NormalizeHEAD main

author: nfenwick <nfenwick@pglaf.org> 2025-02-05 09:35:56 -0800
committer: nfenwick <nfenwick@pglaf.org> 2025-02-05 09:35:56 -0800
commit: d4ad8cc88a2819802d727d54f34a4893b1087386 (patch)
tree: 06ff733bf110f59e385a50062b85f5b86c35ccb5
parent: 7c34c01953db8199e573f4cebf17b809abe9c2e0 (diff)
5 files changed, 17 insertions, 4158 deletions
diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..98803be
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #51316 (https://www.gutenberg.org/ebooks/51316)
diff --git a/old/51316-8.txt b/old/51316-8.txt
deleted file mode 100644
index ad1132e..0000000
--- a/old/51316-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,4158 +0,0 @@
-The Project Gutenberg eBook, Maailman kannel, by Various, Translated by
-Eino Leino
-
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and most
-other parts of the world at no cost and with almost no restrictions 
-whatsoever.  You may copy it, give it away or re-use it under the terms of
-the Project Gutenberg License included with this eBook or online at 
-www.gutenberg.org.  If you are not located in the United States, you'll have
-to check the laws of the country where you are located before using this ebook.
-
-
-
-
-Title: Maailman kannel
-
-
-Author: Various
-
-
-
-Release Date: February 27, 2016  [eBook #51316]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-
-***START OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MAAILMAN KANNEL***
-
-
-E-text prepared by Jari Koivisto and Tapio Riikonen
-
-
-
-MAAILMAN KANNEL
-
-Toim.
-
-EINO LEINO
-
-
-
-
-
-
-Vihtori Kosonen, Helsinki, 1908.
-
-
-
-
-
-SISÄLLYS:
-
-Horatius:
-
- Postumukselle.
- Licinukselle.
- Chloë.
- Vergiliuksen lähtiessä.
-
-Goethe:
-
- Prometheus.
- Jumala ja bajaderi.
- Vanitas! Vanitatum vanitas!
- Harpunsoittaja 1-2.
- Salliman virsi.
- Henkien laulu vetten päällä.
- Kalamies.
- Thulen kuningas.
- Sotalaulu.
- Muhamedin laulu.
- Ergo bibamus!
- Ihmisyyden rajat.
- Jumaluus.
- Jumalattareni.
-
-Schiller:
-
- Sveitsin lauluja:
-   Kalastajapoika.
-   Paimen.
-   Alppi-ampuja.
- Walter.
- Hautavirsi.
-
-Heine:
-
- Pohjanmeri:
-   Kruunaus.
-   Iltahämärä.
-   Auringonlasku.
-   Yö rannikolla.
-   Tunnustus.
-   Yö kajutassa.
-   Merikummitus.
-   Rauha.
- Sotaveikot.
- Kuolema on kylmä yö.
- Sinisin silmin kauan.
-
-Musset:
-
- Laulu.
- Hyvästi.
- Ninon.
- Suru.
-
-G. Brandes:
-
- Vaeltava ritari.
- Proteus.
- Hautakammio.
-
-Drachmann:
-
- Tarina.
- Syys-ilta.
- Minä vihaan suuria totuuksia --
-
-V. Krag:
-
- Runous.
- Heleä heila.
-
-Anna Haava:
-
- Kyllä tuikkivat tähdet.
- Kunne kuljen?
- Älä sa kysy!
- Kun oisin kuollut.
-
-Tavaststjerna:
-
- Laureatus obstinatus.
- Siipeen ammuttu.
- Pyhä Antonius.
- Sonetteja Dianalle:
-   Diana.
-   Tuonen virran tuolta puolen.
-   Kevätsade.
-   En tahdo --.
-   Lopputili.
- Tenn-koski.
- Ja jos joku aatos --.
- Polyteknikkojen marssi.
-
-Lybeck:
-
- Kun tuli kuoli.
- Pojilleni!
- Väsyneitä puita.
-
-Mörne:
-
- Viha.
- Runoilijat.
- Minun vihani I-Il.
- Gripenberg.
- Teodora.
- Kaunehin maa.
- Kauniille naisille.
- Albert Edelfelt.
-
-Lisäys:
-
- Kauniit silmät.
- Taide.
- Syksy.
- Legenda.
- Suru.
-
-
-
-
-
-
-HORATlUS
-
-
-
-
-    Postumukselle.
-
-
-    Voi, aika rientää, Postumus, Postumus,
-    kuin siivin siirtyy vuodet, ei viivytä
-    miel' hurskas töitä kuolon kolkon,
-    ryppyjä, vanhuutta uhkaavaista.
-
-    Vaikk' kolmin sadoin härkiä uhraisit
-    jokainen päivä, ystävä, ehdy ei
-    tuo virta suruinen, mi sulkee
-    Geryonin, Tityonkin kuulun.
-
-    Sen poikki kerran käyminen kaikkein on,
-    maan minkä lapsia liemmekin, lienemme
-    kuninkahia tai kerjureita,
-    kaikille pursi on purjevalmis.
-
-    Varomme turhaan vaaroja taistelon,
-    pelkäämme merta Hadrian myrskyisää,
-    oi turhaan! Turhaan välttelemme
-    syksyllä terveyden syöjää tuulta.
-
-    Ei auta, kerran nähtävä kunkin on
-    tuo virta tumma, vierivä hiljalleen,
-    myös heimo herja Danaon lasten,
-    Sisyphus, tuomittu pitkään työhön.
-
-    On heitettävä maa, koti, vaimokin,
-    tuo mieluinen, ja puista sun tarhassas
-    sua, hetken lyhven herraa, seuraa
-    matkalle sypressi synkkä yksin.
-
-    Perijä tulee ansiokkaampi, juo
-    satojen salpain sulkemat viinit, käy
-    sun pöytääs niinkuin pappi, kastaa
-    kaulaa ja paasia permannonkin.
-
-
-
-
-    Licinukselle.
-
-
-    Parhain teet sa, oi Licinus, kun aina
-    kulje aavaa et etkä liioin pelkää
-    merta myrskyisää etkä liioin
-          rantoja seuraa.
-
-    Tuuli tutjuttaa väkevimmin honkaa
-    lakkalatvaa, suistuvat suuret tornit
-    ryskinällä, näin salamatkin lyövät
-          huippuja vuorten.
-
-    Toivoo viisas mies pahan päivän tullen,
-    pelkää onnessaan elon oikkuisuutta.
-    Katso, talvet antavi kolkot, kylmät
-          Juppiter, hänpä
-
-    keväätkin. Ei ain ole ahdas, joskin
-    nyt on ahdas. Eipä Apollo itse
-    aina joustaan jännitä, virittää myös
-          virren ja soittaa.
-
-    Näytä uljuutt' ain elon ahdingoissa,
-    mieltä miehen myös! Puhaltaissa tuulen
-    liian myötäisen, ole viisas, reivaa
-          paisuvat purjeet.
-
-
-
-
-    Chloë.
-
-
-    Kartat kaurihin laill', oi minua, Chloë,
-    kauriin kulkevan laill' Libyan vuorilla;
-    emää etsivi rukka,
-    metsää, myrskyjä pelkäillen.
-
-    Milloin, kas, kahahtaa lentävä lehti tuo,
-    milloin marjojen taas varsia vihreä
-    liikuttaa sisilisko;
-    polvet pettävät, rinta lyö.
-
-    Kaunis karkuri, oi! En ole tiikeri,
-    en lie leijonakaan Libyan korvesta,
-    jätä äitisi jäljet,
-    kypsä miestä jo seuraamaan!
-
-
-
-
-    Vergiliuksen lähtiessä.
-
-
-    Suojelkoon sua taivas, oi,
-    suojelkoot Helenan veljyet, tähtöset!
-    Teljetköön isä tuulien
-    kaikki muut, toki ei leyhkiä läntisen.
-
-    Kannat, oi alus, kallista!
-    Saata Vergilius Attikan rannalle,
-    saata ehjänä sankari,
-    että säilyisi, oi, puoli mun sielustain.
-
-    Rautatammi ja vaski lie
-    kolminkertahinen ympäri rinnan sen
-    ollut, ensin mi uskoa
-    aaltoin armoille voi haahtensa haurahan,
-
-    eikä peljännyt puuskia
-    pohjoisen, idän ei inhoisan raivoa,
-    tuon, mi hyökyjä Hadrian
-    hallitsee, pelännyt ei sadetähtiä.
-
-    Olla kuoleman-kylmä se
-    mahtoi mies, joka voi silmillä kuivilla
-    nähdä nuo merihirviöt,
-    kauhun kalliot myös, Acrocerauniat.
-
-    Turhaan maat sekä mantereet
-    luojat leikannehet lie meren kuohuilla,
-    koska kuitenkin irstahat
-    haahdet kaalamojen kiellettyjen yli ui.
-
-    Uljas kaikkea uhmaamaan,
-    heimo ihmisen käy herjahan, vääryyteen.
-    Uhmin Iapetuksen iaps
-    vilpillä viekkauden toi tulen kansoille.
-
-    Tuotu kun tuli linnastaan
-    taivaisest' oli näin, paisehet, kuumehet
-    oudot maan yli lankesi,
-    kuolo askeliaan kiiruhti ankara.
-
-    Nousi Daedalus ilmoille
-    sulkalentimin, joit' ei ole sallittu
-    ihmiselle; ja Herkuleen
-    voima murskaksi löi Tuonelan portitkin.
-
-    Missä määrä on ihmisen?
-    Taivaankin pyhättöön pyrjimme, tyhmyrit,
-    sentään nurkuen, nuoliaan
-    koska sinkoelee suuttunut Juppiter.
-
-
-
-
-
-
-GOETHE
-
-
-
-
-    Prometheus.
-
-
-    Peitä taivaasi, Zeus,
-    pilvi-usmalla,
-    koe kuin lapsi,
-    hosuva nokkosia,
-    voimaasi tammiin
-    ja vuorten huippuihin!
-    Minun maani seisoo sentään,
-    minun majani myös, jota tehnyt et,
-    ja minun lieteni,
-    jonka lämpöä
-    minulta kadehdit.
-
-    En tunne kurjempaa
-    auringon alla
-    kuin te, jumalat!
-    Te elätte vaivoin
-    uhri-anneista,
-    rukousten hengestä.
-    Mut kuninkuutenne
-    kuolisi, ellei
-    ois lapsia, kerjureita,
-    toivon houruja.
-
-    Kun olin lapsi,
-    kun tiennyt en tietä, en määrää,
-    niin käänsin silmäni erheen
-    päin päivää, niinkuin siellä oisi
-    korva, kuuleva itkuni,
-    sydän, kuin minun,
-    ahdistettua armahtava.
-
-    Ken mua auttoi
-    vastaan jättien julkeutta?
-    Kuka mun esti kuolemasta,
-    ken orjuudesta?
-    Tätä etkö kaikkea itse tehnyt,
-    pyhä, hehkuva sydän?
-    Ja etkö kiittänyt hyvänä, nuorna,
-    petettynä,
-    pilvien nukkujaa?
-
-    Mun sua kunnioittaa? Miksi?
-    Liensitkö vaivoja milloinkaan
-    sa raskautetun?
-    Pyyhitkö kyynelet milloinkaan
-    sa ahdistetun?
-    Mua eikö mieheksi tehnyt
-    kaikkivaltias aika
-    ja ikuinen kohtalo,
-    herra minun ja sinun?
-
-    Mainitsitko,
-    mun pitäisi elämää vihata,
-    erämaahan paeta,
-    kun eivät kaikki
-    kukka-unelmat kypsyneet?
-    Tässä istun, teen ihmisiä
-    kuvani mukaan,
-    sukukuntaa, kaltaistani
-    ilohon, itkuun,
-    kärsimään, nauttimaan
-    ja sua ylenkatsomaan,
-    kuin minä!
-
-
-
-
-    Jumala ja bajaderi.
-
-    Intialainen legenda.
-
-
-          Mahadöh, maan herra, alas
-          astui kerran kuudennen,
-          tuta Tuomar' itse halas
-          ilot, huolet ihmisten.
-          Alentuu tääll' asumahan,
-          inehmo, kanss' inehmoin,
-          palkitakseen hyvän, pahan,
-          itse kaikki kokee noin.
-    Kun kulkunsa kaupungin kautta on tehnyt,
-    sen katsonut korkeat, alhaiset nähnyt,
-    hän illalla lähtee, eespäin käy.
-
-          Näkee portin luona neidon,
-          luona taloin viimeisten,
-          kadotetun, kauniin, keidon,
-          immen maali-ihoisen:
-          Terve, neitsyt! -- Tyttö ehti
-          portahille: Tänne jää! --
-          Ken sa olet? -- Lemmen lehti,
-          rakkauden on maja tää.
-    Hän liikkuu, jo symbalit soittohon suori,
-    hän läikkyy, hän väikkyy, on norja ja nuori,
-    kukan taittaa ja tarjoo vieraalleen.
-
-          Viekoitellen kynnykselle,
-          vilkkahasti sisään vie:
-          Lampun-kirkas maja kelle,
-          jos ei sulle, kohta lie.
-          Väsynytkö? Liennän sulta
-          vaivat, jalkas virkistän.
-          Mitä tahdot, saat sa multa,
-          levon, riemun, leikinnän.
-    Hän tuskat ne teeskellyt hoitavi. Hymyy
-    jumalainen, mi riemuiten huomaa: lymyy
-    sydän sykkivä turmeluksessakin.
-
-          Ja hän vaatii töitä orjan,
-          ilahtuvi tyttö vaan,
-          taide-eljet immen sorjan
-          muuttuu luonnoks uudestaan.
-          Katoo kullan päältä kuona,
-          kukka hellii hedelmään:
-          miss' on kuuliaisuus luona,
-          loitolla ei lempikään.
-    Mut hänt' yhä tutkien taivainen Hyvyys,
-    hän, jolle on tuttuja korkeus, syvyys,
-    nyt riemun ja tuskan ja kauheuden tuo.
-
-          Suukoin maaliposken peittää;
-          tyttö vaivat rakkauden
-          tuntee, säikkyy, empii, eittää,
-          ensi kerran itkien;
-          vaipuu jalon jalkain juureen,
-          vuoks ei palkan, hekkuman,
-          sulaa riutumukseen suureen,
-          raukee syliin rakkahan.
-    Ja niin yli vuotehen, huolitun lempeen,
-    nyt huntunsa heittävi tumman ja hempeen
-    yön hetkien karkelo kaunoinen.
-
-          Myöhään uupuin kisailulta,
-          varhain nousten leikkimään,
-          näkee tyttö, ett' on kulta
-          kuollut hänen sylissään.
-          Huutaa, mainii armastansa,
-          eipä armas nousekaan;
-          kohta liekkihautahansa
-          ruumis kylmä kannetaan.
-    Hän kuulevi kuoleman laulut, jo valkee
-    lyö lieskaan, hän raivoo, hän rientävi, halkee
-    väkijoukko: Ken oot? Mihin tunkeudut?
-
-          Parkuen hän sydänhuolla
-          paarin luokse vaipuvi:
-          Mieheni ma tahdon. Kuolla
-          tahdon kanssa mieheni.
-          Katoaisko kaunis multa?
-          Hälle soin, min muuten myön.
-          Mun hän oli, oma, kulta,
-          ah, vain yhden, kauniin yön!
-    Papit laulaa: Me kannamme hautahan harmaat,
-    unen myöhäisen nukkujat, kannamme armaat
-    elon nuoret jo ennen kuin aavistavat.
-
-          Kuule pappeis opetusta:
-          Ollut eihän miehes tää.
-          Mitään sull' ei velvoitusta,
-          bajaderi hourupää!
-          Yksin varjo ruumiin tiestä
-          eroa ei kuollenkaan,
-          vainen vaimo seuraa miestä
-          hiljaisehen tuonelaan.
-    Torvi raikahda, soi pyhä vaitelo! Tulkaa,
-    jumalaiset, ja suitsuttaen tulisulkaa
-    pois päivien kaune hän kannelkaa!
-
-          Kuuluu kuorolaulu; syttö
-          sydämessä armoton,
-          käsin ojennetuin tyttö
-          syöksyy kuumaan kuolohon.
-          Jumal-sulho liekin kesken
-          nousee, kantaa päältä maan
-          tulisiivin tumman lesken
-          ilman kotiin korkeaan.
-    Ilo on katuvaisista tarhoissa taivaan.
-    Kuolemattomat astuvat kurjien vaivaan,
-    käsin leimuvin luoksensa nostavat nuo.
-
-
-
-
-    Vanitas! Vanitatum vanitas!
-
-
-    Nyt tyhjän pohjalla onneni on.
-          Hih hei!
-    Siks on minun olla niin huoleton.
-          Huh hei!
