmensä jyski, niinkuin olisi tahtonut hypätä ulos rinnasta. - - - - -VII. - - -Tie tuntui loppumattomalta. Viimein pääsimme perille; arvelevalla -mielellä astuin vanhusten huoneeseen. Vielä en tietänyt, miten sieltä -palaan, mutta tiesin, että minun, maksoi mitä maksoikaan, tuli lähteä -sieltä vasta silloin, kun oli muassani anteeksianto ja sovinto. - -Kello kävi jo neljättä. Vanhukset istuivat tapansa mukaan yksin. -Nikolai Sergeitsh oli kovin pahalla päällä ja kipeänä lepotuolissaan -puoleksi makaavassa asennossa, vaaleana ja voimatonna, päässä -liinakääre. Anna Andrejevna istui hänen luonansa, silloin tällöin -kostutteli hänen ohimoitansa etikalla ja lakkaamatta tutkivasti sekä -kärsivän muotoisena tarkasteli hänen kasvojansa, joka nähtävästi -häiritsi, jopa harmittikin ukkoa. Hän pysyi itsepäisesti ääneti, -eikä Anna Andrejevna uskaltanut alkaa puhetta. Odottamaton tulomme -hämmästytti heitä kumpaakin. Nähtyään minut Nellyn kanssa tulevan -Anna Andrejevna äkkiä säikähti ja ensi hetkellä katsoi meihin -ikäänkuin olisi tuntenut itsensä johonkin syylliseksi. - --- Tässä tuon minä teille Nellyni, -- sanoin minä sisään astuttuamme. --- Hän on nyt niin päättänyt ja itse halusi teille. Ottakaa hänet ja -rakastakaa. - -Ukko katsahti minuun epäilevästi, ja jo yksistään tuosta katseesta -saattoi arvata, että hän tiesi kaikki, se on, että Natasha on nyt -yksin, on hyljätty, heitetty ja ehkäpä solvaistukin. Hän olisi varsin -kernaasti tahtonut päästä selville tulomme syistä ja katsoi meihin -kysyvästi. Nelly vapisi, puristi kättäni vahvasti, katsoi alas -ja vain joskus heitti ympärilleen, kuni kiinnisaatu pikku eläin, -pelästyneen katseen. Mutta pian huomasi Anna Andrejevna asian: hän -kiiruhti Nellyn luo, suuteli, hyväili tyttöä, puhkesi itkuun ja -hellästi asetti Neliyn viereensä istumaan päästämättä tytön kättä -kädestään. Nelly loi häneen tuon tuostakin salavihkaa ihmettelyä -ilmaisevan katseen. - -Hyväiltyään ja asetettuaan Nellyn viereensä istumaan ei mummo -enää tietänyt, mitä tekisi, ja alkoi neuvotonna katsoa minuun. -Ukko rypisti kulmiansa melkein arvaten, miksi olin Nellyn tuonut. -Huomattuaan, että älysin hänen tyytymättömyytensä ja rypistyneen -otsansa, kosketti hän kädellään päätänsä ja lausui katkonaisesti: - --- Päätä kivistää, Vanja. - -Istuimme yhä ääneti; mietiskelin, mistä puheen alkaisin. Huoneessa -oli jotenkin hämärä; synkkä pilvi tuli yhä lähemmäksi ja taas kuului -kaukainen jyrinä. - --- Kuinka varhain tänä keväänä kuuluu ukkonen, sanoi ukko. -- -Seitsemäntenäneljättä vuonna, minä muistan, oli meidän paikoilla -vielä varhaisempi ukkonen. - -Anna Andrejevna huokasi. - --- Eikös panna teekeittiö kiehumaan? kysyi hän arasti, mutta ei -saanut keltään vastausta; nyt hän taas kääntyi Nellyyn. - --- Mikä sinun nimesi on, kyyhkyläiseni -- kysäsi Anna Andrejevna -Nellyltä. Nelly sanoi heikolla äänellä nimensä ja tuli yhä enemmän -ymmälle. Ukko katsoi häneen tarkkaan. - --- Onko se sama kuin Helena? kysäsi mummo vilkkaasti. - --- Niin, vastasi Nelly. Seurasi taas hetkisen äänettömyyttä. - --- Nunna-sisar Praskovja Andrejevnan sisarentytär oli myöskin Helena, -lausui Nikolai Sergeitsh. - --- Häntäkin kutsuttiin Nellyksi. Minä muistan sen. - --- Mitä, eikö sinulla ole omaisia, ei isää eikä äitiä? kysäsi Anna -Andrejevna. - --- Ei ole, vastasi Nelly harvaan ja arastellen. - --- Kuulin sen, kyllä kuulin. Onko siitä kauan, kun äitisi kuoli? - --- Ei ole. - --- Kyyhkyläiseni, orpo raukkani, pitkitti mummo katsoen häneen -säälivästi. - -Nikolai Sergeitsh rummutti maltittomasti sormillaan pöytään. - --- Oliko äitisi ulkomaalaisia, niinkö? Niinhän te, Ivan Petrovitsh, -kerroitte? pitkitti mummo arkailevia kysymyksiään. - -Nelly katsoi minuun hätäisesti, oli, ikäänkuin olisi tahtonut minua -avukseen. Hän hengitti rauhattomasti ja katkonaisesti. - --- Hänen äitinsä oli englantilaisesta isästä ja venäläisestä äidistä, -joten siis ennemmin voi häntä sanoa venakoksi, sanoin minä. -- Nelly -on syntynyt ulkomailla. - --- Matkustiko hänen äitinsä ulkomaille miehensä kanssa? - -Samassa punastuivat Nellyn kasvot kokonaan. - -Mummo huomasi lausuneensa sopimatonta ja vavahti, kun ukko loi häneen -vihaisen katseen. Ukko katsoi mummoon hyvin tuimasti ja kääntyi -ikkunaan. - --- Eräs kehno ja katala mies petti hänen äitinsä, lausui äkkiä ukko -Anna Andrejevnalle. -- Tuon miehen kanssa hän karkasi isänsä luota -ja antoi isänsä rahat tuolle rakastetullensa; tuo heittiö viekotteli -häneltä rahat valhetellen hänelle, vei hänet ulkomaille, omisti hänen -rahansa ja hänet itsensä hylkäsi. Eräs hyvä ihminen ei jättänyt -häntä, vaan auttoi kuolemaansa saakka. Kun tuo hyvä ihminen pari -vuotta sitten kuoli, palasi hän isänsä luo. Niinhän sinä, Vanja, -kerroit? kysyi ukko katkonaisesti. - -Nelly nousi hyvin levottomana ja aikoi mennä ovelle. - --- Tule tänne, Nelly, -- sanoi ukko ojentaen vihdoin tytölle kätensä. --- Istu tähän, istu luokseni, kas tuohon, -- istu! - -Hän kumartui, suuteli Nellyä otsaan ja alkoi hiljaan silittää hänen -tukkaansa. Nelly alkoi kovasti vavista ... mutta hillitsi itsensä. -Anna Andrejevna katsoi riemulla ja iloisella toivolla, kuinka nyt -vihdoinkin Nikolai Sergeitsh alkoi orpoa hyväillä. - --- Minä tiedän, että kelvoton mies saattoi äitisi turmioon, kelvoton -ja rietas, mutta tiedän myöskin, että äitisi rakasti ja kunnioitti -isäänsä, lausui ukko liikutettuna, silittäen yhä Nellyn päätä; hän ei -malttanut olla heittämättä meille tuota taisteluhaastetta. Vieno puna -levisi hänen poskillensa; hän koetti olla meihin katsomatta. - --- Äitini rakasti iso-isääni enemmän, kuin isoisäni äitiäni, -- -lausui Nelly arasti, mutta päättävästi, koettaen hänkin olla -kehenkään katsomatta. - --- Mistä sinä sen tiedät? kysäsi ukko terävästi. Hän oli kuni lapsi, -ja kumminkin näytti, että hän ikäänkuin häpeäisi malttamattomuuttansa. - --- Tiedän, -- vastasi Nelly katkonaisesti. -- Hän ei ottanut vastaan -äitiäni, vaan ... ajoi pois... - -Huomasin, että Nikolai Sergeitsh aikoi jotain sanoa vastaan, sanoa -esimerkiksi, että ukko oli oikeassa kieltäytyessään ottamasta -tytärtään, mutta hän loi katseensa meihin ja vaikeni. - --- Kuinka, missä te asuitte, kun iso-isäsi ei teitä ottanut? -- -kysäsi Anna Andrejevna, joka nyt sai äkkiä halun itsepäisesti -pitkittää puhetta juuri tästä seikasta. - --- Kun palasimme tänne, etsimme kauan isoisää, mutta emme löytäneet --- vastasi Nelly. -- Äitini silloin sanoikin minulle, että iso-isä -oli ennen hyvin rikas, aikoi rakentaa tehtaan, mutta että nyt hän oli -hyvin köyhä, sillä se, jonka kanssa äiti pois matkusti, otti äidiltä -iso-isän rahat eikä antanut sitten rahoja pois. Niin kertoi minulle -äitini. - --- Hm!... -- sanoi ukko. - --- Äitini sitten vielä kertoi, pitkitti Nelly yhä vilkkaammin ja -ikäänkuin haluten inttää Nikolai Sergeitshiä vastaan, kohdistaen -kumminkin puheensa Anna Andrejevnalle, -- äitini kertoi, että -iso-isäni oli kovasti vihainen äidille ja että äiti itse oli siihen -syypää, ja ettei äidillä nyt ollut koko maailmassa enää ketään -muuta, kuin iso-isä. Tätä kertoessaan äitini itki... "Minulle hän -ei anna anteeksi, mutta kun näkee sinut, ehkä tulee rakastamaan -sinua, antaa hän sinun tähtesi minulle anteeksi," sanoi äitini, kun -matkustimme tänne. Äitini rakasti minua suuresti, ja kun hän tuota -puhui, niin hän yhä suuteli minua, mutta iso-isän luo pelkäsi mennä. -Minua opetti hän rukoilemaan iso-isän puolesta ja itsekin rukoili -ja paljon kertoi minulle, miten hän ennen oli iso-isäni kanssa ja -kuinka iso-isäni rakasti äitiäni hyvin paljon, enemmän kaikkea... -Äitini soitti iso-isälle pianoa, luki illalla kirjaa, ja iso-isä -suuteli häntä ja osti hänelle paljon lahjoja... Kerran he äidin -nimipäivänä riitaantuivatkin lahjoista, iso-isä kun luuli, ettei äiti -tiedä, mitä hän saa lahjaksi, mutta äitini tiesikin sen jo aikoja -ennen. Äiti halusi korvarenkaita, iso-isä narrasi vain ja sanoi, -ettei osta korvarenkaita, vaan rintaneulan; ja sitten kun iso-isä -toi korvarenkaat ja huomasi, että äiti jo tietää lahjan olevan -korvarenkaat, niin suuttui siitä, että äiti tiesi, eikä puoleen -päivään puhunut äidille mitään, mutta sitten tuli äitiä suutelemaan -ja anteeksi pyytämään. - -Nelly kertoi ja viehättyi siitä yhä enemmän, oikeinpa puna kohosi -hänen vaaleille, sairaille poskilleen. - -Hyvin huomasi, että äiti oli useasti kertonut tyttärelleen -entisistä onnellisista päivistään, kertonut silloin, kun istuivat -kellarikerroksen vuokranurkassa, syleillyt ja suudellut tyttöänsä (se -olikin ainoa valopilkku orpo paran ilottomassa elämässä), hyväillyt -tyttöänsä ja itkenyt, kuitenkaan aavistamatta, kuinka syvälle -kertomuksen painaa tämän sairaloisen herkkään ja varhain kehittyneen -sairastavan lapsen sydämmeen. - -Mutta nyt Nelly oli, kuin äkkiä olisi luullut liiaksi sanoneensa, -katsoi epäluuloisesti meihin ja vaikeni. - -Ukko lypisti otsaansa ja alkoi taas pöytää rummuttaa; Anna -Andrejevnan silmiin ilmaantui kyynel ja hän pyyhkäsi ääneti sen -huiviinsa. - --- Äiti tuli tänne hyvin sairaana, jatkoi Nelly hiljaisella äänellä. --- Hänen rintansa oli hyvin kipeä. Me etsimme kauan iso-isää emmekä -löytäneet; asunnoksemme hyyräsimme kellarikerroksesta ovinurkan. - --- Ovinurkassa, sairas ja ovinurkassa! Huudahti Anna Andrejevna. - --- Niin ... nurkassa ... vastasi Nelly. -- Äiti oli köyhä. Äiti aina -sanoi minulle, ettei ole synti olla köyhä, mutta on synti olla rikas -ja tehdä muille vääryyttä ... ja että Jumala sen rankaisee, puhui -Nelly taas vilkkaasti. - --- Kuinka se oli, vuokrasitteko Hirvisaarelta? Tuolta Bubnovaltako? -kysäsi ukko minulta jotenkin välinpitämättömän näköisenä. Tuntui, -että hän vain sen vuoksi kysyi, kun tuntui oudolta olla vaiti. - --- Ei, ei siellä ... ensin Meshjanskilla, vastasi Nelly. -- Siellä -oli hyvin pimeää ja kosteata, -- pitkitti Nelly pienen vaitiolon -perästä, -- ja äitini tuli hyvin sairaaksi, mutta kumminkin vielä -jaksoi kävellä. Minä pesin hänelle pyykin, hän vaan itki. Siellä -asui myöskin eräs mummo, kapteenin leski, samoin myöskin virkavapaa -virkamies, joka aina tuli kotiin humalassa ja joka yö huusi ja -rähisi. Minä pelkäsin häntä kovin. Äitini otti minut vuoteelle -viereensä ja syleili minua, vaikka itsekin vapisi, kun virkamies -huusi ja kiroili. Kerran hän aikoi piestä kapteenin leskeä, vaikka -leski olikin jo vanha mummo ja sauvan varassa käveli. Äiti sääli -häntä ja kävi puolustamaan; silloin virkamies löi äitiä, ja minä löin -virkamiestä... - -Nelly pysähtyi. Muistelmat kiihottivat hänen mieltänsä; silmänsä -säihkyivät. - --- Herra Jumalani! huudahti Anna Andrejevna, joka suurella mielen -kiinnolla kummasteli kertomusta luomatta silmiään Nellystä, joka -pääasiallisesti hänelle kertoikin. - --- Sitten äiti muutti sieltä ja otti minut mukaansa. Se oli -seuraavana päivänä. Kävelimme koko päivän iltaan saakka kadulla, -äiti yhä itki ja käveli, minua talutti kädestä. Olin hyvin väsynyt; -emme syöneet mitään koko päivänä. Äiti puheli yhä itsekseen ja -minulle vain aina sanoi: "pysy köyhänä, Nelly, ja kun minä kuolen, -älä kuuntele mitään, älä usko ketään. Älä mene kenenkään luo; ole -yksin, köyhänä, tee työtä, mutta jos ei ole työtä, niin pyydä almua, -mutta _heidän_ luoksensa älä mene". Hämärissä kuljimme erään suuren -kadun poikki; äkkiä äiti huudahti: "Asorka, Asorka!" ja äkkiä suuri, -villaton koira tuli äidin luo, vinkui ja alkoi hyväillä äitiä; äitini -peljästyi, vaaleni, huudahti ja lankesi polvilleen ison vanhuksen -eteen, jolla oli keppi kädessä, ja katsoi aina maahan. Se iso vanhus -olikin iso-isäni, hän oli laihanlainen, huonoissa vaatteissa. -Silloin näin ensikerran isoisän. Hänkin säikähti kovin ja vaaleni, -vaan nähtyään, että äitini oli polvillaan hänen edessään ja kietoi -kätensä hänen jalkoihinsa, riuhtasi hän itsensä irti, tyrkkäsi äitiä, -iski kepillään katukiviin ja läksi kiireesti pois astumaan. Asorka -jäi vielä luoksemme, yhä vinkui ja nuoli äidin käsiä, juoksi sitten -iso-isän luo, tarttui hampainensa hänen nuttunsa helmaan ja veti -meihin päin, mutta iso-isä iski Asorkaa kepillä. Asorka tahtoi taas -juosta meidän luoksemme, mutta iso-isä kutsui sitä; Asorka läksikin -iso-isän jälestä, mutta yhä vain vinkui. Äitini makasi maassa kuni -kuollut, kansaa kokoontui ympärille, poliisikin tuli. Minä itkin ja -koetin nostaa äitiä ylös. Hän vihdoin nousikin, katsoi ympärillensä -ja läksi minun jälestäni. Minä talutin hänet kotiin. Ihmiset -katsoivat meihin pitkään ja puistivat päätänsä... - -Nelly pysähtyi levähtääkseen ja voimiaan kootakseen. Hän oli hyvin -vaalea, mutta siitä huolimatta katseensa säteili päättäväisyyttä. -Oli varmaa, että hän oli päättänyt puhua nyt kaikki. Tuntui jotain -uhittelevaa olevan nyt käytöksessään. - --- Mitäpäs, huomautti Nikolai Sergeitsh epävakaisella äänellä, jossa -myöskin kuului ärtyisää jyrkkyyttä. -- Mitäpäs, äitisihän loukkasi -pahoin isoisääsi, ja syystäpä tämä kielsikin äitisi... - --- Äitinikin puhui samaa, puuttui taas puheeseen Nelly jotenkin -jyrkällä äänellä, -- kotiin mennessämme puhui: se oli iso-isäsi, -Nelly, ja minä tein hänelle pahasti, hän on minut kironnut ja sen -vuoksi nyt Jumala rankaisee minua, ja koko illan sekä kaikkina -seuraavina päivinä äiti yhä puhui siitä. Niin hän puhui, mutta tuntui -niinkuin itse ei olisi puhettaan ymmärtänyt... - -Nikolai Sergeitsh oli vaiti. - --- Ja mitenkäs te sitten toiseen asuntoon muutitte? kysäsi Anna -Andrejevna, yhä vieläkin hiljaa itkien. - --- Äiti sairastui sinä yönä ja kapteeninleski etsi meille asunnon -Bubnovan luona. Kolmantena päivänä me muutimme Bubnovan luo, -kapteeninleski myöskin; sinne muutettuamme äitini kääntyikin -vuoteeseen ja makasi kolme viikkoa sairaana, minä hoitelin häntä. -Rahat olivat meiltä loppuneet ja meitä auttoi kapteeninleski sekä -Ivan Aleksandravitsh. - --- Kirstujentekijä, asunnon isäntä, sanoin minä selitykseksi. - --- Ja sitten, kun äiti nousi vuoteesta ja alkoi kävellä, kertoi hän -minulle Asorkasta. - -Nelly pysähtyi. Ukko näytti tulevan paremmalle päälle siitä, että -puhe kääntyi Asorkaan. - --- Mitä hän sinulle kertoi Asorkasta? kysäsi Nikolai Sergeitsh -kumartuen yhä alemmaksi tuolissaan, ikäänkuin olisi aikonut vielä -enemmän piilottaa kasvonsa ja katsoa alas. - --- Hän puhui minulle aina iso-isästä, vastasi Nelly, -- sairaana -puhui hänestä, houriessaan lakkaamatta hänestä puhui. Sitten, kun -alkoi jo parantua, alkoi hän taas kertoa siitä, kuinka hän ennen -oli... Silloin hän kertoi Asorkastakin, sillä kerran kaupungin -ulkopuolella taluttivat pojat koiraa joelle hukuttaakseen sen, mutta -äitini antoi pojille rahaa ja osti koiran heiltä. Kun iso-isä näki -Asorkan, alkoi hän nauraa sille. Sitten Asorka pakeni. Äiti alkoi -itkeä; iso-isä pelästyi ja lupasi antaa sata ruplaa sille, joka -tuo Asorkan takaisin. Kolmantena päivänä tuotiin koira; iso-isä -antoi tuojalle sata ruplaa ja siitä ajasta hän piti Asorkasta. Äiti -rakasti sitä niin, että otti sen kanssansa vuoteelle. Äiti kertoi, -että Asorka oli ennen ollut konstinnäyttäjien muassa, osasi seisoa -takajaloillaan, kantoi apinaa selässään, pyssyä osasi pidellä ja -vielä paljon muutakin osasi... Ja kun äiti läksi pois iso-isän luota, -jäi Asorka iso-isälle, aina käveli hänen kanssaan, joten siis, kun -äiti vain näki Asorkan kadulla, heti arvasi, että isoisäkin oli -siinä... - -Nikolai Sergeitsh ei nähtävästi ollut odottanut kuulla Asorkasta -tämmöistä kertomusta, jonka vuoksi tulikin yhä jurommaksi. Hän ei -enää kysellyt mitään. - --- Mitä, ettekö sitte enää iso-isääsi nähneetkään? kysäsi Anna -Andrejevna. - --- Kyllä, kun äiti alkoi parantua, kohtasin minä taaskin iso-isän. -Menin puotiin leipää ostaakseni -- äkkiä näin miehen ja Asorkan, -katsoin ja tunsinkin isoisän. Minä kävin syrjään; nojauduin seinään. -Isoisä katsoi minuun, katsoi kauan ja oli niin hirmuinen, että minä -kovin pelkäsin, sitten meni hän ohi. Asorka tunsi minut, alkoi hyppiä -ja nuoleskella kättäni. Minä juoksin kiireesti kotiin, katsoin -taakseni, iso-isä meni puotiin. Minä ajattelin silloin: varmaankin -kyselee meistä, ja pelkäsin vielä enemmän, ja kotiin tultuani en -virkkanut siitä äidille mitään, ettei äiti taas tulisi kipeäksi. -Huomenna en mennyt puotiin; sanoin päätäni kivistävän; mutta kun -kolmantena päivänä menin, niin en ketään kohdannut; kovin vieläkin -pelkäsin, siksi oikein kovasti juoksin. Sitten vielä seuraavana -päivänä minä kuljin, ja kun käännyin kadun nurkasta, olivatkin -iso-isä ja Asorka edessäni. Minä läksin juoksemaan, käännyin toiselle -kadulle ja menin toista tietä puotiin; äkkiä taaskin kohtasin -hänet ja säikähdin niin, että pysähdyin siihen enkä päässyt pois -lähtemään. Iso-isä pysähtyi eteeni ja taas katsoi kauan minuun, -sitten silitti päätäni, otti kiinni kädestäni ja talutti minua; -Asorka kävi jälessämme ja heilutteli häntäänsä. Silloin minä näin, -ettei iso-isä voinut käydä enää suorana, nojasi sauvaansa ja kätensä -vapisivat kovin. Hän vei minut kuljeskelevan kaupustelijan luo, joka -istui nurkalla ja myyskenteli leivoksia ja omenoita. Tältä hän osti -leivoksia, konvehdin ja omenan, ja kun otti rahaa nahkakukkarosta, -vapisivat kätensä kovasti ja hän pudotti viisikopekkaisen, minä -nostin sen hänelle. Hän lahjoitti sen viisikopekkaisen minulle, -silitti päätäni, mutta ei nytkään sanonut mitään, vaan meni luotani -pois kotiansa. - -Sitten tulin äidin luo ja kerroin kaikki iso-isästä, kuinka ensin -pelkäsin ja piilouduin häneltä. Äiti ei ensin uskonut, mutta sitten -tuli niin iloiseksi, että kaiken iltaa kyseli minulta, suuteli minua -ja itki, ja kun olin kaikki kertonut, käski hän, etten enää pelkäisi -isoisää, ja sanoi, että siis hän rakastaa minua, kun tahallaan oli -tullut luokseni. Äiti käski minun hyväilemään isoisää ja puhelemaan -hänen kanssansa. Seuraavana päivänä lähetti äiti jo aamusta minut -useampia kertoja, vaikka sanoinkin hänelle, että iso-isä tuli aina -illan lähetessä. Äiti kävi taampana jälestäni ja piiloutui nurkan -taa, seuraavana päivänä samoin, mutta iso-isä ei tullutkaan; niinä -päivinä satoi, ja äiti vilustui kovin, sillä hän aina kävi kanssani -ulkona, ja sitten taas kaatui vuoteeseen. - -Iso-isä tuli viikon kuluttua ja taaskin osti minulle leivoksen ja -omenan eikä nytkään puhunut mitään. Ja kun hän läksi menemään pois, -seurasin minä salaa, sillä ennempää jo olin päättänyt ottaa selvän, -missä hän asuu ja sanoa äidille. Minä astuin etempänä ja toisella -puolella katua, ettei iso-isä huomaisi. - -Hän asui hyvin kaukana, ei siellä, missä sitten eli ja missä kuoli, -mutta Hernekadulla suuressa kartanossa, neljännessä kerroksessa. -Saatuani sen tietää palasin kotiin myöhään. Äiti oli kovin -peloissaan, sillä hän ei tietänyt, missä olin. Kun sitten kerroin -hänelle, tuli hän taas hyvin iloiseksi ja aikoi jo seuraavana päivänä -mennä iso-isän luo; mutta seuraavana päivänä alkoi peljätä ja pelkäsi -kolme päivää; niin ei mennytkään. Sitten sanoi hän minulle: "kuules, -Nelly, minä olen nyt sairas enkä voi mennä, mutta minä kirjoitin -kirjeen isoisällesi, mene ja vie se hänelle. Tarkasta, miten hän -lukee kirjeen, mitä sanoo ja mitä tekee: sinä laskeu polvillesi, -suutele häntä ja rukoile, että hän antaisi anteeksi äidillesi..." -Ja äiti itki kovasti, minua suuteli ja siunasi matkalle ja Jumalaa -rukoili, asetti minutkin kanssansa pyhimyksenkuvan eteen polvilleni -ja vaikka olikin hyvin kipeä, läksi kumminkin saattamaan portille, ja -kun minä sitten katsahdin taakseni, katsoi hän yhä jälkeeni, kun minä -menin. - -Tulin iso-isän asunnolle ja aukaisin oven, jossa ei ollut ovenrautaa. -Iso-isä istui pöydän takana ja söi leipää ja perunoita, ja Asorka -seisoi hänen edessään, katsoi kun hän söi; Asorkan häntä vain -yhäti heilui. Iso-isälläkin oli siinä asunnossaan matalat ikkunat, -pimeät, samaten oli vain yksi pöytä ja tuoli. Hän eli yksin. Astuin -sisään, ja hän säikähti niin, että koko ruumiinsa alkoi vavista, -kasvonsa kalpenivat. Minäkin pelästyin enkä sanonut mitään, menin -vain pöydän luo ja laskin siihen kirjeen. Kun iso-isä näki kirjeen, -suuttui hän niin, että hypähti ylös, tempasi keppinsä ja heilahdutti -sitä ylitseni, mutta ei lyönyt, työnsi minut eteiseen ja tyrkkäsi -menemään. En ehtinyt laskeutua vielä yhtään rappua, kun taas aukasi -oven ja heitti minulle kirjeen takaisin aukaisemattomana. Tulin -kotiin ja kerroin kaikki. Sen jälkeen äiti taas kääntyi vuoteeseen... - -Samassa kuului jotenkin ankara ukkosen jyrähdys, sade alkoi järein -pisaroin rapisuttaa ruutuihin; huoneessa tuli pimeä. Mummo näytti -säikähtävän ja teki ristinmerkin. Kaikki jäimme odottamaan. - --- Paikalla menee ohi, lausui Nikolai Sergeitsh katsoen ikkunaan; -sitten nousi ja astui edestakasin huoneessa. - -Nelly seurasi häntä syrjäkatseellaan. Tyttönen oli kovasti, -sairaloisesti kiihoittunut. Minä huomasin sen; hän sen sijaan koetti -olla minuun katsomatta. - --- No, kuinka sitten kävi? kysyi Nikolai Sergeitsh istuen taasen -tuoliinsa. - -Nelly katsahti pelokkaasti ympärilleen. - --- Etkö sinä sitten enää nähnytkään iso-isääsi? - --- Näin... - --- Niin, niin! Kerro, kyyhkyläiseni, kerro, ehätti Anna Andrejevna -sanomaan. - --- Sen jälkeen en kolmeen viikkoon nähnyt isoisääni, pitkitti Nelly, --- talvi alkoi jo tulla ja lunta satoi. Kun sitten taas kohtasin -iso-isän, siinä entisessä paikassa, tulin hyvin iloiseksi ... sillä -äiti oli hyvin suruissaan, kun iso-isä ei enää tullut. Kun nyt taas -näin iso-isän, juoksin tahallani kadun toiselle puolelle, jotta -hän näkisi, että pakenen häntä. Kun katsahdin taakseni, näin hänen -kiirehtivän jälkeeni, sitten alkoi hän juosta tavottaakseen minut -ja huusi minulle: "Nelly, Nelly!" Asorka juoksi hänen jälestään. -Minun tuli sääli ja minä pysähdyin. Hän tuli luokseni, tarttui -käteeni ja talutti minua, mutta kun huomasi minun itkevän, pysähtyi, -katsoi minuun, kumartui ja suuteli minua. Silloin hän huomasi, että -jalassani olivat huonot kengät ja kysyi, eikö minulla ole parempia. -Minä silloin heti hyvin sukkelaan sanoin, ettei äidillä ole rahaa -ja että isäntäväki meille vain säälistä ruokaa antaa. Iso-isä ei -virkkanut mitään, mutta talutti minut kauppatorille ja osti minulle -kengät sekä käski minun samassa panna jalkaani, sitten vei minut -asuntoonsa Hernekadulle, ensin kävi vielä puodissa, osti piirakan -ja kaksi konvehtia, ja sitten kun tulimme hänen huoneeseensa, käski -minun syödä piirakan, katsoi, kun minä söin, ja sitten antoi minulle -konvehdit. Asorka asetti käpälänsä pöydälle ja pyysi piirakasta, minä -annoin, ja iso-isä nauroi. Sitten asetti hän minut viereensä, alkoi -silittää päätäni ja kysellä, olenko minä mitä oppinut ja mitä minä -tiedän. Minä sanoin hänelle, ja hän käski minun, kun vain sopii, -joka päivä kello kolme tulla hänen luokseen ja että hän itse tahtoo -opettaa minua. Sitten sanoi hän minulle, että kääntyisin ja katsoisin -ikkunaan niin kauan, kunnes hän sanoo, että kääntyisin takaisin. Minä -seisoin niin, mutta hiljaa käännyin ja näin, että hän oli ratkonut -tyynynsä auki alanurkasta ja otti sieltä neljä ruplaa. Ne otettuansa -toi hän ne minulle ja sanoi: "Nämä ovat sinulle yksinäsi". Minä -olin jo ottamassa, sitten ajattelin ja sanoin: "jos ne ovat minulle -yksinäni, niin en ota niitä". Iso-isä äkkiä suuttui ja sanoi minulle: -"no, ota sitten miten tahdot, saat mennä". Minä läksin eikä hän -suudellutkaan minua. - -Kun tulin kotiin, kerroin kaikki äidille. Äiti tuli yhä sairaammaksi. -Kirstuntekijän luona kävi eräs ylioppilas; hän oli äidin lääkärinä ja -käski äidin ottamaan lääkkeitä. - -Sen jälkeen kävin usein iso-isän luona -- äiti käski niin tehdä. -Iso-isä osti Uuden Testamentin ja Maantiedon ja alkoi minua opettaa: -toisinaan hän kertoi minulle, minkälaisia maita on maanpinnalla -ja millaisia ihmisiä niissä asuu, millaisia on meriä, mitä ennen -muinoin tapahtui, ja kuinka Kristus antoi kaikille anteeksi. Kun -minä jotain kyselin, oli hän hyvillään siitä; sen vuoksi aloinkin -minä häneltä useasti kysellä, ja aina hän selitti, Jumalastakin -kertoi paljon. Toisinaan emme lukeneet, minä silloin leikin Asorkan -kanssa. Asorka rakasti minua ja minä opetin sen hyppäämään kepin -yli, iso-isä nauroi ja aina päätäni silitti. Isoisä nauroi hyvin -harvoin. Toisinaan puhelee paljon, ja sitten taas äkkiä vaikenee, -istuu niinkuin olisi nukkunut, vaikka silmänsä ovatkin auki. Siten -istuu hämärään asti ja hämärässä sitten näyttää niin julmalta, -vanhalta... Joskus taas, kun tulin luoksensa, istuu hän tuolillaan -eikä kuule mitään, Asorkakin makaa hänen edessään. Minä odotan, -odotan, rykäsen; iso-isä ei vieläkään huomaa minua. Siten saan lähteä -pois. Kotona äiti minua aina odotti; hän makaa, minä kerron hänelle -kaikki, kaikki, niin että jo on yö tullut, ja minä yhä vaan kerron ja -äiti kuuntelee iso-isästä: mitä hän sinä päivänä teki, mitä kertoi -minulle, millaisia kertomuksia ja mitä hän antoi minulle läksyksi. -Ja kun kerron Asorkasta, että minä opetin sen hyppäämään kepin yli -ja että iso-isä nauroi, niin äkkiä alkaa äitikin nauraa, ja nauraa -kauan, nauraa ja iloitsee, käskee kertomaan uudestaan ja sitten -alkaa rukoilla. Minä silloin aina ajattelin: miksi äiti niin paljon -rakastaa isoisää, mutta iso-isä ei rakasta äitiä. Kun sitten tulin -iso-isän luo, aloin tahallani kertoa, kuinka äiti häntä rakastaa. Hän -kuunteli vihaisena, kuunteli kumminkin, mutta ei sanaakaan lausunut, -silloin minä kysyin, miksi äiti häntä rakastaa ja aina hänestä -kysylee, mutta hän ei koskaan kysele äidistä. Iso-isä suuttui ja ajoi -minut oven taa; minä seisoin siellä vähän aikaa, hän sitten aukaisi -oven ja kutsui minut sisään, yhä oli vihainen eikä virkkanut mitään. -Kun sitten luimme uskonoppia, kysyin taas iso-isältä: miksi Jesus -Kristus sanoo: "rakastakaa toinen toistanne ja antakaa vääryydet -anteeksi", mutta hän ei tahdo antaa äidille anteeksi? Silloin hyppäsi -hän ylös ja kiljasi, että äiti minua opetti noin sanomaan, ajoi minut -taas pois ja sanoi, etten saisi enää hänen luokseen tulla. Minä -sanoin, etten haluakaan tulla enkä tulekaan... Sen jälkeen muutti -iso-isä toiseen asuntoon... - --- Minä sanoin, että sade menee pian ohi, nyt se jo menikin, aurinko -jo paistaa ... katsos, Vanja, sanoi Nikolai Sergeitsh kääntyen -ikkunaan. - -Anna Andrejevna katsahti häneen neuvottomana ja nyt äkkiä välähti -viha ja harmi tämän hiljaisen ja aran mummon silmistä. Ääneti tarttui -hän Nellyn käteen ja asetti hänet omalle polvelleen istumaan. - --- Kerro minulle, enkelini, minä tahdon sinua kuulla, lausui mummo. --- Olkoot ne, joilla on kova sydän... - -Hän ei sanonut lausettaan loppuun vaan puhkesi itkuun. Nelly katsahti -kysyvästi minuun neuvottomana ja ikäänkuin peloissaan. Nikolai -Sergeitsh katsoi minuun, kohautti hiukan olkapäitään ja samassa -kääntyi meistä poispäin. - --- Pitkitä kertomustasi, Nelly, sanoin minä. - --- Kolmeen päivään en käynyt iso-isän luona, alotti taas Nelly, -- ja -sillä ajalla muuttui äiti vieläkin heikommaksi. Rahat olivat meiltä -loppuneet, ei ollut, millä ostaa lääkettä, emmekä me syöneetkään -mitään, sillä isäntäväellä ei niinikään mitään ollut, ja he alkoivat -meitä soimata, että me elämme heidän kustannuksellaan. Silloin minä -kolmannen päivän aamuna nousin ylös ja aloin pukeutua. Äiti kysyi, -mihin menen. Minä vastasin: menen iso-isän luo, pyydän häneltä rahaa; -äiti