diff options
| -rw-r--r-- | .gitattributes | 4 | ||||
| -rw-r--r-- | LICENSE.txt | 11 | ||||
| -rw-r--r-- | README.md | 2 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51471-8.txt | 7561 | ||||
| -rw-r--r-- | old/51471-8.zip | bin | 154055 -> 0 bytes |
5 files changed, 17 insertions, 7561 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes new file mode 100644 index 0000000..d7b82bc --- /dev/null +++ b/.gitattributes @@ -0,0 +1,4 @@ +*.txt text eol=lf +*.htm text eol=lf +*.html text eol=lf +*.md text eol=lf diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt new file mode 100644 index 0000000..6312041 --- /dev/null +++ b/LICENSE.txt @@ -0,0 +1,11 @@ +This eBook, including all associated images, markup, improvements, +metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be +in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES. + +Procedures for determining public domain status are described in +the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org. + +No investigation has been made concerning possible copyrights in +jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize +this eBook outside of the United States should confirm copyright +status under the laws that apply to them. diff --git a/README.md b/README.md new file mode 100644 index 0000000..56b7a92 --- /dev/null +++ b/README.md @@ -0,0 +1,2 @@ +Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for +eBook #51471 (https://www.gutenberg.org/ebooks/51471) diff --git a/old/51471-8.txt b/old/51471-8.txt deleted file mode 100644 index 46da823..0000000 --- a/old/51471-8.txt +++ /dev/null @@ -1,7561 +0,0 @@ -The Project Gutenberg EBook of Eversti Stålhammar, by C. Georg Starbäck - -This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most -other parts of the world at no cost and with almost no restrictions -whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it under the terms of -the Project Gutenberg License included with this eBook or online at -www.gutenberg.org. If you are not located in the United States, you'll have -to check the laws of the country where you are located before using this ebook. - -Title: Eversti Stålhammar - Kuvauksia Ruotsin suuruuden ajoilta - -Author: C. Georg Starbäck - -Translator: Juho Ahava - -Release Date: March 16, 2016 [EBook #51471] - -Language: Finnish - -Character set encoding: ISO-8859-1 - -*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK EVERSTI STÅLHAMMAR *** - - - - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen - - - - - - -EVERSTI STÅLHAMMAR - -Kuvauksia Ruotsin suuruuden ajoilta - - -Kirj. - -C. GEORG STARBÄCK - - -Suomentanut Juho Ahava - - - - - -Otava, Helsinki, 1909. - - - - -SISÄLLYS: - - Alkusananen. - 1. Kuormastopoika. - 2. Axel Oxenstjerna vankina. - 3. Kustaa Hornin sodan aikaan. - 4. Dulle Wrangel ja korpraali. - 5. Ennen ja jälkeen Lundin taistelun 1676. - 6. Pääkatsastus. - - - - -ALKUSANANEN. - - -Nämä pikku kuvat, jotka ovat otetut suurenmoisten yksityisten -ja julkisten tapausten runsaasta varastosta Kustaa II Adolfin, -kuningatar Kristinan ja kahden Kaarlen ajan kehyksistä, muodostavat -yhteensä pääpiirteet erään miehen elämänvaiheista, miehen, joka mökin -tuvasta kohosi huomattavaan yhteiskunnalliseen asemaan. Ne ovat -syntyneet erään ajatustenvaihdon johdosta muutamassa yksityisessä -piirissä, jossa pohdittiin entisyyden ja nykyisyyden kysymyksiä, -sitä, mikä muinoin oli yksityisten samoinkuin yleistenkin pyrkimysten -päämääränä ja mikä nyt on. Niiden päähenkilöt voi sentähden pitää -aikansa sotaisen luonteen ilmausmuotoina, ajan, joka asetti sotilaan -suuruuden ylöspäin pyrkivän miehen toiminnan maaliksi, samoinkuin -meidän aikamme toisenlaisine maailmankatsomuksineen asettaa -rauhallisen työn suuruuden lahjakkaampien henkien päämääräksi. - - - - -I. - -KUORMASTOPOIKA. - - -Erään järven rannalla -- muutaman niistä kauniista metsäjärvistä, -joista Smålanti on niin rikas -- istui kaksi pikku tyttöä leikkien -kukilla, jotka kasvoivat heidän ympärillään, leppoisan suvituulen -liidellessä niityn ylitse ja huojutellessa kukkien vanoja, -hyväillessä lasten kiharapäitä ja pannessa järven peilipinnan -väreilemään. Aurinko oli menossa mailleen, ja metsästä lähimmältä -vuorelta kuuluivat paimenlaulun sävelet. - -"Se on Pekka, torpanpoika!" selitti toinen tytöistä, joka saattoi -olla kymmenen vuoden korvilla, ihmeen kaunis lapsi, vaikkakin hipiä -oli hieman tumma. Mutta hänen silmänsä säteilivät kuin kaksi tähteä -ja antoivat eloa ja loistetta koko hänen olennolleen. - -Tämä oli Susanna Witte, Kasper Witten tytär, erään hollantilaisen, -joka oli astunut Ruotsin sotapalvelukseen ja asui Stensjön -herraskartanossa Svenarumin pitäjässä. Hänen leikkitoverinsa oli -pieni sinisilmäinen, valkokutrinen tyttö, joka näytti paria vuotta -nuoremmalta kuin Susanna. Hän oli Johan Niilonpoika Skytten tytär -ja oli tullut joksikin aikaa vierailemaan Stensjöhön. Tämä Johan -Niilonpoika oli muuten mies, joka eleli hiljaisuudessa, jollaikaa -hänen kolme veljeään samoin kuin niin monet muutkin tähän aikaan -voittivat arvoa ja kunniaa ja vihdoin aateluuden. - -"Tiedätkös, hän, samainen Pekka, osaa niin monta laulua ja satua", -jatkoi Susanna, "jottei niillä, tiedätkös, ole lainkaan loppuakaan. -Näetkös, tuolla hän tulee näkyviin kalliontöyräällä, näetkös, ja -vuohet hyppelevät hänen ympärillään. Pian saat kuulla, kuinka hän -alkaa laulaa keijukaisista, jotka karkeloivat täällä niityllä, -kun kuu paistaa korkealla taivaalla, tai ritarista, joka ratsasti -vuoresta ilmoille, tai vuorenhaltian tyttärestä, joka seisoo -niiaillen kynnyksellä." - -Anna kuunteli tarkkaan mitä hänelle kerrottiin ja hänen kasvoistaan -näkyi selvästi, että hän halusi itse kuulla mainittuja lauluja, -vaikkakin hän samalla värisi joko ihastuksesta tai pelosta. - -"Mutta luuletko, Susanna", kuiskasi hän painautuen leikkisiskoonsa -kiinni, "luuletko, että tohdimme odottaa auringonlaskua ja -keijukaisia... Täällä niityllä on niin hiljaista ja yksinäistä, minua -pelottaa, tiedätkös..." - -"Hiljaa, Anna,", kuiskasi Susanna, "mitä lörpötteletkään... voitko -pelätä jotakin niin ihmeen kaunista kuin keijukaisten karkeloa... -Sanotaan myös näkin toisinaan soittavan täällä ruohikossa, ja tätä -kaikkea tahtoisin niin mielelläni nähdä ja kuulla, ja tänä iltana -sopisi se niin hyvin, kun äiti on yksin kotona eikä kukaan löydä -meitä täältä niityltä näin kaukaa. Kas, nyt aurinko laskee, kas, nyt -pilkottaa se vain kuten kultainen nappi vuorenhuipun takaa... Oi, -kuinka hauskaa, Anna!" - -Ja säteileväsilmäinen, haaveellinen tyttö taputti pieniä kätösiään -ja suuteli ihastuksissaan leikkisiskoaan. Tämän posket vaalenivat -entistäänkin kalpeammiksi, ja hän tohti tuskin hengittää, ja silmät -olivat kyyneliä tulvillaan. - -Mutta aurinko vaipui metsän taa, ja hämärä levitti siipensä yli -niityn ja järven, josta alkoi kohota ohut usva ja liukua keveäin, -liiteleväin haamujen tavoin tuulen henkäysten ajelemana. Ja -paimenpoika lauleli kallion kielekkeellä parhaita laulujaan. Hän -oli niin lähellä, että saattoi selvään nähdä molemmat tytöt, jotka -itsekin näyttivät parilta keijukaiselta kukkien keskellä järven -rannalla. Hän lauloi parhaallaan näkistä, joka istui suruissaan -aalloissa ja toivoi rauhaa ja sovintoa. - -Ja aivan kuin hän, laulun näkki, tosiaankin istuisi kaislikossa, -kuului järveltä kevyttä kahinaa ja hiljaista loisketta. Molemmat -tytöt nousivat nopeasti. - -"Siellä on näkki", huudahti Anna ja alkoi juosta niittyä poispäin. -Rohkeampi Susanna seisoi paikallaan ja kääntyi järvelle päin. Mutta -hänenkin poskensa kalpenivat ja hän alkoi juosta. - -"Odottakaa, odottakaa, lapset!" kuului silloin huuto, ja mustaverinen -mies astui esiin ruovikosta, jossa saattoi nähdä venheen kokan. -"Älkää peljätkö, en tee teille mitään pahaa... Voitte uskoa minua!" - -Molemmat pakolaiset pysähtyivät, ja mies tuli heidän luokseen. - -"En minä ole näkki", sanoi hän koettaen puhua niin vienolla äänellä -kuin suinkin. "Mutta minä näytän teille hänet, jos tahdotte... Tulkaa -mukaan!" - -Ja hän tarttui heihin, toiseen vasemmalla, toiseen oikealla -kädellään, ja niin lähti hän venhettä kohden järven rannalle. - -Pekka, paimenpoika, huomasi sen, mutta sumu oli nyt levinnyt yli koko -niityn, ettei hän voinut nähdä enempää. Mutta hän lakkasi laulamasta -ja kuunteli, ja hän kuuli silloin tällöin hiljaista airojen -loisketta. Hän seurasi ääntä silmillään, ja kaukana järvellä, jossa -karkeloivat usvahaamut olivat ikäänkuin jakaantuneet erilleen, näki -hän tumman pisteen. - -Silloin hyppäsi paimenpoika nopeasti pystyyn ja ajoi aika vauhtia -vuohiaan kotia kohden. - -Siellä kotosalla oli tyyntä ja rauhallista. Äiti istui tuvassa -ja kehräsi veisaten virrenvärssyä, mutta isää, Jussi torpparia, -ei näkynyt. Nainen oli parhaissa vuosissaan, ja hänen puhtaat, -kauniit kasvonpiirteensä ja lempeä tyytyväisyys, joka pilkotti hänen -silmistään, loisti kuin päivänsäde yli vaatimattoman asunnon ja -täytti tuvan rauhan ja tyyneyden tuoksulla. - -"Hyvää iltaa, äiti!" tervehti poika astuessaan sisään kynnyksen -ylitse ja lisäsi turhaan etsittyään silmillään isäänsä: "Missä on -isä?" - -"Jumala sinua siunatkoon, poika", vastasi äiti. "Hän on rikkaan -Laurin luona!" - -"Rikkaan Laurin?" huudahti Pekka vilpittömästi kummissaan. "Oikeinko -todella, äiti... rikkaan Laurin luona?" - -"Oikein todella... Mitä hän tahtoo, Jumala sen tietänee, mutta -Pietari Laurinpoika tuli tänne hyvän aikaa sitte kutsuen isää -tulemaan heille, ja isä meni." - -"Isä meni!" huudahti poika ja harmi kuvastui hänen kasvoillaan, jotka -suuresti muistuttivat äidin kasvojen piirteitä, vaikkakin niiden -ilme oli päättäväisempi. "Isä meni, niin, milloin hän on muuten -tehnytkään... ja tuskinpa hänen hyvää sydäntään palkittanee nyt -paremmin kuin ennenkään... Mutta mitä te, äiti, ajattelette?" - -"Mielestäni isä teki oikein, nyt kuten ennenkin... pitkät vuodet ovat -kuluneet sen jälkeen kuin viha juurtui rikkaan lankoni sydämeen, ja -sekä minä että isäsi olemme odottaneet koittavan sen päivän, jolloin -hänen pimeä ja kylmä mielensä kirkastuisi ja lämpenisi jälleen... -kentiesi on nyt se päivä käsissä... Herra on väkevä ja voi kääntää -pahan hyväksi, vaikkei aina käy, kuten tahdomme." - -"Mutta ettekö sitte voi, äiti, kerran minulle sanoa, mitä oikeastaan -on isän ja rikkaan Laurin välillä? Mitä on isä voinut hänelle tehdä, -joka on niin syvälle pureutunut hänen mieleensä?" - -"Sanon sen kyllä aikanaan, poika... mutta en vielä." - -"Kyllä, vaimo", kuului ääni ovelta, jota ei äiti eikä poika ollut -kuullut avattavan. "Saakoon poika sen tietää nyt...!" - -Tulija oli isä Jussi, kookas, vahvarakenteinen mies, jolla oli niin -miehekkään kauniit kasvot, että niitä tuskin saattoi uskoa köyhän -torpparin kasvoiksi. Ulkona puhalsi raitis tuuli, ja taivas oli niin -valoisa ja kirkas, ja kuu hulvaili hopeitaan kasvoille ja esineille -tuvassa, niin että kaiken saattoi nähdä yhtä selvään kuin päivän -valossa. Nainen pani kätensä ristiin ja katsoi levotonna tupaan -tulleeseen mieheen, jonka kasvot ilmaisivat syvintä surua. - -"Kuinka on laita, isä?" kysyi hän, ja ääni helähti niin -sydämelliseltä. - -"Huonosti, äiti... pahemmin kuin huonosti... sillä ei ole kysymys -ainoastaan minusta, vaan myös sinusta ja pojasta... Jumala meitä -armahtakoon!" - -"Mitäs Jumalan nimessä nyt sitte on kyseessä, isä?" kysyi äiti, pojan -seistessä hänen tuolinsa takana. - -"Sitä, että huomenna tai ylihuomenna saattaa tulla vouti ja viedä -minut Jönköpinkiin, ja siellä saan minä heittää henkeni,... niin on -laita!" - -Sanottuaan tämän istuutui isä jakkaralle vaimonsa viereen ja -tarttui hänen molempiin käsiinsä, samalla katsoen hänen kalpeihin, -surullisiin kasvoihinsa, joilla kyynelet helmeilivät välkkyvinä kuun -valossa poskia pitkin. Istuttuaan näin hetken aikaa huokasi isä -syvään. - -"Tiedät hyvin, äiti", sanoi hän, "olenko minä pahantekijä ja -ansaitsenko pahantekijän kuoleman... olenko tehnyt mitään pahaa -kuningasta ja valtakuntaa kohtaan... ja sinä, poika, muista, kun -tulevaisuudessa kuulet puhuttavan isästäsi, että hän oli kunniallinen -mies, ja vaikka hänet tuomittiinkin pahasta teosta, niin voi hän -vastata siitä." - -Isän puhuessa meni Pekka luo ja nojautui hänen olkapäähänsä. - -"Kuningas tuomitsee toki oikein, isä", sanoi hän. "Mitä lienettekin -tehnyt, niin voitte siitä vastata kuninkaan edessä, ja minä kyllä -vien hänelle tiedon!" - -"Rakas poika", vastasi isä surumielisesti hymyillen, "ennenkuin ehdit -kuninkaan luo, riippuu isäsi hirsipuussa... Ei, ei, minkä täytyy -tapahtua, se tapahtuu... Mutta kun omatunto on hyvä, on kaikki hyvin. -Ja nyt saat kuulla, kuinka on laita minun ja lankoni välillä, jotta -tiedät erottaa, mikä on totta ja mikä perätöntä. Hän, rikas Lauri, -ja minä olimme renkeinä vanhalla Pietarilla Hjelmserydissä, ja me -kosimme molemmat hänen ainoaa tytärtään. Mutta vanha Pietari oli -mennyt uusiin naimisiin erään toisen rikkaan miehen lesken kanssa -ja saanut hänen mukanaan tytärpuolen, ja Jumala tietää, että sadut -puhuvat totta kertoessaan, että lapsipuolet syövät omat lapset. -Kuinka kaikki kävi, en ole kuunaan päässyt oikein tietämään, mutta -Pietarin oma tytär läksi tyhjin käsin isänsä kodista, lanko Laurin -ottaessa kaiken omiin hoteihinsa... Muutamia päiviä ennen kuolemaansa -sanoi Pietari sinun äidillesi, että hänen täytyy valita kahden asian -välillä, joko täytyi hänen ottaa Lauri tai lähteä perinnötönnä -isänkodista... Ja äiti, hän... hän valitsi..." - -Mies paran ääni tyrehtyi kurkkuun, ja hän puristi hiljaa vaimonsa -kättä, samalla pyyhkäisten kyynelen silmästään. - -"Mutta eihän vouti voi sinua, isä, saada tämän tähden valtaansa!" - -Isä nousi ja meni tuvan nurkassa olevan kirstun luo, ja avattuaan -kannen ja haparoituaan kädellään jotakin kirstun pohjalta, palasi hän -jälleen vaimonsa ja poikansa luo. Hän piti silloin oikeassa kädessään -pientä kiveä, johon oli kaivettu reikä ja sen lävitse pujotettu ohut -nahkanauha, siksi pitkä, että kivi mukavasti voi riippua kaulassa. - -"Kas tässä", sanoi hän, "tämän kiven sain kerran monta vuotta sitten, -juuri vuotta ennen kuin ukko Pietari kuoli, ja sen teon tähden, jonka -tein, kun sain kiven... sen tähden täytyy minun heittää henkeni." - -"Se teko oli toki hyvä, sen voin vakuuttaa", lausui poika katsoen -lämpimästi isään. - -"Siitä saat olla varma, Pekka," puuttui äiti puheeseen, isän -ajatuksiinsa vaipuneena katsellessa ikkunasta pienen seljapensaan -ylitse, jonka oksia kuutamossa tuuli heilutteli hiljalleen sinne ja -tänne, "siitä saat olla varma, Pekka, ja sen teon tähden rukoilen -joka ilta sydämessäni isän puolesta... ja kentiesi en olisi koskaan -ollut sinun äitisi, jollei olisi ollut sitä yötä ja mitä silloin -tapahtui!" - -"No niin, äiti", keskeytti isä, mitä lörpötteletkään poikaselle... -Näetkös, asianlaita oli yksinkertaisesti niinikään, että hieman -kolmattakymmentä vuotta takaperin oli maassa taistelu ja meteli -valloillaan, ja silloin olivat kovilla monet korkeat herrat ja -myöskin rahvaan miehet. Nyt oli asianlaita niin, että ukko Pietarilla -oli ainoa poika, jonka piti ottaa huostaansa talot ja tilat, kun -hänestä aika jätti, ja tämä oli suuri, väkevä ja urhakka poika... -mutta hän piti niiden puolta, jotka taistelivat kuningas Sigismundin -puolesta, ja kun sitte herttua pääsi valtaan, täytyi sinun enosi -paeta... sillä jotenkuten oli saatu tietoon, ettei hän ainoastaan -pitänyt herrojen ja kuninkaan puolta herttuaa vastaan, vaan oli -auttanut useita pakenemaan herttuan vihaa, ja niihin aikoihin -tarvittiin tuskin muuta kuin syyttää, kun mies oli tuomittu ja hänen -täytyi kuolla... Näetkös, silloin autoin minä enosi pakoon eräänä -pimeänä yönä, voudin häntä parhaallaan etsiessä tuvasta, ja silloin, -näetkös, erotessamme antoi hän minulle tämän kiven ja sanoi: "Kiitos, -Lauri", sanoi hän, "ja Jumala olkoon kanssasi, mutta tämän kiven saat -muistoksi minulta, ja kätke se hyvin, sillä se on onnenkivi..." - -"Lauriko!" huudahti Pekka. "Jussi kai tarkotat, isä!" - -"En, en... muistan sen vielä yhtä hyvin kuin kuulisin hänen -puhuvan... ja kentiesi hän pitikin minua Laurina, sillä sysimustassa -yössä ei hän nähnyt minua emmekä me vaihtaneet taipaleella -sanaakaan... Hän sanoi, että hänelle jäi vielä toinen kivi, -samanlainen kuin tämäkin... molemmat olivat tarpeelliset onnen -saavuttamiseksi, mutta nyt saattoi hän tyytyä puoleen onneen, arveli -hän, ja suoda minulle toisen puolen. Niin erosimme... muistan -vielä, että poistuessani hänen luotansa pysähdyin useita kertoja ja -kuuntelin, sillä olin kuulevinani askeleita toiselta taholta, mutta -sitte huomasin niiden olevan vain enosi askeleet ja jatkoin matkaani -kotia kohden." - -"Onnesi puolikas ei sentään ollut paljon arvoinen, isä", huomautti -poika. "Mutta, kuten äiti sanoo, sitä tekoa ei sinun tarvitse katua, -seurasipa siitä sitte hyviä tai pahoja päiviä. Mutta mitä voudilla -nyt on taikakiven kanssa tekemistä?" - -"Lauri oli seurannut minua", sanoi isä hetkisen vaiettuaan, "ja -siitä pitäen olin hänen vallassaan... Onnettomuuteni saapui pian, -minun täytyi poistua talosta... siitä pitäen olen istunut torpassa -täällä Stensjön rannalla, ja sitte kuulin, kuinka äitisi joutui -perinnöttömäksi minun tähteni ja kuinka Lauri nai tytärpuolen ja niin -edelleen... Vasta kymmenen vuotta myöhemmin jouduimme yhteen, äitisi -ja minä... ja Jumala tietää, että se oli ainoa onni, minkä kivi on -minulle lahjottanut... muuten en ole tahtonut pahusta kantaakaan, -vaan on se saanut maata arkussa, mutta voit ottaa sen, Pekka, -muistoksi minulta ja siitä teosta, jonka tähden minä saan kärsiä -pahantekijän kuoleman." - -Ja näin sanoen ripusti hän kiven pojan kaulaan ja tämä seisoi -äänetönnä mietteissään ja nojaten isänsä olkapäähän. Mutta äiti, joka -levotonna oli tarkannut miehensä käytöstä ja hänen vakavuudestaan -päättänyt, että hänen surunsa täytyi olla syvä, keskeytti -hiljaisuuden sanoen: - -"Aikooko hän sitte todellakin antaa sinut ilmi, isä?" - -"Niin, aikooko hän!" vastasi mies vain. - -Ei äiti eikä poika tahtonut enempää kysellä, sillä he näkivät, kuinka -syvälle isän mieleen oli painunut se, mitä oli tapahtunut illalla -langon luona, mutta isä jatkoi itsestään hetken kuluttua: - -"Näettekös, kuningas Sigismund", sanoi hän, "ei näytä luopuneen -tuumistaan Ruotsin valtakuntaan nähden, ja nyt ovat sotamiehet -Kalmarin seuduilla alkaneet nousta päällikköjään vastaan, ja Moren -rahvas on yhtynyt heihin, mutta on käynyt nyt kuten autuaan Kaarle -kuninkaan aikaan, kapinoitsijat ovat saaneet rangaistuksensa, Jödde -Stim, kapinan nostattaja, on viety Tukholmaan, ja muutamat hänen -kannattajansa, jotka koettivat puolustautua eräässä kylässä, ovat -kukistetut ja poltetut koko kylän keralla... Tästä kaikesta kertoi -nyt Lauri minulle ja sanoi lisäksi, että joukko kapinoitsijoita on -vetäytynyt ylöspäin Smålantiin ja parinen heistä on paennut metsiin -itänne ympäristöön..." - -"Senkin puolalaiset koiranleuat!" huudahti Pekka kiihkeästi, -käyttäen silloin tavallista nimitystä näille partioretkeläisille, -jotka koettivat Kustaa Adolfin sodan aikana Puolaa vastaan kylvää -eripuraisuutta täällä kotimaassa. "Tarkotan, että minä hakkaisin -heidät kappaleiksi ja mäsäksi, jos he osuisivat minun tielleni! Mutta -vouti lienee jo heidän jälillään... niin ainakin sanoivat kartanon -rengit päivällä!" - -"Jos on totta, mitä poika sanoo", puuttui äiti puheeseen ja tarttui -miehensä käteen, "jos se on totta, niin ymmärrän kyllä, mitä Lauri -sinulta tahtoo, isä... heidän pitäisi saada...?" - -"Niin", myönsi isä, "hän tahtoo, että heidän pitäisi saada -piilopaikka täällä luonani..." - -"Ja siihen sanoit sinä ei, ja silloin uhkasi hän..." - -"Niin, hän uhkasi, ja minä sanoin ei sittekin... ja niin minä -läksin... ja nyt tiedätte kaiken." - -"Sitte häntä kai epäillään itseään, kun hän niin kivistää..." - -"Niin, häntä epäillään..." - -"Mutta eikö hän sentään voi vapauttaa itseään, vaikket sinä tahdokaan -ottaa pakolaisia vastaan?" - -"Vanhalla ketulla on monta polkua luolaansa, äiti... ja voudin korvat -eivät liene kuurot hopean helinälle. Hänen lienee helppo vierittää -syy minun niskoilleni, varsinkin, kun minä en kiellä, mitä tein -veljellesi, jos Lauri antaa minut ilmi ja vouti kyselee minulta -siitä." - -Isä huokasi syvään ja nousi, alkaen kävellä tuvassa edestakaisin. -Äiti pani kätensä ristiin ja luki hiljaa rukouksen, jollaikaa Pekka -asettui ikkunan eteen ja silmäili ulos avoimelle kentälle ikkunan -edessä ja ylös suuriin puihin, jotka korkeina ja äänettöminä -ojensivat latvansa taivasta kohden. - -Äkkiä kumartui hän eteenpäin ja terotti silmänsä esineeseen, jonka -hän näki liikkuvan sen kummun juurella, jolla tupa seisoi. Tämä esine -näytti lähestyvän tupaa. - -"Kellopukki!" huudahti hän vihdoin, sillä suuri tiukukaula pukki -oli hänen erittäin hyvä ystävänsä, ja hän vetosi sentähden tähän -jokaisessa tavattomassa tapauksessa. "Kellopukki, jollei tuolta tulla -tallustele itse rikas Lauri, niin eivät silmäni kelpaa mihinkään." - -"Rikas Lauri!" huudahti äiti, ja isä pysähtyi kävelystään. - -Ei kuitenkaan ehditty lausua sanaakaan enempää, ja hetkistä myöhemmin -astui tosiaankin rikas Lauri tupaan. Hän oli pieni, mitättömän -näköinen mies, hänen päänsä oli kumarassa ja hänen silmäparinsa -loisti tulisina kekäleinä tuuheain, töyhtömäisten kulmakarvojen alta. -Hän oli puettu pitkään takkiin ja oli hänellä sauva kädessään. - -Tupaan astuttuaan alkoivat hänen silmänsä vilkua ympärinsä ja -pysähtyivät hetkiseksi vaimoon, mutta ainoastaan ikäänkuin vielä -pikaisemmin tehdäkseen sitte kierroksen esineestä esineeseen, kunnes -ne taasen pysähtyivät samoihin kasvoihin, joista olivat lähteneet. -Hänen näytti olevan vaikea tuoda ilmoille mitä aikoi. - -"Mitä täältä haet, Lauri", kysyi torppari vihdoin, katkaisten pitkän -hiljaisuuden, joka uhkasi tulla yhtä kiusalliseksi hänelle ja hänen -vaimolleen kuin se ilmeisesti oli rikkaalle Laurillekin. "Mitä -täältä haet, kodistani? Tuletko vielä kerran kuulemaan, kuinka sanon -pyyntöösi 'ei', tai oletko... oletko kentiesi katunut?" - -"Katunut!" puuskahti Lauri narisevalla äänellä, jonka kuuleminen jo -yksistään vaikutti vastenmielisesti. "Katunut... mitä minulla olisi -kaduttavaa... sekö, että minulla on talot ja tilat, että silmääni -ilahduttavat suuret laumat lehmiä ja härkiä ja lampaita, kun ne -tulevat iltaisin kotiin, tai että minua pidetään kunniassa ja arvossa -Svenarumin rikkaimpana talonpoikana, ja että minulla on poika, joka -on vanhuuteni ilo ja joka varmaankin voi kohota niin korkealle, että -toiset panevat parastaan päästäkseen palvelijaksi hänen taloonsa... -Luojan kiitos, minulle on käynyt hyvin, ja voi koittaa päivä, jolloin -poikani on tämän pitäjän kirkkoherrana, kun toiset saavat hiipiä -ympäri maita ja mantereita koettaen peittää isännimeään..." - -Mies puhui omituisesti hätiköiden, ikäänkuin hän olisi tarvinnut -tätä keinoa saadakseen ilmoille, mitä hänellä oli sydämellään, ja -jos seurasi hänen katsettaan hänen puhuessaan, ei ollut vaikea -huomata, ketä hän oikeastaan tarkotti niin loistavasti kuvaillessaan -rikkauksiaan, arvoaan ja isäniloaan. Tämä katse oli näkemisen -arvoinen. Se pysähtyi vähänväliä torpanvaimoon, kieri ympärinsä ja -pysähtyi taasen häneen. Se ei jäänyt torpparilta huomaamatta, ja -muinaiset muistot heräsivät hänen sielussaan, ja hänen mielensä -katkeroitui. - -"Voi käydä niinkin", sanoi hän, "että kun tulee hetki, joka meille -kaikille on määrätty, niin saat muuta ajateltavaa, Lauri, kuin -härkiesi paljoutta ja suurta herra poikaasi... Hän täällä, vaimo, -joka sinun tähtesi lähti köyhyyteen ja kurjuuteen isänsä kodista, -hän voi seista kuolinvuoteesi ääressä, Lauri, ja mitä voit vastata -hänelle? Ja mitä viittailet meidän poikaamme, niin olen varma siitä, -ettei hän koskaan tule harhailemaan ympäri maita ja mantereita... -yhtä varma kuin hänkin voi olla siitä, ettei hänen koskaan tarvitse -laskea päätänsä alas häpeästä isänsä nimen tähden, millaiseksi sitte -loppuni tulleekin." - -Rikkaan Laurin huulet irvistyivät leveään ja kiukkuiseen hymyyn, -ja hän heitti katseen Pekkaan, joka seisoi ikkunan luona, ja hän -katsoi häntä päästä jalkoihin. Se oli kookas, vahvarakenteinen poika, -jolla oli viisaat ja lempeät silmät, jotka nyt paloivat harmista ja -vihasta. Mutta rikas Lauri hymyili yhä leveämmin, mitä kauemmin hän -katsoi poikaan, ja hänen katseessaan piili viha, pitkien vuosien -viha, halveksitun rakkauden viha. - -"Tulevaisuus näyttänee", sanoi hän, ja hänen aivoissaan kiehui, ja -sanat paisuivat hänen huulillaan niin suuriksi, niin suuriksi. "Hänen -päivänsä täällä Angvedissa lienevät yhtä helposti luetut kuin sinun, -Jussi, ja vaimosi myös..." - -"Siinä puhuitte totta", puuskahti Pekka reippaasti. "Täällä en taida -vanheta, sillä Stensjön kapteeni tahtoo minut kuormastopojakseen, ja -niin seuraan minä mukana sotaan..." - -"Vai niin... kuormastopojaksi", matki Lauri, "olisihan se hyvä -alku, ja niin olisi hän harjaantunut vaellukseensa ympäri maita ja -mantereita pussi selässään, sillä hän tuskin lienee sen arvoinen, -että kuula hänet kaataisi... mutta huomispäivän jälkeen luulen -saavasi etsiä toisen alun vaelluksellesi, poikaseni! Sillä tuskinpa -kapteeni tahtonee pahantekijän poikaa palvelukseensa..." - -"Ja nyt lopetamme tuon laulun, Lauri", puuttui torppari puheeseen, -mennen pikku miestä kohden, joka arasti väistäytyi syrjään. -"Saattaisi helposti tapahtua, että heti paikalla panisin mustan -veresi vuotamaan, ilkeä ahmatti!" - -"Silloin olisi viimeinen tekosi ensimäisen arvoinen, Jussi... -ajattelin muuten, että nyt voisin ojentaa sinulle auttavan käden, -ainoastaan vaimosi tähden", ja hänen näin sanoessaan kiiri jälleen -katse ympäri tupaa. "Et tahdo pelastaa itseäsi ja häntä, vaikka sinun -kellarisi on melkein tyhjä eikä kukaan voisi sinua epäillä... no -hyvä, kullakin on oma makunsa, ja minulla on minun. Nyt olen tullut -ajatelleeksi, että sinä sentään voisit kerran olla minulle hyödyksi, -ja aion sitä nyt kysyä... jos vastaat kieltävästi siihenkin niin -olkoon arpa langennut..." - -"Ja minkä mustan munan aivosi nyt ovat munineet?" - -"Mustan tai valkoisen, niin on siinä sentään ruskuaisensa, ja sen -saat sinä, Jussi!" - -Kaikki läsnäolijat kuuntelivat jännitetyllä tarkkaavaisuudella, mitä -rikkaalla Laurilla saattoi olla sanottavaa, ja tämä alkoi niin vienon -sävyisästi kuin hän suinkin kykeni. - -"Minulla on tarjottavana sinulle uusi ehto, Jussi", sanoi hän. "Siinä -et löytäne mitään, jonka tähden omatuntosi estäisi sinut siihen -suostumasta... minulla on muuan kirje Stensjön kapteenille... se on -sinun vietävä hänelle, mutta hänellä on se oleva käsissään varhain -huomisaamuna... Jos tahdot sen viedä perille, lupaan sinulle saman -kuin hetkinen sitte pyytäessäni sinua ottamaan pakolaiset suojaasi... -vaikenen vanhoista, vieläpä pidän huolta vaimostasi kuolinpäivään -asti, ja poikasi pääsee rengiksi talooni... Mutta jollet tahdo -täyttää pyyntöäni, niin vannon kalliin valan, ettei ainoastaan sinua -viedä huomissa päivänä kahleissa Jönköpinkiin, vaan vaimosi ajetaan -pilkalla ja häpeällä täältä Angvedista, ja poikasi..." - -"Kylliksi, Lauri", ja hänen äänensä helähti kuin harpun viimeinen -kieli, joka sekin on valmis katkeamaan. "Suurempaa häpeää kuin että -vaimoni söisi sinun armoleipääsi, saatan tuskin ajatella, ja Pekka -on nyt niin vanha, että hän voi alkaa ajatella puolestaan... Heidät -molemmat jätän Jumalan huostaan, ja ainoastaan hänen pöydästään -kerjätkööt he armoa, se on oleva viimeinen rukoukseni täällä maan -päällä, ja tämän ainoan rikkauden voin jättää sinulle perinnöksi, -Pekka..." - -Rikas Lauri katsoi hetkisen kummissaan köyhään mieheen, joka seisoi -niin korkeana ja ylpeänä hänen edessään, ja hänen katseensa kierähti -kerran ympäri hänenkin edessään, ja hymy katosi puoleksi hänen -huuliltaan, kun hän kysyi: - -"Ja minkä vastauksen annat minulle?" - -"Sen vastauksen", vastasi Jussi, "että käsken sinua loittonemaan -siltä lattialta, jota syntiset jalkasi ovat uskaltaneet tallata, sen -vastauksen, etten kuunaan tahdo kulkea sinun asioillasi, näyttäköötpä -sitte hyviltä tai pahoilta, ja kohtaloni minua kohdatkoon!" - -Tupaan tuli hiiskahtamaton hiljaisuus. Mutta rikas Lauri tökkäsi -sauvansa lattiaan ja laski oikean kätensä sen nupille. Ja -kuten lapsi antaa kirkasta pintaa vasten murtuneen valonsäteen -välkkyä ympärillään, hänen ajatustensa sillaikaa kulkiessa omaa -kulkuaan, niin harhailivat hänen silmänsä paikasta paikkaan, hänen -ajatuksillaan, kuten näytti, olematta niiden kanssa mitään tekemistä. -Kului hetken aika, ja niin pysähtyi hänen katseensa naiseen, ja hänen -huulensa liikkuivat ensin äänettöminä, sitte lausuen kuultavia sanoja. - -"Ja mitä te sanotte siihen, äiti?" kysyi hän. - -"Rakas, rakas Lauri", alkoi vaimo, ja suuret kyynelet valuivat -hänen poskilleen. "Isäni muiston nimessä, hänelle, jolle sinä -olit niin rakas, vieläpä rakkaampi kuin hänen oma lapsensa... ole -armahtavainen! Sydämesi ei voi olla niin kova, että tosissasi voit -saattaa häviöön sen, joka pelasti isäni pojan, ja juuri sentähden, -että hän pelasti hänet... Jos kerran minua rakastit, kuten olet -sanonut, niin ole toki taipuvainen... Me olemme eläneet köyhyydessä, -kun sinulla sen sijaan on ollut yllin kyllin tämän elämän hyvyyttä... -Mitä vielä tahdot?" - -Hän tuli kaunopuheliaaksi surussaan, tämä puoliso ja äiti parka, ja -toivo, kuinka heikko se olikin, toivo saada sentään tämän rikkaan -langon sydän heltymään, antoi hänen kasvoilleen taivaallisen sulon. -Mutta juuri se, minkä hän luuli puhuvan rikkaan sydämelle, juuri -se herätti uudelleen koko hänen piintyneen vihansa ja kaunansa, -varsinkin kun vanhat muistot herätti eloon itse tämä nainen, jonka -kauneus oli tehnyt häneen häviämättömän vaikutuksen. Mutta anoja -selitti aivan toisin miehen hiljaisuuden ja ilmeen hänen silmissään. - -"Älä kiusaa kaikkivaltiasta, Lauri", jatkoi hän. "Hän on antanut -sinulle rikkautta, valtaa ja arvoa... ja vaikka vaimosi lepää -mustassa mullassa, niin suo hän sinulle kumminkin iloa pojastasi... -Ja tämä poika voi nousta korkealle radallaan, hän voi lopuksi istua -Wexiön piispanistuimella, kun sen sijaan meidän Pekkamme parhaassa -tapauksessa saa odottaa päiviensä päättymistä täällä metsän -torpassa... Kas, niin ovat osamme jaetut, Lauri... suo meille se vähä -mikä meillä vielä on jälellä... suo meille kunniallinen nimemme..." - -"Hm, hm", murisi Lauri, "sinä tartut rukouskirjaan... minä tein -niin kerran minäkin, muistatko sen, Maria, ja minkä vastauksen -minulle annoit? Kas, nyt on tuuli kääntynyt, ja sinä seisot edessäni -rukoillen ja itkien, ja minä sanon, kuten sinä sanoit silloin... -minä sanon ei! Kysy häneltä tuossa, tuolta ylpeältä talonpojalta, -kysy häneltä... jos hän tahtoo toimittaa asiani, niin pysyn minä -sanassani, jollei hän tahdo, niin..." - -"Kas niin, äiti, hän ei ole kyyneliesi arvoinen", sai nyt mies -sanoiksi ja meni aivan Laurin eteen, "ja nyt tahdon minä, että sinä -poistut tuvasta, Lauri!" - -Ja näin sanoen tarttui hän pikku miehen kaulukseen, avasi tuvan oven -ja nosti hänet ulos, suunnilleen samoin kuin suoriudutaan syyhyisestä -koirasta. Uudestaan suletun oven takaa kuului tuima kirous, ja sitte -tunnottoman miehen askeleet hänen poistuessaan. - -Mutta mökinmies sulki vaimonsa syliinsä ja laski siunaten kätensä -pojan päälaelle. - - * * * * * - -Pian levitti yö siipensä murheellisten mielten ylitse, ja tupaan -tuli hiljaisuus, vaikkei kukaan näistä kolmesta voinut saada unta -silmiinsä. Pekka istui vuoteensa reunalla nojaten päänsä käsiinsä ja -ajatteli illan tapahtumia ja mitä hän oli saanut tietoonsa, ja kun -hän mietti, kuinka hän pian olisi yksin maailmassa ilman toivoakaan -saada palveluspaikkaa, "sillä hänen maailmansa ei ulottunut kauas -Stensjön ja Svenarumin pitäjän ulkopuolelle", niin pisti hänen -sydäntään ja hän itki hiljaa itsekseen. Ja kuinka silloin kävisi -hänen rakkaalle äidilleen, jollei hän voinut saada mitään paikkaa; -se ajatus oli kentiesi katkerin kaikista. Mutta pelko, että hän -menettäisi paikan, jonka Stensjön kapteeni oli hänelle luvannut, ja -suru tämän vahingon johdosta, joka hänen kiihottuneessa mielessään -näytti pian varmalta, vei aivan luonnollisesti hänen ajatuksensa -kaikkeen, mikä olisi voinut toteutua, jos hän olisi päässyt mukana -sotaan, ja lanka, joka täten punoutui, ei päättynyt mihinkään -vähempään kuin että hän itse oli kapteeni urheain poikain etunenässä, -jotka hyökkäsivät kaikkea pahaa vastaan maailmassa, kajahduttaen -vanhan, tutun sotahuudon: Jumala kanssamme! - -Tehtyään tämän lennähdyksen tulevaisuuteen palasi ajatus taasen -nykyisyyteen, ja poika huokasi syvään. Ei kuitenkaan kestänyt kauan, -kun hän jälleen oli ajatuksineen Stensjössä, ja nyt pulpahti hänen -mieleensä molempien tyttöjen kuva, joiden hän oli nähnyt sitovan -seppeleitä niityllä, sellaisella pontevuudella kuin ainakin muisto, -joka on piillyt pohjalla ja jonka on tukehduttanut väliintullut -odottamaton tapahtuma, mikä on kiinnittänyt sielun kokonaan, mutta -joka, kun tämä toinen tapahtuma höllittää, elpyy uudestaan ja -näyttäytyy ennen aavistamattomassa valossa! Hän näki heidät nyt niin -selvästi edessään kuin olisi vielä istunut kallion kielekkeellä ja -laulanut heille, ja hän oli kuulevinaan heidän puhuvan kukkiaan -sitoessaan. Mutta mihin he joutuivat? - -"Mihin he joutuivat?" kertasi hän itsekseen, ikäänkuin olisi vasta -nyt tullut ajatelleeksi, että se, mitä hän oli illalla nähnyt, oli -jotakin tavatonta. Ja niin sepitti hän yksikseen sadun kahdesta -kuninkaan tyttärestä, jotka noita oli ryöstänyt ja joita hänen -täytyi lähteä pelastamaan. Ja sen voi hän kyllä tehdä, koska hän oli -jo tulemaisillaan kapteeniksi. Mutta äkkiä jätti hän tämän toivon -sikseen, ja kun hän ajatteli rikasta Lauria ja mitä tämä oli sanonut, -oli kuin mikäkin musta petolintu olisi pyyhkäissyt pois hänen -tulevaisuuden tuumansa. - -Mutta keskeltä sitä tulvaa, jonka tämä ajatus sai aikaan, pisti -näkyviin ikäänkuin kuiva paikka, johon hän saattoi laskea jalkansa -ja josta hän saattoi silmäillä kaiken ylitse. Hän nousi, ja lihakset -jännittyivät hänen käsivarsissaan, ja hän katsoi lujalla ja -säteilevällä katseella ikkunasta kuun valaiseman seljapensaan ylitse, -joka seisoi ulkona viittoen hennoilla oksillaan. - -Muuan ajatus, muuan päätös oli syntynyt hänen mielessään. - -Hän lähestyi hiljaa ovea. Siellä kääntyi hän ja katsoi tuvan -vastakkaiseen nurkkaan, jossa vanhemmat nukkuivat. - -Ja niin meni hän ulos. Ulkona oli kirkasta kuun valossa, mutta -varjossa niin mustaa, että päivä ja yö, valo ja pimeys näyttivät -viihtyvän rinnakkain samaan aikaan. Viillyttävä tuuli henkäili puiden -välitse, ja kun hän oli kulkenut tietä niin pitkältä, että voi nähdä -yli järven, jonka toisella puolen, etäisimmällä rannalla, seisoi -Stensjön kartano kuin mikäkin lumolinna, johon sisältyi kaikki se -ihanuus, mistä hänen satunsa tiesivät kertoa, silloin pamppaili hänen -sydämensä, ja hän kiiruhti kulkuaan. - -Tie kiemurteli pian loitommaksi järven rannalta, ja metsässä tuli -yhä pimeämpää. Mutta hän riensi nopeasti eteenpäin eikä pysähtynyt -ennenkuin saapui rikkaan Laurin talon pihaan. - -Täällä seisottui hän ja silmäili ympärilleen. Ainoastaan yhdestä -ikkunasta loisti valoa, ja sisällä näki hän tumman varjon liikkuvan -edestakaisin. Se oli Lauri itse, sen näki hän selvään, kun varjo -kerran lähestyi ikkunaa. - -Hän meni talon ovelle, mutta se oli suljettu. Tässä toteutui, mitä -Odinin laulussa lauletaan: "Usein auki tyhjä talo, mutta rikas -suljetaan." Hän kolkutti ovelle, mutta kukaan ei kuullut. - -Silloin meni hän ikkunan luo, joka ei ollut erittäin korkealla, ja -huusi. - -Rikas talonpoika tuli ikkunan luo ja katsoi ulos. Hän näytti ensin -pelästyvän, mutta hänen tunnettuaan Pekan näyttäytyi kohta taasen -leveä hymy, ja hän meni avaamaan. Hetkistä myöhemmin seisoi Pekka -hänen edessään hänen kamarissaan. - -"Soo", sanoi hän, "isäsi on muuttanut mieltänsä... sen saatoin -uskoakin. Kun oikein alkoi kirvellä selkänahkaa, pisti hän ylpeytensä -taskuunsa ja antoi järjen puhua..." - -"Ei sinne päinkään", vastasi Pekka. "Isä ei ole muuttanut mieltänsä -eikä tule tekemään mitään." - -"Eikö? Mitä tahdot sitte, vetelys... minä näytän sinulle, kuinka hyvä -keppi tanssii sellaisessa selässä kuin sinun..." - -"Sen kyllä uskon teistä... mutta muuten on asiani se, että tahdon -viedä kirjeenne Stensjöhön!" - -"Sinäkö, poika...?" - -"Niin, juuri minä!" - -Rikkaan Laurin silmät suurenivat ja hän katsoi hyvin epäilevän -näköisenä poikaan. Tämä näytti niin karskin näköiseltä, eikä -talonpojan läpitunkeva katse tehnyt häneen muuta vaikutusta kuin että -hän toivoi pian saavansa kirjeen käsiinsä. Tämä oli hedelmä hänen -ajatuskylvöstään istuessaan vuoteensa reunalla isänsä tuvassa, jossa -hän asetti tulevaisuutensa unelmat nykyisen todellisuuden rinnalle. -Hän veisi kirjeen perille ja niin saisi isä kulkea vapaana eikä äidin -tarvitsisi surra eikä itkeä. Ja kävi kuten hän tahtoikin. Talonpoika -otti pöydältä kirjeen, piteli sitä hetkisen kädessään ja jätti sen -sitte Pekalle. - -Mutta tämän lyhyen hiljaisuuden aikana kuului heikkoa ääntä, -ikäänkuin nyyhkytyksiä ja valitusta. Pekasta tuntui se kummalta ja -hän heristi korviaan kuullakseen, mistä äänet tulivat. Hänen oli -kuitenkin mahdoton tässä suhteessa saada mitään varmuutta, sillä -talonpoika, joka ilmeisesti kuuli saman äänen, alkoi nopein askelin -kävellä huoneessa edestakaisin ja oli olevinaan hyvin vihainen ja -aivan huusi puhuessaan. - -"Kas niin, nyt olet saanut kirjeen ja suoriudu nyt taipaleelle, -jotta joudut perille ennen auringon nousua, sillä tiedäkin, että -silloin on vouti täällä... ja jollen ole aamulla hyvissä ajoin -saanut vastausta Stensjön herralta, niin isäsi joutuu hirsipuuhun ja -äitisi saa alkaa laitella kerjuupussiaan kuntoon... ja vielä yksi -seikka, et saa sanoa, kuka sinulle on antanut kirjeen... sano, että -se oli tuntematon mies... sillä lupaukseni vaieta isäsi rikoksesta -ei merkitse mitään, jos huomaan, että olet päästänyt suustasi -pienimmänkään sanan, että kirje on minulta." - -"Onpa se merkillinen kirje, rikas Lauri", sanoi Pekka, punniten -kirjettä kädessään. "On varmaa ettei isä olisi sitä kuunaan vienyt -perille!" - -Taasen kuuluivat tukahtuneet valitushuudot, ja Pekka oli nyt -huomaavinaan, että ne tulivat alhaalta päin, mutta hän ei ollut -kuulevinaan mitään, ja rikas Lauri seisoi ajatuksiinsa vaipuneena. -Nopeasti pisti hän kirjeen taskuunsa ja juoksi ulos. Talonpoika -seurasi kuitenkin häntä ja seisoi hetken katsellen hänen jälkeensä, -kun hän loittoni puiden väliin. - -Pekka katsoi vähänväliä taakseen, ja tuskin näki hän, että rikas -Lauri oli mennyt sisälle, kun hän hiipi takaisin ja poikkesi -syrjäiselle polulle talon takapuolella. Siellä kiipesi hän kuin kissa -aidan ylitse ja saapui niin huomaamatta tuparakennuksen päädyn luo, -jossa rikkaan Laurin kamari sijaitsi ja jossa hän luuli kuulleensa -nyyhkytysten ja itkun ikäänkuin nousevan maasta. Hän hiipi aivan -tuvan harmaaseen kivijalkaan kiinni, ja hänen onnekseen oli täällä -vahva varjo, jotta oli vaikeaa erottaa hänet maasta harmaassa -sarkatakissaan. Hän pysähtyi vähänväliä ja kuunteli, eikä kestänyt -kauan, ennenkuin hän luuli kuulevansa saman äänen harmaan kivijalan -sisäpuolelta. - -Samassa kuuli hän nopeat, miltei hiipivät askeleet päätyseinän nurkan -takaa. Hän painautui pitkäkseen aivan liikkumattomaksi, mutta kaikki -hänen verensä syöksyi niin kiihkeästi sydämeen, että jos joku olisi -hänet nähnyt, olisi hän pitänyt häntä kuolleena. - -Mutta askeleet pysähtyivät, ja hän kuuli pidätetyn äänen, jonka hän -tunsi selvään rikkaan talonpojan ääneksi, lausuvan seuraavat sanat, -jotka tuntuivat nekin kuuluvan muurin sisäpuolelta. - -"Olkaa hiljaa, lapset... voittehan aivan pelottaa väen kuoliaaksi -marinallanne... kun tulee aamu, pääsette kyllä täältä." - -Itku lakkasi äkkiä ja askeleet loittonivat. Pekka kuuli käynnistä, -ettei häntä oltu huomattu, ja hän nosti varovasti päätänsä ja näki -rikkaan Laurin menevän ulos takaportista ja lähenevän metsää. -Nopeasti kuin ajatus hyppäsi Pekka pystyyn ja kiersi tuvannurkan -ympäri ja löysi pian aukon kivijalassa. Kuunhohde lankesi vinoon -tänne päätyseinälle ja jätti ainoastaan kaidan varjojuovan lähelle -sivuseinän nurkkaa, jossa Pekka oli maannut. Täällä olisi hänet -keksitty heti, jos joku olisi sattunut hänet näkemään. Hän oli -kuitenkin jotensakin turvassa, mikäli ei isäntää itseään kuulunut -talon takapuolelta. Mitä oli tehtävä, täytyi tapahtua pian, sillä -hänellä ei ollut lainkaan aikaa hukata. - -Hän taivuttautui kellarinaukosta sisään niin pitkälle kuin voi ja -kysyi puolikuiskaten, oliko ketään siellä alhaalla. Aluksi ei hän -saanut mitään vastausta, mutta hänen uudistettuaan kysymyksensä -kuului sisältä sammaltava ääni: - -"Kyllä, meitä on täällä kellarissa kaksi pikkutyttöä... rakas, auta -meidät pois!" - -Ääni oli niin rukoileva, ja Pekka kuuli nyt selvään, kuinka -lapsirukat nyyhkyttivät ja itkivät, vaikka he koettivat tehdä sen -niin hiljaa, ettei kukaan kuulisi. - -"Onko siellä Stensjön Susanna?" kysyi Pekka edelleen. - -"On, minä täällä olen ja Anna!" kuului sisältä. "Kuka sinä olet?" - -"Minä olen paimenpoika", vastasi Pekka ja lisäsi kehottavasti: "Olkaa -hiljaa, älkääkä peljätkö, minä juoksen Stensjöhön ja ennen pitkää -palaan minä tänne avun keralla!" - -Näin sanoen läksi Pekka juoksemaan, ja kyynelet vierivät hänen -poskiaan pitkin, sillä hän ei voinut niitä pidättää, kun hän ajatteli -kaikkea sitä pahaa, mitä tänä yönä oli tapahtunut, ja sitä että hän -kenties voisi asettaa kaiken tai ainakin jotain ennalleen. Ja nämä -ajatukset lisäsivät hänen voimiaan kaksin verroin, hän taivalsi -uskomattomalla nopeudella matkan Stensjöhön. - -Täällä oli vallalla mitä suurin levottomuus. Kapteeni oli heti -kotia palattuaan, kun lapsia oli kaivattu ja turhaan etsitty -sieltä, missä heillä oli tapana leikkiä yhdessä, lähettänyt kaiken -väkensä etsimään heitä ympäri metsiä, jonne heidän oli täytynyt -eksyä. Viestejä tuotiin ja vietiin vähänväliä, ja Pekka kohtasi -muutaman tallirengeistä juuri tämän noustessa portaita suureen -päärakennukseen. Renki tahtoi kysellä häneltä, mutta hän ei malttanut -pysähtyä, vaan syöksyi sisälle. - -Suuressa salissa tapasi hän kapteenin suurimmassa levottomuudessa -kävellen edestakaisin, ja hänen rouvansa, Anna von Rossfelt, istui -kalpeana ja epätoivoissaan ikkunan ääressä ja silmäili yli pihan -ja järven. Kapteeni oli keski-ikäinen mies, ulkonäöltään jalo ja -hyväntahtoinen. Hänen vaaleaveriset kasvonsa näyttivät kauniilta -suurta laskokselle käännettyä pitsikalusta ja mustaa pukua vasten. -Pekan saavuttua sisään pysähtyi kapteeni ja katsoi häneen, ikäänkuin -ei olisi koskaan nähnyt hänen kasvojaan, vaikka hän jo monet kerrat -oli puhutellut reipasta poikaa ja aina ollut suuresti mieltynyt hänen -nokkeliin ja nopeihin vastauksiinsa ja juuri sen tähden selittänyt -haluavansa hänet palvelukseensa. - -"Mitä tahdot, poika?" kysyi hän vihdoin ja katsoi terävästi Pekkaan, -joka seisoi pyöritellen lakkiaan. - -"Aioin juuri sanoa, kapteeni", vastasi Pekka, "että olen saanut -selville, missä..." - -"Lapset...!" huudahti kapteeni, tarttui molemmin käsin pojan -takinkaulukseen ja vei hänet peremmälle huoneeseen. "Vaimo, vaimo, -hän on saanut selvän heistä... sano, rakas poika, missä he ovat?" - -"Rikkaan Laurin kellarissa", vastasi poika, joka oli joutumaisillaan -aivan tolkuttomaksi siitä tavasta, jolla kapteeni häntä kohteli, ja -armollisen herrasväen ja oman liikutuksensa tähden. - -Mutta nämä muutamat sanat täytyi uudistaa parisen kertaa, ennenkuin -tämä levoton ja kaikessa hyväntahtoisuudessaankin tuittupäinen -kapteeni voi ne oikein käsittää, ja sitte seurasi kertomus, kuinka -Pekka oli heidät löytänyt. - -"No, kelpo miekkani kautta", puuskahti kapteeni, "minä kyllä teen -tilin tämän luihun talonpojan kanssa, jottei hän minua hevillä -unhota... Ratsaille, ratsaille... seuraa minua, Pekka, olemme siellä -tunnin kuluessa..." - -Hän puhui vielä, kun jo riensi ulos, ja Pekan täytyi seurata häntä. -Kirjeen jättämistä ei ollut ajattelemistakaan, mutta Pekka tuumi, -että niin kauan kuin hän vielä oli kapteenin rinnalla, saattoi hän -toimittaa tämän asian, ja nyt täytyi ensimäisen innon hieman saada -asettua, ennenkuin hän toisi sen esille. - -Pian oli kaksi hevosta satuloitu. Kapteeni astui yhden selkään, Pekka -toisen, ja niin lähdettiin taipaleelle. - -"Nyt saadaan nähdä, kelpaatko sinä ratsumieheksi, Pekka", sanoi -kapteeni ratsastaessaan ulos pihasta ja kannustaen hevostaan. - -Mutta Pekka osotti yllinkyllin, että hän kelpasi. Hän pysyi kapteenin -rinnalla. Stensjön ja rikkaan talonpojan talon välillä oli parin -tunnin matka, kun taipaleen kulki jalkaisin. Sentähden oli kulunut -lähes kolme tuntia siitä, kun Pekka lähti rikkaan Laurin talosta, ja -nyt koitti jo aamu ja levitti vuorille idässä punertavan värisävynsä, -joka kauniina suviaamuna antaa koko luonnolle niin heleän -neitseellisen vivahduksen. Kapteeni oli ottanut tallistaan parin -pulskia, oivallisia hevosia, ja ne menivät eteenpäin ikäänkuin tuuli -olisi kiitänyt kapeaa polkua myöten. He olivat ehtineet puolitiehen, -kun heidän vasemmalla puolellaan aukeni laakson notkelma, jokseenkin -pitkä, mutta kokonaan vuorien ympäröimä. Tämän laakson toisesta -päästä kuului metsästä ryskettä, kuten useiden ihmisten kulkiessa -tiheikköä, jossa kaatuneet puut ja kuivat oksat muodostavat tuhansia -esteitä kulkijan tielle. - -Kapteeni pysähdytti hevosensa ja kuunteli. Nähtävästi siellä oli -muutamia hänen väestään, jotka olivat kulkeneet tälle suunnalle -metsään ja nyt aikoivat verrattain aukeaa laaksoa myöten palata -kotiin hyödyttömältä retkeltään, ja kapteenin mielessä heräsi -ajatus, että näiden oli jatkettava matkaansa talonpojan luo, jossa -he saattoivat olla tarpeen. Hän päätti sentähden heitä odottaa ja -huusi kovalla äänellä: "tännepäin, miehet!" jotta metsä kaikui. -Mutta mökinpoika ei koko ratsastusmatkalla ollut saanut ajatuksiaan -kirjeestä, ja sitä mukaa kuin päivä valkeni, lisääntyi hänen -levottomuutensa. Nyt päätti hän käyttää tilaisuutta hyväkseen ja -jättää kapteenille kahden kesken niin tärkeän kirjeen. - -"Minulla on teille myös kirje, kapteeni!" sanoi hän, vetäen sen -poveltaan ja ojentaen kapteenille. - -"Mikä kirje se on, poika?" kysyi kapteeni, ottaen sen. "Kuka sen on -antanut sinulle?" - -"Niin... minä..." änkytti Pekka, ja hänen kasvonsa lehahtivat -tulipunaisiksi, "minun ei pitänyt sitä sanoa... mutta, teidän -odottaessanne miehiä kiidätän minä edelle tähystelemään..." - -Ja kuten myrskytuuli katosi poika kummastuneen kapteenin näkyvistä. -Tämä piteli kirjettä avaamatonna kädessään ja katsoi pitkin polkua, -jota myöten poika oli kiitänyt eteenpäin, ja hänen ajatuksensa -risteilivät niin tämän kuin kirjeenkin ja vangittujen lasten -ympärillä. Juuri kun hän tempautui irti näistä ajatuksistaan ja aikoi -avata kirjeen, saapui pari miestä laaksoa myöten. Ne olivat hänen -väkeään, ja kun nyt levottomuus lasten tähden täytti kokonaan hänen -sielunsa, pisti hän kirjeen taskuunsa ja käskettyään miesten tulla -jälestä niin pian kuin voivat rikkaan talonpojan taloon kannusti hän -hevosiaan ja pyyhälsi eteenpäin, arvellen kyllä pian tavottavansa -kadonneen pojan. - -Tämä, joka tunsi tienoot paremmin kuin kapteeni, oli kuitenkin -oikoteitä myöten ehtinyt niin paljon edelle, että hän oli hyvän -aikaa ennen kapteenia saapunut metsäntylvään, joka oli talonpojan -talon edustalla. Tänne sitoi hän vaahtoavan orhin ja meni nopein -askelin pihaan. Aurinko oli nyt ylhäällä ja väki jo työssä. Muuan -renki hakkasi puita alapihalla, ja Pekka kysyi häneltä, oliko isäntä -kotona, mutta hän ei ollut eikä renki edes tiennyt, missä hän oli. -Oli tavatonta, ettei Lauri ollut mukana panemassa väkeään työhön, -vaikkeikään hän aina itse ottanut tähän osaa; mutta tänä aamuna oli -hän lähtenyt liikkeelle niin aikaisin, ettei kukaan tiennyt, mihin -hän oli mennyt. - -"Onko vouti ollut täällä?" kysyi Pekka, ja hänen sydämensä hytkähti. - -"Voutiko?" vastasi renki. "Olen kyllä kuullut sanottavan, että hänen -pitäisi tulla, mutta vielä ei häntä ole näkynyt!" - -Tästä vastauksesta hieman tyyntyneenä, meni Pekka pihaa ylöspäin -tuparakennusta kohden, ja hän tuumaili itsekseen, etteiköhän rikas -Lauri ollut tullut viipyneeksi liian kauan kävelyllään metsässä, -jossa hänellä varmaan oli ollut jokin kohtaus puolalaisten -koiranleukojen kanssa. Ja hän päätti nopeasti, että hän lähtee -etsimään häntä metsästä. Kentiesi hän silloin saattoi päästä jonkin -jälille, joka antaisi hänelle valtaa tämän sydämettömän tekopyhän -ylitse. Mutta ensin täytyi hänen puhutella lapsia kellarissa ja -ilmottaa heille heidän pelastuksestaan. - -Rakennuksen tällä puolella ei ollut ketään ihmistä ja metsä seisoi -hiljaisena ja korkeana jonkun matkan päässä ulkohuonerivin päädystä. -Kaikki näytti siis suosivan häntä tällä hetkellä. Pamppailevin -sydämin nojasi hän kellarinluukusta sisään ja huusi niin hiljaa kuin -mahdollista: - -"Oletko siellä, Susanna?" Kyllä, hän oli siellä, ja poika lisäsi: -"Olkaa nyt hyvässä turvassa, muutamassa minuutissa on kapteeni -täällä, ja silloin tulee toinen tanssi! Minä menen nyt metsään -pitämään silmällä rikasta Lauria!" - -Viimeiset sanat lausui hän vetäessään päätään muurinaukosta, mutta -samassa tarttui luja koura hänen niskaansa. - -"Rikas Lauri on aina kotosalla, lurjus!" kähisi talonpoika hänen -korvaansa. "Mitä täältä haet?... Vastaa, poika...! Kuletko etsimässä -isällesi salateitä minun tavaroideni luo? Mutta kyllä minä näytän -sinulle tien, minä...!" - -Ja näin sanoen irrotti hän kouransa pojan niskasta, mutta löi -samassa poikaa sauvallaan päähän, niin että tämä kaatui kylelleen ja -kalpeni kuin olisi saanut surmansa. Talonpoika kohotti vielä kerran -raudotetun sauvansa, mutta silloin kuului hänen korviinsa nopeasti -nelistävän hevosen kavioiden kopina, ja hän avasi pikaisesti muutaman -lähellä olevan aitan oven ja heitti poika paran sinne. Sen jälkeen -riensi hän takaisin pihalle, meni tupaan ja istuutui tupakamarin -pöydän ääreen. - -Muuan oli sentään nähnyt tämän tapahtuman, muuan pitkä, kookas -mies, joka kurkisti pihaan takaportista samana hetkenä kuin rikas -Lauri antoi pojalle iskun. Nähtävästi oli hän seurannut talonpoikaa -metsästä tämän