-    Kera maista, jos olet ystävä,
-    kera laula tässä piirissä,
-    tään viinin vierellä.
-
-    Panin onneni maailman mammonaan.
-          Hih hei!
-    Ei riemua, rauhaa milloinkaan.
-          Ah, ei!
-    Rahan kierivän kiinni ken saada vois?
-    Kun täältä sen ehkä jo saanut ois,
-    se tuolta oli jo pois.
-
-    Panin onneni naisten suosioon.
-          Hih hei!
-    Tulin siitä mä moneen turmioon.
-          Ah, voi!
-    Haki heilakka uuden sulhasen,
-    mua ikävystytti uskollinen,
-    paras tullut ei tarjollen.
-
-    Panin onneni pitkiin matkoihin.
-          Hih hei!
-    Isänmaani ihanan hylkäsin.
-          Ah, voi!
-    Ei ollut missään mukava,
-    eväs huonoa, huonoja vuoteita,
-    myös kieli outoa.
-
-    Panin onneni kunnian etsintään.
-          Hih hei!
-    Kas, toinenpa ehti jo enempään.
-          Ah, voi!
-    Kun kunnostausin, katsottiin
-    mua karsaasti, mua vainottiin,
-    tein kaikille väärin niin.
-
-    Panin onneni miesten taistohon.
-          Hih hei!
-    Me voitimme myös monen voittelon.
-          Huh hei!
-    Vihamiehiä miekkamme surmasi,
-    se ystäviä ylen hurmasi,
-    multa koipi katkesi.
-
-    Nyt onneni tyhjän on pohjalla.
-          Hih hei!
-    Siks omani on koko maailma.
-          Huh hei!
-    Pidot päättyy nyt, myös laulumme,
-    nyt tyhjiks juokaa maljanne,
-    niin vaatii virsi se.
-
-
-
-
-    Harpunsoittaja.
-
-
-    1.
-
-    Ah, muista pois ken poikkeaa,
-    on kohta yksin hän;
-    muut elää, muita rakastaa
-    ja jättää kärsijän.
-    Niin! herja heittäkää!
-    Ken oikein yksin jää,
-    jää päälle maan,
-    ei yksin olekaan.
-
-    Vait sulho kulkee kuunnellen
-    Lie yksin tyttöni?
-    Niin yöt ja päivät hiipien
-    mua murhe kiertävi,
-    mua yksinäistä yö.
-    Ah, kun mun kuolo lyö,
-    kun lepään alla maan,
-    kai yksin olla saan!
-
-
-    2.
-
-    Ken kyynelin ei milloinkaan
-    leipäänsä syönyt, synkkään vaivaan
-    yöt tuijottanut vuoteeltaan,
-    hän teit' ei tunne, vallat taivaan!
-
-    Te viette meidät elämään,
-    sallitte syypääks tulla täällä,
-    jätätte tuskaan jäytävään;
-    syy kaikki kostetaan maan päällä.
-
-
-
-
-    Salliman virsi.
-
-
-    Peljätköön jumalia
-    ihmisten suku!
-    He kantavat valtaa
-    ikuisin käsin
-    ja käyttävät sitä
-    mielensä mukaan.
-
-    Hän peljätköön enin,
-    kenen kerran he nostavat!
-    Vuorilla, pilvissä
-    tuolit on valmiit
-    ja kultaiset pöydät.
-
-    Syntyvi riita:
-    syöstähän vieraat,
-    herjatut, häväistyt,
-    kuiluihin synkkiin,
-    ja vartovat turhaan,
-    vankeina, tuloa
-    tuomarin hurskaan.
-
-    Vaan ikijuhliin
-    jumalat jäävät
-    ympäri pöytäin.
-    He vuorelta vuorelle
-    kulkevat, huuruu
-    rotkoista henki
-    titaani-rintain
-    tukahtuneitten
-    kuin lemu uhrein
-    tai kevyt pilvi.
-
-    Kääntävät silmän
-    siunaavan jumalat
-    pois koko heimoista:
-    välttävät pojassa
-    armaita kerran,
-    vait puhuvaisia
-    piirteitä taaton.
-
-    Soi salliman virsi:
-    kuulevi kirottu
-    kuilujen yössä,
-    tuo harmaja, miettii
-    heimoa, lastaan
-    ja päätänsä puistaa.
-
-
-
-
-    Henkien laulu vetten päällä.
-
-
-    On ihmisen sielu
-    veteen verrattava:
-    se taivaalta tulee,
-    se taivaalle nousee
-    ja jälleen alas
-    sen maahan täytyy
-    alati vaihtuen.
-
-    Jos korkealta
-    jyrkänteeltä
-    säde kirkas virtaa,
-    se vienona, kauniina
-    pilven-utuna
-
-    paadelle pirskaa,
-    ja hellävaroin
-    vastaan-otettuna,
-    terhentä tehden
-    kuiluun solisee.
-
-    Jos kalliot nousevat
-    virtaa vastaan,
-    se vaahdoten astuu
-    askelittain
-    syvyyteen.
-
-    Vuoteella vehreällä
-    hiipii se niittylaakson luo
-    ja tyynessä järven
-    sen kasvoja kaitsevat
-    tähdet kaikki.
-
-    Tuuli on aallon
-    suloinen sulho;
-    velloo pohjia myöten
-    vaahtiset laineet.
-
-    Ihmisen sielu,
-    kuink' olet kaltainen veen!
-    Ihmisen kohtalo,
-    kuink' olet kaltainen tuulen!
-
-
-
-
-    Kalamies.
-
-
-    Meri kuohui, vyöryi voimassaan,
-    mies istui luona veen;
-    hän tyynnä katsoo onkeaan,
-    tyly saakka sydämeen.
-    Hän kuinka istuu, kuuntelee,
-    niin syvyys sylkähtää,
-    aalloista ilmi humisee
-    veen vaimo vaahtipää.
-
-    Se laulaa näin, se lausuu noin:
-    "Miks kansaa kiehdot mun
-    sa ihmis-eljin, ongelmoin
-    ylös kuolonhehkuhun?
-    Ah, tietäisit, kuink' autuas
-    on kala kuilussaan,
-    astuisit, parka, paadeltas
-    terveyttä tuntemaan!
-
-    "Meressä eikö päivä käy,
-    kuu päily kuohupäin,
-    taas kahta kauniimmalta näy
-    laineita hengittäin?
-    Sua eikö taivaan syvyys tuo,
-    sinikuulas soilu veen,
-    omat eikö kasvos kutsu nuo
-    kalpeesen kasteiseen?"
-
-    Meri huokui, huuhtoi rannalla
-    jo jalkaa onkijan;
-    povi hällä paisui kaihosta
-    kuin puoleen armahan.
-    Soi sanat noin, soi laulu näin,
-    hän kohtalonsa ties,
-    veti vaimo luo, hän vaipui päin,
-    ja oli mennyt mies.
-
-
-
-
-    Thulen kuningas.
-
-
-    Tuo kuningas Thulen harmaan
-    oli hautaan uskollinen.
-    Hän kädestä kuolevan armaan
-    sai maljan kultaisen.
-
-    Se juhlissa tuotihin esiin,
-    hän kalliiks sen arvioi,
-    hänen silmänsä menivät vesiin
-    joka kerta kun siitä hän joi.
-
-    Ja kun tuli kuolema hälle,
-    luki kaupungit maansa hän,
-    muun kaiken soi perijälle,
-    ei maljaa elämän.
-
-    Hän linnassaan pidot laati
-    meren rannalla myrskyisen,
-    hän juhlahan vasallit vaati
-    alle kaarien korkeiden.
-
-    Nous kesken naurun ja naljan,
-    elon joi tulet viimeiseen,
-    pyhän heitti hehkujen maljan
-    veen valtavan syvyyteen.
-
-    Näki, kuinka se upposi, haipui,
-    miten ahnas aalto sen vei.
-    Hänen silmälautansa vaipui;
-    sen enempi juonut ei.
-
-
-
-
-    Sotalaulu.
-
-
-    Korkeat linnat,
-    muurit ja pylväät,
-    tyttöjen mielet,
-    tyrskivät, ylväät
-    tahtoisin voittaa!
-    Kaunis on palkka,
-    rohkea työ.
-
-    Soi sotatorvi
-    urhojen hurmaan,
-    riemuun se kosii,
-    kuoloon ja surmaan.
-    Tää elämää on!
-    Myrskyn on hetki!
-    Tyttöjen, linnain
-    antaumishetki.
-    Kaunis on palkka,
-    rohkea työ!
-    Urhojen lähtöön
-    rumpu jo lyö.
-
-
-
-
-    Muhamedin laulu.
-
-
-    Nähkää vuorilähde
-    riemun-kirkas
-    kuin tähtikatse;
-    hyvät henget
-    pilvein päällä
-    ruokkivat hänen nuoruuttaan
-    lomassa pensasten, louhten.
-
-    Nuorna, raikkaana
-    taivaasta tanssii
-    se marmoripaadeile,
-    jälleen riemuiten
-    pilviä päin.
-    Kautta vuoripolkujen
-    kirjokiviä
-    ajelee se,
-    ja tempaa mukaansa veljeslähteet
-    varhain jo johtaja-askelin.
-
-    Laaksossa kukat
-    kasvavat hänen astunnastaan,
-    ja hänen hengestään
-    niitty elää.
-
-    Eivät estä häntä varjolaaksot,
-    eivät kukat
-    kaartavaiset häneltä polven,
-    imartavaiset lempisilmin;
-    tasangolle hän tahtoo
-    käärmeenä kiertäen.
-
-    Purot yhtyy ystävinä
-    häneen heljät. Nyt hän astuu
-    aavikolle hopeaisna,
-    aava itse kimmeltää,
-    riemuavat hälle virrat,
-    vuoripurot huutavat:
-    "Veikko! Veikko! Ota meidät
-    matkallesi veljinä,
-    myötä isäs vanhan luokse,
-    Meren iankaikkisen,
-    joka vartoo avosylin
-    lapsiansa
-    turhaan ikävöiviään;
-    sillä meitä erämaassa
-    autiossa ahmaa hiekka
-    ahnas; päivä päämme päällä
-    imee hurmehemme; kumpu
-    meidät lammeks salpaa! Veli,
-    ota veljet alangolta,
-    ota veljet vuoristosta
-    myötä, isäs suuren luo!"
-
-    Uupumatta eespäin käy hän,
-    jättää tulihuippu-tornit,
-    marmoriset linnat, luomat
-    runsautensa, jälelleen.
-
-    Atlaana hän hartioillaan
-    kantaa laivat sedripuiset,
-    liput liehuu päänsä päällä,
-    humisevat ilman halki
-    hänen kuulun kunniaa.
-
-    Näin hän kantaa kaikki veljet,
-    kalliit hälle, armaat hälle,
-    riemuraiuin taaton vanhan,
-    vartovaisen sydämeen.
-
-
-
-
-    Ergo bibamus!
-
-
-    Täss' seura on koolla, sen tarkoitus kait
-    ylistettävä: _ergo bibamus!_
-    Lasit kaikuvat vaan, sana suussa on vait,
-    siks ystävät: _ergo bibamus!_
-    Sana yks toki on, sana mainio tää,
-    joka kaikkehen käy, joka kaikille jää,
-    kemun keskeltä soi sana seppelepää,
-    sana autuas: _ergo bibamus!_
-
-    Olin nähnyt ma ystävän armastetun,
-    niin aattelin: _ergo bibamus!_
-    Tuli luokseni hän, jopa jätti hän mun,
-    oli lohdutus mulla: _bibamus!_
-    Ja jos joku teillekin suutelon suo,
-    ja jos joku poistuvi, ken tuli luo,
-    niin siks kuni paremman tiedätte, tuo
-    paras lohtu on: _ergo bibamus!_
-
-    Minut kohtalo teistä nyt kauaksi vie,
-    siks ystävät: _ergo bibamus!_
-    Kevyt kassani on, kevyt laukkuni lie,
-    siks kaksinpa kerroin: _bibamus!_
-    Ja vaikk' ikävyyksiä tulvisi ties,
-    saa lainaksi ain ilomielinen mies,
-    on liedolle ain joku lämpöinen lies,
-    siks ystävät: _ergo bibamus!_
-
-    Mitä päivästä tästä ois lausuminen?
-    Ma tuumisin: _ergo bibamus!_
-    Erikoinen kun kerran on laatukin sen,
-    siks ain eri kerrat: _bibamus!_
-    Ulos uksesta, nähkää, se riemumme vie
-    jo haihtuvi huntu, on taivohon tie,
-    kuva kangastuu, jumalainen se lie,
-    me laulamme: _ergo bibamus!_
-
-
-
-
-    Ihmisyyden rajat.
-
-
-    Kun ikivanha,
-    pyhä taivaan taatto
-    tyynellä kädellä
-    piirtävistä pilvistä
-    siunaavat salamat
-    maan yli kylvää,
-    ma suutelen viimeistä
-    vaatteensa poimua,
-    rinnassa hartaus
-    ja lapsen pelko.
-
-    Näät ei kera taivaisten
-    itseään mitata
-    ihmisen tule.
-    Jos hän nousee
-    ja kiireellänsä
-    pilviä koskee,
-    niin missään maahan
-    ei kanta iske,
-    hän on leikkikalu
-    tuulten ja pilvein.
-
-    Seisoen lujin,
-    luisevin nivelin
-    kauniisti kaartuvalla,
-    vankalla maalla,
-    ei hän yllä
-    ees tammen latvaan,
-    niinipuun
-    ei vertainen ole.
-
-    Mikä erottaa
-    jumalat ihmisistä?
-    Että heidän eellään
-    monet aallot käyvät,
-    ikuinen virta:
-    meidät nostaa aalto
-    ja ahmaa aalto
-    ja me uppoomme.
-
-    Pieni piiri
-    elomme rajoittaa,
-    ja monet sukukunnat
-    liittyvät lujasti
-    olemassa-olonsa
-    köyteen katkeamattomaan.
-
-
-
-
-    Jumaluus,
-
-
-    Jalo olkoon ihminen,
-    avulias ja hyvät
-    Sillä se yksin
-    erottaa meidät
-    kaikista olennoista,
-    jotka tunnemme.
-
-    Terve te oudot,
-    korkeammat olennot,
-    joita aavistamme!
-    Kaltaisenne
-    ihminen olkoon,
-    esimerkki, että
-    teihin uskoisimme.
-
-    Sillä luonto on tunteeton
-    aurinko paistaa
-    yli hyvän ja pahan,
-    ja syypään polulla
-    kuin syyttömän, loistavat
-    kuu sekä tähdet.
-
-    Tuuli ja virrat,
-    ukkonen ja rakeet
-    humisevat tietään,
-    ja ohitse rientäen
-    tarttuvat toiseen
-    niinkuin toiseen.
-
-    Niin kulkevi onni
-    myös ihmisten kesken,
-    pään päältä poian
-    kutri-puhtaan
-    vikapään miehen
-    kaljulle kiireelle.
-
-    Ikuisten, vaskisten,
-    suurten lakien
-    mukaan meidän
-    täytyy täyttää
-    elomme piiri.
-
-    Vain ihminen yksin
-    mahtaa mahdotonta:
-    hän valikoi, erottaa,
-    tutkii, tuomitsee;
-    voi hetkelle antaa
-    pitemmän ijän.
-
-    Hänen yksin on voima
-    hyvää palkita,
-    pahaa rangaista,
-    parantaa, pelastaa,
-    häilyvää, harhaista
-    hyötyhyn sitoa.
-
-    Ja me kunnioitamme
-    kuolemattomia
-    kuin oisivat ihmisiä,
-    tekisivät suuressa,
-    mitä parhaat pienessä
-    tekevät, tahtovat.
-
-    Jalo ihminen olkoon
-    avulias ja hyvä!
-    Tehköön hyötyä,
-    oikeutta, olkoon
-    esikuva olentojen
-    aavistamaimme.
-
-
-
-
-    Jumalattareni.
-
-
-    Kelle kuolemattomista
-    kiitos nyt korkein?
-    Kiistelemättä
-    saakoon sen taivahan
-    outo tytär,
-    tuo aina uusi,
-    tuo ijäti liikkuva
-    Taaton helmalaps,
-    Fantasia.
-
-    Näät hälle Yli-isä
-    salli kaikki
-    oikut omansa,
-    jotka muuten
-    hän itse pitää,
-    ja häntä huvittaa
-    huppana tuo.
-
-    Käyköön hän seppelpäänä,
-    lilja kädessään,
-    kukkaniituilla,
-    kesälintujen käskijänä,
-    ja juokoon kastetta kukkain
-    janoon keveään
-    mehiläishuulin.
-
-    Taikka hän juoskoon
-    hajalla hapsin,
-    silmä synkkänä
-    tuulen tupia,
-    tunturihuippuja,
-    väri-välkkyen
-    niinkuin aamu ja ehtoo,
-    alati vaihtuen
-    kuin kuolevaiselle
-    vaihtuvat katsehet kuun.