tuli hyville mielin, sillä minä olin jo kertonut äidille kaikki, -kuinka iso-isä ajoi minut pois, jonka tähden olin äidille sanonutkin, -etten tahdo enää mennä iso-isän luo, vaikka äiti olikin itkenyt -ja pyytänyt minua menemään. Tultuani iso-isän asunnolle sainkin -kuulla, että hän oli muuttanut pois; läksin etsimään hänen uutta -asuntoansa. Löydettyäni sen ja hänet tavattuani hypähti hän pystyyn, -hyökkäsi vastaani ja polki jalkaa. Minä heti sanoin hänelle, että -äiti on hyvin kipeä, että lääkkeisiin tarvitaan rahaa, viisikymmentä -kopekkaa, eikä meillä ole mitään syötävää. - -Iso-isä alkoi huutaa, työnsi minut rapuille ja pani jälkeeni oven -säppiin. Mutta kun hän työnsi minua ulos, sanoin minä hänelle, että -istun rapuille ja en lähde siitä ennen, kun hän antaa rahaa. Niin -istuin siinä rapuilla. Vähän ajan kuluttua aukasi hän oven ja näki -minut rapuilla istumassa ja sitten taas sulki oven. Kului nyt pitkä -aika; taas hän aukasi, taas näki minut ja taas sulki oven. Sitten -vielä useasti aukasi oven ja katsoi. Viimein tuli hän huoneestaan -Asorkan kanssa, lukitsi oven ja meni ohitseni kadulle eikä minulle -virkkanut sanaakaan. Minäkään en virkkanut mitään, jäin siihen -istumaan ja istuin niin iltahämäriin. - --- Kyyhkyläiseni, olihan siinä kylmä olla, rapuilla istua kylmässä! -huudahti Anna Andrejevna. - --- Minulla oli päällysnuttu yllä, vastasi Nelly. - --- Vaikkapa päällysnuttu ... kyyhkyläiseni, kuinka paljon oletkaan -saanut kärsiä! Mitäs hän, iso-isäsi? - -Nellyn huulet alkoivat väristä, mutta hän ponnisteli vastaan ja -jaksoi pidättää kyyneleensä. - --- Oli jo aivan pimeä kun hän tuli, sattui minuun ja ärjäsi: ken -siinä? Minä sanoin, että se olen minä. Hän varmaan luuli minun jo -aikaa sitten lähteneen; mutta nähtyään minun vielä olevan siinä, -kummastui kovin ja seisoi kauan edessäni. Äkkiä iski kepillään -astuimeen, nousi kiireesti ylös, aukasi ovensa ja vähän ajan kuluttua -toi minulle kuparisia viiden kopekan rahoja ja heitti ne rapuille. -"Siinä on sinulle, ota, siinä ovat kaikki rahani, ja sano äidillesi, -että minä kiroon hänet," ärjäsi iso-isä ja paiskasi ovensa kiinni. -Viisikopekkaiset vierivät rapuilla. Aloin koota rahoja, iso-isä -varmaankin muisti heittäneensä rahat rapuille ja että minun on -pimeässä vaikea niitä löytää, aukasi oven ja toi kynttilän, jonka -valossa minä ne pian löysin ja korjasin. Iso-isä korjasi avukseni -ja sanoi minulle, että niitä piti olla seitsemänkymmentä kopekkaa; -sitten hän taas meni pois. Kotiin tultuani annoin rahat äidille ja -kerroin hänelle kaikki; äiti tuli taas sairaammaksi, minäkin tulin -kipeäksi, olin kipeä koko yön ja seuraavan päivän, mutta aina vain -ajattelin yhtä asiaa, sillä olin vihastunut iso-isälle, ja kun äiti -nukkui, menin ulos iso-isän asunnon eteen mennäkseni, mutta pysähdyin -ennen jo sillalle seisomaan. Siitä meni ohi _tuo_... - --- Tuo oli Archipov, sanoin minä selitykseksi, -- sama mies, josta -minä teille, Nikolai Sergeitsh, puhuin; joka kauppiaan kera oli -Bubnovalla ja jota siellä piestiin. Nelly kohtasi hänet ensi kerran -sillalla... Jatka, Nelly. - --- Minä pysähdytin hänet ja pyysin rahaa, yhden ruplan. Hän katsoi -minuun ja sanoi: "yksi ruplako?" Minä vastasin: "niin". Hän alkoi -nauraa ja sanoi: lähde kanssani. En tiennyt, lähteäkö vai ei; silloin -tuli siihen eräs vanha herra kultasankaset lasit silmillä; hän oli -kuullut minun anoneen ruplaa, kumartui puoleeni ja kysyi, miksikä -minä tahdon nimenomaan yhden ruplan. Minä sanoin, että äiti on kipeä -ja sen verran tarvitaan lääkkeisiin. Hän tiedusti, missä me asumme, -kirjoitti sen muistiin ja antoi minulle ruplan setelin. Mutta _tuo_ -nähtyään lasisilmäisen herran meni pois eikä enää kutsunut minua -mukaansa. Minä menin puotiin ja vaihdoin setelin pieniksi rahoiksi; -kolmekymmentä kopekkaa kääräsin paperiin äitiä varten, mutta -seitsemänkymmentä kopekkaa puristin niin kouraani ja menin iso-isän -asunnolle. Sinne päästyäni aukasin oven, pysähdyin kynnykselle, -heilahutin kättäni ja niin kaikesta voimasta viskasin rahat, jotka -vierivät pitkin lattiaa. "Siinä ovat rahanne!" sanoin hänelle. -- "En -huoli teiltä niitä äidille, sillä te kiroatte hänet", paiskasin oven -kiinni ja juoksin pois. - -Nellyn silmät säihkyivät ja naivin uhittelevasti katsahti hän Nikolai -Sergeitshiin. - --- Se oli oikein, sanoi Anna Andrejevna katsomatta Nikolai -Sergeitshiin, puristaen Nellyä itseensä. -- Niin hänelle pitikin; -iso-isäsi oli paha ja kovasydämminen... - --- Hm! murahti Nikolai Sergeitsh. - --- Kuinkas sitten? kyseli Anna Andrejevna. - --- En enää mennyt iso-isän luo eikä hänkään tullut minun luokseni, -vastasi Nelly. - --- Mitenkäs te tulitte toimeen, sinä ja äitisi? Voi teitä onnettomia, -voi toki! - --- Äitini yhä huononi ja harvoin hän enää nousi vuoteelta, vastasi -Nelly, äänensä vapisi ja äkkiä katkesi. -- Rahaa ei meillä enää -ollut ja minä aloin käydä kapteeninlesken kanssa. Hän kävi taloissa, -ulkonakin varakkaita ihmisiä pysähdytti ja pyysi almua, sillä tavoin -hän itseään elättikin. Hän sanoi minulle, ettei hän ole kerjäläinen, -vaan että hänellä on paperit, joihin on merkitty hänen arvonsa sekä -myöskin, että hän on köyhä. Niitä papereita hän näyttikin ja silloin -sai aina rahaa. Hän sanoi minulle, että kaikilta pyytäminen ei ole -häpeäksi. Hänen kanssaan minä kävinkin, ihmiset antoivat meille -rahaa ja sillä tapaa me elimme. Äitini sai sen tietää, sillä talon -asukkaat alkoivat soimata häntä kerjäläiseksi, Bubnova tuli äidin luo -ja sanoi, että parempi olisi, jos äiti päästäisi minut heille, eikä -kerjäämään lähettäisi. Bubnova oli ennenkin käynyt äidin luona ja -tuonut hänelle rahaa; mutta kun äiti ei ottanut, niin sanoi: miksikä -te olette niin ylpeä; -- ruokaakin toi joskus. Mutta kun hän sanoi -tuon minusta, alkoi äiti itkeä, hän pelästyi kovin, Bubnova alkoi -häntä torua, sillä Bubnova oli humalassa, sanoi, että olenhan minä -kerjäläinen ja käyn kapteeninlesken muassa; samana iltana hän ajoi -pois kapteeninlesken. Kun äiti oli saanut kaikki kuulla, alkoi hän -itkeä, nousi sitten äkkiä vuoteelta, pukeutui, tarttui käteeni ja -talutti minua muassansa. Ivan Aleksandrovitsh tahtoi estellä, äiti -ei totellut ja me läksimme ulos. Äiti vain tuskin jaksoi käydä, yhä -pysähtyi lepäämään kadulla, minä olin hänen tukenansa. Matkalla puhui -äiti, että hän menee iso-isän luo ja että minä saattaisin häntä -sinne; nyt oli jo yö tullut. Tulimme suurelle kadulle; siinä erään -talon eteen pysähtyi vaunuja, joissa tuli paljon ihmisiä, ikkunoista -loisti tuli ja sisältä kuului soittoa. Äiti pysähtyi, tarttui minuun -ja sanoi: "Nelly, ole köyhä, pysy ikäsi köyhänä, älä mene noiden -luo, jos vaikka ken sinua kutsuisi, jos kuka tahansa tulisi. Sinäkin -voisit päästä tuonne, voisit olla rikas ja komeissa vaatteissa, mutta -minä en tahdo sitä. Nuo ovat pahoja, ja armottomia ihmisiä, ja minä -käsken sinua: pysy köyhänä, tee työtä, pyydä almua, mutta jos joku -tulee sinua kutsumaan, sano sille: en tahdo tulla teille!"... Niin -puhui minulle äitini sairaana ollessaan, ja minä tahdon kaiken ikäni -totella häntä, sanoi Nelly vavisten liikutuksesta, kasvonsa olivat -taas punaiset. -- Tahdon kaiken ikäni palvella ja tehdä työtä, tulin -teillekin palvelemaan ja työtä tekemään, enkä tahdo olla teille -tyttärenä... - --- Älä nyt turhia, kyyhkyläiseni! huudahti Anna Andrejevna syleillen -Nellyä innokkaasti. -- Olihan äitisi sairas, kun sitä puhui. - --- Mieletön oli, lausui ukko jyrkästi. - --- Olkoon mieletön! sanoi heti Nelly yhtä jyrkästi Nikolai -Sergeitshille. -- Olkoon mieletön, mutta kun hän minua niin käski, -minä niin teen kaiken ikäni. Ja kun hän minulle tuon sanoi, kaatui -hän tainnuksiin. - --- Herra Jumalani! huudahti Anna Andrejevna. -- Sairas, kadulle -kaatuu, talvella!... - --- Meidät tahdottiin viedä poliisikamariin, mutta eräs herra -puolusti, kysyi minulta asuntomme, antoi minulle kymmenen ruplaa ja -käski meidät omilla hevosillaan saattaa kotiin. Sen jälkeen äiti ei -enää noussut, vaan kolmen viikon kuluttua kuoli... - --- No, mitenkäs hänen isänsä? Eikö hän antanutkaan anteeksi? huudahti -Anna Andrejevna. - --- Ei antanut! vastasi Nelly suurella tuskalla koettaen voittaa -mielenliikutuksensa. - -Viikkoa ennen kuolemaansa kutsui äitini minut luoksensa ja sanoi: -"Nelly, käy vielä kerran iso-isäsi luona, viimeisen kerran, ja pyydä, -että hän tulisi luokseni ja antaisi minulle anteeksi; sano hänelle -vielä, että minun on raskasta kuolla"... Minä meninkin, koputin -iso-isän ovelle, hän aukaisi, mutta kun näki minut, aikoi heti sulkea -minulta oven, minäpä tartuin molemmin käsin oveen ja huusin hänelle: -"äitini kuolee, hän kutsuu teitä, tulkaa!"... Iso-isä työnsi minut -pois ja sulki oven. Minä palasin äidin luo, kävin pitkälleni hänen -viereensä, syleilin häntä enkä puhunut mitään... Äitikin syleili -minua eikä mitään kysellyt... - -Nikolai Sergeitsh nojasi nyt raskaasti kädellään pöytään ja nousi, -mutta luotuaan meihin kummallisen sekavan katseen laskeutui hän -voimatonna takaisin tuoliin. Anna Andrejevna ei enää katsonut häneen, -vaan itki ja syleili Nellyä... - --- Sinä päivänä, kun äitini kuoli, illan lähestyessä, ennen -kuolemaansa kutsui hän minut luoksensa, otti minua kädestä ja -sanoi: "Tänään minä kuolen, Nelly" ja aikoi vielä jotain sanoa, -mutta ei enää voinut. Minä katsoin häneen, mutta hän ikäänkuin ei -enää olisi nähnyt minua, piti vain kovasti kiinni kädestäni. Vedin -hiljaa käteni ja läksin kotoa, juoksin koko matkan ja tulin iso-isän -luo. Kun hän näki minut, hypähti hän tuoliltaan ja katsoi ja niin -säikähti, että kokonaan vaaleni ja alkoi vavista. Tartuin hänen -käteensä ja sain vain sanoneeksi: "nyt juuri kuolee". Nyt alkoi hän -hätäillä, otti sauvansa ja kiiruhti jälkeeni; ei muistanut ottaa -hattuakaan, vaikka olikin kylmä. Tempasin hatun ja annoin hänelle ja -nyt juoksimme yhdessä. Kiirehdin häntä ja pyysin, että hän ottaisi -ajurin, sillä äitini heti kuolee; mutta iso-isällä ei ollut muuta, -kuin seitsemän kopekkaa kaikkiaan. Hän pysähdytteli ajureita, tinki -heidän kanssaan, mutta ne vain nauroivat hänelle ja Asorkalle, sillä -Asorka juoksi jälestämme, ja me juoksimme yhä etemmäksi. Iso-isä -väsyi ja hengitti vaikeasti, mutta yhä kiiruhti ja juoksi. Äkkiä hän -kaatui, hattunsakin pudotti. Minä autoin hänet ylös, panin taas hatun -päähänsä ja aloin taluttaa häntä kädestä, ja vasta yön lähestyessä -pääsimme kotiin... Mutta äitini makasi jo kuolleena. Kun iso-isä -hänet näki, löi hän yhteen kätensä, alkoi vavista ja jäi siihen -seisomaan, itse ei puhunut mitään. Silloin menin minä kuolleen äitini -luo, tartuin iso-isäni käteen ja huusin hänelle: "tuossa, te ankara -ja paha ihminen, katsokaa!... Katsokaa!..." Silloin iso-isä kiljahti -ja kaatui lattialle niinkuin kuollut... - -Nelly hypähti pystyyn, irtautui Anna Andrejevnan syleilystä ja -asettui keskellemme vaaleana, rasittuneena ja peljästyneenä. Anna -Andrejevna kiiruhti hänen luokseen ja ottaen hänet taas syliinsä -huudahti erityisen innostuneesti: - --- Minä, minä tahdon olla nyt sinulle äitinä, Nelly, ja sinä olet -minun lapseni. Niin, Nelly, lähdetään pois täältä, jätetään heidät -kaikki, nuo kovasydämmiset ja ankarat! Pilkatkoot vain ihmisiä, -Jumala, Jumala sen heille kostaa... Lähdetään. Nelly, lähdetään -täältä!... - -En milloinkaan, en tätä ennen enkä sen jälkeen nähnyt Anna -Andrejevnaa tällaisessa mielen tilassa, enkä voinut aavistaakaan, -että hän voisi koskaan olla noin liikutettu. Nikolai Sergeitsh -ojentihe suoraksi, nousi ylös tuolilta ja katkonaisella äänellä -kysäsi: - --- Minne sinä nyt, Anna Andrejevna? - --- Hänen, tyttäreni, Natashan luo! huusi Anna Andrejevna ja veti -Nellyä muassaan ovelle. - --- Seis, seis, odota! - --- Ei ole mitään odottamista, sinä kovasydämminen ja paha ihminen! -Minä olen jo kauan odottanut, samoin Natashakin on odottanut, mutta -nyt hyvästi! - -Tämän sanottuaan kääntyi mummo, katsahti mieheensä ja jäi -liikkumattomaksi. Nikolai Sergeitsh seisoi siinä hänen edessään, -hattu päässä ja vapisevin, voimattomin käsin puki hätäisesti -päällysnuttua ylleen. - --- Sinäkin ... sinäkin lähdet kanssani! -- huudahti Anna Andrejevna -liittäen rukoilevasti yhteen kätensä ja epäillen katsoen mieheensä, -ikäänkuin ei olisi uskaltanut uskoa moisen onnen mahdollisuutta. - --- Natasha, missä minun Natashani? Missä hän on? Missä on tyttäreni? -pääsi vihdoinkin vanhuksen rinnasta. -- Antakaa minulle Natashani! -Missä, missä hän on? - -Ja saatuaan sauvansa, jonka minä annoin hänelle, kiiruhti hän ovelle. - --- Jo antoi anteeksi! Jo antoi anteeksi! -- huudahti Anna Andrejevna. - -Mutta ukko ei ehtinyt vielä ovelle. Ovi aukeni sukkelaan ja -huoneeseen juoksi Natasha, vaaleana, säkenöivin silmin, aivan kuin -kuumeinen. Vaatteensa olivat rutistuneet ja sateen kastelemat. Huivi, -jolla hän oli päänsä peittänyt, oli valunut niskaan, ja hajalleen -joutuneessa tuuheassa tukassaan kimalteli suuria sadepisaroita. -Hän kiiruhti sisään, huomasi isänsä ja heittäytyi hänen eteensä -polvilleen ojentaen kätensä ylös. - - - - -IX. - - -Mutta samassa jo piteli isä sylissään tytärtänsä! - -Hän otti Natashan, nosti hänet kuni lapsen, vei tuoliinsa, pani hänet -siihen istumaan ja itse laskeutui hänen eteensä polvilleen. Hän -suuteli Natashan käsiä, jalkoja; kiireesti suuteli hän tytärtänsä, -tarkasteli ja suuteli, ikäänkuin ei olisi vielä uskonut, että tytär -taas on heidän luonansa, että taas saa nähdä ja kuulla häntä, omaa -tytärtänsä, omaa Natashaansa. Anna Andrejevna itkien painoi Natashan -pään rintaansa ja jäi liikkumattomaksi, voimatta lausua sanaakaan. - --- Ystäväni!... Elämäni!... Iloni!... puheli