diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51790-8.txt | 22168 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51790-8.zip | bin | 420064 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 22168 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..21412c6 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #51790 (https://www.gutenberg.org/ebooks/51790) diff --git a/old/51790-8.txt b/old/51790-8.txt deleted file mode 100644 index 777f35a..0000000 --- a/old/51790-8.txt +++ /dev/null @@ -1,22168 +0,0 @@ -The Project Gutenberg eBook, Pariisin Notre-Dame 1482, by Victor Hugo, -Translated by Huugo Jalkanen - - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - - - - -Title: Pariisin Notre-Dame 1482 - - -Author: Victor Hugo - - - -Release Date: April 19, 2016 [eBook #51790] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - - -***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PARIISIN NOTRE-DAME 1482*** - - -E-text prepared by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - -PARIISIN NOTRE-DAME 1482 - -Kirj. - -VICTOR HUGO - -Suom. Huugo Jalkanen - - - - - - -WSOY, Porvoo, 1915. - - - - -SISÄLLYS: - -ESIPUHE - -ENSIMMÄINEN KIRJA - - I. Suursali. - II. Pierre Gringoire. - III. Herra kardinaali. - IV. Mestari Jaques Coppenole. - V. Quasimodo. - VI. Esmeralda. - -TOINEN KIRJA - - I. Kharybdiista Skyllaan. - II. Grève-tori. - III. "Besos para golpes". - IV. Mitä vastuksia kauniin naisen seuraaminen kadulla - myöhään illalla tuottaa. - V. Jatkoa vastuksiin. - VI. Rikottu ruukku. - VII. Hääyö. - -KOLMAS KIRJA - - I. Notre-Dame. - II. Pariisi linnun silmillä nähtynä. - -NELJÄS KIRJA - - I. Jumaliset sielut. - II. Claude Frollo. - III. "Immanis pecoris custos, immanior ipse". - IV. Koira ja hänen isäntänsä. - V. Jatkoa Claude Frolloon. - VI. Epäsuosio. - -VIIDES KIRJA - - I. "Abbas beati Martini". - II. Tämä surmaa tuon. - -KUUDES KIRJA - - I. Puolueeton silmäys entisajan tuomarikuntaan. - II. Rotankolo. - III. Kertomus maissileivästä. - IV. Kyynel vesipisarasta. - V. Loppu tarinaan maissileivästä. - -SEITSEMÄS KIRJA - - I. Mitä vaaroja on salaisuuden uskomisesta vuohelle. - II. Pappi ja filosofi -- kaksi eri miestä. - III. Kellot. - IV. 'AN'AGKH. - V. Kaksi mustakaapua. - VI. Ulkosalla kuultujen kirousten vaikutus. - VII. Kummitus. - VIII. Etu virralle päin olevista ikkunoista. - -KAHDEKSAS KIRJA - - I. Kuihtuneeksi lehdeksi muuttunut kultaraha. - II. Jatkoa kuihtuneeksi lehdeksi muuttuneeseen kultarahaan - III. Loppu kuihtuneeksi lehdeksi muuttuneeseen kultarahaan - IV. "Lasciate ogni speranza". - V. Äiti. - VI. Kolme erilaista miessydäntä. - -YHDEKSÄS KIRJA - - I. Kuumeessa. - II. Kyttyräselkä, silmäpuoli, nilkku. - III. Kuuro. - IV. Hietakiveä ja kristallia. - V. Punaisen oven avain. - VI. Jatkoa Punaisen oven avaimeen. - -KYMMENES KIRJA - - I. Gringoire keksii hyviä keinoja Bernhardiinilaiskadulla. - II. Rupea kulkuriksi. - III. Eläköön ilo! - IV. Tyhmä ystävä. - V. Kammio, jossa Ranskan Ludvig herra lukee rukouksiaan. - VI. Puukko tupessa. - VII. Châteaupers apuun! - -YHDESTOISTA KIRJA - - I. Pieni kenkä. - II. "La creatura bella bianco vestita" - III. Febuksen avioliitto. - IV. Quasimodon avioliitto. - -VICTOR HUGO. - - - - -ESIPUHE - -On jo muutamia vuosia siitä, kun tämän kirjan tekijä käydessään -Notre-Damessa tai oikeastaan tutkiessaan sitä löysi erään hämärän -komeron seinään piirrettynä sanan: - - 'AN'AGKH [Kohtalo]. - -Nämä vanhuuttaan mustuneet, näkyvästi kiviseinään kaiverretut -kreikkalaiset kirjaimet ja ties mikä niiden muodoissa ja piirteissä -ilmenevä goottilaisen kaunokirjoituksen erikoisuus, loka ilmaisi, -että ne oli siihen kirjoittanut joku keskiaikainen käsi, sekä -varsinkin niiden uhkaava ja kohtalokas merkitys tekivät voimakkaan -vaikutuksen kirjoittajaan. - -Hän mietti ja koetti arvailla, kuka mahtoi olla tuo tuskainen henki, -joka ei ollut tahtonut lähteä tästä maailmasta jättämättä tätä -rikoksen tai onnettomuuden polttomerkkiä vanhan kirkon otsaan. - -Myöhemmin on seinää maalattu tai tasoitettu, ja kirjoitus on -hävinnyt. Niinhän on jo pari sataa vuotta käsitelty keskiajan -ihmeellisiä kirkkoja. Joka puolelta ne muuttuvat, niin sisältä kuin -ulkoa. Papit niitä maalauttavaa, arkkitehdit tasoittavat, ja kerran -kansa hajoittaa ne maan tasalle. - -Niinpä ei ole enää nykyään jäljellä mitään muuta tuosta -salaperäisestä sanasta Notre-Damen synkän tornin komerossa ja siitä -tuntemattomasta kohtalosta, jonka se niin surullisesti koukeroihinsa -kätki, kuin se heikko muisto, jonka niille tässä pyhittää tämän -kirjan tekijä. Mies, joka kirjoitti tuon sanan seinään, on jo -vuosisatoja sitten hävinnyt jäljettömiin ihmissuvun keskeltä, sana -on vuorostaan hävinnyt kirkon seinältä, kirkko itsekin häviää kerran -maan päältä. - -Tuolle sanalle rakentuu tämä kirja. - -Helmikuussa v. 1831. - - - - - - -ENSIMMÄINEN KIRJA - - - - -I. Suursali - - -Tänään [Tarkoittaa päivää, jona Hugo aloitti teoksensa -kirjoittamisen v. 1830. -- Suomentajan huomautus.] on kolmesataa -neljäkymmentäkahdeksan vuotta, kuusi kuukautta ja yhdeksäntoista -päivää siitä, kun pariisilaiset heräsivät kaikista Citén, Yliopiston -ja Kaupungin [Pariisin kaupunginosien vanhat nimet. -- Suomentajan -huomautus] kirkontorneista kaikuvaan kellojen soittoon. - -Tammikuun 6. päivä v. 1482 ei suinkaan ollut sellainen päivä, -joka mainittaisiin historiassa. Mikään merkittävä tapaus ei -tuona varhaisena aamuhetkenä saanut Pariisin kirkonkelloja ja -asukkaita liikkeelle. Siihen ei antanut aihetta pikardilaisten -tai burgundilaisten hyökkäys, ei juhlakulkueessa kannettu -pyhäinjäännöslipas, ei ylioppilaiden meteli Laasin viinitarhoissa, -ei "meidän ankaran herramme ja kuninkaamme" saapuminen Pariisiin, -eikä edes varaskoplan, miesten ja naisten kiinnostava hirttäminen -teloituspaikalla. Syynä ei liioin ollut nauhuksin ja sulkatöyhdöin -koristautuneiden lähettiläiden saapuminen, mikä ei suinkaan ollut -harvinaista viidennellätoista vuosisadalla. Olihan kulunut vasta pari -päivää tuollaisen seurueen tulosta kaupunkiin. Se oli flaamilaisten -lähetystö, joka oli tulollaan tuottanut aika lailla harmia Bourbonin -kardinaalille, jonka oli kuninkaan mieliksi otettava ystävällisesti -vastaan noiden flaamilaisten pormestarien remakka joukko ja -huvitettava heitä palatsissaan "hyvin kauniilla moraliteetilla, -pilalla ja ilveilyllä" rankkasateen kastellessa hänen portaikolleen -ripustetut kallisarvoiset seinäverhot. - -Tammikuun 6:ntena päivänä "sai koko Pariisin väestön liikkeelle", -kuten Jean de Troyes sanoo, kaksoisjuhla, loppiainen ja narrinjuhla -[narrinjuhla oli roomalaisten saturnalia juhlien perintöä. -- -Suomentajan huomautus], joita ikimuistoisista ajoista alkaen oli -vietetty yhteisesti. - -Tänä päivänä poltettaisiin ilonuotiota Grève-aukiolla, -pystytettäisiin kukkassalko Braque-kappelin viereen ja esitettäisiin -mysteeri Oikeuspalatsissa. Jo edellisenä päivänä kaupunginvoudin -palvelijat olivat komeissa sinipunaisissa, kamlottikankaisissa -asetakeissaan, suuri valkoinen risti rinnassa, kuuluttaneet sen -yleisölle kadunkulmissa torventoitotusten säestyksellä. - -Aamuvarhaisesta alkaen vaelsikin kaikkialta väkijoukkoja, miehiä -ja naisia lukittujen talojen ja kauppojen vieriä mainittuja kolmea -paikkaa kohden. Kukin oli valinnut oman päämaalinsa, kuka ilonuotion, -kuka kukkassalon, kuka mysteerin. Uteliaiden pariisilaisten -vanhastaan tunnetun hyvän arvostelukyvyn kunniaksi on mainittava, -että taajimmat väkijoukot suuntasivat kulkunsa ilonuotiota kohden, -joka olikin täysin vuodenajan mukainen, tai katsomaan mysteeriä, -joka esitettäisiin Oikeuspalatsin hyvin katetussa ja suojaisessa -suursalissa, kun taas kehnosti koristettu kukkassalko jätettiin -kuin yhteisestä sopimuksesta seistä värjöttämään yksinään tammikuun -koleaan säähän Braque-kappelin hautausmaalle. - -Suurin oli tungos Oikeuspalatsiin johtavilla kaduilla, sillä -tiedettiin toissapäivänä saapuneiden alankomaisten lähettiläiden -aikovan olla läsnä mysteerin esityksessä ja narripaavin vaalissa, -mikä myös toimitettaisiin suursalissa. - -Tuona päivänä ei suinkaan helposti päässyt tunkeutumaan tuohon -saliin, jota siihen aikaan pidettiin maailman suurimpana katettuna -huoneena. (Sauval ei ollut vielä silloin mitannut Montargis'n -linnan juhlasalia.) Väkeä tulvillaan oleva Oikeustori näytti -ikkunoista kurkistelevista mereltä, johon viisi, kuusi katua yhtä -monen virransuun tavoin vuodatti joka hetki yhä uusia päälaineita. -Ihmisjoukkojen yhä kasvavat aallot törmäsivät toisiaan vastaan -talojen nurkkauksissa, jotka niemekkeiden lailla ulkonivat siellä -täällä torialtaan epätasaisista laidoista. Suuret portaat palatsin -korkean goottilaisen [Sana goottilainen on siinä merkityksessä, -missä sitä yleensä käytetään, aivan sopimaton, mutta silti yleinen. -Mekin annamme siis sen yleisen käytön mukaan merkitä keskiajan -jälkipuoliskon rakennustaidetta, jonka tunnusomaisena piirteenä -on suippokaari, kun taas ensimmäisen ajanjakson tyylissä esiintyi -pyörökaari.] julkisivun keskustassa muistuttivat alati kuohuvaa -kaksoisvirtaa, joka nousten ylös keskiaskelmia jakaantui portaikon -pengermällä kahteen suuntaan ja tulvi alas suurina hyökyinä -molempia sivurinteitä: suuret portaat vuodattivat alituisesti väkeä -torille aivan kuin koskenputous kuohujaan järveen. Huudot, nauru ja -tuhansien jalkojen töminä aiheuttivat huumaavan melun ja pauhinan. -Silloin tällöin tuo pauhina ja melu kasvoi kaksinkertaiseksi: -virrassa, joka kuljetti ihmisjoukkoja portaita ylös ja sivuja -alas, syntyi akanvirtoja, tunkeilua ja pyörteitä. Niitä aiheutti -jonkun jousimiehen sivaltama isku tai jonkun santarmin hevosensa -takajaloilleen hypähdyttäminen järjestyksen kohentamiseksi, -- -omituinen tapa, joka monennimisten järjestyksen valvojakuntien -käyttämänä on kulkeutunut perinnöksi Pariisin nykyisillekin -santarmeille. - -Talojen porteilla, ikkunoissa, ullakkojen luukuissa, jopa katoillakin -näkyi tuhansittain kunnon porvarien rauhallisia kasvoja. He -katselivat palatsia ja kansanjoukkoa, eivätkä muuta toivoneetkaan, -sillä Pariisin väestöstä monet tyytyvät katselemaan katsojia, ja -seinä, jonka takana jotakin tapahtuu, on heistä jo sangen merkillinen. - -Jos me, vuoden 1830 pariisilaiset, voisimme ajatuksissamme liittyä -noiden viidennentoista vuosisadan pariisilaisten joukkoon ja -tunkeutua tyrkkien, kyynärpäillä iskien ja nurin niskoin toisiamme -tölväisten heidän kerallaan tuohon valtavaan saliin, joka tammikuun -6:ntena päivänä v. 1482 tuntui niin ahtaalta, olisi meille siellä -avautunut varsin mielenkiintoinen ja huvittava näky, ja me -havaitsisimme ympärillämme vain sen ikäisiä esineitä, että ne meistä -näyttäisivät vielä aivan uusilta. - -Jos lukija suvaitsee, koetamme mielikuvituksen avulla tavoittaa -vaikutelmaa, minkä hän olisi saanut, jos hän tämän mekkoihin, -kaapuihin ja hameisiin pukeutuneen joukon mukana olisi astunut -suursalin kynnyksen yli. - -Ensin korvia huumaava humu ja silmien häikäisy. Päittemme yllä -kaksinkertainen, runsain puuleikkauksin ja kultaliljoin koristettu, -taivaansiniseksi maalattu, suippokaariholvi; jalkojemme alla -musta- ja valkoruutuinen marmorinen kiveys. Jonkin askeleen päässä -meistä mahtava pylväs, sen takana toinen, kolmas -- kaikkiaan -seitsemän pylvästä keskellä salia pituussuunnassa kannattamassa -holvikattoa. Neljän ensimmäisen pylvään ympärillä lasi- ja -korutavaroita kiilteleviä kauppakojuja; kolmen viimeisen ympärillä -tammipenkkejä, joita asianajajain polvihousut ja syyttäjäin kaavut -ovat siloittaneet. Pitkin salin korkeita seiniä ovien, ikkunain ja -pylväiden välissä loppumaton rivi Ranskan kuninkaiden kuvapatsaita -Pharamondista alkaen, mitättömiä riippuvin käsivarsin ja silmät -alas luotuina, urhoollisia ja sotaisia pää ja käsivarret rohkeassa -kohoasennossa. Korkeissa suippokaari-ikkunoissa tuhatväristen -lasimaalausten hohde, runsain puuveistoksin koristettuja pääovia, -ja kaikki, holvit, pylväät, seinät, ikkunan- ja ovenpielet, -seinälaudoitus, ovet ja kuvapatsaat loistaen sinen ja kullan -väreissä, tosin hiukan himmentyneinä jo siihen aikaan, jolloin -me salia tarkastelemme, ja v. 1549, jolloin du Breul sitä -vielä muistitiedon mukaan ihaili, miltei kokonaan pölyn ja -hämähäkinseittien peitossa. - -Jos lisäksi kuvittelemme tämän suuren, suunnikkaan muotoisen salin -tammikuun päivän himmeässä valaistuksessa ääriään myöten täynnä -kirjavapukuisia, meluavia ihmisiä, jotka liikehtivät seinustoja -pitkin ja pylväiden ympärillä, voimme saada jonkinlaisen käsityksen -kuvasta, jonka yksityispiirteitä aiomme nyt tarkemmin kuvailla. - -Selvää on, että ellei Ravaillac olisi murhannut Henrik IV:tä, -Oikeuspalatsin arkisto ei olisi sisältänyt Ravaillac-jutun -asiakirjoja, eivätkä siis rikoskumppanit olisi voineet toivoa niiden -hävittämistä, eikä näin ollen olisi ilmaantunut tuhopolttajia, joiden -pätevämmän keinon puutteessa oli pakko polttaa arkisto polttaakseen -asiakirjat ja polttaa palatsi polttaakseen arkiston, toisin -sanoen, ei vuoden 1618 tulipaloa olisi syttynyt. Tuo vanha palatsi -suursaleineen olisi yhä olemassa, ja minä voisin sanoa lukijalle: -"Käykää katsomaan sitä", jolloin minä vapautuisin kirjoittamasta ja -hän lukemasta kuvausta siitä, -- mikä vahvistaa uskoa siihen uuteen -totuuteen, että suurilla tapahtumilla on arvaamattomat seuraukset. - -Muuten on mahdollista sekin, ettei Ravaillacilla ollut lainkaan -rikostovereita, tai jos olikin, he eivät syyllistyneetkään vuoden -1618 tulipaloon. On pari muutakin yhtä todennäköistä selitystä. -Ensinnäkin saattoi syynä paloon olla tuo suuri, tulenpalava, jalan -levyinen ja kyynärän pituinen tähti, jonka kaikki tietävät pudonneen -taivaalta palatsiin keskiyön jälkeen maaliskuun 7:ntenä päivänä, ja -toiseksi voi Théophilen seuraavissa säkeissäkin olla perää: - - Rouva Oikeus lahjuksista niin - oli paisunut vatsanvaivaan, - että tuikkasi tulen palatsiin - ihan rangaistuksena taivaan. - -Ajatelkoon kukin mitä haluaa tästä kolminkertaisesta, poliittisesta, -fysikaalisesta ja runollisesta selityksestä Oikeuspalatsin palon -syyksi, eräs seikka on kuitenkin, ikävä kyllä, liiankin totta: itse -palo. Tämän tuhon ja varsinkin niiden entisöintien jäljiltä, joilla -hävitettiin sekin, mikä oli tulentuholta säästynyt, on nykyään perin -vähän jäljellä tästä Ranskan kuninkaiden ensimmäisestä asunnosta, -tästä Louvrea vanhemmasta palatsista, joka jo Filip Kauniin aikana -oli niin vanha, että siinä saatettiin huomata jälkiä niistä komeista -rakennuksista, joita kuningas Robert rakennutti ja Helgaldus kuvaili. -Miltei kaikki on joutunut häviön omaksi. Missä on nyt kansliahuone, -jossa Ludvig Pyhä vietti häitään, puutarha, jossa hän jakoi oikeutta -"pukeutuneena kamlottimekkoon, hihattomaan puolivillaiseen takkiin -ja mustaan sandeliviittaan leväten matolla Joinville vierellään"? -Missä on keisari Sigismundin kamari, missä Kaarle IV:n, missä -Juhana Maattoman? Missä ovat portaat, joilta Kaarle VI luki -armahdusjulistuksensa; missä kivipaasi, jolla Marcel dauphinin -läsnäollessa katkaisi kaulan Clermont'in Robertilta ja Champagnen -marsalkalta? Missä pieni sivuovi, jonka edustalla vastapaavi -Benediktuksen bullat revittiin rikki ja jonka kautta lähettiläät, -jotka olivat tuoneet ne, laskettiin ulos, pilan vuoksi piispan -kaapuihin ja hiippoihin puettuina, missä asussa he saivat tehdä -toivioretken kautta koko Pariisin? Missä suursali kultauksineen, -siniväreineen, suippokaarineen, kuvapatsaineen, pylväineen ja -veistoksin koristettuine kattoholveineen? Missä kultainen huone ja -kivileijona, joka seisoi ovella pää painuksissa ja häntä koipien -välissä, kuten Salomonin valtaistuimen leijonat, tuossa nöyrässä -asennossa, jossa voiman on esiinnyttävä oikeuden edessä? Missä -kauniit ovet ja ihanat ikkunat; missä kaiverretut raudoitukset, -jotka lannistivat Biscornetten rohkeuden? Missä du Hancyn hienot -puutyöt?... Mitä on aika, mitä ihmiset tehneet näille ihmeellisille -teoksille? Mitä meille on annettu kaiken tämän sijaan, koko tämän -gallialaisen historian, kaiken tämän goottilaisen taiteen sijaan? -Hra de Brossen, Saint-Gervais-portaalin kehnon arkkitehdin raskaat, -painostavat pyörökaaret: siinä taide, jonka olemme saaneet. Ja mitä -muistoihin tulee, niin meidän on tyydyttävä niihin Patrus-juoruihin, -joita suuri pylväs yhä näyttää kielivän. - -Se on vähäpätöistä. -- Palatkaamme todellisen vanhan palatsin -todelliseen suursaliin. - -Tämän suunnattoman suuren suunnikkaan toisen pään täytti kuuluisa -marmoripöytä, jonka levy oli yhtä kiveä ja joka oli niin pitkä, leveä -ja paksu, ettei sellaista marmoripaatta ollut toista maailmassa, -kuten vanhoissa verokirjoissa mainitaan tyylillä, joka olisi -saanut veden herahtamaan Gargantuankin kielelle. Toisessa päässä -oli kappeli, johon Ludvig XI oli pystyttänyt kuvapatsaan Pyhästä -Neitsyestä, jonka eteen polvistuneena hän oli antanut kuvata -itsensä, ja jonne hän oli siirrättänyt Kaarle Suuren ja Ludvig Pyhän -kuvapatsaat, kahden pyhimyksen, joiden hän arveli Ranskan kuninkaista -päässeen erityisen hyviin kirjoihin taivaassa, -- välittämättä siitä, -että kuninkaiden kuvapatsaiden sarjassa siten jäi kaksi komeroa -tyhjäksi. Tämä vielä aivan uusi kappeli -- se oli valmistunut tuskin -kuusi vuotta varhemmin -- edusti herkullisine arkkitehtuureineen, -ihmeellisine veistoksineen ja hienoine ja syvine kaiverrustöineen -kauttaaltaan tuota kaunista, ihastuttavaa makusuuntaa, joka oli -meillä vallalla goottilaisen kauden lopulla ja joka renessanssin -tarumaisissa mielijohteissa eli aina kuudennentoista vuosisadan -keskivaiheille saakka. Varsinkin portaalin yläpuolella oleva pieni -ruusustoikkuna oli todellinen hienouden ja sulouden mestariluomus; -sitä olisi voinut sanoa pitsitähdeksi. - -Keskelle salin toista sivuseinää, vastapäätä pääovea oli -alankomaalaisia lähettiläitä ja muita suuruuksia varten, joita oli -kutsuttu katsomaan mysteerin esitystä, rakennettu kultakankaalla -päällystetty parveke, johon oli tehty ovi eräästä kultaiseen -huoneeseen johtavan käytävän ikkunasta. - -Yllä mainitulla marmoripöydällä esitettäisiin mysteeri vanhan -tavan mukaan. Se oli jo aikaisin aamulla pantu tätä tarkoitusta -varten asianmukaiseen kuntoon. Sen mahtavalla marmorilevyllä, joka -oli täynnä kirjurien kantojen piirtämiä viiruja, oli korkeahko -lautateline, jonka lattiaksi laitettu, joka taholle näkyvä päällystä -oli tarkoitettu näyttämölavaksi, samalla kun sen verhoilla peitetty -sisusta oli aiottu näyttelijäin pukuhuoneeksi. Lavalle päästiin -yksinkertaisesti näyttämön eteen asetettuja portaita myöten, joiden -jyrkät astuimet olivat ainoana yhdyssiteenä näyttämön ja pukuhuoneen -välillä. Ei mikään esiintyminen ollut niin odottamaton, ei mikään -tapahtuma tai teatteritemppu niin äkillinen, etteivät näyttelijät -olisi ehtineet kiivetä näitä portaita myöten lavalle. Sinä taiteen ja -teatterikoneiston viaton ja kunnianarvoinen lapsuusaika! - -Neljä palatsivoudin nihtiä, joiden tehtäviin kuului vartioiminen -kaikissa kansanhuveissa niin juhla- kuin mestauspäivinäkin, oli -asettunut marmoripöydän neljään kulmaan. - -Näytännön ei pitänyt alkaa ennen, kuin palatsin suuri kello -löisi kaksitoista. Se oli kylläkin tavallista myöhäisempi aika -teatteriesityksen alkamiselle, mutta näin oli täytynyt tällä kertaa -tehdä alankomaalaisten vuoksi. - -Nyt oli kuitenkin koko katsojajoukko odottanut varhaisesta aamusta -asti. Suuri osa näistä näkemisen haluisista oli päivänkoitosta -alkaen värjötellyt palatsin suurten portaitten edessä, Vakuuttivatpa -toiset viettäneensä yönkin pääoven edessä päästäkseen varmasti -ensimmäisinä sisälle. Joukko kasvoi joka hetki ja alkoi kohota -nousuveden lailla seinille, paisua pylväille, täyttää ikkunakomerot, -kamanat ja pielet, kaikki rakennuksen ulkonemat, kaikki patsaiden -jalustat. Ahtaus, kärsimättömyys, ikävä, raisua omavaltaisuutta -herättävän huvittelupäivän vapaus, sananvaihdot, joita sattui -kaikkialla kyynärpään iskun tai raudoitetun kannan kolhaisun takia, -pitkän odotuksen synnyttämä väsymys, kaikki se antoi jo aikoja -ennen, kuin lähettiläiden piti saapua, vihaisen ja katkeran kaiun -tuosta seinien kehään ahtautuneesta, likistyksissä seisovasta, -tyrkitystä ja poljetusta kansanjoukosta kohoavalle puheensorinalle. -Kuului vain huutoja ja kirouksia alankomaalaisille, kauppiaskunnan -esimiehelle, Bourbonin kardinaalille, palatsivoudille, Itävallan -Margaretalle, vartijoille, pakkaselle, kuumuudelle, rumalle ilmalle, -Pariisin piispalle, narripaaville, pylväille, patsaille, toisaalla -suljetulle ovelle, toisaalla avoimelle ikkunalle, mikä kaikki herätti -suurta iloa niissä ylioppilas- ja lakeijaparvissa, jotka joukon -seassa seisten sinkauttivat ivasanojaan yleiseen tyytymättömyyden -sorinaan ja siten ikään kuin neulanpistoilla yhä kiihdyttivät joukon -kärsimättömyyttä. - -Parvi näitä vallattomia paholaisia oli särkenyt ruudut eräästä -ikkunasta ja istuutunut rauhassa ikkunalaudalle, josta he -katselivat pistopuheita lasketellen milloin ulos torilla seisovaa -joukkoa, milloin sisällä odottajia. Heidän ilveilevistä eleistään, -heidän raikuvasta naurustaan ja siitä karkeasta pilasta, jota he -laskettelivat toveriensa avulla ympäri salia, saattoi helposti nähdä, -ettei näitä maan toivoja lainkaan vaivannut muun yleisön väsymys ja -ikävä, ja että he sangen taitavasti osasivat valmistaa siitä, mitä -heillä oli silmiensä edessä, näytelmän omaa erityistä hauskuuttaan -varten, mikä sai heidät kärsivällisesti odottamaan luvassa olevaa. - --- Sieluni autuuden kautta, sinäkö siellä oletkin, Joannes Frollo de -Molendino! eräs heistä huusi pienelle, vaaleatukkaiselle veitikalle, -jolla oli kauniit ja kujeelliset kasvot ja joka oli kiivennyt -erään pylväänpään akantuslehdille. -- Syystä oletkin saanut nimen -Mylly-Jussi, sillä käsivartesi ja sääresi pyörivät kuin tuulimyllyn -siivet. Miten kauan olet siellä istunut? - --- Piru armahtakoon, Joannes Frollo vastasi. -- Olenhan istunut -täällä jo yli neljä tuntia ja toivon, että ne luetaan hyväkseni -kiirastulessa. Olen kuullut Sisilian kuninkaan kahdeksan -kuorolaulajan aloittavan ensimmäisen messuvärssynsä kello seitsemältä -Sainte-Chapellessa. - --- Kauniita laulajia! Äänikin heillä on terävämpi kuin heidän -piippolakkinsa! toinen jatkoi. -- Ennen kuin kuningas perusti messun -pyhälle herra Johannekselle, olisi hänen pitänyt ottaa selvä, pitääkö -herra pyhä Johannes siitä, että latinaa veisataan provenselaiseen -tapaan. - --- Sen hän on tehnyt lihottaakseen noita kirottuja sisilialaisia -laulajia, huusi kovalla äänellä muuan vanha nainen ikkunan -alapuolella olevasta joukosta. -- Tahdon vain kysyä: onko laitaa, -että maksetaan tuhat pariisilaista livreä yhdestä messusta ja vielä -merikalan verottamisella Pariisin halleissa! - --- Vaiti, eukko, lausui tähän lihava, arvokkaan näköinen mies, joka -piteli nenäänsä arvatenkin kalakaupustelijan läheisyyden takia. --- Olihan välttämätöntä perustaa messu, vai olisitteko halunnut -kuninkaan jälleen sairastuvan? - --- Hyvin puhuttu, herra Gilles Lecornu, kuninkaallinen hoviturkkuri! -huusi pieni ylioppilas pylvään päästä. - --- Lecornu! Gilles Lecornu! toiset matkivat. -- _Cornutus et -hirsutus_ [Sarvekas ja karvainen], joku lisäsi. - --- Niinpä niin! lisäsi tuo pieni paholainen pylvään päästä. -- Mitäpä -siinä on nauramista! Kunnianarvoinen Gilles Lecornu, mestari Jehan -Lecornun, kuninkaan linnanvoudin veli, mestari Mahiet Lecornun, -Vincennes-metsän ensimmäisen portinvartijan poika, kaikki Pariisin -porvareita, kaikki isästä poikaan naineita miehiä! - -Ilo yltyi. Paksu hoviturkkuri koetti sanaakaan hiiskumatta väistää -niitä katseita, joita joka puolelta häneen suunnattiin. Mutta -turhaan hän hiessä päin ponnisteli. Niinkuin puuhun tunkeutuva kiila -likistyi hänen lihava, harmista ja vihasta punoittava naamansa näiden -ponnistusten vuoksi yhä tiukemmin naapurien olkapäiden väliin. - -Vihdoin tuli yksi näistä, pyöreä, pieni ja juhlallinen niinkuin hän -itsekin, hänelle avuksi. - --- Häpeällistä todellakin, että ylioppilaat puhuvat tuolla lailla -porvarista! Siihen aikaan, kun minä olin nuori, olisi heidät ensin -piesty ja sitten poltettu samalla risukimpulla. - -Koko joukko räjähti nauramaan. - --- Hohoi! Kuka siellä sellaista toranuottia vetää? Mikä pahanilman -lintu se on? - --- Kuulkaahan, minä tunnen hänet, joku sanoi; sehän on mestari Andry -Musnier. - --- Ahaa, yksi Yliopiston neljästä valantehneestä kirjakauppiaasta! -toinen lisäsi. - --- Kaikki siinä verstaassa on nelinkertaista, kolmas huusi: neljä -osakuntaa, neljä tiedekuntaa, neljä juhlaa, neljä prokuraattoria, -neljä elektoria, neljä kirjakauppiasta. - --- No, räyhätäänpä hänelle kuin riivatut, Jean Frollo huusi. - --- Musnier, me poltamme kirjasi. - --- Musnier, me pieksämme renkisi. - --- Musnier, me höyhennämme vaimosi. - --- Tuon pullean kelpo Oudarde rouvan. - --- Joka on niin punakka ja iloinen kuin olisi jo leski. - --- Piru teidät periköön! mutisi mestari Andry Musnier. - --- Mestari Andry, huusi Jehan yhä koikkuen pylväällään, -- ole vaiti, -taikka minä hyppään suoraan kalloosi! - -Mestari Andry nosti päätään, näytti hetkisen mittaavan pylvään -korkeutta ja tuon riiviön painoa, kertovan painon nopeuden neliöllä -ja oli vaiti. - -Jehan, joka nyt oli valtiaana taistelutantereella, jatkoi riemuiten: - --- Olisin sen tehnyt, vaikka olenkin arkkidiakonin veli! - --- Kylläpä ovat kehnoja meidän akateemiset isämme, kun eivät -tällaisena päivänä kunnioita meidän oikeuksiamme! Kukkassalko -ja ilotulitus Kaupungissa, mysteeri, narripaavi ja flaamilaiset -lähettiläät Citéssä; mutta Yliopistossa ei kerrassaan mitään! - --- Ja kuitenkin on Place Maubert kyllin suuri, jatkoi eräs -ylioppilaista ikkunalaudalla. - --- Alas rehtori, elektorit ja prokuraattorit! Joannes huusi. - --- Täytyy tehdä tänä iltana ilotulitus Champ-Gaillard'ille mestari -Andryn kirjoista, joku toinen lisäsi. - --- Ja kirjurien pöydistä! kolmas jatkoi. - --- Ja pedellien sauvoista! - --- Ja dekaanien sylkiastioista! - --- Ja prokuraattorien kaapeista! - --- Ja elektorien laatikoista! - --- Ja rehtorin jakkaroista! - --- Alas! huusi pieni Jehan veisaavalla äänellä, -- alas mestari -Andry, pedellit ja kirjurit, alas teologit, lääkäri ja dekretistit, -prokuraattorit ja rehtori! - --- Johan nyt on koko maailman loppu, murisi mestari Andry pidellen -korviaan. - --- Hei, tuollahan se rehtori tuleekin torilla! eräs ikkunalla -istujista huusi. - -Kaikki pyrkivät katsomaan ulos. - --- Onko se todellakin meidän kunnianarvoisa rehtorimme Thibaut? kysyi -Jehan Frollo, joka ei ylhäältä pylväänsä päältä voinut nähdä, mitä -ulkona tapahtui. - --- On, on, toiset vastasivat, -- hän se on, meidän rehtorimme -professori Thibaut. - -Rehtori oli todellakin liikkeellä muiden yliopistollisten -arvohenkilöiden seurassa ja kulki juuri torin poikki matkalla -lähettiläitä vastaan. Ikkunaan kerääntyneet ylioppilaat ottivat -heidät vastaan pilapuheilla ja ivallisilla hyvähuudoilla. Rehtori, -joka ratsasti seurueensa etunenässä, sai osalleen ensimmäisen kuuron. - --- Hyvää päivää, herra rehtori! Hohoi! päivää! - --- Ihme ja kumma! Kuinka tuo vanha peluri on voinut jättää noppansa? - --- Kas, kuinka hän ratsastaa aasillaan! Senkään korvat eivät ole niin -pitkät kuin hänen. - --- Hohoi! Hyvää päivää, herra rehtori Thibaut! _Tybalde aleator!_ -Vanha aasi! Sinä vanha peluri! - --- Herra sinua varjelkoon! Oletko saanut montakin voittoa viime yönä? - --- Oh, miten kurjan, harmaan, kalpean ja unisen näköinen hän on, ja -pelkästään rakkaudesta kortteihin ja noppiin! - --- Minne sinä aiot, _Tybalde ad dados_, kun noin käännät selkäsi -Yliopistolle ja suuntaat kulkusi Kaupunkiin? - --- Hän aikoo etsiä asuntoa Thibautodé-kadun [_dé_ merkitsee -pelinoppaa, samoin lat. _dadus_] varrelta, huusi Jehan Frollo. - -Koko joukko toisti sanaleikin kauhean naurunrähäkän ja villien -kättentaputusten säestämänä. - --- Menetkö etsimään yösijaa Thibautodé-kadun varrelta, vai kuinka, -herra rehtori, pirun pelitoveri? - -Sitten tuli muiden arvohenkilöiden vuoro. - --- Alas pedellit, alas sauvankantajat! - --- Kuules, Robin Poussepain, sanopas kuka se tuo on. - --- Se on Gilbert de Suilly, _Gilbertus de Soliaco_, Autunin -kolleegion kansleri. - --- Hei, tässä minun kenkäni: sinulla on parempi paikka kuin minulla; -paiskaa sillä häntä vasten kuonoa! - --- _Saturnalitias mittimus ecce nuces_. - --- Alas nuo kuusi teologia valkoisissa kasukoissaan! - --- Onko nuo teologeja? Minä luulin niitä kuudeksi valkoiseksi -hanheksi, jotka Pyhä Genoveva antaa kaupungille verona Roognyn -läänistä! - --- Alas lääkärit! - --- Alas kaikki tärkeät ja selvittelevät väittelyt! - --- Sinä saat minun lakkini, sinä Pyhän Genovevan kansleri! Sinä -olet tehnyt minulle vääryyttä. -- Toden totta! hän on antanut minun -paikkani Normandian osakunnassa pikku Ascanio Falzaspadalle, joka -kuuluu Bourges'in provinssiin, koska hän on italialainen. - --- Se on vääryyttä! huusivat kaikki ylioppilaat. -- Alas Pyhän -Genovevan kansleri! - --- Hohoi! mestari Joachim de Ladehors! Hohoi! Louis Dahuille! Hohoi! -Lambert Hoctement! - --- Kuristakoon piru saksalaisen osakunnan prokuraattorin! -- Ja -Sainte-Chapellen kappalaiset harmaine viittoineen; _cum tunicis -grisis!_ - --- _Seu de pellibus grisis fourratis!_ [Tai harmaine -turkiskaapuineen.] - --- Hohoi! siinä ovat filosofian tohtorit! Ohoh, kuinka koreita mustia -ja punaisia lakkeja! - --- Totta tosiaan, rehtorilla on kaunis häntä! - --- Aivan kuin Venetsian doogilla, joka on menossa viettämään -kihlaustaan meren kanssa. - --- Katsopa, Jehan! Pyhän Genovevan kaniikit! - --- Hiiteen kaniikit! - --- Apotti Claude Choart! tohtori Claude Choart! Etsittekö Giffarden -Maijaa? - --- Hän asuu Glatigny-kadun varrella. - --- Hän pöyhii vuodetta irstailijain kuninkaalle. - --- Hän on kyllä neljän denaarin arvoinen; _quatuor denarios. -- Aut -unum bombum_. - --- Tahdotteko, että hän antaa teille koirannuuskaa? - --- Toverit! mestari Simon Sanguin, Pikardian elektori, jolla on vaimo -takanansa aasin selässä. - --- _Post equitem sedet atra cura_. [Ratsastajan takana istuu musta -murhe.] - --- Rohkeutta, mestari Simon! - --- Hyvää päivää, herra elektori! - --- Hyvää yötä, elektorin rouva! - --- Ovatpa ne onnellisia, kun saavat nähdä kaiken tuon, huokasi -Joannes de Molendino yhä istuen ylhäällä pylvään lehtikuviossa. - -Tällä välin oli Yliopiston valantehnyt kirjakauppias, mestari Andry -Musnier, lähestynyt kuninkaallista hoviturkkuria Gilles Lecornutä ja -kuiskannut hänen korvaansa: - --- Herra, sanon teille, että viimeiset ajat ovat tulossa. -Ei milloinkaan ennen ole nähty ylioppilaitten laskettelevan -noin ruokottomia. Nuo kirotut uudet keksinnöt ne saattavat -kaiken turmioon. Tykistö, tuliluikut, pommitykit ja ennen -kaikkea kirjapainotaito, tuo uusi saksalainen rutto. Ei enää -käsikirjoituksia, ei enää kirjoja! Kirjapaino tappaa kirjakaupan. -Viimeiset ajat lähenevät. - --- Minäkin huomaan sen vallan hyvin siitä suosiosta, minkä sametti on -saanut osakseen, sanoi hoviturkkuri. - -Tällä hetkellä löi kello kaksitoista. - --- Oh! -- pääsi koko joukolta kuin yhdestä suusta. Ylioppilaat -vaikenivat. Alkoi yleinen jalkojen ja päiden liikutteleminen, -yleinen yskintä ja niistäminen. Jokainen kohentautui, otti paremman -asennon, ojentautui ja sijoittui. Sitten syntyi syvä hiljaisuus. -Kaikki kurkottivat päitään suut avoimina ja katseet suunnattuina -marmoripöytää kohden. Mutta mitään ei näkynyt. Palatsivoudin neljä -nihtiä seisoi yhä siellä jäykkänä ja liikkumattomana kuin neljä -maalattua kuvapatsasta. Kaikkien katseet kääntyivät nyt alankomaisia -lähettiläitä varten varatulle parvekkeelle. Mutta ovi pysyi kiinni ja -parveke tyhjänä. Tämä ihmisjoukko oli aamuvarhaisesta asti odottanut -kolmea seikkaa: keskipäivää, flaamilaisia lähettiläitä ja mysteeriä. -Ainoastaan keskipäivä oli tullut määrälleen. - -Nyt oli mitta täynnä. - -Odotettiin minuutti, kaksi, kolme, viisi minuuttia, odotettiin -neljännestunti. Parveke pysyi tyhjänä, teatteri mykkänä. Tällä välin -oli kärsimättömyyttä seurannut suuttumus. Katkeruus ilmeni kuitenkin -vielä vain hiljaisina sanoina: Mysteeri! Mysteeri! mumistiin ympäri -salia. Mielet olivat käymistilassa. Ukkospilvi, josta vasta kuului -hiljaista jyrinää, liikehti tämän pääpaljouden yllä. Jehan de -Molendino sai siitä singahtamaan ensimmäisen salaman. - --- Mysteeri, ja hiiteen alankomaalaiset! -- hän huusi minkä keuhkonsa -kestivät, kiertyen kuin käärme pylväänsä ympäri. - -Joukko taputti käsiään. - --- Mysteeri! toisteltiin joka taholta, -- ja hiiteen koko Flanderi! - --- Mysteeri, ja heti paikalla, -- jatkoi ylioppilas, muuten neuvon, -että hirtämme palatsivoudin, jotta saamme nähdä sekä komedian että -moraliteetin samalla kertaa. - --- Hyvin puhuttu, huusi joukko, ja aloitetaan hirttäminen hänen -nihdeistään. - -Seurasi myrskyisä hyväksymishuuto. Nuo neljä miesparkaa alkoivat -kalveta ja vilkuilla toisiinsa. Joukko läheni heitä, ja he näkivät -jo kauhukseen heikon aitauksen, joka erotti heidät joukosta, alkavan -murtua sen paineesta. - -Hetki oli vakava. - --- Hirteen! hirteen! huudettiin joka taholta. - -Samassa työnnettiin edellä kuvatun pukukomeron verhoa syrjään ja -esille astui henkilö, jonka pelkkä esiintyminen heti pysäytti joukon -ja aivan kuin taikaiskulla muutti sen suuttumuksen uteliaisuudeksi. - --- Hiljaa! hiljaa! - -Mainittu henkilö, joka ei tästä huudosta itse paljoakaan -rauhoittunut, astui vapisten yleisön eteen joka askeleella syvään -kumartaen, mikä hänen marmoripöydän reunaa lähetessään muistutti yhä -enemmän polvien notkahtelua. - -Sali oli tällä välin vähitellen hiljentynyt. Kuului vain tuota -hiljaista kohinaa, mikä aina seuraa väkijoukon vaikenemista. - --- Herrat porvarit ja arvoisat naiset, hän sanoi, meillä on kunnia -lausua ja esittää hänen korkea-arvoisuudelleen kardinaalille erittäin -kaunis moraliteetti nimeltä: _Neitsyt Marian hyvä tuomio_. Minä -esitän Jupiteria. Hänen korkea-arvoisuutensa on tällä hetkellä -hänen korkeutensa Itävallan herttuan korkeasti kunnioitettavien -lähettiläiden seurassa, jotka parhaillaan Baudets-portilla -kuuntelevat yliopiston rehtorin puhetta. Me aloitamme heti, kun hänen -korkea-arvoisuutensa kardinaali saapuu. - -Tarvittiin siis vallan Jupiterin väliintulo palatsivoudin neljän -nihtiraukan pelastamiseksi. Jos meillä olisi ollut onni keksiä tämä -sangen todenmukainen juttu ja me siis olisimme vastuussa siitä rouva -Arvostelulle, ei meitä suinkaan tällä hetkellä voitaisi muistuttaa -tuosta klassillisesta säännöstä: _Nec deus intersit_. [Älköön jumala -astuko avuksi.] Herra Jupiterin puku oli sitä paitsi sangen kaunis, -eikä sen vaikutus yleisön rauhoittumiseen suinkaan ollut vähäinen, -se kun kiinnitti puoleensa kaikkien huomion. Jupiterilla oli yllään -mustalla sametilla verhottu ja kullatuilla soljilla varustettu -rautapaita ja päässä kullatuilla napeilla runsaasti koristettu -piippolakki. Ellei hänen kasvojaan olisi puoleksi peittänyt -punamaali, puoleksi tuuhea parta, ellei hänellä olisi ollut kädessään -sikin sokin törröttävin kultapaperihetuloin koristettua kullattua -pahviputkea, jonka harjaantunut silmä pian älysi ukkosenvaajaksi, ja -elleivät hänen paljaat säärensä olisi olleet kreikkalaiseen tapaan -pauloitetut, olisi häntä ulkoasunsa puolesta huoletta voinut verrata -herra de Berryn osaston bretagnelaisiin jousimiehiin. - - - - -II. Pierre Gringoire - - -Miehen puhuessa hänen pukunsa herättämä yleinen tyytyväisyys -ja ihailu haihtui kuitenkin vähitellen, ja kun hän oli päässyt -noihin onnettomiin sanoihin: "Me aloitamme heti, kun hänen -korkea-arvoisuutensa kardinaali saapuu", hukkui hänen äänensä -huikeisiin vihellyksiin. - --- Aloittakaa heti! Mysteeri! Mysteeri heti paikalla! väkijoukko -huusi. Ja yli kaikkien muiden kaikui Joannes de Molendinon -ääni, joka halkoi melua kimakkana kuin vihellyspillin piipitys -kissannaukujaisissa -- Aloittakaa heti paikalla! hän kiljui. - --- Alas Jupiter ja Bourbonin kardinaali! huusivat Robin Poussepain ja -muut ikkunalaudalle kiivenneet lakimiehenalut. - --- Moraliteetti heti paikalla, kohahti nyt väkijoukostakin. -- Heti! -Vikkelästi! Hirteen näyttelijät ja kardinaali! - -Pelon kangistamana ja punamaalinsa suojassa kalveten Jupiter raukka -pudotti ukkosen vaajansa, otti lakin käteensä ja sammalsi kumarrellen -ja vapisten: "Hänen korkea-arvoisuutensa... lähettiläät... hänen -korkeutensa Margareta Flanderilainen..." Hän ei tiennyt mitä sanoa. -Hän pelkäsi suorastaan, että hänet hirtettäisiin. - -Jos hän odottaisi, kansanjoukko hirttäisi hänet, jos aloittaisi, -hirttäisi kardinaali hänet. Kummaltakin taholta ammotti kauhea kuilu, -toisin sanoen, hirsipuu. - -Onneksi joku ilmestyi pelastamaan hänet tästä uhkaavasta vaarasta ja -ottamaan vastuun itselleen. - -Muuan mieshenkilö, joka oli seisoskellut aitauksen takana -marmoripöydän edustalla olevalla tyhjällä alueella ja jota ei -kukaan tähän asti ollut huomannut sen tähden, että hänet oli -yleisön katseilta kokonaan kätkenyt pylväs, johon hän näyttämön -puolella nojasi, astui nyt esiin pöydän luokse. Tämä vaaleaverinen, -kalpea, pitkä ja laiha nuori mies, jonka poskissa ja otsassa jo -näkyi kurttuja, mutta jonka katse säteili kirkkaana ja huulilla -väreili hymy, ja jonka yllä oli vanha, kulunut, alkuaan musta, mutta -haalistunut taftitakki, viittasi Jupiter raukalle, joka pelosta -tolkuttomana ei nähnyt eikä kuullut mitään. - -Mies astui askeleen lähemmäksi: -- Jupiter! hän sanoi, hyvä Jupiter! - -Toinen ei kuullut. - -Viimein tuo kookas vaaleaverinen huusi Jupiterille miltei korvan -juuresta: - --- Michel Giborne! - --- Kuka minua huutaa? kysyi Jupiter kuin unesta heräten. - --- Minä, vastasi mustapukuinen. - --- Ah! pääsi Jupiterilta. - --- Aloittakaa heti paikalla, toinen jatkoi. Tehkää joukon mieliksi. -Minä otan lepyttääkseni palatsivoudin, joka puolestaan saa lepyttää -kardinaalin. - -Jupiter hengähti helpotuksesta. - --- Herrat kansalaiset, hän huusi keuhkojensa koko voimalla -kansanjoukolle, joka yhä jatkoi viheltämistään, -- me aloitamme heti. - --- _Evoë, Juppiter! Plaudite, cives!_ [Terve, Jupiter! Taputtakaa -käsiänne, kansalaiset!] ylioppilaat huusivat. - --- Hyvä! hyvä! kansanjoukko huusi. - -Tuntematon, joka käden käänteessä oli "tyynnyttänyt myrskyn", -kuten sanoo vanha, rakas Corneillemme, oli tällä välin vetäytynyt -vaatimattomasti takaisin pylvään suojaan ja olisi epäilemättä jäänyt -yhtä näkymättömäksi, liikkumattomaksi ja äänettömäksi kuin tähänkin -asti, jollei kaksi nuorta, aivan aitauksen viereen asettunutta -naista, jotka olivat huomanneet hänen keskustelunsa Michel -Giborne-Jupiterin kanssa, olisi saanut häntä sieltä esille. - --- Mestari, toinen heistä sanoi ja viittasi häntä lähestymään... - --- Hiljaa toki, hyvä Liénarde, virkkoi hänen toverinsa, sievä, -verevä tyttö, joka tunsi itsensä sangen rohkeaksi pyhäpukimissaan. --- Eihän hän ole hengellinen, vaan maallikko; ei häntä pidä nimittää -mestariksi, vaan herraksi. - --- Hyvä herra, sanoi Liénarde. Tuntematon läheni aitausta. - --- Mitä neidit haluavat? hän kysyi innokkaana. - --- Oh! ei mitään, sanoi Liénarde aivan hämmentyneenä, -- naapurini -Gisquette la Gencienne haluaa puhutella teitä. - --- Enhän, vastasi Gisquette punastuen. -- Liénarde sanoi teille: -Mestari, ja minä sanoin hänelle, että on sanottava: Herra. - -Molemmat neitoset katsoivat maahan. Tuntematon, joka hartaasti toivoi -päästä puheisiin, katseli heitä hymyillen: - --- Teillä ei siis ole mitään minulle sanottavaa, neitiseni? - --- Ei mitään, vastasi Gisquette. - --- Ei, sanoi Liénarde. - -Pitkä vaaleaverinen nuori mies astui askeleen vetäytyäkseen syrjään, -mutta uteliaat tytöt eivät halunneet häntä laskea. - --- Herra, Gisquette virkkoi vilkkaasti avautuvan sulun tai -päätöksensä tehneen naisen koko hillitsemättömyydellä. -- Te tunnette -siis tuon sotilaan, joka esittää Neitsyt Marian osaa mysteerissä? - --- Tarkoitatte kai Jupiterin osaa? tuntematon sanoi. - --- Niin, tietysti, virkkoi Liénarde, -- onpa hän tyhmä! Te tunnette -siis Jupiterin? - --- Michel Gibornen? tuntematon vastasi, -- kyllä, neiti. - --- Hänellä on komea parta! Liénarde sanoi. - --- Onko se kaunista, mitä he aikovat puhua tuolta ylhäältä? Gisquette -kysyi arasti. - --- Sangen kaunista, neiti, vastasi tuntematon hetkeäkään epäröimättä. - --- Mitä se on? Liénarde kysyi. - --- _Neitsyt Marian hyvä tuomio_, moraliteetti, jos suvaitsette, -neitiseni. - --- Ah! sehän on aivan toista, Liénarde virkkoi. Syntyi lyhyt -vaitiolo, jonka tuntematon katkaisi: - --- Se on aivan uusi moraliteetti, jota ei vielä ennen ole esitetty. --- Se ei siis ole sama, sanoi Gisquette, -- joka esitettiin kaksi -vuotta sitten herra legaatin saapuessa ja jossa kolme kaunista tyttöä -esitti joitakin osia... - --- Seireeneitä, Liénarde täydensi. - --- Ja aivan alastomina, lisäsi tuntematon. Liénarde loi katseensa -maahan. Gisquette katsahti häneen ja teki samoin. Tuntematon jatkoi -hymyillen: - --- Se oli todellakin sangen kaunista katsella. Mutta se näytelmä, -joka tänään esitetään, on moraliteetti, joka on kirjoitettu varta -vasten hänen korkeuttaan Margareta Flanderilaista varten. - --- Laulavatko ne paimenlauluja? Gisquette kysyi. - --- Hyh! paimenlauluja moraliteetissa! huudahti tuntematon. -- Ei pidä -sekoittaa runoudenlajeja. Jos se olisi ilveily, niin silloin kyllä. - --- Sepä vahinko, Gisquette virkkoi. -- Silloin nähtiin Ponceaun -suihkukaivolla villejä miehiä ja naisia, jotka tappelivat ja tekivät -kaikenlaisia liikkeitä laulaen motetteja ja paimenlauluja. - --- Se, mikä sopii legaatille, ei sovi prinsessalle, tuntematon -huomautti kuivasti. - --- Ja heidän vieressään, Liénarde virkkoi, -- soitettiin -kaikenlaisilla soittokoneilla komeita säveleitä. - --- Ja ohikulkijain virkistykseksi suihkukaivo vuodatti kolmesta -putkesta viiniä, maitoa ja mausteviiniä, joita sai juoda ken halusi. - --- Ja vähän matkan päässä Ponceausta La Trinité-kirkon luona, virkkoi -Liénarde, -- näyteltiin kärsimystarinaa ilman puhetta. - --- Niin, sitä en milloinkaan unohda! Gisquette huudahti. -- Jumala -ristillä ja ryövärit kummallakin puolella häntä. - -Nyt alkoivat nuo nuoret lavertelijat, jotka joutuivat aivan -haltioihinsa muistellessaan herra legaatin saapumista, puhua yhtaikaa. - --- Ja kauempana Maalarienportin luona oli muita koreasti puettuja -esiintyjiä. - --- Ja muistatko, Gisquette, Saint-Innocent-suihkukaivon luona sitä -metsästäjää, joka huikean koiranhaukunnan ja torventoitotusten -kaikuessa ajoi naarashirveä! - --- Ja Pariisin teurastamon luona oli lavoja, jotka esittivät Dieppen -vallituksia! - --- Ja kun legaatti kulki ohi, muistathan, Gisquette, hyökättiin -niille ja kaikki englantilaiset surmattiin. - --- Ja Châtelet-portinkin luona oli sangen kauniita esiintyjiä! - --- Ja Rahanvaihto-sillalla, joka oli kokonaan veralla verhottu! - --- Ja kun legaatti kulki ohi, laskettiin sillalta lentoon enemmän -kuin kaksisataa tusinaa kaikenlaisia lintuja; se oli oikein kaunista, -Liénarde. - --- Tänään esitetään vielä kauniimpaa, sai vaaleaverinen, joka näytti -kärsimättömästi kuuntelevan heidän puhettaan, viimein sanotuksi. - --- Arveletteko siis, että tämä mysteeri on kaunis? Gisquette sanoi. - --- Varmasti, tuntematon vastasi; sitten hän lisäsi hiukan painottaen -sanojaan: -- Hyvät neidit, minä olen sen tekijä. - --- Todellako? tytöt kysyivät hämmästyneinä. - --- Toden totta! runoilija vastasi hiukan suoristautuen. -- Meitä -on oikeastaan kaksi: Jehan Marchand, joka on sahannut laudat, -pystyttänyt teatterin ja tehnyt puusepäntyöt, ja minä, joka olen -kirjoittanut näytelmän. -- Nimeni on Pierre Gringoire. - -Cidin tekijä ei olisi voinut ylpeämmin sanoa: _Pierre Corneille_. - -Lukijamme ovat luonnollisestikin huomanneet, että on täytynyt kulua -joltinenkin aika siitä hetkestä, jolloin Jupiter katosi verhojen -taa, siihen, kun uuden moraliteetin kirjoittaja niin odottamatta -antoi itsensä alttiiksi Gisquetten ja Liénarden naiiville ihailulle. -Ihmeellistä todellakin! Koko tuo joukko, joka hetkistä varhemmin oli -ollut niin kuohuksissaan, odotti nyt näyttelijän sanoihin luottaen -tyynesti ja kärsivällisesti, mikä seikka muuten vahvistaa tuota -vanhaa, teattereissamme alati havaittua totuutta, että paras tapa, -millä yleisön saa kärsivällisesti odottamaan, on selittää sille, että -aloitetaan heti. - -Joannes de Molendino ei ollut kuitenkaan torkahtanut. - --- Hohoi! hän huusi äkkiä kesken hiljaisuutta, joka oli seurannut -myrskyä. -- Jupiter, rouva Neitsyt, helvetin ilveilijät, aiotteko -petkuttaa meitä? Näytelmä heti! Aloittakaa, tai me aloitamme -uudelleen! - -Muuta ei tarvittu. - -Telineiden sisältä alkoi kuulua soittoa, verhoa kohotettiin, ja -esille tuli neljä maalattua ja kirjavasti pukeutunutta henkilöä, -jotka kiipesivät jyrkkiä tikkaita näyttämölle ja asettuivat siellä -riviin yleisöä kohden, jota he tervehtivät syvillä kumarruksilla. -Soitto vaikeni, ja mysteerin esitys alkoi. - -Kun noita neljää henkilöä oli kylliksi palkittu kättentaputuksilla -heidän kumarruksistaan, he aloittivat juhlallisen hiljaisuuden -vallitessa prologin, jolta me kernaasti säästämme lukijan. Muuten -kiinnitti yleisön huomiota, kuten vielä meidänkin päivinämme, -enemmän näyttelijäin puvut kuin heidän esittämänsä osat; eikä -ihmekään. He olivat kaikki neljä pukeutuneet puoliksi valkoisiin, -puoliksi keltaisiin pukuihin, jotka erosivat toisistaan -ainoastaan kankaanlaadun puolesta; ensimmäisellä oli kulta- ja -hopeakirjokangasta, toisella silkkiä, kolmannella verkaa ja -neljännellä karkeata palttinaa. Ensimmäinen näistä esiintyvistä -henkilöistä kantoi oikeassa kädessään miekkaa, toinen kahta kultaista -avainta, kolmas vaakaa, neljäs kuokkaa; ja niiden hitaitten älyjen -vaivan huojentamiseksi, jotka eivät kyenneet tajuamaan näiden -esineitten merkitystä, oli suurilla mustilla kirjaimilla luettavana -kultakirjomekon liepeessä: Minä olen Aateli, silkkimekon liepeessä: -Minä olen Papisto, verkamekon liepeessä: Minä olen Kauppa, ja -palttinamekon liepeessä: Minä olen Maanviljelys. Kahden miespuolisen -vertauskuvallisen henkilön sukupuolta osoitti myös selvästi se, että -heillä oli lyhyempi mekko ja päässä hattu, kun taas naispuolisilla -oli pitempi vaippa ja päässään hilkka. - -Olisi muuten osoittanut perin huonoa tahtoa, ellei prologin -runoudesta olisi käsittänyt, että Maanviljelys oli naimisissa -Kaupan ja Papisto Aatelin kanssa, ja että nuo molemmat onnelliset -parit yhdessä omistivat komean kultadelfiinin [_dauphin_ merkitsee -sekä delfiiniä että Ranskan kruununperillistä], jonka he sanoivat -antavansa puolisoksi ainoastaan kauneimmalle. Siksi he kulkivat -ympäri maailmaa etsien tätä kaunotarta. Hylättyään järjestään kaikki, -Golkondan kuningattaren, Trebizonden prinsessan, tatarilaisen -suurkaanin tyttären ym., ym. olivat Maanviljelys ja Papisto, -Aateli ja Kauppa tulleet hetkiseksi levähtämään Oikeuspalatsin -marmoripöydälle ja tarjoamaan samalla arvoisalle yleisölle koko -sen varaston moraalisia mietelmiä ja kaunopuheisia perusohjeita, -joita siihen aikaan voitiin ladella filosofisen tiedekunnan edessä -tutkinnoissa, väittelyissä, akateemisissa puheissa ja promotioissa, -joissa maisterit saivat lisensiaatinhattunsa. - -Tämä kaikki oli todellakin sangen kaunista. - -Koko tuossa kuulijajoukossa, jonka ylle nuo neljä vertauskuvallista -henkilöä vuodattivat kuvakielivirtojaan, ei kuitenkaan kellään ollut -niin tarkkaavaista korvaa, niin kiivaasti sykkivää sydäntä, niin -rauhatonta silmää, niin kurkottelevaa kaulaa kuin oli kirjailijan, -runoilijan, lyhyesti, kunnon Pierre Gringoiren silmä, korva, kaula -ja sydän, hänen, joka ei jokin hetki sitten ollut voinut olla -ilmaisematta nimeään parille kauniille tytölle. Hän oli palannut -paikalleen pylvään taa muutaman askeleen päähän heistä ja sieltä -kuunteli, katseli ja nautti täysin siemauksin. Ne myötätuntoiset -hyvähuudot, joilla hänen prologinsa alkua oli tervehditty, kaikuivat -vielä hänen korvissaan, ja hän oli täydelleen vaipunut tuohon -hurmiotilaan, jonka vallassa kirjailija näkee ajatustensa, toisen -toisensa jälkeen valahtavan näyttelijän suusta suureen, vaikenevaan -kuulijajoukkoon. Pierre Gringoire tunsi oman arvonsa! - -Tämä ensimmäinen hurmio oli, ikävä kyllä, sangen lyhytaikainen. -Tuskin oli Gringoire nostanut tämän ilon ja riemun päihdyttävän -maljan huulilleen, kun siihen jo sekoittui katkera pisara. - -Muuan repaleinen kerjäläinen, jonka tungos oli estänyt kiertämästä -ympäri väkijoukkoa kerjäämässä ja joka ei nähtävästikään ollut saanut -riittävää korvausta lähimmäistensä taskuista, oli katsonut parhaaksi -etsiä jonkin korkeamman paikan, josta voisi vetää puoleensa katseet -ja rovot. Hän oli senvuoksi kiivennyt prologin ensimmäisten säkeiden -aikana erästä vierasparven kannatinpylvästä myöten ylös lavanreunalle -ja istuutunut kaidepuiden juurelle herättääkseen yleisön huomiota -ja sääliä risoillaan ja suurella haavalla, joka oli hänen oikeassa -käsivarressaan. Hän ei muuten sanonut sanaakaan. - -Prologi saattoi senvuoksi häiriytymättä jatkua, eikä mitään -mainittavaa häiriötä olisi sattunutkaan, jollei kohtalo olisi -säätänyt, että Joannes, tuo pahan onnen lintu, pylväänsä päästä -olisi äkännyt kerjäläistä ja hänen mykkää peliään. Tuo nuori vekkuli -remahti huikeaan nauruun ja välittämättä siitä, että keskeytti -näyttelijät ja häiritsi yleistä tarkkaavaisuutta, huudahti iloisesti: - --- Katsokaahan tuota veijaria, joka kerjää almuja! - -Jokainen, joka on heittänyt kiven sammakkolampeen tai laukaissut -pyssyn lintuparveen, voi kuvitella, minkä vaikutuksen nämä törkeät -sanat saivat aikaan. Gringoire hätkähti kuin sähköiskun saanut. -Prologi keskeytyi, ja kaikki päät kääntyivät kerjäläistä kohden, -samalla kun syntyi melua ja puheensorinaa. Kerjäläinen ei siitä -vähääkään hämmentynyt, vaan näki päinvastoin tässä välinäytöksessä -hyvän tilaisuuden pieneen keräykseen. Mankuvalla äänellä ja silmät -puoliummessa hän huusi: - --- Armahtakaa vaivaista! - --- No, Herra paratkoon, sehän on Clopin Trouillefou! huusi Joannes. --- Hohoi, ukkoseni, haavasi oli kai vastuksena sääressäsi, koska olet -muuttanut sen käsivarteen? - -Näitä sanoja seurasi pieni hopearaha, jonka Joannes apinan -tarkkuudella heitti likaiseen lakkiin, jota kerjäläinen piti -ojennettuna kipeässä kädessään. Hän otti värähtämättä vastaan almun -ja pistopuheen ja jatkoi mankumistaan: - --- Armahtakaa vaivaista! - -Tämä välinäytös oli tuntuvasti herpaissut mielenkiintoa, ja suuri osa -yleisöä taputti Robin Poussepainin ja muiden nuorten kirjurien kanssa -käsiään, nauraen tuolle omituiselle vuoropuhelulle, jonka ylioppilas -kaikuvalla äänellään ja kerjäläinen ainaisella mankumisellaan olivat -liittäneet keskelle prologia. - -Gringoire oli kovin harmissaan. Toinnuttuaan ensi hämmästyksestään, -hän huuteli kerran toisensa jälkeen näyttelijöille: "Jatkakaa! -Jatkakaa hiidessä!" luomatta pelkästä halveksumisesta edes katsetta -keskeyttäjiin. - -Samassa hän tunsi jonkun nykäisevän häntä takinliepeestä. Hän kääntyi -hiukan harmistuneena ja hänen oli vaikea hymyillä, mutta hän yritti -kuitenkin. Gisquette la Genciennen kaunis käsi siellä tällä tavalla -kaiteen läpi herätti hänen huomiotaan. - --- Vieläkö ne jatkavat, herra? tyttö kysyi. - --- Luonnollisesti, Gringoire vastasi loukkaantuneena kysymyksestä. - --- Tahtoisitteko sitten ystävällisesti selittää minulle... - --- Mitä ne aikovat sanoa? ehätti Gringoire. -- Sangen mielelläni! -Kuunnelkaahan. - --- Ei, Gisquette sanoi, ei sitä, vaan mitä ne ovat sanoneet tähän -asti. - -Gringoire hätkähti aivan kuin joku olisi häntä naskalilla pistänyt. - --- Hitto vieköön tuon tyhmän kaakattavan kanan! hän mutisi -hampaittensa välitse. - -Tästä hetkestä Gisquette oli vajonnut perin alhaalle hänen silmissään. - -Sillä välin näyttelijät olivat totelleet hänen kehoitustaan, ja -kun yleisö huomasi, että he alkoivat taas puhua, se ryhtyi jälleen -kuuntelemaan. Mutta äkillisen keskeytyksen vuoksi oli siltä mennyt -hukkaan melkoinen osa kappaleen kauneudesta, kuten Gringoire -harmikseen havaitsi. Rauha oli vähitellen palannut, ylioppilas oli -hiljaa, kerjäläinen laski hattuunsa kertyneitä lantteja, ja näytelmä -oli päässyt voitolle. - -Se oli itse asiassa sangen kaunis teos, jota mielestämme vieläkin -voitaisiin hiukan korjattuna esittää. Tarina, joka oli hieman pitkä -ja sisällyksetön, toisin sanoen, sommiteltu taiteen sääntöjen -mukaan, oli yksinkertainen, eikä Gringoire voinut olla puolueettoman -arvostelunsa pyhyydessä rehellisesti ja vilpittömästi ihailematta -sen selvyyttä. Kuten helposti saattaa käsittää, olivat nuo neljä -vertauskuvaa hieman väsyneitä hedelmättömän matkansa jälkeen -kolmen maanosan halki, joista he olivat etsineet sopivaa henkilöä, -jonka haltuun voisivat uskoa kultadelfiininsä. Tuon ihmeellisen -kalan ylistyksiin oli sekoitettu tuhansia hienoja viittauksia -prinsessa Margaretan uudesta sulhasesta, joka sivumennen sanoen -vietti vangin ilotonta elämää Amboisen linnassa ja jolla ei ollut -aavistustakaan siitä, että Maanviljelys, Papisto, Aateli ja Kauppa -olivat sellaisessa puuhassa hänen tähtensä. Mainittu delfiini oli -näytelmän mukaan nuori, kaunis, väkevä ja ennen kaikkea -- kaikkien -kuninkaallisten hyveiden ihana alkulähde! -- Ranskan leijonan poika. -Tämä rohkea kuva on todella ihmeteltävä. Kuninkaallisena nimi- tai -hääpäivänä ei teatterinkaan luonnonhistorian tarvitse lainkaan -epäillen suhtautua delfiiniin, joka on leijonan poika. Sellaiset -pindarolaiset ja harvinaiset yhdistelmät juuri todistavat runollista -innoitusta. Mutta tehdäksemme arvostelullekin oikeutta, voisimme -huomauttaa, että runoilija olisi voinut kehitellä tätä kaunista -ajatusta vähemmässäkin kuin kahdessasadassa säkeessä. Mutta mysteerin -tuli palatsivoudin määräyksen mukaan kestää kello kahdestatoista -neljään, ja jotainhan täytyi sanoa. Ja näytelmäähän kuunneltiin -kärsivällisesti. - -Yhtäkkiä kesken rouva Kaupan ja rouva Aatelin kiistaa ja juuri sinä -hetkenä, jona mestari Maanviljelys lausui seuraavaa ihmeellistä -säettä: - - Eläintä uljaampaa ei metsät kätke, - -avautui tuo tähän saakka niin onnettomana hetkenä suljettuna Pysynyt -ovi nyt selko selälleen, ja ovenvartija julisti kuuluvalla äänellä: -_Hänen korkea-arvoisuutensa Bourbonin kardinaali_. - - - - -III. Herra kardinaali - - -Gringoire parka! Kaikkien juhannusrakettien pauke, kahdenkymmenen -tuliluikun laukaiseminen, Billy-tornin kuuluisan tykin pamahdus, -jonka luoti Pariisin piirityksen aikana sunnuntaina syyskuun 29:ntenä -päivänä v. 1465 surmasi seitsemän burgundilaista yhdellä kertaa, koko -ruutivaraston räjähdys Temple-portin luona ei olisi tänä juhlallisena -ja dramaattisena hetkenä pahemmin särkenyt hänen korviaan kuin nuo -ovenvartijan lausumat muutamat sanat: _Hänen korkea-arvoisuutensa -Bourbonin kardinaali_. - -Pierre Gringoire ei suinkaan pelännyt herra kardinaalia ja halveksi -häntä yhtä vähän. Hän ei ollut sellainen pelkuri eikä liioin -niin julkea. Todellisena eklektikkona [valikoitsija, tieteessä -ja taiteessa se, joka ei yhdy mihinkään määrättyyn oppisuuntaan, -vaan valikoi moninaisuudesta kaiken sen, mikä hänestä näyttää -parhaalta], kuten nykyään sanottaisiin, kuului Gringoire noihin -yleviin ja lujiin, maltillisiin ja tyyniin luonteisiin, jotka aina -osaavat pysytellä keskitiellä, _stare in dimidio rerum_, jotka ovat -täynnä järkeä ja vapaamielistä viisautta, samalla kuin he käyttävät -kardinaaleja hyväkseen, -- tuohon oivalliseen, kuolemattomaan -filosofisukuun, joille viisaus, aivan kuin joku uusi Ariadne, näyttää -antaneen lankakerän, jota kehitellen he maailman alusta saakka -ovat vaeltaneet ihmiselämän sokkeloisessa labyrintissa. Heitä on -olemassa kaikkina aikoina, aina samanlaisina, toisin sanoen, eri -aikojen mukaisina. Ja lukuunottamatta meidän Pierre Gringoireamme, -joka, jos meidän onnistuu antaa hänelle hyvin ansaittu kuuluisuus, -kylläkin hyvin edustaa heitä viidennellätoista vuosisadalla, -elähdytti heidän henkensä varmaankin myös isä Du Breuliä, kun hän -kuudennellatoista vuosisadalla kirjoitti nuo naiivin ylevät sanat, -jotka ovat vuosisatain arvoiset: "Olen pariisilainen kansakunnaltani -ja parrhisilainen kieleltäni, koska kreikkalainen sana _parrhisia_ -merkitsee rohkeapuheisuutta: sitä olen käyttänyt itseään herroja -kardinaaleja, prinssi de Contyn setää ja veljeä vastaan, kuitenkin -aina huomioonottaen heidän suuruutensa ja loukkaamatta ketään heidän -seurueistaan, mikä merkitseekin jo paljon." - -Siihen epämieluisaan vaikutelmaan, jonka kardinaalin tulo herätti -Pierre Gringoiressa, ei näin ollen sekoittunut vihaa eikä -halveksumista. Päinvastoin oli runoilijallamme aivan tarpeeksi -tervettä järkeä ja kyllin kulunut takki ollakseen hyvillään siitä, -että sellainen ylhäinen korva saattaisi kuulla hänen prologinsa -viittauksia ja varsinkin delfiinin, Ranskan leijonan pojan, -ylistyksiä. Mutta itsekkyys ei ole hallitsevana piirteenä runoilijain -ylevässä luonteessa. Jos näet annamme luvun kymmenen merkitä -runoilijan olemusta, voisi kemisti, joka sitä ryhtyisi erittelemään, -löytää siitä yhden osan itsekkyyttä ja yhdeksän osaa itserakkautta. -Mutta sinä hetkenä, jona ovi avattiin kardinaalille, olivat nuo -yhdeksän kymmenesosaa itserakkautta menestyksen paisuttamina niin -väkevässä nousutilassa, että ne kokonaan tukahduttivat sen pienen -huomaamattoman itsekkyysmolekyylin, jonka me äsken huomautimme -muodostavan yhden osan runoilijain luonnetta; muuten erittäin tärkeä -osa, todellisuuden ja ruumiillisuuden painolasti, jota ilman he -eivät voisi lainkaan pysyä maan kamaralla. Gringoire nautti tämän -suuren kuulijakunnan näkemisestä, tuntemisesta ja niin sanoakseni -sen valtasuonen tunnustelemisesta. Mitäpä siitä, vaikkapa tämä -kuulijakunta olikin hänen mielestään suureksi osaksi sivistymätöntä -joukkoa. Hän näki sen hämmästyneenä, jäykistyneenä ja ikään kuin -tukahtuneena sen sanatulvan paljoudesta, joka lakkaamatta virtasi -hänen teoksensa joka kohdasta. Itse hän nautti täyttä päätä -mukana, ja päinvastoin kuin La Fontaine, joka huvinäytelmäänsä _Le -Florentiniä_ esitettäessä kysyi: "Kukahan pöllö tämänkin roskan on -kirjoittanut?" olisi hän mielellään kysynyt naapuriltaan: "Kenen tämä -mestariteos on?" Voimme siis helposti kuvitella, minkä vaikutuksen -kardinaalin äkillinen ja sopimaton tulo teki häneen. - -Hänen pelkonsa kävikin kukkuramitalla toteen. Hänen -korkea-arvoisuutensa tulo pani koko kuulijakunnan liikkeelle. Kaikki -päät kääntyivät parveketta kohden. Ei voinut enää kuulla mitään. -"Kardinaali! kardinaali!" kuului kaikkialta. - -Kardinaali pysähtyi hetkeksi parvekkeen kynnykselle. Melu kasvoi -kaksinkertaiseksi hänen luodessaan välinpitämättömän silmäyksen -ympäri salia. Kaikki nousivat varpailleen nähdäkseen paremmin. - -Kardinaali olikin itse asiassa henkilö, joka oli yhtä hyvin näkemisen -arvoinen kuin mikä tahansa muukin komedia. Bourbonin kardinaali -Kaarle, Lyonin arkkipiispa ja kreivi, Gallian pääpiispa, oli -veljensä, Beaujeun herttuan Pietarin kautta sukua Ludvig XI:lle, -jonka vanhimman tyttären hän oli nainut, ja äitinsä Burgundin -Agneksen kautta Kaarle Rohkealle. Hallitsevana piirteenä tässä -Gallian pääpiispassa oli hovimiehenhenki ja taipuminen vallanpitäjien -tahtoon. Voi näin ollen kuvitella, miten monta pulmaa tämä -kaksinkertainen sukulaisuussuhde oli hänelle tuottanut, ja miten -monen maallisen salakarin sivuitse hänen hengellinen purtensa oli -saanut luovia murskautumatta Ludvigiin toisella tai Kaarleen toisella -puolen, tähän Skyllaan ja Kharybdikseen, joka oli niellyt Nemours'in -herttuan ja Saint-Polin konnetaabelin. Taivaan avulla hän oli -sangen onnellisesti suoriutunut kaikista hankaluuksista ja ehtinyt -seikkailuitta Roomaan. Mutta vaikka hän oli satamassa, tai oikeammin -sanoen, koska hän oli satamassa, hän muisteli aina levottomuudella -vaarojen ja vastuksien täyttämän poliittisen uransa vaihtelevia -tapahtumia. Hänen oli tapana sanoa, että vuosi 1476 oli ollut hänelle -_musta ja valkea_, tarkottaen sillä, että hän sinä vuonna oli samalla -kertaa kadottanut äitinsä Bourbonnais'n herttuattaren ja serkkunsa -Burgundin herttuan, ja että toinen suru oli lohduttanut häntä -toisessa. - -Hän oli muuten hyväsydäminen mies, vietti iloista kardinaalin elämää -ja mielellään maisteli oikeata kuninkaallista Challuaun [Chaillot] -viiniä, ei lainkaan vihannut Richarde la Garmoisea ja Thomasse -la Saillardea, antoi mieluummin almuja kauniille tytöille kuin -vanhoille vaimoille, ja oli kaikkien näiden ominaisuuksiensa vuoksi -pariisilaisten suosima. Kun hän näyttäytyi julkisesti, hänellä -oli aina seurana pieni hovi ylhäissukuisia piispoja ja pappeja, -iloisia lemminkäisiä, jotka eivät hyljeksineet rypäleen mehua, ja -useammin kuin kerran tapahtui, että hurskaat sisaret, jotka palasivat -iltamessusta Saint-Germain d'Auxerresta, kulkiessaan Bourbonin -palatsin kirkkaasti valaistujen ikkunain ohitse, kuulivat samojen -äänien, jotka päivällä olivat heille messunneet, lasien kilistessä -laulavan Benediktus XII:n juomalaulua _Bibamus papaliter_, saman -paavin, joka tiaaraan asetti kolmannen kruunun. - -Tämä kansansuosio se epäilemättä pelasti kardinaalin huonosta -vastaanotosta joukon taholta, saman joukon, joka hetkistä aikaisemmin -oli ollut niin tyytymätön ja niin tuiki vähän kunnioittanut häntä -päivänä, jona hänen piti valita paavi. Mutta pariisilaiset eivät -ole pitkävihaisia, ja nuo kunnon porvarit tunsivat muuten vieneensä -voiton kardinaalista pakottaessaan näyttelijät aloittamaan, ja se -voitto riitti heille. Ja herra kardinaali Bourbon oli komea mies; -hänellä oli sangen kaunis punainen puku, joka sopi hänelle mainiosti; -toisin sanoen, naisväki oli hänen puolellaan, siis yleisön suurin -osa. Olisihan ollut kohtuutonta ja osoittanut huonoa makua, jos olisi -vihelletty kardinaalille siksi, että hän oli antanut odottaa itseään, -kun tämä kardinaali lisäksi oli kaunis mies ja esiintyi edukseen -punaisessa puvussaan. - -Hän astui siis parvekkeelle tervehtien yleisöä tuolla suopealla -hymyllä, jolla mahtavat aina ovat suhtautuneet kansaan, ja suuntasi -askeleensa hitaasti punaisella sametilla päällystettyä nojatuoliaan -kohden näyttäen miettivän aivan muita asioita. Hänen seurueensa, -jota me nykyään nimittäisimme hänen piispa- ja pappiesikunnakseen, -astui aivan hänen kintereillään parvekkeelle herättäen yleisössä -yhä enemmän melua ja uteliaisuutta, Alettiin yleisesti osoitella. -Mainittiin naapureille saapujain nimiä; kukin halusi tuntea ainakin -yhden. Kuka osoitti Marseillen piispaa Alaudet'ta, jos oikein -muistan, kuka Saint-Denis'n prioria, kuka Saint-Germain-des-Prés'n -apottia Robert de Lespinassea, erään Ludvig XI:n rakastajattaren -seikkailevaa veljeä, mutta nämä meluisat tiedonannot eivät suinkaan -aina osuneet oikeaan. Ylioppilaat taas vuorostaan noituivat. Nyt oli -heidän päivänsä, heidän narrinjuhlansa, heidän saturnaliansa, nuorten -oikeuden kirjurien ja humanistien vuotuiset orgiat. Pahimmatkin -ruokottomuudet olivat sallittuja ja pyhitettyjä tuona päivänä. Olihan -väkijoukossa sellaisia riehakoita naikkosia kuin Kaunis-Kaisa, -Hutsu-Anni ja Kympin-Leena. Pitihän vähintään kiroilla, minkä kieli -kesti, ja hiukan noitua Jumalan nimeen niin kauniina päivänä ja -niin hyvässä kirkonmiesten ja ilotyttöjen seurassa. Eivätkä he -jättäneetkään tilaisuutta käyttämättä, ja yleisen melun seasta -kuului kaikkien noiden viikarien suista, joita muun osan vuodesta -piti kurissa Ludvig Pyhän hehkuvan raudan pelko, kauhea sadatusten -ja sutkausten tulva. Ludvig Pyhä raukka, miten he kohtelivatkaan -häntä hänen omassa Oikeuspalatsissaan! Jokainen noista rasavilleistä -oli maalitaulukseen valinnut tulijain joukosta jonkun mustan, -harmaan, valkoisen; tai sinipunaisen viitan. Mitä Joannes Frollo -de Molendinoon tulee, hän oli arkkidiakonin veljenä rohkeasti -valinnut punaisen, ja hän hoilasi täyttä kurkkua katse hävyttömästi -suunnattuna kardinaaliin: _Cappa repleta mero!_ [Viitta puhdasta -viiniä täynnä.] - -Kaikki nämä yksityiset äänet, jotka me nyt tässä olemme lukijalle -peittelemättä esittäneet, häipyivät siinä määrin yleiseen meluun, -etteivät ne kuuluneet parvekkeelle. Kardinaali ei muuten olisi niistä -erityisemmin pahastunutkaan, sillä niin totuttu oltiin tämän päivän -vapauksiin. Hänellä oli sitä paitsi, kuten hänen ilmeestäänkin näkyi, -eräs toinen huoli, joka seurasi hänen kintereillään ja miltei samaan -aikaan kuin hänkin astui parvekkeelle: flaamilaiset lähettiläät. - -Hän ei tosin ollut mikään perusteellinen poliitikko, joka olisi -miettinyt hiuksensa harmaiksi serkkujensa Burgundin Margaretan ja -Wienin dauphinin Kaarlen avioliiton mahdollisia seurauksia tai -sitä, miten kauan tuo paikattu liitto Itävallan arkkiherttuan ja -Ranskan kuninkaan välillä kestäisi, ja miten Englannin kuningas -suhtautuisi tähän hänen tyttärensä syrjäyttämiseen. Tämä ei itse -asiassa suuriakaan häntä huolestuttanut, ja hän joi joka ilta -kuninkaallista Chaillot'tansa aavistamatta, että muutamat pullot -tätä samaa viiniä, jotka Ludvig XI lähetti ystävyydenlahjana Edvard -IV:lle (hieman lääkäri Coictier'n tarkastamana ja parantamana), -eräänä kauniina aamuna vapauttaisivat Ludvig XI:n Edvard IV:stä. -Näitä huolia ei "Itävallan arkkiherttuan kunnioitettava lähetystö" -tuottanut kardinaalille, mutta se vaivasi häntä toisella tavalla. -Hänestä ei ollut suinkaan helppoa, että hänen, Kaarle Bourbonin, -piti esiintyä isäntänä yksinkertaisille porvareille, hänen, -kardinaalin, mitättömille raatimiehille, hänen, iloisen ranskalaisen, -flaamilaisille oluenjuojille, ja lisäksi julkisesti. Se oli -varmaankin ikävimpiä tehtäviä, mitä hän kuninkaan mieliksi oli -koskaan ottanut suorittaakseen. - -Kuitenkin oli hänen kasvoillaan mitä kohteliain ilme, kun hän -kääntyi ovea kohden vartijan äänekkäästi ilmoittaessa: "Itävallan -herra arkkiherttuan herrat lähettiläät". On turhaa sanoa, että koko -yleisökin alhaalla salissa kääntyi sinne päin. - -Sisälle astui parittain Itävallan Maximilianin neljäkymmentäkahdeksan -lähettilästä, johtajina kunnianarvoisa pater Jehan, Saint-Bertin -apotti, Kultaisen taljan ritarikunnan kansleri, ja Jacques de Goy, -Daubyn herra ja Gentin ylivouti. Heidän syvä vakavuutensa erosi -jyrkästi siitä huolimattomasta tavasta, millä Bourbonin kardinaalin -kirkollinen seurue esiintyi. Syvän hiljaisuuden vallitessa, jota -vain tuolloin tällöin hillityt naurahdukset häiritsivät, yleisö -kuunteli noita omituisia nimiä ja porvarisarvoja, joita jokainen -näistä herroista järkähtämättömän vakavana ilmoitti ovenvartijalle, -joka vuorostaan toisti nimet ja arvot sekaisin ja tuntemattomiksi -vääntyneinä. Siinä oli mestari Loys Roelof, raatimies Louvainin -kaupungista; herra Clays d'Etuelde, raatimies Brysselistä; herra -Paul de Baeust, Voirmizellen herra, Flanderin presidentti; mestari -Jehan Coleghens, Antwerpenin Pormestari; mestari George de la Moere, -ensimmäinen oikeusneuvosmies Gentistä; mestari Gheldolf van der -Hage, ensimmäinen perintöasiainneuvosmies samasta kaupungista; ja -herra de Bierbecque ja Jehan Pinnock ja Jehan Dymaerzelle jne. jne.; -vouteja, raatimiehiä ja pormestareita; pormestareita, raatimiehiä ja -vouteja; kaikki suoria, jäykkiä, arvokkaita, turpeita, pukeutuneina -samettisiin ja damastisiin juhlatamineisiin ja mustasamettisiin -huppukauhtanoihin, joissa oli kyprolaisin kultalangoin koristetut -tupsut; ennen kaikkea muhkeita flaamilaiskasvoja vakavine, ankaroine -ilmeineen, samaa sukua, jota Rembrandt on maalannut "Yövartionsa" -tummalle taustalle; henkilöitä, joiden kaikkien otsalta saattoi -lukea, että Itävallan Maximilian oli menetellyt oikein "luottaessaan -heidän älykkyyteensä, rohkeuteensa, kokemukseensa, uskollisuuteensa -ja rehellisyyteensä", kuten hän julistuksessaan lausui. - -Eräs poikkeus kuitenkin oli. Se oli hieno, älykkään ja viekkaan -näköinen mies, eräänlainen apinan ja diplomaatin sekoitus, jota -kardinaali lähestyi kolme askelta ja tervehti syvällä kumarruksella, -vaikka hän olikin vain Willem Rym, neuvoston jäsen ja Gentin -kaupungin pormestari. - -Harva tiesi vielä silloin, mikä tämä Willem Rym oli miehiään. -Harvinainen nero, joka vallankumousaikoina olisi loistolla esiintynyt -tapausten johdossa, mutta jonka viidennellätoista vuosisadalla -täytyi tyytyä maanalaiseen työhön juonien salaojissa ja elää -juoksuhaudoissa, kuten Saint-Simonin herttua lausui. Hänet muuten -tunsi sangen hyvin Euroopan ensimmäinen sapööri, joka piti häntä -suuressa arvossa. Hän juonitteli tuttavallisesti Ludvig XI:n kanssa, -jonka salaiset suunnitelmat hän usein vainusi, -- kaikki seikkoja, -joista ei ollut aavistustakaan tällä yleisöllä, jota kardinaalin -kohteliaisuus tätä vaatimatonta, pientä flaamilaista raatimiestä -kohtaan suuresti ihmetytti. - - - - -IV. Mestari Jacques Coppenole - - -Samaan aikaan kuin Gentin pormestari ja hänen korkea-arvoisuutensa -vaihtoivat syvän kumarruksen ja muutamia hiljaisia sanoja, näyttäytyi -ovella kookas mies, jolla oli suuri pää ja leveät hartiat ja joka -teki tuloa yhtaikaa Willem Rymin kanssa: verikoira ketun rinnalla, -olisi voinut sanoa. Hänen huopahatturähjänsä ja nahkatakkinsa olivat -räikeänä vastakohtana häntä ympäröivälle sametille ja silkille. -Luullen häntä joksikin erehtyneeksi tallirengiksi pysäytti hänet -ovenvartija. - --- Seis, hyvä mies! Ei tänne saa tulla. - -Nahkatakkinen työnsi hänet syrjään olkapäästä. - --- Mitä sinä siinä, tomppeli? hän sanoi äänellä, joka sai koko salin -huomion kiintymään tähän omituiseen keskusteluun. -- Etkö näe, että -kuulun lähetystöön? - --- Nimenne? ovenvartija kysyi. - --- Jacques Coppenole. - --- Arvonne? - --- Sukankutoja Gentistä; osoitekilvessä _Kolme ketjua._ - -Ovenvartija hölmistyi. Kävihän vielä päinsä ilmoittaa raatimiehiä ja -pormestareita; mutta sukankutoja, se oli jo liikaa. Kardinaali istui -kuin neuloilla. Koko kansanjoukko kuunteli ja katseli parvekkeelle. -Jo kaksi päivää oli hänen korkea-arvoisuutensa parhaansa mukaan -koettanut silitellä näitä flaamilaisia karhuja saadakseen heidät -hieman esiintymiskelpoisemmiksi, ja nyt tämä kauhea välinäytös. Tällä -välin oli Willem Rym hienoine hymyineen lähestynyt ovenvartijaa. - --- Ilmoittakaa mestari Jacques Coppenole, Gentin raadin kirjuri, hän -kuiskasi hiljaa. - --- Ovenvartija, kardinaali lausui kovaa, ilmoittakaa mestari Jacques -Coppenole, kuuluisan Gentin kaupungin raadin kirjuri. - -Se oli harhaisku. Willem Rym yksin olisi voinut välttää vaikeuden; -mutta Coppenole oli kuullut kardinaalin sanat. - --- Ei, Herra paratkoon! hän huudahti ukkosenäänellään. -- Jacques -Coppenole, sukankutoja. Kuuletko, ovenvartija? Ei enempää eikä -vähempää. Herra paratkoon! sukankutoja, eikö se riitä? Herra -arkkiherttua on monesti etsinyt hansikastaan minun sukistani. -[Sanaleikki. _Gant_, hansikas, ja _Gentin_ ranskalainen nimi -lausutaan samalla tavalla.] - -Näitä sanoja seurasi valtava naurun ja kättentaputusten puuska. -Sanaleikki ymmärretään heti Pariisissa ja sille taputetaan aina käsiä. - -Lisätkäämme vain, että Coppenole oli kansanmies, ja että koko yleisö -oli kansanmiehiä ja -naisia. Heidän ja hänen välilleen oli äkkiä -syntynyt sähköinen yhdysside aivan kuin itsestään. Flaamilaisen -sukankutojan ylpeät sanat olivat, samalla kun ne nöyryyttivät -hoviväkeä, kaikissa noissa plebeijisieluissa herättäneet jonkinlaista -omanarvontuntoa, joka vielä viidennellätoista vuosisadalla oli hämärä -ja kehittymätön. Tämä sukankutoja, joka juuri oli rohjennut vastustaa -itse kardinaalia, oli heidän vertaisensa, ajatus, joka sangen -suloisesti kutkutti tätä rahvasta, joka oli tottunut kunnioittamaan -ja tottelemaan kardinaalin laahustimenkantajan, Pyhän Genovevan -apotin voudin renkejä. - -Coppenole tervehti ylpeästi hänen korkea-arvoisuuttaan, joka vastasi -tuon Ludvig XI:n pelkäämän kaikkivaltiaan porvarin tervehdykseen. -Willem Rym, tämä "viisas ja pahanilkinen mies", kuten Philippe -de Comines sanoo, katseli heitä pilkallinen ja voitollinen hymy -huulillaan. Kaikki istuutuivat paikoilleen, kardinaali aivan -neuvottomana ja rauhattomana, Coppenole tyynenä ja levollisena -ja epäilemättä miettien itsekseen, että loppujen lopuksi hänen -arvonimensä, sukankutoja, oli yhtä hyvä kuin mikä tahansa muukin, -ja että Maria Burgundilainen, tämän Margaretan äiti, jota Coppenole -parhaillaan oli naittamassa, ei olisi niin suuresti pelännyt häntä -kardinaalina kuin sukankutojana. Sillä mikään kardinaali ei olisi -saanut Gentin porvareita nousemaan Kaarle Rohkean tyttären suosikkeja -vastaan, kardinaali ei olisi voinut yhdellä ainoalla sanalla karaista -kansanjoukkoa hänen kyyneleitään ja rukouksiaan vastaan, kun hän -mestauslavan juurelle saakka tuli rukoilemaan kansaltaan heille -armoa, kun taas sukankutojan olisi ainoastaan tarvinnut nostaa -nahkahihainen käsivartensa, että teidän päänne, korkeat herrat Guy -d'Hymbercourt ja kansleri Guillaume Hugonet, olisivat pudonneet! - -Vieläkään eivät kardinaalin kaikki nöyryytykset olleet loppuneet, -ja hänen täytyi juoda pohjaan saakka tämän huonon seuran tuottama -katkera kalkki. - -Lukija ei liene unohtanut tuota häikäilemätöntä kerjäläistä, joka -prologin alussa oli kiivennyt kardinaalin parvekkeen reunustalle. -Loistavien vieraiden saapuminen ei suinkaan ollut pelottanut häntä -sieltä pois, ja samalla kun papit ja lähettiläät tuppautuivat tiheään -kuin hollantilaiset sillit lehterin penkeille, hän oli asettunut -sangen mukavasti istumaan reunustalle jalat ristissä. Kun huomio oli -kiintynyt toisaalle, ei kukaan ollut huomannut tätä pitkälle menevää -hävyttömyyttä. Ja hän puolestaan ei lainkaan kiinnittänyt huomiotaan -siihen, mitä salissa tapahtui. Hän huojutti päätään huoletonna -kuin napolilainen kulkuri ja toisti silloin tällöin melun keskellä -koneellisesti: "Armahtakaa vaivaista!" Hän lieneekin ollut ainoa koko -joukosta, joka Coppenolen ja ovenvartijan sananvaihdon aikana ei -ollut edes kääntänyt päätään. Mutta nyt sattui niin, että gentiläinen -sukankutoja, jolla jo oli kansanjoukon myötätunto puolellaan ja johon -kaikkien katseet olivat kiintyneet, istuutui ensimmäiselle penkille -aivan kerjäläisen kohdalle, ja yleisö hämmästyi sangen suuresti -nähdessään, että flaamilainen lähettiläs, tarkastettuaan hieman -lähemmin kerjäläistä, taputti aivan toverillisesti häntä risaiselle -olkapäälle. Kerjäläinen kääntyi. Saattoi nähdä hämmästystä ja jälleen -tuntemisen iloa kummankin kasvoilla, ja vähääkään välittämättä -näkijöistä alkoivat sukankutoja ja kerjäläinen keskustella -hiljaisella äänellä pitäen toisiaan kädestä kerjäläisen risojen -pistäessä räikeästi silmään parvekepeitteen kultakirjailua vasten; -hän muistutti matoa appelsiinilla. - -Tämän harvinaisen näyn eriskummaisuus herätti salissa sellaisen -naurunpuuskan, että kardinaalinkin huomio kiintyi siihen. Hän -kurottautui hieman, ja kun hän ei paikaltaan voinut nähdä muuta kuin -kaistan Trouillefoun risaista pukua, hän luuli luonnollisesti, että -kerjäläinen pyysi almua, ja huusi tästä rohkeudesta suuttuneena: - --- Herra palatsivouti, käskekää heittää tuo lurjus virtaan. - --- Herra paratkoon! herra kardinaali, virkkoi Coppenole päästämättä -Clopinin kättä, -- hän on minun ystäviäni! - --- Hyvä, hyvä! huusi yleisö. Tästä hetkestä lähtien oli mestari -Coppenolella Pariisissa samoin kuin Gentissä "suuri kansansuosio; -sillä sellaisilla henkilöillä", sanoo Philippe de Comines, "on se -aina, kun he ovat siihen määrään epäsovinnaisia". - -Kardinaali puraisi huultansa. Hän kumartui naapurinsa Pyhän Genovevan -apotin puoleen ja sanoi hänelle hiljaa: - --- Kauniita lähettiläitä herra arkkiherttua on meille lähettänyt -Margaretaa esittelemään! - --- Teidän korkea-arvoisuutenne, apotti vastasi, -- tuhlaa -kohteliaisuuksiaan suotta noille flaamilaisille kärsille, _margaritas -ante porcos_ [helmiä sioille]. - --- Sanokaa mieluummin, lisäsi kardinaali hymyillen, _porcos ante -Margaritam_. [Sikoja ennen Margaretaa. Margareta merkitsee helmeä.] - -Koko tuo kaapuihin pukeutunut pieni hovi otti ihastuksella vastaan -tämän sanaleikin. Kardinaali tunsi saaneensa hiukan korvausta. Hän -ja Coppenole olivat nyt tasoissa; hänkin oli niittänyt sanaleikillä -suosiota. - -Ne lukijat, joilla on kykyä yleistää, kuten nykyään sanotaan, -sallinevat meidän kysyä, ovatko he saaneet kyllin selvän kuvan -siitä näytelmästä, jonka tuon suuren salin laaja suunnikas tällä -hetkellä tarjosi. Keskellä salin vasenta sivuseinää suuri, komea, -kultakirjaillulla kankaalla päällystetty parveke, jolle astuu -saattueessa pienestä goottilaistyylisestä ovesta joukko juhlallisia -henkilöitä ovenvartijan yksitellen ilmoittamina. Etupenkeillä -jo joukko kunnianarvoisia henkilöitä kärpännahka-, sametti- ja -purppurapäähineissä. Arvokkaana vaikenevan parvekkeen ympärillä, -sivuilla, edessä, joka puolella kova tungos ja kova melu. Tuhansia -katseita suuntautuneina heidän kasvojaan kohden, tuhansia kuiskeita -joka nimestä. Näytelmä on todellakin omituinen ja ansaitsee hyvin -katsojan huomion. Mutta mikä on tuo tuolla salin päässä oleva -lautateline, jonka päällä on neljä ja juurella yhtä monta kirjavasti -puettua marionettia? Ja kuka on tuo mustapukuinen ja kalpea olento, -joka seisoo sen vieressä? Niin, rakas lukijani, siellähän on Pierre -Gringoire ja hänen prologinsa. - -Olimme kaikki kokonaan unohtaneet hänet, ja sitä hän juuri eniten -pelkäsi. - -Siitä hetkestä saakka, jolloin kardinaali astui sisään, Gringoire -oli lakkaamatta ponnistellut prologinsa pelastamiseksi. Hän oli -ensin käskenyt näyttelijöitä, jotka olivat vaienneet, jatkamaan -kovemmalla äänellä, ja kun hän oli nähnyt, ettei kukaan kuunnellut, -hän oli antanut heidän keskeyttää ja koko sen neljännestunnin, -jonka seisaus kesti, hän oli polkenut ja huitonut, vedonnut -Gisquetteen ja Liénardeen ja kehoittanut naapureitaan vaatimaan -prologin jatkamista, mutta turhaan. Kukaan ei kääntänyt silmiään -kardinaalista, lähettiläistä ja parvekkeesta, noiden lukemattomien -katseitten ainoasta kohteesta. Otaksuttavaa on myös, ja me sanomme -sen ikäväksemme, että prologi alkoi jonkin verran ikävystyttää -kuulijoita. Itse asiassa esitettiin parvekkeella aivan samaa -näytelmää kuin marmoripöydällä: taistelua Maanviljelyksen ja -Papiston, Aatelin ja Kaupan välillä. Ja suuri joukko yleisöä halusi -mieluummin nähdä ne ilmielävinä edessään, hengittävinä, toimivina -ja kyynärpäillään tönivinä, lihana ja verenä, tässä flaamilaisessa -lähetystössä, tässä piispallisessa hovissa, kardinaalin kaavun ja -Coppenolen nutun alla, kuin maalattuina, vaatetettuina ja niin -sanoakseni täytettyinä ja lausuen säkeitä niissä keltaisissa ja -valkeissa mekoissa, joihin Gringoire oli ne pukenut. - -Runoilijamme ei kuitenkaan pitänyt peliään vielä kokonaan menetettynä -ja nähdessään rauhan jonkin verran palaavan hän keksi sotajuonen. - --- Hyvä herra, hän sanoi kääntyen lähimmän naapurinsa, lihavan, -kärsivällisen näköisen miehen puoleen, -- ettekö ole sitä mieltä, -että pitäisi aloittaa uudelleen? - --- Mikä? naapuri kysäisi. - --- Mysteeri tietenkin! Gringoire vastasi. - --- Miksikäs ei, virkahti naapuri. - -Tämä puolittainen hyväksyminen riitti Gringoirelle ja tunkeutuen -joukon sekaan sen verran kuin saattoi hän alkoi huutaa täyttä -kurkkua, kun ei kukaan muu näyttänyt siihen taipuvalta: - --- Aloittakaa, aloittakaa uudelleen! - --- Piru vieköön! huusi Joannes de Molendino, mitä ne tuolla nurkassa -laulavat (sillä Gringoire luihkasi neljän edestä)? Mitä sanotte, -toverit, eikö mysteeri ole loppunut? He tahtovat aloittaa sen -uudelleen! Eihän se sovi. - --- Ei! ei! huusivat kaikki ylioppilaat yhdestä suusta. Alas mysteeri! -alas! - -Mutta Gringoire huusi yhä useamman miehen voimalla: - --- Aloittakaa uudelleen! Aloittakaa uudelleen! Nämä huudot herättivät -kardinaalin huomion. - --- Herra palatsivouti, hän sanoi pitkälle, mustapukuiselle miehelle, -joka seisoi jonkin askeleen päässä hänestä, mitä helvetillistä melua -nuo vintiöt tuolla pitävät? - -Palatsivouti oli jonkinlainen matelija-virkamies, eräänlainen -lainopillinen yölepakko, samalla rotta ja lintu, tuomari ja renki. - -Hän lähestyi hänen korkea-arvoisuuttaan ja suuresti peläten hänen -vihastumistaan sai änkyttäen kerrotuksi kansanjoukon sopimattomasta -käyttäytymisestä, miten keskipäivä oli tullut ennen hänen -korkea-arvoisuuttaan ja miten näyttelijät oli pakotettu aloittamaan -odottamatta hänen korkea-arvoisuutensa tuloa. - -Kardinaali purskahti nauramaan. - --- Kunniani kautta, yliopiston rehtorin olisi pitänyt tehdä samoin. -Vai mitä sanotte, mestari Rym? - --- Herra kardinaali, vastasi Willem Rym, olkaamme iloisia, että -olemme päässeet puolesta näytelmästä. Hyödyimmehän sen verran. - --- Saavatko nuo vintiöt jatkaa ilveilyään? palatsivouti kysyi. - --- Jatkakoot, jatkakoot! sanoi kardinaali, se on minusta -yhdentekevää. Luen sill'aikaa messukirjaani. - -Palatsivouti astui parvekkeen reunalle ja huusi, käskettyään -kädenliikkeellä yleisöä vaikenemaan: - --- Porvarit ja kaupunkilaiset! Tyydyttääkseen sekä niitä, jotka -vaativat aloittamaan uudelleen, että niitä, jotka vaativat -lopettamaan, hänen korkea-arvoisuutensa käskee jatkamaan. - -Molempien puolien täytyi alistua siihen. Mutta sekä tekijä että -yleisö eivät olleet sen takia oikein tyytyväisiä kardinaaliin. - -Lavalla olevat henkilöt alkoivat uudelleen lausua ulkoläksyjään, ja -Gringoire toivoi, että ainakin hänen teoksensa jälkimmäinen osa saisi -tarkkaavia kuulijoita. Mutta niinkuin hänen muutkin kuvitelmansa, -niin petti tämäkin toivo. Salissa tosin oltiin taas kutakuinkin -hiljaa, mutta Gringoire ei ollut huomannut, että sinä hetkenä, -jolloin kardinaali antoi käskyn jatkaa, parveke ei vielä ollut -läheskään täynnä, ja että flaamilaisten lähettiläiden jälkeen saapui -uutta väkeä, joka muodosti osan seurueesta ja jonka nimiä ja arvoja -tuolloin tällöin lausuessaan ovenvartija suuresti häiritsi hänen -näytelmäänsä. Ajatelkaamme ovenvartijaa, joka kovalla äänellä kahden -säkeen välillä tai usein keskellä säettä tokaisee tällaisia lisäyksiä: - -Mestari Jacques Sharmolue, kuninkaallinen kirkollisasiain -prokuraattori! - -Jehan de Harlay, Pariisin kaupungin yövartioston päällikkö! - -Herra Galiot de Genoilhac, ritari, Brussacin herra, kuninkaallisen -tykistön päällikkö! - -Mestari Dreux-Raguier, meidän herramme kuninkaan vesien ja metsien -tarkastaja Ile-de-Francessa, Champagnessa ja Briessä! - -Herra Louis de Graville, ritari, kuninkaan neuvonantaja ja -kamariherra, Ranskan amiraali, Vincennes-metsän vartija! - -Mestari Denis Le Mercier, Pariisin sokeainkodin johtaja! -- Jne., jne. - -Se oli sietämätöntä. - -Tämä omituinen säestys, joka teki näytelmän seuraamisen vaikeaksi, -harmitti Gringoirea sitäkin enemmän, kun hän ei voinut kieltää -itseltään, että toiminta kävi yhä jännittävämmäksi, ja että hänen -näytelmänsä tarvitsi menestyäkseen ainoastaan huomiota osakseen. -Vaikeata olikin kuvitella älykkäämpää ja draamallisempaa tarinaa. -Neljä prologin henkilöä voivotteli parhaillaan kuolettavaa -pulaansa, kun itse Venus, _vera incessu patuit dea_, näyttäytyi -heille pukeutuneena kauniiseen pitkäliepeiseen pukuun, joka oli -Pariisin kaupungin vaakunalla koristettu. Hän saapui omassa -persoonassaan vaatimaan kauneimmalle luvattua dauphinia. Jupiter, -jonka ukkonen jyrisi lavan alaisessa pukeutumiskammiossa, kannatti -hänen vaatimuksiaan, ja jumalatar oli jo vähällä voittaa, toisin -sanoen, päästä naimisiin herra delfiinin kanssa, kun saapui nuori -tyttö pukeutuneena valkeaan damastiin ja kantaen kädessään helmeä -(läpikuultava viittaus Flanderin Margaretan nimeen) taistelemaan -Venuksen kanssa. Teatteritemppu ja käänne! Keskusteltuaan hetkisen -päättivät Venus, Margareta ja koko seura lykätä riidan Pyhän -Neitsyen ratkaistavaksi. Kappaleessa esiintyi vielä eräs sangen -kaunis henkilö, Mesopotamian kuningas dom Pedros, mutta tiheiden -keskeytysten vuoksi oli vaikeata saada selville, mitä tekemistä -hänellä oikeastaan oli. Kaikki nämä henkilöt kiipesivät tikkaita -myöten ylös lavalle. - -Mutta ponnistukset olivat turhia. Kaikki nämä kauneudet menivät -hukkaan. Oli aivan kuin kardinaalin saapuessa jokin näkymätön -ja lumottu lanka olisi kääntänyt kaikki katseet marmoripöydästä -parvekkeelle, salin eteläpäästä länsisivuun. Ei mikään voinut -irrottaa katselijoita tästä lumouksesta. Kaikkien silmät pysyivät -suunnattuina parvekkeelle, ja uudet tulokkaat, heidän onnettomat -nimensä, heidän kasvonsa ja pukunsa olivat alituisia johtimia. -Toivotonta! Lukuun ottamatta Gisquetteä ja Liénardea, jotka tuolloin -tällöin kääntyivät, kun Gringoire nykäisi heitä käsivarresta, ja -tuota paksua, kärsivällistä naapuria, ei kukaan kuunnellut eikä -katsellut hylättyä moraliteetti parkaa. Gringoire näki kasvoja enää -vain sivulta päin. - -Miten katkera olikaan hänen mielensä, kun hän näin näki kunniansa -ja taiteensa ylpeän rakennuksen pala palalta hajoavan, ja lisäksi -hän ajatteli, että tämä sama joukko kärsimättömänä odottaen hänen -teoksensa esitystä oli kapinoinut palatsivoutia vastaan, ja nyt kun -heidän tahtoonsa oli taivuttu, eivät enää välittäneet rahtuakaan -koko näytelmästä. Ja sama esitys oli kuitenkaan alkanut niin -yksimielisen mieltymyksen merkeissä! Kansansuosion ikuinen vuoksi ja -luode! Ajatella, että oltiin vähällä hirttää voudin nihdit! Mitä hän -olisikaan antanut elääkseen uudelleen tuon suloisen hetken! - -Mutta ovenvartijan raaka yksinpuhelu loppui vihdoin viimein. Kaikki -olivat saapuneet. Gringoire hengähti helpotuksesta, ja näyttelijät -jatkoivat urheasti esitystään. Mutta äkkiä nähdään mestari -Coppenolen, sukankutojan, nousevan paikaltaan, ja Gringoire kuulee -hänen yleisön henkeä pidättäen kuunnellessa pitävän seuraavan kauhean -puheen: - --- Herrat Pariisin porvarit ja junkkerit, -- enpä tosiaankaan, -Herra paratkoon, tiedä mitä täällä oikein teemme. Näen kyllä tuolla -nurkassa lavalla miehiä, jotka näyttävät hierovan tappelua. En -tiedä, onko tämä sitä, mitä te tässä maassa nimitätte mysteeriksi; -mutta hauskaa se ei ainakaan ole. Ne pieksävät suutaan, eikä siitä -näy syntyvän sen kummempaa. Neljännestunnin olen jo odottanut -ensimmäistä iskua, mutta sitä ei kuulu, ei Ray. Pelkuriraukkoja koko -joukko, jotka vain kynsivät toisiaan parjauksilla. Teidän pitäisi -tilata tänne nyrkkeilijöitä Lontoosta tai Rotterdamista; silloin -olisi toinen ääni kellossa: silloin mätkäytettäisiin nyrkiniskuja -niin, että kuuluisi ulos torille. Mutta nämä ovat kelvottomia. -Esittäisivät edes jonkin maurilaistanssin tai muun pantomiimin. -Minulle luvattiin aivan toista. Minulle sanottiin, että saisin olla -mukana narrinjuhlassa ja paavinvaalissa. Siellä Gentissä on meilläkin -narripaavimme ja, Herra paratkoon, se ei olekaan huonointa lajia! Ja -tiedättekö miten me teemme? Keräännytään joukkoon niinkuin täälläkin -on tehty. Sitten pistää jokainen vuoron perään päänsä ulos jostakin -luukusta ja irvistää muille. Se, jonka irvistys yksimielisesti -tunnustetaan kamalimmaksi, valitaan paaviksi. Se on sangen hauskaa. -Ettekö haluaisi valita paavia meidän maamme tavalla? Se ei ole -ainakaan niin ikävää kuin noiden lörpöttelijöiden kuunteleminen. Jos -he tahtovat olla mukana irvistämässä, niin olkoot tervetulleita. -Mitä siitä sanotte, herrat porvarit? Täällä on koolla niin paljon -eriskummallista mies- ja naisväkeä, että varmasti saadaan aikaan -oikea kunnon flaamilainen naurunrähäkkä, ja meillä, on täällä myös -niin monta rumaa pärstää, että on toivossa kauniita irvistyksiä. - -Gringoire olisi halunnut vastata, mutta hämmästys, viha ja harmi -mykistivät hänet. Ja lisäksi nostatti tuon kansansuosion saavuttaneen -sukankutojan ehdotus sellaisen innostuksen näissä porvareissa, joita -miellytti junkkerin nimitys, että kaikki vastustus oli turhaa. Ei -auttanut muu kuin seurata virran mukana. Gringoire peitti kasvonsa -käsillään, kun hänellä ei onnettomuudekseen ollut viittaa, johon sen -kätkeä, kuten timantelaisella Agamemnonilla. - - - - -V. Quasimodo - - -Tuossa tuokiossa oli kaikki kunnossa Coppenolen ehdotuksen -toteuttamista varten. Porvarit, ylioppilaat ja kirjurit olivat -ryhtyneet toimeen. Pieni kappeli salin toisessa päässä vastapäätä -marmoripöytää valittiin irvistysten näyttämöksi. Rikki lyöty ruutu -oven yläpuolella olevassa ruusustoikkunassa tarjosi sopivan, -pyöreän, kivikehyksisen aukon, josta kilpailijoiden tuli pistää -päänsä esille. Sinne saakka ylettyäkseen tarvitsi vain kiivetä -parin tynnyrin päälle, jotka oli jostakin haalittu ja asetettu -päällekkäin. Päätettiin että jokaisen kilpailijan, miehen tai naisen -(sillä voitiin valita myös paavitar), piti peittää kasvonsa ja olla -kappelissa kätkössä, siihen saakka, kunnes hänen vuoronsa tuli -esiintyä, jotta irvistyksillä olisi uutuuden viehätys. Kappeli oli -pian täynnä kilpailijoita, ja ovi suljettiin. - -Coppenole johti ja järjesti kaikkea paikaltaan. Heti ensi hälinän -aikana kardinaali, joka samoin kuin Gringoirekin oli lyöty laudalta, -oli tärkeiden toimien ja iltamessun varjolla vetäytynyt pois -seurueineen, ilman että kansanjoukko, jonka hänen tulonsa oli -saattanut sellaiseen liikkeeseen, välitti vähääkään hänen lähdöstään. -Willem Rym oli ainoa, joka huomasi kardinaalin paon. Joukon huomio -oli jatkuvasti suuntautunut muualle. Astuttuaan sisään salin toisesta -päästä ja viivähdettyään hetken sen keskellä joukko oli nyt ehtinyt -vastaiseen päähän. Marmoripöydällä ja kultakankaalla verhotulla -parvekkeella oli ollut vuoronsa; nyt oli tullut Ludvig XI:n kappelin -vuoro. Tanner oli nyt kaikenlaisten hullutusten hallussa. Jäljellä -olivat vain flaamilaiset ja rahvas. - -Irvistykset alkoivat. Ensimmäinen naama, joka näyttäytyi aukosta -silmäluomet nurin, kita ammollaan ja otsa kurtussa aivan kuin -keisarivallan aikaisten husaarien saappaat, herätti niin tavattoman -naurunremakan, että Homeros olisi luullut näitä vintiöitä jumaliksi. -Suursali oli kuitenkin kaikkea muuta kuin olympos, ja Gringoiren -onneton Jupiter tiesi sen paremmin kuin kukaan muu. Seurasi toinen -ja kolmas irvistys, sitten taas uusia ja yhä uusia, ja aina vain -kasvoivat naurunpuuskat ja kättentaputukset. Tässä näytelmässä -oli jokin omituinen pyörrytys, jokin päihdytys ja hurmausvoima, -jota on vaikea kuvata meidän päiviemme ja salonkiemme lukijoille. -Kuvitelkaa joukko kasvoja, jotka toinen toisensa jälkeen esittivät -kaikkia mittausopin kuvioita, kolmiosta puolisuunnikkaaseen, -kartiosta monisärmikkääseen; kaikkia inhimillisiä ilmeitä vihasta -irstaisuuteen; kaikkia ikäkausia vastasyntyneen lapsen juonteista -kuolevan eukon ryppyihin; kaikkia uskonnollisen mielikuvituksen -luomia faunista Beelsebubiin; kaikkia eläinkuvia sudenkidasta -linnunnokkaan, kärsästä suippokuonoiseen. Kuvitelkaa kaikkien -Pont-Neufin irvinaamakuvien, noiden Germain Pilonin käsissä -kivettyneiden painajaisten äkkiä heräävän elämään ja toisen toisensa -Jälkeen ilmestyvän tuijottamaan teitä hehkuvin silmin, kaikkien -Venetsian karnevaalinaamioiden kulkevan saatossa lornjettinne ohi, -lyhyesti, inhimillistä kaleidoskooppia. - -Mellastus sai yhä flaamilaisemman luonteen. Teniers saattaisi antaa -siitä vain epätäydellisen kuvan. Olisi luullut näkevänsä Salvator -Rosan taistelun bakkanaaliseksi juhlaksi muuttuneena. Ei ollut enää -ylioppilaita eikä lähettiläitä, ei porvareita, ei miehiä eikä naisia, -ei Clopin Trouillefouta, ei Gilles Lecornutä, ei Kympin-Leenaa eikä -Robin Poussepainiä. Yleinen mielivalta poisti kaikki erilaisuudet. -Tuo suuri sali oli muuttunut tavattomaksi, häikäilemättömyyttä ja -riehakkuutta kiehuvaksi, hehkuvaksi uuniksi, jossa jokainen kirkui, -irvisteli ja vääntelehti, jossa kaikki oli yhtä nauravaa ja ulvovaa -joukkoa. Nuo eriskummaiset kasvot, jotka toinen toisensa jälkeen -irvistivät ikkunasta, olivat kuin yhtä monta hiilipannuun heitettyä -kekälettä. Ja tästä käymistilassa olevasta joukosta kohosi, aivan -kuin höyry kattilasta, terävä, vihlova, läpitunkeva sorina kuin -hyttysparven ininä. - --- Hohoi! hitto vieköön! - --- Katsokaas tuota pärstää! - --- Taas uusi! - --- Guillemette Maugerepuis, katsokaahan tueta häränturpaa. Häneltä ei -puutu muuta kuin sarvet. Se ei ole sinun miehesi! - --- Taas uusi! - --- No mutta paavin vatsan kautta, mikä irvistys tuo on olevinaan? - --- Hohoi! petkutusta! Ei saa näyttää muuta kuin näköpäätään! - --- Peevelin Saapaskinttu-Martta! Hän kyllä kehtaa mitä vain! - --- Hyvä! Hyvä! - --- Minä tukehdun! - --- Tuo ei tahdo saada korviaan lävitse! - -Jne., jne. - -Älkäämme kuitenkaan tehkö vääryyttä ystävällemme Jehanille. Keskellä -tätä helvetillistä meteliä kuului hänen huutonsa pylvään päästä kuin -laivapojan ääni ylhäältä mastosta. Hän kirkui ja huitoi käsiään ja -jalkojaan kuin hullu. Hänen suunsa oli ammollaan ja sieltä lähti -kirkuna, jota ei enää kuulunut, ei suinkaan siksi, että yleinen -melu, olipa se miten voimakas tahansa, olisi sen voittanut, vaan -siksi, että hän oli saavuttanut äänen kuulumisen rajan, Sauveurin -kaksitoista tuhatta tai Biot'n kahdeksan tuhatta värähdystä. - -Mitä Gringoireen tulee, hän oli taas saanut rohkeutta ensimmäisen -masennuksen mentyä ohi. Hän oli terästäytynyt kovaa onnea vastaan. -"Jatkakaa!" hän oli kolmannen kerran sanonut näyttelijöilleen, -puhuville koneilleen. Sen jälkeen hän oli alkanut pitkin askelin -astua edestakaisin marmoripöydän edessä ja samalla tuntenut halua -mennä vuoroonsa näyttäytymään kappelin ikkuna-aukosta ja ainoastaan -sentähden, että saisi irvistää tuolle kiittämättömälle laumalle. --- Mutta se ei olisi meidän arvoistamme; ei kostoa! taistelkaamme -viimeiseen saakka, hän mietti. Runoudella on suuri vaikutus kansaan; -minä käännytän heidät vielä. Saadaanpa nähdä, kumpi lopulta voittaa, -irvistyksetkö vai kaunokirjallisuus. - -Mutta hän oli nyt näytelmänsä ainoa katsoja. - -Tilanne oli vielä paljoa pahempi kuin hetkistä aikaisemmin. Hän ei -enää nähnyt muuta kuin selkiä. - -Mutta minähän erehdyn. Tuo kärsivällinen lihava mies, jonka puoleen -hän aikaisemmin oli tukalana hetkenä kääntynyt, seisoi yhä teatteriin -päin. Mitä Gisquetteen ja Liénardeen tulee, he olivat jo aikoja -sitten karanneet. - -Gringoirea liikutti syvästi tämän hänen ainoan katsojansa -uskollisuus. Hän lähestyi miestä ja puhutteli häntä, kun hän ensin -oli kevyesti ravistanut häntä käsivarresta; sillä tuo kunnon mies -nojasi aitausta vasten ja torkkui. - --- Minä kiitän teitä, herra, Gringoire sanoi. - --- Mistä hyvästä, herra? vastasi paksu haukotellen. - --- Minä näen mikä väsyttää ja suututtaa teitä, jatkoi runoilija; se -on tuo jumalaton meteli, joka estää teitä kuulemasta. Mutta siitäkin -huolimatta teidän nimenne säilyy jälkimaailmalle. Saanko luvan kysyä, -mikä on nimenne? - --- Renault Château, Pariisin Châtelet'n sinetinvartija, jos se teitä -huvittaa. - --- Herra, te olette runotarten ainoa edustaja täällä, sanoi Gringoire. - --- Te olette liian kohtelias, Herra, Châtelet'n sinetinvartija -vastasi. - --- Te olette ainoa, joka arvokkaalla tavalla olette kuunnellut -näytelmää. Mitä pidätte siitä? - --- He! he! vastasi tuo paksu virkamies unisena, onhan se aika hauska. - -Tähän kiitokseen Gringoire sai tyytyä, sillä valtava kättentaputusten -ja hyvähuutojen pauhu katkaisi heidän keskustelunsa. Narripaavi oli -valittu. - --- Hyvä! Hyvä! Hyvä! ulvoi kansanjoukko joka taholla. - -Ikkuna-aukosta näkyikin todella ihmeellinen irvistys. Kaikkien -niiden viisi- ja kuusikulmaisten ja epäsäännöllisten kasvoja -jälkeen, jotka tästä aukosta oli toinen toisensa jälkeen työnnetty -esiin saavuttamatta sitä eriskummallisuuden ihannetta, Jota joukon -hurjistunut mielikuvitus edellytti, ei mikään muu kyennytkään -enää tyydyttämään sitä kuin se ylevä irvistys, joka juuri oli -lumonnut yleisön. Mestari Coppenolekin taputti käsiään, Ja Clopin -Trouillefou, joka oli ottanut osaa kilpailuun (ja Herra tietää, -että hänen naamansa saattoi saavuttaa miltei yliluonnollisen -rumuuden asteen), tunnusti itsensä voitetuksi. Emme yritäkään kuvata -lukijalle tuota nelitahkoista nenää, tuota hevosenkengänmuotoista -suuta, pientä, tuuheiden, punaisten kulmakarvojen peittämää vasenta -silmää, oikean peittyessä kokonaan suuren luomen alle, noita siellä -täällä harottavia epäsäännöllisiä hampaita, käsnäistä huulta, -jonka yllä yksi kulmahampaista törrötti kuin norsun syöksy hammas, -tuota kyyryistä niskaa ja ennen kaikkea tuota kaiken tämän ylle -levinnyttä ilmettä, jossa oli omituinen sekoitus ilkeyttä, ihmettelyä -ja murheellisuutta. Hyväksymishuuto oli yksimielinen. Hyökättiin -kappeliin. Sieltä tuotiin onnellinen narripaavi riemusaatossa esille. -Mutta vasta nyt nousi joukon hämmästys ja ihailu huippuunsa: irvistys -olikin hänen luonnollinen kasvojenmuotonsa. - -Tai oikeammin sanoen, koko hänen olemuksensa oli yhtä irvistystä. -Suunnaton pää sinne tänne törröttävine punaisin hiuksineen; -hartioissa tavaton kyttyrä ja sen vastine rintapuolella; lantiot ja -raajat niin perin epäonnistuneet, että ainoastaan polvet saattoivat -koskettaa toisiaan, ja edestä päin katsoen muistuttivat hänen -säärensä kahta sirppiä, jotka yhtyivät kädensijasta; suuret jalat, -kummalliset kädet ja kaiken tämän muodottomuuden yllä jonkinlainen -pelottava voiman, notkeuden ja rohkeuden leima; omituinen poikkeus -tuosta ikuisesta säännöstä, joka liittää voiman ja kauneuden -sopusuhtaisuuteen. Sellainen oli se paavi, jonka narrit itselleen -valitsivat. Olisi luullut näkevänsä rikki lyödyn ja uudelleen -huonosti kokoon sovitellun jättiläisen. - -Kun tämä kyklooppi ilmestyi kappelin kynnykselle hievahtamattomana, -jäntteränä ja miltei yhtä hartevana kuin pitkänä, väkijoukko tunsi -hänet heti hänen puoleksi punaisesta, puoleksi sinipunaisesta, -hopeakulkusilla koristetusta puvustaan ja ennen kaikkea hänen -rumuudestaan ja huusi yhdestä suusta: - --- Sehän on Quasimodo, kellonsoittaja! Quasimodo, Notre-Damen -kyttyräselkä! Yksisilmäinen Quasimodo! Vääräsäärinen Quasimodo! Hyvä! -Hyvä! - -Tuolla kyttyräselkäisellä ei ollut nimistä puutetta, kuten havaittiin. - --- Varokaa, raskaat vaimot! huusivat ylioppilaat. - --- Tai ne, jotka tahtovat tulla raskaiksi, Joannes tokaisi. Naiset -peittivätkin tosiaan kasvonsa. - --- Oh! tuota inhottavaa apinaa, sanoi yksi. - --- Yhtä ilkeä kuin ruma, jatkoi toinen. - --- Itse paholainen, lisäsi kolmas. - --- Minä asun onnettomuudekseni aivan Notre-Damen vieressä; kaiket yöt -kuulen hänen kiertelevän räystäillä. - --- Kissojen seurassa. - --- Hän on aina kattojemme yllä. - --- Hän noituu meitä savupiippujen kautta. - --- Eräänä iltana hän tuli irvistämään minulle ikkunaluukusta. Luulin -häntä mieheksi. Säikähdin pahanpäiväisesti. - --- Olen varma siitä, että hän seuraa noitia hornaan. Kerran hän jätti -luudan katollemme. - --- Oh, tuota iljettävää kyttyräselkää! - --- Oh, tuota rumahista! - --- Huh! - -Miehet sitävastoin olivat ihastuneita ja paukuttivat käsiään. - -Quasimodo, tämän melun kohde, seisoi yhä synkkänä ja vakavana -kappelin kynnyksellä ja antoi ihmetellä itseään. - -Eräs ylioppilaista, luullakseni Robin Poussepain, meni aivan hänen -eteensä ja nauroi hänelle vasten kasvoja. Sanaakaan sanomatta -Quasimodo tarttui häneen ja heitti hänet pallona väkijoukkoon. - -Ihastuksesta suunniltaan mestari Coppenole lähestyi häntä. - --- Herra paratkoon! Pyhän Isän nimessä, etkös vain olekin kaunein -rumilus, mitä milloinkaan olen nähnyt. Sinun sietäisi olla paavina -sekä Roomassa että Pariisissa. - -Samalla hän laski rattoisasti kätensä Quasimodon olalle. Tämä ei -liikahtanutkaan. Coppenole jatkoi: - --- Sinä olet hauska vekkuli, ja minua himottaisi mässätä kanssasi, -maksoipa se sitten minulle vaikka pari tusinaa Tours'in livreä! -[Tours'issa lyöty livre oli 20 soun arvoinen. -- Suom. huom.] Mitäs -sanot siitä? - -Quasimodo ei vastannut. - --- Herra paratkoon, oletko kuuro? - -Hän oli todellakin kuuro. - -Coppenolen tuttavallinen esiintyminen oli jo saattanut hänet -kärsimättömäksi ja hän kääntyi äkkiä häntä kohden niin uhkaavan -näköisenä, että tuo flaamilainen jättiläinen vaistomaisesti Peräytyi -askeleen aivan kuin verikoira kissan edestä. - -Nyt syntyi pelosta ja kunnioituksesta tuon omituisen olennon -ympärille ainakin viidentoista askeleen säteellä tyhjä kehä. Muuan -vaimo selitti mestari Coppenolelle, että Quasimodo oli kuuro. - --- Kuuro! virkkoi sukankutoja flaamilaisen leveästi naurahtaen. Herra -paratkoon, mieshän on oikea mallipaavi! - --- No nythän minä tunnen hänet, huudahti Jehan, joka viimeinkin oli -laskeutunut alas pylväänsä päästä tarkastamaan Quasimodoa lähempää. -Sehän on veljeni arkkidiakonin kellonsoittaja. Päivää, Quasimodo! - --- Se perhanan mies! huudahti Robin Poussepain vielä -aivan pökerryksissä lennostaan. -- Hän näyttäytyy: mies on -kyttyräselkäinen. Hän kävelee: hän on vääräsääri. Hän katsoo: hän on -yksisilmäinen. Häntä puhutellaan: hän on kuuro. Mitä hän sitten tekee -kielellään, tuo Polyfemos? - --- Hän osaa kyllä puhua, kun hän tahtoo, selitti äskeinen vanha -vaimo. Hän on tullut kuuroksi kellonsoitosta. Hän ei ole mykkä. - --- Se on vika, Jehan huomautti. - --- Ja hänellä on yksi silmä liikaa, lisäsi Robin Poussepain. - --- Ei, puuttui Jehan teräväpäisesti puheeseen. Yksisilmäinen on -paljon epätäydellisempi kuin sokea, sillä hän tietää mitä häneltä -puuttuu. - -Tällä välin olivat kaikki kerjäläiset, lakeijat ja taskuvarkaat -yhdessä ylioppilaiden kanssa lähteneet joukolla parlamentinkirjurien -varastohuoneeseen noutamaan narripaavin pahvitiaaraa ja viittaa. -Quasimodo antoi ilman vastenmielisyyden merkkejä ja jonkinlaisella -ylpeällä myöntyväisyydellä pukea ylleen narrin puvun. Sen jälkeen -hänet pantiin istumaan kirjaville kantopaareille. Kaksitoista -narriseuran toimihenkilöä nosti sen olkapäilleen, ja jonkinlainen -katkera ja halveksiva tyytyväisyys levisi kykloopin juroille -kasvoille, kun hän muodottomain jalkainsa juurella näki koko tuon -kauniin, suoran ja sopusuhtaisesti kehittyneen ihmisjoukon päät. Ja -nyt tuo kirkuva ja repaleinen kulkue lähti liikkeelle kiertäen vanhan -tavan muka palatsin käytäviä jatkaakseen sitten matkaa kaduille ja -toreille. - - - - -VI. Esmeralda - - -Iloksemme voimme ilmoittaa lukijalle, että koko sen ajan, minkä -tämä ilveily kesti, Gringoire ja hänen näytelmänsä olivat urheasti -pitäneet puoliaan. Hänen ankaran valvontansa alaisina hänen -näyttelijänsä olivat keskeyttämättä jatkaneet esitystä, ja hän itse -oli yhtä herkeämättä kuunnellut sitä. Melusta huolimatta hän oli -päättänyt jatkaa esitystä loppuun saakka eikä suinkaan ollut vielä -heittänyt toivoaan, että yleisö sittenkin lopuksi palaisi takaisin. -Tämä toivonsäde yhä kasvoi, kun hän näki Quasimodon, Coppenolen -ja narripaavin koko meluavan seurueen korviasärkevällä kohulla -lähtevän salista. Yleisö riensi jäljestä. -- Hyvä, mietti hän, sinne -menevät nyt kaikki melunpitäjät. -- Onnettomuudeksi olivat kaikki -melunpitäjät koko yleisö. Hetkessä tyhjeni koko suursali. - -Totta puhuen oli vielä joitakin katselijoita jäänyt jäljelle. -Siellä täällä salissa tai pienissä ryhmissä pylväiden ympärillä -näkyi naisia, vanhuksia ja lapsia, jotka kai olivat saaneet -kyllikseen huudosta ja melusta. Muutamia ylioppilaita istui vielä -ikkunakomerossa ja katseli alas torille. - --- Mainiota, tässähän on aivan tarpeeksi väkeä kuuntelemaan -loppuun kappaletta. Niitä ei kylläkään ole paljoa, mutta valittua, -sivistynyttä väkeä. - -Tällöin hän huomasi, että soitantoa, jonka piti tehdä yleisöön -voimakkain vaikutus Neitsyt Marian saapuessa, ei kuulunutkaan. Asiaa -lähemmin tutkittaessa huomattiin, että narripaavin saattue oli -takavarikoinut ja vienyt mennessään hänen orkesterinsa. - --- Menettelee ilmankin, mietti Gringoire stoalaisen tyyneydellä. - -Hän lähestyi erästä ryhmää, joka näytti keskustelevan hänen -näytelmästään. Hänen onnistui kuulla seuraava sananvaihto: - --- Tunnettehan Navarran palatsin, mestari Cheneteau, sen, joka kuului -herra de Nemours'ille? - --- Kyllä, vastapäätä Braque-kappelia. - --- Sama juuri, valtiokonttori on vuokrannut sen Guillaume -Alixandrelle, historianmaalarille, kuudesta livrestä kahdeksasta -sousta vuodessa. - --- Kylläpä ne vuokrat kohoavat. - --- Vai niin! huokasi Gringoire, mutta muut kuuntelevat. - --- Toverit, huusi äkkiä yksi ikkunakomerossa istuvista veitikoista. --- _Esmeralda! Esmeralda_ on torilla! - -Tämä sana sai aikaan ihmeellisen vaikutuksen. Kaikki salissa olijat -ryntäsivät ikkunaan ja kiipesivät ylös nähdäkseen torille, toistaen: -_Esmeralda! Esmeralda!_ - -Samalla kuului ulkoa huikeita suosionosoituksia. - --- Esmeralda? mitähän sekin merkinnee? mietti Gringoire ja väänteli -käsiään epätoivoissaan. Nyt on, Herra nähköön, tullut ikkunain vuoro! - -Hän kääntyi marmoripöytää kohden ja näki, että esitys oli -keskeytynyt. Oli tullut hetki, jolloin Jupiterin piti ilmestyä -salamansa kanssa. Mutta Jupiter seisoi aloillaan lavan juurella. - --- Michel Giborne! huusi harmistunut runoilija, mitä sinä siellä -teet? Onhan sinun vuorosi! Kiipeä ylös! - --- Mahdotonta, vastasi Jupiter, eräs ylioppilas vei portaat. -Gringoire katsahti lavalle ja huomasi katkeran totuuden. - -Kaikki liikenneyhteys oli katkaistu näyttämön ja pukukomeron väliltä. - --- Roisto! hän mutisi. Ja miksi hän otti portaat? - --- Nähdäkseen Esmeraldan, vastasi Jupiter surkealla äänellä. Hän -sanoi: "Kas täällä on portaat, joita ei tarvita", ja niin hän vei ne. - -Se oli kuolinisku. Gringoire otti sen vastaan alistuen. - --- Korjatkaa luunne! hän sanoi näyttelijöille; jos saan maksun, -saatte tekin. - -Sitten hän lähti pää painuksissa, mutta viimeisenä niin kuin urheasti -taistellut kenraali. - -Astellessaan alas palatsin portaita hän mutisi hampaittensa välitse: - --- Kauniita aaseja ja lurjuksia nuo pariisilaiset! Tulevat katsomaan -mysteeriä, eivätkä kuuntele siitä sanaakaan! Kaikki muu heitä -huvittaa, Clopin Trouillefout, kardinaalit, Coppenolet, Quasimodot, -itse piru, mutta Neitsyt Maria ei tippaakaan! Jos olisin sen tiennyt, -en olisi tuhlannut Neitsyt Marioita teille, senkin hölmöt! Ja minä! -tulin katselemaan kasvoja ja näinkin vain takaraivoja! Olla runoilija -ja saavuttaa laastarinlatkuttajan menestys! Onhan kyllä totta, -että Homeros kierteli kerjäten kreikkalaisia kyliä, ja Naso kuoli -maanpaossa moskovalaisten luona. Mutta piru minut periköön, jos -ymmärrän, mitä he tarkoittavat tuolla Esmeraldallaan! Mitähän kieltä -se oikeastaan on olevinaan? Sehän on pelkkää siansaksaa! - - - - - - -TOINEN KIRJA - - - - -1. Kharybdiista Skyllaan - - -Ilta pimenee aikaisin tammikuussa. Kaduilla oli jo hämärä Gringoiren -lähtiessä palatsista. Se ilahdutti häntä, sillä hän kaipasi pimeälle -ja yksinäiselle kujalle voidakseen siellä vaipua mietiskelyihin ja -antaakseen filosofin sitoa ensi siteen runoilijan haavaan. Filosofia -olikin hänen ainoa pakopaikkansa, sillä hän ei tiennyt, mistä saisi -yösijan. Tuon loistavan fiaskon jälkeen, jonka hänen draamallinen -yrityksensä oli kärsinyt, hän ei uskaltanut mennä siihen viinitupaan -Grenier-sur-l'Eau-kadun varrella vastapäätä Port-au-Foiniä, jossa -hän asui, sillä hän oli luullut, että kaupunginvouti maksaisi -hänelle hänen häärunoelmastaan sen verran, että hän saattaisi maksaa -mestari Guillaume Doulx-Sirelle, Pariisin heinäkaupan vuokraajalle, -niiden kuuden kuukauden vuokran, jonka hän oli tälle velkaa, toisin -sanoen kaksitoista pariisilaista souta; summan, joka oli kaksitoista -kertaa niin suuri kuin koko hänen maallinen omaisuutensa, siihen -luettuna hänen polvihousunsa, paitansa ja lakkinsa. Sitten kun -hän tilapäisessä turvapaikassaan Saint-Chapellen vankilan pienen -porttiholvin alla oli luonut yleissilmäyksen tilaansa ja aprikoinut, -minkä yösijan valitsisi -- hänellä oli valittavana kaikki Pariisin -kadut -- hän muisti edellisellä viikolla erään parlamentinneuvoksen -talon edessä Savaterie-kadun varrella nähneensä kiven, joka oli -siihen asetettu muulin selkään nousemista varten, ja hän oli silloin -ajatellut, että siinä oli hätätilassa mainio päänalunen kerjäläiselle -tai runoilijalle. Hän kiitti sallimusta, joka oli antanut hänelle -tuon hyvän ajatuksen. Mutta juuri kun hän aikoi astella palatsin -edessä olevan torin poikki painautuakseen Citén sokkeloihin, joissa -vielä nykyäänkin nuo Vanhat sisaruskadut Rue de la Barillerie, Rue -de la Vieille-Draperie, Rue de la Savaterie, Rue de la Juiverie -ynnä muut mutkittelevat yhdeksänkerroksisine taloineen, hän näki -narripaavin saattueen samaan aikaan tulevan ulos palatsista huikeasti -meluten ja marssivan torin poikki soihtujen hulmutessa ja hänen, -Gringoiren, orkesterin soittaessa. Tämä näky veresti uudelleen niiden -haavojen tuskan, jotka hänen itserakkautensa oli saanut. Hän pakeni. -Kun hänen näytelmänsä kova kohtalo kirveli vielä kipeimmillään, teki -kaikki, mikä toi hänen mieleensä päivän juhlan, hänet katkeraksi ja -sai hänen haavansa vuotamaan verta. - -Hän aikoi juuri mennä Saint-Michel-sillan yli, kun hän tapasi poikia, -jotka juoksentelivat heilutellen palavia soihtuja ja sähikäisiä. - --- Kirottu ilotulitus, Gringoire virkkoi ja kääntyi -Rahanvaihtosillalle. Sillan päässä olevien talojen seinille oli -ripustettu kolme suurta taulua, jotka esittivät kuningasta, dauphiniä -ja Flanderin Margaretaa, sekä kuusi pienempää, jotka esittivät -Itävallan arkkiherttuaa, Bourbonin kardinaalia, herra de Beaujeutä, -Ranskan Jeannea, Bourbonin äpärää ja vielä jotakin, jota en oikein -muista, kaikki soihduilla valaistuina. Joukko ihmetteli. - --- Sinä onnellinen Jehan Fourbault! Gringoire huokasi ja käänsi -selkänsä mestarin tauluille, suurille ja pienille. Hänen eteensä -avautui katu. Se näytti hänestä niin pimeältä ja autiolta, että hän -toivoi siellä pääsevänsä kuulemasta ja näkemästä kaikkea sitä, mikä -saattoi johtaa hänen mieleensä juhlan. Hän lähti astelemaan sitä. -Hetkisen kuluttua sattui hänen jalkansa johonkin vastukseen; hän -kompastui ja kaatui. Se oli juhlalyhde, jonka kirjurit olivat aamulla -päivän kunniaksi asettaneet jonkun parlamentin presidentin asunnon -portin eteen. Gringoire kesti urheasti tämän uuden löytönsä. Hän -nousi ja saapui viimein joen rannalle. Jätettyään taakseen siviili- ja -rikosoikeusvankilain tornit ja kahlattuaan kiveämättömällä -rantaäyräällä nilkkojaan myöten kurassa pitkin kuninkaallisen -puutarhan korkeaa muuria, hän saapui kaupungin länsipäähän ja seisoi -hetken katsellen Passeur-aux-Vaches nimistä saarta, joka sittemmin -on hävinnyt Uudensillan ja pronssihevosen alle. Saari näytti hänestä -pimeässä mustalta möhkäleeltä vaalean, kapean joenhaaran takana, joka -erotti sen hänestä. Himmeästä valopilkusta saaressa saattoi arvata -mehiläiskeon muotoisen mökin paikan, jossa lehmäpaimen vietti yönsä. - --- Sinä onnellinen lehmäpaimen! Gringoire mietti, sinä en ajattele -kunniaa etkä kirjoita häärunoelmia! Mitäpä liikuttaa! sinua Burgundin -herttuattarien ja kuninkaiden naimisiinmeno! Sinä et tunne muita -helmiä [_Margareta:_ helmi] kuin mitä huhtikuu syöttää sinun -lehmillesi! Ja minulle, runoilijalle, on vihelletty, minä värisen -vilusta ja olen velkaa kaksitoista souta, ja minun kengänpohjani ovat -niin läpinäkyvät, että ne kelpaisivat lasin virkaan sinun lyhdyssäsi. -Kiitos, lehmäpaimen, sinun mökkisi on rauhoittanut minua ja saanut -minut unohtamaan Pariisin! - -Samassa herätti hänet lyyrillisestä tunnelmastaan suuri raketti, -joka sähisten kohosi ilmaan tuosta onnellisesta majasta. Lehmäpaimen -siellä otti osaa päivän ilotteluun ja poltti omaa ilotulitustaan. - -Tämä raketti sai kylmät väreet kulkemaan pitkin Gringoiren selkäpiitä. - --- Kirottu juhla! hän huudahti, vainoatko minua kaikkialla? Hyvä -Jumala! lehmäpaimenen mökilläkin! - -Sitten hän katseli Seineä jalkainsa juurella, ja kauhea kiusaus -valtasi hänet. - --- Ah! hän sanoi, miten mielelläni hukuttautuisin, ellei vesi olisi -niin kylmää! - -Silloin hän sai äkkiä epätoivoisen päähänpiston: koska hän ei -päässyt rauhaan narripaaveista, Jehan Fourbault'n maalauksista, -juhlalyhteistä, soihduista eikä raketeista, hän päätti rohkeasti -heittäytyä keskelle juhlaa ja lähteä Grève-torille. - --- Siellä, hän ajatteli, saan ainakin osani juhlanuotion lämmöstä -ja ehkäpä saan myös palan niistä kolmesta suuresta kuninkaallisesta -sokerivaakunasta, jotka siellä koristavat kaupungin pitopöytiä. - - - - -II. Grève-tori - - -Senaikaisesta Grève-torista on nykyään vain yksi ainoa vaatimaton -jälki näkyvissä. Se on pohjoiskolkassa oleva pieni kaunis torni, -jonka hienopiirteisiä veistoksia nyt kuitenkin peittää ruma rappaus -ja joka ehkä pian hukkuu siihen uusien talojen tulvaan, joka niin -nopeasti nielee kaikki Pariisin vanhat muistot. - -Ne, jotka meidän laillamme eivät koskaan voi kulkea Grève-torin -poikki luomatta säälin ja osanoton sekaista katsetta tähän Pieneen -toriraukkaan, joka seisoo siellä likistyneenä kahden Ludvig XV:n -aikaisen kivimuurin välissä, voivat mielikuvituksessaan helposti -kuvitella, miltä näytti tuo vanha goottilainen tori viidennellätoista -vuosisadalla. - -Tori oli, kuten vieläkin, epäsäännöllinen neliö, jota rajoitti -yhdeltä sivulta ranta ja muilta kolmelta rivi korkeita, kaitoja -ja synkkiä taloja. Päivällä saattoi ihailla näiden rakennusten -vaihtelevia muotoja, jotka puu- tai kiviveistoksineen muodostivat -erilaisten keskiaikaisten rakennustyylien täydellisen malliston, -viidenneltätoista yhdennelletoista vuosisadalle, ristiholvista, -joka alkoi syrjäyttää suippokaaren, romaaniseen pyörökaariholviin, -jonka suippokaari oli syrjäyttänyt ja joka vielä sen aikana vallitsi -vanhan Roland-tornin, Seinen ja Tanneriekadun kulmatalon alakerrassa, -öisin ei tästä taloryhmästä näkynyt muuta kuin mustain kattojen -suipot harjat, joiden korkeiden päätyjen muodostama ketju sulki -torin kehäänsä. Sillä tärkeimpiä eroavaisuuksia sen ajan ja meidän -päiviemme kaupunkien välillä on se, että silloin rakennusten päädyt -olivat kadulle päin, kun ne taas nykyään ovat kyljittäin kadun -varrella. Parin viimeisen vuosisadan kuluessa talot ovat tehneet -käännöksen. - -Keskellä torin itäistä sivua kohosi raskas ja muodoton rakennus, -jonka kolme osaa oli peräisin eri ajoilta. Sillä oli kolme nimeä, -jotka selittävät sen historian, tarkoituksen ja rakennustavan: -_Dauphinin talo_, koska Kaarle V asui siinä kruununperillisenä -ollessaan; _Kauppiastalo_, koska sitä käytettiin raatihuoneena; -_Pylvästalo_ (domus ad piloria), koska sen kolmea kerrosta kannatti -rivi suuria pylväitä. Täällä oli kaikkea, mitä kunnon kaupunki, -sellainen kuin Pariisi, saattoi tarvita: kappeli rukoilemista -varten, tuomioistuin kuninkaan väen tutkimista, tuomitsemista ja -rankaisemista varten, jos asianhaarat niin vaativat, ja ylisillä -asevarasto ampumatarpeineen. Sillä Pariisin porvarit tietävät sangen -hyvin, ettei rukoileminen ja käräjöiminen aina riitä oikeuksien ja -vapauksien puolustamiseen, ja heillä on aina raatihuoneensa ylisillä -varalla joku hyvä, ruostunut tuliluikku. - -Grève-torilla oli jo silloin tuo synkkä leima, jonka hirvittävät -muistot ja Pylvästalon seuraaja, Dominique Boccadorin raskas -raatihuone, vieläkin kulkijassa herättävät. On kuitenkin lisättävä, -että keskelle toria vierekkäin pystytetty vakinainen hirsipuu -ja kaakinpuu, laki ja tikapuut, kuten siihen aikaan sanottiin, -eivät suinkaan olleet osaltaan vaikuttamatta siihen kiireeseen, -jolla sivuutettiin tämä kauhea paikka, jossa niin monta elämää ja -voimaa uhkuvaa olentoa oli kärsinyt tuskallisen kuoleman ja josta -viisikymmentä vuotta sen ajan jälkeen, jota meidän kertomuksemme -kuvaa, sai alkunsa Saint-Vallier-kuume, tuo mestauslavan pelon -synnyttämä sairaus, omituisin kaikista, koska sitä ei aiheuta Jumala -vaan ihmiset. - -Kuolemanrangaistus koristi vielä kolmesataa vuotta sitten -rautapyörillään, kivisillä hirttotelineillään ja koko vakinaisella, -maahan juurrutetulla kidutuskoneistollaan Grève-toria, kauppahalleja, -Dauphinin toria, Croix-du-Trahoiria, Marché-aux-Pourceaux'ta, -kammottavaa Montfauconia, Barrière des Sergents'ia, -Place-aux-Chats'ta, Saint-Denis-porttia, Champeaux'ta, Baudets- ja -Saint-Jacques-portteja. Niihin on vielä lisättävä ne hirsi- ja -kaakinpuut, joita oli voudeilla, piispoilla, tuomiokapileilla -ja tuomiovaltaisilla apoteilla ja prioreilla, sekä lainmukaiset -hukuttamiset Seineen. Mutta on lohdullista ajatella, että tämä -vanha läänitys-yhteiskunnan yksinvaltias, erä erältä menetettyään -varustuksensa ja ylelliset kidutus-, rääkkäys- ja piiskauskojeensa, -johon tarvittava, nahalla päällystetty penkki Grand-Châtelet'ssa joka -viides vuosi uudelleen päällystettiin, on poistettu miltei kokonaan -laeistamme ja kaupungeistamme, karkotettu lakikirjasta toiseen, -ajettu tiehensä torilta toisensa jälkeen. Koko suuressa Pariisissamme -ei sillä enää nykyään ole kuin yksi lymypaikka Grève-torilla, yksi -vaivainen giljotiini, joka arkana ja häpeissään piileskellen tuntuu -aina pelkäävän, että se nähtäisiin itse teossa, niin kiireesti se -joka kerta iskunsa annettuaan katoaa. - - - - -III. "Besos para golpes" [Suudelmia lyönneistä.] - - -Kun Pierre Gringoire saapui Grève-torille, hän oli aivan kohmettunut. -Välttääkseen kansanjoukkoja Rahanvaihtosillalla ja Jehan Fourbault'n -tauluja hän oli kulkenut Myllärinsillan yli, mutta piispan myllyjen -vesipyörät ruiskuttivat hänen takkinsa aivan märäksi, ja hän tunsi -itsensä näytelmänsä haaksirikon jälkeen yhä vihaisemmaksi. Hän -kiiruhtikin minkä jaksoi juhlanuotiota kohden, joka iloisesti räiskyi -keskellä toria. Mutta sen ympärillä tunkeili tiheä väkijoukko. - --- Kirotut pariisilaiset! Gringoire sanoi, sillä todellisena -näytelmärunoilijana hän harrasti yksinpuheluja, -- nyt ne vielä -sulkevat minulta pääsyn tulen luo! Ja minä, jos kukaan, tarvitsisin -pienen uuninloukon. Kenkäni vuotavat, ja nuo kirotut myllyt, kun -kastelivat minut! Piru vieköön koko Pariisin piispan myllyineen -päivineen! Tahtoisinpa tietää, mitä piispa tekee myllyllä; odottaako -hän joutuvansa piispanvirasta mylläriksi? Jollei hän siihen -tarvitse muuta kuin minun kiroukseni, suon sen kernaasti hänelle ja -hänen tuomiokirkolleen ja myllyilleen! Katsotaanpa, aikovatko ne -väistyä lainkaan, nuo hölmöt! Ja kysynpä, mitä ne siellä tekevät? -Lämmittelevät; kaunista iloa! He katselevat, miten risukimput -palavat; kaunis näytelmä! - -Tutkittuaan hiukan tarkemmin asiaa, hän huomasi, että piiri oli -paljon suurempi, kuin mitä kuninkaan nuotion ääressä lämmittelemiseen -tarvittiin, ja että tämä väenpaljous ei ollut keräytynyt katselemaan -ainoastaan sitä näytelmää, jonka palavat risukimput tarjosivat. - -Väkijoukon ja tulen välisellä tyhjällä alueella tanssi nuori tyttö. - -Oliko tämä nuori tyttö inhimillinen olento, metsänneito vai enkeli, -sitä ei Gringoire, niin skeptillinen filosofi ja ironinen runoilija -kuin hän olikin, voinut ensi hetkessä ratkaista, niin hän ihastui -tähän lumoavaan näkyyn. - -Tyttö ei ollut pitkä, mutta niin solakka ja joustava varreltaan, että -hän näytti kookkaalta. Hän oli tummaihoinen, mutta saattoi aavistaa, -että tuo hipiä päivänvalossa saisi espanjattarien ja roomattarien -kauniin kullanhohteen. Hänen pieni jalkansakin oli andalusialainen, -sillä samalla kun sen peitti soma kenkä, se liikkui siinä vapaasti. -Hän tanssi, hän pyörähteli ja liiteli vanhalla persialaismatolla, -joka oli huolimattomasti levitetty torille, ja joka kerta kun hänen -säteilevät kasvonsa vilahtivat ohitse, välähti hänen mustista -silmistään säkenöivä katse. - -Kaulat kurkollaan ja suut puoliavoimina seurasivat katselijat hänen -liikkeitään, ja totta onkin, että hän näytti yliluonnolliselta -ilmestykseltä helistellessään siinä tamburiiniaan, jota hän -pyöreät, paljaat käsivarret koholla piti korkealla päänsä päällä, -ja pyörähdellessään solakkana, notkeana ja vilkkaana kuin ampiainen -kullalla kirjailluissa, ruumiinmukaisissa liiveissään, kirjavassa, -liehuvassa hameessaan paljaine olkapäineen, siropiirteisine -säärineen, mustine hiuksineen ja säihkyvine silmineen. - --- Tuohan on oikea salamanteri, keijukainen, jumalatar, bakkantti -Menalis-vuorelta, Gringoire puheli itsekseen. - -Samassa toinen "salamanterin" hiuspalmikoista aukeni, ja Pieni -messinkiraha, joka oli ollut siihen kiinnitettynä, vieri maahan. - --- Eikö mitä! sanoi Gringoire, -- sehän on vain mustalaistyttö. - -Koko lumous oli haihtunut. - -Tyttö jatkoi tanssiaan. Hän otti maasta kaksi miekkaa, joiden kärjet -hän asetti otsaansa vasten pannen ne pyörimään yhteen suuntaan, -pyörien itse toiseen. Hän oli todellakin vain mustalainen. Mutta -vaikka Gringoiren kuvitelma olikin särkynyt, oli tuossa näyssä -kokonaisuutena katsoen kuitenkin jotakin lumoavaa ja vangitsevaa; -nuotion tuli loi häneen voimakkaan punaisen loimun, jonka hohde -valaisi ympärillä seisovain kasvoja ja nuoren tytön ruskeata -otsaa, ja joka vaihteleviin varjoihin sekoittuneena loi himmeän -heijastuksen torin pimennoihin valaisten kajastuksellaan toisella -puolen Pylvästalon vanhaa, pimeätä ja rosoista julkisivua, toisella -hirsipuun haaraa. - -Niiden tuhansien kasvojen joukossa, joita tämä hohde valaisi, -oli yhdet, jotka kokonaan näyttivät vaipuneen tanssijattaren -tarkasteluun. Ne olivat ankarat, tyynet ja synkät miehen kasvot. Tämä -mies, jonka puvun ympärillä seisova joukko peitti näkyvistä, oli -korkeintaan kolmenkymmenenviiden vuoden ikäinen. Siitä huolimatta -hänen päänsä oli kalju. Ainoastaan ohimoilla oli vielä harvoja -harmaantuneita hiusläikkiä. Korkea ja leveä otsa alkoi jo käydä -kurtuille, mutta syvälle painuneista silmistä loisti harvinainen -nuoruudenvoima, hehkuva tuli, syvä intohimo. Hän tuijotti herkeämättä -mustalaistyttöä, ja tuon kuusitoistavuotiaan tytön tanssiessa ja -hurmatessa kaikki, hänen mielensä näytti käyvän yhä synkemmäksi. -Tuolloin tällöin hänen huulillaan häilähti hymy ja hänen rinnastaan -kohosi huokaus, mutta hymy oli surullisempi kuin huokaus. - -Tanssijatar lopetti viimein hengästyneenä, ja joukko taputti -ihastuneena käsiään. - --- Djali! sanoi mustalaistyttö. - -Samassa Gringoire näki pienen, sievän, vilkkaan, reippaan ja hohtavan -valkoisen vuohen, jolla oli kullatut sarvet, kaviot ja kaulanauha ja -joka tähän saakka oli maannut käppyrässä maton nurkassa, hypähtävän -pystyyn ja tulevan omistajattarensa luo. - --- Djali, sanoi tanssijatar, -- nyt on sinun vuorosi. Ja istuutuen -hän ojensi tamburiininsa vuohelle. - --- Djali, hän jatkoi, -- monesko kuukausi nyt on? - -Vuohi nosti etujalkansa ylös ja löi sillä tamburiinia kerran. Oli -vuoden ensimmäinen kuukausi. Yleisö taputti käsiään. - --- Djali, tyttö jatkoi ja käänsi tamburiinistaan toisen sivun, -- -monesko päivä nyt on? - -Djali nosti pienen kullatun kavionsa ja löi sillä kuusi kertaa -tamburiinia. - --- Djali, mustalaistyttö jatkoi, kääntäen taas helistintään, -- mitä -kello on? - -Djali löi sitä seitsemän kertaa. Samassa Pylvästalon kello löi -seitsemän. Väkijoukko oli suunniltaan ihmetyksestä. - --- Tuo on noituutta, kuului pahaaennustava ääni sanovan väkijoukosta. -Sen lausui tuo kaljupäinen mies, joka ei irroittanut katsettaan -mustalaistytöstä. - -Tämä hätkähti ja kääntyi, mutta suosionosoitukset puhkesivat -uudelleen ja tukahduttivat tuon pahansuovan huudahduksen. - -Ne haihduttivat sen tyttöön tekemän vaikutuksen niin täydellisesti, -että hän jatkoi kysymyksiään vuohelle. - --- Djali, miten tekee kaupungin pistooliväen kapteeni, herra Guichard -Grand-Remy, kun hän astelee kynttilänpäiväkulkueessa. - -Djali nousi takajaloilleen ja alkoi määkien astella niin juhlallisen -vakavana, että koko katsojapiiri remahti raikuvaan nauruun tuosta -pistooliväen kapteenin itsekkään hurskauden matkimisesta. - --- Djali, tyttö jatkoi tämän kasvavan suosion rohkaisemana, -- miten -saarnaa kirkollisen tuomioistuimen kuninkaallinen prokuraattori, -mestari Jacques Charmolue? - -Vuohi istuutui takajaloilleen ja alkoi määkien huitoa etujaloillaan -niin omituisella tavalla, että huonoa ranskaa ja latinaa -lukuunottamatta liikkeet, asento, äänenpainotus, kaikki muistutti -Jacques Charmoluetä. - -Joukko osoitti yhä yltyvää suosiota. - --- Häväistystä! jumalattomuutta! kuultiin taas äskeisen kaljupäisen -miehen huudahtavan. - -Mustalaistyttö käännähti jälleen. - --- Oh! hän sanoi, -- se on tuo ilkeä mies! Hänen alahuulensa venähti -hiukan ja hänen kasvoillaan häivähti omituinen ilme, joka näytti -olevan hänelle ominainen; hän käännähti kantapäillään ja alkoi kerätä -tamburiiniinsa katselijain lahjoja. - -Hopea- ja kuparikolikoita, suuria ja pieniä, tuli satamalla. Äkkiä -hän oli Gringoiren edessä. Tämä työnsi niin epätoivoisesti käden -taskuunsa, että tyttö pysähtyi. - --- Hitto vieköön! runoilija sanoi löydettyään taskunsa pohjalta -todellisuuden, se on tyhjyyden. Kaunis tyttö seisoi yhä odottaen ja -tamburiini ojennettuna. Suuria hikikarpaloita helmeili Gringoiren -otsalla. - -Jos hänellä olisi ollut Peru taskussaan, hän olisi varmaankin antanut -sen, mutta Gringoirella ei ollut Perua, eikä Amerikkaa muuten vielä -ollut löydettykään. - -Onneksi tuli eräs odottamaton tapaus hänen avukseen. - --- Korjaatko luusi sieltä, senkin Egyptin heinäsirkka! kirkui -kimakka ääni, joka kaikui torin pimeimmästä kolkasta. Tyttö kääntyi -säikähtäen. Se ei ollut enää kaljupäisen ääni, se oli kiihkoinen, -ilkeä naisen ääni. - -Tämä kiljaisu, joka niin säikäytti mustalaistyttöä, herätti -parhaillaan torin poikki taivaltavassa poikaparvessa aika ilon. - --- Se on Rolandin tornin erakko, huusi joku joukosta nauraen täyttä -kurkkua, -- se on säkkiakka, joka siellä murisee. Hän ei kai ole -saanut illallista. Viedään hänelle, mitä kestistä on jäänyt jäljelle. - -Kaikki ryntäsivät Pylvästaloon. - -Tällä välin Gringoire oli käyttänyt hyväkseen tanssijattaren -säikähdystä ja perääntynyt. Poikien huudoista hän muisti, -ettei hänkään ollut syönyt illallista. Hän kiiruhti sen vuoksi -Pylvästaloon. Mutta nuo pikku veitikat olivat ehtineet ennen häntä. -Kun hän saapui perille, oli pöytä jo tyhjennetty. Ei ollut enää -jäljellä suupalaakaan. Ei ollut muuta kuin Mathieu Biternen v. 1434 -maalaamat hoikat liljat ja ruusut seinässä. Se oli laihanlainen -ateria. - -On sangen ikävää mennä levolle nälkäisenä, mutta vielä ikävämpää -on, kun vatsa on tyhjä eikä tiedä mistä saisi yösijan. Niin oli -Gringoiren laita. Hänellä ei ollut leipää eikä kattoa päänsä päälle. -Alaston totuus ahdisti häntä joka taholta ja hän huomasi sen sangen -katkeraksi. Hän oli jo aikoja sitten havainnut sen totuuden, -että Jupiter oli luonut ihmiset vihan puuskassa, ja että viisaan -filosofia on koko elämän ajaksi ankkuroitu hänen kohtaloonsa. Mitä -häneen itseensä tuli, hän ei milloinkaan ennen ollut joutunut niin -täydelliseen umpikujaan; vatsa kehoitti äänekkäästi antautumaan, ja -hänestä oli vallan sopimatonta, että kova kohtalo tahtoi näin nälällä -vaikuttaa hänen filosofiaansa. - -Hän uppoutui kokonaan näihin raskasmielisiin mietteisiin, kun äkkiä -omituinen ja samalla harvinaisen suloinen laulu herätti hänet niistä. -Se oli tuon nuoren mustalaistytön laulua. - -Hänen laulunsa oli samoin kuin hänen tanssinsa ja kauneutensakin -omituista ja suloista, tavattoman puhdasta, sointuvaa, kevyttä ja -niin sanoakseni siivitettyä. Alituisia juoksutuksia, odottamattomia -säveliä ja sointuja, yksinkertaisia lauseita, joissa siellä täällä -teräviä ja vihlovia ääniä, liverryksiä, jotka olisivat saaneet -satakielen kateelliseksi ja jotka aina olivat sopusointuisia, --- sitten haipuvia sävelaaltoja, jotka nousivat ja laskivat -laulajattaren poven lailla! Hänen kauniit kasvonsa myötäilivät -harvinaisen eloisasti hänen laulunsa kaikkia vaihtelevia oikkuja -villeimmistä mielijohteista viattomimpaan arvokkuuteen saakka. -Milloin luuli näkevänsä bakkantin, milloin kuningattaren. - -Laulun sanat olivat Gringoirelle outoa kieltä. Se sävy, minkä -laulajatar niille antoi, sopi niin huonosti sisältöön, että ne -tuntuivat olevan outoja hänelle itselleenkin. Niinpä hän esimerkiksi -lauloi seuraavat neljä säettä hillittömän hilpeästi: - - Un cofre de gran riqueza - Hallaron dentro un pilar, - Dentro del, nuevas banderas - Con figuras de espantar. - - [He löysivät pylvään sisästä - kallisarvoisen lippaan, - jonka sisästä uusia lippuja, - joissa oli kauhistuttavia kuvia.] - - -Ja hetken päästä Gringoire tunsi kyynelten kihoavan silmiinsä siitä -sävystä, millä seuraavat säkeet laulettiin: - - Alarabes de cavallo - Sin poderse menear, - Con espadas, y los cuellos, - Ballestas de buen echar... - - [Arabialaisille, jotka - eivät voi hevosetta liikkua, - miekkoineen, kaulavarusteineen - ja kauas kantavine jousineen...] - -Tytön laulu huokui kuitenkin ennen kaikkea iloa ja hän tuntui -laulavan kuin lintu huolettoman hilpeästi. - -Mustalaistytön laulu oli särkenyt Gringoiren mietteet, mutta niinkuin -joutsen rikkoo vedenkalvon. Hän kuunteli niin ihastuneena, että -unohti kaiken muun. Ensi kerran tuntikausiin hän ei tuntenut itseään -onnettomaksi. - -Tämä hetki oli lyhyt. Sama naisääni, joka oli keskeyttänyt -mustalaistytön tanssin, keskeytti nyt hänen laulunsakin. - --- Vaikenetko, senkin helvetin sirkka? hän huusi taas samasta -pimeästä torinkolkasta. - -"Sirkka" raukka vaikeni. Gringoire sulki korvansa. - --- Kirottu akka, hän huudahti, kun särkee sellaisen soittimen! - -Muutkin kuuntelijat alkoivat murista. - --- Hiiteen säkkiakka! jotkut huusivat. - -Ja tuo vanha näkymätön häiritsijätär olisi epäilemättä saanut katua -sanojaan, ellei joukon huomio samassa olisi kääntynyt narripaavin -kulkueeseen, joka useiden katujen ja torien kautta kierrettyään nyt -meluten saapui Grève-torille soihtujen valossa. - -Tähän kulkueeseen, jonka lukija näki lähtevän palatsista, olivat -matkan varrella liittyneet kaikki varkaat, roistot ja kulkurit, joita -Pariisissa maleksi, ja niinpä esiintyikin se sangen kunnioitettavana -saapuessaan Grève-torille. - -Etunenässä vaelsi Egypti, mustalaiset. Heidän herttuansa kulki -ratsain, hänen kreivinsä jalan pidellen kiinni suitsista ja -jalustimista. Heidän jäljessään marssivat mustalaiset vaimoineen, -kirkuvat lapset olkapäillään, kaikki, herttua, kreivit ja kansa -helyillä koristeltuina, mutta repaleissa. Heidän jälkeensä -tuli Argot'n kuningaskunta, Ranskan varkaat arvonmukaisessa -järjestyksessä, vähäisemmät suurempien edellä. He kulkivat -neljän miehen riveissä, kullakin arvoluokalla tässä omituisessa -veljestössä erikoiset arvomerkkinsä; useimmat olivat jollakin -lailla rampoja, toiset ontuvia, toiset käsipuolia. Siinä oli -puotipuksuja, pyhiinvaeltajia, kaatumatautisia, patalakkeja, -vapaita veijareita, katupoikia, herrassaikkareita, valesotilaita, -vesipöhöisiä, ilotulittelijoita, kaupustelijoita, huijareita, -orpoja, arkkikätyreitä ja hurskastelijoita, -- luettelo, joka olisi -väsyttänyt itse Homerosta. - -Arkkikätyrien ja hurskastelijoiden konklaavin keskeltä erotti -vaivoin Argot'n kuninkaan, suurvelhon, joka istui jalat ristissä -pienissä, kahden suuren koiran vetämissä kärryissä. Argot'n -kuningaskunnan jälkeen tuli Galilean keisarikunta. Siinä nähtiin -majesteetillinen Guillaume Rousseau, Galilean keisari, pukeutuneena -viiniläikkien tahraamaan