-
-    Kiittäkäämme
-    kaikki Isää,
-    vanhaa, ylhää,
-    mi moisen kauniin,
-    kuihtumattoman,
-    kuolevaiselle
-    antanut puolison on.
-
-    Näät meihin yksin
-    tuon immen liitti
-    hän taivas-sitein,
-    ja käski häntä
-    ilossa, murheessa
-    uskollisna,
-    pyhänä pysymään.
-
-    Kaikki muut
-    sukukunnat kurjat
-    lapsirikkaan,
-    eloisan maan
-    käyvät, kaitsevat
-    tummin riemuin,
-    himmein tuskin
-    äärtä elämän
-    hetkellisen,
-    pakkotarpeen
-    ikeen painamina.
-
-    Mutta meille
-    hän antoi armaimman,
-    hemmotellun
-    tyttärensä!
-    Tuota lempikää
-    kuin lemmittyä!
-    vaimon arvo
-    talossa antakaa!
-
-    Ja älköön vanha
-    anoppiviisaus
-    herkkä-henkeä
-    haavoittako!
-
-    Myös tunnen hänen siskonsa,
-    vanhemman, hiljaisen,
-    ylevän ystävättäreni.
-    Ah, että vasta
-    elon valkeuden kanssa
-    hän eroisi minusta,
-    tuo jalo jaksaja,
-    lohduttaja, Toivo!
-
-
-
-
-
-
-SCHILLER
-
-
-
-
-    Sveitsin lauluja.
-
-
-    1.
-
-    Kalastajapoika.
-
-
-    Vesi uimahan vaativi, maininki päilyy,
-    poika rannalle nukkui, ruohikko häilyy,
-          hän helkkehen kuulee
-          kuin huilujen ois,
-          kuin enkelikuorot
-          maill' Edenin sois.
-    Hän herää, jo autuutta ahmaisee,
-    hänen rintaansa lainehet huuhtoelee.
-          Soi aalloista ääni:
-          mies nuor', ole mun!
-          Ma nukkujan noudan
-          jo nuorena sun.
-
-
-    2.
-
-    Paimen.
-
-          Kesä keikkuen läks,
-          jäi laitumet huoleen,
-          syys saa, kotipuoleen
-          jo paimenet käy.
-    Me vuorille lähdemme, jällehen näymme,
-    käen laulavan kanssa kun laaksoja käymme,
-    kun lähtehet läikkyy ja maa pukeuu,
-    runot raikuu ja tohisee toukojen kuu.
-          Kesä keikkuen läks,
-          jäi laitumet huoleen,
-          syys saa, kotipuoleen
-          jo paimenet käy.
-
-
-    3.
-
-    Alppi-ampuja.
-
-    Jyly vuorilla käy, epävarma on tie,
-    ei pelkää, ken alppi-ampuja lie,
-          hän uljaana astuu,
-          on ympäri jää,
-          kevät ei kuki, virpi
-          ei vihreäpää.
-    Hänen allansa on meri usmainen ain,
-    hälle maailma on rako pilvien vain,
-          hän ihmisten kaupungit
-          unhoittaa,
-          mikä luonnon on muoto
-          ja kukkiva maa.
-
-
-
-
-    Walter.
-
-
-    Myötä nuoli, jousi
-    vuorta, korpea
-    metsästäjä nousi
-    aamunkoitossa.
-
-    Niinkuin ilmat ylhät
-    kotka hallitsee,
-    metsämiesi jylhät
-    vaarat vallitsee.
-
-    Nuolenkantamalta
-    hänen kaikki on,
-    saalis yltä, alta
-    yhtä verraton.
-
-
-
-
-    Hautavirsi.
-
-
-    Pian saapuu kuolo ihmisen,
-    ei pitkää anna aikaa armon,
-    pois tempaa kesken päivien,
-    pois syöksee kesken toimen, tarmon,
-    liet valmis tai et, pakko sulla
-    on tuomarisi eteen tulla.
-
-
-
-
-
-
-HEINE
-
-
-
-
-    Pohjanmeri.
-
-
-    1.
-
-    Kruunaus.
-
-    Te laulut! Hyvät lauluni!
-    Nyt nouskaa! Asestaikaa!
-    Torvia soittakaa,
-    kilvelle nostakaa
-    tää nuori tyttö,
-    sydämeni valtiatar,
-    mun kuningattareni.
-
-    Terve! Nuori valtiatar!
-    Otan auringolta
-    tuon punakirkkahan kullan,
-    teen otsalehden,
-    painan sen päähäsi pyhään.
-    Sinisilkistä liehuvan taivahan teltan,
-    missä timantit yön säkenöivät,
-    palan kalliin leikkaan,
-    kruunausviittana käärin sen
-    ympäri ylpeän olkapääsi.
-    Sua palvelemaan
-    panen sonetit kankea-pukuiset,
-    kolmisoinnut korskat
-    ja kohteliaat säe-kahdeksikot.
-    Hovijuoksijas olkoot mieleni juohteet,
-    hovinarrisi mieleni väikkyvät kuvat,
-    ja airut, min kilvessä naurava kyynel,
-    olkoon lauluni leikki.
-    Mutta ma itse, valtiatar,
-    eessäsi maahan vaivun
-    ja kunnioittaen ojennan sulle
-    samettipatjalla punaisella
-    sen järki-vähän,
-    min säälistä minulle jätti vielä
-    sun valtasi edeltäjätär.
-
-
-    2.
-
-    Iltahämärä.
-
-    Yksin, ankeissa aatoksissa,
-    meren rannalla valjulla istuin.
-    Päivä painui,
-    vesille hehkuvat juovat heitti,
-    ja valkeat, laajat laineet,
-    joita vuoksi ajoi,
-    pauhaten, vaahdoten luo, liki vieri.
-    Oli kohina outo, oli kuiskutus kumma,
-    oli nauru ja mumina, huokaus ja humina,
-    sen keskellä kehtolaulun viehkeä virsi;
-    oli kuin oisin kuunnellut menneitä taruja,
-    vanhoja, armaita,
-    poikana kerran
-    joita ma naapurinlapsilta opin,
-    kun kesä-illoin
-    kodin porraspaasilla
-    vaivuimme vienohon kertoiluun,
-    sydän sykkien pieni,
-    silmä kärkkyen viisas;
-    sill' aikaa kuin tytöt suuret
-    ruusuisin poskin
-    ikkunassa istuivat,
-    kuuta paistattivat
-    takaa tuoksuvan kukkaruukun.
-
-
-    3.
-
-    Auringonlasku.
-
-    Hehkuvan punainen päivä astuu
-    alas laajalle läikkyvään,
-    hopeanharmaasen valtamereen;
-    ruusureunaiset ilmakuvat
-    kulkevat jälessä; vastapäätä
-    syyshämäräisistä pilvihunnuista
-    niinkuin kalman-kalpeat kasvot
-    nousee kuu,
-    ja sen jälessä, kuin valokipunat, kirpoo
-    tähdet usma-aavat.
-
-    Kerran kannella taivaan loistivat
-    vihkiparina
-    Kuu, jumalatar, ja Aurinko, jumala,
-    ja heidän ympäri tähdet
-    kuin pienet, syyttömät lapset kiersi.
-
-    Mut pahat kielet
-    purskuttivat eripuraisuutta
-    ja vihassa erosi
-    korkea, loistava aviopari.
-
-    Nyt päivin, yksinäisessä loistossansa,
-    auringon-jumala taivasta astuu,
-    palveltu, laulettu paljon
-    vuoks ihanuutensa
-    maassa ihmisten
-    ylpeiden, onnen-koventamien.
-    Mutta öisin
-    taivasta kulkee Kuutar,
-    äiti raukka,
-    orpojen tähtilastensa kera
-    ja paistaa murheessa hiljaisessa,
-    ja lempivät neidot ja laulajat vienot
-    vihkivät hälle
-    laulunsa, kyyneleensä.
-
-    Kuutar kulta, jolla on naisen mieli,
-    lempivi yhäti kaunista puolisoansa.
-    Kun ilta joutuu,
-    se valjuna, vavisten
-    kuuntelee utupilven takaa
-    ja katsoo kaihoten eroavaista
-    ja tahtoisi tuskassa huutaa: "Tule!
-    Tule! Lapseni sua ikävöivät --"
-    Mutta uhmainen auringon-jumala
-    puolison nähden syttyy punaan,
-    purppurahan vihan ja tuskan,
-    rientää leppymättömänä
-    laine-kylmään leskivuoteesensa.
-
-                *
-
-    Pahat kähyjen kielet
-    saattoivat tuskaa ja turmiota
-    iki-jumalten itsensä yli.
-    ja jumala-raukat kannella taivaan
-    kulkevat tietään ääretöntä,
-    lohdutonta, kärsimys-täyttä,
-    eivät kuolla voi,
-    kera kuljettavat
-    kurjuuttaan säde-kimmeltävää.
-    Mut ihminen, minä,
-    maan taimi, jolla on kuoleman onni,
-    en valita enää.
-
-
-    4.
-
-    Yö rannikolla.
-
-    Tähdetön, kylmä on yö,
-    meri haukottelee;
-    ja vatsallaan meren päällä lepää
-    muodoton, muikea pohjatuuli,
-    ja hiljaa, ähkyvän matalin äänin
-    kuin ukon-käriläs, jonka on hyvä mieli,
-    hän loruilee,
-    veen väelle hassutuksia haastaa,
-    jättiläistaruja, hirtehisleikkiä,
-    Turjan harmaita tutkelmoita,
-    taas, kauas-kaikuen, nauraa ja ulvoo
-    Eddan tuotteita,
-    loihtulauluja,
-    niin jylhän-jyrkkiä, taian-vankkoja,
-    että veen valkeat lapset
-    hyppivät, heiluvat, riemuitsevat
-    ylimielen-hurmassa.
-
-    Mut hiekalla, kuohujen kastelemalla,
-    rantaa laakaa pitkin
-    vieras kulkee,
-    min sydän on hurjempi kuin meri, tuuli.
-    Kussa hän astuu,
-    kipunat kirpoo ja raakut rauskaa;
-    hän tiukasti kiintää viittansa harmaan
-    ja halkoo nopsahan tuulista yötä,
-    varmana oppaanaan valo pieni,
-    mi kutsuen, lempeenä loistaa
-    yksinäisestä
-    kalastajamökistä.
-
-    Isä ja veikko merellä ovat;
-    ypö-yöllisen yksin
-    jäi majaan kalastajatyttö.
-    Takan luona hän istuu,
-    kuuntelee vesikattilan virttä
-    ja tuleen räiskyvään risun heittää
-    ja lieteen puhuu;
-    punalieskavat liekit
-    luovat tenhoisan, kauniin kajon
-    yli kukkivan posken,
-    yli hennon, valkean olkapään,
-    mi orpona esiin pistää
-    paidasta harmaasta, karkeasta;
-    yli myös käden pienen, toimeliaan,
-    alushametta kiinnittäväisen
-    ympäri hienon lanteen.
-
-    Mutta äkkiä aukee ovi,
-    käy sisään yöllinen vieras;
-    lemmen-varmana silmänsä lepää
-    tytössä hoikassa, valkeassa,
-    mi väristen seisoo
-    niinkuin säikkynyt lilja.
-    Ja vieras viittansa maahan heittää
-    ja nauraa ja puhuu:
-
-    "Näetkö, lapsi, ma sanani pidän,
-    ma tulen, mun kanssani tulee
-    aika vanha, jolloin jumalat
-    astuivat ihmisten tytärten luokse
-    ja kaulaten ihmisten tyttäriä
-    kera heidän siittivät
-    ruhtinas-sukuja, valtikka-heimoja,
-    urhoja, ihmeitä maan.
-    Toki älä nyt kauemmin ällistele
-    jumaluuttani, laps,
-    sua pyydän vaan, tee-rommia keitä,
-    on ulkona kylmä
-    ja voi yön ilma
-    myös meit' ikivaltoja pahoin pidellä:
-    helposti saamme me nuhan jumalaisen,
-    kuolemattoman yskän."
-
-
-    5.
-
-    Tunnustus.
-
-    Hämäräinen lankes ehtoo,
-    hurjemmin kohisi meri,
-    ma istuin rannalla, katsoin
-    kisaa aaltojen valkeain.
-    Mun rintani paisui niinkuin vuoksi
-    ja kuin koti-ikävä mieleni täytti,
-    sua kaipasin, kuva armas,
-    mi ympärilläni liikut,
-    mua kaikkialla mi huudat,
-    kaikkialla, kaikkialla,
-    pauhussa tuulen, kuohussa aallon
-    ja huokauksiss' oman rinnan.
-
-    Ma kaislalla hennolla kirjoitin santaan:
-    "Agnes, ma rakastan sua!"
-    Mut vyöryivät pahat aallot
-    yli tunnustukseni vienon
-    ja pyyhkivät pois sen.
-
-    Kaisla, sa hauras, hiekka, sa häilyvä,
-    vierivä aalto, nyt enää usko en teitä,
-    jo taivas tummuu, jo järkeni sammuu
-    ja kourin vankoin korvesta Turjan
-    ma hongan tempaan
-    ja kastan sen
-    tulikitaan Etnan ja leimuavalla
-    näin jättien kynällä
-    kirjoitan kannelle taivaan synkän:
-    "Agnes, ma rakastan sua!"
-
-    Joka yö on loistava siellä
-    ikiliekissä lempeni kirjoitus
-    ja kaikki kasvavat polvet
-    noita lukevat riemuiten taivahan sanoja:
-    "Agnes, ma rakastan sua!"
-
-
-    6.
-
-    Yö kajutassa.
-
-    Merellä päärlyt ovat
-    ja taivahalla tähdet,
-    mutta sydän, oi sydän,
-    on sulla lempes.
-
-    Ovat suuret meri ja taivas,
-    mut suurempi sydämeni,
-    ja kauniimmin kuin päärlyt
-    ja tähdet lempeni loistaa.
-
-    Sa pieni, nuori tyttö,
-    tule suureen sydämeeni;
-    sydän, meri ja taivas hukkuu
-    vain pelkästä rakkaudesta.
-
-           *   *   *
-
-    Siniselle taivahalle,
-    missä kauniit tähdet kiiluu,
-    tahtoisin ma huulet hurjat
-    painaa, itkeä myrskyisästi.
-
-    Tähdet nuo ovat kullan silmät,
-    tuhatkerroin kimmeltävät,
-    tervehtävät herttaisesti
-    siniseltä taivahalta.
-
-    Kohden sinitaivaan kantta,
-    kullan silmiä vilkkuvia,
-    kädet kohotan ma hartaat
-    ja ma pyydän ja ma palvon:
-
-    "Silmät vienot, armon valot,
-    suokaa mulle sielun autuus,
-    sallikaa mun kuolla, saada
-    teidät koko taivaan kanssa!"
-
-           *   *  *
-
-    Säkenöivät taivas-silmät
-    kirpoo kultakipunoita
-    halki yön, ja sydämeni
-    laajentuu niin lemmen-laajaks.
-
-    Oi, te taivas-silmät siellä!
-    Itkekää mun sydämeeni,
-    että tähtikyynel-tulva
-    täyttäis koko sydämeni.
-
-           *  *  *
-
-    Tuutimana aallon syvän
-    sekä unelmitten omain
-    lepään hiljaa kajutassa
-    pimeällä vuotehella.
-
-    Läpi luukku-aukon näen
-    korkealta tähdet heljät,
-    silmät lemmityt ja armaat
-    armaan liioin-lempimäni.
-
-    Silmät lemmityt ja armaat
-    valvovat mun pääni päällä,
-    ja ne viittoo ja ne vilkkuu
-    siniseltä taivahalta.
-
-    Siniselle taivahalle
-    katson kauan autuaana,
-    kunnes valkopilven huntu
-    peittää multa silmät armaat.
-
-           *  *  *
-
-    Laivan seinään lautaisehen,
-    missä pääni unelmoiva lepää,
-    lyövät aallot, hurjat aallot;
-    ne humisevat
-    mun korvaani salaa:
-    "Hullu mies!
-    Lyhyt on käsivartesi, taivas on laaja,
-    ovat tähdet korkeat naulatut kiinni
-    kultaisin nauloin;
-    on huokaus turha, on kaipaus tyhjä,
-    paras oisi, jos nukkuisit."
-
-           *  *  *
-
-    Näin unta ahomaasta autiosta,
-    min kattoi lumi laaka, hiljainen,
-    ja alla hangen hiljaa, haudattuna
-    ma nukuin tuonen kylmän, kolkon unta.
