NormalizeHEADmain

5 files changed, 17 insertions, 5031 deletions

diff --git a/.gitattributes b/.gitattributes
new file mode 100644
index 0000000..d7b82bc
--- /dev/null
+++ b/.gitattributes
@@ -0,0 +1,4 @@
+*.txt text eol=lf
+*.htm text eol=lf
+*.html text eol=lf
+*.md text eol=lf
diff --git a/LICENSE.txt b/LICENSE.txt
new file mode 100644
index 0000000..6312041
--- /dev/null
+++ b/LICENSE.txt
@@ -0,0 +1,11 @@
+This eBook, including all associated images, markup, improvements,
+metadata, and any other content or labor, has been confirmed to be
+in the PUBLIC DOMAIN IN THE UNITED STATES.
+
+Procedures for determining public domain status are described in
+the "Copyright How-To" at https://www.gutenberg.org.
+
+No investigation has been made concerning possible copyrights in
+jurisdictions other than the United States. Anyone seeking to utilize
+this eBook outside of the United States should confirm copyright
+status under the laws that apply to them.
diff --git a/README.md b/README.md
new file mode 100644
index 0000000..bdd9c4c
--- /dev/null
+++ b/README.md
@@ -0,0 +1,2 @@
+Project Gutenberg (https://www.gutenberg.org) public repository for
+eBook #51287 (https://www.gutenberg.org/ebooks/51287)
diff --git a/old/51287-8.txt b/old/51287-8.txt
deleted file mode 100644
index 1b7fcff..0000000
--- a/old/51287-8.txt
+++ /dev/null
@@ -1,5031 +0,0 @@
-The Project Gutenberg EBook of Haaksirikkoisen pelastus; Äitipuolen
-kertomus; Kaitalan Matti; Jokapaikan Eeron Helsingin-matka, by Emil Lassinen
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-
-Title: Haaksirikkoisen pelastus; Äitipuolen kertomus; Kaitalan Matti; Jokapaikan Eeron Helsingin-matka
-
-Author: Emil Lassinen
-
-Release Date: February 23, 2016 [EBook #51287]
-
-Language: Finnish
-
-Character set encoding: ISO-8859-1
-
-*** START OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HAAKSIRIKKOISEN PELASTUS ***
-
-
-
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-
-
-
-
-
-HAAKSIRIKKOISEN PELASTUS; ÄITIPUOLEN KERTOMUS;
-KAITALAN MATTI; JOKAPAIKAN EERON HELSINGIN-MATKA
-
-
-Kirj.
-
-EMIL LASSINEN
-
-
-
-
-
-Werner Söderström, Porvoo, 1890.
-
-
-
-
-
-
-HAAKSIRIKKOISEN PELASTUS.
-
-
-
-
-I.
-
-
-Kahdeksan vuotta olivat he istuneet vierustovereina ja olleet niin
-hartaat kumppanuudessaan, että veljeksiksi heitä tavallisesti
-koulussa ja kaupungilla, tuttavain piirissä ja vieraiden kesken
-nimitettiinkin.
-
-Ylioppilasmatrikkeliin piirsi toinen: Ilmari Aarnio ja toinen: Kaarlo
-Hirvi. Suuri oli heidän yhteinen ohjelmansa. Yhdellä taistelulla
-valloittaa isänmaa tietämättömyyden ja raakuuden siteistä, hengen
-miekalla iskeä ja yhdellä iskulla luoda mielet uusiksi, se, ynnä
-paljo muuta pilventakaista seisoi ohjelmassa lihavilla ja paksuilla
-kirjaimilla.
-
-Aarnio oli kotoisin eräästä Etelä-Suomen väkirikkaasta seurakunnasta;
-Hirvi oli kasvanut Keski-Suomen järvien rannoilla. Molemmat he
-rakastivat isänmaatansa, kaikkea jaloa, suurta ja kaunista.
-
-"Ja nyt sinä tulet vuorostasi minun kotiini täksi kesäksi,
-ensimmäiseksi ylioppilas-kesäksi", lausui Kaarlo ja täytti lasit
-kuohuvalla samppanjalla kappelin pyöreässä huoneessa.
-
-Musiikki alkoi puhaltaa: "Tuoss' onpi armas maa".
-
-Ilmari myönsi katseellaan Kaarlon vaatimuksen.
-
-"Niin, sinä tulet minun kotiini Keski-Suomeen", jatkoi Kaarlo. "Minä
-juon ihanan Keski-Suomen ja sinun maljasi. Oi kuinka Keski-Suomi on
-kaunis ja paljon suurenmoisempi kuin Uusimaa."
-
-"Uusimaa", huomautti Ilmari, "on Lounais-Suomen ja Pohjanmaan kera
-maamme Gosen."
-
-"Olkoon, vaan ihmiskäden jälkiä siellä aina näkee ja luonnon
-herran sievistämiä siellä ovat kaikki kauneudet. Laveoita peltoja,
-puutarhoja, suuria kyliä siellä on tiheässä, raatamista, elämää ja
-virkeyttä joka puolella, niin ett'ei tomun lapsi joudu muistamaankaan
-muuta kuin: 'Otsasi hiessä pitää sinun syömän leipäsi'. Toista on
-Keski-Suomessa. Avarat alat asumattomia seutuja, metsiä ja korpia
-kääriytyy siellä salaperäiseen vaippaansa, virittäen mielikuvituksen
-herkäksi, runolliseksi. Kukkuloilla humisevat hongat: 'Rakastaos
-isänmaatasi'; kukkulain kupeilla säestävät järvien loiskeet honkain
-huminata ja solisevat: 'Rakastaos isänmaatasi'. Oi kuinka mahtavan
-kaunis on Keski-Suomi! Sen jylhyydessäkin on jotain lumoavaa, jotakin
-ikuisuuden kaikua, joka tunkee silmiin, korviin, sieluun..."
-
-"Synnyinseutuni pellontyppyrät, purot ja lammikot ovat minulle
-rakkaat; ne ovat minusta yhtä kauniissa maassa kuin viinitarhat
-Andaluusiassa. Taivas ei ole missään niin sininen ja valkoinen kuin
-juuri niiden kohdalla; tähdet eivät tuiki missään niin leppeästi
-kuin..."
-
-"Myönnän, myönnän. Sydän ei ole vaan sinulla kielessäsi, etkä liioin
-suulla suurentele. Uskon, ett'et vaihtaisi kotimaatasi etkä sen
-kauneuksia mihinkään onnelaan."
-
-"En, sillä ne ovat hikihelmillä ostetut, ne Etelä-Suomen kauneudet
-ja vainiot, kuten Keski-Suomen peltotilkutkin ja kätkevät povessaan
-tuhansittain kansalaistemme ja esi-isäimme historioita iloineen,
-suruineen, toivoineen, epätoivoineen."
-
-"Ja sinun kotisi, se rauhallinen pappila, siellä Waaksajärven
-rannalla, ei katoa muististani kuuna kullan valkeana. Ja isäsi,
-äitisi ja Aino siskosi..."
-
-"Kiittivät makuani ystävän valinnassa. Ensi hetkestä alkaen olit
-heille kuni läheinen sukulainen."
-
-"Ennakolta ilmoitan jo sinulle, ett'ei meillä ole niin kodikasta
-kuin Waaksajärven pappilassa. Tiedät, että minulla ei ole
-äitiä eikä sisarta ja että isäni on suurissa asioissa. Hän on
-tehtaanisännöitsijä, kauppamies ja maanviljelijä. Me tulemme asumaan
-talossa, jonne ei kuulu tehtaan kolina eikä työmiesten huudot.
-Anna-tätini emännöitsee siinä talossa ja hän on hyvä täti, hauskin
-silloin kuin toruilee. Hän vihaa hermotautisia naisia ja nenäkkäitä
-herroja ja laittaa hyvää haukipaistia. Ihmisen pitää elämän ja
-iloitseman elämästä ja parantuman taudista saunalla ja viinalla,
-on hänen viisaustieteensä. Huvittelemme kuten parhaiten taidamme.
-Isälläni on aina kiire ja hänen vieraansa ovat, poikkeuksia lukuun
-ottamatta, enimmältään liikemiehiä, joiden seurassa menehtyy. Vaan me
-pidämme huolen itsestämme ja huvituksistamme."
-
-"Samoelemme saloja, soudamme järviä, seurustelemme kansan kanssa."
-
-Musiikki puhalsi: "Ensimmäistä Rakkautta".
-
-"Liinan ja Saiman malja, kirkas ja taivahan puhdas", lausui Ilmari
-hymyillen.
-
-"Ja nyt tällä viikolla, kahden päivän perästä, näkee Liina sinut,
-oppii tuntemaan sinut. Tultuamme illalla kotiin ja nukuttuamme yömme,
-lykkäämme aamulla veneen vesille, vedämme purjeet ylös ja kiidämme
-tai soudamme järven poikki. Kävelemme sitte saloa parikymmentä
-minuuttia, niin jo sinertää puiden välistä Tyynejärvi. Tartu minua
-silloin käsivarteen, ett'en ma lähde juoksuun ja jätä sinua, sillä
-kymmenminuuttisen kuluttua näkyy Liinan koti. Se on keltaiseksi
-maalattu ja seisoo vaaran rinteellä. Alempana on Tyynejärvi, meidän
-puolisilla rannoilla peltoja ja nurmiäyräitä kunnaiden vartioimina;
-etäisillä rannoilla kohoavat kukkulat ympärinsä, kukkuloiden
-takaalla vuoret, joista kauimmaiset yhä korkenevat ja haamoittavat
-korkeudestaan. Päivänsäde kultaa ruskean kirkontornin kukkuloiden
-välissä ja heijastaa pisaran pienoisena valopisteenä silmiimme.
-Siellä on äitini hauta."
-
-"Täytyy tunnustaa, että ainoastaan kuvissa olen nähnyt semmoista."
-
-"Yläkerran lasikuisti on salon puolella. Jos Liina istuu siellä
-ompelutöidensä ääressä, niin huomaa hän jo kaukaa meidät ja rientää
-vastaamme. Vaan jos olemme olleet aikaisin liikkeellä, niin on
-kuisti tyhjä ja hän on puutarhassa raitista aamuilmaa hengittämässä
-ja kukkia kastelemassa. Pienen portin kautta pääsemme ihan hänen
-lähelleen salaa ja huomaamattaan. Minun istuttamaani päärynäpuuta
-vasten nojallaan on hän ja hänen kätensä ovat kainaloristissä
-rinnoilla. Ajatelkaamme Saima seisovaksi hänen rinnallaan, niin
-piirustukseni hänestä onnistuu ehkä paremmin. Ajattele Saimaa
-vahvemmilla väreillä, niin on Liina ilmielävänä edessäsi. Ensinnäkin
-on hän puoli päätään pitempi Saimaa; sen hän kasvoi tyttökoulun
-kahdella viimeisellä luokalla. Saiman hiukset kellahtavat, Liinan
-hiuksiin on sivelletty tukaattikullan väriä keltaisen joukkoon.
-Saiman silmissä näkyy loitommaksikin sininen väri harmajata paremmin,
-Liinan silmistä sitä löytää etsimällä, ja kuin hän loukkaantuu
-tai suuttuu, niin ei sinistä näy silmissä nimeksikään, harmaakin
-tummenee tuntuvasti. Kesäinen ja ahavoittunut Saima on talven Liina.
-Tähän vuodenaikaan on tukaatinväri jo ehtinyt purpuroida hänen
-poskensa, joten kaulan ja otsan huikaiseva valkoisuus vivahtaa
-marmori- ja madonna-kauneuteen. Ääni on soinnukas, nauru hurmaavaa
-taidemusiikkia ... hm ... katso sitte itse tarkemmin kauneuskulmat
-ja lue sielunpiirteet, minä en ole mies ehjempää ja elävämpää kuvaa
-maalaamaan."
-
-"Nimet ovat takaperoisesti. Ainakin Saiman nimi tarvitsisi olla
-Liina."
-
-"Minä herätän hänet unelmistaan kuin kuiskaan: Liina! Hän säpsähtää
-ja veri nousee syöksymällä poskille. Suudelman, kuule, yhden ainoan
-suudelman saat ottaa häneltä, ja se sinun täytyy ottaa. Kaunein neito
-maan päällä antaa sen jaloimmalle..."
-
-"Saamassahan minä sen olen. Sinä sait Saimalta."
-
-"Sitte käymme sisään, Liina istuu pianon viereen ja soittaa
-'Holoferneksen Kyyneleen', jonka sävelsit, sepitit ja omistit hänelle
-hänen viime syntymäpäiväkseen. Ja sinä laulat:
-
-    "Mä hyrskyssä, usvassa matkannut oon --
-    Mä matkalla hukkasin taivaan ja maan;
-    Oi Liina...!"
-
-"Tuotteliaita täytyy meidän olla ja kaikin mokomin valmistaa
-juhlakantaatti siksi, kuin Saima ja Aino Jyväskylän matkallaan
-tulevat tervehtämään meitä", keskeytti Ilmari.
-
-"Se on tiettykin. Vene lehvitetään, kunniaportti laitetaan ja joku
-suuri sävelteos, esim. 'Tyynejärven Jumalattaret' luodaan."
-
-"Aivan niin, jotain semmoista suurta sen pitää olla."
-
-"Isälläni on pieni höyryvene, jolla matkustamme lauluja soittojuhlaan
-Jyväskylään. Minä olen tottunut käyttämään sitä ja tunnen väylät
-tarkoin. Sen nimi on Liina ja sillä menemme juhlimaan. Oi Suomi!
-nyt on sulla aamu, pilvetön päivänalku, ja touonaika. Kulovalkean
-tavoin leviää valistus ja sivistys isänmaamme ahoille ja Wäinölän
-kankahille. Valoisassa kevätjuhlassa elämme, Ilmari."
-
-Ilmari hymyili ystävälleen, kuten hänen tapansa oli silloin kuin
-ystävä puhui hänen ajatuksiaan.
-
-"Kylväjäin joukko", jatkoi Kaarlo, "laajenee, taajenee. Sen
-suuruudesta jo voimme laskea syksyn sadon."
-
-"Kylväjäin ja taistelijain joukkoon liittykäämme; auramiehen tavoin
-tehkäämme työtä ja tehkäämme ahkeraan päivänkoitosta auringonlaskuun
-saakka. Isänmaan ja ahkeruuden malja!"
-
-"Seitsemän vuoden kuluttua olet sinä lehtori ja minä varatuomari.
-Seitsemäntenä vuotena vietämme häämme verrattomimpain neitojen
-kanssa."
-
-"Ja nyt vannomme pysyvämme uskollisina totuudelle, isänmaallemme ja
-morsiamillemme."
-
-"Vannomme."
-
-Musiikki puhalsi viimeiseksi: "Suomi armas synnyinmaamme."
-
-He olivat eläneet ensimmäisen ylioppilaspäivänsä iltaan.
-
-"Kankahias kultamaina, varsin lemmimme", hyräili Kaarlo ja heilutteli
-päätänsä tahdinmukaisesti, kuin käsitysten astelivat Esplanaadikatua
-Toukokuun kauniina yönä.
-
-
-
-
-II.
-
-
-Ystävyksien kesä oli hupainen ja lyhyt. Saimalla ja Ainolla oli
-seurassaan eräs nuori talonpoika, kuin tulivat juhlalle Jyväskylään.
-Tuntemattomana ritarina hän esitettiin Liinalle, vaan tuntemattomuus
-oli lyhyttä laatua, sillä hiukset, kasvot ja niiden vaalea väri
-muistuttivat heti ensi katsannossa liian paljon Saimaa. Odottamaton
-ja arvaamaton oli sentäänkin vieraan tulo, kuin ei Ilmari enempää
-kuin Kaarlokaan koskaan sanallakaan olleet maininneet Saiman
-veljestä. Nuhteet siitä saivatkin kumpainenkin heti tervehdyksen
-tapahduttua. Suurimman syyn sai Kaarlo osakseen ja hänelle
-määrättiin yksimielisesti rangaistus. Sillä aikaa kuin toiset ovat
-juhlanvietossa, täytyy Kaarlon Liina-veneellä matkustaa Pohjolan
-noitien luokse ja kuulustella tarkoin kunkin tulevaisuus.
-
-"Sekös nyt vaan oli sanominen", lausui Kaarlo ja rupesi tietäjäksi
-paikalla. "Yhdestä tulee senatorin, hovioikeuden presidentin tai
-jonkun muun vallan korkea-arvoisen virkamiehen rouva. Toisesta tulee
-mainio, mainion miehensä tähden, joka on joku kuuluisa piispa tai
-toinen Pestalozzi. Kolmannen miehellä on talo, joka kelpaa malliksi
-ulkomaillekin. Kaikki tulette aikoinanne valtiopäivämiesten rouviksi
-ja kaikille tulee iso pata ja paljo lapsia."
-
-Viikonpäivät vietettiin juhlainjatkoa Tyynejärven seutuvilla.
-Tanssittiin, tehtiin huviretkiä, soitettiin, laulettiin ja oltiin
-iloisia. Hälyä, naurua ja elämää oli silloin Tyynejärvellä ja sen
-rannoilla.
-
-Raikkaina ja virkeinä astuivat Ilmari ja Kaarlo laivaan Syyskuussa ja
-jättivät ihanan Keski-Suomen, jossa ensimmäisen ylioppilas kesänsä
-olivat suruttomina viettäneet. Saaliina toi Ilmari muassaan joukon
-kansansävelmiä, joita kesän kuluessa oli pyydystellyt. Hän talletti
-ne huolellisesti kirstunsa pohjalle, säästäen ne huvitöikseen
-tulevaisuuden varalle, ja rupesi oitis lukemaan.
-
-"Aiotko todellakin käyttää hyväksesi isäsi antaman lahjan?" kysyi hän
-Kaarlolta, nähdessään tämän ajattelevan ja tuumivan kaikkea muuta,
-vaan ei lukemista.
-
-"Aion", vastasi Kaarlo huolettomasti.
-
-"Miten?" urkki Ilmari ja pilvi kohosi hänen otsalleen.
-
-"No ensinnäkin menen tanssikouluun."
-
-"Mitä joutavia? Osaathan tanssia."
-
-"Eikös kuin mitä? Itsekin näit, kuinka ison pukin tein kansanhuveissa
-franseeta tanssiessa. Se oli kolmannessa tuurissa; Liinakin punastui
-ja oikein karmi sydäntäni."
-
-"Joutavia!"
-
-"Ja sitte minä käyn ahkeraan teaatterissa, suomalaisen seuran
-iltamissa..."
-
-"Mitä siitä kostut?"
-
-"Jos en muuta, niin tulenhan toki käytökseltäni norjemmaksi. Ja
-tottapahan vaikuttavat henkisiinkin..."
-
-"Saat maailmanmiehen ja keikarin arvon."
-
-"Ei haittaisi sekään. En vahingoitu siitä, että ravistelen koulupojan
-tomua ruumiistani ja höylään hieman persoonaani. Ja ilman sitä,
-niin tiedät, että rintani ei ole vahvimpia. Liinakin pelästyi
-yskääni ja varoitti rasittamasta itseäni. Tiedät jo senkin että
-viime kirjeessäni hänelle kosketin tähän lepovuoteeni... Niin, minä
-katselen nyt ympärilleni ja levähdän kahdeksavuotisen työni päälle
-tämän lukuvuoden."
-
-Ilmari vaikeni. Ensi kerran elämässään olivat ystävykset erimieliset.
-
-"Ja nyt minä lähden."
-
-"Minne?"
-
-"Ilmoituttamaan itseäni joko sitte tanssikouluun, tai..."
-
-Kaarlo katkasi lauseensa ja ääni oli vähän epäröivä.
-
-Kuin hän oli valmis lähtemään ja päällysvaatteen napit olivat kiinni
-ja pieni keppi miehellä kädessä, nousi Ilmari ylös, läheni häntä ja
-kysyi, laskien molemmat kätensä hänen olkapäilleen:
-
-"Sano suoraan minulle, tunnetko rinnassasi kipua?"
-
-"En."
-
-"Tunnetko tarvitsevasi levähdystä?"
-
-"En."
-
-"Lähde sitte!"
-
-He nauroivat molemmat ääneensä ja Kaarlo lähti.
-
-Vasta myöhään palasi hän iloisena ja rallattaen jotakin laulunpätkää
-Glunteista. Ilmari loikoi sohvalla pitkällään ja veisteli kynsiään.
-Saimalle oli hän kirjoittanut ja kirje oli pöydällä valmiina
-seuraavan päivän postiin. Kaarlo keksi kirjeen, otti sen käteensä,
-katseli osoitekirjoitusta ja välttääkseen tutkistelua ja johtaakseen
-puhetta toisaanne, virkkoi:
-
-"Kuinka sinun käsialasi, samalla kuin se on kaunista, kuitenkin on
-yksinkertaista ja vaatimattoman näköistä. Kuin minä tahdon kaunista,
-niin tulee se semmoista pöyhkeilevää..."
-
-"Aika mies ja viitsit loruta", keskeytti Ilmari. "Sano kumpi voitti,
-Corpus jurisko, vaiko hyppy?"
-
-Kaarlo ei kierrellyt, vaan vastasi suorastaan: "Hyppy", ja hyrähti
-päälle: "O hvad lifvet dock är skönt."
-
-"Voi sitä miestä!"
-
-"Mitä sinä oikeastaan pelkäät?" kysyi Kaarlo istuutuen sohvalle ja
-hypistellen Ilmarin teräksisiä kellonvitjoja.
-
-"Luullakseni tiedät sen itsekin yhtä hyvin kuin minä. Olet
-kahdeksantoista vanha, kokematon ja ylen herkkäsieluinen. Jos
-levähtäisit Keski-Suomessa, niin minulla ei olisi mitään paheksumisen
-syytä; mutta täällä, Helsingissä..."
-
-"Kuinka itsepäinen sinä olet tällä kerralla! Tahdon sivistyä,
-jalostua ja laajentaa näköpiiriäni. Annetaan sen asian nyt olla
-sinänsä", pyysi Kaarlo ja kumartui lähemmäksi Ilmaria.
-
-"Annetaan sitte... Vaan missä kaikissa paikoissa olet käynyt?" kysyi
-Ilmari ja katsoi terävästi Kaarloa silmiin.
-
-"Odota hiukan! Muistatko vedon jonka löin Halmelan kanssa
-ylioppilastutkintoon tullessamme."
-
-"Miksi en muistaisi? Halmela kosii ylioppilaana Helmiä. Rukkaset jos
-tulla tupsahtavat, niin ostaa hän kahdenkymmenen markan keitoksen,
-vaan kukkaset jos kauniisti syliin kannetaan, niin maksat sinä...
-Niin päin oli muistaakseni veikkanne."
-
-"Niin juuri... Lähdettyäni täältä tapasin Halmelan Uuden teaatterin
-kohdalla. Hän maksoi viinit."
-
-"Ahah!"
-
-"Leipurin tytär antoi vaan rukkaset etevälle ja hyväpäiselle
-ylioppilaalle, josta on suuria toiveita, ei ainoastaan hänen
-omaisillaan, vaan sivullisillakin. Sinulle olisi Helmi antanut
-kukkaset."
-
-"Ja sinulle."
-
-"Hukkaan menivät Halmelan serenaadit ja runot, sinun tähtesi.
-Helmiä ihastuttivat laulut, kun olivat sinun kirjoittamiasi,
-samoin serenaadit, kun sinä johdit kööriä ja sinun kirkas ja ehjä
-tenorisi..."
-
-"Sinun bassostasi ja kähäröistäsi hän piti paljo enemmän kuin
-runoista ja tenorista."
-
-"Uuden veikan löimme Halmelan kanssa Operakellarissa."
-
-"Mistä?"
-
-"Siitä, että jos hän uudelleen ampuu nuolensa, niin pian kuin sinun
-kihlauksesi Saiman kanssa julaistaan, ja vielä sittekin saa rukkaset,
-niin ostan minä viidenkymmenen markan kuumat; jos sitä vastoin Helmi
-heltyy, johonka minä sivumennen sanoen olen patentti, niin Halmela
-pitää uhkeat pidot."
-
-"Sinäpä osaat katsoa omaa etuasi omalla tavallasi. Olisin minäkin
-uskaltanut ruveta veikkaan sinun sijaasi."
-
-"Seurassamme oli eräs nuori herra, Helsingin kauppiasylimyksiä ja
-Silfverlund nimeltään. Perhana kuinka hieno mies, oikein gentlemanni
-kantapäästä kiireesen ja sormenpäistä sydämmeen saakka. Ja niin
-helkkarin hieno maku, että veljenmaljat esitteli kanssani."
-
-"Paljonpa sinä..."
-
-"Lopussa ollaan jo... Vanhan köörimme, Jukolan pasuunan, tahtoo
-Halmela saada täälläkin henkeä täyteen. Lupasin puolestani, että
-johdat sitä niinkuin ennenkin. Vahvikkeita hankimme lisää ja sitte
-kajahuttelemme... Joko sait hyvän hattusi?"
-
-"Minkäpä tässä pahalla tekee? Voisit sentään luvata minulle, ett'et
-huoli kuumista etkä kylmistä ennen minun kandidaattitutkintoani."
-
-"Vesikoppilaisenko tekisit minusta? Oletko järjilläsi?"
-
-"Ei minulla niin suuria ole kiikarissani. Tahtoisin vaan, ett'et noin
-paljosta huolisi kuin tänä iltana."
-
-"Se on eri juttu, ja sen mä kyllä tohdin luvata."
-
-Rauha oli sillä rakettu. Kaarlo meni pöydän luo, avasi Saiman kirjeen
-ja luki sen lävitse. Viimeinen sivu oli vanhan tavan mukaan jätetty
-tyhjäksi häntä varten. Hän tuhri sen täyteen, hyräillen iloista
-säveltä, jolla oli tottunut saamaan ajatuksensa juoksevaksi, luki
-kirjoittamansa Ilmarille ja sulki sitte kirjeen.
-
-Koko syyslukukaudella ei sattunut sanankäännettä heidän välilleen.
-Toinen huvittelihe yhtä ahkeraan kuin toinen luki. Kaarlo oli
-kukkuroilleen iloinen ja sukkela. Ilmarin täytyi silloin tällöin
-sulkea kirjansa ja seurata häntä milloin osakunnan juhlaan, milloin
-teaatteriin, milloin mihinkin huvituksiin.
-
-Kertaakaan ei Ilmari huomannut Kaarlon rikkoneen lupaustaan Joskus
-hän "kineesasi" yötä Halmelan luona ja silloin Ilmari häntä ihan
-ikävöi, tottunut kun oli nukkumaan ystävänsä pakinaan hienon maailman
-uutisista, kumppanien rakkausvehkeistä ynnä muista helposti sulavista
-herkkukeskusteluista. Väliin Ilmari epäili, mutta tukahdutti
-epäilyksensä samalla kuin ne syntyivätkin. Halmela oli hänen
-luokkakumppaninsa ja yhtä lujaluontoinen kuin eteväkin.
-
-Kerran oli kiusaus niin suuri, että Ilmari ensin epäili ja sitte
-vakoili. Kaarlo oli jo edellisen päivän aamulla lähtenyt kylään
-ja Halmelan luo. Liinalta tuli kirje saman päivän postissa ja
-ensi työkseen lähti Ilmari saattamaan kirjettä seuraavana aamuna
-Kaarlolle. Sekä isäntä Halmela että hänen yövieraansa olivat
-ennättäneet siistiä itsensä ja istuivat kumpikin lukemassa
-sanomalehteänsä, kuin Ilmari ennen kello kahdeksaa astui heidän
-eteensä. Kaarlon silmät olivat kirkkaat, kuten ainakin miehen, joka
-on yönsä maannut rauhallisesti; kätensä eivät vavisseet vähääkään,
-kuin hän kirjeen avasi ja luettuaan sen tuojalle ojensi. Ilmari
-tuli iloiseksi, kun hänen ei tarvinnutkaan nähdä tyhjiä pulloja,
-eikä nieleskellä viinihöyryistä ilmaa ja katsella kohmeloisia
-miehiä. Häntä, harvinaista vierasta ja kylänkävijää eivät laskeneet
-seurastaan ennen, kuin olivat käyneet kotimaisten taiteilijain
-näyttelyä katsomassa ja Seurahuoneella päivällisillä.
-
-Joululomaa vietti Kaarlo muutaman viikon enemmän kuin Ilmari ja tuli
-vasta Maaliskuun alussa Helsinkiin.
-
-"Minusta tulee koko Sant Yrjänä", tervehti hän Ilmaria, joka hikoili
-kirjainsa ääressä. "Arvaatko kuin painoni lisääntyi viime lukukautena
-kahdeksan naulaa ja rintakehäni laajentui likimaille kaksi tuumaa.
-Saima ja isäni joutuivat ihmetyksiin, niin paljon olin turvonnut ja
-kehittynyt. Sanotko sinäkin samaa?"
-
-"Paisunut olet tosiaankin", myönsi Ilmari. "Vasta minäkin sen nyt
-huomaan, oltuamme erillämme jonkun ajan."
-
-Lukemisesta ei tullut sinä päivänä mitään.
-
-"Avaapas tuo ja katso mitä se tytönihminen on sinne mättänyt", lausui
-Kaarlo nostaessaan Liinan täyttämän pienen matkalaukun pöydälle
-Ciceron päälle ja ojentaissaan Ilmarille avaimen.
-
-Ilmari ryhtyi purkamaan täpö täyteen sullottua kapsäkkiä, veti sieltä
-vetämistään esiin omenia, leivoksia, pannukakkuja ynnä monenmoisia
-muita herkkuja.
-
-"Niin sinä teet työtäsi kuin konstintekijä markkinateaatterissa",
-nauroi Kaarlo.
-
-"Ei tässä auta muu kuin herkutteleminen", pakinoi Ilmari nostaessaan
-viimeksi suuren kalakukon pöydälle.
-
-"Varta vasten olen minäkin paastonnut", lausui Kaarlo ja leikkasi
-viipaleen kukosta. "Tämä on oivallista."
-
-"Parahinta laatuansa."
-
-"Ja Liinan leipoma."
-
-"Ja Liinan leipoma", toisti Ilmari ja leikkasi itselleen suuremman
-kannikkeen kuin ensi kerralla.
-
-Paljaita ilahuttavia uutisia toi Kaarlo kotooltaan. Isänsä oli
-ruvennut osakkaaksi tehtaasen ja kohonnut siis isännöitsijästä
-patruunaksi, palvelijasta isännäksi. Jos onni on myötäinen, niin ei
-hänen tarvitse ensinkään lukea leipää varten, vaan suoritettuaan
-tuomarin tutkinnot, voi hän viettää häänsä ja asettua isänsä
-sijalle ja ruveta monipuoliseksi mieheksi, nimittäin kauppiaaksi,
-talonomistajaksi ja tehtaanisännäksi. Liinan isä, iäkäs kruununvouti
-saa luultavasti kohdakkoin virkaeron ja eläkkeen.
-
-Ilmarilla ei ollut niin suuria kerrottavia. Hänen isänsä hoiti
-virkaansa ja kappalaispuustelliaan yhtä innokkaasti kuin ennenkin.
-
-"Entä Saima? Mitä hänestä?" urkki Kaarlo.
-
-"Saima häärii talonemäntänä."
-
-"Mokoma veli sillä Saimalla talonisännäksi, kuin ei nai, eikä tuo
-emäntää taloonsa, vaan rääkkää sisartaan... Ja Aino siskosi?"
-
-"Hänestä ja Saiman veljestä saat kuulla näistä", vastasi Ilmari ja
-otti pöydänlaatikosta neljä kirjettä, jotka oli saanut Kaarlon poissa
-ollessa.
-
-Luettuaan kirjeet ihmetteli Kaarlo:
-
-"Vai menee Saiman veli seminariin ja siskosi opettajattareksi
-kirkonkylän kansakouluun. Saima jää siis yksin ja Ainosta tulee
-ruotsalaisten silmätikku. Mutta kyllä se tyttö pitelee puoliansa
-siinä kuin joku toinenkin."
-
-"Ja onhan hänellä rovastivanhus suojelijanaan."
-
-"Ei suinkaan Saiman veli virkaa varten mene seminariin."
-
-"Eihän toki."
-
-"Talohan sillä on kuin pieni kartano. Taitaa olla Ainon toimia,
-ainakin Saiman kirjeistä päättäen."
-
-"Epäilemättä."
-
-Kevät sitte teki tuloaan ja ystävykset elivät kultaisessa sovussa.
-Kaarlo viipyi väliin päivittäin kylässä Halmelan seurassa ja oli
-väliin päivittäin kotoolla jalallaankaan astumatta kaupungille. Zolan
-ja Strindbergin teoksia hän silloin tavallisesti luki ja tutustutti
-Ilmarinkin niiden sisällykseen kevyissä iltakeskusteluissa. Oli
-hänellä joskus semmoisiakin kirjoja, joita ei lainkaan näyttänyt
-ystävälleen, vaan luettuaan istumalla ja katsellen ne kiihkeästi
-lävitse, läksi kiireimmiten saattamaan niitä omistajalleen, jolta
-lainannut oli. Lainaaja oli useimmiten Silfverlund tai joku muu ensi
-luokan arvoinen henkilö. Ilmari ei pitänyt häntä erittäin tarkalla,
-mutta huomasi kummakseen sittekin, että Kaarlo, joka ennen sieti
-niin paljon, tuli lasista ja kahdesta puolihumalaan. Hän ei kyennyt
-ratkaisemaan arvoitusta ja huomautti leikillään Kaarlolle eräissä
-kotokekkereissä, että tämä heikontui ja vahvistui yhdellä tiellä.
-
-Eräänä Huhtikuun päivänä putosivat suomukset Ilmarin silmistä. Hän
-oli lukenut ahkeraan monta päivää pääksytysten ja tunsi itsensä
-raukeaksi. Kello lähenteli kahdeksaa iltasella ja Kaarloa, joka
-päivällisen syötyä oli lähtenyt Halmelan luo, ei kuulunut kotiin
-tulevaksi. Ilmari päätti lähteä heidän luokseen vilvoittelemaan.
-Hänen päätänsä hieman kivisti, kuin hän tuli kadulle, mutta pian
-kivistys lakkasi ja hän rupesi voimaan hyvin; veri virtasi poskille
-ja keuhkot oikein ahmimalla hengittivät puhdasta kevätilmaa. Kuin hän
-sitte muisti mainion ulkomaalaisen laulajattaren par'aikaa antavan
-konserttia yliopiston juhlasalissa, niin muuttikin päätöksensä
-siinä varmassa vakuutuksessa, että Halmela ja Kaarlokin olivat
-menneet etevää laulajaa kuulemaan, ja suunnitteli kävelymatkan
-Observatorivuoren kautta takaisin kotiin.
-
-Ehdittyään Robertinkadun päähän hiljensi hän käyntiänsä; hänen
-ruumiinsa oli lämmin ja hermonsa rauhoittuneet. Siinä ajoi hänen
-editsensä issikka, reessään kaksi civistä; ruumiin koosta ja
-hartioista luuli hän tuntevansa toisen Halmelaksi, vaikka ei osunut
-kasvoja näkemään; toista ei ehtinyt tarkkaamaankaan, sen vaan
-näki, että Kaarlo se ei ollut. Ilmari ei hevin ajatellut pahaa
-kanssaihmisistään; sen enempää asiaa miettimättä asteli hän edelleen,
-mutta kuulikin samassa etäämmältä takaansa räyhyä ja laulua ja tunsi
-Kaarlon äänen tuon räyhyn ja loilotuksen seasta. Hän pysähtyi ja
-katsoen taakseen näki Kaarlon ja erään mustaverisen ylioppilaan
-ajavan Halmelan jälkeen Robertinkadulle, molemmat täysihumalassa.
-
-Ilmari hyppäsi ensimmäisen issikan rekeen, jonka tapasi.
-
-"Annetaan mennä noiden perään", käski hän ja viittasi Robertinkadulle
-päin.
-
-Ajuri lähti ajamaan ja hosui hevoistaan.
-
-"Ei kiireempää kuin keväilläkään", kielsi Ilmari, "kuin emme vaan
-eksy noista."
-
-Ajaja nauroi romeata naurua ja lausui pitkäveteisesti.
-
-"Kyllä ne löydetään."
-
-Hoilaamista ei kuulunut sitte enää kuin edellä ajajat pääsivät pois
-näkyvistä Fredrikinkadulle. Kolmen portin kohdalla seisautti issikka
-Punavuorenkadulla ja tarkasteli pihaa; vasta neljännessä seisoi
-harmaa hevonen, jonka perässä olivat kulkeneet.
-
-Kuumeentapaisella kiireellä nousi Ilmari rappuja ylös etehiseen.
-Mustaverisen ylioppilaan tölmäsi hän tieltään pitkäkseen ja tarttui
-käsivarteen Kaarloa, joka juuri veti oven auki. Väkevä oluen ja
-portterin haju töytäsi huoneesta. Kaksi herraa istui pöydän lähellä,
-kaksi naista ja pulloja edessä.