purppuraviittaan; hänen edellään ilveniekat -kamppailivat ja tanssivat sotatansseja, ja häntä ympäröivät hänen -sauvankantajansa ja kätyrinsä sekä tiliviraston kirjurit. Viimeisenä -marssi oikeuskirjurien ammattikunta käsissään kukin koristettuja -pergamenttikääröjä, mustissa kaavuissaan, suuria keltaisia -vahakynttilöitä kantaen ja pelimanneineen, joiden soitto olisi ollut -omiaan noitajuhliin. Keskellä kulkuetta nähtiin vahakynttiläin -valaisemat paarit, joita Narrien veljeskunnan suuruudet kantoivat, -ja näillä paareilla istui mitraan ja kaapuun puettuna ja sauva -kädessä uusi narripaavi, Notre-Damen kellonsoittaja, kyttyräselkäinen -Quasimodo. - -Tämän omituisen kulkueen eri osastoilla oli oma soittokuntansa. -Mustalaiset pärisyttivät afrikkalaisia rumpujaan ja tamburiinejaan. -Argotlaiset, joiden soitannollinen aisti oli sangen heikosti -kehittynyt, käsittelivät vielä kahdennentoista vuosisadan viulua, -metsätorvea ja rubebbia. Ja Galilean keisarikunta oli tuskin ehtinyt -pitemmälle. Sen soittokunnassa kohtasi korkeintaan jonkin sangen -vaatimattoman soittimen taiteen lapsuudenajoilta; niiden ääniasteikko -supistui _re-la-mi'hin_. Mutta narripaavin ympärillä raikui ajan -soitinvarasto koko soraäänisessä moninaisuudessaan. Paitsi huiluja ja -metallisoittimia oli siinä kaikenlaisia soittokoneita. Hyvä lukija, -sehän oli Gringoiren orkesteri! - -On vaikea kuvata sitä ylpeyden ja tyytyväisyyden ilmettä, jonka -Quasimodon surulliset ja epämiellyttävät kasvot olivat saaneet -matkalla palatsista Grève-torille. Hän oli ensi kerran saanut -itserakkaudelleen tyydytystä. Tähän saakka hän oli saanut -osakseen vain nöyryytystä, halveksumista ja vastenmielisyyttä. -Hän nautti todella paavin tavoin täysin siemauksin tämän joukon -suosionosoituksista, joukon, jota hän vihasi, koska tiesi sen -vihaavan häntä. Mitä siitä, jos hänen kansansa olikin narreja, -raajarikkoja, kerjäläisiä, varkaita ja roistoja! Olihan se kuitenkin -kansa ja hän sen hallitsija. Hän otti sen vuoksi täytenä totena -kaikki nuo ironiset eläköönhuudot ja pilkalliset kunnianosoitukset, -joihin kuitenkin, se on meidän lisättävä, sekoittui tuntuvasti -todellista pelkoa. Sillä kyttyräselkäinen oli väkevä, vääräsäärinen -oli notkea, kuuro oli ilkeä, ominaisuuksia, jotka ovat omiaan jonkin -verran hillitsemään pilantekoa. - -Muuten emme suinkaan usko, että uusi narripaavi oli selvillä niistä -tunteista, joita itse tunsi, ja niistä, joita hän muissa herätti. -Sielun, joka oli sijoitettu tuohon epämuotoiseen ruumiiseen, täytyi -senkin olla epätäydellinen ja kuuro. Ne tunteet, joita hän tänä -hetkenä tunsi, olivatkin perin hämäriä, epämääräisiä ja sekavia. -Selvää vain oli, että hänen piirteistään loisti ennen kaikkea iloa -ja ylpeyttä. Näiden synkkien ja onnettomien kasvojen yllä väikkyi -päivänpaistetta. - -Siksipä herättikin hämmästystä ja kauhua, kun Quasimodon parhaillaan -kulkiessa riemusaatossa ohi Pylvästalon tuossa hurmauksen tilassa -erään miehen nähtiin ryntäävän esiin väkijoukosta ja vihaisella -liikkeellä riistävän hänen käsistään kullatun sauvan, hänen -narripaaviutensa merkin. - -Tuo häikäilemätön oli sama kaljupäinen mies, joka vähää ennen -oli mustalaistyttöä ympäröivästä joukosta lausunut uhkaavia ja -vihamielisiä huomautuksia saattaen tyttöraukan pelon valtaan. Hän oli -pappispuvussa. Samassa hetkessä, kun hän hypähti väkijoukosta esille, -tunsi hänet Gringoire, joka ei tähän saakka ollut kiinnittänyt häneen -huomiota. - --- Kas vain, hän huudahti hämmästyneenä, -- sehän on opettajani -Hermeksestä, dom Claude Frollo, arkkidiakoni! Mitä ihmettä hän mahtaa -tahtoa tuosta yksisilmäisestä riiviöstä? Hän kai haluaa päästä -päiviltään. - -Samassa kuului kauhun huuto. Tuo hirvittävä Quasimodo oli hypännyt -alas paareilta, ja naiset käänsivät kasvonsa pois, etteivät näkisi, -kuinka hän murskaisi arkkidiakonin. - -Yhdellä hyppäyksellä hän oli papin edessä, katsahti häneen ja vaipui -polvilleen. - -Pappi kiskasi häneltä tiaaran, taittoi hänen sauvansa ja repi hänen -kultapaperilla koristetun viittansa. - -Quasimodo oli yhä polvillaan pää painuksissa ja kädet ristissä. - -Omituinen keskustelu viittoilun ja liikkeiden avulla sukeutui heidän -välilleen, sillä kumpikaan ei puhunut. Pappi seisoi suuttuneena, -uhkaavana, käskevänä, Quasimodo oli polvillaan nöyränä, rukoilevana. -Ja kuitenkin olisi Quasimodo varmaan voinut musertaa papin vaikka -sormellaan. - -Ravistettuaan lujasti Quasimodon tavatonta olkapäätä pappi antoi -hänelle viimein merkin nousta ja seurata häntä. - -Quasimodo nousi. - -Mutta nyt, kun ensi hämmästys oli lauennut, tahtoi narrien kulkue -puolustaa näin äkkiä valta-istuimelta syöstyä paaviaan. Mustalaiset, -argotlaiset ja oikeuskirjurit keräytyivät huutaen ja meluten papin -ympärille. - -Quasimodo asettui hänen eteensä, jännitti lihaksensa, puristi suuret -kouransa nyrkkiin ja näytti hyökkääjille hampaitaan ärsytetyn -tiikerin lailla. - -Papilla oli taas entinen synkän vakava ilmeensä. Hän teki -Quasimodolle merkin ja alkoi poistua sanaakaan sanomatta. - -Quasimodo kulki hänen edellään ja raivasi hänelle tietä. - -Kun he tungoksen läpi olivat ehtineet torin toiseen päähän, -halusi joukko uteliaita seurata heitä. Quasimodo asettui silloin -arkkidiakonin taakse ja seurasi hitaasti hänen kintereillään -kiukkuisen, harjakset pörhöllään olevan, hampaitaan nuoleskelevan -villisian tavoin, tuolloin tällöin päästäen matalan mörähdyksen ja -pakottaen liikkeellä tai katseella väkijoukon peräytymään suuressa -kaaressa. - -Heidän annettiin poistua ahtaaseen ja pimeään kujaan, sillä jo -Quasimodon kasvojen pelkkä uhkaava ilme riitti karkottamaan uskalikot. - --- Tuota saattaa jo sanoa ihmeelliseksi, Gringoire mietti; mutta -mistä ihmeestä saisin illallista? - - - - -IV. Mitä vastuksia kauniin naisen seuraaminen kadulla myöhään illalla -tuottaa - - -Gringoire oli uhallakin päättänyt seurata mustalaistyttöä. Hän oli -nähnyt hänen vuohineen poikkeavan Coutellerie-kadulle. - --- Miksikä ei? hän oli miettinyt. - -Pariisin katujen käytännöllisenä filosofina Gringoire oli havainnut, -ettei mikään ollut sen otollisempaa mietiskelylle kuin kauniin naisen -seuraaminen tietämättä minne tämä on matkalla. Tämä oman tahdon -vapaaehtoinen kieltäminen, tämä oman mielikuvituksen alistaminen -toisen mielikuvituksen johdettavaksi tämän aavistamatta mitään, oli -jonkinlainen väliaste oikeudellisen riippumattomuuden ja sokean -kuuliaisuuden, orjuuden ja vapauden välillä, ja se miellytti -Gringoirea. Hän oli pohjaltaan epämääräisen ristiriitainen, -vastakohtainen luonne ja heilahteli äärimmäisyydestä toiseen alttiina -noudattamaan kaikenlaisia inhimillisiä viehtymyksiä, jotka tekivät -toisensa tehottomiksi. Itse hän vertasi itseään mielellään Muhammedin -hautaan, jota kaksi vetovoimaa vetää vastakkaisiin suuntiin, ja -joka aina häilyy korkeuden ja syvyyden, katon ja lattian, nousun ja -laskun, zeniitin ja nadiirin välillä. - -Minkä "kultaisen keskitien" Gringoire täyttäisikään klassillisuuden -ja romantiikan välillä, jos hän eläisi meidän päivinämme! - -Mutta hän ei ollut kyllin alkukantainen elääkseen kolmeasataa vuotta, -ja se on vahinko. Hänen poissaolonsa merkitsee puutetta: häntä -kaivattaisiin nykyään kipeästi. - -Kulkijan (ja erityisesti kulkijattaren) seuraamiseen kadulla -- mitä -Gringoire mielellään harrasti -- ei voikaan kuvitella kiihottavampaa -syytä kuin se, ettei tiedä mihin kallistaisi päänsä yöksi. - -Hän kulki siis ajatuksissaan tuon nuoren tytön jäljessä, joka -kiiruhti askeleitaan ja pakotti pienen vuohensa juoksemaan, kun hän -näki porvarien vetäytyvän taloihinsa ja kapakanisäntien sulkevan -ovensa, ainoat myymälät, jotka sinä päivänä olivat olleet auki. - --- Täytyyhän hänen jossakin asua, mietti Gringoire; -- -mustalaistytöillä on hyvä sydän. Kukapa tietää? - -Ja tätä hänen ajatuksenjuoksunsa keskeytystä seurasi epämääräisiä, -mutta sangen miellyttäviä mietteitä. - -Kulkiessaan viimeisten talojen ohi, joiden portteja porvarit -parhaillaan sulkivat, hän kuuli silloin tällöin heidän keskusteluistaan -jonkin sanan, joka katkaisi hänen hauskat kuvittelunsa. - -Toisinaan keskusteli kaksi ukkoa keskenään. - --- Nyt on aika kylmä, mestari Thibaut Fernicle. - -(Sen Gringoire oli tiennyt jo talven alusta saakka.) - --- Niin on, aika pureva ilma, mestari Boniface Disome! Olisipa -tavatonta, jos tulisi yhtä kylmä talvi kuin oli kolme vuotta sitten, -vuonna 80, jolloin puusyli maksoi kahdeksan souta. - --- Pyh! mitäpä tuo vielä oli, mestari Thibaut, vuoden 1407 talven -rinnalla, jolloin Martinpäivästä kynttilänpäivään oli niin vimmattu -pakkanen, että oikeussihteerin kynä jäätyi joka kolmannella sanalla, -jonka hän kirjoitti, niin ettei hän voinut toimittaa luetteloihin -kirjoittamista. - -Vähän edempänä puheli kaksi naista keskenään ikkunoissa, kummallakin -rätisevä kynttilä kädessä. - --- Onko miehenne kertonut teille onnettomuudesta, rouva Boudraque? - --- Ei, mistä sitten, rouva Turquant? - --- Châtelet'n notaarin, herra Gilles Godinin hevonen pelästyi -flaamilaisia ja heidän kulkuettaan ja kaasi kumoon mestari Philippot -Avrillit'n, celestiniläisluostarin maallikko vanhuksen. - --- Niinkö? - --- Niin. - --- Porvarin hevonen! Se on liikaa. Olisipa se ollut edes -ratsuväenhevonen, niin ei olisi ollut ihmekään! - -Ikkunat suljettiin, mutta Gringoire oli häiriintynyt mietteissään. - -Onneksi hän pääsi taas pian oikealle ladulle mustalaistytön ja -Djalin, noiden kahden hienon, kauniin ja ihastuttavan olennon -avulla, joiden pieniä jalkoja, kauniita muotoja ja suloisia -liikkeitä hän ihaili ja jotka pyrkivät sekoittumaan toisiinsa hänen -mielikuvituksessaan; älyn ja ystävällisyyden takia hän piti heitä -nuorina tyttöinä, käynnin ja liikkeiden vilkkauden, joustavuuden ja -sulon takia vuohina. - -Kadut kävivät hetki hetkeltä yhä pimeämmiksi ja autiommiksi. -Iltasoitto oli aikoja sitten kajahdellut, ja vain pitkäin -välimatkojen päässä näki jonkun yksinäisen kulkijan kadulla tai -yhtä yksinäisen valon ikkunasta. Gringoire oli mustalaistyttöä -seuratessaan joutunut siihen kujien, poikkikatujen ja käyrien -käytävien sokkeloon, joka ympäröi Innocentius-veljistön vanhaa -hautuumaata ja muistuttaa kissan sekoittamaa lankavyyhtiä. - --- Näiden katujen ei juuri voi sanoa ymmärtävän logiikkaa! Gringoire -mutisi hiljaa itsekseen kulkiessaan kujasia, jotka aina näyttivät -johtavan kaaressa takaisin, mutta joita tyttö epäröimättä ja yhä -nopeammin kulki, kuten ainakin tuttua tietä. Ilman opastaan Gringoire -olisi joutunut aivan eksyksiin, ellei hän erään mutkan takaa olisi -nähnyt kauppahallien kahdeksankolkkaista mestauslavaa, jonka rei'ikäs -huippu piirtyi mustana varjona erästä vielä valaistua ikkunaa vasten -Verdelet-kadun varrella. - -Tyttö oli vihdoin huomannut hänet. Hän oli useampia kertoja katsonut -levottomana taakseen; viimein hän oli pysähtynyt ja tarkastanut -häntä kiireestä kantapäähän erään avoimen leipuripuodin ovesta -pilkistävässä valonkajasteessa. Sen jälkeen Gringoire näki hänen -tekevän saman pienen suunsuipennuksen, jonka hän oli jo ennenkin -nähnyt, ja jatkavan edelleen matkaansa. - -Tuo pieni nyrpistys sai Gringoiren ajattelemaan yhtä ja toista. -Siinä oli sangen selvää halveksumista ja ilvettä, tuossa sievässä -suuneleessä. Hänen päänsä painui kumarampaan, hän hiljensi kulkuaan -ja jättäytyi seuraamaan tyttöä pitemmän välimatkan päästä. Silloin -hän äkkiä kuuli läpitunkevan huudon erään kadunkulman takaa, jonne -tyttö juuri oli kadonnut. - -Hän kiiruhti jäljestä. - -Katu oli aivan pimeä. Kulmauksessa paloi kuitenkin Mariankuvan -juurella rautalyhdyssä öljyyn kastettu rohdinsydän, ja sen -heikossa valossa hän näki, miten mustalaistyttö rimpuili kahden -miehen kourissa, jotka koettivat tukahuttaa hänen huutoaan. Pieni -säikähtynyt vuohi laski sarvensa puskuasentoon ja määki. - --- Tänne, vartijat! Gringoire huusi ja kiiruhti rohkeasti paikalle. -Toinen tyttöä pitelevistä miehistä kääntyi. Gringoire näki Quasimodon -kauheat kasvot. - -Gringoire ei paennut, mutta ei liioin enää astunut askeltakaan -eteenpäin. - -Quasimodo tuli hänen luokseen, läimäytti häntä kädenselällään, niin -että hän paiskautui neljän askeleen päähän, ja oli seuraavassa -hetkessä kadonnut yön pimeyteen kantaen tyttöä kokoonkäärityn -silkkiharson lailla käsivarsillaan. Kumppani oli seurannut häntä, ja -heidän jäljessään juoksi vuohi raukka surkeasti määkien. - --- Apua! Murhaajia! onneton mustalaistyttö huusi. - --- Seis, roisto, ja päästä paikalla tyttö! huusi samassa jyrisevällä -äänellä ratsastaja, joka äkkiä laukkasi kadulle. - -Se oli muuan kuninkaallisen henkivartijaväen jousimiesten kapteeni, -kiireestä kantapäähän rauta-asussa ja miekka kädessä. - -Hän riisti tytön hämmästyneeltä Quasimodolta, nosti hänet ylös -ja asetti eteensä satulaan. Tuo kammottava kyttyräselkä tointui -kuitenkin pian hämmennyksestään ja oli juuri aikeissa hyökätä -kapteenin kimppuun ottaakseen takaisin saaliinsa, kun samassa viisi-, -kuusitoista jousimiestä, jotka seurasivat kapteeniaan, saapui -paikalle. Se oli patrulli, joka Pariisin kaupunginvoudin, herra -Robert d'Estoutevillen määräyksestä oli kiertokäynnillään kaduilla. - -Quasimodo piiritettiin, otettiin kiinni ja sidottiin. Hän karjui ja -kiehui raivosta, ja jos olisi ollut valoisampaa, olisivat epäilemättä -hänen pelkät kasvonsa, jotka viha teki vielä kauheammiksi, -riittäneet ajamaan koko joukon pakosalle. Mutta yöllä hän oli vailla -peloittavinta asettaan, rumuuttaan. - -Hänen seuralaisensa oli kadonnut metelin aikana. - -Mustalaistyttö oli tällä välin kevyesti ja kauniisti suoristautunut -upseerin satulassa, asettanut molemmat kätensä tuon nuoren miehen -olkapäille ja katsellut häntä jonkin hetken, nähtävästi ainakin yhtä -ihastuneena hänen muhkeasta muodostaan kuin siitä hyvästä työstä, -jonka tämä oli hänelle tehnyt. Tyttö katkaisi ensiksi äänettömyyden -ja virkkoi pehmeällä äänellään, jolle hän antoi vielä tavallista -pehmeämmän sävyn: - --- Mikä teidän nimenne on, herra santarmi? - --- Kapteeni Febus de Châteaupers, palvelijanne, kaunoiseni! vastasi -upseeri ja suoristausi. - --- Kiitos, tyttö vastasi. - -Ja kapteeni Febuksen kiertäessä viiksiään liukui tyttö hiljaa maahan -hevosen kylkeä pitkin ja livisti tiehensä. Salamakaan ei olisi niin -nopeasti leimahtanut. - --- Paavin navan kautta! kapteeni sanoi kiristyttäen vielä lujempaan -hihnat, joilla Quasimodo oli sidottu, olisinpa mieluummin ottanut -saaliiksi ilolinnun. - --- Sille ei enää mahda mitään, herra kapteeni, sanoi eräs -jousimiehistä; kerttu lensi tiehensä, ja yölepakko jäi. - -Iskun huumaamana Gringoire oli jäänyt makaamaan kiveykselle kadun -kulmauksessa olevan Marian-kuvan eteen. Vähitellen hän tuli kuitenkin -tajuihinsa. Ensin hän oli hetkisen miellyttävästi puolipökerryksissä, -ja mustalaistytön ja vuohen ilmankevyet olennot sekoittuivat -Quasimodon nyrkin painoon. Tätä tilaa ei kuitenkaan kestänyt kauan. -Sangen voimakas viluntunne siinä osassa hänen ruumistaan, joka -kosketti maahan, herätti hänet. - -Mistä ihmeestä tämä kylmyys mahtaa tulla? hän mutisi itsekseen. Hän -huomasi silloin makaavansa katuojassa. - --- Kirottu kyttyräselkä! hän murahti hampaittensa välistä ja aikoi -nousta. Mutta lyönnin ja putoamisen jäljet tuntuivat vielä selvästi -ja hänen oli pakko maata paikoillaan. Kun hänellä oli käsi vapaana, -hän piti sitä nenänsä edessä ja alistui kohtaloonsa. - --- Pariisin loalla, hän ajatteli (sillä hän piti varmana, että hän -nyt saisi tyytyä makaamaan katuojassa, "ja mitä muuta tehdä vuoteessa -kuin miettiä?") -- Pariisin loalla on aivan erikoisen löyhkäävä -ominaisuus. Se sisältää varmasti suuren annoksen hajusuoloja ja -salpietaria. Se on ainakin mestari Nicolas Flamelin ja hermeetikkojen -mielipide. - -Sana hermeetikko johti äkkiä hänen ajatuksensa arkkidiakoni Claude -Frolloon. Hän muisteli väkivaltaista näytelmää, jonka oli nähnyt; -miten mustalaistyttö koetti riuhtoa itseään irti kahden miehen -kourista, miten Quasimodolla oli ollut toinen mies mukanaan, ja -arkkidiakonin yrmeät ja ylväät kasvot näyttäytyivät epäselvinä hänen -muistissaan. - --- Olisipa todellakin harvinaista, hän mietti ja alkoi tälle pohjalle -rakennella olettamusten mielikuvarakennusta, tuota filosofien -ilmalinnaa, kun sama ankara vilunväristys, jonka hän jo ennenkin oli -tuntenut, herätti hänet todellisuuteen. - --- Minähän jäädyn! hän huudahti. - -Paikka kävi hetki hetkeltä yhä sietämättömämmäksi. Katuojan veden -jokainen molekyyli poisti Gringoiren selästä molekyylin säteilevää -lämpöä, ja lämpömäärän ero hänen ruumiinsa ja katuojan välillä väheni -säälimättömästi. - -Muuan toisenlainenkin ikävyys sattui hänelle samalla ja yhtä -arvaamatta. - -Parvi poikia, noita pieniä paljasjalkaisia vintiöitä, joita -ammoisista ajoista saakka on katupoikain nimellä kiertänyt Pariisin -katuja ja jotka meidän lapsuutemme päivinä heittelivät meitä kivillä, -kun iltasin palasimme kotiin koulusta, koska meidän housumme eivät -olleet risaiset, parvi noita pieniä vekkuleita tulla vilisti -huutaen ja nauraen välittämättä lainkaan naapurien yörauhasta sitä -kadunkulmaa kohden, jossa Gringoire makasi. He kuljettivat mukanaan -jotakin, joka näytti säkiltä, ja jo yksin heidän puukenkiensä kolina -saattoi herättää vaikka kuolleen henkiin. Gringoire, joka ei vielä -ollut kokonaan vainajien kirjoissa, kohottautui puolittain. - --- Hei, Tyhjätasku-Hanski! hei, Jutku-Jussi! huusivat he täyttä -kurkkua. -- Vanha Eustache Moubon, rautakauppias kadunkulmassa, on -kuollut. Meillä on hänen olkipatjansa ja me sytytämme itsellemme -ilonuotion. Juhlitaan flaamilaisia! - -Ja samassa he paiskasivat patjan Gringoir en päälle huomaamatta -häntä. Yksi joukosta otti kourallisen olkia ja meni sytyttämään niitä -Marian-kuvan alla palavan lampun liekistä. - --- Herra varjelkoon! mutisi Gringoire, -- joko nyt tulee liian kuuma? - -Tilanne oli tukala. Hän oli kahden tulen välissä; joko vilustua tai -palaa. Hän ponnisti kaikki voimansa kuin vääränrahantekijä, joka -aiotaan polttaa roviolla ja joka yrittää päästä pakoon. Hän pääsi -pystyyn, heitti patjan poikien päälle ja pakeni. - --- Neitsyt Maria! kirkaisivat pojat, -- rautakauppias kummittelee! - -Ja hekin livistivät käpälämäkeen. - -Olkipatja jäi voittajana taistelutantereelle. Luotettavat -todistajat, isä le Juge ja Corrozet, vakuuttavat, että lähiseudun -papit suurin juhlallisuuksin korjasivat ja veivät sen seuraavana -päivänä Sainte-Opportune-kirkon aarrekammioon. Kirkon lukkarilla oli -aina vuoteen 1789 sievoiset tulot siitä suuresta ihmeestä, jonka -Marian-kuva Mauconseil-kadun kulmassa oli tehnyt tuona muistettavana -yönä tammikuun 6:nnen ja 7:nnen päivän välillä v. 1482, jolloin se -oli manannut esille Eustache Moubonin, joka pirua pettääkseen oli -kuollessaan piloillaan kätkenyt sielunsa vuodepatjaansa. - - - - -VI. Rikottu ruukku - - -Juostuaan jonkin aikaa minkä jaloistaan pääsi, tietämättä minne, ja -lyötyään päänsä monta kertaa kadun kulmiin, pökerryttyään katuojiin, -kuljettuaan kujia sinne tänne, etsittyään pääsytietä kauppahallien -vanhoista käytäväsokkeloista ja tutkittuaan kaiken, jota karttojen -kaunis latina ilmaisee sanoilla _tota via, cheminum et viaria_, -pysähtyi runoilijamme äkkiä ensiksi hengästyksestä ja toiseksi sen -tähden, että häntä niin sanoakseni tarttui kaulukseen menetys, mikä -nyt yhtäkkiä muistui hänen mieleensä. - --- Minusta tuntuu siltä, mestari Pierre Gringoire, hän virkkoi -itselleen tökäten oikean käden etusormella otsaansa, -- että -juokset täällä kuin mielipuoli. Nuo pienet vintiöt pelkäsivät sinua -yhtä paljon kuin sinä heitä. Minusta tuntuu siltä, kuin olisin -kuullut heidän puukenkiensä kopinan loittonevan etelään, kun sinä -juoksit pohjoiseen. On kaksi mahdollisuutta: _joko_ he pakenivat, -ja silloin on patja, jonka he peloissaan varmaankin unohtivat, se -vieraanvarainen vuode, jota aamusta saakka olet turhaan etsinyt ja -jonka Pyhä Neitsyt on ihmeen kautta lähettänyt sinulle palkkioksi -moraliteetista, jonka kirjoitit hänen kunniakseen; _tai_ eivät -nuo vekkulit paenneetkaan, vaan panivat patjan tuleen, ja silloin -on sinulla mainio nuotio kuivataksesi ja lämmitelläksesi itseäsi. -Kummassakin tapauksessa, hyvänä vuoteena tai hyvänä nuotiona, -on patja kuin taivaasta tipahtanut. Ehkä onkin Mauconseil-kadun -kulmauksen Pyhä Neitsyt antanut Eustache Moubonin vain sen vuoksi -kuolla. Onhan sulaa hulluutta, että juokset näin kuin pikardialainen -ranskalaisen edessä ja jätät taaksesi, mitä edestäsi etsit. Olet -pöllö, Gringoire! - -Hän kääntyi takaisin ja koetti sekä nenänsä että silmäinsä avulla -löytää patjaa, mutta turhaan. Yhä uusia ja uusia kujia talojen -välissä, yhä uusia umpikujia ja tienhaaroja, jotka saattoivat hänet -aivan ymmälle. Hän tunsi eksyneensä ja sotkeutuneensa pahemmin tähän -pimeiden kujasien sekavaan vyyhtiin, kuin olisi ollut mahdollista -Tournelles-palatsin labyrintissä. Viimein hänen kärsivällisyytensä -loppui ja hän huudahti juhlallisesti: - --- Kirotut tienhaarat! ne on perkele itse luonut haarukkansa malliin. - -Tämä huudahdus lohdutti häntä hiukan ja punertava hohda, jonka hän -samassa keksi pitkän ja kapean kujan päästä, sai hänen rohkeutensa -palaamaan. - --- Jumalan kiitos, hän sanoi, tuollahan se onkin! Siellähän minun -patjani palaa. - -Ja verraten itseään merimieheen, joka käy kohden perikatoaan yössä, -hän lisäsi hartaasti: - --- _Salve, salve, maris Stella!_ [Terve, terve, meren tähti!] - -Pyhälle Neitsyellekö vai olkipatjalle hän lähetti tämän kiitollisen -tervehdyksen litaniasta? Sitä emme tiedä. - -Hän ei ollut ottanut montakaan askelta tuolla pitkällä, viettävällä -kadulla, joka ei ollut kivetty ja joka kävi jokaisella askeleella -yhä likaisemmaksi ja viettävämmäksi, ennen kuin hän huomasi jotakin -merkillistä. Katu ei ollutkaan autio. Siellä täällä pitkin sen -pituutta ryömi epämääräisiä, muodottomia olentoja, jotka kaikki -liikkuivat kadun päässä olevaa tulenloimua kohden muistuttaen -kömpelöitä hyönteisiä, jotka öisin matelevat ruohossa korresta -korteen paimenen nuotiota kohden. - -Mikään ei tee ihmistä uskaliaammaksi kuin tyhjä tasku. Gringoire -kulki rohkeasti eteenpäin ja oli pian saavuttanut hitaimmin toisten -jäljessä matavan kummituksen. Tultuaan sen kohdalle hän huomasi, -että se olikin vain vaivainen rampa, joka laahasi itseään eteenpäin -käsillään aivan kuin loukkaantunut tuhatjalkainen, jolla on vain -kaksi jalkaa jäljellä. Hänen kulkiessaan tämän ihmiskasvoilla -varustetun hämähäkin ohi, tuo rampa huusi mankuvalla äänellä: - --- _La buona mancia, signor! la buona mancia!_ [Juomarahaa, herra, -vähän juomarahaa!] - --- Hitto sinut vieköön ja minut myös, Gringoire ajatteli, -- jos -ymmärrän sanaakaan siitä, mitä sanot! - -Ja hän kulki edelleen. - -Hän saapui toisen liikkuvan olion luo ja tarkasti sitä. Taas -raajarikko, jolla ei ollut toista kättä eikä toista jalkaa -ja joka oli niin avuton, että se rakennelma puujalkoja ja -kainalosauvoja, jonka varassa hän pysyi pystyssä, näytti liikkuvalta -rakennustelineeltä. Gringoire, joka rakasti komeita ja klassillisia -vertauksia, vertasi häntä mielessään Vulkanuksen kolmijalkaan, jolle -jumala oli antanut elämän. - -Kolmijalka tervehti häntä hänen kulkiessaan ohi, mutta ojensi samassa -hattunsa parturinvadin tavoin hänen leukansa alle ja huusi hänen -korvaansa: - --- _Señor cabarello, para comprar un pedaso de pan!_ [Korkea herra, -ostaisin palan leipää!] - --- Tuokin näkyy puhuvan, sanoi Gringoire, -- mutta jotakin vierasta -kieltä, ja hän on onnellisempi kuin minä, sillä hän ymmärtää sitä. - -Samassa näytti uusi ajatus välähtävän hänen päähänsä, sillä hän löi -otsaansa ja huudahti: - --- Mutta mitä hittoa he tarkoittivat aamulla tuolla _Esmeraldalla_? - -Hän aikoi kiiruhtaa askeleitaan, mutta kolmannen kerran jokin sulki -häneltä tien. Tämä jokin tai oikeammin joku oli sokea, pieni ukko, -jolla oli juutalaiset, partaiset kasvot ja joka koiran ohjaamana -haparoi kepillä eteenpäin ja kähisi hänen korvaansa unkarilaisella -murteella: - --- _Facitote caritatem!_ [Olkaa armelias!] - --- No viimeinkin joku, joka osaa kristillistä kieltä! Minä näytän -varmaankin hyvin anteliaalta, koska minulta pyydetään almuja, vaikka -kukkaroni onkin laiha. -- Hyvä ystävä, hän virkkoi sokealle, minä -möin viime viikolla viimeisen paitani; tai Ciceron kielellä, koska -ette ymmärrä muuta: _Vendidi hebdomade nuper transita meam ultimam -chamisam_. - -Tämän sanottuaan Gringoire käänsi selkänsä sokealle ja jatkoi -matkaansa. Mutta sokea alkoi astella hänen rinnallaan ja nyt hän -kuuli hämähäkin ja kolmijalankin ihmeteltävän nopeasti tulevan -jäljessään, niin että puujalat ja kainalosauvat kolisivat. Ja kaikki -kolme alkoivat laulaa hänen kintereillään: - --- _Caritatem!_ lauloi sokea. - --- _La buona mandai_ lauloi rampa. - --- _Un pedaso de pan!_ yhtyi kuoroon raajarikko. - -Gringoire sulki korvansa. - --- Oh, mikä Baabelin sekoitus! hän huudahti. - -Hän pisti juoksuksi. Sokea juoksi. Raajarikko juoksi. Rampa juoksi. - -Ja kuta pitemmälle hän katua ehti, sitä enemmän vilisi hänen -ympärillään raajarikkoja, ontuvia, sokeita, silmä- ja käsipuolia ja -pitaalisia, joista osa tuli ulos taloista, osa pieniltä sivukaduilta, -osa kellarinluukuista ulvoen, mölisten ja mankuen ja kaikki liikkuen -nilkuttaen ja kömpien tulta kohden kuraisina kuin etanat sateen -jälkeen. - -Gringoire, jolla yhä oli nuo kolme seuralaista jäljessään ja joka -suuresti ihmetteli, miten tämä päättyisi, kulki sydän kurkussa muiden -mukana varovasti välttäen ontuvia, astuen rampojen yli ja pujotellen -jalkojaan tässä loppumattomassa raajarikkojen muurahaiskeossa -niinkuin se englantilainen merikapteeni, joka hiipi rapuparveen. - -Viimein hän aikoi kääntyä takaisin, mutta se oli jo myöhäistä. -Koko joukko seurasi tiheänä parvena hänen jäljessään, ja nuo kolme -kerjäläistä olivat aivan hänen kintereillään. Hän jatkoi siis -vaellustaan tämän vastustamattoman virran, pelon ja huumauksen -ajamana, mikä sai tämän kaiken näyttämään hänestä kauhealta unelta. - -Viimeinkin hän pääsi kadun päähän. Se päättyi suurelle torille, jolla -hohti tuhansia tulia öisen usvan keskellä. Gringoire ryntäsi torille -toivoen koipiensa avulla pääsevänsä eroon noista kolmesta peikosta, -jotka olivat takertuneet häneen. - --- _Onde vas, hombre?_ [Mies, mistä tulet?] raajarikko huusi heittäen -kainalosauvansa ja juosten hänen jäljessään parhailla jaloilla, -mitkä milloinkaan ovat ottaneet mittausopillisia askeleita Pariisin -kaduilla. - -Rampakin oli noussut jaloilleen alkaen kestitä häntä raudoitetuilla -puujaloillaan, ja sokea katsoi häntä hehkuvalla silmäparilla. - --- Missä minä olen? runoilija kysyi kauhuissaan. - --- Ihmeiden pihassa, vastasi neljäs peikko, joka sillä välin oli -tullut heidän luokseen. - --- Toden totta, Gringoire vastasi, -- minä näen kyllä sokeita, jotka -näkevät, ja raajarikkoja, jotka juoksevat, mutta missä on Vapahtaja? - -Kammottava nauru oli ainoana vastauksena. - -Runoilija parka katsahti ympärilleen. Hän oli todellakin keskellä -tuota Ihmeiden pihaa, johon ei niin myöhäisenä vuorokauden -aikana kukaan kunniallinen ihminen sitä ennen ollut jalallaan -astunut ja jonne ne Châtelet'n poliisimiehet ja kaupunginvoudin -palvelijat, jotka olivat uskaltautuneet sen taikapiiriin, olivat -jäljettömiin kadonneet; tuossa varkaitten kaupungissa, tuossa -Pariisin kasvojen hirvittävässä käsnässä, tuossa likaviemärissä, -josta joka aamu virtasi ja jonne joka yö palasi tuo paheitten, -kerjuun ja irtolaisuuden lokavirta, joka aina virtailee pitkin -pääkaupunkien katuja; tuossa suunnattomassa mehiläispesässä, jonne -kaikki yhteiskunnan herhiläiset joka ilta palaavat saaliineen; -tuossa valheellisessa sairaalassa, jossa mustalainen, entinen -munkki, rappiolle joutunut ylioppilas, kaikkien kansakuntien ja -uskontokuntien hylkiöt, espanjalaiset, italialaiset, saksalaiset, -juutalaiset, kristityt, muhamettilaiset, pakanat, jotka täynnä -valheellisia haavoja päivisin kerjäsivät, öisin muuttuivat rosvoiksi; -lyhyesti, tuossa suuressa pukukammiossa, jossa siihen aikaan kaikki -näyttelijät siinä ikuisessa näytelmässä, jota varkaudet, prostituutio -ja murhat esittävät Pariisin kaduilla, pukeutuivat ja riisuutuivat. - -Tori oli suuri, epäsäännöllinen ja huonosti kivetty niin kuin kaikki -torit senaikaisessa Pariisissa. Siellä täällä näkyi nuotioita, joiden -ympärillä ryömiskeli kummallisia ryhmiä. Alituista menoa, tuloa, -huutoa. Kuului äänekästä naurua, naisten ääniä, lasten kirkunaa. -Tämän joukon kädet ja päät loivat mustia varjoja valoisiin kehiin -tulien ympärillä ja muodostivat lukemattomia omituisia asentoja. -Niiden suurien, muodottomien varjojen joukossa, jotka liikkuivat -valaistujen paikkojen yli, saattoi nähdä milloin koiran, joka -muistutti ihmistä, milloin ihmisen, joka muistutti koiraa. Tässä -yhteiskunnassa näyttivät rajat sukujen ja lajien väliltä kokonaan -hävinneen. Miehet, naiset, eläimet, ikäkaudet, sukupuolet, terveys, -sairaus, kaikki näyttivät sekoittuneen toisiinsa; kaikilla oli -osuutensa kaikkeen. - -Nuotioiden epävakaisessa ja hämärässä valossa saattoi pelokas -Gringoire erottaa vastenmielisen kehän vanhoja talorähjiä, jotka -ympäröivät tuota suurta toria. Rappeutuneine, vinoine ja mutkikkaine -päätyineen, joissa näkyi siellä täällä joku valaistu ikkuna, ne -muistuttivat pimeässä eriskummaisia ja juroja eukonnaamoja, jotka -silmät puoliavoimina katselivat torilla meluavaa joukkoa. - -Se oli kuin uusi maailma, tuntematon, ennenkuulumaton, mateleva, -ryömivä, mielikuvituksellinen. - -Gringoire, jonka kauhu yhä kasvoi ja joka tunsi noiden kolmen -kerjäläisen pitelevän itseään pihtien lailla, samalla kun melu hänen -ympärillään huumasi häntä, onneton Gringoire koetti ponnistaa kaikki -sielunvoimansa muistellakseen, oliko lauantaiyö. Mutta ponnistukset -olivat turhat; hänen muistinsa ja ajatustensa lanka oli katkennut ja -epäillen kaikkea ja epätietoisena siitä, mitä näki ja tunsi, hän teki -itselleen tämän ratkaisemattoman kysymyksen: - --- Jos minä olen olemassa, onko tämä todellisuutta? Jos tämä on -todellisuutta, olenko minä olemassa? - -Samassa kuului hälisevästä joukosta hänen ympäriltään huuto: - --- Viedään hänet kuninkaan luo! - --- Pyhä Neitsyt! mutisi Gringoire, -- kuningas täällä: se on kai -sitten pukki! - --- Kuninkaan luo! kuninkaan luo! kertasi joukko. - -Ja häntä raahattiin eteenpäin. Kaikki tahtoivat käydä häneen käsiksi, -mutta nuo kolme kerjäläistä eivät päästäneet otettaan ja riistivät -hänet toisilta ärjyen: - --- Hän on meidän! - -Runoilijan nuttu, joka jo oli henkihieverissään, veti viimeisen -henkäyksensä. - -Tuon kauhean torin yli kuljettaessa katosi hänen huumauksensa. -Jo muutaman askeleen päässä oli todellisuus ilmielävänä hänen -edessään. Hän alkoi tottua paikan ilmapiiriin. Ensi hetkessä oli -hänen runollisista aivoistaan tai ehkä aivan yksinkertaisesti ja -proosallisesti hänen tyhjästä vatsastaan noussut usvaa, joka oli -levinnyt hänen ja esineitten välille ja antanut hänen nähdä ne -painajaisen katkonaisina utukuvina, tuossa unten hämyssä, jossa -kaikki piirteet vipajavat, kaikki kasvot virnistävät, kaikki oliot -keräytyvät suunnattomiin rykelmiin, elottomat esineet paisuvat -hirviöiksi ja ihmiset peikoiksi. Vähitellen väistyi tämä näköhäiriö -selvemmän eikä niin paisuttavan näkemisen tieltä. Todellisuus alkoi -sarastaa hänen ympärillään, se pisti hänen silmiinsä, kosketti häntä -jalkoihin ja repi pala palalta sen kauhean runouden, jonka hän aluksi -oli ollut näkevinään ympärillään. Hän huomasi varsin hyvin, ettei -hän kulkenut Styksissä, vaan loassa, etteivät häntä ympäröineet -demonit, vaan varkaat, jotka tönivät ja raastoivat häntä, ettei ollut -kysymyksessä hänen sielunsa, vaan yksinkertaisesti hänen henkensä -(koska hänellä ei ollut tuota mainiota välittäjää, joka niin hyvällä -menestyksellä sijoittuu roiston ja kunniallisen ihmisen välille: -kukkaroa). Lyhyesti, kun hän kylmäverisesti ja lyhemmän välimatkan -päästä tutki mellastusta, tupsahti hän noitien juhlasta kapakkaan. - -Ihmeiden piha olikin todella vain kapakka, mutta rosvojen kapakka, -jotka punoittivat yhtä paljon verestä kuin viinistä. - -Se näytelmä, joka hänelle avautui, kun hänen rääsyinen -saattojoukkonsa oli kuljettanut hänet määränpäähän, ei ollut omiaan -kohottamaan häntä runouteen, eipä edes helvetinrunouteenkaan. Se oli -enemmän kuin milloinkaan kapakan arkista ja raakaa todellisuutta. -Ellemme olisi viidennellätoista vuosisadalla, sanoisimme että -Gringoire oli siirtynyt Michelangelosta Callot'hon. - -Räiskyvän nuotion ääressä, joka paloi suurella, pyöreällä -kivipaadella ja jonka liekit nuoleskelivat sillä hetkellä tyhjän -kolmijalan hehkuvia jalkoja, seisoi siellä täällä madonsyömiä pöytiä, -joiden järjestyksessä tai oikeammin epäjärjestyksessä ei oltu -noudatettu minkäänlaista mittausopillista sopusuhtaisuutta. Näillä -pöydillä välkkyi muutamia viinikannuja ja niiden ympärillä näkyi -joukko bakkuskasvoja, joita viini ja tulenloimu purppuroivat. Siellä -näkyi suurimahainen, juhlallisen näköinen mies meluten syleilevän -rotevaa ja lihavaa ilotyttöä. Siellä näkyi jonkinlainen valesotilas, -"narquois", kuten argot-kielellä sanottiin, päästelevän vihellellen -auki tekohaavansa siteitä ja mielihyvin ojentavan tervettä ja -voimakasta jalkaansa, joka aamusta saakka oli ollut käärittynä -lukemattomiin siteisiin. Siellä valmisti muuan haavoittunut -maapähkinänmehulla ja härän verellä haavaa sääreensä huomiseksi. Pari -pöytää kauempana istui pyhiinvaeltajaksi pukeutunut mies ja luki -laulavalla nenä-äänellä taivaan kuningattaren valitusta. Eräs nuori -mies otti vanhalta kaatumatautiselta oppia, miten saadaan valumaan -vaahtoa suusta saippuapalan avulla. Heidän lähellään tyhjensi muuan -vesitautinen itseään ja koetti tukkia suuta neljältä, viideltä -naisvarkaalta, jotka saman pöydän ääressä riitelivät lapsesta, -joka oli samana iltana varastettu. Kaikki seikkoja, jotka kaksi -vuosisataa myöhemmin "näyttivät hovista niin naurettavilta", kuten -Sauval kertoo, "että niitä käytettiin kuninkaan huvittamiseksi -ja johdannoksi kuninkaalliseen balettiin Yö, joka neliosaisena -esitettiin Petit-Bourbonin teatterissa". Ja eräs silminnäkijä -vuodelta 1653 lisää: "Ihmeiden pihan äkillisiä muodonvaihdoksia ei -ole koskaan onnellisemmin esitetty. Benserade oli ne laatinut sangen -siroihin säkeihin." - -Naurun remakkaa ja rivoa laulua kuului kaikkialta. Kaikki huusivat -ja kiroilivat sekaisin kuuntelematta naapureitaan. Lasit kilisivät -toisiaan vastaan, maljoja seurasi riita ja riitaa tappelu. - -Suuri koira istui tuijottaen tuleen. Joitakuita lapsiakin näkyi tämän -mellastuksen keskellä. Varastettu lapsi itki ja kirkui. Toinen suuri -nelivuotias poika istui ääneti jalkojaan heilutellen hänelle liian -korkealla penkillä pöydän ääressä, joka ulottui hänelle leukaan -saakka. Kolmas istui vakavana ja levitteli sormellaan pöydälle talia, -jota valui palavasta kynttilästä. Vielä oli muuan poikanen asettunut -likaiseen maahan ja ryöminyt puoliksi kyljellään olevaan kattilaan, -jonka laitoja hän kolkutti tiilikivellä saaden siten aikaan räminän, -joka olisi saanut Stradivariuksen pyörtymään. - -Tulen luona oli tynnyri ja sillä istui muuan kerjäläinen. Hän oli -kuningas valtaistuimellaan. - -Ne kolme miestä, jotka pitelivät Gringoirea, veivät hänet tynnyrin -luo, ja koko bakkanaali vaikeni hetkeksi, lukuunottamatta lasta -kattilassa. - -Gringoire ei uskaltanut nostaa katsettaan, tuskin hengittääkään. - --- _Hombre, quita tu sombrero_ [Mies, tänne lakkisi!], sanoi yksi -hänen kolmesta omistajastaan, ja ennen kuin hän tajusi, mitä mies -tarkoitti, tämä oli temmannut hatun hänen päästään. Se oli tosin -vain vanha kulunut huopahattu, mutta kyllin hyvä suoja vielä jonakin -kuumana tai sateisena päivänä. Gringoire huokasi. - -Samassa puhui hänelle kuningas tynnyriltään. - --- Mikäs roikale sinä olet? - -Gringoirea puistatti. Tuo ääni, joskin nyt uhkaavana, muistutti -erästä toista ääntä, joka aamulla oli antanut ensi iskun hänen -mysteerilleen mankuessaan keskellä näytäntöä: "Armahtakaa vaivaista!" - -Hän katsahti ylös. Se oli todellakin Clopin Trouillefou. - -Clopin Trouillefoulla oli yllään kuninkaalliset arvonmerkkinsä, mutta -hän oli yhtä risainen kuin ennenkin. Haava oli kadonnut käsivarresta. -Hänellä oli kädessä valkeilla nahkasiimoilla varustettu ruoska, -joita kaupungin vartijat käyttivät kansanjoukkojen taltuttamiseksi -ja joita nimitettiin _boul layes'iksi_. Päässä oli hänellä ylhäältä -umpinainen, pyöreä päähine, mutta oli vaikeata erottaa, oliko -se lapsen myssy vai kuninkaan kruunu, siinä määrin se muistutti -kumpaakin. - -Gringoiressa oli, hänen itsensäkään tietämättä miksi, syttynyt pieni -toivonkipinä, kun hän tunsi Ihmeiden pihan kuninkaan Oikeuspalatsin -salissa olleeksi kerjäläiseksi. - --- Mestari, hän sammalsi... korkea herra... teidän majesteettinne... -Miten teitä nimittäisin? hän lausui lopuksi ehdittyään crescendonsa -huippukohtaan, tietämättä miten päästä ylemmäs tai laskeutua takaisin. - --- Korkea herra, teidän majesteettinne tai toveri, nimitä minua miksi -haluat. Mutta joudu. Mitä sinulla on sanottavana puolustukseksesi? - --- _Puolustukseksesi?_ mietti Gringoire, -- tuo ei kuulosta lainkaan -miellyttävältä. Hän jatkoi sammaltaen: -- Minä olen se, joka tänä -aamuna... - --- Pirun kynsien kautta! keskeytti hänet Clopin. -- Nimesi, -roikale, eikä mitään muuta! Kuule, mitä sinulle sanon! Sinä olet -kolmen mahtavan ruhtinaan edessä: minun Clopin Trouillefoun, -Tunisin kuninkaan ja suurvelhon seuraajan, Argot'n kuningaskunnan -hallitsijan; Mathias Hungadi Spicalin, Egyptin ja mustalaisten -herttuan, tuon vanhan keltaisen, jonka näet tuolla pesurätti pään -ympärillä; sekä Guillaume Rousseaun, Galilean keisarin, tuon -lihavan tuolla, joka ei kuuntele meitä lainkaan ja joka likistelee -porttoa. Me olemme sinun tuomareitasi. Sinä olet tunkeutunut Argot'n -kuningaskuntaan olematta argotlainen ja olet siten loukannut -etuoikeuksiamme. Sinua on rangaistava, ellet, niin sanottujen -kunniallisten ihmisten siansaksaa käyttääkseni, ole varas, -kerjäläinen tai maankiertäjä. Jos olet joku sen tapainen, niin anna -kuulua! Tee selko itsestäsi! - --- Ei minulla ole sitä kunniaa, Gringoire sanoi. Minä olen -kirjoittanut... - --- Riittää, keskeytti hänet Trouillefou. -- Sinut hirtetään. -Selvä juttu, herrat kunnialliset porvarit! Niinkuin te kohtelette -meitä, niin kohtelemme me teitä. Samaa lakia, jota te käytätte -kulkureita kohtaan, käyttävät kulkurit teitä kohtaan. Oma syynne, -jollei se ole teille mieluinen. Ei ole vahingoksi nähdä joskus -kunniallisenkin miehen virnistävän hamppuköydessä; se tuottaa -toimitukselle arvonantoa. Kas niin, ystäväni, jaa nyt kohteliaasti -risasi näille naisille. Minä hirtätän sinut kulkurien iloksi, ja -sinun on annettava kukkarosi heille, että he saavat juoda maljasi. -Jos haluat sitä ennen pitää pientä ilvettä, on tuolla saarnatuolissa -erinomainen kivinen Isä-Jumalan kuva, jonka olemme varastaneet -Saint-Pierre-aux-Boeufs'istä. Sinulla on aikaa neljä minuuttia -antaaksesi sielusi hänen haltuunsa. - -Tämä puhe karmi Gringoiren selkäpiitä. - --- Sieluni kautta, hyvin puhuttu! Clopin Trouillefou saarnaa -kuin paavi, huusi Galilean keisari lyöden sarkkansa säpäleiksi -työntääkseen pöytänsä syrjään. - --- Herrat keisarit ja kuninkaat, Gringoire sanoi kylmäverisesti -(sillä hän oli, ihme kyllä, taas tyyni ja puhui päättävästi), sitä -ette voi todella tarkoittaa. Olen Pierre Gringoire, runoilija ja -sen moraliteetin kirjoittaja, joka tänään esitettiin Oikeuspalatsin -suursalissa. - --- Sinäkö se oletkin, mestari! virkkoi Clopin. Olin siellä, -jumal'auta, minäkin! Mutta, hyvä toveri, eikö ole oikein, että -hirtämme sinut illalla sentähden, että ikävystytit meitä aamulla? - --- Tästä ei näy olevankaan helppo päästä, ajatteli Gringoire. Hän -teki vielä viimeisen ponnistuksen. - --- Ei ole mitään syytä, hän sanoi, olla lukematta runoilijoita -kulkureihin. Aisopos oli maankiertäjä, Homeros kerjäläinen, Mercurius -varas... - -Tässä keskeytti hänet Clopin. - --- Sinä näyt aikovan pöristä meidät hengiltä loruillasi. Hitto -vieköön, etkö voi antaa hirttää itseäsi vähemmällä! - --- Anteeksi, herra Tunisin kuningas, Gringoire vastasi, puolustautuen -askel askeleelta. Sitä asiaa sietää punnita... Hetkinen vielä!... -Kuulkaa minua!... Ettehän tahdo tuomita minua kuulustelematta... - -Hänen onneton äänensä häipyi kokonaan siihen huumaavaan meluun, joka -nyt syntyi hänen ympärillään. Kattilasta kuului entistä pahempi -räminä, ja kaiken lisäksi oli muuan vanha eukko pannut kolmijalalle -paistinpannun, jossa kärisevä rasva piti sellaisen räiskeen kuin -parvi kirkuvia poikia naamiota seuratessaan. - -Tällä välin näytti Clopin Trouillefou neuvottelevan Egyptin -herttuan ja Galilean keisarin kanssa, joista jälkimmäinen oli aivan -juovuksissa. Sitten hän huusi: - --- Hiljaa siellä! - -Mutta kun kattila ja paistinpannu eivät kuulleet häntä, vaan -jatkoivat duettoaan, hän hyppäsi alas tynnyriltään, antoi kattilalle -sellaisen potkun, että se kieri hyvän matkan päähän lapsineen, -potkaisi paistinpannua, niin että sen sisällys roiskahti tuleen, -ja palasi taas vakavana valtaistuimelleen, välittämättä lapsen -nyyhkytyksistä tai murisevasta eukosta, jonka illallinen siten joutui -liekkien saaliiksi. - -Trouillefoun viittauksesta astuivat herttua, keisari, arkkikätyrit ja -hurskastelijat esiin ja asettuivat puoliympyrään hänen ja Gringoiren -ympärille, jota nuo kolme kerjäläistä yhä pitelivät kauluksesta. Se -oli puoliympyrä ryysyjä, repaleita, katinkultaa, hankoja, kirveitä, -hoippuvia koipia, voimakkaita, paljaita käsivarsia, likaisia, -kalpeita ja tylsiä kasvoja. Keskellä tätä kerjäläisten pyöreätä -pöytää kohosi Clopin Trouillefou hallitsijanhahmona aivan kuin doogi -tämän senaatin edessä, kuin kuningas päärien joukossa, kuin paavi -konklaavin keskellä, ensiksikin ylemmän asemansa vuoksi tynnyrillä -ja toiseksi jonkin käskevän, karskin ja pelottavan ominaisuutensa -vuoksi, joka sai hänen silmänsä säkenöimään ja peitti kulkuri tyypin -eläimellisen ilmeen hänen villeillä kasvoillaan. Hän oli kuin -metsäkarju sikojen joukossa. - --- Kuulehan, hän sanoi Gringoirelle, ja siveli käsnäisellä kädellään -muodotonta leukaansa, en keksi mitään syytä, miksi sinua ei -hirtettäisi. Se ei kylläkään taida olla oikein mieluista sinusta, -ja sehän onkin luonnollista, sillä te ette ole siihen tottuneet. Te -annatte sille aivan liian suuren merkityksen. Mutta me emme tahdo -sinulle mitään pahaa ja merkiksi siitä tahdon ilmoittaa sinulle erään -tavan, jolla voit suoriutua toistaiseksi asiasta. Tahdotko ruveta -meikäläiseksi? - -On helppoa kuvitella, minkä vaikutuksen tämä ehdotus teki -Gringoireen, joka jo näki elämän luisuvan käsistään ja alkoi pitää -itseään menneenä miehenä. Hän tarttui innokkaasti tähän ehdotukseen. - --- Tahdon, varmasti, mielelläni, hän sanoi. - --- Tahdot siis liittyä puukkojunkkarien veljeskuntaan? jatkoi Clopin. - --- Ehdottomasti, puukkojunkkarien veljeskuntaan, vastasi Gringoire. - --- Tunnustat itsesi vapaan porvariston jäseneksi? jatkoi Tunisin -kuningas. - --- Vapaan porvariston jäseneksi. - --- Argot'n kuningaskunnan alamaiseksi? - --- Argot'n alamaiseksi. - --- Kulkuriksi? - --- Kulkuriksi. - --- Sielultasi ja mieleltäsi? - --- Sielultani ja mieleltäni. - --- Huomautan sinulle, että sinut hirtetään sittenkin. - --- Perhana! virkkoi runoilija. - --- Ainoastaan sillä erotuksella, että sinut hirtetään myöhemmin, -suuremmilla menoilla ja hyvän Pariisin kustannuksella kauniissa -kivihirressä, ja että kunnialliset ihmiset hirttävät sinut. Onhan se -lohdullisempaa. - --- Niin kai, Gringoire vastasi. - --- On vielä muitakin etuja. Vapaana porvarina ei sinun tarvitse, -niinkuin Pariisin hyvien porvarien, maksaa puhtaanapidosta, -köyhäinhoidosta eikä katuvalaistuksesta. - --- Mainiota, sanoi runoilija. -- Olen kulkuri, argotlainen, vapaa -porvari, puukkojunkkari, kaikkea mitä tahdotte. Ja kaikkea tuota olin -jo muuten ennenkin, herra Tunisin kuningas, sillä minä olen filosofi; -_et omnia in philosophia, omnes in philosopho continentur_ [ja kaikki -filosofiassa, kaikki filosofissa yhtyvät], kuten tiedätte. - -Tunisin kuningas rypisti kulmakarvojaan. - --- Miksi sinä minua luulet, ystäväni? Mitä Unkarin juutalaisen -mongerrusta sinä oikein laulat? En ymmärrä hepreaa. Eikä tarvitse -olla juutalainen ollakseen rosvo. Minä en muuten enää varasta, olen -noussut korkeammalle; minä tapan. Rosvo, mutta en taskuvaras. - -Gringoire koetti sopertaa anteeksipyyntöjä näiden lyhyitten, -vihaisella äänellä huudettujen lauseitten välillä. - --- Pyydän anteeksi, herra kuningas, se ei ole hepreaa vaan latinaa. - --- Sanon sinulle, karjui Clopin, -- etten ole juutalainen, ja että -annan hirttää sinut, jumal'auta! samoin kuin tuon pienen juutalaisen -kaupustelijan, joka on vieressäsi ja jonka toivoisin näkeväni -naulattuna kassatauluun niinkuin väärän rahan, joka hän onkin! - -Tätä sanoessaan hän näytti sormellaan tuota pientä Unkarin -juutalaista, joka oli Gringoirelle laulanut _facitote caritatemiaan -_ ja joka ihmeekseen näki kerjäläisten kuninkaan vihan kohdistuvan -häneen, hän kun ei ymmärtänyt mitään muuta kieltä. - -Viimein korkea-arvoinen Clopin rauhoittui. - --- Roikale! hän sanoi runoilijallemme, -- sinä haluat siis ruveta -kulkuriksi? - --- Haluan, varmasti, runoilija vastasi. - --- Ei riitä pelkkä halu, sanoi harmistuneena Clopin. -- Hyvä tahto -ei lisää ainoatakaan sipulia keittoon, ja sillä päästään korkeintaan -paratiisiin, mutta argot ja paratiisi ovat kaksi eri asiaa. -Kelvataksesi argotlaiseksi pitää sinun näyttää kykeneväsi johonkin, -ja siksi on sinun tutustuttava nukkeen. - --- Tutustun kaikkeen, mitä haluatte, vastasi Gringoire. Clopin -antoi merkin. Joukosta erkani muutamia argotlaisia, mutta palasi -pian takaisin kantaen kevyttä telinettä, jonka muodosti kaksi -ristikkojalustalla varustettua pystytankoa. Näiden yläpäähän -pantiin poikkipuu ja niin saatiin aikaan siro, kevyt hirsipuu, joka -Gringoirella oli onni tuossa tuokiossa nähdä seisovan valmiina -edessään. Mitään ei puuttunut, ei edes köyttä, joka somasti heilui -edes takaisin poikkipuussa. - --- Mitähän he nyt aikovat? ihmetteli Gringoire hiukan levottomana. -Kellojen kilinä, joka samassa kuului, haihdutti hänen pelkonsa. -Kulkurit ripustivat köydensilmukkaan nuken, joka muistutti -variksenpelätintä. Se oli punaisella verhottu ja niin täynnä kelloja -ja kulkusia, että niillä olisi voinut koristaa kolmekymmentä -kastilialaista muulia. Nuo lukemattomat kulkuset soivat niin kauan -kuin naru oli liikkeessä. Sen asettuessa lakkasi tiukujenkin kilinä. - -Osoittaen vanhaa, kiikkerää tuolia, joka seisoi nuken alla, virkkoi -Clopin: - --- Nouse tuolle! - --- Piru vieköön! sanoi Gringoire, -- minähän taitan niskani. Teidän -tuolinne ontuu niinkuin Martialiksen kaksoissäkeet. Niissä on yksi -heksametrinen ja yksi pentametrinen säe. - --- Nouse ylös! toisti Clopin. - -Gringoire nousi tuolille ja hänen onnistui päästä tasapainoon jonkin -aikaa horjuttuaan. - --- Kierrä nyt oikea jalkasi vasemman sääresi ympäri ja nouse -varpaillesi! jatkoi Tunisin kuningas. - --- Herra kuningas, onko tarkoituksenne, että katkaisen käteni tai -jalkani? - -Clopin ravisti päätään. - --- Kuule, ystäväni, sinä puhut liian paljon. Pari sanaa siitä, mistä -on kysymys. Nouset varpaillesi, kuten sanoin, ja kurottaudut sen -verran, että yletyt nuken taskuun. Pistät kätesi sinne, otat sieltä -kukkaron, joka siellä on, ja jos teet sen tiu'unkaan kilahtamatta, -olet meikäläinen. Silloin me vain ystävyyden vuoksi ruoskimme sinua -kunnollisesti kahdeksan päivää. - --- Herra paratkoon! sitä minä en kestä, sanoi Gringoire. -- Entä jos -kellot kilahtavat? - --- Silloin sinut hirtetään. Ymmärrätkö? - --- En ymmärrä mitään tästä kaikesta, vastasi Gringoire. - --- Kuule siis vielä kerta. Sinun tulee tarkastaa nuken tasku ja ottaa -sieltä kukkaro; mutta jos yksikään tiuku kilahtaa, hirtetään sinut. -Ymmärrätkö nyt? - --- Ymmärrän, sanoi Gringoire, entä sitten? - --- Jos sinun onnistuu ottaa kukkaro meidän kuulematta kilahdustakaan, -niin olet meikäläinen, ja me pieksämme sinua kahdeksan päivää. Nyt -kai ymmärrät? - --- Ei, herra kuningas, en tosiaankaan ymmärrä vähäistäkään. Mitä -tästä kaikesta on hyötyä, jos minut toisessa tapauksessa hirtetään, -toisessa ruoskitaan? - --- Ja kulkuri, etkö sitä pidä minään? Omaksi hyödyksesihän me sinua -pieksämme. Se karkaisee sinua. - --- Suur'kiitos, vastasi runoilija. - --- No, joutuin! kerjäläiskuningas sanoi ja takoi jalkaansa tynnyriä -vasten, joka kumisi kuin suuri rumpu. -- Käy käsiksi nukkeen ja -pian, että tästä jutusta kerrankin tulisi loppu! Sanon sinulle vielä -viimeisen kerran, että jos kuulen kilahduksenkaan, saat astua nuken -paikalle. - -Koko joukko osoitti suosiotaan Clopinin sanojen johdosta ja -asettui kehään hirsipuun ympärille niin remakasti nauraen, että -Gringoire huomasi huvittavansa heitä siinä määrin, että hän saattoi -odottaa pahinta. Hänellä ei niin ollen ollut muuta toivoa kuin -tuo sangen heikko mahdollisuus, että hän onnistuisi pelottavassa -kokeessa. Hän päätti uskaltaa, mutta vasta kun oli rukoillut -hartaasti nukkea, jonka aikoi ryöstää ja joka varmaan olisi ollut -ennemmin hellytettävissä kuin rosvot. Nämä lukemattomat kulkuset -kuparikielineen näyttivät hänestä kyykäärmeitten kidoilta, jotka -olivat valmiina puremaan ja sähisemään. - --- Oh! hän sanoi hiljaa, -- onko mahdollista, että henkeni riippuu -yhden ainoan pienen kulkusen pienimmästä kilahduksesta! Ah! hän -lisäsi kädet ristissä, -- kellot, älkää soiko, kulkuset, älkää -kiliskö, tiu'ut, älkää heliskö! - -Vielä viimeisen kerran hän yritti hellyttää Trouillefouta. - --- Mutta jos tulee tuulenpuuska? - --- Silloin sinut hirtetään, tämä vastasi empimättä. - -Kun Gringoire parka ymmärsi, ettei ollut mitään muuta neuvoa, teki -hän rohkeasti päätöksen, kiersi oikean jalkansa vasemman ympärille, -kohottautui varpailleen ja ojensi kätensä. Mutta juuri kun hän -kosketti nukkea, horjahti hän hiukan seisoessaan nyt vain yhdellä -jalalla tuolilla, jolla oli vain kolme; hän tarttui vaistomaisesti -nukkeen, kadotti tasapainonsa ja putosi raskaasti maahan noiden -lukemattomien kulkusten kauhean kilinän huumaamana, samalla kun nukke -ensin pyörähti ympäri ja sitten majesteetillisesti heilui pylväitten -välissä. - --- Kirous! huudahti hän pudotessaan ja jäi makaamaan kuin kuollut -kasvot maata vasten. - -Samalla hän kuuli kulkusten jatkuvan kilinän päänsä päältä, rosvojen -pirullisen naurun ja Trouillefoun äänen, joka sanoi: - --- Nostakaa se hourupää pystyyn ja hirttäkää hänet paikalla. Hän -nousi ylös. Nukke oli jo otettu alas, ja paikka oli vapaa hänelle. - -Argotlaiset antoivat hänen taas nousta tuolille, Clopin meni hänen -luoksensa, pani silmukan hänen kaulaansa, löi häntä olalle ja sanoi: - --- Hyvästi, ystäväni, nyt et enää pääse minnekään, vaikkapa sinulla -olisi paavin suolet. - -Sana _armoa_ kuoli Gringoiren huulille. Hän katsahti ympärilleen. Ei -pienintäkään toivoa: kaikki nauroivat. - --- Bellevigne de l'Étoile, sanoi kuningas jättiläismäiselle -kulkurille, joka astui esiin joukosta, -- kiipeä poikkipuulle. - -Bellevigne de l'Étoile kiipesi nopeasti telineelle, ja katsahtaessaan -samassa ylös Gringoire näki hänen kasvojensa virnistävän poikkipuulta. - --- Kun kuulette minun paukuttavan käsiäni, jatkoi Clopin, tulee -sinun, Andry le Rouge, potkaista tuoli pois, sinun, Francois -Chante-Prune, tarttua tuota vekkulia koipiin ja sinun, Bellevigne, -heittäytyä hänen olkapäilleen, ja kaikki yhtaikaa, kuuletteko? - -Gringoire vapisi. - --- Oletteko valmiina? kysyi Clopin noilta kolmelta argotlaiselta, -jotka valmistautuivat heittäytymään Gringoiren kimppuun kuin kolme -hämähäkkiä kärpäsen. Kuolemaantuomittu sai kärsiä hetken kauheata -odotusta, kun Clopin rauhallisena potkaisi jalallaan tuleen risuja, -joihin liekit eivät vielä olleet ehtineet. - --- Oletteko valmiina? hän toisti ja ojensi kätensä lyöntiin. -Silmänräpäys vielä ja Gringoire olisi ollut mennyttä miestä. - -Mutta äkkiä Clopin pysähtyi aivan kuin olisi muistanut jotakin. - --- Odottakaa hiukan, hän sanoi, -- unohdin jotakin!... Meillä ei -ole tapana hirttää miestä kysymättä ensin, onko ketään naista, joka -haluaa hänet. -- Toveri, se on sinun viimeinen toivosi. Sinun on -naitava joko irtolaisnainen tai köysi. - -Tämä mustalaislaki, niin kummalta kuin se lukijasta kuulostaneekin, -on vieläkin luettavana vanhasta englantilaisesta lakikirjasta. -Katsokaa vain _Burington's Observations'ia_. - -Gringoire hengähti helpotuksesta. Toisen kerran puolituntisen -kuluessa hän palasi takaisin elämään. Mutta hän ei uskaltanut siihen -paljoa luottaa. - --- Hoi! Clopin huusi istuuduttuaan jälleen valta-istuimelleen, -naiset ja naasikat, noidasta hänen kissaansa asti, onko teissä -ketään porttoa, joka haluaa ottaa tämän porttoilijan? Hoi, Colette -la Charonne! Elisabeth Trouvain! Simone Jodouynel! Marie Piédebou! -Thonne la Longue! Bérarde Fanouel! Michelle Genaille! Claudie -Ronge-Oreille! Mathurine Girorou! Hoi! Isabeau la Thierrye! Tulkaa -katsomaan! Mies aivan ilmaiseksi! Kuka haluaa? - -Gringoire ei suinkaan kurjassa tilassaan ollut erityisen maittava. -Irtolaisnaiset eivät suuria välittäneet koko tarjouksesta. Tuo -onneton kuuli heidän vastaavan: - --- Ei! ei! hirttäkää hänet, niin kaikilla on hauskaa. - -Kolme joukosta astui kuitenkin esille lähemmin tarkastamaan häntä. -Ensimmäinen oli roteva, leveäkasvoinen tyttö. Hän tutki tarkasti -filosofin pukua, jonka kurjan tilan me jo tunnemme. Takki oli perin -kulunut ja siinä oli enemmän reikiä kuin pannussa, jossa paistetaan -kastanjia. Tyttö virnisti. - --- Vanha rätti! hän mutisi. -- Entä viittasi? - --- Olen sen kadottanut, Gringoire vastasi. - --- Hattusi? - --- Se otettiin minulta. - --- Kenkäsi? - --- Niissä ei ole enää pohjia. - --- Kukkarosi? - --- Ah! mutisi Gringoire, -- minulla ei ole ainoatakaan souta. - --- Anna sitten hirttää itsesi ja kiitä kaupasta! sanoi tyttö ja -käänsi hänelle selkänsä. - -Toinen järjestyksessä, vanha, harmaa, ryppyinen akka, niin ilkeän ja -ruman näköinen, että häpäisi jo Ihmeiden pihankin, kiersi Gringoirea -ja tutki häntä joka puolelta. Gringoire miltei vapisi pelosta, että -tämä hyväksyisi hänet. Mutta akka lähti pois mutisten: - --- Liian laiha. - -Kolmas oli nuori, punakka eikä lainkaan ruma tyttö. - --- Pelasta minut! kuiskasi runoilija raukka hänelle rukoilevalla -äänellä. Tyttö katseli häntä hetken säälien, painoi sen jälkeen -silmänsä alas, hypisteli nuttuaan ja näytti epäröivän. Gringoire -seurasi katseillaan kaikkia hänen liikkeitään; se oli hänen viimeinen -toivonkipinänsä. - --- Ei, sanoi tyttö vihdoin, Guillaume Longue joue pieksäisi minua. Ja -hän palasi joukkoon. - --- Toveri, sanoi Clopin, sinulla on huono onni. - -Hän nousi seisomaan tynnyrilleen ja huusi huutokaupanpitäjää matkien, -mikä suuresti huvitti joukkoa: - --- Eikö kukaan huoli miestä? Ensimmäinen kerta, toinen kerta, kolmas -kerta! Ja kääntyen hirsipuuta kohden nyökäytti hän päätään: - --- Kuulut tuolle! - -Bellevigne de l'Étoile, Andry le Rouge ja François Chante-Prune -lähestyivät Gringoirea. - -Samassa kuului väkijoukosta huuto: - --- _Esmeralda! Esmeralda!_ - -Gringoiren koko ruumis vapisi ja hän kääntyi sinne päin, mistä ääni -kuului. Joukko teki tilaa puhtaalle ja häikäisevälle olennolle. Se -oli mustalaistyttö. - --- Esmeralda! huudahti Gringoire ihmetellen kesken tuskaansa, miten -äkkiä tuo taikasana herätti eloon kaikki hänen muistonsa tältä -päivältä. - -Tänne Ihmeiden pihaan saakka tuntui ulottuvan hänen kauneutensa ja -suloutensa mahti. Varkaat ja portot väistyivät kunnioittavasti hänen -tieltään ja heidänkin raa'at kasvonsa kirkastuivat, kun he näkivät -hänet. - -Hän lähestyi kuolemaantuomittua kepein askelin. Soma Djali seurasi -häntä. Gringoire oli jo puolikuollut. Tyttö katseli häntä äänetönnä. - --- Aiotteko hirttää tämän miehen? hän kysyi vakavana Clopinilta. - --- Aiomme, sisar, jollet ota häntä mieheksesi. Hän suipensi taas -hiukan huuliaan. - --- Minä otan hänet, hän sanoi. - -Nyt Gringoire uskoi aivan varmasti, että hän aamusta alkaen oli -nähnyt unta, ja että tämä oli vain sen jatkoa. - -Käänne, vaikka mieluinenkin, oli raju. - -Silmukka avattiin ja runoilijan annettiin astua tuolilta. Hänen -täytyi istuutua, niin valtavasti mielenliikutukset olivat häneen -vaikuttaneet. - -Egyptin herttua toi nyt saviruukun ja antoi sen sanaakaan sanomatta -mustalaistytölle. Hän antoi sen vuorostaan Gringoirelle sanoen: - --- Heitä se maahan. Ruukku särkyi neljään osaan. - --- Veljeni, sanoi nyt Egyptin herttua ja asetti kätensä heidän -otsalleen, hän on sinun vaimosi; sisar, hän on miehesi, neljä vuotta. -Menkää! - - - - -VII. Hääyö - - -Jonkin hetken kuluttua runoilijamme istui pienessä, holvatussa, -huolellisesti lukitussa ja lämpimässä huoneessa pöydän ääressä, -joka ei näyttänyt muuta pyytävän kuin saada lainaksi yhtä ja toista -sen viereen ripustetusta ruokakaapista, toivossa hyvä vuode, ja -kahden kesken kauniin tytön kanssa. Seikkailu tapaili sadun rajoja. -Hän alkoi todella uskoa olevansa lumottu prinssi ja silmäili aina -tuolloin tällöin ympärilleen ikään kuin nähdäkseen, oliko se kahden -siivekkään aarnikotkan vetämä tulivaunu vielä jäljellä, joka yksin -oli voinut hänet niin äkkiä tuoda kadotuksesta paratiisiin. Aika -ajoin hän katseli myös tiukasti reikää takissaan, ettei kadottaisi -kokonaan maata jalkojensa alta, vaan pysyisi kiinni todellisuudessa. -Hänen mielikuvituksen syvyyksien yllä liitelevä järkensä riippui nyt -vain tästä säikeestä. - -Tyttö ei näyttänyt lainkaan kiinnittävän häneen huomiota. Hän tuli -ja meni, siirsi jotakin tuolia, puhui vuohelleen ja suipisti silloin -tällöin suutaan. Viimein hän istuutui pöydän ääreen, ja Gringoire -saattoi nyt häiritsemättä tarkastella häntä. - -Te olette ollut lapsi, lukijani, ja ehkä olette kyllin onnellinen -ollaksenne vieläkin. Olette useammin kuin kerran (ja omasta -puolestani olen viettänyt siten kokonaisia päiviä, ja parhaiten -vietettyjä koko elämäni aikana) seurannut jonakin aurinkoisena -päivänä juoksevan veden rannalla jotakin kaunista sinistä tai -viheriäistä sudenkorentoa, joka äkkinäisin kääntein on liidellyt -edes takaisin pensaasta pensaaseen ja suudellut jokaisen oksan -latvaa. Muistatte, millä ihastuneella uteliaisuudella ajatuksenne -ja katseenne kiintyi tähän pieneen, sädehtivään ja surisevaan, -purppura- ja sinisiipiseen pyörteeseen, jonka keskellä liiteli -suuri, liikkeensä nopeuden vuoksi näkymättömiin häipyvä olento. -Se ilmaolento, joka epäselvästi kuvastui tämän siivenlyöntien -väräjävän loisteen läpi, näytti teistä unikuvalta, jota oli -mahdoton nähdä, mahdoton koskettaa. Mutta kun sudenkorento viimein -lepäsi ruo'onkorrella, ja te saatoitte henkeä pidättäen tarkastaa -noita pitkiä harsosiipiä, tuota pitkää emaljiviittaa, noita kahta -kristallipalloa, miten ihmettelittekään ja samalla pelkäsitte, että -olento haihtuisi olemattomiin! Muistelkaa näitä vaikutelmia, niin -voitte helposti ymmärtää Gringoiren tunteet, kun hän näki edessään -ilmeisessä ja ruumiillisessa olomuodossaan tämän Esmeraldan, -jonka hän tähän asti oli nähnyt vain hämärästi tanssin, laulun ja -kansanhumun utuisessa pyörteessä. - --- Tämä on siis _Esmeralda!_ hän mietti vaipuen yhä enemmän -unelmiin ja seuraten häntä epämääräisin katsein. -- Taivaallinen -olento! Katutanssijatar! Niin paljon ja niin vähän! Hän se antoi -kuoliniskun minun moraliteetilleni aamulla, hän se pelasti henkeni -illalla. Pahan onnen lintuni ja hyvä enkelini! Kaunis tyttö, totta -tosiaan! -- ja varmaankin aivan hullaantunut minuun, koska otti -minut tuolla tavalla. -- Kesken kaiken, hän sanoi nousten äkkiä -tuon todellisuudentajun vallassa, joka muodosti hänen luonteensa ja -filosofiansa perustan, -- enpä oikein tiedä, miten se on tapahtunut, -mutta minä olen hänen miehensä! - -Tämä ajatus mielessään ja katseessaan hän lähestyi tyttöä niin -sotilaallisesti ja kohteliaasti, että tämä peräytyi. - --- Mitä te minusta tahdotte? kysyi tyttö. - --- Ja sitä te vielä kysytte, ihailtava Esmeralda? vastasi Gringoire -niin kiihkeällä äänellä, että hän itse hämmästyi kuullessaan puheensa. - -Mustalaistyttö katseli suurin silmin. - --- En ymmärrä, mitä tarkoitatte. - --- Mitä ihmettä! Gringoire virkkoi, joka yhä lämpeni ja luuli -olevansa tekemisissä tavallisen Ihmeiden pihan siveyden kanssa, -- -enkö minä ole sinun, rakkaani, ja etkö sinä ole minun? - -Ja hän kietoi samassa käsivartensa tuttavallisesti tytön vyötäröille. - -Esmeraldan vartalo luisui hänen käsistään liukkaasti kuin ankerias. -Yhdellä hyppäyksellä hän oli huoneen toisessa päässä, kumartui alas -ja nousi jälleen kädessä pieni tikari, ja ennen kuin Gingoire oli -edes ehtinyt nähdä, mistä tikari oli peräisin, seisoi tyttö hänen -edessään säihkyvin silmin, vapisevin huulin, värähtelevin sieraimin -ja kasvot punaisina kuin pioni. Samalla asettui vuohi hänen eteensä -ja ojensi Gringoirea kohden kauniit, kullatut ja teräväpäiset -sarvensa. Tämä oli käynyt silmänräpäyksessä. - -Sudenkorento oli muuttunut ampiaiseksi, joka näytti piikkiään. - -Filosofimme seisoi hämmästyksestä äänetönnä ja tarkasti koomillisella -ihmetyksellä vuoroin vuohta, vuoroin tyttöä. - --- Pyhä Neitsyt! hän sanoi viimein, kun sai hämmästykseltään -puhutuksi, -- aika terhakka pari! - -Mustalaistyttökin katkaisi äänettömyyden. - --- Sinä olet aika julkea lurjus. - --- Anteeksi, neiti, sanoi Gringoire hymyillen; -- mutta miksi olette -sitten ottanut minut mieheksenne? - --- Olisiko minun pitänyt antaa hirttää sinut? - --- Te siis otitte minut mieheksenne ainoastaan pelastaaksenne -henkeni? runoilija sanoi hieman pettyneenä rakkaudentoiveissaan. - --- Ja mistä muusta syystä olisin mielestäsi sen tehnyt? Gringoire -puraisi huultaan. - --- No samapa se, hän sanoi, en olekaan vielä niin voitollinen Amorin -palvelija kuin luulin. Mutta miksi sitten lyödä rikki tuo ruukku -vaivainen? - -Esmeraldan tikari ja vuohen sarvet olivat yhä puolustusasennossa. - --- Neiti Esmeralda, runoilija sanoi, -- tehdään sovinto. En ole -Châtelet'n kirjureita, enkä aio ilmaista, että käytte tikarilla -aseistettuna Pariisissa huolimatta herra kaupunginvoudin käskyistä -ja kielloista. Onhan tunnettua, että Noël Lescripvain tuomittiin -kahdeksan päivää sitten kymmenen soun sakkoihin siksi, että hän -kantoi tikaria. Mutta se on teidän yksityinen asianne, ja nyt siirryn -pääasiaan. Vannon teille paratiisiosuuteni kautta, etten lähesty -teitä ilman teidän lupaanne ja suostumustanne; mutta antakaa minulle -syötävää. - -Gringoire oli pohjaltaan, kuten hra Despréaux, "sangen vähän -hekumallinen". Hän ei ollut tuota ritari- ja muskettisoturisukua, -joka valtaa neitoset väkirynnäköllä. Niin rakkaudessa kuin kaikessa -muussakin hän harrasti arkailua ja keskiteitä; ja hyvä illallinen -rakastettavassa seurassa kahden kesken tuntui hänestä, varsinkin -kun hän oli nälkäinen, mainiolta välinäytökseltä prologin ja -rakkausseikkailun ratkaisun välillä. - -Mustalaistyttö ei vastannut. Hän nyrpisti suutaan, nakkasi päätään -kuin lintu ja puhkesi nauruun; ja pieni tikari hävisi niinkuin -oli ilmestynytkin, ilman että Gringoire huomasi, minne mehiläinen -piilotti piikkinsä. - -Hetkisen kuluttua oli pöydällä ruisleipä, pala kinkkua, muutamia -paistettuja omenoita ja ruukku kirsikkaviiniä. Gringoire iski -kiukkuisesti ruokaan käsiksi. Siitä vimmatusta kalinasta päättäen, -minkä hänen rautahaarukkansa ja fajanssilautasensa saivat aikaan, -olisi luullut että koko hänen rakkautensa oli muuttunut ruokahaluksi. - -Tyttö istui häntä vastapäätä katsellen häntä äänetönnä, mutta hänen -ajatuksensa näyttivät askartelevan aivan muissa seikoissa, joille hän -silloin tällöin hymyili, samalla kun hänen pehmeä kätensä hyväili -vuohen älykästä päätä, jonka tämä oli painanut hänen polvilleen. - -Keltainen vahakynttilä valaisi tätä ruokahalun ja haaveilun sekaista -näytöstä. - -Tyydytettyään vatsansa hiukaisevimman nälän, huomasi Gringoire hieman -nolona, ettei ollut jäljellä muuta kuin yksi ainoa omena. - --- Ettekö syö, neiti Esmeralda? - -Tyttö vastasi vain ravistamalla kieltävästi päätään, ja hänen -miettivä katseensa suuntautui kattoholviin. - --- Mikä hitto häntä oikein vaivaa? mietti Gringoire ja katsahti -sinne, minne hänkin katsoi. -- Ei häntä voine kiinnittää tuo -holvikaaren kivikääpiön virnistys. Kyllä kai minä, hitto vie, ainakin -sen kanssa kykenen kilpailemaan! - -Hän korotti äänensä: - --- Neiti! - -Tyttö ei näyttänyt kuulevan. Hän toisti kovemmin: - --- Neiti Esmeralda! - -Turha vaiva. Tytön ajatukset olivat muualla, eikä Gringoiren ääni -kyennyt niitä tavoittamaan. Onneksi puuttui nyt vuohikin asiaan. Se -alkoi hiljaa vetää herratartaan hihasta. - --- Mitä tahdot, Djali? kysyi mustalaistyttö äkkiä kuin unesta heräten. - --- Sen on nälkä, Gringoire sanoi, iloissaan siitä, että pääsi -keskustelun alkuun. - -Esmeralda pureskeli rikki leivänpalan ja syötti sen kädestään -Djalille. - -Gringoire ei enää antanut hänen vaipua unelmiin. Hän teki -arkatuntoisen kysymyksen. - --- Te ette siis halua minua mieheksenne? Tyttö katsoi häntä -päättävästi ja sanoi: - --- En. - --- Rakastajaksi? Gringoire virkkoi. Tyttö nyrpisti huuliaan ja -vastasi: - --- En. - --- Ystäväksi? jatkoi Gringoire. - -Tyttö katsoi taas häntä pitkään ja vastasi hetken mietittyään: - --- Ehkä. - -Tämä _ehkä_, joka on filosofeista niin rakas, rohkaisi Gringoirea. - --- Tiedättekö, mitä ystävyys on? hän kysyi. - --- Kyllä, vastasi mustalaistyttö; ollaan veli ja sisar, kaksi sielua, -jotka koskettavat toisiaan yhtymättä, kaksi sormea samassa kädessä. - --- Ja rakkaus? jatkoi Gringoire. - --- Oh! rakkaus! tyttö sanoi, hänen äänensä värähti ja hänen silmänsä -säihkyivät. -- On kaksi ja kuitenkin vain yksi. Mies ja nainen, jotka -sulautuvat enkeliksi. Se on taivas. - -Katutanssijattaren kasvoissa hohti hänen tätä sanoessaan kauneus, -joka teki syvän vaikutuksen Gringoireen ja joka oli täydelleen -sopusoinnussa hänen sanojensa kanssa, joissa oli miltei itämainen -hehku. Hänen viattomat ruusuhuulensa hymyilivät puoliavoimina; -hänen valkealla ja kirkkaalla otsallaan näkyi toisinaan ajattelun -pilvi kuin henkäyksen jälki peilin pinnalla, ja hänen alas luotujen -pitkien, mustien silmäripsiensä alta säteili selittämätön valo, joka -antoi hänen piirteilleen tuon ihanteellisen sulon, jonka Raffaello -sittemmin löysi neitsyyden, äitiyden ja jumalallisuuden mystillisestä -yhteydestä. - -Gingoire jatkoi yhtäkaikki: - --- Minkälainen miehen sitten on oltava miellyttääkseen teitä? - --- Hänen pitää olla mies. - --- Entä minä, Gringoire sanoi, mikä minä sitten olen? - --- Miehellä on kypärä päässä, miekka kädessä ja kultaiset kannukset -kantapäissä. - --- Hyvä, sanoi Gringoire, ei miestä ilman hevosta. -- Rakastatteko te -jotakuta? - --- Rakastanko? - --- Niin! - -Hän oli hetken vaiti, sitten hän sanoi erikoisella äänenpainolla: - --- Saan sen pian tietää. - --- Miksi ei tänä iltana? runoilija sanoi hellällä äänellä, miksi ei -minua? - -Tyttö katsahti häneen vakavana. - --- Minä voin rakastaa vain miestä, joka voi puolustaa minua. - -Gringoire tunsi pistoksen ja punastui. Oli selvää, että tyttö -ajatteli sitä huonoa apua, joka Gringoiresta oli hänelle ollut siinä -tukalassa asemassa, jossa hän pari tuntia sitten oli ollut. Tämä -muisto, jonka illan muut seikkailut olivat saaneet unohtumaan, heräsi -nyt uudelleen eloon. Hän löi kädellä otsaansa: - --- Että saatoin unohtaa sen, millä minun olisi pitänyt aloittaa. -Neiti, suokaa anteeksi tavaton hajamielisyyteni! Miten te pääsitte -Quasimodon kynsistä? - -Tämä kysymys sai mustalaistytön vavahtamaan. - --- Oh! tuota kauheata kyttyräselkää, hän sanoi ja peitti kasvot -käsillään; ja häntä puistatti kuin horkassa. - --- Kauhea todellakin! sanoi Gringoire, joka ei hellittänyt -ajatustaan; mutta kuinka pääsitte hänen käsistään? Esmeralda hymyili, -huokasi ja vaikeni. - --- Tiedättekö, miksi hän seurasi teitä? kysyi Gringoire, joka koetti -kiertotietä uudelleen päästä kysymykseensä. - --- En tiedä, tyttö vastasi ja lisäsi heti vilkkaasti: mutta te -seurasitte minua myös, miksi te minua seurasitte? - --- Enpä todellakaan tiedä, Gringoire vastasi. - -Keskustelu katkesi. Gringoire piirteli veitsellään pöytään. Tyttö -hymyili ja näytti katselevan jotakin seinän lävitse. Äkkiä hän alkoi -laulaa: - - Quando las pintadas aves - Mudas están, y la tierra... - -[Kun helmikanoilla on sulkasato, ja maa...] - -Mutta hän keskeytti laulunsa yhtäkkiä ja alkoi hyväillä Djalia. - --- Se on kaunis eläin tuo teidän vuohenne, sanoi Gringoire. - --- Se on minun sisareni, tyttö vastasi. - --- Miksi teitä nimitetään _Esmeraldaksi?_ runoilija kysyi. - --- En tiedä. - --- Jokin syy kai sillä on? - -Tyttö veti esille povestaan pienen pitkulaisen, viheriäsilkkisen -pussin, jota hän kantoi korallihelmiketjussa kaulassaan. Pussista -levisi väkevä kamferin haju ja sen keskellä oli suuri viheriä -lasinpala, joka muistutti smaragdia. - --- Ehkä se johtuu tästä, hän sanoi. - -Gringoire aikoi tarttua siihen. Tyttö väistyi syrjään. - --- Älkää koskeko siihen! Se on amuletti. Sinä voisit vahingoittaa sen -taikavoimaa tai se sinua. - -Runoilijan uteliaisuus kasvoi yhä. - --- Kuka on antanut sen teille? - -Tyttö pani sormen huulilleen ja kätki amuletin poveensa. Gringoire -koetti kysellä edelleen, mutta tyttö oli vähäsanainen. - --- Mitä merkitsee sana _Esmeralda?_ - --- En tiedä. - --- Mitä kieltä se on? - --- Varmaankin mustalaisten kieltä. [_Esmeralda_ merkitsee espanjan -kielessä smaragdia. -- Suom. huom.] - --- Sen kyllä arvasin, Gringoire sanoi, te ette kai ole Ranskasta? - --- En tiedä. - --- Elävätkö vanhempanne? - -Tyttö alkoi laulaa vanhalla säveleellä: - - Isä lintu lie, - emo lintunen, - kun airoitta tie - ja venheettä vie - yli aaltojen. - Isä lintu lie, - emo lintunen. - --- Miten vanha olitte, kun tulitte Ranskaan? -- Aivan pieni. - --- Milloin tulitte Pariisin? - --- Viime vuonna. Juuri kun tulimme kaupunkiin Papale-portin kautta, -näin parven muuttolintuja lentävän etelään. Sanoin silloin: nyt tulee -ankara talvi. - --- Ja niin on ollutkin, Gringoire sanoi ihastuneena tästä keskustelun -käänteestä. -- En ole moneen kuukauteen muuta tehnyt kuin puhallellut -käsiini. Teillä on siis ennustajanlahja? - -Tyttö kävi taas niukkasanaiseksi. - --- Ei. - --- Onko tuo mies, jota te nimitätte Egyptin herttuaksi, teidän -heimonne päällikkö? - --- On. - --- Hänhän meidät vihki, huomautti runoilija arastellen. Tyttö -suipisti taas huuliaan. - --- En tiedä edes sinun nimeäsi. - --- Nimeni? Jos sen haluatte tietää, on se Pierre Gringoire. - --- Minäpä tiedän kauniimman. - --- Olette ilkeä! Gringoire virkkoi. -- Mutta ette te minua saa -pahastumaan. Ehkä rakastatte minua sitten, kun olette oppinut minua -tuntemaan; ja koska niin luottavasti olette kertonut minulle oman -tarinanne, tulee kai minunkin kertoa teille jotakin itsestäni. -Tiedätte siis, että nimeni on Pierre Gringoire. Olen kyläkirjurin -poika Gonessesta. Burgundilaiset hirttivät isäni, pikardilaiset -murhasivat äitini Pariisin piirityksen aikana kaksikymmentä vuotta -sitten. Kuuden vuoden ikäisenä olin niin ollen orpo ja anturoinani -vain Pariisin katukiveys. En tiedä, miten tulin toimeen kuuden -vuotiaasta kuudentoista vuotiaaksi. Joku hedelmäinkaupustelijaeukko -antoi minulle luumun, joku leipuri heitti minulle leivänpalan. -Iltaisin annoin kaupunginvartijain ottaa itseni kiinni, sillä he -veivät minut vankilaan ja siellä oli ainakin olkilyhde, millä maata. -Tämä ei kuitenkaan estänyt minua tulemasta pitkäksi ja laihaksi, -kuten näette. Talvisin lämmittelin itseäni Sensin palatsin lähistöllä -auringonpaisteessa ja minusta tuntui sangen naurettavalta, että -juhannustulet säästettiin mätäkuuksi. Kuudentoista vuotiaana -halusin valita itselleni ammatin. Olen yritellyt yhtä ja toista. -Rupesin aluksi sotamieheksi, mutta en ollut kyllin rohkea. Rupesin -munkiksi, mutta en ollut kyllin pyhä, ja olin hieman huono juomaan. -Epätoivoissani menin kirvesmiehen oppiin, mutta en ollut kyllin -vahva. Minulla oli enemmän halua koulumestariksi; en kylläkään -osannut lukea, mutta mitäpä siitä. Huomasin pian, että aina puuttui -jotakin, ryhdyinpä mihin tahansa, ja kun näin, etten kelvannut -mihinkään, ryhdyin runoilijaksi ja sanasepäksi. Se on ammatti, -jota voi kulkurina aina harjoittaa, ja se on sentään parempaa -kuin varastaminen, johon jotkut nuoret vintiöt ystävistäni minua -kehoittivat. Silloin johti onneni tähti minut eräänä päivänä -Notre-Damen arkkidiakonin, arvoisan dom Claude Frollon pariin. Hän -kiinnostui minuun ja hänen ansiotaan on, että nyt olen oppinut mies, -joka osaan latinani Ciceron _De officiis_ teoksesta aina pyhimysten -mortuologioihin saakka, ja olen hiukan perillä skolastiikasta, -runousopista, rytmiopista ja hermetiikasta, tuosta viisauksien -viisaudesta. Minä olen kirjoittanut mysteerin, joka tänään suurella -komeudella suunnattoman katsojajoukon läsnäollessa esitettiin -Oikeuspalatsin suursalissa. Olen myös kirjoittanut kuudensadan sivun -laajuisen kirjan vuoden 1465 suuresta pyrstötähdestä, joka teki yhden -henkilön hulluksi. Muutakin olen menestyksellä suorittanut. Olen -vähän perehtynyt tykkipuusepän työhönkin ja olen ollut valmistamassa -Jean Mauguen suurta tykkiä, joka, kuten tiedätte, halkesi -Charenton-sillalla koeammunnassa surmaten kaksikymmentä katsojaa. -Kuten huomaatte, en ole niinkään kelvoton aviomieheksi. Osaan monta -kaunista temppua, jotka opetan vuohellenne; esimerkiksi opetan -sen matkimaan Pariisin arkkipiispaa, tuota kirottua fariseusta, -jonka myllyt kastelevat aivan likomäriksi ne, jotka kulkevat -Mylläriensillan yli. Sitä paitsi tuottaa mysteerini minulle sievoisen -summan, jos minulle nimittäin maksetaan. Lyhyesti, minä ja minun -pääni, minun tietoni ja lahjani ovat kaikki teidän käytettävissänne, -neiti. Olen valmis elämään teidän kanssanne, miten haluatte, -miehenänne, jos niin tahdotte, tai veljenänne, jos se on teistä -mieluisempaa. Gringoire vaikeni, nähdäkseen minkä vaikutuksen hänen -puheensa oli tehnyt tyttöön. Tämä katseli lattiaan. - --- _Febus_, hän sanoi hiljaa ja lisäsi runoilijaan kääntyen: -- -- -mitä merkitsee _Febus_? - -Vaikka Gringoire ei voinutkaan käsittää, mitä yhteyttä oli tällä -kysymyksellä ja hänen kauniilla puheellaan, hän oli mielissään -saadessaan hieman loistaa tiedoillaan. Hän vastasi hieman -itsetietoisena: - --- Se on latinalainen sana, joka merkitsee aurinkoa. - --- Aurinkoa! toisti tyttö. - --- Se on erään sangen kauniin jousimiehen nimi, joka oli jumala. - --- Jumala! toisti taas mustalaistyttö ja hänen äänessään oli miettivä -ja intohimoinen sointu. - -Samassa aukeni yksi hänen rannerenkaistaan ja putosi maahan. -Gringoire kumartui nopeasti sitä ottamaan. Kun hän nousi, oli tyttö -vuohineen kadonnut. Hän kuuli vain lukon raksahduksen. Vieressä oli -kai pieni huone, johon vei ovi, joka voitiin sisäpuolelta lukita. - --- Onkohan hän edes jättänyt minulle vuodetta? virkkoi filosofimme. - -Hän tutki huonetta, mutta ei löytänyt muuta makuupaikkaa kuin -pitkänlaisen puukirstun, jonka kansi lisäksi oli veistoksilla -koristettu, joten Gringoiresta tuntui melkein samalta, kuin olisi -tuntunut Mikromegaksesta, jos hän olisi maannut pitkin pituuttaan -Alpeilla. - --- No niin, hän sanoi asettuen niin mukavaan asentoon kuin -mahdollista. -- Täytyy tyytyä. Mutta olipa tämäkin hääyö. Vahinko -vain; sillä tässä vihkimyksessä rikottuine ruukkuineen oli jotakin -naiivia ja vedenpaisumuksentakaista, joka miellytti minua. - - - - - - -KOLMAS KIRJA - - - - -I. Notre-Dame - - -Pariisin Notre-Dame-kirkko on epäilemättä vieläkin majesteetillinen -ja suurenmoinen rakennus. Mutta miten kaunis se vielä vanhoilla -päivilläänkin lienee, on kuitenkin vaikeata olla surematta -ja suuttumatta, kun katselee niitä lukemattomia muutoksia ja -rapistuksia, joita aika ja ihmiset yhdessä ovat tuottaneet tälle -kunnianarvoisalle muistomerkille, häikäilemättä lainkaan Kaarle -Suurta, joka laski sen peruskiven, tai Filip Augustia, joka asetti -siihen viimeisen. - -Tämän tuomiokirkkojemme vanhan kuningattaren otsalla näkee aina -kurtun vieressä arven. _Tempus edax, homo edacior_. [Aika on ahnas, -ihminen ahnaampi.] - -Tämän lauseen tahtoisin mieluummin kääntää: aika on sokea, ihminen on -typerä. - -Jos meillä olisi aikaa lukijan kanssa yksityiskohtaisesti tarkastaa -niitä hävityksen jälkiä, joita tässä vanhassa kirkossa on, lankeisi -pienempi osa ajan, suurempi ihmisten, erityisesti taiteilijain -niskoille; sanon taiteilijain, sillä kahtena viime vuosisatana on -ollut henkilöitä, jotka ovat omaksuneet arkkitehdin nimityksen. - -Ensiksikään ei rakennustaiteen historiassa, pysyäksemme muutamissa -pääpiirteissä, ole varmaankaan monta kauniimpaa sivua kuin -tämä fasadi, jonka muodostaa kolme syvää suippokaariportaalia, -kahdenkymmenenkahdeksan koristeellisen, suippokärkisen -kuningaskomeron vyö, mahtava keskusruususto, jonka kummallakin -puolella sivuakkuna, korkea, kevyt pylvästö apilanlehtikaarekkeineen, -joka hoikkine pylväineen kannattaa raskasta tasakattoa, ja lopuksi -kaksi synkkää, jykevää tornia liuskakivikattoineen, jotka kaikki -yhdessä muodostavat sopusuhtaisen, komean kokonaisuuden viitenä -mahtavana kerroksena lukemattomine kuvapatsaineen, veistoksineen -ja metallipakotuksineen esittäytyen silmälle suurena mutta -selväpiirteisenä joukkona, ja kukin osaltaan mahtavasti vaikuttaen -kokonaisuuden rauhalliseen suuruuteen; suunnaton kiveen piirretty -sinfonia, niin sanoakseni; samalla kertaa yksityisen miehen ja -kokonaisen kansan suurenmoinen teos, samalla yhteys ja moninaisuus, -kuten Iliadi ja Romanceros, joiden sisar se on; kokonaisen aikakauden -yhteisvoimien ihmeellinen tuote, jonka jokaisessa kivessä näkee -työntekijän mielikuvituksen taiteilijan neron hillitsemällä pyrkivän -ilmoille tuhansissa muodoissa; lyhyesti, eräänlainen inhimillinen -luomus, mahtava ja pelottava samoin kuin jumalallinen, jolta se -näyttää lainanneen tuon kaksinkertaisen luonteensa: moninaisuuden ja -ikuisuuden. - -Ja mitä tässä on sanottu julkisivusta, koskee koko kirkkoa; ja -mitä on sanottu Pariisin tuomiokirkosta, koskee kaikkia keskiajan -kristillisiä kirkkoja. Kaikki ne polveutuvat tuosta itsestään -kasvaneesta, loogisesta ja sopusuhtaisesta taiteesta. Jättiläistä voi -mitata isosta varpaasta. - -Palatkaamme Notre-Damen julkisivuun sellaisena, kuin sen -nykyään näemme, kun hartaana käymme ihailemaan tuota vakaata ja -mahtavaa tuomiokirkkoa, joka saattaa pelon valtaan, puhuaksemme -kronikoitsijain sanoilla: _quae mole sua terrorem incutit -spectantibus_. [Joka suuruudellaan saa katsojat pelon valtaan.] - -Kolme valitettavaa vajavaisuutta on nykyään tässä julkisivussa: -poissa ovat ensiksikin yksitoista-askelmaiset portaat, jotka -kohottivat sen maanpintaa korkeammalle, toiseksi alempi rivi -kuvanveistoksia, jotka täyttivät portaalien komerot, sekä kolmanneksi -ylempi rivi kuvapatsaita, jotka esittivät kahtakymmentäkahdeksaa -vanhinta Ranskan kuningasta Childebertistä Filip Augustiin saakka, -joilla kaikilla oli valtiopallo kädessä ja jotka täyttivät portaalien -yläpuolella olevan komerovyön. [V. 1845, neljätoista vuotta -sen jälkeen, kun Hugo oli kirjoittanut romaaninsa, aloitettiin -arkkitehtien Viollet-le-Ducin ja Lassusin johdolla Notre-Damen -entisöimistyö. Kirkon kärsimät vauriot korjattiin asiantuntevasti -ja huolellisesti ja se saatettiin jälleen täysin alkuperäiseen -taiteelliseen asuunsa kuvapatsaineen ja keskitornin huippuineen. -Hugon kirpeä arvostelu kirkon kurjasta tilasta antoi varmaan pontta -entisöimistöihin ryhtymiselle. -- Suomentajan huomautus.] - -Portaat on aika haudannut Citén hitaasti mutta varmasti kohoavan -kamaran alle. Mutta samalla kun se siten on antanut kiveyksen -nousevan vuoksen vallata pala palalta nuo yksitoista porrasta, -jotka kohottivat rakennuksen majesteetillista korkeutta, on aika -antanut kirkolle ehkä enemmän, kuin mitä se on siltä ottanut, sillä -se on antanut julkisivulle tuon vuosisataisen, tumman värin, joka -tekee monumentaalisten rakennusten vanhuuden niiden kauneimmaksi -ikäkaudeksi. - -Mutta kuka on kaatanut nuo kaksi veistokuvariviä? Kuka on jättänyt -komerot tyhjiksi? Kuka on suunnitellut keskusportaaliin tuon uuden -suippokaariäpärän? Kuka on uskaltanut siihen asettaa nuo raskaat -ja mauttomat, Ludvig XV:n tyyliin veistetyt puuovet Biscometten -lehtikoristeiden viereen? Ihmiset, meidän aikamme arkkitehdit ja -taiteilijat? - -Ja jos astumme kirkon sisälle, kuka on kaatanut tuon suunnattoman -pyhän Kristofferin, joka on yhtä kuuluisa kuvanveistosten kuin -Oikeuspalatsin juhlasali salien, kuin Strassburgin torninhuippu -tornien joukossa? Kuka nuo lukemattomat veistokuvat, jotka täyttivät -kaikki pylväiden välit sekä kirkon laivassa että kuorissa, polvillaan -olevat, seisovat, ratsujen selässä istuvat, miehet, naiset, lapset, -kuninkaat, piispat, soturit, kiviset, marmoriset, kultaiset, -hopeaiset, vaskiset, vieläpä vahaisetkin, kenelle lankeaa kunnia -siitä, että on karkealla kädellä lakaissut pois ne kaikki? Aika se ei -ole. - -Ja kuka on vaihtanut vanhan goottilaisen alttarin loistavine -pyhäinjäännöslippaineen tuohon raskaaseen marmorisarkofagiin -enkelinpäineen ja pilvineen, joka täällä vaikuttaa joltakin -parittomalta näytteeltä Val-de-Grâcesta tai Invalides'ista? Ludvig -XIV, joka täyttääkseen Ludvig XIII:n toivomuksen teki tämän -mauttomuuden. - -Ja kuka on vaihtanut kylmään, valkeaan lasiin nuo moniväriset -ikkunaruudut, jotka saivat isämme mietiskelemään sitä, antaisivatko -etusijan pääportaalin yläpuolella olevalle ruusustoikkunalle vai -absidin suippokaari-ikkunalle. Ja mitä sanoisi joku kuudennentoista -vuosisadan kanttori, jos hän näkisi sen kauniin, keltaisen -liimavärin, jolla meidän vandaalimaiset arkkipiispamme ovat sivelleet -tuomiokirkkonsa? Hän muistaisi, että pyöveli siveli tuolla värillä -_rikollisten_ talot; hän muistaisi Petit-Bourbonin palatsin, joka -konnetaabelin petoksen vuoksi maalattiin keltaiseksi "niin vankasti -ja perusteellisesti, että on pitänyt värinsä toista sataa vuotta", -kuten Sauval sanoo. Hän luulisi, että pyhä paikka on kirottu, ja -pakenisi. - -Ja jos nousemme tuomiokirkon katolle kiinnittämättä huomiotamme -tuhansiin muihin raakalaismaisuuksiin, missä on tuo pieni kaunis -torninhuippu, joka kohosi keskeisen ristiholvin kohdalta ja joka -yhtä kevyenä ja rohkeana kuin naapurinsa Sainte-Chapellen (samoin -raastettu) torninhuippu kohosi taivasta kohden torneja korkeammalle -solakkana, terävänä, kaikuvana ja läväistynä? Eräs hyvän maun -arkkitehti on sen katkaissut (1787) ja luullut tyydyttävästi -peittävänsä haavan tuolla suurella lyijyisellä laastarilapulla, joka -muistuttaa padankantta. - -Sillä tavalla on keskiajan ihmeellistä taidetta kohdeltu miltei -kaikissa maissa ja eritoten Ranskassa. Sen raunioilla voi erottaa -kolmenlaisia vaurioita, jotka ovat enemmän tai vähemmän siihen -koskeneet: ensiksikin on aika huomaamatta siellä täällä murentanut ja -kaikkialla ruostuttanut niiden pintaa; toiseksi ovat uskonnolliset -ja valtiolliset vallankumoukset, jotka ovat luonteeltaan sokeita ja -kiihkoisia, hurjasti temmeltäen vyöryneet niiden yli, raastaneet -rikki niiden kallisarvoisen, kuvia ja veistoksia sisältävän puvun, -särkeneet niiden ruusustoikkunat, murtaneet niiden lehtikoriste- ja -korkokuvasarjat, riistäneet niiden veistokuvat milloin hiippojaan, -milloin kruunujaan varten; lopuksi nuo yhä eriskummaisemmat ja -tyhmemmät muodit, jotka renessanssin vallattomista ja loistavista -erehdyksistä saakka ovat seuranneet rakennustaiteen välttämätöntä -rappeutumista. Muodit ovat tehneet enemmän vahinkoa kuin -vallankumoukset. Ne ovat tunkeutuneet elävään lihaan, käyneet -käsiksi itse taiteen selkärankaan, ne ovat leikanneet, vuolleet, -hämmentäneet ja surmanneet rakennuksen sekä muodon että sisällön, -sekä logiikan että kauneuden. Ja lisäksi ne ovat luoneet sijaan -uutta, mitä ei aika eivätkä vallankumoukset ole tehneet. Ne ovat -lyhytnäköisesti "hyvän maun nimessä" sovittaneet goottilaisen -rakennustaiteen haavoihin kurjat päivän korunsa, todellisen spitaalin -marmorinauhoja, metallihetaleita, munakoristeita, voluutteja, -kiehkuroita, poimutelmia, köynnöksiä, kiviliekkejä, pronssipilviä, -pulleita amoriineja ja pyyleviä keruubeja, jotka jo Katarina di -Medicin rukouskappelissa alkavat turmella taiteen kasvoja ja joihin -koko taide pilalle tärveltynein piirtein kaksi vuosisataa myöhemmin -heittää henkensä Dubarryn kammiossa. - -Kuten sanottu, nykyään rumentavat siis kolmenlaiset hävitykset -goottilaista rakennustaidetta: uurteet ja käsnät ulkopinnalla -- -ajan jäljet; kaikenlaiset väkivaltaisuudet, kolaukset ja säröt --- vallankumousten työt Lutherista Mirabeauhon; typistykset, -leikkaukset, nivelrikot ja korjaukset -- Vitruviuksen ja Vignolan -koulun professorien kreikkalaiset, roomalaiset ja barbaariset -aikaansaannokset. Tuon uhkean taiteen, jonka vandaalit ovat -tuottaneet, ovat akatemiat surmanneet. Vuosisatoihin ja -vallankumouksiin, jotka kuitenkin hävityksissään osoittavat -puolueettomuutta ja suuruutta, on liittynyt kokonainen lauma -tutkinnon suorittaneita, patentin saaneita, etuoikeutettuja -kouluarkkitehteja, jotka huonolla maullaan ja harkintakyvyllään -alentavat kaiken, mihin koskevat, ja vaihtavat goottilaiset -pitsikuviot Ludvig XV:n kierukkakoristeihin Parthenonin loiston -kirkastamiseksi. Se on aasin potku kuolevalle leijonalle. Vanhaa, -kuivettuvaa tammea pistelevät, purevat, kalvavat ja syövät -hyönteistoukat. - -Miten kaukana onkaan tästä se aikakausi, jolloin Robert Cenalis -verratessaan Pariisin Notre-Damea Efeson kuuluisaan Dianan -temppeliin, jota vanhat kreikkalaiset niin suuresti ylistivät ja -jonka Herostratos on ikuistanut, piti gallialaista tuomiokirkkoa -"paljoa loistavampana pituuteen, laajuuteen, korkeuteen ja -rakennustapaan nähden"? - -Pariisin Notre-Damea ei muuten voi sanoa täydelliseksi, määrätyksi, -luokitelluksi rakennusmuistomerkiksi. Se ei ole enää romaaninen, -se ei ole vielä goottilainen kirkko. Tämä rakennus ei edusta -mitään tyyppiä. Pariisin Notre-Damella ei ole, kuten Tournus'n -luostarikirkolla, niitä vakavia ja jykeviä hartioita, sitä pyöreää -ja leveää holvia, sitä jääkylmää alastomuutta, sitä majesteetillista -yksinkertaisuutta, joka ilmenee pyörökaarirakennuksissa. Se ei ole, -kuten Bourges'in tuomiokirkko, suippokaaren lapsia, sillä ei ole sen -keveitä, moninaisia muotoja, sen ruusustorikkautta, sen tuhansia -huippuja ja kärkiä. Mahdotonta on lukea sitä tuohon synkkien, -mystillisten, matalien, pyörökaaren ikään kuin maahan painamien -kirkkojen vanhaan perheeseen, ellei ota lukuun kattoa; ne ovat miltei -egyptiläisiä, kokonaan hieroglyyfisiä, papillisia, symbolisia, -koristeina runsaammin ruutuja ja vinkuraviivoja kuin kukkia, enemmän -kukkia kuin eläimiä, enemmän eläimiä kuin ihmisiä; enemmän piispan -kuin arkkitehdin luomia; taiteen ensimmäinen kehitysvaihe, vielä -kokonaan teokraattisen ja sotilaallisen järjestyksen läpitunkema -ulottaen juurensa bysanttilaiseen keisarikuntaan ja päättyen Vilhelm -Valloittajaan. Mahdotonta on myöskään lukea tuomiokirkkoamme -tuohon toiseen kirkkoperheeseen, korkeihin, ilmaviin, runsaasti -ikkunoin ja veistoksin varustettuihin, jotka suippoine muotoineen -kohoavat rohkeasti ilmoihin; poliittisina symboleina kunnallisia -ja porvarillisia, taideteoksina vapaita, oikullisia, hillittömiä; -taiteen toinen kehitysvaihe, ei enää hieroglyyfinen, liikkumaton ja -papillinen, vaan taiteellinen, eteenpäin pyrkivä ja kansanomainen, -alkaen ristiretkiltä paluusta ja loppuen Ludvig XI:een. Pariisin -Notre-Dame ei ole puhtaasti romaanista rotua, kuten edelliset, eikä -puhtaasti arabialaista, kuten jälkimmäiset. - -Se on välivaihetyyliä. Saksilainen rakennusmestari oli juuri -saanut pystyyn laivan ensimmäiset pylväät, kun ristiretkien mukana -tullut suippokaari alkoi voittaa alaa ja asettui noille suurille -romaanisille pylväänpäille, jotka olivat yksinomaan aiotut kantamaan -pyörökaarta. Ja niin rakensi valtaan päässyt suippokaari jäljellä -olevan osan kirkkoa. Mutta alussa vielä kokemattomana ja hapuilevana -se levittäytyy, vetäytyy takaisin, eikä uskalla vielä kohottautua -ilmoihin huippuina ja fiaaleina, kuten se sittemmin niin monessa -ihmeellisessä tuomiokirkossa on tehnyt. Voisi sanoa, että se vielä on -raskaiden romaanisten pylväiden naapuruuden vaikutuksen alaisena. - -Muuten nämä välivaihetyyliset rakennukset ovat kiinnostavampia kuin -uudet tyypit. Ne edustavat taiteen kehityksessä rengasta, jota ilman -niitä ei olisi olemassa: suippokaaren oksastusta pyörökaareen. - -Pariisin Notre-Dame on erikoisen mielenkiintoinen näyte tästä -kehitysvaiheesta. Tuon kunnianarvoisen muistomerkin jokainen -seinä, jokainen kivi on sivu ei ainoastaan maan, vaan myös tieteen -ja taiteen historiaa. Niinpä esimerkiksi, mainitaksemme vain -muutamia pääpiirteitä, pienen Punaisen oven ulottuessa miltei -goottilaisen koristelun myöhäisimpiin aikoihin viidennellätoista -vuosisadalla ovat keskilaivan pylväät kokonsa ja yksinkertaisen -vakavuutensa puolesta peräisin yhtä vanhalta ajalta kuin -Saint-Germain-des-Prés'n karolinkilainen luostarikirkko. Voisi -melkein uskoa, että näiden pylväiden ja tämän oven välillä on -kuusisataa vuotta. Itse hermeetikotkin ovat suuren portaalin -symboleissa tavanneet tyydyttävän yhteenvedon tieteestään, jolla -Saint-Jacques-de-la-Boucherie-kirkossa oli niin täydelliset -hieroglyyfinsä. Siten ovat romaaninen luostarikirkko, filosofinen -kirkko, goottilainen taide, saksilainen taide, raskas, pyöreä, -Gregorius VII:tä muistuttava pylväs, hermeettinen symboliikka, -jolla Nicolas Flamel edelsi Lutheria, paavillinen yhteys, skisma, -Saint-Germain-des-Prés, Saint-Jacques-de-la-Boucherie, kaikki yhdessä -sulautuneet Notre-Dameksi. Tämä keskeinen emäkirkko on Pariisin -vanhojen kirkkojen joukossa eräänlainen kummitus; sillä on pää -yhdestä, raajat toisesta, vartalo kolmannesta; vähän jokaisesta. - -Toistamme vielä kerran, että nämä sekasikiömäiset rakennukset -eivät suinkaan ole taiteilijalle, taiteentutkijalle tai -historiankirjoittajalle vähiten kiinnostavia. Ne opettavat -meitä näkemään, miten alkuperäistä rakennustaide on. Samoin -kuin kyklooppijäännökset, samoin kuin Egyptin pyramidit, samoin -kuin Intian jättiläispagodit ne näyttävät näet meille, että -rakennustaiteen valtavimmat tuotteet ovat enemmän kokonaisten -yhteiskuntien kuin yksityisten luomia, enemmän kokonaisen kansan -synnyttämiä kuin neron töitä; pohjasakka, jonka kansakunta -jättää jälkeensä; vuosisatojen muodostamia kohokohtia maassa; -inhimillisen yhteiskunnan haihtumisen synnyttämiä jätteitä; lyhyesti, -muodostumalajeja. Jokainen ajanaalto jättää lietteensä, jokainen rotu -kasaa kerrostumansa muistomerkkiin, jokainen yksilö kantaa kivensä. -Niin tekevät majavat, niin tekevät mehiläiset, niin tekevät ihmiset. -Rakennustaiteen suuri symboli, Baabeli, on mehiläiskeko. - -Suuret rakennukset ovat samoin kuin suuret vuoret vuosisatojen työtä. -Usein tapahtuu taiteessa muutoksia ennen kuin ne vielä ovat valmiita: -_pendent opera interrupta_; töitä jatketaan rauhallisesti muuttuneen -taiteen suuntaan. Uusi taide aloittaa siitä, mihin vanha lopetti, -juottautuu siihen, yhtäläistyy, kehittää sitä oman mielikuvituksensa -mukaan ja valmistaa sen, jos voi. Kaikki käy rauhallisesti ja hiljaa, -ilman hämmennystä, ilman ponnistusta, ilman taantumusta, luonnonlain -välttämättömyydellä. Se on jälkioksastusta, mahlan virtailemista, -kasvua, joka alkaa uudelleen. Nämä eri taidesuuntien toisiaan -seuraavat kerrokset eri korkeudella vanhoissa muistomerkeissä -antaisivat aihetta paksuihin teoksiin, usein ihmiskunnan yleiseen -historiaan. Ihminen, taiteilija, yksilö häviävät noihin suuriin -luomiin, jotka ovat vailla tekijännimeä; ne ovat inhimillisen älyn -keräytymiä, joissa se täydentää itseään. Aika on arkkitehti, kansa on -muurari. - -Kristillinen eurooppalainen rakennustaide, tuo itämaisten suurten -rakennusten nuorempi sisar, pysyäksemme nyt vain siinä, muistuttaa -suunnatonta vuorimuodostusta, joka jakautuu kolmeen tarkasti -rajoitettuun päällekkäiseen kerrostumaan: [Sitä nimitetään myös -paikan, ilmanalan ja muiden seikkain mukaan lombardialaiseksi, -saksilaiseksi ja bysanttilaiseksi. Ne ovat neljä samankaltaista -sisarusarkkitehtuuria, joilla kullakin on oma erikoinen luonteensa, -mutta jotka perustuvat samaan periaatteeseen: pyörökaareen. - - Facies non omnibus una, - Non diversa tamen, qualem, jne. - -romaaniseen, goottilaiseen ja renessanssikerrostumaan, jota me -mieluummin nimittäisimme kreikkalais-roomalaiseksi. Romaaninen -kerros, joka on vanhin ja kauimmas taaksepäin ulottuva, on -pyörökaaren hallussa, joka kreikkalaisen pylvään kannattamana -ilmestyy uudelleen päivänvaloon uudenaikaisessa ja ylimmässä -renessanssin kerroksessa. Suippokaan on kummankin välissä. Ne -rakennukset, jotka kuuluvat yksinomaan johonkin näistä kolmesta -kerroksesta, ovat täydelleen eriäviä toisista kerroksista ja -muodostavat oman, täydellisen järjestelmänsä. Sellainen on -Jumièges'in luostarikirkko, sellainen on Reimsin tuomiokirkko, -sellainen Orléans'in Sainte-Croix. Mutta nuo kolme kerrostumaa -sekoittuvat ja yhtyvät reunoistaan, kuten värit sateenkaaressa. Siitä -nuo yhdistetyt rakennukset, vaihdetyylin rakennukset. Toisilla niistä -on romaaniset jalat ja kreikkalais-roomalainen pää, vartalon ollessa -goottilainen. Se johtuu siitä, että niitä on rakennettu kuusisataa -vuotta. Tämä laji on harvinainen. Etampes'in linnoitustorni kuuluu -niihin. Mutta kahden kerroksen sekoitus on tavallisempi. Niihin -kuuluu Pariisin Notre-Dame, suippokaarirakennus, joka ensimmäisine -pylväineen ulottuu siihen romaaniseen kerrokseen, jossa Saint-Denis'n -portaalin ja Saint-Germain-des-Prés'n keskilaivan juuret ovat. Niihin -kuuluu Bochervillen puoligoottilainen kapitulisali, jossa romaaninen -kerros ulottuu vyötäisiin saakka. Niihin kuuluu Rouenin tuomiokirkko, -joka olisi kokonaan goottilainen, ellei sen keskitornin huippu -kylpisi renessanssin vyöhykkeessä. [Tämän torninhuipun poltti salama -v. 1823.] - -Muuten koskevat kaikki nämä vaihtelut, kaikki nämä erilaisuudet -ainoastaan rakennusten ulkokuorta. Taide on vaihtanut nahkaa, mutta -kristillisen kirkon perustus pysyy aina samana. Aina sama sisustan -pohjasuunnitelma, sama osien looginen järjestely. Olkoon tuomiokirkon -koristeilla ja veistoksilla minkä muotoinen viitta tahansa, aina sen -pohjana ja ituna on roomalainen basilika. Se kehittyy aina samojen -lakien mukaisesti. Säännöllisesti leikkaa kaksi laivaa toisiaan -muodostaen ristin; perimmäinen absiidiksi pyöristynyt pää muodostaa -kuorin; ja molemmin puolin on pylväillä erotettuja sivulaivoja -tai matalia sivuosia kappeleita ja hautakammioita varten. Siitä -lähtien vaihtelee kappelien, portaalien, tornien ja huippujen luku -äärettömästi aina vuosisatojen, kansojen ja taiteen mielikuvituksen -mukaan. Kun jumalanpalveluksen tarpeet vain tyydytetään, menettelee -rakennustaide muuten miten haluaa. Kuvanveistoksia, ikkunoita, -ruusustoja, lehtikoristeita, huippukoristuksia, pylväänpäitä, -korkokuvia, kaikkia kuvitteitaan se sommittelee ja yhdistää siihen -kaavaan, joka sopii sen tarkoituksiin. Siitä tuo ääretön ulkonainen -moninaisuus näissä rakennuksissa, joiden sisustassa vallitsee -täydellinen yhtenäisyys ja järjestys. Puun runko ei muutu, latva -vaihtelee lakkaamatta. - - - - -II. Pariisi linnun silmillä nähtynä - - -Olemme koettaneet lukijalle kuvata ihanaa Notre-Damea sen -alkuperäisessä asussa. Olemme lyhyesti luetelleet suurimman osan -niistä kauneuksista, jotka se viidennellätoista vuosisadalla omisti. -Mutta emme ole maininneet parasta: sitä näköalaa yli Pariisin, joka -sen torneista avautui. - -Kun kauan kavuttuaan pimeitä kiertoportaita, jotka kohtisuoraan -nousevat pitkin tornin paksua muuria, viimein saapui toiselle noista -korkeista, valossa ja ilmassa kylpevistä katoista, avautui silmien -eteen ihana näköala joka taholle, aivan erikoinen näytelmä, josta -helposti voivat saada käsityksen ne lukijat, joilla on ollut onni -nähdä joku täydellinen, läpeensä goottilainen kaupunki, joku niistä -harvoista, joita vielä on jäljellä, Nürnberg Baijerissa, Vittoria -Espanjassa, tai joku vielä pienemmistä, mikäli ne ovat hyvin -säilyneet, kuten Vitré Bretagnessa tai Nordhausen Preussissa. - -Pariisi kolmesataaviisikymentä vuotta sitten, viidennentoista -vuosisadan Pariisi, oli jo jättiläiskaupunki. Me pariisilaiset -erehdymme tavallisesti siitä alasta, jonka sen luulemme sen jälkeen -vallanneen. Pariisi ei ole Ludvig XI:n ajoista lähtien kasvanut juuri -enemmällä kuin kolmanneksella. Se on varmaankin menettänyt paljon -enemmän kauneutta kuin kasvanut kokoa. - -Pariisi syntyi, kuten tiedetään, vanhalle Citén saarelle; joka -on kehdon muotoinen. Tämän saaren ranta oli sen ensimmäisenä -ympärysmuurina, Seine sen ensimmäisenä vallihautana. Pariisi -jäi useiksi vuosisadoiksi saareksi, jonne vei kaksi siltaa, -toinen pohjoisesta, toinen etelästä; molempain siltain päät -olivat samalla sen portteja ja linnoituksia: Grand-Châtelet -oikealla ja Petit-Châtelet vasemmalla rannalla. Jo ensimmäisen -kuningassuvun aikana laajeni Pariisi joenhaarain yli ahtauden ja -liikennevaikeuksien vuoksi. Nyt alkoi sekä suuren että pienen -Châtelet'n ulkopuolelle kasvaa avoimelle kentälle sekä pohjoiseen -että etelään ympärysmuuri valleineen ja torneineen. Tästä vanhasta -vallituksesta oli vielä viime vuosisadalla jäljellä joitakin -jäännöksiä; nykyään on paitsi muistoa jäljellä ainoastaan muutamia -nimiä, kuten Baudets- eli Baudoyer-portti, _Porta Bagauda_. Kaupungin -sydämestä alati ulospäin virtaava talojen tulva paisuu viimein -ympärysmuurin yli, kalvaa, kuluttaa ja lakaisee sen pois. Filip -August rakentaa uuden padon tulvaa vastaan. Hän sulkee Pariisin -korkeiden ja lujien tornien muodostamaan ympyräkehään. Enemmän kuin -vuosisadan ajan ovat talot sullottuina tähän altaaseen niinkuin -vesi patoon. Ne kasvavat korkeammiksi, latovat kerroksen toisensa -päälle, nousevat toistensa olkapäille ja kurottautuvat ylöspäin, -kuten kaikki pidätetyt voimat; jokainen koettaa kohottaa päänsä -muita ylemmäksi saadakseen hiukan ilmaa. Katu käy yhä syvemmäksi ja -kapeammaksi; kaikki aukiot katoavat. Viimein nousevat talot Filip -Augustin muurin yli ja leviävät iloisena sekamelskana karkulaisten -tavoin lakeudelle. Siellä ne levittäytyvät, raivaavat itselleen -puutarhoja ja asettautuvat yleensä niin mukavasti kuin mahdollista. -Jo v. 1367 ovat esikaupungit siinä määrin laajentuneet, että uusi -ympärysmuuri on välttämätön, ainakin oikealla rannalla. Kaarle V -rakensi sen. Mutta sellainen kaupunki kuin Pariisi on alati kasvava -virta. Ainoastaan sellaisista kaupungeista tulee pääkaupunkeja. Ne -ovat niitä viemäreitä, joihin johtavat maan kaikki maantieteelliset, -poliittiset, siveelliset ja älylliset rinteet, kansan kaikki -luonnolliset vieremät; sivistyksen lähteitä, niin sanoakseni, joihin -kertyy ja joista pulppuilee lakkaamatta, pisara pisaralta, vuosisata -vuosisadalta kauppa, teollisuus, äly, asutus, koko kansakunnan voima, -elämä ja sielu. Kaarle V:n ympärysmuurin kävi siis samoin kuin Filip -Augustin rakennuttaman: jo viidennentoista vuosisadan lopulla asutus -tulvi sen yli, ja esikaupunki laajeni edelleen. Kuudennellatoista -näyttää siltä kuin muuri vetäytyisi yhä kauemmas taaksepäin vanhaan -kaupunkiin, siinä määrin paisuu ja tihenee uusi. Viidennellätoista -vuosisadalla, pysähtyäksemme tähän, oli Pariisi siis kuluttanut -kolmet samankeskiset ympärysmuurit, joiden siemenet Julianus -Apostatan aikoina olivat suuri ja pieni Châtelet. Tuo kasvava -kaupunki oli särkenyt neljä ympärysmuuriansa toisen toisensa jälkeen, -niinkuin kasvava lapsi vuoden vanhat vaatteensa. Ludvig XI:n aikana -nähtiin tässä talomeressä siellä täällä vanhoja torninraunioita, -jätteitä muinaisista muureista jonkinlaisena kukkulakruununa tulvan -aikana, saarina vanhasta, uuden alle hautautuneesta Pariisista. - -Sen jälkeen on Pariisi yhä edelleen muuttunut, onnettomuudeksi meidän -silmissämme, mutta se on noussut vain yhden ympärysmuurin yli, Ludvig -XV:n, tuon kehnon muurin, joka on sen kuninkaan arvoinen, joka sen -rakensi, ja sen runoilijan, joka siitä lauloi: - - Le mur murant Paris rend Paris murmurant. - - [Pariisia ympäröivä muuri saa Pariisin napisemaan.] - -Viidennellätoista vuosisadalla oli Pariisi vielä jaettuna kolmeen -täysin erilaiseen ja eristettyyn kaupunkiin, joilla kullakin oli -oma muotonsa, omat omituisuutensa, omat tapansa ja tottumuksensa, -omat etuoikeutensa, oma historiansa: Citéhen, Yliopistoon ja -Kaupunkiin. Cité, joka oli Seinen saarella, oli vanhin, pienin ja -molempain toisten äiti sijaiten niiden välissä niin kuin pieni -vanha rouva kahden suuren ja kauniin tyttären keskellä, jos -meidän sallitaan tehdä tämä vertaus. Yliopisto käsitti vasemman -Seinen rannan Tournellesta Nesle-torniin, jotka kohdat nykyisessä -Pariisissa vastaavat viinihalleja ja rahapajaa. Sen ympärysmuuri -leikkasi siis melkoisen alan siitä lakeudesta, jolle Julianus oli -rakentanut kylpylänsä, ja sulki piiriinsä myös Sainte Genevièven -mäen. Korkein kohta tätä muurikaarta oli Papale-portti, joka oli -suunnilleen sillä kohdalla, missä nykyään on Panthéon. Kaupunki, -joka oli suurin Pariisin kolmesta osasta, käsitti oikealla rannalla -olevan alueen. Sen rantakatu kulki Seinen vartta Tour de Billystä -Tour du Bois'han, se on, siitä paikasta, missä Grenier d'abondance -nykyään on, Tuilerieoihin. Niitä neljää kohtaa, joissa Seine leikkasi -pääkaupungin ympärysmuurin, Tournelle ja Tour de Nesle vasemmalla, -Tour de Billy ja Tour de Bois oikealla rannalla, nimitettiin -_Pariisin neljäksi torniksi_. Kaupunki ulottui kauemmaksi tasangolle -kuin Yliopisto. Kaupungin ympärysmuurin (Kaarle V:n) kulminatiokohta -oli Saint-Denis- ja Saint-Martin-porttien vaiheilla, joiden asema ei -ole muuttunut. - -Kuten sanottu, oli kukin näistä Pariisin kolmesta suuresta osasta -kaupunki, mutta liian omalaatuinen kaupunki ollakseen täydellinen, -kaupunki, joka ei voinut tulla toimeen ilman noita kahta muuta. -Niiden ulkomuotokin oli aivan erilainen. Cité oli täynnä kirkkoja, -Yliopisto kouluja, Kaupunki palatseja. Jättääksemme vanhan Pariisin -toisarvoiset erikoisuudet ja vero-oikeuden oikut, tahdomme vain -aivan yleisesti ilman kunnallisen oikeuskielenkäytön runsaita -yksityisseikkoja sanoa, että saari kuului piispalle, oikea ranta -kauppiaskunnan esimiehelle, vasen ranta rehtorille. Kaikki yhteensä -kuului Pariisin kaupunginvoudin hallintoon, joka oli kuninkaallinen -eikä kunnallinen virkamies. Citéllä oli Notre-Dame, Kaupungilla -Louvre ja Hôtel-Dieu, Yliopistolla Pré-aux-Clercs. Ylioppilaiden -rikoksia vasemmalla rannalla tuomittiin saaren Oikeuspalatsissa, -mutta tuomiot pantiin täytäntöön oikealla rannalla Montfauconissa, -ellei rehtori, joka tunsi Yliopiston voimakkaaksi ja kuninkaan -heikoksi, puuttunut asiaan; sillä ylioppilaiden etuoikeuksiin kuului -riippua hirressä kotonaan. - -Suurin osa näistä etuoikeuksista, joita oli parempiakin kuin äsken -mainittu, oli hankittu kuninkaalta kapinain ja väkivaltaisuuksien -avulla. Se on tuo ikivanha marssi: "kuningas myöntyy, kun -kansa sy'äntyy". On olemassa vanha asiakirja, joka naiivilla -avomielisyydellä ilmaisee oikean asianlaidan; -- _Civibus -fidelitas in reges, quae tamen aliquoties seditionibus interrupta, -multa peperit privilegia_. [Kansalaiset osoittavat kuninkaalle -uskollisuutta, jonka kuitenkin kapinat ovat toisinaan katkaisseet -tuottaen suuren joukon etuoikeuksia.] - -Viidennellätoista vuosisadalla huuhteli Seine viittä saarta Pariisin -ympärysmuurin sisäpuolella: Louviers'ta, jossa siihen aikaan vielä -kasvoi puita, mutta jossa nykyään on vain puuta, Île aux Vaches'ia -ja Île Notre-Damea, jotka molemmat olivat autioita, lukuunottamatta -muuatta vanhaa rauniota, ja kuuluivat piispalle (seitsemännellätoista -vuosisadalla nämä kaksi saarta yhdistettiin yhdeksi ja rakennettiin, -ja sen nimi on nykyään Saint-Louis); ja lopuksi Citétä ja sen -vasemmassa kärjessä pientä Passeur-aux-Vaches'ia, joka nykyään on -Pont-Neufin kiviarkkujen alla. Citéllä oli silloin viisi siltaa: -kolme oikealla puolella, kiviset Pont Notre-Dame ja Pont-au-Change -sekä puinen Pont-aux-Meuniers; kaksi vasemmalla, kivinen Petit-Pont -ja puinen Pont Saint-Michel; kaikki täynnä rakennuksia. Yliopistolla -oli kuusi Filip Augustin rakennuttamaa porttia. Ne olivat -Tournelle-tornista lukien: Porte Saint-Victor, Porte Bordelle, -Porte-Papale, Porte-Saint-Jacques, Porte Saint-Michel ja Porte -Saint-Germain. Kaupungilla oli kuusi Kaarle V:n rakennuttamaa -porttia. Ne olivat Billy-tornista lukien: Porte Saint-Antoine, Porte -du Temple, Porte Saint-Martin, Porte Saint-Denis, Porte Montmartre -ja Porte Saint-Honoré. Kaikki nämä portit olivat hyvin varustettuja -ja myös kauniita, mikä ei suinkaan häpäise voimaa. Leveä ja syvä -vallihauta, jossa talvisateiden aikana kävi voimakas virta, huuhteli -vallien juurta ympäri koko Pariisin. Seinestä saatiin niihin vettä. -Yöksi suljettiin portit, varustettiin joki kaupungin kummassakin -päässä paksuilla rautaketjuilla, ja Pariisi nukkui turvassa. - -Linnun silmillä nähtynä näytti jokainen näistä kolmesta -kaupunginosasta selvittämättömältä rykelmältä mitä omituisimmin -sotkeutuneita katuja. Ensi silmäyksellä näki kuitenkin heti, että -nämä kolme osaa muodostivat kokonaisuuden. Näki heti kaksi pitkää -samansuuntaista katua, jotka keskeytymättä ja miltei suoraan -pohjoisesta etelään kohtisuoraan Seineä vastaan halkaisivat nuo -kolme kaupunkia päästä päähän, sitoivat ja sekoittivat ne yhteen, -lakkaamatta vuodattivat ja ammensivat toisen väestöä toiseen ja -tekivät noista kolmesta yhden kaupungin. Ensimmäinen näistä kaduista -kulki Saint-Jacques-portista Saint-Martin-portille. Sen nimi -oli Yliopistossa Rue Saint-Jacques, Citéssä Rue de la Juiverie, -Kaupungissa Rue Saint-Martin. Se kulki joen poikki kahdessa -kohdassa nimellä Petit-Pont ja Pont Notre-Dame. Toinen, jonka -nimi oli vasemmalla rannalla Rue de la Harpe, saaressa Rue de la -Barillerie, oikealla rannalla Rue Saint-Denis, toisen Seinen haaran -kohdalla Pont Saint-Michel, toisen Pont-au-Change, kulki Yliopiston -Saint-Michel-portilta Kaupungin Saint-Denis-portille. Muuten olivat -ne monista eri nimistään huolimatta vain kaksi katua, Pariisin kaksi -emäkatua, sen vähemmät, sen valtimot, joista tuon kolmiosaisen -kaupungin muut suonet ammensivat tai joihin ne tyhjensivät sisältönsä. - -Paitsi näitä kahta valtakatua, jotka halkaisivat Pariisin sen koko -leveydeltä ja olivat yhteisiä koko kaupungille, oli Kaupungilla -ja Yliopistolla kummallakin oma suuri pääkatunsa, joka halkaisi -ne koko pituudeltaan Seinen suuntaisena ja kohtisuorassa noita -kahta valtimokatua vastaan. Niinpä saattoi Kaupungissa kulkea -suoraviivaisesti Saint-Antoine-portilta Saint-Honoré-portille, -Yliopistossa Saint-Victor-portilta Saint-Germain-portille. Nämä neljä -ristikkäin kulkevaa suurkatua muodostivat sen pohjakudoksen, jolle -Pariisin sokkeloinen katuverkko muotoutui. Tässä joka suunnalle -haarautuvain kuteiden verkossa erotti, jos sitä lähemmin tarkasteli, -kaksi kimppua suuria katuja, jotka Yliopistossa ja Kaupungissa -säteittäin kulkivat silloilta porteille. - -Tästä mittausopillisesta pohjakaavasta on vieläkin yhtä ja toista -jäljellä. - -Minkä näyn tarjosi nyt tämä kaikki Notre-Damen tornista katsottuna -vuonna 1482? Koetamme antaa siitä kuvauksen. - -Kun katselija hengästyneenä pääsi ylös, hän näki aluksi sekavan -vyyhdin kattoja, savupiippuja, katuja, siltoja, toreja ja -torninhuippuja. Kaikki pisti silmään yhtaikaa, porraspääty, -suippokatto, riipputorni, kivipyramidi yhdenneltätoista vuosisadalta, -liuskakiviobeliski viidenneltätoista, pyöreä ja alaston linnantorni, -nelikulmainen ja koristettu kirkontorni, suuri, pieni, raskas, -ilmava. Katse harhaili kauan tässä labyrintissä, jossa ei ollut -mitään, jolla ei olisi ollut omituisuuttaan, merkitystään, -erikoisuuttaan, kauneuttaan, ei mitään pienimmästä talosta alkaen -maalattuine ja koristettuine päätyineen, mataline portteineen, -ulkonevine yläkerroksineen kuninkaalliseen Louvreen saakka, -jossa silloin oli sarja torneja; ei mitään, jossa ei olisi ollut -taidetta. Kun silmä alkoi tottua tuohon talojen kaaokseen, olivat -huomattavimmat ryhmät, mitkä se erotti, seuraavat. - -Ensiksi Cité. "Citén saari", sanoo Sauval, jolla kaiken sanapaljouden -joukossa on joskus sattuviakin lausetapoja, "Citén saari on suuren, -Seinen mutaan vajonneen laivan muotoinen". Kuten mainitsimme, -oli tämä laiva viidennellätoista vuosisadalla kiinnitetty -molempiin rantoihin viidellä sillalla. Tämän laivan muoto ei ollut -jäänyt huomaamatta vaakunatieteilijöiltäkään, sillä siitä, eikä -normannien piirityksestä, on peräisin laiva Pariisin vanhassa -vaakunakilvessä, kuten Favyn ja Pasquier osoittavat. Sille, joka -osaa selittää vaakunakilpeä, se on algebraa, kieltä. Koko myöhemmän -keskiajan historia on kirjoitettu vaakunakilpiin, samoin kuin -varhemman keskiajan historia romaanisten kirkkojen symboliikkaan. -Läänityslaitoksen hieroglyfit seuraavat teokratian hieroglyfejä. - -Ensimmäisenä pisti siis silmään Cité, keula länteen, perä itään -päin. Kun kääntyi keulaan päin, näki edessään lukemattoman joukon -vanhoja kattoja, joiden yläpuolelle kohosi Sainte-Chapellen -leveä, pyöristetty lyijykatto muistuttaen tornilla varustettua -elefantinselkää. Mutta tämä torni oli rohkein, hienoin, vaimein -ja ilmavin torninhuippu, mikä milloinkaan on antanut taivaan -loistaa suippokaarikeilansa lävitse. Aivan Notre-Damen edessä -päättyi kolme katua tuomiokirkon toriin, joka oli kaunis, vanhojen -rakennusten reunustama. Tämän torin eteläpäässä näkyi Hôtel-Dieun -synkkä, ajan kolhima julkisivu, samalla kun oikealla, vasemmalla, -idässä, lännessä tätä Citén verrattain ahdasta piiriä kohosi sen -kahdenkymmenenyhden kirkon tornit ja huiput, noiden kaiken ikäisten, -muotoisien ja kokoisten kirkkojen Saint-Denys-du-Pas'n, _carcere -Glaucin'in_ matalasta ja madonsyömästä romaanisesta kellotornista -Saint-Pierre-aux-Boeufs'in ja Saint-Landryn neulanhienoihin -huippuihin saakka. Notre-Damen takana oli pohjoisessa luostari -goottilaisine kaarikäytävineen, etelässä piispan puolittain -romaaninen palatsi ja idässä autio rantapenger. Tässä talopaljoudessa -saattoi silmä vielä noista korkeista, läväistyistä kivihiipoista, -jotka koristivat palatsien ylimpiä kattoikkunoita, erottaa sen -palatsin, jonka kaupunki Kaarle VI:n hallitessa oli antanut Juvénal -des Ursins'ille; edelleen hieman etäämpänä tervatut parakit -Marché-Palus-torilla; vielä etäämpänä Saint-Germain-le-Vieux'n -uuden absiidin, jota vuonna 1458 pidennettiin Febves-kadulle päin; -siellä täällä väkeä jollakin pienellä torilla; häpeäpaalun jossakin -kadunkulmassa; kaistaleen Filip Augustin kaunista katukiveystä, -oivallisia, hevosenkavioita varten uurrettuja paasia, jotka oli -asetettu keskelle katua ja jotka kuudennellatoista vuosisadalla -vaihdettiin vaivaisiin pikkukiviin, ns. liigan kiveykseen; edelleen -aution takapihan, jossa oli tuollaiset läväistyt portaat, joita -rakennettiin viidennellätoista vuosisadalla ja joista voi vielä -nähdä näytteen Bourdonnais-kadulla. Lopuksi näkyi saaren länsiosassa -Sainte-Chapellen oikealla puolen kohoavan Oikeuspalatsin torniryhmä -joen vartta pitkin. Kuninkaallinen puutarha, jonka hallussa oli Citén -läntinen niemi, peitti puineen näkyvistä Paimensaaren. Joesta ei -näkynyt miltään puolelta mitään Notre-Damen tornista katsoen: Seine -oli siltain, sillat talojen peitossa. - -Ja kun katse sivuutti nämä sillat, joiden rakennusten kosteuden -homehduttamat katot vivahtivat vihreälle, ja kääntyi vasemmalle -Yliopistoon päin, oli ensimmäinen rakennus, jonka se kohtasi, paksu -ja matala kimppu torneja, Petit-Châtelet, jonka ammottava portti -nieli Petit-Pont'in eteläpään. Jos se sitten kulki joenvartta idästä -länteen, Tournellesta Nesle-torniin päin, näki se pitkän rivin -taloja, joissa oli koristetut kattohirret ja maalatut ikkunat ja -jotka kerros kerrokselta ulkonivat kadulle, loppumattoman vinkuran -porvarillisia päätyjä, joiden jonon usein katkaisi kadun pää, silloin -tällöin myös suuri kivipalatsi julkisivuineen tai kulmauksineen, -joka pihoineen ja puutarhoineen, kylki- ja päärakennuksineen -levittäytyi mukavasti tuon yhteenpuristetun talorahvaan keskellä, -aivan kuin kartanonherra talonpoikain joukossa. Näitä palatseja -oli rantakadun varrella viisi, kuusi, Logis de Lorrainesta, joka -bernhardilaisluostarin kanssa jakoi suuren, lähinnä Tournelle-tornia -sijaitsevan korttelin, Hôtel de Nesleen, jonka päätorni oli Pariisin -rajana sillä suunnalla ja jonka terävä katto kolme kuukautta vuodesta -mustine kolmioineen leikkasi kaistan laskevan auringon tulipallosta. - -Tämä Seinen ranta oli muuten se, joka vähimmin muistutti -kauppakaupunkia. Ylioppilaat pitivät siellä pahempaa melua kuin -käsityöläisoppipojat, ja varsinaista rantakatua ei ollut muuta kuin -Saint-Michel-sillan ja Nesle-tornin välillä. Muu osa Seinen rantaa -oli osaksi, kuten bernhardilaisluostarin toisella puolen, alastonta -hietikkoa, osaksi, kuten noiden kahden sillan välissä, rykelmä -taloja, jotka seisoivat jalat vedessä. Pesijättäret siellä pitivät -kovaa melua, huusivat, mekastivat, nauroivat, lauloivat ja hakkasivat -kovasti vaatteitaan aivan kuin meidänkin päivinämme. Se ei ole -pienintä iloa Pariisissa. - -Yliopisto näytti kiinteältä ryhmältä. Laidasta laitaan muodosti -se samankaltaisen, suljetun kokonaisuuden. Nuo tuhannet, tiheään -ahdetut, terävät, toisiinsa yhtyvät, samojen mittausopillisten -muotojen hallitsemat katot näyttivät ylhäältä katsoen saman aineen -kiteytymiltä. Katujen oikulliset uurrokset eivät jakaneet tätä -talojoukkoa kovinkaan erilaisiin osiin. Neljäkymmentäkaksi koulua -oli verrattain säännöllisesti jakautunut ja niitä oli kaikkialla. -Näiden kauniiden rakennusten moninaisin muodoin vaihtelevat päädyt -olivat saman taiteen tuotteita kuin ne yksinkertaiset porvaristalot, -joiden yli ne kohosivat, eivätkä oikeastaan olleet muuta kuin saman -mittausopillisen kuvion neliömäistä ja kuutiomaista monistamista. -Ne rikastuttivat siis kokonaisuutta häiritsemättä sitä, täydensivät -kuormittamatta sitä liiaksi. Mittausoppi on sopusointua. Jokin -kaunis palatsi pisti siellä täällä esille vasemmalta reunalta -maalauksellisten porvaristalojen välistä, esimerkiksi Logis de -Nevers, Logis de Rome, Logis de Reims, jotka kaikki nyt ovat -hävinneet, sekä Hôtel de Cluny, joka taiteilijan lohduksi vielä on -jäljellä, mutta jonka torni jokin vuosi sitten niin päättömästi -typistettiin. Roomalainen, kaunis pyörökaaripalatsi Clunyn lähellä oli -Julianuksen kylpylä. - -Siellä näkyi myös kirkkoja, joiden kauneus oli ankarampaa ja suuruus -vakavampaa kuin palatsien, mutta jotka olivat silti yhtä kauniita, -yhtä uhkeita. Ne, jotka ensinnä kiinnittivät huomion puoleensa, -olivat bernhardilaiskirkko kolmine torneineen, Sainte-Geneviève, -jonka nelikulmainen, säilynyt torni saa meidät sitä enemmän -kaipaamaan sen häviämistä; Sorbonne, puoliksi koulu, puoliksi -luostari, jonka ihana päälaiva vieläkin on jäljellä; mathuriinien -kaunis nelisivuinen luostari, sen naapuri Saint-Benoît, jonka -raunioille on tämän kirjan seitsemännen ja kahdeksannen painoksen -välillä ehditty pystyttää teatteri; Kordelieri-kirkko kolmine -suunnattomine rinnakkaisine päätyineen; ja augustiinilaiskirkko, -jonka kevyt torninhuippu kohoaa lähinnä Nesle-tornia talojoukon yli -lännestä lukien. Koulut, jotka muodostavat yhdyssiteen luostarin ja -maailman välille, olivat tuossa monumentaalisessa sarjassa palatsien -ja kirkkojen keskivälillä: ne olivat ankaria kaikessa loistossaan, -kohtuullisempia kuvakoristelussaan kuin palatsit eivätkä niin -vakavia rakennustaiteessaan kuin luostarit. Onnettomuudeksi ei ole -jäljellä mitään näistä rakennuksista, joissa goottilainen taide niin -onnellisesti kulki tuhlaavaisuuden ja säästäväisyyden keskitietä. -Kirkot (ja niitä oli Yliopistossa paljon ja kaikki loistavia ja -peräisin rakennustaiteen kaikilta ikäkausilta Saint-Julienin -pyörökaarista Saint-Séverinin suippokaariin saakka) hallitsivat -kaikkea ja puhkaisivat ikään kuin sopusointulisänä tämän sopusoinnun -keskellä talonpäätyjen vaihtelevan joukon runsaasti koristetuilla, -läväistyillä torninhuipuillaan ja siroilla fiaaleillaan, joiden -viivat olivat vain katon terävän kulman komeata liioittelua. - -Yliopiston maaperä oli vuorista. Pyhän Genovevan vuori muodosti -sen kaakkoisosassa mahtavan mäen, ja se näky, jonka se tarjosi -Notre-Damen tornista, oli näkemisen arvoinen: joukko ahtaita ja -mutkittelevia katuja (nykyään _le pays latin_ [latinalaismaa]), -joiden varsilla rykelmä taloja, joita kukkulan huipulta ulottui -rinteitä pitkin joka suunnalle aina veden rajaan saakka ja joista osa -näytti putoavan, toinen osa vaivalloisesti pyrkivän ylöspäin rinnettä -pitkin ja kaikki tarrautuvan kiinni toisiinsa. Tuhansien mustien -pilkkujen lakkaamaton liike maassa sai kaiken liikkumaan silmissä. Se -oli väen vilinä kaduilla ylhäältä nähtynä. - -Näiden kattojen, näiden torninhuippujen, näiden lukemattomien, -vaihtelevien, Yliopiston ääriviivaa niin omituisesti taivuttelevien, -vääntelevien ja mutkistuttavien rakennusmuotojen aukeamissa näki -lopuksi siellä täällä kaistan rappeutunutta muuria, pyöreän tornin, -ampuma-aukoilla varustetun kaupunginportin: se oli Filip Augustin -ympärysmuuri. Sen takaa aukeni vihertäviä, teiden leikkaamia -niittyjä, jotka häipyivät kaukaisuuteen ja joilla vielä siellä -täällä näkyi jokin esikaupungin talo, mutta yhä harvemmassa, kuta -kauemmas tultiin. Muutamilla näistä esikaupungeista oli jonkin -verran merkitystä. Niitä oli ennen kaikkea Tournelle-tornista -lukien Saint-Victorin kauppala holvattuine, Bièvren yli -johtavine siltoineen, luostareineen, jossa oli Ludvig Paksun -hautapatsas, _epitaphium Ludovici Grossi_, ja kirkkoineen, jossa -oli kahdeksankulmainen torninhuippu ja neljä pienempää tornia -sen ympärillä ja joka oli peräisin yhdenneltätoista vuosisadalta -(sellaisen näkee vielä Étampes'issa); ja Saint-Marceaun kauppala, -jossa jo oli kolme kirkkoa ja luostari. Jos jätti gobeliinitehtaan -neljine valkeine muureineen vasemmalle, näki edessään -Saint-Jacques'in kaupungin, kauniisti koristettu kiviristi pienellä -torillaan, Saint-Jacques du Haut-Pas-kirkon, joka siihen aikaan oli -ihana goottilainen suippokaarikirkko, Saint-Magloiren, kauniin, -neljänneltätoista vuosisadalta polveutuvan temppelin, jonka Napoleon -muutti heinäladoksi, sekä Notre-Dame des Champs'n bysanttilaisine -mosaiikkeineen. - -Lakeudella näkyi lopuksi kartusiiniluostari, komea, Palais de -Justicen ikäinen rakennus pienine puutarhoineen, ja Vauvert'in -huonomaineiset rauniot, ja kun jätti luostarin vasemmalle, -Saint-Germain-des-Prés'n kolme romaanista tornia. Sen takana -sijaitsi Saint-Germainin kauppala, jossa oli viisitoista tai -kaksikymmentä katua ja joka oli jo koko suuri kunta. Sen yhtä kolkkaa -koristi Saint-Sulpicen terävä kellotorni. Aivan sen vieressä näkyi -Saint-Germainin markkinapaikkaa ympäröivä nelikulmainen muuri, -samalla paikalla, missä nyt on kauppatori; edelleen apotin kaakinpuu, -pieni, sievä, keilanmuotoisella lyijykatolla varustettu torni. -Hieman kauempana oli tiilitehdas ja Rue du Four, joka vei kauppalan -yhteiseen leipomoon, tuulimylly mäellänsä, ja spitaalisairaala, -yksinäinen ja yleisesti kammoksuttu pieni rakennus. Mutta ennen -kaikkea ja kauimmin kiinnitti huomiota puoleensa itse luostari. -Sillä varmaa on, että tämä rakennusryhmä, jolla sekä luostarina -että herraskartanona oli ylhäinen leima, tämä apotinpalatsi, josta -Pariisin piispat pitivät kunniana saada yösijan, tämä ruokasali, -jolle arkkitehti oli antanut tuomiokirkon muodon ja kauneuden ja -samalla sen muhkean otsikkoruususton, tämä Pyhälle Neitsyelle vihitty -kappeli, tämä monumentaalinen makuuhuonerakennus, nämä laajat -puutarhat, tämä nostoristikko, tämä nostosilta, tämä ampuma-aukoilla -varustettu ympärysmuuri, joka loi varjonsa ympäröivien niittyjen -vehreyteen, nämä pihat, joilla liikkui rautapukuisia sotilaita ja -kultaviittaisia kirkonmiehiä, tämä kaikki ryhmittyneenä kolmen -korkean, goottilaisella absiidilla lepäävän pyörökaaritornin -ympärille, muodosti muhkean taulun taivaanrannalla. - -Kun Yliopistoa kylliksi tarkastettuaan viimein kääntyi oikeata -rantaa, Kaupunkia kohden, muutti näky äkkiä muotoaan. Vaikka se -olikin paljoa suurempi kuin Yliopisto, ei se muodostanut yhtä ehjää -kokonaisuutta. Ensi silmäyksellä näytti se jakautuvan useampaan -jyrkästi toisistaan eroavaan ryhmään. Ensinnä näkyi idässä, -siinä kaupunginosassa, jolla vieläkin on nimensä suosta, johon -Camulogène houkutteli Caesarin, joukko palatseja, joita ulottui -jokeen saakka. Neljä niistä, Jouy, Sens, Barbeau ja Logis de la -Reine, oli miltei yhdessä ja kuvasteli Seineen pienillä kevyillä -torneilla varustettua liuskakivikattoaan. Nämä neljä rakennusta -peittivät alan Nonaindières-kadusta selestiiniläisluostariin, -jonka torninhuippu kohosi sirosti niiden pääty- ja huippuviivan -yläpuolelle. Ne vihertävät talorähjät, jotka näiden muhkeitten -palatsien edessä kenottivat joen äyräällä, eivät estäneet katselijaa -näkemästä palatsifasadin kauniita kulmauksia, niiden suuria, -kivikaarisia ikkunoita, niiden veistokuvilla ylen määrin koristettuja -suippokaariportaaleja, aina puhdaspiirteisten muurien jyrkkää -sulkuvyötä ja kaikkia noita ihastuttavia rakennustaiteellisia -pikkuseikkoja, joista saa sen vaikutelman kuin pyrkisi goottilainen -taide joka hetki uusiin yhdistelmiin. Näiden palatsien takana -levittäytyi joka suunnalle milloin mutkitellen, paalutettuna ja -ampuma-aukoilla varustettuna kuin linnoitus, milloin suurien puiden -varjostamana kuin kartusiiniluostari ihmeellisen Saint-Polin -palatsin valtava rakennusryhmä, jossa Ranskan kuningas saattoi mitä -loistavimmin ottaa vastaan ja pitää vieraanaan kaksikymmentäkaksi -dauphinin ja Burgundin herttuan arvoista ruhtinasta palvelijoineen ja -seurueineen, puhumattakaan suurista läänitysherroista ja keisarista, -kun hän tuli katsomaan Pariisia, ja leijonista, joilla oli oma -asuntonsa kuninkaallisessa palatsissa. Tässä pitänee huomauttaa, että -ruhtinaan asuntoon siihen aikaan aina kuului vähintäin yksitoista -salia, juhlasalista alkaen aina rukoushuoneeseen saakka, lukuun -ottamatta niitä pylväskäytäviä, kylpyhuoneita ja muita "ylimääräisiä -huoneita", joilla joka kerros oli varustettu, kunkin kuninkaan -vieraan erikoisia puutarhoja, keittiöitä, kellareita, palveluskunnan -huoneita, yleisiä ruokasaleja, piharakennuksia, joissa oli -kaksikymmentäkaksi huoneistoa kaikkia taloustoimia varten leipomosta -alkaen aina juomanlaskijan virkahuoneeseen saakka, kaikenlaisia -pelihuoneita, pallo-, mailapeli- ja rengaspelikenttiä, kanatarhoja, -kalalammikoita, eläinnäyttelyitä, talleja ja navetoita, kirjastoja, -asevarastoja ja tykkivalimoita. Sellainen oli siihen aikaan -kuninkaallinen palatsi, Louvre, Hôtel Saint-Pol: kaupunki kaupungissa. - -Tornista katsoen, jossa parhaillaan olemme, tarjosi Hôtel Saint-Pol, -vaikka olikin puolittain äsken mainitun neljän suuren palatsin -varjossa, siitä huolimatta sangen suurenmoisen näyn. Saattoi varsin -selvästi havaita ne kolme kylkirakennusta, jotka Kaarle V pitkillä -lasi- ja pylväskäytävillä oli yhdistänyt päärakennukseen; Hôtel -du Petit Mucen ja sen hienot kattoa reunustavat pitsikaiteet; -linnoitusmaisen Hôtel de l'abbé de Saint-Maurin ja sen valtavat -tornit, muurinulkonemat, ampumareiät, rautavarpuset sekä nostosillan -kahden syvennyksen välissä olevan suuren romaanisen portaalin, jonka -yllä oli apotin vaakunoita; Hôtel d'Étampes'in, jonka rappeutuneen -vartiotornin kattokaide näytti nyhdetyltä kukonharjalta. Siellä -täällä oli kolme, neljä vanhaa tammea, joiden yhdistyneet lehvät -näyttivät suunnattomilta kukkakaalinpäiltä; kirkkaita vedenkalvoja, -joissa joutsenet soutelivat, joukko pihoja, joissa saattoi erottaa -maalauksellisia taustoja; lyhyillä romaanisilla pylväillä oleva -leijonarakennus, jossa oli matalat suippokaaret ja rautaristikot -ja josta kuului alituisia karjahduksia; keskellä Ave-Maria-tornin -suomuinen huippu: vasemmalla Pariisin kaupunginvoudin palatsi, jota -ympäröi neljä hienosti uurrettua pikkutornia, ja lopuksi keskellä -taustaa varsinainen Hôtel Saint-Pol monine erilaisine julkisivuineen -ja lisärakennuksineen, jotka olivat peräisin Kaarle V:n ajoilta, -sekasukuisia kasvannaisia, joilla arkkitehtien mielikuvitus oli -kahden vuosisadan kuluessa sitä kuormittanut, kappeliabsiideja, -pylväskäytäväpäätyjä, lukemattomia tuuliviirejä, kaksi korkeata -lähekkäin olevaa tornia, joiden keilanmuotoiset, harjakkaalla -reunuksella varustetut katot muistuttivat suunnattomia suippolakkeja, -joiden lierit oli käännetty ylös. - -Katse kohosi yhä tämän palatsiamfiteatterin eri rivejä pitkin ja -siirtyi syvän, kattojoukkoon uurretun vaon yli, joka osoitti Rue -Saint-Antoinen paikkaa, sekä pysähtyi vihdoin Logis d'Angoulêmeen, -eri aikoina rakennettuun valtavaan rakennukseen, jossa oli osia, -jotka näyttivät aivan uusilta eivätkä sopineet toisiin sen paremmin -kuin punainen paikka siniseen nuttuun. Mutta koristeellisilla -vesikouruilla varustettu palatsin korkea ja terävä katto -lyijylaakapeitteineen, jossa loistavat, kullatut kupariupotukset -kiehkuroivat lukemattomina, mielikuvituksellisina lehtikoristeina, -kohosi kuitenkin hauskasti tuon vanhan palatsin mustien raunioiden -yläpuolelle, jonka suuret, vanhat, iän lyyhistämät, ylhäältä alas -saakka halkeilleet tornit muistuttivat suunnattomia pullistuneita -vatsoja. Sen takana kohosi Tournelles-palatsin tornimetsä. Ei mikään -rakennus maailmassa, ei Chambord eikä Alhambra, voinut tarjota -lumoavampaa, ilmavampaa, loistavampaa näkyä kuin tämä lukematon -joukko torninhuippuja, savutorvia, tuuliviirejä, kiertoportaita, -lyhtyjä, joiden lävitse päivä näytti kirkkaasti paistavan, somia -pikkutorneja, _tournelles_, jotka kaikki olivat erikorkuisia, --muotoisia ja -asentoisia. Olisi luullut näkevänsä suunnattoman -kivisen shakkilaudan. - -Tournelles-palatsin oikealla puolella kohoaa kimppu valtavia, -mustia, yhteen ahdettuja ja niin sanoakseni ympyränmuotoisella -vallihautapunoksella kapaloituja torneja. Tämä linnoitus, jossa on -paljon enemmän ampumareikiä kuin ikkunoita, jonka nostosillat ovat -aina ylhäällä ja rautaiset nostoristikot aina alaslaskettuina, on -Bastilji. Ne mustat esineet, jotka pistävät esiin katonaukoista ja -jotka meistä näyttävät vesitorvilta, ovat tykkejä. - -Niiden suiden edessä, tuon pelottavan rakennuksen juurella on portti -Saint-Antoine -- kahden torninsa kätkössä. - -Tournelles-palatsin toisella puolella levittäytyi Kaarle V:n -muuriin saakka vehreinä ja kukkaisina ruutuina peltojen ja -kuninkaallisten puistojen samettimatto; niiden joukossa erotti puu- ja -käytäväsokkeloistaan aikoinaan kuuluisan Dédalus-puutarhan, jonka -Ludvig XI antoi Coictierille. Tohtorin tähtitorni kohosi tämän -puulabyrintin yli suuren yksinäisen pylvään näköisenä, päässä pieni -rakennus ikään kuin pylväänpäänä. Tässä tähtitornissa harjoitettiin -kauheata astrologiaa. - -Siellä on nykyään Place Royale. - -Kuten sanottu, täytti se palatsikortteli, jota juuri olemme -koettaneet kuvata, sen kulmauksen, jonka Kaarle V:n ympärysmuuri -muodosti Seinen kanssa. Kaupungin keskustassa oli kansan asuntoja. -Siihen johtivat nuo kolme Citéstä tuovaa siltaa, ja sillat luovat -yksinkertaisia taloja ennen palatseja. Nuo porvarilliset talot, -jotka muodostivat omalaatuisen kauniin rykelmän, olivat ahtautuneet -yhteen kuin lokerot vahakakussa. Pääkaupungin kattojen laita on -samoin kuin meren laineiden: niissä on jotakin suurenmoista. -Ensinnäkin muodostivat mutkittelevat ja risteilevät kadut tuossa -kattojoukossa omituisia kuvioita; hallien ympärillä oli kuin -tähti lukemattomine sateineen; Saint-Denis- ja Saint-Martin-kadut -lukemattomine haaroineen olivat kuin kaksi rinnakkaista puuta, -joiden oksat kiertyvät toisiinsa, kun taas Plâtrerie-, Verrerie-, -Tixeranderie-kadut ym. kiemurtelivat koko tällä alalla. Tästä -talonpäätyjen kivettyneestä aallokosta pisti siellä täällä esiin -myös jokin kaunis rakennus. Rahanvaihtajiensillan pohjoispäässä, -jonka takana Seine näkyi vaahtoavan myllynpyörissä Mylläriensillan -luona, kohosi Châtelet, joka ei enää ollut roomalainen torni, kuten -Julianus Apostatan aikoina, vaan feodaalinen torni kolmanneltatoista -vuosisadalta ja niin kovaa kivilajia, ettei muurinsärkijä kolmessa -tunnissa saanut siitä irtautumaan edes nyrkinkokoista kiveä. -Siellä näkyi edelleen Saint-Jacques-de-la-Boucherien muhkea -kellotorni veistokuvain kokonaan pyöristämine kulmineen; se oli jo -viidennellätoista vuosisadalla ihmeellinen, vaikkakaan se ei vielä -silloin ollut valmis. Siitä puuttui etupäässä nuo neljä vieläkin -paikoillaan olevaa kummitusta katon kulmauksista, nuo sfinksejä -muistuttavat kuvat, jotka kehoittavat uutta Pariisia arvaamaan -vanhan arvoituksen. Kuvanveistäjä Rault asetti ne paikoilleen -vasta 1526 ja sai kaksikymmentä frangia vaivoistaan. Siellä näkyi -Pylvästalo, joka oli Grève-torille päin, jota jo olemmekin hiukan -lukijalle kuvailleet. Saint-Gervais, sittemmin pilattu "hyvää -makua" edustavalla portaalilla; edelleen Saint-Méry, jonka vanhat -suippokaaret olivat vielä miltei pyörökaaria; Saint-Jean, kuuluisa -komeasta torninhuipustaan; ja parikymmentä muuta loistorakennusta, -jotka eivät hävenneet kätkeä ihmeitään tähän pimeitten, ahtaitten -ja syvien katujen kaaokseen. Lisättäköön tähän toreilla sijaitsevat -veistetyt kiviristit, joita oli vielä enemmän kuin hirsipuita; -Innocents-kirkkotarha, jonka monumentaalinen ympärysmuuri näkyi yli -kattojen; hallien viereinen mestauslava, jonka huippu pisti esiin -kahden savutorven välistä Cosonnerie-kadun varrella; Viljahallin -ympyränmuotoinen rakennusrähjä; Croix-du-Trahoirin portaat, jonka -risteyksessä oli aina ihmisvirta; osia Filip Augustin vanhasta -ympärysmuurista, jota näkyi sieltä täältä talojen välistä, muratin -peittämiä torneja, rikkoutuneita portteja, rappeutuneita ja -murtuneita muurinkaistoja; rantakatu lukemattomine myymälöineen -ja lihakauppoineen; Seine, jolla vilisi veneitä Port-au-Foinistä -Port-l'Évêque'iin. Tässä hämärä kuva siitä, miltä Kaupungin -puolisuunnikkaan muotoinen keskus näytti vuonna 1482. - -Näihin kahteen, palatsien ja porvaristalojen kortteliin liittyi -vielä kolmantena osana siihen näkyyn, minkä Kaupunki tarjosi, -luostarien pitkä vyö, joka ympäröi miltei koko sen piiriä idästä -länteen ja linnoitusvyön sisäpuolella muodosti toisen luostari- ja -kappelimuurin. Niin oli heti Tournelles-palatsin puiston vieressä -Saint-Antoine-kadun ja vanhan Temple-kadun välillä Sainte-Catherine -laajoine pelto- ja