tietämättä, koskei talonpoika hetkeäkään hillinnyt -vihaansa, jonka hän varmaan olisi tehnyt, jos hän olisi aavistanut -olevan saapuvilla jonkun näkijän. Koskei ollut ainoatakaan ikkunaa -tuparakennuksen tällä seinällä, oli näkijän helppo tulla takapihan -ylitse sen aitan luo, jossa Pekka makasi. - -Pitkällä miehellä oli synkät kasvot, mustien kiharain ympäröimät, -mutta hänen silmistään loisti jotakin niin lämmintä ja surumielistä, -että se veti katsojaa puoleensa yhtä paljo kuin synkkyys pelotti. Se -teki saman vaikutuksen kuin viimeinen päivänsäde uhkaavan ukkospilven -alta. Mies tempasi oven auki ja katseli kalmankalpeaa poikaa. Takki -oli revennyt auki, kun Lauri laahasi häntä aittaan, ja kivi, joka -nahkanauhastaan riippui paidan alla hänen povellaan, oli samalla -solunut esiin. - -Mies kohotti hiljaa pojan päätä ja kuunteli hänen hengitystään, -laskien kätensä hänen sydämelleen. Mutta samalla sattui hänen -katseensa kiveen ja hän säpsähti, ikäänkuin olisi äkkiä löytänyt -suunnattoman kallisarvoisen jalokiven. Hän tarttui kiveen ja tutki -sen tarkoin, ja hänen silmänsä loistivat silloin kuten loistaa kukka, -kun päivä suutelee kastehelmeä sen kuvussa. Ja kahdenkertaisella -innolla antautui hän pojan hoitoon. - -Vihdoin avasi Pekka silmänsä ja katsoi hämmentyneenä ympärilleen. -Vähitellen palasi tajunta hänen katseeseensa, ja samalla tunsi hän -kivun huumaavan iskun jälkeen. Hän vei molemmat kätensä päähänsä, -mutta mies otti taskustaan pienen pullon, josta hän kaasi jotakin -käteensä ja siveli sillä kipeää paikkaa, ja silloin kipu lieveni -ihmeteltävän nopeasti. Pekka tahtoi kiittää, mutta mies tarttui hänen -käteensä ja pyysi häntä sanomaan nimensä. - -"Nimeni on Pekka!" vastasi poika. "Ja sen nimen olen saanut enoni -mukaan!" - -"Ja mistä olet saanut tämän kiven?" jatkoi mies kyselyään. - -Pekka selitti sen, ja tämä aiheutti yhä uusia kysymyksiä miehen -puolelta, kunnes hän oli saanut täyden selon, kuinka oli kiven, -vanhan Pietarin ja Pekan isän laita. Silloin vaipui hän ajatuksiinsa, -hänen otsansa vetääntyi syviin ryppyihin ja yhteen puristuneet -kulmakarvat varjostivat aivan näkymättömiin silmien kauniin katseen. - -"Sinä olet siis vanhan Pietarin tyttärenpoika", sanoi hän enemmän -itsekseen kuin puhutellen kummastelevaa Pekkaa. "Sinä olet Pietarin -tyttärenpoika ja sinun isäsi pelasti... pelasti pakolaisen ja sai -kiven... Poika, poika, sinulla on onnenkivi kaulassasi", lisäsi hän -hetken vaiettuaan. "Säilytä se hyvin! Parempaa lahjaa ei isäsi voinut -saada vanhan Pietarin tyttären myötäjäisiksi!" - -Sen jälkeen alkoi hän edelleen kysellä pojalta, mitä hän nyt teki -rikkaan sukulaisensa talon pihalla ja miksi talonpoika saattoi niin -suuttua, kun löysi hänet kellarin luota. Ja tässäkin suhteessa -antoi Pekka hänelle kaikki tiedot, sillä mies teki häneen sellaisen -vaikutuksen, ettei hän voinut sitä vastustaa. Mutta kun hän kertoi -molemmista vangituista tytöistä, kuinka heidät oli ryöstetty niityltä -ja sitte suljettu kellariin, hypähti mies pystyyn. - -"Tule, poika", huudahti hän. "Tätä tihutyötä tulee rikas Lauri -katumaan." - -Ja hän tarttui pojan käteen ja vei hänet mukanaan pihalle, joka oli -väkeä täytenään. Kahta hevosta piteli yksi renki kutakin. Toinen -niistä oli Stensjön kapteenin, toinen voudin. Mies meni pojan kera -tupaan. - -Kamarin ovella pysähtyi hän. Sisällä puhuttiin kiihkeästi. Tällä -hetkellä kuului sieltä rikkaan Laurin ääni. - -"Ei, ei... rakas armollinen herra", kuului hän sanovan. "Te -erehdytte, kuinka voitte ajatellakaan sellaista... tahdon olla -ensimäinen lyömään heittiötä, joka on teille tehnyt moisen kiusan... -ja otan Jumalan todistajaksi, etten ole nähnyt heitä, niin etteivät -he voi löytyä minun kattoni alta... Torpanpoika, mokoma metsäläinen, -hän juuri on oikea... missä on hän nyt, miksei hän tehnyt teille -täyttä selkoa...? Älkää koskaan luottako tuohon Angvedin väkeen, -kapteeni... hän on vaarallinen mies, ja tahdon nyt teidän -läsnäollessanne syyttää häntä, että hän on salaisessa yhteydessä -kuninkaan ja kruunun vihollisten kanssa..." - -Pekka tarttui kärsimätönnä ovenripaan rientääkseen sisään, mutta -mies pidätti hänet ja antoi hänelle merkin, että hän pysyisi -hiljaa. Itse oli hän kalmankalpea ja suuret hikipisarat helmeilivät -hänen otsallaan, ikäänkuin hän olisi taistellut vaikeaa sisällistä -taistelua. - -"Odota, poika", kuiskasi hän. "Meidän aikamme tulee heti paikalla!" - -"Sitä varten olen tullutkin tänne", kuului lausuvan ääni, joka -ilmeisesti oli voudin. "Täällä metsissä majailevat koiranleuat, ja te -saatte tehdä selkoa puolestanne, isä Lauri, sillä sellaisiksi kuin -nyt asiat näyttävät muodostuvan, on kysymyksessä oma nahkanne." - -"Luojan kiitos", sai Lauri jälleen sanoiksi. "Siinä suhteessa ei -minun tarvitse pelätä, sillä minä voin ottaa valalleni, että Angvedin -Jussi on auttanut erään Sigismundin kannattajan pakosalle, ja kun -niin on, tarvittanee tuskin enempiä todistuksia, että ne, jotka nyt -vaanivat ympärinsä tienoolla, tulevat hänen luoksensa eivätkä minun." - -Nyt aukeni ovi ja synkkä mies astui sisään taluttaen Pekkaa kädestä. -Tuhkanharmaa kalpeus levisi silloin rikkaan talonpojan kasvoille, ja -hän ikäänkuin lysähti kokoon, voimatta kääntää katsettaan tulijasta -tai saamatta sanaakaan huuliltaan. - -Kapteeni istui kumartuneena avatun kirjeen ylitse, jonka hän oli -lukenut lävitse jo varmaankin kymmenennen kerran. Se sisälsi -ilmotuksen, että molemmat tytöt olivat hyvässä tallessa, mutta että -niistä vaadittiin melkoiset lunnaat ja että ne täytyi määrättyyn -aikaan jättää miehelle, joka silloin saapuisi Stensjön kapteenin luo. -Jos yritettäisiin millään tavoin ryhtyä vangitsemaan tätä miestä tai -emmittäisiin lunnaiden maksamiseen nähden, maksaisi se lasten hengen. - -Kun ovi avautui, kohotti kapteeni katseensa ja hänen kasvoilleen -levisi vilkas ilon ilme hänen nähdessään Pekan. Tumma mies herätti -kuitenkin hetkiseksi myös hänen huomiotaan. - -"Minä olen mies, jota etsitte, vouti," sanoi hän kääntyen tähän. -"Olen Pekka Pietarinpoika! Minun rikollisuuteni tulee tuomitsemaan -korkeampi tuomioistuin kuin ihmisten on... mutta minä ikävöin -vuoriani ja metsiäni, joissa nuoruuteni vietin, ja sentähden tulin -takaisin... jos minut on sentähden rangaistava kuolemalla, niin -tehkää se... antaudun teidän valtaanne, vouti!" - -Kummastus näiden sanojen johdosta oli, jos mahdollista, vielä -suurempi kuin vieraan äkillisen esiintymisen johdosta. Mutta -ennenkuin kukaan ehti lausua sanaakaan, jatkoi tämä kiinnittäen -leimuavan katseensa Lauriin. - -"Puhuit toisin silloin, Lauri, kun sait omaksesi Pietarin, isäni, -tytärpuolen ja hänen talonsa ja tavaransa..." - -Puhuteltu vapisi kauttaaltaan, ja hänen katseensa ikäänkuin -kutistui kokoon, samalla kuin se näytti muuttuvan niin ohueksi ja -läpinäkyväksi, ikäänkuin hän olisi kyennyt raukeamaan tyhjiin ja -haihtumaan kuin varjo. Mies katsoi häneen musertavalla katseella, -ja hänen huuliltaan pääsi huokaus hänen kääntyessään rikkaasta -talonpojasta kapteeniin. - -"Kadonneet lapset, jalo herra", sanoi hän, "ovat tämän katon alla, ja -tässä seisoo heidän pelastajansa, joka voi näyttää teille tien!" - -Hän toi Pekan esiin, ja kapteeni hypähti pystyyn, kuohuen vihasta. -Mutta hänen halunsa löytää jälleen tyttärensä pääsi voitolle, ja hän -riensi ulos mukanaan Pekka ynnä vouti, joka seurasi nähdäkseen niin -hyvin sen, että lapset olivat suletut kellariin, kuin senkin, että ne -nyt pelastettiin. - -Tuskin olivat he menneet, ennenkuin Lauri heittäytyi maahan kookkaan -vieraan eteen, jolla oli niin ylpeät piirteet ja surumielinen katse. -Ja nyt ryömi pönäkkä ja mahtava talonpoika hänen luoksensa kuten maan -matonen ja kietoi kätensä hänen polviensa ympärille. - -"Olkaa armollinen", ulvoi hän, "olkaa armollinen...!" - -Mitään enempää ei hän saanut suustaan, ja sitä tuskin tarvittiinkaan, -sillä mieheen eivät näyttäneet pystyvän hänen rukouksensa. Hän -kumartausi ja tempausi irti hänen syleilystään. - -"Niin saat pyytää armoa ensin Jumalalta, sitte sisko rukaltani ja -hänen mieheltään... he ovat kuitenkin enimmän kärsineet siitä, mitä -olet rikkonut. Kautta Jumalan, Lauri, sinä et ansaitse kuolemaa -kunniallisen miehen kädestä... Hän, jota sisareni rakasti, hän se -minut pelasti, ja sinä, joka varastit itsellesi hänen salaisuutensa, -sinä puhuttelit minua ja lupasit minua auttaa... hän ei puhunut, vaan -tuli yön pimeydessä ja näytti minulle tien pelastukseen... ja sinä -hiivit kuten käärme jälestämme ja kuulit, kun sanoin jäähyväiseni -ja annoin lahjan!... Kuinka voivatkaan aivosi keksiä niin mustan -ja viekkaan juonen? Tahdoit saada taikakiven... muuten et voinut -vakuuttaa isääni siitä, että sinä se autoit minut pakenemaan, ja -sentähden tulit jälestäni sillan toiselle puolen ja sanoit, että -sinun täytyi saada molemmat kivet..." - -"Lakkaa, lakkaa!" änkytti Lauri, viipyen yhä polvistuneessa -asennossaan. - -"Minä annoin sinulle kiven, sillä mielestäni oli tekosi niin paljon -arvoinen... ja niin ajoit Marian isänsä kodista..." - -"Minä rakastin häntä niin sydämestäni!" - -"Rakastit niin, että karkotit hänet isänsä talosta köyhyyteen, -eikä sinun kätesi liene kertaakaan avautunut antaakseen ropoakaan -varastetusta tavarastasi... Kentiesi tuntuu sinusta, kavala tekopyhä, -helpommalta sanoa minulle totuus nyt, kun olet kuullut, että tiedän -kaiken... Yöllä, kun puhuimme asiasta, ei sinulla ollut mitään -muistutettavaa, riisuaksesi silmiltäni sen kataluuden hunnun, jonka -lävitse olen tähän asti katsellut häntä ja hänen miestänsä..." - -Kellarista palaavain kiivaat askeleet kuuluivat pihalta ja -porstuasta, ja niiden kannustamana lähestyi Lauri vielä kerran -ankaraa tuomariaan ja ojensi kerjäten kätensä häntä kohden. - -"Ole armollinen", kuiskasi hän. "Pelasta minut... minulla on poika, -minun on elettävä poikani tähden!" - -"Siihen antakoon sisareni ja hänen miehensä vastauksen!" lausui -synkkä mies hetkisen harkittuaan. - -Nyt tarttui muuan käsi ovenripaan ja Lauri hypähti pystyyn -ihailtavalla nopeudella ja voimalla. Sisään astui kuitenkin vain -mökinpoika. Hän kertoi, että kapteeni parhaallaan asetti molempia -tyttöjä hevosen selkään lähettääkseen heidät kotiin, suojelijoinaan -kaksi Stensjön miestä, jotka äsken olivat saapuneet taloon. Ja hänen -vielä puhuessaan tuli vouti ja kohta sen jälkeen kapteeni. - -"Riennä Angvediin", sanoi silloin nopeasti eno pojalle, "riennä ja -sano vanhemmillesi, että tulevat tänne." - -Poika meni, ja vouti astui huoneeseen virallisen näköisenä. - -"Lapset ovat löydetyt talostasi kellariin suljettuina, Lauri", alotti -hän, mutta hän ei ehtinyt pitkälle, ennenkuin Lauri keskeytti hänet -kirkuvalla äänellä. - -"Suljettuina kellariini... Jumala armahtakoon, kuka on tahtonut niin -pahaa minulle, mies paralle... vannon kalleimman valan, että olen -siihen syytön, niin, vannon elämäni ja autuuteni ja kaiken pyhän -kautta... vieköön minut surma heti paikalla, jollen ole syytön tähän -tekoon...!" - -Hänen sanansa hukkuivat huutoon pihalta, johon oli ehtinyt kertyä yhä -enemmän väkeä. Ikkunasta näkivät huoneessa olijat muutaman miehen -turhaan koettavan päästä parin rengin lujista käsistä. - -"Kas, tuolta", huudahti Lauri, joka myös näki tapahtuman, "kas tuolta -tulee hän, jota on etsitty... Nyt voin minä puhdistautua...!" - -Hän vaikeni, ja toisten huomio kiintyi väkeen ja vankiin pihalla. -Tämä oli riistäytynyt vapaaksi, mutta samassa sattui häneen kirves, -joka heitettiin niin varmasti tähdättynä, että se sattui hänen -niskaansa. Mies kaatui, ja vouti riensi pihalle tyynnyttämään hälinää -ja ottamaan ahdistetun huostaansa. Mutta Laurikin sai jalat alleen -tämän nähdessään. Hän sieppasi kirjeen, jonka kapteeni oli laskenut -kädestään ja riensi pihalle, ja molemmat toisetkin sisällä olevat -seurasivat. Molemmat tytöt olivat vielä saapuvilla. Juuri heidän -lähtiessään taipaleelle oli Anna nyhjännyt Susannaa kylkeen ja -osottanut erästä synkkää miestä, joka oli seissyt väkijoukossa, eikä -Susanna voinut hänet nähdessään pidättää hämmästyksen huudahdusta. -Tämä huudahdus herätti hevosta pitelevän miehen huomiota ja pani -hänet kysäisemään: "Mitä se oli?" - -"Tuolla on mies, joka narrasi meidät venheeseen eilisiltana", -kuiskasi Susanna. - -Hätäpikaa levisi tämä tieto, ja kädenkäänteessä oli mies otettu -kiinni, ja mieliala oli niin kiihtynyt, että vähällä oltiin heti -paikalla repiä julma lapsenryöstäjä kappaleiksi. Tämä oli kuitenkin -väkevä ja pääsi irti ja olisi varmaan pelastunut, jollei muuan -rengeistä, katkerassa vihassaan niin hyvin "puolalaista koiranleukaa" -kuin lapsenvarastakin vastaan olisi heittänyt niin varmasti -kirvestään häntä kohden. - -Haavotettu makasi tainnoksissa, mutta Lauri piti kirjettä hänen -silmiensä edessä ja sanat tulvivat hänen suustaan, ikäänkuin hän -olisi ollut hullu. Hetken kuluttua avasi haavotettu silmänsä, ja nyt -huudahti Lauri: - -"Jos tunnet tämän kirjeen, niin sano, oletko sen kirjottanut!" - -Mies viittasi kädellään ja kuiskasi heikolla äänellä: "olen". Hän -näytti tahtovan sanoa enemmän, mutta osaksi sai hän tuskin mitään -kuuluviin, osaksi hämmensi hänen sanansa Lauri, joka kiirehtien -kääntyi voutiin ja kapteeniin. - -"Tuossa on kirjeen kirjottaja", sanoi hän melkein huutaen. "Voitte -siis nähdä, onko minulla mitään osaa tässä asiassa. Hän on löytänyt -kellarini ja käyttänyt sitä lasten säilytyspaikkana..." - -Vaikkei tämä suinkaan todistanut talonpojan syyttömyyttä, oli -sentään niin kapteenista kuin voudistakin sangen otaksuttavaa, että -muukalainen koetti käyttää tilaisuutta hyväkseen kiristääkseen -molempien lasten avulla melkoisen summan rahaa. Kun lisäksi tulivat -molempien tyttöjen sanat, että juuri haavotettu heidät oli edellisenä -iltana houkutellut mukanaan, katsoivat he rikkaan Laurin viattomuuden -aivan kuin todistetuksi. Onneton syytetty, joka kerran toisensa -jälkeen koetti saada puhutuksi ja selitetyksi oikean asianlaidan, ei -voinut saada sanaakaan suustaan. Oli sentään muuan, joka epäilevästi -katsoi Lauriin ja kuunteli hänen selityksiään, ja tämä oli hänen -lankonsa, synkkä Pekka Pietarinpoika. Mutta hän ei virkkanut mitään. -Tässä ei kuitenkaan olisi voitu mitään todistaa, sillä hänen -toverinsa oli nähtävästi loppuaan lähellä. - -Vouti, pieni pystynenä mies, katsoi vilkkailla silmillään tutkivasti -Lauriin, joka nyt oli päässyt jokseenkin ennalleen ja vastasi voudin -katseeseen silmiään vilkuttaen, jonka tämä näytti ymmärtävän varsin -hyvin. - -"Asia näyttää selvältä, hyvät ihmiset", sanoi hän. "Mies on saanut -rangaistuksensa, eikä isä Laurilla näytä olevan mitään yhteyttä tämän -teon kanssa." - -"Pekka, Pekka!" kuultiin samassa naisäänen huutavan ylhäältä -portailta. - -Kaikki kääntyivät sinnepäin ja näkivät Marian, Angvedin mökin vaimon, -syöksevän esiin ja heittäytyvän kookkaan vieraan syliin, jonka tämä -hänelle avasi. Hiljalleen seurasi mökin mies itse ja poika Pekka. -Kaikilla näillä oli kyynelet silmissään, eivätkä monet ympärillä -seisovistakaan voineet hillitä liikutustaan. - -"Sisko, sisko", kuului silloin vieraan syvä ääni täynnä vienoa -lämpöä, "kuinka ovatkaan osamme vaihdelleet sitte viime näkemän! -Mutta kiitän kuitenkin Jumalaa siitä, että vielä kerran saimme -toisemme kohdata ilman että minun ja sinun ja miehesi välillä on enää -mitään siitä, mitä pahat kielet ovat minulle puhuneet... Kiitos, -lanko", sanoi hän ojentaen kätensä mökinmiehelle, "kiitos... sinä -tiedät kyllä, mitä tarkotan... kivi, jonka otit eilen esille, on -tuonut tämän onnen mukanaan... Nyt voin ilolla mennä kuolemaan -kuninkaani Sigismundin puolesta, kun olen nähnyt teidät...!" - -Vouti oli sillävälin viitannut parille miehistään, jotka tulivat -rautaketjuineen vangitsemaan maankavaltajaa. Surumielistä katsetta -tämän silmissä seurasi samansävyinen piirre hänen suunsa ympärillä, -ja hän irrotti itsensä sisarensa syleilystä. Mutta ennenkuin mitään -enempää ehti tapahtua, meni kapteeni ja laski kätensä voudin olalle. - -"Vouti", sanoi hän, "armollisen kuninkaamme ja herramme nimessä ja -kaikkien niiden läsnäollessa, jotka kuulevat minun sanani, tarjoudun -takaajaksi tämän miehen puolesta, kunnes hänen on vastattava oikeuden -edessä, jollen sitä ennen ole ehtinyt saada hänelle armahdusta." - -Vouti oli taipuvainen hyväksymään tämän takauksen, mutta lausui -viitaten mökinmieheen: - -"Meillä on vielä muuan, jota syytetään maankavalluksesta..." - -"Ja kuka syyttää?" kysyi Pekka Pietarinpoika, ja siinä määrin -vaikutti koko hänen persoonallisuutensa ympärillä seisoviin, että -kuulijain keskuudessa tuli aivan hiljaista, ja siihen, mitä oli -seuraava hänen kysymyksestään, kiinnitettiin huomiota paljo enemmän -kuin jos sen olisi lausunut kuka muu hyvänsä. - -"Sen tekee isäntä Lauri!" vastasi vouti kuitenkin aivan luontevasti -ja vaivattomasti. "Vai kuinka, Lauri, tehän syytätte tätä Angvedin -torpparia, että hän on auttanut kuninkaan ja kruunun vihollisia...?" - -Nyt seurasi näytelmä, jota tuskin voi kuvata. Rikas Lauri vääntelehti -ja kääntelehti kaikkiin suuntiin, ja niin pian kuin hänen katseensa -kohtasi kookkaan vieraan katseen, oli kuin hän olisi saanut piston -kylkeensä. - -"Ei!" sanoi hän vihdoin. "Minä en syytä... ei, olen erehtynyt, -minulla ei ole mitään sanottavaa...!" - -"Ja lisäksi", lausui Pekka Pietarinpoika, "on hän luvannut maksaa -sisarelleni Marialle puolet siitä, mitä sai isämme, vanhan Pietarin -jälkeen." - -"Puo... puolet", änkytti Lauri, "olenko luvannut...?" Mutta silloin -katsoi hän kookkaaseen, ankaraan lankoonsa, ja silloin tuli hän aivan -toisiin ajatuksiin ja vahvisti sanotun. - -"Se tapahtuu kuitenkin vain poikasi tähden", kuiskasi Pekka hänen -korvaansa, mutta lisäsi ääneen: "Ja kiitos teille, kapteeni, hyvästä -tahdostanne taata minua... mutta sitä ei tarvita, minä tahdon kulkea -määrättyä kohtaloani vastaan... Kuningas Sigismundista en luovu enkä -ota vastaan mitään armoa keneltäkään muilta. En tahdo enää poistua -maastanikaan... Nyt voin kuolla!" - -"Ja kirje, jonka sain", kysyi mökin poika, "se ei siis tule -vahingoittamaan isää?" - -Tämä kysymys, joka pojalta pääsi aivan luonnollisesti, pani alulle -uuden asian, josta Laurin oli kentiesi vaikeampi selviytyä kuin -mistään edellisistä. Kapteeni tarttui siihen heti sangen tulisesti. - -"Kirje, poika", kysyi hän, "kuka antoi sinulle kirjeen?" - -Mutta ennenkuin poika ehti vastata tähän kysymykseen ja rikkaan -Laurin näyttäessä olevan mitä hirveimpäin sisäisten tuskien -kalvettavana, tarttui, Pekka Pietarinpoika kapteenin käteen ja veti -hänet syrjään, sanoen samassa sisarensa pojalle: - -"Siitä saat olla aivan huoletta, Pekka... nyt ei isälläsi ole enää -mitään vaaraa!" - -Tuntien lankonsa yhtä hyvin kuin kuolevan muukalaisenkin näki hän -asian selvemmin kuin kukaan läsnäolijoista, ja hän sanoi hiljaa -kapteenille: - -"Vaikkei lankoni olisikaan kirjottanut kirjettä, niin olen varma -siitä, että hänellä on ollut hyvä osansa juonessa, eikä varmaan olisi -pienempi osa lunnaista, jos kaikki olisi käynyt hänen laskujensa -mukaan, jäänyt hänen kukkaroonsa... Mutta jos tahdotte seurata -neuvoani, kapteeni, niin antakaa tämän asian raueta. Kovempaa -rangaistusta ei laki voi tälle kurjalle tuomita kuin sen, että hänen -nyt vapautuakseen on täytynyt luvata jakaa siskoni kanssa koko väärin -saatu omaisuutensa..." - -Kapteeni näytti harkitsevan itsekseen hetkisen, mutta hyväksyi sitte -saamansa neuvon, ja Pekka Pietarinpoika lisäsi: - -"Luvatkaa vain minulle, kapteeni, valvoa, että lupaus tulee -täytäntöön!" - -"Sen lupaan!" vastasi kapteeni. - -Silloin syleili Pekka Pietarinpoika vielä kerran sisartaan, puristi -mökinmiehen kättä ja suuteli sisarenpoikaansa otsalle, ja niin oli -hän valmis lähtemään voudin mukaan. - - * * * * * - -Niin päättyi tapaus rikkaan Laurin luona, ja sellainen oli -tulos hänen viekkaasti laatimastaan tuumasta kiristää Stensjön -kapteenilta sievonen rahasumma. Puolalainen vakooja kuoli samana -päivänä haavaansa. Pekka Pietarinpoika kuoli jonkun aikaa myöhemmin -vankilassa. - -Mutta saman päivän iltana, jona molemmat tytöt jälleen palasivat -Stensjöhön, oli siellä iloa kattoon asti, ja torpanpoika Pekka sai -olla mukana, sillä hän oli tullut kapteenille sangen rakkaaksi ja -rouva Anna von Rossfeltille samoin. - -Pekka oli seitsemännessä taivaassa. Hän ei ollut koskaan elänyt -sellaista iltaa. Ja pikku tytöillä oli niin paljo puhuttavaa ja -kyseltävää, ja aina päättyi se muutamalla sanalla Pekan kunniaksi ja -ylistykseksi. Hänet saatettiin aivan pilata tällä hemmottelulla. - -"Niin, nythän voin sanoa", sanoi Susanna, kun Pekan vihdoin piti -lähteä, "nythän voin sanoa olleeni ryöstetty kuninkaan tytär, ja -parhaallaan istuessani pimeässä vuoressa tuli paimenpoika ja pelasti -minut noidan kynsistä; -- sanos, Anna... emmekö todellakin olleet -kaksi kuninkaan tytärtä, sinä ja minä... ja paimenpoika on meidät -pelastanut." - -"Niin!" lisäsi Anna. "Mutta paimenpoika nai sitte kuninkaan tyttären -ja sai hänen isänsä valtakunnan." - -"Niin, sen teki hän!" toisti Susanna ja taputti pikku kätösiään -ja katsoi niin hartaasti Pekkaan. "Sentähden on sinunkin mentävä -naimisiin minun kanssani, ja merkiksi siitä saat nämä kukat, jotka -poimin niityltä eilen illalla, kun odottelimme keijukaisia... -kuuletko, Pekka!" - -Niin, Pekka kuuli, ja hän otti kukat ja teki silloin syvän -kumarruksen, jonka äiti oli hänelle opettanut, ja hyväsydäminen -kapteeni, joka oli kuullut lasten keskustelun, hymyili sille -aikalailla ja sanoi Pekalle: - -"Nyt saat olla alituiseen luonani täällä Stensjössä, kunnes lähdemme -sotaan, ja silloin saat seurata mukana. Ja voit viedä terveisiä -isällesi ja äidillesi, ettei heidän tästä päivästä lähtien tarvitse -kärsiä mitään puutetta." - -Ja niin Pekka lähti. - - - - -2. - -AKSELI OXENSTJERNA VANKINA. - - -"Ei!" puuskahti eversti Wedell lyöden raskaan nyrkkinsä pöytään. "Se -ei tule koskaan tapahtumaan, minä en liikahda paikalta rykmenttineni, -ennenkuin saan palkkani... Kursachsen on oikeassa... Ruotsi on -mennyttä kalua, ja meidän on ajoissa katsottava eteemme, ettemme -palaa sodasta rutiköyhinä, paitsi häpeää, jonka me aina saamme -niittää." - -"Häpeän kyllä jaksamme kantaa", puuttui puheeseen eversti Winckel, -vanhanpuoleinen mies, ulkonäöltään terhakka ja varma. "Kunniaa, että -olemme vieneet sinisen rykmentin suuren Kustaa Adolfin komennon -alle, ei kukaan voine meiltä viedä, kaikkein vähimmän Kursachsen... -Kuinka rikkauden laita on, sen jätän silleen, samoin senkin, kuinka -Ruotsille käy... tahdon kuitenkin muistuttaa teille, hyvät herrat, -mitä suuri kuningas sanoi parooni de Charnacé'lle kohta mentyämme -Saksan rajan ylitse. Kuningas seisoi puhutellen ranskalaista ja -kappaleen matkan päässä seisoi muutamia ruotsalaisia herroja..." - -"Tuon kyllä tunnemme!" keskeytti eversti Krokow. "Hänen ympärillään -oli pelkkiä kenraaleja... niin, hyvä sekin, mutta kenraalit saavat -vähän aikaan, jollei heillä ole sotajoukkoja takanaan, luullakseni... -En epäile ruotsalaisten sotapäällikköjen kelvollisuutta... mutta -on ero 100,000 miehellä, jotka Ruotsilla oli suuren kuninkaan -kaatuessa, ja 25,000:lla, ja nämä 25,000, jotka nyt ovat Kursachsenin -saartamat kaikilta puolin, ovat nykyhetkellä Ruotsin koko sotavoima -saksalaisella maaperällä... Ei pidä vaatia mahdottomia! Yhtä hyvin -voisimme koettaa eksyttää tästä ohitse juoksevan Elben uomastaan kuin -tällä kourantäydellä väkeä nousta keisaria ja Kursachsenia vastaan..." - -"Ja koko Saksaa vastaan!" lisäsi eversti Lohausen, jolla oli jalo-, -jopa aivan lempeäpiirteiset kasvot, mikäli lempeydestä voi puhua -näihin kolmikymmenvuotisen sodan miehiin nähden. Tämä Lohausen -oli muuan vanhimmista eversteistä, ja hän oli ottanut sotaan osaa -alusta alkaen ja käänsi joutohetkiensä töiksi Sallustiusta, vetäen -tieteellisessä sivistyksessä vertoja lähimmälle naapurilleen, eversti -Werderille, joka on kunnostautunut Tasson ja Arioston käännöksillä. - -"Niin, koko Saksaa!" kertasi Krokow. "Ja me olemme saksalaisia... -kas, se on jotakin, jonka olemme tykkänään unhottaneet, ja se -on minun ajatukseni mukaan parasta kaikesta, mitä Kursachsen on -tähän asti meille sanonut, ja parasta, mitä hän nyt voi sanoa -Schönebeckissä... Autammeko edelleen oman isänmaamme repimisessä -kappaleiksi?" - -"Oikein puhuttu!" virkkoi Lohausen. "Näyttää olevan aika kerrankin -alkaa ajatella yhteistä isänmaatamme. Jonkun aikaa takaperin kohtasin -erään oppineen Emmerikistä Clevenmaassa, nimeltään Wassenberg... hän -kirjottaa parhaallaan keisari Ferdinandin ja hänen sotiensa historiaa -ja on kaikkien protestanttien suuri vihamies... Me kohtasimme -kuitenkin ystävinä tieteen alalla, ja hän sanoi minulle sanoja, joita -en koskaan tule unhottamaan. Ruotsalaiset ja ranskalaiset, sanoi -hän, kerskuvat suuresti siitä, että ovat voittaneet Saksanmaan, ja -Tukholmassa ja Parisissa näytellään julkisesti lippujamme, jotka -me kuitenkin olemme itse riistäneet toisiltamme. Kuninkaat, joiden -muinen täytyi totella keisarimme käskyjä, päättävät nyt keskellä -Saksanmaata Saksanmaan kohtalosta, he kutsuvat kokoon valtiokokouksia -ja lukevat meille tuomioitaan, he kutsuvat ja me tulemme, he puhuvat -ja me kuuntelemme, he lupaavat ja me uskomme, he uhkaavat ja me -vapisemme kuten orjat... Niin sanoi hän, ja kautta kunniallisen -nimeni, hänen sanansa olivat totta. Jos kerran liittyisimme yhteen -keisarimme valtikan alle... olisi helppo asia suoriutua kaikesta, -tarvitsematta ajatellakaan tämän verisen sodan jatkamista!" - -"Kursachsenin kautta menee tie keisarin luo!" jatkoi Krokow, hetken -äänettömyyden jälkeen, jollaikaa kukin oli itsekseen harkinnut -Lohausenin sanoja. "Jalo Juhana Yrjö on ojentanut meille kätensä, -tarttukaamme siihen! Eikö käy jokaisen saksalaisen miehen sydämelle, -kun näkee tämän ruotsalaisen aatelismiehen, valtiokanslerin, -nousevan saksalaisten valtaruhtinasten ylitse. Kuka ei muistaisi -hänen sanojaan, kun hän kaksi vuotta takaperin läänitti Frankenin -Bernhardille, Weimarin herttualle, ja antoi Heidelbergissa hänelle -läänityskirjan: 'Jääköön ikuiseksi muistoksi aikakirjoihimme, -että saksalainen ruhtinas on pyytänyt sellaista ruotsalaiselta -aatelismieheltä ja että ruotsalainen aatelismies Saksassa on -myöntänyt saksalaiselle aatelismiehelle, mikä minusta on mahdoton -toiselta puolen pyytää ja toiselta puolen myöntää!'... Nyt, -hyvät herrat, näyttää minusta olevan aika käsissä opettaa näitä -ruotsalaisia alentamaan suuria vaatimuksiaan... Eivätkö saksalaiset -ruhtinaat, pappisvaltiaat, vaaliruhtinaat ole palvelleet tätä -muukalaista, kantaneet hänelle hänen vaippansa, hänen ruokansa, hänen -pesuvetensä, ja eikö hän ole antanut heille muistutuksiaan, jopa -osottanut heille ilmeistä halveksumista, kuten hänen sanansa Weimarin -herttualle riittävästi osottavat." - -Nämä kiihkeästi lausutut sanat eivät jättäneet tekemättä vaikutustaan -läsnäolijoihin. Ruotsille niin onnettoman tappion jälkeen -Nördlingenin luona, tämän tappion, joka Akseli Oxenstjernalle -maksoi hänen toisen unettoman yönsä, tämän tappion jälkeen Ruotsin -liittolaiset ensin valtasi levottomuus, epäilys ja neuvottomuus -ja sitte täydellinen toivottomuus, ja ruhtinas ruhtinaan jälkeen -luopui, kaupunki kaupungin jälkeen, Augsburg, Nürnberg, Kustaa -Adolfin silmäterä, oli mennyttä kalua, ja keisari kohotti taasen -päänsä niin korkealle, että hänen silmiään aivan huimasi. Hän ei enää -nähnytkään "pikku vihollista", jonka oli saanut niskoilleen, ja kun -Kursachsen oli puolestaan tehnyt rauhan hänen kanssansa ja luvannut -ajaa ruotsalaiset Saksanmaasta, ei keisari enää tahtonut kuulla -heistä puhuttavankaan eikä olla heidän kanssaan tekemisissä muuten -kuin alamaisensa Kursachsenin välityksellä. Hän oli liian suuri ja -hänen vihollisensa liian pieni, jotta hän olisi voinut alentua tämän -kanssa välittömään kosketukseen. Niin saattavat muutamat tunnit -muuttaa kaiken! Niin kauan kuin ruotsalaiset marssivat eteenpäin -voitosta voittoon, silloin ei keisari voinut olla heitä näkemättä, -silloin kumarsivat Kursachsen, Kurbrandenburg ja kaikki muut tomuun -kolmen kruunun edessä, mutta niin pian kuin onnettomuus tuli, silloin -käänsivät he selkänsä ja unhottivat kaiken, unhottivat lupauksensa -ja valansa suurelle kuninkaalle, joka oli uhrannut verensä heidän -puolestaan, eivätkä voineet nyt kyllin joutuisasti osottaa keisarille -halukkaisuuttaan liittyä häneen ja inhoaan ennen niin jumaloitua -liittolaistaan kohtaan. Ruotsilla oli syksyllä 1635 vain yksi ainoa -liittolainen Hessenissä, ja tämäkin horjui. - -Mutta eivät riittäneet nämä luopumiset asiasta, jota oli sitouduttu -henkeen ja vereen asti puolustamaan, on vielä hitunen suoruutta tässä -erityisessä rauhanteossa keisarin kanssa ja niissä sitoumuksissa, -joita tällöin solmittiin, mutta tämä Juhana Yrjö, joka nyt yhtäkkiä -paisui kuohuvasta mahtavuutensa tunnosta, hän, joka kaksi kertaa -oli nähnyt itsensä ja maansa pelastuvan keisarillisten julmasta -mellastuksesta ainoastaan näiden ruotsalaisten ja heidän kuninkaansa -avulla, hänellä oli kyllin väljä omatunto viedäkseen aivan kuin -varkain parhaat miehet kuningasvainajan joukosta, sitte sitä enemmän -hekumoidakseen jälelläolevain voittamisesta. Sekä yksityisesti -että julkisesti, kirjeillä ja julistuksilla, joita naulattiin -ruotsalaisten leiriin, ynnä muilla kuulutuksilla, jotka olivat -täytenään mitä häpäisevintä katkeruutta, koetti hän taivuttaa kaikkia -saksalaisia luopumaan ruotsalaisesta sotajoukosta. Hän menetteli -aivan kuin venäläiset 1808, mutta suuri erotus ruotsalaisten -sotapäällikköjen välillä silloin ja viimeisessä sodassamme Venäjää -vastaan oli se, että edellisille oli isänmaa kaikkea muuta kalliimpi. -Mitään Sprengtporteneja, Gripenbergejä ja Jägerhorneja ei silloin -ollut ruotsalaisten riveissä. Eivät edes saksalaiset everstitkään, -joiden omasta maasta kuitenkin oli kysymys, muitta mutkitta kuulleet -houkuttelevia lupauksia. - -Kuitenkin oli vaaliruhtinaan vaikutus viimeksi mainittuihin nähden -ehtinyt niin pitkälle, että puuttui vain viimeinen ratkaiseva isku, -jotta Ruotsin viimeinen sotavoima Saksan maaperällä olisi palottunut -ja hävinnyt, ja sen mukana Ruotsi itse niin monien uhrausten jälkeen, -niin paljo vuodatettuaan verta, ja niin paljo kunniaa saavutettuaan, -saanut nöyrästi suudella vihollisensa kättä ja kiittää siitä, että -sen sotajoukkojen tähteet saivat rauhassa palata kotiin eikä heitä -ajamalla ajettu niiltä kentiltä, jotka puhuivat heidän uroteoistaan. - -Sellainen oli asema, kun Akseli Oxenstjerna palasi Ranskasta, jossa -hän oli persoonallisesti keskustellut Richelieun kanssa Kustaa -Adolfin aikana solmitun liiton uudistamisesta. Se oli huolten, pelon, -harmin ja mielipahan aika. Vanhan valtiomiehen täytyi vaieta ja -kärsiä, jottei jollakin liian äkkipikaisella toimenpiteellä tärvelisi -kaikkea. Hän sentään suurella itsensähillitsemisen taidollaan voi -jotenkuten kestää pahan. Niin ei Juhana Banér, jolla oli joukkojen -ylipäällikkyys. Hän kuohui harmista ja paloi halusta voimakkaalla -iskulla tehdä lopun kurjuudesta ja kurittaa kelvotonta Juhana Yrjöä, -Saksin vaaliruhtinasta. Hänen oli kuitenkin pakko hillitä vihaansa ja -antaa miekan uinailla tupessaan. Vaaliruhtinas, joka tehtyään rauhan -keisarin kanssa ei tahtonut sijottaa joukkojaan omaan maahansa, -vaati, että ruotsalaisen sotajoukon täytyisi lähteä majapaikastaan -Thüringissä, ja viimeiseen asti säilyttääkseen mahdollisuuden -rauhantekoon, jota tahtoi sekä neuvoskunta kotimaassa että Akseli -Oxenstjerna itse, täytyi vaaliruhtinaan vaatimukseen suostua. Mutta -sitte vaativat saksalaiset upseerit ruotsalaisessa sotajoukossa -vaaliruhtinaan vaikutuksen johdosta, että oli vetäydyttävä aina -Magdeburgiin saakka, ja tähänkin täytyi Oxenstjernan ja Banérin -mukautua. - -Ja niin oltiin nyt Magdeburgissa, ja saksalaiset everstit olivat -käyttäneet Juhana Banérin matkallaoloa pitääkseen viimeisen -neuvottelun siitä, mitä olisi tehtävä. - -Käyttäen hyödykseen sitä vaikutusta, jonka hänen sanansa olivat -tehneet, jatkoi eversti Krokow puhettaan alkamaansa suuntaan. Hän oli -sieluna siinä kapinaliitossa, joka nyt muodostettiin, ja hänen nyt -puhuessaan leimahtelivat hänen katseensa sytyttävinä miehestä mieheen. - -"Miksi viivyttelemme, jalot herrat?" huudahti hän. "Miksi annamme -ajan kulua hyödyttömään keskusteluun siitä, mitä olisi tehtävä? -Jos tahdomme toimia kuten miehet, niin tarttukaamme tilaisuutta -kaulukseen! Nyt on sotamarski poissa ja valtiokansleri meidän -vallassamme... Neuvoni on, että vielä tänään opetamme hänet -ymmärtämään sen..." - -"Valtiokanslerin!" huudahtivat kaikki ja katsoivat hämmästyneinä -rohkeaan puhujaan. - -Mutta tämä kohtasi heidän katseensa sellaisella tyyneydellä kuin -olisi puhunut parhaimman asian puolesta maailmassa. - -"Aivan niin", sanoi hän, "juuri valtiokanslerin! Kuka seisoo rauhan -ja Saksanmaan yhteyden tiellä, jollei juuri tämä ruotsalainen -valtiokansleri, ja jos tahdomme tätä rauhaa, jos tahdomme todellakin -tehdä jotakin muuta kuin ainoastaan pakinoida siitä kieroudesta, -että saksalaiset repivät kappaleiksi omaa maatansa, niin on meidän -kuten miesten tartuttava niihin keinoihin, jotka meille ovat -tarjolla päämäärämme saavuttamiseen... Ja sentähden, ylös, jalot -herrat, toimintaan...! Yhteisen isänmaamme nimessä, toimintaan...! -Kun valtiokansleri on käsissämme, niin voitto on meidän ja päämäärä -saavutettu!" - -Joitakuita kyllä hämmästytti tämä rohkea hanke, mutta toisia taasen -ihastutti kunnia, joka sitä seuraisi ja heijastaisi kaksinkertaisella -loisteella isänmaan vapauttajain ylitse, ja lopulta vaikutti -tämä innostus epäileviinkin. Huokaileva Saksanmaa tarvitsi uutta -Hermannia, ja Magdeburg olisi ruotsalaisille tuleva siksi mitä -Teutoburgin metsä oli roomalaisille legiooneille. - -"Olkoon päätöksemme tehty hyvänä hetkenä!" huudahti eversti Lohausen. -"Ja huutakoon Ruotsi, samoin kuin roomalainen keisari, valittaen -Akseli Oxenstjernalleen: 'Redde meas legiones!'" - -["Anna minulle legioonani takaisin!" Kun roomalaiset keisari -Augustuksen aikana Galliasta (Ranskasta) käsin koettivat vallottaa -Germaniaa (Saksaa), kokosi muuan germanilaisista ruhtinaista, -nimeltään Herman, eri germanilaiset heimot ja kukisti Teutoburgin -metsässä koko roomalaisen sotajoukon. Kun tieto tästä onnettomuudesta -saapui keisarille Roomaan, joutui hän epätoivoon ja kulki valittaen -ympäri palatsiaan, huudahtaen kerta toisensa jälkeen: "O Vare, Vare, -redde meas legiones!" (Oi, Varus, Varus, anna minulle legioonani -takaisin!) Varus oli tuhotun sotajoukon ylipäällikkö.] - -Ja niin päätettiin valtiokansleri vangita, ja niin erosivat jalot -herrat neuvoteltuaan vielä hetken. Sovittiin, että tehty päätös -pannaan toimeen vielä samana päivänä iltapuoleen. Kokous oli -pidetty eversti Krokowin luona, ja kun tämä jäi yksin, istuutui -hän kiireesti pöytänsä ääreen, tarttui kynään ja kirjotti niin -nopeasti kuin hänen raskas kätensä salli, puhtaalle paperiarkille. -Hänen ollessaan näissä hommissaan, astui huoneeseen muuan nuori -upseeri loistavassa asussa. Hyvinmuodostuneet kasvot, suurine, -salamoivine silmineen, joita ympäröivät tummat kiharat, näyttivät -sangen kauneilta loistavanvalkoisen, laskoksille käännetyn kauluksen -yläpuolella. Mutta nämä kauniit kasvot olivat kalpeat ja aikaisin -vetäytyneet ryppyihin, ikäänkuin mies olisi antanut intohimoilleen -liian suuren vallan leirielämän usein hillittömissä irstailuissa, ja -aistillisuuden ja julkeuden piirre pilkkui niin hänen katseestaan -kuin hänen omituisesta hymystäänkin suun ympärillä. - -Eversti kohotti katseensa upseerin saapuessa, mutta nyökäytti vain -päätänsä ja jatkoi kirjottamistaan samalla kiireellisyydellä. Kun -hän vihdoin taittoi paperin laskoksille ja painoi sille suuren -sinettinsä, sanoi hän tuttavallisuuden ja alentuvaisuuden sekaisella -äänellä odottavalle upseerille: - -"Nyt se on valmis, Fritz, ja tänä iltana räjähtää ensimäinen -miina...!" - -"Valtiokansleri?" kysyi upseeri. "Oikein, valtiokansleri", -vastasi eversti. "Mutta jottei teko jäisi puolinaiseksi, täytyy -vaaliruhtinaalle ilmottaa mitä on tapahtunut, jotta hän tulisi meitä -hieman lähemmäksi, ja siitä asiasta saat sinä, Fritz pitää huolen... -Tämän kirjeen täytyy ennen iltaa olla vaaliruhtinaan käsissä... -Ruotsalaiset ovat vähälukuiset, mutta heidän kanssaan ei ole -leikkimistä, ja jos sotamarski palaa ennen kuin kaikki on valmiina, -niin voimme olla hukassa. Mutta varovaisuus ennen kaikkia! Vaikkakin -olemme sotamarskin suostumuksella neuvotelleet vaaliruhtinaan kanssa, -niin on mielestäni parasta, jos tämä kirje tulee vaaliruhtinaan -käsiin sinun tai minun tulematta näkyviin... ymmärräthän!" - -Upseeri nyökkäsi, ja hetkistä myöhemmin lähti hän everstin asunnosta. -Harkiten parasta tapaa, miten voisi suorittaa everstin antaman -tehtävän, kulki upseeri katua eteenpäin ja tuli kauppatorille, jonka -ylitse hän jatkoi matkaansa vinoon suuntaan. Keisari Otto Suuren -ikivanhan kuvapatsaan juurella, joka vieläkin koristaa tätä toria, -kohtasi hän muutaman toisen upseerin, ja molemmat herrat tervehtivät -toisiaan hymyillen. Oli vielä aikainen aamu, ja torilla oli vielä -joukko ihmisiä liikkeellä, niin että molemmat herrat saattoivat -erityistä huomiota herättämättä vaihtaa ajatuksiaan. - -Torilla liikkuvain joukossa oli kuitenkin myös muuan nuori ratsumies, -joka oli saapunut torille, vaikkakin toiselta taholta, melkein samaan -aikaan kuin ensiksi mainittu upseeri. Tummansiniset silmät ja vaalea -tukka ilmaisivat, että tämä ratsumies kuului johonkin syntyperäisistä -ruotsalaisista rykmenteistä. Hän oli vartaloltaan sorearakenteinen, -pitkä ja solakka, ja hänen ryhtinsä ja liikkeensä osottivat sekä -voimaa että vilkkautta, samalla kuin niissä ilmeni luontevuutta, -joka antoi koko miehelle miellyttävän ilmeen. Hän piteli vasemmassa -kädessään muutamia tavattoman kauniita kukkia ja näytti hänellä -olevan kiire. Mutta tuskin olivat hänen vilkkaat ja terävät silmänsä -loitompaa huomanneet kuvankauniin upseerin, ennenkuin hän hiljensi -käyntiään ja seurasi tätä väijyvän tarkkaavin katsein. Kun sitte -upseerit pysähtyivät kuvapatsaan juurella, alkoi ratsumies vähitellen -lähestyä ja onnistuikin tulemaan aivan sen luo molempien vilkkaaseen -keskusteluunsa kiintyneiden herrojen huomaamatta. - -Ratsumies seisoi katsellen kukkia kädessään ja asetteli niistä -milloin mitäkin sormellaan paikoilleen, mutta koko ajan oli hän -koko sielultaan kiintynyt herroihin patsaan toisella puolen ja -heidän keskusteluunsa. Tämä kuitenkin kävi niin hiljaisella äänellä, -ettei montakaan sanaa voinut siepata. Kuitenkin kuuli ratsumies -selvään, että oli kysymys ratsastusmatkasta Sehausenin vanhan -temppeliherranlinnan raunioille, joille oli parin tunnin matka -Magdeburgista ja jossa sopimuksen mukaan kaiken piti olla valmiina. - -"Jokseenkin tavaton morsiuskammio", sanoi senjälkeen mustakiharainen -upseeri. "Mutta ei suinkaan minun ruusuni sen asian tähden menetä -tuoksuaan..." - -"Ja minun liljani", lisäsi toinen, "on säteilevä sitä ihanammin, -kastehelmistä kimallellen." - -"Oivallista!" huudahti ensimäinen. "Ruusu ja lilja... parempaa -tunnussanaa et olisi voinut valita." - -Näillä sanoin erosivat upseerit, ja ratsumies näki heidän menevän -kunkin taholleen. Mutta hänen tummansinisissä silmissään vaihteli -valo ja pimeys, ja katse tuli niin syväksi, niin hämyiseksi, hehkuvan -punan levitessä hänen poskilleen. Hänkin poistui pian vanhan -keisaripatsaan luota, ja nyt kulki hän juoksuaskelin katua eteenpäin, -kunnes saapui lähelle Elbeä vaatimattoman talon luo, jonne hän meni -sisään. - -Tässä talossa asui muuan ruotsalainen kapteeni, nimeltään Kasper -Witte, tyttärensä ja hänen ystävättärensä keralla. Kapteeni oli -sodassa menettänyt toisen käsivartensa ja oli aikeissa palata -Ruotsiin, jossa hänellä oli maatila. Ja hänen tyttärensä, nuori, -kaunis Susanna, joka oli tullut hoitamaan isäänsä kuumeen -johdosta paljo pahentuneen sairauden aikana, oli tuonut mukanaan -lapsuudenystävänsä, Anna Skytten; molemmat olivat jo edellisestä -syksystä lähtien oleskelleet Saksassa sotajoukon mukana tai sen -läheisyydessä. - -Nyt vihdoin oli kapteeni niin toipunut, että hän täydellä todella -saattoi ajatella kotimatkaa. Tätä oli kuitenkin viivytetty viikko -viikolta, koska oli vaikeaa lähteä pohjoiseen päin, kun koko maa -oli täällä nyit emmin vihollisten maata. Mutta oli toiveita, että -osa sotavoimaa pian lähtisi pohjoiseen päin ja tahdottiin olla -valmiina siltä varalta. Sentähden olivat matkalaukut ja sälylaatikot -kunnossa, ja tänään olivat kapteenin oman valvonnan alla pakattavat -viimeiset ja kalleimmat tavarat. Kapteeni Witte istui nojatuolissa -huoneen päässä ja piti silmällä ja neuvoi ja määräili, kun ratsumies -astui huoneeseen. Siellä oli jo ennestään muuan ratsumies, pitkä, -valkotukkainen mies, ulkonäöltään hyväntahtoinen, ja hän juuri oli -tavaroita pakkaamassa. - -"Hyvä, että kerrankin palaat, Pekka!" murisi kapteeni tulijalle, -joka tervehti kunnioittavasti, samalla heittäen katseen sisempään -huoneeseen, johon ovi oli avoinna ja mistä kuului kahden iloisen, -nuorekkaan äänen sydämellinen nauru. - -"Minulle tuli vähän viivykkiä, kapteeni... kenraali Patrik Ruthwen -oli matkalla valtiokanslerin luo, ja kun hän ratsasti aivan yksin, -käski hän minua pitelemään hevosta sen ajan, kun hän oli sisällä..." - -"Ja nuo kukat kai poimit odottaessasi...?" - -"Ei, ei, armollinen herra, ne olivat minulla ennen... ja teidän -luvallanne tahdon antaa ne tyttärellenne, neiti Susannalle." - -"Tee se sitte!" virkkoi helposti leppyvä kapteeni. "Mutta pian, sillä -kaikki käy nurinkurin, kun sinä et ole mukana." - -Solakka, uhkea nainen nuoruutensa täydessä suvikukoistuksessa -näyttäytyi samassa sisemmän huoneen kynnyksellä, ja hänen katseensa -viivähti teeskentelemättömän tyydytyksen tunteella upeassa -ratsumiehessä, jollaikaa hänen takanaan näyttäytyivät toiset kasvot, -jos mahdollista vieläkin kauniimmat kuin ensimäiset, mutta aivan -toisellaista kauneutta. Toinen oli loistava ruusu, toinen puhdas -lilja, mutta yhdessä muodostivat he taulun, jossa kaikki, mitä -runoilijat voivat loihtia esiin kaunista ja suloista, esiintyi -täydellisenä todellisuudessa. - -Ratsumies kumarsi sellaisella luontevuudella, joka osotti, että -hänellä oli ollut tilaisuus seurustella muidenkin kera kuin toverien -leirissä. Niin olikin laita. Hän oli jo poikasena seurannut kapteeni -Witteä tämän maatilalta Stensjöstä Svenarumin pitäjässä ja oli siitä -pitäen ollut hänen tunnustettu suosikkinsa ja häneltä itseltään -oppinut lukemaan, kirjottamaan ja laskemaan, taitoja, joita monet -korkeammastakaan päällystöstä niin ruotsalaisten kuin vihollistenkin -joukoissa evät tähän aikaan omanneet. Hänen hyvä päänsä ja hänen -reipas ja pelkäämätön olentonsa oli monta kertaa keventänyt kapteenin -vaivoja ja antanut hänelle runsaan korvauksen sekä tehnyt pojan -ensin ja nuorukaisen sitte hänelle yhä rakkaammaksi. Mennä vuonna -oli yksikolmattavuotias Pekka kirjotettu ratsumieheksi Smålannin -rykmenttiin ja silloin saanut nimen Hammar, ja hän oli kohta -saavuttanut esimiestensä ja toveriensakin suosion, niin että jokainen -aavisti, ettei hän kauaksi aikaa jäisi yksinkertaiseksi ratsumieheksi -rykmenttiin. - -Ainoastaan muuan oli eri mieltä kuin toiset, ja tämä yksi oli -eskadroonassa Hammarin lähin mies, joka omituisesta sattumasta oli -saanut nimekseen Städ. [Hammar merkitsee suom. vasara; Städ = alasin. -Suoment. muist.] He olivat molemmat samasta pitäjästä, mutta Hammar -oli ainoastaan torpanpoika, Städin isä oli talollinen, ja jo ensi -kertaa kohdatessa antoi Städ ymmärtää, että hän tahtoi saada etusijan -torpanpojan rinnalla. Hän katsoi merkitsevänsä enemmän, palveluksessa -kuin äskenleivottu toveri ja tahtoi sentähden kunnian käydä ensiksi -vihollisen kimppuun ja palata myöhemmin taistelusta kuin hän. Mutta -kuinka ollakaan, oli Hammar korkeammalla yleisessä mielipiteessä. -Toiset toverit vetosivat useammin hänen arvosteluunsa kuin Städin, -ja milloin joku korpraali tai vänrikki kulki telttakujaa ja sai -näkyviinsä molemmat uljaat ratsumiehet, jotka seisoivat rinnatusten, -hymyilivät hänen silmänsä Hammarille, kun hän Städiä tuskin -huomasikaan. Städ puri hampaansa yhteen ja vaikeni, ja lähimmässä -taistelussa tappeli hän neljän edestä, mutta se oli aivan kuin -riivattua, "tulokas, torpanpoika, näytti syntyneen hänen kiusakseen". - -Tämä Städ se nyt oli kapteeni Witten luona Hammarin saapuessa, -ja hän oli kaltaisensa. Väri vaihtui hänen poskillaan, kun hän -kuuli, että kenraalimajuri Ruthwen oli suonut Hammarille kunnian -pidellä hänen hevostaan, hän itse mukamas ei tällä kertaa yhtä -vähän kuin muillakaan voinut olla käsillä; hän puri huultaan ja -yskäisi kapteenin sanojen johdosta Hammarille, sanojen, jotka nekin -jokseenkin selvästi sisälsivät muistutuksen häntä kohtaan. - -"Niin kauniita kukkia, Pekka!" virkkoi Susanna ottaessaan kukat -kumartavan ratsumiehen kädestä. "Näetkös, Anna, tuon ruusun, kuinka -kaunis se on... kiitos, kiitos, Pekka!" - -Ja hän kohotti kukat kasvojensa eteen, jotka nekin häivähtivät -punaiselle, kilpaillen tummanpunaisen ruusun kera. Ken tiesi se vain -tämän heijastus punasikin hienohipiäisen posken. Sitä ei voinut niin -tarkoin nähdä, mutta ratsumiehen posket liekehtivät, kun hän huomasi, -miten hyvin hänen lahjansa otettiin vastaan. - -Samassa kuului oven edustalta askeleita, ja kohta astui kaksi -nuorta upseeria huoneeseen, jossa kapteeni istui. He olivat -ratsumestari Fritz von Krokow eversti Krokowin rykmentistä ja Werner -von Trautmann, luutnantti samasta rykmentistä. He tervehtivät -eräänlaisella toverillisella vapaudella ensin kapteenia ja sitte -nuoria naishenkilöitä, jotka tulivat ulompaan huoneeseen. - -"Näettekös, että pidämme sanamme, neitsyt Susanna", sanoi -ratsumestari kohteliaasti hymyillen. "Tie on meille auki vanhaan -ritarilinnaan, ja me tulemme nyt pyytämään sinne pienelle -huviratsastukselle." - -"Vanhaan ritarilinnaan...?" kysyi kapteeni, joka ilmeisesti ei -tiennyt, mitä tästä asiasta oli ennen puhuttu ratsumestarin ja hänen -tyttärensä kesken. - -"Niin", selitti ratsumestari. "Tyttärenne ja hänen ystävättärensä, -jotka ovat kuulleet niin monia satuja temppeliherrojen ajoilta, -satuja, jotka ovat yhteydessä heidän vanhan linnansa kanssa, -ovat ilmaisseet haluavansa käydä siellä, ja kuinka vaikea heidän -toivomustaan on ollutkin täyttää rettelöiden johdosta Kursachsenin -kanssa, joista tekin kyllä tiedätte, niin on meidän nyt kuitenkin -onnistunut hankkia vapaa pääsy linnaan, ja jollei teillä ole mitään -sitä vastaan, niin tahdomme nyt lupauksemme mukaan viedä neitsyet -sinne." - -Kapteeni ei näyttänyt lainkaan tyytyväiseltä ehdotukseen, mutta -hänen tyttärensä ja neitsyt Anna ottivat sen ihastuksella vastaan, -ja pakinoiden ja nauraen vetääntyivät he upseerien kera sisempään -huoneeseen, johon vievä ovi oli auki edelleen. Temppeliherrat -ja linna olivat alusta loppuun se lanka, jonka ympärillä heidän -keskustelunsa liikkui, ja jokaisen sanan kuulivat nuo kolme ulommassa -huoneessa olijaa. Kapteenin kasvot pilveytyivät yhä enemmän, Hammarin -samoin, mutta Städ katsoi vähäväliä eräänlaisella tyytyväisyydellä -Hammariin. Tämä herätti lopulta Hammarin huomiota, ja hän piti -salavihkaan silmällä Städiä, jonka liikkeet selvään ilmaisivat, että -hänen sielunsa oli kiintynyt johonkin aivan toiseen kuin mitä hän -askarteli käsillään. - -"Kuinka ilkeä ratsumestari voikaan olla!" kuului Susanna sanovan. -"Aivanhan panette meidät piinapenkkiin... ei ennenkuin huomenna? -Kuinka voi eversti pakottaa teidät niin kiireiselle retkelle juuri -tänään?" - -"Sille en voi mitään, armoni!" kuului ratsumestari vastaavan. -"Palvelustehtävät ennen kaikkea, ja kirjeen täytyy jo tänään olla -vaaliruhtinaan käsissä!" - -"Älkää uskoko häntä!" puuttui puheeseen luutnantti von Trautmann. -"Hän vain tahtoo tekeytyä niin kallishintaiseksi kuin mahdollista, -jotta hänen arvoisa persoonansa saisi mahdollisimman suuren arvon." - -Tätä lausuntoa seurasi läsnäolijain ilakoiva nauru, jota ratsumestari -itsekin säesti. Kuitenkin hän lisäsi sitte, että hän oli sanonut -kaiken täydellä todella. - -"Leikki sikseen, Fritz!" sanoi silloin luutnantti. "Vai tahdotko -tosiaankin uskotella meille, ettei leirissä löydy ratsumiestä, joka -voisi viedä kirjeen perille yhtä varmasti kuin sinä itsekin?" - -Luutnantin sanojen jälkeen kuului ovelta asentoaskel, ja siellä -seisoi kookas Städ suorana ja jäykkänä. - -"Minä otan viedäkseni kirjeen perille!" sanoi hän. - -Kaikki katsoivat kummastuneina ratsumieheen, johon itseensä eivät -näyttäneet pystyvän ne katseet, jotka häneen suunnattiin. - -"Jos kapteeni suostuu minut vapauttamaan pakkauksesta, niin nousen -heti satulaan!" lisäsi Städ. - -Koska pakkauksesta oli enää vain pieni osa jälellä, ei kapteeni -voinut keksiä mitään syytä kieltoon, ja niin sai Städ luvan lähteä -kapteenin luota ja poistui ratsumestarin keralla. Hetkistä myöhemmin -lähti luutnanttikin. - -Mutta Hammarin sielu ei voinut lainkaan rauhottua kuultuaan kaiken -tämän. Hän suoritti työnsä sellaisella kiireellä kuin olisi hänet -vallannut kuumeinen rauhattomuus. Kun hän vihdoin oli sulkenut -suuren arkun kannen, katsoi hän ympärilleen huoneessa. Kapteeni oli -mennyt ulos; hän oli aivan yksin, mutta hän kuuli molempain tyttöjen -olevan vielä viereisessä huoneessa, ja hetkisen mietittyään, samalla -ikäänkuin koettaen hillitä paloa sisällään, astui hän päättäväisesti -kynnyksen ylitse sisempään huoneeseen. - -Susanna istui käsi poskella, ja hänen silmänsä lepäsivät hänen -huomaamattaan kukilla, jotka olivat pistetyt hopeapikariin pöydällä, -mutta joiden kaunein sisko, kallisarvoinen purppuranpunainen ruusu, -lepäsi rikkinypittynä ja tallattuna lattialla. Neitsyt Anna istui -ikkunan ääressä katsellen kadulle. Nähtävästi odotti hän molempain -upseerien palaamista. - -Kysyvin katsein, kummissaan kohotti Susanna katseensa Hammariin, -ikäänkuin tahtoen kysyä: mitä täältä haet? - -"Anteeksi", änkytti Pekka, "minulla olisi rukous teille, neitsyt -Susanna..." - -"Siihen suostun jo etukäteen", vastasi Susanna hieman nyreissään -siitä, että häntä oli häiritty unelmissaan. "Mutta nyt ei minulla ole -aikaa kuulla sitä... huomenna, Pekka, huomenna!" - -"Älkää sanoko niin, neitsyt Susanna", jatkoi Pekka. "Saatatte -minut epätoivoon, varsinkin, kun minun täytyy näyttää teistä -käsittämättömältä, mutta