diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51684-8.txt | 2328 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51684-8.zip | bin | 42840 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 2328 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..b32c72a --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #51684 (https://www.gutenberg.org/ebooks/51684) diff --git a/old/51684-8.txt b/old/51684-8.txt deleted file mode 100644 index af6357f..0000000 --- a/old/51684-8.txt +++ /dev/null @@ -1,2328 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Irja, by Väinö Kataja - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - - -Title: Irja - Kuvaus - -Author: Väinö Kataja - -Release Date: April 7, 2016 [EBook #51684] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK IRJA *** - - - - -Produced by Tapio Riikonen - - - - - - -IRJA - -Kuvaus - - -Kirj. - -VÄINÖ KATAJA - - - - - -Boman ja Karlsson, Hämeenlinna, 1901. - - - - -1. - - -Hän oli saanut huoneensa järjestetyiksi ja istahti tyytyväisempänä -keinutuoliin. Kova homma oli Irjalla ollutkin, pannessaan kuntoon -huoneita. Entinen opettaja oli ollut miehenpuoli eikä ollut välittänyt -niin minkäänlaisesta siisteydestä. Tulla outoon paikkakuntaan, outoihin -oloihin ja ummehtuneisiin kansakouluhuoneisiin, se ei suinkaan tuntunut -hauskalta. - -Mutta puuhatessa alkoi Irjasta vähitellen näyttää vähän enemmän -kodikkaalta ja hauskemmaltakin. Kun saisi vielä kukkia ikkunalle ja -somemmat verhot... Mutta olihan vielä aikaa hommailla ennenkuin koulu -alkaisi. - -Hän keinutteli tuoliaan ja hyräili jotakin laulunnuottia. Kyllä näytti -aika hauskalta, eivätkä ihmisetkään, joita hän oli puhutellut, -tuntuneet vastenmielisiltä. Koulurakennus oli melkein uusi, komealla -paikalla, korkealla mäellä, josta näkyi kauas kylälle, leveälle joelle -ja suurille vaaroille joen toiselle puolelle. Toisesta ikkunasta näki -kirkon, tapulin suuret, valkoiset luukut ja kirkkomaan korkean -kuusikon. Ei ollut Irja seutua niin suurenmoiseksi osannut -kuvitellakaan. Oli luullut, että näin kaukana Pohjolassa jo vastaa -Lappi leivätön, että seutu on tasainen ja rämeinen, että vaivaiskoivut -ovat pulskimmat puut ja että asukkaat käyvät poronnahkatamineissa. -Häntä kummastutti nähdä hyvin viljeltyjä maita, niin kirkkaan sininen -taivas ja korkeita vaaroja, jotka muistuttivat mieleen lapsuuden -kultaiset päivät... - -Hän unohtui katselemaan ulos leveälle joelle, -- joka, kuin kaarena -kulkien, vuolaana virtaili ja kierteli somia saaria, -- vastapäätä -oleville kukkuloille, jonne syyskuun aurinko niin kumman kelmeästi -paistoi... Olikin yhä niin lämmin ja hauska sää, tuntui kuin kesä vielä -kertaisi jälkensä, kuin vielä kerran tahtoisi mieleen painaa ollutta, -lyhyttä ilon aikaa. Paikoin jo koivun lehti oli kellastunut, mutta -pihlajat punoittivat lehdikköjen keskeltä kuin mansikat mättäistään. - -Silmä ihaili seutua, mutta ajatus kiiti kaukana, tuli ja meni. Väliin -Irja raskaasti huokasi, väliin hymyili muistoilleen. Hän oli vielä niin -nuori. Pari vuotta oli ollut opettajana, sitten kun seminaarista pääsi. -Ja hän oli kaunis ja verevä. Sen hän tiesikin hyvin. Sillä hänelle oli -niin monet kerrat sitä vakuutettu... - -Kaunis! Kaunis! Hän nousi keinutuolista, silmätäkseen kuvastimeen ja -vakuuttaakseen itselleen, ettei hän ollut rumentunut matkalla... Kyllä -hän oli kaunis... - -Olihan hän saanut niin paljon todistuksia kauneudestaan. Aivanhan ne -hurjina hölmäsivät kantapäillä seminaarissakin. Melkein poikkeuksetta -ne olivat häneen rakastuneet, kaikki miesoppilaat. Sekin Oukka parka, -vaikka oli silmäpuoli... hyi! - -Siellä, missä oli viime vuoden ollut opettajana, oli ollut monta hyvin -romanttista lemmenseikkailua. Mutta yksikään niistä ei ollut tehnyt -häneen syvempää vaikutusta. Ja piloillaan hän useinkin oli -viehätysvoimaansa käyttänyt, nähdäkseen, oliko se pysynyt -entisellään... - -Ne olivat niin pienimäisiä, ne kosijat. Ei ainoatakaan, johon olisi -voinut todella luottaa. Oli sentään muuan vanhapoika, rikas ja hyvässä -asemassa. Hänenkin vanhan sydämensä Irja oli saanut lämpenemään, ja -hänestä hän saikin vastusta pitemmäksi aikaa. Mutta kun vanhapoika kävi -kertomaan tunteitaan, niin Irja nauroi hänelle vasten naamaa... - -Häntä nauratti vieläkin, muistellessaan sitä kosintaa... - -Kansakoulunopettajia oli ollut joka sormelle, ja kerran oli -tarkastajakin lämminnyt. Mutta ei tahtonut Irja mistään hinnasta -opettajan rouvaksi, elämään niukasti ja nälkää näkemään. Korkeammalle -hän pyrki. Hänelle oli vakuutettu, että hänen suloutensa kyllä hankkii -hänelle miehen, joka on kaikin puolin sovelias... - -Papin rouvaksi hän tahtoi. Kerran oli jo näyttänyt siltä, mutta äkkiä -tuuli kääntyikin. Se oli tapahtunut siellä, missä oli ensi vuotta -opettajana. Joululuvan aikana hän tutustui pappilan nuoreen -"maisteriin", joka luki papiksi, se oli pitkä ja pulska herra. Hänkin -rakastui hurjasti ja kertoi kaikki tunteensa Irjalle. Siihen kosintaan -oli Irjakin myöntynyt, ja he olivat yhdessä kuvailleet onnen kultaisia -päiviä jossakin sievän sievässä pappilassa. Sormukset oli päätetty -ostaa. Kaikki oli valmiina... - -Mutta joululuvan loputtua maisteri matkusti Helsinkiin lukujansa -jatkamaan. Eikä ainoatakaan kirjettä lähettänyt, vaikka oli niin -vannonut ja luvannut... suudellut ja puristellut ja halaillut... -heittiö... - -Irjan katseeseen ilmausi jäinen ilme ja kasvot kovenivat hänen -muistellessaan sitä viimeistä hyvästiä. Kuinka se katala oli -likistäynyt likelle ja puhunut niin tulista, intohimoista lemmenkieltä. - -Se olikin ainoa lemmenseikkailu, joka oli häneen jälkensä jättänyt. Hän -muisteli sitä aina katkerana ja oli miettinyt monenlaisia keinoja -kostaakseen. Mutta nythän se alkoi olla vanha asia, eikä hän sitä -mielellään tahtonut muistella. Toisinaan, yksin ollessa, se sentään -johtui mieleen ja harmitti... harmitti varsinkin nyt, kun oli kuullut -"maisterin" menneen kihloihin erään hyvin ylhäisen tytön kanssa... - -Viereisestä huoneesta kuului kolinaa. Siellä Pitkä-Riika vielä siisti -ja puhdisteli. Se oli kielevä akka, joka oli Irjalle kertonut kaikki -kylän merkillisyydet ja pienen, kuvaavan palasen entisten opettajain -elämästä. Riika tuntui tietävän kaikki... - -Minkälaisia lienevät tämän pitäjän nuoret? johtui Irjalle äkkiä -mieleen. Riika kyllä tietäisi. Mutta piti olla varovainen ja kautta -rantain tiedustella. - -Ja kun Riika oli lopettanut siistimisen, kutsui Irja hänet puheilleen. -Hän tiedusteli vähän mitäkin, päästäkseen puheen alkuun. Ja vihdoin hän -kysyi: - -"Kuinka onkaan? Onko täälläkin apulainen?" - -"Onhan se. Rokonarpinen, punapäinen ja muutenkin ruma roikale. Vaan -saarnamies on hyvä", selitti Riika. - -"Hm. Vai niin. Ja nainut mies?" - -"Tietenkin. Kolme lastakin jo. Eikö opettaja ole vielä pappilassa -käynytkään?" - -"En vielä. Onko pappilassa nuorta väkeä?" - -"Ei vallan. Tämä nuorin poika Akseli, joka kuulutaan nyt pian papiksi -vihittävän, on sekin jo matkustanut pois. Ei ole pappilassa talonväkeä -muita kuin rovasti ja rovastinna. Akseli-herra oli morsiamineen täällä -kesällä. Menneellä viikolla he vasta matkustivatkin." - -"Vai niin. Ei tässä pitäjässä taida nuorta väkeä olla lainkaan?" kysyi -Irja, koettaen naureskella. - -"Onhan toki. Mutta ei ole herrasväkeä juuri. Vaan nuoria on, on -nuorisoseurakin." - -"Niin todellakin. Kuulin tuolla taipaleella, että täällä on -nuorisoseurakin." - -"Eikö opettaja kuulu nuorisoseuraan?" - -"Olinhan minä toisinaan iltamissa, mutta en ole vakinaisena jäsenenä -ollut. Senkin pitäjän nuoriso, jossa viime vuoden olin opettajana, oli -vallan raakalaisia ja heittiöitä. Ei siellä juuri huvikseen käynyt." - -Riika alkoi selittää nuorisoseurasta minkä tiesi. Toiset sitä -laittavat, toiset kiittävät. Silloin oli seura ollut parhaassa -kukoistuksessa, kun Kanervan isäntä oli esimiehenä. Oli ollut -näytelmiä, kuvaelmia ja paljon muuta hauskaa. Mutta Kanerva oli -suuttunut jostakin ja heittänyt seuran oman onnensa nojaan. Sittemmin -oli kuulunut, että seuran jäsenet olivat käytöksellään häväisseet -itsensä ja seuransa. - -"Talonpoikako se Kanerva on?" kysyi Irja. - -"Niin on. Tästähän näkee Kanervalle. Se on tuo vaaleanvihreä talo tuon -mäen kumpulalla", selitti Riika, viitaten sormellaan ulos. - -Irjan silmää oli talo miellyttänyt jo tullessa. Se oli paljon siistimpi -kuin muut talonpoikaiset talot, ja pieni puutarha oli mitä -huolellisimmin hoidettu. - -"Se on sievä ja siisti talo. Aivan kuin herraskartano. Puutarhakin on -miellyttävä", sanoi hän Riikalle. - -"Herraslähtöä siinä onkin isäntä." - -"Niinkö? Entäs emäntä?" - -"Ei siinä vielä emäntää olekaan. Nuorimieshän Kanervan isäntä onkin, -nuori naimaton mies." - -Irjan uteliaisuus heräsi yhä enemmän. Mikä mahtoi hän olla, joka oli -osannut talonsa niin miellyttäväksi laittaa ja hoitaa puutarhaansa niin -hyvin? - -Riika tuntui tietävän paljon ja puhella lörpötteli yhtä ja toista -Kanervan isännästä, mutta ei siitä, josta Irja olisi tahtonut tietää. - -"Onko Kanerva täänpitäjäläisiä?" hän kysyi kesken Riikan kertomisen. - -"Ei ole. Hän on muuttanut tänne etelästä päin. Hän osti tuon talon -puhtaalla rahalla, ja sittemmin hän on laittanut sen kaikin puolin -kuntoon. Vasta mennä kesänä päärakennus laudoitettiin ja maalattiin. -Sanotaan hänen olevan rovastin poika. Viisas mies hän minusta on, -vaikka huhu kertoo hänen täytyneen jättää lukunsa kesken huonon oppinsa -vuoksi." - -"Vai niin. Kummapa, ettei hän ole nainut, vaikka hänellä on talokin." - -"Onhan siitä puhuttu paljonkin. Välisti on hänelle annettu yhtä, -välisti toista, vaan ei ole enempää kuulunut. Kerran sanottiin hänen -naivan piikansa, ja paljon hotisi ja huusi maailma. Mutta turhaa oli. -Piika palveli kaksi vuotta... eikä kuulunut sen enempää eikä pahempaa. -Muuten hän onkin niin salaperäinen mies, ettei hänen toimistaan vähällä -selvää ota. Hauska mies ja kelpo isäntä." - -"Tekeekö hän itsekin työtä?" - -"Tietenkin. Niinkuin renki. Ja hyvä työmies onkin." - -Irjan teki mieli kysellä vielä yhtä ja toista, mutta hän hillitsi -uteliaisuutensa. Riika oli paljon kertonut entisten opettajain -yksityisiä asioita, eikä ollut epäilemistäkään, ettei hän tekisi samoin -nytkin, jos varomattomasti menisi utelemaan. Näyttikin siltä kuin Riika -olisi tuntenut Irjan ajatukset, sillä hän ei lakannut kiittelemästä -Kanervaa, vaikka Irja koetti mennä muihin puheisiin. Riikan silmät -kiiluivat niin kummasti, suu hymysi, ja vastenmielisen liehakoiva oli -hänen puhetapansa. Monta kertaa hän lähestyi Irjaa, tahtoi silitellä -hiuksia ja liverteli: - -"Kuinka opettaja on kaunis ja suloinen." - -Alussa se huvitti Irjaa, mutta sitten tuntui vastenmieliseltä, ja hänen -oli pakko muistuttaa Riikaa siitä. - -"Kumma, kun te näin kauas tulitte opettajaksi, kun ette mennyt -Etelä-Suomeen!" virkkoi Riika, kun Irja siirsi hänen ison kämmenensä -pois hiuksistaan. - -"Tahdon nähdä tätä Pohjolaakin", vastasi Irja. - -"Tämä on köyhä ja kylmä maa... ja vähän on täällä herroja." - -Riika sanoi sen pistelevällä äänellä, ja silmissä salamoi kuin riemun -tuli, kun hän katsoi Irjaa. - -Irjalla pyöri jo kiivas vastaus huulilla, mutta hän nielaisi sen ja -tunsi vaistomaisesti, että hän, vaikka oli koettanut olla -varovainenkin, kuitenkin oli jo liian paljon sotkeutunut puheisiin tuon -luikertelevan, kavalan vaimon kanssa. - -"Joko Riika on kaikki siistinyt?" hän kysyi virallisella äänellä ja -katsoi Riikaa tuimasti. - -Näytti siltä kuin Riika olisi vähän hämmästynyt ja hölmistynyt, kun -vitkaan vastasi: - -"Kyllä, kaikki on siistitty." - -Ja aikoi pistää kättä hyvästiksi. Mutta samalla he, kumpikin yhtaikaa, -huomasivat maantiellä hevosen menevän. Ajaja seisoi pitkällä lavalla, -ja hevonen käveli raisusti. - -"Kas, tuossa nyt Kanervan isäntä ajaa", sanoi Riika äskeiseen tapaansa -ja osoitti sormellaan tielle. - -Melkein väkisten seurasivat Irjan silmät ajajaa. Hän huomasi, että -hevonen oli kaunis, hiilimusta, että harja heilui roimasti sen -kävellessä, ja että lavalla seisova mies oli keskikokoinen ja että -hänellä oli pitkävartiset pieksut jalassa ja päässä musta lierihattu, -jonka alta näkyi punainen, vankka niska ja korvallisella vähän vaaleaa -tukkaa. - -"Siinä on komea hevonen", sanoi Riika. Hänen teki mieli vielä jatkaa, -mutta Irja lausui: - -"Niin, jos Riikalla on kaikki valmiina, niin..." - -Riika ymmärsi, sanoi hyvästi ja läksi. Mutta kun Riika oli saanut oven -suljetuksi, riensi Irja ikkunan pieleen, josta näki selvästi tielle, -aina Kanervan pihalle asti, ja katseli menevän jälkeen. Ei Irja -ymmärtänyt itsekään, miksi niin teki; oli vain halu nähdä, minkälainen -mies Kanerva oli. Hän huomasi, että vartalo oli siro ja miehekäs, että -hartiat olivat pystyt