niittymaineen, jotka ulottuivat ympärysmuuriin -saakka. Vanhan ja uuden Temple-kadun välillä oli Le Temple, synkkä -kimppu korkeita torneja, jotka kohosivat yksinäisinä ampuma-aukoilla -reunustetun muurin ympäröimällä suurella linnanpihalla. Uuden -Temple-kadun ja Saint-Martin-kadun välillä oli puutarhojensa -siimeksessä Saint-Martinin luostari, muhkea, linnoitettu -kirkko, jonka torneilla koristetun ympärysmuurin ja keveäin -torninhuippujen hiipan voitti voimassa ja loistossa ainoastaan -Saint-Germain-des-Prés. Saint-Martin- ja Saint-Denis-katujen välillä -sijaitsi La Trinitén hautuumaa. Lopuksi näkyi Saint-Denis- ja -Montorgueil-katujen välillä Les Filles-Dieu'n luostari. Syrjemmällä -saattoi erottaa Ihmeiden pihan kyyröttävät katot ja lyyhistyneet -seinät. Se oli ainoa maallinen rengas tässä luostarien hurskaassa -ketjussa. - -Neljäs ryhmä lopuksi, joka selvästi erottautui oikean rannan -kattojoukosta ja käsitti sen ja ympärysmuurin välisen länsikulman, -oli uusi palatsisikermä, joka ympäröi Louvrea. Filip Augustin vanha -Louvre, tuo suunnaton rakennus, jonka suuren tornin ympärillä oli -kaksikymmentäkolme muuta tornia, lukuun ottamatta pikkutorneja, -näytti kaukaa siltä, kuin se olisi asetettu Hôtel d'Alençonin ja -Petit-Bourbonin goottilaisiin katonharjoihin. Tämä tornihirviö, -Pariisin jättiläismäinen vartija, jonka kaksikymmentäneljä päätä -olivat aina kohotettuina ja jonka suunnaton selkä loisti metalli- ja -suomuspeitteisenä, päätti vaikuttavalla tavalla kaupungin länsipään. - -Siis suuri joukko, _insula_, kuten roomalaiset sanoivat, -porvarillisia taloja, oikealla ja vasemmalla palatsiryhmän -ympäröimänä, joista toisen kruunasi Louvre, toisen Tournelles, -pohjoisessa pitkän luostari- ja peltovyön rajoittamana ja sulautuen -katseelle yhdeksi kokonaisuudeksi; näiden rakennusten yllä, joiden -tiili- ja liuskakivikatot muodostivat yhteen liittyessään mitä -kummallisimpia kuvioita, oikeanpuoleisen rannan neljänkymmenenneljän -kirkon tatuoidut, uurroksilla ja kiehkuroilla koristetut tornit; -lukemattomat risteilevät kadut; toisella puolella rajana puoliympyrän -muotoinen muuri, jossa oli nelikulmaisia torneja (Yliopiston puolella -ne olivat pyöreitä), toisella siltojen katkoma ja aluksia vilisevä -Seine: siinä Kaupunki viidennellätoista vuosisadalla. - -Muurien toisella puolella oli porttien kohdalla muutamia -esikaupunkeja, mutta harvemmassa ja hajanaisempina läikkinä kuin -Yliopistossa. Niinpä oli Bastiljin takana parikymmentä vanhaa -talorähjää Croix-Faubinin omituisten veistosten ja Saint-Antoine -des Champs'in luostarin tukipylväiden ympärillä; edelleen keskellä -peltoja Popincourt; sitten Courtille, pieni iloinen kylä, jossa -oli paljon kapakoita; Saint-Laurent'in kauppala kirkkoineen, jonka -torni kaukaa katsoen näytti sulautuvan Porte Saint-Martinin terävään -torniin; Saint-Denis'n esikaupunki, jossa oli Saint-Ladren laaja -haka; Porte Montmarten ulkopuolella Grange-Batelière valkeine -muureineen; sen takana Montmartren liitukallio, jolla silloin oli -miltei yhtä monta kirkkoa kuin tuulimyllyä, mutta jolla nykyään -on vain tuulimyllyjä. Lopuksi näkyi Louvren toisella puolella -olevilla niityillä Saint-Honorén esikaupunki, joka jo silloin -oli varsin merkittävä, lehväin varjostama Petite-Bretagne sekä -Marché-aux-Pourceaux, jonka keskellä oli kauhea uuni, johon väärän -rahan tekijät heitettiin. Courtillen ja Saint-Laurent'in välillä -oli silmä jo huomannut erään yksinäisen, autiolla lakeudella -sijaitsevan mäen harjalla eräänlaisen rakennuksen, joka kaukaa näytti -temppelinrauniolta, jossa joitakin pylväitä seisoi murtuneilla -jalustoillaan. Se ei ollut mikään Parthenon eikä olympolaisen -Jupiterin temppeli: se oli Monfaucon. - -Toivoen, ettei tämä rakennusluettelo, joka on kasvanut melko laajaksi -huolimatta siitä, että olemme koettaneet tehdä sen niin lyhyesti -kuin mahdollista, ole lukijan mielikuvituksesta kokonaan hämmentänyt -vanhan Pariisin kokonaiskuvaa, koetamme muutamalla sanalla tehdä -yhteenvedon kuvauksestamme. Keskessä Cité ojentaen tiilipeitteisiä -siltojaan kuin suunnaton kilpikonna suomuisia jalkojaan harmaan -kattopanssarinsa alta. Vasemmalla Yliopiston kiinteä, tiheä, -ahtautunut, harjakas, yhtenäinen puolisuunnikas; oikealla Kaupungin -valtava puoliympyrä, jossa oli paljon enemmän puutarhoja ja -monumentaalisia rakennuksia. Kaikki kolme ryhmää, Cité, Yliopisto, -Kaupunki, lukemattomien katujen ristiin rastiin uurtelemina. -Keskellä niitä Seine, "ravitseva Seine", kuten sanoi isä du Breul, -täynnä saaria, siltoja ja aluksia. Ylt'ympäri suunnaton lakeus -jaettuna niityiksi ja pelloiksi, ja siellä täällä kauniita kyliä: -vasemmalla Issy, Vanvres, Vaugirard, Montrouge, Gentilly pyöreine -ja nelikulmaisine torneineen ym.; oikealla parikymmentä muuta -Conflans'ista Ville-l'Évêque'iin. Taivaanrannalla piiri kukkuloita, -jotka muodostivat ikäänkuin altaan reunan. Lopuksi kaukana idässä -Vincennes ja sen seitsemän nelikulmaista tornia; etelässä Bicêtre ja -sen terävät pikkutornit; pohjoisessa Saint-Denis ja sen torninhuippu; -lännessä Saint-Cloud ja sen suuri linnoitustorni. Sellainen oli se -Pariisi, jonka näkivät Notre-Damen tornin huipulta ne korpit, jotka -elivät vuonna 1482. - -Ja kuitenkin on Voltaire tästä kaupungista sanonut, että sillä -_ennen Ludvig XIV:tä oli vain neljä kaunista rakennusta:_ Sorbonnen -kupooli, Val-de-Grâce, uusi Louvre ja jokin neljäs, en tiedä mikä, -ehkä Luxembourg. Onneksi on Voltaire yhtäkaikki luonut _Candide'n_, ja -kaikkien niiden miesten joukossa, jotka ovat renkaina inhimillisen -sivistyksen sarjassa, on hän se, joka omasi eniten pirullista naurua. -Se osoittaa, että saattaa olla suuri nero eikä siitä huolimatta -ymmärrä vierasta taidetta. Niinpä luuli Molière osoittavansa -Raffaellolle ja Michelangelolle suurta kunniaa nimittämällä heitä -_oman aikansa Mignardeiksi_. - -Mutta palatkaamme viidennentoista vuosisadan Pariisiin. - -Se ei ollut ainoastaan kaunis kaupunki, vaan myös läpeensä -samanlaatuinen kaupunki, keskiajan lapsi niin hyvin -rakennustaiteellisessa kuin historiallisessa suhteessa, kiveen -kaiverrettu kronikka. Se oli kaupunki, jonka muodosti ainoastaan -kaksi kerrosta, romaaninen ja goottilainen, sillä roomalainen kerros -oli jo aikoja sitten hävinnyt, lukuun ottamatta Julianuksen kylpylää, -jossa se vielä pisti esiin keskiajan paksun maakerroksen alta. Mitä -kelttiläiseen kerrokseen tulee, ei siitä enää löydetty minkäänlaisia -jälkiä edes syvimmissä kaivonkaivauksissa. - -Viisikymmentä vuotta myöhemmin, kun renessanssi tähän niin ankaraan, -mutta samalla niin vivahdusrikkaaseen yhtenäisyyteen sekoitti -loistavan runsauden kuvitelmiaan ja järjestelmiään, roomalaisten -pyörökaarien, kreikkalaisten pylväiden ja matalain goottilaisten -suippokaarien mässäilynsä, herkän ja ihanteellisen veistotaiteensa, -erikoisen taipumuksensa lehtikiehkura- ja akantuskoristeihin, -Lutherin aikuisen rakennustaiteellisen pakanuutensa, oli Pariisi ehkä -vielä kauniimpi, mutta ei niin sopusuhtainen silmälle ja ajatukselle. -Mutta tämä loistava ajankohta ei kestänyt kauan. Renessanssi ei -ollut puolueeton; se ei tyytynyt rakentamaan, se tahtoi repiä alas. -Onhan totta, että se tarvitsi tilaa. Ja niinpä ei goottilainen -Pariisi ollut täydellinen kuin hetken. Saint-Jacques-de-la-Boucherien -rakentaminen oli tuskin lopetettu, kun alettiin repiä vanhaa Louvrea. - -Siitä lähtien on tuo suuri kaupunki päivä päivältä käynyt -kehnommaksi. Goottilainen Pariisi, jonka alle romaaninen Pariisi -hävisi, on vuorostaan hävinnyt, mutta voiko kukaan sanoa, mikä -Pariisi on noussut sen sijalle? - -Meillä on Katharina de' Medicin Pariisi Tuileries'ssa [Romaaninsa -viidenteen painokseen kirjoittamassaan, huhtikuun 7 päivänä 1831 -päiväämässään alahuomautuksessa Victor Hugo ilmaisee paheksumisensa -tämän palatsin laajentamis- ja muutossuunnitelmien johdosta, joiden -hän sanoo johtavan tämän Philibert Delormen luoman hienoaistisen -renessanssipalatsin turmelemiseen. Romaaninsa täydelliseen painokseen -lokakuun 20 päivänä 1832 kirjoittamassaan ja päiväämässään -uudessa esipuheessa hän paheksuu niitä muutoksia, joita näiden -suunnitelmien pohjalla oli suoritettu ja pitää niitä skandaalina. -Näitä huomautuksia ei ole otettu suomennokseen sentähden, ettei -palatsia enää ole olemassa: vallankumouksen aikana 1871 kommunardit -polttivat tuon entisten kattotiilitehtaitten paikalle rakennetun -kuninkaallisen palatsin. _Tuilerie_ merkitsee kattotiilitehdasta. --- Suomentajan huomautus.], Henrik II:n Pariisi Hôtel de Villessä, -nuo kaksi rakennusta, joissa vielä on korkeamman maun leima; Henrik -IV:n Pariisi Place Royalessa: tiiliotsikoita kulmakivineen ja -liuskakivikattoineen, kolmivärisiä taloja; Ludvig XIII:n Pariisi -Val-de-Grâcessa: matalaa ja tanakkaa rakennustaidetta, jonka -holvit muistuttavat korinsankoja ja jonka pylväät ovat ikäänkuin -möhömahaisia ja kupooli kyttyräselkäinen; Ludvig XIV:n Pariisi -Invalides'issa: suuri, komea, kullattu, kylmä; Ludvig XV:n Pariisi -Saint-Sulpicessä: kiehkuroita, nauharuusukkeita, pilvenhattaroita, -lierukoita ja kierukoita, kaikki kivestä; Ludvig XVI:n Pariisi -Panthéonissa: huono jäljennös Rooman San Pietrosta (rakennus on -ikävästi laskenut, mikä ei suinkaan ole parantanut sen viivoja); -tasavallan Pariisi École de Medicinessä: kehnoa kreikkalaista -ja roomalaista tyyliä, joka muistuttaa yhtä vähän Colosseumia -tai Parthenonia kuin vuoden III:n valtiomuoto Minoksen lakeja -ja jota rakennustaiteessa nimitetään messidoriseksi mauksi; -Napoleonin Pariisi Vendôme-torilla: ylevä, kanuunoista muodostettu -pronssipylväs; restauraation Pariisi Pörssissä: hyvin valkea pylvästö -kantaa sangen sileätä friisiä, kaikki nelikulmaista, maksanut -kaksikymmentä miljoonaa. - -Jokainen näistä luonteenomaisista rakennuksista liittyy tyylin ja -ulkomuodon yhtäläisyyden puolesta moniin eri kaupunginosissa oleviin -rakennuksiin, jotka tuntijan silmä helposti erottaa ja sijoittaa. Kun -osaa nähdä, saattaa yksin portinkolkuttimessakin tuntea vuosisadan -hengen ja hallitsijan luonteen. - -Nykyisellä Pariisilla ei niin ollen ole yleistä muotoa. Se on -näytekokoelma useammalta vuosisadalta, ja kauneimmat osat ovat -hävinneet. Pääkaupunki kasvaa nyt ainoastaan rakennuksilla, ja -millaisilla rakennuksilla! Jos se tätä vauhtia muuttuu, on se -uusi joka viideskymmenes vuosi. Päivä päivältä häviääkin sen -rakennustaiteen historiallinen merkitys. Monumentaaliset rakennukset -käyvät siellä yhä harvemmiksi, ja tuntuu siltä kuin näkisi niiden -toisen toisensa jälkeen häviävän talojoukkojen kasvavaan virtaan. -Meidän isäimme Pariisi oli kiveä, meidän poikaimme on muurilaastia. - -Mitä uuden Pariisin uusiin rakennusmuistomerkkeihin tulee, -olemme mieluummin niistä puhumatta. Asianlaita ei ole suinkaan -niin, ettemme niitä ihailisi, kuten tulee. Herra Soufflot'n -Sainte-Geneviève on varmaankin kaunein koruleivos, mikä milloinkaan -on kivestä valmistettu. Kunnialegioonan palatsi on myös oivallinen -sokerileipurin tuote. Viljahallin kupoli on englantilainen -kilparatsastajanlakki suuressa mittakaavassa. Saint-Sulpicen -tornit ovat kaksi suunnatonta klarinettia, ja onhan se yhtä hyvä -muoto kuin jokin muukin; köynnöksenä virnottava sähkölennätin sen -katolla on varsin sievä lisä. Saint-Rochin portaalia voi loistossa -verrata Saint-Thomas d'Aquinin portaaliin. Siinä on myös eräässä -luolassa Golgata korkokuvana ja aurinko kullatusta puusta, mikä -on epäilemättä sangen ihmeellistä. Labyrintin lyhty Jardin des -Plandes'issa on myös erittäin nerokas. Mitä pörssipalatsiin tulee, -tuohon rakennukseen, joka on kreikkalainen pylvästönsä, roomalainen -oviensa ja ikkunainsa pyörökaarien ja renessanssiin kuuluva suuren -matalan holvinsa puolesta, se on epäilemättä sangen moitteeton ja -puhdastyylinen rakennusmonumentti. Sitä todistaa sekin, että sillä -ylhäällä katonrajassa on attika, jollaista tuskin nähtiin Ateenassa, -kaunis suora viiva, jonka savutorvet siellä täällä hauskasti -katkaisevat. Lisätkäämme, että jos on sääntönä, että rakennuksen -tyylin tulee noudattaa sen tarkoitusta, niin että tämä tarkoitus -heti ensi silmäyksellä selviää, ei voi kyllin ihmetellä rakennusta, -joka voi yhtä hyvin olla kuninkaallinen palatsi, parlamenttitalo, -kaupungintalo, koulu, maneesi, akatemia, makasiini, oikeusistuin, -museo, kasarmi, hautakammio, temppeli, teatteri, mikä tahansa. -Toistaiseksi se on pörssi. Rakennuksen tulee lisäksi sopia ilmastoon. -Tämä onkin yksinomaan aiottu meidän kylmää ja sateista ilmanalaamme -varten. Sen katto on miltei yhtä tasainen kuin itämailla on tapana, -mistä aiheutuu, että kun talvella sataa lunta, kattoa täytyy -lakaista, ja kattohan on totisesti tehty lakaisemista varten. Ja mitä -merkitykseen tulee, rakennus vastaa sitä mainiosti; se on pörssi -Ranskassa, niinkuin se olisi ollut temppeli Kreikassa. Totta on, -että arkkitehti on nähnyt paljon vaivaa peittääkseen kellotaulun, -joka olisi häirinnyt otsikon kauniita viivoja, mutta onhan meillä -toki tuo pylvästö, joka kiertää koko rakennusta ja jossa suurina -uskonnollisina juhlapäivinä vekseliasioitsijat ja kaupanvälittäjät -voivat mahdikkaasti kehitellä periaatteitaan. - -Nämä kaikki ovat epäilemättä sangen mahtavia muistomerkkejä. Kun -lisätään tähän joukko kauniita, hauskoja ja vaihtelevia katuja, kuten -Rue de Rivoli, en suinkaan epäile, ettei Pariisi ilmapallosta katsoen -tarjoisi katseelle sitä viivojen vaihtelua, sitä yksityiskohtien -rikkautta, sitä näköalojen moninaisuutta, sitä suurenmoista -yksinkertaisuutta ja hämmästyttävää kauneutta, mikä on ominaista -tammipelille. - -Mutta miten ihmeteltävältä teistä nykyinen Pariisi näyttääkin, -tahtoisin kuitenkin kehoittaa teitä loihtimaan mielikuvituksessanne -ilmi viidennentoista vuosisadan Pariisin. Katselkaa päivänvaloa tuon -ihmeellisen huippu-, fiaali- ja kellotornihäkin lävitse; antakaa -Seinen vyöryttää vihreätä ja keltaista vesipaljouttaan, joka välkkyy -kuin käärmeen nahka, tuon suunnattoman kaupungin lävitse; antakaa -sen taittua saarien kärkiä vasten, väistää siltojen holveja; antakaa -tuon vanhan Pariisin goottilaisen kuvan selvästi piirtyä taivaan -sineä vasten; antakaa sen ääriviivojen häilyä talvisessa usvassa, -joka kietoutuu sen savutorvien ympärille; vajottakaa se pimeään yöhön -ja tarkastelkaa varjojen ja valonliekkien omituista leikkiä tässä -tummassa rakennuslabyrintissä; suunnatkaa sinne kuunsäde, joka saa -sen häämöttämään himmeässä valaistuksessa ja loihtii tornien valtavat -huiput sumusta esille; tai antakaa sen vaipua takaisin pimeään, -luokaa huippujen ja päätyjen teräviin kulmiin vielä tummempi varjo -ja antakaa sitten tuon mustan varjokuvan, joka on piikikkäämpi kuin -haikalan leuka, kuvastua vaskenkarvaista iltataivasta vasten ja -verratkaa! - -Ja jos haluatte saada vanhasta kaupungista vaikutelman, jota uusi -ei enää voi teille antaa, niin menkää varhain jonakin pääsiäis- tai -helluntaiaamuna jollekin korkealle paikalle, mistä näette yli koko -pääkaupungin, ja kuunnelkaa kirkonkellojen aamusoittoa! Katsokaa, -miten taivaan merkinanto, sillä aurinko sen antaa, saa kaikki nämä -lukemattomat kirkot värähtelemään yhtaikaa. Aluksi kuuluu yksinäisiä -läppäyksiä, joita kirkot vaihtavat, ikäänkuin orkesterin preludeja -ennen alkusoittoa. Katsokaa sitten -- sillä korvakin tuntuu eräinä -hetkinä omistavan näkövoiman -- katsokaa sitten, miten äkkiä samassa -silmänräpäyksessä jokaisesta kellotornista kohoaa ilmoille, tahtoisin -sanoa, säveleiden sopusointujen pylväs. Ensin kohoavat sävelaallot -jokaisesta kellotornista erikseen puhtaina, sekoittumattomina, -eristettyinä kohden kirkasta aamutaivasta. Sitten ne vähitellen -paisuessaan yhtyvät, sekoittuvat, haipuvat toisiinsa sulautuen -suurenmoiseksi konsertiksi. Nyt on vain yksi ainoa sävelaaltojen -virta, joka lakkaamatta tulvii noista lukemattomista torneista, -vyöryy eteenpäin, lainehtii, hyppii, paisuu yli kaupungin ja -kaukana taivaanrannalla avartaa värähdystensä huumaavaa piiriä. -Mutta tämä sopusoinnun meri ei silti ole mikään kaaos. Niin kuohuva -ja syvä kuin se onkin, ei se ole kadottanut kuulauttaan. Saatatte -erottaa jokaisen sävelryhmän, seurata pienen ja suuren kellon -milloin korkeaa, milloin matalaa vuoropuhelua; näette oktaavien -hyppäävän tornista toiseen; näette niiden keveinä, siivitettyinä ja -helähtelevinä soinnahtavan hopeakellosta, särähtelevinä ja ontuvina -putoavan puukellosta; te ihailette kesken kaiken sitä rikasta -sävelasteikkoa, joka Saint-Eustachen seitsemästä kellosta alati -nousee ja laskee; ja kesken niitä näette muutamain kirkkaitten ja -nopeitten sävelien piirtävän kolme, neljä viivaa ristiin rastiin ja -sitten katoavan kuin salamain. Tuolta kuuluu Saint-Martinin korkea -ja särähtelevä laulu; tuolta Bastiljin onnettomuutta ennustava, -äreä ääni; tuolta vastaiselta puolelta Louvren suuren tornin syvä -basso. Palatsin kuninkaallinen kello kylvää lakkaamatta ympärilleen -loistavia liverryksiä, joiden joukkoon Notre-Damen hälykellon -kumeat lyönnit putoavat kuin säkenöivät moukariniskut alasimelle. -Silloin tällöin näette parven kaikenlaisia mahdollisia sävelmuotoja -tulvivan Saint-Germain-des-Prés'n kolmesta kelloparista. Ja aika -ajoin vaimenee tämä ylevä jylinä tehden tilaa Ave-Maria-luostarin -pikalaukauksille, jotka sinkoutuvat ilmaan ja sähähtävät rikki -tähtisateeksi. Syvältä tämän kellokonsertin pohjalta erotatte -epäselvästi kirkoista kaikuvan laulun, joka tunkeutuu niiden holvien -ja seinäin värähtelevien hiukkasten lävitse. -- Se on ooppera, -jota kannattaa kuunnella. Tavallisesti on melu, joka päivisin -kuuluu Pariisista, puhuva kaupunki, ja öisin hengittävä Pariisi; -tässä on laulava kaupunki. Kuunnelkaa sen tähden tätä kellojen -_tutti_a, levittäkää sen kaiken ylle puolen miljoonan asukkaan -melu, virran ikuinen valitus, tuulen ainainen humina, neljän metsän -kvartettilaulu, joka suunnattomista uruista kohoaa taivaanrannan -kukkuloilta, hillitkää ikään kuin hämyyn kaikki, mikä tässä -säveljoukossa on liian karkeata tai terävää, ja sanokaa sitten, -tunnetteko maailmassa mitään rikkaampaa, iloisempaa, loistavampaa -ja häikäisevämpää kuin tämä kellojen pauhu, kuin tämä musiikin -sulatusuuni, kuin nämä kymmenentuhatta pronssiääntä, jotka yhtaikaa -kaikuvat kolmensadan jalan korkuisista kivitorneista, kuin tämä -kaupunkiorkesteri, kuin tämä sinfonia, jossa soi myrskyn pauhu. - - - - - - -NELJÄS KIRJA - - - - -I. Jumaliset sielut - - -Eräänä kauniina Quasimodo-sunnuntain [ensimmäinen sunnuntai -pääsiäisen jälkeen. -- Suom. huomautus] aamuna kuusitoista vuotta -ennen tämän kertomuksen alkua löydettiin messun jälkeen pieni elävä -olento Notre-Damen pääoven eteisen vasemmalle puolelle kiinnitetyltä -puulavitsalta, vastapäätä pyhän Kristoforoksen suurta kuvaa, jota -ritari, herra Antoine des Essartsin kivinen veistokuva katseli -polvillaan vuodesta 1413 lähtien, kun näet oli muistettu, että tämä -uskovainen oli joutunut saman kohtalon uhriksi kuin pyhimyskin. -Tälle puulavitsalle oli tapana asettaa löytölapsia vetoamaan yleisön -armeliaisuuteen. Ken tahtoi, sai ottaa ne. Vuoteen edessä oli -vaskiastia almuja varten. - -Se pikku olento, joka Quasimodon aamuna Herran vuonna 1467 lepäsi -tällä lavitsalla, näytti herättävän erittäin suurta, uteliaisuutta -siinä lukuisassa joukossa, joka oli kerääntynyt sen ympärille. Ryhmän -muodosti suureksi osaksi kauniimpi sukupuoli. Siinä oli miltei -yksinomaan vanhoja naisia. - -Lähinnä lavaa ja syvään kumartuneena sen yli nähtiin neljä naista, -jotka harmaista viitoistaan päättäen olivat jonkin hurskaan laitoksen -sisaria. Enpä tiedä, miksi ei historia saisi jälkimaailmalle -säilyttää näiden neljän järkevän ja kunnioitettavan naisen nimeä. Ne -olivat Agnès la Herme, Jehanne de la Tarme, Henriette la Gaultière, -Gauchère la Violette, kaikki leskiä, kaikki Étienne-Haudry-kappelin -sisaria, jotka olivat johtajattarensa luvalla ja Pierre d'Aillyn -säädöksiä noudattaen jättäneet talonsa kuunnellakseen messua -Notre-Damessa. - -Vaikka nämä kunnon sisaret tällä hetkellä muuten noudattivatkin -Pierre d'Aillyn määräyksiä, rikkoivat he arveluttavassa määrässä -Michel de Brachen ja Pisan kardinaalin säädöksiä vastaan, jotka niin -epäinhimillisesti olivat vaatineet heiltä vaitiololupauksen. - --- Mikä tuo on, sisar? sanoi Agnès Gauchèrelle, katsellen tarkasti -tuota näytteille asetettua pientä olentoa, joka vääntelehti ja -valitteli puuvuoteellaan niin monien katseiden säikähdyttämänä. - --- Mitä seuraakaan, sanoi Jehanne, -- jos nyt alkaa tulla tuollaisia -lapsia? - --- En ymmärrä lapsista mitään, vastasi Agnès, -- mutta onhan synti -katsoakin tuollaista. - --- Ei se ole mikään lapsi, Agnès. - --- Se on epäonnistunut apina, huomautti Gauchère. - --- Se on ihme, virkkoi Henriette la Gaultière. - --- Silloin, huomautti Agnès, -- se on jo kolmas Laetare-sunnuntain -jälkeen. Sillä eihän ole vielä kahdeksaakaan päivää siitä, kun meillä -sattui ihme pyhiinvaeltajan pilkkaajalle, jota Aubervilliers'n Pyhä -Neitsyt rankaisi, ja se oli toinen ihme tässä kuussa. - --- Sehän on oikea epäsikiö, tämä niin sanottu löytölapsi, virkkoi -Jehanne. - --- Se ulvoo niin, että tekisi lukkarinkin kuuroksi, jatkoi Gauchère. --- Ole hiljaa, pentu! - --- Että hänen korkea-arvoisuutensa Reimsissä on voinut lähettää -tuollaisen kummituksen hänen korkea-arvoisuudelleen Pariisiin! lisäsi -la Gaultière ristien kätensä. - --- Minä luulen, sanoi Agnès la Herme, -- että se on eläin, -juutalaisen emäsian sikiö; siis jokin, joka ei ole kristitty ja joka -pitäisi heittää virtaan tai tuleen. - --- Toivonpa, ettei sitä kukaan ottaisi, sanoi Gaultière. - --- Hyvä Jumala! huudahti Agnès, -- mitähän sanoisivat imettäjä raukat -löytölastentarhassa tuolla kadun päässä rannalla piispan palatsin -vieressä, jos heille kannettaisiin tuollainen epäsikiö imetettäväksi! -Minä antaisin mieluummin rintaa vampyyrille. - --- Oletpa sinäkin, Agnès parka! virkkoi Jehanne. Etkö näe, että tuo -pieni epäsikiö on ainakin neljän vuoden vanha, ja että se imisi -mieluummin paistin varrasta kuin sinun rintojasi? - -Todellakaan ei "tuo pieni epäsikiö" (meidänhän on vaikea antaa sille -muuta nimeä) ollut vastasyntynyt. Se oli pieni, hyvin kulmikas ja -levoton olio, joka oli pistetty pussiin, johon oli ommeltu herra -Guillaume Chartier'n, Pariisin silloisen piispan, nimikirjaimet, ja -pussista pisti esiin pää. Tämä pää oli kauhean muodoton. Siinä näkyi -vain punainen hiusmetsä, yksi silmä, suu ja hampaat. Silmä itki, suu -kirkui, ja hampaat näyttivät haluavan purra. Olio sätkytteli pussissa -lavitsan ympärillä parveilevan katsojajoukon suureksi ihmeeksi. - -Armon rouva Aloïse de Gondelaurier, rikas aatelisnainen, joka talutti -kädestä kaunista, noin kuusivuotiasta tyttöä ja jolla hiuksissa oli -kultasarvi, josta riippui pitkä harso, pysähtyi hetkeksi katsomaan -tuota onnetonta olentoa, samalla kun hänen ihastuttava pieni -tyttärensä Fleur-de-Lys de Gondelaurier, joka oli puettu silkkiin -ja samettiin, sievällä sormellaan tavaili kirjoitusta, joka oli -puulavitsassa: LÖYTÖLAPSIA. - --- Sangen merkillistä, sanoi tuo ylhäinen nainen kääntyen pois -kammoksuen, -- luulin että tähän asetettaisiin vain lapsia. - -Hän läksi pois heittäen mennessään hopearahan kilahtaen -kuppiin kuparirahojen joukkoon, mikä hämmästytti köyhiä -Étienne-Haudry-kappelin sisaria. - -Hetkistä myöhemmin astui ohi kuninkaallinen notaarinapulainen, vakava -ja oppinut mestari Robert Mistricolle suunnaton messukirja toisessa -ja vaimonsa, rouva Guillemette la Mairesse, toisessa kainalossa, -joten hänellä oli mukanaan molemmat regulaattorinsa, hengellinen ja -ajallinen. - --- Löytölapsi! sanoi hän katsottuaan tarkemmin myttyä; -- varmaankin -Flegeton-joen rannalta löydetty. - --- Siltä ei näy kuin yksi silmä, toisen päällä on käsnä, virkkoi -hänen vaimonsa Guillemette. - --- Se ei ole mikään käsnä, se on muna, jossa on toinen samanlainen -pahahenki, jolla vuorostaan on pieni muna, joka taas sisältää pirun, -ja niin edespäin. - --- Miten sen tiedät? kysyi Guillemette la Mairesse. - --- Tiedän sen aivan varmasti, vastasi notaarinapulainen. - --- Herra apunotaari, kysyi Gauchère, -- mitä te ennustatte tästä -kunnottomasta löytölapsesta? - --- Suurimpia onnettomuuksia, vastasi Mistricolle. - --- Herra Jumala! virkkoi eräs vanha vaimo väen joukosta, -- ja viime -vuonna oli rutto ja nyt sanotaan, että englantilainen sotajoukko -aikoo nousta maihin Harefleussä. - --- Nyt ei kai kuningatar tulekaan Pariisiin syyskuussa, lisäsi joku. --- Kauppa käy jo niin huonosti! - --- Minun mielestäni, huudahti Jehanne de la Tarme, -- olisi parempi -meille pariisilaisille, jos tämä pieni noidanpenikka pantaisiin -roviolle eikä lavitsalle. - --- Pienelle, sievälle, räiskyvälle roviolle! lisäsi eukko. - --- Se olisi viisainta, sanoi Mistricolle. - -Muuan nuori pappi oli kuunnellut sisarien keskustelua ja notaarin -mietelmiä. Hänen kasvonsa olivat ankarapiirteiset, otsa oli korkea -ja katse läpitunkeva. Sanaakaan sanomatta hän työnsi joukon tieltään -syrjään, tarkasti "pientä noidanpenikkaa" ja ojensi kätensä sen -yli. Oli jo aikakin. Sillä nuo hurskaat sielut tunsivat jo veden -herahtavan kielelleen ajatellessaan tuota "pientä, sievää, räiskyvää -roviota". - --- Minä otan tämän lapsen, sanoi pappi. - -Hän otti sen viittansa suojaan ja kantoi pois. Joukko katseli häntä -hämmästyneenä. Hetkistä myöhemmin hän oli kadonnut Punaisen portin -taakse, joka silloin johti kirkosta luostariin. - -Kun ensi hämmästys oli hälvennyt, kuiskasi Jehanne de la Tarme la -Gaultièren korvaan: - --- Enkö ole aina sanonut, että tuo nuori pappi, herra Claude Frollo, -on noita. - - - - -II. Claude Frollo - - -Claude Frollo ei ollutkaan tavallinen ihminen. - -Hän kuului keskisäädyn perheisiin, joita viime vuosisadan tökeröllä -kielellä nimitettiin milloin ylemmäksi porvaristoksi milloin -alemmaksi aateliksi. Hänen perheensä oli Paclet-veljeksiltä -perinyt Tirechappen läänityksen, joka kuului Pariisin piispan -hallintopiiriin ja jonka kaksikymmentäyksi taloa olivat -kolmannellatoista vuosisadalla olleet monen oikeusjutun aiheena. -Tämän läänityksen omistajana oli Claude Frollo yksi niistä -sadastaneljästäkymmenestäyhdestä tilanomistajasta, jotka olivat -osallisia Pariisin ja sen esikaupunkien veroista, ja Saint-Martin -des Champs'n luetteloissa saattoi sen vuoksi pitkät ajat nähdä hänen -nimensä mestari François Le Rez'lle kuuluvan Hotel de Tancarvillen ja -Collège de Tours'in välissä. - -Claude Frollon olivat hänen vanhempansa jo lapsena määränneet -hengelliseen säätyyn. Häntä oli opetettu lukemaan latinaa, painamaan -katseensa maahan ja puhumaan hiljaa. Jo pienenä poikasena oli isä -sulkenut hänet Collège de Torchihin Yliopistossa. Siellä oli hän -kasvanut messukirjan ja sanakirjan ääressä. - -Hän oli muuten alakuloinen ja vakava nuorukainen ja lueskeli -innokkaasti ja oppi nopeasti. Hän ei pitänyt suurta melua leikeissä, -otti sangen vähän osaa Fouarre-kadun juominkeihin, ei tiennyt mitä -merkitsi _dare alapas et capillos laniare_ [antaa korvatillikoita -ja olla tukkanuottasilla], eikä ollut ottanut osaa tuohon vuoden -1463 mellakkaan, josta kirjoitettiin vakavasti aikakirjoihin: -"Kuudes kapina Yliopistossa". Hän ei koskaan tehnyt pilkkaa Rue de -Montagun köyhistä ylioppilaista heidän viittojensa, _cappettes_, -vuoksi, joista he olivat saaneet nimensä, tai Collège de Dormans'in -stipendiaateista heidän kaljujen tonsuuriensa ja kolmikaistaisten -takkiensa vuoksi, joissa oli vihreää, sinistä ja sinipunaista, -_azzurini coloris et bruni_, kuten sanotaan kardinaali des -Quatre-Couronnes'in tiedonannoissa. - -Sitä ahkerammin hän kävi luennoilla Jean-de-Beauvais-kadun varrella. -Ensimmäinen ylioppilas, jonka apotti Saint-Pierre de Val näki -kateederinsa edessä aloittaessaan Sait-Vendregesilen luentosalissa -luentoansa kanonisesta oikeudesta, oli Claude Frollo, joka pylvääseen -nojaten, sarvesta valmistetut kirjoitusneuvot mukanaan pureskeli -kynänpäätä tai kirjoitti kulunutta polveaan vasten ja talvisin -puhalteli käsiinsä. Ensimmäinen kuulija, jonka herra Miles d'Isliers, -hallinto-oikeuden tohtori, näki joka maanantaiaamuna hengästyneenä -saapuvan École du Chef-Saint-Denis'hin juuri kun ovia avattiin, -oli Claude Frollo. Tuo kuusitoistavuotias ylioppilas olisikin -voinut haastaa kirkkoisän väittelyyn mystillisessä teologiassa, -kirkolliskokousten isän kanonisessa oikeudessa ja jonkun Sorbonnen -tohtorin skolastisessa teologiassa. - -Teologiasta suoriuduttuaan hän oli käynyt käsiksi asetuksiin. -_Magister sententiarumista_ hän oli syventynyt Kaarle Suuren -kapitulaareihin. Ja tiedonjanossaan hän oli ahminut yhteen menoon -asetuskokoelman toisensa jälkeen, Hispalen piispan Théodoren, Wormsin -piispan Bouchard'in, Chartres'in piispan Yves'in; sitten Gratianuksen -asetukset, jotka seurasivat Kaarle Suuren kapitulaareja; edelleen -Gregorius IX:n kokoelman ja Honorius III:n kirjeen _Super specula_. -Hän perehtyi perinpohjin tuohon suureen ja myrskyiseen taistelun ja -synnytystuskan aikakauteen, jolloin porvarillinen ja kanoninen oikeus -taisteli keskenään keskiajan kaaoksessa, tuohon aikakauteen, jonka -piispa Théodore aloittaa v. 618 ja paavi Gregorius päättää v. 1227. - -Asetuskokoelmat sulatettuaan hän heittäytyi lääketieteen ja -vapaitten tieteitten kimppuun. Hän tutki kasvitiedettä ja lääkkeiden -valmistustaitoa. Hän oppi parantamaan kuumeita ja ulkonaisia -vammoja, haavoja ja paiseita. Jacques d'Espars olisi tunnustanut -hänet fysiologiksi, Richard Hellain kirurgiksi. Hän suoritti kaikki -tutkinnot, lisensiaatin, maisterin ja tohtorin. Hän tutki kieliä, -latinaa, kreikkaa, hepreaa -- kolminainen pyhäkkö, jota ei vielä -silloin paljoakaan tunnettu. Se oli oikeata tiedon hankkimisen ja -kerääminen kuumetta. Kahdeksantoista vuotiaana hän oli läpäissyt -kaikki neljä tiedekuntaa. Tuosta nuorukaisesta näytti elämällä olevan -vain yksi ainoa päämäärä: tietäminen. - -Suunnilleen näihin aikoihin puhkesi ankaran kuumuuden vaikutuksesta -kesällä v. 1466 kauhea rutto, joka Pariisin kreivikunnasta surmasi -yli neljäkymmentätuhatta ihmistä; niiden joukossa oli, sanoo Jean -de Troyes, "mestari Arnoul, kuninkaan astrologi, joka oli erittäin -hyvä, viisas ja hauska mies". Yliopistossa levisi eräänä päivänä -huhu, että tuo kulkutauti raivosi erikoisesti Tirechappe-kadulla. -Siellä asuivat Claude Frollon vanhemmat läänityksensä keskellä. Nuori -ylioppilas riensi levottomana kotiinsa. Kun hän saapui sinne, olivat -hänen isänsä ja äitinsä kuolleet. Aivan pieni, kapaloissa oleva veli -makasi kehdossa avuttomana kirkuen. Se oli ainoa eloon jäänyt olento -hänen perheestään. Nuorukainen otti lapsen käsivarrelleen ja läksi -mietteisiin vaipuneena pois. Siihen saakka hän oli elänyt yksinomaan -tieteissä, nyt hän alkoi elää elämässä. - -Tämä kohtalonisku sai aikaan käänteen Clauden elämässä. Orpona, -sukunsa vanhimpana ja perheensä päämiehenä yhdeksäntoista vuoden -iässä tunsi hän itsensä tylysti herätetyksi koulun unelmista -tämän maailman todellisuuteen. Hänessä heräsi ensin sääli, sitten -kuvaamaton hellyys nuorempaa veljeä kohtaan, aivan outo ja -inhimillinen tunne hänelle, joka ei ollut vielä rakastanut muuta kuin -kirjojaan. - -Tämä tunne kehittyi hänessä aivan erikoisen voimakkaaksi. Niin -koskemattomalle sielulle kuin hänen se oli ensimmäisen rakkauden -kaltaista. Lapsuudesta asti erotettuna vanhemmistaan, joita hän -tuskin tunsi, suljettuna ja ikäänkuin muurattuna kirjojensa ääreen ja -ennen kaikkea tiedon- ja opinhaluisena ja näihin saakka yksinomaan -antautuneena tyydyttämään tiedonjanoaan, joka käsitti koko tietämisen -alan, ja mielikuvitustaan, joka sai ravintoa vanhojen runoilijain -teoksista, ei tuolla nuorukaisraukalla ollut vielä ollut aikaa -ottaa selkoa, että hänellä oli sydänkin. Tuo pieni veli, joka niin -odottamatta putosi pilvistä hänen käsivarsilleen, teki hänestä uuden -ihmisen. Hän huomasi, että maailmassa on muitakin seikkoja kuin -Sorbonnen metafyysilliset mietiskelyt ja Homeroksen säkeet, että -ihminen tarvitsi mielenliikutuksia, että elämä ilman hellyyttä ja -rakkautta on vain kuollut, natiseva, kuluttava koneisto; mutta hän -kuvitteli, sillä hän oli vielä siinä iässä, jolloin toinen kuvitelma -häviää vain tehdäkseen tilaa toiselle, että veri- ja perhesiteet -ovat ainoat välttämättömät, ja että rakkaus pieneen veljeen riittää -täyttämään koko elämän. - -Hän antautui sen vuoksi rakkaudelle pikku Jehania kohtaan koko sen -intohimon voimalla, joka piili hänen jo syvässä, hehkuvassa ja -keskittyneessä luonteessaan. Tuo pieni, hento olento rusottavine -poskineen ja vaaleine, kiharaisine hiuksineen, jolla ei ollut muuta -turvaa kuin toinen orpo, liikutti häntä sielun sisimpään saakka; ja -vakavana ajattelijana mietiskeli hän Jehanin kohtaloa syvää sääliä -tuntien. Hän piti hänestä huolta kuin jostakin hänelle uskotusta -hyvin helposti särkyvästä. Hän oli lapselle enemmän kuin veli, hän -oli äiti. - -Pikku Jehan oli kadottanut äitinsä, kun hän vielä sai rintaa. Claude -hankki hänelle samalla imettäjän ja kasvatusäidin. Paitsi Tirechappen -lääniä oli hän isältään perinyt myös Moulinin läänin, joka kuului -Gentillyn linnan hallintopiiriin. Siellä oli mylly kukkulalla lähellä -Winchestren (Bicêtren) linnaa. Myllärin vaimo imetti parhaillaan -sievää lasta; se ei ollut kaukana Yliopistosta. Claude vei itse -hänelle pienen Jehaninsa. - -Nyt hän otti elämän paljon vakavammalta kannalta, kun hän tunsi -itsensä vastuunalaiseksi. Pikku veljen ajatteleminen ei ollut hänelle -ainoastaan ajanvietettä lukujen lomassa, vaan siitä tuli niiden -päämäärä. Hän päätti kokonaan antautua tulevaisuudelle, josta hän -oli vastuussa Jumalalle, eikä tahtonut koskaan omistaa muuta vaimoa, -muita lapsia kuin veljensä onnen ja menestyksen. Hän kiinnitti -entistä enemmän huomiota papilliseen kutsumukseensa. Hänen ansionsa, -hänen oppineisuutensa, hänen asemansa Pariisin piispan välittömänä -vasallina avasi hänelle kirkon portit selkoselälleen. Kahdenkymmenen -ikäisenä hänet vihittiin papiksi pyhän istuimen erikoisella -suostumuksella, ja hän toimitti virkaa Notre-Damen nuorimpana -kappalaisena sillä alttarilla, jota sen myöhäisen hetken vuoksi, jona -sen ääressä messu toimitettiin, nimitettiin _altare pigrorumiksi_. - -Entistä enemmän syventyneenä rakkaisiin kirjoihinsa, jotka hän jätti -ainoastaan mennäkseen hetkeksi myllylle, oli hän oppineisuutensa ja -ankarain elintapainsa vuoksi, mikä oli harvinainen yhdistys hänen -aikanaan, pian saavuttanut virkatoveriensa kunnioituksen ja ihailun. -Luostarista oli hänen harvinaisen oppinsa maine tunkeutunut kansankin -keskuuteen saaden kuitenkin pienen noituuden sivumaun, mikä lisä -siihen aikaan ei suinkaan ollut harvinaista. - -Suoritettuaan Quasimodo-sunnuntaina messunsa "laiskojen alttarilla", -joka oli oikeanpuoleisen, kuoriin johtavan oven vieressä lähellä -Pyhän Neitsyen kuvaa, aikoi hän juuri lähteä kirkosta, kun -väkijoukko, joka oli kerääntynyt löytölasten lavitsan ympärille, ja -vanhojen vaimojen äänekäs keskustelu kiinnittivät hänen huomiotaan. - -Hän oli silloin mennyt lähemmäksi ja tarkastanut tuota pientä -onnetonta olentoa, joka herätti sellaista inhoa ja oli niin suuressa -vaarassa. Tuon kurjan, muodottoman ja hylätyn olennon näkeminen ja -ajatus, joka äkkiä iski hänen päähänsä, että jos hän kuolisi, hänen -pieni rakas Jehaninsa heitettäisiin armotta tuolle puulavitsalle, -koski hänen sydämeensä ja herätti vastustamatonta sääliä, ja hän otti -lapsen mukaansa. - -Kun hän otti sen pussista esille, huomasi hän sen todellakin -muodottomaksi. Tuolla pikku piltillä oli suuri käsnä vasemman silmän -päällä, pää oli hartiain välissä, selkä kyttyrässä, rintalasta -ulospistävä, sääret väärät; mutta se tuntui varsin eloisalta, ja -vaikka olikin mahdotonta ymmärtää sen soperrusta, todisti sen kirkuna -terveyttä ja voimaa. Clauden myötätuntoa lisäsi sen rumuus, ja hän -päätti kasvattaa rakkaudesta veljeensä tämän lapsen siltä varalta, -että mitä virheitä pikku Jehan tulevaisuudessa tulisikin tekemään, -hänen hyväkseen luettaisiin tämä hänen tähtensä suoritettu hyvätyö. -Se oli jonkinlainen hyvien töiden säästöönpano hänen pienen veljensä -laskuun, pieni hyvien töiden aarre, jonka hän tahtoi kerätä hänelle -siltä varalta, että tuo pikku vekkuli jonakin päivänä oli sellaisen -rahan tarpeessa, ainoan, joka kelpaa paratiisin tulliportilla. - -Hän kastoi ottopoikansa ja nimitti hänet Quasimodoksi, joko päivän -muistoksi, jona hän otti hänet, tai siksi, että hän tällä nimellä -tahtoi osoittaa, miten epätäydellinen, tuskin puolivalmis tuo pieni -olentoraukka oli. Yksisilmäisenä, kyttyräselkäisenä, lehmäkoipisena -oli Quasimodo todellakin aivan omalaatuinen. - - - - -III. "Immanis pecoris custos, immanior ipse." [Kauhea on karjan -paimen, kauheampi karja itse.] - - -Kertomuksemme alussa v. 1482 oli Quasimodo jo aikamies. Hän oli jo -useita vuosia ollut Notre-Damen kellonsoittajana. Hän oli saanut -toimen kasvatusisänsä Claude Frollon välityksellä, joka oli tullut -Josas'n arkkidiakoniksi [korkea papillinen arvo tuomiokapitulissa: -piispan apulainen ja erinäisissä toimissa hänen sijaisensa] -lääninherransa Louis de Beaumont'in avulla, joka Guillaume Chartier'n -kuoltua v. 1472 oli tullut Pariisin piispaksi suosijansa Oliver le -Daimin avulla, joka oli Ludvig XI:n hoviparturi, kuninkaan Jumalan -armosta. - -Quasimodo oli siis Notre-Damen kellonsoittaja. - -Vuosien kuluessa oli soittajan ja kirkon välille kehittynyt läheinen -suhde. Iäksi maailmasta eristettynä kaksinkertaisen onnettomuutensa, -tuntemattoman sukuperänsä ja muodottoman ruumiinrakenteensa -vuoksi, ja lapsuudesta saakka suljettuna tähän kaksinkertaiseen, -elinkautiseen piiriin ei tuo epämuodostunut raukka ollut tottunut -näkemään maailmasta mitään niiden muurien ulkopuolella, jotka olivat -ottaneet hänet suojaansa. Notre-Dame oli ollut hänelle, sitä mukaa -kuin hän kasvoi ja kehittyi, muna, pesä, talo, koti, isänmaa, koko -maailma. - -Varmaa on, että tämän olennon ja tämän rakennuksen välillä vallitsi -jonkinlainen salaperäinen sopusointu ja sukulaisuus. Kun hän pienenä -käppyränä hypellen kuin sammakko laahusteli noiden synkkien holvien -alla, hän muistutti ihmiskasvoineen ja eläinvartaloineen jotakin -matelijaa, joka asusti näillä kosteilla kivipaasilla, romaanisten -pylväitten luomien kummallisten kuvioitten varjossa. - -Ja kun hän myöhemmin koneellisesti tarttui kellonköyteen ja pani -kellon heilumaan, näytti hän kasvatusisästään Claudesta lapselta, -jonka kielenkantimet irroittuvat ja joka alkaa puhua. - -Oleskellen siten alati, yöt päivät, tuomiokirkossa, tuskin -milloinkaan sieltä poistuen, aina sen salaperäisen vaikutuksen -alaisena hän oli vähitellen muodostunut sen kaltaiseksi, niin -sanoakseni kasvanut siihen kiinni, tullut sen osaksi. Hänen ulkonevat -kulmansa ja ääriviivansa -- jos niin voimme sanoa -- vastasivat -kirkon kulmia ja nurkkia, eikä hän tuntunut olevan ainoastaan sen -asukas, vaan myös sen luonnollinen sisältö. Olisi voinut sanoa, että -hän oli saanut sen muodon niinkuin näkinkenkä kotelonsa muodon. -Se oli hänen asuntonsa, hänen kotinsa, hänen suojuksensa. Tuon -vanhan kirkon ja hänen välillään vallitsi niin syvä vaistomainen -myötätunto, niin suuri magneettinen aineellinen sukulaisuus, että hän -oli kasvanut siihen kiinni kuin kilpikonna kuoreensa. Tuo rosoinen -tuomiokirkko oli hänen kilpikonnankuorensa. - -On tarpeetonta huomauttaa lukijalle, ettei hänen pidä käsittää -sananmukaisesti näitä kuvia, joita meidän on pakko käyttää, -osoittaaksemme tuota omituista, symmetristä, välitöntä miltei -täydellistä yhtäläisyyttä ihmisen ja rakennuksen välillä Tarpeetonta -on myös sanoa, miten perusteellisesti hän tuon pitkän yhdessäolon -aikana oli tutustunut tuomiokirkkoon. Hän tunsi sen kuin kymmenen -sormeaan. Ei ollut ylhäällä eikä alhaalla sitä paikkaa, jossa hän ei -olisi käynyt. Hän oli monasti kiipeillyt ylös sen otsikkoa pitkin -ainoina apuneuvoinaan käsivartensa ja ulkonevat veistokuvat. Tornit, -joiden pystysuoria ulkoseiniä hänen usein nähtiin sisiliskon lailla -kiipeilevän, nuo jättimäiset kaksoissisaret, mm korkeat, niin -uhkaavat, niin pelottavat eivät huimanneet eivätkä kauhistaneet häntä -lainkaan. Kun näki ne niin sävyisinä hänen käsissään, niin helppoina -kiivetä, olisi ollut taipuvainen uskomaan, että hän oli kesyttänyt -ne. Kiipeämällä hyppimällä ja riippumalla tuon suunnattoman -tuomiokirkon syvyyksien yllä oli hänestä niin sanoakseni tullut apina -ja vuorikauris tai kalabrialainen poikanen, joka ui ennen kuin osaa -kävellä ja joka jo pienenä ressuna leikkii meren kanssa. - -Muuten ei ainoastaan hänen ruumiinsa näyttänyt muodostuneen -tuomiokirkon mukaiseksi, vaan myös hänen sielunsa Missä tilassa -tämä sielu oli? Mihin poimuihin se oli taipunut minkä muodon se -oli saanut tuon kurtistuneen kuoren alla, tuossa yksinäisessä -elämässä, sitä on vaikea määritellä. Quasimodo oli syntynyt -silmäpuolena, kyttyräselkäisenä ja ontuvana. Vain suurella vaivalla -ja tavattomalla kärsivällisyydellä oli Claude Frollon onnistunut -opettaa hänet puhumaan. Mutta tuota löytölapsiraukkaa oli kohdannut -vielä eräs onnettomuus. Hän oli Notre-Damen kellonsoittajana -neljätoistavuotiaasta asti ja hänen korviensa rumpukalvot olivat -puhjenneet kellojen pauhusta joten hän nyt oli kuuro. Ainoa ovi, -jonka luonto oli jättänyt auki hänen ja maailman välille, oli äkkiä -iäksi sulkeutunut. - -Sen keralla oli myös sammunut se ainoa ilon- ja valonsäde joka vielä -oli päässyt tunkeutumaan Quasimodon sieluun Tämän sielun peitti nyt -pimeä yö. Tuon onnettoman olennon synkkämielisyys tuli nyt yhtä -täydelliseksi ja parantumattomaksi kuin hänen muodottomuutensakin. -Hänen kuuroutensa teki hänet tavallaan mykäksikin. Sillä välttääkseen -pilkkaa oli hän siitä hetkestä lähtien, jolloin hän huomasi olevansa -kuuro, lujasti päättänyt olla vaiti, eikä hän juuri milloinkaan -puhunutkaan, paitsi ollessaan yksin. Hän sitoi vapaaehtoisesti -kielen, jonka irtaannuttamiseen Claude Frollo oli uhrannut niin -paljon vaivaa. Tästä johtui, että milloin hänen oli pakko puhua, -hänen kielensä oli kankea ja taipumaton ja kääntyi kuin ovi -ruosteisilla saranoilla. - -Jos nyt tämän paksun ja kovan kuoren läpi koettaisimme tunkeutua -Quasimodon sieluun, jos voisimme tutkia, mitä oli tämän -epäonnistuneen elimistön syvyyksissä, jos olisi mahdollista soihdulla -valaista näiden läpinäkymättömien elinten taakse, tutkia tämän -valoa läpäisemättömän olennon sisäisiä pimennoita, valaista sen -hämäriä kätköjä ja eksyttäviä käytäviä ja yhtäkkiä suunnata voimakas -valonsäde tämän luolan pohjalle kahlittuun sieluun, näkisimme -epäilemättä tuon onnettoman jossakin säälittävässä, typistyneessä ja -koukistuneessa asennossa, noiden Venetsian lyijykammioitten vankien -kaltaisena, jotka kokoon kyyristyneinä saivat harmaantua liian -lyhyissä ja matalissa kiviluolissa. - -Varmaa on, että sielu epätäydellisessä ruumiissa näivettyy. Quasimodo -aavisti vain hämärästi, että hänessä sokeasti liikkui hänen kuvansa -mukaiseksi muodostunut sielu. Vaikutelmat esineistä taittuivat -voimakkaasti, ennen kuin ne ehtivät hänen aivoihinsa. Nämä aivot -olivat omituinen keskus: ne ajatukset, jotka kulkivat niiden lävitse, -olivat ulos ehtiessään vääristyneitä. Siitä johtui luonnollisesti, -että ajattelukin, jonka pohjana oli tuo taittuminen, osoittautui -tavallisuudesta poikkeavaksi. - -Siitä johtui tuhansia näköhäiriöitä, tuhansia arvostelun erehdyksiä, -tuhansia syrjäteitä, joilla hänen milloin höperö, milloin tylsä -ajatuksensa harhaili. - -Ensimmäisenä seurauksena tästä onnettomasta tilasta oli se, että -katse, jolla hän tarkkasi ulkoisia esineitä tai tapahtumia, synkkeni. -Hän ei saanut niistä juuri minkäänlaista välitöntä vaikutelmaa. -Ulkoinen maailma tuntui hänestä paljon kaukaisemmalta kuin meistä. - -Toisena seurauksena hänen onnettomuudestaan oli se, että se teki -hänet ilkeäksi. - -Hän oli oikeastaan ilkeä siksi, että hän oli ihmisarka, ja hän oli -ihmisarka siksi, että hän oli ruma. Hänen luonnossaan niinkuin -meidänkin oli logiikkansa. - -Toisena syynä hänen ilkeyteensä oli hänen suunnaton ruumiin voimansa: -_Malus puer robustus_ [Voimakas lapsi on ilkeä], sanoo Hobbes. - -Täytyy arvostella häntä oikeamielisesti siinä suhteessa, ettei ilkeys -luultavastikaan ollut hänessä synnynnäinen. Aina ensi askeleistaan -alkaen ihmisten parissa hän oli ensin tuntenut ja sitten nähnyt, -miten häntä halveksittiin, inhottiin ja kartettiin. Ihmisääni oli -ollut hänelle aina vain pilkallinen tai kiroava. Kasvuaikanaan hän -oli tuntenut ympärillään vain vihaa. Se oli saastuttanut hänet. -Yleinen ilkeys oli tarttunut häneen. Hän oli omaksunut aseen, jolla -häntä oli haavoitettu. - -Vain vastenmielisesti hän astui ihmisten joukkoon. Hänen -tuomiokirkkonsa riitti hänelle. Se oli täynnä marmoriolentoja, -kuninkaita, pyhimyksiä, piispoja, jotka eivät ainakaan nauraneet -hänelle vasten kasvoja ja katsoivat häntä rauhallisin ja -hyväntahtoisin katsein. Muut veistokuvat, kummitukset ja paholaiset -eivät vihanneet häntä, Quasimodoa. Siksi läheisesti hän muistutti -heitä. Pikemmin tekivät ne pilkkaa muista ihmisistä. Pyhimykset -olivat hänen ystäviään ja siunasivat häntä; kummitukset olivat hänen -ystäviään ja suojelivat häntä. Hän pitikin pitkiä pakinoita heidän -kanssaan. Hän saattoi tuntikausia istua kyyröttää jonkin kuvapatsaan -takana ja keskustella sen kanssa. Jos tällöin sattui, että joku näki -hänet, hän lähti pakoon, aivan kuin rakastaja, joka yllätetään kesken -serenadia. - -Eikä tuomiokirkko ollut hänelle ainoastaan yhteiskunta, vaan myös -maailma, vieläpä koko luonto. Hän ei uneksinut muista säleiköistä -kuin sen iäti kukkivista ikkunoista, ei muusta varjosta, kuin minkä -nuo kiviset lehvät loivat, jotka täynnä lintuja levittäytyivät -romaanisten pylväänpäitten koristuksissa, ei muista vuorista kuin -kirkon tornijättiläisistä, ei muusta valtamerestä kuin Pariisista, -joka kohisi hänen jalkainsa juuressa. - -Mitä hän ennen kaikkea rakasti tuossa äidillisessä rakennuksessa, -mikä herätti hänen sielunsa ja sai hänet kohoamaan siipiraukoilleen, -jotka luolassa olivat kutistuneet ja typistyneet, mikä joskus teki -hänet onnelliseksi, oli kellot. Hän rakasti niitä, hyväili niitä, -puheli niille, ymmärsi niitä. Hän kohteli niitä kaikkia hellyydellä -pienestä kellosta torninhuipussa ristikeskustan kohdalla aina -portaalin yläpuolella olevaan suureen kelloon saakka. Keskihuippu ja -nuo kaksi tornia olivat hänestä kolme suurta häkkiä, joiden linnut -hänen elävöittäminään lauloivat vain hänelle. Nämä samat kellot -olivat kylläkin tehneet hänet kuuroksi, mutta äidit rakastavat usein -eniten niitä lapsia, jotka ovat tuottaneet heille eniten kärsimyksiä. - -Niiden ääni olikin ainoa, jonka hän vielä saattoi kuulla. Tästä -syystä oli suuri kello hänelle rakkain. Sille hän antoi etusijan -näiden meluisten kaunottarien piirissä, jotka puhelivat ja nauroivat -hänen ympärillään. Sen nimi oli Marie. Sen paikka oli eteläisessä -tornissa pienemmän sisarensa Jacquelinen kanssa, joka oli saanut -nimensä Jean de Montagun vaimon mukaan; Jean de Montagu oli sen -lahjoittanut kirkolle, mutta sai siitä huolimatta riippua päättömänä -Montfauconissa. Nämä kaksi sisarusta olivat yksinään eteläisessä -tornissa. Pohjoisessa oli kuusi kelloa sekä puukello, jota -soitettiin kiirastorstai-illasta pääsiäisaamuun. Quasimodolla oli -siis seraljissaan viisitoista kelloa, mutta suuri Marie oli hänen -lemmikkinsä. - -On mahdotonta kuvata hänen iloaan suurina juhlapäivinä. Arkkidiakoni -oli tuskin antanut hänelle määräyksen, kun hän jo kiiruhti ylös -torninportaita, nopeammin kuin kukaan muu olisi kyennyt. Hän olikin -aivan hengästynyt saapuessaan suuren kellon ilmavaan kammioon. -Katseltuaan sitä hetkisen hellästi ja lausuttuaan sille jonkin -hyväilysanan, silitti hän sitä kädellään, aivan kuin hyvää hevosta -taputetaan pitkälle matkalle lähdettäessä. Sitten hän huusi -apulaisiaan alemmassa kerroksessa aloittamaan. He tarttuivat köysiin, -vintturi natisi, ja tuo suunnaton malmihattu alkoi hitaasti liikkua. -Quasimodo seurasi sitä katseellaan henkeä pidättäen. Kellonkielen -ja malmiseinän ensimmäinen kosketus sai koko palkiston vapisemaan. -Quasimodo värähteli kellon mukana. Kovemmin! huusi hän mielettömästi -nauraen. Kellon liikkeet kävivät yhä nopeammiksi, ja kuta suuremmaksi -tuli kulma, jonka sen heilahdukset muodostivat, sitä suuremmaksi -aukeni Quasimodonkin hehkuva silmä. - -Viimein saavutti kello täyden heilahdusmittansa, koko torni vapisi, -palkit, kattokourut, neljäkäskivet, koko kirkko jymisi yhtaikaa -pohjan paalutuksesta aina ylimmän huipun ristikukkiin saakka. Nyt -oli Quasimodo oikeassa elementissään: hän kulki edes takaisin, hän -vapisi tornin kera kiireestä kantapäähän. Kummastakin torninseinästä -näyttäytyi vuorotellen tuon vimmattua vauhtia heilahtelevan kellon -pronssikita, josta lähti tuo myrskyääni, jonka mylvintä kuului kahden -peninkulman päähän. Quasimodo asettui tämän ammottavan kidan eteen, -lyyhistyi alas, kun se tuli, nousi ylös, kun se meni ohi, hengitti -itseensä tuota voimakasta mylvintää, katseli milloin kaksisataa -jalkaa hänen allaan olevaa toria, jolla kuhisi kansaa, milloin tuota -suunnatonta malmikitaa, joka alati ulvoi hänen korviinsa. Se oli -ainoa sana, jonka hän kuuli, ainoa ääni, joka katkaisi täydellisen -hiljaisuuden hänen ympärillään. Hänen rintansa aaltoili kuin linnun -auringonpaisteessa. Äkkiä tarttui kellon raivo häneenkin; hänen -katseensa sai aivan oudon ilmeen; hän odotti kelloa sen heilahtaessa -ohi kuin hämähäkki kärpästä ja heittäytyi rohkealla hyppäyksellä -sen selkään. Syvyyden yllä riippuen ja seuraten kellon kauheita -heilahduksia tarttui hän tuota hirviötä korvarenkaisiin, likisti -sitä polvillaan, kannusti sitä kantapäillään ja lisäsi ruumiinsa -koko painolla ja koko voimallaan tuota villiä vauhtia. Torni huojui, -mutta hän riemuitsi ja nauroi, tukka liehui punaisena harjana, rinta -nousi ja laski kuin pajan palje, silmä liekehti, kello mylvi ja -läähätti hänen allaan, -- nyt ei ollut enää Notre-Damen suurta kelloa -eikä Quasimodoa, oli vain unelma, tuulenpyörre, myrsky, jylinällä -ratsastava huumaus, lentävillä lanteilla riippuva henki, omituinen -kentauri, puoliksi ihminen, puoliksi kello, jonkinlainen kauhea -Astolf, jota hurjaa vauhtia kiidätti elävä pronssihevonen. - -Tämän omituisen olennon läsnäolo sai koko tuomiokirkon elämään. -Tuntui siltä kuin hänestä virtaisi, ainakin taika-uskoisen kansan -kaikki suurentavan mielikuvituksen mukaan, jokin salaperäinen -vaikutus, joka pani kaikki Notre-Damen kivet elämään ja sai tuon -vanhan kirkon sisustan sykkimään. Tarvittiin vain tieto, että -hän oli siellä, kun jo kuvitteli näkevänsä holvien ja portaalien -lukemattomien kuvien elävän ja liikahtelevan. Ja kirkko tuntui -todellakin seuraavan hänen pienintäkin viittaustaan; se odotti -hänen käskyään korottaakseen valtavan äänensä. Quasimodo hallitsi -ja täytti sen olemuksellaan kuin suojeleva haltija. Olisi miltei -voinut sanoa, että tuo valtava rakennus hengitti hänen avullaan. -Hän oli siellä todella joka paikassa, hänet nähtiin miltei yhtaikaa -tuon suunnattoman muistomerkin jokaisessa kolkassa. Milloin nähtiin -kauhistuen korkealla toisen tornin seinämällä omituisen kääpiön -kiipeävän, ryömivän, matelevan, laskeutuen reunan yli syvyys allaan, -hyppäävän ulkonemalta toiselle ja tutkivan jotakin onttoa kummitusta; -se oli Quasimodo, joka etsi korppien pesiä. Milloin saattoi -jossakin pimeässä kirkon nurkkauksessa törmätä jonkinlaista elävää -kummitusta vastaan, joka istui siinä kyyristyneenä ja otsa rypyssä; -se oli Quasimodo, joka ajatteli. Milloin havaitsi toisessa tornissa -suunnattoman pään ja rykelmän jäseniä vimmattua vauhtia heilahtelevan -edes takaisin köyden päässä; se oli Quasimodo, joka soitti vesperiä -tai angelusta. Usein nähtiin öisin hirvittävän olennon juoksevan -heikoilla, suippokaarilla koristetuilla kaiteilla tornin tai absiidin -ympärillä; se oli Notre-Damen, kyttyräselkä. Silloin, sanoivat seudun -vaimot, sai koko kirkko omituisen, yliluonnollisen, kauhean leiman. -Siellä täällä aukeni silmiä ja suita; kuului hirvittävä ulvonta ja -sähinä, jonka saivat aikaan koirat, käärmeet ja lohikäärmeet, jotka -yöt päivät kurotetuin kauloin ja ammottavin kidoin vartioivat tuota -vanhaa kirkkoa. Ja jouluyönä, suuren kellon kutsuessa uskovaisia -keskiyönmessuun, jolloin sen ääni tuntui käheältä ja rämisevältä, -oli koko julkisivussa sellainen ilme, kuin suuri portaali nielisi -väkijoukon kitaansa ja ruususto katselisi sitä. Ja kaikki tämä oli -Quasimodon ansiota. Egyptissä olisi häntä palveltu tämän temppelin -jumalana; keskiaika uskoi häntä sen pahaksi hengeksi; hän oli sen -sielu. - -Ja siihen määrään, että niistä, jotka tietävät Quasimodon eläneen, -Notre-Dame on nykyään autio, sieluton, kuollut. Tuntee, että jokin -on hävinnyt. Tuo suunnaton ruumis on tyhjä; se on luuranko; henki -on jättänyt sen; näkee vain sen asunnon, siinä kaikki. Se on kuin -pääkallo, jossa vielä on silmänreiät, mutta ei enää katsetta. - - - - -IV. Koira ja hänen isäntänsä - - -Oli kuitenkin yksi inhimillinen olento, jota Quasimodo ei vihannut, -jota hän rakasti yhtä paljon, ehkä enemmänkin kuin kirkkoaan; se oli -Claude Frollo. - -Olihan se luonnollista. Claude Frollo oli hänet ottanut hoitaakseen, -elättänyt häntä, kasvattanut hänet. Pienenä oli hänen tapana -paeta Claude Frollon polvien suojaan, kun lapset ja koirat -ahdistivat häntä. Claude Frollo oli opettanut hänet puhumaan, -lukemaan, kirjoittamaan. Claude Frollo oli lopuksi tehnyt hänestä -kellonsoittajan. Mutta suurien kellojen antaminen Quasimodolle -puolisoksi oli samaa kuin antaa Julia Romeolle. - -Quasimodon kiitollisuus olikin syvä, intohimoinen, rajaton, ja joskin -hänen kasvatusisänsä kasvot usein olivat synkät ja ankarat, joskin -hänen sanansa olivat tavallisesti lyhyitä, kovia, käskeviä, ei -Quasimodon kiitollisuus ollut hiventäkään vähentynyt. Quasimodo oli -arkkidiakonille mitä alistuvin orja, mitä tottelevin palvelija, mitä -valppain koira. Kun tuo kellonsoittaja raukka oli tullut kuuroksi, -oli hänen ja Claude Frollon välillä kehittynyt salainen merkkikieli, -jota vain he ymmärsivät. Täten oli arkkidiakoni ainoa inhimillinen -olento, jonka kanssa Quasimodo oli säilyttänyt yhteyden. Hän oli -ilmaisukosketuksissa ainoastaan kahteen olentoon tässä maailmassa, -Notre-Dameen ja Claude Frolloon. - -Arkkidiakonin valtaa kellonsoittajaan, kellonsoittajan kiintymystä -arkkidiakoniin ei voi mihinkään verrata. Merkkikin vain Claudelta ja -ajatuskin siitä, että voisi sillä tuottaa hänelle iloa, olisi saanut -Quasimodon arvelematta heittäytymään alas Notre-Damen tornista. Tuo -tavaton ruumiinvoima niin sokeasti alistuneena palvelemaan toista, -oli varsin kummallista. Siinä oli epäilemättä pojan rakkautta, -palvelijan kiintymystä, mutta siinä oli myös sitä lumousvoimaa, jolla -toinen henki vaikuttaa toiseen. Siinä seisoi kömpelö, vajavainen -olentoraukka pää painuksissa ja rukoilevin katsein korkean ja -syvän, voimakkaan ja ylemmän hengen edessä. Ja lopuksi ja ennen -kaikkea se oli kiitollisuutta. Niin äärimmäiseen saakka kehittynyttä -kiitollisuutta, ettemme tiedä, mihin sitä verrata. Tämä hyve ei ole -niitä, joiden kauneimmat ilmaukset tavataan ihmisten keskuudessa. -Sanomme sen tähden, että Quasimodo rakasti arkkidiakonia enemmän -kuin koira, enemmän kuin hevonen, enemmän kuin elefantti milloinkaan -herraansa. - - - - -V. Jatkoa Claude Frolloon - - -Vuonna 1482 oli Quasimodo noin kahdenkymmenen, Claude Frollo -kolmenkymmenenkuuden vuoden ikäinen: toinen oli kasvanut suureksi, -toinen oli vanhentunut. - -Claude Frollo ei ollut enää pelkkä Collège Torchin ylioppilas, -pienen lapsen hellä suojelija, nuori, uneksiva filosofi, joka tiesi -paljon ja jolta vielä puuttui paljon tietoa. Hän oli Josas'n herra -arkkidiakoni, piispan toinen apulainen, kahden dekanaatin, Montlhéryn -ja Châteaufortin ja sadanseitsemänkymmenenneljän maalaisseurakunnan -sielunpaimen, vakava, ankara ja äreä pappi, henkevä persoonallisuus. -Hänen vaikuttavaa ja synkkää olemustaan pelkäsivät Notre-Damen pienet -ja suuret kuoropojat, kanttorit, augustinolaisveljet ja apupapit, -kun hän verkkaan astui heidän ohitsensa kuorin korkean holvin alla, -majesteetillisena, miettivänä, käsivarret ristissä ja pää niin -painuneena rintaa vasten, että kasvoista näkyi vain korkea, kalju -otsa. - -Dom Claude Frollo ei ollut muuten jättänyt tieteitä eikä nuoren -veljensä kasvatusta, molempia elämäntehtäviään. Mutta vuosien -vieriessä oli näihin niin rakkaisiin toimiin sekoittunut -katkeruuttakin. Viimein, sanoo diakoni Paulus, käy parhainkin öljy -pahan makuiseksi. Pieni Jehan, liikanimeltään _du Moulin_ sen paikan -mukaan, jossa hän oli kasvanut, ei ollut kehittynyt siihen suuntaan, -johon Claude olisi tahtonut. Vanhempi veli oli toivonut hurskasta, -kuuliaista, opinhaluista ja siivoa oppilasta. Mutta hänen suureksi -mielipahakseen oli pikku Jehan, aivan kuin nuoret puut, jotka -tekevät tyhjäksi puutarhurin ponnistukset ja itsepäisesti kääntyvät -sinnepäin, mistä saavat ilmaa ja valoa, versonut reheviä ja vehmaita -oksia vain laiskuuden, tietämättömyyden ja irstailujen taholle. Hän -oli oikea pieni paholainen, jonka tavaton säännöttömyys sai usein dom -Clauden kulmat rypistymään, mutta samalla sangen sukkela ja ovela, -mikä veti vanhemman veljen suun hymyyn. Claude pani hänet samaan -kouluun, missä hän itse oli viettänyt ensimmäiset kouluvuotensa -yksinäisissä opinnoissa, ja hän kärsi suuresti siitä, että tämä -pyhäkkö, jossa Frollon nimi oli ennen ollut kunnioitettu, nyt joutui -häpeään sen takia. Hän piti toisinaan ankaria ja pitkiä nuhdesaarnoja -Jehanille, joka kärsivällisesti ja alttiina parannukseen kuunteli -niitä. Vikojensa ohella oli tuolla pienellä rasavillillä hyvä -sydän, kuten komedioissa sanotaan. Mutta kun nuhdesaarna oli ohi, -jatkoi hän entiseen tapaansa aivan huolettomana samaa hurjaa -temmellystä. Milloin hän höyhensi jotakin "keltanokkaa" (niin -nimitettiin vastaleivottuja ylioppilaita) tervetuliaisiksi; arvokas -perinnäistapa, jota huolellisesti on vaalittu meidän päiviimme -saakka; milloin hän ylioppilas joukon etunenässä klassillisesti -ryntäsi johonkin kapakkaan, _quasi classico excitati_, pieksi -kapakoitsijan ja löi pohjat pois viinitynnyreistä hänen kellarissaan. -Ja sitten ojensi Torchin aliopettaja masentuneena dom Claudelle -kauniin latinankielisen tiedonannon, jonka reunassa oli seuraava -tuskallinen huomautus: _Rixa, prima causa vinum optimum potatum_. -[Tappelu, syynä liiallinen viininjuonti.] Lopuksi sanottiin, mikä oli -ennen kuulumatonta kuudentoistavuotiaasta nuorukaisesta, että hänen -irstailunsa usein ulottuivat Rue de Glatignylle asti. - -Näiden surujen ja pettymysten synkentäessä Clauden mieltä hän oli -sitä innokkaammin heittäytynyt tieteen helmaan, tämän sisaren, -joka ei ainakaan naura vasten kasvoja ja joka aina palkitsee, -vaikkakin joskus hiukan ontossa rahassa, sen huolenpidon, jota -sille osoitetaan. Hänestä tuli entistä enemmän tutkija ja samalla -luonnollisesti entistä ankarampi pappi, entistä synkempi ihminen. -Jokaisessa meistä on erinäistä yhdenmukaisuutta älymme, tapojemme -ja luonteemme välillä, jotka keskeytymättä kehittyvät ja joita vain -suuret elämänmuutokset saattavat järkyttää. - -Kun Claude Frollo jo nuoruudessaan oli kahlannut läpi miltei koko -positiivisen, ulkoisen ja luvallisen inhimillisen tietämisen piirin, -oli hänen, jollei halunnut pysähtyä siihen _ubi defuit orbis_ -[missä maa loppuu], ollut pakko mennä yhä pitemmälle ja etsiä -uusia ravintoaineita täyttymättömälle tiedonnälälleen. Antiikkinen -vertauskuva, käärme, joka puree häntäänsä, sopii juuri tieteelle. -Claude Frollo tuntui kokeneen tämän. Useat vakavat henkilöt -väittivät, että hän tyhjennettyään inhimillisen tietämisen fasin -[fas = sallittu] oli uskaltanut tunkeutua sen nefasiin [nefas = -kielletty]. Hän oli, niin sanottiin, maistanut tiedon puun kaikkia -omenia, toista toisensa jälkeen, ja viimein, liekö se sitten -tapahtunut nälästä vaiko inhosta, puraissut kielletystä hedelmästä. -Hän oli, kuten lukija on nähnyt, käynyt teologien luennoilla -Sorbonnessa, filosofien seuroissa pyhän Hilariuksen kuvan ääressä, -asetustentutkijain väittelyissä pyhän Martinuksen kuvan ääressä, -lääkärien kokouksissa Notre-Damen vihkivesiastian luona, _ad cupam -Nostrae-Dominae;_ kaikki sallitut ja hyväksytyt ruokalajit, joita nuo -neljä suurta keittiötä, joita nimitettiin neljäksi tiedekunnaksi, -saattoivat valmistaa ja tarjota nälkäiselle sielulle, oli hän ahminut -ja kyllästynyt ennen kuin oli saanut nälkänsä tyydytetyksi. Silloin -hän oli omin päin kaivautunut yhä kauemmaksi, yhä syvemmälle koko -tuon rajoitetun, aineellisen ja ahtaan tieteen taakse; hän oli ehkä -pannut sielunsa peliin ja istuutunut luolaan tuon alkemistien, -astrologien ja hermeetikkojen salaperäisen pöydän ääreen, jonka -toisessa päässä keskiajalla vallitsivat Averroës, Guillaume de Paris -ja Nicolas Flamel ja joka seitsenhaaraisen kynttilänjalan valossa -ulottuu kauas itämaille aina Salomoon, Pythagorakseen ja Zoroasteriin -saakka. - -Niin ainakin väitettiin, syystä tai syyttä. - -Totta kyllä on, että arkkidiakoni usein kävi Saints-Innocents'in -hautausmaalla, jossa hänen isänsä ja äitinsä lepäsivät, mutta -huomautettiin, että hän paljon vähemmän kiinnitti huomiota ristiin -heidän haudallaan kuin niihin omituisiin kuvioihin, joita oli -piirretty Nicolas Flamelin ja Claude Pernelles'in hautakiviin aivan -edellisen vieressä. - -Totta on, että hänen usein nähtiin kiireisin askelin kulkevan Rue -des Lombards'ia ja hiipivän pieneen taloon Rue des Écrivains'in -ja Rue Marivault'in kulmassa. Se oli sama talo, jonka Nicolas -Flamel oli rakennuttanut itselleen ja jossa hän oli kuollut v. -1417 ja joka, oltuaan sen jälkeen tyhjänä, nyt alkoi rapistua. -Kaiken maailman hermeetikot ja henkienmanaajat olivat tuhrineet sen -seinät aivan täyteen nimikirjoituksiaan. Jotkut naapurit väittivät -kerran nähneensä kellarinluukusta arkkidiakoni Clauden kaivavan, -kääntelevän ja luovan taas umpeen maata niissä kahdessa kellarissa, -joiden tukipylväät Nicolas Flamel oli omin käsin piirtänyt täyteen -säkeitä ja hieroglyfejä. Luultiin, että Flamel oli näihin kellareihin -kaivanut viisasten kiven, ja sen ja seuraavan vuosisadan alkemistit, -Magistrista isä Pasifiqueen saakka, kaivoivat ja möyrivät siellä -väsymättä, kunnes tuo niin perinpohjin pengottu talo viimein luhistui -heidän ylleen. - -Totta on edelleen, että arkkidiakoni oli omituisen intohimoisesti -kiintynyt Notre-Damen symboliseen portaaliin, noihin loitsuihin, -jotka sen kiviin oli piirtänyt piispa Guillaume de Paris, joka -varmaan tuomittiin sen tähden, että hän siihen pyhään runoelmaan, -jota muu rakennus kautta aikojen laulaa, liitti niin helvetillisen -päällekirjoituksen. Arkkidiakoni Clauden katsottiin päässeen selville -jättimäisen pyhän Kristoforoksen merkityksestä, tuon suunnattoman, -arvoituksellisen kuvapatsaan, joka siihen aikaan kohosi eteisen -sisäänkäytävän pielessä ja jota kansa nimitti pilkaten "herra -Harmajaksi". Mutta kuka tahansa, jolla oli silmää nähdä, saattoi -havaita, että hän toisinaan saattoi istua tuntikausia eteisen -kivipenkillä vaipuneena portaalin veistokuvien tarkastelemiseen, -milloin tutkivasti katsellen tyhmiä neitsyitä nurin käännettyine, -milloin viisaita pystyssä olevine lamppuineen, milloin taas laskien -näkökulmaa, josta vasemman portaalin korppi tuijottaa jotakin -salaperäistä kohtaa kirkon sisällä, johon varmaankin viisasten kivi -on kätkettynä, ellei se ole Nicolas Flamelin kellarissa. - -Omituista kohtalon leikkiä oli, sivumennen sanoen, että kahden -niin erilaisen olennon kuin Clauden ja Quasimodon lämmin ihailu -kohdistui tuona aikana Notre-Dameen: toinen, eräänlaisen vaiston -ohjaama puoli-ihminen rakasti sitä sen kauneuden, sen veistokuvien -ja kaikkien osien ihanan sopusoinnun vuoksi; toinen hehkuvan -mielikuvituksen omaava oppinut rakasti sitä sen merkityksen, sen -tarunomaisuuden, sen sisältämän ajatuksen, symbolin vuoksi, joka on -kätkettynä sen veistoksiin, aivan kuin julkisivun toinen kirjoitus -toisen alle palimpsestissa, toisin sanoen, sen arvoituksen vuoksi, -jonka se aina asettaa ajatuksen ratkaistavaksi. - -Totta on myös, että arkkidiakoni oli siihen torniin, joka on -Grève-torin puolella sisustanut itselleen aivan kellojen viereen -pienen kammion, jonne ei kukaan, ei edes piispa, kuten sanottiin, -saanut astua ilman hänen suostumustaan. Tämän kammion oli laitattanut -ylös tornin muuriin korpinpesien joukkoon piispa Hugo de Besançon -[Hugo II de Bisuncio, 1326-1332], joka siellä aikoinaan oli -harjoittanut kiellettyjä temppuja. Kukaan ei tiennyt, mitä tämä -kammio sisälsi, mutta usein oli öisin Grève-torilta nähty pienessä -ikkuna-aukossa, joka oli tornin takasivulla, ihmeellisen punaisen -hohteen leimahtavan, sammuvan ja lyhyitten, yhtä pitkien väliaikojen -päästä uudelleen syttyvän. Pimeässä ja tuossa korkeudessa oli -tuo hohde, joka tuntui kuin palkeesta lähtevän, omituinen näky, -ja naapuriston hurskaat naiset sanoivat toisilleen: Siellä on -arkkidiakoni palkeineen, helvetti hehkuu tuolla ylhäällä. - -Tähän ei suinkaan sisältynyt mitään todistusta noituudesta, mutta -siinä oli kuitenkin sen verran savua, että saattoi arvella tultakin -olevan, ja arkkidiakonilla oli tässä suhteessa epäilyttävä nimi. -Meidän on kuitenkin lisättävä, että egyptiläisillä tieteillä, -nekromantialla, noituudella, lumivalkoisimmalla ja viattomimmallakaan -ei ollut leppymättömämpää vihollista, taipumattomampaa ilmiantajaa -Notre-Damen viranomaisten edessä. Olipa tämä kammo todellista -tai ainoastaan koiranleuan kujetta, joka huutaa: _varas kiinni!_ -kapitulin viisaat päät pitivät siitä huolimatta arkkidiakonia -sieluna, joka oli uskaltautunut helvetin eteiseen, eksynyt kabbalan -onkaloihin ja harhaili salaisten tieteitten pimeydessä. Kansa ei -myöskään erehtynyt tässä suhteessa; jokaiselle, joka oli hiemankin -tarkkanäköinen, oli aivan selvää, että Quasimodo oli paholainen -ja Claude Frollo noita. Olihan selvää, että kellonsoittajan tuli -palvella arkkidiakonia määrätty aika, mutta hän saisi tämän ajan -jälkeen palkaksi hänen sielunsa. Ja arkkidiakoni olikin sangen -huonossa huudossa kaikkien jumalisten sielujen kesken tavattoman -ankarista tavoistaan huolimatta, eikä heidän joukossaan ollut -ainoatakaan niin kokematonta jumalista nenää, joka ei tuntenut -hänessä noidan hajua. - -Ja jos vuosien vieriessä oli hänen tietämisessään auennut pohjattomia -syvyyksiä, oli niitä auennut hänen sydämessäänkin. Sitä oli ainakin -syytä uskoa, kun tarkemmin tutki hänen kasvojaan, joissa näki hänen -sielunsa hohtavan kuin synkkien pilvien läpi. Miten hän oli saanut -tuon korkean kaljun otsaansa, miten hänen päänsä oli kumaraan -painunut, minkä tähden nuo ainaiset huokaukset kohoilivat hänen -rinnastaan? Mikä salainen ajatus sai hänen suunsa hymyilemään niin -katkerasti, samalla kun hänen rypistyneet silmäkulmansa lähestyivät -toisiaan kuin kaksi sonnia, jotka ovat valmiit puskusille? Mistä -johtui, että hänen tukkansa oli jo harmaantunut? Mikä sisäinen tuli -leimahti toisinaan hänen katseestaan, niin että hänen silmänsä -muistutti reikää sulatusuunin seinässä? - -Nämä ankaran moraalisen taistelun ilmaukset olivat varsinkin -siihen aikaan, jota meidän kertomuksemme kuvaa, saaneet entistä -voimakkaamman sävyn. Useammin kuin kerran oli sattunut, että -joku kuoripoika säikähtäen sitä tulta, joka paloi arkkidiakonin -silmissä, oli pötkinyt pakoon nähdessään olevansa kahden hänen -kanssaan kirkossa. Useammin kuin kerran oli hänen vierustoverinsa -kuoripenkissä kuullut hänen jumalanpalveluksen aikana sotkevan -käsittämättömiä sanoja koraaliin _ad omnem tonum_. Useammin kuin -kerran oli joen rannalla asuva vaimo, joka pesi kapitulille, -kauhukseen nähnyt kynsien ja suonenvetoisesti puristuneitten sormien -jälkiä Josas'n herra arkkidiakonin messupaidassa. - -Hän oli muuten itseään kohtaan ankarampi kuin koskaan ennen eikä -ollut milloinkaan esiintynyt niin esikuvallisesti. Sekä hänen -asemastaan että luonteestaan oli johtunut, että hän oli aina -pysytellyt loitolla naisista; nyt näytti hän vihaavan heitä enemmän -kuin milloinkaan ennen. Pelkkä silkkihameen kahina sai hänen vetämään -huppukauluksen silmilleen. Hän oli tässä suhteessa niin ankara, -että kun kuninkaan tytär, Beaujeun valtiatar, joulukuussa v. 1481 -aikoi käydä Notre-Damen luostarissa, hän asettui vakavasti sitä -vastustamaan huomauttaen piispalle siitä Mustan kirjan asetuksesta, -joka on päivätty P. Bartholomeuksen päivänä v. 1334 ja joka -kieltää kaikilta naisilta, "nuorilta tai vanhoilta, ylhäisiltä tai -alhaisilta" pääsyn luostariin. Tämän vuoksi oli piispan täytynyt -huomauttaa hänelle legaatti Odon määräyksestä, joka tekee poikkeuksen -muutamiin ylhäisiin naisiin nähden (_aliquae magnates mulieres, -quae sine scandalo evitari non possunt_), joita ei saattanut ilman -häväistystä estää. Mutta arkkidiakoni ei ollut kuitenkaan tahtonut -taipua, vaan oli huomauttanut piispalle, että legaatin määräys, joka -oli peräisin vuodelta 1207, oli satakaksikymmentäseitsemän vuotta -Mustaa kirjaa vanhempi ja luonnollisestikin sen kumoama. Ja hän oli -kieltäytynyt näyttäytymästä prinsessalle. - -Oli myös huomattu, että hänen inhonsa mustalaisia kohtaan oli yhä -kasvanut. Hän oli saanut piispan antamaan määräyksen, joka nimenomaan -kielsi mustalaisnaisia tanssimasta ja nelistämästä tamburiinia -tuomiokirkon torilla, ja hän oli samaan aikaan alkanut innokkaasti -tutkia viraston homeista arkistoa kerätäkseen ne tapaukset, jolloin -noitia ja velhovaimoja oli tuomittu poltettavaksi tai hirtettäväksi -osallistumisesta noituuden harjoittamiseen pukkien, emäsikojen tai -vuohien kanssa. - - - - -VI. Epäsuosio - - -Arkkidiakoni ja kellonsoittaja eivät olleet, kuten jo on mainittu, -erityisen suosittuja tuomiokirkon seutuvilla asuvain pariisilaisten -keskuudessa, olivatpa he rikkaita tai köyhiä. Kun Claude ja Quasimodo -läksivät yhdessä ulos, mikä ei ollut niinkään harvinaista, ja -heidän nähtiin, isännän edellä ja palvelijan muutaman askeleen -päässä hänen takanaan, kulkevan Notre-Damen seudun tyhjiä, kapeita -ja pimeitä katuja, tervehdittiin heitä pistosanoilla, ivallisilla -rallatuksilla tai karkeilla sukkeluuksilla heidän kulkiessaan ohi, -jollei Claude Frollo, mikä kuitenkin sattui harvoin, kulkenut pää -pystyssä ja näyttänyt neuvottomille koiranleuoille ankaraa, miltei -majesteetillista otsaansa. - -He olivat korttelissaan kuin "runoilijat", joista Régnier puhuu. - - Runoniekkaa saatteli roskaväki - kuin kerttujen parvi, joka pöllön näki. - -Milloin pani joku pojanviikari alttiiksi kätensä ja jalkansa -sen käsittämättömän huvin vuoksi, että sai pistää nuppineulalla -Quasimodoa kyttyrään. Milloin hipaisi joku kaunis, nuori, vallaton ja -liian julkea tyttö papin mustaa kauhtanaa ja lauloi hänelle vasten -kasvoja ensi säkeen pilkkalaulusta: _Hihhei, nyt pirun kiinni sain_. -Tai sattui joskus, että joukko repaleisia eukkoja, jotka istua -kyyröttivät portailla jonkin portin pielessä, tervehti pappia ja -kellonsoittajaa kirouksilla heidän kulkiessaan ohi, ja joku mutisi -puoliääneen toisille: - -"Katsokaas, tuon sielu tuossa on samanlainen kuin tuon toisen ruumis!" - -Tai heilutti parvi koululaisia ja sotilaita, jotka olivat -aitahyppysillä, lakkejaan ja huusi heidät nähdessään: - -_Eia! eia! Claudius cum claudo!_ [Eläköön! Katsokaas Claudea ja -ontuvaa!] - -Mutta useimmiten eivät pappi ja kellonsoittaja lainkaan huomanneet -koko pilkkaa. Quasimodo oli liian kuuro, Claude liiaksi mietteisiinsä -vaipunut, kuullakseen kaikkia näitä kohteliaisuuksia. - - - - - - -VIIDES KIRJA - - - - -I. "Abbas beati Martini" [Pyhän Martinuksen luostarin apotti] - - -Dom Clauden maine oli levinnyt laajalle, ja se aiheutti suunnilleen -samoihin aikoihin, kun hän oli kieltäytynyt ottamasta vastaan madame -de Beaujeutä, vierailun, joka kauan tuotti hänelle päänvaivaa. - -Oli ilta. Hän oli juuri messun jälkeen sulkeutunut kammioonsa -Notre-Damen luostarissa. Lukuun ottamatta joitakin nurkkaan -asetettuja pulloja, jotka sisälsivät epäilyttävän näköistä jauhetta, -joka suuresti muistutti kullantekojauhetta, ei tuossa pienessä -huoneessa ollut mitään tavatonta tai salaperäistä. Siellä täällä -seinillä oli tosin kirjoituksia, mutta ne olivat tunnustetusti -hyvien kirjailijoiden filosofisia tai uskonnollisia ajatelmia. -Arkkidiakoni oli juuri istuutunut suuren, käsikirjoitusten peittämän -kaappipöydän ääreen, jota kolmiliekkinen vaskilamppu valaisi. Hän -nojasi kyynärpäätään Honorius d'Autunin avonaiseen teokseen _De -praedestinatione et libero arbitrio_ [ennaltamääräyksestä ja vapaasta -tahdosta] ja selaili mietteissään painettua kaksitaitteista kirjaa, -jonka hän oli tuonut mukanaan ja joka oli ainoa painotuote hänen -kammiossaan. Kesken mietteitään hän kuuli kolkutettavan ovelleen. - --- Kuka siellä? huusi oppinut nälkäisen koiran äänensävyllä, jolta -riistetään luunpalanen. Ääni ulkopuolelta vastasi: - --- Ystävänne Jacques Coictier. - -Hän meni avaamaan. - -Siellä oli todellakin kuninkaan lääkäri, noin viisikymmenvuotias -mies, jonka kovia kasvonpiirteitä ei parantanut vaaniva katse. Hänen -seurassaan oli joku toinen mies. Kummallakin oli yllään nilkkoihin -ulottuva, tummanharmaa, oravannahalla vuorattu takki, vyötäisillä vyö -ja päässä lakki samasta kankaasta kuin takki. Heidän kätensä olivat -hihojen, jalkansa takinliepeitten ja silmänsä lakin peitossa. - --- Herra armahtakoon, hyvät herrat! sanoi arkkidiakoni johtaen -heidät sisälle, -- enpä odottanut niin kunnioitettavia vieraita näin -myöhään. Näitä kohteliaita sanoja lausuessaan hän loi katseensa -lääkäristä hänen seuralaiseensa, jota hän tarkasti tutkivin ja -levottomin katsein. - --- Ei ole milloinkaan liian myöhäistä tulla tervehtimään niin -kuuluisaa tiedemiestä kuin dom Claude Frollo de Tirechappea, vastasi -tohtori Coictier, joka franche-comtelaisella murteellaan lausui -sanansa laahustavan viitan koko majesteettisuudella. - -Nyt alkoi lääkärin ja arkkidiakonin välillä onnentoivotusten -vaihto, jolla siihen aikaan oppineet aina aloittivat keskustelun -keskenään, mikä ei estänyt heitä sydämensä pohjasta halveksimasta -toisiaan. Niinhän asianlaita on vielä tänäkin päivänä; toiselle -kohteliaisuuksia latelevan tiedemiehen suu on hunajaisella sapelia -täytetyn pikarin kaltainen. - -Claude Frollon onnittelut koskivat etupäässä niitä monia ajallisia -etuja, joita tuo arvon lääkäri oli kadehdittavan uransa aikana -osannut puristaa jokaisesta kuninkaan sairaudesta; parempi ja -varmempi alkemistinen toimi kuin viisasten kiven etsintä. - --- Todellakin! herra tohtori Coictier, -- minua on suuresti -ilahduttanut sisarenpoikanne, kunnianarvoisan herra Pierre Verser -nimitys piispaksi. Eikö hän ole Amiens'in piispana? - --- On kyllä, herra arkkidiakoni, Jumalan erikoisesta suosiosta ja -armosta. - --- Tiedättekö, että te näytitte oikein komealta jouluna tiliviraston -virkamieskomppanian etunenässä, herra presidentti? - --- Ainoastaan varapresidentti, dom Claude, ei muuta! - --- Miten edistyy mahtava talonne Rue Saint-André-des-Arcs'in -varrella? Sehän on oikea Louvre. Pidän erikoisesti portin päälle -veistetystä aprikoosipuusta, jossa on tuo hauska sanaleikki: _À -l'abri-cotier_. [Muodossa: _à l'abricotier_, aprikoosipuussa; -muodossa: _à l'abri côtier_, satamassa.] - --- Ah, mestari Claude, se nielee minulta tavattomia summia tuo -rakennus. Se saattaa minut puille paljaille. - --- No, no, onhan teillä palatsin vankila- ja tuomioistuintulonne sekä -vuokrat kaikista taloista, lihakaupoista, liikkeistä ja myymälöistä -sen alueella; onhan siinä lehmää lypsää. - --- Linnapahaseni Poissyssä ei ole tänä vuonna tuottanut minulle -mitään. - --- Mutta ovathan tullitulonne Trielistä, Saint-James'ista ja -Saint-Germain-en-Laye'sta melkoiset. - --- Satakaksikymmentä livreä, eikä edes pariisilaista. - --- Ja sitten on teillä kuninkaallisen neuvosherran toimi. Se on varma -tulolähde. - --- Niinpä kyllä, arvoisa virkaveli, mutta tuo kirottu Poligny, josta -on pidetty niin paljon puhetta, ei tuota vuodessa kuuttakymmentäkään -kultataaleria, tulipa sato miten hyvä tahansa. - -Niissä kohteliaisuuksissa, joita dom Claude lausui Jacques -Coictier'lle, oli pilkallinen, ivallinen ja kujeileva sävy, jolla -etevämpi ja onneton persoonallisuus hetken huvikseen leikittelee -mitättömän henkilön pyylevällä menestyksellä. Toinen ei sitä -huomannut. - --- Kunniani kautta, sanoi lopuksi Claude ja puristi hänen kättään, -minua ilahduttaa suuresti nähdä teidät niin hyvissä voimissa. - --- Kiitos, mestari Claude. - --- Mutta kesken kaiken, huudahti Claude, miten voi teidän -kuninkaallinen potilaanne? - --- Hän palkitsee huonosti lääkärinsä, vastasi tohtori ja vilkaisi -salavihkaa seuralaiseensa. - --- Niinkö luulette, veli Coictier? sanoi hänen toverinsa. Nämä -sanat, jotka lausuttiin hämmästyneellä ja moittivalla äänensävyllä, -saivat arkkidiakonin jälleen kiinnittämään huomionsa tuntemattomaan, -josta hän ei oikeastaan ollut hetkeksikään kokonaan kääntänyt -katsettaan sen jälkeen, kun vieras astui hänen kammioonsa. Ainoastaan -niistä monista syistä, jotka estivät häntä loukkaamasta tohtori -Jacques Coictier'ta, Ludvig XI:n kaikkivoipaa lääkäriä, hän oli -vastaanottanut hänet tuntemattoman henkilön seurassa. Hänen ilmeensä -ei osoittanutkaan erikoista tyytyväisyyttä, kun Coictier lausui: - --- Kesken kaiken, dom Claude, tuon luoksenne virkatoverin, -joka teidän kuuluisuutenne vuoksi on halunnut tutustua teihin -henkilökohtaisesti. - --- Onko herra tiedemies? kysyi arkkidiakoni ja kiinnitti Coictier'n -seuralaiseen läpitunkevan katseensa. Katse, joka häntä kohtasi -vieraan tuuheitten kulmakarvojen alta, oli yhtä läpitunkeva ja -epäilevä kuin hänenkin. - -Vieras oli, mikäli lampun himmeässä valossa saattoi arvostella, -noin kuusikymmenvuotias, keskikokoinen, sairaalloisen ja raihnaisen -näköinen ukko. Vaikka piirteet olivatkin porvarilliset, oli hänen -kasvoissaan kuitenkin jotain mahtavaa ja ankaraa; hänen silmänsä -loistivat harvinaisen kaarevain kulmain alta kuin valo luolasta; ja -syvälle painetun hatun alta saattoi aavistaa suuria suunnitelmia -hautovan nerokkaan otsan. - -Hän kiirehti itse vastaamaan arkkidiakonin kysymykseen. - --- Kunnioitettava mestari, sanoi hän vakavalla äänellä, teidän -maineenne on tunkeutunut korviini ja olen tahtonut kysyä teiltä -neuvoa. Olen vain mitätön aatelismies maaseudulta ja riisun kengät -jaloistani astuessani oppineitten luokse. Tuleehan teidän tietää -nimeni. Nimeni on ukko Tourangeau. - --- Omituinen nimi aatelismiehelle! ajatteli arkkidiakoni. Samalla -hän tunsi seisovansa jonkin merkitsevän ja vakavan edessä. Hänen -terävä älynsä sai hänet heti aavistamaan yhtä terävän älyn tuon -tuntemattoman turkiksilla reunustetun hatun alta, ja kun hän tarkasti -noita vakavia kasvoja, katosi vähitellen kuin illanhämärä yöhön se -ironinen ilme, jonka Jacques Coictier'n läsnäolo oli tuonut hänen -synkkiin kasvoihinsa. Hän oli synkkänä ja äänetönnä istuutunut -suureen nojatuoliinsa, kyynärpää oli asettunut entiselle paikalleen -pöydälle ja otsa nojautunut käteen. Hetkisen mietittyään hän viittasi -kumpaakin vierasta istuutumaan ja sanoi ukko Tourangeaun puoleen -kääntyen: - --- Te tulette siis kysymään minulta neuvoa, mestari, ja missä -tieteessä? - --- Kunnioitettava mestari, vastasi ukko Tourangeau, olen sairas, -hyvin sairas. Sanotaan, että te olette suuri eskulapius, ja minä -tulen pyytämään teiltä erästä lääketieteellistä neuvoa. - --- Lääketieteellistä! sanoi arkkidiakoni ja pudisti päätään. Hän -näytti miettivän hetkisen ja jatkoi: - --- Ukko Tourangeau, sehän on nimenne, kääntäkää päätänne, niin te -näette vastaukseni valmiina seinällä. - -Tourangeau noudatti kehoitusta ja luki päänsä kohdalta seinästä -seuraavan kaiverretun kirjoituksen: Lääketiede on _unelmien tytär_. --- _Jamblikhos_. - -Tohtori Jacques Coictier oli harmistuen kuullut seuralaisensa -kysymyksen, ja dom Clauden vastaus lisäsi sitä yhä. Hän kumartui ukko -Tourangeaun puoleen ja kuiskasi hänen korvaansa niin hiljaa, ettei -arkkidiakoni saattanut sitä kuulla: - --- Enkö sanonut teille, että hän on hullu? Mutta te halusitte -sittenkin nähdä hänet! - --- Saattaa hyvinkin olla niin, että tämä hullu on oikeassa, tohtori -Jacques, vastasi ukko yhtä hiljaa ja katkerasti hymähtäen. - --- Kuten haluatte! sanoi Coictier kuivasti ja kääntyi arkkidiakonin -puoleen: - --- Te sivuutatte varsin kevyesti kaikki, dom Claude, ja Hippokrates -ei tuota teille suurempaa vaivaa kuin pähkinä apinalle. Lääketiede -unelmaa! Luulenpa melkein, että apteekkarit ja tieteen mestarit -kivittäisivät teidät, jos olisivat läsnä. Te kiellätte siis -rakkausjuoman vaikutuksen vereen ja voiteitten lihaan? Te kiellätte -ikuisen kasvi- ja metallilääketaidon, jota sanotaan maailmaksi ja -joka on yksinomaan tehty tätä ikuista sairasta varten, jota sanotaan -ihmiseksi? - --- En kiellä, sanoi dom Claude kylmästi, lääketaitoa enkä sairasta. -Kiellän lääkärin. - --- Ei ole siis totta, vastasi Coictier kuumeten, että kihti -on sisäistä savipuolta, että tykinluodin haavoja parannetaan -paistetuilla rotilla hautomalla, että nuori veri sopivalla tavalla -johdettuna nuorentaa vanhoja suonia; ei ole siis totta, että kaksi ja -kaksi on neljä, ja että emprosthotonos seuraa opisthotonosta! - -Arkkidiakoni vastasi liikahtamatta: - --- On tiettyjä seikkoja, joista ajattelen tietyllä tavalla. - -Coictier punastui kiukusta. - --- No, no, hyvä Coictier, älkää innostuko, sanoi ukko Tourangeau. -Herra arkkidiakoni on ystävämme. - -Coictier rauhoittui mutisten itsekseen: -- Hän on todellakin hullu! - --- Te teette minut, Herra paratkoon, neuvottomaksi, mestari Claude, -virkkoi ukko Tourangeau oltuaan hetken ääneti. Aioin kysyä teiltä -neuvoa kahdessa asiassa, joista toinen koskee terveyttäni, toinen -tähteäni. - --- Jos se oli asianne, herrani, vastasi arkkidiakoni, olisitte -tehnyt viisaammin, jos ette olisi vaivautunut luokseni. En usko -lääketieteeseen; en usko tähdistäennustamiseen. - --- Niinkö! virkkoi ukko hämmästyen. - -Coictier naurahti väkinäisesti. - --- Näettehän, että hän on hullu, sanoi hän hiljaa ukko Tourangeaulle. --- Hän ei usko astrologiaan! - --- Miten on selitettävissä, jatkoi dom Claude, -- että jonkin tähden -jokainen säde on jonkun ihmisen päähän kiinnitetty lanka! - --- No mihin te sitten uskotte? huudahti ukko Tourangeau. - -Arkkidiakoni oli hetken kahden vaiheilla, sitten hän vastasi -surullisesti hymyillen, mikä tuntui kumoavan hänen sanansa: - --- _Credo in Deum_. [Uskon Jumalaan.] - --- _Dominum nostrum_ [Meidän Herraamme], lisäsi ukko Tourangeau -tehden ristinmerkin. - --- _Amen_, sanoi Coictier. - --- Kunnioitettava mestari, jatkoi ukko, minua ilahduttaa teidän hyvä -uskonne. Mutta miten suuri oppinut olettekin, ette kai ole vielä -sillä asteella, että kiellätte tieteen? - --- En, sanoi arkkidiakoni tarttuen ukko Tourangeaun käsivarteen, ja -innostunut leimaus välähti hänen himmeissä silmissään, -- en kiellä -tiedettä. En ole voinut niin pitkiä aikoja turhaan ryömiä luolan -lukemattomia käytäviä näkemättä kaukana pimeän käytävän päässä -valoa, liekkiä, ehkä hohdetta siitä häikäisevästä työpajasta, jossa -kärsivälliset ja viisaat ovat yllättäneet Jumalan. - --- Ja mitä sitten pidätte lopulta varmana, virkkoi Tourangeau. - --- Alkemiaa. - --- Mutta Herran nimessä, dom Claude, huudahti Coictier, -- alkemialla -on oikeutuksensa kylläkin, mutta miksi pilkata lääketiedettä ja -astrologiaa? - --- Tietonne ihmisestä ei ole mitään! tietonne taivaasta ei ole -mitään! lausui arkkidiakoni painavasti. - --- Silläpä suoriudutaan ylen helposti Epidauruksesta ja Khaldeasta, -virkkoi lääkäri pilkallisesti nauraen. - --- Kuulkaa, herra Jacques. Olen ilmaissut vakaumukseni. En ole -kuninkaan henkilääkäri, eikä hänen majesteettinsa ole antanut -minulle Dedalus-puutarhaa tähtien tutkimista varten. -- Älkää -kiihtykö, vaan kuunnelkaa minua. -- Minkä totuuden olette löytänyt, -en tahdo sanoa lääketieteestä, sillä sehän on pelkkää hullutusta, -vaan astrologiasta? Sanokaapa mitä olette toimittanut pystysuoralla -bustrofedonilla, mitä löytöjä olette tehnyt luvuilla ziruf ja zefirod? - --- Kiellättekö olkaluun sympaattisen voiman ja sen että -kabbalistiikka perustuu siihen? - --- Erehdys, herra Jacques! ei ainoakaan teidän lauselmistanne perustu -todellisuuteen. Alkemialla sitä vastoin on löytönsä. -- Voitteko -väittää sellaisia seikkoja vastaan, kuin että jää tuhat vuotta -maattuaan maan sisässä muuttuu vuorikristalliksi, ja että lyijy on -kaikkien metallien isä? (Sillä kulta ei ole metalli, kulta on valo.) --- Lyijy tarvitsee vain neljä aikakautta, joista kukin kaksisataa -vuotta, muuttuakseen ensin punaiseksi arsenikiksi, sitten tinaksi -ja viimein hopeaksi. -- Eikö asianlaita ole niin? Mutta uskoa -olkaluuhun, ympyräviivaan ja tähtiin on yhtä naurettavaa kuin Suuren -Katayn asukasten tavoin uskoa, että kuhankeittäjä muuttuu myyräksi ja -jyvät karppikaloiksi. - --- Olen tutkinut hermetiikkaa, huusi Coictier, ja vakuutan... -Innostunut arkkidiakoni ei antanut hänen lopettaa. - --- Ja minä olen tutkinut lääketiedettä, astrologiaa ja hermetiikkaa. -Tässä yksin on totuus (näin sanoen hän otti lippaalta yhden noista -pulloista, joista edellä mainitsimme), tässä yksin on valo! -Hippokrates on unelma, Urania on unelma, Hermes on ajatus. Kulta on -aurinko, kullantekijä on jumala. Se on ainoa tiede. Olen käynyt läpi -koko lääketieteen ja astrologian, sanon sen teille vielä kerran, enkä -ole löytänyt mitään! Ihmisruumis, pimeyttä; tähdet, pimeyttä! - -Ja hän vaipui takaisin nojatuoliinsa mahtavan ja innoittuneen -näköisenä. Tourangeau tarkasti häntä ääneti. Coictier koetti -naurahtaa, kohautti huomaamatta olkapäitään ja toisti hiljaa: - --- Hän on hullu! - --- Ja tuo suuri päämäärä, virkkoi yhtäkkiä Tourangeau, -- oletteko -saavuttanut sen? Onko teidän onnistunut tehdä kultaa? - --- Jos minun olisi onnistunut, sanoi arkkidiakoni painostaen hitaasti -sanojaan kuten ainakin henkilö, joka on mietteisiinsä vaipunut, -- -olisi Ranskan kuninkaan nimi Claude eikä Ludvig. - -Ukko rypisti kulmakarvojaan. - --- Mitä sanonkaan? jatkoi dom Claude ylpeän halveksivasti hymyillen. --- Mitä merkitsisi minulle Ranskan valtaistuin, kun voisin uudelleen -rakentaa itämaisen keisarikunnan! - --- Todellakin! virkkoi ukko. - --- Tuota hupsuraukkaa! mutisi Coictier. - -Arkkidiakoni, joka näytti oikeastaan puhelevan itsekseen, jatkoi: - --- Mutta minä ryömin vielä; revin rikki kasvoni ja polveni -maanalaisen käytävän kiviin. Näen vasta vilauksen, en enempää; en -osaa lukea, vain tavailla. - --- Ja kun osaatte vihdoin lukea, voitteko silloin tehdä kultaa? ukko -kysyi. - --- Epäilemättä! sanoi arkkidiakoni! - --- Pyhä Neitsyt tietää, että olen rahan tarpeessa ja haluaisin -mielelläni oppia lukemaan kirjojanne. Sanokaa minulle, kunnioitettava -mestari, onko tieteenne Pyhän Neitsyen vihollinen tai hänelle -vastenmielinen? - -Dom Claude vain suoristi itseään ja vastasi tyynen arvokkaasti: - --- Kenen arkkidiakoni minä olen? - --- Se on totta, hyvä mestari. No niin, ettekö haluaisi perehdyttää -minua taitoonne? Opettakaa minua tavailemaan kanssanne. - -Claude ryhdistyi Samuelin tapaiseen majesteettiseen ja -ylimmäispapilliseen asentoon. - --- Vanhus, tarvitaan monin verroin enemmän vuosia, kuin teillä -on jäljellä, tuohon matkaan salattujen tietojen valtakunnassa. -Teidän päänne on jo harmaa! Luolasta ei astuta ulos ennen kuin -valkohapsisena, mutta sinne on mentävä jo mustatukkaisena. Tiede -kykenee omin päinkin vallan hyvin uurtamaan, kuihduttamaan ja -vanhentamaan ihmiskasvot, ilman että vanhuuden tarvitsee lahjoittaa -hänelle kurttujaan. Mutta jos te siitä huolimatta tunnette -vastustamatonta halua vielä tuossa iässä ruveta oppilaaksi ja oppia -selittämään viisaitten kauheita aakkosia, niin tulkaa luokseni, minä -koetan. En kehoittaisi teitä, vanhusraukka, tutkimaan pyramidien -hautakammioita, joista vanha Herodotos puhuu, tai Babylonin -tiilitornia, tai Eklingan suunnatonta valkomarmoritemppeliä Intiassa. -En ole enempää kuin tekään nähnyt kaldealaisia rakennuksia, jotka -oli rakennettu Sihran pyhän kaavan mukaan, en Salomonin hävitettyä -temppeliä enkä israelilaisten kuninkaitten hautojen murrettuja -kiviovia. Me saamme tyytyä niihin Hermeksen kirjan katkelmiin, joita -meillä täällä on käsillä. Minä selitän teille pyhän Kristoforoksen -kuvapatsaan, Kylväjän sekä Sainte-Chapellen portaalin kahden enkelin -symbolin, noiden, joista toinen pitää kättään maljassa, toinen -pilvessä. - -Tässä keskeytti hänet Jacques Coictier, jonka arkkidiakonin -innostuneet sanat olivat heittäneet satulasta, mutta joka nyt jälleen -nousi selkään ja huudahti oppineen väittelijän voitonriemulla, kun -hän luulee keksineensä oikein musertavan vastaväitteen: - --- _Erras, amice Claudi_ [Erehdyt, Claude ystävä]. Symboli ei ole -luku. Te sekoitatte Orfeuksen ja Hermeksen. - --- Te erehdytte itse, vastasi arkkidiakoni rauhallisesti. -- Dedalus -on kivijalka, Orfeus on muuri, mutta Hermes on rakennus. Siinä on -kaikki. -- Tulkaa, milloin haluatte, hän jatkoi kääntyen Tourangeaun -puoleen,-- niin näytän teille kultajyväset Nicolas Flamelin -sulattimon pohjasta, ja voitte verrata niitä Guillaume de Paris'n -kultaan. Opetan teille kreikkalaisen _peristera_ sanan salaiset -ominaisuudet. Mutta ennen kaikkea opetan teitä lukemaan aakkosten -marmorikirjaimia, kirjan graniittisivuja. Lähdemme piispa Guillaumen -ja Saint-Jean-le-Rondin portaalilta Sainte-Chapelleen, sitten menemme -Nicolas Flamelin taloon Rue Marivault'n varrella, hänen haudalleen -Saints-Innocents'in hautuumaalle, hänen kahteen sairaalaansa Rue -Montmorencyn varrella. Opetan teitä lukemaan hieroglyfejä, jotka -peittävät nuo neljä suurta rautajalustaa Saint-Gervais'n ja Rue de -la Ferronnerien sairaalain portaaleissa. Tavailemme yhdessä lävitse -Saint-Cômen, Sainte-Geneviève-des-Ardents'in, Saint-Martinin, -Saint-Jacques-de-la-Boucherien julkisivut... - -Tourangeau ei ollut enää pitkään aikaan näyttänyt ymmärtävän -dom Claudea, niin älykkäänä kuin hänen katseensa seurasikin -arkkidiakonia. Hän keskeytti hänet: - --- Herra paratkoon! mitä ne teidän kirjanne sitten ovat? - --- Tuossa on yksi, sanoi arkkidiakoni. - -Ja avaten kammionsa ikkunan hän osoitti suunnatonta -Notre-Dame-kirkkoa, joka torneineen, kiviseinineen ja valtavine -selkineen piirtyi mustana varjokuvana tähtitaivasta vasten ikään kuin -kaksipäinen, jättiläismäinen, keskellä kaupunkia istuva sfinksi. - -Katseltuaan hetken ääneti tuota jättiläismäistä kirkkoa hän ojensi -huoaten oikean kätensä edessään olevaa avointa kirjaa ja vasemman -Notre-Damea kohden ja lausui, samalla kun hänen surullinen katseensa -siirtyi kirjasta kirkkoon: - --- Niin, tämä surmaa tuon. - -Coictier, joka innokkaana oli kumartunut kirjan puoleen, ei malttanut -olla huudahtamatta: - --- Mutta mitä tässä sitten niin ihmeellistä on? _Glossa in epistolas -D. Pauli. Norimbergae, Antonius Koburger, 1474_. Sehän ei ole mikään -uutuus. Se on Petrus Lombarduksen, magister sententiarumin kirja. -Siksikö että se on painettu? - --- Tepä sen sanoitte, vastasi Claude, joka näytti vaipuneen syviin -mietteisiin ja seisoi etusormi painettuna folianttia vasten, joka -oli lähtenyt Nürnbergin kuuluisasta kirjapainosta. Sitten hän lausui -seuraavat mystilliset sanat: - --- Niin, niin, pikku seikat hallitsevat suuria; hammas voittaa -ainepaljouden. Niilinrotta surmaa krokodiilin, miekkakala surmaa -valaan, kirja surmaa rakennuksen. - -Luostarin kello alkoi soida samassa, kun tohtori Jacques taas -kuiskasi seuralaisensa korvaan ainaisen kertosäkeensä: - --- Hän on hullu. - -Toinen vastasi siihen tällä kertaa: - --- Luulenpa melkein. - -Iltasoiton jälkeen ei kukaan vieras saanut enää oleskella -luostarissa. Vieraat tekivät lähtöä. - --- Mestari, sanoi ukko Tourangeau hyvästellessään arkkidiakonia, minä -pidän oppineista ja nerokkaista miehistä ja pidän teitä erikoisessa -arvossa. Tulkaa huomenna Tournelles-palatsiin ja kysykää Saint-Martin -de Tours'in apottia. - -Arkkidiakoni palasi kammioonsa hämmästyneenä; hänelle selvisi -vihdoin, kuka ukko Tourangeau oli; hän muisti seuraavan kohdan -Saint-Martin de Tours'in kartulariumista: _Abbas beati Martini, -Scilicet Rex Franciae, est canonicus de consuetudine et habet -parvam praebendam quam habet sanctus Venantius et debet sedere -in sede thesaurarii_. [Pyhän Martinuksen luostarin apotti, se on -Ranskan kuningas, on itseoikeutettu kaniikki ja P. Venantiuksen -pienen palkkapitäjän omistaja ja on oikeutettu istumaan pöydässä -rahastonhoitajan paikalla.] - -Vakuutettiin arkkidiakonin tästä lähtien olleen usein keskusteluissa -Ludvig XI:n kanssa Olivier le Daimin ja Jacques Coictier'n suureksi -harmiksi, joista jälkimmäinen tapansa mukaan löylytti ankarasti -kuningasta. - - - - -II. Tämä surmaa tuon - - -Lukijattaremme suonevat anteeksi, että tässä hetkeksi pysähdymme -tutkimaan, mikä ajatus saattoi piillä noissa arkkidiakonin -arvoituksellisissa sanoissa: _Tämä surmaa tuon. Kirja surmaa -rakennuksen_. - -Omasta puolestamme uskomme, että ajatus oli kaksinainen. Ensiksikin -pappisajatus. Siinä oli papin pelkoa uutta voimaa, kirjapainotaitoa -kohtaan. Siinä oli kirkonmiehen hämmästystä Gutenbergin loistavan -kirjapainon edessä. Saarnatuoli ja käsikirjoitus, puhuttu sana ja -kirjoitettu sana siinä pelkäsi painettua sanaa; jotain sen tapaista -kuin varpusen hämmennys, joka näkee enkeli Légion levittävän kuusi -miljoonaa siipeään. Se oli profeetan huudahdus, joka jo kuulee -vapautuneen ihmiskunnan kohisevan ja liikehtivän, -- joka näkee älyn -tulevaisuudessa hävittävän luulon, ajattelun murtavan uskon, maailman -järkyttävän Roomaa. Filosofin ennustus, joka näkee inhimillisen -ajatuksen kirjapainon siivillä haihtuvan teokratian säiliöstä. -Sotilaan kauhistusta, joka tutkii muurinsärkijän pronssipäätä ja -sanoo: Torni murtuu. Se merkitsi, että toinen valta seuraisi toista. -Se lausui toisin sanoen: Kirjapaino surmaa kirkon. - -Mutta tämän ajatuksen alla, joka epäilemättä oli ensimmäinen ja -yksinkertaisin, oli meidän mielestämme toinen ja uudempi, joka johtui -edellisestä. Sitä oli vaikeampi huomata ja helpompi vastustaa, se -oli aivan yhtä filosofinen eikä enää yksinomaan papin, vaan myös -tiedemiehen ja taiteilijan käsitys. Siinä ilmeni aavistus, että -ihmisajatus muuttaessaan muotoa myös muuttaisi ilmaisutapaa, että -kunkin sukupolven johtavaa ajatusta ei enää kirjoitettaisi samalla -aineella ja samalla tavalla, että luja ja kestävä kivikirja jättäisi -sijan vielä lujemmalle ja kestävämmälle painetulle kirjalle. Tässä -mielessä oli arkkidiakonin hämärällä lauseella uusi merkitys. Se -tahtoi sanoa, että toinen taito syrjäyttäisi toisen. Se merkitsisi: -Kirjapainotaito surmaa rakennustaiteen. - -Itse asiassa onkin aikain alusta kristillisen ajanlaskun -viidenteentoista vuosisataan saakka rakennustaide ihmiskunnan -suuri kirja, ihmisen tärkein voiman tai älyn ilmaus hänen eri -kehitysasteillaan. - -Kun vanhimpien ihmisrotujen muistia rasitti liiallinen kuormitus, -kun inhimillisten muistojen määrä kävi niin raskaaksi ja sekavaksi, -että paljas lentävä sana oli vaarassa eksyä siihen, kirjoitettiin -ne maaperään samalla kertaa havainnollisimmalla, kestävimmällä ja -luonnollisimmalla tavalla. Jokaiselle perinteelle pystytettiin -muistomerkki. - -Ensimmäiset muistomerkit olivat yksinkertaisia kivilohkareita, _jotka -eivät olleet rautaa tunteneet_, sanoo Mooses. Rakennustaide alkoi -niinkuin kaikki kirjoitustaito. Se oli aluksi aakkosia. Pystytettiin -kivi, ja se oli kirjain, ja jokainen kirjain oli hieroglyfi, ja -jokaisessa hieroglyfissä oli ryhmä ajatuksia, aivan kuin kapiteeleja -pylväiden päissä. Niin menettelivät kaikki rodut, kaikkialla, samaan -aikaan, koko maapallolla. Kelttien pystyttämiä kiviä tapaa Siperiassa -samoin kuin Amerikan aroilla. - -Myöhemmin muodostettiin sanoja. Asetettiin kiviä päällekkäin, -yhdistettiin näitä graniittitavuja, ja sana aloittelihe muutamilla -yhdistelmillä. Kelttien dolmen ja cromlech, etruskien tumulus ja -heprealaisten galgal ovat sanoja. Jotkut niistä, erikoisesti tumulus, -ovat henkilönnimiä. Toisinaan tapahtui, että kun oli viljalti kiviä -ja laaja tasanko, kirjoitettiin kokonainen ajatus. Kamakin suunnaton -röykkiö on jo kokonainen lauselma. - -Viimein kirjoitettiin kirjoja. Tarut olivat synnyttäneet symboleja, -joiden alle ne hävisivät kuin puunrunko lehvien alle. Kaikki -nuo symbolit, joihin ihmiskunta uskoi, kasvoivat, lisääntyivät, -sekoittuivat, kehittyivät yhä enemmän; ensimmäiset muistomerkit -eivät enää riittäneet niitä sisällyttämään itseensä; ne paisuivat -joka puolelta niiden yli. Nämä muistomerkit kykenivät töin tuskin -ilmaisemaan vanhinta perinnettä, joka itsekin oli yksinkertainen, -alaston, maassa lepäävä. Symbolin täytyi saada laajentua -rakennukseksi. Rakennustaide kehittyi nyt inhimillisen ajatuksen -keralla; siitä tuli jättiläinen, jolla oli tuhansia päitä ja -käsivarsia ja joka ilmaisi kestävässä, havaittavassa, ruumiillisessa -muodossa koko tuon häilyvän symboliikan. Samalla kun Dedalus, -joka on voima, mittasi, samalla kun Orfeus, joka on äly, lauloi, -alkoivat pylväs, joka on kirjain, arkadi, joka on tavu, pyramidi, -joka on sana, samalla sekä mittausopillisen että runollisen lain -liikkeelle panemina ryhmittyä, yhdistyä, sulautua, laskeutua, -nousta, asettua rinnan maassa, kerrostua kohden taivasta, kunnes ne -aikakauden johtavan ajatuksen sanelun mukaan olivat kirjoittaneet -nuo ihmeelliset kirjat, jotka myös olivat ihmeellisiä rakennuksia: -Eklingan pagodin, Egyptin Ramseionin, Salomonin temppelin. - -Ajatus-äiti, sana, ei ollut ainoastaan kaikkien näiden rakennusten -perustana, vaan se ilmeni myös niiden muodossa. Niinpä ei esimerkiksi -Salomonin temppeli ollut ainoastaan pyhän kirjan kuori, se oli pyhä -kirja itse. Sen jokaisessa samakeskisessä ympärysmuurissa saattoivat -papit lukea sanan käännettynä ja juhlistettuna silmälle, ja he -seurasivat siten sen muutoksia pyhäköstä pyhäkköön, kunnes viimein -löysivät sen viimeisessä tabernaakkelissaan konkreettisimmassa -muodossa, joka vielä oli rakennustaidetta: arkissa. Siten oli sana -suljettu rakennukseen, mutta sen kuva oli muovailtu kuoreen niinkuin -ihmiskasvot muumioarkkuun. - -Eikä yksin rakennus vaan myös niiden valitsema paikka ilmaisi -ajatuksen, jota ne edustivat. Sitä mukaa, oliko ajatus, jota -niiden tuli ilmaista, valoisa vai synkkä, koristi Kreikka vuorensa -silmälle sopusointuisilla temppeleillä, kaivoi Intia vuorensa -ontoiksi, laatiakseen noita maanalaisia, muodottomia pagodeja, joita -kannattavat lukemattomat rivit graniittielefantteja. - -Siten on ihmismaailman ensimmäisen kuudentuhannen vuoden aikana, -Hindustanin vanhimmista pagodeista Kölnin tuomiokirkkoon saakka, -rakennustaide ollut ihmiskunnan varsinainen kirjoitus. Ja tämä -on niin totista totta, ettei ainoastaan kullakin uskonnollisella -symbolilla, vaan myös jokaisella inhimillisellä ajatuksellakin on -sivunsa, muistomerkkinsä tässä mittaamattomassa kirjassa. - -Kaikki sivistys alkaa teokratialla ja päättyy demokratiaan. Tämä -vapauden laki, joka seuraa yhteyttä, on rakennustaiteen kirjaan -kirjoitettuna. Meidän ei kuitenkaan pidä luulla, -- sitä haluamme -erityisesti painottaa --, että rakennustaide kykenee pystyttämään -ainoastaan temppeleitä, ilmaisemaan taruja ja pappissymboliikkaa -sekä kivilehdilleen kirjoittamaan lain salaperäiset taulut. Jos niin -olisi, niin silloin se ei voisi ilmaista ihmishengen uutta tilaa, sen -toiselta puolelta täydet lehdet jäisivät takasivuiltaan tyhjiksi, sen -teos olisi puolinainen, sen kirja vaillinainen, kun jokaisen kansan -elämässä tulee hetki, jolloin pyhä symboliikka kuluu pois ja häviää -vapaan ajatuksen vallan alle, kun ihminen vapautuu papista, kun -filosofisten järjestelmäin rehevä kasvu kuihduttaa uskonnon kasvot. -Mutta niin ei ole asianlaita. - -Ottakaamme esimerkiksi keskiaika, jonka me näemme selvemmin, koska -se on meitä lähempänä. Sen ensimmäisen ajanjakson aikana, jolloin -teokratia järjestää Eurooppaa, jolloin Vatikaani kerää ja järjestää -ympärilleen aineksia Roomaksi, joka rakennettiin siitä Roomasta, -joka on Kapitoliumin raunioissa, jolloin kristinusko kiertää -vanhan sivistyksen raunioilla ja keräilee kaikki yhteiskunnan -kerrokset ja rakentaa raunioista uuden, pappisvaltaisen maailman, -jonka päätekivenä on papillisuus, kuullaan tästä kaaoksesta aluksi -salaisesti, sitten nähdään vähitellen kristinuskon elävöittävän -hengen vaikutuksesta ja barbaarien kätten avulla syntyvän kuolleesta -kreikkalaisesta ja roomalaisesta rakennustaiteesta tuon salaperäisen -romaanisen rakennustaiteen, joka on Egyptin ja Intian teokraattisen -rakennustaiteen sisar, puhtaan katolisuuden muuttumaton vertauskuva, -paavillisen yhteyden horjumaton hieroglyfi. Koko sen kauden ajatus -on itse asiassa tähän synkkään romaaniseen tyyliin kirjoitettuna. -Siinä tuntee kaikkialla vallan, yhteyden, läpäisemättömyyden, -ehdottomuuden, Gregorius VII:n; kaikkialla papin, ei missään ihmistä; -kaikkialla yhteiskuntaluokan, ei missään kansaa. - -Mutta sitten tulee ristiretkien aika. Ne ovat suuria kansanliikkeitä, -ja jokainen suuri kansanliike, olkoon sen syy ja tarkoitus mikä -tahansa, on aina viime kädessä ihmishengen vapautusta. Uutuudet -raivaavat itselleen tien. Nyt alkaa jacquerioiden, praguerioiden ja -liigojen ajanjakso. Auktoriteettia uhataan, yhteyttä järkytetään. -Feodalismi tahtoo jakaa saaliin teokratian kanssa, odotellen -kansaa, joka myöhemmin nousee vastustamattomana ja, kuten aina, -näyttelee leijonan osaa, _Quia nominor leo_ [Sillä nimeni on -leijona]. Aatelisvalta kohoaa siis siten pappisvallan, porvarisvalta -aatelisvallan alta. Euroopan ulkomuoto on muuttunut. No niin, -rakennustaiteen muoto on myös muuttunut. Se on niinkuin sivistyskin -kääntänyt lehteä, ja aikojen uusi henki löytää sen valmiina -kirjoittamaan sanelunsa mukaan. Se on palannut ristiretkiltä -suippokaaren samoin kuin kansat vapauden kera. Rooman pala palalta -muretessa kuolee romaaninen rakennustaide. Hieroglyfi hylkää -tuomiokirkon ja ryhtyy vaakunakilpien kuvilla koristamaan linnoja -ja luomaan feodalismiin loistoa. Tuomiokirkko itse, tuo ennen -niin dogmaattinen rakennus, joutuu nyt kaupungin porvariston, -kunnan, vapauden haltuun, papilta taiteilijan käsiin. Taiteilija -rakentaa sen makunsa mukaan. Hyvästi, mysteeri, taru, laki. Nyt -hallitsee mielikuvitus ja oikku. Kunhan pappi saa basilikansa ja -alttarinsa, hän antaa toisten pitää huolen lopusta. Neljä seinää ovat -taiteilijan. Rakennustaiteellinen kirja ei enää kuulu papistolle, -uskonnolle, Roomalle; se on mielikuvituksen, runouden, kansan oma. -Siitä ne nopeat ja lukemattomat muutokset, jotka hämmästyttävät tässä -rakennustaiteessa, joka kesti vain kolmesataa vuotta, kun jäykän -liikkumaton romaaninen rakennustyyli kesti kuusi tai seitsemän. - -Taide edistyy jättiläisaskelin. Kansan keskuudesta noussut nero ja -alkuperäisyys on ottanut käsiinsä johdon, joka ennen oli piispoilla. -Jokainen polvi kirjoittaa ohimennen rivinsä kirjaan. Se raapii -vanhat romaaniset hieroglyfit tuomiokirkkojen julkisivuista; -enintään näkee siellä täällä dogmin pistävän esiin uuden symbolin -alta. Kansanomainen päällys antaa tuskin aavistaakaan uskonnollista -luurankoa sen alta. On mahdotonta kuvitella kaikkia niitä vapauksia, -joita arkkitehdit nyt ottavat, vieläpä kirkkoa vastaankin. On -pylväänpäitä sellaisia kuin Palais de Justicen lämpiössä, joissa -munkit ja nunnat lepäävät häpeällisesti toisiinsa kietoutuneina. -Pääportaaleita sellaisia kuin Bourges'in tuomiokirkossa, jossa Noakin -seikkailu on täydellisenä kuvattu kiveen. Pesuasioita sellaisia -kuin Bochervillen luostarikirkossa, jossa juopunut, aasinkorvilla -varustettu munkki nauraa malja kädessä vasten seurakunnan kasvoja. -Tähän aikaan on kiveen kirjoitetulla sanalla etuoikeuksia, joita -täysin voi verrata nykypäivien sanomalehtien vapauksiin. - -Tämä vapaus menee sangen pitkälle. Joskus ilmaisee portaali, -otsikko, koko kirkkokin symbolisen ajatuksen, joka on aivan vieras -jumalanpalvelukselle, vieläpä suorastaan vihollismielinenkin kirkkoa -kohtaan. Kolmannellatoista vuosisadalla on Guillaume de Paris, -viidennellätoista Nicolas Flamel kirjoittanut sellaisia sivuja. -Saint-Jacques-de-la-Boucherie oli kokonaan vastustuskirkko. - -Ainoastaan siten oli ajatus siihen aikaan vapaa, ja se -kirjoitettiinkin kokonaan vain noihin kirjoihin, joita nimitetään -rakennuksiksi. Ellei se olisi pukeutunut rakennuksen muotoon, -vaan ollut niin varomaton, että olisi uskoutunut käsikirjoituksen -muotoon, olisi pyöveli sen julkisesti polttanut. Kirkon portaalin -ajatuksen olisi ollut pakko todistaa vapaan ajatuksen teloitus. -Kun sillä ei näin ollen ollut muuta ilmaisumahdollisuutta kuin -rakennustaide, käytti se sitä hyväkseen kaikkialla. Siitä se -ääretön määrä tuomiokirkkoja, jotka peittävät Euroopan, luku niin -suunnaton, että on vaikea uskoa sitä, vaikkakin on vakuuttautunut -sen todenperäisyydestä. Kaikki yhteiskunnan aineelliset ja henkiset -voimat suuntautuivat samaan päämäärään: rakennustaiteeseen. Rakentaen -muka kirkkoja Jumalalle kehittyi taide suurenmoiseen kukoistukseen. - -Siihen aikaan tuli jokaisesta, joka oli syntynyt runoilijaksi, -arkkitehti. Se nerous, joka oli hajallaan joukkojen keskuudessa -ja tunsi feodalismin painavan ja likistävän itseään kuin -pronssikilpisen katon, tapasi ainoan johdattimen rakennustaiteessa, -ja sen iliaadit saivat tuomiokirkon muodon. Kaikki muut taiteet -asettuivat kuuliaisina arkkitehtien käytettäväksi. He olivat -noiden suurten teosten rakentajia. Arkkitehti, runoilija, mestari -sisällytti itseensä kuvanveiston, joka koristi hänen julkisivunsa, -maalaustaiteen, joka väritti hänen ikkunansa, soitannon, joka -sai hänen kellonsa kaikumaan ja hänen urkunsa soimaan. Itse -runousraukankin varsinaisessa mielessä, joka itsepintaisesti asusti -käsikirjoituksissa, täytyi jotakin merkitäkseen astua joukkoon -kirkkolaulun muodossa, mikä oikeastaan oli sama osa, jota Aiskyloksen -tragediat olivat esittäneet Kreikan uskonnollisissa juhlissa ja -Genesis Salomonin temppelissä. - -Siten on rakennustaide Gutenbergiin saakka merkittävin yleisin -kirjoitus. Tähän graniittikirjaan, joka aloitettiin itämailla ja jota -jatkettiin kreikkalaisena ja roomalaisena muinaisaikana, on keskiaika -kirjoittanut viimeisen lehden. Tuo ilmiö, että luokkarakennustaidetta -seuraa kansanrakennustaide, jonka juuri olemme huomanneet -keskiajalla, toistuu muuten kaikkien samanluontoisten ihmishengen -liikkeiden keralla historian muiden suurten ajanjaksojen aikana. -Niinpä esimerkiksi, kosketellaksemme tässä ainoastaan muutamalla -sanalla lakia, jonka laveampi esittäminen vaatisi kokonaisia teoksia, -seurasi kaukana idässä vanhimpain aikain kehdossa, intialaista -rakennustaidetta foinikialainen, arabialaisen rakennustaiteen rikas -äiti; klassillisella muinaisajalla egyptiläistä rakennustaidetta, -josta etruskilainen tyyli ja kyklooppi-muistomerkit olivat vain -toisintoja, kreikkalainen, jonka piirissä roomalainen tyyli on vain -kartaagolaisen kupolin liiaksi kuormitettua jatkoa; ja uudempana -aikana romaanista rakennustaidetta goottilainen. Ja jos yhdistää -nämä kolme sarjaa, löytää kolmessa vanhemmassa sisaruksessa, -intialaisessa, egyptiläisessä ja romaanisessa rakennustaiteessa, -saman symbolin: se on, teokratian, luokan, yhteyden, dogmin, tarun, -Jumalan; ja kolmessa nuoremmassa sisaruksessa, foinikialaisessa, -kreikkalaisessa ja goottilaisessa rakennustyylissä, olkoonpa niiden -luonteesta kasvava muoto miten erilainen tahansa, myös saman -ilmaisun, se on, vapauden, kansan, ihmisen. - -Intialaisessa, egyptiläisessä ja romaanisessa rakennustaiteessa -tuntee aina papin, ei muuta kuin papin, nimitettäköön häntä -sitten brahmaaniksi, magiksi tai paaviksi. Niin ei ole kansan -rakennustaiteen laita. Sen tuotteet ovat rikkaampia, eivätkä -niin pyhiä. Foinikialaisessa tuntee kauppiaan, kreikkalaisessa -tasavaltalaisen, goottilaisessa porvarin. - -Kaikkien teokraattisten rakennustaiteitten yleiset pääpiirteet ovat -muuttumattomuus, kehityksen kammo, sitkeä pysyminen perinnäisissä -viivoissa, alkuperäisten tyyppien pyhittäminen, kaikkien ihmisen -ja luonnon muotojen pysyvä alistuminen symbolin käsittämättömiin -oikkuihin. Ne ovat hämäriä kirjoja, joita vain vihityt saattavat -selittää. Muuten on jokaisella muodolla, vieläpä jokaisella -muodottomuudellakin merkityksensä, joka tekee sen loukkaamattomaksi. -Älkää vaatiko intialaisia, egyptiläisiä ja romaanisia arkkitehteja -muuttamaan piirustuksiaan tai parantamaan kuvanveistoaan. -Täydellisyys on heistä jumalattomuutta. Näissä rakennustaiteissa -näyttää dogmin jäykkyys levinneen kiven ylle uutena kivettymisenä. -Kaikkien kansanrakennustaiteitten yleiset pääpiirteet ovat -sitävastoin moninaisuus, kehitys, omaperäisyys, runsaus, alituinen -liike. Ne ovat jo tarpeeksi vapautuneet uskonnosta ajatellakseen -teostensa kauneutta, hoitaakseen sitä ja korjatakseen lakkaamatta -sen veistokuva- tai lehtikuviokoristusta. Ne kuuluvat vuosisataansa. -Niissä on inhimillistä, jota ne lakkaamatta sekoittavat jumalalliseen -symboliin, jonka alaisina ne vielä näyttäytyvät. Siksi nämä -rakennukset ovat kaikkien sielujen, kaikkien älyjen, kaikkien -mielikuvituksien saavutettavissa; ne ovat vielä symbolisia, mutta -helppotajuisia kuin luento. Teokraattisen rakennustaiteen ja tämän -välillä on sama ero kuin pyhän kielen ja kansankielen, hieroglyfin ja -taiteen, Salomonin ja Feidiaksen välillä. - -Jos nyt tiivistämme muutamaan sanaan ytimen siitä, mitä olemme -lyhyesti kosketelleet, jättämällä pois joukon todistuksia ja -yksityiskohtaisia huomautuksia, tulemme siihen tulokseen, että -rakennustaide aina viidenteentoista vuosisataan saakka on ollut -ihmiskunnan tärkein kirjaanpanoväline, että tänä aikana ei ole -maailmassa esiintynyt ainoatakaan kehittyneempää ajatusta, joka -ei olisi muodostunut kirkoksi, että jokaisella kansanomaisella -aatteella samoin kuin jokaisella uskonnollisella lailla on ollut -muistomerkkinsä; sanalla sanoen, ettei ihmissuku ole ajatellut -ainoatakaan vaikuttavampaa ajatusta, jota se ei olisi kirjoittanut -kiveen. Ja miksi? Siksi, että jokainen ajatus, olipa se uskonnollinen -tai filosofinen, pyrkii jatkuvaan elämään; siksi, että aate, -joka on elähdyttänyt yhtä sukupolvea, pyrkii elähdyttämään -toistakin ja jättämään jälkiä itsestään. Mutta miten heikko -onkaan käsikirjoituksen kuolemattomuus! Miten kestävä, luja ja -säilyvä kirja onkaan siihen verrattuna rakennus! Kirjoitetun sanan -hävittämiseen tarvittiin vain soihtu tai turkkilainen. Rakennetun -sanan hävittämiseen vaadittiin yhteiskunnallinen vallankumous tai -maanjäristys. Barbaarit ovat vyöryneet Kolosseumin yli, vedenpaisumus -mahdollisesti pyramidien yli. - -Viidennellätoista vuosisadalla kaikki muuttuu. - -Ihmisajatus keksii keinon jatkaakseen olemassaoloaan, keinon, joka ei -ainoastaan ole pysyvämpi ja kestävämpi kuin rakennustaide, vaan myös -yksinkertaisempi ja helpompi. Rakennustaide syöstään valtaistuimelta. -Orfeuksen kivikirjaimia seuraa Gutenbergin lyijykirjaimet. - -_Kirja surmaa rakennuksen_. - -Kirjapainotaidon keksintö on historian suurin tapaus. Se on -päävallankumous. Se on ihmiskunnan ilmaisutavan täydellinen uudistus; -ihmisajatus riisuu yhden muodon pukeutuakseen toiseen; vanha -symbolinen käärme, joka on edustanut älyä Aatamin ajoista asti, luo -täydellisesti ja ratkaisevasti nahkansa. - -Kirpapainotaidon muodossa on ajatus tullut katoamattomammaksi kuin -milloinkaan ennen; se on lentävä, saavuttamaton, hävittämätön. Se -sekoittuu ilmaan. Rakennustaiteen aikana se muodostui kallioksi -ja valtasi vuosisadan ja kappaleen maata. Nykyään se muodostuu -lintuparveksi, joka hajaantuu kaikkiin ilmansuuntiin ja valtaa -yhtaikaa kaikki ilman ja tilan kohdat. - -Toistamme vielä: kukapa ei näkisi, että se tällä lailla on paljoa -hävittämättömämpi? Oltuaan kivikova se tulee elinvoimaiseksi. Se -astuu kestävyydestä kuolemattomuuteen. Saattaa hajoittaa maan tasalle -röykkiön, mutta miten hävittää sitä, joka on kaikkialla? Tulkoon vain -vedenpaisumus: kun vuori aikoja sitten on hävinnyt sen kuohuihin, -niin linnut lentävät yhä. Ja jos vain yksikin arkki liikkuu -laineilla, laskeutuvat ne sille, uivat sen mukana, näkevät sen kera -vetten laskeutuvan, ja uusi maailma, joka kasvaa tästä kaaoksesta, -on herätessään näkevä haudatun maailman ajatuksen leijailevan yllään -siivitettynä ja elävänä. - -Ja kun havaitsee, että tämä ilmaisutapa ei ole ainoastaan kestävin, -vaan myös yksinkertaisin, mukavin, käytännöllisin, kun ajattelee, -ettei se tarvitse suuria varastoja eikä monimutkaista koneistoa, ja -kun vertaa ajatusta, jonka rakennukseksi muuttuakseen on pakko panna -liikkeelle neljä viisi muuta taidelajia ja tynnyrittäin kultaa, -kokonainen vuori kiviä, kokonainen metsä hirsiä, kokonainen kansa -rakentajia, kun vertaa sitä ajatukseen, joka muodostuu kirjaksi ja -tarvitsee vain vähän paperia, vähän mustetta ja kynän, voiko silloin -ihmetellä, että ihmishenki on hylännyt rakennustaiteen ja omaksunut -kirjapainotaidon? Katkaiskaa äkkiä virran uoma sen pohjaan kaivetulla -viemärillä, niin se jättää entisen uomansa. - -Niinpä näemmekin, miten rakennustaide kirjapainotaidon keksimisestä -saakka vähitellen kuihtuu, surkastuu ja paljastuu. Miten selvästi -näkeekään, että vesi laskeutuu, että mehu katoaa, että aikojen -ja kansojen ajatus jättää sen! Kylmeneminen on viidennellätoista -vuosisadalla miltei huomaamaton, kirjapaino on vielä liian heikko ja -riistää mahtavalta rakennustaiteelta ainoastaan muotojen runsauden. -Mutta kuudenneltatoista vuosisadalta lähtien on rakennustaiteen -sairaus ilmeinen; se ei ilmaise enää oleellisesti yhteiskunnan -ajatusta; se muodostuu kurjaksi klassillisen taiteen jäljittelijäksi; -gallialaisesta, eurooppalaisesta, kotimaisesta se muuttuu -kreikkalaiseksi ja roomalaiseksi, todellisesta ja uudenaikaisesta -pseudo-antiikkiseksi. Tätä rappeutumista nimitetään renessanssiksi. -Se on komeaa rappeutumista kuitenkin, sillä vanha goottilainen -nerous, tuo Mainzin kirjapainon taakse painuva aurinko, valaisee -vielä viimeisillä säteillään koko tuota latinalaisten arkaadien ja -korinttilaisten pylvästöjen teennäistä yhdistystä. - -Me luulemme laskevaa aurinkoa aamuruskoksi. - -Mutta siitä lähtien, kun rakennustaide on vain taide muiden joukossa, -siitä lähtien, kun se ei enää ole koko taide, hallitseva taide, -yksinvaltias taide, ei se enää voi hallita muita taiteita, Ne -itsenäistyvät, katkaisevat arkkitehdin ikeen ja hajaantuvat kukin -taholleen. Ne voittavat kaikki tästä erosta. Eristäytyminen suurentaa -kaikki. Kivenvuolu kehittyy kuvanveistoksi, miniatyyrimaalaus -maalaustaiteeksi, kirkkolaulu musiikiksi. Voisi sanoa maailmanvallan -hajoavan Aleksanterinsa kuoleman jälkeen ja sen maakuntain kehittyvän -kuningaskunniksi. - -Niin syntyvät Raffaello, Michel-Angelo, Jean Goujon, Palestrina, nuo -häikäisevän kuudennentoista vuosisadan loistavat hahmot. - -Samaan aikaan kuin taiteet vapautuu kaikkialla myös ajatus. Keskiajan -kerettiläisruhtinaat olivat jo antaneet katolilaisuudelle tuntuvia -iskuja. Kuudestoista vuosisata murtaa uskonnollisen ykseyden. Ennen -kirjapainotaitoa oli uskonpuhdistus ollut ainoastaan eripuraisuutta; -kirjapainotaito tekee siitä vallankumouksen. Poistakaa kirjapaino, -niin kerettiläisyys on voimaton. Olkoon kohtalon tai kaitselmuksen -ansiota, mutta Gutenberg on Lutherin edelläkävijä. - -Mutta kun keskiajan aurinko oli mennyt mailleen, kun goottilainen -nerous oli ainiaaksi sammunut taiteen taivaanrannalta, käy -rakennustaide yhä värittömämmäksi ja himmeämmäksi ja sammuu -vähitellen kokonaan. Painettu kirja, tuo rakennusta kalvava mato, -imee sen kuiviin ja nielee sen. Sen lehdet varisevat, se laihtuu -silminnähtävästi. Se on yksinkertainen, köyhä, tyhjä. Se ei enää -ilmaise mitään, ei edes menneen ajan taiteen muistoa. Yksin jääneenä, -muiden taiteiden hylkäämänä, koska ihmisajatus hylkää sen, kutsuu -se taiteilijain puutteessa käsityöläisiä avukseen. Lasiruutu karvaa -lasimaalauksen. Kivenhakkaaja seuraa kivenvuolijaa. Hyvästi kaikki -mehu, kaikki omaperäisyys, kaikki elämä, kaikki henkevyys. Kurjana -atelierikerjäläisenä se laahustaa jäljennöksestä jäljennökseen. -Michel-Angelossa, joka kuudennellatoista vuosisadalla huomasi, että -se oli kuoleman kielissä, heräsi viimeinen aate, epätoivon aate. -Tämä taiteen jättiläinen oli latonut Pantheonin Partenonille ja -luonut Rooman San Pietron. Se on suurteos, joka olisi ansainnut -jäädä ainoaksi laatuaan, rakennustaiteen viimeiseksi omaperäiseksi -teokseksi; se on taiteilijajättiläisen nimikirjoitus tuon -suunnattoman kiviluettelon lopussa, joka oli päättymässä. Mutta mitä -tekee Michel-Angelon kuoltua tämä vaivainen rakennustaide, joka eli -oman itsensä varjona? Se ryhtyy jäljittelemään ja vääristelemään -Rooman San Pietroa. Se on villitystä. Se on säälittävää. Jokaisella -vuosisadalla on Rooman San Pietronsa; seitsemännellätoista -vuosisadalla Val-de Grâce, kahdeksannellatoista Sainte-Geneviève. -Jokaisella maalla on Rooman San Pietronsa. Lontoolla on omansa, -Pietarilla omansa. Pariisilla on kaksi tai kolme. Elähtäneen, -ennen kuolemaansa jälleen lapseksi muuttuvan suurtaiteen -testamenttipahanen, viimeinen soperrus. - -Jos sellaisten luonteenomaisten rakennusten sijasta, joita tässä -olemme luetelleet, tutkimme taiteen yleistä muotoa kuudenneltatoista -kahdeksannelletoista vuosisadalle, huomaamme samoja heikkenemisen ja -kuihtumisen merkkejä. Frans II:n ajoista lähtien häviää rakennuksen -taiteellinen muoto yhä enemmän ja antaa mittausopillisen muodon -pistää yhä enemmän esiin aivan kuin luitten laihtuneessa potilaassa. -Taiteen kauniit viivat väistyvät mittausopin kylmien ja ankarien -viivojen tieltä. Rakennus ei ole enää rakennus, vaan monisärmiö. -Rakennustaide koettaa epätoivoisesti peittää tätä alastomuutta. Näkee -kreikkalaisia otsikkoja piirtyneen roomalaisiin ja päinvastoin. -Aina Panthéon Partenonilla, San Pietro di Roma. Niitä on Henrik -IV:n kivikulmauksilla varustetut tiilipalatsit; Place Royale, -Place Dauphine. Niitä on Ludvig XIII:n raskaat, puristuneet, -matalat, kyttyrämäisellä kupolilla varustetut kirkot. Mazarinin -rakennustaide, Osakuntaintalon kehno italialainen pasticcio. Ludvig -XIV:n palatsit, pitkät, jäykät, jääkylmät, kuolettavan yksitoikkoiset -kurtisaanikasarmit. Ja lopuksi Ludvig XV näkinkenkäkiemuroineen ja -lierokiehkuroineen ja kaikkine käsnineen ja kasvannaisineen, jotka -rumentavat tuota vanhaa, elähtänyttä, hampaatonta ja keimailevaa -rakennustaidetta. Frans II:sta Ludvig XV:een on sairaus kasvanut -geometrisessa sarjassa. Taiteessa on enää vain luu ja nahka. Se on -henkihieverissä. - -Miten on tällä välin käynyt kirjapainotaidon? Koko se elämä, -joka häviää rakennustaiteesta, muuttaa siihen. Samassa määrin -kuin rakennustaide näivettyy, kasvaa ja paisuu kirjapaino. Sen -voimamäärän, jonka ihmisajatus ennen pani rakennuksiin, panee se nyt -kirjoihin. Niinpä näemmekin kuudenneltatoista vuosisadalta lähtien -kirjapainon, joka on kasvanut kuihtuvan rakennustaiteen tasalle, -taistelevan sen kanssa ja surmaavan sen. Seitsemännellätoista -vuosisadalla on se jo kyllin yksinvaltias, kyllin voittoisa, kyllin -varma menestyksestään, tarjotakseen maailmalle suuren kirjallisen -vuosisadan juhlan. Pitkän levon jälkeen Ludvig XIV:n hovissa -tarttuu se jälleen Lutherin vanhaan miekkaan, aseistaa sillä -Voltairen ja ryhtyy hyökkäykseen tuota vanhaa Eurooppaa vastaan, -jonka rakennustaiteellisen ilmaisutavan se oli jo surmannut. -Kahdeksannentoista vuosisadan päättyessä se on hajoittanut kaiken. -Yhdeksännellätoista se alkaa rakentaa uutta. - -Kysymme nyt, kumpi näistä kahdesta taidosta on viimeisen kolmen -vuosisadan aikana todellisesti edustanut inhimillistä ajatusta? -Kumpi esittää sitä? Kumpi ei ainoastaan ilmaise sen kirjallista -ja skolastista intoilua, vaan myös sen valtavaa, syvää, yleistä -liikettä? Kumman näemme joka hetki, alati ja keskeytymättä johtavan -ja hallitsevan vaeltavaa ihmiskuntaa, tuota tuhatjalkaista hirviötä? -Rakennustaiteen vai kirjapainotaidon? - -Kirjapainotaidon. Älkäämme erehtykö siitä; rakennustaide on kuollut, -auttamattomasti kuollut, kirjapainon surmaama, kuollut siksi, että se -ei ole niin säilyvä, kuollut siksi, että se maksaa enemmän. Jokainen -tuomiokirkko on miljardi. On vaikeata kuvitella, millaisia rahasummia -vaatisi rakennustaiteellisen kirjan uudelleen kirjoittaminen, maan -peittäminen uudelleen tuhansilla kirkoilla, palaaminen takaisin -noihin aikoihin, jolloin rakennusmuistomerkkejä oli sellainen määrä, -että, erään silminnäkijän sanoja käyttääksemme, "olisi luullut, -että maailma oli riisunut vanhat vaatteensa pukeutuakseen pelkkien -kirkkojen valkeaan pukuun". _Erat enim ut si mundus, ipse excutiendo -semet, rejecta vestutate, candidam ecclesiarum vestem indueret. -(Glaber Radulphus.)_ - -Kirja valmistuu nopeasti, se on halpa ja voi kulkea kauas! Onhan -luonnollista, että inhimillinen ajatus virtaa tätä rinnettä myöten. -Tällä emme halua sanoa, ettei rakennustaide vielä siellä täällä -pystyttäisi kaunista muistomerkkiä, yksinäistä mestariteosta. -Kirjapainonkin aikana saa vielä aika ajoin nähdä pylväitä -kohoavan, vaikkapa esimerkiksi kokonaisen armeijan pystyttämiä -yhteenjuotetuista tykeistä, aivan kuin rakennustaiteen valta-aikana -oli Iliadeja, Romanceroita, Mahabharatoja ja Niebelungenlauluja, -jotka olivat koko kansan tekemiä toisiinsa liitetyistä ja yhteen -juotetuista katkelmista. Ei ole lainkaan mahdotonta, että -kahdennellakymmenennellä vuosisadalla saattaisi nousta joku -nerokas arkkitehti yhtä hyvin kuin Dante kolmannellatoista. Mutta -rakennustaide ei ole enää yhteiskunnallinen taide, ryhmätaide, -hallitseva taide. Ihmiskunnan suurta runoelmaa, sen suurta -rakennusta, sen suurta teosta ei enää rakenneta, se painetaan. - -Ja jos rakennustaide vielä kerran nousisikin, ei se enää ole -hallitsija. Se alistuu kirjallisuuden lakiin, joka ennen alistui -sen valtaan. Nuo kaksi taidetta ovat vaihtaneet keskenään asemaa. -Varmaa on, että rakennustaiteen valta-aikana yleensä harvinaiset -runoteokset muistuttavat rakennusmuistomerkkejä. Intiassa on -Vyasa kömpelö, omituinen, käsittämätön kuin pagodi. Egyptissä on -runoudessa niinkuin rakennuksissakin viivojen suuruutta ja rauhaa, -vanhassa Kreikassa niiden kauneutta, selkeyttä ja tasasuhtaisuutta, -kristillisessä Euroopassa katolista majesteetillisuutta, naiivia -katsantotapaa, uudistusajanjakson rikasta ja rehevää kasvullisuutta. -Raamattu muistuttaa pyramideja, Iliadi Partenonia, Homeros Feidiasta. -Dante kolmannellatoista vuosisadalla on viimeinen romaaninen kirkko; -Shakespeare kuudennellatoista on viimeinen goottilainen tuomiokirkko. - -Yhdistääksemme muutamaan sanaan, mitä yllä olemme luonnollisestikin -epätäydellisesti ja typistetysti lausuneet, on ihmiskunnalla siis -kaksi kirjaa, kaksi luetteloa, kaksi testamenttia: rakennustaide -ja kirjapainotaito, kiviraamattu ja paperiraamattu. Kun tarkastaa -näitä kahta raamattua, jotka ovat vuosisatoja olleet selkoselälleen -avattuina, on epäilemättä aihetta kaivata graniittikirjoituksen -ilmeistä majesteetillisuutta, noita jättiläismäisiä pylvästöiksi, -pyloneiksi ja obeliskeiksi järjestyneitä aakkosia, noita ihmiskäden -kohottamia vuoria, jotka peittävät maailman ja muinaisuuden Keopsin -pyramidista Strassburgin tuomiokirkon torniin saakka. Meidän tulee -näiltä kivisivuilta lukea menneisyyttä, meidän tulee ihailla ja alati -selailla rakennustaiteen kirjoittamaa kirjaa, mutta meidän ei pidä -kieltää sen rakennuksen suuruutta, jonka kirjapaino on pystyttänyt. - -Tämä rakennus on suunnaton. Joku tilastotieteilijä, en tiedä varmaan -kuka, on laskenut että latomalla päällekkäin kaikki nidokset, jotka -Gutenbergin ajoista lähtien ovat ilmestyneet painosta, saataisiin -maan ja kuun välimatka täytetyksi; mutta tällaisesta suuruudesta -emme tahdo puhua. Kun koettaa ajatuksissaan muodostaa kokonaiskuvaa -kaikista kirjapainon tuotteista meidän päiviimme saakka, eikö se -kokonaisuutena tunnu meistä suunnattomalta rakennukselta, jonka -pohjana on koko maailma, jota ihmiskunta lakkaamatta rakentaa ja -jonka valtavat huiput häipyvät tulevaisuuden läpinäkymättömään -usvaan? Se on älyn muurahaiskeko. Se on mehiläispesä, jonne kaikki -mielikuvitukset, nuo kultaiset mehiläiset, tuovat hunajansa. -Tuossa rakennuksessa on lukemattomia kerroksia. Siellä täällä -näkee sen pohjalta tieteen pimeitten luolien tunkeutuvan syvälle -sen uumeniin. Kaikkialle sen pinnalle on taide tuhlaavasti -kylvänyt lehtikoristeitaan, ruusustojaan ja huippujaan. Siinä on -jokaisella yksityisellä työllä, niin oikulliselta ja erilliseltä -kuin se tuntuukin, oma paikkansa ulkonemallaan. Kaikki muodostaa -yhdessä sopusointuisen kokonaisuuden. Shakespearen tuomiokirkosta -Byronin moskeijaan saakka kohoaa tuhansia pieniä kellotorneja -järjestymättömässä joukossa tässä inhimillisen ajatuksen -pääkaupungissa. Jalustaan on kirjoitettu muutamia ihmiskunnan vanhoja -kunnianimiä, joita rakennustaide ei ole merkinnyt luetteloon. Niinpä -on käytävän vasemmalle puolelle liitetty seinään Homeroksen vanha -valkomarmorinen korkokuva; oikealla kohottaa monikielinen raamattu -seitsemää päätään. Etäämpänä näkyy Romanceron lohikäärme ja muutamia -muita sekasikiömuotoja, Vedat ja Niebelungen. Tämä suunnaton rakennus -ei muuten milloinkaan valmistu. Kirjapaino, tuo jättiläiskone, joka -alati imee yhteiskunnan kaiken älyllisen mehun, valmistaa lakkaamatta -uusia aineksia teokseensa. Koko ihmiskunta on rakennustelineillä. -Jokainen pää on muurari. Mitättöminkin täyttää kolonsa tai kantaa -kivensä. Rétif de la Bretonne [viime vuosisadan alussa elänyt -romaanikirjailija] tuo korillisen täytesoraa. Joka päivä kasvaa -rakennus kerroksen. Ja paitsi kunkin kirjailijan yksityisiä ja -omia lisiä, on kokoomateoksiakin. Kahdeksastoista vuosisata antaa -_Encyclopédien_, vallankumous _Moniteurin_. Sekin on totisesti -rakennus, joka kasvaa ja kohoaa kohden korkeutta rajattomissa -kierteissä, siihenkin sisältyy kielten sekoitus, lakkaamaton aherrus, -väsymätön työ, koko ihmiskunnan yhteisponnistus, ajatuksen pakopaikka -uuden vedenpaisumuksen varalta, raakalaisten tulvan varalta. Se on -ihmissuvun uusi Baabelin torni. - - - - - - -KUUDES KIRJA - - - - -I. Puolueeton silmäys entisajan tuomarikuntaan - - -Jalosukuinen ritari Robert d'Estouteville, Beynen herra, Yvrin ja -Saint-Andryn paroni Marchessa, kuninkaallinen neuvos ja kamariherra -sekä Pariisin kuninkaallinen kaupunginvouti oli oikea onnenpoika -armon vuonna 1482. Lähes seitsemäntoista vuotta sitten, 7:ntenä -päivänä marraskuuta v. 1465, pyrstötähden ilmestymisen vuonna [tämä -pyrstötähti, jonka takia paavi Kalikstus määräsi pidettäväksi -julkisia rukouksia, on sama joka näyttäytyi jälleen v. 1835], hän oli -saanut kuninkaalta tämän sievän kaupunginvoudintoimen, jota pidettiin -pikemmin arvoasemana kuin virkana, "arvona, johon liittyi melkoinen -poliittinen vaikutusvalta, monia etuoikeuksia ja suuri tuomiovalta", -kuten Joannes Lœmnœus sanoo. Aatelismies, joka oli kuninkaallinen -virkamies ja joka oli saanut valtuutensa ennen Ludvig XI:n -aviottoman tyttären ja Bourbonin äpärän kihlausta, oli v. 82 sangen -ihmeellinen ilmiö. Samana päivänä, jona Robert d'Estouteville oli -saanut Jacques de Villiers'n jälkeen Pariisin kaupunginvoudinviran, -oli mestari Jean Dauvet seurannut herra Hélye de Thorrettes'ia -parlamentin oikeusistuimen ensimmäisenä presidenttinä, Jean -Jouvenel des Ursins tullut Pierre de Morvilliers'n jälkeen Ranskan -kansleriksi, ja Regnault des Dormans tehnyt tyhjäksi Pierre Puyn -toiveet päästä kuninkaallisen palatsin vakinaiseen anomuskirjain -esittelijänvirkaan. Mutta miten monissa käsissä olivatkaan -presidentin-, kanslerin- ja esittelijänvirat olleet sen jälkeen kun -Robert d'Estouteville sai Pariisin kaupunginvoudintoimen! Se oli -"jätetty hänen haltuunsa", kuten kuninkaallisessa nimityskirjelmässä -sanottiin, ja totta on, että hän oli pitänyt sen hyvin hallussaan. -Hän oli tarrautunut siihen kiinni, omistanut sen omakseen, tehnyt -sen osaksi itseään niin taitavasti, että oli välttänyt sen -vaihtokuumeen, joka vaivasi epäluuloista, ärtyisää ja uutteraa -Ludvig XI:tä: tiheillä nimityksillä ja viraltapanoilla hän koetti -pitää hallinnon joustavana. Ja lisäksi oli tuo urhea ritari -toimittanut pojalleenkin pysyvän virka-aseman, ja jo kaksi vuotta -oli nimi Jacques d'Estouteville, aseenkantaja, komeillut hänen -omansa vieressä Pariisin kaupungin voutikunnan virkamiesluettelon -alussa, mikä osoitti todellakin harvinaista, varmaa ja erinomaista -suosiota. Totta on, että Robert d'Estouteville oli urhea soturi, -joka lojaalisti oli nostanut lippunsa _yhteishyvänliittoa_ vastaan -ja tarjonnut kuningattarelle, kun tämä tuli Pariisiin 14--, sangen -ihmeellisen sokerileivoshirven. Hän oli vielä kaiken lisäksi -herra Tristan l'Hermiten, kuninkaallisen palatsin vartioston -päällikön hyvä ystävä. Herra Robertilla oli niin muodoin sangen -hauska ja mukava asema. Ennen kaikkea sangen hyvät palkkaedut, -joihin viiniköynnösten rypäleterttuina liittyivät tulot kaikista -ylituomioistuimen langettamista siviili- ja rikostuomioista sekä -kaikista Châtelet'n alioikeuksien langettamista siviili- ja -rikostuomioista, puhumattakaan Mantes'in ja Corbeil'n siltojen -sievoisista tullituloista ja Pariisin torikaupan sekä halko- ja -suolakauppiaitten veroista. Lisätkäämme tähän ilo ratsastaa kaupungin -virkamiesten etunenässä ja antaa kauniin sota-asunsa, jota vieläkin -voi ihailla hänen hautaveistoksessaan Valmont'in luostarissa -Normandiassa, ja Montlhéryn luona kuhmuille lyödyn kypärinsä loistaa -raatimiesten ja kaupunginkorttelien kaitsijain puoliksi punaisia ja -tummanruskeita viittoja vasten. Ja olihan jotakin olla kahdentoista -oikeudenpalvelijan, Châtelet'n vahtimestarien ja vartijoiden, -Châtelet'n kahden tutkintotuomarin, _auditores Castelleti_, -kuudentoista korttelin kuudentoista komissaarin, Châtelet'n -vanginvartijain, neljän maapalkalla olevan oikeudenpalvelijan, -sadankahdenkymmenen ratsupoliisin, sadankahdenkymmenen sauvalla -varustetun oikeudenpalvelijan ja yövartion kapteenin ja hänen -vartijainsa, alivartijainsa, vastavartijainsa ja jälkivartijainsa -käskijä. Merkitsi kai jotakin tuomiovalta ylemmissä ja alemmissa -tuomioistuimissa, oikeus vangita, hirttää ja teilata, puhumattakaan -ensi asteen tuomiovallasta, _in prima instantia_, Pariisin -varakreivikunnassa, joka niin loistavasti oli jaettu seitsemään -aateliseen tuomiokuntaan. Voiko kuvitella mitään miellyttävämpää, -kuin herra Robert d'Estoutevi'llen tavoin päivisin jakaa lakia ja -oikeutta Grand Châtelet'ssa Filip Augustin suurten, rikkinäisten -suippokaariholvien alla ja, kuten hänen iltaisin oli tapana tehdä, -mennä sieltä komeaan, Rue Galilée-kadun varrella sijaitsevaan -taloonsa, joka oli kuninkaallisen palatsin alueella ja jota hän -hallitsi vaimonsa, madame Ambroise de Loren perintöosuutena, -lepäämään ponnistuksista, joita oli tuottanut jonkun hirtehisraukan -lähettäminen yölevolle tuohon "pieneen, Rue de l'Escorcherien -varrella sijaitsevaan komeroon, jota Pariisin kaupunginvoudit ja -raatimiehet käyttivät vankilana ja joka oli tehty yksitoista jalkaa -pitkäksi, seitsemän jalkaa ja neljä tuumaa leveäksi sekä yksitoista -jalkaa korkeaksi"? - -Ja herra Robert d'Estoutevillella ei ollut ainoastaan omaa pientä -tuomiovaltaansa Pariisin kaupunginvoutina ja varakreivinä, vaan -hänellä oli myös melkoinen osansa kuninkaan suuresta tuomiovallasta. -Ei ollut ainoatakaan hieman huomattavampaa päätä, joka ei olisi -käynyt hänen kättensä kautta, ennen kuin se joutui pyövelille. Hän se -oli Bastille Saint-Antoinesta noutanut Nemours'in herttuan viedäkseen -hänet Hallien torille ja Saint-Polin konnetaabelin viedäkseen -hänet Grève-torille; viimeksimainittu oli nyrpeä ja kiljaisi hra -kaupunginvoudin suureksi iloksi, sillä hän ei lainkaan pitänyt hra -konnetaabelista. - -Siinä on jo enemmän kuin tarvitaankaan, jotta voisi elää onnellista -ja ylhäistä elämää ja ansaita kerran kunnioitettavan sivun Pariisin -kaupunginvoutien mielenkiintoisessa historiassa, josta saadaan -tietää, että Oudard de Villeneuvellä oli talo Boucherieskadun -varrella, että Guillaume de Hangast osti suuren ja pienen -Savoien, että Guillaume Thiboust antoi Sainte-Genevièven nunnille -talonsa Clopin-kadun varrelta, että Hugues Aubriot asui Hôtel du -Porc-Epicissä, ja muita kotoisia seikkoja. - -Mutta kaikista näistä iloisen ja tyynen elämän edellytyksistä -huolimatta oli herra Robert d'Estouteville herännyt sangen huonolla -ja ärtyisällä tuulella tammikuun 7:nnen päivän aamuna v. 1482. -Hänen olisi ollut vaikea sanoa, mikä siihen oli syynä. Johtuiko se -ehkä siitä, että ilma oli pilvinen, että hänen vanha, Montlhéryn -aikuinen miekankantimensa oli liian kireällä ja liian sotilaallisesti -puristi hänen, pulleata kaupunginvoudinvatsaansa, että hän oli -nähnyt joukon renttuja kulkevan neljä rinnakkain hänen ikkunainsa -alitse häntä ilkkuen, yllä nuttu, ilman paitaa ja päässä hattu ilman -pohjaa ja laukku ja pullo kupeella? Johtuiko se ehkä hämärästä -aavistuksesta, että tuleva kuningas Kaarle VIII supistaisi vuoden -päästä hänen tulojaan kolmellasadallaseitsemälläkymmenellä livrellä, -kuudellatoista soulla ja kahdeksalla denierillä? Päättäköön lukija. -Omasta puolestamme olemme melkein taipuvaiset uskomaan, että hän oli -huonolla tuulella yksinkertaisesti siksi, että oli huonolla tuulella. - -Muuten oli juuri juhlan jälkeinen päivä, ikävä päivä kaikille ja -erittäinkin niille viranomaisille, joiden toimena on lakaista pois -kaikki se lika, sekä sananmukaisessa että kuvaannollisessa mielessä, -jonka Pariisin juhla jättää jälkeensä. Ja hänen tuli pitää istuntoa -Grand-Châtelet'ssa. Mutta olemme olleet huomaavinamme, että tuomarit -tavallisesti asettavat niin, että heidän istuntopäivänsä ovat samalla -heidän huonotuulisia päiviään, jotta heillä aina olisi käsillä joku, -johon kuninkaan, lain ja oikeuden nimessä voivat purkaa vihansa. - -Istunto oli muuten alkanut ilman häntä. Hänen sijaisensa siviili-, -rikos- ja poliisituomioistuimissa istuivat kuten tavallisesti -hänen puolestaan, ja jo kello kahdeksalta aamulla oli kymmenen tai -kaksitoista miestä ja naista tiheässä ryhmässä eräässä Embas du -Châtelet'n pimeän salin nurkassa tukevan tammiaitauksen ja seinän -välissä vilkkaalla mielenkiinnolla seurannut sitä vaihtelevaa ja -huvittavaa näytelmää, jonka siviili- ja rikosoikeus mestari Florian -Barbediennen, Châtelet'n tutkintotuomarin ja herra kaupunginvoudin -lähimmän miehen hieman sekaisin ja umpimähkään jakamana tarjosi. - -Sali oli pieni, matala, holvattu. Sen perällä oli liljoilla -koristettu pöytä ja sen ääressä suuri, tamminen, veistoksilla -koristettu nojatuoli kaupunginvoutia varten (se oli nyt tyhjänä) -sekä toinen matalampi tuoli vasemmalla tutkintotuomaria, mestari -Floriania varten. Pöydän alapäässä istui kirjuri ja kirjoittaa -rapisteli. Etupuolella oli väkeä ja oven ja pöydän tienoilla muutamia -oikeudenpalvelijoita entisajan sinipunaisissa, valkoisella ristillä -varustetuissa kamlottimekoissa. Kaksi Parloir-aux-Bourgeois'n -oikeudenpalvelijaa puettuina puoliksi punaisiin, puoliksi sinisiin -nuttuihin seisoi vahdissa suljetulla, matalalla ovella, joka näkyi -huoneen perältä pöydän takaa. Yksi ainoa suippokaari-ikkuna paksussa -seinämuurissa loi himmeän tammikuun valaistuksen kahteen omituiseen -olentoon: kujeelliseen paholaisenpäähän, joka oli vuoltu holvin -päätekivessä olevaan lampunjalkaan, ja tuomariin, joka istui ylinnä -liljoilla koristetun pöydän ääressä. - -Kuvitelkaapa olentoa, joka istuu kaupunginvoudin pöydän -ääressä kyyristyneenä kyynärpäittensä varaan kahden valtavan -asiakirjaröykkiön keskellä, jalat pitkän, ruskea verkaisen kaavun -liepeissä, päässä valkoisesta lampaannahasta tehty lakki, jonka alta -kulmakarvat pistävät esille, olentoa jolla on punertavat, vihaiset -kasvot, pienet tirkistelevät silmät ja lihavat, riippuvat posket, -jotka yhtyvät leuan alla, niin teillä on mestari Florian Barbedienne, -Châtelet'n tutkintotuomari edessänne. - -Tutkintotuomari oli kuuro. Kiusallinen vika tutkintotuomarille. -Mestari Florian tuomitsi siitä huolimatta ilman valituksia ja -erinomaisen johdonmukaisesti. Onhan totta, että tuomarille riittää, -kunhan hän vain näyttää kuuntelevan; ja arvoisa tutkintotuomari -täytti sitä paremmin tämän ehdon, hyvän tuomitsemisen ainoan -olennaisen ehdon, kun hänen tarkkaavaisuuttaan ei voinut häiritä -ulkoinen melu. - -Muuten oli kuuntelijain joukossa hänen sanojensa ja liikkeittensä -hellittämättömänä vaarinottajana eilinen ystävämme Jehan Frollo -du Moulin, tuo pieni ylioppilas, tuo auttamaton maleksija, jonka -saattoi varmasti tavata mistä tahansa muualta, mutta ei professorien -luennoilta. - --- Katsoppas, sanoi hän hiljaa ystävälleen Robin Poussepainille, -joka nauraen kuunteli hänen vieressään hänen huomautuksiaan heidän -silmiensä edessä esitettävästä näytelmästä, -- tuossahan on -Jehanneton du Buisson. Marché-Neufin laiskurin kaunis tytär! -- -Sieluni kautta, tuomitseeko tuo ukko hänet; eihän sillä ole silmiä -eikä korvia lainkaan! Viisitoista souta neljä denieriä siitä, että -on kantanut kahta rukousnauhaa! Se on hiukan kallista. _Lex duri -carminis_. -- Mikäs tuo on? Robin Chief-de-Ville, haarniskaseppä! -- -Siksi että on päässyt mestariksi sanotussa ammatissa! -- Se on hänen -pääsymaksunsa. -- Kas tuossa on kaksi aatelismiestä noiden retkujen -joukossa! Aiglet de Soins, Hutin de Mailly. Kaksi aseenkantajaa, -_corpus Christi!