-
-    Mut alas puoleen hanki-haudan katsoi
-    laelta taivaan tumman tähtisilmät,
-    nuo silmät armaat, nyt niin voiton-varmat
-    ja tyynen-kirkkaat, mutta lemmen-hellät.
-
-
-    7.
-
-    Merikummitus.
-
-    Laivan laitaa vasten
-    lepäsin, katselin kauan
-    veteen peilikirkkaasen
-    unelmoivin silmin.
-    Yhä syvemmä katsoin ja katsoin,
-    siks kunnes pohjasta meren
-    näin ensin kuin hämypilven;
-    se muodostui, värit sai,
-    jo nousivat tornit ja kirkonkaaret
-    ja vihdoin päivässä päilyvä kaupunki
-    muinais-alankomainen
-    ja ihmis-vilkas.
-    Miehet mietteiset, musta-viitat,
-    pitsikauluksin, kunniaketjuin,
-    pitkin miekoin ja pitkin naamoin
-    astuvat poikki kirjavan torin
-    päin raatihuonetta porras-ylhää,
-    jota kiviset keisarikuvat
-    vahtivat valtikoin sekä miekoin.
-
-    Mut eessä pitkien huonerivein,
-    miss' akkunat ovat kuvastin-kirkkaat,
-    pyramiideiksi leikatut lehmuspuut,
-    käy sulkku-suhisevat immet
-    hoikka-varret, kukka-kasvot
-    kainosti verhossa mustan myssyn
-    ja kumpuavan hiuskullan.
-    Sulhot kirjavat, puvussa Espanjan,
-    ohi teikkaavat,
-    päätä nyökkäävät.
-    Vanhemmat rouvat
-    ruskein, vanhanpartisin vaattein,
-    helminauhoin ja rukouskirjoin
-    kiiruhtavat
-    tuomiokirkkoon suureen,
-    minne kellojen kaiku
-    ja urkujen pauhaavain sävel kutsuu.
-    Minut itsenikin
-    valtaa kaiun kaukaisen väristys outo!
-    Alakuloisuus, syvä, ääretön kaipuu
-    rintaani hiipii,
-    rintaani tuskin tervehtyneesen;
-    on kuin sydänhaavoja suuteleisivat
-    huulet hellät
-    auki jälleen;
-    punapisarat kuumat
-    vierivät vitkaan
-    tuonne syvyyden kaupunkiin,
-    yli vanhan talon,
-    vanhan, korkeapäätyisen talon,
-    niin surumielisen, ihmis-tyhjän;
-    akkunassa
-    vain impi istuu
-    pää vasten kättä
-    kuin lapsi orpo ja unhoitettu --
-    ma tunnen sun, orpo, hyljätty lapsi
-
-    Niin syvään, meren-syvään siis
-    minulta peityit
-    sa oikusta lapsellisesta;
-    etkä enää päässyt ylös,
-    vaan istuit vieraana
-    vieraiden ihmisten luona
-    vuossadat pitkät,
-    sill' aikaa kuin minä, sielussa kammo,
-    yli kaiken maan sua etsein,
-    yhä, aina etsein,
-    sa aina-lemmitty,
-    kauan-kaivattu,
-    vihdoin-löydetty!
-    Löysin ma sun, näen, näen minä jälleen
-    sun kasvojes sulon,
-    nuo silmät viisaat ja uskolliset
-    ja hymysi armaan;
-    enkä ma milloinkaan sua heitä,
-    alas astun ja luoksesi riennän,
-    syli auki syöksyn
-    sun, heleän, helmaas!
-
-    Mutta aikaan oikeahan
-    jalkaani kapteeni tarttuu
-    ja vetää mun laivanlaidalta pois
-    ja huutaa suuttuen, naurain:
-    "Tohtori, piru teitä riivaa!"
-
-
-    8.
-
-    Rauha.
-
-    Korkealla seisoi päivä,
-    taivaan valkeat pilvet peitti,
-    oli meri tyyni
-    ja miettien istuin ma perässä laivan
-    haaveksien; ja puoli-unessa,
-    puolivalveilla näin minä Herran,
-    maan Vapahtajan.
-    Vaatteessa valkean-aaltoavassa
-    hän pilven-pitkänä kulki
-    yli maan ja meren;
-    kohos päänsä korkean taivahan kupuun,
-    hän kätensä siunaten laski
-    yli maan ja meren;
-    ja rinnassa, sydämenään
-    hän kantoi päivää,
-    punaleimuavaa kesäpäivää;
-    ja punainen, hehkuva aurinko-sydän
-    se valoi armonsa säteet
-    ja valonsa lempeän, armaan,
-    loistaen, lämmittäen
-    yli maan ja meren.
-
-    Kellojen kaiut juhlalliset
-    niinkuin joutsenet kuljettivat
-    ruusuköysin laivaa lainehilla;
-    vetivät rantaan vehreähän,
-    miss' ihmiset asuu,
-    kohoo kaupunki torni-kaunis.
-
-    O, rauhan ihme! On kaupunki hiljaa,
-    ei kuulu sen kumea pauhu,
-    ei arkitointen kielevä, mielevä sorina;
-    kaduilla puhtailla, kaikuvilla
-    käyvät ihmiset valkea-vaatteet
-    palmunlehviä kantain;
-    ja kussa kaksi yhtyy,
-    he katsovat poven pohjaan toistaan
-    ja värähtävät
-    vienosta, armaasta alttiudesta;
-    he toistaan otsalle suutelevat
-    ja katsovat ylös
-    aurinko-sydämeen Herran,
-    mi sovittaen alas säteilee
-    punaista vertaan;
-    ja kolmesti autuaina he lausuvat:
-    "Kiitetty olkoon Jesus Kristus!"
-
-           *  *  *
-
-    Jos keksinyt oisit tuon unikuvan,
-    kuoma kulta,
-    mitä antaisit siitä!
-    Sa, jonka on pää sekä jäsenet heikot,
-    sa uskossa vahva,
-    mi yksinkertaisuudessa palvelet
-    kolminaisuutta pyhää,
-    ja suutelet joka päivä
-    korkean suosijattaresi
-    mopsia, ristiä, kamaripiikaa;
-    ja olet hurskastellen päässyt
-    hovineuvoksen arvoon,
-    sitten kanslianeuvoksen arvoon,
-    vihdoin hurskaan kaupungin hallitukseen,
-    missä hiekka ja usko kukkii
-    ja pyhän Sprean nöyrä vesi
-    sieluja pesee ja teetä pilaa --
-    josp' oisit keksinyt tuon unikuvan,
-    kuoma kulta!
-
-    Sa veisit sen kaupalle paikkaan korkeampaan,
-    sun kasvosi pehmeät, pilkkiväiset
-    sulaisivat autuaina
-    aivan nöyrään hartauteen;
-    ja korkea suosijattaresi
-    ihastuneena, iionhurmassa
-    rukoillen kanssasi polvistuisi;
-    ja hänen silmänsä säteilevä
-    sinulle lahjapalkkion lupais,
-    sata Saksan taaleria
-    käypää rahaa;
-    sa kädet ristien sammaltaisit:
-    "Kiitetty olkoon Jesus Kristus!"
-
-
-
-
-    Sotaveikot.
-
-
-    Päin Ranskaa urhoa kaks samoaa,
-    oli kumpikin Venäjän vanki.
-    Majapaikan kun Saksassa kerran he saa,
-    alas painuu pää molemmanki.
-
-    Sanan kuulivat: Kuollut on Ranska, sen
-    jo hautoja kattaa hanki,
-    on voitettu armeija urhoollinen
-    ja keisari, keisari vanki!
-
-    He kauan yhdessä itkevät, kun
-    tuon murhesanoman saavat.
-    Yks lausuu: "Ah, taas sairastun,
-    taas vuotaa vanhat haavat."
-
-    Näin toinen: "Täss' on laulun pää,
-    ma tahdon kanssas kuolla,
-    mut vaimo, lapset multa jää,
-    ei heitä kenkään huolla.
-
-    "Mitä vaimostain, mitä lapsistain,
-    suru mulla on suuremmanki,
-    palan kerjätköön, kuka köyhä vain,
-    mut keisari, keisari vanki!
-
-    "Tää pyyntö täytä kumppanin:
-    jos nyt mun murtaa vaiva,
-    vie Ranskahan ruumis kuitenkin,
-    se Ranskan multaan kaiva!
-
-    "Lyö rintaan risti kunnian
-    ja punanauha myötä,
-    piilukko paina kourahan
-    ja vyölle miekka vyötä!
-
-    "Näin valmiina varron ja kuuntelen kuin
-    sotarinnassa äänetön vahti,
-    kunis tykkien soi jyly rautaisin suin,
-    käy ilmassa ratsujen tahti.
-
-    "Yli hautojen keisari ratsastaa,
-    tuhat säilää säihkyy ja soittaa.
-    Ma haudasta nousen ja taistelen, haa,
-    taas keisari, keisari voittaa."
-
-
-
-
-    Kuolema on kylmä yö.
-
-
-    Kuolema on kylmä yö,
-    elämä on kuuma päivä.
-    Jo hämärtää, uni joutuu,
-    minut päivä on uuvuttanut.
-
-    Yli vuoteeni nousee nuori puu,
-    satakieli laulaa siinä;
-    se laulaa lempeä pelkkää,
-    ma kuulen sen unissanikin.
-
-
-
-
-    Sinisin silmin kauan --
-
-
-    Sinisin silmin kauan
-    mua katsot, armas oi;
-    mun mieleni haavehin haipuu,
-    ma etten haastaa voi.
-
-    Siniset silmäs muistan
-    yöt päivät, yksinäin;
-    sini-aavain aatosten myrsky
-    ei pois mene mielestäin.
-
-
-
-
-
-
-MUSSET
-
-
-
-
-    Laulu.
-
-
-    Kun keimaileva Toivo
-    ohi kulkien käännähtää
-    ja kyynärpäällään tyrkkää,
-    käy eespäin ja hymyää;
-
-    mies mieltänsä silloin seuraa.
-    Kevyt tuulessa pääskyn tie,
-    mut painavampi on pääsky
-    kuin mies, jota vietti vie.
-
-    Ah, tenhotar haihtuva, tietäs
-    omin käynetkö askelin?
-    Miks vanha Kohtalo saanut
-    niin nuoren on lemmikin?
-
-
-
-
-    Hyvästi.
-
-
-    Hyvästi! En elämässäni, luulen,
-    sua kohtaa. Jumalan kulkevan kuulen,
-    hän pois sinut kutsuu, hän unhotti minut;
-    sua lemmin ma enin, kun kadotan sinut.
-
-    Ei itkuja turhia: taakkani kannan.
-    Ma vastaisuudelle arvon annan.
-    Jo tulkohon huntu, mi huolii sun lymyyn!
-    Kun lähdet sa pois, vedän huuleni hymyyn.
-
-    Niin toivoa täynnä sa matkalle halaat,
-    niin ylpeyttä täynnä sa matkalta palaat,
-    mut jälkeesi jää moni suruun ja huoleen,
-    et enää sa heidän katsone puoleen.
-
-    Hyvästi! Käyt unen kaunihin iloon
-    ja vaarallisen huvin hulluhun kiloon.
-    Sun tiellesi tähti on noussut, se vielä
-    on kauan sun tuikkiva elosi tiellä.
-
-    Mut kenties kerran sa huomaat hinnan,
-    mitä maksaa ymmärrys rakkahan rinnan,
-    mikä aarre on löytää ystävä ylin,
-    mikä kärsimys kadottaa kallehin syli.
-
-
-
-
-    Minon.
-
-
-    Jos sanoisin sentään, että ma rakastan sua,
-    mitä vastaisit, sinisilmä, ruskeatukka?
-    Sa tiedät, rakkaus kiusaa rangaistua,
-    jos tuskani tuntisit, sinä säälisit mua;
-    tai kenties rankaiseis mua ruskea kukka.
-
-    Jos sanoisin sentään, että kuuta jo kuusi
-    ma vaieten vaivaa toivojen hullujen siedän!
-    Ninon, olet viisas, ja huoleton, punainen suusi
-    on ennalta vastannut moneen jo arvailuusi;
-    kenties sinä virkkaisit vain tään: "Minä tiedän."
-
-    Jos sanoisin, ett' olen suloisen hulluuden vanki,
-    olen orjasi iki ja varjona seuraan ma sua!
-    Pien' epäilyn piirre ja murheen murtelevanki,
-    sa tiedät, Ninon, voi soristaa soreanki;
-    kenties sinä vastaisit, ett'et usko mua.
-
-    Jos sanoisin, että mun sieluni pohjahan puuttuu
-    sana pienin, jonka me joskus vaihdamme illoin!
-    Sa tiedät, Ninon, sinisilmää kaksi jos suuttuu;
-    lyö taivahat tulta ja maailma mustaksi muuttuu,
-    kenties sinä kieltäisit minun käyntini silloin.
-
-    Jos sanoisin, että yöni ma huokaan hukkaan,
-    että itken päivät ja rukoilen runoja sulle;
-    Ninon, kun naurat ja luomesi luot runo-rukkaan,
-    vois eksyä perho sun punaisten huultesi kukkaan;
-    jos sanoisin sen, sinä kenties nauraisit mulle.
-
-    Siis en sano mitään. -- Luoksesi saavun, ma luulen,
-    kuin ennen ja istun lamppusi luo pakinoiden;
-    ma hengitän henkäystäs, minä äänesi kuulen,
-    voit epäillä, arvata, sipristää simahuulen,
-    nää silmäs ei syytä, mi kaihtaa vois sulot noiden.
-
-    Ma salaa poimin kukkia kummia illoin,
-    sun takanas kuuntelen, kun säveliin sinä aukeet;
-    yli soittimen kulkevan nään kätes valkean silloin,
-    ja valssihin riemuavaan kun yhdymme milloin,
-    ma tunnen, kuin käsivarsiini ruokona raukeet.
-
-    Ja öisin, maailma kun välillämme laaja,
-    kun kotiini käyn sekä suljen huoneeni oven,
-    mun ympäri yössä muistojen tarha on taaja,
-    ja vain jumalalle, kuin ahnas aartehen saaja,
-    tuon julki ma sua täpötäydet lippahat poven.
-
-    Ma lemmin, sa et sitä tiedä, ma en sitä sano,
-    ma lemmin, ja kyllin en voi jumaloita ma kiittää.
-    Rakas mulle on rakkautein, pyhä lempeni jano;
-    olen vannonut, rakkaudelta en toivoa ano,
-    vain onnea, saan sitä myös: -- sinut nään ja se riittää.
-
-    Ylin ollut ei mulle, ah, auvo se ansaittua:
-    sun syliisi kuolla ja elää sun jalkojes eessä.
-    Tuon tuskakin todistaa, joka vaivaa mua...
-    jos sanoisin sentään, että ma rakastan sua!
-    Mitä virkkaisit, sinikukka synkässä veessä?
-
-
-
-
-    Suru.
-
-
-    Mun eloni mennyt on hukkaan,
-    ilo poissa ja ylpeys ja voima,
-    ainut ystävä epäily, soima,
-    kun neroni päässyt ei kukkaan.
-
-    Kun Totuuden tuntemaan tulin,
-    sitä ystäväks ensin ma luulin,
-    mut Totuuden kun sanat kuulin,
-    sen ohi jo kernaasti kulin.
-
-    Se sentään on ihana iki!
-    Ja ken sitä käynyt ei liki
-    maan päällä, ei ymmärrä mitään.
-
-    Hyvä kaikki pois häviää nyt.
-    Herra puhuu, vastata pitää;
-    vain itkuni mulle on jäänyt.
-
-
-
-
-
-
-G. BRANDES
-
-
-
-
-    Vaeltava ritari.
-
-
-    Niin kauan kuin vääryyttä puolustetaan,
-    kuin en kohdannut voittajaani,
-    kuin kunnian laakerin kaunistetaan
-    päät konnien kautta ulkomaan
-    ja kautta myös Tanskanmaani;
-
-    niin kauan on sieluni myrskyinen
-    ja kulkeva ritari kulkee.
-    Voi, ijäisyyden ma tarvitsen,
-    kuin muutkin hauta mun sulkee.
-
-                   Huhtik. 1859.
-
-
-
-
-    Proteus.
-
-
-    Proteus ei ole kuiva eikä kylmä,
-    on luontonsa lämmin kuin auringonsilmä.
-
-    Hän voi ihailla miestä: on ihailu rikkaus;
-    hän jumaloi naista: on jumala rakkaus.
-
-    Jos miehell' on raja ja naisella pisama,
-    hänen silti ei sammu ihailun vasama.
-
-    Mut jos joku luuli, ett' on vanki hän konsaan,
-    hän huomasi, Proteus ei antaudu ansaan.
-
-    Hän ei voi ystävä joka-miehen olla,
-    on itsensä kaikkien muotojen alla.