-
-"Pois ... kotiin", murahti Ilmari ja tempasi Kaarlon muassaan kuin
-hansikkaan pihalle.
-
-"Anna mennä", tiuskasi hän hämmästyneelle issikalle, "ja kahden
-edestä."
-
-       *       *       *       *       *
-
-Seuraavan syyslukukauden ja osan kevätlukukautta luki Ilmari
-kotoollaan. Kerran kuukaudessa sai hän säännöllisesti Kaarlolta
-kirjeen. Entinen avomielisyys ja luottamus oli niistä kadonnut,
-kaksimielisyys ja peitteleväisyys piileksi jokaisessa lauseessa,
-niinkuin ainakin silloin, kuin ohjeena on, että ihmiselle on annettu
-puheenlahja ajatusten salaamista varten. Vasta monikertaisen
-unhottamisen perästä muisti Kaarlo vihdoinkin Ilmarin jokaisessa
-kirjeessä uudistettuun kysymykseen vastata asuvansa Halmelan kanssa.
-Ilmari suuttui silmittömästi, mutta ei kerinnyt kirjoittamaankaan
-vihaansa, kuin sai Kaarlon ja Liinan kihlakortin ja tiedon, että hyvä
-alku on tehty ja kameraalitutkinto siepattu.
-
-"Ehkä mä olen väärässä", ajatteli Ilmari ja viha lauhtui.
-
-Että pojat Helsingissä muistivat muutakin tehdä kuin lukea, sai
-Ilmari kohta kokea. Nelihenkinen seura istui Maarianpäivän ehtoona
-Vaaksajärven pappilassa, kuin Ilmarille tuotiin kirje saman päivän
-postista. Päällekirjoitus oli naisen käsialaa. Saima avasi sen ja
-luettuaan lennähytti sen vasten silmiä Ilmarille.
-
-Ilmari luki hätä hätää kirjeen; se oli Helmiltä ja täpö täynnä
-loukattua rakkautta, huudahdusmerkkejä ja harvennuksia.
-
-Se alkoi kuorosäkeellä:
-
-    "Unhottaa, heittää, päivän on tapana".
-
-Ja loppui soolo-osalla:
-
-    "Ain' Herran käsi laupias
-    Sun kulkus johtakoon;
-    Ja taivaan isä armias
-    Sun työsi siunatkoon.
-    Siis hyvästi!..."
-
-Saima oli kuohuksissa ja vaati selitystä. Ilmari ei ollut hullua
-harmaampi ja häntä nauratti kuin Saima itki. Kohtaus tuntui
-kokonaisuudessaan hänestä niin koomilliselta, ett'ei hän suostunut
-antamaan pienintäkään selitystä, vaan erosi ilmiriidassa ja
-uskottoman kirjoissa Saimasta.
-
-Kaarlo ja Halmela tulivat juuri luennoilta kuin Ilmari meni heitä
-tervehtimään Helsinkiin tultuansa.
-
-"Mitä tämä merkitsee?" kysyi hän molemmilta ja antoi Helmin kirjeen
-Kaarlolle.
-
-Tämä luki sen ääneen ja rupesi sitte nauramaan.
-
-"Katsos sitä kultalintua", lausui hän Halmelalle ... "ja samana
-päivänä präntätty..."
-
-Halmela ei ollut tuonansakaan kirjeestä.
-
-Ilmari uudisti kysymyksensä, vaan kumpikaan ei halunnut vastata
-siihen.
-
-"Huoli sinä niistä", virkkoi Kaarlo kotvasen kuluttua, "täällä on
-muuta parempaakin huolehdittavaa."
-
-Sitte hän levitti Ilmarin eteen kolmensadan markan velkakirjan ja
-käski:
-
-"Vedäppäs filoloogi nimes tuohon alle."
-
-Ilmari luki velkakirjan, vaan viivytteli allekirjoitusta.
-
-"Älä nyt vaan rupea tentteeraamaan", pyysi Kaarlo. "Minä tarvitsen
-tuon summan ylihuomiseksi vaikka silmästä. Eikös ole pätevä syy?"
-
-"On, pätevä on", myönsi Ilmari, kirjoitti takuumieheksi ja painoi
-sinettinsä alle.
-
-Sitte hän jutteli enemmän laveammalta Helmin kirjeestä.
-
-"Det var horribelt dumt", lauloi Kaarlo ja antoi kaksi korttia
-muistikirjastaan Ilmarille. "Tässä on apparaati joukossa."
-
-Toisessa kortissa seisoivat nimet Saima ... ja Ilmari Aarnio,
-toisessa Helmi ... ja ... Halmela.
-
-"Joko ymmärrät nyt?" kysyi Kaarlo.
-
-"Jo, mutta miksikä tämmöistä...?"
-
-"No se on ekonomia-politikia", selitti Kaarlo. "Katsos, Halmela
-tarvitsee rahaa niinkuin kaikki muutkin ihmiset. Helmin isä on rikas,
-miksikä siis tulevan vävyn pitäisi suotta kärsimän puutetta ja
-köyhyyttä? Me joudutimme täällä asiain menoa siten, että minä tilasin
-näitä sinun lahjakorttejasi ja Halmela lähetti yhden eksemplaarin
-Helmille kosimakirjeensä kera. Ensin sieltä tuli kukkaset Helmiltä
-ja sitte tuli puolituhatta rahaa isältä ja toista ja enemmän
-luvattiin... Kuule Halmela! eikös me niin tehty?"
-
-"Se oli tehtäväkin", sanoi Halmela ja tarjosi kuudenkymmenen pennin
-sikaarin Ilmarille.
-
-"Selvitäppäs vyhti nyt", käski Ilmari Kaarloa.
-
-Kaarlo rupesi hyräilemään: "Ainoni, Ainoni muinoin sä mua lemmit" ja
-kirjoittamaan Saimalle.
-
-"Tästä ei pääse vähällä", lausui hän saatuaan ensimmäisen arkin
-täyteen, "nyt olen vasta keskipaikoilla."
-
-Lyhyen ajan viipyi Ilmari yliopistossa ja lähti sitte Inkerinmaalle.
-Kaarlo ja Halmela saattoivat hänet asemalle. Kahden kesken eivät
-ystävykset olleet koko aikana hetkeäkään. Kaarlolla oli aina Halmela
-seurassaan milloin kävi Ilmarin luona, Halmela oli aina kotosalla
-Ilmarin käydessä heidän luonaan. Päihtyneenä ei kumpaakaan nähty;
-kyläilemisensäkin olivat vähentäneet koko lailla. Kuitenkin näki
-Ilmari, kerran näkemään ruvettuaan, heidät lävitse. Asemalla vei hän
-Kaarlon syrjään ja virkkoi surullisesti:
-
-"Joll'et nyt heti lähde täältä vuodeksi tai kahdeksi kotiisi, niin
-olet mennyttä miestä."
-
-"Ei, ei se käy laatuun", änkytti Kaarlo ja hänen kätensä vapisi
-Ilmarin kädessä.
-
-"Miksikä ei?"
-
-"Liinan tahdon se ei käy..."
-
-Aseman kello soi kolmannen kerran ja Ilmari kiiruhti vaunuun.
-
-"Hyvästi sitten!"
-
-Kuvaa, mitenkä pojat läheisimmässä ravintolassa juovat hänen
-läksiäisiään, ei Ilmari voinut karkoittaa mielestään.
-
-Erhettyikö hän kuvan suhteen? Ei. Virta vei Kaarlon muassaan ja
-Ilmari ei saanut häneltä enää kirjeisiinsäkään vastausta. Kaarlo ei
-julennut ystävälleen puhua totta, valehdella ei kehdannut, vaan oli
-ennemmin vaiti.
-
-Vasta Marraskuussa palasi Ilmari matkaltaan kotiinsa Vaaksajärven
-pappilaan. Sieltä hän taaskin kirjoitti Kaarlolle Helsinkiin, mutta
-turhaan odotti hän vastausta. Jouluna Ilmari kirjoitti Liinalle ja
-katsoi velvollisuudekseen lausua suoraan pelkonsa Kaarlon harhateille
-joutumisesta. Liina vastasi heti. Hänen kirjeensä oli täynnä
-kyyneleitä ja toivoa. Kaarlo oli hurjistellut koko syyslukukauden ja
-kietoutunut Halmelan kanssa rumaan häväistysjuttuun, josta mainingit
-ulottuivat aina Tyynejärven tienoille saakka. Anna täti muuttaa
-asumaan Helsinkiin Tammikuussa, Kaarlo tulee asumaan hänen luonaan ja
-alkaa uutta elämää. Verho vedetään menneiden yli ja kaikki kääntyy
-hyväksi.
-
-Syvä huokaus pääsi Ilmarin rinnasta hänen taittaissaan kokoon Liinan
-kirjettä, jossa jokainen rivi huokui uskoa, toivoa ja rakkautta.
-
-
-
-
-III.
-
-
-Aurinko oli jo korkealla taivaalla ja Nikolainkirkon tornin kello löi
-kymmenen kertaa. Eteläsatama lainehti vapaina jäistä; Esplanaadein
-vaahterat vihannoivat; kyyhkyset lentelivät parvissa; Toukokuun päivä
-oli yhtä kaunis kuin seitsemän vuotta sitte.
-
-Ilmari heräsi ja joi lasillisen kylmää vettä.
-
-Voi sinuas ... Helsinki!
-
-Hämeenlinnasta kirjoitti hän Kaarlolle ja puhui kirjeensä alussa
-ja lopussa kolmestasadasta markasta ynnä erotodistuksestaan. Ne
-olivat kiusallisen läheisessä yhteydessä toisiinsa, erotodistus ja
-velkakirja. Kaarlo kirjoitti isälleen ystävänsä erotodistuksesta
-ja sai rahat. Vuorokautta ennemmin rahoja ehti Ilmari Helsinkiin.
-Kaarlolla oli rehelliset aikeet ja hän tuli rahoineen
-postikonttorista suoraan Ilmarin luo, kuten tämä oli käskenytkin.
-Vaan Ilmari ei ollutkaan kotoolla ja Kaarlo läksi yksin hoitamaan
-asioita ja tapaamaan osakuntansa rahastonhoitajata. Alituisessa
-rahapulassa oleva maisteri Halmela sattui hänen tielleen, ennenkuin
-hän ehti matkansa perille ja esitteli, että pistäytyisivät kappeliin
-harkitsemaan ja miettimään Kaarlon asiata tarkemmin. Ennen eroamista
-jaettiin rahat kahteen yhtä suureen osaan ja Halmela lupasi
-kirjoittaa nimensä Ilmarin nimen sijaan.
-
-Höyrylaiva seisoi valmiina lähtemään Rääveliin ja Kaarlo
-sai vastustamattoman halun matkustaa kerran tervehtimään
-heimokansaa Suomenlahden toiselle puolelle. Viisitoista penniä oli
-huvimatkailijalla rahaa kukkarossa astuessaan laivasta Helsinkiin ja
-ne hän antoi ensimmäiselle rahattomalle vastaantulijalle, jolta sai
-tulta paperossiinsa.
-
-Halmelalta säästyi nimensä kirjoittamisen vaiva, syystä ett'ei häntä
-hyväksytty takaajaksi monihaaraisen vigileerauksensa tähden.
-
-Ilmarilla itsellään oli velkaa kirjoitettuna kokoarkkeihin ja
-kapeisin liuskoihin.
-
-Kotiin tulevaksi odotettiin häntä joka päivä, joka hetki.
-
-Ilmari sytytti paperossinsa ja käänsihe kyljelleen.
-
-"Voi sinuas ... Helsinki! Kymmenen kertaa voi!"
-
-Senpäiväinen U. Suometar oli tuolilla vesikarahviinin vieressä.
-Totuttuun tapaansa virui Ilmari vuoteellaan niin kauan, kuin
-lehti oli luettu. Tällä kertaa oli hän tyytymätöin siihenkin.
-Pääkirjoitusta ei hän uskaltanut alkaakaan, se kuin oli ylen pitkä,
-ikävä ja kuiva. Nimikin "Savon maanvaiva eli Kuopion läänin loiset"
-haukotutti häntä. Ulkomaan osasto oli kahta veikeämpi, sisältäen
-Yhdysvaltain kalastusriitoja, Abessinialaisten sotaretkiä ynnä
-muita jonninjoutavia ja väsyttäviä artikkeleja. Uutisosastossa
-upeilivat ja kilpailivat keskenään pituudessa Ukkosenilman
-kertomus ja Muinaismuisto-yhdistyksen vuosikokous. Ja jotta ei
-loppu eroaisi mitenkään mainehikkaasta alusta, niin päättyi
-tekstiosasto sylenpituisella kirjoituksella "nauriin viljelyksestä".
-Ei edes hävytöntä kaikenlaista löytynyt, ei Matin kirjettä, ei
-minkään pituista. Ilmoituksissa oli naimakuulutus ja nimenmuutos.
-Viimemainittu oli jotain. Erään tunnetuimman kynttilätehtaan asiamies
-Hämärä oli ottanut kuukausi sitten itselleen uuden nimen Koi, vaan
-kyllästyi siihen ja kuulutti nyt olevansa taas Hämärä. Arvokasta
-lukemista olisi lehden sisällys kyllä Vaaksajärven pappilassa myönsi
-Ilmari itsekseen, ja tarkkaavaisuutta ansaitsisivat yhtä hyvin
-Kuopion läänin loiset kuin nauriin viljelyskin, mutta Helsingissä,
-jossa jokaisella on vaan raha ja nautinto kiikarissaan tänään,
-huomenna ja aina, Helsingissä kaipaavat hermot vallan toista.
-
-Yleissilmäyksen hän sitte vielä teki lopusta alkuun ja sitä tehdessä
-sattuivat silmät pysähtymään puolenkorttelin pituiseen sähkösanomaan
-valtiollisissa uutisissa. Siinä lähetettiin tieto ympäri maailmaa,
-että Boulanger on nauranut Parisissa.
-
-"Eläköön Boulanger! Alas Grevy!" lausui Ilmari, sytytti sammuneen
-paperossinsa ja laski sanomalehden tuolille, katsottuaan vielä
-kurssin, joka oli laskeunut kaksi penniä ruplalta.
-
-"Jos nyt U. Suometar tahtoisi olla ajanmukainen ja merkillinen
-sanomalehti tai jos Kaarlo olisi sen toimittajana", puheli Ilmari
-itsekseen ja kääntyi seljälleen, niin alkaisi otsakirjoitus näin:
-
-"Hyvät Helsinkiläiset, liberaalit ja viikingit, vanhat ja uudet
-johtajat, nyt meille kaikille koittaa onnen ja riemun aika.
-Boulanger, näette, on nauranut ja hän on nauranut mielihyvissään.
-Mistä on Boulanger mielihyvissään? kysytte te. Meistä, rakkaat
-ystävät, on hän mielissään, sillä me Helsinkiläiset olemme Europan
-viisain kansa, niinkuin kohta näette kirjoituksestamme. Boulanger
-nauraa ja kurssi alenee. Tänään ei rupla maksa kahtakaan markkaa,
-tulevassa kuussa se ei maksa mitään. Silloin, ystäväiseni,
-kapusäkit selkään ja pankkeihin. Sillä sinä päivänä, jolloin
-ei rupla maksa mitään, sinä päivänä nousee Boulanger Ranskan
-ensimmäiseksi konsuliksi, diktaattoriksi, keisariksi ja alottaa
-kostosodan Saksaa vastaan. Ymmärrättekö nyt, hyvät ystävät, mitä
-Wenäjä silloin tekee? Kyllä, vastaatte te niinkuin pyssystä. Wenäjä
-marssii Konstantinopoliin, rupla maksaa taas neljättä markkaa ja me
-Helsinkiläiset olemme rikkaita miehiä ... ja Boulanger nauraa..."
-
-Naurettuaan sukkeluudelleen jatkoi hän:
-
-"Uutisiin sitte vavistuttavia kertomuksia Intian kuristajista,
-Irlannin kuutamomiehistä, spiritisteistä, oman maan kummitusjuttuja
-... niin ja lopuksi joku Guy de Maupassantin mieltä ylentävä kertomus
-uskottomasta perheenemännästä; sitte se olisi Helsinkiläisten
-hermoille terveellistä."
-
-Puheensa lopetettuaan nousi Ilmari ylös ja valmisti itsensä lähtemään
-rahanhakuun.
-
-"Tekisi melkein mieleni uskomaan", virkahti hän kuvastimeen
-katsoissaan, "että nautinto- ja rahatauti seisoo kuvattuna minunkin
-kasvoissani."
-
-Korkea otsa, kirkkaat silmät ja tahdokkaat kasvot torjuivat syytöksen
-kerrassaan kauas.
-
-"Ei sentään, ei koskaan", päätteli hän hymyillen. "Vaaksajärven väkeä
-minä sittenkin olen. Ja nyt yksi ainoa ponnistus ja sitte: hyvästi
-Helsinki! Ja hyvästi ijäksi!"
-
-Näin, sanoen läksi hän ulos ... Silfverlundilta rahaa lainaamaan.
-Tiellä valmisti hän puheensa ja opettelihe sen ulkoa. Hän päätti
-sanoa:
-
-"Kuules hopea veli! Minä olen satimessa, merrassa semmoisessa,
-ett'en pääse pois täältä Helsingistä, joll'et lainaa minulle
-kolmeasataa hopeata. Takasin Hirvelle näet tuon summan ja nyt en
-saa rehtorilta erotodistustani ennen, kuin velka on maksettu.
-Kotoolla odottavat minua, morsiameni odottaa, häät odottavat ja minä
-en pääse paikalta... Kollegan virka, jota haen, on mulla niinkuin
-hyppysissäni..."
-
-"No tunnenhan minä sinut", keskeyttäisi Silfverlund ja vetäisi kolme
-seteliä lompakostaan.
-
-Ja sillä se olisi tehty. Sitte rahat saatuaan panisi hän toisen
-äänen kelloon ja läksyttäisi Silfverlundia oikein kelpolailla siitä,
-kuin tämä nuorikkonsa kanssa tänäpänä ehtoolla lähtee ulkomaan
-kylpylaitoksiin huvittelemaan. Mikä ajattelemattomuus! Lähteä
-vieraisin maihin tiputtelemaan rahoja, kuin omassa maassa on kyllin
-ja valitsemisen varaan asti hyviä kylpylaitoksia käytettävänä ja
-luonnonihanuuksia katsottavana ... niin kyllä hän lukee pitkän
-epistolan ja antaa aika sarvesta, jotta kerrankin tietää saaneensa ja
-kastuneensa, se ajattelematon.
-
-"Onko herra Silfverlund kotoolla?" kysyi Ilmari hienosti puetulta ja
-nuorelta rouvasihmiseltä, joka hänet otti vastaan.
-
-"Ei", kuului lyhyt vastaus.
-
-Ilmari nolostui, antoi nimikorttinsa ja kumartihe lähtemään.
-
-"Feliks meni pankkiin; hän tulee kohta; olkaa hyvä ja odottakaa",
-lausui rouvasihminen huonolla suomenkielellä, luettuaan nimen.
-Hyvää tahtoa puhua selvästi ja kauniisti ei näkynyt puuttuvan, vaan
-ainoastaan taitoa.
-
-"Voin tavata hänet kadulla", lausui Ilmari, kumarsi uudelleen ja
-läksi.
-
-Nythän se käy kuin häissä. Kuin Silfverlund tulee häntä vastaan,
-niin tekee hän kokokäännöksen ja alottaa: "kuules hopeaveljyt..." Ja
-sopivampaan aikaan ei voi rahanhakija tulla, koska mies juuri tulee
-pankista.
-
-Kauan ei Ilmari tarvinnut odottaen kävellä edes takaisin kadun
-vierustalla, kuin jo näki Silfverlundin astelevan vastaansa. Puettuna
-uusimman kuosin mukaan, harmahtava "En tout cas" kädessä, otsakihara
-hatun alta näkyvissä, viiksien kärjet huolellisesti taivutettuina
-ongenkoukun muotoiseksi, käveli tämä keikarin askeleilla Ilmarille
-vastaan.
-
-He tervehtivät toisiaan ystävällisesti ja pysähtyivät
-kumpainenkin. Ilmari seisoissaan siinä herrasmiehen edessä turhistui
-mielessään mitättömäksi koulumestariksi, joka elää kollegana
-ja kuolee kollegana, tietämätönnä muusta maailman sulosta kuin
-neljännespalkoistansa ja oppikirjoista. Alottaminen ei käynytkään
-häneltä niin herkästi, kuin oli luullut, ja hän aikoi juuri tehdä
-edeltäkäsin mietityn käännöksensä, kuin Silfverlund veti taskustaan
-valkoisella paperilla ympäröidyn, lyhyen, silinterimäisen kappaleen,
-tähtäsi sillä Ilmarin vasempaan silmään ja kysyi:
-
-"Kruunuko vaiko klaava?"
-
-"Klaava", vastasi Ilmari tajuttomasti ja katsoi etäämmälle katua ja
-näki siellä Kaarlon tätinsä seuraamana astuvan lääkäri Fürstenbergin
-rappuja ylös.
-
-Silfverlund nyppäsi tällä aikaa tangon päästä paperin rikki.
-
-"En pikant karl", lausui hän, pisti tangon Ilmarin päällysnutun
-kauluksien väliin, ylimmäisen napin nojalle ja läksi pitemmittä
-puheitta eteenpäin.
-
-Rikkirevitystä päästä kiilsi kultaraha, kaksikymmenmarkkanen. Se
-puhui selvää kieltä: hän oli pelannut kruunua ja klaavaa ja voittanut.
-
-"Se vielä puuttui, peluri minusta vielä piti tehtämän. Voi sinuas,
-Helsinki! Sata kertaa voi!"
-
-Murrettuaan rikki voittamansa, luki Ilmari rahat; niitä oli
-viisikolmatta kappaletta, siis viissataa markkaa. Häviämisen
-mahdollisuus pyrki katkeroittamaan hänen jo ennestäänkin nurjaa
-mieltänsä. Jos olisi hävinnyt, niin millä olisi maksanut? Millä...?
-
-Mutta samassa muistui mieleen koti, Saima, häät ja ne karkoittivat
-karvaat ajatukset.
-
-"Täällä täytyy olla niinkuin oletetaan. Joka penni pitää
-Silfverlundin saaman takaisin. Lahjoittakoon ne johonkuhun
-yleishyödylliseen hankkeesen, joll'ei tahdo itse pitää. Pääasia on,
-että minä maksan ne ja jok'ikisen pennin."
-
-Kello tavoitteli yhtä Ilmarin palatessa asuntoonsa, Velka oli
-maksettu ja erotodistus oli taskussa.
-
-Postissa oli tullut kirje Saimalta ja Ainolta yhteisesti.
-
-Aino ilmoitti kevätlukukauden loppuneen jo toissa päivänä, syystä
-kuin muutama oppilas sairastui tuhkarokkoon; tapaus oli toivottava
-(?) kaksinkertaisten häiden vuoksi, joiden valmistukseen ei aikaa
-sittekään tule olemaan liikaa. Toissa päivänä, jolloin hän otti eron
-opettajatoimestaan, selvisi vanha arvoitus pitäjässä, se nimittäin,
-miksi talonisäntä kävi seminarin lävitse, palveli asevelvollisuutensa
-vapaaehtoisena ja kävi vielä Mustialan maanviljelys-opistossa. Hän,
-sulhasensa ja Saima toivovat häihinsä Jukolan pasuunan jäseniä niin
-paljon, että vihkivirsi ja messut saadaan lauletuksi sekaköörillä
-neliäänisesti. Isä ja äiti ihmettelevät miksi Ilmari viipyy niin
-kauan Helsingissä.
-
-"Tärkein uutinen", kirjoitti Saima, "on Ainon eroaminen
-opettajavirasta. Nythän pääsevät yllyttelijästä. Ja arvaatko,
-Aino kuin uskalsi vielä hyvästeiksi agiteerata. Maantieteen
-tutkinnossa toissa päivänä antoi hän oppilaiden kuorossa vastata
-kaksi ensimmäistä kysymystä: Missä maassa me asumme?... Me
-asumme _Suomenmaassa_... Mitä kansaa me olemme?... Me olemme
-_Suomalaisia_... Olisit nähnyt miinejä, joita näkyi noblessein
-naamoilla. Posessionaatti Morgensen katsoi itsensä velvoitetuksi
-huomauttamaan vieressään istuvalle rovastille: Der ha vi det nu
-åter. Anstår det icke eder som prest, fridens man och ordförande
-i skoldirektionen, att vidtaga åtgärder... Mot sanningen, ja, jag
-tackar, keskeytti rovasti... Kesken kaikkea! Näin unia Sinusta. Olit
-lähtevinäsi Kaarlon kanssa komealla höyrylaivalla Kaliforniaan,
-tuomaan sieltä suuren suurta kultalohkaretta; Kaarlo oli masinistina
-ja Sinä kaptenina. Et ottanut minua mukaasi, vaikka itkin ja rukoilin
-Eteläsataman laiturilla; Juhani Ahon Rautatien vaan lykkäsit käteeni.
-Kulta merkitsee minun unissani pahaa. Sinulla on ollut ikävyyksiä,
-ihan varmaan... Täällä ikävöitsee Sinua kaikkein enin oma Saimasi."
-
-P. S. n:o 1. "Nyt kuin Aino on täällä ja vapaana, niin kävelemme joka
-päivä junakyytien ajoissa Sinua vastaan Vanhainpiikain mäelle."
-
-P. S. n:o 2. "Vaikea on minun uskoa että näin saan Sinut, että kaikki
-menee tämmöisessä autuaallisessa riemussa. Eivätkä maanjäristykset,
-ruttotaudit ja sodat ehtisikään hävittämään ja autioksi tekemään...
-Jo sekaantuu vähäinen järkeni; riennän järkevän Ainon luo, hän on
-arvatenkin saanut arkkinsa valmiiksi ja odottaa..."
-
-Luettuaan kirjeen loppuun otti Ilmari vasemmalla jalallaan lyhyen
-askeleen eteenpäin, kuten Kaarlo oli sanonut tanssikoulussa
-opetetuksi naisia suudellessa tekemään, ja painoi Saiman nimelle
-viisi suukkosta, kirjainten luvun mukaan.
-
-Päivällisen syötyään läksi hän valituimmille tuttavillensa sanomaan
-hyvästi. Vierailut menivät pikaan kuin piti vielä ehtimän sinne
-ja sinne, sen ja sen luokse. Viiden tienoissa Ilmari toistamiseen
-sinä päivänä astui kotiinsa, aikoen levähtää hetken ja vasta sitte
-illemmalla mennä tapaamaan Kaarloa ja tarjoomaan tälle lämpöisen
-seksan ja pullon Marsalaa erojaisiksi. Aamulla sitte junaan ja
-Helsinki ... hyvästi.
-
-Mutta kuin avasi oven, niin seisoikin hänen edessään Kaarlo tuskan ja
-toivottomuuden valtaamana.
-
-Ilmari koetti näyttää haaksirikkoiselle iloista muotoa ja virkkoi
-lempeän leikillisesti:
-
-"No Herran nimeen, mitä nyt on tapahtunut? Tuletko mies tuomarin
-tutkinnoilta?"
-
-"Niin, mitäkö on tapahtunut?" toisti Kaarlo ja haravoi epätoivoisen
-ja tyytymättömän näköisenä tukkaansa. "Minä olen onneton ja minun
-täytyy jättää Helsinki."
-
-"Siinäkö kaikki?"
-
-"Minun täytyy jättää Helsinki ja minä olen onneton", jatkoi Kaarlo,
-ottamatta huomioon Ilmarin ivallista muistutusta. "Isältäni
-tuli kirje tänäpänä, ja kirjeessä seisoi käsky, ankara käsky,
-viivyttelemättä, heti huomenna matkaamaan kotiin. Ja minun täytyy
-lähteä ja jättää Helsinki."
-
-Ilmari istui tuolille pöydän eteen ja tarjosi paperossin Kaarlolle,
-jota tämä ei muistanut polttaa, kiihtynein mielin ja kiivain askelin
-kävellessään edes takaisin.
-
-"Sinun ei olisi koskaan pitänyt tuleman tänne", vakuutti Ilmari
-ystävällisellä äänellä onnettomalle. "Helsinki oli sinun
-onnettomuutesi ja huono ylioppilas-elämä täällä. Olisit totellut
-minua ajoissa, niin..."
-
-"Mitä minä onneton nyt teen itse kanssani?"
-
-Kaarlon epätoivoisella äänellä lausuttuun kysymykseen ei Ilmarin
-ollut helppo vastata. Hänen kävi sääli sydämmensä sisimpään. Kaarlo
-oli niin surkean näköinen, että Ilmari koetti viimeiseen tippaan asti
-näyttää iloiselta ja saada ystäväänsä katsomaan asiaa valoisemmalta
-puolelta.
-
-"Vai lähdet sinäkin kotiisi huomenna", lausui hän keveällä äänellä,
-ikäänkuin viettelisi vastahakoista lasta.
-
-"Minä lähden myös aamulla yhdeksän junassa. Yhdessä sitte menemme".
-
-Kaarlo rupesi tarkkaavaiseksi. "Entä velka?" kysyi hän ja pysähtyi
-Ilmarin eteen.
-
-"On maksettu".
-
-"Millä?"
-
-"Rahalla tietysti."
-
-"Miten ne sait ja keneltä ne sait?"
-
-"Voitin Silfverlundilta."
-
-"Nyt valehtelit."
-
-"Ei ole tapani", vakuutti Ilmari.
-
-Kaarlo tuli yhä uteliaammaksi.
-
-"Missä pelasitte?" kysyi hän viehkeästi.
-
-"Unioninkadulla."
-
-"Oletkos hullu?"
-
-"En."
-
-"No pidätkö sitte minua hulluna?"
-
-"En liioin sitäkään."
-
-Kaarlo unhotti surunsa ja uskoi.
-
-"Landsknihtiäkö löitte, vaiko...?"
-
-"Ei kuin kruunua ja klaavaa."
-
-"Peijakas. Ja voitit."
-
-"Voitin niin."
-
-"Paljokin?"
-
-"Viisisataa."
-
-"Viisisataa, voi..." Kaarlo etsi jotakin sopivaa ihmettelysanaa
-varastostansa ja mittasi pariin kertaan kamarin lattian, seisattui
-sitte Ilmarin eteen ja lausui paremman puutteessa: "Voi sudenkajakka
-itseäsi!"
-
-Pitemmälle, ei Ilmari häntä kiusannut, vaan kertoi tapauksen juuriaan
-myöten. Moisella verrattomalla kohtauksella olisi Kaarlo elänyt isot
-ajat ja ajanut sillä huolet Viron vesille, vaan nyt johti keskustelu
-yhä varjokkaampiin lehtiin.
-
-"Ja silloin menit sinä tätisi kanssa lääkäri Fürstenbergin rappuja
-ylös", lausui Ilmari, jouduttuaan kertomuksensa ydinkohtaan. "Mitä
-asiaa teillä sinne oli?"
-
-"Se on hirveätä, se on kamalata..."
-
-"Jätä laulut ja anna tulla."
-
-"Minussa on ... viinahulluuden oireita."
-
-Ähkäen ja puhkaen sai Kaarlo lausuneeksi karvaan totuuden.
-
-"Etkä sittekään tahtoisi lähteä täältä."
-
-"En, en millään ehdolla," vastasi Kaarlo, heittihe sohvalle
-pitkäkseen, voihkaili ja piehtaroi siinä. "Tiedätkö, miltä tämä
-aiottu lähtö tuntuu? Tiedätkö, miltä tuntuu lähteä kotiin, josta
-kerran on lähdetty kultapilvissä ... haa ... haaskalle ja rapakkoihin
-rypemään. Vaan, mistäpä sinä tietäisit?"
-
-Hänen voihkiessaan ja käännellessään pistihe kiiltävä revolverin suu
-lakkarista näkyville.
-
-"Tämän sinä annat minulle", lausui Ilmari, ja otti surma-aseen
-käteensä.
-
-"Ota se", myönsi Kaarlo. "Junan alle kuoleminen", lisäsi hän sitte ja
-käänsi kasvonsa seinään päin, "lienee yhtä pikainen ja lyhyt".
-
-"Kaarlo, älä laske niin hirveätä leikkiä noin kevytmielisesti."
-
-"Jos jään elämään, niin on se sinun ansiosi, Ilmari. Sinä olet
-koittanut pelastaa minua alkutiestä saakka, onnistumatta. Soisin,
-oi kuinka mielelläni soisin, että onnistuisit tällä viimeisellä
-silmänräpäyksellä. Jos elän kahta päivää vanhemmaksi, niin jään
-elämään. Kahden päivän kuluttua on esirippu vedetty 'Tuhlaajapojan
-kotiintulon' eteen. Liina-vene odottaa minua Lahdessa ja sillä lasken
-kotini rantaan. Maa polttaa jalkaini alla, sieluani polttaa, sillä
-muutamassa sekunnissa rutistaa seitsemän vuoden synnit ja rikokset
-omaatuntoani yhtä aikaa, niinä sekunteina, jolloin avaan oven ja
-polvistun isäni eteen."
-
-Ilmarin otsa kirkastui.
-
-"Kuule, Ilmari! Ne sekunnit ovat kovat. Toisin hetkin en uskalla
-ajatellakaan niiden elämistä."
-
-"Liinan tähden sinun täytyy elää ne. Koska olet saanut häneltä
-viimeiseksi kirjeen?"
-
-"Eilen."
-
-"Ja mitä hän kirjoittaa?"
-
-"En ole avannut Liinan kirjeitä ... kahteen vuoteen."
-
-"Oih sinuas!"
-
-Kaarlo itki.
-
-"Ole nyt mies," lohdutteli Ilmari. "Ethän sinä ole muille pahaa
-tehnyt kuin omalle itsellesi. Itsehän kärsitkin..."
-
-"Mutta Liina, Liina... Hän ei anna anteeksi enää, eikä hänen saa
-antaa... Oi ... voi..."
-
-"Kellosi?" uteli Ilmari, päästettyään Kaarlon takin liepeet auki.
-
-"Pantissa."
-
-Pahempi epäluulo heräsi Ilmarissa. Hän tarttui Kaarlon vasempaan
-käteen. Kihlasormus oli poissa.
-
-"Sekin ... niinkö?"
-
-"Niin."
-
-"Ja samassa paikassako molemmat?"
-
-"Niin."
-
-"Kuinkas sinä Liinan sormusta...? Voi sinuas... Helsinki! Tuhat
-kertaa voi!"
-
-Kaarlo häpesi huonouttansa.
-
-"Minä en ansaitse osanottavaisuuttasi," lausui hän surullisesti.
-
-Ilmari rupesi laskemaan rahojansa. Monta ovea oli hän aikonut avata
-ennen lähtöänsä. Saimalle olisi hän ostanut Vegashaalin ja Langletin:
-"Perheen emännille", isälleen uuden nuuskarasian, äidilleen Funcken
-uusimman teoksen, Ainalle Suomi-vihot, sekä "talonpojalle" ja
-itselleen uusimpaa suomalaista kaunokirjallisuutta, mutta nyt,
-Kaarlon kultakello, jonka isältään sai rippikoulu-lahjaksi, ja Liinan
-sormus, ne olivat lunastettavat kaiken mokomin.
-
-"Ylös, pesemään kasvosi", komensi hän Kaarloa, luettuaan rahansa,
-"niin menemme lunastamaan ne heti."
-
-"Yksi asia ennen: Sano, Ilmari olisinko minä yhtään parempi, jos
-minulla olisi ollut äiti ja sisar, tahi vain toinenkin."
-
-"Olisit, ihan varmaan olisit", vastasi Ilmari empimättä ja
-sydämmellisesti.
-
-Pian olivat ystävykset panttilainaajan juutalaisen vaatepuodissa.
-
-"Ei tämä ole se sormus, jonka panttasin", lausui Kaarlo katsellessaan
-kulunutta ja ala-arvoista sormusta, jonka juutalainen hänelle antoi.
-Kaarlon sormus oli paksumpi ja parempaa kultaa.
-
-"Ooja", vastasi hävytön juutalainen, "sama on. Katso nimitemppeli ja
-kaikki on sama. Ette muista, olitte niin..."
-
-Sormukseen oli todellakin piirretty Liinan nimen alkukirjaimet
-petoksen onnistumisen vuoksi.
-
-Ilmari ei tärttänyt enempää, vaan purki Helsinkiläisvihansa
-Israelilaiseen.
-
-"Uskallatko sinä senkin ryökäle väittää, että tuo on sama sormus,
-kuin olet ottanut tältä herralta pantiksi", ärjäsi hän ja ravisti
-juutalaista kauluksesta.
-
-"Sama on, sama on. Mitäs hätäilette?"
-
-Ilmari hyppäsi kadulle hakemaan poliisia.