ja koko asento ajajan seistessä kärryn lavalla -hyvin miellyttävä... - -Hän katseli, kunnes näki Kanervan kääntyvän pihaansa, hyppäävän alas -lavalta ja rupeavan riisumaan hevosta. Kasvoja hän ei voinut eroittaa, -mutta liikkeet näyttivät notkeilta ja reippailta. - -Sitten hän istahti taas keinutuoliin ja alkoi hyräillä. Mutta ei saanut -ajatuksiaan pois äskeisestä... - -Nuori, naimaton mies... noin sievä talo. Mitähän miehiä lienee? Oli -varmaan hyvin ruma, tyhmä ja sivistymätön. Papin poika? Varmaan -puolihupsu, joka ei muuhun pystynyt kuin maanviljelijäksi. Kanerva? -Kanerva? - -Irja muisteli nähneensä tuon nimen, nähneensä tai kuulleensa. Mutta -missä? - -Hän muisteli ja mietiskeli. - -Ja äkkiä hän muisti nähneensä sen monet kerrat sanomalehdissä, väliin -pienien novellien alla, väliin johtavissakin kirjoituksissa. Mutta se -ei voinut olla _tämä_ Kanerva. Ei. Mahdotonta. Hän muisti kerran -leikanneensa jostakin sanomalehdestä pienen pätkän, joka häntä -miellytti ja jonka alla oli nimi: Yrjö Kanerva. Hän haki kätköstään sen -ja luki uudelleen. Se oli luonnonkuvaus, lyhyt, sattuva, ja siinä -ilmeni niin kumman vieno kaipauksen ja surun tunne, että... että se ei -_voinut_ olla raakalainen eikä talonpoikainen mies, joka sen oli -kyhännyt. Yrjö Kanerva kai oli joku nuori, vasta-alkava kirjailija. -Mikä lienee tämän Kanervan ristimänimi? - -Irja ei ollut tullut kysyneeksi sitä Riikalta. Olkoon mikä hyvänsä. -Yrjö Kanerva hän ei ole. Kaikkea muuta. - -Hän koetti vakuuttaa itselleen, että tuo, jonka sievä talo sopi somasti -näkymään tähän hänen ikkunaansa, ei millään muotoa voinut olla Yrjö -Kanerva. Oli varmaan joku Jooseppi, Juho tai Joosua. Mitä hänellä olisi -kirjoittamista? - -Mutta sitten hän muisti, että juuri _tämä_ Kanerva oli ollut -nuorisoseuran esimiehenä. Totta kai hänellä sentään lienee jonkinlaisia -ajatuksia... - -Ja tuo hänen sievä talonsa, sen ympäristö ja siisteys jo todistivat, -että isännän täytyi olla tavallisesta talonpojasta poikkeava. - -Hänen uteliaisuutensa oli herännyt. Hän tahtoi saada varmuuden, oliko -tämä Yrjö Kanerva. Väliin hän suuttui omille ajatuksilleen ja koetti -päästä muihin mietteisiin. Mutta sitten hän huomasi, että hänellä -olikin kauppiaaseen asiaa. Sopi lähteä, niin samalla sai kulkea -Kanervan talonkin ohitse. - -Hän puki ylleen siron kävelykappansa, somisti hiuksensa ja katseli -kuvastimeen monet kerrat. - --- Ehkäpä kuulen jostakin, onko hänen ristimänimensä Yrjö, -- ajatteli -hän hattua päähän pannessaan. - -Hän laskeusi alas tielle ja silmäili ympärilleen vainioille, joilta -korjattiin viimeisiä eloja. Tie oli kuiva ja sileä, ja päivä paistoi -herttaisen lämpimästi lännestä. Lähestyessään Kanervaa hän näki -äskeisen mustan hevosen tulevan pihasta päin, kuormana sidotuita -lyhteitä. Ajaja sattui olemaan toisella puolella kuormaa, niin ettei -Irja nähnyt häntä... - -Mutta juuri kun hän ehti tienhaaraan, kääntyi hevonen, ja Irja tunsi -ajajan äskeiseksi mieheksi, jota Riika oli sanonut Kanervan -isännäksi... - -Silmänräpäyksen ajan he katsoivat toisiaan silmiin, mutta sitten -Kanerva käänsi katseensa ja käveli kuorman vieressä miesnä -muukalaisena, ja Irja astui kauppiaaseen päin. - --- Tuossa hän oli, -- ajatteli Irja. -- Eipä ollut häävin näköinen. -Samanlainen kuin muutkin talonpojat. Mutta siinä sittenkin oli jotakin, -mikä... mikä... ei ollut talonpoikaista... - -Palatessaan Irja tapasi hänet taas. Nyt hän seisoi lavalla ja -vihelteli... ja ajoi menemään pihaan... - -Koululle päästyään Irja päätti, ettei se ollut sittenkään Yrjö Kanerva, -vaan joku Jooseppi, Juho tai Joosua... ja riisui hattunsa ja kappansa -kuin pettyneenä. - -Mutta seuraavana päivänä, kun Riika tuli koululle jollekin asialle, hän -ei malttanut olla kysymättä: - -"Onko Kanervan isännän ristimänimi Yrjö?" - -"Onpa tietenkin. Yrjö on." - -Irja jäi sanattomaksi ja katseli kauan aikaa Kanervalle päin... - - - - -2. - - -Syksy pysyi edelleen lämpöisenä ja kuivana. - -Koulutuntien loputtua Irja usein läksi ympäristöä katselemaan, poiketen -retkillään milloin mihinkin taloon. Hän rakasti luontoa ja etenkin -avaroita näköaloja. Kylän takana oli korkea vaara, josta katse kantoi -loitolle yli kauniiden maisemien. Kerran Irja kiipesi muutamien -koululasten seuraamana sen ylimmälle huipulle. Häntä miellytti suuresti -seudun suurenmoisuus, silmien edessä avautuvat laajat alat, sillä -hänestä tuntui siltä kuin hän olisi nähnyt jäljennöksen lapsuutensa -kodin ympäristöstä. Häntä miellytti muutenkin olonsa. Ihmiset olivat -ystävällisiä, vaikkakin alussa näyttivät kopeilta ja ylpeiltä. - -Kylän raittiakin hän usein käveli, pistäytyen pappilassa ja väliin -muissakin taloissa. Silloin hän aina tuli kulkemaan Kanervan sivu. Hän -oli päättänyt, ettei hän käännä katsettaan Kanervaan päin. Mutta kun -hän pääsi kohdalle, tuli hän kuitenkin sinne silmänneeksi. Usein hän -näki isännän puuhaavan puutarhassa, havaitsi hänet edempänä pellolla, -eikä hän voinut kieltää, että hänen teki mieli tarkemmin nähdä tuota -miestä, joka hänestä tuntui niin omituiselta. Hän ei ollut vielä -tarkkaan nähnyt Kanervan kasvonpiirteitä, mutta se, mitä oli huomannut, -oli hänen mielestään ollut rumaa ja raakaa. Irja ei jaksanut käsittää, -kuinka tuollaisen tylyn pinnan alla voi sykkiä niin lämmin ja tunteikas -sydän kun mitä hän oli päättänyt Kanervan kirjoituksista. Usein Irjan -teki mieli kysyä jotakin, kun näki Kanervan puuhaavan puutarhassa. -Mutta hän oli huomannut, että hänen lähestyessään Kanerva käänsi päänsä -toisaalle. - -Niin kävi nytkin, kun Irja oli matkalla pappilaan. Tie kulki aivan -puutarhan vieritse, ja Kanerva näkyi olevan puiden istutushommissa. -Irja kuuli hänen sanovan rengille: - -"Noudappa sinä, Jaakko, sekin pikku kuusi tallin takaa, että panemme -senkin kasvamaan." - -Ensi kerran hän kuuli Kanervan äänen. Ei sekään ollut sopusoinnussa -miehen ulkomuodon kanssa. Vaikka ääni ei kuulostanut käskevältä, oli -siinä sittenkin tahdonvoimaa ja varmuutta, joka ei sallinut -vitkastelua. Irjan teki mieli seisahtaa puutarhan luona ja puhua -jotakin. Mutta hän ei keksinyt mitä sanoa, ja samalla hän näki -Kanervankin kääntävän katseensa toisaalle. - -Mietteissään Irja jatkoi matkaansa pappilaan päin. - -Oli lempeä syksyinen ilta, ja puiden lehdet olivat jo melkein kaikki -varisseet. Kellertävä oli nurmikko, ja alakuloisen alastomalta näytti -ympäristö. Alkoi jo hämärtääkin. Kummallinen kaiho tuntui Irjan -mielessä, hänen yksin kävellessään. Hän koetti sovittaa yhteen omia -tunnelmiaan yhä kylmenevän ja kuolevan syksyn kanssa. Sopivathan ne. -Kunpa osaisi kuvata alastoman, kaihomielisen syksyn, ja sovittaa sen -omiin orpoihin tunteisiinsa! Sitä Irja toivoi. Siitä saisi erinomaisen -tarinan, kun vertaisi kesän kauneutta lemmen tunteisiin ja syksyn -koleutta kuolevaan hyljättyyn rakkauteen... - -Mutta pappilaan tullessa häneltä unohtui se kuva, jonka oli ajatellut -kyhätä, unohtuivat ne sanatkin, joita oli päättänyt kuvauksessaan -käyttää. Hän oli erittäin tervetullut pappilaan, ja hän viihtyikin -vanhan rovastin ja rovastinnan parissa erinomaisen hyvin. - -Kun hän ja rovastinna puhelivat ruokasalissa, ilmestyi sinne pian -rovastikin piippuineen tarinoimaan. Irja kertoi käynnistään kylän -takana korkealla vaaralla eikä voinut kyllin ihmetellä näköalan -suuruutta. - -"On täällä korkeampiakin vaaroja, joilta on vielä laajempi näköala. -Karhuvaara esimerkiksi", sanoi rovasti. - -"Kevätkesästä on sieltä kaunein näköala. Kaikki, jotka täällä ovat -käyneet, ovat enimmin ihastuneet Karhuvaaraan ja Repovaaraan", sanoi -rovastinna. - -"Vasuharju, jolla olet käynyt, ei ole, Irja kulta, kuin puolet niin -korkea kuin ne toiset", selitti rovasti. - -"Ovatko ne kaukanakin, Karhuvaara ja Repovaara?" kysyi Irja. - -"Olisit arvannut Vasuharjulta katsoa. Ne näkyvät taempana kumpainenkin. -Karhuvaara on vasemmalla, Repovaara oikealla puolella", selitti rovasti -ja innostui kuvailemaan niiden mahtavuutta. - -Teetä juotaessa tuli puheeksi, mitä Irja muuten piti olostaan? Oliko -tullut tuntemaan Kanervaa? - -Rovasti sitä kysyi. Irja oli joka kerta pappilassa käydessään toivonut, -että tulisi puhe Kanervasta. Hän saisi siten tietää paremmin kuin -Pitkältä-Riikalta, johon ei ollut paljoa luottamista. Eikä ollut Irja -rohjennut suoraan ottaa puheeksi Kanervaa, vaikka joka kerta oli mieli -tehnyt. - -"Kyllä minä olen nähnyt hänet puutarhassa ja pellolla. Olen -kummastellut ja ihmetellyt hänen sievää taloaan ja varsinkin -puutarhaansa", vastasi Irja. - -"Joo. Hän onkin etevä maanviljelijä ja ahkera ja siivo mies", alkoi -rovasti, ja Irja sai kyselemättä kuulla kaiken sen, mitä toivoikin. - -Papin poika hän oli. Kerran täällä kulkiessaan oli ihastunut seutuun ja -tahtonut tänne asumaankin. Resuinen oli talo ollut ja maanviljelys -kerrassaan alakynnessä. Muutamassa vuodessa oli Kanerva kaikki -korjannut. - -"Hän on kai rikas?" arveli Irja väliin. - -"Eikö mitä. Mutta hän pystyy itse mihin työhön hyvänsä, ja ensi vuosina -sanottiin hänen yötä päivää tehneen työtä. Semmoista talonmiestä ei -näillä seuduin ole yhtään", kiitteli rovasti. - -Irjalle johtui taas mieleen entinen kuva tyhmästä papinpojasta, joka ei -pystynyt muuhun kuin maanviljelijäksi. Hän oli sellaisia nähnyt ja -kuullut muiden sellaisista puhuvan. Ja samassa hän alkoi epäillä, ettei -tämä Kanerva kuitenkaan sopinut olemaan Yrjö Kanerva. - -"Sepä on kumma, että papinpojasta on tullut vain maanviljelijä, -talonpoika", sanoi hän kuin säälien. - -"Jaa, se ei ole mikään häpeä. Se on päinvastoin kunnia. Sen minä -sanon", sanoi rovasti päättävästi. - -Mutta Irjan teki mieli saada varmuus Yrjö Kanervasta, ja hän virkkoi: - -"Onhan niitä paljonkin herraspoikia, jotka eivät... joilla ei ole -lukupäätä..." - -Irja sanoi sen äänellä, joka merkitsi, että hän otaksui Kanervaakin -sellaiseksi pökkelöpääksi, umpisuiseksi ja lahjattomaksi naakaksi. -Mutta silloin rovasti innostui selittämään Kanervan nuoruuden aikaa ja -mitä mies oli kärsinyt ja mitä yrittänyt. Irja kuuli siinä selvää -totuutta ja kummasteli. Kanerva oli jäänyt orvoksi. Koulunkäynti -oli keskeytynyt, ja hän oli omin päin puuhaillen hankkinut -vähäisen omaisuutensa ja tietonsa. Rovasti otaksui Kanervan -teräväjärkiseksi mieheksi, joka pystyi... "Ja senhän muuten näkee -hänen kirjoituksistaankin", lopetti rovasti. - -Irja teeskenteli äänensä niin kummastelevaksi kuin suinkin kysyessään: - -"Kirjoitteleeko hän myöskin?" - -Ja rovastilta hän nyt sai kuulla, että Kanerva oli se Yrjö Kanerva, -joka kirjoitteli sanomalehtiin. - -Kun Irja illemmalla lähti, antoi rovasti hänelle sanomalehden, -virkkaen: - -"Tässäkin lehdessä esimerkiksi on syksystä pieni kuvaus, joka on hyvin -sievä." - -Irja kääri sanomalehden kokoon, pisti taskuunsa ja lausui niin -välinpitämättömällä äänellä kuin voi: - -"Vai niin. Voinhan sitä jolloinkin katsella, vaikka en juuri usein lue -sanomalehtinovelleja." - -Mutta päästyään tielle hän tunsi kummallista halua katsella ja -arvostella sitä kuvausta. Olihan hän itse päättänyt kyhätä kuvauksen -syksystä. Miten oli Kanerva tuntenut? Oliko osannut kuvata niin...? - -Hän joudutti askeleitaan. Ilma oli kylmennyt, taivas käynyt tähteen, ja -Irja näki kuun nousevan Vasuharjun kuusten takaa. Maisema oli kuin -hopeoitu, ja leveän joen pinta välkkyi kuin suuri, kirkas järvi. - -Kiireisin askelin hän nousi koulukartanoon, joka näytti niin -juhlalliselta mäntyjen ympäröimänä, kun kuun valo herttaisesti valaisi -sileää pihamaata. - -Hän istahti keinutuoliinsa, avasi lehden ja huomasi kohta sen -kellarikerrassa Yrjö Kanervan nimen, ja ensi palstalta hän luki: Syksyn -kaihomieltä... - -Se ei ollut pitkä kuvaus, mutta soma ja sattuva. Irja luki sen toiseen -ja kolmanteen kertaan... - -Niin hänkin oli ajatellut ja tuntenut, kuin Kanerva oli kuvannut. Mutta -kuinka voi Kanerva niin tuntea ja niin kuvata? Täällä yksinäisyydessä -ja erämaassa asuva talonpoika? Se oli Irjan mielestä niin kumman -hienoa, niin hellästi sielua ja sydäntä hivelevää, niin alakuloisen -surumielistä ja valittavaa. Mitä hän mahtoikaan ajatella, mitä tuntea? -Kuinka voi olla mahdollista, että mies, joka on niin ruma ja raaka...? - -Irjan tapasi kumma haaveilu, ja hän kuvaili mielessään, ettei se -ollutkaan Kanerva, joka sen oli kirjoittanut, vaan eräs toinen. Hän oli -hieno herra, pystykauluksessa. Hänellä oli suuret ruskeat silmät, musta -tukka, ja vartalo pitkä ja solakka. Hän se olikin kirjoittanut. Hän -tapasi Irjan kuutamo-iltana, kertoi kaihojaan, ja sanoi, että hän oli -sen kirjoittanut silloin, kun ensi kerran näki Irjan silmät... - -Ja Irja haaveksi vielä pitemmälle, kunnes heräsi havaitessaan hienon -herran olevan pappilan maisterin, joka oli luvannut rakastaa ja -kuitenkin mennyt, riviäkään