-
-    Hän erikoista etsii, ei erikoinen itse,
-    hän rakastaa suurta, siihen pyrkivi katse.
-
-    Maistre vanhoillinenkaan häntä ei peljätä;
-    Lassallea kiittää hän voi, opin hyljätä.
-
-    Hän vapautta lempii, mut ilman lippua;
-    hän murehtia voi myös tyrannin loppua.
-
-    Tuhat tehdä hän voi joka hetkestä huomiota;
-    mut hällä on naamio, on sata naamiota.
-
-    Hänen tarvis ei olla valenimien takainen:
-    hän omassa nimessään on valepukuinen.
-
-    Monet kutsuvat häntä kiihoittajaksi.
-    Sana tosi jos oisikin, ois se vaan yksi!
-
-    Se tyhjentävämpi ei selitys oisi
-    kuin jos hän uneksijan mainesanan saisi.
-
-    Hän ei ole muka historioitsija,
-    vaikka on menneiden kansojen kaitsija;
-
-    hän vaikka on entisten aikojen tuntija
-    kuin koskaan tieteellispatentin kantaja;
-
-    hän vaikka on suurten henkien tutkija
-    kuin koskaan pölyisten paperien matkija.
-
-    Ne syöksevät hänen yli sappea, myrkkyä,
-    ne tahtovat kuitenkin lähellä kärkkyä.
-
-    Väitetään, on hällä salatarkoitus joku,
-    vaikka on hän tuhma ja naivi hällä maku.
-
-    Ei oppinut, ei runoniekka muussa
-    kuin arvosteluissaan. Mi hirviö maassa!
-
-    Vihollinen kirkon ja yhteiskunnan,
-    radikaali -- ja ystävä ylimyskannan.
-
-    Aina paikallaan päin rahvasta raakaa.
-    Mi otsake olla vois hänelle liikaa?
-
-    Mut jos joku tahtoo sen käärmeen kettää,
-    hän käärme-nopeasti nahkansa jättää,
-
-    on kaukana, kun väki kirkuva uhkaa
-    ja pistää ja tuikkii tyhjää nahkaa.
-
-                    *
-
-    Toki vanhoissa taruiss' on Proteus kuvattu,
-    hän siis on jo tuhatvuosia tavattu.
-
-    Hän ammatiltansa on todenpuhuja,
-    mut tarpeen tullen hän voi paljon pahoja.
-
-    Ne häntä vangita kokeen tekivät,
-    niin eessänsä partaisen leijonan näkivät;
-
-    kun leijonata ajettiin, se oli salamanteri,
-    ja sitten piikkisika ja sitten pantteri.
-
-    Taas häikäisi hän kuin liekki ja tuli,
-    mut myös tulimuodossa sama hän oli.
-
-    Vesilähteeksi vaihtui ja kukkivaksi puuksi;
-    sama aina, jos näit sinä muotojen taaksi.
-
-    Sido häntä ei yksityinen hahmo, ei muoto,
-    kun kaikkeus hän on, hälle mikään ei outo.
-
-
-
-
-    Hautakammio.
-
-    (Koottujen teosten valmistuessa).
-
-
-          Mausoleum on valmis,
-          joka paasi pantu,
-          hakattu, tilkitty
-          huolellisesti.
-    Se on suuri, se on laaja; oven eessä
-    kaks sfinksiä vahtina seisoo.
-
-          Jos ovat sen suhteet
-          selvät ja hyvät,
-          jos viiva viivaan sattuu --
-          ei säästetty työtä.
-    Kaikk' on harkittu, punnittu parhain,
-    kukin kohta laatunsa jälkeen.
-
-          Öin aavisteltu,
-          suunniteltu päivin,
-          hiljaisuudessa
-          vitkaan viimeistelty
-    on työni. Se suorana nousee
-    kuin itse pyhän omantunnon aate.
-
-          Ja rakkaudella
-          joka koriste tehtiin,
-          lie hakattu kiveen
-          tai poltettu saveen,
-    se on sydämenlämmöllä luotu,
-    koko sieluni siihen ma panin.
-
-          En usko, että työ,
-          minun elontyöni, pysyy.
-          Se on merkitty, tiedän,
-          se katoo, kaatuu.
-    Töiden kuolemattomien tekoon
-    en ollut minä mies kykenevä.
-
-          On maine kuin meri:
-          se nousee ja vaipuu;
-          mun työni murenee,
-          sen kuolema vihkii,
-    mut paasista rakennuspaikan
-    sadat majat ynnä kodit kohoavat.
-
-          Mua siit' älä etsi,
-          min muovasin muotoon!
-          Mun parhaani lensi
-          kuin myrsky ja tuli,
-    löi säenten sähköisten parvet
-    vailla määrää mun työpajastani.
-
-          Kuin välkkyvä juova
-          alla avaran taivaan,
-          vangitsematon
-          kuin meren vaahti
-    oli olemukseni. Vain leimaus,
-    valokaari se kaikkiaan oli.
-
-          Ja kuului kuin humu,
-          kuin herätys-huuto,
-          sen tuhannet tunsi,
-          se viittasi toivoon.
-    Se oli ääni, mi korvesta kutsui,
-    se vapaudenkasteella kastoi.
-
-          Ja sotaan se soitti
-          ja vapauden aamuun,
-          se lempivät vihki,
-          se laulajat sytti.
-    Soi pohjolassa kannel tai kalpa,
-    on kaikessa väre sitä ääntä.
-
-          Ei hauta, jonka tein,
-          ei siemen, jonka kylvin,
-          päämäärääni näytä,
-          elontyöni päätös ole.
-    Se on versova, kasvava kauan,
-    siksi kuin sydän-aatteeni täyttyy.
-
-          Kun nälkää ei enää
-          näe työn lapset,
-          kun vaiva palkitaan
-          ja vaimo saa leipää,
-    oi, silloin on hiessä, joka virtas
-    eestä voiton, pisar minun otsaltani.
-
-          Kun valtiokirkko
-          kerran maahan kaatuu,
-          Jerikon torvien soidessa,
-          maan järistessä,
-    oi, silloin on pasuunain parvessa
-    pieni torvi, jota minä kerran soitin.
-
-          Kun idästä kaikuu:
-          Terve, vapaus, terve!
-          Kun herää hurja voima,
-          kun Venäjä leimuaa,
-    oi, silloin on roviossa varmaan
-    säen pieni minun tulipalostani.
-
-          Kun seppele päässä
-          kerran Puola seisoo,
-          vapaana, vankkana,
-          ehjänä jälleen,
-    oi, silloin on hurmeessa, joka
-    sen hinta oli, osa hurmettani.
-
-          Älä usko, että säikyn,
-          siis vaikka tiedän,
-          ma vaipuvan unhoon,
-          mitä tein, kuka olin.
-    Ajan vastaisen parhaissa elää
-    on myös laji kuolemattomuutta.
-
-
-
-
-
-
-DRACHMANN
-
-
-
-
-    Tarina.
-
-
-    Oli kirkko, mahtava muinoisin,
-    sen ympäri korpi sankka,
-    toki nyt on se vanha ja rappeutunut --
-    mut urkujen ääni on vankka.
-
-    Sen holvit on reikihin haljenneet,
-    sen kaaret on kallellansa,
-    tuon tuntee soittaja harmaapää,
-    kun koskee hän soitintansa.
-
-    Käsi mestarin päästää tohdi ei
-    sen myrsky-ääniä soimaan,
-    hänen tyytyä täytyy ja kansan myös
-    vain hillityn sävelen voimaan.
-
-    Taru kertoo: soittajan harmaapään
-    tuon vangitsi naisen valta,
-    yöstä päivästä silmät sen paistoivat,
-    enin sävelten aaltojen alta.
-
-    Tuli iltamessuhun nainen tuo;
-    ne leimusi silmää kaksi,
-    sopet hämärät haavehin täyttyivät,
-    kohos kattokin korkeammaksi.
-
-    Ne liekehti, leimusi silmää kaks,
-    kyti pohjalla murheen hiili,
-    punahuulilla neitseen hurmaus
-    ja morsiussuukko piili.
-
-    Tuo hullausi soittaja harmaapää,
-    se aaltosi naispovi nuori
-    kuin hälle ois tarjonnut kaiken sen,
-    mitä verhosi vaatteen kuori.
-
-    Hän tunsi ne aallot, hän huomas sen suun,
-    hänet valtasi vaikea loihtu,
-    säde illan ikkunat ruskosi kuin
-    veripuuntavan sydämen soihtu.
-
-    Sävel urkujen pauhaten, myrskyten soi,
-    kuin tuomiontorvi suuri.
-    Kansa kirkaisi. Taas tuli hiljaisuus.
-    Oli murtunut kirkon muuri.
-
-
-
-
-    Syys-ilta.
-
-
-      Ilma värähti, päivä vaipuu;
-      eron hetki himmeä ehti.
-      Nyt tummuu lehti
-      myös luona veen.
-      Nyt, lauluni, nouse korkeuteen
-      ja kerro mieleni kaipuu!
-    Kas, syys-yössä kuihtuu se seppele nuori,
-    min keijuset kevät-yön kulmille suori,
-    syys tarjoo aate-seppelehen,
-    mut raskahat, ah, ovat ruusut sen.
-
-      Ne kastuivat kasteessa ehtoon,
-      yö-pilven ne vihmassa päilyivät,
-      ne nukkuivat tuulien kehtoon
-      ja joskin ne sirpiltä säilyivät,
-      ne hallan hengessä häilyivät.
-    Surumielinen sai niistä kukkaissuku,
-    väri vaikka on kaunis ja puhdas puku,
-    ne tuoksuvat multaa kosteaa,
-    ne lämpöä, päivää päin halajaa.
-
-      Nyt nouse, lauluni, ilmahan yön
-      ja kerro mieleni kaipuu!
-      Vaikk' kukkaisvyön
-      lemu poissa on
-      ja kuudan on kalpea, armoton,
-      viel' lauluhun mieleni taipuu.
-    Mitä kevät-yö tuhlasi, luottaen kesään,
-    sen syksy nyt kokoo synkkähän pesään.
-    Ken tietää tuon, on voimakkain:
-    vähän jäljellä enää on aikaa vain.
-
-
-
-
-    Minä vihaan suuria totuuksia --
-
-
-    Minä vihaan suuria totuuksia,
-    joita kantaa voi katupylväs,
-    en tahdo ma olla maailmankuulu,
-    en jumalien ystävä ylväs.
-
-    Minä suuruutta lemmin, mi voitoista hyveen
-    ja siveyden huoli ei lempoakaan,
-    mulle rakkain on armeija sankarin takana:
-    vähät, heikot ja vaivaiset maan.
-
-
-
-
-
-
-V. KRAG
-
-
-
-
-    Runous.
-
-
-    Lasi pieni, hieno, kirkas,
-    siinä kullan kallis neste,
-    jonka joka helmi syttää
-    tulet suonten suihkamahan.
-
-    Sadan liljasanan mahla,
-    tuhat tuskan valmumieltä
-    vasta rivin yhden pienen
-    ijäks saavat tuoksumahan.
-
-
-
-
-    Heleä heila.
-
-
-    Taas nään minä taivahan siintävän
-    ja auer ilmoja leijaa --
-    oi, siintäös, taivas, siintäös niin,
-    kun saapuvi heleä heila!
-
-    Täys nuppuja nuoria metsä on
-    ja tuulet tuoksuja heijaa --
-    oi, lemua, metsäni, lemua niin,
-    kun saapuvi heleä heila!
-
-    Mun rintani pelkää ja riemuitsee,
-    mun vereni seisoo ja seilaa --
-    oi, seiso hiljaa sydämein,
-    kun saapuvi heleä heila.
-
-
-
-
-
-
-ANNA HAAVA
-
-
-
-
-    Kyllä tuikkivat tähdet.
-
-
-    Kyllä tuikkivat tähdet,
-    niitä näe ma en.
-    Kyllä ärjyvät tuulet,
-    niitä kuule ma en.
-    Sua näen, sua kuulen yksin ma,
-    sa olet mun tuskani, riemuni sa.
-
-    Anna tuikkia tähtein!
-    Niitä näe ma en.
-    Anna ärjyä tuulten!
-    Niitä kuule ma en,
-    niitä väistä ma en.
-    Minä tahdon koko maailman unhoittaa,
-    sua tahdon ma ainiaan armastaa.
-
-
-
-
-    Kunne kuljen?
-
-
-    Oi, kunne koito kuljen ma?
-    Ma orpo, ilman onnea.
-    Tulevi tuuli, viepi mun
-    ja myrsky huutaa: murran sun!
-
-    Jo kylläks eikö murhetta?
-    O, taivas, auta, armahda!
-    Ma toki raudast' ole en --
-    ma olen laululintunen.
-
-
-
-
-    Älä sa kysy!
-
-
-    Oh, älä sa kysy, ma lemminkö sua,
-    sa nääthän, mun sieluni on pakahtua!
-    Ah, älä sa kysy, sa murhetat mua --
-    ees itse en tiedä, ma lemminkö sua.
-
-    Niinkuin lilja aurinkoa,
-    niinkuin lintu vapauttaan,
-    niinkuin laiva lainehilta
-    kaipaa kotivalkamaan;
-
-    Niinkuin lapsi uinuvainen
-    ääntä kaipaa äityen
-    niinkuin totta ijäisintä
-    eloss' etsii ihminen;
-
-    niinkuin laulun lohdutusta
-    mieli kaipaa murheessa,
-    niinkuin kurja kuolemata --
-    niin sua ikävöitsen ma.
-
-    Onko se lempeä? En minä tiedä!
-    Lempi lie paljon korkeempi viel',
-    paljon kauniimpi, pyhempi paljon,
-    siksi niin araksi käypi mun miel'.
-
-    Siks älä sa kysy, ma lemminkö sua,
-    sa nääthän, mun sieluni on pakahtua.
-    Jos lien sulle armas, niin armasta mua
-    ja sano mulle itse, ma lemminkö sua.
-
-
-
-
-    Kun oisin kuollut.
-
-
-    Oi, oisinpa silloin kuollut,
-    kun tuntenut ei mua kukaan,
-    kun en edes itse tiennyt,
-    min rakastan sua mitan mukaan.
-
-    Mun lempeni suuri ja syvä
-    ois ijäksi mullassa ollut;
-    mun lauluni, syömeni veri,
-    nyt kaikille tiedoks on tullut.
-
-    Oi, oisinpa silloin kuollut,
-    kun lempi ei polttanut mua:
-    mun lempeni, mua väkevämpi,
-    ei niin oisi kiusannut sua.
-
-
-
-
-
-
-TAVASTSTJERNA
-
-
-
-
-    Laureatus.
-
-
-    I.
-
-    Laureatus obstinatus.
-
-    Laureatus muiden lailla
-    syntyi, potki, huus ja pestiin,
-    juur' kun joulujauhot lestiin
-    illan suussa Suomen mailla.
-    Nukkui nuhtehia vailla,
-    kasvoi, karttui kaunihiksi,
-    talon pikku tyranniksi
-    kuin on tapa kuninkailla.
-
-    Lapsest' asti vaiva hällä
-    tuot' ol' eroitusta nähdä,
-    mitä voi ja tahtoo tehdä,
-    mitä täytyy täytymällä.
-    Piti päänsä, päällä tällä
-    lakeja hän laati, antoi,
-    uppiniskan nimen kantoi,
-    varhaisvanhan myöhemmällä.
-
-    Piennä piiskan koulut suori,
-    potki vastaan varsan lailla,
-    kärsi valitusta vailla --
-    haavat arpeen, päälle kuori!
-    Nuorten kesken vanha; nuori,
-    vallan nuori vanhain luona,
-    etsi kultaa, missä kuona,
-    kuonaa, missä kultavuori.
-
-    Pari ystävää ja hyvää,
-    maailma muu vastassansa,
-    näin hän nautti nuoruuttansa,
-    etsi elämältä jyvää.
-    Vapahasti merta syvää
-    seilas nuoren miehen mielet;
-    vaan jo kutsui toiset kielet
-    virren töille viehättyvää.
-
-    Oppimatta opin teitä
-    lauloi Laureatus nuori,
-    torpan tyttö soiton suori,
-    koski kuohui säveleitä.
-    Matkineeks ei tullut heitä
-    maun ruhtinaita maassa,
-    lauloi vain kuin rastas haassa
-    oman syömen sytykkeitä.
-
-    Kohta niitä lauleskeli
-    joka piika, renki siellä,
-    taikka missä maalla, tiellä
-    vinkui viulu, käsipeli.
-    Niissä ilo hurja eli,
-    kieli ruotsin, suomen mieli,
-    nuotti niinkuin koski nieli,
-    sanat riemuin remahteli.
-
-    Veren nuoren aallot kuumat,
-    onnen ahjo, lemmen liesi!