_ Ahaa, he ovat pelanneet. Milloinkahan nähdään -täällä meidän rehtorimme? Sata livreä sakkoa kuninkaalle! Tuo -Barbedienne iskee kuin kuuro, -- ja kuuro hän onkin! -- Tahdonpa -vaihtaa nahkani veljeni arkkidiakonin kanssa, jollen siitä huolimatta -pelaa, pelaa yöt päivät, elä pelissä, kuole pelissä ja pane peliin -sieluani, sitten kun viimeinen paita on mennyt! -- Pyhä Neitsyt, -mikä parvi tyttöjä, perätysten kuin lampaat! Ambroise Lécuyère, -Isabeau la Paynette! Bérarde Gironin! Tunnenhan ne kaikki, Herra -paratkoon! Sakkoa, sakkoa! Sittenhän tiedätte vasta käyttää -kullallakirjailtuja vöitä! Kymmenen souta, senkin keimailijat! -- -Oh! tuota vanhaa koirankuonolaista! Kuuro ja tyhmä päästään! Oh! -sinä Florian hölmö! Oh! sinä variksenpelätin! Katsopas sitä tuolla -pöytänsä ääressä! Se syö, pureksii, ahmii jutun toisensa jälkeen. -Sakkoja, löytöpalkkioita, maksuja, oikeudenkäyntikuluja, palkkoja, -vahingonkorvausmaksuja, arestia, vankilaa, vettä-leipää, se on kaikki -hänestä joulutorttua ja juhannuskakkua! Katsopas sitä sikaa! -- -Kas vain! hyvä! taas rakastettava naikkonen! Thibaud la Thibaude, -ei enempää eikä vähempää! -- Siksi, että hän on lähtenyt Rue -Glatignyltä! -- Kuka on tuo poika? Gieffroy Mahonne, santarmi, jousi -kädessä. Hän on kironnut Jumalan nimeen. Sakkoa vain, la Thibaude! -Sakkoa vain, Gieffroy! Sakkoa kummallekin! Se vanha kuuro! hän on -varmasti sekoittanut nämä kaksi juttua! Lyönpä kymmenen yhtä vastaan, -että hän sakottaa tyttöä kirouksesta ja santarmia rakkaudesta! -- -Katsopas, Robin Poussepain! Mitäs ne tuovat sisälle? Onpa siinä -poliiseja! Jupiterin kautta! siinähän on koko koiralauma! Se on kai -paras metsästyssaalis. Metsäkarju. -- Niin onkin, Robin, niin onkin! --- Ja aika komea onkin! -- Herkules vieköön! sehän on meidän eilinen -ruhtinaamme, meidän narripaavimme, meidän kellonsoittajamme, meidän -yksisilmäisemme, meidän kyttyräselkäisemme, meidän irvistäjämme! Se -on Quasimodo!... - -Se oli todellakin hän. - -Se oli Quasimodo sidottuna, köytettynä, kytkettynä, kahlehdittuna -ja tarkasti vartioituna. Häntä ympäröivien poliisimiesten joukossa -oli myös yövartion päällikkö omassa persoonassaan, Ranskan -koruommeltu vaakuna rinnassa ja Pariisin vaakuna selässä. Ellei -ota lukuun Quasimodon muodottomuutta, ei hänessä muuten havainnut -mitään sellaista pelottavaa, mitä olisi pitänyt pertuskoilla ja -tuliluikuilla hillitä. Hän oli synkkä, äänetön ja tyyni. Vain silloin -tällöin hän katsahti silmällään vihaisesti köysiä, jotka puristivat -häntä. - -Samalla silmäili hän saliin ympärilleen, mutta niin sammuneella ja -raukealla katseella, että naiset uskalsivat nauraa ja osoittaa häntä -sormellaan. - -Tällä välin silmäili mestari Florian tarkkaavasti Quasimodoa koskevaa -syytöskirjelmää, jonka kirjuri ojensi hänelle, ja näytti sen tehtyään -hetken kokoavan ajatuksiaan. Tämän varotoimenpiteen vuoksi, jota -hän ei koskaan laiminlyönyt, hän tiesi ennalta syytetyn nimen, -arvon ja rikoksen, mietti vastauksensa ajateltuihin vastauksiin, -ja näin onnistui hänen kuurouttaan pahemmin paljastamatta luovia -kuulustelut kaikkien salakarien lomitse. Syytöskirjelmä merkitsi -hänelle sokean koiraa. Jos joskus sattuikin, että hänen puutteensa -paljastui jonkin hajanaisen lausunnon tai käsittämättömän kysymyksen -johdosta, luulivat tätä toiset syvämielisyydeksi, toiset tyhmyydeksi. -Kummassakaan tapauksessa ei tuomioistuimen kunnia kärsinyt -minkäänlaista kolausta; sillä parempi on, että tuomaria pidetään -tyhmänä tai syvällisenä kuin kuurona. Hän teki näin ollen kaiken -voitavansa peittääkseen kuuroutensa kaikilta ja onnistui tavallisesti -niin hyvin, että hän alkoi lopulta itse luulla, että hänellä oli -mainio kuulo. Se käy muuten helpommin päinsä kuin luuleekaan. Kaikki -kyttyräselkäiset käyvät pää pystyssä, kaikki änkyttäjät pitävät -mielellään puheita, kaikki kuurot puhuvat hiljaa. Mestari Florian -luuli korkeintaan olevansa hieman huonokuuloinen. Se oli ainoa -myönnytys, minkä hän teki tässä asiassa yleiselle mielipiteelle -rehellisyyden ja avomielisyyden hetkinään. - -Punnittuaan täten perinpohjin Quasimodon jutun, taivutti hän -päänsä taaksepäin ja ummisti silmänsä, näyttääkseen sitä -majesteetillisemmalta ja puolueettomammalta, joten hän sillä hetkellä -oli sekä kuuro että sokea; kaksi ehtoa, joita vailla tuomari ei ole -täydellinen. Tässä mahtavassa asennossa hän aloitti kuulustelun. - --- Nimenne? - -Tässä oli nyt esillä tapaus, jota ei ollut "laissa huomioonotettu": -kuuro kuulustelemassa kuuroa. - -Quasimodo, jolla ei ollut aavistustakaan tuomarin kysymyksestä, -katseli häntä edelleen, eikä vastannut. Kuuro tuomari, jolla -puolestaan ei ollut aavistusta kuulusteltavan kuuroudesta, luuli -että tämä vastasi niinkuin syytetyt tavallisesti tekevät, ja jatkoi -koneellisen ja tylsän varmasti. - --- Hyvä. Ikänne? - -Quasimodo ei tietenkään vastannut tähänkään kysymykseen. Tuomari -luuli hänen vastanneen ja jatkoi. - --- Entä ammattinne? - -Yhä sama äänettömyys. Kuuntelijat alkoivat nyt kuiskailla ja katsoa -toisiinsa. - --- Riittää, jatkoi tutkintotuomari järkähtämättömän tyynesti, koska -hän luuli syytetyn vastanneen hänen kolmanteen kysymykseensä. -- -Teitä syytetään täällä: _primo_, yörauhan häiritsemisestä; _secundo_: -väkivallanteosta muuatta naishupakkoa kohtaan, _in praejudicium -meretricis_ [arvatenkin porttoa]; _tertio_: väkivallasta ja -tottelemattomuudesta meidän herramme kuninkaan jousimiehiä kohtaan. -Onko teillä jotakin huomautettavaa näiden syytösten johdosta? -- -Kirjuri, oletteko merkinnyt kirjaan, mitä syytetty on tähän saakka -sanonut? - -Tämä onneton kysymys sai koko salin kirjureista kuuntelijoihin -saakka purskahtamaan niin raikuvaan, niin hillittömään, niin rajuun -ja yleiseen nauruun, että kumpikin kuuro sen ehdottomasti huomasi. -Quasimodo kääntyi ja kohautti halveksivasti kyttyräänsä, samalla -kun mestari Florian, joka hämmästyi niinkuin hänkin ja luuli, että -kuulijain naurun oli herättänyt jokin syytetyn pilkallinen vastaus, -jonka hän vain näki olkapäidenkohauksena, huudahti kiukkuisena: - --- Tuo vastaus saattaisi viedä hirteen, senkin lurjus! Tiedätkö, -kenelle puhut? - -Nämä sanat eivät olleet omiaan vaimentamaan yleistä hilpeyttä. Ne -tuntuivat niin eriskummaisilta ja hupsuilta, että nauru tarttui -jopa Parloir-aux-Bourgeois'n vahtimestareihinkin, eräänlaisiin -keihäillä varustettuihin palvelijoihin, joiden virkapukuun kuului -tyhmyyskin. Quasimodo yksin pysyi järkähtämättömän vakavana siitä -yksinkertaisesta syystä, ettei hän tajunnut rahtuakaan siitä, -mitä hänen ympärillään tapahtui. Tuomari, joka yhä kiihtyi, -katsoi olevansa velvollinen jatkamaan samaan tapaan, toivoen -siten saattavansa syytetyn pelon valtaan, mikä sitten vaikuttaisi -kuulijoihinkin ja saisi heidät taas osoittamaan oikeudelle sille -kuuluvaa kunnioitusta. - --- Vai niin, senkin roisto ja veijari, vai suvaitset sinä loukata -Châtelet'n tutkintotuomaria, Pariisin poliisituomaria, jonka -tehtävänä on tutkia rikoksia, rauhan ja järjestyksen häiritsemisiä -ja muita konnantöitä, valvoa kaikkia ammatteja ja elinkeinoja ja -ehkäistä etuileminen, huolehtia kaduista ja toreista, pitää silmällä -siipikarjan ja metsänriistan myyjiä, mittauttaa puut ja muut -polttoaineet, puhdistaa kaupunki liasta ja ilma ruton saastutuksesta, -sanalla sanoen, alituiseen valvoa yleisön parasta ja ilman korvausta -tai palkan toivoakaan! Tiedätkö, että olen Florian Barbedienne, -herra kaupunginvoudin lähin mies ja sitä paitsi komissaari, -kuulustelu-, tarkastus- ja tutkintotuomari ja minulla on samat -järjestyksenvalvojan- ja esimiehenoikeudet! - -Mikään ei saa toiselle kuurolle puhuvaa kuuroa lopettamaan -lörpötystään. Herra yksin tietää, milloin ja missä mestari Florian -olisi laskeutunut jälleen maan pinnalle, kohottuaan täten korkeamman -kaunopuheisuuden piiriin, jollei salin perällä oleva matala ovi olisi -äkkiä avautunut ja herra kaupunginvouti itse astunut siitä sisälle. - -Hänen tulonsa ei kuitenkaan saanut mestari Floriania vaikenemaan. -Hän vain teki puolikäännöksen kantapäillään, ja suunnaten -kaupunginvoutiin tuon kaunopuheisen puuskan, joka äsken oli jylissyt -Quasimodon pään yllä, hän jatkoi: - --- Kunnioitettava herra, minä tuomitsen sen rangaistuksen, -jonka suvaitsette määrätä tälle miehelle oikeuden karkeasta ja -hämmästyttävästä loukkaamisesta. - -Hän istuutui aivan hengästyneenä ja kuivasi suuria hikipisaroita, -joita helmeili hänen otsaltaan kostuttaen kyyneleiden tavoin -hänen edessään levällään olevia asiakirjapinkkoja. Herra Robert -d'Estouteville rypisti kulmakarvansa ja kääntyi Quasimodon puoleen -niin käskevin ja merkitsevin elein, että kuuro älysi jotain olevan -tekeillä. - -Kaupunginvouti lausui ankaralla äänellä: - --- Mitä sinä, lurjus olet tehnyt, että olet joutunut tänne? - -Kellonsoittajaraukka, joka luuli kaupunginvoudin kysyvän hänen -nimeään, katkaisi tavallisen vaiteliaisuutensa ja vastasi käheällä ja -särähtelevällä äänellä: - --- Quasimodo. - -Vastaus sopi niin huonosti kysymykseen, että kuulijat purskahtivat -uudelleen nauruun, ja herra Robert huudahti kiukusta punaisena: - --- Aijotko tehdä pilkkaa minustakin, senkin roisto? - --- Notre-Damen kellonsoittaja, vastasi Quasimodo, luullen tuomarin -tahtovan tietää mikä hän oli. - --- Kellonsoittaja! kertasi kaupunginvouti, joka oli herännyt liian -huonolla tuulella, sietääkseen raivostumatta sellaisia vastauksia. --- Kellonsoittaja! Minä annan raippojen soittaa selkääsi kaikissa -Pariisin kadunristeyksissä. Kuuletko, lurjus? - --- Jos tahdotte tietää ikäni, sanoi Quasimodo, niin luulen, että -Martinpäivänä täytän kaksikymmentä vuotta. - -Se oli jo liikaa. Kaupunginvouti ei voinut enää hillitä itseään. - --- Vai teet sinä, kurja, pilkkaa kaupunginvoudin virasta! Herrat -piiskurit, viekää tämä lurjus Grèven kaakinpuuhun ja ruoskikaa häntä -siellä kokonainen tunti perusteellisesti. Siinä hänen palkkansa, -Herra paratkoon! Ja lisäksi tahdon tuomion julistettavaksi neljän -valantehneen torvensoittajan läsnäollessa Pariisin varakreivikunnan -seitsemässä linnoituspiirissä. - -Kirjuri ryhtyi heti laatimaan tuomiota. - --- Jumal'auta! Siinäpä oli mainio tuomio! huusi nurkastaan tuo pieni -ylioppilas Jehan Frollo du Moulin. - -Kaupunginvouti kääntyi ja kiinnitti Quasimodoon säkenöivän katseensa. - --- Luulenpa, että se roisto sanoi _jumal'auta!_ Kirjuri, lisätkää -kaksitoista denieriä sakkoa kirouksesta, ja puolet siitä tulee -Saint-Eustachen kirkkorahastoon. Minä kunnioitan erityisesti -Saint-Eustachea. - -Hetken päästä oli tuomio valmis. Sisällys oli lyhyt ja -yksinkertainen. Pariisin kaupunginvoudin- ja varakreivikunnan -oikeudenkäyttöä eivät presidentti Thibaut Baillet ja kuninkaallinen -asianajaja Roger Barmne vielä olleet uudistaneet. Sitä ei vielä -rasittanut tuo viisastelujen ja mutkikkaitten menetelmäin viidakko, -jonka nuo kaksi lainoppinutta siihen istuttivat kuudennentoista -vuosisadan alussa. Kaikki oli selvää, suoraa ja yksinkertaista. -Käytiin suoraan päämäärään, ja heti nähtiin jokaisen polun päässä, -joita pensaikot ja poikkitiet eivät hämmentäneet, teili, hirsipuu tai -kaakinpuu. Tiedettiin ainakin minne mentiin. - -Kirjuri ojensi kaupunginvoudille tuomion, jonka alle tämä painoi -sinettinsä ja lähti sen jälkeen salista tehdäkseen kierroksen -oikeussalien läpi sellaisessa mielentilassa, joka sinä päivänä -varmasti täytti kaikki Pariisin vankilat. Jehan Frollo ja Robin -Poussepain nauroivat partaansa. Quasimodo seurasi kaikkea -välinpitämättömän ja hämmästyneen näköisenä. - -Tällä välin oli kirjuri, mestari Florianin vuorostaan lukiessa -tuomiota kirjoittaakseen nimensä sen alle, tuntenut sääliä -vankiraukkaa kohtaan ja toivoen lievennystä tuomioon lähentynyt -tutkintotuomarin korvaa niin lähelle kuin saattoi ja Quasimodoa -osoittaen sanonut hänelle: - --- Mies on kuuro. - -Hän toivoi tämän yhteisen onnettomuuden herättävän mestari -Florianissa myötätuntoa tuomittua kohtaan. Mutta ensiksikään ei -mestari Florianista ollut mieluisaa havaita -- kuten jo olemme -nähneet -- että joku sai selville hänen kuuroutensa, ja toiseksi oli -hän niin kuuro, ettei kuullut sanaakaan siitä, mitä kirjuri hänelle -sanoi. Hän tahtoi kuitenkin, että näyttäisi siltä kuin hän olisi -kuullut, ja vastasi: - --- No, se muuttaa asian! En tiennyt sitä lainkaan. Tunti lisää -kaakinpuuta siinä tapauksessa. - -Ja hän allekirjoitti siten muutetun tuomion. - --- Se oli oikein, sanoi Robin Poussepain, jolla oli kaunaa Quasimodoa -kohtaan. Se opettaa häntä olemaan kolhimatta ihmisiä! - - - - -II. Rotankolo - - -Lukija suonee meidän nyt palata Grève-torille, josta eilen Gringoiren -seurassa lähdimme seurataksemme Esmeraldaa. - -Kello on kymmenen aamupäivällä. Kaikkialla näkyy jälkiä edellisen -päivän juhlasta. Kiveyksellä on juhlan jätteitä: nauhoja, repaleita, -töyhtösulkia, vahaläikkiä soihduista, yleisen temmellyksen jälkiä. -Joukko porvareita maleksii, kuten nykyään sanotaan, siellä täällä -torilla kääntäen kenkänsä kärjellä juhlanuotiosta jääneitä sammuneita -kekäleitä tai muistellen Pylvästalon luona innostuksella eilisiä -koreita seinäverhoja ja tyytyen tänään katselemaan nauloja, joihin -ne oli ripustettu. Omenaviinin ja oluen myyjät kierittelevät -tynnyreitään väkijoukkojen keskellä. Joku kiireinen kulkija astelee -silloin tällöin torin poikki. Kauppiaat seisoskelevat kauppojensa -ovilla ja keskustelevat huutaen keskenään. Juhla, lähettiläät, -Coppenole, narripaavi ovat kaikkien huulilla. Arvostellaan ja -nauretaan sydämen pohjasta. Tällä välin on neljä ratsupoliisia -asettunut kaakinpuun kulmiin ja kerännyt ympärilleen joukon rahvasta, -joka pienen mestauksen toivossa jää ikävissään seistä töllöttämään. - -Jos lukija tarkasteltuaan sitä eloisaa ja meluavaa näytelmää, jota -torin kaikilla kulmilla esitetään, suuntaa katseensa tuota osaksi -goottilaista, osaksi romaanista taloa, Rolandin tornia kohden, joka -on torin länsisivun ja Seinen rannan kulmassa, huomaa hän aivan -kulmauksessa suuren, julkisen, runsaasti miniatyyrimaalauksilla -koristetun messukirjan, jota sateelta suojelee katos ja varkailta -rautaristikko niin, että sitä kuitenkin voi selailla. Tämän -messukirjan vieressä on kapea suippokaariaukko, jonka sulkee kaksi -ristiin asetettua rautatankoa ja joka on torille päin, ainoa aukko, -jonka kautta hieman ilmaa ja valoa pääsee pieneen kammioon, joka on -talon maakerroksen muurissa ja jossa vallitsee sitäkin syvempi rauha, -sitäkin synkempi hiljaisuus, kun Pariisin vilkasliikenteisin ja -meluavin tori kuohuu ja kohisee sen ulkopuolella. - -Tämä kammio oli jo lähes kolmesataa vuotta ollut kuuluisa Pariisissa, -siitä ajasta lähtien, jolloin madame Rolande de la Tour-Roland, joka -suri ristiretkillä kaatunutta isäänsä, oli talonsa seinämuuriin -sen rakennuttanut sulkeutuakseen sinne loppuiäkseen. Hän piti -palatsistaan itse ainoastaan tämän loukon, jonka ovi muurattiin -kiinni ja jonka ikkuna-aukko oli avoin kesät talvet, lahjoittaen -kaiken muun köyhille ja Jumalalle. Tuo lohduton aatelisneiti oli -todellakin odottanut kaksikymmentä vuotta kuolemaa tässä haudassa -rukoillen yötä päivää isänsä sielun puolesta, maaten tuhkassa, -ei edes kiveä päänalusena, pukeutuneena mustaan säkkiin. Hän eli -vain leivällä ja vedellä, jota ohikulkijat armeliaasti asettivat -aukon ulkoreunalle, ottaen siten vastaan almuja, joita itse oli -ennen antanut. Kuollessaan, muuttaessaan toiseen hautaan, hän oli -testamentannut tämän loukon epätoivoisille naisille, äideille, -leskille tai nuorille tytöille, joilla oli paljon rukoiltavaa -itsensä tai muiden puolesta ja jotka suuressa surussa tai suuressa -katumuksessa tahtoivat haudata itsensä elävältä. Sen ajan köyhät -olivat pitäneet hänelle kauniit hautajaiset kyynelin ja rukouksin, -mutta heidän suureksi surukseen ei heidän hurskasta hyväntekijäänsä -ollut julistettu pyhimykseksi, kun hänellä ei ollut vaikutusvaltaisia -suosijoita. Ne, jotka olivat hieman vapaauskoisempia, olivat -toivoneet että asia olisi helpommin autettavissa paratiisissa kuin -Roomassa. Sen sijaan että olisivat kääntyneet anomuksella paavin -puoleen, olivat he vain rukoilleet Jumalaa kuolleen sielun puolesta. -Useimmat olivat tyytyneet pyhittämään Rolanden muiston ja pitämään -hänen ryysyjään pyhäinjäännöksinä. Kaupunki oli puolestaan hänen -muistokseen antanut asettaa hänen koppinsa ikkuna-aukon viereen -julkisen messukirjan, jotta ohikulkijat joskus pysähtyisivät siihen -hartautta harjoittamaan, jotta rukous johtaisi heidän ajatuksensa -kristilliseen armeliaisuuteen, etteivät madame Rolanden luolan -perillisraukat unohdettuina kuolisi nälkään. - -Tuollaiset haudat eivät keskiajalla muuten olleet harvinaisia. -Väkirikkaimmalla kadulla, meluisimmalla ja vilkasliikenteisimmällä -torilla saattoi kesken kaiken nähdä hevosenjalkojen ja vaununpyoräin -alla loukon, kaivon, kiinnimuuratun ja ristikolla varustetun kammion, -jossa yötä päivää rukoili joku ihmisolento, joka vapaaehtoisesti -oli vihkiytynyt johonkin ikuiseen valitukseen, johonkin suureen -katumukseen. Ja kaikki ne ajatukset, joita meissä nykyään herättäisi -tämä omituinen näky, tämä kauhea komero, joka oli jonkinlainen -kodin ja haudan, hautausmaan ja kaupungin väliaste, tämä ihmisten -yhteydestä kokonaan eristäytynyt elävä olento, joka jo luettiin -kuolleisiin, tämä lamppu, joka pimeässä kulutti viimeisiä -öljypisaroitaan, tämä elämänjäännös, joka häälyi kuopassa, tämä -henkäys, tämä ääni, tämä lakkaamaton rukous kiviloukossa, nämä toista -maailmaa kohden iäksi kääntyneet kasvot, nämä jo toisen auringon -kirkastamat silmät, tämä haudanseinällä kuunteleva korva, tämä vielä -ruumiiseen kytketty sielu, tämä yhä luolaan kytketty ruumis, ja -tämän kaksinkertaisen liha- ja graniittikuoren sisällä kidutetun -sielun tuska, niitä ei kansanjoukko lainkaan ajatellut. Ajalle -ominaista oli mietiskelyn puute ja jumalisuuden pintapuolisuus: -uskonnollisessa uhriteossa ei havaittu mitään ihmeellistä. Kansa otti -asian sellaisenaan, kunnioitti, piti arvossa ja pyhänä uhria tarpeen -mukaan, mutta ei eritellyt kärsimyksiä eikä niitä juuri säälinyt. -Se toi silloin tällöin hieman ruokaa katumuksentekijälle, vilkaisi -aukon läpi, elikö hän vielä, ei tuntenut hänen nimeään, tiesi tuskin -kuinka monta vuotta hän oli ollut siellä, ja muukalaisen kysymykseen, -kuka tuo elävä luuranko oli, joka maatui tuossa loukossa, vastasivat -naapurit: "Se on erakko." - -Siten suhtauduttiin siihen aikaan kaikkeen, ilman metafysiikkaa, -ilman liioittelua, ilman suurennuslasia, paljaalla silmällä. -Mikroskooppia ei ollut vielä keksitty, ei aineen eikä hengen alalla. - -Mutta huolimatta siitä, ettei tuollaisia vankeja suurestikaan -ihmetelty, eivät ne kuitenkaan olleet harvinaisia. Pariisissa oli -melkoinen määrä tuollaisia rukous- ja katumusluolia, ja niissä oli -melkein kaikissa asukas. Totta on myös, etteivät papit mielellään -nähneet niitä tyhjinä, se olisi osoittanut uskonnollista laimeutta; -ellei ollut tarjolla katujia, muurattiin niihin spitaalitautisia. -Paitsi Grèven komeroa oli niitä Montfauconin, Innocents-hautuumaan -luuhuoneen ja, jollen väärin muista, Hôtel Clichonin luona sekä -monissa muissa paikoissa, joihin muistitieto on liittänyt niiden -tarinoita. Yliopistossakin niitä oli. Niinpä lauloi jonkinlainen -keskiaikainen Job Sainte-Geneviève-mäellä lantakasalla erään kaivon -pohjalla kolmekymmentä vuotta seitsemää katumusvirttä alkaen aina -alusta, kun oli ehtinyt loppuun, ja kovemmalla äänellä öisin, -_magna voce per umbras_ [korkealla äänellä pimeässä], ja vielä -tänäänkin on muinaistutkija kuulevinaan hänen äänensä astuessaan -_Puits-qui-parle_-kadulle [Puhuvan-kaivonkatu]. - -Mutta rajoittuaksemme Tour-Rolandin komeroon on meidän lisättävä, -ettei se juuri koskaan ollut tyhjänä. Madame Rolanden kuoleman -jälkeen se oli harvoin ollut vuoden tai pari asukasta vailla. Moni -nainen oli sulkeutunut sinne, viimeiseen hetkeensä saakka itkeäkseen -vanhempiaan, rakastajiaan, harha-askeleitaan. Pariisin pilkkakirveet, -joiden pitää iskeä kaikkeen, vieläpä sellaisiinkin seikkoihin, jotka -eivät heitä lainkaan koske, väittivät ettei siellä juuri ollut nähty -leskiä. - -Ajan tavan mukaan oli seinään hakattu jokin latinalainen lause, -josta latinantaitoinen ohikulkija sai tietää komeron hurskaan -tarkoituksen. Tämä tapa ilmaista portin otsikkoon kirjoitetulla -lauseella rakennuksen tarkoitus säilyi kuudennentoista vuosisadan -keskivaiheille saakka. Niinpä näkee vieläkin Ranskassa -Tourville-vankilan portin otsikossa lauseen: _Sileto et spera!_ -[Vaikene ja toivo!] Irlannissa Fortescue-linnan suuren portin -yläpuolella olevan vaakunakilven alla _Forte scutum, salus ducum_ -[Luja kilpi ruhtinaan suoja] Englannissa Cowperin kreivien -vieraanvaraisen kartanon pääkäytävän yläpuolella: _Tuum est!_ [Kuuluu -sinulle!] Siihen aikaan sisältyi jokaiseen rakennukseen ajatus. - -Kun Tour-Rolandin umpeenmuurattuun komeroon ei ollut ovea, oli -suurilla roomalaisilla kirjaimilla hakattu ikkuna-aukon yläpuolelle -sanat: - - TU ORA! [Rukoile!] - -Rahvas, jonka terve järki ei juuri älyä missään sisimpiä hienouksia -ja mielellään vaihtaa _Ludovico Magnon_ ["Ludvig Suurelle", alku -Saint-Denis-portin otsikkokirjoituksesta] Porte Saint-Denis'ksi, -oli antanut tälle pimeälle, synkälle ja kostealle komerolle nimen -Rotankolo. [Latinalaisesta otsikkolauseesta _tu ora_ (äännetään: -tuu ooraa) ovat sanaleikkiä harrastavat pariisilaiset vääntäneet -nimityksen le _trou aux rats_ (äännetään suunnilleen: tru oo ra), -suomeksi: rotankolo.] Se ei ollut kovin ylevä, mutta sitä vastoin -hyvin kuvaava selitys. - - - - -III. Kertomus maissileivästä - - -Siihen aikaan, jota kertomuksessamme kuvailemme, oli Rolandin tornin -komerossa asukas. Jos lukija haluaa tietää, kuka siellä asusti, -tarvitsee hänen vain kuunnella kolmen kunnon vaimon keskustelua, -jotka olivat tulossa Châtelet'n rantaa pitkin Grève-torille päin ja -suuntasivat askeleensa suoraan tornia kohden samaan aikaan, kun me -kiinnitämme lukijan huomion Rotankoloon. - -Kaksi näistä naisista oli puvultaan kunniallisia pariisilaisia -porvarisvaimoja. Heidän hienot valkoiset kaularöyhelönsä, heidän -puna- ja sinijuovaiset puolivillaiset hameensa, heidän valkoiset, -värillisillä koristekielekkeillä koruommellut trikoosukkansa, heidän -keltaiset, mustapohjaiset, leveäkärkiset nahkakenkänsä ja ennen -kaikkea heidän päähineensä, nuo nauhoilla ja pitseillä koristetut -kultakuituiset sarvet, jollaisia champagnelaisnaiset ja venäläiset -kaartinkrenatöörit vielä tänä päivänäkin käyttävät, ilmaisivat heidän -kuuluvan siihen hyvinvoipien kauppiaanvaimojen luokkaan, jotka -ovat _vaimon_ ja _rouvan_ keskivaiheilla, kuten lakeijat sanovat. -Heillä ei ollut sormuksia eikä kultaristiä, mutta helposti saattoi -huomata ettei se johtunut köyhyydestä vaan sakkojen pelosta. Heidän -seuralaisensa oli pukeutunut likipitäen samoin kuin hekin, mutta -hänen puvussaan ja olennossaan oli yhtä ja toista, joka herätti -vaikutelman maaseutunotaarin vaimosta. Hänen tavallista korkeammalla -olevan vyönsä muodosta päättäen hän ei ollut kauan ollut Pariisissa. -Lisättäköön tähän poimutettu röyhelö, kenkien nauharuusut, hameen -poikittaiset raidat pitkittäisten asemesta ja lukemattomat muut hyvää -makua loukkaavat omituisuudet. - -Kaksi ensinmainittua asteli tuolla pariisittarille ominaisella -tavalla, heidän kuljettaessaan maalaisserkkujaan pääkaupunkia -katsomassa. Maalainen talutti kädestä lihavaa poikaa, jolla oli -kädessä suuri leipä. - -Tuntuu ilkeältä tunnustaa, että vuodenajan kylmyyden takia poika -käytti kieltä nenäliinanaan. - -Poika antoi vetää itseään, _non passibus aequis_ [epätasaisin -askelin], kuten Vergilius sanoo, ja kompasteli aina vähän väliä, -minkä vuoksi äiti alati torui häntä. Hän katselikin enemmän leipäänsä -kuin katukiveystä. Epäilemättä pidätti jokin painava seikka häntä -haukkaamasta siitä, sillä hän tyytyi sitä hellästi silmäilemään. -Mutta äidin olisi pitänyt itse kantaa leipää. Oli julmaa antaa -pyöreäposkisen pojannallikan esittää Tantaluksen osaa. - -Samalla nuo kolme vaimoa (sillä rouva-nimitystä käytettiin ainoastaan -aatelisnaisista) puhelivat kaikki yhtaikaa. - --- Kiirehtikää, Mahiette, sanoi maalaisvaimolle nuorin, joka myös oli -kookkain. -- Pelkään, että myöhästymme. Châtelet'ssa sanottiin, että -hänet heti vietäisiin kaakinpuulle. - --- Oh, mitä puhuttekaan, Oudarde Musnier, virkkoi toinen pariisitar. --- Hän saa olla kaksi tuntia kaakinpuussa. Onhan meillä aikaa. -Oletteko koskaan nähnyt kaakissa seisojaa, Mahiette? - --- Olen, Reimsissä, vastasi maaseutulainen. - --- Reimsissä! Mikä liekään teidän kaakinpuunne Reimsissä? Kurja -häkki, johon pannaan vain talonpoikia. On sekin jotain! - --- Vai talonpoikia ainoastaan! Reimsin Verkatorilla! On siellä nähty -oikein kunnon murhamiehiäkin, sellaisiakin, jotka ovat surmanneet -isänsä ja äitinsä! Talonpoikia! Minä te meitä oikein pidätte, -Gervaise? - -Ja maaseutulaisrouva oli vähällä toden teolla suuttua kaakinpuunsa -kunnian puolesta. Onneksi käänsi järkevä Oudarde Musnier ajoissa -keskustelun toisille urille. - --- Kesken kaiken, Mahiette, mitä sanotte meidän flaamilaisista -lähettiläistämme? Onko teillä yhtä komeita Reimsissä? - --- Ei, sen myönnän, sanoi Mahiette, -- sellaisia flaamilaisia kuin -nämä saa nähdä vain Pariisissa. - --- Oletteko lähetystön joukosta huomannut tuota pitkää lähettilästä, -joka on sukankutoja? Oudarde kysyi. - --- Olen, vastasi Mahiette, -- hän näyttää oikealta Saturnukselta. - --- Ja tuota lihavaa miestä, joka on paksu ja pyöreä kuin oluttynnyri? -virkkoi Gervaise. -- Ja pientä, jolla on pienet silmät ja punaiset -silmäluomet, joiden päällä kulmakarvat törröttävät niinkuin ohdakkeen -piikit? - --- Heidän hevosissaan vasta katsomista on, sanoi Oudarde, -- ja -heidän kummallisissa satulaloimissaan. - --- Voi, hyvät ystävät, sanoi Mahiette vuorostaan etevämmyyttä -osoittavin ilmein, -- mitä sanoisittekaan, jos olisitte vuonna 61, -kahdeksantoista vuotta sitten kruunausjuhlissa Reimsissä nähneet -prinssien ja kuninkaan seurueen hevoset? Millaisia satulaloimia ja -maahan asti ulottuvia peitteitä, toiset kirjosilkkiä tai hienoa -kultakangasta, soopelinnahalla vuorattuja, toiset samettia, -kärpännahalla vuorattuja, toiset taas täynnä jalokiviä ja kulta- ja -hopeatiukuja! Miten paljon lienevät maksaneetkaan! Entä ne kauniit -hovipojat sitten, jotka ratsastivat niillä komeilla hevosilla! - --- Oli miten tahansa, vastasi kuivasti Oudarde, -- mutta -flaamilaisilla on oikein kauniita hevosia, ja he olivat eilen -kaupunginvoudin päivällisillä Kaupungintalossa, jossa tarjottiin -sokerileivoksia, mausteviiniä, makeisia ja muita harvinaisuuksia. - --- Johan nyt jotakin, hyvä naapuri! huudahti Gervaise. -- -Flaamilaisethan aterioivat herra kardinaalin luona Bourbonin -palatsissa. - --- Eivätpä, kuin kaupungintalossa! - --- Ei, Bourbonin palatsissa! - --- Tiedän varmasti, että he olivat Kaupungintalossa, Oudarde vastasi -päättävästi, -- koska tohtori Scourable piti heille latinankielisen -puheen, josta he olivat hyvin mielissään. Niin sanoi mieheni, joka on -valantehnyt kirjakauppias. - --- Ja minä tiedän varmasti, että he olivat Petit-Bourbonissa, vastasi -Gervaise yhtä terhakasti, -- sillä herra kardinaalin prokuraattori -tarjosi heille siellä kaksitoista kaksoisneljännestä valkoista, -vaaleanpunaista ja tulipunaista mausteviiniä, kaksikymmentäneljä -laatikkoa Lyonin "kultaisia" mantelileivoksia, yhtä monta -kahden livren hintaista soihtua ja lisäksi kuusi puolikasta -valkoista ja punaista Beaunen viiniä, parasta mitä Pariisista -sai. Eikö se jo todista jotakin. Sen kuulin mieheltäni, joka on -Parloir-aux-Bourgeois'n osastopäällikkö ja joka juuri tänä aamuna -vertaili flaamilaisia lähettiläitä ja niitä lähettiläitä keskenään, -joita pappi Johannes ja Trebizonden keisari edellisen kuninkaan -aikana lähettivät Mesopotamiasta Pariisiin ja joilla oli korvarenkaat. - --- Sanon kuin sanonkin, että he aterioivat Kaupungintalossa, kivahti -Oudarde, johon kaikki nämä todisteet eivät lainkaan tehonneet, -- -koska ei milloinkaan ennen ole nähty niin komeita liharuokia ja -sokerileivoksia. - --- Ja minä sanon teille, että niitä tarjoili kaupunginpalvelija Le -Sec Hôtel du Petit-Bourbonissa, ja siksi te erehdytte. - --- Kaupungintalossa, sanon minä. - --- Petit-Bourbonissa, hyvä ystävä, koska vielä oli suuren portaalin -päällä oleva sana _Espérance_ valaistu taikalyhdyillä. - --- Kaupungintalossa! Kaupungintalossa! Koska Husson le Voirkin -puhalsi huilua. - --- Ei, sanon minä! - --- Kaupungintalossa, sanon minä! - --- Ei, sanon vielä kerran! - -Roteva kunnon Oudarde aikoi juuri vastata, ja riita olisi ehkä -johtanut tukkanuottasille, ellei Mahiette olisi samassa huudahtanut: - --- Katsokaa, miten paljon väkeä on kerääntynyt tuonne sillan päähän! -Ne näyttävät katselevan jotakin, joka on niiden keskellä. - --- Niin, todellakin, sanoi Gervaise, kuulen tamburiinin äänen. -Siellä tekee kai pieni Esmeralda vuohineen temppujaan. Joutukaa, -Mahiette, juoksuttakaa poikaa! Tehän olette tullut katsomaan Pariisin -merkillisyyksiä. Eilen näitte flaamilaiset, tänään teidän täytyy -nähdä mustalaistyttö. - --- Mustalainen! huudahti Mahiette ja pysähtyi tarttuen lujasti -poikansa käteen. -- Herra varjelkoon! Hän varastaa lapseni! -- Tule, -Eustache! - -Hän alkoi juosta rantaa pitkin Grève-toria kohden, kunnes oli päässyt -tarpeeksi pitkälle sillasta, eikä olisi silloinkaan vielä pysähtynyt, -ellei poika, jota hän raahasi jäljessään, olisi kaatunut. Hän -seisahtui hengästyneenä. Oudarde ja Gervaise saavuttivat hänet. - --- Tuo mustalaistyttökö varastaisi lapsenne! huudahti Gervaise. -- -Sepä omituinen ajatus. - -Mahiette ravisti päätään miettivänä. - --- Omituista, että säkkinainenkin uskoo sellaista mustalaisista. - --- Kuka on säkkinainen? Mahiette kysyi. - --- No sisar Gudule, sanoi Oudarde. - --- Kuka on sisar Gudule? - --- Kyllä te siellä Reimsissä olette takapajulla, kun ette tiedä, kuka -sisar Gudule on! Sehän on Rotankolon erakko. - --- Se naisraukkako, jolle olemme viemässä tätä leipää? Oudarde -nyökäytti myöntävästi. - --- Juuri sama. Saatte kohta nähdä hänen katsovan luukustaan -Grève-torille. Hän ajattelee aivan samalla tavalla kuin tekin -näistä kiertelevistä mustalaisnaisista, jotka tanssivat rämisyttäen -tamburiinia ja ennustavat yleisölle. Ei tiedetä, mistä syystä hän -niin inhoaa mustalaisia. Mutta entä te, Mahiette, miksi te niin -kiireesti juoksitte pakoon, kun näitte heidät? - --- Oh! vastasi Mahiette ja tarttui molemmin käsin pikku poikansa -pyöreään päähän, -- en tahdo, että minulle käy niinkuin Paquette la -Chantefleurielle. - --- Voi! kertokaa meille se tarina, hyvä Mahiette, sanoi Gervaise ja -tarttui hänen käsivarteensa. - --- Mielelläni, vastasi Mahiette, -- mutta kyllä te pariisilaiset -olette tietämättömiä, kun ette sitä tunne. Sanon teille, -- mutta -eihän meidän tarvitse pysähtyä sen tähden, että kerron, -- että -Paquette la Chantefleurie oli kaunis kahdeksantoista vuotias tyttö, -kun minä olin yhtä vanha, toisin sanoen kahdeksantoista vuotta -sitten, ja että on hänen oma syynsä, ettei hän nyt minun laillani -ole kunnollinen ja hyvinvoipa kolmenkymmenenkuuden ikäinen vaimo, -jolla on mies ja pieni poika. Muuten se oli jo myöhäistä, kun hän oli -neljäntoista. Hän oli Guybertaut'n, reimsiläisen venelaulajan tytär, -hänen, joka lauloi kuningas Kaarle VII:lle hänen kruunauspäivänään, -kun hän kulki Vesleä alaspäin Sillerystä Muisoniin, ja silloin -oli hänen mukanaan veneessä Orleans'in neitsyt. Vanha isä kuoli, -kun Paquette vielä oli pieni. Hänellä oli niin muodoin vain äiti, -jonka veli oli herra Mathieu Pradon, pariisilainen vaskiseppä Rue -Parin-Garlinin varrella; hän kuoli viime vuonna. Kuten näette, -oli hän siis kunnon perheen lapsi. Äiti oli pahaksi onneksi -yksinkertainen, hyvä nainen, joka hemmotteli tyttöä eikä opettanut -häntä tekemään muuta kuin nukkeja ja muuta rihkamaa, ja niinpä -tyttö sitten vartuttuaan jäikin köyhäksi. He asuivat Reimsissä -aivan joen rannalla Rue de Folle-Peinen varrella. Huomatkaa tämä, -sillä minä luulen, että se oli syynä Paquetten onnettomuuteen. -Vuonna 61, samana vuonna, jona armollinen kuninkaamme Ludvig XI -kruunattiin, oli Paquette niin iloinen ja kaunis, että kaikki -nimittivät häntä la Chantefleurieksi [_Laulukukkanen_, vapaampi -vastine: _Laululintunen_]. -- Tyttö raukka! -- Hänellä oli kauniit -hampaat, ja hän nauroi mielellään näyttääkseen niitä. Mutta tyttö, -joka mielellään nauraa, saa pian itkeä; kauniit hampaat pilaavat -kauniit silmät. Niin kävi Chantefleurienkin. Hän ja hänen äitinsä -elivät suuressa puutteessa. Soittoniekan kuoleman jälkeen oli -heidän toimeentulonsa huononemistaan huonontunut. Heidän nukkensa -tuottivat heille tuskin kuutta denieriä viikossa, mikä ei ole -kahta kotka-penninkiäkään. Missä olivat nyt ne ajat, jolloin isä -Guybertaut sai kaksitoista pariisilaista souta yhdestä ainoasta -laulusta kruunajaisissa? Tuli talvi -- samana vuonna 61--, jolloin -noilla naisraukoilla ei ollut tikkuakaan valkean sytykkeeksi, -ja kun oli hyvin kylmä, sai Paquette poskilleen niin kauniit -ruusut, että miehet alkoivat kuiskailla hänelle: Paquette! ja -useat: Pâquerette! ja hän joutui huonoille jäljille. -- Eustache! -Koetappas vain haukata siitä leivästä! -- Me näimme heti eräänä -sunnuntaina, kun hän tuli kirkkoon kultainen risti kaulassa, että -hänen oli käynyt hullusti. -- Ajatelkaa! Neljäntoista vuotiaana! -- -Ensimmäinen oli nuori varakreivi de Cormontreuil, jonka kartano on -kolmenneljännespeninkulman päässä Reimsistä; toinen oli herra Henri -de Triancourt, kuninkaan tallimestari; sitten vain turnajaisairut -Chiart de Beoulion; sitten yhä alenevaa säätyä kuninkaan -pöydänkattaja Guery Aubergeon, dauphinin parturi Macé de Frépus, -kuninkaan kokki Thévenin le Moine ja niin edespäin yhä vanhempia -ja alhaisempia, kunnes hän viimein joutui katulaulaja Guillaume -Racinen ja lyhdynsytyttäjä Thierry de Merin käsiin. Silloin antautui -Chantefleurie raukka jo kenelle tahansa. Hän oli auttamattomasti -vajonnut lokaan. Ajatelkaas, hyvät ystävät! Kruunajaisten aikana, -samana vuonna 61, juuri hän sai laittaa vuoteen irstailijain -kuninkaalle! - Samana vuonna! - -Mahiette huokasi ja pyyhkäisi kyyneleen poskipäältään. - --- Eihän tuo juttu mitään ihmeellistä ole, sanoi Gervaise, -- enkä -ole siinä vielä nähnyt en mustalaisia enkä lapsia. - --- Odottakaahan! jatkoi Mahiette, -- kyllä vielä näette lapsen. --- Vuonna 66, Paavalinpäivänä tulee siitä kuluneeksi kuusitoista -vuotta, Paquette synnytti tytön. Miten suuresti tuo onneton siitä -riemastuikaan! Hän oli kauan toivonut lasta. Hänen äitinsä, -yksinkertainen kunnon nainen, joka ei koskaan muuta osannut kuin -ummistaa silmänsä kaikelta, oli kuollut. Paquettella ei ollut enää -koko maailmassa ketään, jota rakastaa, ei ketään, joka rakasti häntä. -Viisi vuotta, lankeemuksestaan asti, Chantefleurie oli ollut vallan -säälittävä olento. Hän oli yksin maailmassa, aivan yksin, häntä -osoitettiin sormella ja häpäistiin kadulla, vartijat pieksivät häntä, -ja pienet katupojat pilkkasivat häntä. Hän oli nyt kaksikymmenvuotias -ja kahdenkymmenen ikäisinä ilotytöt ovat jo vanhoja. Porton ammatti -ei enää tuottanut enempää kuin ennen nukkien ompelu; jokainen uusi -kurttu vei palkasta taalerin. Talvi kävi hänelle taas tukalaksi, puut -yhä harvinaisemmiksi hänen uunissaan ja leipä hänen laatikossaan. -Hän ei enää kyennyt työskentelemään, sillä käydessään hekumalliseksi -hän oli laiskistunut, ja hän kärsi sitäkin enemmän, kun hän -laiskistuessaan oli käynyt hekumalliseksi. -- Niin ainakin selitti -Saint-Remyn kirkkoherra, minkä tähden sellaisia naisia vanhoina -pahemmin ahdistaa kylmä ja nälkä kuin muita köyhiä. - --- Niinpä niin, virkkoi Gervaise, -- mutta entä mustalaiset? - --- Odottakaahan, Gervaise! sanoi Oudarde, jonka mielenkiinto ei ollut -niin hätäistä laatua. -- Mitä jäisi loppupuolelle, jos kaikki olisi -heti alussa? Jatkakaa, Mahiette, olkaa hyvä! Chantefleurie raukka! - -Mahiette jatkoi. - --- Hän oli siis hyvin murheellinen, hyvin kurja ja itki poskensa -kuopille. Mutta suuressa häpeässään, alennuksessaan ja hylätyssä -tilassaan tuntui hänestä, ettei hän olisi niin häväisty, alennettu -ja hylätty, jos hänellä olisi maailmassa jotakin tai joku, jota hän -voisi rakastaa ja joka rakastaisi häntä. Sen täytyi olla lapsi, -sillä ainoastaan lapsi saattoi olla kyllin viaton rakastaaksen -häntä. -- Hän oli tullut huomaamaan sen koetettuaan rakastaa muuatta -varasta, ainoaa miestä, jolle hän enää kelpasi; mutta hän huomasi -pian, että varas halveksi häntä. -- Langenneet naiset tarvitsevat -rakastajan tai lapsen täyttääkseen sydämensä tyhjyyden. -- Muuten -he ovat äärettömän onnettomia. Kun hän ei voinut saada rakastajaa, -hän suuntasi toiveensa lapsen saamiseen, ja sitä hän aina rukoili, -sillä hän ei ollut lakannut rukoilemasta. Jumala armahti häntä ja -lahjoitti hänelle pikku tytön. En yritäkään kuvailla teille hänen -riemuaan. Se oli yhtä kyynelten, hyväilyjen ja suudelmain tulvaa. Hän -imetti itse lastaan, kapaloi sen peitteellään, ainoalla, mikä hänellä -oli, eikä tuntenut enää vilua eikä nälkää. Hän kaunistui uudelleen. -Vanhasta tytöstä tuli nuori äiti. Entinen elämä alkoi uudelleen, -tultiin katsomaan Chantefleurietä, hänen markkinansa paranivat -uudelleen, ja kaikella tuolla kauhealla menolla hän hankki kääreitä, -myssyjä, pitseillä koristettuja mekkoja ja pieniä silkkipäähineitä -huolehtimatta lainkaan omasta puvustaan. -- Kuulepas Eustache-herra, -enkö ole kieltänyt sinua haukkaamasta leivästä. -- Varmaa on, että -pikku Agnesta -- se oli lapsen ristimänimi, sillä sukunimeä ei -Chantefleuriellä ollut enää pitkiin aikoihin ollut -- koristettiin -enemmän pitseillä ja nauhoilla kuin prinsessaa. Muun muassa -hänellä oli pari mitä kauneimpia pikku kenkiä, joiden vertaisia ei -varmaankaan itse kuningas Ludvig XI:llä ole ollut! Äiti oli ne itse -hänelle ommellut ja koristanut ja tehnyt sen nukenneulojan koko -taidolla. Ne olivat somimmat pikku silkkikengät, mitä nähdä saattoi. -Ne olivat korkeintaan peukaloni pituiset, ja oli täytynyt nähdä -lapsen pienten jalkojen pujottautuvan niistä ulos, ennen kuin saattoi -uskoa, että ne olivat mahtuneet niihin. Ne olivatkin mitä sievimmät -pikku jalat, ruusunpunaisemmat kuin niitä ympäröivä silkki! -- Kun -saatte lapsen, Oudarde, saatte nähdä, ettei mikään ole kauniimpaa -kuin sellaiset pienet kädet ja jalat. - --- En muuta toivoisikaan, virkkoi Oudarde huoaten, -- mutta minä -odotan, että se olisi herra Andry Musnier'lle iloksi. - --- Muuten eivät Paquetten pikku tytön jalat yksin olleet kauniit, -jatkoi Mahiette. Näin hänet neljän kuukauden ikäisenä. Hänellä oli -silmät suuremmat kuin suu ja mitä kauneimmat mustat hiukset, jotka jo -alkoivat kiharoitua. Mikä kaunotar hän olisikaan ollut kuudentoista -ikäisenä! Äiti kiintyi päivä päivältä yhä enemmän häneen. Hän hyväili -häntä, suuteli häntä, pesi häntä, koristi häntä, oli toisin sanoen -aivan hullaantunut häneen. Hän oli menettää järkensä pelkästä onnesta -ja kiitti Jumalaa hänen lahjastaan. Varsinkin olivat nuo pienet jalat -hänen ihastuksensa ainaisena esineenä. Hän suuteli niitä yhtenään -eikä saattanut kääntää niistä katsettaan. Hän pani niihin nuo pienet -kengät, otti ne taas pois, ihaili noita pikku jalkoja, asetti ne -päivää vasten, niin että se hohti niiden lävitse, koetti kävelyttää -niitä sängyllä ja olisi mielellään viettänyt koko elämänsä polvillaan -pukien ja riisuen näitä jalkoja, aivan kuin ne olisivat olleet pienen -Jeesuslapsen jalat. - --- Kertomus on kyllä kaunis, sanoi Gervaise hiljaa, -- mutta en näe -vieläkään mustalaisia. - --- Nyt saatte kuulla, jatkoi Mahiette. -- Eräänä päivänä saapui -Reimsiin joukko hyvin omituista väkeä. Ne olivat kerjäläisiä ja -roistoja, jotka kiertelivät ympäri maita herttuansa ja kreiviensä -johdolla. Heillä oli vaskenkarvainen iho, kähärä tukka ja -hopearenkaat korvissa. Naiset olivat vielä rumempia kuin miehet. -Heillä oli vielä tummempi iho ja he olivat pukeutuneet vanhoihin, -repaleisiin viittoihin, joiden päälle tukka riippui kuin hevosen -häntä. Lapset, jotka telmivät maassa heidän jaloissaan, olisivat -saaneet apinat pelästymään. Lauma irtolaisia. Ne tulivat suoraan -Puolan kautta Egyptistä Reimsiin. Paavi oli ripittänyt heitä, -sanottiin, ja määrännyt heille katumustyöksi seitsemän vuoden -yhtämittaisen kiertämisen, jolloin he eivät saaneet kertaakaan -maata sängyssä. He nimittivätkin itseään katumuksentekijöiksi ja -haisivat kauheasti. He olivat kai ennen olleet saraseeneja ja -uskoivat sen tähden Jupiteriin ja vaativat kymmenen livreä veroa -kaikilta arkkipiispoilta, piispoilta ja apoteilta. Paavin bulla antoi -heille siihen oikeuden. He tulivat Reimsiin Algerian kuninkaan ja -Saksan keisarin nimessä ennustamaan kansalle. Käsität tehän, ettei -enempää tarvittu, jotta heiltä kiellettiin pääsy kaupunkiin. Koko -joukko asettui silloin kaikessa rauhassa Braine-portin edustalle -pienelle mäelle, jossa on tuulimylly, aivan vanhojen liitukaivosten -läheisyyteen. Nyt alkoi Reimsistä käydä väkeä heitä katsomassa. -He katsoivat kättä ja ennustivat mitä ihmeellisimpiä asioita. He -olisivat voineet ennustaa itse Juudaksen paaviksi. Ilkeitä huhuja -alkoi kuitenkin liikkua heistä. Kuiskailtiin, että he varastivat -lapsia, näpistivät rahakukkarolta ja söivät ihmisenlihaa. Viisaammat -sanoivat tyhmille: "Älkää menkö sinne!" mutta menivät itsekin -kaikessa hiljaisuudessa. Kaikki ihmiset oli vallannut oikea -ennustuskuume. Mutta kyllä ne ennustivatkin asioita, jotka olisivat -saaneet kardinaalinkin hämmästymään. Äidit tulivat perin ylpeiksi -lapsistaan, kun mustalaisnaiset olivat lukeneet heidän käsistään -kaikenlaisia pakanaksi ja turkiksi kirjoitettuja ihmeitä. Mikä saisi -keisarin, mikä paavin, mikä kapteenin. Chantefleurie raukkaankin oli -tarttunut yleinen uteliaisuus. Hän tahtoi tietää, tulisiko hänen -pikku Agneksestaan ehkä kerran Armenian keisarinna tai jotain sen -tapaista. Hän vei siis tytön mustalaisleiriin, jossa naiset suuresti -ihastuivat siihen, alkoivat hyväillä ja suudella sitä mustilla -huulillaan ja ihailivat tavattomasti sen pientä kättä. Ja äiti oli -riemuissaan! Erikoisesti ihmettelivät he lapsen pieniä jalkoja ja -kenkiä. Tyttö ei ollut vielä vuodenkaan vanha, mutta hymyili jo -äidille, pikku hupakko, oli lihava ja pyöreä ja teki senkin tuhannen -enkelintemppua. Hän säikähti kovasti mustalaisia ja alkoi itkeä. -Mutta äiti suuteli häntä ja palasi jälleen kotiin ihastuneena -niistä suurenmoisista asioista, joita mustalaisnaiset olivat hänen -Agnekselleen ennustaneet. Hänestä piti tulla kaunotar, itse hyve, -kuningatar. Hän palasi siis ullakkokomeroonsa Rue de Folle-Peinen -varrelle kovin ylpeänä siitä, että toi sinne kuningattaren. -Seuraavana päivänä hän lapsen nukkuessa hänen sängyssään, sillä -se nukkui aina hänen vieressään, käytti tilaisuutta hyväkseen ja -jättäen oven raolleen juoksi erään naapurivaimon luo Rue de la -Séchesserien varrella kertomaan, että oli tuleva päivä, jolloin -hänen Agnestaan pöydässä palvelevat Englannin kuningas ja Etiopian -arkkiherttua, ja lukemattomia muita ihmeitä. Kun hän ei palatessaan -kuullut kirkunaa juostessaan portaita ylös, ajatteli hän: "Hyvä on! -hän nukkuu vielä." Hän löysi oven enemmän raollaan kuin oli sen -jättänyt, juoksi sisälle, kiiruhti vuoteen luo... Lapsi oli poissa, -paikka oli tyhjä. Koko lapsesta ei ollut muuta jälellä kuin toinen -pikku kenkä. Hän ryntäsi ulos, syöksyi portaita alas ja alkoi takoa -päätään seiniin ja kirkua: "Lapseni! Kenellä on minun lapseni? Kuka -on ottanut minun lapseni?" Katu oli autio, talo yksinäinen; kukaan -ei tiennyt sanoa mitään. Hän juoksi mielettömänä villin ja kauhean -näköisenä koko päivän ympäri kaupunkia, tutki kaikki kadut, kuunteli -kaikkien ovien ja ikkunain luona aivan kuin peto, joka on kadottanut -pentunsa. Rinta läähätti, tukka liehui valtoimenaan harteilla, hän -oli kauhean näköinen, ja hänen silmissään paloi tuli, joka sai -hänen kyyneleensä kuivumaan. Hän pysäytti kaikki vastaantulijat ja -huusi: "Tyttöni! Kaunis pikku tyttöni! Palvelen orjana ketä tahansa, -joka antaa minulle takaisin tyttöni, olen vaikka hänen koiransa -orja! Hän saa syödä sydämeni, jos tahtoo!" Hän tapasi Saint-Remyn -kirkkoherran ja sanoi hänelle: "Herra kirkkoherra, minä kaivan -vaikka maata kynsilläni, mutta antakaa minulle tyttöni!" Se oli -sydäntäsärkevää nähdä, Oudarde, ja minä näin hyvin kovasydämisen -miehen, prokuraattorin, mestari Ponce Lacabren silmien kyyneltyvän, --- Voi tuota äiti raukkaa! -- Illalla hän meni kotiinsa. Hänen -poissaollessaan oli pari naapurivaimoa nähnyt kahden mustalaisnaisen -hiipivän ylös portaita hänen huoneeseensa käärö kainalossa, tulevan -jälleen alas, sulkevan oven jälkeensä ja kiiruhtavan pois minkä -kerkisivät. Heidän lähdettyään luulivat he kuulleensa lapsenkirkunaa -Paquetten huoneesta. Äiti päästi ilonhuudon ja miltei lensi portaita -ylös, sysäsi ovensa auki kuin tykinkuula ja syöksyi sisälle. -- Miten -kauheata, Oudarde! Pienen, kauniin, rusottavan ja kukkean Agneksensa, -tuon Jumalanlahjan, sijasta näki hän pienen inhoittavan, ontuvan, -yksisilmäisen, kyttyräselkäisen kummituksen ryömivän ja ääntelevän -permannolla. Hän peitti kauhusta kasvonsa käsillään. "Jumalani!" -huudahti hän, "ovatko ne noidat muuttaneet minun lapseni tuollaiseksi -inhoittavaksi elukaksi?" Tuo pieni vaivainen vietiin kiireesti pois, -muuten sen näkeminen olisi tehnyt hänet hulluksi. Se oli jonkun -mustalaisnaisen epäsikiö pirun kanssa. Se näytti noin nelivuotiaalta -ja sopersi kieltä, joka ei ollut mitään ihmisten kieltä; ne olivat -aivan mahdottomia sanoja. -- Chantefleurie oli heittäytynyt pienen -kengän ylle, ainoan, mikä oli jäänyt jäljelle kaikesta, mitä hän -oli rakastanut. Hän makasi niin kauan liikkumattomana, äänetönnä, -hengittämättä, että näytti ihan kuolleelta. Äkkiä koko hänen -ruumiinsa alkoi vavahdella, hän peitti kengän tulisilla suudelmilla -ja puhkesi niin hillittömään itkuun kuin hänen sydämensä olisi -särkynyt. Me itkimme kaikki. Hän toisteli: -- "Oh! pikku tyttöni! -kaunis pikku tyttöni! missä sinä olet?" Se vihloi sydäntä. Itken -vieläkin, kun sitä muistelen. Meidän lapsemme, nähkääs, ovat -luittemme ydin. -- Eustache raukkani! Sinä olet niin kaunis! Jospa -tietäisitte, miten soma hän on. Eilen hän sanoi minulle: "Tahdon -ruveta sotamieheksi." Voi, pikku Eustacheni! jos sinut kadottaisin! --- Chantefleurie hypähti äkkiä pystyyn ja alkoi juosta ympäri Reimsin -katuja huutaen: "Mustalaisleiriin! Mustalaisleiriin! Vartijat, -tulkaa polttamaan noidat!" Mustalaiset olivat lähteneet matkoihinsa. -Oli jo pimeää, eikä voitu niitä enää saavuttaa. Seuraavana päivänä -tavattiin peninkulman päässä Reimsistä Gueux'n ja Tilloyn välisellä -kanervakankaalla nuotion jätteitä, joitakin Paquetten lapsen nauhoja, -veripilkkuja ja pukinlantaa. Edellinen yö oli juuri ollut lauantaiyö. -Ei ollut epäilystäkään, että mustalaiset olivat viettäneet -noitajuhlaa kankaalla ja syöneet lapsen Beelsebubin seurassa, kuten -muhamettilaisten on tapa. Kun Chantefleurie sai kuulla nämä kauheat -seikat, ei hän enää itkenyt, hän liikutti huuliaan kuin puhuakseen, -mutta ei saanut sanaakaan suustaan. Seuraavana päivänä olivat hänen -hiuksensa harmaat. Kolmantena päivänä hän oli kadonnut. - --- Se oli todellakin hirveä historia, sanoi Oudarde, -- se saisi -burgundilaisenkin itkemään. - --- Enpä enää ihmettele, virkkoi Gervaise, -- että te niin pelästyitte -mustalaisia. - --- Ja olipa oikein, lisäsi Oudarde, -- että kiiruhditte pois pikku -Eustachen kanssa, kun nämäkin mustalaiset ovat Puolasta. - --- Ei, sanoi Gervaise. -- Niiden sanotaan tulleen Espanjasta ja -Kataloniasta. - --- Kataloniasta? Ehkäpä niinkin, vastasi Oudarde. -- Katalonia, -Volonia, Polonia, minä sekoitan aina nuo kolme maakuntaa. Mutta -mustalaisiahan he joka tapauksessa ovat. - --- Ja heillä on hyvät hampaat pienten lasten syömiseen, lisäsi -Gervaise. -- Eipä minua lainkaan ihmetyttäisi, vaikkapa Esmeraldakin, -suipistakoon hän miten hyvänsä pientä suutansa, osaisi sen tempun. -Hänen valkoinen vuohensa tekee niin arveluttavia temppuja, että siinä -täytyy olla jotain metkua takana. - -Mahiette kulki ääneti heidän rinnallaan. Hän oli vaipunut tuohon -uneksintaan, jossa surullinen tarina tavallaan jatkuu eikä lakkaa, -ennen kuin se on saanut värähdys värähdykseltä sydämen sisimmät -säikeet soimaan. - -Gervaise kysäisi häneltä samassa: - --- Eikö milloinkaan saatu tietää, miten Chantefleurien oli käynyt? - -Mahiette ei vastannut. Gervaise uudisti kysymyksensä ja pudisti häntä -samalla käsivarresta. Mahiette näytti heräävän mietteistään. - --- Miten Chantefleurien oli käynyt? hän sanoi toistaen koneellisesti -sanat, jotka juuri olivat soineet hänen korvissaan; sitten hän lisäsi -vilkkaasti yrittäen kiinnittää ajatuksensa kysymykseen: - --- Voi! sitä ei ole koskaan saatu tietää. Hetken kuluttua hän lisäsi: - --- Jotkut sanoivat nähneensä hänen lähtevän Reimsistä hämärissä -Fléchembault-portin kautta; toiset taas aamun sarastaessa vanhan -Basée-portin kautta. Eräs köyhä löysi hänen kultaristinsä riippumasta -kiviristillä niityllä, jossa pidetään markkinoita. Se oli sama -koriste, joka vuonna 61 saattoi hänet huonoille jäljille. Hän -oli saanut sen tuolta kauniilta varakreivi de Cormontreuiltä, -ensimmäiseltä rakastajaltaan. Suurimman kurjuudenkaan aikana Paquette -ei ollut luopunut siitä. Hän varoi sitä kuin silmäteräänsä. Kun me -nyt näimme, että hän oli eronnut rististä, luulimme kaikki että -hän oli kuollut. Kuitenkin vakuuttivat Cabaret-les-Vantes-seudun -asukkaat nähneensä hänen avojaloin vaeltavan Pariisiin vievää tietä. -Mutta silloin hänen olisi pitänyt mennä Vesle-portin kautta, eikä -se sovi muihin kertomuksiin. Omasta puolestani uskon, että hän meni -Vesle-portin kautta ja samalla pois koko tästä maailmasta. - --- En ymmärrä, mitä tarkoitatte, sanoi Gervaise. - --- Vesle, vastasi Mahiette surullisesti hymyillen, on kaupunkimme -läpi virtaavan joen nimi. - --- Chantefleurie raukka! sanoi Oudarde ja häntä puistatti, -- hän -hukuttautui siis! - --- Hukuttautui! vastasi Mahiette; -- kuka olisi osannut ennustaa -kunnon isä Guybertaut'lle, kun hän laulaen kulki veneessään -Tinqueux-sillan alitse, että hänen pikku lemmikkinsä Paquette kerran -kulkisi saman sillan alitse, mutta ilman laulua ja venettä? - --- Entä tuo pieni kenkä? kysyi Gervaise. - --- Katosi äidin mukana. - -Oudarde, hyvä ja tunteellinen nainen, olisi tyytynyt huokaamaan -Mahietten kanssa, mutta uteliaamman Gervaisen kysymykset eivät olleet -vielä lopussa. - --- Entä tuo kummitus? hän kysyi äkkiä Mahiettelta. -- Mikä kummitus? -kysyi tämä. - --- Se pieni mustalainen, jonka noidat jättivät Chantefleurien luo -hänen pienen tyttönsä sijalle. Mitä te sille teitte? Te kai hukutitte -senkin. - --- Emme, sanoi Mahiette. - --- No te poltitte kai sen sitten? Se olikin oikein sille. Mokomakin -noidansikiö! - --- Emme kumpaakaan, Gervaise. Hänen ylhäisyytensä arkkipiispa otti -tuon mustalaislapsen suojelukseensa, manasi sen, kastoi sen, ajoi -huolellisesti perkeleen ulos ruumiista ja lähetti sen Pariisiin -asetettavaksi löytölasten lavitsalle Notre-Dameen. - --- No niitä piispoja! sanoi Gervaise nureksien, -- kun he ovat -oppineita, eivät he tee mitään muiden ihmisten lailla. Onko laitaa -ja peliä asettaa paholainen löytölapseksi! Sillä tuo pieni kummitus -ei voinut olla mikään muu kuin paholainen. Mitä sille Pariisissa -tehtiin, Mahiette? Ei kai kukaan armelias henkilö sitä huolinut. - --- En tiedä, vastasi reimsiläinen. -- Juuri siihen aikaan osti -mieheni notaarin viran Brussä, joka on peninkulman päässä -kaupungista, emmekä ole sen jälkeen kuulleet mitään koko asiasta. -Reimsin tuomiokirkon tornin keralla, joka peittyy Cernayn kukkulain -taakse, hävisi se kokonaan näköpiiristämme. - -Tämän keskustelun aikana olivat nuo kolme arvoisaa porvarisnaista -saapuneet Grève-torille. Keskusteluunsa syventyneinä olivat he -kulkeneet messukirjan ohi Rolandin tornin kulmassa ja koneellisesti -suunnanneet kulkunsa kaakinpuulle, jonka ympärille oli kerääntynyt -aikamoinen ihmisjoukko. Se näytelmä, mikä siellä parhaillaan oli -käynnissä, olisi saanut heidät kokonaan unohtamaan Rotankolon ja -menonsa sinne, ellei tuo tanakka kuusivuotias, jota Mahiette raahasi -jäljessään, olisi heitä samassa siitä muistuttanut. - --- Äiti, sanoi hän aivan kuin jokin vaisto olisi hänelle sanonut, -että Rotankolo oli hänen takanaan, -- saanko nyt syödä leivän? - -Jos Eustache olisi ollut hieman poliittisempi, toisin sanoen -pienempi syömäri, hän olisi odottanut hetken, ja vasta sitten, kun -he olisivat palanneet asuntoonsa mestari Andry Musnier'n luo Rue -Madame-la-Valencen varrelle Yliopistossa, kun molemmat Seinen haarat -ja Citén viisi siltaa olisivat erottaneet Rotankolon leivästä, hän -olisi uskaltanut arasti kysäistä: "Äiti, saanko nyt syödä leivän?" - -Tämä varomaton kysymys toi Mahietten mieleen heidän matkansa -varsinaisen tarkoituksen. - --- No, mutta mehän unohdamme kokonaan erakon! Näyttäkäähän nyt -minulle Rotankolonne, että voin antaa hänelle maissileivän. - --- Niinpä niin! Heti paikalla, sanoi Oudarde. -- Ensin hyvä työ. - -Eustache ei ollut ottanut lukuun sellaisia seurauksia. - --- Nyt ne ottavat minun leipäni! hän sanoi kohottaen olkapäitään, -niin että ne ulottuivat korvannipukoihin saakka, mikä sellaisissa -tapauksissa on syvimmän tyytymättömyyden merkki. - -Kaikki kääntyivät takaisin. Kun he olivat jonkin askeleen päässä -Tour-Rolandista, sanoi Oudarde toisille: - --- Meidän ei pidä katsoa aukon läpi yhtaikaa, ettemme säikäytä -säkkinaista. Olkaa te kaksi lukevinanne _dominusta_ messukirjasta -sillä aikaa, kun minä katson aukosta. Säkkinainen tuntee minua jonkin -verran. Minä viittaan teille sitten, kun saatte tulla. - -Hän meni yksinään aukon luo. Samassa hetkessä, jolloin hän katsoi -sisälle aukosta, levisi hänen piirteilleen syvä sääli, ja hänen -iloisten ja avoimien kasvojensa ilme ja väri vaihtui äkkiä aivan -kuin hän olisi tullut auringonpaisteesta kuutamoon. Hänen silmänsä -kostuivat, ja hänen suunsa vetäytyi kokoon, aivan kuin hän olisi -ollut itkuun puhkeamaisillaan. Hetkisen kuluttua hän viittasi -Mahiettea katsomaan. - -Mahiette meni hiljaa varpaisillaan kuten lähestytään kuolevan -vuodetta. - -Noiden kahden naisen katseille avautuikin todella surullinen näky, -kun he siinä liikkumattomina ja henkeään pidättäen katselivat -rautaristikon lävitse Rotankoloon. - -Komero oli ahdas, korkeuttaan leveämpi ja suippoholvinen muistuttaen -sisustansa puolesta suuresti piispanhiippaa. Sen paljaalla kivisellä -lattialla istui nainen kokoon kyyristyneenä. Leuka oli painettuna -polvia vasten, joita hän ristissä olevilla käsivarsillaan lujasti -painoi rintaansa vasten. Siten kyyröttäessään yllään harmaa säkki, -joka väljänä kokonaan peitti hänet, pitkine, harmaine hiuksineen, -jotka ulottuivat yli kasvojen jalkoihin asti, hän näytti ensi -silmäyksellä vain omituiselta hahmolta, joka piirtyi komeron tummaa -taustaa vasten, jonkinlaiselta tummalta kolmioita, joka aukon kautta -virtaavassa valossa selvästi erottautui kahteen vivahdukseen, tummaan -ja valoisaan. Se oli noita puoleksi varjoisia, puoleksi valoisia -kummituskuvia, joita näkee unessa ja Goyan mainioissa tauluissa, -noita kalpeita, liikkumattomia, synkkiä haudalle kyyristyneitä -tai vankilanristikkoa vasten nojaavia olentoja. Se ei ollut mies -eikä nainen, ei elävä olento eikä selväpiirteinen muodoltaan, se -oli haamu, jonkinlainen unikuva, jossa todellisuus ja mielikuvitus -yhtyivät kuin hämy ja päivänvalo. Vain vaivoin saattoi tuon lattialle -valahtaneen tukan alta erottaa kuihtuneet ja luisevat kasvot, tai -säkin alta, joka oli hänen peitteenään, paljaan, kohmettuneen jalan -varpaitten päät jääkylmää lattiaa vasten. Se pieni erä ihmisolentoa, -joka pilkisti esiin tämän suruhunnun alta, sai vilunväreet kulkemaan -pitkin ruumista. - -Tämä hahmo, jonka olisi luullut kasvaneen kiinni lattiaan, ei -näyttänyt liikkuvalta, ajattelevalta eikä hengittävältä olennolta. -Vaikka hänellä olikin vain ohut säkki verhonaan ja hän istui keskellä -tammikuuta paljaalla graniittilattialla vailla tulta hämärässä -vankiluolassa, jonka ikkuna-aukosta pääsi sisälle vain jäätävä viima, -muttei milloinkaan aurinko, hän ei näyttänyt kärsivän vilua, ei edes -sitä tuntevan. Olisi saattanut luulla, että hän oli muuttunut kiveksi -vankilan, jääksi vuodenajan keralla. Hänen kätensä olivat ristissä, -hänen silmänsä tuijottivat. Ensi hetkenä luuli häntä kummitukseksi, -toisena kuvapatsaaksi. - -Silloin tällöin aukenivat hänen sinervät huulensa raolleen -laskeakseen ulos henkeä ja vapisivat, mutta yhtä kuolleesti ja -koneellisesti kuin tuulessa värähtelevät lehdet. - -Hänen synkissä silmissään oli kuitenkin katse, kuvaamaton katse, -syvä, synkkä, värähtämätön katse, joka herkeämättä tuijotti erääseen -komeron nurkkaukseen, jota ei voinut nähdä ulkoa päin, katse, joka -näytti keskittävän tämän kidutetun sielun kaikki synkät ajatukset -johonkin salaiseen esineeseen. - -Sellainen oli olento, joka asunnostaan oli saanut nimen erakko, -puvustaan nimen _säkkinainen_. - -Nuo kolme naista, sillä Gervaisekin oli liittynyt Mahietteen ja -Oudardeen, katselivat aukosta sisälle. Heidän päänsä pimittivät -senkin vähäisen valon, joka tavallisesti pääsi luolaan, tuon -onnettoman sitä huomaamatta. - --- Älkäämme häiritkö häntä, sanoi Oudarde hiljaa, -- hän on -haltioituneessa tilassa, hän rukoilee. - -Tällä välin tarkasteli Mahiette yhä kasvavalla innolla noita -kelmeitä, kuihtuneita kasvoja hajanaisine hapsineen, ja hänen -silmänsä täyttyivät kyynelillä. - --- Sepä olisi vasta ihmeellistä, hän mutisi. - -Hän pisti päänsä ristikon lävitse ja hänen onnistui siten nähdä se -komeron nurkka, johon tuon onnettoman katse värähtämättä tuijotti. - -Kun hän veti päänsä takaisin, vierivät kyyneleet pitkin hänen -poskiaan. - --- Miksi te nimitätte tätä naista? kysyi hän Oudardelta. - --- Me nimitämme häntä sisar Guduleksi. - --- Ja minä, sanoi Mahiette, -- nimitän häntä Paquette la -Chantefleurieksi. - -Hän viittasi nyt sormi huulilla hämmästynyttä Oudardea pistämään -päänsä aukosta sisälle ja katsomaan niin pitkälle komeroon kuin -ulottui. - -Oudarde teki niin ja keksi nyt nurkasta, johon erakon katse synkän, -haltioituneena oli kiinnittynyt, pienen ruusunpunaisen silkkikengän, -joka oli runsaasti koristeltu kulta- ja hopeaompeluksin. - -Gervaise pisti Oudarden jälkeen päänsä aukosta sisälle, ja sitten -puhkesivat kaikki kolme uudelleen itkuun. - -Yhtä vähän heidän katseensa kuin heidän kyyneleensäkään saivat -erakkoa näyttämään elonmerkkejä. Hänen kätensä pysyivät ristissä, -hänen huulensa äänettöminä, hänen silmänsä liikkumattoman -tuijottavina, ja siihen, joka tunsi hänen tarinansa, koski tuon -pienen kengän näkeminen, johon hän niin tuijotti, kipeästi. - -Nuo kolme eivät olleet lausuneet sanaakaan. He eivät uskaltaneet -puhua, eivät hiiskahtaakaan. Tämä syvä hiljaisuus, tämä syvä tuska, -tämä syvä unohdus, jossa ei ollut olemassa muuta kuin yksi ainoa -esine, teki saman valtavan vaikutuksen kuin pääalttari pääsiäisenä -tai jouluna. He vaikenivat hartaina ja olivat valmiit lankeamaan -polvilleen. Heistä tuntui siltä kuin he olisivat astuneet kirkkoon -pitkänäperjantaina. - -Viimein koetti Gervaise, joka oli heistä uteliain ja siis myös -tunteettomin, saada erakkoa puhumaan: - --- Sisar! sisar Gudule! - -Hän kertasi kolme kertaa nämä sanat, joka kerta yhä kovemmalla -äänellä. Erakko ei liikahtanut. Ei sanaa, ei katsetta, ei huokausta, -ei edes elonmerkkiä. - -Oudarde lausui nyt vuorostaan lempeämmällä ja hyväilevämmällä äänellä. - --- Sisar! sisar Pyhä-Gudule! - -Sama hiljaisuus, sama liikkumattomuus. - --- Mikä ihmeellinen nainen! huudahti Gervaise. -- Hän ei liikahtaisi, -vaikka tykillä ammuttaisiin. - --- Hän on ehkä kuuro, sanoi Oudarde. - --- Ehkä sokea, lisäsi Gervaise. - --- Ehkä kuollut, virkkoi Mahiette. - -Varmaa on, että ellei sielu vielä ollut jättänyt tätä liikkumatonta, -uinuvaa, horrostilaan vaipunutta ruumista, se oli ainakin vetäytynyt -ja kätkeytynyt niin syvälle, etteivät ulkoisten aistien kiihotukset -tunkeutuneet sinne asti. - --- Ei ole muuta neuvoa, sanoi Oudarde, -- kuin jättää leipä aukkoon, -silläkin uhalla, että joku poika tulisi ottamaan sen. Miten saisimme -hänet hereille? - -Eustache, jonka huomiota oli tähän saakka kiinnittänyt pienet, -suuren koiran vetämät vaunut, jotka juuri olivat menneet ohi, -huomasi samassa, että hänen kolme seuralaistaan katseli jotakin -aukon lävitse. Uteliaisuus tarttui häneenkin, hän kiipesi muutamalle -suojakivelle, nousi varpailleen, pisti pyöreät punakat kasvonsa -aukkoon ja huusi: - --- Äiti, katsokaas, mitä minä näen! - -Tämän heleän, nuoren ja sointuvan lapsenäänen kuullessaan erakko -vavahti. Kuin teräsjousi hän käänsi äkkiä päänsä, hänen pitkät, -laihat kätensä työnsivät tukan pois otsalta, ja hän kiinnitti lapseen -hämmästyneen, katkeran ja epätoivoisen katseen. Mutta tämä katse oli -nopea kuin salama. - --- Ah, hyvä Jumala! huudahti hän ja peitti päänsä polviinsa, ja oli -kuin hänen koriseva äänensä olisi viiltänyt hänen rintaansa: -- älkää -ainakaan näyttäkö minulle muiden lapsia. - --- Hyvää päivää, rouva! sanoi lapsi vakavana. - -Tämä isku oli nyt herättänyt erakon. Vilunväreet puistattivat koko -hänen ruumistaan kiireestä kantapäähän, hänen hampaansa löivät -loukkua, hän kohotti hieman päätään, tarttui käsillään lantioihinsa -ikään kuin niitä lämmittääkseen ja huudahti: - --- Oh, mikä pakkanen! - --- Naisraukka, sanoi Oudarde säälien, -- ettekö tahdo vähän tulta? - -Hän ravisti kieltävästi päätään. - --- No tässä on vähän mausteviiniä, jatkoi Oudarde -- tarjoten hänelle -pulloa, -- se lämmittää teitä. Juokaa. - -Hän ravisti uudelleen päätään, katsoi Oudardea terävästi ja vastasi: - --- Vettä. - -Oudarde ei hellittänyt. - --- Ei, sisar, se ei ole tammikuun juomaa. Teidän pitää juoda vähän -mausteviiniä ja syödä tämä maissileipä, jonka olemme teille leiponeet. - -Hän työnsi takaisin leivän, jota Mahiette hänelle tarjosi: - --- Mustaa leipää. - --- Kuulkaa, sanoi Gervaise vuorostaan säälin vallassa ja otti yltään -villatakkinsa, -- tässä on teille takki, se on hieman lämpimämpi kuin -omanne. Ottakaa se harteillenne. - -Hän hylkäsi takin, kuten pullon ja leivänkin, ja vastasi: - --- Säkki. - --- Mutta huomasittehan eilen, että oli juhla, virkkoi kunnon Oudarde. - --- Huomasin, vastasi erakko. -- Kahteen päivään ei ruukussani ole -ollut vettä. - -Hetken päästä hän lisäsi: - --- On juhla; minut unohdetaan. Ja se on oikein. Miksi ajattelisi -maailma minua, joka en ajattele sitä? Sammuneen hiilloksen yllä kylmä -tuhka. - -Ja hänen päänsä painui polvia vasten, aivan kuin hän olisi uupunut -niin paljosta puhumisesta. - -Yksinkertainen ja hyväsydäminen Oudarde, joka käsitti hänen viime -sanoillaan valittavan viluaan, vastasi naiivisti: - --- Tahdotteko sitten tulta? - --- Tulta! sanoi erakko omituisella painolla; -- voitteko hankkia -vähän tulta sille pienokaisraukallekin, joka on maannut mullassa jo -viisitoista vuotta? - -Hänen kaikki jäsenensä vapisivat, hänen äänensä värähteli, hänen -silmänsä loistivat, hän oli kohonnut polvilleen. Yhtäkkiä hän osoitti -valkealla, laihalla kädellään lasta, joka katseli häntä hämmästyneenä: - --- Viekää pois lapsi! hän huusi. -- Mustalainen on kohta täällä! - -Sitten hän kaatui kasvoilleen maahan, ja hänen otsansa kolahti -kivilattiaan kumeasti kuin kivi. Nuo kolme naista luulivat hänen -kuolleen. Hetken päästä hän liikahti kuitenkin, ja he näkivät hänen -polvillaan ja kyynärpäillään ryömivän siihen nurkkaan, jossa pieni -kenkä oli. Sitten he eivät uskaltaneet katsoa, he eivät nähneet häntä -enää, mutta he kuulivat tuhansien suudelmien ja tuhansien huokausten -sekoittuvan sydäntäsärkeviin huutoihin ja kumeihin kolahduksiin, -aivan kuin päätä olisi lyöty muuria vasten. Sitten erään kolahduksen -jälkeen, joka oli niin voimakas, että kaikki kolme vavahtivat, he -eivät enää kuulleet mitään. - --- Onkohan hän tappanut itsensä? sanoi Gervaise uskaltaen pistää -päänsä aukosta sisälle. - --- Sisar Gudule! toisti Oudarde. - --- Ah, hyvä Jumala! hän ei liikahda enää! virkkoi Gervaise, onkohan -hän kuollut? -- Gudule! Gudule! - -Mahiette, joka ei liikutukseltaan ollut tähän asti saanut sanaakaan -huuliltaan, ponnisti nyt voimiaan. - --- Odottakaa! hän sanoi. - -Sitten hän nojautui aukkoon ja huusi: - --- Paquette! Paquette la Chantefleurie! - -Lapsi, joka tietämättömyydessään puhaltaa raketin huonosti palavaa -sytytintä ja saa sen räjähtämään vasten kasvojaan, ei säikähdä -enempää kuin Mahiette, huomatessaan, minkä vaikutuksen tämä sisar -Gudulen komeroon äkkiä huudettu nimi sai aikaan. - -Erakon koko ruumis vapisi, hän nousi pystyyn paljaille jaloilleen -ja ryntäsi aukolle silmät niin säihkyvinä, että Mahiette, Oudarde, -kolmas nainen ja lapsi peräytyivät ranta-aitaukselle saakka. - -Samassa näkyivät erakon synkät kasvot ristikkoa vasten painettuina. - --- Oh! oh! hän huusi kauheasti nauraen, -- mustalainen huutaa minua! - -Silloin kiinnitti hänen huomiotaan näytös, joka oli käynnissä -kaakinpuun luona. Hänen otsansa kurtistui kauhusta, hän ojensi -ristikon läpi luurankokäsivartensa ja huusi äänellä, joka muistutti -ruisrääkkää: - --- Sinäkö minua taas huudat, mustalainen! lapsenvaras! Ole kirottu! -kirottu! kirottu! kirottu! - - - - -IV. Kyynel vesipisarasta - - -Nämä sanat olivat niin sanoakseni yhdyssiteenä kahden näytöksen -välillä, joita tähän saakka oli yhtaikaa esitetty omalla tahollaan, -toista josta juuri olemme lukeneet, Rotankolossa, toista josta saamme -lukea, kaakinpuun lavalla. Toisen todistajina olivat olleet vain nuo -kolme naista, joiden kanssa lukija on jo tehnyt tuttavuutta, toisen -sitä vastoin koko se yleisö, jonka äskettäin näimme kerääntyvän -Grève-torin kaakinpuun ja hirsipuun ympärille. - -Tämä kansanjoukko, joka nähdessään nuo neljä ratsupoliisia, jotka -aamusta kello kymmenestä olivat seisseet mestauslavan nurkkauksissa, -oli heti vainunnut pientä rankaisunäytöstä, jollei juuri hirttämistä, -niin ainakin raipparangaistusta, korvainsilvontaa, yleensä jotain, --- tämä joukko oli niin nopeasti kasvanut, että ratsupoliisit olivat -useammin kuin kerran saaneet miekanlappeella ja hevosten kavioilla -pitää sitä etäämmällä. - -Tämä kansanjoukko oli muuten liian tottunut tällaisiin näytöksiin -ollakseen erikoisen kärsimätön. Se kulutti aikaansa tarkastelemalla -mestauslavaa, jonkinlaista yksinkertaista muistomerkkiä, jonka -muodosti kalkkikivistä kyhätty kuutio. Joltisenkin jyrkät, -harmaakiviset astimet, joita nimitettiin portaiksi, johtivat lavan -kannelle, jossa näkyi rautatamminen, vaakasuora pyörä. Tälle pyörälle -sidottiin rangaistava polvilleen, kädet selän taakse. Pyörää voitiin -kiertää lavan sisustassa olevan vipulaitteen avulla, ja siten -näkyivät rangaistavan kasvot vuoroon joka suunnalle. Sitä nimitettiin -rikollisen pyörittämiseksi. - -Kuten näkyy, ei Grève-torin mestauslava ollut läheskään niin -komea kuin Hallien mestauslava. Ei mitään rakennustaiteellista, -ei mitään monumentaalista. Ei rautaristillä varustettua kattoa, -ei kahdeksankulmaista lyhtyä, ei solakoita pylväitä, jotka -kattopalkiston alla muodostivat akantus- ja kukkakoristeisia -pylväänpäitä, ei lohikäärmeenpäillä varustettuja vesitorvia, ei -siselöityä palkistoa, ei hienoja, kiveen hakattuja kuvia. - -Täytyi tyytyä noihin neljään kalkkikiviseinään ja lavan päällystänä -olevaan kahteen hiekkakivipaateen sekä kömpelöön kiviseen -hirttolaitteeseen, joka laihana ja alastomana seisoi sen vieressä. - -Näky olisi ollut perin kurja goottilaisen taiteen tuntijasta. Mutta -kukaan ei ollut niin piittaamaton muistomerkeistä kuin keskiajan -kunnialliset porvarit, joille mestauslavan kauneus ei merkinnyt -mitään. - -Viimein saapui rangaistava sidottuna kärryille. Kun hänet oli -raahattu lavalle ja torin kaikilta kulmilta voitiin nähdä hänet -hihnoilla ja köysillä kytkettynä kaakinpuun pyörään, syntyi -kansanjoukossa aika melu, johon sekoittui naurunrähäkkää ja -hyvähuutoja. Joukko tunsi Quasimodon. - -Hän siellä todella oli. Mikä omituinen kohtalon oikku! Ruoskittavana -samassa paikassa, jossa häntä edellisenä päivänä oli juhlittu -narripaavina ja narriruhtinaana, saattueenaan Egyptin herttua, -Tunisin kuningas ja Galilean keisari. Totta kyllä ei koko tuossa -kansanjoukossa ollut ainoatakaan, joka olisi selvästi käsittänyt tätä -vastakohtaa, ei edes vastikään juhlittu, nyt poljettu rangaistava -itse. Gringoirea ja hänen filosofiaansa ei ollut tässä näytelmässä. - -Kun Michel Noiret, meidän armollisen kuninkaamme valantehnyt -torvensoittaja oli kolmella voimakkaalla torventöräyksellä katkaissut -hiljaisuuden, luki kirjuri tuomion, kuten herra kaupunginvouti -oli käskenyt, ja istuutui sitten rattailleen koreisiin viittoihin -pukeutuneine miehineen. - -Koko ajan näytti Quasimodo aivan tunteettomana ja välinpitämättömänä -suhtautuvan kaikkeen, mitä hänen ympärillään tapahtui. Hän ei edes -rypistänyt kulmakarvojaan. Vastustus oli joka tapauksessa mahdotonta; -sen teki tyhjäksi, sen ajan rikosoikeudellisen kielenkäytön mukaan, -_siteiden voima ja lujuus,_ toisin sanoen, hihnat ja köydet olivat -varmaankin syöpyneet hänen lihaansa. Se on muuten vankila- ja -kaleeritapa, jota käsiraudat yhä vielä parhaansa mukaan säilyttävät -meilläkin, vaikka olemme sivistynyttä, lempeää ja inhimillistä kansaa -(mainitsemme vain sulkeissa kuritushuoneen ja giljotiinin). - -Hän oli antanut johtaa, tyrkkiä, kantaa, taivuttaa ja sitoa itsensä. -Hänen kasvoistaan saattoi lukea vain villiä tai tylsää ihmettelyä. -Tiedettiin, että hän oli kuuro, mutta olisi luullut häntä myös -sokeaksi. - -Hänet asetettiin polvilleen tammipyörälle; hän ei vastustanut. -Hänet riisuttiin alastomaksi vyötäisiin saakka; hän ei hangoitellut -vastaan. Hänet sidottiin uudella tavalla pyörään kiinni; hän antoi -sitoa itsensä. Hän ähkyi vain silloin tällöin äänekkäästi aivan kuin -vasikka, jonka pää riippuu ja heilahtelee teurastajan rattaitten -aisalla. - --- Pöllö! sanoi Jehan Frollo du Moulin ystävälleen Robin -Poussepainille (sillä nuo kaksi ylioppilasta olivat seuranneet -rangaistavaa), -- hän ymmärtää yhtä vähän kuin rasiaan suljettu -turilas. - -Väkijoukko purskahti hillittömään nauruun, kun se sai nähdä -Quasimodon alastoman kyttyrän, hänen kamelinrintansa, hänen käsnäiset -ja luiset olkapäänsä. Tämän ilonpuuskan aikana oli vähäinen, tanakka -kaupungin pukuun pukeutunut mies noussut lavalle ja asettunut -rangaistavan viereen. Hänen nimensä kulki heti kulovalkean tavoin -katsojien keskuudessa. Se oli mestari Pierrat Torterue, Châtelet'n -valantehnyt piiskuri. - -Hän asetti ensin mestauslavan reunalle mustan tuntilasin, jonka -yläosa oli täynnä punaista hiekkaa, joka hiljaa valui alempaan -osastoon. Sitten hän riisui takkinsa, ja hänen nähtiin tarttuvan -ruoskaan, jossa oli pitkät, hienot, valkeat, palmikoidut nahkasiimat -täynnä solmuja ja metallihauleja. Vasemmalla kädellään hän kääri -välinpitämättömästi ylös oikean paidanhihansa kainaloon saakka. - -Samassa Jehan Frollo kohotti vaalean kiharaisen päänsä esiin -väkijoukosta (hän oli tätä varten noussut Robin Poussepainin -olkapäille) ja huusi: - --- Katsokaa, hyvät herrat ja naiset: Tuolla aletaan antaa oikein -perusteellisesti selkään mestari Quasimodolle, veljeni, Josas'n -herra arkkidiakonin kellonsoittajalle, joka on omituinen itämaisen -rakennustaiteen tuote, selkänä kupoli, säärinä käyrät pylväät. - -Väkijoukko räjähti nauramaan, varsinkin lapset ja nuoret tytöt. - -Viimein piiskuri polkaisi jalallaan lattiaan. Pyörä alkoi kiertää. -Quasimodon oli köysistään huolimatta vaikea pysyä vakavasti -paikoillaan. Se hämmästys, mikä hänen muodottomista kasvoistaan äkkiä -kuvastui, herätti kansanjoukossa vielä äänekkäämmän naurunremakan. - -Äkkiä nähtiin mestari Pierrat'n kohottavan käsivartensa sinä hetkenä, -jolloin kiertävä pyörä käänsi häntä kohden Quasimodon kumpuran selän. -Hienot nahkasiimat sähähtivät kuin kimppu kyykäärmeitä ilmassa ja -iskivät vimmatusti onnettoman rangaistavan hartioihin. Quasimodo -hätkähti, aivan kuin hän äkkiä olisi herännyt unesta. Hän alkoi -ymmärtää. Hän vääntelehti siteissään. Hänen kasvojensa lihakset -vääntyivät kouristuksenomaisesti, niistä saattoi huomata hämmästystä -ja tuskaa, mutta hän ei päästänyt edes huokausta. Hän taivutti vain -päätään taaksepäin, ensin oikealle, sitten vasemmalle kuin paarman -purema sonni. - -Toinen isku seurasi ensimmäistä, sitten kolmas ja niin edespäin -keskeytymättä. Pyörä pyöri edelleen, ja iskuja sateli. Pian pursui -veri esille ja valui virtoina kyttyräselkäisen tummia harteita -pitkin. Kun piiskansiimat lyöntien välillä vinkuivat ilmassa, -sirottelivat ne isoja veripisaroita väkijoukkoonkin. - -Quasimodo oli näköjään vaipunut entiseen välinpitämättömyyteensä. -Hän oli ilman erikoisempaa ulkonaista ponnistusta koettanut irtautua -siteistään. Nähtiin vain hänen silmänsä loistavan, hänen lihastensa -jännittyvän, hänen jäsentensä koukistuvan ja hihnojen ja kahleitten -taipuvan. Se oli valtava, kuulumaton, epätoivoinen ponnistus, mutta -Châtelet'n vanhat koetellut siteet kestivät. Ne natisivat, siinä -kaikki. Quasimodo vaipui voimattomana kyyryyn. Hämmästystä seurasi -hänen kasvoissaan katkera ja syvä lamautuminen. Hän sulki ainoan -silmänsä, antoi päänsä painua rintaa vasten ja näytti kuolleelta. - -Nyt hän ei enää liikahtanutkaan. Mikään ei saattanut herättää -häntä tästä horroksesta, ei lakkaamatta virtaileva veri, eivät -ruoskanlyönnit, joita yhä vimmatummin sateli hänen harteilleen, kuta -enemmän pyöveli rankaisun kestäessä innostui, eikä kauheitten siimain -sihisevä ääni. - -Lopulta nähtiin mustapukuisen Châtelet'n pedellin, joka mustan -hevosen selässä istuen oli rankaisun alusta saakka ollut portaitten -sivulla, ojentavan mustapuista keppiään tuntilasia kohden. Pyöveli -lopetti. Pyörä pysähtyi. Quasimodo avasi verkkaan silmänsä. - -Ruoskinta oli päättynyt. Valantehneen piiskurin kaksi renkiä pesi -rangaistun hartiat, voiteli ne jollakin voiteella, joka sai haavat -heti sulkeutumaan, ja heitti hänen ylleen jonkinlaisen keltaisen -rievun, joka oli leikattu messukasukan muotoon, samalla kun mestari -Pierrat itse antoi veren valua siimoista. - -Mutta Quasimodon rangaistus ei ollut vielä päättynyt. Hänen täytyi -vielä kärsiä kokonainen tunti kaakinpuurangaistusta, jolla mestari -Florian Barbedienne niin oikeudenmukaisesti oli täydentänyt herra -Robert d'Estoutevillen tuomion, tuottaen siten kunniaa Johannes -Kumenoksen vanhalle fysiologis-psykologiselle sanaleikille: _Surdus -absurdus_ [Mieletön kuuro]. - -Tuntilasi käännettiin siis toisin päin ja kyttyräselkä jätettiin -pyörälle, jotta oikeus täytettäisiin. - -Rahvasta voi yhteiskunnassa verrata lapseen perheessä, -erityisesti keskiajalla. Niin kauan kuin se on tuolla ensimmäisen -tietämättömyyden, moraalisen ja älyllisen alaikäisyyden asteella, -saattaa siitä samoin kuin lapsesta sanoa: - - Tuo ikä sääliä ei tunne. - -Kuten jo olemme maininneet, vihattiin Quasimodoa yleisesti, ja -useammastakin kuin yhdestä syystä. Tuossa joukossa oli tuskin -ainoatakaan katsojaa, jolla ei olisi ollut tai joka ainakin luuli -itsellään olevan syytä valituksiin Notre-Damen ilkeätä kyttyräselkää -vastaan. Kaikki olivat tunteneet mielihyvää nähdessään hänet -mestauslavalla; ja se armoton kohtelu, jonka alaisena hän oli -ollut, ja se surkea tila, johon se hänet oli saattanut, ei suinkaan -ollut liikuttanut väkijoukkoa, vaan tehnyt sen vihan vain entistään -ilkeämmäksi suodessaan sille pilanteon aihetta. - -Kun siis _yhteiskunnan kosto_, kuten lakimiehet vieläkin sanovat, oli -tyydytetty, tuli tuhansien yksityisten kostontunteitten vuoro. Täällä -kuten suursalissakin purkautui varsinkin naisten kostonhimo ilmoille. -Kaikilla oli jotakin häntä vastaan, toisilla hänen ilkeytensä, -toisilla hänen rumuutensa vuoksi. Jälkimmäiset olivat kaikkein -raivoisimpia. - --- Oh! senkin Antikristusnaama! huusi muuan. - --- Luudanvarrella ratsastaja! huusi toinen. - --- Mikä kauhea irvistys, kirkui kolmas; -- se tekisi sinusta -narripaavin, jos tämä päivä olisi eilinen! - --- Hyvä, huusi muuan akka. Se on vain kaakinpuuirvistys. Milloinka -saamme nähdä hirsipuuirvistyksen? - --- Milloinka sinäkin suuri kellosi hattunasi makaat sata jalkaa maan -alla, kirottu kellonsoittaja? - --- Ja tuo piru soittaa angelusta! - --- Uh! senkin kuuro! senkin yksisilmäinen! senkin kyttyräselkäinen! -senkin paholainen! - --- Siinä on naamataulu, joka saisi paremmin keskosen aikaan kuin -kaikki lääkärit ja lääkkeet! - -Ja ylioppilaat Jehan du Moulin ja Robin Poussepain lauloivat minkä -keuhkonsa kestivät vanhaa kansanomaista kertosäettä: - - Hirttonuoran silmukkaan - hirtehinen killumaan! - Risukimppu rovioon - velhon polttakoon! - -Tuhansien muiden haukkumasanojen, pilapuheiden, kirouksien ja yleisen -naurunrähäkän kaikuessa sateli silloin tällöin kiviäkin Quasimodon -selkään. - -Quasimodo oli kuuro, mutta hänellä oli hyvä näkö, ja joukon raivo -ilmeni yhtä selvästi sen kasvoista kuin sen sanoistakin. Muuten -selittivät kivet kyllä naurun laadun. - -Hän kesti alussa kaikki miehuullisesti. Mutta vähitellen alkoi hänen -kärsivällisyytensä, joka oli karaistunut ruoskinnan kestäessä, horjua -kaikkien näiden hyönteisten pistoista. Asturialaisen härän, joka -vähät välittää picadorin hyökkäyksistä, saavat koirat ja pienet liput -raivostumaan. - -Hän heitti uhkaavan silmäyksen ympärillään olevaan joukkoon. Mutta -kytkettynä hän ei voinut pelottaa katseellaan näitä kärpäsiä, jotka -ahmivat hänen haavojaan. Silloin rynnisti hän kahleissaan ja hänen -ponnistuksensa saivat vanhan kaakinpyörän natisemaan; mutta siitä -ivanauru ja pilapuheet vain yltyivät. - -Kun onneton näki, ettei hän voinut särkeä kahlekoiran siteitään, -hän malttoi mielensä. Vain silloin tällöin näkyi hänen rintaansa -paisuttavan hillitty raivonhuokaus. Hänen kasvoillaan ei näkynyt -häpeää eikä punastusta. Hän oli liian etäällä yhteiskuntatilasta ja -liian lähellä luonnontilaa tietääkseen mitä häpy on. Ja onko muuten -tuollaisen muodottomuuden asteella hävyntunne lainkaan mahdollinen? -Mutta suuttumus, viha ja epätoivo levitti näiden kauheitten kasvojen -ylle yhä synkempiä, yhä sähköisempiä pilviä, jotka purkautuivat -tuhansina salamoina kykloopin silmästä. - -Tämä pilvi kirkastui kuitenkin hetkeksi väkijoukon keskitse kulkevan, -pappia kantavan muulin lähestyessä. Niin pian kuin vankiraukka -huomasi papin ja muulin, saivat hänen kasvonsa lempeämmän ilmeen. -Raivoa, joka niitä vääristi, seurasi omituinen hymyily täynnä -ääretöntä lempeyttä, pehmeyttä ja hellyyttä. Kuta lähemmäksi pappi -tuli, sitä selvemmäksi, varmemmaksi ja säteilevämmäksi kävi tämä -hymyily. Oli kuin onneton olisi tervehtinyt pelastajan tuloa. Mutta -kun muuli oli tullut niin lähelle, että sen ratsastaja saattoi -tuntea rangaistun, loi hän katseensa maahan, kääntyi äkkiä takaisin, -kannusti muuliaan, aivan kuin olisi kiireellä paennut nöyryyttäviä -avunpyyntöjä eikä olisi halunnut, että tuollaisessa asemassa oleva -vaivainen olisi tuntenut ja tervehtinyt häntä. - -Tämä pappi oli arkkidiakoni dom Claude Frollo. - -Pilvi peitti jälleen ja vielä synkempänä Quasimodon otsan. Hymy -säilyi vielä hetken, mutta katkerana, alakuloisena, syvästi -surullisena. - -Äkkiä hän rynnisti uudelleen siteissään epätoivon vimmalla, niin että -koko häntä kannattava koneisto tärisi, ja katkaisten tähänastisen -itsepintaisen äänettömyytensä hän huusi käheällä ja raivoisalla -äänellä, joka muistutti enemmän koiran haukuntaa kuin ihmisääntä ja -kuului selvästi yli melun ja hälinän: - --- Juotavaa! - -Tämä epätoivoinen huuto, joka herätti kaikkea muuta kuin sääliä, -lisäsi vain noiden kelpo pariisilaisten iloa, jotka olivat kaakinpuun -ympärillä ja jotka kokonaisuudessaankin, totta puhuen, olivat -kutakuinkin yhtä raakoja ja julmia kuin tuo kauhea roistojoukko, -johon jo olemme tutustuttaneet lukijan ja joka olikin vain kansan -alin kerros. Rangaistavan ympäriltä ei kuulunut ainoatakaan ääntä, -joka ei olisi tehnyt pilkkaa hänen janostaan. Totta kyllä on, -että hän tänä hetkenä punaisine hikisine kasvoineen, hurjasti -tuijottavine silmineen, raivosta ja tuskasta vaahtoavine suineen -ja ulkona lerppuvine kielineen näytti enemmän eriskummaiselta ja -vastenmieliseltä kuin surkuteltavalta. Lisättäköön kuitenkin, että -joskin joukossa olisi ollut joku säälivä sielu, mies tai nainen, joka -olisi tuntenut halua antaa tuolle tuskasta nääntyvälle kurjalle kipon -vettä, olivat mestauslavan kauheat portaat sellaisen inhon ja häpeän -ennakkoluulon saartamat, että se yksinään olisi riittänyt pidättämään -laupiasta samarialaista. - -Hetken kuluttua katsahti Quasimodo uudelleen väkijoukkoon ja toisti -vieläkin sydäntäsärkevämmällä äänellä: - --- Juotavaa! - -Uusi naurunrähäkkä. - --- Juo tuo! huusi Robin Poussepain heittäen hänelle vasten kasvoja -sienen, jonka oli kastanut lätäkköön. -- Siitä saat, senkin kuuro -konna! maksan sillä velkani. - -Muuan nainen heitti häntä kivellä päähän kirkuen: - --- Tämä opettaa sinua vasta herättämään meitä keskellä yötä kirotulla -kellonsoitollasi. - --- Se on oikein sinulle, poikaseni! mörisi muuan raajarikko ja koetti -heristää hänelle kainalosauvaansa; -- vieläkö noidut Notre-Damen -torneista meille onnettomuuksia? - --- Tässä on sinulle kulho juodaksesi! huusi muuan mies heittäen -rikkinäisen ruukun vasten hänen rintaansa. -- Sinun pelkkä näkemisesi -oli syynä siihen, että vaimoni synnytti kaksipäisen lapsen! - --- Ja minun kissani kuusijalkaisen pennun! kirkui muuan akka heittäen -häntä tiilenkappaleella. - --- Juotavaa! toisti Quasimodo kolmannen kerran läähättäen. - -Samassa hän näki väkijoukon väistyvän ja nuoren, omituisesti -pukeutuneen tytön astuvan esiin joukosta. Pieni, valkea, -kultasarvinen vuohi seurasi häntä, ja hänellä oli kädessään -tamburiini. - -Quasimodon silmä välähti. Se oli mustalaistyttö, jota hän edellisenä -yönä oli koettanut viedä mukanaan, ja hänessä heräsi hämärä aavistus, -että häntä rangaistiin tästä väkivallasta, mikä ei suinkaan ollut -syynä siihen, koska hänelle oli langetettu rangaistus sen tähden, -että hän oli kuuro, ja että hänellä oli kuuro tuomari. Hän luuli nyt, -että tyttökin vuorostaan tuli kostamaan ja antamaan hänelle iskunsa, -kuten muutkin. - -Quasimodo näkikin hänen kevyesti nousevan portaita myöten lavalle. -Viha ja harmi oli vähällä tukahduttaa hänet. Hän olisi halunnut -murskata koko mestauslavan, ja jos hänen silmänsä salama olisi voinut -surmata, olisi se murskannut mustalaistytön jauhoksi, ennen kuin hän -olisi ehtinyt lavalle. - -Tyttö lähestyi sanaakaan sanomatta ruoskittua, joka turhaan -vääntelehti karttaakseen häntä, otti vyöstään pienen pullon ja vei -sen hiljaa onnettoman kuiville huulille. - -Silloin nähtiin tästä siihen saakka niin kuivasta ja kuumeisesta -silmästä suuren kyyneleen valuvan verkkaan tuskan vääristämää poskea -pitkin. Se oli ehkä ensimmäinen, jonka onneton milloinkaan oli -vuodattanut. - -Hän ei muistanut juoda. Mustalaistyttö suipensi kärsimättömästi -suutaan ja painoi hymyillen pullonsuun Quasimodon huulille. Hän joi -nyt pitkin kulauksin. Hänellä oli polttava jano. - -Kun hän oli lopettanut, kurotti hän huuliaan epäilemättä -suudellakseen kaunista kättä, joka oli häntä auttanut. Mutta -neitonen, joka nähtävästikään ei täysin luottanut häneen ja muisti -edellisen yön väkivallanyrityksen, vetäisi kätensä pois aivan kuin -lapsi, joka pelkää eläimen purevan. - -Silloin loi kuuroraukka häneen moittivan katseen täynnä kuvaamatonta -ikävää. - -Olisi missä tahansa ollut liikuttavaa nähdä tämän kauniin, -kukoistavan, puhtaan, suloisen ja samalla hennon tytön siten -säälivästi kiiruhtavan auttamaan niin suuressa kurjuudessa olevaa -ilkeää ihmisen irvikuvaa. Mestauslavalla teki tämä näky ylevän -vaikutuksen. - -Se tehosi väkijoukkoonkin, joka alkoi paukuttaa käsiään ja huutaa: -"Hyvä! hyvä!" - -Juuri tällä hetkellä erakko huomasi kammionsa aukosta mustalaistytön -mestauslavalla ja huusi hänelle uhkaavan kirouksensa: - --- Ole kirottu, senkin mustalainen! kirottu! kirottu! - - - - -V. Loppu tarinaan maissileivästä - - -Esmeralda kalpeni ja astui horjuen alas mestauslavalta. Erakon ääni -seurasi häntä yhä: - --- Mene! mene! senkin mustalaisvaras, pian saat nousta sinne itse! - --- Säkkinaisella on taas päähänpistonsa, murisi väkijoukko, eikä -välittänyt hänestä sen enempää. Sillä tuollaisia naisia kammottiin, -mikä teki heidät pyhiksi. Siihen aikaan ei kernaasti käyty sellaisten -kimppuun, jotka rukoilivat yötä päivää. - -Mutta nyt oli aika viedä Quasimodo pois. Hänet päästettiin irti -siteistä, ja joukko hajaantui. - -Mahiette, joka seuralaisineen oli paluumatkalla, pysähtyi äkkiä -Suuren sillan luona: - --- Mutta Eustache! minne olet maissileivän pannut? - --- Äiti, vastasi poika, sillä aikaa kun sinä puhuit tuon naisen -kanssa, joka oli siellä kolossa, tuli suuri koira ja puraisi -leivästä. Silloin minäkin haukkasin siitä. - --- Vai niin, herraseni, sinä olet siis syönyt sen? - --- Äiti se oli koira. Minä kielsin sitä, mutta se ei totellut. -Silloin minäkin söin siitä! - --- Se on vallan kauhea, tuo lapsi, sanoi äiti, samalla hymyillen ja -toruen. Ajatelkaa, Oudarde, hän syö jo yksinään tyhjäksi koko meidän -kirsikkatarhamme Charlerangessa. Hänen isänsä sanookin, että hänestä -vielä tulee kapteeni. -- Kuulepas Eustache, jos minä vielä saan sinut -kiinni sellaisesta! -- Tule, senkin ahmatti! - - - - - - -SEITSEMÄS KIRJA - - - - -I. Mitä vaaroja on salaisuuden uskomisesta vuohelle - - -Useita viikkoja oli kulunut. - -Oltiin maaliskuun alussa. Aurinko, jota Dubartas, vertauksien -klassillinen kantaisä, ei vielä ollut nimittänyt "talikynttiläin -suurherttuaksi", loisti siitä huolimatta iloisesti ja kirkkaasti. -Oli kevätpäivä, niin kaunis ja suloinen, että koko Pariisi vietti -sitä ulkona toreilla ja kaduilla kuin pyhäpäivää. Tuollaisina -aurinkoisina, lämpiminä ja kirkkaina päivinä on muuan hetki, jolloin -täytyy ihailla Notre-Damen portaalia. Se on hetki, jolloin länteen -painuva aurinko valaisee kirkon julkisivua melkein suorassa kulmassa. -Sen vaakasuoraa suuntaa lähenevät säteet vetäytyvät verkalleen torin -kivitykseltä taaksepäin ja nousevat kohtisuoraan otsikkoa myöten -ylöspäin saaden sen tuhannet korkokuvat selvästi piirtymään tummia -taustojaan vasten, samalla kun suuri keskusruususto liekehtii kuin -kykloopinsilmä pajanahjon hohteessa. - -Oli juuri tuo hetki. - -Ilta-auringon säteissä kylpevän korkean tuomiokirkon vastapäätä, -torin ja Rue du Parvis'n kulmauksessa sijaitsevan komean goottilaisen -talon portaalin yläpuolella olevalla parvekkeella puheli ja -nauroi parvi nuoria tyttöjä mitä hauskimmalla ja suloisimmalla -tavalla. Pitkästä harsosta, joka heidän helminauhalla koristetusta -hiuslaitteestaan ulottui jalkoihin saakka, hienosti koruommellusta -paidasta, joka peitti heidän hartiansa, mutta ajan viehättävän tavan -mukaan antoi heidän kauniin, neitseellisen povensa yläosan näkyä, -heidän alushameittensa kallisarvoisesta kankaasta, joka oli vielä -hienompaa kuin päällysvaatteitten (ihmeellinen keksintö!), harsosta, -silkistä, sametista, johon he kaikki olivat pukeutuneet, ja ennen -kaikkea heidän valkoisista käsistään, jotka olivat heidän joutilaan -elämänsä todistuksena, saattoi helposti nähdä, että he olivat -aatelisia ja rikkaita perijättäriä. Ne olivatkin neiti Fleur-de-Lys -de Gondelaurier ja hänen ystävättärensä Diane de Christeuil, Amelotte -de Montmichel, Colombe de Gaillefontaine ja pieni de Champchevrier, -jotka kaikki olivat hienoa sukua ja kokoontuneet leskirouva de -Gondelaurier'n luokse sen vuoksi, että huhtikuussa odotettiin -Pariisiin korkea-arvoista herra de Beaujeuta rouvineen valitsemaan -hovinaisia dauphine Margaretaa varten, kun häntä mentiin Picardiehen -ottamaan vastaan flaamilaisilta lähettiläiltä. Tätä kunniaa halusivat -kaikki kolmenkymmenen tunnin matkan säteellä Pariisista asuvat -maalaisaateliset tyttärilleen, ja melkoinen osa heistä oli jo tuonut -tai lähettänyt heidät Pariisiin. Nämä nuoret tytöt olivat heidän -vanhempansa uskoneet arvokkaan ja kunnioitettavan madame Aloïse de -Gondelaurier'n haltuun, joka oli kuninkaan tarkka-ampujaväen entisen -kapteenin leski ja asui miehensä kuoltua ainoan tyttärensä kanssa -talossaan Notre-Damen torin varrella Pariisissa. - -Parvekkeelle, jolla nuoret tytöt olivat, päästiin huoneesta, joka -oli rikkaasti verhoiltu hallavilla, kullatuilla kukkaisköynnöksillä -painetuilla flanderinnahkatapeteilla. Kattohirret, jotka -yhdensuuntaisina halkoivat katon, ilahduttivat silmää tuhansilla -omituisilla, maalatuilla ja kullatuilla veistoksillaan. Siselöidyillä -lipastonkansilla välkkyi siellä täällä loistavia emaljiesineitä; -komealla astiakaapilla, jonka kaksi kerrosta osoitti, että -talon omistajatar oli lippupäällikön vaimo tai leski, oli -fajanssinen metsäkarjun pää. Huoneen perällä, korkean, aseilla -ja vaakunakilvillä ylhäältä alas asti koristetun uunin vieressä -istui hienossa, punaisella sametilla päällystetyssä nojatuolissa -rouva de Gondelaurier, jonka viisikymmentäviisi ikävuotta olivat -yhtä hyvin luettavissa hänen puvustaan kuin hänen kasvoistaan. -Hänen vieressään seisoi nuori mies, joka oli kyllä uljaan, mutta -hieman itserakkaan ja turhamaisen näköinen, eräs noita kauniita -nuoria miehiä, joihin kaikki naiset ihastuvat, mutta joille vakavat -miehet ja kasvonpiirteitten tutkijat kohauttavat olkapäitään. Tämä -nuori kavaljeeri oli pukeutuneena kuninkaallisen henkivartijaväen -jousimiesten kapteenin loistavaan pukuun, joka muistutti niin -suuresti Jupiterin pukua, jota jo olemme ihailleet tämän kertomuksen -ensimmäisessä kirjassa, ettemme tahdo väsyttää lukijaa uudella -kuvauksella. - -Nuo nuoret tytöt istuivat osaksi huoneessa, osaksi parvekkeella, -toiset Utrechtinsamettisilla, kultatupsuin koristetuilla tyynyillä, -toiset kukka- ja kuvioveistoksilla koristetuilla tammijakkaroilla. -Jokaisella oli polvillaan osa suurta koruompelua, jota he yhdessä -valmistivat ja josta suuri osa lojui permantoa peittävällä matolla. - -He keskustelivat supatellen ja hillitysti naureskellen, kuten nuorten -tyttöjen on tapana, kun heidän joukossaan on nuori mies. Tuo nuori -mies, jonka läsnäolo riitti lietsomaan kaikkien noiden itserakkaitten -tyttöjen mielistelynhalun ilmituleen, näytti puolestaan välittävän -heistä sangen vähän. Kun nuo kauniit tytöt kilvan koettivat herättää -hänen huomiotaan, näytti hän kokonaan vaipuneen vyönsä soljen -kiilloittamiseen hirvennahkahansikkaallaan. - -Silloin tällöin lausui vanha rouva hänelle hiljaa jonkin sanan, ja -hän vastasi niihin parhaalla taidollaan hieman jäykän ja pakoitetun -kohteliaasti. Rouva Aloïsen hymyilystä ja pienistä merkitsevistä -silmäyksistä tyttärelleen tuon hiljaisen keskustelun aikana -kapteenin kanssa saattoi helposti nähdä, että oli kysymyksessä jo -tapahtunut kihlaus ja epäilemättä pikainen avioliitto nuoren miehen -ja Fleur-de-Lys'n välillä. Ja upseerin neuvottomasta kylmyydestä -saattoi myös helposti havaita, ettei ainakaan hänen taholtaan ollut -kysymystä rakkaudesta. Hänen kasvonsa ilmaisivat vain pakonalaisuutta -ja ikävystymistä, jota linnaväen aliluutnanttimme nykyään mainiosti -kuvaisivat sanoilla: Helvetin pakkotyö! - -Tuo kunnon rouva, joka suorastaan jumaloi tytärtään, ei lainkaan -huomannut upseerin ihastuksen puutetta ja koetti hiljaa kiinnittää -hänen huomiotaan siihen tavattomaan suloon, jolla Fleur-de-Lys -käytteli neulaansa tai selvitti lankavyyhtiään. - --- Katsokaahan, pikku serkku, sanoi hän kapteenille tarttuen häntä -hihaan kuiskatakseen hänen korvaansa; -- katsokaa, miten hän kumartuu! - --- Todellakin, vastasi nuori mies; ja hän vaipui taas hajamieliseen -ja jäätävään äänettömyyteensä. - -Hetken päästä hän sai taas luvan kumartua, ja rouva Aloïse kuiskasi -hänelle: - --- Oletteko milloinkaan nähnyt viehättävämpiä ja hauskempia kasvoja -kuin morsiamenne? Voiko iho olla valkeampaa ja tukka vaaleampi? -Ja mitkä ihastuttavat kädet! Katsokaahan, miten kaula taipuu -joutsenen koko suloudella! Miten kadehdinkaan teitä toisinaan! Ja -miten onnellinen olettekaan, kun olette mies, te kunnoton! Eikö -minun Fleur-de-Lys'ni ole suorastaan lumoava, ja ettekö ole aivan -hullaantunut häneen? - --- Epäilemättä, vastasi kapteeni ajatellen aivan muita asioita. - --- Mutta puhukaa toki hänelle, sanoi rouva Aloïse äkkiä, työntäen -häntä olkapäästä. -- Sanokaa hänelle jotain. Tehän olette käynyt -kovin araksi. - -Voimme vakuuttaa lukijoillemme, ettei arkuus kuulunut kapteenin -vikoihin enempää kuin hänen hyveisiinsäkään. Hän koetti kuitenkin -noudattaa kehoitusta. - --- Kaunis serkkuseni, hän sanoi lähestyen Fleur-de-Lys'tä, -- mitä -kuvaa tuo seinäverho, jota ompelette? - --- Kaunis serkku, vastasi Fleur-de-Lys harmistuneella äänensävyllä, --- olenhan jo teille sanonut kolme kertaa, että se on Neptunuksen -luola. - -Oli selvää, että Fleur-de-Lys huomasi paljon selvemmin kuin hänen -äitinsä kapteenin kylmän ja hajamielisen käytöksen. Tämä havaitsi -välttämättömäksi sanoa jotakin. - --- Ja entä ketä varten kaikki tuo neptunisoiminen? kysäsi hän. - --- Saint-Antoine des Champs'n luostarille, vastasi Fleur-de-Lys -kohottamatta katsettaan. - -Kapteeni tarttui seinäverhon kulmaan: - --- Mikä se tuo on, kaunis serkkuseni, tuo paksu sotilas, joka -puhaltaa posket pulleina torvea? - --- Se on Triton, vastasi Fleur-de-Lys. - -Fleur-de-Lys'n lyhyissä vastauksissa oli hieman jäykkä sävy. Nuori -mies ymmärsi, että hänen täytyi välttämättä kuiskata hänelle jotain -kohteliasta ja mielistelevää, mitä tahansa. Hän kumartui siis, mutta -ei keksinyt mielikuvituksestaan mitään hellempää ja tuttavallisempaa -kuin seuraavat sanat: - --- Miksi äitinne käyttää aina vaakunalla koristettua pukua aivan -kuin isoäitimme Kaarle VII:n aikana? Sanokaa hänelle toki, kaunis -serkkuni, ettei se enää ole hienoa nykyään, ja että sarana ja laakeri -hänen hameensa koruommellussa vaakunakilvessä saavat hänet näyttämään -kävelevältä uunilta. Nykyään ei enää tuolla lailla istuta vaakunalla. - -Fleur-de-Lys katsoi häntä moittivasti. - --- Siinäkö kaikki, mitä minulle vakuutatte? sanoi hän hiljaa. - -Kunnon rouva Aloïse, joka oli ylen ihastunut nähdessään heidän siten -kumartuvan toistensa puoleen kuiskailemaan, virkkoi leikitellen -rukouskirjansa kiinnikkeillä: - --- Mikä liikuttava rakkauskohtaus! - -Kapteeni, joka tunsi olonsa yhä kiusallisemmaksi, pelastautui -koruompeleeseen ja huudahti: - --- Se on todellakin ihastuttava työ! - -Tällöin rohkeni Colombe de Gaillefontaine, eräs toinen vaalea, -valkohipiäinen kaunotar, jonka sininen kirjosilkkinen puku ei ollut -kovin avorintainen, arasti virkkaa jonkin sanan Fleur de-Lys'lle -toivoen, että kaunis kapteeni vastaisi niihin: - --- Rakas Gondelaurier, oletteko nähnyt Hôtel de la Roche-Guyonin -seinäverhoja? - --- Eikö se ole se palatsi, jonka alueella on Louvren liinavaateaitan -puutarha? kysyi nauraen Diane de Christeuil, jolla oli kauniit -hampaat ja joka sen vuoksi aina mielellään nauroi. - --- Ja jossa on tuo vanha torni, joka kuuluu Pariisin vanhaan -ympärysmuuriin? lisäsi Amelotte de Montmichel, sievä punaposkinen, -kiharatukkainen, ruskeaverinen tyttö, jolla oli tapana huoata samoin -kuin toisella nauraa, tietämättä miksi. - --- Rakas Colombe, vastasi rouva Aloïse, ettekö tarkoittanut sitä -palatsia, jonka Kaarle VI:n aikana omisti herra de Bacqueville? -Siellä on todellakin sangen komeita suuria seinäverhoja. - --- Kaarle VI! kuningas Kaarle VI! mutisi nuori kapteeni ja kierteli -viiksiään. -- Hyvä Jumala, miten vanhoja asioita tuo kunnon rouva -muistaakin! - -Madame de Gondelaurier jatkoi: - --- Todellakin kauniita seinäverhoja. Niin erinomaista työtä, että -sitä pidetään aivan harvinaisena! - -Samassa huudahti Bérangère de Champchevrier, pieni hento -seitsenvuotias, joka katseli torille parvekkeen kaiteitten läpi: - --- Oh! katsokaahan täti Fleur-de-Lys, miten kaunis tanssijatar tuolla -tanssii torilla ja soittaa tamburiinia rahvaalle! - -Kuului todellakin tamburiinin sointuvaa helinää. - --- Joku mustalainen, virkkoi Fleur-de-Lys kääntyen -välinpitämättömästi torille päin. - --- Katsotaan! Katsotaan! huudahtivat hänen vilkkaat toverinsa. He -juoksivat kaikki parvekkeelle Fleur-de-Lys'n seuratessa hitaasti -heitä miettien sulhasensa kylmyyttä. Tämä oli puolestaan hyvillään -tästä ikävän keskustelun katkeamisesta ja vetäytyi huoneen perälle -tyytyväisenä kuin sotilas, joka pääsee vapaaksi vahtipalveluksesta. -Tämä Fleur-de-Lys'n palvelu oli kuitenkin suloista ja hauskaa, -niin oli hänestä itsestäänkin kerran tuntunut; mutta kapteeni oli -vähitellen veltostunut; ja lähenevä avioliitto oli kylmentänyt häntä -päivä päivältä. Hän oli muuten huikenteleva ja hänen makunsa (jos -saamme sanoa?) hieman alhainen. Vaikkakin hän oli sangen ylhäistä -syntyperää, oli hän sotilasuransa aikana oppinut sotilaan tavoille. -Kapakkaelämä ja muu siihen kuuluva oli hänen mieleistään. Parhaiten -hän viihtyi karkeitten sanojen, sotilasmaisen mielistelyn, helposti -antautuvien kaunottarien ja vaivattoman menestyksen piirissä. -Kotoa hän oli kuitenkin perinyt hieman kasvatusta ja tapoja, mutta -hän oli liian nuorena lähtenyt maailmalle, liian nuorena joutunut -sotilaselämään, ja aatelista kiiltoa kulutti päivä päivältä -sotilaan olkavyö. Hänellä oli vielä sen verran säädyllisyyttä, että -kävi silloin tällöin morsiamensa luona, mutta hän tunsi olonsa -Fleur-de-Lys'n seurassa yhä kiusallisemmaksi; ensinnäkin siksi, että -jaettuaan rakkauttaan sinne tänne hänellä oli sitä sangen vähän -jäljellä morsiantaan varten, ja toiseksi siksi, että hän noiden -ankarain, siveiden, samettipukuisten naisten joukossa alituiseen -pelkäsi, että hänen kirouksiin tottunut kielensä yhtäkkiä sylkisi -suitset suustaan ja nelistäisi suoraan kapakkaan. Siitä vasta kaunis -juttu syntyisi! - -Muuten tämä kaikki yhtyi hänessä suureen loistonhaluun puvun ja -ulkomuodon suhteen. Sovitettakoon nämä seikat toisiinsa, miten -parhaaksi nähdään. Minä vain kerron. - -Hän oli seisonut hetken miettien tai miettimättä nojaten ääneti -veistoksilla koristettuun uuninkylkeen, kun Fleur-de-Lys äkkiä -kääntyi ja puhutteli häntä. Tuo nuori tyttöraukka oli vain -vastenmielisesti näyttänyt loukkaantumistaan. - --- Kaunis serkku, ettekö kertonut meille pienestä mustalaistytöstä, -jonka pelastitte pari kuukautta sitten rosvojoukon käsistä ollessanne -yökierroksella. - --- Luulenpa kertoneeni, vastasi kapteeni. - --- No se on ehkä tuo mustalaistyttö, joka tanssii tuolla torilla. -Tulkaa katsomaan, jos tunnette hänet, kaunis serkkuni Febus. - -Tuossa suloisessa kutsussa, jolla hän pyysi kapteenia tulemaan -luokseen, ja tuossa huolessa, jolla hän mainitsi häntä nimeltä, oli -salaista sovinnon toivoa. Kapteeni Febus de Châteaupers (sillä hän se -on ollut lukijaimme silmäin edessä tämän luvun alusta saakka) astui -hitaasti parveketta kohden. - --- Katsokaa tuonne, sanoi Fleur-de-Lys ja asetti kätensä hellästi -hänen käsivarrelleen, -- tuota pientä tyttöä, joka tanssii tuolla -joukon keskellä. Onko se teidän mustalaisenne? - -Febus katsoi ja sanoi: - --- On, tunnen hänet vuohestaan. - --- Oh! miten sievä pikku vuohi todellakin! sanoi Amelotte ja risti -kätensä ihastuksesta. - --- Onko sen sarvet oikeata kultaa? kysyi Bérangère. - -Liikahtamatta tuolistaan kysyi rouva Aloïse: - --- Eikö se ole niitä mustalaisia, jotka viime vuonna saapuivat -Gibard-portin kautta? - --- Hyvä äiti, sanoi Fleur-de-Lys hiljaa, sen nimi on nyt Porte -d'Enfer. - -Neiti de Gondelaurier tiesi, miten hänen äitinsä vanhanaikaiset -puhetavat harmittivat kapteenia. Hän ryhtyikin ivailemaan mutisten -itsekseen: - --- Porte Gibard! Porte Gibard! Sen kautta kai Kaarle VI saapuu -kaupunkiin! - --- Täti! huudahti Bérangère, jonka silmät olivat alati liikkeellä ja -nyt äkkiä kiintyivät Notre-Damen tornin huippuun, -- mikä musta mies -tuolla ylhäällä on? - -Kaikki tytöt katsahtivat ylös. Siellä nojasi todellakin joku mies -pohjoisen, Grève-torin puoleisen tornin ylimmän pengermän kaiteeseen. -Hän oli pappi. Saattoi selvästi erottaa hänen pukunsa ja hänen -käsiä vasten nojaavan päänsä. Hän seisoi muuten liikahtamatta kuin -kuvapatsas. Hänen katseensa oli järkähtämättä suuntautuneena torille. - -Siinä oli haukan liikahtamattomuutta, joka on keksinyt varpusenpesän -ja tarkastaa sitä. - --- Se on Josas'n herra arkkidiakoni, sanoi Fleur-de-Lys. - --- Teilläpä on hyvät silmät, jos tunnette hänet täältä saakka, -huomautti Gaillefontaine. - --- Miten hän katselee tuota pikku tanssijatarta! virkkoi Diane de -Christeuil. - --- Mustalaistytön pitäisi varoa, sanoi Fleur-de-Lys, -- sillä hän ei -pidä lainkaan mustalaisista. - --- On vahinko, että tuo mies katselee häntä noin, lisäsi Amelotte de -Montmichel, -- sillä hän tanssii ihastuttavasti. - --- Kaunis serkkuni Febus, sanoi äkkiä Fleur-de-Lys, -- koska te -tunnette tuon pikku mustalaisen, niin viitatkaa hänet tänne. - -Se huvittaisi meitä. - --- Oh, niin! huudahtivat tytöt kuin yhdestä suusta ja taputtivat -käsiään. - --- Mutta sehän on hullutusta, sanoi Febus. -- Hän on varmaankin -unohtanut minut, enkä tiedä edes hänen nimeään. Mutta koska niin -haluatte, hyvät neidit, tahdon koettaa. Ja nojautuen parvekkeen -kaidetta vasten hän huusi: - --- Tyttö! Tanssijatar ei helistellyt tällä hetkellä. Hän käänsi -päätään sinne päin, mistä häntä kutsuttiin, hänen säihkyvä katseensa -kiintyi Febukseen ja hän pysähtyi yhtäkkiä. - --- Tyttö! toisti kapteeni viitaten häntä sormella tulemaan. - -Tyttö katsoi yhä häntä, sitten hän punastui, aivan kuin hänen -poskensa olisivat syttyneet tuleen, ja ottaen tamburiinin kainaloonsa -hän astui hämmästyneen katsojajoukon halki suoraan sen talon porttia -kohden, jonne Febus oli kutsunut häntä, hitain, horjuvin askelin -ja katse hämmentyneenä kuin linnulla, joka tottelee käärmeen -lumousvoimaa. - -Hetken kuluttua työntyi huoneen oviverho syrjään, ja kynnyksellä -näyttäytyi mustalaistyttö punastuneena, arkana, hengästyneenä, suuret -silmänsä maahan luotuina ja uskaltamatta askeltakaan astua. - -Bérangère taputti käsiään. - -Tanssijatar seisoi yhä liikkumattomana kynnyksellä. Hänen -ilmestymisensä oli tuohon nuorten tyttöjen parveen tehnyt omituisen -vaikutuksen. Heitä kaikkia elähdytti ilmeisesti epämääräinen halu -miellyttää kaunista upseeria. Loistava sotilaspuku oli kaiken heidän -keimailunsa polttopisteenä, ja hänen tulostaan asti oli heidän -keskensä vallinnut salainen, hiljainen kilpailu, jota he tuskin -itselleenkään tunnustivat ja joka kuitenkin joka hetki ilmeni heidän -liikkeistään ja sanoistaan. Mutta kun he kaikki olivat likipitäen -yhtä kauniita, taistelivat he samoilla aseilla, ja jokainen saattoi -toivoa voittoa. Mustalaistytön tulo järkytti äkkiä tätä tasapainoa. -Hänen kauneutensa oli niin harvinaista laatua, että ilmestyessään -huoneen kynnykselle hän näytti aivan kuin säteilevän hänelle -ominaista valoa ympärilleen. Täällä neljän tummilla verhoilla -ja laudoituksella peitetyn seinän sisällä hän oli verrattomasti -kauniimpi ja säteilevämpi kuin ulkona taivasalla. Oli kuin soihtu -olisi tuotu päivänvalosta pimeään. Aatelisneiditkin vasten -tahtoaan häikäistyivät. Jokainen tunsi kauneuttaan loukattavan. -He käänsivätkin heti taistelurintamansa, jos niin saamme sanoa, -lausumatta toisilleen sanaakaan. Mutta he ymmärsivät toisensa -ihmeen hyvin. Naiset käsittävät toisiaan vaistollaan ja se vastaa -toisille nopeammin kuin miesten äly. He olivat saaneet vihollisen; -kaikki tunsivat sen, kaikki liittyivät yhteen. Pisara viiniä -riittää värjäämään punaiseksi kokonaisen lasillisen vettä; ja vielä -kauniimman naisen saapuminen saa yhtäkkiä kokonaisen parven kauniita -naisia vaihtamaan mielialansa väriä, -- varsinkin, jos heidän -seurassaan on vain yksi mies. - -He vastaanottivat mustalaistytön ihmeteltävän kylmästi. He -tarkastivat häntä kiireestä kantapäähän, katsahtivat sitten -toisiinsa, ja kaikki oli selvää. He olivat ymmärtäneet toisensa. -Tyttö odotti tällä välin, että häntä puhuteltaisiin, ja oli niin -hämmentynyt, ettei uskaltanut kohottaa katsettaan. Kapteeni katkaisi -ensimmäisenä äänettömyyden. - --- Kunniani kautta, hän sanoi rohkean itserakkaalla tavallaan, -- -siinäpä ihastuttava olento! Vai mitä sanotte, kaunis serkkuni? - -Tämä huomautus, jonka hienotunteisempi ihailija olisi tehnyt -hiljaisemmalla äänellä, ei ollut omiaan haihduttamaan tuota -naisellista mustasukkaisuutta, joka oli asettunut tarkastavalle -kannalle mustalaistyttöä kohtaan. - -Fleur-de-Lys vastasi kapteenille teennäisen välinpitämättömästi: - --- Eipä ole hullumpi. - -Toiset kuiskailivat. - -Rouva Aloïse, joka oli eniten mustasukkainen tyttärensä puolesta, -virkkoi viimein tanssijattarelle: - --- Tule lähemmäs, lapseni! - --- Tule lähemmäs, lapseni! toisti koomillisen arvokkaasti Bérangère, -joka ei ulottunut kuin hänen vyötäisilleen. - -Mustalaistyttö lähestyi ylhäistä rouvaa. - --- Kaunis lapseni, sanoi Febus ja astui muutaman askeleen häntä -kohden, -- en tiedä, onko minulla kunnia olla tuttavasi... - --- Oh! on, vastasi mustalaistyttö. - --- Hänellä on hyvä muisti, huomautti Fleur-de-Lys. - --- Olipa sinulla kova kiire päästä minusta eroon sinä iltana. -Pelkäsitkö minua? - --- Oh! en, vastasi tyttö. - -Siinä tavassa, millä nuo "Oh! on" ja "Oh! en" lausuttiin, oli jotain -käsittämätöntä, joka loukkasi Fleur-de-Lys'tä. - --- Sinä jätit minulle sijaasi, kaunis tyttöni, -- jatkoi kapteeni, -jonka kielenkanta heti irroittui, kun hän puhui katutytölle, --- aika kiukkuisen, yksisilmäisen ja kyttyräselkäisen otuksen, -luullakseni piispan kellonsoittajan. Olen kuullut, että hän on jonkun -arkkidiakonin äpärä ja syntyään piru. Hänellä on hauska nimi, se on -Quatember, Palmusunnuntai, Laskiaistiistai, en muista enää! Joku -pyhäpäivän nimi se kuitenkin oli! Hän aikoi siis ryöstää sinut, ikään -kuin sinä olisit luotu kirkonpalvelijoita varten, totta vieköön! Mitä -pirua se tarhapöllö sitten sinusta oikein tahtoi? Sanoppas! - --- En tiedä, vastasi tyttö. - --- Mikä hävyttömyys todellakin! Kellonsoittaja ryöstämässä tyttöä -aivan kuin joku varakreivi! Moukka salaa metsästämässä aatelismiesten -mailla! Kylläpä onkin jo liikaa! Ja hän onkin saanut maksaa sen -kalliisti. Mestari Pierrat Torterue on kovakätisin tallirenki, mikä -milloinkaan on ketään lurjusta piessyt, ja minä vakuutan sinulle, jos -se sinua huvittaa, ettei sinun kellonsoittajasi ehjin nahoin hänen -käsistään päässyt. - --- Mies parka! sanoi mustalaistyttö, jonka mieleen nämä sanat toivat -muiston näystä mestauslavalla. - -Kapteeni purskahti nauramaan. - --- Koira vieköön! On siinäkin sääli yhtä hyvin paikallaan kuin töyhtö -sianhännässä! Tahdonpa olla paksumahainen kuin paavi, jos... - -Hän keskeytti äkkiä. - --- Anteeksi, hyvät naiset! Luulenpa, että olin sanoa jotakin hupsua. - --- Hyi, herrani! sanoi Gaillefontaine. - --- Hän puhuu tuolle olennolle hänen omaa kieltään! lisäsi -puoliääneen Fleur-de-Lys, jonka harmi kasvoi hetki hetkeltä. Eikä -se suinkaan vähentynyt siitä, että hän näki kapteenin ihastuneena -mustalaistyttöön ja ennen kaikkea itseensä käännähtävän kantapäillään -ja toistavan sotilaallisen karkealla ja naiivilla kohteliaisuudella: - --- Kaunis tyttö, kunniani kautta! - --- Kovin hullussa asussa, sanoi Diane de Christeuil nauraen ja -näyttäen kauniita hampaitaan. - -Tämä huomautus oli sytyttävä kipinä muille. Se osoitti heille -mustalaistytön heikon kohdan. Kun he eivät voineet käydä hänen -kauneutensa kimppuun, iskivät he hänen pukuunsa. - --- Niin todellakin, hyvä tyttö, sanoi Montmichel, -- miten olet -voinut lähteä juoksemaan ympäri katuja noin ilman liiviä ja -kaulahuivia? - --- Ja miten hävettävän lyhyt hame, lisäsi Gaillefontaine. - --- Rakkaani, jatkoi Fleur-de-Lys terävästi, -- vartijat ottavat sinut -kiinni kullatun vyösi takia. - --- Hyvä tyttönen, virkkoi Christeuil ainainen hymy huulillaan, -- jos -teetät kunniallisesti hihat pukuusi, eivät käsivartesi noin rusketu. - -Olisi todellakin ansainnut älykkäämmänkin näkijän kuin Febuksen tuo -näytelmä, kun nuo kauniit tytöt myrkyllisine ja ärsyttävine kielineen -kiemurtelivat, luikertelivat ja kiertelivät katutanssijattaren -ympärillä. He olivat samalla julmia ja suloisia. He tutkivat ja -tuomitsivat ilkeästi pala palalta hänen omituista pukuraukkaansa -ja helyjään. Se oli loppumatonta naurua, ivaa, nöyryytystä. -Pistopuheita sateli kuin rakeita mustalaistytön ylle ja alentuvaa -hyväntahtoisuutta ja ilkeitä silmäyksiä. Olisi luullut näkevänsä -niitä roomalaisia naisia, jotka huvittelivat pistelemällä -kultaneuloilla kauniin orjattaren rintoja. Tai siroja vinttikoiria, -jotka ahnain sieraimin ja silmät kiiluvina kiertelevät hirveä, jota -isännän katse kieltää heitä raatelemasta. - -Mitä olikaan näitten ylhäisten tyttöjen mielestä kurja -katutanssijatar! He eivät kiinnittäneet mitään huomiota hänen -läsnäoloonsa ja puhuivat hänestä ja hänelle äänekkäästi aivan kuin -jostain hyvin likaisesta, hyvin alhaisesta ja melko sievästä. - -Mustalaistyttö ei suinkaan ollut tunnoton näille neulanpistoille. -Silloin tällöin leimahti häpeän puna hänen poskilleen ja vihan -välähdys hänen silmistään; halveksiva vastaus näkyi pyrkivän esille -hänen huuliltaan. Hän teki tuon pienen uhmaavan suunsuipennuksensa, -jonka lukija tuntee, mutta hän oli vaiti. Liikahtamatta paikaltaan -hän kiinnitti Febukseen alistuvan, surullisen ja suloisen katseen. -Tuossa katseessa oli onnea ja hellyyttäkin. Voisi sanoa, että hän -hillitsi kielensä sen tähden, ettei häntä ajettaisi ulos. - -Febus puolestaan nauroi ja asettui mustalaistytön puolelle tavalla, -jossa ilmeni sekä julkeutta että sääliä. - --- Anna heidän puhua, tyttöseni! virkkoi hän ja kilautti -kultakannuksiaan, -- onhan sinun pukusi kylläkin hieman omituinen ja -epätäydellinen; mutta mitäpä se tekee, kun itse olet niin ihastuttava. - --- Hyvä Jumala! huudahti vaalea Gaillefontaine ja nakkasi katkerasti -hymyillen joutsenkaulaansa, -- kylläpä kuninkaallisen henki -vartijaväen herrat jousimiehet helposti syttyvät parin kauniin -mustalaissilmän tulesta. - --- Miksi ei? sanoi Febus. - -Tämän vastauksen johdosta, jonka kapteeni huolettomasti viskasi kuin -viallisen kiven, josta ei ole väliä minne se putoaa, alkoi Colombe -nauraa ja häneen yhtyivät Diane, Amelotte ja Fleur-de-Lys, jonka -silmiin kihosivat kyyneleet. - -Mustalaistyttö, joka oli painanut katseensa maahan Colombe de -Gaillefontainen sanojen johdosta, kohotti ne jälleen ilosta ja -ylpeydestä loistaen ja kohdisti jälleen Febukseen. Tällä hetkellä hän -oli entistä kauniimpi. - -Vanha rouva, joka oli katsellut tätä näytöstä, tunsi jonkun koskevan -itseään, tietämättä minkä. - --- Pyhä Neitsyt! huudahti hän äkkiä, -- mikä ihme minun jaloissani -liikkuu? Ah! tuo kelvoton eläin! - -Se oli vuohi, joka oli tullut etsimään emäntäänsä ja aikoessaan -rynnätä hänen luokseen tarttunut sarvistaan kiinni siihen -kangasröykkiöön, jonka tuon aatelisnaisen puku muodosti hänen -ympärilleen hänen istuessaan. - -Syntyi hälinä. Mustalaistyttö irroitti vuohen lausumatta sanaakaan. - --- Oh! tuossahan se pieni vuohi on, jolla on kultaiset kaviot! -huudahti Bérangère ja hyppi ilosta. - -Mustalaistyttö laskeutui polvilleen ja nojasi poskensa vuohen -hyväilevää päätä vasten. Näytti siltä kuin hän olisi pyytänyt -anteeksi, että oli jättänyt sen yksin. - -Tällä välin oli Diane kuiskannut Colomben korvaan: - --- Ah! hyvä Jumala! miten emme ole lainkaan tulleet sitä -ajatelleeksi? Sehän on mustalaistyttö, jolla on vuohi. Sanotaan, että -hän on noita, ja että hänen vuohensa tekee ihmeellisiä temppuja. - --- No hyvä, sanoi Colombe, -- silloin saa vuohi huvittaa meitä -vuorostaan ja tehdä meille ihmeen. - -Diane ja Colombe kääntyivät innokkaina mustalaistytön puoleen: - --- Tyttö, anna vuohesi tehdä ihme. - --- En ymmärrä, mitä tarkoitatte, vastasi tanssijatar. - --- Ihme, taikatemppu, noidankuje yksinkertaisesti. - --- En osaa. Ja hän alkoi hyväillä kaunista eläintään toistaen: -- -Djali! Djali! - -Tällöin huomasi Fleur-de-Lys koruommellun nahkapussin, joka riippui -vuohen kaulassa. - --- Mikä tuo on? kysyi hän mustalaistytöltä. Mustalaistyttö kohotti -häntä kohden suuret silmänsä ja vastasi vakavana: - --- Se on minun salaisuuteni. - --- Haluaisinpa mielelläni tietää, mikä sinun salaisuutesi on, -ajatteli Fleur-de-Lys. - -Tällä välin oli vanha rouva noussut harmistuneena: - --- Kuule, mustalainen, jollet sinä eikä sinun vuohesi aio tanssia -meille, niin mitä sitten täällä teette? - -Mustalaistyttö astui sanaakaan sanomatta hitaasti ovelle. Mutta kuta -lähemmäksi ovea hän tuli, sitä mukaa hidastuivat hänen askeleensa. -Näkymätön magneetti tuntui häntä pidättävän. Äkkiä hän käänsi -kyyneleiset silmänsä Febusta kohden ja pysähtyi. - --- Herra nähköön! huudahti kapteeni, -- noin et saa mennä. - -Tule takaisin ja tanssi meille jotakin. Mutta, kaunokaiseni, mikä on -nimesi? - --- Esmeralda, vastasi tanssijatar, hellittämättä katsettaan hänestä. - -Tämän omituisen nimen kuullessaan purskahtivat tytöt rajuun nauruun. - --- Onpa siinä hirveä tytönnimi! sanoi Diane. - --- Näettehän, että hän on velho, virkkoi Amelotte. - --- Tyttöseni, huudahti juhlallisesti rouva Aloïse, tuota nimeä eivät -vanhempasi ole sinulle onkineet kastemaljasta. - -Tällä välin oli Bérangère muiden huomaamatta houkutellut vuohen -huoneen nurkkaan marsipaanipalasella. Heistä oli paikalla tullut -hyvät ystävät. Utelias lapsi oli irroittanut vuohen kaulaan -ripustetun pussin, avannut sen ja tyhjentänyt sen sisällön matolle. -Siellä oli aakkoset, joiden jokainen kirjain oli erikseen piirretty -pienelle puksipuulevylle. Tuskin ne oli tyhjennetty matolle, kun -lapsi ihmeekseen näki vuohen, jonka _ihmeisiin_ se epäilemättä -kuului, erottavan kullatulla kaviollaan eräitä kirjaimia ja asettavan -ne kevyellä työnnöllä erikoiseen järjestykseen. Hetken kuluttua oli -valmiina sana, joka vuohi nähtävästi oli opetettu kirjoittamaan, niin -varmasti se sen muodosti, ja Bérangère huudahti yhtäkkiä ristien -kätensä ihmetyksestä: - --- Täti Fleur-de-Lys, katsokaahan, mitä vuohi on tehnyt! Fleur-de-Lys -riensi paikalle ja alkoi vapista. Kirjaimet muodostivat sanan: - - FEBUS. - --- Onko vuohi kirjoittanut tuon? kysyi hän ääni väristen. - --- On, täti, vastasi Bérangère. - -Sitä ei voinut epäillä; lapsi ei osannut kirjoittaa. - --- Siinä on salaisuus! ajatteli Fleur-de-Lys. - -Tällä välin olivat kaikki muutkin rientäneet lapsen huudosta -paikalle, äiti, aatelistytöt, mustalaistyttö ja upseeri. - -Mustalaistyttö huomasi heti, minkä tyhmyyden vuohi oli tehnyt. Hän -punastui ja kalpeni vuorotellen ja alkoi vapista kuin rikollinen -kapteenin edessä, joka katseli häntä hymyillen tyytyväisenä ja -hämmästyneenä. - --- _Febus!_ kuiskailivat tytöt ihmeissään, -- sehän on kapteenin nimi! - --- Sinulla on ihmeen hyvä muisti! sanoi Fleur-de-Lys kivettyneelle -mustalaistytölle. Sitten hän puhkesi itkuun: - --- Oh! nyyhkytti hän tuskaisena peittäen kasvonsa kauniilla -käsillään, -- hän on noita! Ja hän kuuli vielä katkeramman äänen -kuiskaavan sisimmässään: Hän on kilpailija! - -Hän lysähti pyörtyneenä maahan. - --- Tyttäreni! tyttäreni! kirkaisi säikähtynyt äiti. -- Ulos paikalla, -viheliäinen mustalainen! - -Esmeralda kokosi tuokiossa onnettomat kirjaimensa, viittasi Djalia ja -läksi ulos ovesta, samalla kun toisesta kannettiin Fleur-de-Lys'tä. - -Kapteeni Febus seisoi yksin jäätyään hetkisen epäröiden noiden kahden -oven välillä; sitten hän seurasi mustalaistyttöä. - - - - -II. Pappi ja filosofi -- kaksi eri miestä - - -Pappi, jonka nuo nuoret tytöt olivat nähneet pohjoisessa tornissa -kurkistelemassa torille ja tarkkaavasti katselevan mustalaistytön -tanssia, oli todellakin arkkidiakoni Claude Frollo. - -Lukijamme eivät liene unohtaneet sitä salaperäistä komeroa, jonka -arkkidiakoni oli varannut itselleen tähän torniin. (En tiedä, -sivumennen sanoen, onko se sama, jonka vieläkin voi nähdä pienen, -nelikulmaisen aukon läpi, joka on miehen korkeudella pengermästä, -jolta tornit kohoavat: komero, joka nykyään on tyhjä ja rappeutunut -ja jonka murenneet seinät ovat paikoitellen koristetut kehnoilla -kuvilla, jotka esittävät tuomiokirkkojen julkisivuja. Luulenpa, -että tämä loukko on yökköjen ja hämähäkkien yhteinen asunto, -ja että siellä luonnollisestikin on käynnissä kaksinkertainen -kärpäsmetsästys.) - -Joka päivä nousi arkkidiakoni tuntia ennen auringonlaskua ylös -torninportaita ja sulkeutui tähän kammioon, jossa hän toisinaan -vietti koko yön. Sinä päivänä oli hänen korviinsa sattunut -tamburiinin ja kastanjettien ääni, juuri kun hän oli pistämässä -lukkoon taidokasta pientä avainta, jota hän aina kantoi mukanaan -kupeellaan riippuvassa kukkarossa. Tämä ääni kuului alhaalta torilta. -Kammiossa ei ollut, kuten sanottu, muuta kuin yksi kirkon katolle -päin oleva ikkuna. Claude Frollo oli vetänyt avaimen nopeasti -takaisin ja hetken päästä hän oli tornin huipulla tuossa synkässä ja -tarkkaavassa asennossa, jossa neidit olivat hänet huomanneet. - -Hän seisoi siinä vakavana, liikkumattomana, katseluun ja ajatteluun -vaipuneena. Koko Pariisi oli hänen jalkainsa juuressa tuhansine -torninhuippuineen ja taivaanrannan pehmeine kukkulaviivoineen, -siltojensa alla kiemurtelevine virtoineen ja kaduillansa vilisevine -asukkaineen, savupilvineen ja terävine kattoketjuineen, jotka -kaksoisrenkaineen sulkivat Notre-Damen tiukasti kehäänsä. Mutta -koko tästä kaupungista katseli arkkidiakoni yhtä ainoata kohtaa: -kirkon toria; koko tästä kansanjoukosta yhtä ainoata olentoa: -mustalaistyttöä. - -Olisi ollut vaikeata sanoa, mitä merkitsi tuo katse, ja mistä oli -peräisin liekki, joka siinä paloi. Se oli jäykästi tuijottava -ja kuitenkin täynnä levottomuutta ja kuohuntaa. Ja koko ruumiin -täydellisestä liikkumattomuudesta, jota silloin tällöin vain hieman -häiritsi koneellinen värähdys aivan kuin tuulenhenkäys puunlehviä, -käsivarsien jäykkyydestä, jotka olivat vielä marmorimaisemmat kuin -kaide, johon ne nojasivat, ja kasvojen kivettyneestä hymystä päättäen -olisi luullut, ettei Cloude Frollossa ollut muuta elävää kuin silmät. - -Mustalaistyttö tanssi. Hän antoi tamburiininsa pyöriä sormensa päässä -ja heitteli sitä ilmaan tanssiessaan provencelaista sarabandia -liitelevän kevyesti ja iloisesti, tuntematta lainkaan tuon pelottavan -katseen painoa, joka kohtisuoraan tähtäsi hänen päähänsä. - -Väkijoukko tungeskeli hänen ympärillään; tuon tuostakin kävi -keltaiseen ja punaiseen mekkoon pukeutunut mies avartamassa -piiriä, istuutui sen jälkeen tuolille muutaman askeleen päähän -tanssijattaresta ja otti vuohen pään polvilleen. Tämä mies näytti -olevan tanssijattaren seuralainen. Claude Frollo ei voinut ylhäältä -erottaa hänen kasvonpiirteitään. - -Siitä hetkestä lähtien, jolloin arkkidiakoni huomasi tämän miehen, -näytti hänen huomionsa kohdistuvan osaksi tanssijattareen, osaksi -mieheen, ja hänen kasvonsa synkkenivät yhä. Äkkiä hän suoristautui ja -hänen ruumiinsa värähti. - --- Mikä mies tuo on? mutisi hän itsekseen; -- tähän saakka olen aina -nähnyt hänet yksin. - -Tämän sanottuaan hän hävisi kiertoportaitten näkinkengänmuotoiseen -holviin ja alkoi laskeutua alas. Kun hän kulki kellohuoneen -raollaan olevan oven ohi, näki hän jotain, joka sai hänet -hetkeksi pysähtymään: hän näki Quasimodon seisovan nojautuneena -erään tuollaisen katonsuojuksen aukkoa vasten, joka muistuttaa -auringonvarjostinta, ja hänenkin katsovan alas torille. Hänen -huomionsa oli niin kiintynyt johonkin tuolla alhaalla, ettei hän -lainkaan huomannut kasvatusisänsä kulkevan ohitseen. Hänen silmissään -oli omituinen ilme: hänen katseensa oli ihastunut ja lempeä. - --- Sepä ihmeellistä! mutisi Frollo. -- Mahtaakohan hän katsella -mustalaistyttöä? - -Hän jatkoi laskeutumistaan. Hetken kuluttua nähtiin arkkidiakonin -astuvan torille tornin juurella olevasta ovesta. - --- Minne mustalaistyttö on mennyt? hän kysyi tunkeutuessaan -katsojajoukkoon. - --- En tiedä, vastasi joku lähinnä seisojista. -- Hän katosi juuri -äsken. Hän meni kai tanssimaan jonkun fandangon tuohon vastapäätä -olevaan taloon, jonne häntä kutsuttiin. - -Mustalaistytön sijasta arkkidiakoni näki samalla matolla, jonka -lehtikiehkurat vastikään olivat peittyneet niiden oikullisten -kuvioitten varjoon, joita tytön tanssi piirteli, ainoastaan kelta- ja -punapukuisen miehen, joka vuorostaan ansaitakseen jonkin lantin -kiersi piirissä ympäri kädet lanteilla, pää taaksepäin taivutettuna, -kasvot tulipunaisina, kaula jännittyneenä ja tuoli hampaissa. Tälle -tuolille hän oli sitonut kissan, jonka eräs naapurin eukko oli -hänelle lainannut ja joka peloissaan mankui kauheasti. - --- Pyhä Neitsyt! arkkidiakoni huudahti samassa, kun ilveilijä suurien -hikipisarain helmeillessä hänen otsaltaan kulki hänen ohitseen kissan -ja tuolin muodostamme tasapainopyramideineen, -- mitä ihmettä mestari -Pierre Gringoire nyt toimittaa? - -Arkkidiakonin ankara ääni sai miesraukan niin säikähtämään, että -tuoli horjahti tasapainosta ja putosi kissoineen päivineen suoraan -katsojain niskaan, mikä aiheutti loppumattoman kirouskuuron. - -Mestari Pierre Gringoirelle (sillä hän se todellakin oli) olisi -ehkä koitunut ikävä tilinteko kissan omistajan ja kaikkien niiden -kolauksen saaneitten kanssa, jotka häntä ympäröivät, ellei hän olisi -käyttänyt hyväkseen ensi ällistystä paetakseen nopeasti kirkkoon, -jonne Claude Frollo oli häntä viitannut tulemaan. - -Tuomiokirkko oli jo hämärä ja tyhjä. Sivulaivat olivat aivan pimeät, -ja kappelien lamput alkoivat valaista tuikkivalla hohteella. -Ainoastaan suuri ruusustoikkuna, jonka tuhannet värilliset lasiruudut -kimaltelivat laskevan auringon kohtisuorissa säteissä, loisti -hämärässä jalokiviläjän lailla ja loi häikäisevän väriloisteen -keskilaivan toiseen päähän. - -Kun he olivat tulleet kirkkoon, asettui dom Claude selin muuatta -pylvästä vasten ja tarkasti tutkivasti Gringoirea. Tämä katse ei -ollut se, jota Gringoire pelkäsi. Häpeissään ja hämillään siitä, että -niin kunnianarvoisa ja oppinut henkilö näki hänet ilveilijän puvussa, -hän oli pelännyt ivallista katsetta. Papin katse ei kuitenkaan ollut -lainkaan ironinen; se oli vakava, tyyni ja läpitunkeva. - -Arkkidiakoni katkaisi ensimmäisenä äänettömyyden. - --- Tulkaa lähemmäs, mestari Pierre. Teidän on selitettävä minulle -koko joukko asioita. Ja ennen kaikkea, mistä johtuu se, että sitten -kun teitä ei ole näkynyt kohta kahteen kuukauteen, teidät tapaa -torilta tuossa kummallisessa puvussa, joka on puoliksi keltainen, -puoliksi punainen aivan kuin caudebecomena? - --- Herra, vastasi Gringoire surkealla äänellä, -- olette oikeassa, -tämä on todellakin merkillinen puku, ja te näette minut siinä yhtä -häpeissäni kuin kissan, jolle on pantu kurpitsankuori päähän. -On todella rumaa pakottaa herroja vartijoita tämän kaavun alla -patukoimaan pytagoralaisen filosofin hartioita. Mutta arvoisa -opettajani, mitäpä tehdä? Kaikki on vanhan nuttuni vika, joka -pelkurimaisesti jätti minut pulaan talven alussa sillä verukkeella, -että oli menossa hajalle ja kaipasi lepoon lumppujen kerääjän koriin. -Mikä eteen? Sivistys ei ole vielä niin pitkällä, että voitaisiin -kulkea alasti, kuten vanha Diogenes halusi. Puhalsi kylmä tuuli, -ja ainakaan tammikuussa ihmiskunta ei mielellään ota tätä uutta -edistysaskelta. Tämä kaapu oli tarjolla. Minä otin sen ja jätin -sijalle vanhan mustan nuttuni, joka hermeetikolle [_hermeetikko_, -salatieteilijä, alkemisti; _hermeettinen_, salattu, suljettu; -ilmatiivis], sellaiselle kuin minä, oli sangen epähermeettinen. Ja -niin näette minut nyt ilveilijän puvussa pyhän Genestin tavoin. Mikäs -auttoi? Se on auringonpimennys. Paimensihan Apollokin Admetoksen -karjaa. - --- Kaunista ammattiapa harjoitatte! virkkoi arkkidiakoni. - --- Tunnustan, arvoisa mestari, että on arvokkaampaa filosofoida -ja runoilla, puhaltaa ahjon tulta tai saada se lahjaksi taivaasta -kuin tasapainotaiteilla kissojen kanssa kadulla. Niinpä teidän -puhutellessanne minua hölmistyinkin ihan kuin aasi paistinkääntäjää. -Mutta mitä tehdä? Joka päivä on pysyteltävä hengissä, eivätkä -kauneimmatkaan aleksandriinisäkeet korvaa hampaissa Brie-juuston -kimpaletta. Kirjoitin Flanderin Margaretan kunniaksi tuon kuuluisan -moraliteetin, tiedättehän, mutta kaupunki ei maksa minulle -mitään siitä sillä verukkeella, ettei se ollut kyllin loistava, -niinkuin nyt neljällä eculla voisi saada aikaan Sofokleen veroisen -tragedian. Olin kuolemaisillani nälkään. Onneksi havaitsin, että -leukani oli lujatekoinen, ja sanoin tälle leualle: -- Tee voima- ja -tasapainotemppuja, elätä itsesi! _Ale te ipsam_. Ryysyläisjoukkio, -jonka ystävyyteen pääsin, opetti minulle joukon herkulestemppuja, -ja nyt pureskelen iltaisin leipää, jota hampaani päivisin otsani -hiessä ansaitsevat. Tunnustan kylläkin, _concedo_, että se on -henkisten lahjojen väärinkäyttöä, ja ettei ihminen ole luotu koko -ikäänsä tamburiinia rummuttamaan ja pureksimaan tuoleja. Mutta eihän -se riitä, arvoisa mestari, että saa päivänsä kulumaan, täytyyhän -elatuskin ansaita. - -Dom Claude Frollo kuunteli ääneti. Äkkiä hänen syvälle painuneisiin -silmiinsä ilmestyi niin tuikea ja läpitunkeva ilme, että Gringoire -tunsi tuon katseen näkevän hänen sielunsa pohjaan saakka. - --- Hyvä, mestari Pierre, mutta miten olette nyt tuon -mustalaistanssijattaren seurassa? - --- No sentähden totisesti, vastasi Gringoire, että hän on minun -vaimoni ja minä olen hänen miehensä! - -Papin synkästä katseesta leimahti salama. - --- Oletko tehnyt sen, kurja? hän karjaisi ja tarttui raivoisasti -Gringoiren käsivarteen, -- oletko ollut niin jumalaton, että olet -ryhtynyt tähän tyttöön? - --- Paratiisi-osuuteni kautta, korkea-arvoisa herra, vastasi -Gringoire, jonka koko ruumis vapisi, -- vannon teille, etten ole -milloinkaan koskenut häneen, jos se saattaa teidät levottomaksi. - --- No mitä sitten puhut miehestä ja vaimosta? sanoi pappi. - -Gringoire kiiruhti kertomaan hänelle lyhyesti, mitä lukija jo -tietää: seikkailustaan Ihmeiden pihassa, avioliitostaan ja rikotusta -ruukusta. Kävi muuten selville, ettei tästä avioliitosta ollut -vieläkään tullut sen kummempaa, ja että mustalaistyttö joka ilta -epäsi häneltä hääyön aivan kuin ensimmäisenäkin päivänä. - --- Se on harmillista, sanoi hän, -- mutta se johtuu siitä, että -onnettomuudekseni olen joutunut naimisiin neitseen kanssa. - --- Mitä tarkoitatte? kysyi arkkidiakoni, joka oli kertomuksen aikana -vähitellen rauhoittunut. - --- Sitä on vähän vaikea selittää, vastasi runoilija. -- Siinä on -taikauskoa. Mikäli on perää sen vanhan rentun puheissa, jota siellä -meillä sanotaan Egyptin herttuaksi, on vaimoni nähkääs löytölapsi --- tai kadonnut, mikä ei juuri muuta asiaa. Hänellä on kaulassaan -amuletti, jonka avulla hänen sanotaan kerran löytävän vanhempansa, -mutta se kadottaa taikavoimansa, jos tyttö kadottaa siveytensä. Sen -takia me vietämme hyvin siveellistä elämää. - --- Luulette siis, mestari Pierre, virkkoi Claude, jonka otsa -kirkastumistaan kirkastui, -- ettei tuohon olentoon ole vielä kukaan -mies koskenut? - --- Mitä luulette miehen mahtavan taikauskolle, dom Claude? Se -ajatus on nyt kerta kaikkiaan piintynyt tytön päähän. Tuollainen -nunnan kainous on tosiaan aivan harvinaista noiden perin kesyjen -mustalaistyttöjen keskuudessa. Mutta hänellä onkin kolme kovaa -suojelijaa: Egyptin herttua, joka on ottanut hänet varjelukseensa -aikoen ehkä myödä hänet jollekin äveriäälle apotille; koko hänen -heimonsa, joka kunnioittaa häntä tavattomasti, aivan kuin Pyhää -Neitsyttä; ja muuan pienoinen tikari, jota tuo äkäpussi aina kantaa -jossakin kätkössä, huolimatta kaupunginvoudin kiellosta, ja joka aina -ilmestyy hänen käteensä, kun häntä koettaa ottaa vyötäisiltä. Oikea -ampiainen, toden totta! - -Arkkidiakoni teki edelleen Gringoirelle kysymyksiä. - -Esmeralda oli Gringoiren mielestä harmiton, kaunis ja soma olento, -pientä suunsuipennusta lukuunottamatta, joka hänen oli tapana -tehdä; naiivi, intohimoinen tyttö, mistään tietämätön ja kaikkeen -innostuva; olento, joka ei edes unissaankaan tiennyt eroa naisen -ja miehen välillä, ja käyttäytyi sen mukaan; kovin hullaantunut -tanssiin, helinään ja ulkoilmaan; eräänlainen naismehiläinen, jolla -oli näkymättömät siivet jaloissa ja joka eli tuulenpyörteessä. Tämä -luonne oli hänen kiertolaiselämänsä vaikutusta, jota hän oli koko -ikänsä viettänyt. Gringoire oli saanut tietää, että hän lapsena oli -vaeltanut Espanjan ja Katalonian lävitse aina Sisiliaan asti; hän -luuli vielä, että mustalaisjoukkue, johon hän kuului, oli vienyt -hänet Algerian kuningaskuntaan, joka oli Akaiassa, joka taas eräältä -puolelta rajoittuu Vähään Albaniaan ja Kreikkaan ja toiselta Sisilian -mereen, josta kulkee tie Konstantinopoliin. Mustalaiset olivat -Gringoiren sanojen mukaan Algerian kuninkaan vasalleja, hän kun oli -valkoisten maurien päällikkö. Varmaa oli, että Esmeralda oli aivan -nuorena tullut Ranskaan Unkarin kautta. Kaikista näistä maista -tuo nuori tyttö oli tuonut mukanaan joukon omituisia puhetapoja, -lauluja ja käsityksiä, mistä johtui että hänen puheensa oli yhtä -kirjavaa kuin hänen puoliksi pariisilainen, puoliksi afrikkalainen -pukunsa. Mutta kansa piti hänestä paljon niissä kortteleissa, -joissa hän liikkui, hänen vilkkautensa, iloisuutensa ja suloutensa, -hänen tanssinsa ja laulujensa vuoksi. Koko kaupungissa oli vain -kaksi henkilöä, joiden hän luuli vihaavan häntä ja joista hän usein -kammoten puhui: Rolandin tornin säkkinainen, ilkeä erakko, joka -jostakin tuntemattomasta syystä vihasi mustalaisia ja joka kirosi -tanssijatar raukkaa joka kerta, kun tämä kulki hänen komeronsa ohi; -ja joku pappi, joka aina hänet kohdatessaan tähtäsi häneen katseita -ja sanoja, jotka saivat hänet pelon valtaan. Tämä viimeinen tieto -sai arkkidiakonin suuresti hämilleen Gringoiren sitä erityisemmin -huomaamatta. Kaksi kuukautta oli riittänyt häivyttämään tuon -huolettoman runoilijan mielestä sen illan omituiset yksityiskohdat, -jona hän oli tavannut mustalaistytön, sekä arkkidiakonin silloisen -esiintymisen. Muuten ei tuo pikku tanssijatar pelännyt mitään; -hän ei ennustanut, mikä suojeli häntä syytöksiltä noituuden -harjoittamisesta, mistä niin usein nostettiin juttuja mustalaisnaisia -vastaan. Jollei Gringoire ollutkaan hänen aviomiehensä, niin olipahan -ainakin veljen asemassa. Yleensä filosofi alistui kärsivällisesti -tuohon platoniseen liittoon. Olihan aina yösija ja leipää. Joka aamu -hän lähti kulkurienpesästä, useimmiten mustalaistytön seurassa; -hän auttoi häntä kujasilla kupari- ja hopealanttien keräämisessä; -joka ilta hän palasi hänen kanssaan saman katon alle, antoi hänen -sulkeutua komeroonsa ja nukkui vanhurskaan unta. Ylimalkaan, -kuten hän sanoi, sangen miellyttävää elämää ja erittäin suotuisaa -haaveiluille. Muuten ei filosofimme sisimmässään suinkaan ollut -oikein selvillä siitä, oliko hän oikeastaan niin kuolettavasti -rakastunut mustalaistyttöön. Hän piti miltei yhtä paljon vuohesta. -Se olikin ihastuttava eläin, miellyttävä, älykäs, henkevä, -- -oppinut vuohi. Nämä oppineet eläimet eivät keskiajalla olleetkaan -harvinaisia; ne herättivät suurta ihmetystä ja saattoivat usein -ohjaajansa roviolle. Ne temput, joita meidän vuohemme kullatuilla -kavioillaan teki, olivat kuitenkin varsin viatonta laatua. Gringoire -selitti ne arkkidiakonille, jonka mieltä nämä yksityisseikat -näyttivät suuresti kiinnostavan. Useimmissa tapauksissa ei tarvittu -muuta kuin määrätyllä tavalla näyttää tamburiinia vuohelle, jotta -sai sen tekemään halutun tempun. Sen oli siihen harjoittanut -mustalaistyttö, joka oli siinä niin taitava, että oli kahdessa -kuukaudessa saanut vuohen oppimaan irtonaisilla kirjaimilla -muodostamaan sanan Febus. - --- _Febus!