hyvästiksi jättämättä... - -Hän tunsi kummallista, painostavaa ikävää, joka tuntui niin ruman -raskaalta. Tunsi itsensä niin yksinäiseksi. Melkein pelotti. Muut -koulurakennuksessa asuvat ihmiset jo nukkuivat. Mutta Irja ei tuntenut -vähintäkään väsymystä. Ajatukset kaartelivat ristiin rastiin. Syntyi -jos jonkinlaisia kuvia. Väliin toivoi, että pääsisi tuttavuuteen -Kanervan kanssa. Pian hän viehättäisi Kanervan, siitä hän oli varma. -Antaisi hänen rukoilla, kirjoitella rakkauenkirjeitä ja... olisi kumma -nähdä semmoisen kömpelön miehen... - -Hän hymähti ajatuksilleen. Olisi se vaihtelevaa kuitenkin tässä -yksitoikkoisuudessa, hän ajatteli. Minkälainen pässi hän mahtoi olla, -kun ei kertaakaan ollut käynyt koululla, vaikka kaikki muut naapurit -olivat käyneet? Totta kai hän kuitenkin käy? Olisi hauska nähdä, onko -hänellä vähääkään ihmistapoja? - -Irja mietiskeli sinne tänne. Vihdoin suuttui itselleen. Päätti olla -ajattelematta Kanervasta hyvää tai pahaa. Mitä hänellä oli sen miehen -kanssa tekemistä? Köyhä talonpoika! - -Mutta kun hän sammutti lampun ja sattui silmäämään ulos, näki hän kuun -valossa alempana laaksossa Kanervan rakennuksen niin kumman sievänä ja -huomasi pääikkunasta valon loistavan... - -Ja taas hän muisti, mitä vasta oli lukenut sanomalehdestä. Hän valvoi -ja mietiskeli ohi puolen yön. - - - - -3. - - -Irja ja Kanerva ovat tulleet tuttaviksi. - -Talvi on tullut ja joulu lähenemistään lähenee. - -Irja on koko lukukauden elänyt kummallista elämää, jota hän ei itsekään -käsitä. Väliin tapaa hänet outo surumielisyys, että itkettää, väliin -taas raivo ja viha temmeltävät sydämessä. - -Irja on ollut niin varma voitostaan Kanervan suhteen, ettei lainkaan -ole osannut ajatella syytä, miksei Kanerva kohta häneen rakastunut. Hän -oli niin suloinen ja kaunis, lempeä ja herttainen. Eihän ollut kukaan -ennen voinut vastustaa hänen lumoaan. - -Häntä olisi niin huvittanut päästä Kanervan lemmityksi. Sillä hän -aavisti, että sen miehen sydämessä mahtoi olla ääretön tunteiden -maailma, johon ei kukaan vielä ollut tutustunut. Päästä tuon tyynen -miehen riehuvaan sydämeen haltijaksi, saada sen liekit leimuamaan, sitä -Irja toivoi. - -Oli Irja jo viehätysvoimaansa käyttänytkin. Mutta Kanerva näytti -pysyvän tyynenä, puheli kyllä ja väliin hymyilikin, mutta ei näyttänyt -sen enempää lämpenevän. Aina kun he olivat sattuneet yhteen seuraan, -mietti Irja jälestäpäin syitä, miksi Kanerva edelleen pysyi kylmänä. -Hän ei ollut ennen tavannut ainoatakaan miestä, joka ei jo ensi -näkemällä olisi lämmennyt. Hän koetti onkia, saadakseen selville -Kanervan luonteen. Hän luuli tuntevansa miehet. Ja hän sai selville, -että Kanerva rakasti enemmän iloista, elämänhaluista naista kuin -kaihomielistä haaveksijaa. Ja sen mukaan Irja koetti käyttäytyä. - -Mutta sitä hän kummasteli, ettei hän onnistunut. - -Usein iltaisin hän istui keinutuolissaan ja mietiskeli. Hän oli koonnut -kaikki tietonsa ja kokemuksensa päästäkseen selville. Hän ei ollut -koskaan tavannut Kanervan kaltaista, joka saattoi puhella ja innostua, -mutta aina osasi välttää puhumasta omia tunteitaan, -- jonka katse aina -luisti sivu silmien ja tähtäsi johonkin kauas. Ja oli kummallista, -ettei Irjan läsnäolo häntä vähääkään hermostuttanut... Irjaa kiusasi -tuo Kanervan tyyneys ja varsinkin se varmuus, jolla hän puheli -ylipäänsä ihmiselämästä. Ja kuta enemmän he seurustelivat toistensa -kanssa, sitä enemmän Irja innostui, vimmastui ja tunsi selvään, ettei -hän hetikään vielä ollut lähellä sitä voittoa, johon pyrki. - -Mutta eräänä iltana hän alkoi aavistaa Kanervan oikeaa luonnetta. -Hänelle selvisi se yhtäkkiä ja aivan arvaamatta. Kerran, kun hän lauloi -jotakin surumielistä laulua, näki hän, että Kanervan vartalo vavahti ja -että silmiin ilmausi outo tuli. Silloin hän päätti käyttää uusia -keinoja. - -Ja siihen sattuikin jouluaattona erinomainen tilaisuus. - -Irja oli menossa pappilaan. Hän kuuli, että Kanervan pihalla -valjastettiin hevosta, kuuli kulkusen ja aisakellon helähtävän ja -eroitti Kanervan äänen. Hän hiljensi kävelyään, vetäisi hiuskiharan -ohimolle ja sovitti lakkia. Hänen oli niin monen monta kertaa tehnyt -mieli päästä ajelemaan Kanervan kanssa. Kerran hän oli siihen suuntaan -puhunutkin, mutta Kanerva ei ollut ymmärtänyt taikka ei ollut tahtonut -sitä ymmärtää. Jos hän nyt ajaa perään? Irja hyppäisi kannaksille ja -pyytäisi päästä pappilaan asti... - -Hän kuuli hevosen lähtevän pihasta, mutta kun oli niin kirkas kuutamo, -ei hän viitsinyt silmätä, kääntyikö se pappilaan päin. Mutta pian hän -kuuli hevosen lähestyvän takanaan ja kulkusen soivan kovemmin... -Olikohan se Kanerva? Ja oliko yksin? - -Kanerva se oli, ja yksin istui reessä. Irja hyppäsi iloisesti -kannaksille ja kysyi kyytiä... - -Mutta Kanerva pysäytti hevosensa, nousi reestä ja käski Irjan istua -nahkasten alle. Itse hän yritti kuskipuolelle. - -"Tulkaa toki itsekin tänne... kylmähän siinä tulee", sanoi Irja kuin -paheksuen. - -Kanerva hiukan hymähti, mutta Irja oli huomaavinaan hänen katseessaan -samanlaisen oudon tulen kuin kerran illalla laulaessaan. - -Hevonen käveli roimasti, häntä heilahteli aisasta aisaan ja tiu'ut -soivat. Kuu kulki tuttuja teitään verrattoman kirkkaana ja kokonaisena. -Ja leuto oli talvi-ilma. - -"Kuinka tämä tuntuu hauskalta!" sanoi Irja haaveksien. - -"Niin... nyt onkin niin mainion komea kuutamo ja leppoisa ilma -talvi-sääksi", sanoi Kanervakin, mutta Irja oli kuulevinaan hänen -äänessään hienoa vavistusta. - -"Mutta minulta tämä ilo kohta loppuu, tuossahan jo on pappila..." - -Irja tunsi Kanervan kääntyvän häneen päin ja melkein kuiskaamalla -sanovan: - -"Tulkaa vielä palanen matkaa. Nyt on niin kaihonkaunis ilta... juuri -sellainen..." - -Hevonen pisti pienen juoksun, ja samassa he olivat ohi pappilan -tienhaaran. - -"Minä rakastan tällaista kirkasta kuutamo-iltaa... kun näin saapi -ajella ja tiu'ut soivat", sanoi Irja. - -"Niinkuin minäkin. Minusta tuntuu kuin tuudittuisi hienoihin untuviin, -kuin ajatukset saisivat toisen suunnan ja niinkuin koko elämä tuntuisi -hauskalta unennäöltä", aloitti Kanerva. - -Irja kuuli hänen puhuvan aivan vieressään, kuuli kuinka ääni väliin -värähteli ja soi aivan erilaiselta kuin ennen. Ja Kanerva innostui ja -lämpeni puhumaan. Hän haastoi kuin kirjasta luonnon kauneudesta, -talviöistä, kevätaamuista ja syyskuun illoista. - -"Te olette suuri luonnon ihailija", sanoi Irja lämpimästi. - -"Milläpä orpo huvitteleiksen, ellei omilla tuumillaan, -- millä -vähäväkinen, ellei kehnolla voimallaan." - -He olivat sivuuttaneet kirkon ja nousivat korkealle mäelle, jolta näki -laajan kirkonkylän kuun valossa pitkin joen viettävää rantaa. - -"Mihinkä te aiotte?" kysyi Irja. - -"Käyn tuolla toisessa kylässä erästä ystävääni tapaamassa. Tulkaa -mukaan. Emme viivy kauan. Annetaan Mustan juosta." - -Kanerva tempasi ohjista, ja Musta läksi pistämään kiverää juoksua -kirkonkylän läpi. Harja hulmusi korkealla luokan alla, kulkunen helisi, -ja tiuku pauhasi. - -Irja tunsi kummaa iloa, jota ei ennen muistanut tunteneensa. Kanervan -vieressä tuntui niin hyvältä ja turvalliselta istua, varsinkin silloin -kun Musta vilisti niin, että korvissa vinkui ja silmiin vedet kiskoi. -Hän tunsi kuin sääliä Kanervaa kohtaan, tuota yksinäistä raukkaa... - -Hän kääntyi Kanervaan päin... Irjasta tuntui kuin Kanervan ulkomuodossa -olisi tapahtunut muutos. Ei hän näyttänytkään Irjan mielestä enää niin -rumalta kuin ennen. Ehkä hänen kasvonpiirteisiinsä voisi tottua? Ehkä -häntä voisi rakastaa? - -Ja kun Musta asettui kävelemään, kysyi Irja: - -"Mitä te ajattelette minusta?" - -Hän tähtäsi Kanervaa suoraan silmiin; hän tiesi, että hiuskihara oli -sievästi ohimolla ja että kasvot olivat herttaisen punan peittämät. -Kanerva säpsähti kysymystä, loi pitkän tutkivan katseen Irjaan... ja -näytti kuin hän olisi tarvinnut kaikki voimansa sanoessaan: - -"Te olette ainoa nainen, jossa olen nähnyt elämänilon ja ihailemani -surumielisyyden soveltuvan yhdeksi ihanaksi kokonaisuudeksi." - -Irja ei oikein käsittänyt, mitä Kanerva tarkoitti, mutta muista -merkeistä hän päätti, että nyt hän oli voitolla, nyt hän oli saamassa -aukenemaan suljetun sydämen... Melkein henkeä vetämättä hän toivoi, -että Kanerva kietaisisi käsivartensa hänen ympärilleen ja kuiskaisi... -ja vakuuttaisi... - -Mutta Kanerva ei näyttänyt niin tekevän, hän hoiteli oikealla kädellään -ohjia ja vasen oli reen perän takana, ja hän tuntui katselevan jonnekin -kauas. Hän oli työntänyt lakin otsaltaan, joten Irja saattoi nähdä -hänen kasvonsa vallan hyvin. Sivulta päin nähtyinä ne eivät olleetkaan -rumat, vaikkeivät juuri säännölliset. Mutta suu oli tavattoman leveä, -hiukset liian vaaleat ja poskiluut liian ulkonevat. - -He ajelivat pitkän matkaa ääneti. Irja vertaili Kanervaa muihin, -entisiin kosijoihinsa. Ruma oli Kanervakin, mutta rumempiakin hän oli -nähnyt. Itselleen hän myönsi, että Kanervan kasvoissa oli jotakin -miellyttävää varsinkin silloin, kun hän puhui. Tyly hän ei ollut. Mutta -miksi hän pysyi noin ääneti ja noin kylmänä? Miksi hän ei voinut -puhella rakkaudesta niinkuin muistakin aiheista? Oliko hän niin ujo ja -kömpelö? - -"Täällä tulee hyvin kaunis männikkö, jonka läpi tie kulkee... siellä on -minusta niin hauska ajella", sanoi vihdoin Kanerva pitkän vaitiolon -perästä. - -"Vai niinkö? Semmoinen tie minustakin on hauska", sanoi Irja ja -kumartui sivulle, nähdäkseen eteenpäin. - -Tie nousi mäelle ja laskeusi syvään laaksoon, jossa männikkö alkoi -kohota kahden puolen. Puut olivat valkoisen huurteen peittämät, ja -tähdet tuikkivat ja kuu kumotti kirkkaasti niiden läpi. Jalasten alla -narisi lumi, ja Musta hölkötteli tasaisesti... - -Kanerva huokasi, veti lakin silmilleen ikäänkuin jotakin muistoa -karkoittaakseen. - -"Mitä te nyt ajattelette?" kysyi Irja hiljaa. - -"Sanoisinko sen teille? Te ehkä hymyilette, että täysi mies viitsii -sellaisia ajatella." - -"Voi, minä niin mielelläni kuulen teidän puhuvan! Se tuntuu niin -hyvältä ja opettavalta. Te puhutte aina niin, että luulen omia -tunteitani selviteltävän. Niin, sanokaa. Minä pyydän." - -Irja pani ääneensä kaiken soinnun, katsoi Kanervaa hellästi silmiin ja -taivutti päätänsä Kanervan käsivartta vasten. - -"Ajattelin vain, kuinka nuorena sepitin tarinan kahdesta rakastavasta, -jotka tämmöisenä kuutamoiltana matkustivat..." - -"Niinkö? Se taisi olla kaunis tarina. Kuinka heidän kävi? Mistä he -matkustivat?" - -"Mistä he tulivat, sitä en ajatellut. He ilmestyivät järven jäälle, -missä tikoitettu tie vei toiselle rannalle. Siitä ajelivat metsän läpi -ja nousivat kiertäen vaaran laitaa, jossa kasvoi pitkää petäjikköä. -Mutta kun he ehtivät vaaran toiselle puolelle, laskeusi tie sievän -lammen vieritse, korven poikki pieneen punaiseen mökkiin. Sen mökin -ikkunasta loistivat tulet... Se oli heidän oma pieni onnelansa..." - -"Kuinka se lieneekään ollut kaunis tarina!" - -"Olen sitten jälestäpäin monesti muistanut, kun yksin kuutamoöinä olen -kulkenut, että onkohan yhtään ihmistä, joka ei ajattelisi samaa, joka -ei haaveksien toivoisi, että kerran elämässä saisi niin matkata ja niin -rakastaa..." - -Kanerva lakkasi äkkiä puhumasta kuin pelästyen ja tempasi ohjista -kiivaasti. - -"Kas, kohtahan olemme perillä", hän sitten sanoi välinpitämättömällä -äänellä. Mutta Irja iloitsi mielessään, sillä hän aavisti, että outo -satumaailma, jonka hän luuli piilevän Kanervan sydämessä, tästä puolin -vähitellen aukenenisi. - -Molemmin puolin tietä kasvava männikkö loppui, ja tie nousi vähäiselle -mäelle, jolla kahden puolen tietä oli mökkejä. Erään mökin luona -Kanerva pysäytti hevosen, nousi reestä ja virkkoi: - -"Tässä käväisen sisällä." - -Hän kaivoi reen sevistä säkin, joka oli puolillaan kalua, nosti sen -selkäänsä ja kantoi mökkiin. Kirkas tervastuli loimotti takassa, ja -Irja näki ikkunan kautta kaikki sisälläolijat. Hän näki nuorennäköisen -naisen, jolla oli tavattoman kauniit ruskeat silmät ja pitkä, musta -palmikko. Siellä oli vanhempikin nainen, joka näytti olevan mökin -emäntä. Irja huomasi, että nuoren naisen kasvot ilostuivat, kun Kanerva -säkkineen meni sisälle. Hän kuuli heidän puhuvan, mutta sanoja hän ei -eroittanut. Mutta hän oli ymmärtävinään, että tuo nuori nainen katseli -Kanervaa kovin hellästi ja piti hyvästellessä liian kauan kättänsä -Kanervan kourassa. Mitähän tämä oli? Mikä oli tuo nuori nainen? Ja mitä -varten Kanerva juuri heille toi joulutavaraa? - -Irjalle jyskähti mieleen vaikka mitä. Kanervalla oli sittenkin vanhoja -syntejä, vaikka häntä niin pyhänä pidettiin. Tuo nuori nainen? - -Tultuaan takaisin ja alkaessaan palauttaa hevosta kotiin päin Kanerva -sanoi: - -"Heillä olisi ollut valmista kahvia, mutta en tahtonut teitä viivyttää. -Odottavan aika käy