minä pyydän teitä... tahtoisin varottaa -teitä... älkää ratsastako temppeliherrojen linnaan!" - -Kummastus Susannan kauniilla kasvoilla muuttui suuttumukseksi, -ja hänen suuret, säteilevät silmänsä katsoivat niin kylminä kuin -talviyön tähdet uhkarohkeaan ratsumieheen, joka ei rohennut -ainoastaan pyytää, vaan antaa neuvoja ja varotuksiakin. Annankin -hienohipiäiset kasvot purppuroituivat, ja hänen suloinen katseensa -suuntautui hetkiseksi mieheen, joka seisoi niin ymmällä ja hämillään -ja tuskin rohkeni kohottaa katsettaan. - -"Te vihastutte minuun, ylpeä neitsyt", sanoi hän vapisevalla äänellä. -"Näen sen, mutta te tiedätte kuitenkin hyvin, että tahtoisin mennä -kuolemaan teidän tähtenne, jos sitä vaatisitte... tämä nyt maksaa -teille samaa kuin elämänne ja enempääkin..." - -"Etkö ymmärrä, Pekka", sanoi Susanna, "että sanasi sisältävät -syytöksen niitä miehiä kohtaan, jotka kuuluvat isäni seurapiiriin?" - -"Juuri siksi, neitsyt Susanna, on minun niin vaikea sanoa teille mitä -tahdon." - -"Silloin on parasta jättää se sanomatta!" - -"En voi todistaa, mitä pelkään, mutta pyydän teitä isänne tähden... -jättäkää aiottu ratsastusretki, sikseen, sanon teille, että se voi -päättyä surullisesti! Tietäisittepä oikein, millaista tämä leirielämä -on, voisittepa aavistaa, kuinka nämä nuoret herrat leikkivät -pyhimmällä maan päällä, ette pitäisi rukoustani uhkarohkeana, vaan -kuulisitte sitä..." - -Anna lähti ikkunan luota ja meni Susannan luo, jonka käteen hän -tarttui, katsoen häneen rukoillen miltei kyyneltyvin silmin. Susanna -punastui hieman, mutta kävi kohta sen jälkeen jos mahdollista vielä -kylmemmän ja ankaramman näköiseksi. - -"En tiennyt, että Pekka Hammar tulisi kielittelemään minulle..." - -"Ette siis tahdo kuulla minua?" - -Susanna erehtyi tykkänään ratsumiehen menettelyn syihin nähden. Hän -tiesi, että tämä rakasti häntä, ja paitsi sitä tulevaisuutta, joka, -kuten hänen isänsä oli monta kertaa lausunut, avautui Pekan eteen, -oli tämän oma sisäinen ja ulkonainen persoonallisuus vaikuttanut -häneen niin syvästi, että hän itsekin monina hetkinä unelmoi -onnesta uljaan nuorukaisen rinnalla. Mutta sitte tuli saksalainen -ratsumestari ja kiinnitti silmänsä häneen, ja niin vähitellen, -hänen itsensä sitä huomaamatta, peittyi sumuun kookkaan, vakavan -ruotsalaisen nuorukaisen kuva, ja häntä tahtomattaankin ihastutti -Fritz von Krokowin häikäisevä kauneus ja ritarillinen esiintyminen. -Nyt käsitti hän Pekan esiintymisen pelkäksi mustasukkaisuuden -ilmaukseksi, ja hän suuttui sisimmässään nuoren miehen omahyväisyyden -ja hävyttömyyden tähden. Sentähden tarttui hän Annan käteen ja -poistui huoneesta suomatta Pekka paralle katsettakaan jäähyväisiksi. - -Tämä seisoi hämmentyneenä ja tuijotti hetken aikaa eteensä. Hänen -rinnassaan tuntui yhtäkkiä niin tyhjältä ja pimeältä, koko hänen -elämänsä ilo näytti hävitetyltä, juuriltaan temmatulta ja tallatulta -samoinkuin kaunis kukka, jonka lehtien ylitse hänen unelmiensa ylpeä -hallitsijatar äsken oli kulkenut. Hänen epätoivonsa pääsi ilmoille -raskaassa huokauksessa, joka ryöstäytyi hänen huuliltaan, ja sitte -lähti hän vitkallisin askelin kapteeni Witten asunnosta. - -Rakkaus on ihmeellinen asia, ja syystä kuvataan sitä side silmillä. -Halpa, köyhä ratsumies, joka oli lähtenyt töllin tuvasta, rakasti -kaunista, säteilevää Susanna Witteä! Hän tunsi itsekin kulkiessaan -katua eteenpäin, kuinka uhkarohkeasti hän oli heittänyt ajatuksensa -korkeuteen, johon hän ei tietenkään voinut koskaan päästä, ja -silloin hänen hyvinmuodostuneet huulensa vetääntyivät surumieliseen -hymyyn. Mutta se oli eri asia, voiko hänen rakkautensa koskaan -saavuttaa päämääräänsä, toinen asia oli, kuinka hänen mielitiettynsä -oli pelastettava vaarasta, joka uhkasi viedä hänet perikatoon. -Tähän yksistään suuntasi Pekka kaikki ajatuksensa, ja kuinka ne -risteilivätkään, pysähtyivät ne aina siihen, että äkillinen lähtö -kaupungista oli ainoa mahdollinen keino pelastaa Susanna. Mutta -kuinka se voisi käydä laatuun? - -Hänen juuri tätä kysymystä tuumiessaan kuului hänen korviinsa ripeä -kavioiden kopse, ja hän kohotti silmänsä. Ratsastaja oli Städ, -joka pyörähti kulman ympäri kadun toisesta päästä. Hänen oli nyt -täytettävä lupauksensa ratsumestarille. Tämä vei Pekan ajatukset -äkkiä toiselle tolalle, ja hän näki nyt Städin ryhtyneen tehtävään, -johon hän ei varmasti kyennyt, mutta joka kentiesi suistaisi hänet, -vieläpä toisi mukanaan jotakin pahempaakin. Sillä sellaisen pään -kuin Pekka Hammarin oli helppo käsittää, ettei kaikki se, mitä -viime aikoina oli tapahtunut, ollut sellaista kuin valtiokansleri -tai sotamarski, herra Juhana Banér olisi tahtonut, ja kuta enemmän -hän keskitti ajatuksiaan tähän, sitä selvemmäksi kävi hänelle, -että täytyi olla tekeillä jotakin, joka kentiesi voitaisiin estää, -jos joku odottamaton vastus nousisi sen suunnitelman tielle, minkä -Ruotsin vihamiehet olivat laatineet. Ainakaan ei ruotsalaisen miehen, -kaikkein vähimmän niin perin kunniallisen ja rehellisen pojan kuin -Städin pitänyt ratsastaa lähettinä juonittelijain välillä. Sitä -paitsi, kuka voi tietää, jollei hän, mikäli hänen onnistui estää -Städin suorittamasta ratsumestarin antamaa tehtävää, juuri siten -voinut estää myös sen onnettomuuden, joka uhkasi Susannaa? - -Nopeasti kuin salama risteilivät nämä ajatukset hänen sielussaan, ja -yhtä nopeasti oli hän tehnyt päätöksensä. Aikaa ei ollutkaan hukata, -jos hän mieli tavottaa Städin. Hammar satuloi sentähden hevosensa, -suuren oivallisen eläimen, jolla tuskin kukaan muu koko eskadroonassa -kuin hän kykeni ratsastamaan, ja tuokion jälkeen kiiti hänkin tietä -Schönebeckiin ja Barbyhyn, jossa oli Kursachsenin päämaja. Hän oli -ehtinyt noin puolen peninkulmaa Magdeburgista länteen päin näkemättä -vilahdustakaan Städista, jonka siis oli täytynyt laskettaa vimmatulla -vauhdilla, kunnes hän äkkiä näki kaatuneen hevosen tiepuolessa. -Hän ei aluksi tuntenut elukkaa. Städin se ei ollut, sillä hänen -hevosensa oli aivan toisenkarvainen ja olisi hyvin kestänyt matkan -Barbyhyn. Mutta lähemmin katsottuaan tunsi hän selvään sen muutamaksi -kuormahevosista, ja nyt välähti hänen mieleensä, ettei Städ -nähtävästi ollut tahtonut käyttää omaa ratsuaan tähän ratsastukseen. -Tyytyväisyyden ilme levisi hänen kasvoilleen, ja hän jätti kuolevan -eläimen vakuutettuna siitä, että hän nyt pian tulisi Städin -saavuttamaan. - -Niin kävikin. Kului hetkinen, ja hän näki Städin kiireisin askelin -kulkevan tietä edellään. - -"Helei, Städ!" huusi hän ehdittyään niin lähelle, että hänen äänensä -saattoi kuulua ja lisäsi luo päästyään: "Aiotko tosissasi kulkea tien -jalkaisin?" - -Mutta Städ ei vastannut. Hän näytti tuimalta ja kiirehti askeleitaan -katsomattakaan Hammariin. - -"Olen kiirehtinyt jälkeesi", jatkoi tämä, "ainoastaan puhuakseni -kanssasi parisen sanaa, ennenkuin suoritat ratsumestarin antaman -tehtävän... oletko oikein harkinnut, Städ, kun kuljet saksalaisten -asioilla... olet suutuksissasi minulle, tiedän sen, mutta voit -kuitenkin uskoa, etten tahdo sinulle mitään pahaa, vaan ennemmin -tahdon auttaa sinua mikäli suinkin voin." - -Städ alkoi tuhkoa ja syleksiä. Se oli merkki, että hänen kielensä -siteet pian laukeaisivat. Mutta vielä ei hän virkkanut mitään. - -"Ymmärtänet kai", jatkoi Hammar, "ettei ole oikein kaiken sen laita, -mitä nyt on hankkeissa... Ne, joiden pitäisi olla ystäviämme, -nousevat ja käskevät ja heristelevät vain, ja niin lähdemme me -oikopäätä liehkaan ja jätämme hyvän aseman toisensa jälkeen... Sanon -sinulle varmasti, Städ, kirje, joka sinun on vietävä Olut-Yrjölle" --- niin mainittiin pilkkanimellä Saksin vaaliruhtinasta -- "kutoo -puolestaan tätä juoniverkkoa kuten sukkula kangasta!... Ja sinäkö -kulkisit moisilla asioilla, Städ... sitä en voi uskoa Svenarumin -pojasta..." - -"Lörpötellä sinä osaat!" ärähti vihdoin Städ, ja keveä punastus -punasi hänen ahavoituneet kasvonsa hänen lisätessään: "Saadaanpas -kerran nähdä, eivätkö teotkin voi puhua..." - -Hänen silmänsä paloivat tuimasti, ja hän astui parisen -jättiläisaskelta osottaakseen Hammarille, että hänen päätöksensä oli -luja, mitä hän sitte mahtoikin tarkottaa "teollaan", joka puhuisi -paremmin kuin Hammarin "lörpöttely". Mutta tämä seurasi itsepäisesti -mukana, ja yhä kiihkeämmiksi kävivät Städin liikkeet. Lopulta hänen -sisunsa kuohahti ja hän tempasi esiin pitkän ratsupistoolinsa, jonka -hän oli ottanut kaatuneen hevosen satulakotelosta, ja ojensi sen -piipun Hammaria kohden. - -"Käänny takaisin!" karjaisi hän. "Muuten on tämä viimeinen hetkesi... -luuletko sinä, että miehekäs käsivarsi iätkaiket väistyy puhuvan -kielen edessä?... Tahdon näyttää sinulle muuta... kenraali, eversti, -kaikki huomaavat he vain sinut... siitä laulusta on tuleva loppu, -ja siksi kulen tätä tietä, ja joko tulen korpraaliksi ennen vuoden -loppua tai heitän henkeni... kas niin, nyt tiedät, mitä tarvitset -tietää, ja jätä nyt minut rauhaan!" - -Nämä sanat ilmaisivat selvästi, että miehellä oli mielessä jotakin, -jonka hän aikoi toteuttaa, ja että hän oli käyttänyt ratsumestarin -asiaa keinona saavuttaakseen omat tarkotuksensa. Mutta Hammarin -terävälle katseelle oli myös selvää, että toverin päässä syntynyt -päätös oli jotakin epätoivoista. Hän pysähtyi hetkiseksi, mutta teki -nopeasti päätöksensä hänkin ja oli hengenvedossa jälleen Städin -rinnalla. Tämä oli sanottavansa sanottuaan jatkanut käyntiään, täysin -vakuutettuna, että Hammar nyt käsitti, kuinka mahdotonta oli häneen -millään tavoin vaikuttaa. Kun hän nyt taasen kuuli kavioiden kopseen -viereltään, kääntyi hän kipakasti ja hyökkäsi silmittömästi Hammaria -vastaan. Tämä voi ainoastaan äkillisesti heittäytyen syrjään välttää -Städin luodin. Hammarin tyyneyden yhä enemmän ärsyttämänä sieppasi -Städ miekkansa ja tähtäsi sen kärjen hevosen rintaan, mutta yhtä -nopeasti välähti miekka Hammarinkin kädessä ja vaivutti voimakkaalla -iskulla Städin miekankärjen maahan. - -"Oletko järjiltäsi, Städ?" huusi Hammar hypäten hevosensa selästä. - -Nyt alkoi tulinen taistelu elämästä, ainakin hyökkääjän puolelta, -sillä Städ löi aivan mielettömästi Hammariin. Tämä oli kuitenkin -taitava miekkailija, ja hänen käsivartensa oli ainakin yhtä jäntevä -kuin Städin, niin että hän kykeni puolustautumaan. Ilmeisesti oli -hänen tarkotuksensa, jos mahdollista, väsyttää Städ ja sitte riisua -hänen aseensa. Mutta näytti siltä, kuin Hammarin aikeet jäisivät -silleen, sillä Städ ei ollut niitä miehiäkään, jotka niin pian -väsyvät, ja viha lisäsi sitä paitsi nyt hänen voimiaan uskomattomiin. -Tämä pakotti Hammarin vähitellen vastoin aikeitaan menettelemään -hyökkäävään tapaan. - -Heidän parhaalleen vaihdellessa iskujaan, tuli osasto ratsumiehiä -täyttä laukkaa tietä myöten. Tämä osasto kuului Krokowin rykmenttiin, -ja kun johtaja sai näkyviinsä molemmat ratsastajat, kannusti hän -hevosiaan. Tuokiossa oli hän heidän rinnallaan, niin että he -aavistamattaan joutuivat umpinaisen saarroksen sisään. Tämä tapahtui -samana hetkenä, kun onni tai onnettomuus satutti Hammarin säilän -Städin käteen, joka puristi miekankahvaa, niin että hän menetti kolme -sormeaan ja sen lisäksi sai hyvän haavan käsivartensa alaosaan. - -Ruotsalaisessa sotalaissa olivat kaksintaistelut ankarasti -kielletyt, ja tämä asia oli päivänselvä ja näytti lisäksi pikemmin -salahyökkäykseltä, sillä niin hyvin joukon johtaja kuin jokainen -ympäröivistä ratsumiehistä saattoivat ottaa valalleen, että Hammar -oli hyökännyt Städin kimppuun ja olisi epäilemättä päättänyt hänen -päivänsä, jolleivät he hyvissä ajoin joutuneet estämään. Hammar -otettiin heti kiinni ja vietiin Magdeburgiin, jossa sotaoikeus oli -pian vetäisevä viivan hänen kaikkien tulevaisuusunelmiensa ylitse. - -Städ sidottiin niin hyvin kuin voitiin, mutta sen sijaan, että olisi -jatkanut matkaansa Barbyhyn, kääntyi hänkin Magdeburgia kohden. -Niin paljo oli Hammar sentään saanut aikaan, vaikkakin, jos hän -korvaukseksi siitä oli menettävä elämänsä, hinta oli liian suuri. - - * * * * * - -Suuressa korkeassa huoneessa, joka oli sisustettu 1600-luvun vakavan -ja raskaan maun mukaan, syvät ikkunakomerot verhotut paksuilla, -ripsureunaisilla uutimilla, verrattain matalat ovet, paneloidut, -runsailla leikkauksilla koristetut seinät ja pitkälle huoneeseen -ulkoneva takka, koristettu mestarillisilla kuvan veistoksilla -- -tässä huoneessa istui Ruotsin valtiokansleri, Akseli Oxenstjerna. - -Hänen kookas, voimakas vartalonsa oli vielä kumartumaton, vaikkakin -tukka oli alkanut harmaantua, ja hänen suuret, eloisat silmänsä -tähystivät samalla tyynellä terävyydellä kuin aina menneisyyden, -nykyisyyden ja tulevaisuuden ylitse. Hän istui takanojassa muutamalla -korkealla nahkapäällysteisellä nojatuolilla, ja hänen kätensä lepäsi -avatulla kirjeellä, jonka hän äsken oli saanut Ruotsin neuvostolta. -Kirje oli hänen edessään suurella pöydällä, joka oli kauttaaltaan -kirjotusten peittämä. Vasen käsi kannatti alaspainunutta päätä. -Hän istui ajatuksiinsa vaipuneena, ja hänen ympärillään oli niin -hiljaista kuin haudassa tai mieluummin maassa, jossa toimivat -näkymättömät voimat, valaen elämännestettä puiden juuriin. - -Aika olikin nyt enemmän kuin koskaan sellainen, että se vaati -kaikkien voimien ponnistusta, yksimielisyyttä, sitkeyttä ja -rohkeutta, jottei koko se ylpeä rakennus, jonka sankarikuninkaan -suuruus oli kohottanut, sortuisi maahan ja kukistuessaan vetäisi -mukanaan ei ainoastaan ulkonaisten laitosten loiston ja mahtavuuden, -vaan myöskin sisäisen elämän, hengen ja sydämen vapauden, -itsenäisyyden ja rauhan, juuri sen, joka oli ollut iäkkään ministerin -ja hänen kuninkaallisen ystävänsä parhaan työn päätarkotus. Eikä -pidä ihmetellä, vaikka jolloinkin, kun, kuten nyt, tietoisuus -inhimillisten pyrintöjen turhuudesta tunkeutui syvemmälle sieluun, -ihminen otti oikeutensa myös tässä voimakkaassa hengessä ja kasvojen -piirteet ilmaisivat taistelua, jota käytiin hänen sisimmässään. -Mutta siinä suhteessa oli Akseli Oxenstjernan sieluntaistelu -toisenlaatuinen, että hänellä ei taistelussa ollut kysymystä oikeasta -tai väärästä tai kiusauksesta tavallisessa merkityksessä, vaan -siitä, mikä saattoi olla parhaaksi isänmaalle, mikä viedä suorinta -tietä päämäärään, jonka hyväksi suuri kuningas ja niin monet, monet -hänen keralla olivat antaneet elämänsä. Ja nyt, tällä hetkellä, -oli vähemmän kysymys menosta eteenpäin tätä päämäärää kohden kuin -vähimmällä tappiolla peräytymisestä poispäin. Näiden kaikkien -saksalaisten durchlauchtien epäluotettavuus, arkuus ja voitonhimo, -ja levottomuus, suuttumus, oikeutettu sankarillinen viha, kun tämän -johdosta oli pakotettu taipumaan katsomustapaan ja menettelyn -lähtökohtaan, joka oli niin uusi, niin äkillinen, tämä muodosti -yhteensä sulatusuunin, jonka tulisista liekeistä tuskin toinen henki -kuin Akseli Oxenstjernan olisi voinut päästä säilyttäen tahtonsa -kullan. - -Hänen ajatuksensa keskeytti asentoaskel erään oven luona -- -valtiokanslerin työhuoneeseen vei kolme ovea, -- ja kun hän -kohotti katseensa, seisoi pitkä, leveähartiainen ratsumies ovella. -Valtiokansleri katsoi kummastuneena mieheen. - -Ei ollut tavallista, että joku ilmottamatta astui hänen -työhuoneeseensa, varsinkin sitä tietä, jota ratsumies epäilemättä oli -tullut ja jota käyttivät yksinomaan valtiokanslerin omat palvelijat. -Kuitenkin seisoi ratsumies siinä, äänetönnä ja jäykkänä, ikäänkuin -hän olisi kuulunut seinän veistokuviin ja aivan äkkiä tullut -työnnetyksi paikalleen. Valtiokansleri odotti kotvasen saadakseen -kuulla hänen asiansa, mutta kun niin ei tapahtunut, kysyi hän vihdoin -mieheltä, mitä tämä tahtoi. - -"Konnantyö!" sopersi ratsumies, aivan kuin hänen olisi vaikea saada -sana huuliltaan. - -"Rakas ystävä!" lisäsi valtiokansleri, "jos olet päässyt jonkin -sellaisen jälille, joka koskee sinua itseäsi, niin ilmota se -kapteenillesi tai everstillesi... tai onko tarkotuksesi kääntyä -erityisesti minun puoleeni?... Mikä on nimesi ja mistä olet?" - -"Städ, armollinen herra, on nimeni ja kotoisin olen Svenarumin -pitäjästä Smålannista... ja nyt on asianlaita siten, että..." -Sanomalla nimensä ja syntymäpaikkansa näytti hän saaneen kielensä -kantimet heltiämään, mutta sitte pysähtyi hän yhtäkkiä uudestaan, ja -valtiokanslerin täytyi uudelleen kysyä, mitä hän oikeastaan tahtoi. - -"Nähkääs, minulla on kauan ollut vähän käniä Hammarille", sanoi hän -vihdoin, "ja nyt on asia niin että hänet aiotaan ampua huomenna... -mutta se on huutava vääryys eikä se saa tapahtua, niin totta kuin -olen hänen lähin miehensä rivissä..." - -Städ kertoi vähitellen ja monta kertaa keskeyttäen juttunsa ja syyn, -miksi hänellä oli "vähän käniä" Hammarille, jonka jälkeen hän lisäsi: - -"Ja nyt, armollinen herra, löin minä ensiksi eikä hän, ja tahdon nyt -myöntää, että Hammar on muhkea poika, ja hän osaa hoitaa miekkaa yhtä -hyvin kuin minä, ja paremminkin... ja sentähden jääkööt vihottelut, -ja nyt tiedätte kaiken, ja jos joku henki on hukattava, niin on se -minun eikä Hammarin... hänellä onkin pää ja silmäpari, joka näkee -sakeimmankin pimeyden lävitse, niin että hän voi, mikäli elää ja -terveenä on, olla valtakunnalle suuremmaksi hyödyksi kuin minä -voin..." - -Valtiokansleri katsoi ilmeisellä mieltymyksellä kalpeaan -ratsumieheen, jonka kivikovan pinnan alla piili niin paljo -tunteellisuutta, ja koska, kentiesi juuri tämän johdosta, hänen -mielensä kiintyi enemmän kuin muuten oli tavallista niin hyvin -Städiin kuin hänen kuolemaan tuomittuun toveriinsakin, kysyi hän -lähemmin, mikä oli aiheuttanut kaksintaistelun. Städ alkoi änkyttää -ja näytti hänen nyt olevan vaikeampi kuin ennen saada ilmoille mitä -hän tahtoi sanoa. - -"Kuuriruhtinas", alkoi hän, ja valtiokanslerin uudistetun kysymyksen -johdosta sanoi hän ikäänkuin selittääkseen mitä hän tarkotti -kuuriruhtinaalla, "niin, Olut-Yrjö tietysti... nähkääs, olin menossa -suoraa päätä ottamaan hänet hengiltä..." - -"Mies, mitä rohkenet sanoa...?" huudahti kansleri hypähtäen -tuoliltaan. - -"Joo, tahdoin murhata kuuriruhtinaan", sanoi Städ aivan tyynesti. -"Tietysti rehelliseen tapaan, armollinen herra, ruotsalaiseen -tapaan... tahdoin sanoa hänelle totuuden suoraan vasten kasvoja, -tahdoin sanoa, että nyt kohtaamme toisemme armollisen herramme, -autuaan kuningasvainajan edessä, taivaassa Jumalan luona, ja niin -antaa hänelle rehellisen, ruotsalaisen iskun läpi pelkurisydämen... -ja sitte, kun olisin ollut kuollut, sillä sen voin hyvin käsittää, -ettei henkeni sen jälkeen olisi paljoa maksanut, olisin kai sentään -kerrankin saanut etusijan Hammarin rinnalla, ajattelin... mutta nyt -en enää sitä ajattele, ja nyt on kuten on, ja mikä on oikein, on -oleva oikein..." - -Kummissaan kuunteli valtiokansleri rohkeaa ja omituista päätöstä, -jonka kilpailuhalu oli synnyttänyt jäykän sotilaan mielessä, ja hän -näytti tarkoin harkitsevan kaikkea yksikseen. Vihdoin kysyi hän, -kuinka Städ oli voinut päästä leiristä ja kuinka hän oli aikonut -menetellä päästäkseen vaaliruhtinaan luo. Mutta Städ otti aivan -tyynesti esiin ratsumestarilta saamansa kirjeen ja kertoi lisäksi -kuinka oli saanut sen. Valtiokansleri aikoi kysellä enemmän, kun -ovi aukeni ja muuan vahtiupseeri astui huoneeseen ja ilmotti joukon -everstejä, jotka pyrkivät viipymättä valtiokanslerin puheille. Tämä -ei näyttänyt kiirehtivän vastaamaan, vaan kääntyi ratsumieheen, -lähettääkseen hänet ensin pois; mutta hänen huuliltaan ei ehtinyt -päästä sanaakaan, kun ilmotetut everstit ja kenraalit näyttäytyivät -ovessa, tunkeillen synkin katsein ruotsalaisen valtiokanslerin eteen -odottamatta hänen suostumustaan ottaa heidät vastaan. - -Städ vetäytyi takaisin sitä ovea kohden, jonka kautta hän oli -tullut huoneeseen, mutta hän ei poistunut huoneesta, vaikkakin -suuri esiinpistävä takka suojeli hänet toisten katseilta, niin -että he puhuivat ja toimivat täysin vakuutettuina, että olivat -valtiokanslerin kera yksin. Tämän katse hipaisi tyynesti ylpeitä -herroja ovella, ja sellaisen vaikutuksen teki tämän miehen pelkkä -näkeminen, sellainen majesteetillisuus oli koko hänen olennossaan, -että tuimat sotilaat seisoivat hetken aikaa neuvottomina, ikäänkuin -hämmästyksen lyöminä oman hankkeensa johdosta. Moni silmä ei voinut -kestää vanhan valtiomiehen tyyntä, mutta tutkivaa ja lisäksi -nuhtelevaa katsetta, miehen, jonka nimeä he niin monien vuosien -kuluessa olivat tottuneet kunnioittamaan; moni arpinen poski hehkui -purppurassa ja moni jalka jo liikahti tehdäkseen kokokäännöksen. -Silloin astui eversti Krokow esiin. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, -ja hänen äänensä vapisi, kun hän puhui, samalla kuin hänen silmänsä -ikäänkuin ponnistivat viimeiset voimansa kohotakseen kohtaamaan -valtiokanslerin katseen. Mutta miehellä oli sellaista rohkeutta, jota -epätoivoinen yritys vaatii, ja kun hän oli päässyt niin pitkälle, -että hän rohkeni katsoa jaloa vastustajaansa silmiin, tuli julkeus -hänelle avuksi, eikä hän luonut enää silmiään maahan. - -Hän esitti aluksi yleisen kuvan silloisesta asemasta ja siirtyi -vähitellen yksityisempiin seikkoihin, kunnes hän vähitellen joutui -heidän esiintymisensä tarkotukseen valtiokanslerin luona, ja -epäröimättä, miltei terävällä katseella ja äänellä, esitti hän ne -vaatimukset, jotka saksalaiset kenraalit ja everstit asettivat -Ruotsin hallitukselle ja valtiokanslerille, tämän asiamiehelle. -Hänen lopetettuaan seurasi yleinen hiljaisuus, ja kaikkien -silmät suuntautuivat valtiokansleriin. Kuten lauma pelästyneitä -puhveleja, kun rohkein niiden joukosta uskaltaa pysähtyä ja kääntyä -vihollistaan vastaan, vähitellen hiljentää vauhtiaan, kääntyy ympäri -ja vitkasteltuaan lopulta karkaa yhdestä tuumin siihen suuntaan, -jonka johtaja on määrännyt, niin nousi täälläkin vähitellen katse -katseen jälkeen lattiasta, niiden ilmeet vaihtuivat pelosta ja -kunnioituksesta vihaksi ja nuhteeksi, ja lopulta pysähtyivät ne -taisteluun vaatien saaliiseensa. - -Akseli Oxenstjernan kasvoilla ei saattanut huomata vivahdustakaan, -joka olisi pienimmälläkään tavalla ilmaissut, mitä hänen täytyi -tuntea sydämessään kuullessaan everstin puhetta, joka oli ilmaus -herrojen aamulla tekemästä päätöksestä. - -"Lyhyesti, eversti Krokow", sanoi hän, "Akseli Oxenstjerna, Ruotsin -valtakunnan kansleri, on teidän vankinne... sitäkö olette tullut -minulle ilmottamaan?" - -"Jaa!" vastasi eversti. "Meidän täytyy mennä äärimäisyyksiin, se on -aina keino saavuttaaksemme sen päämäärän, jonka puolesta tahdomme -uhrata henkemme ja veremme." - -"Hyvä, eversti, mutta minä tiedän toisenkin keinon", jatkoi -valtiokansleri leimuavin silmin, "tiedän toisenkin keinon -saavuttaaksenne päämäärän, jonka puolesta tahdotte uhrata henkenne ja -verenne... että pidätte lujina ne lupaukset ja valat, jotka olette -vannoneet, että hylkäätte ne neuvot, joita nyt suositte, mutta -jotka aikalaisten ja jälkeentulevien edessä ovat painavat teihin -kavaltajan polttomerkin. Mitä... voitteko hetkistäkään luulotella, -että isänmaanne on saavuttava vapauden ja rauhan, nämä kallisarvoiset -asiat, joita te kaikki ikävöitte, voitteko luulotella, että Saksanmaa -on saavuttava tämän päämäärän, jos te Saksin vaaliruhtinaan kera -auliisti taivutte katolisen keisarin mielivallan alle... Ja mitä -ajattelette sitte siitä uskon ja tunnustuksen vapaudesta, jonka -lipulle me kaikki olemme vannoneet uskollisuutta, jonka puolesta -suuri manalle mennyt kuninkaamme uhrasi henkensä? Luuletteko, että -tämä vapaus saavutetaan siten, että te häpeämättä tahdotte rikkoa -pyhimmät valat ja sitoumukset...? Voitte olla varmat siitä, etteivät -lupauksenrikkojain saastutetut kädet voi konsanaan kannattaa -pyhää asiaa... Ja sentähden kuulkaa sanani ja harkitkaa niitä -tarkoin... vielä on aikaa peräytymiseen... ottakaa sananne takaisin -ja ajatelkaa, että mitä me nyt toimimme, se on kerran alistettava -tulevaisuuden lahjomattoman tuomion alaiseksi... ottakaa sananne -takaisin, ja mitä nyt olette tulleet lausuneeksi jalon mielen -kuumeisessa levottomuudessa ja jännityksessä, toivoen kerrankin -saavuttavanne korkean päämääränne, sitä ei tulla lukemaan teille -pahaksi, enkä minä sitä koskaan muista muuten kuin, kuten nyt olen -sanonut, todistuksena siitä, mihin jalotkin miehet voivat tapausten -ja toiminnan ahdingossa joutua." - -Jos nämä sanat olisi lausuttu yksitellen näille miehille, olisi -epäilemättä valtiokansleri saavuttanut tarkotuksensa ja asiat -painautuneet entiseen luonnolliseen uomaansa, mutta nyt pidättivät -he toinen toistaan, kukaan ei uskaltanut rikkoa tehtyjä keskinäisiä -sitoumuksia, ja sille ainoalle heistä, joka uskalsi johtaa puhetta, -oli yksityisesti enemmän hyötyä siitä, jos heidän aikeensa -onnellisesti vietiin perille. Mutta ennenkuin hän oli ehtinyt -lausua mitään enempää, käänsi valtiokansleri herroille selkänsä ja -meni muutamaan sisempään huoneeseen. Hänen katseensa oli hetkisen -viivähtänyt vanhassa eversti Winckelissä, ikäänkuin hän olisi -tahtonut tätä erityisesti puhutella, mutta sitte poistui hän. -Everstit ja kenraalit seisoivat ilmeisesti neuvottomina, ja useammat -nostelivat jo jalkojaan seuratakseen poistunutta, erittäinkin sinisen -rykmentin eversti, joka kenties elävämmin muisti käytyjen taistelujen -loiston ja ne siteet, joilla nämä taistelut ja sankarikuninkaan -muisto sitoivat yhteen hänen sotilaansa: ja kohtaus valtiokanslerin -kanssa näiden tunteiden vaikutuksen alaisena olisi saattanut murtaa -rikki salaliiton. Mutta silloin otti eversti Krokow sananvuoron, ja -hän osasi niin kietoa horjuvamieliset, että hän sai tahtonsa lävitse -ja päätettiin asettaa luotettavia vahteja Krokowin omasta rykmentistä -sen talon ympärille, missä valtiokansleri asui. - -Städ oli ollut tämän kaiken hiljaisena ja näkymättömänä todistajana, -ja tälle jäykälle, hidastuumaiselle miehelle, jonka tahdonsuunnan -yleensä määräsi enemmän vaisto kuin harkitseminen, selkeni asia, -joka hänelle kentiesi ainaiseksi olisi jäänyt pimeäksi, jolleivät -tämän päivän tapahtumat ja se suonenisku, jonka hän oli saanut, -olisi ikäänkuin virittäneet hänen mieltään erityiseen herkkyyteen, -jollainen tavallisesti ei tullut hänen osakseen. Hän hiipi ulos ja -onnistui huomaamatta pääsemään kadulle. Hänen askeleensa olivat -hieman veltot verenvuodon tähden, ja turvonnutta käsivartta särki -kovasti, mutta hän ei välittänyt siitä, vaan käveli kuumeisella -joustavuudella katua eteenpäin. Saavuttuaan asuntoonsa otti hän -laukustaan nahkakukkaron, jonka hän kiireesti avasi. Se oli täynnä -kiiltäviä kultarahoja, osaksi hänen monivuotisen säästäväisyytensä ja -kieltäymystensä hedelmiä. Hän pisti sen taskuunsa, riensi talleihin -ja satuloi, niin nopeasti kuin hänen kipeä käsivartensa salli, -Hammarin hevosen, tarttui ohjaksiin ja talutti sen Witten asunnolle, -missä hän sitoi sen porraspieleen. Sen jälkeen käveli hän katua -myöten suuren, synkän talon luo, joka ei ollut varsin kaukana, ja -kolkutti portille. - -Vanhanpuoleinen mies tuli suuri avainkimppu kädessään ja avasi, -ja Städ pyysi, että hänet vietäisiin Hammarin luo. Siihen ei -mies suostunut, mutta lopuksi onnistui Städ käyttämällä sitä -kaunopuheisuutta, joka hänen nahkakukkaronsa sisällöllä oli, saamaan -tahtonsa lävitse, ja hetkistä myöhemmin seisoi hän kalpeana ja -kookkaana vangitun, kookkaana tuomitun toverinsa edessä. Mutta -täällä näytti hänen olevan vaikeampi kuin konsanaan saada sanaakaan -huuliltaan, ja jos pimeässä huoneessa olisi ollut valoisampaa, -olisi Hammar huomannut, kuinka suuret kyynelet raskaasti vierivät -Städin poskia ja partaa pitkin. Nyt ei hän sitä nähnyt, ei edes -tiennyt, kuka hänen luoksensa tuli, ja pysyi sentähden vaiti. Städin -epätoivoinen yritys saada suustaan joku käsitettävä sana, josta -yrityksestä kuitenkin sukeutui rajulta nyyhkytykseltä kuuluva ääni, -johdatti äkkiä Hammarin ajattelemaan, että hänen luonaan tosiaankin -oli Städ. - -"Sinäkö se olet, Städ?" kysyi hän. - -"Niin!" vastasi Städ. "Ja minä vaihdan paikkaa sinun kanssasi, ja -huomenna ammutaan minut, eikä sinua, minä olen ollut valtiokanslerin -luona..." - -"Luulen, että olet taas tehnyt jotakin hullua, Städ", sanoi Hammar, -nousten olkipehkuilta, joilla hän makasi, ja tarttuen Städin käteen. -"Olet ollut valtiokanslerin luona... oletko saanut hänen määräyksensä -minun vapauttamiseeni, onko minun asiani uudestaan tutkittu ja minut -julistettu syyttömäksi...?" - -"Milloin olen tehnyt muuta kuin hullua, Hammar?" sanoi Städ. -"Mutta nyt täytyy siitä kerran tulla loppu... Sanon sen tosissani, -anna minulle anteeksi, Hammar, ja kun tulet kotiin Svenarumiin, -niin tervehdi isää ja äitiä ja sano, että kuolin kuin kristitty -ihminen... Ja sitte voit antaa heille tämän ja lisätä, ettei näissä -kultarahoissa ole verta eikä kyyneliä, sillä useimmat niistä sain -itsensä autuaan kuningasvainajan nähden, kun olimme siepanneet -Würzburgin, kun vanha arkkunen kannettiin ylös kellarista ja pohja -irtaantui ja kultarahat vierivät pitkin linnanpihaa, muut olen -säästänyt kokoon." Näin sanoessaan ojensi hän kukkaron ja ylijääneet -kultarahat Hammarille ja lisäsi: "Olen ollut tuhma, minun olisi -pitänyt aina antaa sinun ajatella ja toimia vain kuten sinäkin;... -nyt on se myöhäistä..." - -Hän kertoi, kuinka kaikki oli käynyt valtiokanslerin luona, -oman tunnustuksensa, kenraalien ja everstien käynnin ja että -valtiokansleri oli heidän vankinaan ja että jo tänään tai huomenna -koko sotajoukko joutuisi Olut-Yrjön haltuun, jollei sitä ennen -tapahtuisi jotakin, joka tekisi tyhjäksi petollisten herrojen vehkeet. - -"Sotamarski!" huudahti silloin Hammar, unhottaen oman vaaransa ja sen -kuoleman, joka häntä odotti. - -"Sotamarski", toisti Städ, "hän oli minunkin mielessäni, ja huomaan, -etten tällä kertaa ajatellutkaan niin tuhmasti, ja sentähden olen nyt -täällä, ja sinun on tällä kertaa toteltava minua... me olemme yhtä -pitkät ja ulkona alkaa pian hämärtää, vanginvartia ei huomaa että -ulos menet sinä enkä minä..." - -"Minä? Onko minun...?" kysyi Hammar ja laski kätensä Städin olalle. -"Ei, ei, Städ,... tuon tehtävän saat itse suorittaa, ja sillä -ratsastusretkellä tulet niin varmasti korpraaliksi kuin minä..." - -"Minä en jaksa", keskeytti Städ sallimatta Hammarin päättää -ajatustaan. "Isku, jonka annoit minulle, kävi syvemmälle kuin sinusta -uskoin, minä en jaksa nousta hevosen selkään." - -Ja kuinka hän puhuikaan, kääntyi asia niin, että Hammar harrastui -valtiokanslerin pelastukseen yhtä tulisesti kuin hän innostui Städin -menettelyn jaloudesta. Hän puristi lämpimästi tämän kättä ja sanoi -lähtöä tehdessään: - -"Sinä olet saavuttava tarkotuksesi, Städ, niin totta kuin nimeni on -Hammar ja me molemmat olemme Svenarumin poikia, tahdon lähteä sinun -asiallesi ja suorittaa sen mitä sinä olisit suorittanut, jollei -taistelumme aamupäivällä olisi tullut väliin... ole tyyni, olen -täällä takaisin aamulla hyvissä ajoin, ja sentähden en tahdo -ottaa aarrettasikaan!" - -Städin vielä tehtyä selkoa, missä hevonen oli, lähti Hammar, eikä -vanginvartia lainkaan estellyt häntä menemästä. Olihan tullut vain -yksi mies ja yksi mennyt, ja se oli antanut hänelle kunniallisen -palkkion, -- siinä kaikki, mitä vanginvartian aivoihin mahtui, ja -tyynellä omallatunnolla sulki hän oven Hammarin jälkeen. - -Hammar löysi pian hevosensa, joka iloisesti hirnui häntä vastaan, -ja silmättyään eteiseen -- sillä huolimatta katkerasta tappiosta, -jonka hänen sydämensä oli tänään kärsinyt, ei hän kuitenkaan voinut -unhottaa kuinka paljo hänelle kallisarvoista oli siellä sisällä -heittäytyi hän satulaan ja ratsasti matkaansa. Onneksi Hammarille -oli vahdinmuutto äsken tapahtunut kaupunginportilla, ja uusi -vartiojoukko, joka hyvin tunsi hänet, vaan ei vielä ollut kuullut -puhuttavan siitä rikoksesta, josta hänet oli tuomittu, päästi hänet -estelemättä lävitse, kun hän ilmotti, että hän vei määräyksiä -valtiokanslerilta sotamarskille. Ja salaman nopeudella kiidätti hän -tietä eteenpäin. - -Ulkona tasangolla oli vielä verrattain valoisaa, vaikkakin taivaalla -alkoi vilkkua muutamia tähtiä. Hammar oli mahtanut ratsastaa -neljänneksen peninkulmaa, kun hän näki edellään seurueen, johon -kuului kaksi herraa ja kaksi naishenkilöä, paitsi paria palvelijaa, -jotka ratsastivat soveliaan etäällä herrasväestä. Hän aavisti heti, -keitä ratsastajat olivat, ja hänen aavistuksensa vahvistuivat. He -olivat Susanna ja Anna ja heidän petolliset ritarinsa. - -Hänen sydämensä lävitse viilsi kuin kaksiteräinen miekka, ja -veri kuohui hänen suonissaan. Hänen päässään humisi, hän näki, -ja kuitenkin oli ikäänkuin sumu levinnyt hänen silmiensä eteen. -Hän tosin oli vähäpätöinen mies, mutta koskaan ei hän enää voinut -rakastaa tyttöä, joka niin saattoi halveksua hänen varotustaan ja -avosilmin ratsastaa kunniansa perikatoa vastaan. Hirveämpi ei voinut -seuraavana päivänä olla hänen kulkunsa telotuspaikalle kuin hänen -ratsastuksensa nyt leikkiälaskevan ja nauravan seurueen ohitse. Mutta -hän ei saanut viivytellä, hänen täytyi edelle; kysymyksessä oli -jotakin, joka oli paljoa enemmän kuin hänen rakastettunsa kunnia. Ja -hän kannusti hevostaan, ja jalo eläin syöksi eteenpäin hänen keralla, -ikäänkuin olisi aavistanut kuinka tärkeää oli päästä nopeasti -hiljakseen ratsastavan seurueen ohitse. - -"Seis!" jyrähti käskevä ääni Hammarin juuri kiidättäessä ohi. - -Se oli ratsumestarin ääni. Hän tiesi hyvin Hammarin kuolemantuomion -ja estäisi epäilemättä hänen matkaansa ja tekisi tyhjäksi Städin -urhokkaan tuuman, jollei onni nyt olisi Hammarille suosiollinen. -Tämä ajatus välähti kuin salama hänen sumentuneen päänsä lävitse, -ja tahtomattaan sipaisi hän kädellään poveaan, jossa hän tunsi -enonsa onnea tuottavan kiven. Hän iski kannuksensa hevosen kylkiin -ja kiiti vastaamatta eteenpäin. Mutta ei ainoastaan ratsumestari, -vaan molemmat naisetkin olivat tunteneet hänet, ja hän kuuli heidän -päästävän puoleksi tukahtuneen huudahduksen. - -Samassa paukahti laukaus, ja Hammar kuuli kuulan vinkuvan ohitsensa. -Hän oli pari hevosen pituutta huviratsastajain edellä, ja hän kääntyi -nopeasti ympäri ratsastaessaan eteenpäin, ja hän näki tai oli -näkevinään molempien naisten kurotetuin käsin pitelevän ratsumestarin -kättä, jossa olevasta pistoolinsuusta keveä savupilvi kiemurteli -avaruuteen. Uusi laukaus pamahti ja hän kuuli nopeaa nelistystä -takanaan. Hän katsoi vielä kerran taakseen. Hän näki molempien -herjojen pysähtyneen naistensa kera tielle, kun taasen molemmat -palvelijat kannustivat hevosiaan hurjimpaan laukkaan tavottaakseen -hänet. - -Muuta hän ei enää ratsastajista nähnyt, ja surumielinen, kalpea -hymy vilahti hänen kauniiden kasvojensa yli, hänen taputtaessaan -hevostaan kaulalle. Hän tunsi ratsunsa. Palvelijain raskasjalkaiset -hevoset eivät voineet tavottaa niin jaloa eläintä, ja takaa-ajajain -kaikukin häipyi yhä loitommalle kuuluvista. Vanha temppeliherrojen -linna seisoi kuin kaamea kummitus hänen sivullaan, ojennellen hänen -jälkeensä pitkiä käsivarsiaan, jotka näyttivät pidentyvän nousevan -kuun hohteessa. Kun hän oli päässyt pois linnan varjosta, joka oli -pimeämpi, kylmempi ja kaameampi sentähden, että se sulki itseensä -tai tulisi sulkemaan tuhottuna kaiken sen, mitä hän oli unelmoinut -ja toivonut, ihanaa ja suloista, silloin oli myös jälestäajajain -hevosten töminä tykkänään hälvennyt kuulumasta. - -Parin tunnin ratsastuksen jälkeen näki hän joukon ratsumiehiä istuvan -hevostensa selässä pienehkön kylän suurimman talon edustalla. Hän -tunsi heidät heti ruotsalaisiksi ja kysyi sotamarskia. Tämä oli -tulossa, ja Hammar hyppäsi hevosensa selästä ja astui sisään. Herra -Juhana Banér istui illallisellaan, ja koko hänen ulkonäkönsä osotti -levottomuutta, huolia ja huonosti salattua harmia. - -"Kuka sinä olet?" kysyi hän tuimasti. - -"Olen ratsumies herra Swickert Nierothin komppaniasta ja nimeltäni -Städ!" vastasi Hammar ja kertoi sen jälkeen kaiken, minkä Städ oli -kertonut hänelle saksalaisten everstien ja kenraalien esiintymisestä -valtiokanslerin luona ja hänen vangitsemisestaan ja mainitsi, että -ainoa pelastuksen mahdollisuus olisi se, jos sotamarski voisi saapua -ennenkuin suurempia onnettomuuksia tapahtuisi. - -Juhana Banér hypähti pöydästä, hänen silmänsä salamoivat ja hänen -otsallaan loisti synnynnäinen majesteetillisuus. - -"Minä pidän sinusta, Städ", sanoi hän lyöden Hammaria olalle. "Tästä -hetkestä lukien olet korpraali Swickert Nierothin komppaniassa... ja -nyt Magdeburgiin!" - -Myöhään illalla saapui sotamarski Magdeburgiin. Historiasta -tunnetaan kylliksi, että hänen saapumisensa pelasti valtiokanslerin, -teki salaliittolaisten tuumat tyhjiksi ja teki mahdolliseksi -uuden ajanjakson saapumisen tämän pitkällisen sodan historiassa. -Valtiokanslerin asunnon ympärille asetetut vahdit katsoivat -kummissaan sotamarskiin, jonka he luulivat olevan kaukana -Magdeburgista ja johon nähden he eivät olleet saaneet mitään -toimiohjeita. Pääjohtajat Krokow, Wedell ja Lohausen olivat sitä -paitsi lähteneet Schönebeckiin vastaanottamaan vaaliruhtinaan -määräyksiä, niin että salaliittolaisilta puuttui sillä hetkellä -yhtenäisyyttä ja heidät siten helposti voitettiin. Kenraalimajurit -Ruthwen ja Lesslie y.m. kutsuttiin viipymättä valtiokanslerin luo ja -neuvottelussa, joka täällä pidettiin, päätettiin, että valtiokansleri -lähtisi merenrantaa alaspäin "pitämään vaaria asioista alamaan -puolella ja ottamaan vastaan Preussista tulevaa sotajoukkoa, jotta, -jos joko miehistö hullaantuisi tai tiet tulevaisuudessa tahdottaisiin -katkaista, eivät hän ja sotamarski olisi samassa paikassa", vaan -jos toinen sortuisi, niin toinen voisi jäädä kykeneväksi turvaamaan -Ruotsin ja evankeelisen tunnustuksen asiaa. - -Tämä päätös pantiin jo samana iltana toimeen. Eskadroona eversti -Hannu Wachtmeisterin ratsuväkeä ja komppania rakuunia saivat -määräyksen istua ratsaille keskellä yötä ja vartoa pohjoisella -kaupunginportilla. Hammar, joka ei voinut rauhottua ennenkuin sai -tavata vanhaa herraansa, kapteeni Witteä, riensi heti saatuaan tiedon -tehdystä päätöksestä hänen asuntoonsa. - -Hämmästyksekseen tapasi hän täällä sekä Susannan että Annan, ja kun -hän astui yli kynnyksen, päästivät molemmat huudahduksen ja riensivät -häntä vastaan, mutta ikäänkuin heitä olisi pidättänyt jokin äänetön -mahtikäsky tai pelästyttänyt ratsumiehen kalpea ja murjottu ulkonäkö -ja syvä, synkkä, jäätävä katse, jonka hän heihin heitti, loivat -he silmänsä maahan, vetääntyivät takaisin ja katosivat viereiseen -huoneeseen. - -Muutamin sanoin ilmotti Hammar kapteenille, että hän nyt saattoi -naisväkineen seurata valtiokansleria pohjoiseen ja että hän oli -sotamarskilta saanut siihen suostumuksen. Yhden aikaan oli kapteenin -oltava pohjoisella kaupunginportilla. Lähtö tapahtuisi silloin. Tämä -tieto ei kuitenkaan näyttänyt lainkaan herättävän kapteenin mielessä -sitä iloa, jota Hammar oli odottanut. Hänen silmänsä viipyivät siihen -sijaan tutkivina ja läpitunkevina suosikissa. - -"Pekka!" sanoi hän vihdoin tarttuen nuoren ratsumiehen käteen. "Olet -ollut minulle rakas jo monet vuodet ja rakkaammaksi olet tullut vuosi -vuodelta... onko totta, mitä tyttäreni äsken minulle kertoi, oletko -puuttunut kaksintaisteluun ja onko sinun sentähden kuoltava?" - -"Kyllä!" vastasi Hammar hetken jälkeen, jollaikaa hirveä taistelu -taisteltiin hänen sisällään. - -"Tottele sitte neuvoani, poika... uskallan taata hengelläni, että kun -asia on tullut selvitetyksi, niin sinä olet viaton... tule sentähden -mukanani kotiin, kunnes saamme korjata kaiken ja sinä voit kunnialla -palata uudestaan sotaan... nyt ei ole aikaa tehdä asiasta selkoa -minulle eikä se ole tarpeellistakaan." - -"Ei, ei, kapteeni", vastasi Hammar kiihkeästi ja pontevasti. "Sitä -tietä kunniaan en tahdo kulkea, mutta voitte uskoa minua, kun sanon, -että kuolen ystävyytenne arvoisena, ja tästä ystävyydestä kiitän -teitä... Sanokaa myös ystävällinen sana isälleni ja äidilleni kotona, -jos he elävät, ja pyytäkää heitä, etteivät uskoisi niitä pahoja -sanoja, joita kentiesi kuulevat minusta!" - -Kyynelet virtailivat hänen silmistään, suonenvedon tapaisesti puristi -hän kapteenin kättä ja syöksyi ulos. - -Siinä valonkajanteessa, joka hänen ovea avatessaan virtasi osaan -eteisestä, näki hän Annan valoisan olennon. Hän seisoi siellä yhtä -kalpeana kuin Pekkakin, ja tämän sulettua oven riensi hän häntä -vastaan ja tarttui hänen käteensä. - -"Ole tyyni, Pekka", kuiskasi hän. "Susanna rakastaa sinua eikä ketään -muuta!" - -Enempää hän ei voinut sanoa, hän vaipui kokoon suonenvedontapaiseen -itkuun. Hammar riensi kadulle tuskan valtaamana ja sisimmässään -tuntien kuinka turha ja tyhjä oli tämä tunnustus, jonka tieto hänen -häpeällisestä kuolemastaan oli pusertanut ystävättären huulilta. - -Yhden aikaan yöllä näki hän valtiokanslerin lähtevän Magdeburgista ja -hänen seurueessaan näki hän kapteenin ja molemmat neitsyet. - -Kello oli juuri lyönyt kaksi, kun hän seisoi vankilan portin -edustalla. Vanginvartia esteli, mutta Hammarilla oli mukanaan kaksi -toveria, jotka vakuuttivat, että hän oli kuolemaan tuomittu, ja niin -pääsi hän sisään. - -"Sinä olet korpraali, Städ", huudahti hän tämän tavatessaan, ja sen -jälkeen vaipui hän ponnistuksista ja sielunkärsimyksistä tyyten -uupuneena vankilan oljille. - - - - -3. - -KUSTAA HORNIN SODAN AIKAAN. - - -Kaikista niistä tarinoista, joita Svenarumin vanha lukkari osasi -kertoa -- nyt ovat hänen luunsa levänneet haudassa jo monen -miespolven ajan, sillä hänkin kuului karoliinien aikaan, ja hänen -nuoruutensa ja miehuutensa sattui kolmikymmenvuotisen sodan kanssa -yhteen -- kaikista hänen tarinoistaan ei hänen itsensä eikä hänen -kuulijoidensa mielestä, hääseuroissa tai kirkkomäellä, ollut yksikään -merkillisempi kuin se, joka alkoi sanoilla: "Niin, Kustaa Hornin -sodan aikaan --", ja joka sentähden myöhemminkin kulki suvusta sukuun -nimellä: "Kustaa Hornin sodan aikaan", jota mekin olemme käyttäneet. -Tämä olkoon mainittu lyhyenä johdantona, merkitäksemme sen lähteen -- -suulliset kansanmuistot -- josta olemme ammentaneet. - - * * * * * - --- -- -- Korpraali Städin vetivät toverit vastoin hänen tahtoaan -vankilasta, johon hän oli vapaaehtoisesti heittäytynyt pelastaakseen -kauan väärin tuntemansa toverin, mutta tultuaan vankilan portaille -istuutui hän ja jäi siihen istumaan, sanoivatpa toverit mitä -sanoivatkin. Tämä oli ainoa voimanilmaus, johon hän enää pystyi. -Hänen luonnostaan hidas ajatuskykynsä oli tyhjentynyt siihen hommaan, -jolla hän koetti pelastaa toverinsa Hammarin, ja nyt otti luonto -oikeutensa. Lopulta oli toverien pakko hänet jättää, ja päivän -ensimäinen valonsäde näki vielä kalpean ja synkän ratsumiehen istuvan -vankilan porraskivellä, ovella, jonka taakse Hammar oli sulettu. - -Mutta aamun vaietessa tuli myöskin se osasto, jonka oli vietävä -Hammar telotuspaikalle. Se tuskin teki mitään vaikutusta Hammariin. -Hän istui liikkumatonna ja katsoi synkkiin, tummiin sotilaskasvoihin, -jotka olivat hänen edessään. Vankilan ovet avattiin, ja Hammar -tuotiin ulos. Hän oli näköjään tyyni ja leppyisä. Nähtävästi oli hän -päässyt sovintoon itsensä ja kohtalonsa kanssa, joka kenties oli -hänelle tervetullut. Sillä varmaankin oli elämä hänelle nyttemmin -vain taakka, josta hän halusi päästä. Hän oli pettynyt rakkaudessaan, -sentähden tahtoi hän kuolla; ja että hänen kuolemansa oli yhdistynyt -häpeään, -- mitä ylimalkaan merkitsikään se asia niin vähäpätöiselle -miehelle kuin hänelle. Suuret luodot ne murretaan myrskyn ja aaltojen -kuohulla, vain niitä muistetaan, kukapa kysyykään hietajyvästä, joka -on huuhtoutunut rannalta meren syvyyteen? - -Korpraali Städ oli kuitenkin toista mieltä. Hänelle oli hietajyvänen -kallio, joka voitokkaana kohottaisi päälakensa taivasta kohden, kun -myrsky olisi mennyt menojaan ja aallot uinailisivat levossa sen -jalkojen juurella. Tämä jäykkä liikkumaton olento nousi pystyyn, -kun hän näki Hammarin, ja hän laski raskaasti kätensä sen sotilaan -hartioille, joka oli häntä lähinnä. - -"Seis!" sanoi hän. "Olen puhutellut valtiokansleria, ja Hammar saa -mennä vapaana... minut on vietävä kuolemaan." - -Hänet vietiin syrjään ja tahdottiin jatkaa matkaa portaita alaspäin, -mutta se ei ollut Städin mieleen. Hän asettausi tielle ja huusi niin -kovasti, että se olisi voinut herättää koko kaupunginosan: - -"Niin kauan kuin elän ei se saa tapahtua... ainakaan en tahdo elää -enää viattomasti tuomitun jälkeen!" Ja hän vetäisi miekkansa, lujasti -päättäneenä, että Hammarin tie kulkisi telotuspaikalle ainoastaan -hänen ruumiinsa ylitse. - -Epäilemättä olisi hän siten saanutkin tahtonsa lävitse, jollei hänen -ja Hammarin kohtalo olisi ollut toinen. Muutamien sylien päässä -oli joukko ratsumiehiä, ja joukon johtaja oli vankilan portailla -olijain huomaamatta hypännyt hevosensa selästä ja rientänyt luo. -Hän oli nähnyt ja kuullut kaiken ja juuri Städin vetäistessä -miekkansa maalle huusi hän jyrisevästi: "seis!" Kaikki kohottivat -katseensa. Huutaja oli sotamarski, herra Juhana Banér. Huolimatta -niistä tärkeistä ja huolestuttavista asioista, joiden kera niin -hän kuin valtiokanslerikin olivat puuhailleet viime yön, oli -viimeksi mainittu kuitenkin joutanut muistamaan ratsumiestä ja hänen -kuolemaan tuomittua toveriaan. Sotamarski oli menossa leiriin, mutta -alotti kierroksensa vankilasta. Kysymykseensä, mitä oli tekeillä, -sai hän luonnollisesti sen vastauksen, että Hammar oli vietävä -telotuspaikalle. - -"Ja nimesi on Hammar?" kysyi hän kääntyen tähän. "Yöllä oli kuitenkin -nimesi Städ, mitä se merkitsee?" - -"Olin Städin asialla, ja kun minun oli aamulla kuoltava, niin -arvelin, että voin lainata hänen nimensä, koska se koitui hänelle -hyödyksi eikä vahingoksi!" vastasi Hammar. - -Tyytyväisyyden ja ihailun loiste välähti Banérin suurissa silmissä. - -"Sellaista väkeä pitäisi olla kosolta hädän hetkenä!" sanoi hän. -"Minä vapautan teidät molemmat!" - -Hän käski sen jälkeen upseeria, joka vahtia johti, ilmottamaan asian -sotaoikeudelle. Städ olisi kyllä ansainnut rangaistuksen, koska oli -käynyt toverinsa kimppuun, mutta hänen itsesyytöksensä ja nopea -päättäväisyytensä, joka oli pelastanut valtiokanslerin, pyyhki pois -hänen rikoksensa. - -Tästä päivästä lähtien ei Städ eronnut Hammarista, vaan tunnusti -hänet pääkseen, paremmaksi minäkseen. Kaikki kateus oli -haihtunut kuin tuuleen, eikä ollut kaukana, ettei hän hävennyt -korpraalintitteliään, jonka hän katsoi oikeastaan kuuluvan -Hammarille. Tämä hymyili surumielistä hymyään joka kerta kuin tämä -asia tuli puheeksi, mutta ei virkkanut mitään. Hän oli yleensä -muuttunut tuosta päivästä, syyskuun 19:sta, jona Städin tähden -oli mennyt vankeuteen. Hän oli hiljainen ja umpimielinen eikä -mielellään viihtynyt toverien joukossa, ei enää ollut ensimäinen -ilossa ja leikinlaskussa. Mutta kun kuulat vinkuivat ja oli käytävä -vihollisten kimppuun, silloin oli hän aina kaltaisensa, kenties vain -huimapäisempi kuin ennen, ja Jumala armahtakoon sitä, joka taistelun -tuoksinassa osui joutumaan Hammarin ja Städin väliin; hän oli nähnyt -viimeisen hetkensä, kuten ainakin vasaran ja alasimen välissä. - -Ja vuodet kuluivat. Juhana Banér retkeili Saksassa sinne ja tänne, -kohotti Ruotsin vaipuvan asian ja kosti verisesti viekkaalle ja -pelkurimaiselle Saksin vaaliruhtinaalle, ja kaikkialla olivat -Städ ja Hammar mukana, ja edellinen sai juoda kyllästymään asti -entisen kateutensa maljasta, sillä huolimatta kaikesta Hammarin -urhoollisuudesta ei hänen kuultu tekevän mitään vaatimuksia. Vasta -viiden vuoden kuluttua eli 1640, kun Juhana Banér teki satumaisen -retkensä Regensburgiin Etelä-Saksassa ottaakseen sekä keisarin että -hänen luokseen kokoontuneet valtaruhtinaat vangiksi, pääsi Hammar -neljännysmieheksi Smålannin ratsuväessä. Mutta sittekin hän oli -askelta alempana Städiä, ja tämä kiroili ja tappeli kuin riivattu -paluuretkellä Regensburgista pohjoiseen päin. Se ei kuitenkaan -auttanut. Urhea Juhana Banér kuoli 1641, ja Lennart Torstensson tuli -syksyllä samana vuonna Saksassa olevan sotaväen sotamarskiksi, mutta -lehti ei ottanut kääntyäkseen Hammarille. - -"Se käy paremmin, saatpas nähdä, kunhan kerran pääset pois -porttivajasta!" sanoi korpraali Städ ja nyhjäsi Hammaria kylkeen. -Se tapahtui samana iltana, jona uusi sotamarski oli tarkastanut -joukkojaan Leipzigin taistelun edellä, jossa me voitimme yhden -ihanimpia voittojamme tässä sodassa -- kuitenkin menettäen sellaisia -miehiä kuin Erik Slang ja Liljehök. - -Mutta kuinka kävikään, niin portti vaja oli kylläkin pitkä. Kului -edelleen kaksi vuotta, ja vasta sitte pääsi Hammar korpraaliksi. -Hän itse ei siihen kuitenkaan pannut erittäin suurta arvoa eikä -merkillistä kyllä Städkään. - -"Se on vasta alkua!" sanoi hän. "Ja saatpas nyt nähdä, eikö se ala -vedellä paremmin!" - -Sinä vuonna jouduimme sotaan Tanskan kanssa, joka kadehti meitä. -Lennart Torstensson ilmestyi ruotsalaisen pääjoukon kanssa Tanskaan -kuten salama, ja Skåneen tunkeutui toinen ruotsalainen joukko Kustaa -Hornin johdolla. - -Hänen sotaretkensä sinne se on saanut nimen: "Kustaa Hornin sota" ja -tämä säilyi niin kauan kansan muistossa, että vielä satoja vuosia -tämän jälkeen skånelaiset talonpojat asettivat ajanlaskunsa tämän -sodan mukaan ja sanoivat: "Se tapahtui niin ja niin monta vuotta -ennen Kustaa Hornin sotaa tai sen jälkeen." - - * * * * * - -Maantietä, joka vei Svenarumin kirkolle, kulki eräänä päivänä elokuun -alussa 1644 kaksi miestä. Toinen oli nähtävästi muuan niistä monista, -jotka olivat palanneet kotiin sodasta, näkemättä toteentuneena -ainoaakaan niistä kultaisista unelmista, joiden kera olivat lähteneet -maailmaan. Hänen takkinsa oli kulunut ja ryysyinen ja lisäksi -näytti hänen ulkoasunsa hoitamattomalta ja puhui pettyneistä elämän -toiveista. Katse oli raukea, vaikkakin se saattoi olla ruumiillisten -kärsimysten seuraus, sillä hän kulki puujalan avulla, jonka ponsi -oli toisen kainalon alla ja toisessa kädessä keppi; mutta tuuhea -tukka joka pörröisinä suortuvina riippui hänen päänsä ympärillä, -paksu parta, joka ympäröi hänen kalpeita sisäänpainuneita poskiaan --- kaikki näytti todistavan, ettei mies ainoastaan ollut vajonnut -kurjuuteen, vaan että hän oli hylännyt toivonkin ponnistella pois -kurjuudestaan. Toinen oli aivan toisenlainen ulkonäöltään. Hän oli -pieni mies, päätään lyhempi kookasta soturia, ja hän oli ulkoasultaan -kaikin puolin siistitty mies ja hyvinvoivasta, rattoisasta näöstään -päättäen oli hyvissä olosuhteissa