ukko katkonaisesti -pidellen Natashan käsiä omissaan ja tarkasteli, kuni rakastunut, -hänen kalpeita, laihtuneita, mutta siltä kauniita kasvojaan, -tarkasteli silmiä, joissa kimalteli kyyneleitä. -- Minun iloni, rakas -lapseni! -- toisti vanhus ja taas vaikeni ja ylevällä nautinnolla yhä -katseli häntä. -- Miksikä, miksikä minulle sanottiin, että hän on -laihtunut! -- lausui vanhus meille hätäisesti ja lapsellisesti ollen -yhä vieläkin polvillaan Natashan edessä. - --- Tosi kyllä, hän on laihtunut, kalpeampi on, mutta katsokaas häntä, -kuinka soma hän on! Hän on kauniimpi entistään, niin onkin! lisäsi -ukko tahtomattaan vaieten sydänkivusta, iloisesta kivusta, joka -ikäänkuin leikkaa sielun kahtia. - --- Nouskaa ylös, isä! Nouskaahan nyt jo, -- lausui Natasha. -- -Tahdonhan minäkin suudella teitä... - --- Oi, rakkaani! Kuules, kuules, Annushka, kuinka kauniisti hän -sanoikin. Ja taas hän kiihkeästi syleili tytärtään. - --- Ei, Natasha, minun, minun tulee maata jalkojesi juuressa siihen -asti, kunnes sydämeni saa kuulla, että sinä olet antanut minulle -anteeksi, sillä en koskaan, en milloinkaan voi ansaita sinulta -anteeksiantoa! Minä hylkäsin sinut, minä kirosin sinut, kuuletko, -Natasha, kirosin sinut, -- ja minä saatoin sen tehdä!... Ja sinä, -Natasha: kuinka saatoit sinä uskoa, että minä sinut kirosin! -Uskoithan, sinä uskoit semmoista! Ei olisi pitänyt uskoa. Et olisi -uskonut, siinä kaikki! Armoton pikku sydän! Miksikä et tullut -luokseni? Tiesithän sinä, etten aja sinua pois... Oi, Natasha, -muistathan sinä, kuinka paljon sinua muinoin rakastin, -- ja nyt, -samoin koko tällä ajalla olen sinua kaksinkertaisesti, tuhannesti -enemmän rakastanut, kuin ennen. Minä rakastin sinua enemmän, kuin -elämätäni: sieluni olisin antanut, sydämeni olisin palotellut ja -jalkojesi eteen laskenut!... Oi, sinä minun iloni! - --- Suudelkaahan minua, te ankara ihminen, suudelkaa huuliani, -kasvojani, kuten äitini suutelee! -- huudahti Natasha heikolla, -sairaloisella, ilokyynelten tukahduttamalla äänellä. - --- Ja myöskin silmiin! Silmiin myöskin! Muistathan, kuten ennenkin, -puheli ukko syleiltyään tytärtään kauan ja hellästi. -- Oi, Natasha! -Näitkö sinä milloinkaan meistä unta? Minäpä näin sinua miltei joka -yö unissani, aina sinä tulit luokseni, ja minä itkin sinun tähtesi. -Erään kerran näin sinut pienenä, semmoisena, muistathan, kun sinä -olit vasta kymmenvuotias ja opettelit pianoa soittamaan, -- tulit -unissani luokseni lyhyessä hameessa, somissa kengissä, punertavin -käsin ... muistathan, Annusha, että hänellä kymmenvuotiaana oli -punertavat kädet? -- tulit luokseni, istuit polvilleni ja syleilit -minua... Ja sinä, sinä paha tyttö. Sinä voit ajatella, että minä -kirosin sinut, etten ottaisi sinua vastaan, jos tulisit luokseni!... -Minähän ... kuules Natasha! minähän kävin usein sinun lähelläsi, -äitisikään ei tiennyt, ei kukaan sitä tiennyt, milloin seisoin -ikkunasi alla, milloin odotin jossain käytävällä, puolen päivää -odotin, etköhän tulisi ulos, jotta edes kaukaa sinut näkisin! -Sinullahan usein iltasin paloi ikkunalla kynttilä; kuinka usein minä -silloin läksin ulos, jotta vaikkapa kynttiläsi näkisin, vaikkapa -varjosi keksisin, siunaisin sinut yöksi. Rukoilitko sinä minun -puolestani? Muistitko sinä minua? Tunsiko sydämmesi, että olin -ikkunasi alla? Kuinka usein minä talvella myöhään yöllä nousin ylös -portaita ja seisoin pimeässä porstuassasi, kuuntelin oven takana, -enkö kuulisi sinun ääntäsi, etkö nauraisi... Minäkö olisin kironnut? -Minähän tuona iltana läksin luoksesi, anteeksi tahdoin antaa, mutta -ovelta palasin... Oi, Natashani! - -Hän nousi, nosti tyttärensä tuolilta ja painoi lujasti rintaansa -vasten. - --- Tässä on taas tyttäreni sydämmelläni! -- huudahti hän. -- Oi, -Jumalani, minä kiitän sinua kaikesta, kaikesta, kiitän vihastasi, -kiitän armostasi!... Minä kiitän sinua auringostasi, joka nyt myrskyn -jälkeen meille taas paistaa! Koko tästä hetkestä minä Sinua kiitän! -Ah! joskin me olemme nöyryytettyjä, sorrettuja ja solvaistuja, niin -olemme taas kaikki yhdessä, ja riemuitkoot nyt nuo ylpeät, röyhkeät -sortajamme ja solvaisijamme! Heittäkööt meitä kivellä! Älä pelkää, -Natasha... Me käymme käsikädessä ja minä sanon heille: tämä on minun -kallis, rakastettu tyttäreni, tämä viaton tyttäreni, jota olette -loukanneet ja sortaneet, mutta jota minä rakastan ja jota minä -siunaan ijankaikkisesti. - --- Vanja, Vanja!... lausui Natasha heikolla äänellä ojentaen minulle -isänsä sylistä kätensä. - -Oi, en koskaan voi unhottaa, että hän tämmöisellä hetkellä muisti -minuakin ja kutsui minua! - --- Missäs Nelly on? kysäsi ukko katsoen ympärillensä. - --- Ah, missäs hän on? huudahti Anna Andrejevna. -- Voi kyyhkyläiseni! -Mehän hänet unohdimmekin! - -Nelly ei ollut kamarissa; hän oli huomaamatta pujahtanut -makuuhuoneeseen. Menimme kaikki sinne. Nelly seisoi nurkassa oven -takana ja pelokkaana piilotteli meiltä. - --- Nelly, mikä sinun on, lapsueni! -- huudahti ukko aikoen syleillä -tyttöä. Mutta Nelly loi häneen pitkän, oudon katseen... - --- Äiti, missä on äiti? -- lausui Nelly ikäänkuin unessa. -- Missä -on minun äitini? huudahti hän vielä kerran, ojentaen meihin päin -vapisevat kätensä. - -Äkkiä hirveä, kauhea parahdus pääsi hänen rinnastaan; kasvonsa -vääristyivät ja hän kaatui maahan... - - - - -Jälkilause. - -Viimeisiä muistelmia. - - -On kesäkuun puoliväli. Päivä on tukahduttavan kuuma; kaupungissa olo -käy mahdottomaksi: kaikkialla tomua, kalkkia, talojen rakennusta, -kuumat kivet, höyryjen saastuttama ilma... Mutta -- kuules -- jossain -jyrähti ukkonen; vähin erin pimeni taivas; nyt jo tuuli puhalsi -ajaen edellään kaupungin tomupilviä. Muutamia suuria vesipisaroita -putosi raskaasti maahan, ja niiden jälkeen ikäänkuin kerrassaan olisi -auennut koko taivas, ja virtana valui sade kaupungin yli. Kun taas -puolen tunnin kuluttua taivas seestyi, aukasin kammioni ikkunan ja -vedin ahnaasti väsyneen rintani täyden raitista ilmaa. Hurmauksissani -aioin jo heittää kynän kädestäni, jättää kaikki toimeni, myöskin -kustantajan, kiiruhtaakseni _heidän_ tykönsä Hirvisaarelle. Mutta -vaikka kiusaus olikin suuri, sain sen voitetuksi ja kävin työhöni -- -maksoi mitä maksoikaan, mutta loppuun tuli työni saattaa! Tilaaja -käskee niin, eikä muuten anna rahaa. Minua odotetaan _siellä_, mutta -illalla olenkin vapaa, kokonaan vapaa kuni tuuli, ja tämä ilta suo -minulle korvauksen näistä viimeisistä kahdesta päivästä ja kahdesta -yöstä, jolloin minä kirjoitin puolineljättä painoarkkia. - -Ja nyt viimeinkin on työ lopussa, heitän pöydälle kynäni ja nousen -ylös, tunnen kipua selässä ja rinnassa, päätä huimaa. Tiedän kyllä, -että nyt ovat hermoni pilalla kokonaan ja olen kuulevinani vanhan -lääkärini minulle lausumat viimeiset sanat: "ei, ei minkäänlainen -terveys kestä moisia ponnistuksia, sillä se on mahdotonta". Mutta nyt -vielä kunnes se on mahdollista! Päätäni pyörryttää, tuskin jaloillani -pysyn; mutta rajaton riemu täyttää sydämmeni. Romaanini on aivan -valmis ja kustantaja, jolle vaikka olenkin jo paljon velassa, antaa -kumminkin nyt jonkun verran, kun näkee saaliin kädessään, -- antaa -vaikka viisikymmentä ruplaa, ja minäpä en pitkiin aikoihin ole nähnyt -semmoista summaa. Vapautta, rahaa!... Koppasin riemuisasti hattuni, -otin käsikirjoituksen kainalooni ja kiiruhdin, minkä suinkin voin, -tavatakseni kotona armaimman Aleksander Petrovitshini. - -Kohtaan hänet jo ulkona, hän on jonnekin lähtemässä. Hänkin on -päättänyt erään asian, joka joskin ei olekkaan kirjallinen, siltä on -hyvin hyötyisä kauppa-asia, ja saatettuaan luotaan jonkun likaisen -juutalaisen, jonka seurassa oli istunut kaksi tuntia työhuoneessaan, -ojentaa nyt minulle ystävällisesti kätensä ja sulavalla, hellällä -bassoäänellään tiedustelee terveyttäni. Hän on paras ihminen ja -minun on toden perään oltava hänelle suuresti kiitollinen. Eihän -se ole hänen syynsä, jos hänen koko ikänsä täytyy pysyä ainoastaan -kustantajana? Hän älysi, että kirjailijat tarvitsevat kustantajaa, -älysi sen hyvään aikaan, josta hänelle kiitos ja kunnia -- tietysti -kustantajana. - -Miellyttävästi hymyillen hän kuulee, että romaanini on kirjoitettu -loppuun ja näin on aikakauskirjan ensi numero pääosansa puolesta -taattu, hän kummastelee, mitenkä minä saatoin edes jotain loppuun -kirjoittaa, samalla hän laskee sukkeluuksia mitä miellyttävimmällä -tavalla. Sitten menee rautakirstulleen antaakseen minulle lupaamansa -viisikymmentä ruplaa, ojentaen samalla minulle erään mahdottoman -paksun aikakauskirjan, osottaen siitä arvostelu-osastosta muutamia -rivejä, jossa parilla sanalla mainitaan viimeisestä kertomuksestani. - -Luen -- se on "Puhtaaksikirjoittajan" arvostelu, jossa hän minua -sekä moittii että kiittää, ja minä tunnen olevani tyytyväinen. -"Puhtaaksikirjoittaja" sanoo muun muassa, että yleensä teokseni -"haisevat hieltä", s.o. minä niitä kirjoittaissani siksi paljon -puuhaan ja hikoilen, siksi paljon muuttelen ja sommittelen, että -oikein pahaa tekee. - -Kustantajani nauraa kanssani. Minä ilmoitan hänelle, että -edellisen kertomuksen kirjoitin kahdessa yössä, ja nyt kahdessa -vuorokaudessa kirjoitin puolikolmatta painoarkkia, ja mitä, jos, tuon -tietäisi "Puhtaaksikirjoittaja", joka moittii minua liiallisesta -nahjustelemisesta ja työni hitaudesta! - --- Olette sittenkin syyllinen, Ivan Petrovitsh. Miksikä te -viivyttelette työtänne, jotta sitten tulee öisin työskennellä? - -Tietysti on Aleksander Petrovitsh mitä miellyttävin mies, vaikka -hänellä onkin erikoinen heikkoutensa: kehuskella kirjallisilla -arvosteluillaan -- sitä hän teki mielellään, varsinkin semmoisille, -jotka hänen arvelunsa mukaan ymmärtävät hänet täydellisesti. -Aleksander Petrovitsh sanoi lähtevänsä Saarille huvilaansa ja -kuultuaan, että minä olin aikeissa Hirvisaarelle, hyväntahtoisesti -ehdotti minulle, että lähtisin hänen vaunuissaan. - --- Minullahan on uudet vaunut; ettekö ole nähneet? Oikein sievät -ovatkin. - -Tulimme vaunujen luo, ne olivat todellakin somat, ja kun Aleksander -Petrovitsh oli ne hankkinut, tunsi hän ensi aikana erikoista -tyytyväisyyttä, jopa jonkinlaista henkistä tarvettakin saattaa -vaunuillaan tuttujansa. - -Vaunuissa ottaa Aleksander Petrovitsh taas useamman kerran puhuakseen -nykyaikaisesta kirjallisuudesta. Minun kuulteni ei hän arkaile -ja mitä totisimmalla muodolla alkaa ladella vieraita mietteitä, -joita viime päivänä oli kuullut puhuvan jonkin kirjailijan, johon -luottaa ja jonka mielipidettä kunnioittaa. Täten joutuu hän usein -kunnioittamaan hyvin kummallisia asioita. Usein hän niinikään kertoo -väärin muiden lausumia ajatuksia, tai asettaa niitä kokonaan väärään -kohtaan, joten siitä syntyy aikamoinen sekamelska. Minä istun, ääneti -kuuntelen ja ihmettelen ihmisellisten intohimojen moninaisuutta -ja oikullisuutta. Tällöin ajattelen: kummallinen ihminen tuokin --- kokoaisi itselleen rahaa, siinä koko tarkoitusperänsä, eipäs, -hän haluaa vielä kunniaa ja mainetta, kirjallisuus-mainetta, hyvän -kustantajan mainetta, arvostelijan mainetta. - -Tällä kertaa koettaa hän tarkkaan selittää minulle erästä kirjallista -aatetta, jonka juuri minulta kolme päivää sitten oli kuullut ja jota -vastaan hän silloin väitti, ja nyt esittää sen omana aatteenaan. -Hänelle sattuu usein tämmöistä asioiden alkuperän unehuttamista, -ja tuo heikkoutensa on kaikille hänen tutuillensa tunnettu asia. -Kuinka iloinen hän nyt on pitäessään puhetta _omissa_ vaunuissaan, -kuinka tyytyväinen kohtaloonsa, kuinka jalomielinen! Hän puhuu -oppineen kirjallisesti ja pehmeä, sievä bassoäänensä kuulustaa -oppineisuutta. Vähitellen muuttuu hän liberaaliseksi ja muuttuu -viattoman epäileväksi vakuutuksessaan, ettei meikäläisessä eikä -yleensä missään kirjallisuudessa koskaan kellään ole eikä voi olla -rehellisyyttä ja vaatimattomuutta, vaan on vain "toinen toisensa -korville pieksämistä", varsinkin tilausajan alussa. Ajattelen, -että Aleksander Petrovitsh saattaa pitää jokaista rehellistä ja -todellista kirjailijaa syystä, että on rehellinen ja totinen, jos ei -juuri hupsuna, niin ainakin lyhytjärkisenä. Tuollainen mielipiteensä -tietysti on vain seuraus hänen äärettömästä yksinkertaisuudestaan. - -Mutta enpä jouda enää häntä kuuntelemaan. - -Hirvisaarella päästää hän minut vaunuista ja minä kiiruhdan -Ichmenevien luo. Tuolla on jo kolmastoista linja, tuossa heidän -asuntonsa. Anna Andrejevna, huomattuaan minut, uhkaa minua -sormellaan, viittaa käsillään ja kuiskaamalla käskee minun olemaan -hiljaa. - --- Nelly poloinen vast'ikään nukkui! -- kuiskaa Anna Andrejevna -hätäisesti. -- Jumalan tähden, älkää herättäkö! Kovin on minun pikku -kyyhkyläiseni heikko. Pelkäämme pahinta. Lääkäri vakuuttaa, ettei -nyt vielä ole vaaraa. Mutta mitä selvää saa _teidän_ lääkäriltänne! -Ja eikö teille tule synti, Ivan Petrovitsh! Odotimme teitä, odotimme -päivälliselle ... ettehän käyneet meillä kahteen vuorokauteen!... - --- Sanoinhan minä viime kerralla, etten tule kahteen vuorokauteen, -- -kuiskaan hänelle vastaan. -- Täytyi saada työ päätetyksi... - --- Mutta te lupasitte tulla tänään päivälliselle! Miksikä ette -tullut? Nelly varta vasten nousi vuoteeltaan, pikku enkelini, -panimme hänet nojatuoliin ja veimme ruokapöytään. "Tahdon, muka, -yhdessä teidän kanssanne odottaa Vanjaa", mutta meidän Vanjamme -ei tullutkaan. Nyt on kohta jo kello kuusi! Missä maleksitte? -Voipa teitä kunnotonta! Nelly tuli niin pahoilleen, etten tiennyt, -miten lohduttaa ... hyvä, kun edes nukkui, kyyhkyläiseni. Nikolai -Sergeitshkin meni kaupungille, tee-ajaksi tulee kotiin -- jäin -yksin puuhaamaan... Hän saa paikan; mutta kun ajattelen, että se