_ sanoi pappi; -- miksi _Febus?_ - --- En tiedä, vastasi Gringoire. -- Ehkä hän luulee tuossa sanassa -olevan jonkin salaisen taikavoiman. Hän toistaa sitä usein -puoliääneen luullessaan olevansa yksin. - --- Oletko varma, virkkoi Claude katse läpitunkevana, -- että se on -vain sana, eikä nimi? - --- Kenen nimi? virkkoi runoilija - --- Mistä minä tiedän? sanoi pappi. - --- Sanonpa mitä minä arvelen, herra. Mustalaiset lienevät -tulenpalvelijoita ja kunnioittavat aurinkoa. Siitä Febus. - --- Se ei ole minusta niinkään selvää kuin teistä, mestari Pierre. - --- Olkoon miten tahansa, se ei liikuta minua. Mutiskoon Febustaan -mielensä mukaan. Varmaa vain on, että Djali pitää jo minusta melkein -yhtä paljon kuin hänestä. - --- Kuka on Djali? - --- Se on vuohi. - -Arkkidiakoni nojasi leukansa kättä vasten ja näytti vaipuvan -mietteisiin. Yhtäkkiä hän käännähti Gringoiren puoleen. - --- Sinä siis vannot, ettet ole koskenut häneen? - --- Kehenkä? kysyi Gringoire, vuoheenko? - --- Ei, tuohon naiseen. - --- Vaimooni! Vannon, etten ole. - --- Ja sinä olet usein kahden hänen kanssaan? - --- Joka ilta hyvän hetken. - -Dom Claude rypisti kulmakarvansa. - --- Oh! oh! _solus cum sola non cogibuntur orare Pater noster_. -[Kahden kesken eivät he tule lukeneeksi Isä meitää.] - --- Sieluni autuuden kautta, enkö voikin lukea _Pateria ja Ave Mariaa -ja Credo in Deum patrem omnipotentemia_ [Uskon Jumalaan Isään -kaikkivaltiaaseen] ilman, että hän välittää minusta enempää kuin kana -kirkosta. - --- Vanno äitisi kohdun kautta, toisti arkkidiakoni rajusti, -- ettet -edes sormenpäälläsi ole koskenut tuohon olentoon. - --- Vannon sen vaikka isäni pään kautta, sillä nuo kaksi seikkaa -ovat ainakin yhdenveroiset. Mutta sallikaa minun, arvoisa mestan, -vuorostani kysyä jotain. - --- Puhukaa, herra. - --- Minkä tähden tämä teitä kiinnostaa? - -Arkkidiakonin kalpeat kasvot sävähtivät punaisiksi kuin nuoren tytön -posket. Hän oli hetken vaiti ja vastasi sitten ilmeisesti hämillään: - --- Kuulkaa, mestari Pierre Gringoire. Te ette vielä tietääkseni ole -kadotuksen oma. Te kiinnitätte mieltäni ja minä haluan parastanne. -Mutta pieninkin kosketus tuohon mustalaispaholaiseen alistaa teidät -perkeleen palvelijaksi. Tiedättehän, että ruumis aina saattaa sielun -perikatoon. Paha teidät perii, jos lähestytte tuota naista! Siinä -kaikki. - --- Yritin kerran, sanoi Gringoire kynsien korvallistaan. -- Tein sen -ensimmäisenä iltana, mutta sain pitkän nenän. - --- Julkesitteko todellakin, mestari Pierre? Ja papin otsa synkkeni. - --- Toisella kerralla, jatkoi runoilija hymyillen, -- katsoin ennen -makuulle menoani avaimenreijästä ja näin paitasillaan hurmaavimman -naisen, jonka paljaan jalan alla vuodehihnat milloinkaan ovat -natisseet. - --- Mene helvettiin! karjaisi pappi iskien hämmästyneeseen Gringoireen -kauhean katseen, ja työntäen syrjään tuon hämmästyneen runoilijan hän -riensi pitkin askelin kirkon pimeimpiin holveihin. - - - - -III. Kellot - - -Aikaisemmin kuvatusta kaakinpuukohtauksesta alkaen Notre-Damen -naapuriston asukkaat olivat luulleet huomanneensa Quasimodon -kiintymyksen kelloihin suuresti viilentyneen. Ennen oli kuulunut -alituiseen kellonsoittoa: pitkiä aamusoittoja, pauhaavia -päiväsoittoja puolipäivämessun edellä, vilkkaita juoksutuksia -pikkukelloilla hää- ja kastetilaisuuksien kunniaksi, niin että -tuo kellojen kilkatus muistutti monenlaisten viehättävien äänien -korukudosta. Tuo vanha kirkko värähteli ja helähteli ainaista -kellonsoiton riemua. Siinä tunsi aina asuvan äänen oikullisen -hengen, joka kajahdutteli säveleitään kaikista noista vaskikidoista. -Nyt tuntui henki kadonneen; tuomiokirkko näytti synkältä ja oli -mielellään vaiti. Juhlat ja hautajaiset saivat kirkonmenojärjestyksen -määräämät soittonsa kuivakiskoisesti ja välittömästi mutta ei -enempää. Kirkon kaiuttamasta kaksinkertaisesta soitannosta, sisältä -urkujen ja ulkoa kellojen, kuultiin enää vain urkujen säveleitä. -Oli kuin torneissa ei enää olisi ollut soittoniekkaa. Quasimodo oli -siellä kuitenkin yhä. Mitä oli hänelle tapahtunut? Asustiko hänen -sydämessään vielä häpeä ja epätoivo kaakinpuurangaistuksesta, näkikö -hän yhä sielussaan pyövelin raipan viuhuvan ilmassa, ja oliko suru -tuosta kohtelusta kokonaan sammuttanut hänen rakkautensa kelloihin? -Vai oliko Marielle ilmestynyt kilpailija Notre-Damen kellonsoittajan -sydämeen; löikö hän suuren kellon ja sen neljätoista sisarusta laimin -jonkun vielä rakkaamman ja kauniimman olennon vuoksi? - -Armon vuonna 1482 sattui maaliskuun 25. päivä, Marian ilmestyspäivä, -tiistaiksi. Ilma oli sinä päivänä niin puhdas ja kevyt, että -Quasimodo tunsi tuulahduksen entisestä rakkaudestaan kelloja -kohtaan heräävän uudelleen henkiin. Hän nousi pohjoiseen torniin, -kirkonpalvelijan alhaalla avatessa selkoselälleen kirkon ovet, jotka -siihen aikaan olivat paksua, nahalla päällystettyä tammilankkua. -Ne oli reunustettu kullatuilla rautakynsillä ja koristettu "sangen -taidokkaasti tehdyillä" kuvilla. - -Tultuaan korkeaan kellohuoneeseen Quasimodo katseli hetken kuutta -pikkukelloa ja ravisti surullisena päätään, aivan kuin hän olisi -huoaten surrut jonkin vieraan tunkeutumista hänen sydämeensä -niiden ja hänen välilleen. Mutta kun hän oli pannut ne soimaan, -kun hän tunsi tuon kellotertun liikkuvan käsissään, kun hän näki, -sillä hän ei sitä kuullut, tuon kajahtelevan oktaavin nousevan ja -laskevan sointuvassa sävelasteikossa ikään kuin oksalta oksalle -hyppelevän linnun, kun musiikin henki, haltija, joka ravistaa -ilmoille säkenöivän kimpun strettoja, liverryksiä ja arpeggioja, oli -saanut kuuroraukan valtoihinsa, silloin hän tunsi itsensä jälleen -onnelliseksi unohtaen kaiken, ja hänen sydämensä laajeni ja hänen -kasvonsa loistivat. - -Hän liikkui edestakaisin, paukutti käsiään, riensi köydeltä toiselle, -kiihotti noita kuutta laulajaa sanoilla ja liikkeillä aivan kuin -orkesterinjohtaja, joka kannustaa eläviä taitureita. - --- Lennä, puheli hän, -- lennä, Gabrielle! Anna pauhinasi tulvia -torille! Tänään on juhla. -- Thibauld, älä laiskottele. Sinä -kuhnailet. Lennä, lennä vain! Oletko ruostunut, senkin nahjus? --- Hyvä! Nopeammin! nopeammin! Kieli ei saa näkyä. Pauhatkaa ne -kaikki kuuroiksi niin kuin minut. Kas niin, Thibauld, sillä lailla! --- Guillaume! Guillaume! sinä olet suurin ja Pasquier on pienin, -ja Pasquier soi paremmin kuin sinä. Lyönpä vetoa, että ne, jotka -kuulevat, kuulevat sen äänen paremmin kuin sinun. -- Hyvä! hyvä! -Gabrielleni, paremmin! paljon paremmin! -- Hei! mitä se Varpus-pari -siellä ylhäällä tekee? Enhän näe teidän hiiskahtavankaan. -- Mitä -kuparinokkia ne tuollaiset ovat, jotka näyttävät haukottelevan, kun -pitäisi laulaa? Nyt täytyy panna parastaan! Nyt on Ilmestyspäivä. -On kaunis auringonpaiste. Täytyy saada hyvää soittoa. -- Guillaume -raukka! sinähän olet aivan hengästynyt, poikaseni! - -Niin hän kannusti touhuissaan kellojaan, jotka kaikki kuusi -heilahtelivat täyttä vauhtia värähdytellen loistavia kylkiään -korskuvan espanjalaisen muulivaljakon lailla, jota ajaja huudoillaan -silloin tällöin hoputtaa. - -Luodessaan silmäyksen ulos niiden suurten tiililevyjen aukosta, -jotka peittävät osan kellotornin pystysuoraa seinää, hän näki -kesken kaiken torilla nuoren, omituisesti pukeutuneen tytön, joka -pysähtyi ja levitti maahan maton, jolle asettui pieni vuohi, sekä -joukon katsojia, joita kerääntyi hänen ympärilleen. Tämä näky -antoi hänen ajatuksilleen äkkiä aivan toisen suunnan ja viilensi -hänen soitannollisen innostuksensa, aivan kuin sula pihka hyytyy -tuulenhenkäyksestä. Hän pysähtyi, käänsi selkänsä kelloille, ryömi -katonreunalle ja kiinnitti tanssijattareen tuon uneksivan, hellän -ja lempeän katseen, joka kerran hämmästytti arkkidiakonia. Tällöin -pysähtyivät kaikki unohdetut kellot yhtaikaa niiden kellonsoiton -ystävien suureksi pettymykseksi, jotka hyvän soiton toivossa -kuuntelivat Pont-au-Changella ja jotka lähtivät matkoihinsa noloina -kuin koira, jolle on näytetty luuta ja annetaankin kivi. - - - - -IV. 'AN'AGKH - - -Eräänä saman maaliskuun kauniina aamuna, luulen sen olleen lauantaina -29:ntenä päivänä, nuori ystävämme, ylioppilas Jehan Frollo du Moulin, -havaitsi vetäessään jalkaansa housujaan, joiden taskussa oli hänen -kukkaronsa, ettei niistä kuulunut minkäänlaista metallin helinää. - --- Kukkaro parka! hän sanoi vetäen sen esille taskusta, -- -mitä! ei edes pienintä pariisilaistakaan! Miten kurjaksi peli, -oluthaarikat ja Venus ovat vatsasi kutistaneet! Miten tyhjä, -kurttuinen ja veltto oletkaan! Olethan litteä kuin raivottaren -rinta! Kysynpä teiltä, herrat Cicero ja Seneca, joiden näen -lojuvan tuolla nurkassa hajallaan kuivettuneina kappaleina, -mitä hyödyttää minun enempää kuin rahavarainhoitajan tai jonkun -Pontaux-Changeurs'in juutalaisen tietää, että kultainen kruunuécu -vastaa kolmeasataakahdeksaakymmentäviittä kahdenkymmenenviiden -pariisilaisen soun kappaletta ja kahdeksaa pariisilaista denieriä, -ja että puolikuuécu vastaa kolmeasataayhdeksääkymmentäkuutta -kahdenkymmenenkuuden soun kappaletta ja kuutta toursilaista denieriä, -jollei minulla ole edes yhtä vaivaista kolikkoa lyödä pöytään! Oh! -konsuli Cicero! tästä pinteestä ei autakaan sinun kiertolauseesi, -_quemadmodumit ja vefum enim verot!_ - -Hän pukeutui alla päin. Nyörittäessään kenkiään hän sai erään -ajatuksen, mutta karkotti sen heti; se palasi kuitenkin takaisin, -ja hän pani liivin nurinpäin ylleen, mikä oli merkkinä ankarasta -sisäisestä taistelusta. Viimein hän paiskasi lakkinsa maahan ja -huudahti: - --- Vietävä! käyköön miten käy. Menen veljeni luo. Saan nuhdesaarnan, -mutta myös écun. - -Hän heitti kiireesti ylleen turkisreunaisilla hihoilla varustetun -takkinsa, otti lattialta lakkinsa ja riensi vimmattua vauhtia ulos. -Hän laskeutui Rue de la Harpea pitkin Citétä kohden. Rue de la -Huchetten tienoilla kutkutti hänen hajuaistimiaan niiden mainioiden -paistien lemu, joita siellä alituiseen vartaissa käännellään, ja -hän heitti kaipaavan katseen tuohon jättiläismäiseen ravintolaan, -joka kerran sai kerjäläismunkki Calatagironen mahtipontisesti -huudahtamaan: _Veramente, queste rotisserie sono cosa stupenda!_ -[Tämä ravintola on todellakin ihmeellinen!] Mutta Jehanilla ei ollut -mitään, millä syödä, ja hän painui näin ollen syvään huokaisten -Petit-Châtelet'n porttiholviin, tuohon jykevien tornien muodostamaan -suunnattomaan nelilehtiapilaaseen, joka vartioi Citén siltaa. - -Hänellä ei ollut aikaa edes ohimennen heittää kivellä, kuten hänen -tapanaan oli, Périnet Leclercin kurjaa kuvapatsasta, miehen, joka -oli kavaltanut Kaarle VI:n Pariisin englantilaisille, -- rikos, jota -hänen Harpe- ja Buci-katujen kulmauksessa oleva, kivien särkemä ja -loan tahrima patsaansa oli kuin ikuisella kaakinpuulla saanut kolme -vuosisataa sovittaa. - -Kuljettuaan Petit-Pontin yli ja astuttuaan -Neuve-Sainte-Geneviève-kadun poikki Jehan de Molendino oli -Notre-Damen luona. Täällä hän alkoi taas epäröidä ja asteli hetken -herra Legris'n muistopatsaan ympärillä mutisten pelokkaana: - --- Nuhdesaarna on varma, écu on epävarma! - -Hän pysäytti kirkon vartijan, joka tuli luostarista, ja kysyi: - --- Missä on Josas'n herra arkkidiakoni? - --- Luulen hänen olevan tornikammiossaan, mutta älkää menkö sinne -häntä häiritsemään, jollette tule jonkun sellaisen kuin paavin tai -kuninkaan asioissa. - -Jehan löi käsiään yhteen. - --- Hiis vieköön! Nytpä on mainio tilaisuus nähdä tuo kuuluisa -noidankomero! - -Tämä ajatus sai hänet päättävästi astumaan sisälle tornin juurella -olevasta mustasta ovesta ja kapuamaan Saint-Gilles'in kiertoportaita, -jotka vievät tornin ylempiin kerroksiin. - --- Menenpä katsomaan, hän virkkoi itsekseen astellessaan portaita -ylös. -- Pyhän Neitsyen korpinpoikasten kautta! onpa hauska nähdä -tuo kammio, jota arvoisa veljeni salaa kuin häpeäänsä. Sanotaan, -että hän siellä sytyttää helvetin keittiöitään, ja että hän -keittää loimuavalla tulella viisasten kiveä. Hitto vie! välitän -viis viisasten kivestä ja haluaisin paljon mieluummin nähdä hänen -uunillaan rasvaisen pääsiäismunakkaan kuin maailman suurimman -viisasten kiven! - -Saavuttuaan pylväspengermälle hän veti hetkisen henkeään ja -kiroili noita loppumattomia portaita ties miten monen miljoonan -paholaiskuorman nimessä, sitten jatkoi hän taas kapuamistaan sen -pohjoisessa tornissa olevan pienen oven takaa kohoavia portaita, joka -nykyään on suljettu yleisöltä. Sivuutettuaan kellosuojan hän näki -toisessa seinässä olevassa syvennyksessä muutaman porrasaskelman ja -tämän syvennyksen perällä matalan holvioven, jonka suunnattoman lukon -ja lujan raudoituksen hän erotti kaartoseinään puhkaistusta aukosta -tulevassa valossa. Ne, jotka nykyään ovat halukkaita näkemään tämän -oven, tuntevat sen seuraavasta, valkoisilla kirjaimilla mustaan -muuriin piirretystä kirjoituksesta: _J'adore Coralie. 1829. signé -Ugène_. [Jumaloin Coralieta. 1829 merkinnyt Ugène.] Signé kuuluu -tekstiin. - --- Hohoh! virkkoi ylioppilas; tässä kai se on. - -Avain oli lukossa. Ovi oli auki lukosta. Hän työnsi sitä hiljaa ja -kurkisti raosta sisälle. - -Lukija on varmaankin selaillut joskus Rembrandtin, tuon -maalaustaiteen Shakespearen teosten jäljennöksiä. Näiden ihmeellisten -kuvien joukossa on eräs etsaus, joka esittää, kuten arvellaan, -tohtori Faustia ja jota ei voi viehättymättä tarkastella. Se esittää -synkkää kammiota. Keskellä on pöytä, joka on täynnä kolkkoja -esineitä, pääkalloja, taivaanpalloja, tislauskojeita, harppeja ja -hieroglyfipergamentteja. Tämän pöydän ääressä on tohtori väljään -yönuttuunsa pukeutuneena ja turkisreunainen lakki syvälle päähän -painettuna. Hänestä ei näy kuin yläruumis. Hän on puolittain -kohoutuneena suuresta nojatuolistaan, hänen nyrkkiin puristetut -kätensä nojaavat pöytää vasten, ja hän tarkastaa innokkaana ja -kauhistuneena suurta taikakirjaimien muodostamaa valokehää, joka -loistaa taustan seinällä kuin auringonspektri pimeässä huoneessa. -Tämä kabbalistinen aurinko näyttää väräjävän silmissä ja täyttää -hämärän kammion salaperäisellä säteilyllä. Se on kauhistuttavaa ja -kaunista. - -Samantapainen Faustin kammiota muistuttava näky avautui Jehanin -katseelle, kun hän varovasti oli pistänyt päänsä ovenraosta sisälle. -Sekin oli synkkä ja hämärä kammio. Sielläkin oli suuri nojatuoli -ja suuri pöytä, harppeja, tislauskojeita, katosta riippuvia -eläinten luurankoja, pyörillä liikkuva taivaanpallo lattialla, -sekaisin hevosenpäitä ja purkkeja, joissa värähteli kultalehtiä, -pääkalloja pergamenttikääröillä, jotka olivat täynnä piirroksia ja -kirjoitusmerkkejä, suuria kulmistaan kuluneita käsikirjoituspinkkoja -auki levitettyinä; sanalla sanoen tieteen tunkiota; ja kaikkialla -tämän sekasotkun yllä tomua ja hämähäkin seittejä. Mutta tuota -valoisaa kirjainkehää ei ollut, eikä liioin tohtoria, joka olisi -haltioissaan tarkastanut tuota loistavaa näkyä kuin kotka aurinkoa. - -Kammio ei ollut kuitenkaan tyhjä. Nojatuolissa istui mies pöydän -yli kumartuneena. Jehan, johon hän oli selin, voi nähdä vain hänen -olkapäänsä ja takaraivonsa; mutta hän tunsi helposti tuon kaljun -pään, johon luonto oli muodostanut ikuisen tonsuurin ikään kuin -se olisi tahtonut ulkonaisella symbolilla osoittaa arkkidiakonin -vastustamatonta papillista kutsumusta. - -Jehan tunsi siis veljensä. Mutta ovi oli auennut niin hiljaa, ettei -dom Claude ollut lainkaan huomannut hänen läsnäoloaan. Utelias -ylioppilas käytti sitä hyväkseen tarkastaakseen hetken rauhassa -kammiota. Nojatuolin vasemmalla puolella, ikkuna-aukon alla oli -suuri liesi, jota hän ei heti ollut huomannut. Tästä ikkunasta -sisään virtaava valo kulki pyöreän hämähäkinverkon läpi, jonka siro -ruususto täytti aistikkaasti suippokaariaukon ja jonka keskellä -itse hyönteis-arkkitehti liikkumattomana kenotti ikään kuin tämän -tähtipyörän keskipisteenä. Liedellä oli sekaisin kaikenlaisia -astioita, hietakivipulloja, lasitislaimia, keittopulloja. Jehan teki -huokaisten sen huomion, että paistinpannu puuttui. - --- Onpa siinäkin keittiökalusto! mietti hän. - -Liedessä ei muuten ollut tulta, ja näytti siltä kuin ei siinä -olisi pidetty tulta pitkään aikaan. Lasinaamari, jonka Jehan keksi -alkemististen työkalujen joukosta ja jonka tarkoituksena epäilemättä -oli suojella arkkidiakonin kasvoja hänen käsitellessään jotain -vaarallista ainetta, oli pölyisenä eräässä nurkassa. Sen vieressä oli -yhtä pölyinen palje, jonka etupuolella oli vaskikirjaimin seuraava -kirjoitus: _Spira, Spera!_ [Puhalla, toivo!] - -Pitkin seiniä näkyi musteella tai metallipiirtimellä kirjoitettuja -mietelmiä hermeetikkojen tapaan. Siinä oli goottilaisia, -heprealaisia, kreikkalaisia ja roomalaisia kirjaimia sekaisin, -lauseet sikin sokin, jopa päällekkäinkin, uudemmat peittäen -vanhempia ja kaikki toisiinsa kietoutuneina kuin oksat pensastossa, -kuin keihäät lähiottelussa. Se olikin itse asiassa sangen sekava -filosofioiden, mietiskelyn ja inhimillisten viisauksien käsikähmä. -Siellä täällä oli muutamia, jotka loistivat toisten yllä kuin liput -keihäitten kärkien joukossa. Useimmat olivat lyhyitä latinalaisia tai -kreikkalaisia ajatelmia, joita keskiaika niin taitavasti muovaili --- _Unde? inde?_ [Mistä? tuolta?] -- _Homo homini monstrum_. -[Ihminen ihmisen hirmu.] -- _Astra, castra, nomen, numen_. [Tähtiä, -linnoja, nimi, jumaluus.] -- _Mega biblion, megakakón_. [Suuri -kirja, suuri paha.] -- _Sapere aude_. [Rohkene tietää!] -- _Flat -ubi vult_ [Tuuli puhaltaa, minne tahtoo.] -- jne.; toisinaan sana -ilman mitään käsitettävää merkitystä: _Anagko fagia_, [Mässäys -kohtalossa.] ehkä katkera viittaus luostarihallintoon; toisinaan -yleiseen heksametrimuotoon valettu pelkkä kirkollinen järjestysohje: -_Coelestem dominum, terrestrem dicito domnum_. [Taivaan herran -on nimi _dominus_, maallisen _domnus_.] Siellä täällä oli myös -hebrealaisia koukeroita, joista ei Jehan, joka sangen heikosti osasi -kreikkaakin, ymmärtänyt mitään, ja kaikkialla oli tähtiä, ihmisten -ja eläinten kuvia ja ristikkäisiä kolmioita, mikä sai nuo täyteen -tuhritut kammionseinät muistuttamaan paperinpalasta, jota pitkin -apina on kuljettanut musteeseen kastettua kynää. - -Komeron sisusta osoitti muuten laiminlyöntiä ja rappeutumista, ja -huonossa kunnossa olevat työvälineet ilmaisivat, että omistaja ei -pitkiin aikoihin ollut muilta toimilta ehtinyt työskennellä. - -Hän istui kumartuneena suuren käsikirjoituksen ylle, joka oli täynnä -omituisia maalauksia, ja häntä näytti vaivaavan jokin asia, joka -yhtenään sekoittui hänen mietiskelyihinsä. Niin ainakin päätteli -Jehan kuullessaan hänen silloin tällöin huudahtelevan katkonaisesti, -kuten ainakin mietteisiinsä vaipunut ajattelija, joka miettii -ääneensä: - --- Niin, Manu sanoi niin, ja Zoroaster opetti niin, aurinko on -syntynyt tulesta, kuu auringosta. Tuli on suuren kaikkeuden -sielu. Nämä alkuatomit leviävät ja valuvat lakkaamatta maailman -yli loppumattomina virtoina. Niissä kohdissa, joissa nämä virrat -leikkaavat toisiaan taivaalla, tuottavat ne valoa; leikkauskohdissaan -maassa tuottavat ne kultaa. -- Valo, kulta, ne ovat samaa. Tulta -konkreettisessa muodossa. -- Sama ero kuin näkyvän ja käsin -kosketeltavan, saman aineen juoksevan ja kiinteän tilan, vesihöyryn -ja jään välillä, ei muuta. -- Se ei ole mitään unta -- se on yleinen -luonnonlaki. -- Mutta miten saada tietoonsa tämän yleisen lain -salaisuus? Mitä! tämä valo, joka peittää käteni, on kultaa! nämä -samat atomit, jotka ovat erään lain mukaan laajenneet, ne tulee vain -toisen lain mukaan tiivistää! -- Mutta miten? -- Toiset ovat luulleet -voivansa toteuttaa sen kaivamalla maahan auringonsäteen. -- Averroës, --- niin, se on Averroës, -- Averroës kaivoi sen Kordovan suuren -moskeijan koraanin säilytyskammion ensimmäisen vasemmanpuoleisen -pylvään alle; mutta tuota komeroa ei voi avata ennen kuin -kahdeksantuhannen vuoden kuluttua, jolloin voidaan nähdä, onko koe -onnistunut. - --- Piru vieköön! sanoi Jehan itsekseen, -- kauanpa saakin écua -odottaa! - ---... Toiset ovat arvelleet, jatkoi mietiskelevä arkkidiakoni, -että olisi edullisempaa tehdä koe Siriuksen säteellä. Mutta sitä -on vaikea saada puhtaana muiden tähtien läheisyyden vuoksi, joiden -säteet sekoittuvat sen säteisiin. Flamel on ollut sitä mieltä, -että yksinkertaisinta on tehdä koe maallisella tulella. -- Flamel! -mikä valittu nimi, _Flamma!_ -- Niin, tuli. Siinä on kaikki. -- -Timantti on hiilessä, kulta on tulessa. -- Mutta miten saada se -siitä esille? -- Magistri vakuuttaa, että eräät naisennimet ovat -suloisen ja salaperäisen ihania, että tarvitsee vain lausua niitä -kokeen aikana... -- Katsotaanpa mitä Manu siitä lausuu: "Missä naisia -kunnioitetaan, siellä iloitsevat Jumalat; missä niitä halveksitaan, -siellä on turhaa rukoilla Jumalaa. -- Naisen suu on aina puhdas; -se on virtaava vesi, se on auringonsäde. -- Naisen nimen tulee -olla miellyttävä, suloinen, täynnä mielikuvitusta; päättyä pitkiin -vokaaleihin ja muistuttaa siunauksia." --... Niin, tuo viisas on -oikeassa; todellakin, Maria, Sofia, Esmeralda... -- Kirous! aina tuo -ajatus! - -Ja hän sulki kirjan kiivaasti. - -Hän pyyhkäisi kädellä otsaansa ikään kuin karkottaakseen ajatuksen, -joka häntä vaivasi. Sitten hän otti pöydältä naulan ja pienen -vasaran, jonka varteen oli maalattu omituisia kabbalistisia kirjaimia. - --- Viime aikoina, virkkoi hän katkerasti hymyillen, -- eivät mitkään -kokeeni ole enää onnistuneet! Tuo pinttynyt ajatus hallitsee minua -ja kuihduttaa aivoni kuin tulenliekki. En ole edes kyennyt keksimään -Kassiodoroksen lampun salaisuutta, joka paloi ilman sydäntä ja öljyä. -Ja kuitenkin on seikka aivan yksinkertainen. - --- Hitto vieköön! virkkoi Jehan itsekseen. - ---... Yksi ainoa kurja ajatus, jatkoi pappi, riittää siis tekemään -ihmisen heikoksi ja hupsuksi! Oh! miten Claude Pernelle nauraisikaan -minulle, hän, joka ei kyennyt hetkeksikään kääntämään Nicolas -Flamelin huomiota hänen suuresta työstään! Mitä! Minulla on kädessäni -Zéchiélén taikavasara! Joka iskulla, jonka tuo pelätty rabbiini -löi tällä vasaralla tähän naulaan kammiossaan, vaipui se hänen -vihollisistaan, jonka hän oli tuominnut, kyynärän syvyyteen maahan, -joka nieli hänet, vaikkapa tuo vihollinen olisi ollut kahdentuhannen -tunnin matkan päässä. Eikö saanut itse Ranskan kuningas, joka eräänä -iltana oli ajattelemattomasti kolkuttanut ihmeittentekijän ovelle, -kahlata oman Pariisinsa kaduilla polviaan myöten maassa. -- Eikä -siitä ole vielä kolmeasataa vuottakaan. -- No niin! minulla on vasara -ja naula, mutta ne eivät ole minun käsissäni lainkaan pelättävämpiä -työaseita kuin pieni vasara asesepän kourassa. -- Ja kuitenkaan -ei tarvita muuta kuin taikasana, jonka Zéchiélé lausui iskiessään -vasaralla naulaa. - --- Pötyä! ajatteli Jehan. - --- Katsotaan, koetetaan, jatkoi arkkidiakoni vilkkaasti. Jos -onnistun, näen sinisen kipinän välähtävän naulan päästä. -- -Emen-hetan! Emen-hetan! -- Se ei ole se. -- Sigeani! Sigeani! -- -Avatkoon tämä naula haudan sille, jonka nimi on Febus!... -- Kirous. -Aina, yhä, ikuisesti sama ajatus! - -Ja hän paiskasi vasaran raivostuen kädestään. Sitten hän painautui -nojatuoliinsa pöydän ääreen niin syvälle, ettei Jehan enää nähnyt -häntä korkean tuolinselustan takaa. Hetken aikaa näki hän vain hänen -kouristuksenomaisesti pusertuneen nyrkkinsä eräällä kirjalla. Äkkiä -nousi dom Claude, tarttui harppiin ja piirsi ääneti seinään isoilla -kirjaimilla seuraavan kreikkalaisen sanan: - - 'AN'AGKH. - --- Veljeni on hullu, virkkoi Jehan itsekseen; -- olisihan ollut -paljon yksinkertaisempaa kirjoittaa _Fatum_ [Kohtalo]. Eihän kuka -tahansa ole velvollinen taitamaan kreikkaa. - -Arkkidiakoni istuutui jälleen tuoliinsa ja nojasi otsansa molempia -käsiään vasten kuin sairas, jonka pää on raskas ja polttava. - -Ylioppilas katseli hämmästyneenä veljeään. Hän, jonka sydän aina -oli avoinna, joka ei nähnyt muuta lakia maailmassa kuin hyvän -luonnonlain, joka antoi intohimojensa virrata taipumustensa teitä ja -jolla suurten mielenliikutusten järvi aina oli kuivillaan, hän kun -joka aamu valmisti siihen uusia viemäreitä, hän ei tiennyt, miten -raivokkaasti tuo inhimillisten intohimojen järvi saattaa käydä ja -kuohua, kun siltä kokonaan kielletään purkautuminen, miten se paisuu, -nousee, tulvii yli reunojensa, miten se kalvaa sydäntä, miten se -purkautuu sisäisinä huokauksina ja äänettöminä kouristuksina, kunnes -se murtaa sulkunsa ja puhkaisee alustansa. Claude Frollon ankara ja -jäinen ulkomuoto, tuo jäykän ja saavuttamattoman hyveen kylmä kuori -oli aina johtanut Jehanin harhaan. Tuo iloinen ylioppilas ei ollut -koskaan uneksinutkaan, että tuon otsan, tuon Etnan jäätikön alla -virtailisi kiehuva, raivoisa, syvä laava. - -Emme tiedä, heräsivätkö nämä ajatukset hänessä äkkiä, mutta niin -kevytmielinen kuin hän olikin, ymmärsi hän kuitenkin, että oli nähnyt -sellaista, mitä hänen ei olisi pitänyt nähdä, että oli yllättänyt -vanhemman veljensä hänen salaisimmasta sieluntilastaan, ja ettei -Clauden pitänyt sitä huomata. Nähtyään, että arkkidiakoni oli -vaipunut hiljaiseen mietiskelyyn, veti hän päänsä hyvin varovasti -takaisin ja kolisteli hieman jaloillaan oven ulkopuolella, aivan kuin -joku tulija olisi halunnut ilmoittaa tulostaan dom Claudelle. - --- Sisään! huusi arkkidiakoni huoneestaan, olen teitä odottanut. -Jätin tahallani avaimen oveen. Käykää sisään, mestari Jacques. - -Ylioppilas astui rohkeasti sisälle. Arkkidiakoni, josta veljen -tapaaminen tuntui kiusalliselta tällaisessa paikassa, hätkähti -nojatuolissaan. - --- Mitä! sinäkö, Jehan? - --- No J:llä alkava joka tapauksessa, vastasi ylioppilas kasvot -punakkoina, julkeina ja iloisina. - -Dom Clauden kasvot olivat käyneet jälleen ankariksi. - --- Mitä sinä täällä teet? - --- Hyvä veli, vastasi ylioppilas koettaen näyttää siivolta, -surkuteltavalta ja häveliäältä ja pyöritellen viattoman näköisenä -lakkia käsissään, tulin pyytämään... - --- Mitä? - --- Hieman moraalista tukea, jota kipeästi kaipaan. Jehan ei -uskaltanut lisätä ääneensä: -- Ja vähän rahaa, jota vielä kipeämmin -kaipaan. Tämä toivomus jäi sanomatta. - --- Hyvä herra, virkkoi arkkidiakoni kylmästi, -- olen hyvin -tyytymätön sinuun. - --- Valitettavasti! huokasi ylioppilas. - -Dom Claude kääntyi nojatuoleineen ja tarkasti Jehania tuikeasti. - --- Olipa hyvä, että tapasin sinut. - -Alku oli pahaenteinen. Jehan valmistautui saamaan ankaran iskun. - --- Jehan, joka päivä saan kuulla valituksia sinusta. Mikä tappelu se -taas on ollut, jossa sinä olet piessyt erästä pientä varakreiviä, -Albert de Ramonchampia?... - --- Oh! virkkoi Jehan, -- vähäpätöinen juttu! hävytön hovipoika, joka -huvikseen antoi hevosensa roiskutella kuraa ylioppilaitten päälle! - --- Kuka on tuo Mahiet Fargel, jatkoi arkkidiakoni, -- jonka takin -olet repinyt? _Tunicam dechiraverunt_, sanotaan valituksessa. - --- Hoh! vaivainen Montaigu-viitta! eikö siinä ole niin! - --- Valituksessa sanotaan _tunicam_ eikä cappettam. Osaatko latinaa? - -Jehan ei vastannut. - --- Niin, jatkoi pappi päätään pudistaen, siitä nähdään, miten -opintojen ja tietojen laita nykyään on. Latinaa tuskin ymmärretään, -Syyriasta ei tiedetä mitään ja kreikkaa halveksitaan niin, ettei -pidetä minään, vaikka oppineimmatkin hyppäävät kreikkalaisen sanan -yli lukematta sitä, ja että sanotaan: _Graecum est, non legitur_. -[Kreikkaa, en ymmärrä.] - -Ylioppilas kohotti päättävästi katseensa. - --- Herra veljeni, tahdotko, että käännän paikalla ranskaksi tuon -kreikkalaisen sanan, joka on tuossa seinässä? - --- Minkä sanan? - --- 'ANA'GKH. - -Heikko puna levisi arkkidiakonin karvaille poskipäille aivan kuin -savupilvi, joka ilmaisee tulivuoren salaista kuohuntaa. Ylioppilas -tuskin huomasikaan sitä. - --- No, Jehan, sammalsi vanhempi veli ilmeisen vaivalloisesti, mitä se -sana merkitsee? - --- _Kohtalo_. - -Dom Claude kävi kalpeaksi, ja ylioppilas jatkoi huolettomasti: -- -Ja tuo sana, jonka on sen alle piirtänyt sama käsi, _Anagneia_, -merkitsee _saastainen_. Siitä näkee, että kreikkaa osataan. - -Arkkidiakoni oli vaiti. Tämä kreikankuulustelu oli herättänyt hänessä -mietteitä. Pieni Jehan, jolla oli kaikki hemmoitellun lapsen metkut, -luuli hetkeä sopivaksi pyyntönsä esittämiseen. Hän aloitti mitä -mielistelevimmällä äänellä. - --- Hyvä veljeni, oletko minuun niin suuttunut, että voit julmistua -avoimessa taistelussa vaihdetuista mitättömistä tönäisyistä ja -puskuista joittenkin pojannulikkani kanssa, _quibusdam marmosetis?_ --- Näet, että osaan latinani, hyvä veli Claude. - -Mutta tämä hymyilevä mielistely ei nyt tehonnutkaan ankaraan isoon -veljeen. Kerberos ei välittänyt hunajakakusta. Arkkidiakonin otsalta -ei ainoakaan kurttu tasoittunut. - --- Mitä asiaa sinulla oli tänne? kysäsi hän kuivasti. - --- No niin, asiaan! vastasi Jehan rohkeasti. -- Tarvitsen rahaa. - -Tämä avoin selitys sai arkkidiakonin ilmeen muuttumaan opettavaksi ja -isälliseksi. - --- Tiedät hyvin, herra Jehan, että Tirechappen läänityksemme -kaksikymmentäyksi taloa tuottavat vuokraa kaikkiaan -kolmekymmentäyhdeksän livreä, yksitoista souta ja kuusi pariisilaista -denieriä. Se on puolet enemmän kuin Paclet-veljesten aikana, mutta se -ei ole paljon. - --- Tarvitsen rahaa, virkkoi Jehan stoalaisen rauhallisena. - --- Tiedäthän, että kaupungin hallitus on määrännyt kaksikymentäyksi -taloamme suorittamaan täyden veron piispanistuimelle, ja että voimme -ostaa takaisin verovapauden maksamalla arvoisalle piispalle kaksi -markkaa kultarahassa kuuden pariisilaisen livren mukaan markalta. -Tätä rahasummaa en kuitenkaan ole voinut hankkia. Sinä tiedät sen. - --- Tiedän, että tarvitsen rahaa, toisti Jehan kolmannen kerran. - --- Ja mitä sillä aiot tehdä? - -Tämä kysymys sytytti taas toivonkipinän Jehanin silmiin. Hän aloitti -uudelleen kissamaisen mielistelevästi: - --- Rakas veljeni Claude, minä vakuutan, etten käänny puoleesi missään -huonossa tarkoituksessa. Ei ole aikomukseni keikailla kapakoissa -rahoillasi eikä ratsastaa Pariisin katuja pitkin kullalla kirjailluin -loimin ja lakeija jäljessäni, _cum meo laquasio_. Ei, veljeni, vaan -päinvastoin hyväntekeväisyyttä varten. - --- Mitä hyväntekeväisyyttä? kysyi Claude hieman yllättyneenä. - --- Kaksi ystävääni aikoo ostaa kapalon erään haudriette-laitoksen -köyhän lesken lapselle. Se on laupeuden työ. Se maksaa kolme -floriinia, ja minäkin tahtoisin antaa roponi. - --- Minkä nimisiä ovat ystäväsi? - --- Pierre Hirmunyrkki ja Baptiste Hanhihotka. - --- Hm! virkkoi arkkidiakoni, omituisia nimiä, jotka sopivat -hyväntekeväisyyteen yhtä huonosti kuin pommitykki pääalttarille. - -Jehan olikin sangen onnettomasti valinnut kahden ystävänsä nimet. Hän -huomasi sen liian myöhään. - --- Entä mikä kapalo se sellainen on, joka maksaa kolme floriinia? -jatkoi hellittämätön Claude, ja lisäksi haudriettesisarelle? -- -Milloin haudriette-leskille on tullut tavaksi saada kapalolapsia? - --- No niin! minä tarvitsen rahaa mennäkseni illalla katsomaan Isabeau -la Thierryeä Rakkaudenlehtoon! - --- Kurja irstailija! huudahti pappi. - --- _Anagneia_, virkkoi Jehan. - -Tämä sana, jonka ylioppilas ehkä ilkeyksissään lainasi kammion -seinältä, teki pappiin omituisen vaikutuksen. Hän puraisi huultaan ja -punastui vihasta. - --- Mene tiehesi, hän sanoi Jehanille. -- Minä odotan erästä vierasta. - -Ylioppilas teki vielä yrityksen. - --- Veli Claude, anna minulle edes pieni pariisilainen, että saan -syödä. - --- Miten pitkälle olet lukenut Gratianuksen asetuksia? kysyi dom -Claude. - --- Olen kadottanut muistiinpanoni. - --- Miten pitkällä olet latinassa? -- Horatiukseni on varastettu. - --- Miten pitkällä olet Aristoteleessa? - --- Hyvä veli! eikö joku kirkkoisä ole sanonut, että kaikkien aikojen -kerettiläiset ovat kätkeneet erehdyksensä Aristoteleen metafysiikan -viidakoihin? Hiiteen koko Aristoteles! en tahdo repiä uskontoani -riekaleiksi hänen metafysiikkaansa. - --- Nuori mies, virkkoi arkkidiakoni, kun kuningas viimeksi saapui -tänne, oli hänen seurueessaan eräs aatelismies nimeltä Philippe de -Comines, jonka hevosen loimessa oli lause, jota neuvoisin sinua -miettimään: _Qui non laborat non manducet_.[Joka ei työtä tee, ei -hänen syömänkään pidä.] - -Ylioppilas oli hetken vaiti, sormi korvalla, silmät maahan luotuina -ja äkäisen näköisenä. Äkkiä hän kääntyi Clauden puoleen vilkkaana -kuin västäräkki. - --- Hyvä veli, sinä siis kieltäydyt antamasta minulle yhtä -pariisilaista souta, jotta voisin ostaa leipää leipurista? - --- _Qui non laborat non manducet_. - -Näiden arkkidiakonin jyrkkien sanojen jälkeen Jehan peitti kasvonsa -käsillään kuin nyyhkivä nainen ja huudahti epätoivoisella äänellä. - --- _Otototototoi!_ - --- Mitä se on olevinaan, herraseni? kysyi Claude hämmästyneenä tästä -huudahduksesta. - --- Mitäkö! vastasi ylioppilas kiinnittäen Claudeen julkeat silmänsä, -joita hän oli hieronut sormillaan saadakseen ne itkettyneen -punaisiksi; -- se on kreikkaa! Se on eräs Aiskhyloksen anapesti, joka -ilmaisee suurinta tuskaa. - -Ja sitten hän purskahti niin veitikkamaiseen ja rajuun nauruun, että -arkkidiakonikin hymähti. Olihan se oikeastaan Clauden vika; miksi hän -oli niin hemmotellut poikaa? - --- Oh! rakas veljeni Claude, uudisti Jehan tämän hymyn rohkaisemana, -katsohan minun risaisia kenkiäni. Onko maailmassa sen traagillisempia -koturneja kuin saappaat, joiden pohjasta kieli pistää esille? - -Arkkidiakoni oli jälleen yhtä ankara kuin ennen. - --- Lähetän sinulle uudet saappaat, mutta en rahaa. - --- Vain pieni vaivainen pariisilainen, hyvä veli, jatkoi Jehan -rukoilevasti. Luen Gratianusta sydämeni pohjasta, uskon lujasti -Jumalaan ja minusta tulee oikea tiedon ja siveyden Pytagoras. Mutta -pieni pariisilainen, armosta! Tahdotko, että minut ahmaisee nälkä -kitaansa, joka ammottaa edessäni mustempana ja löyhkäävämpänä kuin -Tartarus tai jonkun munkin nenä? - -Dom Claude ravisti kurttuista päätään: - --- _Qui non laborat_... - -Jehan keskeytti hänet. - --- No niin, piru vieköön! huudahti hän. -- Eläköön ilo! Juon itseni -humalaan, tappelen, isken sarkat lattiaan ja menen tyttöjen luo! - -Ja hän heitti lakkinsa seinään ja läpsäytti sormiaan ikään kuin -kastanjetteja. - -Arkkidiakoni katseli häntä synkkänä. - --- Jehan, sinulla ei ole sielua. - --- Siinä tapauksessa minulta puuttuu Epikuroksen mukaan jotakin, en -tiedä mitä, joka on tehty jostakin, jolla ei ole nimeä. - --- Jehan, sinun täytyy vakavasti ajatella parannusta. - --- Kas vain, huudahti ylioppilas katsellen vuoroin veljeään, vuoroin -liedellä olevia tislaimia, -- täällä on kaikki sarvipäitä, niin -ajatukset kuin pullotkin. - --- Jehan, sinä olet luisuvalla pinnalla. Tiedätkö minne joudut? - --- Kapakkaan, vastasi Jehan. - --- Kapakka vie kaakinpuuhun. - --- Onhan se yhtä hyvä lyhty kuin jokin muukin, ja sen avulla olisi -Diogenes ehkä löytänyt ihmisen. - --- Kaakinpuu vie hirteen. - --- Hirsipuu on vaaka, jonka toisessa päässä on ihminen, toisessa koko -maailma. On ihanaa olla ihminen. - --- Hirsipuu vie helvettiin. - --- Se on suuri nuotio. - --- Jehan, Jehan, sinun päiväsi päättyvät huonosti. - --- Alku on ollut hyvä. - -Tällöin kuului askeleita portaista. - --- Hiljaa! sanoi arkkidiakoni pannen sormen huulilleen, siellä on -mestari Jacques. Kuule, Jehan, lisäsi hän hiljaa, muista, ettet -koskaan puhu kenellekään siitä, mitä olet täällä nähnyt ja kuullut. -Kätkeydy nopeasti tuonne uunin alle, äläkä hiisku mitään. - -Ylioppilas ryömi uunin alle. Siellä hänen päähänsä pälkähti -hedelmällinen ajatus. - --- Kesken kaiken, veli Claude, floriini siitä, etten hiisku mitään. - --- Hiljaa! saat sen. - --- Anna se heti. - --- Tuossa on! virkkoi arkkidiakoni heittäen hänelle suuttuneena -kukkaronsa. Jehan kätkeytyi uunin alle, ja ovi aukeni. - - - - -V. Kaksi mustakaapua - - -Tulija oli mustapukuinen ja synkännäköinen mies. Ensin pistikin -ystävämme Jehanin silmiin (joka tietenkin oli asettunut loukkoonsa -niin, että saattoi mielensä mukaan nähdä ja kuulla kaikki) tulijan -puku ja kasvojen syvä surullisuus. Hänen kasvoissaan oli kuitenkin -jonkinlainen lempeä ilme, mutta se oli kissan tai tuomarin -lempeyttä, imelää lempeyttä. Hän oli ylen harmaa ja kurttuinen, -noin kuusikymmenvuotias ja räpytteli silmiään. Hänellä oli valkeat -kulmakarvat, riippuva alahuuli ja suuret kädet. Kun Jehan näki, ettei -tulija ollutkaan sen kummempi, toisin sanoen varmaankin joku lääkäri -tai lakimies, ja että miehen nenä oli hyvin etäällä suusta, mikä oli -tyhmyyden merkki, hän vetäytyi loukkoonsa toivottomana, tietämättä -miten pitkän ajan saisi viettää tuossa epämukavassa asennossa ja -huonossa seurassa. - -Arkkidiakoni ei ollut edes noussut seisomaan miehen saapuessa. Hän -oli viitannut häntä istuutumaan oven luona olevalle penkille ja -hetken hiljaisuuden jälkeen, jolloin hän oli näyttänyt jatkavan -mietteitään, hän oli virkkanut hieman suojelijan omaisella -äänensävyllä: - --- Hyvää päivää, mestari Jacques. - --- Terve, mestari! oli mustapukuinen vastannut. - -Siinä sävyerossa, millä toisaalta _mestari Jaques_ ja toisaalta -varsinaisesti _mestari_ lausuttiin, oli sama ero kuin sanoilla -monseigneur ja monsieur, _domine_ ja _domne_. Siinä oli selvästi -oppilas opettajan edessä. - --- No, virkkoi arkkidiakoni uuden tauon jälkeen, jota mestari Jacques -karttoi katkaisemasta, oletteko onnistunut? - --- Ah, mestari, vastasi toinen surullisesti hymyillen, -- minä -puhallan yhtenään. Tuhkaa niin paljon kuin haluan. Mutta ei -kultajyvääkään. - -Dom Claude liikahti kärsimättömästi. - --- En tarkoittanut sitä, mestari Jacques Charmolue, vaan -oikeusjuttuanne velhoa vastaan. Hänen nimensähän on Marc Cenaine, -tiliviraston mestari? Tunnustaako hän noituutensa? Onko kidutus -onnistunut? - --- Ehei, niin hyvin eivät asiat ole, vastasi mestari Jacques jälleen -surullisesti hymyillen. Se mies on kova kuin piikivi. Meidän täytyy -keittää häntä Marché-aux-Pourceaux'lla, ennen kuin hän mitään sanoo. -Emme ole säästäneet keinoja saadaksemme esille totuuden. Hän onkin jo -aivan riepuna. Me käytämme kaikkia Pyhän Johanneksen yrttejä, kuten -vanha komediankirjoittaja Plautus sanoo: - - Advorsum stimidos, laminas, crucesque, compedesque, - Nervos, catenas, carceres, numellas, pedicas, botas. - -[Piikkejä, pihtejä, kidutusta, jalkarautoja, hihnoja, köysiä, koppia, -siteitä, jalkapuuta, kahleita vastaan.] - -Mikään ei auta. Se on kauhea mies. En tiedä mitä tehdä. - --- Ettekö ole löytänyt mitään uutta hänen asunnostaan? - --- Olen, vastasi mestari Jacques pistäen käden laukkuunsa, tämän -pergamentin. Siinä on sanoja, joita me emme lainkaan ymmärrä. -Rikosasianajaja herra Philippe Lheulier osaa kuitenkin vähän hepreaa, -jota hän oppi Brysselissä Kanterstenkadun juutalaisten oikeusjutussa. - -Ja mestari Jacques kääri auki pergamenttikäärön. - --- Näyttäkääpä, sanoi arkkidiakoni ja huudahti silmäiltyään sitä: --- Pelkkää noituutta, mestari Jacques! _Emen-hetan!_ on velhojen -huuto tullessaan hornaan. _Per ipsum, et cum ipso, et in ipso!_ on -kaava, jolla piru jälleen suljetaan helvettiin. _Hax, pax, max!_ on -lääke. Kaava hullujen koirien puremaa vastaan. Mestari Jacques, te -olette kuninkaallinen syyttäjä kirkollisasioissa; tämä pergamentti on -inhottava. - --- Panemme miehen uudelleen kidutukseen. Tässä on vielä jotain, -lisäsi mestari Jacques kopeloiden uudelleen laukkuaan, Marc Cenainen -luota löydettyä. - -Se oli samantapainen astia, joita oli dom Clauden uunilla. - --- Ahaa! virkkoi arkkidiakoni, alkemistinen sulatin. - --- Tunnustan, sanoi mestari Jacques hymyillen hämillään, että koetin -sitä uunilla, mutta en onnistunut paremmin kuin omallanikaan. - -Arkkidiakoni tutki astiaa. - --- Mitä hän on piirtänyt sulattimeensa? _Och! Och!_ sana, joka -karkoittaa kirput. Tuo Marc Cenaine on typerys! Uskonpa todellakin, -että ette tällä kultaa tehneet! Se kelpaa enintään kesällä -makuukammioonne, siinä kaikki! - --- Koska on puhe erehdyksistä, virkkoi kuninkaallinen syyttäjä, -- -niin minä tarkastelin tänne tullessani portaalia tuolla alhaalla. -Onko teidän korkea-arvoisuutenne aivan varma, että luonnon tutkimisen -alku on esitettynä Hôtel-Dieun puolella, ja että niistä seitsemästä -alastomasta henkilökuvasta, jotka ovat Pyhän Neitsyen jalkojen -juuressa, se, jolla on siivet jaloissa, on Merkurius? - --- Olen, vastasi pappi. Niin on kirjoittanut Augustin Nypho, tuo -italialainen tohtori, jolla oli palveluksessaan parrakas paholainen, -joka opetti hänelle kaikki. Muuten menemme alas ja minä selitän -teille siellä kaiken. - --- Kiitos, mestarini, sanoi Charmolue kumartaen maahan asti. -- Mutta -olinpa unohtaa! milloin haluatte minun vangituttavan tuon pienen -noitatytön? - --- Kenen noitatytön? - --- Tuon mustalaistytön, jonka hyvin tunnette, joka päivisin tanssii -tuomiokirkon torilla, huolimatta kirkollisviraston kiellosta. Hänellä -on noiduttu vuohi, jolla on pirun sarvet, joka lukee ja kirjoittaa, -joka laskee kuin itse Picatrix. Pelkästään senkin takia jo koko -mustalaisjoukko ansaitsisi hirsipuun. Syytös on valmis. Kaikki -käy nopeasti! Kaunis olento, totta tosiaan tuo tanssijatar! Mitä -kauneimmat mustat silmät! Oikeat egyptiläiset jalokivet. Milloin -käymme käsiksi asiaan? - -Arkkidiakoni oli kalvennut. - --- Kyllä ilmoitan teille, sammalsi hän tuskin kuuluvalla äänellä. -Sitten hän lisäsi ponnistaen: -- Onhan teillä Marc Cenaine. - --- Olkaa huoleti, virkkoi Charmolue hymyillen. Annan venyttää hänet -uudelleen nahkavuoteelle. Kyllä hän on piru miehekseen. Hän saa itse -Pierrat Torteruenkin uupumaan, miehen, jolla kuitenkin on tukevammat -kourat kuin minulla. Kuten tuo kunnon Plautus sanoo: - -_Nudus vinctus, centum pondo, es quando pendes per pedes_. [Olet -alasti sidottu, sadan naulan painoinen, kun sinut ripustetaan -jaloista riippumaan.] Puomikidutus on paras, mitä meillä on. Sitä hän -saa maistaa. - -Dom Claude näytti vaipuneen synkkään mietiskelyyn. Hän kääntyi -Charmoluen puoleen: - --- Mestari Pierrat -- mestari Jacques tarkoitin, onhan teillä Marc -Cenaine! - --- Niin on, dom Claude. Mies parka! hän saa kärsiä kuin Mummol. Mutta -miten saattaakaan ajatella hornaan menoa! tiliviraston talousmestari, -jonka täytyi tuntea Kaarle Suuren määräys _Stryga vel masca!_ --- Mitä tyttöön tulee -- Esmeraldaan, kuten häntä nimitetään -- -odotan käskyänne. -- No niin! Kun menemme portaalin ohi, selitätte -kai minulle, mitä merkitsee puutarhuri, joka on maalattu kirkon -sisäänkäytävän seinälle. Eikö se ole kylväjä? -- Mutta mitä te oikein -ajattelette, mestari? - -Dom Claude oli syventynyt omiin mietteisiinsä eikä kuunnellut. -Charmolue, joka seurasi hänen katseensa suuntaa, näki, että -se jäykästi tuijotti ikkunassa olevaa hämähäkinverkkoa. Joku -ajattelematon kärpänen, joka pyrki maaliskuun aurinkoon, oli juuri -yrittänyt tuon verkon läpi ja tarttunut siihen kiinni. Verkkonsa -värähtelyn tunnettuaan liikahti suuri hämähäkki äkkiä verkon -keskellä ja syöksyi yhdellä hyppäyksellä kärpäsen kimppuun, jonka se -tuntosarvillaan taittoi kaksinkerroin, samalla kun sen kärsä tavoitti -kärpäsen päätä. - --- Kärpäs-raukka! sanoi kuninkaallinen syyttäjä kirkollisasioissa ja -nosti kätensä auttaakseen sitä. - -Arkkidiakoni, joka äkkiä heräsi kuin unesta, tarttui -kouristuksenomaisen rajusti hänen käteensä. - --- Mestari Jacques, hän huusi, antakaa kohtalon täyttyä! Syyttäjä -kääntyi hämmästyneenä. Hänestä tuntui siltä kuin rautapihdit olisivat -tarttuneet hänen käsivarteensa. Papin katse oli tuijottava, villi -ja liekehtivä ja viipyi liikahtamatta tuossa kärpäsen ja hämähäkin -muodostamassa hirveässä ryhmässä. - --- Niinpä niin! jatkoi pappi äänellä, joka tuntui tulevan hänen -sisimmästään, -- siinä on kaiken symboli. Se lentää, se on iloinen, -äsken syntynyt; se etsii kevättä, ilmaa, vapautta; niinpä niin, -mutta jos se lentää päin kohtalokasta ruusustoa, hämähäkki hyökkää -sen kimppuun, kauhea hämähäkki! Tanssijatar raukka! tuomittu -kärpäsraukka! Mestari Jacques, antakaa olla! se on kohtalo! -- -Niin, Claude, sinä olet hämähäkki. Claude, sinä olet myös kärpänen! --- Sinä lensit kohden tietoa, valoa, aurinkoa, sinä halusit vain -päästä ikuisen totuuden suuren päivän avariin ilmapiireihin; mutta -syöksyessäsi toiseen maailmaan, valon, älyn ja tiedon maailmaan -johtavaa häikäisevää aukkoa kohden, sinä sokea kärpänen, sinä hupsu -oppinut, et nähnyt hienoa hämähäkinverkkoa, jonka kohtalo oli -levittänyt valon ja sinun välillesi, sinä syöksyit sitä vasten suin -päin, kurja mielipuoli, ja nyt rimpuilet sinä murskatuin päin ja -rikkeimin siivin kohtalon rautaisten tuntosarvien välissä! -- Mestari -Jacques! mestari Jacques! antakaa hämähäkin olla! - --- Enhän minä lainkaan koske siihen, sanoi Charmolue ja katseli -häntä ihmeissään. Mutta laskekaa irti käteni, mestari, armahtakaa! -puristattehan kuin pihdeillä minua. - -Arkkidiakoni ei kuullut hänen sanojaan. - --- Oh! sinä hupsu! hän jatkoi hellittämättä tuijottaen ikkunaa. -Vaikka voisitkin kärpässiivilläsi murtautua verkon läpi, luuletko -sittenkään pääseväsi valoon! Voi! sen takanahan on tuo lasiruutu, -tuo läpinäkyvä este, tuo kristallimuuri, joka on kovempaa kuin malmi -ja joka erottaa kaikki filosofiat totuudesta. Miten luulet pääseväsi -sen läpi? Oi tietämisen turhuutta! Miten monta viisasta tuleekaan -kaukaa liihotellen murskatakseen otsansa sitä vastaan! Miten monta -filosofista järjestelmää lentääkään sikin sokin suristen tätä ikuista -lasiruutua vasten! - -Hän vaikeni. Hänen ajatuksensa olivat huomaamatta siirtyneet -tieteeseen hänen omasta itsestään ja hän näytti rauhoittuneen. -Jacques Charmolue herätti hänet kokonaan todellisuuteen -kysymyksellään: -- Entä, mestarini, milloin autatte minua -kullanteossa? Haluaisin onnistua. - -Arkkidiakoni ravisti päätään katkerasti hymyillen. - --- Mestari Jacques, lukekaa Michel Pselluksen _Dialogus de energia -et operatione daemonum_. [Keskustelua pahojen henkien voimasta ja -toiminnasta.] Meidänkään puuhamme eivät ole kaikkein viattominta -laatua. - --- Hiljempaa, mestari! sitä minäkin epäilen, sanoi Charmolue. -Mutta täytyyhän hieman harjoittaa hermetiikkaakin, kun on vain -kuninkaallinen kirkollisasiain syyttäjä kolmenkymmenen écun -vuosipalkalla. Mutta puhukaamme hiljempaa. - -Juuri tällöin sattui Charmoluen levottomaan korvaan uunin alta -lähtevä nakertava ja pureksiva ääni. -- Mitä se on? kysyi hän. - -Tämän äänen aiheutti ylioppilas, joka sangen epämukavasta ja -ikävästä piilopaikastaan oli löytänyt vanhan leivänpalan ja homeisen -juustonkannikan ja alkanut muitta mutkitta jyrsiä niitä paremman -aamiaisen ja ajanvietteen puutteessa. Ylen nälkäinen kun oli, -hän purra narskutteli aika ahnaasti ja maiskutti joka puraisulla -kuuluvasti suutaan, mikä herätti syyttäjän huomiota. - --- Kissani siellä vain pureksii hiirtä, virkkoi arkkidiakoni nopeasti. - --- Todellakin, mestari, vastasi Charmolue kunnioittavasti hymyillen, -kaikilla suurilla filosofeilla on ollut kotieläimensä. Tiedättehän -mitä Servius sanoo: _Nullus enim locus sine genio est_. [Ei ole kotia -vailla suojelushenkeä.] - -Tällöin dom Claude, joka pelkäsi Jehanin taholta uusia yllätyksiä, -muistutti arvoisalle oppilaalleen, että heidän piti yhdessä tutkia -muutamia portaalin kuvia, ja he lähtivät kammiosta. -- Hohoh! päästi -ylioppilas helpotuksen tuntein. Hän olikin jo alkanut vakavasti -pelätä, että hänen leukansa painaisi pysyvän merkin hänen polviinsa. - - - - -VI. Ulkosalla kuultujen kirousten vaikutus< - - --- _Te deum laudamus!_ [Sinua, Jumala, ylistämme! -- Tunnetun -kiitosvirren alkusanat.] huudahti mestari Jehan ryömiessään esille -loukostaan, -- johan ne huuhkajat läksivät. Och och! Hax pax! -max! Kirput! hullut koirat! perkele! Sainpa kyllikseni heidän -keskustelustaan! Pääni humisee vielä kuin kellotorni. Ja homeista -juustoa kaupan päälle! Hei! nyt lähdetään, otetaan ison veljen -kukkaro ja muutetaan kaikki nämä kolikot pulloiksi! - -Hän silmäsi hellästi ja ihailevasti kallisarvoisen kukkaron -sisällystä, järjesti pukuaan, hieraisi kenkiään, puhdisti tuhkasta -harmaita hihojaan, vihelsi jotain laulua, pyörähteli, tutki eikö -kammiossa vielä ollut jotain otettavaa, anasti uunilta joitain -lasisia amuletteja, joita sopi lahjoittaa Isabeau la Thierryelle -koruiksi, työnsi selkosen selälleen oven, jonka hänen veljensä -hyväntahtoisesti oli jättänyt auki, jätti sen nyt auki ilkeyttään ja -kiiruhti alas kiertoportaita hypellen kuin lintu. - -Portaitten pimennossa hän tönäisi kyynärpäällään jotain, joka -muristen väistyi. Hän arveli sitä Quasimodoksi ja se tuntui hänestä -niin hullunkuriselta, että hän oli läkähtyä nauruun koko loppumatkan. -Vielä alas torille tullessaan hän yhä nauroi. - -Hän polki jalkojaan päästyään taas maahan ja virkkoi: - --- Oh! te Pariisin hyvät ja kunnialliset katukivet! Kirotut portaat, -joissa itse Jaakopin portaitten enkelitkin hengästyisivät! Mikä -saikaan minut tunkeutumaan tuohon kivikoiraan, joka puhkaisee -taivaankin, ja pelkästään saadakseni homeisen juustonkannikan ja -nähdäkseni Pariisin kellotornin ikkunasta! - -Astuttuaan muutaman askeleen hän näki huuhkajat, dom Clauden ja -mestari Jacques Charmoluen, syventyneinä tarkastelemaan erästä -portaalin kuvanveistosta. Hän lähestyi heitä varpaillaan ja kuuli -arkkidiakonin sanovan hiljaa Charmoluelle: - --- Guillaume de Paris on hakkauttanut tähän kultareunaiseen -sinikiveen Jobin. Job esittää viisasten kiveä, jonka senkin on -kestettävä koetuksensa ja kärsimyksensä, ennen kuin se tulee -täydelliseksi, kuten Raimundus Lullus sanoo: _Sub conservatione -formae specificae salva anima_. [Erityisen muodon säilössä on henki -hyvässä tallessa.] - --- Ja minä en mokomasta piittaa rahtuakaan, tuhahti Jehan, -- -minullahan on kukkaro. - -Samassa hän kuuli voimakkaan ja kaikuvan äänen takanaan syytävän -kauhean tulvan kirouksia. - --- Jumalauta! juupeli! helvetti! piru vieköön! tuhat tulimmaista! -tuli ja leimaus! perkele! - --- Hitto vieköön, huudahti Jehan, se ei voi olla kukaan muu kuin -ystäväni kapteeni Febus! - -Tämän Febus nimen kuuli arkkidiakoni parhaillaan selittäessään -kuninkaalliselle syyttäjälle lohikäärmettä, joka kätkee pyrstönsä -kylpyaltaaseen, josta nousee savua ja kuninkaan pää. Dom Claude -vavahti, keskeytti puheensa Charmoluen suureksi ihmeeksi, kääntyi -ja näki veljensä Jehanin lähestyvän Gondelaurier'n talon portilla -seisovaa komeaa upseeria. - -Se oli todellakin herra kapteeni Febus de Châteaupers. Hän nojasi -morsiamensa talon nurkkaukseen ja noitui kuin pakana. - --- Totisesti, kapteeni Febus, sanoi Jehan tarttuen hänen käteensä, -- -te kiroilette taiturillisesti. - --- Perkele! vastasi kapteeni. - --- Perkele itsellenne! virkkoi ylioppilas. Mutta, kohtelias kapteeni, -mistä johtuu tämä kauniitten sanojen ryöppy? - --- Anteeksi, hyvä Jehan-veikkoni, huudahti Febus puristaen hänen -kättänsä, -- ei nelistävä hevonen niin äkkiä pysähdy. Kiroilen täyttä -laukkaa. Tulen tuolta mamsselien luota, ja aina kun sieltä tulen, on -kurkkuni kukkuroillaan kirouksia; minun täytyy ne sylkeä ulos, muuten -tukehdun -- perkele! - --- Haluatko tulla juomaan? kysyi ylioppilas. Tämä ehdotus sai -kapteenin rauhoittumaan. - --- Haluaisin kylläkin, mutta minulla ei ole rahaa. - --- Minullapa on! - --- Kyllä kai! näyttäkää? - -Jehan nosti kukkaron kapteenin silmien eteen majesteetillisen -vaatimattomasti. Tällä välin oli arkkidiakoni, joka oli jättänyt -hämmästyneen Charmoluen, lähestynyt heitä ja pysähtynyt jonkin -askeleen päähän heistä tarkaten heitä kumpaakin heidän huomaamatta -häntä. He olivat niin syventyneet katselemaan kukkaroa. - -Febus huudahti: - --- Kukkaro teidän taskussanne, Jehan, sehän on kuin kuu vesikorvossa. -Sen näkee, mutta se ei kuitenkaan ole siellä. Se on vain sen varjo. -Hitto vie! lyönpä vetoa, että siinä on kiviä! - -Jehan vastasi kylmästi: - --- Tuollaisilla kivillä minä lakkarini lastaan! - -Ja pitemmittä puheitta hän tyhjensi kukkaron sisällön läheiselle -kaidekivelle sen näköisenä kuin roomalainen, joka pelastaa isänmaansa. - --- No hitto vie! mutisi Febus, -- vaskilantteja, isoja ja pieniä -kolikoita, kuparisia toursilais-puolikkaita, pariisilaisia denierejä, -oikeita kotkanäyrejä! Tämähän vallan häikäisee! - -Jehan oli arvokkaan ja tunteettoman näköinen. Joku penninki oli -vierinyt lokaan; innostunut kapteeni kumartui niitä poimimaan. Jehan -ehkäisi hänet: - --- Hyi, kapteeni Febus de Châteaupers! - -Febus laski rahat ja kääntyi juhlallisena Jehanin puoleen: - --- Tiedättekö, Jehan, että siinä on kaksikymmentäkolme pariisilaista -souta! Kenen olette viime yönä Ryövärimurjunkadulla puhdistanut? - -Jehan nakkasi taapäin vaaleakiharaista päätään ja sanoi halveksivan -näköisenä silmät puoliummessa: - --- Minullahan on veli, joka on arkkidiakoni ja hupsu. - --- Hemmetti! huudahti Febus, mikä kunnon mies! - --- Lähdetään juomaan, sanoi Jehan. - --- Minne mennään? kysyi Febus. _Eevan omenaanko?_ - --- Ei, kapteeni. Mennään _Vanhaan tieteeseen_. Vanhus, joka sahaa -sankaa. [Sanaleikki: _La Vieille Science_ (vanha tiede); _une vieille -qui scie une anse_. -- Suom. huom.] Se on kuva-arvoitus. Minä pidän -siitä. - --- Hittoon kuva-arvoitukset, Jehan! _Eevan omenan_ viini on parempaa. -Ja siellä kasvaa oven pielessä auringonpaisteessa viiniköynnös, joka -ilahduttaa mieltä ryypätessä. - --- No hyvä! painutaan sitten Eevaan ja hänen omenaansa, sanoi -ylioppilas ja tarttuen Febuksen käsivarteen hän lisäsi: -- Mutta -rakas kapteeni, te sanoitte äsken Ryövärimurjunkatu. Se on huonoa -kieltä. Ei olla enää niin raakalaismaisia. Sanotaan Rosvoluolankatu. - -Ystävykset lähtivät astelemaan _Eevan omenaa_ kohden. Sanomattakin on -selvää, että he ensin keräsivät rahat kukkaroon ja että arkkidiakoni -seurasi heitä. - -Arkkidiakoni seurasi heitä synkkänä ja kuohuksissaan. Oliko tuo -nyt se Febus, jonka kirottu nimi siitä lähtien, kun hän tapasi -Gringoiren, aina sotkeutui hänen ajatuksiinsa? Hän ei sitä tiennyt, -mutta tässä oli viimeinkin joku Febus, ja tuo taikavoimalla -vaikuttava nimi yksinään sai arkkidiakonin seuraamaan hiipivin -asekelin noita huolettomia kumppanuksia ja henkeä pidättäen -kuuntelemaan heidän sanojaan ja tarkkaamaan heidän pienimpiäkin -eleitään. Muuten saattoikin varsin helposti kuulla heidän -keskustelunsa, sillä he puhelivat äänekkäästi vähääkään välittämättä -siitä, että ohikulkijat saivat kuulla heidän salaisuuksiaan. He -puhelivat kaksintaisteluista, tytöistä, juomista ja hullutteluista. - -Erään kadun kulmassa he kuulivat kadunristeyksestä tamburiinin -helinää. Dom Claude kuuli upseerin sanovan ylioppilaalle: - --- Perhana! astutaan nopeammin. - --- Minkä tähden, Febus? - --- Ettei mustalaistyttö huomaisi minua. - --- Mikä mustalaistyttö? - --- Se, jolla on vuohi. - --- Esmeralda? - --- Hänpä niinkin, Jehan. En koskaan muista hänen hitonmoista nimeään. -Astutaan rivakammin, hän voi tuntea minut. En halua, että tyttö -puhuttelisi minua kadulla. - --- Tunnetteko sitten hänet, Febus? - -Tällöin näki arkkidiakoni Febuksen naurahtavan ja kumartuvan -kuiskaamaan jotain Jehanin korvaan. Sitten Febus purskahti nauruun ja -kohotti päätään voitonriemuisena. - --- Tosiaanko? kysäisi Jehan. - --- Sieluni autuuden kautta! sanoi Febus. - --- Tänä iltana? - --- Tänä iltana. - --- Oletteko hupsu, Jehan? Ei epäilystäkään. - --- Kapteeni Febus, te olette onnen poika! - -Arkkidiakoni kuuli koko tämän keskustelun. Hänen hampaansa narskuivat -ja väristys puistatti hänen ruumistaan. Hän seisahtui hetkeksi, -nojasi erääseen kaidekiveen kuin juopunut, sitten hän jälleen seurasi -iloisia velikultia. - -Kun hän saavutti heidät uudelleen, he olivat jo vaihtaneet -puheenaihetta. Hän kuuli heidän kohti kurkkuaan hoilaavan vanhaa -viisua: - - Heput hirressä keikkuu mielellään, - jotka katuojan vettä latki kielellään. - - - - -VII. Kummitus - - -Kuuluisa _Eevan omenan_ kapakka sijaitsi Yliopistossa Rondelle- ja -Bâtonnier-katujen kulmassa. Se oli maakerroksessa oleva suuri, matala -sali, jonka holvikaton keskihuippu nojasi keltaiseksi maalattuun -puupylvääseen; pöytiä kaikkialla, välkkyviä tinahaarikoita seinillä, -aina paljon väkeä, tyttöjä ylenmäärin, ikkuna kadulle, viiniköynnös -ovenpielessä, oven päällä kirahteleva, sateen ruostuttama peltilevy, -johon oli maalattu omena ja nainen ja joka käännähteli tuulessa -rautatangon varassa. Tämä kadulle näkyvä viirintapainen oli -osoitekilpi. - -Oli jo yö. Kadunristeys oli pimeä. Kapakka, jota palavain -talikynttiläin liekit valaisivat, loisti kaukaa yön pimeään kuin -pajanliesi. Särjettyjen ruutujen läpi kuului lasien kilinän, -mässäyksen, kirouksien ja rähinän soraääniä. Salin lämmön -hiestyttämän ikkunan läpi näkyi epäselvien hahmojen vilinää, ja -silloin tällöin kajahti naurunrähäkkä. Ohikulkijat menivät tämän -meluisen ikkunan ohi luomatta siihen katsettakaan. Ainoastaan -joku repaleinen poikanen nousi toisinaan varpailleen ulottuakseen -ikkunanlaitaan ja huusi kapakkaan jonkin haukkumasanan, jollaisilla -siihen aikaan kestitiin juopuneita: -- Huhui! siat, sikaliat, -likasiat! - -Muuan mies asteli kuitenkin alati tuon meluisen kapakan edessä -katsahtaen aina sinne sisään eikä loitonnut siitä pitemmälle kuin -vartija vahtikopiltaan. Hänen viittansa peitti miltei kokonaan hänen -kasvonsa. Hän oli ostanut tämän viitan eräältä kaupustelijalta _Eevan -omenan_ lähistöllä arvatenkin suojaksi maaliskuun illan kylmyyttä -vastaan tai ehkä pukunsa peitteeksi. Silloin tällöin hän pysähtyi -hikisen, lyijypuiteruutuisen ikkunan eteen, kuunteli, katseli sisälle -ja polki jalkaansa. - -Vihdoin kapakan ovi aukeni. Sitä hän näytti odottavankin. Kaksi -juomaveikkoa astui sieltä ulos. Ovesta virtaava valo valaisi hetken -heidän iloisia kasvojaan. Viittaan pukeutunut kätkeytyi heti erääseen -porttikäytävään kadun toiselle puolelle. - --- Perkele! sanoi toinen humalaisista. -- Kello on lyönyt seitsemän. -Se on minun kohtausaikani. - --- Sanon teille, virkkoi toinen sammaltaen, -- etten asu -Rumainsanainkadulla, _indignus qui inter mala verba habitat_. [Kehno, -ken asuu rumain sanain keskellä.] Asun Jean-Pain-Mollet-kadun -varrella, _in vico Johannis-Pain-Mollet_. -- Olette pöllömpi kuin -yksisarvinen, jos sanotte vastaan. -- Kun kerran on noussut karhun -selkään, mitä minä enää pelkään, mutta te pidätte makeisista, kuten -Saint-Jacques de l'Hôpital. - --- Jehan, ystäväni, te olette hutikassa, sanoi toinen. - -Toinen vastasi hoiperrellen: - --- Teitä huvittaa vain sanoa niin, Febus, mutta on todistettu, että -Platonilla on metsästyskoiran profiili. - -Lukija on epäilemättä jo tuntenut reimat ystävämme kapteenin ja -ylioppilaan. Heitä pimeässä tähystelevä mieskin näytti tunteneen -heidät, sillä hän seurasi hitain askelin niitä mutkia, joita -ylioppilas pakotti kapteeninkin kulkemaan, joka tottuneempana -juomarina oli hyvässä kunnossa. Kuunnellen heitä tarkkaavasti -viittaniekka saattoi kuulla kokonaisuudessaan seuraavan -mielenkiintoisen keskustelun: - --- Hitto soikoon! Koettakaahan astella tanakampana, herra -kandidaatti. Tiedättehän, että minun täytyy erota teistä. Kello on -seitsemän. Minulla on kohtaus naisen kanssa. - --- Jättäkää minut sitten! Näen tähtiä ja tulenliekkejä. Te olette -kuin Dampmartinin linna, joka on pakahtua nauruun. - --- Isoäitini käsnien kautta, Jehan, tuohan on sulaa järjettömyyttä. --- Mutta kesken kaiken, Jehan, onko teillä vielä rahaa? - --- Herra rehtori, ei se ollut mitään, pieni nujakka vain, _parva -boucheria_. - --- Jehan, ystäväni Jehan! tiedättehän, että minulla on kohtaus tytön -kanssa Saint-Michel-sillan päässä, enkä voi viedä häntä muualle -kuin Falourdelin, sillan parittajan luo ja minun täytyy maksaa -huoneesta. Tuo vanha valkoviiksinen portto ei päästä minua sisälle -ilman käteistä. Jehan! kuulehan! olemmeko juoneet kirkkoherran koko -kukkaron? Eikö teillä ole edes yhtä pariisilaista? - --- Tietoisuus, että on käyttänyt hyvin muun osan päivästä, on aterian -paras ja maukkain höyste. - --- Tuhat tulimmaista! hiiteen kummittelut! Sanokaa minulle, Jehan, -pirulainen, onko teillä vielä rahaa? Antakaa, hitto vie! muuten -tutkin taskunne, olittepa sitten pitaalinen kuin Job tai syyhelmäinen -kuin Caesar! - --- Herra, Rue Galiachen toinen pää päättyy Rue de la Verreriehen ja -toinen Rue de la Tixeranderiehen. - --- Aivan niin, hyvä ystäväni Jehan, toveriraukkani, Rue Galiache, -aivan oikein, aivan oikein. Mutta taivaan tähden, tulkaahan -järkiinne. Tarvitsen vain yhden soun, ja kello on seitsemän. - --- Hiljaa piirissä ja laulakaa kertosäe! - - Kun rottien kissoja ahmivan näät, - Arras on vallassa kuninkaan; - kun Juhannuksena peittää jäät - meren aavan ja aallokkaan, - yli jään Arrasin asukkaat - käy pakoon jättäen mannut, maat. - --- No niin, helvetin ylioppilas, sinut olisi pitänyt hirttää äitisi -suoliin! huudahti Febus ja tönäisi kovakouraisesti humalaista -ylioppilasta, joka horjahti seinää vasten ja kaatui hervottomana -Filip Augustin katukiveykselle. Vähäisestä veljellisestä säälistä. -jota juomari tuntee toveria kohtaan, kieritti Febus jalallaan Jehanin -tuollaiselle köyhäntyynylle, joita sallimus on sovittanut kaikkiin -Pariisin kadunkulmiin ja joita rikkaat ylenkatseellisesti herjaavat -tunkioläjän nimellä. Kapteeni asetti Jehanin pään viettävälle -kaalinkantaläjälle, ja samassa alkoi ylioppilas jo kuorsata -erinomaisella syvällä tenoriäänellä. Kuitenkaan ei kaikki äkä vielä -ollut haihtunut kapteenin sydämestä. - --- Viis siitä, vaikka paholainen ohi ajaessaan ottaisi sinut -kärryilleen! sanoi hän nukahtaneelle ylioppilasraukalle ja meni -matkoihinsa. - -Viittaniekka, joka oli heitä vaanien seurannut, pysähtyi hetkeksi -ylioppilaan ääreen neuvottomana, mutta sitten hän syvään huoaten -lähti kapteenin jälkeen. - -Mekin jätämme Jehanin nukkumaan tähtien rauhalliseen tuikkeeseen ja -seuraamme heitä, jos lukija suvaitsee. - -Kääntyessään Rue Saint-André-des-Arcs'ille huomasi kapteeni Febus, -että joku seurasi häntä. Kääntäessään sattumalta katseensa hän -huomasi jonkun varjon hiipivän hänen jäljessään seinustaa pitkin. -Hän pysähtyi, varjo pysähtyi. Hän lähti liikkeelle, varjo lähti -liikkeelle. Se ei häntä paljonkaan huolestuttanut. - --- Pah! eihän minulla ole soutakaan, hän virkkoi itsekseen. - -Collège d'Autunin julkisivun kohdalla hän pysähtyi. Tässä koulussa -hän oli laskenut pohjan sille, mitä hän nimitti opinnoikseen, ja -vallattomaan koululaistapaan, jonka hän oli omaksunut, hän ei -milloinkaan kulkenut tämän talon ohi kohtelematta portaalin oikealla -puolella olevaa kardinaali Pierre Bertrandin kuvapatsasta samalla -hävyttömyydellä, jota Priapus niin katkerasti valittaa Horatiuksen -satiirissa _Olim truncus eram ficulnus_. Hän oli kohdellut sitä -sellaisella innolla, että päällekirjoitus _Eduensis episcopus_ oli -käynyt miltei näkymättömäksi. Hän seisahtui siis tapansa mukaan -patsaan eteen. Katu oli aivan autio. Kun hän taas veltosti sitoi -kurenauhojaan, pää taapäin retkallaan, hän näki varjon lähestyvän -häntä hitain askelin, niin hitain, että hän ehti huomata, että -varjolla oli viitta ja hattu. Saavuttuaan hänen eteensä se pysähtyi -ja jäi seisomaan vielä liikkumattomampana kuin kardinaali Bertrandin -patsas. Se kiinnitti kuitenkin Febukseen parin tuikeita silmiä, -joista tuikki sama epämääräinen hohde kuin kissansilmistä pimeässä. - -Kapteeni oli rohkea mies, eikä olisi suuria välittänyt jostakin -miekkakätisestä lurjuksesta. Mutta tämä liikkuva kuvapatsas, tämä -kivettynyt ihminen sai hänen verensä hyytymään. Hänen mieleensä -muistui sekavasti jokin siihen aikaan suusta suuhun kulkeva kertomus -jostain kummituksesta, joka öisin vaelsi ympäri Pariisin katuja. Hän -seisoi hetken hämmästyneenä, mutta yritti sitten nauraa. - --- Herra, jos olette varas, kuten toivon, näytätte minusta -haikaralta, joka hyökkää pähkinänkuoren kimppuun. Olen köyhtynyttä -sukua, rakkaani. Kääntykää tuonne sivulle. Tämän koulun kappelissa on -palanen oikeata ristiä ja hopeaa. - -Varjon käsi pisti esiin viitan alta ja tarttui Febuksen käteen kuin -kotkankynnet. Samalla varjo puhui: - --- Kapteeni Febus de Châteaupers. - --- Mitä hittoa! sanoi Febus, tiedättekö nimeni! - --- En tiedä ainoastaan nimeänne, jatkoi viittaniekka haudankumealla -äänellä. Tiedän senkin, että teillä on kohtaus tänä iltana. - --- On, vastasi Febus hämmästyneenä. - --- Kello seitsemältä. - --- Neljänneksen päästä. - --- Falourdelin luona. - --- Aivan niin. - --- Saint-Michel-sillan parittajan. - --- Pyhän arkkienkeli Mikaelin, kuten paternosterissa sanotaan. - --- Jumalaton! mutisi kummitus. -- Naisen kanssa? - --- _Confiteor_. [Tunnustan.] - --- Jonka nimi on? - --- Esmeralda, sanoi Febus rivakasti. Koko hänen huolettomuutensa oli -palannut. - -Tämän nimen kuultuaan ravistivat varjon kynnet raivokkaasti Febuksen -käsivartta. - --- Kapteeni Febus de Châteaupers, sinä valhettelet! - -Joka sinä hetkenä olisi voinut nähdä kapteenin punaisiksi sävähtänein -kasvoin hypähtävän taaksepäin niin rajusti, että hän sai käsivartensa -vapaaksi sitä pitelevistä pihdeistä, sekä hänen ylpeän ilmeensä -hänen viedessään kätensä miekankahvaan ja tämän suuttumuksen edessä -viittaniekan tuiman liikkumattomuuden, hänet olisi vallannut -kauhuntunne. Siinä oli Don Juanin ja kuvapatsaan taistelua. - --- Kristus ja saatana! huusi kapteeni. -- Siinä oli sana, joka -harvoin tapaa Châteaupersin korvaa! Uskallatko vielä toistaa sen? - --- Sinä valhettelet! sanoi varjo kylmästi. - -Kapteeni puri hammasta. Varjon, kummittelut, taikauskon, kaiken hän -unohti hetkessä. Hän näki vain miehen ja tunsi häväistyksen. - --- Sepä nähdään! hän sammalsi raivon tukahuttamalla äänellä. Hän -veti miekkansa ja huusi vapisevalla äänellä, sillä viha samoin kuin -pelkokin saa äänen värähtelemään: -- Tässä! heti paikalla! miekka -esille! miekka! vuotakoon veri katukiville! - -Toinen ei liikahtanut. Nähdessään vastustajansa hyökkäysaikeissa, hän -sanoi hieman katkeralla äänensävyllä: - --- Kapteeni Febus, te unohdatte kohtauksenne. Febuksen kaltaisten -miesten kiihtymys on maitokeittoa, jonka kuohunnan kylmä vesitilkka -vaimentaa. Tämä sana sai kapteenin kädessä välkkyvän miekan vaipumaan. - --- Kapteeni, jatkoi mies, -- huomenna, ylihuomenna, kuukauden, -kymmenen vuoden kuluttua tapaatte minut valmiina katkaisemaan -kaulanne; mutta menkää ensin kohtaukseenne. - --- Tosiaan, sanoi Febus ikään kuin koettaen neuvotella itsensä -kanssa, miekka ja tyttö ovat todellakin ihastuttava pari -kohtauksessa; mutta onhan turhaa menettää toinen toisen vuoksi, kun -voin saada kumpaisenkin. Hän pisti miekan tuppeen. - --- Menkää kohtaukseenne, virkkoi tuntematon. - --- Herrani, vastasi Febus hieman hämillään, suuri kiitos -kohteliaisuudestanne! Onhan meillä todella vielä aikaa huomennakin -viillellä toisillemme naarmuja ja napinreikiä isä Aatamin nuttuun. -Olen teille kiitollinen, että sallitte minun vielä viettää hauskan -neljännestunnin. Toivoin kellistäväni teidät katuojaan ja ehtiväni -ajoissa kaunoisen luo, erittäinkin kun tavallisesti annetaan naisten -hiukan odottaa sellaisissa tapauksissa. Mutta te näytte olevan -hauska toveri ja varmintahan on jättää asia huomiseen. Lähden siis -kohtaukseeni. Se on kello seitsemältä, kuten tiedätte. -- Tässä -Febus kynsäisi korvallistaan. -- Ah! hitto vie! unohdin! minulla ei -olekaan millä maksaa yliskammiosta, ja tuo vanha noita tahtoo maksun -etukäteen. Hän ei anna minulle luottoa. - --- Tässä on millä maksaa. - -Febus tunsi tuntemattoman kylmän käden pistävän hänen kouraansa -suuren rahan. Hän ei voinut olla ottamatta tätä rahaa ja puristamatta -tätä kättä. - --- Herra nähköön! hän huudahti, tepä olette kunnon poika! - --- Yksi ehto, sanoi mies. Näyttäkää minulle, että olen ollut väärässä -ja te oikeassa. Kätkekää minut johonkin loukkoon, josta voin nähdä, -onko tämä nainen todella se, jonka nimen olette maininnut. - --- No niin! vastasi Febus, samantekevää. Valitaan Pyhän Martan huone. -Voitte nähdä mitä haluatte viereisestä koirankopista. - --- Tulkaa sitten, virkkoi varjo. - --- Kuten haluatte, vastasi kapteeni. En tiedä, oletteko mestari -Diabolus omassa persoonassaan. Mutta ollaan ystäviä tämä ilta. -Huomenna maksan teille kaikki velkani sekä kukkarolla että miekalla. - -He alkoivat astella rivakasti. Jonkin hetken päästä ilmaisi heille -virran kohina, että he olivat Saint-Michel-sillalla, joka siihen -aikaan oli rakennusten reunustama. - --- Vien ensin teidät sisään, sanoi Febus kumppanilleen; -- sitten -menen noutamaan kaunoisen, jonka piti odottaa minua Petit-Châtelet'n -edustalla. - -Toinen ei vastannut. Koko aikana, jonka he olivat rinnan astelleet, -hän ei ollut lausunut sanaakaan. Febus pysähtyi matalan oven eteen ja -kolkutti kovaa. Oven raoista näkyi valoa. - --- Kuka siellä? huusi hampaaton ääni! - --- Jumalauta! Juupeli! Helvetti! vastasi kapteeni. - -Ovi aukeni heti ja sen aukosta näkyi vanha akka ja vanha lamppu, -jotka molemmat tutisivat. Akka oli kumarainen ja repaleinen, -hänellä oli vapisevassa päässä riepu, hänen pienet silmänsä olivat -syvälle painuneet, ja hänen kätensä, kasvonsa ja kaulansa olivat -kurttuiset; huulet olivat sisäänpainuneet ja suun ympärillä oli -valkoisia parranhaivenia, jotka saivat hänen naamansa muistuttamaan -kissankuonoa. Mökin sisusta oli yhtä rappeutunut kuin hän itsekin. -Seinät olivat liidulla sivellyt, kattohirret mustat, uuni -rikkinäinen, hämähäkinverkkoja kaikkialla, keskellä ryhmä kurjia -pöytiä ja ontuvia tuoleja, likainen lapsi tuhkassa, ja perällä -portaat tai oikeammin porraspuut, jotka johtivat katossa olevaan -aukkoon. Astuessaan tähän hökkeliin, kohotti Febuksen salaperäinen -seuralainen viittansa silmiin asti. Kapteeni oli tällä välin -kiroillen kuin Saraseeni heti _antanut auringon loistaa écusta_, -kuten sanoo ihailtava Régnier'mme. - --- Pyhän Martan huone, sanoi hän. - -Akka nimitti häntä monseigneuriksi ja pani rahan laatikkoon. Se oli -sama raha, jonka viittaniekka oli antanut Febukselle. Mutta kun -vanhus käänsi selkänsä, lähestyi pitkätukkainen, repaleinen, tuhkassa -leikkivä poika hiljaa laatikkoa ja otti écun asettaen sijalle -kuihtuneen lehden, jonka hän oli ottanut risuista. Akka viittasi -korkeita herroja, kuten hän heitä nimitti, seuraamaan häntä ja nousi -portaita ylös heidän edellään. Saavuttuaan yläkertaan asetti hän -lampun erään arkun kannelle, ja Febus, joka tunsi paikat, avasi oven, -joka vei pimeään komeroon. - --- Käykää tuonne, hyvä ystävä! sanoi hän kumppanilleen. Viittaniekka -totteli sanaakaan sanomatta. Ovi sulkeutui hänen jälkeensä. Hän kuuli -Febuksen lukitsevan sen ja hetkisen päästä laskeutuvan alas portaita -vanhuksen kera. Valokin oli kadonnut. - - - - -VIII. Etu virralle päin olevista ikkunoista - - -Claude Frollo (sillä me otaksumme, että lukija Febusta älykkäämpänä -ei ole nähnyt tässä seikkailussa muuta tuimaa munkkia kuin -arkkidiakonin) hapuili hetken pimeässä komerossa, johon kapteeni oli -hänet sulkenut. Se oli tuollainen komero, jollaisia rakennusmestarit -usein kyhäävät kattotuolien ja ulkoseinän väliseen kulmaukseen. Tämän -koirankopin, kuten Febus sitä oli sattuvasti nimittänyt, kohtisuora -läpileikkaus olisi muodostanut kolmion. Siinä ei muuten ollut -ikkunaa, ja vino katto esti seisomasta suorana. Claude painautui siis -tomuun ja muurilaastiin, joka särkyili hänen allaan. Hänen päätään -poltti. Ja hapuillessaan ympärilleen käsillään hän löysi lattialta -palan särkynyttä ikkunanlasia, jonka hän painoi otsalleen ja jonka -viileys häntä hieman vilvoitti. - -Mitä liikkui tällä hetkellä arkkidiakonin pimeässä sielussa? Hän ja -Jumala yksin saattoivat sen tietää. - -Mikä kohtalokas laki sai hänen ajatuksensa yhdistämään Esmeraldan, -Febuksen, Jacques Charmoluen, nuoren, rakkaan veljensä, jonka hän -oli jättänyt katuojaan, arkkidiakoninkauhtanansa, ehkä maineensa, -jonka hän oli pannut alttiiksi tunkeutuessaan jonkun Falourdelin -pesään, kaikki nämä kuvat, koko seikkailun? En osaa sitä sanoa. Mutta -varmaa on, että nämä ajatukset muodostivat hänen sielussaan kauhean -sekamelskan. - -Hän oli odottanut neljänneksen; sen aikana hän tunsi vanhentuneensa -sata vuotta. Äkkiä hän kuuli portaitten askelien narisevan. Joku -nousi niitä ylös. Luukku aukeni ja näkyi valoa. Komeron madonsyömässä -ovessa oli kyllin suuri rako, jota vastaan hän painoi kasvonsa. Siitä -saattoi hän nähdä kaikki, mitä huoneessa tapahtui. Kissannaamainen -akka astui ensimmäisenä ylös luukusta lamppu kädessä, sitten -Febus kierrellen viiksiään ja lopuksi eräs kolmas henkilö, kaunis -ja suloinen olento, Esmeralda. Pappi näki hänen nousevan maasta -häikäisevänä ilmestyksenä. Claude alkoi vapista, hänen silmiään -hämärsi, hänen valtimonsa jyskyttivät, hänen korvissaan alkoi soida, -ja kaikki pyöri hänen silmissään. Sitten hän ei nähnyt eikä kuullut -enää mitään. - -Tultuaan tajuihinsa hän näki Febuksen ja Esmeraldan kahden istumassa -kirstunkannella lampun vieressä, jonka valossa arkkidiakoni erotti -heidän nuoret kasvonsa ja huonerähjän perältä kurjan vuoteen. - -Vuoteen vieressä oli ikkuna, jonka rikkinäisten ruutujen läpi, -jotka muistuttivat sateen särkemää hämähäkinverkkoa, näki kappaleen -taivasta ja pehmeitten pilvien untuvapatjalla lepäävän kuun. - -Tyttö oli punastunut ja hämillään, ja hänen rintansa aaltoili -kiivaasti. Hänen pitkät, alas luodut silmäripsensä varjostivat hänen -hehkuvia poskiaan. Upseeri, johon hän ei uskaltanut luoda katsettaan, -oli vallan säteilevällä tuulella. Koneellisesti ja suloisen ujosti -piirteli tyttö sormensa päällä kirstun kanteen epämääräisiä viivoja -ja katseli sormeaan. Hänen jalkojaan ei näkynyt; pieni vuohi oli -kyyristynyt niiden päälle. - -Kapteeni oli hyvin koreasti pukeutunut; hänellä oli kauluksessa ja -hihankäänteissä kultaripsuja, mikä oli ylen hienoa siihen aikaan. - -Dom Claude saattoi vain vaivoin kuulla heidän keskustelunsa, niin -kohisi veri hänen jyskyttävissä ohimoissaan. - -(Rakkauskeskustelu on yleensä sangen kulunutta. Se on ikuista _minä -rakastan sinua_. Sointuvia lauseita, jotka ovat sangen alastomia -ja mauttomia välinpitämättömästä kuulijasta, kun niitä ei ole -sievistetty millään koristuksilla. Mutta Claude ei kuunnellut niitä -välinpitämättömänä.) - --- Oh, sanoi nuori tyttö nostamatta katsettaan, -- älkää halveksiko -minua, korkea-arvoisa herra Febus. Minä tunnen, että se mitä nyt -teen, on pahaa. - --- Halveksiako teitä, kaunis lapsi! vastasi upseeri ylemmyyden -ylhäisellä mielistelyllä, -- halveksiako teitä, Herra nähköön! - -Ja miksi? - --- Kun teitä seurasin. - --- Tässä kohdassa, kaunoiseni, emme ole yhtä mieltä. Minun ei pitäisi -teitä halveksia, vaan vihata. - -Tyttö katsahti häneen kauhistuneena: - --- Vihata minua! mitä sitten olen tehnyt? - --- Siksi, että annoitte niin kauan pyytää itseänne. - --- Ah! sanoi hän... se oli siksi, että rikoin erään lupauksen... En -löydä enää vanhempiani... amuletti kadottaa merkityksensä. -- Mutta -mitä siitä? mitäpä teen nyt isällä ja äidillä? - -Samalla hän kiinnitti kapteeniin suuret, mustat, ilosta ja -hellyydestä kosteat silmänsä. - --- Hitto vieköön, jos ymmärrän teitä! huudahti Febus. Esmeralda -oli hetken ääneti, sitten kieri hänen silmistään kyynel, huokaus -tunkeutui hänen rinnastaan ja hän sanoi: - --- Oh! korkea-arvoisa herra, minä rakastan teitä. - -Tuon nuoren tytön ympärillä oli sellainen viattomuuden tuoksu, -sellainen hyveen sulo, ettei Febus tuntenut oloaan oikein kotoiseksi -hänen läheisyydessään. Nämä sanat kuitenkin häntä rohkaisivat. - --- Te rakastatte minua! sanoi hän innostuen ja kietoi käsivartensa -mustalaistytön vyötäisille. Hän odottikin vain tätä tilaisuutta. - -Pappi näki sen ja koetti sormenpäällään tikarin kärkeä, joka oli -kätkössä hänen rinnallaan. - --- Febus, jatkoi mustalaistyttö irroittaen hellävaroen kapteenin -tunkeilevan käden lanteiltaan, -- te olette hyvä, te olette jalo, -te olette kaunis. Te olette pelastanut minut, vaikka olenkin vain -mustalaisten löytölapsi. Olen kauan uneksinut upseerista, joka -pelastaa henkeni. Minä uneksin teistä, Febukseni, ennen kuin teidät -tunsinkaan. Unikuvallani oli kaunis puku niin kuin teilläkin, -komea muoto ja miekka. Teidän nimenne on Febus; se on kaunis nimi. -Minä rakastan teidän nimeänne, minä rakastan teidän miekkaanne. -Paljastakaahan miekkanne, Febus, että näen sen. - --- Lapsoseni! sanoi kapteeni ja veti miekkansa hymyillen esille. -Mustalaistyttö katseli kädensijaa ja terää, tutki ihastuttavalla -uteliaisuudella suojuksen nimikirjaimia ja suuteli miekkaa sanoen -sille. - --- Sinä olet sankarin miekka. Minä rakastan kapteeniani. Febus käytti -taas tilaisuutta hyväkseen painaakseen hänen kauniille taipuneelle -kaulalleen suudelman, joka sai tytön säpsähtämään ja punastumaan -kirsikan heleäksi. Pappi puri hammasta pimeässä. - --- Febus, jatkoi mustalaistyttö, -- sallikaa minun pyytää teiltä -jotakin. Astelkaahan vähän, että oikein näen teidän komeutenne ja -kuulen kannustenne kilinän. Miten kaunis te olettekaan! - -Kapteeni nousi tehdäkseen hänelle mieliksi noituen häntä tyytyväisenä -hymyillen: - --- Olettepa lapsellinen! -- Mutta oletteko nähnyt minua juhlapuvussa? - --- Oh! en, vastasi tyttö. - --- Se vasta on kaunis! - -Febus istuutui jälleen hänen viereensä, mutta paljon lähemmäksi kuin -ennen. - --- Kuulkaahan, rakkaani... Mustalaistyttö sipaisi häntä muutaman -kerran keveästi suulle sievällä kätösellään, veitikkamaisen suloisen -ja hilpeän lapsellisesti. - --- Ei, ei, en tahdo kuulla. Rakastatteko minua? Tahdon, että sanotte -minulle, rakastatteko minua. - --- Rakastanko teitä, elämäni enkeli! huudahti kapteeni notkistaen -toisen polvensa. Elämäni, vereni, sieluni, kaikki on sinun, kaikki -sinua varten. Minä rakastan sinua, enkä ole rakastanut ketään muuta -kuin sinua. - -Kapteeni oli jo niin monta kertaa samanlaisissa tilanteissa toistanut -tämän lauseen, että hän lasketti sen yhteen hengenvetoon muistin -pettämättä. Tämän intohimoisen tunnustuksen kuullessaan kohotti -mustalaistyttö enkelimäisen autuaan katseensa kohden likaista kattoa, -joka teki taivaan virkaa. - --- Oh! kuiskasi hän, -- kunpa saisi kuolla tällaisena hetkenä! Febus -katsoi tämän "hetken" sopivaksi uuden suudelman ryöstämiseen, joka -kidutti kurjaa arkkidiakonia loukossaan. - --- Kuolla! huudahti rakastunut kapteeni. -- Mitä sanottekaan; -kaunis enkelini? Nythän on elettävä, tai sitten oli Jupiter vain -jätkä! Kuolla niin suloisen hetken alussa! Hitto vie, te laskette -leikkiä! -- Ei, ei niin. -- Kuulkaahan, rakas Similar... Esmeralda... -Anteeksi, mutta teillä on niin kummallinen saraseeninimi, etten saa -siitä tolkkua. Se on pensaikko, johon takerrun kiinni. - --- Hyvä Jumala, sanoi tyttö raukka, -- ja minä kun luulin, että se -on soma harvinaisuutensa vuoksi! Mutta koska se ei teitä miellytä, -nimitän itseäni tästä lähtien Gotoniksi. - --- Ah! älkää itkekö niin vähästä, kaunoiseni! se on nimi, johon -täytyy tottua, siinä kaikki. Kun vain saan sen kunnolleen mieleeni, -luistaa se aivan itsestään. -- Kuulkaa siis, rakas Similar, -minä ihailen teitä intohimoisesti. Minä rakastan teitä todella -ihmeellisesti. Tiedän erään tyttösen, joka sentähden on haljeta -raivosta... - -Tyttö keskeytti hänet mustasukkaisena: - --- Kuka? - --- Mitäpä se meitä liikuttaa? sanoi Febus. -- Rakastattehan minua? - --- Oh!... sanoi tyttö. - --- No niin! mitäpä muusta. Tekin saatte nähdä, miten minä teitä -rakastan. Pistäköön minut suurpiru Neptunus kolmihaaraansa, jollen -tee teistä onnellisinta olentoa maailmassa. Hankimme pienen, sievän -asunnon jostakin. Minä annan jousimiesteni pitää paraatia ikkunaisi -alla. Heillä on kaikilla hevoset ja he pilkkaavat kapteeni Mignonin -miehiä. Siinä on jousimiehiä, pertuskamiehiä ja pyssymiehiä. Minä -vien teidät pariisilaisten sotilastarkastukseen Rullyn kentälle. Se -on komeata. Kahdeksankymmentä tuhatta miestä aseissa; kolmekymmentä -tuhatta välkkyvää haarniskaa, panssaripaitaa tai rintavarustusta, -kuusikymmentäseitsemän rykmentinlippua; parlamentin, tiliviraston, -jalomielisten aarteen ja valtionrahaston varustamat ratsasliput; -oikea hiivatin meteli! Vien teidät katsomaan kuninkaallisen palatsin -leijonia, jotka ovat villipetoja. Kaikki naiset pitävät niistä. - -Tyttö oli jo jonkin hetken ollut vaipuneena suloisiin ajatuksiinsa, -uneksien hänen äänensä sointua kuunnellen, tarkkaamatta sanojen -merkitystä. - --- Oh! te tulette onnelliseksi, jatkoi kapteeni, ja samalla hän -hiljaa aukasi mustalaistytön vyön. - --- Mitä te teette? sanoi tyttö elostuen. Tämä kosketus oli herättänyt -hänet unelmistaan. - --- En mitään, vastasi Febus. Sanoin vain, että teidän tulee ottaa -pois koko tämä hupsu katuvaatetus, kun olette minun kanssani. - --- Kun olen teidän kanssanne, Febukseni! sanoi tyttö hellästi. - -Hän kävi taas miettiväksi ja äänettömäksi. - -Kapteeni kietoi hänen lempeydestään rohkaistuneena kätensä -hänen vyötäisilleen, hänen ollenkaan vastustelematta, ja alkoi -hiljalleen päästellä auki tyttöraukan kureliiviä saattaen hänen -puseronsa sellaiseen epäjärjestykseen, että huohottava pappi näki -mustalaistytön kauniin, paljaan olkapään pistävän esiin harsosta kuin -taivaanrannan usvasta nousevan kuun. - -Tyttö antoi Febuksen jatkaa. Hän ei näyttänyt sitä huomaavankaan. -Rohkean kapteenin silmät kiiluivat. Äkkiä kääntyi tyttö hänen -puoleensa: - --- Febus, sanoi hän äänessään ääretön rakkauden tuntu, -- opeta -minulle uskontoasi. - --- Uskontoani! huudahti kapteeni purskahtaen nauruun. -- Minunko -pitäisi opettaa teille uskontoani! Tuli ja leimaus! Mitä te minun -uskonnollani teette? - --- Kun menemme naimisiin, vastasi tyttö. Kapteenin kasvot osoittivat -yhtaikaa hämmästystä, ylenkatsetta, välinpitämättömyyttä ja -himollisuutta. - --- Ohoh! sanoi hän, naimisiinko? - -Mustalaistyttö kalpeni ja hänen päänsä painui surullisena rinnoille. - --- Rakas kaunoiseni, jatkoi Febus hellästi, -- mitä hullutusta se on? -Mitä naimisista! Ollaanko silti vähemmän rakkaita, jollei sopoteta -latinaa papin edessä. - -Puhuessaan näin hellimmällä äänellään hän oli painautunut niin -lähelle mustalaistyttöä kuin pääsi, hänen hyväilevät kätensä olivat -kietoutuneet tuon hennon ja solakan vartalon ympärille, hänen -silmänsä paloivat yhä halukkaampina, ja kaikesta päättäen lähestyi -herra Febus ilmeisesti niitä hetkiä, jolloin itse Jupiterkin tekee -sellaisia hullutuksia, että kunnon Homeroksen on pakko kutsua pilvi -hänen verhokseen. - -Dom Claude näki kuitenkin kaikki. Ovi oli kyhätty ohuista, -lahonneista rimoista, joiden suurten rakojen läpi hänen -petolinnunsilmänsä hyvin saattoivat nähdä. Tuo tummaverinen ja -tanakkarakenteinen pappi, joka tähän saakka oli ollut tuomittuna -luostarin ankaraan siveyteen, samalla vavahteli ja kiehui tämän -öisen, nautinnokkaan rakkauskohtauksen nähdessään. Tuo nuori, -puoliksi riisuttu tyttö tuolla tavoin nuoren, hehkuvan miehen -vallassa sai veren virtaamaan sulana lyijynä hänen suonissaan. -Hänessä liikkui jotain tavatonta. Hänen katseensa tunkeutui himokkaan -mustasukkaisena kaikkien noiden auenneitten neulojen alle. Ken -tällä hetkellä olisi nähnyt tuon onnettoman kasvot painautuneina -madonsyömää ovea vasten, olisi luullut näkevänsä tiikerin, joka -häkkinsä raoista katseli gasellia syövää shakaalia. Hänen silmänsä -liekehtivät kuin kynttilät ovenraoista. - -Äkkiä riisui Febus nopealla liikkeellä mustalaistytön puseron. -Lapsiraukka, joka oli istunut kalpeana ja uneksivana, hätkähti -kuin unesta herännyt. Hän riuhtasi itsensä irti terhakan upseerin -käsistä ja luoden silmäyksen alastomaan poveensa ja olkapäihinsä -punastuneena, hämillään ja mykkänä häpeästä hän risti kauniit -käsivartensa rintansa suojaksi. Ilman tuota punastusta hänen -poskillaan olisi luullut näkevänsä kuvapatsaan viattomuuden. Hän oli -luonut silmänsä alas. - -Kapteenin liike oli paljastanut myös amuletin, joka riippui hänen -kaulassaan. - --- Mikä tämä on? kysyi Febus käyttäen tätä tekosyytä hyväkseen -lähentyäkseen uudelleen tuota kaunista olentoa, jonka hän oli -säikäyttänyt. - --- Älkää koskeko siihen! vastasi tyttö kiihkeästi, -- se on minun -suojelijani. Se auttaa kerran minua löytämään vanhempani, jos pysyn -sen arvoisena. Oh! antakaa minun olla, herra kapteeni! Armoa, herra -Febus! Antakaa minulle puseroni! - -Febus vetäytyi pois ja sanoi kylmällä äänellä: - --- Oh! neiti, näen selvästi, että ette rakasta minua! - --- Minäkö en rakastaisi teitä! huudahti onneton lapsiraukka kietoen -samalla kätensä kapteenin kaulaan ja pakottaen hänet istuutumaan -viereensä. -- Minäkö en rakastaisi sinua, Febukseni! Mitä sanotkaan, -sinä ilkimys, särkeäksesi sydämeni? Oh! niin! ota minut! ota kaikki! -tee mitä tahdot minulle! Olen sinun. Mitä välitän amuletista! mitä -välitän äidistä! sinä olet minun äitini, koska sinua rakastan! -Febus, rakas Febukseni, näetkö minut? tässä olen, katso minua. -Olen sinun pikku tyttösesi, ethän suinkaan työnnä minua pois, kun -itse tulen luoksesi. Sieluni, elämäni, ruumiini, koko olentoni, -kaikki on sinun, kapteenini! No niin, ei mennä naimisiin, se on -sinusta ikävää. Ja mikä minä sitten olen? kurja katuojan tyttö, -kun sinä, Febukseni, olet aatelismies. Kylläpä olisikin kaunista! -tanssijatar naimisiin upseerin kanssa! olinpa hupsu! Ei, Febus, -ei, minä olen sinun rakastajattaresi, sinun huvittajasi, kun -haluat, tyttö, joka olen sinun, siihen minä kelpaan, tahrattuna, -halveksittuna, kunniattomana, mutta mitä siitä! kunhan rakastat -minua! Olen maailman ylpein ja iloisin nainen. Ja kun tulen vanhaksi -tai rumaksi, Febus, kun en enää ole kyllin hyvä teitä rakastamaan, -sallittehan, korkea-arvoinen herra, minun palvella teitä. Toiset -kirjailevat teidän olkavyönne. Minä pidän niistä palvelijana huolen. -Te annatte minun kiilloittaa kannuksianne, harjata asetakkianne ja -puhdistaa ratsastussaappaitanne. Sallittehan sen, Febukseni? Ja ota -minut, Febus! Katso, kaikki tämä on sinun, rakasta vain minua! Me -mustalaistytöt kaipaamme ilmaa ja rakkautta. - -Ja hän kietoi käsivartensa upseerin kaulaan, hän katsoi hänen -silmiinsä rukoilevasti ja hymyillen kauniisti kyyneltensä lomitse, -hänen pehmeä povensa painautui Febuksen asetakin kovia koruompeluksia -vasten. Ja hänen kaunis, puolialaston vartalonsa kiertyi hänen -polvilleen. Hurmautunut kapteeni painoi hehkuvat huulensa noille -kauniille afrikkalaisille olkapäille. - -Katse haipuneena kattoon ja sähköisesti taaksepäin taipuneena -värähteli tyttö näistä suudelmista. - -Äkkiä hän näki Febuksen pään yllä toisen pään, tuhkanharmaat -vihertävät, kouristuksen vääristämät piirteet ja katseen kuin -tuomitulla. Tämän pään vieressä oli käsi, joka piteli tikaria. Nämä -kasvot ja käsi olivat papin. Hän oli murtanut oven ja seisoi nyt -siinä. Febus ei voinut nähdä häntä. Tyttö jähmettyi liikkumattomaksi, -jäykäksi ja mykäksi tästä kauheasta näystä aivan kuin kyyhkynen, -joka kohottaa päätään juuri silloin, kun merikotka katsoo pyöreine -silmineen sen pesään. - -Hän ei saanut äännähdystäkään suustaan. Hän näki tikarin iskevän -Febusta ja kohoavan höyryävänä. -- Kirous! sanoi kapteeni ja hervahti -arkulle. Tyttö pyörtyi. - -Sinä hetkenä, jona hänen silmänsä sulkeutuivat, jolloin hänen -tuntonsa hävisi, ehti hän tuntea huulillaan kuin tulen kosketuksen, -suudelman, joka oli polttavampi kuin pyövelin tulinen rauta. - -Tullessaan jälleen tuntoihinsa oli hänen ympärillään vartiosotilaita; -verissään olevaa kapteenia kannettiin pois; pappi oli kadonnut; -ikkuna huoneen perällä joelle päin oli selko selällään; oli löydetty -viitta, jonka luultiin kuuluvan kapteenille; ja hän kuuli sanottavan -ympärillään: - --- Noita on murhannut kapteenin. - - - - - - -KAHDEKSAS KIRJA - - - - -I. Kuihtuneeksi lehdeksi muuttunut kultaraha - - -Gringoire ja koko Ihmeiden piha oli kuolettavan levottomuuden -vallassa. Kokonaiseen kuukauteen ei ollut tiedetty mitään siitä, -mitä Esmeraldalle oli tapahtunut, mikä suuresti huolestutti Egyptin -herttuaa ja hänen kulkuriystäviään, eikä miten hänen vuohensa oli -käynyt, mikä sitäkin enemmän huolestutti Gringoirea. Eräänä iltana -oli mustalaistyttö kadonnut eikä sen jälkeen ollut antanut mitään -elonmerkkiä itsestään. Kaikki etsiskelyt olivat olleet tuloksettomia. -Jotkut kiusantekijät olivat sanoneet Gringoirelle nähneensä tytön -Saint-Michel-sillan seutuvilla erään upseerin seurassa; mutta tämä -mustalaistapaan vihitty aviomies oli epäilevä filosofi ja hän tiesi -muuten paremmin kuin kukaan muu, miten neitseellinen hänen vaimonsa -oli. Hän oli saanut nähdä, mikä horjumaton siveys oli seurauksena -noista kahdesta voimasta, amuletista ja mustalaistytön kainoudesta, -ja hän oli matemaattisesti laskenut tämän puhtauden vastustuksen -toiseen voimaan nähden. Siinä suhteessa hän tunsi itsensä täysin -rauhalliseksi. - -Mutta hänenkin oli mahdotonta selittää tytön katoamista. Se tuotti -hänelle syvää surua. Hän olisi laihtunut, jos se vielä olisi ollut -hänelle mahdollista. Hän oli murheessaan unohtanut kaiken muun, yksin -kirjalliset harrastuksensakin, yksin suuren teoksensakin _De figuris -regularibus et irregularibus_ [Säännöllisistä ja säännöttömistä -kuvioista], jonka hän aikoi painattaa ensimmäisillä rahoilla, mitkä -irti saisi. (Sillä hän ihaili kiihkeästi kirjapainotaitoa siitä -lähtien, kun oli nähnyt Hugues de Saint-Victorin _Didascalon_in -painettuna Vindelin Speierilaisen kuuluisilla kirjasimilla.) - -Kulkiessaan eräänä päivänä murheellisena vankilan ohi hän näki -väkijoukon kerääntyneenä Oikeuspalatsin erään portin edustalle. - --- Mitä siellä on? kysyi hän eräältä nuorelta mieheltä, joka astui -siitä ulos. - --- En tiedä, herrani, vastasi mies. -- Sanotaan, että siellä -tuomitaan erästä naista, joka on murhannut santarmin. Koska -näyttää siltä, että on ollut noituutta pelissä, ovat piispa ja -kirkollisvirasto puuttuneet asiaan, ja veljeni Josas'n arkkidiakoni -ottaa siihen innolla osaa. Halusin juuri puhutella häntä, mutta -en päässyt hänen luokseen tungoksen takia, mikä harmittaa minua -suuresti, sillä tarvitsen rahaa. - --- Ah, herraseni, sanoi Gringoire, -- olisinpa halukas tarjoamaan -sitä teille; mutta jos housuntaskuni ovat puhki, eivät siihen -ainakaan rahat ole olleet syynä. - -Hän ei uskaltanut sanoa tuolle nuorelle miehelle, että hän tunsi -hänen veljensä arkkidiakonin, jota hän ei ollut käynyt tervehtimässä -kirkossa tapahtuneen kohtaamisen jälkeen, mikä laiminlyönti häntä -suuresti hävetti. - -Ylioppilas meni matkoihinsa, ja Gringoire nousi väkijoukon mukana -ylös portaita, jotka johtivat suursaliin. Hän arveli, ettei mikään -ollut niin omiaan haihduttamaan surumielisyyttä kuin oikeusjuttu, -niin huvittavalta tuntui hänestä typeryys, jota tuomarit tavallisesti -osoittivat. Väkijoukko, johon hän oli tunkeutunut, liikkui ja -töniskeli äänetönnä. Hitaan ja ikävän liikunnan jälkeen pitkässä, -hämärässä käytävässä, joka mutkitteli palatsissa kuin tuon vanhan -rakennuksen suolistona, pääsi hän viimein matalan oven kautta saliin, -jota hän pituutensa vuoksi saattoi tarkastaa väkijoukon päiden ylitse. - -Sali oli suuri ja hämärä, mikä sai sen näyttämään sitäkin -suuremmalta. Ilta oli jo tulossa; korkeista suippokaari-ikkunoista -tunkeutui vain hämärä valojuova, joka sammui ennen kuin ehti -kattoholviin, mahtavaan hirsiristikkoon, jonka tuhannet veistetyt -kuvat näyttivät liikkuvan pimeässä. Siellä täällä pöydillä paloi jo -kynttilöitä, jotka valaisivat paperipinkkojen ylle kumartuneitten -kirjurien päitä. Salin etuosa oli täynnä yleisöä; oikealla ja -vasemmalla oli pöytien ääressä asianajajia; perällä olevalla -korokkeella istui joukko tuomareita, joiden taaimmaiset rivit -häipyivät pimeään; liikkumattomia ja synkkiä kasvoja. Seinät olivat -täynnä liljoja. Tuomarien yllä häämötti suuri Vapahtajankuva, ja -kaikkialla välkkyi kynttiläin valossa keihäiden ja pertuskain kärkiä. - --- Herrani, kysyi Gringoire eräältä naapuriltaan, keitä ovat -nuo kaikki henkilöt, jotka ovat tuolla rivissä kuin papit -kirkolliskokouksessa? - --- Herrani, vastasi naapuri, nuo tuolla oikealla ovat -ylioikeudenneuvoksia ja vasemmalla tutkinto-oikeudenneuvoksia, -alemmat mustissa, korkeammat punaisissa viitoissa. - --- Entä tuo lihava punainen tuolla heitä ylempänä, joka hikoilee? -jatkoi Gringoire. - --- Se on herra presidentti. - --- Ja nuo lampaat hänen takanaan? jatkoi Gringoire, joka ei pitänyt -lakimiehistä, kuten jo olemme nähneet, mikä seikka ehkä johtui siitä -karsaudesta, mitä hän tunsi Oikeuspalatsia kohtaan epäonnistuneen -draamallisen yrityksensä jälkeen. - --- Ne ovat kuninkaallisen valitusoikeuden jäseniä. - --- Ja tuo metsäkarju hänen edessään! - --- Se on parlamentin sihteeri. - --- Ja tuo krokotiili tuolla oikealla? - --- Mestari Philippe Lheulier, ylimääräinen kuninkaallinen asianajaja. - --- Ja tuo suuri musta kissa vasemmalla? - --- Mestari Jacques Charmolue, kuninkaallinen kirkollisasiain -syyttäjä, sekä kirkollisviraston jäsenet. - --- No mitä toimittavat sitten kaikki nämä kunnon miehet? - --- He tuomitsevat. - --- Ketä? En näe syytettyä. - --- Se on eräs nainen, herrani. Ette näe häntä. Hän on meihin selin ja -väkijoukko peittää hänet näkyvistä. Katsokaa, hän on tuolla, jossa -näette joukon pertuskoita. - --- Mikä nainen se on? kysyi Gringoire. Tiedättekö hänen nimeään? - --- En, herrani. Olen vasta tullut. Arvelen vain, että on kysymys -noituudesta, koska kirkollisviraston jäsenet ovat läsnä. - --- Hyvä! sanoi filosofimme, saamme nähdä kaikkien näiden lakimiesten -syövän ihmisen lihaa. Onhan se yhtä hyvä näytös kuin jokin muukin. - --- Herrani, huomautti naapuri, eikö teistä mestari Jacques Charmolue -ole sangen lempeän näköinen? - --- Hm! vastasi Gringoire. En luota lempeyteen, kun sieraimet ovat -nyrpistetyt ja huulet kapeat. - -Tällöin käskivät naapurit keskustelijoita vaikenemaan. Kuunneltiin -parhaillaan tärkeätä todistajaa. - --- Korkea-arvoiset herrat, sanoi keskellä salia vanha nainen, jonka -kasvotkin peittyivät niin hänen repaleittensa alle, että häntä olisi -voinut sanoa käveleväksi lumppukasaksi, -- asia on yhtä tosi, kuin -että nimeni on Falourdel ja että neljäkymmentä vuotta olen asunut ja -maksanut vuokraa ja veroa Saint-Michel-sillalla vastapäätä värjäri -Tassin-Caillartia, jonka talo on yläpuolella virtaa. -- Nykyään -köyhä vanhus, ennen vanhaan sievä tyttö, korkea-arvoiset herrat! --- Minulle on jo sanottu jonkin aikaa: "Falourdel, älkää kehrätkö -niin tavattomasti iltaisin, piru sotkee mielellään sarvillaan -vanhojen vaimojen pellavakuontaloita. On varmaa, että kummitus, joka -viime vuonna pysytteli Templen tienoilla, liikkuu nykyään Citéssä. -Falourdel, pitäkää varanne, ettei hän kolkuta ovellenne." -- Eräänä -iltana, kun parhaillaan kehräsin, kolkutetaan ovelleni. Kysyn kuka -siellä on. Siellä kirotaan. Minä avaan. Kaksi miestä astuu sisälle: -toinen musta, toinen kaunis upseeri. Mustalta ei näkynyt kuin silmät, -kaksi kiiluvaa hiiltä. Kaikki muu oli viitan ja hatun peitossa. -He sanovat minulle: -- "Pyhän Martan huone." Se on yläkerrassa, -korkea-arvoiset herrat, paras huoneeni. He antavat minulle écun. Minä -lukitsen sen laatikkooni ja mietin: "Tällä ostan huomenna Glorietten -lihakaupasta sisälmyksiä." -- Me nousemme ylös. -- Päästyämme sinne, -katosi musta, kun olin selkäni kääntänyt. Se minua vähän kummastutti. -Upseeri, joka oli kaunis kuin suuri herra ainakin, tuli alas minun -kanssani ja lähti ulos. Kehrättyäni neljänneskuontalon palasi hän -takaisin nuoren kauniin tytön kanssa, nuken, joka olisi loistanut -kuin aurinko, jos hänen tukkansa olisi ollut kunnolla laitettu. -Tytöllä oli mukanaan pukki, suuri pukki, musta tai valkea, sitä en -enää muista. Se sai minut miettimään. Tyttö, se ei minua liikuttanut, -mutta pukki!... En pidä niistä elukoista, niillä on parta ja sarvet. -Ne muistuttavat miestä. Ja ne haiskahtavat lauantaiyölle. En -kuitenkaan puhunut mitään. Olinhan saanut écun. Eikö se ollut oikein, -herra tuomari? Vein tytön ja upseerin ylös huoneeseen ja jätin -heidät yksin, toisin sanoen pukin seuraan. Laskeusin alas ja aloin -kehrätä. -- Minun on sanottava teille, että talossani on maakerros -ja ensikerros, sen tausta on joelle päin, kuten muidenkin sillalla -olevien talojen, ja maakerroksen ja ensikerroksen ikkunat aukeavat -joelle. -- Minä siis kehräsin. En tiedä, miten tulin ajatelleeksi -tuimaa munkkia, jonka pukki oli tuonut mieleeni, ja tyttökin oli -ollut hieman kummissa pukineissa. -- Äkkiä kuulen huudon ylhäältä ja -jotakin putoavan lattialle sekä ikkunaa avattavan. Riennän ikkunaani, -joka on aivan sen alla, ja näen mustan möhkäleen putoavan veteen. Se -oli joku peikko papin puvussa. Oli kuutamo. Näin sen aivan hyvin. -Se ui Citélle päin. Silloin kutsuin vapisten vartijat. Nämä herrat -astuivat sisälle ja kun eivät heti ensi hädässä tienneet, mistä oli -kysymys, ja kun olivat iloisella tuulella, alkoivat he piestä minua. -Minä heille selitin, miten asiat olivat. Me nousemme ylös ja mitä -näemme? Huoneraukkani verta tulvillaan, kapteeni pitkällään tikari -kaulassa, tyttö muka kuolleena ja pukki aivan säikähtäneenä. -- -Kylläpä on, ajattelin, menee ainakin neljätoista päivää, ennenkuin -saan lattian puhtaaksi. Sitä täytyy raapia, se on kauheata. --- Upseeri kannettiin pois, nuori miesraukka! ja tyttö aivan -repaleisena. -- Mutta kuulkaahan pahinta: kun seuraavana päivänä -aioin ottaa écun ostaakseni sisälmyksiä, löysinkin sen sijasta -kuihtuneen lehden. - -Eukko vaikeni. Kauhistuksen sorina kulki kautta salin. - --- Peikko, pukki, kaikki tuo haiskahtaa noituudelta, sanoi muuan -Gringoiren naapuri. - --- Ja tuo kuihtunut lehti, lisäsi toinen. - --- Ei ole epäilystäkään, virkkoi kolmas, että se on velho, joka -yhdessä tuiman munkin kanssa rosvoaa upseereita. - -Gringoire itsekin oli vähällä vakuuttua kaiken tämän kauheudesta ja -todistusvoimasta. - --- Vaimo Falourdel, sanoi herra presidentti majesteetillisesti, onko -teillä vielä jotakin sanottavaa oikeudelle? - --- Ei, korkea-arvoinen herra, vastasi eukko, jollei sitä, että -tiedonannossa on nimitetty taloani kurjaksi ja haisevaksi -mökkirähjäksi, mikä on häpäisevää puhetta. Talot sillalla eivät -kyllä ole suurellisia, koska niissä asuu paljon väkeä, mutta siitä -huolimatta asuu siellä yhä teurastajia, jotka ovat rikasta väkeä ja -naivat komeita, kauniita naisia. - -Lakimies, joka Gringoiresta oli näyttänyt krokotiililta, nousi ylös. - --- Hiljaa! sanoi hän. Pyydän herroja muistamaan, että syytetyltä on -löydetty tikari. -- Vaimo Falourdel, onko teillä täällä se kuihtunut -lehti, joksi écu, jonka saitte paholaiselta, on muuttunut. - --- On, korkea-arvoinen herra, olen sen löytänyt. Tässä se on. Eräs -oikeudenpalvelija vei lehden krokotiilille, joka synkästi päätään -ravistaen antoi sen presidentille, joka sen lähetti kuninkaalliselle -kirkollisasiain syyttäjälle, niin että se sai tehdä kierroksen koko -salin kautta. - --- Se on koivunlehti, sanoi mestari Jacques Charmolue. Uusi todistus -noituudesta. - -Eräs neuvos otti sananvuoron. - --- Todistaja, kaksi miestä tuli yhdessä teidän luoksenne. Musta, -jonka aluksi näitte katoavan, sitten uivan papin puvussa Seinessä, ja -upseeri. -- Kumpi heistä antoi teille écun? - -Eukko mietti hetkisen ja sanoi: - --- Se oli upseeri. Väkijoukossa kävi puheenkohina. - --- Ah! ajatteli Gringoire, sehän järkyttää vakaumustani. Philippe -Lheulier, ylimääräinen kuninkaallinen asianajaja, oli kuitenkin -uudelleen ottanut sananvuoron. - --- Minä palautan herrojen muistiin, että murhattu upseeri -kirjallisen, sairasvuoteella tehdyn lausunnon mukaan oli selittänyt, -että hän heti ensi hetkestä, jolloin musta mies häntä puhutteli, -oli arvellut, että se saattoi olla kummitus, ja että peikko lisäksi -oli innokkaasti kehoittanut häntä kohtaukseen syytetyn kanssa, ja -hänen, kapteenin, huomautettua, ettei hänellä ollut rahaa, oli -peikko antanut hänelle écun, jolla mainittu upseeri oli maksanut -Falourdelille huoneen. Écu on siis ollut helvetinraha. - -Tämä sitova todistus näytti haihduttavan Gringoiren ja muiden -skeptikkojen epäilyt. - --- Herroilla on jutun asiakirjat, lisäsi kuninkaallinen asianajaja -istuutuen, voitte siis ottaa selon Febus de Châteaupers'in -lausunnosta. - -Tämän nimen kuullessaan nousi syytetty seisoalleen. Hänen päänsä -kohosi väkijoukon yli. Kauhistunut Gringoire tunsi Esmeraldan. - -Hän oli kalpea; hänen tukkansa, joka ennen oli niin sirosti -palmikoitu ja sekiineillä koristettu, valui nyt epäjärjestyksessä -hänen harteilleen; hänen huulensa olivat siniset; hänen silmänsä -kauhean sisäänpainuneet. Voi! - --- Febus! sanoi hän tuijottaen, missä hän on? Oi, korkea-arvoiset -herrat! ennen kuin tapatte minut, sanokaa armosta, elääkö hän vielä! - --- Vaiti, nainen, vastasi presidentti. Se ei ole meidän asiamme. - --- Oh! säälikää, sanokaa, onko hän elossa! jatkoi tyttö ristien -kauniit, laihtuneet kätensä, jolloin kuultiin kahleitten kalisevan -pitkin hänen pukuaan. - --- No niin! sanoi kuivasti kuninkaallinen asianajaja, hän on kuoleman -kielissä. Oletteko tyytyväinen? - -Onneton tyttö vaipui takaisin penkilleen ääntä päästämättä, kyyneltä -vuodattamatta, valkeana kuin vahakuva. Presidentti kumartui hänen -jalkojensa juurella olevan miehen puoleen, jolla oli kultaompeleinen -päähine, musta mekko, kaulaketjut ja kädessä sauva. - --- Vartija, tuokaa sisälle toinen syytetty. - -Kaikkien katseet kääntyivät pientä ovea kohden, joka aukeni ja -josta Gringoire kauhukseen näki pienen, kauniin, kultasarvisen ja --kavioisen vuohen astuvan saliin. Tuo jalo eläin pysähtyi hetkeksi -kynnykselle kurottaen kaulaansa, aivan kuin sen eteen olisi -vuorenhuipulta auennut mittaamaton taivaanranta. Äkkiä se huomasi -mustalaistytön ja hypäten erään kirjurin pöydän ja pään yli se oli -parilla harppauksella hänen polviensa luona. Sitten se laskeutui -sirosti emäntänsä jalkojen juureen anoen sanaa tai hyväilyä, mutta -syytetty ei liikahtanut, eikä Djaliraukka saanut edes katsetta -osakseen. - --- Siinähän se ilkeä elukka onkin, virkkoi vanha Falourdelin eukko, -kyllä minä ne tunnen hyvästi molemmat. - -Jacques Charmolue esiintyi. - --- Jos herrat suvaitsevat, kuulustelemme vuohta. - -Se oli toinen syytetty. Oikeusjuttu eläintä vastaan noituudesta ei -siihen aikaan ollut mitään ihmeellistä. Ylituomarinviraston laskuissa -on vuodelta 1466 muun muassa mielenkiintoisia menoeriä jutussa -Gillet-Soulartia ja hänen emäsikaansa vastaan, jotka _mestattiin -rikoksensa vuoksi Corbeil'ssa_. Siinä on kaikki, maksu kuopasta -sian hautaamista varten, viisisataa risukimppua Morsantin metsästä, -viisi mitallista viiniä ja leivät, tuomitun viimeinen ateria, jonka -hän veljellisesti sai jakaa pyövelin kanssa, ja yhdentoista päivän -vartioiminen ja ruoka sialle, kahdeksan pariisilaista denieriä -päivältä. Toisinaan mentiin eläimiäkin pitemmälle. Kaarle Suuren ja -Ludvig Hurskaan kapitulaarit sisältävät ankaria rankaisumääräyksiä -liekehtiville peikoille, jotka uskaltavat näyttäytyä ilmassa. - -Kirkollisasiain syyttäjä huudahti: - --- Jos paholainen, joka on mennyt tähän vuoheen ja joka on siinä yhä -kaikista manauksista huolimatta, aikoo pelotella tuomioistuinta, -teemme hänelle tiettäväksi, että olemme pakotetut häntä vastaan -käyttämään hirsipuuta tai roviota. - -Gringoiren otsalta valui kylmä hiki. Charmolue otti eräältä pöydältä -mustalaistytön tamburiinin ja pitäen sitä erityisessä asennossa -vuohen edessä kysyi siltä: - --- Mitä on kello? Vuohi katsoi sitä älykkäällä katseella, nosti -kullatun jalkansa ja löi sillä seitsemän kertaa. Kello oli todellakin -seitsemän. Kauhun humina kulki kautta väkijoukon. - -Gringoire ei saattanut hillitä itseään. - --- Se on hukassa! hän huusi äänekkäästi. Näettehän, ettei se tiedä -mitä tekee. - --- Hiljaa siellä väkijoukossa salin perällä! sanoi uhkaavasti vartija. - -Jacques Charmolue sai vuohen tekemään samoilla tamburiinin käänteillä -useita muitakin temppuja, kuten ilmoittamaan päivämäärän, kuukauden -ynnä muita sellaisia, jotka lukija jo on nähnyt sen tekevän. Ja -oikeusjutuille ominaisen näköhäiriön vuoksi nämä samat katsojat, -jotka ehkä useammin kuin kerran olivat ulkona kaduilla osoittaneet -suosiotaan Djalin viattomille tempuille, kauhistuivat niitä -Oikeuspalatsin holvien alla. Vuohi oli ehdottomasti perkele. - -Ja asia paheni yhä, kun kuninkaallisen syyttäjän tyhjennettyä -lattialle Djalin kaulassa olevasta pienestä nahkapussista joukon -irtonaisia kirjaimia, sen nähtiin toisella kaviollaan muodostavan -näistä kirjaimista tuon kohtalokkaan nimen: _Febus_. Se noituus, -jonka uhriksi kapteeni oli joutunut, näytti nyt eittämättömästi -todistetulta, ja mustalaistyttö, tuo ihastuttava olento, joka niin -monasti oli sulollaan häikäissyt ohikulkijat, oli kaikkien silmissä -inhottava noita. - -Hän ei muuten osoittanut mitään elonmerkkiä. Ei Djalin soma -lähentely, eivät lakimiesten uhkaukset, ei väkijoukon kirousten -mutina kiinnittänyt hänen huomiotaan puoleensa. - -Erään oikeudenpalvelijan täytyi armotta ravistaa häntä, ennen kuin -hän havahtui, ja presidentti lausui juhlallisella äänellä: -- Tyttö, -te olette mustalaisrotua ja teidät on tavattu noituudesta. Te olette -yhdessä myötäsyytetyn noidutun vuohen kanssa pimeyden valtojen -liitossa yöllä vasten viime maaliskuun 29:ttä päivää murhannut -noituuden ja pirunjuonien avulla kuninkaallisen henkivartijaväen -jousimiesten kapteenin Febus de Châteaupers'in. Kiellättekö yhä? - --- Kauheata! huusi tyttö peittäen kasvot käsiinsä. Febukseni! Oh! -Tämä on helvetti! - --- Kiellättekö yhä? kysyi presidentti kylmästi. - --- Kiellänkö! sanoi tyttö kauhealla äänellä nousten ylös, ja hänen -silmänsä leimahtivat. - -Presidentti jatkoi samaan tapaan: - --- Miten siis selitätte ne seikat, jotka todistavat teitä vastaan? -Tyttö vastasi katkonaisesti: - --- Olen jo sanonut. En tiedä. Se on eräs pappi. Pappi, jota en tunne. -Pappi, joka vainoaa minua! - --- Niin, tuima munkki, virkkoi tuomari! - --- Oi korkea-arvoiset herrat! säälikää! olen vain kurja tyttö... - --- Egyptistä, sanoi tuomari. Mestari Jacques Charmolue otti -sananvuoron lempeällä äänellä: - --- Syytetyn surulliseen julkeuteen katsoen anon minä hänelle -kidutusta. - --- Myönnetään, sanoi presidentti. Onnettoman koko ruumis vapisi. -Hän nousi kuitenkin pertuskamiehen käskystä ja astui melko varmoin -askelin Charmoluen ja kirkollisviraston jäsenten jäljessä kahden -pertuskarivin välissä matalaa ovea kohden, joka äkkiä aukeni -ja sulkeutui jälleen hänen takanaan, mikä tuntui surullisesta -Gringoiresta siltä kuin kauhea kita olisi niellyt hänet. - -Kun hän katosi, kuului surkeaa määkimistä. Pieni vuohi siellä valitti. - -Istunto keskeytettiin. Erään neuvoksen huomautettua, että herrat -olivat väsyneitä, ja että kidutuksen päättymistä saisi kauan odottaa, -vastasi presidentti että tuomarin tuli uhrautua velvollisuudelleen. - --- Mokomakin lutka, laittautuu vielä kidutukseen, kun ei tässä edes -ole saanut syödä! sanoi muuan vanha tuomari. - - - - -II. Jatkoa kuihtuneeksi lehdeksi muuttuneeseen kultarahaan - - -Astuttuaan muutamia askelmia ylös ja alas niin pimeässä käytävässä, -että sitä keskipäivälläkin valaistiin lampuilla, saapui Esmeralda -hirveän saattueensa ympäröimänä synkkään huoneeseen, johon hänet -oikeudenpalvelijat työnsivät. Tämä pyöreä huone oli erään tuollaisen -suuren tornin maakerroksessa, jotka vielä meidänkin vuosisadallamme -tunkeutuvat sen uuden rakennuskerroksen läpi, jolla uusi Pariisi -on peittänyt vanhan. Tässä kellarikammiossa ei ollut ainoatakaan -ikkunaa eikä muuta aukkoa kuin matala sisäänkäytävä, jonka sulki -jykevä rautaovi. Valoa ei kuitenkaan puuttunut. Muurinsyvennykseen -oli laitettu uuni. Siihen oli sytytetty suuri nuotio, joka -punertavalla hohteellaan valaisi kammiota ja kokonaan saattoi varjoon -talikynttiläpahasen, joka paloi eräässä loukossa. Rautaristikosta, -jolla uuni suljettiin ja joka nyt oli ylhäällä, ei näkynyt -loimuavan uuninaukon tummasta laidasta muuta kuin rautatankojen -päät ikään kuin mustina, terävinä, harvoina hampaina, mikä sai -uuninsuun näyttämään satujen tultasyöksevän lohikäärmeen kidalta. -Siitä lähtevän loimun valossa näki vanki ympäri huonetta kauheita -kojeita, joiden tarkoitusta hän ei käsittänyt. Keskellä huonetta -oli nahalla päällystetty miltei maan tasalla oleva vuode, jonka -yläpuolella riippui soljella varustettu nahkahihna vaskirenkaassa, -joka oli kiinnitetty holvinhuippuun veistetyn kivikummituksen suuhun. -Kaikenlaisia pihtejä ja suuria aurankärkiä hehkui sikin sokin -hiilloksessa. Takkavalkean verenkarvainen loimu valaisi kaikkialla -huoneessa vain hirvittävien esineitten kokoelmaa. - -Tätä helvettiä nimitettiin yksinkertaisesti kidutuskammioksi. - -Vuoteella istui huolimattomassa asennossa valantehnyt pyöveli -Pierrat Torterue. Hänen apulaisensa, kaksi jykeväkasvoista maahista -nahkaesiliinoissa ja palttinahousuissa, kohensivat tulta suurilla -hiilihangoilla. - -Tytön oli täytynyt jo ponnistaa koko rohkeutensa. Astuessaan -huoneeseen hän kauhistui. - -Palatsivoudin palvelijat asettuivat hänen toiselle puolelleen, papit -ja muut kirkollisviraston jäsenet toiselle. Eräässä loukossa oli -pöytä, kirjoitusneuvot ja kirjuri. Mestari Jacques Charmolue lähestyi -mustalaistyttöä lempeästi hymyillen. - --- Rakas lapseni, sanoi hän, te kiellätte siis yhä? - --- Kiellän, vastasi tyttö sammuneella äänellä. - --- Siinä tapauksessa, virkkoi Charmolue, on meidän, ikävä kyllä, -kuulusteltava teitä ankarammin kuin olisimme halunneet. -- -Suvaitsetteko istuutua tälle vuoteelle. -- Mestari Pierrat, tehkää -tilaa neidille ja sulkekaa ovi. Pierrat nousi muristen: - --- Jos suljen oven, sammuu tuleni. - --- No olkoon sitten auki, ystäväni, vastasi Charmolue. Esmeralda ei -kuitenkaan liikahtanut. Tuo nahkavuode, jolla niin moni kurja oli -vääntelehtinyt, peloitti häntä. Hän jähmettyi kauhusta luihin ja -ytimiin saakka. Hän seisoi siinä hämmentyneenä ja kangistuneena. -Charmoluen viittauksesta tarttuivat pyövelin apulaiset häneen ja -asettivat hänet istumaan vuoteelle. He eivät häntä kohdelleet -kovakouraisesti, mutta kun nämä miehet koskettivat häntä, kun hän -tunsi allaan nahkavuoteen, syöksähti veri hänen sydämeensä. Hän loi -tuijottavan silmäyksen ympäri huonetta. Hänestä tuntui siltä, kuin -kaikki nuo hirveät kidutuskojeet, jotka kaikkiin niihin esineisiin -verrattuna, jotka hän ennen oli nähnyt, olivat kuin yölepakot, -tuhatjalkaiset ja hämähäkit hyönteisten ja lintujen joukossa, -liikkuisivat ja astuisivat joka taholta esiin ryömiäkseen hänen -ylleen ja purrakseen ja likistääkseen häntä. - --- Missä on lääkäri? kysyi Charmolue. - --- Tässä, vastasi muuan mustapukuinen, jota tyttö ei ollut ennen -huomannut. - -Häntä puistatti. - --- Neitiseni, virkkoi kirkollisen syyttäjän hyväilevä ääni kolmannen -kerran, kiellättekö yhä ne rikokset, joista teitä syytetään? - -Tällä kertaa petti tytön ääni, ja hän saattoi kieltää vain -päännyökkäyksellä. - --- Te kiellätte? sanoi Jacques Charmolue. Silloin on minun, ikävä -kyllä, pakko täyttää virkavelvollisuuteni. - --- Herra kuninkaallinen syyttäjä, sanoi äkkiä Pierrat, millä -aloitamme? - -Charmolue punnitsi hetkisen epäröivän näköisenä kuin loppusointua -tavoittava runoilija. - --- Kengällä, sanoi hän viimein. - -Onneton tunsi itsensä niin Jumalan ja ihmisten hylkäämäksi, että -hänen päänsä vaipui rinnalle elottoman esineen lailla, josta voima on -paennut. - -Pyöveli ja lääkäri lähestyivät häntä yhtaikaa. Samalla ryhtyivät -apulaiset penkomaan kidutuskojevarastoa. - -Kuullessaan näiden kauheitten rautaesineitten räminän vavahteli -onneton tyttö aivan kuin kuollut sammakko sähkövirran vaikutuksesta. - --- Oh! kuiskasi hän niin hiljaa, ettei kukaan häntä kuullut, oi -Febukseni! - -Sitten hän jälleen jäi liikkumattomaksi ja äänettömäksi kuin marmori. - -Tämä näytelmä olisi kouristanut kaikkien muiden sydäntä paitsi -tuomarien. Olisi luullut näkevänsä saatanan kiduttavan syntistä -sielua helvetin tulipunaisella portilla. Se kurja ruumis, johon -aikoi tarrautua tämä sahojen, pyörien ja kuvahevosten muurahaiskeko, -se olento, jota ryhtyivät käsittelemään pyövelien karkeat kädet -ja pihtien leuat, oli tällä kertaa tuo suloinen, valkea ja heikko -olento. Hirssijyvä raukka, jonka inhimillinen oikeus jätti kidutuksen -kammottavien myllynkivien jauhettavaksi! - -Pierrat Torteruen renkien käsnäiset kädet olivat jo armotta -paljastaneet tuon siron säären, tuon jalan, joka niin monasti oli -hienoudellaan ja kauneudellaan ihastuttanut kulkijoita Pariisin -kadunkulmissa. - --- Sääliksi käy! mutisi pyöveli tarkastellen noita suloisia ja -hienoja muotoja. Jos arkkidiakoni olisi ollut läsnä, olisi hän -varmasti tällä hetkellä muistanut vertaustaan hämähäkistä ja -kärpäsestä. Pian näki onneton tyttö pilven läpi, joka hämärsi hänen -näkönsä, kengän lähenevän, pian näki hän jalkansa pistettävän sen -raudoitettujen lautojen väliin ja katoavan tuon hirvittävän kojeen -alle. Silloin valtasi kauhu hänet koko voimallaan. - --- Ottakaa pois! hän huusi kuohahtaen. Ja hän nousi pystyyn -hurjistuneena: -- Armoa! - -Hän ponnahti vuoteelta aikoen heittäytyä kuninkaallisen syyttäjän -jalkoihin, mutta hänen jalkansa oli raskaan, raudoitetun tammipölkyn -puristuksessa, ja hän vaipui kengän ylle voimattomampana kuin -mehiläinen lyijypaino siivessään. - -Charmoluen viittauksesta asetettiin hänet takaisin vuoteelle, ja -kaksi karkeata kättä kiinnitti hänen hentojen vyötäistensä ympärille -hihnan, joka riippui katosta. - --- Viimeisen kerran, tunnustatteko ne rikokset, joista teitä -syytetään? kysyi Charmolue ainaisella hyväntahtoisuudellaan. - --- Olen viaton. - --- Miten siis, neitiseni, selitätte ne seikat, jotka todistavat teitä -vastaan? - --- Ah, korkea-arvoinen herra, en tiedä? - --- Te kiellätte siis? - --- Kaikki! - --- Tehkää tehtävänne, sanoi Charmolue Pierrat'lle. Pierrat väänsi -ruuvia, kenkä puristui, ja onneton tyttö päästi tuollaisen -hirvittävän kirkaisun, jota ei millään kielellä voi ilmaista. - --- Lopettakaa, sanoi Charmolue Pierrat'lle. -- Tunnustatteko? sanoi -hän mustalaistytölle. - --- Kaikki! huusi kurja tyttö. Tunnustan, tunnustan! armoa! Hän ei -ollut arvioinut voimiaan antautuessaan kidutukseen. - -Tuon lapsiraukan, jonka elämä siihen saakka oli ollut niin iloista, -niin huoletonta ja suloista, oli ensimmäinen kärsimys lannistanut. - --- Inhimillisyys pakottaa minut sanomaan teille, huomautti -kuninkaallinen syyttäjä, että tunnustuksenne jälkeen teitä odottaa -kuolema. - --- Se on tervetullut, sanoi tyttö. Ja hän vaipui nahkavuoteelle kuin -kuollut, riippuen vyötäistensä ympärille kiinnitetystä hihnasta kuin -kahtia taittuneena. - --- No, kaunokaiseni, pysytelkääpä hieman pystyssä, sanoi mestari -Pierrat nostaen hänet ylös. Tehän olette aivan kuin kultaoinas herra -de Bourgognen kaulassa. - -Jacques Charmolue lausui: - --- Kirjuri, kirjoittakaa. -- Nuori mustalaistyttö, te tunnustatte -ottaneenne osaa helvetin kemuihin, hornanperiin ja noituuteen -peikkojen, velhojen ja noita-akkojen parissa? Vastatkaa. - --- Tunnustan, vastasi tyttö niin hiljaa, että hänen äänensä häipyi -hänen henkäykseensä. - --- Te tunnustatte nähneenne pukin, jonka Beelsebub antaa näyttäytyä -pilvissä kutsuakseen hornanjuhlaan ja jonka ainoastaan noidat näkevät? - --- Tunnustan. - --- Te tunnustatte palvelleenne Bofomet-päitä, noita temppeliherrain -inhoittavia epäjumalia? - --- Tunnustan. - --- Ja olleenne yhteistoiminnassa vuohessanne asustavan paholaisen -kanssa, joka vuohi on kanssasyytettynne? - --- Niin. - --- Myönnättekö ja tunnustatteko lopuksi murhanneenne tuon paholaisen -ja kummituksen avulla, jota kansa nimittää tuimaksi munkiksi, erään -kapteenin nimeltä Febus de Châteaupers? - -Hän kohotti suuret silmänsä kiinteästi tuomariin ja vastasi -elottomasti ilman kouristusta ja mielenliikutusta: - --- Tunnustan. Hänen sisimmässään oli ilmeisesti kaikki särkynyt. - --- Kirjoittakaa, kirjuri, sanoi Charmolue. Ja kääntyen pyövelin -puoleen hän lisäsi: - --- Päästettäköön vanki irti ja vietäköön oikeuden eteen. - -Kun vangilta oli riisuttu kidutuskenkä, tutki kuninkaallinen -kirkollisasiain syyttäjä hänen tuskan tunnottomaksi tekemää jalkaansa. - --- No eipä ole hätää, sanoi hän. Te huusitte ajoissa. Te voisitte -vielä tanssia, kaunoiseni! - -Sitten hän kääntyi kirkollisviraston jäsenten puoleen. - --- Vihdoinkin asia valkenee! Se oli lohdullista, herrani! Neiti voi -todistaa, että olemme menetelleet mahdollisimman hellävaraisesti. - - - - -III. Loppu kuihtuneeksi lehdeksi muuttuneeseen kultarahaan - - -Kun Esmeralda kalpeana ja ontuvana palasi oikeussaliin, otti -väkijoukko hänet vastaan yleisellä mielihyvän sorinalla. -Kärsimättömänä odotellut kuulijakunta tunsi samaa tyydytystä kuin -teatterissa viimeisen väliajan lopussa, kun esirippu aukeaa ja -viimeinen näytös alkaa. Tuomareissa sen herätti pikaisen päivällisen -toivo. Pieni vuohikin määki ilosta. Se tahtoi juosta emäntäänsä -vastaan, mutta se oli sidottu penkkiin kiinni. - -Ilta oli jo pimennyt. Kynttilöitä ei ollut sytytetty lisää ja ne -valaisivat niin heikosti, ettei erottanut salin seiniä. Pimeys -verhosi kaikki oliot jonkinlaiseen usvaan. Joitakin välinpitämättömiä -tuomarinkasvoja vain häämötti sen vaipasta. Heitä vastapäätä saattoi -salin perällä nähdä epämääräisen vaalean läikän kuvastuvan tummaa -taustaa vasten. Se oli syytetty. - -Hän oli laahustanut paikalleen. Kun Charmolue oli saapunut -tuolilleen, istuutui hän mahtavasti, mutta nousi sitten jälleen ja -lausui, antamatta menestyksen herättämän turhamaisuuden liiaksi -pistää näkyviin: - --- Syytetty on tunnustanut kaikki. - --- Mustalaistyttö, virkkoi presidentti, te olette tunnustanut kaiken -noituutenne ja haureutenne sekä murhanneenne Febus de Châteaupers'in. - -Tytön sydäntä kouristi. Kuultiin hänen nyyhkyttävän pimeässä. - --- Kaikki mitä tahdotte, vastasi hän heikolla äänellä, mutta tappakaa -minut pian! - --- Herra kuninkaallinen kirkollisasiain syyttäjä, virkkoi -presidentti, oikeus on valmis kuulemaan teidän kannettanne. - -Mestari Charmolue otti esille valtavan paperikäärön ja alkoi lukea -suurin elein ja asianajajan mahtipontisuudella latinalaista puhetta, -jossa kaikki oikeusjutun todistukset esiintyivät ciceroisin kääntein -pönkitettyinä ja varustettuina lainauksilla Plautukselta, hänen -lempikoomikoltaan. Olemme pahoillamme siitä, ettemme voi lukijalle -esittää tätä merkillistä asiakirjaa. Puhuja lausui sen ihmeteltävällä -voimalla. Hän ei ollut vielä päässyt johdannon loppuun, kun hänen -otsaltaan jo kihoili hikihelmiä ja hänen silmänsä pullistuivat. Mutta -äkkiä hän pysähtyi keskellä lausetta, ja hänen tavallisesti varsin -lempeä ja myös varsin tyhmä katseensa leimahti. - --- Hyvät herrat, huudahti hän (tällä kertaa ranskaksi, sillä sitä -ei ollut papereissa). Saatana on siihen määrin sotkeutunut tähän -juttuun, että on läsnä istunnossamme ja tekee pilkkaa sen arvosta. -Katsokaa! - -Ja hän osoitti kädellään pientä vuohta, joka nähdessään Charmoluen -viittovan oli luullut, että hänenkin tuli tehdä samoin, ja nousten -takajaloilleen alkanut matkia etujaloillaan ja partaisella päällään -parhaan taitonsa mukaan kuninkaallisen syyttäjän mahtipontista -esiintymistä. Se oli, kuten ehkä muistetaan, sen loistotemppuja. -Tämä tapaus, tämä viimeinen _todistus_, teki voimakkaan vaikutuksen. -Vuohen jalat sidottiin, ja kuninkaallinen syyttäjä jatkoi -kaunopuheista esitystään. - -Se oli sangen pitkä, mutta loppu oli mainio. Otan tähän viimeisen -lauseen, johon lisättäköön mestari Charmoluen käheä ääni ja -hengästynyt esitystapa. - --- _Ideo, Domni, coram stryga demonstrata, crimine patente, -intentione criminis existente, in nomine sanctae ecclesiae -Nostrae-Dominae Parisiensis, quae est in saisina habendi omnimodam -altam et bassam justitiam in illa hac intemerata Civitatis insula, -tenore praesentium declaramus nos requirere, primo, aliquandam -pecuniariam indemnitatem; secundo, amendationem honorabilem ante -portalium maximum Nostrae-Dominae, ecclesiae cathedralis; tertio, -sententiam in virtute cujus ista stryga cum sua capella, seu in -trivio vulgariter dicto la Grève, seu in insula exreunte in fluvio -Sequanae, juxta pointam jardini regalis, executatae sint!_ - -[Täten ilmoitamme, hyvät herrat, mainitun noidan läsnäollessa, -koska hänen rikoksensa on ilmeinen ja täydellä aikomuksella tehty, -vaativamme Pariisin pyhän Notre-Dame-kirkon nimessä, jolla tällä -Citén saarella on kaikinpuolinen ylempi ja alempi tuomiovalta, -yleisön läsnäollessa, ensiksi, rahasakkoa; toiseksi, katumuksentekoa -Notre-Damen tuomiokirkon pääportaalin edessä; kolmanneksi, tuomion, -jonka nojalla sanottu noita ja hänen vuohensa mestataan joko sillä -torilla, jota tavallisesti nimitetään Grèveksi, tahi vastapäätä -kuninkaan puutarhaa sijaitsevalla Seine-virran saarella!] - -Hän pani hatun päähänsä ja istuutui. - --- _Eheu!_ huokasi Gringoire liikuttuneena, _bassa latinitas!