-
-Juutalainen otti sormuksen Kaarlolta, katseli ja pyöritteli sitä
-sormissaan ja antoi sen sitte takaisin virkkaen:
-
-"Sama on, katso nyt. Mitäs hätäilette?"
-
-Kaarlo katsoi sormusta. Se oli oikea. Vaihtaminen oli käynyt niinkuin
-silmänkääntäjältä ainakin.
-
-Kellon ja sormuksen otti Ilmari talteensa, palattuaan poliisin
-kanssa. Yht'äkkiä rupesi juutalainen kiroilemaan, sylkemään ja
-huutamaan vimmatusti:
-
-"Huut ulos, huut ulos!"
-
-Kaarlo oli taasenkin ylioppilas ja veitikka ja näytti juutalaiselle
-palkinnoksi hänkin tempun tekemällä päällysnuttunsa kulmasta
-siankorvan ja letkuttelemalla sitä raivostuneelle juutalaiselle ja
-ääntelemällä öh, öh, öh.
-
-"Tule jo," lausui Ilmari, naurettuaan kylliksensä ja veti Kaarlon
-ulos.
-
-"Ollaan vielä ylioppilaita tänä iltana," virkkoi Kaarlo.
-
-"Ja kaiken edestä", lisäsi Ilmari.
-
-Anna tädille poikkesivat ilmoittamaan huomisen lähtönsä ja ottamaan
-häneltä jäähyväistit. Häneltä Kaarlo myöskin sai matkarahat. Kapsäkin
-lupasi täti tuoda asemalle aamulla, kuultuaan, että Kaarlo jää yöksi
-Ilmarin luo. Täti jäi seisomaan keskelle lattiaa kuin he lähtivät
-käsikädessä. Kaarlo tuntui horjuvan askeleissaan, mutta pian käynti
-vakaantui ja hän tervehti vastaantulijoita naistuttavia kohteliaasti
-ja keveällä iloisuudella niinkuin ainakin kavaljeeri, joka tietää
-miellyttävänsä.
-
-Illan viettivät ystävykset kahdenkesken, yhtymättä
-ylioppilastuttaviin, joita oli kosolta liikkeellä. Kaarlo pysyi
-hilpeänä ja iloisena, eikä päihtynyt, vaikka tyhjensi lasin toisensa
-jälkeen. Kappelin pyöreässä huoneessa he viimeiseksi istuivat ja
-Kaarlo jutteli paraillaan jotain rakkauskepposta kuin musiikki alkoi
-puhaltaa "Kerjäläis-Ylioppilasta". Vanhat muistot heräsivät ja
-Toukokuunpäivä, seitsemän vuotta sitte, astui elävänä hänen eteensä.
-Kaarlo taukosi äkkiä kertomasta.
-
-Viimeinen päivä ylioppilaana oli eletty iltaan.
-
-"Minä en enää ole juonut muuta kuin unhotusta varten", lausui Kaarlo
-murtunein mielin, kuin Toukokuun kauniina yönä käsitysten astelivat
-Esplanaadikatua.
-
-Ilmari nukkui niinkuin veteen vuoteelle heittäydyttyään, vaan Kaarlo
-ei saanut unta rahtuakaan. Rauhattomana käveli hän ja poltteli
-paperossit loppuun, koetti taas nukkua sohvalle, jossa tyyny oli
-päänaluisenaan, vaan minuutin, kahden päästä hypähti hänen ruumiinsa,
-niinkuin sähköiskun saanut.
-
-Kello viisi puki hän ylleen ja lähti ulos kaupungille, viipyi
-hetkisen Nikolainkirkon rappusilla katsellen heräävää Helsinkiä
-ynnä tyyntä Eteläsatamaa, jonka aamuauringon säteet kultasivat:
-Kauppatorin kautta kiersi hän kotiin takaisin ja herätti Ilmarin
-puolikahdeksan vaiheilla, sanoen:
-
-"Nouse jo ylös. Muistatko mitä Topelius lausuu semmoisesta
-herrasväestä, joka tämmöisenä ihanana kevätaamuna...?"
-
-"Muistan, muistan", vastasi Ilmari ja nousi istualle. Sitte
-hän riisui kehykset ja koristeet Kaarlon puheesta lisäämällä:
-"Tarkoitat kai, että päätäsi pakottaa ja että nyt olisi aika lähteä
-Villensaunaan aamukahville ja aamutärähdyksille."
-
-Kaarlo nauroi.
-
-"Kyllä se suomennettuna niin kuuluu," myönsi hän.
-
-"Voisit tarjota hai'ut."
-
-"Ei ole."
-
-"Jäihän niitä..."
-
-"Minulla oli pitkä yö ja poltin ne kaikki. Olen nähnyt tänä aamuna jo
-sataman, kauppatorin ja..."
-
-"Vai oli sulla pitkä yö. Nouskaamme sitte."
-
-"Ja lähtekäämme täältä."
-
-Kaarlo oli hajamielinen ja mitä ristiriitaisimpien tunteiden vallassa.
-
-"Pääni on sekaisin kuin Haminan kaupunki", virkkoi hän täyttäissään
-Ilmarin kapsäkkiä pienillä tavaroilla.
-
-Ilmarin ajatukset olivat kaukana Vaaksajärven tienoilla, joten ei
-hän tullut huomanneeksi taistelua, joka riehui hänen ystävänsä
-rinnassa ja joka aivan odottamatta syöksähti näkyville. Kello
-puoliyhdeksän astelivat he asemalle ja silloin pysähtyi Kaarlo äkkiä
-Rautatientorilla, hellitti kapsäkin kantimesta ja virkkoi kolkolla
-äänellä:
-
-"Ei, minä en lähde kotiin, en..."
-
-Helsingin elämä oli täydessä vilkkaudessa; Toukokuun aurinko yhdessä
-haalean etelätuulen kanssa lumosi sen himoittavaksi. Kuorma-ajuri
-arkitamineissaan näyttihe yhtä onnelliselta kuin herrasmies
-uuden uutukaisessa puvussaan, jalanastuja päiväpalkkalainen yhtä
-tyytyväiseltä kuin mukavuuksien nauttija vaunuissaan. Olemassa olo
-näytti elämänpuun hedelmältä, josta jokainen kilvan tahtoi saada
-itselleen suurimman osan. Hetki oli omiansa herättämään oman tuvan,
-oman luvan toiveita raukimmankin rinnassa.
-
-"Ei, minä en lähde kotiin", toisti Kaarlo. "Minä olen tuuminnut ja
-pohtinut asiata koko yön. Isäni jyrkkä käsky merkitsee samaa kuin
-olisi hän sanonut: Minä olen vararikon partaalla, minä olen köyhtynyt
-mies..."
-
-"Sitä suurempi syy sinulla on mennä kotiisi jakamaan yhdessä
-kovanonnen päivät isäsi kanssa", sai hämmästynyt Ilmari vihdoin
-lausutuksi.
-
-"Isä konkurssitilassa ja poika hunttioimena... Ei, minä en lähde
-kotiin. Minun rangaistukseni on suurempi kuin..."
-
-"Minne sitte menisit? Tätisihän muuttaa tällä viikolla."
-
-"Minä menen vaikka minne, menen vaikka Sörnääsiin; tottahan
-kameraalitutkinnon suorittanut ylioppilas voi leipänsä ansaita. Anna
-tänne kello ja sormus, sillä minä en..."
-
-Ilmarin kärsivällisyys loppui.
-
-"Mene sitte," lausui hän vihaisella äänellä, "vaan kelloa ja sormusta
-en anna, sillä ensimmäiseksi työksesi juot ne ja sitte..."
-
-"Ja sitte?"
-
-"Majaudut Antipoffiin."
-
-"Hyvästi, hyvä herra! Kuin joudut Helsingissä käymään, niin älä
-unhota pistäytyä Antipoffissa."
-
-Kaarlo läksi.
-
-Ilmari katsoi hänen jälkeensä, katsoi ja katui silmänräpäyksessä
-vihastumistaan. Nytkö vasta, viho viimeisellä hetkelläkö raukeaisivat
-kaikki hänen ponnistuksensa?
-
-Hän jätti kapsäkkinsä torille ja kiiruhti ystävänsä jälkeen.
-
-"Kaarlo, erkanemmeko näin?" virkkoi Ilmari puoleksi rukoilevalla
-äänellä ja asettui ystävänsä tielle.
-
-Kaarlo ei katsonut häntä silmiin.
-
-"Kaarlo älä mene; tottele nyt minua."
-
-"Kello ja sormus."
-
-"Ne saat paikalla. Vaan kuule nyt ensin minua. Isäsi kutsuu nyt
-sinua kotiin, kutsuminen on sama kuin anteeksianto. Ajattele nyt
-edes vähäsen, ennenkuin hylkäät kutsunnan, ennenkuin käännät selkäsi
-isällesi, ennenkuin menet kohti turmiotasi. Älä pahastu kuin sanon,
-ett'et kykene muuhun kuin naisien mielistelemiseen ja rahojen
-tuhlaamiseen. Uskon kyllä, että sinulla nyt on vakaa ja kaunis
-aikomus elää kättesi työllä, vaan ensimmäisessä vastoinkäymisessä
-menee aikomuksesi pirstaleiksi. Täällä Helsingissä tarvitsee ihminen
-yhdeksänkymmentä yhdeksän prosenttia käytännöllisyyttä, täällä ei
-eletä mielenjaloudella. Jos tänne jäät, niin perikatoon ja kurjuuteen
-mielit. Kurjuuteesi totut pian, lohduttelemaan kuin pystyt itseäsi
-kruunupäiden ja suurten henkilöiden vaipumisella. Jos ei isäsi
-kaksinkertaisesta surustaan kuole ja jos sinä kerran palajat kotiisi,
-niin, kuule nyt ja usko minua, sinä tulet pimeänä ja kuuttomana yönä,
-repaleisena ja kalpeana..."
-
-Halmela ja mustaverinen ylioppilas, jonka kerran ennen olemme
-nähneet, ajoivat samassa kauempana ravintolaan päin. He pidättivät
-hevoisensa ystävyksien kohdalle, huitoivat ja viittoilivat käsillään
-Kaarloa tulemaan mukaan.
-
-"Kuule nyt, Kaarlo, minua ja tottele nyt..."
-
-Ilmari voitti.
-
-"Pahahenkikö minua riivaa?" lausui Kaarlo puoleksi kiukkuisella
-äänellä ja katsoi ystäväänsä silmiin. "Pahahenki... Tekee melkein
-mieleni uskomaan, että olen luotu hampuusiksi ja määrätty elämään
-loassa ja saastassa. Ilmari, veljeni, ystäväni, kiitos sinulle. En
-ansaitsisi tuommoista veljeä kuin sinä olet. Menkäämme jo. Tätini
-tulee tuolta..."
-
-He läksivät asemalle. Siellä virkkoi Kaarlo:
-
-"Halmela suoritti eilen lakitieteen kandidaattitutkinnon, antoi
-tänään Helmille rukkaset ja huomenna julaistaan hänen kihlauksensa
-kymmentä kertaa rikkaamman tytön kanssa kuin..."
-
-"Ja Helmi?"
-
-"Saa rahansa ja sormuksensa takaisin."
-
-Matkalla huvittelivat kumpikin omalla tavallaan. Kaarlo tahtoi
-naisten vaunuun ja siellä ei ollut kuin yksi ainoa penkki tyhjänä
-matkustajista, sillekin oli nostettu pitkulainen koppa. Vastapäätä
-istui lihava talonemäntä hienokaiseen ja rimssuiseen pukuun puetun
-tyttärensä kera. Kuin ystävykset tulivat heidän kohdalleen, niin
-teki Kaarlon valkoinen lakki vaikutuksensa ja koppa siirtyi pois
-kunniasijaltaan. Kursailematta alotti Kaarlo keskustelun avaamalla
-vaunun akkunan ja kysymällä, saisiko hän polttaa ulos. Pyyntöön
-suostuttiin.
-
-Ilmari läksi ulos jättäen Kaarlon juttuamaan heidän kanssaan.
-Kaisaniemi rupesi jo jäämään ja katoamaan.
-
-"Hyvästi nyt vaan, Helsinki," mutisi Ilmari ja kosketti oikean käden
-peukalolla nenänsä päätä. "Ei nyt muuta kuin morjens vaan, Helsinki.
-Sinä päivänä nousee aurinko lännestä ja laskee itään, kuin tapaamme
-toisemme, Helsinki."
-
-Vasemman käden peukalo liittyi oikean pikkusormeen ja hyvästijättelyä
-jatkui:
-
-"Pehmein palvelijasi nyt vaan, Helsinki. Nyt mennään hurautetaan
-vaan, etkä sinä, Helsinki, voi mitään. Paneppas nyt puntti eteemme,
-heitäppäs nyt silmukka kaulaamme, -- Helsinki."
-
-Ilmari nauroi vahingon-iloista naurua. "Hyvästi, hyvästi, Helsinki.
-Voi hyvin!" Konduktööri, joka samassa tuli pilettiä pyytämään,
-ajatteli miljoonaa ja Lappviikkiä, vuorottain ja häilyvästi
-kumpaistakin.
-
-Kaarlo tutustui sill'aikaa talonemäntään ja tyttäreen. He
-matkustivat kotiinsa Länsisuomeen, Harakkalan rustholliin. Neidin
-veli kävi Helsingin alkeisopistoa ja he olivat tehneet huvimatkan
-pääkaupunkiin. Laivalla olivat tulleet, vaan mamma sairastui
-meritautiin, jonka tähden nyt ajoivat junalla. Helsingissä oli ollut
-hauskaa, niin paljon ylioppilaita ja sirkuksia, että oikeen. He
-kehoittivat Kaarloa tulemaan runonkeruulle sinne Turun puoleen ja
-antoivat vihjauksen, että Harakkalassa on uhkea vierastenpytinki,
-lavea näköala joka puolelle.
-
-Kaarlo määritteli sen tarkemmin keskeyttämällä:
-
-"Toivottavasti nisupeltoja ja tuulimyllyjä silmänkantama."
-
-"Niin, vallan paljo", varmensi neiti.
-
-Pientä ja iloista ikävyyttä kertoi neiti parhaillaan, kuin Ilmari
-tuli vaunuun ja istui Kaarlon viereen. Veli hommasi siskolleen
-serenaadin. Ensiksikin laulajat erehtyivät akkunasta ja lauloivat
-sipuliryssälle, joka asui viereisessä huoneessa: "Miks' kaukana
-niin olet?" Mamma käski hänen ottamaan valkeata ja sitte laulajat
-hoksasivat. Mutta sitte homahtikin kartiini tuleen ja mamma kiljahti
-ja laulajat joutuivat pois tahdista. Ja se oli niin ikävää.
-
-"Ikävää niin", puuttui Kaarlo puheesen. "Mutta, kasvatetaanko siellä
-Harakkalassa puhvelihärkiä?"
-
-"Ei."
-
-"Hyvä juttu."
-
-"Puskevatko ne?"
-
-"Puskevatko? Siihen ne ovatkin koko hirmuja."
-
-"Uijui. Puskevatko ne teitä?"
-
-"Niin nähkääs, ne ahdistavat minua unissani."
-
-"Kuuletteko, mamma? Puhveli härjät..."
-
-"Kuin vaan menen luennoille, niin oitis on lauma perässäni. Viime
-yönäkin ajoivat minua takaa Senaatintorille asti."
-
-"Uijui."
-
-"Ja silloin en pääse juoksemaan, enkä saa huudetuksi vosikkaa, ja se
-on niin vietävän ikävää."
-
-Neidin äiti otti sitte sananvuoron ja alkoi kertomaan, mitenkä
-hän moniaita vuosia sitte paransi Harakkalan isännän jokseenkin
-samanlaisesta taudista keittämällä voidetta seitsemästä eri lajista:
-kyntysenrasvasta, ketunleivistä...
-
-Ilmari ei sietänyt kuunnella loppuun, vaan läksi ulos, nojasi
-laitakankeen ja nauroi niin, että sydänalaansa piteli. Ohimenevä
-konduktööri, joka näki hänet nauruun pakahtumaisillaan, ajatteli
-tällä erällä ainoastaan ja varmasti Lappviikiä.
-
-"Et tee oikein", torui Ilmari Kaarloa, joka kotvasen kuluttua tuli
-ulos, "kuin tuollalailla huvittelet toisten maksolla."
-
-"Matkalla pitää olla hupaista," vastasi tämä, "ja siitä minä viisi,
-kuka huvit kustantaa."
-
-"Ett'et nyt jäisi heistä mokomaan yksipuoliseen ja väärään
-käsitykseen, niin anna minun aloittaa keskustelu heidän kanssaan,
-niin saat kuin saatkin kuulla, että voimme puhua järkeviäkin."
-
-"Enhän minä sitä ole väittänyt, enkä siitä lähde kaksintaisteluun.
-Puhele vaan. Voit alottaa esim. siitä, kuinka ilmanala Auran
-rannoilla on ihmeellisen sopiva keuhkotautisille hiehoille aiottua
-parannuslaitosta varten. Vaan ... anna kelloni ja sormukseni,
-etteivät unhotu."
-
-Ilmarin hyvät aikeet turmeli Kaarlon kihlasormus. Neiti kätki
-kasvonsa mammansa olan taakse, kuin ystävykset, Kaarlo edellä,
-tulivat hänen lähelleen.
-
-"Voitteko pahoin?" tiedusteli Ilmari.
-
-"Äkkinäinen hampaansärky vaivaa Ainaa ajoittain," vastasi
-äiti tyttärensä edestä, nosti kopan penkille, kaivoi sieltä
-hokmanni-pullon käsiinsä, josta tipahutteli nenäliinansa kolkkaan
-moniaan tipan ja kääntyi sitte tyttärensä puoleen.
-
-Kaarlo ja Ilmari seisoivat siinä heidän edessään hetkisen, mutta
-pitkulaista koppaa ei enää nostettukaan pois paikaltaan. Kaarlo
-yritti ryhtyä toimiin kopan suhteen, vaan Ilmari ehti vetää hänet
-sivulle ja sitte kanssaan ulos.
-
-Juna pysähtyi minuutiksi ja erojaishetki löi. Kaarlon käsi oli
-Ilmarin kädessä. Silmät eivät rävähtäneet. Aika riensi linnun
-siivillä ja juna vihelti. "Hyvästi, Kaarlo!"
-
-"Hyvästi, Ilmari."
-
-"Hyvästi!"
-
-"Hyvästi!"
-
-Ilmari jäi seisomaan aseman kivisillalle. Juna poistui kauemmaksi
-savuineen, savun vieressä seisoi Kaarlo pyörittäen valkoista
-lakkiansa. Ilmari kuuli hänen lausuvan hyvästi vielä sittekin, kuin
-enää vaan epäselvästi näkyivät juna ja savu.
-
-Kuin ne tykkönään katosivat näkyvistä, astui Vanhainpiikain mäki
-elävänä Kaarlon eteen ja hän sai polttavan kiireen hevosta hakemaan
-ja eteenpäin rientämään. Neljättä peninkulmaa oli sinne matkaa ja
-niin mäkistä kaupanpäällisiksi, että jyrkkä otti kuin toinen jätti.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Liina ja Kaarlo tulivat kaksinkertaisiin häihin Vaaksajärven
-pappilaan. Ensinmainittu ei ollut vielä silloin päättänyt sinne eikä
-tänne ja kihlasormus oli viimemainitun sormessa.
-
-Häittensä jälkeen läksi Ilmari opettajaksi erääsen maamme pienoiseen
-sisäkaupunkiin.
-
-Sinne sai hän kirjeen Kaarlolta. Kuin tämän isä teki konkurssin,
-niin teki Liinakin päätöksensä ja määräsi hääpäivän. Tyynejärvi sai
-jälleen nähdä vanhat vieraansa ja sen rannoilla oli silloin yhtä
-iloista elämää kuin kahdeksan vuotta sitte.
-
-Kaarlon isä teki kunniallisen vararikon. Maatila jäi pientä velkaa
-vastaan hänen omakseen ja hän rupesi palvelemaan isännöitsijänä
-jälleen. Kaarlosta tuli talonisäntä, lautamies ja mylläri.
-
-Ilmari palveli ensin kollegana ja pääsi sitte lyseon lehtoriksi.
-Rovastin kuoltua huusivat pitäjäläiset vanhan kappalaisensa
-harvinaisella yksimielisyydellä kirkkoherrakseen.
-
-Talonemännästä tuli valtiopäivämiehen rouva.
-
-"Tuskin meistä tuleekaan," kirjoitti Ilmari Kaarlolle.
-
-Halmela rikastui uuden morsiamensa kautta Muun muassa tuli hänestä
-viinatehtaan isäntä. Viinatehdas paloi ja Halmelata syytettiin
-murhapoltosta. Hän pelastui lain kourista taidollaan, etevillä
-asianajajilla eikä häntä voitu vangita, vaan ympäri avaran
-Suomenmaan, missä vaan sanomalehtiä luettiin, hänen viallisuuttaan
-uskottiin ja nimeänsä morkattiin.
-
-Ilmaria, ahkerata säveltäjätä, ynnä hänen perhettänsä pyysi Kaarlo
-tulemaan luoksensa Keski-Suomeen ja viettämään siellä yhden kesäloman.
-
-"Tule meille", kirjoitti hän, "myllärin kotiin, ensi kesäksi. Täällä
-jaksamme hyvin, ja ilo ei ole harvinainen vieras meillä. Näet kuinka
-peltoni kasvavat hyvin ja myllyni käy ahkeraan; renkini laulaa Sulle
-kansanlauluja, uusia ja vanhoja, surullisia ja ikäviä, mitkä vaan
-paremmin maittavat ja vaimoni... hän laittaa niin hyvää kalakukkoa."
-
-"Me tulemme", kirjoitti Ilmari vastauksessaan.
-
-"Ja niin mielellämme", lisäsi Saima kirjeesen itsensä ja pikku Väinön
-puolesta.
-
-
-
-
-
-
-ÄITIPUOLEN KERTOMUS.
-
-
-
-
-Kilpijärven Ilma rakasti sulhaistaan ja ... äitipuoltaan, kumpaako
-enemmän, ei tarkoin tiennyt itsekään.
-
-Jaakko oli poikakullan nimi ja Ilma oli hänen kasvinkumppaninsa ja
-kisatoverinsa. Heidän kotinsa olivat ennen olleet rinnakkain, niin
-että aita vaan erotti pihat ja rakennukset toisistaan. Pellot ja
-niityt olivat nekin yksissä aitauksissa. Sitte Ilman isä möi talonsa
-Jaakon isälle ja osti suuremman, Kilpijärven talon, täältä toisesta
-kylästä. Kuin he erotettiin, niin puhkesi lapsuuden tuttavuus
-nuorukaisessa ja neidossa ilmeiseksi rakkauden tuleksi. He rakastivat
-toisiaan enemmän kuin kukaan ennen ja jälkeen heitä, Ilma koko
-sielunsa vilkkaudella ja Jaakko hidasverisen miehen syvällisellä
-vakavuudella.
-
-Ilman äitipuolen nimi oli Loviisa ja Viisaksi Ilma häntä tavallisesti
-puhutteli. Kaikkien mielestä oli Kilpijärven emäntä enkeli
-hyvyydessä, vaan Ilman mielestä oli hän vielä lisäksi viehättävän
-kaunis. Vaaleain kasvoin iho oli kuultava ja niiden piirteet hienot;
-silmät olivat sielulliset ja sininen väri voitti niissä harmaan;
-käynti ja liikkeet olivat täynnä suloa ja naisellisuutta.
-
-"Rakastatko Viisa todellakin isääni?" kysyi Ilma äitipuoleltaan sinä
-vuonna, jolloin luki kaikki Valter Scottin romaanit.
-
-"Epäiletkö sitä?" vastasi tämä ja kosketti huulillaan tytärpuolensa
-otsaa.
-
-Ilma olisi kernaasti vastannut siihen myöntämällä, mutta ei voinut.
-
-"Minä olen semmoinen hömppelö", lausui hän vaan ja kaulaili Viisaa.
-"Kuten itse tiedät", lisäsi hän sitte ja vei väkisin pyörröksen kahta
-askelta.
-
-Salaa ilma usein katseli äitipuoltaan ja katsellessaan muisti
-niinkuin uninäköään, kuinka vaaleaverinen nainen eräänä iltana,
-jolloin taivas oli tähdessä ja akkunain ruudut jäässä, tuli isän
-seurassa tupaan, antoi hänelle tortun ja opetti laulun: "Minä seisoin
-korkialla vuorella". He makasivat yön yhdessä ja aamulla hengitti
-hän reijän ruutuun, katseli vaaleanverisen naisen lähtöä ja itki
-ikävissään. Mutta hyvin hämärästi hän sen kaiken muisti ja monella
-muistelemisella hän oli sen kokonaiseksi saanut, ensin tulon, sitte
-olon ja viimeksi menon, mutta kaikki hyvin hämärästi.
-
-Kuin pikku Heikki, pienin veli, sai täyttäneeksi vuoden, niin
-sairastui isä vilutautiin. Ilma oli silloin kolminkertaisesti onneton.
-
-Hänen häittensä vietto lykättiin tuonnemmaksi, määräämättömään aikaan.
-
-Isä parantui niin vitkalleen, vaikka Ilma itki ja rukoili itsensä
-uuvuksiin joka päivä.
-
-Viisa oli niin tyyni ja maltillinen. Sydäntä särkevimmissäkään
-kohtauksissa ei kuulunut voihkausta eikä hätähuutoa hänen suustaan,
-epätoivoisimpinakaan hetkinä ei näkynyt kyyneltä hänen silmässään.
-Tuskaantumisesta ja väsymisestä ei puhettakaan. Sairasvuoteen
-vierestä ehti Viisa vaalimaan pienokaista, sekä johtamaan
-talonaskareita.
-
-Ilma koetti olla hänelle avuksi kaikissa, vaan ei onnistunut missään.
-Milloin sairaan päänalustaa olisi tarvinnut kohentaa, niin silloin
-juuri luki Ilma satua veikolle, jotta tämä sitä joutuummin oppisi
-sopertelemaan. Äidiltä olisi Heikki taasen saanut itkeä itsensä
-nikahduksiin Ilman viipyessä navetassa, riitelemässä piikain kanssa
-kylän ompeluseurasta, jonka johtavia henkilöitä hän oli, kuinka
-se muka ei ole aiottu ainoastaan talonpojille ja talontyttärille
-seurusteluhuviksi, vaan rengeille ja piioille ja kaikille
-kunniallisille ihmisille.
-
-Suurin ei ollutkaan Ilmalla aikaa tuhlata askareisin, kuin piti
-aina olla saapuvilla isän ja veikon läheisyydessä, jos jotakin
-äkkiarvaamatta tarvitsisivat. Puoli tuntia jopa tuntikin kului pian,
-kuin piti ottaa selvä, oliko Heikin jano, nälkä, väsymys, vai voiko
-muuten pahoin.
-
-Iltasilla oli tauti ankarin; sairasta vilutti niin kovasti, että
-hampaat kalisivat suussa. Ilma silloin nukkui kyyneleihinsä ja Viisa
-jäi yksin valveille. Sairaan luota Ilma hänet aamullakin löysi, yhtä
-tyynenä, yhtä lempeänä ja rauhallisena, silmät melkein kirkkaampina
-kuin illalla.
-
-Näinä murheen aikoina varttui Ilman salainen epäilys varmuudeksi.
-Viisako, pyhimyskö rakastaisi hänen isäänsä. Ei, ei. Viisa ei tiedä
-mitään rakkaudesta. Puhdas ja paljas velvollisuuden tunne häntä vaan
-voimistuttaa, tukee häntä kärsimyksessä, ainoastaan velvollisuuden
-tunne. Eihän sitä rakkautta voi ajatella alkaneeksikaan, Viisa kun
-oli kotoisin pitäjän toiselta ääreltä ja isä toiselta. Tuskin olivat
-nähneet toisiaan ennenkuin isä, joka nuorena jäi leskeksi, ajoi
-kosimaan Viisaa. Ei kukaan rakastu leskimieheen sillä lailla ja
-täyttäpäätä. Ja jos se edes olisi ollut joku muu tytönhailakka, mutta
-Viisa, enkeli...
-
-"Arvaatko Viisa, mitä minä koko taudin ajan pelkäsin ja mitä minä
-vielä nytkin pelkään isästäni?" kysyi Ilma äitipuoleltaan sinä
-päivänä, jolloin isä kykeni jättämään tautivuoteen.
-
-"En", vastasi Viisa ja kiersi käsivartensa Ilman vyötäisten ympäri,
-sillä hän tunsi polvensa horjuvan ja päätänsä pyörryttävän.
-
-"Pelkäsin," jatkoi Ilma ja kätki kasvonsa äitipuolensa rinnoille,
-"että hiukset lähtevät isän päästä ja hänestä tulee kalju. Etkö
-sinäkin pelkää samaa?"
-
-"En, Pelkäsin vaan kuolemaa", vastasi Viisa ja puristi lujemmasti
-Ilmaa.
-
-Ilma katsoi äitipuoltaan silmiin, ne olivat himmeät ja vähän
-ra'ollaan; kasvot olivat valjut ja ruumis vavahteli.
-
-"Hurskas Jumala!" huudahti hän. "Sinä olet sairas."
-
-"En minä ole sairas; minua vaan väsyttää, väsyttää niin kovasti...
-Kiitetty olkoon Jumala!" puhui Viisa niinkuin unissaan, silmät
-suljettuina.
-
-Ilma kantoi hänet sylissään vuoteelle. Muuta kuin lepoa ja rauhaa
-ei Viisa tarvinnutkaan parantuakseen. Niitä molempia hankki hänelle
-tytärpuolensa. Tarvittiinkin Ilman tulinen luonne estämään sairaan
-häiritsemistä, sillä niinpian kuin Kilpijärven emännän sairaus
-levisi kylän tiedoksi, niin alkoi heti väkeä käydä katsomaan
-hyväntekijäänsä, jonka yksi tiesi sairastavan viimeisillään, toinen
-tiesi hänen jo olevan kuolleena. Ilma sulki heiltä kaikilta oven
-ja pisti avaimen taskuunsa. Toimittamattomin asioin täytyi sieltä
-palata niin hyvin senkin, joka olisi lukenut sairaalle tunnin,
-kaksi "Yrttitarhan Seuraa", kuin senkin, joka olisi antanut hänelle
-ihmeellisiä, iänikuisia lääkkeitä. Kuin Ilma kerran kielsi, niin se
-oli kielletty; yksi sana oli yhtä hyvä kuin yhdeksän.
-
-Loppuivat sitte koetuksien päivät ja surujen ajat. Viisan kauneus
-ja lempeys kukoisti kaksinkertaisesti; isä taipui entiseen
-jäntevyyteensä; muuta jätelmää hän ei tuntenut taudistaan kuin sen,
-että muistin se heikonti.
-
-Ja Ilma, hän oli niin onnellinen. Häihin oli enää vähemmän päiviä
-kuin valkoisia helmiä hänen kaulassaan. Kaikkien kiireiden ohessa
-ei hän joutunut juuri nimeksikään miettimään rakkauskysymystä.
-Rakastihan hän itse Viisaa, isänsä rakasti häntä, siinä kylliksi
-tällä kertaa. Sulhaistaan ja uutta-vanhaa kotiaan hän ajatteli
-enemmän. Kuukauden kuluttua hän jo astelee rakkailla poluilla, joissa
-jokainen kivi, jokainen töykämä on vanha, hyvin vanha tuttava,
-jolla on niin paljon kertomista, puhumista, ettei siitä koskaan
-tule loppua, eikä siihen koskaan kyllästy. Sitte, vuosien kuluttua,
-joskus maailmassa Viisa ehkä avaa hänelle sydämmensä, salaisuutensa
-ja kertoo hänelle koko naimishistoriansa, uskoo hänelle kaikki, niin,
-sitte...
-
-Mutta toisin kävi kuin Ilma ajatteli. Lauantai-ehtoo se oli ja
-etupuolella häitä. Ilman äitivainajan tapaan lopetettiin Kilpijärven
-talossa Viisankin aikana työ ja askareet kello kuudeksi. Siten
-otettiin sunnuntaipäivä vastaan. Lyhyt perhehartaus kuului illan
-tehtäviin myöskin. Jokaisen palvelijan oli velvollisuus silloin olla
-kotoolla. Kertomuksemme-aikuisena iltana luki Viisa vuorostansa
-muutaman sivun hartauskirjaa ja Ilma istui vieressä pikku Heikin
-kera. Virttä veisatessa läksi hän omaan kamariinsa rakennuksen
-toiseen päähän. Lamppu seisoi siellä valkoiseksi kiillotetulla
-pöydällä ja valaisi himmeästi huonetta. Lampun vieressä kukoisti
-vielä pienessä ruukussa Hortensia, jonka kukat, keväillä heleät
-ja vaaleansiniset, olivat vähitellen, sen mukaan kuin kesä
-loppui ja syksy läheni, kadottaneet helevyytensä ja muuttuneet
-ruohonkarvaisiksi. Peräakkunan edessä kasvoi muurivehreä suuremmassa
-ruukussa, hajosi kahtaanne ympäri huonetta. Monilukuisina haaroina
-yhtyi se ovensuussa ja muodostui siten suureksi kiehkuraksi seinäin
-ympäri. Seinillä rippui kuvatauluja, nekin kaikki valkoisissa
-puitteissa. Mustat lattiamatot, punaiset poikkijuovat päissä, olivat
-jyrkkänä vastakohtana huoneen värille, sillä huonekalut, seinäpaperit
-ja akkunaverhot koettivat näyttää toinen toistaan valkoisemmilta.
-
-Ilma meni pöydän luokse ja kiersi lampun sydämmen ylemmäksi. Kaunis
-hän oli. Elonhimoisilla kasvoilla loisti heleä puna ja mustat silmät
-säihkyivät. Hajanainen ja komea tukka hapuili valkoista röijyä myöten
-alas valkoiselle alustahameelle. Joustavin askelein käveli hän
-sitte edes ja takaisin laulaen ehtoovirttä. Sen loputtua istui hän
-kuvastimen eteen, asetti Heikin polvilleen ja palmikoi hiuksensa.
-Palmikon heitti hän sievällä liikkeellä vasemman olkapäänsä yli ja
-alkoi sitte lavertelemaan pojan kanssa.
-
-"Heikki", lausui Ilma edellä ja pudisteli poikaa.
-
-"Heikki", äänsi poika selvästi jälessä.
-
-"Hyvin meni. Entä Jaakko? Sano: Jaakko!"
-
-"Jaakko", lausui poika kurottaen kättään Ilman korvarenkaasen.
-
-"No nyt yhtäpäätä molemmat: Heikki ja Jaakko."
-
-"Heikki ja Jaakko."
-
-"Ja hömppelö pöppelö."
-
-"Ja hömp ... pömp..."
-
-Laverrus loppui kuin Viisa tuli huoneesen. Hänen pukineensa olivat
-samanlaiset kuin Ilmallakin, väri vaan tummempi, joten valkoiset
-pitsit, joilla se oli reunustettu, paremmin pistivät silmiin.
-
-"Minua ei ensinkään vielä uneta", lausui hän ja alkoi selailemaan
-kirjoja, joita oli jommoinenkin joukko pöydällä.
-
-"Ei minuakaan", myönsi Ilma ja istui Heikin kanssa kiikkutuoliin.
-
-"Panin teetä kuumenemaan."
-
-"Sepä oikein. Luemme ja valvomme tänä iltana hiukkasen."
-
-"Kuten niin monena lauantai-iltana olemme tehneet. Tänä iltana olemme
-vanhan tavan mukaan sangen virkut."
-
-"Heikkiäkään ei vielä uneta, saati sitte meitä. Kuinka minun tulee
-ikävä sinua, poika hömppelö pömppelöni."
-
-Viisa katsoi Ilmaa lämpimästi.
-
-"Hömp ... pömp..." tavaili Heikki ja pyöritteli Ilman helmiä.
-
-Viisa istui pöydän ääreen vastapäätä Ilmaa ja rupesi lukemaan
-"Neuvonantajata Nuorisolle".
-
-Ilma häntä katseli ja kuin katseli kauemmin, niin taas hämärästi
-muisti tähti-illan, jäätyneet akkunaruudut, vaaleaverisen naisen,
-tortun, laulun ja poislähdön.
-
-Ehkä noin puolen tunnin paikoille oli Viisa lukenut kuin pysähtyi
-tenhottomasti syvämieliseen lauseesen rakkaudesta.
-
-Ilma oli vaipunut hänkin ajattelemaan rakkautta. Viisan vaietessa
-kuiskutti hän Heikille korvaan. Suu vetäytyi hymyyn ja poskille
-kaivautuivat vallattomat kuopat, kuin poika virkkoi:
-
-"Äiti!"
-
-"No mitä?" vastasi Viisa, jonka pojan ääni herätti ajatuksistaan.
-"Mitä nyt, Heikki?"
-
-"Äiti ... rakastaa ... isää..." laususkeli poika painavasti ja
-nyökäytti päätään joka sanalle.