ja eli tyytyväisenä itseensä ja -ympäristöönsä. Hyväntahtoiset, mutta vilkkaat silmät ja omituinen -piirre suun ympärillä osotti, että mies mielellään jakoi lähimäisensä -kanssa, jolleikaan juuri rahojaan, niin sitä rikkautta, jota hänellä -oli sisällään. Tähän kuului ennen kaikkea tyhjentymätön varasto -kertomuksia kaikista mahdollisista henkilöistä ja tapauksista, -varsinkin omassa pitäjässä. Hän oli Svenarumin lukkari. - -"Vai niin, hyvä mies", sanoi hän kuultuaan, että soturi parka aikoi -mennä Angvediin... "Niin, siellä on nyttemmin enää vanha Katri -jälellä... ukko Jussi meni pois, hän... malttakaas, niin, siitä on -joulun aikaan juuri yhdeksän vuotta, se oli samana syksynä, kun -Stensjön kapteeni tuli sodasta kotiin, jaa, niin oli... tunnette kai -hänet, kapteenin...?" - -Soturin kasvot kalpenivat kalpenemistaan hänen kuullessaan lukkarin -ystävällistä puhetta, ja ilmeisesti vain suurella ponnistuksella, -ainakin lukkarin mielestä, saattoi hän säilyttää tyyneytensä -vastatessaan? - -"Kapteenin tunnen kyllä, olen muistellut häntä juuri tuosta vuodesta, -jolloin hän lähti Magdeburgista..." - -"Niin", jatkoi lukkari, "kun hän palasi kotiin, toi hän mukanaan -viestin, että Angvedin torpan poika... hänen olisi pitänyt olla -kunnokas ja urhoollinen mies... että hän oli kuollut, ja se vaikutti -niin ukko Jussiin, että hän otti ja kuoli joulun aikoihin samana -vuonna..." - -"Suriko hän sitte poikaansa niin paljo?" kysyi soturi. - -"Kyllä, se tuli kaiken muun kukkuraksi... Nähkääs, hän oli kuvitellut -itsekseen, että hänen olisi saatava suuri summa rahaa vanhalta ukko -Laurilta, kunnianarvoisan kirkkoherran isältä, ja niitä hän ei -saanut..." - -"Vai niin, hän ei saanut...?" keskeytti soturi jokseenkin kiihkeästi, -joka lukkarilta ei suinkaan jäänyt panematta merkille. - -"Ei... se oli nyt vain unelma, jonka ukko Jussi oli saanut -päähänsä... eikä hän saanut rahoja, ei saanut... vaan sitte hän -kuoli, ja siitä päivin istuu Katri muori yksin tuvassaan Angvedissa, -ja kyllä kai hänkin olisi jo aikoja sitte mennyttä, jollei..." - -"Jollei...?" kiirehti soturi, kun lukkari keskeytti juttelunsa, -taittaakseen muutaman pitkän koivunritvan. - -"Jaa, nähkääs, se asia on yhteydessä kapteenin perheen kanssa, -nähkääs... neitsyt Susanna... hän on muhkea nainen, saattepas nähdä, -soreavartaloinen ja kaunis, ja hänen silmänsä säteilevät kuin tähdet -taivaan laella... mutta palattuaan kotiin Saksasta mainittuna vuonna -on hän ollut kuin mikäkin elävä kuvapatsas, jäykkä ja kylmä, ja -aina käy hän mustiin puettuna... kukaan ei ole nähnyt hänen edes -vetävän suutaan hymyyn kaikkien näiden yhdeksän vuoden kuluessa... -mutta ei hänen ole nähty itkevänkään. Voisi väittää, ettei hänellä -ole sydäntä, jollei hän olisi niin hyvä köyhiä ja apuatarvitsevia -kohtaan. Sen sanoo hänen paras ystävänsä, neitsyt Anna Skytte, joka -on pitkät ajat oleskellut hänen luonaan... Hän on myös sorea neitsyt, -saattepas vain nähdä, vaikka hän on vaalea kuin lilja. Kosijoita -heillä on ollut molemmilla, ja sen voi hyvin käsittää, kun he ovat -niin sorjia ja lisäksi rikkaita... mutta eivät he vain ota onkeen..." - -"Hm!" pani soturi ja pysähtyi kuivaten otsaansa takkinsa hihalla. - -"Käytte niin kalpeaksi, hyvä mies", sanoi lukkari ja pani kätensä -hänen olalleen. "Kävely on kai liiaksi kysynyt voimianne... tulkaa, -niin istumme täällä hetken... vai niin, aiotte Angvediin, eihän sinne -ole pitkältä, kunhan pääsemme kirkon ohitse... mutta eikö olisi -parasta, että menisitte nyt suoraa tietä Stensjöhön, siellä voisitte -saada hyvän yösijan..." - -"Ei, ei", vastasi soturi, istuuduttuaan kivelle tien reunalla. "Ei, -kun olen päässyt näin lähelle, niin tahdon mennä perille, vaikkapa -lopun kulkisin ryömimällä... tunnen olevani sairaampi kuin voin -sanoakaan, ja kuka tietää, enkö jäisi makaamaan Stensjöhön, ja herra -voisi kutsua minut, ilman että olen täyttänyt lupaukseni, minkä -annoin Angvedin torpan pojalle, josta olette puhunut..." - -"Lupauksen...?" - -"Niin, lupauksen, että veisin itse hänen viimeisen tervehdyksensä -hänen vanhemmilleen, jos tapaisin heidät elossa... tervehdys tulee -tosin myöhään, mutta tahdon sen kuitenkin viedä perille. Nyt sanotte, -että muorikin olisi mennyttä, jollei neiti Susanna..." - -"Niin, jollei neiti Susannaa olisi ollut. Sillä hän on vähän väliä -käynyt Katrin luona, eikä mene yhtään viikkoa, jottei hän taivaltaisi -kerran tai pari metsämökkiin." - -"Hm... sanotteko niin?" lausui soturi ja katsoi tutkivasti lukkariin. - -Istuttuaan hetkisen jatkoivat he matkaansa kirkolle, lukkarin yhä -keskeyttämättä ja ilmeisellä mielihyvällä jatkaessa puhettaan -Angvedista, ukko Jussista ja Katri muorista, vanhasta Laurista, -joka kulki kuin varjo ympärinsä peläten pienintäkin risahdusta ja -tuskin uskaltaen katsoa kehenkään ihmiseen, vielä vähemmän ketään -puhutella, ja niin yhteen jonoon kirkkoherrasta, kunnianarvoisesta -Pietari Laurinpojasta, Stensjön kapteenista, neitsyt Annasta ja -neitsyt Susannasta. Kirkon luona he erosivat. Lukkari meni kotiinsa, -ja soturi jatkoi matkaansa Angvediin, vaikkakin hänen kulkunsa kävi -yhä hitaammin ja hänen yhä useammin täytyi laskeutua tielle voimia -kokoamaan. - -Oli ilta ja kuudan, kun hän vihdoin sai näkyviinsä pienen mökintuvan, -joka pilkotti puiden välitse. Hän pani käden silmilleen, kun hän sai -nähdä sen, ja seisoi kauan liikahtamatta; sen jälkeen kääntyi hän -hitaasti ja näytti nauttivan siitä, että antoi katseensa verkkaan -siirtyä puusta puuhun, pensaista ja kivistä nurmeen maassa, ja -kukkiin ja järveen, joka hänellä oli takanaan ja josta hän kaukaa -saattoi erottaa Stensjön herraskartanon. Ja vielä kerran pani -hän kätensä silmilleen. Mutta sitte tarttui hän taas suurella -ponnistuksella kainalosauvaansa ja kulki lyhyen taipaleen, joka enää -oli jälellä hänen ja tuvan välillä. Hän ei kuitenkaan mennyt tuvan -ovelle, vaan vetääntyi puiden välitse suuren seljapensaan taa ja -ryömi sitte hyvin hiljaa tuvan ikkunan luo. - -Kuu paistoi suoraan pieneen ikkunaan ja heitti leveän valojuovan -huoneeseen, mutta seljapensas, joka ikkunasta hieman syrjässä, peitti -uteliaan, jotta hän saattoi pitää silmällä kaikkea mitä tuvassa -tapahtui tulematta itse nähdyksi. Sisällä istui vastatusten ja niin, -että ikkunasta näki heidät syrjästä päin, kaksi naista, toinen vanha -ja kyyristynyt, toinen nuori ja kaunis, jolla oli ihmeen ihanat, -säteilevät silmät. Hänellä oli helmassaan suuri kirja, jonka päällä -hän piti ristittyjä käsiään. Hän luki sulosointuisella äänellä -muutaman rukouksen, jota vanhus hänen vastassaan kuunteli hartaasti. -Kun hän lopetti rukouksen, olivat molemmat hetken aikaa vaiti. Mutta -sitte sai nuorempi sanoiksi: - -"Palaan nyt jälleen vanhaan pyyntööni, Katri muori, en voi sallia -teidän jäävän kauemmaksi tähän vanhaan tupaan, joka milloin hyvänsä -voi luhistua päänne ylitse." - -"Älkää puhuko siitä!" vastasi vanhus äänellä, joka ilmaisi sisällistä -rauhaa ja tyytyväisyyttä keskellä niiden aaltojen kuohua, jotka -olivat musertaneet ja pyyhkäisseet pois kaiken, mikä hänelle oli -rakasta ja kallista ja toivorikasta. "Älkää puhuko siitä, neitsyt -Susanna... Suuri kiitos siitä, että tahdotte minulle hyvää, mutta -ei minun sovi asua Stensjön herraskartanossa, ja tupa pysyy kyllä -kuosillaan niin kauan kuin sitä tarvitsenkin." - -"Mutta ettekö sitte ajattele sitä, että vanha Lauri voi tulla minä -hetkenä hyvänsä ja häätää teidät pois?" - -"Ei, sitä en luule hänen tekevän, ja jos hän sen tekee, niin -tottapahan silloin löytyy joku keino..." - -"Älkää sanoko niin, Katri muori... ettekö voi käsittää, että -sellaiset sanat surettavat minua! Tiedätte, kuinka rakas minulle oli -hän, reipas Pekka, teidän poikanne... ja Jumala tietää, että olen -mielessäni ajatellut itseäni hänen puolisonaan aina siitä pitäen kuin -ensin opin hänet tuntemaan, jonka tähden olen kantanut surupukua aina -hänen kuolinpäivästään ja lisäksi alituisena muistona siitä surusta, -jonka valmistin hänelle viimeisenä päivänä, jona näimme toisemme -elävin silmin... Ah, jospa vain silloin olisin voinut hillitä hullua -ylpeyttäni ja sanonut hänelle mitä oli sydämelläni, hän olisi silloin -ainakin lähtenyt pois syyttämättä minua sydämessään... Kuitenkin, -siellä missä hän nyt on, näkee hän ja tietää, että häntä enkä -ketään muuta olen aina rakastanut enkä koskaan tule ketään muuta -rakastamaan... Ja sentähden, Katri muori, kun niin on, kuinka voitte -epäröidä muuttaessanne minun luokseni... Ettekö sitte ole huomannut -näiden monien vuosien kuluessa, kuinka sydämestäni pidän teistä, -aivan kuin olisin teidän tyttärenne... Sanokaa siis, että suostutte, -Katri muori, sanokaa ja tulkaa mukanani kotiin..." - -"Jumala siunatkoon teitä, jalo neiti, kaikesta hyvyydestänne ja -siitä, että pidätte poikani muistoa rakkaana... Mutta kuinka voitte -luulla, että hän koskaan olisi voinut kiinnittää katsettaan teihin -tai sydämessään ajatella, että voisitte tulla hänen...?" - -"Sitä olette nyt kysynyt minulta joka kerta, kun olemme puhuneet -tästä asiasta", sanoi Susanna, "ja yhtä usein olen sanonut teille, -että poikanne ajatteli minua sydämessään ja minä kehotin häntä -siihen... Ja se on minua surettava kaiket elinpäiväni, että -erosimme niin kuten erosimme, sillä se oli minun vikani, enkä voi -konsaan käsittää, mikä kumman henki minut oli sinä päivänä saanut -valtaansa... Mutta pari isäni ystävää oli sinä päivänä luonamme -ja he tahtoivat viedä minut ja ystäväni Annan erään vanhan linnan -raunioille... näin, että se kiusasi Pekkaa, ja olin kyllin ilkeä -siitä iloitakseni, mutta minusta tuntui, etten koskaan ollut -selvemmin nähnyt, että hän todellakin minua rakasti... ei, älkää -keskeyttäkö minua, tahdon muistella sitä, sillä se tekee hyvää -sydämelleni;... ja kun hän sitte selvin sanoin varotti meitä -seuraamasta nuoria upseereja... ette voi uskoa, kuinka kaunis hän -oli silloin... ja minä vain nauroin hänelle, niin, se on totta, niin -tein, ja Anna suli kyyneliin minun julmuuteni tähden, silloin meni -hän tiehensä, ja suru kuvastui niin selvästi hänen kasvoillaan... Ah, -hän ei tiennyt, etten konsanaan tahtonut käydä vanhassa linnassa, -kun hän kerran oli meitä varottanut, ja Anna ja minä olimme -ajatelleet hänen sanojaan emmekä sitä tehneetkään, vaikkakin olimme -ratsastusretkellä iltapäivällä molempien upseerien keralla, jotka -kaikin ajateltavin tavoin koettivat taivuttaa meitä katsomaan linnaa -sisältäkin... minun mieleni oli sokaistu, tahdoin varsin kiduttaa -jaloa sydäntä, jotta hän itse tuntisi onnensa sitä täydellisemmäksi, -ja toivoin, että tapaisimme hänet ratsastusretkellä... Niin -teimmekin, mutta... mutta..." Hän pani kätensä ristiin, ja kaunis pää -vaipui huoaten hänen rinnalleen. - -"Miksi repiä vanhoja haavoja auki, neitsyt Susanna?" sanoi Katri -muori lempeästi ja laski hiljaa kätensä tytön pään päälle. "Miksei -mieluummin koettaa haudata tätä kaikkea unhoon?" - -"Ei, Katri muori", vastasi Susanna lämmöllä ja kohotti jälleen -päänsä. "En saa, en tahdo unhottaa... muisto on rangaistukseni, -mutta se on lisäksi taivaani, ja monta kertaa olen kuulevinani äänen -kuiskaavan sisimmässäni: 'Hän on antanut sinulle anteeksi!'... -Hän tuli meidän ratsastaessamme tietä eteenpäin", hän keskeytti, -sillä vanhus ei ollut koskaan saanut tietää, että poika oli kuollut -tuomittuna lainrikkomuksesta; "hän tuli myös myöhemmin yöllä kotiin -isäni luo ilmottaakseen hänelle, että hän saisi matkustaa rannikolle -valtiokanslerin seurueessa, ja silloin oli aikeeni sanoa hänelle -kaikki, mutta hänen muotonsa, minun levottomuuteni ja onneton -ylpeyteni -- kaikki oli minua vastaan, ja niin katosi hän, enkä -minä nähnyt häntä enää koskaan... Hänen muistonsa tähden, äiti, sen -rakkauden tähden, jota tunsitte poikaanne kohtaan, kuulkaa minua ja -suostukaa pyyntööni... Nähkääs, voitte uskoa, että poikanne on täällä -rinnallani ja rukoilee kanssani... voitteko vastata kieltävästi?" - -Seljapensaan oksa löi kovasti ikkunaruutua vasten ja pani molemmat -naiset säpsähtämään ja katsomaan ulos. Ulkona loisti kuu niin kylmänä -ja kirkkaana, ja oksa liikkui vielä keinuen, ikäänkuin lintu olisi -istunut sen päällä ja lentänyt matkaansa, mutta muuten oli aivan -tyyntä ja hiljaista. Ei tuntunut tuulen henkäystäkään. - -Ei oksalla kuitenkaan ollut istunut mitään lintua, eikä lähtenyt -lentoon... Soturi oli kaatunut suinpäin maahan ja makasi aivan -kuin hengetönnä pitkässä nurmikossa ikkunan alla. Mahtoiko hän -sitte kaatua liiasta ruumiillisesta rasituksesta vai oliko naisten -keskustelussa tuvassa ollut jotakin, joka niin syvästi liikutti -hänen sydäntään, ettei hän voinut kestää jännitystä? Ja sinne jäi -hän makaamaan, sillä ei vanhus, joka asui tuvassa, eikä hän, joka -oli käymässä tämän luona, voinut aavistaa, että joku oli kuunnellut -ikkunan alla ja tullut niin liikutetuksi heidän juttelustaan. Neitsyt -Susanna poistui lyhyen äänettömyyden jälkeen tuvasta, ja Katri muori -saattoi häntä kappaleen matkaa alamäkeen järvelle päin. - -Palattuaan kotiin luki hän kuten tavallisesti rukouksensa ja veisasi -virren, ennenkuin meni levolle. Mutta silloin avautui ovi hiljaa ja -kookas haamu näyttäytyi kynnyksellä, kumartuen syvään voidakseen -päästä sisään. - -"Jumalan rauha ja hyvää iltaa!" sanoi haamu, ja hän oli kalpea kuin -kuollut kuun hohteessa. "Voinko saada täällä yösijaa?" - -"Jumala siunatkoon", vastasi vanhus ja nousi jokseenkin levotonna -tuoliltaan. "Mutta mistä tulette, kun olette löytänyt tien tähän -tupaan keskellä metsää...? Moneen herranpäivään ei täällä ole käynyt -ketään vaeltajaa." - -"Olen köyhä sotamies", vastasi kainalosauva mies, "ja minulla on -terveisiä teille... mutta pääni tuntuu niin kummalliselta ja haavani -tarvitsee hoitoa..." - -Hänen äänensä heikkeni heikkenemistään, ja ennenkuin oli puhunut -loppuun, vaipui hän aivan voimatonna penkille. Mummon sydän -heltyi, ja hän tunsi ihmeellistä vetoa uupuneeseen ja sairaaseen -vieraaseen. Hän vei hänet vuoteeseen ja teki kaiken voitavansa häntä -hoitaakseen. Mutta vamma oli niin vaikea, ettei se parantunut yhden -yön unella ja levolla. Kun aamuaurinko pilkisti sisään Katri muorin -tuvan pienten ikkunaruutujen lävitse, makasi hänen pitkämatkainen -vieraansa, jolla oli tuotavana hänelle terveisiä, täydessä kuumeessa, -ja Katri muori istui vuoteen vieressä ja katsoi katsomistaan -hourailevan kasvonpiirteitä, seuraten jokaista pienintäkin -värettä tarkkaavaisuudella, jota hän tuskin olisi voinut selittää -itselleenkään. Hänellä oli suuri vaiva saadessaan sairaan, joka yön -oli maannut täydessä puvussaan, oikein levolle. Kun hän silloin -avasi kuluneen takin riisuakseen sen pois, solahti pyöreä kivi, joka -riippui nahkanauhasta soturin kaulassa, hänen näkyviinsä. - -Hän tarttui siihen, mutta tuskin oli hän sen oikein nähnyt, kun -hänet itsensä valtasi sellainen liikutus, että hänen polvensa tuskin -jaksoivat häntä kannattaa, ja hänen täytyi istuutua, yhäti silmät -kiinnitettynä kiveen, josta ne vähitellen ja ikäänkuin arastellen -kohosivat katsomaan kuumeesta hehkuvia kasvoja vuoteessa. Mutta -silloin syttyi hänen silmissään varmuuden ja valon välähdys, ja -hän vaipui lattialle polvilleen ja rukoili hartaasti ja kostutti -kyynelillään vuoteen, jolla sairas lepäsi. Ja sitte istui hän -hiljaa vuoteen vieressä kädet ristissä sylissään ja kuvailematon -rauhan ilme iäkkäillä kasvoillaan. Siihen aikaan ei oltu niin -lääkärinhoidon hemmottelemia kuin meidän päivinämme. Sairaudetkin -olivat harvinaisempia kuin nykyään, ja milloin ne ilmaantuivat, niin -oli useimmittain Herra ainoa auttaja. Sentähden ei vanhuksen mieleen -tuokioksikaan juolahtanut koettaa hankkia lääkärin apua. Hän odotti -tyynesti, mitä Herra oli päättänyt, mutta kuta kauemmin hän katsoi -sairaaseen, sitä enemmän virtasi hänen sydämeensä harras ilon tunne, -jota hän ei voinut vastustaa, vaikkakin silmät vähänväliä olivat -täynnä kyyneliä. - -Niin kului päivä. Seuraavan illan suussa tuli jälleen neitsyt -Susanna. Hän pysähtyi hämillään vuoteen eteen ja kiinnitti suuret -silmänsä sairaaseen. Hänen poskensa tulivat äkkiä kalpeammaksi kuin -tavallista, mutta tuokion jälkeen leimahtivat ne purppuranpunaisiksi -ja hän painoi kätensä sydäntään vasten. - -"Katri muori!" -- huudahti hän. - -"Hän on poikani!" kuiskasi vanhus ja katsoi surumielisesti hymyillen -kauniiseen tyttöön. Ja Susanna, Susanna parka, joka oli kärsinyt -menneinä vuosina kenties enemmän kuin hän, joka makasi hänen edessään -eläen kuumehoureissaan elämää, joka oli ollut hänen toiveidensa -elämä, mutta jonka todellisuus oli häneltä kieltänyt -- Susanna ei -tästä hetkestä lähtien poistunut sairasvuoteen äärestä. Hän kulki -itsekin melkein kuin kuumeunelmissa, hän tiesi tuskin, että hän eli -todellista elämää niinä hetkinä ja päivinä, jotka kuluivat. Oli -niin ihmeellistä ajatella, että hän, tämä uljas nuorukainen, johon -liittyi hänen uskonsa kaikkeen jaloon, hyvään ja miehekkääseen, että -mies, jota hän yhdeksän vuotta oli surrut kuolleena, olisi palannut -isänsä kotiin ikäänkuin vain kuollakseen hänen silmiensä edessä, -hänen sylissään. Väliin hymyili hän surumielistä hymyä, väliin -tahtoi hänen sydämensä murtua surusta. Ei siis riittänyt se katkera -suru, jota hän oli kantanut yhdeksän pitkää vuotta, hänet oli vielä -kerran asetettava koetusten vaakalaudalle, nähdäkseen elämän ja -kuoleman kamppailevan siitä, joka oli hänelle rakkainta ja kalleinta -maailmassa. Mutta vaakalautaa pitää elämän herra kädessään, ja hän -tietää kyllä, mitä painoja hän sille asettaa. - -Angvedin pojan hetki ei vielä kuitenkaan ollut tullut. Nuoruus ja -turmeltumattomat ruumiinvoimat voittivat sen sairauden, joka oli -johtunut ei vain huonosti hoidetusta haavasta, vaan myöskin niistä -suunnattomista ponnistuksista, joita hän oli kestänyt palatessaan -sotajoukosta, ja lopuksi siitä sielunjännityksestä, joka ikäänkuin -oli säästynyt viimeksi tykkänään tyhjentääkseen hänen voimansa. - -Aurinko oli eräänä iltana laskussaan, ja tuuli, uhkuen elokuun -kukkien ihmeen suloista tuoksua, henkäili avoimesta ovesta hiljaa -tupaan, jossa Katri muori istui ikkunan ääressä raamattua lukien, -Susannan ollessa tavallisella paikallaan sairasvuoteen ääressä. Pekka -oli vaipunut kuumeettomaan uneen, joka oli kestänyt useampia tunteja; -Susanna istui katsellen vanhusta ja seljapensasta, joka keinutteli -oksiaan tuulessa sinne tänne, lintusen livertäessä raikkaita -lirityksiään viereisessä lehtevässä koivussa. Ja kuinka olikaan, -kiitivät hänen ajatuksensa vähitellen sairaudesta ja kuolemasta -lapsuuden reippaaseen elämään, ja hän näki edessään kuvan toisensa -jälkeen jo ammoin menneiltä ajoilta. Hän näki pienen paimenpojan -vuohineen ja kuuli hänen laulavan metsässä, ja niitty lepäsi niin -vihreänä ja kukilla koristettuna alhaalla järven rannalla, jossa -illoin nousi sumu ja jossa hänen ja Annan piti nähdä keijukaisten -karkeloivan. Muuan varjo kiiti tämän kukkivan ja suvivaloisan taulun -ylitse. Hän muisti yhtäkkiä, kuinka hänet ja Anna ryöstettiin, ja -hänen ilmeikkäät kasvonsa kuvastuivat uskollisesti sitä kauhua, joka -silloin kulki hänen sielunsa lävitse. Mutta sitte hymyili hän jälleen -ajatellessaan paimenpoikaa, joka hänet pelasti, ja näin hymyillen -käänsi hän kasvonsa ikkunasta ja seljapensaasta sairaaseen vuoteessa. - -Kuten kukkakaan ei sulje kupuaan, vaan tuoksuu vielä, vaikka aurinko -on peittynyt pilveen, niin viipyi hymykin kauniilla huulilla, vaikka -katse kääntyi elämästä kuolemaan. Mutta tätä katsetta ja tätä hymyä -kohtasi elämä. Sairaan silmä lepäsi tyynenä ja kirkkaana kauniissa -ilmestyksessä hänen edessään. - -"Susanna!" kuiskasi hän ja nosti raukeasti kätensä ikäänkuin koettaen -tarttua tämän käteen. - -Susanna ojensi hänelle kätensä ja kumartui eteenpäin ikäänkuin -taikavoiman vetämänä. Ja sairaan silmistä hymyili rakkauden ja rauhan -taivas ja täyttyneiden toiveiden levollisuus. Susannasta tuntui kuin -enkeli olisi astunut alas taivaasta ja siivillään leyhytellyt pois -menneet vuodet ja asettanut hänet taasen kukkien keskelle niitylle -paimenpojan rinnalle. - -"Pekka!" kuiskasi hänkin, ja niin vaipui hänen päänsä alas sairaan -kättä vasten, ja tämä tunsi, kuinka kyyneleet helmeilivät hänen -silmistään. - - * * * * * - -Varhain aamulla, viikkokausi äsken kuvatun tapauksen jälkeen, -kulki Pekka vanhaa rakasta polkua, joka vei Angvedista Stensjön -herraskartanoon. Hän oli vielä kalpea voittamansa sairauden jälkeen -ja kantoi kulunutta takkiaan, jota Katri muori oli hädintuskin -onnistunut paikkaamaan ja laittamaan siksi, etteivät sitä ainakaan -mitkään repaleet koristaneet. - -"Jumala on hyvä, kun antoi minun vielä kerran nähdä sinut tässä -elämässä", oli vanhus sanonut, kun oli jättänyt hänelle korjatun -takin. "Mutta kuunaan en uskonut, että sinä tulisit kotiin niin -tyhjänä ja paljaana", oli hän lisännyt. - -"En kyllä ole niin tyhjä ja paljas kuin näytän", oli Pekka vastannut. -"Mutta minä halusin nähdä kaiken kuten muinaisina päivinäkin, äiti, -ja sitte arvelin, että köyhän tuntemattoman olisi helpompi päästä -totuuden ja oikeuden perille rikkaan Laurin luona... Teidän ei -kuitenkaan tarvitse kärsiä puutetta, äiti, taipukoonpa sitte vanha -Lauri tai ei, olkaa varma siitä." - -Ja niin oli hän heittänyt takin ylleen, ja nyt oli hän taipaleella -Stensjöhön. Muistot heräsivät kuten kukat keväällä, jokaisella -askeleella, ja kun hän kulki herraskartanon veräjän lävitse, helotti -aurinko niin lämpimästi pilvettömällä taivaalla, ikäänkuin olisi -oikein tahtonut tehdä hänelle ymmärrettäväksi, että hän astui sisälle -kaihojensa ja toiveidensa pyhään kirkkotarhaan. Hän poikkesi pienelle -jalkapolulle, joka vei puutarhaan, ja siellä puiden tuuheain oksien -alla kulki hän eteenpäin hitain askelin, ikäänkuin ei olisi tahtonut -häiritä kukkien aamurauhaa tai ikäänkuin olisi tahtonut syvin -siemauksin hengittää tuoksua maailmasta, jonka hän ammoin aikoja piti -vaipuneena meren syvyyteen ikäänkuin onnellisuuden saaren. - -Perimmällä puutarhaa oli ruusumaa, jossa hän lapsena oli usein -toisille lapsille kertonut satuja keijukaisista ja näkistä, -paimenpojista ja ryöstetyistä kuninkaan tyttäristä, ja sinne suuntasi -hän askeleensa. Hänen aikeensa oli viettää siellä hetkinen oikein -miettiäkseen asemaansa ja asiaansa, ennenkuin menisi kohtaamaan -Susannaa ja kapteenia. Susanna ei ollut näyttäytynyt Angvedissa sen -illan jälkeen, jolloin Pekan tauti kääntyi, ja Pekalle, joka samoin -kuin muutkin rakastajat oli valmis heti unhottamaan, minkä vallan -monivuotinen taipumus on saanut ihmissydämessä, alkoi rakkautensa -vivahtaa mustalle ruusunpunaisen sijaan, mitä enemmän aika loitonsi -hänet ensimäisen tunnustuksen päiväpaisteisesta hetkestä, ja -tunnustukseksi hän katsoi ihanaa ilmestystä sairasvuoteen ääressä ja -Susannan käytöstä siellä, kun hän kuiskasi tämän nimen herätessään -kuolemasta elämään. Samassa määrin kuin hän tunsi terveytensä -palaavan ja voimiensa kasvavan jälleen, sai kaikki vanhan värinsä, -ja hän katseli elämää samoin tuntein ja ajatuksin kuin muinoin. Ei -puuttunut paljoa, ettei hän ollut valmis katselemaan sitä, mitä oli -kuullut äitinsä tuvan ikkunan alla, ja nähnyt heräämisensä hetkellä, -unelmaksi vain, yhtä pettäväksi kuin suloiseksi. Lukkarin kertomus -väikkyi tosin silloin hänen mielessään, mutta hän teki sitä vastaan -sen väitteen, että hänen mielensä oli hänen kävellessään yhdessä -ystävällisen miehen kanssa jo sairauden johdosta liiaksi sumentunut -voidakseen oikein käsittää ja säilyttää mitä vaadittiin varmuuden -saavuttamiseksi tässä asiassa. Kaikkea tätä oli hän nyt harkinnut -itsekseen satoja kertoja, mutta vielä kerran täytyi hänen sentään -käydä se lävitse, ennenkuin hän astui Susannan eteen ja pyysi tätä -ratkaisemaan elämänsä onnen tai onnettomuuden. Ihminen nostattaa yhtä -usein tuhansia epäilyksiä sen mahdollisuudesta, mikä on varmaa, kuin -hän antaa kaihojensa ja toiveidensa palon johtaa itsensä varmuuteen -siitä mikä on mahdollista. Muistettakoon myös, mitä Pekka Hammariin -tulee, että hänen surunsa rakastetun olennon menettämisen johdosta ei -ainoastaan ollut yhtä vanha kuin Susannankin, vaan perustui toiseen -syyhyn, ei nimittäin tytön kuolemaan, vaan järkytettyyn uskoon hänen -arvostaan naisena. - -Mutta nämä ajatukset kaikkosivat tiehensä, kun hän astui jalkansa -ruusulehtoon, ja hänen ilmeikkäät silmänsä kuvastivat elävästi, mitkä -tunteet hänen sielussaan nousivat ja laskivat. Siellä istui Susanna, -ei enää kalpeana ja mustiin puettuna, kuten Pekka oli kuullut hänestä -kerrottavan ja nähnyt hänet edessään äitinsä tuvassa, vaan valoisana -ja suloisena kuin kevätaamu. Hän kohotti katseensa kuullessaan -tulijan askeleet, ja nähtyään, kuka tämä oli, väikkyi kaino mutta -päiväpaisteinen hymy hänen huulillaan, ja lämmin punastus lehahti -hänen hienoille poskilleen. Hammar seisoi aivan ihastuksissaan. Niin -kauniina ei hän ollut koskaan, ei edes lennokkaimmissa unelmissaan -nähnyt häntä. - -Kului hetkinen kummankaan lausumatta sanaakaan. Mutta sitte Hammar -rohkaisi mielensä. - -"On kuin sanat kuolisivat huulillani, kun näen teidät", sanoi hän. -"Ja kuitenkin täytyy minun puhua... äitini nimessä ja omassani... -Mutta muutamin sanoin lausuttu kiitollisuus näyttää minusta liian -vähältä siitä rakkaudesta, jota olette osottanut äidilleni, niin -yksinäiselle, köyhälle halveksitulle kuin hän on... ja minun elämäni, -niin merkityksettömän miehen, on tuskin sen arvoinen, että sen -voisi tarjota vastalahjaksi... mutta siihen voitte luottaa, että, -lähellä tai kaukana, on minulla aina oleva teidän hyvänne ja onnenne -toimintani maalina, tulittepa sitte milloinkaan tarvitsemaan apuani -tai ette!" - -"Mitä olen tehnyt äitisi hyväksi, Pekka, on vain ollut pyrkimystä -sovittamaan syyllisyyttäni sinua kohtaan", vastasi Susanna äänellä, -joka vapisi voittamattomasta sisäisestä liikutuksesta; ja hän lisäsi -nousten seisaalleen ja tarttuen Pekan käteen: "Ja tätä syyllisyyttä, -tiedät kyllä mitä tarkotan sanomattanikin, pyydän sinulta anteeksi... -ah, sinä et tiennyt..." - -"Susanna", keskeytti hänet Pekka, "puhutte syyllisyydestä ja -anteeksiannosta... ja minä seison täällä enkä puhu mitään, minä, joka -olen monet vuodet voinut ajatella teistä niin synkkiä ajatuksia ja -surra kohtaloani!" - -"Ja olihan sinulla siihen täysi syy, Pekka... mutta nytkin voimme -katsoa toisiimme kuten muinaisina päivinä, ja kaikki varjot ovat -poissa...?" - -"Niin... niin!" huudahti Pekka vilkkaasti. "Kaikki varjot ovat -poissa... te sanotte sen, ne ovat poissa...!" - -Hän vaikeni keskellä puhettaan, ja näytti siltä kuin ei hän olisi -rohennut katsoa kaunista tyttöä silmiin. Mutta Susannan kasvoissa -ja säteilevissä silmissä paloi jotakin, joka niin selvästi tulkitsi -hänen sydämensä tunteita, että hämilleen joutunut soturi tarvitsi -ainoastaan katsahtaa häneen saadakseen takaisin rohkeutensa, jota hän -nyt tarvitsi. Ah, kun kaksi rakastavaista sydäntä yhtyvät, eivät he -tarvitse monia sanoja ymmärtääkseen toisiaan. Kaikki sielun portit -ovat seposelällään, ja maailman näkemättä ja kuulematta kulkevat -kysymykset ja vastaukset edestakaisin, ainoastaan heidän molempain -tajuttavina. - -Pekka tarttui Susannan käteen. - -"Olen mökin poika", sanoi hän, "ilman kultaa ja tavaraa, ja kuitenkin -rakastan teitä, vieläpä siitä pitäen, kun täällä kerroin teille -keijukaisista ja vuorenhaltiasta... en tiedä, mistä se johtuu, mutta -oli aika, jolloin unelmoin kultaisista kannuksista ja ritarinmiekasta -ja että sen kunnian saavutettuani laskisin sen jalkainne eteen ja -sanoisin: neitsyt Susanna tahdotteko tulla omakseni?... Ja nyt, -kuinka mitätönnä ja köyhänä seison edessänne ja puhun sentään, -ikäänkuin voisin tarjota kapteeni Witten tyttärelle käteni..." - -Hän vaikeni jälleen, ja purppuravirta valahti hänen kasvojensa -ylitse, mutta Susanna kysyi hymyillen: - -"Ja mikset voi sitä nyt, Pekka?" - -"Miksi... miksi? Susanna... kysyt, miksi...?" Ja hän levitti sylinsä -ja sulki ilosta säteilevän tytön sydämelleen. - -"Lapset, mitä teette?" kuului silloin vakava, mutta lempeä ääni aivan -heidän takaansa. - -Siellä oli kapteeni Witte, jonka kaunis aamu oli houkutellut alas -puutarhaan, ja siellä rakastavaisten näkemättä oli hän tullut aivan -heidän luoksensa. - -"Kapteeni!" änkytti Pekka, pidellen Susannaa kädestä. "Pyydän teidän -tytärtänne vaimokseni!" - -"Tytärtäni vaimoksenne", matki kapteeni. "Kulette reippaasti -polkuanne, voinpa sanoa rohkeasti... Kuka olette ja mitä omistatte -tarjotaksenne tyttärelleni? Arvelin että sellaiset asiat olisivat -ensin pohdittavat." - -"Ettekö tunne minua, kapteeni?... Olen mökinpoika täältä Angvedistä, -ja te itse olette tehnyt minut siksi mitä olen, ja jos Herra -suo minun elää, en luule iäksi jääväni korpraaliksi Smålannin -ratsuväkeen." - -"Toisissa olosuhteissa olisi sylini ollut sinulle avoinna -tervetuliaisiksi synnyinseudulle; nyt olet pitänyt parempana -tyttäreni sylin ja sentähden täytyy minun tehdä tehtäväni -katsastusherrana... Olet siis korpraali, hyvä... se on aluksi -jotakin, siihen olen tyytyväinen, mutta mitä sinä omistat?" - -"En mitään!" vastasi Pekka kotvan mietittyään. - -"Et mitään?" kertasi kapteeni. "Et omista mitään ja tahdot naida -tyttäreni? Pekka, onko ymmärryksesi tipotiessään...? Ja sinä, -Susanna, mitä sinä arvelet?" - -Susanna heitti tutkistelevan katseen isäänsä, mutta sitte heittäytyi -hän tämän kaulaan ja sanoi kyynelsilmin: - -"Isä, isä, muistatte hyvin, mitä niin usein olemme puhuneet tästä -asiasta, ja jos nyt olette muuttanut mieltänne, kun suojattinne palaa -yhtä köyhänä kuin hän lähti maailmaan, niin..." - -"Sano pois, lapsi... mitä silloin seuraisi?" - -"Niin tahdon lähteä luotasi, isä, ja syödä niukkaa leipää hänen -kanssansa, jolle olen luvannut olla uskollinen." - -Ja hän jätti isänsä ja meni Pekan luo ja nojautui häneen. Pekan -kasvot lennähtivät punaisiksi ja hän puristi lämmöllä rakastettunsa -kättä. - -"Antakaa minulle anteeksi, kapteeni", sanoi hän, "jos jossakin -määrin olen teitä pettänyt. Mutta te tiedätte hyvin, että hyvä säilä -nousee arvossa, kun se on koetettu ja kestänyt koetuksen... suo -minulle anteeksi sinäkin, Susanna, että olen niin suuresti iloinnut -rakkaudestasi minuun, köyhään Pekkaan, ja että olen niin kauan kuin -suinkin tahtonut nauttia varmuudesta, että minua rakastat, ainoastaan -itseni tähden..." - -Nyt katosi ankara vakavuus hyvän kapteenin kasvoilta, ja hänen lempeä -luonteensa otti oikeutensa. - -"Hyvä, hyvä, Pekka", huudahti hän hymyillen. "Loppukoon nyt -katselmus... Jumala teitä siunatkoon, lapset! -- Tiedäkin, Pekka, -että olet ollut minulle niin rakas, ja Susanna kyllä tietää, että -sinusta olisi tullut vävypoikani, vaikket olisi omistanut mitään." - -Ja näin sanoen ojensi hän ainoan käsivartensa Pekalle, sillä -toisen oli hän menettänyt sodassa, ja näytti niin iloiselta ja -tyytyväiseltä. Mutta ikäänkuin hän ei olisi kokonaan voinut karkottaa -ajatuksistaan sitä tärkeätä seikkaa, että hänen tyttärensä kosijan -oli omistettavakin jotakin, sanoi hän vähän myöhemmin kun he yhdessä -nousivat ylämaata asuinrakennukselle, lyöden leikkisästi Pekkaa -olalle: - -"Voitko ostaa Stensjön, poika?" - -"En tosin kokonaan, mutta kenties neljäsosan siitä, ja se kai -riittääkin aluksi! Tahdon kuitenkin koettaa, enkö rikkaalta Laurilta -saisi nostaa osaa iso-isäni omaisuudesta... muistatte kai, kapteeni, -kuinka sen asian laita on?" - -"Muistan kyllä, ja olen itsekin koettanut, mitä nyt tahdot tehdä, -mutta ukko Laurilla on isäsi kuitti, että ukko on täyttänyt -lupauksensa hänelle, ja niin ei päästä sen pitemmälle." - -Koko tämän aamupäivän vietti sitte Pekka Stensjössä, ja siellä -oli päiväpaistetta sisällä ja ulkona. Oli ainoastaan muuan, joka -ei ottanut tai ainakin silmiinpistävän väkinäisesti otti osaa -toisten iloon, ja tämä oli Anna Skytte. Mutta saattoihan niin olla -siksi, että hänen piti seuraavana päivänä lähteä Stensjöstä. Niin -selitettiin hänen kalpea ja alakuloinen ulkonäkönsä, vaikkakin sitä -pidettiin omituisena, kun hän itse oli määrännyt lähtönsä eikä ollut -mitään pakottavaa syytä sen kiirehtimiseen. - -Iltapäivällä lähti Pekka käydäkseen rikkaan Laurin ja hänen poikansa, -kirkkoherran luona, kun ensin oli sovittu siitä, että häät olivat -pidettävät viivyttelemättä, sillä sitä eivät halunneet ainoastaan -molemmat rakastavaiset, vaan myös kapteeni. Seuraavana päivänä piti -kapteenin ja Pekan mennä yhdessä pappilaan ottamaan kuulutusta. -Susanna sulkeutui huoneeseensa. Hänen sydämensä kyllyys vaati -yksinäisyyttä, ja ainoastaan pyhän hiljaisuuden rauhassa sydämen -kukat voivatkin puheta täyteen ihanuuteensa, samoin kuin ainoastaan -suviyön yksinäisessä äänettömyydessä, kun kuu heittää lumovalonsa yli -metsän, niityn ja järven, taru antaa luonnon kehketä runsaimpaan ja -täyteläimpään kauneuteensa karkeloivain keijukaisten hahmossa. Mutta -kun Susanna oli kävellyt ympärinsä sydämensä ruusutarhassa ja kun hän -oli lämpimässä ja hartaassa rukouksessa tuonut kiitoksensa Jumalalle, -joka niin pitkän, niin päättömän yön jälkeen oli antanut auringon -nousta paistamaan hänen polulleen, silloin heräsi hänessä tarve jakaa -muillekin onnestaan ja autuudestaan, ja hän riensi ulos. Hän etsi -Annaa. - -Mutta Annaa ei löytynyt; hän oli mennyt kävelemään, sanottiin, eikä -kukaan tiennyt minne. Susanna lähti myös, ei siksi, että olisi -toivonut löytävänsä sen jota etsi, vaan koska hän tunsi tarvetta -hengittää ulkona Jumalan kauniissa maailmassa, hänen vapaan ja -avoimen taivaansa alla, ikäänkuin saattaakseen ulkonaisen silmän -laajentuneen näköpiirin sopusointuun sydämensä kanssa. - -Hänen kulkunsa vei hänet, hänen itsensä sitä ajattelematta, -alamäkeen järven rannalle, ja kun hän katseli ympärilleen, huomasi -hän olevansa niityllä vuoren alla, jossa hän ja Anna olivat kerran -lapsena tahtoneet odottaa keijukaisten karkeloa. Nyt oli ilta kuten -silloinkin, ja järvestä alkoi nousta keveä sumu, auringon vaipuessa -levolle länteen vuorten taakse. Lempeät tuulenhenkäykset panivat myös -sumun hiljaiseen liikkeeseen, ja siellä ja täällä hiipi ikäänkuin -valkoinen haamu notkeana riippakoivun alle ja katosi. Ruusuinen hymy -lehahti kauniin tytön kasvoille, jotka olivat vieläkin kauniimmat -onnessaan. Mutta äkkiä pysähtyi hänen katseensa yksinäisen puun -juurelle, missä hän huomasi olennon, joka ei ollut voinut muodostua -järven usvasta. Hän meni hiljaa sinne. Siellä oli Anna. Hän istui -vaipuneena ajatuksiin, ja kun hän ystävän huudahtaessa kohotti -katseensa, olivat hänen silmänsä kyyneliä täytenään. Hän hypähti -kiihkeästi pystyyn, ja Susanna painoi hänet poveaan vasten. - -"Anna!" kuiskasi hän. "Minä olen niin iloinen ja onnellinen, ja -kaikki, jopa yksin taivaskin, metsä ja niitty näyttävät ottavan osaa -ilooni, mutta sinä itket, eikä kenenkään, kenenkään pitäisi tuntea -sydämeni autuutta niinkuin sinun... sano minulle, Anna, miksi itket?" - -Mutta Annan kyynelet virtailivat kuin helmisade hänen koettaessaan -hymyillä. Se oli hänen ainoa vastauksensa, ja kun ystävä edelleen -puhui hänelle ystävyyden ja rakkauden sanoja, tunsi hän vain, kuinka -tämä tyttö parka värisi koko olennoltaan, ikäänkuin tämä ystävyys ja -tämä rakkaus olisi ollut liikaa hänen kannettavakseen. - -Silloin välähti Susannan sielussa ajatus kuin salama, ja hän tarttui -Annan molempiin käsiin ja katsoi sisarellisen lämpimästi hänen -silmiinsä. - -"Anna", sanoi hän, "sinä rakastat..." - -Ja Anna peitti päänsä hänen sydämelleen, ja hänen hienot, -kuvankauniit kasvonsa leimusivat purppuranpunaisina laskevan auringon -viimeisissä säteissä, ja ennenkuin Susanna oli ehtinyt lausua nimeä, -joka pyöri hänen huulillaan, tempausi toinen hänen rinnaltaan, riensi -tuulen nopeudella niityn ylitse ja katosi. - -"Anna, Anna parka!" huokasi Susanna hänen jälkeensä, ja kyynel -kostutti hänenkin silmäänsä. "Olisiko tämä ainoa pilvi onneni -taivaalla!" - -Ja niin lähti hänkin niityltä ja käveli takaisin kotiin. Myöhempään -illalla tuli muuan Pekan viestintuoja kirjeen kera kapteenin luo. -Se sisälsi tarpeelliset paperit kuulutuksen ottoon ja pyynnön, että -kapteeni yksin pitäisi huolen siitä, koska Pekalla oli jokin este, -josta hän myöhemmin kertoisi. Kirje päättyi pyynnöllä, ettei kapteeni -olisi tietävinäänkään, että Hammar, hänen tuleva vävynsä, olisi sama -henkilö kuin Angvedin mökin poika. - -Kapteeni pani pois kirjeen ja myhäili. Mutta aikaisin seuraavana -aamuna saapui hän kirkkoherran luo ja toimitti vaikeuksitta asiansa. -Kirkkoherra, herra Pietari, oli mies parhaissa vuosissaan, mutta -hänen luonteensa teki hänet suuressa määrin vastenmieliseksi suoralle -ja perin rehelliselle kapteenille. Se seikka, että hän oli rikkaan -Laurin poika, oli kylliksi herättämään kapteenin vastenmielisyyden -häntä kohtaan, ja kun lisäksi tuli muita ominaisuuksia, jotka -kapteeni ja vähin jokainen tunsi ja jotka eivät suinkaan kuuluneet -papille kaikessa koreudessaan, niin ei ollut kummaa, jos kapteeni ei -tahtonut viivyttää käyntiään pappilassa välttämättömän tarpeellista -kauemmin. - -Mutta Pietari herra ei näyttänyt aikovan tällä kertaa päästää -kapteenia niin helpolla. Hän alkoi tavallisella liehittelevällä ja -ruikuttavalla tavallaan tehdä niitä näitä valmistavia kysymyksiä, -mutta nähtyään kuinka kärsimätön puhuteltu oli, paukautti hän -yhtäkkiä esiin mitä hänellä oli sydämellä, ja sekä hänen äänensä -että kasvonsa muistuttivat silloin varpushaukkaa, kun se iskee -saaliiseensa, ilmaisten siten, kuinka tärkeä kysymys oli hänelle -itselleen. - -"Ja kuinka rakastettava neitsyt Anna voi?" kysyi hän, lisäten: "Hän -kukostaa kuin ruusu Herran yrttitarhassa!" - -Kapteeni katsoi kummissaan ja tutkivasti häneen. Mutta ennenkuin -hän oli ehtinyt saada sanaakaan suustaan, jatkoi kirkkoherra -mielistelevällä, kuiskaavalla äänellä: - -"Nähkääs, minunkin mieleeni ovat langenneet Herran sanat ja kantaneet -hedelmän, ne sanat nimittäin, jotka sanovat, ettei ihmisen ole hyvä -yksinänsä olla. Ja olen ajatellut, että juuri tässä hennossa liljassa -Herra on minulle valinnut Rebekan, jonka kanssa voin yhdistyä." - -"Vai niin, herra pastori", riensi kapteeni sanomaan. "Jaa, se on -hyvä se, mutta en minä ole mikään ruusu Herran yrttitarhassa, se on -ainakin varma, ja sentähden en voi puhua minkään ruusun puolestakaan, -ei, sitä en voi... Jumalan rauhaan, herra pastori, Jumalan rauhaan!" - -Pastorin silmissä välähti synkkä, syvä, salaluihu katse, hänen -hymyhuulin ja syvään kumarrellen seuratessaan kapteenia ovelle. Mutta -tuskin oli tämä sulkeutunut, ennenkuin hymy katosi ja hän muutti -muotoaan. Hänen poskensa kävivät kalpeiksi ja hänen suunsa vääristyi -irviin, vihan hehkuessa hänen pienissä harmaissa silmissään. Ja -avaten ohuet huulensa, jotta yhteenpuristuneet hampaat näkyivät, -sähisi hän kiihkeästi hieroen käsiään vastatusten: - -"Odota, odota, jalo herra kapteeni, ja sinä, valkoinen kyyhkyni, -saattepas kerran nähdä, ketä olette pistäneet... saattepas kerran -nähdä...!" - -Vihan ja loukatun itserakkauden laineet kävivät vielä korkealla, -kun ovi hiljaa avaantui ja laihat, sisäänpainuneet kasvot, silmät -syvällä reijissään ja niitä varjostamassa tuuhea harmaa tukka, -ikäänkuin kuolleen kallolle olisi asetettu peruukki, tirkisti sisään -oviaukosta, mutta arasti hätiköiden, ikäänkuin mies, jonka tämä pää -oli, pelkäisi omaa varjoaan. Ovi avautui siksi paljo, että ruumis -mahtui tulemaan pään perästä huoneeseen. Mies oli puettu pitkään, -laahushelmaiseen, harmaaseen takkiin. Hän liukui kuin varjo yli -lattian ja kyyristyi alas jakkaralle uuninnurkkaan. - -"Vaiti, Petter", sanoi hän vapisevalla ja piipittävällä äänellä. -"Vaiti, vaiti... olen nähnyt sen viime yönä taas... se oli hän, sanon -sinulle, että se oli hän... huu, kuinka hänen silmänsä paloivat... ja -hän sanoi, että suurta uunia kuumennettiin alhaalla piinanpaikassa, -ja niin tehtiin minua varten... minusta kärvennetään pois kaikki -ne kyynelet, kuuletko, Petter, kaikki ne kyynelet, joilla vanhan -Pietarin kulta on kostutettu..." - -"Hahaha, isä", nauroi kirkkoherra ivallisesti, "silloin on parasta, -että annatte minulle kirotun aarteen, minä kyllä kestän suuren uunin -kuumuuden, minä, älkää peljätkö, ja sitte voitte niin kernaasti -laskeutua lepoon, sen parempi mitä pikemmin, ettette kulkisi -kummitellen täällä maan päällä ja pelottelisi ihmisiä päivät ja yöt." - -"Ei, ei, rakas poika -- siitä aarteesta et saa äyriäkään... se koskee -sinuakin, sinuakin... Mutta me voimme molemmat tulla pelastetuiksi, -molemmat, kuuletko, Petter, molemmat voimme tulla pelastetuiksi minun -kauttani... ja minä pelastan meidät, niin, sen teen!" - -"Ja kuinka on se tapahtuva?" kysyi poika asettuen kädet lonkalla -vanhan, pelästyneen ukon eteen. - -Mutta ennenkuin ukon huulilta ehti tulla mitään vastausta, avautui -ovi ja sisään astui köyhä soturi. Kirkkoherra heitti tulijaan kysyvän -katseen, mutta pitkä, venytetty huuto hänen takanaan pakotti hänet -kääntämään katseensa soturista isään, ja kauhu tämän vääristyneillä -kasvoilla, joiden loisteettomat silmät hievahtamatta tuijottivat -kookkaaseen sotilashahmoon kuluneessa, paikatussa takissa, herätti -hänessä kummastusta ja hämmästystä. Hän kiinnitti taasen silmänsä -soturiin ovella. - -"Olen Jussi Gudmundinpojan poika", sanoi hän, "ja tulen hänen ja -äitini nimessä puhumaan muutaman sanan sydämellenne; tiedätte hyvin, -mistä on kysymys..." - -"Olet siis Pekka Jussinpoika, joka lähti sotaan Stensjön kapteenin -mukana monta herranvuotta sitte... vai niin, on siis käynyt siten, -että palaat kotiin kuten mikäkin kerjäläinen... niin, niin, voin -uskoa sen, voin uskoa sen." - -"Luullakseni on kuitenkin parempi olla kerjäläinen kuin olla huonolla -omallatunnolla rikas mies." - -"Mitähän sillä tarkotat, rakas Pekka?" - -"Jaa, arvelen, että sen rikkauden, joka kerran kuului äidinisälleni, -pitäisi hyvin riittämän hänen tyttärelleen ja tyttärenpojalleen, -jottei heidän tarvitsisi kerjätä leipäänsä joka miehen ovella, ja -että siinä vielä olisi kylliksi teillekin." - -"Kuules, ystäväni", vastasi kirkkoherra nostaen nenänsä pystyyn, -"tahdon sanoa sinulle asian, sen nimittäin, että kunniallinen -ansaitsee leipänsä työllään, hän ei sitä kerjää!" - -"Sanotteko te niin, kunnianarvoisa pastori? No, no, siinä voitte -olla oikeassa. Tahtoisin vain lisätä, ettei hän sitä varastakaan. -Mutta millaisen vastauksen annatte siihen omaisuuteen nähden, jota te -nautitte, mutta joka ei ole teidän?" - -"Mies!" huudahti kirkkoherra, mutta soturi jatkoi: - -"Tiedätte yhtä hyvin kuin minäkin voin sanoa, että olette valheella -ja petoksella pimittäneet äidinisäni ja saaneet hänet ajamaan oman -lapsensa typityhjänä talosta... Sanos, sinä vanha mies siellä -nurkassa, mitä vastaat kerran tuolla ylhäällä seistessäsi heidän -kanssansa kasvotusten? Ja te, joka olette pappi, kuinka voi teidän -omatuntonne sallia, että petetyn isän ainoa lapsi syö köyhyydessä -kovaa leipää, teidän kieritteleidessänne varastetussa kullassa?... -Mutta minun tarkotukseni ei ollut kiivastella", lisäsi hän tyynemmin, -"tahdoin vain tietää tahtonne tässä asiassa ja pyydän teidän sanomaan -sen..." - -Kirkkoherra oli kalmankalpea vihasta ja suuttumuksesta ja sieppasi -uuninnurkasta tukevan ryhmysauvan, jonka kera hyökkäsi ovella -seisovaa kookasta sotilashahmoa kohden. Tälle oli pikkuasia välttää -lyönti ja nopealla kädenkäänteellä vääntää keppi papin kädestä. -Samassa nousi kummitus uuninnurkasta ja tassutteli kuulumattomin -askelin lattian ylitse ja seisoi, kenenkään tietämättä kuinka, -kiihottuneen kirkkoherran ja soturin välissä. Luurankokäsi tarttui -viimeksi mainitun käsivarteen ja käheä ääni kuiskasi hänen korvaansa: -"Seuraa minua!" - -Kummitus meni edeltä ja Pekka seurasi. Loitottuaan talosta he -pysähtyivät. - -"Olen kohdannut äidinisäsi", sanoi kummitus. "Hän kuumentaa uunia -minua ja poikaani varten... huu, huu, olen suuri syntinen, mutta -vielä on armo tarjona minullekin... niin sanoi äidinisäsi... antaisin -sinulle kuitin, jonka isäsi kirjotti, mutta se on pojallani, en saa -sitä käsiini... ja sentähden saat kokonaan aarteen, kokonaan... -kohdatkaamme toisemme ensi yönä kellarin luona, johon molemmat lapset -olivat suletut, kohdatkaamme siellä toisemme! Mutta hiljaa, hiljaa, -poikani ei tiedä piilopaikkaa, ja jos hän pääsee sen tietämään, -niin ottaa hän aarteen ja palamme, niin hän kuin minäkin, palamme, -palamme, palamme..." - -Näin sanoen vanhus katosi. Hän juoksi pilviä piirtävän hongan taakse, -ikäänkuin hän olisi ollut henkiolento, ja Pekka seisoi tiellä -yksikseen, ensimältä tuskin tietäen, oliko hänen käytettävä hyväkseen -mielipuolen, vanhan miehen heikkoutta saavuttaakseen mitä etsi. - -Mutta kolmelta taholta kulki puoliyön korvilla kolme miestä taloa -kohden, jonka omisti kirkkoherran isä, rikas Lauri. Kaksi heistä -pysähtyi kellarin eteen, avasi oven ja meni sisään. Kolmas pysähtyi -ulkona. - -"Täältä nurkasta", virkkoi kuiskaava ääni, "löydät kivien ja -risukasan alta litteän kiven ja kolme jalkaa syvemmältä löydät -arkun... mutta ota se pian, ota se pian..." - -Pekka alkoi syytää risuja syrjään saadakseen selvän litteästä -kivestä. Sillaikaa kuuluivat raskaat, hitaat askeleet ylhäältä hänen -päänsä päältä, ja hän nousi pystyyn ja kuunteli, mutta ukko jatkoi: - -"Älä pelkää, äidinisäsi se kävelee ylhäällä, ja nyt hän kyllä tulee -tyytyväiseksi... älä pelkää, mutta kiiruhda." - -Aivan sen paikan kohdalla, missä he olivat, oli kellariholvissa -aukko, joka vei yläpuolella olevaan huoneeseen, ja todennäköisesti -juuri siksi kuuluivat askeleet niin hyvin. Talo oli kuitenkin monet -vuodet ollut asumaton, sillä rikas Lauri oleskeli poikansa luona -pappilassa, ja sentähden ei ollut kumma, jos sellaiset äänet kuin he -kuulivat, vahvistivat heikkomielisessä miehessä uskoa, että henget -ne harhailivat hänen vanhassa kodissaan. Pekka alkoi taasen heitellä -syrjään risukasaa ja tuli siten menneeksi pitemmälle nurkkaan, jotta -hän seisoi syrjässä kattoaukosta, kun sensijaan ukko, joka hänkin oli -ottanut parisen askelta eteenpäin, seisoi aivan keskellä aukkoa. - -Silloin kuului rapisevaa jyräkkää ja valonvilahdus näyttäytyi -ja katosi aivan kuin ylhäältä päin mainitusta aukosta. Heti sen -jälkeen kuului hätäinen, mutta pian vaikeneva tuskanhuuto ja koko -kellari täyttyi tomulla, ikäänkuin väkevä käsi olisi liikauttanut -satavuotista ryöttää sen pohjalla. Pekka pelkäsi, että jokin petos -oli hankkeissa, että jokin ansa oli viritetty hänen henkeään varten, -ja hän juoksi ulos. Päästyään vapaaseen ilmaan selvisi hän kuitenkin -pian hämmästyksestään, kulki rakennuksen ympäri ja oli lopuksi, -kun huomasi kaikki ovet suletuiksi eikä mitään merkkiä siitä, että -sisällä oli ketään ilmisolentoa, sitä mieltä, että hänen pelkonsa -oli aiheeton. Hän alkoi päinvastoin katua, että oli jättänyt ukon -tykkänään oman onnensa nojaan, sillä epäilemättä oli vain joku kivi -pudonnut vanhasta muurista. Ja hän riensi takaisin kellariin. - -Mutta nyt tämä oli lukittu, ja hänen yrityksensä avata raudalla -kiskotettua tammiovea olivat turhat. Sisältä kuuli hän voihkivan -äänen, joka heikkeni heikkenemistään ja lopulta vaikeni tykkänään, ja -sitte oli hiljaista kuin hän olisi seissyt hautakammion edustalla. - - * * * * * - -Hääpäivä oli käsissä, ja jumalanpalvelus Svenarumin kirkossa oli -päättynyt. - -Silloin tarttui kapteeni Witte tyttärensä käteen, ja vastakkaiselta -puolelta kirkkoa toi korpraalin Smålannin ratsuväestä, Pekka -Hammarin, esiin Jönköpingin kunnianarvoisa rovasti ja kirkkoherra, -herra Johan Bazius, joka jo ylioppilasvuosilta asti Saksassa oli -Stensjön kapteenin vanha hyvä ystävä ja mielellään oli tämän -pyynnöstä suostunut edustamaan sulhasen isää. - -Olipa se muhkea morsiuspari. Sulhanen ratsuväentakissaan, leveä -miekanhihna vinossa rinnan ylitse ja valkoinen kaulus laskokselle -käännettynä, herätti kaikkien huomiota reippaalla, sotilaallisella -ryhdillään, ja hänen kauniit kasvonpiirteensä, hänen säkenöivät -silmänsä, sanalla sanoen, koko hänen persoonansa oli sellainen, ettei -kirkossa ollut ketään, jonka katse ei mielellään olisi pysähtynyt -häneen, Svenarumin poikaan, paimenpoikaan, joka kaukana sodassa -oli ponnistellut korpraaliksi eikä varmaan siihen pysähtyisi, jos -Herra hänelle elinpäiviä suo. Ruotsalaisen luonne on sellainen; -yhdenvertaisuuden vaatimus on hänen mieleensä piirretty niin -syvälle, että hän ponnistaa vastaan niin kauan kuin suinkin, -ennenkuin menee suuruutta tunnustamaan, mutta kun tämä suuruus, -tämä oivallisuus on saavuttanut tunnustuksen sellaisilta miehiltä, -joihin hän luottaa ja joille hän kysymyksessä olevassa tapauksessa -tunnustaa ratkaisuoikeuden, silloin hän ei suinkaan kiellä suurta -ja oivallista, vaan iloitsee siitä ja sitä kunnioittaessaan tuntee -itsensäkin kunnioitetuksi. Ja miehen, joka sellaisten päällikköjen -johdolla kuin ne, jotka johtivat ruotsalaisia sotamiehiä parhaallaan -jatkuvassa sodassa, päällikköjen, jotka kaikki olivat oppineet -sotataitonsa kuningas Kustaa Adolfin aikaan, miehen, joka heidän -johdollaan oli niin kunnostanut itseään sellaisen täytyi ansaita -kunniaa ja arvoa. Sitä ei epäillyt kukaan, ja sentähden seurasivat -sulhasta kaikkien seurakuntalaisten lämpimät onnentoivotukset, kun -hän nyt astui esiin saadakseen kauniin morsiamensa omakseen. - -Ja kaunis oli Susanna, seistessään punastuen sulhasen rinnalla, -kruunu ja seppele tuuheilla, tummilla kiharoillaan, jotka hunnun -alla valuivat vapaina alas hänen kaunismuotoiselle kaulalleen ja -hartioilleen. Kauniimpaa morsianta sai tuskin nähdä, ja kun sen -lisäksi ajatteli, kuinka hän oli surrut sydämensä rakastettua ja -kuinka luja ja uskollinen hän oli ollut rakkaudessaan, niin näki -näissä vihkiäisissä todistuksen, että tässäkin elämässä rakkaus, usko -ja toivo palkitaan, vaikka se ihmisen silmistä näyttäisi kuinkakin -synkältä ja mahdottomalta. - -Mutta suurin oli kuitenkin vanhan Katri muorin ilo, vaikkakin -hän tuskin rohkeni kohottaa katsettaan upeaan poikaansa ja vielä -viime hetkenäkin epäili sitä mahdollisuutta, että tämä astuisi -morsiustuolille Stensjön ylpeän neitsyen keralla. - -Kuitenkin kävi niin. Pappi avasi käsikirjan ja vihkiminen alkoi, ja -Katri muorin lempeistä silmistä herahteli kyynel toisensa jälkeen. -Mutta jollei hän rohennut katsoa sulhaseen ja morsiameen, niin -rohkeni hän katsoa pappiin, ensin käsikirjaan, sitte käsiin, jotka -sitä pitelivät ja lopuksi kasvoihin ja huuliin, jotka lausuivat -pyhät sanat. Ja kyynelet