_ [Voi, -kehnoa latinaa!] Muuan toinen mustapukuinen nousi ylös syytetyn -vierestä. - -Se oli hänen puolustusasianajajansa. Nälkäiset oikeudenjäsenet -alkoivat supista. - --- Asianajaja, puhukaa lyhyesti, sanoi presidentti. - --- Herra presidentti, vastasi asianajaja, koska vastaaja on -tunnustanut rikoksensa, ei minulla ole muuta kuin sananen sanottavana -herroille. Saalalaislaissa on kohta, joka kuuluu: "Jos noita on -syönyt ihmisen ja se on hänestä todistettu, maksakoon hän sakkoa -kahdeksantuhatta denieriä eli kaksisataa souta kullassa." Anon, että -puolustettavani tuomitaan sakkoihin. - --- Se kohta on kumottu, sanoi ylimääräinen kuninkaallinen asianajaja. - --- _Nego_ [Kiellän], vastasi asianajaja. - --- Äänestys! lausui muuan oikeudenneuvos; rikos on todistettu, ja -kello on paljon. - -Äänestettiin salissa. Tuomarit äänestivät hatuilla; heillä oli kiire. -Toinen toisensa jälkeen näkyi pimennossa ottavan hatun päästään -presidentin hiljaa lausuessa heille kolkon kysymyksensä. Onneton -syytetty näytti katselevan heitä, mutta hänen hämärtynyt katseensa ei -nähnyt mitään. - -Sitten ryhtyi sihteeri kirjoittamaan, minkä jälkeen hän ojensi -presidentille pitkän pergamentin. - -Ja nyt kuuli tuo onneton tyttö väkijoukon liikehtivän, keihäitten -kalahtelevan toisiaan vasten ja jäisen äänen sanovan: - --- Mustalaistyttö, sinä päivänä, jonka meidän herramme kuningas -suvaitsee määrätä, viedään teidät pyövelinrattailla paitaan -puettuna, paljain jaloin ja köysi kaulassa Notre-Damen pääportaalin -eteen, jossa teidän on tehtävä katumus kahden naulan painoinen -vahakynttilä kädessänne, ja sieltä Grève-torille, jossa teidät -hirtetään ja kuristetaan kuoliaaksi kaupungin hirsipuussa; ja samoin -tämä teidän vuohenne; ja on teidän maksettava kirkollisvirastolle -kolme kultakolikkoa sovitukseksi tekemistänne ja tunnustamistanne -rikoksista, noituudesta, taikomisesta, haureudesta ja herra Febus de -Châteaupers'in murhasta. Herra olkoon sielullenne armollinen! - --- Oh! tämä on unta! kuiskasi tyttö, ja hän tunsi karkeitten käsien -kuljettavan hänet pois. - - - - -IV. "Lasciate ogni speranza." - -[Heittäkää kaikki toivo. -- Viimeisen säkeen ensimmäiset sanat -helvetin portin päällä olevasta kirjoituksesta Danten _Divina -Commediassa_. -- Suomentajan huomautus.] - - -Valmista keskiaikaista rakennusta oli melkein yhtä paljon maan -alla kuin maan päälläkin. Jollei palatsi, linna tai kirkko ollut -rakennettu paaluille, kuten Notre-Dame, oli se kaksikerroksinen. -Tuomiokirkoissa oli ylemmän laivan alla, joka yötä päivää loisti -valossa ja kaikui urkujen ja kellojen soittoa, toinen, maanalainen, -matala, pimeä, salaperäinen, sokea ja mykkä kirkko; toisinaan hauta, -toisinaan sekä vankila että hauta. Näillä valtavilla rakennuksilla, -joiden syntyä ja kasvua olemme toisessa kohdassa kuvailleet, ei -ollut ainoastaan perustuksia, vaan niin sanoakseni juuret, jotka -maan alla haarautuivat huoneina, pylväskäytävinä ja portaina aivan -kuin maanpäällinenkin rakennus. Niin olivat kirkot, palatsit ja -linnat vyötäisiään myöten maan sisässä. Rakennuksen kellariholvit -muodostivat toisen rakennuksen, johon laskeuduttiin nousemisen -sijasta ja jonka maanalaiset kerrokset liittyivät maanpäälliseen -kerroskukkulaan aivan kuin rantametsät ja -vuoret kuvastuvat -nurinpäin järven kirkkaaseen kalvoon. - -Saint-Antoinen linnassa, Pariisin Oikeuspalatsissa ja Louvressa -olivat nämä maanalaiset rakennukset vankiloita. Näiden vankilain -kerrokset kävivät yhä ahtaammiksi ja pimeämmiksi, kuta syvemmälle -maan sisään ne tunkeutuivat. Niissä oli yhtä monta vyöhykettä -kuin on kasvavan kauhun vivahduksia. Dante ei olisi voinut keksiä -sopivampaa muotoa helvetilleen. Tämä maanalainen vankilasuppilo -huipentui tavallisesti pohjakammioon, johon Dante sijoitti saatanan -ja yhteiskunta kuolemaantuomitun. Kun joku kurja oli kerran sinne -haudattu, sai hän heittää hyvästit päivänvalolle, ilmalle, elämälle, -_ogni speranza._ Hän saattoi sieltä astua vain hirsipuulle tai -roviolle. Joskus hän mätäni sinne. Inhimillinen oikeus nimitti sitä -_unohtamiseksi_. Kuolemaantuomittu tunsi itsensä ja ihmisten välisen -kivi- ja vangin vartija vuoren painon päänsä päällä, ja koko vankila, -tuo valtava linna oli vain suunnaton, monimutkainen lukko, joka sulki -hänet elollisen maailman yhteydestä. - -Tällaiseen maanalaiseen kammioon, Ludvig Pyhän kaivauttamiin -vankilakomeroihin, Tournellen _in-pace_-tyrmään oli epäilemättä -pakenemisen pelosta sijoitettu hirtettäväksi tuomittu Esmeralda, -ja hänen päänsä päällä lepäsi koko suunnaton Oikeuspalatsi. -Kärpäsraukka, joka ei olisi voinut liikauttaa sen pienintäkään kiveä! - -Sallimus ja yhteiskunta olivat tehneet yhdessä vääryyttä häntä -kohtaan, eikä sellaista onnettomuuden ja kidutuksen ylellisyyttä -olisi tarvittu niin hennon olennon murskaamiseen. - -Hän oli siellä pimeyteen haudattuna, suljettuna, eristettynä, -muurattuna. Jos joku olisi nähnyt hänet tässä tilassa, nähtyään -hänen ennen nauravan ja tanssivan auringonpaisteessa, hän -olisi kauhistunut. Kylmänä kuin yö, kuin kuolema, ainoankaan -tuulenhenkäyksen hivelemättä hänen hiuksiaan, ainoankaan ihmisäänen -kantautumatta hänen korviinsa, ainoankaan valonsäteen tunkeutumatta -hänen silmiinsä, kyyristyneenä maahan kahleiden painamana, -vaipuneena leivänpalasen ja vesiruukun viereen pienelle olkikuvolle -vesilätäkköön, joka seinistä tihkuvista pisaroista oli kertynyt -luolan pohjalle, liikahtamatta ja tuskin hengittäenkään hän ei enää -kyennyt tuntemaan edes kärsimystä. Febus, aurinko, päivänvalo, -raikas ilma, Pariisin kadut, tanssi ja suosionosoitukset, suloinen -lemmenlepertely upseerin kanssa, sitten pappi, vanha noita-akka, -tikari, veri, kidutus, hirsipuu, kaikki se tosin vielä häilähteli -hänen sielunsa silmien ohi milloin kauhistavana painajaisena; mutta -se oli enää vain kauheaa, sekavaa taistelua, joka häipyi pimeyteen, -tai etäistä soitantoa, jota kaiuteltiin siellä korkealla maan päällä -ja jota ei enää voinut kuulla siinä syvyydessä, johon tuo onneton oli -vaipunut. - -Koko sinä aikana, jonka hän oli siellä ollut, hän ei ollut voinut -valvoa eikä nukkua. Tuossa onnettomassa luolassa hänen oli yhtä -vaikea erottaa valveilla oloa unesta ja unta todellisuudesta kuin -päivää yöstä. Kaikki liikkui hämmentyneenä, särkyneenä, sekavana -ja hajallisena hänen mielikuvituksessaan. Hän ei enää tuntenut, ei -tiennyt, ei ajatellut mitään. Korkeintaan hän unelmoi. Milloinkaan ei -elävä olento ollut vaipunut niin syvään tyhjyyteen. - -Tässä huumautuneessa, vilustuneessa, kivettyneessä tilassa hän oli -pari, kolme kertaa hämärästi tajunnut kolinaa, joka syntyi luukun -avaamisesta jossain hänen yläpuolellaan, valon silti tunkeutumatta -aukosta, jonka kautta joku käsi heitti hänelle mustan leivänpalan. -Tämä vanginvartijan ajoittainen käynti oli ainoa side, joka hänet -yhdisti ihmisiin. - -Yksi ainoa seikka askarrutti koneellisesti hänen korvaansa: hänen -päänsä yllä tihkui vettä holvin homeisista kivistä, ja yhtä pitkän -väliajan päästä putosi sieltä aina pisara. Hän kuuli tajuttomasti -äänen, joka syntyi tämän pisaran putoamisesta hänen vieressään -olevaan lätäkköön. - -Liike, jonka tämä putoava pisara synnytti vesilätäkköön, oli ainoa -elonmerkki hänen vaiheillaan, ainoa kello, joka mittasi aikaa, ainoa -ääni, jonka hänen korvansa erotti kaikesta maan melusta. - -Ja lopuksi hän tunsi silloin tällöin tässä lian ja pimeyden -lokaviemärissä jonkin kylmän kulkevan jostain kohden hänen jalkainsa -tai käsivarsiensa yli, ja häntä puistatti. - -Miten kauan hän oli siellä ollut, sitä hän ei tiennyt. Hän muisti -vain, että jossain oli julistettu kuolemantuomio jollekin, ja -että hänet oli viety pois, ja että hän oli herännyt äänettömässä -pimeydessä kohmettuneena. Hän oli ryöminyt käsiensä varassa, mutta -silloin olivat rautarenkaat viiltäneet hänen nilkkojaan ja kahleet -kalisseet. Hän oli huomannut, että kaikkialla hänen ympärillään oli -kiviseinä, että hänen allaan oli vain märkä kivikamara ja olkikupo, -mutta ei lamppua eikä ikkuna-aukkoa. Silloin hän oli istuutunut -tälle olkikuvolle ja toisinaan vaihteen vuoksi siirtynyt tähän -tyrmään johtavien kiviportaitten viimeiselle askelmalle. Hetken hän -oli koettanut laskea niitä mustia minuutteja, joita vesipisarain -putoaminen hänelle mittasi, mutta kohta oli tämäkin sairaitten -aivojen surullinen toiminta sammunut itsestään hänen päästään, ja hän -oli jälleen vaipunut tylsyyteen. - -Vihdoinkin eräänä päivänä tai eräänä yönä (sillä päivä ja yö olivat -tässä haudassa saman väriset) hän kuuli yläpuoleltaan äänekkäämpää -kolinaa kuin minkä vanginvartija tavallisesti sai aikaan tuodessaan -hänelle leipää ja vettä. Hän kohotti päätään ja näki punertavaa valoa -vilkkuvan tyrmän kattoon laitetun oven tai luukun raoista. Samassa -rämisi raskas rautalukko, luukku natisi ruostuneissa saranoissaan ja -aukeni, ja hän näki lyhdyn, käden ja kahden miehen jalat, ovi kun -oli liian matala, jotta hän olisi voinut nähdä heidän päänsä. Valo -häikäisi niin hänen silmiään, että hänen täytyi sulkea ne. - -Kun hän ne jälleen avasi, oli ovi kiinni, lyhty asetettu portaitten -astuimelle, ja muuan yksinäinen mies seisoi hänen edessään. Hänen -yllään oli jalkoihin saakka ulottuva musta vaippa, ja samanvärinen -huppu peitti hänen päänsä. Tuosta olennosta ei näkynyt mitään, ei -kasvoja, ei käsiä. Tytön edessä seisoi vain pitkä, musta käärinliina, -jonka sisällä liikkui jotain. Hän tuijotti hetken tätä kummituksen -tapaista. Kumpikaan ei kuitenkaan virkkanut mitään. Olisi luullut -näkevänsä kahden kuvapatsaan tuijottavan toisiaan. Ainoastaan kaksi -seikkaa osoitti elonmerkkejä tuossa luolassa: lyhdyn kynttilänsydän, -joka rätisi ilman kosteuden vaikutuksesta, ja katosta putoavat -vesipisarat, jotka yksitoikkoisella tipahtelullaan katkoivat tätä -epäsäännöllistä, rätisevää ääntä ja saivat lyhdynvalon väräjämään -öljyisen vesilätäkön värerenkaissa. Vihdoin vanki katkaisi -äänettömyyden: - --- Kuka te olette? - --- Pappi. Tuo sana, äänenpaino ja ääni saivat hänet vapisemaan. Pappi -jatkoi jylhällä äänellä: - --- Oletteko valmis? - --- Mihin? - --- Kuolemaan. - --- Oh! sanoi tyttö, tuleeko se pian? - --- Huomenna. - -Hänen päänsä, joka oli kohonnut iloisesti, painui takaisin rinnalle: - --- Siihen on vielä pitkä aika! hän kuiskasi. Miksi eivät he jo tänään? - --- Te olette siis kovin onneton? kysyi pappi hetken vaitiolon jälkeen. - --- Minua viluttaa kovin, vastasi tyttö. - -Hän kiersi käsivartensa jalkainsa ympäri, kuten aina tekevät -onnettomat, joita palelee, ja kuten jo olemme nähneet Rolandin tornin -erakon tekevän, ja hänen hampaansa kalisivat. - -Pappi näytti tarkastelevan viitan hupun alta vankityrmää. - --- Ilman valoa! ilman tulta! ilman vettä! tämähän on kauheaa! - --- Niin, vastasi tyttö hajamielisenä, jollaiseksi onnettomuus oli -hänet tehnyt. -- Päivä on kaikkia varten. Miksi ei minulle anneta -muuta kuin yö? - --- Tiedättekö, kysyi pappi uuden tauon jälkeen, miksi te olette -täällä? - --- Luulen sen tietäneeni, sanoi tyttö, nostaen laihat sormensa -silmäkulmilleen ikään kuin tukien muistiaan, -- mutta en muista sitä -enää. - -Äkkiä hän alkoi itkeä lapsen lailla. - --- Tahtoisin päästä pois täältä, herra. Minun on kylmä, minua -pelottaa, ja täällä on eläimiä, jotka tulevat minun päälleni. - --- No, seuratkaa minua. - -Ja pappi tarttui hänen käsivarteensa. Tuo onneton tyttö oli jo aivan -kohmeessa, mutta tämä käsi tuntui kuitenkin hänestä kylmältä. - --- Oh! kuiskasi hän, -- se on kuoleman jäinen käsi. Kuka te olette? - -Pappi nosti päähineensä. Tyttö katsoi. Siinä olivat nuo synkeät -kasvot, jotka olivat häntä niin kauan vainonneet, tuo demoninpää, -joka oli ilmestynyt Falourdelin luona hänen jumaloidun Febuksensa -pään viereen, nuo silmät, joiden hän oli viimeksi nähnyt välkähtävän -tikarin vieressä. - -Tämä olento, joka aina oli vaikuttanut hänen elämäänsä niin -kohtalokkaasti, saattanut hänet onnettomuudesta toiseen ja viimein -mestauslavalle, herätti hänet tylsyyden tilasta. Hänestä tuntui siltä -kuin jokin harson tapainen, joka oli hämärtänyt hänen muistiaan, -olisi revennyt rikki. Hänen kammottavan seikkailunsa kaikki vaiheet -öisestä kohtauksesta Falourdelin luona kuolemantuomioon saakka -Tournellessa palasivat yhtaikaa hänen muistiinsa, eivät enää -sekavina ja hämärinä, kuten vielä äsken, vaan selvinä, räikeinä, -voimakkaina, elävinä ja hirvittävinä. Nuo hiukan kalvenneet, hänen -myöhempäin kärsimystensä osittain haihduttamat muistot, ne elävöitti -uudelleen tuo tumma olento hänen edessään, aivan kuin tulen hohde -saa sympaattisella musteella kirjoitetut näkymättömät kirjaimet -ilmestymään valkealle paperille. Hänestä tuntui siltä kuin kaikki -hänen sydänhaavansa aukeaisivat uudelleen ja vuotaisivat verta. - --- Oh! huudahti hän peittäen käsillä silmiään ja koko ruumis -kouristuksenomaisesti vapisten, -- pappi! - -Hänen käsivartensa vaipuivat sitten voimattomina alas ja hän jäi -istumaan pää painuksissa, katse maahan luotuna, mykkänä ja vapisevana. - -Pappi yhä tuijotti häntä kuin haarahaukka, joka kauan on kaarrellut -viljaan kyyristyneen leivosen yläpuolella, ääneti lyhentänyt kauheita -kierroksiaan ja yhtäkkiä nopeasti kuin salama iskenyt uhriinsa ja -pitelee sitä huohottaen kynsissään. - -Tyttö kuiskaili: - --- Päättäkää työnne! antakaa viimeinen isku! -- Ja hän painoi -kauhistuen päänsä olkapäittensä väliin kuin lammas, joka odottaa -teurastajan moukariniskua. - --- Herätänkö minä teissä kauhua? sanoi pappi viimein. - -Tyttö ei vastannut. - --- Pelkäättekö te niin minua? toisti pappi. - -Tytön huulet venähtivät aivan kuin hän olisi hymyillyt. - --- Kyllä, sanoi tyttö, -- pyöveli leikittelee kuolemaantuomitun -kanssa. Jo kuukausimääriä hän on minua vainonnut, uhkaillut ja -pelotellut! Hyvä Jumala, miten onnellinen olisinkaan ollut ilman -häntä! Hän se on syössyt minut tähän kadotukseen! Armias taivas! Hän -se on surmannut minun... hän se on surmannut hänet! Febukseni! - -Hän puhkesi nyyhkytyksiin ja virkkoi kohottaen katseensa pappiin: - --- Oh! kurja! kuka te olette? Mitä olen teille tehnyt? Te vihaatte -siis minua kauheasti? Oi! miksi, miksi? - --- Minä rakastan sinua! huudahti pappi. Tytön nyyhkytykset katkesivat -äkkiä. Hän katseli pappia tylsin ilmein. Tämä oli vaipunut polvilleen -ja ahmi häntä palavin katsein. - --- Kuuletko? minä rakastan sinua! huudahti hän uudelleen. - --- Mikä rakkaus! sanoi onneton tyttö väristen. Pappi vastasi: - --- Tuomitun sielun rakkautta. - -Kumpikin oli hetken vaiti mielenliikutustensa painon musertamana, -pappi mielettömänä, tyttö tylsänä. - --- Kuule, sanoi pappi viimein, ja hän oli omituisesti tyyntynyt. -Saat tietää kaikki! Tahdon sanoa sinulle, mitä en tähän saakka ole -uskaltanut edes itselleni tunnustaa tutkiessani salaa omaatuntoani -noina syvinä yön hetkinä, jolloin on niin pimeä, että tuntuu siltä -kuin Jumalakaan ei näkisi meitä. Kuule. Ennen kuin tulin tuntemaan -sinut, neitoseni, olin onnellinen... - --- Niin minäkin! huokasi tyttö väsyneesti. - --- Älä keskeytä minua. -- Niin, olin onnellinen, ainakin luulin -olevani. Olin puhdas, ja sieluni oli täynnä kuulasta kirkkautta. -Ei kenenkään pää kohonnut ylpeämpänä ja säteilevämpänä kuin minun. -Papeille olin esikuvana siveydessä, oppineille opissa. Niin, tiede -oli minulle kaikki kaikessa. Se oli sisareni ja sisar tyydytti minua. -Vuosien kuluessa vasta minussa heräsi muita ajatuksia. Useammin kuin -kerran olin tuntenut vereni vavahtavan nähdessäni naisvartalon. -Tämä luonnon ja veren voima, jonka järjettöminä nuoruusvuosinani -luulin kokonaan tukahuttaneeni, oli useammin kuin kerran -kouristuksenomaisesti järkyttänyt niitä lupausten rautaisia kahleita, -jotka kytkivät minut, kurjan, alttarin kylmiin kiviin. Mutta paasto, -rukous, opinnot ja luostarin lihankidutus olivat jälleen saattaneet -sielun ruumiin herraksi. Lisäksi kartoin naisia. Eikä minun -tarvinnut muuta kuin avata kirja, kun jo aivojeni epäpuhdas sauhu -haihtui tieteen loiston tieltä. Ja hetken kuluttua tunsin maisten -raskaitten seikkojen häviävän kaukaisuuteen. Olin jälleen tyynenä, -häikäistyneenä ja kirkastuneena ikuisen totuuden rauhallisen säteilyn -piirissä. Niin kauan kuin paholainen lähetti minua kiusaamaan vain -häilyviä naishahmoja, joita silmäni havaitsi kirkoissa, kaduilla -ja kedoilla ja jotka tuskin enää palasivat unelmiini, voitin sen -helposti. Mutta Jumalan syytä on, ettei kamppailuni jatkunut yhtä -voitollisena, sillä hän ei ole suonut ihmiselle voimia paholaisen -voittamiseen. -- Kuule. Eräänä päivänä... - -Tässä pappi keskeytti, ja vanki kuuli hänen rinnastaan kohoavan -huokauksia, joiden repäisy muistutti ruisrääkän ääntä. - -Hän jatkoi: - --- Eräänä päivänä nojasin kammioni ikkunalautaa vasten... - --- Mitä kirjaa luin? Oh! en muista, pääni on pyörällä... Luin siis. -Ikkuna oli torille päin. Kuulin tamburiinin ja soiton ääniä. Äkäisenä -siitä, että minua siten häiritään unelmissani, katsahdan torille. -Mitä näin, sen näki muutkin kuin minä, mutta tuo näky ei ollut -hyväksi ihmissilmille. Keskellä toria, -- oli keskipäivä, kirkas -auringonpaiste, -- tanssi muuan olento. Niin kaunis olento, että -Herramme Jeesus olisi varmaan valinnut hänet Pyhäksi Neitsyeksi ja -äidikseen ja tahtonut syntyä hänestä, jos tuo olento olisi elänyt -silloin, kun Herramme otti ihmisen hahmon! Hänen silmänsä olivat -mustat ja säteilevät, hänen hiuksensa mustat, lukuunottamatta -muutamia hiussuortuvia, jotka auringonsäteissä hohtivat -kultasäikeinä. Hänen jalkansa häipyivät liikkeisiin kuin nopeasti -pyörivän pyörän puolaimet. Hänen mustiin hiuksiinsa päälaella ja -hänen hiuspalmikoihinsa oli kiinnitetty joukko metallihelyjä, -jotka kimaltelivat auringonpaisteessa ja ympäröivät hänen otsansa -tähtikruunulla. Hänen helyillä koristettu pukunsa hohti sinisenä -ja välkehtivänä kuin kesäyö. Hänen notkeat, ruskeat käsivartensa -liehuivat hänen vartalonsa vaiheilla kuin olkavyöt. Hänen vartalonsa -muodot olivat hämmästyttävän kauniit. Oh! tuo loistava olento, joka -auringonpaisteessakin säteili omituista valoa!... Oi! neitonen, se -olit sinä. -- Hämmästyneenä, hurmaantuneena ja ihastuneena jäin -katselemaan sinua. Minä katselin sinua niin, että yhtäkkiä vavahdin -kauhistuksesta; tunsin kohtalon tarttuvan minuun. - -Pappi vaikeni jälleen mielenliikutuksesta hetkiseksi. Sitten hän -jatkoi. - --- Jo puoliksi lumottuna koetin tarrautua kiinni johonkin -ehkäistäkseni lankeemustani. Muistelin niitä ansoja, joita saatana -oli jo virittänyt tielleni. Olento, jonka edessäni näin, oli niin -yli-inhimillisen kaunis, ettei sellainen voi olla peräisin muualta -kuin taivaasta tai helvetistä. Hän ei ollut tavallinen, pienestä -multalohkareesta tehty tyttö, jota niukasti valaisi naissielun -häilyvä liekki. Hän oli enkeli! mutta pimeyden enkeli, lieskojen -enkeli, ei valon. Tätä miettiessäni näin vieressäsi vuohen, -hornanelukan, joka katseli minua nauraen. Keskipäivän aurinko sai -sen sarvet hohtamaan tulelta. Silloin luulin näkeväni paholaisen -ansan, enkä enää epäillyt, että tulit helvetistä, ja että olit minun -turmioni. Uskoin niin. - -Tässä pappi katsoi tarkasti vankia ja lisäsi kylmästi: - --- Uskon niin vieläkin. -- Lumous vaikutti kuitenkin vähitellen; -sinun tanssisi pyöri päässäni; tunsin tuon salaperäisen taian -kietovan minut pauloihinsa; sielunvoimani, joiden olisi pitänyt -valvoa, olivat nukahtaneet; ja minä vaivuin nautinnolla tuohon uneen -aivan kuin lumikinokseen kuoleva. Äkkiä aloit laulaa. Mitä saatoin -tehdä, minä kurja? Sinun laulusi oli vielä lumoavampaa kuin tanssisi. -Tahdoin paeta. Mahdotonta. Olin naulittu, juurtunut kiinni maahan. -Minusta tuntui kuin permantoni marmorilaatat olisivat kohonneet -polviini saakka. Minun täytyi jäädä paikalleni loppuun saakka. -Jalkani olivat kuin jäätä, päätäni kuumotti. Vihdoin säälit ehkä -minua; sinä lakkasit laulamasta ja lähdit pois. Tuon häikäisevän -ilmestyksen heijastus, tuon lumoavan laulun kaiku kuoli vähitellen -silmistäni ja korvistani. Silloin vaivuin ikkunasyvennykseeni -jäykempänä ja voimattomampana kuin jalustaltaan syösty kuvapatsas. -Iltakellot herättivät minut. Nousin, pakenin, mutta voi! sisässäni -oli sortunut jotain, joka ei kyennyt enää nousemaan, sieluuni oli -tullut jotain, jota en voinut paeta. - -Taas hän oli hetken vaiti ja jatkoi: - --- Niin, siitä päivästä lähtien oli minussa mies, jota en tuntenut. -Koettelin kaikkia parannuskeinojani, luostaria, alttaria, työtä, -kirjoja. Hullutusta! Oh! miten ontolta kaikuukaan tiede, kun siihen -epätoivon vimmalla iskee intohimoa tulvivan pään! Tiedätkö, neito, -mitä siitä lähtien aina näin kirjan ja itseni välillä? Sinut, sinun -varjosi, sen valoisan ilmestyksen kuvan, joka eräänä päivänä oli -väikkynyt edessäni. Mutta tällä kuvalla ei enää ollut samaa väriä; se -oli tumma, synkkä, pimeä niin kuin se musta rengas, joka kauan seuraa -silmää, kun varomattomasti on katsonut aurinkoon. - -Kun en päässyt siitä irti, kun alati kuulin sinun laulusi soivan -korvissani, kun aina näin jalkojesi tanssivan messukirjallani, kun -aina öisin unessa tunsin sinun muotojesi koskettavan ihoani, tahdoin -nähdä sinut, koskettaa sinua, tietää kuka olet, nähdä, olitko sinä -sen ihannekuvan kaltainen, joka minulla oli sinusta muistossani, -ehkä särkeä todellisuudella unelmani. Joka tapauksessa toivoin uuden -vaikutelman heikentävän ensimmäistä, ja tuo ensimmäinen oli käynyt -niin väkeväksi, etten kestänyt sen muistoa. Etsin sinua. Näin sinut. -Miten onnetonta! Kun olin nähnyt sinut kaksi kertaa, tahdoin nähdä -sinut tuhat kertaa, tahdoin nähdä sinut aina. Silloin, -- miten -pysytellä tällä luisuvalla pinnalla? -- silloin en enää ollut oma -itseni. Paholainen oli sitonut siipiini nuoran, jonka toisen pään -hän oli kiinnittänyt sinun nilkkaasi. Sinun laillasi aloin harhailla -ja kuljeksia pitkin katuja. Odottelin sinua porttikäytävissä, -kuulostelin sinua kadunkulmissa ja tähystelin sinua tornini -korkeudesta. Joka ilta palasin takaisin yhä hurmaantuneempana, yhä -epätoivoisempana, yhä lumotumpana, yhä kadotetumpana! - -Olin saanut tietää kuka olit: mustalainen, kiertolainen, gitana, -zingara. Ei enää epäilystäkään, että olit noita! Kuule. Toivoin, -että oikeudenkäynti vapauttaisi minut lumouksesta. Muuan noita oli -loihtinut Bruno d'Astin, hän poltatti noidan ja parani. Tiesin sen. -Tahdoin koettaa tätä keinoa. Koetin ensin saada kielletyksi sinun -esiintymisesi Notre-Damen torilla toivoen unohtavani sinut, jollet -enää palaisi. Sinä et välittänyt siitä. Sinä palasit. Silloin johtui -mieleeni ryöstää sinut. Yritin eräänä yönä. Meitä oli kaksi. Sinä -olit jo vallassamme, kun tuo kurja upseeri saapui. Hän vapautti -sinut. Hän aiheutti siten sinun onnettomuutesi, minun onnettomuuteni -ja oman onnettomuutensa. Vihdoin, kun en tiennyt mitä tehdä, annoin -sinut epätoivoissani ilmi kirkollisvirastolle. Luulin paranevani -samoin kuin Bruno d'Ast. Hämärästi ajattelin myös, että oikeusjuttu -saattaa sinut valtaani, että vankilassa saavuttaisin sinut, että -olisit minun, ettet siellä voisi paeta minua, että olit omistanut -minut kyllin kauan, jotta minunkin piti vuorostani saada omistaa -sinut. Kun kerran pahaan antautuu, niin tehtäköön sitä kunnolla. -Hullua on pysähtyä puoliväliin hirviömäisyyden tiellä! Rikollisuuden -äärimmäisyydellä on viehätyksensä. Se voi saada papin ja noidan -sulautumaan nautintoon vankilakomeron olkiläjällä! - -Annoin siis sinut ilmi. Silloin juuri sinua säikäytin kohdatessamme. -Salahanke, jota suunnittelin sinua vastaan, myrsky, jota keräsin -pääsi päälle, puhkesi minusta uhkauksina ja salamoina. Minä epäröin -kuitenkin yhä. Suunnitelmallani oli kauhistuttavat puolensa, jotka -saivat minut peräytymään. - -Ehkäpä olisin hylännyt sen, ehkäpä olisi kamala ajatukseni kuihtunut -aivoihini kantamatta hedelmää. Uskoin, että olisi minun vallassani -jatkaa tai keskeyttää oikeudenkäynti. Mutta kaikki pahat ajatukset -ovat järkähtämättömiä ja tahtovat muuttua teoiksi; ja siinä kohdassa, -missä luulin itseäni kaikkivoivaksi, olikin kohtalo voimakkaampi -minua. Voi! Kohtalo se oli, joka tarttui sinuun ja jätti sinut sen -koneen kauhealle pyörälaitteelle, jonka minä olin pirullisesti -suunnitellut! -- Kuule. Lopetan kohta. - -Eräänä päivänä, -- eräänä toisena aurinkoisena päivänä, -- näin -kulkevan ohitseni miehen, joka lausui nimesi ja nauroi katse -himokkaana. Kirous! minä seurasin häntä. Lopun tiedät. Hän vaikeni. -Tyttö ei saanut esille muuta sanaa kuin: - --- Oi Febukseni! - --- Ei sitä nimeä! sanoi pappi ja tarttui rajusti hänen käteensä. Älä -lausu sitä nimeä! Oh! meitä kurjia, tuo nimi on meidät tuhonnut! -Tai oikeammin, me olemme tuhonneet toinen toisemme kohtalon -selittämättömässä leikissä! -- Sinä kärsit, eikö niin? Sinun on -kylmä, yö sokaisee sinut, vankila ympäröi sinua, mutta ehkä sinulla -vielä on jokin valo sielusi pohjalla, vaikkapa vain lapsellinen -rakkautesi tuota tyhjää miestä kohtaan, joka leikitteli sydämelläsi! -Mutta minä! minä kannan vankilaa sisässäni, sisälläni on talvi, jää, -epätoivo, minulla on yö sielussani. Tiedätkö, mitä olen kärsinyt? -Olen ollut läsnä sinua tuomittaessa. Olen istunut kirkollisviraston -jäsenten penkillä. Niin, yhden tuollaisen papinkaavun alla -vääntelehti tuomittu sielu. Olin siellä, kun sinut tuotiin sinne; -olin siellä, kun sinua kuulusteltiin. -- Sudenluola! -- Näin oman -rikokseni, oman hirsipuuni vähitellen kohoavan sinun pääsi ylle! -Olin läsnä jokaisen todistuksen, jutun kaikkien vaiheiden aikana; -olisin voinut lukea joka askeleesi tuolla kärsimysten polulla; olin -läsnä silloinkin, kun tuo kauhea peto... -- Oh! en ollut ottanut -huomioon kidutusta! -- Kuule. Seurasin sinua kidutuskammioon. Näin -pyövelien saastaisten käsien riisuvan sinua ja käsittelevän sinua -puolialastomana. Näin sinun jalkasi, tuon jalan, josta olisin antanut -keisarikunnan saadakseni sitä suudella ja kuolla, tuon jalan, joka -olisi tuottanut minulle tavatonta nautintoa murskatessaan pääni, -näin sen suljettavan tuohon kauheaan kenkään, joka murskaa elävän -olennon jäsenen veriseksi möhkäleeksi. Oh! minua kurjaa! nähdessäni -tuon, viilsin rintaani tikarilla, joka minulla oli viittani alla. -Kuullessani kirkaisusi, työnsin sen lihaani; vielä toinen huuto, ja -minä olisin iskenyt sen sydämeeni! Katso. Luulen, että siitä yhä -vuotaa verta. - -Hän avasi kaapunsa. Hänen rinnassaan oli todellakin kuin tiikerin -kynnen repäisemä viilto, ja hänen kyljessään oli suuri, vielä avoin -haava. - -Vanki peräytyi kauhistuneena. - --- Oh! sanoi pappi, sääli minua, neito! Sinä luulet olevasi onneton, -voi! voi! sinä et tiedä, mitä onnettomuus on! Oh! rakastaa naista! -olla pappi! vihattu! rakastaa häntä sielunsa koko raivolla, tuntea -että hänen pienimmästäkin hymyilystään antaisi verensä, henkensä, -maineensa, pelastuksensa, kuolemattomuutensa ja ikuisuutensa, tämän -ja tulevan elämänsä; valittaa, ettei ole kuningas, nero, keisari, -arkkienkeli, jumala voidakseen asettaa hänen jalkainsa juureen -vielä suuremman orjan; kiinnittää häneen yötä päivää unelmansa ja -ajatuksensa; ja nähdä hänen rakastuvan sotilastakkiin! eikä omistaa -hänelle tarjottavaksi kuin tahratun papinkauhtanan, joka hänessä -herättää pelkoa ja inhoa! Olla mustasukkaisena ja raivoisana läsnä, -kun hän tuhlaa kurjalle, typerälle narrille rakkauden ja kauneuden -aarteita! Nähdä tämän ruumiin, jonka muodot polttavat, tämän suloisen -poven, tämän ihon sykkivän ja punastuvan toisen suudelmista! -Oi taivas! rakastaa hänen jalkaansa, hänen käsivarttaan, hänen -olkaansa, uneksia hänen sinisistä suonistaan, hänen päivettyneestä -ihostaan ja vääntelehtiä yökaudet kammionsa paasilla ja nähdä -kaikkien hänelle unelmoimainsa hyväilyjen muuttuvan kidutukseksi! -Nähdä ponnistustensa tuloksena hänen lepäävän kidutuslavitsalla! -Oh! ne ovat todellakin helvetin tulessa kuumennetut pihdit! Oh! -onnellinen hän, joka sahataan kahden laudan välissä tai sidotaan -neljän hevosen revittäväksi! -- Tiedätkö, mitä kidutusta on tuntea -pitkinä öinä suontensa sytevän, sydämensä pakahtuvan, ohimoittensa -takovan, hampaittensa pureskelevan käsiä; säälimättömiä pyöveleitä, -jotka lakkaamatta kääntelevät onnetonta samassa rakkauden, -mustasukkaisuuden ja epätoivon ajatuksessa kuin hehkuvassa -paahtimossa! Armoa, neito! hetkinen lievitystä! hieman tuhkaa tälle -hiilloshehkulle! Minä vannotan sinua, kuivaa hikihelmet, jotka -virtaavat otsaltani! Tyttö! kiduta minua toisella kädellä, mutta -hyväile toisella! Sääliä, neito! Sääli minua! - -Pappi vääntelehti vesilätäkössä ja kolhi päätään porraskivien -kulmiin. Neitonen kuunteli ja katseli häntä. Kun hän oli lopettanut -väsyneenä ja huohottavana, toisti tyttö puoliääneen: - --- Oi Febukseni! - -Pappi ryömi polvillaan hänen luokseen. - --- Minä rukoilen sinua, hän huusi, jos sinulla on sydän rinnassasi, -älä työnnä minua pois! Oh! minä rakastan sinua! olen kurja olento! -Kun lausut tuon nimen, onneton, on kuin hampaillasi repisit -riekaleiksi kaikki sydämeni säikeet! Armoa! jos tulet helvetistä, -seuraan sinua sinne. Olen tehnyt kaikki valmistukset. Helvetti, jossa -sinä olet, on minun paratiisini, sinun näkemisesi on suloisempi -kuin Jumalan näkeminen! Oh! sano! et siis tahdo olla minun? Sinä -päivänä, jona nainen hylkäisi sellaisen rakkauden, uskoin vuortenkin -liikkuvan. Oh! jospa tahtoisit!... Oh! miten onnelliset me -olisimmekaan! Me pakenisimme, -- minä auttaisin sinua pakenemaan, -- -me lähtisimme jonnekin, me etsisimme maailmasta seudun, jossa aurinko -loistaisi kirkkaimmin, jossa puut olisivat vehmaimmat, jossa taivaan -sini olisi kuulain. Me rakastaisimme toisiamme, meidän sielumme -sulaisivat yhteen, ja meidät liittäisi toisiimme sammumaton jano, -jota me yhdessä alati vaimentaisimme tyhjentymättömän rakkautemme -maljalla! - -Tyttö keskeytti hänet purskahtamalla kamalaan nauruun. - --- Katsokaa, hyvä isä! teidän kyntenne ovat veressä! - -Pappi oli hetken kuin kivettyneenä, katse kiinnittyneenä käteen. - --- No niin! hän virkkoi viimein omituisen lempeästi, häpäise minua, -pilkkaa minua, muserra minut! mutta tule, tule! Nopeasti! Huomenna, -sanon minä sinulle. Grèven hirsipuussa, tiedäthän? Se on aina -valmiina. Se on kauheata! Nähdä sinut noilla pyövelinrattailla! Oh! -armoa! -- Nyt vasta täysin tunnen, miten sinua rakastan. -- Oi! -seuraa minua. Sinä opit vähitellen minua rakastamaan, sitten kun olen -pelastanut sinut. Vihaa minua niin kauan kuin haluat. Mutta tule. -Huomenna! huomenna! hirsipuu! sinun teloituksesi! Oh! vapahda minut! -säästä minua! - -Hän tarttui tytön käsivarteen, hän oli hämmentyneen näköinen, hän -tahtoi laahata tytön mukanaan pois. Tyttö kiinnitti häneen lujan -katseen. - --- Miten on käynyt minun Febukseni? - --- Voi! sanoi pappi päästäen hänen käsivartensa, -- te olette -säälitön! - --- Miten on käynyt Febuksen? toisti tyttö kylmästi. - --- Hän on kuollut! huusi pappi. - --- Kuollut! sanoi tyttö yhtä jäisesti ja liikahtamatta; miksi siis -puhutte minulle elämästä? - -Pappi ei kuunnellut häntä. - --- Oi! niin, hän sanoi kuin puhellen itsekseen, -- hän on kuollut. -Terä painui syvälle. Luulen, että kärki lävisti sydämen. Oh! koko -elämäni oli tikarin kärjessä! - -Tyttö hyökkäsi hänen kimppuunsa kuin raivoisa tiikeri ja työnsi hänet -portaitten astuimille yliluonnollisella voimalla. - --- Mene, hirviö! mene, murhamies! anna minun kuolla! Olkoon meidän -molempain veremme ikuisena häpeätahrana sinun otsallasi! Antautua -sinulle, pappi! ei koskaan! ei koskaan! Ei mikään voi yhdistää meitä, -ei edes helvetti! Mene, kirottu! Ei koskaan! - -Pappi oli kompastunut portaille. Hän irroitti ääneti jalkansa -viittansa liepeistä, otti lyhtynsä ja alkoi hitaasti astua portaita -ylös, avasi oven ja astui ulos. - -Mutta samassa näki tyttö hänen päänsä uudelleen ilmestyvän esiin; -hänen kasvonsa olivat kauhistuttavan näköiset, ja hän huusi tytölle -raivosta ja epätoivosta käheällä äänellä: - --- Sanon sinulle, että hän on kuollut! - -Tyttö kaatui kasvoilleen maahan; eikä vankilakomerosta kuulunut enää -muuta ääntä kuin väreilevään vesilätäkköön putoavan pisaran huokaus. - - - - -V. Äiti - - -Luulen, ettei maailmassa ole mitään hymyilevämpää kuin äidin -sielussa heräävät ajatukset hänen katsellessaan lapsensa pientä -kenkää, varsinkin jos se on juhla-, sunnuntai- ja kastekenkä, joka -on koruommeltu anturaa myöten ja jolla lapsi ei vielä ole astunut -askeltakaan. Tuo kenkä on niin soma ja pienoinen ja sillä on -niin mahdoton kävellä, että äidistä tuntuu siltä kuin hän näkisi -lapsensa. Hän hymyilee sille, hän suutelee sitä, hän puhelee sille. -Hän kyselee, voiko jalka todella olla niin pieni; ja jos lapsi on -poissa, riittää tuo siro kenkä loihtimaan hänen silmiensä eteen -tuon suloisen ja avuttoman olennon. Hän luulee näkevänsä sen, hän -näkee sen täydelleen, ilmielävänä, iloisena, hienoine käsineen, -pyöreine paineen, puhtoisine huulineen, kirkkaine silmineen, joiden -valkuaiset sinertävät. Jos on talvi, ryömii se matolla, kapuaa -vaivalloisesti jakkaralle, ja äiti vapisee pelosta, että se joutuisi -liian lähelle tulta. Jos on kesä, ryömii se pihalla, puutarhassa, -repii ruohoa kivien raoista, katselee ihmetellen mutta pelotta -suuria koiria ja suuria hevosia, leikkii näkinkengillä, kukilla ja -saa puutarhurin murisemaan, kun hän huomaa hiekkaa kukkalavoissa ja -multaa käytävillä. Kaikki on yhtä nauravaa, hohtavaa ja leikkivää sen -ympärillä kuin se itsekin, tuulenhenkäys ja auringonsädekin, jotka -kilvan leikkivät sen kiharoilla. Kaiken tämän loihtii tuo pieni kenkä -äidin silmien eteen ja saa hänen sydämensä sulamaan kuin tuli vahan. - -Mutta kun hän on kadottanut lapsensa, muuttuvat nämä tuhannet -iloiset, ihastuttavat ja hellät, pienen kengän ympärillä parveilevat -kuvat kauheiksi. Tuo pieni soma kenkä on silloin vain kidutuskoje, -joka alati haavoittaa äidin sydäntä. Sama säie värähtelee yhä, syvin -ja herkin säie; mutta hyväilevän enkelin asemesta on häntä paholainen -kiduttamassa. - -Eräänä aamuna, kun toukokuun aurinko juuri nousi tuollaiselle -tummansiniselle taivaalle, jollaista taustaa vastaan Garofalo -mielellään asettaa ristiltäottamisensa, kuuli Rolandin tornin -erakko rattaitten räminää, kavioiden kapsetta ja kahleitten kalinaa -Grève-torilla. Hän ei siihen suurestikaan kiinnittänyt huomiotaan, -vaan sipaisi hiukset korviensa eteen, ettei kuulisi mitään, ja -painautui polvilleen tarkastelemaan tuota elotonta esinettä, jota -hän jo viisitoista vuotta oli jumaloinut. Kuten jo olemme sanoneet, -oli tämä pieni kenkä koko hänen maailmansa. Kaikki hänen ajatuksensa -kohdistuivat siihen, eivätkä jättäisi sitä ennen kuin kuolemassa. -Miten paljon katkeria kirouksia, liikuttavia valituksia, rukouksia ja -huokauksia hän oli tuon ruusunpunaisen, sievän silkkikengän vuoksi -kohottanut taivasta kohden, sen tiesi yksin Rolandin tornin pimeä -komero. Ei milloinkaan ole enempää epätoivoa vuodatettu sievemmän ja -suloisemman esineen ylle. - -Tänä aamuna hänen tuskansa tuntui purkautuvan vielä valtavammalla -voimalla kuin tavallisesti, ja hänen kuultiin valittavan korkealla ja -yksitoikkoisella sydäntävihlovalla äänellä. - --- Voi tyttöseni! hän sanoi, -- tyttöseni! pieni rakas lapsiraukkani! -en siis näe sinua enää koskaan! Kaikki on siis lopussa! Minusta -tuntuu kuin se olisi tapahtunut eilen! Hyvä Jumala, hyvä Jumala, -olisi ollut parempi, ettei sitä minulle olisi annettukaan, kuin että -se niin pian otettiin pois. Et siis tiedä, että meidän lapsemme -ovat meidän lihaamme ja vertamme, ja ettei lapsensa kadottanut äiti -enää usko Jumalaan? -- Voi! minua kurjaa, kun lähdin ulos tuona -päivänä! -- Herra! Herra! koska noin saatoit riistää hänet minulta, -et varmasti milloinkaan ollut nähnyt minua hänen kanssaan, kun -ilosta säteillen lämmittelin häntä tulen ääressä, kun hän minulle -nauroi ja ojenteli käsiään minua kohden, kun astutin hänen pikku -jalkojaan rintaani pitkin huulilleni saakka? Oh! hyvä Jumala, jos -olisit nähnyt sen, olisit armahtanut iloani, et olisi ottanut minulta -ainoata rakkautta, joka vielä sydämessäni asusti! Olinko siis niin -kurja olento, Herra, että et voinut suoda minulle katsettakaan -ennen kuin minut tuomitsit? -- Oi, voi! tässä on kenkä; mutta -missä on jalka? missä ovat hänen muut jäsenensä? missä on lapsi? -Tyttöseni, tyttöseni! mitä he ovat sinulle tehneet? Herra, anna -hänet minulle takaisin! Viisitoista vuotta olen kuluttanut polviani -rukoillen sinua, Jumalani; eikö se riitä? Anna hänet minulle, -päiväksi, tunniksi, hetkeksi, hetkeksi, Herra! ja syökse minut -sitten iankaikkisesti helvettiin! Oh! jospa tietäisin missä liehuu -palanenkaan sinun viittasi lievettä, tarttuisin molemmin käsin siihen -kiinni enkä päästäisi sinua ennen kuin olet antanut minulle takaisin -lapseni! Etkö lainkaan sääli hänen pientä somaa kenkäänsä, Herra? -Voitko tuomita äitiraukan viidentoista vuoden kuolemanrangaistukseen? -Pyhä Neitsyt! taivaan Pyhä Neitsyt! minun Jeesus-lapseni ovat he -ottaneet minulta, he ovat hänet varastaneet, he ovat syöneet hänet -kedolla, he ovat juoneet hänen verensä, he ovat kalvaneet hänen -luunsa! Pyhä Neitsyt, sääli minua! Tyttöseni! Tahdon tyttöseni! -Mitä välitän siitä, että hän on paratiisissa? En tahdo teidän -enkeliänne, tahdon lapseni! Olen leijona ja tahdon penikkani. -- Oh! -minä vääntelehdin maassa ja murskaan otsani seinään ja tuomitsen -itseni ja kiroan sinut, Herra, jollet anna minulle lastani takaisin! -Näethän, miten käsivarteni ovat haavoilla, Herra! Eikö hyvä Jumala -säälikään ihmistä? -- Oh! anna minulle vain suolaa ja mustaa leipää, -kunhan annat minulle tyttöni, aurinkoni lämmittämään minua! Oi! -Herra Jumala, olen vain vaivainen syntinen, mutta lapseni teki minut -hurskaaksi. Olin jumalaapelkäävä rakkaudesta häneen, ja minä näin -sinut taivaassasi hänen hymyilynsä lävitse aivan kuin ikkunasta. -- -Voi! anna vain kerran, yhden kerran vielä, yhden ainoan kerran minun -asettaa tämä kenkä hänen somaan, pieneen, ruusuiseen jalkaansa, ja -minä kuolen sinua siunaten, Pyhä Neitsyt! -- Ah! viisitoista vuotta! -hän on jo suuri nyt! -- Onneton lapsi! mitä! on siis totta, etten -enää saa nähdä häntä, en edes taivaassa! sillä sinne en minä pääse. -Oh! miten kurjaa! Tässä on hänen kenkänsä, ja siinä on kaikki! - -Onneton oli heittäytynyt pikku kengän ylle, joka oli ollut hänen -lohtunsa ja epätoivonsa niin monen vuoden aikana, ja hänen tuskansa -purkautui yhtä sydäntäsärkevinä huokauksina kuin ensimmäisenä -päivänä. Sillä lapsensa kadottaneesta äidistä on aina ensimmäinen -päivä. Sellaiset surut eivät vanhene milloinkaan. Surupuvut kuluvat -ja haalistuvat: sydän pysyy mustana. - -Tänä hetkenä kuului raikkaita ja iloisia lastenääniä kopin -ulkopuolelta. Joka kerta kun tuo äiti raukka näki tai kuuli lapsen -lähestyvän, ryntäsi hän hautakammionsa pimeimpään kolkkaan, ja -näytti siltä kuin hän olisi halunnut iskeä päänsä kiviseinän sisään, -jotta ei kuulisi niiden ääntä. Tällä kertaa hän päinvastoin nousi -kuin unesta havahtuen ja kuunteli ahnaasti. Joku poikanen sanoi: -- -Nähkääs, tänään hirtetään mustalaistyttö. - -Yhtä äkkinäisellä hyppäyksellä kuin olemme nähneet hämähäkin -syöksähtävän sen verkkoon tarttuneen kärpäsen kimppuun hän ryntäsi -aukolle, joka kuten tiedämme, oli Grève-torille. Vakituista -hirsipuuta vasten oli todellakin asetettu portaat, ja teloittaja -järjesteli parhaillaan sateen ruostuttamia vitjoja. Hänen ympärillään -oli jonkin verran väkeä. - -Nauravien poikasten parvi oli jo kaukana. Säkkinainen odotti -ohikulkijaa, jolta voisi kysyä. Hän havaitsi aivan komeronsa vieressä -papin, joka oli lukevinaan julkista messukirjaa, mutta jota ei -niinkään paljon kiinnostanut rautaristikon taakse asetettu kirja kuin -hirsipuu, johon hän silloin tällöin heitti synkän ja aran katseen. -Hän tunsi hänet Josas'n herra arkkidiakoniksi, pyhäksi mieheksi. - --- Arvoisa isä, hän kysyi, kuka tuolla hirtetään? - -Pappi katsoi häneen eikä vastannut; hän toisti kysymyksensä. Silloin -pappi sanoi: -- En tiedä. - --- Tässä oli lapsia, jotka sanoivat, että se on mustalaistyttö, -jatkoi erakko. - --- Luultavasti, vastasi pappi. - -Silloin päästi Paquette la Chantefleurie hyeenannaurun. - --- Sisar, sanoi arkkidiakoni, vihaatteko noin julmasti -mustalaisnaisia? - --- Vihaanko? huudahti erakko; -- he ovat noitia, lapsenvarkaita! -He ovat minulta ryöstäneet pikku tyttöni, lapseni, ainoan lapseni! -Minulla ei ole enää sydäntä. He ovat sen syöneet! - -Hän oli kauhean näköinen. Pappi katseli häntä kylmästi. - --- On erittäinkin eräs, jota vihaan ja jota olen kironnut, jatkoi -erakko; -- se on eräs nuori tyttö, joka on minun tyttöni ikäinen, -jollei hänen äitinsä olisi syönyt minun lastani. Joka kerta, kun tuo -nuori kyykäärme kulkee koppini ohi, saa hän vereni kiehumaan! - --- No niin sisar, iloitkaa! sanoi pappi jäisenä kuin hautapatsas, -- -juuri hänen näette kohta kuolevan. - -Hänen päänsä painui rinnalle ja hän poistui hitain askelin. Erakko -hieroi ilosta käsiään. - --- Olenhan sanonut sen hänelle, että hän sinne vielä nousee! Kiitos, -pappi! hän huusi. - -Ja hän alkoi pitkin askelin astella ikkuna-aukkonsa ristikon edessä -tukka liehuen, silmät palaen tönien olkapäitään seinään yhtä villin -näköisenä kuin kauan nälässä ollut susi häkissään vainutessaan -ruoka-ajan lähestyvän. - - - - -VI. Kolme erilaista miessydäntä - - -Febus ei ollutkaan kuollut. Sellaisilla miehillä on henki sitkeässä. -Kun mestari Philippe Lheulier, ylimääräinen kuninkaallinen -asianajaja, oli sanonut Esmeralda raukalle: "Hän on kuoleman -kielissä", hän oli sen tehnyt joko erehdyksestä tai piloillaan. Kun -arkkidiakoni kerran toisensa jälkeen oli sanonut tuomitulle: "Hän on -kuollut", ei hän tiennyt sitä, mutta luuli ja toivoi niin olevan, -ei epäillyt sitä. Eihän voinut odottaakaan, että hän olisi antanut -rakastamalleen naiselle hyviä uutisia kilpailijansa tilasta. Kaikki -olisivat hänen asemassaan tehneet samoin. - -Febuksen haava oli kyllä ollut arveluttava, mutta ei kuitenkaan -niin hengenvaarallinen kuin arkkidiakoni oli toivonut. Apteekkari, -jonka luokse vartiosotilaat olivat hänet ensi hädässä kantaneet, oli -kahdeksan päivää epäillyt hänen henkiin jäämistään ja sanonutkin -sen hänelle latinaksi. Nuori elinvoima oli kuitenkin voittanut; -ja kuten usein tapahtuu, luonto oli vastoin ennustuksia ja -taudinmäärittelyjä huvikseen pelastanut sairaan aivan lääkärin nenän -edessä. Hänen vielä maatessaan apteekkarin vuoteella olivat Philippe -Lheulier ja kirkollisviraston tuomarit häntä kuulustelleet, mikä -oli häntä suuresti ikävystyttänyt. Niinpä hän oli eräänä kauniina -aamuna, tuntiessaan vointinsa paremmaksi, jättänyt apteekkarille -kultakannuksensa maksuksi ja lähtenyt tiehensä. Tämä seikka -ei muuten ollut millään tavalla häirinnyt oikeusjutun kulkua. -Sen aikuinen oikeudenkäyttö välitti vähät siitä, meneteltiinkö -oikeusjutun käsittelyssä kaikin puolin nuhteettomasti. Kunhan -syytetty hirtettiin, oli oikeus täytetty. Ja tuomareilla oli kylliksi -todistuksia Esmeraldaa vastaan. He luulivat, että Febus oli kuollut, -ja se riitti. - -Febus puolestaan ei ollut paennut. Hän oli yksinkertaisesti -mennyt komppaniansa luo, joka oli linnueena Queue-en-Briessä -Île-de-Francessa, jonkin matkan päässä Pariisista. - -Itse asiassa ei häntä lainkaan huvittanut mieskohtaisesti esiintyä -tässä oikeusjutussa. Hänestä tuntui siltä, että hän näytteli siinä -naurettavaa osaa. Eikä hän oikeastaan tiennyt, mitä ajatella -koko asiasta. Kun uskonasioista välinpitämätön Febus, joka -ammattisotilaiden tavoin kuitenkin oli taikauskoinen, mietiskeli -seikkailuaan, herätti hänessä moni seikka epäluuloja: vuohi, -omituinen sattuma, joka tutustutti hänet Esmeraldaan, yhtä omituinen -tapa, millä tyttö antoi hänen aavistaa rakastuneensa häneen, tytön -mustalainen syntyperä ja vihdoin kummitus. Hän päätteli jutussa -piilevän paljon enemmän noituutta kuin rakkautta; luultavasti se oli -velhon, ehkäpä itse pirun metkua; sanalla sanoen, komedia, tai sen -ajan kielellä puhuen, sangen epämieluinen mysteeri, jossa hän oli -näytellyt perin kehnoa osaa, piestyn ja nauretun osaa. Kapteeni oli -sen vuoksi sangen nolona. Hän tunsi samanlaista häpeää, jota meidän -La Fontainemme on niin mainiosti kuvannut sanoilla: - -Häpeissään niinkuin kettu, jonka kana vei. - -Hän toivoi muuten, ettei tieto jutusta leviäisi, ettei hänen -nimeään mainittaisi sen yhteydessä, ja ettei siitä ainakaan -missään tapauksessa puhuttaisi Tournellen ulkopuolella. Eikä hän -siinä erehtynytkään. Siihen aikaan ei vielä ollut _Gazette des -Tribunaux_ta, ja kun ei ainoatakaan viikkoa vierinyt, jolloin -ei jotakuta vääränrahantekijää olisi paistettu, jotakuta noitaa -hirtetty tai kerettiläistä poltettu jossakin Pariisin lukuisista -tuomiokunnista, oltiin niin totuttu näkemään kaikilla toreilla -läänityslaitoksen vanhan Themiksen paljain käsivarsin, hihat -käärittyinä työssään hirsipuiden, kaakinpuiden ja mestauslavojen -ääressä, ettei se kiinnittänyt juuri kenenkään huomiota. Senaikainen -hienosto tiesi tuskin ohi kulkevan tuomitun nimeä, ja korkeintaan -rahvas tyydytti itseään näillä karkeilla ruokalajeilla. Mestaus -toreilla oli yhtä tavallinen ilmiö kuin piirakanpaistajan uuni tai -nylkyrin verinen työ. Pyöveli oli vain hieman arvokkaampi teurastaja. - -Febus ei siis erityisemmin vaivannut itseään miettimällä Esmeralda- tai -Similar-noitaa, mustalaistytön tai tuiman munkin tikariniskua -(vähät siitä kumman) ja oikeusjutun päättymistä. Mutta niin pian kuin -hänen sydämensä oli vapaa siltä taholta, siihen palasi Fleur-de-Lys'n -kuva. Kapteeni Febuksen sydän pelkäsi tyhjää tilaa aivan kuin -senaikuinen fysiikkakin. - -Queue-en-Brie oli muuten sangen ikävä oleskelupaikka. Se oli kylä, -jossa oli vain hevosenkengittäjiä ja naarmukätisiä karjapiikoja, -pitkä rivi töllejä ja vanhoja rakennusrähjiä, jotka puolen -peninkulman pituudelta reunustivat valtatietä; siis todellakin -_häntä_ [_queue_ = häntä]. - -Fleur-de-Lys oli hänen viimeistä edellinen pihkaantumisensa --- kaunis tyttö, sievoiset myötäjäiset. Niinpä tuo rakastunut -kapteeni, täydelleen toivuttuaan ja arvellen mustalaistytön jutun -kahden kuukauden aikana jo täydelleen päättyneen ja unohtuneen, -saapui eräänä kauniina päivänä korskuvalla hevosella ratsastaen -Gondelaurier'n talon portille. - -Hän ei kiinnittänyt huomiotaan suureen väkijoukkoon, joka oli -kerääntynyt torille Notre-Damen pääportaalin edustalle. Hän -muisti, että oli toukokuu, ja otaksui että oli kysymyksessä jokin -hautasaatto, helluntai tai muu juhla, sitoi hevosensa portin pielessä -olevaan renkaaseen ja astui huolettomana portaita ylös kauniin -kihlattunsa luokse. - -Hän oli yksin äitinsä kanssa. - -Fleur-de-Lys'n mielessä kyti alati kohtaus noidan kanssa, hänen -vuohensa ja kirotut aakkosensa ja Febuksen pitkäaikainen poissaolo. -Mutta nähdessään kapteeninsa saapuvan, oli tämä hänestä niin hauskan -näköinen uudessa asetakissaan ja loistavassa olkavyössään ja -silmissään niin intohimoinen ilme, että hän punastui mielihyvästä. -Tuo ylhäinen tyttö itsekin oli suloisempi kuin milloinkaan ennen. -Hänen komea vaalea tukkansa oli ihastuttavilla palmikoilla, ja hän -oli kokonaan pukeutunut tuohon taivaansiniseen, joka niin mainiosti -sopii vaaleille, minkä hän oli kuullut Colombelta, ja hänen -silmissään oli tuo lemmenriutumuksen kostea hohde, joka sopii heille -vieläkin paremmin. - -Febus, joka ei pitkään aikaan ollut nähnyt muita kauniimpaan -sukupuoleen kuuluvia kuin Queue-en-Brien maatiaisia, ihastui -täydellä todella Fleur-de-Lys'hin, mikä sai upseerimme osoittamaan -sellaista lämpöä ja kohteliaisuutta, että rauha solmittiin heti. -Eipä edes rouva de Gondelaurier'lla, joka yhä äidillisesti istui -nojatuolissaan, ollut sydäntä torua. Ja mitä Fleur-de-Lys'n -moitteisiin tulee, sulivat ne hellään kuherteluun. - -Tuo nuori tyttö istui ikkunan luona ommellen yhä Neptunuksen -luolaansa. Kapteeni nojasi tuolin selustaan, ja tyttö kuiskaili -hänelle hyväileviä nuhteitaan. - --- Mitä olette tehnyt kokonaista kaksi kuukautta, hävytön? - --- Vannonpa, vastasi Febus hieman hämillään kysymyksestä, että -olette niin kaunis, että saisitte vaikkapa arkkipiispan haaveilemaan -itsestänne. - -Fleur-de-Lys ei voinut pidättyä hymyilemästä. - --- Hyvä, hyvä, herraseni. Mutta jättäkää kauneuteni rauhaan ja -vastatkaa kysymykseeni. Kaunista kauneutta todellakin! - --- Rakas serkkuseni, nainuthan määrättiin linnueeseen. - --- Ja minne sitten, jos sallitte kysyä? Ja miksi ette tullut sanomaan -minulle hyvästiä? - --- Queue-en-Briehin. - -Febus oli sangen mielissään siitä, että ensimmäinen kysymys vapautti -hänet vastaamasta toiseen. - --- Mutta sehän on aivan lähellä, herraseni. Miksi ette ole tullut -katsomaan minua ainoatakaan kertaa? - -Tämä kysymys sai Febuksen ylen hämilleen. - --- Katsokaas... palvelus... ja sitten, ihastuttava serkkuni, olen -ollut sairaana. - --- Sairaana! toisti Fleur-de-Lys kauhuissaan. - --- Niin... haavoittuneena. - --- Haavoittuneena! - -Tyttö raukka oli aivan suunniltaan. - --- Oh! älkää olko siitä lainkaan huolissanne, virkkoi Febus -välinpitämättömästi, -- eihän se ollut mitään. Tora, miekanisku; -mitäpä te siitä? - --- Mitäkö minä siitä? huudahti Fleur-de-Lys ja kohotti häneen kauniit -silmänsä, jotka olivat täynnä kyyneleitä. -- Oh! ette suinkaan -tarkoita totta sanoillanne. Mikä miekanisku se oli? Tahdon tietää -kaikki. - --- No niin, kaunoiseni! riitaannuin Mahé Fédyn kanssa, tiedäthän, -luutnantti Saint-Germain-en-Layessa, ja me piirtelimme hieman -naarmuja toistemme nahkaan. Siinä kaikki. - -Valehteleva kapteeni tiesi, että kunniajuttu aina kohottaa miestä -naisen silmissä. Fleur-de-Lys katselikin häntä pelon, mielihyvän ja -ihailun sekaisin ilmein. Hän ei ollut kuitenkaan täysin rauhoittunut. - --- Kunhan olisitte täysin toipunut, hyvä Febus! sanoi hän. -- En -tunne teidän Mahé Fédytanne, mutta hän on varmaan inhottava ihminen. -Ja mistä johtui tuo riita? - -Febus, jonka luova mielikuvitus oli sangen köyhä, ei oikein tiennyt -miten päästä pulasta. - --- Oh! mistäpä sen muistaisin?... jostakin tyhjänpäiväisestä -seikasta, hevosesta, sanasta! -- Mutta, kaunis serkkuseni, huudahti -hän vaihtaakseen puheenaihetta, mikä meteli tuolla kirkon edessä on? - -Hän lähestyi ikkunaa. - --- Oh! hyvä Jumala, kaunis serkkuseni, miten paljon väkeä torilla! - --- En tiedä, sanoi Fleur-de-Lys; -- sanotaan, että joku noita tekee -katumusta kirkon edessä joutuakseen sitten hirteen. - -Kapteeni luuli niin varmasti Esmeraldan jutun päättyneen, etteivät -Fleur-de-Lys'n sanat häntä juuri lainkaan huolestuttaneet. Hän teki -kuitenkin jonkin kysymyksen. - --- Mikä tuon noidan nimi on? - --- En tiedä, vastasi Fleur-de-Lys. - --- Ja mitä sanotaan hänen tehneen? - -Tyttö kohautti valkeita olkapäitään. - --- En tiedä. - --- Oh! hyvä Jumala! sanoi äiti, nykyään on niin paljon noitia, että -luulen niitä poltettavan tietämättä niiden nimiäkään. Se olisi yhtä -hyödytöntä kuin tietää pilvien nimet taivaalla. Mutta ei huolehdita -siitä: hyvä Jumala merkitsee ne kyllä kirjaansa. - -Ja tuo kunnianarvoisa rouva nousi ja astui ikkunan ääreen. - --- Hyvä herra Febus, hän sanoi, -- olette oikeassa! Todellakin suuri -väkijoukko. Niitä on, Herra nähköön, katoillakin! -- Tiedättekö, -Febus? tämä tuo mieleeni nuoruuteni päivät, Kaarle VII:n tulon, -jolloin oli myös noin paljon väkeä. -- En muista enää minä vuonna. --- Kun puhun tästä teille, Febus, tuntuu se teistä varmaankin hyvin -vanhalta, mutta minusta aivan vastikään tapahtuneelta. -- Oh! -silloin oli paljon komeampi kansanjoukko koolla kuin nyt. Ihmisiä -oli aina Saint-Antoine-portin harjalla saakka. Kuninkaalla oli -kuningatar takanaan hevosen selässä, ja heidän korkeuksiensa jäljessä -ratsastivat herrat samoin rouvineen. Muistan vielä, miten naurettiin, -kun ohitse kulki Amanyon de Garlande, joka oli sangen pienikasvuinen, -istuen jättiläismäisen ritari Matefelonin takana, joka oli kaatanut -kasoittain englantilaisia. Se oli sangen kaunista. Kaikki Ranskan -aatelismiehet saattueessa punertavine oriflammeineen [_oriflamme_, -vanha Ranskan valtiolippu, -viiri]; toisilla oli standaarit, toisilla -liput. Niinpä oli muistaakseni sire de Calanilla standaari, Jean -de Châteaumorant'illa lippu, sire de Cousyllä lippu ja eniten -koruommeltu kaikista, lukuunottamatta Bourbonin herttuan lippua... -- -Ah! on surullista ajatella, että se kaikki on kerran ollut, ja ettei -siitä ole enää mitään jäljellä! - -Rakastavat eivät kuunnelleet tuon kunnioitettavan rouvan puhetta. -Febus oli jälleen asettunut nojalleen morsiamensa tuolin selustaa -vasten ja tästä ihastuttavasta paikasta saattoi hänen halukas -katseensa tunkeutua Fleur-de-Lys'n röyhelön kaikkien aukkojen -lävitse. Tämä röyhelö oli parahiksi niin kohollaan ja salli -Febuksen nähdä niin valittuja seikkoja ja aavistaa muita, että -hän tämän silkinhienon hipiän hurmaamana virkkoi itsekseen: -- -Miten saattaakaan rakastaa muuta kuin valkoista? -- Kumpikin oli -vaiti. Tyttö kohotti silloin tällöin häneen ihastuttavan, suloisen -katseensa, ja heidän hiuksissaan hohteli keväisen auringon säteet. - --- Febus, sanoi Fleur-de-Lys äkkiä hiljaisella äänellä, -- me menemme -naimisiin kolmen kuukauden kuluttua, vannokaa minulle, ettette ole -rakastanut ketään muuta kuin minua. - --- Vannon, kaunis enkelini! vastasi Febus ja hänen intohimoinen -katseensa ja vilpitön äänensä saivat Fleur-de-Lys'n vakuuttuneeksi -siitä. Hän uskoi ehkä itsekin tällä hetkellä mitä sanoi. - -Tällä välin oli kunnon äiti kihlattujen hyvästä sovusta ihastuneena -lähtenyt huoneesta talouspuuhien vuoksi. Febus huomasi sen, ja tämä -yksinolo rohkaisi siihen määrään tuota seikkailunhaluista kapteenia, -että hänen päähänsä nousi sangen omituisia ajatuksia. Fleur-de-Lys -rakasti häntä, hän oli hänen kihlattunsa, hän oli kahden kesken hänen -kanssaan, hän alkoi jälleen, kuten ennenkin, vetää häntä puoleensa, -ei kylläkään yhtä tuoreesti mutta yhtä kuumasti; eihän niin ollen -ollut suurikaan rikos hieman maistaa jo etukäteen viljaansa; en -tiedä, liikkuiko tällaisia ajatuksia hänen mielessään, mutta se on -varmaa, että Fleur-de-Lys äkkiä säikähti hänen silmiensä ilmettä. Hän -katsahti ympärilleen eikä nähnyt enää äitiään. - --- Hyvä Jumala! hän sanoi punaisena ja levottomana, minun on kovin -lämmin. - --- Luulenpa, että on kohta keskipäivä, vastasi Febus. -- Aurinko on -helteinen. Ei auta muu kuin laskea kaihtimet alas. - --- Ei, ei, huudahti tyttö raukka, -- tarvitsen päinvastoin ilmaa. - -Ja kuten hirvi, joka vainuaa koiraparven, hän nousi, juoksi -lasiovelle, avasi sen ja syöksähti parvekkeelle. - -Febus seurasi häntä vastahakoisesti. - -Notre-Damen tori, jolle parveke oli, kuten muistamme, tarjosi tällä -hetkellä synkän ja omituisen näyn, joka äkkiä antoi Fleur-de-Lys'n -pelolle kauhun luonteen. - -Suunnaton väkijoukko, jota riitti pitkälle läheisille kaduillekin, -täytti koko torin. Miehen vyötäisten korkuinen muuri, joka -ympäröi aukeamaa kirkon edustalla, ei olisi kyennyt pidättämään -väkeä tunkeutumasta sinne, jollei sitä olisi suojannut tiheä -vartiosotilasketju. Tämän keihäs- ja pyssymetsän turvissa pysyi -kirkon edusta tyhjänä. Sisäänkäytävää vartioi kookas, piispan -vaakunalla koristettu pertuskamies. Kirkon suuret ovet olivat kiinni, -mutta lukemattomat, torille päin olevat ikkunat olivat selkoselällään -ja täynnä tuhansia päitä, jotka olivat päällettäin kasattuina kuin -kuularöykkiöt tykistöpuistossa. - -Tämän väenpaljouden pinta oli harmaa, likainen ja maanvärinen. -Näytelmä, jota se odotti, oli ilmeisesti niitä, joiden etuoikeutena -on vetää puoleensa väestön likaisin osa. Ei ole sen epämieluisempaa -kuin melu, joka lähti tästä muurahaispesästä, joka oli täynnä -keltaisia naistenhattuja ja epäjärjestyksessä harottavia hiuksia. -Tässä joukossa oli enemmän naurua kuin huutoa, enemmän naisia kuin -miehiä. - -Silloin tällöin erotti jonkin kimakan äänen yleisestä melusta. - --- -- -- - --- Hoi! Mahiet Baliffre! tuollako se hirtetään. - --- Pässinpää! täällä hän tekee katumuksen paitasillaan! ja hyvä -Jumala yskii vähän latinaa hänelle päin naamaa! Se suoritetaan aina -täällä kahdeltatoista. Jos haluat nähdä hirttämisen, niin mene -Grève-torille. - --- Menen sinne sitten. - --- -- -- - --- Sanokaahan, hyvä Boucanbry, onko totta, ettei hän halua pappia? - --- Niin sanotaan, hyvä Bechaigne. - --- Sitä pakanaa! - --- -- -- - --- Niin on tapana, hyvä herra. Palatsivouti on velvollinen -luovuttamaan pahantekijän täysin tuomittuna teloitettavaksi, jos tämä -on maallikko, kaupunginvoudille, jos tämä on kirkonmies, piispan -kirkollisvirastolle. - --- Kiitän teitä, herrani. - --- -- -- - --- Oh! hyvä Jumala! tuota onnetonta! sanoi Fleur-de-Lys. - -Tämä ajatus täytti tuskalla katseen, jonka hän loi väkijoukkoon. -Kapteeni, jonka mieltä hän kiinnitti paljoa enemmän kuin -roskaväki alhaalla torilla, kietaisi takaapäin käsivartensa hänen -vyötäisilleen. Tyttö kääntyi anovasti hymyillen. - --- Jättäkää minut Jumalan tähden, Febus! jos äiti tulisi, näkisi hän -teidän kätenne! - -Samassa löi Notre-Damen kello hitaasti kaksitoista. Väkijoukossa kävi -tyydytyksen sorina. Kahdestoista lyönti oli tuskin vaiennut, kun nuo -lukemattomat päät alkoivat keinua kuin laineet tuulenpuuskasta, ja -torilta, ikkunoista ja katoilta kohosi suunnaton huuto: - --- Tuolla hän on! - -Fleur-de-Lys nosti kädet silmilleen, ettei näkisi. - --- Rakkaani, sanoi hänelle Febus, -- ettekö halua käydä sisälle? - --- En, tyttö vastasi; ja nuo silmät, jotka hän äsken sulki pelosta, -avasi hän nyt uteliaisuudesta. - -Saint-Pierre-aux-Boeufs-kadulta saapui torille kärryt, joita veti -roteva normandialainen hevonen ja joita ympäröi joukko ratsastajia, -joilla oli sinipunainen, valkealla ristillä varustettu puku. Poliisit -raivasivat tietä pyssynperän voimakkailla iskuilla. Kärryjen vieressä -ratsasti muutamia oikeuden ja poliisilaitoksen virkamiehiä, jotka -tunnettiin mustista puvuistaan ja kömpelöstä asennostaan satulassa. -Heidän etunenässään ratsasti mestari Jacques Charmolue. - -Noilla kolkoilla kärryillä istui nuori tyttö kädet selän taakse -sidottuina ja ilman pappia rinnallaan. Hän oli paitasillaan, ja hänen -pitkä musta tukkansa (siihen aikaan oli tapana leikata tukka vasta -hirsipuun juurella) valui epäjärjestyksessä hänen puolialastomille -olkapäilleen. - -Tämän aaltoilevan hiusjoukon keskellä, joka oli kiiltävämpi kuin -korpinsulat, näkyi luikertelevan karkea, takkuinen, harmaa köysi, -joka kalvoi noita hentoja olkapäitä ja kiertyi tyttö raukan soman -kaulan ympärille kuin mato kukalla. Köyden alla hohti vihreillä -lasinpalasilla koristettu pieni amuletti, joka hänen oli sallittu -pitää sen tähden, ettei kuolemaan meneviltä enää kielletä sellaisia. -Ikkunoista katselijat saattoivat kärryjen pohjalla nähdä hänen -paljaat jalkansa, joita hän naisellisesta vaistosta koetti kätkeä -paitansa alle. Hänen jaloissaan makasi pieni vuohi sidottuna. -Tuomittu piteli huolimattomasti hänen ylleen heitettyä paitaansa -hampaillaan. Hän näytti vielä tuossa alennustilassaankin kärsivän -siitä, että oli näin miltei alastomana kaikkien nähtävänä. Kainous ei -ole luotu sellaisia tilanteita varten. - --- Jumalani! huudahti Fleur-de-Lys kapteenille. -- Katsokaahan, -kaunis serkkuni! sehän on mustalaistyttö, jolla on vuohi! - -Ja hän kääntyi Febuksen puoleen. Tämä katseli kärryjä. Hän oli -kalvennut. - --- Mikä mustalaistyttö, jolla on vuohi? hän sanoi änkyttäen. - --- Mitä! virkkoi Fleur-de-Lys; ettekö enää muista?... Febus keskeytti -hänet. - --- En tiedä, mitä tarkoitatte. - -Hän otti askeleen astuakseen sisälle. Mutta Fleur-de-Lys, jossa -sama mustalaistyttö oli hiljattain herättänyt niin voimakasta -mustasukkaisuutta, joka nyt uudelleen hiipi hänen mieleensä, loi -häneen läpitunkevan ja epäilevän katseen. Hän muisti nyt hämärästi -kuulleensa, että muuan kapteeni oli sotkeutunut tämän noidan juttuun. - --- Mikä teitä vaivaa! hän sanoi Febukselle, -- tuo nainen näyttää -vaivaavan teitä. - -Febus koetti naurahtaa. - --- Minuako! ei vähintäkään! Kaikkea vielä! - --- Jääkää siis, jatkoi tyttö käskevästi, ja katselkaa loppuun saakka. - -Onnettoman kapteenin ei auttanut muu kuin jäädä. Häntä rauhoitti -hieman se, ettei kuolemaantuomittu nostanut katsettaan kärryjen -pohjasta. Se oli todella Esmeralda, sitä ei voinut epäilläkään. Tällä -häväistyksen ja onnettomuuden viimeiselläkin portaalla hän oli yhä -kaunis. Hänen suuret mustat silmänsä näyttivät vielä suuremmilta -hänen poskiensa laihduttua. Hänen kelmeillä kasvoillaan oli puhdas ja -ylevä ilme. Hän muistutti entistä itseään niin kuin joku Masaccion -madonna Raffaellon madonnaa: hän oli heikompi, hoikempi, laihempi. - -Kauhu ja epätoivo oli niin murtanut mustalaistytön, ettei hän -näyttänyt välittävän enää mistään muusta kuin kainoudestaan tuossa -välinpitämättömyyden ja tylsyyden tilassaan. Hänen ruumiinsa -heilahteli kärryjen mukana elottoman tai särkyneen esineen lailla. -Hänen katseensa oli synkkä ja mieletön. Hänen silmissään näkyi vielä -kyynel, mutta se oli kuin jäätynyt. - -Tuo kauhea saattue oli kulkenut väkijoukon halki ilohuutojen ja -uteliaitten katseitten keskitse. Omantunnontarkkana historioitsijana -on meidän kuitenkin lisättävä, että nähdessään hänet niin kauniina ja -hylättynä useat kovasydämisimmistäkin tunsivat sääliä. Rattaat olivat -saapuneet kirkon edustalle. - -Ne pysähtyivät pääportaalin eteen. Saattue asettui riviin kummallekin -sivulle. Väkijoukko vaikeni ja tämän juhlallisen ja painostavan -hiljaisuuden vallitessa alkoivat pääportaalin ovenpuoliskot -äkkiä kuin itsestään kääntyä vinkuen saranoillaan. Tällöin näkyi -avara kirkko koko pituudessaan, suruverhoissa, muutaman kaukana -pääalttarilla lepattaen palavan vahakynttilän heikosti valaisemana, -aukeavan kuin suuren luolan kita auringonpaisteista toria kohden. -Kirkon perällä näkyi absiidin hämärässä suuri hopearisti mustan -verhoituksen pohjalla, joka ulottui holvista lattiaan saakka. Kirkko -oli tyhjä. Kaukaisissa kuoripenkeissä näkyi kuitenkin epäselvästi -muutamia papinpäitä, ja kun suuri ovi avautui, kuului kirkosta -juhlallinen, kaikuva ja yksitoikkoinen laulu, josta silloin tällöin -läikähti kuolinvirren katkelmia kuolemaantuomitun pään ylle. - -"... _Non timebo millia populi cirumdantis me: exsurge, Domine; -salvum me fac, Deus!_" [En pelkää, vaikka kansanpaljous minut -piirittäisi: nouse, Herra; vapahda minut, Jumalani!] - -"... _Salvum me fac, Deus, quoniam intraverunt aquae usque ad animam -meam_." [Vapahda minut, Jumalani, sillä vedet ovat tunkeutuneet minun -sieluuni saakka.] - -"... _Infixus sum in limo profundi; et non est substantia_." [Olen -vajonnut syvyyden liejuun; eikä ole kestävää pohjaa.] - -Samalla aloitti kuorosta erillään muuan toinen ääni pääalttarin -portailta surumielisen uhrirukouksen: - -"_Qui verbum meum audit, et credit ei qui misit me, habet vitam -aeternam et in judicium non venit; sed transit a morte in vitam_." -[Joka kuulee minun sanani ja uskoo häneen, joka minut lähetti, hän -perii iankaikkisen elämän eikä joudu tuomiolle, vaan astuu kuolemasta -elämään.] - -Tämä laulu, jota joukko hämäräänsä hautautuneita ukkoja etäällä -kaiutti tämän kauniin olennon ylitse, joka uhkui nuoruutta ja elämää -ja jota kevään tuulahdus hyväili ja auringonloiste ympäröi, oli -kuolinmessu. - -Väkijoukko kuunteli sitä hartaana. - -Onnettoman tytön kasvoilla kuvastui kauhu ja hänen katseensa ja -ajatuksensa tunkeutuivat kirkon pimeään sisustaan. Hänen valkeat -huulensa liikkuivat kuin rukouksessa, ja kun pyövelinapulainen -lähestyi häntä auttaakseen häntä rattailta alas, hän kuuli hänen -kuiskailevan useaan kertaan sanaa: _Febus_. - -Hänen kätensä päästettiin siteistä ja hänen annettiin astua maahan -vuohen seuraamana, joka myös oli vapautettu ja määki ilosta -tuntiessaan itsensä vapaaksi, ja hän sai paljain jaloin astua -kiveystä pitkin pääportaalin portaille saakka. Köysi, joka oli hänen -kaulassaan, laahasi hänen jäljessään. Oli kuin käärme olisi seurannut -häntä. - -Tällöin taukosi laulu kirkossa. Suuri kultaristi ja pitkä jono -vahakynttilöitä lähti liikkeelle hämärästä. Kuului kirjavapukuisten -sveitsiläisten sotilaitten pertuskain kalinaa, ja hetken päästä -näyttäytyi kuolemaantuomitulle ja kansanjoukolle pitkä saattue -pappeja messupaidoissa ja diakoneja dalmatikoissa astellen laulaen ja -juhlallisin askelin kuolemaantuomittua kohden. Mutta hänen katseensa -kiintyi siihen pappiin, joka kulki etunenässä, heti ristinkantajan -takana. - --- Oh! sanoi hän hiljaa ja väristen, taas hän! pappi! - -Se oli todellakin arkkidiakoni. Hänen vasemmalla puolellaan oli -alilukkari ja oikealla ylilukkari virkasauva kädessään. Hän kulki pää -taapäin taipuneena, silmät avoimina ja jäykkinä, laulaen voimakkaalla -äänellä: - -"_De ventre inferi clamavi, et exaudisti vocem meam. Et profecisti me -in profumdum in corde maris, et flumen circumdedit me_." [Minä huusin -helvetin syvyyksistä, ja sinä kuulit minun ääneni ja syöksit minut -alas syvyyteen, meren sydämeen, ja tulva peitti minut.] - -Kun arkkidiakoni ilmestyi päivänvaloon pääportaalin suippokaaren -alle pukeutuneena väljään hopeakudoskaapuun, jossa oli musta risti, -hän oli niin kalpea, että yksi ja toinen väkijoukosta arveli häntä -yhdeksi kuorin hautakivillä polvistuvista marmoripiispoista, joka oli -noussut pystyyn ja tullut tänne ottamaan haudan kynnyksellä vastaan -kuolemaan menijää. - -Tämä itse oli yhtä kalpea ja patsasmainen. Hän oli tuskin huomannut, -että hänen käteensä oli asetettu painava, palava vahakynttilä; hän -ei ollut kuullut kirjurin kimeällä äänellä lukevan katumuksenteon -sanamuotoa; kun hänen käskettiin vastata _Amen_, oli hän vastannut -_Amen_. Vasta kun hän näki papin viittaavan hänen vartijoitaan -vetäytymään taaemmaksi ja yksinään lähestyvän häntä, palasi häneen -kipinä elämää ja voimaa. - -Silloin hän tunsi veren kohoavan päähänsä, ja harmin kipinä syttyi -tuossa jo jäykistyneessä ja kylmenneessä sielussa. - -Arkkidiakoni lähestyi häntä hitaasti. Tänä kauheana hetkenäkin näki -tyttö papin palavan katseen tarkastelevan hänen alastomuuttaan -himollisena, mustasukkaisena ja halukkaana. Sitten hän sanoi tytölle -korkealla äänellä: - --- Neito, oletko rukoillut Jumalalta anteeksi vikojasi ja puutteitasi? - -Hän kumartui tytön puoleen ja lisäsi (katsojat luulivat hänen -kuuntelevan hänen viimeistä rippiään): - --- Tahdotko kuulua minulle? Voin vielä pelastaa sinut! Tyttö katsoi -häneen kiinteästi: - --- Mene pois, paholainen, tai minä paljastan sinut! Papin huulille -ilmaantui kamala hymy. - --- Sinua ei uskottaisi. -- Sinä vain lisäisit häväistyksen -rikokseesi. -- Vastaa pian! tahdotko kuulua minulle? - --- Mitä olet tehnyt minun Febukselleni? - --- Hän on kuollut, sanoi pappi. - -Samalla kurja arkkidiakoni kohotti koneellisesti päätään ja näki -torin toisessa päässä Gondelaurier'n talon parvekkeella kapteenin -seisovan Fleur-de-Lys'n vieressä. Hän horjahti, vei käden -silmiensä ylle, katsahti vielä kerran, mutisi kirouksen ja hänen -kasvonpiirteensä kouristuivat rajusti. - --- No niin! kuole siis! hän sanoi hampaittensa välitse. Kukaan ei saa -sinua. - -Ja kohottaen kätensä mustalaistytön ylitse huudahti hän -haudanomaisella äänellä: - --- _I nunc, anima anceps, et sit tibi Deus misericors!_ [Mene nyt, -syntinen sielu, ja olkoon sinulle Jumala armollinen!] - -Ne olivat ne kauheat sanat, joilla tämä synkkä toimitus oli tapana -päättää. Se oli sovittu merkki papin ja pyövelin kesken. Kansa -lankesi polvilleen. - --- _Kyrie eleison_ [Herra, armahda meitä!], sanoivat portaalin -suippokaaren alle jääneet papit. - --- _Kyrie eleison_, toisti kansanjoukko äänten sorinalla, joka kohisi -kaikkien päitten ylitse kuin myrskyävän meren pauhu. - --- _Amen_, sanoi arkkidiakoni. - -Hän käänsi kuolemaantuomitulle selkänsä, hänen päänsä painui rintaa -vasten, hän asetti käsivartensa ristiin, astui pappissaattueensa -luo, ja hetken päästä hänen nähtiin katoavan ristien, kynttiläin -ja kaapujen kera tuomiokirkon hämäriin holveihin; ja hänen kaikuva -äänensä häipyi vähitellen kuoriin näitä epätoivoisia sanoja laulaen: - -_Omnes qurgites tui et fluctus tui super me transierunt!_ [Kaikki -sinun hyökysi ja virtasi syöksyivät ylitseni!] - -Kuului vain sveitsiläisten pertuskain kumean kalinan kaiku, joka -muistutti kuolemaantuomitun viimeisiä hetkiä mittaavan kellon -lyöntejä, ja sekin kuoli vähitellen kirkon laivan pylvästöihin. - -Notre-Damen ovet olivat yhä auki, ja kirkon sisusta näkyi tyhjänä, -autiona, suruverhoisena, valottomana ja äänettömänä. - -Kuolemaantuomittu seisoi liikahtamatta paikallaan odottaen, että -hänet vietäisiin pois. Erään oikeudenpalvelijan täytyi mennä -nykäisemään mestari Charmolueta, joka koko toimituksen ajan oli -ollut syventyneenä tuon pääportaalin korkokuvan tarkasteluun, joka -toisten mielestä esittää Abrahamin uhria, toisten viisasten kiven -toimintaa ja jossa enkeli kuvaa aurinkoa, puupino tulta ja Abraham -käsityöläistä. - -Hänen oli työlästä irroittua tuosta mielenkiintoisesta mietiskelystä, -mutta viimein hän kääntyi, ja hänen viittauksestaan lähestyi kaksi -keltapukuista miestä, pyövelinapulaiset, mustalaistyttöä sitoakseen -jälleen hänen kätensä. - -Sinä hetkenä, jolloin tuon onnettoman uudelleen piti astua -kärryille ja matkata viimeiselle pysähdyspaikalleen, heräsi -hänessä ehkä epätoivoinen elämänhalu. Hän kohotti punertavat ja -kuivat silmänsä kohden taivasta, aurinkoa ja sinisten kolmioiden -ja puolisuunnikkaiden leikkelemiä hopeaisia pilviä, sitten hän -katsoi ympärilleen, maahan, väkijoukkoon, taloihin. Äkkiä, toisen -keltapukuisista sitoessa hänen käsiään, hän päästi kauhean kirkaisun, -ilonkirkaisun. Kaukana torin kulmauksessa sijaitsevalla parvekkeella -hän oli nähnyt hänet, rakastettunsa Febuksen, toisen elämänsä! -Tuomari oli valehdellut! pappi oli valehdellut! hän se oli, sitä ei -voinut epäillä, hän oli siellä kauniina, ilmielävänä, loistavaan -pukuunsa pukeutuneena, töyhtö hatussa, miekka vyöllä! - --- Febus! hän huusi, Febukseni! - -Ja hän tahtoi rakkaudessaan ja ihastuksessaan ojentaa vapisevat -käsivartensa häntä kohden, mutta ne olivat sidotut. - -Silloin hän näki kapteenin rypistävän kulmakarvojaan, kauniin, -nuoren, hänen käsivarteensa nojaavan tytön katsovan häntä huulilla -halveksiva ilme ja kiukkuisin katsein; sitten Febus lausui jonkin -sanan, joita hän ei kuullut, ja molemmat katosivat kiireesti -parvekkeen lasioven taakse, joka sulkeutui. - --- Febus! hän huusi menehtyen, uskotko sinä sen? Kummallinen ajatus -nousi samassa hänen mieleensä. Hän muisti, että hänet oli tuomittu -kuolemaan Febus de Châteaupers'in murhasta. - -Siihen asti hän oli kestänyt kaikki. Mutta tämä viimeinen isku oli -liian ankara. Hän kaatui tajuttomana maahan. - --- Käykää käsiksi, sanoi Charmolue, kantakaa hänet kärryille ja -lopetetaan tämä juttu! - -Kukaan ei tähän saakka ollut huomannut portaalin päällä sijaitsevain -kuningaspatsaiden rivistössä erästä omituista katsojaa, joka oli -seurannut kaikkea, mitä oli tapahtunut, niin liikahtamattomana, -kaula niin kurkotettuna ja kasvot niin muodottomina, että jollei -hänellä olisi ollut puoliksi punaista, puoliksi sinipunaista -pukua, häntä olisi voinut luulla yhdeksi noista kivikummituksista, -joiden kitojen kautta tuomiokirkon pitkät vesitorvet jo kuusisataa -vuotta ovat vuodattaneet vetensä. Tältä katsojalta ei ollut mitään -jäänyt huomaamatta, mitä kello kahdentoista jälkeen oli tapahtunut -Notre-Damen portaalin edessä. Heti ensi hetkenä hän oli kenenkään -huomaamatta sitonut lujasti erääseen pylvääseen tukevan, solmuilla -varustetun köyden, jonka pää ulottui maahan asti. Sen tehtyään hän -asettui rauhallisesti katselemaan ja vihelsi silloin tällöin, kun -joku mustarastas lensi hänen ohitseen. Äkkiä samana hetkenä, jolloin -pyövelin apulaiset ryhtyivät panemaan täytäntöön Charmoluen tyyntä -käskyä, hän astuu pengermän reunan yli ja tarttuu köyteen käsin, -jaloin ja polvin; sitten nähdään hänen luisuvan pitkin portaalla -kuin ruutua pitkin virtaava vesipisara, juoksevan pyöveleitä -kohden nopeasti kuin katolta putoava kissa, lyövän heidät maahan -kahdella valtavalla nyrkiniskulla, nostavan mustalaistytön yhdellä -kädellä, kuin lapsi nostaa nukkensa, ja lennähtävän yhdellä ainoalla -hyppäyksellä kirkkoon saakka, kohottaen neidon päänsä yli ja huutaen -kauhealla äänellä: - --- Turvapaikka! - -Kaikki tapahtui niin nopeasti, että jos olisi ollut yö, olisi voinut -nähdä sen yhden leimauksen valossa. - --- Turvapaikka! turvapaikka! toisti kansanjoukko, ja tuon -kymmentuhantisen joukon kättentaputus sai Quasimodon ainoan silmän -ilosta ja ylpeydestä välähtämään. - -Tämä pauhu sai kuolemaantuomitun virkoamaan. Hän avasi silmänsä -ja katsahti Quasimodoon sulkien ne jälleen nopeasti aivan kuin -pelastajansa säikäyttämänä. - -Charmolue seisoi hölmistyneenä, samoin pyövelit ja koko saattue. -Notre-Damen muurien sisällä oli tuomittu todella loukkaamaton. -Tuomiokirkko oli turvapaikka. Inhimillinen oikeus ei ulottunut sen -kynnyksen sisäpuolelle. - -Quasimodo oli pysähtynyt pääportaalin alle. Hänen suuret jalkansa -näyttivät tanakasti nojaavan kirkon kivilattiaan kuin raskaat -romaaniset pylväät. Hänen suuri tuuheatukkainen päänsä oli olkapäiden -välissä kuin leijonalla, jolla on harja, mutta ei kaulaa. Hän -piteli tuota värisevää tyttöä kuin valkeata verhoa käsnäisillä -käsillään; mutta hän kantoi häntä niin hellävaroen kuin olisi -pelännyt särkevänsä tai tahrivansa hänet. Hän näytti tuntevan, että -siinä oli jotain hienoa, erikoista ja kallisarvoista, joka oli tehty -toisia käsiä varten kuin hänen. Toisinaan näytti siltä, kuin hän ei -olisi uskaltanut henkäykselläänkään koskea häneen. Sitten hän otti -äkkiä suojelevasti hänet käsivarsilleen, painoi hänet rintaansa -vasten kuin oman aarteensa, kuin äiti olisi tehnyt lapselleen; hänen -hiidensilmänsä suuntautui tyttöön tulvillaan hellyyttä, surua ja -sääliä ja kohosi sitten äkkiä salamoiden. Silloin naiset nauroivat -ja itkivät ja kansanjoukko osoitti myrskyistä suosiota, sillä tällä -hetkellä oli Quasimodo todella tavallaan kaunis. Hän oli kaunis, -tuo orpo, tuo löytölapsi, tuo hylkiö, hän tunsi itsensä korkeaksi -ja väkeväksi, hän katsoi kasvoista kasvoihin tuota yhteiskuntaa, -josta hänet oli erotettu ja jonka toimiin hän niin voimallisesti oli -sekaantunut, tuota inhimillistä oikeutta, jolta hän oli temmannut -saaliin, kaikkia noita tiikereitä, joiden oli pakko lipoa huuliaan, -noita vahteja, tuomareita, pyöveleitä, koko tuota kuninkaan mahtia, -jonka hän, alhaisin, oli Jumalan avulla murtanut. - -Ja lisäksi oli jotain liikuttavaa tuossa suojeluksessa, jonka niin -muodoton olento oli antanut niin onnettomalle, tuossa pelastuksessa, -jolla Quasimodo oli vapauttanut kuolemaantuomitun. Siinä kosketti ja -tuki luonnon ja yhteiskunnan kaksi kurjinta olentoa toisiaan. - -Muutaman voitonriemuisen hetken kuluttua Quasimodo oli kuitenkin -äkkiä rientänyt kirkkoon taakkoineen. Kansa, joka pitää -sankaritöistä, etsi häntä silmillään hämärästä kirkonlaivasta -pahoillaan siitä, että hän oli niin pian väistynyt sen -suosionosoituksilta. Äkkiä nähtiin hänen tulevan näkyviin Ranskan -kuninkaitten patsasrivin toisesta päästä ja juoksevan sen viertä -mielipuolen tavoin kantaen saalistaan kohotetuilla käsivarsillaan -ja huutaen: -- Turvapaikka! Kansanjoukko puhkesi uudelleen -suosionosoituksiin. Päästyään pylväistön päähän hän katosi taas -kirkon sisälle. Hetken päästä hän näyttäytyi uudelleen ylemmällä -pengermällä, mustalaistyttö yhä käsivarsillaan, juosten yhä kuin -hullu ja huutaen: -- Turvapaikka! Ja kansanjoukko osoitti suosiotaan. -Vihdoin ilmaantui hän kolmannen kerran suuren kellon tornin juurelle; -oli kuin hän olisi siellä ylpeänä näyttänyt koko kaupungille sitä, -jonka oli pelastanut, ja hänen jyrisevä äänensä, tuo ääni, jota niin -harvoin kuultiin ja jota hän itse ei kuullut koskaan, toisti kolme -kertaa raivolla, joka tuntui kohoavan pilviin saakka: -- Turvapaikka! -turvapaikka! turvapaikka! - --- Hyvä! hyvä! huusi väkijoukko alhaalla, ja nämä valtavat -suosionhuudot ihmetyttivät joen toisella puolella Grève-torille -kerääntynyttä väkijoukkoa ja erakkoa, joka herkeämättä odotti katse -hirsipuuhun kiinnitettynä. - - - - - - -YHDEKSÄS KIRJA - - - - -I. Kuumeessa - - -Claude Frollo ei ollut enää silloin Notre-Damessa, kun hänen -ottopoikansa niin äkkiarvaamatta katkaisi sen kohtalokkaan solmun, -johon onneton arkkidiakoni oli sitonut mustalaistytön ja itsensä. -Päästyään sakaristoon hän oli riuhtaissut yltään messupaidan, kaavun -ja kasukan, heittänyt ne ällistyneen kirkonpalvelijan käsiin, -kiiruhtanut ulos luostariin johtavan oven kautta, käskenyt erään -soutajan viemään hänet Seinen toiselle rannalle ja painautunut -Yliopiston mäkisille kaduille, tietämättä minne mennä ja kohdaten -joka askeleella joukoittain miehiä ja naisia, jotka hyväntuulisina -kiiruhtivat Pont Saint-Micheliä kohden toivoen _vielä saapuvansa -ajoissa_ Grève-torille nähdäkseen noitaa hirtettävän; hän oli -harhaillut kalpeana ja hämmentyneenä, sokeampana ja arempana kuin -irti päässyt huuhkaja, jota keskellä päivää parvi poikia ajaa takaa. -Hän ei tiennyt enää, missä hän oli, mitä ajatteli, uneksiko. Hän -asteli, kiiruhti, juoksi mitä katua sattui, valitsematta, alati -Grèven ajamana, tuon kauhean Grèven, jonka hän hämärästi tunsi olevan -takanaan. - -Hän riensi siten Sainte-Genevieve-mäkeä alas ja astui vihdoin ulos -kaupungista Porte Saint-Victorin kautta. Hän jatkoi pakoaan niin -kauan kuin näki taakseen vilkaistessaan Yliopiston tornirivin ja -etukaupungin talot; mutta kun vihdoin muuan notkelma painoi tuon -kirotun Pariisin hänen näköpiirinsä taakse, kun hän saattoi luulla -olevansa sadan peninkulman päässä siitä maaseudulla, erämaassa, hän -pysähtyi ja hänestä tuntui siltä kuin hän hengittäisi keveämmin. - -Silloin alkoi hänen mieleensä tunkeutua kauheita ajatuksia. Hän näki -selvästi sieluunsa, ja häntä puistatti. Hän ajatteli tuota onnetonta -tyttöä, joka oli syössyt hänet ja jonka hän puolestaan oli syössyt -turmioon. Hän loi tuijottavan silmäyksen sille kaksinkertaiselle -tuskantielle, jonka onneton sallimus oli heidän kummankin kohtalolle -määrännyt, aina siihen yhtymäkohtaan saakka, jossa se oli säälimättä -antanut niiden murskautua toisiaan vasten. Hän mietti ikuisten -lupausten hulluutta, viattomuuden, tieteen, uskonnon ja siveyden -turhuutta, Jumalan hyödyttömyyttä. Hän antautui sydämen ilolla -pahoille ajatuksille, ja kuta enemmän hän niihin vajosi, sitä -selvemmin hän tunsi sisässään saatanallisen naurun purskahduksia. - -Ja kaivautuessaan siten sieluunsa ja nähdessään, miten laajan -alan luonto oli siinä valmistanut intohimoille, hän nauroi yhä -katkerammin. Hän kaivoi esille kaiken vihansa, kaiken pahuutensa, -mikä hänen sydämensä pohjalla oli, ja hän havaitsi sairasta tutkivan -lääkärin kylmällä katseella, että tämä viha ja tämä pahuus oli vain -vääristynyttä rakkautta; että rakkaus, tuo kaikkien inhimillisten -hyveiden lähde muuttui papin sielussa kauheaksi irvikuvaksi, ja että -hänen luontoisensa mies muuttuu papiksi antautuessaan paholaiseksi. -Tällöin purskahti hän hirveään nauruun ja äkkiä hän kävi kalpeaksi -miettiessään kohtalokkaan intohimonsa kamalinta puolta, tuota -kalvavaa, myrkyllistä, vihantäyttä, leppymätöntä rakkautta, joka oli -vain saattanut toisen hirteen, toisen helvettiin: tytön kuolemaan, -hänet kadotukseen. - -Ja sitten hän nauroi uudelleen muistaessaan, että Febus eli; että -kapteeni kaikesta huolimatta eli, oli iloinen ja tyytyväinen, että -hänellä oli entistä koreampi asetakki ja uusi rakastettu, jonka hän -vei katsomaan entisen hirttämistä. Hänen naurunsa yltyi, kun hän -ajatteli, että niistä olennoista, joille hän oli halunnut kuolemaa, -mustalaistyttö, ainoa olento, jota hän ei vihannut, oli ainoa, jonka -suhteen hän ei ollut epäonnistunut. - -Kapteenista siirtyivät hänen ajatuksensa kansaan, ja hänessä syttyi -eräänlainen ennenkuulumaton mustasukkaisuus. Hän ajatteli, että -myös kansa, koko väkijoukko oli nähnyt hänen rakastamansa naisen -paitasillaan, miltei alasti. Hän väänteli käsiään ajatellessaan, että -tämä nainen, jonka muotojen näkeminen vain vilaukseltakin hämärässä -olisi ollut hänen korkein onnensa, oli luovutettu päivänvalossa, -keskellä kirkasta päivää kaikelle kansalle puettuna kuin hekumallista -yötä varten. Hän itki raivosta kaikkea tuota iäksi häväistyä, -lokaan tallattua, paljastettua, tahrattua rakkauden mysteeriä. Hän -itki raivosta kuvitellessaan, miten monta saastaista katsetta tuo -huolimattomasti kiinnitetty paita oli tyydyttänyt. Ja että kaunis -tyttö, tuo neitseellinen lilja, tuo kainouden ja nautinnon malja, -jota hän ei ollut uskaltanut muuta kuin vapisten lähentää huulilleen, -oli muutettu eräänlaiseksi yleiseksi juoma-altaaksi, josta Pariisin -roskaväki, varkaat, kerjäläiset ja lakeijat olivat tulleet yhdessä -juomaan julkeata, saastaista ja rivoa nautintoa. - -Ja kun hän koetti luoda itselleen kuvaa siitä onnesta, jonka hän -olisi voinut löytää maan päällä, ellei tyttö olisi ollut mustalainen -ja hän pappi, ellei Febusta olisi ollut, ja ellei tyttö olisi tätä -rakastanut; kun hän kuvitteli, että elämä onnessa ja rakkaudessa -olisi ollut mahdollinen hänellekin, että siellä täällä maailmassa -silläkin hetkellä oli onnellisia pareja, jotka oranssien alla, -purojen partailla, auringon laskussa tai tähtikirkkaassa yössä olivat -vaipuneina pitkiin pakinoihin; ja että hänkin, jos Jumala olisi niin -tahtonut, olisi tytön kanssa voinut muodostaa tuollaisen siunatun -parin, silloin suli hänen sydämensä hellyydestä ja epätoivosta. - -Oh! hän! se on hän! se hellittämätön ajatus palasi aina hänen -mieleensä, kiduttaen häntä, kalvaen hänen aivojaan, raadellen -hänen sieluaan. Hän ei tuntenut lainkaan katumusta, ei lainkaan -omantunnonvaivoja; kaikki, minkä hän oli tehnyt, hän oli valmis -tekemään uudelleen; hän näki hänet mieluummin pyövelin käsissä kuin -kapteenin sylissä, mutta hän kärsi; hän kärsi niin suunnattomasti, -että hän silloin tällöin nyhti irti kokonaisia tukkuja hiuksia -nähdäkseen, eivätkö ne olleet käyneet valkeiksi. - -Toisinaan pälkähti hänen päähänsä kesken kaiken, että nyt ehkä oli -se hetki, jolloin tuo hirveä ketju, jonka hän aamulla oli nähnyt, -kiristi rautasolmunsa tuon hennon ja kauniin kaulan ympäri. Tämä -ajatus sai koko hänen ruumiinsa hikoilemaan. - -Toisinaan hän yhä saatanallisesta nauraen itselleen kuvitteli -samalla kertaa Esmeraldaa sellaisena, kuin hän oli hänet ensi kerran -nähnyt, täynnä elämäniloa, huolettomana, koristettuna, tanssivana, -siivitettynä, sopusointuisena, ja Esmeraldaa tänä viimeisenä päivänä, -paitasillaan, köysi kaulassa, nousemassa hitaasti paljain jaloin ylös -hirsipuun teräviä porraspuita; tämä kaksinkertainen kuva kohosi hänen -mieleensä sellaisella voimalla, että hän päästi kamalan karjaisun. - -Tämän epätoivon myrskyn myllertäessä, pirstoessa, repiessä, -väännellessä ja raastaessa juuriltaan kaikki hänen sielussaan, hän -loi silmäyksen luontoon ympärillään. Hänen edessään nokkivat kanat -pensaita, sinikiiltävät sontiaiset liikkuivat auringonpaisteessa, -hänen päänsä yllä purjehti muutamia laikullisia pilviryhmiä -sinisellä taivaalla, taivaanrannalla pisti Saint-Victorin luostarin -torninhuipun liuskakiviobeliski esiin mäkien aaltoviivan takaa, ja -Copeaux-mäen mylläri katseli vihellellen myllynsä ahkerien siipien -pyörintää. Koko tämä toimelias, järjestetty, rauhallinen elämä, joka -tuhansissa muodoissa ilmeni hänen ympärillään, vaivasi häntä. Hän -pakeni uudelleen. - -Hän harhaili siten iltaan saakka. Tätä luonnon, elämän, oman itsensä, -ihmisen, Jumalan, kaiken pakenemista kesti koko päivän. Toisinaan -hän heittäytyi maahan kasvoilleen ja raastoi kynsillään irti -maasta viljan oraita. Toisinaan hän pysähtyi autiolle kyläkadulle, -ja hänen ajatuksensa olivat niin sietämättömiä, että hän tarttui -molemmin käsin päähänsä ja yritti riuhtaista sitä irti olkapäistä -murskatakseen sen maata vasten. - -Kun aurinko alkoi laskea, hän tutki itseään uudelleen ja huomasi -itsensä miltei mielipuoleksi. Myrsky, joka oli riehunut hänessä siitä -saakka, jolloin hän oli kadottanut toivon ja halun mustalaistytön -vapauttamiseen, tuo myrsky ei ollut jättänyt hänen tietoisuuteensa -ainoatakaan tervettä ja selvää ajatusta. Hänen järkensä oli aivan -repaleina. Hän näki mielikuvituksessaan vain kaksi selvää kuvaa -enää: Esmeraldan ja hirsipuun; kaikki muu oli mustana. Nämä -kaksi kuvaa muodostivat yhdessä kauhean ryhmän, ja kuta enemmän -hän hämmennyksessään pystyi kiinnittämään niihin ajatuksiaan -ja tarkkaavaisuuttaan, sitä mukaa hän näki niiden kasvavan yhä -enenevissä mielikuvituksellisissa mittasuhteissa, toisen suloudessa, -lumousvoimassa, kauneudessa ja valossa, toisen kauhussa, niin että -Esmeralda näytti hänestä lopulta tähdeltä, hirsipuu suunnattomalta -luiselta käsivarrelta. - -Kummallista oli, ettei koko tämän kidutuksen aikana hänen päähänsä -kertaakaan vakavasti pälkähtänyt kuolla. Niin oli luonto tuon -onnettoman laatinut. Hän riippui kiinni elämässä. Ehkäpä hän näki -todella kadotuksen tuolla puolen. - -Aurinko vaipui yhä lähemmäksi taivaanrantaa. Hämärä vaisto sanoi -hänessä olevalle elolliselle olennolle, että oli aika palata. Hän -luuli olevansa kaukana Pariisista, mutta katseltuaan tarkemmin -ympärilleen hän huomasi, että hän vain oli kiertänyt Yliopiston -ympärysmuuria. Saint-Sulpicen torin ja Saint-Germaindes-Prés'n kolme -korkeaa huippua kuvastuivat kaukana oikealla taivasta vasten. Hän -suuntasi askeleensa sinne päin. Kuullessaan vahdin huutavan hänelle -Saint-Germainin luostarin sakaramuureilta, hän väistyi syrjään, -astui eräälle polulle, joka kulki luostarin myllyn ja kauppalan -sairaalan välitse, ja joutui hetken päästä Pré-aux-Clercs'in -luo, joka oli tunnettu mellakoista, joita siellä pidettiin yötä -päivää; se oli Saint-Germainin munkkiraukkojen kauhu-lohikäärme. -Arkkidiakoni pelkäsi, että tapaisi siellä jonkun; hän pelkäsi kaikkia -ihmiskasvoja; hän oli väistänyt Yliopistoa ja Saint-Germainia ja -halusi vasta illan pimeyden suojassa astua kaupunkiin. Hän kulki -Pré-aux-Clercs'in kautta sitä yksinäistä polkua pitkin, joka -mutkitteli Dieu-Neufiin, ja saapui viimein joen rannalle. Siellä hän -tapasi erään soutajan, joka muutamasta pariisilaisesta denieristä -souti hänet Citén kärkeen ja laski hänet maihin tuolle autiolle -maakielekkeelle, jossa lukija on nähnyt Gringoiren uneksivan ja joka -ulottui kuninkaallisten puutarhain toiselle puolelle Paimensaaren -suuntaisena. - -Veneen yksitoikkoinen keinunta ja veden solina olivat vaivuttaneet -onnettoman Clauden jonkinlaiseen horrostilaan. Kun soutaja oli -poistunut, hän seisoi aluksi jonkin hetken rannalla tylsänä -tuijottaen eteensä ja näki esineet vain suurentavan keinunnan -lävitse, mikä sai kaikki näyttämään hänen silmissään jonkinlaisilta -aavekuvilta. Ei ole lainkaan harvinaista, että suuren surun -vaikuttama väsymys aiheuttaa tällaista. - -Aurinko oli laskenut korkean Nesle-tornin taakse. Alkoi hämärtää. -Taivas oli kuulas, joen kalvo välkkyili. Näiden kahden valoisan -kohdan välissä lepäsi Seinen vasemman rannan musta juova, johon hänen -silmänsä tuijottivat ja joka perspektiivin vuoksi yhä kaventuen -taivaanrannan utuisessa etäisyydessä muistutti mustaa torninhuippua. -Rannalla tiheissä riveissä olevista taloista näkyi vain tummat -varjokuvat, jotka selvästi piirtyivät taivaan ja joen valojuovia -vasten. Siellä täällä alkoivat ikkunat välkkyä tulisilminä. Tuo -suunnaton musta obeliski, joka siten lepäsi taivaan ja siltä kohtaa -varsin leveän joen valopintojen välissä, teki arkkidiakoniin -samantapaisen vaikutuksen, kuin joku henkilö saattaisi tuntea -maatessaan selällään Strassburgin tuomiokirkon tornin juurella ja -nähdessään tuon valtavan huipun häipyvän illan hämyyn. Tässä oli vain -se erotus, että dom Claude seisoi ja obeliski lepäsi; mutta kun joki -kuvastaessaan taivasta avasi hänen jalkainsa alle huimaavan syvyyden, -näytti tuo suunnaton niemeke kohoavan yhtä korkealle avaruuteen kuin -minkä tuomiokirkon torni tahansa; ja vaikutelma oli sama. Ja tuossa -vaikutelmassa oli vielä sikäli oudompi ja syvempi teho, että tässä -kylläkin oli Strassburgin kellotorni, mutta peninkulman korkuisena, -mikä oli ennen kuulumatonta, jättiläismäistä, mittaamatonta, -rakennus, jollaista ei ainoakaan ihmissilmä ollut nähnyt, Baabelin -torni. Talojen savutorvet, muurien harjat, kattojen terävät päädyt, -augustiinilaisluostarin torninhuippu, Tour de Nesle, kaikki tuon -suunnattoman obeliskin kyljessä olevat ulkonemat, jotka näyttivät -suunnattomilta, omituisilta veistoksilta, lisäsivät vaikutelmaa. -Siinä aistiharhojen tilassa, jossa dom Claude oli, hän luuli omin -silmin näkevänsä helvetin kellotornin; nuo tuhannet valopilkut, -joita näkyi huippuun saakka tuon kauhean tornin pinnalla, näyttivät -hänestä sen sisällä olevan suunnattoman lieden aukoilta; äänet ja -melu, joka sieltä kuului, tuntui hänestä parkunalta ja korahduksilta. -Silloin valtasi hänet pelko, hän asetti kädet korviensa eteen, ettei -kuulisi, käänsi selkänsä, ettei näkisi ja pakeni pitkin askelin tuota -kauhistuttavaa näkyä. - -Mutta näköhäiriön syy oli hänessä itsessään. - -Kun hän saapui kaduille, näyttivät hänestä ohikulkijat, joita liikkui -kauppapuodeista pilkistävän valon hohteessa, alati hänen ympärillään -kuhisevilta peikoilta. Hänen korvissaan kumisi omituisesti. Hän ei -nähnyt taloja, ei katuja, ei vaunuja, ei miehiä eikä naisia, vaan -sekamelskan epämääräisiä esineitä, jotka liittyivät toisiinsa. Rue de -la Barillerien kulmassa oli maustepuoti, jonka katoksen koko reunus -oli ikimuistoisen tavan mukaan täynnä peltirenkaisiin kiinnitettyjä -puukynttilöitä, jotka toisiaan vasten kolahtaessaan synnyttivät -kastanjettien ääntä muistuttavan paukkeen. Hän luuli kuulevansa -Montfauconin luurankojen kalahtelevan toisiaan vasten pimeässä. - --- Oh! hän mutisi, tuuli lyö niitä toisiaan vasten ja saa niiden -kahleitten räminän sekoittumaan niiden luiden kalahteluun! Ehkä hän -on siellä niiden joukossa! - -Pökerryksissään hän ei tiennyt minne meni. Hetken päästä hän huomasi -olevansa Saint-Michelin sillalla. Eräässä maakerroksen ikkunassa oli -valoa. Hän meni sen luo. Erään rikkinäisen ruudun lävitse hän näki -siivottoman huoneen, joka herätti hänessä hämäriä muistoja. Keskellä -tuota huonerähjää, jota savuava lamppu himmeästi valaisi, syleili -nuori, vaalea, verevä mies, jolla oli iloiset kasvot, äänekkäästi -nauraen nuorta, puolialastonta tyttöä. Lampun ääressä istui vanha -eukko kehräten ja laulaen särähtelevällä äänellä. Kun nuori mies ei -aina nauranut, kuului eukon laulusta jokin pätkä papin korviin. Se -oli käsittämätöntä ja hirvittävää: - - Mylvi, Grève, ulvo, Grève! - Pyöri, rukkini, pyöri, - pyövelille kehrää nyöri; - hän taas hirsipuulla hyöri. - Mylvi, Grève, ulvo, Grève! - - Kehrään kauniin hamppuköyden! - Pelkkää hamppua kylväkäätte! - Vehnää vaille, velhot, jäätte. - Koska varkaan vievän näätte - kauniin hamppuköyden! - - Mylvi, Grève, ulvo, Grève! - nähdessäsi sutkan suoran: - killumassa velhohuoran - silmukassa hamppunuoran. - Mylvi, Grève, ulvo, Grève! - -Nuori mies nauroi ja likisteli tyttöä. Vanha vaimo oli Falourdelin -eukko. Tyttö oli portto. Nuori mies oli hänen nuori veljensä Jehan. - -Arkkidiakoni katseli edelleen ikkunasta sisälle. Samapa se, mitä -katseli. - -Hän näki Jehanin menevän huoneen toisessa päässä olevan ikkunan luo, -avaavan sen, katsahtavan rantakadulle, jonka ikkunoista tuhannet -valot vilkkuivat, ja kuuli hänen sanovan sitä sulkiessaan: - --- Herra nähköön! onhan jo tulossa yö. Porvarit sytyttävät -kynttilöitään ja hyvä Jumala tahtiaan. - -Sitten Jehan palasi porton luo, vilkaisi läheisellä pöydällä olevaa -pulloa ja huudahti: - --- Jo tyhjä, tuhat tulimmaista! eikä minulla ole enää rahaa! Isabeau, -hentukkani, en ole tyytyväinen Jupiteriin, ennen kuin hän on -muuttanut sinun valkeat nisäsi mustiksi pulloiksi, joista voin imeä -Beauneviiniä yötä päivää. - -Tämä kaunis sutkaus nauratti ilotyttöä, ja Jehan lähti ulos. - -Dom Claude ehti töin tuskin heittäytyä maahan, ettei veli näkisi ja -tuntisi häntä. Katu oli onneksi pimeä, ja ylioppilas oli juovuksissa. -Hän äkkäsi kuitenkin lokaisella kadulla makaavan miehen. - --- Oh! hoh! hän sanoi, veijari on viettänyt hauskan päivän. - -Hän tönäisi jalallaan dom Claudea, joka pidätti hengitystään. - --- Tukkihumalassa, jatkoi Jehan. Hitto vie, täynnä kuin tynnyri! -Oikea viinitynnyristä irroittunut iilimato. Kaljupäinen, hän lisäsi -kumartuen; vanha mies! _Fortunate senex!_ [Onnellinen vanhuus!] - -Dom Claude kuuli hänen loittonevan mutisten: - --- Kaikki samanlaisia! Järki on mainio asia, ja veljeni arkkidiakoni -on onnellinen, hän kun on sekä viisas että varakas. - -Arkkidiakoni nousi ylös ja juoksi minkä pääsi Notre-Damea kohti, -jonka valtavien tornien hän näki kohoavan hämärässä kattojen yllä. - -Saapuessaan hengästyneenä kirkon torille hän pysähtyi eikä heti -uskaltanut nostaa katsettaan tuota synkkää rakennusta kohden. - --- Oh! hän. mutisi, onko totta, että niin kauheata on voinut tapahtua -täällä tänään, tänä aamuna! - -Hän rohkaisi kuitenkin mielensä ja silmäsi kirkkoa. Sen julkisivu -oli pimeä. Taivas sen takana oli täynnä välkkyviä tähtiä. Nouseva -puolikuu paistoi tällä hetkellä oikeanpuoleisen tornin huipulla, ja -näytti siltä kuin jokin loistava lintu olisi istuutunut tornin mustan -apilanlehtikaiteen reunalle. - -Luostarin portti oli lukossa. Mutta arkkidiakonilla oli aina -taskussaan sen tornin avain, jossa hänen työkammionsa oli. Hän käytti -nyt sitä päästäkseen kirkkoon. - -Se oli pimeä ja hiljainen kuin hautaholvi. Pimeydestä, joka -seinistäkin uhosi häntä vastaan, hän huomasi, ettei aamupäivän -juhlatoimituksen suruverhoitusta vielä oltu otettu pois. Suuri -hopearisti hohti pimeässä täynnä valoläikkiä aivan kuin linnunrata -tässä haudanyössä. Kuorin korkeista ikkunoista näkyi mustan -verhoituksen yläpuolella suippokaarien yläosat, joitten ruutujen -lävitse kuu kumotti ja joissa oli vain yön epämääräisiä värejä, -jonkinlaista sinipunaista, valkoista ja sinistä, jollaista -väriyhdistelmää ei näe muualla kuin kuolleitten kasvoilla. Nähdessään -ympäri kuoria nämä kalpeat suippokaarien kärjet, luuli arkkidiakoni -näkevänsä kadotukseen tuomittujen piispain hiippoja. Hän sulki -silmänsä ja kun hän ne jälleen avasi, hän luuli näkevänsä piirin -kalpeita kasvoja, jotka katselivat häntä. - -Hän alkoi juosta kirkon halki. Silloin hänestä tuntui kuin -kirkkokin alkaisi liikkua, elävöityä, elää, kuin jokainen valtava -pylväs muuttuisi suunnattomaksi jalaksi, joka painaltaisi leveän -kivisen jalkapohjansa lattiaa vasten, kuin tuo jättiläismäinen -tuomiokirkko olisikin vain suunnaton elefantti, joka huohottaen -asteli pylväsjaloillaan, tornit kärsänään ja laaja musta verhoitus -peitteenään. - -Lopulta kuume tai hulluus oli päässyt sellaiseen valtaan, että -tuo onneton aisti ulkoisen maailman vain jonkinlaisena näkyvänä, -ruumiillisena, kauhistavana ilmestyksenä. - -Hetkeksi hän tunsi helpotusta. Paetessaan erääseen sivulaivaan, hän -huomasi erään pylvästen takana punertavan hohteen. Hän kiiruhti sinne -päin kuin tähteä kohden. Tuo valo hohti pienestä lampusta, joka yötä -päivää valaisi Notre-Damen yleistä messukirjaa rautaristikkonsa -takana. Hän hyökkäsi ahnaasti tuon pyhän kirjan kimppuun toivoen -siitä löytävänsä lohtua tai rohkaisua. Teos oli auki Jobin kirjan -seuraavan jakeen kohdalta, jota hänen tuijottava katseensa tarkkasi: --- "Ja henki astui ohitseni, ja minä kuulin hiljaisen henkäyksen, ja -kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin." - -Lukiessaan näitä kolkkoja sanoja hän koki samaa kuin sokea, joka -tuntee käsiinsä osuneen sauvan pistävän itseään. Hänen polvensa -tuntuivat hervottomilta, ja hän lysähti lattialle muistellen -häntä, joka oli kuollut päivällä. Hän tunsi niin monien kauheitten -mielikuvien kohoavan aivoihinsa, että hänestä tuntui siltä, kuin -hänen päänsä olisi muuttunut helvetin savutorveksi. - -Hän makasi näin hyvän hetken ajattelematta mitään, murtuneena ja -tahdottomana hornanvaltojen temmellyskenttänä. Vihdoin häneen palasi -hitunen voimaa ja hänen päähänsä pälkähti etsiä pakopaikkaa tornista -uskollisen Quasimodon luota. Hän nousi pystyyn ja peloissaan otti -messukirjan lampun valaistakseen tietään. Se oli pyhäinryöstöä, mutta -sellaista pikkuseikkaa hän ei tullut ajatelleeksi. - -Hän nousi hitaasti torninportaita, tuntien salaista pelkoa, joka -hiipi myös niiden harvojen kulkijain mieleen, jotka tänä myöhäisenä -hetkenä astelivat tuomiokirkontorin poikki, kun he näkivät tuon -salaperäisen valon nousevan luukulta luukulle, tornin juurelta miltei -sen huipulle saakka. - -Äkkiä hän tunsi raikkaan ilman tuulahtavan vastaansa; hän oli -saapunut ylimmän pylvästasanteen ovelle. Ilma oli viileä: taivaalla -purjehtivat pilvet muistuttivat suuria jäälohkareita, jotka valkeine -reunoineen tunkivat toistensa päälle ja puskivat toistensa kulmat -rikki aivan kuin jäänlähdön aikana keväisellä virralla. Pilvien -välistä pilkistävä puolikuu muistutti taivaan laivaa, joka oli -tarttunut kiinni näitten jäitten väliin. - -Hän loi katseensa alemmas ja tarkasteli hetkisen torneja yhdistävän -pylvästön lävitse etäällä usva- ja utuharson keskellä häämöttävää -Pariisin äänetöntä kattomerta, joka täynnä tiheään sullottuja pieniä -huippuja lepäsi hänen edessään muistuttaen kesäöisen, levollisen -meren laineita. - -Kuu valaisi himmeästi luoden katoille ja maahan tuhkanharmaan -värisävyn. - -Samassa kuului kellon kumea, värähtelevä ääni lyövän kahtatoista. -Pappi ajatteli keskipäivää. Kahdentoistalyönnit toistuivat. - --- Oh! sanoi pappi hiljaa itsekseen, hän on nyt kylmänä. - -Äkkiä tuulenpuuska sammutti hänen lamppunsa, ja miltei samalla -hetkellä hän näki varjon, jonkin valkean, jonkun olennon, naishahmon -astuvan esille tornin toisesta kulmasta. Hän alkoi vapista. Tuon -naisen vieressä kulki pieni vuohi, jonka määkinä sekoittui kellon -viimeisiin lyönteihin. - -Ponnistaen tahdonvoimiaan dom Claude tarkasti olentoa. Se oli hän. - -Hän oli kalpea, hän oli synkkä. Hänen hiuksensa valuivat olkapäille -niinkuin aamullakin. Mutta hänellä ei enää ollut köyttä kaulassa, -hänen kätensä eivät enää olleet sidotut. Hän oli vapaa, hän oli -vainaja. - -Hän oli valkopukuinen, ja hänen päässään oli valkea huntu. - -Hän astui pappia kohden hitaasti, katse taivasta kohden kohotettuna. -Noiduttu vuohi seurasi häntä. Papista tuntui siltä kuin hänen -jalkoihinsa olisi kytketty kiviä. Joka askeleella, jonka haamu astui -eteenpäin, hän astui taaksepäin; muuta hän ei voinut tehdä. Näin hän -joutui takaisin pimeään porrasholviin. Hänet jääti ajatus, että haamu -valitsisi saman tien; jos se olisi tehnyt sen, hän olisi kuollut -kauhusta. - -Se tuli tosiaan portaisiin johtavan oven luo, pysähtyi siihen -hetkeksi, tuijotti pimeään, mutta näyttämättä huomaavan pappia se -lähti pois. Hän näytti papista suuremmalta kuin eläessään. Pappi näki -kuun hänen valkean pukunsa lävitse, hän kuuli hänen hengityksensä. - -Kun haamu oli mennyt ohitse, pappi alkoi laskeutua portaita alas -yhtä hitaasti kuin oli nähnyt kummituksen liikkuvan, luullen itsekin -olevansa kummitus, astuen hämmentyneenä, hiukset kauhusta kankeina ja -sammunut lamppu yhä kädessä; ja laskeutuessaan siten kiertoportaita -alas hän kuuli selvästi äänen toistavan nauraen korvaansa: - -"... Henki astui ohitseni, ja minä kuulin hiljaisen henkäyksen, ja -kylmät väreet kulkivat selkäpiitäni pitkin." - - - - -II. Kyttyräselkä, silmäpuoli, nilkku - - -Jokaisella kaupungilla keskiajalla ja jokaisella kaupungilla -Ranskassa Ludvig XII:n aikaan saakka oli turvapaikkansa. Keskellä -sitä barbaaristen rikoslakien ja tuomioistuimien vedenpaisumusta, -joka peitti koko kaupungin, muodostivat nämä turvapaikat jonkinlaisia -saaria, jotka kohosivat inhimillisen oikeuden käytön pinnan -yläpuolelle. Jokainen rikollinen, joka nousi niille, oli pelastettu. -Jokaisen kaupungin piirissä oli miltei yhtä monta turvapaikkaa -kuin teloituspaikkaakin. Se oli rankaisemattomuuden väärinkäyttöä -kuolemanrangaistuksen rinnalla, kaksi huonoa tapaa toistensa -vastapainoksi. Kuninkaan linnalla, ruhtinasten palatseilla ja etenkin -kirkoilla oli turvapaikkaoikeus. Joskus tapahtui, että kokonainen -kaupunki, joka tarvitsi uusia asukkaita, julistettiin joksikin -ajaksi vapaakaupungiksi. Ludvig XI myönsi Pariisille vuonna 1467 -turvapaikkaoikeuden. - -Astuttuaan jalallaan turvapaikkaan rikollinen oli koskematon: mutta -hänen tuli varoa lähtemästä sieltä. Askelkin pyhäkön ulkopuolelle, -ja hän syöksyi takaisin virtaan. Teili, hirsipuu ja mestauskirves -vartioivat tarkoin turvapaikkaa ja vaaniskelivat alati saalistaan -kuin haikalat laivan ympärillä. Niinpä kuolemaantuomittujen nähtiin -harmaantuvan jonkin luostarin porttikäytävässä, jonkin palatsin -portailla tai jonkin kirkon portaalin alla. Siten oli turvapaikka -samalla vankila. Joskus tapahtui, että parlamentin virallinen -määräys rikkoi turvapaikkaoikeutta ja luovutti tuomitun pyövelille; -mutta niin tapahtui harvoin. Parlamentit pelkäsivät piispoja, ja -kun papin- ja tuomarinkaavut joutuivat otteluun keskenään, ei -jälkimmäinen juuri selvinnyt ehjänä leikistä. Joskus, kuten Pariisin -pyövelin Petit-Jeanin murhaajan ja Jean Valleret'n murhaajan Emery -Rousseaun jutuissa, tapahtui kuitenkin, että oikeus kirkkoa uhmaten -pani tuomionsa täytäntöön; mutta onneton se, joka ilman parlamentin -määräystä tunkeutui aseistettuna turvapaikkaan! Onhan tunnettua -Robert de Clermont'in, Ranskan marsalkan, ja Jean de Châlons'in, -Champagnen marsalkan kuoleman syy; ja asia koski kuitenkin vain -muuatta Perrin Marcia, välittäjänapulaista, kurjaa murhamiestä; mutta -nuo kaksi marsalkkaa olivat särkeneet Saint-Méryn portit, ja se oli -ennen kuulumatonta. - -Turvapaikkaoikeutta kunnioitettiin siinä määrin, että tarinain mukaan -eläimetkin saivat usein nauttia sitä. Aymoin kertoo, että kun muuan -Dagobertin ajama hirvi pakeni pyhän Dionysiuksen haudalle, koirat -pysähtyivät haukkuen sen ääreen. - -Kirkoissa oli tavallisesti pieni komero turvanetsijoitä varten. -Vuonna 1407 rakenutti Nicolas Flamel Saint-Jacques-de-la-Boucherien -kattoholvin päälle kammion, joka maksoi hänelle neljä livreä, kuusi -souta, kuusitoista pariisilaista denieriä. - -Notre-Damessa oli turvapaikkana pieni komero, joka oli laitettu -erään sivulaivan katon päälle tukipatsaitten alle ja josta näki -luostariin; se oli samassa paikassa, johon nykyisen torninvartijan -vaimo oli laittanut pienen puutarhan, joka Babylonin riippuvain -puutarhain rinnalla on kuin vuohenkaali palmun, kuin portinvartijatar -Semiramiksen rinnalla. - -Sinne Quasimodo oli hillittömän ja voitonriemuisen kiertokulkunsa -jälkeen torneissa ja pylvästöissä sijoittanut Esmeraldan. Tämän -riemukulun aikana tyttö ei ollut tointunut; puolittain tiedottomana, -puolittain tajuissaan hän oli vain huomannut, että hän nousi ylöspäin -ilmassa, että hän leijaili ja lensi, että joku vei häntä pois maan -pinnalta. Silloin tällöin hän kuuli Quasimodon kaikuvan naurun ja -jyrisevän äänen korvissaan; hän raotti silmiään ja näki silloin -allansa epäselvästi Pariisin tuhannet liuskakivi- ja tiilikatot -sinisenä ja punaisena mosaiikkina ja yllänsä Quasimodon kauheat ja -riemukkaat kasvot. Silloin hänen silmäluomensa painuivat jälleen -kiinni; hän luuli, että loppu oli tullut, että hänet oli teloitettu -hänen tainnostilansa aikana, ja tuo muodoton paholainen, joka oli -käynyt hänen kohtaloonsa käsiksi, oli jälleen saanut hänet valtaansa -ja kiidätti häntä pois. Tyttö ei uskaltanut enää katsoa häntä ja -antoi itseään kantaa. - -Mutta kun kellonsoittaja huohottaen ja tukka liehuen oli asettanut -hänet kammioon, kun hän tunsi hänen karkeitten käsiensä hellävaroen -irroittavan köyden, joka kiristi hänen käsivarsiaan, hätkähdytti -se häntä samalla lailla kuin hereille kavahtaminen keskellä yötä -karille ajaneen laivan matkustajia. Hänen ajatustoimintansakin elpyi -vähitellen. Hän huomasi olevansa Notre-Damessa, hän muisti, että -hänet oli riistetty pyövelin käsistä, että Febus eli, ettei Febus -enää rakastanut häntä; ja kun nämä kaksi ajatusta, joista toinen -niin suuresti katkeroitti toista, yhtaikaa heräsivät onnettomassa -kuolemaantuomitussa, kääntyi hän Quasimodon puoleen, joka pelottavana -seisoi hänen vieressään, ja sanoi: - --- Miksi pelastitte minut? - -Quasimodo katseli tyttöä innokkaana, ikään kuin koettaen arvata, mitä -tämä hänelle sanoi. Tyttö toisti kysymyksen. Silloin Quasimodo katsoi -häntä syvän surun ilmein ja riensi pois. - -Tyttö katsoi ihmetellen hänen jälkeensä. - -Hetken kuluttua hän saapui takaisin kantaen myttyä, jonka heitti -tytön jalkoihin. Siinä oli vaatteita, joita säälivät naiset olivat -häntä varten asettaneet kirkon kynnykselle. Silloin tyttö katsoi -itseään, huomasi olevansa miltei alasti ja punastui. Hän palasi -elämään. - -Quasimodoonkin näytti tämä kainous tarttuvan. Hän nosti leveän -kämmenen siimalleen ja poistui jälleen, mutta hitain askelin. - -Tyttö pukeutui nopeasti. Puku oli valkea, valkealla hunnulla -varustettu. Hôtel-Dieun noviisien puku. - -Tuskin hän oli ehtinyt pukeutua, kun hän näki Quasimodon palaavan. -Hänellä oli kori toisessa kainalossa, toisessa patja. Korissa oli -pullo, leipää ja muuta ruokaa. Hän asetti korin maahan ja sanoi: -- -Syökää. -- Hän levitti patjan lattialle ja sanoi: -- Nukkukaa. -- -Kellonsoittaja oli tuonut hänelle oman ateriansa ja oman vuoteensa. - -Mustalaistyttö katsahti häneen kiittääkseen häntä, mutta ei saanut -sanaakaan suustaan. Quasimodo raukka oli todellakin kauhistuttava. -Hän painoi päänsä alas, ja kammo värisytti häntä. - -Silloin sanoi Quasimodo: - --- Herätän teissä pelkoa. Olen kovin ruma, eikö niin? Älkää katsoko -minuun. Kuulkaa vain mitä puhun. -- Päivisin tulee teidän pysytellä -täällä; öisin voitte kävellä pitkin kirkkoa. Mutta älkää milloinkaan -astuko kirkon ulkopuolelle. Silloin olette hukassa. Ne tappaisivat -teidät, ja minä kuolisin. - -Liikuttuneena tyttö nosti päätään vastatakseen hänelle, mutta hän -oli jo mennyt. Tyttö oli jälleen yksin. Hän mietiskeli tuon melkein -kummituksellisen olennon omituisia sanoja, hämmästyneenä hänen -äänensä samalla käheästä ja lempeästä sävystä. - -Sitten hän tarkasteli komeroaan. Se oli noin kuuden neliöjalan -laajuinen kammio, jonka pieni ikkunaluukku ja ovi olivat loivasti -viettävälle liuskakivikatolle päin. Useat eläinten päitten -muotoiset vesitorvet näyttivät kurkottavan kaulojaan katsoakseen -häntä. Kattonsa reunalta hän näki Pariisin liesien savun nousevan -taivasta kohden lukemattomista savutorvista. Se oli surullinen -näky mustalaistyttö raukalle, löytölapselle, kuolemaantuomitulle, -onnettomalle, jolla ei ollut isänmaata, ei vanhempia, ei kotiliettä. - -Juuri silloin, kun ajatus hänen hylätystä tilastaan valtasi hänet -voimakkaampana kuin milloinkaan ennen, hän tunsi karvaisen ja -partaisen pään koskettavan käsiään ja polviaan. Hän hätkähti (kaikki -säikäytti häntä nykyään) ja katsoi. Se oli vuohi raukka, pikku Djali, -joka samalla, kun Quasimodo oli hajoittanut Charmoluen joukon ja -kantanut Esmeraldan pois, oli juossut hänen jäljessään ja seissyt jo -lähes tunnin anoen ja hyväillen hänen jalkainsa juuressa saamatta -osakseen katsettakaan. Mustalaistyttö tuhlasi sille suudelmiaan. - --- Oh! Djali, hän sanoi, miten saatoin unohtaa sinut! Sinä ajattelet -aina minua! Oh! sinä et ole kiittämätön, sinä! - -Ikään kuin näkymätön käsi olisi kohottanut painon hänen sydämeltään, -hän alkoi samassa itkeä ja tunsi, että tulvivain kyynelten keralla -katosi hänen kipein ja katkerin tuskansa. - -Illan tullen hän havaitsi yötaivaan niin kauniiksi ja kuutamon niin -houkuttelevaksi, että hän kiersi ylemmän tornin penkereen ympäri. Maa -täältä ylhäältä katsoen näytti hänestä niin tyyneltä, että hän tunsi -jonkin verran lievitystä. - - - - -III. Kuuro - - -Seuraavana aamuna havahduttuaan tyttö tajusi, että hän oli -nukahtanut. Tämä omituinen seikka ihmetytti häntä. Niin kauan -oli jo siitä, kun hän oli viimeksi nukkunut. Nousevan auringon -iloiset säteet pilkistivät hänen ikkunaluukustaan sisälle ja -osuivat hänen kasvoihinsa. Mutta samalla kun hän näki auringon, -hän huomasi luukussa muutakin, joka pelotti häntä: Quasimodon -kasvot. Hän sulki silmänsä, mutta turhaan: hän luuli yhä ruusuisten -silmäluomiensa lävitse näkevänsä tuon kyttyräselkäisen, silmäpuolisen -ja torahampaisen maahisen naamion. Silloin hän kuuli, pitäessään -silmiään yhä kiinni, käheän äänen sanovan lempeästi: - --- Älkää pelätkö. Olen ystävänne. Tulin katsomaan teitä, kun -nukuitte. Eihän teitä haittaa, vaikka olenkin tässä, kun silmänne -ovat kiinni? Nyt menen tieheni. Olen jo muurin takana. Voitte avata -silmänne. - -Sanoja vielä surullisempi oli ääni, jolla ne lausuttiin. -Mustalaistyttö avasi liikuttuneena silmänsä. Quasimodo ei -todellakaan enää ollut luukulla. Tyttö meni ikkunaan ja näki tuon -kyttyräselkäisen raukan istuvan muurinnurkkauksessa murheellisena -ja alistuneessa kyyryasennossa. Tyttö koetti voittaa sen -vastenmielisyyden, jota Quasimodo herätti hänessä. - --- Tulkaa, hän sanoi rujolle lempeästi. - -Kun Quasimodo näki hänen huuliensa liikkuvan, hän luuli että tyttö -kehoitti häntä poistumaan; hän nousi ylös ja lähti nilkuttamaan -tiehensä hitain askelin ja pää painuksissa, uskaltamatta nostaa -tyttöön edes epätoivoista katsettaan. - --- Tulkaahan nyt! huusi tyttö, mutta Quasimodo loittoni yhä. - -Silloin tyttö syöksähti ulos kammiostaan, riensi hänen jälkeensä ja -tarttui häntä käsivarteen. Tämä kosketus sai Quasimodon koko ruumiin -vapisemaan. Hän kohotti rukoilevasti silmänsä, mutta nähdessään että -tyttö johdatti häntä takaisin kammioon, hänen kasvonsa säteilivät -ilosta. Tyttö koetti saada häntä astumaan sisälle, mutta hän ei -tahtonut millään muotoa astua kynnyksen yli. - --- Ei, ei, hän sanoi, huuhkaja ei astu leivosen pesään. Silloin -kyyristyi tyttö sirosti vuoteelleen nukkuva vuohi jalkainsa juuressa. -Kumpikin oli hetken liikahtamatta; ääneti katseli Quasimodo niin -suurta suloutta, tyttö niin suurta rumuutta. Joka hetki hän keksi -Quasimodossa uusia epämuotoisuuksia. Hänen katseensa kulki vääristä -sääristä kyttyrään, kyttyrästä ainoaan silmään. Hän ei voinut -ymmärtää, miten saattoi olla olemassa niin muodoton olento. Mutta -tuosta olennosta huokui kuitenkin sellaista surumielisyyttä ja -lempeyttä, että tyttö alkoi tottua häneen. - -Quasimodo katkaisi ensimmäisenä äänettömyyden. - --- Te pyysitte siis minua palaamaan? - -Tyttö nyökäytti päätään ja sanoi: - --- Niin. - -Quasimodo ymmärsi päännyökkäyksen. - --- Voi! hän sanoi ikään kuin epäröiden jatkaa, niin... olen kuuro. - --- Mies raukka! huudahti mustalaistyttö ystävällisen säälivällä -äänellä. - -Quasimodo hymyili murheellisesti. - --- Eikö niin, että se vielä puuttui? Niin, olen kuuro. Tällainen minä -olen. Eikö se ole kauheaa? Te olette niin kaunis, te! - -Äänessä, millä hän lausui nämä sanat, värähti niin syvä tunto hänen -kurjuudestaan, ettei tyttö voinut sanoa sanaakaan. Quasimodo ei olisi -muuten kuullutkaan mitään. Hän jatkoi: - --- En ole milloinkaan tuntenut rumuuttani niin selvästi kuin nyt. Kun -vertaan itseäni teihin, tunnen syvää sääliä itseäni kohtaan, minä -onneton kummitus raukka. Minä näytän teistä varmaan eläimeltä, eikö -niin? -- Te, te olette auringonsäde, kastepisara, linnunliverrys! -- -Minä, minä olen jokin kauhea, en ihminen enkä eläin, jokin piikiveä -kovempi, poljetumpi ja muodottomampi! - -Ja hän alkoi nauraa, mutta tuo nauru oli sydäntäsärkevintä, mitä -kuulla saattoi. Hän jatkoi: - --- Niin, olen kuuro. Mutta te voitte puhua minulle liikkeillä ja -merkeillä. Herrani puhuu minun kanssani sillä tavalla. Ja sitten -saatan myös pian nähdä, mitä haluatte, huulienne liikkeistä ja -katseestanne. - --- No niin, sanoi tyttö hymyillen, sanokaa minulle, miksi olette -pelastanut minut. - -Quasimodo katseli häntä tarkkaavasti hänen puhuessaan. - --- Olen ymmärtänyt, hän sanoi. Te kysyitte, miksi pelastin teidät. Te -olette siis unohtanut erään kurjan, joka eräänä iltana koetti ryöstää -teidät, kurjan, jota te seuraavana päivänä autoitte heidän kirotulla -kaakinpuullaan. Tippa vettä ja hiukan sääliä, se on enemmän kuin mitä -koko elämälläni kykenen korvaamaan. Te olette unohtanut tuon kurjan; -mutta hän on muistanut sen. - -Tyttö kuunteli häntä syvästi liikuttuneena. Kellonsoittajan silmissä -kimalteli kyynel, mutta se ei vierähtänyt. Hän näytti pitävän -jonkinlaisena kunnia-asianaan tukahuttaa sen. - --- Kuulkaa, hän jatkoi, kun hänen ei enää tarvinnut pelätä, että tämä -kyynel valahtaisi hänen silmästään, tässä on meillä sangen korkeat -tornit; joka niiden huipulta putoaa, kuolee ennen kuin ehtii maahan; -kun tahdotte, että hyppään alas, ei teidän tarvitse sanoakaan mitään, -katsekin riittää. - -Tämän sanottuaan hän nousi. Niin onneton kuin mustalaistyttö olikin, -herätti tämä eriskummainen olento kuitenkin hänessä sääliä. Hän -viittasi häntä jäämään. - --- Ei, ei, sanoi Quasimodo. Minun ei pidä viipyä enää. Katseenne -saa minun tuntemaan oloni täällä tukalaksi. Säälistä te vain olette -kääntämättä kasvojanne pois minusta. Minä menen jonnekin, josta voin -katsella teitä, ilman että te näette minua. On parempi niin. - -Hän otti taskustaan pienen metallisen vihellyspillin. - --- Ottakaa tämä, hän sanoi, kun tarvitsette minua, kun haluatte minun -tulevan, kun ette erikoisesti pelkää nähdä minua, niin viheltäkää -tällä. Kuulen sen äänen. - -Hän asetti pillin permannolle ja riensi pois. - - - - -IV. Hietakiveä ja kristallia - - -Päivä seurasi toistaan. - -Rauha palasi vähitellen Esmeraldan sieluun. Valtava suru samoin -kuin valtava ilokin on lyhytaikaista. Ihmissielu ei kauan viihdy -äärimmäisyyksissä. Mustalaistyttö oli kärsinyt niin paljon, että vain -ihmetyksen tunne oli jäänyt jäljelle. - -Turvallisuuden keralla oli toivokin palannut. Hän oli yhteiskunnan -ja elämän ulkopuolella, mutta hän aavisti hämärästi, ettei hänen -ehkä olisi mahdotonta palata siihen. Hän oli kuin kuollut, jolla oli -hautansa avain. - -Hän tunsi kauheiden kuvien vähitellen häipyvän muististaan. Kaikki -nuo hirveät kuvajaiset, Pierrat Torterue, Jacques Charmolue, vieläpä -itse pappikin, haihtuivat hänen sielustaan. - -Ja Febushan eli, hän oli varma siitä, hän oli nähnyt hänet. Febus -eli, sehän oli kaikkein tärkeintä. Kaikkien niiden kauheitten iskujen -jälkeen, jotka olivat hävittäneet kaiken hänen sielussaan, hän oli -tavannut siellä yhden ainoan seikan, yhden ainoan tunteen ehjänä -ja vahingoittumattomana: rakkautensa kapteeniin. Sillä rakkauden -laita on samoin kuin puun: se työntää juurensa syvälle koko meidän -olemukseemme ja viheriöitsee usein vielä särkyneessäkin sydämessä. - -Ja selittämätöntä on, että kuta sokeampi tuo intohimo on, sitä -sitkeämpi se on. Se ei ole milloinkaan kestävämpi kuin täysin -järjettömänä. - -Esmeralda ei kuitenkaan voinut ajatella kapteenia ilman katkeruutta. -Oli kauheata, että hänkin oli johdettu harhaan, että hänkin oli -voinut pitää mahdollisena, että tuo tikarinisku oli hänen, Esmeraldan -antama, joka olisi ollut valmis uhraamaan tuhat elämää hänen -puolestaan. Mutta ei pitänyt tuomita liian ankarasti kapteenia: -eikö hän, Esmeralda, itse ollut tunnustanut _rikostaan?