pitkäksi." - -Irjan huulilla pyöri jo pureva vastaus, mutta koettaen hillitä -luontoaan hän sanoi: - -"Siinä mökissä oli komea ja sorea tytär." - -"Niin todellakin. Hän on hyvin kaunis. Hän on muuten palvellut minulla -kaksi vuotta." - -"Vai niin. Onko hän se nainen, jonka kanssa olette ajatellut -naimisiin?" kysyi Irja innokkaasti. - -"Kuka teille niin on sanonut?" - -Kanerva kysyi sen niin omituisella äänellä, että Irja säpsähti. Ja -samalla hänelle juolahti mieleen, että Kanervan ja tuon naisen kesken -oli sittenkin jotakin, josta Pitkä-Riika ei ollut tahtonut kertoa. - -"Niin olen kuullut", vastasi hän vain välinpitämättömästi. - -Kanerva naurahti. - -"Minä arvaan, kuka teille on kertonut, ja voin hyvin kuvailla -mielessäni, mitä ajattelitte, kun näitte minun vievän joulukostia... Se -on kyllä tavallista, mutta minä olen vapaa." - -Kanerva puhui semmoisella äänellä, ettei sopinut epäillä hänen -sanojaan. Irjaa melkein hävetti epäluulonsa, ja viehättävästi hän -virkkoi, kääntyen Kanervaan päin: - -"Suokaa anteeksi, että jotakin epäilin. Nyt uskon mitä sanoitte." - -Ja Kanerva kertoi, että kyläläiset olivat hänestä ja tuosta nuoresta -naisesta, jonka Irja oli nähnyt ikkunan läpi, sepittäneet juttuja, -joissa ei koskaan ollut mitään perää ollut. Irjan teki mieli kysyä, -miksei Kanerva tosiaankin ollut voinut mieltyä tuohon naiseen, joka -näytti niin kauniilta ja sorealta. Mutta hän ei saanut sitä kysytyksi. -Kanerva näytti aavistavan hänen ajatuksensa ja virkkoi: - -"Hän on kyllä kaunis, mutta meidän sieluillamme ei ole mitään yhteyttä, -eikä hän tunne minua enkä minä häntä. Nyt on jouluaatto", sanoi hän -sitten ja tempasi ohjista. Musta juosta vilisteli, niin että tierat -lentelivät reen seviin ja vasten silmiä. - -"Voi älkää, älkää ajako niin kovaa", pyyteli Irja. - -"Annetaan mennä, koska on vehkeissä varaa. Hurja meno helpottaa sydämen -toimintaa." - -Ja Kanerva kiinnitti ohjia ja massautteli suullaan. - -Irja turvausi Kanervan selän taakse ja tarttui häntä käsivarresta -molemmin käsin kiinni. - -Musta juoksi, niin että reki tuntui hyppelevän perässä. Talojen ohi -meni että vilahti, ja metsät vilkkuivat kahden puolen. - -Vastaleessa Musta asettui kävelemään. - -"Peloitti?" kysyi Kanerva, kun Irja hellitti kätensä hänen -käsivarrestaan. - -"Ei minua teidän kanssanne peloita", vastasi Irja. - -Hetken äänettömyyden perästä Kanerva virkkoi: - -"Irja... Irja. Kuinka tuo nimi on minusta kaunis ja soma." - -"Onko? Ja toiset sanovat sitä rumaksi. Tunnetteko ketään muuta -Irja-nimistä henkilöä?" - -"En ketään. Mutta olen aina ajatellut, että se on sievä nimi." - -He alkoivat lähetä pappilaa. - -"Tästä teidän hevosestanne minä pidän oikein. Se on niin kauniin musta -ja niin roima liikkeissään. Syksyllä jo, kun ajoitte kärryillä, -huomasin, että teidän Mustanne on paljon sievempi muita hevosia. -Muistatteko, kun ajoitte lyhteitä?" puheli Irja sulavasti. - -"Hyvin muistan. _Silloinhan_ minä teidät ensi kerran näin", sanoi -Kanerva ja huokasi. - -Pappilan tienhaarassa Irja taputti Mustaa kaulalle, puheli sille kuin -ystävälle: - -"Voi kuinka Musta on tullut huurteeseen. Nyt Kanervan pitää antaa sille -oikein hyvää apetta minun muistokseni." - -Kanervaa hyvästellessään hän puristi kättä lujasti ja kiitti -hauskuudesta. - -"Niin, eihän täällä muuta huvia meillä olekaan tarjona", sai Kanerva -sanotuksi. - -Hän kohotti lakkiaan hyvästiksi, ja Irja näki hänen ajelevan täyttä -laukkaa kotiinsa päin. - - - - -4. - - -Yrjö Kanervan elämä oli ollut yhtämittaista työtä, varsinkin viimeksi -kuluneet vuodet. Orvoksi jääneenä hänen oli täytynyt yksin, omin -neuvoin tulla toimeen ja valita elämänuransa. Hän oli paljon yrittänyt, -menettänyt paljon ja pahoin pettynyt laskuissaan. Mutta lannistunut hän -ei ollut vielä. Kun oli suo siellä, vetelä täällä, jäi hänelle vielä -viimeiseksi yksi turva: ruumiillinen työ. - -Hän oli lukemattomat kerrat pelastunut epätoivosta työllä ja täten -tullut vakuutetuksi siitä, ettei ollut olemassa mitään muuta lääkettä, -joka niin parantaisi alakuloisen mielen, niin virkistäisi ruumiin -voimia kuin työ. Siksi hän oli mieltynyt aherrukseen ja vaivaa -näkemällä päässyt pienen maatilan omistajaksi kauas Pohjois-Suomeen. - -Hän oli näinä kuluneina vuosina raatanut miehen lailla, väliin yli -voimiensakin. Mutta hän osasi nauttia työnsä hedelmistä ja iloitsi -jokainoasta pienestäkin menestymisestä. Hän käytti kaiken aikansa -työhön, ja sen vuoksi hän ehti vuodessa toimittaa sen, mitä muut -kihnuttivat vuosikymmenen. - -Ollen terve ja vankka ja vielä miehuutensa parhaimmassa iässä piti hän -työtä vain huvina ja hän tekikin sitä iloisin mielin, lauleskellen. Kun -tuli satoisa vuosi, sitä hauskempi oli työskennellä; kun halla -hätyytteli ja kun muutoin alakuloisuus ahdisteli, löysi työstä -unhotusta ja sai rauhan. - -Mutta sitten tunki kaiho toisinaan mieleen pyrkimään. Talvi-iltoina -varsinkin. Tuli ajatelleeksi yhtä ja toista, nousi mieleen kysymyksiä, -joille haki turhaan vastauksia, ja kumma oli, että silloin aina tunsi -itsensä vähäpätöiseksi, yksinäiseksi ja onnettomaksi. Kenen hyväksi hän -työskenteli? Yksinkö hän kulkisi parhaan elämänsä, saamatta tuntea -tuulahdustakaan elämän suuresta, todellisesta onnesta? Mutta hän oli jo -tottunut rauhoittamaan herääviä viettejään. Hän osasi asettua kylmälle -kannalle ja mietti tehtäväänsä niin persoonallisesti kuin mahdollista. -Hänen kohtalonsa oli näin määrätty, näin sallittu, eikä siihen mitään -voinut, arveli hän. Kukin tyytyköön kohtaloonsa älköönkä napisko. Ei -hän napissutkaan. Mutta sille ei hän mahtanut mitään, että sattui -hetkiä, jolloin raju riemu täytti sydämen, kun mieli kuvaili suloista, -vaaleakutrista olentoa, joka sipsuttaisi pihalla, joka valmistaisi -illallisen ja jolle saisi arvelematta kertoa kaikkien kovien vuosien -koettelemukset. Sitäkin kuvaa hän koetti himmentää ja iski työhön -kaksinkertaisella innolla. Mutta se ei lähtenyt mielestä sittenkään, -vaan ilmausi uudestaan kahta komeampana. - -Hän valvoi myöhään iltaisin ja nousi varhain vuoteelta. Kun muu taloon -kuuluva väki jo nukkui, istui hän pöytänsä luona lueskellen. Toisinaan -hän kirjoittelikin, omia ajatuksiaan selvitellen. Mutta aamulla hän oli -valveilla ennen kuin kukaan muu. - -Pitkinä yksinäisinä iltoina, kun hän joutui mielin määrin -mietiskelemään omaa elämäänsä, kasvoi ja vaurastui hänen sisällinen -maailmansa sitä suuremmaksi, kuta pienemmäksi ympäristö supistui. -Syvällä sydämen pohjalla oli paljon outoa ja omituista, joista kutousi -suuri ja siintävä satumaailma. Se oli syvä kuin meri ja ulottui taivaan -rannasta toiseen. Hän ei kenellekään ilmoittanut omaa sisäistä -aarrettaan, säilytti sitä puhtaana ja valkoisena ja lepohetkinään -vaelsi sen kultaisia pyhäköitä katsomaan. Ei kukaan aavistanut hänen -aarrettaan, vaikka hän väliin olikin hajamielinen ja vähäpuheinen, -vaikka hänet usein nähtiinkin syvissä mietteissä. - -Ja melkein tietämättä itsekään miten, hän oli muovaellut ihanteen, -jonka kuva asui mielessä aina. Hän näki hänet yksinäisillä -metsämatkoillaan, näki kylväessään peltoaan ja istuessaan pöytänsä -luona. Se oli niin puhdas ja ihana kuva, niin ihanteellisen ja -surullisen suloinen. Se tuli yöllä unissa mieleen kirkastettuna, -valkoisena enkelinä, joka levitti hennot siipensä suojelevasti hänen -ylitsensä ja vartioi ja valvoi hänen vieressään. Se kuva oli hänen -satumaailmansa loistokohta, josta hän lähti ja johon hän palasi. - -Kovien kiusausten hetkinä se sukelsi sydämen kammiosta ja hämmensi -kaikki muut, vei miehen mennessään ja kuiski korvaan puhtaan lemmen -voimakkaita sanoja. - -Usein hän havaitsi haaveksivansa ja melkein häpesi lapsellisuuttaan, -mutta kuva ei kadonnut, eikä hänen satumaailmansa pienentynyt. Ja tuota -kuvaa mielessä säilyttäen oli häneen juurtunut usko, että oli olemassa -todellisuudessa semmoinen ihanne. Mutta hän ei ollut sitä koskaan -kohtaava eivätkä heidän tiensä tulisi koskaan yhteen sattumaan... - -Mutta ensi kerran Irjan nähdessään hän säpsähti. Vilkkaassa mielessään -hän ehti kuvailla vaikka minkämoista. Ja kun hän ensi kerran vilkaisi -Irjan silmiin ja kuuli hänen äänensä, riemastui hänen sydämensä. Mutta -hän oli tottunut taistelemaan ja saamaan rauhan työstänsä. Hän koetti -rauhoittua ja tyynnyttää herääviä tunteitaan. Hän ahdisti kaikki -tunteensa niin syvälle, ettei niistä näkynyt jälkeäkään, ja käytti -kaikki voimansa pysyäkseen tasapainossa. Mutta kuta useammasti hän -Irjaa puhutteli, sitä paremmin hän oli näkevinään Irjassa yhdistettyinä -kaikki ne hyveet ja kaiken sen sulon, jonka oli satumaailmansakin -ihanteessa nähnyt. - -Hurja riemu otti hänet valtaansa, ja hän tunsi outojen, ennen -tuntemattomien voimien mellastavan sydämessään. Mutta hän ei ollut -turhaan käynyt elämän kovaa koulua eikä turhaan kasvattanut sieluaan -kaikkea vastaanottamaan. Hän päätti pysyä levollisena, päätti tutkia -perinpohjin eikä viimeisessäkään hädässä antautua. - -Mutta nyt palatessaan ajelemasta, muistellessaan mitä he olivat -keskustelleet ja tuntiessaan Irjaa hyvästellessään, että Irja painoi -hänen kättään hiukan lujemmasti, hän oli kadottaa kaiken voimansa. - -Riisuttuaan hevosensa aisoista ja vietyään talliin hän suuteli Mustan -kaulaa siihen kohti, johon oli nähnyt Irjan kädellään taputtavan... - -Hän kävi sisälle, sytytti kynttilät pieneen joulukuuseensa ja istahti -ikäänkuin raskaasta työstä väsyneenä sen viereen. Ajatukset tuntuivat -olevan sekaisin, ja hän vapisi kuin suurimmassa tuskassa. Vuosikausia -hillityt vietit olivat päässeet valloilleen ja mellastivat sekavina -sydämessä. - -Voisiko se olla mahdollista? Olisiko hänenkin elämänsä seestyvä? -Olisiko mahdollista, että tuo unissa ikävöity ja kauan kaivattu kuva -muuttuisi todelliseksi, eläväksi olennoksi, joka tulisi yksinäistä -elämää sulostuttamaan? Hän näki Irjan kuvan elävänä edessään, muisti -pienimmätkin piirteet hänen kasvoistaan ja syvällisten silmien hellän -ilmeen. Hän kuuli Irjan äänen, oli huomaavinaan siinä helkkeen, -niinkuin Irja olisi tahtonut häntä lohduttaa... Hän luuli nähneensä -Irjan silmissä sen loistavan kummallisen satumaailman, jota hän oli -kuvitellut... se oli suuri ja puhdas maailma, täynnä rajatonta -rakkautta, sääliä ja lohdutusta... - -Ja niinkuin Irja häneen katsoessaan olisi nähnyt hänen syvimpään -sydämeensä, tuntenut sen tuskat ja aavistanut rajattoman rakkauden. -Mutta äkkiä hän heräsi haaveistaan, koetti tyyntyä ja uskotteli -itselleen, että kaikki mitä hän Irjassa oli nähnyt ja kuullut ja -kaikki, mitä hän itse tunsi, oli kuvittelua, joka vain lisäsi hänen -tuskiaan entistä kovemmiksi. Eihän se voisikaan olla totta! Kuinka -voisi Irja häntä rakastaa tai edes kunnioittaa... häntä, jolla ei ollut -mitään, johon Irja voisi kiintyä... ei niin mitään muuta kuin ihana -satumaailmansa... Mutta jos Irja rakastaisikin juuri sitä? Jos oli -aavistanut hänen elämänsä, tullut tuntemaan hänen sydämensä salaisimmat -asiat ja nähnyt hänen sielunsa syvyyteen? Ja taas muistaessaan, mitä -Irja oli puhunut, kuinka hellä ja lempeä Irjan syvällisten silmäin ilme -oli, kuinka hän nojasi päätänsä käsivartta vasten ja kuinka hurmaavan -kaunis oli hänen äänensä helke, tapasi hänet raju riemu niin -voimakkaana, että hän hypähti istumasta ja melkein kiljui ilosta. - -Joulukuusen kynttilät olivat melkein lopulleen palaneet, häntä oli -käsketty illalliselle, mutta hän ei ollut mennyt. Mutta kun hän ei -vielä toisellakaan käskyllä lähtenyt ja muu väki odotti isännän tuloa, -arveli talon vanha emännöitsijä: - -"Taisikin tulla miettimistä isännälle. Pitkä-Riika sanoikin -opettajaneidin olleen kumppanina reessä." - -Silloin hän heräsi ja harmistui, suuttui itselleen ja muille ja vastasi -välinpitämättömällä äänellä: - -"Mitä on Pitkä-Riika sanonut...?" - -Ja hän meni keittiöön, astui paikalleen syömään ja alkoi tarinoida -väkensä kanssa niinkuin ei olisi mitään nähnyt eikä tuntenut. Mutta -vanhalta emännöitsijältä ei jäänyt huomaamatta, että isännän silmissä -oli kumma, outo kiilto ja että hän oli tavattoman ystävällinen -kaikille. - -Nyt alkoivat kummalliset yöt ja päivät. Hän oli kuin huumauksessa; -väliin villi riemu täytti rinnan, väliin hirvittävät tuskat repivät -sydäntä. Hän kokosi kaiken voimansa ja kuntonsa, koki tyyntyä ja -punnita asioita. Mutta hän ei onnistunut. Öin, päivin mellastivat oudot -tunteet hänen sydämessään ja tekivät elämän kamalaksi ja ikäväksi... - -Vihdoin hän sai voimia sen verran, että kykeni töihin, ja hän tekikin -kuin villinä vihassa tai niinkuin olisi tahtonut ajaa siten kauas pois -mielestään ihanat kuvittelut ja sydämestään vienot lemmenlaulut. Mutta -yhä voimakkaammaksi paisui hänen lempensä, yöt olivat yhä unettomammat, -ja päivät pitkät ja pilviset. Hän