kuivivat hänen poskiltaan, ja sydäntä -vavahduttelivat kuumeväristykset. Niin synkkänä, niin uhkaavana -seisoi rikkaan Laurin poika alttarikehyksen sisäpuolella, niin -synkkiä, hirveitä, vihaisia katseita heitteli hän vähänväliä -sulhaseen, Katri muorin poikaan, ja niin onttoina, niin jääkylminä -kaikuivat sanat hänen huuliltaan. Ja Katri muori sanoi sydämessään: -"Hyvä isä taivaassa, kuinka on tämä vihkiminen päättyvä!" Ja -huolissaan hän ajatteli edelleen, kuinka paljo mieluummin hän olisi -kuullut tuon lempeän, jalopiirteisen vieraan pappismiehen seisovan -tällä paikalla rikkaan Laurin pojan sijaan. - -Silloin seisoi yhtäkkiä ihmeellinen haamu keskellä kirkkoa, -muistuttaen enemmän luurankoa kuin tavallista ihmistä, mutta hänen -syvistä silmäkuopistaan leimusi katse, niin palava ja läpitunkeva -kuin se olisi katsellut tähän maailmaan vieraasta maailmasta, mutta -lainannut hauraan tomumajansa ainoastaan alustaksi, välikappaleeksi. -Mistä haamu oli tullut tai kuinka hän oli tullut kirkkoon, ei kukaan -tiennyt sanoa, nähtiin ja tunnettiin vain, että hän oli rikas Lauri, -kirkkoherran isä. Kummallisia kertomuksia oli kulkenut pitäjässä -parin viikon ajalla. Ne olivat keskenään sangen ristiriitaisia, -mutta siinä kävivät ne kaikki yhteen, että ukko Lauri, joka jo monet -vuodet oli ollut mieleltään omituinen ja ihmisarka, oli yhtäkkiä -aivan tullut hulluksi ja täytyi häntä tarkoin vartioida poikansa -luona pappilassa. Sentähden valtasi kaikki hämmästys, kun he -näkivät mielipuolen keskuudessaan, eikä kellään ollut riittävästi -mielenmalttia rientääkseen esiin ja ottaakseen hänet huostaansa. - -Aavemainen ukko asteli siten estämättä alttarin luo, jossa -morsiuspari seisoi ja pappi alttarikehyksen sisäpuolella. Siellä -pysähtyi hän, kohotti kätensä ja huudahti kaikuvalla äänellä, joka -kuului kirkon jokaiseen nurkkaan, samalla kuin hänen liekehtivä -katseensa näytti tahtovan lävistää kalpean ja äkillisestä -ilmestyksestä kokonaan mykistyneen pojan. - -"Voi sinua, voi sinua, kolme kertaa voi sinua, joka et ollut -armahtavainen isääsi kohtaan, vaan annoit itsesi sokaista kirotun -kullan, johon on tarttunut niin monia kyyneleitä, niin monia -kirouksia ja nyt vertakin... etkö näe, kuinka se vuoren painoisena on -kietoutunut sydämiemme ympärille ja vetää meitä alaspäin, alaspäin, -alas syvyyteen, kunnes ne joutuvat suureen uuniin alhaalla... liekit -leimahtelevat, ne lepattelevat punaisin siivin ja karkeloivat -ympärillämme... voi sinua, voi sinua, poika... sinun ympärilläsi -tulevat ne palamaan jo täällä maan päällä, turhaan olet sinä etsivä -puuta, joka sinua varjostaisi, turhaan lähdettä, joka sammuttaisi -tulikuumien huultesi janon, ja ilma, jota hengität, tuuli, joka -henkäilee ympärilläsi, on palava kuin tuli, tuli, tuli..." - -Kiihkeä puhuminen näytti tyhjentäneen hirmuisen ukon viimeiset -voimat. Hän vaikeni äkkiä, mutta seisoi yhä samassa asennossa käsi -uhkaavasti nostettuna poikaa kohden ja silmät ikäänkuin kaivautuneina -hänen silmiinsä. Tämän kasvot vääristi kauhu ja viha hirveän ja -inhottavan näköiseksi. Tylyyden ilmeellä, joka melkein kiihtyi -julmuudeksi, keskeytti hän vihkimisen ja huusi alas seurakunnalle: - -"Viekää mielipuoli kotiin!" - -Kukaan ei kuitenkaan liikahtanut penkistään alhaalla kirkossa, kaikki -istuivat äänettöminä ja ikäänkuin kauhun lumoamina. Luonnoton poika -kääntyi isäänsä ja huudahti: - -"Poistu täältä äläkä häiritse toimitusta, jonka olen alottanut!" - -Mutta samassa näytti luuranko ikäänkuin höltyvän, käsivarsi vaipui -alas, kamalat silmät kadottivat loistonsa ja hän kaatui hervotonna -kivilattialle. Jönköpingin kunnianarvoisa kirkkoherra ja kapteeni -riensivät nyt luo ja koettivat nostaa vanhusta. Mutta hän oli -kuollut. Poika lähti alttarilta ja tuli myös ruumiin luo, ja -mestari Johan Bazius sanoi hänelle, että niin suurimmassa määrin -odottamattomain seikkojen tapahduttua ei kukaan voinut häneltä -vaatia, että hänen olisi päätettävä vihkiminen, vaan tahtoi mestari -Johannes tehdä sen itse, koska sattui olemaan saapuvilla. Herra -Pietari Laurinpojan kasvojen ylitse häivähti kylmä, jäykkä, katkera -hymy, jota selitettiin luonnolliseksi ilmaukseksi siitä hirveästä -jännityksestä, jossa hänen täytyi olla. Kuitenkin seurasi hän isänsä -ruumista, jonka muutamat seurakuntalaiset kantoivat ulos kirkosta. - -Katri muori, joka kaikessa tässä näki Herran rankaisevan käden, -tunsi kuitenkin sääliä tätä kovasydämistä, onnetonta miestä kohtaan, -joka oli saanut omasta pojastaan rangaistuksen, joka epäilemättä oli -vaivannut ja raadellut häntä pahemmin kuin kukaan muu ihminen, ja -vanha vaimo luki sydämessään rukouksen hänen puolestaan, jonka tähden -hän oli kärsinyt niin paljo ja elänyt puutteessa, kun mies itse oli -sen sijaan niin monet vuodet nauttinut väärin saatua omaisuuttaan, -ja niin rukoillesaan tunsi hän ihmeellisen rauhan rinnassaan, ja kun -hän nosti katseensa, näki hän lempeäkasvoisen vieraan pappismiehen -vihkivän yhteen hänen poikansa ja Susannan. Ja sisäinen rauha -ilmeni hymyssä, joka tosin oli surumielinen, mutta joka levisi kuin -kirkastuksen hohde hänen lempeille kasvoilleen. - -Ei enää tapahtunut mitään, joka olisi häirinnyt vihkimistä tai -hääseuraa illalla Stensjössä. Kuitenkin jutteli kansa suurella -varmuudella, etteivät häät, jotka alkoivat niin kuulumattomilla -tapahtumilla, voineet viedä onnelliseen avioliittoon, ja monet -vieraista olivat samaa mieltä kuin kansakin ja pudistelivat -epäilevästi uljasta sulhasta ja kaunista morsianta kohden, jotka -hymyilivät toisilleen ja hymyilivät tulevaisuudelleen. - - * * * * * - -Sellainen oli pääpiirteiltään Svenarumin lukkarin kertomus siitä, -mitä hänen seurakunnassaan tapahtui "Kustaa Hornin sodan aikaan". Hän -päätti sen aina seuraavin sanoin: - -"No niin, kävi kuten saattoi käydä moisessa tapauksessa. Korpraali -lähti sotaan kuukauden jälkeen tai niille paikoin, kun oli ensin -parantanut haavansa, eikä Katri muorilla ollut enää mitään Stensjöhön -muuttoa vastaan. Kirkkoherra muutti jonkun ajan jälkeen pois -Svenarumista, sillä nähkääs, hän oli ainoastaan väliaikaisena, -mutta mihin hän meni, siitä en ole koskaan päässyt oikein selville. -Rikas hän oli, jotta olisi voinut peittää tien pappilasta kirkolle -välkkyvillä hopealautasilla kahteen kertaan, minä sen näet tiedän, -sillä minä autoin sälyttämässä tavaroita kuormaan Herrapa hänet -tiennee, mistä hän sai kaiken rikkautensa. Niin tuli sitte tyyntä -ja hiljaista pitäjässä joksikin aikaa. Silloin tällöin saapui -kirje nuorelle rouvalle Stensjöhön, mutta korpraali Hammar itse ei -saapunut; hän oli yhä sodassa. Seuraavana kesänä, kesäkuun alussa -vuonna 45, syntyi Stensjössä poika, joka sai nimen Kasper äidinisän -mukaan, ja sitä myöten oli kaikki hyvin, mutta kuukautta ja päivää -myöhemmin oli nuori äiti kuollut." - - * * * * * - -Susanna Hammar kuoli heinäkuun 7 päivänä 1645. - -Saman päivän illalla oli Hammar teltassaan Brunnin kaupungin -edustalla Mährissä; Lennart Torstensson piiritti tätä kaupunkia, kun -oli ensin perinpohjin hävittänyt kolmannen keisarillisen sotajoukon, -joka oli lähtenyt sotimaan häntä vastaan. - -Päivällä oli ollut kuumaa vihollisen vastassa, ja Hammar, joka -oli taistellut tavallisella urhoollisuudellaan, seisoi teltan -tankoa vasten nojaten ja silmäili tienoota, jonka pohjoisella -taivaanrannalla nousi sakea ja musta pilviseinä, laskevan auringon -kullalla reunustamana. Mutta Hammarin ajatukset liitelivät -pilviseinän lävitse kauas pohjolaan, jossa hän näki kotinsa vuorien -välissä ja vaimonsa, ja hän näki hänet niin selvästi kuin olisi -ruumiillisesti ollut hänen luonansa, ja hän hymyili autuasta hymyä, -kanuunain jyskyessä kaupungista ja ruotsalaisesta piiritystykistöstä. - -"Kuollut!" virkkoi silloin karkea ääni, ja muuan hahmo näyttäytyi -teltanaukossa varjostaen näköalan. Se oli korpraali Städ. Hän saapui -sisään ja tällä ainoalla sanalla ilmaisi surunsa siitä, että oli -päivän taistelussa menettänyt vanhan hevosensa, joka uskollisesti -ja onnellisesti oli kantanut hänet niin monien taistelujen lävitse. -Mutta sana, niin vähän kuin sillä olikin yhteyttä Hammarin ajatusten -kanssa, kukisti yhdellä kertaa ruusuisen kodin, jossa hänen vaimonsa -ja äitinsä istuivat ajatellen häntä ja puhuen hänestä, ja kamala, -hirveä aavistus välähti hänen sielussaan. Oli kuin musta pilvi -olisi saartanut hänen rauhallisen kotinsa kuten suuri paarivaate, -ja salama, joka pilvestä välähti, tuntui toistavan ystävän lausuman -sanan: "kuollut!" - - - - -4. - -DULLE WRANGEL JA KORPRAALI. - - -Taistelu riehui hetken aikaa tulisena Lechvirran rannoilla. -Ruotsalainen sotajoukko oli Kaarle Kustaa Wrangelin johdolla, joka -elokuun 18 p:stä 1646 oli ruotsalaisten joukkojen ylipäällikkönä -ja oli tässä arvoasemassa mainehikkaan Lennart Torstenssonin -seuraaja, -- ruotsalainen sotajoukko oli mennyt Lechvirran ylitse -Oberndorfin luona vähän matkaa etelään Lechvirran laskusta Tonavaan. -Kokoonhaalittu joukko talonpoikia koetti estää ylimenoa, mutta mitäpä -voivat he sellaisia joukkoja vastaan kuin ruotsalaiset harjaantuneine -johtajineen. Kuitenkin riehui taistelu hetken aikaa sangen tulisena, -ja ruotsalaiset saivat muutamia haavotettuja; muiden muassa -haavottui urhoollinen eversti Grundel, sittemmin niin kuuluisa Simon -Grundel-Helmfeldt. - -Etumaisten joukossa ruotsalaisten puolella oli Dulle Wrangel. Hänen -oikea nimensä oli Helmud, mutta häntä kutsuttiin Dulleksi levottoman, -hurjan mielensä tähden, joka rakasti lasien kilinää juomaseuroissa -yhtä suuresti kuin miekankalsketta tulisimmassa ja verisimmässä -taistelussa. Hän oli yksi urhoollisimmista ja pelottomimmista -upseereista ruotsalaisessa sotajoukossa ja oli Lennart Torstenssonin -aikaan saavuttanut suuren maineen ja ollut paljo käytetty, kuitenkin -enimmäkseen sotajoukon etunenässä, johon hänen kuolemaa halveksiva -rohkeutensa parhaiten sopikin. Niin kulki hän edeltä, kun Torstensson -1641 meni Sudetien yli Mähriin ja valtasi Olmützin ja retkeili -reippaine poikineen aina Wieniin, keisarin pääkaupunkiin saakka. -Kaksi vuotta myöhemmin lähti hän Torstenssonin kera Tanskaa vastaan --- Kustaa Hornin sodan aikaan Skånessa -- ja valtasi tammikuussa 1644 -koko Juutinmaan aina Skageniin saakka. Rohkeus oli hänen luonteensa -pääpiirre, ja enimmäkseen oli onni hänelle suosiollinen. Lukemattomat -ovat hänen urotyönsä, jotka ympäröivät loisteella hänen nimensä niin -ylhäisten kuin alhaistenkin piireissä, vaikkakin näiden suuruuden ja -kunnian aikojen historialla ei ole yhtään lehteä häntä varten. - -Nyt oli hän tulisella sotaratsullaan syössyt syvälle vihollisten -joukkoon, ja ennenkuin tiesikään, oli hän äkkiä aivan yksin. -Vihollisten joukko alkoi jo väistyä, mutta ahdinko Dulle Wrangelin -ympärillä kävi yhä suuremmaksi, ja näytti pimeältä kuinka hän -selviäisi. Muuan roteva baierilainen pisti hänen hevosensa -kuoliaaksi, ja Wrangelin toinen jalka tarttui jalustimeen, jotta hän -varmasti luuli katsovansa viimeistä hetkeään silmästä silmään. Hän -hakkasi ympärilleen kuin vimmattu, mutta voimat alkoivat pettää, -ja muuan vihollisjoukon ratsumies, joka vähää ennen oli saapunut -paikalle, nosti jo miekkansa halkaistakseen hänen päänsä. - -Silloin ratsasti joukko ruotsalaisia ratsumiehiä täyttä neliä -kentän ylitse. Muuan heistä näki kihermän Helmud Wrangelin -ympärillä ja kiidätti sinne, ja juuri kun vihollisten ratsumies oli -upottamaisillaan miekkansa kären upiuupuneeseen Wrangeliin, kaatui -hän hevosensa selästä taapäin, luoti sydämessään. Samassa iski muuan -toinen ratsumies kihermään. Hänen käsivartensa oli vahva ja hänen -miekkansa puri hyvin. Ei kestänyt kauan, ennenkuin vihollisparvi oli -hajotettu, ja Helmud Wrangel oli yksin, nähden urhean ratsumiehen -loittonevan pakenevain perästä ja katoavan yhdessä heidän kerallaan -syyssumuun kentällä. - -Mutta Dulle Wrangel ei koskaan unhottanut kasvojen piirteitä, -jotka kerran olivat syystä tai toisesta painuneet hänen mieleensä. -Monien vikojensa ja puutteidensa ohella oli hänellä ansioitakin, -niiden joukossa hänen hyvä muistinsa. Mutta kun hyvä muistikin -saattaa joskus viedä harhaan, koska sen tytär saattaa olla kosto -yhtä hyvin kuin hyvän palkitseminen, niin oli tämä ansio kylläkin -kaksimielinen, mikäli riippui hänen muistojensa laadusta, tuliko hän -esiintymään pahoin vai hyvin. Myöhään illalla, kun sodan melske oli -jo aikoja hiljennyt ja iltahuuto pidetty ruotsalaisessa leirissä, -kulki hän telttakujia edestakaisin. Lopulta saapui hän muutaman -ratsuväkirykmentin luo, joka oli majotettu muutamiin taloihin, -lähellä virran rantaa. Täällä kuuli hän karkean ja äreän äänen -virkkovan: - -"Jumala armahtakoon moista häpeää... jos vasta jäätte jälkeen, kun -hän ratsastaa edeltä, niin tahdon olla puunpalanen, jollen survaise -miekkaani lävitsenne; ettekä eläessänne tule unhottamaan, että olette -joutunut vasaran ja alasimen väliin..." - -"Kuules, hyvä mies", sanoi Helmud Wrangel, joka oli tullut aivan -puhujan luo, "mikä sinua niin suututtaa?" - -"Herra paratkoon... eversti!" virkahti kiukuttelija, ensin hieman -ällistyneenä nähtyään Helmud Wrangelin tutut kasvot, mutta kuitenkin -pian tointuen. "Herra paratkoon, poika parat eivät ole vielä oppineet -tietämään huutiaan, mutta tietysti kaikki ovat lapsia alussa... -Nähkääs, he olivat jättäneet korpraalinsa kitimeen, ja hän on nyt -tullut niin tulimaisen uhkarohkeaksi, että hän on aivan kuin hurja, -kun puhalletaan hyökkäykseen, ja sitä en minä voi sietää, sillä -nähkääs... eihän kukaan voi kuitenkaan olla mukana kaikkialla." - -"Kuka on korpraali, josta puhut?" - -"Korpraaliko?... Joo, hän on Hammar, hän... Hän nai, niin, siitä on -nyt kaksi vuotta, ja mennä vuonna kuoli hänen vaimonsa, ja siitä -pitäen... niin, siitä pitäen hän tuskin on enää kaltaisensa, ei -ole... hän on nyrpällä nenin, milloin ei vain saa liehua miekkoineen -taistelun tuoksinassa, ja kun hän on vetänyt miekkansa, niin..." - -"Hyvä, hyvä... tuo ei kuulu hullummalta... Mikä oma nimesi on? Olet -hänen hyvä ystävänsä, voin huomata, mikä on nimesi?" - -"Städ, eversti...! Olen ollut mukana siitä pitäen, kun armollisen -kuninkaan kera majailimme Riian edustalla, ja Hammar on ollut -myös...! Hän oli silloin vain kapteeni Witten kuormastopoikana ja -minä olin ratsumiehenä, sillä minä olin muutamia vuosia vanhempi, -mutta sitte pääsi hänkin ratsumieheksi ja... nyt olemme korpraaleja -molemmat..." - -"Ja hyviä tovereja... no, siitä minä pidän; urhoollinen mies -ansaitsee hyvän ystävän... ota toverisi mukaasi ja seuraa minua, niin -juomme lasin viiniä yhdessä..." - -"Jumala varjelkoon everstiä... mitä minuun tulee, niin käy se kyllä -laatuun, mutta Hammar... nyt kuuntelee hän tuskin sillä korvalla!" - -"Voit kuitenkin koettaa... tahtoisinpa nähdä sen sotamiehen, joka -kieltäytyy juomasta lasin viiniä Helmud Wrangelin kanssa..." - -Städ raapi korvallistaan, mutta sitte meni hän edeltä, ja Helmud -Wrangel seurasi perästä. He pysähtyivät rakennuksen eteen, johon -oli majotettu joukko ratsumiehiä. Muutamasta ikkunasta loisti valo, -ja kun ikkuna oli aivan lähellä maata, oli helppo nähdä huoneeseen. -Helmud Wrangel katsoi huoneeseen ja tarttui äkkiä Städin käsivarteen. - -"Ei, ei!" huudahti hän. "Tahdon tarjota tälle miehelle kokonaan -muuta... Pysähdy, mies, menen sinne itse." - -Hetkistä myöhemmin aukeni ovi ja Helmud Wrangel seisoi kasvotusten -miehen kanssa, joka oli pelastanut hänen henkensä. Korpraali -istui kumartuneena kirjeen ylitse, jonka lukemiseen hän oli niin -syventynyt, ettei hän kiinnittänyt mitään huomiota tulijaan, -ja kyynel kyynelen jälkeen vieri hänen ahavoituneita kasvojaan -pitkin, kielien, miten syvälle sydämeen oli täytynyt sattua niiden -sanojen, joita hän luki. Tuimaan Helmud Wrangeliinkin näytti soturin -liikutuksen näkeminen tekevän vaikutuksensa; ainakin vapisi hänen -äänensä, kun hän virkkoi: - -"Jumalan rauha, Hammar, ja kiitos viimeisestä tänään...!" - -Hammar silmäsi tulijaan, ja nähtyään everstin, taittoi hän kirjeen -nopeasti kokoon ja nousi. - -"Antakaa tänne kätenne ja katsokaa minua kasvoihin, mies", jatkoi -eversti, mieluisasti yllätettynä sotilaan uljaasta, vaikkakin -surullisesta ulkonäöstä. "Olette pelastanut tänään Helmud Wrangelin -hengen... kiitos siitä... valitettavasti lieneekin se ainoa palkinto, -minkä minä voin antaa..." - -"Ja ainoa palkinto, minkä minä tahdon saada, eversti!" vastasi Hammar -ylpeähkösti. - -Helmud Wrangel katsoi häneen ja hänen silmänsä loistivat. - -"Äitini muiston kautta", huudahti hän ja pani kätensä Hammarin -olalle, "sinä olet ylpeä, sinä olet kelpo poika, sinä olet mieleiseni -mies... No hyvä, saadaanpahan nähdä, enkö voi tehdä sinulle mitään -vastapalvelusta!" - -Ja näin sanoen eversti lähti. Hammar katsoi hänen jälkeensä -huulillaan hymy, jossa piili sekä epäilystä että surumielisyyttä, -hänen huuliltaan pääsi huokaus, ja hän istuutui jälleen ja otti -kirjeen, jonka lukemisen överstin tulo oli keskeyttänyt. Kirjeen -ulkonäkö osotti, että sen lukeminen oli rakas ja usein uudistuva -ajanviete omistajalleen; sen reunat olivat kuluneet ja siellä täällä -oli kappale kirjotustakin himmennyt, aivan kuin jotakin nestettä -olisi pisaroittain sille tippunut. Kirje oli aivan lyhyt, mutta -sitä merkitsevämpi. Se oli hänen vaimovainajaltaan, joka parhaassa -kukostuksessaan oli temmattu pois häneltä ja lapselta, jolle hän oli -antanut elämän. - -"Rakas sydämeni puoliso", luki hän kirjeestä, "kun tämä saapuu -käsiisi, olen minä jo kuollut, ja pienellä pojallamme, joka nukkuu -vieressäni, ei enää ole äitiä. Jumala siunatkoon sinua kaiken -rakkautesi tähden ja antakoon sinulle kaiken onnen, joka vilpittömiä -ja uskollisia odottaa. Yksi asia on sydämelläni, ja sen tahdon -sinulle ilmaista, ennen kuin on liian myöhä. Lapsuuden ystäväni, -Anna, rakastaa sinua ja sentähden pakeni hän häistämme. Hän -ansaitsee myös sinun rakkautesi ja hänestä tulee hellä äiti pienelle -pojallemme. Älä luule, että unhotat minut, vaikka otatkin hänet -puolisoksesi. Ah, aivan varmaan ansaitsee hän paremmin rakkautesi -kuin minä olen ansainnut, ja siinä maailmassa, johon menen ennen -teitä, iloitsisin minä onnestanne ja rukoilisin laupiasta Jumalaa -suomaan teille kaiken sen hyvän, joka voi tulla ihmisen osaksi. Jää -hyvästi äläkä sure ja valita sitä, mikä on Herran tahto!" -- -- - -Hammar taittoi kuluneen kirjeen kokoon ilmeellä, joka melkein -muistutti hartautta, ja pani sen pieneen hopeakoteloon, jota hän -kantoi kaulassaan nahkanauhassa, missä riippui myös pieni pyöreä -kivi. Ja nyt, kuten aina, kun hän luki tämän kirjeen, kiiti ajatus -Annan valoisaan kuvaan, ja hän näki melkein selvemmin kuin itsekään -tahtoi ne monet epäilemättömät todistukset hänen rakkaudestaan, -joihin ei hän ennen kiinnittänyt mieltään, mutta jotka nyt sukelsivat -esiin oikeassa olennossaan, ikäänkuin manalle menneen rukousten -herättäminä. Inhimilliset tunteet virtailivat lämpiminä soturinkin -sydämessä, ja siinä autiudessa, joka kolkonsi hänen ympäristöään -hänen puolisonsa vaivuttua tuonen uneen, alkoi hän sydämessään -kaivata jotakin, johon hän voisi turvautua ja joka voisi täyttää -sen tyhjyyden, jota ei menestys eikä maine eikä hänen lämmin -isänmaanrakkautensakaan voinut täyttää. Sillä mitä on kunnian loiste, -mitä itse elämäkään yksinäiselle? Se on kuin nummen vaaleankeltainen -vihreys, verrattuna uhkeaan väriloistoon, joka rehottaa rannalla, ei -ainoastaan uinuen kirkkaan puron syleilyyn, vaan saaden runsaalle -kasvullisuudelleen ja kauneudelleen siltä ravintonsa ja siinä -kuvastellen. - -Kun Städ astui sitte illalla huoneeseensa, oli Hammar kaltaisensa, -kuten tavallisesti viime vuoden kuluessa. - -Niin kului syyskuu ja oltiin keskellä lokakuuta. Silloin tuli eräänä -iltana Hammarin luo soturi tuoden sotamarskilta käskyn, että Hammarin -heti oli saavuttava hänen luoksensa. Hammar oli valmis heti paikalla -ja lähti sotamarskin, Kaarle Kustaa Wrangelin luo. Tämä oli useampain -korkeampain upseerien ympäröimänä, niiden joukossa myös Helmud -Wrangel. Sotamarski tarkasti saapunutta ratsumiestä päästä jalkoihin, -ja hänen katseensa oli terävä ja läpitunkeva. Mutta ikäänkuin hän -olisi ollut tyytyväinen tarkastukseensa, viittasi hän kädellään ja -meni sisempään huoneeseen, johon Hammar seurasi. - -"Tämä kirje on sinun vietävä Schlesiaan, kenraali Arvid -Wittenbergille!" - -Hammar otti kirjeen, mutta sai samalla suullisen viestin, joka oli -erittäin tärkeä ja jota sotamarski ei uskaltanut uskoa paperille. -Helmud Wrangel se oli esittänyt Hammarin tähän luottamustehtävään, -jonka täyden arvon jokainen saattoi käsittää. Urhea korpraali -oli herättänyt huomiota, ja silloin kuten useinkin tarvittiin -tuskin enempää, jotta kelpo mies pääsisi ylöspäin ja saavuttaisi -tunnustusta. Kuinka syvälle suru olikin juurtunut nuoren miehen -sydämeen, ei hän kuitenkaan ollut tunteeton sille kunnialle, jota -hänelle osotettiin, eikä hän kulkiessaan sitte ulomman huoneen -lävitse, jossa upseerit olivat, voinut olla luomatta kiitollista -katsetta Helmud Wrangeliin, joka nyökäytti niin suosiollisesti -päätään hänelle, että se herätti ympärillä seisovain huomiota, ja hän -kuuli huoneesta poistuessaan, että eversti oli juuri kertomaisillaan, -mitä heidän keskensä oli tapahtunut taistelussa Lechvirran ylitse -mennessä. - -Städkin huomasi vilpittömällä ilolla Hammarin kasvojen muuttuneen -ilmeen, niin näkymätön kuin tämä muutos olikin. Mutta ei ole -harvinaista, että karkean pinnan alla ovat hienommat tunteet hyvin -tarkkapiirteiset. Hän ei virkkanut illalla mitään, mutta aamun -koitteessa, kun Hammar nousi ratsaille, seisoi hän hänen rinnallaan, -ja silloin virkahti hän yhtäkkiä: - -"Saas nähdä, Hammar, eivätkö tiemme pian tule eroamaan!" - -"Kuinka niin, Städ?" vastasi Hammar. "Luulin, että nyt tunnemme siksi -paljo toisiamme, jotta voimme jäädä ystäviksi koko iäksi." - -"Ystäviksi, niin", tuumi Städ. "Jos kapuat ylöspäin, kuten kyllä -näytät tulevan tekemään, niin riippunee ystävyys välillämme sinusta, -Hammar, eikä minusta!" - -Ja kauan sen jälkeen, kun hevosen kavioiden kopse oli hälvennyt -aamuhämyyn, seisoi Städ samalla paikalla, jossa oli eronnut -Hammarista. Tämä ratsasti reippain mielin tietänsä, säästämättä -itseään tai hevostaan, ja epäilemättä oli sotamarski keksinyt -hänestä oikean miehen tätä asiaa toimittamaan; sillä tarvittiin sekä -neuvokkuutta että pelottomuutta yksin raivatessaan tiensä usean -vihollismaan lävitse ja aina ollen urkinnan esineenä. - -Kuitenkin olivat nyt asiat aivan toisin kuin kymmenen vuotta -takaperin, kun saksalaiset everstit ruotsalaisessa sotajoukossa -ottivat vangiksi valtiokansleri Akseli Oxenstjernan ja uhkasivat -siirtyä vihollisten puolelle. Sen jälkeen oli Kursachsenia -riittävästi kuritettu ja maailma kummakseen nähnyt sekä Banérin että -Torstenssonin rientävän voitosta voittoon. Jo edellinen oli vuonna -1640 pakottanut Brandenburgin uudistamaan liiton Ruotsin kanssa, ja -Torstensson pakotti Kursachsenin siihen 1645. Itse ylpeä keisarikin, -joka vuonna 1635 ei ollut tietävinään, että hänellä oli vihollisia, -joita nimitettiin ruotsalaisiksi, vaan jätti Kursachsenin tehtäväksi -keskustella heidän kanssaan, -- itse tämä keisarikin ei ainoastaan -tunnustanut, että nämä ruotsalaiset olivat olemassa, vaan olipa -vielä valmis välittömästi ryhtymään keskusteluihin heidän kanssaan. -Wittstockin, Chemnitzin, Leipzigin ja Jankowitzin taisteluiden -voittajat puhuivat kieltä, joka tosin oli hyvää ruotsia, mutta jota -ymmärsi joka mies, ja kun tykit lopuksi jyrisivät Wienin porttien -edustalla, kannatti tuskin enää ylpeillä tietämättömyydellään siitä, -että tämä vihollinen oli olemassa. - -Kaarle Kustaa Wrangel seisoi vuoden 1646 alussa 23,000 valiosoturin -kera Böhmissä, mutta vetääntyi sieltä länteenpäin, jotta olisi -lähempänä yhtyäkseen Ranskasta odotettuun apujoukkoon. Keisarilliset -tulivat jälestä, ja juhannuksen aikaan ahdistelivat Kaarle Kustaa -Wrangel ja arkkiherttua Leopold toisiaan Marburgin lähellä, mutta -siitä ei kuitenkaan sukeutunut ratkaisevaa taistelua. Arkkiherttua -perääntyi neljäntoista päivän jälkeen menetettyään 400 miestä, -ja Wrangel seurasi asettuen lujaan asemaan Giessenin luona. -Vihdoin monien neuvottelujen jälkeen saapui Turenne ranskalaisine -joukkoineen ja yhtyi ruotsalaiseen. Silloin oli heinäkuun 31 päivä, -ja yhdistyneet joukot kääntyivät kohta tämän jälkeen eteläänpäin ynnä -marssivat Baieriin elokuun lopulla. Syyskuun alussa meni Wrangel -Lechvirran ylitse Oberndorfin luona ja ajoi ilman vaivaa pakosalle -baierilaisen talonpoikaisjoukon, jonka jälkeen Baieri oli avoinna -yhdistyneille sotajoukoille. Sitä pelästystä, jonka tämä synnytti -Baierin vaaliruhtinaassa, tahtoi Wrangel käyttää hyväkseen jos -mahdollista erottaakseen keisarista tämän uskollisen liittolaisen, -ja viesti, joka Hammarin oli vietävä Arvid Wittenbergille, oli tämän -suunnitelman yhteydessä. Kaarle Kustaa Wrangel toivoi nimittäin, -että Schlesiassa seisovain joukkojen ryntäyksellä saataisiin keisari -joukkoineen perääntymään ja siten jättämään Baierin oman onnensa -nojaan, jonka johdosta tämän maan vaaliruhtinas, jolla sitä paitsi -oli monta syytä tyytymättömyyteen keisaria kohtaan, mahdollisesti -saataisiin liittymään Ruotsiin, jolloin keisari olisi menettänyt -kaikki liittolaisensa. Mutta nopeus oli tarpeen, sillä arkkiherttua, -joka oli seurannut yhdistyneitä joukkoja ja joka tähän asti oli -estetty pääsemästä Lechvirran ylitse ja tulemasta Baieriin avuksi, -saattoi kuitenkin lopuksi, yhden tai toisen sattuman suosimana, -todellakin onnistua pääsemään ylitse jostakin vartioimattomasta -paikasta. - -Sellainen oli asema, kun Hammar jätti ruotsalaisen pääjoukon -mennäkseen itäisen sivujoukon luo Schlesiaan. Täälläkin oli onni -ollut ruotsalaisille aseille suosiollinen. Wittenberg oli kesällä -voittanut Piccolominin, joka oli perääntynyt Mähriin, jonka jälkeen -Wittenberg oli tehnyt partioretken Böhmiin ja Mähriin ja käynyt -auttamassa ruotsalaisia linnueita Olmützissä, Neustadtissa ja -Eulenburgissa sekä sen jälkeen palannut Schlesiaan. - -Kun Hammar saapui ruotsalaiseen leiriin tällä seudulla, vallitsi -täällä yleinen tyyneys, eikä tällä hetkellä tiedetty mistään -laajemmista hankkeista. Olipa kenraali yhdessä muutamain -päällikköjen kanssa ratsastanut pohjoiseen ollakseen läsnä -erään upseerinsa, majuri Bertil Niilonpojan häissä, jotka nyt -näinä päivinä vietettäisiin Klossowin linnassa Bärwaldin luona -Mark-Brandenburgissa. Ja Hammar lähti viipymättä taipaleelle tähän -linnaan. - -Illalla marraskuun 4 p:nä ratsasti hän Bärwaldin kaupunkiin. Hän -meni muutamaan pikkukaupungin ravintolaan, ja kun Klossowin linna -sijaitsi aivan kaupungin edustalla, päätti hän viipymättä jatkaa -ratsastustaan, annettuaan hevosensa lyhyen hetkisen levähtää ja itse -laittauduttuaan esiintymiseen kenraalin edessä. Hääräilevä isäntä, -joka oli oivallisella tuulella niiden monien vieraiden johdosta, -joita häät Klossowissa olivat hänelle tuoneet, huvitti vierastaan -melkein väsyttävällä tavalla kuvaillen linnaa, sen omistajaa herra -Anton von Mörneriä ja tämän vaimoa rouva Maria von Schapelowia ynnä -heidän tytärtään fräulein Katharina Evaa, joka juuri tänään oli -morsiamena. Sulhasen, ruotsalaisen majurin, herra Bertil Niilonpojan -tunsi hän myös hyvin. - -"Kas, jos olisi nyt kuten ennen", sanoi hän huokaisten, ikäänkuin -tahtoisi viitata, kuinka läheisissä väleissä hän oli vanhan -aatelisperheen kanssa, "nähkääs, olisipa kuten ennen, lähtisivät -nyt vastanaidut täältä Zalliniin Oderin varrella, sillä herrat von -Mörner lukeutuvat Klossowiin ja Zalliniin, niin tekevät... Ach mein -Herr Gott, muistan vielä hyvin autuaan herra Otto Stellanin ja hänen -häänsä, hän kuoli parisen vuotta sitte, jalo herra, ja hän kuoli -kaukana teidän maassanne, Ume oli luullakseni kaupunki nimeltään... -Autuaan herran lapset ovat kaikki teidän isänmaassanne, mutta hän -olikin enemmän ruotsalainen, ja se ei ole kumma, sillä hän joutui -jo 70-luvulla Ruotsiin... Ach mein Herr Gott, olen nähnyt paljo -maailmaa ja tunnen monia maamiehiänne... Nähkääs, täällä, juuri -tässä huoneessa asui Kustaa Horn ynnä herrat Juhana ja Kaarle Banér, -antakaas, kun katson... niin, se oli 1631, kun ranskalainen parooni, -herra Charnacé oli myös täällä, ja he tekivät liiton keskenään. -Niin, siitä on nyt pian 15 vuotta, ach mein Herr Gott, ja sota -jatkuu vielä, vaikka se onkin vetääntynyt toisille seuduille päin ja -jättänyt meidät täällä meren rannalla jokseenkin rauhaan..." - -Useampain vieraiden saapuminen teki vihdoin lopun puheliaan -miehen sanatulvasta, ja Hammar valmistautui ratsastamaan -linnaan. Täällä vilisi hevosia ja kaikenlaatuisia palvelijoita, -puettuja kallisarvoisiin ja loistaviin pukuihin, tallirengistä -henkipalvelijaan saakka, ja lukuisain soihtujen valossa näytti -kaikki eriskummaiselta, varsinkin jos katsojan ajatukset oleskelivat -toisella taholla, kuten Hammarin oli laita. Kuten usein tapahtuu, -että, kun sydämen täyttää jokin rakas asia, joka ikäänkuin täytyy -haudata syvälle pohjalle, jottei se vaikuttaisi lamauttavasti -levottoman elämän ajatusta vaativiin tehtäviin, mitä mitättömin -sattuma palauttaa ajatukset niille aloille, joilla ne ovat tottuneet -liikkumaan, niin oli Kustaa Hornin nimen pelkkä mainitseminen vienyt -Hammarin ajatukset hänen tärkeästä asiastaan siihen tapahtumaan, -joka tähän aikaan ennen muuta liittyi tähän nimeen, nimittäin sotaan -Skånessa ja sieltä aivan luonnollisesti jatkanut matkaansa hänen -omaan kohtaloonsa. Ja niin kiintynyt oli hän muistoihinsa, että hän -keskellä tätä kirjavaa hevosten ja ihmisten vilinää, keskellä synkkiä -savupilviä, joita soihdut tupruttivat, näki vaimovainajansa kuvan ja -hänen rinnallaan hänen ystävättärensä. Hän heräsi vasta linnanvoudin -huudahdukseen ja ilmotti nimensä ja asiansa, että hänen täytyi tavata -kenraalia, herra Arvid Wittenbergiä. - -Hän laskeutui ratsailta, ja kun hevosen oli ottanut muuan tallirenki, -meni hän ylös linnaan. Täällä tapasi hän hovimestarin, joka vei hänet -suureen saliin, missä karkelo kävi parhaallaan. Hänen täytyi odottaa -hetken aikaa salin ovella ja katseli hän sillaikaa karkeloivia, jotka -vilkkaina pyörteinä leijuivat hänen ohitsensa. Äkkiä säpsähti hän -ja pyyhkäisi ehdottomasti kädellään otsaansa. Näkikö hän nyt taas -haaveolentoja tässä kirkkaassa kynttiläin valossa, kuten oli äsken -nähnyt himmeässä soihtujen loimossa! Ei, karkeloivain parvessa oli -tosiaankin muuan pari, joka aivan liian elävästi muistutti hänelle -hänen elämänsä samalla suloisimpia ja katkerimpia muistoja. Mies oli -pitkä ja solakka, tummakiharainen, silmät suuret ja säkenöivät ja -hänen karkeloparinsa oli epäilemättä kemujen kaunein tähti, vaalea, -sinisilmä tyttö, niin heleä ja valkoinen kuin äsken puhennut lilja. -Tämä oli neitsyt Anna Skytte, ja hän, joka häntä kiidätti karkelossa, -oli majuri Fritz von Krokow. Koskaan ei Anna ollut Hammarista -näyttänyt niin kauniilta kuin tällä hetkellä, kenties yhtä paljo -sentähden, että hän aina oli nähnyt Susannan tämän rinnalla eikä -rakkautensa tähden huomannut eikä oikein voinut arvostella hänen -kauneuttaan, kenties myös sentähden, että tunnustus hänen vaimonsa -kirjeessä antoi tälle kaunottarelle aivan erityisen viehätyksen. -Mutta varmaa on, ettei Hammar olisi koskaan voinut nähdä häntä -vastenmielisemmässä ympäristössä kuin tämän miehen rinnalla. - -Juuri sillä hetkellä, kun majuri ja hänen kaunis naisensa olivat -aivan Hammarin edessä, vaikeni soitto, eikä kumpikaan heistä voinut -pysähdyttyään olla huomaamatta kookasta ratsastajaa, jolla oli niin -ylpeä ryhti ja miehekkään kauniit kasvot. Anna seisoi hetkisen -aivan kuin kivettyneenä, sitte tarttui hän tahtomattaan majurin -käsivarteen. Hänen poskensa tulivat ensi hädässä valkoisiksi kuin -lumi, seuraavassa hengenvedossa tulvahti niille hehkuva puna, ja -melkein kuumeisella kiihkolla pisti hän kätensä majurin kainaloon ja -katosi salin toiseen päähän. - -Eräs kallisarvoiseen pukuun puettu palvelija, jolla oli Mörnerin -suvun vaakuna korukirjauksin ommeltu rintaan, lähestyi Hammaria ja -vei hänet salin lävitse sisempään huoneeseen, jossa kenraali odotti -häntä ja otti vastaan sotamarskin kirjeen ja suulliset tiedot, joita -Hammar toi. Heidän keskustelunsa kesti kauan. Vihdoin sanoi kenraali: - -"Sinun täytyy viipyä linnassa yli yön... huomenna tahdon vielä -kysellä sinulta yhtä ja toista, jota tänään en ole muistanut, ja -sitte ratsastat täältä mukanani." - -Yhä vielä keskustellen hänen kanssansa astui kenraali ulos -tanssisaliin, ja mahtoiko huomiota sitte herättää tämä seikka tai -vieraan ratsumiehen oma persoonallisuus, se voi olla epävarmaa, mutta -niin hyvin sulhanen, majuri Bertil Niilonpoika kuin tämän appikin, -linnanherra Anton von Mörner, tulivat hänen luoksensa ja alottivat -hänen kanssansa vilkkaan keskustelun. - -"Olette menettänyt vaimonne?" sanoi majuri ystävällisen -osanottavasti. "Olen kuullut sen veljeni tyttäreltä Annalta, joka on -paljo oleskellut ystäväni kapteeni Witten talossa..." - -Niin hyvin majuri kuin hänen veljensäkin olivat Kustaa Adolfin sodan -aikana kohonneet mitättömistä asemista niihin paikkoihin, joissa nyt -olivat. Vanhempi heistä Håkan oli everstinä Kronobergin rykmentissä -ja oli saanut aateliskilven ja kypärän 1645. Saman kunnian -saavuttivat perätysten nuoremmat veljet, niin Bertil kuin Kaarlekin. -Ainoastaan Johan, Annan isä, jäi aatelittomaksi. - -"Kas täällä, Anna", jatkoi majuri, joka hetkisen oli tähystellyt -Annaa ja keksi nyt hänet ja viittasi luokseen, "kas, täällä on -muuan vanha tuttavasi... vielä kai sinulla on joku tanssi hänen -varalleen..." - -Mutta Annaa seisoi niin vieraana, ja Hammarin silmistä näyttivät -hänen piirteensä ilmaisevan niin pettämätöntä vastenmielisyyttä häntä -kohtaan, että hän riensi vapauttamaan neidon kaikesta kiusasta, ettei -tämän tarvinnut hylätä eikä ollut pakotettu astumaan tanssiin hänen -kanssansa. - -"Karkelot vahalattioilla", sanoi hän sentähden, "eivät enää ole minun -asianani..." - -"Ymmärrän teidät", keskeytti hänet majuri, "enkä itsekin ajatellut -kerran niin, kun Herra kutsui ensimäisen vaimoni luoksensa... Mutta -nähkääs, nuori mies, aika vie mukanaan enemmän kuin luulemmekaan, kun -se kulkee kuningaskulkuaan... ja meidän surumme vaalenee lopulta!" - -Keskustelun katkaisi soitto, joka kutsui taasen karkeloon. Muuan -nuori upseeri tuli ja kumarsi Annalle, ja hän näytti ihastuksella -rientävän pois karkeloivien parveen. Kuitenkin kiinnitti hän silloin -Hammariin pikaisen, mutta levottoman, kysyvän, läpitunkevan katseen. -Tämä seisoi hetken katsellen hänen jälkeensä ilmeellä, jossa oli -kokonainen maailma ihmettelyä ja epäilyä, saattoiko tosiaankin tämä -tyttö tuntea häntä kohtaan sellaisia tunteita, joista hänen vaimonsa -oli puhunut kirjeessään. Hän poistui tanssisalista, mutta mihin hän -menikään, seurasi häntä kauniin tytön kuva, arkana ja umpimielisenä, -samoin kuin sadussa valkoinen orhi houkuttelee kuninkaan pojan yhä -syvemmälle metsään. Vielä unissaankin näki hän kuvankauniin olennon -ilmestyvän ja katoavan, mutta kadotessaan ikäänkuin viittaavan häntä -luokseen, kunnes vihdoin läpinäkymättömästä pilvestä ainoastaan -ihmeellinen katse säteili häntä kohden, lempeänä ja kirkkaana ja -salaperäisenä kuten yksinäinen tähti keskellä sysimustaa yötä. - -Kuinka suuresti ihmiselämän tapaukset lienevätkin riippuvaiset -tuumailevasta järjestä ja syvästä viisaudesta, huomaa kuitenkin -helposti ja juuri kaikkein tärkeimmissä ja merkitsevimmissä -toimissaan, että jotakin on ollut kaiken inhimillisen laskukyvyn -ulkopuolella, mutta tämä kuitenkin on niihin olennaisesti -vaikuttanut. Sitä nimitetään Jumalan sallimukseksi, sattumaksi, -onneksi tai onnettomuudeksi, aina kunkin luonteen ja käsityksen -mukaan; nimi kuitenkin vaikuttanee vähän asiaan, kun tätä ei -kuitenkaan voi kieltää. Tämä Annan satunnainen kohtaaminen, joka oli -tykkänään Pekka Hammarin laskujen ulkopuolella, teki häneen sellaisen -vaikutuksen, josta hän aluksi oli tuskin itsekään tietoinen, mutta -joka piankin kehkeytti hänen mielessään täyteen selvyyteen sen -ajatuksen, että tästä näkyi Jumalan sormen viittaus ja että kohtaus -Annan kanssa oli todistus hänen vaimonsa rukousten täyttymisestä. -Hänen sielunsa taipui halukkaasti siihen aavistukseen, että tämä oli -taivaan viittaus, ja hän kuunteli mielellään kuiskaavaa ääntä: ota -pojallesi hellä äiti ja itsellesi uskollinen ystävä. - -On kyllä totta, että tämän hedelmän kypsymistä olennaisessa -määrin auttoi hänen vaimonsa kirje ja ettei se ilman Annan koko -viehätysvoimaa olisi häneen mitään vaikuttanut; mutta toiselta puolen -on kuitenkin yhtä varmaa, että kirjeestä huolimatta hän olisi pitänyt -korkeimpana onnenaan pian taistelukentällä kaatuen jälleen yhtymistä -manalle menneen kanssa, jollei hänen tiensä olisi sattunut Annan -kanssa yhteen. - -Hammar oli parhaallaan näiden ajatusten saartamana, kun hänet -kutsuttiin kenraalin luo. Tämä oli päättänyt lykätä lähtönsä -puolipäivään, koska oli tullut tietoja, että hän silloin saisi -käsiinsä postin Ruotsista, ja sen johdosta joutui Hammarkin viipymään -Klossowissa pitempään. Kuultuaan tämän tiedon päätti Hammar, maksoi -mitä maksoi, koettaa puhutella Annaa. Mutta kuinka tämä kävisi -laatuun? Jos Susannan käsitys oli oikea, jos Anna rakasti häntä -todellakin, eikö hän silloin hyvällä syyllä saattanut toivoa, että -tämäkin haluaisi, jollei tavata, niin ainakin nähdä häntä ja että -siten keskustelu olisi mahdollinen. Tätä tuumien kulki Hammar -verkalleen käytävää kenraalin huoneesta, kun hän äkkiä muutamasta -puoliavoimesta ovesta näki puvun vilahduksen, ja hän rohkaisi -mielensä ja astui huoneeseen. Siellä oli tosiaankin Anna. Hän oli -kaunis kuten aina, mutta Hammarista näytti kuin hän olisi itkenyt, -vaikkakin hän hänet nähdessään tekeytyi niin jäykän ja kylmän -näköiseksi, että se aivan vihlaisi Hammarin sydäntä. - -"Suokaa anteeksi, neitsyt Anna", sanoi hän, "että käytän tilaisuutta -hyväkseni saadakseni puhutella teitä, mutta tiedätte aivan hyvin, -ettei sotilaan aika ole hänen omansa... minun täytyy pian ratsastaa -täältä, ja sitte ei tiedä kukaan, milloin saan teitä nähdä tai saanko -koskaan..." - -"Kuulostaa siltä kuin teillä olisi jotakin hyvin tärkeää minulle -sanottavaa", virkahti Anna, ilmeisesti koettaen näyttää niin -välinpitämättömältä kuin mahdollista. "Voinenko kentiesi teitä -jotenkuten palvella?" - -"Kun puhutte minulle tuolla vieraalla äänellä", keskeytti Pekka, -"niin teitä tuskin tunnenkaan... Ja kuitenkin muistan niin hyvin kuin -se olisi ollut eilen, kun te monta vuotta sitte sanoitte minulle -kerran Magdeburgissa, että hän, joka silloin oli ajatuksissani, -rakasti minua... Sen päivän jälkeen olen tuskin saanut sanoa teille -sanaakaan, ja häideni aikaan..." - -Hän katkaisi puheensa. Annan kasvot olivat niin kalpeat kuin -marmoriuuni, jonka reunustaan hän, näköjään yhtä kylmänä kuin sekin, -nojasi päätänsä, toinen käsi sydämellään. Hammar, joka ei voinut -käsittää, että tämä ulkonainen kylmyys oli seuraus äärimäisistä -ponnistuksista, joilla hän koetti säilyttää tyyneyttään, piti hänen -käytöstään todistuksena siitä, että tyttö oli aivan tunteeton häntä -kohtaan, ja sanoi sentähden surumielisesti värähtävällä äänellä: - -"Pyydän vielä kerran teitä antamaan minulle anteeksi, neitsyt Anna... -en valitettavasti ole oppinut sovittamaan sanojani niin sirosti kuin -kenties tarvittaisiin, kun nyttemmin puhun teidän kanssanne... ja -kuitenkin on meillä niin monia yhteisiä muistoja, että luulin voivani -puhua teille kuten siskolle ja avata teille sydämeni pelkäämättä -tulevani ymmärretyksi väärin." - -"Ja niin voittekin!" sanoi Anna niin kuiskaavalla äänellä kuin sanat -tuskin olisivat uskaltaneet tulla hänen huultensa ylitse. - -"Voinko minä?" huudahti Hammar tarttuen hänen käteensä ja pitäen sitä -omassaan hänen yrittämättäkään vetää sitä pois. "No, hyvä, kuulkaa -sitte minua, minulla on teille jotakin tärkeää sanottavaa, jotakin, -joka toisissa olosuhteissa epäilemättä olisi toistaiseksi jäänyt -sanomatta, mutta nyt saatte sen kuulla." Hän kertoi nyt vaimonsa -kuolemasta, surustaan ja ikävöimisestään, että pian saisi muuttaa -siihen maahan, jossa hän oleskeli. - -"Ja tämä on ollut ainoa toivoni siitä pitäen, huolimatta siitä, että -Susannan viimeinen rukous oli, että minun olisi etsittävä toinen -puoliso, ja hän itse on minulle maininnut yhden, jonka rakkauden -hän luuli minun voivan saavuttaa ja johon hän ilolla voisi katsoa -alas taivaastaan. Olen nähnyt tämän naisen, ja luulen, että hän -voisi tehdä minut onnelliseksi ja tulla äidiksi pojalleni... Sanokaa -minulle nyt, mitä te arvelette asiasta?" - -"Enhän tiedä, kenestä puhutte!" vastasi Anna, veren virtaillessa -hänen kasvoihinsa. - -"Teistä itsestänne, neitsyt Anna!" lausui Pekka katsoen häneen niin -sydämellisesti ja lämpimästi, että jo yksin tämä katsekin olisi -voinut sulattaa jään hänen sydämestään, jos siellä todella olisi -sellaista ollutkaan. - -Annan valtasi äkillinen väristys, ja kun se oli lakannut, istui hän -ikäänkuin uneksien, kädet ristissä ja tuijottaen eteensä. - -"Nyt olette kuullut kaiken, mitä minulla on sanottavaa... Kenties -olen loukannut teitä, kun olen puhunut teille tällä tavalla, mutta -jos niin on, niin suokaa minulle anteeksi ja uskokaa, ettei muistonne -koskaan vaalistu, tulinpa sitte elämään kauemmin tässä maailmassa tai -en." - -Hän tarttui puhuessaan Annan käteen, jota hän lämpimästi puristi, -etsiskellen kauniista kasvoista vastausta kysymykseensä. - -"Jaa vai ei, Anna", sanoi hän, "mieluimmin Söisin kohtaloni -tulevan ratkaistuksi yhdellä kertaa, mutta jollette nyt voi tehdä -päätöstänne, niin voin kyllä odottaa." - -Torventoitotus alhaalta linnanpihalta ilmaisi, että ruotsalainen -kenraali aikoi nyt nousta ratsaille, ja samassa kuuluivat kiirehtivät -askeleet käytävästä. Useampia upseereja riensi sen lävitse ja lopuksi -tuli joku, jonka kulku tuntui suuntautuvan tämän huoneen ovelle. -Jos Hammar olisi löydetty kahdenkesken Annan kanssa, olisi se ollut -samaa kuin pakottaa tämä vastaamaan hänen kysymykseensä "jaa", ja -sen tähden riensi Hammar salaman nopeudella ovelle, ja joutui siten -ennen tulijaa, joka oli oven ulkopuolella eikä ollut kukaan muu kuin -kenraali itse. - -Hän näytti kummastuvan nähdessään Hammarin tulevan tästä huoneesta, -mutta kysyi vain, jatkaen kulkuaan, oliko majuri Bertil Niilonpoika -mennyt alas. - -Tuskin oli ovi sulkeutunut Hammarin jälkeen, ennenkuin Anna vaipui -polvilleen ja peittäen kasvonsa käsiinsä huudahti kyyneltynein silmin -nimen: "Pekka!" - -Hetkisen jälkeen ratsasti Arvid Wittenberg upseereineen Klossowin -linnasta, ja hänen seurueessaan oli Pekka Hammar. - - * * * * * - -Oli juhannuksen aika 1647. Ruotsalainen sotajoukko oli hyvin -linnotetun ja vielä paremmin puolustetun Egerin kaupungin edustalla -Luoteis-Böhmissä samannimisen virran rannalla. Kaarle Kustaa -Wrangel oli pakottanut Baierin vaaliruhtinaan luopumaan vanhasta -liittolaisestaan keisarista ja liittymään Ruotsiin. Välirauha tämän -vaaliruhtinaan kanssa tehtiin maaliskuussa mainittuna vuonna, ja -tämän kuun puolivälissä, kun Turenne ranskalaisine joukkoineen oli -erotettu ruotsalaisista, lähti Wrangel liikkeelle Schwabista ja -marssi Frankkiin Keski-Saksassa, jossa hän vallotti Schweinfurtin ja -kääntyi sitte itäänpäin ja meni Böhmiin. - -Täällä yhtyi hän Wittenbergiin, joka tuli Schlesiasta, ja alkoi -piirittää Egeriä. Kun tämä piiritys pitkittyi eikä ketään vihollista -ollut läheisyydessä, sillä keisari oli nyttemmin jätetty tykkänään -omalle onnelleen ja omien voimiensa varaan ja varusti parhaallaan -sotajoukkoa, niin oli ruotsalaisilla upseereilla hyvää aikaa käydä -ympärillä sijaitsevissa linnoissa ja solmita tuttavuuksia. Böhmi -oli maa, jossa syttyi tämä pitkällisen sodan ensimäinen kipinä, ja -vielä, huolimatta kaikesta vainosta keisarin taholta ja huolimatta -siitä kauheasta hävityksestä, jonka Juhana Banér sai aikaan 1639, -kun koko maa Elben pohjoispuolella muutaman senaikuisen kirjailijan -mukaan muistutti liekkimerta ja kalliot kaikuivat pakenevain -valitushuudoista, -- huolimatta kaikesta tästä oli täällä joitakuita -vanhan kansan miehiä, jotka säilyttivät uskollisessa muistossa kreivi -Henrik Matthias von Thurnin, böhmiläisen kuningas Fredrikin ja hänen -ystävänsä, ja jotka ilolla tervehtivät ruotsalaisia vapauttajina. - -Sellainen mies oli eräs vanha kreivi muutamassa linnassa Egerin -läheisyydessä, ja hänen vierasvaraisessa kodissaan oli milteipä -päivittäin pöytä katettuna ruotsalaisille upseereille. Elämä täällä -oli sitä miellyttävämpää, kun useammat ylhäiset ruotsalaiset -rouvat, jotka seurasivat miehiään sotaan, asuivat linnassa. Näiden -joukossa oli myös äskennaitu rouva Katharina Eva Mörner, jonka -seurassa oli hänen veljensä tytär Anna Skytte. Kauneutta, nuoruutta -ja suloa oli runsaalla mitalla tässä vanhassa linnassa, mutta -korkeimmalla kaikista seisoi pohjoismaalainen neitsyt, jolla oli -niin liljanvalkoinen hipiä ja niin vaaleat kutrit ja haaveellisen -ihana, miltei hämyinen kaihon ilme sinisissä silmissään. Näiden -silmien himmeä tuli haavotti monen soturin sydämen, ja he huokasivat -salavihkaa kainossa halussaan voittaa tällaisen naisen käsi, mutta -kukaan ei voinut kerskailla, että olisi nähnyt vastataipumuksen -vilahdustakaan tämän ihanan immen puolelta, johon sydämen hellemmät -tunteet eivät ensinkään näyttäneet pystyvän. Kuitenkin oli yksi, -joka näki vaivaa enemmän kuin muut saavuttaakseen sellaisen suosion. -Hän oli loistava, aivan epäilemättä kaunis, Fritz von Krokow. Hän -tunsi perinpohjin taidon voittaa naissydämiä ja hän piti aluksi -pohjoismaalaisen viattomuuden voittamisen helpoimpana asiana -maailmassa, mutta huomasi pian siinä pettyneensä. Ja tämä kannusti -häntä uusiin ponnistuksiin. Hän oli väsymätön keksimään uusia -keinoja, mutta kaikki näytti olevan turhaa. - -Hän alkoi silloin tähystellä, missä saattoi piillä syy hänen -onnettomuuteensa, eikä kestänyt kauan, ennenkuin hän pääsi tai -luuli päässeensä siitä selville. Rakkaus toiseen se oli Annan -läpitunkemattomana kilpenä. Siinä hän nyt kenties olikin oikeassa, -mutta hän erehtyi sitävastoin tykkänään tämän rakkauden esineeseen -nähden. - -Eversti Helmud Wrangel oli myös niiden upseerien joukossa, jotka -kävivät kreivillisessä linnassa, ja hän syttyi ensi kerran Annan -nähdessään liekkeihin, joita hän ei voinut hillitä. Majuri von Krokow -näki sen, kuten kaikki muutkin, ja hymyili, mutta hymy vääristyi pian -ja jätti tilaa aivan toiselle ilmeelle. Helmud Wrangel ei läheskään -voinut vetää Fritzille vertoja ulkonaisessa kauneudessa, mutta hänen -korkeasta otsastaan ja hänen tulisista, tummista silmistään liekehti -sellainen miehekäs voima, ja koko hänen olennossaan oli jotakin -siitä vapaasta, avonaisesta, joskus kiihkeästä ja maltittomasta, -mutta aina lämpimästä ja hehkuvasta luonnonlaadusta, joka harvoin -jättää tekemättä naiseen vaikutustaan. Eikä löydykään naista, joka -voi pysyä välinpitämätönnä palavalle, syvälle ja vilpittömälle -rakkaudelle, vaikkei hän voisi siihen vastatakaan. Ja Helmud Wrangel -rakasti tulisen sielunsa koko voimalla tätä impeä, jonka näkeminen -oli hänelle kuin rakkaan kotoisen laulun sävel tai kuten ilmestys -suloisen lumouksen maailmasta, maailmasta, johon hän oli vähän -perehtynyt, jollei siellä kokonaan vieraskin, ja jonka tenho hänet -sentähden valtasi kokonaan. - -Muutamia kertoja oli eversti puhutellut Annaa, mutta lyhyesti ja -jyrkästi, melkein käskevästi, ikäänkuin olisi istunut ratsunsa -selässä prikaatin edessä ja olisi ollut kysymys iskemisestä -vihollisen kimppuun, ja majuri hymyili hänen kömpelyydelleen ja oli -varma asiastaan. Mutta kuinka olikaan, ei Annan huulilla näkynyt -mitään sellaista hymyä. Hän näytti päinvastoin eräänlaisella -mielihyvällä kuuntelevan Dulle Wrangelin sanoja ja itse auttavan -häntä oikealle tolalle, kun häneltä näytti ikäänkuin puuttuvan sanoja -sanoakseen mitä tahtoi. - -Eräänä iltana olivat tanssiaiset linnassa. Majuri tanssi Annan kera -ja eversti seisoi katsellen. Mutta hänen silmänsä salamoivat ja hänen -huulensa olivat lujasti yhteen puristuneet. Majuri kuiskasi jotakin -Annalle, ja tämä kalpeni silloin äkkiä, mutta vastasi jotakin, joka -vuorostaan pani majurin kalpenemaan. Ja yhä kiihkeämmin kuohui -veri tuittupäisen Dulle Wrangelin suonissa. Vihdon päättyi tanssi. -Silloin meni hän lujin askelin sille paikalle, jossa Anna istui, ja -pyysi puhutella häntä. Hän tarjosi Annalle käsivartensa, johon tämä -kernaasti tarttuikin, ja he menivät suuren tanssisalin viereiseen -huoneeseen. Tässä huoneessa oleskeltiin harvoin ja oli se nyt -illalla, vaikka oltiinkin keskellä kesää, valaistu vahakynttilöillä, -jotka paloivat paksuissa hopeajaloissa. - -"Minä rakastan teitä, neitsyt Anna", sanoi eversti heidän päästyään -oven sisäpuolelle, "ja tahdon teidät saada puolisokseni." - -"Herra eversti!" änkytti Anna, ja äkillinen punastus lehahti hänen -poskilleen. - -"Mitä, ettekö usko minua?" puuskahti Wrangel tarttuen hänen käteensä. -"Te olette ainoa nainen, jolle konsanaan olen palanut ja jolle -konsanaan tulen palamaan... kas niin, nyt se on sanottu!... Mitä te -sanotte?" - -"Minun vastaustani ei teidän tarvitse odottaa", vastasi Anna hieman -mietittyään, "ja koska tunnen teidät kunnian mieheksi, herra eversti, -niin tahdon vastata yhtä suoraan kuin te olette kysynyt... Minäkin -rakastan..." - -"Rakastat... tyttö, tyttö... rakastatko minua?" - -Kiihkeän, hurjan miehen kasvoille tuli sellainen ilme kuin taivas -olisi avautunut hänen näkyviinsä ja hän yhtäkkiä saanut katsella koko -sen ihanuutta. Hän pani kätensä ristiin ja katsoi miltei jumaloiden -vapisevaan tyttöön. Annan mielessä herätti tämän miehen, jota hän -yleensä piti suuressa arvossa, hehkuva tunnustus pelon ja surun -tunteen. - -"Minä rakastan, herra eversti", sanoi hän, "mutta minä rakastan -toista!" - -Helmud Wrangel hypähti taaksepäin, mutta pysähtyi äkkiä ja katsoi -ylpeänä ja jäykkänä tähän tyttöön, joka oli uskaltanut lausua -kuolemantuomion hänen rakkaudelleen. - -"Älkää vihastuko", jatkoi Anna, "älkää vihastuko... Ainoastaan -siksi, että tunnen teidät jaloksi ja ritarilliseksi mieheksi, olen -teille ilmaissut, mitä ei kukaan muu tiedä..." - -"Teidän ei tarvitse sanoa enempää", keskeytti eversti tehden torjuvan -liikkeen kädellään. "Tunnen paremmin kuin luulettekaan miehen, joka -on voittanut teidän