-    Ollut siin' ei höylän miesi,
-    joka mittaa vaaksat, tuumat.
-    Oli hengen nuoren huumat,
-    tulet, onnet, innostukset,
-    joille aukee sydän-ukset --
-    harvoin kirjapainon ruumat.
-
-    Siinä tuntui haju tallin,
-    hollin, reen ja renkutuksen,
-    tahti väärä tavauksen,
-    jot' ei opin herrat salli:
-    käskis käydä joka jallin
-    runovuoren ruusuteitä,
-    kuka sitten kuulis meitä?
-    korko, laajuus mullin mallin!
-
-    Laureatus laulajana
-    tutkittihin, tuomittihin,
-    suomustettiin, suomittihin,
-    kynittiin kuin kylmä kana.
-    Veri nuori vellovana
-    tuosta paisui, tuosta nousi,
-    suuret myrkkykuplat sousi,
-    missä muinen onnen vana.
-
-    Mielestään ei mennyt, miksi
-    tahtomansa pyhin, parhain,
-    pahimmaksi kääntyi varhain,
-    hälle ikihäpeiksi.
-    Veret muuttui mustemmiksi,
-    sappi suomalainen suuttui,
-    hauki nuotan päähän puuttui,
-    häkkiin lintu lieto siksi.
-
-    Nyt ol' aika hirnujaamme
-    viedä hyödyn vempeleihin.
-    Kovasti se koskee meihin,
-    että satuloida saamme
-    näin me parhaat nuoret maamme,
-    mutta vitsa väännettävä
-    nuorna on ja käännettävä
-    iloks armaan isäinmaamme.
-
-    Pesi kätensä Pilatus,
-    kansa huusi: ristinpuuhun!
-    Mutta vielä surman suuhun
-    tahtonut ei Laureatus.
-    Juur' tää julkeuden status
-    hälle pilkkanimen antoi,
-    jota sitten kauan kantoi
-    Laureatus obstinatus.
-
-    Nöyryyden ei valju valta
-    seissut hänen kehdollansa:
-    runon orhi vaahdossansa
-    vaatii voimaa ratsahalta.
-    Epäs ruoskan maailmalta,
-    elämältä emon piiskan,
-    nosti ylvään, korskan niskan
-    korkealle ristin alta.
-
-    Veri kuohui kulkevainen
-    ja hän löysi ystäviä,
-    neroja niin säihkyviä,
-    ettei arvaa aikalainen.
-    Ryypyn vaati aamiainen,
-    ja hän kasti kaulaa, suuta,
-    eikä tunnustanut muuta
-    holhojaa kuin Herran vainen.
-
-    Eikä niitä perinnöitä
-    ollut ole holhotilla
-    tämän taivaan tanhuvilla!
-    Käyty siin' ei käräjöitä,
-    käytetty ei konnantöitä:
-    tuuli antoi, pilvi satoi,
-    taivas lapsellensa latoi
-    kukkasia, kuuhut-öitä.
-
-    Laureatus lauloi, lempi,
-    riipi onnen omenoita,
-    puri hampain nuorin noita
-    nähdäkseen, mi mieluisempi.
-    Yhden hylkäs, toisen hempi,
-    soi ja joi kuin turkkilainen,
-    eli niinkuin elää vainen
-    poika nuori, kaunis, kempi.
-
-    Suonet suihki, sydän eli,
-    joka kukka kutsui, kiehtoi,
-    epätoivo alla liehtoi,
-    viha päällä punoitteli.
-    Joka veitikka ol' veli,
-    joka viisas vihamiesi,
-    ja hän taisi ja hän tiesi,
-    missä kulki miehen keli.
-
-    Kaunis oli hän kuin voima;
-    ja jos oisi neitten kieli
-    virkkanut, min kätki mieli,
-    sana ollut ei ois soima.
-    Valko-otsa, varsi roima; --
-    näin hän kylän kassapäitä
-    monta otti ennen häitä,
-    ehtimättä kirkon hoiman.
-
-    Tuhlas niinkuin lapsi linnan
-    säästöt isäin ankarien,
-    säästöt voiman, säästöt hien,
-    monen sukupolven hinnan:
-    tahdon voimat, tarmot rinnan
-    sai hän sotataatoiltansa,
-    mutta äitimuoriltansa
-    talonpojan potran pinnan.
-
-    Emo rukka paljon yksin
-    itki pojan elämätä,
-    toivoi kera vaimon tätä
-    viihtymähän vieretyksin.
-    Vaan hän vastas syleilyksin,
-    pojan suukkoin polttavaisin
-    eikä saatu miehin, naisin
-    tätä pyytä pyydetyksi.
-
-    Opinjooni, joll' on valta,
-    kiros hänet kokonansa,
-    huhu piti huutoansa,
-    maine kulki maankin alta.
-    Kivet sinkui kaikkialta,
-    pilkka yksi toisen siitti;
-    näin nyt Laureatus niitti
-    ensi laihot maailmalta.
-
-
-    II.
-
-    Siipeen ammuttu.
-
-    Sen, ken syntyi laulajaksi,
-    polttakaamme, paistakaamme,
-    alas kotka ampukaamme
-    tallin oven vartiaksi!
-    Kiveä jos jauhaa kaksi,
-    vaikka tyhjää, siit' ei haaraa,
-    mutta runo tuottaa vaaraa,
-    jos se rupee mahtavaksi.
-
-    Hymyilkäämme häntä houkkaa,
-    joka käy kuin kruunupäinen,
-    vaikk' on keppikerjäläinen,
-    sieltä täältä sirun noukkaa.
-    Vaan jos houkka käy ja loukkaa
-    kuntoamme, kunniaamme,
-    hänet suitsin suistakaamme
-    silloin käymään tietä soukkaa.
-
-    Laureatus, lauluhuuli,
-    tunsi melkein tärkeäksi
-    itsensä ja ylpeäksi.
-    Ja hän hymyi vaan ja luuli,
-    että koko myrskytuuli
-    vaan ol' ohimenevätä,
-    ettei sitä onni jätä,
-    ken sen laulut kerran kuuli.
-
-    Viel' ei voinut ymmärtää hän,
-    että perintönsä suuri
-    lopussa jo oisi juuri;
-    tuota saanut ei hän päähän,
-    että näin nyt myrskysäähän
-    hänet jättäis holhojansa:
-    vielä elo korkojansa
-    kasvaa, ja ne hälle jäähän!
-
-    Vartoi, toivoi. Tyhmyys siittää,
-    kantaa kateuden loka
-    vastuksien pirun, joka
-    haukkuu kovaa, hiljaa kiittää,
-    rintaan kiviriipan liittää,
-    vastaa kuuman haalealla,
-    sankartöistä vait on vallan,
-    veren hyytää, riemun riittää.
-
-    Ja se painoi leukaan asti
-    lauluniekan suohon tuohon,
-    vaali joka rikkaruohon
-    sydämessä varuisasti;
-    lietsoi tulta uutterasti,
-    joka miehen mieltä pouti,
-    aron aavikosta nouti
-    juoman, jolla suuta kasti.
-
-    Siinä joi hän yhtä toista:
-    sairaan jalopeuran pelon,
-    erämaiden öisten elon,
-    huolet hullun-kammioista.
-    Kului kulta unelmoista,
-    haihtui tuoksu haavehilta,
-    päivä painui, joutui ilta,
-    nousi sumut notkosoista.
-
-    Halkes nuoruutensa haaksi,
-    jolla retkelleen hän lähti,
-    uneksijan onnen tähti
-    vaipui valtamerten taaksi.
-    Veri sakoi samakkaaksi,
-    laulu maata myöten hiipi:
-    poikki oli kotkan siipi,
-    lehto kaattu kaskimaaksi.
-
-    Joka hymyssä hän näki,
-    joka sanass' salanuolen,
-    katsoi aina kahdenpuolen,
-    pelkäs yötä päivälläki.
-    Yöllä heräs Hiiden väki,
-    nosti otsaan kylmän hien,
-    voitti piru vastuksien,
-    haukaks sai jo kevätkäki.
-
-    Nyt jo piru nauraa tohti,
-    näytti aatteet akanoiksi,
-    kirnus hengen voitot voiksi,
-    kauas kannel niekan johti
-    korven onkaloita kohti,
-    erämaihin erakkuuden;
-    yksin kanssa ikuisuuden
-    näin hän istui, näin hän pohti.
-
-    Saapui aatteet kaikenlaiset
-    suuren yksinäisen luoksi,
-    tuli luode, tuli vuoksi,
-    matoi kangastukset maiset.
-    Joskus pilvet purppuraiset
-    aron iltaan ilon heitti,
-    vaan ne kaikki jälleen peitti
-    samum-tuulet tuiskivaiset.
-
-    Mut ei aina murretulla
-    ylvään yksinäisen mieltä,
-    jok' ei kaipaa ilon kieltä,
-    jot' ei kiehdo kiilto kullan.
-    Laureatus, lapsi mullan,
-    katkeruutta keitti, kantoi,
-    kunnes kaikki heitti, antoi
-    päivän mennä, toisen tulla.
-
-    Ja ne saapui maita soita,
-    päivät pitkät, päivät harmaat.
-    Piili laulun keijut armaat,
-    jotka ennen karkelolta
-    piti illoin ihanoita,
-    väikkyviä, välkkyviä.
-    Mieli punoi säikehiä.
-    punaisia, kamaloita.
-
-    Yöt ja päivät yhtä hamaa
-    aatos kiersi, aatos kulki,
-    yhteen huulet kuumat sulki,
-    saattoi kielen sammaltamaan.
-    Lyöty, lannistettu lamaan,
-    varmaan hulluks oisi luultu,
-    ellei lapsest' asti kuultu
-    hänestä ois melkein samaa.
-
-    Fatalismi, köyhän silta,
-    aina parhain oppi orjan,
-    teki itsepäästä norjan,
-    taittoi niskat niskurilta.
-    Kulki niinkuin kesä-ilta
-    yli mielen uhman pahan;
-    ja hän oppi poimimahan
-    kukkasia kaljamilta.
-
-    Ja hän taipui taakan alle,
-    tyytyi niinkuin tyytyy rukka
-    nöyrtymyksen kalvas kukka
-    kasvoi korven kulkijalle.
-    Ja hän nousi kukkulalle,
-    näki tyhjäks elontyönsä,
-    laski sauvan, päästi vyönsä
-    sekä kuoli maailmalle.
-
-    Hän, mi kärsinyt ei iestä,
-    astui valjahisin hyödyn;
-    karvas oli kalkki lyödyn,
-    vaan se juuri koetti miestä.
-    Mittas reunat mieron tiestä,
-    kulki teitä köyhän, kurjan;
-    näin voi piiska elon nurjan
-    kaurihista kilin piestä.
-
-    Ja se suuri fatalisti
-    oli mielestään jo kili:
-    tunto pesty, tehty tili
-    elon kanssa kaunihisti.
-    Ja hän huokas, kädet risti
-    maailman tään tähden huonon,
-    vihdoin kauriin vuoriluonnon
-    kirkon pihattoihin pisti.
-
-    Laureatus muiden lailla
-    vangiks otti järjen oman,
-    järjen aina rauhattoman,
-    järjen vastausta vailla.
-    Asui mailla autuailla,
-    tuli verraks tuhansien,
-    kiros riemun, siunas hien,
-    sai jo majan armon mailla.
-
-    Saapui aika sovituksen,
-    aika lapsuus-onnen lauhan,
-    aika anteeks-pyynnön, rauhan,
-    äidin helmaan palauksen;
-    ja hän aukas kodin uksen,
-    katsonut ei enää taaksi,
-    ettei uppois Herran haaksi
-    jälleen uneen kauhistuksen.
-
-    Katsoi ylle, katsoi alle,
-    ja hän tunsi uudet tuoksut,
-    kuuli uutten vetten juoksut,
-    palas voima voipuvalle.
-    Kruunu viittoo voittajalle!
-    Paastoo paha lihas luuksi!
-    Taivu sielu tarvispuuksi,
-    taivu taivaan jumalalle!
-
-    Hän, se Mestari, mi muovaa
-    maailman ja ihmismielet,
-    virittää voi harpun kielet
-    soimaan virttä uutta, luovaa;
-    kohta sanan voimin huovaa
-    Herran haaksi Herran teitä:
-    ei Hän kiellä, ei Hän peitä
-    armoansa anteeks suovaa.
-
-    Herran sana virvoittaapi
-    niinkuin virta, vesilähde,
-    Herra nostaa huomentähden
-    poveen sen, ken rakastaapi.
-    Elo selvityksen saapi,
-    kaikki kirkastuu ja koittaa;
-    Laureatus voittaa, voittaa,
-    laaksot, vuoret valkeaapi.
-
-
-    III.
-
-    Pyhä Antonius.
-
-    Pensaat puron vieremälle
-    hiipiä hiljaiset ja taajat,
-    hiljaa puiden latvat laajat
-    hymyy laineen leikkinälle.
-    Vieremälle vihreälle
-    tyttö käy ja kuroittaapi,
-    ja sen rinta riksuttaapi
-    ja se ei lie hyvä hälle.
-
-    Laureatus, laulurukka,
-    seisoo, miettii tytön luona;
-    varoa ei tiedä vuona,
-    mutta murheinen on hukka.
-    Vihryt, kaunis nurmen nukka
-    tuossa kutsuu, viittoo luokse,
-    ruoho kuiskaa: "Joudu, juokse,
-    viini vartoo, taita kukka!"
-
-    Sanat tuhmat eivät leikkaa
-    ääntä sydänkielen herkän,
-    iltarusko kuusenkerkän
-    yli heittää kuperkeikkaa,
-    yksin tuuli käy ja teikkaa
-    heinäin huojuvitten päällä;
-    kuule ei kuin kivet täällä,
-    jotk' ei kerro joka seikkaa.
-
-    Laureatus aatteissansa
-    kauan, kauan tuumii tälleen...
-    vanha metsämieskö jälleen
-    täällä panee paulojansa?
-    Hyi, barbaari himoissansa!
-    Pulmu pälvellään on pyhä.
-    Vaan hän tuumii, tuumii yhä,
-    eikä laukee pulmun ansa.
-
-    Immen posket pyörehinä
-    puolikypsät punertavat,
-    silmät suuret aukeavat
-    katsomahan kysyvinä:
-    "Nääthän, että annan minä!
-    Laureatus, miks et ota?
-    Ota taikka syttyy sota,
-    paha, paha poika sinä!"
-
-    Ja nyt immen silmä tulta
-    iskee nuoren immen vihan:
-    "Eessämme on Eden ihan,
-    etkö näe, kuule, kulta!
-    Suotko nenän eestäs sulta
-    kissalle sa maidon, rukka?
-    Taita kukka, taita kukka,
-    taikka loppuu maltti multa."
-
-    Laureatus aprikoipi.
-    Kas, kuin silmä kaunis kiehtoo,
-    veret liekkilöihin liehtoo,
-    leikkilöihin somiin soipi!
-    Vaan hän käden nähdä voipi,
-    joka viittaa kärsittyihin,
-    ja hän turvaa hymyilyihin,
-    epää vaan ja eperöipi.
-
-    Loppui immen rauha silloin.
-    Nyt jos milloinkaan oil aika
-    hänen nähdä elon taika;
-    nyt ol' aika, nyt jos milloin
-    painaa vienoks pajunvilloin
-    korven miehen kova mieli,
-    nyt, kun kerran kertoi kieli,
-    mitä sydän sykki illoin.
-
-    "lhanasti taivaan teitä
-    saarnaat sanoissa ja töissä,
-    mutta etkö ikävöi sä
-    koskaan syömen säveleitä?
-    Minut polje, minut heitä,
-    mutta mua siedä, siedä!
-    Mikä mull' on, min' en tiedä,
-    peitä suu jo multa, peitä!"
-
-    Ja hän posken purppuraisen
-    kätkee käsivarrellansa,
-    rohkeutt' on rinnassansa,
-    vaikk' on katse karitsaisen.
-    Laureatus näkee naisen,
-    huomaa sulon hienon, hennon,
-    ja hän tuntee verten lennon,
-    kuulee kutsun hurmaavaisen.
-
-    Vaan hän vait on ainoastaan.
-    Vaikka on kuin maasta, puista
-    ilkkuis tuhansista suista
-    lasta, joka omenastaan
-    huoli ei, vaan huitoo vastaan.
-    Ja hän tietää loukkaavansa
-    tyttöä, mi itkun kanssa
-    hiljaa sotii onnelastaan.
-
-    Silloin, silloin anovalle
-    apu joutuu, kieli kankee
-    vapaa on, ja sanat lankee
-    niinkuin kaste kanervalle.
-    Tähdet syttyy taivahalle,
-    Herra antaa armon soihdut,
-    kääntää parhaaks Pahan loidut.