-
-Ilma nosti pojan kasvojensa eteen.
-
-Viisa sulki kirjan ja nousi ylös. Hieno puna näkyi poskilla ja silmät
-säteilivät, kuin hän astui kiikkutuolin eteen ja virkahti pehmeällä
-äänellä:
-
-"Ilma, minä _rakastan_ isääsi."
-
-Ilman silmät välähtelivät ja silmänräpäyksessä heittihe hän Viisalle
-kaulaan. Sanaakaan ei hän virkkanut, hengitti vaan taajaan.
-
-"Minä rakastan isääsi", toisti Viisa tyynesti ja selitteli Ilman
-mustia kiharia. "Minä olen rakastanut häntä jo kauan. Tänä iltana
-kerron sinulle kaikki ... koko elämäni."
-
-Ilma ei saanut muuta lausuneeksi kuin:
-
-"Oi Viisa, äitini, siskoni, ystäväni."
-
-Viisan ja Ilman huomaamatta astui huoneesen, heidän taakseen,
-lyhyenläntä, leveähartiainen ja tanakka mies, iälleen lähellä
-neljääkymmentä. Hän levitti kätensä, laski ne molempain naisten
-ympärille, nosti kaikki kolme ylös, kannattaen heitä hyvän hetken
-vankoilla käsillään, ja virkahtaen samalla:
-
-"Ja tee se kiuhuu ja kuohuu kuni nuorten rakkaus."
-
-Vankat kädet alenivat sitte vitkalleen ja laskivat taakkansa
-keinutuolin eteen. Jäntevä mies oli Ilman ja Heikin isä, Viisan
-puoliso ja Kilpijärven isäntä. Karkeassa äänessä ja käytöksessä
-ilmaantui harvinainen sydämmellisyys ja puoleensavetäväisyys.
-
-"Täällä on kaiketikin tehty tunnustuksia ja annettu anteeksi
-kahdenpuolen", puheli Kilpijärven isäntä tyttärelleen ja vaimolleen,
-jotka eivät vielä olleet ennättäneet tointua liikutuksestaan.
-"Eikö niin? Etkö sinä, Ilma, ole tunnustanut äidille, kuinka monta
-lasiastiata särjit tällä viikolla ja kuinka monta kyynärätä palttinaa
-raiskasit väärillä kaavoilla ... hm... Ja etkö sinä, Loviisa,
-vastapainoksi yhteenlaskenut maitotuoppeja, jotka pyyhit muonarenkien
-ja ja päivämiesten viikkotileistä ... hm. Minä hyväksyn ne kaikki
-summamutikassa..."
-
-"Puhutteko, isä, noin sujuvasti isäntäyhdistyksen kokouksissakin?"
-keskeytti Ilma ja haki piironginlaatikosta isälleen sikaarin.
-
-Viisa läksi teetä hankkimaan.
-
-Teetä juodessaan puhuivat he pitäjän asioista ja kunnan kuulumisista.
-Ilma nauroi ja höläköi kuin uuden nuken saanut seitsenvuotias tyttö.
-Turhempikin asia huvitti häntä erinomaisesti tai ainakin näytti
-huvittavan. Oikea ilonaihe oli Viisan äskeinen tunnustus, jonka piti
-pysymän salaisuutena isälle, vaan jonka Heikki heti ensimmäisen
-äänettömyyden sattuessa ilmaisi ja veti esille, tottunut ja opetettu
-kuin oli matkimaan Ilman sanoja.
-
-"Isä", lausui poika ja katsoi Ilmaa silmiin.
-
-"Ja Heikki-ii", vastasi Kilpijärven isäntä venyttäen nimeä.
-
-"Äiti ... rakastaa ... i..."
-
-Kavaltaja ei ehtinyt lopettaa, sillä Ilma pisti sokeripalan hänen
-suuhunsa. Viisa hämmästyi ja Ilma oli niin neuvoton, ett'ei osannut
-edes naurullakaan sotkea ja himmentää pojan sanoja.
-
-Isälle selvisi äskeinen kohtaus. Hänen jäykät kätensä vapisivat
-läskeissä kuppia tarjottimelle.
-
-"Sanoisit Heikki toistekin, vaan sisko ei suostu", virkkoi hän, ja
-sytytti sikaarin, jonka Ilmalta oli saanut...
-
-Muutaman savun vedettyään nousi hän ylös, lausui hiljaisella äänellä
-hyvää yötä ja lähti. Ilma meni hänen perässään ja vei palvelijoille
-teetä. Palattuaan otti hän Heikin Viisan sylistä, istui kiikkutuoliin
-ja alkoi torumaan poikaa.
-
-"Sinä petturipoika!" sanoi hän ja nosti Heikin ylös korkealle.
-
-Ihastuneena katseli Viisa poikaansa ja kuumaveristä tytärpuoltaan.
-
-"Sinä klippari!" pauhaili Ilma ja pudisteli Heikkiä.
-
-Viisa katseli niin mielellään heitä.
-
-"Sinä veitikka", jatkoi Ilma ja suuteli poikaa.
-
-"Tikka", matki poika jälessä.
-
-Sitte Ilma haki kuvakirjan Heikille ja hetkisen kuluttua alkoi
-Kilpijärven emäntä kertomaan:
-
-"Kolme meitä lapsia oli kotoallani, kuin minä olin neljäntoista
-vuoden vanha. Rikas ei kotini ollut, olipahan vaan hyvinvoipa.
-Viidentoista vanhana sain surua maistaa ensi kerran, kuin vanhin
-veljeni kuoli tapaturmaisesti."
-
-"Miten?" keskeytti Ilma.
-
-"Olimme jäällä luistelemassa. Veljeni oli rohkea ja meni virran
-viereen. Jää murtui oikean jalan luistimen alta, hän horjahti ja
-putosi virtaan, virta painoi hänet jään alle; auttaa ei voinut
-ihmisvoimat. Virran alipuolella oli leveä lahti ja sinne hän jäi.
-Silloin surin, enkä huolinut kenenkään lohdutuksesta. Itkin julki
-ja salaa. Jotkut ihmiset sanoivat minulle: Kuin oikein ymmärtäisit
-ja ajattelisit, niin iloitsisit ja nauraisit. Vaan minä en vielä
-ymmärtänyt muuta kuin kaivata ja surra. Muut ymmärsivät enemmän ja
-opettivat minua ajattelemaan..."
-
-"Että rikastuit veljesi kuolemalla. Moni kadehti suruasi, moni olisi
-suonut itseäänkin kohtaavan samanlaisen onnettomuuden ja surun. Voi
-tätä maailmaa ja ihmisiä! Sepä olisi ollut mustaa iloa!"
-
-"Sieväksi ja herttaiseksi Loviisaksi minua mainittiin ja parhaimpien
-parveen minut laskettiin rippikoulusta päästyäni. Mitään arvoa en
-silloin vielä osannut heidän hyväilyilleen antaa. Olin liiaksi
-lapsi, jotta olisivat voineet häikäistä silmiäni ja tehdä minusta
-itserakasta. Mutta sitte seitsemännellätoista ikävuodellani sai
-nuorin veljeni halvauksen ja minusta tuli talon ainoa perillinen.
-Halvattu veljeni ei elänyt kauan; hänen kuolemaansa surin vähemmän
-kuin vanhemman veljeni. Oli mielestäni onni, että hän pääsi pois
-vaivasta ja ilottomasta elämästään. Jälestäpäin sain kalliisti maksaa
-väärän ja ilkeän iloni... Silloin oli minulla hunajainen aika. Olin
-nuori, kaunis ja rikas ... joka paikassa. Kukkasilla ja ruusuilla
-kävelin, ohdakkeita ei kasvanut teilläni. En kyllästynyt katselemaan
-itseäni peilistä; pukuuni kyllästyin pikemmin ja teetin uuden. Olihan
-minulla siihen varaa. Romaaneja en lukenut, rakkautta en ajatellut,
-tahdoin vaan viehättää ja hurmata koko maailmaa. Mielisteleminen
-tuli elinehdokseni. Minä voin pahoin, joll'en miellyttänyt nuorta ja
-vanhaa, rikasta ja köyhää, tuttavaa ja ventovierasta..."
-
-"Sen taudin tiedän luullakseni minäkin ja se on hyvin paha tauti.
-Harva meistä naisista pääsee sairastumatta siihen."
-
-"Tuhlaamalla tuhlasin sulouttani ja hyvin se kelpasi. Olin sydän
-ja sielu, mihinkä seuraan ikänä tulin. Mikä hauskutti minua, se
-hauskutti muitakin. Minua suositumpi ei ollut kukaan. Huoletta sain
-mennä karkelotuvassa mihin loukkoon hyvänsä, aina minut huomattiin,
-aina minut vietiin purpuriin ja katrilliin. Missä liikuinkin, niin
-sain tuttavia, jotka kaipasivat ja halusivat seuraani; pojat olisivat
-juosseet minun tähteni tuleen ja veteen..."
-
-"Sitä en oudoksu ... en vähääkään."
-
-"Kesti sitä sitte aikansa. Sen verran oli minulla onnea
-onnettomassa onnellisuudessani, ett'en rakastunut heihin
-kehenkään. Leikkikaluinani pidin heitä kaikkia. Kukaan ei päässyt
-lähentelemäänkään minua, kun kaikki olivat toinen toistensa
-tiellä. Ja jos minä tänäpänä otin jonkun armoihini, niin jo
-huomenna hänet syöksin. Ihmisen kuvia ja rikkauden etsijöitä he
-sitä paitsi olivatkin jokainen järjestänsä, sen kyllä sain jälestä
-päin kokea, vaikka en sitä silloin tullut ajatelleeksi. Minä en
-ylipäänä joutanut ajattelemaan mitään muuta kuin miellyttämistä.
-Mutta hunaja loppui ja minä sain sinappia osani. Katkerata se oli,
-mutta perin terveellistä. Isäni oli niinä aikoina ruvennut suuriin
-ja hänelle tuiki outoihin asioihin. Mehiläismäen herran kanssa
-rakensivat he yhdessä hanhikartanon ja höyrymyllyn. Edellinen
-tuotti tappiota ja jälkimäinen ehti palaa vakuuttamattomana. Isku
-oli kova. Isäni oli hankkinut liikkeesen tarvittavat rahat omaan
-nimeensä ja saanut Mehiläismäen herralta velkakirjoja ja kiinnekirjat
-sekä hanhikartanoon että myllyyn. Mehiläismäki oli useammassa
-kiinnityksessä ja irtain oli pesäerossa erotettu rouvalle, niin että
-Yhtiökumppanilla ei ollut muuta omaisuutta kuin tavaton asioimishalu.
-Niin ... ja samaan aikaan syntyi minulle veli."
-
-"Eerikki poikako, jolla ovat sinun silmäsi, sinun hiuksesi."
-
-"Eerikki niin. Vasara paukkui kotoollani Eerikin ristiäishuomenissa.
-Minä irrotin pitkän peilin kamaristani, kokosin kaikki pukuni,
-helyni ja vein ne myytävien joukkoon. Sittekin kiinnitettiin kotini
-monesta tuhannesta. Niin loppuivat turhuuteni päivät. Kauneuteni ja
-viehättävyyteni katosivat samassa. Entiset ihailijani mittasivat
-minulle oikealla mitalla: he käänsivät minulle selkänsä; entiset
-tuttavani kylmenivät, eivätkä olleet enää tietävinänsäkään minusta.
-Silloin itkin aamuin ja illoin ja itkin itseni terveeksi. Peiliä en
-kaivannut enempää, uutta pukua en havinnut, sulouteni heitin kauas.
-Navettaamme jättivät velkamiehet yhden lehmän ja vasikan; minä
-rupesin hoitelemaan niitä ja suruni lauhtui. Isäni, joka oli tottunut
-ajelemaan hyvillä hevosilla, ei kehdannut laihalla kaakilla kulkea.
-Minä en hävennyt lähteä sillä makasiinista lainaamaan jyviä ja niitä
-myllyttämään. Totuin pian ja helposti köyhyyteemme ja lohduttelin
-isää ja äitiä ja vakuuttelin heille sata kertaa päivässä, kuinka
-kaikki muka vielä tulee entiselleen. Palvelijat tulivat ynseiksi ja
-kohtelivat minua niinkuin minä olisin ollut syypää köyhtymiseemme.
-Nauroin heille, joko sitte moittivat talontyttäriä yleensä tai
-laittoivat silakoitamme liian happamiksi. Ja kuin en jaksanut nauraa,
-niin menin navettaan ... itkemään. Tämmöisenä aikana tuli isäsi
-meille..."
-
-"Kosimaan sinua, minun hyvä isäni. Kuule Viisa! Eikös se ollut
-hassunaikaista?"
-
-"Ei niinkään, sillä ei hän niin suorastaan tullut; me olimme jo
-kerran ennen tavanneet."
-
-"Missä?"
-
-"Maltahan kuin kerron. Pikku Eerikki sairasti kovasti; isäni ei
-pystynyt mihinkään muuhun toimeen kuin työhön ja ... veronmaksu
-lähestyi. Ainoa hevosemme oli kykertyä alinomaisessa kiskomisessa.
-Tapoimme vanhan lehmän, lakaisimme hinkaloimme pohjat puhtaiksi
-ja minä lähdin Helsinkiin Maaliskuun kovissa pakkasissa myymään
-lihoja ja kahta kauratynnyriä. Paluumatkallani tuli Mätäkiven mäellä
-juopuneita vastaani. Kuulin heidän huutonsa jo kaukaa, näin heidän
-hurjan ajonsa ja mäen päältä alkain ja vältin niin syrjään kuin
-taisin. He kilpailivat ja joutuivat mäen alla rinnakkain. Huusin,
-mutta eivät hiljentäneet raivoisata tuloansa. Tahaallanko, vaiko
-vahingossa, en varmaan tiedä, mutta he kumoon ajoivat hevoseni ja
-rekeni aisan poikki ja menivät menojaan. Jäin mäen alle kylmissäni
-itkemään ja vaikeroimaan. Oikeaan käsivarteeni olin saanut kipeätä.
-Tiesi miten minun olisi käynyt, joll'ei isäsi jälkeen tulevana olisi
-joutunut avukseni. Hän tunsi minut, vaan minä en häntä. Hän auttoi
-hevoseni ylös, sitoi nuoralla aisan kiini ja me lähdettiin kulkemaan
-yhdessä, minä edellä huonolla hevosellani ja isäsi jälessäni
-hyvällään. Ensimmäiseen taloon vei hän minut väkisten lämmittelemään,
-kuumensi juomalasillisen hyvää viiniä ja pakotti minut juomaan sen
-kaikki. Minulle tuli lämmin ja käsivarteni särkö lieventyi. Joka
-peninkulman päästä poikkesimme lämmittelemään, joimme kuumaa viiniä
-ja kahvia. Muuten olisinkin ehkä konttunut, sillä ilma oli tuiman
-kylmä eikä ylläni ollut muuta päällysvaatetta kuin lyhyt palttoo.
-Viimeisillä kahdella peninkulmalla kuin aurinko jo oli laskenut,
-kääri isäsi minut lammasnahka-peitteesen, joka hänellä oli reessään.
-Minä voin sen sisässä niin hyvin että nukuin. Kuin heräsin, niin
-oli hevonen riisuttu edestäni ja minä olin ... täällä, Kilpijärven
-pihassa. Isäsi seisoi vieressäni ja lausui minulle: 'Sinun täytyy
-jäädä meille yöksi, sillä hevosesi ei jaksa enempää, vaan väsyy
-taipaleelle.' En kainostellut yhtään, vaan tulin sisään isäsi kanssa.
-Ensimmäiseksi näin sinut..."
-
-"Herrainen aika. Vaaleaverinen nainen olit siis sinä. Minä muistan
-tulosi, olosi, menosi niinkuin uninäköäni."
-
-"Minusta ja sinusta tuli oitis hyvät ystävät. Eerikille ostetuista
-tortuista annoin sinulle yhden ja se täytyi minun syödä puoleksi
-sinun kanssasi. Sinä osasit satuja ja minä osasin laulaa."
-
-"Opetit minulle: Kreivin sylissä istunut."
-
-"Ja sinä juttelit minulle sadun paimenpojasta, joka ratsasti ensin
-vaskisella, sitte hopeisella ja viimeiseksi kultaisella hevosella
-kuninkaan linnaan prinsessaa noutamaan."
-
-"Aivan niin. Se on minun lempisatuni, samoin kuin 'Minä seisoin
-korkialla vuorella' on lempilauluni."
-
-"Ja tässä kamarissa ja tuossa samassa sängyssä makasimme yhdessä.
-Muurivehreä ei vielä läheskään silloin ylettynyt ympäri."
-
-"Poislähtiessäsi aamulla lupasit minulle tulevasi pian takaisin."
-
-Viisa naurahti.
-
-"Lupasin tulla tuomaan hevosta, sillä omani ei jaksanutkaan nousta
-jaloilleen, vaan minun täytyi lainata isältäsi hevonen kotiin
-päästäkseni. Isäsi saattoi minua maantielle asti."
-
-"Senkin muistan. Hengitin akkunaan pyöreän reijän, josta katselin."
-
-"Ja kysyi hyvästijättäissään leikillisesti, saisiko hän itse tulla
-ottamaan omaansa. 'Tulkaa vaan, ja tulkaa pian', vastasin minä yhtä
-leikillisesti. Ja hän tuli jonkun viikon kuluttua. Ylellisellä työllä
-uuvutettu hevonen oli vironnut isäsi hoidossa ja juoksi tepsutteli
-pihaan isäsi ohjaamana. Paljon emme sillä erällä puhuneet toistemme
-kanssa, paljon emme olleet kaksiksemme. Isäni kanssa isäsi enemmän
-puhui."
-
-"Ja sinä rakastuit isääni." Ilma nipisti Heikkiä poskeen.
-
-"Hän oli niin miehevä ja teeskentelemätön olennossaan... Sinä keväänä
-emme lainanneet siementä makasinista, vaan ostimme. Hevosensa jätti
-isäsi meille. Isälleni ilmaantui rahaa ostaa kaksi hyvää työhevosta
-lisää. Vanhoja aroja väännätti ja käännätti hän ylös, tuotti
-kaupungista luujauhoja ja kylvi seuraavana vuonna enemmän kuin
-koskaan ennen. Navettamme tyhjät karsinat täyttyivät vähä vähältä...
-Ja minulla oli isäsi sormus, tämä sormus, joka nytkin on sormessani."
-
-"Entä kosiminen? Kerro se ... kaikella muotoa."
-
-"Eräänä Sunnuntaina kevätpuolella kinastelivat isämme keskenään.
-Kiehutin viereisessä kamarissa hiiloksella kahvia ja kuulin joka
-sanan minkä puhuivat. Äitini ja isäsi olivat yhtä puolta; isäni,
-joka oli heikko onnettomuudessaan, oli eri mieltä... 'Niinkuin ei
-minulla jo ennestään olisi velkaa silmiä ja korvia myöten', lausui
-hän tuskallisesti... 'Velkaa,' vastasi isäsi, 'vaan se on tuottavaa
-velkaa tämä taasenkin. Ymmärräthän, että jos sinulla on tuhat markkaa
-velkaa, josta maksat viisi korkoa, vaan joka tuottaa kymmenen, niin
-olet kuitenkin köyhä mies, mutta jos sinulla on miljoona velkaa
-samoilla ehdoilla, niin olet upporikas'... 'Älä puhu miljonasta',
-kielsi isäni. 'Minä tiedän minkälaisessa pätsissä mies on
-tuhansienkin kanssa'... 'Karhukämmenen niitystä,' jatkoi isäsi, 'saat
-kymmenen tynnyrinalaa mustamultaista peltoa kuin vaan ojitat sen
-ja raivautat pajupensaat pois. Se kasvaa puhisemalla mustanmuhevan
-kauran vähintäin viisi vuotta lannoittamattakin. Ensimmäisestä
-sadosta voit kuitata puolet pääomasta, joka sulta meni siihen'...
-'Minulla ei ole mitään pääomaa, paitse velkaa', lausui isäni ja lähti
-ulos... 'Ottakaa te nämä rahat', pyysi isäsi äitiäni ja pinnistäkää
-häntä siksi että taipuu. 'Kyllä hän siihen suostuukin', vakuutti
-äitini, 'kuin vaan ennättää ajatella ja malttaa. Velanottaminen tuntuu
-hänestä vaan raskaalta.' Äitini läksi isäni jälkeen ja isäsi tuli
-minun luokseni. Kamarissa ei ollut muita huonekaluja kuin pöytä
-ja joku tuoli, nekin kaikki maalaamattomia. 'Istu, Loviisa, tähän
-viereeni', kehoitti isäsi minua, tarjottuani hänelle kahvia."
-
-"Ja sinä...?"
-
-"Minä olisin istunut vaikka... Tuokion olimme ääneti." "Ilman on
-ikävä sinua", virkkoi hän matalalla äänellä. "Jokapäivä kysyy
-hän minulta koska sinä tulet meille." Minä en saanut sanaakaan
-lausutuksi. Poskiani poltti, kuulin sydämmeni lyönnit. Hän katsoi
-minua rehellisillä silmillään. Minä värisin kuin hän tarttui käteeni
-ja kysyi: "Tulisitko, Lovisa, meille, Ilmalle äidiksi ja minulle
-vaimoksi?"
-
-"Mitä vastasit sinä siihen?"
-
-"En mitään."
-
-"Et mitään. Sehän oli kummallista."
-
-"En vastannut sanoilla, vaan kyyneleillä; itkin ilosta."
-
-"Suuteliko isäni sinua ... ja montako kertaa?"
-
-"Niin ... no ... sitä en muista tarkoilleen. Olin unhottanut kaikki.
-Itkin ja nauroin ilosta yhtäaikaa ja rakastunut kuin olin, niin en
-muistanut ujostella lainkaan."
-
-"Jo uskon, jo uskon, että rakastat isääni."
-
-"Uskot vielä paremmin kuin kuulet lopun. Me emme kiirehtineet
-häitämme, sillä isäni tarvitsi tukea murheenpäivinään. Vasta
-seuraavan vuoden Jouluna päätimme viettää yksinkertaiset häämme
-ja niihin kutsua ainoastaan lähimmät omaisemme. Isäni raikastui
-vähitellen nähtyään ettemme joutuneetkaan maantielle ja vieraan
-työhön. Minä tein työtä ja näytin palvelijoille, jotka nekin taas
-muuttuivat aikaa myöten nöyremmiksi, mihinkä hemmoittelemallakin
-kasvatettu talontytär kelpaa ja kykenee kuin vaan tahtoo. Sinua,
-Ilma, ajattelin usein. Ajattelin: mimmoiseksihan muodostuu välimme,
-kuin ehdit lapsesta neidoksi. Vähän epäilin, vähän arvelin.
-Tyttärellä äitipuoli, äidillä tytärpuoli, se ei kuulu makealta.
-Ajattelin joskus niinkin, että välimme käy kenties riitaiseksi ja
-rauha ja onni katoavat kodistamme. Mutta, minä rakastin. Päätin
-voittaa ja säilyttää ystävyytesi ja rakkautesi, maksoi mitä maksoi.
-Paljon uskalsin, enemmän voitin. Itse tiedät lopun, tiedät kuinka
-sanomattoman kallis ja rakas olet minulle."
-
-Viisan ääni tunkeutui Ilman sydämmeen ja hänen silmänsä kostuivat
-kuin hän virkkoi:
-
-"Oi Viisa, ystäväni, siskoni, äitini; sinä olet hyvä hengettäreni."
-
-Sitte hän hyväili Heikkiä ja jatkoi naurusuin: "Minkähänlainen
-ampiainen siskosi olisi, joll'ei olisi äitiäsi meillä?"
-
-"Silloin alkoivat suuret metsänliikkeet ja onnenpyörä kääntyi äkkiä.
-Tukinostajat löysivät kotinikin honkametsän ja toistakymmentä tuhatta
-markkaa puhdasta rahaa lukivat he isäni käteen ja suuremmat puut
-olivat vasta myydyt. Isäni maksoi velkansa yhtenä päivänä ja sijoitti
-monituhansisen jäännöksen pankkiin. Ja minusta tuli taasen kaunis
-ja viehättävä; kosijoita ja ihailijoita alkoi ilmaantumaan entistä
-enemmän."
-
-"Kultaa, kultaa, Heikkiseppäni. Etsitkö sinäkin vain metallia kuin
-suureksi paisut ja mieheksi kasvat. Kumarteletko kullalle? Sano!"
-
-"Kultaa, kultaa", matki poika jälessä hieroen silmiänsä ja alkaen
-nukkua vanhaan tapaansa Ilman sylissä.
-
-"Rikkaus ei enää so'aissut minua, vaikka sitä tuli tulemataan.
-Mehiläismäen herra peri enonsa suunnattomat rikkaudet ja maksoi
-velkansa isälleni. Isäni määrättiin hänen holhoojakseen ja kiivaita
-riitoja syntyi heidän välilleen tuontuostakin, sillä uudestaan
-rikastunut Mehiläismäen herra paloi halusta köyhdyttämään itsensä
-'käyden jalkaa' ja olisi rakentanut uudenaikaisia tehtaita toisen
-toisensa viereen, jopa päällitystenkin. Isäni noudatti sen verran
-hänen mieltään, että rakensivat yhdessä uuden höyrymyllyn. Se
-tyydytti häntä vähäsen. Hanhikartanosta tehtiin kansakoulu... Ja
-kosijoita niitä tuli meille ja niitä meni meiltä jok'ikinen viikko.
-Monet niistä ovat sinullekin tuttuja, usealle heistä on sitte vuosien
-mentyä Kilpijärven korskea tytär antanut rukkaset."
-
-Kertoja ja kuuntelija nauroivat.
-
-"Tuli naismaisia poikia, hiukset käherrettyinä, astunta herramaisena,
-suu hienossa hymyssä ja puheet niin teeskenneltyjä, että minua
-äitelöitti ja rupesin voimaan pahoin mokomien huushollimamsellein
-seurassa tunninkin istuttuani; tuli rivoja ja häpeämättömiä
-markkinainkulkijoita, joilta ihmisyys oli mennyttä ja joilla ei
-ollut muuta jälellä kuin saastainen sielu ja salaisia velkoja; tuli
-juoppoja käräjäkirjureita, rikki viisaita seminarilaisia, ynnä muita
-arvonmiehiä..."
-
-"Kultakaivokselle."
-
-"Mutta isäsi alkoi harventamaan meillä käyntiänsä."
-
-Ilma kummasteli.
-
-"Lienenkö loukannut häntä ajattelemattomilla puheillani kosijaini
-paljoudesta, en varmaan tiedä, niin päin toki arvelen. Pitkällisen
-poissaolon jälkeen hän kerran sitte taas tuli, mutta, vieraita,
-kosijoita nimittäin, sattui ehtimään hänen edelleen ja hän lähti pois
-tuota pikaa. Olin nyreissäni ja kirjoitin häntä tulemaan. Hän tuli
-pian. Askaroitsin tuvassa, kuin hän ajoi oven eteen ja isäni meni
-häntä vastaan rappusille ja vei hänet kamariin, siihen samaan, jossa
-kinastelivat kevätsunnuntaina. Moneen vuoteen en ollut koreillut
-ketään varten, mutta silloin tahdoin pukeutua hänelle, ennenkuin
-näyttäytyisin. Tiedät miten tumma kaunistaa minua; semmoisen puvun
-siis panin ylleni ja menin viereiseen kammariin, samaan, jossa hän
-kosi minua. Valkoinen pöytä ja tuolit olivat poissa, isäni oli
-sisustanut asuntoni muhkeasti. Seisahduin keskelle lattiaa, suuren
-peilin kohdalle ja kuulin isäni äänen viereisessä huoneessa: 'Mitä
-tulimmaisen kiertelemisiä ja metkuja ne ovat? Lähden paikalla
-hakemaan Loviisan tänne.' Sitte kuului ovenpaiskaus ja isäni läksi
-toista kautta hakemaan minua. Samassa aukeni ovi huoneeseni ja isäsi
-astui sisään. Otin suloisen muodon kasvoilleni, leikitsin suortuvaini
-kanssa ja pidin tarkan vaarin minkälaisen vaikutuksen teen häneen
-kauniina ja viehättävänä. Hän tuli hyvin hämille ja tervehti minua
-kömpelösti, ja heitti pikaisen silmäyksen sievään pukuuni ja katseli
-sitte peiliin. Minä kävin istumaan ja huomautin leikillisesti
-hänelle, ett'ei saa istumatta lähteä ja sulhaisonnea viedä. Hän jäi
-seisomaan ja nähtävästi taisteltuaan itsensä kanssa tuokion tavaili
-hän: 'Tuota noin ... minä tässä äsken sanoin isällesi, että sinä nyt
-olet rikas ja että sinulla nyt on parempiakin kosijoita, nuorempia
-ja kauniimpia kuin minä... Et suinkaan sinä, Loviisa, nyt enää huoli
-minusta... Se sormus ... niin ... minä ottaisin sen nyt...' Hänen
-äänensä oli tukehtua ja salatakseen liikutustaan kääntyi hän selin
-minuun..."
-
-"Voi sitä mun hyvää isääni. Ja sormus ei ollutkaan sormessasi."
-
-"Ei, sehän harmittikin minua, kuin unhotin sen. Vaan minä
-teeskentelin. Valhekyynel silmässäni lausuin surullisesti: Sinä
-siis petit minut, etkä viekään omaasi, kuten lupasit. Siihen näytös
-loppui. Arvaat helposti mitä sitten seurasi."
-
-"Täydellisesti. Voi sentäänki!"
-
-"Äiti ... rakastaa ... isää..." puhui Heikki unissaan.
-
-Viisa ja Ilma katsahtivat toisiinsa. Pari silmänräpäystä ehti kulua.
-
-"Äitini", virkkoi Ilma kiertäen kätensä Viisan kaulan ympäri.
-
-"Tyttäreni", vastasi Viisa ja veti hänet syliinsä.
-
-"Heikki ja Jaakko", lausui poika unissaan.
-
-"Ja hömppelö pömppelö", lausui Ilma ja painoi tulisen suutelon
-äitipuolensa huulille.
-
-
-
-
-
-
-KAITALAN MATTI.
-
-
-
-
-Kaitalan Matiksi häntä kutsuttiin vielä sittekin vaikka hän jo
-palveli nimismiestä. Rovasti oli piirtänyt nimen paksuun kirjaansa ja
-huusi hänkin lukukinkereillä Mattia Kaitalaksi.
-
-Matin sukunimeen liittyy vanhan vanha tarina.
-
-Hänen isä-vainajansa oli ison talon isäntä ja nuorempana yhtä
-pörhötukkainen kuin Mattikin. Äidillä ei ollut muuta omaisuutta
-kuin sievä vartalo, suuret silmät ja Kaitalan kihlasormus. Tällä
-Kaitalalla oli paljo suurellisia sukulaisia, jotka sormuksen johdosta
-nostivat melun ja hälinän. Hempeäluontoinen mies kuunteli heidän
-opetuksiaan, unhotti entisen torpantyttären, kalliit valansa ja
-kihlasormuksen. Joll'ei orpo tyttö olisi tuntenut tulevansa äidiksi,
-niin ei olisi hän muuttanut mummonsa luo asumaan, vaan olisi
-mieluummin hypännyt järveen. Kaitalan isännän viettäessä häitään
-rikkaamman ja arvokkaamman tytön kanssa ravitsi Matin äiti itseään
-yöt päivät kyyneleillä. Ennen Matin syntymistä toivotti hän itselleen
-kuolemaa lukemattomin kerroin, mutta sitte muuttui elämä hänelle yhtä
-kalliiksi kuin Matti ja kihlasormuskin.
-
-Valapattoinen Kaitala eli häittensä jälkeen lyhyen ajan onnetonta
-elämää. Kuolinvuoteellaan syytti ja soimaili hän sukulaisiaan, jotka
-olivat ryöstäneet häneltä elämänsä onnen ja nuoruutensa morsiamen.
-
-Nälkää ei Matin tarvinnut nuoruudessaan kärsiä, sillä äitinsä oli
-taitava ompelija ja mummo opetti kylän lapsille aakkosia. He asuivat
-pienoisessa tuvassa joen äyräällä. Mummon kuoltua peri Matin äiti
-huoneen, kolme lyhykäistä peltosarkaa akkunan alta ja halkovajan.
-
-Matti ei menestynyt lapsena aikalaistensa seurassa. Hän oli
-umpimielinen, pistopäinen ja eriskummallinen. Väliin olisi hän
-antanut vääntää itsensä vaikka aidanvitsaksi, väliin yksi ainoa
-okainen sana saattoi hänet raivopääksi. Ja koska hän oli aikuisistaan
-kookkain ja väkevin, niin ei suotta hänen seuraansa vältetty eikä
-ilman aikojaan häntä pelätty.
-
-Paitsi äitiä ei ollut kuin yksi, jolla oli jonkinlainen salainen valta
-Matin ylitse. Eliinaa ei Matti osannut olla tottelematta hetkenä
-minä hyvään. Kuin hän sanankin lausui, niin Matti olisi ollut valmis
-kääntämään toisenkin poskensa riitaveljelleen. Eliina oli muonarengin
-tytär joen toiselta puolen ja yksi täysikuu oli heidän ijällään eroa.
-
-Jo nuorena joutui Matti pahaan maineesen. Emme saa unhottaa, että
-hänellä oli ponteva ja tarkka käsi heittämään kiviä kauas ja
-pilkkaan. Vanha kellotapuli olisi tiennyt kertoa pitkälle Matin
-kivien viskelemistaidosta ja sen särjetyt lasit olisivat todistaneet
-kellotapulin puheen todeksi. Eräänä vuodenaikana säilytti Matti
-lakkareissaan aina latuskaisia kiviä.
-
-Ruis oli hedelmöinyt. Eliina oli mennyt kaupittelemaan pappilaan
-mansikoita, joita hän ja Matti olivat edellisenä päivänä yhdessä
-poimineet. Kolmanneksella rahoista lupasi Eliina ostaa nisusia
-itselleen ja Matille yhteisesti, toisen kolmanneksen antaa omille
-vanhemmilleen ja kolmannen kolmanneksen Matin äidille. Kaikki ansiot
-jaettiin aina siihen tapaan. Miten lie sattunutkaan, vaan Eliina
-viipyi tavallista kauemmin. Matti odotti häntä ja luki äidilleen
-katekismusta ulkoa. Atanasiuksen Uskontunnustuksen keskipalkoilla
-sekaantui hän, alotti sitte toistamiseen, vaan luki väärin jo
-alkupuolella; ja kuin alotti kolmatta kertaa, niin ei muistanut
-toista värsyäkään. Silloin Matti paiskasi kirjan kiinni ja paiskasipa
-oveakin liiemmäksi lähteissään ulos odottamaan Eliinaa ja nisusia.
-Maantien vieressä rakennettiin riihtä; neljä miestä salvoi sitä ja
-oli se jo yli puolenvälin korkeudella. Matti käveli riihelle, aikoen
-nousta ylös telineille tähystelemään eikö Eliinaa jo näkynyt tulevan.
-Lähellä riihtä löi hän varpaansa kiveen; veri painui kynnen alle,
-ja oikein sydämmestään hän otti kiinni, kuin sattui niin kovasti.
-Pidellen kipeätä varvasta käsissään ja puhallellen sitä, hyppi Matti
-toisella jalallaan kumarassa sinne tänne, eteen ja taakse, oikealle
-ja vasemmalle. Olisi itkenytkin, jos olisi yksin ollut. Miehet
-huomasivat Matin vahingon ja alkoivat leukailemaan.
-
-"Mitäs löysit?" kysyi ensimmäinen.
-
-"Annatko minulle puolet?" pyysi toinen.
-
-Matti päästi kipeän varpaan käsistään ja kääntyi lähtemään eteenpäin.
-Iva, jota kuuli, oli niin hyvää lääkettä, ett'ei poltto eikä pakotus
-enää paljon tuntuneetkaan.
-
-"Ei Matti suuria tiedä", jatkoi kolmas; "ei se tiedä isäänsäkään.
-Sano, jos tiedät: kuka oli isäsi?"
-
-Matti ei ottanut kysymystä kuuleviin korviinsakaan. Kuin varkain
-koetti hän hiipiä pois; vaikka varvasta kirveli, niin ei kehdannut
-ontuakaan.
-
-"Mistä Matti isänsä tietäisi, kuka se oli", pitkitti neljäs.
-"Pimeässä tuli ja pimeässä meni Matin isä."
-
-Kipu lakkasi Matin varpaasta kuni naulattu; Eliinaa ei ollut
-saapuvilla.
-
-"Katsokaas Aamos tätä", huusi hän viimeiselle puhujalle, näyttäen
-latuskaista ja teräväsyrjästä kiveä.
-
-Aamos katsoi Mattia ja kiveä.
-
-"Tämän minä löysin", lausui Matti ja siirtyi askeleen taakse päin.