rakkautenne, enkä voi muuta kuin surkutella -teitä...! Tämä on myös luottamuksella sanottu, neitsyt Anna, ja jos -tahdotte noudattaa miehen neuvoa, miehen, joka aina pitää korkeimpana -teidän onnenne, niin olkaa kuulematta tätä rakkautta!" - -Helmud Wrangel lausui nämä sanat hirveällä tyyneydellä, ja ikäänkuin -hänen tulivuoren tapainen luonteensa korvaukseksi siitä vaatisi -oikeutensa suuremmalla rajuudella tai kuin ei hän enää olisi voinut -sietää nähdä tätä naista, joka oli sytyttänyt hänen sydämensä paloon, -törmäsi hän ulos huoneesta. Onneksi -- sillä itse ei hän kiihtyneessä -tilassaan sitä ajatellut -- tuli hän valinneeksi oven, joka vei -linnanpihaan johtavaan käytävään, ja vältti siten herättämästä -tarpeetonta huomiota sekä itseensä että Annaan. - -Kulettuaan linnanpuutarhan lävitse linnanpihaan käski hän esiin -hevosensa ja lennätti pois kreivillisestä linnasta. Minne hänen -matkansa piti, tiesi hän tuskin itsekään, mutta aamulla tämän yön -jälkeen tuli hän jalkaisin ruotsalaisten leiriin. Hänen kuoliaaksi -ajetun hevosensa ruumis löydettiin parisen päivää myöhemmin -jylhimmästä vuoriseudusta Egeristä pohjoiseen päin. Lähinnä -seuraavat päivät oli Helmud Wrangel sulkeutuneena telttiinsä, ja kun -hän vihdoin näyttäytyi, pani hän toimeen muutamat murhaavimmista -juomingeistaan, joista hän nousi syöstäkseen suin päin hurjimpaan -taisteluun, kun nyt ryhdyttiin hyökkäykseen kaupunkia vastaan. - -Ruotsalaiselle sotamarskille oli nimittäin saapunut viesti, että -keisarillinen sotajoukko lähestyi kreivi Holzapfelin johdolla -- -tai "Hapanomenan", kuten meikäläiset sotamiehet häntä nimittivät -- -ja sentähden olivat kaikki voimat ponnistettavat Egerin pikaiseen -vallottamiseen. Vihdoin pakotettiinkin urhoolliset puolustajat -avaamaan kaupungin portit. Se tapahtui heinäkuun 7 p:nä, ja kolme -tuntia myöhemmin nähtiin keisarillisten joukkojen sotalipun vilkkuvan -kukkuloilla etelässäpäin. Ruotsalaisten ilo oli suuri ja tuli vielä -suuremmaksi niiden muonavarastojen tähden, jotka olivat kootut -Egeriin ja jotka nyt joutuivat heidän saaliikseen. - -Mutta nyt muutti sota muotoaan. Keisari Ferdinand oli itse -sotajoukkonsa mukana, ja hän päätti uskaltaa kaikkensa ottaakseen -Egerin takaisin. Tämän johdosta syntyi joukko pieniä, mutta -tulisia ja usein verisiä taisteluja, vaikkei niistä koskaan tullut -ratkaisevaa ottelua. Niiden aikana alkoi ruotsalaisten soturien -keskuudessa liikkua eriskummainen satu linnanrouvasta, joka parisen -sataa vuotta takaperin, jolloin Böhmissä olivat samoin raivonneet -veriset uskonsodat, oli julmalla tavalla murhattu, mutta jonka henki -ilmestyi iloitakseen totuuden voitosta eksytysten ja pimeyden ylitse. -Tuskin olivat torvet toitottaneet hyökkäykseen ja rummut alkaneet -päristä ja ensimäiset laukaukset paukkua, ennenkuin saattoi varmasti -odottaa näkevänsä joltakin metsäkukkulalta valkopukuisen, hunnutetun -haamun istuvan valkoisen hevosen selässä ja tarkkaavasti seuraavan -taistelun kulkua. Moni väitti nähneensä, kuinka kummitushevonen -korskui tulta ja kuinka sen silmät loistivat kuin kaksi tähteä -taivaalla yön pimeydessä. Sillä kun taistelu oli lopussa ja kentällä -makasivat vain kuolleet, silloin leijaili haamu keveästi sen ylitse -eteenpäin, pysähtyi jokaisen ruumiin luona, ja jokainen, joka -silloin oli ulkona -- ja sellaisia, jotka ryöstivät kuolleita, oli -silloin suuri paljous -- perääntyi ehdottomasti väristen niiltä -paikoin sotakenttää, joilla linnanrouva liikkui, vaikkeikaan -hänen läsnäolonsa saanut heitä kokonaan luopumaan hirvittävästä -ammatistaan. Nämä tarut liikkuivat kauan miehistön kesken, ennenkuin -ne tulivat upseerien korville, eivätkä ne sittekään herättäneet -heissä erityistä huomiota, sillä sellaiseen oli nyt niin totuttu -tämän sodan aikaan, että pikemmin olisi herättänyt kummastusta, jos -tällaisia ilmiöitä ei olisi ensinkään näyttäytynyt. - -Niin läheni joulukuu loppuaan. Silloin laadittiin ruotsalaisessa -päämajassa suunnitelma keisarillisten yllättämiseksi ja jos -mahdollista keisarin itsensä vangitsemiseksi. Vihollisten etuvartio -oli ainoastaan puolen peninkulman päässä ruotsalaisten leiristä, ja -Helmud Wrangel sai tehtäväkseen käydä 2,000 ratsumiehen kera tämän -etuvartion kimppuun ja siepata sen vangiksi, minkä jälkeen hänen -heti oli ilmotettava sotamarskille asian päätöksestä, jolloin tämä -ryntäisi esiin koko ruotsalaisen sotajoukon kera. - -Kuumeisella ihastuksella järjesti Helmud Wrangel kesäkuun 29 p:nä -illalla ratsumiehiään, ja kun kaikki oli kuten pitikin, läksi hän -taipaleelle. Oli tavattoman pimeä yö, joka oli yritykselle suuressa -määrin suotuisaa, niin että torkkuva keisarillinen etujoukko, joka -kaikista vähimmän aavisti niin äkillistä yöllistä hyökkäystä, oli -miltei taistelutta pakotettu antautumaan vangiksi. Tämä ei kuitenkaan -ollut lainkaan Dulle Wrangelin makuun. Hän tahtoi kuulla miekkojen -kalskuvan ja luotien vinkuvan, muuten koko yritys ei ollut mistään -kotoisin. Hän käski sentähden laskettaa eteenpäin, ja kun aurinko -nousi, ratsasti hän täyttä laukkaa vihollisleirin sydämeen. Tämä -kaareutui pitkänä rivinä muutamien talojen ympärille, ja parhaimmassa -näistä taloista asui keisari itse. Täälläkään ei oltu lainkaan -aavistettu moista rohkeutta eikä osattu sitä varoa, ja ruotsalaiset -ratsumiehet seurasivat everstiään kuin olisivat hänen kanssaan olleet -yhtä luuta ja lihaa, saman hengen elähyttämät, yhtä varmat voitosta. - -Niin tulivat he yhä lähemmäksi keisarin asuntoa. - -"Reippaasti eteenpäin, pojat!" huusi Dulle Wrangel. "Ja me teemme -vuosisadan suurimman urotyön!" - -Silloin nähtiin miehen rikkaasti kullalla koristellussa yönutussa -hyppäävän eräästä keisarin asunnon ikkunasta. Häntä seurasi muutamia -harvoja asestettuja miehiä ja vähän matkan päässä leirissä kuuluttiin -hälytettävän ratsaille. - -"Se on keisari!" kuului joku huutavan ruotsalaisten äärimäisellä -vasemmalla sivustalla, johon pakenijat selvästi näkyivät, kun -taasen ne, jotka ratsastivat oikealla, jossa Helmud Wrangel itse -oli, eivät nähneet heistä mitään. Eversti kuuli kuitenkin huudon -ja riensi salaman nopeudella ratsumiestensä editse vasemmalle. Hän -näki muutamain miesten syöksevän eteenpäin, ja hän tunsi heidät ja -huudahti: - -"Hyvä, Hammar! Käy kimppuun Städin kera, niin sieppaatte hänet, -kuka hän sitte lieneekin" -- lisäsi hän itsekseen. Sillä ne, joille -hän huusi, ja heidän seuraajansa olivat jo aikoja ennen kadonneet -hänen näkyvistään, ja samassa sai hän aivan toista ajateltavaa. -Muuan vihollisten ratsurykmentti kirkkaassa haarniskassa ratsasti -pitkässä rivissä ruotsalaisia vastaan ja sieltä ja täältä leiristä -kuului useampaan kertaan hälytyssoittoja. Dulle Wrangel hieroi -käsiään tyytyväisyydestä ja näytti niin tuimalta ratsunsa selässä -istuessaan, että olisi voinut pelottaa itsensä paholaisenkin. Nyt -saisi hän kyllikseen miekanmittelystä ja verestä. Syntyi tulinen -taistelu, mutta oli luonnollista, ettei pieni ruotsalainen sotavoima -voinut vetää vertoja koko keisarilliselle sotajoukolle, vaan sai -kiittää onneaan, jos jokseenkin ehein nahoin voi vetääntyä takaisin -vihollisleiristä. - -Mutta Hammar ja Städ ja heitä seuraava kourantäysi ratsumiehiä saivat -kuumemman kylvyn. Talosta paennut oli tosiaankin keisari. Eräällä -paikalla, missä useammat tiet risteilivät pikkukylän reunimmaisten -talojen ympäri, kadottivat he hänet näkyvistään. Mutta pian näkivät -he jälleen kullalla kirjaillun yönutun, ja he seurasivat häntä -itsepintaisuudella, joka olisi ansainnut paremman onnen. Sillä -kun he peninkulman matkan ratsastettuaan vangitsivat pakenijan, -huomasivat he pettyneensä. Kullalla kirjailtu yönuttu peitti muuatta -keisarin seurueeseen kuuluvaa upseeria, ja tämä, joka nyt katsoi -herransa välttäneen vaaran, kertoi, että keisari oli lähtenyt toista -tietä, suostuttuaan ensin uskotun upseerinsa pyyntöön, että tämä -ajajia eksyttääkseen ottaisi hänen yönuttunsa. He seisoivat hetken -neuvottomina, mitä tekisivät. Mutta sitte pakotti Hammar upseerin -sanomaan, mitä tietä keisari oli lähtenyt, ja niin vähän toiveita -kuin hänellä olikin saavuttaa tarkotuksensa, päätti hän kuitenkin -lähteä siihen suuntaan, jollei muun vuoksi, niin tätä kiertotietä -palatakseen ruotsalaiseen leiriin. Upseeri oli täysin vakuutettu, -ettei keisaria voitu saavuttaa ja että, vaikkapa niinkin kävisi, -ympäröisi häntä riittävä voima vastustaakseen tätä harvalukuista -vihollissakkia, ja sentähden ei hän epäröinyt antaessaan niitä -tietoja, joita Hammar vaati. - -Heidän täytyi ratsastaa raivaamattomia polkuja tiheäin metsien -lävitse, ja vasta päivän käännyttyä iltapuolilleen he saapuivat -tielle, jota keisari upseerin lausunnon mukaan oli ratsastanut. Nyt -olivat he kuitenkin likipitäen luopuneet toivosta tavata ajamansa -rauhotetun otuksen. Sillä oli liiankin todennäköistä, että hän -oli jo palannut omiensa luo tai sitte jatkanut pakoaan Pragiin, -ja kummassakaan tapauksessa ei heillä ollut mitään muuta tehtävää -kuin parhaimmalla tavalla raivata itselleen tie maanmiestensä luo. -Kuitenkin leiriytyivät he metsään levähtääkseen ja antaaksensa -väsyneiden hevostensakin hieman puhaltaa. Seutu sopi oivallisesti -öiseen hyökkäykseen. Se oli mitä metsäisin ja läpipääsemättömin -tienoo Böhmerwaldissa. - -Ja yö tuli, ja kuu nousi heleänsiniselle taivaalle ja tuuli suhisi -niin surusointuisesti korkeissa tummissa puissa. Silloin kuului -lähestyvän ratsujoukon kavioiden kapse. Saattoi nähdä heidän -lähemmäksi tultuaan, että niitä oli vähintään sata hevosta. - -"Sieltä tulee keisari!" kuiskasi Hammar Städille, ja tämä nyökkäsi -päätään. - -Oltiin hetkinen kiihkeässä jännityksessä. Mutta vihdoin sanoi Hammar: - -"Jos tahdot kuten minä, Städ, niin uskallamme yrittää... Hakkaa -ympärillesi toisten kanssa, niin minä otan keisarin." - -Taasen nyökkäsi Städ myöntävästi, ja hetkisen jälkeen törmäsi -pieni ruotsalainen ratsumiesjoukko hurjasti huutaen metsänrinnettä -myöten tielle. Hämmästys, ällistys valtasi keisarilliset, ja -epäilemättä olisi täälläkin tehty yksi niitä satumaisia urotöitä, -joita seuraavat ajat kertovat Ruotsin kuninkaasta ja hänen sinisistä -pojistaan, jollei onnen hymyillessä suopeimmillaan olisi muuan -vangituista keisarillisista neuvotellut ulos metsästä ja huutanut -omilleen, ettei ruotsalaisia ollut enempää kuin mitä näkyi. Nyt -syntyi taistelu elämästä ja kuolemasta. Keisarillisten rohkeus -palasi, kun he kuulivat, että heillä oli vain nämä kaksikymmentä -ratsumiestä vastassaan eikä takana -- kuten he ensin olettivat -- -odottanut suurempaa vihollisvoimaa, ja he sulkivat tiheän piirin -näiden muutamain, kuolemaa halveksivaan ruotsalaisten ympärille. -Nämä taistelivat kuin jalopeurat, ja monet viholliset makasivat jo -maassa verissään, ennenkuin näytti edes mahdolliseltakaan heitä -kesyttää. Mutta vihdoin kaatui Hammar ratsunsa selästä. Städ hakkasi -ympärilleen kuin vimmattu, ja kasa ruumiita makasi näiden kahden -ympärillä. Silloin sattui Städiinkin miekanpisto, ja hän kaatui. Nyt -antautui viisi jälellä olevaa ruotsalaista vangeiksi, ja keisari oli -pelastettu ja vihollinen ratsasti tiehensä, kuun heittäessä kylmiä -säteitään paikalle, jossa Hammar ja Städ olivat uskaltaneet ryhtyä -veriseen leikkiinsä. - -Mutta silloin näyttäytyy valkoinen haamu, vielä valoisampana ja -läpinäkyvämpänä kuun säteissä, hän, joka tarun mukaan seurasi -jokaista ottelua ja näyttäytyi taistotantereella yhtä varmasti kuin -jokainen oikeauskoinen soturi toivoi saavansa katsella Jumalaa -kasvoista kasvoihin päätettyään vartionsa täällä maan päällä. -Äänetönnä kuin henki laskeutuu hän korkean salkonsa selästä ja -leijailee eteenpäin yli tien, jolla kaatuneet nukkuvat raskasta -untaan. Jokaisen ruumiin luona kumartuu hän maahan, sivelee kädellään -pois, jos mitä on peittämässä elottomia kasvoja, ikäänkuin hänelle -olisi nautinto lukea elämän satua näistä sammuneista silmistä. - -Äkkiä pysähtyy hän ja kuuntelee ja kääntyy ympäri. Kuoleman korahdus, -jonkun kaatuneen suonenvedontapainen nytkähdys, soturin, jonka henki -kenties juuri nyt irtaantui maallisen elämän kahleista, veti hänet -sinne päin. Ja vielä kerran pysähtyy hän ja kuuntelee ja painaa -kätensä sydäntään vasten. Muuan ääni puhui ja eräät silmät katselivat -häntä aivan hänen jalkojensa edessä. - -"Hammar!" sanoi ääni. "Hammar... missä olet, en voi ottaa askeltakaan -ilman sinua, ja varmaankin olemme nyt taipaleella taivaan -valtakuntaan, sillä minä näen hänet... linnanrouvan... näen hänet -selvään, ja silloin ei liene pitkä matka Pyhän Pietarin luo... mutta -puhuthan puolestani, Hammar... saan kai silloin jäädä oven suuhun, -luullakseni... sano, Hammar, puhuthan puolestani!" - -Ja valkoinen haamu siirtyi eteenpäin, kuten ajatus lentää -rakastettuaan kohtaamaan, ja hän kumartui alas ja nosti hiljaa, niin -hiljaa kuin kukan nostaa hyväilevä tuuli, muutaman kalpean pään -läheltä sitä paikkaa, jossa puhuja makasi. Mutta näiden kasvojen -piirteistä ei hän lukenut ainoastaan kuoleman kylmää kirjotusta, hän -painoi kiihkeästi poskensa kuolleen poskea vasten, ja hän päästi -huokauksen, niin syvän, niin sydäntä viiltävän kuin ainoastaan elävä -ja rakastava olento voi. - - * * * * * - -Vaikkakin Dulle Wrangelin vietteli hänen tulisuutensa menemään -sotamarskin määräysten ylitse ja hän siten esti koko keisarillisen -sotajoukon hävityksen, joka kenties olisi saatu tulokseksi, jos -kaikki olisi käynyt laskujen mukaan, niin voitettiin kuitenkin se, -että keisari lähti liikkeelle Egeristä ja vetääntyi eteläänpäin -Tribeliin, pieneen linnaan Piisin pohjoispuolella. Täällä jatkettiin -samaa nälkäsotaa kuin Egerin tienoillakin, ryhtymättä ratkaisevaan -otteluun. - -Eräänä päivänä, elokuun 12 pnä, oli muutamia upseereja kokoontunut -juominkeihin, joista tuli hurjan huimat, kuten aina, milloin -Dulle Wrangel oli mukana. Kokkapuheet ja mehevät jutut seurasivat -toisiaan. Ei edes pyhiä asioitakaan jätetty kajoamatta, ja hopeaiset -ja kultaiset, kallisarvoisilla kivillä koristellut alttarikalkit, -jotka olivat otetut saaliiksi joistakin kirkoista tai luostareista, -mutta joita täällä käytettiin juomamaljoina, antoivat aihetta -pöyristyttäviin kertomuksiin tästä pitkällisestä sodasta. - -Hurjat teot, joissa halaistut pääkallot ja häväistyt naiset -olivat pääsisältönä, johtivat vähitellen keskustelun naiselliseen -kauneuteen, ja kukin kehui omaa ihannettaan oivallisimmaksi. Dulle -Wrangel oli sillaikaa istunut vaiti ja antanut katseensa viipyä -kuohuvalla viinillä täytetyssä maljassaan. Mutta äkkiä nosti hän -päänsä pystyyn ja huudahti säkenöivin silmin: - -"Niin totta kuin elän, ei koko kristikunnassa ole kuin yksi ainoa -kaunis nainen, ja hän on vaalea ruotsalainen tyttö vanhassa linnassa -Egerin varrella." - -"Neitsyt Anna?" kysyi majuri Krokow ja katsoi tutkivasti everstiin. -"Majuri Bertil Niilonpojan veljentytär?" - -"Niin", vastasi eversti. "Ja sen vastaan hengelläni ja verelläni!" - -"Olette oikeassa", palasi majuri juttuun ilkeästi hymyillen. "Olette -oikeassa, jos sanotte, että hän on ollut kaunein. Sillä minusta ei -perhosta, jonka siivet ovat kadottaneet ensimäisen kultajauheensa, -voi enää sanoa kauniiksi, menenpä niin pitkälle, etten tahdo edes -antaa nimeä kukalle, jonka ensi tuoksun ovat yölepakon siivet -pyyhkineet pois..." - -"Majuri von Krokow!" puuskahti silloin Dulle Wrangel ja nousi -pöydästä koko pituuteensa. "Ne sanat saatte ottaa takaisin tai -vastata niistä miekka kädessä!" - -"Aina otatte te asian niin kuumasti", vastasi von Krokow, vielä -hymyillen -- "kuitenkin olen valmis kohtaamaan teitä, missä ja -milloin itse tahdotte, jos todellakin pidätte kiinni väitteestänne!" - -Kaksintaistelun aika määrättiin. Dulle Wrangel tahtoi, että sen piti -tapahtua heti, mutta toiset olivat sitä mieltä, että se tapahtuisi -vasta seuraavana aamuna ja tulisen everstin täytyi harmikseen -mukaantua heidän tahtoonsa. Hän tyhjensi maljansa kerta siemauksella -ja poistui seurasta. Joku hetki myöhemmin, kun hän istui teltassaan, -ilmotettiin majuri von Krokow, ja hän sai heti tulla sisään. - -Ensimäisten jäykkien tervehdysten jälkeen alkoi majuri puhua heidän -riidanaiheestaan ja esittää niitä syitä, joihin hänen lausuntonsa -Anna Skyttestä nojautuivat, ja merkillistä kyllä antoi eversti hänen -puhua loppuun häntä pienimmälläkään sanalla keskeyttämättä. - -Tämä teki majurin yhä varmemmaksi juomaseuran juttujen aikana -muodostamassaan mielipiteessä, että hän huiman hurjapäisestä -everstistä oli saanut sielunheimolaisen. Tämän mielipiteen varaan, -joka perustui ihmisen tavalliseen taipumukseen arvostella muita -itsensä mukaan, oli von Krokow rakentanut suunnitelman kostaakseen -Annalle, joka oli halveksinut hänen rakkauttaan, ja samalla kertaa -tyynnyttääkseen omia himojaan. Jos hänellä olisi liittolaisenaan se, -jota hän piti suositumpana rakastajana, katsoi hän varmasti voivansa -houkutella Annan ansaan ja toi sentähden lopuksi avomielisesti esiin -kaiken, mitä hänellä oli sanottavaa. - -"Niin on asianlaita, eversti", sanoi hän. "Kaunis neitsyt Anna jättää -kauneutensa alttiiksi hylkyväelle, ja tämän johdosta täytyy jokaisen -ritarin tuntea itsensä loukatuksi ja kehotetuksi kostoon... Ja nyt, -eversti, jos tahdotte kuten minä, niin on miina valmis räjähtämään... -Ryöstämme hänet, pakotamme hänet tunnustamaan häpeänsä, ja sitte..." - -"Ja sitte...?" kysyi eversti kumealla, yksikantaisella äänellä. - -"Sitte jatkakoon hän kurjaa elämäänsä leirin irtolaisnaisten -joukossa!" - -Eversti hypähti nopeasti pystyyn, kun hän kuuli nämä kylmät ja -matalaa ja halpaa mieltä todistavat sanat, ja hän seisoi leimuavin -kasvoin von Krokowin edessä. Tämä kalpeni ja tahtoi astua askeleen -takaperin, mutta samalla hän sai niin navakan korvapuustin, -että hän horjahti maahan. Ennenkuin hän ehti nousta ja selvitä -hämmennyksestään oli Dulle Wrangel ulkona, ja tuossa tuokiossa istui -hän ratsailla ja kiiti täyttä laukkaa pohjoista kohden vanhaan -linnaan, jossa oli hän, ainoa tyttö, joka oli saanut hänen sydämensä -lämpimämmistä tunteista sykähtelemään. - -Kohta tämän jälkeen nähtiin myös majuri von Krokowin ratsastavan -samaa tietä, mutta häntä seurasi pari palvelijaa. - -Oli jo myöhä, kun Dulle Wrangel saapui linnaan. Hän ei ollut sinne -astunut jalkaansa siitä päivin, kun hän ilmaisi rakkautensa, eikä -hän olisi koskaan enää siellä käynyt, jolleivät majurin sanat olisi -herättäneet halua varottaa ja pelastaa tätä naista, jota hän ei -koskaan lakkaisi rakastamasta, niin kauan kuin hänen sydämensä sykki, -vaikkapa tämä ei koskaan tulisikaan kuulumaan hänelle. Linnanpihalla -seisoi kaksi satuloitua hevosta, joita piteli muuan kookas ratsumies, -joka kohta herätti everstin huomiota, vaikkakin side hänen päänsä -ympärillä aluksi eksytti hänen tarkkaa muistoaan ja sai aikaan, ettei -hän heti tuntenut miestä. Mutta kun hän oli laskeutunut hevosensa -selästä ja tullut aivan hänen luoksensa, tunsi hän hänet. - -"Mitä, oletko se sinä, Städ", kysyi hän, "ja mitä teet täällä?" - -"Kiitos kysymästä", vastasi Städ tyynesti ja kuivasti kuten -tavallisesti. "He ovat paikanneet minut kokoon nyt, mukamas, jotta -minä kestänen vielä ottelun tai parisen..." - -Edelleen kyseltyään sai eversti lopulta selvän hurjasta taistelusta -heinäkuun 30 päivän illalla, jolloin Hammar ja Städ parinkymmenen -ratsumiehen kera tahtoivat siepata keisarin, joka ratsasti sadan -ratsumiehen suojelemana, ja hän hymyili sen kuullessaan aika lailla -ja taputti Städiä olalle. Städ kertoi myös, kuinka hänet ja Hammar -ihmeellisellä tavalla oli tuotu tänne linnaan ja täällä hoidettu ja -vaalittu, niin että he nyt saattoivat ajatella jälleen palaamista -sotaväkeen. - -"Ja missä on Hammar?" kysyi eversti. - -"Hän on linnanrouvan luona, _kummituksen_, jonka hän aikoo naida... -Nähkääs, sen ovat he tuumineet nyt, kun neitsyt on paikannut ja -laastaroinut meitä molempia... He ovat vanhat tutut keskenään, aina -lapsuudesta saakka, nähkääs, ja nyt oleskelevat he parasta aikaa -linnan puutarhassa!" - -Dulle Wrangelin aivoissa alkoi pyöriä ympärinsä. Hän oli kuullut -tarun _valkoisesta haamusta_, joka seurasi ruotsalaista sotajoukkoa, -ja hän alkoi himmeästi aavistaa, että tämä et ollut kukaan muu kuin -Anna ja että se rakkaus, josta neitsyt oli puhunut hänelle, kohdistui -aivan toiseen kuin siihen kurjaan, jolle hän parisen tuntia sitte -oli antanut niin tuntuvan ojennuksen. Hän riensi kiireisin askelin -linnan puutarhaan tavatakseen Hammaria ja saadakseen selon häneltä, -ennenkuin meni tapaamaan Annaa. - -Mutta hän ei ollut kulkenut montakaan askelta ennenkuin hän pysähtyi. -Hänen silmiensä eteen avautui taulu, jonka sisällöstä hän sai kaikki -tiedot mitkä tarvitsi, vaikkeivät hänen korviinsa olisi saapuneetkaan -sanat, jotka tekivät kaiken erehdyksen mahdottomaksi. Laskeutuvan -auringon viime säteiden valaisemina seisoivat Hammar ja Anna -rinnatusten ja pitivät toisiaan kädestä. - -"Niin tulisit kuitenkin omakseni ja Susannan ennustus täyttyisi!" -lausui Hammar. - -Anna painoi kauniit kasvonsa hänen rintaansa vasten ja katsoi -kyynelsilmin häneen. - -"Ja otathan nyt Susannan sormuksen muistoksi hänestä ja minusta ja -tämän hetken ja lupaukseni merkiksi... Nyt täytyy meidän erota, -mutta elinpä tai kuolin, tiedän toki, että sinä olet lupauksellesi -uskollinen ja odotat minua, ja me kohtaamme toisemme täällä tai -taivaassa...!" - -He syleilivät, ja Dulle Wrangel saattoi tuskin temmata irti -katsettaan tästä ihmeen kauniista näystä. Kyynel värähti hurjassa -silmässä, ja hänen väkevä ruumiinsa vapisi. Mutta sitte kiiti hän -pois, hyppäsi hevosen selkään kiirehtien ja hätiköiden, ikäänkuin -olisi pelännyt omaa varjoaan, ja lasketti pois linnasta. Oli -lauha elokuun ilta, ja tuuli toi niittyjen ja metsän suloisimpia -tuoksuja ilmojen teitse linnanmuurin ylitse ja puutarhaan, jossa -Anna istui unelmiinsa vaipuneena. Hammar ja hänen ystävänsä olivat -poistuneet, ja hän pani niin vähän huomiota ajan kulkuun, että oli -jo yö, ennenkuin hän ajatteli lähteä puutarhasta. Silloin lähestyi -käytäviä myöten hiljaa hiipien tumma hahmo, joka antoi hänelle -kirjeen ja pyysi häntä kiiruhtamaan, koska jokainen silmänräpäys -oli tärkeä. Hän riensi huoneeseensa ja luki kirjeen. Se oli eversti -Helmud Wrangelilta. Tämä oli haavotettu ja makasi kuolemaisillaan ja -pyysi, ettei Anna kieltäytyisi kuulemasta hänen viimeistä ja ainoaa -rukoustaan, vaan soisi hänelle hetkisen keskustelun, ennenkuin hän -lähtisi täältä. Mitä hänellä oli sanottavaa, koski Annaa itseään -lähemmin kuin häntä. Anna aprikoi hetken, jonka jälkeen hän kutsui -kirjeentuojan luokseen ja koetti kyselemällä saada tältä selville, -kuinka kaikki oikeastaan oli. Tumma mies, joka ulkonäöstään päättäen -oli yksityispalvelua, vastasi harvoin sanoin, että everstin -kimppuun oli käyty täällä linnan läheisyydessä ja hänet oli viety -viereiseen tupaan. Silloin ei Anna enää epäröinnyt. Hän heitti vaipan -ympärilleen ja seurasi kirjeen tuojaa. Mutta tuskin oli hän ehtinyt -alas jyrkästä mäestä, joka aleni linnan portilta, ennenkuin häneen -tarttui mies, joka nousi tien varresta, hänen päänsä käärittiin -saaliin ja hän tunsi kuinka hänet nostettiin hevosen selkään. Mentiin -eteenpäin vimmatulla vauhdilla, sanomatta sanaakaan hänen tai -ryövärien puolelta. Äkkiä huusi ääni, joka hänestä tuntui tutulta, -jyrisevän: "seis!" -- Vaihdettiin muutamia lyhyitä kysymyksiä ja -vastauksia, miekat kalskuivat ja pari laukausta pamahti, ja sitte -tarttui joku hänen vyötärönsä ympäri, nosti hänet alas hevosen -selästä ja otti saalin hänen päänsä ympäriltä. Paikkaa, missä -hän oli, valaisi kirkkaasti kuutamo, ja hän näki edessään Helmud -Wrangelin tutut kasvot. - -"Tulinpa parhaaseen aikaan, neitsyt Anna!" sanoi hän. "Aikani on -laskettu, ja minä viivyn leiristä poissa kauemmin kuin sopii hyvään -järjestykseen... Mutta nyt seuraan teitä takaisin linnaan, ja -teidän on luvattava minulle, ettette poistu sieltä millään ehdolla, -ennenkuin astutte morsiustuoliin... kuuletteko sen, neitsyt Anna, ja -tahdotteko luvata minulle sen?" - -Anna antoi hänelle kätensä, nousi jälleen hevosen selkään ja he -ratsastivat yhtä matkaa linnan portille, jossa eversti uudisti -varotuksensa. - -"Ja nyt hyvästi, neitsyt Anna", sanoi hän sitte. "Luulen, ettemme -enää koskaan näe toisiamme tässä maailmassa!" - -Hän katosi yhtäkkiä. Aamulla varhain elokuun 13 p:nä oli hän taasen -teltassaan, nipin napin joutuen ottamaan vastaan niitä, joiden oli -oltava todistajina kaksintaistelussa hänen ja majuri von Krokowin -välillä. - -"Ei, hyvät herrat", sanoi Dulle Wrangel heille, "Dulle Wrangel ei -taistele majuri von Krokowin kanssa!" - -"Mutta kunnia, teidän kunnianne!" väitti muuan vastaan. - -"Dulle Wrangelin kunnia...?" toisti eversti nauraen. "Se ei ole -paljon arvoinen, mutta niin syvälle en kuitenkaan tahdo vajota, että -vedän miekkani maalle, ryhtyäkseni kaksintaisteluun ruotsalaisen -sotajoukon kurjimman miehen kanssa." - -Hätäiset torventoitotukset ja yhtämittaiset rummun pärrytykset -ja huudot: "vihollinen!" katkaisivat herrojen keskustelun. Kukin -riensi paikalleen. Vihollinen oli tosiaankin uskaltanut yllättää -ruotsalaisen leirin. Urhoollinen Johan de Werth ja Montecuculi ne -johtivat keisarilliset tähän uskaliaaseen yritykseen. Pian olivat -kuitenkin ruotsalaiset järjestetyt, ja ensimäisenä ryntäsi Dulle -Wrangel eteenpäin. Mutta taistelu oli tulinen. Keisarilliset olivat -järjestäneet asiansa mitä oivallisimmin, eivätkä he mielellään -luopuneet saavutetuista eduistaan. Mieshukka alkoi tulla suureksi -ruotsalaisten puolella, ja maa punertui verestä. Vihdoin saapui -kuitenkin pari lisärykmenttiä, ja keisarillisten täytyi perääntyä. -Mutta useita satoja ruotsalaisia makasi verissään taistelukentällä, -ja niiden joukossa oli Helmud Wrangel. - -Muutaman ruumiskasan takana makasi urhoollinen eversti kuoliaaksi -ammutun hevosensa vieressä. Hurjat kasvot olivat kalpeat ja -säkenöivät silmät olivat sulkeutuneet. Hänen päänsä lepäsi Städin -sylissä, sillä tämä oli ollut everstin rinnalla, kun murhaava kuula -tuli. Hänen edessään oli Hammar polvillaan ja piteli kuolevan kättä. -Hänet oli kutsuttu tänne ja hän oli heti saapunut. Vähän loitompana -seisoi muutamia ratsumiehiä. - -Kun eversti avasi silmänsä, lepäsivät ne hetken Hammarin kasvoilla, -ja raukea hymy levisi voimakkaille, mutta kalpeille ja kuoleman -kaunistamille kasvoille. - -"Kiitos", sanoi hän, "surmaniskusta Oberndorfin luona!... Kentiesi -olen nyt sinulle maksanut samalla mitalla! Mutta yhden asian saat -minulle luvata... ratsasta heti morsiamesi luo ja menkää vihille... -ennenkuin aurinko on laskenut, täytyy sen olla tehty... Vie hänelle -terveisiä minulta, älkääkä unhottako Dulle Wrangelia!" - -Kuolevan miehen sammuva katse lepäsi kuolinhetkenä sen kasvoilla, -joka oli häneltä vienyt hänen ainoan rakkautensa. - -Mutta ennenkuin aurinko laskeutui, olivat Pekka Hammar ja Anna Skytte -laillisesti vihityt mieheksi ja vaimoksi. - - - - -5. - -ENNEN JA JÄLKEEN LUNDIN TAISTELUN 1676. - - -Muuan sissijoukko oli hajotettu metsäseudulla Skånen ja Blekingen -välillä, ja jälellä oli ainoastaan muutamia harvoja, jotka keskellä -yötä, polkuja, jotka ainoastaan he tunsivat, hiipivät eteenpäin -yhtyäkseen lähimpään joukkoon heidän puoluelaisiaan. Kaksi näistä, -jotka koko yön olivat kulkeneet yhtä matkaa, laskeutui aamun -koitteessa erään puun juurelle. Toinen heistä oli roteva talonpoika, -toinen hennompi ja hienompirakenteinen ja puettu takkiin, joka -kerran näytti nähneen parempiakin päiviä. He istuivat kauan vaiti, -sentään vaipumatta uneen, kuten usein on laita, kun sielu on niin -kokonaan kiintynyt johonkin asiaan, että ruumiin täytyy luopua levon -vaatimuksestaan. - -Hevosten kavioiden kapse herätti heidät vihdoin huomaamaan, mitä -tapahtui ulkomaailmassa. Paikka, jossa he istuivat, oli metsäisen -kukkulan rinne, jonka alareunassa kiemurteli tie. Roteva talonpoika -otti pyssynsä ja tutki panosta ja sankkiruutia, ja kun kaikki oli -kuten pitikin, suuntasi hän mustat, verestävät silmänsä tarkkaavina -tielle. Toinen kuluneessa herrastakissaan nojautui hymyillen, miltei -ivallisen näköisenä, takanojaan puunrunkoa vasten. - -"Nyt kai hän ei päässe sinulta pakoon, Paavo!" sanoi hän ja heitti -nopean silmäyksen talonpoikaan. - -"Luulenpa, että pyssy on saanut tartunnan sinusta, musta pappi", -jupisi tämä, "ja jos se tälläkin kertaa tekee yhtä huonosti -tehtävänsä, niin tähtää se ensi kerralla sinuun, ja silloin ei se -varmaan petä, sen lupaan!" - -"Sinulla on pahat mielessä minua kohtaan, Paavo, mutta niin ei -pitäisi olla...minun rahani ovat kuitenkin tehneet teille ja kuningas -Kristianille parempia palveluksia kuin kuunaan sinun pyssysi, ja ne -eivät koskaan pettäneet." - -"Ei, sinä olet oikeassa, pappi, ne eivät koskaan pettäneet, niin -kauan kuin sinulla niitä oli, mutta, kun ne loppuivat, petti tuo -pyssy oikein aika lailla, sillä sitte ei siitä ole lähtenyt yhtään -laukausta... Niin totta kuin nimeni on Paavo, kolistan aivot -kallostasi, jos se kirottu sinitakki nytkin pääsee livistämään... -sillä sitte et toki houkutelle ketään satimeen... Herra varjelkoon, -kun ajattelen niin monia kelpo miehiä, jotka sinun tähtesi ovat -nuuskahtaneet nenälleen..." - -"Eiväthän he voineet pitää puoliaan sinitakkia vastaan", huomautti -pappi, kun talonpoika etsi sanoja vihaansa purkaakseen. "Mutta mitä -he eivät voineet, sen voin minä kenties suorittaa yksin!" - -"Sinä!" huudahti Paavo ja mittaili halveksivin katsein puhujaa päästä -jalkoihin. "Tietääkseni et voi panna kunnon panosta pyssynpiippuun -etkä ole koskaan sitä tehnyt." - -"Minä käytän toisenlaista pyssyä; muuten sinä ymmärrät siitä vähät, -Paavo... katso nyt ensin, ettei pyssysi petä kolmatta kertaa, niin -ensiksikin pääsee minun kalloni tekemästä lähempää tuttavuutta -pyssysi perän kanssa, ja toiseksi siten säästät minulta vaivan -suorittaa itse sen, mikä nyt voi tapahtua silmänräpäyksessä!" - -"Hm! Minua haluttaa olla tahallani ampumatta, ainoastaan nähdäkseni -sinun lähtevän sissiretkelle pappistapaan", sanoi talonpoika, jonka -närälle oli käynyt pitkätakin puheen ja esiintymisen tyyneys ja -varmuus. - -Samassa kulki muutamia ratsumiehiä alhaalla tietä myöten. Etunenässä -ratsasti tulisella juoksijalla kookas mies, puvusta päättäen kuuluva -korkeampiin upseereihin. Hänen rinnallaan ratsasti muuan ratsumies, -ja molemmat näyttivät tuttavallisesti keskustelevan keskenään. -Loitompaa kuului ratsastavan ratsurykmentin töminä. - -"Ammu!" kuiskasi pappi sissin korvaan ja viittasi upseeriin. - -Äkkipikaa ja noudattaen oman mielensä vastustamatonta kehotusta yhtä -paljo kuin toverinsa huudahdusta nosti talonpoika pyssyn ohimolleen -ja nykäisi liipasinta. Mutta sankkiruuti paloi sytyttämättä -panosta. Pyssy petti kolmannen kerran, ja määrätty uhri ratsasti -vahingoittumatta tietään, edes huomaamatta, mitä tapahtui ylempänä -metsässä. - -"Joko sinitakki on varattu luotia vastaan tai sinä olet taikonut -pyssyn, pappi, pirun rukouksillasi", huudahti sissi ja heitti -pyssyn luotaan. Suuttumus ja mieliharmi valtasi hurjan miehen niin -syvästi, että hän hetkeksi unhotti uhkauksensa, pappi vuorostaan -katsoi halveksien sissiin, jonka viha kentiesi juuri sentähden tuli -voimattomaksi. - -"Hyvä", sanoi pappi, "minä teen sen... ja voit luottaa siihen, että -se tulee tehdyksi!" - -Talonpoika katsoi häneen pitkään, ja vaadittiin ikäänkuin aikaa, -jotta hänen ajatuksensa voisivat siirtyä asiasta toiseen. Mutta sitte -huudahti hän kiiluvin, silmin: - -"Mutta sen sanon sinulle, pappi, että jollet sitä tee, niin tunnet -pyssyni piipun niskakuopassasi silloin kuin sitä vähimmän aavistat, -ja sinä et ole kovanahkainen, sinä...!" - -Talonpoika poistui metsään päin, ja pappi jäi istumaan puun alle. -Hymy oli jälellä hänen kalpeilla kasvoillaan, mutta huulet olivat -puristetut yhteen, ja katse harhaili ympärinsä, ikäänkuin hän -olisi satojen joukosta etsinyt parasta keinoa saavuttaakseen sen -tarkotuksen, josta hänen sielunsa unelmoi. Tiellä hänen alapuolellaan -ratsasti ratsurykmentti eteenpäin, ja veripunaisista lipuista -saattoi nähdä että he olivat smålantilaisia. Sitte seurasi hetkisen -hiljaisuus, ja sitte tuli uusi rykmentti, jota taas seurasi toinen. -Ruotsalainen sotajoukko se tästä marssi ohitse, ensin ratsuväki -ja sitte jalkaväki. Siinä nähtiin vanhat, koetellut kenraalit -kolmikymmenvuotisen sodan ja Kaarle Kustaan päiviltä, Helmfelt, -Ascheberg, Dalberg paitsi monia muita, jotka silloin olivat -ainoastaan toisen luokan tähtiä, mutta nyt säteilivät ensimäisten -joukossa. - -Kaikki nämä väikkyivät kuin unikuvat miehen silmien editse. Hän -näki heidät hyvin, mutta hän ei näyttänyt millään tavoin heihin -kiintyneen. Nähtävästi eivät he olleet soveliaita käytettäviksi -silmukoina siinä kudoksessa, jota hän vatvoi ajatuksissaan. Mutta -äkkiä himmeät silmät välähtivät ja pysähtyivät määrättyyn esineeseen. -Tuli jälleen kaksi ratsastajaa, jotka ratsastivat muista erillään -tietä myöten. Toinen oli vartaloltaan solakka ja hänen jäsenensä -melkein hennot, erittäinkin kun niitä katsoi hänen suurikasvuisen, -miltei jättiläiskokoisen seuralaisensa rinnalla. Molemmat olivat -aivan yksinkertaisesti puetut harmaihin takkeihin ja pieniin mustiin -kääntöreunuksisiin hattuihin. Pienempi heistä ratsasti oikealla. -Hän oli höllittänyt valkoisen hevosensa ja antoi sen astuskella -verkalleen, näyttäen tarkkaavasti kuuntelevan, mitä suurella miehellä -oli sanottavaa. Mutta kulmat olivat tuimasti rypyssä, synkkä -tuli leimusi suurista sinisilmistä, ja suun ympärillä oli syvä -surumielisyyden piirre. Jokseenkin samalla kohdalla, missä sissipappi -istui väijyen tumman puun alla, tarttui ajatuksiinsa vajonnut -ratsumies äkkiä ohjaksiin ja katsoi seuralaiseensa. Hän lausui -muutamia harvoja sanoja ja sitte iski hän kannukset hevosensa kylkiin -ja lasketti eteenpäin, ikäänkuin olisi ollut kysymys vedosta, että -hän määräajassa ehtii eteenpäin marssivan joukon etupäähän. - -Hän oli kuningas Kaarle XI, ja mies hänen rinnallaan oli Johan -Gyllenstjerna, "Järeä Janne", kuten häntä kutsuttiin, ei ainoastaan -tavattoman ruumiillisen kokonsa ja väkevyytensä tähden, vaan myöskin -karkean esiintymisen johdosta, joka oli hänelle ominainen, joko siksi -että se vastasi hänen luontoaan tai vielä mieluummin sentähden, että -häntä miellytti tällaisen pinnan alle peittää mitä hienoimmin ja -älykkäimmin rakennettuja suunnitelmia ja laskelmia. - -Katselija ylhäällä metsässä vaipui takaisin puunrunkoaan vasten, -kun kuningas ja hänen ylhäisimmät neuvonantajansa olivat kadonneet -näkyvistä, ja tähän asentoon, näköjään ollen vaipumaisillaan -uneen, jäi hän, kunnes hänen korviinsa taasen saapui tieltä ääniä, -jotka pakottivat hänet kohottamaan katseensa. Siellä kulki rivi -kuormastovaunuja, jotka seurasivat sotajoukkoa, ja näissä vaunuissa -näytti sissipapin mielestä olevan jotakin paljo tärkeämpää ja -merkitsevämpää kuin kaikki ne hevos- ja jalkasoturit, jotka olivat -kulkeneet edeltä. Hän seurasi äärimäisellä tarkkuudella jokaista -vaunua ja jokaista miestä, joka jonoa seurasi, ja hänen kasvoillaan -kuvastui ilmeinen mielipaha, kun hänen silmänsä eivät näyttäneet -löytävän mitä hän etsi. - -Vihdoin näki hän miehen ratsailla, ja hänen katseensa tyytyväisyys -osotti, että hän oli löytänyt mitä etsi. Hän riensi kiireisin askelin -alaspäin maantielle, joka kulki avarassa kehässä metsän ympäri, ja -se oikotie, jota hän kulki, vei hänet niin kauas kuormavaunujen -edelle, että ensimäinen näistä ei vielä näkynyt, kun hän astui -alas maantien ojaan. Täällä otti hän taskustaan muutamia kirjeitä, -valitsi niistä yhden ja pani muut huolellisesti takaisin paikalleen. -Erilleen otetun kirjeen, joka oli avattu ja ilmeisesti luettu -ennaltaan moneen kertaan, silmäili hän vielä kerran lävitse, mutta -repi sen sitte rikki ja piilotti palaset suuren kiven alle ojaan. Sen -jälkeen nakkausi hän maantielle ja kulki aivan tyynesti eteenpäin -vaunuja kohden. Ensimäiseltä kuormanajajalta kysyi hän luutnantti -Lorentzia ja sai vastaukseksi, että tämän saattoi saada käsiinsä -jonkun kuormavaunun luota, jonka jälkeen hän jatkoi matkaansa, kysyen -näön vuoksi yhdeltä ja toiselta samaa miestä. Vihdoin tuli hän -etsimäänsä niin lähelle, että viimeinen kuormanajaja saattoi viitata -luutnanttiin, ja niin seisoi sissipappi hänen rinnallaan. - -"Oletteko luutnantti Lorentz?" kysyi hän, saaden myöntävän vastauksen -ja vastakysymyksen, joka koski hänen omaa persoonaansa. - -"Olen se mies, jota etsitte!" oli papin vastaus. - -Luutnantti, mies, joka siinä suhteessa oli samaa maata kuin sissikin, -että hän myös oli kerran nähnyt parempiakin päiviä, iski silmänsä -mustaan olentoon ja näytti odottavan jotakin, joka antaisi selityksen -arvotukselliseen vastaukseen. Tämä odotettu tulikin pyynnön muodossa, -että hän saisi keskustella luutnantin kanssa ilman todistajia, -johon tämä suostuikin siten, että antoi viimeisten kuormavaunujen -ja lähimpäin seuralaistensa mennä hieman edelle, itse jatkaen -ratsastustaan käyden. - -"Olette tullut tänne", alkoi silloin sissi ikäänkuin vastaukseksi -luutnantin kysymykseen, mikä oli hänen lausuntonsa tarkotus. "Olette -tullut tänne tuhotaksenne erään vanhan vihollisenne ja peitätte -oikean nimenne otetun Lorentz nimen alle. Nyt etsitte apulaista ja -olette luullut tarvitsevanne sellaisen noutaa Itämeren toiselta -puolen... mutta sanon teille, ettei sitä tarvita. Minullakin on -sananen puhuttavaa samaisen miehen kanssa, ja minä ajattelin, että -voisimme siis olla toisillemme palvelukseksi." - -Luutnantti levitti silmänsä yhä enemmän selälleen ja kuunteli -miehen puhetta avoimin suin. Kuitenkaan ei hän yrittänytkään häntä -vastustaa, jonkatähden tämä päätti tehdä asian vielä selvemmäksi -ja viedä keskustelun alalle, jolla he voivat kohdata toisensa -avomielisemmin. Hän lisäsi siis: - -"Näyttää siltä kuin ette tahtoisi luottaa minuun, mutta varmaan -teette sen, jos käännyn entisen eversti Fritz von Krokowin puoleen. -Hänen oli pakko monta vuotta sitte, kuten itsekin muistatte, erota -palveluksestaan, koska hänet oli selitetty niin raukkamaiseksi -mieheksi, ettei eräs ruotsalainen upseeri nimeltään Helmud Wrangel -tahtonut alentua hänen kanssaan kaksintaisteluun. Ja vaikka siitä on -jo monia vuosia, ei veri kuitenkaan ole jäähtynyt, vaan hän tahtoo -kostaa kohtaamansa häväistyksen, saatikka sitte sen pilkan, että -mies, joka muinen oli halpa ratsumies, nyt pöyhistelee ylhäisenä -miehenä sen naisen rinnalla, jota Fritz von Krokow kerran on -rakastanut... olenko oikeassa, luutnantti Lorentz?" - -"Mies, kuka olet?" kysyi luutnantti pidättäen hevostaan. - -"Nimeni on Petter Laurinpoika, ja olen koettanut vähän kutakin, ja -kun se ei vaikuta lainkaan asiaan, niin tahdon kernaasti mainita, -kuinka olen saanut tämän salaisuuden käsiini. Nähkääs, kirjeen, jonka -taannoin lähetitte Saksaan, olen minä lukenut. Hän, jonka piti viedä -se Tanskaan, oli luotettava mies, mutta onnettomuudeksi joutui hän -sen puolueen käsiin, jonka mukana minä olin... Kirje joutui sissien -käsiin ja mies itse jatkaa nyt matkaansa tuntemattomilla poluilla, -joilta hän ei koskaan löydä palaustietä tänne!" - -Tämä viittaus oli tehnyt tarkotetun vaikutuksen. Luutnantti -Lorentz alkoi yhtäkkiä ymmärtää tuntematonta ystäväänsä, ja tämä -jatkoi kuormaston mukana matkaa ruotsalaiseen sotajoukkoon. Tämä -saavutettiin myöhään illalla Bårslöfin edustalla Råjoen lähellä, -jossa kuningas toivoi saavansa tilaisuuden taisteluun vihollisen -kanssa, joka seisoi toisella puolen Quistoftan luona. Illalla ei -Petter Laurinpojalla, kuten sissi nimitti itseään, ollut mitään -tehtävää. Hän kulki kuin varjo ympärinsä ja näki, kuinka leiri -järjestettiin ja kuinka vahdit asetettiin. Mutta varhain aamulla -lähti hän siihen osaan leiristä, jossa Smålannin ratsumiehet -majailivat, ja pyysi nöyrällä äänellä sitä, jonka ensiksi heistä -tapasi, viemään hänet majuri Pekka Stålhammarin luo. Se kesti kotvan, -mutta sitte oli hän majurin teltin edessä. Teltin edustalla seisoi -vanha ratsumies, jolla oli harmahtava parta ja katse niin tuima kuin -hän olisi tahtonut pelottaa kokonaisen sotajoukon pakosalle. Hänet -ympäröi pian kolme nuorta miestä, ratsumiehen puvussa hekin, jotka -tulivat teltistä. - -Nuorin heistä, seitsentoistavuotias nuorukainen, kasvoiltaan kaunis -ja iloinen kuin kevätpäivä, paiskasi nauraen kätensä vanhuksen olalle -ja sanoi: - -"Minä saan Mustan, Städ... isä sanoi sen nyt, ja lyön vetoa että -ratsastan kymmenen kertaa ympäritsesi, kun menemme ensimäiseen -kahakkaan!" - -"Häpeä vähän, poika!" murisi ukko ja näytti oikein tyytyväiseltä, -kun hänen silmänsä sattuivat iloiseen poikaan. "Häpeä vähän ja anna -kunnia vanhoille ihmisille, poika... ensi isku luullakseni jää -minulle tästälähin kuten tähän astikin!" - -"Saanko puhutella majuria?" kysyi sissi pehmeällä ja vienolla -äänellä, kumartaen vanhalle soturille. "Kuulen, että olette Städ, -majurin vanha ystävä, josta olen kuullut niin paljo puhuttavan, että -tunnen hänet pelkkien kuvausten mukaan." - -Städ heitti vieraaseen tuiman ja taisteluun vaativan katseen, -kolmen nuoren miehen poistuessa paikalta. Vanhuksen silmä oli -terävä ja läpitunkeva, ja se sai aivan tylyn ilmeen, kuta kauemmin -se viipyi miehen nöyrillä ja rukoilevilla kasvoilla. Tämä uudisti -pyyntönsä saada tavata majuria, ja ratsumies nosti kätensä, viittasi -teltanaukosta sisään, mutta sanoi ainoastaan sanan: "tuolla!" - -Mustatakki astui sisään ja seisoi pian vielä syvempään kumarrellen -kunnioitusta herättävän Pekka Stålhammarin edessä. Tämä oli yksi -niiden monien joukossa, jotka alituisten sotien aikana aina -1600-luvun alusta alkaen olivat kohonneet ylös vähäpätöisistä -asemista. Hän oli alkanut kuormastopoikana kahdentoista vuoden -ikäisenä, kuningas Kustaa Adolfin sodan aikana Preussissa vuonna -1624. Kymmenen vuotta tämän jälkeen kirjotettiin hänet ratsumieheksi -smålantilaisiin. Kun seuraavana vuonna (1635) syntyperäiset -ruotsalaiset rykmentit Saksassa hajotettiin, oli niin hyvin hän -kuin hänen ystävänsä Städ niiden joukossa, jotka jäivät Saksaan -ja menivät saksalaiseen rykmenttiin Ruotsin palveluksessa. -Ratsumiehenä ollessaan oli majurin nimi Hammar, ja koska hän -kaikissa tilaisuuksissa osotti urhoollisuutta ja ymmärtäväisyyttä, -pääsi hän 1640 majotusmestariksi, 1644 korpraaliksi ja sellaisena -rauhan tehtyä aateloitiin nimellä Stålhammar. Samana vuonna (1650) -pääsi hän kornetiksi, ja Kaarle Kustaan sodan aikaan Puolassa -ja Tanskassa, jolloin hän antoi näytteen toisensa jälkeen ei -ainoastaan urhoollisuudestaan vaan viisaudesta, voimasta, kunnosta -ja totisesta miehuudesta, yleni hän 1656 luutnantiksi ja vuotta -myöhemmin ratsumestariksi. Nerokkaan Kaarle Kustaan kuoleman jälkeen, -jonka hautajaisissa hän Jaakko Creutzin kera talutti sitä hevosta, -joka seurasi Liivinmaan lippua -- ei vähempää kuin 59 tuollaista -maakuntalippua kuletettiin kuninkaan ruumiin jälestä -- tämän -kuninkaan kuoleman jälkeen ylennettiin Pekka Stålhammar rauhan aikaan -1663 majuriksi, ja sellaisena ratsasti hän nyt 1675 taas sotaan, joka -tällä kertaa uhkasi Ruotsin omia rajoja. - -Majuri Pekka Stålhammar oli nyt 64-vuotias, mutta ulkonäöltään oli -hän sellainen, että hyvin saattoi laskea pois parisenkymmentä vuotta -hänen iästään. Hänen kookas, voimakas, hartiakas vartalonsa kantoi -päätä, jonka raittiit posket puhuivat täydellisimmästä ruumiillisesta -terveydestä ja henkisestä hyvinvoinnista. - -Sellaisena seisoi entinen torpanpoika ja kuormastopoikanen -kumartelevan sissipapin edessä. - -"Te ette voi tuntea minua, herra majuri", alkoi tämä. "Ja kuitenkin -olemme me samasta pitäjästä, nimittäin Svenarumista, ja minä seisoin -kerran alttarin edessä vihkiäkseni teidät ja ensimäisen autuaan -vaimonne..." - -Majuri katsoi vilpittömästi kummissaan puhujaan ja koetti hänen -kasvojensapiirteistään muistutella mielessään sitä miestä, joka -seisoi hänen edessään pappina Svenarumin kirkossa, kun hänet -vihittiin ensimäiseen vaimoonsa Kustaa Hornin sodan aikaan. Mies, -jonka hän nyt näki edessään kuluneessa puvussa ja kaljupäisenä, -posket kuopallaan ja iho kellertävä, muistutti kuitenkin niin vähän -tunnotonta ja ylpeää pappia alttarin edessä hänen hääpäivänään, että -kesti kotvan ennenkuin hän oikein voi keksiä mitään yhtäläisyyttä. - -"Olisitteko siis rikkaan... rikkaan...?" puuskahti hän vihdoin, -voimatta täydentää lausettaan. - -"Niin, niin olen", änkytti pappi parka, pusertaen pari kyyneltä -silmästään. "Olen rikkaan Laurin poika, hänen, joka ensin petkutti -teiltä äidinisänne säästämät aarteet ja sitte tahtoi antaa ne teille -takaisin... olen sama poika, joka estin isäni täyttämästä tämän -aikeensa ja sentähden sain hänen kirouksensa Svenarumin kirkossa -teidän hääpäivänänne... Olen siitä pitäen harhaillut ympärinsä -koti- ja ulkomaita... milloin olen etsinyt teitä kerjätäkseni -teiltä anteeksiantoa ja apua, milloin olen inhonnut ja kironnut -teitä syypäänä kaikkeen onnettomuuteeni... ja nyt seison täällä -edessänne... voitte rangaista minua, jos niin tahdotte, minä -ansaitsen rangaistuksen...!" - -Majuri katsoi häneen katsettaan kääntämättä, mutta ankaruus, joka -ensin kuvastui hänen kasvoillaan, hälveni vähitellen, ja piirteet -lauhtuivat vähitellen, ja lopuksi loisti hänen sydämensä hyvyys -niin heleästi hänen muotonsa vakavuuden lävitse, että vähemmänkin -harjaantuneelle kuin sissin silmälle oli täysin selvää, ettei -tässä tarvinnut pelätä mitään kostoa eikä rangaistusta. Pikaisella -katseella jaloihin kasvoihin saattoi siitä saada vakuutuksen, ja yhä -oivallisemmin alkoi sissi pelata. - -"Jo viimeisen tanskalaissodan aikaan etsin teitä samoilla asioilla -kuin nyt, ja silloin olin Svenarumissa ja näin teidän äitinne ja -rouvanne ja lapsenne, joista äsken tunsin kaksi telttinne edessä,... -ja silloin sain rouvaltanne tämän kirjeen, jota tuskin koskaan uskoin -voivani antaa teille... mutta Jumalan kiitos, tässä se on...!" - -Hän kaivoi esiin ja antoi majurille vanhan kirjeen, jonka tämä -avasi ja luki ja jonka sisältö oli sellainen, että hänen silmänsä -kostuivat. -- "Hellästi rakastettu mieheni" -- luki siinä -- -"merkillinen mies on käynyt tänään luonamme, rikkaan Laurin poika, -hän, joka kerran, kuten sinun entinen appiukkosi kertoi, heitti -silmänsä minuun. Nyt on hän tullut etsimään sinua ja äitiäsi, ja hän -on katuvaisena ja kyynelissään pyytänyt vanhalta äidiltäsi anteeksi -ja äitisi on antanut anteeksi vilpittömästä sydämestä ja pyytää -sinua tekemään kaiken minkä voit onnettoman miesparan hyväksi, ettet -sekaantuisi siihen, missä Herra niin silminnähtävästi on viitannut -sormellaan. Rakas mieheni, äitisi rukoukseen yhdyn minäkin. Unhota ja -anna anteeksi, äläkä kokoa tulisia hiiliä hänen päänsä päälle. Lapset -voivat hyvin, Jumalan kiitos. Kasper, Pirkitta ja Susanna käyvät -ahkerasti koulua mestari Andreaksen luona ja lähettävät terveisiä -isäkullalle. Niin tekevät myös pienokaiset, Juhani ja Kalle. Herra -olkoon kanssasi ja suokoon armossaan meille kaikille riemullisen -lopun!" - -Lopetettuaan kirjeen lukemisen kohotti majuri katseensa ja kysyi, -kuinka oli mahdollista, ettei tämä kirje, joka oli niin vanha, -ollut ennen joutunut hänen käsiinsä. Mutta pappi voi tyydyttävästi -selittää syyn siihen. Hän oli etsinyt majuria ensin Puolasta, sitte -Tanskasta, ja kun hänen sieltä piti eräällä aluksella matkustaa -Göteporiin, oli alus joutunut haaksirikkoon ja hänet oli pelastanut -muuan englantilainen, joka purjehti Välimerelle. Siellä oli tämän -aluksen ryöstänyt muuan merirosvo, joka oli myynyt hänet samoin kuin -muutkin laivalla olijat orjiksi Tunisiin, ja siellä oli hän elänyt -ja orjaillut suurimmassa kurjuudessa, kunnes hän vuosi takaperin oli -onnistunut pääsemään vapaaksi. - -Tämä kertomus ei ainoastaan mitä tyydyttävimmällä tavalla selittänyt -kirjeen vanhuutta, vaan myöskin tepsi yhä tehoisammin majurin hyvään -sydämeen, ja hän kysyi, millä tavoin hän voisi olla onnettomalle -joksikin avuksi. - -"Minun haluni on aina ollut", vastasi mies, "että voisin jollakin -tavoin sovittaa teille menneisyyden, ja kun tämä ei voi tapahtua -muuten kuin palvelemalla teitä, niin..." Hän ei päättänyt lausettaan, -vaan katsoi rukoillen majuriin. - -"Niin tahdotte astua palvelukseeni?" täydensi tämä. - -Majuri vaipui ajatuksiinsa, luki vielä kerran lävitse vaimonsa -kirjeen ja äitinsä pyynnön, ja sitte sanoi hän: - -"Äitini tähden ja täyttääkseni hänen pyyntönsä, tahdon täyttää -toivomuksesi... saat astua palvelukseeni, sikäli kuin löytyy jotakin -tehtävää, johon voit puuttua." - -"Johon voin puuttua!" kertasi pappi suurimman ilon kaikilla -tuntomerkeillä. "Voin käydä käsiksi kaikkeen, herra majuri... Mikään -askare ei ole niin halpa, etten ryhtyisi siihen sen ilon tähden, -jonka olette suonut minulle tällä hetkellä, ja teidän äitinne tähden!" - -"Niinpä voit koettaa!" - -Tällä tavoin tuli Petter Laurinpoika majuri Stålhammarin -palvelukseen, ja hän näytti kaikin voimin koettavan olla herralleen -mieliksi. Itse Städinkin, joka ei suinkaan ollut vähällä tyydytetty, -kun oli kysymys majurin palveluksesta, täytyi tunnustaa, että yhtä -vikkelää palvelusta oli hän harvoin nähnyt. Jo seuraavana päivänä, -kun hänet oli otettu palvelukseen, oli hänellä tilaisuus osottaa -palvelusintoaan. Tämän päivän kuluessa tuli käsky kuninkaalta, että -hän yöllä tahtoi mennä virran ylitse ja ajaa vihollisen pakoon. -Tämä ei kuitenkaan onnistunut, sillä vihollinen oli saanut tiedon -hankkeesta ja edeltäpäin miehittänyt Gantoftan ja Kastlösan kylät, -jotka kohosivat ylimenopaikan kohdalla. Rykmentit marssivat sentähden -takaisin leiriin, ja kun majuri Stålhammar astui telttiinsä, näki -hän mieluisaksi yllätyksekseen, kuinka pienen arkkusen, jota hän -aina kuletti mukanaan sotaretkellä, hopeakiskotus oli kirkkaaksi -hangattu, jotta se loisti kuin aurinko häntä vastaan. Sen oli -Petter Laurinpoika tehnyt majuria ilahduttaakseen, koska hän luuli -huomanneensa, että arkkunen oli tälle rakas, kuten se olikin. Lukon -herttarautaan oli kaiverrettu hänen ensimäisen vaimonsa nimi: Susanna -Witte. - -Niin kuluivat viikon päivät, ja eräänä päivänä tapahtui, kun majuri -oli kahden Städin, vanhan korpraalin kera, että Petter Laurinpoika -juoksi telttiin ilosta säteilevin silmin. - -"Mitä on tapahtunut?" kysyi majuri. - -"Minulla on ollut armo puhutella hänen majesteettiaan, armollista -herraamme kuningasta!" vastasi Petter, ja majurin kysymyksen -johdosta, kuinka se oli tapahtunut, lisäsi hän: -- "Näin hänen -majesteettinsa ratsastavan virran rantaa yhtä huolestuneen näköisenä -kuin hän nykyään aina on, enkä tiedä kuinka pälkähti päähäni, että -minun pitäisi ilmottaa hänelle muuan kahlauspaikka virran ylitse -peninkulman päässä täältä, minä kun tiedän sellaisen, sillä minä näin -pari viikkoa sitte sissijoukon kulkevan siitä ylitse... minä istua -kyyrötin ontossa puussa ja kiitin Jumalaa, etten ollut kuten nämä -eksytetyt..." - -"Olipa syytäkin", keskeytti Städ terävästi, "sillä he olivat -viimeisellä retkellään eikä heistä monta päässyt pakoon, kun me -heidät sitte yhytimme Hallannin harjun metsissä." - -"Ja kahlauspaikka?" kysyi majuri vilkkaasti. - -"Minä mainitsin siitä kuninkaalle, ja hän merkitsi sen -armollisimmasti muistiin ja antoi tämän kultarahan, luvaten -enemmän, jos se käy hyvin... Ohoi, kuningas tahtoo mielellään -kentälle vihollista vastaan, ja minä olen vahvassa toivossa, että -nyt se onnistuu, jollei, Jumala varjelkoon siitä, vihollinen vain -saa varotusta... Saattepas nähdä, että pian tulee käsky lähteä -liikkeelle!" - -Tämän tapauksen johdosta kohosi hiljaisen ja nöyrän Petter -Laurinpojan arvo yhä niin majurin kuin Städinkin silmissä. Käsky -tuli tosiaankin kuninkaalta, ja joukko lähti liikkeelle yhden aikaan -yöllä, ollakseen päivänkoitteessa ylimeno paikalla. Mutta tälläkin -kertaa oli vihollinen saanut tiedon hankkeesta ja kun kuningas -sotajoukkoineen tuli perille, olivat tanskalaiset jo paikalla. Mutta -tälle tietysti Petter Laurinpoika ei voinut mitään. - -Kuitenkin päätti kuningas tällä kertaa mennä eteenpäin, mitkä -vaikeudet mahtoivat kohdatakin, ja niin pian kuin tykistö oli -saapunut, oli ylimenoon yhdyttävä. Tämä tapahtui kuitenkin niin -myöhään, että ylimeno tapahtui vasta seuraavana päivänä, nimittäin -marraskuun 8 p:nä, mutta silloin oli vihollinen kadonnut, ja muutamat -vangit, jotka saatiin, kertoivat, että se oli mennyt eteläänpäin -kulkeakseen ylitse Käflingen sillasta. Kuningas Kaarle seurasi -kiihkeästi perästä, toivoen sitä ennen voivansa tavata vihollisen, -mutta se oli turhaa. Tanskalaiset olivat jo Käflinge- eli Lyddejoen -eteläpuolella, ja Kaarlen täytyi taasen asettua leiriin ja odottaa -parempaa tilaisuutta. - -Benstorpiin pienen Örtoftajoen rannalle, missä tämä kääntyy -juoksussaan vasemmalle etelään, sijotti kuningas päämajansa. Sen -edustalla pitkässä rivissä, mainitusta Örtoftajoesta idässä aina -Suur-Harjeen lännessä, leveni ruotsalaisten leiri kentällä, jonka -monipäiväinen sade oli liottanut ja jossa saatiin kestää kaikkia -kosteudesta ja liasta koituvia vastuksia. Leirin editse lännestä -itään kulki maantie Pikku-Harjen kylän kautta ja Örtoftajoen ylitse -Wegarpin ja Örtoftan kartanoiden välillä, joista viimeksimainitussa -kenraali Aschebergillä oli majapaikkansa, kun taasen jalkaväen -kenraali Schultz majaili Pikku-Harjessa. Benstorpissa kuninkaan -luona asuivat, kuten luonnollistakin oli, valtakunnanneuvos Johan -Gyllenstjerna ja sotamarski Helmfeldt. - -Kärsien kaikenlaisia vaikeuksia, nälkää, tauteja ja kylmää, jäi -sotajoukko majailemaan tänne keskelle vihollisleiriä marraskuun 11 -p:stä joulukuun 3 p:vään, takanaan vihamielinen väestö, joka kaikin -tavoin suosi tanskalaisia, jolleikään aivan kokonaan liittynyt -sissijoukkoihin, jotka parveilivat ruotsalaisten selkäpuolella -ja sieppailivat muonalähetyksiä ja kaikenlaisia varastoja. Voi -saada käsityksen näiden kärsimysten suuruudesta, kun sairaus ja -puute ainoastaan matkalla Helsingborgista Käflingejoelle vähensi -joukosta 2,000 miestä. Ainoa mahdollisuus vapautua kaikesta tästä -kurjuudesta oli se, että uskallettiin ryhtyä taisteluun, ja kuningas -ja sotajoukko tahtoivatkin sitä, mutta eivät kenraalit. Tämä oli -yksi niistä suurimman jännityksen hetkistä, jolloin ikäänkuin tuntuu -jotakin tärkeää olevan tekeillä ja että kaikki on ratkaistava yhdellä -nopanheitolla. - -Nuori kuningas kulki synkkänä, hiljaisena, tutkimatonna ja itseensä -sulkeutuneena, epäillen kaikkia. Mutta ei ollut ensi kerta, kun -pelastus on piillyt lujassa mielessä ja palavassa luottamuksessa. -Ja sankarikuninkaan rinnassa työskentelivät tämän kylmän ja -läpitunkemattoman pinnan alla sydämen jaloimmat voimat sen päämäärän -hyväksi, joka on ihmisen korkein, pelastaakseen isänmaan uhkaavasta -vaarasta. Tähän asti oli kaikista hänen parhaimmista ponnistuksistaan -huolimatta kaikki käynyt häntä vastaan. Laivasto oli lyöty, Ruotsin -alusmaat Saksassa olivat menetetyt, ja Tanskan kuningas Kristian -seisoi ylivoimaisine sotajoukkoineen ikäänkuin ivaten aivan hänen -maansa sydämen ovella. Kaikki, mitä hän oli toivonut, kaikki mihin -oli pannut luottamuksensa, oli iskenyt harhaan, oli pettänyt, ja -kun hän tästä erämaasta katsoi tulevaisuuteen, oli tämä hänen -edessään niin tyhjänä, niin pimeänä ja tähdetönnä ja huokui pelkkää -kalmankylmää häntä vastaan. Ei ihme silloin, jos kasvot kalpenivat ja -jos synkät silmät kuvastuivat sitä surua ja synkkämielisyyttä, joka -piili hänen sielussaan. Tavallisesti kuunteli hän itsepintaisimmalla -äänettömyydellä niitä esityksiä, joita tehtiin, eikä ainoakaan -piirre hänen kasvoillaan ilmaissut, mitä liikkui hänen sielussaan, -mutta kun esitys oli loppunut, laski kuningas kätensä miekkansa -kahvalle ja käski sitte usein päinvastaista kuin oli kehotettu. Yksi -ainoa päivänsäde oli pilkahtanut raskaiden pilvien lävitse. Se oli -voitto Fullebron (Halmstadin) luona elokuun 17 p:nä 1676. Mutta tätä -päivänsädettä seurasi sellainen hämärä, että se näytti pilkahtaneen -ikäänkuin tehdäkseen vain pimeyden vielä pimeämmäksi. Mutta kaiken, -niin hyvin ulkonaisen vaaran kuin sisäisen levottomuuden -- kaiken -kantoi kuningas Kaarle miehen mielellä ja miehen voimalla. Vaivat -ja huolet, jotka olisivat painaneet tomuun tavallisen ihmisen, jo -nuoruusvuotensa sivuuttaneenkin, takoivat vain tämän kuninkaallisen -nuorukaisen sielunvoimat joustavimmaksi teräkseksi. - -Niin marssitti hän joukkonsa Smålannista Skåneen, lujasti päättäneenä -kenraalien neuvoista ja myöhäisestä vuodenajasta huolimatta kohdata -vihollisen ja uskaltaa ratkaisevaan miekanmittelyyn, ja niin seisoi -hän nyt Käflingejoen rannalla, joka virtaili niin syvänä ja leveänä, -syyssateiden kohottamana tulvilleen hänen edessään ja esti hänet -saavuttamasta sydämensä toivomusta, taistelua elämästä ja kuolemasta -ylimielistä vihollista vastaan. Aika kuitenkin kului osaksi turhissa -hommissa etsien ylimenopaikkaa, osaksi odottaessa lisäjoukkoja, jotka -saapuivat, ja vihdoin marraskuun 29 p:nä oli Örtoftan kartanossa -pidetty kokous kenraali Aschebergin luona, joka ilmotti kuninkaan -aikovan seuraavana yönä mennä virran ylitse eräästä löydetystä -kahlauspaikasta ja uskaltautua taisteluun. Kenraalit olivat vastaan; -he tahtoivat odottaa vielä lisäjoukkoja. Kuningas otti heidän -lausuntonsa vastaan tavallisella jääkylmällä tyyneydellään, ja kului -muutamia päiviä. - -Oli joulukuun 3 päivä. Oli alkanut pakkastua, ja näytti luonnistuvan -niin, että talvi hädän hetkenä tulisi Kaarle XI:sta liittolaiseksi -samoin kuin se oli muinen ollut hänen isänsä liittolainen Baltin -luona. -- Himmeä valonheijastus lehahti kuninkaan kasvojen ylitse, -kun hän tänä aamuna katsoi ulos ikkunastaan Benstorpissa, ja vielä -kenraali Aschebergin saapuessa sisään väikkyi heikko hymy kuninkaan -huulilla. Hän katsoi kysyvästi kenraaliin. - -"Talvi tekee tuloaan!" sanoi tämä. "Ja voinpa uskaltaa jotakin, -jollei teidän majesteettinne pian saa toivoaan täytetyksi." - -"Hyvä!" vastasi kuningas. "Oletteko kuullut mitään Dahlbergista?" - -Kenraali ei ehtinyt vastata kysymykseen, ennenkuin mainittu astui -sisään. Sekä Ascheberg että Dahlberg olivat Kaarle Kustaan koulun -miehiä ja kenraalikunnassa ainoat, jotka olivat kuninkaan kanssa yhtä -mieltä, ja joita tämä sentähden mieluimmin kuuli. - -"Teidän majesteettinne!" sanoi kenraali Dahlberg ilosta säteilevin -silmin. "Jos tällainen sää pysyy yli yön, voi teidän majesteettinne -kulkea Käflingejoen ylitse kuten siltaa myöten, sotajoukko tiheissä -riveissä!" - -Kuninkaan katse viivähti hetken kenraalin kasvoilla, ja ikäänkuin -sähkökipinä olisi singonnut sydämestä toiseen, syttyi hänen -silmissään liekki, niin lämmin ja kirkas, että aivan luuli näkevänsä, -kuinka hänen povessaan jääkahleet laukesivat ja aurinko nousi, tuoden -mukanaan keväisiä tuulia ja keväistä elämää. - -"Silloin voin sanoa, kuten isäni kerran sanoi: nyt saamme keskustella -selvällä ruotsinkielellä, veli Kristian!" virkkoi kuningas ja -lisäsi kasvojensa säteillessä yhä vilkkaampaa iloa: "Laittakaa -kuntoon kaikki, mikä voi käydä ilman tarpeetonta huomiota... tänä -yönä tahdomme Jumalan avulla ryhtyä toimeen! Ja nyt tahdomme kuulla -saarnan yhdessä!" - -Oli ensimäinen adventtisunnuntai, ja kuningas ja molemmat kenraalit -menivät yhdessä kuulemaan saarnaa, jonka piti kuninkaan erittäin -suuresti suosima Uplannin ratsuväkirykmentin pastori Samuel -Wiraenius. Hänen yksinkertaiset, koruttomat ja voimalliset sanansa -tekivät kuninkaaseen ihmeellisen vaikutuksen. Koko nuoren sydämensä -lämpimillä toiveilla ja lujalla luottamuksella turvaantui hän -lausuttuihin lupauksiin hänen avustaan, hänen, joka yksin voi tehdä -suurtekoja pienissä asioissa, ja iloinen hymy hänen vakavilla -kasvoillaan oli ikäänkuin tunnusmerkki, että synkkämielisyyden usva -väistyi pois laupiaan taivaan raittiiden tuulahdusten tieltä. - -Iltapäivällä teki kuningas ratsastusretken leirin lävitse, -jolloin hän tervehti ja puhutteli monia harmaahapsisia sotureita -suurten voittojen ja vallotusten ajoilta, ja sitte ratsasti hän -ylöspäin joen vartta ja taasen takaisin alaspäin Suureen-Harjeen, -josta oli katsottu mukavimmaksi mennä ylitse. Palattuaan tältä -ratsastusretkeltä päämajaan, ilmotettiin hänelle, että eräs -luutnantti Lorentz pyysi päästä hänen puheilleen. Suostumus -annettiin, ja mainittu luutnantti seisoi pian kumarrellen hänen -edessään. Hän oli vanha mies, jonka rappeutunut ulkoasu osotti, -ettei hän kuluneina vuosina ollut säästänyt itseltään mitään -elämän nautintoja, samalla kuin se selvästi ilmaisi että kaikki ne -taipumukset, jotka hänen myrskyisen elämänsä aikana olivat piirtäneet -häneen leimansa, elivät yhä raihnaan pinnan alla sellaisen intohimon -koko sitkeydellä ja voimalla, joka kerran on päässyt sielussa -vallalle. - -"Teidän majesteettinne!" alkoi hän kuninkaan viittauksen johdosta. -"Se armo, jonka olette minulle osottanut antaessanne minulle vaikkapa -alemmankin paikan sotajoukossa, ynnä se rakkaus, jota vanhastaan -tunnen sitä maata ja kansaa kohtaan, jota onnellistuttaa teidän -hallituksenne... tämä saa minut astumaan eteenne tuoden tiedon, josta -toivon teidän minua kiittävän, vaikkapa se tuottaisikin jalolle -sydämellenne suurta surua." - -Kuningas, jonka epäluulo heräsi, osotti sekä kärsimättömyyden että -tyytymättömyyden merkkejä. - -"Olen onnistunut pääsemään erään mustan juonikudoksen perille. -Teidän majesteettinne", jatkoi mies kiiruhtaen suoraan asiaan, "olen -huomauttanut siitä sotamarskille, mutta hän ei tahdo kuulla minua... -sentähden olen rohennut kääntyä itse teidän majesteettinne puoleen!" - -"Ilman mutkitteluja!" sanoi kuningas kylmästi ja käskevästi. "Mitä -tahdotte sanoa?" - -"Olen nähnyt kuletettavan salaisia viestejä tanskalaisen ja -ruotsalaisen leirin välillä... näin sen kaksi kertaa Bårslöfin -luona ja olen nähnyt sen täällä... ja nyt tiedän mistä nämä -salaiset viestit ovat lähtöisin"... Ovi aukeni ja sotamarski Simon -Grundel-Helmfeldt astui sisään. Hän kumarsi kuninkaalle, mutta -hätkähti huomattavasti nähdessään luutnantin, ja kun hän kuninkaan -kasvojen jännitetystä ilmeestä saattoi päättää, mikä käynnin oli -aiheuttanut, puuttui hän jalolla lämmöllä puheeseen, ennenkuin -kuningas oli täydelleen ehtinyt mainita, mistä oli kysymys. - -"Kuinka kummalta se kuuluneekin, teidän majesteettinne!" sanoi hän, -"niin en ole hetkistäkään voinut uskoa tähän ilmiantoon, ja menen -harmaalla päälläni takaukseen Pekka Stålhammarista!" - -"Pekka Stålhammarista!" huudahti kuningas ja hänen kasvonsa -punehtuivat hänen heittäessään musertavan katseen syyttäjään. - -"Suvaitkaa kuulla minua loppuun", sanoi tämä. "En ole tahtonut -esiintyä ilmiantajana, ennenkuin minulla on todistukset kädessäni, -ja asian välttämätön kiirellisyys on minut nyt pakottanut sivuuttaen -lailliset muodot kääntymään välittömästi teidän puoleenne, jolla on -valta kerta kaikkiaan hävittää paha juurineen. Jalolla majurilla -tulee tänä yönä olemaan salainen kohtaus kenraali Merhjemin kanssa... -epäilemättä aiotaan tehdä tyhjäksi ne suunnitelmat, jotka on laadittu -täällä päämajassa ja jotka hän tuntee... majurin ja vihollisen -välisen kirjevaihdon voin myös tuoda esiin, se on hyvässä säilössä -pienessä hopeahelaisessa arkkusessa majurin teltissä." - -"Ja kuinka olette itse saanut tiedon kaikesta tästä?" kysyi kuningas. - -"Eräältä nuorelta tytöltä, jonka olen nähnyt käyvän majurin luona -useampia kertoja, ensin Bårslöfissä ja sitte täällä leirissä, -ja viime yönä näin hänen viimeksi hiipien palaavan Örtoftaan, -jossa hänen olen ennenkin nähnyt pienellä tammiruuhella soutavan -virran ylitse. Yöllä onnistuin saamaan hänet kiinni ja sain hänet -tunnustamaan kaiken." - -"Mitä sanotte tästä, sotamarski?" kysyi kuningas kääntyen -Helmfeldtiin. - -"Olen sen sanonut, teidän majesteettinne!... Tässä on jokin onneton -väärinkäsitys, jonka toivon helposti haihtuvan, kun aika tulee..." - -"Minun tahtoni on", keskeytti kuningas, "että tapahtuu ankarin -tutkimus!" - -Hän kääntyi pois, ja syvimmän huolen pilvi varjosti hänen kasvojaan. - -Illalla jaettiin tunnussana: "Jumala meitä auttakoon!" ja samalla -annettiin käsky, että sotajoukon oli oltava valmiina lähtöön kuun -laskiessa aamuyöstä kahden aikaan. Tämä käsky otettiin vastaan erään -aikalaisen vakuutuksen mukaan "sanomattomalla ilolla ja riemulla". -Väsyneet eivät enää tunteneet väsymystään, sairaat ikäänkuin saivat -uutta elämää, ja he laahautuivat esiin maamajoistaan -- sellaisista -oli pakkasen tähden muodostettu koko leiri suurimmaksi osaksi -- -laahautuivat riviin saadakseen olla mukana kaivatussa taistelussa. - -Kuningas, joka oli koko aamupäivän viettänyt työskennellen kenraalien -kanssa, lähti illalla leiristä, kiedottuna pitkään vaippaan ja, -yksin, niin että häntä pimeässä saattoi pitää tavallisena upseerina. -Hän tuli niin sille paikalle, johon Smålannin ratsumiehet olivat -majottuneet, ja täällä samoin kuin kaikkialla mihin hän oli mennyt, -täytti hänen sydämensä ilo nähdessään niin monia pettämättömiä -todistuksia siitä, että vanha tuttu henki ja taistelunhalu vielä eli -Ruotsin soturein povissa. Majuri Stålhammarin teltin edessä seisoi -pitkä, kookas ukko, kuningas puhutteli häntä ja kysyi hänen nimeään. -Vanhus, joka ei tuntenut kuningasta, vastasi jurosti: "Städ" ja -seuraavaan kysymykseen, kuka asui teltassa, vastasi, että siellä asui -Stålhammar. - -Kuningas hätkähti ja seisoi liikkumatonna hetkisen, jonka jälkeen -hän astui askeleen mennäkseen telttiin. Mutta silloin laski vanhus -kätensä hänen olalleen ja sanoi: - -"Seis, ystäväni... majuri ei ota vieraita vastaan tällä haavaa!" - -Jälleen hätkähti kuningas, mutta tahtoi ratsumiehen kiellosta -huolimatta täyttää aikeensa. - -Städ, joka katsoi hänen menevän liian pitkälle, tarttui silloin -häneen niin kovalla kourauksella, että kuninkaan täytyi sanoa, kuka -hän on, jonka jälkeen ukko vetääntyi takaisin, kuten näytti, enemmän -suuttumuksen kuin hämmästyksen lyömänä. Teltissä oli kaksi osastoa. -Etumainen oli pimeä, mutta takimaisessa paloi valkea. Kuningas meni -reippaasti sisemmälle teltanovelle, mutta pysähtyi siellä äkkiä. Hän -näki vanhan miehen lepäävän polvillaan ja hänen ympärillään kolme -hänen poikaansa, ja vanhus rukoili yksinkertaisin sanoin kuninkaan -puolesta ja menestystä taistelussa, joka oli edessä. - -"Ja nyt, pojat", kuuli kuningas vanhuksen sanovan, kun rukous oli -päättynyt ja hän poikineen noussut, "näyttäkää nyt, että teillä on -sydän rinnassanne ja voimaa käsivarressanne, niin voimme kohdata -toisemme ilolla, tapahtuipa se sitte täällä tai taivaassa!" - -Kuningas oli kiihkeästi liikutettu. Hän pani kätensä silmilleen ja -syöksi ulos, ja Städ väitti sitte, että hän oli nähnyt kyynelten -välkkyvän kuninkaan silmissä, kun tämä tuli teltasta ja käänsi -kasvonsa lyhdyn valoon, joka riippui ulomman teltanoven pielessä. -Palatessaan Benstorpiin kohtasi kuningas sotamarskin, joka oli -lähtemäisillään ulos, kiedottuna pitkään vaippaan samoin kuin -kuningaskin, ja hän ilmotti tälle, että hän oli päättänyt seurata -luutnantti Lorentzia omin silmin nähdäkseen, mitä saattoi tapahtua, -ei siksi että hänen vakaumuksensa olisi ollut järkytetty, vaan koska -hän tahtoi estää kaikki kierot selitykset tulevassa tutkimuksessa. - -"Hyvä!" sanoi kuningas. "Minä tulen mukaanne,... minun silmäni ovat -nähneet sellaista, että itsekin tahdon mennä takaukseen ilmiannetun -viattomuudesta!" - -Ja niin menivät he yhtä matkaa kentälle, missä kohtasivat luutnantti -Lorentzin, ja sen jälkeen menivät he alas jäälle, edelleen Örtoftaa -kohden ja kappaleen matkaa sen toiselle puolen. Kuu heitti kirkkaan -valon lumiselle kentälle. - - * * * * * - -Lähtiessään majuri Stålhammarin teltistä ei kuningas huomannut -aivan nuorta tyttöä, joka, piilottuneena metsään mikäli voi, hiipi -saman teltin luo. Hänkin pyysi puhutella majuria saatuaan Städiltä -tietää, että tämä oli hänen telttinsä, ja kun hän edelleen oli -selittänyt tuovansa viestejä Petter Laurinpojalta, antoi Städ hänen -mennä sisään. Majuri seisoi nyt täysin varustautuneena tulevaan -taisteluun ja valmiina lähtemään teltistään, kun hänen silmänsä -sattuivat laihaan ja kuihtuneeseen hahmoon, joka seisoi teltinaukossa -ja tuijotti häneen villillä ja aralla silmäparilla, ikäänkuin ei -olisi oikein tiennyt, menisikö sisään vai. Hän mahtoi olla noin -viisitoistavuotias. Majuri puolestaan katsoi häneen hetkisen tällä -kysyvällä katseella, joka on tavallinen, kun ei oikein muista -kasvoja, jotka luulee ennen nähneensä, mutta vihdoin selkeni hänen -muistonsa ja hän sanoi: - -"Sinäkö se olet, Metta... kuinka on äitisi laita?" - -"Oh, nyt on hänen laitansa hyvin", vastasi tyttö vapisevalla äänellä. -"Hän kuoli pari päivää sen jälkeen, kun te tulitte luoksemme ja -pelastitte meidät nälkäkuolemasta... ja minä itse tulin sitte -tanskalaisen sotajoukon mukana tänne Skälshögiin toiselle puolen -jokea..." - -"Ja mitä haluat minulta, lapsi?" - -"Minä tuon viestejä Petter Laurinpojalta... hän makaa kuolemaisillaan -ulkona kentällä Örtoftan luona ja hän tahtoisi puhua sanasen -kanssanne ennenkuin lähtee täältä... Hän on saanut sivalluksen -vatsaansa eräältä vanhalta vihamieheltä, joka kauan on häntä salaa -seurannut, ja kun minä kuljin paikan ohitse, sillä nyt olen minä -muuttanut mieltäni enkä ole enää kuningas Kristianin puolella, vaan -kuningas Kaarlen, ja olin sentähden tulossa tänne ruotsalaiseen -leiriin, silloin näin mustan kasan liikkuvan ojassa aivan lähelläni, -ja kun minä olin mennyt sinne, niin oli siellä teidän haavotettu -palvelijanne..." - -Tyttö puhui hyvin kiireesti, mutta lyhyeen pysähdellen, ja -lopetettuaan puhkesi hän itkuun. Hänen kummallinen käytöksensä ei -voinut olla herättämättä majurin huomiota, ja hän kysyi syytä siihen. -Tyttö hypähti silloin esiin ja tarttui hänen käteensä sanoen: - -"Älkää menkö Petter Laurinpojan luo!" - -"Rakas lapsi!" sanoi majuri hymyillen. "Poloinen Petter Laurinpoika -on tainnut säikytellä ymmärryksen päästäsi..." - -"Voi, minä en tiennyt, että Stålhammar oli sama mies, joka tarkotti -niin hyvää äidilleni ja minulle!" - -Mutta ikäänkuin pelästyen mitä oli sanonut juoksi tyttö ulos -teltanaukosta ja katosi, ennenkuin majuri oli ehtinyt kysellä -enempää. Hän harkitsi hetken, mutta hänestä oli niin luonnollista, -että Petter Laurinpoika tahtoi tavata häntä kuolinhetkellään, ja kun -vielä oli pitkältä puoliyöhön, ei hän epäröinyt täyttää onnettoman -pyyntöä. Hän lähti rivakoin askelin Benstorpia kohden, mutta hieman -pohjoisempaan, ja juuri hänen mennessään Örtoftajoen ylitse, erotti -hän taasen omituisen tytön, joka läheni häntä. - -"Kukaan ei voi välttää kohtaloaan!" sanoi tyttö, ja suuret silmät -tuikkivat niin hurjina majuria kohden. "Tuolla loitommalla kentällä -makaa hän. Pian näette hänet", ja niin viittasi hän kädellään, -mihinpäin majurin oli mentävä. - -Tämä meni osotettuun suuntaan alas Käflinge-jokea kohden, ja siellä, -ojaan kyyristyneenä, oli tosiaankin Petter Laurinpoika, joka nousi -ja meni häntä vastaan. Tämän nähdessään aavisti majuri kohta, ettei -kaikki ollut kuten piti, eikä palvelija viivytellyt selittäessään -hänelle, miten asiat olivat. - -"Pysy hiljaa, Pekka", sanoi hän. "Pieninkin huudahdus, pieninkin -liikahdus, jonka teet, vie kuningas Kaarlen ja hänen sotajoukkonsa -perikatoon... Näetkös tuolla loitommalla joen toisella puolen, kuinka -musta juova liikkuu kuin käärme valoisan kentän reunalla... siellä on -tanskalainen sotaväki kenraali Merhjemin johdolla, ja tarvitaan vain, -että kohotat kätesi minua vastaan, niin tapahtuu hyökkäys!" - -Majuri katsoi joelle päin, ja hänen terävä silmänsä huomasi pian, -että kurja petturi oli oikeassa, ja silloin tuntui ikäänkuin -kaksiteräinen miekka vihlaisevan hänen sielunsa lävitse. Sellaista -tuskaa kuin hän tunsi tällä hetkellä, ei hän koskaan voinut ajatella -lankeavan ihmisen osalle. Ensi tuokiossa, kun veri kuumeisena -syöksähti hänen päähänsä, tahtoi hän tarttua roiston kurkkuun ja -paiskata hänet maahan, ja ääni hänen rinnassaan huusi, että se oli -hänen velvollisuutensa, mutta samassa oli hänelle selvillä, että -juuri täyttämällä tämän velvollisuutensa hän saisi aikaan paljo -suuremman ja hirveämmän onnettomuuden kuin päästämällä roiston -käsistään. Petter Laurinpoika silmäsi häneen, huomasi hänen -epätoivonsa ja nautti siitä. - -"Näes, minulla on sinulle jotakin sanottavaa", jatkoi hän, "ja -vaivattuani paljo päätäni olen onnistunut löytämään paikan, joka on -sangen sovelias ilmaistakseni sinulle, miltä minusta kerran tuntui -seistessäni alttarin edessä Svenarumin kirkossa vihkiäkseni sinut -ensimäiseen vaimoosi... Et kai muista oikein tuota päivää, mutta -tahdon auttaa muistiasi oikealle tolalle. Olit houkutellut vanhan -isäni jättämään rikkautensa sinulle, ja niin kietoutunut oli hän -verkkoihisi, että kun onnistuin tämän estämään, tuli hän kirkkoon... -kirkkoon alttarin eteen ja kirosi minut kaiken kansan nähden... -Kaikki tuo on tulikirjaimin piirrettynä sieluuni, ja mitä enemmän -tieni on mennyt alaspäin, sitä enemmän nämä muistot ovat kohonneet -esiin ja vallanneet minut, ja minä olen vuosikaudet hautonut kostoa, -joka voisi keventää kärsimyksiäni, ja niin olen kutonut silmukan -toisensa jälkeen tähän kudelmaan, kunnes nyt vihdoin olen sen -saanut valmiiksi... Ja nyt olet sinä kiedottu rikokseen, sinä kuten -minäkin... sinä et enää koskaan ole kantava päätäsi korkealla miesten -kesken... sinut tuomitaan ja sinä kuolet kavaltajana, ja jotta saisit -juoda maljasi sakkaan saakka, voit viime hetkenäsi ajatella sitä, -että minä, rikkaan Laurin poika, olen silloin päässyt valtaan ja -kunniaan... minulla on taskussani kuningas Kristianin kirje, joka -tekee minut Skånen rikkaimman pitäjän valtiaaksi... mutta käänny -nyt vähän, näetkös nuo tummat varjot tuolla loitommalla Örtoftan -luona? Tahdon sanoa sinulle, ketä ne ovat?... Kuningas Kaarle itse ja -sotamarski seisovat siellä ja näkevät sinun puhuttelevan minua ja he -ovat ennen nähneet minun tulevan vihollisleiristä ja tietävät, että -minä olen salaurkkija... Luullakseni olen ajatellut asiani, ettei -sitä tarvitse ajatella uudestaan!" - -Näin puhui Petter Laurinpoika, ja hänen äänensä sävy samoinkuin -asentonsakin ilmaisi, kuinka hän värisi nautinnosta nähdessään niitä -hirveitä tuskia, jotka hän oli valmistanut viholliselleen. Mutta se -äärimäinen kataluus, ihmishalveksumisen kaamea syvyys, joka ilmeni -toteutetussa suunnitelmassa, teki päinvastaisen vaikutuksen kuin -hän oli tarkottanut. Pekka Stålhammar pääsi jälleen oman itsensä -herraksi ja hänen leimuava katseensa nöyryytti ilkeän juonittelijan. -Hänellä tuskin oli aikaa ajatella muuta kuin kuinka voisi estää sen -suunnitelman, joka epäilemättä oli laadittu Petter Laurinpojan ja -vihollisten kesken ruotsalaisen leirin yllättämisestä yöllä. - -"Petter parka!" sanoi hän, kun tämä oli lopettanut. "Kuinka köyhänä -seisot edessäni... sinun laskusi ovat hyvin onnistuneet, mutta olet -unhottanut yhden tärkeän asian, sen nimittäin, että on olemassa -korkeampi tuomio kuin itse kuninkaankin... sen tuomiopöydän edessä -olet pulmassa kaikkine juoninesi ja kurjine voittoinesi. Minusta -nähden on sinua jo kohdannut tämä tuomio, ja isäsi kirous on kantanut -hirveän hedelmän. Tietänet kai itsekin, että se mitä tahdot kostaa -minulle on valhe, ja että sen tiedät, sen todistaa yrityksesi Kainin -tavoin, veljensä murhattuaan, tukahduttaa ikuisen kostajan ääni -omassatunnossasi!" - -Ivahymy väreili Petter Laurinpojan huulilla, ja hän loi silmänsä -maahan. Mutta silloin hätkähti hän, ikäänkuin hänet olisi vallannut -äkillinen pelästys. Ja muutamien sylien päässä nousi ojasta tumma -varjo, joka hyökkäsi eteenpäin vimmatulla vauhdilla ja piti pyssyään -koholla. - -"Nyt on hetkesi lyönyt, ilkeä petturi!" huudahti karkea ääni. - -Kaikki tapahtui ajatuksen nopeudella, ja majuri näki Petter -Laurinpojan nopeasti pakenevan, kintereillään roteva mies, joka oli -ikäänkuin sukeltanut ilmoille ojasta. Hetkisen jälkeen näki hän vielä -yhden varjon kiitävän ohitsensa kenttää myöten. Tämä oli Metta, ja -hän nauroi hurjasti ja kamalasti juostessaan majurin ohitse. - -Mutta tuskin puolen tunnin kuluttua kuninkaan palaamisen jälkeen -Benstorpiin kajahti laukaus Örtoftasta päin. -- Kenraali Ascheberg, -joka oli Johan Gyllestjernan luona, kiiti kuin salama uhattuun -paikkaan. Mitä tästä oli tuleva, sitä ei tiennyt kukaan, mutta -levottomuus nousi huippuunsa, kun kaksi tykinlaukausta kuului samalta -taholta. - - * * * * * - -Kenraali Merhjem oli tosiaankin tullut joen ylitse, mutta kenraali -Ascheberg pakotti hänet menemään takaisin. Silloin se hälytyslaukaus -jyrähti viereisestä majotuspaikasta, johon hänen poikansa, -everstiluutnantti Ascheberg oli sijotettu. Tästä laukauksesta oli -seurauksena, että koko tanskalainen sotajoukko lähti liikkeelle, -ja jollei onni tällä kertaa olisi ollut meikäläisten puolella, -on epävarmaa, kuinka asia olisi voinut kehittyä. Mutta nyt oli -tanskalaiset tykkänään sokaissut heidän suurempi lukunsa ja se -oivallinen kunto, jossa kaikki heillä oli, heidän runsaiden -muonavarojensa ja rahvaan halukkaisuuden johdosta heitä avustamaan, -eivätkä he voineet kuvitellakaan, että pieni uupunut ja nälistynyt -ruotsalainen joukko uskaltaisi hyökätä heidän kimppuunsa. -Hälytyslaukaukset olivat merkkejä lähtöön, mutta ei menoon -Käflingejoen ylitse, vaan palausmatkan alkamiseen, ja niin selitti -ruotsalaisen leirin liikkeet itse kenraali Merhjemkin. "Jumala oli -lyönyt heidät sokeudella", huudahtaa henkivartiorykmentin eversti -Niilo Bjelke. - -Kuitenkin se, mitä oli tapahtunut, kiirehti ruotsalaisten liikkeitä. -Rykmentti toisensa jälkeen lähti liikkeelle ja asettui siihen -järjestykseen kuin oli käsketty. Kuudessa kolonnassa, jalkaväki -järjestettynä kahteen, ratsuväki neljään, meni sotajoukko jäätyneen -joen ylitse. Se tapahtui kohta puoliyön jälkeen, ja kuu oli -vielä ylhäällä. Kaikki kävi kuitenkin onnellisesti ja hyvin, -paitsi että -- kirjottaa yllämainittu Niilo Bjelke -- "jää ruski -kovasti, jotta ratsumiesten täytyi laskeutua ratsailta ja taluttaa -hevosiaan suitsista." Heti päästyä ylitse pysähdyttiin asettuakseen -taisteluasentoon ja käydäkseen suoraan vihollisen kimppuun. Silloin -ilmotettiin, että maa täällä oli niin kelvoton ja leiri niin aitojen -ja rotkelmain ympäröimä, että välitön hyökkäys oli mahdoton, ja -kuningas päätti sentähden marssittaa joukkonsa edelleen vihollisen -ympäri Lundiin. Kun kuu laskeutui kahden aikaan aamulla, lähdettiin -taas liikkeelle. Kohta joen eteläpuolella marssittiin ohi Hobyn -kirkon, jossa oli tanskalaisten etuvartio. Tämä huomasi ruotsalaisten -retken ja ilmotti siitä päämajaan, mutta siellä pidettiin varmana, -että retkeilijät olivat ainoastaan vahva osasto, joka oli -lähetetty hyökkäämään Malmöhön. Tanskalaisessa leirissä ammuttiin -hälytyslaukaus, mutta mitään enempää ei kuulunut, ja ruotsalaiset -jatkoivat häiritsemättä kulkuaan. - -Niin koitti päivä, ja nyt muuttui tanskalaisille uskomaton -uskottavaksi, nyt syntyi liikettä heidänkin leirissään. He käsittivät -kohta, että kuningas Kaarle tahtoi saavuttaa etua kukkuloista -Lundin pohjoispuolella, ja nyt oli jouduttava ennen häntä. Kohta, -kun sotajoukko oli riveissä ja järjestyksessä, alkoi siis kuningas -Kristiankin suunnata kulkuaan samoja kukkuloita tai, kuten niitä -nimitettiin, Helgonamäkeä kohden. - -Ja niin kulkivat molemmat sotajoukot rinnatusten kuin missäkin -kilpajuoksussa. Mutta ruotsalaiset ehtivät ensin perille ja -hajaantuivat taistelurintamaan. Äärimäisenä oikealla olivat rakuunat, -kuninkaan henkivartiorykmentti Niilo Bjelken johdolla ja eversti -Braunhoffin rykmentti, toisessa rivissä samoin rakuunia äärimäisenä, -sitte aatelislippu, edelleen eversti Gytenbergin rykmentti, sitte -smålantilaiset ja vielä muuan rykmentti eversti Rehnsköldin johdolla. -Jalkaväki asettui senjälkeen keskustaan kenraali Schulzin johdolla ja -vasemmalla sivustalla oli taasen ratsuväkeä, mutta luvultaan paljo -vähemmän kuin oikealla. Sotamarski Helmfeldt hoiti ylipäällikkyyttä -ja hänen alipäällikkönään Ascheberg. Kuningas itse asettui oikealle -sivustalle. - -Aurinko nousi ja valoi kultavirtaansa avarille lumikentille, joilla -oli taisteltava yksi verisimmistä ja tärkeimmistä taisteluista, -vanhan arkkipiispankaupungin muurien edustalla, kaupungin, -jonka ihana temppeli kohosi siellä niin korkeana ja vakavana, -äänettömyydessään saarnaten riemusta taivaassa, rauhasta maassa ja -ihmisille hyvää tahtoa. - -Hiljaisena ja synkin mielin oli majuri Stålhammar ratsastanut -väkensä edessä, ja vanhat uroot, jotka olivat olleet niin monissa -taisteluissa yhdessä majurin kanssa, eivät häntä enää oikein -tunteneet. Koskaan eivät he olleet häntä nähneet sellaisena, kun -merkki oli annettu. Hänen päänsä oli vaipunut alas rintaa vasten, -ja hän näytti tuskin tajuavan, mihin matka piti. Hänen sotaratsunsa -vei häntä ikäänkuin vanhasta tottumuksesta eteenpäin. Kukaan ei -ollut levottomampi kuin Städ, vanha korpraali, joka ratsasti -kimollaan eikä kuullut eikä nähnyt mitään muuta kuin majurinsa ja oli -oikein tuskissaan, kuinka hän pääsisi tämän puheille. Kun vihdoin -oikea sivusta ratsasti Helgonamäkeä ylöspäin, joutui toinen rivi -parin kiviaidan taa, jotka erottivat sen ensi rivistä ja estivät -liikahtamasta lainkaan eteenpäin. Tässä vihdoin sai Städ tilaisuuden -puhutella majuriaan. - -Laukaukset ratisivat jo ensi rivissä. Kuningas Kristian, joka -veljensä kera oli vihollisten vasemmalla sivustalla, oli alottanut -hyökkäyksen, ja tanskalaiset ratsurykmentit hyökkäsivät rajuudella, -joka aluksi näytti vastustamattomalta. Oli kuin he tahtoisivat -näyttää teossa, mitä muuan heidän eversteistään oli niin kerskuvasti -lausunut eräässä tilaisuudessa kenraali Aschebergille: "Me tahdomme -ratsastaa kumoon ja tallata maahan koko teidän sotajoukkonne!" -- ja -suurine, hyvinruokittuine hevosineen, terveine, uhkeine miehineen, -jotka muodostivat jyrkän vastakohdan ruotsalaisille, näyttivät -tanskalaiset voivankin toteuttaa everstinsä sanat. Rakuunat ja -suomalaiset ratsumiehet joutuivat epäjärjestykseen, ja ainoastaan -kuninkaan oma kylmäverisyys henkivartiainsa etunenässä ja Niilo -Bjelke henkivartiorykmentteineen onnistuivat kestämään tämän -hyökkäyksen painon. Mutta vihollinen katsoi jo saavuttaneensa voiton, -ja kuningas tähysteli turhaan eskadrooniaan toisessa rivissä. - -Tällöin majuri Stålhammar tuli pysähtyneeksi aivan Städin rinnalle, -joka oli eskadroonan sivustamiehenä, ja korpraali katsoi tuikeasti -majuriin sanoen: - -"Aidat täytyy särkeä!" ja vanha rakas ääni teki terveellisen -vaikutuksen majuriin. Hän kohotti katseensa, ja ikäänkuin vasta nyt -olisi huomannut muurit, ratsasti hän esiin ja katseli ympärilleen -eikö jostakin paikasta voisi päästä niiden ylitse. Samassa ratsasti -kenraalimajuri Wittenberg paikalle. - -"Jumalan tähden, kenraali, antakaa meidän laskeutua ratsailta ja -repiä muurit maahan", huusi majuri Stålhammar hänelle, ja tämä -antoi ehdotetun käskyn, ja joka toinen ratsumies astui maahan ja -ryhtyi työhön. Yhä tulisemmaksi kävi taistelu edessäpäin, kuultiin -komentohuudot ja nähtiin, kuinka suomalaiset rakuunat, yhteensä -seitsemän eskadroonaa, pakenivat taistelurintamasta. Jokaista -käsivartta poltti kuin tulella, ja mitä raskaampi työ oli, sitä -voimakkaammin jännittyi jokaisen jänne. Majuri Stålhammar unhotti -silloin hirveät ajatukset, joita hän hautoi sielussaan, ja kun oli -päästy ensimäisen muurin ylitse, hengitti hän syvempään ja alkoi -saada takaisin entisen tyynen, pontevan ulkonäkönsä. Vihdoin, -vaivaloisten ponnistusten jälkeen onnistuttiin pääsemään toisenkin -muurin ylitse. Silloin olikin jo hyvä aika. Vihollinen oli tosin -lyöty takaisin, mutta selviytyi uuteen hyökkäykseen, ja ruotsalaisten -rivit olivat arveluttavasti harvenneet. Henkirykmentistä olivat -miltei kaikki upseerit ammutut pois tai haavotetut. - -Kuningas ratsasti toisen rivin jokaisen kuuden eskadroonan luo. Hänen -otsansa oli säteilevä ja hänen silmänsä kirkas. Tässä nuorekkaassa -olennossa luuli näkevänsä kaiken, mitä oli jaloa ja ihanaa, eikä -ollut ratsumiestakkien alla ainoaakaan sydäntä, joka ei olisi -sykkinyt riemuisasta toivosta saada mennä kuolemaan tämän kuninkaan -puolesta. "Muistakaa, että olette ruotsalaisia!" huusi kuningas -jokaiselle eskadroonalle, ja myrskyisä hurraa kuului vastaukseksi. -Niin tuli hän majuri Stålhammarin eskadroonan luo, ja hänen silmänsä -viivähti hetkisen vanhassa majurissa. Tapahtuma kentällä häämötti -kuninkaan muistossa ja heitti yhdessä vihollisten hyökkäyksen -kanssa, joka seurasi melkein heti tämän jälkeen, varjostavan hunnun -aikaisemman näyn ylitse, isän, joka poikineen rukoili Jumalalta -onnea taisteluun. Mutta jalossa mielessä, varsinkin ennenkuin sydän -on ehtinyt kovettua elämän koulussa, on vahvempi taipumus uskomaan -hyvää, ja sentähden väistyivät syyttävät varjot kentällä salaman -nopeudella takalistoon, eikä kuningas nähnyt tai ei tahtonut nähdä -mitään muuta kuin kullanpuhdasta uskollisuutta ja kunniallisuutta -joka miehessä, joka nyt oli valmis hänen kanssansa uhraamaan henkensä -ja verensä. - -Ja nyt ryntäsivät eteenpäin nämä kuusi eskadroonaa, ja kuningas -oli etumaisena tulessa. Tanskalaiset taistelivat erinomaisen -urhoollisesti, mutta tämän hyökkäyksen painon ja voiman edessä eivät -he voineet pitää paikkansa, vaan heidät työnnettiin kukkulalta -alaspäin niinsanotun Galgvuoren juurelle. Täällä nousi tulinen -käsikähmä, mutta kaikki peittyi ruudinsavupilviin, ja savusta kuului -laukausten pauke, ja miekkojen kalske ja kuolevain huudot veren -valuessa virtanaan lumella. Tämän taistelun aikaan sattui vihollisen -luoti kuninkaan hevosen "Tottin" päähän ja kimmahti kuninkaan hattua -vasten, jonka tähden hän nousi valkosen ratsun selkään, minkä hän -oli saanut Ranskan kuninkaalta Ludvig XIV:lta ja joka oli nimeltään -"Brillant". Täällä kuningas myös joutui äkkiä viholliseskadroonan -eteen, jolla oli punaiset liput ja joita hän sentähden oli luullut -smålantilaisiksi, kunnes ruudinsavu hieman hälveni ja hän näki -valkoiset ristit. Silloin komensi hän hyvällä tanskankielellä -ryntäämään eteenpäin ja käymään leikkiin, kunnes hän pääsi takaisin -omiensa luo. Vihdoin nähtiin tanskalaisten rykmenttien ryntäävän ulos -pilvestä. He pakenivat, ja ruotsalaiset eskadroonat ajoivat takaa. -Mutta kun tanskalaisilla oli paremmat hevoset, saattoivat he kerta -toisensa jälkeen pysähtyä ja järjestyä, niin että taistelu vähänväliä -uudistui. Kuitenkin täytyi vihollisen lopulta jättää kaikki hukan -omaksi ja paeta Käflingejoen ylitse, jolloin muutamia satoja heistä -hukkui. Kuningas Kaarle ajoi heitä puolen peninkulmaa edelleen, ja -kuningas Kristian sai kiittää onneaan, kun pääsi turvaan Landskronaan. - -Käflingejoen rannalla piti kuningas Kaarle väkensä katselmuksen. -Monia ylimmistä upseereista ei näkynyt, he olivat kaatuneet taistelun -aikana, ja eskadroonatkin olivat pahoinpidellyt. Kuningas määräsi -heidät järjestymään, ja nousi kysymys, mihin nyt oli ryhdyttävä. -Muutamat arvelivat, että oli ryöstettävä vihollisen kuormasto, -joka juuri kulki ohitse, ja kuningas näytti olevan antamaisillaan -suostumuksensa siihen. - -"Teidän majesteettinne!" sanoi silloin majuri Stålhammar. "Mielestäni -tarvitaan teidän majesteettianne Lundin luona, ja luulen, ettemme -ehdi sinne kyllin pian!" - -Muutamat väittivät, että tämä epäilemättä olisi suurimmassa määrin -epäviisasta, kun saatettiin otaksua, että koko ruotsalainen -sotajoukko oli hajaantunut ajamaan vihollista takaa, mutta samassa -lasketti kaksi ratsastajaa täyttä laukkaa alaspäin kuningasta -kohden. Ne olivat Dahlberg ja Bengt Rosenhane, ja he pyysivät -kuningasta Jumalan tähden kääntymään takaisin. Vasen sivusta oli -miltei lyöty ja kaikki riippui hiuskarvasta. Kuningas ei aluksi -tahtonut uskoa heitä, mutta hän käski kuitenkin lähteä liikkeelle, -ja pian ilmottivat jyrähtelevät tykinlaukaukset, että taistelu vielä -jatkui. Se kulki eteenpäin kuin myrskytuuli, ja murhaava ottelu alkoi -uudelleen. Tämä oli taistelun ratkaiseva silmänräpäys. Päivä alkoi -jo solua iltapuolilleen ja ruotsalaiset ratsumiehet, jotka olivat -istuneet ratsailla ja taistelleet koko päivän, olivat aivan väsyneet, -mutta kuningas huusi, "että hän tahtoi voittaa tai kuolla", ja hän -innostutti niin miehiään, sekä ylhäisiä että alhaisia, että vaikka -nämä pitivätkin kaikkea menetettynä, seurasivat he innostuksella -kuningastaan kuolemaan. Ja niin käytiin vihollisen kimppuun ja tämä -viimeinen taistelu kesti, kunnes yö tuli ja teki siitä lopun. Kaikki, -jotka eivät voineet paeta, olivat otetut vangeiksi. Kuningas Kaarle -ja hänen soturinsa olivat saavuttaneet mitä loistavimman voiton. -Mutta kentällä virui kuolleita 8 tai 9,000 paikoille: "enemmän -kuin puolet molemmista sotajoukoista yhteensä". Yli 2,000 vankia, -yksikuudetta kanuunaa, koko kuormasto ja runsaasti varustettu leiri -joutui voittajain saaliiksi. - -Kaikista niistä urhoollisista, jotka tänä päivänä olivat -taistelleet kuninkaan rinnalla ja ikäänkuin hänen silmiensä edessä, -oli majuri Pekka Stålhammar urhoollisimpain joukossa. Hänen -kuolemanhalveksumisensa ja kylmäverisyytensä oli useampaan kertaan -herättänyt kuinkaan ihailua. Ah, hän ei tiennyt, että vanha mies -taisteli lujasti toivoen löytävänsä surmansa taistelukentällä. -Niiden monien keskellä, jotka kaatuivat kaikilla puolin, ratsasti -vanha majuri koskematonna. Hänen oma poikansa kannettiin illalla -kaupunkiin, vaarallisesti, vaikkakaan ei kuolettavasti haavotettuna, -mutta hän itse oli säästynyt ikäänkuin meidän herramme tarkotus olisi -ollut koetella häntä paljoa ankarammassa taistelussa kuin missä oli -kysymys ainoastaan ruumiista. - -"Tapahtukoon Jumalan tahto!" sanoi hän illalla, kun hän seisoi -poikansa sairasvuoteen ääressä, ja samassa kääntyi hän molempien -toisten poikainsa ja Städin puoleen, jotka olivat samassa huoneessa, -ja lisäsi: "Saatte kuulla, mitä minulle on tapahtunut!" - -Ja niin kertoi hän edellisen yön tapaukset ja lopetti sanoilla: - -"Olen tahtonut sanoa teille tämän, sillä en tiedä, mitä voi tulla -tapahtumaan, ja te voitte elää ja kuolla siinä lujassa uskossa, ettei -isänne ole koskaan poikennut kunnian tieltä!" - -Kaikki olivat kuunnelleet häntä jännitetyimmällä tarkkaavaisuudella. -Städ seisoi kalmankalpeana seinää vasten, ja haavotettu nuorukainen -nosti kauniin päänsä vuoteesta ja suuteli isänsä kättä. - -"Mutta yksi tietää kuitenkin, mitä voi tapahtua", kuului silloin -ääni ovelta, ja kuningas, joka oli kuullut majurin kertomuksen, -astui peremmälle huonetta. "Teitä on syytetty, majuri Stålhammar... -mutta kuulin eilen teidän rukouksenne yhdessä poikienne kanssa ja -olen nähnyt teidän tänään taistelevan kuten kunnian miehen... en -tarvitse tietää enempää! Voitte olla tyyni tulevaan nähden. Mutta -koska kuitenkin olen ajatuksissani tehnyt teitä kohtaan väärin, -niin olen tahtonut sen teille tunnustaa, jotta voitte antaa minulle -anteeksi, ja voitte luottaa minuun, ettei Ruotsin kuningas koskaan -ole unhottava, mitä olette tehnyt tänä päivänä!" - -Vanhusta, jota nämä sanat koskivat, ja yhtä suuressa määrin muitakin -huoneessa läsnäolijoita liikuttivat tunteet, jotka vaihtelivat -hämmästyksen, kunnioituksen, rakkauden ja kiitollisuuden välillä. -He seisoivat vaiti. Pyhä vaatii hiljaisuutta, ja epäilemättä se oli -pyhä hetki, jona toisensa kohtasivat näiden kahden miehen sydämet, -yhdenvertaiset jalossa voimassa ja miehekkäässä ylevyydessä. Ja -rauha, hyvän omantunnon siunaus, niin hyvin hänen sydämensä, josta -suru lauhtui ja hälveni sovituksen taivaalle, kuin hänenkin, josta -merkitsevät sanat lähtivät. Liikutuksella, jota hän ei voinut -hillitä, tarttui majuri kuninkaan ojennettuun käteen ja päästi -muutamin yksinkertaisin, mutta lämpimin sanoin sydämensä kyllyyden -ilmoille. - -Mutta vielä kerran aukeni ovi ja sen raosta näyttäytyi kalpea -tytönpää, arasti vilkaisten huoneen ympäri. - -"Niin, hän on siellä!" huusi tyttö kääntyen ulospäin. "Näin oikein, -tulkaa vain, isäseni!" - -Ulkoa kuuluivat raskaat, kömpelöt askeleet ja roteva talonpoika astui -sisään. Hänen kasvonsa olivat verettömät, ja riepu, joka oli kääritty -hänen päänsä ympärille, selitti riittävästi niin hyvin poskien -kalmankalpeuden kuin hänen raukeat liikkeensäkin. - -"Olette kai majuri Stålhammar", sanoi talonpoika, raskaasti nojaten -sauvaansa, kiinnittäessään katseensa puhuteltuun. "Olisipa Jumala -suonut minun tuntea teidät aikaisemmin! Olen nyt saanut kyllikseni -tästä elämästä enkä pelkää sanoa totuutta kaikkineen... Nähkääs, -olen tavotellut teidän henkeänne, ja Jumalalle olkoon kiitos, että -hän pani pyssyni pettämään joka kerta, kun tähtäsin teitä...! -Mutta nyt olen tehnyt tilin hänen kanssaan, joka on kiihottanut -minua siihen, mikä pahaa oli, ja hän on maksanut minulle samalla -mitalla... hänellä tietystikin oli kiire saada todistaja ylhäälle -korkeimman tuomarin eteen. Minulle viittoo myös vaimoni, ainoa, jota -olen rakastanut täällä maan päällä, mutta jonka samainen Petter -Laurinpoika vietteli pois luotani... siitä on nyt monta vuotta, -se tapahtui edellisen sodan aikaan, ja tämä tyttö on ilkeän papin -tytär... Mutta hän jätti niin äidin kuin lapsensakin, sillä hänen -piti nähdä teidän sydänverenne vuotavan, sanoi hän ja niin lähti -hän mierolle, jäi mierolle, kunnes hän nyt palasi, ja silloin oli -hänellä kuningas Kristianin julistus mukanaan ja hän houkutteli -kansaa puolelleen, ja aina oli hänellä teidän nimenne kielellään... -Minä olin niiden sissien joukossa, jotka te tuhositte nyt viimeksi -Hallannin harjulla, ja niiden monien veri, jotka silloin kaatuivat, -täytti minun mieleni kostolla, ja minä vannoin, etten ammu ainoaakaan -laukausta muihin paitsi teihin... Niin tein samaan aikaan kuin te -otitte huolehtiaksenne hyljätystä naisesta ja hänen tyttärestään, -tästä tyttöparasta, joka pian on ilman hoivaa ja suojaa maailmassa... -Mutta minä en tiennyt sitä, en tiennyt mitään ennen kuin viime -yönä, jolloin saavuin Petter Laurinpojan kutsusta, sillä hän tahtoi -näyttää minulle, kuinka hänen kätensä teidät nujertaa. Metta tapasi -minut... sain tietooni kaiken... ja Petter Laurinpoikaa ei ole enää -olemassa... Mutta kiitos teille, jos tahdotte ottaa kiitoksia vastaan -niin veriseltä mieheltä kuin minä olen..." - -Talonpojan selitys oli Pekka Stålhammarille täydellisin puhdistus, -ja Metta lisäsi, mitä hän tiesi, niin että myös luutnantti Lorentzin -rikollisuus tuli täysin päivän valoon. Mutta hän oli kadonnut -leiristä eikä häntä enää löydetty mistään. Paavo kuoli parisen päivää -myöhemmin, saatuaan majurilta lupauksen, että tämä ottaisi Mettan -huostaansa. - -Kuningas Kaarle piti sanansa. Seuraavana vuonna vielä yhden verisen -taistelun jälkeen Landskronan luona, jossa kuusikymmenseitsenvuotias -ukko samoin teki voiman ja urhoollisuuden ihmetöitä, nimitti kuningas -hänet itse taistelukentällä everstiksi. Ja siitä pitäen syntyi -hartaan luottamuksen suhde kuninkaan ja koetellun soturin välillä. - - - - -6. - -PÄÄKATSASTUS. - - -Oli varhainen aamu elokuun 12 p:nä 1692. Aurinko nousi niin kirkkaana -idästä ja sirotteli kuninkaallisella anteliaisuudella kultiaan Emjoen -ylitse, joka hiljakseen liristen virtaili Högsbyn vanhan kirkon ja -pappilan ohitse. Rovasti, tohtori Niilo Wallerius seisoi pappilan -portailla ja keskusteli sangen mahtavan näköisen miehen kanssa. Tämä -oli krununvouti, herra Polycarpus Skroot. Näkyi ilmeisesti, että -herra kruuunvouti tunsi arvonsa ja että hän oli tottunut ottamaan -vastaan kunnianosotuksia. Rovastin kaunismuotoiset kasvot -- hänen -ja hänen vaimonsa kuvat ovat vieläkin Högsbyn kirkossa -- katsoivat -huolestuneella ilmeellä suoraan eteensä. - -"Luullakseni tulette sangen sopimattomaan aikaan", sanoi hän -ikäänkuin vastaukseksi johonkin kruununvoudin lausuntoon. -"Hänen majesteettinsa ei ole ollut erittäin hyvällä tuulella -tänne saavuttuaan, ja kenraalilta, kreivi Aschebergiltä olen -noin puolittain saanut selville, että hänen majesteettinsa -käydessä Kalmarissa oli jokin suuressa määrin herättänyt hänen -tyytymättömyyttään." - -"Hehe", vastasi vouti mahdikkaasti hymyillen, "luulenpa, että -uskolliselle palvelijalle on aina hänen kuninkaansa korva avoinna, -ja minun pyyntöni on sitä paitsi mitä kohtuullisin... jos tahdotte -ennakkoluulottomasti katsella asiaa, kunnianarvoisa veljeni, -niin huomaatte sen kyllä, ja saattepas nähdä, että saan toiveeni -täytetyksi, ja kun kerran tulen Tukholmaan, niin olen pitävä teidät -ja lapsenne uskollisessa muistossa!" - -"Ah, mitä minuun tulee, niin en toivo enempää kuin että voisin hoitaa -kutsumukseni täällä Högsbyssä, jotta voin vastata siitä Jumalan -ja kuninkaani edessä", vastasi rovasti ja katsoi ystävällisesti -armollisesti nyökkäävään kruununvoutiin, jonka loistavat kasvot -säteilivät niiden kunniasijojen aavistuksesta, jotka viittoivat -hänelle epäilemättä läheisessä tulevaisuudessa. Rovasti ei kuitenkaan -joutunut ymmälle, vaan rohkeni vielä kehottaa kruununvoutia luopumaan -päätöksestään jo tänään puhutella kuningasta, lisäten: "Noudattakaa -neuvoani ja vartokaa vielä tuonnemmaksi asioinenne!" - -"Ei, ei, huolehditte suotta, ystäväni", vastasi vouti varmasti ja -lisäsi: "Mutta yhden asian haluaisin saada selville, mitä ajattelette -tyttärestänne, neitsyt Kristinasta? Eikö hän tarvitse tukea ja turvaa -maailman pahoja kieliä vastaan?" - -Rovasti heitti kysyvän ja miltei surullisen katseen voutiin, joka -jatkoi: - -"Älkää pelästykö, rakas veli, täksi tueksi ja turvaksi tahdon -minä ruveta... Minä Polycarpus Skroot tarjoan teidän suloiselle -tyttärellenne sydämeni ja käteni, ja me tulemme elämään kuin pari -tunturikyyhkysiä Tukholmassa, jaa, niin tulemme." - -"Mitä tarkotatte?" kysyi rovasti vakavasti. - -"Mitäkö tarkotan?... Tarkotan mitä sanon... Tai eivätkö korvanne -ole kuulleet puhetta, joka käy teidän kauniista tyttärestänne ja -hänen majesteetistaan? Ettekö tiedä siitä, mitä heti aavistin -nähdessäni nimen, jonka kuningas on timanttisormuksellaan piirtänyt -kuninkaantuvan ikkunaan?" - -Rovasti Wallerius oli pappilaan rakennuttanut erityisen -vierasrakennuksen ja maalauttanut ajan maun mukaan sileiksi -höylättyihin, mutta muuten paljaihin hirsiseiniin koreita kukituksia -ja koukeroita. Tässä tuvassa asui kuningas aina, kun hän vieraili -Högsbyn pappilassa, ja kun tämä tapahtui kylläkin usein, jutteli -kansa, että häntä veti sinne ihmeen kaunis papintytär. Kalmarin -lukionkirjastossa säilytetään vielä tämän kuninkaantuvan ikkunaruutu, -johon kuningas on piirtänyt nimen Kristiina. - -"Rakas ystävä, kruununvouti", huudahti hyväsydäminen rovasti, -"erehdytte pahasti... Sellaista surua kuin tarkotatte ei armollinen -kuninkaamme voi koskaan, ei koskaan tuottaa minulle... ei, ei, -ystäväni, asian laita ei ole niin..." - -"No, no", keskeytti kruununvouti, "eihän mitään vahinkoa ole -tapahtunut, mutta selvää on, että hänen majesteettinsa mielihyvällä -kuulee kosinnastani, ja varmaankaan ei hän kitsastele morsiuslahjaa -antaessaan, hihihi..." - -Hämmästynyt rovasti ei tiennyt mitä sanoa, mutta kenraali, kreivi -Ascheberg ja Smålannin ratsurykmentin vanha, kahdeksankymmenvuotias -eversti näyttäytyivät alhaalla pihassa, ja kenraali viittasi -rovastin luokseen ja heillä oli jotakin puhuttavaa, jotta rovasti -pelastui pulasta vastata kruununvoudille. Tämä laittoi kenraalin -nähdessään naamansa hyvin nöyrän näköiseksi ja lähti kuninkaantuvan -portaita kohden. Täällä tuli pari vanhempaa talonpoikaa kuninkaan -luota, ja kun kruununvouti ilmottautui puheille pyrkijänä, sai -hän heti suostumuksen. Lempeä rovasti näki huolestuneena pöyhkeän -miehen katoavan kuninkaantupaan ja odotti levotonna, kuinka kaikki -kävisi. Mies viipyi kotvan, jollaikaa rovasti mietti, etteihän -vain hänen äänettömyyttään kruununvoudin kysymykseen nähden voinut -selittää suostumukseksi, ja kuta kauemmin kuninkaan vastaanotto -kesti, sitä kiihkeämmin kuohui hänen povessaan. Vihdoin tuli -kuningas ulos, ja hänen kasvoistaan kuvastui mitä suurin suuttumus. -Mahdikas kruununvouti seisoi hänen takanaan, mutta hänen kiiltävät -kasvonsa olivat kalmankalpeat, ja hän käytti ensimäistä tilaisuutta -hiipiäkseen pois, sanomatta sanaakaan tai edes ottamatta jäähyväisiä -rovastilta. - -Kuningas oli tavallista tuittupäisempi. Hän heitti ankaran katseen -pihalle, jossa muuan tallirenki piteli hänen hevostaan, ja lähestyen -kumartelevia herroja sanoi hän äkkijyrkästi: - -"Katsastukseen, herrat!... Toivottavasti rykmenttinne on hyvässä -kunnossa, eversti?" - -"Toivon niin!" vastasi harmaahapsinen ukko ja katsoi uskollisesti -kuninkaaseensa. - -Kuningas Kaarle XI oli retkillään ympäri valtakuntaa, tarkastaakseen -rykmenttejään ja omin silmin nähdäkseen, kuinka hänen määräyksiään -noudatettiin. Tukholmasta alaspäin mentäessä oli matka suunnattu -Jönköpingin ja Wexiön kautta ja viimeksi mainitussa