-    Kiitos Hälle, korkealle!
-
-    "Anna pieni, Anna hyvä,
-    en ma ole niinkuin luulet,
-    mua viskoo vinhat tuulet,
-    mua ahmaa aalto syvä.
-    Synti, syömeen sisältyvä,
-    usein mustaa mielen multa.
-    Sielussani, Anna kulta,
-    seulo nisu, seulo jyvä!
-
-    "Hyviks, ihanoiksi aivan
-    uskot maailman ja minun,
-    vaan on unta uskos sinun.
-    Jos ma sainkin lahjat taivaan,
-    sain ma myöskin lahjat vaivan,
-    himot huonot, himot suuret...
-    syvällä on synnin juuret,
-    vaikka kuinka kaivan, kaivan.
-
-    "Vaikka orjantappuroita
-    kyllin elontiellä niitin,
-    kyllin niitin, kyllin siitin,
-    viel' en aistejani voita,
-    viel' en hengen hekkumoita
-    suistaa voi ma synnintyöstä.
-    juuri äsken olin syöstä...
-    Anna, auttaa mua koita!
-
-    "Älä luule, että soimaan
-    itseäni iloks vainen,
-    mutta pienin kipunainen
-    sydämessäin tulen voimaan
-    syttää voi ja autioimaan.
-    Siell' on paljon sytykettä!
-    Anna suothan, suothan, että
-    pääsen Jesuksen ma hoimaan!"
-
-    Anna vartoo vaan ja uottaa,
-    mitä puhuu miesi pyhä.
-    Ymmärtää hän ei voi yhä,
-    miksi lempi synnin tuottaa:
-    vaan hän luottaa vaan ja luottaa
-    ja hän ymmärtää, ett' yksin
-    hän saa käydä käsityksin,
-    hän saa Herran miestä juottaa.
-
-    Anna lankee polvillensa,
-    tarttuu käsiin voideltuihin,
-    yhtyy yljän rukoiluihin
-    tykö taaton taivaisensa.
-    Ja hän häilyy hiljaksensa
-    ja on valkea kuin vainaa,
-    kun tää suvaitseepi painaa
-    suukon hänen otsallensa.
-
-
-
-
-    Sonetteja Dianalle.
-
-
-    l.
-
-    Diana.
-
-    Sa synnyit sätehistä aamunmaan
-    ja puiden vihreästä, ruohonpäistä,
-    mut minä vaan sain syntys nähdä näistä,
-    sa lienet ehkä hullun houre vaan.
-
-    Sun piirtees tyynet lepäs levossaan,
-    kuun kairaa kutris kantoi välkkyväistä,
-    ja paimenta sa lemmit leikkiväistä,
-    sa jumal-synty, synnillistä maan!
-
-    Siit' asti luonto kaikk' on herännyt.
-    Ma kuulen laulut puron pulpunnasta
-    ja joka puusta äänet puhuu nyt.
-
-    Tää riemua on vallatonta vasta:
-    on lehdon karkeloihin kerännyt
-    Pan paljas tuonne immet Metsolasta.
-
-
-    2.
-
-    Tunnen virran tuolta puolen.
-
-    Ma olen erakko vain murheen, huolen,
-    mies yksinäinen, hullu haaveiden,
-    ma muiden maailmoista huoli en,
-    vaan puisin puukoin kultavuorta vuolen.
-
-    Ma kuulen tuonen virran tuolle puolen
-    sun kutsus elon juhlahan; ma, ken
-    jo uinuin untuvilla unien,
-    ma nousen -- ja sun sulokättäs nuolen.
-
-    Ei hyvä kuolleit' ole herätellä,
-    ei leikkiä lie lempi vainajain,
-    ei koirana sit' uneen silitellä.
-
-    Kas, kuolleen lempi palaa punottain,
-    ja vaikka hullun huul' on valju vain,
-    niin verta, verta vuotaa sydän hellä.
-
-
-    3.
-
-    Kevätsade.
-
-    Kai hymyillä mun täytyy kyyneleille,
-    joit' itken, itken onnen ilossain;
-    näät eipä päästä kevään kekkereille,
-    jos sydän sadettaan ei anna vain.
-
-    Maa kuiva vaatii jotain enemp' ain
-    kuin pelkkää aurinkoa ahoteille.
-    Ens sade juur' on hurma jumalain --
-    ja sateen jälkeen itää ihme meille.
-
-    Se suuri ihme, kun me valveutaan,
-    kun heräjävät sydänlehdet hienot
-    maan loasta; kun loppuu kaihot maan,
-
-    ja elon salaisuudet suuret, pienot
-    pyhinä puhkee, ole eikä vienot
-    ne pirun juonia, vaan jumalan.
-
-
-    4.
-
-    En tahdo --
-
-    En tahdo yksin lentää, kun ma luulen
-    pois pääseväni maihin parempiin
-    sen kanssa, ken mun nosti keväimiin
-    ja antoi laululleni aamutuulen.
-
-    Taas kuolevanko kevään nuoren kuulen,
-    mi rungon vanhan rintaan annettiin?
-    Kateusko jälleen katkeroisi huulen,
-    kun juhlamalja käteen kannettiin?
-
-    En tahdo yksin lentää niinkuin kotka,
-    en vaania myös päällä vuorien,
-    kuin metsänpeto peljättynä en.
-
-    Vaan kanssa ystävien tahdon, jotka
-    mua lempii, purren lehtipurjeisen
-    taa salmen tyynen soutaa niinkuin sotka.
-
-
-    5.
-
-    Lopputili.
-
-    Kas, kaunis ystäväin, sa minkä teit:
-    mun lempeni sa herätit ja peit
-    vain pilkkanas, mut pidit suloisesti,
-    se harmenemasta nää hapset esti.
-
-    Ma paljon ymmärrän, mut totisesti
-    en yhtä: luoksein miksi hetken jäit,
-    ees hetken tää miks onnen kupla kesti?
-    Nyt, ystäväin, sa multa paljon veit.
-
-    Mut Herra ottaa, minkä Herra antaa.
-    Siis hälle yksin kiitos nyt ja ain.
-    Ma tyynnä soudan taas päin tuonen rantaa.
-
-    Suo sentään uskoa mun muistossain,
-    mun että siipeni kuin kiurun kantaa
-    ja lauluni kuin onnen virsi vain.
-
-
-
-
-    Tenn-koski.
-
-
-    Tähdetönnä suvi-yöhyt päilyy,
-    saavu ei hämy eikä kuu,
-    valkeat Tenn-järven neiet häilyy,
-    kosken lauluhun nukkuu puu.
-    Seisoo haavehissa metsä varjoton,
-    maa on tyyni, taivas kirkastettu on;
-    Areskuta vain hangessaan
-    hohtava katsoo yöhön valkeaan.
-
-    Terhen vieno yli nurmen nuojuu,
-    kaste runsaana lankeaa,
-    tuuli nukkuu, koivunlehvä huojuu,
-    vuoksi kaisloja keinuttaa.
-    Vaahtoon käy Tenn-järvi, virta Indalin
-    syöksyy autuaana aamuruskoihin,
-    kuuntelee kesän kirkas yö,
-    kannelta kaikuvaa Tenn-koski lyö.
-
-
-
-
-    Ja jos joku aatos --
-
-
-    Ja jos joku aatos mun luonani lie,
-    kun lankee kuoleman ilta,
-    sen olkohon viittoma viime tie,
-    mi päivän ja metsien mailta mun vie,
-    kesän kerkeän sointujen silta.
-
-    Tien laulavan polkua viipyen pois
-    minä kulkisin haaveessa harhain,
-    meri, aallot ja aurinko viimeisen lois
-    kesän kaunihin katseen, mi ystävän ois,
-    ois kuin on mun kaipuuni parhain.
-
-
-
-
-    Polyteknikkojen marssi.
-
-
-    EI meill' ole mainetta es'isien,
-    ei muistoja, muinaisuutta,
-    mut jäljissämmepä kultahinen
-    kevät kasvavi laihoa uutta.
-    On kalpamme tieto, on kilpemme työ,
-    näin kultuurikansoa luodaan,
-    toden tieltä ja valkeuden väistyvi yö
-    ja kunnolle kunnia suodaan.
-
-    Ei hurmehin lippumme hulmuakaan,
-    ei riepuina riipu sen vaate,
-    ei murhista, kauhuista muistuttamaan
-    käy puhtahan viirimme aate.
-    Sen kultakirjoja katsokaa!
-    Ne korkeella tahdomme kantaa.
-    Ei kansalle onnea kauniimpaa
-    kuin työ sekä terveys antaa.
-
-    Käsivarret jos vankat poikaisi lie,
-    jalo lippu, nyt liehu ja loista!
-    Väkivalta ei rankaisematta vie
-    sun kruunuas aurinkoista.
-    Sua suojaa vartio uskollinen,
-    sen rinnoissa lyö ajan laineet,
-    valo valta on vuossadan vastahisen,
-    ei menneiden muistojen maineet.
-
-    Työn lapset! On aateliskilpemme tuo,
-    sotatorvemme ylpeä, sorja,
-    se vaikka ei maailman mainetta suo,
-    maat, valtiot vaivamme korjaa.
-    Me syrjässä seisomme, kuolemme vait,
-    vain työmme on hautamme pylväs,
-    se kestävä on ajan ankarat lait,
-    on onnemme ainoa, ylväs.
-
-
-
-
-
-
-LYBECK
-
-
-
-
-    Kun tuli kuoli.
-
-
-    Istuivat piirissä kansan päät,
-    tuskallisna he vahtivat tulta.
-    Loisti, leimusi liekkien häät,
-    karkeli kipunain kirjokulta.
-    "Ne lentävät liikaa, ne polttavat talon",
-    yks virkkoi, ja kaikki tuumivat niin,
-    ett' olla se vaara voi tulipalon.
-    Tulen ympäri muuri näin muurattiin.
-    Mut tuli ei häkissä viihtynyt,
-    se tien läpi muurinsa poltti nyt,
-    se leimahti kansan päämiesten eteen,
-    jotka torkkuivat työnsä tehtyään.
-
-    Niin nous heistä ylin ja sammutti veteen
-    koko rovion, kauhu sydämessään.
-
-    "Täss' olen ma", virkahti musta tuhka
-    ja irvisti heille kuin ilkeä uhka.
-
-                                  1899.
-
-
-
-
-    Pojilleni!
-
-
-    Kaihtaen, voimatonna seison
-    eessä välttämättömän: kaiken raskaan,
-    mi teitä vartoo.
-
-    Mut älkää katsoko synkästi elämää --
-    älkää silti kovasti, säälimättä
-    kuin elämä katsoo!
-
-    Käsin kaksin kantakaa
-    taakka; mutta tehkää se pystypäin
-    ja katse kirkkaana!
-
-    Hyvä hymynne olkoon,
-    lämmin, viisas kuin harvoilla vielä
-    on voimakkailla.
-
-    Vihamiehiä vältä ei kukaan;
-    eivät he lepää, eivät unhota työtään --
-    se heille kuuluu.
-
-    Olkaa liian ylpeät kostamaan!
-    Sydämen tyyni ylemmyys on kunnia
-    kotinne, heimonne.
-
-                             1903.
-
-
-
-
-    Väsyneitä puita.
-
-
-    Yö, jota kauan, kauan varroimme, lujaan
-    ympäri päittemme sulkeutukoon!
-    Myrsky ei lepää,
-    aallot eivät asetu --
-    ei aamu meitä varro;
-    törmällä seisomme, kaukana, kauimpana.
-
-    Lyö runkomme, myrsky, lyö viimeinen vastus
-    juurista syömessä vanhan maan!
-    Yö ei sitä kerro,
-    aallot eivät asetu --
-    ei aamu meitä varro;
-    mut ei taipua, murtua vaan ... vain murtua.
-
-    Lainehet ahnaat, laajaksi hautamme luokaa,
-    tehkää suureksi kaatumisemme!
-    Kerran vaikenee myrsky,
-    kerran valkenee yökin --
-    ei meitä aamu varro;
-    uuvuimme myrskyssä seisomaan, myrskyssä sotimaan.
-
-                                          1903.
-
-
-
-
-
-
-MÖRNE
-
-
-
-
-    Viha.
-
-
-          Se syöpyy mieliin
-          kuin ruoste rautaan.
-          Se tarttuu kurkkuun
-          kuin vehkaleipä.
-          Se puree kuin kylmyys
-          paljasta, ryysyistä
-          kyynärpäätä.
-
-    Ei hän, joka tänään nyrkkinsä nostaa
-    puhujalavalla
-    sen ole isä.
-    Sadat vuodet se maassa on itänyt hiljaa
-    kaikissa, joilt' oli estetty ilma ja päivä,
-    se huutaa aikojen syvyydestä,
-    se on perintö isien, jotka murtuivat työssä
-    taa auran ja karhin,
-    joilta kielletty jano
-    oli kirjaan ja kynään,
-    jotka kyntivät alla
-    herrojen ikeen,
-    jotka tahtoivat itse asua maansa
-    ja vietihin raastaen herrojen sotiin;
-    jotka tahtoivat nostaa
-    kattonsa matalan
-    ja äänensä nostaa
-    ja kokea voimansa määrän
-    ja herrojen pilkkaa palkaksi saivat.
-
-    Se viha, jok' on perintö harmajan muinais-ajan,
-    se kutsuu, se kiehtoo, se liehtoo laumoja sotaan,
-    se kytee kuuntelijoissa
-    ympäri puhujalavan,
-    alla toukokuu-taivaan;
-    se syttyvi, kun sanat leimuavat,
-    se silmäin tummista kulmista iskee tulta,
-    se on tuomion kostava raippa, mi lyö
-    maahan valtion hauraan.
-
-
-
-
-    Runoilijat.
-
-
-    Se laulu, joka nyt ei tahdo laata,
-    kuin pääsky lentäköön se liki maata,
-    on aika tuulen, aika myrskyn nyt.
-    Valkeena särkkä seisoo vaahdossaan,
-    hajoovat heinät, luodut kuivamaan,
-    pelloilla päiv' on pölyyn pimennyt.
-
-    Nyt kaikki yrtit, puut maa-emään juurtuu,
-    mi nosti ne. Myös meille hetki suurtuu,
-    elämäntaisto tunnussanan saa.
-    Mut päällä pilvein, alla taivaan seijaan,
-    tään ajan laulun ilmalaivat leijaa
-    ja tuuleen tuonen-vankkaan -- liputtaa.
-
-
-
-
-    Minun vihani.
-
-
-    I.
-
-    Ma vihaan näitä lauhan laulajia;
-    ne sanarikkaan proosan sorvaa,
-    ne rytmin ylpein hurmaa korvaa
-    ja kukin leikkii vapaus-ritaria.
-
-    Jo vuodet kuullut oon
-    tuon laulun tuulta kaislikkoon.
-    Se nyrkki milloinkaan ei lyö,
-    se salama ei koskaan satu maaliin.
-
-    Ma vihaan virttä nukuttajan.
-    He eivät; -- miehet, jotka uskaltaa
-    hien ja loan halki vaeltaa,
-    on miehet ajan.
-
-
-    II.
-
-    Sanoja ammoin opin vihaamaan
-    ja rakastamaan elämää. Luo maan
-    ma painausin, sen imin voimaa vankkaa.
-    Niin satoi taivas meille yötä sankkaa;
-    sanoja kaksinkerroin vihaan nyt.
-
-    Tää kansa pohjan kunniaksi luotiin,
-    se pakenee, kun suuri hetki suotiin,
-    sanojen takaa turvan etsii nyt.
-
-
-
-
-
-
-GRIPENBERG
-
-
-
-
-    Teodora.
-
-
-    Soi kahiseva silkki ja kultakirja-neule,
-    käy jalokiven-heijastus huikaisevin,
-    ja täysikuu hohtaa ja yön on tähtiseule
-    yli keisarin ylpeän kaupungin.
-    Ja siimes, mi suurena, synkkänä lankee,
-    saa kadun kiiltomarmorin himmenemään.
-    Hän saapuu, keisarinna, hän tulee, armas, ankee,
-    täys-kuutamo ympäri yöllisen pään.
-
-    Hän lähestyy, Teodora, yrttitarhani yössä,
-    kun kaikki idän ruusut veriruskeat on,
-    ja Astarotin patsas on kuun helmivyössä
-    ja suihkukaivo laulaa lakkaamaton;
-    hän saapuu, hän hiipivi pedon pienen jaloin
-    niin hiljaa, niin hiljaa hiekalla tien,
-    hän tulee tummin jäsenin ja veren tulipaloin
-    ja kera lemmen pyyteitten leimuavien.