on -Permissä, niin kylmää sydäntäni... - --- Missä Natasha on? - --- Puutarhassa on kyyhkyseni, puutarhassa! Menkää hänen luoksensa... -Hänkin on semmoinen, etten oikein ymmärrä mimmoinen onkaan... Ah, -Ivan Petrovitsh, raskas on oloni! Kyllä hän vakuuttaa olevansa -iloinen ja tyytyväinen, mutta minä en usko sitä... Meneppäs, Vanja, -hänen tykönsä, kerrot sitten jälkeenpäin hiljaan, mikä häntä -vaivaa... Kuulethan? - -Minäpä en enää kuunnellut Anna Andrejevnan puhetta, vaan riensin -puutarhaan. Tuo pikkuinen puutarha on talon oma; sen pituus on noin -kaksikymmentäviisi askelta, leveys saman verran, ja se on kokonansa -puiden ja pensaiden vallassa. Siinä kasvaa kolme vanhaa, korkeaa ja -tuuheaa puuta, muutamia nuoria koivuja, muutamia syreenipensaita, -kuusaimia, ryhmä vadelmapensaita, kaksi penkkiä tarhamansikoita ja -kaiken tuon lisäksi oli tarhassa vielä kaksi kaitaista käytävää, -pitkin ja poikin tarhaa. Nikolai Sergeitsh on siitä hyvin mielissään -ja vakuuttaa, että siinä alkaa kohta tatteja kasvaa. Mutta tärkeintä -kumminkin on se, että Nelly mieltyi kovin siihen, hänet viedään usein -tuolissa tarhaan, ja Nellyhän on nyt koko perheen jumaloima. - -Tuolla on Natasha; hän tulee iloisesti minua vastaan ja ojentaa -kätensä tervehdykseksi. Kuinka laihtunut, kuinka kalpea hän onkaan! -Hänkin on tuskin taudistaan toipunut. - --- Saitko jo ihan loppuun, Vanja? -- kysäsee hän minulta. - --- Kokonaan, ja nyt olen koko illan vapaa. - --- Luojan kiitos! Kiiruhditko, pilasitko taas työsi? - --- Mitäpä sille voi! Muuten en luule nyt pahasti pilanneeni. Työ -sujuu jotenkin ja tämmöisessä jännittävässä työssä tunnen hermojen -kiihoitusta; silloin aina on ajatusjuoksu selvempi, vilkkaampi ja -syvällisempi on tunteiden juoksu, lausetapakin on täydellisesti -vallassa, joten siis jännittävä työ tulee paremmaksi, kuin muuten. -Kaikki hyvin... - --- Ah, Vanja, Vanja!... - -Olin pannut merkille, että Natasha oli viime aikana tullut hyvin -innostuneeksi kirjallisesta menestyksestäni ja maineestani. Hän -oli lukenut kaikki viime vuonna painetut teokseni, lakkaamatta -tiedusteli vastaisista suunnitteluistani, seurasi jokaista -arvostelua, mitä kirjoistani kirjoitettiin, vihastui muutamiin -arvosteluihin ja vaati välttämättömästi, että minä asettaisin itseni -kirjallisuudessa korkealle. Hän ilmaisi tahtonsa niin voimakkaasti -ja järkähtämättömästi, että minun täytyi ihmetellä hänen nykyistä -mielentilaansa. - --- Sinä kirjoitat itsesi tyhjäksi, -- sanoo hän minulle, -- teet -vahinkoa itsellesi ja ponnistat yli voimiesi; sitä paitsi hukkaat -terveytesi. Muistappas, esim. S:ää -- hän valmistaa kappaletta kaksi -vuotta, ja N. taas kymmenessä vuodessa kirjoitti ainoastaan yhden -romaanin. Mutta sittenpä heillä onkin kaikki kultavaalla punnittua! -Et löydä ainoatakaan moitteen syytä. - --- Niin kyllä, mutta heidän asemansa on taattu, eivätkä he kirjoita -määräpäiväksi, mutta minähän olen -- kyytihevonen! No, se on -joutavaa! Jättäkäämme se, ystäväiseni. Onko mitään uutta? - --- Paljonkin. Ensiksikin _häneltä_ on kirje. - --- Taaskin? - --- Taas. - -Natasha antoi minulle Aleshan kirjeen. Se oli jo kolmas eron -jälkeen. Ensimäisen kirjoitti hän jo Moskovasta, ja olikin se kuni -houreissa kyhätty. Hän ilmoitti, että asianhaarat johtuivat niin, -ettei hän nyt mitenkään voi päästä Moskovasta palaamaan Pietariin, -kuten oli puhuttu erotessa. Toisessa kirjeessään hän kiiruhti -ilmoittamaan, että hän palaa ennen pitkää, jotta mitä pikemmin -viettäisi vihkiäisensä Natashan kanssa, että se on päätetty ja ettei -mikään voima voi sitä estää. Kuitenkin voi kirjeestä selvään huomata -epätoivon jälkiä, että syrjävaikuttimet kokonaan valtasivat hänet -ja ettei hän enää luottanut itseensä. Hän huomautti, että Katja on -hänen hyvä henkensä, joka yksin lohduttaa ja pitää hänen rohkeuttaan -vireillä. Kiireisesti aukaisin hänen nykyisen, kolmannen kirjeensä. - -Se oli kirjoitettu kahdelle lehdelle, sekavasti, hätiköimällä ja -epäselvästi, tahrittu musteella ja kyynelillä. Kirjeen alussa Alesha -kieltäytyi Natashasta ja pyysi tätä unohtamaan hänet. Hän koetti -näyttää toteen, että heidän liittonsa on mahdoton, että syrjäiset, -vihamieliset vaikuttimet ovat kaikkea voimakkaammat ja viimein, -että niin tuli käydäkin -- sillä heidän liittonsa ei tulisi olemaan -onnellinen, he kun eivät ole samanvertaisia. Mutta pitemmältä hän -ei voinut jatkaa tähän tapaan ja heitettyään arvioimiset, vertailut -ja todistelut sekä repimättä ja pois viskaamatta kirjeen alkuosaa, -tunnusti, että hän hän on rikollinen Natashan silmissä, on hukkaan -joutunut ihminen, ei voi olla isänsä tahtoa vastaan. Etempänä -hän kirjoitti, ettei jaksa kertoa kärsimyksiänsä; tunnusti, että -täydellisesti tuntee voivansa tehdä Natashan onnelliseksi; todisteli, -että ovat vertaisia keskenään; kiihkon valtaamana, äkäisenä ja -itsepäisesti todisteli isänsä perusteet vääriksi. Hurjana hän -kuvaili elämän autuutta, joka voisi valmistua heille kummallekin, -hänelle sekä Natashalle, jos menisivät naimisiin, syytti itseään -pelkuruudesta ja -- sanoi hyvästit ijäksi! Kirje oli kirjoitettu -tuskamielellä, nähtävästi oli hän kirjoittaissaan kokonaan epätoivon -vallassa; silmiin nousi kyyneleitä... - -Natasha antoi minulle toisenkin kirjeen. Se oli Katjalta. Se oli -ollut samassa kuoressa Aleshan kirjeen kanssa, mutta sinetillä -suljettuna. Lyhyesti, muutamilla riveillä hän ilmoitti, että Alesha -todella suree kovasti, itkee usein ja tuntuu olevan epätoivoinen, -eipä ole kokonaan tervekään, mutta _hän_ on Aleshan seurassa ja -Alesha tulee onnelliseksi. - -Muun muassa koetti Katja selittää Natashalle, ettei Natasha luulisi -Aleshan niin pian tyytyvän oloonsa sekä ettei muka hänen surunsa -olisi todellista. "Hän ei unohda teitä koskaan," lisäsi Katja, "eikä -voikaan unohtaa milloinkaan, sillä sydämmensä ei ole sitä lajia; -hän rakastaa teitä äärettömästi, tulee aina rakastamaan, ja jos hän -jolloinkin lakkaisi teitä rakastamasta, jos tuo joskus saattaisi -tapahtua, tai jos vaikka milloin teitä muistellessaan ei enää surisi, -niin minä samassa lakkaan häntä rakastamasta..." - -Annoin kummankin kirjeen takasin Natashalle, -- katsahdimme -toisiimme, mutta emme lausuneet kumpikaan sanaakaan. Niin tapahtui -kahden ensimäisenkin kirjeen luettuamme, ja yleensä me vältimme -puhua menneestä, aivan kuin olisimme keskenämme siitä sopineet. -Hän kärsi äärettömästi, minä huomasin sen, mutta hän ei tahtonut -siitä minullekaan puhua. Isänkotiin palaamisensa jälkeen makasi hän -kolme viikkoa kuumeessa ja nyt vasta oli hiukan toipunut. Emmepä -paljoa puhelleet pian tapahtuvasta keskinäisestä muutoksestammekaan, -vaikka hän tiesikin, että isänsä saa toimen ja että meidän on -kohta eroaminen. Huolimatta siitä, että hän oli minua kohtaan -niin hellä ja huomaavainen, niin suuresti otti kaiken aikaa osaa -kaikkiin rientoihini ja pyrintöihini, niin järkkymättömällä, -hellittämättömällä tarkkaavaisuudella kuunteli kaikkea, mitä minun -tuli hänelle kertoa itsestäni, että se ensi alussa tuntui minusta -vaikealta, sillä minusta tuntui, että hän tahtoo antaa minulle -menneisyydestä korvauksen. Mutta pian tuo vaikea tunteeni katosi, -sillä minä ymmärsin, että tuohon kaikkeen pakottaa häntä kokonaan -toinen syy, että se tulee vain siitä, että hän rakastaa minua, -rakastaa äärettömästi, ei voi minutta elää, ei olla huolehtimatta -siitä, mikä koskee minua; ja minä luulen, ettei sisar ole koskaan -rakastanut veljeään siinä määrin, kuin Natasha minua rakasti. Tiesin -hyvin, että tuleva eromme painoi hänen mieltänsä; Natasha kärsi -siitä paljon; hän tiesi myöskin, että minun on melkein mahdoton olla -hänen seurattaan; kuitenkaan emme siitä puhuneet, vaikka tarkkaan -juttelimmekin tulevista tapahtumista... Kysyin Nikolai Sergeitshiä. - --- Luulen, että hän pian palajaa, -- vastasi Natasha. -- Lupasi tulla -teelle. - --- Puuhaako hän yhä vielä paikkaa? - --- Niin; muuten paikan hän nyt jo epäilemättä saa; eipä hänen -oikeastaan tänään olisi tarvinnut lähteäkään kotoa, lisäsi Natasha -mietteissään. -- Olisi voinut tehdä sen huomennakin. - --- Miksikä hän meni? - --- No, kun minä sain kirjeen... - -Hän on niin kiintynyt minuun, lisäsi Natasha hiukan vaiti oltuaan, --- että minun on vaikeata sitä nähdä, Vanja. Hän varmaan minua vain -yksin unissaankin näkee. Olen vakuutettu, ettei hän nykyään mitään -muuta ajattelekkaan kuin siitä, miten on minun laitani, kuinka minä -elän ja mitä nykyään ajattelen. Kaikkeen kaihooni ottaa hän osaa. -Huomaanhan minä, kun hän jotenkin onnistumattomasti toisinaan koettaa -voittaa itsensä ja tekeytyä, ettei muka huolehdi minun tähteni, -tekeytyy iloiseksi, koettaa nauraa ja meitä huvittaa. Äitikään ei -silloin ole kaltaisensa eikä myöskään usko hänen iloisuuttansa, mutta -huokailee... Hän on niin kömpelö... Hän on niin suora, äiti parka! --- lisäsi Natasha naurahtaen. -- Niin, kun minä tänään sain kirjeen, -tuli isälle heti kiire lähteä, ettei katseensa kohtaisi minun -silmiäni... Minä rakastan häntä enemmän kuin itseäni, enemmän kuin -mitään maailmassa, vieläpä enemmän kuin sinuakaan, lisäsi hän painaen -alas päänsä ja puristaen kättäni... - -Astuimme kaksi kertaa edestakaisin puistossa, kun hän alkoi taas -puhua. - --- Tänään meillä kävi Maslobojey, kävipä eilenkin, -- sanoi Natasha. - --- Niin, viime aikoina on hän hyvin tiheään teillä käynyt. - --- Ja tiedätkös, miksikä hän kävi? Äiti luottaa häneen, en osaa -sanoa, kuinka suuresti luottaakaan. Hän luulee, että Maslobojev -tuntee kaikki lait ja muut semmoiset, ja voi ajaa vaikka millaisen -asian. Arvaappas, mitä tuumia äiti nyt hautoo? Hän on itsekseen -kovasti pahoillaan siitä, ettei minusta tullut ruhtinatarta. Tuo -ajatus ei suo hänelle hetken rauhaa ja luullakseni hän on huolensa -ilmaissut Maslobojeville. Isälle ei hän uskalla siitä hiiskua mitään, -mutta ajattelee, että eikö Maslobojev voi auttaa jollain tapaa, eikö -voisi jotenkin lain avulla? Maslobojev ei pane vastaan, ja äiti -tarjoelee hänelle viiniä, pitkitti naurahtaen Natasha. - --- Kyllähän Maslobojev osaa ilvehtiä? Mistä sinä tiedät Anna -Andrejevnan hänelle niin puhuneen? - --- Äiti itse minulle siitä kautta rantain puhui. - --- Entäs Nelly, kuinka on hänen laitansa? kysäsin minä? - --- Minä jo kummastelin sinua, Vanja -- tähän saakka voit olla -tiedustamatta hänestä, -- sanoi Natasha nuhtelevasti. - -Nelly oli koko perheen epäjumala. Natasha rakasti kovin Nellyä ja -Nellykin puolestaan kiintyi Natashaan mitä hellimmillä siteillä. -Lapsi parka! Hän ei osannut odottaakaan löytävänsä kerran tämmöisiä -ihmisiä, ei osannut aavistaakaan saavansa osakseen näin paljon -rakkautta, ja ilokseni minä huomasin, että vihan kovettama sydämmensä -pehmeni ja avautui meille kaikille. Jonkinlaisella sairaloisella -lämmöllä vastasi hän meidän yhteiseen rakkauteemme, joka häntä nyt -ympäröi, sen sijaan kun ennen hänen sydämmessään oli vallinnut -luottamattomuus, viha ja niskottelu. Ja olihan Nelly nytkin kauan -ollut itsepäinen, kauan salannut meiltä leppymisen kyyneleensä, -jotka esille pyrkivät, kunnes viimeinkin antoi itsensä puolellemme -voittaa. Ensin hän kiintyi Natashaan, sitten Nikolai Sergeitshiin. Ja -minä tulin hänelle niin välttämättömäksi, että hänen tautinsa yltyi -pahemmaksi, jos minä kauemman aikaa olin talossa käymättä. Kun viime -kerralla käydessäni sanoin, etten kahteen päivään tule käymään, jotta -vihdoin viimeinkin saisin työni loppuun, sain kauan aikaa suostutella -häntä -- tietysti kautta rantain. Nelly yhä vieläkin kainosteli -ilmaista tunteitansa suoraan, peittelemättä... - -Hänen sairautensa huolestutti meitä kovin. Meidän kesken oli syntynyt -äänetön suostumus siitä, että Nelly jää olemaan Nikolai Sergeitshin -perheen jäsenenä; muuttopäivä läheni, mutta Nellyn tauti yhä paheni. -Hän sairastui samana päivänä, kun minä hänen kanssaan menin vanhusten -luo, tuona Natashan sovintopäivänä. Ja mitä minä nyt puhun? Hänhän -oli ollutkin kipeä aina. Tautinsa oli jo ennen vähitellen yltynyt, -nyt se lisääntyi erittäin nopeaan. Minä en tunne enkä osaa tarkoin -määritellä hänen tautinsa laatua. Kaatuvataudin kohtaukset kylläkin -kävivät entistä tiheämmiksi; mutta nyt etupäässä jonkinlainen -kuihtuminen ja yleinen heikkous, alituiset vilunpuistatukset ja -hermojen jännitys saattoivat hänet viime päivinä niin heikoksi, ettei -hän enää jaksanut nousta vuoteesta. Ja mikä kummallisinta: mitä -pahemmaksi tautinsa yltyi, sitä lempeämmäksi ja avomielisemmäksi -Nelly muuttui. Kolme päivää sitten tarttui hän käteeni, kun kulin -vuoteensa ohi, ja veti minua luoksensa. Huoneessa ei ollut muita -ketään. Taudin kuume poltti kasvojansa -- hän oli hyvin paljon -laihtunut -- silmänsä kiiluivat kuni tuliliekit. Innostuksesta -vavisten kurkotti hän puoleeni, ja kun minä kumarruin lähemmäksi, -kietoi hän luunlaihat kätensä kaulaani ja suuteli minua innokkaasti. -Sen jälkeen käski hän heti kutsua Natashaa; kun olin hänen pyyntönsä -täyttänyt, sanoi hän välttämättömästi tahtovansa, että Natasha -istuisi hänen luokseen vuoteelle ja katsoisi häneen... -- Minäkin -tahdon nähdä teitä, sanoi Nelly. -- Minä näin viime yönä teitä unessa -ja näen ensi yönäkin ... teistä minä usein uneksin ... joka yö... - -Nähtävästi halusi hän jotain ilmaista, jokin tunne ahdisti häntä, -mutta hän ei ymmärtänyt omia tunteitansa eikä tietänyt, millä tapaa -ne ilmaisisi... - -Paitsi minua rakasti hän Nikolai Sergeitshia melkein kaikkein -enimmän. Ja tuleepa sanoa, että Nikolai Sergeitsh puolestaan rakasti -häntä melkein yhtä paljon, kuin Natashaakin. Nikolai Sergeitshilla -oli erikoinen tapa saada Nelly iloisaksi. Kun hän vain astui Nellyn -luo, alkoi samassa