-"Ja tästä sen saatte", lisäsi hän heti ja sinkahutti samassa kiven
-Aamosta kohden.
-
-Kivi sattui Aamokselle silmään.
-
-Parahdus ja kirouksia kuului ylhäältä telineiltä. Yksi miehistä lähti
-pahantekijää tavoittamaan ja kurmoittamaan. Matti juoksi takaisin
-kotiansa kohden ja piiloutui ruispeltoon. Mies suuntasi kulkunsa
-hänen kotiinsa ja tapasi äidin ulkoolla. Matti kuuli kätköönsä
-saranpäähän heidän sananvaihtonsa ja pidätti hengitystään.
-
-"Tuliko poikanne, se sissinalku, tänne?" tiuskasi mies.
-
-"Jumalan tähden! Mikä nyt on? Mitä hän on tehnyt?" kysyi äiti
-peljästyksissään.
-
-"Heitti Aamokselta silmän puhki."
-
-"Jesus auttakoon! Koska?"
-
-"Nyt juuri, ihan äsken."
-
-"Missä?"
-
-"Tuolla salvoksella."
-
-Voihkaus pääsi äidin suusta, ja se koski Mattiin yhtä kipeästi kuin
-äskeinen varpaanlyönti.
-
-"Ei hän ole kotoolla; voi kuitenkin!"
-
-"Lähdetään hakemaan sitä penikkaa", kiivasteli mies.
-
-He läksivät äyräälle. Eliinan äiti huomasi jotakin erinomaista
-tapahtuneeksi ja tuli hänkin yli portaitten paikalle. Äiti huusi
-Mattia nimeltä, mutta turhaan. Karkulainen ja rikoksellinen ei
-näyttäytynyt. Mies siitä ilkkumaan ja suolavedellä sanojaan
-höystyttämään.
-
-"Kyllähän se pentu nyt tuleekin tähän kuritettavaksi!" ivaili hän.
-"Osataan hankkia lapsia maailmaan, vaan ei osata kasvattaa. Olisi
-minun poikani, niin kyllä olisi tultava, -- sen minä sanon vaan."
-
-"En minä ole häntä pahaan neuvonut."
-
-"Eikä Matti mikään paha poika olekaan", auttoi Eliinan äiti. "Teissä
-itsessänne on varmaankin ollut syytä; te olette ärsytelleet."
-
-Miehellä oli liian väljä omatunto, puhuakseen totta.
-
-"Niinkuin ei meillä olisi muuta parempaa työtä", keskeytti hän
-ylpeästi, "kuin venailla maailman kakaroiden kanssa. Ja jos semmoista
-herraa nyt vähän ronkkaisi, niin kas sekös vasta olisi? Te kaiketikin
-nuoleskelette ja puhutte vaan hyvää ja kaunista sille jukuripäälle,
-muuten se ei olisi niin sisua täynnä."
-
-"Entä jos heitti vahingossa?" yritti Eliinan äiti taaskin
-puolustamaan Mattia. "Ja vahinko ei huuda tullessansa lapsille
-enempää kuin aikaihmisillekään."
-
-"Ihan ehdollansa", vakuutti mies.
-
-Äiti ei virkkanut sanaakaan puolustukseksensa, sillä hän tiesi Matin
-vahvan taipumuksen kivien viskelemiseen.
-
-"Matti hooi!" huusi hän tuon tuostakin, niin että kuului yli pellon,
-mutta Mattia ei vaan näkynyt.
-
-"Ja minä kuin hävitän vielä päiväni tässä teidän kanssanne",
-harmitteli mies. "Hakekaa nyt sitä elävää, niin kyllä saatte hakea
-tarpeeksenne. Aamos parka! Muistatpa ikäsi tämän tönön pojan. Sanokaa
-minua houkkioksi, joll'ei se poika vielä kerran roiku tolpassa ja
-kulje vanginkyydillä."
-
-"Älkää puhuko, Silponen, noin; teillä on itsellännekin lapsia",
-rohkeni Eliinan äiti varoittaa sydämmetöntä.
-
-Silponen lähti.
-
-"Jeesus auttakoon! Mikäs nyt tulee eteen?" huokaili äiti.
-
-"Älä nyt tule mokomasta hulluksi", lohdutteli Eliinan äiti.
-
-"Johan vähemmästäkin."
-
-"Silponen valhetteli. He ovat kiusoitelleet Mattia, usko se.
-Jumalaton, minkälaisilla puheilla..."
-
-Armoton mies pysähtyi ja kaatoi vielä tärpättiä, vaimoille huutamalla:
-
-"Jos olisi minun poikani, niin kerran päivässä syödä ja kahdesti
-selkään ja sitä vuoden ympäri, sen minä sanon vaan."
-
-Vaimot lähtivät Eliinan kotiin.
-
-"Ehk'ei ole kovinkaan pahasti sattunut", lohdutteli Eliinan äiti yhä;
-"sillä tuon puhetta en usko ennenkuin minun täytyy. Silponen ei osaa
-puhua totta muuta kuin siteeksi."
-
-Matti pani maata kätkössänsä rukiin sisässä ja päätti maata siellä
-viikon, kaksi, kuolemaansa asti. Ruista leikatessaan saavat sitte
-löytää hänet kuolleena. Äiti ja Eliina itkevät häntä. Mutta kirstu
-teetetään, siihen pannaan valkoista vaatetta ja hän nostetaan
-vaatteille. Sitte lukkari veisaa virttä, kirkonkellot pouttelevat ja
-Eliina ja äiti kävelevät kirstun jäljessä haudalle.
-
-Tahi, jos ei hän tee niin, jos ei hän makaa täällä viikkoa, kahta,
-kuolemaansa asti, niin lähtee hän yön tultua kauas kaupunkiin ja
-menee laivapojaksi suureen laivaan, joka pian lähtee ulkomaille.
-Siellä ei kukaan tiedä, että hän heitti Aamokselta silmän puhki.
-Kymmenen vuoden kuluttua palajaa hän pitkänä merimiehenä kotiinsa
-ja tuo tullessansa säkillisen kultaa ja kalliita kiviä äidilleen
-ja Eliinalle. Aamoksen silmä paranee sill'aikaa ja hänelle tuo hän
-leivisköittäin Kokkolan tupakkia. Jommankumman hän tekee, joko makaa
-ruispellossa viikon, kaksi, kuolemaansa asti tai lähtee pimeän tultua
-kauas kaupunkiin.
-
-"Matti hoi!" huusi joku hiljaa.
-
-Matti tunsi Eliinan äänen ja kavahti ylös. Hiipi sitte hiljaa ääntä
-kohden ja tirkisteli portaille. Siellä seisoi Eliina, katsellen
-rauhattomasti ympärilleen.
-
-"Tule tänne!" lausui tyttö yhtä hiljaa kuin äskenkin.
-
-Matin ensimmäinen päätös meni rikki. Kolmatta kertaa ei Eliina
-ehtinyt huutaa kuin jo Matti seisoi vieressä portailla.
-
-Eliinan silmät olivat itkuiset ja muoto murheellinen.
-
-"Mitä sinä itket ja suret?" kysyi Matti häneltä. "Ethän vielä tiedä,
-että minä pimeän tultua lähden pois laivapojaksi."
-
-"Miksi heitit Aamosta silmään?" virkkoi Eliina nyyhkyttäen ääneensä
-ja katsomatta Mattia silmiin. "Miksi?"
-
-Matti oli vaiti ja katseli Eliinan kuvaa virrasta.
-
-"Istu tähän", lausui hän sitte ja istui portaalle ja alkoi
-huljuttelemaan ja solaamaan jalkojaan vedessä.
-
-"En istu."
-
-"Miksi et?"
-
-"Miksi heitit Aamosta?"
-
-"Mitä varten Aamos sitte pilkkasi minua ja isääni?"
-
-"Pilkkasiko hän sinua ja isääsi? Mitenkä?"
-
-"En puhu, joll'et heti istu tähän."
-
-Eliina istui portaalle Matin viereen. Matti kertoi hänelle
-pahantekonsa, alkaen Athanasiuksen Uskontunnustuksesta, lisäämättä ja
-poisjättämättä sanaakaan asiaan kuuluvasta. Kuin ehti loppuun, niin
-virkkoi:
-
-"Ja silloin minä heitin; ja silmään minä osoitinkin."
-
-"Etkä voinut jättää heittämättä."
-
-"En."
-
-"Vaan jos minä olisin ollut paikalla kieltämässä. Olisitko totellut
-minuakaan?"
-
-"Olisin. Oletko vihainen minulle, Eliina?"
-
-"En."
-
-Nyt vasta rupesi Matti katumaan ja itkemään.
-
-"Minä en enää milloinkaan heittele", sanoi hän, tyhjentäen kivet
-lakkareistaan ja pudotellen ne yksitellen virtaan.
-
-Matin toinenkin päätös meni rikki lähtiessä Eliinan kanssa hänen
-kotiinsa. Eliina häntä lohdutteli tiellä, jonka taisi, vaan itku ei
-siltä lakannut. Kyyneleitä vuoti Matin silmistä vielä sittekin, kuin
-Eliina jo oli kertonut onnettomuuden tapauksen kokonaisuudessaan
-vaimoille, eivätkä ne tahtoneet osata pysähtyä äidin sylissäkään.
-
-Kylässä ihmeteltiin Mattia ja moitittiin hänen äitiään. Poika ei
-ollut tiettävästi mustalaisen eikä pohjalaisenkaan sukua ja kuitenkin
-niin pahanelkinen, ett'ei muu kuin kruununleipä voi lopulta tulla
-hänen ruakseen. Äiti taasen oli kristitty ja kastettu ihminen eikä
-sentään kertaakaan suominut ilkeästä työstä poikansa selkää pehmeäksi.
-
-Aamos vietiin klinikkaan ja Matin äiti maksoi kulungit. Silmäpuolena
-hän sieltä palasi ja käräjiin kiihoittivat jotkut häntä haastattamaan
-äitiä ja poikaa. Lakituvan porstuassa sitte saisi ylenannettu
-kerrankin vitsaa. Mutta kaikkien heidän kummakseen meni Aamos Matin
-kotiin ... anteeksi pyytämään.
-
-Lähteissään lausui hän julkisesti talonväelle:
-
-"Me kunnialliset ihmiset kasvatamme nuoria pahantekijöiksi ja
-myrkytämme viattomat sydämmet häijyydellämme."
-
-Joku kysyi häneltä, mitä hän oikein meinaa sanoillaan.
-
-"No sitä", vastasi Aamos, "että minussa oli suurempi syy kuin
-pojassa. Minäkin mukama tahdoin olla sukkela ja sukkelampi muita,
-pistää ja purra kuin kyy. Klinikassa oli mulla pitkät päivät,
-ajattelin asiaa ja siellä tulin valaistuksi."
-
-Aamoksesta ja heistä tuli hyvät ystävät. Matti piti lupauksensa ja
-jätti viskelemisen tuokseen. Aamos renkiä, joka sunnuntaisin, jopa
-arki-iltoinakin kävi heillä, piti Matti arvokkaana miehenä. Aamoksen
-isä oli ollut soturi ja korpraali arvollensa. Paljon tiesi hän
-kertoa sodista, tappeluista, kuninkaista ja keisareista. Aamoksen
-tarinoidessa tavoitteli Matti sotamiehen ryhtiä, asettamalla lakkinsa
-takaraivolle ja vasempaan kallelleen. Pyöreätä naamaa piiritti paksu
-vanunut tukka. Nauraen myönsivät äiti, Eliina ja Aamos Matin juuri
-sellaisena olevan urhoollisen soturin perikuvan.
-
-Läheisimmän talon Kauramäen karjaa oli Matti jo kolmena kesänä
-paimentanut, kuin Kaitalan leskiemäntä tuli heillä käymään ja puhui
-äidille näinikään:
-
-"Meillä on työtä ja ruokaa, tulkoon Matti meille."
-
-Kuin ei äidillä eikä Eliinalla ollut mitään muistuttamista
-tarjoukseen ja kuin Aamoskin puhui samaan nuottiin, niin lähti Matti,
-puolen vuotta asiaa tarkoin tuumittuaan, Kaitalaan renkipojaksi.
-Siellä hän teki työtä aamusta iltaan ja sai ruokaa, vaatetta, jopa
-palkkaakin vuosien mukaan. Joka pennin toi hän kotiinsa äidilleen.
-
-Eliina meni Kauramäkeen palvelemaan hänkin. Aamos oli siellä jo
-entiseltä.
-
-Velimiehensä, Kaitalan isännän aviopojan, ja Eliinan kanssa luki
-Matti yhtä aikaa ripille. Emäntä lahjoitti hänelle sinä vuotena uuden
-mustan puvun ja lausui samalla:
-
-"Et joutunut hunningoille, kuin meille tulit."
-
-Pienen navetan rakennutti Matti äidilleen ja anteliaalta emännältänsä
-sai hän polkuhinnasta nuoren lehmän.
-
-Lyhenivät Matilta vuodet, lyhenivät päivätkin vieraan palveluksessa,
-kuin sai kumppaneikseen Eliinan ja Aamoksen. Lyhentyneet vuodet
-vierivät nopeaan ja Aamosta sanottiin jo vanhaksi, mutta silloin
-heittikin Matti ruistynnyrin lattialta selkäänsä; sormikoukun ja
-väkikalikan vedossa harvat hänelle riittivät; painin heitossa oli hän
-kylän kuulu; kerrallaan sanottu: Kaitalan Matti kävi miehestä joka
-käänteessä.
-
-Veli äitineen eli hupaista ja isollista elämää. Tanssijaisia
-pidettiin Kaitalassa harva sunnuntai; arkipäivinäkin ajeli veli
-korskuvalla oriilla; kestejä pidettiin, kesteissä käytiin; veli kulki
-maailman markkinat ja oli iloinen aina. Se kaikki ei kuulunut Matille
-mitään, eikä koskenut häneen. Haltiansa kohtelivat häntä hyvin ja
-nöyrästi meni hän riisumaan hevosta, kuin velimies huimapäisenä ajoi
-pihaan ja lauleli:
-
-    "Mitäs me ikävässä vietämme
-    Näitä hauskoja aikojamme?"
-
-Liian hyvyyden hylkäsi Matti. Veli tuputteli hänelle useinkin herrain
-juomia, joiden väri oli joko hopeankirkas, tai kullankellertävä;
-pullotkin, joissa juomia oli, olivat kiiltävillä kultapapereilla
-rinnoiltaan vyötetyt.
-
-"Älä hupsuttele, vaan heitä pois toisellekin jalalle", kehoitti
-velimies ilopäällä ollessaan Mattia ja täytti lasit.
-
-"Enkä heitä", vastasi Matti. "Ei se sovi minulle, ei sinulle, ei
-kenellekään."
-
-"No ku sukua ja kaikkia ollaan; heitä pois!" kiusasi veli.
-
-Matin muoto synkistyi silloin tavallisesti ja työhön hän läksi
-kiireesti, lausuen ovessa mennessään:
-
-"Mitäs niistä; ne ovat olleita ja menneitä."
-
-Markkinoillekin olisi veli vienyt Matin kanssaan.
-
-"Tule nyt", houkutteli hän, "kanssani, niin saat nähdä kerran
-maailmaa keskeltäkin, etkä aina vain syrjistä."
-
-"En tule", vastasi Matti, "siellä oppii vaan irstaaksi ja laiskaksi."
-
-"Minkämoinen jörri sinä olet. Ja kuin tulisit kanssani, niin ei mun
-tarvitsisi pelätä, vaikka tulisi koko rykmentti..."
-
-Matti oli siksi itsepäinen, ett'ei veli onnistunut houkutuksissaan.
-Hän ei mielinyt maailmaa katselemaan edemmäksi joen äyrästä. Joka
-pyhäpäivä kiersivät Matti ja Eliina Aamoksen kanssa kirkkomatkallaan
-vanhempainsa kotien kautta ja viipyivät hetkisen heidän luonaan,
-siksi kuin elukoita oli mentävä illastamaan.
-
-Jonkinlaisen työnjohtajan eli voutimiehen asemaan kohousi Matti
-tahtomattaan Kaitalassa. Hänen hoidossaan oli koko talonkomento.
-Emäntä oli enemmän perehtynyt vieraiden kestitsemiseen kuin
-talonhallintoon ja velimies ei joutanut muuta ajattelemaankaan kuin
-kaikkea sitä mitä rahalla saa ja minne kaikkiin hevosella pääsee.
-Kerran koetti Matti puhua hänelle vakavia sanoja, vaan veli lopetti
-keskustelun ilmoittamalla, että hän on isäntä ja mies kohdastansa
-ja vastaa yksin teoistansa. Toista kertaa ei Matti yrittänytkään
-neuvomaan, sillä hän arvasi, että veli olisi ruvennut puhumaan
-hänestä ja mikä hän on.
-
-Tähän asti ei Matti tullut vahingossakaan ajatelleeksi luvattomia,
-vaan ilettävät olot saattoivat hänet kohdakkoin sitä tekemään.
-
-"Nyt hän on taasenkin tehnyt hevoiskaupat", lausui Aamos Matille
-tultuaan työmaalle eräänä syksypäivänä.
-
-"Ja arvatenkin juonut vettä kaupassansa", tuumaili Matti.
-
-"Kuinkas muuten? Pekan pilttuussa seisoo nyt ravuri."
-
-"Vai ravuriin on Pekka vaihdettu."
-
-Matin sydän oli halki haljeta. Paraan työhevosen ja hänen
-nimellisensä raskitsi veli hukata juoksijaräpäkkään, tuiki
-tarpeettomaan kaluun talossa.
-
-"Ja maksoi väliä tietysti nyt niinkuin ennenkin", jatkoi puhetta
-Matti.
-
-"Pari sataa vaan ja salaa senkin. Ei niitä juoksijoita helpolla
-saada."
-
-Sinä päivänä teki Matti kahden edestä työtä. Suutaan ei avannut ennen
-iltaa, jolloin kysyi Aamokselta:
-
-"Sanokaas Aamos, mikä tästä lopuksi tulee, tämän talon elämästä?"
-
-"Huutava hukka", vastasi Aamos päättäväisesti.
-
-"Tulevana vuonna pääsee hän täysikäiseksi ja ottaa talon vastaan
-tämmöisessä vauhdissa. Loppu tulee lyhyeksi, tulee kuin tuleekin."
-
-"Emäntä olisi etupäässä sietänyt asettaa holhouksen alaiseksi."
-
-"Setävainajanihan koetti..."
-
-"Koetti niin, mutta emännän sukulaiset saivat aikaan, ett'ei koetus
-onnistunut. Leski oli muka hoitanut taloa kunnollisesti ja ostanut
-säästöillä uudenkin."
-
-"Häikäleen viisaasti tehty se talonosto; sekoitti koko asian."
-
-"Ja nyt setäsi kuoltua ei ole ketään, jota emännän ja pojan
-tarvitsisi kaihtia. Surutta ja huoletta saavat he nyt mielinmäärin
-huhtoa..."
-
-"Saavat niinkin."
-
-"Itsensä puuveitseen."
-
-Pekan tuhlaaminen karvasteli Matin mieltä. Hän oli itse sen
-kasvattanut varsasta pitäin ja opettanut sen nöyräksi kuin ajatuksen.
-Pekka ensimmäiseksi hänelle hörähti, kuin hän aamusilla talliin meni;
-Pekka häntä viimeiseksi katsoi iltasilla lauhkeilla silmillään.
-Joutohetkinään Matti sitä suki, harjasi ja pyyhkieli. Kuin Pekka oli
-poissa, niin ei hän enää huolinut käydä tallissa, vaan jätti hevosten
-syöttämisen ja harjaamisen nuoremman rengin tehtäväksi.
-
-Tuittupäisyyden ja kärsimättömyyden ilmauksia näkyi kohta Matissa.
-Nuorempi renki lauloi kerran:
-
-    "Ja vaikka ma olen köyhän lapsi,
-    Niin olenhan rikkaan renki ja renki."
-
-"Tuki suusi", ärjäsi Matti hänelle, "tai muuten minä neulon
-kurelangat siihen."
-
-Poika äimistyi, eikä laulanut moneen päivään Matin kuullen; ihmetteli
-vaan, mikä hyväluontoisen miehen on tullut.
-
-Eräänä päivänä samoihin aikoihin peljästyi Matti omia ajatuksiaan.
-Kaitalassa kemuiltiin isännän nimipäivää, tai jotain muuta semmoista,
-ja salista loisti vahvasti valoa, kun Matti tuli työstä illalla.
-Hän seisahtui pihalla, katseli salia, valoa ja vieraita. Omin luvin
-heräsi vihamielinen ajatus hänen sydämmessään ja pukihe samassa
-mutinaksi:
-
-"Siellä salissa he nyt syövät, juovat ja mässäävät ... minun omaani.
-Minulle oikeutta myöten kuuluisi..."
-
-Silloin Matti löi otsaansa ja keskeytti kirouksella ajatuksensa.
-Rappusilla oli hän vähällä työntää kumoon Eliinan, joka tuli häntä
-vastaan tyhjän saavin kanssa.
-
-Seuraavana päivänä ilmoitti Matti Aamokselle palvelevansa viimeistä
-vuotta Kaitalassa. Harvapuheinen Aamos ei siihen juuri virkkanut
-sitä eikä tätä, taisi ajatella enemmän. Kieroa sanaa eivät olleet
-vaihtaneet keskenään monivuotisena palvelusaikanaan. Valtaansa ei
-Matti milloinkaan ollut käyttänyt toisten vahingoksi eikä omaksi
-edukseen. Ensimmäisenä lähti työhön, viimeisenä tuli kotiin, vaikka
-veli usein hoki: "Voi ku viitsit aina kynsiä, vaikka sukua ja kaikkia
-ollaan." Työkumppaniaan hän ei eläissään kaivannut; ansiotta ennen
-kiitteli, ennenkuin ansiosta moitti.
-
-"Minä en kiellä, enkä käske", lausui Aamos, joka täydellisesti
-käsitti Matin mielen katkeruuden.
-
-Sitte Matti puhui saman asian Eliinalle, taiteellisemmin vaan kuin
-Aamokselle. Hän muka palvelisi ennemmin vaikka köyhää torpparia
-metsän korvessa, ennenkuin tämmöisiä tuhlapyttyjä, jommoisia nykyinen
-isäntäväki on.
-
-Eliina heitti tunteet tuonnekin.
-
-"Kukaan ei maksa sinulle niin hyvää palkkaa", lausui hän. "Sinuna
-palvelisin minä tässä kymmenen vuotta lisää, sitten rohkenisimme
-astua torppaan tai vuokrata pienen talon."
-
-"Kymmenen vuoden kuluttua on tässä vieraat hallinneet jo viisi
-vuotta, usko se", keskeytti Matti. "Ja sinä ja minä palvelemme nyt
-viimeistä vuotta; vai mitä?"
-
-"Hyvänen aika! Mihinkä paremmillemme tästä nyt menemme?"
-
-"On sitä leipää muuallakin."
-
-"Ja syöjiä vaan puuttuu, niinkö?"
-
-Matti joutui kireemmälle, kuin luulikaan.
-
-"Menemme vaikka Amerikkaan", vastasi hän hädissään.
-
-Mutta silloin rupesi Eliina nauramaan ja löi leikiksi koko jutun.
-
-"Silposen Jussi tuli sieltä viime viikolla kotiin," lausui hän nauraa
-hohottaen, "ja vakuutti että Amerika on valmis ja kaikki työt siellä
-tehdyt; muuta ei tekemättä kuin aidat punomatta."
-
-Nauru saattoi Matin niin ymmälle, ett'ei muistanut edes huomauttaa
-Jussin olevan päälaiskan.
-
-Samana päivänä sanoi huonomuistinen Matti nuoremmalle rengille:
-
-"Kuinkas se laulu nyt taas olikaan?"
-
-"Mikä laulu?" uteli tämä ihastuksissaan.
-
-"Se niin rikkaan renki ja renki."
-
-"Jaa sekö? Näin se on: Vaikka ma olen köyhän lapsi..." ja nuorempi
-renki lauloi laulun ynnä monta muuta lisäksi.
-
-Elettiin vuosi, kappale toistakin ja kevät oli mailla. Mattia
-kunnioitettiin ja pidettiin arvossa ahkeruutensa ja toimeliaisuutensa
-tähden. Kaitalan talossa ei ollut tekemätöntä, mikäli se koski Mattia
-ja maanpitoa.
-
-Eliinasta oli tullut sorea ja jalkava neito. Matkamiehet ja oudot
-erhettyivät useinkin puhuttelemaan häntä milloin talontyttäreksi,
-milloin nuoreksi emännäksi.
-
-Aamos oli yhtäläinen kuin ennenkin.
-
-Paraimmassa sovussa ja yksimielisyydessä elivät Kaitalan isäntä
-ja hänen äitinsä. He eivät väsyneet nauttimaan elämän hyvyyttä
-täysinmäärin.
-
-Joen äyräillä asujat huolehtivat vaan puhdasta ja pelkkää onnenhuolta
-Matin ja Eliinan tulevaisuudesta.
-
-Mutta silloin nousikin rajuilma; itku ja parku, valitukset ja
-voivotukset seurasivat sitä. Vihurina myrsky alkoi näin:
-
-Eliina puheli Matille pitkän hetken ja vallan hiljaa ja arasti
-eräänä kesäpäivänä. Isäntä oli luonut silmänsä häneen ja pyrki
-naurattelemaan häntä. Ett'ei asia joutuisi Matin korviin
-liioiteltuna, tahtoi hän sen kertoa jo ajoissa itse. Tukalan asemansa
-vuoksi esitti Eliina eroamista palveluspaikasta kesken vuotta.
-
-"Ei käy laatuun", päätti Matti, joka kuunteli Eliinaa tyynemmästi,
-kuin tämä luulikaan.
-
-"Miksi ei?" kysyi Eliina, koettaen salata pelkoansa niin paljon kuin
-mahdollista.
-
-Matilla oli monta syytä. Ihmiset kyselisivät ja onkisivat, kunnes
-arvaisivat kaikki; velimies saisi uuden häpeän ja vanhojakin on jo
-viljalta. Kiireimmäksi työajaksi tuskin laskisivat palvelijaa pois,
-paitse ilmiriidalla. Ja kuin hän varottaa veljeänsä, niin tottahan
-tottelee; eihän niin ihme mahda olla, ett'ei täysjärkinen mies käsitä
-mitä rauhaansa kuuluu.
-
-"Kova onni, ett'en mä taipunut eroamaan silloin, kuin sinä tahdoit",
-huokasi Eliina, joka pelkäsi Matin veren kiehahtamista enemmän, kuin
-uskalsi ilmi tuoda.
-
-Alistui Eliina kuitenkin Matin tahdon mukaan ja vuosi päätettiin
-palvella päähän asti. Matti lupasi hillitä itsensä ja luottaa
-Eliinaan, tulkoon mitä tahansa. Vanhemmiltaan päättivät salata alun
-ja lopun. Tekivätkö sen omaksi vahingokseen, ei tiedä kertomuksemme
-mainita. Aamoksen vakuutti Eliina näkevän enemmän yhdellä silmällään
-kuin Matin kahdella.
-
-Keskustelun loputtua meni Matti veljensä kamariin ja lausui hänelle:
-
-"Anna Eliinan olla rauhassa, äläkä satuta kättäs häneen, sillä jona
-päivänä sinä sen teet, pitää sinun..."
-
-Viimeisen sanan jätti Matti sanomatta, toivoen veljen ymmärtävän
-puolestakin puheesta.
-
-"Voi ku hupsuttelet, vaikka sukua ja kaikkia ollaan", vastasi tämä
-kevytmielisesti ja tarjosi Matille arrakkiryyppyä.
-
-"Sinulla on kyllin muita naurateltavia."
-
-"Älä turhista ... niitä on kyllä olemaan ja jäämään sinulle ja
-minulle. So, heitä pois!"
-
-Matti otti lasin pöydältä ja paiskasi sen uunin eteen kappaleiksi.
-Hän ei enää voinut itseänsä hillitä.
-
-"Kuuletko, jona päivänä sinä kosket häneen, pitää sinun kuoleman",
-lausui hän kovalla äänellä.
-
-Kamarin ovi aukeni samassa ja Aamos astui sisään.
-
-"Matti", lausui hän, "muista Kainia ja Aapelia", ja vei Matin
-kanssaan ulos pihalle kauniisen kesäiltaan.
-
-Vihuria seurasi myrsky, sillä Matti ei muistanutkaan Eliinalle
-antamaa lupaustansa, eikä Aamoksen varoitusta, vaan löi
-rukiinleikkuun aikana veljensä otsaan pitkän ja syvän haavan. Kaksi
-viikkoa taisteli elämä ja kuolema Kaitalan isännästä. Matti oli
-sen ajan takausta vastaan irti ja odotti kotoollaan joka päivä
-kuolonsanomaa ja vangitsemista. Äiti vanhettui niinä kahtena viikkona
-enemmän kuin viimeksi kuluneina kahtenakymmenenä vuotena. Eliina oli
-kuin elävältä kuollut. Käsi poskella istui hän yöt päivät, tiedotonna
-mitä ympärillä tapahtui. Mitään ei puhunut, sanaakaan ei valittanut,
-jos häneltä mitään kysyttiin, niin katkonaisia ja hajanaisia
-vastauksia antoi. Surunsa oli ylen suuri ja raskas.
-
-Väkevin oli vanha Aamos. Hän juoksi Kaitalan ja Matin kodin väliä
-aamuin illoin, toi sanomia ja kertoi mitä sairas oli viimeksi
-puhunut, mitä syönyt, mitä juonut. Hän se sai toivon kipinän
-sytytetyksi kaikkiin muihin paitse Eliinaan. Tämä ei ymmärtänyt
-mitään, katsoi vaan tuikeasti puhujaa ja oli kuin kuva.
-
-Kahden viikon kuluttua astui pitäjän uusi nimismies Matin kotiin;
-äiti meni tainnoksiin, vaan Matti kysyi levollisesti:
-
-"Joko lähdemme?"
-
-"Kuinka vaan tahdotte", vastasi nimismies naurahtaen, "tarvitsisin
-minä rengin."
-
-Matin äiti virkosi. Tähän asti oli hän luullut Aamoksen salaavan
-asiain todellista tilaa. Hänen sydämmensä pohjasta nousi harras
-kiitos korkeuteen.
-
-Nimismies asui Kauramäen talon kohdalla, maantien toisella puolen.
-Samana päivänä, jolloin Matti muutti uuteen palveluspaikkaansa,
-nostettiin Eliina sairasvuoteelle. Hän oli kuumeessa ja houraili.
-
-Varsin varmasti ei kukaan tietänyt tapahtumain juoksua Kaitalassa.
-Yksi puhui yhtäänne, toinen toisaanne, lyömiseen asti. Puhuttiin
-miten puhuttiinkin, niin aina annettiin Aamokselle osansa. Yksi
-tiesi Matin ja Aamoksen kaivaneen Saunasuon ojaa heinänteon ja
-rukiinleikkuun välisenä päivänä. Nuorempi renki korjasi niityn
-aitaa ja toinen piika oli kuminoita niittämässä. Työjärjestys
-oli jo aamulla suututtanut Mattia, joka olisi tahtonut koko väen
-lehdentaittoon. Ojaa kaivettaessa kummasteli Matti Aamokselle, "että
-jokohan isäntä tarttuu talonohjaksiin ja heittää herrastelemiset
-sikseen". Aamos siihen oli virkkanut jotain sudesta ja karitsasta.
-Silloin oli Matti kyömähtäen lausunut: "Täällä suolla on tänä päivänä
-kuumempi kuin helvetissä" ja lähtenyt kuin paholaisen takaa-ajamana
-terävän lapionsa kanssa kotiin. Aamos oli juossut hänen jälessään
-ja huutanut Kainia ja Aapelia, vaan Matti ehti ennen häntä ja verta
-juoksi jo isännän otsasta, kuin Aamos joutui kotiin.
-
-Toinen tiesi enemmän asiallisia kohtia ja kutoi kertomuksensa niiden
-mukaiseksi, asettamalla Aamoksen vakoilijaksi, Matin liittolaiseksi
-ja apumieheksi.
-
-Kohtauksen loppuosan puhuivat molemmat samalla lailla. Juoksujalassa
-oli Matti mennyt nimismiehen luo itseänsä kiinni antamaan. Pois
-laidoiltaan kuin oli, niin oli virkkanut sisään astuttuaan:
-
-"Eikö herra vallesmanni tunne minua? Minä olen Kaitalan Matti ja minä
-tapoin veljeni, mutta en minä ole mikään äpärä. Äitini voi näyttää
-teille sormuksen, kultaisen kihlasormuksen, joll'ette muutoin usko."
-
-Nimismies takasi Matin irti omalla edesvastauksellaan.
-
-Kaitalan isäntä parantui hengenvaarallisesta haavastaan. Arpea, joka
-jäi otsaan ja julmensi muotoa, hän sadatteli, eikä Mattia, joka sen
-löi. Äiti oli samaa mieltä ja olisi antanut vaikka sormen kädestään,
-jos sillä olisi saanut arven näkymättömiin.
-
-Ihmiset eivät enää tuominneet Mattia niinkään yksimielisesti. Joku
-tosin lausui kammonsa häntä kohtaan, mutta toiset puolustivat häntä,
-väittäen Matin olevan kunniallisen miehen esikuvan; toiset vielä
-lisäsivät, että jokainen hekkumoitsija ansaitsisi saada samanlaisen
-rangaistuksen kuin Kaitalan isäntä.
-
-Moisia teitä joutui Kaitalan Matti nimismiehelle rengiksi.
-
-Kuin Eliina parantui, tuntui hänestä siltä, kuin olisi nähnyt pahaa
-unta. Pyhäinpäivästä tuli hän nimismiehen piiaksi; Aamos jäi edelleen
-Kaitalaan.
-
-Matti vetäytyi kuoreensa unhottaen menneet ja oli niinkuin ennenkin,
-onni ei vaan vieläkään hymyillyt hänelle. Tiedämme nimismiehen
-asuneen Kauramäen talon vastapäätä. Syystä tai toisesta oli se talo
-menokerroillaan. Matilla oli oma tupansa pihan reunalla ja sieltä
-hän katseli Kauramäkeä joka päivä, katseli liiemmäksikin. Hänellä
-olikin omat syynsä siihen. Tottunut kuin oli kovaan työhön, niin
-kyllästyi hän piankin hyviin päiviinsä. Nimismiehellä oli hevonen ja
-sen Matti hoiti niin hyvin kuin hevosen voi hoitaa, oli lehmäkin,
-mutta sen ruokkiminen kuului Eliinalle. Matille ei siis jäänyt muuta
-kuin tallissakäyminen, halkojenpilkkominen, vedenkantaminen ja
-pitäjällä-ajeleminen, eli toisin sanoen: ei juuri mitään. Hän katseli
-käsiään ja huomasi niiden pehmenevän päivä päivältä. Ja sitte hän
-taas katseli Kauramäen taloa.
-
-"Mikäs Kaitalan Mattia surettaa?" kysyi nimismies kerran Matilta,
-kuin tämä pätki lapuja halkokatoksen edessä.
-
-"Tässä työssä pääsee heilumaan vaan tuppi ja veitsi, eikä mies",
-vastasi Matti, lyöden samalla kirveensä pölkynpäähän ja katsahtaen
-Kauramäkeen.
-
-Nimismies tajusi Matin ajatukset. He istahtivat pinonpäähän ja
-nimismies tarjosi Matin piippuun vaakunata. Savujen käydessä
-puhkesivat molempain ajatukset sanoiksi. Myöskin nimismies oli
-katsellut Kauramäen taloa ja katsellut sitä samoilla silmillä kuin
-Mattikin, vaikka eri perusteilla. Hänellä oli kaikki ostossa ja
-rahanpanttina. Puut, heinät, leipä, särvin ja huoneiden vuokra
-nielivät nielemättä hänen palkkaansa. Vaan oltaisi Kauramäen
-isäntänä, niin ei tarvitsisi maksaa huoneiden vuokraa, ei
-ostaa puita, heiniä, leipää, särvintä, ei yhtään muuta kuin
-ylellisyystavaroita, niinkuin vaakunata ja sen semmoistakin.
-
-"Paljonko ne panevat hintaa sille?" kysäsi nimismies Matilta, kuin
-olivat vaihtaneet ajatuksiaan hetkisen.
-
-"Kymmentä tuhatta ne puhuvat, mutta nyt on raha tiukassa; heltiäisi
-se allekin siitä, ainakin satoja, joll'ei..."
-
-"Tokkohan?" keskeytti nimismies. "Kauramäessä on maata toinenkin
-laikale."
-
-"On kyllä, mutta mahona ja nurmena. Viljelyksessäkin olevat pellot
-ovat tyyni kuljatuita; siksipä ei sitä ole kukaan ostanut; aikaa
-myöten siitä kyllä pesisi."
-
-"Se on siis ostettava."
-
-"On ostettava."
-
-Nimismies poistui kamariinsa, ajatukset ahkerassa työssä.