oli horrostilassa, osaamatta enää -itse punnita ajatuksiaan. Ja kun hän iltaisin kovan päivätyön jälkeen -asettui levolle, karkoittivat kuvittelut unen silmistä ja hän heräsi -omiin tuskanhuutoihinsa. - -Kaunis oli se maailma, jonka hänen mielikuvituksensa loi pitkinä -talviöinä. Se oli vielä kauniimpi, vielä puhtaampi kuin se satumaailma, -jota hän oli aarteenansa pitänyt. Se oli rohkea kuva todellisesta -onnesta ja siitä elämästä, jota hän kuvaili Irjan kanssa elävänsä. Ei -se kullalta kimmeltänyt, mutta siinä oli rakkautta rajattomasti, onnea -ja iloa... niin herttaisen hauskaa elämää kotilieden ääressä. - - - - -5. - - -Otteita Irjan muistikirjasta. - -_Ensi lehdellä_: - -Olen nyt varma siitä, että hän rakastaa minua, mutta hän ei uskalla -sitä sanoa. Hän on kuin lapsi vielä, niin viaton ja kokematon. Eilen -illalla, kun tapasin hänet tiellä ja puristin hänen kättään, tunsin, -että se vapisi. Vähemmällä ovat muut rakkautensa ilmoittaneet. Kun -kerran tai kaksi olen silmästä silmään katsonut ja vähän hellemmästi -puhunut, niin silloin he ovat juttunsa aloittaneet. - -Minulla ei ole oikeastaan mitään häntä vastaan enää. Hän on kyllä ruma. -Mutta hänessä on kuitenkin jotakin erinomaisen miellyttävää, miehekästä -ja somaa. Hän ei ole ikänänsä ennen rakastunut, ei koskaan elänyt -naisten parissa, olen sen jo aikaa huomannut. Mutta hän on liiaksi -tunteellinen ja maalaiseksi naurettavan romantillinen. Minä kuuntelen -kuitenkin hänen puheitaan suurella nautinnolla, sillä hän puhuu hyvin -ja on kai paljon kokenut. Ei hänen äänensäkään ole soinnuton. Ellei -hänellä olisi niin iso suu ja niin liian vaaleat hiukset! Tämmöisellä -seudulla, jossa ei ole muita nuoria, hän sentään menettelee hupina. - -Saapa nähdä, kuinka kauan hän voi hillitä tunteitaan! Odotan vain, että -hän kosii minua. Kaikkien laskujen mukaan ei siihen pitäisi olla kauan. -Olisi todella hauska kuunnella sitä sanatulvaa, jota hän luullakseni -kosiessaan käyttää. Epäilemättä hän on tunteellisin kaikista -kosijoistani, ja siksi hän minua niin viehättääkin. Hänen kanssaan saan -leikitellä kuin viattoman lapsen kanssa. - -Tätä kirjoittaessani näen valon tuikkivan hänen huoneensa ikkunasta. -Olen aivan varma, että hän kirjoittelee jotakin, ehkäpä novellia, -taikka jos hänellä on muistikirja, niin hän täyttää sen lehdet -lemmenrunoillaan. Raukka! Väliin hän sentään minua säälittääkin. Mutta -kai hänen kuitenkin pitäisi ymmärtää ja älytä, etten _minä_ viihdy -elämään köyhän maanviljelijän kanssa, jolla jokapäiväinen leipä on niin -lujassa... - -Minua väsyttää ja hermostuttaa, ja ikävältä tuntuu elämäni. Kas tämä on -pitäjätä, kun ei ole ainoatakaan nuorta herraa! Keväällä kuuluu sentään -eräs forsmestari tulevan tänne. Sen kuulin ruustinnalta. Jospa hänkään -ei olisi komea ja hieno herrasmies! - -Hyvää yötä nyt, muistikirjani. -- Sinun lehtiäsi ei kukaan saa lukea. - -_Toisella lehdellä_: - -Tänään minulla on ollut vieraita, rovasti, rovastinna ja Kanerva. Minä -en olisi millään muotoa tahtonut, että Kanerva tulisi juuri nyt. Minä -nimittäin pelkäsin, ettei hän osaisi käyttäytyä tai että hän sanoisi -jotakin tyhmää, raakaa tai talonpoikaista. Mutta rovastinna kärtti -minua niin kauan, että minun täytyi lähettää hänelle kutsu. - -Hän olikin heti valmis tulemaan. Luulin, että hän näyttäisi hyvin -kömpelöltä ja naurettavalta, ujolta ja saamattomalta, mutta kumma -kyllä, niin ei käynytkään. Hänellä näkyi olevan uusi takki, joka sopi -hänelle erittäin hyvin. Vartalon muoto tuli sirommin näkyviin, ja -varsinkin olkapäät, jotka hänellä totta puhuakseni ovat pystyt ja -komeat kuin parhaalla gentlemannilla. Minä huomasin, että hän kumarsi -oikein sievästi ja että hän kyllä näkyi osaavan olla ja valikoida -keskusteluaiheita. Nyt minä olin näkevinäni jotakin herrasmaista -hänen käytöksessäänkin, varsinkin silloin, kun hän otti esille -paperossikotelon ja sytytti paperossin palamaan. Ei hän näy olevan -ahmatti eikä perso. Leipää hän ei ottanut kuin pari pientä palasta -ensimmäiselle kupille, toisen hän joi sokerin kanssa. Rovastinna -näyttää pitävän hänestä paljon; sen olen jo ennen hänen puheistaankin -kuullut. Olen melkein varma, että rovastinna arvaa hänen rakastuneen -minuun. Näin, että rovastinna tarkasteli sekä minua että häntä. En -tiedä, liekö huomannut Kanervassa mitään erityistä, mutta ei minussa -ainakaan. Osaanhan minä toki siksi teeskennellä, jos jotakin häntä -kohtaan tuntisinkin. Muuten: minä en pidä rovastinnasta. Hänellä on -niin kumma katse, joka pyrkii luihin ja ytimiin. Minun täytyy panna -kaikki voimani liikkeelle, että osaisin hänen edessään olla lempeä ja -rakastettava. Ja kuitenkin hän aina tähtää silmiin ruskeilla pienillä -silmillään tutkivasti, niinkuin joka hetki epäilisi jotakin. Minä en -hänen kanssaan tahtoisi pitkiin puheisiin. Rovasti-ukosta sitävastoin -pidän paljon, vaikka hän onkin jo harmaahapsinen. Hän on varmaankin -ollut komea kavaljeeri nuorena. Yhä vieläkin hän on niin kohtelias ja -huomaavainen, että oikein. Tänään viimeiseksi sen huomasin, kun -lankakeräni putosi lattialle. Eikös ukko ollut näppärä sitä ottamaan ja -ojentamaan minulle! - -Mitä nyt muuta muistelisin? Niin. Rovasti ja Kanerva puhuivat -valtiollisista asioistamme. Minusta oli kumma kuulla, että Kanerva -osasi niin älykkäästi ja maltillisesti puhua. Hänellä on kaiketi hyvä -muisti, ainakaan hän ei ole sellainen puolihupsu papinpoika, joksi -häntä ensin luulin. Jos hän ajaisi partansa siihen muotiin kuin herrat -nykyään, jos hän käyttäisi valkoista kaulusta ja hajuvesiä... ja jos -hän ei olisi pelkkä maanviljelijä eikä joka päivä puuhaisi mättäitä -tunkioon... niin kuka tiesi... kuka tiesi... Varma olen kuitenkin, että -toisenlaiselta hän näyttäisi, jos hän olisi oikeassa herraspuvussa. -Hänellä on oikein pulska vartalo, notkea ja täyteläinen. Tänä iltana -hän oli paljon hienomman näköinen kuin koskaan ennen. Kumma on, ettei -hän minunkaan vuokseni pukeudu paremmin ja pysy erillään tuolta -kirotulta tunkiolta... - -Hän puristi kättäni hellästi hyvästellessämme ja virkkoi: - -"Huomenaamulla lähden hyvin varhain Karhuvaaraan honkametsään." - -Juuri niinkuin minä välittäisin hänen honkametsästään taikka niinkuin -minun tekisi mieli mukaan. -- Ei, tämä menee jo liian pitkälle. Hänestä -kirjoittelen muistikirjaani kuin suurestakin romaanisankarista. Nyt -tulkoon piste. Ei sanaakaan enää. - -_Kolmannella lehdellä_: - -Vaikka olenkin päättänyt, etten kirjoita sanaakaan hänestä -muistikirjaani ennenkuin hän on minua kosinut, täytyy minun kuitenkin -nyt piirtää nämä rivit. Luulenpa olevani häneen harmistunut sen vuoksi, -että hän on niin pitkäpiimäinen. Hän vain haaveksii ja uneksii. Ja -kuitenkin hän tekee työtä lakkaamatta aivan kuin vihapäissään. -Kummallisempaa miestä en ole ennen nähnyt. Rovastinna puhuu minulle -joka näkemällä tyrkyttäen hänen suurista avuistaan; kuinka hän on -ahkera ja siivo, säästävä ja säännöllinen, siveellisesti tarmokas ja -kerrassaan puhdas poika. Ja kuinka hän on lämminsydäminen, hellä ja -hyvä ja uhrautuva. - -Tuon kaiken minä kyllä uskon, mutta omituista on, että vaikka -rovastinna antaa niin suuren arvon hänen hyveilleen, minä en niistä -välitä. Hänen romanttisuutensa minua sitä vastoin huvittaa paljon -enemmän. Kuinka omituisia päähänpistoja hänellä onkaan! Eilen illalla -sain nimittäin häneltä kirjeen ja siinä sanomalehdestä irtileikatun -novellinpätkän, jonka olen moneen kertaan lukenut. Kirjeen mukana ei -seurannut muuta kuin paperilippu, jossa oli vain sanat: Irjalle, illan -tullen luettavaksi. Hän on varmaankin siinä uskossa, että olen hyvinkin -ihastunut hänen kirjoituksiinsa. Luulen tämän lähetyksen olevan -viittauksen hänen tunteisiinsa, siinä ei ole muuta kuin yksinäisen -haaveksijan kaihoja. Se on kuitenkin hyvin sievästi ja ehdottoman -vaikuttavasti kokoonpantu. Siinä on monta hyvin kaunista ja -alkuperäistä ajatusta. On oppineempia, jotka eivät saa semmoistakaan -aikaan. Hänen käsialansa on oikein somaa ja reipasta, ei luulisi häntä -raskaan työn tekijäksi. Voi, jos hän olisi vähän kauniimpi kasvoiltaan -ja jos hänellä olisi parempi asema...! - -Niin. Mitä minä oikeastaan aioinkaan kirjoittaa? Nyt muistan. Siitä -asti on minulla ollut mieliharmia oikein kosolta. Läksin nimittäin -eilen illalla käymään pappilassa. Eteisen kellossa lienee ollut jokin -vika, niin ettei se soinutkaan eikä minun tuloani kuultu. Ruokasalin -ovi oli kiinni, ja sieltä kuului rovastin ja rovastinnan puhelua. -Äänessä huomasin erilaisempaa sointua kuin ennen, ja vähentäessäni -vaatteita kuulin rovastin sanovan: - -"Hän on kuitenkin herttaisin ja kaunein tyttö, minkä milloinkaan olen -tavannut. Ja opettajana hän on aivan moitteeton. Hänellä on kerrassaan -eheä ja hyvä luonne." Melkein vihaisella äänellä kuulin rovastinnan -sanovan: "Sen minä kyllä olen nähnyt, että niin sinä uskot, ja niin -uskoo Kanervakin. Sinäkin, vanha ukko, olet hänelle niin kohtelias, -että luulisi sinun rakastuneen... On kummaa, kuinka vähän te miehet -tunnette naisia! Sillä minä olen varma, että Irja ei ole niinkään hellä -ja herttainen kuin näyttää. Kaikki hempeys ja sulo, joka kyllä on -sangen viehättävää ja jolla hän näyttää voivan lumota kaikki, varsinkin -miehet, on teeskentelyä! Toista löytyy hänen sydämessään. Minä vain -säälin Kanervaa." - -Silloin minä äkkiä tempasin oven auki... Rovastinna ei hämmästynyt -vähääkään, mutta rovasti oli kokonaan kuin puusta pudonnut. - -Rovastinna on minusta ensi näkemältä ollut vastenmielinen, mutta nyt -minä vihaan häntä sydämeni pohjasta. - -Kuluisi aika, tulisi kevät ja kesä, että pääsisi isompaan maailmaan! - - * * * * * - -En voinut nukkua, minun täytyy hetki vielä kirjoittaa. En käsitä, mikä -minua vaivaa. Hän on ajatuksissani aina tovin kuluttua. Näyttää siltä -kuin hän tahallaan tahtoisi minua ärsyttää. Olen mielestäni antanut -hänelle niin selviä viittauksia, että hän rakas... ei, en sanokaan... -että hänen olisi pitänyt jo rohkaista luontoansa. Jos oikein hänet -tunnen, ei hän ilmoita rakkauttaan huoneessa, vaan ulkona luonnossa, -joko ajelemassa tai hiihtoretkellä. Olen odottanut, että hän näinä -päivinä, kun ilma on ollut niin tavattoman kaunis, tulisi pyytämään -minua ajelemaan. Mutta mitäs vain! Joka päivä näen hänen palaavan -metsästä. Hän istuu hajasäärin hyvin korkean rankakuorman päällä lakki -silmillä... Kerran, kun kuorma kaatui, näin hänen sukkelasti kuin -parhaan sotilaan joutuvan sitä oikaisemaan. Ja paljaalla käsivoimalla -hän työnsi kuorman rekineen tielle. Kuinka vankat käsivarret hänellä -lieneekään! Ja rinta on niin laaja ja korkea! Millehän mahtaisi tuntua, -jos hän oikein syleilisi? Jos kuitenkin kerran... kerrankaan saisin -olla hänen sylissään, tuntea hänen lujien käsiensä pitävän ja kuulla -hänen kuiskivan noita odottamiani sanoja. Hänen sylissään ei ole kukaan -nainen ennen istunut... Olisi romantillista päästä siihen ensiksi... - -Ah! Minä olen kuin hullu. Nyt lopetan... Saa nähdä, tuleeko meiltä -lähdetyksi hiihtoretkelle Karhuvaaralle? Hän on jo monesti sitä -esittänyt. - - - - -6. - - -Talven selkä oli jo katkennut, päivät pitenivät pitenemistään, taivas -kävi helakammaksi ja aurinko paistoi kirkkaasti. Muutamana lämpöisenä -päivänä olivat räystäät jo ruvenneet kevättä tietämään, kun pitkiä -jääpuikkoja riippui etelän puolella vieri vieressä. - -Kuolettava ikävä oli Irjalla ollut monta viikkoa. Hänellä ei ollut -sopivaa seuraa, eikä hän viihtynyt olemaan yksin. Koulutuntien loputtua -olisi ollut aikaa vierailla, mutta ei ollut juuri mihin mennä. -Pappilassakaan ei viitsinyt myötäänsä kulkea, ja talonpoikaisissa -taloissa oli niin surkean kuivaa ja ikävää. Ikävämpää maaseutua oli -mahdoton ajatella. Ei nuorisollakaan minkäänlaisia harrastuksia, ei -illanviettoja. Pitkä-Riika tiesi kuitenkin kertoa, että nuoriso -huvittelehti tavallaan kelpolailla, pitäen tanssejaan ja huvejaan -milloin missäkin. Kyllä kai he osasivat huvitella, mutta ei sopinut -Irjan heidän seuraansa mennä. Kerran Irja kuitenkin meni Kurikkaan, -jossa tiesi kylän nuorison olevan koolla. Siellä näytti olevan hauskaa. -Oli pulskia poikiakin. - -Muuan poika, Vierelän Hannes, miellytti Irjaa kovasti. Se oli -kerrassaan uljas poika, pitkä, mustatukkainen ja viekassilmäinen. -Irjakin yhtyi heidän leikkeihinsä. Hän tuli pariksi Vierelän Hanneksen -kanssa. Hannes ei näyttänyt olevan hämillään. Päinvastoin hän jutteli -Irjalle kuin parhaalle tuttavalle ja naureskeli niin viekkaasti. -Hänellä olikin Irjan mielestä erinomaisen sievä suu, hienot viikset ja -aivan verrattoman valkoiset ja tasaiset hampaat. Hannes puserteli Irjan -sormia kourassaan ja hymyili. Kerran Irja puristi vastineeksi... - -Silloin tapahtui, että lamppu sammui ja koko seura jäi pimeään. Syntyi -hälinää ja kuisketta. Hannes käytti tilaisuutta, samoin kuin muutkin, -ja veti Irjan syliinsä ja suuteli monta kertaa huulille... - -Irja riuhtaisihe irti ja riensi pihalle minkä ennätti... pyyhki -huuliaan ja tunsi sydämensä omituisesti lyövän. - -Siitä asti hän ei enää pyrkinyt rahvaan nuorison joukkoon. Mutta -tapauksesta hän ei kertonut kenellekään. - -Useimmat illat hän vietti koululla omassa huoneessaan, ja silloin hän -vanhan tavan mukaan katseli Kanervalle päin. Siellä näkyi harvoin -liikettä. Kanerva oli kohta uudenvuoden jälkeen mennyt tukkitöihin -kauas pitäjän äärimmäiselle kulmalle. Hän oli mennyt kuin salaa. Ei -ollut puhunut Irjalle sanaakaan aikeestaan. Pitkältä-Riikalta Irja -sitten vasta kuuli, että Kanerva oli mennyt moneksi viikoksi -tukinajoon. Aluksi hän ei välittänyt Kanervan poistumisesta, oli -melkein iloinen. Mutta kuta useampia päiviä ja viikkoja kului, sitä -selvemmin hän alkoi kaivata. Tuntui nyt, yksin iltaisin istuessa, -suurelta nautinnolta muistella mitä Kanerva oli puhunut, miten oli -käyttäytynyt ja miten oli ollut hienotuntoinen... Ei ollut kuin parisen -kertaa kättäkään pusertanut, ei kertaakaan tullut liian likelle eikä -vyötäisiltä kiinni ottanut. Irjaan oli tapaus Kurikassa tehnyt ikävän -vaikutuksen. Ja sen johdosta hän tuli monet kerrat verranneeksi -Kanervaa muihin talonpoikaisiin. - -Yhä selvemmästi hän alkoi tuntea, että Kanerva kuitenkin, kaikkine -vikoineen ja rumine kasvoineen, oli jalo mies, hellä ja hyvä, ja että -hän oli paljon korkeammalla asteella kuin muut talonpojat. Hän alkoi -kaivata Kanervan seuraa ja mietiskeli usein syytä, miksi Kanerva niin -sanattomasti oli moneksi viikoksi poistunut. Irjalle johtui monenlaisia -mietteitä mieleen. Eikö hän ollutkaan osannut oikein lumota Kanervaa? -Taikka olisiko Kanervalla omat aavistuksensa Irjasta? Taikka olisiko -rovastinna sanonut jotakin? Miksei Kanerva ollut ilmoittanut -rakkauttaan, vaan lähtenyt kuin öinen varas piiloon? - -Irja syytti itseäänkin. Hänen olisi pitänyt olla vielä rohkeampi -Kanervan kanssa. Silitellä jolloinkin hänen hiuksiaan, kehua maamiehen -vapaata ja hauskaa elämää, innostua silloin, kun Kanerva puhui -viljelyksistään ja karjastaan. Sanalla sanoen antaa enemmän aihetta ja -rohkeutta Kanervalle. - -Eräänä iltana Irja taas tapansa mukaan istui keinutuolissaan hyräillen -jotakin laulun nuottia, kun Pitkä-Riika hiipi sisälle. Riika oli -joltakin kaupungista palaavalta saanut aimo ryypyt ja oli entistään -puheliaampi ja tietävämpi. Irjaa suututti Riikan hiipiminen ja hän -sanoi vihaisesti: - -"Miksi Riika niin hiipien tulee? Minä säikähdin niin pahasti. Se ei -sovi, ja sitäpaitsi Riikalla ei ole tänään mitään tehtävää täällä. -Huomenna vasta on keskiviikko, jolloin huoneet puhdistetaan." - -Irja puhui vihaisella äänellä. Hän olikin niin ärtyisellä ja -hermostuneella tuulella. Ja kun Riika ei näyttänyt alkavan poistua, -sanoi hän: - -"Eikö Riika kuullut? Minä en muuten kaipaa semmoisten ihmisten seuraa." - -"Minkälaisten ihmisten?" kivahti Riika vihaisesti. - -"Semmoisten ihmisten kuin te." - -"Vai niin. Minkälainen te itse luulette olevanne? Niinkö luulette, -ettei kylällä tiedetä, mikä te olette ollut ja mikä olette. Kaunista on -sekin, noin opettaja-ihmisestä, mitä Vierelän Hannes on kertonut. Ja ei -kai Hannes ole puoltakaan sanonut... arvaan minä." - -Irja tunsi veren kohoavan poskilleen, viha vihlaisi sydäntä ja melkein -kiljuen ja jalkaansa lattiaan polkien hän ajoi Riikan ulos. Mutta -ovella Riika ehti vielä juopuneella äänellä porista: - -"Saapi saateri vieköön Kanervakin tietää, koska rovastinnakin tietää." - -Kun Irja palasi huoneeseensa, purskahti hän katkeraan itkuun ja -valitteli kuin suurissa tuskissa. - -Seuraavana päivänä hän antoi lapsille lupaa. - -Ja läksi muutamien oppilaittensa kanssa hiihtoretkelle ja mäkeä -laskemaan Vasuharjulle. Irjan oli äärettömän ikävä ja häntä kaiveli se -huhu, josta Pitkä-Riika oli kertonut. Mitä ne hänestä tiesivät? Ei -mitään. Hänellä oli ollut kosijoita joka sormella. Hän oli jaellut -rukkasia oikeaan ja vasempaan, ja sillä hyvä. Se ei kuulunut -keneenkään. Kaikkein vähimmin rovastinnaan. - -Tie Vasuharjulle kulki Kanervan pihan läpi, ja Irja hiihti oppilaineen -sen kautta. Hän ei ollut ennen sitä kulkenut, mutta päätti mennä, kun -Kanervakaan ei ollut kotona. - -Mutta juuri kun hän pääsi pihalle, ilmausi vanha taloudenhoitajatar -kuistin eteen jauhovakka kainalossa. He olivat Irjan kanssa hyviä -tuttavia, ja Irja oli Taavalta lainannut yhtä ja toista pienempää -talouskapinetta. Kun Taava vaatimalla vaati Irjaa sisälle juomaan kupin -kahvia, ei Irja isosti vastustellut, sillä hän oli utelias näkemään, -miltä huoneissa näyttäisi. Olisiko siellä niin somaa kuin päällä päin? - -"Meillä ei ole muita huoneita lämpiminä kuin pirtti ja minun kamarini. -Isännän huonekin on ollut kylmillä siitä asti, kun hän läksi -tukinajoon", sanoi Taava, kun he tulivat pirttiin. - -"Onpas tämä siisti ja hauska pirtti", sanoi Irja ja silmäili -ympärilleen. - -"Tulkaa tänne minun kamariini. Tässä sattui olemaan valmista kahvia ja -vereksiä nisuja, niin tarjoisin..." - -Taava toimitti Irjan istumaan kamariinsa ja meni hommaamaan -kahvikaluja. Sillä välin oli Irjalla tilaisuutta katsella ja -arvostella. Taavan huoneesta oli ovi saliin ja kamariin. Irja avasi -salin oven ja kurkisteli sisälle. Se oli iso, hauska huone -yksinkertaisine, mutta aistikkaine huonekaluineen. Ja loukossa oli -Runebergin rintakuva mustalla pöydällä... Irja arvosteli kaikkia -huonekaluja erikseen, katseli Runebergin rintakuvaa ja huomasi senkin, -että huoneesta oli hauska näköala puutarhaan ja kauas toiselle puolen -joen... - -Hän tahtoi vielä nähdä, mihin toisesta ovesta pääsisi, ja avasi sen... - -Mutta samassa Taavakin kahvitarjottimineen kerkesi ja virkkoi: - -"Fröökynä tahtoo nähdä muitakin huoneita..." - -"Näin, ettei ovi ollut lukossa, niin avasin... Tämäpä onkin hauska ja -sievä huone. Kuka tässä asuu?" - -Irja silmäili mielihyvin pieneen huoneeseen, astui yli kynnyksen -keskelle lattiaa ja ihmetteli. Huone oli kuin jotakin asukasta varten -sisustettu. Irjan silmä pysähtyi ensiksi pieneen päästävedettävään -sänkyyn; se oli kukkurallaan makauksia, joiden peittoina oli niin -hohtavan valkoinen liina, että silmiä huikaisi. Pienoinen pöytä oli -ikkunan alla. Siinä oli hyvin sievät kirjoitustamineet ja Juhani Ahon -teoksia. Kaikki muukin huoneessa näytti niin somalta ja sievältä. - -"Kuka tässä nyt asuu?" kysyi Irja uudelleen, kun Taava ei mitään -vastannut. - -"Eihän tässä asu ketään. Eikä ole asunutkaan... tämän isännän aikana. -Vai on tämä fröökynästä sievä huone! Kyllä tämä onkin. Hauskin -kaikista." - -Irja huomasi, että ikkunasta oli hyvin kaunis näköala metsään päin. -Sieltä näkyi Vasuharjun kalju laki ja pitkä petäjikkö sen kupeelta. - -"Mitähän varten tämä huone on? Tämä sopisi naiselle mainiosti", virkkoi -Irja kahvia juodessaan. - -"Emäntäänsä varten kai se lienee tämän valmistanutkin. Vaikken minä ole -sitä koskaan uskaltanut kysyä", selitti Taava ja katseli syrjäsilmällä -Irjaan. - -Irja tunsi punastuvansa ja koetti painaa kättä silmille. Taavan silmä -oli terävä ja musta kuin hiili ja näytti tunkeutuvan sisimpään -salaisuuteen. - -"Kelpaa kai tähän tulla, kuka tuo sitten lieneekin... Vaikka olisi -hyvin likellä", sanoi Taava ja hymyili. - -Ja kun Irja näytti rupeavan poislähtemään, puheli hän: - -"Mikä liekin tullut meidän isännälle, kun aivan äkkiä läksi tukinajoon, -vaikka olisi ollut kotiajoakin vielä. Se onkin ollut niin kumma kaiken -syksyn ja talven. Lukon takana istunut kuin pahantekijä. Ja lukkoon -pani huoneensa oven lähtiessään nyt, vaikkei ennen ole koskaan -lukinnut. Siinä huoneessa olisi fröökynällä katselemista, mutta ei -päästä sisälle. Kirjojakin iso hylly. No, niinkö olikin kiire?" - -"Lapset odottavat pihalla. Me aiomme hiihtää Vasuharjulle", sanoi Irja -hyvästellessään. - -He hiihtivät Kanervan pihasta lähtevää metsätietä pitkin metsään päin. -Tie kohosi tasaisesti loivaa vastaletta, kunnes metsän rinnassa -jyrkkeni, niin että piti lujasti työntää sauvoilla. Lapset hiihtivät -edellä, Irja perässä. - -Hänen mielensä oli niin omituisen raskas, tuntui kuin olisi ikävä. -Hauskan romaanin hän täällä eläisikin, jos Kanerva olisi oikein kaunis -mies, ajatteli hän. Jos hän olisi niin kaunis kuin hän on romantillinen -ja soma... niin me eläisimme täällä hauskan unelman... - -Hän seisahtui suksilleen ja silmäsi taakseen. Hän näki sievän ja -mieluisan maiseman, niinkuin jossakin hyvin kuvatussa kertomuksessa. -Kanervan talo näytti niin viekottelevan kodikkaalta, kun aurinko -kultaili etelänpuolisia ikkunoita ja savu sankkana kohosi tyyneen -ilmaan... - -Mutta kun he saapuivat Vasuharjun korkeimmalle huipulle, laajeni -näköala yhä avarammaksi. Näkyi koko kylä leveän joen kaltevalla -rannalla. Koulusta näkyi mäntyjen yli katto ja palanen punaista seinää. -Mutta Kanervan rakennus näkyi kokonaan. Toiselta puolelta jokea näkyi -suuria vaaroja vierivieressä. Valkoiset hanget peittivät niiden lakia, -mutta sieltä täältä työntyi musta kallionkieleke vaaran kupeesta. -Samannäköisiä kukkuloita oli niin kauas kuin silmä kantoi. Irja katseli -ihastellen ja melkein oli itselleen suutuksissa, ettei ollut tullut -useammin täällä Vasuharjulla käyneeksi. - -"Missä ovat Repo- ja Karhuvaara?" hän kysyi lapsilta. - -"Tuo on Repo, jonka laidassa kasvaa mäntyjä, mutta Karhuvaara on tuo -tuolla... tuo hyvin suuri... joka paistaa kuin luminen linna", -kertoivat lapset ja näyttivät Irjalle. - -Se olikin todella uljaannäköinen vaara, oli kuin tunturi, ja sen puuton -laki kimalteli niin kauniisti talviauringon säteissä. - -"Se taitaa olla korkea?" kysyi Irja. - -"Korkea se on ja kaukana", sanoivat lapset. - -"Eikö ole teistä kukaan käynyt sen laella?" - -"Olen minä. Kanervan isännän kanssa honkametsässä", sanoi Vilkkilän -Jooseppi mahtavasti. Ja hän kertoi Irjalle, että he olivat Kanervan -kanssa käyneet laella asti. Silloin oli ollut kevätaamu ja hankiaisten -aika. - -"Mitä te siellä kävitte?" uteli Irja. - -"Ilman aikojamme kävimme. Kun on niin kaunis aamu, sanoi Kanerva ja -otti minut mukaan. Sieltä näki pitkälti maailmaa. Näki monta -kirkkoakin", kertoi Jooseppi tyytyväisenä. - -Irjankin alkoi tehdä mieli sinne, ja hän päätti, että hankiaisten -aikana hän sinne menee. Hän alkoi paremmin ymmärtää tätä luontoa. Se -oli kyllä kolkkoa, mutta komeata ja suurenmoista. Ei ollut Kanerva -turhaan Karhuvaaraa kehunut. - -Hän oli unhottanut Pitkän-Riikan pistelevät puheet ja hiihteli lasten -kanssa leikkiä laskien, ilosta hohtavana kylään takaisin. - - - - -7. - - -Eräänä iltana jo hyvin keväällä Irja istui kirjoituspöytänsä ääressä. -Suojia ilmoja oli ollut, hanget olivat madaltuneet ja kylän tie näytti -mustalta nauhalta, joka luikerrellen kiersi talosta toiseen. Päivä -kulki jo lännellä, ja illat olivat valoisat puoliyöhön. - -Irja oli kaunis kirjoittaessaan. Kasvot olivat kevään tuulessa vähän -ruskettuneet, ja niiden väri oli terve ja parhaaksi punertava. Hiukset -olivat kierretyt nutturalle melkein keskelle päälakea. Hän hymähti -väliin kirjoittaessaan, ja silmiin ilmausi silloin omituinen ilon ja -riemun ilme, joka tietää sydämen iloitsevan. - -Hän kirjoitti: - -Olen nyt niin iloinen ja onnellinen... Onnellinenko? Niin kyllä. -Ainakin tuntuu siltä. - -Melkein kaksi kuukautta on muistikirjani maannut pöytälaatikossa; -minulla ei ole ollut mitä kirjoittaa. Mutta nyt tuntuu olevan paljon -sellaista, jonka tahdon laskea tämän muistikirjani lehdille ikäänkuin -pettämättömän ystävän talteen. En ymmärrä itsekään, miten olen saanut -tämän kevättalven kuitenkin näinkin pitkälle kulutetuksi. Sillä elämäni -on ollut kovin köyhää ja yksitoikkoista. Ei minkäänlaista hupia, ei -edes lainakirjastoa! Niin kuolettavan ikävää aikaa en muista ennen -eläneeni. Ei ole kovempaa kohtaloa ihmisellä kuin se, että joutuu -opettajaksi tällaiseen maakylään, missä ei ole minkäänlaisia -huvituksia, ei sopivaa seuraa eikä ystäviä. Tuhat kertaa olen katunut, -että tänne läksin. Vaan pian saan tämän jättää. Vaikka täytyy minun -tunnustaa, että luontoon olen kyllä ihastunut. En kuitenkaan niin -hassusti, että rupeaisin tätä kiittelemään. Sillä en näe juuri kaunista -siinä, jossa esimerkiksi Kanerva kuvailee olevan vaikka mitä. - -Niin. Minun täytyy vähän selvitellä ajatuksiani ja kertoa tuosta -naapuristani Yrjö Kanervasta. Hän on nyt palannut tukinajomatkaltaan. -Ja eilen illalla hän kävi täällä koululla. Hän näkyi vähän laihtuneen -ja tulleen niin kumman vakavaksi ja juhlalliseksi. Tuskin kertaakaan -hän veti suutansa hymyyn. Mutta näin selvästi hänestä, että hän on -rakastunut minuun ja kärsii kaiketi, niinkuin kaikki rakastuneet -kuuluvat