_ Eikö hän, -heikko nainen, ollut antanut kidutuksen taivuttaa itseään? Syy oli -yksin hänen. Hänen olisi ennen pitänyt antaa repiä kynnet itseltään -kuin sallia kiristää tuollaista tunnustusta. Mutta kunhan hän vain -kerrankin, vain lyhyen hetkenkin saisi jälleen nähdä Febuksen, -ei tarvittaisi kuin sana, kuin katse vain, jotta hän luopuisi -harhaluulostaan ja rakastaisi jälleen häntä. Hän ei epäillyt sitä. -Hän karkotti mielestään joukon omituisia seikkoja, kuten Febuksen -läsnäolon hänen tehdessään katumusta ja nuoren tytön, jonka seurassa -hän oli. Se oli epäilemättä hänen sisarensa; sangen järjetön selitys, -mutta se tyydytti häntä, koska hänen oli pakko uskoa, että Febus -rakasti häntä yhä, häntä eikä ketään muuta. Olihan Febus vannonut sen -hänelle. Mitäpä hän muuta tarvitsi, kokematon, herkkäuskoinen tyttö? -Ja eivätkö asianhaarat jutussa todistaneet paljon enemmän häntä kuin -Febusta vastaan? Hän odotti siis. Hän toivoi. - -Meidän on lisättävä, että kirkko, tuo suunnaton kirkko, joka häntä -joka puolella ympäröi, joka vartioi häntä, joka suojeli häntä, oli -myös parhain rauhoittaja. Tuon valtavan rakennuksen juhlalliset -viivat, kaikkien tuota neitoa ympäröivien esineitten uskonnolliset -piirteet, ne hurskaat ja korkeat ajatukset, jotka niin sanoakseni -tulvivat tuon kiviruumiin kaikista huokosista, vaikuttivat häneen -hänen tietämättään. Rakennuksen äänetkin olivat vaikutukseltaan -niin siunauksellisia, niin majesteetillisia, että ne vaimensivat -tuon sairaan sielun tuskia. Jumalanpalvelusta toimittavien -pappien yksitoikkoinen laulu, seurakunnan vastaukset, toisinaan -tuskin kuuluvina, toisinaan voimakkaina kuin ukkosen jyrinä, -ikkunaruutujen sointuva helinä, urkujen pauhu kuin sadan pasuunan -ääni, suunnattomina mehiläispesinä surisevan kolmen kellotornin -kumina, jättiläissoittimien koko orkesteri, jonka ääniasteikko alati -nousi ja laski kansanjoukosta kellotorniin, huumasi hänen muistinsa, -mielikuvituksensa ja tuskansa. Ennen kaikkea tuudittivat kellot hänet -rauhaan. Nuo valtavat kojeet vuodattivat hänen ylleen ikään kuin -voimallista magnetismia suurina laineina. - -Jokainen auringonnousu tapasikin hänet rauhoittuneempana, -keventyneempänä ja vertyneempänä. Sitä mukaa kuin hänen sisäiset -haavansa arpeutuivat, alkoi sulo ja kauneus jälleen kukkia hänen -kasvoillaan, mutta sielukkaampana, vähemmän häikäisevänä. Hänen -entinen luonnonlaatunsakin palasi, vieläpä osaksi hänen iloisuutensa, -soma suunsuipennuksensa, rakkautensa vuoheen, hänen laulunhalunsa ja -kainoutensakin. Hän pukeutui aamuisin aina kammionsa nurkassa, ettei -vaan kukaan naapuri läheisistä ylistenluukuista näkisi häntä. - -Kun Febuksen ajatteleminen joskus hetkiseksi keskeytyi, ajatteli -mustalaistyttö Quasimodoa. Hän oli ainoa side, ainoa välittäjä -ja yhdistäjä, jonka kautta Esmeralda oli kosketuksissa ihmisiin -ja elämään. Tuo onneton oli eristetympi kuin Quasimodo. Hän -ei ymmärtänyt lainkaan tuota omituista ystävää, jonka sattuma -oli hänelle antanut. Toisinaan hän moitti itseään siitä, ettei -kiitollisuuskaan saanut häntä voittamaan vastenmielisyyttänsä, mutta -hänen oli mahdotonta tottua kellonsoittaja raukkaan. Tämä oli liian -ruma. - -Hän oli antanut Quasimodolta saamansa vihellyspillin olla -permannolla. Se ei kuitenkaan estänyt Quasimodoa ensi päivinä silloin -tällöin näyttäytymästä. Esmeralda teki voitavansa, ettei vallan -ilmeisellä vastenmielisyydellä kääntyisi poispäin, kun Quasimodo toi -hänelle ruokakorin ja vesiruukun, mutta tämä huomasi pienimmänkin sen -luontoisen liikahduksen, ja silloin hän meni surullisena matkoihinsa. - -Kerran hän tuli juuri, kun tyttö hyväili Djalia. Hän seisoi -hetken mietteissään ja katseli tuota somaa ryhmää, jonka vuohi ja -mustalaistyttö muodostivat. Vihdoin hän sanoi pudistaen raskasta ja -pörröistä päätään: - --- Onnettomuuteni on, että vielä liiaksi muistutan ihmistä. Toivoisin -olevani kokonaan tuon vuohen kaltainen eläin. - -Tyttö katsahti häneen hämmästyneenä. - -Quasimodo vastasi tuohon katseeseen: - --- Voi! tiedän kyllä minkä tähden. - -Ja hän meni matkoihinsa. - -Erään toisen kerran hän ilmestyi kammion kynnykselle, jonka yli -hän ei koskaan astunut, Esmeraldan parhaillaan laulaessa vanhaa -espanjalaista romanssia, jonka sanoja hän ei ymmärtänyt, mutta joka -oli jäänyt hänen mieleensä siksi, että mustalaiseukon oli ollut -tapana nukuttaa häntä sillä, kun hän oli pieni. Nähdessään nuo -kauheat kasvot, jotka ilmestyivät hänen eteensä hänen laulaessaan -hän vaikeni äkkiä säikähdyksen elein. Onneton kellonsoittaja lankesi -polvilleen kynnykselle ja rukoilevasti katsoen risti karkeat, -muodottomat kätensä. - --- Oh! hän sanoi murheellisena, -- vannotan teitä, jatkakaa, älkää -ajako minua pois. - -Tyttö ei tahtonut tuottaa hänelle tuskaa ja jatkoi vapisten lauluaan. -Vähitellen hänen kammonsa kuitenkin haihtui, ja hän antautui -kokonaan laulunsa laahustavan sävelen surumielisen tunnelman -valtaan. Quasimodo oli yhä polvillaan kädet ristissä kuin rukoillen -tarkkaavasti, tuskin uskaltaen hengittää ja katse mustalaistyttöön -kiinnittyneenä. Voisipa sanoa, että hän kuunteli tytön laulua hänen -silmistään. - -Kolmannen kerran hän tuli Esmeraldan luo kömpelön ja aran näköisenä. - --- Kuulkaa minua, hän sanoi ponnistaen, minulla on teille jotakin -sanottavaa. - -Esmeralda ilmoitti hänelle merkillä kuuntelevansa. Silloin Quasimodo -alkoi huokailla, raotti huuliaan, näytti jo valmiilta puhumaan, -katsahti häneen, ravisti kieltävästi päätään ja meni hitain askelin -matkoihinsa kasvot kättä vasten painettuina jättäen mustalaistytön -ihmeisiinsä. - -Muuriin veistettyjen eriskummallisten olentojen joukossa oli -varsinkin muuan, josta Quasimodo erikoisesti piti ja jonka kanssa -hän usein näytti vaihtavan veljellisiä katseita. Kerran Esmeralda -kuuli hänen sanovan kuvalle -- Oh! miksi en olekin kiveä niin kuin -sinä! Eräänä päivänä vihdoin Esmeralda oli mennyt katon reunalle -asti ja katseli torille Saint-Jean-le-Rondin terävän katon ylitse. -Quasimodo seisoi hänen takanaan. Hän asettui siten vapaaehtoisesti, -säästääkseen niin paljon kuin mahdollista Esmeraldalta hänen -näkemisensä tuottamaa ikävyyttä. Äkkiä valtasi mustalaistytön -vapistus, kyynel ja ilonsalama loisti yhtaikaa hänen silmissään, hän -polvistui katon räystäälle ja ojentaen tuskallisena käsivartensa -toria kohden hän huusi: - --- Febus! tule! tule! sana vain, yksi ainoa sana, taivaan nimessä, -Febus! Febus! - -Hänen äänessään, kasvoissaan, eleissään, koko hänen olemuksessaan -oli sama sydäntäsärkevä ilme kuin haaksirikkoisella, joka antaa -hätämerkkejä laivalle, joka huolettomana purjehtii kaukana -taivaanrannalla auringonpaisteessa. - -Quasimodo katsahti torille ja näki, että tämän hellän ja intohimoisen -rukouksen kohde oli nuori mies, upseeri, kaunis kiiltävähaarniskainen -ritari, joka hiljaista laukkaa ratsasti torin perällä ja töyhdöllä -koristetulla hatullaan tervehti eräällä parvekkeella seisovaa -kaunista, hymyilevää naista. Upseeri ei muuten kuullut onnettoman -Esmeraldan ääntä, joka huusi hänelle. Hän oli liian kaukana. - -Mutta kuuroraukka kuuli. Syvä huokaus paisutti hänen rintaansa. Hän -kääntyi poispäin. Hänen sydäntään ahdistivat kyyneleet, joita hän -pidätti; hänen nyrkkinsä iskivät kouristuksenomaisesti yhteen hänen -päänsä päällä, ja kun hän ne veti takaisin, oli hänen kummassakin -kädessään tukku punaisia hiuksia. - -Mustalaistyttö ei kiinnittänyt häneen lainkaan huomiota. Quasimodo -lausui hiljaa hampaitaan kiristellen: - --- Kirous! Tuollainen pitää siis olla! Ei tarvitse muuta kuin olla -kuorelta korea! - -Tällä välin mustalaistyttö lepäsi yhä polvillaan ja huusi ankaran -mielenliikutuksen vallassa: - --- Oh! tuolla hän laskeutuu hevosen selästä! -- Hän astuu tuonne -taloon! -- Febus! -- Hän ei kuule minua lainkaan! -- Febus! -- Miten -tuo nainen on ilkeä, kun puhuu hänelle yhtaikaa kuin minä! -- Febus! -Febus! - -Kuuro katseli häntä. Hän ymmärsi nuo liikkeet ja eleet. -Kellonsoittajaraukan silmä täyttyi kyynelillä, mutta hän ei antanut -ainoankaan tipahtaa. Äkkiä hän veti hellä varoen tyttöä hihasta. -Tyttö kääntyi. Quasimodo oli jälleen rauhallisen näköinen ja sanoi: - --- Tahdotteko, että menen noutamaan häntä? Esmeralda päästi -riemuhuudon. - --- Oh! menkää! juoskaa! nopeasti! Tuo kapteeni! Tuo kapteeni! Tuokaa -hänet tänne, niin minä rakastan teitä! - -Hän syleili Quasimodon polvia. Tämä ei voinut olla surullisesti -ravistamatta päätään. - --- Minä tuon hänet luoksenne, sanoi hän heikolla äänellä. Sitten hän -kääntyi ja riensi pitkin askelin portaille, huokausten täyttäessä -hänen rintansa. - -Päästyään alas torille näki hän vain kauniin hevosen, joka seisoi -sidottuna Gondelaurier'n talon portin pieleen. Kapteeni oli mennyt -sisälle. - -Hän kohotti katseensa kirkon katolle. Esmeralda oli siellä yhä -samassa paikassa, samassa asennossa. Hän nyökäytti surullisesti -päätään tytölle ja nojautui sitten Gondelaurier'n talon -portinpylvästä vasten päättäen odottaa, kunnes kapteeni tulisi -takaisin. - -Gondelaurier'n talossa oli kutsut, joita on tapana pitää ennen häitä. -Quasimodo näki paljon väkeä menevän sisälle, mutta ei kenenkään -poistuvan. Tuontuostakin hän katsahti katolle. Mustalaistyttö seisoi -yhtä liikkumattomana kuin hänkin. Renki tuli irroittamaan hevosta ja -vei sen talon talliin. - -Näin kului koko päivä. Quasimodo seisoi portinpielessä, Esmeralda -katolla. Febus vietti varmaan aikaansa Fleur-de-Lys'n jalkain -juuressa. - -Vihdoin tuli ilta, kuutamoton, pimeä ilta. Miten Quasimodo koettikin -tirkistellä sitä kohtaa, jossa hän tiesi Esmeraldan olevan, hän ei -nähnyt muuta kuin vaaleamman täplän hämärässä, sitten ei enää mitään; -kaikki häipyi näkymättömiin, kaikki oli yhtä mustaa. - -Quasimodo näki, miten Gondelaurier'n talon ikkunat valaistiin -yläkerrasta alas saakka. Hän näki muiden torin varrella olevien -ikkunain toinen toisensa jälkeen valaistuvan; hän näki myös -niiden pimenevän viimeistä myöten. Sillä hän seisoi kaiken iltaa -paikallaan. Upseeri ei tullut ulos. Kun viimeiset kulkijat olivat -menneet kotiansa, kun kaikkien talojen ikkunat olivat pimentyneet, -seisoi Quasimodo yhä yksinään yön pimeydessä. Siihen aikaan ei ollut -ainoatakaan lyhtyä Notre-Damen torilla. - -Gondelaurier'n talon ikkunoista loisti kuitenkin yhä valoa, vieläpä -keskiyön jälkeenkin. Quasimodo, joka liikkumattomana ja tarkkaavana -seisoi paikallaan, näki joukon liehuvia ja tanssivia varjoja kulkevan -moniväristen ikkunaruutujen ohitse. Jollei hän olisi ollut kuuro, -hän olisi sitä mukaa, kun yölevolle käyvän Pariisin melu vaikeni, -kuullut yhä selvemmin juhlamelun, naurun ja soiton kaikuvan yöhön -Gondelaurier'n talosta. - -Kello yhden tienoilla aamulla alkoivat vieraat poistua. Pimeän -varjossa Quasimodo näki heidän toinen toisensa jälkeen astuvan ulos -soihduilla valaistun portaalin kautta. Mutta kapteenia ei vain -näkynyt. - -Quasimodon päätä askarruttivat surulliset ajatukset. Silloin -tällöin hän katsahti ilmaan, kuten ihmiset ikävissään tekevät. -Suuria, mustia, raskaita, repaleisia pilviä riippui suruharson -tavoin yön tähtiholvin alla. Olisi luullut näkevänsä taivaanlaella -hämähäkinverkkoja. - -Tällöin hän näki kerran parvekkeelle johtavan lasioven avautuvan -salaperäisesti hänen päänsä päällä ja sulkeutuvan jälleen yhtä -äänettömästi kahden henkilön jäljestä, jotka olivat astuneet -parvekkeelle. Siinä oli mies ja nainen. Quasimodo saattoi vain -vaivoin tuntea miehen kauniiksi kapteeniksi ja naisen siksi nuoreksi -neidiksi, jonka hän aamulla oli nähnyt samalta parvekkeelta vastaavan -kapteenin tervehdykseen. Tori oli aivan pimeä eikä kaksinkertainen -tummanpunainen verho, joka oli valahtanut oven taakse suljettaessa, -päästänyt ainoatakaan valonsädettä parvekkeelle. - -Kadulla seisova kuuro ei luonnollisestikaan voinut kuulla, mitä -he puhelivat, mutta hän saattoi kuitenkin huomata, että he olivat -antautuneet sangen hellään kuherteluun. Tyttö näytti sallineen -upseerin kietoa käsivartensa vyötäistensä ympärille ja teki vain -hellää vastarintaa, kun upseeri koetti ryöstää suudelmaa. - -Quasimodo katseli alhaalta tuota kohtausta, joka oli sitäkin -suloisempi nähdä, kun sitä ei ollut aiottu nähtäväksi. Hän seurasi -katkerana tuota onnea, tuota kauneutta. Luonto ei suinkaan ollut -mykkä tuossa vaivaisessa, ja hänen koukkuinen ja epämuodostunut -selkärankansa saattoi yhtä hyvin kuin mikä muu tahansa värähtää. Hän -ajatteli sitä kurjaa kohtaloa, joka oli tullut hänen osakseen, että -nainen, rakkaus ja nautinto ikuisesti meni häneltä sivu suun, että -hän oli tuomittu vain näkemään toisten onnea. Mutta eniten koski -häneen tässä näyssä se ajatus, miten mustalaistyttö kärsisi, jos -hän näkisi tämän. Se sekoitti harmia hänen katkeruuteensa. Yö oli -kuitenkin ylen pimeä, ja joskin Esmeralda yhä seisoisikin katolla -(mitä kuuro ei epäillytkään), hän oli liian kaukana nähdäkseen -mitään. Quasimodo saattoi töin tuskin itsekään erottaa tuota -rakastavaista paria. Se lohdutti häntä. - -Heidän keskustelunsa vilkastui yhä. Nuori nainen näytti anovan, ettei -upseeri pyytäisi häneltä enää muuta. Quasimodo saattoi kaikesta -tästä huomata vain tytön kauniit, ristityt kädet, hänen hymyilynsä -kyynelten lomitse ja hänen tähtiä kohden kohotetun katseensa ja -kapteenin tulisena häntä ahmivan katseen. - -Kun neitosen vastustus alkoi jo horjua, avautui onneksi lasiovi -äkkiä, ja vanha nainen näyttäytyi. Tyttö näytti hämmentyneeltä, -upseeri harmistuneelta, ja kaikki kolme astuivat sisälle. - -Hetken päästä korskui hevonen portaalin edessä, ja tuo kaunis upseeri -ratsasti aika vauhtia Quasimodon ohitse. - -Kellonsoittaja antoi hänen kääntyä kulmauksesta, mutta alkoi sitten -apinan nopeudella juosta hänen jäljessään huutaen: - --- Hei! kapteeni! - -Kapteeni pysähtyi. - --- Mitähän tuo roisto minusta tahtoo? mutisi hän nähdessään tuon -kummallisen olennon nilkuttaen lähestyvän häntä hämärässä. - -Quasimodo oli ehtinyt hänen luokseen ja tarttunut rohkeasti hevosen -suitsiin. - --- Seuratkaa minua, kapteeni, joku tahtoo puhutella teitä. - --- Piru vieköön! murahti kapteeni, tuon variksenpelätin olen tainnut -jossain ennenkin nähdä. -- Hei! herraseni, päästätkö hevoseni suitset -siellä! - --- Kapteeni, vastasi kuuro, -- ettekö kysy minulta kuka? - --- Sanon sinulle, että hellittäisit hevoseni suitset, sanoi Febus -kärsimättömästi. Mitä oikeastaan tahtoo tuo pöllö, joka riippuu -suitsissa? Luuletko hevostani hirsipuuksi? - -Käskystä välittämättä Quasimodo koetti päinvastoin kääntää hevosta. -Kun hän ei saattanut käsittää kapteenin vastaanhangoittelua, kiirehti -hän lisäämään: - --- Tulkaa, kapteeni, eräs nainen odottaa teitä. Ja hän lisäsi -ponnistaen: -- Eräs nainen, joka rakastaa teitä. - --- Kirottu lurjus! sanoi kapteeni, luuletko että minä olen -velvollinen menemään jokaisen naisen luo, joka minua rakastaa -tai sanoo rakastavansa! Ja ehkäpä on hän sinun näköisesi, senkin -huuhkaja? -- Sano sille, joka sinut lähetti, että minä menen -naimisiin, ja että menköön helvettiin! - --- Kuulkaa, huudahti Quasimodo luullen voittavansa yhdellä ainoalla -sanalla kapteenin vastustuksen, tulkaa, korkea-arvoisa herra! teitä -odottaa mustalaistyttö, jonka tunnette! - -Tämä sana teki todellakin voimakkaan vaikutuksen Febukseen, mutta ei -sitä, mitä kuuro oli odottanut. Kuten lukija muistanee, oli kunnon -kapteenimme Fleur-de-Lys'n seurassa lähtenyt parvekkeelta vähää -ennen kuin Quasimodo pelasti kuolemaantuomitun Charmoluen käsistä. -Myöhemmin käydessään Gondelaurier'n talossa hän oli tarkasti varonut -puhumasta tästä naisesta, jonka muisto kaiken jälkeen oli hänestä -kiusallinen eikä Fleur de-Lys'kään puolestaan ollut pitänyt viisaana -sanoa hänelle, että mustalaistyttö eli. Febus luuli niin ollen, -että Similar raukka oli ollut kuollut jo kuukauden tai pari. Muuten -oli kapteeni jo hetkisen ajatellut yön pimeyttä, tuon omituisen -sanantuojan haudanomaista ääntä ja tavatonta rumuutta, että kello -oli yli kahdentoista, että katu oli autio, kuten sinäkin iltana, -jona kummitus oli häntä puhutellut, ja että hänen hevosensa korskui -vilkaistessaan Quasimodoon. - --- Mustalaistyttö! huudahti hän miltei säikähtäneenä. Sinä tulet niin -muodoin toisesta maailmasta? - -Ja hän tapaili tikarinsa kahvaa. - --- Pian, pian, sanoi kuuro koettaen vetää hevosta mukaansa. Tänne -päin! - -Samassa Febus potkasi häntä saappaallaan voimakkaasti rintaan. - -Quasimodon silmä välähti. Hän liikahti syöksyäkseen kapteenin -kimppuun, mutta pysähtyi sitten ja sanoi: - --- Ah! miten onnellinen te olette, jolla on joku, joka rakastaa! Hän -pani painoa sanalle _joku_ ja huudahti päästäessään suitset: - --- Menkää sitten! - -Febus kannusti kiroten hevostaan, ja Quasimodo näki hänen katoavan -yön pimeyteen. - --- Oh! sanoi kuuroraukka hiljaa, hylätä sellainen! - -Hän palasi Notre-Dameen, sytytti lamppunsa ja nousi torninportaita -katolle. Mustalaistyttö seisoi yhä paikallaan, kuten hän oli -odottanutkin. Niin pian kun hän näki Quasimodon, riensi hän tätä -vastaan. - --- Yksin! huudahti hän ja väänteli tuskaisena kauniita käsiään. - --- En voinut löytää häntä, sanoi Quasimodo kylmästi. - --- Häntä olisi pitänyt odottaa koko yö! sanoi tyttö kiivaasti. - -Quasimodo näki hänen suuttuneen liikkeensä ja ymmärsi nuhteen. - --- Vartioin paremmin häntä ensi kerralla, sanoi hän ja painoi päänsä -alas. - --- Menkää matkoihinne! sanoi tyttö. - -Quasimodo lähti. Tyttö oli häneen tyytymätön. Quasimodo olisi -mieluummin suonut hänen pieksevän häntä, kuin tuottanut hänelle -surua. Hän oli sälyttänyt koko tuskan omille harteilleen. - -Tämän jälkeen mustalaistyttö ei enää nähnyt häntä. Hän ei enää -tullut tytön kammion lähelle. Korkeintaan hän näki kellonsoittajan -surullisena katselevan häntä. Mutta kun hän huomasi, että tyttö näki -hänet, poistui hän. - -On tunnustettava, ettei mustalaistyttö ollut tästä kyttyräselkäraukan -vapaaehtoisesta pakoilusta lainkaan pahoillaan. Päinvastoin hän oli -siitä mielissään. Quasimodokin tajusi sen selvästi. - -Esmeralda ei enää nähnyt häntä, mutta hän tunsi hyvän haltijan -läsnäolon kaikkialla. Hänen ruokavarastoansa täydensi näkymätön käsi -hänen nukkuessaan. Eräänä aamuna hän huomasi ikkunassaan lintuhäkin. -Hänen kammionsa yläpuolella oli hirveä veistokuva, joka häntä -peloitti. Quasimodo oli useamman kerran huomannut hänen pelkonsa. -Eräänä aamuna (sillä kaikki nämä tapahtuivat öisin) ei sitä enää -ollutkaan. Se oli murrettu irti. Tuon kuvan luo kiivennyt oli pannut -henkensä alttiiksi. - -Toisinaan tyttö kuuli iltaisin jostakin kellotornin aukosta -surumielistä ja omituista laulua, aivan kuin univirttä hänelle. Ne -olivat loppusoinnuttomia säkeitä, sellaisia kuin kuuro saattaa kyhätä. - - Älä, neito, katso pintaa vain, - katso syvälle sydämeen. - Ruma usein on sydän kauniin nuorukaisen. - Monen sydämen rakkaus on perin petollista. - - Neito, kuusi ei ole kaunis, - ei niin kaunis kuin poppeli, - mutta se viheriöi kesät, talvet. - - Voi, turhaan tästä haastelen kai? - Eihän rumaa saisi ollakaan, - kaunishan rakastaa vain kauneutta, - kevät kääntää selkänsä talvelle. - On kauneus täydellistä. - On kauneus kaikkivoipa. - - On kauneus ainoa, joka ei ole puolinaista. - Korppi lentää vain päivisin, - huuhkaja lentää vain öisin, - joutsen lentää öin ja päivin. - -Eräänä aamuna tyttö näki herättyään kaksi kukkamaljakkoa ikkunallaan. -Toinen oli kristallia, sangen kaunis ja välkkyvä, mutta haljennut. -Vesi, jota se oli ollut täynnä, oli valunut kuiviin halkeamasta, -ja kukat olivat sen tähden kuihtuneet. Toinen oli hietakiviruukku, -karkeatekoinen ja yksinkertainen, mutta se oli pitänyt veden, ja -kukat olivat tuoreita ja raikkaita. - -En tiedä, tahallaanko Esmeralda otti juuri kuihtuneen kukkakimpun ja -kantoi sitä koko päivän povellaan. - -Sinä päivänä hän ei kuullut tornista laulua. - -Hän ei siitä välittänyt rahtuakaan. Hän vietti päivänsä Djalia -hyväilemällä, Gondelaurier'n talon porttia tähystelemällä, -kuiskailemalla hiljaa itsekseen Febuksesta ja murentelemalla leipää -pääskysille. - -Hän ei muuten enää nähnyt eikä kuullut Quasimodoa. -Kellonsoittajaraukka näytti kadonneen kirkosta. Eräänä yönä, kun -tyttö makasi valveilla ja ajatteli kaunista kapteeniaan, hän kuuli -huokailemista komeronsa ovelta. Hän nousi säikähtäneenä, kurkisti -alas luukusta ja näki muodottoman möhkäleen lepäävän oven edessä kuun -hohteessa. Quasimodo siinä nukkui kivikatolla. - - - - -V. Punaisen oven avain - - -Tällä välin arkkidiakonikin oli saanut kuulla mustalaistytön -ihmeellisestä pelastuksesta. Saatuaan siitä tiedon, hän ei ollut -selvillä tunteistaan. Hän oli tottunut ajatukseen, että Esmeralda -oli kuollut. Siihen nähden hän oli rauhallinen; hän oli tyhjentänyt -tuskan kalkin pohjaan saakka. Ihmissydän (sillä dom Claude oli -mietiskellyt näitä seikkoja) ei voi sisältää muuta kuin rajoitetun -määrän epätoivoa. Kun sieni on kyllästetty, voi meri lainehtia sen -ylitse ainoankaan pisaran siihen enää tunkeutumatta. - -Kun Esmeraldaa ei enää ollut, oli sieni kyllästetty ja kaikki lopussa -dom Claudelta täällä maan päällä. Mutta saatuaan tietää tytön ja -Febuksen elävän, hän sai kantaa kidutusten, iskujen, kärsimyksien, -elämän taakkaa uudelleen. Ja Claude oli väsynyt kaikkeen. - -Kun hän sai kuulla tämän uutisen, hän sulkeutui kammioonsa -luostarissa. Häntä ei näkynyt, ei kapitulineuvotteluissa, ei -jumalanpalveluksissa. Hän sulki ovensa kaikilta, yksin piispaltakin. -Hän eli näin koppiinsa sulkeutuneena useita viikkoja. Luultiin että -hän oli sairas. Ja sairas hän olikin. - -Mitä hän toimitti tämän vapaaehtoisen vankeutensa aikana? Mitkä -ajatukset hänessä riehuivat? Taisteliko hän viimeistä kamppailua -kauhean intohimonsa kanssa? Tekikö hän viimeistä suunnitelmaa -Esmeraldan tuhoksi ja omaksi perikadokseen. - -Hänen rakas veljensä Jehan, hänen hemmoteltu kasvattinsa saapui -kerran hänen ovelleen, kolkutti, kiroili, rukoili, sanoi useaan -kertaan nimensä. Claude ei avannut. - -Hän seisoi päiväkaudet kasvot ikkunaansa vasten painettuina. Tästä -luostarin ikkunasta hän näki Esmeraldan kammion, näki toisinaan hänet -itsensäkin milloin vuohen, milloin Quasimodon seurassa. Hän havaitsi -tuon kuuron rumahisen pienet palvelukset ja hänen hienotunteisen -ja alistuvan suhtautumisensa mustalaistyttöön. Hän muisti, sillä -hänellä oli hyvä muisti, ja muisti on mustasukkaisten kiduttaja, hän -muisti sen omituisen katseen, jolla kellonsoittaja eräänä iltana -oli katsellut tanssijatarta. Hän ihmetteli, mikä oli mahtanut saada -Quasimodon pelastamaan tytön. Hän näki mustalaistytön ja kuuron monen -monta pikku kohtausta, joiden mykät eleet kaukaa katsottuina ja hänen -intohimonsa valossa näyttivät sangen helliltä. Hän epäili naisten -omituisia oikkuja. Silloin hän tunsi hämärästi itsessään heräävän -mustasukkaisuuden, jota hän ei ollut odottanut, mustasukkaisuuden, -joka sai hänet punastumaan häpeästä ja harmista. -- Olkoon menneeksi -vielä kapteeni, mutta tämä! -- Se ajatus raivostutti häntä. - -Hänen yönsä olivat kauheita. Siitä saakka kun hän oli saanut -kuulla, että mustalaistyttö eli, olivat nuo kolkot kummitus- ja -kuolemanajatukset, jotka olivat pitäneet häntä vallassaan kokonaisen -päivän, hävinneet, ja liha alkoi häntä jälleen kannustaa. Hän -vääntelehti vuoteellaan tietäessään tuon tummaverisen nuoren tytön -olevan niin lähellä. - -Joka yö loihti hänen hullaantunut mielikuvituksensa ilmoille -Esmeraldan kaikissa niissä tilanteissa, jotka olivat eniten -kiehuttaneet hänen vertansa. Hän näki hänet haavoitetun kapteenin -ylle vaipuneena, silmät ummessa, kaunis, alaston rinta Febuksen veren -peittämänä, tuona autuuden hetkenä, jolloin arkkidiakoni oli painanut -hänen kalpeille huulilleen tuon suudelman, jonka polton tuo onneton -oli tuntenut, vaikka oli puolikuollut. Hän näki pyövelinapulaisten -karkeitten käsien riisuvan ja asettavan kidutuskenkään hänen pientä -jalkaansa ja hienoa, pyöreätä säärtänsä. Hän näki jälleen tuon siron, -norsunluunvalkoisen polven, joka yksin oli jäänyt näkyviin Torteruen -kauhean kojeen ulkopuolelle. Hän kuvitteli vihdoin tuota nuorta -tyttöä paitasillaan, köysi kaulassa, olkapäät paljaina, avojaloin, -puolialastomana, sellaisena kuin hän oli nähnyt hänet viimeisenä -päivänä. Nämä nautinnokkaat mielikuvat saivat hänen kätensä -puristumaan kouristuksenomaisesti nyrkkiin ja väreet kulkemaan pitkin -hänen selkäpiitänsä. - -Eräänä päivänä varsinkin ne saivat hänen pidätetyn pappisverensä niin -polttamaan hänen suonissaan, että hän puri päänalustaan, kavahti -vuoteeltaan, heitti kaavun hartioilleen ja lähti lamppu kädessä -kammiostaan puolialastomana, hämmentyneenä, silmät liekehtivinä. - -Hän tiesi, missä Punaisen oven avain oli, oven, joka johti -luostarista kirkkoon, ja hänellä oli, kuten tiedetään, aina mukanaan -torninportaitten avain. - - - - -VI. Jatkoa Punaisen oven avaimeen - - -Sinä yönä Esmeralda oli nukahtanut kammiossaan mieli täynnä -unohdusta, toivoa ja suloisia ajatuksia. Hän oli nukkunut hetkisen -uneksien tapansa mukaan Febuksesta, kun hän luuli kuulevansa liikettä -lähellään. Hänen unensa oli kevyttä ja levotonta, linnun unta, ja -pieninkin seikka herätti hänet. Hän avasi silmänsä. Yö oli sangen -pimeä. Hän näki kuitenkin ikkuna-aukossa pään, joka katseli häntä. -Tuolla olennolla oli kädessään lamppu, joka valaisi häntä. Kun hän -huomasi Esmeraldan nähneen hänet, hän sammutti lampun. Tyttö oli -kuitenkin ehtinyt tuntea hänet. Hänen silmänsä sulkeutuivat kauhusta. - --- Oh! sanoi hän tukahtuneella äänellä, pappi! - -Koko hänen mennyt onnettomuutensa palasi salamana hänen mieleensä. -Hän vaipui kauhun jäykistämänä vuoteelleen. Hetkisen kuluttua hän -tunsi pitkin koko ruumistaan kosketuksen, joka sai hänet niin -vapisemaan, että hän kavahti istualleen täysin heränneenä ja -kauhistuneena. - -Pappi oli asettunut hänen viereensä ja kietonut käsivartensa hänen -ympärilleen. - -Hän yritti huutaa, mutta ääni petti. - --- Mene pois, peto! mene pois, murhaaja! sanoi hän hiljaisella -äänellä, joka vapisi vihasta ja pelosta. - --- Armoa! armoa! mutisi pappi painaen huulensa hänen olkapäilleen. - -Tyttö tarttui molemmin käsin hänen kaljun päänsä haiveniin ja koetti -väistää näitä suudelmia kuin puremia. - --- Armoa! toisti onneton pappi. Jospa tietäisit, miten sinua -rakastan! On kuin tulta, kuin sulaa lyijyä, kuin tuhat veistä olisi -sydämessäni. - -Ja hän puristi yliluonnollisella voimalla käsivartensa tytön -ympärille. Tyttö virkkoi raivostuneena: - --- Päästä minut tai syljen vasten kasvojasi! Pappi päästi hänet: - --- Häpäise minua, lyö minua, ole ilkeä! tee mitä haluat! Mutta armoa! -rakasta minua! - -Silloin tyttö löi häntä raivostuneen lapsen tavoin. Hän kouristi -kauniit kätensä iskeäkseen hänen kasvonsa mustelmille. - --- Mene pois, paholainen! - --- Rakasta minua! rakasta minua! sääliä! huusi pappiraukka -vierittäytyen hänen päälleen ja vastaten hänen lyönteihinsä -hyväilyillä. - -Äkkiä tyttö tunsi hänet itseään voimakkaammaksi. - --- Tästä täytyy tulla loppu! sanoi pappi hammasta purren. Tyttö -oli hänen alleen nujerrettuna, läähättävänä, sortuneena, hänen -vallassaan. Hän tunsi käden kopeloivan häntä himokkaana. Hän teki -viimeisen ponnistuksen ja alkoi kirkua: - --- Apua! apua! vampyyri! vampyyri! - -Ketään ei tullut. Djali yksin oli herännyt ja määki levottomana. - --- Ole hiljaa! sanoi pappi huohottaen. - -Äkkiä Esmeraldan käsi kosketti johonkin kylmään ja metalliseen, -kun hän taistellessaan tapaili tukea lattiasta. Se oli Quasimodon -vihellyspilli. Hän tarttui siihen epätoivon voimalla, nosti sen -huulilleen ja puhalsi siihen minkä jaksoi. Pilli päästi kirkkaan, -kimeän, läpitunkevan vihellyksen. - --- Mitä se on? sanoi pappi. - -Miltei samassa silmänräpäyksessä hän tunsi voimakkaitten käsien -tarttuvan häneen. Kammio oli pimeä. Hän ei selvästi erottanut, -kuka häntä piteli, mutta hän kuuli jonkin kiristelevän raivosta -hampaitaan, ja oli juuri sen verran valoa, että hän saattoi erottaa -suuren veitsen välkkyvän päänsä päällä. - -Pappi luuli tuntevansa Quasimodon vartalon. Se ei voinut olla -kukaan muu kuin kellonsoittaja. Hän muisti nyt sisään astuessaan -kompastuneensa johonkin kammion oven edessä viruvaan myttyyn. Mutta -kun tulokas ei sanonut mitään, hän ei tiennyt mitä ajatella. Hän -syöksyi veistä pitelevän käden kimppuun ja huusi: -- Quasimodo! Hän -unohti tuskassaan, että Quasimodo oli kuuro. - -Silmänräpäyksessä oli pappi nujerrettu maahan ja hän tunsi -lyijynraskaan polven painavan rintaansa. Tästä väärästä polvesta hän -tunsi Quasimodon. Mutta mitä tehdä? Miten saada tuo kuuro tuntemaan -hänet? Yö teki kuuron sokeaksi. - -Hän oli mennyttä miestä. Tyttö, joka oli säälitön kuin ärsytetty -tiikeri, ei tehnyt mitään hänen pelastuksekseen. Veitsi läheni hänen -päätänsä. Hetki oli uhkaava. Silloin näytti hänen vastustajansa äkkiä -valtaavan epäröinti. - --- Ei verta tänne! sanoi hän kumealla äänellä. - -Se oli todellakin Quasimodon ääni. - -Pappi tunsi suuren käden laahaavan häntä jalasta kammion -ulkopuolelle. Siellä tuli hänen kuolla. Hänen onnekseen oli kuu juuri -pilkistänyt esiin pilvien raosta. - -Kun he olivat kammion oven ulkopuolella, valaisi sen kalpea hohde -papin kasvoja. Quasimodo katsoi häntä tarkemmin, alkoi vapista, -päästi hänet irti ja peräytyi. - -Mustalaistyttö, joka oli tullut kammion ovelle, näki -hämmästyksekseen, miten osat äkkiä vaihtuivat. Nyt uhkasi pappi, ja -Quasimodo aneli. - -Pappi, joka syyti kuuron ylle vihaisia ja moittivia eleitä, viittasi -häntä käskevästi vetäytymään syrjään. - -Kuuro painoi päänsä alas, laskeutui sitten polvilleen mustalaistytön -kammion eteen ja lausui vakavalla ja alistuvalla äänellä: - --- Teidän korkea-arvoisuutenne voi tehdä, mitä haluaa; mutta -surmatkaa minut ensin. - -Ja hän ojensi papille veistään. Poissa suunniltaan kurottautui pappi -sitä tempaisemaan, mutta tyttö oli häntä nopeampi. Hän sieppasi -veitsen Quasimodon kädestä ja purskahti kauheaan nauruun. - --- Tulkaahan nyt! sanoi hän papille. - -Hän kohotti veitsen lyöntiin. Pappi seisoi neuvotonna. Tyttö olisi -varmasti iskenyt. - --- Et uskalla enää lähestyä, pelkuri! huusi tyttö papille. Sitten -hän lisäsi julmasti tietäen hyvin, että pisteli tuhansilla tulisilla -raudoilla papin sydäntä: -- Nyt tiedänkin, ettei Febus ole kuollut! - -Pappi potkaisi Quasimodon nurin ja syöksyi raivosta vapisten -porrasholviin. - -Kun hän oli mennyt, Quasimodo otti maasta vihellyspillin, joka äsken -oli pelastanut mustalaistytön. - --- Se ruostuu maassa, hän sanoi antaen sen jälleen tytölle. Sitten -hän jätti hänet yksin. - -Tyttö, jonka tämä kohtaus oli äärimmilleen jännittänyt, vaipui -menehtyneenä vuoteelleen ja purskahti hillittömään itkuun. Hänen -taivaansa oli jälleen vetäytynyt uhkaaviin pilviin. - -Pappi puolestaan oli palannut haparoiden kammioonsa. - -Niinpä todellakin. Dom Claude oli mustasukkainen Quasimodolle! - -Hän toisti miettivänä kohtalokkaita sanojaan: Kukaan ei saa omistaa -häntä! - - - - - - -KYMMENES KIRJA - - - - -I. Gringoire keksii hyviä keinoja Bernhardiinilaiskadulla - - -Siitä lähtien kun Gringoire tajusi, minne päin asiat kääntyivät, -ja että köysi, hirsipuu ja muut epämiellyttävyydet ehdottomasti -odottivat tämän näytelmän päähenkilöitä, ei hän enää halunnut siihen -sekaantua. Kulkurit, joiden joukkoon hän oli jäänyt ja joiden seuraa -hän hätätilassa piti Pariisin parhaana, olivat yhä huolissaan -Esmeraldan kohtalosta. Hänestä oli se sangen yksinkertaista -henkilöihin nähden, joilla ei, enempää kuin mustalaistytölläkään, -ollut mitään muuta tulevaisuudenmahdollisuutta kuin joutua Charmoluen -ja Torteruen käsiin ja jotka eivät hänen laillaan kyenneet -kohoamaan Pegasoksen siivillä mielikuvituksen ilmapiireihin. Hän -oli heidän keskusteluistaan kuullut, että hänen särjetyllä ruukulla -vihitty vaimonsa oli paennut Notre-Dameen, ja hän oli siitä sangen -mielissään. Mutta hän ei ollut tuntenut kiusausta mennä häntä sinne -katsomaan. Hän ajatteli toisinaan pientä vuohta, siinä kaikki. Hän -teki muuten päiväkaudet voimailutemppuja elättääkseen itseään ja -kirjoitti iltaisin valituskirjoitusta Pariisin piispaa vastaan, -jota kohtaan hänellä oli vanhaa kaunaa siitä, että hänen myllynsä -olivat kastelleet hänet. Hän kirjoitti sen lisäksi selityksiä -Noyonin ja Tournayn piispan Baudry le Rougen kauniiseen teokseen -_De Cupa Petrarum_, mikä oli innostanut hänet rakennustaiteeseen; -tämä taipumus oli hänen sydämestään karkoittanut hänen ihastuksensa -hermetiikkaan, josta se oikeastaan oli vain luonnollinen seuraus, -koska hermetiikka ja muuraus ovat läheisessä suhteessa toisiinsa. -Gringoire oli aatteen rakkaudesta siirtynyt tämän aatteen muodon -rakkauteen. - -Eräänä päivänä hän oli Saint-Germain-l'Auxerrois'n läheisyydessä -pysähtynyt erään Piispanlinna nimisen palatsin kulmaukseen, jonka -vastapäätä oli toinen nimeltään Kuninkaanlinna. Tässä Piispanlinnassa -oli erittäin kaunis kappeli neljänneltätoista vuosisadalta, ja sen -kuori oli kadulle päin. Gringoire tutki parhaillaan hartaana tämän -kuorin ulkoseinän kuvanveistoksia. Hänellä oli tuollainen itsekäs, -eristetty, korkein nautinnonhetki, jolloin taiteilija koko maailmassa -näkee ainoastaan taiteen ja näkee maailman taiteessa. Äkkiä hän -tuntee käden laskeutuvan raskaana olkapäälleen. Hän kääntyy. Siinä on -hänen vanha ystävänsä, vanha opettajansa, herra arkkidiakoni. - -Hänet valtasi hämmästys. Siitä oli jo kauan, kun hän viimeksi -oli nähnyt arkkidiakonin, ja dom Claude oli niitä juhlallisia ja -intohimoisia miehiä, joiden kohtaaminen aina järkyttää epäilevien -filosofien tasapainoa. - -Arkkidiakoni oli hetken vaiti, jolloin Gringoire saattoi tarkastaa -häntä. Hän näki dom Clauden paljon muuttuneen: hän oli kalpea kuin -talviaamu, hänen silmänsä olivat sisäänpainuneet ja hänen hiuksensa -miltei valkeat. Vihdoin katkaisi pappi äänettömyyden sanoen -rauhallisella, mutta kylmällä äänellä: - --- Mitä teille kuuluu, mestari Pierre? - --- Mitenkö voin? vastasi Gringoire. -- He! he! siitä voi sanoa -sitä ja tätä. Yleensä kuitenkin hyvää. En käytä mitään liiaksi. -Tiedättehän, mestari, että Hippokrateksen mukaan on hyvinvoinnin -salaisuus _id est cibi, potus, somni, Venus, omnia moderato, sint_ -[on siinä, että ruuassa, juomassa, nukkumisessa rakkaudessa, kaikessa -noudattaa kohtuutta]. - --- Teillä ei siis ole mitään hätää? jatkoi arkkidiakoni katsellen -häntä tutkivasti. - --- Ei, toden totta. - --- Ja mitä nykyään toimitatte? - --- Kuten näette, mestarini. Tutkin noita veistoksia ja korkokuvia. - -Pappi hymyili, mutta tuollaista katkeraa hymyä, joka vain hieman -venyttää suupieliä. - --- Ja se huvittaa teitä? - --- Se on paratiisi! huudahti Gringoire. Ja kumartuen veistokuvien -puoleen elinilmiöitä esittävän tutkijan innostunein ilmein puhkesi -hän puhumaan: -- Eikö teistä esimerkiksi tämä korkokuva ole veistetty -erittäin taidokkaasti, hienosti ja huolellisesti? Katsokaahan tätä -seinäpylvästä. Oletteko missään pylväänpäässä nähnyt herkemmin -ja pehmeämmin veistettyjä lehtikuvioita? Ja tuossa on kolme Jean -Maillevinin pyörökorkokuvaa. Ne eivät tosin ole tuon suuren neron -parhaita luomia. Mutta noiden kasvojen naiivi ja suloinen ilme, -asentojen ja pukujen viehättävyys ja tuo selittämätön miellyttävyys, -joka ilmenee kaikissa virheissä, tekee kuvat sangen hauskoiksi ja -herkullisiksi, ehkäpä liiaksikin. -- Eivätkö ne ole teistä huvittavia? - --- Ovat kyllä! sanoi pappi. - --- Ja jos näkisitte kappelin sisustan! jatkoi runoilija puheliaan -innostuneesti. -- Kaikkialla veistoksia. Yhtä tiheässä kuin kaalin -lehdet! Absiidi varsinkin on niin täynnä hurskaita ja omituisia -kuvia, etten ole missään sellaista nähnyt. - -Dom Claude keskeytti hänet: - --- Te olette siis onnellinen? - -Gringoire vastasi innostuneena: - --- Olenpa todellakin! Ensin rakastin naisia, sitten eläimiä. Nyt -rakastan kiviä. Ne ovat ainakin yhtä huvittavia kuin eläimet ja -naiset, eivätkä niin uskottomia. - -Pappi nosti käden otsalleen. Se oli hänen tavallinen liikkeensä. - --- Todellakin! - --- Katsokaas! sanoi Gringoire, -- kullakin on nautintonsa! - --- Ja hän tarttui papin käsivarteen ja vei hänet Piispanlinnan -portaisiin. Pappi antoi kuljettaa itseään. -- Tässä vasta -porraskäytävä on! Joka kerta, kun sen näen, olen onnellinen. Se on -Pariisin samalla sekä yksinkertaisin että harvinaisin porraskäytävä. -Joka portaan alareuna on pyöristetty. Sen kauneus ja yksinkertaisuus -on askelmain kauniissa mittasuhteissa, jotka noin jalan levyisinä -ovat palmikoidut, sovitetut, kytketyt, liitetyt ja koverretut -toisiinsa ja pureutuvat toisiinsa todella tiiviisti ja jalosti! - --- Ettekä toivo mitään? - --- En. - --- Ette kaipaa mitään? - --- Ei toivoa, ei kaipausta. Olen järjestänyt elämäni. - --- Minkä ihmiset järjestävät, sanoi Claude, sen panevat tapahtumat -sekaisin. - --- Olen epäilevä filosofi, vastasi Gringoire, ja pidän kaiken -tasapainossa. - --- Ja millä te tulette toimeen? - --- Teen silloin tällöin jonkin epopean tai tragedian; mutta eniten -ansaitsen sillä toimella, jonka tunnette, mestarini: tuolipyramiidien -kantamisella hampaissani. - --- Se on karkeata ammattia filosofille. - --- Onhan se joka tapauksessa tasapainoilua, sanoi Gringoire. - --- Johtavan ajatuksensa kohtaa kaikkialla. - --- Tiedän sen, vastasi arkkidiakoni. - -Hetken vaitiolon jälkeen virkkoi pappi: - --- Teidän elämänne on yhtä kaikki sangen kurjaa? - --- Kurjaa kyllä, mutta ei onnetonta. - -Tällöin kuului ratsujoukon kavionkapsetta, ja keskustelijamme näkivät -komppanian kuninkaallisen henkivartioväen jousimiehiä ratsastavan -kadunpään ohitse keihäät koholla ja edellään upseeri. Ratsujoukkue -oli loistava ja kavionkapse sai koko kadun kaikumaan. - --- Katselettepa te tuota upseeria! sanoi Gringoire arkkidiakonille. - --- Luulen tuntevani hänet. - --- Mikä on hänen nimensä? - --- Luulen, sanoi Claude, -- että hänen nimensä on Febus de -Châteaupers. - --- Febus! harvinainen nimi. On myös eräs kreivi Febus de Foix. -Minä muistelen tunteneeni erään tytön, joka ei vannonut muuta kuin -Febuksen nimeen. - --- Seuratkaa minua, sanoi pappi. Minulla on teille jotakin sanottavaa. - -Siitä saakka kun ratsujoukko oli ratsastanut ohitse, näkyi -arkkidiakonin kylmän muodon alla kiihtymystä. Hän lähti astumaan, ja -Gringoire, joka oli tottunut häntä tottelemaan, kuten kaikki, jotka -olivat joutuneet tekemisiin tämän vaikuttavan miehen kanssa, seurasi -häntä. He kulkivat ääneti Bernhardiinilaiskadulle asti, joka oli -miltei autio. Siellä dom Claude pysähtyi. - --- Mitä teillä on minulle sanottavaa? kysyi häneltä Gringoire. - --- Eikö teistä, vastasi arkkidiakoni näyttäen vaipuneen syviin -mietteisiin, -- noiden äsken näkemiemme ratsumiesten puku ole -kauniimpi kuin teidän ja minun? - -Gringoire ravisti päätään. - --- Pidänpä totta tosiaan enemmän punakeltaisesta mekostani kuin -noista rauta- ja teräspaidoista. On siinäkin iloa: kun vähänkin -liikahtaa, niin syntyy sellainen räminä kuin Romurautarannalla -maanjäristyksen aikana! - --- Ette siis, Gringoire, ole koskaan kadehtinut noita koreita -sotavarusteisia poikia? - --- Minkä vuoksi kadehtinut, herra arkkidiakoni? Heidän voimansako -vuoksi, vaiko heidän varustustensa ja kurinsa? Parempi on filosofia -ja vapaus repaleissa. Olen mieluummin kärpäsen päänä kuin leijonan -häntänä. - --- Se on omituista, sanoi pappi miettiväisenä. -- Kaunis puku on yhtä -kaikki kaunis. - -Nähdessään hänen vaipuneen mietteisiinsä jätti Gringoire hänet -mennäkseen ihailemaan läheisen talon portaalia. Hän palasi lyöden -käsiään yhteen. - --- Jolleivät sotilaitten kauniit puvut niin kiinnittäisi teidän -mieltänne, herra arkkidiakoni, pyytäisin teitä katsomaan tuota -portaalia. Olen aina sanonut, että herra Aubryn talon käytävä on -komeimpia maailmassa. - --- Pierre Gringoire, sanoi arkkidiakoni, -- miten on käynyt tuon -pienen mustalaistanssijattaren? - --- Esmeraldan? Vaihdattepa te äkkiä puheenaihetta. - --- Eikö hän ollut teidän vaimonne? - --- Oli, särjetyllä ruukulla vihitty. Meidän naimiskauppamme kestää -neljä vuotta. -- Mutta kesken kaiken, lisäsi Gringoire katsellen -arkkidiakonia puolittain veitikkamaisin ilmein, -- te ajattelette -siis yhä häntä? - --- Ja te, te ette enää ajattele häntä? - --- Perin vähän. -- On niin paljon muuta!... Hyvä Jumala, miten tuo -pieni vuohi oli sievä! - --- Eikö tuo mustalaistyttö pelastanut teidän henkeänne? - --- Se on totta, Herra paratkoon! - --- No niin, miten hänen on käynyt? Minne hän on joutunut? - --- Sitä en tiedä sanoa. Luulen, että hänet on hirtetty. - --- Niinkö luulette? - --- En ole siitä aivan varma. Kun näin, että aiottiin ryhtyä -hirttämään ihmisiä, vetäydyin pois pelistä. - --- Siinäkö kaikki, mitä hänestä tiedätte? - --- Malttakaahan. Olen kuullut, että hän olisi paennut Notre-Dameen, -ja että hän siellä olisi turvassa, mistä olin sangen mielissäni, -mutta en saanut tietää, onko pieni vuohikin pelastunut. Siinä kaikki, -mitä tiedän. - --- Minäpä voin teille antaa tarkempia tietoja, huusi dom Claude, ja -hänen tähän asti hiljainen, hidas ja miltei kumea äänensä muuttui -jyriseväksi. Hän on todellakin paennut Notre-Dameen. Mutta kolmen -päivän päästä vaatii oikeus hänet luovutettavaksi ja hänet hirtetään -Grève-torilla parlamentin päätöksestä. - --- Sepä onnetonta, sanoi Gringoire. - -Pappi oli jälleen silmänräpäyksessä muuttunut kylmän rauhalliseksi. - --- Ja ketä perhanaa, virkkoi runoilija, on huvittanut saada aikaan -luovutuspäätös? Eikö voitu antaa parlamentin olla rauhassa? Mitäpä -haittaa siitä olisi ollut, että joku tyttö raukka piileksii -Notre-Damen tukipylväitten alla pääskynpesien keskellä? - --- Onhan maailmassa paholaisia, vastasi arkkidiakoni. - --- Niin, pannahisen ikävä juttu, huomautti Gringoire. - -Arkkidiakoni toisti hetken äänettömyyden jälkeen. - --- Hän pelasti siis teidän henkenne? - --- Niin, hyväin ystäväini kulkurien parissa. Hetkinen vielä ja minut -olisi hirtetty. He olisivat siitä nyt sangen pahoillaan. - --- Ettekö haluaisi tehdä jotakin hänen hyväkseen? - --- En toivo mitään parempaa, dom Claude, kunhan siitä ei vain koidu -minulle vaaraa! - --- Mitäpä siitä! - --- Mitäkö siitä? Te olette leikkisä, hyvä mestari! Minulla on kaksi -suurta teosta tekeillä. - -Pappi löi käden otsalleen. Hänen näennäisestä tyyneydestään -huolimatta ilmaisi silloin tällöin jokin kiihkeä liike hänessä -riehuvan valtavan sisäisen taistelun. - --- Miten pelastaa hänet? - -Gringoire virkkoi hänelle: - --- Mestarini, minä vastaan teille: _Il padelt_. Turkkilaiset -tarkoittavat sillä: _Jumala on toivomme_. - --- Miten pelastaa hänet? toisti Claude mietteissään. - -Gringoire löi vuorostaan otsaansa. - --- Kuulkaa, mestarini. Minulla on mielikuvitusta. Minä kyllä keksin -keinon. -- Jos anoisi kuninkaalta armahdusta? - --- Armoa Ludvig XI:ltä? - --- Miksi ei? - --- Ottakaa tiikeriltä luunpalanen! - -Gringoire ryhtyi keksimään uutta ratkaisua. - --- Hyvä! kuulkaahan! -- Tahdotteko, että käännyn kätilöitten puoleen -anomuksella ja selitän, että tyttö on raskaana? - -Nämä sanat saivat papin syvälle painuneet silmät leimahtamaan. - --- Raskaana! hupsu! tiedätkö siitä jotain? - -Gringoire säikähti hänen ilmettään. Hän kiirehti vastaamaan: - --- Oh! en suinkaan! Meidän avioliittomme oli täysin muodollinen. En -hyötynyt siitä mitään. Mutta voittaisimmehan aikaa. - --- Hullutusta! ilkeätä! ole vaiti! - --- Eihän teillä ole syytä pahastua, mutisi Gringoire. -- Voittaisimme -aikaa, eikä se ketään vahingoittaisi, ja siitä hyötyisivät köyhät -kätilöt neljäkymmentä pariisilaista denieriä. - -Pappi ei kuunnellut häntä. - --- Hänen täytyy kuitenkin päästä sieltä! mutisi hän. Kolmen -päivän päästä pannaan päätös täytäntöön! Muuten ei olisi päätöstä -lainkaan... tuo Quasimodo! Naisilla on sangen turmeltunut maku! -- -Hän korotti äänensä: -- Mestari Pierre, olen miettinyt asiaa puolelta -ja toiselta: ei ole muuta kuin yksi keino hänen pelastamisekseen. - --- Mikä? minä en puolestani näe ainoatakaan. - --- Kuulkaa, mestari Pierre. Muistakaa, että hän on pelastanut -henkenne. Sanon teille suoraan ajatukseni. Kirkkoa vartioidaan yötä -päivää. Sieltä ei lasketa ulos muita kuin ne, joiden on nähty sinne -menevän. Te voitte siis astua sisään. Minä johtaisin teidät hänen -luokseen. Te vaihtaisitte vaatteita hänen kanssaan. Hän pukeutuisi -teidän mekkoonne, te hänen hameeseensa. - --- Kaikki hyvin siihen saakka, huomautti filosofi. -- Entä sitten? - --- Sitten? Hän lähtisi pois teidän vaatteissanne, te jäisitte -jäljelle hänen vaatteissaan. Te joutuisitte ehkä hirteen, mutta hän -pelastuisi. - -Gringoire kynsäisi korvallistaan vakavan näköisenä. - --- Sitä ajatusta en tosiaankaan itse olisi koskaan keksinyt, hän -sanoi. - -Dom Clauden odottamaton ehdotus oli äkkiä pimittänyt runoilijan -avoimet ja huolettomat kasvot aivan kuin italialaisen hymyilevän -maiseman vihainen tuulenpuuska, joka peittää auringon pilveen. - --- No, Gringoire! mitä sanotte siitä keinosta? - --- Sanon, hyvä mestari, ettei minua ehkä hirtettäisi, vaan että minut -varmasti hirtetään. - --- Eihän se muuta asiaa. - --- Piru vieköön! sanoi Gringoire - --- Hän on pelastanut teidän henkenne. Maksaisitte siten velkanne. - --- On paljon muita velkoja, joita en maksa! - --- Mestari Pierre, se on välttämätöntä. - -Arkkidiakoni puhui käskevästi. - --- Kuulkaa, dom Claude, vastasi runoilija perin hämmästyneenä. -- -Teette väärin pitäessänne niin kiinni tuosta ajatuksesta. Enpä -tosiaankaan tiedä, miksi antaisin hirttää itseni toisen sijasta. - --- Mikä teitä sitten niin kiinnittää elämään? - --- Oh! tuhannet seikat! - --- Mitkä, jos saan luvan kysyä? - --- Mitkäkö? Ilma, taivas, aamu, ilta, kuutamo, hyvät ystäväni -kulkurit, meidän janoiset kurkkumme, Pariisin kauniin rakennustaiteen -tutkiminen, kolme suurta, keskeneräistä teosta, joista yksi piispaa -ja hänen myllyjään vastaan; mistäpä tietäisin kaiken? Anaksagoras -sanoo, että hän oli olemassa ihaillakseen aurinkoa. Ja sitten minulla -on onni viettää kaiket päivät aamusta iltaan erään neron seurassa: -oman itseni, ja se on sangen miellyttävää. - --- Päätä narrinpeliin! murahti arkkidiakoni. -- No niin, ketä on -sinun kiittäminen tästä elämästä, jonka olet tehnyt niin suloiseksi? -Ketä saat kiittää siitä, että voit hengittää tätä ilmaa, että saat -katsella tätä taivasta, että voit yhä huvittaa leivonsieluasi -houreilla ja hullutuksilla? Missä olisit ilman häntä? Tahdot siis, -että hän kuolee, hän, jonka avulla sinä elät, että hän kuolee, -tuo kaunis, suloinen, ihailtava olento, tarpeellinen maailman -valoksi, jumalallisempi kuin Jumala! samalla kun sinä puoliviisas -ja puolihullu, jonkin turha luonnos, eräänlainen kasvi, joka luulet -liikkuvasi ja ajattelevasi, jatkat elämää, jonka olet varastanut -häneltä, yhtä hyödyttömänä kuin palava kynttilä keskellä päivää? -Hieman sääliä, Gringoire! ole jalomielinen vuorostasi. Hän on ottanut -ensi askeleen. - -Pappi oli puhunut kiihkeästi. Gringoire kuunteli häntä aluksi -epämääräisin ilmein, mutta vähitellen hän heltyi ja virnisti viimein -niin traagillisesti, että hänen kalpeat kasvonsa muistuttivat ähkyä -potevan vastasyntyneen lapsen kasvoja. - --- Te puhutte innostavasti, sanoi hän kuivaten kyyneleen. -- No niin! -mietin asiaa. -- Mutta sangen merkillinen on teidän ajatuksenne. -- -Vaan kukapa tietää? jatkoi hän hetkisen kuluttua, -- ehkäpä he eivät -hirttäisikään minua. Eihän kihlaus aina naimisiin vie. Ehkäpä he, -löytäessään minut niin eriskummaisissa pukimissa kuin hameessa ja -myssyssä, purskahtavat nauramaan. -- Ja jos hirttävätkin, niin olkoon -menneeksi! kuolema kuin kuolema; tai oikeastaan ei se ole muiden -kuolemain kaltainen. Se kuolema on viisaan arvoinen, joka koko ikänsä -on häälynyt sinne tänne, kuolema, joka, kuten todellisen epäilijän -sielu, ei ole kala eikä lintu, kuolema täynnä pyrrholaisuutta ja -epäröintiä, joka pysyttää ihmisen taivaan ja maan välillä ja antaa -hänen häilyä. Se on filosofin kuolema ja se on ehkä ennalta minulle -määrätty. On komeata kuolla niin kuin on elänytkin. Pappi keskeytti -hänet: - --- Onko sovittu? - --- Mikä on kuolema oikeastaan? jatkoi Gringoire haltioituneena. -Ikävä hetki, tulliportti, askel mitättömästä tyhjään. Kun joku kysyi -megalopolilaiselta Kerkidakselta, kuolisiko hän mielellään, vastasi -hän: "Miksi ei? Sillä kuolemani jälkeen saan nähdä nuo suuret miehet, -Pytagoraksen filosofien, Hekataeuksen historioitsijain, Homeroksen -runoilijani ja Olympoksen soittoniekkani joukossa." - -Arkkidiakoni tarjosi hänelle kätensä. - --- Sovittu siis? te tulette huomenna. - -Tämä liike palautti Gringoiren todellisuuteen. - --- Oh! eipä suinkaan! sanoi hän sellaisen henkilön äänellä, joka -havahtuu unesta. Hirteenkö! Se on liian mieletöntä. Siihen en suostu. - --- Hyvästi sitten! Ja arkkidiakoni lisäsi hampaittensa välitse: - --- Kyllä sinut vielä tapaan! - --- En tahdo, että tuo perhanan mies minut vielä tapaa, ajatteli -Gringoire ja juoksi dom Clauden jälkeen. -- Kuulkaahan, herra -arkkidiakoni, ei kaunaa vanhojen ystävien kesken! Te olette mieltynyt -tuohon tyttöön, vaimooni, piti minun sanoa, ja se ilahduttaa minua. -Te olette miettinyt keinon, millä pelastaa hänet Notre-Damesta. Mutta -teidän suunnitelmanne on mitä epämiellyttävin minulle, Gringoirelle. --- Kunpa tietäisin toisen, minä! -- Nyt iski päähäni jotakin: sangen -loistava mielijohde. -- Mitä sanoisitte, jos esittäisin teille -keinon, millä vapauttaisimme hänet, minun kaulani joutumatta vaaraan? -Eikö se tyydyttäisi teitä? Onko aivan välttämätöntä, että minä joudun -hirteen, ennen kuin olette tyytyväinen? - -Pappi riuhtaisi kärsimättömyydessään kauhtanansa napit irti. - --- Anna sanojesi vuotaa! -- Mikä on keinosi? - --- Niin, sanoi Gringoire puhellen itsekseen ja pannen miettiväisenä -etusormen nenälleen, -- se tepsii! -- Kulkurit ovat rohkeita poikia. --- Mustalaiset rakastavat häntä. -- He nousevat käden käänteessä. --- Ei mikään ole sen helpompaa. -- Salainen rynnäkkö. -- Metelin -aikana voi hänet helposti viedä pois. -- Huomeniltana... -- He eivät -parempaa pyydäkään. - --- Keinosi! puhu! sanoi pappi ravistaen häntä. - -Gringoire kääntyi majesteetillisena hänen puoleensa: - --- Antakaa minun olla! näettehän, että minä olen luomistyössä. -Hän mietti vielä hetkisen. Sitten hän paukutti käsiään omalle -ajatukselleen huutaen: -- Mainiota! Käy kuin leikki! - --- Keinosi! toisti Claude suuttuneena. - -Gringoire säteili ilosta. - --- Tulkaa, niin sanon sen teille hiljaa. Se on sangen sukkela -takaportti, joka johtaa meidät kaikki ehjin nahoin leikistä. Herra -paratkoon! täytyyhän tunnustaa, etten ole mikään pässinpää. - -Hän keskeytti puheensa: - --- Ah! mutta onko tuo pieni vuohi hänen luonaan? - --- On. Piru sinut periköön! - --- Se aiottiin hirttää myös, eikö niin? - --- Mitä se minua liikuttaa? - --- Niin, se olisi hirtetty myös. Viime kuussa hirtettiin muuan -emäsikakin. Pyöveli pitää sellaisista. Hän syö sitten elukat. Hirttää -kaunis Djali! Pikku kuttu parka! - --- Kirottu! huusi dom Claude. Sinä vasta kiduttaja olet. Minkä keinon -olet keksinyt hänen pelastamisekseen, tolvana? Täytyykö kiskoa -suunnitelmasi sinusta pihdeillä ulos? - --- Varovammin, mestari! -- No kuulkaa! - -Gringoire kumartui kuiskaamaan arkkidiakonin korvaan vilkuillen -levottomana joka haaralle, vaikka ei kadulla liikkunut ketään. Kun -hän oli lopettanut, paiskasi dom Claude hänelle kättä ja sanoi -kylmästi: - --- Hyvä. Huomenna. - --- Huomenna, toisti Gringoire. Ja arkkidiakonin loitotessa -suunnalleen, hän lähti astelemaan omalle taholleen mutisten itsekseen: - --- Tämä on ankara juttu, herra Pierre Gringoire. Mutta mitäpä siitä! -Eihän ole sanottu, että vaikka onkin pieni, pitäisi pelätä suuria -yrityksiä. Biton kantoi suurta sonnia harteillaan; västäräkit, kertut -ja rautiaiset lentävät valtameren yli. - - - - -II. Rupea kulkuriksi - - -Kun arkkidiakoni palasi luostariin, hän tapasi kammionsa ovella -veljensä Jehan du Moulinin, joka odotti häntä ja joka aikansa kuluksi -oli hiilellä piirtänyt vanhemman veljensä kuvan varustaen sen -suunnattomalla nenällä. - -Dom Claude tuskin huomasikaan veljeään. Hänellä oli muuta -ajattelemista. Nuo iloiset tyhjäntoimittajan kasvot, jotka niin usein -olivat säteilyllään kirkastaneet papin synkät piirteet, eivät nyt -kyenneet haihduttamaan sitä usvaa, joka päivä päivältä yhä tiheämpänä -levittäytyi tämän epäterveen, myrkyllisen ja rämettyneen sielun ylle. - --- Hyvä veli, sanoi Jehan arasti, tulin sinua katsomaan. - -Arkkidiakoni ei edes vilkaissut häneen. - --- Mitä nyt? - --- Hyvä veli, jatkoi teeskentelijä, olet niin hyvä minulle ja annat -minulle niin hyviä neuvoja, että aina palaan luoksesi. - --- Entä sitten? - --- Voi! veljeni, miten oikeassa olitkaan sanoessasi: -- Jehan! Jehan! -_cessat doctorum doctrina, discipulorum disciplina_. [Oppilaiden -kurittomuus on oppineiden opin loppu.] Jehan, ole järkevä, Jehan, ole -ahkera; Jehan, älä ole öitä poissa kollegiosta ilman laillista syytä -ja johtajan lupaa. Älä tappele pikardilaisten kanssa, _noli, Joannes, -verberare picardos_. Älä mätäne tietämättömän aasin lailla, _quasi -asinus illitteratus_, koulun oljilla. Jehan, anna mestarin kurittaa -itseäsi mielensä mukaan. Jehan, mene joka ilta kappeliin ja laula -siellä antienne [liturginen säkeistö, joka lauletaan virren edellä] -virsineen ja rukouksineen ylistetylle Neitsyt Marialle. Ah! Voi! -miten oivallisia neuvoja! - --- Mitä vielä? - --- Veljeni, näet tässä syyllisen, rikollisen, kurjan, hummaajan, -viheliäisen ihmisen! Rakas veljeni, Jehan on tallannut hyvät neuvosi -jalkainsa alle kuin oljet ja lannan. Mutta olen saanut siitä aika -rangaistuksen, ja hyvä Jumala on erinomaisen oikeamielinen. Niin -kauan kun minulla on ollut rahaa, olen mässäillyt, hullutellut ja -viettänyt iloista elämää. Oh! miten irstailu, joka on niin kaunis -etupuolelta, on takaapäin ruma ja inhottava! Nyt ei minulla ole enää -penniäkään ja olen myynyt pöytäliinani, paitani ja pyyhkeeni. Iloinen -elämä on lopussa! Kaunis kynttilä on sammunut, eikä minulla ole enää -kuin vaivainen savuava talikynttiläpahanen. Tytöt tekevät pilkkaa -minusta. Omatuntoni on kipeä, ja karhut vainoavat minua. - --- Entä vielä? sanoi arkkidiakoni. - --- Ah! rakastettu veljeni, minä tahtoisin mielelläni aloittaa -paremman elämän. Tulen luoksesi katuvana syntisenä. Tunnustan -rikokseni. Lyön armotta rintoihini nyrkeilläni. Olet aivan oikeassa -toivoessasi, että suorittaisin tutkintoni ja pääsisin aliopettajaksi -Torchin kollegioon. Tunnen nyt aivan harvinaista kutsumusta tuohon -toimeen. Mutta minulla ei ole enää mustetta; sitä pitäisi ostaa; -minulla ei ole enää kyniä; niitäkin pitäisi ostaa. Kaikkea tätä -varten tarvitsisin kipeästi hieman varoja. Ja minä tulen luoksesi, -hyvä veljeni, sydän täynnä katumusta. - --- Siinäkö kaikki? - --- Niin, sanoi ylioppilas. Vähän rahaa. - --- Minulla ei ole. - -Tällöin ylioppilas sanoi vakavana ja päättävänä: - --- No niin, veljeni, olen pahoillani, mutta minun täytyy sanoa -sinulle, että minulle on eräältä toiselta taholta tehty sangen -edullisia tarjouksia. Etkö halua antaa minulle rahaa? -- Etkö? -- -Siinä tapauksessa rupean kulkuriksi. - -Hän lausui tämän hirmuisen sanan Ajaksin ilmein, joka odottaa -salamaniskua. - -Arkkidiakoni sanoi hänelle kylmästi: - --- Rupea kulkuriksi. - -Jehan kumarsi syvään ja lähti viheltäen astumaan alas luostarin -portaita. - -Kun hän luostarin pihalla meni veljensä kammion ikkunan ohitse, kuuli -hän sen aukeavan, kohotti päänsä ja näki arkkidiakonin ankarat kasvot -ikkuna-aukossa. - --- Mene hornantuuttiin! sanoi dom Claude, tässä viimeiset rahat, -mitkä minulta saat. - -Ja samassa pappi paiskasi Jehania kukkarolla niin, että hänen -otsaansa nousi aika kuhmu. Ylioppilas koppasi kukkaron ja lähti -tiehensä harmistuneena mutta tyytyväisenä aivan kuin koira, jota -nakellaan ydinluilla. - - - - -III. Eläköön ilo! - - -Lukija ei liene unohtanut, että osa Ihmeiden pihaa rajoittui -kaupungin vanhaan ympärysmuuriin, jonka tornit näihin aikoihin -alkoivat pahasti rappeutua. Yhden torneista kulkurit olivat valinneet -nautiskelujensa tyyssijaksi. Alimmassa tornisalissa oli kapakka, ja -muu osa oli muuna huoneistona. Tämä torni oli koko kulkurinpesän -vilkkain ja samalla myös iljettävin paikka. Se oli jonkinlainen -suunnaton mehiläispesä, joka surisi yötä päivää, öisin, kun koko muu -kerjäläispesä nukkui, kun torin reunoilla sijaitsevista mökkirähjistä -ei enää näkynyt ainoatakaan valaistua ikkunaa, kun ei enää kuulunut -ainoatakaan huutoa noista lukemattomista asunnoista, noista -varkaitten, ilotyttöjen ja varastettujen tai aviottomain lasten -muurahaispesistä, saattoi aina tuntea tuon iloisen tornin sieltä -kuuluvasta remusta ja punertavasta valosta, joka yhtaikaa luukuista, -ikkunoista ja muurinhalkeamista loistaen säteili aivan kuin sen -kaikista huokosista. - -Kellari oli siis kapakkana. Sinne astuttiin matalasta ovesta ja -niin kömpelöitä portaita myöten kuin klassillinen aleksandriini. -Oven päällä oli osoitekilpenä ihmeellinen töherrys, joka esitti -muokkaamatonta maata ja tapettuja kananpoikia ja jossa oli -päällekirjoituksena sanaleikki: _Sielunkellojen soittajille_. - -Eräänä iltana, juuri kun kaikissa Pariisin kirkoissa soitettiin -iltakelloja, olisivat vartijat, jos he olisivat rohjenneet tunkeutua -pelättyyn Ihmeiden pihaan, huomanneet että kulkurikapakassa oli -tavallista suurempi metakka, että siellä juotiin ja kiroiltiin -tavallista enemmän. Torilla kapakan ulkopuolella liikkui -kulkuriryhmiä, jotka innokkaasti puhelivat hiljaisella äänellä, aivan -kuin jotakin tärkeätä olisi ollut tekeillä, ja siellä täällä teroitti -joku ryysyläinen kyyrysillään ruostunutta miekkaa kiveä vasten. - -Itse kapakkahuoneessa olivat viini ja peli niin voimakkaina ajatusten -johdattimina kulkurien tämäniltaisissa keskusteluissa, että olisi -ollut vaikeata juomarien puheista arvailla, mistä oli kysymys. He -olivat vain tavallista riehakkaammalla tuulella, ja jokaisen vyöllä -välkkyi jokin vesuri, kirves, suuri lyömämiekka tai vanhan pyssyn -rautahaka. - -Sali oli suuri ja pyöreä, mutta pöytiä oli niin tiheässä ja väkeä -niin paljon, että koko kapakan sisällys, miehet, naiset, penkit, -olutruukut, juomarit, nukkujat, pelurit, terveet ja rammat näyttivät -yhteiseltä sotkuiselta mylläkältä, jossa oli yhtä vähän järjestystä -ja sopusointua kuin osterinkuoriläjässä. Joitakin talikynttilöitä -paloi siellä täällä pöydillä; mutta kapakan varsinainen valonlähde, -mikä siellä vastasi kattokruunua teatterisalissa, oli takkavalkea. -Kellari oli niin kostea, ettei siellä koskaan, ei edes keskikesällä, -annettu tulen sammua takasta, suunnattomasta takasta, jossa oli -kuvanveistoksilla koristettu katos, joka oli täynnä raskaita -rautaisia kolmijalkoja ja keittiöastioita ja jossa loimusi tuollainen -valtainen halko- ja turveroihu, jollainen öisin kylänkujilla luo -pajan ikkunasta punertavan kuvan vastakkaiselle seinälle. Suuri -koira, joka vakavana istui tuhkassa, käänteli varrasta, joka oli -täynnä lihanpaloja. - -Sekamelskasta huolimatta saattoi ensi silmäyksen jälkeen erottaa -tuossa joukossa kolme päiden ryhmää, jotka tunkeilivat kolmen -henkilön ympärillä, jotka lukija jo tuntee. Yksi näistä henkilöistä, -joka oli pukeutunut omituisiin itämaisiin helyihin, oli Mathias -Hungadi Spicali, Egyptin ja mustalaisten herttua. Tuo heittiö istui -eräällä pöydällä jalat ristissä, sormi pystyssä ja piti äänekästä -esitelmää valkeasta ja mustasta noituudesta häntä ympäröivälle, suu -auki kuuntelevalle joukolle. Toinen ryhmä oli kerääntynyt tiheään -kehään vanhan ystävämme urhokkaan Tunisin kuninkaan ympärille, joka -oli aseistautunut kiireestä kantapäähän. Clopin Trouillefou valvoi -vakavana ja matalalla äänellä suuren, aseilla täytetyn tynnyrin -tyhjentämistä, joka pohja avattuna oli hänen edessään ja josta -virtasi tukuttain kirveitä, miekkoja, kypäriä, panssaripaitoja, -rintavarustuksia, peitsen- ja keihäänkärkiä, kaaria ja nuolia kuin -omenia ja rypäleitä runsaudensarvesta. Jokainen otti kasasta kuka -kypärin, kuka pistinmiekan, kuka ristikahvalla varustetun tikarin. -Lapsetkin aseistautuivat, ja olipa joukossa raajarikkojakin, jotka -rautapaitoihin pukeutuneina kömpivät käsillään eteenpäin juomarien -jaloissa kuin suuret kilpikonnat. - -Kolmas ryhmä vihdoin, joka oli meluisin, iloisin ja lukuisin, -tungeskeli pöytien ja penkkien ääressä, joiden keskeltä kaikui -kimakka ääni, joka lähti raskaitten, kypäristä kannuksiin saakka -täydellisten varustusten sisältä ja joka piti puhetta ja kiroili. -Henkilö, joka siten oli taottu rautaan kiireestä kantapäähän, -peittyi niin täydellisesti sotaisen asunsa kätköön, ettei koko -miehestä näkynyt muuta kuin julkea, punainen pystynenä, suortuva -vaaleita hiuksia, punaiset huulet ja rohkeat silmät. Hänen vyönsä -oli täynnä erikokoisia tikareja, kupeella riippui pitkä miekka, -vasemmassa kädessä oli jousi, pöydällä hänen edessään suuri -viiniruukku ja oikeassa kainalossa lihava, puolialaston tyttö. Kaikki -suut hänen ympärillään nauroivat, kiroilivat ja joivat. Jos tähän -lisää parikymmentä pienempää ryhmää, tarjoilevat tytöt ja pojat, -jotka juoksivat edes takaisin ruukut päittensä päällä, biljardin, -ruutupelin, nopan, korttien ja innostuttavan tringletpelin pelaajat, -toran yhdessä nurkassa, rakastelun toisessa, niin saa jo joltisenkin -kuvan tästä joukosta, jota valaisi suuren loimuavan tulen hehkuva -hohde, joka sai kapakan seinillä häilymään tuhannet suhdattomat ja -eriskummaiset varjot. - -Mitä meluun tulee, muistutti se suuren kirkonkellon täyttä pauhinaa -kellon sisällä kuultuna. - -Paistinpannu, jossa kärisi rasvasade, täytti ainaisella räiskeellään -noiden tuhansien keskustelujen välit, jotka risteilivät salin -toisesta päästä toiseen. - -Keskellä tätä hälinää istui salin perällä takan vieressä olevalla -penkillä miettivä filosofi jalat tuhkassa ja tuijottaen tuleen. Hän -oli Pierre Gringoire. - --- No kiireesti! joutukaa, aseistautukaa! tästä lähdetään liikkeelle -tunnin päästä! sanoi Clopin argotlaisilleen. - -Joku tyttö rallatti: - - Isä, äiti, hyvää yötä! - Valot viimeiset sammutetaan. - -Kaksi kortinpeluria toraili. - --- Lurjus! huusi punakampi ja heristi nyrkkiä toiselle, tahdotko että -isken ristin kuonoosi! Sittenhän voit käydä ristipampusta kuninkaan -korttipelissä. - --- Uh! ulvoi muuan normandialainen, jonka helposti tunsi -nenä-äänestään, täällä ollaan yhtä ahtaassa kuin pyhimykset -Caillouvillessa! - --- Pojat, sanoi kuulijakunnalleen Egyptin herttua kimeällä äänellä, -Ranskan noidat lentävät hornaan ilman luutaa, silavaa ja ratsua -pelkillä manaussanoilla. Italialaisilla on aina pukki odottamassa -ovenpielessä. Mutta kaikkien täytyy lentää savutorven kautta. - -Kaiken tämän melun yli kaikui kuitenkin kiireestä kantapäähän -aseistautuneen nuoren vekkulin ääni. - --- Hurraa! hurraa! kirkui hän. Tänään lähden ensimmäiseen -aseleikkiini! Kulkuri! minä olen kulkuri, Jumalauta! Kaatakaa minulle -viiniä! -- Ystävät, nimeni on Jehan Frollo du Moulin, ja minä olen -aatelismies. Olen varma siitä, että jos Jumala olisi santarmi, -hän rupeaisi rosvoksi. Veljet, me lähdemme kauniille retkelle. Me -olemme urhoollista väkeä. Piiritämme kirkon, lyömme ovet säpäleiksi, -vapautamme sieltä tuon kauniin tytön, pelastamme hänet tuomarien -ja pappien käsistä, revimme maahan luostarin ja poltamme piispan -palatsiinsa, ja kaikki käy käden käänteessä, pikemmin kuin joku -pormestari ehtii pistää lusikallisen soppaa suuhunsa. Asiamme on -oikea, me ryöstämme Notre-Damen, se siitä. Me hirtämme Quasimodon. -Tunnetteko Quasimodon, hyvät naiset? Oletteko nähneet hänen -heiluttavan suurta kelloa helluntaina? Hitto vieköön! Se vasta on -kaunista! Luulisi näkevänsä pirun ratsastavan suurella kidalla. --- Ystäväni, kuulkaa minua, olen kulkuri täydestä sydämestäni ja -sielustani, olen täydellinen argotlainen, olen synnynnäinen lurjus. -Olen ollut sangen rikas ja olen syönyt omaisuuteni. Äitini tahtoi -tehdä minusta upseerin, isäni alidiakonin, tätini oikeusneuvoksen, -isoäitini kuninkaallisen pronotaarin, isäntätini rahatoimikamarin -virkamiehen. Mutta minäpä rupesinkin kulkuriksi. Kun sanoin sen -isälleni, sylkäisi hän kirouksensa vasten kasvojani, mutta äitini, -tuo vanha nainen, alkoi vetistellä ja pihistä niin kuin halot -tuolla keittojalkojen alla. Eläköön ilo! Olen oikea bicêtreläinen! -[_Bicêtre_, hulluinhuone lähellä Pariisia] -- Tarjoilijatar, -hempukkani, kiikuta toista viiniä! Vielä on minulla millä maksaa! En -huoli Suresnes-viiniä. Se karvastelee kurkkuani. Mieluummin huuhdon -sitä, piru vieköön! vaikka juurikorilla! - -Joukko remahti suosionosoituksiin ja nauruun. Huomatessaan hälinän -ympärillään yltyvän ylioppilas huudahti: - --- Voi mikä ihana melu! _Populi debacchantis populosa debacchatio!_ -Mässäävän kansan joukkomässäys! -- Sitten hän alkoi laulaa iltamessua -veisaavan kaniikin äänellä ja haltioitunein katsein: -- _Quae -cantica! quae organa! quae cantilenae! quae melodiae hic sine fine -decantantur! sonant melliflua hymnorum organa, suavissima angelorum -melodia, cantica canticorum mira!_ [Mitä lauluja! mitä ääniä! mitä -säveliä täällä alati kaiutellaan! soivat suloiset virsien soinnut, -enkelien ihanimmat sävelet, ihmeelliset laulujen laulut!] Hän -keskeytti ja huusi: -- Helvetin kapakanemäntä, anna minulle ruokaa! - -Rähinä vaimeni hetkiseksi. Egyptin herttuan kuultiin rämeällä äänellä -opettavan mustalaisiaan: - ---... Kärppää nimitetään Aduineksi, kettua Sinijalaksi tai -Metsänjuoksijaksi, sutta Harmaa jalaksi tai Kultajalaksi, karhua -Ukoksi tai Isoisäksi. -- Tontun lakki tekee näkymättömäksi ja sen -avulla näkee näkymättömiä seikkoja. -- Konnat ristitään puettuina -punaiseen tai mustaan samettiin, kulkunen kaulassa, kulkuset -jaloissa. Risti-isä pitelee päästä, ristiäiti peräpuolesta. -- -Sidragasum-paholaisen mahti pakottaa tytöt tanssimaan ilkosen -alastomina. - --- Hitto vieköön! huudahti Jehan, tahtoisinpa olla -Sidragasum-paholainen. - -Tällä välin jatkoivat kulkurit kapakan toisessa päässä kuiskaillen -aseistautumistaan. - --- Esmeralda raukka! sanoi muuan mustalainen. -- Hän on sisaremme. -- -Hänet täytyy pelastaa sieltä. - --- Hän on siis yhä Notre-Damessa? kysyi muuan juutalaisen näköinen -kaupustelija. - --- On, piru vieköön! - --- No niin! toverit, huudahti kaupustelija, Notre-Dameen! Ja sitä -paremmalla syyllä, koska Pyhän Féréolin ja Pyhän Ferrutionin -kappeleissa on kaksi patsasta, toinen Pyhän Johannes Kastajan ja -toinen Pyhän Antoniuksen, jotka kumpikin ovat puhdasta kultaa ja -painavat yhteensä seitsemäntoista markkaa [vanha painoyksikkö, -naula] ja viisitoista esterliiniä ja joiden jalustat ovat kullattua -hopeata ja painavat yhteensä seitsemäntoista unssia. Tiedän sen. Olen -kultaseppä. - -Tällöin tuotiin Jehanille hänen illallisensa. Hän huudahti loikoen -hänen vieressään lojuvan tytön rinnoilla: - --- Pyhän Voult-de-Lucques'in kautta, jota kansa nimittää pyhäksi -Gogueluksi, olenpa täysin onnellinen. Tuolla vastapäätäni on -pässinpää, joka katselee minua arkkiherttuan siloisella naamalla. -Tuossa vasemmalla istuu toinen, jolla on niin pitkät hampaat, että -ne peittävät leuan. Ja sitten olen samassa asemassa kuin marsalkka -Gié Pontoisea piirittäessään: oikea sivustani nojaa mäennyppylään. -Mahometin vatsan nimessä, toveri! Sinä näytät kulkukauppiaalta ja -tulet istumaan minun viereeni! Olen aatelismies, ystäväni. Kauppias -ja aatelismies eivät sovi yhteen. Mene tiehesi siitä! -- Hei, te -siellä! älkää tapelko! Mitä, Baptiste Croque-Oison, sinä, jolla -on niin kaunis nenä, panet sen alttiiksi tuon rentun suurille -nyrkeille! Hölmö! _Non cuiquam datum est habere nasum!_ [Ei kaikilla -ole oikeutta nenään] -- Olet tosiaan jumalallinen, Jacqueline -Ronge-Oreille! vahinko vain, ettei sinulla ole hiuksia. -- Hohoi! -nimeni on Jehan Frollo, ja veljeni on arkkidiakoni. Piru hänet -periköön! Tämä on kaikki totta. Kun rupesin kulkuriksi, luovuin -ilomielin paratiisissa olevasta talonpuolikkaasta, jonka veljeni -oli minulle luvannut. _Dimidiam domum in paradiso_ [talonpuolikas -paratiisissa], niin sanotaan tekstissä. Minulla on läänitys -Tirechappe-kadun varrella, ja kaikki naiset ovat hullaantuneita -minuun, yhtä varmasti kuin on totta, että pyhä Eloy oli mainio -kultaseppä ja hyvän Pariisin kaupungin viisi ammattikuntaa ovat -nahkurin, valkoparkitsijan, nahanvärjärin, kukkarontekijän ja -nahanpakottajan ammattikunnat ja Pyhä Laurentius poltettiin -munankuorilla. Vannon teille, toverit, - - Etten vuoteen viiniä juo, - jos on valhetta kaikki tuo! - -Kaunoiseni, tulee kuutamo, katsohan tuosta aukosta, miten tuuli -hajoittaa pilvet. Aivan kuin sinun kaulahuivisi. -- Tytöt, niistäkää -lapset ja kynttilät. -- Kristus ja Muhametti! mitä minä nyt -suuhuni sain, Jupiter! Hoi! senkin noita, hiukset, jotka puuttuvat -porttojesi päistä, ovat sinun munakkaissasi. Kuules, akka! minä pidän -kaljupäistä munakkaista. Lyököön piru nenäsi lättään! -- Kaunis -Beelsebubin kapakka, jossa portot kampaavat hiuksiaan haarukoilla! - -Ja hän heitti lautasen lattialle ja alkoi hoilata kohti kurkkuaan: - - Ei ole mulla, - parkitulla, - pirulaisten takia, - ei uskoa, ei lakia, - ei kotia, ei sukua, - ei kuningasta, - enkä pidä lukua - jumalasta! - -Tällä välin oli Clopin Trouillefou saanut aseet jaetuksi. Hän -lähestyi Gringoirea, joka näytti vaipuneen syviin unelmiin nojaten -jalkojaan takan rautaristikkoon. - --- Pierre ystävä, sanoi Tunisin kuningas, mitä pirua sinä ajattelet? - -Gringoire kääntyi häneen päin surumielisesti hymyillen: - --- Pidän tulesta, hyvä korkea herrani. En siitä arkipäiväisestä -syystä, että se lämmittää jalkojamme ja kiehuttaa keittomme, vaan -siksi, että se suitsee säkeniä. Toisinaan saatan tuntikausia katsella -säkeniä. Näen tuhansia seikkoja noissa tähdissä, jotka sinkoilevat -lieden mustaan kitaan. Nuokin tähdet ovat maailmoja. - --- Perhana sinua ymmärtää, sanoi kulkuri. -- Tiedätkö mitä kello on? - --- En tiedä, vastasi Gringoire. Clopin meni Egyptin herttuan luo. - --- Veli Mathias, tämä yö ei ole oikein suotuisa. Sanotaan kuningas -Ludvig XI:n olevan kaupungissa. - --- Sitä suurempi syy temmata sisaremme pois hänen kynsistään, vastasi -vanha mustalainen. - --- Sinä puhut miehen lailla, Mathias, sanoi Tunisin kuningas. Se -käy käden käänteessä. Kirkossa ei ole pelättävissä vastarintaa. -Kaniikit ovat jäniksiä, ja meitä on paljon. Tuomarit saavat pitkän -nenän tullessaan häntä huomenna noutamaan! Paavin suolien kautta! tuo -kaunis tyttö ei saa joutua hirteen! - -Clopin lähti ulos. - -Tällöin kuului Jehan huutavan käheällä äänellä: - --- Minä juon, minä syön, olen juovuksissa, olen Jupiter! -- Kuules, -Pierre l'Assommeur, jos vielä katselet minua noin, niin näpsäytän -sinua nenälle. - -Gringoire oli puolestaan ryhtynyt tarkastamaan hurjaa ja meluisaa -näytelmää ympärillään sen jälkeen, kun hänet oli herätetty -mietteistään, ja hän mutisi hampaittensa välitse: _Luxuriosa res -vinum et tumultuosa ebrietas_ [Viini ja humala herättää irstautta ja -pahaa elämää]. Teet oikein, Gringoire, kun et juo, ja pyhä Benediktus -sanoo mainiosti: _Vinum apostatare facit etiam sapientes_. [Viini -tekee viisaistakin luopioita] - -Clopin Trouillefou palasi sisälle ja huusi jyrisevällä äänellä: - --- Keskiyö! - -Tämän sanan kuullessaan, jolla oli sama vaikutus kuin -torventörähdyksellä lepäävään rykmenttiin, riensivät kaikki kulkurit, -miehet, naiset ja lapset, ulos kapakasta aseitten ja rautavarustusten -kauheasti rämistessä. - -Kuu oli kadonnut pilveen. - -Ihmeiden piha oli aivan pimeä. Ei näkynyt mitään valoja. Se ei -kuitenkaan ollut läheskään tyhjä. Siellä erotti joukon miehiä ja -naisia, jotka puhelivat hiljaisella äänellä. Kuului hillittyä -hälinää, ja pimeässä välkkyi kaikenlaisia aseita. Clopin nousi -suurelle kivelle. - --- Paikoillenne, Argot! huusi hän. Paikoillenne, Egypti! -Paikoillenne, Galilea! - -Pimeässä syntyi liikettä. Tuo suunnaton väkijoukko näytti -järjestäytyvän rivistöksi. Jonkin minuutin kuluttua kuului taas -Tunisin kuninkaan ääni: - --- Nyt hissun kissun halki Pariisin! Tunnussana on, muistakaa se: -Puukko tupessa! Soihtuja ei sytytetä ennen kuin Notre-Damen luona. -Mars! - -Kymmenen minuuttia myöhemmin pakenivat ratsuvartijat säikähtäneinä -pitkän, mustan kulkueen tieltä, joka eteni Pont-au-Changea kohden -pitkin hallikorttelin sokkeloisia katuja. - - - - -IV. Tyhmä ystävä - - -Sinä yönä Quasimodo ei nukkunut. Hän oli juuri tehnyt viimeisen -kierroksensa kirkossa. Hän ei ollut huomannut, että dom Claude oli -hänen parhaillaan sulkiessa kirkon ovia kulkenut hänen ohitseen ja -näyttänyt hieman tyytymättömältä nähdessään hänen huolellisesti -työntävän eteen suunnattomat rautasalvat, jotka tekivät ovet lujiksi -kuin muurit. Dom Claude näytti tavallista hajamielisemmältä. Hän oli -muuten tuon yöllisen kohtauksen jälkeen Notre-Damen katolla kohdellut -Quasimodoa ankarasti. Mutta kohtelipa arkkidiakoni häntä miten -tylysti tahansa, vaikkapa joskus loikin häntä, ei mikään järkyttänyt -uskollisen kellonsoittajan kuuliaisuutta, kärsivällisyyttä ja -nöyryyttä. Hän kärsi arkkidiakonin taholta kaikkea, sättimisiä, -uhkauksia ja lyöntejä ilman moitetta tai valitusta. Korkeintaan hän -seurasi katseellaan levottomana arkkidiakonia, kun tämä nousi tornin -portaita ylös, mutta arkkidiakoni ei enää tullut mustalaistytön -näkyviin. - -Tänä yönä oli siis Quasimodo, silmättyään ohimennen hylättyjä -kellojaan, Jacquelinea, Marieta ja Thibauta, noussut pohjoisen -tornin korkeimmalle pengermälle ja ryhtynyt katselemaan Pariisia, -asetettuaan lyijykatolle huolellisesti suljetun salalyhtynsä. Yö oli, -kuten sanottu, sangen pimeä. Pariisi, joka siihen aikaan oli miltei -kokonaan vailla katuvalaistusta, kuvastui silmään mustien möhkäleiden -rykelmältä, jonka siellä täällä Seinen himmeä valojuova halkaisi. -Quasimodo saattoi erottaa vain yhden ainoan ikkunan valon. Se loisti -kaukana idässä olevasta rakennuksesta, jonka epämääräinen, tumma -hahmo näkyi Porte Saint-Antoinen seudun kattojen yllä. Sielläkin -valvoi joku. - -Antaessaan katseensa näin harhailla pitkin tuota sumuista, pimeää -taivaanrantaa, kellonsoittaja tunsi omituista levottomuutta. Hän -oli useita päiviä ollut vahdissa. Hän näki alati synkännäköisten -miesten liikuskelevan kirkon ympärillä ja pitävän silmällä tytön -turvapaikkaa. Hän pelkäsi, että tuota onnetonta pakolaista vastaan -oli jotakin tekeillä. Hän kuvitteli, että sekä tyttö että hän olivat -kansan vihan kohteina, ja että milloin tahansa saattoi jotain -tapahtua. Hän olikin aina vahdissa tornissaan tarkaten vuoroin -kammiota, vuoroin Pariisia valppaana ja epäluuloisena kuin vahtikoira. - -Quasimodon katsellessa tutkivasti kaupunkia tuolla silmällä, jonka -luonto jonkinlaiseksi korvaukseksi oli tehnyt niin tarkkanäköiseksi, -että se miltei saattoi täyttää niidenkin aistien tehtävän, jotka -kellonsoittajalta puuttuivat, hänestä näytti yhtäkkiä siltä kuin -Vieille-Pelleterien rantakadun varjokuvassa olisi ollut jotain -omituista, että jotakin liikkui siellä, ettei kaidemuurin ääriviiva, -joka mustana kuvastui joen vaaleaa juovaa vasten, ollutkaan suora -eikä liikkumaton, kuten muiden rantakatujen, vaan keinuili virran -laineiden tai liikkeellä olevan kansanjoukon päiden lailla. - -Tämä tuntui hänestä kummalliselta. Hän terästi katsettaan. Liike -näytti lähenevän Citétä. Muuten ei näkynyt mitään valoa. Hetken tuo -liike jatkui rantakadulla, sitten se vähitellen katosi, aivan kuin se -olisi tunkeutunut saaren sisempiin osiin, kunnes se viimein kokonaan -lakkasi, ja rantakadun viiva oli jälleen yhtä suora ja liikkumaton -kuin ennenkin. - -Quasimodon koettaessa arvailla, mitä tuo ilmiö merkitsi, sukelsi se -uudelleen näkyviin Rue du Parvis'lla, joka kohtisuorassa Notre-Damen -julkisivua vastaan kulkee Citén halki. Vihdoin hän näki pimeydestä -huolimatta lähestyvän rivistön alkupään tällä kadulla, ja hetken -kuluttua saapui torille väkijoukko, josta ei voinut erottaa pimeässä -mitään muuta kuin että se oli väkijoukko. - -Tuo näky oli tavallaan kauhistava. On luultavaa, että tämä omituinen -kulkue, joka niin huolellisesti pysytteli pimeässä, oli myös yhtä -vaitelias. Jonkinlaista ääntä täytyi kuitenkin syntyä, vaikkapa vain -astunnan töminää. Mutta sitä ei kuuro kellonsoittaja kuullut, ja tuo -joukko, josta hän erotti jotakin, mutta ei kuullut mitään, vaikka se -liikkui ja hyöri niin lähellä häntä, se vaikutti hänestä kuolleitten -äänettömältä ruumiittomalta haamukulkueelta. - -Silloin pelko palasi uudelleen hänen mieleensä, ajatus hyökkäyksestä -mustalaistyttöä vastaan valtasi hänet uudelleen. Hän tunsi hämärästi -vaaran lähenevän. Hän teki tänä uhkaavana hetkenä suunnitelmansa -niin varmasti ja nopeasti, ettei sellaista olisi voinut odottaa niin -vajaarakenteisilta aivoilta. Pitikö hänen herättää mustalaistyttö -ja viedä hänet pois? Mitä tehdä? Katuja vartioitiin, ja kirkko -oli virran partaalla. Ei ollut venettä! ei mitään poispääsyn -mahdollisuutta! -- Hänellä ei ollut muita mahdollisuuksia kuin kaatua -Notre-Damen kynnyksellä, tehdä vastarintaa edes siksi, kun apua -ehtisi tulla, jos sitä lainkaan tuli. Mutta Esmeraldan unta ei saanut -häiritä. Onneton tyttö ehtisi kyllä vielä herätä kuolemaan. Tehtyään -tämän päätöksen Quasimodo alkoi levollisemmin tarkastaa _vihollista_. - -Väkijoukko torilla näytti hetki hetkeltä kasvavan. Se oli kai hyvin -hiljaa, koska talojen ikkunat torin varrella pysyivät suljettuina. -Äkkiä näkyi valoa torilla, seitsemän tai kahdeksan sytytettyä soihtua -hulmusi joukon päitten päällä ja syöksi tulikieliä pimeään. Quasimodo -näki torilla liikehtivän suunnattoman joukon ryysyisiä miehiä ja -naisia, aseistettuina viikatteilla, keihäillä, puutarhaveitsillä -ja pertuskoilla, joiden lukemattomat kärjet välkkyivät soihtujen -valossa. Sieltä täältä pisti esiin hankoja muodostaen sarvia noille -kauheille kasvoille. Hän muisti hämärästi tämän väkijoukon ja luuli -siinä tuntevansa kaikki ne päät, jotka muutama kuukausi sitten olivat -juhlineet häntä narripaavina. Muuan mies, jolla oli soihtu toisessa -ja ryhmysauva toisessa kädessä, nousi kivipylväälle ja näytti pitävän -puhetta. Samalla väkijoukko liikehti kuin piirittääkseen kirkon. -Quasimodo otti lyhtynsä ja riensi alas tornien väliselle pengermälle -nähdäkseen paremmin ja koettaakseen keksiä puolustuskeinoja. - -Clopin Trouillefou oli todellakin kulkueen saavuttua Notre-Damen -pääportaalin eteen järjestänyt joukkonsa taisteluasentoon. -Vaikka hän ei odottanutkaan vastarintaa, hän tahtoi kuitenkin -viisaana sotapäällikkönä asettua asentoon, jossa hän saattoi -tarpeen tullen puolustautua vartijoiden hyökkäystä vastaan. Hän -oli siis asettanut joukkonsa niin, että se ylhäältä tai kaukaa -katsoen olisi muistuttanut roomalaista kolmikulmaa Ecnomuksen -taistelussa, Aleksanterin sianpäätä tai Kustaa Aadolfin kiilaa. -Tämän kolmion alusta nojasi torin perälaitaan ja sulki Parviskadun, -toinen sivu Hôtel-Dieuhön, samalla kun toinen sivu sulki -Saint-Pierre-aux-Boeufs-kadun. Clopin Trouillefou oli Egyptin -herttuan, ystävämme Jehanin ja uljaimpien kulkurien kanssa asettunut -kolmion kärkeen. - -Sellainen rynnäkkö, johon kulkurit nyt ryhtyivät Notre-Damea -vastaan, ei ollut mikään harvinainen ilmiö keskiajan kaupungeissa. -_Poliisia_ nykyisessä merkityksessä ei siihen aikaan ollut. -Suurissa kaupungeissa ja varsinkaan pääkaupungeissa ei ollut -järjestävää keskusjohtoa. Läänityslaitos oli muodostanut nämä suuret -yhteiskunnat sangen omituisiksi. Kaupunki oli kokoomus lukemattomia -läänitysalueita, jotka jakoivat sen sangen erimuotoisiin ja --suuruisiin osiin. Seurauksena tästä oli lukematon joukko erillisiä -poliisiryhmiä, toisin sanoen, ei lainkaan poliisilaitosta. Niinpä -oli esimerkiksi Pariisissa niitä sataaneljääkymmentä lääniherraa -lukuunottamatta, joilla oli vero-oikeus, kaksikymmentäviisi, joilla -oli sekä vero- että tuomio-oikeus, Pariisin piispasta, jolla oli -sataviisi katua, Notre-Dame des Champs'n prioriin, jolla oli neljä. -Kaikki nämä läänitystuomarit tunnustivat vain nimellisesti kuninkaan -ylivallan. Kaikilla heillä oli poliisivalta. Kaikki he olivat herroja -omalla konnullaan. Ludvig XI, tuo väsymätön uurastaja, joka niin -pontevasti aloitti läänityslaitoksen rakennuksen hajoittamisen, jota -Richelieu jatkoi kuningasvallan ja jonka Mirabeau päätti kansanvallan -hyväksi, hän oli koettanut repiä tuota läänitysalueverkkoa, joka -peitti Pariisin, kahdella tai kolmella yleisellä poliisisäädöksellä, -jotka hän oli rajusti paiskannut sen silmien välitse. Niinpä hän -määräsi vuonna 1465 asukkaita yön tullen pitämään valoa ikkunoissa -ja sulkemaan koiransa sisälle hirttämisen uhalla; ja samana vuonna -hän määräsi sulkemaan kadut rautaketjuilla ja kielsi kantamasta -tikaria tai muuta hyökkäysasetta öisin kaduilla. Mutta kaikki nämä -yhteiskunnallisen lainsäädännön yritykset unohtuivat pian. Porvarit -antoivat vedon sammuttaa kynttilät ikkunoistaan ja koiriensa juosta -pitkin katuja; rautaketjut kiinnitettiin paikoilleen vain piirityksen -aikana; tikarinkantokielto ei aiheuttanut muuta muutosta, kuin että -Ryövärimurjunkatu sai nimen Rosvoluolankatu, mikä osoitti selvää -edistystä. Läänityslaitoksen tuomio-oikeuksien vanha rakennus -säilyi vahingoittumattomana; suunnaton joukko tuomiokuntia ja -läänityspiirejä, jotka ristiin rastiin kietoutuivat, punoutuivat, -sotkeutuivat ja leikkautuivat toisiinsa; hyödytön vahtien, alivahtien -ja vastavahtien verkko, jonka silmien lovissa anastelu, rosvoilu -ja mellastus temmelsi ase kädessä. Tällaisen sekasorron vallitessa -ei siis tuollainen hyökkäys jotakin palatsia tai taloa vastaan -kaupungin väkirikkaimmissa kortteleissa ollut lainkaan harvinaista. -Useimmiten naapurit eivät lainkaan sekaantuneet leikkiin, jollei -ryöstö uhannut heidänkin talojaan. He tukkivat korvansa laukauksilta, -sulkivat ikkunaluukkunsa, pönkittivät porttinsa ja antoivat -asianomaisten suoriutua tappelusta joko vahtien avulla tai ilman, ja -seuraavana päivänä sanottiin Pariisissa: -- Viime yönä hyökättiin -Étienne Barbetten taloon. -- Marsalkka de Clermont raastettiin -talostaan, jne. -- Niinpä oli sekä kuninkaallisissa palatseissa, -Louvressa, Palais de Justicessä, Bastiljissa ja Tournelles'issa -että yksityisten läänitysherrain palatseissa, Petit-Bourbonissa, -Hôtel de Sens'issa, Hôtel d'Angoulêmessa ym. ampuma-aukot muureilla -ja porttien päällä. Kirkkoja suojeli niiden pyhyys. Jotkut -niistäkin olivat linnoitettuja. Notre-Dame ei kuulunut niihin. -Saint-Germain-des-Prés'n apotilla oli muureissa ampuma-aukkoja -aivan kuin jollakin paronilla, ja hänen luostarissaan oli käytetty -enemmän kuparia tykkeihin kuin keiloihin. Vielä vuonna 1610 oli hänen -linnoituksensa nähtävissä. Nyt on tuskin hänen kirkkonsakaan enää -jäljellä. - -Mutta palatkaamme Notre-Dameen. - -Kun ensijärjestelyt oli suoritettu, ja meidän on kulkurien kunniaksi -mainittava, että Clopinin määräykset täytettiin ääneti ja erinomaisen -täsmällisesti, nousi joukon arvoisa johtaja tuomiokirkon torin -aitausmuurille ja puhui käheällä ja voimakkaalla äänellä heiluttaen -soihtua, jonka liekki tuulessa hulmuten ja usein oman savunsa -pimittämänä vuoroin valaisi kirkkoa, vuoroin antoi sen peittyä -pimeään: - --- Sinulle, Louis de Beaumont, Pariisin piispa ja parlamentinneuvos, -teen minä, Clopin Trouillefou, Tunisin kuningas, suurvelho, Argot'n -ruhtinas ja narrien piispa, tiettäväksi: -- Sisaremme, joka väärin on -tuomittu kuolemaan noituudesta, on paennut sinun kirkkoosi; sinä olet -velvollinen suomaan hänelle suojan ja turvapaikan; parlamentti tahtoo -kuitenkin ottaa hänet pois, ja sinä suostut siihen; ja huomenna hänet -hirtettäisiin Grève-torilla, jollei Jumalaa ja kulkureita olisi. -Sen tähden tulemme luoksesi, piispa. Jos kirkkosi on pyhitetty, -on sisaremmekin pyhitetty; jollei sisaremme ole pyhitetty, ei -kirkkosikaan ole pyhitetty. Siksi vaadimme sinua luovuttamaan tytön, -jos tahdot säästää kirkkosi, tai muuten me otamme hänet sieltä ja -ryöstämme kirkon. Ja niin tapahtuukin. Minkä vakuudeksi pystytän -tähän lippuni, ja Jumala olkoon kanssasi, Pariisin piispa! - -Onnettomuudeksi ei Quasimodo kuullut näitä sanoja, jotka lausuttiin -jonkinlaisella synkällä ja villillä majesteetillisuudella. Muuan -kulkuri ojensi lipun Clopinille, joka juhlallisesti pystytti sen -kahden katukiven väliin. Se oli hanko, jonka piikeissä oli verta -tippuva raadonkappale. - -Sen tehtyään Tunisin kuningas kääntyi ja tarkasti armeijaansa, tuota -villiä laumaa, jossa silmät ja keihäät kilpaa kiiluivat. Hetkisen -kuluttua hän huusi: - --- Eteenpäin, pojat! Työhön puskurit! - -Kolmekymmentä rotevaa, jäntevää, sepännäköistä miestä astui esiin -moukarit, sorkkaraudat ja rautakanget olkapäillä. He lähestyivät -kirkon pääportaalla, astuivat ylös portaita, ja pian nähtiin heidän -portaalin syvennyksessä käyvän oveen käsiksi rautakangeilla. Joukko -kulkureita seurasi heitä auttaakseen tai katsellakseen. Portaalin -yksitoista askelmaa olivat väkeä tulvillaan. - -Ovi kesti kuitenkin mainiosti. - --- Perkele! se on kova ja itsepintainen! sanoi muuan. - --- Se on vanha ja kivettynyt, sanoi toinen. - --- Rohkeutta, toverit! innosti Clopin. -- Lyönpä pääni vetoa -tohvelia vastaan, että olette saaneet oven auki, vapauttaneet tytön -ja tyhjentäneet pääalttarin, ennen kuin ainoakaan kirkonvartija on -herännyt. Kas niin! luulenpa, että lukko on särkymässä. - -Samassa keskeytti Clopinin puheen kauhea ryske, joka kuului hänen -takaansa. Suunnaton hirsi oli pudonnut alas ilmasta, murskannut -kymmenen tai kaksitoista kulkuria kirkon portailla ja vieri torille -kanuunanlaukauksen paukkeella ruhjoen vielä mennessään siellä täällä -sääriä tuolta ryysyläisjoukolta, joka tungeskeli torilla ja peräytyi -päästäen kauhun huudon. Hetkessä oli portaitten edusta tyhjentynyt. -Puskuritkin jättivät oven, vaikka olivat portaalin suojassa, ja itse -Clopinkin vetäytyi kunnioittavan välimatkan päähän kirkosta. - --- Töin tuskin pääsin ehjänä sen alta! huusi Jehan. -- Tunsin ilman -leyhäyksen, perhana vie! Mutta Pierre l'Assommeur on mäsänä! - -Mahdotonta on kuvata sitä kauhun sekaista hämmästystä, millä tämä -hirsi pudotessaan löi kulkurit. He tuijottivat hetken ilmaan -paljon säikähtäneempinä tämän pölkyn putoamisesta, kuin jos -kaksikymmentätuhatta kuninkaallista jousimiestä olisi äkkiä hyökännyt -heidän niskaansa. - --- Saatana! murahti Egyptin herttua, -- tämä haiskahtaa noituudelta! - --- Kuu on paiskannut tuon pölkyn päällemme, sanoi Andry le Rouge. - --- Luulisinpa, että kuu on Pyhän Neitsyen ystävä! virkkoi François -Chanteprune. - --- Tuhat paavia! karjaisi Clopin, -- te olette pöllöjä joka sorkka! --- Mutta hänkään ei osannut selittää pölkyn putoamista. - -Kun soihtujen loimu valaisi ainoastaan seinän julkisivun alaosaa, ei -voitu nähdä mitään sen ylemmästä osasta. Raskas hirsi makasi torilla, -ja iskun saaneitten kuultiin ähkivän ja valittavan. - -Kun ensi hämmästys oli hälvennyt, Tunisin kuningas keksi vihdoin -selityksen, joka tuntui hänen seuralaisistaan todennäköiseltä. - --- Perhana! puolustautuvatko kaniikit? Hyökätkää! hyökätkää! - --- Hyökkäykseen! toisti joukko raivoisasti hurraten, ja nuolia ja -kuulia satoi julkisivuun. - -Laukauksista heräsivät lähitalojen rauhalliset asukkaat. Useita -ikkunoita avattiin, ja niissä näkyi yömyssyjä ja kynttilänjalkoja -piteleviä käsiä. - --- Ampukaa ikkunoihin! huusi Clopin. - -Ikkunat sulkeutuivat heti. Ja porvariraukat, jotka tuskin olivat -ehtineet katsahtaakaan tuota meluisaa ja sekavaa hälinää, johon -punertava soihdunvalo loi kamalan valaistuksen, riensivät sydän -kurkussa takaisin vaimojensa luo epätietoisina siitä, pidettiinkö -nyt hornanpeliä Notre-Damen edustalla, vai olivatko burgundilaiset -hyökkäämässä, kuten vuonna 64. Ja miehet ajattelivat ryöstöä ja -vaimot raiskausta, ja kaikki vapisivat. - --- Hyökkäykseen! toistivat kulkurit. Mutta he eivät uskaltaneet -lähestyä. He katselivat vuoroin kirkkoa, vuoroin pölkkyä. Pölkky ei -liikahtanut paikaltaan ja kirkko seisoi rauhallisena ja autiona, -mutta jokin seikka kauhisti kulkureita. - --- Työhön, puskurit! huusi Trouillefou. Särkekää ovet! - -Kukaan ei liikahtanut. - --- Helvetti! sanoi Clopin, pelkäävätkö miehet hirttä! - -Muuan vanha kulkuri vastasi hänelle: - --- Kapteeni, hirsi ei meitä pidätä, vaan ovi, joka on täynnä -raudoituksia. Sorkkaraudat eivät pysty siihen. - --- Millä te sitten saisitte sen rikki? kysyi Clopin. - --- Tarvittaisiin muurinsärkijää. - -Silloin juoksi Tunisin kuningas urheasti tuon kauhean hirren luo ja -pani jalkansa sen päälle. - --- Tässä se on! huusi hän, -- kaniikit ovat sen teille lähettäneet. --- Ja tehden pilkallisen kumarruksen kirkkoa kohden hän lisäsi: -- -Kiitos, kaniikit! - -Tämä temppu teki hyvän vaikutuksen, pölkyn lumous haihtui. Kulkurien -rohkeus palasi. Pian syöksyi tuo raskas tukki, jonka kaksisataa -voimakasta käsivartta nosti kevyesti kuin höyhenen maasta, -raivoisasti pääportaalin ovea vasten, jota jo ennen oli yritetty -järkyttää. Siten nähtynä kulkurien soihtujen hämärässä hohteessa, -muistutti tuo pitkä tukki, jota miesjoukko juoksujalkaa syöksi -kirkkoa vasten, tuhatjalkaiselta kummitukselta, joka sarvet ojossa -ryntäsi kivi jättiläistä vastaan. - -Hirren iskusta metallipintainen ovi kumahti kuin suunnaton rumpu. -Se ei särkynyt, mutta koko tuomiokirkko tärähti, ja kumea jyminä -kuului sen syvästä hautaholvista. Samassa alkoi suuria kiviä putoilla -ylhäältä julkisivusta hyökkääjien niskaan. - --- Piru vieköön! huusi Jehan, -- ravistavatko tornit kaiteensa -päällemme? - -Mutta nyt oltiin päästy hyvään vauhtiin, ja Tunisin kuningas näytti -hyvää esimerkkiä; piispa siellä varmasti puolustautui; ja siksi -syöstiin hirttä yhä raivokkaammin ovea vasten, huolimatta siitä, että -kivet siellä täällä murskasivat pääkalloja. - -Ihmeellistä oli, että nämä kivet putoilivat yksitellen, vaikkakin -tiheään. Kulkurit tunsivat aina kaksi iskua yhtaikaa, toisen -jalkoihin ja toisen päähän. Harvat olivat osumatta, ja suuri joukko -kuolleita ja haavoittuneita peitti maan hyökkääjien jaloissa. Mutta -heidän raivonsa kasvoi vain siitä ja uusia astui alati kaatuneitten -tilalle. Pitkä hirsi syöksyi ovea vasten säännöllisesti kuin kellon -läppä, kiviä satoi lakkaamatta, ja ovi rytisi. - -Lukija on varmaan arvannut, että tämän vastarinnan, joka niin ärsytti -kulkureita, aiheutti Quasimodo. - -Sattuma oli pahaksi onneksi suosinut kuuroa kellonsoittajaa. - -Saavuttuaan tornien väliselle pengermälle oli hän aluksi ollut aivan -pyörällä päästään. Hän oli jonkin minuutin vain juossut edestakaisin -pengermällä kuin hullu ja nähnyt kulkurien tiheän joukon valmiina -hyökkäämään kirkkoa vastaan ja rukoillut paholaista tai Jumalaa -pelastamaan mustalaistytön. Kerran välähti hänen mieleensä juosta -eteläiseen torniin ja soittaa hätäkelloa; mutta kirkonovet olisivat -kai jo säpäleinä, ennen kuin Marien ääni ehtisi kaiuttaa ainoatakaan -soinnahdusta. Juuri silloin kävivät kulkurit rautakangeillaan oveen -käsiksi. Mitä tehdä? - -Äkkiä hän muisti, että työmiehet olivat koko päivän olleet eteläisen -tornin seinien palkiston ja katon korjaustöissä. Se oli valonsäde. -Seinät olivat kivestä, katto lyijystä ja palkisto puusta. Tuo -suunnaton palkisto, joka oli niin tiheä, että sitä nimitettiin -metsäksi. - -Quasimodo juoksi tähän torniin. Alemmat suojat olivat todellakin -täynnä rakennusaineita. Siellä oli kiviröykkiöitä, lyijylaattoja -käärössä, suuri joukko rimoja ja jo sahattuja hirsiä sekä -rakennussorakasoja. Täydellinen asevarasto. - -Hetkeäkään ei ollut hukattavissa. Sorkkaraudat ja moukarit -tekivät jo työtään alhaalla. Voimalla, jonka tietoisuus vaaran -läheisyydestä teki kymmenkertaiseksi, hän nosti hirsistä suurimman -ja painavimman, työnsi sen ulos eräästä aukosta ja antoi sen -liukua pengermän kaiteitten yli ja syöksyä syvyyteen. Pudotessaan -näin sadankuudenkymmenen jalan korkeudesta tuo raskas tukki raapi -mennessään tornin seinää, särki kuvanveistoksia ja pyörähti usean -kerran ympäri kuin myllynsiipi, joka itsekseen liikkui avaruudessa. -Vihdoin se jysähti maahan, kuului kauheita huutoja, ja tuo musta -tukki näytti torille pudotessaan loikkaavalta käärmeeltä. - -Quasimodo näki kulkurien hirren pudottua hajaantuvan kuin lapsen -puhaltaman tuhkan. Hän käytti hyväkseen heidän hämmästystään, -ja sillä aikaa kun he taikauskoisen kauhun vallassa katselivat -tuota taivaasta pudonnutta tukkia ja sen jälkeen ampuivat kuuron -nuolia ja luoteja päin portaalin kivipyhimysten silmiä, Quasimodo -keräsi kaikessa hiljaisuudessa soraa, kiviä, vieläpä muurarien -työkalupussejakin samalle kaiteelle, josta hirsi oli syöksynyt alas. - -Kun kulkurit uudelleen hyökkäsivät kirkon ovea vastaan, alkoi heidän -ylleen sataa kiviä, ja heistä tuntui siltä, kuin kirkko ravistelisi -palasia itsestään heidän ylleen. - -Joka tällöin olisi voinut nähdä Quasimodon, olisi kauhistunut. -Paitsi niitä heittoaseita, joita hän oli kasannut kaiteelle, hän oli -kerännyt suuren kiviröykkiön myös pengermälle. Kun varasto kaiteella -oli loppunut, hän kävi käsiksi vararöykkiöön, hän kumartui ja nousi, -kumartui ja nousi edelleen uskomattoman nopeasti. Hänen suuri -tontunpäänsä nojautui kaiteen yli, suuri kivi putosi, sitten toinen, -kolmas. Tuolloin tällöin hän seurasi katseellaan jotakin suurta -kiveä, ja kun se osui hyvin, hän sanoi: Heh! - -Kulkurit eivät kuitenkaan menettäneet rohkeuttaan. Tuo suuri ovi, -jota he lakkaamatta puskivat, oli jo toistakymmentä kertaa rysähtänyt -heidän tammisen muurinsärkijänsä raskaista iskuista sadan miehen -voimalla. Ovensivut halkeilivat, kohokoristeet pirstoutuivat, -saranat hypähtivät joka iskusta, laudat irtautuivat liitoksistaan, -ja raudoitusten väliset puuosat pirstoutuivat jauhoksi. Quasimodon -onneksi oli ovissa enemmän rautaa kuin puuta. - -Hän huomasi kuitenkin, että suuri ovi oli särkymäisillään. Vaikka hän -ei kuullutkaan mitään, kumahti kuitenkin muurinsärkijän joka isku -kirkon hautaholveissa ja hänen aivoissaan. Hän näki pengermältään -kulkurien raivoisina ja voitonvarmoina puivan nyrkkiä kirkon pimeälle -julkisivulle, ja hän toivoi että hänellä ja mustalaistytöllä olisi -siivet, kuten pöllöillä, jotka lehahtivat lentoon hänen päänsä -yläpuolella. - -Hänen kivisateensa ei enää kyennyt karkottamaan hyökkääjiä. - -Tämän tuskallisen huomion tehtyään hän näki sen kaiteen alapuolella, -josta hän murskasi kulkureita, kaksi pitkää kivistä vesitorvea, jotka -päättyivät aivan pääportaalin kohdalle. Näitten torvien yläpää oli -pengermän pinnassa. Hänessä heräsi muuan ajatus, josta tajusi olevan -hyötyä. Hän juoksi silmänräpäyksessä pieneen tornihuoneeseensa, toi -sieltä sylillisen kuivia risuja, heitti ne torvien suulle, keräsi -risujen päälle kasan rimoja ja lyijykääröjä, joita hän ei vielä ollut -käyttänyt, ja sytytti risuihin tulen lyhdystään. - -Kun kiviä ei enää satanut, kulkurit eivät enää katselleet ylös. -Huohottaen kuin metsäsian pesään hyökkäävät koirat, he tunkeilivat -pääoven ääressä, joka yhä kesti, vaikka paikoin olikin jo ruhjottu. -He odottivat innoissaan ratkaisevaa iskua, joka saisi sen murtumaan. -Jokainen halusi päästä ensimmäisten joukossa sisälle, kun se avaisi -pääsyn tähän tuomiokirkkoon, tuohon suunnattomaan aarreaittaan, johon -oli kerätty kolmen vuosisadan rikkaudet. Villisti ja riemukkaan -himokkaasti ulvoen he johtivat toistensa mieleen noita kauniita -hopearistejä, kauniita kultakoristekaapuja, kauniita hautakoristeita -kullatusta hopeasta, kuorin suurta komeutta, pyhimyslippaita, -kynttilänjalkoja, rippileipärasioita, tabernaakkeleita ja -pyhäinjäännöskätköjä, jotka loistavina juhlapäivinä, jouluna -kynttiläin hohteessa, pääsiäisenä auringonvalossa, peittivät alttarit -kokonaan kullalla ja timanteilla. Varmaa on, että nuo raajarikot, -pyhiinvaeltajat, arkkikätyrit ja vapaat peitset ajattelivat paljoa -vähemmän mustalaistytön vapauttamista kuin kirkon ryöstämistä. -Uskommepa kernaasti, että Esmeraldan vapauttaminen oli suurelle -osalle heistä vain tekosyy, mikäli varkaat yleensä tekosyitä -tarvitsevat. - -Kun he parhaillaan järjestäytyivät muurinsärkijän ympärille -viimeiseen ponnistukseen, kun kaikki henkeä pidättäen jännittivät -lihaksiaan pannakseen tähän ponnistukseen kaiken voimansa, silloin -kuului yhtäkkiä joukon keskeltä vielä kauheampia parkaisuja kuin -tukin pudotessa. Ne, jotka eivät huutaneet, jotka vielä olivat -hengissä, katsoivat ylös. -- Kahdesta kohdasta virtasi ylhäältä -rakennuksesta sulaa lyijyä tiheimpään väkijoukkoon. Tämä kiehuva -metalli litisti alleen tuon ihmismeren, johon se lävisti kaksi mustaa -ja suitsevaa aukkoa aivan kuin kuuma vesi lumeen. Niissä vääntelehti -kuoleman kielissä puoliksi palaneita ihmisiä, jotka karjuivat -tuskasta. Noista kahdesta päävirrasta räiskyi tuo kauhea sade -pisaroina väkijoukkoon ja tunkeutui tulikairoina pääkalloihin. Tuo -raskas tuli sirotti noiden onnettomien päälle tuhansittain hauleja. - -Tuskanhuudot olivat sydäntäsärkeviä. Kulkurit pakenivat suin päin, -niin rohkeat kuin pelkuritkin, heittäen hirren kaatuneitten päälle, -ja paikka tyhjeni jälleen. - -Kaikki katselivat ylös kirkkoa kohden. Se, mitä he siellä näkivät, -oli aivan erikoista. Ylemmällä pengermällä ruusustoikkunan -yläpuolella loimusi suuri tuli, josta tornien välissä tuprusi -ilmaan sankkoja savu- ja kipinäpilviä, suuri liekehtivä tulipatsas, -josta tuuli silloin tällöin riuhtaisi kielekkeitä irti. Tämän -tulipatsaan alla, punertavan apilanlehtikaiteen alla vuodatti kaksi -lohikäärmeen pään muotoista vesitorvea lakkaamatta tuota hehkuvaa -sadetta, jonka hopeanvalkea virta kuvastui kirkon pimeää alaosaa -vasten. Lähetessään maata nuo lyijyvirrat levisivät suihkuksi, joka -muistutti ruiskukannun lukemattomista rei'istä ryöppyävää vettä. -Tulipatsaan yläpuolella kohosivat valtavat tornit, joista kaksi -sivua näkyi selvästi ja tarkkapiirteisesti, toinen aivan mustana, -toinen tulenkarvaisena, ja jotka näyttivät vielä suuremmilta sen -suunnattoman varjon vuoksi, jonka ne loivat taivaalle. Niiden -lukemattomat paholaisen- ja pedonkuvat muodostivat kammottavan näyn. -Tulen loimuavassa hohteessa näytti siltä, kuin ne liikahtelisivat. -Näkyi käärmeenpäitä, jotka näyttivät nauravan, lohikäärmeenpäitä, -joiden haukahtelun luuli kuulevansa, salamantereita, jotka -puhalsivat tuleen, ja hirviöitä, jotka aivastivat savusta. Ja näiden -kummituksien joukossa, jotka tämä tulenloimu ja melu siten oli -herättänyt kiviunestaan, oli muuan, joka todella liikkui ja jonka -silloin tällöin nähtiin kulkevan tuon liekehtivän roihun ohitse aivan -kuin yölepakon kynttilän ohitse. - -Tämä harvinainen majakkatuli herätti varmaankin kaukana Bicêtren -kummuilla puunhakkaajan, joka kauhistuen näki Notre-Damen tornien -jättiläismäisen varjon häälyvän nummellaan. - -Kulkurien keskuudessa vallitsi kauhun synnyttämä hiljaisuus, -jolloin kuului vain luostariin suljettujen kaniikkien hätähuutoja, -jotka ilmaisivat heidän olevan suuremman levottomuuden vallassa -kuin palavaan talliin suljettujen hevosten, räminää ikkunoista, -joita avattiin ja vielä nopeammin suljettiin, hälinää taloista ja -Hôtel-Dieustä, tulen räiskettä, kuolevien viimeisiä korahduksia ja -lyijysateen lakkaamaton lotina kiveystä vasten. - -Kulkuripäälliköt olivat vetäytyneet Gondelaurier'n talon eteen ja -pitivät siellä neuvottelua. Egyptin herttua istui pylväskivellä -ja katseli taikauskoisella pelolla tuota aavemaista roviota, joka -loimusi kahdensadan jalan korkeudessa ilmassa. Clopin Trouillefou -puri raivosta suuria nyrkkejään. - --- Mahdotonta päästä sisälle! mutisi hän hampaittensa välitse. - --- Vanha noiduttu kirkko! murahti vanha mustalainen Mathias Hungadi -Spicali. - --- Paavin parran kautta! virkkoi muuan harmaantunut veijari, joka oli -ollut sotamiehenä, -- nuo kirkon vesitorvet sylkevät sulaa lyijyä -paremmin kuin Lectouren ampumareiät. - --- Näettekö tuota paholaista, joka liikkuu edestakaisin tulen -ääressä? huudahti Egyptin herttua. - --- Perhana! sanoi Clopin, sehän on tuo kirottu kellonsoittaja, se on -Quasimodo. - -Mustalainen ravisti päätään. - --- Sanon teille, että se on Sabnacin henki, suuri markiisi, -linnoitusten haltija. Hänellä on aseistetun sotilaan vartalo ja -leijonan pää. Toisinaan hän ratsastaa hirvittävällä hevosella. Hän -muuttaa ihmisiä kiviksi, joista hän rakentaa torneja. Hänellä on -viisikymmentä legioonaa käskettävänään. Se on varmasti hän. Tunnen -hänet. Toisinaan hän on pukeutunut kauniiseen kultakirjailtuun, -turkkilaismalliseen pukuun. - --- Missä on Bellevigne de l'Etoile? kysyi Clopin. - --- Hän on kuollut, sanoi muuan nainen. - -Andry le Rouge nauroi typerää naurua: - --- Notre-Dame toimittaa Hôtel-Dieulle puuhaa, sanoi hän. - --- Eikö sitten millään keinolla saada tuota ovea murretuksi? huudahti -Tunisin kuningas jalkaa polkien. - -Egyptin herttua osoitti murheellisena kiehuvia lyijyvirtoja, jotka -yhä valuivat fosfori juovina pitkin kirkon julkisivua. - --- On nähty kirkkojen tuolla tavalla puolustautuvan, huomautti -hän huoaten. Pyhän Sofian kirkko Konstantinopolissa paiskasi -neljäkymmentä vuotta sitten kolme kertaa perättäin Muhametin -puolikuun alas tärisyttämällä kupolejaan. Vilhelm Pariisilainen, joka -rakennutti tämän kirkon, oli velho. - --- Lähdemmekö sitten täältä noloina kuin koira häntä koipien -välissä? sanoi Clopin. Jätämmekö sisaremme tuonne ja annamme noiden -kaapususien hirttää hänet huomenna! - --- Ja sakaristo, jossa on kuormittain kultaa! lisäsi muuan kulkuri, -jonka nimi, ikävä kyllä, ei ole tiedossamme. - --- Perhana! huusi Trouillefou. - --- Koetetaan vielä kerran, sanoi kulkuri. - -Mathias Hungadi ravisti päätään. - --- Emme pääse ovesta sisälle. Meidän täytyy etsiä jokin heikko kohta -tuon vanhan peikon varustuksessa. Jokin kolo, jokin salakäytävä, -jonkinlainen sauma. - --- Missä on sellainen? sanoi Clopin. Paikalla käännyn sinne. -- Mutta -missä on tuo pieni ylioppilas Jehan, joka oli pukeutunut kokonaan -rautaan. - --- Hän on varmaankin kuollut, vastasi joku. Hänen nauruaan ei enää -kuulu. - -Tunisin kuningas rypisti kulmakarvojaan. - --- Vahinko. Tuon haarniskan alla sykki urhea sydän. -- Entä mestari -Pierre Gringoire? - --- Kapteeni Clopin, sanoi Andry le Rouge, hän hiipi tiehensä jo -silloin, kun olimme vasta Pont-aux-Changeurs'illa. - -Clopin polki jalkaa. - --- Jumalauta! hän se meidät tänne yllytti, ja nyt hän jättää meidät -kesken kaiken! -- Senkin suulas pelkuri ja akka! - --- Kapteeni Clopin, huusi Andry le Rouge, joka katseli Rue du -Parvis'lle, tuoltahan se pieni ylioppilas tulee. - --- Kiitetty olkoon Pluto! sanoi Clopin. Mutta mitä pirua hän raahaa -perässään? - -Jehan sieltä todellakin tuli, juosten niin nopeasti kuin hänen -raskas asunsa ja pitkät portaat, joita hän veti perässään, sallivat, -hengästyneempänä kuin muurahainen, joka kiskoo pariakymmentä kertaa -itseään isompaa heinänkortta. - --- Voitto! _Te Deum!_ huusi ylioppilas. Tässä on Port Saint-Landryn -rantajätkien portaat. - -Clopin meni hänen luokseen. - --- Poika! mitä aiot tehdä noilla portailla, hitto vieköön? - --- Minulla on ne, vastasi Jehan huohottaen. Minä tiesin, missä ne -olivat. -- Satamamestarin vajassa. -- Siellä on eräs tyttö, joka -pitää minua kauniina kuin Kupido. -- Hänen avullaan sain portaat, -piru vieköön. -- Tyttö raukka tuli paitasillaan avaamaan minulle. - --- No niin, sanoi Clopin, mutta mitä aiot tehdä portailla? - -Jehan katsahti häneen kujeellisen ja tärkeän näköisenä ja näpsäytti -sormiaan kastanjettien tapaan. Hän oli ylpeä tällä hetkellä. Hänellä -oli päässään tuollainen viidennentoista vuosisadan raskas kypäri, -joka omituisilla koristuksillaan pelotti vihollista. Siinä törrötti -kymmenen sellaista rautapiikkiä, että Jehan olisi voinut esittää -vaatimuksia Nestorin homerolaisen Dekembolos laivan peloittavaan -nimeen. - --- Mitäkö aion tällä tehdä, korkea Tunisin kuningas? Näetkö tuolla -portaalien päällä noita patsaita, jotka ovat niin hupsun näköisiä? - --- Näen. Mitä sitten? - --- Ne ovat Ranskan kuninkaitten kuvapatsaita. - --- Mitä se minua liikuttaa? sanoi Clopin. - --- Odotahan! Tuon patsasrivin päässä on ovi, joka suljetaan vain -säpillä. Nousen näillä portailla ylös ja olen kirkossa. -- Poika, -anna minun nousta ensimmäisenä. - --- En, hyvä toveri, minullahan portaat on. Tule toisena. - --- Beelsebub sinut nujertakoon! sanoi Clopin suuttuneena. Minä en -tahdo kulkea kenenkään jäljessä. - --- No hae itsellesi portaat, Clopin! - -Ja hän alkoi juosta torin poikki vetäen portaita perässään ja huutaen: - --- Seuratkaa minua, pojat! - -Pian portaat olivat pystyssä alemman patsasrivin kaidetta vasten -toisen sivuportaalin kohdalla. Kulkurit tunkeilivat portaitten -ympärillä rynnätäkseen niitä myöten ylös. Mutta Jehan piti puoliaan -ja astui ensimmäisenä portaille. Nouseminen kävi hitaasti. Ranskan -kuninkaitten patsasrivi on noin kuudenkymmenen jalan korkeudella -lattiasta ja yksitoista askelmaa lisäsi vielä tätä korkeutta. -Jehan, jota raskas varustus haittasi, nousi vain verkalleen pitäen -toisella kädellä kiinni porraspuista ja kantaen toisessa jousipyssyä. -Päästyään puolitiehen, hän loi surumielisen silmäyksen siihen -ruumiskasaan, joka peitti portaat. - --- Voi! sanoi hän, tuo ruumisröykkiöhän on Iliadin viidennen laulun -veroinen! -- Sitten hän jatkoi kiipeämistään. Kulkurit seurasivat -häntä. Heitä oli mies joka askelmalla. Kun näki tuon rautaselkäjuovan -kohoavan pimeässä kesäyössä, olisi luullut näkevänsä terässuomuisen -käärmeen matelevan kirkon seinää myöten. Jehan, joka viheltäen nousi -etunenässä ja muodosti pään, teki mielikuvan täydelliseksi. - -Vihdoin ylioppilas pääsi kaiteelle saakka ja kiipesi sen yli varsin -keveästi koko kulkuri joukon riemuitessa. Päästyään siten linnan -herraksi hän päästi ilohuudon, mutta vaikeni äkkiä kivettyneenä. -Erään kuningaspatsaan takaa hän oli keksinyt Quasimodon kiiluvan -silmän. - -Ennen kuin kukaan muu ryntääjistä oli ehtinyt astua pengermälle, -oli tuo kauhea kyttyräselkäinen yhdellä harppauksella syöksynyt -portaitten luo, tarttunut sanaakaan sanomatta suurilla käsillään -niiden päihin, työntänyt ne jättiläisvoimin seinästä ulommas, -huojuttanut hetken noita ylhäältä alas saakka kulkureita täynnä -olevia pitkiä, heiluvia portaita edestakaisin ja sitten äkkiä -yliluonnollisella ponnistuksella töytäissyt ne ihmisineen -päivineen torille päin. Tänä hetkenä vapisivat rohkeimmatkin. -Silmänräpäyksen nuo sysätyt portaat seisoivat pystyasennossa aivan -kuin kahden vaiheilla, alkoivat sitten huojahdella ja syöksyivät -vihdoin kauheassa kuudenkymmenen jalan kaaressa taaksepäin torille -ihmistaakkoineen nopeammin kuin nostosilta, jonka ketjut katkeavat. -Kuului kauhea kirousten huuto, sitten kaikki oli hiljaista, ja vain -joku vaivainen raajarikko ryömi esille ruumiskasoista. - -Riemuhuutoa seurasi nyt tuskan ja vihan sorina. Quasimodo seisoi -hievahtamatta nojaten käsivarsillaan kaiteeseen ja katsellen torille. -Hän näytti vanhalta pitkätukkaiselta kuninkaalta ikkuna-aukossaan. - -Jehan Frollo oli joutunut sangen arveluttavaan asemaan. Hän oli -parvekkeella kahden kesken tuon pelottavan kellonsoittajan kanssa, -erotettuna tovereistaan, jotka olivat kuudenkymmenen jalan korkuisen -pystysuoran muurin juurella. Quasimodon huojuttaessa portaita -ylioppilas oli rientänyt ovelle, jonka hän luuli olevan auki. Mutta -se olikin kiinni. Kuuro oli pengermälle juostessaan sulkenut sen -jälkeensä. Jehan oli silloin piiloutunut erään kivikuninkaan taakse -ja tuijotti kyttyräselkää henkeä pidättäen ja yhtä säikähtäneen -näköisenä kuin se onneton, joka liehitteli erään eläintarhan vartijan -vaimoa ja eräänä iltana rakkauskohtaukseen mennessään erehdyksestä -kiipesi väärästä kohdasta muurille ja kohtasi odottamatta jääkarhun. - -Aluksi kuuro kellonsoittaja ei kiinnittänyt häneen lainkaan huomiota; -mutta vihdoin hän käänsi päänsä ja suoristautui äkkiä. Hän oli -äkännyt ylioppilaan. - -Jehan valmistautui ankaraan iskuun, mutta kuuro ei liikahtanutkaan; -hän oli vain kääntynyt ylioppilaan puoleen ja katseli häntä. - --- Ho! ho! sanoi Jehan, miksi katselet minua noin tuolla ainoalla -surumielisellä silmälläsi? - -Ja samalla tuo nuori hulivili jännitti salaa jousensa. - --- Quasimodo! huusi hän, minä muutan liikanimesi. Tästä lähin -nimitetään sinua sokeaksi. - -Hän laukasi. Sulitettu nuoli suhahti ilmassa ja tunkeutui -kyttyräselkäisen vasempaan käsivarteen. Quasimodo ei välittänyt siitä -sen enempää kuin kuningas Faramond, jos hän olisi saanut naarmun. Hän -tarttui nuoleen oikealla kädellään, veti sen haavasta, taittoi sen -tyynenä polveaan vasten ja pikemminkin pudotti kuin heitti palaset -maahan. Mutta Jehan ei enää ehtinyt ampua uudelleen. Taitettuaan -nuolen Quasimodo ponnahti yhdellä harppauksella kuin heinäsirkka -ylioppilaan kimppuun, jonka varustus litistyi töytäyksestä muuria -vasten. - -Ja nyt näki joukko soihtujen valossa hirvittävän näyn. - -Quasimodo oli vasemmalla kädellään tarttunut ylioppilaan molempiin -käsiin tämän seisoessa kauhusta mykistyneenä ja liikahtamattomana ja -poimi oikealla ääneti uhkaavan hitaasti kaikki hänen varustuksensa, -miekan, tikarit, kypärän, rintahaarniskan ja käsivarrensuojukset. -Olisi luullut näkevänsä apinan kuorivan pähkinää. Quasimodo heitti -pala palalta jalkoihinsa ylioppilaan rautakuoren. - -Kun Jehan näki aseensa ja varustuksensa riisuttavan ja tunsi olevansa -turvattomana noissa kauheissa käsissä, hän ei koettanutkaan puhua -tuolle kuurolle, vaan alkoi julkeasti nauraa hänelle vasten kasvoja -ja laulaa kuusitoistavuotiaan huolettomalla pelottomuudella siihen -aikaan yleistä laulua: - - Yhä kaupungillamme on - näkö hieno ja huoleton, - se vaikka ryöstetty on... - -Hän ei ehtinyt pitkälle. Quasimodon nähtiin seisovan patsaskäytävän -reunalla ja pitäen toisella kädellään ylioppilasta jaloista -heiluttavan häntä syvyyden yllä kuin mitäkin linkoa. Sitten kuultiin -kolahdus, aivan kuin luulipasta olisi lyöty seinää vasten, ja sen -jälkeen putosi alas jotakin, joka noin kolmanneksen matkaa tehtyään -tarttui erääseen seinänulkonemaan ja jäi siihen riippumaan. Se oli -kuollut ruumis kahtia taittuneena, selkä katkenneena ja pääkallo -särkyneenä. - --- Kostoa! huusi Clopin. - --- Rynnäkköön! kiljui väkijoukko. - --- Kimppuun! kimppuun! - -Syntyi kauhea ulvonta, johon sekaantui kaikki kielet, kaikki murteet, -kaikki äänet. Ylioppilasraukan kuolema oli saattanut tämän lauman -villiintyneen raivon valtaan. Joukon valtasi häpeä ja viha siitä, -että niin kauan oli antanut kyttyräselkäisen pidättää hyökkääjiä -kirkon edustalla. Tämä raivo sai heidät löytämään portaita, lisäsi -soihtujen lukua, ja hetken päästä Quasimodo näki tuon kauhean -muurahaispesän joka haaralta ryntäävän Notre-Damea vastaan. -Kellä ei ollut portaita, hänellä oli köyttä, jossa oli solmuja, -kellä ei ollut köyttä, hän kiipesi kuvanveistoksia myöten ylös -kirkon julkisivua. He tarttuivat toistensa repaleihin. Mahdotonta -oli vastustaa tätä hirvittäväin kasvojen hyökyä. Raivon liekit -leimahtelivat heidän villeistä katseistaan, hiki valui virtoinaan -heidän lianharmailta kasvoiltaan. Kaikki nuo irvistykset, kaikki tuo -ilkeys vyöryi Quasimodoa kohden. Olisi luullut, että jokin toinen -kirkko oli lähettänyt kaikki gorgoninsa, verikoiransa, ihmissutensa, -paholaisensa, kaikki mielikuvituksellisimmat kuvanveistoksensa -hyökkäämään Notre-Damea vastaan. Julkisivun kivikummitusten päällä -oli kerros eläviä kummituksia. - -Tällä välin oli torille ilmestynyt lukemattomia soihtuja. Tuo -tähän saakka pimeässä esitetty kammottava näytelmä valaistiin -äkkiä. Tuomiokirkon tori loi punertavan kajastuksen yötaivaalle, -ja ylemmällä pengermällä palava rovio valaisi kauas kaupunkia. -Tähän valovirtaan muodostivat Notre-Damen tornien varjokuvat, -jotka kohosivat korkealle Pariisin kattojen yläpuolelle, laajan -varjosyvennyksen. Kaupunki tuntui olevan liikkeellä. Hätäkellojen -valitus kuului kaukaa. Kulkurit ulvoivat, läähättivät, kiroilivat, -kiipesivät, ja Quasimodo, joka oli voimaton sellaista vihollista -vastaan, vapisi mustalaistytön puolesta nähdessään noitten raivoisien -kasvojen lähestyvän yhä lähemmäksi hänen pengermäänsä. Hän rukoili -ihmettä taivaasta väännellen epätoivoisena käsiään. - - - - -V. Kammio, jossa Ranskan Ludvig herra lukee rukouksiaan - - -Lukija ei liene unohtanut, että Quasimodo hetkistä aikaisemmin kuin -keksi kulkurien öisen kulkueen torninsa huipulta tarkastellessaan -Pariisia oli nähnyt siellä ainoastaan yhden ainoan valon, pienen -tähden, joka loisti erään Saint-Antoineportin luona sijaitsevan -korkean ja synkän rakennuksen ylimmästä kerroksesta. Tämä rakennus -oli Bastilji, tämä tähti oli Ludvig XI:n kynttilä. - -Kuningas Ludvig XI oli todellakin ollut jo kaksi päivää Pariisissa. -Parin päivän päästä hän palasi jälleen Montilz-les-Tours'in linnaan. -Hän kävi harvoin ja vain pikimmältään hyvässä Pariisissaan, jossa -hänen turvanaan ei ollut riittävästi vallihautoja, hirsipuita eikä -skotlantilaisia jousimiehiä. - -Hän oli tänään valinnut Bastiljin yösijakseen. Hän ei ensinkään -pitänyt suuresta Louvren huoneestaan, joka oli viiden neliösylen -laajuinen ja jossa oli suuri uuni, kuusi suurta eläinveistosta ja -kolmetoista suurta profeettaa sekä suuri, yksitoista jalkaa leveä -ja kaksitoista jalkaa pitkä vuode. Hän häipyi tähän avaruuteen. -Tuo täydellinen porvarikuningas piti Bastiljista ja sen pienestä -huoneesta ja vuoteesta. Ja sitä paitsi Bastilji oli linnana Louvrea -vankempi. - -Se kammio, jonka kuningas oli varannut itselleen tuohon valtion -vankilaan, ei ollut aivan pieni ja käsitti linnan erään pikkutornin -ylimmän kerroksen. Se oli pyöreä suoja, joka oli sisustettu -kiiltävillä olkimatoilla, jonka kattohirret oli koristeltu -kullatuilla tinaliljoilla ja hirsien välit maalattu, jossa oli -rikkaasti veistoksilla koristettu seinälaudoitus, joka oli täynnä -kiiltäviä tinaruusuja ja maalattu kauniilla vaaleanvihreällä värillä, -joka oli valmistettu maksaruohosta ja hienosta indigosta. - -Tässä huoneessa oli vain yksi ikkuna, korkea suippokaari, joka -oli varustettu messinkilankaverkolla ja rautaristikolla ja sen -lisäksi hämärrytetty kauniilla lasiruuduilla, joihin oli maalattu -kuninkaan ja kuningattaren vaakunat ja jotka olivat maksaneet -kaksikymmentäkaksi souta ruudulta. - -Huoneeseen johti vain yksi käytävä, yksi uudenaikainen -pyörökaarityylinen ovi, joka oli varustettu verholla irlantilaisen -puisen oviholvin kummassakin päässä, jollaisia taidokkaita, -omituisesti valmistettuja puutöitä tapasi vielä sataviisikymmentä -vuotta sitten useassa aatelistalossa. "Vaikka ne ovat rumia ja -epämukavia", sanoo Sauval valittaen, "eivät vanhuksemme tahdo luopua -niistä ja säilyttävät niitä kaikkien harmiksi." - -Tässä huoneessa ei ollut lainkaan tavallisen huoneen kalustoa, -ei penkkejä, ei kolmijalkoja, ei tavallisia arkunmuotoisia -jakkaroita eikä liioin hienompia, pienten neljän soun pylvästen -ja vastapylvästen kannattamia. Siellä ei ollut kuin yksi ainoa -kokoontaitettava nojatuoli, muuten sangen komea: puuosiin oli -maalattu ruusuja punaiselle pohjalle, istuin oli korallinpunaista -kartuaaninahkaa, reunustettu pitkillä silkkiripsuilla ja kiinnitetty -puuhun monilukuisilla kultanastoilla. Muiden tuolien puute osoitti, -että yhdellä ainoalla henkilöllä oli oikeus istua tässä huoneessa. -Tuolin vieressä lähellä ikkunaa oli pöytä, jota peitti lintukuvioilla -koristettu pöytäliina. Pöydällä oli tuhriintunut mustepullo, -jokin pergamenttiliuska, pari kynää ja suuri pakotuskoristeinen -hopeapikari. Hieman etäämmällä sievä uuni ja tummanpunaisella -sametilla päällystetty ja kultaisilla kohokoristeilla varustettu -rukouspalli. Ja vihdoin huoneen perällä tavallinen vuode, jota -ympäröi punakeltaiset, pelkillä ripsuilla reunustetut damastiverhot -ilman kultakuituja ja punoskoristeita. Tämä vuode, joka oli ollut -Ludvig XI:n unen tai unettomuuden todistajana, oli vielä kaksisataa -vuotta sitten nähtävänä erään valtioneuvoksen luona. Siellä sen näki -vanha rouva Pilou, joka on tunnettu _Cyrus'stä_, jossa hän esiintyy -nimellä _Arricidie_ ja _Elävä moraali_. - -Sellainen oli huone, jota nimitettiin "kammioksi, jossa Ranskan -Ludvig herra lukee rukouksiaan". - -Johtaessamme lukijan tähän kammioon se oli hyvin hämärä. Iltasoitosta -oli jo kulunut tunti, yö oli tulossa, ja niitä viittä henkilöä, jotka -olivat huoneessa, valaisi yksi ainoa pöydällä lepattava vahakynttilä. - -Ensimmäinen, johon valo lankesi, oli hovimies, pukeutuneena -helakanpunaisiin, hopeajuovaisiin verkaisiin polvihousuihin -ja kapotakkiin sekä riippuvahihaiseen, mustilla kirjailuilla -koristettuun kultakankaiseen päällystakkiin. Tämän loistavan puvun -kaikki poimut, joissa kynttilänvalo hohteli, näyttivät ikään kuin -tulella lasitetuilta. Miehellä, jolla oli tämä puku, oli rinnassa -vaakunansa kirjailtuna räikein värein: kannus ja sen alla astuva -kuusipeura [_le daim_]. Vaakunan oikealla puolen oli öljypuunlehvä -[olivier, öljypuu] ja vasemmalla kuusipeuransarvi. Tällä hovimiehellä -oli vyössään kallisarvoinen tikari, jonka kullattu kahva oli -taottu kypäränkoristeen muotoiseksi ja kruunattu kreivillisellä -kruunulla. Hän oli ilkeän näköinen, ylpeäilmeinen ja ylväsryhtinen. -Ensi silmäyksellä näki hänen kasvoillaan röyhkeyttä, toisella -salakavaluutta. - -Hän seisoi paljain päin ja pitkä pergamenttikäärö kädessä nojatuolin -takana, jossa istui hyvin kumarainen henkilö vaatimattomissa -pukimissa, polvi toisen päällä ja kyynärpää pöytään nojaten. -Kuvitelkaa tuolla komealla kartuaani-istuimella kahta väärää säärtä, -kahta laihaa, ahtaitten, mustien, kudottujen villahousujen peittämää -reittä ja ruumista, jonka peitti turkiksilla reunustettu pitkä -parkkumitakki, jonka kuluneista turkiksista näkyi enemmän nahkaa kuin -karvaa; ja loppujen lopuksi vanhaa, tahraista, lyijykoristenauhalla -ympäröityä, kehnoimmasta mustasta verasta tehtyä hattua. Kun tähän -lisää likaisen patalakin, jonka reunan alta näkyi jokin haiven, on -siinä kaikki, mitä istuvasta henkilöstä näkyi. Hänen päänsä oli -painunut niin syvään rinnalle, ettei hänen varjoon peittyvistä -kasvoistaan erottanut muuta kuin nenän pään, johon lankesi -kynttilänvalo ja joka näytti pitkältä. Kurttuisen käden laihuudesta -päättäen hän oli vanha ukko. Siinä istui Ludvig XI. - -Jonkin matkan päässä heidän takanaan keskusteli hiljaisella -äänellä kaksi henkilöä flanderilaispuvussa. He eivät seisseet niin -etäällä varjossa, ettei joku niistä, jotka olivat olleet läsnä -Gringoiren mysteerin esityksessä, olisi tuntenut heitä kahdeksi -tärkeimmäksi flaamilaiseksi lähettilääksi, Willem Rymiksi, Gentin -älykkääksi pormestariksi, ja Jacques Coppenoleksi, kansan suosimaksi -sukankutojaksi. Kuten muistamme, olivat nämä miehet salaisissa -poliittisissa suhteissa Ludvig XI:een. - -Kauimpana huoneen pimeimmässä osassa lähellä ovea seisoi -liikkumattomana kuin kuvapatsas jykevä, lyhyenläntä mies yllään -sotavarustukset ja vaakunalla koristettu takki. Hänen nelikulmaiset, -matalaotsaiset kasvonsa, jotka kaksi ulkonevaa silmää lävisti ja -suuri suu halkaisi ja joiden korvat peittyivät kahden latistetun, -suuren hiuskatoksen alle, muistuttivat koiraa ja tiikeriä. - -Kaikki muut, paitsi kuningas, olivat paljain päin. - -Kuninkaan vieressä seisova hovimies luki pitkää muistiinpanolistaa, -jota hänen majesteettinsa näytti tarkkaavasti kuuntelevan. -Flaamilaiset kuiskailivat keskenään. - --- Jumaliste! mutisi Coppenole, olen väsynyt seisomaan. Eikö täällä -sitten ole tuoleja? - -Rym vastasi kieltävällä eleellä hymyillen levottomasti. - --- Jumaliste! jatkoi Coppenole onnettomana siitä, että hänen oli -pakko puhua niin hiljaa, tekeepä mieleni istuutua permannolle jalat -ristiin, kuten teen sukankutomaliikkeessäni. - --- Varokaa sitä tekemästä, mestari Jacques! - --- Mitä! mestari Willem! pitääkö täällä sitten aina olla jaloillaan? - --- Taikka polvillaan, sanoi Rym. - -Samassa kuningas alkoi puhua. He vaikenivat. - --- Viisikymmentä souta palvelijaimme pukuihin ja kaksitoista livreä -kirjuriemme viittoihin! Tehän tuhlaatte kultaa tynnyrittäin! Oletteko -hullu, Olivier? - -Tätä sanoessaan vanhus kohotti päätään. Hänen kaulassaan näkyi -välkkyvän pyhän Mikaelin ritarikunnan kultainen kaulaketju. -Kynttilänvalo lankesi nyt hänen laihoille ja ärtyisille piirteilleen. -Hän tempasi pergamentin lukijan kädestä. - --- Te saatatte meidät perikatoon! huusi hän silmäillen -sisäänpainuneilla silmillään paperia. Mitä tämä oikein merkitsee? -Mitä me teemme niin suunnattomalla taloudella? Kaksi kappalaista -kumpikin kymmenen livren ja yksi apulainen sadan soun palkalla -kuussa! Yksi kamaripalvelija yhdeksälläkymmenellä livrellä -vuodessa! Neljä kokkia, kukin sadankymmenen livren palkalla -vuodessa! Yksi paistinkääntäjä, yksi liemikokki, yksi kastikekokki, -yksi keittiömestari, yksi astiainkiillottaja, kaksi lakeijaa, -kukin kymmenen livren palkalla kuussa! Kaksi keittiöpoikaa, -kahdeksan livreä! Yksi tallirenki ja hänen kaksi apuriaan, -kaksikymmentäneljä livreä kuussa! Yksi kantaja, yksi sokurileipuri, -yksi leipuri, kaksi renkiä, kukin kuudenkymmenen livren palkalla -vuodessa! Hevosenkengitysmestari, satakaksikymmentä livreä! Ja -rahavarainhoitajamme, tuhatkaksisataa livreä, ja tarkastaja, -viisisataa! -- Mitä tämä on? Sehän on sulaa hulluutta! Palvelijaimme -palkkaus ryöstää Ranskan putipuhtaaksi! Kaikki Louvren aarteethan -sulavat sellaisessa menojen tulessa! Olemme pakotetut myymään -pöytäastiamme! Ja ensi vuonna, jos Jumala ja Pyhä Neitsyt (tässä hän -kohotti hattuaan) suovat meidän elää, saamme juoda lääkejuomaamme -tinatuopista! - -Hän loi silmäyksen pöydällä välkkyvään hopeapikariin. Hän yski ja -jatkoi: - --- Mestari Olivier, suurten maiden hallitsijat, kuninkaat ja -keisarit, eivät saa sallia tuhlausta taloudessaan, sillä siitä -se leviää kulovalkeana ympäri maata. -- Pane se mieleesi, -mestari Olivier. Menomme paisuvat vuosi vuodelta. Se ei miellytä -meitä. Mitä, Herra paratkoon! vuoteen 79 eivät ne nousseet yli -kolmenkymmenenkolmen tuhannen livren. Vuonna 80 ne olivat nousseet -neljäänkymmeneenkolmeen tuhanteen kuuteensataanyhdeksääntoista -livreen, -- muistan luvun mainiosti, -- vuonna 81 -kuuteenkymmeneenkuuteen tuhanteen kuuteensataankahdeksaankymmeneen -livreen ja tänä vuonna, kautta kunniani! ne nousivat -kahdeksaankymmeneen tuhanteen livreen! Neljässä vuodessa nousseet -kaksinkertaisiksi. Ennen kuulumatonta! - -Hän vaikeni hengästyneenä, sitten hän jatkoi kiivaasti: - --- Näen ympärilläni ainoastaan väkeä, joka lihoo minun laihuudestani. -Te imette minusta kultakolikolta joka huokosesta! - -Kaikki olivat ääneti. Se oli tuollainen vihanpuuska, jonka annetaan -itsekseen purkautua. Hän jatkoi: - --- Sen laita on samoin kuin tuon Ranskan aatelin anomuksen, että me -uudistaisimme suuret kruununvirat! Virrat, paremmin sanoen! virrat, -jotka nielevät varat tyhjiin! Ah! herrani! te sanotte, ettemme ole -kuningas hallitessamme _dapifero nullo, buticulario nullo!_ [ilman -juomanlaskijaa ja hovimestaria!] Herra paratkoon, kyllä me näytämme -heille, emmekö ole kuningas! - -Tässä hän hymyili tietoisena mahtavuudestaan; hänen huono tuulensa -haihtui ja hän kääntyi flaamilaisten puoleen: - --- Katsokaahan, veli Willem, nuo leipomojen ylitarkastajat, -ylimmäiset juomanlaskijat, ylimmäiset kamariherrat ja ylimmäiset -hovimestarit eivät ole halvimman palvelijankaan arvoisia. -- -Muistakaa mitä sanon, veli Coppenole -- ne eivät toimita mitään. -Ollessaan noin hyödyttöminä kuninkaan ympärillä ne muistuttavat -minusta Palatsin suuren kellon taululla olevia evankelistoja, jotka -Philippe Brille hiljakkoin maalasi uudelleen. Ne ovat kullattuja, -mutta ne eivät osoita aikaa, eikä kellonviisari niitä tarvitse. - -Hän istui hetken mietteissään ja lisäsi sitten vanhaa päätään -ravistaen: - --- Ho! ho! Pyhän Neitsyen kautta, minä en olekaan Philippe Brille, -enkä kultaa uudelleen noita suuria vasalleja. Olen samaa mieltä kuin -kuningas Edvard: on pelastettava kansa ja hävitettävä herrat. -- -Jatka Olivier. - -Tällä nimellä puhuteltu henkilö otti jälleen paperin käsiinsä ja -alkoi lukea kovalla äänellä: - --- "... Adam Tenonille, Pariisin kaupunginvoudin viraston -sinetinvartijalle, hopeasta, valmistuksesta ja kaiverruksesta -mainittujen sinettien uudistamiseksi, koska entiset vanhuutensa ja -huonoutensa takia eivät enää kunnolla kelvanneet käytettäviksi -- -kaksitoista pariisilaista livreä. - -"Guillaume Frèrelle neljä livreä, neljä pariisilaista souta Hôtel -des Tournelles'in kahden kyyhkyslakan kyyhkysten ruokkimisen ja -elättämisen korvaukseksi tammi-, helmi- ja maaliskuun ajalta tänä -vuonna ja maksuksi siihen käytetyistä seitsemästä kuudenneksesta -ohria. - -"Eräälle fransiskaanimunkille erään rikollisen ripityksestä neljä -pariisilaista souta." - -Kuningas kuunteli äänesti. Tuon tuostakin hän yski. Tällöin hän vei -pikarin huulilleen ja ryyppäsi kulauksen samalla virnistäen. - --- "Tänä vuonna on oikeusistuimien määräyksestä toimitettu -viisikymmentäkuusi kuulutusta torventoitotusten keralla Pariisin -torilla. -- Maksua ei ole vielä ilmoitettu. - -"Kaivauksien toimeenpanosta Pariisissa ja muualla rahojen etsimistä -varten, joita sanottiin sinne kätketyn, mutta mitään ei ole löydetty --- neljäkymmentäviisi pariisilaista livreä." - --- Kaivetaan maahan écu, jotta löydettäisiin kuparinen sou! sanoi -kuningas. - --- "Kuuden valkean lasiruudun asettamisesta Hôtel des Tournelles'iin -sille kohdalle, missä rautahäkki on -- kolmetoista souta. -- Neljän -vaakunakilven valmistuksesta ja luovuttamisesta petojen päiväksi -kuninkaan käskystä ja hänen vaakunallaan koristettuina ruususeppeleen -ympäröimänä -- kuusi livreä. -- Kahden uuden hihan asettamisesta -kuninkaan vanhaan nuttuun -- kaksikymmentä souta. -- Rasvarasiaan -kuninkaan saappaiden rasvaamista varten -- viisitoista denieriä. -- -Uuden lätin rakentamiseen kuninkaan mustille sioille -- kolmekymmentä -pariisilaista livreä. -- Erinäisiä väliseiniä, laudoituksia ja -luukkuja varten Saint-Paulin leijonahäkkeihin -- kaksikymmentäkaksi -livreä." - --- Kalliita elukoita, sanoi Ludvig XI. Mutta vähät siitä! se on -oikeata kuninkaallista komeutta. Siellä on muuan punertava leijona, -josta minä pidän sen sirouden vuoksi. -- Oletteko nähnyt sen, -mestari Willem? -- Ruhtinailla pitää olla tuollaisia ihmeellisiä -eläimiä. Meillä kuninkailla pitää olla koirina leijonia ja kissoina -tiikereitä. Suuruus kuuluu kruunuille. Jupiteria palvelevain pakanain -aikana antoivat keisarit sata leijonaa ja sata kotkaa, kun kansa -uhrasi sata härkää ja sata lammasta. Se oli kammottavaa ja sangen -kaunista. Ranskan kuninkailla on aina ollut tuollaista karjuntaa -valtaistuimensa ympärillä. Minulle on kuitenkin siinä suhteessa -tehtävä oikeutta, että kulutan niihin vähemmän rahoja kuin muut, ja -että minulla on paljon vaatimattomampi kokoelma leijonia, karhuja, -elefantteja ja leopardeja kuin muilla. -- Jatkakaa, mestari Olivier. -Tahdoimme sanoa tämän flaamilaisille ystävillemme. - -Willem Rym kumarsi syvään, samalla kun Coppenole jurotti kuin -kuriinkaan mainitsema karhu. Kuningas ei kiinnittänyt siihen -huomiotaan. Hän oli nostanut pikarin huulilleen, mutta sylkäisi -juoman suustaan ja sanoi: - --- Uh! tuota kiusallista lääkejuomaa! - -Lukija jatkoi: - --- "Erään irtolaisen ylläpitoon, joka kuusi kuukautta on ollut -teljettynä nylkyrin koppiin, koska ei olla tiedetty mitä hänelle -tehdä, -- kuusi livreä, neljä souta." - --- Mitä? keskeytti kuningas. Elättää sellaista, joka pitää hirttää! -Herra paratkoon! en anna enää penniäkään tuohon elatukseen. -- -Olivier, puhukaa asiasta herra d'Estoutevillelle ja ryhtykää vielä -tänä iltana valmistamaan tuon herran häitä hirsipuun kanssa. -- -Jatkakaa. - -Olivier teki kynnellään merkin irtolaisen kohdalle ja jatkoi: - --- "Henriet Cousinille, Pariisin oikeuslaitoksen mestaajalle, -kuusikymmentä pariisilaista souta, jotka hänelle on määrännyt -Pariisin herra kaupunginvouti suuren lyömämiekan ostamista varten -niiden henkilöiden teloittamiseksi, jotka rikostensa vuoksi ovat -tuomitut mestattaviksi, sekä sen tuppea ja kaikkea muuta siihen -kuuluvaa varten, kuin myös siksi, että hän on antanut teroittaa ja -korjata vanhan miekan, joka vioittui ja sai lovia tehtäessä oikeutta -Luxemburgin Ludvig herralle, kuten vieläkin selvästi näkyy..." -Kuningas keskeytti: - --- Riittää. Myönnän summan mielelläni. Sellaisia menoja en surkeile. -Niitä rahoja en ole koskaan katunut. -- Jatkakaa. - --- "Suuren häkin uudestaan rakentamiseen..." - --- Ah! sanoi kuningas ja tarttui molemmin käsin tuolin käsinojiin, -tiesin vallan hyvin, että jokin seikka oli tuonut minut tänne -Bastiljiin. -- Odottakaa, mestari Olivier. Tahdon itse nähdä häkin. -Te luette minulle, mitä se on maksanut, sillä aikaa, kun tarkastan -sitä. -- Tulkaa katsomaan, herrat flaamilaiset. Se on näkemisen -arvoinen. - -Samassa hän nousi, tarttui lukijan käsivarteen, viittasi ovella -seisovaa äänetöntä henkilöä käymään edellä, flaamilaisia seuraamaan -jäljessä ja lähti huoneesta. - -Kuninkaalliseen seurueeseen liittyi oven ulkopuolelta kiireestä -kantapäähän rautaan pukeutuneita sotilaita ja nuoria, soihtuja -kantavia hovipoikia. Kuljettiin siten jonkin aikaa tuon synkän linnan -sokkeloissa portaita ja käytäviä myöten, jotka osaksi kulkivat itse -muureissa. Bastiljin päällikkö kulki etunenässä ja antoi avata ovia -vanhalle, sairaalle kumaraiselle kuninkaalle, joka yski vähän väliä. - -Jokaisella ovella oli kaikkien pakko kumartua lukuunottamatta -vanhuuden kutistamaa kuningasta. - --- Hm! mutisi hän ikeniensä välitse, sillä hänellä ei enää ollut -hampaita, olemme valmiit astumaan haudan portista sisälle. Matala ovi -kumaraista kulkijaa varten. - -Kun vihdoin oli astuttu viimeisestä ovesta, joka oli varustettu niin -monella lukolla ja salvalla, että sen avaamiseen meni neljännestunti, -saavuttiin korkeaan ja suureen holvattuun saliin, jonka keskellä -näkyi soihtujen valossa tiilistä, hirsistä ja raudasta rakennettu -nelikulmainen komero. Tuo valtava kuutio oli ontto sisältä. Se oli -noita kuuluisia valtiollisten vankien häkkejä, joita nimitettiin -_kuninkaan tyttösiksi_. Seinissä oli pari kolme pientä ikkunaa, -joissa oli niin tiheät ja paksut rautaristikot, ettei ruutua lainkaan -näkynyt. Ovena oli suuri kivipaasi aivan kuin haudoissa. Sellaisista -ovista astutaan vain sisälle. Vainaja oli tässä kuitenkin elävä. - -Kuningas alkoi hitaasti astuskella tuon pienen rakennuksen ympäri ja -tarkastaa sitä huolellisesti, sillä aikaa kun häntä seuraava mestari -Olivier luki paperiaan: - --- "Suuren häkin uudestaan rakentamiseen jykevistä pölkyistä nurkka- ja -alushirsineen yhdeksän jalkaa pitkäksi, kahdeksan jalkaa leveäksi -ja seitsemän jalkaa korkeaksi lattiasta kattoon, jonka häkin seinät -ovat sileiksi hakatut ja raudoituksella vahvistetut, joka sijaitsee -eräässä Saint-Antoinen linnakkeen tornihuoneessa ja jossa herramme -kuninkaan käskystä säilytetään erästä vankia, joka ennen asui eräässä -ränsistyneessä ja heikossa häkissä. -- Mainittuun uuteen häkkiin on -käytetty yhdeksänkymmentäkuusi poikkiparrua ja viisikymmentäkaksi -pystyparrua sekä kymmenen alushirttä, pituudeltaan kolme syltä; ja -yhdeksäntoista kirvesmiestä on kaksikymmentä päivää Bastiljin pihalla -piilunnut, sahannut ja veistänyt mainittuja hirsiä..." - --- Kaunista, lujaa tammea! sanoi kuningas ja naputti sormellaan -hirsiseinää. - --- "... Tähän häkkiin", jatkoi lukija, "on mennyt -kaksisataaviisikymmentä paksua, kahdeksan ja yhdeksän -jalan pituista rautatankoa muttereineen, peltilevyineen ja -siderautoineen painaen koko mainittu rautamäärä kolmetuhatta -seitsemänsataakolmekymmentäviisi livreä; lisäksi kahdeksan paksua -rautahaarukkaa sinkilöineen ja kynsineen häkin kiinnittämistä varten -painaen yhteensä kaksisataakahdeksantoista livreä, lukuunottamatta -rautaisia ikkunaristikkoja siihen huoneeseen, jossa häkki sijaitsee, -rautasalpoja huoneen oveen ynnä muita tarvikkeita..." - --- Onpa siinä rautaa yhden hengen osalle! sanoi kuningas. - -"... Kaikki nousten kolmeensataanseitsemääntoista livreen viiteen -souhun, seitsemään denieriin." - --- Herra paratkoon! huudahti kuningas. - -Tämän Ludvig XI:n lempikirouksen kuultuaan tuntui joku liikahtavan -häkin sisässä; sieltä kuului kahleitten kalinaa lattiaa vasten ja -heikko ääni, joka tuntui tulevan haudasta, sanoi: - --- Teidän majesteettinne! armoa! armoa! - -Puhujaa ei voinut nähdä. - --- Kolmesataaseitsemäntoista livreä viisi souta seitsemän denieriä! -toisti Ludvig XI. - -Häkistä kuuluva valittava ääni oli saanut kaikki läsnäolijat, yksinpä -mestari Olivier'nkin kauhistumaan. Kuningas yksin oli sen näköinen -kuin ei olisi kuullut mitään. Hänen käskystään mestari Olivier jatkoi -lukemistaan. Hänen majesteettinsa jatkoi aivan levollisena häkin -tarkastusta. - --- "... Sitä paitsi on maksettu eräälle muurarille, joka on tehnyt -ikkunoihin kolot rautaristikoita varten ja muurannut huoneen -lattian, koska se ei olisi muuten kestänyt tämän häkin painoa, -kaksikymmentäseitsemän livreä neljätoista pariisilaista souta..." - -Ääni alkoi uudelleen valittaa: - --- Armoa! teidän majesteettinne! Minä vannon teille, että petoksen -teki Angers'in herra kardinaali, enkä minä. - --- Olipa se aika muurari! sanoi kuningas. Jatka, Olivier. - -Olivier jatkoi: - --- "... Eräälle puusepälle ikkunoista, vuoteesta, reikätuolista ynnä -muista esineistä kaksikymmentä livreä kaksi pariisilaista souta..." - -Ääni valitti edelleen: - --- Ah! teidän majesteettinne, ettekö kuuntele minua lainkaan? Minä -vannon teille, että minä en kirjoittanut kirjettä monseigneur de -Guyennelle, vaan herra kardinaali La Balue! - --- Puuseppä on kallis, huomautti kuningas. -- Siinäkö kaikki? - --- Ei, teidän majesteettinne. -- "... Eräälle lasinleikkaajalle -ikkunaruutujen asettamisesta mainittuun huoneeseen neljäkymmentäkuusi -souta kahdeksan pariisilaista denieriä." - --- Armahtakaa! teidän majesteettinne. Eikö riitä, että koko minun -omaisuuteni on annettu tuomareilleni, hopea-astiani herra de -Torcylle, kirjastoni mestari Pierre Doriollelle, seinäverhoni -Roussillonin kuvernöörille? Olen viaton. Neljätoista vuotta olen -värissyt vilusta rautahäkissä. Armahtakaa, teidän majesteettinne! se -palkitaan teille taivaassa. - --- Mestari Olivier, sanoi kuningas, kaiken kaikkiaan? - --- "Kolmesataakuusikymmentäseitsemän livreä kahdeksan souta kolme -denieriä pariisilaista rahaa." - --- Pyhä Neitsyt! huudahti kuningas. Siinäpä hävytön häkki! Ja hän -tempasi luettelon mestari Olivier'n käsistä ja alkoi itse laskea -sormillaan tarkastaen vuoroin häkkiä, vuoroin luetteloa. Silloin -kuultiin vangin nyyhkyttävän. Se teki kamalan vaikutuksen, ja -läsnäolijat katsahtivat kalveten toisiinsa. - --- Neljätoista vuotta, teidän majesteettinne! neljätoista vuotta! -huhtikuusta saakka vuonna 1469. Jumalan pyhän äidin nimessä, teidän -majesteettinne, kuulkaa minua! Te olette koko tämän ajan nauttinut -auringon paisteesta. Minä, viheliäinen vanki, enkö minä enää -koskaan saa nähdä päivän valoa? Armoa, teidän majesteettinne! Olkaa -sääliväinen. Lempeys on kaunis kuninkaallinen hyve, joka voittaa -vihanpuuskat. Luuletteko, teidän majesteettinne, että kuolinhetkenä -on kuninkaalle suurta lohtua siitä, ettei ole jättänyt ainoatakaan -rikosta rankaisematta? Muuten en ole pettänyt teidän majesteettianne, -sen teki Angers'in kardinaali. Ja minulla on jalassa ylen raskas -kahle ja sen päässä suuri rautapuntti, paljoa painavampi kuin -kohtuullista on. Ah! teidän majesteettinne! säälikää minua! - --- Olivier, sanoi kuningas päätään puistaen, huomaan että muurilaasti -on laskettu kahdeksikymmeneksi souksi mitalta, vaikka se ei maksa -kuin kaksitoista. Tehkää uudelleen tämä lasku. - -Hän käänsi selkänsä häkille ja alkoi tehdä lähtöä huoneesta. Vanki -raukka huomasi soihdun valon ja äänien häipymisestä, että kuningas -poistui ja huusi epätoivoisesti: - --- Teidän majesteettinne! teidän majesteettinne! - -Ovi sulkeutui. Hän ei nähnyt enää mitään, eikä kuullut muuta kuin -vanginvartijan rämeän äänen, joka lauloi hänen korvaansa laulua: - - Herra Jean Balue, - tuho lähestyy, - ei hiippaa enää sulla; - Verdunin herran - myös vietiin kerran; - ei taida takaisin tulla. - -Kuningas palasi ääneti takaisin kammioonsa, ja hänen seurueensa -seurasi häntä vangin viimeisten vaikerrusten kauhistamana. Äkkiä -hänen majesteettinsa kääntyi Bastiljin kuvernöörin puoleen: - --- Kesken kaiken, sanoi hän, oliko tuossa häkissä joku? - --- Oli Herran tähden, teidän majesteettinne! vastasi kuvernööri -hämmästyneenä kysymyksestä. - --- Ja kuka siis? - --- Verdunin herra piispa. - -Kuningas tiesi sen paremmin kuin kukaan muu. Mutta se oli hänen -hulluuttaan. - --- Ah! sanoi hän sen näköisenä kuin ensi kertaa ajattelisi koko -asiaa, Guillaume de Harancourt, herra kardinaali La Baluen ystävä. -Aika hyvänahkainen. - -Hetken päästä avattiin kammion ovi ja suljettiin jälleen noiden -viiden henkilön jälkeen, jotka lukija näki siellä tämän luvun alussa -ja jotka siellä nyt asettuivat entisille paikoilleen entisiin -asentoihinsa ja jatkoivat kuiskailuaan. - -Kuninkaan poissaolon aikana oli hänen pöydälleen tuotu muutamia -kirjeitä, joiden sinetit hän itse mursi. Sitten hän alkoi kiireesti -lukea niitä toista toisensa jälkeen, viittasi mestari Olivier'ta, -joka näytti suorittavan ministerin toimia, tarttumaan kynään ja -ilmaisematta hänelle kirjeitten sisältöä alkoi hiljaa sanella hänelle -vastauksia, jotka hän pöydän ääreen polvistuen kirjoitti epämukavassa -asennossa. - -Willem Rym kuunteli. - -Mutta kuningas puhui niin hiljaa, että flanderilaiset saattoivat -hänen sanelustaan kuulla vain silloin tällöin joitakin erillisiä ja -käsittämättömiä pätkiä: - ---... Hedelmällisillä seuduilla edistää kauppaa ja hedelmättömillä -teollisuutta... -- Näyttää englantilaisille herroille meidän -neljää pommitykkiämme, Landres'ia, Brabantia, Bourg-en-Bressea, -Saint-Omeria... -- Tykistön ansiota on, että sotia käydään nykyään -harkitummin... -- Ystävällemme herra de Bressuirelle... -- -Sotajoukkoja ei voida pitää yllä ilman veroja... -- Jne. - -Kerran hän korotti äänensä: - --- Herra paratkoon! Sisilian herra kuningas sinetöi kirjeensä -keltaisella lakalla aivan kuin Ranskan kuningas. Teemme ehkä -väärin, että sallimme hänen niin tehdä. Komea Burgundin -serkkuni ei hyväksynyt vaakunakilpiä, joissa oli punainen -pohja. Hallitsijasukujen suuruus vakiintuu etuoikeuksien -loukkaamattomuudesta. Huomaa se, veli Oliver. - -Toisen kerran hän sanoi: - --- Ohhoh! onpa siinä paksu kirje! Mitähän veljemme keisari meille -ilmoittaa? - -Hän alkoi silmäillä kirjettä huudahtaen silloin tällöin: - --- Todellakin! Saksa on aivan uskomattoman suuri ja mahtava. -- -Mutta älkäämme unohtako vanhaa sananlaskua: Kaunein kreivikunta on -Flanderi; kaunein herttuakunta Milano; kaunein kuningaskunta Ranska. --- Eikö niin herrat flaamilaiset? - -Tällä kertaa kumarsi Coppenolekin yhdessä Willem Rymin kanssa. -Sukankutojan isänmaallisuutta oli kutkutettu. - -Viimeinen kirje sai Ludvig XI:n silmäkulmat rypistymään. - --- Mitä tämä on? huudahti hän. Kanteita ja valituksia linnueitamme -vastaan Pikardiassa! Olivier kirjoittakaa heti paikalla -herra marsalkka de Rouault'lle. -- Että kuri höltyy. -- Että -henkivartioväen santarmit, aatelisjunkkarit, tarkka-ampujat ja -sveitsiläiset kohtelevat kansaa huonosti kaikella tavalla. Että -sotilaat eivät tyydy edes siihen, mitä talonpoikain taloissa on -tarjottavana, vaan pakottavat heitä lyönneillä ja iskuilla noutamaan -kaupungista viiniä, kalaa, mausteita ja muuta tarpeetonta. -- Että -herra kuningas tietää sen. -- Että me aiomme suojella kansaamme -vääryyksiltä, varkauksilta ja rosvouksilta. -- Että se on tahtomme, -Pyhän Neitsyen nimessä! -- Ettei meitä muuten miellytä, että -viulunvinguttajat, parturit ja kuormarengit käyvät pukeutuneina -samettiin, silkkiin ja kultaketjuihin aivan kuin ruhtinaat. -- Että -sellainen turhamaisuus ei ole Jumalalle mieleistä. -- Että me, joka -olemme aatelinen, tyydymme takkiin, jonka kangas maksaa kuusitoista -pariisilaista souta kyynärä. -- Että herrat kuormarengit voivat -vallan hyvin alentua käyttämään samaa lajia, hekin! -- Käskemme ja -teemme tiettäväksi. -- Ystävällemme herra de Rouault'lle. -- Hyvä. - -Hän saneli tämän kirjeen korkealla, pontevalla äänellä ja -puuskittain. Juuri kun hän sai lopetetuksi, aukeni ovi, ja sisään -syöksyi muuan henkilö kauhistuneen näköisenä ja huutaen: - --- Teidän majesteettinne! kansanmeteli Pariisissa! - -Ludvig XI:n vakavat kasvonpiirteet jännittyivät, mutta tämä -mielenliikutuksen ainoa näkyvä ilmaus katosi salaman nopeasti. Hän -hillitsi itsensä ja sanoi rauhallisen ankarasti: - --- Veli Jacques, kylläpä te ryntäätte sisään! - --- Teidän majesteettinne! kapina! jatkoi ystävä Jacques hengästyneenä. - -Kuningas oli noussut ja tarttui häntä kovakouraisesti käsivarteen -kuiskaten vihastuneena hänen korvaansa, niin että hän yksin sen -kuuli, ja luoden salaisen silmäyksen flaamilaisiin: - --- Vaikene tai puhu hiljaa! - -Tulija ymmärsi ja alkoi hänelle hiljaa kertoa voimakkain värein -tapahtumaa, kuninkaan levollisena kuunnellessa, samalla kun Willem -Rym kiinnitti Coppenolen huomiota vasta tulleen kasvoihin, pukuun, -hänen turkisvuoriseen huppuunsa, _caputia jourrata_, hänen lyhyeen -viittaansa, _epitogia curta_, ja hänen mustaan samettipukuunsa, josta -hänet tunsi kamarioikeuden presidentiksi. - -Tuskin oli tämä henkilö ehtinyt hieman selittää kuninkaalle asiaa, -kun tämä jo huudahti nauraen: - --- Todellakin! puhukaa ääneen, veli Coictier! Miksi puhutte noin -hiljaa? Pyhä Neitsyt tietää, ettei meillä ole mitään salattavaa -hyviltä ystäviltämme flaamilaisilta. - --- Mutta, teidän majesteettinne... - --- Puhukaa ääneen! - -"Veli Coictier" ei saanut hämmästyksissään sanaa suustaan. - --- Siis, jatkoi kuningas, -- mutta puhukaa, herrani, -- on siis -kansanmeteli hyvässä Pariisissamme? - --- Niin on, teidän majesteettinne. - --- Ja joka on suunnattu, sanotte te, Oikeuspalatsin voutia vastaan. - --- Siltä näyttää, vastasi tulija änkyttäen, hämmästyneenä äkillisen -ja selittämättömän käänteen johdosta kuninkaan ajatuksenjuoksussa. - -Ludvig XI jatkoi: - --- Missä vartiosto kohtasi joukon? - --- Kun se suuresta kulkuripesästä kulki Pont-aux-Changeurs'ille. -Kohtasin sen itsekin, kun teidän majesteettinne käskystä olin -matkalla tänne. Kuulin muutamien joukosta huutavan: Alas palatsivouti! - --- Ja mitä heillä on voutia vastaan? - --- No! sanoi mestari Jacques, hän on heidän herransa. - --- Todellakin! - --- Niin, teidän majesteettinne. Ne ovat Ihmeiden pihan roistoja. -He ovat jo kauan valittaneet voutia vastaan, jonka alustalaisia he -ovat. He eivät tahdo tunnustaa hänen tuomio-oikeuttaan eivätkä hänen -vero-oikeuttaan. - --- Niinkö! virkkoi kuningas tyytyväisenä hymyillen, mitä hän turhaan -koetti salata. - --- Kaikissa valituksissaan parlamentille, jatkoi mestari Jacques, --- he väittävät, ettei heillä ole kuin kaksi herraa, teidän -majesteettinne ja jumalansa, joka varmaankin on piru. - --- Hohhoh! sanoi kuningas. - -Hän hykersi käsiään ja nauroi tuota sisäistä naurua, joka saa kasvot -säteilemään. Hän ei voinut salata iloaan, vaikka hän tuon tuostakin -koetti saada ilmeensä vakavaksi. Kukaan ei käsittänyt, mitä hänessä -tänä hetkenä liikkui, ei edes mestari Olivier. Hän istui hetken vaiti -mietteissään, mutta tyytyväisen näköisenä. - --- Onko heitä paljonkin? kysyi hän äkkiä. - --- On varmasti, teidän majesteettinne, vastasi mestari Jacques. - --- Miten paljon? - --- Ainakin kuusituhatta. - -Kuningas ei voinut pidättyä sanomasta: -- Hyvä! -- Sitten hän kysyi: --- Ovatko he aseistettuja? - --- Ovat, keihäillä, viikatteilla, pyssyillä, kuokilla ja muilla -sangen vaarallisilla aseilla. - -Kuningasta ei tämä luettelo näyttänyt lainkaan huolestuttavan. -Mestari Jacques luuli olevansa velvollinen lisäämään: - --- Jollei teidän majesteettinne heti lähetä voudille apua, hän on -hukassa. - --- Me lähetämme, sanoi kuningas koettaen näyttää vakavalta. Hyvä. -Tietenkin lähetämme. Herra vouti on ystävämme. Kuusituhatta! Aika -sisukkaita narreja! Heidän rohkeutensa on ihmeellinen ja me olemme -siitä sangen närkästyksissämme. Mutta meillä on vähän väkeä täällä -tänä yönä. -- Huomisaamuna on aikaa. - -Mestari Jacques huudahti: - --- Heti paikalla, teidän majesteettinne! Huomiseen mennessä on -voudin talo ehditty ryöstää vaikka kaksikymmentä kertaa, hänen -arvoansa häväistä ja hänet itsensä hirttää. Jumalan tähden, teidän -majesteettinne! lähettäkää ennen huomisaamua. - -Kuningas katsoi häntä suoraan silmiin ja sanoi: - --- Sanoin teille, huomisaamuna. - -Se oli noita katseita, joihin ei vastata mitään. Hetken vaitiolon -jälkeen virkkoi Ludvig XI: - --- Veli Jacques, tehän voitte sen sanoa? Miten laajalle ulottui... -ulottuu, oikaisi hän, voudin läänioikeus? - --- Teidän majesteettinne, palatsivoudilla on Calandre-katu -Herberie-kadulle saakka, Saint-Michel-tori ja Les Mureaux'ksi -nimitetty Notre-Dame des Champs (tässä Ludvig XI kohotti hattuaan) -kirkon luona oleva alue, jossa on kolmetoista taloa, lisäksi -Ihmeiden piha, pitaalisairaalan alue, jota nimitetään Banlieueksi, -lisäksi viertotie, joka alkaa tästä sairaalasta ja päättyy -Saint-Jacques-porttiin. Tällä alueella on hänellä täysi tuomiovalta, -vero-oikeus, täysi herruus. - --- Kas vain! sanoi kuningas ja hypisteli oikealla kädellä vasenta -korvaansa, onhan siinä sievoinen palanen kaupunkiani. Niin, tuon -kaiken kuningas herra vouti oli. - -Tällä kertaa hän ei oikaissut sanojaan. Hän jatkoi uneksien ja ikään -kuin itsekseen puhuen: - --- Mainiota, herra vouti! teillä oli hampaissanne kaunis lohkare -Pariisiamme! - -Äkkiä hän puhkesi puhumaan: - --- Herra paratkoon! Mitä ovatkaan nuo ihmiset, jotka väittävät -omaavansa vero-, tuomio- ja käskijävallan meillä, joilla on -tullipuomeja kautta koko maan, tuomioistuimia ja pyöveleitä joka -torilla kansamme seassa, niin että ranskalaiset ovat luulleet, -että heillä on yhtä monta kuningasta kuin hirsipuuta, aivan kuin -kreikkalaiset luulivat, että on yhtä monta jumalaa kuin heillä -oli lähteitä, ja persialaiset, että on yhtä monta jumalaa kuin -tähtiä! Herra paratkoon! tämä asiaintila on sietämätön, eikä tuo -sekasotku miellytä minua. Tahtoisinpa tietää, onko Pariisissa muuta -verottajaa Jumalan armosta kuin kuningas, muuta tuomioistuinta kuin -meidän parlamenttimme, muuta hallitsijaa tässä valtakunnassa kuin -me! Kunniani kautta! on välttämätöntä, että se päivä pian koittaa, -jolloin ei Ranskassa ole kuin yksi kuningas, yksi herra, yksi -tuomari, yksi mestaaja, niin kuin paratiisissa on vain yksi Jumala! - -Hän kohotti taas hattuaan ja jatkoi yhä mietteissään sen näköisenä ja -sellaisella äänenpainolla kuin metsästäjä, joka kiihottaa koiriaan: - --- Kas niin! kansani! sillä lailla! murskaa nuo väärät herrat! tee -tehtäväsi! Joudu! joudu! ryöstä ne, hirtä ne, hävitä ne!... Ah! te -tahdotte olla kuninkaita, herrani? Niin! kansa! kas niin! - -Tässä hän äkkiä pysähtyi, puraisi huultansa, ikään kuin pidättääkseen -ajatusta, jonka oli jo puoliksi ilmaissut, silmäili läpitunkevalla -katseellaan vuoroin jokaista huoneessa olijaa, otti äkkiä hatun -päästään molemmin käsin, katseli sitä ja sanoi sille: - --- Oh! minä polttaisin sinut, jos tietäisit, mitä nyt päässäni -liikkuu! - -Senjälkeen hän silmäsi taas huoneessa olijoita vaanivasti ja -pelokkaasti kuin luolaansa vetäytyvä kettu: - --- Yhdentekevää! me autamme herra voutia. Pahaksi onneksi on meillä -vain vähän väkeä täällä tällä haavaa sellaista väkijoukkoa vastaan. -Meidän on odotettava huomiseen. Palautetaan järjestys Citéhen ja -kaikki vangitut hirtetään. - --- Kesken kaiken, teidän majesteettinne! sanoi Coictier, unohdin ensi -hätäkässä, että vartijat vangitsivat kaksi joukosta jälkeen jäänyttä -kulkuria. Jos teidän majesteettinne haluaa nähdä miehiä, niin he ovat -täällä. - --- Haluanko nähdä heitä! huudahti kuningas. Mitä! Herra paratkoon! -ja sellaiset asiat sinä unohdat! -- Juokse, Olivier! tuo heidät heti -tänne! - -Mestari Olivier lähti ja palasi hetken kuluttua takaisin mukanaan -kaksi vankia henkivartioväen jousimiesten välissä. Toinen, jolla oli -suuret, typerät kasvot, oli humalaisen ja hämmästyneen näköinen. Hän -oli ryysyinen ja astui notkuvin polvin ja laahustaen. Toisella oli -kalpeat, hymyilevät kasvot, jotka lukija jo tuntee. - -Kuningas katseli heitä hetken ääneti ja kääntyi sitten äkkiä -ensimmäisen puoleen: - --- Mikä on nimesi? - --- Gieffroy Pincebourde. - --- Mikä sinä olet? - --- Kulkuri. - --- Mitä aioit tehdä tuossa kirotussa metelissä? - -Kulkuri katsoi kuninkaaseen ja heilautti käsiään tylsän näköisenä. -Siinä oli tuollainen huonorakenteinen pää, jossa älyllä on miltei -yhtä heikot edellytykset viihtyä kuin liekillä kynttilänsammuttimen -peitossa. - --- En tiedä, sanoi hän. Muut menivät, minä seurasin. - --- Ettekö aikoneet hävyttömästi hyökätä Palatsin voudin kimppuun ja -ryöstää hänen talonsa? - --- Tiedän vain että mentiin hirttämään jotakin jonnekin. Siinä kaikki. - -Muuan sotamies näytti kuninkaalle puutarhaveistä, joka oli otettu -kulkurilta. - --- Tunnetteko tämän aseen? kysyi kuningas. - --- Tunnen, se on minun veitseni. Olen viinitarhuri. - --- Ja onko tämä mies toverisi? lisäsi Ludvig XI osoittaen toista -vankia. - --- Ei. En tunne häntä. - --- Riittää, sanoi kuningas. Ja tehden sormellaan merkin vaiteliaalle -henkilölle, joka liikkumattomana seisoi ovella ja josta jo olemme -lukijalle maininneet, hän lisäsi: - --- Tristan ystävä, siinä on mies sinulle. - -Tristan l'Hermite kumarsi. Hän antoi hiljaa määräyksen kahdelle -jousimiehelle, jotka veivät kulkurin pois. - -Tällä välin oli kuningas lähestynyt toista vankia, joka hikoili -ankarasti. - --- Nimesi? - --- Teidän majesteettinne, Pierre Gringoire. - --- Ammattisi? - --- Filosofi, teidän majesteettinne. - --- Miten rohkenet, hupsu, lähteä hyökkäykseen ystäväämme Palatsin -herra voutia vastaan, ja mitä sanot tästä kansanmetelistä? - --- Ei, teidän majesteettinne, se on erehdys. Se on onneton kohtalo. -Minä teen murhenäytelmiä. Minä rukoilen, että teidän majesteettinne -kuuntelisi minua. Olen runoilija. Minun ammattilaisiani ajaa -surumielisyys kuljeksimaan öisin kaduilla. Satuin kulkemaan -siellä päin tänä iltana. Se oli pelkkä sattuma. Minut pidätettiin -vääryydellä. Olen syytön tähän porvarismyrskyyn. Teidän -majesteettinne näki, ettei kulkuri tuntenut minua. Minä vannon teidän -majesteetillenne... - --- Vaikene! sanoi kuningas kahden lääkejuomakulauksen välillä. Sinä -vaivaat meidän päätämme loruillasi. - -Tristan l'Hermite lähestyi Gringoirea ja osoitti häntä sormellaan: - --- Teidän majesteettinne, hirtetäänkö tämäkin? Ne olivat ensimmäiset -sanat, mitkä hän lausui: - --- Noh! vastasi kuningas välinpitämättömästi. Enpä tiedä, mikä siitä -estäisi. - --- Minäpä tiedän paljonkin, minä! sanoi Gringoire. - -Filosofimme oli tänä hetkenä oliivia viheriämpi. Kuninkaan kylmästä -ja välinpitämättömästä ilmeestä hän huomasi, että hänen ainoa -pelastuksensa oli hyvin korkealentoisissa sanoissa, ja heittäytyen -Ludvig XI:n jalkoihin hän huudahti epätoivoisesti viittoillen: - --- Teidän majesteettinne! suvaitkaa kuunnella minua. Teidän -majesteettinne! älkää murskatko ukkosella niin vähäpätöistä oliota -kuin minua! Jumalan valtava salama ei iske vuohenkaaliin. Teidän -majesteettinne, olette ylen korkea ja mahtava hallitsija, säälikää -kunniallista miesraukkaa, joka yhtä vähän kykenee saamaan aikaan -meteliä kuin jääpuikko iskemään kipinää! Kaikkein armollisin -majesteetti, hyväntahtoisuus on sekä leijonan että kuninkaan hyve. -Voi! ankaruus vain vieroittaa mieliä, rajut tuulenpuuskat eivät -voi riuhtaista kulkijalta viittaa, mutta aurinko lämmittää häntä -säteillään vähitellen siihen määrään, että saa hänet riisuutumaan -paitasilleen. Teidän majesteettinne, te olette aurinko. Minä vakuutan -teille, korkea herrani ja kuninkaani, etten ole mikään kulkuri, varas -tai hurjastelija. Kapina ja rosvous eivät kuulu Apollon pojille. Minä -en ole niitä, jotka syöksyvät niihin pilviin, joista kapinan ukkonen -jyrähtelee. Olen teidän majesteettinne uskollisia alamaisia. Yhtä -arka kuin miehen on oltava vaimonsa kunniasta, yhtä kiitollinen kuin -pojan on oltava isänsä rakkaudesta, niin on hyvän alamaisen oltava -kuninkaansa kunniasta; hänen pitää kuihtua innosta hänen huoneensa -hyväksi ja hänen suuruutensa kohottamiseksi. Kaikki muut intohimot -jotka hänet vallannevatkin ovat sulaa hulluutta. Ne ovat valtiolliset -mielipiteeni teidän majesteettinne. Älkää siis kyynärpäistä kuluneen -pukuni vuoksi arvelko minua kapinoitsijaksi ja rosvoksi. Jos -armahdatte minut, teidän majesteettinne, kulutan sen polviltakin -rukoillessani Jumalaa joka aamu ja ilta. Voi! en ole suinkaan rikas, -se on totta. Olenpa lisäksi hieman köyhäkin. Mutta en silti huono -ihminen. Eihän köyhyys ole minun vikani. Jokainenhan tietää, ettei -kaunokirjallisuudesta kiskota suuria rikkauksia, ja niillä jotka ovat -parhaiten perehtyneet hyviin kirjoihin, ei aina ole takkavalkeaa -talvisin. Lainvääristelijät vievät kaikki jyvät, eivätkä jätä muuta -kuin oljet muille oppineille ammateille. On olemassa neljäkymmentä -sangen mainiota sananlaskua filosofien kuluneesta viitasta. Oh! -teidän majesteettinne, lempeys on ainoa valo, joka voi valaista -suuren sielun sisintä. Lempeys kantaa soihtua kaikkien muitten -hyveitten edellä. Ilman sitä ovat ne sokeita, jotka hapuillen etsivät -Jumalaa. Armahtavaisuus, joka on samaa kuin lempeys, synnyttää -alamaisissa rakkautta, joka on ruhtinasten paras henkivartija. -Mitäpä teitä haittaa, teidän majesteettinne, joka häikäisette -kaikkien kasvot, jos maailmassa on yksi miesraukka enemmän? viaton -filosofiraukka, joka tyhjin kukkaroin ja tyhjin vatsoin harhailee -puutteen pimeydessä? Olen lisäksi oppinut, teidän majesteettinne. -Suuret kuninkaat ovat aina pitäneet kirjallisuuden suojelemista -helmenä kruunussaan. Herkules ei halveksinut arvonimeä Musagetes. -Mathias Corvinus suosi Jehan de Monroyalia, matematiikan kaunistusta. -Mutta oppineen hirttäminen on huonoa kirjallisuuden suojelemista. -Mikä häpeätahra Aleksanterin maineelle, jos hän olisi hirttänyt -Aristoteleksen! Sellainen vetäisy ei olisi mikään pieni kaunistava -ihotäplä hänen maineensa kasvoilla, vaan ilkeä, rumentava mätähaava. -Teidän majesteettinne! olen tehnyt sangen hyvän häärunoelman -Flanderin prinsessalle ja hänen korkeudelleen dauphinille. Se ei -ole minkään kapinoitsijan työtä. Teidän majesteettinne näkee, -etten ole mikään tietämätön musteentuhrija, vaan oppinut mies, ja -että minulla on paljon luonnollista kaunopuheisuutta. Armahtakaa -minut, teidän majesteettinne. Te tekisitte sillä Pyhälle Neitsyelle -sangen ritarillisen palveluksen, ja minä vannon teille, että minua -kauhistuttaa suunnattomasti ajatus joutua hirteen! - -Ja lohduton Gringoire suuteli kuninkaan tohveleita. Willem Rym -virkkoi kuiskaten Coppenolelle: - --- Hän tekee oikein laahatessaan itseään maassa. Kuninkaat ovat kuin -Jupiter Kreetalla: heillä on korvat vain jaloissa. - -Ja välittämättä Jupiterista Kreetalla vastasi sukankutoja jurosti -hymyillen ja katsellen Gringoirea: - --- Oh! aivan samalla tavalla! luulenpa kuulevani kansleri Hugonet'n -anovan itseltäni armoa. - -Lopetettuaan viimein hengästyneenä Gringoire kohotti vapisten päänsä -kuningasta kohden, joka raapi kynnellään tahraa, joka oli hänen -housujensa polvella. Sitten hänen majesteettinsa ryyppäsi pikarista -lääkejuomaa. Hän ei sanonut sanaakaan, ja tämä äänettömyys kidutti -Gringoirea. Vihdoin kuningas katsahti häneen. - --- Siinäpä kauhea suunpieksäjä! sanoi hän. Sitten hän kääntyi Tristan -l'Hermiten puoleen: -- Noh! päästäkää hänet. - -Gringoire oli vähällä lentää selälleen ilosta. - --- Vapauteen! murahti Tristan. Teidän majesteettinne, ettekö tahdo, -että hänet pannaan vähäksi aikaa häkkiin? - --- Tristan ystävä, sanoi Ludvig XI, -- luuletko sinä, että me -tuollaisia lintuja varten annamme rakentaa häkkejä, jotka maksavat -kolmesataakuusikymmentäseitsemän livreä kahdeksan souta kolme -denieriä? -- Päästäkää paikalla se viheliäinen (Ludvig XI käytti -mielellään tätä sanaa, joka _Herra paratkoon_ huudahduksen ohella oli -hänen leikillisyytensä ilmauksia) ja ajakaa hänet ulos läimäyksillä! - --- Oh! huudahti Gringoire, mikä suuri kuningas! - -Ja peläten päinvastaista määräystä hän riensi ovelle, jonka Tristan -sangen vastahakoisesti avasi hänelle. Sotilaat työnsivät hänet ulos -aimo nyrkiniskuilla, jotka Gringoire kärsi todellisena stoalaisena -filosofina. - -Kuninkaan hyvä tuuli, jota hän oli osoittanut siitä saakka, kun -hän sai tiedon kapinasta palatsivoutia vastaan, ilmeni kaikessa, -eikä tämä harvinainen lempeys ollut suinkaan vähäinen ilmaus siitä. -Tristan l'Hermite nurkassaan oli nyrpeän näköinen kuin verikoira, -joka on nähnyt riistan, mutta ei saa kajota siihen. - -Kuningas rummutti tällä välin iloisesti sormillaan käsinojaan -Pont-Audemerin marssia. Hän oli kavala ruhtinas, mutta hän osasi -paremmin peittää harminsa kuin ilonsa. Nämä ilon ulkonaiset ilmaukset -jokaisen hyvän uutisen johdosta menivät toisinaan pitkälle; niinpä -hän Kaarle Rohkean kuollessa lupasi Tours'in Saint-Martinille -hopeaisen kaiteen; ja noustessaan valtaistuimelle hän unohti antaa -määräyksiä isänsä hautajaisista. - --- Mutta teidän majesteettinne! huudahti äkkiä Jacques Coictier, -miten on sen ankaran sairauden laita, jonka vuoksi teidän -majesteettinne antoi kutsua minua? - --- Oh! sanoi kuningas, -- minä kärsin todellakin kovasti. Korvissani -suhisee ja tuliharavat karvivat rintaani. - -Coictier tarttui kuninkaan käteen ja alkoi tärkeän näköisenä -tunnustella hän valtasuontaan. - --- Katsokaa, Coppenole, sanoi Rym kuiskaten. Siinä hän on Coictier'n -ja Tristanin välissä. Siinä on hänen koko hovinsa. Lääkäri häntä -itseään varten, pyöveli muita varten. - -Koetellessaan kuninkaan valtasuonta Coictier kävi yhä levottomamman -näköiseksi. Ludvig XI tarkasteli häntä hieman rauhattomana. -Coictier'n kasvot synkkenivät silminnähtävästi. Tuon kunnon miehen -ainoa viljelysmaa oli kuninkaan huono terveys. Hän viljelikin sitä -parhaalla taidollaan. - --- Ohhoh! mutisi hän vihdoin, tämä on todellakin vakavaa. - --- Onko? sanoi kuningas levottomana. - --- _Pulsus creber, anhelans, crepitans, irregularis_ [Tiheitä, -läähättäviä, kaikuvia, epäsäännöllisiä lyöntejä], jatkoi lääkäri. - --- Herra paratkoon! - --- Kolmessa päivässä voi tämä tehdä lopun miehestään. - --- Pyhä Neitsyt! huudahti kuningas. Ja lääke, ystävä? - --- Mietin sitä, teidän majesteettinne. - -Hän antoi Ludvig XI:n pistää kielensä ulos, ravisti uudelleen -päätään, virnisti ja sanoi äkkiä kesken teeskentelyään: - --- Totisesti! teidän majesteettinne, kerronpa teille, että huvitusten -veronkantajanvirka on avoinna, ja että minulla on veljenpoika. - --- Minä annan veronkantajan viran veljenpojallesi, Jacques ystävä, -vastasi kuningas; -- mutta ota pois polte rinnastani. - --- Koska teidän majesteettinne on niin armollinen, jatkoi -lääkäri, hän ei kieltäydy hieman auttamasta rakennustani Rue -Saint-André-des-Arcs'in varrella. - --- Hm! äänsi kuningas. - --- Olen rahaton, jatkoi lääkäri, -- ja olisi vahinko, ellen saisi -taloon kattoa. Ei talon vuoksi, joka on yksinkertainen ja aivan -porvarillinen, vaan Jehan Fourbaultin maalausten vuoksi, jotka -kaunistavat sen seiniä. Siellä on ilmassa leijuva Diana, joka on niin -mainio, niin vieno, niin hieno, niin viaton, jonka tukka on niin -mainiosti järjestetty ja puolikuulla kruunattu, iho niin valkea, että -se saattaa kiusaukseen kaikki, jotka sitä liian hartaasti katselevat. -Siellä on myös Ceres. Hänkin on sangen kaunis jumalatar. Hän istuu -viljalyhteillä ja hänen päässään on tähkäseppele, johon on kiedottu -pukinpartoja ja muita kukkia. Ei saata nähdä sen suloisempia silmiä, -sen pyöreämpiä sääriä, sen jalompaa ilmettä, sen koreampaa hametta -kuin hänellä on. Se on viattomimpia ja täydellisimpiä kaunottaria, -mitä pensseli milloinkaan on luonut. - --- Pyöveli! murahti Ludvig XI, mihin tuolla tähtäät? - --- Tarvitsen katon näiden maalausten ylle, teidän majesteettinne, ja -vaikka se onkin pikku asia, ei minulla ole enää rahaa. - --- Miten paljon kattosi maksaa? - --- Koristettu ja kullattu kuparikatto, korkeintaan kaksituhatta -livreä. - --- Mikä murhamies! huudahti kuningas. Jokainen hammas, minkä hän -minulta kiskoo, on timantti. - --- Saanko kattoni? sanoi Coictier. - --- Saat! ja piru sinut periköön, mutta paranna minut. Jacques -Coictier kumarsi syvään ja sanoi: - --- Teidän majesteettinne, teidät pelastaa takaisin pakottava -lääke. Asetamme selkäänne suuren puolustushauteen, joka sisältää -vahalaastaria, armeenialaista voidetta, munanvalkuaista, öljyä ja -etikkaa. Teidän majesteettinne jatkakoon lääkejuoman nauttimista, ja -me vastaamme teidän majesteetistanne. - -Palava kynttilä houkuttelee useampiakin kärpäsiä. Nähdessään -kuninkaan olevan niin anteliaalla tuulella ja luullen hetkeä -otolliseksi astui mestari Olivier vuorostaan esiin: - --- Teidän majesteettinne... - --- Mitä nyt taas? sanoi Ludvig XI. - --- Teidän majesteettinne tietää, että mestari Simon Radin on kuollut. - --- Entä sitten? - --- Hän oli kuninkaallinen neuvos rahatoimikamarissa. - --- Entä sitten? - --- Teidän majesteettinne, hänen paikkansa on vapaa. - -Näitä sanoja lausuessaan oli mestari Olivier'n ylpeitten kasvojen -röyhkeä ilme muuttunut matelevaksi. Se on ainoa muutos liehittelijän -kasvoilla. Kuningas katsahti häneen tiukasti ja sanoi kuivasti: - --- Ymmärrän. - -Hän jatkoi: - --- Mestari Olivier, marsalkka de Boucicaut sanoi: "Ei ole muita -lahjoja kuin kuninkaan, ei ole muuta kalalammikkoa kuin meri." -Huomaan, että olette samaa mieltä kuin herra de Boucicaut. -Kuulkaahan nyt. Meillä on hyvä muisti. Vuonna 68 teimme -teidät kamaripalvelijaksemme, vuonna 69 Pont de Saint-Cloud'n -linnakkeen hoitajaksi sadan toursilaisen livren palkalla (te -tahdoitte sen pariisilaisissa); marraskuussa vuonna 73 nimitimme -teidät Georgeolessa annetulla valtakirjalla Vincennesmetsän -vartijaksi tallimestari Gilbert Aclen tilalle; vuonna 75 -Rouvray-les-Saint-Cloud'n metsän hoitajaksi Jacques Le Mairen -tilalle; vuonna 78 määräsimme teille ja vaimollenne kaksinkertaisella -viheriällä vahasinetillä varustetulla valtakirjalla kymmenen -pariisilaisen livren tulot Saint-Germain-koulun luona sijaitsevista -kauppapaikoista; vuonna 79 teimme teidät Senart-metsän hoitajaksi -Jehan Daiz raukan tilalle; sitten Loches-linnan komentajaksi; sitten -Saint-Quentinin kuvernööriksi; sitten Pont de Meulanin komentajaksi, -jonka mukaan te nimitätte itseänne kreiviksi. Niistä viidestä -sousta, jotka jokaiselle sunnuntai- ja pyhäpäivinä työskentelevälle -parturille tuomitaan sakkoa, saatte te kolme souta, ja me saamme -tyytyä jäännökseen. Me olemme lisäksi osoittaneet teille sen suosion, -että olemme muuttaneet teidän nimenne Le Mauvais'n [Ilkeä], joka -liiaksi muistutti teidän ulkomuotoanne. Vuonna 74 myönsimme me -teille aatelimme suureksi mielipahaksi monivärisen vaakunakilven, -joka saa teidän rintanne näyttämään riikinkukon rinnalta. Herra -paratkoon! ettekö ole kylläinen? Eikö saaliinne ole jo kyllin kaunis -ja ihmeellinen? Ettekö pelkää, että yksikin lohi lisää voisi kaataa -veneenne? Pöyhkeys saattaa teidät turmioon ystäväiseni. Pöyhkeyttä -seuraa aina häviö ja häpeä. Ajatelkaa sitä ja olkaa vaiti! Nämä -sanat, jotka lausuttiin ankaralla äänellä, saivat ilmeen Olivier'n -kasvoilla jälleen muuttumaan matelevasta röyhkeäksi. - --- Hyvä, mutisi hän miltei ääneensä, -- kyllä näkyy että kuningas on -sairas. Hän antaa kaikki lääkärille. - -Tästä hävyttömyydestä vähintäkään suuttumatta Ludvig XI jatkoi jonkin -verran lauhtuneella äänellä: - --- Kuulkaahan, unohdin, että olen vielä tehnyt teidät lähettilääkseni -Gentiin rouva Marien luo. -- Niin, herrani, hän lisäsi kääntyen -flaamilaisiin, tuo mies on todellakin ollut lähettiläänä. -- No niin, -ystävä, jatkoi hän mestari Olivier'n puoleen kääntyen, älkäämme -suuttuko, me olemme vanhoja ystäviä. On jo sangen myöhä. Olemme -lopettaneet työmme. Ajakaa partamme. - -Lukijamme ovat jo varmaankin tunteneet mestari Olivier'n tuoksi -kauheaksi Figaroksi, jonka sallimus, tuo suuri näytelmäin tekijä, -niin taitavasti on sekoittanut Ludvig XI:n pitkään ja veriseen -komediaan. Emme kuitenkaan tässä ryhdy lähemmin esittämään tätä -omituista olentoa. Tällä kuninkaan parturilla oli kolme nimeä. -Hovissa nimitettiin häntä kohteliaisuudesta Olivier le Daimiksi; -kansa nimitti häntä Olivier le Diableksi [_Diable_ = paholainen]. -Hänen oikea nimensä oli Olivier le Mauvais. - -Olivier le Mauvais ei liikahtanut paikaltaan nyrpeillen kuninkaalle -ja katsahtaen karsaasti Jacques Coictier'hen. - --- Niin, niin! lääkäri! mutisi hän hampaittensa välitse. - --- Niinpä niin! lääkäri, virkkoi Ludvig XI harvinaisen -hyväntahtoisena, lääkärillä on enemmän arvoa kuin sinulla. Se on -päivän selvää. Hänen vallassaan on koko meidän ruumiimme; sinun -käsissäsi on vain meidän leukamme. Ole huoleti, parturi raukkani, -se menee kyllä ohitse. Mitä sanoisit silloin ja miten kävisi -sinun ammattisi, jos minä olisin sellainen kuningas kuin kuningas -Chilpéric, jolla oli tapana tarttua kädellä partaansa? -- Kas niin, -veliseni, tee tehtäväsi, aja partani. Mene noutamaan mitä tarvitaan. - -Kun Olivier huomasi, että kuningas oli päättänyt ottaa asian leikin -kannalta, ja ettei häntä nyt saisikaan suuttumaan, hän meni muristen -täyttämään käskyä. - -Kuningas nousi, meni ikkunan luo, avasi sen ja huudahti vilkkaasti ja -lyöden kätensä yhteen: - --- Oh! kas vaan! Citén yllä punoittaa taivas. Siellä poltetaan -voutia. Se ei voi olla muuta. Ah! kansani! sinä autat siis vihdoinkin -minua hävittämään nuo suuret herrat! - -Ja kääntyen flaamilaisten puoleen hän jatkoi: - --- Herrani, tulkaa katsomaan sitä. Eikö siellä tuli loimota? -Gentiläiset lähestyivät ikkunaa: - --- Suuri roihu, sanoi Willem Rym. - --- Oh! virkkoi Coppenole, jonka silmät äkkiä alkoivat iskeä tulta, -tämä tuo mieleeni herra d'Hymbercourt'in talon polttamisen. Siellä on -varmasti aika mellakka. - --- Niinkö luulette, mestari Coppenole? -- Ja Ludvig XI:n katse oli -miltei yhtä iloinen kuin sukankutojankin. -- Eikö totta, että sitä on -vaikea vastustaa? - --- Herra nähköön! teidän majesteettinne! teiltä survoutuu siellä -monta komppaniaa sotilaita! - --- Noh, minun suhteeni on eri asia, vastasi kuningas. Jos -tahtoisin!... - -Sukankutoja vastasi rohkeasti: - --- Jos tämä meteli on sellainen, jollaiseksi sitä luulen, ei tahto -riitä, teidän majesteettinne! - --- Coppenole ystävä, sanoi Ludvig XI, kahdella -henkivartijakomppanialla ja tykinlaukauksella lakaistaan tuollainen -moukkalauma tanterelta. - -Sukankutojan ei tehnyt mieli myöntää huolimatta siitä, että Willem -Rym koetti häntä merkeillä varoittaa. - --- Teidän majesteettinne, sveitsiläiset olivat myös moukkia. -Burgundin herttua oli mahtava aatelinen ja teki pilkkaa noista -lurjuksista. Grandsonin taistelussa hän huusi: "Tykkimiehet! ampukaa -nuo vaivaiset!" ja hän vannoi Saint-Georges'in kautta. Mutta laamanni -Scharnachtal hyökkäsi komeata herttuaa vastaan sotanuijineen ja -väkineen, ja tuossa yhteentörmäyksessä noiden puhvelinnahkaan -pukeutuneiden talonpoikien kanssa murskaantui tuo loistava -burgundilainen armeija pirstoiksi kuin lasiruutu kiveä vasten. Siellä -sai moni ritari surmansa moukan iskuista; ja herra de Château-Guyon, -Burgundin mahtavin aatelisherra, tavattiin suurine harmahtavine -hevosineen kuolleena pienestä suosta. - --- Ystäväni, virkkoi Ludvig XI, tehän puhutte taistelusta Nyt on -kysymyksessä vain kansanmeteli. Se on lopussa, kunhan vain suvaitsen -rypistää kulmakarvojani. - -Toinen vastasi välinpitämättömästi: - --- Ehkä niinkin, teidän majesteettinne. Siinä tapauksessa ei kansan -hetki vielä ole tullut. - -Willem Rym katsoi parhaaksi astua väliin: - --- Mestari Coppenole, puhutte mahtavalle kuninkaalle. - --- Tiedän sen, vastasi sukankutoja karskisti. - --- Antakaa hänen puhua, ystäväni herra Rym, sanoi kuningas. Pidän -tuollaisesta suorasukaisuudesta. Isäni Kaarle VII sanoi, että totuus -oli sairas. Minä luulin sen kuolleen ilman ripittäjää. Mestari -Coppenole näytti sen harhaluuloksi. - -Ja asettaen kätensä tuttavallisesti Coppenolen olalle hän sanoi: - --- Te sanotte siis, mestari Jacques?... - --- Sanon, teidän majesteettinne, että olette ehkä oikeassa, ettei -kansan hetki vielä ole tullut teillä. - -Ludvig XI katseli häntä läpitunkevin katsein. - --- Ja milloin tulee tuo hetki, mestari? - --- Te saatte kuulla sen lyövän. - --- Mistä kellosta, jos saan luvan kysyä? - -Coppenole vei rauhallisella ja hienostumattomalla tavallaan kuninkaan -ikkunan ääreen. - --- Kuulkaa, teidän majesteettinne! Tässä on linnantorni, kellotorni, -tykkejä, porvareita ja sotilaita. Kun kellotorni pauhaa, kun tykit -jyrisevät, kun linnantorni kauhealla ryskeellä sortuu, kun porvarit -ja sotilaat karjuen surmaavat toisiaan, silloin on hetki lyövä. - -Ludvig XI:n kasvot synkkenivät miettiviksi. Hän oli hetken vaiti, -sitten hän löi paksua linnantornin muuria hiljaa kädellään aivan kuin -taputetaan juoksijan lautasia. - --- Ehei! sanoi hän. -- Eikö niin, ettet sorru niin vähällä, hyvä -Bastiljini? - -Ja kääntyen äkkiä rohkean flaamilaisen puoleen hän kysyi: - --- Oletteko milloinkaan nähnyt kapinaa, mestari Jacques? - --- Olen tehnytkin kapinan, sanoi sukankutoja. - --- Miten te menettelette noustessanne kapinaan? kysyi kuningas. - --- No! vastasi Coppenole, se ei ole suinkaan vaikeata. On monta -tapaa. Ensinnäkin täytyy olla tyytymättömyyttä kaupungeissa, ja -sehän ei ole harvinaista. Suuri merkitys on myös asukkaitten -luonteella. Gentiläiset ovat hyvin taipuvaisia kapinaan. He pitävät -aina ruhtinaan pojasta, eivät koskaan ruhtinaasta. No niin! -otaksutaan, että jonakin aamuna tullaan kauppaani ja sanotaan: Ukko -Coppenole, nyt on niin tai niin, Flanderin prinsessa tahtoo pelastaa -ministerinsä, ylivouti aikoo korottaa mallasveron kaksinkertaiseksi, -tai jotain muuta. Mitä tahansa. Minä jätän työni, lähden -sukankutomostani, menen kadulle ja huudan: Hyökkäykseen! Aina on -jossain jokin tyhjä tynnyri. Nousen sille ja puhun miten kuten, mitä -sydämelläni on; ja kun on kansanmies, teidän majesteettinne, on aina -jotakin sydämellä. Silloin kokoonnutaan joukoksi, melutaan, soitetaan -hälytyskelloa, aseistetaan kansa sotilailta riistetyillä aseilla, -kauppapaikkojen väki liittyy joukkoon ja sitten lähdetään. Ja niin -käy aina, niin kauan kuin on aatelisherroja linnoissa, porvareita -kaupungeissa ja talonpoikia maalla. - --- Ja ketä vastaan te siten kapinoitte? kysyi kuningas. Voutejanne -vastaan? lääninherrojanne vastaan? - --- Milloin sitä, milloin tätä. Toisinaan myös herttuaa vastaan. - -Ludvig XI istuutui ja sanoi hymyillen: - --- Noh! täällä he ovat ehtineet vasta vouteihin! - -Samassa Olivier le Daim astui huoneeseen. Häntä seurasi kaksi -hovipoikaa, jotka kantoivat kuninkaan parranajotarpeita; mutta -kuningasta hämmästytti se, että häntä seurasi myös Pariisin -kaupungin vouti ja vartioston päällikkö, jotka kumpikin näyttivät -hämmästyneiltä. Kostonhimoinen parturikin näytti hämmästyneeltä, -mutta samalla tyytyväiseltä. Hän virkkoi: - --- Teidän majesteettinne, pyydän anteeksi, että minulla on teille -onneton uutinen ilmoitettavana. - -Käännähtäessään rajusti repäisi kuningas tuolin jaloilla lattian -olkimattoa: - --- Mitä tämä merkitsee? - --- Teidän majesteettinne, vastasi Olivier le Daim sellaisen henkilön -ilkeällä ilmeellä, joka iloitsee siitä, että saa ilmaista musertavan -iskun, tuo kansanmeteli ei olekaan suunnattu palatsivoutia vastaan. - --- Ketä vastaan siis? - --- Teitä vastaan, teidän majesteettinne. - -Vanha kuningas hypähti pystyyn ja seisoi suorana kuin nuorukainen: - --- Selitä Olivier! selitä! Ja varo päätäsi, ystäväiseni, sillä minä -vannon Saint-Lôn ristin kautta, että jos nyt meille valehtelet, ei -miekka, joka on katkaissut Luxemburgin herran kaulan, ole vielä niin -tylsä, ettei se leikkaisi sinunkin kaulaasi! - -Vala oli kauhea! Ludvig XI ei ollut vannonut Saint-Lôn ristin kautta -kuin kaksi kertaa elämässään. Olivier avasi suunsa vastatakseen: - --- Teidän majesteettinne... - --- Polvillesi! keskeytti kuningas rajusti. Tristan, pidä silmällä -tuota miestä! - -Olivier laskeutui polvilleen ja sanoi penseästi: - --- Teidän majesteettinne, teidän parlamenttinne on tuominnut erään -noidan kuolemaan. Hän on paennut Notre-Dameen. Kansa aikoo ottaa -hänet sieltä väkisin. Herra kaupunginvouti ja herra vartioston -päällikkö, jotka tulevat suoraan mellakkapaikalta, voivat todistaa, -eikö jokainen sanani ole totta. Väkijoukko piirittää Notre-Damea. - --- Vai niin, sanoi kuningas valkeana kuin palttina ja vihasta -vapisten. Notre-Damea! he piirittävät Pyhää Neitsyttä, hyvää -hallitsijatartani hänen tuomiokirkossaan! -- Nouse, Olivier. Olet -oikeassa. Annan sinulle Simon Radinin viran. Olet oikeassa. -- Minua -vastaan siis hyökätään. Noita on kirkon suojeluksessa, kirkko on -minun suojeluksessani. Ja minä kun luulin, että se koski voutia! Vai -minua vastaan! - -Raivon nuorentamana hän alkoi astella pitkin askelin edestakaisin. -Hän ei nauranut enää, hän oli hirvittävä, hän kulki edestakaisin; -kettu oli muuttunut hyeenaksi. Ääni takertui hänen kurkkuunsa, -hän ei saanut sanaa suustaan, hänen huulensa liikkuivat, ja hänen -luisevat sormensa kouristuivat. Äkkiä hän kohotti päänsä, hänen -syvälle painuneet silmänsä leimahtivat ja hänen äänensä kajahti kuin -torventoitotus: - --- Iske, Tristan! iske noita roistoja! Mene, Tristan ystäväni! tapa! -tapa! - -Kun tämä purkaus oli ohi, hän istuutui jälleen ja sanoi kylmällä ja -keskitetyllä raivolla: - --- Tänne, Tristan! -- Meillä on täällä Bastiljissa varakreivi de -Gifin viisikymmentä peistä, siis kaikkiaan kolmesataa hevosta, -ottakaa ne. Lisäksi on herra de Châteaupers'in komppania -henkivartioväkemme jousimiehiä, ottakaa se. Te itse olette -ratsupoliisien päällikkö, teillä on poliisivoimanne, ottakaa se. -Hôtel Saint-Polissa on neljäkymmentä herra dauphinin uuden kaartin -jousimiestä, ottakaa ne. Ja näillä voimilla riennätte Notre-Damen -luo. -- Ah! herrat pariisilaiset, te aiotte uhmata Ranskan kruunua, -häväistä Notre-Damen pyhyyttä ja häiritä valtakunnan rauhaa! -- -Hakkaa maahan, Tristan! hakkaa maahan! äläkä päästä ainoatakaan -muualle kuin Montfauconiin. - -Tristan kumarsi. - --- Hyvä, teidän majesteettinne! Ja hän lisäsi hetken päästä: - --- Ja mitä teen noidalle? - -Tämä kysymys pani kuninkaan miettimään. - --- Niin! sanoi hän, noita! -- Herra d'Estouteville, mitä kansa tahtoi -hänelle tehdä? - --- Teidän majesteettinne, vastasi Pariisin kaupunginvouti, arvelen -että kansa tahtoi riistää hänet turvapaikastaan Notre-Damesta siksi, -että sitä loukkaa tämä rankaisemattomuus, ja että se tahtoo hirttää -hänet. - -Kuningas näytti hetkeksi vaipuvan mietteisiin, sitten kääntyi hän -Tristan l'Hermiten puoleen: - --- No niin! ystäväiseni, hakkaa maahan väkijoukko ja hirtä noita. - --- Onpa sekin, kuiskasi Rym Coppenolelle, rangaista kansaa sen -johdosta, että se tahtoo jotain, ja sitten täyttää sen tahto! - --- Hyvä, teidän majesteettinne, vastasi Tristan. Jos noita on vielä -Notre-Damessa, pitääkö hänet ottaa sieltä turvapaikkaoikeudesta -huolimatta? - --- Herra paratkoon, turvapaikka! sanoi kuningas kynsien -korvallistaan. Tuo nainen täytyy kuitenkin hirttää. - -Ja aivan kuin hänen päähänsä olisi äkkiä pälkähtänyt jokin ajatus, -hän heittäytyi polvilleen nojatuolinsa eteen, otti hatun päästään, -asetti sen tuolille, ja katsellen hartaasti erästä hattunauhan lyijy -amulettia lausui ristien kätensä. - --- Oh! Pariisin Pyhä Neitsyt, armollinen suojelijattareni, anna -minulle anteeksi! En tee sitä kuin tämän ainoan kerran. Tätä -rikoksentekijää täytyy rangaista. Vakuutan sinulle, Pyhä Neitsyt, -hyvä valtijattareni, että hän on noita, joka ei ole sinun suloisen -suojeluksesi arvoinen. Tiedäthän, Pyhä Neitsyt, että moni erittäin -hurskas ruhtinas on rikkonut kirkon etuoikeuksia Jumalan kunniaksi -ja valtion parhaaksi. Pyhä Huugo, Englannin piispa, salli kuningas -Edvardin ottaa erään noidan hänen kirkostaan. Ranskan Ludvig Pyhä, -esi-isäni, tunkeutui samasta syystä Pyhän Paavalin kirkkoon; ja -samoin herra Alphonse, Jerusalemin kuninkaan poika, itse Pyhän Haudan -kirkkoon. Anna sen vuoksi anteeksi tämä kerta, Pariisin Pyhä Neitsyt. -En tee sitä enää, ja minä annan sinulle kauniin hopeapatsaan, -samanlaisen kuin viime vuonna Ecouys'n Pyhälle Neitsyelle. Amen. - -Hän teki ristinmerkin, nousi, pani hatun päähänsä ja sanoi -Tristanille: - --- Joutukaa, ystävä. Ottakaa herra de Châteaupers kanssanne. Antakaa -soittaa hälytyskelloa. Musertakaa väkijoukko. Hirttäkää noita. Se on -sanottu. Odotan, että itse valvotte mestausta. Teette siitä minulle -selon. -- Tule, Olivier, en nuku tänä yönä. Aja partani. - -Tristan l'Hermite kumarsi ja poistui. Kuningas tervehti kädellään -hyvästiksi Rymiä ja Coppenolea ja sanoi: - --- Herran haltuun, hyvät ystäväni flaamilaiset. Menkää hiukan -lepäämään. Yö on jo pitkälle kulunut, nyt ollaan jo lähempänä aamua -kuin iltaa. - -Flaamilaiset poistuivat ja vetäytyivät huoneisiinsa Bastiljin -komentajan opastamina. Tällöin sanoi Coppenole Rymille: - --- Hm! olenpa saanut kyltikseni tuosta yskivästä kuninkaasta! Olen -nähnyt Burgurdin Kaarlen humalaisena, eikä hän ollut niin ilkeä kuin -Ludvig XI sairaana. - --- Mestari Jacques, vastasi Rym, se johtuu siitä, ettei kuninkaitten -viini ole niin karvasta kuin heidän lääkejuomansa. - - - - -VI. Puukko tupessa - - -Lähtiessään Bastiljista Gringoire juoksi Saint-Antoine-katua pitkin -valloilleen päässeen hevosen vauhdilla. Saavuttuaan Baudoyer-portille -hän suuntasi kulkunsa suoraan torin keskellä olevaa kiviristiä -kohden, aivan kuin hän olisi saattanut pimeässä erottaa mustaan -viittaan ja huppuun pukeutuneen miehen, joka istui ristin jalustalla. - --- Tekö siellä, mestari? sanoi Gringoire. Mustapukuinen nousi. - --- Kuolema ja kirous! Tehän saatatte sappeni kiehumaan, Gringoire. -Mies Saint-Gervais'n tornissa on jo huutanut kello puoli kahta -aamulla. - --- Voi! vastasi Gringoire, ei ole minun syyni, että myöhästyin, -vaan vartijoiden ja kuninkaan. Pääsin juuri äsken hänen käsistään. -Puuttuu aina vain hiuskarvan verran, etten joudu hirteen. Se on minun -kohtaloni. - --- Kaikki sinulta puuttuu, sanoi toinen. Mutta nyt on kiire. Tiedätkö -tunnussanan? - --- Ajatelkaa, mestari, että minä näin kuninkaan. Tulen hänen luotaan. -Hänellä on parkkumiset polvihousut. Se vasta seikkailu oli. - --- Senkin suunpieksijä! mitä sinun seikkailusi minua liikuttaa? -Tiedätkö kulkurien tunnussanan? - --- Tiedän. Olkaa huoleti. _Puukko tupessa_. - --- Hyvä. Ilman sitä emme pääsisi kirkon luokse. Kulkurit ovat -sulkeneet kadut. Onneksi näyttävät he kohdanneen vastarintaa. Ehdimme -ehkä vielä ajoissa. - --- Kyllä, mestari. Mutta miten päästään kirkon sisälle? - --- Minulla on tornin avain. - --- Ja miten päästään sieltä pois? - --- Luostarin takana on pieni portti, joka johtaa Rantamaalle ja -joelle. Minulla on sen avain ja olen varannut tänä aamuna sinne -veneen. - --- Olinpa totisesti vähällä joutua hirteen! toisti Gringoire. - --- No nopeasti! lähdetään! sanoi toinen. Molemmat lähtivät kiireisin -askelin Citetä kohden. - - - - -VII. Châteaupers apuun! - - -Lukija ehkä muistaa sen uhkaavan aseman, johon jätimme Quasimodon. -Nähdessään kimppuunsa hyökättävän joka taholta tuo urhea kuuro oli -menettänyt kaiken toivonsa mustalaistytön pelastamisesta, mutta ei -suinkaan rohkeuttaan, sillä hän ei välittänyt vähääkään siitä, miten -hänen kävisi. Hän juoksi epätoivoisena sinne tänne patsaspengermällä. -Kulkurit olivat valloittamaisillaan Notre-Damen väkirynnäköllä. -Silloin kuului yhtäkkiä läheisiltä kaduilta laukkaavien hevosten -kavioiden kapsetta, ja pitkän tulisoihturivin valossa nähtiin tiheän -ratsuväkirivistön syöksähtävän myrskynä torille peitset ojossa ja -ohjakset valtoimina ja kajauttaen valtavan sotahuudon: -- Ranska! -Ranska! Maahan moukat! Châteaupers apuun! Kaupunginvouti! - -Kauhistuneet kulkurit kääntyivät ympäri. - -Quasimodo, joka ei kuullut mitään, näki paljastetut miekat, soihdut, -keihäänkärjet, koko tuon ratsuväkijoukon, jonka etunenässä hän -tunsi kapteeni Febuksen, hän näki kulkurien hämmingin, toisten -kauhistuksen, rohkeimpain levottomuuden, ja tämä odottamaton -apu täytti hänet sellaisella voimalla, että hän syöksi takaisin -ensimmäiset hyökkääjät, jotka jo kapusivat kaiteen yli. - -Kuninkaan joukot olivat tosiaan tulleet apuun. - -Kulkurit pitivät urheasti puoliaan. He taistelivat -epätoivon vimmalla. Kun heidän kylkeensä oli hyökätty -Saint-Pierre-aux-Boeufs-kadulta ja selkäänsä Parvis-kadulta ja -heidät oli työnnetty heidän yhä ahdistamaansa ja Quasimodon -puolustamaa Notre-Damea vastaan, olivat he, samalla piirittävinä -ja piiritettyinä, samassa omituisessa asemassa, kuin puolitoista -vuosisataa myöhemmin kuuluisassa Torinon piirityksessä vuonna -1640 kreivi Henri d'Harcourt, _Taurinum obsessor idem et -obsessus_ [Torinon piirittäjä ja samalla piiritetty], kuten hänen -hautakirjoituksessaan sanotaan, oli Savoijin prinssin Thomas'n ja -markiisi de Leganez'n välissä, joista hän piiritti edellistä ja -joista jälkimmäinen piiritti häntä. - -Syntyi kauhea käsikähmä. Koiranhammas himoitsi sudenlihaa, kuten -sanoo P. Mathieu. Kuninkaalliset ratsumiehet, joiden joukossa Febus -de Châteaupers urheasti taisteli, eivät säälineet ketään, ja miekan -sivallukset kaatoivat mitä pistoilta säästyi. Huonosti aseistetut -kulkurit kuohuivat raivoa ja purivat. Miehet, naiset ja lapset -heittäytyivät hevosten kimppuun ja tarrautuivat niiden lautasiin ja -rintoihin kiinni kynsillään ja hampaillaan kuin kissat. Toiset löivät -ratsumiehiä kasvoihin soihduilla. Toiset pistivät rautakoukkuja -heidän kaulaansa ja vetivät heidät satulasta. Ne, jotka putosivat, -raadeltiin. - -Erikoista huomiota herätti muuan kulkuri, joka suurella, välkkyvällä -viikatteella pitkän aikaa niitti poikki hevosten jalkoja. Hän -oli hirvittävä. Hän lauloi nenä-äänellä ja heilutti lakkaamatta -viikatettaan oikealle ja vasemmalle. Joka iskulla viilsi hän -ympärilleen suuren kaaren katkaistuja jalkoja. Keskellä tiheintä -ratsumiesjoukkoa hän kulki siten eteenpäin rauhallisen hitaasti, pää -samaan tahtiin nousten ja laskien, ja säännöllisesti henkäisten kuin -niittomies viljapellolla. Hän oli Clopin Trouillefou. Hänet kaatoi -väkipyssynluoti. - -Ikkunat torin varrella olivat uudelleen avautuneet. Kun naapuriston -asukkaat olivat kuulleet kuninkaan väen sotahuudot, olivat hekin -sekaantuneet leikkiin, ja kaikista kerroksista satoi luoteja -kulkurien ylle. Torin yllä leijaili paksuja savupilviä, joihin -laukausten tulijuovat piirtelivät viirujaan. Savun lävitse erotti -epäselvästi Notre-Damen julkisivun ja rapistuneen Hôtel-Dieun. Sen -kattoluukuista, joita oli tiheässä kuin suomuksia, katseli joku -kalpea potilas. - -Vihdoin kulkurien vastarinta murtui. Uupumus, kunnollisten aseitten -puute, äkillisen hyökkäyksen synnyttämä hämminki, luotisade -ikkunoista, kuninkaan väen urhea rynnäkkö, kaikki se yhdessä lannisti -heidät. He tunkeutuivat hyökkääjien välitse ja pakenivat joka taholle -jättäen torille kasoittain kaatuneita. - -Kun Quasimodo, joka koko ajan oli taistellut, näki tämän häviön ja -paon, hän lankesi polvilleen ja ojensi kätensä taivasta kohden. -Sitten hän riensi ilonhuumeessa nopeasti kuin lintu tuohon kammioon, -jota hän niin urheasti oli puolustanut. Hänellä oli vain yksi ainoa -ajatus: langeta polvilleen sen eteen, jonka hengen hän toisen kerran -oli pelastanut. - -Kun hän saapui kammioon, se oli tyhjä. - - - - - - -YHDESTOISTA KIRJA - - - - -I. Pieni kenkä - - -Esmeralda nukkui kulkurien aloittaessa hyökkäyksensä kirkkoa vastaan. - -Pian kuitenkin yhä yltyvä mellakka kirkon ympärillä ja ennen häntä -heränneen vuohen levoton määkinä herättivät hänet. Hän nousi, -kuulosteli, katseli ja sitten tulenloimun ja melun säikäyttämänä -riensi ulos katsomaan. Näky torilla, hyörinä siellä, tuon yöllisen -rynnäkön hälinä, tuo hirvittävä, hämärässä häälyvä joukko, joka -hyppeli kuin sammakkolauma, tuon joukon käheä kurnutus, nuo -punertavat soihdut, jotka lepattivat sinne tänne pimeässä kuin -usvaisella suolla liikkuvat virvatulet, koko tuo näytelmä näytti -hänestä salaperäiseltä taistelulta hornan henkien ja kirkon -kivihirviöiden välillä. Häneen oli lapsuudesta saakka juurtunut -mustalaisheimon taikausko, ja hänen ensimmäinen ajatuksensa oli, -että hän oli yllättänyt yön omituiset olennot keskellä heidän -noidanpeliään. Silloin hän juoksi kauhistuneena takaisin kammioonsa -ja kyyristyi kehnolle vuoteelleen rukoillen lievempää painajaista. - -Vähitellen ensi säikähdyksen usvat kuitenkin haihtuivat; yhä -yltyvästä rahakasta ja monista muista todellisuuden merkeistä hän -huomasi, että häntä piirittivät inhimilliset olennot eikä peikot. -Silloin hänen kauhunsa sai toisen suunnan lainkaan vähentymättä. Hän -oli ajatellut kansanmetelin mahdollisuutta hänen raastamisekseen -turvapaikasta. Ajatus uudesta hengenvaarasta, Febus, jonka hän aina -näki tulevaisuudentoiveissaan, syvä voimattomuutensa tunto, paon -mahdottomuus, turvattomuus, hänen hylätty, eristetty asemansa, nämä -ja tuhannet muut ajatukset olivat masentaneet hänet. Hän vaipui -polvilleen painaen päänsä vuoteeseen, kädet ristissä pään yllä, -tuskasta turtuneena ja vapisten, ja vaikka hän olikin mustalainen, -uskonnoton ja pakana, hän oli alkanut nyyhkyttäen rukoilla -kristittyjen hyvältä Jumalalta ja suojelijaltaan, Pyhältä Neitsyeltä -armoa. Sillä vaikkei uskokaan mihinkään, on kuitenkin aina hetkiä -elämässä, jolloin tunnustaa lähinnä olevan kirkon uskoa. - -Hän oli siten pitkän aikaa polvillaan, oikeastaan enemmän vapisten -kuin rukoillen, jäykistyen kauhusta tämän raivoisan joukon yhä -lähenevästä ryntäyksestä, käsittämättä lainkaan tuota hillitöntä -kiihkoa, tietämättä mitään siitä, mitä oli tekeillä, mitä puuhattiin, -mitä tahdottiin, aavistaen vain kauheata loppua. - -Kesken tätä ahdistusta hän kuulee askeleita lähellään. Hän -käännähtää. Kaksi miestä, joista toisella oli lyhty, oli astunut -hänen kammioonsa. Hän päästi heikon huudon. - --- Älkää lainkaan pelätkö, sanoi ääni, joka ei ollut hänelle outo, -minä tässä olen. - --- Kuka? kysyi hän. - --- Pierre Gringoire. - -Tämä nimi sai hänet rauhoittumaan. Hän katsahti ylös ja tunsi todella -runoilijan. Mutta hänen seurassaan oli toinen kiireestä kantapäähän -mustapukuinen olento, jonka äänettömyys häntä oudostutti. - --- Niin, jatkoi Gringoire moittivalla äänellä, Djali tunsi minut -ennen kuin te! - -Pieni vuohi ei todellakaan ollut odottanut, että Gringoire sanoisi -nimensä. Tuskin hän oli astunut sisälle, kun se jo iloissaan oli -työntäytynyt hänen polviaan vasten ja kehnäsi hyväillen kylkiään, -niin että Gringoiren housut olivat täynnä valkoisia karvoja, sillä -siltä lähti parhaillaan karva. Gringoirekin hyväili sitä. - --- Kuka teidän kanssanne on? sanoi mustalaistyttö hiljaa. - --- Olkaa huoleti, vastasi Gringoire. -- Hän on ystäviäni. Filosofi -asetti lyhtynsä lattialle, istuutui permantopaasille ja huudahti -innostuneena ottaen Djalin käsivarsilleen: - --- Oh! mikä soma elukka, ei tosin suuruudella pilattu, mutta sitä -siistimpi ja älykäs, sukkela ja oppinut kuin kieliopintekijä! -Katsotaanpa, Djaliseni, oletko unohtanut hauskat temppusi? Miten -tekee mestari Jacques Charmolue?... - -Mustapukuinen mies ei antanut hänen lopettaa. Hän lähestyi Gringoirea -ja tönäisi häntä ankarasti olkapäähän. Gringoire nousi. - --- Sehän oli totta, sanoi hän, unohdin, että meillä on kiire. -- -Mutta ei sittenkään ole kohtuullista, hyvä mestari, muistuttaa -ihmisiä tuolla tavalla. -- Rakas, kaunis lapseni, teidän henkenne ja -myös Djalin on vaarassa. Teidät aiotaan ottaa täältä pois. Me olemme -ystäviänne ja tulemme pelastamaan teitä. Seuratkaa meitä. - --- Onko se totta? huudahti tyttö kauhistuneena. - --- On, aivan totta. Tulkaa pian! - --- Mielelläni, sopersi tyttö. Mutta miksi ei ystävänne puhu? - --- Niin, sanoi Gringoire, se johtuu siitä, että hänen isänsä ja -äitinsä olivat eriskummallisia ihmisiä ja kasvattivat hänestä -vaiteliaan. - -Tytön oli tyydyttävä tähän selitykseen. Gringoire tarttui hänen -käteensä, hänen toverinsa otti lyhdyn ja astui edellä. Pelko lamautti -tytön kokonaan. Hän antoi kuljettaa itseään. Vuohi seurasi heitä -hypellen ja niin iloissaan Gringoiren tapaamisesta, että yhtenään -puski sarvillaan häntä sääriin saaden hänet horjahtelemaan. - --- Sellaista on elämä, sanoi filosofi joka kerta, kun oli -kaatumaisillaan, parhaat ystävämme aiheuttavat meille usein -lankeemuksia. - -He laskeutuivat nopeasti torninportaita alas, kulkivat kirkon -lävitse, jonka pimeys ja tyhjyys muodosti hirvittävän vastakohdan -melun kaiulle sen holveissa, ja astuivat Punaisen oven kautta -luostarin pihalle. Luostari oli autio, kaniikit olivat paenneet -piispantaloon yhdessä rukoilemaan; piha oli tyhjä, joitakuita -säikähtäneitä palvelijoita vain piileskeli pimeissä nurkissa. -He suuntasivat askeleensa portille, joka johti Rantamaalle. -Mustapukuinen avasi sen avaimella, joka hänellä oli. Lukijamme -tietävät, että Rantamaa oli Notre-Damen kapitulille kuuluva -maakaistale, joka oli erotettu Citéstä muureilla ja joka käsitti -saaren itäisen kolkan kirkon takana. He havaitsivat tämän alueen -aivan autioksi. Sinne kuului kulkurien hyökkäyksen rähäkkä jo melko -vaimentuneena. Saattoi selvästi kuulla, miten Rantamaan äärimmäiseen -kärkeen istutetun ainoan puun lehvät humisivat ilmavirran -vaikutuksesta, joka syntyi joen juoksusta. He olivat kuitenkin yhä -vaaravyöhykkeessä. Lähimmät rakennukset olivat kirkko ja piispantalo. -Piispantalossa näkyi vallitsevan suuri hämminki. Sen tumma möhkäle -oli täynnä valopiirtoja, jotka liikkuivat ikkunasta toiseen, aivan -kuin poltetun paperipinkan tummuneessa tuhkarakennuksessa hehkuvat -tulikipinät, jotka piirtelevät mitä omituisimpia juovia. Ja sen -vieressä kohosivat Notre-Damen valtavat tornit, jotka näin takaapäin -nähtyinä pitkän kirkonlaivan yhteydessä, jonka yllä ne ylenivät, -ja piirtyen mustina varjokuvina punertavaa, valtavaa tulenhohdetta -vasten, joka täytti torin, muistuttivat kahta suunnatonta -kyklooppinuotion keittojalustaa. - -Kaikki muu, mitä Pariisista näkyi, häämötti silmään omituisessa -valohämyssä. Se muistutti Rembrandtin taulujen taustoja. - -Lyhtyä kantava mies kulki suoraan Rantamaan kärkeen. Siellä oli aivan -veden rajassa laudoilla yhteen naulatun, madonsyömän paalurivin -jäännökset, joihin vaivainen viiniköynnös oli ulottanut muutamia -laihoja haaroja, jotka törröttivät kuin avatun käden sormet. Tämän -oksaristikon takana oli pieni vene kätkössä. Mustapukuinen viittasi -Gringoirea ja hänen seuralaistaan astumaan siihen. Vuohi seurasi -heitä. Mies astui siihen viimeisenä. Sitten hän irroitti köyden, -työnsi veneen rannasta pitkällä keksillä, istuutui kokkatuhdolle, -tarttui airoihin ja alkoi voimainsa takaa soutaa vastavirtaan. Seine -on tältä kohtaa varsin vuolas, ja hänellä oli täysi työ saada vene -etääntymään saaren kärjestä. - -Kun Gringoire oli päässyt veneeseen, hänen ensi huolenaan oli ottaa -vuohi polvilleen. Hän istuutui perään, ja tyttö, jossa tuntematon -herätti selittämätöntä pelkoa, istuutui runoilijan viereen ja -painautui häntä vasten. - -Tuntiessaan veneen olevan liikkeellä filosofimme paukautti käsiään ja -suuteli Djalia sarvien väliin. - --- No niin, sanoi hän, -- nyt olemme turvassa kaikki neljä. Ja hän -lisäsi mietiskelevän näköisenä: -- Toisinaan saa kiittää onnea, -toisinaan viekkautta suurten yritysten onnistumisesta. - -Vene lähestyi hitaasti oikeata rantaa. Tyttö tarkasteli salaisella -kauhulla tuntematonta. Tämä oli tarkasti peittänyt salalyhtynsä -valon. Hän näytti yön pimeydessä siinä veneen kokassa istuessaan -kummitukselta. Hänen yhä pään yli vedetty huppunsa oli kuin naamio, -ja joka kerta kun hän soutaessaan ojensi käsivartensa, joista -kaavun väljät hihat riippuivat, olisi luullut näkevänsä yölepakon -kaksi suurta siipeä. Hän ei muuten ollut sanonut vielä sanaakaan, -ei päästänyt henkäystäkään. Veneessä ei kuulunut muuta ääntä kuin -airojen liike edestakaisin ja veden solina veneen laitoja vasten. - --- Kunniani kautta! huudahti äkkiä Gringoire, emmekö olekin yhtä -hilpeätä ja iloista väkeä kuin tarhapöllöt! Me olemme mykkiä kuin -pytagoralaiset tai kalat! Herra paratkoon! ystäväni, tahtoisinpa -kernaasti, että joku sanoisi minulle jotakin. -- Ihmisääni on -soitantoa ihmiskorvalle. Minä en kylläkään tätä sano, vaan -Didymus Aleksandrialainen, ja se on kuuluisa lause. -- Didymus -Aleksandrialainen ei todellakaan ole mikään huono filosofi -- Sana -vain, kaunis lapseni! pyydän teitä hartaasti, sanokaa minulle -sanakin vain! -- Kesken kaiken, te suipensitte ennen vain hiukan -hullunkurisesti suutanne; vieläkö teette niin? Tiedättekö, rakkaani, -että parlamentilla on täysi tuomiovalta turvapaikkoihin nähden, -ja että te olitte suuressa vaarassa kammiossanne Notre-Damessa? -Voi! pieni trochilus-lintu rakentaa pesänsä krokodiilin kitaan. -- -Mestari, kuu tulee näkyviin. -- Kunhan ei meitä vain huomattaisi. --- Me teemme kiitettävän työn pelastaessamme neidin, ja kuitenkin -meidät hirtettäisiin kuninkaan nimessä, jos meidät saataisiin kiinni. -Inhimillisiin tekoihin voidaan suhtautua aivan vastakkaisilla -tavoilla. Mitä toisessa ylistetään, sitä toisessa häväistään. Joka -ihailee Caesaria, moittii Catilinaa. Eikö niin, mestarini? Mitä -sanotte tästä filosofiasta? Minä olen filosofi vaistomaisesti, -luonnostani, kuten mehiläiset geometrikkoja. Mitä ihmettä! eihän -kukaan vastaa minulle. Olettepa te huonolla tuulella kumpainenkin! -Minun täytyy puhua itsekseni. Sitä nimitetään tragediassa -yksinpuheluksi. -- Herra paratkoon! -- Sanonpa teille ensin, että -olen aivan äsken nähnyt kuningas Ludvig XI:n, ja että olen häneltä -lainannut tämän kirouksen. -- Herra paratkoon siis! Kauheata -ulvontaa ne pitävät yhä tuolla Citéssä. -- Viheliäinen ilkeä vanha -kuningas. Hän on aivan turkiksiin uponnut. Hän on yhä minulle velkaa -häärunoelmastani, ja vähältä piti, ettei hän hirtättänyt minua -tänä iltana, mikä olisi minulle ollut sangen ikävä juttu. -- Hän -on saita ansiokkaita miehiä kohtaan. Hänen pitäisi lukea Salvianus -Kölniläisen neljä kirjaa _Adversus avaritiam_ [Saituutta vastaan]. -Todellakin! tämä kuningas kohtelee perin kovakouraisesti kirjallista -väkeä ja tekee raakalaismaisia julmuuksia. Hän on rahaa imevä sieni -kansan harteilla. Hänen säästäväisyytensä on kuin pernan, joka lihoo -kaikkien muiden ruumiinosien kustannuksella. Valitukset huonoista -ajoista muuttuvatkin napinaksi kuningasta vastaan. Tämän lempeän ja -jumalisen hallitsijan aikana natisevat puunhaarakkeet hirtetyistä, -mestauspölkyt mätänevät verestä, ja vankilat halkeavat kuin liian -täyteen ahdetut mahat. Tällä kuninkaalla on käsi, joka ottaa, ja -toinen, joka hirttää. Hän on rouva Suolaveron ja herra Hirsipuun -prokuraattori. Ylhäisiltä riistetään heidän arvonsa ja alhaisten -niskaan sälytetään alituiseen uusia taakkoja. Hän on aivan kohtuuton -ruhtinas. En pidä lainkaan tästä hallitsijasta. Entä te mestarini? - -Mustapukuinen antoi kielevän runoilijan lörpötellä. Hän kamppaili yhä -vuolasta virtaa vastaan, joka erottaa Citén kokan Notre-Damen eli, -kuten sitä nykyään nimitetään, Saint-Louis'n saaren peräkeulasta. - --- Kesken kaiken, mestari, jatkoi Gringoire äkkiä. Näkikö teidän -korkea-arvoisuutenne meidän saapuessamme tuomiokirkon edustalle -noiden raivoisien kulkurien keskitse tuota pientä paholaisraukkaa, -jonka pääkuoren kuuro kellonsoittajanne murskasi kuningaspylvästön -aitausta vasten? Olen likinäköinen, enkä voinut tuntea häntä. -Tiedättekö, kuka hän mahtoi olla? - -Tuntematon ei vastannut sanaakaan. Mutta hän lakkasi äkkiä -soutamasta, hänen kätensä vaipuivat alas kuin katkenneina, hänen -päänsä painui rinnalle, ja Esmeralda kuuli hänen huokaavan -kouristuksenomaisesti. Tyttö puolestaan vavahti. Hän oli ennenkin -kuullut noita huokauksia. Omiin valtoihinsa päässyt vene kulki -hetkisen virran mukana. Mutta mustapukuinen suoristautui vihdoin -ja tarttui uudelleen airoihin. Hän souti Notre-Damen saaren kärjen -ympäri ja suuntasi veneen Port-au-Foinin laituria kohden. - --- Kas! sanoi Gringoire, -- tuolla on Barbeaun palatsi. -- -Kuulkaahan, mestari, katsokaa tuota mustaa kattorykelmää, jossa on -niin kummalliset harjat, tuolla tuon riippuvan, venyvän, laikullisen -ja tahraisen pilviryhmän alla, jonka riekaleihin kuunpaiste -valuu kuin munankeltuainen särkyneestä kuoresta. -- Se on kaunis -talo. Siinä on kappeli, jossa on pieni hienoilla veistoksilla -runsaasti koristettu kattoholvi. Siihen kuuluu myös miellyttävä -puutarha, jossa on kalalammikko, lintutarha, kaikula, pallohuone, -sokkelomaja, villipetojen häkki ja tuuheita lehtokäytäviä, jotka -ovat sangen sopivia rakasteluun. Siinä on myös muuan puuriiviö, jota -nimitetään _irstailijaksi_, koska sitä käyttivät nautintoihinsa -muuan kuuluisa prinsessa ja eräs Ranskan konnetaabeli, hieno -kaunosielu. -- Voi! me filosofiraukat olemme konnetaabelin rinnalla -kuin kaali- tai retikkasarka Louvren puutarhan rinnalla. Vaikka -vähät siitä! Ylhäisten elämään niin kuin meidänkin sekoittuu onnea -ja onnettomuutta. Suru on aina ilon rinnalla, spondee daktyylin -rinnalla. -- Mestarini, minäpä kerron teille seuraavan Barbeaun -palatsin tarinan. Se päättyi traagillisesti. Se tapahtui vuonna -1319, Filip V:n hallitusaikana, joka on pisin Ranskan kuninkaitten -historiassa. Kertomuksen opetus on se, että lihan himot ovat pahoja -ja turmiollisia, Älkäämme liiaksi katselko naapurin vaimoa, miten -kärkkäät aistimme lienevätkin hänen kauneudelleen. Huorinteko -on sangen irstas ajatus. Aviorikos on tiedonhalua lähimmäisen -nautinnosta... -- Ohoh! onpa siellä rähäkkä! - -Mellakka Notre-Damen edustalla yltyi todellakin. He kuuntelivat. -Kuului selvästi voitonhuutoja. Äkkiä nähtiin ainakin sadan soihdun, -joiden valo heijastui välkkyvistä kypäreistä, hajaantuvan kautta koko -kirkon, alhaalta ylös torneihin, pylvästöihin ja tukipylväitten alle -saakka. Nämä soihdut näyttivät etsivän jotakin; ja pian kuulivat -pakolaiset huutoja: - --- Mustalaistyttö! noita! kuolema mustalaistytölle! - -Onneton tyttö peitti kasvot käsillään, ja tuntematon alkoi soutaa -kaikin voimin rantaan. Tällä välin mietiskeli filosofimme. Hän piteli -vuohta käsivarsillaan ja vetäytyi hiljaa etäämmälle mustalaistytöstä, -joka painautui yhä kiinteämmin häneen kuin ainoaan turvaan, mikä -hänellä vielä oli. - -Gringoire oli todellakin ankarasti ymmällä. Hän ajatteli, että -vuohikin _voimassa olevien lakien mukaan hirtetään_, jos se saadaan -kiinni, ja että se olisi suuri vahinko, Djali raukka! että kaksi -kuolemaantuomittua hänen niskoillaan oli aivan liikaa, ja että hänen -seuralaisensa toivoo hartaasti mustalaistyttöä osalleen. Hän kävi -ankaraa sisäistä taistelua, jolloin hän, kuten Jupiter Iliadissa, -punnitsi vuoroin mustalaistyttöä, vuoroin vuohta; hän katseli vuoroin -toista, vuoroin toista kostunein silmin mutisten itsekseen: - --- Enhän voi pelastaa teitä molempia. - -Töksähdys ilmoitti heille vihdoin, että vene oli törmännyt rantaan. -Citéstä kuului yhä hirvittävä meteli. Tuntematon nousi, astui -mustalaistytön luo ja aikoi tarttua hänen käsivarteensa auttaakseen -hänet maalle. Tyttö työnsi hänet luotaan ja tarrautui Gringoiren -käsivarteen, tämä puolestaan huolehti yksinomaan vuohesta ja miltei -työnsi hänet luotaan. Silloin hyppäsi tyttö ilman apua veneestä. -Hän oli niin hämmentynyt, ettei tiennyt, mitä teki, minne meni. -Hän seisoi siten hetkisen typertyneenä tuijottaen virtaan. Kun hän -hieman havahtui, hän oli rannalla kahden kesken tuntemattoman kanssa. -Gringoire oli käyttänyt tilaisuutta hyväkseen hävitäkseen vuohineen -Grenier-sur-l'eau-kadun varrella sijaitsevien talojen välisiin kujiin. - -Mustalaistyttö raukkaa pöyristytti, kun hän näki olevansa kahden -kesken tämän miehen kanssa. Hän aikoi puhua, huutaa, kutsua -Gringoirea, mutta kieli kieltäytyi tottelemasta, eikä hänen -huuliltaan päässyt ääntäkään. Äkkiä hän tunsi tuntemattoman käden -tarttuvan hänen käteensä. Se oli kylmä ja voimakas käsi. Häntä -puistatti, ja hän kävi kalpeammaksi kuin kuun valo, joka häntä -valaisi. Mies ei sanonut sanaakaan. Hän alkoi kiireisin askelin -kulkea Grève-torille päin pitäen häntä kädestä. Tänä hetkenä tyttö -tunsi hämärästi, että kohtalo on vastustamaton voima. Hän tunsi -vastustuskykynsä lamaantuneen ja antoi kuljettaa itseään juosten -toisen kävellessä. Rantakatu oli tällä kohdalla vastamäkeä. Mutta -hänestä tuntui siltä kuin hän laskeutuisi alas luisua rinnettä. - -Hän silmäili joka taholle. Ei ainoatakaan kulkijaa missään. Rantakatu -oli aivan autio. Hän ei kuullut ääntä eikä liikettä muualta kuin -meluisesta ja punertavasta Citéstä, josta vain Seinen haara hänet -eroitti, ja josta hän kuuli oman nimensä kuolemanhuutojen yhteydessä. -Muu Pariisi lepäsi hänen ympärillään suurena pimeänä rykelmänä. - -Tällä tavoin tuntematon kuljetti häntä yhä mukanaan yhtä äänetönnä ja -yhtä vinhaa vauhtia. Hän ei muistanut ainoatakaan niistä paikoista, -jotka he sivuuttivat. Heidän kulkiessaan erään ikkunan ohi hän -ponnisti voimansa, teki äkisti vastarintaa ja huusi: - --- Apua! - -Ikkunan omistaja avasi sen, näyttäytyi siinä paitasillaan lamppu -kädessä, katsahti rantakadulle tylsän näköisenä, lausui jonkin sanan, -joita tyttö ei kuullut, ja sulki ikkunansa. Niin sammui häneltä -viimeinenkin toivonkipinä. - -Musta mies ei sanonut sanaakaan, puristi häntä vain lujasti ja -alkoi astua nopeammin. Tyttö ei enää tehnyt vastarintaa ja seurasi -murtuneena. - -Silloin tällöin hän kokosi hieman voimiaan ja sanoi hengästyneellä ja -katkonaisella äänellä epätasaista katua juostessaan: - --- Kuka te olette? kuka te olette? Tuntematon ei vastannut. - -Kuljettuaan siten jonkin aikaa Rantakatua he saapuivat suurelle -torille, jota kuu valaisi heikosti. Se oli Grève. Sen keskellä -häämötti jonkinlainen musta risti. Se oli hirsipuu. Tyttö tunsi -paikan ja huomasi missä oli. - -Mies seisahtui, kääntyi häneen päin ja nosti huppunsa. - --- Oh! sammalsi tyttö kivettyneenä, tiesinhän, että se taas oli hän! - -Se oli pappi. Hän oli vain kuin entisen itsensä varjo. Sellaisen -vaikutuksen saa kuutamo aikaan. Tuntui siltä, kuin tässä -valaistuksessa kaikki näyttäisi aavemaisella. - --- Kuule, sanoi pappi hänelle, ja hän värisi kuullessaan tämän -kamalan äänen, jota hän ei ollut kuullut pitkään aikaan. Hän -jatkoi. Hän puhui tuollaisin lyhyin, läähättävin puuskauksin, jotka -ilmaisevat tärähdyksillään syvää sisäistä järkytystä. -- Kuule. -Me olemme täällä. Tahdon puhua sinulle. Tämä on Grève-tori. Se on -päätepiste. Kohtalo luovuttaa meidät toisillemme. Minä ratkaisen -sinun elämäsi, sinä minun sieluni kohtalon. Tässä on paikka ja yö, -joiden tuolla puolella ei näy mitään. Kuule siis minua. Tahdon sanoa -sinulle... Mutta ennen kaikkea, älä puhu minulle Febuksestasi. (Näin -puhuessaan hän kulki edes takaisin, kuten ainakin henkilö, joka ei -voi seisoa paikallaan, ja veti tyttöä mukanaan.) Älä puhu minulle -hänestä. Näetkö, jos lausut tuon nimen, en tiedä, mitä teen, mutta -jotakin kauheata se on. - -Sanottuaan tämän hän jäi seisomaan paikalleen hievahtamatta kuin -olisi löytänyt tasapainopisteensä. Mutta hänen sanansa ilmaisivat yhä -voimakasta mielenliikutusta. Hänen äänensä kävi yhä hiljaisemmaksi. - --- Älä käännä pois kasvojasi noin. Kuule minua. Se on vakava asia. -Kuule ensinnäkin mitä on tapahtunut. -- Se ei naurata, sen vannon -sinulle. -- Mitä minä sanoinkaan? sanohan minulle! ah! -- On olemassa -parlamentin päätös, joka luovuttaa sinut pyövelille. Minä olen -riistänyt sinut heidän käsistään. Mutta vainoojasi ovat tuolla. Katso. - -Hän osoitti kädellään Citétä kohden. Siellä näyttiin todellakin -yhä etsiskelevän. Hälinä läheni. Grèven varrella sijaitsevan -poliisipäällikön talon torni oli valaistu ja sieltä kuului melua, -ja vastaisella Rantakadulla nähtiin sotilaitten juoksevan soihdut -käsissä ja huutaen: - --- Mustalaistyttö! missä on mustalaistyttö? Hirteen! hirteen! - --- Näet siis, että sinua ajetaan takaa, ja etten valehtele sinulle. -Minä rakastan sinua. -- Älä avaa suutasi, älä puhu minulle enää -mitään, jollei sinulla ole muuta sanottavaa, kuin että vihaat minua. -Olen päättänyt olla sitä enää kuulematta. -- Olen pelastanut sinut. --- Anna minun ensin puhua loppuun. -- Voin pelastaa sinut kokonaan. -Olen järjestänyt kaikki. Riippuu vain siitä, tahdotko sinä. Minä voin -toteuttaa tahtosi. - -Hän keskeytti rajusti: - --- Ei, niin ei auta puhua. - -Ja hän kulki juosten ja juoksuttaen mukanaan tyttöä, josta hän ei -hellittänyt otettaan, suoraan hirsipuun luokse ja sanoi kylmästi -osoittaen sitä sormellaan: - --- Valitse toinen meistä kahdesta. - -Tyttö riistäytyi hänen käsistään ja vaipui hirsipuun juurelle -syleillen tuota surmantukea. Sitten hän käänsi kauniin päänsä sivulle -pappia kohden ja katsahti häneen olkansa yli. Olisi luullut näkevänsä -Neitsyt Marian ristin juurella. Pappi seisoi liikkumattomana kuin -kuvapatsas, sormi yhä viitaten hirsipuuta kohden. - -Vihdoin mustalaistyttö sanoi hänelle: - --- Se ei ole minusta niin kauhea kuin te. - -Silloin papin käsi vaipui hiljaa alas, ja hän katsoi maahan -pohjattoman masennuksen vallassa. - --- Jos nämä kivet voisivat puhua, mutisi hän, sanoisivat ne, että -tässä on pohjattoman onneton ihminen. - -Hän jatkoi. Tyttö, joka yhä pitkiin hiuksiinsa kietoutuneena oli -polvillaan hirsipuun ääressä, antoi hänen puhua keskeyttämättä häntä. -Hänen äänensä oli nyt valittava ja lempeä, mikä oli tuskallisena -vastakohtana hänen kasvojensa karkean tuimalle ilmeelle. - --- Minä rakastan teitä. Oh! se on liiankin totta. Eikö sitten -näy lainkaan ulkomuodosta tämä tuli, joka polttaa sydäntäni? Ah! -neitonen, yöt päivät, niin, yöt päivät: eikö se ansaitse hieman -sääliä? Se on rakkautta yöt päivät, sanon sinulle, se on kidutusta. --- Oh! minä kärsin liiaksi, lapsi raukkani! -- Se ansaitsee jo -myötätuntoa, totta totisesti. Näethän, että puhun sinulle lempeästi. -Toivoisin hartaasti, ettet enää tuntisi kauhua minua kohtaan. -- -Eihän mies mitään sille voi, että hän rakastaa naista! -- Oh! -Jumalani! -- Mitä! et siis milloinkaan anna minulle anteeksi? Vihaat -siis minua yhä! Kaikki on siis lopussa! Katsohan, se juuri tekee -minut ilkeäksi ja itselleni inhottavaksi! -- Et edes katsahda minuun! -Ajattelet ehkä jotakuta muuta sillä aikaa, kun minä tässä seison ja -puhun ja vapisen sen iäisyyden edessä, joka uhkaa meitä kumpaakin! --- Mutta älä missään tapauksessa puhu upseeristasi! -- Mitä! vaikka -heittäytyisin polvilleni eteesi, mitä! vaikka suutelisin, en -jalkojasi, sitä et sallisi, vaan maata jalkaisi alla, mitä! vaikka -nyyhkyttäisin kuin lapsi, vaikka repäisisin rinnastani, en sanoja, -vaan sydämeni ja sisimpäni sanoakseni sinulle, että rakastan sinua, -olisi kaikki turhaa, kaikki! -- Ja kuitenkaan ei sielusi ole muuta -kuin hellyyttä ja lempeyttä, sinusta säteilee kaunein hyvyys, olet -pelkkää suloutta, sääliväisyyttä ja herttaisuutta. Voi! ainoastaan -minua kohtaan olet ilkeä! Oh! mikä onneton kohtalo! - -Hän peitti kasvot käsiinsä. Tyttö kuuli hänen itkevän. Se oli ensi -kerta. Seisoessaan siten nyyhkytysten vavahduttelemana hän oli -kurjemman ja rukoilevamman näköinen kuin polvillaan. Hän itki jonkin -hetken. - --- Niin, hän jatkoi ensi puuskan mentyä ohi, en keksi sanoja. -Ja kuitenkin olin tarkasti miettinyt, mitä sanoisin sinulle. -Nyt vapisuttaa ja puistattaa minua, tunnen voimaini pettävän -ratkaisevalla hetkellä, tunnen jonkin korkeimman ottavan meidät -valtaansa, ja minä sopertelen. Oh! minä vaivun maahan. Jos et -sääli minua, sääli itseäsi. Älä tuomitse meitä kahta kuolemaan. -Jospa tietäisit, miten sinua rakastan, mikä sydän sydämeni on! -Oh! miten olenkaan hyljännyt kaiken hyveen! miten epätoivoisesti -olenkaan luopunut omasta itsestäni! Oppineena tohtorina minä -pilkkaan tiedettä, aatelismiehenä minä herjaan nimeäni, pappina -minä teen messukirjasta irstailujen päänalusen ja syljen Jumalaani -kasvoihin! ja kaiken tämän sinun vuoksesi, lumoojatar! ollakseni -kelvollisempi sinun helvettiisi! etkä sinä huoli tuomitusta! Voi! -sanoisinko sinulle kaikki! vielä enemmän, vielä kamalampaa, oh! vielä -kamalampaa!... - -Näitä viimeisiä sanoja lausuessaan hänen ilmeensä kävi äkkiä -sekavaksi. Hän oli hetken vaiti ja jatkoi sitten kuin itsekseen -puhellen kovalla äänellä: - --- Kain, missä on veljesi? - -Hän oli taas hetken vaiti ja jatkoi: - --- Mitä olen hänelle tehnyt, Herra? Olen hänet ottanut hoiviini, olen -elättänyt häntä, olen rakastanut häntä, olen jumaloinut häntä ja olen -surmannut hänet! Niin, Herra, aivan hiljan murskattiin hänen päänsä -silmäini edessä sinun talosi kiviseinää vasten, ja minun tähteni, -tämän naisen tähden, hänen tähtensä... - -Hänen silmänsä tuijottivat villisti. Hänen äänensä sammui vähitellen -ja hän toisti vielä useaan kertaan koneellisesti pitkien väliaikojen -päästä aivan kuin kello, joka lyö viime läppäyksiään: - --- Hänen tähtensä... -- Hänen tähtensä... - -Sen jälkeen hänen kielensä ei enää saanut esille ainoatakaan kuuluvaa -ääntä, mutta hänen huulensa liikkuivat kuitenkin yhä. Yhtäkkiä hän -lyyhistyi maahan aivan kuin jokin joka romahtaa kasaan, ja jäi tähän -asentoonsa liikkumattomaksi, pää polviin nojaten. - -Kun tyttö veti jalkansa hänen altaan, palautti tämä hipaisu hänet -tuntoihinsa. Hän siveli hiljaa kädellään laihoja poskiaan ja katsoi -hetkisen ihmetellen kostuneita sormiaan. - --- Mitä! hän mutisi, -- olen itkenyt! - -Ja kääntyen äkkiä mustalaistytön puoleen kuvaamattoman tuskan -vallassa hän virkkoi: - --- Ah! olet tunteettomana nähnyt minun itkevän! Tiedätkö, lapsi, -että nämä kyyneleet ovat laavaa? On siis totta? Se, jota vihataan, -ei voi millään herättää liikutusta. Jos näkisit minun kuolevan, -nauraisit. Oh! mutta minä en tahdo nähdä sinun kuolevan! Yksi ainoa -sana, yksi ainoa anteeksiannon sana! Älä sano, että rakastat minua, -sano ainoastaan, että edes tahtoisit, se riittää, ja minä pelastan -sinut. Muuten... Oh! aika rientää. Minä rukoilen sinua kaiken pyhän -nimessä, älä odota, kunnes olen kivettynyt jälleen samanlaiseksi kuin -tämä hirsipuu, joka myös vaatii sinua itselleen! Ajattele, että minun -kädessäni on meidän molempien kohtalot, että olen mieletön, se on -kauheata, että voin antaa kaiken romahtaa, ja että meidän allamme, -onneton, on pohjaton syvyys, jossa minun lankeemukseni vainoaa sinun -lankeemustasi iankaikkisuudesta iankaikkisuuteen! Yksi ystävällinen -sana! vain! yksi ainoa sana! - -Tyttö avasi suunsa vastatakseen. Pappi lankesi polvilleen hänen -eteensä ottaakseen hartaudella vastaan tuon ehkä heltyneen sanan, -joka oli tulossa hänen huuliltaan. Tyttö sanoi: - --- Te olette murhaaja! - -Pappi riuhtaisi hänet raivoisana käsiinsä ja nauroi kammottavasti. - --- No niin! siis murhaaja! hän sanoi, ja minä omistan sinut. Kun -et huoli minua orjaksesi, saat minusta herran! Sinä olet minun! -Minulla on luola, jonne laahaan sinut! Sinä seuraat minua, sinun -täytyy seurata minua, tai minä luovutan sinut pyövelille! Sinun -täytyy kuolla, kaunoiseni, tai kuulua minulle! kuulua papille! kuulua -luopiolle! kuulua murhaajalle! tästä yöstä lähtien, kuuletko? Tule! -iloa! tule! suutele minua, hullu! Hauta tai minun vuoteeni! - -Hänen silmänsä paloivat himosta ja raivosta. Hänen himokas suunsa -sai tytön kaulan punastumaan. Tyttö rimpuili hänen käsissään. Pappi -peitti hänet tulisilla suudelmilla. - --- Älä pure minua, hirviö! huusi tyttö. Oh! inhottava, saastainen -munkki, päästä minut! Minä revin vaivaiset, harmaat haivenet päästäsi -ja heitän ne vasten kasvojasi! - -Pappi punehtui, kalpeni ja päästi sitten irti tytön katsellen häntä -synkän näköisenä. Tämä luuli olevansa voitolla ja jatkoi: - --- Sanon sinulle, että kuulun Febukselleni, että rakastan Febusta, -että Febus on kaunis! Sinä, pappi, sinä olet vanha! sinä olet ruma! -Mene pois! - -Pappi päästi kauhean huudon, aivan kuin onneton, jota kosketetaan -hehkuvalla raudalla. - --- Kuole siis! sanoi hän hammasta purren. Tyttö näki hänen kamalan -katseensa ja aikoi paeta. Pappi tarttui häneen uudelleen, ravisti -häntä, paiskasi hänet maahan ja läksi nopeasti astumaan Roland-tornin -kulmaa kohden vetäen häntä perässään maassa kauniista käsistä. - -Saavuttuaan perille hän kääntyi tytön puoleen: - --- Viimeisen kerran: tahdotko olla minun? Tyttö vastasi päättävästi: - --- En. - -Silloin hän huusi kovalla äänellä: - --- Gudule! Gudule! tässä on mustalaistyttö! kosta. - -Tyttö tunsi äkkiä tartuttavan kyynärpäähänsä. Hän katsoi. Siihen oli -iskenyt muurinaukosta esiinpistävä luiseva käsi, joka piteli sitä -kuin rautakoura. - --- Pidä lujasti kiinni! sanoi pappi. Se on paennut mustalaistyttö. -Älä päästä häntä irti. Minä menen etsimään vartijoita. Sinä saat -nähdä hänet hirsipuussa. - -Muurin sisältä vastasi käheä ja verenhimoinen nauru. -- Hah! -hah! hah! -- Mustalaistyttö näki papin loittonevan ja juoksevan -Notre-Damen siltaa kohden. Siltä taholta kuului ratsujoukon töminää. - -Tyttö oli tuntenut ilkeän erakon. Kauhusta läähättäen hän koetti -irroittautua. Hän vääntelehti, hän teki hyppäyksiä kuolemantuskan ja -epätoivon vallassa, mutta toinen piteli häntä kiinni tavattomalla -voimalla. Nuo luisen laihat sormet, jotka puristivat häntä, syöpyivät -hänen lihaansa ja yhtyivät renkaaksi. Tuo käsi oli kuin taottu hänen -käsivarteensa. Se oli enemmän kuin kahle, enemmän kuin kaularauta, -enemmän kuin rautarengas; aukosta pisti esiin älyn ohjaama, elävä -pihti. - -Hän vaipui nääntyneenä seinää vasten, ja nyt valtasi hänet -kuolemankauhu. Hän ajatteli elämän ihanuutta, nuoruutta, kirkasta -taivasta, luonnon näkyjä, rakkautta, Febusta, kaikkea, mikä katosi, -ja kaikkea, mikä lähestyi, pappia, joka hänet antoi ilmi, pyöveliä, -joka oli tulossa, hirsipuuta, joka oli torilla. Silloin hän tunsi -kauhistuksen kohoavan hiusten juuriin saakka, ja hän kuuli erakon -kammottavan naurun ja hiljaiset sanat: - --- Hah! hah! hah! sinut hirtetään! - -Puolikuolleena tyttö kääntyi aukkoa kohden ja näki säkkinaisen villit -kasvot ristikon lävitse. - --- Mitä olen teille tehnyt? sanoi hän miltei hengetönnä. Erakko -ei vastannut, vaan alkoi laulavalla äänellä ärsyttävästi ja -pilkallisesti mutista: - --- Mustalaistyttö! mustalaistyttö! mustalaistyttö! - -Onneton Esmeralda antoi päänsä vaipua valtoimien hiustensa peittoon -ymmärtäen, ettei hän ollut tekemisissä inhimillisen olennon kanssa. - -Äkkiä erakko huudahti aivan kuin mustalaistytön kysymys olisi -tarvinnut koko tämän ajan ehtiäkseen hänen tajuntaansa. - --- Mitäkö olet tehnyt minulle! -- Ah! mitäkö olet tehnyt minulle, -mustalaistyttö: No niin! kuule. -- Minulla oli lapsi, minulla! -näetkö? minulla oli lapsi! lapsi! sanon sinulle! -- Pieni, soma -tyttö! -- Agnekseni, jatkoi hän sekavasti ja suuteli jotakin -pimeässä. -- Niin, näetkö, mustalaistyttö? minun lapseni on otettu -minulta, minun lapseni on varastettu, minun lapseni on syöty. Sen -sinä olet tehnyt minulle. - -Tyttö vastasi kuin karitsa: - --- Ah! en ollut ehkä silloin vielä syntynytkään! - --- Oh! olit kyllä! tokaisi erakko, sinä olit jo syntynyt. Sinä olit -heidän joukossaan. Hän olisi sinun ikäisesi! Aivan tuollainen! -- -Olen ollut täällä viisitoista vuotta, kärsinyt viisitoista vuotta, -rukoillut viisitoista vuotta, takonut päätäni näihin seiniin -viisitoista vuotta. -- Sanon sinulle, että mustalaiset varastivat -hänet minulta, kuuletko? ja että he kurjat söivät hänet suuhunsa. -- -Onko sinulla sydäntä? kuvittele, mitä on leikkivä, imevä, nukkuva -lapsi. Se on niin viaton! -- No niin! hänet, hänet on minulta otettu, -on minulta tapettu! Hyvä Jumala sen kyllä tietää! -- Tänään on minun -vuoroni, minä syön nyt mustalaistytön. -- Oh! miten purisinkaan -sinua, jollei ristikko estäisi minua. Pääni on liian suuri! -- -Pikku raukka! hänen nukkuessaan! Ja jos herättivätkin hänet häntä -ottaessaan, mitä hyödytti hänen huutonsa, minä kun olin poissa! --- Ah! te mustalaisäidit, te kurjat söitte minun lapseni! Tulkaa -katsomaan omaanne. - -Ja hän alkoi nauraa ja kiristellä hampaitaan, nämä molemmat -tunteenpurkaukset muistuttivat suuresti toisiaan noissa raivoisissa -kasvoissa. Päivä alkoi sarastaa. Tuhkanharmaa kajastus valaisi -hämärästi näyttämöä, ja hirsipuu näkyi yhä selvemmin torilla. -Toiselta suunnalta, Notre-Damen sillalta päin, luuli tuomittu -kuulevansa ratsujoukon töminän yhä lähestyvän. - --- Rouva! huusi hän ristien kätensä ja langeten polvilleen hiukset -hajalla ja suunniltaan kauhusta, rouva! säälikää! He tulevat. En -ole tehnyt teille mitään. Tahdotteko nähdä minun kuolevan tuolla -kauhealla tavalla silmäinne edessä? Te säälisitte minua, olen siitä -varma! Se on liian kamalaa. Antakaa minun pelastua. Päästäkää minut! -Armoa! En tahdo kuolla näin! - --- Anna minulle lapseni! sanoi erakko. - --- Armoa! armoa! - --- Anna minulle lapseni! - --- Päästäkää minut, taivaan nimessä! - --- Anna minulle lapseni! - -Tyttö vaipui uudelleen kokoon menehtyneenä ja murtuneena, ja hänen -silmänsä saivat jo kuolleen lasimaisen katseen. - --- Voi! sopersi hän, te etsitte lastanne. Minä etsin vanhempiani. - --- Anna minulle pikku Agnekseni! jatkoi Gudule. -- Etkö tiedä, missä -hän on? Kuole sitten! -- Sanonpa sinulle. Olin ilotyttö, minulla oli -lapsi, minun lapseni varastettiin. -- Sen tekivät mustalaisnaiset. -Näet siis, että sinun täytyy kuolla. Kun sinun mustalaisäitisi -tulee vaatimaan sinua takaisin, sanon hänelle: Äiti, katso tuota -hirsipuuta! -- Tai anna minulle lapseni takaisin. -- Tiedätkö, missä -hän on, minun pikku tyttöni? Odotahan kun näytän sinulle. Tässä on -hänen kenkänsä, kaikki, mitä minulla on hänestä jäljellä. Tiedätkö, -missä on toinen samanlainen? Jos tiedät, niin sano minulle, ja vaikka -se olisi maailman ääressä, niin menen etsimään sitä sinne polvillani. - -Ja hän ojensi toisen kätensä aukosta ulos ja näytti mustalaistytölle -pientä, koruommeltua kenkää. Oli jo siksi valoisa, että sen muodon ja -värit saattoi erottaa. - --- Näytä minulle tuota kenkää, sanoi mustalaistyttö vapisten. -Jumalani! Jumalani! Ja samalla hän vapaalla kädellään avasi nopeasti -pienen, vihreällä lasihelmellä koristetun pussin, joka oli hänen -kaulassaan. - --- Kas niin! kas niin! murahti Gudule, pengo vain pirullista -amulettiasi! Mutta hän vaikeni äkkiä, koko hänen ruumiinsa alkoi -vapista, ja hän huusi äänellä, joka purkautui hänen sisimmästään: - --- Tyttäreni! - -Mustalaistyttö oli vetänyt pussista esiin aivan samanlaisen pienen -kengän. Tähän kenkään oli kiinnitetty pergamenttiliuska, johon oli -kirjoitettu seuraavat säkeet: - - Kun löydät samanlaisen, - äitisi kohtaat maisen. - -Lyhemmässä ajassa kuin salama leimahtaa oli erakko verrannut kenkiä -toisiinsa lukenut kirjoituksen pergamentista ja painanut ristikkoa -vasten taivaallista iloa säteilevät kasvonsa huutaen: - --- Tyttäreni! tyttäreni! - --- Äitini! vastasi mustalaistyttö. - -Tätä kohtausta eivät sanat riitä kuvailemaan. Muuri ja ristikko oli -äidin ja tyttären välissä. - --- Oh! muuri! huusi erakko. Oh! nähdä hänet eikä saa syleillä häntä! -Kätesi! Kätesi! - -Tyttö pisti hänelle kätensä ristikon lävitse, erakko heittäytyi -tämän käden ylle, painoi sille huulensa ja seisoi tähän suudelmaan -vajonneena, ilman että hänessä huomasi muuta elonmerkkiä kuin -nyyhkytyksen, joka silloin tällöin vavahdutti hänen ruumistaan. -Hänen kyyneleensä valuivat tällä välin tulvimalla, hiljaisuudessa, -varjossa, kuin öinen sade. Äiti raukka tyhjensi virtoina tälle -jumaloidulle kädelle koko sen mustan ja syvän kyynelkaivon, joka -hänessä oli ja johon koko hänen tuskansa oli viisitoista vuotta -pisara pisaralta tippunut. - -Äkkiä hän nousi, pyyhkäisi pitkät harmaat hiukset otsaltaan ja -alkoi sanaakaan sanomatta molemmin käsin tempoa ikkuna-aukkonsa -ristikkoa raivoisammin kuin leijona. Ristikko kesti. Silloin hän meni -eräästä komeronsa nurkasta noutamaan suuren kiven, jota hän käytti -päänalusena, ja paiskasi sen ristikkoa vasten sellaisella voimalla, -että yksi rauta katkesi tuhansia kipinöitä singoten. Toinen isku -särki kokonaan tuon vanhan rautaristikon, joka sulki aukon. Sitten -hän väänsi käsin syrjään ruostuneet ristikonpätkät. On hetkiä, -jolloin naisen kädet saavat yli-inhimillisen voiman. - -Kun hän näin oli saanut esteet poistetuksi, eikä siihen mennyt -minuuttiakaan, hän tarttui tytärtään vyötäisistä ja veti hänet -komeroonsa. - --- Tule! että vedän sinut ylös kuilusta! mutisi hän. - -Kun tyttö oli kammiossa, asetti äiti hänet hiljaa lattialle, nosti -taas ylös, ja kantaen häntä käsivarsillaan, kuin tämä yhä olisi ollut -hänen pikku Agneksensa, hän kulki edes takaisin ahtaassa kopissaan -humaltuneena ja mielettömänä ilosta, huutaen ja laulaen, suudellen -tytärtään, puhellen hänelle, nauraen, itkien, kaikkea yhtaikaa ja -kiihkeästi. - --- Tyttäreni! tyttäreni! sanoi hän. -- Olen saanut tyttäreni! hän -on tässä. Hyvä Jumala on antanut hänet minulle takaisin. Hoi! -tulkaa kaikki! Onko ketään, joka haluaa tulla katsomaan tytärtäni? -Hyvä Jumala, miten hän on kaunis! Hän on antanut minun odottaa -viisitoista vuotta, hyvä Jumalani, mutta ainoastaan tehdäkseen hänet -kauniiksi. -- Mustalaisnaiset eivät siis olekaan syöneet häntä! -Kuka niin sanoi? Pikku tyttöni! pikku tyttöni! suutele minua. Nuo -hyvät mustalaisnaiset! Rakastan heitä! -- Sinä todellakin. Siksi -hypähtikin sydämeni joka kerta, kun sinä kuljit ohitse. Ja minä kun -luulin sitä vihaksi! Anna minulle anteeksi, Agnekseni, anna minulle -anteeksi. Sinä pidät minua hyvin ilkeänä, eikö niin? Rakastan sinua. --- Onko sinulla vielä pieni merkki kaulassasi? Annahan kun katson. -Hänellä on se yhä. Oh! sinä olet kaunis! Minä olen antanut teille -nuo suuret silmät! neitiseni! Suutele minua! Rakastan sinua. Mitä -huolin minä siitä, että muilla äideillä on lapsia, minä pilkkaan nyt -heitä. Tulkoot nyt tänne. Tässä on minun lapseni. Tässä on hänen -kaulansa, hänen silmänsä, hänen hiuksensa, hänen kätensä. Näyttäkääpä -minulle jotakin yhtä kaunista! Oh! minä vastaan siitä, että hän saa -rakastajia, tämä pikkuinen! Olen itkenyt viisitoista vuotta. Koko -minun kauneuteni on kadonnut ja mennyt häneen. Suutele minua! - -Hän puheli hänelle paljon muutakin päätöntä, jonka koko kauneus oli -äänensävyssä, saattoi hänen pukunsa sellaiseen epäjärjestykseen, että -hän punastui, suori kädellään hänen silkinhienoa tukkaansa, suuteli -hänen jalkojaan, hänen polviaan, hänen otsaansa, hänen silmiään, -hurmaantui kaikesta. Tyttö antoi hänen touhuta, toistaen silloin -tällöin hyvin hiljaa ja äärettömän lempeällä äänellä: -- Äitini! - --- Näetkö, pikku tyttöseni, jatkoi erakko, usein keskeyttäen puheensa -suudelmilla, näetkö, minä rakastan sinua suuresti. Me lähdemme -yhdessä täältä. Me tulemme ylen onnellisiksi. Olen saanut pienen -perinnön Reimsissä, kotiseudullamme. Tunnetko Reimsin? Ah! et, sinä -et tunne sitä, sinä olit liian pieni! Jospa tietäisit, miten sievä -olit neljän kuukauden vanhana! Niin pienet jalat, että niitä tultiin -uteliaisuudesta katsomaan aina Epernausta asti, joka on kolmen -peninkulman päässä! Meillä on maatilkku ja talo. Sinä nukut minun -vuoteessani. Hyvä Jumala! hyvä Jumala! kuka olisi sitä uskonut? -Minulla on tyttäreni! - --- Oi äitini, sanoi tyttö, kun hän vihdoin kykeni liikutukseltaan -puhumaan, -- mustalaisvaimo puhui totta. Meidän joukossamme oli muuan -hyvä mustalaisvaimo, joka kuoli viime vuonna ja aina hoiti minua -kuin kasvatusäiti. Hän se sitoi tämän pussin kaulaani. Hän sanoi -minulle aina: -- Lapsi, säilytä tarkasti tämä koriste. Se on aarre. -Sen avulla löydät äitisi. Sinä kannat äitiäsi kaulassasi. Hän ennusti -oikein, tuo mustalaisnainen! - -Erakko painoi tyttärensä uudelleen rintaansa vasten. - --- Tule, että saan suudella sinua! sinä sanot sen niin herttaisesti. -Kun pääsemme kotiin, lahjoitamme pikku kengät Jeesus-lapselle -kirkossa. Se on velvollisuutemme hyvää Pyhää Neitsyttä kohtaan. Hyvä -Jumala! miten kaunis ääni sinulla on! Kun puhuit äsken minulle, se -oli kuin soitantoa! Ah! Herra Jumalani! Olen löytänyt lapseni! Mutta -onko tämä kaikki uskottavaa? Ei siis kuole mistään, koska en kuollut -ilosta. Ja sitten hän löi käsiään yhteen ja nauroi ja huusi: - --- Miten onnellisina me elämmekään! - -Tällä hetkellä kaikui komeroon aseitten kalinaa ja hevosten kavioiden -töminää, joka tuntui tulevan Notre-Damen sillalta ja lähenemistään -lähenevän pitkin rantaa. Mustalaistyttö heittäytyi tuskan valtaamana -erakon syliin. - --- Pelasta minut! pelasta minut! äitini! ne tulevat tuolla! - -Erakko kalpeni. - --- Oi taivas! mitä sanotkaan? Olin unohtanut! sinua vainotaan! Mitä -olet sitten tehnyt? - --- En tiedä, vastasi onneton tyttö, mutta minut on tuomittu kuolemaan. - --- Kuolemaan! sanoi Gudule horjahtaen kuin ukkosen iskusta. -Kuolemaan! toisti hän hitaasti ja katseli tytärtään kiinteästi. - --- Niin, äiti, virkkoi tyttö menehtyen, ne aikovat tappaa minut. Ne -tulevat nyt ottamaan minut. Tuo hirsipuu on minua varten! Pelasta -minut! pelasta minut! He tulevat! pelasta minut! - -Erakko seisoi hetken liikkumattomana kuin kivettynyt, sitten hän -pudisti päätään epäilevästi ja päästäen sitten äkkiä naurun entisen -hirvittävän naurunsa, hän sanoi: - --- Hohhoh! ei! sinä puhut minulle unia. Kas niin! kadotin hänet, -viiteentoista vuoteen en nähnyt häntä, ja sitten löysin hänet -jälleen, enkä saisi pitää häntä kuin hetken! Ja hänet otettaisiin -minulta! ja nyt, kun hän on kaunis, kun hän rakastaa minua, nyt -tullaan häntä syömään minulta, minun, hänen äitinsä silmäin edessä. -Oh! ei! se ei ole mahdollista. Hyvä Jumala ei voi sellaista sallia. - -Tällöin tuntui ratsujoukko pysähtyvän, ja jonkun ääni kuului sanovan -etäämmällä: - --- Tänne päin, herra Tristan! Pappi sanoi, että tapaisimme hänet -Rotankololta. -- Kavionkapse alkoi uudelleen kuulua. - -Erakko ponnahti pystyyn epätoivoisesti huudahtaen. - --- Pelastaudu! pelastaudu, lapseni! Nyt muistan. Olet oikeassa. Sinun -kuolemasi on kysymyksessä. Kauhistus! kirous! - -Pelastaudu! - -Hän painoi kasvonsa luukulle, mutta veti ne nopeasti takaisin. -- -Älä mene, sanoi hän hiljaa lyhyesti ja synkästi, puristaen samalla -kouristuksenomaisesti puolikuolleen mustalaistytön kättä. Älä mene! -Älä hiisku mitään! Kaikkialla on sotilaita. Et voi lähteä. On liian -valoisa. - -Hänen silmänsä olivat kuivat ja palavat. Hän oli hetken vaiti. Hän -vain asteli pitkin askelin komerossa, repien tukuttain harmaita -hiuksiaan ja pureskellen ne rikki. - -Yhtäkkiä hän sanoi: - --- Ne tulevat. Tahdon puhua heille. Piiloudu tuonne nurkkaan. He -eivät näe sinua. Sanon heille, että sinä olet karannut, että päästin -sinut irti, totta totisesti! - -Hän asetti tytön, sillä hän kantoi häntä yhä, erääseen komeron -nurkkaan, jota ei voinut nähdä ulkoapäin. Hän kyyristi hänet niin, -etteivät kädet eivätkä jalat lainkaan pistäneet esiin pimennosta, -levitti hänen mustan tukkansa valkean puvun peitteeksi, asetti hänen -eteensä ruukkunsa ja kivensä, ainoat huonekalut, jotka hänellä oli, -kuvitellen, että tämä ruukku ja tämä kivi hänet kätkisi. Ja sen -tehtyään laskeutui hän rauhallisempana polvilleen ja rukoili. Päivä -vasta sarasti, ja Rotankolossa oli vielä pimeätä. - -Tällä hetkellä kuului papin ääni, tuo helvetillinen ääni, huutavan -aivan lähellä komeroa: - --- Tänne päin, kapteeni Febus de Châteaupers! - -Tämän nimen ja tämän äänen kuullessaan liikahti nurkkaan kyyristynyt -tyttö. - --- Älä hievahda! sanoi Gudule. - -Hän oli tuskin ehtinyt kuiskata tämän, kun komeron edusta jo oli -täynnä miehiä, miekkoja ja hevosia. Äiti nousi nopeasti ja meni -aukolle täyttääkseen sen. Hän näki suuren joukon aseistettuja jalka- ja -hevosmiehiä asettuneen Grève-torille. Heidän päällikkönsä astui -alas hevosen selästä ja tuli häntä kohden. - --- Eukko, sanoi tämä mies, joka oli julman näköinen, me etsimme -erästä noitaa hirttääksemme hänet: meille on sanottu, että hän oli -sinun käsissäsi. - -Äiti raukka vastasi niin välinpitämättömänä kuin taisi: - --- En käsitä, mitä tarkoitatte? Toinen vastasi: - --- Herra nähköön! mitä pajatti sitten tuo säikähtänyt arkkidiakoni? -Missä hän on? - --- Herra, hän on mennyt matkoihinsa, sanoi muuan sotilas. - --- No niin, hupsu eukko, jatkoi päällikkö, älä valehtele minulle. -Sinun vartioitavaksesi on annettu noita. Missä hän on? - -Erakko ei halunnut kieltää kaikkea pelosta, että häntä epäiltäisiin, -ja vastasi vakavalla ja yrmeällä äänellä: - --- Jos tarkoitatte muuatta tytön heilakkaa, joka äsken työnnettiin -käsiini, niin sanon teille, että hän puri minua käteen ja minä laskin -hänet irti. Siinä se. Jättäkää minut rauhaan. - -Päällikkö irvisti pettyneenä. - --- Älä valehtele minulle, vanha kummitus, jatkoi hän. Nimeni on -Tristan l'Hermite ja olen kuninkaan oikea käsi. Tristan l'Hermite, -kuuletko? Ja hän lisäsi katsellen ympärilleen Grève-torille: -- Sillä -nimellä on joltinenkin kaiku täällä. - --- Olittepa vaikka Saatana l'Hermite, vastasi Gudule, jossa syttyi -toivo, niin ei minulla olisi teille muuta sanottavaa enkä teitä -pelkää. - --- Herra nähköön! sanoi Tristan, siinäpä terhakka eukko! Olisiko -noitatyttö pelastunut ja minne päin hän pakeni? - -Gudule vastasi huolettomalla äänellä: - --- Rue du Moutonille päin, luulen. - -Tristan kääntyi ja viittasi joukkoaan asettumaan liikkeelle. Erakko -hengähti helpotuksesta. - --- Korkea herra, sanoi samassa muuan jousimies, kysykäähän tuolta -vanhalta velholta, miksi hänen ikkunaristikkonsa on noin rikki. - -Tämä kysymys täytti ahdistuksella äitiraukan sydämen. Hän ei -kuitenkaan kokonaan menettänyt tajuaan. - --- Se on aina ollut sellainen, sopersi hän. - --- Pah, vastasi jousimies, vielähän se tänään muodosti kauniin mustan -ristin, joka teki aivan hartaaksi. - -Tristan katsahti kieroon erakkoa. - --- Luulenpa, että muori hämmentyi! - -Tuo onneton äiti tunsi, että kaikki riippuu hänen terhakkuudestaan, -ja kuolema sydämessä alkoi hän nauraa virnottaa. Äidit kykenevät -sellaiseen. - --- Pah! sanoi hän, tuo mies on humalassa. On jo toista vuotta siitä, -kun muuan kivikuorman perä töytäisi aukkoon ja särki ristikon. Ja -kyllä minä haukuin ajajan pahanpäiväisesti! - --- Se on totta, sanoi muuan toinen jousimies, minä olin silloin läsnä. - -Kaikkialla on aina henkilöitä, jotka ovat nähneet kaikki. Tämä -jousimiehen odottamaton todistus elvytti jälleen erakkoa, joka -kuulustelun aikana ikään kuin asteli veitsen terällä kuilun yllä. - -Mutta hän oli tuomittu alituiseen toivon ja pelon vaihteluun. - --- Jos rattaat sen ovat tehneet, virkkoi ensimmäinen jousimies, -pitäisi ristikon sakarain olla sisälle päin vääntyneet, kun ne nyt -ovat ulospäin. - --- He! he! sanoi Tristan sotilaalle, sinullapa on oikea Châtelet'n -tutkintotuomarin nenä. Mitä te siihen vastaatte, eukko? - --- Jumalani! huudahti erakko äärimmäisen hädän vallassa ja hänen -ponnistuksistaan huolimatta kyynelten tukahuttamalla äänellä, -vannon teille, korkea-arvoisa herra, että rattaat särkivät tämän -ristikon. Kuulittehan, että tuo mies on sen nähnyt. Ja mitä se teidän -mustalaistyttöönne kuuluu? - --- Hm! murahti Tristan. - --- Perhana! sanoi sotilas poliisipäällikön kiitoksen kannustamana, -sakarain murto on aivan tuore! - -Tristan ravisti päätään. - --- Miten kauan sanoitte olevan aikaa tuosta rattaitten iskusta? - --- Kuukausi tai ehkä pari viikkoa, korkea-arvoisa herra. En muista -oikein. - --- Hän sanoi ensin yli vuoden, huomautti sotilas. - --- Tämä näyttää epäilyttävältä! sanoi poliisipäällikkö. - --- Korkea-arvoisa herra, huusi erakko yhä nojallaan aukossa ja -peläten, että epäluulot saisivat heidät pistämään päänsä sisälle ja -tarkastamaan komeroa, -- vannon teille, että rattaat ovat särkeneet -ristikon. Vannon sen teille paratiisin pyhien enkelien kautta. Jollei -sitä ole rattaat tehneet, tahdon joutua iankaikkisesti kadotukseen ja -luopua Jumalasta! - --- Sinä vannot ylen innostuneena! sanoi Tristan ja tarkasteli häntä -tutkivin katsein. - -Tuo naisraukka tunsi vakuutustensa luotettavuuden heikkenemistään -heikkenevän. Hän oli sanomaisillaan typeryyksiä ja ymmärsi, ettei -ollut sanonut, mitä hänen olisi pitänyt sanoa. - -Tällöin saapui muuan toinen sotilas huutaen: -- Korkea herra, tuo -vanha velho valhettelee. Noita ei ole päässyt pakoon Rue du Moutonia -pitkin. Ketju on ollut koko yön poikki kadun, eikä vartija ole nähnyt -kenenkään kulkevan ohitse. - -Tristan, jonka kasvot yhä synkkenivät, kysyi erakolta: - --- Mitä sanot tähän? - -Erakko koetti vielä pitää puoliaan seuraavalla väitteellä: - --- En tiedä, korkea-arvoisa herra, olenhan voinut erehtyä. Luulen, -että hän on mennyt joen yli. - --- Siis päinvastaiseen suuntaan, sanoi poliisipäällikkö. Ei ole juuri -luultavaa, että hän olisi halunnut takaisin Citéhen, jossa häntä -vainottiin. Sinä valehtelet, eukko! - --- Ei ole liioin venettä ei tällä eikä toisella puolella jokea, -lisäsi ensimmäinen sotilas. - --- Hän on voinut uida, vastasi erakko puolustautuen askel askeleelta. - --- Osannevatko naiset uida? sanoi sotilas. - --- Jumaliste! eukko! sinä valehtelet! sinä valehtelet! toisti -Tristan suuttuneena. Haluaisinpa jättää koko noidan ja ottaa sinut. -Neljännestunnin kidutus kiskoisi ehkä kurkustasi totuuden. Kas niin! -saat seurata meitä. - -Erakko iski ahnaasti näihin sanoihin. - --- Kuten haluatte, korkea-arvoisa herra. Tehkää niin! Tehkää! Viekää -minut kidutukseen. Viekää. Pian, pian! lähtekäämme heti. -- Sillä -aikaa, ajatteli hän, ehtii tyttäreni pelastautua. - --- Hiisi vieköön! sanoi poliisipäällikkö, onpa hänellä kiire -kidutuspenkille! En ymmärrä koko hullua. - -Muuan vanha, harmaatukkainen poliisimies astui esille ja sanoi -päällikölle: - --- Hullu todellakin, korkea herra! Jos hän on päästänyt irti -mustalaistytön, ei se ole hänen vikansa, sillä hän ei pidä -mustalaisista. Viisitoista vuotta olen ollut poliisina ja tänä -aikana olen joka ilta kuullut hänen kiroilevan mustalaisnaisia -loppumattomiin. Ja tuota pientä tanssijatarta, jolla on vuohi ja jota -me kai juuri jahtaamme, hän on sadatellut eniten. - -Gudule ponnisti voimiaan ja sanoi: - --- Häntä eniten. - -Muut poliisimiehet vahvistivat yksimielisesti toverinsa todistuksen. -Menetettyään toivon saada erakon suusta mitään esille Tristan -l'Hermite käänsi hänelle selkänsä, ja kuvaamattoman tuskan vallassa -näki erakko hänen suuntaavan kulkunsa hevosensa luo. - --- Lähdetään, sanoi Tristan hammasta purren. -- Jatketaan etsiskelyä. -En ummista silmiäni, ennen kuin mustalaistyttö on hirtetty. - -Hän epäröi kuitenkin vielä hetken, ennenkuin nousi hevosen selkään. -Gudulen sydän oli pakahtua tuskasta, kun hän näki hänen luovan ympäri -toria levottoman katseen kuin metsästyskoira, joka vainuaa riistan -läheisyyden eikä loittone paikaltaan. Viimein hän ravisti päätään -ja hyppäsi satulaan. Gudulen kauheasti kouristunut sydän laajeni ja -hän sanoi hiljaa luoden silmäyksen tyttäreensä, jota hän ei ollut -uskaltanut katsoa, siitä saakka, kun Tristan oli ollut paikkeilla: -- -Pelastettu! - -Tyttö raukka oli koko ajan istua kyyröttänyt nurkassaan henkeä -pidättäen, hievahtamatta ja kuolema silmiensä edessä. Häneltä ei -ollut mennyt hukkaan ainoakaan kohta Gudulen ja Tristanin välisestä -näytöksestä, ja äidin kaiken ahdistuksen hän oli tuntenut omassa -sydämessään. Hän oli kuullut, miten nauha, jossa hän riippui -pohjattoman syvyyden yllä, usean kerran oli ratissut, hän oli -luullut sen ainakin kaksikymmentä kertaa katkeavan; hän hengähti -helpotuksesta ja tunsi jälleen maata jalkainsa alla. Samassa hän -kuuli äänen sanovan poliisipäällikölle. - --- Hitto vieköön! herra poliisipäällikkö, minun asianani ei sotilaana -ole noitien hirttäminen. Roistojoukko on nujerrettu. Jätän loput -teidän huoleksenne. Myönnättehän olevan paikallaan, että lähden -komppaniani luo, joka on ilman kapteenia. - -Tämä oli Febus de Châteaupers'in ääni. On mahdotonta sanoin kuvata -sitä vaikutusta, minkä se mustalaistytössä herätti. Hän oli siis -siellä, hänen ystävänsä, hänen suojelijansa, hänen tukensa, hänen -turvansa, hänen Febuksensa! Hän nousi pystyyn, ja ennenkuin hänen -äitinsä oli ehtinyt estää häntä, hän oli hypähtänyt aukolle huutaen: - --- Febus! auta minua, Febukseni! - -Febus ei ollut enää siellä. Hän oli juuri täyttä laukkaa kääntynyt -Rue de la Coutellerien kulman ympäri. Mutta Tristan ei ollut vielä -lähtenyt. - -Erakko hyökkäsi kiljahtaen tyttärensä kimppuun. Hän riuhtaisi hänet -rajusti takaisin nurkkaukseen ja iski kyntensä hänen kurkkuunsa. -Tiikeriemokaan ei ole niin tarkka. Mutta se oli myöhäistä. Tristan -oli nähnyt hänet. - --- He! he! huudahti hän nauraen niin, että hänen kaikki hampaansa -näkyivät, jolloin hänen kasvonsa muistuttivat sudenkuonoa, kaksi -hiirtä satimessa! - --- Sitä minä epäilin, sanoi sotilas. Tristan löi häntä olalle sanoen: - --- Sinä olet hyvä kissa! -- Nyt käsiksi, lisäsi hän, -- missä on -Henriet Cousin? - -Muuan mies, jolla ei ollut sotilaan pukua eikä ryhtiä, astui esiin -heidän joukostaan. Hänellä oli puoliksi harmaa, puoliksi ruskea puku, -suora, sileä tukka, nahkaiset hihat ja köysikimppu suuressa kourassa. -Tämä mies seurasi aina Tristania, joka seurasi aina Ludvig XI:tä. - --- No toveri, sanoi Tristan l'Hermite, arvelen että noita, jota -etsimme, on tuolla. Sinä menet ottamaan hänet sieltä. Onko sinulla -portaasi täällä? - --- Tuolla on yhdet Maison-aux-Piliers'n vajassa, vastasi mies. -Tuossako asia suoritetaan? kysyi hän osoittaen kivistä hirttolaitetta. - --- Niin. - --- He! he! jatkoi mies nauraen vielä petomaisemmin kuin -poliisipäällikkö, sittenhän ei ole matka pitkä. - --- Kiiruhda! sanoi Tristan. Saat nauraa sitten. - -Siitä lähtien kun Tristan oli huomannut tytön, ja kaikki toivo -oli mennyttä, ei erakko ollut sanonut ainoatakaan sanaa. Hän oli -heittänyt mustalaistyttö raukan puolikuolleena nurkkaan ja asettunut -uudelleen aukkoon kädet nojallaan ikkunanpieltä vasten kuin -kaksi kiinnityskynttä. Tässä asennossa nähtiin hänen pelottomana -tarkastavan koko sotilasjoukkoa katseella joka jälleen oli muuttunut -villiksi ja mielettömäksi. Sinä hetkenä jolloin Henriet Cousin -lähestyi koppia, hän oli niin hirvittävän näköinen, että mies -peräytyi. - --- Herra, sanoi hän kääntyen poliisipäällikön puoleen, kumpi minun on -otettava? - --- Nuori. - --- Sitä parempi. Sillä vanhalla ei näy olevan kaikki oikealla -tolallaan. - --- Pieni tanssijatar raukka, sanoi vanha poliisimies. Henriet Cousin -lähestyi aukkoa. Äidin katse sai hänet painamaan silmänsä alas. Hän -sanoi arasti: -- Rouva... - -Erakko keskeytti hänet hiljaisella ja raivoisalla äänellä: - --- Mitä tahdot? - --- En teitä, vaan sen toisen, sanoi Henriet. - --- Kenen toisen? - --- Nuoren. - -Erakko ravisti päätään ja huusi: - --- Ei täällä ole ketään! Ei täällä ole ketään! Ei täällä ole ketään! - --- Onpa! sanoi pyöveli, kyllähän sen tiedätte. Antakaa minun ottaa -nuori. Teille en tee mitään pahaa. - -Erakko sanoi omituisen ivallisesti nauraen: - --- Ah! et tee minulle mitään pahaa! - --- Antakaa minulle se toinen, rouva; se on herra poliisipäällikön -tahto. - -Erakko toisti mielettömän näköisenä: - --- Ei täällä ole ketään. - --- Sanon, että on! vastasi pyöveli. Kaikki ovat nähneet, että teitä -on kaksi. - --- Katso! sanoi erakko nauraen pilkallisesti. Pistä pääsi aukkoon. - -Pyöveli katseli äidin kynsiä eikä uskaltanut. - --- Kiiruhda! huusi Tristan, joka tällä välin oli asettanut väkensä -kehään Rotankolon ympärille ja itse istui hevosen selässä hirsipuun -luona. - -Henriet meni poliisipäällikön luo uudelleen. Hän oli asettanut -köysikäärön maahan ja pyöritteli hämillään hattuaan käsissään. - --- Herra, mistä sinne sisälle menisi? kysyi hän. - --- Ovesta. - --- Ei ole ovea. -- Ikkunasta. - --- Se on liian ahdas. - --- Suurenna sitä, sanoi Tristan suuttuneena. Eikö sinulla ole -työaseita? - -Äiti katseli loukostaan henkeä pidättäen. Hän ei enää toivonut -mitään, hän ei tiennyt, mitä tahtoi, mutta hän ei tahtonut että hänen -tyttärensä otettaisiin häneltä. - -Henriet Cousin meni noutamaan työaselaatikkoaan Maisonaux-Piliers'n -vajasta. Hän otti sieltä myös kaksoisportaat, jotka hän heti -pystytti hirsipuuta vasten. Viisi kuusi poliisimiestä aseistautui -piikkikuokilla ja rautakangeilla, ja Tristan tuli heidän mukanaan -aukolle. - --- Eukko, sanoi poliisipäällikkö ankaralla äänellä, luovuta tyttö -meille hyvällä. - -Erakko katseli häntä aivan kuin ei ymmärtäisi mitään. - --- Perhana! jatkoi Tristan, mitä sinulla on sitä vastaan, että tämä -noita hirtetään niinkuin kuningas tahtoo? - -Erakko raukka nauroi raivoisaa nauruaan. - --- Mitäkö? Hän on minun tyttäreni. - -Äänensävy, jolla hän sanoi tämän, sai itse Henriet Cousinin -vavahtamaan. - --- Olen siitä pahoillani, vastasi poliisipäällikkö. Mutta se on -kuninkaan armollinen tahto. - -Erakko nauroi vielä kamalammin ja huusi: - --- Mitä sinun kuninkaasi minulle kuuluu? Sanon sinulle, että hän on -minun tyttäreni! - --- Murtakaa seinä, sanoi Tristan. - -Jotta saisi tarpeeksi suuren aukon, tarvitsi vain irrottaa suuri kivi -ikkuna-aukon alta. Kun äiti kuuli rautakankien ja piikkikuokkien -iskeytyvän hänen varustukseensa, hän päästi hirvittävän huudon ja -alkoi sitten tavattoman nopeasti juosta ympäri komeroaan, minkä -petoeläinten tavan hän oli oppinut häkissään. Hän ei sanonut enää -mitään, mutta hänen silmänsä liekehtivät. Sotilaat tunsivat kauhun -jäätävän sydäntään. - -Äkkiä erakko purskahti nauruun, otti kivensä ja heitti sen kaksin -käsin työssä olevia kohden. Mutta hänen kätensä vapisivat ja kivi -sinkosi syrjään osumatta kehenkään ja putosi Tristanin hevosen -jalkoihin. Erakko puri hammasta. - -Vaikka aurinko ei ollutkaan vielä noussut, oli jo valoisa, ja -Maison-aux-Piliers'n vanhoihin, rappeutuneisiin savutorviin -heijastui kaunis ruusuhohde. Oli hetki, jolloin suuren kaupungin -aamuvirkuimmat avaavat kattojen luukkuikkunat. Joku työläinen, joku -hedelmäinmyyjä, joka oli matkalla halleihin aaseineen, kulki torin -poikki; he pysähtyivät hetkeksi tuon Rotankolon ympärille kertyneen -sotilasjoukon luo, katselivat sitä ihmeissään ja jatkoivat matkaansa. - -Erakko oli mennyt istumaan tyttärensä eteen peittäen hänet -ruumiillaan ja kuunteli tuijottaen lapsiraukkaa, joka liikahtamatta -kuiskaili yhtä ainoata sanaa: Febus! Febus! Sitä mukaa kuin murtajain -työ näytti edistyvän, äiti vetäytyi koneellisesti yhä pitemmälle ja -painoi tyttöä yhä likemmäksi muuria. Äkkiä hän näki kiven liikahtavan -(sillä hän seurasi sitä herkeämättä katseellaan) ja hän kuuli -Tristanin äänen innostavan miehiä. Silloin hän kavahti sen lainauksen -vallasta, jossa hän oli jonkin aikaa ollut, ja huudahti äänellä, -joka milloin kaikui repivänä ja terävänä kuin saha, milloin sammalsi -ikään kuin kaikki kiroukset olisivat ruuhkautuneet hänen huulilleen -purkautuakseen yhtaikaa. - --- Ho! ho! ho! Sehän on kauheata! Te olette rosvoja! Aiotteko -todellakin ottaa minulta tyttäreni? Sanon teille, että hän on -tyttäreni! Oh! te pelkurit! Oh! te pyövelinrengit! te kurjat -murhaajan kätyrit! Apuun! apuun! tuli on irti! Mutta aikovatko ne -todellakin tuolla lailla ottaa minulta lapseni? Mikä on sitten se, -jota he nimittävät Jumalaksi? - -Sitten hän kääntyi Tristanin puoleen kuohuen raivosta, silmät -villisti tuijottaen, nelinryömin kuin pantteri ja hiukset pystyssä: - --- Koetapas vain tulla ottamaan minun tytärtäni! Etkö ymmärrä, että -tämä nainen sanoo sinulle, että se on hänen tyttärensä? Tiedätkö, -mitä merkitsee omistaa lapsi? Heh! susi-ilves, etkö ole koskaan -öitsinyt naaraasi kanssa? eikö sinulla ole koskaan ollut pentuja? ja -jos sinulla on niitä, eikö sinussa liiku mitään, kun ne ulvovat? - --- Pudottakaa maahan se kivi, sanoi Tristan, sehän on jo irti. -Rautakanget kohottivat kiven irralleen. Se oli, kuten sanottu, äidin -viimeinen varustus. Hän heittäytyi sen ylle, koetti pidättää sitä, -iski siihen kynsillään, mutta tuo suuri lohkare, jonka kuusi miestä -oli pannut liikkeelle, luisui hänen käsistään ja liukui hiljaa -rautakankeja myöten maahan. - -Kun äiti näki sisäänkäytävän auenneen, hän heittäytyi poikittain sen -eteen teljeten aukon ruumiillaan, väännellen käsiään, kolhien päätään -paasiin ja huutaen väsymyksestä niin käheällä äänellä, että se tuskin -kuului: - --- Apuun! tuli on irti! tuli on irti! - --- Ottakaa nyt tyttö, sanoi Tristan järkähtämättömänä. Äiti loi -sotilaisiin niin kauhistuttavan katseen, että he kernaammin -peräytyivät kuin etenivät. - --- No eteenpäin, jatkoi poliisipäällikkö. Sinä, Henriet Cousin! -Kukaan ei liikahtanut. - --- Perhana! Tristan l'Hermite noitui, sotilaat pelkäävät naista! - --- Herra, sanoi Henriet, onko tuo mikään nainen? - --- Hänellä on leijonanharja! sanoi muuan toinen. - --- Eteenpäin! jatkoi poliisipäällikkö, aukko on kyllin suuri. Astukaa -kolme rinnan, niinkuin Pontoisen muurinaukolla. Lopettakaa jo tämä, -piru vieköön! Ensimmäisen, joka peräytyy, lyön kahtia! - -Poliisipäällikön ja äidin kahtaalta ahdistaessa sotilaat epäröivät -hetkisen, mutta lähenivät sitten päättävästi Rotankoloa. - -Kun erakko näki tämän, hän nousi äkkiä polvilleen, sipaisi hiukset -kasvoiltaan ja antoi sitten laihojen ja naarmuisten käsiensä vaipua -reisiään vasten. Silloin alkoi suuria kyyneleitä valua hänen -silmistään ja virrata hänen poskillaan olevia vakoja myöten aivan -kuin puro uomassaan, jonka se itse on uurtanut. Ja samalla hän alkoi -puhua, mutta rukoilevalla, lempeällä, nöyrällä ja niin liikuttavalla -äänellä, että useampikin vanha poliisimies Tristanin ympärillä pyyhki -silmiään, vaikka he olisivat olleet valmiita syömään ihmisenlihaa. - --- Hyvät herrat poliisit! sana vain! Minun täytyy sanoa teille -jotain. Hän on minun tyttäreni, näettekö, minun rakas pieni tyttöni, -jonka olen kadottanut! Kuulkaa. Se on kokonainen tarina. Katsokaa, -minä tunnen sangen hyvin herrat poliisit He olivat aina hyviä minua -kohtaan siihen aikaan, kun pienet pojat heittelivät minua kivillä -siitä syystä, että vietin huonoa elämää. Nähkääs, te jätätte kyllä -minulle lapseni, kun saatte kuulla! Olen ilotyttö raukka! Mustalaiset -ovat varastaneet hänet minulta. Mutta minä olen säilyttänyt hänen -pikku kenkäänsä viisitoista vuotta. Katsokaa, se on tässä! Hänellä -oli näin pieni jalka. Reimsissä! Laululintunen! Folle-Peine-kadun -varrella! Te olette ehkä joskus kuulleet hänestä. Se olin minä. -Nuoruudessanne, silloin, se oli kaunista aikaa. Vietettiin hauskoja -neljännestunteja. Säälittehän minua, eikö niin, hyvät herrat? -Mustalaiset varastivat hänet minulta, he ovat piilottaneet häntä -minulta viisitoista vuotta. Luulin hänen kuolleen. Ajatelkaa, hyvät -ystävät, minä luulin hänen kuolleen. Olen viettänyt viisitoista -vuotta täällä, tässä kellarissa, ilman tulta talvisin. Se on kovaa, -se. Rakas pikku kenkä raukka! Olen valittanut niin, että hyvä Jumala -on kuullut minua. Tänä yönä antoi hän minulle tyttäreni takaisin. -Se on hyvän Jumalan ihme. Hän ei ollutkaan kuollut. Te ette ota -häntä minulta, olen varma siitä. Jos se olisin minä, en puhuisi -mitään, mutta hän, kuusitoistavuotias lapsi! antakaa hänen vielä -nähdä aurinkoa! -- Mitä hän on teille tehnyt? ei mitään. Enkä minä -liioin. Jospa olisitte tienneet, ettei minulla ole muuta kuin hän, -että minä olen vanha, että se on Pyhän Neitsyen minulle lähettämä -siunaus. Ja tehän olette kaikki niin hyviä! Tehän ette tienneet, -että hän oli minun tyttäreni. Nyt sen tiedätte. Oh! miten minä häntä -rakastan! Korkea herra poliisipäällikkö, antaisin mieluummin lävistää -sydämeni kuin raapaistavan naarmuakaan hänen sormeensa! Te näytätte -hyväntahtoiselta herralta! Se, mitä nyt olen sanonut, selittää teille -asian, eikö totta? Oh! jos teillä on ollut äiti, korkea-arvoisa -herra! antakaa minun pitää lapseni, tehän olette päällikkö! -Ajatelkaa, että rukoilen teitä polvillani, niinkuin rukoillaan -Ristiinnaulitun kuvaa! En pyydä mitään itselleni, olen Reimsistä, -hyvät herrat, minulla on enoni Mahlet Pradonin maatilkku. En ole -mikään kerjäläinen. En tahdo mitään, mutta tahdon pitää lapseni! -Oh! tahdon säilyttää lapseni. Hyvä Jumala, joka on meidän herramme, -ei ole antanut häntä minulle takaisin suotta! Kuningas! sanotte -kuningas! Eihän hänelle tuota suurtakaan huvia se, että minun pikku -tyttöni tapetaan! Ja kuningashan on hyvä! Hän on minun tyttäreni! hän -on minun tyttäreni! hän ei ole kuninkaan! hän ei ole teidän! Tahdon -mennä pois, me tahdomme mennä pois! Annetaanhan kahden naisen, joista -toinen on äiti, toinen tytär, rauhassa lähteä! Antakaa meidän mennä! -Me olemme Reimsistä. Oh! te olette niin hyviä, herrat poliisit. Minä -pidän teistä kaikista. Te ette ota minulta rakasta pienokaistani, -sehän on mahdotonta! Eikö niin, se on aivan mahdotonta? Lapseni! -lapseni! - -Emme koetakaan kuvailla hänen eleitään, hänen äänensävyään, -kyyneleitä, joita hän puhuessaan joi, käsiä, joita hän milloin risti, -milloin väänteli, hänen liikuttavaa hymyään, hänen kyyneleistä -katsettaan, hänen vaikerointiaan ja huokailuaan, hänen surkeita -ja järkyttäviä huutojaan, joita hän sekoitti näihin hillittömiin, -mielettömiin ja hajanaisiin sanoihin Kun hän lopetti, Tristan -l'Hermite rypisti silmäkulmiaan, mutta peittääkseen vain kyyneltä, -joka kihosi hänen tiikerinsilmiinsä. Hän voitti kuitenkin tämän -heikkouden ja sanoi jurosti: - --- Se on kuninkaan tahto. - -Sitten hän kumartui kuiskaamaan Henriet Cousinin korvaan: - --- Tehkää pian loppu tästä! -- Tuo pelätty poliisipäällikkö tunsi -ehkä hänkin rohkeutensa pettävän. - -Pyöveli ja poliisit tunkeutuivat komeroon. Äiti ei tehnyt lainkaan -vastarintaa, hän vain laahautui tyttärensä luo ja heittäytyi suin -päin hänen ylleen. Mustalaistyttö näki sotilaitten lähestyvän. -Kuolemankauhu elvytti hänet jälleen. - --- Äitini! hän huusi kuvaamattoman hädän vallassa, äitini! he -tulevat! puolusta minua. - --- Kyllä rakkaani, minä puolustan sinua! vastasi äiti sammuvalla -äänellä, ja sulkien hänet lujasti syliinsä hän peitti hänet -suudelmilla. Maaten siten maassa toisiaan syleillen olivat äiti ja -tytär sääliä herättävä näky. - -Henriet Cousin tarttui tyttöä kainaloista. Kun tyttö tunsi hänen -käsiensä kosketuksen, hän äännähti. Ooh! ja menetti tajuntansa. -Pyöveli, jonka silmistä putoili suuria kyyneleitä hänen ylleen, aikoi -nostaa hänet käsivarsilleen. Hän koetti irrottaa häntä äidistä, joka -oli niin sanoakseni solminut kätensä tyttärensä vyötäisten ympäri, -mutta hän oli niin lujasti takertunut tyttäreensä kiinni, että heitä -oli mahdoton erottaa. Henriet Cousin veti tytön ulos komerosta ja -äidin hänen mukanaan. Äidinkin silmät olivat kiinni. - -Aurinko nousi samassa, ja torilla oli jo melko paljon väkeä, joka -etäältä katseli, miten jotakin laahattiin pitkin toria hirsipuuta -kohti. Poliisipäällikkö Tristanin tapana mestauksissa ei ollut laskea -uteliaita lähelle. - -Ikkunoissa ei ollut ketään. Ainoastaan kaukana Notre-Damen Grèven -puoleisen tornin huipulla näkyi kirkasta aamutaivasta vasten -kaksi tummaa olentoa, jotka näyttivät katselevan. Henriet Cousin -seisahtui taakkoineen kohtalokkaiden portaitten juurelle ja asetti -niin liikutettuna, että tuskin saattoi henkeä vetää, nuoran tytön -kauniiseen kaulaan. Tuo onneton lapsi tunsi hamppuköyden kauhean -kosketuksen. Hän avasi silmänsä ja näki hirsipuun laihan käsivarren -ojentuvan yllään. Silloin hän koetti riuhtoa itseään irti ja huusi -kovalla ja sydäntäsärkevällä äänellä: -- Ei! ei! en tahdo! - -Äiti, jonka pää oli takertunut ja peittynyt tyttären vaatteisiin, ei -sanonut sanaakaan; nähtiin vain hänen koko ruumiinsa vavahtelevan ja -hänen kuultiin yhä kiihkeämmin suutelevan lastaan. Pyöveli käytti -tätä tilaisuutta hyväkseen irrottaakseen äkkinäisellä tempaisulla -erakon kädet, jotka tämä oli kietonut tuomitun ympärille. Joko -väsymyksestä tai toivottomuudesta erakko salli sen tapahtua. Silloin -pyöveli nosti tytön olkapäälleen, jossa tuo suloinen olento riippui -somasti taittuneena hänen suuren päänsä vieressä. Sitten hän astui -portaille. - -Samassa maahan vaipunut äiti avasi yhtäkkiä silmänsä. Ääntäkään -päästämättä hän nousi pystyyn kauhean näköisenä ja hyökkäsi sitten -pyövelin käteen kiinni kuin peto saaliinsa kimppuun ja puri sitä. -Tämä tapahtui salaman nopeudella. Pyöveli ulvahti tuskasta. Juostiin -hätään. Suurella vaivalla saatiin hänen vertavuotava kätensä -irrotetuksi äidin hampaista. Äiti ei päästänyt ääntäkään. Häntä -tyrkättiin raa'asti ja hänen päänsä nähtiin kolahtavan kiveystä -vasten. Hänet nostettiin pystyyn, mutta hän vaipui takaisin maahan. -Hän oli kuollut. - -Pyöveli, joka ei ollut hellittänyt tyttöä käsistään, ryhtyi nousemaan -portaita ylös. - - - - -II. "La creatura hella blanco vestita" - - [Kaunis valkopukuinen olento.] - - (_Dante_) - - -Kun Quasimodo huomasi, että kammio oli tyhjä, ettei mustalaistyttö -enää ollut siellä, että hänet oli viety pois sillä aikaa, kun hän -puolusti häntä, hän tarttui molemmin käsin päähänsä ja polki jalkaa -hämmästyksestä ja tuskasta. Sen jälkeen hän alkoi juosta ympäri -kirkkoa etsien mustalaistyttöään, kajauttaen omituisia ulvahduksia -joka muurinnurkkauksessa ja siroitellen punaisia hiuksiaan -kaikkialle. Juuri tällöin tunkeutuivat voittoisat kuninkaalliset -jousimiehet Notre-Dameen etsien hekin mustalaistyttöä. Quasimodo -auttoi heitä siinä, aavistamatta lainkaan, kuuro raukka, heidän -turmiollisia aikeitaan. Hän luuli kulkureita mustalaistytön -vihollisiksi. Hän johti itse Tristan l'Hermiten kaikkiin mahdollisiin -piilopaikkoihin, avasi hänelle salaovet ja alttarien ja sakaristojen -takaiset komerot. Jos tuo onneton tyttö olisi ollut vielä siellä, -olisi Quasimodo luovuttanut hänet. Kun Tristan, joka ei hevillä -luopunut tehtävistä, oli turhaan etsintään väsyneenä jättänyt sen, -jatkoi Quasimodo yksin etsiskelyjään. Kymmenet kerrat hän tutki -kirkon kauttaaltaan, päästä päähän, laidasta laitaan, ylhäältä alas, -nousten ja laskeutuen, juosten, kutsuen, huutaen, nuuskien, urkkien, -tutkien, pistäen päänsä joka koloon, työntäen soihdun joka holvin -alle, epätoivoisena, hulluna. Koiras, joka on kadottanut naaraansa, -ei karju niin, eikä ole niin villin näköinen. Kun hän vihdoin oli -varma, täysin varma siitä, ettei tyttö enää ollut kirkossa, että -hänet oli ryöstetty, hän nousi hitaasti ylös torninportaita, noita -portaita, joita hän oli rientänyt niin innoissaan ja voitonriemuisena -ylös sinä päivänä, jona hän oli pelastanut tytön. Hän kulki -nyt samoja teitä pää painuksissa, äänetönnä, kyyneleettömänä, -miltei hengähtämättä. Kirkko oli jälleen autio ja yhtä hiljainen -kuin ennenkin. Jousimiehet olivat lähteneet sieltä jatkaakseen -noidan etsiskelyä Citéssä. Quasimodo yksinään oli jäänyt tuohon -suunnattomaan Notre-Dameen, joka vielä hetkistä aikaisemmin oli -ollut niin melskeisesti piiritettynä, ja hän oli nyt matkalla -kammioon, jossa mustalaistyttö oli nukkunut niin monta viikkoa hänen -vartioimanaan. Taipaleella pälkähti hänen päähänsä, että hän ehkä -tapaisi hänet siellä. Kun hän kääntyessään sen pylvästen kulmauksen -ympäri, joka johtaa pohjoisen sivulaivan katolle, näki tuon pienen -kammion pienine ikkunoineen ja pienine ovineen kätkössä suuren -tukikaaren alla kuin linnunpesän oksan alla, hänen rohkeutensa -petti, mies raukan, ja hän nojasi pylvääseen, ettei kaatuisi. Hän -kuvitteli, että tyttö oli ehkä palannut sinne takaisin, että joku -hyvä haltija oli varmaankin tuonut hänet takaisin, että tämä kammio -oli niin rauhallinen, turvallinen ja soma, ettei tyttö hennoisi olla -palaamatta sinne, eikä hän uskaltanut ottaa enää askeltakaan, ettei -särkisi kuvitelmaansa. - --- Niin, hän sanoi itsekseen, hän ehkä nukkuu tai rukoilee. Ei -häiritä häntä. - -Vihdoin hän kokosi kaiken rohkeutensa, lähestyi varpaillaan kammiota, -katsoi sinne ja astui sisään. Tyhjä! kammio oli yhä tyhjä! Tuo -onneton kuuro kierteli sitä hitain askelin, kohotti vuodetta ja -katsoi sen alle, ikään kuin tyttö olisi voinut olla kätkössä patjan -ja lattian välissä, sitten hän ravisti päätään typertyneen näköisenä. -Äkkiä hän murskasi soihtunsa lattiaa vasten ja sanaakaan sanomatta, -huokaustakaan päästämättä syöksyi täyttä vauhtia seinää vasten ja -vaipui tajuttomana maahan. - -Tajuihinsa palattuaan hän heittäytyi vuoteelle, kieritteli -itseään siinä, suuteli hullun kiihkon vallassa vielä haaleata -paikkaa, missä tyttö oli maannut, ja lepäsi siinä jonkin hetken -liikahtamattomana aivan kuin henkiheittona, sitten hän nousi hikeä -valuen, läähättäen ja mielettömänä ja alkoi takoa päätään seiniin -hirvittävän säännöllisesti kuin kellojensa kieliä kellonlaitoihin -ja sen näköisenä, kuin olisi päättänyt murskata sen. Vihdoin hän -vaipui uudelleen menehtyneenä maahan; hän laahautui polvillaan -ulos kammiosta ja kyyristyi oven eteen typertyneen näköisenä. -Hän istui siinä toista tuntia liikahtamatta tuijottaen autiota -kammiota synkempänä ja miettiväisempänä kuin äiti, joka istuu tyhjän -kehdon ja täyden ruumisarkun välissä. Hän ei sanonut sanaakaan. -Pitkien väliaikojen päästä vavahdutti vain nyyhkytys rajusti hänen -ruumistaan, mutta kyyneleetön nyyhkytys, kuin kesäiset kalevantulet, -jotka eivät jyrähtele. - -Mietiskellessään lohduttomissa unelmissaan, kuka mahtoi olla -mustalaistytön yllättävä ryöstäjä, hän tuli ajatelleeksi -arkkidiakonia. Hän muisti, että dom Claude oli ainoa, jolla oli -avain niihin portaisiin, jotka johtivat kammioon, hän muisti nuo -öiset yritykset mustalaistyttöä vastaan, joista hän, Quasimodo, -oli ollut ensimmäisessä avullisena ja joista hän oli toisen -ehkäissyt. Hän muisti lukemattomat pikku seikat eikä epäillyt, että -arkkidiakoni oli ottanut häneltä mustalaistytön. Niin suuri oli -kuitenkin hänen kunnioituksensa pappia kohtaan, niin syvällä olivat -kiitollisuuden, kiintymyksen ja rakkauden juuret hänen sydämessään -tätä miestä kohtaan, että ne tänäkin hetkenä saattoivat vastustaa -mustasukkaisuuden ja epätoivon purkausta. - -Hänestä oli ilmeistä, että arkkidiakoni oli tehnyt sen, mutta se -verinen, murhaava viha, jota hän olisi tuntenut kaikkia muita -kohtaan, muuttui heti tuon kuuroraukan sydämessä kahta katkerammaksi -tuskaksi, kun oli kysymyksessä Claude Frollo. - -Ajatellessaan siten parhaillaan pappia aamunsarastuksen ensi -säteiden valaistessa tukipylväitä, Quasimodo näki Notre-Damen -ylimmässä kerroksessa absiidin ympäri kääntyvän uloimman kaiteen -mutkassa henkilön, joka lähestyi häntä. Kellonsoittaja tunsi hänet. -Arkkidiakoni sieltä tuli. Claude asteli raskain, hitain askelin. -Hän ei katsellut eteensä kulkiessaan, hän asteli pohjoista tornia -kohden, mutta hänen kasvonsa olivat suuntautuneina sivulle Seinen -oikeanpuoleista rantaa kohden, ja hän kurkotti kaulaansa aivan kuin -olisi nähnyt jotakin kattojen takaa. Huuhkajalla on usein tuollainen -vino asento. Se lentää yhtäälle ja katselee toisaalle. -- Pappi kulki -tällä tavalla Quasimodon ohitse huomaamatta häntä. - -Kuuro, jonka tämä äkillinen ilmestys oli kivettänyt, näki hänen -astuvan sisälle pohjoisen tornin portaisiin johtavasta ovesta. Lukija -tietää, että tästä tornista näkyy Kaupungintalo. Quasimodo nousi ja -seurasi arkkidiakonia. - -Quasimodo astui tornin portaille noustakseen ylös tietämättä, minkä -vuoksi pappi niitä nousi. Muuten tuo kellonsoittaja raukka ei -oikein tiennyt, mitä tekisi, mitä sanoisi, mitä tahtoisi. Raivo ja -pelko raatelivat hänen sydäntään. Arkkidiakoni ja mustalaistyttö -taistelivat hänen sielustaan. - -Saavuttuaan tornin huipulle hän katseli tarkasti, missä pappi oli, -ennen kuin astui portaitten varjosta katolle. Pappi oli häneen selin. -Kellotornin kattopengermää ympäröi pilarikaide. Pappi, jonka katse -oli suunnattuna kaupunkiin päin, nojasi rintaansa Notre-Damen sillan -puoleiseen kaiteeseen. - -Quasimodo hiipi hiljaa kuin susi hänen taakseen nähdäkseen, mitä -hän katseli. Papin huomio oli niin kiintynyt katseluun, ettei hän -lainkaan kuullut kuuron askeleita takanaan. - -Pariisi, ja varsinkin senaikuinen Pariisi tarjosi komean ja -ihastuttavan näyn kesäisen päivänkoiton raikkaassa valaistuksessa -Notre-Damen tornien huipulta. Oli heinäkuu. Taivas oli kirkas. Siellä -täällä oli sammumassa jokin viivästynyt tähti, mutta idässä päin -näkyi kirkkaimmalla kohdalla taivasta vielä sangen loistava tähti. -Aurinko oli juuri nousemassa. Pariisi alkoi elää. Tuo hyvin valkea ja -puhdas valaistus sai kaikki itään päin olevat talonsivut kuvastumaan -silmään selvästi ja teräväpiirteisesti. Jättiläismäisten kellotornien -varjo ulottui katolta katolle suuren kaupungin toisesta laidasta -toiseen saakka. Muutamista kortteleista kuului jo puhelua ja melua. -Tuolla löi kello, täältä kuului vasaran kalkutusta, tuolta rattaitten -kolinaa katukiviä vasten. Sieltä täältä kohosi tuosta kattolakeudesta -jo ikään kuin suunnattoman tulikivilouhoksen halkeamista -savupatsaita. Virta, jonka vesi taittuu monien siltojen holvikaaria -ja saarien kärkiä vasten, välkkyili hopeauomana. Kaupungin -ympäristössä vallien ulkopuolella häipyi näköala suureen, höytyiseen -usvakehään, jonka lävitse epäselvästi erotti lakeuden epämääräisen -viivan ja kumpujen sirot kohoutumat. Kaikenlaista epäselvää hälinää -alkoi kuulua tuosta puolittain heränneestä kaupungista. Itää kohden -ajeli tuuli vaaleita, pumpulimaisia pilvenhattaroita, jotka se oli -siepannut kukkulain usvavilloista. - -Tuomiokirkon edustalla seisoi muutamia naisia maitokannut käsissä -osoitellen ihmeissään toisilleen Notre-Damen pääportaalin särjettyjä -ovia ja kahta jähmettynyttä lyijypuroa hiekkakivilaattojen raoissa. -Yöllisestä mellakasta ei ollutkaan enää muita jälkiä nähtävissä. -Rovio, jonka Quasimodo oli sytyttänyt tornien väliin, oli sammunut. -Tristan oli jo raivannut torin ja antanut heittää ruumiit Seineen. -Ludvig XI:n tapaiset kuninkaat huuhtovat kiireesti katukiveyksen -verilöylyn jäljiltä. - -Tornin kaiteen ulkopuolella aivan sen kohdan alla, johon pappi oli -pysähtynyt, oli tuollainen merkilliseksi kuvioksi veistetty kivinen -vesitorvi, jollaisia ulkonee niin runsaasti goottilaisten rakennusten -räystäiltä. Vesitorven halkeamassa kasvoi kaksi sievää, kukkivaa -leukoijaa, jotka tuulen huojuttelemina ikään kuin elävät olennot -nyökkäilivät toisilleen veikeitä tervehdyksiä. Tornin yläpuolelta -taivaan korkeudesta kuului lintujen liverrystä. - -Mutta pappi ei kuunnellut eikä katsellut mitään sellaisia. Hän -oli niitä ihmisiä, jotka eivät näe aamua, lintuja eikä kukkia. -Koko tuossa suunnattomassa näköalassa, joka käsitti niin paljon -katseltavaa, hänen huomionsa oli kiintynyt yhteen ainoaan pisteeseen. - -Quasimodo paloi halusta kysyä häneltä, mitä hän oli tehnyt -mustalaistytölle. Mutta arkkidiakoni ei tällä hetkellä näyttänyt -lainkaan olevan tässä maailmassa. Hän eli ilmeisesti tuollaista -valtavaa elämänhetkeä, jolloin ei huomaisi edes maan repeämistä. -Hän seisoi liikkumattomana ja äänetönnä, katse kiintyneenä -tuijottamaan johonkin määrättyyn kohtaan; ja tuossa äänettömyydessä -ja liikkumattomuudessa oli jotakin niin pelottavaa, että villiä -kellonsoittajaa pöyristytti, eikä hän uskaltanut sitä häiritä. Sen -tähden hän tyytyi seuraamaan arkkidiakonin katseen suuntaa, sillä -olihan sekin eräänlainen tapa kysyä, ja niin tuon onnettoman kuuron -katse osui Grève-torille. - -Hän näki, mitä pappi katseli. Vakinaisen hirsipuun ääreen oli -pystytetty tikkaat. Torilla oli jonkin verran väkeä ja paljon -sotilaita. Muuan mies laahasi pitkin toria jotakin valkoista, josta -riippui jotakin mustaa. Tämä mies pysähtyi hirsipuun juurelle. - -Siellä tapahtui jotakin, jota Quasimodo ei selvästi voinut erottaa. -Ei siksi, ettei hänen ainoan silmänsä näkökyky olisi ollut ennallaan, -vaan siksi, että sotilasjoukko esti häntä erottamasta kaikkea. Tällä -hetkellä muuten aurinko nousi näkyviin, ja taivaanrannan yli tulvahti -sellainen valovirta, että näytti siltä, kuin Pariisin kaikki huiput, -tornit, savutorvet ja talonpäädyt olisivat yhtaikaa syttyneet tuleen. - -Tällä välin mies alkoi nousta tikkaita ylös. Tällöin Quasimodo näki -hänet jälleen selvästi. Hän kantoi olkapäällään naista, nuorta -valkopukuista tyttöä, ja tytöllä oli köydensilmukka kaulassa. -Quasimodo tunsi hänet. Se oli mustalaistyttö. - -Mies oli päässyt portaitten yläpäähän. Siellä hän asetti -köydensilmukan kuntoon. Tällöin pappi laskeutui polvilleen kaiteen -pilarien väliin paremmin nähdäkseen. - -Yhtäkkiä mies potkaisi jalallaan voimakkaasti portaat syrjään, ja -Quasimodo, joka henkeä pidättäen katseli, näki tuon onnettoman lapsen -heilahtelevan köyden silmukassa parin sylen korkeudella maasta ja -miehen istuvan kyyristyneenä hänen olkapäillään. Köysi pyörähti -usean kerran ympäri, ja Quasimodo näki kamalien kouristuksien -nytkäyttelevän mustalaistytön ruumista. Pappi puolestaan katseli -kaula kurkollaan ja silmät pullistuneina tätä kauheaa ryhmää, miestä -ja tyttöä, hämähäkkiä ja kärpästä. - -Kauhunäyn kohokohdassa papin lyijynharmaille kasvoille levisi -saatanallinen nauru, nauru, johon voi purskahtaa vain olento, joka -ei enää ole ihminen. Quasimodo ei kuullut tätä naurua, mutta näki -sen. Kellonsoittaja vetäytyi jonkin askeleen päähän arkkidiakonin -taakse ja syöksähti yhtäkkiä raivokkaana hänen kimppuunsa survaisten -hänet takaapäin suurilla nyrkeillään alas syvyyteen, johon dom Claude -kurkotteli. - -Pappi huudahti: -- Kirous! ja putosi. - -Vesitorvi, joka oli hänen allaan, pidätti häntä putoamasta. Hän -tarrautui siihen kiinni epätoivon vimmalla. Samalla kun hän avasi -suunsa huutaakseen uudelleen, hän näki päänsä yllä Quasimodon -kauhistuttavat ja kostonhimoiset kasvot, ja hän vaikeni. - -Hänen allaan oli huimaava syvyys. Enemmän kuin kahdensadan jalan -putous ja katukiveys. Tuossa kauheassa asemassa arkkidiakoni ei enää -sanonut sanaakaan, ei päästänyt huokaustakaan. Hän vain vääntelehti -ja teki tavattomia ponnistuksia kavutakseen vesitorven päälle. Mutta -hänen kätensä eivät saaneet tukevaa otetta graniitista, ja hänen -jalkansa raapivat mustunutta seinää saamatta minkäänlaista tukea. Ne, -jotka ovat olleet Notre-Damen tornien huipulla, tietävät, että seinän -yläreuna muodostaa ulkoneman aivan kaiteen alla. Tätä sisäänpäin -vinoa pintaa vasten ponnisti onneton arkkidiakoni turhaan voimiaan. -Hän ei ollut tekemisissä kohtisuoran, vaan hänen altaan pakenevan -seinän kanssa. - -Quasimodon ei olisi tarvinnut muuta kuin ojentaa kätensä vetääkseen -hänet ylös syvyydestä, mutta hän ei edes katsellut häntä. Hän katseli -Grève-torille. Hän katseli hirsipuuta. Hän katseli mustalaistyttöä. -Kuuro nojasi kaidetta vasten samalla kohdalla, jossa arkkidiakoni oli -ollut hetkistä aikaisemmin. Hän seisoi siinä silmät hellittämättä -kiinnittyneinä siihen ainoaan olentoon, joka tänä hetkenä oli koko -hänen maailmansa, seisoi kuin ukkosen lyömänä, liikkumattomana ja -äänetönnä, ja pitkä kyynelvirta valui hiljaa tuosta silmästä, joka -siihen saakka oli vuodattanut yhden ainoan kyyneleen. - -Tällä välin arkkidiakoni läähätti. Hänen kaljulta otsaltaan valui -virtanaan hikeä, hänen kyntensä raapiutuivat verille kivessä, hänen -polvensa kaivautuivat nahattomiksi kiviseinää vasten. Hän kuuli -vesikouruun tarttuneen kauhtanansa repeävän joka ponnistuksesta, -minkä hän teki. Ja kaiken onnettomuuden lisäksi vesitorven jatkona -oli lyijyinen johto, joka taipui hänen ruumiinsa painosta. -Arkkidiakoni tunsi tämän johtotorven vähitellen vääntyvän. Tuo kurja -ajatteli, että kun hänen kätensä käyvät voimattomiksi uupumuksesta, -kun hänen kauhtanansa halkeaa, kun tämä lyijytorvi taittuu, hän -putoaa, ja kauhu jähmetti hänen sydämensä. Toisinaan hän tuijotti -noin kymmenen jalkaa alempana olevaa, kivikuvioitten muodostamaa -pengermän tapaista, ja hän rukoili taivasta sydämensä pohjasta -sielunsa ahdistuksessa, että hänen suotaisiin päättää päivänsä tällä -kahden neliöjalan suuruisella ulkonemalla, kestäisipä se vaikka sata -vuotta. Kerran hän katsahti alas torille syvyyteen. Kohottaessaan -jälleen päänsä hän sulki silmänsä, ja hänen hiuksensa törröttivät -pystyssä. - -Näiden kahden miehen äänettömyys oli hirvittävää. Samalla kuin -arkkidiakoni jonkin jalan päässä kamppaili kauhean kuoleman kanssa, -Quasimodo itki ja katseli Grève-torille. - -Kun arkkidiakoni huomasi, että kaikki hänen rynnistelynsä vain -heikonsivat sitä vaivaista tukea, mikä hänellä vielä oli, hän päätti -pysytellä aivan hiljaa. Hän riippui siinä syleillen vesitorvea, -tuskin hengittäen, hievahtamatta, ilman pienintäkään muuta -liikahdusta kuin tuo koneellinen vatsan kouristus, jonka tuntee, kun -unessa luulee putoavansa. Hänen tuijottavat silmänsä olivat auki -valjun ja hämmästyneen näköisinä. Vähitellen hänen otteensa kuitenkin -herpaantui, hänen sormensa luisuivat vesitorvesta, hän tunsi yhä -enemmän käsivarsiensa heikontuvan ja ruumiinsa painavan. Lyijytorvi, -joka häntä kannatti, taipui joka hetki yhä alemmas syvyyttä kohden. -Hän näki allaan Saint-Jean-le-Rondin katon pienenä kuin kahtia -taitettu kortti. Hän katseli tornin välinpitämättömiä veistokuvia, -jotka hänen laillaan riippuivat syvyyden yläpuolella, mutta ilman -pelkoa omasta puolestaan tai sääliä häntä kohtaan. Hänen ympärillään -oli kaikki kiveä: hänen silmäinsä edessä ammottavat hirviöt, syvällä -hänen allaan torilla katukiveys, hänen päänsä yllä itkevä Quasimodo. - -Tuomiokirkon edustalla seisoskeli jokunen ryhmä uteliaita, jotka -rauhallisesti koettivat arvailla, kuka mahtoi olla tuo hullu, joka -huvitteli niin omituisella tavalla. Pappi kuuli heidän sanansa, sillä -heidän äänensä kuului hänen korviinsa selvästi ja kimeästi: - --- Mutta hänhän taittaa niskansa! Quasimodo itki. - -Vihdoin arkkidiakoni raivosta ja kauhistuksesta kuohuen käsitti, -että kaikki hänen ponnistuksensa olivat turhia. Hän keräsi kuitenkin -kaikki jäljellä olevat voimansa viimeiseen ponnistukseen. Hän -kouristi itsensä torvea vasten, työnsi polvillaan muuria, iski -sormensa kivessä olevaan halkeamaan ja hänen onnistui kavuta ehkä -jalan verran; mutta tämä äkillinen rynnistys sai lyijytorven, johon -hän nojasi, äkkiä vääntymään. Samalla halkesi kauhtanakin. Tuntien -tällöin kaiken pettävän allaan ja pidellen ainoastaan kangistuneilla -ja uupuneilla käsillään kiinni jostakin tuo onneton sulki silmänsä ja -hellitti otteensa vesitorvesta. Hän putosi. - -Quasimodo näki hänen putoavan. - -Niin korkealta putoaa harvoin pystysuoraan alas. Arkkidiakoni syöksyi -aluksi pää edellä ja kädet levällään, sitten hän pyörähti usean -kerran ympäri. Tuuli työnsi hänet erään talon kattoa vastaan, jolloin -hänen murskautumisensa alkoi. Hän ei kuitenkaan ollut vielä kuollut -sinne ehtiessään. Kellonsoittaja näki hänen koettavan tarttua kiinni -kattoon kynsillään, mutta se oli liian luisu, eikä hänellä ollut enää -voimia. Hän liukui nopeasti alas kuin irtautunut kattotiili ja putosi -katukiveykselle. Siellä hän ei enää hievahtanutkaan. - -Silloin Quasimodo kohotti katseensa mustalaistyttöä kohden, jonka -valkopukuisen ruumiin hän näki riippuvan kaukana hirsipuussa ja -vavahtelevan kuolinkamppailun viimeisissä kouristuksissa, sitten -hän laski sen alas tornin juurella viruvaan arkkidiakoniin, jonka -ruumiilla ei ollut enää ihmisruumiin muotoja, ja virkkoi nyyhkytyksen -paisuttaessa hänen rujoa rintaansa: - --- Voi! kaikki, mitä olen rakastanut! - - - - -III. Febuksen avioliitto - - -Kun piispan tuomioistuimen oikeudenpalvelijat saman päivän -iltapuolella tulivat noutamaan arkkidiakonin ruhjoutunutta ruumista -tuomiokirkon edustalta, Quasimodo oli kadonnut Notre-Damesta. - -Tästä tapauksesta liikkui kaikenlaisia huhuja. Ei epäilty lainkaan, -että oli tullut päivä, jolloin heidän sopimuksensa mukaan Quasimodo, -toisin sanoen paholainen, veisi mukanaan Claude Frollon, noidan. -Otaksuttiin, että hän oli särkenyt ruumiin ottaessaan sielun, aivan -kuin apina rikkoo pähkinänkuoren syödäkseen sydämen. - -Sen vuoksi ei arkkidiakonia haudattu siunattuun maahan Ludvig XI -kuoli seuraavana vuonna, elokuussa 1483. Mitä Pierre Gringoireen -tulee, hänen onnistui pelastaa vuohi, ja hän saavutti menestystä -tragedian alalla. Maisteltuaan tähdistäennustamista, filosofiaa, -rakennustaidetta, hermetiikkaa, kaikkia hullutuksia, hän näyttää -palanneen tragediaan, hulluimpaan kaikista. Hän nimitti sitä -_traagilliseksi lopuksi_. Mitä hänen draamallisiin voittoihinsa -tulee, oli valtion menojen laskuissa vuonna 1483 luettavana seuraava -pätkä: "Jehan Marchand'illo ja Pierre Gringoirelle, kirvesmiehelle -ja kynäilijälle, jotka ovat valmistaneet ja kyhänneet sen mysteerin, -joka esitettiin Pariisin Châtelet'ssa herra legaatin saapuessa, -hankkineet henkilöt ja järjestäneet sellaiset puvut, kuin mainittu -mysteeri vaati, ja samaten laittaneet lavat, jotka sitä varten olivat -tarpeelliset, sata livreä." - -Febus de Châteaupers'kin sai traagillisen lopun: hän meni naimisiin. - - - - -IV. Quasimodon avioliitto - - -Sanoimme äsken, että Quasimodo oli kadonnut Notre-Damesta -mustalaistytön ja arkkidiakonin kuolinpäivänä. Häntä ei enää sen -jälkeen nähty eikä tiedetty, minne hän oli joutunut. - -Esmeraldan hirttämispäivän jälkeisenä yönä pyövelinrengit olivat -ottaneet hänen ruumiinsa alas hirsipuusta ja vieneet sen, kuten -tapana oli, Montfauconin kellariin. - -Montfaucon oli, kuten Sauval sanoo, "kuningaskunnan vanhin ja -komein hirsipuu". Templen ja Saint-Martinin esikaupunkien välissä, -noin sadankuudenkymmenen sylen päässä Pariisin muurista, jonkin -jousenkantaman päässä Courtillesta, näkyi peninkulman päähän joka -taholle omituinen rakennus, joka suuresti muistutti kelttiläistä -kiviaitausta ja jossa myös uhrattiin ihmisiä. - -Kuviteltakoon kipsimäen laella suurta, suunnikkaanmuotoista, -viisitoista jalkaa korkeata, kolmekymmentä jalkaa leveätä ja -neljäkymmentä jalkaa pitkää muurinelikulmiota, jossa on ovi, -ulkopuolinen porrastie ja tasainen katto; tällä katolla kuusitoista -suunnatonta kolmekymmentä jalkaa korkeata, siloittamattomasta kivestä -pystytettyä pylvästä, jotka on asetettu riviin niitä kannattavan -nelikulmion kolmelle sivulle ja joiden yläpäät on yhdistetty -toisiinsa jykevillä hirsillä, joista riippuu ketjuja siellä täällä; -kaikissa näissä ketjuissa luurankoja; alhaalla tasangolla kiviristi -ja kaksi toisarvoista hirsipuuta, jotka näyttävät työntävän vesaa -päähirsipuun ympärillä; ja taivaalla kaiken tämän yläpuolella -loppumaton parvi korppeja. Siinä Montfaucon. - -Viidennentoista vuosisadan lopulla tuo kaamea hirsipuu, joka -oli peräisin vuodelta 1328, oli jo sangen rappeutunut. Hirret -olivat madonsyömät, ketjut ruostuneet, pylväät homeesta vihreät. -Alustan kivilohkareet olivat halkeilleet liitoksistaan ja ruohoa -kasvoi tuolla kattopengermällä, johon ei ihmisjalka astunut. Tämä -muistomerkki oli taivasta vasten kaamea näky, varsinkin öisin, -jolloin kuu valaisi noita vaaleita pääkalloja, tai kun yötuuli -heilutteli ja kalisteli ketjuja ja luurankoja pimeässä. Tämän -hirttopaikan läheisyys loi koko tienooseen synkän leiman. - -Tämän hirvittävän rakennuksen kivinen alusta oli ontto. Se oli -muodostettu suureksi kellariksi, jonka sulki vanha, rikkinäinen -rautaveräjä ja jonne heitettiin paitsi niitä ihmisruumiin jätteitä, -joita irtautui Montfauconin ketjuista, myös kaikissa Pariisin -vakinaisissa hirsipuissa teloitettujen onnettomain ruumiit. Tähän -syvään luuhuoneeseen, jossa niin monta inhimillistä tomumajaa ja -niin paljon rikoksia on yhdessä mädäntynyt, ovat myös monet maailman -mahtavat ja monet viattomat saaneet toinen toisensa jälkeen tallettaa -luunsa, aina Enguerrand de Marignista, joka uudisti Montfauconin ja -joka oli rehellinen mies, amiraali de Coligniin saakka, joka oli -viimeinen ja joka myös oli rehellinen mies. - -Mitä Quasimodon salaperäiseen katoamiseen tulee, kerromme tässä mitä -siitä tiedämme. - -Kun noin kaksi vuotta tai kahdeksantoista kuukautta niiden -tapausten jälkeen, joihin tämä kertomus päättyy, tultiin etsimään -Montfauconin kellarista kaksi päivää aikaisemmin hirtetyn Olivier -le Daimin ruumista, jonka omaiset olivat hankkineet Kaarle -VIII:lta luvan haudata hänet parempaan seuraan Saint-Laurent'iin, -löydettiin kaikkien noiden hirvittävien ruumiitten seasta kaksi -luurankoa, joista toinen syleili omituisesti toista. Toisella -näistä luurangoista, joka oli naisen, oli vielä joitakin riekaleita -puvusta, joka oli ollut valkeata kangasta, ja sen kaulassa nähtiin -korallihelminauha, jossa riippui pieni, vihreällä lasihelmellä -koristettu silkkipussi, joka oli auki ja tyhjä. Nämä esineet olivat -niin halpa-arvoisia, ettei pyöveli nähtävästikään ollut niistä -huolinut. Toinen, joka lujasti syleili sitä, oli miehen luuranko. -Huomattiin, että sen selkärangassa oli kyttyrä, sen niska painunut -hartiaan väliin ja toinen jalka toista lyhempi. Ainoakaan niskanikama -ei ollut venähtänyt sijoiltaan, joten oli ilmeistä, ettei miestä -ollut hirtetty. Mies, jonka luuranko se oli ollut, oli siis tullut -sinne ja kuollut siellä. Kun aiottiin irrottaa sitä luurangosta, jota -se syleili, se hajosi tomuksi. - - - - -VICTOR HUGO - - -Victor Hugo on 1800-luvun ranskalaisen romantiikan tunnetuin -romaanikirjailija ja aikansa kirjallisen elämän johtohenkilöitä. --- Hän syntyi Besançonin varuskuntakaupungissa 26.2.1802; hänen -isänsä oli eräs Napoleonin kenraaleista, jolle hallitsija soi -nimellisen kreivinarvon -- myöhemmin kirjailija piti tiukasti kiinni -tästä aatelisesta syntyperästään, vaikka hänen esi-isänsä ovat -todistettavasti olleet porvareita. Lapsuudenkodissa vanhempien välit -olivat huonot, ja Hugo näyttää perineen isältään vapaat elintapansa. -Perhe joutui muuttelemaan paikasta toiseen, mm. v. 1181 Espanjaan. -Täällä Victor Hugo tutki innostuneena varsinkin Burgosin katedraalia -ja hän joutui näkemään myös suunnattomia raajarikkoisarmeijoita -Napoleonin haavoittuneiden sotilaiden laahustaessa kohti Ranskaa. -Madridissa tuleva kirjailija kävi munkkien pitämää koulua. Koulun -portinvartija Corcovita oli epämuodostunut raukka, ja Victor Hugo -on kertonut nähneensä tässä miehessä ensi kerran Quasimodonsa -todellisuusvastineen. Niinpä Hugon ensimmäisessä romaanissa "Pariisin -Notre-Dame" (1831) onkin runsaasti Espanjan-kaudelta periytyviä -aineksia, samalla kun teos todistaa kirjailijan Walter Scottin -romaaneja kohtaan tuntemasta ihailusta. - -Romaanin ensimmäisten painosten ilmestyessä puuttui siitä kolme -lukua. Ensimmäisen täydellisen painoksen esipuheessa, joka on -päivätty lokakuun 20. päivänä 1832, Hugo selittää, että romaanin -käsikirjoituspinkasta oli joutunut harhateille kolme lukua; kahdessa -käsiteltiin Pariisin historiaa ja rakennustaidetta. Lukijat tuskin -huomasivatkaan niiden puuttumista, sillä ne eivät mitenkään -vaikuttaneet romaanin juoneen. Hugo selittää käsittävänsä romaanin -niinkuin näytelmänkin muodon yhtenäisenä syntyväksi kokonaisuudeksi, -jota ei voi perästä päin paikkailla. Sen tähden hän ei halunnut -- -eikä viitsinytkään, kuten hän tunnustaa -- kirjoittaa uudelleen -kadoksiin joutuneita lukuja, vaan julkaisi romaanin sellaisenaan. -Hugo piti kuitenkin näitä ensipainoksista puuttuneita lukuja niin -tärkeinä kokonaisuuden kannalta, että hän liitti ne heti romaaniinsa, -kun ne löydettiin. Niiden merkityksen tajuavat -- hän sanoo -- -erityisesti ne lukijat, jotka eivät etsi teoksesta ainoastaan -draamallista kertomusta, vaan nauttivat myös siihen kätketystä -aatesisällöstä, sen esteettisistä ja filosofisista ajatuksista. Hän -kumoaa pontevasti sen harhaluulon, että nämä luvut olisivat jälkeen -päin tehtyjä lisäyksiä. - -"Notre-Damen" ohella Victor Hugon luetuimpia kirjoja ja hänen -varsinainen pääteoksensa on "Kurjat" (1862), laaja yhteiskunnallisia -epäkohtia ruoskiva romaani. - -Eläessään Hugo oli palvottu ja vihattu: milloin hän oli Ranskan -Akatemian jäsenenä, milloin maanpakoon karkoitettuna. Mutta hän -kävi vakaumuksella taistelua kaikkia epäkohtia vastaan, ja kun hän -22.5.1885 kuoli, haudattiin hänet suurin juhlallisuuksin Panthéoniin. - - - -***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK PARIISIN NOTRE-DAME 1482*** - - -******* This file should be named 51790-8.txt or 51790-8.zip ******* - - -This and all associated files of various formats will be found in: -http://www.gutenberg.org/dirs/5/1/7/9/51790 - - -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/51790-8.zip b/old/51790-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index 1456257..0000000 --- a/old/51790-8.zip +++ /dev/null |