-Vasta-alkanut kuin oli, niin oli hänellä huonekalunsakin osaksi
-velkana. Ja nyt oli kuitenkin etsittävä keino, jolla pääsisi
-alkuvauhtiin; oli mietittävä miten saisi semmoisen irtaimiston, että
-arvaisi talonkauppoihin. Jos kovin rääpimällä alottaisi, niin saisi
-potea vuosikausia, kenties ikänsä. Ja talo oli ostettava, siitä ei
-päässyt mihinkään. Kymmenen tuhannen korot eivät nousisi puoleenkaan
-hänen palkastansa. Pantaisi alussa suu säkkiä myöten ja elettäisi
-tiukemmasti. Hyvitystä saataisi sitte, sillä talo oli hyvä, ainakin
-tilusten suuruudelta. Huoneet olivat tosin vanhat ja mädät, mutta
-metsää oli yli tarpeen; pellot laihdutetut ja huonoissa ojissa,
-mutta siksipä sen saisikin kymmenellä tuhannella, muuten maksaisi
-ehkä viisi kuusitoista. Ja niinkuin Matti sanoi, niin aikaa myöten
-siitä kyllä pesisi. Ja nimismies tunsi ihan, kuinka himoitti koettaa
-maanviljelystä. Ja tunsi senkin että himon on hän perinyt isältään,
-pienen seurakunnan kappalaiselta. Isä kulki yhteen aikaan vaalissa
-ehtimän jälkeen ja haki hakemistaan kirkkoherran virkoja. Ei hänen
-maisteritutkintonsa enempää kuin ensimmäinen vaalisijakaan, jonka
-aina sai, auttaneet häntä kirkkoherraksi ja paksumman leivän syrjään.
-Teräväpäinen kilpailija, joka oli vaan kaksi kolme vuotta viipynyt
-yliopistossa, luki ja lauloi itselleen kirkkoherran viran niin että
-hivahti, mutta isä jäi kuin jäikin äänittä hiljaisen äänensä ja
-olentonsa vuoksi. Alakuloisena hän palasi jokaiselta vaalimatkaltaan,
-kunnes kerrassaan lopetti ne. Vähän omituisesti se kävi.
-Naapuri-seurakunnan kirkkoherra kuoli ja isää pyydettiin neljänneksi
-vaalisaarnaajaksi. Hän suostui pitäjäläisten pyyntöön ja luuli onnen
-koittavan vihdoinkin. Vaan siinä hän erhettyi. Pyytäjät eivät enää
-maininneetkaan häntä, kuin olivat nähneet ja kuulleet kolmannen
-vaalisaarnaajan. Isä tunsi myöskin hänet. Koulussa kutsuttiin häntä
-Rällä-Riikaksi, yliopistossa, jossa tieteellisyys joka alalla pyrkii
-voitolle, poikkeuksetta fonograafiksi. Kahdessa vuodessa ennätti hän
-lukea jumaluusoppinsa, kaksi vuotta oli hän ollut kirkkoherrana. Hän
-huumasi koko seurakunnan ja isä oli häpeissään ja nolona. Suuri perhe
-oli hänellä kotosalla ja lapsia olisi pitänyt kouluttaa, vaan varat
-eivät tahtoneet riittää likimäärinkään. Sitte ei isä onnekseen enään
-koettanut suurempaa seurakuntaa itselleen.
-
-Samana vuonna, jolloin hän, vanhin poika, erosi lyseosta ja antautui
-käräjäkirjuriksi, sai isä uuden rengin ja Matti oli hänkin nimeltään.
-Ja Matilla oli yksi viisausohje: Ihminen saavuttaa parhaimman
-onnensa maata kaivamalla. Matti kynti, kaivoi, kuokki onnen maasta,
-kappalaispuustellista. Isä ei lähtisi enää suurempaan seurakuntaan,
-vaikka tultaisi vaunuilla hakemaan, eikä nuorempain veljien tarvinnut
-keskeyttää lukuansa, niinkuin hänen. Kauramäen talo on siis ostettava
-ja ostettava joutuun, ennenkuin joku toinen ehtii. Sitte voi hän
-kirjoittaa isälleen ja veljilleen, että hänelläkin on talo ja Matti.
-
-Parin päivän kuluttua edelläkerrotusta teki nimismies, Matille
-sanaakaan sanomatta ja keneltäkään neuvoa kysymättä, halko-urakan
-viinapolttimon herran kanssa. Matti kynsäsi korvansa juurta,
-saatuaan kuulla isännältään kaupan ehtoineen ja arveli siinä olevan
-monta jussinkoukkua ja monta mutkaa. Pääsi siitä hänkin sitte
-halonhakkuusen selkäluitaan ojentelemaan ja ruumistaan heiluttelemaan
-ennenkuin kaksisataa pinoa saatiin lyödyksi Kauramäen metsään.
-Tuli sitte syksy, vaan talvi viivytteli tuloaan; tuli Joulu, mutta
-lunta ei tullut kuin nimeksi. Matti ei tahtonut pysyä nahoissansa.
-Hän noitui ja morkkasi almanakantekijöitä ja kirjakauppiaita, kuin
-eivät edeltäkäsin ilmoittaneet talven juonia. Tammikuussa saatiin
-pariksi päiväksi kunnollinen rekikeli, vaan sitte kolisivat taas
-rattaat maanteillä. Ja isännän kauppakirjassa oli pykälä, jossa
-määrättiin kymmenen markkaa sakkoa jokaisesta halkosylestä, joka
-ei määräajan kuluessa ollut perillä, eli yhteensä kahden tuhannen
-markan kaupanrikkojaiset. Reellä ja rattailla, rattailla ja reellä
-halot kuitenkin hinattiin järven rantaan. Paitahihaisillaan telmi
-ja ärjyi Matti halonajossa, tottelematta isäntänsä varoitusta
-vilustumisesta. Seuraus oli se, että Matti keväillä, uitonaikana,
-makasi vuoteen omana ja vilutaudin käsissä. Viimeisen kiven heitti
-uittoherra Silposen Jussi. Myötätuulen puhaltaessa, jolloin
-halkopyräät olisi helposti saatu hyvään turvaan salmensuuhun ja siltä
-joelle, huvittelihe tämä kuokkavieraana pitkissä, kaksipuolisissa
-häissä. Vastatuulen särkiessä puomit ja ajellessa halot ympäri
-järvenrantoja kuulumattomiin ja näkymättömiin, vietti uittopäällikkö
-vapaamaanantaita ja lievitteli kohmeloaan. Ja Matin täytyi maata
-hupun alla ja lämmitellä itseään, voimatta vetää rikkaa ristiin
-onnettomuuden häätämiseksi.
-
-"Joll'ei polttimon herra anna sakkorahoja anteeksi", lausui nimismies
-Matille, kuin tämä jo oli terve, "niin olemme me Matti köyhiä miehiä
-ikämme."
-
-"Senkin paistettu ja Ameriikan kulkija", puheli Matti hampaittensa
-välistä ja leukansa alta. "Sitä miestä minä halusta likistäisin oven
-välissä yhden ruokavälin."
-
-Vaan Matin vihan-esine, uittoherra Silposen Jussi, katosi
-paikkakunnalta kuin kaste metsän kainalosta samoihin aikoihin,
-jolloin tuulikin ajeli halot kadoksiin. Kaunis summa meni
-nimismieheltä hakkuu- ja vetopalkkoihinkin, puhumattakaan metsän
-hinnasta.
-
-Eteenpäin on elävän mieli. Matti haki lohdutusta vastoinkäymisessään
-ja löysikin sitä työssä. Ennen pitkää oli hänen asuntonsa täydellinen
-kalusepän paja, jossa vuoleksi ensin lusikoita, sitte haravia,
-lopulta veisteli rekiä ja joka lajia talon tarvekalua. Nimismies
-oivalti miehen tuuminkin ja minnepäin ne yhä soutivat, mutta lausui
-sentäänkin piloillaan:
-
-"Ei ole sillä meidän Matilla peukalo keskellä kämmentä, vaan saisiko
-luvan kysyä mihin näitä."
-
-Matti keskeytti hänet vastaamalla erään sadun nimen:
-
-"Kaikkia matkalla tarvitahan."
-
-Isännältään Matti salasi laskujensa perustukset ja pylväät, vaan
-Eliinalle hän ne ilmaisi hänen syntymäpäivänään.
-
-"Tänäpänä täytän minä viisikolmatta", lausui hän tärkeällä äänen
-painolla, syödessään kyökissä päivällistä eräänä Laskiaisena, "mutta
-kuule Eliina, tuo silakkaa pöytään, minä pelkään jo paistin hajuakin."
-
-"Ei ole silakoita", vastasi Eliina.
-
-"Voi sun Taavetti! Vai ei ole silakoita! Ja tänä vuonna kuitenkin
-päättyvät nämät pidot, loppuu tämä makianleivän-juhla. Kuuletko sinä,
-että se loppuu?"
-
-Eliina ei ymmärtänyt Mattia, enempää kuin nimismieskään, joka Matin
-lujan puheen johdosta oli tullut kamariin raollaan olevan oven taa.
-
-"Mitä sinä oikein ajat takaa?" kysyi Eliina.
-
-"No sitä", vastasi Matti, joka ei tiennyt kolmannen henkilön
-läsnäolosta, "että tähän taloon syntyy piakkoin poika; ja poika tuo
-onnen ja..."
-
-Eliina ja nimismies iskivät silmää toisilleen.
-
-"Vaan jos tapaisikin olla tyttö", väitti ensimainittu.
-
-"Ei ole kuin poika, onnentuoja, olojen muuttaja. Uskotko sen?"
-
-"Uskon sitte kuin..."
-
-"Etkö ennen?"
-
-"Ei ole täytymystä."
-
-"Vaan minä uskon. Ai, ai, minulla on niin luja usko, että se oikein
-kumisee."
-
-"Oikein puhuttu", lausui nimismies ja astui kyökkiin. "Minä rupean
-puolellesi Matti ja sitte meitä on kaksi. Uskokaa pois, Eliina, Matti
-on oikeassa; ja sen pitää olla poika."
-
-"Ja pojassako sitte vaan on kalakeitto ja kaksi haukea?" muistutti
-Eliina ja lähti rouvan puolelle.
-
-Riitti siitä sitte verestä sanakiistaa kahden kuukauden vaiheille
-eli Pääsiäis-lauantain ehtoosen saakka, ummelleen kello kymmeneen.
-Tapahtuma ratkaisi silloin voiton nimismiehelle ja Matille.
-Ensimainittu unhotti sen johdosta lukea päivän postissa saapuneita
-sanomalehtiänsä ja viimemainittu unhotti nukkumisensakin koko yönä.
-Kello viideltä nousi Matti aamulla ylös ja lähti ulos katsomaan
-nousevaa aurinkoa. Että se juhlan varhaisena aamuhetkenä riemusta
-hyppelee noustessansa maailmoille, siitä oli Matti yhtä varmasti
-vakuutettu, kuin että Paratisi oli itäänpäin Eetenistä. Tallissa
-hän myöskin pistäytyi samalla. Höhö-hö-höö härisi hänelle hevonen,
-joka ei ollut mikään muu kuin entinen Kaitalan Pekka. Vaihtureille
-jouduttuaan oli se kulkenut kädestä toiseen ja pysähtynyt viimein
-nimismiehelle. Matti taputti vanhaan tapaansa Pekkaa lautaselle ja
-puheli sille ystävällisiä sanoja. Entistä kiiltävämpi ja lyhyempi
-oli hevosen karva, silmät oli samat lauheat. Sitte Matti asteli
-kyökkiin päin, aikeessa mennä aamukahvia odottamaan ja odottaissaan
-kiusottelemaan Eliinaa. Silloin kuului nimismiehen ääni lasikuistilta:
-
-"Mats Kaitala!"
-
-Matti ei ollut hidas käsittämään ja seuraamaan kutsua. Kaitalan Matti
-ja Mats Kaitala tulivat aina suopealta suunnalta. Lyhyesti lausuttu
-Matti sitä vastoin soi vallan toiselta. Jos isäntänsä käski: "Mene
-valjastamaan Pekkasi, Kaitalan Matti, jotta lähdemme reppureita
-tervehtimään metsätaloihin", niin sai Matti huoletta valehdella
-kengän hölkkäävän, tai painajaisen niin pahasti maanneen yöllä
-hevosen, että hiki valui joka karvan juuresta vielä aamusellakin.
-Matin puhe kävi silloin täydestä ja reppurit jäivät sillä kerralla
-rauhaan. Mutta jos isäntänsä lausui: "Matti! Pekkasi puihin ja
-arkangelien perään", niin silloin ei auttanut valeet, ei muu kuin
-"surko pois sanoi turkulainen".
-
-Nimismies istui virkakamarissaan keinutellen itseään keinutuolissa,
-kuin Matti astui sisään ja lausui:
-
-"Huomenta päivää!"
-
-"Huomenta, huomenta, paina puuta", kehoitti nimismies, jolla oli
-paras puoli päälläpäin.
-
-Matti kyllä tiesi, ettei se paras milloinkaan häntä jättänyt, vaikka
-väliin piili pohjemmalla, niin ettei outo nähnyt hänessä muuta kuin
-kovan herran ja ankaran virkamiehen, vaan, niinkuin sanoimme, Matti
-kyllä tunsi isäntänsä.
-
-Istuneeksi tuskin ehti Matti, kuin jo tuli Eliina kantaen kahvia
-monenlaisten leivoksien kera.
-
-"Lyö sekaan ja ota joka lajia", kehoitti nimismies Mattia.
-
-Matti vitkasteli kahvia ottaissaan, palan sokeria pudotti kerrallaan
-kuppiinsa, katsoi tarjottimen kantajaa silmiin, nosteli leivoksia
-yhden erällään lautaselleen ja koukkasi samassa:
-
-"Ja nyt meitä on sitte kolme kovaa."
-
-Eliina ei ollut älyävinään Mattia, vaan sanoi:
-
-"Sinäkö se kolmas olet, vaiko minä?"
-
-Nimismies hymyili heille molemmille. Matti oli hänen Mattinsa, Eliina
-oli hänen rouvansa Eliina; Eliinaa nimismies teititteli, Mattia
-sinutteli; Mattia rouva teititteli, Eliinaa sinutteli.
-
-"Matti tarkoittaa, että meittiä miehiä nyt on kolme", selitti
-nimismies.
-
-"Kas vaan", ihmetteli Eliina ja poistui hetkiseksi.
-
-Nimismies ja Matti pakinoivat ilmasta, kevääntulosta ja niistä
-näistä, siksi kuin Eliina tuli ja täytti uudelleen kupit.
-
-"Nyt on varpahaiset talossa ja nyt jätetään pohjat", komensi
-nimismies tuodessaan konjakkikarahviinin pöydälle.
-
-"Ja pojan ja onnentuojan", lisäsi Matti lorahuttaissaan kuppiinsa
-hienoa juomaa.
-
-Puhe alkoi sujumaan.
-
-"Onko eilisen postin Suomettarissa Natun arvoituksen selitystä?"
-kysyi Matti.
-
-Nimismies ryhtyi aukoilemaan sanomalehtiä ja sill'aikaa täytyy
-meidän, käsittääksemme Matin kysymystä, tehdä lyhyt poikkeus ja
-selvitys. Pitäjän köyhä lukkari ja rikas kunnanesimies olivat
-nimittäin riitautuneet keskenään kunnan yleisistä asioista ja
-hämmästelivät toisiaan Suomettaren palstoilla. Edellinen käytti
-nimimerkkinään Latua, jälkimmäinen Natua. Hiljattain oli lehdessä
-kaikenlaisena Natun lähettämä arvoitus: "Mitkä ovat ne, joita
-talvella pidetään seljässä ja suvella vatsassa?"
-
-Nimismies tähtäsi kaikenlaisiin ja lukikin siellä näin kuuluvan
-selityksen:
-
-"Natun lähettämän arvoituksen selitys on: K----n pitäjän lukkarin
-turkit, jotka joka kesä ovat leivänpanttina."
-
-Pureva iva kiukutti ja nauratti yhtä aikaa nimismiestä ja Mattia.
-Silmänräpäyksen ajassa unhotettiin kuitenkin Latut, Natut ja
-puoletkupit, sillä nimismies putkahti yht'äkkiä, pudotti lehden
-kädestään, otti sen jälleen takaisin ja katsoi siihen entistä
-tarkemmin ja huudahti samassa:
-
-"Sinä Kaitalan Matti ennustit oikein; poika toi onnen; minä olen
-voittanut palkintolainan arpajaisissa kolme tuhatta taaleria."
-
-"Siinä se nyt oli, penturissa", hemahti Matti, mutta sitä ei
-nimismies enää kuullut; hän oli silloin sanomalehtineen rouvansa
-luona.
-
-"Me voitimme, me voitimme (monikkomuotoa käytti nimismies hyvällä
-päällä puhellessaan Matille) kolme tuhatta taaleria", hoki
-onnellinen isäntä rengilleen, tultuaan rouvansa luota, ja vaati
-tätä kuumentamaan jäähtyneet pohjat. Matti oli isännälleen mieliksi
-ja pirahutti karahviinista pikkuisen entisen lisäksi. Keskusteltiin
-sitten intoisesti. Kauramäen talonkauppa päätettiin tehtäväksi viikon
-ensimmäisenä arkipäivänä; irtainta, niinkuin eläimen rehua, karjaa ja
-viljaa päätettiin niinikään ruveta heti hankkimaan ja kuulustelemaan.
-
-"Aamoksen sinä kait tahdot taloon myöskin", puhui nimismies.
-"Minkälainen hän on miehiänsä?"
-
-"Ahkera kuin muurahainen, kaivaa työtä vaikka maan alta, mutta muuten
-hitaanpuoleinen."
-
-"Hitaan työt tulevat tehdyiksi."
-
-"Vaan laiskan jäävät tekemättä."
-
-"Sano sitte hänelle, ettei ota enää pestiä Kaitalaan."
-
-Uutta pohjaa ei nimismies tarjonnut Matille, sillä hän tiesi että
-tämä olisi sen hyljännyt, joko sitte vastaamalla: "Monta monessa,
-kaksi viittä kymmenessä", tai jollakulla muulla asiaankuulumattomalla
-ajatelmalla.
-
-Matti odotti niin hartaasti Mikkeliä, jolloin, äskettäin tehdyn
-kaupan mukaan, pääsivät muuttamaan Kauramäkeen, että aika tuntui
-hänestä loppumattoman pitkältä. Juhannuksena häntä äköitti ettei jo
-ollut Pertunpäivä, Perttuna hänen hyppysiään paleli kuin ei jo saanut
-ajaa Pekkaansa rappusien eteen ja nostella huonekaluja rattaille.
-Muitakin suruja ja huolia versoi, jotka Matti ypö yksin kantoi, sillä
-nuoresta Antero herrasta alkaen jaksoivat heillä kaikki hyvin ja
-elivät päivänsä perin levollisuudessa. Matti vaan yksin huolehti.
-Viljoja oli ostettu ja niitä säilytettiin vieraan aitassa ...
-hiirien syötävänä luulletikin. Hevosilla ajoi vieras, lehmiä lypsi
-vieras, lampaita keritsi vieras, mutta muistikohan ajaja, lypsäjä ja
-keritsijä ruokkia, juottaa ja hoitaa niitä säällisesti; muistikohan
-vaan? Ja Mikkeli ei hätäillyt eikä jouduttanut tuloansa. Kesti päivä,
-kesti yökin, viikosta ei puhettakaan, sitä ei uskaltanut Matti
-ajatellakaan, niin oli pitkä ja ikävä. Ja yhden kuin pääsi loppuun,
-niin ala elämään uutta, kahta pitempää.
-
-Mikkelin köyryaamu vasta kesti, ennenkuin päivä valkeni. Matilta
-jäi illalla silinterinsä vetämättä ja kun hän sitte yöllä heräsi
-seisoi se ja osoitti kahtatoista. Maata hän ei viitsinyt enää ruveta,
-vaan antoi lampun palaa, toivoen tunnin, kahden kuluttua päivän
-pilkoittavan. Sitte rupeaisi hän myllästämään ja puhdistamaan taloa,
-alottaen omasta huoneestansa, jossa työkalut ja vaatteet olivat
-viikonpäivät olleet valmiiksi ladottuina muuttoa varten. Kului tunti,
-kaksikin, vaan kyökissä oli yhtä pimeä kuin Kauramäessäkin. Matti
-kahlehti luontonsa, eikä ruvennut maltittomaksi. Noin kurillansa
-olisi hän halusta rummuttanut Eliinan jalkeille, mutta ei tohtinut,
-sillä jos isännän uni samassa häiriytyisi, niin kävisi pian kylmästi
-rauhanrikkojan. Aikansa kuluksi rupesi Matti veisailemaan pitkän
-pitkää arkkiviisua: "Suloinen ääni nyt kuuluu, tuolla yrttitarhassa".
-Viidettä kertaa hän sitä jo alotti ennenkuin kyökkiin ilmaantui
-valkia. Matti suvaitsi silloin täydellä äänellään laulaa värsyn:
-
-    "Sen oven minä kiini suljen
-    Jossa olin minä kasvanut;
-    Ja ystävääni mä seuraan
-    Jonka olen minä valinnut."
-
-Samassa kuuli hän ratsastuksen töminän ja surkean hätähuudon
-maantieltä.
-
-"Nyt on valkea jossakin valloillaan", lausui Matti itsekseen ja lähti
-joutuin ulos. Tallinnurkalle ehdittyään näki hän liekkien kohoavan
-Kaitalan talosta ja valkaisevan koko kylän. Valkean ympärillä liikkui
-ihmisiä tiheässä; kauemmaksi näyttivät ne mustilta ja rauhattomilta
-haamuilta.
-
-Matti riensi hengen edestä tulipalolle. Täydellinen sekasorto ja
-hämmennys vallitsi siellä. Ruiskua ei ollut kyläkunnassa ja tuli oli
-päässyt niin ankaraan valtaan, että asuntuvan lasit jo sulivat ja
-porstuasta löivät liekit ulos. Emäntä kannettiin tunnotonna pihalle
-ja salista yritettiin pelastaa kalliinta ja kevyintä irtaimistoa.
-Isännästä eivät palvelijatkaan tienneet, oliko eilisellä matkallaan
-vaiko ylhäällä vinttikamarissa, jossa kesäiseen aikaan oli tapansa
-asuskella.
-
-Kuultuaan palvelioiden välinpitämättömät arvelut ja tavattuaan
-Aamoksen pelastuspuuhissa lausui Matti hänelle:
-
-"Seuraatteko Aamos minua?"
-
-"Seuraan", vastasi Aamos rohkeasti.
-
-"Tulkaa sitte", käski Matti ja otti kirveen ja köyden käteensä.
-
-He läksivät tikapuita kohden; ne olivat pystytetyt rappusten viereen
-tuvan puolelle, jossa kuumuus oli ankarin. Matti teki köydenpäähän
-mutkan, heitti sen ylös osaavalla heitolla tikapuiden toiseen sääreen
-ja veti ne sitte alas.
-
-"Tarttukaa kiinni", kehoitti hän Aamosta, asettuen itse toiseen
-päähän kantamaan.
-
-Väkeä tuli auttamaan heitä kuin pääsivät loitommaksi tulta, ja
-tuota pikaa saatiin tikapuut pystyyn salinpuolelle, jossa vähemmin
-kuumensi. Aamoksen seuraamana nousi Matti niitä myöten katolle ja
-hakkasi minutissa, kahdessa pärekattoon aukon; sakea savu tuprusi
-siitä ylös. Savusta huolimatta katosivat Matti ja Aamos aukkoon
-ja menivät pelastamaan Kaitalan isäntää. Silmät kiinni ja harvaan
-hengittäen kulkivat he ylisiltä, kuuman savun tahtoessa tukahuttaa
-heidät, vinttikamarin ovea kohden. Hukka-askelta eivät astuneet ja
-Matti sai avaimesta kiinni; ovi oli sisäsalvassa eikä auennut. Aamos
-veti tulitikulla valkeata ja Matti murti oven rikki lukon kohdalta.
-Kaitalan isäntä makasi täysissä vaatteissaan sikeässä unessa, eikä
-herännyt, vaikka Matti häntä nosti istumaan; henkensä löyhkähti
-väkevältä.
-
-Päistäreet, joilla välikatto oli peitetty, syttyivät samassa
-viheltäen palamaan ja paluutie oli katkaistu.
-
-"Tässä ei ole aikaa viivyttelemään", lausui Matti, kuin ylinen oli
-valkean vallassa ja savua tuli oven rikkiöimestä kamariin. "Sitokaa
-Aamos köydenpää tuohon rautaiseen kohentimeen, minä vyötän toisen
-pään hänen ympärilleen."
-
-Sitte löi hän akkunan rikki ja nosti siitä veljensä alas, Aamoksen
-päästäessä köyttä vähävähältä valumaan, siksi että väkijoukko ylettyi
-ottamaan pelastetun vastaan ja köyden auki.
-
-"Ja nyt lähdette te, Aamos", päätti Matti ja sitoi köyden Aamoksen
-ympäri kainaloiden alitse, niinkuin äsken veljensäkin oli sitonut.
-"Teittä olisi hän kuollut, sillä minä en olisi osannut tänne
-kammariin, joka minun aikanani ei vielä ollut käytännössä, en
-ainakaan niin pian; päistäreet olisivat ehtineet syttyä ja silloin..."
-
-Rikkinäisestä ovesta pääsivät liekit jo seinäpapereihin, kuin
-Matti asetti kohentimen poikittain akkunan karmilautoja vasten
-ja laski itsensä köydellä alas. Suosiollisilla silmäyksillä
-katselivat häntä nuoret ja vanhat ja kiitoksia kuului joka taholta
-Matin uskaliaisuudesta ja alttiiksiantavaisuudesta. Mattia eivät
-mielenosoitukset miellyttäneet ja hän puikahti kenenkään huomaamatta
-lähtemään kotiin, nähtyään että oli ryhdytty tarpeellisiin
-varokeinoihin tulen estämistä varten; naapuritaloihin ja läheisien
-huoneiden seinille ja katoille oli levitetty märkiä lakanoita ja
-raiteja.
-
-Syksymmällä tanssittiin Kauramäessä Matin ja Eliinan kihlajaiset.
-Nimismies ei taipunut laskemaan kihlatuita vihille pappilaan, vaan
-piti pienet hääkköset Jouluna Kauramäessä. Kutsutuita ei ollut monta,
-vihkijä vaan ja kolme neljä henkeä joenäyräiltä; kutsumattomia oli
-paljo.
-
-Matin äiti jäi edelleenkin asumaan omaan tupaansa, vaikka hän
-olisi ollut tervetullut Kauramäkeenkin. Askareita hän siltäki kävi
-tekemässä Eliinan kanssa ja ohjeita jakelemassa ja oppeja antamassa
-tälle karjanhoidossa. Aamos ja nimismies väittivät lampaiden
-karttuvan hänen korjuullaan erinomaisesti, ja rouva vakuutti Anteron
-nukkuvan helpommin kuin mummo tuuditteli ja lauloi.
-
-Matti teki työtä päivät ja nukkui yönsä makeasti. Sitkeyttä ja
-väsymättömyyttä kysyikin Kauramäen talo, jossa joka nurkassa oli joko
-keskeneräistä tai tekemätöntä. Sadoin parin oli korjattava aitoja,
-sadoin sylin kaivettava ojia. Peltoja oli kynnetty ronkkimalla ja
-ruokamulta oli kutaantunut saroilta. Matti laski sahrainkynnet
-syvälle ja kynti pellot suliksi. Pajupensaat raivattiin niityiltä,
-jotka sitte kasvoivat enemmän heiniä, ja karjaa lisäännytettiin ja
-saroille saatiin siten lantaa ja ruokamultaa. Isäntä ei itkenyt
-penniä, vaan otti päivämiehiä ja urakkalaisia omien väkien lisäksi.
-Entinen laiha "talopaha" lihosi ja varttui paraimpain rinnalle.
-
-"Kuin joutui miesten käsiin", sanottiin kylässä.
-
-Anteron jätettyä kehdon liekuteltiin siinä Matin tytärtä Katria.
-Matti oli silloin jo niin aikava, ettei ollut kuulevinaankaan
-nimismiehen muistutusta kuinka ennustustako muka olisi ollut tarpeen,
-jotta rengistä olisi tullut isäntänsä vertainen.
-
-Kaitalan talo joutui vieraalle. Emäntä syytteli tulipaloa häviönsä
-syyksi ja vakuutteli tulenuhriksi joutuneen, paitsi rakennusta
-ja irtaimistoa, jotka molemmat olivat vakuuttamattomat nekin,
-useampia tuhansia puhdasta rahaa. Hän sai eläkkeen, vaan pojalle
-ei jäänyt kuin vaatteensa ja muutama sata markkaa rahaa, jotka hän
-heti tuhlasi maailmanmatkoilla. Emäntä eli pari vuotta sisarensa
-luona eläkemuorina ja kuoli unhotetun kuoleman. Kaikki sukulaiset
-hyljeksivät poikaa, jolla ei ollut turvaa, ei oikeata ystävää siellä
-eikä täällä. Hän koetti asettua Helsinkiin asumaan, vaan palasi
-sieltä lyhyen ajan kuluttua syntymäpitäjäänsä melkein alastomana ja
-mainekirjansa tahrattuina. Viluisena ja nälkäisenä kohtasi Matti
-hänet talvipakkasessa maantiellä.
-
-"Minä kuolen puutteesen ja häpeään", valitti hän Matille, "sillä
-työtä en ole oppinut tekemään ja nuori olen kerjäämään."
-
-Matti vei hänet Kauramäkeen ja antoi hänelle ruokaa ja vaatetta ylle.
-Tuliset hiilet, joita ainoastaan Matti kokosi hänen päänsä päälle,
-sillä kaikki muut mittasivat hänelle ansion mukaan, kolkuttivat
-hänen omaatuntoansa ja kaiuttivat menneitä. Matti huomasi veljensä
-tuskallisen mielen ja kuinka armolahjain ottaminen tuntui entiselle
-talonisännälle vaikealta, ja lohdutteli häntä sanoen: "Pitää ottaman
-paha vastaan niinkuin hyväkin."
-
-"Sinä lähdet nyt tuonne äyräälle kanssani", puhui Matti vielä samana
-iltana veljelleen ja lähti häntä viemään äitinsä luokse. "Äitini on
-sinua odottanut jo kauan ja olisit kai tullutkin, jollei Silposen
-Jussi olisi saanut sinua veiviinsä ja loppuja rahojasi. Ensi aluksi
-on sinulla siellä lämmin huone, puhdas vuode ja ruokaa syödäksesi;
-sitte saamme nähdä."
-
-Kärsimykset olivat karsineet ylpeyden hengen entisestä Kaitalan
-isännästä, sekä vaeltamisen halun ja hän jäi Matin äidin tupaan.
-
-Matti toimi ripeästi ja ajoi muutaman päivän kuluttua vanhalla
-Pekalla ja vanhalla reellä veljeänsä katsomaan. Heiniä ja
-kirstuntapainen oli kotereissa.
-
-"Ihmisen pitää tekemän työtä onnessa ja onnettomuudessa", tervehti
-hän iloisesti veljeään.
-
-Kuin ei tämä vastannut siihen mitään, jatkoi Matti:
-
-"Hevonen ja reki ovat tuolla ulkona ja..."
-
-"Pekka ... vielähän olet hengissä", keskeytti veli.
-
-"Ja tässä on sinulle rahaa", pitkitti Matti ja pani muutamia
-seteleitä pöydälle. "Näillä rahoilla ostat sinä kauppiaalta kahvia,
-sokeria, tupakkia ynnä muuta pientä tavaraa; tavaran vaihdat räsyihin
-ja räsyt viet Tervakoskelle ja sitte alotat taas uudestaan. Ihmisen
-täytyy tehdä työtä ja työtä se on sekin, eikä juuri huonointa."
-
-"Sinä olet liian hyvä."
-
-"Älä hupsuttele, kun sukua ja kaikkia ollaan."
-
-Veli katsoi Mattia silmiin ja värähdyksiä näkyi hänen kasvoillaan.
-
-"Ja minä kun luulin", lausui hän liikutetulla äänellä, "että sinäkin
-vihaat ja inhoat minua, kuten kaikki muutkin."
-
-"Minäkö vihaisin sinua? Älä punnitse itseäsi väärällä vaa'alla,
-vaikka sanon, että kevytmielinen ja tuhlari olet ollut aina,
-vaan koiramainen ja häijy et ole ollut koskaan, et minulle, et
-kenellekään."
-
-"Sanasi soivat oudoilta korvissani; ne ovat tottuneet roistonnimeen."
-
-"Ja nyt vielä kaksi kohtaa ennenkuin lähdet", keskeytti hänet Matti.
-"Älä halveksi eläkä häpeä työtäsi, ammattiasi. Kierrä vieraita
-seurakuntia, jos et tahdo näillä mailla liikkua. Kuin pilkkaajan
-tapaat ja hän sanoo sinulle: 'Katsokaa, entinen Kaitalan isäntä
-hakee lumppuja', niin älä suutu hänelle, sillä ei hän niin pahaa
-tarkoita, kuin ehkä luulet ja sanansa kuuluvat. Jos sinulla on aikaa,
-niin tarjoo hänelle tupakkia piippuunsa, äläkä ole millänäsikään
-hänen pilkastaan. Kehu tavaroittesi hyvyyttä ja mainitse ikäänkuin
-sivumennen, kuinka keisarilla par'aikaa on kova paperin tarves, sillä
-uusia lakeja ja asetuksia tarvitsisi julistaa kansalle tusinoittain
-vanhettuneiden sijaan. Ja että hyvä pääsisi leviämään tänne, tuonne
-ja joka paikkaan, salpaamaan pahaa ja sen valtaa, niin täytyy
-isäntämiestenkin lähteä toimiin, hakemaan räsyjä, jotta paperia
-saataisi joutuun keisarille ja alammaiset tulisivat suojatuiksi
-väkivallalta, vääryydeltä ja pilkalta. Toiste tavattuanne olette
-vanhoja tuttuja ja hän tarjoaa sinulle piippuun, sillä, niinkuin
-sanoin, ei hän niin pahaa ajatellut, kuin lausuneeksi tuli. Se oli
-ensimäinen kohta."
-
-"Sinä ajattelet virstoittain ja puhut kuin koulunkäyneet."
-
-"Toinen kohta on tämä: Jos viinanhimo herää sinussa ja voittaa
-sinut, niin että menetät antamani, niin tiedä, että annan toiste,
-kolmannesti ja annan aina kaikki, mitä itsestäni irti saan, siksi
-että säälit minua ja voitat himosi. Ja sen voitat, kuin koetat ja
-muistat vaan olevasi veljeni ja isäni poika. Niin ... ja tuon navetan
-oven hakkaan matkalla ollessasi korkeammaksi, että saat Pekan suojaan
-kotiin tultuas levähtämään viikoksi kahdeksi. Heinät eivät ole
-kalliita kesällä saat niitä tehdä Kauramäen niitynmetsistä. Eihän
-tässä ole hädänkaunaa."
-
-Matti ei ennättänyt takaisin Kauramäkeen, kuin veljensä jo lähti
-uuteen ammattiinsa. Aamoksen kanssa Matti katseli kartanolla, miten
-veli hiljalleen juoksutteli Pekkaa ja pysäytti sen kauppiaan kohdalle.
-
-"Hyvässä alussa on puoli loppua", huomautti Aamos.
-
-"On niinkin, on enempikin", lisäsi Matti, "ja varsinkin kuin pääsee
-uuden tien alkuun."
-
-Ahkerassa työssä ja puuhassa kuluivat päivät ja riensivät vuodet
-eriuomaisemmitta tapauksitta. Matilla oli poika ja tytär,
-nimismiehellä niinikään. Antero kävi lyseota ja kuin Katri pääsi
-kansakoulusta niin Jooseppi ja Kaarina alkoivat vasta toista
-vuottansa.
-
-Matin veli paransi elämänsä ja harjoitti työtänsä uutterasti. Jouten
-ei ollut kotonakaan, vaan osti timantin ja rupesi lasinleikkaajaksi
-väliajoillaan, milloin ei ajanut pitäjillä. Matin äitiä hän kutsui
-äidikseen ja Katri ja Jooseppi kutsuivat häntä sedäkseen.
-
-Aamos ja Pekka kuolivat yksiin aikoihin.
-
-Antero herra teki vuodessa vuoden tehtävät ja tuli eräänä Toukokuun
-päivänä, valkoinen lakki päässä ja valkoinen mieli rinnassa,
-Kauramäkeen. Matti häntä ensimmäisenä tervehti maisteriksi.
-
-Kaarina kävi tyttökoulun lävitse ja meni sitte kihloihin pappilan
-maisterin kanssa.