tekevän. Tahtoisin mielelläni vain tietää, onko hän kuullut -huhua Vierelän Hanneksesta ja minusta. Ei siltä näyttänyt. Ja mitä hän -esitteli minulle, se minua huvitti suuresti. Hän esitteli, että -menisimme hankiretkelle Karhuvaaraan asti. Ja aivan kahden. Nyt se siis -on tulossa se juhlallinen hetki, jolloin hän ilmaisee rakkautensa. Olen -siitä varma. Hän on suuri luonnon ihailija ja haaveksija. Luonnossa, -keväisten hankien keskellä, hän tahtoo lempensä julkaista. Se on hyvin -luonteenomaista hänelle, minä ymmärrän hänet hyvin. - -"Aivanko kahden lähdemme?" kysyin häneltä, niinkuin en ymmärtäisi hänen -tarkoituksiaan. - -Näin punan kohoavan hänen poskilleen, kun hän ujosti vastasi: - -"Niin olen ajatellut, että menisimme kahden. Jos teille sopii niin." - -Näin hänen riemastuvan kuullessaan, että se sopi minulle, että oli -hauskempikin, kun menisimme kahden vain. Hyvästiä sanoessaan hän piti -kättäni kovasti ja hymysi ja näytti kovin onnettomalta. Hän on nyt niin -minun vallassani, että voin tehdä hänelle mitä tahdon. Sitkeä hän on -ollut, ennenkuin olen saanut hänet pehmenemään, sitkeämpi kuin kukaan -muu entisistä kosijoistani. Mutta nyt hän on kuin lankavyyhti, jonka -voin kääriä vaikka kaulani ympäri. Pääsin ainakin voitolle. -Ihmettelinkin, eikö hänenkin vielä täytyisi alistua ja nöyrtyä. Kauan -hän on minua ärsyttänyt, koko talven. Mutta sen hauskempaa nyt tulee. - -Oloni tuntuu nyt paljon miellyttävämmältä. Tämä loppukevät tulee -olemaan vaihtelevaista. Hän kyllä keksii yhtä ja toista romantillista, -jossa aika kuluu hupaisesti. - -Väliin minua melkein pelottaa lähteä hänen kanssaan kahden. Kuka -tietää, kuinka hurja hän on. Jos hän aavistaisi... jos hän vähänkään -tietäisi, etten häntä voi rakastaa, en edes kunnioittaa... Mutta hän ei -aavista, ei tiedä mitään. Hän on sokea, niinkuin kaikki miehet, jotka -rakastavat. Hän varsinkin. Sillä minä olen hänen ensi lemmittynsä, se -satumaailman prinsessa, josta hän on minulle puhunut. Minussa hän on -nähnyt yhdistettynä kaiken naisellisen sulon ja kaiken sen runollisen -kaihomielen, jota hän naisessa rakastaa. - -On sentään ihanaa olla rakastettu -- aina vähäväliä... Se nuori -forsmestarikin kuuluu pian tulevan... - -No niin. Minähän aioin vain miettiä, miten menetellä huomenaamulla. -Ollako vallaton ja reipas? Vaiko kaihomielinen ja haaveksiva? Kun vain -tietäisi, kumpi häntä enemmän miellyttää? Mutta niin luulen, että -kaihomielinen ja haaveksiva häntä enemmän miellyttää, ja sen mukaan -minun on meneteltävä. Kyllä osaan pitää hänet aisoissa tämän kevättä, -toivovana väliin, väliin taas antaa kylmyyttä sen verran, että hän -pysyttelee parhaiksi romantillisena. - -Kanervan kaltaista helläluontoista miestä on hyvin helppo talutella, -varsinkin semmoista, joka on niin mielettömästi rakastunut kuin -Kanerva. - -Saisi nähdä... olisi hupaista tietää, kuinka tämä retkemme onnistuu? -Miten hän ilmoittaa rakkautensa? Ottaako hän minut syliinsä, pusertaa -tuota leveää ja lujaa rintaansa vasten ja vakuuttaa...? - -Ah! Että tietäisin vähänkin eteenpäin. Mutta huomenaamulla sen näen, -näen ja tunnen... - -Irja heitti kirjoituksensa, silmäsi tielle ja länteen päin, jossa näkyi -suuri, ääretön tunturimaisema ilta-auringon kullassa. Oli kuin valojen -henget olisivat hypelleet valkoisilla vaarojen huipuilla. Hän huomasi -oudon herrasmiehen kävelevän pappilasta päin. Käynnistä ja vartalon -somuudesta Irja päätti, että tuossa nyt oli juuri se kauan kaivattu -metsäherra. Se näyttikin komealta herralta, oli uudenaikaisesti puettu -ja heilutteli keppiään rennosti ja reippaasti. - -Irja ei voinut eroittaa hänen kasvojensa piirteitä, mutta tukka näytti -olevan musta ja viikset pitkät, pulskat. - -Hän vilkaisi kuvastimeen, järjesti hiuksensa ja aikoi hänkin lähteä -kävelemään... - -Kun hän laskeusi koulun pihalta tielle, näki hän jo oudon herran -kävelevän Kanervan tienhaaran sivu. Irja päätti käydä kauppiaassa ja -otaksui, että hän ehkä tulisi vastakkain oudon herran kanssa. Oli -kuitenkin kuin hän olisi tehnyt pahoin, kuin omatunto olisi soimannut -jostakin... Ja melkein arasti hän silmäsi Kanervalle, näkyisikö siellä -mitään liikettä... - -Mutta ehdittyään Kanervan tienhaaraan hän näki Pitkän-Riikan kävellä -roivivan Kanervan pihasta. - -"Kuka tuo herra oli?" kysyi Riika Irjalta ja viittasi tielle, jossa -outo oli menossa. - -Riikan silmät kiilsivät pirullisesti, ja suu vetäysi ivahymyyn. - -"Mikä herra?" kysyi Irja välinpitämättömästi. - -"Tuo, jota te nyt hännitätte", vastasi Riika ja lähti kävellä -roivimaan. - -Irjaa harmitti kovin. Hän teki äkkiä päätöksensä ja lähti takaisin -koululle päin. Hän näki Riikan monta kertaa kääntyvän katsomaan, mihin -päin Irja lähtisi. - -Pahoilla mielin ja pettyneenä hän palasi koululle ja alkoi selailla -muistikirjaansa. - - - - -8. - - -Yöllä oli kylmännyt, ja märkä lumenpinta oli kohmettunut kovaksi ja -kestäväksi. Irja oli viettänyt unettoman yön ja nousi ja pukeutui jo -ennen päivännousua. Kun hän laskeusi alas koulun pihalta Kanervalle -päin, näki hän Kanervan jo seisovan kujalla. Hän heilutti lakkiaan -Irjalle. Irja käveli suoraan hankea pitkin peltojen poikki Kanervalle -ja viittasi nenäliinallaan vastineeksi. Kanerva oli takkisillaan, -uumillaan ommeltu ja koristettu vyö, jossa riippui lappalainen puukko. -Irja oli keveässä kävelypuvussa, päässään erittäin sopiva musta lakki. -Hän oli koettanut pukeutua niin vaatimattomasti kuin suinkin, mutta -samalla aistikkaasti. Ja hän huomasi heti Kanervan riemuitsevasta -katseesta, että hän oli tehnyt miellyttävän vaikutuksen. - -Aamu oli kylmähkö vielä, sillä aurinko ei ollut noussut. Mutta ilma -tuntui raittiilta ja taivas näytti suunnattoman korkealta ja vaalealta. - -He kävelivät peltojen poikki suoraan Vasuharjua kohti. Koko kylä nukkui -vielä niin kauniin keväisen aamun syleilyssä. Hanki oli kova ja -kestävä, ja metsästä tuoksui jo kevään lemua. - -Mutta kun he ehtivät Vasuharjulle, näkivät he auringon nousevan suurena -ja punaisena kahden korkean vaaran välistä. Edessä avautui laaja, -valkoisten hankien peittämä tunturimaisema, suuri, ääretön erämaa, -jossa kukkulat kilvan kimaltelivat, kun päivän ensimmäiset säteet -ehtivät niiden huipuille. Takana näkyi kylä, vielä varjossa, näkyi kuin -pienoinen sirpale maailmaa... - -"Ah, kuinka tämä onkin ihanaa!" sanoi Irja haaveksien. - -"Ei tämä vielä ole. Mutta menkäämme tuonne... näettehän tuon kaikkein -korkeimman vaaran laen, joka on puuton ja pyöreähkö... sieltä vasta -näemme kauas keväisiä maailmoita. Se on Karhuvaara", virkkoi Kanerva. - -He oikaisivat suoraan Karhuvaaraa kohti, kulkivat männikköjen poikki, -sivu solkikoivujen ja halki palaneiden salojen, mistä milloinkin näytti -somimmalta. Aurinko nousi nousemistaan ja kultaili vaarojen kupeita ja -korkeuksien huippuja. Kaukana heidän takanaan näkyi jo korpi, jonka -läpi he olivat tulleet, ja keltakylkiseen männikköön paistoi päivä kuin -kullattuun onnelaan. Kevättä henki ympäristö ja sen tuoksu lemusi -ilmassa. - -Kanerva oli koko talven tätä retkeä mielessään miettinyt, oli -kuvitellut sen niin äärettömän suurenmoiseksi ja ihanaksi, ja uniensa -himmeässä maailmassa hän vaelsi usein näitä samoja saloja, joita nytkin -kulkivat. Täällä hän olisi toivonut voivansa sanoa sen, mitä tunsi, -kertoa rajattoman rakkautensa ja ilmaista aavistelevat ilonsa. -Löytäisikö hän vastineen lemmelleen? Löytäisikö Irjan syvällisten -silmien loistosta sen satumaailman, jonka luuli niissä olevan? -Ymmärtäisikö sielu sielua? - -Hän silmäsi Irjaan, joka kulki hänen vierellään hohtavan kauniina ja -aamuvirkkuna, mutta niin surullisen haaveilevana ja kaihomielisenä. -Irjan katse näytti tähtäävän johonkin hyvin kauas ja mieli kuvailevan -jotakin muuta kuin mitä edessä näki. Oi, oliko tuon hennon poven alla -sykkivä sydän, joka tuntisi, uskoisi ja luottaisi niinkuin hän! - -He olivat tulleet aukealle suolle, jonka laidasta Karhuvaara alkoi -kohota. Ensin oli loivaa myötälettä, mutta vähitellen nousu jyrkkeni, -muuttui louhikkoiseksi, satumaiseksi. Hyvin kaukana jo heidän takanaan -siinti Vasuharju ja muilla suunnilla suunnattomia valkopäisiä -kukkuloita. Kuta korkeammalle ehtivät, sitä enemmän nousu viehätti ja -sitä korkeammalle mieli teki. - -"Onko teistä tämä retkemme hauska?... Me läksimme maailmasta, tulimme -tänne kevään henkeen emmekä ikänä kaipaa takaisin", sanoi Kanerva -hurmaantuneena. - -"On, on. Tämä on suurenmoista ja muistoja virkistävää", sanoi Irja ja -riensi edellä. - -Villi riemu tapasi Kanervan. Hänestä tuntui kuin taivaan portit -aukenisivat... näki edellään rakastettunsa hentona, notkeana ja -verevänä kiipeilevän tuttuja louhikoita, näki kuin enkelin, jota -keväisen aamuauringon säteet hyväilivät. Hän riensi puolihulluna -perässä, päätti suoria Irjan syliinsä ja puristaa sydämelleen niin, -että sen autio tyhjyys täyttyisi ja tuskat loppuisivat... - -Mutta Irjan katse oli niin omituisen outo, niin kaihon ja surun -voittama, että Kanerva säpsähti, ojennettu käsi putosi takaisin... - -Ja samalla he pääsivätkin perille Karhuvaaran korkeimmalle huipulle. -Irja hyppäsi kivelle ja silmäili kaukaisia maailmoja. Kanerva seisoi -vieressä. Mitä hän sanoisi? Miten ilmoittaisi? Hän oli kuin kadottanut -oman itsensä. Hän näki koko avaruuden kuin kultameressä säkenöivän, -näki vierivieressä korkeita valkopää-kukkuloita kuin lumilinnoja, -niiden välissä soita ja jänkkiä ja repaleita palaneista saloista... - -Hän seurasi Irjan katsetta, joka liiteli taivaanrannasta toiseen, kävi -pohjoisella, levähti lännellä, mutta lopulta asettui etelälle... - -"Etelääkö te rakastatte?" kysyi hän hiljaa. - -"Niin, etelää, tuota kaukaista ja siintävää", vastasi Irja yhtä hiljaa. - -He katselivat kauan äänettöminä, kuinka keväinen, avara maailma kiertyi -kultaisen aamuauringon loistoon, kuinka taivaanrannat olivat -kummallisen hienon harson peitossa. Idässä näkyi silmänsiintämiin -tummaa saloa ja kaljupäitä kukkuloita. Eteläinen taivaanranta oli -keveän pilven peitossa, mutta hyvin kaukana siinti muiden pitäjien -kirkontorneja ja vilahti vaarojen välistä leveän joen polveuksia. Mutta -pohjoinen taivas oli niin kalsean ja kylmän näköinen. - -"Ettekö rakasta pohjolaani?" kysyi Kanerva kuin houreissaan. - -Hän näki Irjan kääntävän katseensa pohjalle ja kuuli hetken kuluttua -hänen vastaavan: - -"Pohjolanne on niin kylmän sinervä ja riemuton..." - -Kanerva luuli siinä olevan vastineen hänen haaveilleen, toiveilleen ja -lemmelleen. Hän tunsi kuin puristuvansa kokoon, likistyvänsä vasten -vaaran lakea ja laskeuvansa maahan. Tunsi toivonsa loppuvan, lempensä -sammuvan ja ilonsa katoavan, näki taivaan sinen muuttuvan mustaksi; -kuului kuin koko avaruudessa soitettaisiin hänen kuolinkellojaan, ja -hänestä näytti kuin korvet olisivat aidatuita kalmistoja ja korkeat -vaarojen laet hautapatsaita... - -Ja näki Irjan tähtäävän etelälle, niinkuin tahtoisi nähdä etelän usvain -taakse... nähdä jonkun, jota ikävöi. Ja onton kolkosti soi nyt hänen -korvissaan Irjan lempilaulu. - -"Lempi kestää iäti... iäti!" - - - - -9. - - -Touon aika oli tullut. - -Puolen peltoa on Kanerva kyntänyt ja istahtaa nyt pientareelle... - -Hän istuu hartiat kumarassa, posket kämmeniä vasten. Hän on laihtunut -niin että silmät ovat syvällä kuopissa; niissä leimahtaa vähäväliä -omituinen, synkkä tuli, ja väliin kuolon kalpeus peittää kasvot. Hän -näyttää väsyneeltä ja rasitetulta, niin uupuneelta kuin ei olisi -levähtänyt kuukausiin. - -Ilta on lämmin ja suloinen. Piennar työntää ävärtä, ja ruispelto on -tummanvihreä. Kuuluu käen kukuntaa Vasuharjun alta kuusikosta ja -vesilintujen kaakatusta joelta. - -Kanerva istuu ajatuksissaan, ei kuule käkien kukuntaa, ei mieli iloitse -siitä, että kylvön aika näyttää niin lupaavalta. Hänen suuri keväinen -unelmansa on loppunut, sammunut on toivo kaikesta siitä, jota oli -ihannoinut ja jumaloinut. Se suuri, synkkä erämaa, jonka laitaan hän -lapsena jäi, oli nyt vasta puoliväliin taivallettu, eikä enää jaksanut -uskoa, että löytyisi kosteikkoa tulevillakaan taipaleilla. - -Alakuloinen mieli synnyttää ikävän toisensa perästä, ja pettyneet -toiveet hakkaavat sydäntä kuin rautavasaralla. - -Hän on taistellut, ja nyt hän luulee olevansa voitolla. Mutta ankara on -hänen taistelunsa ollut, kovempi kuin hän oli osannut koskaan aavistaa. -Sillä hän on kadottanut kaiken toivon elämänsä onnesta, uskon siihen, -että on olemassa todellista, puhdasta, kaikki kestävää rakkautta, ja -luottamuksen ihmisiin. Yksi ainoa toivo on vielä, hänen lapsuutensa -vankka usko, että ruumiillinen työ pelastaa kaikesta pahasta. - -Oi, että hänen täytyi kadottaa ihana satumaailmansa ja tuntea ja nähdä, -että se unissa kuvailtu, kirkastettu morsian ei ollutkaan muuta kuin -saastainen, likainen varjokuva hänen ihannemaailmansa ystävästä. - -Hän vaipuu yhä syvempiin mietteisiin siitä, mitä hän on elänyt -kuluneena talvena, mitä tuntenut kevätöinä ja kuinka raivonnut yksin -valvoessaan. Ja kummastellen hän näkee, että hän elää vielä, ettei ole -tehnyt hullun töitä, ja että hän vieläkin luottaa lapsuutensa uskoon. -Kummallisia, outoja kysymyksiä herää hänen mielessään ja kamaloita -aavistuksia omasta elämästään. - -Hän muistaa niin selvään joka tapauksen Irjan seurassa, ja varsinkin -heidän viimeisen retkensä Karhuvaaralle. Se retki oli kuin suuren suuri -satumaailma, johon elävänä pääsi ja jota hän unissaan oli kuvitellut. -Oli juuri semmoinen kevätaamu, jona hän oli toivonut voivansa viettää -lempensä pyhää sunnuntaita... - -Mutta hän ei jaksa ajatella loppuun sitä retkeä... se ikäänkuin päättyy -siihen, kun näki Irjan kivellä seisovan ja etelän ilmoille katselevan. -Eikä hän edemmäksi pyrikään, sillä se, mitä hän sitten jäljestä tunsi -ja tiesi, oli repivää ja raatelevaa tappelua, joka tahtoi kiskoa sielun -ruumiista ja viedä viimeisen luottamuksen... - -Hän sattuu silmäämään tielle ja näkee Irjan kävelevän nuoren -metsäherran kanssa. Hän kuulee, kuinka Irja nauraa... näkee herran -kepillään viuhtovan... - -Tumma puna nousee poskille, silmissä leimahtaa hirvittävä tuli, -kämmenet käyvät nyrkkiin ja hän höpisee... - -"Kavala, kaunis helvetin lapsi... noin minä sinut raatelisin..." - -Mutta äkkiä hän herpoaa, kalvava ikävä tunkee sydämeen, ja hän -purskahtaa itkuun... kuin lapsi... - -Ja herää siitä, kun Musta hirnuu ja tahtoo illalliselle. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Irja, by Väinö Kataja - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK IRJA *** - -***** This file should be named 51684-8.txt or 51684-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/1/6/8/51684/ - -Produced by Tapio Riikonen - -Updated editions will replace the previous one--the old editions -will be renamed. - -Creating the works from public domain print editions means that no -one owns a United States copyright in these works, so the Foundation -(and you!) can copy and distribute it in the United States without -permission and without paying copyright royalties. Special rules, -set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to -copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to -protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark. Project -Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you -charge for the eBooks, unless you receive specific permission. If you -do not charge anything for copies of this eBook, complying with the -rules is very easy. You may use this eBook for nearly any purpose -such as creation of derivative works, reports, performances and -research. They may be modified and printed and given away--you may do -practically ANYTHING with public domain eBooks. Redistribution is -subject to the trademark license, especially commercial -redistribution. - - - -*** START: FULL LICENSE *** - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project -Gutenberg-tm License (available with this file or online at -http://gutenberg.org/license). - - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm -electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy -all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession. -If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project -Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the -terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or -entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement -and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic -works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation" -or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project -Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual works in the -collection are in the public domain in the United States. If an -individual work is in the public domain in the United States and you are -located in the United States, we do not claim a right to prevent you from -copying, distributing, performing, displaying or creating derivative -works based on the work as long as all references to Project Gutenberg -are removed. Of course, we hope that you will support the Project -Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by -freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of -this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with -the work. You can easily comply with the terms of this agreement by -keeping this work in the same format with its attached full Project -Gutenberg-tm License when you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are in -a constant state of change. If you are outside the United States, check -the laws of your country in addition to the terms of this agreement -before downloading, copying, displaying, performing, distributing or -creating derivative works based on this work or any other Project -Gutenberg-tm work. The Foundation makes no representations concerning -the copyright status of any work in any country outside the United -States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other immediate -access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently -whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the -phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project -Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed, -copied or distributed: - -This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with -almost no restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or -re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included -with this eBook or online at www.gutenberg.org/license - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived -from the public domain (does not contain a notice indicating that it is -posted with permission of the copyright holder), the work can be copied -and distributed to anyone in the United States without paying any fees -or charges. If you are redistributing or providing access to a work -with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the -work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1 -through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the -Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or -1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional -terms imposed by the copyright holder. Additional terms will be linked -to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the -permission of the copyright holder found at the beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any -word processing or hypertext form. However, if you provide access to or -distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than -"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version -posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org), -you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a -copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon -request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other -form. Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm -License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided -that - -- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is - owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he - has agreed to donate royalties under this paragraph to the - Project Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments - must be paid within 60 days following each date on which you - prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax - returns. Royalty payments should be clearly marked as such and - sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the - address specified in Section 4, "Information about donations to - the Project Gutenberg Literary Archive Foundation." - -- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or - destroy all copies of the works possessed in a physical medium - and discontinue all use of and all access to other copies of - Project Gutenberg-tm works. - -- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any - money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days - of receipt of the work. - -- You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm -electronic work or group of works on different terms than are set -forth in this agreement, you must obtain permission in writing from -both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael -Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark. Contact the -Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -public domain works in creating the Project Gutenberg-tm -collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic -works, and the medium on which they may be stored, may contain -"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or -corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual -property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a -computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by -your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium with -your written explanation. The person or entity that provided you with -the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a -refund. If you received the work electronically, the person or entity -providing it to you may choose to give you a second opportunity to -receive the work electronically in lieu of a refund. If the second copy -is also defective, you may demand a refund in writing without further -opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER -WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO -WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages. -If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the -law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be -interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by -the applicable state law. The invalidity or unenforceability of any -provision of this agreement shall not void the remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance -with this agreement, and any volunteers associated with the production, -promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works, -harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees, -that arise directly or indirectly from any of the following which you do -or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm -work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any -Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause. - - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of computers -including obsolete, old, middle-aged and new computers. It exists -because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from -people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations. -To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation -and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4 -and the Foundation web page at http://www.pglaf.org. - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive -Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Its 501(c)(3) letter is posted at -http://pglaf.org/fundraising. Contributions to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent -permitted by U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S. -Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered -throughout numerous locations. Its business office is located at -809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email -business@pglaf.org. Email contact links and up to date contact -information can be found at the Foundation's web site and official -page at http://pglaf.org - -For additional contact information: - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To -SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any -particular state visit http://pglaf.org - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. -To donate, please visit: http://pglaf.org/donate - - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic -works. - -Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm -concept of a library of electronic works that could be freely shared -with anyone. For thirty years, he produced and distributed Project -Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support. - - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S. -unless a copyright notice is included. Thus, we do not necessarily -keep eBooks in compliance with any particular paper edition. - - -Most people start at our Web site which has the main PG search facility: - - http://www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. diff --git a/old/51684-8.zip b/old/51684-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index a9daa20..0000000 --- a/old/51684-8.zip +++ /dev/null |