kuulua naurua ja ilvehtimistä. Sairas tyttönen -iloitsi kuni lapsi, veikisteli ukolle, ilveili hänelle, kertoi -hänelle uniansa ja keksi aina juttuja, pakotti ukon kertomaan. -Nikolai Sergeitsh olikin niin iloinen, niin tyytyväinen nähdessään -"oman pienen Nelly tyttärensä", että päivä päivältä yhä enemmän -riemastui hänestä. - --- Jumala on lähettänyt hänet meille kärsimystemme korvaukseksi, -sanoi Nikolai Sergeitsh minulle kerran tultuaan Nellyn luota ja -tapansa mukaan hänet yöksi siunattuaan. - -Kun me iltasin tulimme kaikki yhteen (Maslobojev tuli niinikään -melkein joka ilta), tuli usein vanha lääkärikin, joka koko -sydämmellään oli kiintynyt Ichmenevin perheeseen; tällöin aina -tuotiin Nellykin tuolissaan luoksemme ympyräisen pöydän luo. -Verannan ovi avattiin auki. Laskeuvan auringon valaisema puutarha -oli silmäimme edessä. Sieltä tuli huoneeseen lehtien raikas tuoksu -ja sen muassa vasta puhjenneiden syreenikukkien lemu. Tuolissaan -istuen katsoi Nelly meihin lempeästi ja kuunteli keskusteluamme. -Joskus innostui itsekin puhumaan ja alkoi jotain kertoa... Tosin me -tällöin tavallisesti kuuntelimme häntä levottomuudella, sillä hänen -kertomuksissaan oli aiheita, joita ei olisi sopinut kosketella. Minä, -Natasha ja Ichmenev-vanhukset tunsimme ja tunnustimme syyllisyytemme -hänen suhteensa tuona päivänä, kun hän, vavisten ja kärsien, oli -pakotettu kertomaan meille elämänsä tarinan. Varsinkin lääkäri oli -noita muistelmia vastaan; ja jokainen puolestaan koettikin johtaa -puhetta muihin asioihin. Tällöin Nelly aina koetti tekeytyä, ettei -muka huomaakaan juontamme, ja alkoi ilvehtiä lääkärille tai Nikolai -Sergeitshille. - -Ja terveytensä yhä vain huononi. Hän muuttui erittäin -herkkätuntoiseksi. Sydämmen lyönti oli säännötön. Lääkäri sanoi -meille, että tyttö saattaa kuolla hyvinkin kohta. - -En ilmoittanut sitä Ichmenev-vanhuksille, sillä se olisi heihin kovin -koskenut. Nikolai Sergeitsh oli täysin vakuutettu, että Nelly paranee -siksi, kun tulee matkalle lähteä... - --- Kas, isäkin jo on tullut kotiin, -- sanoi Natasha, kuultuaan -huoneesta isänsä äänen. -- Mennään sisälle, Vanja. - -Kun Nikolai Sergeitsh vain oli astunut huoneeseen, alkoi hän tapansa -mukaan puhua kovalla äänellä. Anna Andrejevna alkoi samassa huitoa -käsillään. Ukko heti hiljeni ja huomattuaan Natashan ja minun alkoi -kuiskaten ja kiireisesti kertoa matkojensa tuloksista; hakemansa -paikan oli hän saanut ja siitä oli hän hyvin mielissään. - --- Kahden viikon kuluttua voidaan jo lähteä matkalle -- sanoi hän -käsiään hykertäen, huolella katsahtaen syrjästä Natashaan. - -Tähän vastasi Natasha hymyillen ja syleillen isäänsä, ja tämä -karkoitti kaiken epäilyksen vanhuksen mielestä. - --- Lähdemme matkaan, ystäväni, lähdemme! lausui vanhus iloisena. -- -Sinusta, Vanja, on meidän vaikea erota... (Tahdon tässä huomauttaa, -ettei hän kertaakaan ehdotellut minulle, jotta lähtisin heidän -kanssaan, jonka ehdotuksen, katsoen luonteensa laatuun, hän olisi -tehnyt ... jos asiat olisivat olleet toisella kannalla, s.t.s., -jollei hän olisi tietänyt minun rakastavan Natashaa). - --- Vaan eihän sille mitään voi. Kipeätä se tekee minulle, mutta -paikan muutto tuo meille jokaiselle uutta eloa... Paikan muutossa -- -_kaikki_ muuttuu! lisäsi hän katsahdettuaan taas tyttäreensä. Hän -uskoi siihen ja iloitsi tästä uskostaan. - --- Entäs Nelly? -- kysäsi Anna Andrejevna. - --- Nellykö? Mitäs ... hän, kyyhkyläiseni on nyt hiukan sairas, -mutta kyllä hän varmaan siksi jo paranee. Onhan hän nyt jo hiukan -paranemaan päin -- vai kuinka sinä luulet, Vanja? -- kysäsi ukko -ikäänkuin säikähtäen ja katsoi levottomasti minuun, aivan kuin minun -olisi tullut päästää hänet epätietoisuudestaan. - --- Kuinka hän nyt voi? Mitenkä on nukkunut? Eikö hänelle ole jotain -tapahtunut? Eikö hän jo ole herännyt? Kuules, Anna Andrejevna: -siirrämme nyt heti pöydän verannalle, tuodaan sinne teekeittiö, -perheemme kokoontuu sinne ja Nellykin tulee kanssamme. Se on -mainiosti. Kaiketi hän lienee jo herännyt? Lähdenpä luoksensa. Minä -vain katson ... en minä herätä, ole huoleti siitä! lisäsi ukko, kun -Anna Andrejevna teki käsillään kielteisiä liikkeitä. - -Nelly olikin jo herännyt. Neljänneksen kuluttua istuimme tapamme -mukaan pöydän ympärillä, jolla teekeittiö porisi. - -Nelly kannettiin tuolissa Lääkäri ja Maslobojev saapuivat myöskin. -Maslobojev toi Nellylle ison kimpun syreeninkukkia; Maslobojev tuntui -olevan jostain huolissaan sekä ikäänkuin harmissaan. - -Maslobojev kävi Ichmenevillä miltei joka päivä. Olen jo sanonut, että -jokainen piti hänestä ja varsinkin Anna Andrejevna, mutta kenkään -meistä ei sanallakaan koskaan maininnut Aleksandra Semenovnasta, eikä -hänestä Maslobojev itsekään maininnut. Anna Andrejevna kuultuaan -minulta, ettei Aleksandra Semenovna ole vielä laillinen vaimo, päätti -itsekseen, ettei häntä sovi talossa vastaan ottaa eikä puhuakaan -hänestä ole soveliasta. Tähän mukaannuttiin ja siinä parhaiten ilmeni -Anna Andrejevnan luonne. Vaikka, jos hän ei olisi saanut takaisin -Natashaansa ja pääasiallisesti, jos ei olisi tapahtunut sitä, joka -oli tapahtunut, mummo ehkä ei olisi ollutkaan niin vaativainen. - -Nelly oli tänä iltana jostain syystä erittäin suruinen, vieläpä -jostain huolestunutkin. Oli, kuin olisi hän nähnyt pahaa unta ja -nyt sitä ajattelisi. Maslobojevin lahjasta hän kumminkin tuli hyvin -iloiseksi ja suurella mielihyvällä katseli hän kukkia, jotka olivat -asetetut vesilasiin hänen eteensä. - --- Sinä siis rakastat kukkia Nelly? kysyi Nikolai Sergeitsh. -- -Maltapas huomenna ... no sittenhän näet! lisäsi ukko innostuneesti. - --- Rakastan, vastasi Nelly -- ja minä muistan, kuinka me kukilla -äitiä tervehdimme. Ollessamme vielä siellä (tällä sanalla hän nyt -määritteli ulkomailla oloansa) oli äiti kerran koko kuukauden -sairaana. Minä ja Henrik teimme sopimuksen, että kun äiti tulee ensi -kerran makuuhuoneestaan, josta hän ei kuukauteen ollut poistunut, -koristamme kaikki huoneet kukilla. Niin teimmekin. Illalla sanoi -äiti, että hän huomenna tulee meidän kanssamme aamiaiselle. Nousimme -ylös hyvin varhain. Henrik toi paljon kukkia ja me koristimme huoneen -viheriäisillä lehdillä ja kukkaseppeleillä. Siinä oli monenlaisia -köynnöskasveja, suuria, valkeita kukkia, narsisseja, joista minä -eniten pidän, kauniita ruusuja ja paljon paljon muita kukkasia. -Seppeleet ripustimme seinille, ruukkuihin panimme kukkavihkoja, -suuret kukat, jotka olivat kuin oikeita puita asetimme äidin tuolin -luo sekä huoneen nurkkiin; ja kun sitten äiti tuli, ihmetteli hän ja -tuli hyvin iloiseksi. Henrik oli myöskin iloinen... Minä muistan sen -nyt... - -Nelly oli tänä iltana erittäin heikko ja hermostunut. Lääkäri katsoi -häneen hyvin huolestuneena. Mutta hän kovin halusi puhella. Kauan -hämäriin saakka hän jutteli meille entisestä elämästään _siellä;_ -emme keskeyttäneet hänen puhettansa. _Siellä_ hän äidin ja Henrikin -kanssa paljon matkusteli, ja entiset muistot astuivat selvinä -hänen muistoonsa. Heltynein mielin puhui hän sinisestä taivaasta, -korkeista vuorista, joilla on lunta ja jäätä, vuorilta syöksyvistä -vesiputouksista, joita kaikkia hän matkoillaan näki. Samoin kertoi -hän Italian järvistä ja laaksoista, kukista ja puista, maaseudun -asukkaista, niiden puvuista, tummista kasvoista ja mustista silmistä; -kertoi useista hänelle tapahtuneista seikoista. Sen jälkeen kertoi -suurista kaupungeista ja linnoista, korkeasta kirkosta, jonka -kupooli äkkiä valaistiin monen värisillä tulilla, sitten eteläisestä -kaupungista, jossa ilma oli kuuma, taivas ja meri sininen... - -Ei vielä koskaan Nelly ollut kertonut muistelmiansa näin tarkkaan. -Kuuntelimme häntä jännitetyin mielin. Jokainen meistä tunsi vain -hänen toiset muistelmansa, -- ne, jotka häneltä oli saatu synkässä -kaupungissa, jossa ilma on painostavaa, pyörryttävää ja myrkyllistä, -kalliit ja komeat palatsit lian tahrimat, aurinko on vaalea ja -vihainen, ihmiset puolihupsuja, joilta hän ja äitinsä olivat niin -paljon kärsimyksiä saaneet. Kuvittelin mielessäni, kuinka hän ja -äitinsä yhdessä istuivat jossain likaisessa kellarikerroksessa, -kosteana, pimeänä iltana syleilivät toisiansa vaatimattomalla -vuoteellaan, muistelivat mennyttä aikaansa, edesmennyttä Henrikkiä -ja muiden maiden ihmeitä... Kuvittelin sitten mielessäni Nellyä -yksinäisenä, kun äitinsä jo oli kuollut, ja kun Bubnova lyönneillä ja -petomaisella kovuudella koetti häntä taivuttaa huonoon asiaan... - -Mutta siinä kerrottuansa alkoi Nelly voida pahoin, ja hänet vietiin -takaisin huoneeseen. Nikolai Sergeitsh säikähti kovin ja harmitteli, -että sallittiin tytön niin paljon puhua. Jokin outo taudin puuska -saattoi hänet melkein tajuttomaan tilaan. Tämä taudin puuska oli -häntä jo useamman kerran kohdannut. Taudinpuuskan ohi mentyä pyysi -Nelly minua tavata. Hän tahtoi jotain sanoa minulle yksin. Hän pyysi -sitä niin hartaasti, että lääkäri pyysi täyttämään hänen pyyntönsä, -jonka tähden kaikki muut poistuivat huoneesta. - --- Kuules, Vanja, -- sanoi Nelly, kun jäimme kahden, -- minä tiedän, -he ajattelevat, että minä matkustan heidän kanssaan; mutta minä en -matkusta, sillä minä en voi, vaan minä jään alussa sinun luoksesi, ja -sen minä tahdoin sanoa sinulle. - -Minä aloin kehoittaa häntä suostumaan; sanoin hänelle, että -Ichmenevit kaikki rakastavat ja pitävät häntä kuni omaa tytärtänsä -konsanaan. Jokainen tulee kaipaamaan, jos hän ei lähde. Minun luonani -sitä vastoin tulee olonsa vaikeaksi, ja vaikka minä rakastankin -häntä, niin sittenkin -- ei muu auta, kuin erota. - --- En voi! -- vastasi Nelly päättävästi, -- sillä minä usein näen -äitini unissani, ja hän sanoo minulle, etten matkustaisi heidän -kanssansa, vaan jäisin tänne; hän sanoo, että minä tein suuren -synnin, kun jätin iso-isän yksin, aina vaan itkee, kun tuota puhuu. -Minä tahdon jäädä tänne ja hoitaa iso-isää, Vanja. - --- Mutta johan iso-isäsi on kuollut, Nelly, -- sanoin minä kuunnellen -kummastellen puhettansa. - -Nelly alkoi mietiskellä ja katsoi minuun tarkasti. - --- Kerro minulle, Vanja, vielä kerran, kuinka iso-isä kuoli, -- sanoi -hän. -- Kerro kaikki äläkä mitään jätä pois. - -Kummastelin hänen pyyntöänsä, mutta kumminkin aloin kertoa asiaa mitä -tarkimmin. Arvelin hänen hourailevan, tai että hän ei ollut taudin -kohtauksesta vielä kokonaan toipunut. - -Hän kuunteli tarkkaan kertomustani ja muistan vieläkin, kuinka hänen -mustat, kuumeisesti sädehtivät silmänsä kaiken kertomukseni ajan -katsoivat minuun tarkkaan ja hellittämättä. Huoneessa oli jo pimeä. - --- Ei, Vanja, iso-isä ei ole kuollut! sanoi Nelly päättävästi -kertomukseni kuultuansa ja sen johdosta vielä kerran mietittyänsä. --- Äitini puhuu minulle usein iso-isästä, ja kun minä eilen sanoin -hänelle: "onhan iso-isä kuollut", tuli hän hyvin pahoilleen, alkoi -itkeä ja sanoi minulle, ettei iso-isä ole kuollut, että minulle on -vain suotta niin sanottu, ja että hän nytkin käy almua pyytämässä -"samoin, kuin me sinun kanssasi pyysimme", sanoi äiti; "hän yhä käy -siinä paikassa, jossa me hänet ensi kerran kohtasimme, kun minä -lankesin polvilleni hänen eteensä ja Asorka minut tunsi". - --- Se oli unta, Nelly, sairaan unta, olethan sairas, sanoin hänelle. - --- Niin minäkin ajattelin, että se on vain unta, sanoi Nelly, -- -enkä puhunut kellenkään. Tahdoin sen yksin sinulle sanoa. Ja tänään -kun nukuin sen jälkeen, kun sinä et tullut, näin unessa iso-isän. -Hän istui kotonaan, odotti minua ja oli niin julma, laiha ja sanoi, -ettei ole kahteen päivään mitään syönyt, eikä Asorkakaan ole mitään -syönyt. Sanoi myöskin, ettei hänellä ole nuuskaa ollenkaan ja ettei -hän nuuskatta voi elääkään. Kerran hän todellakin sanoi niin minulle, -se oli silloin, kun minä äidin kuoleman jälkeen kävin hänen luonansa. -Silloin hän oli jo melkein kokonaan sairas eikä enää paljon mitään -ymmärtänyt. Kas, kun minä nyt tänään kuulin hänen tuon sanovan, -ajattelin: lähdenpä, asetun sillalle ja pyydän almua, saatuani -rahaa ostan iso-isälle leipää, keitetyitä perunoita ja nuuskaa. -Olen siis seisovinani, anovinani ja näen, että iso-isä astuskelee -siinä lähellä, odottaa hiukan ja tulee luokseni, katsoo, paljonko -olen saanut ja ottaa rahat itselleen. Sanoo: tämä on leiväksi, pyydä -nyt nuuskaksi. Minä taas anon ja hän taas ottaa minulta rahat. -Minä sanon, että minä kumminkin annan hänelle kaikki enkä piiloita -yhtään itselleni. "Ei," sanoo, "sinä et saa minulta varastaa; -Bubnovakin sanoi minulle, että sinä olet varas ja sen vuoksi minä -en koskaan otakaan sinua luokseni. Mihin sinä yhden viiskopekkaisen -olet pannut?" Minä aloin itkeä, miksikä hän ei luota minuun, hän ei -ota kuullakseenkaan, kiljuu vain: "sinä varastit viiskopekkaisen!" -Hän alkoi siinä sillalla minua piestä, kipeästi loikin. Minä itkin -paljon... Nyt minä ajattelin, Vanja, että hän varmasti on elossa ja -jossain kävelee yksin ja odottaa minua luoksensa. - -Aloin taaskin pyytää ja kehoittaa häntä luopumaan niistä ajatuksista -ja lienen lopulta onnistunutkin. Nyt hän sanoi pelkäävänsä nukkua, -sillä sanoi näkevänsä iso-isänsä. Sitten hän syleili minua -kiihkeästi... - --- En minä sittenkään voi jättää sinua, Vanja! sanoi hän painaen -pikku päänsä kasvoihini. -- Jos vaikka ei iso-isääkään olisi, en -sittenkään sinusta eroa. - -Nellyä kohdannut taudin puuska säikähdytti jokaista. Minä kerroin -lääkärille Nellyn äskeisen kertomuksen ja kysyin, mitä lääkäri -taudista arveli. - --- En voi vielä mitään varmaa sanoa, vastasi lääkäri vähän aikaa -ajateltuaan. -- Minä vielä aprikoin, mietin, teen havaintoja, -- -mutta ... varmaa ei ole vielä mitään. Yleensä saattaa sanoa, että -paraneminen on mahdotonta. Hän kuolee. En heille sitä sano, te kun -pyysitte sen salaamaan heiltä, mutta minun on sääli tyttöä ja minä -ehdottelen huomiseksi lääkärien neuvottelun kokoon kutsumista. Ehkä -neuvottelun jälkeen tauti saa toisen käänteen. Minä kovin säälin -tyttöä, säälin kuni omaa tytärtäni. -- Lempeä, rakastettava tyttö! Ja -niin leikillinen luonne! - -Nikolai Sergeitsh oli erittäin levoton. -- Kuules, Vanja, mitä -minä ajattelin, lausui ukko, -- Nelly rakastaa kukkia. Tiedätkös? -Valmistakaamme hänelle huomiseksi, kun hän nousee ylös, samanlainen -vastaanotto kukkineen, kuin hän tuon Henrikin kanssa valmisti -äidillensä, kuten hän tänään kertoi... Hän oli kertoissaan niin kovin -liikutettu... - --- Sepä se, liikutettu, ja se on nyt hänelle vahingollista, sanoin -minä. - --- Niin, no, vastenmieliset muistot -- sehän on kokonaan eri asia. -Usko pois, ystäväiseni, usko kokemukseeni: mieluisten asiain -synnyttämät mielenliikutukset eivät ole vaarallisia; niistä saattaa -taudin voimakin lannistua, ne vaikuttavat terveellisesti... - -Sanalla sanoen, ukko oli aatteestaan niin viehättynyt, että oikein -riemastui siitä. Mahdotonta oli häntä vastustaa. Kysyin lääkärin -neuvoa, mutta ennen kun lääkäri ehti mitään päättää, otti Nikolai -Sergeitsh lakkinsa ja läksi suorittamaan asiaa. - --- Kuules, tässä on lähellä hyvin suuri kasvilämpiö, sanoi ukko -minulle lähtiessään. -- Tarhurit myyvät loppuun kukkia, sieltä voi -saada hyvin huokealla. Oikein ihmeellistä, kuinka huokealla!... -Puhu siitä Anna Andrejevnalle, muuten hän taas ehkä suuttuu menojen -tähden... No, niin siis... - -Niin! Kuules sitten, ystäväiseni: eihän sinulla ole mihinkään -kiirettä? Olethan työstäsi päässyt, olet saanut sen loppuun, miksikä -siis kotiin kiirehtisit? Jää meille yöksi, makaat yläkamarissa, -kuten muinoin, muistathan. Siellä on vuoteesi, tyynysi -- kaikki on -koskematta paikallaan. Nukut kuin Ranskan kuningas. Mitä, jääthän? -Heräät huomenna varemmin, tuodaan kukkaset ja kello kahdeksaan saamme -huoneen koristetuksi. Natasha auttaa: hänellä on näissä asioissa -enemmän kauneusaistia, kuin meillä kummallakin yhteensä... No, -suostutko? Jäätkö yöksi? - -Päätimme, että jään heille yöksi. Ukko sovitti niin asiat. Lääkäri -ja Maslobojev sanoivat hyvästin ja läksivät. Ichmenevien oli tapana -mennä varhain nukkumaan, jo kello yksitoista. Pois lähtiessä oli -Maslobojev hyvin miettivän näköinen ja aikoi jotain sanoa minulle, -mutta jätti toiseen kertaan. Kun minä vanhuksille hyvää yötä -toivotettuani nousin ylös huoneeseeni, kummakseni kohtasin siellä -Maslobojevin. Hän istui pöydän luona odottamassa minua selaillen -jotain kirjaa. - --- Käännyin takaisin, Vanja, sillä paras on puhua asia nyt. Istuppas. -Näes, asia on kokonaan tyhmä, oikein harmittaa. - --- Mitä niin? - --- Näes, tuo sinun lurjus ruhtinaasi pari viikkoa sitten sapetti -niin, että vieläkin sappi kiehuu. - --- Mitä, mikä asia se on? Oletko sinä vielä ruhtinaan kanssa -tekemisissä? - --- Kas, sinä jo heti kohta "mitä, mikä on asia?" ikäänkuin ties -mitä olisi tapahtunut. Sinä, Vanja veliseni, olet aivan kuin minun -Aleksandra Semenovnani, tai yleensä koko hameväki... En voi sietää -heitä!... Jos vaikka varis huusi -- heti "mitä, mikä se oli?" - --- Älähän suutu. - --- En minä suutukaan, mutta kaikkia asioita on katsottava omilla -silmillä, eikä suurennettava... Siinä se. - -Hän oli jonkun aikaa vaiti, ikäänkuin yhä olisi ollut minulle -äkeissään. En häirinnyt hänen äänettömyyttänsä. - --- Näes, veliseni, -- alkoi hän taas, -- minä pääsin jo jäljille ... -se on, itse asiassa en ensinkään päässyt, eikä ollut millaisiakaan -jälkiä, mutta minusta vain siltä näytti ... se on, muutamista -otaksumisista minä jo aloin arvella, että Nelly ... ehkäpä... No, -sanalla sanoen on ruhtinaan laillinen tytär. - --- Jokohan! - --- Niin, tietysti sinä jo heti huutamaan: "jokohan"! Eihän näiden -ihmisten kanssa saa mitään puhella! -- huudahti hän harmissaan -viitaten kädellään. -- Sanoinko minä sinulle mitään päättävää, sinä -tuulihattu? Sanoinko minä, että on _toteennäytetty_, jotta hän on -ruhtinaan _laillinen tytär?_ Sanoinko, vai en? - --- Kuules, ystäväiseni, -- keskeytin hänet innostuneesti -- älä nyt -Herran tähden huuda, mutta selitä asia tarkkaan ja selkeästi. Toden -totta minä ymmärrän sinut. Ymmärräthän, kuinka tärkeä on asia ja -millaiset seuraukset... - --- Sepä se, seuraukset, mutta minkä? Missä ovat todisteet? Ei -semmoisia asioita niin vaan tehdä, ja minä puhun sinulle asian -salaisuutena. Miksi minä nyt asiasta sinulle puhun, selitän -sittemmin. Siis, niin tuli tehdä. Ole hiljaa ja kuuntele ja muista, -että tämä on salaisuus... Kas, näin oli asia. Jo talvella, ennen -Smithin kuolemaa, kun ruhtinas palasi Varsovasta, alkoi hän heti -tämän asian. Se on, se oli alettu jo paljoa ennemmin, jo viime -vuonna. Silloin haki hän yhtä, nyt alkoi etsiä toista. Pääasia on se, -että hän kadotti johtolangan. On kulunut kolmetoista vuotta siitä, -kun hän Pariisissa erosi Smithin tyttärestä ja hylkäsi hänet; mutta -kaiken aikaa näinä kolmenatoista vuonna hän lakkaamatta piti häntä -silmällä, tiesi, että hän asuu Henrikin kanssa, josta tänään oli -puhe, tiesi, että tällä on Nelly, tiesi hänen olevan sairaan; sanalla -sanoen, tiesi kaikki, mutta sitte äkkiä kadotti johtolangan. Ja tämä -lienee tapahtunut kohta Henrikin kuoleman jälkeen, kun Smithin tytär -läksi Pietariin. - -Pietarissa hän tietysti olisi pian hänet löytänyt, millä nimellä -tahansa vaimo olisikaan ulkomailta Venäjälle matkustanut; mutta -asia on semmoinen, että hänen ulkomaiset urkkijansa pettivät -hänet väärällä todistuksella; ne vakuuttivat, että vaimo asuu -jossain vähäpätöisessä pikkukaupungissa etelä Saksassa. Urkkijat -olivat itsekkin pettyneet, olivat vaihtaneet henkilöt. Asia oli -niin vuoden, tai yli. Vuoden kuluttua alkoi ruhtinas epäillä. -Muutamista tosiasioista päättäen alkoi hän jo aikaisemmin epäillä, -ettei ulkomailla asuva ole se oikea. Nyt oli kysymys: missä on -oikea Smithin tytär? Pälkähtipä päähänsä (tietysti ilman mitään -todisteita): eiköhän hän ole Pietarissa? Sillä aikaa, kun ulkomailla -pitkitettiin tiedusteluja, alkoi hän täälläkin tiedustella, mutta ei -liene halunnut käyttää kovin virallista tietä ja tutustui minuun... -Minut oli hänelle esitetty: niin ja niin muka, hoitaa asioita, on -harrastaja -- no ja niin pois päin, ja niin pois päin... - --- No niin, hän siis selitti minulle asian; mutta sen hän teki -jotenkin hämärästi, senkin paholainen, hämärästi ja kaksimielisesti. -Erehdyksiä oli paljon ja usean kerran; tosiasiat kertoi samalla -kertaa monella eri tavalla. Mutta tietysti, miten olisikaan -viekastellut, kaikkia lankoja ei voinut salata. Minä tietysti kävin -asiaan käsin innolla ja sydämmen yksinkertaisuudella, sanalla -sanoen, orjan uskollisuudella; mutta kerta kaikkiaan säännöksi -ottamieni ohjeiden mukaan, kuin myöskin luonnon lain mukaan (sillä -se on luonnonlaki), arvostelin ensiksi: ilmoitettiinko minulle -oikea varsinainen syy? Toiseksi: eikö ilmaistun syyn takana piile -joku toinen, jota ei ole ilmaistu? Sillä viimeisessä tapauksessa, -kuten sinäkin, rakas poikani, runollisella ymmärrykselläsi älyät, -on hän minua petkuttanut, sillä, näes, yksi syy, sanokaamme, maksaa -ruplan, mutta toinen maksaa neljä kertaa enemmän; ja hupsuhan minä -olisin, jos minä ruplasta antaisin neljän ruplan arvoisen. Minä -aloin syventyä asian menoon, osan panin arvaamalla ja niin vähittäin -aloin päästä oikeille jäljille; minkä seikan häneltä urkin, minkä -muilta syrjäisiltä kuulin ja loput selvitin omalla älylläni. Sinä -ehkä kysyt: miksikä minä päätin asiaa ajaa juuri tällä tapaa? Siihen -vastaan: vaikkapa vain sen tähden, että ruhtinas jostain syystä -alkoi puuhailla, jostain syystä säikähti pahanpäiväisesti. Mutta -miksikäpä todella säikähtyä? Jos nyt vei isältä rakastettunsa, -tämä tuli kuormalliseksi, hän hylkäsi tämän. Mitä kummaa siinä? -Mieluinen vallattomuus eikä sen enempää. Eipä ruhtinaan tapainen -mies moisesta säikähtäisi. Mutta hän säikähti... Se herätti -epäluuloni. Minä, veliseni, pääsin hyvin huvittaville jälille muun -muassa Henrikin avulla. Hän kylläkin on kuollut, mutta erään hänen -serkkunsa avulla, joka nyt on naimisissa eräällä vehnäskauppiaalla -täällä Pietarissa ja joka ennen äärettömästi rakasti Henrikkiä ja -rakastaa vuotta viisitoista yhtämittaa, huolimatta ukko kauppiaasta, -jonka kanssa hänellä on kahdeksan lasta, niin, tuon serkun avulla, -sanon minä, onnistuin kaikenlaisten temppujen kautta saada selville -tärkeän asian. Saksalaisen tavan mukaan kirjoitti Henrik hänelle -kirjeitä ja muistiinpanoja ja vähä ennen kuolemaansa lähetti hänelle -muutamia papereitansa. Tuo serkku, tyhmyri, ei ymmärtänyt noissa -papereissa ja kirjeissä olevan tärkeintä, mutta ymmärsi ainoastaan -ne kohdat, joissa puhutaan kuusta, mein lieber Augustista ja kenties -vielä Villandista. Mutta minä sain tarvittavat tiedot ja noiden -kirjeiden avulla pääsin uusille jälille. Sain esimerkiksi tietää -herra Smithistä, hänen tyttärensä häneltä varastamista rahoista, -ruhtinaasta, joka otti nuo rahat itselleen; sen lisäksi huomasin -kaikkien noiden huudahduksien, syytöksien ja vertausten keskeltä -pilkistävän kirjeissä asian oikean laidan, s.t.s, Vanja! Ei mitään -varmaa. Hullu-Heikki tahallansa salasi sen, antoi vain viittauksia, -ja noista viittauksista ja kaikista muista tiedoista yhteensä alkoi -minulle valmistua taivaallinen sopusointu: ruhtinas ja Smithin tytär -olivat olleet vihityt! Missä, kuinka, milloin, ulkomaillako, vaiko -täällä, missä asiapaperit? -- se pysyi salaisuutena. Se tahtoo sanoa, -Vanja veliseni, harmistuneena tukkaani revin, etsin ja puuhasin, se -on yöt ja päivät etsin asiapapereita. - --- Viimein löysin minä Smithinkin, mutta tämä ota ja kuole äkkiä. En -ehtinyt häntä elävänä nähdäkkään. Sitten erään sattuman johdolla saan -äkkiä tietää, että eräs minua epäilevä nainen kuolee Hirvisaarelle, -kuulustelen -- ja pääsenkin jäljille. Kiiruhdan Hirvisaarelle ja, -muistathan, siellä kohtasin sinut. Sain silloin paljon tietooni. -Sanalla sanoen, Nelly oli minulle suurena apuna... - --- Kuules, -- keskeytin minä, -- luuletko todellakin, että Nelly -tietää... - --- Mitä? - --- Että hän on ruhtinaan tytär? - --- Tiedäthän sinä itse, että hän on ruhtinaan tytär, -- vastasi hän -katsoen minuun äkäisenä ja moittivana. - --- No, miksikä tehdä moisia joutavia kysymyksiä, sinä tyhjä ihminen? -Se ei ole pääasia, mutta tämä, että hän ei ainoastaan ole ruhtinaan -tytär, mutta on ruhtinaan _laillinen_ tytär, -- ymmärrätkö sen? - --- Se ei ole mahdollista! -- huudahdin minä. - --- Niin minäkin alussa sanoin "se ei ole mahdollista", vielä nytkin -joskus ajattelen niin. Mutta sepä se onkin, että se voi olla -mahdollista, ja kaiken todennäköisyyden mukaan onkin niin. - --- Ei, Maslobojev, se ei ole niin, sinä jouduit harhaan! -- -huudahdin minä. -- Nelly ei ole tietämättä sitä, mutta onpa kuin -onkin laiton lapsi. Olisikohan äiti, jolla olisi hallussaan ollut -edes jonkinlaisia todistuksia, voinut sietää niin kurjaa oloa, kuin -heillä täällä Pietarissa oli, ja sitä paitsi jättää lapsensa moiseen -orpouteen? Ei se ole mahdollista! - --- Niin minäkin ajattelin, s.t.s., se on vielä yhäti nyt minulle -arvoitus. Mutta asia on se, että Smithin tytär oli kummallisin nainen -maailmassa. Hän ei ollut tavallinen ihminen. Muistahan vain kaikkia -asianhaaroja: sehän on romantillinen seikka, -- mitä järjettömimmässä -ja hulluimmassa muodossa koko taivaankannen alla. Tämä esimerkiksi: -ensi alussa hän uneksi jostain maallisesta paratiisista ja -enkeleistä, rakastui silmittömästi, luotti rajattomasti ja, ollen -siitä vakuutettu, menetti järkensä -- ei sen vuoksi, että ruhtinas -lakkasi rakastamasta ja hylkäsi hänet, mutta sen tähden, että -hän pettyi ruhtinaan suhteen, että ruhtinas _saattoi_ pettää ja -hyljätä; sen vuoksi, että hänen enkelinsä muuttui loaksi, häpäisi -ja solvaisi hänet. Hänen romantillinen ja mieletön sydämmensä ei -kestänyt tuollaista muutosta. Kaiken muun lisäksi vielä loukkaus --- ajatteles, millainen loukkaus! Kauhuissaan ja pääasiallisesti -ylpeydessään hän luopui ruhtinaasta rajattomalla ylenkatseella. -Hän repi rikki kaikki siteet, kaikki kirjalliset todistukset; oli -välittämättä rahoista, vieläpä kokonaan unehutti, etteivät ne -olleet hänen, mutta isän rahoja, kieltäytyi niistä kuni loasta, -kuni tomusta, näin sydämmensä jaloudella musertaakseen pettäjänsä, -saadakseen pitää hänet varkaanansa, ja saadakseen oikeuden koko -ikänsä halveksia häntä ja silloin ehkä sanoi pitävänsä sen suurimpana -häpeänänsä, jos tulisi itseään nimittämään tuollaisen vaimoksi. -Avioeroa meillä ei ole olemassa, mutta de facto he ottivat avioeron, -ja kaiken tämän jälkeenkö hän olisi tuolta mieheltä apua pyytänyt! -Muistappas, mitä tuo mieletön kuolinvuoteellaan sanoi Nellylle: -älä mene noiden luo!... Tee työtä, joudu häviöön, mutta älä mene -noiden luo, älä sittenkään, vaikka _sinua pyytäisi_ (s.o. hän vielä -silloinkin haaveksi, että tyttöä _pyydetään_, joten siis vielä kerran -tulee tilaisuus kostoon, halveksimisella musertaa _pyytäjä_, sanalla -sanoen, leivän asemesta ravitsi itseänsä vihan haaveilla). Hyvin -paljon minä, veliseni, urkin Nellyltä; vieläpä nytkin joskus urkin. -Tietysti tytön äiti oli sairas, keuhkotautinen; tuo tauti erittäin -kehittää kiukkuisuutta ja kaikkea vihamielisyyttä; mutta sittenkin -minä tiedän, eräältä tutulta Bubnovan luona sain tietää, että Nellyn -äiti kirjoitti ruhtinaalle, niin, ruhtinaalle, hänelle itselleen... - --- Kirjoitti! Ja menikö kirje perille? -- huudahdin minä -kärsimättömänä. - --- Sepä