-
-Kaarinan esimerkki tarttui Katriin, vaan Katrin kihlaus tapahtui
-mutkikkaampia teitä kuin Kaarinan. Kahdeksantoista vanhana teki
-Katrin mieli meijerikouluun, mutta Matti oli vanhoillinen ja lausui
-jyrkästi kieltoansa. Nimismies aikoi käyttää kavaluutta ja käski
-Katrin tuomaan puoletkupit kamariin. Niitä Matin kanssa hörppiessä
-aikoi panna hän parhaansa liikkeelle, puhua, jonka taisi, tiedon,
-taidon ja sivistyksen tarpeellisuudesta ja tärkeydestä. Katri jäisi
-kuuntelemaan ja auttamaan. Jos Matti yhä vetäisi vastahankaa ja he
-viipyisivät, niin tulisi Eliina hakemaan Katria ja jäisi hänkin
-pinnistämään Mattia. Rouvalla olisi sitte asiaa Eliinalle ja Kaarina
-ja Jooseppi tulisivat hekin viimeksi rytyyn ja sitte tehtäisi
-kuuma yhteisryntäys, kunnes uppiniskainen voitettaisi. Semmoinen
-oli sotasuunnitelma, jonka onnistumisesta ei kukaan sotureista
-epäillyt. Vaan Matti saikin vihiä ansasta, ja kuin Katri käski häntä
-nimismiehen kamariin, niin lähti hän joutuin ulos ovesta ja mutisi
-mennessään kaatuneesta pellonaidasta, joka kiiremmän kautta oli
-tuettava.
-
-Tuli sitte Antero maisteri kotiin kesälomalle ja Katri jutteli
-hänelle onnistumattomat kokeet. Antero miettimään tunniksi kahdeksi,
-siksi että löysi avaimen. Hän käski kaikkien taistelijain olemaan
-saapuvilla Matin syödessä päivällistä. Matti vainusi taaskin, että
-oli tavattomia tekeillä, kuin tupaan vähitellen tuli käsketyitä ja
-nousi kesken syöntiään pöydästä, aikoen lähteä karkuun. Nimismies
-tuli häntä ovessa vastaan ja pyörähytti hänet takaisin virkkoen:
-
-"Nyt puhutaan asioista."
-
-"Minun tyttärestäni...", mutisi Matti ja katsoi ulos akkunasta
-ohrapeltoon.
-
-Antero astui samassa sisään.
-
-"Isäni, äitini, sisareni, Eliina, Jooseppi ja minä", lausui hän
-totisella äänellä, "me kaikki menemme Katrin edestä täydelliseen
-takaukseen, niinkuin omasta itsestämme, ettei hän pane hattua
-päähänsä, eikä ota päivänvarjostinta käteensä meijerikoulusta
-tultuaan, vaan käy liinapäässään kirkossa kuten tähänkin asti ja
-hoitaa Kauramäen lehmiä entistä paremmin, joka vakuutetaan Kauramäen
-kartanossa..."
-
-"Jaa menettekö?" kysyi Matti ja käänsi katseensa ohrapellosta
-takaajiin.
-
-"Menemme", vastasivat kaikki niinkuin yhdestä suusta, paitsi
-nimismiestä, joka piteli vatsaansa.
-
-"Menköön Katri meijerikouluun", sanoi Matti ja kävi jälleen pöytään.
-
-Sillälailla pääsi Katri Mustialan meijerikouluun. Siellä he oppivat
-lähemmin tuntemaan toisensa, nimittäin Kaitalan uuden isännän vanhin
-poika ja Katri. He sattuivat elämään suotuisemmissa olosuhteissa
-kuin Matin äiti ja kukaan ei pyrkinyt erottamaan heitä. Arvoasteista
-ei kukaan hiiskahtanutkaan, kilvan vaan kiittelivät, kuinka nuoret
-sopivat toisilleen ja kuinka kaunis pari tulee pitkästä ja hoikasta
-pojasta ja suurisilmäisestä ja kepeäjalkaisesta tytöstä.
-
-Matin paikatessa silojenrahkeita ja Anteron pitäessä hänelle
-esitelmää uudenaikaisesta pellavan-puhdistuskoneesta astui nuori mies
-sisään. Hän oli puettu kotikutoisiin vaatteisin ja kaulassa oli musta
-silkki. Tulija tervehti ensin Mattia ja sitte maisteria. Katri oli
-tulossa kyökistä tupaan, vaan huomattuaan äskentulleen seisahtui hän
-kynnykselle ja punehtui kasvoilleen. Nimismies ja Matin äiti tulivat
-kamarista tupaan. Nuori mies ei istunut, vaan jäi Matin eteen ja
-virkahti tuokion kuluttua:
-
-"Katri ja minä tahtoisimme toinen toisemme. Annatteko tyttärenne
-minulle vaimoksi?"
-
-Matin kädet alkoivat tutisemaan; silat luisuivat polvilta lattialle
-jalkain eteen.
-
-"Eliina ... äiti..." lausui hän ja sanat olivat jäädä kurkkuun.
-
-Eliina ja Eeva tulivat saapuville.
-
-Matti itki toisella silmällään ja nauroi toisella, kuin virkkoi:
-
-"Tämä mies pyytää Katria vaimokseen; tunnetko sinä häntä?"
-
-"Tunnen", vastasi Eliina ja antoi Katrin käden nuorelle miehelle,
-joka seisoi siinä heidän edessään päätään pitempänä kaikkia.
-
-Kuulumattomin askelin läheni Matin äiti rakastuneita. Nuoren miehen
-käsi oli kiertynyt Katrin ympäri.
-
-"Minä siunaan liittonne", virkahti hän hennolla äänellä.
-
-"Äitini", äännähti Matti ja nosti hänet kuni perhosen nuorten tasalle.
-
-Hoikka mies painoi kihlasormuksen Katrin sormeen.
-
-"Minä siunaan liittonne", toisti Matin äiti ja syleili kihlatuita.
-
-Sormessa kiilsi sormus, kultainen kihlasormus.
-
-Anteron laulaessa: "Sulhanen pulska nuorimies on", menivät toiset
-nimismiehen vaatimana vierashuoneesen, vaan Matti jäi akkunan eteen.
-Katseli siitä ulos valkoisia maisemia kyläänpäin ja suuri kyynel
-valahti poskelle. Kaitalan talosta siirtyi katse joenäyräälle. Savu
-nousi äidin tuvasta. Matti pyyhkäsi kyyneleen poskeltaan ja lähti
-veljensä luo. Soihdun, josta Jooseppi aamulla oli särkenyt lasin,
-otti mukaansa.
-
-Antero vihittiin papiksi ja vietettyään häänsä pappilan neidin kanssa
-läksi hän kauniina Elokuun iltana rouvineen uuteen kotiinsa. Jooseppi
-kyyditsi nuorta pariskuntaa läheiselle asemalle ja Matti otti
-viimeiseksi jäähyväiset Anterolta, onnentuojalta. Pitkän luvun aikoi
-hän lukea maisterille seisoissaan portinpielessä, toisessa kädessään
-pidellen lakkiansa ja toisella puristaen Anteron kättä, mutta silmät
-kostuivat ja ääni tykähtyi. Tuulen leikitellessä hänen hiuksissansa
-ja hakeissa niistä valkoisia hapsia näkyville kuuli Antero hänen
-mainitsevan Kauramäen huoneen Herrasta, isäin hyvistä töistä ja
-lasten vakaasta vaelluksesta, vaan sitte puhuja sekaantui, keksi
-samalla vikaa valjastamisessa ja torui Jooseppia, joka oli unhottanut
-vetää silan-nappulainnauhat reikäin lävitse.
-
-Ennen käännettä liehuttivat Antero ja hänen rouvansa nenäliinojaan.
-Nimismies, rouva ja Eliina seisoivat kukin avatun akkunan ääressä ja
-liehuttivat vastaan. Ja portinpielessä seisoi Matti ... ja kohotti
-lakkiaan.
-
-
-
-
-
-
-JOKAPAIKAN EERON HELSINGIN-MATKA.
-
-
-
-
-Jokapaikan torppa seisoo korkealla kalliolla, ja kalliolle näkyy koko
-Hurjain kylä päästä niin toiseen, lukuunottamatta viittä, kuutta
-metsätaloa, jotka ovat peräti kätkössä ja kaukana.
-
-Torpan nykyinen isäntä Eero on lyhyt, leveähkökasvoinen ja varsin
-jokapäiväinen mies. Hän tekee päivän viikossa rikkaan talon työtä
-omalla hevosellaan ja kotoisilla eväillään. Taitava teurastaja on
-hän sitä paitse ja syksyisin haetaan häntä ahkerasti talosta taloon
-päättämään syöttiläiden päiviä.
-
-Jokapaikan aineellinen toimeentulo on ahdasta. Sitä todistavat
-vastaansanomattomasti hatara asuinhuone, ränsistyneet ulkohuoneet
-ja Eeron värittömät kasvot. Vuosi on niin pitkä, että se tarkoin
-viepi tuomansa eväät, jopa säännöllisesti osan seuraavankin vuoden
-tuloista. Taantumisen ja vanhoillisuuden syitä on torpassa ja sen
-ulkopuolella, sepissä ja sysissä.
-
-Henkiset riennot ovat täydellisessä sopusoinnussa aineellisten
-kanssa. Nuorena osasi Eero katkismuksensa niin hyvin kuin joku
-toinenkin, lauleli sitte aikansa uusia ja kauniita rakkauden lauluja
-ja meni aikoinaan naimiseen.
-
-Rataansa myöten on Eeron elämä vierinyt eteenpäin hiljalleen ja
-kolinaa pitämättä. Aika ei näy hänessä vaikuttaneen sanottavaa
-muutosta, vaan lauluissa tapahtui käänne kuin Runebergin
-"Sotilaspoika" valloitusmatkoillaan osui Hurjainkin kylään. Kukaan
-ei kysynyt, mistä se tuli, ja kaikkein vähimmin Eero, vaan jokainen
-tunsi, mihinkä se meni: sydämmeen se meni ja lämmitti siellä,
-lämmitti niinkuin ei koskaan ennen. Eero sen kuuli, oppi ja otti
-omakseen. Monta vuotta on siitä kulunut ja monta kaunista laulua
-on hän sittemmin kuullut, vaan mikään niistä ei ole syrjäyttänyt
-Sotilaspoikaa. Se on Eerolle yhtä rakas tänään kuin parikymmentä
-vuotta sitte; sen sanat, sen sävel ovat hänestä yhtä uusia, yhtä
-lämpöisiä kuin ensi kerran tavatessakin. Talven kajeessa ilmassa
-metsätiellä kulkeissaan, kesän, helteessä hikoillessaan, kotonsa
-tanhualla, rikkaan talon työmaalla, niin ... missäpä ei Eero olisi
-hyrähdellyt:
-
-    "Hän kylmää, nälkää...
-    Mun isän armahin."
-
-Joulun läheltä on kertomuksemme. Kukko on kiekunut kerran, kaksi,
-alhaalla kylässä on tyyni, vaan Jokapaikan nurkissa, jossa tuuli
-nukkuu ani harvoin, liikkuu nytkin suojakas puuska. Valkeat
-pilkoittavat sieltä ja täältä ympäri kylää, talojen tuvista ja
-mökkiläisten akkunoista. Jo hyvissä ajoissa ennen päivänsarastusta
-pujahti kuu metsänrantaan ja punerti sieltä lumisien kuusien välistä.
-Tuoreita, koivuisia puita paloi Jokapaikan liedellä. Eeron vaimo
-keitti kahvia ja Eero istui lieden tasaisella kivellä ja rasvasi
-saappaitaan. Poika nukkui vielä vuoteella. Vahva tervan ja talin käry
-levisi matalaan huoneesen Eeron saappaista, kuin hän niitä pyöritteli
-käsissään, hauteli niitä liekkien lähellä ja taas käänteli. Saappaat
-olivat paikatut alta ja päältä, pitkin ja poikin; kokoa ja painoa oli
-niissä yhtäpaljo kuin paikkatilkkojakin.
-
-"Nyt eivät ne vety ... viiteen poutakesään", vakuutteli Eero ja
-painoi etusormensa kynnellä paksua pikilankaa oikean saappaan
-kärjessä, ennenkuin veti sen jalkaansa.
-
-Vaimo mietti tärkeämpiä, eikä virkkanut Eeron sanoihin mitään.
-Sikurinpalanen oli kädessään ja kahvipannun kansi auki. Jota
-enemmän hän katseli sikuripalasta, sitä suuremmaksi se kasvoi hänen
-silmissään, ja ennenkuin se tipahti kiehuvaan kahvipannuun, oli se
-kutistunut neljä kertaa pienemmäksi alkuperäistä kokoansa.
-
-Eero ehti pienentää tupakintyviä piippuunsa siksi, kuin kahvikin ehti
-valmiiksi, ja istumaan rahille pöydän päähän.
-
-Vaimo nosti pannun pöydälle ja alkoi kautta rantain tärkeämpiä.
-
-"Joulukin jo kohta tulee", lausui hän huoahtamalla ja kaatoi kahvia
-Eerolle ja itselleen.
-
-"Kun vaan ihmiset saisivat jouluvaroja", lisäsi Eero ja auttoi siten
-vaimoaan asiaan käsiksi.
-
-"Tällä viikollako sinä lähdet kaupunkiin, jotta mekin saisimme
-Jouluvaroja. Huomenna sopisi niin hyvin, minun mielestäni."
-
-"Mitä siitä kaupunkiinmenosta, kuin ei ole mitä panna rekeen
-kuormaksi? Mitä niistä ajelemisista? Kovimpa laihaa sun kahvisi
-onkin."
-
-"Eihän puolinaulaa ijankaiken kestä."
-
-"Olisit pannut enemmän sikuria."
-
-"Sikuri tekee lopun rinnoistani... Panisit kuormaksi pari tynnyriä
-kauroja, pari vartaallista leipiä ja puoli säkkiä ruisjauhoja. Sillä
-saisimme..."
-
-"Ja keväillä haen sitte kauransiemeniä lainaksi ja maksan syksyllä
-viisitoista kappaa kasvuja tynnyriltä pääoman lisäksi. Leivät ja
-jauhot loppuvat nekin keskenaikojaan myymättäkin."
-
-"Saahan kauroja lainaksi kymmenen kapan kasvuakin vastaan ... ja
-rukiita ... niin, lainattuhan niitä on muinakin vuosina, joka
-kevät minun muistooni, vaan ... Heilikki kantaa kohta, kenties jo
-ylihuomenna ... juotetaan vasikka ja myydään lihat kaupunkiin..."
-
-"Ja ostetaan rahoilla hamekankaasi langat..."
-
-"Ole nyt, äläkä tuossa ... ostetaan vasikan hinnalla pari tynnyriä
-kauroja. Eihän tässä Jouluna ruveta kitumaan kahvitta ja sokeritta.
-Nisujauhoja ja livekaloja..."
-
-"Paljo menee, vaan vähemmälläkin tulee toimeen."
-
-"Naapuritkin nauraisivat, kuin tietäisivät, ettei meillä ole Joulua
-ollenkaan. Juhokin tarvitsee uuden lakin ja uudet saappaat."
-
-"Onhan sillä lakki."
-
-"On, liputon ja keskeltä tuppaavat hiukset ulos. Saappaat ovat rikki
-ja niin ahtaat, että likistävät pojan jalat hilloiksi."
-
-"Minä neulon sukkiin anturat vanhoista varsista."
-
-"Älä nyt, eihän Juho saisi hetkenkään rauhaa toisilta pojilta.
-Kaupungista tuot niin paljon rahaa kotiin, että lunastamme vuodat
-nahkurilta. Minä jo puhuin suutarille ja hän lupasi... Tarvitseehan
-pojan kerran päästä kirkkoon Joulunakin kuin on jo kymmenen vuoden
-vanha ja palttoo ja vaatteet valmistuvat jo tänään."
-
-"Mitähän tuo...?"
-
-"Ole nyt! Juhon täytyy päästä kirkkoon Jouluaamuna. Lapset tulevat
-semmoisiksi töröjölleiksi..."
-
-"Ja yhtäoikeiksi."
-
-"Kuin eivät pääse mihinkään. Kiertokoulun-opettajatar sanoi Juholla
-olevan kauneimmat silmät kuin kellään oppilaistaan."
-
-"Ja minä voin vakuuttaa Juhon olevan vahvimman tupakkimiehen. Latvat
-viepi maaru tupakkikontistani, minä saan polttaa paljaita juuria
-ja..."
-
-Eero nousi kesken puhettaan ylös, otti vartaasta leivän, jonka
-taittoi kahtia ja pisti puolikkaan kumpaiseenkin taskuunsa. Vaimo
-kääri sillä aikaa silakoita harmaasen paperiin ja pisti ne toisen
-puolikkaan kumppaneiksi.
-
-"Keitä perunoita iltaseksi", käski Eero vaimoaan, heitti pikaisen
-silmäyksen vuoteelle, jossa Juho nukkui ja läksi valjastamaan ruunaa
-rikkaan työhön.
-
-Ruuna haistoi leivät ja tuhnaili Eeron lakkareita.
-
-"Tsoo nyt siin", kielsi Eero ruunaa nostaissaan siloja tämän selkään,
-"ole nyt vähemmällä."
-
-Pieni oli ruuna kasvultaan. Pitempi mies kuin Eero olisi ylettynyt
-vetämään vatsavyön solkeen vaikka vastakkaiseltakin puoletta; mutta
-vaikka olikin pieni, niin kiilsi karva ja kaula oli suhteellisesti
-leveänlainen. Muuta ei varsassa vikaa, kuin että pyrki olemaan
-vihainen, etenkin oudoille, jos semmoista ominaisuutta saatetaan
-viaksi lukea.
-
-"Syö vähän ja vetää paljon", kuului Eeron kiitoslause hevosesta, eikä
-Eero ollut turhanpuhuja.
-
-Ennen lähtöään pistäysi Eero tupaan sytyttämään sammunutta piippuaan.
-
-"Hakisit yhden säkin tädiltä lainaksi", lausui hän vaimolleen, "ja
-parsisit omain rikkinäiset."
-
-Monenkarvaisia ajatuksia liikkui kaiken päivää Eeron aivoissa ajaessa
-halkokuormaa Järvenpäähän. Pääväri niissä kaikissa oli tämmöistä
-laatua:
-
-Seisoiko Luojan lakikirjassa, että hänen pitää ikänsä elämän köyhänä?
-Seisoiko siellä, että hänen pitää joka vuosi syömän etukäteen osa
-tulevan vuoden sadosta? Eikö siellä päin vastoin seiso, että hänkin,
-kuten jokainen kuolevainen, on oman onnensa seppä? Jos hän esim.
-olisi nuorena ollessaan mennyt Mustialan kouluun, niin heiluisi
-nyt pehtorina, eikä renkäisi muuta kuin ... usutella torppareita
-työhön. Taitaisi olla koiran virkaa sekin. Vaan olisihan hän
-voinut mennä tukkitöihin. Moni rahvaanmies on niissä ylentynyt
-varttesmanniksi ja herraksi. Saisi suuria palkkoja ja ... kulkea
-ympäri maailmaa niinkuin Jerusalemin suutari. Oppisi tuhlaamaan
-rahoja, ylvästelemään eikä omaisuutta sentään olisi enempää kuin
-hurja luonto, pitkät saappaat ja remmihihnat. Mutta jos hän silloin,
-kuin möi ruskean oriinsa, olisi ruvennut kaupantekoihin, sen sijaan
-että rupesi naimaan, niin olisi luulletenkin äveriäs mies nyt.
-Olisi ostanut vaikka kauroja jonkun kymmenen tynnyriä ja lainaillut
-niitä tarvitseville. Kokoontuisi eloa aittaan ja röhkää taloon,
-kuin saisi mitata puoli tynnyriä kasvuja tynnyriltä, nekin kuivina,
-vaikka lauheoina ja paisuneina ne lainaisi ... ja rikastuisi
-siten lähimmäistensä hiellä ja työllä, tottuisi kovasydämmiseksi
-ahnehtijaksi, rakastuisi maailman tavaroihin, ajattelisi yötä ja
-päivää katoavaisia; ja sitte tulisi niittomies ja sanoisi: "Lähde
-kanssani".
-
-Käpeästi käveli ruuna kotiinpäin, juoksi puoleen väliin ylämaatkin,
-ja Eero, joka muuten oli arka hevosestaan, ei tällä erällä
-kiinnittänyt ohjaksia, antoipahan vaan olla höllällä ja kulunmäärän
-ruunan vallassa.
-
-"Pikemminhän joudumme kotiin", ajatteli hän, "ja siellä on apetta
-sulle, iltavalkea minulle ja ... Juho ja... Siellä on paras
-ollaksemme."
-
-Ajatus ei ollut uusi; se oli vanha, hyvin vanha.
-
-"Isä, saankos minä uudet saappaat Jouluksi?" kysyi Juho
-riemastuneella äänellä, kuin Eero astui sisään ja veti rukkasia
-käsistään.
-
-"Saat sinä; sinä vaan saatkin", vastasi Eero ja katseli ihmetellen
-kahvipannua, jonka vaimonsa vei pöydälle.
-
-"Tule juomaan nyt", kehoitti vaimo; "minä lainasin tädiltä
-neljänneksen kahvia, sokeria, ja... Kuule Juho! Missä ne lehdet ovat?
-Tuo nyt isän piippuun?"
-
-"Minä ne jo leikkasin", vastasi poika ja toi tupakkilaudan pöydälle.
-
-"Sittepähän ei ole isällä vaivaa."
-
-"Kuivuvat liiaksi", muistutti Eero.
-
-"Pannaan konttiin, kontti pannaan kuoppaan ja kuopan ovi tökköön",
-neuvoi Juho.
-
-"Ettei maaru saa", naurahti Eero ja paineli pojan hiuksia korvallisen
-ta'a.
-
-Seuraavan aamun hämärässä valjasti Eero ruunan koterireen eteen;
-reessä oli viisi säkkiä, eväspussi ja heiniä niinikahassa. Vaimo
-tuli ulos ja luetteli kolmanteen kertaan ostokset, alkaen suoloista
-ja lopettaen kahvinselitteesen, jota viimemainittua piti ostettaman
-kymmenen pennin edestä ja kaikkein viimeksi, niin puukhollarit
-antaisivat runsaammin niinkuin kaupanpäällisten verosta. Eero
-kuunteli levollisesti pitkää rämitystä ja nykäsi sitte ruunaa
-ohjaksista ja virkkoi:
-
-"Pidä tarkalla poikaa ja tulta; ja ruoki ahkeraan possua".
-
-Talviaamu oli kaunis. Maa oli valkoinen, metsä oli valkoinen;
-kuulakoita pilviä purjehti taivaankannella, pilvien takaalta tuikki
-tähtiä; ilma oli leuto ja keli oli paras; itsekseen tuntui reki
-kulkevan tasamaalla, kuin vähänkin vietti, niin juoksuun lykkäsi
-ruunan.
-
-Tuuli heräsi lumisesta viidakosta ja suristi puhelankaa eli
-telefoonia. Eero muisti epäilyksensä, kuin sitä viime syksynä
-pantiin kuntoon. Hän ei uskonut siitä syntyvän sen tuotakaan ja nyt
-tilaavat Hurjain kylän isännät heinänsiemenensä ja kaikki tarpeensa
-vain puhelankasanalla Helsingistä. Eero itse ei ole vielä saanut
-puhua sanaakaan sillä, eikä ole ollut puhumisen tarvistakaan,
-vaan nyt sopisi Helsingissä koettaa. Apteekissa ja monessa muussa
-paikassa kuulutaan annettavan ipo ilmaiseksi. Sopisi hänen puhua
-vaikka vallesmannille, jonka kamarissa on laatikko, ja kysyä esim.,
-milloinka henkirahat maksetaan tai jotain muuta sellaista asiaa. Ei
-senvuoksi, että hän enää epäilisi, muutoin vaan. Epäili hän syksyllä,
-mutta ihmekös tuo? Isävainaja epäili telekrahvi-värkkiäkin, ja käski
-insinörin hakkaamaan sen sananlennätinlangan tolpat lyhemmiksi,
-niin olisi siitä jotain hyötyä kuin hän kuivattelisi riihimekkoansa
-langoilla, muuhun ei muka koko konsti kelvannut. Ja se ei nyt mitään
-kummaa ollut ja isävainaja epäili sitäkin.
-
-    "Hän kylmää, nälkää...
-    Mun isän armahin."
-
-Kukkomäeltä vastattiin Eeron lauluun:
-
-    "Semmosen hevosen ku virran juoksun
-    Sain minä isältäni;
-    Tuhatta markkaa ja punanen talo..."
-
-Enempää ei Eero kuullut, sillä laulaja ehti harjalta alas ja katosi
-näkyvistä.
-
-Eero hakisti ruunaa juoksuun ja yhättämään edelläkulkijaa. Jos saisi
-matkatoverin, niin...
-
-Tuttu ja oman kylän mies olikin kulussa, renkimies Koskelan talosta.
-Vihto nimeltään ja heinäkuorman kanssa Helsinkiin menossa. Ilomielin
-lyöttäytyi Eero hänen seuraansa, Vihto oli Hurjain kylästä syntyisin
-niinkuin Eerokin. Ei ollut mies mikään liuhasuu, ei pilkannut köyhän
-kelkkaa, kuten isojen talojen rengit tavallisesti tekevät. Ja vaikka
-olikin vaan renki ja nuori, niin laskettiin ja uskottiin häntä yksin
-kaupunkiin myymään, ostamaan, toisin sanoen isäntien tehtäviin.
-Luotettavampaa toveria ei olisi voinut sattua saamaan.
-
-Suuri, ruskea valakka oli Vihtolla, pitkiä ja harvoja askeleita se
-otti; ruuna leikkasi lyhyitä, mutta vinhasti, ja niin pysyttiin
-yksissä. Vihto oli tarkka mies, eikä mennyt tuppenaan äkäisen ruunan
-lähelle, vaan taputteli ensin lautasille, antoi leivänsyrjän suuhun
-ja muutamalla virstalla jo kesytti niin, että sai vaaratta korvan
-juuresta syyhytellä.
-
-Jokaisen äkkijyrkän mäen alla tarttui Eero kaustanpäähän ja auttoi
-ruunaa. Ei sen vuoksi, että kuorma olisi liiaksi raskas ollut,
-ei, vaan sen vuoksi että Eero oli entisille tavoille uskollinen.
-Isävainaja oli niin tehnyt, hän itse oli ikänsä niin tehnyt ja niin
-tekee Juhokin.
-
-Jutellessa matka joutui ja virstat lyhenivät. Tuomalan kylässä
-syöttivät, juottivat. Tuli siihen kaupungista päin hevosella ajaen
-mies, silmät punaisina ja ruumis koko lailla hervotonna. Eero oli
-poislähdössä ja antoi vettä ruunalle, kuin vieras pysäytti hevosensa
-ja alkoi irvistelemään ja suunkopua pitämään näin:
-
-"Mistäs sinä mies olet, kuin et häpeä varsalla ajella, maitosuulla
-matkustella? Mistä?"
-
-"Nokoniityn aidanjuuresta", selitti Eero ja käänsi ruunan Vihton
-perään.
-
-"Jossa vääriä viikatteenvarsia kasvaa", huusi Vihto ja karautti
-valakkansa juoksuun.
-
-Ennen toista syöttöpaikkaa, Riihikalliota, yhtyi heihin suupaltti
-ja kielevä matkamies Huippulan kappelista. Vaikka näkyi olevan
-poikamies, niin hevosen valjaissa kirkuivat rautaiset rahkeet
-"hiljaa, hiljaa". Hevosen häpäät olivat ruvilla ja reidet ruskeoita
-suomuksia täynnä. Rahkeet ja pojan suu eivät osanneet vaieta paljon
-ensinkään.
-
-Riihikallion pihalla pääsi Huippulainen ruunan tavoilla.
-
-"Voi hiisi kuitenkin itseäsi, voi myyrä", piiskasi tämä kieltään ja
-läheni ruunaa.
-
-Eero ja Vihto pistivät lähtösavuja ja odottivat, mikä loppu
-lotkahtaisi ilvehtijälle.
-
-"Voi nyppyräinen kuitenkin itseäsi, voi palleroinen..." hoki
-Huippulan poika yhä ja läheni lähemmäksi hevosta.
-
-Mutta ruuna teki leikistä lopun, ryöpsähti kahdelle jalalle ja näytti
-hampaitaan. Poika oli yhtä vikkelä jaloiltaan kuin kieleltäänkin ja
-kiekahutti pitkän harppauksen sivulle ja vältti siten pahan palkkansa.
-
-"Mistäs sinä olet kotosin?" kysyi hän hämmästyneesti Eerolta.
-
-"En minä ole kappelista", vastasi tämä halveksivaisesti.
-
-Huippulan poika katsoi kysyvästi Vihtoa silmiin.
-
-"No minä olen siitä maasta, jossa sika syödään nahkoineen",
-viisasteli tämä.
-
-Riihikalliolta lähdettyä osui Huippulan mies ajamaan keskimmäisenä
-Vihton perässä. Lieneekö sitte arvannut toveriensa kotopaikan, koska
-alkoi pistosvärssyjä laulelemaan, vaiko muuten vaan sattumalta
-koukkuveisuja päästeli. Eeroa harmitti ja kuin siis poika taas veti
-väkävirttä tämmöistä:
-
-    "Hurja ma olen ja taidan ma tulla
-    Vieläin hurjemmaksi..."
-
-niin livahutti Eero tyylillä ruunan selkään ja pyrähdys vaan kuului,
-niin oli hän jo ohi Huippulan pojan, ohi Vihton.
-
-Ensimainittu hämmästyi taaskin ruunan tapoja, jäädessään kuin
-seisomaan.
-
-Vihto kiiruhti Eeron perään, löi konkariaan selkään ja kehahti
-samassa.
-
-"Väkevä, joka vahva on."
-
-Niin pääsivät he eroon ikäväniloisesta toverista.
-
-"Ei ne piisaa meitille", lausui Vihto saavutettuaan Eeron.
-
-"Mitäs niistä ... kappelin miehistä", vastasi Eero ja kävi käsin
-kaustanpäähän kiinni.
-
-Helsinkiin ajoivat sitte yöksi kauppias Saltman'ille. Tiedustelivat
-kahvin ja sokurin hintoja ja mittuuttivat suolat säkkeihin huomisen
-varalle. Piiskan lainasi Eero puukhollarilta illalla ja puheli
-Vihtolle:
-
-"Nuku sinä vaan huoletta, kyllä minä vartioin kuormat."
-
-Tarpeetonta varovaisuutta ei se ollutkaan, sillä monenväristä väkeä
-liikkui pihalla ja monella niistä oli haalistuneet omaisuus-käsitteet
-tietenkin. Mutta Eeroa ei uni pettänyt.
-
-"Kyllä minä sinut ostan", ärähti hän piippunsa kaupitsijalle,
-mokomalle otukselle, joka "ranta tutentin" nimellä tunnetaan Hurjain
-kylässä.
-
-"Vaihdan minä ja tästä saat välirahat", tiuskasi hän ja näytti
-piiskan siimaa kellonsa vaihtajalle, joka näkyi olevan samaa maata
-piipunkauppiaan kanssa.
-
-Aamuhetki on kullankallis matkamiehellekin. Aamulla hyvät hinnat
-maksetaan, jos niitä ensinkään sinä päivänä maksetaan. Ensimmäisinä
-ajoivat Vihto ja Eero kuormansa Kauppatorille, Eero läntiseen puoleen
-ja Vihto keisarinnankiven lähettyville. Ennen eroomistaan sopivat
-niin, että se, joka ensiksi pääsee eroon kuormastaan, saa ensin
-lähteä pienille asioille, niinkuin apteekkiin, torimatamien luo,
-narinkaan ja sen sinnekin. Toinen katsoo sill'aikaa hevosia perään ja
-pääsee sitte vuorostaan.
-
-Ei myöhäillyt Huippulan poikakaan, vaan ajoi hevosensa hetken
-kuluttua Eeron hevosen viereen ja alkoi käyttämään leukapieliään
-eiliseen tapaansa.
-
-Vihto sai ensiksi kaupat syntymään ja Eero näki hänen ajavan
-valakkaansa Kaivopuistoon päin.
-
-Ei Eerokaan siekaillut kauan, vaan antoi tavaransa mennä ja saikin ne
-kaikki yhteen paikkaan. Kuorma-ajuri ne osti ja maksoi kohtuullisen
-hinnan. Setelirahat kätki Eero salataskuunsa, joka oli liinavuorin
-välissä ja josta eivät muut tienneet kuin vaimonsa ja hän itse.
-
-Raha idätti Eerossa runollisuutta ja sukkeluutta.
-
-    "Hän kylmää, nälkää...
-    Mun isän armahin"
-
-lauloi hän hiljalleen palatessaan torille Vihtoa tapaamaan.
-
-Kluuvikadun kulmassa seisoi kaksi herrasmiestä, jutellen keskenään.
-Eero pysäytti ruunan ja tokaisi:
-
-"Tiedättekö missä tämän talon isäntä, itte se Kröönkvisti on?"
-
-"Olisiko teillä asiaa hänelle?" kysyi toinen herrasmies.
-
-"Asiaa ... hm ... kysyisin vaan häneltä, tahtoisiko vaihettaa taloa
-kanssani", lausui Eero viekkaasti ja lähti menemään.
-
-Herrat sivelivät viiksiään ja nauroivat Eeron sukkeluudelle.
-
-Vihto oli ajanut hevosensa Huippulan pojan lähelle ja jättänyt aukon
-Eeroa varten, johon tämä ajoi, otti kuolaimet ruunan suusta, pani
-heiniä eteen ja istui itse, Vihton lähdettyä asioilleen, rekeen,
-selinpäin Kauppatoria. Ostokset hän luki kertaalleen päästä päähän
-ja kuin kahvinselitteesen lopultakin ehti niin vaivattu järki otti
-virkavapautta ja ajatukset lähtivät lystäilemään Viaporiin. Vanha
-historia, jonka jokainen ajatteleva Hurjain kyläläinen tietää ja
-uskoo yhtäläisesti, selattiin läpi sivu sivulta.
-
-Sillä aikaa läheni vanhan puoleinen herra ruunaa, aikeessa
-pujottautua tämän sivutse seuraavalle kuormariville satamaan päin.
-Tempaus ... ja Eero oli vähällä lyödä nenänsä katuun ja herra makasi
-suullaan ruunan edessä. Eero peljästyi ja tointui peljästyksestä
-kauhistuakseen, sillä ruunan edestä kuului voihkinata. Kuin Eero
-katsoi sinne päin, niin näki hän herran pitelevän käsivarttaan ja
-nenäänsä; nenästä juoksi verta.
-
-"Ai, ai, sinä julma elukka, sinä jumalaton mies; ai, ai, nyt minun
-täytyy mennä lasarettiin" valitti herra.
-
-Taitavinkaan suoneniskiä ei olisi Eerosta sillä kertaa saanut
-verenpisarata.
-
-Kaupunkilaisia, alempaa kansaa, ja maamiehiä läheisien kuormain
-ympäriltä keräytyi paikalle.
-
-"Ai, ai, nyt minun täytyy mennä lasarettiin... Sinä julma elukka,
-sinä jumalaton mies. Poliisi, missä poliisi?"
-
-Ainoatakaan semmoista ei näkynyt lähellä.
-
-Poliisi, putka, raastupa, sakot, kaikki marssivat järjestyksessä
-kauhistuneen Eeron aivoihin.
-
-Kaksi poliisia seisoi Yliopiston apteekin edessä. Pidellen nenäänsä
-ja käsivarttansa läksi herra niitä kohden voihkaillen menemään.
-
-Eero ei saanut sanaa suustaan. Sen hän vaan uskoi, että nyt eivät
-auta laupiaat silmätkään, ruuna kuin puri herraa, puri ja löi katuun.
-
-Yleisen äänettömyyden katkasi Huippulan poika.
-
-"Herranen aika, mies sinua ja sinun hevoistasi!" virkkoi hän
-mahtavalla säälillä.
-
-Kukaan läsnäolijoista ei ottanut sananvuoroa. Toiset katselivat
-kauhistunutta Eeroa, toiset herraa, joka verkkaisin askelin eteni
-apteekkiin päin.
-
-Mutta Huippulan kappelin poika ei malttanut vaieta, vaan alkoi
-soittamaan suutaan.
-
-"Nyt Juhan'auta, mies, käy sun kelvaten", lausui hän. "Onkos se enää
-laitaa? Niinkuin vihelletty kyykäärme karkasi tuo pirpana, hampaat
-irvissä, herran käsivarteen. Ja puri, ja ihan maasta nosti ylös ja
-katuun löi. Nyt sinut, mies, perii västinki ja maarstranti. Minä olen
-kova vierasmies."
-
-Yleinen mielipide kääntyi Huippulan poikaa vastaan. Olisiko niin
-käynyt, jos herran sijassa olisi ollut joku työmies, on tietymätöntä.