-
-    Teodora, sun tahdon ma suudella huultas,
-    mi käskeä, pyytää ja pilkata voi,
-    Teodora, sun tahdon ma suudella suultas
-    janon kuuman, ivan jäisen, mi ilkkuen soi;
-    juoda katseesi tahdon, mi kiehtoo ja palaa,
-    tulitukkaasi sormia tuoksuavaa,
-    Teodora, sun uskon ma huultes valhevalaa,
-    ma tahdon tulla turmioon ja unhoittaa!
-
-
-
-
-    Kaunehin maa.
-
-
-    Maa kaunehin maa on pohjoinen,
-    missä metsiä pellot pelkää,
-    karu, paatinen, kylmä on pinta sen,
-    ei lannista aura sen selkää,
-    mut uhmaten hongat harmaat ain
-    sen taivahan ääriä saartaa
-    ja yllä korpien vaikenevain
-    sen pilvissä kotkat kaartaa.
-
-    Maa kaunehin maa on metsien,
-    maa ijäti uinuvan haaveen,
-    se sitoo mielemme hiljaisen
-    laill' arvoituksen ja aaveen,
-    se kutsuu, se kiehtoo, se vaatii luo,
-    sen puissa on loihtua, taikaa,
-    ja eksyttävän salon kankahat nuo
-    ne laulua kummaa kaikaa.
-
-    Sa mieron-miettijän autuas maa,
-    sa unten orpojen valta,
-    sa pohjan ääretön korpimaa,
-    en pääse sun tenhosi alta.
-    mut kaunehin, rakkahin, tiedän ma vaan,
-    on metsien laaja manner,
-    juro, jyrkkä, jylhässä voimassaan,
-    runon syntymättömän tanner.
-
-
-
-
-    Kauniille naisille.
-
-
-    Kauniille naisille soi kanteloimme
-    tuliset kielet, tuska laulujen.
-    Kauniita naisia me ihannoimme
-    kentillä runon, lemmen, kukkien.
-
-    Ei heille riitä se, sen nähdä voimme,
-    hehkumme heille viime hetkehen.
-    Kauniille naisille me karkeloimme,
-    he käyvät rikkahan häävuoteesen.
-
-    Me häihin pöytärunot runoilemme,
-    me kilistämme, koska seura juo
-    nimeä uutta iki-ihantehemme.
-
-    Huudamme, "eläköön!" kun kaikuu tuo;
-    lasista voiman saamme elääksemme
-    ja lohdun sääliväinen portto suo.
-
-
-
-
-    Albert Edelfelt.
-
-    In memoriam.
-
-
-    Maa autioituu, ain yhä kolkommaks
-    käy syksy, synkistyy myös humina metsäin.
-    Jo lännen päivä päättyvä kalpenee,
-    yö äänetön uhkaa, unta ei tuo.
-
-    Syvistä soista, helmasta korpimaan,
-    miss' uinuu routa kesken keinuvan turpeen,
-    nyt suurten, mykkäin siipien lyönti käy
-    yli keltaisen maan, yli jäähtyvän veen.
-
-    On sydän sairas horjuvan tähkäpään,
-    valossa aamun varjo väikkyvi kalpee;
-    jään-sinervä sirppi ollutko lie, mi löi
-    ja heilahti taas pois usmahan yön.
-
-    Tunnemme hallan, on syvät haavat sen,
-    ei turhaan nouse, välkä iskevä rauta.
-    Kasvoimme kovan kourissa taiston, suo
-    se armoa ei, ei pyydetä me.
-
-    Kuitenkin, kuinka sirppi se sattuikaan,
-    kun kaasi sun tuo valpas ain vihamiesi!
-    Hän tarkkaan tähtää, tuntuvat iskut lyö,
-    miss' ihmisen on kipu kirveltävin.
-
-    Sa kaaduit, tukehtui tuli uhman tuo,
-    yön valo sammui, poiss' on räiskyvä liekki.
-    Mies sorea sortui auringon-miekkoineen,
-    ei mahtia meill' edes kostamahan.
-
-    Siis olet poissa, riemumme muinainen,
-    Nää emme enää tulta sun sädesilmäis,
-    sua emme enää, sua elon-syttäjää
-    maan murheisen kesken ja syksyisen yön.
-
-    Mut katso, kaikki, minkä sa annoit, jää.
-    Kaikk' kaunis, mille hehkui ritarin rinta,
-    se kasvaa, versoo hyystä ja hallastai;
-    sun kylvösi kerran kukkia luo.
-
-    Humiskaa hongat haudalla sankarin,
-    punaiset kaikki palakaa kesäruusut!
-    Tekonsa nuor' on, syttävä, valoisa,
-    runo muistonsa on sekä vaatimus työn.
-
-
-
-
-
-
-LISÄYS
-
-Mukaelmia
-
-
-
-
-    Kauniit silmät.
-
-
-    Toiset laulaa Teeban sotaa,
-    toiset Phrygein ryskinää,
-    kiitä en ma miekan otaa,
-    muuta tahdon ylistää;
-    voittaneet mua eivät laivat,
-    jalkaväki, ratsahat,
-    toiset voimat voiton saivat:
-    silmät kauniit katsoivat.
-
-
-
-
-    Taide.
-
-
-    Suloinen taide, lohtu hetken harmaan,
-    päivien riemu maassa murheiden,
-    sieluuni loihdit liekin pyhän, armaan,
-    maan päälle saatat taivaan kauneuden.
-
-    Huokaus vieno taiteen kultakielen,
-    hartaus soinnun, maasta nousevan,
-    aikoihin autuaampiin johdat mielen,
-    suloinen taide, sua rakastan!
-
-
-
-
-    Syksy.
-
-
-    Ja ilma on raskas ja mykkä on maa
-    niinkuin huone, mi vieraaksi kuoleman saa,
-    myös sairaat on nurmet ja puut.
-    Mun sieluni saartavi syys, ah syys,
-    se on kuni lehti, min hallatar hyys,
-    näy ruusua eilistä ei,
-    sen kuolema vei.
-
-
-
-
-    Legenda.
-
-
-    Kasvatti Jesus ruususen,
-    ol' armas aika lapsuuden,
-    hän sitä hoiti hellästi,
-    se kukat kauniit kanteli.
-
-    Mut Judas poikaparven tuo,
-    se ryntää kukkakummun luo
-    ja ryöstää kaikki ruusut pois
-    kuin syksyn viima vienyt ois
-
-    "Mistäpä saat nyt seppeleen?"
-    jo pilkkaa Judas joukkoineen.
-    "Heititte piikit kuitenkin",
-    laps lausuu äänin hiljaisin.
-
-    Paljailla ruusunpiikeillään
-    he seppelöivät armaan pään
-    ja peitti valko-otsan tuon
-    ei ruusut ruskeat, mut hurmeenvuo.
-
-
-
-
-    Suru.
-
-
-    Yön, yön viileä tuulonen
-    tullos oi,
-    pyyhkiös kyynel
-    mun poskeni pois.
-
-    Maan, maan himmeä lintunen,
-    laula oi,
-    murheet mieltäni
-    ahdistaa.
-
-    Veen, veen lempeä läikkä lyö,
-    tuudi, oi,
-    rauhaan riemut
-    jo rauenneet.
-
-
-
-***END OF THE PROJECT GUTENBERG EBOOK MAAILMAN KANNEL***
-
-
-******* This file should be named 51316-8.txt or 51316-8.zip *******
-
-
-This and all associated files of various formats will be found in:
-http://www.gutenberg.org/dirs/5/1/3/1/51316
-
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions will
-be renamed.
-
-Creating the works from print editions not protected by U.S. copyright
-law means that no one owns a United States copyright in these works,
-so the Foundation (and you!) can copy and distribute it in the United
-States without permission and without paying copyright
-royalties. Special rules, set forth in the General Terms of Use part
-of this license, apply to copying and distributing Project
-Gutenberg-tm electronic works to protect the PROJECT GUTENBERG-tm
-concept and trademark. Project Gutenberg is a registered trademark,
-and may not be used if you charge for the eBooks, unless you receive
-specific permission. If you do not charge anything for copies of this
-eBook, complying with the rules is very easy. You may use this eBook
-for nearly any purpose such as creation of derivative works, reports,
-performances and research. They may be modified and printed and given
-away--you may do practically ANYTHING in the United States with eBooks
-not protected by U.S. copyright law. Redistribution is subject to the
-trademark license, especially commercial redistribution.
-
-START: FULL LICENSE
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full
-Project Gutenberg-tm License available with this file or online at
-www.gutenberg.org/license.
-
-Section 1. General Terms of Use and Redistributing Project
-Gutenberg-tm electronic works
-
-1.A. By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement. If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or
-destroy all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your
-possession. If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a
-Project Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound
-by the terms of this agreement, you may obtain a refund from the
-person or entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph
-1.E.8.
-
-1.B. "Project Gutenberg" is a registered trademark. It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement. There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement. See
-paragraph 1.C below. There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this
-agreement and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm
-electronic works. See paragraph 1.E below.
-
-1.C. The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the
-Foundation" or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection
-of Project Gutenberg-tm electronic works. Nearly all the individual
-works in the collection are in the public domain in the United
-States. If an individual work is unprotected by copyright law in the
-United States and you are located in the United States, we do not
-claim a right to prevent you from copying, distributing, performing,
-displaying or creating derivative works based on the work as long as
-all references to Project Gutenberg are removed. Of course, we hope
-that you will support the Project Gutenberg-tm mission of promoting
-free access to electronic works by freely sharing Project Gutenberg-tm
-works in compliance with the terms of this agreement for keeping the
-Project Gutenberg-tm name associated with the work. You can easily
-comply with the terms of this agreement by keeping this work in the
-same format with its attached full Project Gutenberg-tm License when
-you share it without charge with others.
-
-1.D. The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work. Copyright laws in most countries are
-in a constant state of change. If you are outside the United States,
-check the laws of your country in addition to the terms of this
-agreement before downloading, copying, displaying, performing,
-distributing or creating derivative works based on this work or any
-other Project Gutenberg-tm work. The Foundation makes no
-representations concerning the copyright status of any work in any
-country outside the United States.
-
-1.E. Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1. The following sentence, with active links to, or other
-immediate access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear
-prominently whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work
-on which the phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the
-phrase "Project Gutenberg" is associated) is accessed, displayed,
-performed, viewed, copied or distributed:
-
-  This eBook is for the use of anyone anywhere in the United States and
-  most other parts of the world at no cost and with almost no
-  restrictions whatsoever. You may copy it, give it away or re-use it
-  under the terms of the Project Gutenberg License included with this
-  eBook or online at www.gutenberg.org. If you are not located in the
-  United States, you'll have to check the laws of the country where you
-  are located before using this ebook.
-
-1.E.2. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is
-derived from texts not protected by U.S. copyright law (does not
-contain a notice indicating that it is posted with permission of the
-copyright holder), the work can be copied and distributed to anyone in
-the United States without paying any fees or charges. If you are
-redistributing or providing access to a work with the phrase "Project
-Gutenberg" associated with or appearing on the work, you must comply
-either with the requirements of paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 or
-obtain permission for the use of the work and the Project Gutenberg-tm
-trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.3. If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any
-additional terms imposed by the copyright holder. Additional terms
-will be linked to the Project Gutenberg-tm License for all works
-posted with the permission of the copyright holder found at the
-beginning of this work.
-
-1.E.4. Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5. Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6. You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including
-any word processing or hypertext form. However, if you provide access
-to or distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format
-other than "Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official
-version posted on the official Project Gutenberg-tm web site
-(www.gutenberg.org), you must, at no additional cost, fee or expense
-to the user, provide a copy, a means of exporting a copy, or a means
-of obtaining a copy upon request, of the work in its original "Plain
-Vanilla ASCII" or other form. Any alternate format must include the
-full Project Gutenberg-tm License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7. Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8. You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works
-provided that
-
-* You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-  the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-  you already use to calculate your applicable taxes. The fee is owed
-  to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he has
-  agreed to donate royalties under this paragraph to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation. Royalty payments must be paid
-  within 60 days following each date on which you prepare (or are
-  legally required to prepare) your periodic tax returns. Royalty
-  payments should be clearly marked as such and sent to the Project
-  Gutenberg Literary Archive Foundation at the address specified in
-  Section 4, "Information about donations to the Project Gutenberg
-  Literary Archive Foundation."
-
-* You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-  you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-  does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-  License. You must require such a user to return or destroy all
-  copies of the works possessed in a physical medium and discontinue
-  all use of and all access to other copies of Project Gutenberg-tm
-  works.
-
-* You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of
-  any money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-  electronic work is discovered and reported to you within 90 days of
-  receipt of the work.
-
-* You comply with all other terms of this agreement for free
-  distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9. If you wish to charge a fee or distribute a Project
-Gutenberg-tm electronic work or group of works on different terms than
-are set forth in this agreement, you must obtain permission in writing
-from both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and The
-Project Gutenberg Trademark LLC, the owner of the Project Gutenberg-tm
-trademark. Contact the Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1. Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-works not protected by U.S. copyright law in creating the Project
-Gutenberg-tm collection. Despite these efforts, Project Gutenberg-tm
-electronic works, and the medium on which they may be stored, may
-contain "Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate
-or corrupt data, transcription errors, a copyright or other
-intellectual property infringement, a defective or damaged disk or
-other medium, a computer virus, or computer codes that damage or
-cannot be read by your equipment.
-
-1.F.2. LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees. YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3. YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3. LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from. If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium
-with your written explanation. The person or entity that provided you
-with the defective work may elect to provide a replacement copy in
-lieu of a refund. If you received the work electronically, the person
-or entity providing it to you may choose to give you a second
-opportunity to receive the work electronically in lieu of a refund. If
-the second copy is also defective, you may demand a refund in writing
-without further opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4. Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS', WITH NO
-OTHER WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT
-LIMITED TO WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5. Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of
-damages. If any disclaimer or limitation set forth in this agreement
-violates the law of the state applicable to this agreement, the
-agreement shall be interpreted to make the maximum disclaimer or
-limitation permitted by the applicable state law. The invalidity or
-unenforceability of any provision of this agreement shall not void the
-remaining provisions.
-
-1.F.6. INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in
-accordance with this agreement, and any volunteers associated with the
-production, promotion and distribution of Project Gutenberg-tm
-electronic works, harmless from all liability, costs and expenses,
-including legal fees, that arise directly or indirectly from any of
-the following which you do or cause to occur: (a) distribution of this
-or any Project Gutenberg-tm work, (b) alteration, modification, or
-additions or deletions to any Project Gutenberg-tm work, and (c) any
-Defect you cause.
-
-Section 2. Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of
-computers including obsolete, old, middle-aged and new computers. It
-exists because of the efforts of hundreds of volunteers and donations
-from people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come. In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future
-generations. To learn more about the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation and how your efforts and donations can help, see
-Sections 3 and 4 and the Foundation information page at
-www.gutenberg.org 
-
-Section 3. Information about the Project Gutenberg Literary 
-Archive Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service. The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541. Contributions to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation are tax deductible to the full extent permitted by
-U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is in Fairbanks, Alaska, with the
-mailing address: PO Box 750175, Fairbanks, AK 99775, but its
-volunteers and employees are scattered throughout numerous
-locations. Its business office is located at 809 North 1500 West, Salt
-Lake City, UT 84116, (801) 596-1887. Email contact links and up to
-date contact information can be found at the Foundation's web site and
-official page at www.gutenberg.org/contact
-
-For additional contact information:
-
-    Dr. Gregory B. Newby
-    Chief Executive and Director
-    gbnewby@pglaf.org
-
-Section 4. Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment. Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States. Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements. We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance. To SEND
-DONATIONS or determine the status of compliance for any particular
-state visit www.gutenberg.org/donate
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States. U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses. Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations. To
-donate, please visit: www.gutenberg.org/donate
-
-Section 5. General Information About Project Gutenberg-tm electronic works.
-
-Professor Michael S. Hart was the originator of the Project
-Gutenberg-tm concept of a library of electronic works that could be
-freely shared with anyone. For forty years, he produced and
-distributed Project Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of
-volunteer support.
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as not protected by copyright in
-the U.S. unless a copyright notice is included. Thus, we do not
-necessarily keep eBooks in compliance with any particular paper
-edition.
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search
-facility: www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
-
diff --git a/old/51316-8.zip b/old/51316-8.zip
deleted file mode 100644
index f7f2f1a..0000000
--- a/old/51316-8.zip
+++ /dev/null
author	nfenwick <nfenwick@pglaf.org>	2025-02-05 09:35:56 -0800
committer	nfenwick <nfenwick@pglaf.org>	2025-02-05 09:35:56 -0800
commit	d4ad8cc88a2819802d727d54f34a4893b1087386 (patch)
tree	06ff733bf110f59e385a50062b85f5b86c35ccb5
parent	7c34c01953db8199e573f4cebf17b809abe9c2e0 (diff)