juuri onkin, en tiedä, joutuiko se perille. Kerran Smithin -tytär yhtyi tuohon ystävään Bubnovan luona (muistatko, Bubnovan luona -se maalattu nainen? Nyt on ojennuslaitoksessa), ja hänen kauttansa -lähetti tuon kirjeen, jo oli sen kirjoittanut valmiiksi, mutta ei -antanut viedä, otti takaisin; se tapahtui kolme viikkoa ennen hänen -kuolemaansa. Se on paljon merkitsevä seikka, sillä jos hän kerran -päätti lähettää, niin sama se, jos ottikin takaisin, saattoi sen -toisella kertaa lähettää. - --- Lähettikö hän kirjeen, vai ei -- sitä en tiedä; on syytä luulla, -ettei lähettänyt sillä ruhtinas sai _varman_ tiedon hänen olostaan -Pietarissa ja vieläpä paikastakin täällä, nähtävästi vasta sitten, -kun vaimo oli jo kuollut. Uskonpa, että ruhtinas ihastui ikihyväksi -siitä tiedosta! - --- Todellakin, minä muistan Aleshan puhuneen jostain kirjeestä, josta -ruhtinas oli kovin ilostunut, mutta se oli joku aika sitten, jotain -pari kuukautta takasin. Mutta mitä sitten etemmäksi, etemmäksi; miten -sinä menettelit ruhtinaan suhteen? - --- Mitäpäs minä ruhtinaalle? Ymmärräthän: täysi siveellinen vakuutus -eikä ainoatakaan varmaa todistetta -- _ei ainoatakaan_, jos kuinka -olisinkaan puuhaillut. Se oli kriitillinen asema! Tuli tehdä -tiedusteluja ulkomailla, mutta missä maassa? -- ei yhtään selkoa. -Tietysti minä älysin, että täytyy alkaa taistelu, että minä voin -vain viittauksella hänet pelottaa, näyttää tietävän enemmän, kuin -oikeastaan tiesinkään... - --- No, mitäs hän? - --- Ei mennyt loukkuun, vaikka kylläkin säikähti niin, että vielä -on säikähdyksissään. Meillä oli muutamia kokouksia, ja tiedäpäs, -millaiseksi vaivaiseksi viheliäiseksi hän koetti heittäytyä! -Kerran alkoi kaikessa ystävyydessä minulle kertoa kaikki. Se oli -silloin, kun luuli minun tietävän koko asian. Mainiosti kertoi, -tunteellisesti, avomielisesti ja tietysti -- mitä julkeimmin -valehteli. Silloin minä huomasinkin, kuinka suuresti hän minua -pelkää. Yhteen aikaan heittäysin hänen kuullensa suureksi hölmöksi, -samalla olin näyttävinäni, että viekastelen. Tahallani häntä -kömpelösti säikyttelin; tahallani olin hänelle törkeä, koetin -uhkailla -- ja kaikki vain siksi, että hän luulisi minua hölmöksi -ja jotenkin olisi varomaton sanoissaan. Huomasi vehkeen, ryökäle! -Toisella kerralla tekeydyin juopuneeksi, ei sekään auttanut, -- -viekas on, pahuus! Voitko, veliseni sen käsittää, Vanja: minun tuli -saada tietää, kuinka suuresti hän minua pelkää, ja toiseksi: osottaa -hänelle tietäväni enemmän, kuin tiesinkään... - --- Ja mitenkä sitten lopulta kävi? - --- Ei tullut mitään. Tuli olla varmat todisteet, ja niitä minulla -ei ollut. Yhden seikan hän älysi, sen, että minä voin saada aikaan -häväistysjutun. Tätä hän vain yksistään pelkäsikin ja sitäkin -enemmän, kun alkoi täällä sukulaisuuksia solmia. Tiedätkös, että hän -aikoo naida? - --- En... - --- Tulevana vuonna jo! Jo viime vuonna valikoi itselleen morsiamen, -joka silloin oli vasta neljätoista vuotta vanha, nyt on jo -viisitoista, vielä käynee lyhyissä hameissa, tyttö parka. Vanhemmat -ovat iloissaan! Ymmärräthän, mitenkä hän odotti ja toivoi vaimonsa -kuolemaa. Nykyinen on kenraalin tytär, rikas tyttö -- -- paljon -rahaa! Vanja, veliseni, me emme sinun kanssasi koskaan semmoista -morsianta saa... Eräs asia on, jota minä en elämässäni itselleni -anteeksi anna, huudahti Maslobojev ja iski nyrkkinsä pöytään, -- se -on se, että hän puijasi minut, se tapahtui pari viikkoa takaisin ... -ryökäle! - --- Miten niin? - --- Niin vaan. Huomaan, että hän ymmärtää, ettei minulla ole mitään -sitovia todisteita, ja sitten huomattuani, että mitä kauemmin asiaa -pitkitän, sen pikemmin hän huomaa voimattomuuteni. No, niinpä -suostuin ottamaan häneltä kaksituhatta. - --- Sinä otit kaksituhatta? - --- Hopeassa, Vanja; sydän sylissä otin. Mutta oliko tuommoinen -asia kahdentuhannen veroinen. Nöyryytettynä otin. Seison hänen -edessään kuni kasvoille syljeksitty; hän sanoo: "minä en ole -teille, Maslobojev, teidän entisistä töistänne maksanut (entisistä -oli hän kauan sitten suostumuksemme mukaan sataviisikymmentä -ruplaa maksanut), niin, nyt minä matkustan kaupungista; tässä on -kaksituhatta, toivon, että _meidän asiamme kokonaan_ on nyt lopussa." -Minä vastaan: "kokonaan lopussa, ruhtinas", ja itse katson häntä -vasten naamaa ja nauran; ajattelen: tuossa on selvään kirjoitettuna: -"mitä, paljonko sait? Niin vain, hyvästä tahdostani vain sinulle -hupsulle annan!" En muista, kuinka hänen luotaan pois tulin! - --- Sehän on halpamaista, Maslobojev! huudahdin minä, -- mitä sinä -teit Nellylle? - --- Ei se ole halpamaista, se on pakkotyöläismäistä, se on -ruokotonta... Se on ... se on ... ei, siihen ei löydy sanoja sitä -oikein määritelläkseen! - --- Jumalani! Olisihan hänen pitänyt turvata edes Nellyn toimeentulo! - --- Niin olisi pitänytkin. Mutta mitenkä pakottaa? Säikyttääkö? Ei -säiky -- minähän otin häneltä rahat. Itse, itse hänelle tunnustin, -että koko hirmua minulla on vain kahteentuhanteen ruplaan hopeassa, -itse itseni siihen hintaan hinnoitin! Millä hänet nyt säikytät? - --- Onko todellakin Nellyn tulevaisuus kokonaan hukkaan mennyt? -- -huudahdin minä epätoivoisena. - --- Ei ollenkaan! -- huudahti Maslobojev innolla, oikeinpa muutti -ryhtinsä. -- Ei, minä en sitä hänelle salli! Minä alan asian -uudelleen, Vanja; minä olen jo niin päättänyt! Vähät siitä, jos -otinkin kaksituhatta? Hölynpölyä. Minä sen otin loukkauksestaan, -sillä hän, tyhjäntoimittaja, petti minut, siis piti minua pilkkanaan! -Ei, minä en salli itseäni pilkattavan... Nyt minä alan asian Nellyn -itsensä kera, Vanja. Muutamien huomioitteni perusteella olen minä -varmaan vakuutettu, että Nelly on koko tämän arvoituksen selittävä. -Hän tietää _kaikki, kaikki_... Äiti on hänelle kertonut. Houreissaan, -kaihossaan hän tytölle on kertonut. Ei ollut muita, kelle kertoa, -kertoi Nellylle. Ehkäpä löydämme joitakin kirjallisia todisteita, -lisäsi Maslobojev imelästi hykertäen käsiään. -- Ymmärrätkös nyt, -Vanja, miksi minä täällä maleksin? Ensiksikin ystävyydestä sinua -kohtaan, se seuraa itsestään; mutta pääasia on se, että pidän vaaria -Nellystä ja kolmanneksi, -- Vanja, ystäväni, tahdot tai et, mutta -sinun tulee auttaa minua, sillä sinä voit vaikuttaa Nellyyn!... - --- Välttämättömästi, sen vannon sinulle, -- huudahdin minä, -- -ja minä uskon, Maslobojev, että sinä pääasiallisesti teet kaiken -voitavasi Nellyn tähden, tuon hyljätyn, kovaosaisen orvon tähden, -etkä vain oman etusi vuoksi... - --- Mitäpäs se sinuun kuuluu, kenen edun vuoksi minä puuhaan, sinä -autuas sielu? Kunhan teen -- se on pääasia! Tietysti pääasiallisesti -orvon tähden, siihenhän velvoittaa meitä ihmisrakkauskin. Mutta -sinä, Vanja, älä minua tuomitse ylen ankarasti, jos pidän huolen -itsestänikin. Minä olen köyhä ihminen, ja hän älköön uskaltako köyhiä -sortaa. Hän riistää minulta minun omani, ja kaiken lisäksi vielä -petti, ryökäle. Tuleeko minun mokoman ryövärin hampaita katsoa? -Morgen-fri! - - * * * * * - -Mutta eipä seuraavaksi päiväksi aikomastamme kukkaisjuhlasta -tullutkaan mitään. Nellyn sairaus yhä yltyi, eikä hän enää voinut -lähteä huoneestaan. - -Hän ei enää koskaan lähtenyt siitä huoneesta. - -Hän kuoli kahden viikon kuluttua. Näinä kahtena viimeisenä viikkona -kuoleman kanssa kamppaillessaan ei hän kertaakaan tullut täyteen -tuntoonsa eikä voinut vapautua kummallisista mielikuvistaan. -Kuolemaansa saakka oli hän siinä vahvassa vakuutuksessa, että iso-isä -kutsuu häntä luoksensa, on hänelle vihainen, kun hän ei mene, -uhkailee kepillään ja käskee hänen mennä hyviltä ihmisiltä pyytämään -hänelle leiväksi ja nuuskaksi. Usein alkoi hän unissaan itkeä ja -sitten herättyään kertoi, että oli nähnyt äitinsä. - -Joskus näytti siltä, että hän ymmärsi asiat täydellisesti. - -Kerran olimme jääneet kahden; hän kurkotti puoleeni ja otti käteni -laihaan, kuumeen polttoisaan käteensä. - --- Vanja, kun minä olen kuollut, ota Natasha silloin vaimoksesi, -- -sanoi hän minulle. - -Tämä ajatus oli nähtävästi jo kauan aikaa ollut hänellä mielessä. -Ääneti hymyilin hänelle. Huomattuaan minun hymyilevän hymyili hänkin, -veitikkamaisesti uhkasi minua laihalla sormellaan ja alkoi samassa -minua suudella. - -Kolme päivää ennen kuolemaansa, kauniina kesäiltana, hän pyysi -nostamaan ylös ikkunaverhon ja aukaisemaan ikkunan. Se oli puistoon; -Nelly katsoi pitkään tuuheaa, viheriöivää puistoa, laskeutuvaa -aurinkoa ja äkkiä pyysi, että saisin jäädä hänen kanssaan kahden. - --- Vanja, -- sanoi hän tuskin kuuluvalla äänellä, sillä hän oli -hyvin heikko, -- minä kohta kuolen, hyvin kohta. Ja minä tahdon -sinulle sanoa, että sinä minua muistaisit. Minä jätän sinulle -muistoksi tämän (hän osotti kaulassaan ristin vieressä riippuvaa -suurta pyhäin säiliötä). Tämän antoi äiti minulle kuollessaan. No -niin, kun olen kuollut, sinä ota tämä säiliö itsellesi ja lue, -mitä siinä on kirjoitettu. Tänään minä sanon toisille kaikille, -että he antaisivat sinulle tämän säiliön. Kun olet lukenut, mitä -siinä on kirjoitettu, niin mene _hänen_ luoksensa ja sano, että -minä kuolin, mutta _hänelle_ en anteeksi antanut. Sano hänelle -myöskin, että minä äskettäin lu'in Evankeliumia. Siinä sanotaan: -antakaa anteeksi kaikille vihamiehillenne. Niin, sen minä lu'in, -mutta kumminkaan _hänelle_ en anteeksi antanut, sillä kun äitini -vielä ennen kuolemaansa voi puhua, niin viimeiset sanansa olivat: -minä _kiroan hänet_, siis minäkin kiroan hänet, en itseni puolesta, -mutta äitini... Kerro hänelle, miten äitini kuoli, miten minä jäin -yksin Bubnovan luo; kerro, millaisena sinä näit minut Bubnovalla, -- -kaikki, kaikki kerro ja sano sitten hänelle, että mieluummin olisin -jäänyt vaikka Bubnovan luo, mutta _hänen_ luoksensa en olisi mennyt... - -Tuon sanottuaan Nelly vaaleni, silmänsä säihkyivät ja sydämmensä -alkoi lyödä niin rajusti, että hänen täytyi laskeutua pitkälleen ja -hetkisen aikaa hän ei voinut lausua sanaakaan. - --- Pyydä kaikki sisälle, Vanja, -- sanoi hän viimein heikolla -äänellä, -- minä tahdon sanoa heille jäähyväiset. Hyvästi, Vanja!... - -Hän syleili minua kiihkeästi viimeisen kerran. Toisetkin kaikki -astuivat sisään... Ukko ei voinut käsittää, että Nelly kuolisi; -hän ei uskaltanut omistaa sitä ajatusta. Viime päivään asti hän -väitti vastaan ja vakuutteli, että tyttö varmasti paranee. Ukon -oli kokonaan huoli laihduttanut, päivät päästään istuskeli hän -Nellyn vuoteen ääressä, usein öilläkin. Viime öinä hän ei nukkunut -ollenkaan. Hän koetti arvata Nellyn pienimmätkin toiveet ja tultuaan -tytön huoneesta meidän luoksemme itki katkerasti, mutta kohta taas -alkoi toivoa ja vakuuttaa, että tyttö paranee. Hän koristi sairaan -huoneen kukilla. Kerran hän osti koko kimpun mitä ihanimpia ruusuja, -punasia ja valkosia, kävi niitä hakemassa jostain hyvin kaukaa ja toi -pikku Nellyllensä... Tämä kaikki kovin liikutti tytön mieltä. Hänen -sydämmensä ei jaksanut vastustaa tämmöistä yleistä rakkautta. Tuona -jäähyväisiltana ei ukko mitenkään tahtonut sanoa hyvästiä ijäksi. -Nelly hymyili hänelle ja kaiken iltaa koetti näyttää iloiselta, laski -ukon kanssa leikkiä, vieläpä nauroikin...Tulimme jokainen melkein -toivoisina hänen luotaan, mutta seuraavana päivänä ei hän voinut -puhua. Kahden päivän kuluttua hän kuoli. - -Muistan hyvin, mitenkä ukko koristi hänen ruumisarkkunsa kukkasilla -ja lohduttomana tarkasteli tytön laihtuneita, elottomia kasvoja, -hänen elotonta hymyänsä, rinnan päällä ristissä olevia käsiänsä. -Ukko itki tyttöstä, kuin omaa tytärtänsä. Me kaikki koetimme -lohduttaa häntä, mutta hän oli lohduton ja sairastui kovasti Nellyn -hautajaisten jälkeen. - -Anna Andrejevna antoi minulle säiliön, jonka oli ottanut Nellyn -kaulasta. Säiliössä oli Nellyn äidin kirje ruhtinaalle. Minä lu'in -sen Nellyn kuolinpäivänä. Hän lausui kirouksensa ruhtinaan yli, -sanoi, ettei voinut antaa hänelle anteeksi, kuvaili viimeaikaista -eloansa, kaikkia niitä kauhuja, joihin hänen täytyi jättää Nelly, ja -rukoili, että ruhtinas edes jotain tekisi Nellyn hyväksi. "Hän on -teidän, hän _on teidän tyttärenne ja te itse tiedätte_, että hän on -_teidän laillinen tyttärenne_. Minä käskin, että hän minun kuoltuani -tulee luoksenne ja antaa teidän käteenne tämän kirjeen. Jos te ette -aja Nellyä luotanne pois, ette kiellä häneltä tyttären oikeutta, niin -ehkä tuolla minä annan teille anteeksi ja tuomiopäivänä astun Jumalan -istuimen eteen ja rukoilen Tuomaria, että Hän antaisi teille syntinne -anteeksi. Nelly tietää tämän kirjeeni sisällön; minä sen lu'in -hänelle; olen kertonut hänelle kaikki, hän tietää _kaikki, kaikki_..." - -Mutta Nelly ei täyttänyt määräystään; hän tiesi kaikki, mutta ei -mennyt ruhtinaan luo, vaan kuoli leppymättömänä. - -Palattuamme Nellyä hautaamasta menimme Natashan kanssa puistoon. -Päivä oli kuuma, loistavan valoisa. Viikon perästä oli määrä heidän -matkustaa. Natasha loi minuun pitkän, kummallisen katseen. - --- Vanja, -- sanoi hän, -- Vanja, sehän oli vain unta. - --- Mikä oli unta? -- kysyin minä. - --- Kaikki, kaikki, -- vastasi hän, -- kaikki, koko kulunut vuosi. -- -Vanja, miksikä minä särin sinun onnesi? - -Ja hänen silmissään minä luin: - -"Mehän olisimme voineet olla yhdessä onnelliset ikuisesti!" - -Loppu. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK SORRETTUJA JA SOLVAISTUJA*** - - -******* This file should be named 52005-8.txt or 52005-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/2/0/0/52005 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/52005-8.zip b/old/52005-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 046bd89..0000000 --- a/old/52005-8.zip +++ /dev/null |