paikassa oli -kuningas syönyt päivällistä suuressa arvossa pitämänsä Samuel -Wiraeniuksen, nyttemmin Wexiön piispan, luona, ja tarkastettuaan -sikäläisen sotaväen lähti hän Karlskronaan, jossa samoin -katsastettiin tekeillä oleva laivaveistämö ja telakat. Karlskronasta -oli matkaa jatkettu Kalmariin ja sieltä tänne Högsbyhyn Emjoen -varrella, jossa jo oli Kalmarin jalkaväkirykmentti tarkastettu -ja tänään oli tullut eversti Stålhammarin johtaman Smålannin -ratsuväen vuoro. Kuningas arvosteli sellaisissa tilaisuuksissa niin -tarkasti, että se läheni ankaruutta, kaikkea, mikä koski niin hyvin -sotilaiden kuin upseerienkin varustusta ja harjotusta, ja hänen -vanhat, sotavuosina koetellut ystävänsäkin saattoivat silloin joutua -toisinaan koviin pinteihin. - -"Tänään on kysymys henkikomppaniasta!" sanoi kuningas eversti -Stålhammarille, juuri tämän rientäessä ratsaille ollakseen -rykmenttineen reilassa kuninkaan saapuessa. - -Kun vanha mies sitte ratsasti pois tietä myöten, seurasi kuningas -häntä katseella, josta ankaruus näytti olevan valmis lähtemään -tiehensä. - -"Kas siinä on mies, joka kantaa vuotensa kunnialla!" sanoi hän -ympärillään seisoville. "Hän on kuitenkin ollut mukana siitä lähtien, -kun suuri Kustaa Adolf majaili Riian edustalla!" - -Sitte nousi kuningaskin seurueineen ratsaille. Mutta hän ratsasti -sangen verkkaan, ikäänkuin antaakseen everstille aikaa järjestää -joukkonsa tarpeelliseen reilaan. Kun hän vihdoin tuli perille ja -näki uljaan rykmentin pyörähtelevän pitkässä rivissä ja kuuli vanhan -miehen komentosanat, miehen, jonka ääni niin monta kertaa oli -voittanut tykkien jyrinän ja huutanut eteenpäin, eteenpäin voittoon -Ruotsin maan ja Ruotsin kuninkaan puolesta, niin hänen mielessään -heräsivät monet uinailevat muistot menneiltä ajoilta, ja kuninkaan -kasvot kirkastuivat yhä enemmän. Mutta nämä muistot eivät kuitenkaan -jaksaneet kokonaan karkottaa hänen mielestään katkeruutta ja -ärtyisyyttä. Ne olivat kuin leutoja länsituulen hengähdyksiä, mutta -tarvitaan myrskyä puhdistamaan ilmaa kuuman päivän jälkeen. - -Ja kun pitkä rivi hajotettiin ja komppania toisensa jälkeen ratsasti -pois, nousi ukkospilvi kuninkaan otsalle jälleen sitä mukaa kuin -rykmentti väheni. - -Harmaahapsinen everstikin istui vaiti ja katsoi poistuvia eskadroonia -ilmeellä, joka vivahti raskasmielisyyteen. Hänen silmänsä seurasivat -joka miestä ja kun hän näki jonkun vanhan uroon, jonka pää oli yhtä -valkoinen kuin hänenkin, kirkastui katse ihmeellisesti riemusta, -kuten silloin, kun elämänsä iltana näkee lapsuutensa muiston -kohottavan päänsä uuden polven kirjavan vilinän ylitse. Mutta -he katosivat, osasto toisensa jälkeen, ja pilvi peitti heidät -peittämistään. Tuolla ratsasti hänen vanhin poikansa toisista -naimisista, Johannes, komppaniansa etunenässä, tuolla toinen, -Kaarle, samoin omansa, ja tuolla ratsumestari Loodin rinnalla -näki hän kolmannen poikansa, Jonin, joka vasta oli ainoastaan -luutnantti. Nyt oli enää hän itse henkikomppanian kera jälellä, ja -kun hän kääntyi ja silmäili sen rivejä ja hänen silmänsä pysähtyivät -sivustamieheen, ei ollut kaukana, ettei kyynelhelmi kihonnut hänen -silmäkulmaansa. Tämä sivustamies oli rykmentin vanhin ratsumies ja -nimeltään Städ, ja hänet nähdessään oli kuin ne monet, monet muistot, -jotka olivat heränneet everstin sielussa, olisivat kiertyneet -kehään hänen ympärilleen ja varjostaneet tykkänään näköalan -nykyisyyteen. Vanhuksen rinnalla istui tulisen hevosen selässä -valkotukka ja vilkassilmä nuorukainen, ikäänkuin toivo ruumistuneena -muistoseppeleen keskelle. Tämä oli everstin pojanpoika, joka palveli -rykmentissä alhaisena ratsumiehenä. - -Ja nyt ratsasti hän henkikomppaniansa kera tarkastuspöydän eteen. -Siellä istui ankara kuningas ja silmäili kotkankatsein joka miestä -komppaniassa. Mutta ennenkuin tarkastus oli vielä alkanut, hypähti -hän pystyyn purppuranpunaisin kasvoin ja leimuavin silmin ja osotti -muuatta ratsastajaa ensi rivissä. - -Hän oli kookas muhkea mies, mutta hänen takkinsa oli kulunut ja sopi -hänelle huonosti, ja hänen hihnastonsakin oli vanha ja kulunut. - -"Tuollaistenko miesten kera tahdotte ratsastaa tarkastukseen, eversti -Stålhammar?" kysyi kuningas ja lisäsi everstin aikoessa vastata: -"Siihen ette voi sanoa mitään... se on leväperäisyyttä minun ja -valtion palveluksessa, ja minua ihmetyttää, että te, niin vanha mies, -voitte siten lyödä laimin käskyjäni... Saatte vastata minulle siitä, -eikä meidän vanhaa ystävyyttämme eikä teidän harmaita hapsianne -silloin oteta lukuun... Kas niin, alkakaamme nyt!" - -Kaarle XI kaikista oivallisista ominaisuuksistaan huolimatta -äärimäisen kiihkeä, ja hänen elämänsä viime vuosina oli hän -vieläkin ärtyisämpi ja oli hänelle vaikeampi tehdä mieliksi, -erittäinkin, jos jotakin oli tapahtunut, joka oli täyttänyt hänen -mielensä tyytymättömyydellä ja harmilla. Eversti katsoi kummissaan -kuninkaaseensa, ja se liikutus, jonka aallot tuskin olivat -ehtineet asettua hänessä lepoon, nostatti omituisen värähdyksen -hänen kasvojensa jaloille piirteille. Hän tunsi tosin kuninkaansa -perinpohjin, mutta häntä suretti, enemmän tämän puolesta kuin -omastaan, että kuningas niin hyökkäsi hänen kimppuunsa, erittäinkin -tässä tilaisuudessa, jolloin everstillä on sydämellään eräs asia, -joka juuri siten saattoi saada aivan väärän valon ja tulla tykkänään -väärin ymmärretyksi. - -Eversti Pekka Stålhammar oli tällä kertaa ratsastanut Högsbyhyn siinä -aikeessa, että hän ottaa eron rykmenttinsä päällikkyydestä. Tässä -samassa rykmentissä hän oli kohonnut kuormastopojasta vuoden 1633 -jälkeen, ollut mukana sotaretkellä Saksassa, Puolassa ja Tanskassa -ja saattoi osanottajana ja silminnäkijänä kertoa loistavista -voitoista näiltä ajoilta samoin kuin niistä voitoista Fullebron, -Lundin ja Landskronan luona, mitkä voitettiin tämän ankaran kuninkaan -aikana, joka nyt oli katsastusherrana, ja joka viimeksi mainitulla -taistelukentällä nimitti hänet everstiksi viisitoista vuotta -takaperin. Käsillä oleva hetki oli sentähden hänelle merkitykseltään -tärkeä hetki, ja senpätähden hänen vanhan, rakkaan rykmenttinsä -näkeminen saikin hänen silmissään niin omituisen värisävyn. - -Kuningas ei nähtävästi ollut tätä odottanut. Sen saattoi nähdä siitä -kummastuksesta, jolla hän katseli vanhaa soturia. Vaikkei hän sanonut -mitään, sillä tyytymättömyys huonosti varustettuun ratsumieheen -kyti vielä hänen mielessään ja oli kuin öljyä tuleen, joka paloi -hänen rinnassaan -- niin vaikutti kuitenkin everstin eronpyynti -niin paljo, että katsastus sitte kävi helpommin kuin aluksi oli -uskallettu toivoa. Kun ratsumies onnettomine takkeineen ja kuluneine -hihnoineen tuli esiin, katsoi kuningas terävästi koko varustukseen ja -kääntyi sen jälkeen everstiin. Mutta nytkään ei hän sanonut mitään. -Niin paljo vanha ystävyys sentään sai aikaan hänen mielessään, -vaikka hän olikin kiihottunut. Mitä hänellä nyttemmin oli enää -sanottavaa, koskikin pääasiallisesti tulevaa everstiä. Kun viimeinen -henkikomppanian ratsumies oli ratsastanut esiin ja vastannut -kuninkaan kysymyksiin, oli katsastus tälle päivälle lopussa, ja -kuningas lähti pois. - -Seuraavana päivänä, joka oli lauantai, jatkettiin katsastusta -tarkastamalla everstiluutnantin komppaniaa ja iltapäivällä pidettiin -muutamia jalka- ja ratsuväen yhteisiä harjotuksia. Kuningas oli -hieman ystävällisempi kuin edellisenä päivänä, mutta ei läheskään -ennallaan, ja Pekka Stålhammar tunsi mielensä yhä raskaammaksi, ja -hän ajatteli vähänväliä itsekseen, että hän oli liian vanha ja että -uusi aika vaati toisenlaisia voimia kuin hänen. Ikäänkuin sattumalta -tuli kuningas harjotusten jälkeen sen ratsuväen komppanian luo, jossa -eversti oli. Näytti kuin hänellä olisi jotakin sanottavaa, mutta -siitä ei tullut mitään. Eversti siihen sijaan pyysi, että hän saisi -ratsastaa kotiinsa, kartanoonsa Hulsvikiin. Kuningas katsoi hetkisen -kysyvästi häneen. - -"Sen voitte tehdä, Pekka Stålhammar", sanoi hän sitte, "ja voitte -jäädä sinne, jos haluatte." - -Kuninkaan äänensävy ei ollut ystävällinen eikä epäystävällinen, kun -hän sanoi tämän, jonka liiankin hyvin saattoi selittää karkotukseksi. -Siinä mielentilassa, johon kuninkaan huono tuuli oli saattanut niin -everstin kuin muutkin, annettiinkin tämä selitys Hänen sanoilleen. -Mutta Pekka Stålhammar oli liian ylpeä valittamaan eikä ollut oppinut -notkistamaan selkäänsä niin paljoa kuin itsevaltias kuningas kenties -vaati. Hän siis ainoastaan kiitti siitä suosiosta, jonka kuningas oli -hänelle osottanut, ja ratsasti matkaansa. - -Oli jo iltamyöhä, kun hän ratsasti kartanoonsa Hulsvikiin, -Hjertat-nimisen järven eteläisellä rannalla. Hän ei tahtonut herättää -ketään, vaan pani itse hevosensa talliin ja meni sitte huoneeseensa, -jossa istuutui sohvalle ja vaipui pian uneen. Unissaan oli hän -näkevinään manalle menneet suurmiehet, niin kruunupäät, Kustaa -Adolfin ja Kaarle Kustaan, kuin heidän miehensäkin, Juhana Banérin, -Lennart Torstenssonin, Kustaa Hornin ja heidän rinnallaan joitakuita -niistä monista, jotka jonkun aikaa olivat eläneet hänen rinnallaan, -mutta menneet ennen häntä valoisampiin avaruuksiin. Helmud Wrangel -seisoi siellä reippaine hymyineen, ja hänen ensimäinen vaimonsa, -Susanna, katsoi enkelin katseella hänen sydämeensä ja leyhytteli sen -ylitse rauhaa ja sovitusta. - -Hän heräsi varhain sunnuntaiaamuna suuteloon, joka painettiin -hänen otsalleen. Se oli hänen toinen vaimonsa, rouva Anna Skytte, -nainen, jonka kasvojen piirteissä vielä vanhuuden päivinäkin näkyi -harvinaisen kauneuden jälkiä. Hänen silmänsä katselivat niin -rakastavasti palanneeseen mieheen, ja saattoi sanoa hänet nähdessään, -että hänen henkensä ikäänkuin kuulti ruumismajan lävitse ja antoi -tälle heijastuksen omasta katoamattomasta, korkeammasta kauneudestaan. - -He juttelivat kauan keskenään, ja kun he sitte päivällä olivat -palanneet kirkosta ja päivällinen oli syöty, istuivat he lastensa ja -lastenlastensa ympäröiminä ja puhelivat vanhoista muistoista niin -hyvin heidän oman kuin lastenkin nuoruuden ajoilta. - -Kaksi vanhinta poikaa samoin kuin tytärtäkin oli naimisissa, ja -molemmat miniät olivat Hulsvikissä, heidän miestensä ollessa -kokouksessa. Iltapäivällä saapui viestejä myös Kasper Stålhammarilta, -joka oli everstiluutnanttina Pohjanmaan rykmentissä ja oli everstin -ainoa poika ensimäisistä naimisista. Tässä maalaisessa seurapiirissä -oli siten runsaasti keskustelun aiheita, ja heillä olisi ollut -verrattoman rauhaisa ja tyyni iltapäivä, jollei vanha eversti olisi -silloin tällöin virkkanut sanan, joka ilmaisi että hänen ajatuksensa -sentään yhä palasivat kuninkaaseen ja Högsbyhyn. - -"Luulen kuitenkin, äiti", sanoi hän parisen kertaa, "että ratsastan -huomenna takaisin kuninkaan luo!" - -"Minusta tuntuisi olevan parasta", vastasi hänen vaimonsa, "että -antaisimme huomenen tulla ensin... siihen mennessä voi tapahtua -paljo, joka auttaa meidät oikealle tolalle." - -"Mutta kuka on harmaaviitta?" huusi Ulrika Eleonora, pieni tyttö, -jolla oli suuret, sielukkaat silmät, ja viittasi pihaan tuovalle -ajotielle. - -Sieltä tuli ratsain mitättömän näköinen mies, puettuna pitkään, -harmaaseen sarkaviittaan ja kolmikolkkainen musta hattu vedettynä -syvään otsalle. Hänen takanaan hevosen selässä istui pieni poika, -joka saattoi olla yhdeksän tai kymmenen vuoden ikäinen. - -Vanhukset eivät panneet kovinkaan suurta painoa siihen, kuka vieras -mahtoi olla. Heidän talonsa oli vierasvarainen, ja oli sangen -tavallista, että vieraat tulivat ja menivät. Mutta vilkas Ulrika -Eleonora ja toiset lapset olivat uteliaampia, ja he antoivat -säännöllisesti ja tarkasti tarpeellisia ja tarpeettomia tietoja -kaikesta mitä tapahtui. - -"Nyt kääntyy hän veräjän luona!" juoksi muuan kertomaan. - -"Hänellä on Björkmossan majatalon hevonen", kertoi toinen. - -"Nyt ratsastaa hän pihaan!" ilmotti kolmas ja pisti hädintuskin -päänsä näkyviin oven raosta, luonnollisesti menettääkseen aikaa niin -vähän kuin suinkin. - -"Ja takana on Pekka ratsailla!" tuli vihdoin Ulrika Eleonora sanomaan -suurella arvokkuudella, mutta sellaisella äänellä, että se selvään -ilmaisi hänen pettyneen. "Kuka vieras on, sitä en tiedä." - - * * * * * - -Björkmossa oli lähin majatalo mentäessä Hulsvikista Högsbyhyn. Siellä -oli sunnuntaina elokuun 14 p:nä iltapuoleen suuri kansankokous; -sillä mahtava kruununvouti Polycarpus oli kuuluttanut veronkannon -seuraavaksi päiväksi. Parvi lapsia juoksenteli ulkona ympärinsä ja -niiden joukossa ratsumestari Kaarle Stålhammarin poika Pekka. Hän oli -kolmas poika järjestyksessä, pieni, vahvarakenteinen poika, vilkas -kuin tuli, noin yhdeksän tai kymmenen ikäinen. Hän oli epäilemättä -ylhäisin joukossa, ja pidettiin suurena kunniana saada olla hänen -leikkitoverinaan. Laurentius, kruununvoudin sisarenpoika, oli myös -lapsiparvessa. Hän oli jokseenkin samanikäinen kuin Pekka, mutta -siinäpä olikin kaikki yhtäläisyys, sillä muuten näytti hän olevan -Pekka Stålhammarin täysi vastakohta. Laurentius oli parhaassa -vauhdissaan kertomassa, kuinka rikas ja arvokas hänen enonsa oli, -ja koko lapsiparvi kuunteli korvat höröllään. Myös muuan pienoinen, -harmaaviittainen mies seisoi hieman loitompana, katsellen lasten -leikintää ja kuunnellen heidän jutteluaan. - -"Jaa, eno saa itsensä kuninkaan kera istua pöydässä!" vakuutti -Laurentius ja katseli ylen ylhäisesti ympärilleen. Nähdessään -huonosti puetun pojan, joka tuli majatalosta kädessään pussi omenia, -kiintyi tähän koko hänen huomionsa, ja hän huusi: "Tule tänne, -Antero, ja tarjoa omenistasi!" - -Mutta Antero ei tahtonut kuulla sillä korvalla. - -"Tule tänne, sanon minä", uudisti Laurentius käskynsä. "Uskallatko -sanoa vastaan minulle, kruununvoudin sisarenpojalle!" - -Antero uskalsi kuitenkin sanoa vastaan ja kääntyi näköjään sangen -tyytyväisenä ja hyvillään muutamalle jalkapolulle, joka vei metsään. -Tuossa tuokiossa oli Laurentius hänen kintereillään, tarttui häntä -vyötäisiin ja paiskasi hänet mäkeen, jotta omenat vierivät ympärinsä -ja Antero parka piteli tyhjää pussia kädessään. Kaatuessa oli Anteron -nenä sattunut kiveen, jotta hänen noustessaan olivat puolet hänen -kasvoistaan verissään, ja sillaikaa poimi Laurentius omenat parempaan -talteen. Silloin alkoi Antero itkeä. - -"Jollet olisi kruununvoudin sisarenpoika", sanoi hän, "niin kyllä -minä sinulle näyttäisin!... Äiti rukka, nyt saat sinä jäädä ilman, -kun saatkin!" - -"Tahtoisiko äitisi saada omenia?" kysyi Pekka Stålhammar. - -"Hyvä isä, tietysti", vastasi poika, "hän on niin sairas, ja minä -ajattelin, että ne virkistäisivät häntä, ja sain ne majatalon -muorilta." - -"Anna nyt vain pois omenat!" sanoi Pekka Laurentiukselle, mutta -tämä ainoastaan nauroi ja pisteli suunsa täyteen, ja tätä ei Pekka -voinut sietää, vaan hyökkäsi Laurentiuksen kimppuun ja antoi hänelle -loikkiin niin kelpolailla, että hänen lopulta täytyi luvata antaa -takaisin mitä oli ottanut. - -"Älä itke enää", sanoi Pekka sitte Anterolle, joka kuivaili veriään -nyhtäisemällään nurmitukolla, "älä itke, minä sanon isoisälle, niin -kyllä hän sinua auttaa." - -"Kiitos siitä", vastasi poika, "hän tuskin kuitenkaan voinee auttaa -enempää kuin on auttanut... Äiti on ollut sairaana isän kuolemasta -asti, ja huomenna kai ankara vouti häätänee hänet talostaan." - -"Minkätähden, poika!" kysyi harmaaviittainen vieras, joka tapauksen -aikana oli tullut aivan lasten luo. - -"Joo", vastasi poika, "isän kuolemasta lähtien on äiti maannut -sairaana ja kaikki on mennyt taaksepäin, ja nyt ajanee vouti hänet -ratsutilalta, sillä hän ei enää jaksa pitää ei miestä eikä hevosta... -Ja nytkin katselmukseen auttoi Hulsvikin eversti äitiä sekä hevosella -että tamineilla." - -"Hm!" rykäisi harmaaviitta ja antoi pojalle hopearahan. "Kenties voi -eversti kuitenkin auttaa kaiken oikealle tolalle!" - -Näin sanoen jätti hän lapset ja meni takaisin majataloa kohden. Mutta -aivan äkkiä kääntyi hän taas ja huusi, voisiko köyhä poika näyttää -hänelle suoremman tien kuin maantie Hulsvikiin. Sitä ei kuitenkaan -Antero voinut, mutta pieni Pekka juoksi esiin säteilevin kasvoin, -onnellisena siitä, että sai osottaa palvelevaisuuttaan ystävälliselle -vieraalle. - -"Jos tahdotte mennä Hulsvikiin", sanoi hän, "niin tiedän minä hyvin -tien, sillä siellä asun minä ja isoisä!" - -Ja niin sai Pekka istua taakse ratsaille, ja niin -ratsasti harmaaviitta Hulsvikiin suuresti huvitettuna pojan -liukaskielisyydestä, ja ennenkuin he ehtivät puolitiehenkään, tunsi -harmaaviitta kaikki Hulsvikin olosuhteet, kuitenkin etupäässä ne, -jotka koskivat "isoisää". - -"Nähkääs, isoisä oli tällainen pojanvekara kuin minäkin", kertoi -Pekka, "sillä hän on kertonut sitä monet kerrat, ja köyhäkin hän oli, -mutta hän pääsi kuormastopojaksi ja lähti sotaan, ja siellä oli hän -tuulissa jos tuiskuissakin, ja kun vihdoin tuli rauha, niin, minä -en ollut silloin vielä syntynytkään, mutta isoisä on kertonut tästä -kaikesta, niin oli isoisä eversti, ja Städ oli mukana, vaikka hän oli -vain korpraali... Niin, saattepas nähdä, kunhan vanhat ratsumiehet -tulevat isoisän luo... silloin saa oppia jotakin... Juhana Banérin -minä tunnen ja Torstenssonin myös, niin, tunnen minä, ja monia -monituisia muitakin." - -"No, voitko sitte sanoa minulle", kysyi vieras hymyillen, "pitääkö -isoisäsi ratsumiehiään silmällä yhtä paljo kuin hän heitä suosii?" - -"Siitä voitte olla varma", vastasi Pekka varmasti, "mutta kyllä hän -heitä auttaakin pulasta, kun niin tarvitaan... Nytkin, kun hänen piti -ratsastaa katsastukseen kuninkaan luo, tuli sana Anteron äidiltä, -ettei hänellä ollut hevosta eikä tamineita, ja isoisä oli niin -vihainen, niin vihainen, ettei hän ollut saanut sitä tietää aikanaan. -Nähkääs, isoisä oli vaatettanut kaksi muuta, joiden laita oli yhtä -huonosti, ja nyt ei ollut muuta turvaa kuin muuan isoisän vanhoista -takeista, jota he alkoivat kiireesti laittaa, takki kävi kuitenkin -hyvin laatuun, mutta saappaat, ne olivat kaikista pahimmat, sillä -ne olivat isoisällä Landskronan luona ja siitä pitäen olivat ne -olleet liikuttamatta vaatekamarissa ja olivat aivan mennyttä kalua. -Niin oli laita päitsien ja satulankin, mutta hevonen, kas, se olisi -teidän pitänyt nähdä... se oli paras hevonen tallissa isoisän oman -hevosen jälkeen... niin, Jumala siunatkoon ukkovaaria, on isäkultani -tapana sanoa, hän on hyvä kuin kulta, vaikka hän voikin olla tulinen -toisinaan! Mutta niin on kuningaskin, sanoo isoisä, ja niin ovat -melkein kaikki hyvät ja kunnon ihmiset!" - -Vieras nauroi makeasti pienelle matkatoverilleen, mutta tämän -kertomukset tekivät häneen sellaisen vaikutuksen, että kun poika -vaikeni, niin hän uudella kysymyksellä herätti uuden jutun, ja Pekan -varasto näytti olevan tyhjentymätön. Niinpä kysäisi harmaapukuinen -Städistäkin, ja tämä nimi olikin ilmeisesti isoisän jälkeen pojalle -milteipä rakkain, kenties juuri siksi, että se olin niin läheisesti -yhdistynyt kaikkeen, mikä koski edellistä. - -"Joo, Städ, saattepas nähdä, hän on mies sormenpäitään myöten, -ja hänen veroistaan korpraalia ei ole toista kuninkaan koko -sotajoukossa... Hän se on minulle jutellut kaiken tuon isoisästä -ja kuinka paljo hyvää hän tekee... Mutta sittepä hänkin saa hyvää -puolestaan ja sen hän ansaitsee, sanoo Städ... Sanon teille -mielelläni, että pidän oikein paljo kuninkaasta..." - -"Miksi niin?" kysäisi ratsastaja, joka ei voinut olla huomaamatta -hieman odottamatonta vakavuutta, jolla poika lausui tämän. - -"Joo, siksi että isoisä pitää hänestä ja Städ myös... Nähkääs, -kuningas on lahjottanut Stensjön kartanon Svenarumissa isoisälle... -voinhan kertoa teille, kuinka se kävi. Nähkääs, isoisällä ei ollut -varoja pitää enempää kuin yksi renki eikä tämä tietysti ehtinyt tehdä -kaikkea. Kerran piti viedä jyviä myllyyn jauhatettavaksi, ja renki -oli metsässä puita hakemassa, ja silloin ajoi isoisä itse myllylle -ja kantoi säkitkin yksitellen rattailta. Samassa tuli kuningas ja -kysyi, tiesikö isoisä, oliko eversti Stålhammar kotona Brevikissä, -sillä isoisä asui silloin siellä. 'Se olen minä, se', vastasi isoisä -ja meni ylös säkkeineen edes kääntymättäkään. Silloin kysyi kuningas, -tarvitsiko hänen, joka oli eversti itse, kantaa säkkejä myllyyn, -ja isoisä sanoi asian kuten se oli. Kuningas ratsasti Brevikiin ja -sitte tuli isoisä perästä, ja silloin antoi kuningas hänelle Stensjön -kartanon, jotta hän voisi pitää yhden rengin lisää." - -"Sinulla on hyvä muisti, rakas Pekkaseni!" virkkoi harmaaviitta, "ja -Städillä täytyy olla vielä parempi." - -"Niin, olkaa varma siitä... hänellä on muistia kymmenelle... Jos -tapaatte hänet, hän on nyt Högsbyssä kuninkaan luona, hän kuuluu näet -henkikomppaniaan ja ottaa nyt eron palveluksesta, sillä hän ja isoisä -kulkevat nyt yhtä matkaa kuten ennenkin, sanoo Städ, jos tapaatte -hänet, niin voitte kernaasti sanoa terveisiä minulta ja pyytää häntä -kertomaan teille vanhasta Hulsvikin everstistä ja silloin saatte -kuulla!" - -Tähän tapaan kävi Pekka Stålhammarin kieli, ja harmaaviitalla oli -koko ilo hänestä. Tie jäi hupaisasti taakse, ja niin saapuivat he -illan suussa Hulsvikiin. - -Monien raporttien jälkeen olivat vanhukset nähneet olevan syytä mennä -suureen saliin, ja siellä olivat nyt sekä eversti että hänen rouvansa -miniöineen, kun harmaaviitta astui sisään. - -"Jumalan rauhaa!" tervehti tämä ja pysähtyi oven suuhun. "Voinko -saada täällä yösijaa?" - -Eversti tervehti ystävällisesti takaisin ja sanoi, että sitä hän voi -kyllä saada sekä itselleen että hevoselle. - -"Hyvä!" vastasi harmaaviitta. "Ja huomenna menemme yhtä matkaa -Högsbyhyn!" - -"Niinkö luulette?" vastasi eversti ja katsoi terävästi vieraaseen, -jonka äänen hän oli tuntevinaan, mutta jonka kasvojen piirteitä hän -ei voinut nähdä, koska huoneessa jo hämärtyi. - -Vieras heitti sillä välin hatun ja viitan yltään, ja kun samassa -tuotiin valoa saliin, nähtiin kuninkaan seisovan ovella. Hänen -kasvonsa olivat tyynet ja kirkkaat, ja hänellä oli hymy huulillaan. - -"Vanha Pekka Stålhammar!" sanoi hän rientäen hopeahapsista vastaan. -"En ole saanut pahaakaan rauhaa sieluuni sittekuin eilen erosimme -toisistamme." - -"Teidän majesteettinne!" änkytti ukko voimatta pidättää kyyneliään. -"Jumala siunatkoon teidän majesteettianne... tämä on liian suuri -kunnia minulle!" - -"Ei, ei!" huudahti kuningas. "Ja jos tahdotte antaa anteeksi -kiihkeyteni ettekä tehdä ylen tarkkaa tiliä kuninkaanne kanssa, niin -eroamme hyvinä ystävinä." - -Näin sanoen sulki kuningas vanhan miehen syliinsä, ja Hulsvikissa oli -sinä iltana ilo, jolla ei ennen eikä jälkeen ole ollut vertaistaan. -Kuningas istui pöydässä everstin ja hänen rouvansa välissä, ja -ympärillä istuivat suvun vanhemmat jäsenet, ja juhlallinen riemu oli -vallalla koko seurassa. - -"Aikaisin aamulla ratsastamme täältä", sanoi kuningas, kun eversti -saattoi hänet makuuhuoneeseensa, "ja seuraattehan te mukana, sillä -teidän on saatava hyvitys rykmenttinne edessä!" - -Maanantaina aamupuolella päivää ratsastivatkin kuningas Kaarle ja -Pekka Stålhammar rinnatusten; mutta kuninkaalla oli sarkaviittansa -yllään, niin ettei kukaan muu kuin eversti tiennyt, kuka hän oli. -Björkmossassa he pysähtyivät. Siellä kävi veronkanto parhaallaan, -ja Polycarpus Skroot istui niin mahtavana ja pöyhkeänä pitkän -pöydän päässä ja otti vastaan rahoja minkä ehti, samalla tehden -muistoonpanojaan kantoluetteloon. Hän ei edes hievahtanutkaan -noustakseen ylös ja tervehtiäkseen, kun vanha eversti saapui, -ja vaatimattomalle sarkaviittaiselle miehelle hän tuskin soi -katsettakaan. - -Kuningas sai siten tilaisuuden huomaamatta tunkeutua aina voudin -tuolin taakse, jonne hän istui penkille, seuraten voutia suurimmalla -tarkkaavaisuudella. Lopuksi huusi hän ratsutilallisen lesken, jonka -ratsumies ratsasti everstin vaatteissa, mutta lisäsi: - -"Jaa, ei maksa vaivaa huutaa häntä, hän saa lähteä talosta!" - -"Voitte lukea tämän ensin", sanoi eversti ja jätti voudille kirjeen. - -Tämä otti ja luki sen. Se oli ratsutilan lahjotuskirja lesken -pojalle, ja kirjan mukana seurasi määräys kuninkaan käskynhaltialle, -että hevonen ja tamineet olivat köyhän lesken puolesta maksettavat -kruunun varoista. Vouti näytti sangen nololta ja antoi kirjeen -takaisin, lyöden samassa kiinni rahalippaan kannen ja kantoluettelon. - -"Joo, on sekin lain ja järjestyksen ylläpitämistä!" jupisi hän -itsekseen, samassa nousten ja aikoen tarttua lippaaseen. - -Mutta silloin oli lippaan kannelle jo laskettu toinen käsi, ja -kun vouti kääntyi, näki hän vaatimattoman sarkaviittaisen miehen -seisovan siellä niin varmana kuin aikoisi hän pitää lippaan, vieläpä -tungetteleva vieras uskalsi lausua: - -"Tämän otan minä huostaani!" - -"Minä olen kruununvouti täällä!" karjaisi Polycarpus Skroot. "Ja -tahtoisinpa nähdä sen, joka voi ottaa minulta tämän lippaan!" - -"Mutta minä olen Ruotsin valtakunnan kuningas!" vastasi kuningas ja -avasi viitan, jotta jokainen saattoi tuntea kuka hän oli. "Ja te, -vouti, saatte tehdä minulle tilin voudintoimestanne...!" - -Nyt kalpeni vouti pelosta ja horjahti taaksepäin, ikäänkuin -olisi saanut halvauksen, mutta kuningas lähti huoneesta everstin -seuraamana, talonpoikien virittäessä äänekkään hurraahuudon -rakastetulle ja oikeamieliselle kuninkaalleen. - -Kuningas ratsasti äänetönnä ja umpimielisenä, eikä eversti tahtonut -häiritä häntä. Hän mietti, kuinka paljo olikaan, joka saattoi ja -jonka täytyi horjuttaa tasapainoa sellaisen kuninkaan mielessä, joka -niin valvoi asioita ja puuttui pienempiinkin osiin valtakuntansa -hallinnossa, ja hän katui, että oli edes hetkiseksikään saattanut -tuntea loukkautuneensa siitä kohtelusta, jota oli kokenut, kun hän -kuitenkin niin perinpohjin tunsi rakkaan kuninkaan tunnollisen, -vaikka kiihkeän luonteen. - -Vihdoin katkaisi kuningas äänettömyyden sanoen: - -"Tiedättekös, Pekka Stålhammar, että minä katson tehneeni tänään -hyvän työn kahdessakin merkityksessä...?" Ja hän jatkoi, kun eversti -ilmeisesti ei voinut käsittää hänen tarkotustaan: "Olen vapautunut -uskottomasta palvelijasta, joka maksatti talonpojilla kaksinkerroin -sen, mihin he olivat velvolliset, ja pisti liian omaan taskuunsa, -tämä rahalipas voi siitä jutusta kertoa kylliksi... Mutta ei siinä -kylliksi, olen vielä vapauttanut nuoren tytön itsepintaisesta -kosijasta, jota hän inhoaa..." - -Eversti hymyili, ja kuningas näytti sangen tyytyväiseltä. - -"Tietäkääs", jatkoi kuningas, "että tämä petturi, voutini, on iskenyt -silmänsä tohtori Niilon tyttäreen, ihanaan neitsyt Kristinaan -Högsbyssä, ja hän oli kylliksi julkea tullakseen minulle latelemaan -tuumiaan, arvellen, että minä näkisin mielelläni tämän asian, -toteutuvan, koska, sanoi hän, kansan puheet minun rakkausseikoistani -neitsyen kanssa siten vaikenisivat... voitteko ajatellakaan moista, -Pekka Stålhammar, ja voitteko nyt ymmärtää, että moiset pikku pistot -kykenevät viemään ilon ja riemun kunniallisen miehen sielusta...?" - -"Ah, herra kuningas, sen ymmärrän kyllä hyvin", vastasi eversti -lämpimästi, mutta hänet keskeytti kuningas, joka oli tyytyväinen, kun -vain kuuli, että vanha mies oli nyt oikein käsittänyt, mikä hänen -synkän mielialansa oli aiheuttanut katsastuspäivänä, ja hän lisäsi: - -"Sentähden on teidän minua autettava ja tutkisteltava neitsyt -Kristinan sydäntä, onko hänellä ketään, jota hän pitää rakkaana, -ja morsiuslahjan tahdon minä kustantaa, se on kuitenkin pikkuasia -verrattuna siihen pilkkaan, jota hän varmaan on kärsinyt minun -tähteni..." - -Puolipäivän rinnassa saapuivat he leiriin Högsbyhyn, ja nyt -oli kuningas aivan ennallaan, vaikkei hän tosin hellittänyt -ankaruudestaan katsastukseen nähden. Tätä jatkettiin samana -iltapäivänä tarkastamalla majurin komppania ja viikon kuluessa muut -komppaniat. Keskiviikkona pidettiin suurempi jalkaväen harjotus. -Lauantaina, kun koko ratsurykmentti oli katsastettu, ratsasti vanha -eversti Stålhammar viime kerran rykmentteineen kuninkaan eteen. - -Ja kuningas, joka istui ratsailla kenraali Aschebergin ja muutamien -muiden korkeampain upseerien ympäröimänä, kiitti lämpimimmin ja -sydämellisimmin sanoin vanhaa miestä hänen uskollisuudestaan -ja innostaan, hänen urhoollisuudestaan sotakentällä ja hänen -väsymättömästä toiminnastaan kuninkaan avuksi ruotujakolaitoksessa. - -"Älköön Ruotsilta", -- niin päätti kuningas -- "koskaan puuttuko -sellaisia miehiä kuin Pekka Stålhammar, silloin se turvallisesti -kestää kaikki ajan vaihteet. Lyhyt on ihmisen elämä, kuinka kauan -se kestäneekin, mutta urhon muisto elää, ja olen varma siitä, että -sinun nimesi säilyy jälkimaailmalle Lundin ja Landskronan voittojen -keralla, yhtä varma kuin sinä voit olla siitä, että sinulle aina -sykkii uskollinen sydän kuninkaasi povessa!" - -Aniharvat niistä, jotka täysin kuulivat kuninkaan sanat, voivat olla -tulematta liikutetuksi, mutta liikutus kohosi korkeammilleen, kun -sitte kahdeksankymmenvuotias eversti vastasi kuninkaan puheeseen. -Kaikki, mitä hän sanoi, oli lyhyttä, mutta ytimekästä, ja kun hän sen -jälkeen kääntyi pitkiin ratsumiesriveihin ja tunsi niin monet kasvot -muinaisilta voiman päiviltä, nyt yhtä ryppyisinä ja valkohapsisina -kuin hänen omansakin, silloin puhkesi hän itse kyyneliin, eikä ollut -silmää, joka pysyi kuivana. - -"Hyvästi, lapset", sanoi hän, "hyvästi, ja muistakaa iäti, jos -tunnette mitään rakkautta vanhaa Pekka Stålhammaria kohtaan, että -ainoastaan Jumalan siunaus antaa miehelle tarmoa ja voimaa ja -rohkeutta taistella ja kuolla, ja että ainoastaan urhon muisto elää -hänen jälkeensä. Jumala siunatkoon kuningasta ja isänmaata!" - -Kalmarin rykmentin eversti Dellinghausen antoi päivälliset, ja siellä -oli kuningas koko päällystön keralla ja muutamia Pekka Stålhammarin -rykmentin vanhimpia ratsumiehiäkin. Päivällisillä oli sangen -eloisaa, ja kuningas oli hilpeällä ja rattoisalla tuulella ja kulki -ympärinsä vieraiden joukossa ja puhutteli kaikkia. Erittäin suuresti -huvitti häntä kuulla vanhaa korpraali Städiä, joka kertoi millaista -oli, kun manalle mennyt kuningas Kaarle X oli everstinä eräässä -hevosrykmentissä, ja Städ olikin tänään vähemmän harvasanainen kuin -tavallisesti. - -"Kas, nyt menemme takaisin kotiin yhdessä, eversti ja minä", sanoi -hän. "Me olemmekin tuskin eronneet toisistamme sen jälkeen, kun -ensi kerran tutustuimme, ja se tapahtui Magdeburgissa enemmän kuin -viisikymmentä vuotta takaperin, jolloin minä ensin tahdoin lyödä -toverini kuoliaaksi, sillä hän oli silloin ainoastaan ratsumies, tämä -eversti, ja sitte, kun se ei onnistunut, solmimme ystävyyden, joka on -kestänyt läpi elämän... Kuulisipa laupias Jumala rukoukseni ja soisi -minun edes lähteä täältä ennen everstiäni, jotta voisin tehdä hänelle -asianomaisesti kunniaa siellä ylhäällä kuninkaiden ja kaikkien -kenraalien luona, silloin en toivoisi mitään enempää..." - -Ja vanhan korpraalin viimeinen toive täyttyi. Hän kuoli vuotta ennen -everstiään. Pekka Stålhammar eli vielä kahdeksan vuotta eronsa -otettuaan. Hän kuoli tammikuun 11 p:nä 1701, ja oli silloin nähnyt -neljännen hallitsijan nousevan Ruotsin valtaistuimelle sen kuninkaan -jälkeen, jonka aikana hän syntyi, nimittäin Kustaa II Adolfin. - -Mutta kuningas Kaarle XI kirjotti päiväkirjaansa lauantai-iltana, -palattuaan kuninkaantupaan Högsbyssä: "Leirissä tässä -pääkatsastuksessa otti eversti Pekka Stålhammar eronsa suuren -vanhuudenheikkoutensa tähden, koska hän on 80-vuotias, on palvellut -tässä rykmentissä kuormastopojasta ja ratsumiehestä rykmentin -everstiksi; hänellä on kaksi poikaa, jotka ovat ratsumestareja, ja -yksi, joka on luutnanttina rykmentissä, ja hänen pojanpoikansa on -ratsumiehenä rykmentissä. Viisitoista vuotta on hän ollut rykmentin -päällikkönä. Vuonna 1612 on Pekka Stålhammar syntynyt Westran -kihlakunnassa Jönköpingin läänissä ja Svenarumin pitäjässä, Angvedin -neljännestalossa." - -Vanha eversti ei tosin pitänyt päiväkirjaa, mutta kotiin saavuttuaan -otti hän seinältä pienen pyöreän, reikäniekan kiven, joka riippui -vanhassa, kuluneessa nahkanauhassa. Hän katseli surumielisesti pientä -kiveä, joka oli hänen ainoa perintönsä isältään ja jota pidettiin -onnenkivenä. - -"En usko suurin siihen", sanoi hän vaimolleen, joka seisoi hänen -rinnallaan, "mutta kyllä minulla on Jumalan siunaus ollut myötäni, ja -tavallaan voin sanoa, että pienestä kivestä on tullut kolme suurta -kartanoa, Hulsvik, Stensjö ja Svenarum." - -Ja tämä pieni kivi seurasi everstiä hautaan. - - - - - - - - -End of the Project Gutenberg EBook of Eversti Stålhammar, by C. Georg Starbäck - -*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK EVERSTI STÅLHAMMAR *** - -***** This file should be named 51471-8.txt or 51471-8.zip ***** -This and all associated files of various formats will be found in: - http://www.gutenberg.org/5/1/4/7/51471/ - -Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen -Updated editions will replace the previous one--the old editions will -be renamed. - -Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright -law means that no one owns a United States copyright in these works, -so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United -States without permission and without paying copyright -royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part -of this license, apply to copying and distributing Project -Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm -concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark, -and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive -specific permission. If you do not charge anything for copies of this -eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook -for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports, -performances and research. They may be modified and printed and given -away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks -not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the -trademark license, especially commercial redistribution. - -START: FULL LICENSE - -THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE -PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK - -To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free -distribution of electronic works, by using or distributing this work -(or any other work associated in any way with the phrase "Project -Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full -Project Gutenberg-tm License available with this file or online at -www.gutenberg.org/license. - -Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project -Gutenberg-tm electronic works - -1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm -electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to -and accept all the terms of this license and intellectual property -(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all -the terms of this agreement, you must cease using and return or -destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your -possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a -Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound -by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the -person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph -1.E.8. - -1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be -used on or associated in any way with an electronic work by people who -agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few -things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works -even without complying with the full terms of this agreement. See -paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project -Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this -agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm -electronic works. See paragraph 1.E below. - -1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the -Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection -of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual -works in the collection are in the public domain in the United -States. If an individual work is unprotected by copyright law in the -United States and you are located in the United States, we do not -claim a right to prevent you from copying, distributing, performing, -displaying or creating derivative works based on the work as long as -all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope -that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting -free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm -works in compliance with the terms of this agreement for keeping the -Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily -comply with the terms of this agreement by keeping this work in the -same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when -you share it without charge with others. - -1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern -what you can do with this work. Copyright laws in most countries are -in a constant state of change. If you are outside the United States, -check the laws of your country in addition to the terms of this -agreement before downloading, copying, displaying, performing, -distributing or creating derivative works based on this work or any -other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no -representations concerning the copyright status of any work in any -country outside the United States. - -1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg: - -1.E.1. The following sentence, with active links to, or other -immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear -prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work -on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the -phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, -performed, viewed, copied or distributed: - - This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and - most other parts of the world at no cost and with almost no - restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it - under the terms of the Project Gutenberg License included with this - eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the - United States, you'll have to check the laws of the country where you - are located before using this ebook. - -1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is -derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not -contain a notice indicating that it is posted with permission of the -copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in -the United States without paying any fees or charges. If you are -redistributing or providing access to a work with the phrase "Project -Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply -either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or -obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm -trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted -with the permission of the copyright holder, your use and distribution -must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any -additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms -will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works -posted with the permission of the copyright holder found at the -beginning of this work. - -1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm -License terms from this work, or any files containing a part of this -work or any other work associated with Project Gutenberg-tm. - -1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this -electronic work, or any part of this electronic work, without -prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with -active links or immediate access to the full terms of the Project -Gutenberg-tm License. - -1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary, -compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including -any word processing or hypertext form. However, if you provide access -to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format -other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official -version posted on the official Project Gutenberg-tm web site -(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense -to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means -of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain -Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the -full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1. - -1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying, -performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works -unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9. - -1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing -access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works -provided that - -* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from - the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method - you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed - to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has - agreed to donate royalties under this paragraph to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid - within 60 days following each date on which you prepare (or are - legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty - payments should be clearly marked as such and sent to the Project - Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in - Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg - Literary Archive Foundation." - -* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies - you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he - does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm - License. You must require such a user to return or destroy all - copies of the works possessed in a physical medium and discontinue - all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm - works. - -* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of - any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the - electronic work is discovered and reported to you within 90 days of - receipt of the work. - -* You comply with all other terms of this agreement for free - distribution of Project Gutenberg-tm works. - -1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project -Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than -are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing -from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The -Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm -trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below. - -1.F. - -1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable -effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread -works not protected by U.S. copyright law in creating the Project -Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm -electronic works, and the medium on which they may be stored, may -contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate -or corrupt data, transcription errors, a copyright or other -intellectual property infringement, a defective or damaged disk or -other medium, a computer virus, or computer codes that damage or -cannot be read by your equipment. - -1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right -of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project -Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project -Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all -liability to you for damages, costs and expenses, including legal -fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT -LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE -PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE -TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE -LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR -INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH -DAMAGE. - -1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a -defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can -receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a -written explanation to the person you received the work from. If you -received the work on a physical medium, you must return the medium -with your written explanation. The person or entity that provided you -with the defective work may elect to provide a replacement copy in -lieu of a refund. If you received the work electronically, the person -or entity providing it to you may choose to give you a second -opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If -the second copy is also defective, you may demand a refund in writing -without further opportunities to fix the problem. - -1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth -in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO -OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT -LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE. - -1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied -warranties or the exclusion or limitation of certain types of -damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement -violates the law of the state applicable to this agreement, the -agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or -limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or -unenforceability of any provision of this agreement shall not void the -remaining provisions. - -1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the -trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone -providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in -accordance with this agreement, and any volunteers associated with the -production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm -electronic works, harmless from all liability, costs and expenses, -including legal fees, that arise directly or indirectly from any of -the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this -or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or -additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any -Defect you cause. - -Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm - -Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of -electronic works in formats readable by the widest variety of -computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It -exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations -from people in all walks of life. - -Volunteers and financial support to provide volunteers with the -assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's -goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will -remain freely available for generations to come. In 2001, the Project -Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure -and permanent future for Project Gutenberg-tm and future -generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see -Sections 3 and 4 and the Foundation information page at -www.gutenberg.org - - - -Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation - -The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit -501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the -state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal -Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification -number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by -U.S. federal laws and your state's laws. - -The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the -mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its -volunteers and employees are scattered throughout numerous -locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt -Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to -date contact information can be found at the Foundation's web site and -official page at www.gutenberg.org/contact - -For additional contact information: - - Dr. Gregory B. Newby - Chief Executive and Director - gbnewby@pglaf.org - -Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg -Literary Archive Foundation - -Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide -spread public support and donations to carry out its mission of -increasing the number of public domain and licensed works that can be -freely distributed in machine readable form accessible by the widest -array of equipment including outdated equipment. Many small donations -($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt -status with the IRS. - -The Foundation is committed to complying with the laws regulating -charities and charitable donations in all 50 states of the United -States. Compliance requirements are not uniform and it takes a -considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up -with these requirements. We do not solicit donations in locations -where we have not received written confirmation of compliance. To SEND -DONATIONS or determine the status of compliance for any particular -state visit www.gutenberg.org/donate - -While we cannot and do not solicit contributions from states where we -have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition -against accepting unsolicited donations from donors in such states who -approach us with offers to donate. - -International donations are gratefully accepted, but we cannot make -any statements concerning tax treatment of donations received from -outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff. - -Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation -methods and addresses. Donations are accepted in a number of other -ways including checks, online payments and credit card donations. To -donate, please visit: www.gutenberg.org/donate - -Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works. - -Professor Michael S. Hart was the originator of the Project -Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be -freely shared with anyone. For forty years, he produced and -distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of -volunteer support. - -Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed -editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in -the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not -necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper -edition. - -Most people start at our Web site which has the main PG search -facility: www.gutenberg.org - -This Web site includes information about Project Gutenberg-tm, -including how to make donations to the Project Gutenberg Literary -Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to -subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks. - diff --git a/old/51471-8.zip b/old/51471-8.zip Binary files differdeleted file mode 100644 index f5523d1..0000000 --- a/old/51471-8.zip +++ /dev/null |