-
-"Ilakoitsetko sinä senkin räivätty lähimmäisesi vahingolle?" ärjäsi
-muuan punakka teurastaja ja katsoi kiukkuisesti puhujaan.
-
-"Ja oletko hyvilläsi siitä", jatkoi eräs notkea aliupseeri, "että
-pääset todistajaksi? Sitäkö naurat?"
-
-"Sinä hapsinkakkiainen", lisäsi Orimattilainen talonisäntä.
-
-"Tarvitsisit mies költeriisi", uhkasi Härmäläinen timmermanni.
-
-"Antakaa hänen olla", pyysi Eero, "hän on kappelista."
-
-Herra ehti jo lähelle poliisimiehiä.
-
-"Korjaa nyt luusi joutuun", kehoitti teurastaja Eeroa, "joll'et
-tahdo saada noita niskaasi. Jos muuten arvaat yrittääkään pakoa
-tuommoisella kirpulla."
-
-Huippulainen käänsi purtensa myötätuuleen.
-
-"Tuollako hevosella?" virkahti hän ihmetellen. "Jos te olisitte
-nähneet. Se menee kuin vietereillä, se juoksee kuin synti, se ravaa
-niin että korvat vinkuu... Jos te olisitte nähneet; mutta te ette ole
-nähneet."
-
-"No, no, on niitä nyt nähty parempiakin", suutasi aliupseeri.
-
-"On niitä nähty", jatkoi teurastaja, "vaikka ei oo syöty, sanoi
-Hämäläinen silakoita."
-
-Asettaa kuolaimet ruunan suuhun ja istua rekeen kävi Eerolta yhtä
-pikaan kuin ajatus.
-
-"Tuo ruskea valakka tuossa", lausui Eero hätäisesti, on kumppanini
-hevonen, "jos joku katsoisi..."
-
-"Älä nyt huoli siitä", lausui Huippulan poika, "kyllä minä sen
-katson. Käännä nyt vaan hiiresi liesuun."
-
-"Ja anna sen ottaa ja jättää maata", lisäsi Orimattilainen.
-
-"Niin että lieppinä jälessä käy", jatkoi teurastaja.
-
-"Ja tuli ja savu kavioista näkyy", pitkitti Härmäläinen timmermanni.
-
-Eero lähti. Hämeen tulliin hänen olisi ollut mentävä, vaan eihän hän
-voinut ajaa suoraa päätä poliisien syliin. Ajattelematta käänsi hän
-ruunan kappelin sivutse Eteläiselle Esplanaadikadulle.
-
-Herra ja poliisit huomasivat paon yrityksen ja istuivat issikan
-rekeen ja lähtivät Eeron jälkeen.
-
-Torilla seurattiin jännityksellä sekä pakenijaa että
-takaa-ajajia Huippulan poika nousi rekeensä seisomaan eläväksi
-lennätinkonttooriksi.
-
-Hankalata oli Eeron pako ja tutkainta vastaan potkimiselta se näytti.
-Katu kihisi ja kuhisi ihmisistä, käypämiehistä ja hevosella-ajajista;
-tultiin ja mentiin joka taholle. Hän nykäsi ruunaa, ruuna tiuhensi
-askeleitaan, mutta seisahti samassa, sillä edelläkulkija oli
-tiellään. Eero ajoi ohitse ja kuin pääsi kunnialla sivutse, ajamatta
-ketään kumoon, niin kymmenen kyynärän päässä oli uusi estos edessä ja
-kahta hullumpi.
-
-Ruumissaatto kulki hitaasti Pohjoisella Esplanaadikadulla. Eeron
-mielestä edisti oma kulku sitäki hitaammin.
-
-Mutta, olihan takaa-ajajillakin samat vaikeudet, muisti Eero
-lohdutella itseään ja hevonen ... tietysti huonompi. Siis eteenpäin
-vaan.
-
-Eero ajoi olutkuskin ohitse, vaan aisanpää sattui nuoreen herraan,
-joka talutti nuorta naista. Molemmat kiljahtivat ja ... nauroivat.
-Eero päätteli heidän elävän häittensä likellä, joko sitte etu- tahi
-takapuolella, niin olivat iloisia ja onnellisen näköisiä. Ei edes
-vihaisesti katsoneetkaan Eeroa, vaikka pelätti heidät, ei, nauroivat
-vaan Eerolle ja toinen toiselleen.
-
-Loppui sitte ahdinko vähä vähältä ja Eero pääsi väljemmälle. Ruuna
-sai läimäyksen tyylistä ja alkoi tekemään leikistä täyttä totta. Eero
-katsahti taakseen ja näki takaa-ajajat. Kavaluus pistihe hänelle
-päähän ja hän ajoi Espoon tulliin päin eksyttääkseen vainoojansa.
-
-Hyppäämällä olisi jalkamies yllättänyt hänet sataman tienoilla,
-nyt oli peli muuttunut kuin ruuna sai ruveta täydestä sydämmestään
-menoon. Väli alkoi pitenemään issikan ja Eeron välillä; nenänsä
-edestä päästivät poliisit Eeron karkuun.
-
-Vihellys kuului Eeron perässä.
-
-"Mahtaa sydäntänne kirvellä", mutisi Eero itsekseen kuultuaan
-vihellyksen, johon poliisit ryhtyivät kadottaissaan karkurin
-näkyvistään.
-
-"Hui hai on sen paikan nimi, jossa meidät saavutatte", lausui hän
-ruunalleen ajaessaan Henrikinkadulla omnibuksen ohi.
-
-"Me käännymme tietä alas ruunaseni", sanoi hän Kaivokadulle
-jouduttuaan. "Poliisit ja herra ajakoot Espoon tulliin, ottakoot
-santarmit, patrullit ja kaartin rumpalin mukaansa, mutta me, me
-painamme Pitkällesillalle."
-
-Yhden mahdollisuuden unhotti Eero. Kaivokadun suussa tarttui
-ratsastava poliisi ruunan suitsiin ja tiuskasi:
-
-"Kuinka sinä mies ajat; nyt saat seurata minua."
-
-Eero ei nähnyt ratsastavaa poliisia, ei ruunaa, ei mitään.
-
-"Päästäkää irti, hyvä herra", rukoili hän ja lisäsi sitte vikkelästi:
-"vekseli lankee."
-
-Poliisi naurahti. Vekseliä, Eeron pukua ja kotereita oli työläs
-ajatella yhdessä. Vaan nöyrä puhe teki vaikutuksensa.
-
-"Mene nyt, ja muista ajaa siivommasti", sanoi poliisi ja päästi
-ruunan irti.
-
-Eero sai näkönsä. Hän näki, ett'ei koko Rautatien torilla liikkunut
-ainoatakaan poliisia, ei ratsastavaa, ei kävelevää. Ja ruuna leikkasi
-taaskin tapansa mukaan.
-
-Saltman'iin oli poikettava ja suolat otettava rekeen.
-
-Iltasella lainaamansa piiska kädessä astui Eero puotiin ja maksoi
-suolat.
-
-"Eikös kauppoja enempää tehdäkään?" kysyi kauppapalvelia nähdessään
-Eeron hankkivan lähtöön.
-
-"Ei, en minä nyt tällä kerralla, kyllä minä toiste..." vastasi Eero.
-
-"Ettekö toveriannekaan vartoo?"
-
-"Minä ... sanokaa hänelle, että minä syötän ja odotan Riihikalliolla."
-
-Eero istui suolasäkille ja ajoi Pitkällesillalle. Kaksi poliisia
-seisoi tullin luona. Voi armias! Ne ovat lähettäneet sanan tänne ja
-vahtivat nyt ja ottavat hänet kiinni. Silta tanssi Eeron silmissä,
-sulkupuu tanssi ja poliisit tanssivat... Hän etsi penniä yhä
-taskustaan, vaikka ne jo olivat kädessä.
-
-"Onko sun nimesi Ampiainen?" kysyi toinen poliisi ruunalta joka
-niuhasi hänelle.
-
-Silta, sulkupuu ja poliisit seisoivat paikallaan.
-
-"Ei; ruuna se vaan on", vastasi Eero,
-
-"Ja hyvä menemään näkyy olevan."
-
-"No ... pääsee sillä viitanvälin."
-
-Sörnääsissä oli puoteja viljalta, mutta Eerolla ei ollut henttoa
-mennä sisään. Entä jos huomaavat erehdyksen, vainuavat hänen
-jälkensä, ja tulevat perästä, poliisit, santarmit, patrullit ja
-kaartin rumpali... Ja sitte on hukka, sitte on loppu.
-
-Leivän paloitteli Eero Riihikallion pihalla ruunalle heinien sekaan
-ja odotti Vihtoa ... viisitoista minuuttia; sillä isäntä, tuttu
-mies, rupesi haastelemaan Eerolle niitä ja näitä. Eero ei pitänyt
-syömisestä lukua; ei ruoka maittanutkaan, jos ei sitä eväspussissa
-juuri sanottavin ollutkaan. Lampaankinkun, voiaskin ja juuston olisi
-kyllä kehdannut vetää näkyville, mutta kukapa matkalla silakan poskia
-repisi, kuka? Ja, niinkuin sanottiin, ei häntä hiukaissutkaan, hän
-vaan jutteli tutun isännän kanssa ja jutteli puhelangastakin, joka
-syksyllä valmistui ja läpi Hurjain kylän kulki.
-
-Sattui isäntä mainitsemaan kuinka lennätin- ja puhelangoista
-on suuri hyöty sitenkin, että saadaan sana nopeasti ympäri
-maakuntain rikoksista ja varkauksista nimismiehille ja muille
-oikeudenpalvelijoille.
-
-Eerolle tuli hätä käteen ja hän läksi joutuin maantielle ruunansa
-kanssa. Riihikalliolla ihmeteltiin matkamiestä, joka sen lennon
-kanssa tuli, sen lennon kanssa lähti. Ja Eero, sama Eero, joka vaaran
-hetkenä pysyi niin kylmäverisenä ja maltillisena ja ohjasi ruunaansa
-taidolla ihmisvilinässä Sataman lähellä ja Esplanadikadulla, sama
-Eero oli nyt, kuin ei enää mitään vaaraa ollut, mieletön hätähousu...
-
-"Voi ruuna poloinen päiviämme!" huokaili hän. "Voi näitä aikoja,
-mihinkä olemme eläneet!"
-
-Pelotin kuului näin:
-
-Helsingistä ovat poliisit puhelangalla ilmoittaneet Järvenpäähän;
-Järvenpäästä on viety sana Tuusulan vallesmannille ja vallesmanni
-seisoo nyt aseman lähellä maantiellä, ihan siinä rautatien alla ja
-solan suussa, komisarjus, herrastuomari, ja pitäjän lautamiehet
-kanssaan, jokaisella pistoolia ja sapelia varalla.
-
-Ja sitte he ottavat hänet kiinni, vievät takaisin Helsinkiin,
-putkaan, raastupaan, tuomitsevat häneltä hevosen, reen ja sakottavat
-lisäksi sadoin markoin. Niin he juuri tekevät. Ja niiksi eivät niin
-tekisi? Miksi eivät poliisit lankaa myöten puhuisi ja miksi eivät
-lautamiehet, komisarjus, herrastuomari ja vallesmanni asettuisi solan
-suuhun rautatien alle? Miksi eivät?
-
-Vastamaissa kävi Eero ruunan vieressä ja syötti Riihikalliolla
-paloittamansa leivän sille. Tasamaissa ja alamaissa ei viivytelty.
-Yhtä puhkua tultiin Tuomalan kylään, jossa Eero muisti juottaa ruunan.
-
-Jo näkyi Järvenpää, onneton Järvenpää, jo näkyi sola, jo. Ja siellä
-ne nyt ovat vallesmanni, herrastuomari komisarjus, lautamiehet,
-sapelit, pistoolit. Eero ne jo näki, mutta ei uskaltanut katsoa, vaan
-likisti silmänsä kiinni. Lykätköön sapelinsa ruunan rintaan, mutta
-hän antaa mennä; ampukoot häntä itseään pistoolilla, mutta hän antaa
-mennä.
-
-Ruuna sai livahduksen tyylistä, kenties kovemman, kuin koko
-ryöpytyksessä oli saanut, lyyhistyi pientäkin pienemmäksi ja karkasi
-puhahtamalla solan lävitse. Yhtään sapelia ei työnnetty heitä
-vastaan, yhtään laukausta ei ammuttu heitä kohden; Järvenpäässä ja
-solan suussa oli vanha rauha.
-
-Kukaan ensimmäisen palkinnon saanut kilpa-ajaja ei ole innokkaammin
-ja hellemmin hyväillyt hevostaan radalta päästyä kuin Eero ruunaansa
-Järvenpään toisella puolen.
-
-"Tsoo, tsoo", puheli hän hengästyneelle hevoselle ja taputteli sitä
-kaulalle. "Älä nyt ole millänäsikään koko leivotuksesta. Tsoo, tsoo
-mun ruunani. Ahtaalla oltiin, tsoo, tsoo; mutta hyvin teit, tsoo,
-tsoo. Miestä tarvitaan, ennenkuin pulaan joudutaan, mutta vasta
-miestä kysytään, ennenkuin pulasta pelastautaan. Tsoo, tsoo, mun
-ruunani. Sinun kunniaasi kaikki."
-
-Muisti Eero vielä muutakin, muisti painella oikealla kädellään
-sydänaluistansa, koetella liivin kohtalistoa. Tallella oli rahamassi.
-Ja kirkonkylässä on kauppiaita, on tavaraa, kyllä on.
-
-"Mannaa olisit ruuna saapa illalla. Olisit niin. Puritko kylläkin
-pahasti herraa? Vai hihastako vaan kahmasit ja nostit ja laskit?
-Niinkö? Tsoo, tsoo, kävele nyt vaan, kylliksi olet höyryttänyt.
-Paranee herran käsivarsi, paranee vainenkin; paranee nenäkin. Eikä se
-sillä olisi paremmin parannut, vaikka sinut olisivat minulta vieneet,
-tuominneet minut sakkoihin ja ryöstäneet kauramme, rukiimme. Ei, ei
-yhtään paremmin. Koska hän kerran oli herra, niin totta kai herralla
-jotain perääkin on. Ja Helsingissä saa tohtoreja, pääsee lasarettiin
-rahalla ja rahatta. Vaan mitäs me olisimme panneet hampaittemme
-väliin, jos putkaan ja raastupaan olisivat saaneet, ja ropoja
-tuominneet? Mitä?"
-
-Suuri päivä oli vielä mailla kuin Hurjain kylä alkoi näkymään
-ruunalle ja Eerolle, vaikka Järvenpäästä asti tulivat jalkajalalta.
-
-"Parannetaan", lausui silloin Eero ja karahutti kylän lävitse
-niinkuin tuiskussa.
-
-Vasta sitte, kuin kalliolle nousivat, hiljensi hän ruunan käyntiin.
-Viimemainittua huosutti, niin leveät rinnat kuin sillä olikin.
-
-Oudoksuen Eeron aikaista kotiintuloa ja nakkaleisin ajettua ruunaa,
-tuli vaimo Juhon kanssa kiiruin askelin reen luokse. Nähtyään, ett'ei
-reessä ollut muuta kuin suolasäkki, löi vaimo käsiään yhteen ja
-parahti:
-
-"Siunatkoon! Ovatko varastaneet?"
-
-"Älä nyt mäjästä", kielsi häntä Eero, "vaan hae kauroja ja paloita
-leipää sekaan."
-
-"Eihän täällä reessä ole mitään", ruikutti vaimo ja kouraili tyhjiä
-säkkiä. Eeroa ei kukaan ollut nähnyt eläissään juovuksissa. Vaimo
-uskoi varmasti onnettomuuden tapahtuneeksi. "Ne ovat varastaneet,
-eihän täällä ole..."
-
-"No kuin ei siellä ole, niin sitte on muualla. Mene tuomaan
-kauroja ja leipää, ja tuo riskisti molempia", käski Eero ja rupesi
-pyyhkielemään ja kuivaamaan ruunaa.
-
-"Ja mene sinäkin Juho sisään, äläkä kastele sukkiasi", kielsi hän
-poikaa. "Minä tulen kohta, kuin vaan saan loimen ruunan selkään."
-
-Saatuaan kuivatuksi ja peitetyksi ruunan ja leipää ja kauroja
-seimeesen, läksi Eero vaimoineen sisään. Vaimo oli pois mieleltään,
-huokaili ja oli levoton. Eero istahti lieden kivelle ja rupesi
-kertomaan. Vaimo seisoi hänen edessään. Eero kertoi kauan, vaimo
-kuunteli kauan. Kuin Eero sai lopettaneeksi, löi hän käsiään yhteen
-ja huudahti:
-
-"Siunatkoon!"
-
-Sitte Eero kaivoi setelirahat sydänalusensa kohdalta ja lähti
-talliin, ruunaa hoitelemaan.
-
-"Siunatkoon!" virkahti vaimo katsellessaan ja laskiessaan puhtaita
-setelejä.
-
-"Siunatkoon!" lausui hän vielä silloinkin, kuin Eero tuli tallista
-sisään ja haki silakkakupin pöydälle, ruvetakseen tyydyttämään
-hiukaistustaan.
-
-       *       *       *       *       *
-
-Kelirikon aikana keväillä ajoi Eero ruunallaan kotini rappusien eteen.
-
-"Olen menossa kirkonkylään", virkkoi hän sisään astuttuaan ja
-hyvänpäivän sanottuaan, "rukiita lainaamaan kauppiaalta..."
-
-"Istukaa kiireemmäksi", keskeytin hänet, hyvilläni, että kerrankin
-saisin kuulla hänen omasta suustaan Helsingin-matkan.
-
-"Mutta", jatkoi Eero jaotti puoliarkkisen taskustaan, "tästä puuttuu
-minun nimeni sekä takausmiesten ja todistajain."
-
-Puolituntisen kuluttua oli paperi valmis ja me olimme kahdenkesken.
-Heitin täkyni veteen virkkaamalla:
-
-"Teitin oli, kuulin ma, käydä kylmästi ennen Joulua Helsingissä."
-
-"Oli niin, perin oli", vastasi Eero ja sytytti nysänsä.
-
-Savutellessaan hän sitte kertoi minulle Helsingin-matkansa. Loppuun
-jouduttuansa virkahti hän:
-
-"Ja kas Joulunakos minä sitte vasta oikein pelkäsin. Pelättelin
-itseäni yhtä paljon kuin Järvenpään solalla."
-
-"No mitenkä niin?" utelin minä.
-
-"No hullupaha ku tulin jutelleeksi muijalle. Jos herra olisi
-kirjoittanut kuulutuksen Suomettariin ja jos joku pahansuopa..."
-
-"Tosiaankin."
-
-"En tahtonut osata nukkuakaan. Kuin vähänkin kolisi, niin luulin
-poliisien ja patrullien tulevan kimppuuni. Mutta eipä noita ole
-kuulunut eikä näkynyt. Taisi herran käsi parata pian, vaikka kyllä
-hevosen purema paha on."
-
-"Parani toki", vakuutin minä.
-
-"Vaan minä olisin tullut ijankaikkiseen leipävelkaan. Kiukutti herraa
-varmaankin ja kiukuissaan meni poliisin luo, vaan kuin ehti oikein
-ajatella päänsä ympäri, niin ei kirjoittanutkaan..."
-
-Ruuna niuhasi minulle ja nosteli huuliaan kuin seurasin Eeroa
-rappusille. Hiljalleen hän lähti ajamaan ruunallaan ja koterireellään
-kirkonkylään rukiita lainaamaan. Hiljalleen luulin kuulleeni hänen
-laulavan:
-
-    "Hän kylmää, nälkää...
-    Mun isän armahin."
-
-Lieneekö Eero sitte todellakin laulanut, vai lienevätkö korvani
-valehdelleet.
-
-
-
-
-
-
-
-
-End of the Project Gutenberg EBook of Haaksirikkoisen pelastus; Äitipuolen
-kertomus; Kaitalan Matti; Jokapaikan Eeron Helsingin-matka, by Emil Lassinen
-
-*** END OF THIS PROJECT GUTENBERG EBOOK HAAKSIRIKKOISEN PELASTUS ***
-
-***** This file should be named 51287-8.txt or 51287-8.zip *****
-This and all associated files of various formats will be found in:
-        http://www.gutenberg.org/5/1/2/8/51287/
-
-Produced by Juhani Kärkkäinen and Tapio Riikonen
-
-Updated editions will replace the previous one--the old editions
-will be renamed.
-
-Creating the works from public domain print editions means that no
-one owns a United States copyright in these works, so the Foundation
-(and you!) can copy and distribute it in the United States without
-permission and without paying copyright royalties.  Special rules,
-set forth in the General Terms of Use part of this license, apply to
-copying and distributing Project Gutenberg-tm electronic works to
-protect the PROJECT GUTENBERG-tm concept and trademark.  Project
-Gutenberg is a registered trademark, and may not be used if you
-charge for the eBooks, unless you receive specific permission.  If you
-do not charge anything for copies of this eBook, complying with the
-rules is very easy.  You may use this eBook for nearly any purpose
-such as creation of derivative works, reports, performances and
-research.  They may be modified and printed and given away--you may do
-practically ANYTHING with public domain eBooks.  Redistribution is
-subject to the trademark license, especially commercial
-redistribution.
-
-
-
-*** START: FULL LICENSE ***
-
-THE FULL PROJECT GUTENBERG LICENSE
-PLEASE READ THIS BEFORE YOU DISTRIBUTE OR USE THIS WORK
-
-To protect the Project Gutenberg-tm mission of promoting the free
-distribution of electronic works, by using or distributing this work
-(or any other work associated in any way with the phrase "Project
-Gutenberg"), you agree to comply with all the terms of the Full Project
-Gutenberg-tm License (available with this file or online at
-http://gutenberg.org/license).
-
-
-Section 1.  General Terms of Use and Redistributing Project Gutenberg-tm
-electronic works
-
-1.A.  By reading or using any part of this Project Gutenberg-tm
-electronic work, you indicate that you have read, understand, agree to
-and accept all the terms of this license and intellectual property
-(trademark/copyright) agreement.  If you do not agree to abide by all
-the terms of this agreement, you must cease using and return or destroy
-all copies of Project Gutenberg-tm electronic works in your possession.
-If you paid a fee for obtaining a copy of or access to a Project
-Gutenberg-tm electronic work and you do not agree to be bound by the
-terms of this agreement, you may obtain a refund from the person or
-entity to whom you paid the fee as set forth in paragraph 1.E.8.
-
-1.B.  "Project Gutenberg" is a registered trademark.  It may only be
-used on or associated in any way with an electronic work by people who
-agree to be bound by the terms of this agreement.  There are a few
-things that you can do with most Project Gutenberg-tm electronic works
-even without complying with the full terms of this agreement.  See
-paragraph 1.C below.  There are a lot of things you can do with Project
-Gutenberg-tm electronic works if you follow the terms of this agreement
-and help preserve free future access to Project Gutenberg-tm electronic
-works.  See paragraph 1.E below.
-
-1.C.  The Project Gutenberg Literary Archive Foundation ("the Foundation"
-or PGLAF), owns a compilation copyright in the collection of Project
-Gutenberg-tm electronic works.  Nearly all the individual works in the
-collection are in the public domain in the United States.  If an
-individual work is in the public domain in the United States and you are
-located in the United States, we do not claim a right to prevent you from
-copying, distributing, performing, displaying or creating derivative
-works based on the work as long as all references to Project Gutenberg
-are removed.  Of course, we hope that you will support the Project
-Gutenberg-tm mission of promoting free access to electronic works by
-freely sharing Project Gutenberg-tm works in compliance with the terms of
-this agreement for keeping the Project Gutenberg-tm name associated with
-the work.  You can easily comply with the terms of this agreement by
-keeping this work in the same format with its attached full Project
-Gutenberg-tm License when you share it without charge with others.
-
-1.D.  The copyright laws of the place where you are located also govern
-what you can do with this work.  Copyright laws in most countries are in
-a constant state of change.  If you are outside the United States, check
-the laws of your country in addition to the terms of this agreement
-before downloading, copying, displaying, performing, distributing or
-creating derivative works based on this work or any other Project
-Gutenberg-tm work.  The Foundation makes no representations concerning
-the copyright status of any work in any country outside the United
-States.
-
-1.E.  Unless you have removed all references to Project Gutenberg:
-
-1.E.1.  The following sentence, with active links to, or other immediate
-access to, the full Project Gutenberg-tm License must appear prominently
-whenever any copy of a Project Gutenberg-tm work (any work on which the
-phrase "Project Gutenberg" appears, or with which the phrase "Project
-Gutenberg" is associated) is accessed, displayed, performed, viewed,
-copied or distributed:
-
-This eBook is for the use of anyone anywhere at no cost and with
-almost no restrictions whatsoever.  You may copy it, give it away or
-re-use it under the terms of the Project Gutenberg License included
-with this eBook or online at www.gutenberg.org/license
-
-1.E.2.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is derived
-from the public domain (does not contain a notice indicating that it is
-posted with permission of the copyright holder), the work can be copied
-and distributed to anyone in the United States without paying any fees
-or charges.  If you are redistributing or providing access to a work
-with the phrase "Project Gutenberg" associated with or appearing on the
-work, you must comply either with the requirements of paragraphs 1.E.1
-through 1.E.7 or obtain permission for the use of the work and the
-Project Gutenberg-tm trademark as set forth in paragraphs 1.E.8 or
-1.E.9.
-
-1.E.3.  If an individual Project Gutenberg-tm electronic work is posted
-with the permission of the copyright holder, your use and distribution
-must comply with both paragraphs 1.E.1 through 1.E.7 and any additional
-terms imposed by the copyright holder.  Additional terms will be linked
-to the Project Gutenberg-tm License for all works posted with the
-permission of the copyright holder found at the beginning of this work.
-
-1.E.4.  Do not unlink or detach or remove the full Project Gutenberg-tm
-License terms from this work, or any files containing a part of this
-work or any other work associated with Project Gutenberg-tm.
-
-1.E.5.  Do not copy, display, perform, distribute or redistribute this
-electronic work, or any part of this electronic work, without
-prominently displaying the sentence set forth in paragraph 1.E.1 with
-active links or immediate access to the full terms of the Project
-Gutenberg-tm License.
-
-1.E.6.  You may convert to and distribute this work in any binary,
-compressed, marked up, nonproprietary or proprietary form, including any
-word processing or hypertext form.  However, if you provide access to or
-distribute copies of a Project Gutenberg-tm work in a format other than
-"Plain Vanilla ASCII" or other format used in the official version
-posted on the official Project Gutenberg-tm web site (www.gutenberg.org),
-you must, at no additional cost, fee or expense to the user, provide a
-copy, a means of exporting a copy, or a means of obtaining a copy upon
-request, of the work in its original "Plain Vanilla ASCII" or other
-form.  Any alternate format must include the full Project Gutenberg-tm
-License as specified in paragraph 1.E.1.
-
-1.E.7.  Do not charge a fee for access to, viewing, displaying,
-performing, copying or distributing any Project Gutenberg-tm works
-unless you comply with paragraph 1.E.8 or 1.E.9.
-
-1.E.8.  You may charge a reasonable fee for copies of or providing
-access to or distributing Project Gutenberg-tm electronic works provided
-that
-
-- You pay a royalty fee of 20% of the gross profits you derive from
-     the use of Project Gutenberg-tm works calculated using the method
-     you already use to calculate your applicable taxes.  The fee is
-     owed to the owner of the Project Gutenberg-tm trademark, but he
-     has agreed to donate royalties under this paragraph to the
-     Project Gutenberg Literary Archive Foundation.  Royalty payments
-     must be paid within 60 days following each date on which you
-     prepare (or are legally required to prepare) your periodic tax
-     returns.  Royalty payments should be clearly marked as such and
-     sent to the Project Gutenberg Literary Archive Foundation at the
-     address specified in Section 4, "Information about donations to
-     the Project Gutenberg Literary Archive Foundation."
-
-- You provide a full refund of any money paid by a user who notifies
-     you in writing (or by e-mail) within 30 days of receipt that s/he
-     does not agree to the terms of the full Project Gutenberg-tm
-     License.  You must require such a user to return or
-     destroy all copies of the works possessed in a physical medium
-     and discontinue all use of and all access to other copies of
-     Project Gutenberg-tm works.
-
-- You provide, in accordance with paragraph 1.F.3, a full refund of any
-     money paid for a work or a replacement copy, if a defect in the
-     electronic work is discovered and reported to you within 90 days
-     of receipt of the work.
-
-- You comply with all other terms of this agreement for free
-     distribution of Project Gutenberg-tm works.
-
-1.E.9.  If you wish to charge a fee or distribute a Project Gutenberg-tm
-electronic work or group of works on different terms than are set
-forth in this agreement, you must obtain permission in writing from
-both the Project Gutenberg Literary Archive Foundation and Michael
-Hart, the owner of the Project Gutenberg-tm trademark.  Contact the
-Foundation as set forth in Section 3 below.
-
-1.F.
-
-1.F.1.  Project Gutenberg volunteers and employees expend considerable
-effort to identify, do copyright research on, transcribe and proofread
-public domain works in creating the Project Gutenberg-tm
-collection.  Despite these efforts, Project Gutenberg-tm electronic
-works, and the medium on which they may be stored, may contain
-"Defects," such as, but not limited to, incomplete, inaccurate or
-corrupt data, transcription errors, a copyright or other intellectual
-property infringement, a defective or damaged disk or other medium, a
-computer virus, or computer codes that damage or cannot be read by
-your equipment.
-
-1.F.2.  LIMITED WARRANTY, DISCLAIMER OF DAMAGES - Except for the "Right
-of Replacement or Refund" described in paragraph 1.F.3, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation, the owner of the Project
-Gutenberg-tm trademark, and any other party distributing a Project
-Gutenberg-tm electronic work under this agreement, disclaim all
-liability to you for damages, costs and expenses, including legal
-fees.  YOU AGREE THAT YOU HAVE NO REMEDIES FOR NEGLIGENCE, STRICT
-LIABILITY, BREACH OF WARRANTY OR BREACH OF CONTRACT EXCEPT THOSE
-PROVIDED IN PARAGRAPH 1.F.3.  YOU AGREE THAT THE FOUNDATION, THE
-TRADEMARK OWNER, AND ANY DISTRIBUTOR UNDER THIS AGREEMENT WILL NOT BE
-LIABLE TO YOU FOR ACTUAL, DIRECT, INDIRECT, CONSEQUENTIAL, PUNITIVE OR
-INCIDENTAL DAMAGES EVEN IF YOU GIVE NOTICE OF THE POSSIBILITY OF SUCH
-DAMAGE.
-
-1.F.3.  LIMITED RIGHT OF REPLACEMENT OR REFUND - If you discover a
-defect in this electronic work within 90 days of receiving it, you can
-receive a refund of the money (if any) you paid for it by sending a
-written explanation to the person you received the work from.  If you
-received the work on a physical medium, you must return the medium with
-your written explanation.  The person or entity that provided you with
-the defective work may elect to provide a replacement copy in lieu of a
-refund.  If you received the work electronically, the person or entity
-providing it to you may choose to give you a second opportunity to
-receive the work electronically in lieu of a refund.  If the second copy
-is also defective, you may demand a refund in writing without further
-opportunities to fix the problem.
-
-1.F.4.  Except for the limited right of replacement or refund set forth
-in paragraph 1.F.3, this work is provided to you 'AS-IS' WITH NO OTHER
-WARRANTIES OF ANY KIND, EXPRESS OR IMPLIED, INCLUDING BUT NOT LIMITED TO
-WARRANTIES OF MERCHANTABILITY OR FITNESS FOR ANY PURPOSE.
-
-1.F.5.  Some states do not allow disclaimers of certain implied
-warranties or the exclusion or limitation of certain types of damages.
-If any disclaimer or limitation set forth in this agreement violates the
-law of the state applicable to this agreement, the agreement shall be
-interpreted to make the maximum disclaimer or limitation permitted by
-the applicable state law.  The invalidity or unenforceability of any
-provision of this agreement shall not void the remaining provisions.
-
-1.F.6.  INDEMNITY - You agree to indemnify and hold the Foundation, the
-trademark owner, any agent or employee of the Foundation, anyone
-providing copies of Project Gutenberg-tm electronic works in accordance
-with this agreement, and any volunteers associated with the production,
-promotion and distribution of Project Gutenberg-tm electronic works,
-harmless from all liability, costs and expenses, including legal fees,
-that arise directly or indirectly from any of the following which you do
-or cause to occur: (a) distribution of this or any Project Gutenberg-tm
-work, (b) alteration, modification, or additions or deletions to any
-Project Gutenberg-tm work, and (c) any Defect you cause.
-
-
-Section  2.  Information about the Mission of Project Gutenberg-tm
-
-Project Gutenberg-tm is synonymous with the free distribution of
-electronic works in formats readable by the widest variety of computers
-including obsolete, old, middle-aged and new computers.  It exists
-because of the efforts of hundreds of volunteers and donations from
-people in all walks of life.
-
-Volunteers and financial support to provide volunteers with the
-assistance they need, are critical to reaching Project Gutenberg-tm's
-goals and ensuring that the Project Gutenberg-tm collection will
-remain freely available for generations to come.  In 2001, the Project
-Gutenberg Literary Archive Foundation was created to provide a secure
-and permanent future for Project Gutenberg-tm and future generations.
-To learn more about the Project Gutenberg Literary Archive Foundation
-and how your efforts and donations can help, see Sections 3 and 4
-and the Foundation web page at http://www.pglaf.org.
-
-
-Section 3.  Information about the Project Gutenberg Literary Archive
-Foundation
-
-The Project Gutenberg Literary Archive Foundation is a non profit
-501(c)(3) educational corporation organized under the laws of the
-state of Mississippi and granted tax exempt status by the Internal
-Revenue Service.  The Foundation's EIN or federal tax identification
-number is 64-6221541.  Its 501(c)(3) letter is posted at
-http://pglaf.org/fundraising.  Contributions to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation are tax deductible to the full extent
-permitted by U.S. federal laws and your state's laws.
-
-The Foundation's principal office is located at 4557 Melan Dr. S.
-Fairbanks, AK, 99712., but its volunteers and employees are scattered
-throughout numerous locations.  Its business office is located at
-809 North 1500 West, Salt Lake City, UT 84116, (801) 596-1887, email
-business@pglaf.org.  Email contact links and up to date contact
-information can be found at the Foundation's web site and official
-page at http://pglaf.org
-
-For additional contact information:
-     Dr. Gregory B. Newby
-     Chief Executive and Director
-     gbnewby@pglaf.org
-
-
-Section 4.  Information about Donations to the Project Gutenberg
-Literary Archive Foundation
-
-Project Gutenberg-tm depends upon and cannot survive without wide
-spread public support and donations to carry out its mission of
-increasing the number of public domain and licensed works that can be
-freely distributed in machine readable form accessible by the widest
-array of equipment including outdated equipment.  Many small donations
-($1 to $5,000) are particularly important to maintaining tax exempt
-status with the IRS.
-
-The Foundation is committed to complying with the laws regulating
-charities and charitable donations in all 50 states of the United
-States.  Compliance requirements are not uniform and it takes a
-considerable effort, much paperwork and many fees to meet and keep up
-with these requirements.  We do not solicit donations in locations
-where we have not received written confirmation of compliance.  To
-SEND DONATIONS or determine the status of compliance for any
-particular state visit http://pglaf.org
-
-While we cannot and do not solicit contributions from states where we
-have not met the solicitation requirements, we know of no prohibition
-against accepting unsolicited donations from donors in such states who
-approach us with offers to donate.
-
-International donations are gratefully accepted, but we cannot make
-any statements concerning tax treatment of donations received from
-outside the United States.  U.S. laws alone swamp our small staff.
-
-Please check the Project Gutenberg Web pages for current donation
-methods and addresses.  Donations are accepted in a number of other
-ways including checks, online payments and credit card donations.
-To donate, please visit: http://pglaf.org/donate
-
-
-Section 5.  General Information About Project Gutenberg-tm electronic
-works.
-
-Professor Michael S. Hart is the originator of the Project Gutenberg-tm
-concept of a library of electronic works that could be freely shared
-with anyone.  For thirty years, he produced and distributed Project
-Gutenberg-tm eBooks with only a loose network of volunteer support.
-
-
-Project Gutenberg-tm eBooks are often created from several printed
-editions, all of which are confirmed as Public Domain in the U.S.
-unless a copyright notice is included.  Thus, we do not necessarily
-keep eBooks in compliance with any particular paper edition.
-
-
-Most people start at our Web site which has the main PG search facility:
-
-     http://www.gutenberg.org
-
-This Web site includes information about Project Gutenberg-tm,
-including how to make donations to the Project Gutenberg Literary
-Archive Foundation, how to help produce our new eBooks, and how to
-subscribe to our email newsletter to hear about new eBooks.
diff --git a/old/51287-8.zip b/old/51287-8.zip
deleted file mode 100644
index b50185d..0000000
--- a/old/51287-8.zip
+++ /dev/null